Knut Tallqvistin 'Eläinrata' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3182.
E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten
emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen
suhteen.

Tämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.




ELÄINRATA

Historiaa — Tarua — Kuvia


Kirj.

KNUT TALLQVIST


Suomen Itämaisen Seuran kansantajuisia julkaisuja N:o 10





Porvoo * Helsinki,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1943.






          In Memoriam
      Oiva Tallgren-Tuulio




SISÄLLYSLUETTELO:

I. Mitä eläinrata eli zodiakki on. Erilaisia eläinratoja. Eläinratojen
alkuperästä, iästä ja suhteista toisiinsa.

II. Babylonialaisten, arabialaisten ja abessinialaisten kuunzodiakkien
sekä kaldealais-kreikkalaisen auringonzodiakin tähdistöt:

Plejadit
eli Seulaset Taurus eli Härkä
Orion
Perseus
Auriga eli Ajomies
Gemini eli Kaksoset
Cancer eli Krapu
Leo eli Jalopeura
Virgo eli Neitsyt
Libra eli Vaaka
Scorpius eli Skorpioni
Sagittarius eli Jousimies
Capricornus eli Kauris
Aquarius eli Vesimies
Pisces eli Kalat
Aries eli Oinas

III. Katsaus eläinradan kulttuurihistorialliseen merkitykseen




I.

MITÄ ELÄINRATA ELI ZODIAKKI ON.



ERILAISIA ELÄINRATOJA. ELÄINRATOJEN ALKUPERÄSTÄ, IÄSTÄ JA SUHTEISTA
TOISIINSA.


Eläinrata eli zodiakki on ekliptikan suuntainen, noin 9° sen molemmin
puolin ulottuva vyöhyke, jossa vanhimmilla ajoilta tunnetut planeetat
eli kiertotähdet, Aurinko ja Kuu mukaan luettuina, liikkuvat.

Nimi zodiakki, jonka suomennos eläinrata on, johtuu kreikan kielestä.
Kreikkalainen nimitys _zodiako's_ — nimittäin _ky'klos_ »piiri» —
eli _zodiake' hodo's_ »tie» aiheutuu siitä, että enimmät tai kaikki
tässä vyöhykkeessä eli tämän tien varrella olevat kiintotähdet on
kuviteltu eläimiksi, kreik. _zo'dion_ »pikku eläin». Babylonialaiset,
joita pidetään maailman ensimmäisinä tähtitieteilijöinä, näyttävät
kuvitelleen tuota vyöhykettä halki taivaan meren luoduksi pengermäksi
ja tieksi eli peräti taivaan mantereeksi, missä kiertotähdet liikkuvat.
Sen nimi näkyy olleen _šupuk šame_ »taivaan ratapenger». Raamatun
luomiskertomuksessa »taivaan vahvuus», johon Jumala pani »ne kaksi
suurta valoa ja tähdet» paistamaan, vastaa asiallisesti taivaan
pengertä — eläinrataa. Näitä nimiä muistuttaa suuresti eläinradan
myöhäislatinalainen nimi _aggereus cumulus_, »pengerkoroke», joka
esiintyy länsigoottilaisten kuninkaan Sisebutin latinankielisessä
runossa kuun pimennysilmiöstä. Eläinradan tieteellinen babylonialainen
nimi on »Kuun tie». Roomalaiset käyttivät nimiä _zodiacus, orbis
signifer_ eli ainoastaan _signifer_, »kuvakehä».

Tarkkaamalla Kuun kulkua tähtien joukossa oli jotensakin helppoa
määrätä ne tähdistöt, jotka Kuu yö yöltä vuoron mukaan sivuuttaa
kuukauden kestävällä kiertokulullaan. Etelässä, missä hämärä on
lyhyempi kuin pohjolassa, voidaan myös vaikeudetta aamuin ja illoin
havaita, minkä tähtien kohdalla Aurinko kulloinkin on, ja siten muitten
havaintojen avulla liittää Auringon vuotuisrata Kuun kuukautisrataan.

Siten syntyi tavallaan kaksi zodiakkia; kuunzodiakki ja
auringonzodiakki, joilla tietysti on osittain yhteiset tähdistöt
kiertokulun viittoina.

Täydelliseen kuunzodiakkiin kuuluu 28 (27) tähdistöä, yksi kutakin yötä
kohti Kuun loistaessa. Niitä sanotaan tavallisesti huoneiksi. »Huone»
nimi on peräisin Babyloniasta, mistä se kreikkalaisten välittämänä
siirtyi länsimaihin. Astrologien kuvittelun mukaan kiertotähdet
poikkeavat yöksi eläinradan huoneisiin virittämään ja tehostamaan
niissä asustavia voimia taikka —huvitellakseen niissä. Niitä sanotaan
myös Kuun asemiksi. Arabian kielessä Kuun asema on _manzil_, monikko
_manāzil_. Tämäkin sana on babylonialaista alkuperää niinkuin sen
heprealainen vastine _mazzālōt_, »eläinradan tähdet» (2 Kun. 23: 5).
Kiinalaisilla kuunhuoneitten nimi on _siu_, »yömaja», mutta rahvaan
suussa ne ovat »keltaisen tien palatsit». Yhtä komean nimen »linna»
(arab. _burdž_, latinan _burgus_ sanasta, ruotsin _borg_) antavat
muuten arabialaisetkin eläinradan tähdistöille.

Eläinratojen tähdistöistä joutui kaksitoista jo aikaisin, toistaiseksi
tuntemattomana aikana, erikoisen huomion esineiksi Auringon vuotuisen
kierron tienviittoina. Lueteltuina kevätpäiväntasauspisteestä itäänpäin
nämä tähdistöt sisältyvät seuraavaan latinalaiseen muistisäkeeseen:

_Suni Aries, Taurus, Gemini, Cancer, Leo, Virgo, Libraque Scorpius,
Arcitenens, Caper, Amphora, Pisces._

Vastaavat suomenkieliset nimet tähtitieteellisille merkkeineen ovat:
Oinas [Oinas], Härkä [Härkä], Kaksoset [Kaksoset], Krapu [Krapu],
Jalopeura [Jalopeura], Neitsyt [Neitsyt], Vaaka [Vaaka], Skorpioni
[Skorpioni], Jousimies [Jousimies], Kauris [Kauris], Vesimies
[Vesimies], ja Kalat [Kalat].

Koska nämä tähdistöt ovat erilaajuiset ja eri matkan päässä toisistaan,
kävi ennen pitkää, tähtien aseman tarkkaa ja yhden mukaista määräämistä
varten, tarpeelliseksi saada aikaan eläinradan täsmällinen jako. Kukin
tähdistö sai vastata yhtä kahdettatoista osaa eli 30° ekliptikasta
(tai aikaisemmin tasaajasta). Näin syntyivät eläinradan yhtä
suuret »merkit», jotka esiintyvät tähdistöjen nimillä, mutta eivät
vastaa niitä laajuudeltaan. Kuuluisa kreikkalainen historioitsija
Diodoros Sisilialainen, joka eli Kristuksen syntymän aikoina,
väittää babylonialaisten jakaneen ekliptikan kahteentoista osaan.
Valitettavasti hän ei sano, koska se tapahtui. Saksalainen klassikko
ja etevä antiikkisen tähtitieteen ja astrologian tuntija Franz Boll (†
1924), jonka oivalliseen teokseen _Sphaera_ usein joudumme viittaamaan,
pitää varsin todennäköisenä, että 12-jako on babylonialaisten
toimeenpanema ja ensin kohdistui tasaajaan.

Kaksikymmentäkahdeksan huonetta eli asemaa käsittävä kuunzodiakki
esiintyy kiinalaisilla (siu), intialaisilla (nakšatra), persialaisilla
(khūrdak) ja arabialaisilla (manāzil) ynnä muilla Aasian kansoilla.
Saamme tuonnempana nähdä, kuinka oli babylonialaisten laita.
Kuunhuoneisiin saksalainen O.S. Reuter on taipuvainen rinnastamaan
pohjoisgermaaneilla esiintyvät »golfit» eli portit, jotka, luvultaan
epämääräisinä, osittain vastaavat intialaisten, arabialaisten ja
kiinalaisten kuunhuoneita. Kaksitoista-jakoinen auringon zodiakki on
kansainvälinen.

Eläinratojen alkuperästä, iästä ja suhteesta toisiinsa ollaan eri
mieltä.

Muutamien yhtäläisyyksien vuoksi, jotka tavataan kolmessa
kuunhuonesarjassa, s.o. kiinalaisten, intialaisten ja arabialaisten
kuunzodiakeissa, on yleensä oletettu, että niillä on yhteinen alkuperä
ja että ne ovat lainautuneet kansalta kansalle. Tähtitieteilijä Ludwig
Ideler arveli aikoinaan, että kiinalaisten _siut_ olivat tunnetut
jo 4000 vuotta e.Kr. I.M.F. Guerin esitti (1847) arvelun, että
kiinalaiset olivat lainanneet kuunhuoneensa Intiasta. Tätä mielipidettä
kannattivat useat oppineet, Max Möller, Lassen ja Burgess. Vastakkaista
mielipidettä ajoi astronomi ja fyysikko J.B. Biot (1862); hän arveli
samalla, että kuunzodiakki alkuaan käsitti vain 24 huonetta. Tunnettu
muinaisintian tutkija Albr. Weber kannatti käsitystä zodiak kien
yhteisestä länsiaasialaisesta alkuperästä. Weberin arvelun mukaan sekä
arabialaisten että kiinalaisten kuunzodiakki on Intiasta peräisin, ja
lopulta hän pääsi tulokseen, että Babylonia on mainittujen zodiakkien
yhteinen kotimaa — jokseenkin yllättävä ajatus aikana, jolloin ei ollut
aavistustakaan babylonialaisista kuunhuoneista. Myös sinologi Teerien
de la Couperie (1880 luvulla) oli pääasiassa samaa mieltä olettaen
kuunzodiakkien yhteisen alkumuodon olevan peräisin Chorazmiasta(!).

Nykyaikaisista tutkijoista Ernst Zinner teoksessaan Geschichte der
Sternkunde (1931) huomauttaa, että kiinalaisten ja intialaisten
kuunzodiakeissa on seitsemän yhteistä huonetta. Hän olettaa sen
tähden, että ne ovat peräisin yhteisestä lähteestä tai perustuvat
yhteisaasialaiseen tähtitietoon, jota kiinalaiset ja babylonialaiset
ovat itsenäisesti muovailleet. Hän huomauttaa lisäksi, että usean
tutkijan, mm. Saussuren sekä tähtitieteilijän ja assyriologin,
jesuiitta Franz Xaver Kuglerin käsityksen mukaan kiinalaisten
tähtitieteen vanhimmissakin osissa huomataan Babyloniasta päin
tulleita vaikutteita. Mitä arabialaisten manâziliin tulee, on niitten
olemassaolosta tosin merkkejä jo esi-islamilaisessa runoudessa ja
Koraanissa, jossa sanotaan: »Ja Kuulle olemme järjestäneet majatalot
(manâzil). kunnes se jälleen on vanhan käyrän taatelivarren näköinen».
Mutta täydellisen manâzil-sarjan mainitsee vasta tähtitieteilijä
al-Farghânî (9:nnellä vuosis.). Yleensä ollaan siinä huomaavinaan
vaikutusta Intiasta päin. Mutta se ei ala Plejadeista niinkuin
nakšatra, vaan Oinaasta. Ja toisaalta on siinä huomattavissa
babylonialaistakin vaikutusta. Tämä ilmenee, mainitaksemme vain yhden
esimerkin, manâzil nimessä, jota, kuten jo mainittiin, on pidettävä
babylonialaisena lainasanana.

Jos siis kuunzodiakin alkuperä ja ikä ovat kiistanalaiset, ei
kaksitoistajakoisen eläinradan historiakaan ole aivan selvä.

Ranskalainen Jean Sylvain Bailly arveli 1700-luvulla, että
intialaiset, babylonialaiset, egyptiläiset ja kreikkalaiset saivat
tiedon eläinradasta »atlantidien» viisaalta kansalta, jonka hän
sijoitti Keski-Aasiaan. Kun Napoleonin aikoina Hathor jumalattaren
temppelin raunioista Egyptin Denderassa löydettiin kaksi eläinradan
kuvaesitystä, toinen pyöreä, toinen suorakaiteen muotoinen, luultiin,
että oli löytynyt maailman vanhin zodiakkikuvasto, jonka iäksi Dupuis
(1806) haaveili jopa 15.000 vuotta. Toiset tieteilijät tyytyivät
olettamaan, että nuo kuvat ovat 7:nneltä tai 8:nnelta vuosisadalta
e.Kr. Nyttemmin tiedämme, että ne, samoin kuin Ylä-Egyptin Esnestä ja
Akhmimista löytyneet, ovat vasta Rooman keisari-ajalta, mikä seikka ei
millään muotoa vähennä niiden muinaistieteellistä tai historiallista
merkitystä, johon saamme monesti palata.

Kun oli pakko hylätä ajatus eläinradan egyptiläisestä alkuperästä,
arveltiin sitä (Letronnen mukaan) kreikkalaisten keksinnöksi, joka
olisi joutunut egyptiläisten tietoon ja Aleksandrian tähtitieteilijäin
välittämänä kotiutunut Intiaankin. Kuuluisa filologi A.W. von
Schlegel tahtoi sitä vastoin taata intialaisille kunnian eläinradan
keksimisestä. Jo mainittu Ideler taasen oletti, että babylonialaiset
ensin olivat jakaneet eläinradan kahteentoista osaan ja antaneet osille
niiden nimet. Tieto tästä olisi noin 7:nnen vuosisadan vaiheilla
e.Kr. tai mahdollisesti jo aikaisemmin Hesiodoksen aikoina Foinikian
tai Vähän Aasian siirtolain kautta levinnyt kreikkalaisille, jotka
muka hahmottelivat eläinradan tähdistöjen kuvat, Idelerin mielipide
kävi kyllä oikeaan suuntaan, ehkä lukuunottamatta sitä, mikä koskee
tähtikuvioitten hahmottelua. Sopii tämän yhteydessä mainita, että
Homeros ja Hesiodos eivät näytä tunteneen Härkää. Anakreonin aikoina
(n. 510 e.Kr.) olivat Oinas, Jousimies ja Kauris tunnetut. Pindaros
(n. 500 e.Kr.) mainitsee Vesimiehen. Euripedeellä esiintyy Kaksoset
(n. 480 e.Kr.). Eudoksoksen ajoilta (n. 370 e.Kr.) alkaen arvellaan
kreikkalaisten tunteneen eläinradan. Aratoksen kuuluisa tähtitaivaan
kuvaus (n. 278 e.Kr.) käsittelee eläinradan kaikkia 12 merkkiä. Mutta
kuvien luku on vain 11, sillä Vaa’an kuva puuttuu ja Skorpioni täyttää
kahden merkin tilan.

Että babylonialaiset olivat eläinradan oikeat keksijät, jotka antoivat
sen useimmille tähdistöille nimet ja hahmot ja myös jakoivat ekliptikan
(taikka alunperin tasaajan) kahteentoista 30° käsittävään osaan, on
tosiasia, joka 1800-luvun lopulta on vähitellen vakiintunut ja jota
seuraavassa esityksessä valaistaan.

Eläinradan jako kahteentoista yhtä isoon osaan eli merkkiin voidaan
asianymmärtävien mukaan aikaisimmin todeta eräässä Dareios II:n 5:ntenä
vuonna (420/419 e.Kr.) päivätyssä nuolenpäätekstissä, jossa mainitaan
sattumalta seitsemän merkkiä. Toisessa samaten 5:nneltä vuosisadalta
olevassa tekstissä luetellaan 12 kuukauden kiintotähdet alkaen Oinaan
vastineesta, ja niillä on yleensä samat nimet kuin meillä eläinradan
merkeillä, paitsi Oinaalla (Agru), Vesimiehellä (Gula) ja Kaloilla
(Ikû ja Kalojen side), minkä lisäksi Plejadit ja Härkä ovat yhdistetyt
samoin kuin Orion ja Kaksoseta, mikä ehkä johtuu siitä, että mainitut
tähdet nousevat samanaikaisesti. Kambyseksen 7:nneltä vuodelta olevassa
tekstissä mainitaan kiertotähtien asemia seitsemään eläinradan
tähdistöön nähden. Ja tähtitieteellisessä nuolenpäätekstissä, joka on
kuningas Nebukadnessarin 37:nneltä vuodelta (566/5 e.Kr.), esiintyy
yhdeksän zodiakkitähdistöä samannimisinä kuin meillä, ja Neitsyttä
edustaa kaksi Jalopeuraan kuuluvaa tähteä, Vesimiestä samoin kaksi
tähteä ja Kaloja kolme tähteä, yksi kumpaakin kalaa ja kolmas Kalojen
»sidettä» kohti.

Vielä on merkillepantava heettiläisten vanhasta pääkaupungista
Boghazköistä Vähässä Aasiassa tavattu tähtiluettelo, luultavasti
kolmannellatoista vuosisadalta e.Kr. Siinä mainitaan kymmenen
eläinradan tähdistöä babylonialaisilla, osaksi vääristetyillä nimillä.
Melkein samaan aikaan tai vähän aikaisemmin alkaa ns. kassiittilaisissa
rajakivissä (kudurru) esiintyä kuvia ja symboleja, joista muutamat
näyttävät tarkoittavan zodiakin tähdistöjä. Saamme nähdä, että muutamat
noista neljättätuhatta vuotta vanhoista kuvista ovat zodiakkikuvien
alkumuotoja, kuten Denderankuvastot selvään todistavat. Toiset kuvat
ovat luultavasti samoin erinäisten tähtien tai tähtijumaluuksien
symboleja. Kuu, Aurinko ja Venus, jotka luoja babylonialaisen
tarun mukaan asetti hallitsemaan eläinrataa, muodostavat kolmikon,
jota säännöllisesti edustavat kuunsirppi, auringonterä eli -tähti
säteislitoineen ja 5 (8)säteinen tähti.

Vihdoin saavumme tässä katsauksessa nuolenpäätekstiin, joka
erinomaisesti valaisee babylonialaisten tähtitietoja yleensä ja
erikoisesti eläinradan probleemaakin. Kysymyksessä oleva teksti
julkaistiin jo 1912 British Museumin Cuneiform Texts nimisen
julkaisusarjan 33. niteessä. Se muodostaa ensimmäisen taulun
eräänlaisesta babylonialaisen tähtitieteen käsikirjasta, jonka nimi
alkusanan mukaan on _Aura_ eli _Auran tähdistö_, ehkä sama kuin
Cassiopeia. Se on uusbabylonialaisen valtakunnan ajoilta (6. tai 5.
vuosis. e.Kr.), mutta siinä sanotaan nimenomaan, että se on vanhemman
tekstin jäljennös. Onneksi on löydetty toisiakin tämän tekstin
kopioita, ja ne ovat kuuluneet kuningas Assurbanipalin kuuluisaan
kirjastoon. Tästä käy ilmi, että tämä teksti oli olemassa ainakin jo 7.
vuosisadalla e.Kr. Mutta koska sanottu kirjasto suurimmalta osaltaan
käsitti vanhempien teosten jäljennöksiä, saattaa tekstimme olla paljon
varhaisemmalta ajalta. Englantilainen L.W. King, joka toimitti tekstin
julkisuuteen, arveli alkutekstin olevan Hammurapin ajoilta. Päättäen
muutamista tekstissä esiintyvistä tähtitieteellisistä tiedoista
saksalainen G. F. Weidner on laskenut, että alkuteksti on laadittu n.
3000 vuotta e.Kr. Todennäköisesti on se Hammurapin ajoilta.

Erään tämän tekstin kappaleen otsakkeena on: »Tähdet, jotka ovat Kuun
tien varrella, joitten alueet Kuu sivuuttaa kuukauden kuluessa ja
joita se koskettaa». Kaikkiaan luetellaan 16 tähteä eli tähdistöä. V.
1915 aloittamassaan teoksessa _Handbuch der babylonischen Asironomie_
Weidner täydellä syyllä selitti nuo 16 (hänen laskunsa mukaan 18)
tähteä babylonialaisten kauan kaivatuiksi kuunhuoneiksi. Mutta hän
erehtyi pitäessään noita kuunhuoneita valikoimana tuntemattomasta
täydellisestä kuunhuonesarjasta. Tätä käsitystä vastusti jo Kugler.
Hänen mielipiteensä, johon puolestani yhdyn, on että nuo 16 tähteä
esittävät kuunzodiakin alkumuodon, muodostumaisillaan olevan
kuunzodiakin.

Merkillistä on, että edellä mainittu Zinner ei lainkaan tunne
kysymyksessä olevaa babylonialaista kuunzodiakkia. O.S. Reuter
taas sanoo lyhyesti v. 1934 ilmestyneessä teoksessaan _Germanische
Himmelskunde_, että intialaisten, kiinalaisten, persialaisten ja
arabialaisten kuuhuonesarjoilla ei ole babylonialaista vastinetta. Hän
väittää, että 28 (27)-osainen zodiakki on indo-arjalaista perintöä;
babylonialaisilla ei ollut 28 eikä 27 kuunhuonetta, vaan 12 ja 24.
Jälkimmäiset luvut näkyvät aiheutuneen siitä, että babylonialaisten
suuressa luomiskertomuksessa sanotaan luojan järjestäneen »12
kuukautta, 3 tähteä kutakin kohti». Näillä sanoilla käsittääkseni
tarkoitetaan 12 kuukautta vastaavien zodiakkimerkkien jakoa 12 X 3
= 36 ns. dekaaniin, kukin 10°. Tämä viittaa verrattain myöhäiseen
astrologiseen järjestelmään, jolla ei ole tekemistä kuunhuoneitten
kanssa.

Reuterin epäselvä lausunto babylonialaisten kuunzodiakista — hän
väittää lisäksi, että he jakoivat kuun radan 480 asteeseen — muistuttaa
Biot’n edellä mainittua olettamusta, että kuunzodiakki alkuaan käsitti
24 huonetta. Mutta tämä olettamus on vailla perustetta. Samaa on
sanottava Fritz Hommelin esittämästä samanlaisesta arvelusta. Sen
pohjana on Diodoroksen (II 31) tieto, että babylonialaiset eläinradan
12 merkin ohella lukivat 24 tähteä, joista puolet ovat pohjoisella,
puolet eteläisellä taivaalla ja joista he lukivat kulloinkin näkyvissä
olevat eläville ja näkymättömät vainajille kuuluviksi, sanoen
niitä maailman tuomareiksi. Kuten Herman Gunkel on osoittanut, nuo
tuomarit todennäköisesti ovat samat kuin Ilmestyskirjassa (4:4)
mainitut kaksikymmentäneljä vanhinta, jotka istuvat valtaistuimilla
»valtaistuimella istujan» ympärillä.

