Hella Wuolijoen 'Niskavuoren naiset' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3450. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o. maissa. Tämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot. NISKAVUOREN NAISET Näytelmä. Prologi ja 3 näytöstä. Toisessa näytöksessä kaksi osaa Kirj. JUHANI TERVAPÄA [Hella Wuolijoki] Jyväskylässä, K. J. Gummerus Osakeyhtiö, 1936. HENKILÖT: NISKAVUOREN VANHA EMÄNTÄ. AARNE NISKAVUORI, agronomi. MARTTA, hänen vaimonsa. ANNA-LIISA, Aarnen sisar, ylioppilas. ILONA AHLGREN. ROVASTI. RUUSTINNA. TOHTORI. APTEEKKARI. SIMOLAN ISÄNTÄ. NIKKILÄN ISÄNTÄ. PENTTILÄN ISÄNTÄ. NIKULAN EMÄNTÄ. MARTTILAN EMÄNTÄ. OPETTAJA VAINIO. PEHTORI. KARJAKKO. TELEFUUNI-SANDRA. SERAFIINA, Sandran sisar, koulun vahtimestari. PELI-JUSSI. SALLI, sisäkkö. TILTU. Prologi: Niskavuoren rusthollin suuressa, salissa elokuussa. Loviisan päivänä. I näytös: päärakennuksessa, vanhan emännän huoneessa talvella. II näytös 1. osa: kansakoululla Ilona Ahlgrenin huoneessa. 2. osa: päärakennuksessa, vanhan emännän huoneessa. III näytös: Niskavuoren salissa. Toisen ja kolmannen näytöksen tapahtumat peräkkäisinä päivinä. PROLOGI Niskavuoren vanhan emännän nimipäivät Niskavuoren rusthollin suuressa salissa. — Takaseinässä kolme suurta akkunaa, niiden edessä kukkia ja huonekasveja. Keskellä sohva, pöytä ja nojatuolit. Vasemmalla etualalla ovi emännän huoneeseen, taka-alalla ruokasaliin. Oikealla etualalla ovi eteiseen, taka-alalla isännän huoneeseen. Ovien välissä kummallakin puolella uuni. Sohvaryhmän takana suuri palmu. Takaseinällä presidentti Svinhufvudin ja sotamarsalkka Mannerheimin kuvat, sivuseinillä sukukuvia, mm. vanhanemännän ja -isännän hääkuva. Valkoiset käytävämatot. Väliverhon auetessa istuvat ruustinna ja vanhaemäntä sohvalla, Marttilan ja Nikulan emännät nojatuoleissa keskellä, Martta seisoo sohvan päässä, rovasti ja Penttilän isäntä keinutuoleissa etualalla kummallakin puolen, Nikkilän isäntä uunin edessä oikealla, Sandra ns. albumipöydän vieressä taka-alalla vasemmalla. Emännät kaikki mustissa, silkkiliinat hartioilla, kultaiset vitjat ja rintaneulat,' Sandra samanlaisessa asussa. Isännän huoneesta kuuluu puheensorinaa. Sisäkkö Salli tarjoaa kahvia, pikku Tiltu kuljettaa suurta vehnäleipätarjotinta. Juodaan kolmatta kuppia. Kahvi tarjotaan seuraavassa järjestyksessä: ruustinna, rovasti, Nikulan emäntä, Marttilan emäntä, Sandra, Penttilän isäntä, Nikkilän isäntä. SALLI Vieläkö rovastille saisi olla kuumaa kahvia? MARTTA Tiltu, tarjoa ruustinnalle lisää piparkakkua. RUUSTINNA Kiitoksia, kiitoksia, kyllähän tässä kerkiää. EMÄNTÄ Eikö rovasti ottaisi lisää pikkuleipää? ROVASTI Kyllä tässä on jo saatu. Isännän huoneesta kuuluu herrojen nauru ja lasien kilistys. NIKKILÄN EMÄNTÄ saa juuri kahvia. Monetkos Loviisan päivät tässä salissa onkaan vietetty? ROVASTI Niin, jumalan kiitos, ja aina sitä Loviisalla terveyttä riittää. Sitähän me kaikki ihmettelemme. EMÄNTÄ Riittäähän sitä terveyttä, kun on työtä aamusta iltaan. MARTTILAN EMÄNTÄ saa kahvinsa. Voi, voi sitä Loviisaa, aina se vaan puhuu työstä. Ja niin riski miniä talossa! Antaisi nyt miniän häärätä ja istuisi itse sukkavartaat käsissä. MARTTA Johan nyt! Mummu kuolisi ikävään; enkä minä tästä talonpidosta paljoakaan ymmärrä. Minähän olen niitä käsityöihmisiä. (Kohentaa tyynyä ruustinnan selän lakana.) ROVASTI Niin, niin, kuulin, että rouva sai palkinnon kauniista ryijystään. RUUSTINNA Voi, kun minä olen kehunut Fredrikille sitä kaunista mallia. Mutta ompeluseurakaan ei ole vielä nähnyt sitä. NIKULAN EMÄNTÄ Ai ai, kun se meidän Liisu ei opi mitään hienompaa käsityötä. Minä olen sille aina hokenut, että menisi Niskavuoren rouvan luokse oppiin. MARTTA on siirtynyt sohvan päähän oikealle, vaatimattomuutta näytellen. Eihän se mikään suuri konsti ole. Isännän huoneesta kuuluu herrojen nauru äänekkäämpänä. EMÄNTÄ Joko Marttilassa on kaurat niitetty? MARTTILAN EMÄNTÄ Ei vielä, mutta kai maanantaina aletaan. On niin vaikea saada päiväläisiä. EMÄNTÄ Samat sanat. Eivät enää ole ne hyvät ajat, jolloin Niskavuorenkin pelloilla hääri kolmekymmentä torpparia muijineen... ROVASTI Se on se lex Kallio... EMÄNTÄ ... ja karjapiiatkin lypsyn väliaikoina kaurapellolla haravaa pitelivät. Nyt vaan vedellään unia niin pian kuin navetta-askareista päästään. MARTTILAN EMÄNTÄ Niin, niin. Kun on liehuttu poikien kanssa koko yö. NIKULAN EMÄNTÄ Nukkuihan meillä yksi Maija-niminen piika lehmän alle. ROVASTI Niin, niin, sitä tapain turmelusta. Harvoin kai nykyään tapaa navetassa siveän neidon. EMÄNTÄ Seitsemän piikaa meidänkin navetassa on, ja ainakin viidellä on lapsia. SANDRA on juuri saanut kahvinsa, nousee kuppi kädessä, lähestyy sohvaryhmää: Anteeksi, emäntä, kuudella, kun Elsukin sai viime kuussa kaksoset. Mutta Katrilla ei ole vielä yhtään. (Palaa paikalleen. Hänelle tarjotaan nyt kahvileipää. Hän ottaa sitä paljon, varastoiden sen akkunalaudalle.) EMÄNTÄ Aivan oikein, yksi siellä on enää ilman. Mutta se onkin niin ruma, että lehmätkin sitä pelkäävät. Siveys ja rumuus kulkevat näköjään aina käsi kädessä. ROVASTI hymähtäen. Niskavuoren emäntä se osaa aina laskea leikkiä. (Apteekkari tulee isännän huoneesta. On huomattavasti humalassa. Hän aikoo ulos, multa huomattuaan emäntien paheksuvat katseet vetäytyy takaisin.) MARTTA Onhan niitä kauniitakin siveellisiä tyttöjä. EMÄNTÄ Paratiisissa! RUUSTINNA Voi, kun se Loviisa on leikkisä! (Martta ottaa sokerikakkulautasen Tiltulta ja tarjoaa ruustinnalle.) Ei kiitoksia, ei enää. — Mutta onhan meille kirkonkylään viime aikoina tullut kauneuttakin. Joko Loviisa on nähnyt uuden kouluneidin? Ei ole tainnut vielä käydä Niskavuorella? Anna-Liisa ilmestyy ruokasalin ovelle. EMÄNTÄ Onhan se tänne kutsuttu, se kun on Anna-Liisan yliopistotoveri. Niinhän ne sanovat, että kaunis on. Aarnekin kehui sitä, kun sen asemalta toi. Anna-Liisa ja Aarnehan siellä koululla vähän väliä hyppäävät. MARTTA isännän huoneen ovella, melkoisesti hermostuneena. Niin, Aarnehan on asiantuntija. ANNA-LIISA menee sohvan taitse isännän huoneen ovelle. Tarkoittaako Martta siveellisyyteen nähden? MARTTA En, vaan kauneuteen. ANNA-LIISA Älähän, Martta hyvä, kokemus ei sitä ainakaan osoita! EMÄNTÄ Lapset vaikenevat seurakunnassa! ANNA-LIISA Siksi minä menenkin pois koko seurakunnasta. (Menee isännän huoneeseen, josta alkaa kuulua kovaa naurua. Kahvitarjoilu on päättynyt. Martta neuvottelee Sallin kanssa ruokasalin ovella. Kohta sen jälkeen Salli ryhtyy keräämään tyhjiä kahvikuppeja.) EMÄNTÄ Tuollaisiksi ne tulevat Helsingissä! MARTTILAN EMÄNTÄ Että ihan Helsingistäkö se meidän uusi neiti on? RUUSTINNA Niin on. Kyllä minä olen, rakas Loviisa, sangen utelias sen neidin suhteen. Kuuluu olevan professori Ahlgren-vainajan tytär, luonnontieteen professorin. Kuinkahan hän, joka tulee oppineesta kodista, oikein sopeutuu näihin maalaisoloihin? MARTTILAN EMÄNTÄ Vai on oikein professorin tytär? EMÄNTÄ Ilmankos se kuuluukin olevan niin eriskummallinen. RUUSTINNA Enhän minä mitään erikoista. Puhuvat vain, että kuuluu kuljeksivan ihan kylänraittia housupuvussa. SANDRA Ja ikkunakin on koko yön auki. MARTTA ojentaa juuri Sallin tarjottimelle kahvikuppeja sohvapöydällä. Kyllähän niitä housupukuja käytetään kaikkialla, mutta ei se oikein kansakoulunopettajalle sopisi. EMÄNTÄ Ei se professori tainnut olla varoilla pilattu? Eihän sitä noin vain kansakoulunopettajaksi mentäisi. ROVASTI Pieni eläke äidillä ja tiukka aika. Lapset ovat kai kaikki ansiotyössä. RUUSTINNA Rakas Fredrik, muistaakseni ei se professorskakaan ollut nuoruudessaan erittäin vakavahenkinen neitonen. Puhuttiinhan siitä yhtä ja toista. EMÄNTÄ Kukapa ne maailman ihmiset tietää! MARTTILAN EMÄNTÄ Mutta ystävällinen se kouluneiti kuuluu olevan. Salli on kerännyt kupit ja menee tarjottimineen ruokasaliin. EMÄNTÄ Kuinka johtokunta sellaisen ihmisen valitsikaan? Aarnekaan ei kertonut koko asiasta mitään. RUUSTINNA Ja kun toisena hakijana oli vielä vanhurskas ja miellyttävä neiti Arvonen. Mutta meidän Fredrik piti velvollisuutenaan äänestää vanhan osakuntatoverinsa tytärtä. Ja apteekkari ja Aarne-herra... MARTTA Niillä taas oli omat syynsä. ROVASTI Maailmallisen ulkokuoren alle voi peittyä tunnollinen valistustyöntekijä. RUUSTINNA Rakas Fredrik, sinun ihmistuntemuksesi... (Ulkoa kuulun autotorven törähdys.) EMÄNTÄ Opettajaneiti taitaa olla tulossa. Simolan isäntä lupasi hakea hänet. SANDRA kiirehtii ikkunaan. Sieltä tulevat Simolan isäntä ja kouluneiti. Voi, miten komea pari! ANNA-LIISA tulee isännän huoneesta. Tuleeko Ilona? (Juoksee eteiseen.) MARTTA Täytyy kai lähteä vastaanottamaan. (Menee Anna-Liisan jäljestä. Sandra palaa tuolilleen.) APTEEKKARI ovella. Eikös rovasti tulisi tännepäin? Meillä on täällä hyvät oltavat. AARNE ovella. Ja vähän muutakin kuin kahvia. (Rovasti nousee, aikoo lähteä herrojen luo.) RUUSTINNA estää rovastin menon. Fredrik, muista, sinä saat niin helposti päänsärkyä. EMÄNTÄ Odottakaa nyt vähän, uusi kouluneitikin on tulossa. AARNE Tyttö parka! ROVASTI Rakas Eveliina, kun olisi sille tohtorillekin vähän asiaa. (Rovasti ja ruustinna kinastelevat hiljaisesti.) TOHTORI ovella. Tule pois, rovasti, ruumiin ja sielun hoito kuuluvat yhteen. Eteisestä kuuluu puheensorinaa, Anna-Liisa juoksee sisään vetäen kädestä vastustelevaa Ilonaa, heidän jäljessään Simolan isäntä. Martta menee yli salin ruokasaliin. ANNA-LIISA No, mummu, tässä hän nyt vihdoinkin on, se paljonpuhuttu Ilona. (Vanha emäntä ja Sandra nousevat. Muut jäävät istumaan.) ILONA Mutta Anna-Liisa, älä nyt toki! ANNA-LIISA Tässä on mummuni ja tässä on ruustinna ja tämä on Nikulan emäntä ja tämä Marttilan emäntä. Rovastinhan sinä taidat tuntoakin jo vanhastaan? Ja tämä on meidän kaikkien telefoni-Sandra, jonka myös tunnet. (Ilona kättelee vanhaa emäntää, muille kumartaa. Simolan isäntä kulkee ympäri salin kaikkia kätellen. Kättelyn jälkeen rovasti ja ruustinna istuvat.) ILONA Saanko luvan onnitella rouva Niskavuorta? EMÄNTÄ Kiitos ja tervetuloa. Neiti muistaa, emäntä minä vaan olen. ILONA hymyillen. Niin, se sopiikin paremmin. Martta palaa ruokasalista. Vanha emäntä menee hänen luokseen. Neuvottelevat tarjoilusta. ANNA-LIISA Tämän miesjoukon sinä kai jo tunnet? TOHTORI Tässä on ruumiinhoito, tämä tässä on kirkonkylän myrkkyri. AARNE Ja minä olen muuten vain kansantajuinen. — Tervetuloa, neiti Ahlgren, Niskavuorelle. (Ilona ja Aarne kättelevät.) TOHTORI osoittaen isännän huoneita. Ja tänne Niskavuoren ainoaan keitaaseen. ILONA hymyillen. Hiukan outoa maantiedettä. AARNE Ei pidä vierastaa. ILONA Simolan isäntä on antanut minulle herroista hyvin väritetyn kuvauksen. TOHTORI Kyllä se saamari osasi soluttaa itsensä heti paikalla koululle. APTEEKKARI Neiti, minä varoitan teitä niistä Simolan isännän kärryistä! ILONA Kiitos, otetaan huomioon. RUUSTINNA paheksuen herrojen käytöstä. Istukaa tänne, neiti Ahlgren, meidän joukkoomme. (Ilona istuu keskelle sohvaa, vanha emäntä sohvan oikeaan päähän. Pitkä, juhlallinen vaitiolo.) EMÄNTÄ No, mitä neiti pitää kirkonkylästä ja koulusta? ILONA Koulu on kauniilla paikalla, huoneet ilmavat ja itse arkkienkeli Serafiina vahtimestarina — ja valvojana. (Sandra liikahti levottomasti.) Olen jo keksinyt hänen tähystyspaikkansa. (Herrat ja Anna-Liisa naurahtavat. Salli tuo kahvia Ilonalle, Tiltu vehnäleipää.) RUUSTINNA Neiti ei ole tainnut olla paljon maaseudulla? ILONA ottaa kahvia. En ole koskaan asunut sisämaassa. Isälläni oli huvila saaristossa. ROVASTI Muistan isänne osakunta-ajoilta. Kyllä kai äitinnekin minut vielä muistaa. ILONA Täytyy kirjoittaa ja kysyä. — (Salli poistuu.) Miten kauniita kukkia teillä on emäntä! Ja Niskavuori on yllättävä. En ole koskaan tiennyt, miten ihastuttavan arvokas tällainen vanha hämäläistalo voi olla. Isäni puhui minulle aina lapsena Hämeestä, Sääksmäeltähän hänenkin isänsä oli kotoisin. Olen soudellut kaiket illat ruohikossa lahdenpoukamissa. On kuin kaikki rotuvaistot tulisivat vastaani Niskajärven niemien nenistä. Lapset täällä ovat niin hauskan pellavapäisiä ja harvasanaisia. Olin eilen sepän pojan kanssa uistimella, ei siinä sanottu kahteen tuntiin sanaakaan. Järvi oli kuin peili, olisi kai ollut synti rikkoa sen rauhaa lörpöttelemällä. (Kuvausta on kuunneltu vierastellen. Syntyy pitkä painostava hiljaisuus, kunnes Aarne yrittää pelastaa tilanteen.) AARNE uuniin nojaten, käsivarret ristissä, koko ajan Ilonaan katsoen. Tervetuloa Hämeeseen, neiti! ILONA Kiitos. Kun vain oppisin sen tahdin — enkä juttelisi joutavia. Yskäiskää, agronomi, jos rupean suulaaksi. Nyt alkaa asiaankuuluva mehutarjoilu. Tiltu kuljettaa taaskin vehnäleipätarjotinta. Tarjoillaan samassa järjestyksessä kuin kahvit. MARTTA Voi, neiti, ette tunne miestäni; hän ei ole koskaan vakava. — Joko neiti on saanut kotinsa järjestykseen? Olemme tässä kovassa pulassa. Teidän edeltäjänne otti tarmokkaasti osaa paikkakunnan rientoihin. Hän oli Martta-yhdistyksen sihteeri ja lastensuojelulautakunnan jäsen. Eikös hän ollut lottien johtokunnassakin? EMÄNTÄ Niin, ja kokoomuksen naisten työtoimikunnassa. AARNE Ja kapaloseuran kassanhoitaja. Tohtori ja apteekkari tulevat ovelle kuuntelemaan. ILONA Hyvä jumala, mikä monipuolisuus! En ole nähnyt kapaloita sittemmin kun niistä itse pääsin. NIKKILÄN ISÄNTÄ Jos minäkin sanoisin vähän omaa mielipidettäni, niin tämä on ylen tärkeä ja ankara velvollisuus. Nykyaikana, jolloin ylen tärkeät siveellisyysperiaatteet... ROVASTI Kyllä täällä apua tarvitaan. Meillä on pyhäkouluseura, joka myöskin odottaa neidin tukea. RUUSTINNA Ja pappilassa on ompeluseura. Maaseudulla on sivistyneellä naisella paljon velvollisuuksia. ANNA-LIISA Ilona, tuonko sinulle lasin vettä? MARTTILAN EMÄNTÄ Ja lukkarin laulukööri! MARTTA Ja maalaisten näytelmäseura. Minun mieheni harrastaa sitä erikoisesti. ILONA nauraen. Jos mammani tietäisi, minne hänen surunlapsensa on joutunut — pelkkiä velvollisuuksia, entä sitten ne ilot? AARNE Henkevää seurustelua pitäjän kerman, erikoisesti pitäjän rouvasväen kanssa. Mehutarjoilu päättyy. Salli ottaa Ilonan tyhjän kupin. ROVASTI Älkää toki pelottako neiti Ahlgrenia. AARNE Mutta rovasti! ROVASTI Kyllä opettajalla on maaseudulla velvollisuus vaikuttaa mahdollisimman monella alalla suojatakseen yhteiskuntajärjestystämme. EMÄNTÄ keskeyttäen. Oikein! Neiti kyllä huomaa, että täällä Hämeessä tartutaan työhön. Meurman-vainaja sanoi aikoinaan meidän vaarille, että niin kauan kuin sitä katkismusta muistetaan, on kaikki hyvin Hämeessä. Niin että opettakaa vaan sitä katkismusta! Muusta ei teidän koulussanne ole väliä. ANNA-LIISA Mummu, kyllä sinä olet suurenmoinen. ROVASTI Kyllä ukko Agaton tiesi, mikä tälle kansalle sopii. Jos sitä katkismuksen henkeä olisi istutettu kansaamme, olisivat jääneet tulematta kaikki kansalaissotamme, hätämme ja pulamme. ILONA Ehkäpä