Hella Wuolijoen 'Justiina' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3621. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o. maissa. Tämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot. JUSTIINA 6-kuvaelmainen näytelmä Kirj. JUHANI TERVAPÄÄ [Hella Wuolijoki] Jyväskylä — Helsinki, K. J. Gummerus Osakeyhtiö, 1937. HENKILÖT: LAAMANNI ROBERT HARMAALAHTI. HILDA, hänen rouvansa. RIIKKA, heidän tyttärensä. SENAATTORSKA HARMELIUS. JUSTIINA. OLAVI, hänen poikansa. TOHTORI STENIUS. VAPAAHERRA. VAPAAHERRATAR. ROVASTI. RUUSTINNA. ANDERSSON, oopperalaulaja. ORAMAA, oopperalaulaja. PEHTORI MÄKELÄ. MARI. KAISA. SALMINEN. JOKINEN. Tapahtuu nykyaikana Harmaalahden kartanossa. Ensimmäinen ja toinen kuvaelma Harmaalahden kartanon salissa. Toiset neljä kuvaelmaa kartanon puutarhassa. JUSTIINAN ESITTELYÄ Näin siis olen hakenut Justiinan Harmaalahden hiljaisuudesta Suomen näyttämölle. Siihen oli eräs kummallinen syy. Muutamia vuosia sitten kävelin eräänä myöhäisenä syysyönä teatterista kotiin. Olin istunut viisi tuntia katsomassa O'Neillin valtavan järkyttävää näytelmää »Suru sopii Electralle». Hirveitä rikoksia ja murhia tapahtui siinä perheen keskuudessa. Antiikkinen Electra-näytelmä toistui yhdeksännentoista vuosisadan amerikkalaisessa perheessä. Näytelmä päättyi siihen, että Electra yksin jäi suremaan rikollisen perheensä häviötä ja hautaantui yksin suljettujen ikkunoiden ja ovien taakse. Näytelmä loppui siihen, että kaikki talon ovet ja ikkunat suljetaan. Sydäntäni kouri, kun tulin ulos teatterista. Minun koko olemukseni huusi tätä ratkaisua vastaan: Ei! ja tuhat kertaa: ei. En itsekään tiedä, mikä minussa sanoi ei. Antiikkisessa draamassa Antigone ja Oidipus tietävät etukäteen, että he tulevat häviämään kohtalon edessä, mutta sittenkin he taistelevat ihmisen ylpeätä taistelua kohtaloa vastaan. He kaatuvat taistellessaan. Heidän ylpeä taistelunsa jatkuu vieläkin vuosituhansien jälkeen. En käsitä, miksi minun teki mieleni huutaa O'Neillin Electralle: »Älä sulje ikkunoitasi ja oviasi. Avua ne maailmalle, ihmisille. Tuo talosi ei seiso tyhjyydessä. Sen ympärillä on eläviä ihmisiä, jotka myöskin taistelevat olemassaolonsa puolesta. Sure kuolleitasi sillä, että palvelet eläviä ihmisiä! Elämäsi on tyhjää, järjetöntä, se ei herätä myötätuntoa minussa. Sinä et taistele kohtaloa vastaan. Häpeä elää yksin surujesi kanssa rikkaassa, suuressa talossasi, ajatellen vain itseäsi, omaa suruasi, joka ei lämmitä ketään!» Perhe voi olla kahden ihmisen salaliitto elämän luomiseksi, mutta se voi myöskin olla salaliitto elämää vastaan. En muista, oliko se Balzac vai Anatole France, joka on kutsunut perhettä salaseuraksi, jossa voi tapahtua minkälaisia rikoksia tahansa, mutta joka siitä huolimatta ulospäin esiintyy yksimielisenä. Kirjallisuus on ruvennut suurella epäilyksellä kohtelemaan suljettua perheitä, jonka kaapeista on löydetty tarpeeksi luurankoja. Sitä ei koskaan tiedä, mikä voi olla peitettynä johonkin kauniiseen taloon sileännäköisen perheen kulissien taakse. Joskus kaivetaan ylös lapsen ruumiita, joskus löydetään hyvinkasvatettu tytär kasarmista, joskus ampuu poika itsensä, joskus »tyrkyttäytyy» rouva, ja joskus sattumalta paljastuu rikoksia, jotka vavisuttavat yhteiskuntaa. Useimmiten kaikki tämä johtuu siitä, että joku perheen jäsenistä exploateeraa toisia, ja juuri tätä toistensa väärinkäyttämistä löytyy niin usein perheen puitteissa. Nykyaikana avaa nuoriso pakostakin perheen suljettuja ovia ja ikkunoita. Nykyinen talousjärjestelmä alkaa pakottaa kaikkia perheen jäseniä ansiotöihin ja pyrkii lopettamaan keskinäisen exploateerauksen. Yhteiskunta alkaa katsoa sisään perheen ikkunoista ja avaa sen