Kaksikymmentäkahdeksan huonetta käsittävä kuunzodiakki ei tietenkään
syntynyt kerrallaan jonkun tähtientähystäjän keksintönä. Se päinvastoin
muodostui vähitellen, sen mukaan kuin huomio kiintyi Kuun radalla tai
sen lähellä oleviin tähtiin ja mikäli niitä tarvittiin astrologisiin
tarkoituksiin. Kuunzodiakissakin pitää paikkansa, mitä Letronne
teoksessaan Sur l’origine grecque des zodiaques prétendus Égyptiens
(1837) sanoo, että nimittäin eläinratakuviot ovat sijoitetut hyvin
epätasaisesti ekliptikaan nähden, toiset kun ovat kaukana siitä,
pohjoisessa tai etelässä. Aika matkan päässä ekliptikasta ovat esim.
nakšatrasarjassa 13. huone Svâti eli Arcturus, 20. huone Abhijit eli
Lyra ja 4. Ârdrâ eli α Orionis, joka esiintyy babylonialaistenkin
kuunhuonesarjassa. Siinä ovat samoin Perseus ja Ajomies kaukana
ekliptikasta. Tällainen asianlaita johtuu ilmeisesti siitä, että
ekliptika keksittiin ja eläinratakuviot yhdistettiin siihen kauan
niiden hahmottelun jälkeen, minkä on täytynyt tapahtua vähitellen ja
aikaisemmin, kuin oli herännyt ajatus jakaa ekliptika kahteentoista
yhtä isoon osaan.

Ei pidä unhottaa, että uskonnolliset ja astrologiset harrastukset
aikaisemmin kuin puhtaasti tähtitieteelliset saattoivat ihmiset
tarkkaamaan tähtiä. Näin ollen 16-jakoinen kuunzodiakki, sellainen kuin
babylonialaisten, ei ole niinkään luonnoton. Ei ole mahdotonta, että
16-jakoinen kuunhuonesarja on yhteydessä muutamilla tahoin ilmenevään
järjestelmään, jonka mukaan taivas ja kiertokulku on 8 tai 16-jakoinen.

Alkeellisempi on abessinialaisilla todettu kuunzodiakki, jonka sanotaan
käsittävän ainoastaan seitsemän huonetta. Tämän kehittymättömän
kuunzodiakin tuntemisesta on meidän kiittäminen tunnettua orientalistia
Enno Littmania, joka oleskellessaan Abessiniassa v. 1900 sai tietoja
siitä eräältä alkuasukkaalta. Nuo tiedot ovat valitettavasti sekä
niukat että epäselvät. Joka tapauksessa abessinialaisten kuunzodiakki
näyttää olevan vanhaa syntyperää, ja siinä on havaittavissa kosketuksia
sekä babylonialaisten että intialaisten kuunzodiakkeihin. Sitä tullaan
yksityiskohtaisesti valaisemaan rinnan babylonialaisten kuunhuoneitten
kanssa.

Alkeellisista eläinradoista puhuttaessa on mielenkiintoista, että
Friedrich Rock väittää löytäneensä Kaksosten aikakaudelta ja
protoelamilaista alkuperää olevan 8-jaksoisen paleozodiakin, jolla on
seuraava muoto:

[Kaksoset] Käärme [Kauris] Hirvi [Krapu] Krapu [Kalat] Kalat
[Jalopeura] Leijona [Oinas] Oinas [Skorpioni] Skorpioni [Härkä] Härkä.

Tämän yhteydessä on mainittava, että Egyptissä on löydetty
kreikkalaisvallan aikuinen muistomerkki, jossa tavallisen 12-jakoisen
auringonzodiakin ohella on nähtävänä eräänlainen toinen zodiakki,
12-osainen eläinjakso. Tämä muistomerkki, jota nimitetään löytäjänsä
G. Daressyn mukaan, on pyöreä marmorilevy, johon on piirretty
kaksi kuvakehää, toinen tosen sisäpuolelle. Ulkokehässä nähdään
auringonzodiakin 12 kuvaa, ja sisäkehässä on 12 eläintä: kissa, koira,
käärme, kuoriainen (krapu), aasi, jalopeura, kauris, härkä, haukka,
apina, ibis-lintu ja krokotiili. 12-luku viittaa siihen, että kehä
on Babyloniasta peräisin, mutta eläinten valinta viittaa Egyptiin.
Kehien keskuksessa on pyöreässä kehyksessä Auringon ja Kuun rintakuvat,
ilmeisesti osoittamassa, että kuvakehät kohdistuvat Aurinkoon ja
Kuuhun. Eläinkehän nimi on _dodekaoros_, s.o. kahdentoista tunnin tai
paremmin kaksoistunnin kehä, se kun lähinnä tarkoittaa kiintotähti
taivaan näennäistä 12x2 tunnissa suorittamaa kiertoa Maapallon ympäri,
kunkin eläimen merkitessä yhtä kaksoistuntia (babyl. bêru). Dodekaoros
kehän edellä mainittuine eläimineen mainitsee ensin astrologi Teukros
»Babylonialainen» viimeistään ensimmäisellä vuosisadalla meidän
ajanlaskuamme. Koska dodekaoros osoittaa lisäksi 12 perättäistä
päivää, 12 kuukautta ja 12 vuotta, sen nimenä on myös kahdentoista
ajanjakson kehä, astrologien kielessä _dodekaeteris_, jota sanotaan
kaldealaiseksi eli babylonialaiseksi. Se näyttää, huolimatta siitä,
että eläinten valinta ja järjestys vaihtelee, levinneen Itä-Aasiaan
saakka — astrologian seurassa ja mukanaan ehkä vuorokauden jako
kaksoistunteihin, jota noudatettiin babylonialaisten tapaan sekä
muinaisessa Kiinassa että Japanissa. Aivan kiistämätön dodekaoros
kehiin suhde itä-aasialaisten 12 ja 28-osaisten zodiakkien eläin
jaksoihin ei kumminkaan ole. —

Ennenkuin edellä olevan lyhyen katsauksen jälkeen ryhdymme yksitellen
käsittelemään zodiakkien tähdistöjä niihin liittyvine taruineen ja
kuvineen, on kiinnitettävä huomio kahteen seikkaan, jotka koskevat
babylonialaisten kuunhuonesarjaa. Ensiksikin se alkaa, niinkuin
intialaisten nakšatra ja abessinialaisten primitiivinen kuunzodiakki,
Plejadeista eli Seulasista, joilla on _kolmas_ sija arabialaisten
manâzil ja persialaisten khûrdak sarjoissa. Tätä eroa ei tietenkään
saa pitää mielivaltaisena. Se riippuu oikeasta havainnosta, että
uudenvuoden alkua osoittava kevätpäiväntasauspiste oli mainituissa
tähdistöissä aikana, jolloin ne saivat ensimmäisen sijan huonesarjassa.
Päiväntasauspisteet ja seisauspisteet siirtyvät vähitellen länteen
päin, niin että ne n. 26 000 vuodessa kulkevat eläinradan kaikkien
tähdistöjen kautta. Se on osa ns. presessioni-ilmiötä, jota
tavallisesti sanotaan kreikkalaisen Hipparkhoksen (n.190 n. 125 e.Kr.)
keksimäksi, toisten arvellessa, että babylonialainen tähtitieteilijä
Kidinnu, kreikkalaisten Kidenas, keksi sen jo vähän aikaisemmin (n. 200
e.Kr.). Kevätpäiväntasauspiste oli Plejadien tähtikuviossa (Härässä)
n. 4000—1700 e.Kr., Oinaassa n. 1700—100 e.Kr. ja on nykyään jo
Kalojen tähtikuviossa, jossa pysyy n. vuoteen 2900. Tämän mukaisesti
eläinradan, joka alkaa Plejadeista, pitäisi olla ajalla ennen -1700,
mikä sopii siihen ikään, joka on edellisessä oletettu babylonialaisten
eläinradan iäksi.

Tätä vastaan joku väittänee, että Plejadien esiintyminen eläinradan
ensimmäisenä huoneena johtuu tahallisesta antiikkisoimisesta. Sellainen
esiintyy esim. Vergiliuksen _Georgican_ säkeissä:

_Candidus auratis aperit cum cornibus annum Taurus._

Vergilius saattoi huoleti antaa Härän aloittaa vuoden ja eläinradan,
koska presessioni oli runoilijan aikana tuttu ilmiö ja hän
siis tiesi, että Härkä aikoinaan oli näytellyt mainittua osaa.
Vastaava antiikkisoiminen babylonialaisella taholla merkitsisi,
että babylonialaiset jo toisella tai kolmannella vuosituhannella
teoreettisesti tunsivat presessioni-ilmiön, jota kukaan ei ottane
uskoakseen. Eläinradan ja vuoden aloittaminen Plejadeista (Härästä) ei
perustu teoreettisiin laskelmiin, vaan vanhoihin tähtitieteellisiin
havaintoihin.

Toinen babylonialaisten kuunhuonesarjassa huomiota herättävä seikka on,
että siihen sisältyy auringonzodiakin tähdistöt tai merkit. Tämä seikka
ei kumminkaan ole ainoalaatuinen. Kambodšasta olevassa kuunzodiakissa,
johon kuuluu 27 huonetta, 12 näistä esiintyy auringonzodiakissakin.
Bork, joka tämän on osoittanut, on myös arvellut, että kiinalaisten
28:aan kuunhuoneeseen kuuluva eläinjakso, joka ilmaisee kuukauden
hyvät ja pahat päivät, on syntynyt siten, että Itä-Aasian 12-lukuinen
eläinsarja on kahdistettu ja neljä eläintä on lisätty, siis (12 X 2) +4
=28. Molemmat eläinradat perustuvat Borkin mukaan samaan järjestelmään.

Borkin mielipide jääköön omaan arvoonsa. Se ei missään tapauksessa
sovellu selittämään babylonialaisten kuunhuonesarjan ja
auringonzodiakin mainittua suhdetta toisiinsa. Yleensä voitanee
pitää todennäköisenä, että auringonzodiakin 12 tähdistöä muodostavat
valikoiman kuunhuoneista, toisin sanoen että auringonzodiakki on
syntynyt kuunzodiakista. Tämän mielipiteen esitti jo A. von Humboldt,
ja Ginzelkin on taipuvainen kannattamaan sitä. Hän sanoo: »Zodiakki ja
kuunasemat syntyivät ehkä samanaikaisesti, todennäköisemmin kuitenkin
edellinen jälkimmäisistä.»




II.

BABYLONIALAISTEN, ARABIALAISTEN JA ABESSINIALAISTEN KUUNZODIAKKIEN SEKÄ
KALDEALAIS-KREIKKALAISEN AURINGONZODIAKIN TÄHDISTÖT.



PLEJADIT ELI SEULASET.


Babylonialaisen kuunzodiakin ensimmäisen huoneen muodostavat, kuten jo
mainittiin. Plejadit eli Seulaset. Plejadien nimitykset eri kielissä
ja lukemattomat sadut suovat valaisevia ja hauskoja tietoja ihmisten
suhtautumisesta tähän tähdistöön ja todistavat, minkä erinomaisen
huomion kohteena se on ollut kantta vuosituhansien.

Tigris-Eufratlaakson muinaiset asukkaat, sumerilaiset ja
seemiläissukuiset akkadilaiset, sanoivat Plejadeja lyhyesti Tähdeksi
eli Tähdistöksi (mul, kakkabu). Ehkä on babylonialaista perintöä, että
Plejadit arabialaisillakin esiintyvät nimellä Tähti (an-Nadžm). Mutta
merkillistä on, että Plejadeja islantilaisten Sturlunga Sagassakin
sanotaan Tähdeksi, Stjarna. Vieläpä Etelä-Amerikan karaibit ja eräät
muut intiaaniheimot sanovat Plejadeja vain Tähdeksi, mikä heillä
merkitsee myös kevättä ja vuotta.

Verrattain harvoin käsitetään Plejadit yksinäiseksi esineeksi.
Tirolissa niitä pidetään sirppinä tai häkkikärryinä. Jälkimmäinen
nimitys muistuttaa nimeä »matkavaunut» (satilla), jota grammaatikko
Hesykhios kertoo kreikkalaisten käyttäneen. Norjan Ruijassa Plejadeista
käytetään nimitystä »vanhan miehen vällyt». Samanlainen on lappalaisten
käyttämä nimitys »sydän» tai »turkit pakkasessa», mikä Gundelin arvelun
mukaan on aiheutunut siitä, että myöhään nousevat Plejadit ennustavat
talven tuloa ja sitä paitsi ovat talvitaivaan enimmin silmiin pistäviä
tähdistöjä. Suomalaisten murteellisia nimityksiä ovat Maarian kruunu
(Tuusniemi), Siankärsä (Parikkala), Koiran kuono ja Koiran kärsä sekä
useat muut koira-sanalla muodostetut nimitykset, joista osa kuuluu
toiseen nimiryhmään. Kiuruvedellä Plejadit ovat »Väinämöisen virsu».
Hyvin omituisia ovat Plejadien kiinalaiset nimitykset. Sellaisia
ovat Mao, »laskeva aurinko», mikä lienee yhteydessä sen kanssa, että
Plejadit aikoinaan osoittivat kevätpäiväntasauspisteen, Mao-t'en,
»keihäs lehmänhäntineen» (!) — keihäs merkitsee mestauspaikkaa, ja
astrologien mukaan Plejadit esiintyvät esimiehenä mestaustilaisuuksissa
—_P'ien-k'i_ »taivaallinen maljakko», koska se muistuttaa syysaikaa,
jolloin uutta viiniä kaadetaan ruukkuihin, ja _P'ien-šu_, »taivaallinen
teurastushuone», syystä että syksyllä teurastettiin koira, jonka
keisari uhrasi esi-isien salissa(!). Hottentotit pitävät Plejadeja
kantaisänään, kaikkien olentojen alkuunpanijana joka nyt elää
»punaisessa ilmassa», s.o. taivaassa.

Ylipäänsä ihmiset ovat kuvitelleet Plejadeja kuolleitten esineitten
tai elävien olentojen joukoksi, kasaumaksi, massaksi tai paljoudeksi.
Siihen viittaa Plejadien ja Seulasten monikollinen minimuotokin.

Mitä ensin tulee Plejadien kansainväliseen, kreikan kielestä
lainattuun nimeen, arvellaan sen johtuvan indoeurooppalaisesta
juuresta _pelui_, joka esiintyy latinan sanassa _pulvis_ »pöly,
pehku, jauho, tuhka». Babylonian seemiläisillä Plejadeilla on
_Kakkabun_ ohella nimenä _Sappu_, »härän niskaharjas», hyvin sopiva
nimitys siihenkin nähden, että Plejadit kuuluvat Härän tähdistöön.
Sisäbrasilian bakairi-intiaanit kuvittelevat, että Plejadit ovat joukko
maniokakasvista (Orionista) pudonneita siemeniä, bororo-intiaanit
pitivät niitä angikopuun kukkahuiskilona ja kreikkalaiset
rypäleterttuna (botrys), mikä nimitys esiintyy myös arabialaisessa
runoudessa. Sloveeneilla Plejadit ovat »tiheään kylvetyt» (gostosevzi),
inkaperuaaneilla suunnilleen »viljavaraston tähti» (kolka koylur),
Somalissa »keräelmä», gallialais-romaanilaisessa kansankielessä
»joukko» (massa), neekereillä Nyassajärven tienoilla »kasaantuneet»
(lemula), Salomoninsaariin kuuluvassa Malaitassa »kasauma, kerä»
(apurunga), arabian kielessä »pikku paljous» ( atturajja), Meksikossa
»paljous» (miac), Cookin saarilla »pikku silmät». Plejadien intialainen
nimitys _Krittikâ_ merkitsee jotain yhteen sidottua. Persialaisessa
runoudessa Plejadit ovat kaulanauha solitäärineen. Kuvitelma,
että Plejadit ovat jotain yhteenkytkettyä, piilee Jobin kirjassa
esiintyvässä kysymyksessä: »Taidatko solmia Seulasten siteet?»
Hepreankielinen nimitys _Kîmâ_ vastaa muotonsa puolesta assyrialaista
sanaa _kîmtu_, »perhe», jonka voi johtaa _kamu_, »sitoa» verbistä.
Tämän yhteydessä on merkille pantavaa, että nykyaikainen tiede arvelee
Plejaditähtien olevan fyysillisessä yhteydessä toisiinsa. Muuan
arabialainen runoilija kadehtii Plejadien yhdessä-oloa, kun hänen
itsensä on pakko kaivata yhden ainoan seuraa. Toinen arabialainen
runoilija vertaa Plejadeja hopeiseen kukkaroon, jota tähdet kiertävät
kuin norsunluiset luodit; vrt. suom. Paakkosen tasku (Taipalsaari) eli
Paukkusen tasku (Savitaipale, Lemi) ja Tihjät taskut (Suomenniemi).

Tähän Plejadien nimiryhmään kuuluvat useat ja tavallisimmat suomen
murteissa esiintyvät nimitykset, jotka professori Rapola on koonnut
ja hyväntahtoisesti jättänyt käytettävikseni. Niistä mainittakoon
Ryhmätähti (Puumala), Rykelmätähti (Vieremä) ja lukuisat seulaa
tarkettavat nimitykset: Seula (Säkylä), Seulanen ja Seulaset (kaikista
tavallisimmat), Seulajainen ja Seulajaiset, Seulavainen ja Seulavaiset,
Seuliainen ja Seuliaiset, Seuloset ja Seuluset, Seulanpohja (Sysmä,
Hartola, Pertunmaa, Hirvensalmi), Ridanseula, Riianseula ja Tihjät
seulat (Koivisto, Suomenniemi) ja Viron seula (Nurmo). Lisäksi
esiintyvät muodot Söyliäinen ja Siuliainen (Kiuruvedellä). Tohtori
Kustaa Vilkuna huomauttaa, että seulapitoiset nimitykset ehkä ovat
saaneet alkunsa saks. Sie bengestirn nimityksen väärästä käännöksestä —
onhan saks. _Sieb_ »seula». Seula nimitystä vastaavat liettuan _setas_,
lättiläisten _senish_ ja virolaisten _sööl_.

Toisessa plejadi nimitysten ryhmässä kuvitellaan näitten tähtien olevan
eläviä olentoja. Kreikkalaisen tarun mukaan Plejadit ovat kyyhkysiksi
(peleiades) muuttuneita neitoja, jotka pakenevat Orionia. Brasilian
karaja-heimo pitää niitä papukaijaparvena. Laajalle levinnyt on
kuvitelma, että Plejadit ovat kana poikineen, engl. »the hen with her
chickens», tšek. _slepices kurathy_, arab. »taivaankana poikineen».
Tanskassa on Plejadien nimenä »aftenhöne», saksassa _Gluckhenne_,
»kotkoeli hautova kana», Italiassa _gallinette_. Siamilaiset sanovat
niitä »kananpoikain tähdeksi» (dav luk kai), eräät Taka-Intian
vuoristolaiset »kanan vasuksi» (sedrungier), joka vastaa ranskalaista
nimitystä _poussinière_. Tällaisiin nimityksiin voidaan verrata suomal.
nimityksiä Kakaravasu (Rautavaara, Kaavi, Riistavesi) ja Koiran pennut
(Suistamo). Tahiti-saarella Plejadien nimenä on »pesätähdet» (e
hwettu ohwaa), aivan niinkuin Siperian jakutit, korjakit ja vogulit
sanovat niitä linnuntai sorsanpesäksi. Borneon dajakit ja malaijit
käyttävät nimitystä _indoey ajam_ ja sanovat, että Plejadit ovat kuusi
kananpoikaa, joita seuraa emäkana näkymättömänä. Muutamat kansat,
esim. Paragyayn guaranit, pitävät Plejadeja mehiläisparvena. Niitä on
myös kuviteltu vuohilaumaksi. Vanha germaaninen nimitys näkyy olleen
_eburdring_, »metsäkarjulauma».

Ihmisten mielikuvittelu näkee usein Plejadeissa ihmisiäkin, harvoin
miespuolisia, tavallisesti tyttöjä.

Guatemalassa kerrotaan, että 400 nuorta henkilöä kuoltuaan joutui
Plejadeihin. Australian mannermaan asukkaat ovat näkevillään
Plejadeissa joukon tanssijoita. Blackfeet ja muut intiaanit tietävät,
että ne ovat joukkue intiaanipoikia, jotka pahoillaan siitä, etteivät
saaneet vanhemmiltaan pyytämiään keltaisia puhvelivasikannahka
vaatteita, karkasivat kotoa ja joutuivat taivaaseen, missä muuttuivat
tähdiksi. Sinä vuodenaikana, jolloin puhvelivasikat ovat keltaisia,
plejadipojat pysyttelevät kätkössä, mutta syyskesällä, jolloin nahat
tummenevat, keltaiset plejadipojat taas näyttäytyvät ja vaeltavat
yhdessä taivaalla.

Yleisesti tunnettu on klassillinen, esim. Ovidiuksen kertoma myytti,
jonka mukaan Plejadit alkuaan olivat seitsemän maallista neitoa, Atlas
ja Pleione pariskunnan tyttäriä, minkä vuoksi heitä myös sanottiin
atlantideiksi. He ovat nimiltään Alkyone, Elektra, Asterope, Kelaino,
Maia, Merope ja Taygeta, ja heistä kerrotaan joukko satuja. Suruissaan
siskojensa, Plyadien, kuoleman ja isänsä kovan kohtalon vuoksi he
surmasivät itsensä ja joutuivat taivaaseen tähdiksi. Kerrotaan niinkin,
että Orion rakastui heihin ja vainosi heitä viisi vuotta, kunnes
Zeus muutti heidät kyyhkysiksi ja vihdoin tähdiksi. Kuusi voidaan
nähdä paljain silmin. He olivat naimisissa jumalien kanssa, mutta
seitsemännellä oli kuolevainen Sisyfus puolisona, ja häpeästä hän
karttaa ihmisten katsetta.

Mikäli Pindaros kertoo, Plejadit kuuluivat kuunjumalattaren Artemiin
seuraan. Taivaassa he jatkavat maan päällä järjestämiään kuorotansseja
ja yöjuhlia johtaen tähtien karkeloa. Viimeksi mainitussa väitteessä
piilee ehkä viittaus siihen, että Plejadit aikoinaan olivat eläinradan
etunenässä.

Uskomus, että Plejadit ovat seitsemän sisarta, esiintyy useissa
kansanhengen tuotteissa, mm. färsaarelaisessa arvoituksessa, joka
kuuluu: »Seitsemän sisaria samassa vuoteessa, kukaan ei makaa taimpana
eikä kukaan etumaisimpana».

Grimmin mainitseman saksalaisen sadun mukaan Kristus kerran kulki
leipämyymälän ohitse ja lähetti, jonkun opetuslapsistaan pyytämään
leipää. Leipuri epäsi pyynnön, mutta leipurin vaimo, joka kuuden
Lyttärensä kanssa sattui olemaan saapuvilla, antoi salaa leivän.
Palkaksi heidät siirrettiin taivaaseen, missä heidät nähdään Seulasina.
Mutta leipuri muuttui käeksi, ja niin kauan kuin käki kukkuu keväällä,
Tiburtiuksen päivästä (14 p. huhtikuuta) Juhannukseen saakka, Seulaset
ovat näkymättöminä eli siis niin lähellä aurinkoa, ettei niitä voi
nähdä. On merkillistä, että dajakitkin asettavat käen kukunnan
Plejadien (kantarika) yhteyteen, hekin väittävät käen kukkuvan
Plejadien ollessa näkymättöminä.