itsenäisyytemmekin, herra rovasti. (Salli luo Ilonalle toisen kupin kahvia. Ryhtyy sitten keräämään pois mehulaseja.) AARNE Hyvä, hyvä! ROVASTI Jättäkäämme sellaiset asiat Jumalan haltuun, hyvä neiti. TOHTORI Oikein, rovasti. Mutta ne maalliset asiat ovat täällä meidän hallussamme. Tulkaa pois meille päin. ROVASTI nousee. Jos naiset sallivat? RUUSTINNA estää rovastin menon. Fredrik hyvä, Martta-rouvahan lupasi näyttää meille ryijyjään, ja sinähän pidät niin kovasti vanhoista ryijynmalleista. ROVASTI Niinpä kyllä. EMÄNTÄ nousee, epäröiden, kuivasti. Emmekö me tultaisi toimeen ilman rovastia? Eiköhän Eveliina jättäisi häntä sinne syntisten seuraan? (Kaikki nousevat.) RUUSTINNA Fredrikillä on päänsärkyä. MARTTA vanhan emännän luo. Hyvä. Ehkä siirrytäänkin meidän puolelle. Mieheni ei ole tänään erittäin sopivaa seuraa rovastille. Neiti Ahlgren, nythän ovat ryijyt Helsingissäkin muodissa. Oletteko tekin huvitettu niistä? ILONA Olen huvitettu kaikesta täällä, sekä rovastista että ryijystäkin. ANNA-LIISA Älä viitsi kiusata Ilonaa ryijylläsi. Jos olisit nähnyt hänen hyppäävän Koskikallion kielekkeeltä Niskajärveen, et puhuisi hänelle ryijyistäsi. AARNE Jukupliut! Hyppäsittekö te Koskikalliolta? ILONA Mustaan, pyhään suvantoon! ANNA-LIISA Minua hirvitti. Ei täälläpäin ole muita kuin Aarne, jotka ovat Koskikalliolta hypänneet. MARTTA Se oli siihen aikaan, kun Aarnella ei ollut perhettä eikä edesvastuuta. AARNE nauraen. Ehkä minä sentään saisin jonkun hypyn aikaan. Jos antaisimme uimanäytöksen, neiti Ahlgren. MARTTA Minun mieheni on aina niin leikkisä. ANNA-LIISA Sitäpaitsi sieltä on haettava Ilonan helmi. EMÄNTÄ Mikä helmi? ILONA Dagmar-tädin korvarengas, jonka eilen hukkasin. RUUSTINNA Kuinka neiti voi olla niin kevytmielinen? (Emännät ovat kuohuksissaan.) Haettiinko sitä? Kuinka neiti sellaisia kalleuksia tuolla lailla pitää? EMÄNTÄ Kyllä se vaan on haettava. Aarnen täytyy järjestää Salmisen pikkupojat sukeltamaan. ILONA Ei millään muotoa! Voi joku poika hukkua tuon turhuuden takia. EMÄNTÄ Ei sitä noin vain tuhansia markkoja pois heitetä. ANNA-LIISA Hä, kuulitko nyt? TOHTORI Mitäs markoista, mutta se koreus. APTEEKKARI Ja ne värivivahteet. ILONA nauraen. Sitä värivivahdetta saa peninkulmittain talvella, kun aurinko paistaa lumelle. PENTTILÄN EMÄNTÄ tahtomattaan. Voi, voi! RUUSTINNA Ei sillä nykyajan nuorisolla ole enää kunnioitusta perintöesineitä kohtaan. ILONA hymyillen keveästi. Dagmar-tädillä oli Turun lähellä vanha kartano täynnä esineitä, mutta hänen torpissaan kuoli suurin osa lapsista keuhkotautiin aliravinnon vuoksi. AARNE Huomenna hypätään Niskakalliolta, jos vielä löytyy uimapuku tästä talosta. Osaan minäkin sukeltaa! MARTTA Ne ovat niitä Aarnen päähänpistoja. SIMOLA Älkäähän nyt, tulee oikea uimanäytös. EMÄNTÄ Hyvää se Aarnellekin tekisi, ellei ole lihonut niin, ettei uimapuku päälle mahdu. No, Eveliina, jos lähdettäisiin sinne nuorten puolelle. Kai siellä tuvassa alkaa olla koko kylä koolla. Tulkaa vaan, neiti, tekin sinne päin. ANNA-LIISA Ilona, sinä jäät tänne. TOHTORI Neiti Ahlgren, tulkaa tänne tutustumaan ruumiinhoitoon. Kai se sielu tuli jo hoidettua? RUUSTINNA Voi, voi tuota tohtoria! ANNA-LIISA Jää pois tänne. TOHTORI, APTEEKKARI ja AARNE Tännepäin, tännepäin! ILONA Täytyy kai totella tohtoria. (Menee Anna-Liisan kanssa isännän kamariin, josta alkaa kuulua iloinen puheensorina.) MARTTILAN EMÄNTÄ olkapäitään kohauttaen. Yhtä kikatusta vaan. Kaikki alkavat vähitellen siirtyä eteisiä kohden. ROVASTI Martalle. Sitä nuoruutta, sitä nuoruutta! Mutta teidän vakava esimerkkinne... MARTTA En tiedä auttaako se tässä tapauksessa. Jos helmiä heitellään Niskajärveen... EMÄNTÄ Ruustinnalle. No, Eveliina, lähdetään. Taitaa olla aika harakka. Kaikki menevät. SANDRA viimeisenä, pistelee pikkuleipää nenäliinaansa. Harakka, harakka... (Menee.) ANNA-LIISA raottaa isännän huoneen ovea. Hei, pojat lähtivät! Ja kai sinne jäävätkin. Me menemme myöhemmin päivälliselle. (Ilona ja Anna-Liisa tulevat saliin.) AARNE Hei, tohtori, me pidämme täällä lystiä! (Herrat tulevat saliin. Aarnella on konjakkipullo ja laseja kädessä.) ANNA-LIISA huomattuaan konjakkipullon. Aarne, kuule, kyllä sinun pitää mennä, tupa on jo täynnä väkeä. Kohta alkaa päivällinen, saat lähteä isännöimään. AARNE Antaa Martan isännöidä ja emännöidä. (Istun Ilonan viereen sohvaan.) Toivon, että olisitte ilonamme. (Tohtori ja apteekkari istuvat nojatuoleihin, Simola ja Anna-Liisa seisovat uunin luona vasemmalla.) ILONA Kiitos, jos siitä on ollut puutetta. AARNE On. TOHTORI No, miltä tuntuu olla Hämeessä, neiti Ahlgren ILONA Kuin lumotussa laaksossa. TOHTORI Varokaa vain niitä ämmiä tässä laaksossa! SIMOLA Älkäähän nyt, tohtori, peloittako neitiä. TOHTORI Jukupliut, kun veivätkin rovastiraukan fölissään. Kai sillekin puolikupponen olisi maistunut. SIMOLA istuu Ilonan viereen sohvan vasempaan päähän. Tiedättekö, neiti Ahlgren, että täällä on tänään nimipäivätanssit? Oletteko koskaan nähnyt oikeita hämäläisiä tansseja? ILONA En milloinkaan. SIMOLA Osaatteko te edes polkkaa, jenkkaa tai purpuria? ILONA Valitettavasti en. ANNA-LIISA Meidän täytyy opettaa hänelle polkkaa. APTEEKKARI Mitä muuta kuin haetaan pelimanni tänne ja pistetään töpinäksi. (Kilistää lasiaan tohtorin kanssa, juovat.) ANNA-LIISA Simolan isäntä, mennään hakemaan peli-Jussia. (Simola nousee.) Minä pyydän Martalta, että meidät pantaisiin toiseen pöytään, siten päästäisiin rovastin esirukouksilta. (Menee Simolan kanssa.) Tohtori ja apteekkari nousevat lasit kädessä. APTEEKKARI Hei, tohtori, tulehan tänne, kerron sinulle uuden jutun Nikulan isännästä. (Jatkavat keskustelua ruotsiksi, nauravat välillä ja siirtyvät isännän huoneen ovelle.) AARNE Saako neidille olla lasi konjakkia? ILONA Ei kiitos, olen muutenkin humalassa. AARNE Mistä? ILONA Työstäni ja itsenäisyydestäni, Hämeestä ja sen kansasta. AARNE Olemme jöröjusseja, ikäviä, emme osaa puhua. ILONA Mutta minä käsitän teitä, vaikka vaikenette. Teillä on tinaa suonissa. AARNE Oikein. Veri kuin tinaa ja pää täynnä rämettä ja omahyväisyyttä. Ainaista arkipäivää. (Pyyhkäisee kädellään yli silmien.) Tuletteko aamulla hyppäämään Koskikalliolta? ILONA En tiedä, rouvanne ja äitinne eivät pidä siitä, eivätkä muutkaan täällä. AARNE Niittenkö mielen mukaan aiotte elää täällä? ILONA En. Aivan oman mieleni mukaan. AARNE Hyvä. Missä olitte eilen illalla? Kuljin koulun ohi, valkoinen verho ikkunassanne liikkui tuulessa, pitkä, valkoinen huntu. ILONA kirkkaalla äänellä. »Läksin minä kesäyönä käymään» siihen laaksoon, jossa hopealaine leikki kuutamossa. AARNE Miksette ottanut minua mukaan? Hämeessä eivät tytöt kulje yksin kesäyötä katsomassa. ILONA Luulisi Niskavuoren isännällä olevan parempaakin tehtävää ja parempaa seuraa. AARNE Kiitos. Mies lakkaa luonnollisesti olemasta mies, jos hänellä on vaimo ja lapset. ILONA Ainakin pitäisi — Hämeessä. Anna-Liisa, Simola ja Peli-Jussi tulevat. Tohtori nauraa karkeasti apteekkarin vitsille. ANNA-LIISA Hei, pojat, tässä on pelimanni. TOHTORI No, päivää, Peli-Jussi. Mitä Alakylään kuuluu? JUSSI tervehtii kohteliaasti. Meneehän se siinä. ANNA-LIISA No, Jussi, sanokaa päivää uudelle opettajattarelle. AARNE Annetaan ryyppy pelimannille. (Antaa lasin.) JUSSI juo konjakkilasin tyhjäksi yhdellä kulauksella. Onneksi olkoon. (Hetki iloisia hälinää, kaikki puhuvat yhtäaikaa, kunnes Martta astuu sisään, sitten kuolonhiljaista.) MARTTA Aarne, siellä ovat kyläläiset odottamassa. AARNE Aarne ei ole kotona. Martta poistuu suuttuneena. SIMOLA Älähän sinä naisia suututa... Nyt, pelimanni, oikein repäisevä polkka. Opetetaan kaupunkilaisneidille oikein oman pitäjän polkka. ANNA-LIISA Aarne, tule, vedetään matot nurkkaan. Kokoavat matot, pelimanni soittelee ensin hiljakseen, alkaa sitten polkan täyteen ääneen. SIMOLA No, Ilona-neiti, saanko pyytää? (Tanssivat, Ilona ensin steppaa, mutta oppii vähitellen.) ANNA-LIISA Hyvinhän se alkaa mennä. APTEEKKARI Saanko pyytää Anna-Liisaa? (Tanssivat. Tohtori lyö tahtia, Aarne istuu synkkänä sohvalla. Sandra ilmestyy ovelle.) ANNA-LIISA Sandra ei saa kertoa mitään muorille, me syömme sitten myöhemmin. (Sandra viivyttelee hetken, multa katoaa sitten.) SIMOLA Älähän nyt, hyvinhän se menee. Rohkeutta vain ja vauhtia lisää. TOHTORI Nopeammin, anna mennä, Simola. Jukupliut, ethän sinä osaa niiauspolkkaa. ILONA pysähtyy, puolittain vaipuen tuolille. Kiitos, en jaksa enää. SIMOLA Hyvinhän se menee, kyllä te opitte. Simolakin tästä hurjistuu. Jos Jussi soittaa jenkkaa. AARNE Ei se vielä mitään ollut. Kopeloimista se Simolan tanssi on. Hei Jussi, anna tulla Iitin Tiltua. Jahka minä näytän Ilona-neidille vähän Niskavuoren tahtia. — Saanko luvan? ILONA Kiitos, olen niin hengästynyt. Ehkä tämä jo riittää. (Jussi soittaa »Iitin Tiltua».) AARNE Ei auta — teidän pitää tunteman Hämeen miehen käsivartta. Tulkaa pois, ei minusta niin vähällä pääse. (Tanssi alkaa kiihtyvällä vauhdilla. Tohtori ja Anna-Liisa huutavat.) Hei, Aarne, niiaa! ILONA Päästäkää minut, agronomi. AARNE Enkä päästä. SIMOLA 'pureksii huuliaan ja työntää konjakkilasinsa sivulle huomatessaan Aarnen tanssin aikana puhuttelevan Ilonaa. Tohtori ja Anna-Liisa juttelevat vilkkaasti. AARNE nostaa etualalla tanssin loputtua Ilonan ilmaan, pitelee häntä hetkisen. Herra Jumala — likka! ILONA hymyillen. Mitä te sanoitte? AARNE Sanoin joutava likka — kevyt kuin höyhen. (Nostaa llonan sohvaan, istuu hänen viereensä.) ANNA-LIISA Ethän sinä suutu Aarnolle? Hän on aina niin raju. APTEEKKARI Kyllä se Aarne osaa. ILONA En ole oikein tottunut tällaiseen tahtiin. Haukon ilmaa. AARNE Tässä on ryyppy pelimannille tästä polkasta. (Täyttää hänelle lasin.) ANNA-LIISA Aarne, älä ryyppää enää. AARNE Älä siinä. Nyt pidetään lystiä. TOHTORI Älä sinä Aarne hurjistele. AARNE laulaa. »En voi sua unhoittaa poies, vaikken ikinä sua sais.» (Tohtori ja apteekkari laulavat mukana. Aarne katsoo Ilonaa ja nostaa lasinsa häntä kohden.) Hei, tohtori, lauletaan tuolle vieraalle neidille oikeita rekiviisuja. Onko kukaan laulanut neidille kesäromantiikasta? ILONA Ei näin tyylipuhtaassa ympäristössä. AARNE Ja nyt teidän kuuleman pitää tyylipuhdasta. PEHTORI tulee. Saanko vähän puhutella isäntää? (Anna-Liisa menee keskustelemaan pehtorin kanssa.) AARNE Niskavuoren isäntä ei ole tänään kotona. Jos Anttila menisi sinne emäntien puheille, niitä on siellä tusinoittain. Niskavuoren isäntä täällä laulaa likalle. (Laulaa.) »Hei, Parantolan Ossi se Heinolan lähteellä tanssitti hevostansa hei, taaskin on lähtenyt hulivilipoika tuosta komeasta kodistansa.» ANNA-LIISA Kyllä meidän kaikkien on mentävä. Ne tahtovat meidät samaan pöytään. Rovasti kuuluu pitävän puheen mummulle. AARNE laulua teeskennellen humalaisia. »Hei, Siintolan Selma se trilloilla ajoi, ajoi lakituvan rappusille. Tuli lämmintä kättänsä tarjoomaan sille Parantolan Oskarille.» Lähtekää vain kaikki, minä tässä vähän veisaan Ilona-neidille. (Ilona yrittää nousta, Aarne laskee kätensä hänen käsivarrelleen.) Ette saa mennä minnekään. Pitääkö minun istua ja laulaa itsekseni. Vai pelkäättekö te? ILONA En minä vähiä pelkää. ANNA-LIISA menee Aarnen luo. Meidän on mentävä, Aarne, he eivät ala ilman meitä. (Tohtori, apteekkari, Simola ja Ilona nousevat mennäkseen.) AARNE Minä en mene minnekään. Minä tahdon laulaa Ilona-neidille, kuuletteko? SIMOLA Älähän, Aarne, siitä tulee ikävyyksiä, emännät suuttuvat. Tule pois hyvän sään aikana. TOHTORI Saat laulaa jälkeenpäin. AARNE Minä tahdon nyt laulaa Ilona-neidille, vaikka siellä kymmenen pappia suitsuttaisi tulta ja tulikiveä. ILONA nousee. Kuulkaa, agronomi, siellä taitaa koko juhlayleisö odottaa. AARNE Tanssikoot vaikka tasakäpälää. Istukaa tähän, Ilona-neiti. (Vetää Ilonan takaisin sohvaan.) SIMOLA Aarne, neiti Ahlgren ei ole vielä tottunut tapoihisi. AARNE Sitten hänen on totuttava hämäläisen talonpojan tapoihin. ANNA-LIISA Tohtori ja apteekkari, menkää jo. Ja sinäkin, Anttila. Me tulemme ihan heti. Aarne, ole nyt järkevä. SIMOLA Mennään sitten, kyllä hän tulee jäljessä. (Menevät.) ILONA nousee. Agronomi, kyllä meidän täytyy mennä. (Tulee etualalle.) ANNA-LIISA Martta voi tulla ja siitä tulee taas vain ikävyyksiä. AARNE Mene hemmettiin Marttoinasi. ANNA-LIISA tulee Ilonan luu. Voitko sinä uhrautua ja jäädä hetkeksi hänen kanssaan? Anna hänen laulaa pari laulua, kyllä hän sitten tulee. AARNE hyräillen. »Aurinko nousee joka aamu...» (Pitelee lasia, josta ei juo.) ANNA-LIISA Minä tulen teitä kohta hakemaan. Ehkä hän rauhoittuu. ILONA Mene väin, en minä pelkää. AARNE Mitä te likat siellä supatatte? (Anna-Liisa poistuu. Aarne nousee äkkiä selvänä.) Ja te uskallatte jäädä tänne humalaisen miehen kanssa? ILONA Ette te ole humalassa, teeskentelitte vain. AARNE Mistä te sen tiedätte? ILONA Miksi teeskentelitte? AARNE Siksi että olen humalassa, mutta en viinasta. Tiedätte itsekin. Tahdoin puhua kanssanne. Minun on taas oltava mies. Käsitättekö, nuori tyttö? (Ottaa llonan kädet käsiinsä.) ILONA Älkää koskeko minuun. AARNE Polttaako? ILONA Polttaa. AARNE tempaa hänet lähemmäksi. Muistatteko, kun tulin teitä vastaan asemalle? Seisoitte siellä solakkana harmaassa puvussanne. Veditte hansikkaita käsistänne hitaasti, sormi sormelta, ja katselitte minua. Ja minusta tuntui, kuin aamutuulessa huojuva kaislankorsi olisi koskettanut kasvojani. (Koskettelee llonan käsillä kasvojaan.) En käsitä, kuinka päästin kätenne käsistäni. — Ei saa väristä noin, pikku tyttö, ei pidä peljätä. ILONA En pelkää... Minun on kylmä. AARNE Muistatteko, kun kysyin teiltä autossa, miksi olette ruvennut kansakoulunopettajaksi? Muistan miten katsoitte minuun, kun vastasitte, että tahdoitte tulla lähelle ihmisiä, koskettaa heidän arkielämäänsä, että tahdoitte haavoittua, työntyä teräviin nurkkiin, tulla lyödyksi, poljetuksi tomuun. Muistatteko, miten pysäytin auton ja koetin koota arkisen kesäpäivän rippeitä ympärillämme... En löydä niitä nytkään. ILONA Minä katselin ankaraa päivettynyttä profiilia ja voimakkaita käsiä ohjaustangolla. Minun teki mieleni painaa poskeni niitä vasten ja sulkea silmäni. AARNE Minä tulen aivan järjettömäksi, Ilona, aivan! Sellaista onnea ei ole koskaan ollut. Näethän, etten uskalla koskea sinuun. ILONA peittäen kasvonsa käsiinsä. Ette saa puhua sellaista... Tämä on kaikki väärin... ja satua. AARNE Kaikki yöt olen maannut silmät auki, silitellen päätäsi. Minulla ei ole koskaan ollut tällaista elämäntuntua. Kuinka uskalsit tulla ja koskea minuun ja repiä silmäni ja ajatukseni irti maasta? ILONA heittää äkkiä kätensä Aarnen kaulaan. En tiedä. Olen tarrautunut elämään enkä päästä sitä käsistäni. AARNE Tämä on luonnonvoimaa. Emme voi muuta. (Ottaa Ilonan pään käsiinsä.) ILONA Sinulla on vaimo ja lapset. AARNE Se nainen on vieras minulle... vaan lapset. — Tiedän vain, että tukehdun ilman sinua. (Suutelee Ilonaa.) Saanko minä tulla tänä yönä? Saanko minä? ILONA Et, Aarne, et saa. AARNE Ei auta, Ilona. Minä tulen. Jätä ovesi auki. Tämä on elämän täyttymystä, älä vapise, pikku nainen. Mitä me sille voimme? ILONA En minä pelkää — tule! Väliverho. I NÄYTÖS Vanhan emännän kamari. Perällä kaksi ikkunaa. Ikkunoiden välissä sohva, sen edessä pöytä. Pöydän toisessa päässä keinutuoli, toisessa nojatuoli. Ovi oikealla. Ovesta katsomoon uuni ja siitä katsomoon kokoonlykätty sänky. Vasemmalla avoinna oleva vanhanemännän vuode, yöpöytä ja tuoli. Lattialla rääsymatot. Vasemmalla, ylänurkassa piironki vaaseineen ja tekokukkineen, seinillä Snellmanin, Aleksanteri II:n ja v. 1863 valtiopäivien avajaiskuvat, lasten valokuvia. Sängyn kohdalla seinävaate, johon on kirjailtu raamatunlause. Yöpöydällä raamattu, sohvan kohdalla vanhan isännän valokuvasuurennus ja perhemuotokuvia soikeissa, mustissa kehyksissä. Väliverhon avautuessa emäntä istuu keinutuolissa ja lukee »Uutta Suomea», sitten heittää pois sanomalehden ja kävelee vaivalloisesti ikkunan luo. Huutaa. »Salli», kuuntelee ja huutaa uudelleen. Mutisee. »Kas sitä likkaa». Avaa oven oikealle, huutaa. »Salli». Sallin ääni ulkoa. »Kyllä minä tulen, emäntä.» Hetken kuluttua Salli tulee. EMÄNTÄ Kikatatte siellä keittiössä ettekä kuule, vaikka huutaisi itsensä käheäksi. Kuka siellä on? SALLI Sandra siellä vaan on. Sillä olisi asiaa vanhalle emännälle. Ja karjakko tuli juuri. EMÄNTÄ Käske karjakko puheilleni. Antaa Sandran odottaa. (Näkee akkunasta Niemisen.) Mitä tuo Nieminen tuolla lotkottaa navetalle päin? Salli kohentaa hiillosta uunissa. Pehtori koputtaa. EMÄNTÄ Sisään vaan, pehtori. PEHTORI tulee. Huomenta, emäntä. Vieläkös emännän jalkoja särkee? EMÄNTÄ Huomenta, pehtori. Mitä se Nieminen siellä navetalla vetelehtii? Eivätkös kaikki miehet ole metsässä ajossa? (Ryhtyy ottamaan piirongista kamferipulloa ja valmistamaan lääkettä.) PEHTORI Jätin Niemisen vaan tallimiestä auttamaan. EMÄNTÄ Missä tallimies sitten on? PEHTORI Hänen piti lähteä hakemaan agronomia kunnankokouksesta. EMÄNTÄ Nieminen on iankaikkinen laiskuri. Meneehän se muitten miesten mukana, mutta yksin ollen se vaan vetää jalkojaan perässään. Ei sitä saa jättää yksin nurkkatöihin. Kulkee kuin kumpaankin jalkaan olisi ripustettu viisi leiviskää. PEHTORI Agronomi kun tykkää, että se on vähän vaivainen ja että sitä pitäisi pitää vähän helpommalla. EMÄNTÄ Ei Niskavuori mikään vaivaistalo ole. (Karjakko tulee, seisoo hetken, sitten lämmittää käsiään uunin loimossa.) Päivää, karjakko. Eikös pehtorin pitänyt mennä metsään? PEHTORI Agronomi meni itse aamulla suksilla metsän kautta. Kyllä ne siellä tietävät. Minulla on tässä vähän rukiinlajittelua. EMÄNTÄ Hyvä on. Pehtori käskee Sandran keittiöstä tänne. (Ottaa lääkkeen ja sokeripalan sen päälle.) PEHTORI Kyllä vanhan emännän täytyisi pysyä sängyssä. EMÄNTÄ Vai vielä tässä sängyssä! KARJAKKO Päivää emäntä. (Pehtori lähtee.) EMÄNTÄ istuu keinutuoliin. No, mitä Alinalle kuuluu? KARJAKKO Voi, voi, emäntä-kulta, ikäviä kuuluu. Puhuinhan minä jo emännälle, että se Alina on pikkusiin päin. Nyt nuori rouva on saanut kuulla ja tuli aamulla navettaan ja käski Alinan paikalla pois talosta. Siellä se nyt itkee ja vonkuu, eikä se ole vasta kun viidennellä kuukaudella. Ja sellainen työntekijä! Martinhan se lapsi, kyllä sen tietää, ja kai se vielä naisikin Alinan. Eihän Alinalla olo kotiin menemistä. Minne se nyt joutuu ja mistä sellaisen piian taas ottaa? Kyllä se on niin, emäntä, etten minä jaksa hoitaa toista sataa lehmää viiden piian kanssa, kun ei apulypsäjistäkään ole tietoa. Onhan niillä karjatytöillä ennenkin ollut kakaroita, minkä sille voi. Sellaista se on nykyaikana! EMÄNTÄ Lähettäkää se Alina sieltä tänne. Kai minä puhun tästä agronomille ja rouvalle. Ja sanokaa, että se Alina lakkaisi itkeä tilittämästä. Enkö minä sitä varoittanut. Mutta olihan se muuten säädyllinen tyttö.. KARJAKKO Jos nyt vanha emäntä puhuisi. Onhan se niin riuska työihminen. SANDRA tulee. Päivää, emäntä, kuinkas jalan laita on? Kah, karjakko? No kuinka se Alina nyt voi? Enkö minä sitä jo sanonut, että kyllä se kylästä itselleen vinkupillin hakee, kun kaikki yöt kujilla juoksee. EMÄNTÄ Olihan se hyvä, että Sandra tuli. Karjakko lähtee vaan. Joko Tuulikki poiki? KARJAKKO Ei vielä, mutta kai kohta. (Menee.) EMÄNTÄ Ryhtyy tarkoituksellisesti kohentamaan uunia, ikäänkuin kiinnittäisi vain vähän huomiota Sandran puheisiin. No, Sandra, mitä sinne kylään kuuluu? SANDRA Yhtä ja toista ja kaikenlaista. Siimolassa oli taas isäntä tullut aika tällingissä Hämeenlinnasta ja oli paiskannut täysinäisen vellivadin Reetan päähän, niin että riisiryynit tukasta tippuivat. EMÄNTÄ Voi, voi, sitä Reetankin elämää. (Liiaa pellejä kahteen erään, haistellen välillä tuleeko häkää.) SANDRA Kyllä meillä oli aika hälinä eilen, kun suutarin Eero oli hirttänyt apteekin kissan telefuunilankaan, ja koko sentraali meni sekaisin. EMÄNTÄ Siunatkoon niitä viikareita. SANDRA Niin, Eero se oli. Kun Nikanteri otti kissan alas, niin suutarin remmiin se oli hirtetty, ja suutari kiljui pihalla, että pitäköön Mari äpäristään huolen, kun niitä on pitkin pitäjää, pitäköön niistä huolen ja jättäköön meidän Eeron rauhaan. Voi voi sentään sitä elämää. Ja niin söötti kun se kissa olikin! Musta ja valkoinen ja sanoi aina miau miau apteekin rappusilla ohikulkijoille. Voi, voi, tätä maailman elämää! EMÄNTÄ on palannut keinutuoliinsa. Miten siellä tohtorilassa voidaan? Joko rouvaa kuuluu kotiinpäin? SANDRA istun tuoliin uunin lähelle. Ei se niin vain Helsingistä lähde. Soittihan se eilen, että pitäisi vielä rahaa lähettää ja tohtori sanoi, että ei penniäkään. Kuka tietää, kenen kanssa se siellä Helsingissä on? — (Siirtyy nojatuoliin lähemmäksi emäntää.) Mutta kuulkaa emäntä, on minulla uutisiakin, niitä oikeita uutisia. EMÄNTÄ Huomasinhan minä, että Sandra kiertää jotakin kuin kissa kuumaa puuroa. SANDRA En tiedä oikein, mutta kyllä nyt tapahtuu vallan kamalia. Meidän Serafiina kun näki ihmeitä tänä aamuna koulun pihalla. EMÄNTÄ No no, mitä siellä sitten? SANDRA Kun Serafiina leipoi aamulla aikaseen ja meni siinä kolmen tienoissa halkoja hakemaan, niin oli koulun pihalla miehen jäljet ja suksen jäljet. Miehen jäljet tulivat opettajattaren rapuilta ja sukset olivat olleet seinää vasten pystyssä. EMÄNTÄ Mitä tuo nyt sitten on? SANDRA Muistaahan emäntä, että eilen illalla pyrytti yhteentoista saakka? Kyllä ne jäljet olivat tulleet sen jälkeen. Niin että taitaa opettajattarella käydä yöllä vieraita. Ja olihan Serafiina nähnyt yhtenä yönä ikäänkuin miehen haamun vilahtavan koulun ovesta. EMÄNTÄ Ei nyt hullumpaa. Kuka se muu olisi ollut kuin Simolan isäntä, mutta miksi se salaa kulkisi? SANDRA Ky, ky, kyllä Serafiina ne jäljet tutki. Eivät ne suksen jäljet Simolaan päin menneet. Serafiina tuli sisään, pani halot porstuaan, otti saalin ja meni oikein katsomaan. Ne menivät apteekille päin, mutta apteekin kulmasta ne kääntyivät ja yli Salmisen pellon tänne Niskavuorelle. EMÄNTÄ Mitä Sandra nyt joutavia puhuu? Kuka täältä olisi ollut liikkeellä? SANDRA Kuka niitä tietää? He, sellainen lirkutteleva harakkahan se opettajatar on. Kaikki kirkonkylän herrathan siellä koululla juoksevat. Ja eilen se hiihti koulun jälkeen housusillaan järvelle. Puoleen yöhön pianoa hakkaa ja lasten kanssa juoksee pihalla kuin mikäkin varsa. Eihän mokomaa ole ennen nähty. Sanoinhan minä oitis, ettei siitä mitään hyvää tule. Niinhän se opettaja Vainion rouvakin sanoi, ettei se mikään säällinen ihminen ole. EMÄNTÄ Serafiina siis näki, että ne suksenjäljet tulivat tänne Niskavuorelle päin. Mutta kulkeehan näitä rantoja pitkin Alakylän väkikin. Ja vaikka tuo Simolan isäntä olisi kiertänyt Alakylän kautta. SANDRA Niin kai, niin kai. Ehkä olisi lystikseen mennyt hiihtämään aamuyöstä. EMÄNTÄ Ei Sandra nyt puhuisi tästä laajemmalti. Kuka tietää, mikä kulkuri se on ollut. Sanoisi Serafiinallekin, ettei hänkään huolisi puhua kirkonkylässä. Sitten saat sanoa köksälle, että hän leikkaisi palan sian kyljestä Sandralle ja Serafiinalle, kun eilen tehtiin lahtia. SANDRA Kiitoksia, emäntä-kulta. Onhan se voinut olla joku sieltä Alakylän puolesta. Mutta kyllä se vain on sellainen fröökynä, ettei sillä meidän kylään olisi jäämistä. EMÄNTÄ Niin kai, niin kai, ei se ole oikein niinkuin pitäisi. SANDRA Vuorisen Väinö oli sunnuntaina puhunut, että se oli hiihtänyt siinä ehtoopuolella Vuorilahdella — (kuiskaten) — Niskavuoren agronomin kanssa. Ja voi, kun siinä oli naurettu ja lirkuteltu! EMÄNTÄ No, mitä siinä nyt, nuoria ihmisiä. Kaikkia kans juorutaan. Kaikkia se Sandrakin viitsii jutella. SANDRA Niinpä niin, mitäpä se Vuorisen Väinö tietää herrasväen olemisesta. Ja olihan se agronomi ollut eilen illalla apteekkarin kanssa shakkia pelaamassa, kertoi Mari. — Eihän emäntä ottanut pahakseen, vaikka tuli tässä lörpöteltyä? Ja kiitoksia siitä sianlihasta. Eihän meillä Serafiinan kanssa ole liikaa sitä särvintä. EMÄNTÄ No niin, hyvästi sitten vaan. Sandra menee, emäntä nousee levottomana ja huokaa tuskasta, aikoo vuoteeseen, jää yöpöytään nojaamaan. Huutaa. »Salli». SALLI juoksee sisään. Autanko minä emännän sänkyyn? EMÄNTÄ Anna olla, jahka minä taas istun. Tuleeko kahvi kohta? SALLI Kyllä kohta, Emma tuukaa juuri, kun rouva oli käskenyt antaa kahvia Sandralle. EMÄNTÄ pelästyen. Missä Sandra on? Jäikö se vielä keittiöön? SALLI Ei, rouva käski Sandran kamariinsa. EMÄNTÄ Vai niin, vai niin. Puhuiko Sandra mitään Emmalle? SALLI Puhui se jostain suksenjäljistä. EMÄNTÄ Vai niin, vai niin, — Kuule, Salli. Kuulitko sinä, milloin agronomi tuli kotiin viime yönä? SALLI hätääntyen. En minä tiedä, mutta yhden jälkeen koirat haukkuivat. Eiköhän se silloin tullut. Apteekkarillahan oli nimipäivät. EMÄNTÄ Niin oli. Salli toisi sitten kahvin ja käskisi rouvankin tänne. SALLI Kyllä, emäntä. (Menee.) EMÄNTÄ kulkee raskaasti keppiinsä nojaten seinällä olevan puhelimen luo. Soittaa. Koululle, olkaa hyvä. — Haloo, onko koululla? Pyytäkää neiti Ahlgrenia puhelimeen. — Tunti lopussa? — Minä odotan tässä. Onko neiti Ahlgren? Täällä puhuu Niskavuoren vanha emäntä. Hyvää päivää, neiti... Niin, meneehän tässä. Jalkani vaan on kipeä. — Tulisitteko vanhan ihmisen luokse kahville? — Vähän pitkä matka se on, mutta jos minä lähetän pehtorin hakemaan, kun sillä näkyy olevan hevonen valjaissa. — No, niinkuin hyvä on. Tervetuloa. — Salli! (Salli tulee. Martta kohta hänen jälessään.) Sano pehtorille, että menisi hakemaan kouluneidin tänne. (Salli seisoo suu auki.) Kuulitko? Salli? SALLI Kyllä, emäntä. MARTTA Mitä se merkitsee? Sitä ihmistä ei tähän taloon käsketä. EMÄNTÄ Salli menee ulos. (Salli menee.) MARTTA Eikö Sandra kertonut teille, mikä Havaijin kukka pitäjään on tuotu? EMÄNTÄ Mitä nyt? Mikä sinuun on mennyt? MARTTA istuu nojatuoliin. Soitin äsken apteekkarille, tein vain muuten asiaa. Tiedättekö mihin aikaan Aarne on sieltä lähtenyt? Kymmenen aikaan. Siinä ne suksenjäljet ovat. EMÄNTÄ rauhallisesti. Mitähän apteekkari ajatteli soitostasi? Ei ole ennen tästä talosta miehien perään soitettu. MARTTA Mutta nyt soitetaan. Minä tahdon tietää, missä hän käy. Joka toinen yö istutaan apteekkarilla tai tohtorilla, senkin juoppolalli. Tai sitten tullaan jänisjahdista kotiin puolen yön tienoissa. EMÄNTÄ Kuule, Martta, ei miehiä tuolla tavalla kiinni pidetä. Sitäpaitsi ovat ne jutut kaikki akkojen puheita. Tiedäthän, mitä kirkonkylä puhuu, kun ihmiset käyvät kerran yhdessä hiihtämässä. Oletko sinä tullut hassuksi? MARTTA Te ette näe mitään, mummo. Sitten syksyn, kun tuo ihminen tuli tänne, ei Aarne ole koskenut minuun sormenpäälläänkään. Makaa huoneensa sohvalla ja kaikki paikat ovat niin paksunaan savua, että vaikka veitsellä leikkaisi. Kun minä eilen näytin hänelle uusia uutimiani, omaa malliani, niin hän paiskasi ne nurkkaan ja lähti ulos. EMÄNTÄ Taisi olla väsynyt. On jo monta päivää ollut aamusta iltaan miesten kanssa metsässä. MARTTA Edustajaehdokkaaksikin pyydettiin, tiedättehän itsekin, että hänet varmasti valittaisiin. Olisi päästy täältä kaupunkiin. Ei, hän ei lähde Niskavuorelta mihinkään. (Kietoo kätensä emännän kaulaan, itkee. Emäntä irroittaa hänen kätensä.) Te ette saa kutsua sitä naista tänne. Ruustinnakin sanoi eilen, ettei se mikään oikea ihminen ole. Ei se ole tullut lottiin eikä lastensuojelusliittoonkaan eikä kirkkokuoroon. Ei sitä ollut kutsuttu Marttilaankaan Tiltun häihin. EMÄNTÄ Kuule, Martta, rauhoitu, ei se siitä parane, että sinä sitä tyttöä haukut. Minä koetan ottaa selvää siitä asiasta ja jos siinä on perää, niin täytyy toimia niin, että tytöstä päästään. MARTTA Kansakoulunopettajatar, jolla käy miehiä öisin! EMÄNTÄ No, ei se asiaa muuta, vaikka niitä kävisi päivisin. MARTTA Kyllä minä tästä selvän otan. Minun elämäni on tässä talossa yhtä kidutusta. Jos isä-vainajani olisi tiennyt, mihin minä jouduin! EMÄNTÄ No, no, no! MARTTA Karjakko kävi äsken kertomassa, että mummu oli kieltänyt antamasta villoja minun lankoihini. EMÄNTÄ Katsos, Martta, minä istun tässä jakamattomassa pesässä ja jaan villat kohtuullisesti lasteni kesken. MARTTA Te olette kaikki samanlaisia, te Niskavuoret. Otatte toisesta kaikki, minkä irti saatte, ja heitätte sitten menemään. EMÄNTÄ No, no. Martta, hillitse itsesi. Kuuluu kulkusten helinää. Neiti Ahlgren taitaa jo tulla. MARTTA Minä en salli hänen tulevan tänne. Puolet iästä talosta kuulun minulle. (Itkee.) En siedä sitä ihmistä kattoni alla. EMÄNTÄ Kuule nyt, Martta. Tätä taloa eivät ole ennenkään naisjutut horjuttaneet, eivätkä tee sitä niin kauan kuin minun pääni pystyssä pysyy. Minä hoidan tämän asian, jos olet hiljaa, olen hoitanut monta muutakin. Jos sinulla on vähänkin järkeä, niin et puhu Aarnelle mitään. (Työntää Marttaa menemään.) Mene ruokasaliin. SALLI koputtaa ja tulee. Emäntä, kouluneiti tuli. EMÄNTÄ Käske sisään. ILONA tulee. Hyvää päivää, emäntä. Kyllä on kaunis talvi-ilma. EMÄNTÄ Hyvää päivää, neiti. Salli toisi kahvin tänne. SALLI Kyllä, emäntä. (Menee.) ILONA Onko jalkanne kovin kipeä? EMÄNTÄ Reumatismia tämä vaan on. Istukaa tänne lähemmäksi minua. (Istuvat. Pitkä kiusallinen hiljaisuus.) Mitä koululle kuuluu? ILONA Meneehän se. Alan vähitellen tottua lapsiin ja työni käy päivä päivältä yhä hauskemmaksi. Kaikkein hauskinta on käydä lasten kotona ja ottaa selvää heidän työ- ja ruokaoloistaan ja vanhemmista, tietääkseni, mitä heiltä voi vaatia. EMÄNTÄ Sehän on hauskaa, että alatte tutustua ihmisiin ja oloihin. ILONA Niin, ihmiset ovat täällä vähän eri mallia. Heillä on niin paljon aikaa ja vähän sanoja. Välistä tuntuu kuin kuulisi ihmisten ajatusten kolisevan irrallaan. Ja vaikea heitä on saada liikkeelle. EMÄNTÄ Niinkuin ei Niskavuoren kiviäkään tuolta järvenpuoleiselta rinteeltä. Siellä ovat pulterit melkein putoamaisillaan, mutta ei niitä vaan saa liikkeelle. Mutta