Muutamissa saduissa Plejadit ovat prinsessa, seurassaan mestarivaras
kumppaneineen. Australian Victoria valtiossa Plejadeja (larnan
kurrk) pidetään nuorina naisina leikkimässä nuorukaisten kanssa,
jotka muodostavat Orionin vyön. Seikkaperäisemmin kertovat
kamilaroi-murjaanit: Plejadit olivat seitsemän kaunista maallista
tyttöä. Heihin rakastui Beriberi (Orion). Päästäkseen erilleen
rakastuneen tungettelevaisuudesta tytöt kiipesivät ylös korkeihin
puihin, joista vihdoin hyppäsivät suoraan taivaaseen samalla muuttuen
valo-olennoiksi. Vähimmän kaunis, nimeltään Gurrigurri, »ujo»,
jättäytyi toisten taakse ja hän on Plejadien vähimmin näkyvissä
oleva tähti. Tyttöjen siirryttyä taivaaseen korotettiin sinne
Beriberi-Orionkin vöineen ja bumerangeineen.

Tämä taru, kuten nähdään, muistuttaa suuresti edellä mainittua
kreikkalaista tarua. Niinkuin näissä Plejadit useissa muissakin
saduissa asetetaan Orionin yhteyteen. Uuden Guinean maforesit pitävät
Plejadeja (sarmuri) Orionin (kokori) puolisona. Papua-heimot, jotka
asuvat Torressalmen saarissa, yhdistävät Plejadit (usiam) ja Orionin
(seg) yhdeksi Tagai nimiseksi tähtikuvioksi. Etelä-Kalifornian luiseño,
samoin kuin arabialaiset, kertovat sitä vastoin, että Aldebaran eikä
Orion ahdistaa Plejadeja.

Vaikka Plejadien tähdistössä paljain silmin voidaan nähdä vain kuusi
tähteä, sen yleensä katsotaan käsittävän seitsemän tähteä. Tätä
käsitystä voidaan seurata aina sumerilais-akkadilaiseen muinaisuuteen.
Babylonialaiset merkitsivät Plejadit seitsemällä tähdellä tai täplällä,
joitten merkityksestä oireellinen kirjoitus »Sappu» ei jätä mitään
epäilyksen varaa. Homeros kertoo (II. 18:486), että Hefaistos kuvasi
Plejadit Akhilleun kilpeen, mutta ikävä kyllä emme tiedä, minkä
näköinen tuo kuva oli. Eräässä keskiaikaisessa plejadikuvassa nähdään
seitsemät naiskasvot. Plejadeissa ilmeni babylonialaisten käsityksen
mukaan Imina-bi = Sihittišunu, »ne seitsemän», niminen jumaluus, joka
ainakin 700-luvulta e.Kr. alkaen niin ikään merkittiin seitsemällä
tähdellä tai täplällä. »Ne seitsemän» samastettiin »seitsemään
pahaan henkeen», joilla on perin huomattava sija itämaitten vanhassa
kansanuskomuksessa, ja ktonisen Enmešarra, »maailmanjärjestyksen
herra», nimisen jumalan seitsemään lapseen. Tähtitieteen kotimaassa
siis jo katsottiin Plejadeja olevan seitsemän, mutta näyttää siltä,
että niitä oletettiin olevan kahdeksankin. Sillä »noilla seitsemällä»
on Narudu niminen sisar, jota sanottiin »kahdeksanneksi», ja
Enmešarran lapsia on välistä kahdeksan. Mainittua Narudua edustaa
_katimatu-erullu_ niminen lintu, jonka nimi merkitsee jotain kätkettyä,
peitettyä. Toiset kansat arvelevat, että Plejadeissa on vain kuusi
tähteä. Todellisuudessa Plejadien tähdistö käsittää yhden tähden
kolmatta suuruusluokkaa, kolme tähteä viideltä ja kaksi tähteä kuudetta
luokkaa sekä joukon pienempiä.

Plejadien länsimailla esiintyvä kansanomainen nimi _Seitsentähti_,
muinaissaks. _Sibunstirri_, nyk.saks. _Siebengestirn_, ruotsin
_Sjustjärnan_ on luultavasti muodostettu kreikkalaisten nimien
_Heptásteroi_ ja _Heptáporos_ mukaan. Kuvitteluun, että Plejadit
käsittävät seitsemän tähteä; viittaavat ehkä suom. murteissa esiintyvät
nimitykset Lapin otava (?Kontiolahti, Nurmes, Kestilä, Ylitornio),
Pieni otava (Kuolemajärvi, Kontiolahti) ja Pikku otava (Vesilahti,
Karkku, Viljakkala). Vaikka, kuten jo mainittiin, paljain silmin ei
voida nähdä useampaa kuin kuusi tähteä Plejadien sikermässä, uskomus,
että niitä on seitsemän, on niin lujasti juurtunut tietoisuuteen,
että useat tarut pyrkivät selittämään, minne seitsemäs tähti on
hävinnyt taikka minkä tähden se on näkymätön. Salama on muka iskenyt
siihen, taikka se on pujahtanut Ison Karhun puolelle, jonka Alopeks,
»kettu», nimisenä seuralaisena se esiintyy. Sukua tälle tarulle
näyttää olevan Harvan kertoma mongolitaru, jonka mukaan Ison Karhun
eli Otavan seitsemän kaania ryösti yhden plejadineitosista. Ja samaan
ryhmään kuuluu ilmeisesti muudan ostjakkitarukin, jonka mukaan Orion
ryösti erään neitosen — kaiketi yhden plejaditytöistä. Kaikki nämä
tarut pyrkivät selittämään, minkä tähden yksi Plejadien tähdistä on
näkymätön. Toisten selitysten mukaan näkymätön tähti edustaa sitä
Atlaksen tytärtä, joka, kuten jo mainittiin, häveten naimistaan
kuolevaisen Sisyfoksen kanssa karttaa ihmisten katsetta. Taikka se
on Elektran tähti, ja Elektran, joka oli troialaisten kantaäiti,
kerrotaan poistuneen tähtisisartensa seurasta katsellakseen Troian
hävitystä (Ideler 316). Kuten jo mainittiin, dajakit ja malaijit
väittävät Plejadien olevan kuusi kananpoikaa, joita seuraa näkymätön
emäkana. Toisten tarujen mukaan Plejadit alkuaan olivat seitsemän
kananpoikaa; siihen aikaan ihmisillä ei vielä ollut riisiä, vaan he
elättivät itsensä metsäntuotteilla. Mutta muudan kananpojista laskeutui
maan päälle ja lahjoitti ihmisille hedelmän, joka oli kookospähkinän
kokoinen. Hedelmässä oli kolme kehää, kussakin erilaista riisiä, joka
kypsyi 4, 6 tai 8 kuukaudessa. Tämä harmitti emäkanaa niin, että se
yritti tappaa sekä poikaset että ihmiset. Mutta Orion pelasti ne, niin
että kuusi kananpoikaa jäi henkiin. Kun Plejadit ovat näkymättöminä,
emäkana hautoo. Tšuktšit taas ovat näkevinään Plejadeissa kuusi nuorta
vaimoa odottamassa miehiään (Reuter 281). Etelä-Amerikan araukaneilla
Plejadien nimi on Kuusitähti (cajupal) ja Cookin saarilla »ne kuusi»
(tau-ono).

Toisin kuin useimmat Plejaditarut muuan Cookin saarilta oleva taru
tietää, että Plejadit (matariki) alkuaan muodostivat yhden ainoan
tähden. Sen kirkas valo herätti Tane nimisen jumalan vihan, ja Tane
liittoutui Aldebaraniin (aumea) ja Siriukseen (mehe) taistellakseen
plejaditähteä vastaan. Tämä pakeni erään virran toiselle puolelle,
mutta Sirius johdatti virran toisaalle, niin että Tane pääsi käymään
vihaamansa kimppuun. Jumala tarttui Aldebaraniin ja viskasi hänet
sellaisella voimalla vihaamaansa tähteen, että tämä pirstoutui kuudeksi
tähdeksi.

Tätä tarua muistuttavat jonkin verran Altain tatarien ja kirgiisien
tarinat Plejadien synnystä. Edellisten kertoman mukaan eli muinoin
maan päällä eräänlainen eläin, joka aiheutti tavatonta kuumuutta.
Sen johdosta kameli ja lehmä päättivät surmata sen. Lehmä tallasikin
tuon eläimen sorkkiensa alle, niin että eläimen palasia lennähti
ylös taivaaseen, missä ne vieläkin näkyvät kuutena pienenä tähtenä.
Kirgiisit taas kertovat, että Plejadit (urker) olivat alunperin suuri
vihreä hyönteinen, joka oleskeli ruohikossa ja söi karjaa, varsinkin
lampaita. Suuttuneina siitä kameli ja lehmä päättivät tappaa pedon,
mutta lehmän sorkkien välistä se pelastui palasina taivaaseen. Kolmas
tämän tarun toisinto selittää, miksi yksi Plejadeista puuttuu. Kun peto
murskaantui, joutui yksi kappale siitä Otavan mahtavalle kaanille, jota
plejadiolento sen tähden ajaa lakkaamatta takaa.

Plejadit ovat näytelleet ja näyttelevät vieläkin muutamien
villikansojen keskuudessa huomattavaa osaa ajanlaskussa. Noin vuosien
4000 ja 1700 välisenä aikana e.Kr. oli kevät päiväntasauspiste,
josta luettiin vuoden alku, Härän tähdis tössä, johon Plejadit
kuuluvat. Sen mukaisesti Plejadit olivat babylonialaisten ja
intialaisten kuunzodiakin etunenässä. Ns. Plejadivuosi on todettu
vielä meidän aikakautenamme eräillä intiaaneilla, grönlantilaisilla ja
lappalaisilla. Plejadien latinankielisen nimen Vergiliae roomalainen
filologi Servius katsoi tarkoittavan niiden yhteyttä suven alkuun.
Seurasaarien asukkaat jakoivat vuoden kahteen osaan Plejadien nousun
ja laskun mukaan. Edellinen vuosipuolisko alkoi, kun Plejadit
tulivat näkyviin taivaanrannalla auringon laskiessa. Jälkim mäinen
vuosipuolisko luettiin ajasta, jolloin Plejadit olivat näkymättömiä
auringon laskiessa, ja päättyi, kun ne samaan aikaan taas tulivat
näkyviin. Cookin saarilla Plejadien esiin tyminen itätaivaalla auringon
laskun aikaan noin joulukuun keskivälissä merkitsi uuden vuoden alkua
jne. Monta muuta esimerkkiä Plejadien tehtävästä vuodenlaskussa
mainitsevat Richard Andree, Karl von den Steinen ja J.G. Frazer.

Plejadien on katsottu vaikuttavan myös sääsuhteisiin ja niistä
riippuviin elinkeinoihin, maanviljelykseen ja merenkulkuun.

Erään babylonialaisen kuukausiiuettelon mukaan Seitikkojumala,
jota Plejadit edustivat, oli kahdennentoista kuukauden, Addarin
eli elonkorjuun kuukauden suojelusherra. Eräässä assyrialaisessa
astrolabitekstissä taas, joka on 7. vuosisadalta e.Kr., sanotaan
Ajaru-ljjar kuukauden (suunnilleen huhtikuutoukokuu) olleen pyhitetyn
Plejadeille ja Seitikkojumalalle (HBA 85). Tämän tekstin mukaan
Plejadit, kaiketi niiden heliakinen nousu, ilmoittavat vuoden
toisen viljelyskauden alun, jolloin maa on kynnettävä (sanallisesti
»avattava», vrt. Jes. 28:24), vetohärät pidettävä valmiina työhön,
vedennostokoneet kunnostettava ja vesi päästettävä johtoihin. Mutta
eräässä midrastekstissä (Thadše VI) sanotaan: »Kun Kîma tähti on
laskemaisillaan, maata kynnetään kylvön vaaralta; kun se nousee on
korjuun aika».

Samanlaisia Plejadien nousuun ja laskuun liittyviä neuvoja antaa
kreikkalainen runoilija Hesiodos (700-luvulla e.Kr.) _Työt ja
päivät_ nimisessä teoksessaan: »Kun Plejadit, Atlaksen tyttäret,
nousevat taivaalle, aloita elonkorjuu, ja kun häviävät, ryhdy auraan!
Neljäkymmentä päivää ja yötä ne pysyttelevät poissa, mutta kun
vuoden vaihtuessa ikuisessa kiertokulussaan ne jälleen loistavat
taivaalla, silloin teroita viiltävän viikatteen rauta!» Samoin kuin
babylonialaiset ja kreikkalaiset ovat eräät malaijo-polynesialaiset
ja milanesialaiset kansat asettaneet, maanviljelyksen Plejadien
yhteyteen. Borneon dajakit luulevat ihmisten oppineen riisinviljelyksen
Plejadeissa asuvalta Si-kiralta. Heidän kerrotaan aloittavan
riisitaimien istuttamisen klo 3 tai 4 aamulla, kun Plejadit ovat
sillä kohtaa, missä aurinko on klo 8. Jotteivät erehtyisi ajasta,
jotkut kokeneet miehet ovat tähystämässä ulkosalla kautta yön.
Sumatran batta-heimo järjestää maanviljelyksensä Plejadien ja Orionin
aseman mukaan. Marokossa on sääntönä, että kun Plejadit (lokakuussa)
nousevat iltarukouksen aikaan, on seuraavana päivänä ryhdyttävä papuja
kylvämään. Eräät intiaanit kuvittelevat, että Plejadit lähettävät alas
jyvätähkiä lentotähtien muodossa.

Plejadit määräsivät kreikkalaisten ja roomalaisten meriliikenteenkin.
Hesiodos näet varoittaa liikkumasta merellä neljänkymmenen päivän
aikana, jolloin Plejadit ovat näkymättöminä taikka »väkevä Orion on
peloittanut ne pakoon». Plejadien näkymättömyyden, tai mytologista
kuvaa käyttääksemme, niiden manalassa olon lasketaan 700 vaiheilla
e.Kr. Babyloniassa kestäneen maaliskuun 28. päivästä niiden 42
päivää myöhemmin, toukokuun alkupuoliskolla, tapahtuvaan heliakiseen
nousuun saakka. Tämä aika on ilmastollisessa suhteessa pahamaineinen
silloin vallitsevien myrskyjen ja sateiden vuoksi — vertaa aprillieli
oikkusäätä meillä — ja näin ollen on ymmärrettävissä, että merta
pidettiin epäluotettavana ja vältettiin merenkulkua. Katsoen
Plejadien ja merenkulun väliseen suhteeseen on peräti tahdottu johtaa
Plejadi-nimi kreikkalaisesta verbistä pleein, »purjehtia»! Yhtä hyvin
saattaisi olettaa mainitun yhteyden aiheuttaneen Plejadien syyrialaisen
nimen _elpā_, »laiva»!

Muutamien astrologisten nuolenpäätekstien mukaan syntyy sade, kun
eräät kiertotähdet ennättävät Plejadien luo. Arabialainen kirjailija
Qazwînî (k. 1283) väittää, että sataa ja on kylmä, kun Kuu joutuu
Plejadeihin. Monella taholla maailmaa näytään uskovan, että Plejadien
nousu vaikuttaa säähän. Jakuutit kuvittelevat, että Plejadit
muodostavat aukon (seulan!) taivaan katoksessa ja että siitä virtaa
tuulta ja kylmää. Palestiinan talonpojat ovat tietävinään, että jos
tuulee Plejadien noustessa, on odotettavissa sadetta kahdeksi viikoksi.
Jos Plejadit nousevat sumuisina, pidettiin sitä muinaisessa Roomassa
sateisen talven enteenä ja vaatekauppiaat kiirehtivät korottamaan
hintoja.

Mistä tällaiset uskomukset ovat syntyneet ja onko niillä ehkä
alkuperäinen yhteinen syy, on kysymys, johon aineiston hajanaisuuden
ja niukkuuden vuoksi lienee mahdotonta antaa pätevää vastausta. Lisään
tähän Plejadi-lorea koskevaan niukkaan katsaukseen, että Babylonian
astrologit näyttävät asettaneen Plejadit syyperäisyhteyteen maassa
sattuviin vedentulviinkin. Se johtuu todennäköisesti yksinkertaisesti
siitä, että Tigris-Eufrat jokien jokavuotiset tulvat, jotka aiheutuvat
lumen sulamisesta jokien pohjoisilla lähdetienoilla, sattuvat
suunnilleen Plejadien heliakisen nousun aikaan. Kansanuskomuksissa
sekaantuvat usein samanaikaisuus ja syysuhde.



TAURUS [härkä] HÄRKÄ.


Babylonialaisten kuunzodiakin toisen huoneen sumerilainen nimi on
_Guanna_, »taivaan härkä». Akkadin kielessä Härkää ei nimitetä
tavallisella nimellä _alpu_, vaan sen nimenä on _Šuru_ (hepr. _šōr_,
arab. _taur_, jotka sanat lienevät samaa juurta kuin lat. _taurus_,
ruots. _tjur_, Saks, _Stier_ ym.), Laikka Härän nimenä esiintyy _Lū_,
jonka sanan naispuolinen vastine on _littu_, hepr. naisennimi Lea.

Taivaan härkä on Gilgames eepoksessa hirveä otus, jonka taivaan
jumala luovutti Ištarille, jotta se kukistaisi hänen vihaamansa
urhon. Sellaiseksi se on myös kuvattu Denderan kummassakin
eläinratakuvastossa. Mutta runossa kerrotaan, että ystävät (kaksoset)
Gilgameš ja Enkidu käydessään maailman ensimmäistä tunnettua
härkätaistelua pitelivät taivaan Härkää perin pahoin repien siltä
»reiden». Siten se näkyy muuttuneen vetohäräksi, joka babylonialaisten
Kuun eläinradalla vetää vaunuja, jotka esiintyvät yksinäänkin
tähtikuviona. Kreikkalaiset mytografit ovat kuvitelleet Härkää siksi
häräksi, jonka hahmossa Zeus ryösti Foinikian kuninkaan tyttären
Europen vieden hänet meren yli Kreettaan, taikka Kreetan kuninkaan
puolison Pasifaen rakastamaksi sonniksi, vieläpä Apis häräksikin.

Melkein kaikissa planisfääreissä Härkä nähdään silvottuna, niin että
koko takapuoli puuttuu. Aiheutuuko tämä siitä, ettei Härän kuva ole
kokonaisuutena mahtunut eläinratakuvastoon? Vai onko tässä seikassa
viittaus siihen häpeälliseen kohteluun, jonka uhriksi Härkä joutui
babylonialaisten runossa? Ovidiuksen Fasti teoksesta (IV 717 seur.)
luemme:

_Vacca sit an taurus, non est cognoscere promtum: Pars prior apparet,
posteriora latent._

Astrologit ovat lisänneet taivaanhärän häpeää lukemalla Härän
eläinradan naispuolisten olentojen joukkoon!

Härän päätähti, α Tauri, muodostaa neljän Loisen tähden kanssa
Hyadit nimisen tähtiryhmän, _sidus quinque stellarum_, Härän päässä.
Islantilaisilla tämän tähtiryhmän nimenä oli _ulfs keptr_, »suden
kita». Babylonialaisten tähtitieteessä päätähden nimi oli _is
lē_, »Härän leukaluu». Se esiintyy jo Boghazköin tähtiluettelossa
(1300-luvun vaiheilla e.Kr.) eläinradan kolmantena astrologisena
valtana. Arabialaiset pitävät tätä tähteä Härän punaisena silmänä,
joka osoittaa manâzilsarjan 4:nnen aseman. Sen arabiankielinen nimi on
_adDabarān_, joka Aldebaranin muodossa on vakiintunut kansainvälisessä
tähtinimistössä. Sillä on lisäksi nimet _HādîTābi'_ ja _Tālī-annadžm_.
Kaikilla neljällä nimellä on sama merkitys: »joka seuraa Plejadeja»,
s.o. joka nousee niiden jälkeen. Muuan beduinitaru selittää kuitenkin
asian toisin: ad-Dabarān kosi at-Turajjaa, »pikkurikasta», eli
Plejadeja, mutta tämä antoi rukkaset kosijan köyhyyteen viitaten;
näyttääkseen, ettei hän kumminkaan ole niinkään köyhä, adDabaran ajaa
nuoret kamelitammansa ylpeän pikkulikkaan kintereille. Vieläkin on
Aldebaranin nimenä al-Fanīq, »siitosori», jonka vastakohtana ovat
al-Qalā’is, Hyadien nuoret kamelit. Aldebaranin viidentenä nimenä on
al-Migdah, »härkin».

Abessinialaisen kansanuskomuksen mukaan Aldebaran on Alî tai Edrîs
(Heenok) ja Plejadien poika, päätähti heidän kuunzodiakkinsa
ensimmäisessä Kêmâ nimisessä huoneessa. Tämä käsittää Plejadit ja
Hyadit, joita sanotaan Kêmân ja hänen poikansa vuohiksi. Se merkitsee
muka 3 onnenpäivää — oikeampi olisi kai sanoa 2 päivää, koska Kêmâ
ilmeisesti vastaa babylonialaisten 1. ja 2. ja arabialaisten 3. ja
4. kuunasemaa. Muinaisintialaisilla Aldebaranin nimenä oli Rōhini,
»punainen» — Aldebaranhan on punertava —; hän on nakšatran 2:n huoneen
haltijatar ja Kuun lempivaimo. Astrologiassa Kuulla on hypsomansa,
exaltationsa eli suurin vaikutusvoimansa, ja Venuksella yömajansa
Härässä.

Kuglerin laskelmien mukaan babylonialaiset toisen vuosituhannen alussa
lukivat aurinkovuoden alun Aldebaranin heliakisesta noususta. Hän
sanoo sen v. 1964 e.Kr. tapahtuneen huhtikuun 26. päivänä, 36.5 päivää
kevätpäiväntasauksen jälkeen.

Kreikkalaisessa taiteessa Härkä esiintyy kuunjumalataren ratsuna.
Denderan suorakaiteenmuotoisessa zodiakissa Härällä on kuunkehä
selässään. Tällä viitataan juuri mainittuun käsitykseen, että Kuulla on
ylennyksensä Härässä. Turkkilainen peili esittää Härän selässä kannelta
soittavan sarvekkaan naisen, se on Venus yömajassaan.

Seuraavat kolme babylonialaista kuunhuonetta esiintyvät meikäläisen
mielestä oudossa järjestyksessä. Kolmas on Sibzi-anna, »taivaan
uskollinen paimen» = Orion, ekliptikan eteläpuolella, neljäs on Šu-gi
= Š bu, »vanhus» = Perseus, viides on Gamlu, »käyrämiekka» = Auriga =
Ajomies, molemmat ekliptikan pohjoispuolella.