jos ne kerran saa kulkemaan, ei mikään mahti maailmassa pysäytä niitä. Niin että antaa niiden vaan olla liikuttamatta. ILONA hymähtää. Ehkäpä niitten on hauska kyyköttää vuosituhansia siellä ylhäällä yksinäisyydessään. Annetaan niiden olla. Ehkäpä maailma menee eteenpäin ilman niitäkin. (Salli tulee kahvitarjottimen kanssa.) EMÄNTÄ Salli laskee vaan tarjottimen siihen. Olkaa hyvä, neiti. (Salli poistuu.) ILONA Eikö agronomi olekaan kotona? Entä Martta-rouva? EMÄNTÄ Poikani lienee jossain kunnankokouksessa ja miniälläni on päänsärkyä. Saatte nyt pitää seuraa vanhalle mummolle. (Ryhtyy kaatamaan kahvia.) ILONA Mielihyvin. Mikä ihana rauha täällä Niskavuorella on. Ajattelin äsken, kun ajoimme tänne ylös, miten jylhän koskemattomana talo katselee alas kirkonkylään päin. EMÄNTÄ Mies-vainajani isoisä muutti talon kirkonkylästä tänne Niskavuoren rinteelle, kun siellä alhaalla ei ollut tarpeeksi lujaa perustusta juoksusavessa. Täällä perustus on luja. ILONA nauraen. Siltä se tuntuu! EMÄNTÄ Niin, ei tätä perustusta pienet myrskyt järkytä. ILONA Niin se on laita koko Hämeessä. EMÄNTÄ Aivan niin. Kun minut viisikymmentä vuotta sitten naitiin tähän taloon, niin toin minä pieniä tuulia tullessani ja luulin niiden liikuttavan koivunlatvoja. Eivätpäs liikahtaneet. Olkaa hyvä ja ottakaa kahvia. ILONA Kiitos! Mistä emäntä on kotoisin? EMÄNTÄ Längelmäeltähän minut tänne tuotiin, kun vanhemman pojan piti naida rahaa lunastaakseen sisarukset pois. Minun rahoillani nämä perustukset vahvistettiin. Samoin oli anoppini tuonut rahaa taloon. Ja niin teki nuorin poikanikin. Naisten rahoilla on tämä talo lunastettu ja miesten voimilla pidetty pystyssä. Ja lapsia tehty. Niin sitä sukua on kylvetty pitkin Hämettä. Niin se tulee jatkumaan edelleenkin jumalan säätämää tietä, vaikka ihmismieli miettisi mitä tahansa. ILONA Ja tämä tuli Aarne-poikannekin kohtaloksi? EMÄNTÄ Minun poikani Fredrik luki tohtoriksi, minun toinen poikani Kaarle on nyt suomenkielen dosenttina yliopistossa, minun poikani Matti tuli tuomariksi ja tyttäreni Saima on lehtuurskana Hämeenlinnassa. Aarnekin luki yliopistossa, mutta pysyi kiinni maassa. Sodastakin kirjoitti, miten olisi riukusalaojia tehtävä. Pohjoiseen lähtiessään hän sanoi. »Vaari kulta, nyt lähden tappelemaan Niskavuoren valtakunnan puolesta.» Ja sitten nai Martan ja Martan rahat! Ja nyt hän on jo lunastanut toisen puolen Niskavuorta. Toinen puoli on vielä minun hallussani. — Saako olla lisää kahvia, neiti? ILONA Kiitos. — Kumma kun ne Niskavuoren isännät ovat aina löytäneet sopivia tukinaisia! EMÄNTÄ ojentaa juuri kahvikuppia Ilonalle. Niin, ne ovat aina osanneet ottaa. Mutta ei se Niskavuoren emäntien elämä ole aina ollut ruusuilla tanssimista. Ovathan ne miehet kaikki olleet suuria jääkäreitä Herran edessä. Ovat kyttäilleet yhtä ja toista, mutta aina palanneet takaisin. Oli kirkonkylässä Laurilassa mieheni isällä tytär, jota elämänsä loppuun kutsuttiin Sauna-Maijaksi. Ja naisiinmenevä oli miesvainajanikin. Eiköhän Alakylän torpissa olle siellä täällä pojanjalleja, joiden äideille vietiin viljaa Niskavuoren aitasta. Mutta ei Niskavuori siitä notkunut. Sitä on vaadittu kaikenlaista lujuutta tämän talon emännältä. ILONA Kuinka te jaksoitte kestää sitä? Ettekö te tiennyt mitään? EMÄNTÄ Kaikkihan minä tiesin, mutta ei sitä täällä Niskavuorella niin vähästä hätäillä. Kun ei ollut mitään huomaavinaan, niin takaisinhan mies tuli. ILONA Ja te annoitte anteeksi ja otitte miehenne takaisin? Pyysikö hän anteeksi? Puhuttiinko siitä edes jotain? EMÄNTÄ Mitä se puhumisesta paranee. Miehet katuvat ja häpeevät ja halaavat paremmin. ILONA hypähtää ylös, jää seisomaan selin. Ja sitä sanotaan avioliitoksi. Se on kauheaa! EMÄNTÄ Juuri se on avioliittoa. Huomatkaa, avioliitto on liitto, jossa avitetaan toisiaan. Eikä sitä niin vähästä pitäisi lakata toisiaan auttamasta. Neiti-kulta, kun yhdellä puolella on Niskavuori ja suku ja suvun tulevaisuus ja toisella puolella joku tyttöharakka, jota silloin tällöin halaa, niin mitä se merkitsee? Se on mennyt niitten miesten ylitse niinkuin etelätuulessa heinähumalan tuoksu. Emme me Niskavuoren naiset niin vähistä välitä. ILONA Eikö Niskavuoren miehille ole sattunut koskaan sellaista kevätmyrskyä, joka tempaa juurineen mukaan? EMÄNTÄ Saanko kaataa vielä puolikuppia kahvia? ILONA Kiitos, emäntä. EMÄNTÄ paussin jälkeen. Ei, niiden miesten juuret ovat niin lujassa kalliosorassa, etteivät ne irtaannu, vaikka joskus leikkivätkin etelätuulen kanssa. ILONA Luulen kumminkin, että maailmassa on sitten teidän nuoruutenne jotain muuttunut, että ihmisille on tullut uusia vaatimuksia ja eriskummallisia vaatimuksia. Vapauden jano, totuuden- ja onnenjano, jopa kyky tyydyttääkin sitä janoa. EMÄNTÄ ivallisesti. Onni, totuus, vapaus... Onni on, kun kaura ja nurmiheinä kasvaa kevätsateessa niin että korviin kohisee. Se on vapautta ja totuutta, että on varaa potkaista Niskavuoren portilta jokainen, joka tänne luvattomasti pyrkii. Muu on sivuseikka. ILONA kädessä helisee kahvikuppi, jonka hän laskee pöydälle. Ettekö koskaan ole tuntenut, miten naiset kylissä ovat kironneet teitä ja teidän rahojanne ja halveksineet luoksennepalaavia miehiänne? EMÄNTÄ Se on eri asia, ja eri asia on, mitä me Niskavuoren naiset olemme ajatelleet niistä naisista ja miehistämme. ILONA Kuvitelkaa, että jostain Niskavuoren pojasta voisi kasvaa jättiläinen, joka potkaisisi tuon kivivuoren tieltänsä. EMÄNTÄ Neiti, teidän kahvinne jäähtyy. (Paussi.) Niskavuoren pojat ovat hyvää, keskinkertaista sorttia; niistä ei tule jättiläisiä. ILONA Saanko ottaa palasen kaakkua? — Ja sitten vielä. Ettekö ole koskaan tullut ajatelleeksi, että Niskavuoren miehet ovat vieneet niille naisille kaikki unelmansa, kaiken uskonsa, kaikki ajatuksensa ja kaiken kaipuunsa. Ehkäpä ne naiset ovat olleet hyvin onnellisia, eivätkä ole tahtoneetkaan enempää. Ehkäpä miehet ovat tuoneet ainoastaan jätteet itsestään tänne Niskavuoren jylhyyteen. EMÄNTÄ tuijottaa hämäryyteen. Ehkäpä. Mutta he ovat tulleet takaisin ja ne unelmat on hävitetty. ILONA Muistan isäni kerran sanoneen, että ainoastaan ihmiset voivat antaa toisilleen onnea — taistelussa ja rakkaudessa. EMÄNTÄ nousee, lähestyy Ilonaa. Hänen mielensä valtaa heikoksi hellyys. Sitten hän ryhdistäytyy uudelleen. Valitan, Ilona-neiti, ettei teillä ole muutamaa miljoonaa. ILONA Minäkin valitan, jos se on ainoa ehto, jolla voisitte pitää minusta. — Soisin, että pitäisitte minusta. AARNE koputtaa ovelle, kurkistaa sisään. Saako tulla, mummu? EMÄNTÄ Sisään! (Aarne ja Simola tulevat.) Tervetuloa, kahvivieraita vaan lisää. SIMOLA Päivää, emäntä, anteeksi, että tällä tavalla hyökätään sisään. Päivää, neiti Ahlgren. (Ilona siirtyy ovelle.) Älkäähän nyt, ette suinkaan lähde meitä pakoon? Mukavia miehiä ollaan. AARNE En tiennytkään, että mummulla oli vieraita. Otin tuon Simolan kunnankokouksesta mummua tervehtimään. ILONA Hyvää päivää. Minä olin kyllä lähdössä. EMÄNTÄ Ei Ilona-neidillä mitään kiirettä ole. Istukaa vaan. SIMOLA Älkäähän nyt, minäpä vien teidät Simolan oriilla kotiin, kun on vielä asioita apteekkiin, tenttua tamman jalkaan. (Istuu nojatuoliin. Aarne on mennyt sohvan vasempaan päähän. Ilonan on pakko istua sohvan oikeaan päähän.) EMÄNTÄ Sehän sopii hyvin. Salli tuo lisää kuppeja. Salli sanoisi rouvalle, että herrat tulivat. AARNE Martalla kuuluu olevan päänsärkyä. Antaa hänen olla. EMÄNTÄ alkaa kaataa kahvia. No, mitä valtuustoon kuuluu? Valittiinko uusi kansakoulun johtokunta? SIMOLA Entiset. Martta-rouva ja emäntä tulivat taas varajäseniksi. EMÄNTÄ Mitenkäs niitten varatyömäärärahojen kävi? SIMOLA Myönnettiin, kun Aarne-pahus kannatti sosialisteja. EMÄNTÄ Ne ovat niitä Aarnen konsteja. AARNE Omantuntoni mukaan äänestän. Jos ei puolue pidä siitä, niin kyllä minusta eroon pääsee. SIMOLA Älähän nyt noin äkkinäisesti. ILONA Niskottelevia miehiä ne Niskavuoret. SIMOLA Pirullisia. (Simola ja Aarne ovat saaneet kuppinsa, juovat.) AARNE Mitä koululle kuuluu? Miten hiihtoseuranne menestyy? Olen tilannut pojille pokaalin. ILONA Kiitos. Mutta kuulin tänä aamuna, että näytelmäseuramme herättää pahennusta. SIMOLA Älkäähän nyt, enkö minä sitä sanonut, että kunhan vain liitytte pyhäkouluseuraan, niin saatte ruustinnalta tuon näytelmäseuranne anteeksi. EMÄNTÄ Mitä näytelmäseuraa täällä tarvitaan? AARNE Kuule, äiti, Meurmankaan ei vastustanut suomalaista teatteria. Ajattele nyt, ukko Agaton! SIMOLA nauttien tilanteesta. Älkäähän nyt, emäntä, minäkin olen lupautunut näyttelemään. Vanhaa poikaa, joka kosii Ilona-neitiä. EMÄNTÄ No, sitähän ei tarvitsisi teatterissa esittää. Minä rupean puhemieheksi. Ensi sunnuntaina mennään tarkastamaan koko talo. Eikö niin, Ilona-neiti? SIMOLA nauraa tyytyväisyyttään. Älkäähän nyt, sehän sopii. Tervetuloa, kun juottovasikkakin on odottamassa. ILONA Kiitoksia paljon, mutta Simolan emännöitsijät eivät kuulu pitävän naisvieraista. SIMOLA Älkäähän nyt, kaikkihan te jo tiedättekin. Pyhän Serafiinan ja Sandran nimessä. (Vaatimattomuutta teeskennellen.) Mutta mitä nyt sellainen tyhjänpäiväinen maalaistalo huvittaisi sivistynyttä kaupunkilaisneitiä? (Keikauttaa toisen jalan toiselle.) EMÄNTÄ Vai tyhjänpäiväinen! Sataviisikymmentä lehmää ja suurin osa metsää myymättä. AARNE Eikö ole häikäisevää? ILONA Hirvittävää. Tehän olette miljoonamies, Simolan isäntä, ja minä olen kohdellut teitä kuin muitakin ihmisiä. SIMOLA yhä tyytyväisyyttään hykertäen. Älkäähän nyt, eihän se muutama miljoona vielä niin erinomaista olo. Onhan Kantolan patruunakin leskimies ja hänen miljooniaan saa laskea kymmenissä. ILONA Sehän on pöyristyttävää. EMÄNTÄ Näin meillä vaan on naimakelpoisia miehiä! Mutta eihän kuulu enää olevan muilla asiaa koululle kuin Simolan isännällä. Kirkonkylä taitaa puhua kummia. (Aarne ja ilona hätkähtävät. Aarne ponnahtaa pystyyn ja tuo tuhkakupin piirongin päältä.) ILONA Eihän sitä sitten uskalla lähteä Simolan isännän rekeenkään. SIMOLA mahtavana. Mitä niistä, kyllä Simola puheista vastaa? AARNE katsoen Ilonaan. Simola, tuletko tänä iltana skruuvaamaan tohtorilaan? SIMOLA Minulla taitaa olla maanmittauskokous kotona. AARNE No, täytyy sitten skruuvata ilman sinua. EMÄNTÄ on tarkoin vaistoten seurannut tilanteen kehitystä. Saako olla kahvia, Simolan isäntä? Ja teillekin, Ilona-neiti? ILONA Kiitos, ei enää. (Aarne istuu takaisin sohvaan.) EMÄNTÄ Kyllä sinä Aarne saat jättää no skruuvaukset vähemmälle. Marttakin jo hermostuu, kun kaiket illat kirkonkylässä kuljet. Eikä hän saa unta ennenkuin Aarnensa vierestään löytää. AARNE katsellen terävästi äitiinsä. Vai niin. EMÄNTÄ Naikaa pois vaan pian, Simolan isäntä, että teilläkin olisi sängyn lämmittäjä kotona. Minun iässäni sitä niin mielellään katselee nuorten ihmisten onnea. SIMOLA nauraa edelleen, tajuamatta llonan ja Aarnen väliä. No, kyllä kai. Älkäähän nyt, jos tästä Simolakin ottaisi vauhtia. EMÄNTÄ En minä olisi luullut Aarnesta niin hellää aviomiestä tulevan. Eipä osaa olla erillään Martastaan, vaikka lapsetkin öisin äännähtelevät! AARNE sytyttää paperossin. Kas, kun ei mummu ole huomannut, että minä en ole raatsinut viime aikoina häiritä Marttaa ja lapsia, kun tulen myöhään kotiin. (Nousee.) Hyvä, että ajoissa opit aviollista hienotunteisuutta, Simola. (Sisimmässään raivoten.) Kas, kun mummu viime aikoina on ruvennut harrastamaan avioliittotekniikkaa. (Tekee asiaa piirongille.) SIMOLA Älkäähän nyt, opettakaa vain minullekin. Eiköhän se ole kohta tarpeen. ILONA Minäkin lupaan tulla saamaan oppia Niskavuoren emännältä. AARNE Mutta ei isännältä. EMÄNTÄ Aarne, sinussa on joskus järkeäkin. Ja rohkeutta on Niskavuoren isännissä myöskin, valtuustossa ja kokouksissa, vieläpä sodassakin. Mutta Niskavuoressa he ovat lampaita. Mieheni sanoi aina, että kun tuon eteisen sisäoven otti auki, niin kuului eteisen ja salin nurkista ush, ush, ush, niin että täytyi kulkea varpaillaan. AARNE Sellainen on naisvaltikka, Simola. (Rajusti.) Minä varoitan sinua, mummu, etkö sinä pelkää, että täällä joskus kiskaistaan ovet ja ikkunat auki ja kaikki ush-tontut potkaistaan alas Niskavuorelta. EMÄNTÄ Näyttelet, poika kulta. ILONA Luulon, että minun on aika lähteä, koululle tulee pari poikaa laiskanläksylle. (Kättelee emäntää.) No, Simolan isäntä, tuletteko saattamaan? Viettoko minut kirkonkylään? EMÄNTÄ Kiitos käynnistä. Antakaa anteeksi, Ilona-neiti, että meillä niskavuorelaisilla on paha tapa puhua itsestämme. SIMOLA Älkäähän nyt, niin minäkin tuolla Simolassa tapaan puhua vain Simolasta. Näkemiin, emäntä, näkemiin Aarne. Tervetuloa siis sunnuntaina. ILONA Näkemiin, agronomi. AARNE pidättää Ilonan kättä, katsoo äitiinsä ja päästää käden. Näkemiin Ilona-neiti. (Saattaa Simolan ja llonan ulos. Emäntä istuu nojatuolissa tuijottaen ikkunaan. Aarne palaa.) EMÄNTÄ Sandra oli nähnyt viime yönä koulun pihalla suksenjälkiä. Eivätköhän ne tainneet olla Simolan isännän. Kovasti se taitaa olla pihkassa. Sopiihan se, sivistynyt ihminen, suureen taloon emännäksi, kun ei Simolaan rahoja kaivata — kuten meille. (Aarne ottaa tarjottimelta kupin lautasineen ja heittää ne murskaksi muuria vasten.) Ota koko tarjotin ja heitä ikkunasta ulos. Tulee enemmän melua. AARNE Sinä hämähäkki! Minä vihaan sinua! (Menee.) EMÄNTÄ istuu liikkumattomana ja näennäisesti aivan rauhallisena, huutaa oikealle. Salli tulisi ottamaan kahvikupit pois. (Salli tulee, katsoo porsliininpalasia lattialla, tekee johtopäätöksensä ja ryhtyy keräämään kuppeja tarjottimelle.) Väliverho. II NÄYTÖS 1. kuvaelma. Ilonan huone kansakoululla. Oikealla ikkuna, sen edessä kirjoituspöytä. Takaseinässä ovi. Vasemmalla sivuseinällä vuode, sen ympärillä valkoiset harsokangasverhol. Samalla kankaalla on myös verholla improvisoitu yöpöytä. Takaseinällä pari kirjahyllyä ja niillä yksinkertaisia, aistikkaita maljakoita. Lähellä vuodetta nojatuoli, toalettipöydän edessä harsokankaalla verhottu taburetti. Ikkunoissa runsaat harsokangasverhot. Kirjoituspöydällä valokuvia, sanomalehtiä, kirjoja ja vihkopakkoja. Väliverhon auetessa palaa yöpöydällä kynttilä. Vuode on siisti, mutta nyt epäkunnossa. Ilona pyjamassa ja kauniissa aamutakissa istuu vuoteessa, Aarne vuoteen reunalla. Aarne ilman kaulusta. ILONA Sinun täytyy lähteä. Kello on jo yksi. AARNE En voi. (Suutelee Ilonaa.) ILONA Aarne, sinun täytyy. AARNE Saisipa kerrankin olla yhdessä koko yön, että nukkuisit käsivarrellani. ILONA Valtimosi löisi korvani alla, suuni alla, voimakkaasti, rauhallisesti, turvallisesti... AARNE peitetyllä hellyydellä. Niin, turvallisesti, tyttöseni... (Puristaa llonan käsivarsiinsa.) ILONA Sinä puristat minut hengiltä... AARNE Jotta tuntuisit käsivarsissani, kun lähden yksin tuonne yöhön. ILONA Kirjoitit, että tulet puhumaan kanssani. AARNE Puhu sitten elävä liekki sylissäsi. ILONA Olen varma, että äitisi aavistaa kaikki. AARNE Mitä hän