ORION.


Niinkuin sumerinkielinen nimi _Sib-zi-anna_ osoittaa, babylonialaiset
pitivät tähtikuviota, jota me sanomme Orioniksi, paimenena, ja
tämän paimenen he samastivat Ištarin »morsiuspoikaan», paimenjumala
Tammuziin. Egyptissä pidettiin Orionia Osiriksen »sieluna», s.o.
ilmestysmuotona, taikka Horus jumalana.

Muutamat Orionia koskevat klassilliset kuvitelmat ja tarut näyttävät
jossakin muodossa olleen olemassa jo babylonialaisilla. Erään tarun
mukaan aamuruskon jumalatar Eos-Aurora ryösti Orionin ja pari toista
kaunista nuorukaista; mutta Artemis, joka ei sietänyt noitten kahden
yhtymistä, surmasi Orionin nuolillaan taikka toisen tarun mukaan
pani skorpionin pistämään häntä jalkaan, niin että hän kuoli. Tähän
taruun nähden on huomattava, että Orion laskee suunnilleen samaan
aikaan kuin Skorpioni nousee. Kuolleen Orionin Juppiter muutti
tähdistöksi, jota nimitettiin hänen mukaansa (Ovidius, Metam. III
412). Tätä tarua muistuttaa Sib-zi-anna-Orionin assyriankielinen
epiteetti »aseella surmattu». Useissa taruissa Orion esiintyy
rampana, päättömänä tai silmättömänä ja muullakin tavalla runneltuna
metsästäjänä. Mitä tulee klassilliseen taruun Orionin ryöstöstä, on
mielenkiintoista, että ryöstö-aihe liittyy Orioniin eräässä edellä
mainitussa Jeniseiostjakkien kertomassa tarussakin. Mutta siinä Orion
on neidonryöstäjä — niinkuin Paris paimen — eikä päinvastoin. On
myös merkille pantavaa, että niinkuin Tammuz ja Osiris jumalilla on
kahdenlainen olemus, maan päällä ja manalassa, niin näyttää olevan
Orionillakin. Eräässä Pepi II:n aikuisessa pyramiditekstissä sanotaan,
että Orion on siitetty korkeudessa, syntynyt tuonelassa. Sen tähden
pyramidin rakentaja sanoi: »Sieluni ulottuu Orioniin ja alas tuonelaan».

Orion on myös metsästäjä ja soturi. Näyttää siltä, että Orion on
lainannut piirteitä Nimrodilta. On väitetty että sana Orion, jonka
vanhempi muoto on Oarion, sinänsä merkitsee soturia. Syyrian kielessä
ja arabiassa Orionilla on liikanimi »sankari» tai »jättiläinen»,
_Gabbārā_ ja _al-Džabbār_, niinkuin Nimrodilla. Ilse asiassa nämä
kaksi samastettiin. Mongolit ovat näkevillään Orionissa ampujan,
hevosen, koiran ja nuolen. Baikal seudun tunguusit väittävät, että
Orionmetsästäjällä on ihmisen pää, mutta hevosen ruumis. Tässä on
ilmeisesti ollut vaikuttamassa Jousimiehen babylonialaisperäinen
kuva. Kreikkalaisen kansan suussa sanotaan Orionin esiintyneen
Alektropodonin, »kukonjalan», nimisenä.

Orionia on edelleen kuviteltu peltomieheksi, viininviljelijäksi ja
kyntäjäksi. Sen mukaisesti Orion usein on varustettu sirpillä tai
viikatteella. Tämän ja monen muun kuvitelman perustana ovat »Orionin»
eli »Väinämöisen vyön» muodostavat tähdet _δεζ_. Orionin vyöllä
on myös nimi »Väinämöisen viikate». Puolalaiset, liettualaiset,
serbialaiset y.m. sanovat Orionia viikatteeksi. Eräässä arabialaisessa
taivaspallossa Orion esiintyy sirppi vasemmassa kädessä; hän on
vasenja yksikätinen. Sirppiä eli viikatetta on joskus katsottu
miekaksi; sen tähden Orionilla on liikanimet _ksifeforos_ ja _ensifer_,
»miekanpitäjä» ja »Kalevan miekka». Kreikkalaisissa kuvissa Orion on
varustettu sekä miekalla että nuijalla ja taljalla — niinkuin Herakles.
Denderan pyöreässä zodiakissa Osiris-Orionilla on valtikka oikeassa
kädessä ja ruoska vasemmassa.

Yksinkertaisimpia mielikuvia, jotka Orionin vyön tähtirivi herätti, oli
paimensauva, babylonialaisten _šibirru_, joka on Tammuzin tunnus, eli
_pedum_, joka kuuluu antiikin kuviin Orionista. Paimensauvasta tuli
myöhemmin Jaakopin tai Pietarin sauva ja kirjava joukko muita esineitä.
Joukossa huomataan Venuksen, Friggan tai Maarian värttinä, Saksassa
harava tai aura, Virossa keihäs, slaavilaisilla kainalosauva tai
piispansauva, siamilaisilla merta, kuivuuteline tai tiikerin loukku,
Tanskassa kaksipyöräiset rattaat jne. Nykyajan arabialaiset sanovat
Orionin vyötä vaa’an varreksi (mīzān). Samanlainen Orionin vyön nimitys
»vaaka» tai »puntari» esiintyy turkkilaisilla, kirgiiseillä ja Siperian
tatarilaisilla. Volgan tatarilaisilla se on »vedenkantotanko».

Vyötähtien kolmilukua tähdennetään monesti. Ne ovat kolme, linkokiveä,
joilla muuan metsästäjä aikoi ampua strutsin linnunradalta,
kolmoset, kolme sulotarta, kolme niittäjää, kolme pyhää kuningasta,
kolme Maariaa, kolme halonhakkaajaa (Madagaskarissa), kolme
mustalaista, kolme jättiläisvaimoa, kolme eksynyttä hylkeenpyytäjää
(eskimolaisilla), kolme tanssivaa nuorukaista (Australiassa), kolme
hirveä (burjateilla), kolme metsäkaurista tai puhvelia auroineen
(Jaavassa), kaksi sauvaan ripustettua kilpikonnaa (bushmanneilla),
kaksi kalastajaa veneessä (germaaneilla) y.m.

Koska Orionin samoin kuin Plejadien kosmillinen lasku eli häviäminen
klassillisella muinaisajalla tapahtui myöhäissyksyllä, jolloin myrskyt
ja sateet ovat tavallisia, pidettiin Orioninkin häviämistä mainittujen
ilmastollisten ilmiöitten syynä. Sen mukaisesti Horatius antaa
Orionille epiteetin _nautis infestus_, »merimiehille vihamielinen», ja
riehuva etelätuuli on Orionin _rapidus comes_, »raju kumppani».

Assyriassa duzu eli heinäkuu-elokuu oli Tammuz-Orionille pyhitetty
kuukausi, jolloin vilja korjattiin ja kylvö toimitettiin. Saksassa
on Orionin tähdistöä kuviteltu auraksi ja sen heliakinen nousu
ilmoitti ajan, jolloin oli ryhdyttävä kyntämään. Orion oli tavallaan
vuodenvaihteen tähti, ja semmoisena golditkin Harvan arvelun mukaan
näyttävät pitäneen sitä.

Sibzianna-Orionin yhteydessä mainitaan kerran Tar-lugallu »kukko»
niminen tähti, joka on sen »takana» eli itäpuolella. On väitetty,
että sillä tarkoitetaan Rigel ( β Orionis), Lepus, »jänis», taikka
Columba, »kyyhkynen», tähteä, mutta Kuglerin mukaan se on Prokyon,
»pikkukoira». Tämä ja Canis maior eli »koirantähti» Sirius muodostavat
klassillisessa mytologiassa metsästäjä Orionin koiraparin. Mutta
babylonialaiset kuvittelivat Siriusta — ehkä Prokyonin ohella —
nuoleksi, mikä panee ajattelemaan mongolien edellämainittua kuvitelmaa.
Merkillistä on, että Ištar jumalattaren katsottiin ilmestyvän sekä
Neitsyessä että Siriuksessa, jolla siinä tapauksessa oli nimenä Jousi.
Samaan tapaan egyptiläisten Isis jumalatar ilmestyi sekä Neitsyenä että
Sirius (Sothis) tähdistössä. Orionin päätähdillä, α ja β Orionis, on
arabialaiset nimet. Betelgeuze, oikeastaan _Bātal-džauzā_, »Orionin
olkapää», ja _Ridžl al-džazā_, »Orionin jalka», josta jo mainittu
nimimuoto Rigel.

Orionin kuvaan kohdistuvat arabialaisten kuunzodiakin viides ja kuudes
asema, _al-Haq'a_ ja _al-Han'a_. Edellinen käsittää »kolmilukuisen
tähtiryhmän», joka al-Farghânîn mukaan merkitsee Orionin päätä (λ
φ1 φ2 Orionis). al-Han'aan kuuluu kaksi valkoisenhohtavaa tähteä
Linnunradalla, nimeltään _az-Zirr_ »nuppi» ja _al-Maisan_, »tuikkiva»
taikka »ylpeästi kulkeva», luultavasti ξγ Geminorum. Toisten mukaan
kuuluvat niihin myös tähdet ημν Gemin. Molemmat edelliset ovat
kaksoistähtiä, ehkä samat kuin babylonialaisen uranografian »kaksoset,
jotka ovat Sibziannaa vastapäätä».



PERSEUS.


Babylonialaisen kuunzodiakin neljäs huone on _Šugi = Šibu_, »vanhus»,
= Perseus. Siihen kuuluvat Perseuksen ohella Hyadien pohjoispuolella
olevat Härän tähdet. Näitten kuviteltiin muodostavan vaunut, joissa
»vanhus» seisoo. Vanhus on Assurista löydetyn tähtikuvauksen mukaan
puettu ja parrakas; hän pitää oikeassa kädessään jotakin esinettä ja
ojentaa vasemman käden Plejadeja kohti. »Vanhus» edustaa Enmešarra
jumalaa,»maailmanjärjestyksen herraa», joka seitsemine poikineen on
vankina manalassa. Astraalisena ilmiönä Enmešarra vastaa nimenomaan
Vanhuksen säärestä kantapäähän ulottuvaa ruumiinosaa. Tähtenä Enmešarra
samastettiin myös sekä Lu-lim = Andromedaan, joka on Perseuksen
naapuri, että Gigir, »vaunut» nimiseen tähteen. Saataneen olettaa, että
babylonialaisilla on ollut kreikkalaisten Perseus-Andromeda myyttiä
muistuttava taru. Loitsijain praktiikassa Perseus miekkoineen ja Gorgon
paineen suojelee rajuilmalta, ukkostulelta ja — kadehtijoilta.

Perseus-tähdistöön kuuluu Algol niminen tähti. Sen oikea arabialainen
nimi on _al-Ghūl_, muuan paha henki, jonka arabialaiset asettivat
Perseuksen tappaman Gorgon eli Medusan sijalle. Algol on tunnettu
punaisesta tuliväristään, joka alinomaa vaihtuu, aivan niinkuin demoni
al-Ghūl on tunnettu muodonvaihtamiskyvystään. Luullakseni sitä vastaa
babylonialaisten _Gišbar-zalag_, »loistava tuli», niminen tähti
vastapäätä Enmeršarra-Šugia.



AURIGA AJOMIES.


Babylonialaisten viides kuunhuone _Gamlu_ vastaa _Heniokhos-Auriga
— Ajomies_ nimistä tähtikuviota. Sen nimi Gamlu »käyrämiekka», ei
osoita mitään yhteyttä Ajomiestä koskeviin tunnettuihin myytteihin.
Käyrämiekka on mytologisesti uusikuu. Se on Marduk jumalan,
Tiämatin tappajan, ase ja kuuluu semmoisena myös Gorgon eli Medusan
surmaajalle Perseukselle. Vaunujen, joilla babylonialainen Perseus
on varustettu, pitäisi olla babylonialaisen Ajomiehen tunnuksena.
Perseus ja Ajomies ovat ehkä syntyneet alkuaan yhteisen tähdistön
kahdella taholla tapahtuneesta jaosta. Saksassa tarinoidaan, että
Ajomies oli ollut Vapahtajan ajomiehenä maan päällä ja oli palkaksi
saanut lupauksen päästä taivaanvaltakuntaan ja kun Ajomies tahtoi
ainiaan jatkaa tointaan, otettiin hänet vaunuineen taivaaseen.
Toisen, Posenissa kiertävän tarinan mukaan Ajomies oli osoittanut
huolimattomuutta silppuja valmistaessaan, ja koska hän ei välittänyt
Jumalan varoituksista, Jumala vihdoin suuttui ja rangaistukseksi
asetti hänet istumaan taivaan vaunujen vehmarolle — varoitukseksi
kaikille rengeille, jotka leikkaavat silput liian pitkiksi.
Kummassakin tarinassa tarkoitettaneen taivaan vaunuilla Otavaa,
babylonialaisten Kuormavaunuja (Margidda = Sumbu), joka useimmissa
eurooppalaisissakin kielissä esiintyy Vaunut nimisenä (kreik. Hamaxa,
lat. Plaustrum, ruots. Karlavagnen jne.). Erinäisistä syistä, mm.
siihen nähden, että Enmešarralla on seitsemän poikaa, seitsentähtinen
Otava-Vaunut etäisyydestään huolimatta sopisikin hänen tähdekseen.
Mutta eräässä tekstissä Sotavaunut (Gigir-Narkabtu) niminen tähti
esiintyy Enmešarra-Perseuksen tähtenä. Ja mainitaan kaksikin Narkabtu
tähteä, pohjoinen ja eteläinen ( β ja ζ Tauri), aivan niinkuin erään
kreikkalaisen teoksen mukaan Ajomiehellä ei ole yhdet vaan kahdet
vaunut (harmata). — Ajomiehen sylissä on Vuohi, kirkas Capella, jota
Gamlu lähinnä vastannee.



GEMINI II KAKSOSET.


Niinkuin Härkä kaikki seuraavat kuunhuoneet Kaksosista alkaen
esiintyvät babylonialaisten auringonzodiakissakin ja, kauttaaltaan
melkein samannimisinä, myös meidän eläinradassamme, jota voidaan sanoa
kaldealais-kreikkalaiseksi.

Babylonialaisten 6:nnella kuunhuoneella, jota vastaavat _Kaksoset_,
kreik. _Didymoi_, lat. _Gemini_, on sumerilainen nimi _Maš-tabba_,
akkadilainen _Tu’âmê_. Tämä viimeksi mainittu nimi on heprean kautta
tullut tavalliseksi miehennimeksi Tuomas, Tommi y.m. Babylonialaiset
näkivät eläinradan III:nnessa tähtikuviossa kaksi kaksoisparia,
_Maštabba-galgal_ eli »isot kaksoset», α ja β Gemin. ekliptikan
pohjoispuolella, ja _Maš-tabba-turtur_ eli »pikkukaksoset», λ ja ζ (?)
Gemin. ekliptikan eteläpuolella. Nuolenpääteksteissä mainitaan muitakin
kaksoistähtiä, mm. »Paimenen kaksoset», joitten sanotaan seisovan
»taivaan uskollista paimenta (Orionia) vastapäätä».

»Isot kaksoset» babylonialaiset, samastivat useampaankin jumalpariin,
mm. Lugalgirraan ja Mešlamtaeaan, jotka edustivat (täysi)kuuta ja
Aurinkoa. Tämä seikka antaa selityksen dioskuuritarulle, että kun
toinen on manalassa, toinen on taivaassa ja että ne vain yhden yön
saavat olla yhdessä. Sellainenhan on Kuun ja Auringon laita, jotka
sattuvat yhteen ainoastaan kerran kuukaudessa, konjunktiossa, uudenkuun
syntymäaikaan. Kun Kleopatra synnytti Antoniukselle kaksoset, pantiin
heidän nimekseen Helios ja Selene, mistä seikasta voitaneen päättää,
että Egyptissä siihen aikaan tiedettiin Kaksosten merkitys. Kaksosina
pidettiin myös Kuun Mâšu ja Mâštu nimisiä lapsia, luultavasti
yläja alakuuta, jotka nekään eivät saa olla yhdessä muulloin kuin
täydenkuun aikana. Kreikkalaisten tarustossa Kaksoset ovat joko Zeun
pojat Kastor ja Polydeukes (Pollux) taikka Apollon ja Herakles,
kummassakin tapauksessa siis jumala ja puolijumala, sillä Ledan Zeulle
synnyttämistä kaksosista ainoastaan Polydeukes erään sadun mukaan oli
Zeun oikea poika ja kuolematon. Se seikka, että Kaksoset on käsitetty
Apolloniksi ja Herakleeksi, perustuu Bollin arvelun mukaan Babyloniasta
päin tulleeseen vaikutukseen. Mutta tätä arvelua ei toistaiseksi voida
todistaa oikeaksi.

Harkittaessa kysymystä Kaksosten mytologisista vastineista on
mainittava, että niissä vertauksissa, joissa Jaakobin 12 poikaa
esitetään 1 Moos. 49, on oltu huomaavinaan viittailuja eläinradan
kahteentoista merkkiin. Niinpä Kaksoset olisivat veljekset Simeon
ja Leevi, jotka vastaisivat babylonialaisen myytin Gilgamešiä ja
Enkidua. Edellisistä sanotaan, että »vihoissaan he murhasivat miehen ja
röyhkeydessään silpoivat härän», jälkimmäisistä taas kerrotaan, että
he surmasivät jättiläisen Humbaban ja silpoivat taivaanhärän. Eräässä
juutalaisessa tekstissä kysytään syytä Kaksosten luomiseen, ja vastaus
kuuluu: »Jotta ihminen näkisi valkeudessa ja pimeydessä (?), koska
Kaksosten huone (mazzal) on (kaksinaamainen?) ihminen».

Kaksoset muodostavat meikäläisen eläinradan ensimmäisen kuvan, joka
ei esitä eläintä. Mutta Javanista peräisin olevassa eläinradassa
Kaksosiakin edustaa eläin, nimittäin molukkirapu (Limulus Moluccanus).
Tämän syynä on arveltu olevan, että tuosta eläimestä aina tavataan
koiras ja naaras yhdessä. Vanhaan aikaan Kaksosia pidettiin vuohiparina
ja antiikkisoivassa ruotsalaisessa runoudessa niillä on nimi Getterna.

Babylonialaisia kuvaesityksiä Kaksosista ei varmuudella tunneta.
Miellyttävä on arvelu, että rajakivissä ja Egyptin Esnestä löydetyssä
zodiakissa esiintyvät kaksi yhdistettyä lohikäärmeen päätä tarkoittavat
eläinradan Kaksosia. Että babylonialaiset pitivät Kaksosia kahtena
jumalolentona, voidaan päättää Denderan eläinradoistakin, jotka yleensä
perustuvat babylonialaisiin esikuviin, ja niissä nähdään Šu ja Tefnet
jumalattaren kättelevän. Erään nuolenpäätekstin mukaan isot Kaksoset
käsitettiin alastomiksi ja parrakkaiksi, toinen sirppi kädessä,
toinen pitämässä jotakin tuntematonta esinettä. Syyrian kielessä ja
Bundahisnissa Kaksosilla on nimi »Kaksi kuvaa». Dante (Paratiisi 27:98)
sanoo Kaksosten tähtikuvaa »Ledan pesäksi»; runoilija viittailee
tunnettuun taruun, jonka mukaan Zeus joutsenen hahmossa lähestyi Ledaa
ja tämä synnytti hänelle munan, josta olivat peräisin kaksoset Kastor
ja Polydeukes. Muinaispohjoismaisessa mytologiassa Kaksoset ovat
»Thiazin silmät». Thiazi oli myrskyjättiläinen, jonka Thor — taikka
Snorrin mukaan Odin jumala — tappoi ja jonka silmät jumala viskasi
taivaaseen, missä ne muuttuivat tähdiksi.

Egyptin ja länsimaiden taiteessa Kaksoset ovat joko kaksi miestä tai
mies ja nainen. Egyptistä peräisin olevassa marmorilaatassa, johon
on piirretty eläinradan kuvat, Kaksosina esiintyy kaksi miespuolista
olentoa, luultavasti Apollon lyyrineen ja Herakles nuijineen.
Samanlaisen Kaksosten kuvan, joka esiintyy Arlesista v. 1590 löydetyssä
marmoritorsossa, arvelee Cumont tarkoittavan kaksoisveljeksiä Amfionia
ja Zethosta. Oikeampaa lienee pitää niitä miehenä ja vaimona; miehellä
on nuija oikeassa kädessä, nainen pitää oikeata käsivarttaan miehen
kaulassa ja vasemmalla kädellään hän pitelee pilarilla lepäävää lyyraa.
Muuan intialainen runoilija kuvaa Kaksoset mieheksi nuijineen ja
vaimoksi lyyrineen. Samat esineet esiintyvät tamulienkin Kaksosilla,
jotka molemmat kuitenkin ovat naisia. Onpa Kaksoset samastettu myös
Aatamiin ja Eevaan.

Kaksosten alastomuudesta, joka edellä sanotun mukaan on Babyloniasta
peräisin, huomauttaa Manilius sanoilla: _Nudus uterque tamen sentit
quia uterque calorem._ Lämpö, jonka vuoksi Kaksoset esiintyvät
alastomina, on ehkä ajateltava lähteneeksi läheisen Jalopeuran
merkistä, missä auringolla on huoneensa. Isojen Kaksosten vastakohtana
pikkukaksoset esiintyvät kahtena puettuna, parrakkaana olentona,
päässä kaksi tähteä. Etumaisen sanotaan pitävän kädessään piiskaa,
toisen ukonnuolta. Heidän vastineensa ovat sumerilais-akkadilaisessa
mytologiassa Kuun vesurit Lal ja Khar.

Kaksoset muodostavat arabialaisten 7:nnen kuun-aseman, _ad-Dirâ'u_,
»käsivarsi». al-Farghânin mukaan on kysymyksessä kaksi kirkasta
Kaksosten päässä olevaa tähteä, joista toisen nimenä on _ad-Dirâ’u
lmaqbûta_, »ojennettu käsivarsi», toisen _ad-Dirâ'u Imaqbuda_, »otettu
käsivarsi». Nämä nimet näyttävät viittaavan tavalliseen Kaksosten
kuvaan, jossa kaksi henkilöä kättelee toisiaan. Mutta Qazwînîn mukaan
ei tarkoiteta ihmisten käsivarsia, vaan Jalopeuran etukäpäliä.

Tässä paikassa on selostettava abessinialaisten 2. kuunhuone, johon
kuuluu Orion ja Sirius. Edellisen nimenä on _Aslâm_, »kuvat», johon
on verrattavissa Kaksosten edellä mainittu syyrialainen nimi »kaksi
kuvaa» ja toisaalta Orion-Tammuzin sumerilainen liikanimi Šerba-alam,
jonka jälkimmäinen osa niin ikään merkitsee kuvaa. Siriuksen
nimenä on _Merzem_, joka muistuttaa arabian Mirzam nimeä, jolla
tarkoitetaan erästä Orionin tähdistöön kuuluvaa tähteä — Littmannin
mukaan Bellatrixia, γ Orionis, taikka Siriukseen kuuluvia tähtiä. On
merkillepantavaa että Sirius Boghazköin tähtiluettelossakin seuraa
Orionin jälessä. Aslâm-Merzem kuunhuone osoittaa muka 4 onnetonta
päivää — oikeampi olisi kai sanoa 3 päivää, sillä sen vastineena ovat
babylonialaisten kuunhuoneet Orion Perseus ja Ajomies, arabialaisten
al-Haq'a, al-Han'a ja adDirâu (Orion-Kaksoset).



CANCER [krapu] KRAPU.


Babylonialaisten seitsemäs kuunhuone on sama kuin eläinratamme IV:s
tähtikuvio _Krapu_, kreikkalaisten _Karki'nos_, latinaksi _Cancer_. Sen
sumerilainen nimi on _Allul_, josta johtuu akkadilainen feminiininen
nimimuoto _Alluttu_, jota selitetään _Šittu_ sanalla.

Berosos, joka antaa taivaan kiertokulun alkaa Oinaasta, sanoo Krapua ja
Kaurista eläinradan määrääviksi merkeiksi sentähden, että ne osoittavat
kiertokulun käännekohdat (momenta), kesäja talvipäivänseisaukset.
On riidanalaista, mikä luonnonsymboliikka on aiheuttanut Kravun
korottamisen taivaaseen. Tavallisin selitys on, että krapu symbolisoi
Auringon taantumisen eli »kravunkulun», joka, samoin kuin päivien
lyheneminen, alkaa Kravun merkistä. Kravun omituiseen liikkumiseen
taaksepäin assyrialaisetkin kiinnittivät huomiota, kuten näkyy
eräässä nuolenpäätekstissä esiintyvästä vertailusta. Kreikkalaisen
tarun mukaan Hera jumalatar korotti taivaaseen lernalaisen kravun,
joka oli purrut hänen poikapuoltaan Heraklesta, jota hän vihasi.
Eräässä assyrialaisessa tekstissä Krapua sanotaan taivaanjumalan
Anun asunnoksi. Siihen sopii, että Anu jumalan valtaistuin sijaitsee
ekliptikan navassa. Koska kuunjumala Sîn, mikäli häntä pidettiin
ylimpänä jumaluutena, samastettiin taivaan jumalaan, mainitun
käsityksen yhteydessä on ehkä, että Krapu astrologiassa on Kuun
yöhuoneena.

Denderan suorakaiteisessa planisfäärissa Krapua edustaa egyptiläisten
rakastama skarabee. Se on asetettu eläinradan alkuun osoittamaan vuoden
alkua, joka sattui heinäkuussa. Pyöreässä planisfäärissa Krapua edustaa
selällään makaava merikrapu.

Eräässä assyrialaisessa tekstissä sanotaan, että Kravun edessä seisoo
_Sag-me-gar_ eli Jupiterin tähti. Tarkoitettaneen valkeahohtoista
»pikkukoiraa», Prokyonia, joka Kravun puolesta sai merkitä paikan,
missä Jupiter on vaikutusvaltaisimmillaan. Babylonialaiset olivat
kiinnittäneet huomionsa myös Kravussa olevaan tähtisikermään, joka
tunnetaan Praesepe eli Seimi nimisenä. Mutta he antoivat sille nimen
_Nangaru_, »nikkari», — en tiedä mistä syystä — ja myöhemmin tämä tuli
koko Kravun tähdistön nimeksi.

Praesepe-Seimi, ε Cancri, osoittaa arabialaisten 8:nnen kuunaseman,
_an-Natra_, jonka alkuperäinen merkitys on »sierainten ja niiden alla
olevan ylähuulen osan väliseinä» jalopeurasta puhuttaessa al-Jâzidži
määrittelee tätä tähdistöä: »pikkutähtiä, jotka ovat tiheään kasatut
aivan kuin muodostaisivat (pilvi) läiskän». Tämä määrittely johtunee
siitä, että kysymyksessä olevalla tähdistöllä on kreikan kielessä
liikanimi »pikkupilvi». Sitä sanottiin myös Jalopeuran kuonoksi eli
suuksi, _Fam al-asad_, joka vastaa kreikkalaista nimeä _Leontos
khasma_, ε Leonis. On huomattava, että Kravun kuvio täyttää ainoastaan
puolet Kravun merkin alasta; tämän täydentää etuosa Jalopeurasta, joka
ulottuu omaa merkkiänsä ulommaksi. Tätä seikkaa tarkoittaa roomalainen
runoilija Lucanus (k. 63 j.Kr.) sanoilla: Cancri sidera mixta Leoni.



LEO [Jalopeura] JALOPEURA.


Babylonialaisten kahdeksas kuunhuone on sama kuin meidän eläinratamme
V:s tähdistö _Jalopeura_ eli _Leijona_, kreik. _Leon_, latin.
_Leo_. Sen sumerilainen nimi on _Urgula_, oikeastaan »iso koira»;
akkadilainen nimi on _Arû_, joka tavallisesti lyhennettiin A:ksi, ja
_Netšû_, »naarasleijona». Mutta urosleijona Nêšu, sumer. Ur-mah, on
Pikkuleijona, Leo minor, joka ei kuulu eläinradan tähdistöihin.

Astraalisen Jalopeuran vanhin kuvaesitys lienee siivekäs leijona-aarni,
joka Merodakbaladan I:n aikuisen rajakiven kuvien joukossa nähdään
seisomassa käärmeen päällä, jolla tietysti tarkoitetaan Jalopeuran
naapuria tähtitaivaalla, Hydraa. Samassa asenteessa yhdessä Hydran
kanssa nähdään Jalopeura eräässä seleukidien ajoilta olevassa
kuvassa. Tietysti ei ole sattuma, että Denderan zodiakeissa ja muissa
egyptiläisissä esityksissä Jalopeura niin ikään esiintyy seisomassa
käärmeen-Hydran päällä. Komea Jalopeuran kuva yhdessä Kommagenen
kuninkaan Antiokhos I:n (n. 70 e.Kr.) horoskoopin kanssa on peräisin
Vähän Aasian Nemrud-Daghista. Jalopeuran rinnassa näkyy uudenkuun
ohella ensimmäistä suuruusluokkaa oleva päätähti, α Leonis, joka
astrologiassa tähtää maailmanherruuteen. Sen nimenä oli Babyloniassa
_Šarru_, »kuningas», ja siitä johtuu tämän tähden kansainvälinen nimi
_Regulus_ (kreik. Basiliskos), »pikkukuningas». Regulus esitti hyvin
huomattavaa osaa babylonialaisten ja kreikkalaisten astrologiassa, niin
että jälkimmäiset aloittivat tähtiluettelonsa sillä. Usein esiintyy
Jalopeura yhdessä Auringon kanssa. Se on aito astrologinen esitys,
jolla merkitään, että Jalopeura on Auringon päivähuone.

Arabialaisten kuunzodiakissa Jalopeura on jaettu viittä asemaa kohti.
Kahdeksas asema _an-Natra_ eli _Fam al-asad_, »Jalopeuran suu»,
mainittiin jo. Yhdeksännen nimi on _at-Tarf_ eli _Ainâ’l-asad_,
»Jalopeuran silmät», tähdet ε ja μ Leonis. Ne ovat luultavasti
samatkuin »kaksi tähteä Jalopeuran päässä», jotka mainitaan eräässä
babylonialaisessa tähtiluettelossa. Kymmenennen aseman nimi on _Džabhat
al-asad_ tai ainoastaan _al-Džabha_, ja sen sanotaan käsittävän »neljä
tähteä, jotka muodostavat paarit». Huolimatta nimestä, jonka merkitys
on »Jalopeuran otsa», tarkoitetaan kai Jalopeuran etuosaa, jossa on
tähdet αηγζ Leonis. Farghânîn mukaan yksi niistä merkitsee Jalopeuran
sydäntä; se on tietysti Regulus, α Leonis.

Yhdestoista kuunasema on _az-Zubra_ — josta keski-ajalla
väärinkirjoittamisen johdosta tuli Zosma — ja se on Jalopeuran lanne
tai säkä, Qazwînîn mukaan »kaksi kirkasta tähteä piiskan pituuden
päässä toisistaan», δ ja ϑ Leonis, toinen toista, toinen kolmatta
suuruusluokkaa. Edellinen lienee, sama kuin babylonialaisen listan
»toinen tähti Jalopeuran lanteessa».

Kahdennentoista arabialaisen kuunaseman nimi on _as-Sarfa_, »käänne»,
jonka selitetään merkitsevän suunnilleen samaa, mitä meillä
sanotaan säänmuutokseksi. Qazwînîn mukaan se on »yksinäinen, hyvin
valkeahohtoinen tähti, joka seuraa az-Zubran perässä». Farghânî
sanoo sen olevan Jalopeuran hännällä. Epäilemättä tarkoitetaan
_Danab al-asad_, »Jalopeuran häntä», β Leonis toista suuruusluokkaa,
jonka nimi vääristeltynä Denebolaksi on siirtynyt tähtitieteen
kansainväliseen nimistöön. Tätä tähteä babylonialaiset sanoivat
»ainoaksi tähdeksi Jalopeuran hännällä».



VIRGO [neitsyt] NEITSYT.


Babylonialaisen kuunzodiakin 9:nnella huoneella, jota vastaa
auringonzodiakin VI merkki _Neitsyt_, kreik. _Parthenos_, lat. _Virgo_,
on sumerilainen nimi _Ab-sin_, akkadin kielellä _Šubultu_, »tähkä».
Babylonian kielestä Subultu nimi siirtyi syyrian kieleen (Šebbeltâ) ja
arabiaan (as-Sumbula). Ja vieläkin on Neitsyen päätähden, α Virginis,
latinalainen nimi _Spica_, s.o. »tähkä».

Tähkä symboloi babylonialaisten hedelmällisyysja äitijumalatarta, oli
hänellä nimenä Êru, Sarpânîtu tai Šala. Tähkä oli erikoisesti Šalan
tunnuskuva, taateliröyhyn edustaessa ÊrûŠarpânitua. Babylonialaiset
näkivät siis, huomauttaa Kugler maansa molemmat tärkeimmät elatusaineet
taivaalla. Samaan tapaan kuvittelivat kreikkalaiset Neitsyen
edustavan heidän kahta tärkeintä elatusainetta, viljaa ja viiniä. Sen
mukaisesti nähdään kreikkalaisissa tähtikartoissa tähkää kädessään
pitävän Neitsyen luoteisessa osassa n.s, protygetes, vindemiator
eli vindemiatrix, s.o. viininkorjaaja, edustamassa Neitsyeen
kuuluvaa tähteä, joka nousee viinin korjuun aikaan. Kuvittelua, että
äitijumalatar Neitsyenä pitää kädessään tähkää hedelmällisyyden
tunnuskuvana, valaisee seleukidien aikakaudelta oleva kuva. Denderan
planisfäärit kuvaavat niin ikään Neitsyttä jumalattareksi, jolla
on kädessään tähkä. Ortoqpeilin Neitsyt pitää tähkää kummassakin
kädessään; toisissa kuvissa Neitsyellä on kolme tähkää tai useampiakin.
Mutta äitijumalatarta kuvailtiin ikimuistoisista ajoista myös
imettäväksi vaimoksi. Siitä johtuu, että Neitsyttä tuli edustamaan
Ištar tai Isis jumalatar, lapsi rinnoillaan ja tähkä kädessään. Kun
Neitsyttä kreikkalaisissa lähteissä sanotaan kaksiruumiiseksi taikka
kaksimuotoiseksi, häntä ehkä ajatellaan lasta imettäväksi äidiksi.
Taikka kaksiruumiinen tai kaksimuotoinen Neitsyt ehkä aiheutuu siitä,
että Isis Venus (Istar, Afrodite) planeettana esiintyy Denderan
pyöreässä zodiakissa kaksinaamaisena — ollen aamuja iltatähti. Mutta
on merkillepantavaa, että eräässä kiinalais-japanilaisessa kuvassa
Neitsyttä edustaa kaksi naisolentoa. Muuten kreikkalaiset samastivat
Neitsyen useaan jumalattareen, niin että hän saattoi olla Dike,
Eileithyja, Atargatis, Isis, Tykhe tai Astrais. Maniliuksen mukaan
Neitsyt on Ikaroksen tytär Erigone, jolla on sulkakynä oikeassa kädessä
ja tähkä vasemmassa.

Arabialainen astrologi Abû Ma'šar (800-luvulla) sanoo Neitsyttä
»kauniiksi neitsyeksi, joka istuu istuimella, kaksi tähkää kädessään,
ja imettää pientä poikaa», ja hän lisää, että muutamat sanovat poikaa
Isûksi, s,o. Jeesus, Neitsyt on siis Madonna, neitsyt Maaria.

On olemassa sellaisiakin Neitsyen kuvitteluja ja kuvia, joilla ei ole
mitään tekemistä tähän tai madonnan kanssa. Eräässä muinaisesta Assurin
kaupungista peräisin olevassa tekstissä sanotaan että Erû-Neitsyen
tähdistön muodostavat tuikkivat tähdet, jotka ovat Leijonan hännän
kohdalla. Niillä tarkoitettaneen Neitsyen läntisiä tähtiä, joitten
joukkoon nähtävästi luettiin myös Bereniken hiukset ja Jahtikoirat,
koska sanotaan että Margidda-Kuormavaunujen (Otavan) vehmaro on
suunnattu päin Erû-Neitsyen selkää. Samassa tekstissä sanotaan että
jumalatar pitää oikeassa kädessään piiskaa, jonka siima on ojennettu
Leijonan häntää kohti. Tätä kuvausta vastaa Denderan suorakaiteen
muotoisessa planisfäärissä Leijonan takana seisova naisolento, joka
pitää piiskaa oikeassa kädessään ja vasemmalla kädellä pitelee Leijonan
häntää. Eräässä kreikkalaisessa zodiakkikuvassa Neitsyt esiintyy
alastomana kantamassa maljakkoa. Osterburkenissa ja Heddernheimissä
tavatut korkokuvat esittävät Neitsyen auringossa kylpevänä naisena.
Neitsyt siivekkäänä naisena vaakoineen (Dikenä) esiintyy mm.
Vatikaanissa säilytetyssä planisfäärissä. Siivekkäänäkin Neitsyt lienee
babylonialaista syntyperää. Ainakin esiintyy eräässä rajakivessä
siivekäs jumalatar, jota on arveltu Ištariksi. Neitsyt lienee toisaalta
ollut Ilmestyskirjan raskaan vaimon esikuvana, jonka lapsen Lohikäärme
eli Hydran tähdistö uhkaa nielaista.

Neitsyen tähdistössä on arabialaisten 13.—15. kuunasema. 13:nnen nimi
on _al-'Awwa_, »haukahtava»; tarkoitetaan koiraa, joka haukkuu läheistä
Jalopeuraa. Siihen kuuluvat tähdet βηγδε Virginis. Sillä on toinenkin
nimi, _'Awwā al-bard_, »pakkaskoira», koska sen nousun ja laskun
aikoina muka on pakkasta. 14:s asema on _as-Simâk_, »rinnan yläosa»,
määräsanoineen _al-a'zal_, »aseeton», jonka vastakohtana on _as-Simâk
ar-Rîmih_, »keihäällä varustettu» (Arcturus), joka ei ole arabialaisten
kuunasemia, as-Simâk al-a'zal on sama kuin _as-Sumbula_, _Spica_,
_Tähkä_ Neitsyen vasemmassa kädessä, α Virginis, babylonialaisten 24:s
normaalitähti, »tähän ennustaja». 15:s asema _al-Ghafr_, »peite»,
käsittää tähdet ικλ Virginis.

Mainittakoon, että abessinialaisten kuunzodiakin kolmas huone käsittää
Kravun, Jalopeuran ja Neitsyen sekä arabialaisten manâzilista asemat
8—15. Sen nimi on _Sabû'hasîr_, »seitsemän lyhyttä», ja sen sanotaan
merkitsevän seitsemän onnellista päivää.



LIBRA [vaaka] VAAKA.


Babylonialaisten kymmenes kuunhuone vastaa eläinratamme VII tähtikuvaa;
se on _Vaaka_, lat. _Libra_, akkad. _Zibânîtu_. Sen sumerilainen nimi
on _Zi-ba-an-na_, etymologisesti epäselvä sana, jota akkadin kielessä
vastaavat sanat »oikeus» ja »tuomari». Zibânîtu on mm. oikeudenvaaka,
josta enemmän seuraavassa.

Vaa’an kuva näkyy kehittyneen Skorpionin saksista eli kynsistä.
Babylonialaiset samastivat Vaa’an (vaakakupit) ja Skorpionin »sarvet»,
s.o. sakset. Kreikkalaiset käyttivät Vaa’an nimenä myös sanaa _Khêlai_,
»sakset». Yhtäpitävästi tämän kanssa on arabialaisten 16:nnen
kuunaseman nimi Farghänîn mukaan _Zabânijâ al-aqrab_, »skorpionin
kynnet», ja Qazwînî selittää, että mainittu kuunasema nimeltä
_azZubânâ_ eli _az-Zubânân_ käsittää kaksi kirkasta tähteä, jotka
osoittavat Skorpionin sarvia eli kynsiä. Ne ovat ilmeisesti α ja β
Librae, joita babylonialaiset sanoivat »eteläiseksi ja pohjoiseksi
vaa’aksi» (vaakakupiksi). Arabialaisen kuunaseman vaihtelevat
nimimuodot osoittavat, että se on babylonialaista alkuperää.

On todennäköistä, että Vaaka symbolisoi syyspäiväntasausta,
jolloin päivä ja yö, Auringon ja Kuun valta, ovat ikään kuin
tasapainossa. Tältä kannalla katselee Dante Vaakaa (Paratiisi 29).
Syyspäiväntasauspisteen babylonialaiset sijoittivat. Vaa’an 8.
asteeseen, ja heidän esimerkkiään noudattivat roomalaiset. Vaa’assa,
tarkemmin sanottuna Vaa’an 19. asteessa alkaa astrologien mukaan
Auringon »alennus» eli vaikutusvoiman alemmuus Kuuhun verrattuna.
Aurinko astuu eläinradan syysja talvipuoliskoon eli itämaisen (ja
stoalaisen) opin mukaan tuonelaan. Sen sijaan kokee »musta planeetta»
Saturnus, joka edustaa alennettua ja laskenutta Aurinkoa, Vaa’assa
ylennyksensä. Kerran sanotaan Vaakaakin mustaksi tähdistöksi. Ei ole
vain sattuma, että Denderan pyöreässä planisfäärissä härkäpäinen
Saturnus esiintyy Vaa’an vieressä.

Nämä tällaiset astrologiset opit soveltuvat vaikeudetta siihen edellä
osaksi jo kosketeltuun käsitykseen, että eläinradan Vaaka on kuolon
ja oikeuden vaaka. Vaa’an yhteydessä esiintyvät kreikkalaisilla
astrologeilla tähtistöt Hades, Styx eli Akheronin vesi ja Lauttamies
aluksineen. Nämä tähdistöt, jotka todennäköisesti ovat babylonialaista
alkuperää, osoittavat, että Vaaka kuuluu tuonelaan, on kuolon vaaka.
Erään nuolenpäätekstin mukaan Vaaka edustaa tuomari jumalaa Šama ia,
s.o. Aurinkoa, ja auringon sijaista Saturnusta. Jumalana Saturnus on
Ninurta; sanotaan, että hänen tuomionsa on niinkuin »suuri tuomio»
puolueeton, ja hänen ratkaisunsa tapahtuu mieheen katsomatta; ja hän
pitää hallussaan Totuutta ja Oikeutta, jotka ovat Aurinko-Tuomarin
lapsia ja tähtinä symbolisoivat Tuomarin vaakakuppeja. Eräässä
juutalaisessa tekstissä kysytään, miksi Jumala on luonut Vaa’an, ja
vastaus on: »Jotta ihmisten teot tulisivat vaa’alla punnituiksi».

Kristillisellä ja muhamettilaisella taholla Vaakaan niin ikään liittyy
ajatus maailman tuomiosta. Maailman tuomarina arkkienkeli Miikaelin,
jonka muistolle on omistettu Mikon päivä Vaa’an kuukaudessa, on luultu
vaa’alla punnitsevan vainajain sielut. Arabialainen astronomi Abû
Ma'šar sanoo babylonialaisen Teukroksen mukaan: »Vaa’an ensimmäisessä
dekaanissa nousee mies, joka on vihaisen näköinen (Hades, Saturnus);
vasemmassa kädessään hänellä on vaaka ja oikeassa köysi.» Syyskuukauden
Tišrîn kymmentä ensimmäistä päivää on katsottu maailman tuomion
pelättäväksi ajaksi, jolloin Vaakaa pitelee ja avattua kirjaa
tarkastaa tuima vanhus (Saturnus). Tuomiovaa’an kuvittelu esiintyy,
kuten tunnetaan, vanhassa Egyptissäkin ja parsilaisten uskonnossa, ja
oireita siitä on Vanhassa Testamentissakin. Frithiofin sadussa Vaaka on
Glitnerin rauhallinen linna, »jossa tuomari Forsete, Vaaka kädessään,
istuu syyskäräjiä».

Intialaiset sanovat: »Vaa’an ensimmäisessä dekaanissa nousee mies,
kädessään oravas ja Vaaka; hän istuu puodissaan torilla harrastellen
mittaamista ja punnitsemista, ostoa ja myyntiä, taitava toimessaan».
Vaakaa on siis käsitetty kauppavaa'aksikin.

Babylonialaista Vaa’an kuvaa ei tunneta. Tavallinen kuva esittää
tasavartista vipuvaakaa ja joskus sitä pitävää henkilöä, miestä tai
naista. Vaa’an perinnäinen ideogrammi [vaaka] muistuttaa enemmän iestä
kuin vaakaa, ja kreikkalaiset sanoivatkin Vaakaa ikeeksi, _Zygos_.
Se on jokseenkin samannäköinen kuin babylonialaisissa rajakivissä
esiintyvä merkitykseltään tuntematon merkki ᴙ eli ᴚ jonka nimi on
»loistavan talon (taivaan?) suuri side», ja myös samannäköinen kuin
merkit ᴙ ja ᴚ, joilla almanakassa tarkoitetaan Kuun nousevaa ja
laskevaa noodia eli solmua.



SCORPIUS [skorpioni] SKORPIONI.


Babylonialaisten ll:s kuunhuone vastaa auringonzodiakin VIII
tähtikuviota, ja molemmilla on sama nimi _Skorpioni_, sumer. _Gir-tab_,
akkad. _Aqrabu_, kreik. _Skorpios_, lat. _Scorpius_. Skorpionin
perinnäinen kuvakin on babylonialaista syntyperää. Se esiintyy jo 2.
vuosituhannella babylonialaisissa rajakivissä, ehkä jo aikaisemmin
eräässä muinaiselamilaisessa silinterissä.