tänään sinusta tahtoi! Naittaa sinut Simolalle? ILONA Sitä noin sivussa. Pääasia oli varoittaa minua sinusta. Hän kertoi isästäsi ja hänen tytöistään. AARNE nousee suuttuneena. Kertoiko hän senkin, että isä joi itsensä kuoliaaksi? ILONA Ei. Älä ole kova äidillesi. En minä pelkää, olen pakanallisen onnellinen. AARNE istuu takaisin. Etkö todellakaan pelkää? Katso minua silmiin. ILONA hymyillen. En, mitä minun pitäisi pelätä? AARNE Minua, likka. Olen sidottu käsistäni ja jaloistani Niskavuoreen. Tulen hulluksi kun ajattelen. En saa oltua missään. Olen riehunut metsissä päiväkausia. ILONA Miksi kidutat itseäsi? Sano suoraan mitä pelkäät. AARNE Pelkään puolestasi. ILONA Pelkäät, että saisimme lapsen. AARNE Etkö sinä pelkää sitä? Ei suinkaan se ole totta? Sano minulle, sano! Olen odottanut, että sanoisit. ILONA kiertää kädet hänen kaulaansa. Minä saan lapsen. Aarne, ajattele, sinun lapsesi. Minä olen niin onnellinen. AARNE Ilona, pieni Ilona-tyttö. (Peittää päänsä Ilonan syliin.) Minä olen iankaikkinen roisto. ILONA Aarne, rakas. AARNE nousee, menee oikealle kirjoituspöydän luo, palaa sitten ja istuu nojatuoliin. Mitä tästä tulee? ILONA Aarne, en pelkää ollenkaan. En pelkää elämää. Täytyyhän lapsen syntyä, kun pidämme toisistamme. Rakkaudestahan täytyy elämän lähteä alkuun. Meidän välillämme on tapahtunut se, minkä tapahtuman piti, ja niin kai maailmassa pitääkin olla, jotta ihmiskunta jatkuisi. Kävelimme kerran Kaivopuistossa nuoren miehen ja naisen ohi, jotka käsi kädessä katsoivat toisiaan näkemättä meitä. Kaarlo-veljeni nauroi ja pilkkasi, mutta isä sanoi. »Älä naura! Ota hattu päästäsi ja ole hiljaa. Siinä on ihme tapahtunut kahden ihmisen välillä. Kunnioittakaa ihmettä ihmisissä». — Aarne, minusta tuntuu, että meidänkin pitäisi olla hiljaa sen ihmeen edessä meissä. Miten lähelle ihmiset ovat tulleetkaan minua, kun sinä olet minun lähelläni. Etkö halua käydä kiinni maailman vipuun, ravistaa ja järistää maailmaa, että muutkin ihmiset tulisivat onnellisiksi? — Voi, Aarne, puhunko taas joutavia? AARNE Kunpa olisi rohkeutta tarttua elämän vipuun, kunpa saisin entisen sisuni takaisin! Tekisi mieli ruveta hosumaan, kun silmät äkkiä ovat avautuneet elämälle. Olethan saanut minut taas lukemaan, seuraamaan, mitä maailmassa tapahtuu. Mutta täällä tulee ihmisestä pelko ja raukka. Olen raskasta tekoa, vain talonpoika. Eivät ne muutamat yliopistovuodet tee ihmeitä tällaisessa niskavuorelaisessa. Talo pitää kiinni ja vuosisadat... ja lapset. (Äkkiä.) Entäs meidän lapsemme? Miksi et pyydä minua jättämään Niskavuorta, alkamaan elämää alusta? ILONA Siksi, että tiedän että tulet, jos et saa oltua Niskavuoressa. Eikä sinun tarvitse surra minun puolestani. Minäkin jaksan pitää huolen lapsestamme, eikä äitimme tule hylkäämään minua..Minulle täytyy löytyä työtä. Olin kaksi vuotta yliopistossa ennenkuin päätin ruveta opettajaksi. Ansaitsin oman toimeentuloni sekä autoin veljeäni. Miksi en tekisi työtä lapseni puolesta — meidän lapsemme puolesta, kun sinä olet siitä estynyt! AARNE Vai sellaiseksi sinä suunnittelut elämääsi? ILONA Yksinäisen, itsenäisen naisen elämää. Vastaan itse elämästäni. AARNE Ja mikä osa jää minulle yksinäisen naisen elämässä? ILONA En tule tuntemaan yksinäisyyttä niinkauan kuin pidät minusta, vaikka et olisikaan luonani... Kun vain jäisit sellaiseksi, että voisin pitää sinusta, että itse hallitsisit elämääsi. AARNE Oikein, Ilona, kun vain jäisin sellaiseksi, että voisit pitää minusta. Puhutaan peittelemättä. Et sinä voi tinkiä, Ilona. Tiedän, että minun on valittava sinun ja Niskavuoren välillä. ILONA kiihkeästi. Ymmärrätkö, Aarne, en tahdo pyytää enkä pakottaa sinua jättämään perhettäsi ja Niskavuorta ja lähtemään kanssani. En tahdo vannoa sinulle ikuista rakkautta, riippua kiinni sinussa, olla taakaksi sinulle. Meidän väillämme ei ulkonaisilla seikoilla saa olla mitään valtaa. Sinä tulet kanssani, jos et voi olla tulematta. AARNE Sinä olet ylpeä, Ilona. Sinun on annettava minulle rohkeutta ja autettava minua. Ainoa mahdollisuuteni on jättää taloni lapsilleni ja lähteä kanssasi. Ehkä se ei olisikaan mikään uhraus!? Tiedät millaista kotielämäni on. Voisin elää sinun kanssasi ja lapsemme kanssa, sellaisen elämän toverin kanssa kuin sinä olet. ILONA Aarne rakas, ajattele, että sinä vapautuisit Niskavuoren kahleista. Sinullahan on ammattisi. — Politiikassa tarvitaan miehiä, joilla on selkärankaa. Niskavuori syö kaikki voimasi. AARNE Kun ei olisi joutavaa sääliä ja sitä kirottua tunnetta, että kuulun tähän. Voin pitää mustaa multaa kädessäni kuin kukkaa, voin vuolla vakoja maanpintaan kuin nikkari veistokseensa... Traktorista meni sylinteri halki... tallimies pyytää uudet valjaat... siemensekoitus on laskettava. Siellä on maa ja käteni sen yllä. Ja tuo maa tarvitsee kättäni. ILONA Se tarvitsee sitä muuallakin, mutta täällä se antaa sinulle helpon ja rämettyneen elämän. (Hymyillen.) Minä olen valinnut toisen tien, Aarne. Minua tullaan työntämään ja polkemaan ja lyömään — lyömään ja kivittämään. Minä tulen taistelemaan ja hakemaan sitä vipua, jolla voin ravistaa sitä maailmaa, joka kieltäytyy suomasta minulle onnea. Ehkäpä sinun ja minun poikani ei ole tarvitseva Niskavuoren kivettynyttä mahtavuutta. Aarne, minä soisin meidän lapsellemme sellaista omaisuutta, mitä siltä koskaan ei voida viedä. Sivistystä ja työkykyä. Aarne, hänen elämänsä tulee olemaan rikkaampi kuin Niskavuoren lasten elämä. AARNE Sinä olot oikeassa, Ilona. (Ottaa Ilonan pään käsiensä väliin.) Sellainen joutava tyttölapsi ja tahtoo olla voimakkaampi Niskavuorta ja minua. ILONA Ja huomenna minä lasken suksillani Kirkkovuoren ylärinteen hyppyriä alas niin että pyry käy Niskajärvellä ja luotan elämään meidän molempien puolesta. AARNE Kas likkaa! Ei enää tule kysymykseenkään mitkään hiihdot ja hyppyrit. Nyt olen minä se, joka määrään, kuinka paljon sinä täällä hiihtelet, pikku äiti-muori; ja sinun on toteltava. ILONA kädet Aarnen olkapäillä. Aarne, minä sanon sinulle jotain, aivan hiljaa, minä tottelen. — (Oven takaa kuuluu melua, portaita noustaan.) Mitä se on, Aarne? Sammutanko valon? AARNE Älä sammuta, se herättää enemmän huomiota. (Kuuuntelevat.) Portaita noustaan, siellä on monta henkeä. ILONA Mitä me nyt teemme? MARTTA jyskyttää ovea. Avatkaa ovi! Kyllä minä tiedän, että Aarne on siellä! (Aarne ja Ilona hypähtävät ylös.) ILONA Aarne, mitä sinä teet? AARNE Odota, Ilona, et saa avata. Sinun täytyy kieltää. ILONA Ei ole muuta mahdollisuutta. Ei olo muuta ovea. AARNE pukee puoliturkin ylleen, ottaa lakkinsa. Ilona, et saa avata. Ne eivät saa tavata minua täältä. (Menee ikkunan luo.) Tämä ikkunahan on verannan katon yläpuolella? (Nostaa kierrekaihtimen ylös. Ilona sammuttaa lampun. Kuunvalo tulee akkunasta.) ILONA On. MARTTA jyskyttäen. Jos ette avaa, niin haen kirveen ja rikon oven. AARNE vetää veitsellä ikkunapaperit halki. Ilona, minä hyppään katolle ja siitä alas. Kun näet, että olen ulkona portista, silloin avaat oven ja kiellät, että olen ollut täällä. ILONA Aarne, sinä voisit loukata itsesi. Hyvä Jumala, älä tee sitä. (Aarne on avannut ikkunan.) Eikö ole parasta antaa tapahtua mitä tapahtuukin? Etkö uskalla seistä pää pystyssä vierelläni? AARNE Siitä tulisi loppumaton skandaali, kaikkien elämä menisi sekaisin. En tahdo tulla pahoitetuksi... Luota minuun, Ilona, kestä tämä minun vuokseni. (Suutelee Ilonaa ja hyppää ulos ikkunasta. Ilona katsoo hänen jälkeensä ja sulkee sitten ikkunan. Melu portaissa kasvaa.) OPETTAJAN ÄÄNI Rouva kulta, koettakaa nyt rauhoittua, eihän toisten ihmisten huoneisiin saa murtautua. MARTTA Menkää hakemaan kirves. Minä tiedän, että mieheni on siellä. ILONA on sytyttänyt lampun, menee epäröiden ovea kohden ja avaa sen yhtäkkiä. Martta hyökkää sisään jäljessään opettaja Vainio, Sandra ja Serafiina. Opettaja Vainio on aamutakissa ja tohveleissa. Millä oikeudella tunkeudutte huoneeseeni? MARTTA Missä on mieheni? ILONA Opettaja Vainio, minä protesteeraan tällaista kotirauhan rikkomista vastaan. Kellään ei ole oikeutta tunkeutua huoneeseeni keskellä yötä. MARTTA Opettaja Vainiolla on oikeus tarkastaa, harjoitetaanko opettajattaren huoneessa haureutta. VAINIO Neidillä ei ole oikeutta päästää keskellä yötä miehiä huoneeseensa. Unohdatte olevanne opettaja ja sen, että teillä on siveellisiä velvollisuuksia oppilaitosta kohtaan. ILONA Tämä ei ole aika eikä paikka käytökseni arvostelemiseen. Jos teillä on moittimista, saatte kääntyä johtokunnan puoleen. MARTTA katsoo sängyn alle ja kaappiin. Missä on mieheni? Katsokaa kaikki, tässä sängyssä ne ovat maanneet. Missä on mieheni? (Opettaja Vainio löytää lattialla paperossinpätkän. Hän yrittää näyttää sitä Martalle.) ILONA Pyydän teitä poistumaan huoneestani. MARTTA Olette epäsiveellinen nainen, kuulutte maantielle. Aiotteko kieltää, että olette juoksennellut mieheni jäljessä? Nämä Sandra ja Serafiina ovat nähneet suksen jäljet koululta Niskavuorelle. (Juoksentelee avuttomana edestakaisin.) Vai luuletteko, ettei ihmisillä ole silmiä päässään? Oli muka skruuvaamassa tohtorilla. Tässä on nainen, joka näki hänen hiipivän tänne. Hänen täytyy olla täällä. Missä hän on? ILONA Rauhoittukaa, rouva Niskavuori, ja lähtekää kotiinne. Pyydän teitä kaikkia poistumaan. MARTTA nostellen huonekalujen verhoja. Pakkalaatikkoja kaikki vain. ILONA Tämä alkaa olla jo aivan sietämätöntä. Minä pyydän teitä poistumaan. MARTTA Luuletteko, että me emme tiedä teidän metkujanne? Tässä ovat todistajat. SANDRA Kyllä se niin vaan on, että Niskavuoren isäntä koulun ovesta sisään tuli. Me istuimme Serafiinan kanssa ikkunassa. Vieläpä omalla avaimellaan tuli sisään. Niin, otti avaimen taskustaan ja avasi oven. (Serafiina myöntää.) EMÄNTÄ tulee turkissa, pää huiviin kiedottuna ja keppiin nojaten. Pehtori auttaa häntä sisään. Mitä täällä on tapahtunut? Martta, mitä sinä täällä teet? Sinulla ei ole mitään asiaa tänne. MARTTA Vai niin, vai ei ole mitään asiaa, vaikka täytyy täältä, tämän naisen luota, hakea poikaanne! EMÄNTÄ Missä hän täällä sitten on? MARTTA En tiedä. Eikö täältä ole mitään salaovea ulos? Tänne hän ainakin on tullut. EMÄNTÄ Olenpahan sanonut sinulle, etteivät Niskavuoren naiset ennen ole miehiään peräänkuuluttaneet. MARTTA Joko taas puolustatte häntä? Hävetkää! Te olette kasvattanut hänet juoksemaan lutkain luona. Rahani teille kyllä kelpasivat, mutta onko hän koskaan ajatellut vaimoaan ja lapsiaan? EMÄNTÄ Vaiti, sanon minä, ja häpeä. Likainen pyykki pestään kotona. Opettaja Vainio, olkaa hyvä ja toimittakaa nämä ihmiset pois täältä. VAINIO Pois kaikki muijat! SANDRA livahtaa lähtevien joukosta. Voi herrajesta, jahka minä tulen auttamaan emäntää. Voi herrajesta, millaista maailmassa tapahtuu. Emmehän me mitään, mutta kun täällä on käynyt mies monena yönä, eikähän se sellainen sovi opettajattarelle. Kuinkas vanha emäntä tämän nyt kestää? Haenko minä kamferttia? EMÄNTÄ Ulos! (Sandra menee pelästyneenä.) Ja sulkekaa ovi hänen jälkeensä, opettaja. — Martta, jos sinulla on vähänkin järkeä, niin huomaat, ettei Aarne ole täällä. Ei suinkaan se siellä piirongin laatikossa ole. Eiköhän se ole jo kotona. Luulen, että Aarne hiihti Alakylästä käsin, kun me tulimme pehtorin kanssa. MARTTA Mitä varten äiti sitten tuli? Samaa te pelkäsitte kuin minäkin. EMÄNTÄ Tulin kun kuulin, että olit juossut kiljuen kylälle. Lähde kotiin. Pehtori vie ensin sinut ja tulee sitten hakemaan minua. (Istuutuu kirjoituspöydän luolille.) MARTTA Huomispäivänä täytyy johtokunnan kokoontua, ja tämän naisen on lähdettävä täältä. (Ilona on seissyt koko ajan sänkyyn nojaten ja kynttilään tuijottaen.) MARTTA opettajalle, joka uudelleen on tullut kynnykselle. Huomispäivänä on tuo ihminen erotettava koulusta! OPETTAJA En tiedä, onko meillä nyt tarpeeksi todisteita, kun miestänne ei löytynyt täältä. MARTTA Kiellättekö, ettei mieheni ollut täällä? ILONA Olkaa hyvä ja astukaa ulos. Minulla ei ole kanssanne mitään tekemistä. MARTTA Vai ei ole tekemistä. Muistitteko ensinkään, että hänellä on vaimo ja lapset? ILONA En. MARTTA Kuulitteko? Kuulitteko, mitä tuo sydämetön lutka sanoi? (Itkee.) Hän ei tiennyt, että miehelläni oli vaimo ja lapsia. Hän on vienyt lasteni isän ja mieheni. Minä olen niin kitunut, ja kaikki ne vetävät yhtä köyttä, tohtori ja apteekkari, kaikki ne valehtelevat, että hän on ollut heillä. EMÄNTÄ Martta, nämä asiat selvitetään kotona. MARTTA Minä en jaksa enää, olen aivan lopussa. Mikä minä siellä talossa olen? Kaikki tavarat ja villat säästetään omille lapsille, mutta minun rahoillani taloa pidetään. Minä saan kuljeskella vain kuin vieras kamarissani. EMÄNTÄ Pehtori, viekää rouva kotiin ja tulkaa sitten hakemaan minua. (Opettaja ja pehtori taluttavat Martan ulos. Pitkä hiljaisuus.) Korjatkaa tuo Aarnen kaulus ja solmio pois, ettei kukaan sivullinen sattuisi näkemään. (Emäntä nousee, kävelee ovea kohden, on selin, Ilona ottaa kauluksen ja solmion ja painaa ne poskelleen hyväilevästi. Sitten piilottaa hän ne vuoteeseen.) Voi jumalani! (Äänettömyys. Emäntä istuu nojatuoliin.) Missä Aarne on? ILONA hitaasti. Täällä. Joka paikassa täällä! (Istuu sängyn laidalle.) Tässä on hänen päänsä jälki, tässä oli hänen kellonsa. Tässä hän istui pää kätten varassa, kun silitin hänen tukkaansa. Aarnella on teidän silmänne, harmaat kuin Niskajärvi siellä alhaalla. Tuolla hän istui kirjoituspöydän luona eilen, kun tulin kotiin ja kirjoitti paperiin vain Ilona, Ilona, Ilona — satoja kertoja. Aarnen äiti, ettekö kadehdi minua? EMÄNTÄ tuijottaen kattoon. Ehkäpä. ILONA Aarnella on teidän silmänne, harmaat kuin Niskajärvi siellä alhaalla. Te olette pitänyt häntä sylissänne, hän hymyili teille siinä vanhassa kehdossa, jonka näytitte minulle Niskavuorella. Tarttukaa kerran tukkaani ja tukistakaa minua niinkuin Aarnea. EMÄNTÄ Minä olen vanha talonpoikaisnainen, en osaa puhua tällaisista. ILONA Niin, te olette kuten Aarnekin. Aarnen äiti! Nyt elämä on tullut minulle rikkaaksi. Ja kaikki kauneus on vain Aarnen vuoksi; ei maailma ollut ennen sellainen. EMÄNTÄ Kaikki Aarnen vuoksi... ILONA Kun hän odotti minua asemalla, oli hän kuin kuningas muitten joukossa. EMÄNTÄ Missä Aarne on? ILONA Hän hyppäsi verannan katolle ja siitä hankeen. (Emäntä aikoo nousta.) Ei ole hätää, ei hän loukkaantunut, hän viittasi minulle juostessaan pois. EMÄNTÄ Kuin kuningas muitten joukossa... Sellaisia ne Niskavuoren kuninkaat ovat, tyttö parka. Mutta ajatelkaa myöskin omaa tulevaisuuttanne! Tunnen miniäni, hän ei jätä juttua niin vähällä. Teidät erotetaan toimestanne ja sen jälkeen on teidän melkein mahdotonta saada opettajanpaikkaa. ILONA Silloin täytyy minun löytää jokin muu toimi. EMÄNTÄ Kuinka te saatoitte olla niin varomattomia? Suorastaan hulluja, Aarnekin, joka tuntee tämän kylän kuin oman taskunsa. Luuletteko, että kylässä nuppineulakaan putoaa ilman