Merkillistä on, että babylonialaiset näkivät Skorpionissa Iškhara
jumalattaren, Ištarin ilmestysmuodon, »asuntojen hallitsijattaren
ja elämän antajan». Skorpionin ja Ištarin yhteys ilmenee siinäkin,
että ne esiintyvät kuvattuina yhdessä. Magiassa skorpioni kuuluu Isis
jumalattarenkin seuralaisiin. Astrologiassa Skorpioni on Mars planeetan
päivähuone. Eräässä alttarissa, joka on nähtävänä Pariisin Louvressa,
Mars on kuvattu ratsastamassa Skorpionin selässä, Turkkilaisen peilin
kuvastossa Skorpionia edustaa pieluksella istuva mieshenkilö, jolla
on skorpioni kummassakin kädessään. Bundahišnin mukaan skorpioni
kuuluu Ahrimanin luomiin turmiollisiin olentoihin. Sen tappaminen
on mazdalaisten ansiollisia tehtäviä. Sen paha luonne ilmenee mm.
mitrakohokuvassa, missä se käy Mitran tappaman pyhän härän kivesten
kimppuun »yrittäen hävittää elämän lähteen». Uskallettaneenko pitää
tätäkin esitystä viittauksena siihen seuraavassa kosketeltuun seikkaan,
että syyspäiväntasauspiste, joka on merkkinä elämän lähteen, Auringon,
talviaikaisen alennuksen alkamisesta, oli »Härän aikakaudella» (n.
4000—1700 e.Kr.) Skorpionissa? Niin Cumont, Mystères I 210. Tämän
yhteydessä on mainittava juutalainen teksti, jossa Skorpionin luomisen
syyksi sanotaan, että »kun ihminen on tullut (Vaa’alla) punnituksi
ja havaittu syntiseksi, hänet lähetetään alas gehennaan» eli siis
manalaan. Toisaalta siittimet astrologisen järjestelmän mukaan, joka
jakaa ihmisruumiin elimet eläinradan merkkejä kohti, ovat Skorpionin
erikoisen vaikutuksen alaisia.

Skorpionin kuva ottaa paljon tilaa taivaalla, ja kuten jo mainittiin,
sen sakset on erotettu eri huoneeksi, Vaa’aksi. Vaikka Vaaka
babylonialaisten eläinradassa on hyvin vanhaa perua, sitä ei ole 4:nnen
— 2:sen esikrist. vuosisadan kreikkalaisilla tähtitieteilijöillä
Eudoksoksella, Aratoksella ja Hipparkhoksella. Se näkyy vasta 2:n
vuosisadan lopussa otetun 11-osaisen eläinradan täytteeksi.

Manâzilsarjassa Skorpioni käsittää kolme kuunasemaa, 17:nnen, 18:nnen
ja 19:nnen.

Skorpionin pää muodostaa arabialaisten 17:nnen kuunaseman, jonka nimi
on _al-Iklîl_, »seppele» eli »kruunu», ja joka käsittää »kolme tai
neljä viistorivissä seisovaa tähteä», βδπ Scorpii. 18:nnen kuunaseman
nimi on _al-Qalb_, Skorpionin »sydän». Se on arabialaisen kuvailun
mukaan »al-Iklîlin takana oleva punainen tähti kahden _an-Nijât_,
'laskimot’, nimisen tähden välissä», toisin sanoen α Scorpii eli
_Antares_, σ ja τ Scorpii välissä. Tämä tähti esiintyy Aura-tekstissä
(CT 33:3,30) nimellä »Skorpionin rinta» ja vastaa _Ne-gun_ eli
_Nabû_ jumalaa. Koska Nabu edustaa kiertokulun länsipistettä, iltaa
ja syksyä, hänen yhdistämisessään Skorpionin päälähteen ehkä piilee
viittaus siihen, josta edellä jo oli puhetta, että Skorpioni »Härän
aikakaudella» osoitti syyskuukautta ja syyspäiväntasausta. Samaan
suuntaan ehkä viittaa sekin, että babylonialaisen luomiskertomuksen
selityksessä sanotaan Härän ja Skorpionin (Aldebaranin ja Antares
tähden) olevan yhtä. Mutta sillä voidaan myös tarkoittaa samaa, mistä
muuan kreikkalainen kirjailija 2:lla vuosisadalla on huomauttanut,
että Härässä ja Skorpionissa on kaksi väriltään ja suuruusluokaltaan
melkein samanlaista tähteä, Aldebaran ja Antares. Väriltään ne ovat
punaisen Ares-Mars planeetan kaltaiset; siitähän Antares on saanut
kreikkalaisen nimensä, joka merkitsee Ares-Marsin vertainen. Mainitun
babylonialaisen selityksen todellinen merkitys on kuitenkin hyvin
epäselvä. Mitä Antares tähden punaiseen väriin tulee, viitataan siihen
babylonialaisella taholla ainakin sikäli, että sen jumalallisella
edustajalla Ne-gunilla on epiteetti »tulella polttava». Mars planeettaa
sanotaan usein punaiseksi, ja sen jumalvastine, sotajumala Nergal,
on hehkuvasuinen ja kauhea tuli, joka tuo mieleen, että kiinalaiset
yhdistävät Mars planeetan tuleen ja sanovat Antares tähteä tuleksi
(Houo). Antares tähdellä on toinenkin babylonialainen nimi _Khurru_,
»luola, kolo», jolla nähtävästi tarkoitetaan Skorpionin mieliolopaikkaa.

Abessiniassakin on Antares tähdellä niinkuin Arabiassa nimi »Sydän»
(lebb). Mutta se tunnetaan myös nimellä »iso tähti» (kôkab'abî); se
on »kaikkien tähtien päällikkö, jonka tuomiopiiriin ne kuuluvat».
Kiinalaisten 5:nnellä kuunhuoneella, joka käsittää tähdet αστ Scorp.,
on nimenä »sinisen lohikäärmeen sydän» (sin). Avestassa taas, jossa
kokonainen yašt on omistettu Tištrya-Antarekseen kohdistuville
rukouksille, sanotaan (VIII 44): »Tištryaa, komeata, loistavaa
palvomme, häntä, jonka Ahuramazdâh on asettanut kaikkien tähtien
tuomariksi ja esimieheksi». Myös Intian nakšatrasarjan 16:tta huonetta
_Yešthaa_, αστ Scorp., kehutaan etevimmäksi, oivallisimmaksi.
Niinkuin Léopold de Saussure on huomauttanut, on tässä olemassa hyvin
merkillisiä sino-arjalaisia yhtäläisyyksiä. Osaksi ne ulottuvat
Abessiniaan saakka, J.-J. Hessin arvelun mukaan persialaisten
merenkulkijain välittäminä.

Ja vielä pari Antaresta koskevaa tietoa! Abessinialaisen tarun mukaan
»iso tähti» Antares on Plejadien vävy, ja sen tähden he piileksivät
toisiaan. Abessiniassa on näet sellainen seurustelutapa, että
miehen pitää piileksiä anoppiaan ja päinvastoin. Kreikkalaiset taas
tarinoivat, että muuan skorpioni Gaian (Maan) ja Artemiin (Kuun)
toimesta surmasi ylpeän metsästäjän ja liian liehakkaan hurmaajan
Orionin; taivaalla, minne skorpioni ja metsästäjä korotettiin tähdiksi,
he jatkavat riitaa. Molemmat tarut perustuvat siihen seikkaan, etteivät
Antares ja Plejadit eivätkä Antares ja Orion ole näkyvissä samaan
aikaan; kun toinen nousee, toinen laskee ja päinvastoin.

Qazwînîn mukaan Antares tähden nousu tietää kylmää ja tuulta.
Uuspersian kielessä on kuunhuoneella, jonka TištryaAntares osoittaa,
nimi _manzil-i-baran_, »sateen kuunhuone». Sateen yhdistäminen Antares
tähteen esiintyy myös eräässä unkarilaisessa tarussa: Szépasszony,
»kaunis rouva», s.o. Antares, levittää joka yöksi paitansa ja
roiskuttaa siihen vettä kristalli järvestä, ja siitä tulee kaste.

Skorpionin »nostettu pyrstö» eli pistin, tähdet λυ Scorpii, muodostavat
manâzilsarjan 19:nnen aseman, jonka nimi on _aš-Šaula_. Abessinian
kielessä nimi esiintyy monikkomuotoisena _Šaulâtât_. Mainitut tähdet
edustavat kahta babylonialaisen mytologian jumalasetta nimeltä _Sar-ur_
ja _Sar-gaz_, »kaikkivaltias» ja »kaikkimurjoja».

Skorpioni kuuluu abessinialaisten 4:nteen kuunhuoneeseen, jonka nimenä
on »ohut ja paksu leukaluu». Tällä nimellä tarkoitettaneen Vaa’an
tähdistöä, koska Kuun sanotaan siitä saapuvan »ison tähden», s.o.
Antares tähden luo. Abessinialaisten 4. kuunhuone näkyy vastaavan
manâzilsarjan 16.—19, huonetta ja merkitsee 4 onnetonta päivää.



SAGITTARIUS [jousimies] JOUSIMIES.


Aurantähtitekstissä sanotaan, että Skorpionin pyrstössä olevien
tähtien takana on _Pa-bil-sag_ niminen tähti. Eräässä astrologisessa
tekstissä se peräti samastetaan Skorpionin pistimeen. Ei tiedetä, mitä
nimi Pa-bil-sag merkitsee. Mutta varmaa on, että sillä tarkoitetaan
babylonialaisten 12:tta kuunhuonetta ja meidän eläinratamme IX:ttä
kuviota; se on _Jousimies_, lat. _Arcitenens_ eli _Sagittarius_, kreik.
_Toksotes_, akkadilaisten _Šukûdu_, »nuoli». Babylonialaiset olivat
näkevinään Pa-bil-sagissa Ninurta jumalan _U-gallu_, »myrskyhenki»,
nimisen ilmestysmuodon. Eräs astrologinen raportti osoittaa, että
Pabilsagin tähtikuvaan kuuluu nuoli. Tästä nuolesta koko tähtikuva on
saanut mainitun akkadilaisen nimensä Šukûdu, »nuoli». Ja vielä tänään
nuoli on Jousimiehen yleinen tähtitieteellinen merkki paitsi Intian
ja Itä-Aasian zodiakkikuvissa, joissa sen merkkinä on jännitetty tai
jännittämättä oleva jousi.

Juutalaiset, jotka eivät sano p.o. eläinratakuvaa ainoastaan
Jousimieheksi, _Qaššât_ vaan niinkuin arabialaiset myös Jouseksi,
_Qešet_, selittävät aika teennäisesti sen symboliikkaa: Saattaisi
arvella, että Vaa’alla punnittu ja Skorpionin kautta Gehennaan sysätty
syntinen ihminen on vailla pelastusta, mutta jos rukoillaan armoa hänen
puolestaan, hänet lennätetään Gehennasta niinkuin nuoli jousesta.

Nuoli Jousimiehen tunnusmerkkinä on kuitenkin vain vanhemman
täydellisemmän kuvan, nuolella ampuvan kentaurin tapaisen olennon
surkastuma. Kuva on peräisin Babyloniasta, jossa se esiintyy
rajakivissä ja sinettisilintereissä ainakin jo 1200-luvulla e.Kr.,
vaikka ei ole todistettavissa että senaikuiset kuvat tarkoittivat
eläinradan Jousimiestä. Kassiitikuninkaan Melišipakin ajoilta n.
1200 e.Kr. olevan rajakiven kuvassa tuo nuolella ampuva kentauri
on ithyphallinen ja siivekäs sekä varustettu hevosen hännällä ja
skorpionin pyrstöllä ynnä kahdella päällä, joista taimmainen on eläimen
pää. Samanlainen kuva nähdään Babylonista löydetyssä rajakivessä,
joka sekin lienee 1200-luvulta e.Kr. Vähän muuttuneena tällainen kuva
edustaa Jousimiestä Denderan zodiakeissakin. Omituista on, kuten
Boll huomauttaa, että Jousimiehen toisella päällä välistä on aivan
itsenäinen asema, niin että se joskus edustaa Kaurista. Useinmainitussa
turkkilaisessa peilissä Jousimiehen toinen pää on nokkelasti asetettu
kentaurin hännän päähän ja Jousimies näyttää tähtäävän sitä nuolella.

Siihen seikkaan, että Jousimies ja Skorpioni ovat naapurukset tai ehkä
muulla tapaa lähemmissä suhteissa toisiinsa, viittaillaan monella
tavalla. Paitsi että nuolella ampuvalla kentaurilla on skorpionin
pyrstö toisena häntänä, skorpioni välistä makaa kentaurin etujalkojen
alla. Ja Nebukadnesar I:n ajoilta (n. 1150 e.Kr.) olevassa rajakivessä
Jousimiehen esikuvana esiintyy nuolella ampuva skorpioni-ihminen, jolla
on skorpionin vartalo ja pyrstö. Kun kreikkalaisella ja roomalaisella
taholla pyrittiin vapautumaan itämaisista sekasikiöistä, kuvattiin
Jousimiestä mm. nuolella ampuvaksi kaksijalkaiseksi silenokseksi, jolla
on hevosen jalat ja häntä.

Myöhäisen kreikkalaisen tarun mukaan Jousimiehen tähtikuvio on
taivaalle asetettu kuuluisa kentauri Kheiron. Mutta on huomattava, että
taivaalla on myös Kentauri niminen tähdistö. Persian pehlevi-kielessä
Jousimiehen nimi on _Nêmasp_ eli »puolihevonen», kentauri. Kiuruvedeltä
ilmoitetaan erään vanhuksen puhuneen »Joukhaisesta taivaalla», jolla
hänen arvellaan tarkoittaneen Jousimiestä.

Jousimiehen arabialainen nimi on joko _an-Nâbil_ eli _ar-Râmš_,
»ampuja», taikka _al-Qaus_, »jousi». Se käsittää 31 tähteä, joista
y Sagittarii on »nuolenpää», jonka nimisenä yksi Pa-bil-saginkin
tähti esiintyy edellä mainitussa assyrialaisessa astrologiraportissa.
Jousimies käsittää manâzilsarjan 20. ja 21. aseman. Edellisen nimi on
_an-Na‘â’im_, »kamelikurjet». Siihen kuuluu Farghânîn mukaan »kahdeksan
tähteä, joista neljä nimeltä _al-wârida_ (»juomapaikkaan laskeutuvat»)
ovat linnunradan varrella, ja neljä nimeltä _as-sàrida_ (»juomapaikasta
nousevat») ovat linnunradan ulkopuolella». Qazwînî sanoo nimenomaan,
että kamelikurkien nimitykset johtuvat siitä, että neljä on menossa
alas virraksi kuvitellun linnunradan luo juomaan ja toisten neljän
ajatellaan juotuaan palaavan joen luota. Edelliseen, al-wârida ryhmään
kuuluvat _γδεη_ Sagit., jälkimmäiseen ryhmään _φζτσ_ Sagit.

Manâzilsarjan 21:sen aseman nimiön _al-Balda_, »alue»; se on pieni
an-Na'â’imin idänpuoleinen taivaanalue, missä ei ole tähtiä(!) taikka
tähtiä tuskin näkyy». Tämän alueen kuvailut eivät ole yhtäpitäviä.
Qazwînîn mukaan siinä on melkein sammunut, tuskin näkyvissä oleva
tähti; sitä ympäröi kuusi himmeätä pikkutähteä, jotka muodostavat
_al-Qaus_, »jousi», taikka _al-Qiläda_, »kaulavitjat», nimisen kaaren.
Kirkkain tähti näyttää olevan ζ Jousimiehen päässä. Toiset ajattelevat
»Etelän kruunua», jota on käsitetty Jousimiehen poispanemaksi
päänkoristeeksi. Bullin mukaan »Etelän kruunu» nimisellä tähdistöllä
tarkoitettaisiin kreikkalaisten Ploionia eli »pikkualusta», joka
nähdään egyptiläisen Jousimiehen etujalkojen alla. Tämä alus taas on
ehkä sama kuin _Ma-gur_, »laiva», niminen tähtikuvio, joka aurantähti
tekstissä mainitaan Pa-bil-sagin yhteydessä.

Jousimiestä vastaa abessinialaisten 5. kuunhuone nimeltä _Sabu' rehîb_,
»seitsemän aavaa». Se vastaa myös manâzilsarjan. 20 ja 21. huonetta,
ja jälkimmäisen nimi al-Balda muistuttaa tavallaan abessinialaista
nimitystä, kuten Littmann huomauttaa. Sabu’rehîb edustaa 7 onnenpäivää,
joita pidetään pitkinä, kaiketi sen tähden että aurinko — Abessiniassa
— keväällä joutuu po. huoneeseen.



CAPRICORNUS [kauris] KAURIS.


Babylonialaisten kuunzodiakin 13:tta huonetta vastaa meidän
eläinratamme X:s tähtikuvio _Kauris_, kreik. _Aigokeros_,
»vuohensarvinen», lat. _Capricornus_ eli _Caper_, ja sen
sumerinkielinen nimi on _Sukhur-maš-ku_, sanallisesti
»parta-pukki-kala», josta muodostettiin seemiläisten käyttämä nimimuoto
_Sukhurmašu_, »parta-pukki». Se on veden jumalan Ean piirissä
asustava mielikuvituksellinen sekasikiö, samaa lajia kuin tarujen
iso vesikäärme. Sen esikuvaksi on väitetty merihevosten kalasukuun
kuuluvaa _Hippocampus guttulatusta_, jota se jonkinverran muistuttaa.
Toinen sumerilainen nimi on _Uza_, jonka seemiläinen vastine on
_Enzu_, »vuohi». Eräässä egyptiläisessä ostrakonissa Kauriin nimenä
on »vuohen naama». Kuten näkyy, sumerilaisessa alkunimessä esiintyvä,
kalaan viittaava osa ei ole säilynyt. Mutta kuvaesityksissä se pääsee
täysin oikeuksiinsa. Pukin tai vuohen ja kalan sekasikiön kuva
esiintyy sinettisilintereissä 3:lta vuosituhannelta ja rajakivissä 2:n
vuosituhannen keskiväliltä alkaen. Usein on eläin kuvattu Ea jumalan
alustimeksi, taikka se kannattaa jalustalla olevaa jäärän päätä.
Kautta vuosisatojen eläinradan Kauris on säilyttänyt babylonialaisen
kalanpyrstöisen kauriin hahmon ja tunnusomaisen jalka-asennon.

Kreikkalaisilla ja roomalaisilla perintätiedot Kauriista horjuvat.
Oudoksuttavaa on, että runoilija Manilius asettaa Kauriin tulen
yhteyteen ja pitää sitä metalliteollisuuden suojelijana. Sen mukaista
on, että astrologiassa sodanjumalan Marsin nimellä esiintyvällä
kiertotähdella on ylennyksensä Kauriin tähtikuviossa. Ettei tietoisuus
Kauriin alkuperäisestä vesieläimen luonteesta ole kokonaan hävinnyt,
osoittavat toisaalta, paitsi kuvat, sen monet selittelevät nimitykset,
sellaiset kuin _tyrannus Hesperiae Capricomus undae, Neplunia Capra,
aequoris Hircus, aequoreus Caper, pelagi Capella._


Kaurista vastaa arabialaisten 22:s kuunasema _Sa'd addâbih_,
»teurastajan onni». Sen tunnuksena on kaksi tähteä α ja β Kauriin
idänpuoleisessa sarvessa, varmasti samat kuin »Vuohen sarvet»
babylonialaisella taholla. Toinen tähti edustaa teurastajaa eli
uhraajaa, toinen uhrieläintä.

Kaurista vastaa abessinialaisten kuunzodiakissa _Antilooppi_, joka
edustaa 6. kuunhuonetta. Siihen lienee luettava Vesimieskin ja
arabialaisten 22.—27. huone. Sen aika on ainoastaan 3 onnenpäivää eli
»valkoista taloa».



AQUARIUS ELI AMPHORA [vesimies] VESIMIES.


Babylonialaisten 14:tä kuunhuonetta vastaa meidän auringonzodiakissamme
_Vesimies_, kreik. _Hydrokhoos_, »vedenvalaja», lat. _Aquarius_,
»vedenkantaja». Nimi Vesimies on, niinkuin ruots. Vattumannen ja saks.
Wassermann, mainittujen klassillisten nimitysten mukaelma. Tuntuu
todennäköiseltä, että nämä nimet aiheutuvat puheena olevan tähdistön
babylonialaisista kuvista, joihin heti saamme tutustua, ja ovat
länsimaalaista alkuperää. Sillä vastaavaa babylonialaista nimeä ei
tunneta. Babylonian seemiläisten eli akkadilaisten käyttämä nimi on
kokonaan salaisuuden verhossa.

Sumerilaiset käyttivät nimeä _Gula_, s.o. »iso», eli »Ea jumalan iso
tähdistö». Jos tähtimytologian tutkija Eduard Stucken on oikeassa
väittäessään, että Vesimies ja Kalat ovat syntyneet yhden ison
tähtikuvion kahtiajakamisesta — tämä tähtikuvio käsitti taivaan
koko veden eli Ea jumalan seudun — tarkoittaisi Gula juuri tuota
taivaan seutua. Ea on taivaan ja maan veden, meren ja jokien jumala,
jonka tärkein kulttipaikka oli Eridun kaupunki Tigriin ja Eufratin
muinaisten suuhaarojen välissä. Siitä johtuu, että Ean isoa tähteä
myös sanottiin »Ean Eridu-tähdeksi». Eridu nimestä johtuu ehkä
klassillisessa mytologiassa esiintyvä taivaanjoen nimi Eridanos, joka
usein esiintyy Vesimiehen yhteydessä. Abû Ma'šarin toimittamassa
Teukroksen teoksen mukaelmassa sanotaan: »Vesimiehen ensimmäisessä
dekaanissa nousee Eridanos, s.o. joki, joka pitää saviastiaa».
Eridanos on kuvattu joenhaltijaksi astioineen, ja eräässä Palinyrasta
löytyneessä eläinratakuvastossa Vesimiestä edustaa makaava joenhaltija,
joka käsivarrellaan nojaa vesiastiaan. Denderan kuvastoissa Vesimies
esiintyy kaksineuvoisena Niiljumalana, jonka pitämästä kahdesta
astiasta valuu vettä; pyörökuvassa nähdään lisäksi vedessä uiskenteleva
kala.