että Niskavuoren emännät sen tietävät? ILONA Se on sivuseikka. EMÄNTÄ Vai sivuseikka. — Kuinka kauan tätä on kestänyt? ILONA Ensi silmänräpäyksestä. EMÄNTÄ Ilona, koettakaa nyt ymmärtää mitä tarkoitan! ILONA Mitä äiti tarkoittaa? EMÄNTÄ Minä tarkoitan sitä, että hän on siis jo syksystä asti käynyt täällä. Kuinkas Ilonan laita on? Ei suinkaan vielä ole tapahtunut onnettomuutta? ILONA Tarkoittaako äiti, että saisin lapsen? (Hiljaa.) Olen siitä onnellinen, Aarnen äiti. Minä saan pikku Aarnen, Aarnen valkotukkaisen pojan. EMÄNTÄ Ilona on hullu. Taivas avita! Se ei saa tapahtua! Ilona ajattelee omaa äitiään. ILONA Äitini ei voisi olla onneton, kun hän huomaisi, miten onnellinen ja ylpeä minä olen. EMÄNTÄ Onko maailma sekaisin? Miten sinä voisit tulla toimeen? Aarne ei voi sinua auttaa. ILONA Sitten autan itse itseäni. (Vaitiolon jälkeen.) Aarnen äiti, täytyykö minun lähteä pois täältä? EMÄNTÄ Luultavasti. Entä sitten? ILONA Jos minä en saisi tavata Aarnea... EMÄNTÄ Niin, te ette saa enää tavata toisianne. ILONA Se on mahdotonta. Eihän Aarne voi olla tulematta luokseni. Sitä, mitä meidän välillämme on, eivät etäisyydetkään voi hävittää. Eikö ole ihanaa, että on olemassa sellainen voima, joka vetää ihmiset toistensa luo yli maitten ja merienkin? Meistä kahdesta lähtee uuden elämän alku. EMÄNTÄ Aarne on Niskavuori, siellä on hänen voimansa ja juurensa. Hän alistuu Marttansa ja Niskavuoren tahtoon. Ehkä juo suruunsa, ajaa pari autoa rikki ja tekee humalapäissään sairaalloisia lapsia. Niin, kuka tietää, kykeneekö Aarnen poika enää naimaan rahoja. Silloin Niskavuori häviää, ei ennen. ILONA Aarnen äiti, te ette tunne Aarnea. EMÄNTÄ Jospa ei vielä olisi onnettomuutta tapahtunut. Simolan isäntä on rakastunut teihin, saisitte hänestä kunnon miehen. Pääsisitte suureen taloon emännäksi, suurempaan kuin Niskavuori, ja velattomaan. ILONA nauraa heleästi. Jos minä ajaisin Simolan autossa vihille ja Aarne tulisi vastaan ja viittaisi pikkusormellakaan, niin hyppäisin minä autosta ja menisin Aarnen kanssa. EMÄNTÄ Jumala sinua varjelkoon siitä hulluudesta! PEHTORI koputtaa ovelle. Onko vanha emäntä vielä siellä? EMÄNTÄ Kyllä, minä tulen kohta. (Nousee.) Tahtoisin sanoa Ilonalle, ettei pidä luulla minua siksi, mitä minä en ole. Tulen tekemään kaiken voitavani, että Aarne pysyisi Martan luona ja että talo pysyisi. Minä olen istunut pitkän elämäni Niskavuorella ja odottanut miestäni kotiin. Sanattomana, äänettömänä. Hän tuli aina. Söi aamulla puuronsa ja meni voudin kanssa pellolle. Niin jatkui elämä, ja lapset kasvoivat ja saivat oman elämänsä. Niin sen kai pitää olla, niin kai pitäisi mahtua mihin on joutunut, silloin on kaikki turvallista. Ovenripa tulee itsestään käteeni, ja raamatussa tyynyn alla on sanottu miten pitää elää. Kaikki muu on ohimenevää. En ole Ilonan ystävä, en tule puolustamaan teitä. Olen liian vanha. ILONA Mitä ikinä tahansa teettekin, tulette aina olemaan minulle Aarnen äiti. PEHTORI ovella. Tulenko minä auttamaan emäntää? EMÄNTÄ Ei. (Menee ovea kohden.) Minun pitäisi oikeastaan sääliä, mutta Ilona ei näytä olevan säälin tarpeessa. ILONA heleästi. En. EMÄNTÄ Täällä oli niin rauhallista... ILONA Tukistakaa minua sentään vielä! EMÄNTÄ syleilee Ilonaa äkkiä kömpelösti ja menee ulos. Väliverho. 2. kuvaelma. Vanhan emännän kamari puoli tuntia edellisen osan jälkeen. Aarne istuu keinutuolissa ja on lukevinaan lehteä. Hänellä on aamutakki ja tohvelit. MARTTA tulee, pysähtyy kynnykselle. Vai täällä sinä olet! AARNE Missä minun sitten pitäisi olla? Missä te olitte? Missä mummu on? MARTTA Sinä teeskentelijä! Roisto! AARNE Oletteko te kaikki tulleet hulluiksi? Salli kertoi sinun juosseen kiljuen koululle päin Sandran kanssa. Mikä nyt on? MARTTA Että viitsitkin näytellä! Nyt olet kiinni. Olemme monta viikkoa pitäneet sinua silmällä. Eivät nyt auta tohtorin ja apteekkarin valheet. Sandra ja Serafiina näkivät, kun menit rakastajattaresi luo. Näkivät omin silmin. Miten sinä pääsit pois? Jos kertoisit minullekin! AARNE Vai sillä tavalla te nuuskitte jälkiäni? Kylän ämmät usutatte vahtimaan minua. Luuletko, että yhteiselämämme tällaisista skandaaleista paranee. MARTTA Sinä roisto, kuuletko, roisto! (Itkee.) Valehteletko, ettet ollut tänä yönä rakastajattaresi luona? Missä sitten olit? AARNE Rauhoitu, Martta. Olin tohtorilla skruuvaamassa ja hiihdin Alakylään päin, kun päätäni särki. MARTTA Sinulle on tullut merkillisiä tapoja, hiihtomatkoja keskellä yötä! Kas, kun ne tavat alkoivat vasta syksyllä, senjälkeen kun se lutka tuotiin tänne. AARNE lujasti. Martta! MARTTA Et ole kuukausiin koskenut minuun sormenpäälläsikään. Mikä avioliitto tämä tällainen on? Miksi nukut konttorihuoneessa? (Aarne aikoo sanoa jotain.) Ei se sinun tupakansavusi ole minua ennenkään tappanut. AARNE Onhan tohtori sanonut sinulle, että lapset ovat syntyneet liian tiheään. Minä nukun niin levottomasti. MARTTA Luuletko etten käsitä, ettet pidä minusta enää. (Itkee.) Kun toissa iltana laskin käteni kaulallesi, niin tempasit pääsi pois ja sanoit. »Anna olla». Mitä minun elämäni täällä on? Äiti määrää koko talossa. Jos minä ajan siveettömiä ihmisiä pois navetasta, niin äiti ja sinä otatte heidät takaisin. Narrina minua pidetään. Kun pääsin tyttökoulusta, olisin suorittanut ylioppilastutkinnon. Isä tahtoi, mutta silloin tulit sinä ja toit minut tänne homehtumaan. Kaikki kartanonrouvat pääsevät miestensä mukana Helsinkiin, teattereihin ja kokouksiin. Pääsenkö minä koskaan? Olisit voinut mennä eduskuntaan ja minä olisin päässyt Helsinkiin, mutta ei, sinua ei miellyttänyt yksi puolue eikä toinenkaan. Haukut kaikkia ihmisiä, haukuit Niskalan isännänkin päin naamaa, kun hän tuli pyytämään sinua maalaisliiton ehdokkaaksi. AARNE Lakkaa jo. Tuon osaan ulkoa. MARTTA Isäni rahat on upotettu tänne navettaan ja salaojiin, mutta sinä et saa niin paljoa aikaan, että ostaisit paremman auton tai veisit minut ulkomaille. AARNE Jos sinä huutaisit vähemmän. Lapset heräävät. MARTTA Kun isäni tahtoi avioehtoa, kohautit sinä vain olkapäitäsi. Niskavuorella ei muka sellainen ole ollut tapana. Nyt kyllä käsitän. Mutta nyt se on lopussa. Minä lähden jo tänä yönä, menen. (Hyökkää ovelle.) AARNE vetää hänet lakaisin. Martta, anna lasten nukkua rauhassa. MARTTA Minä lähden ja tahdon rahani. Pelastakoot sitten hienot veljesi talon sinulle ja lutkallesi. Tämä riittää minulle. EMÄNTÄ tulee. Mitä nyt? Vai täällä sinä oletkin, Aarne. Minne Martta juoksee? MARTTA Minä lähden vielä tänä yönä. Menen pukemaan lapsiani. Voi isättömiä lapsiraukkojani! EMÄNTÄ Herättämään lapset kesken unta! Pelottamaan lapsia! Se on sitä äidinrakkautta. MARTTA Niin, se on äidinrakkautta. Minä tahdon lapseni pois tämän likaisen katon alta. EMÄNTÄ Noin eivät naiset ole koskaan käyttäytyneet tämän katon alla. MARTTA Niin, mummu, syyttäkää vain minua, luonnollisesti minä olen syypää siihen, että Aarne juoksee lutkien jäljessä. EMÄNTÄ Niin oletkin. (Poistuu.) AARNE Sinun ikuinen nirinäsi ja narinasi, sinun ikuinen tyytymättömyytesi tekee elämän sietämättömäksi. Ja koko sinun levottomuutesi, se akkaväki, jonka haalit tänne ompeluseuroihisi. Oletko koskaan ottanut kirjaa käteesi, paitsi Ingeborg Maria Sick'iä ja Bertha Ruckia? Ei muuta kuin kotiliesiä ja käsityölehtiä ja ruokareseptejä. Oletko koskaan ollut huvitettu talonpidosta ja väestä? Et muulloin kuin silloin, kun kommunistit piti erottaa, ihmiset, jotka ovat täällä syntyneet ja kasvaneet. Vai vielä Helsinkiin lörpöttelemään toisten samanlaisten kanssa! MARTTA Sen sinä uskallat sanoa minulle? Muistatko vielä, miten viettelit minut, viattoman tytön? AARNE Itse sinä luokseni tuppasit ja kaulassani riipuit! MARTTA Ja siinä oli kaikki rakkautesi! Olisin nyt ollut kauppaneuvoksetar... AARNE Tämä on sitä kirottua avioliittokeskustelua. Hävetkäämme, Martta. MARTTA (itkien.) Et ole koskaan pitänyt minusta. Mitä varten minä elän? Lapsillani ei ole isää. Minä en jaksa, minä en jaksa? Yökaudet olen juonut kamfertiia, olen kärsinyt niin äärettömästi. (Aarne aikoo lähteä huoneesta.) En voi hengittää, Aarne, sinä olet tappanut minut. Missä on kamferttia? (Kaatuu raskaasti hengittäen lattialle.) AARNE juoksee Martan luo, nostaa hänet nojatuoliin, huutaa sitten ovesta. Äiti! EMÄNTÄ tulee. Älä huuda, etteivät lapset herää! Mikä täällä on? AARNE Hae kamferttia pian. Mikä lie sydänkohtaus. Hae pian! EMÄNTÄ Hm, kyllä minä nämä konstit tunnen. (Menee piirongille.) Tässä on kamferttia ja tässä on vettä. (Aarne laittaa lääkkeen.) Nosta sen pää ylös. AARNE koettaa saada lusikkaa yhteenpuristettujen huulien väliin. Martta raukka, tässä on kamferttia. Rauhoitu toki. (Emäntä katsoo, lähtee hiljakseen.) Soitanko tohtorille? MARTTA heikolla äänellä. Ei, älä soita. Turhaa vaivata häntä keskellä yötä. AARNE Martta raukka, kai on parasta, että minä soitan. (Menee puhelimen luo ja soittaa vimmatusti.) Kun ei saa keskusta ylös! MARTTA Auta minut sänkyyn. Älä soita. AARNE Ehkä minä lähetän pehtorin hakemaan? MARTTA Älä lähetä, ehkä minä voin jo paremmin. AARNE auttaa hänet sänkyyn. Sehän on hyvä. MARTTA Aarne kulta, istu tänne viereeni ja anna kätesi minulle. AARNE Hyvä on, Martta, rauhoitu nyt! MARTTA Kuinka sinä saatoit unohtaa minut? Muista miten me rakastimme toisiamme. (Itkee.) Jos kuolen, niin lupaathan, ettet ota sitä naista lasteni äidiksi? Lupaathan? AARNE Martta raukka, älä itke. MARTTA Jos sinä hylkäät minut, niin minne minä menisin lasteni kanssa? AARNE Ethän sinä minnekään mene, tännehän sinä jäät. MARTTA Aarne, ajattele, mitä lapset sanovat, jos isä on hyljännyt heidän äitinsä! AARNE Älä vapise niin. Enhän minä hylkää sinua. MARTTA Ajattele, pikku Leena sanoi tänä aamuna. »Äiti, rakastaako isä enää meitä? Miksei isä nuku äidin luona?» AARNE Älä puhu lapsille sellaista. Minä pidän teistä oikein paljon, pojusta, tytistä ja kaikista. MARTTA kohottautuu sängystä. Aarne, eihän se ole totta? Ethän sinä pidä siitä naisesta? Ethän sinä ollut hänen luonaan? AARNE En. Rauhoitu nyt. Minä vien sinut omaan vuoteeseesi. MARTTA Aarne, minä kysyin siltä naiselta, olitko sinä siellä, ja hän ei vastannut. Ajattele sitä lutkaa, se ei vastannut. Hyvänen aika, jos hän tahallaan uskottelee, että sinä käyt hänen luonaan. Ja jos se saa lapsen, on sillä vaikka kuinka paljon todistajia, että se on sinun. Hyvä Jumala. AARNE Aivan niin! MARTTA Huomenna täytyy saada johtokunta koolle, ja hänen on ilmoitettava selvästi, ettet sinä ollut hänen luonaan. AARNE Mitä? Sellaista skandaalia! MARTTA Sinun täytyy vapautua siitä syytöksestä tai häpäiset lapsemme. Sinun täytyy itsesi tulla sinne. AARNE Eihän minua siellä tarvita. Kai siellä on tuomareita tarpeeksi? MARTTA Jos me pääsemme tästä jutusta, niin kaikki on hyvin. Minä koetan olla mieliksesi, jos sinä pikkusenkaan pidät minusta ja lapsistasi. AARNE Pidänhän minä teistä. Mutta sinun täytyy käyttäytyä arvokkaasti. Sinä et saa juosta jäljessäni ja epäillä aina. MARTTA Aarne kulta, kaikkihan tulee taas hyväksi. Äsken kuvittelin, että lähden lasten kanssa pois keskellä yötä, otan rahani, niin että Niskavuori tulisi myytäväksi ja te joutuisitte minun armoilleni. Minä olin niin katkeroitunut. Se oli kauhean rumaa. AARNE Niin, hyvin rumaa. EMÄNTÄ tulee. Joko sinä voit paremmin? MARTTA Kyllä, mummu. Voi, ehkä kaikki tulee vielä hyväksi. Ehkä minä olen ollut kovasti typerä. Eihän Aarne olekaan ollut siellä. Sehän on kaikki niiden juoruakkain puheita. EMÄNTÄ Vai niin. Sehän oli hauskaa. Sitähän minäkin sanoin. Nyt on siis kaikki hyvin Niskavuoren nuoren parin perheessä. AARNE Kaikki on erittäin hyvin. MARTTA Kuulkaa, mummu, se nainen ei sanonut, oliko se Aarne vai ei. Ehkä hän tahtoikin saada meidät kaikki uskomaan, että se oli Aarne. Jos se saa lapsen, niin tällä tavoin se voi vaatia Aarnelta lapselle eläkettä. Sehän olisi ihan kauheaa! EMÄNTÄ Niin, aivan kauheaa. Hillitse, Martta parka, mielikuvitustasi. MARTTA Huomisessa johtokunnan kokouksessa se asia täytyy selittää. Sen naisen on selvästi sanottava, ettei se ollut Aarne. Kuka tietää mitä metkuja sillä on mielessä. EMÄNTÄ huvitettuna. Niin, sehän on kaikkein selvintä. Kyllä se sopii. Erinomaista. Sillä tavalla Aarne vapautuu kaikesta. Minäkin tulen siihen kokoukseen kuuntelijaksi! AARNE Taitaisi olla nautintorikas hetki Niskavuoren emännälle. MARTTA Anna minulle anteeksi, Aarne. Voi, äiti kulta, kuinka minä olen ollut ajattelematon. Mutta nythän on kaikki hyvin. Voi, Aarne, minä olen kuin uudestisyntynyt. EMÄNTÄ Avioliitto on siitä omituinen liitto, että siinä liittolaiset saavat kutsua toisiaan roistoiksi ja sitten halata viiden minuutin kuluttua. — Mutta jos minäkin saisin syntyä uudelleen ja saada vähän unta! MARTTA Hyvää yötä, mummu. Sydämeni on aivan hyvä. Tule, Aarne, katsomaan kuinka lapset nukkuvat. (Ohimennessään nojaten Aarnen käsivarteen.) Ja tulet taas nukkumaan viereeni makuuhuoneeseen. EMÄNTÄ Niin, sänkyhän se on aviopuolisoiden tuomari. (Martta menee.) Miten sinä olet kalpea, Aarne. Särkeekö päätäsi! Sydäntäsi ei ainakaan, se kivistys kuuluu muille. MARTTA palaa. No, Aarne, tule nyt! EMÄNTÄ Kuulehan, Martta, ehkä on parasta, että hän nukkuisi tämän yön rauhassa, kun hänelle kerran on laitettu konttorihuoneeseen vuode. AARNE Ehkä se todella olisi parempi. Pääni ihan halkeaa. MARTTA Voi, Aarne rukka. Minä panen kääreen päähäsi. Tule pian sitten. (Menee.) AARNE Mitäs äiti katselee? EMÄNTÄ Katselin vain Niskavuoren jaloa poikaa. AARNE Omaa poikaasi. Pidätkös hienosta pojastasi? Hyvää yötä. (Ojentua kätensä.) EMÄNTÄ Älähän toki koske käteeni tänä iltana. (Aarne menee.) Minä olen kovin väsynyt ja vanha, sittenkin. (Siirtää pöytälampun yöpöydälle, sammuttaa kattovalon, avaa raamatun ja lukee itsekseen yksinkertaisella hartaudella.) »Pane minut sinetiksi sydämellesi, sinetiksi käsivarrellesi. Sillä väkevä kuin kuolema on rakkaus, ankara kuin Tuonelan kiivaus, sen hehku on tulen kuumuutta, Herran liekkiä. Suuret vedet eivät voi rakkautta tukahduttaa, eivätkä virrat sammuttaa. Jos ken kaiken talonsa tavaran tarjoaisi rakkautta vastaan, niin häntä vaan pilkkaamalla pilkattaisiin.» Aarne on palannut emännän lukiessa. Pysähtyy ovenpieleen, painaa nyrkit silmiään vasten. Väliverhon laskiessa sulkee hiljaa oven. Väliverho. III NÄYTÖS Niskavuoren sali kuten ensimmäisessä näytöksessä. Albumipöytä tuoleineen on siirretty etualalle vasemmalle ja keinutuoli sensijaan ruokasalin oven lähelle. Akkunoissa talviverhot ja lattiassa suuri matto. MARTTA sytyttää lamput, huutaa eteisen ovella. Salli, tuliko agronomi? SALLI tulee. Hänellä on talviset päällysvaatteet yllä. Ei vielä. Mutta tallimies tuli kyllä takaisin. (Menee ruokasaliin.) EMÄNTÄ tulee huoneestaan. Jää ovelle seisomaan. Joko Aarne tuli? Missä hän viipyy? MARTTA Jaha, onpahan mummukin levoton. Kyllä hän vielä tunti sitten oli miesten kanssa