Tällaiset Vesimiehen esitykset ovat Babyloniasta kotoisin. Babylonian
muistomerkeissä esitetään jumalolentoja, joitten olkapäistä juoksee
vettä kahtena virtana taikka jotka pitävät kahta astiaa, joista niin
ikään valuu vettä samaan tapaan; vedessä ui joskus kaloja. Ainakin
parissa tapauksessa jumalolento näyttää olevan Ea joenhaltijana. Emme
toistaiseksi tiedä, pidettiinkö Ea jumalaa zodiakin Vesimiehenä. Muuten
vastaavaisuus Ea—Niiljumala on silmiinpistävä. Ean epiteettejä on »joen
kuningas» ja hän on Idigna (Tigris) ja Nâru, »joki», jolla samoin
kuin sen vastineella Vanhassa Testamentissa varmaankin tarkoitetaan
Eufratia. Lisäksi Babylonian joenjumala Ea-Nâru on kaksineuvoinen
niinkuin Niiljumala. Ea on myös »lähteensilmien haltija», sitä
symbolisoi hänen vesiastiansa; molemmat vesivirrat, jotka juoksevat
astiasta, symbolisoivat Tigriin ja Eufratin taivaallista kaksoisjokea.
Myöhemmissä kuvissa Vesimiehellä tavallisesti esiintyy kaksi astiaa.
Usein mainitussa turkkilaisessa peilissä Vesimies on varustettu
jonkinlaisilla vedennostovehkeillä. Toisessa itämaisessa planisfäärissä
Vesimiestä edustaa aasi kaksine astioineen, ilmeisesti sen tähden, että
aasia itämailla yleisesti käytetään vettä kuljettamaan.

Vesimiehen tavallisin tunnuskuva on vesiastia. Siitä johtuu hänen
latinalaiset nimensä _Amphora_ ja _Urna_, arabian _ad-Dalw_, Syyrian
_Daulâ_ y.m. Eräässä vanhassa babylonialaisessa rajakivessä nähdään
alustalla seisova amfora, joka ehkä edustaa Vesimiestä Intialaisessa
zodiakki-kuvastossa, joka on nähtävänä eräässä Trichinopolyn pagodassa,
Vesimiestä edustaa kukkasruukku. Vesimiehen tähtitieteellinen merkki,
kaksi aaltoviivaa, perustuu veden kansainväliseen merkintätapaan
taiteessa. Pystysuorilla aaltoviivoilla muinaiset sumerilaiset ja
kiinalaiset merkitsivät taivaasta putoavaa vettä, sadetta. Lisättäköön,
että kreikkalaiset ovat samastaneet Vesimiehen useaan mytologiseen
henkilöön, joukossa Deukalion, Kekrops, Ganymedes ja ehkä Hebe.
Keskiajalla arveltiin, että Vesimies oikeastaan on Johannes Kastaja.

Gula-Vesimiestä vastaavat manâzilsarjan huoneet 23, 24 ja 25.
Kahdeskymmeneskolmas esiintyy nimellä _Sa’d albula'_, »nielaisijan
onni» (onnentähti), ja käsittää kaksi (tai kolme,) tähteä μυ(ε)
Aquarii. Toisen valovoima on suurempi kuin toisen ja se näyttää
nielaisevan toisen; siitä nimi »nielaisija». Persialaisen tarun mukaan
nuo tähdet nousivat yli taivaanrannan, kun Jumala suuren tulvan
loppuessa lausui: »Oi Maa, nielaise vetesi!»

Kahdeskymmenesneljäs asema on _Sa'd al-su'ûd_, »onni onnien». Se
käsittää Lähden β taikka βζ Aquarii. Tuulion mukaan Danten sanat
»suuren onnen merkki» (Kiirastuli XIX 6) tarkoittavat tätä tähtikuviota.

Kahdeskymmenesviides asema on _Sa‘d al-akhbija_, »telttain onni».
Se käsittää tähdet αγζη Aquarii, jotka Idelerin mukaan muodostavat
suippoteltan. Kuten nimistä jo huomaa, nämä onnen tähtikuviot ovat
astrologisten käsitysten läheisessä yhteydessä.



PISCES JC KALAT.


Niinkuin nykyaikaisessa uranografiassa, niin jo babylonialaisten
taivaan kuvauksessa esiintyy pari kalaa, tietysti vedenjumalan Ean
piirissä tai, kuten babylonialaiset sanoivat, »Ean tiellä», jolla
tarkoitetaan taivaantasaajan eteläpuolella olevaa vyöhykettä.

Aurantähden tekstissä (CT 33: 3, 19) esiintyy »Ean kala, joka käy Ean
tähtien etunenässä». Heti sen perässä mainitaan Gula eli »iso tähti»,
jonka olemme oppineet tuntemaan Vcsimieheksi. Näin ollen ei ole ihme,
että muutamat assyriologit luulivat Ean isolla tähdellä tarkoitettavan
eläinradan Kaloja tai pohjoista niistä. Mutta nyttemmin on varmaa,
että Ean iso kala on »Eteläinen Kala», _Piscis austrinus_, jota
kreikkalaiset myös sanoivat »isoksi kalaksi» ja jonka ensimmäistä
suuruusluokkaa olevalla päätähdellä on arabialainen nimi _Fum al-hut_
(vääristeltynä _Fomalhaut_), s.o. »kalan suu». (Herroja ikhthyologeja
huvittanee tieto, että kaikki kalat polveutuvat Etelän isosta kalasta!)

Kalat, jotka ovat kuun radan varrella, merkitsivät akkadilaiset
yhteisnimellä _Zibbâti_, »pyrstöt», lyhennettynä Zib, joka eräässä
Dareios II:n viidenneltä vuodelta olevassa tekstissä merkitsee Kalojen
merkin. Mutta toinenkin seemiläinen nimi _Nûnu_, »kala», tai _Nûnê_,
»kalat», oli käytännössä. Lisäksi mainitaan Kalojen »side» (riksu),
joka tähtitieteellisenä oppisanana (kreik. _linon, desma,_ lat.
_filum_) siis on Babyloniasta peräisin. Toisen (pohjoisen) Kalan nimi
on _Anunîtu_, toisen (eteläisen) _Šim-makh_. Ne muodostavat yhdessä
babylonialaisten 15:nnen kuunhuoneen ja meidän eläinratamme XII:n
tähtikuvion.

Šim-makh nimi merkitsee »isoa pääskystä», akkad. _sinundu_ ja
_šinunutu_ (vrt. lat. hirundol). Se käsitettiin luultavasti
kalanpyrstöiseksi pääskyseksi. Kreikkalaisen Aratoksen
tähtitieteellisen runon selityksissä sanotaan, että kaldealaisten
(s.o. astrologien) opin mukaan »pohjoisella» kalalla on pääskysen
pää, minkä vuoksi sitä sanottiin »Pääskyskalaksi», _ikhthys
khelidonias_. Se oli eräänlainen lentokala määräyssanoineen _pteroton_,
»siivekäs». Sillä näkyy olleen toinenkin nimi _mul im-šiš_ = _kakkab
imbari_, »myrskytähti». Tämän yhteydessä on muistettava, että
pääskysen yleisesti uskotaan ennustavan tuulta. Kuglerin mukaan
Šimmakh-Sinundu käsittää tähdet αβκεν Aquarii. Sen ikä voidaan lukea
2:lta vuosituhannelta e.Kr., sillä Boghazköistä löydetyssä tähtien
luettelossa, joka on n. 1300-luvulta e.Kr., Kaloja edustaa ammakh, joka
ilmeisesti on Sim-makh nimen heettiläinen vääristely.

Kuten jo mainittiin, on eläinradan pohjoisen Kalan nimi _Anunîtu_,
joka on Ištar jumalattaren tavallisia liikanimiä. Näyttää siltä, että
kysymyksessä olevaa tähtikuviota kuviteltiin kalanpyrstöiseksi, Ištarin
hahmoiseksi merenneidoksi; ehkä se on merenneidon perikuva!

Kalat yhdistettiin Tigris-Eufrat jokiin. Kalojen kaiketi kuviteltiin
uivan noissa joissa, niinkuin olemme nähneet kaloja uimassa Vesimiehen
astiasta kahtena virtana juoksevassa vedessä. Tämäkin babylonialainen
kuvittelu on tavallaan säilynyt klassillisessa perintätarussa.
Roomalainen tähtitieteilijä Nigidius, joka eli Ciceron aikoina,
mainitsee seuraavan tarun: Eufratissa tapasivat kalat ison munan, jonka
ne vierittivät maihin; kyyhkynen hautoi munaa, ja siitä tuli esille
_Dea Syria_, »Syyrian jumalatar», tunnettu Ištarin ilmestysmuoto.
Jumalattaren pyynnöstä Juppiter palkitsi kalat suomalla heille
kuolemattomuuden ja siirtämällä heidät eläinradan tähtikuvioitten
joukkoon. On merkillepantavaa, että pääskynen ja kyyhkynen, jotka
esiintyvät Kalojen taruissa, ovat Ištarin lintuja. Toisen tarun
mukaan Kalat ovat Afrodite ja hänen poikansa, jotka gigantti Tyfonin
vainoamina heittäytyivät Eufratiin; siellä ne muuttuivat, kaloiksi,
jotka sittemmin korotettiin taivaaseen.

Anunîtulla on toinenkin nimi, _Tultu_ eli »mato», joka kaiketi on
aiheutunut tähtikuvion muodosta.

Kuten jo mainittiin, babylonialaiset varustivat eläinradan Kalat
siteellä. Niinkuin molemmat Kalat yhdessä muodostavat yhden huoneen
Kuun ja Auringon eläinradoissa, niin »side» yhdessä _Iku_, akkadin
kielessä _Ikû_, »peltotilkku», nimisen tähtikuvion kanssa mainitussa
Oinaalla alkavassa eläinradassa muodostaa yhden huoneen, joka
tulee Kalojen sijalle. Side samoin kuin Peltotilkku on ajateltava
sijaitsevaksi Kalojen ja niiden vastineitten, Tigriin ja Eufratin,
välissä. Sen mukaisesti Iku-Peltotilkku, niinkuin babylonialaiset
itsekin esittävät asian ja maantieteelliseltä kannalta on oikein,
edustaa Babylonia ja Babylonin pääpyhäkön Esangilan taivaallista
vastinetta.

Saattaa olla sattuma, ettei Kaloja eikä Peltotilkkua ole tavattu
babylonialaisten kuvaamina. Tosin Denderan zodiakeissa, jotka yleensä
jäljittelevät babylonialaisia kuvaesityksiä, esiintyy Kalojen välissä
suorakaiteenmuotoinen, pitkittäisuurteinen kuvio, joka hyvinkin voisi
olla kynnetyn pellon kuva. Sitä onkin selitetty babylonialaisten
taivaalliseksi pelloksi, jopa paratiisiksikin, mutta todellisuudessa se
tarkoittanee vesialuetta.

Babylonialaisten 15:tä kuunhuonetta vastaavat suunnilleen
manâzil-sarjan 26:s — 28:s kuunasemat. 26:s asema on nimeltään _Fargh
ad-dalw al-muqaddam_ eli lyhyemmin _al-Fargh al-muqaddam_ taikka
_al-Fargh al-awwal_, »etumainen tai ensimmäinen ämpärin syrjä», ja
käsittää tähdet α ja β Pegasi, joista pohjoisemman nimi on »hevosen
lapa» (_minkab al-faras_). 27:nnellä asemalla on samankaltainen nimi
_Fargh al-dalw almuakh-khar_ tai _at-tâni_, »taimmainen tai toinen
ämpärinsyrjä» ja sen muodostavat tähdet γ Pegasi ja α Andromedae.
28:nnen eli viimeisen aseman nimi on _Batn al-hût_, »kalan maha», tai
ainoastaan _al-Hût_, »kala». Sillä tarkoitetaan _al-Fargh nîn_ mukaan
»pohjoisen Kalan tähtiä». Qazwînîn mukaan se taas on »joukko tähtiä,
jotka muodostavat kalan hahmon»; toisten mukaan sen nimi on _al-Riša_,
»side». Tarkoitetaan joko pohjoisempaa Kaloista siteineen taikka
Andromedan vyön β tähteä. Siitä, että Andromeda eli, kuten arabialainen
Ibn Wahšijja sanoo, »hurskas neitsyt, joka ei ole tuntenut miestä ja
joka kasvatti poikansa, kunnes tämä 49,000 vuoden vanhana saavutti
miehuudeniän», on Kalojen naapuri, johtunee, että häntä kuvataan kala
rinnoilla ja toinen kala jalkojen välissä.



ARIES [oinas] OINAS.


Babylonialaisen kuunzodiakin 16:nnen, viimeisen huoneen sumerilainen
nimi on _Khunga_, akkadiksi _Agru_, »päiväläinen» eli »maatyöntekijä».
Ajateltiin kaiketi hänen työskentelevän äsken mainitulla Ikû nimisellä
taivaallisella peltotilkulla, varsinkin sen itäisellä puolella, missä
on Valaskala (Cetus) ja Oinas. Läheisyydessä ovat taivaan maamiehen
työssään tarvitsemat Härkä ja Aura (Cassiopeia). Taivaan maanviljelijän
maallinen vastine oli Babylonin kuningas. Sen mukaisesti Nebukadnesar
sanoi itseään »Babylonin maa mieheksi».

Kun babylonialaiset — ilmeisesti jo toisella vuosituhannella e.Kr —
huomasivat, ettei kevätpäiväntasaus enää tapahtunut auringon ollessa
Härässä, vaan kun se oli Ikû-Khunga-Agrun tähtikuviossa, tämä tuli
eläinradan ensimmäiseksi huoneeksi. Tämä sija on Khunga-Agrulla
mainitussa kuukausikiintotähtien sarjassa. Koska Khunga-Agru käsittää
osan Ikû nimisestä tähtikuviosta, tämä seikka kaiketi on syynä
siihen, että Agrun sijalla heettiläisessä zodiakissa esiintyy Ikû,
kirjoitettuna E-ku-e. Samoin eräs kaksikielinen teksti, joka luettelee
vuoden 12 kuukautta ja jakaa ne ekliptikan tärkeimpiä tähdistöjä kohti,
alkaa Ikû tähdistöstä ja Nisân kuukaudesta, minkä jälkeen seuraa
Plejadit ja Härkä tähdistöt, Airu (Ijjar) ja Simânu (Siwân) kuukaudet.
Ikû tähdistön merkitys uudenvuoden tähtenä ilmenee niissä menoissakin,
joilla uudenvuoden juhlaa vietettiin Babylonissa luojajumalan Mardukin
kunniaksi ja luomisen muistoksi. Aamuhämyssä juhlan neljäntenä päivänä
ylimmäinen pappi tervehti nousevaa Ikû tähteä lausuen kolmesti:
»Ikû tähti, Esangil, taivaan ja maan kuva!» Ikû tähden heliakinen
nousu ei merkinnyt ainoastaan uuden vuoden alkua, vaan myös uutta
vaihetta maamiehen toiminnassa, mikä sai kuninkaan ottamaan symbolisen
arvonimen »Babylonin maamies». Samanlainen ajattelu näkyy aiheuttaneen
kuvannollisen kynnön, jolla Kiinan keisari muinoin aloitti uuden
vuoden maanviljelystyöt. Ehkä se on yhteydessä siihenkin ilmiöön, että
hallitsijasuvun perustajat toisinaan tulevat suoraan auran äärestä.

Joskin babylonialaiset jo toisella vuosituhannella e.Kr. ottivat
varteen kevätpäiväntasauspisteen siirron Härästä Ikû tähtikuvioon,
se seikka ei estä, että Assyrian kuninkaan Nahonassarin (Nabû-nâsir)
kuuluisa kalenteri-uudistus, jonka lähtökohdaksi on laskettu
26 p. helmikuuta 747 e.Kr., ehkä merkitsi tuon siirtoilmiön
virallista toteamista. Viittaus kevätpäiväntasauspisteen siirtoon
Härästä merkkiin, missä se edelleen on, ja samalla porvarillisen
uudenvuodenpäivän siirtoon Ijjar kuusta Nisân kuuhun esiintyy eräässä
juutalaisessa tekstissä. Kysytään, minkä tähden Jumala loi maailman
Nisân eikä Ijjar kuussa, ja vastataan: »Sen tähden, että kun Jumala
loi maailman, hän sanoi pimeyden ruhtinaalle: 'Poistu edestäni! Tahdon
luoda maailman valkeudessa’», ja lisätään: »Pimeyden ruhtinas on härän
kaltainen.» Sitten kerrotaan Kaksosten ja muitten eläinratatähdistöjen
hiomisesta. Oinasta ei mainita, sillä sitä vastaa valkeus, missä Jumala
suoritti luomistyön. Eihän uusi Jerusalemikaan tarvitse aurinkoa eikä
kuuta valoksensa, sillä sen kynttilä on »Karitsa» (Joh. Hm. 21:23).
Voidaan olla eri mieltä siitä, ketä tässä oikeastaan tarkoitetaan
pimeyden ruhtinaalla, mutta kysymyksen selvittely saa tässä jäädä
sikseen. Toisessakin rabbinilaisessa tekstissä kosketellaan luultavasti
kevätpäiväntasauspisteen siirtymistä. Liittyen raamatun sanoihin »valta
ja peljättävyys on hänen, joka luo rauhan korkeuksissaan» (Job 25: 2),
sanotaan, että taivaallisetkin tarvitsevat rauhan välitystä. Sillä
eläinradan tähdistöt riitelevät keskenään. Härkä sanoo: Minä olen
ensimmäinen, eikä näe mitä hänen edellään oli. Kaksoset sanovat samoin:
Me olemme ensimmäiset, eivätkä näe, mitä heidän edellään oli.

Ikû-Khunga-Agrua vastaa meidän zodiakkimme I:n tähtikuvio _Oinas_,
kreik. _Krios_, lat. _Aries_, jonka nimi siis ei ole babylonialaista
alkuperää. Koska ja niistä syystä tämä nimi tuli käytäntöön, on
selvittämättä. On arveltu sen tapahtuneen Egyptin oinaanpäisen Amon
jumalan kunniaksi. Kerrotaan, että Dionysos jumala, käydessään
sotaa pimeyden valtoja vastaan Afrikassa, oli eksynyt erämaahan ja
joukkoineen joutunut suureen vaaraan. Mutta silloin muuan oinas
pelasti hätään joutuneet opastamalla heidät lähteen luo. Kiitokseksi
rakensi Dionysos templin oinaanpäiselle Amonille ja korotti oinaan
tähtien joukkoon. Tässä kuuluisassa templissä, joka sijaitsi Siwan
keitaassa Libyan erämaassa, kävi Aleksanteri suuri, jolloin hänet
julistettiin Amonin pojaksi ja maailman pelastajaksi, joka kevätöinään
tavoin oli perustava uuden onnellisen ajanjakson. Siitä lähtien
Aleksanteria ja muitakin hellenistisen ajan hallitsijoita kuvattiin
oinaansarvin. Plinius (NH II 31) näkyy arvelevan, että jo Kleostratos
Tenedolainen (6:nnen vuosisadan loppupuolella e.Kr.) hankki Oinaalle
pääsyn eläinrataan. Poseidonioksen ajoilta (n. 100 e.Kr.) Oinaalla oli
kiistämättömästi ensimmäinen sija eläinradan tähdistöjen joukossa.

Eläinradan Oinaalle on annettu monenmoisia kunnianimiä: _primus_,
»ensimmäinen», _signorum princeps_, »eläinradan merkkien ruhtinas»,
_astrorum dux_, »tähtien päällikkö», _ductor gregis_, »lauman johtaja»
y.m.

Oinas on myös tullut samastetuksi moneen saduissa esiintyvään
kaimaansa. Sitä on kuviteltu mm. siksi kultavillaiseksi jääräksi,
joka yritti selässään kantaa Helespontin yli äitipuoltaan pakenevia
Friskos ja Helle sisaruksia ja jonka Zeus palkaksi korotti taivaaseen.
On mahdollista, että Helle on seemiläistä alkuperää ja vastaa arabian
_hille_ sanaa, jonka merkitys on »uusi kuu». Hellen hukkuminen salmeen,
joka hänen mukaansa sai nimen Hellespontti, »Hellen meri», merkitsisi
uuden kuun häviämistä (näkymättömyyttä) Oinaan merkissä. Eläinradan
Oinasta on myös arveltu lampaaksi, jonka Aabraham uhrasi Iisakin
asemesta, ja siten Oinas on tulutt uhrilampaan esikuvaksi. Karitsan
kuvauskin Ilmestyskirjassa näkyy olevan eläinradan Oinaan ja sen
tuottaman uuden ajanjakson yhteydessä.

Taiteessa Oinas esiintyy joko makaavana, niinkuin Denderan
pyörökuvastossa, taikka juoksevana. Sen pää on lännessä, mutta
taaksepäin käännettynä, tavallisesti Härkään päin; Maniliuksen mukaan
Oinas katsoa kummastelee, miksi Härkä juoksee vastakkaiseen suuntaan.
Eräs kreikkalainen kuva esittää auringonjumalaa, päässä okainen
sädekehä, ratsastamassa Oinaan selässä. Astrologiassa auringolla
on ylennyksensä Oinaassa ja Oinas on Mars planeetan yöhuoneena.
Sitä tarkoittaa kuva, joka esittää Marsin miehen hahmoisena, miekka
toisessa ja ihmisen kallonnahka toisessa kädessä, Oinaan selässä.
Tällaisen astrologisen kuvitelman yhteydessä lienee taru, että Friskos
saavuttuaan Kolkhisiin ripusti Oinaan kultataljan Ares (Mars) jumalan
temppeliin.

Oinasta (arab. _al-Hamal_) vastaa arabialaisten manâzilsarjan 1:nen
ja 2:nen asema. Edellisen nimellä _aš-Šaratân_, »kaksi merkkiä»,
tarkoitetaan tähtiä β ja γ Oinaan vasemmassa sarvessa, joitten nousu
ilmaisee uuden vuoden alun. Toinen nimi on _an-Nâtih_, »puskeva»,
tähdet α ja β Arietis. 2:n aseman nimi on al-Butain, »pikku maha»
(ventriculus); se käsittää kolme heikkovaloista tähteä Oinaan mahassa,
δεζ Arietis, taikka a, b, e Muscae. Näitten kahden arabialaisen
kuunaseman vastineena ovat kiinalaisten siusarjan 16:s ja 17:s huone.
Edellisen nimi on _leu_, »leikkaaja», jälkimmäisen _wei_, »maha,
viljalaari», kaksi nimeä, jotka viittaavat samaan aatepiiriin kuin
babylonialaiset ja arabialaiset nimitykset »maamies» ja »pikku maha».

Lopuksi on mainittava abessinialaisten alkeellisen kuunzodiakin
viimeinen, seitsemäs huone, jonka nimi on tuntematon. Sen vastineena
lienee pidettävä Kalat ja Oinas. Sen aika on 2 päivää, mutta ovatko
nämä onnen vai onnettomia päiviä, sen on abessinialainen kertoja
jättänyt sanomatta. Huomattavaa on, että kuunhuoneitten yhteenlaskettu
aika kertojan laskujen mukaan olisi 30 päivää, mutta jos l:sen ja 2:sen
huoneen ajat vähennetään niinkuin yllä on tehty, aika tekee 28 päivää,
mikä vastaa kuun kiertoaikaa.