metsässä. (Tiukasti.) Ajoin katsomaan. Siellä hän on ollut ilman aamukahvia ja aamiaista. Muita kyllä hän on koko ajan ollut siellä — eikä käynyt missään. Pehtori kertoi, kun kyselin salaa... EMÄNTÄ Joko sinä taaskin nuuskit hänen jälkiään? MARTTA Pelkäsittehän te itsekin. Luulin, että hän mahdollisesti olisi lähtenyt kylään tapaamaan sitä lutkaa — tulin ihan hulluksi, kun ajattelin. EMÄNTÄ Martta, tästä ei hyvää seuraa. Teittehän eilen sovinnon. MARTTA Kyllä, mutta hän lähti aamulla huomenta sanomatta. Lähetin tallimiehen äsken hakemaan häntä. Kyllä hänen on oltava läsnä kokouksessa. EMÄNTÄ Kuulehan Martta, anna hänen jäädä metsään. Ei tästä johtokunnan kokouksesta taida olla iloa kenellekään. MARTTA Minulle on. EMÄNTÄ Martta, älä jännitä jousta liikaa. MARTTA Tässä talossa on kohta toinen ääni kellossa. EMÄNTÄ No, no, no, no. Kovinhan Martta on voitonvarma. MARTTA Eikös mummustakin kahvi tarjota ruokasalissa, ennenkuin Simola tuo tuon ihmisen tänne? — Kaikenlaisia ihmisiä sitä vielä pitää taloonsa päästää! Kansakoululle tämä kokous olisi paremmin sopinut. EMÄNTÄ Minä sanoin jo, tästä ei tehdä virallista teurastusta. MARTTA ruokasalin ovella. Salli! SALLI tulee ilman päällysvaatteita. No, rouva? MARTTA Jos Salli panisi tuolit tänne pöydän ympärille ja laittaisi kahvipöydän kuntoon. EMÄNTÄ Muista sitten Martta, ettet puhu liikoja. (Menee huoneeseensa.) MARTTA Puhun minkä puhun! (Menee ruokasaliin. Salli ryhtyy keräämään tuoleja.) AARNE tulee saappaissa ja nahkatakissa, riisuu pyssyn selästään, menee huoneensa ovea kohden ja huomaa Sallin. Mitä juhlapöytää Salli täällä järjestää? SALLI Rouva sanoi, että tänne tulee johtokunnan kokous. Rovasti ja apteekkarikin tulevat. AARNE Mitä hemmettiä tämä on? Tuolit paikoilleen, sanon minä. Ja Salli tuo minulle kuumaa kahvia niinkuin olisi jo! (Menee huoneeseensa.) SALLI Herra jesta, mitä rouva sanoo? Eikö siellä olekaan vielä kahvia? (Vie tuolit takaisin paikalleen. Mutisee itsekseen.) Sitten ruokasaliin. AARNE tulee huoneestaan. Vai on tänne kutsuttu kokouksia? EMÄNTÄ tulee. No, siinä sinä olet. Tällaisena päivänä olisit saanut pysyä kaukana Niskavuoren nurkista. AARNE Mitä kokousta tänne aiotaan? EMÄNTÄ Martta on hommannut koulun johtokunnan koolle. AARNE Tarkoitatko, että myöskin Ilona kutsutaan tänne? Tänne? Ei ikinä! (Aikoo huoneeseensa.) EMÄNTÄ Niin, tänne. (Aarne pysähtyy.) Tekemään tiliä yöllisistä vieraistaan. AARNE Teitä kirottuja! Hän ei saa tulla. Sinun täytyy estää se. EMÄNTÄ Ole nyt viisas, Aarne, ja muista olla vastustamatta Marttaa, muuten saa taas valjastaa hevosia keskellä yötä ja pitäjä saa ilonaiheita. AARNE istuu nojatuoliin. Teitä kirottuja naisia! Kalvatte minut sisälmyksiä myöten. Kun kuljin äsken metsässä ja pyry pieksi kasvojani. (Vaikenee.) EMÄNTÄ istuu pöydän toiselle puolelle. Varmasti oli siellä mukavampaa. Siellä se aina haihtuu, se niskavuorelaisten mielipaha. AARNE Juuri niin se Niskavuorella on aina haihtunut, eikö niin? Niskavuorella on aina eletty niin ja Niskavuorella on aina kuoltu näin, Niskavuoren ihmiset syntyvät ja elävät Niskavuoren malliin, koska sinä olet siihen tyytynyt. Mitä jos minä en huolisi siitä mallista enää? Jos minä niinkuin lähtisin elämään omaan malliini. EMÄNTÄ järjestelee pöytäliinaa. Kun isäsi ja vaarisi tulivat metsästä kotiin, oli niilläkin niitä omia mailejaan. — Noin pyryssä. Mutta kun saivat kahvia lämpöisessä huoneessa, niin ne taas mukautuivat Niskavuoren malleihin. AARNE Isä joi, äiti. Minäkin rupean juomaan, ellei elämä tästä parane. Pula-aika vie viimeisetkin voimat Niskavuoresta. Martalta pitäisi rukoilla rahaa... Kurkkuni kautta kulkevat kohta Alakorven hongat maailmalle. Minä join viime talvena, muori — en ole juonut tänä talvena. EMÄNTÄ Et sinä lastesi osuutta juo, siitä pidän minä huolen. Et sinä Niskavuorta suvulta juo, siitä pitää suku huolen. AARNE Niinkö se on? Siinäkö kaikki? EMÄNTÄ Ehkei siinä ole kaikki, poikani. — Näiltä rinteiltä ovat eteemme levinneet laajat maat ja tuolta kylästä on aina katsottu meihin ylöspäin. Meidät on pantu tänne näkyviin ja me pysymme pylväinä omaan malliimme. AARNE nousee, nauraa karkeasti. On niitä muitakin malleja, muori hyvä. Yksi niistä on, että Niskavuoren kannattamattoman rusthollin rinteille nousee tusinoittain pienviljelyksiä ja että Martalle maksetaan rahat kouraan. Ja tässä Niskavuoren rinteillä asuu pienviljelijä Aarne Niskavuori kyntäen peltojaan kuten tekivät isätkin, ennenkuin metsärahat ja rikkaat emännät ja pehtorit tuotiin taloon. Ennenkuin ryypättiin ja tehtiin pitkin kyliä äpäriä. (Kävelee edestakaisin.) EMÄNTÄ Sellaista sitä juohtuu mieleen pyryssä pyssyn kanssa. (Nousee.) Ja öisin kansakoululla. (Aarne pysähtyy.) Pienviljelijä Niskavuorella ei ole tilaa tämän katon alla, muista se. Niinkauan kuin minä elän, ajan trilloillani Niskavuoren omaa tietä kirkolle päin, sitä tietä, joka kulkee Niskavuoren omien peltojen välitse kirkonkylän tienviitalle saakka. AARNE Vaikkapa poikasi ruumiin ylitse? EMÄNTÄ Omankin ruumiini ylitse. — Katsos, poikani, kun minut tuotiin tänne, niin minäkin pidin ihmisistä, mutta ne menivät minulta — ei jäänyt muuta kuin talo ja ne uuden navetan kivet jotka Ylärinteen pultereista hakattiin ja seiniin sovitettiin, — ne jäivät. Siellä on yksi, jossa on mittaa kuusi kyynärää. Kun ne pantiin paikoilleen, ajattelin. On sinussa mittaa, olkoon mittaa minussakin! AARNE Ehkäpä sitä tulee mittaa minuunkin, äiti. EMÄNTÄ menee huoneensa ovea kohden. Eivät minun polkuni tästä enää pahasti sotkeudu. MARTTA tulee ruokasalista, menee Aarnen luo. Voi, Aarne, siinähän sinä vihdoinkin olet. Simola ajaa juuri pihaan, minä käsken johtokunnan kahville sillä välin, kun Simola hakee tuon naikkosen tänne. AARNE Mitä sinä tarkoitat? Mitä kirottua komediaa täällä aiotaan näytellä? Koko pitäjä nauraa meille! MARTTA Naurakoot, mutta nyt pitää tulla selvä. Sen ihmisen on poistuttava täällä ja hänen likaiset juonensa on paljastettava! AARNE Martta, sinä olet järjiltäsi. Minä en ainakaan aio olla läsnä siinä toimituksessa. (Aikoo huoneeseensa.) MARTTA juoksee hänen jälessään. Aarne! Jos sinä menet etkä paljasta sitä ihmistä, en enää luota sinuun. Menköön sitten elämämme säpäleiksi. En kestä tätä enää. (Kietoo kätensä Aarnen kaulaan.) Aarne rakas, lupasithan sinä eilen! Pidäthän sinä minusta ja lapsistamme? AARNE Martta, sinun pitää nyt olla järkevä. SIMOLA tulee. Iltaa, iltaa. Älkäähän nyt, pelkkää rakkautta vain täällä Niskavuorella. Täällähän ovat asiat niinkuin pitää ollakin. Vanha emäntä se tässä iloisena katselee lastensa onnea. EMÄNTÄ Aivan. (Kättelee Simolaa.) AARNE riuhtaisee itsensä irti Martasta. Hyvää iltaa, Simola. (Kättelyt.) MARTTA Voi, miten hauskaa, kun tulitte! Minä ilmoitin opettaja Vainiolle, että tulette hakemaan sen naikkosen sieltä. SIMOLA No, no, Martta-rouva, ei noin äkäisesti. AARNE Ei sitä tyttöä tuoda tänne rääkättäväksi. MARTTA Aarne, muista! EMÄNTÄ Martta tule tänne. (Kuuluu kulkusten kilinää.) Rovastikin ajaa jo pihaan. Tulo järjestämään kahvipöytää. SIMOLA Kahvia kahvia, vanha emäntä. Kahvi sovittaa monet asiat Älkäähän nyt, kun Perälän Ville haastoi vävynsä käräjiin, niin pistäytyivät käräjätalon porstuasta majatalon Liinun luona kahvilla. Ja siihenhän se niidenkin riitajuttu jäi. Kahvia sitä olla pitää. (Martta ja emäntä poistuvat. Aarne tarjoaa tupakkaa.) Ja tupakkaa! (Salli menee salin läpi eteiseen.) AARNE Saakelin akkajuttuja! Ovatko ne todella haalineet koko johtokunnan kokoon? SIMOLA katsellen Aarnea, jyrkästi. Liian hyvä likka se on sinun tärveltäväksesi! AARNE Mitä sinä tarkoitat, Simola? SIMOLA Älähän nyt, mietiskelen vain itsekseni, kun katselen tätä hupaista maailmaa. (Aarne menee ovea kohti.) Älähän nyt, jahka jutellaan. Minne sinä menet? AARNE Käyn heittämässä saappaani — helvettiin — hirteen. SIMOLA Älähän nyt, roiku siellä sitten vähän aikaa hyvässä tuulessa. (Aarne menee ja sulkee ovensa. Simola istuu, hymähtelee.) Voi niitä Simolan Paavon meininkejä. SALLI avaa oven apteekkarille. Apteekkari on hyvä ja käy sisään. Minä sanon emännälle. APTEEKKARI Päivää, Simola. Hemmettiä, kaikenlaisiin akkojen juttuihin sitä joutuu. Saamarin ämmät. Tekisi mieli livistää. SIMOLA Älähän nyt, täytyyhän sitä likkaa puolustaa. APTEEKKARI Onko siinä jutussa jotain perää? Olisikohan se Aarne? SIMOLA hampaittensa välisiä. Jukupliut, ole vaiti! SALLI Olkaat hyvät, minä ilmoitan emännälle. (Rovasti ja Penttilän isäntä tulevat. Salli ruokasaliin.) ROVASTI Hyvää päivää. Mitä myrkkymaakarille kuuluu? APTEEKKARI Se myrkkymaakari taitaa olla tällä hetkellä pappilassa päin. ROVASTI No, no, sieltäkö se tuuli puhaltaa? Nuoret miehet, nuoret miehet! PENTTILÄ Kuka ne suksenjäljet tietää, mistäpäin ne tulevat. APTEEKKARI Eikö Penttilän emäntä ollutkaan tutkimassa? Ruustinna ainakin on ollut Sandran luona jälkiä takseeraamassa. ROVASTI Minkä sille naisväelle mahtaa. Ja onhan se huutava tapaus. OPETTAJA tulee, kättelee kaikkia. Hyvää päivää. Vai alkaa täällä olla jo johtokunta koolla. Herran rauhaa, hyvä rovasti. Tässä on nyt niin ikäviä asioita, että oikein pöyristyttää. Ja vielä niin korkeasti sivistynyt ihminen! SIMOLA Älähän nyt päivittele, jahka ensin tutkitaan. (Rovasti istuu sohvaan. Apteekkari ja Simola albumipöydän luo.) PENTTILÄ Kyllä se on ikävä juttu. Meidän emäntä sanoi, ettei sellaista ole vielä missään sattunut. (Istuu uunin luo.) APTEEKKARI Tuskinpa siellä Penttilänkään navetassa on montakaan piikatyttöä, jolla ei olisi kakaroita. Ja kuka niitten papat tietää! PENTTILÄ Minkä sille voi, kun on piioista puutetta. SIMOLA Älähän nyt, niin, karjapiioista on puutetta, ei niitä passaa kovin ankarasti arvostella. Mutta opettajattarista ei ole puutetta. Niiltä saa sortteerata vaikka sisälmykset. ROVASTI Simola, sinunkin siveellisyyskäsitteesi alkavat höltyä. Mutta eihän se ole ihme, kun on ollut niin monta nättiä emännöitsijää. APTEEKKARI Tuleeko tästä yleinen siveellisyystutkinto. Jokaisellahan meillä on omat pienet syntimme. Mutta mitä siitä, kyllä minä olen valmis. Käskekää vain emännät sisään. Sandra ja Serafiina ovat kai meidän kaikkien yleissyyttäjiä? ROVASTI Ehkä on paras, että pysymme asiassa. Eiköhän Simola pistäytyisi hakemassa tuota neitosta tänne? SIMOLA Älähän nyt, kyllä minä teen sen mielelläni. Mutta sillä ehdolla, että täällä seurataan Kristuksen lakia eikä seurakunnan säädöksiä. (Menee.) Kun Simola on mennyt, tulevat emäntä ja Martta ruokasalista. Toiset nousevat. Kättelevät rovastia ja apteekkaria. Silloin astuvat sisään Nikkilän isäntä, Serafiina ja Sandra. Emäntä ja Martta tervehtivät nyt Nikkilää, opettajaa ja Penttilää. Samalla on Aarne tullut huoneestaan ja kättelee järjestyksessä rovasti, opettaja, Penttilä, apteekkari, Nikkilä. EMÄNTÄ Taitaa olla koko lautakunta koolla. Minä en oikeastaan tänne kuulu, mutta ehkä isännät antavat minun olla läsnä, koska asia taitaa koskea vähän Niskavuoren pesääkin. ROVASTI Totta kai, totta kai. Istukaa vain tänne, emäntä. OPETTAJA Parasta olisi, että Sandra ja Serafiina poistuisivat siksi kun käsketään sisään. (Sandra ja Serafiina niiaavat ja poistuvat.) Kaikki istuvat, rovasti sohvaan, opettaja nojatuoliin oikealla, apteekkari albumipöydän luo, Martta uunin luo vasemmalla, emäntä keinutuoliin taustalla, Nikkilä lähelle isännän huoneen ovea ja Penttilä uunin luo oikealla. Aarne seisoo uuniin nojaten vasemmalla. Pitkä juhlallinen hiljaisuus. AARNE katkaisee äänettömyyden. Tuleeko tästä oikein virallinen kuulustelu? Koska asia koskee minua henkilökohtaisesti, niin en voi ottaa osaa sen käsittelyyn. (Aikoo huoneeseensa.) MARTTA estää hänet. Aarne, muista lupauksesi. ROVASTI Eihän tässä mitään virallista kokousta ruveta pitämään. Minusta on parasta, että selvitetään asia kaikessa hiljaisuudessa, ja ellei se selviä, niin sitten vasta aletaan viralliset toimenpiteet. MARTTA Aarne voi siis ilman muuta jäädä. Tahdon nähdä, kykeneekö tuo nainen valehtelemaan Aarnelle päin silmiä. AARNE seisoo käsivarret ristissä uuniin nojaten. No, antakaa tulla. Saahan sitä katsella. (Martta istuu.) NIKKILÄ nousee. Jos minä sanoisin vähän omaa mielipidettäni, niin tämä on ylen tärkeä ja ankara velvollisuus. (Rykäisee.) Nykyaikana, kun ylen tärkeät siveellisyysperiaatteet ovat ylen ankarasti löyhtyneet tässä kirkonkylässämme, niin on viimeinen aika, että tämä ylen tärkeä toimitus olisi suoritettava. (Rykäisee.) Rakkaat kanssaveljeni, me kaikki muistamme... PENTTILÄ On tullut puhuessaan Penttilän kohdalle, tämä nykäisee häntä takinliepeestä. Nyt ei saa pitää puheita. Tässä jutellaan vain keskenämme. ROVASTI Rakas Nikkilän isäntä, tämä onneton neitonen on sotkenut tähän erään johtokunnan jäsenen, joten mielipiteemme on, ettemme voi asiaa virallisesti käsitellä, vaan kaikessa hiljaisuudessa kehoittaa häntä jättämään erohakemuksensa. Voimmehan yksityisesti ilmoittaa kouluylihallitukselle asiasta, mutta sanomalehtiin emme voi sitä mitenkään päästää. (Nikkilä menee paikalleen.) OPETTAJA Kyllä se on niin, että julkisen sanan olisi valvottava tällaisia tapauksia, ja yhteinen velvollisuutemme on paljastaa siveettömyys omassa joukossamme. AARNE Kas, kun ei tänne kutsuttu siveyspoliisia. MARTTA Ehkä sekin vielä tarvitaan. EMÄNTÄ Kyllä niitä on tarpeeksi täällä omassa joukossammekin. MARTTA menee rovastin luo. Minä pyydän, että herra rovasti saattaisi sen naisen tunnustamaan ja tutkisi niitä, jotka ovat levittäneet vääriä huhuja. Voi, rovasti, mitä olen saanut kärsiä! ROVASTI Rouva raukka, kyllä tämä nyt selviää. EMÄNTÄ nousee. Minä ehdottaisin, että mentäisiin ruokasaliin kahville sillä välin, kun Simola tuo tytön tänne. (Rovasti ja hänen jälessään nutut nousevat.) APTEEKKARI Miksi se tyttö ylimalkaan kutsutaan tänne kidutettavaksi? MARTTA Hänen on vastattava täällä kaikkien kuullen niihin syytöksiin, joita häntä vastaan on tehty. EMÄNTÄ Hyvä on, mutta ehkä me sentään ensin menemme kahville. APTEEKKARI En minä vain sen tytön sijassa tänne tulisi. MARTTA Meillä on keinot, ei se uskalla olla tulematta. AARNE avaa ruokasalin oven. Tehkää hyvin. (Kaikki lähtevät. Penttilän isännälle, joka menee viimeisenä.) Onko huomenna meijerikokous? PENTTILÄ On, on. EMÄNTÄ on jäänyt yksin saliin. Miettii hetken, sitten menee eteisen ovelle ja huutaa. Serafiina. (Serafiina ja Sandra tulevat.) Muistakaahan, Serafiina ja sinäkin, Sandra, ettei siitä näkemästänne voi olla niin varma. Joskus näkee liikoja... SERAFIINA Voi, emäntä, ei sitä hämärässä voi niin tarkkaan tunnustella. SANDRA Sanoinhan minä jo Serafiinalle, ettei sen vanhan emännän mieltä passaisi pahoittaa. EMÄNTÄ No niin, ollaanhan tässä toimeen tultu ennenkin... ja onhan Serafiinalla ollut tukea tästä Niskavuoresta. Niin että muistakaa sitten. (Menee ruokasaliin.) SALLI tulee eteisestä. Siellä se Simola tulee kouluneidin kanssa. Hoitakoon Simola sen