Edellä oleva katsaus babylonialaisten alkeelliseen kuun eläinrataan,
johon sisältyvät auringonkin eläinrata tähdistöt, näyttää
vahvistavan esittämämme arvelun, että kuun eläinrata on auringon
eläinrataa alkuperäisempi ja vanhempi. Babylonialaisten 12-jakoinen
auringonzodiakki olisi siis katsottava syntyneeksi 16-jakoisesta
kuunzodiakista. Toisaalta on kaiketi samasta 16-jakoisesta tai jostakin
vielä yksinkertaisemmasta kuunzodiakista kehittynyt täydellisempi 28
(27)-jakoinen kuunhuonesarja.




III

KATSAUS ELÄINRADAN KULTTUURIHISTORIALLISEEN MERKITYKSEEN.


Sekä kuun että auringon eläinradalla on kahdenlainen tehtävä,
tähtitieteellinen ja astrologinen. Zodiakkien avulla on määrätty
ajanjaksoja ja pyritty pääsemään kohtalon salaisuuksien perille; ne
ovat palvelleet kalenteria ja ihmisen uteliaisuutta. Molemmat ovat,
kuten olemme nähneet, Aasiasta peräisin. Siellä on kuun eläinrata
erinäisistä syistä päässyt vallitsevaksi, kun auringon eläinrata sitä
vastoin olennaisesti kuuluu Euroopalle, Yksinkertaisemman rakenteensa
vuoksi ja sen johdosta, että astrologia on syntynyt ja kehittynyt
auringon eläinradan turvissa, tämä eläinrata kuitenkin on astrologian
yhteydessä levinnyt kautta maailman.

Oleellisin osa eläinradan kulttuurihistoriallisesta merkityksestä
kuuluu epäilemättä astrologian alaan. Tässä ei ole tarkoituksena
esittää seikkaperäisesti eläinradan osaa astrologiassa Tahdomme vain
viitata muutamiin astrologian johtaviin aatteisiin ja järjestelmiin,
mikäli ne ovat tekemisissä eläinradan kanssa, ja etenkin mikäli niiden
jälkiä voidaan seurata astrologian kotimaahan.

Kuten edellisestä esityksestä nähdään, babylonialaiset pitivät
eläinradan tähdistöjä, niinkuin planeettoja ja muita tähtiä,
määrättyjen jumalien asuntoina tai ilmestysmuotoina taikka muulla
tavalla yhdistivät tähdet ja jumalat toisiinsa. Härkä oli Adadin
merkki, Kaksoset edustivat Lugalgirra ja Mešlamtaea jumalia, Leijona
pääjumalaa Enliliä, Neitsyt äitijumalatarta, Vaaka tuomarijumalaa,
Jousimies Ugallu jumalaa, Vesimies vedenjumalaa. Samaan tapaan
hallitsivat kreikkalaisten ja roomalaisten astrologiassa määrätyt
jumalat kukin yhtä eläinradan osaa. Egyptiläisetkin asettivat
yhden jumalolennon kutakin kuukautta ja eläinrata merkkiä kohti.
Kiinalaisilla on kuun eläinrataakin edustavat jumaluudet, joista he
valmistavat varsin kummallisia kuvia. Kristittyjen taholla perivät
enkelit eläinratajumaluuksien aseman. Esimerkiksi Heenokin kirjassa
puhutaan eläinrataenkeleistä.

Eläinradan tähdistöjä ei ainoastaan pidetty määrättyjen jumaluuksien
asuntoina, ilmestyspaikkoina tai ilmestysmuotoina, vaan niinkuin
jumaluudet ainakin ne saivat osakseen uskonnollista palvontaa.
Eräässä uusbabylonialaisessa sovintouhria koskevassa tekstissä
rukoillaan kuun, auringon ja siihen aikaan tunnettujen kiertotähtien
ohella Skorpionin, Kauriin, Neitsyen ja Ikun tähdistöjä sekä
muitakin tähtiä. Toisissa teksteissä esiintyvät Krapu, Kalat,
Orion ja Plejadit jumaluusolentoina. Raamatusta tiedämme että
Juudaan maassakin, ennenkuin Joosia puhdisti jumalanpalveluksen,
poltettiin uhreja eläinradan tähdille ja kaikelle taivaan joukolle.
Että kaldealaiset palvoivat eläinradan merkkejä (signa) mainitsee
viidennellä vuosisadalla elänyt syyrialainen kristitty kirjailija Iisak
Antiokialainenkin. Vielä meidän päivinämme Aasian goldit uhraavat
Orionille viinaa, lihaa, puuroa y.m. ja esittävät sille toivomuksensa.

Käytännöllisessä astrologiassa kävi tarpeelliseksi paikallistaa
maan päälle taivaalta luettavat ennemerkit, minkä johdosta syntyi
astrologinen maantiede, jossa mm. jokainen eläinratamerkki
vastaa määrättyä maata, kaupunkia tai kansaa. Tällainen
vastaavaisuusjärjestelmä on nähtävästi Babyloniasta peräisin. Niinpä
Krapu edusti Sipparin kaupunkia, lounainen Ikû Babylonia, koillinen
Ikû Amurrua, Anunîtu ja Vaaka Akkadia, Skorpioni Elamia jne.
Samanlaisen järjestelmän merkkejä on oltu huomaavinaan Raamatussakin.
Kreikkalaisessa käännöksessä 5 Moos. 32:8 kuuluu: »Kun Korkein jakoi
perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän
määräsi kansojen rajat jumalanpoikien luvun mukaan», ja on arveltu,
että jumalanpojilla tässä tarkoitetaan eläinratamerkkien haltijoita.
Danielin kirjan 8:nnessa luvussa eläinradan ensimmäinen merkki Oinas
edustaa Persiaa, Kauriin edustaessa Syyriaa.

Viimeksimainitut vastaavaisuudet pitävät yhtä seuraavan
hellenistisaikaisen astrologis-maanlieteellisen taulukon kanssa, jonka
järjestelmä on viimeistään 2. vuosisadalta e.Kr.

Maa; Doodekaoros: Eläinrata: Persia Kissa Oinas Babylon Koira Härkä
Kappadokia Käärme Kaksoset Armenia Kuoriainen Krapu Aasia Aasi Leijona
Hellas ja Joonia Leijona Neitsyt Liibya Kauris Vaaka.

Italia Härkä Skorpioni Kreeta ja Kilikia Haukka Jousimies Syyria Apina
Kauris Egypti Ibis Vesimies Intia ja Punainen meri Krokotiili Kalat.

Tärkeä oli myös eläinratamerkkien ja ruumiinosien vastaavaisuus,
ja senkin oireita esiintyy jo Babylonian astrologiassa. Kuuluisan
tähtitieteilijän Hipparkhoksen (2:sella vuosis. e.Kr.) sanotaan jo
uskoneen eläinratamerkkien hallitsevan ruumiinosia. Ainakin Maniliuksen
ajoilta alkaen on astrologiassa jokseenkin yksimielisesti noudatettu
seuraavaa järjestelmää, jonka kirkko-isä Augustinuskin mainitsee:

Oinas: pää Härkä: kaula Kaksoset: hartiat (käsivarret ja kädet) Krapu:
rinta (kädet ja sormet) Jalopeura: kupeet (sydän) Neitsyt: vatsanpohja
Vaaka: takapuoli (kädet ja jalat) Skorpioni: sukupuoli elimet
Jousimies: reidet (miehenkalu) Kauris: polvet Vesimies: sääret Kalat:
jalat.

Suluissa olevat vastineet ilmaisevat rabbiinien oppia. Neitsyellä
ei ole vastinetta, vaan sanotaan: »Niinkuin neitsyt, pukeutuu
koristeihinsa ja koko maailma ajaa häntä takaa, niin maailman kaikki
nautinnot painuvat ihmiseen.» Samaan tapaan liitetään toisiinkin
eläinratakuvioihin omituisia mietiskelyjä. »Skorpioni on ihmisen viha;
niinkuin skorpioni vihastuu ja tappaa, niin ihminenkin vihastuu ja
tappaa.» »Niinkuin kauris näkee ruohon vaan ei aitausta, niin ihmiset
näkevät mitä tekevät, vaan eivät tiedä mitä siitä syntyy.» Ja Ämpäriin,
joka edustaa Vesimiestä, liittyy seuraava syvällinen miete: »Ämpäri on
välistä täynnä ja välistä tyhjä, niin on ihminenkin.» Vihdoin sanotaan
Kaloista: »Niinkuin kalat uiskentelevat meren toisesta päästä toiseen,
niin ihmiset vaeltavat maailman äärestä toiseen.»

Ruumiinosia on myös pidetty kiertotähtien vaikutuksen alaisina.
Egyptiläiset uskoivat 36 dekaanin hallitsevan yhtä monta ruumiinosaa.

Egyptiläisten ja arabialaisten astrologiassa eläinradan huoneita
vastaavat määrätyt jalokivet ja värit seuraavaan tapaan:

Oinas: ametisti, punainen, Härkä: hyasintti, tummanruskea, Kaksoset:
krysopraasi, keltainen, Krapu: topaasi, sininen, Jalopeura: berylli,
kultainen, Neitsyt: krysoliitti, vihreä, Vaaka: sarderi, purppurainen,
Skorpioni: sardonyks, musta, Jousimies: smaragdi, tulenvärinen, Kauris:
kalsedoni, valkoinen, Vesimies: safiiri, sininen, Kalat: jaspis,
tuhanvärinen.

Tämä eläinratamerkkien ja jalokivien vastaavaisuus muistuttaa
Ilmestyskirjan (21:18 seur.) kuvausta taivaallisesta uudesta
Jerusalemista. Sen muurien perustuksissa esiintyvät näet kaikki edellä
mainitut jalokivet, mutta lueteltuina alimmasta perusmuurista ja sitä
vastaavasta jaspis-kivestä alkaen. Eläinratakuvien vastineita olivat
samoin Josefuksen mukaan jalokivet, jotka koristivat juutalaisten
ylimmän papin rintakilpeä, ja kaiketi myös jalokivet Tyyron kuninkaan
Hes. 28:13 kuvatussa puvussa. Ehkä on tämän yhteydessä se, että
Pohjois-Aasian šamanit ripustavat pukuihinsa metallipeilit, joihin
on piirretty kaksitoistavuotiskauden eläinsarjan edellä mainittujen
eläinten kuvat. Muitakin vastaavaisuuksia voitaisiin mainita. Kuinka
pitkälle tällaisessa kuvittelussa voidaan mennä, osoittaa selitys,
jonka mukaan Kristus on aurinko, kirkko on eläinrata ja apostolit ovat
eläinratamerkkejä.

Että patriarkka Jaakobin 12 poikaa jo muinaisajalta pidettiin
eläinradan 12 tähdistön vastineina, ilmenee Joosefin unesta ja sen
selityksestä, joista kerrotaan 1 Moos. 37: 9 seur. Aikoja sitten on
myös huomattu, että Jaakobin siunauksessa viittaillaan eläinradan
kahteentoista tähtikuvioon (ks. s. 51). Useat tutkijat ovat
yrittäneet yksityiskohtia myöten todistaa, että Jaakobin poikien
ja elätnratakuvioiden luonteen kuvaus on pääkohdillaan yhtäläinen.
Kerettiläisen piispa Priscillianuksen kannattajat (4:nnellä vuosis.)
pitivät Israelin 12 patriarkkaa eläinralatähdistöjen suojeluspyhinä.
Tämä oppi samoin kuin uskomus, että zodiakkikuviot hallitsevat kukin
yhtä ruumiinosaa, julistettiin pannaan eräässä kirkolliskokouksessa
v. 563. On myös arveltu, että babylonialaisten 12 taulua käsittävässä
Gilgameseepoksessa kuvastuu auringon kulku eläinradan tähtikuvioitten
kautta.

Vielä on mainittava eläinratamerkkien yhdistäminen kirjaimiin.
Kreikkalaisessa astrologiassa käytettiin seuraavaa järjestelmää:

[Oinas] = Α, Ν [Härkä] = Β, Ξ [Kaksoset] = Γ, Ο [Krapu] = Δ, Π
[Jalopeura] = Ε, Ρ [Neitsyt] = Ζ, Σ [Vaaka] = Η, Τ [Skorpioni] = Θ, Υ
[Jousimies] = Ι, Φ [Kauris] = Κ, Χ [Vesimies] = Λ, Ψ [Kalat] = Μ, Ω.

Gnostikkojen taholla noudatettiin toista järjestelmää, joka ilmenee
siitä, että Pää=AQ ja Jalat =MN. Se luultavasti perustuu tunnettuun
lauselmaan: »Minä olen A ja Ω. alku ja loppu.» Toiset yhdistivät
vokaalit kiertotähtiin. Tämän yhteydessä mainittakoon, että saksalainen
orientalisti Fr. Hommel aikoinaan koetti todistaa, että seemiläinen
kirjaimisto on geneettisessä yhteydessä eläinratamerkkeihin.
Mandealaisilla eläinratamerkit Oinaasta alkaen osoittavat lukuarvot
1—12.

Eläinradan ohella on kiertotähdillä, kuu ja aurinko mukaan luettuna,
ja niiden asemilla perustava merkitys jo vanhimmassa astrologiassa.
Eläinratakuvat ja merkit muodostavat taivaan kerakekirjoituksen,
jonka kiertotähti-vokaalit tekevät luettavaksi ja ymmärrettäväksi.
Ylityössään eläinradan tähdistöihin tai joutuessaan sopivaan asentoon
niihin nähden kiertotähdet saavat virkoamaan kiintotähdissä piilevät
fyysilliset ja henkiset voimavarat ja päästävät ne vaikuttamaan eli
influoimaan (lat. influere »virrata sisään», josta mm. »influenssa»)
luonnon ja ihmisen oloihin. Kiintotähtiä pidettiin sentähden jumalan
tahdon tulkkeina ja ilmaisijoina. Kullakin kiertotähdellä on oma
huoneensa eläinradan tähtikuvioissa, ja siinä se muka oli, kun
maailma luotiin. Kun eläinradan kuvioita ja merkkejä on kaksitoista
kiertotähtiä ollessa seitsemän, jälkimmäisiä ei voitu tasan jakaa
edellisiä kohti. Siitä pulmasta suoriuduttiin siten, että Auringolle,
joka yksinomaan hallitsee päivää, annettiin Jalopeura huoneeksi, ja
yönhaltija Kuu sai Kravun huoneekseen. Muille, varsinaisille viidelle
kiertotähdelle, annettiin kullekin kaksi huonetta, päivä- ja yöhuone.
Eläinrata jakaantui siten kahteen osaan: aurinko- eli päiväpuoliskoon
ja kuu- eli yöpuoliskoon. Edellinen ulottuu Jalopeurasta Kauriiseen,
jälkimmäinen Vesimiehestä Krapuun. Lisäksi pidetään astrologiassa
silmällä, niissä huoneessa kullakin kiertotähdellä on joko suurin
vaikutusvoima (babyl. _nisirtu_, kreik. _hypsooma_, lat. _exallatio_,
ylennys) taikka vähin voima (kreik. _tapeinooma_, lat. _deiectio_,
alennus eli _kumous_). Kaiken tämän osoittaa seuraava taulukko.

Kiertotähdet Päivähuoneet Yöhuoneet Ylennykset Alennukset [aurinko]
[Jalopeura] [Oinas]19° [Vaaka] 19° [kuu] [Krapu] [Härkä] 3°
[Skorpioni]3° [saturnus] [Kauris] [Vesimies] [Vaaka]21° [Oinas] 21°
[jupiter] [Jousimies] [Kalat] [Krapu]15° [Kauris]15° [mars] [Skorpioni]
[Oinas] [Kauris]28° [Krapu] 28° [venus] [Vaaka] [Härkä] [Kalat] 27°
[Neitsyt] 27° [merkurius] [Neitsyt] [Kaksoset] [Neitsyt]15° [Kalat] 15°

Tätä järjestelmää, jonka »ylennykset» tavataan m.m. eräässä
aikaisintaan arsakidien aikakaudelta peräisin olevassa
nuolenpäätekstissä ja joka todennäköisesti on babylonialaista
alkuperää, noudattivat sekä Ptolemaios (n. 140 j.Kr.) että Firmicus
(4:nnellä vuosis.) Se on huomattavissa myös Denderan kummassakin
eläinradassa.

Tätä samaa järjestelmää valaisee jossakin määrin, ainakin mitä
kiertotähtien huoneisiin tulee, usein mainitun Ortoqpeilin
myöhäissyntyiset ja sekatyyliset kuvatkin. Lyhyt selonteko näistä
kuvista lienee sen tähden tässä paikallaan, mikäli ei niitä ole jo
edellä kosketeltu.

Oinas on kuvattu Marsin yöhuoneeksi. Härkä on poiketen perinnäisestä
tavasta kuvattu perin kesyksi. Härässä sattuu, kuten edellä olevasta
taulukosta nähdään, Kuun ylennys. Se merkitään taiteessa asettamalla
kuunjumala tai Kuun kuva härän selkään. On merkillepantavaa,
että eräässä aikaisintaan arsakidien ajoilta olevassa Enumaeliš
runon kommentaarissa sanotaan, että Kuun nisirtu eli ylennys on
Perseus-Plejadeissa eli siis Härän tähdistössä. Mutta Ortoq-peilin
Härän selässä istuvalla sarvekkaalla, luuttua soittavalla naisella
ei ole mitään tekemistä Kuun tai sen ylennyksen kanssa. Naisen
kuva tarkoittaa Venusta (kiertotähteä) joka astrologien hänelle
hankkimassa yöhuoneessa soittelee huvikseen. Mitä tulee Härän yömajassa
harjoitettuun musiikkiin, mainittakoon, että Venuksen akkadilaisen
vastineen Ištarin liikanimenä on mm. »kaunis ääninen sointuva huilu».
Toiselta puolen muuan arabialainen runoilija sanoo Plejadeja (jotka
kuten tiedämme kuuluvat Härkään) viuluksi, joka viritetään uudenkuun
jousella — siinäkin kuvassa näkyy piilevän viittaus Kuun ylennykseen
Härässä.

Karhun näköisen Jalopeuran yläpuolella oleva auringon kuva osoittaa,
että Jalopeura on Auringon (päivä)huone. Vieressä olevan Kravun päänä
on kuunsirppi kasvoineen, niillä ilmeisesti tahdotaan merkitä, että
Krapu on Kuun (yö)huone. Jos tämän yhteydessä tarkastamme Kalojen
kuvaa, huomaamme, että kalojen välissä istuvalla miehellä — Jupiter
yöhuoneessaan -on päähine, jonka kattaa kumossa oleva kuunsirpin,
alakuu. Näillä kahdella kuvalla, joissa esiintyy kuuaihe, tahdotaan
luullakseni ilmaista, että eläinradan kuu- eli yöosa ulottuu Kaloista
Krapuun käsittäen viisi eikä kuusi huonetta, joten auringon osalle
tulisi seitsemän huonetta. Mutta kuvien piirtäjälle näkyy sattuneen
erehdys, sillä Vesimiehenkin, joka on Saturnuksen yöhuone, täytyy
kuulua eläinradan kuuosaan.

Kaksosten kuvaa on vaikea selittää. Koska Kaksoset on Merkuriuksen
yöhuone, istuva henkilö voisi olla kirjanpidon jumala
Mercurius-Nabu-Thot kirjoituskäärö kädessään — mikäli se on
kirjoituskäärö tai ehkä käärme? Kauris on perinnäisestä ulkomuodostaan
säilyttänyt vain oikean jalan kiemailevan asennon. Kauris on
Saturnuksen päivähuone, mutta kuka istuu Kauriin selässä?

On huomattava, että sen jälkeen kuin löydettiin uudet kiertotähdet
Uranus (1781) ja Neptunus (1816), astrologit, ollakseen tieteen
tulosten tasolla, rupesivat laskuissaan käyttämään niitäkin. Siitä oli
seurauksena, että edellä esitetty, kautta kahden vuosituhannen käytetty
järjestelmä tuli kelvottomaksi.

Tietysti on muittenkin lähtien asema eläinratamerkkeihin nähden tärkeä
astrologiassa. Erikoisesti pidetään siinä silmällä tähtiä, jotka
nousevat samaan aikaan kuin eläinratadekaanien tähdet.

Voidakseen laatia mahdollisimman seikkaperäisen horoskoopin ja yleensä
tähdistä ennustaa vaihtelevia kohtaloja ja tapahtumia astrologit
yhdistivät, eläinratamerkkeihin monenmoisia fyysillisiä ja henkisiä
ominaisuuksia ja vaikutuksia. Sen mukaisesti merkit ryhmitettiin
esim. miehisiin ja naispuolisiin, hedelmällisiin ja hedelmättömiin,
lihaviin ja laihoihin, hyviin, paheellisiin, kiihkeisiin, koleerisiin,
melankolisiin, sangviinisiin, flegmaattisiin y.m. Niin kauan kuin
astrologeja askarruttivat tähtikuviot, joissa he olivat näkcvinään
eläviä olentoja ja jumaluuksia, on erinäisten ominaisuuksien
ja vaikutusten yhdistäminen niihin ymmärrettävissä. Mutta kun
uudenaikaisia astrologeja eivät enää askarruta eläinradan tähtiolennot
eli kuviot, vaan eläinradan merkit, s.o. 30 asteen suuruiset osat
keinotekoista eläinrataa, heidän järjestelmänsä tuntuvat yhtä
mielivaltaisilta kuin lapsellisiltakin.

Ennenkuin jätämme eläinradan, on muutamin sanoin muistettava sen
kuvioiden ja merkkien käyttöä amuletteina ja koristeina. Viimeisinä
vuosisatoina ennen meidän ajanlaskumme alkua useat Etu-Aasian kaupungit
käyttivät rahoja ja sinettejä, joihin oli piirretty eläinratakuvioita.
Kun itämaitten tähtienpalvonta Rooman keisarien aikakaudella kotiutui
länteen, eläinradan kuvia käytettiin erinäisten sotajoukkojen ja
sotalaivojenkin suojelusmerkkeinä nykyaikaisten maskottien tapaan.
Tämä on hyvin ymmärrettävissä katsoen siihen, että tähtiä niissä
ilmestyville jumaluuksilleen pidettiin yleensä apua tarvitsevan ihmisen
oppaina, johtajina ja suojelijoina. Meidän päivinämme vielä joskus
näkee rannerenkaita tai muita koruja, joissa on kuvattuna eläinrata
kokonaisuudessaan tai yksityiset kuvat siitä — vaikkei korun omistaja
useinkaan ole tietoinen kuvien merkityksestä.

Mithran uskolaisten muinaisissa pyhäköissä ja useissa nykyajan
kirkoissa, esim. Parisin Notre Dame kirkon sivuportaalissa, Amiensin
ja Kuopion tuomiokirkoissa, ovat zodiakin tähtikuviot esiteltyinä
koristeeksi ja muistuttamaan ihmisiä eläinradassa ilmestyvästä
ikuisesta maailmanjärjestyksestä.