harakan, en minä sen vaatteisiin koske. Tulkaa keittiöön kahville. (Menee salin yli ruokasaliin, mutisee itsekseen. Sandra ja Serafiina vetäytyvät eteiseen. Hetken kuluttua tulevat Ilona ja Simolan isäntä.) SIMOLA tulee edellä. Käykää sisään, Ilona-neiti. Täällä ei ole ketään. Taitavat toiset olla kahvilla. (Kuulostelee ruokasalin ovella. Kääntyy sitten llonan puoleen.) Eikös ollut mukava kyyti Simolan oriilla? Niin sitä Simola likkoja kuljettaa eikä Simolan seurassa tartte peljätä. ILONA Kiitos, Simolan isäntä. SIMOLA Tässä sitä taas ollaan Niskavuoren salissa. ILONA jähmettyen. Niin ollaan. On pimeä, pyryttää... ja paleltaa. Ehkei minun olisi pitänyt tulla. En jaksanut... Odotin soittoa koko päivän. Minun täytyy päästä selvyyteen. (Äkkiä.) Ehkä... minun täytyy oppia olemaan yksin. SIMOLA Älkäähän nyt olko niin surullinen. Mitähän minä oikein tekisin, tanssisinko tasakäpälää, että edes pikkuisen hymyilisitte. Ette ole niinkuin muut. Olitte ihan kuin päivänpaiste, kun kävitte Simolassa. Jo kuistin rappusilla tuntui kuin koko talo olisi lämminnyt. ILONA Kohta kuulette, millainen päivänpaiste minä olen. SIMOLA aikoo kädellään koskettaa Ilonaa, mutta peräytyy. Ehkä minä en teitä oikein ymmärrä. Tehän olette sivistyneestä kodista ja minä olen vain tavallinen talonpoika. En raatsinut edes sanomalehtiä tilata, ennenkuin sain metsän myytyä ja velat maksettua. Jäihän siitä yhtä ja toista pankkiinkin. Mutta elämäni meni sillä välin ihan kuin tyhjiin. ILONA Simolan isäntä, teissä on sitä sydämen sivistystä, joka on korkeampaa kuin mikään muu sivistys. Ei teidän elämänne mene koskaan tyhjiin. (Simola aikoo sanoa jotain.) Älkää puhuko minulle ystävällisesti, älkääkä olko minulle hyvä. Minun pitää olla kiven kova, ymmärrättekö? Minun pitää olla kuin kivi. Minun pitää seista yksin. Minä en voi saada apua muilta kuin itseltäni. SIMOLA Älkäähän nyt. Me tässä juttelimme apteekkarin kanssa, että koetetaan painaa koko juttu villaisella. Ehkä on parasta, että me hoidamme koko asian. Antaa niiden juoda kahvia, minä vien teidät takaisin. ILONA Te olette hyvä ihminen, Simolan isäntä, mutta antaa tulla, mitä on tullakseen. SIMOLA Ilona-neiti, he eivät saa häväistä teitä. ILONA tarttuu Simolaa käsivarsiin ja ravistaa häntä. Simolan isäntä, ne eivät voi... APTEEKKARI tulee ruokasalista. Kas, kas, hyvää iltaa, Ilona-neiti. Koko »seurakunta tulee ruokasalista. Kohta apteekkarin jäljessä tulee Aarne. Hän aikoo omaan huoneeseensa, mutta Martta juoksee hänen jäljessään ja pysäyttää ovella. »Aarne, sinä et saa mennä!» Vanha emäntä on huomannut tapauksen ja ilmestyy ruokasalin ovelle. Apteekkari menee Aarnen luo, vanha emäntä tulee etualalle tervehtimään Ilonaa. Nyt tulevat ruokasalista rovasti, opettaja ja isännät. Rovasti ja opettaja istuvat entisille paikoilleen, isännät lähelle ruokasalin ovea. Aarne asettuu nyt uunin luo oikealle, Martta istuu hänen lähelleen, apteekkari lähelle isännän huoneen ovea. EMÄNTÄ kun kaikki muut ovat istuneet. Ilona-neiti, tulkaa istumaan tänne vanhan ihmisen viereen. Ei teidän tarvitse seisoa tämän raadin edessä. (Istuutuu albumipöydän luo etualalle.) MARTTA Äiti! ILONA Kiitos, Niskavuoren emäntä. Kyllä minä seison, kun kerran olen syytetty. Siis, mistä on kysymys? (Jää seisomaan vanhan emännän lähelle.) ROVASTI Hm, se kysymys olisi kai meidän tehtävä. Jos opettaja esittäisi tämän ikävän asian. OPETTAJA nousee. Velvollisuuteni koulun mainetta kohtaan pakottaa minut paljastamaan neiti Ahlgrenin suhteen ilmitulleita ikäviä seikkoja. Jo useita viikkoja on kylässä puhuttu, että opettajattaren oven taakse on öisin ilmestynyt suksen jäljet ja miehen jäljet, jotka osoittavat, että neiti Ahlgren, on ottanut vastaan miesvieraita. Myöskin minun täytyy tunnustaa, että olen useana yönä kuullut puhetta neidin huoneesta. ILONA hymyillen. Ahaa! OPETTAJA Viime yönä ovat koulun vahtimestarin emäntä ja puhelinaseman hoitaja, neiti Sandra Marjanen nähneet erään mieshenkilön avaavan opettajattaren oven ja samat henkilöt ovat luulleet tunteneensa, minä huomautan, luulleet tunteneensa, miehen erääksi johtokunnan jäseneksi ja ilmiantaneet tämän johtokunnan jäsenen hänen rouvalleen, mikä on synnyttänyt sanomatonta mielipahaa. Koulun taholta on meidän luonnollisestikin vaadittava, kuten opettajatar ymmärtää, että opettajattaren on käyttäydyttävä siveellisesti. Tämä ennenkuulumaton tapaus vaarantaa koulun mainetta, Johtokunnan on ryhdyttävä toimenpiteisiin, mutta olemme päättäneet olla tuomitsematta teitä, ennenkuin olemme kuulleet oman tunnustuksenne. Sitäpaitsi vaatii johtokunnan jäsenen maine asian selvittämistä. (Istuu.) ROVASTI yskäisee. En tiedä, miten tämän asian alkaisin. Minun on ennenkaikkea kysyttävä, onko totta, että teidän luonanne on öisin käynyt eräitä mieshenkilöitä. ILONA On, herra rovasti, mutta yksikössä. Ainoastaan eräs. ROVASTI Ehkä te myös suostutte sanomaan meille, kuka se mies on? ILONA En suinkaan, sillä se on yksityisasiani. En tiedä olevani velvollinen ilmoittamaan johtokunnalle vieraitteni nimiä. MARTTA Rovasti, hän tahtoo saattaa mieheni epäilyksen alaiseksi. Hän tahtoo käyttää hyväkseen tuollaista hullua, ehkäpä kiristääkin mieheltäni rahoja äpäräänsä varten. AARNE Martta, mitä sinä lupasit? Se on roskaa ja mieletöntä! Minä pyydän anteeksi kaikilta läsnäolevilta. ILONA Rouva Niskavuori ei voi minua loukata, sillä me puhumme eri kieltä. MARTTA Niin, minä olen mieletön. Minä olen kitunut niin äärettömästi, sillä koko pitäjä huutaa ja syyttää miestäni. Minä tahdon nyt selvyyden lasteni vuoksi. Olkaa hyvä ja kutsukaa sisään todistajat. (Aarne yrittää poistua huoneeseensa.) Et saa mennä. Lähden paikalla lasteni kanssa, ellei tästä tule selvää. AARNE pysähtyy paikalleen, kasvot liikkumattomina. Kyllä minä jään. Loppuun asti. ROVASTI Opettaja kutsuu todistajat sisään. OPETTAJA käy eteisen ovella huutamassa. Sandra ja Serafiina, tehkää hyvin ja tulkaa sisään. (Sandra ja Serafiina tulevat.) ROVASTI Voivatko Sandra ja Serafiina todistaa nähneensä viime yönä mieshenkilön menneen neiti Ahlgrenin luo? AARNE kylmästi. Tämä kuulustelu on naurettavaa. (Ilona katsoo Aarneen säälien.) MARTTA Minun täytyy saada selvä. Puhukaa. SERAFIINA Kyllä, kyllä, rovasti. Kun minä menin yöllä pikkukamariin, niin sanoin Sandralle, että tule sinäkin mukaan... (Sandra nykäisee häntä hiasta.) ROVASTI Ei mitään pitkiä selityksiä.' Vastatkaa lyhyesti, näittekö viime yönä mieshenkilön menevän neiti Ahlgrenin luo? SERAFIINA katsoen vanhaan emäntään, joka hallitsee häntä silmillään. Kyllä, kyllä minä näin. Sellainen pitkä mies. ROVASTI Entä Sandra? SANDRA katsoen vanhaan emäntään päin. Pitkä mies se oli. Otti avaimen taskustaan ja meni sisään. SERAFIINA Ja me istuttiin pikkukamarissa ja sitten vielä ikkunassa ja Sandra aina vaan odotti... ROVASTI Voiko Serafiina sanoa, kuka se mies oli? SERAFIINA katsoo vanhaan emäntään. Kyllä minä ensin luulin, että se oli Niskavuoren isäntä. Mutta kun minä oikein tunnustelen... EMÄNTÄ No, Sandra ja Serafiina, katsokaa tarkkaan, ettei tulisi erehdystä, oikein pahaa erehdystä. SERAFIINA ... kun oikein tunnustelen, niin kyllä se taisi olla vähän lyhempi. Kun se kulki niin omituisesti kumarassa. SANDRA Niin minäkin. En minä voi sitä valalle ottaa, että se olisi ollut Niskavuoren isäntä. SERAFIINA Niin, en minäkään. ROVASTI Voiko Serafiina sitten vannoa, ettei se ollut Niskavuoren isäntä? SERAFIINA En minä nyt oikein tiedä. Kyllä se on melkein niin, etten minä voi vannoa, ettei se olisi ollut Niskavuoren isäntä. SANDRA Voi, herra rovasti, kun tässä on kysymys pyhästä valasta, niin en minä voi panna kahta sormea piplian päälle, kun en minä niin selvästi nähnyt. ROVASTI Astukaa ulos. Olisi paras olla juttelematta perättömiä. (Serafiina ja Sandra menevät ulos niiaillen. Ilonalle.) Teidän epäsiveellinen käytöksenne saattaa joukossamme olevan kunniallisen miehen maineen epäilyn alaiseksi. AARNE yrittää sanoa jotakin, mutta vaikenee sitten. Pyydän anteeksi, Ilona-neiti, meidän kaikkien puolesta. MARTTA Pyydät anteeksi tältä epäsiveelliseltä naiselta, joka tahtoo hävittää meidän perhe-elämämme, lapsiemme elämän! Oletko tullut hulluksi? Mitä tämä on? (Hyökkää ruokasaliin.) AARNE tekee epätoivoisen liikkeen kädellään, vaikenee, kääntää päänsä pois. ILONA katsoo häneen, sitten rovastille. Epäsiveellinen... En ole tullut ajatelleeksi sellaista... Niitä valmiita muotoja ja kaavoja, joiden mukaan kaikki on niin selvää... Ne ovat hävinneet tietoisuudestamme. Olen toisen ajan lapsia kuin te, herra rovasti. Meiltä vaaditaan eräänlaista toista elämänryhtiä. Olen koettanut tehdä työni hyvin ja olen pitänyt oppilaistani. Olen koettanut auttaa kanssaihmisiä voimieni mukaan. OPETTAJA Kyllä neiti Ahlgren on ollut hyvä opettaja ja kyllä lapset ovat käyttäytyneet hyvin! ILONA Olen täysi-ikäinen ja täysijärkinen ihminen. Minua mieleenikään ei johtuisi ottaa selvää, kuka kulloinkin käy esimerkiksi rovastin makuuhuoneessa. Kanssaihmisteni yksityiselämä on minulle pyhä. Senvuoksi en katso myöskään muilla olevan oikeutta kajota yksityiselämääni niinkauan kuin se ei vahingoita yhteiskuntaa. ROVASTI Sitä juuri teidän käytöksenne tekee. Yhteiskunta ei voi sallia naisen harjoittavan kanssakäymistä miehen kanssa ilman laillista vihkimistä. ILONA En voi myöntää rovastille oikeutta tehdä muutamalla sanalla siveettömästä ihmisestä siveellinen. ROVASTI Me emme ole täällä ratkaisemassa yhteiskunnallisia pulmia. Me yksinkertaiset ihmiset katsomme teidän menetelleen siveettömästi. Ja nyt pyydän teitä säälimään erästä onnetonta naista ja vapauttamaan meidät kaikki hänen mieheensä kohdistuvista epäluuloista. Pyydän teitä sanomaan meille totuuden. ILONA Se totuus on yksityisasiani. (Menee eteisen ovea kohden.) En käsitä itsekään, miksi tulin tänne. Minulla ei ole asiaa tänne. Minun elämäni on muualla. Jossain, johon te ette ulotu, — siellä, missä rakennetaan rehellisempää maailmaa — ja armeliaampaa. MARTTA riuhtaisee ruokasalin oven auki ja ilmestyy sisään pitäen lapsiaan kädestä. Aarne huudahtaa. Martta, lapset pois! Martta syöksyy lapsineen llonan eteen. Emäntä, Simola ja apteekkari kavahtavat ylös. Simola oikealta apteekkarin luo. Oletteko te rehellinen ja armelias, joka tahdotte hävittää lasteni ja minun elämäni? Antakaa lapsilleni heidän isänsä takaisin! Lapset, sanokaa sille ihmiselle, ettei hän saa ottaa pois meidän isäämme! (Huutaen.) Sano, poju! (Lapset itkevät säikähtäneinä.) AARNE astuu Martan eteen ja tarttuu lasten käsiin. Tämä oli sinulta viimeinen temppu, Martta. Tulkaa pois, lapset, isä vie teidät pois, äiti on pahalla päällä. EMÄNTÄ Martalle. Kas, kun et kiskonut niitä pienempiäkin vuoteesta. ROVASTI Rouva hyvä, lapsia ei sekoiteta tähän. (Apteekkari kuljeskelee päätään pidellen. Simola seisoo kädet nyrkissä oikealla.) EMÄNTÄ Martalle. Tätä sinä tulet katumaan, Martta. Ehkäpä elämäsi loppuun asti. Olet kuin tyhjä rumpu elämän iskujen alla. MARTTA Niin olen ja pärisen, kun pidän omastani kiinni. Mutta minulta ei viedä mitään. (Aarne palaa, jää uunin luo vasemmalle. Martta katsoo ympärilleen, huudahtaa.) He ovat kaikki minua vastaan, auttakaa rovasti! (Lysähtää nojatuoliin.) ILONA Minulla ei ole täällä mitään tekemistä. Minulla ei ole mitään kiinnipidettävää. (Tarttuu tuolin käsinojaan.) Simolan isäntä, tahdotteko saattaa minut kotiin? SIMOLA Älkäähän nyt, jo tämä kidutus saa riittää. Minä olen se mies, joka on käynyt hänen luonaan ja pyydän jättämään morsiameni rauhaan. Se nyt on jo ihme, etten saisi käydä morsiameni luona mihin aikaan hyvänsä ilman että hänet pannaan siitä jalkapuuhun. (Läheten Ilonaa.) Anna anteeksi, Ilona, mutta sopimuksestamme huolimatta en jaksanut enää kestää. En kestä sitä, että sinua pidetään epäsiveellisenä ja näytetään sormella, sinua, joka olet meidän kaikkien päivänpaiste. (Tarttuu llonan käsiin, hiljaa.) Antakaa Simolan pitää teistä huolta. (Yleinen helpoituksen huokaus, Aarne seisoo liikkumatta.) EMÄNTÄ nousee. Hyvä näinkin. Onnea vaan teille, Ilona, ja tervetuloa meidän emäntien joukkoon. Tämäpä oli yllätys. Minä olen aina aavistanut, että tänne te kuulutte. Simolan isäntä on niitä oikeita ihmisiä. ROVASTI Olemme kovasti noloina. Anteeksi nyt, neiti — se siitä salaamisesta seuraa. Etteivät ihmiset mene julkikihloihin. Aijai, Simola! SIMOLA Älkäähän nyt, rovasti. Huomaatteko, että Simolankin sana voi tehdä Ilonasta yks' kaks siveellisen? MARTTA Ehkäpä kaikki onkin vain Serafiinan ja Sandran syytä. (Menee Aarnen luo.) Voi, Aarne, anna anteeksi. (Aarne ei kuuntele, katsoo Ilonaan, joka seisoo hievahtamatta Simolan pitäessä hänen kättään.) ILONA Simolan isäntä, olette ollut suurenmoisen ystävällinen — minä kiitän teitä suuresta hyvyydestänne. Mutta minä en voi... Minä valitan, mutta se ei ole totta. Simola ei ole se, joka kävi luonani. Valitan, etten voi tulla vaimoksenne, Simola, sillä pidän toisesta miehestä. On olemassa luonnonvoima, joka sitoo minut häneen. MARTTA Kuka hän on? Rovasti, kysykää siltä naiselta, kuka se mies on. Hänen on sanottava, kuka se mies on. ILONA väsyneesti. Ei hän ole teidän miehenne, Martta-rouva. Se on aivan toinen mies, muuan aivan toisenlainen. Käsitän, että minun on jätettävä koulutyöni. Hyvää yötä. (Aikoo lähteä.) AARNE astuu rauhallisesti Ilonan luo ja tarttuu häntä käsivarsiin. Ei nyt aivan toisenlainen. Minä lähden täältä omia teitäni ja otan sinut mukaani, Ilona, jos tulet... ja jaksat antaa anteeksi tämän kidutuksen. MARTTA huudahtaen. Aarne, Aarne! (Lysähtää jälleen nojatuoliin, itkee sydämensä pohjasta, hiljaisesti, masentuneesti.) ILONA hervottomasti, rauhallisesti. Sinun on ollut vaikeata, Aarne, minä odotan sinua. (Katsoo vanhaan emäntään, astuu hänen luokseen ja syleilee häntä.) Hyvää yötä. (Lähtee Simolan seuraamana.) SIMOLA Kovalle otti, Aarne. (Aarne aikoo lähteä Ilonan jälessä. Simola estää.) Kyllä minä hänet kotiin saatan. (Martta itkee hiljaa, mutta sydäntäsärkevästi.) EMÄNTÄ Martta, nyt ei enää huudeta, nyt järjestetään elämä alusta alkaen. Aarnella ei de tänne enää asiaa, ja lapsesi kuuluvat Niskavuorelle. (Kohottautuen.) Ja tarvitsevat minua — sekä sinua. (Menee ruokasaliin itkevän Martan kanssa. Apteekkari ja muut johtokunnan jäsenet nousevat, tehden lähtöä.) ROVASTI En oikein käsitä, en tiedä mitä sanoa. AARNE Herrat ovat kai sanoneet sanottavansa erään naisen yksityiselämästä? (Uhmaten.) Ei kai kellään ole mitään sanottavaa minun yksityiselämästäni. ROVASTI Elämänne on Herran käsissä, Niskavuoren isäntä. AARNE Eikä, se on kerrankin omissa käsissäni. (Kaikki poistuvat, apteekkari viittaa hymyillen kädellään. Emäntä on palannut ja seisoo ruokasalin ovella.) No, muori, sanokaa vain. EMÄNTÄ mietiskelee ensin, sitten hitaasti. Ajattelin minä sanoa. Älä tule haudallenikaan... Mutta tule sentään. (Menee huoneensa ovea kohti.) Väliverho.