ovet. Siinä talossa, jossa Justiina on, ei suljeta ikkunoita, vaan avataan ne selkosen selälleen ihmisille. Minä lapasin hänet jo monta vuotta sitten. Vaatimattomana ja arvokkaana kesti hän elämänsä. Kun hänen avioton poikansa syntyi, ei hän ajatellut itsemurhaa, vaan otti elämänsä käsiinsä, auttoi itseänsä ja muita. Hän oli ylpeä, ei koskaan sanonut, kuka oli lapsen isä. Hän ei surrut omaa elämäänsä, vaan vieläpä otti kantaakseen muitten suruja. Hän piti elämästä kuten minäkin. Miten paljon tapahtuu maailmassa! Pohjoisnavan yli lennetään, uusia kaupunkeja perustetaan, maailman maantiede muuttuu. Ihminen lentää ja näkee läpi avaruuden tuhansien peninkulmien päähän. Suunnaton verinen taistelu on käynnissä vanhan ja uuden yhteiskunnan välillä. Ja sittenkö meidän pitäisi surra omia pieniä surujamme!... Löytyy ulospääsy niistä. Eikö totta? Syyskuussa 1937. _Juhani Tervapää_. I Kuvaelma Suuri, vanhanaikainen sali. Keskellä takaseinää ovi verannalle, kummallakin puolen ovea suuret ikkunat. Vanha mahonkikalusto. Seinillä perhekuvia ja tauluja. Vasemmalla suuri peili ja pöytä, oikealla sohvaryhmä, oven pielissä palmuja. Sekä vasemmalla että oikealla kaksi ovea. Vasemmalla, lähempänä katsomoa taffelipiano, samoin oikealla antiikkinen piironki, jonka yläpuolella myöskin peili. Mari ja sisäkkö levittävät ja kiinnittävät valkoisia käytävämattoja lattialle. SISÄKKÖ Tämähän on liian lyhyt, eihän tämä tänne sovi. MARI Se lyhempi oli tuolla eteisessä. — Vaikkei näitä nyt enää oikein muista, kun ei niitä ole niin pitkään aikaan käytetty. SISÄKKÖ Mitä varten ne nyt sitten pitäisi lattialle laittaa? MARI Kyllä kai Justiina tahtoo kaiken olevan niinkuin silloin, kun herrassyötinki täältä lähti. Vaikka laamanni se nyt jo on ja korkea herra. SISÄKKÖ vihjaten. On se sitten kummallista, ettei kahteenkymmeneen vuoteen tullut setäänsä tervehtimään eikä hautajaisiinkaan. MARI Mitä se sinulle kuuluu? Ulkomaillahan se kuuluu olleen rouvansa kanssa. SISÄKKÖ hiljaa. Kuinkahan Justiinan mahtaa käydä, kun rouva tulee taloon? Ilmankos se on ollut hermostunut ja koko yön tuolla portaillakin istui. MARI Neljäkymmentä vuotta minä olen tässä talossa köksänä ollut enkä vielä ole tuollaista nähnyt kuin sinä olet — ihmisten asioita nuuskimaan. SISÄKKÖ Kyllä ne asiat nuuskimattakin tiedetään... Onhan se Olavi kuin ilmetty senaattori vainaja. Kyllä ihmiset muistavat, milloin laamanni täällä oli ja Justiina pojan sai. MARI Voi, voi, pidä suusi. (Salminen ja Jokinen asettavat eteisen oven pieleen koivuja, tulevat ja kurkistavat sisään). SALMINEN Tuodaanko tänne sisäänkin koivuja? MARI En minä tiedä, kysy Justiinalta. JOKINEN Kai tänne sentään saa sisään kurkistaa? Kolmekymmentä vuotta minäkin olen talossa ollut ja ensi kerran vasta tänne sisään vilkaisen. Ja täältä sentään se leipä on lähtenyt. SALMINEN Ethän sinä ole kurkistanut taivaaseenkaan. JOKINEN Eikä tänne päästy vilkaisemaan silloinkaan, kun tämä kaikki oli olevinaan meidän hallussamme. Se minua aina harmittaa, kun kapinan aikana tulimme taloa syynäämään ja Justiina seisoi portilla eikä päästänyt. JUSTIINA tulee oikealla. Niin seisoi ja sanoi teille, että tämä on kansakunnan omaisuutta eikä tätä hävitetä, ja täällä asuu vanhoja ihmisiä, joihin ei kosketa. Eikä sitten koskettukaan, ja eikös ollut hyväkin näin, sillä tässä sinä, Jokinen, vieläkin olet, etkä sorakuopassa. SALMINEN Missä se kansakunnan omaisuus nyt sitten on? JUSTIINA Tässä se on vieläkin, väliaikaisesti vain lainattuna laamannille. SALMINEN Hän se hallitsee, ja me seisomme taas oven ulkopuolella. JUSTIINA Niin, seisotte ulkopuolella, kunnes teillä on valta avata tämä ovi, mutta silloin sen yläpuolella ehkä lukee »Museo, avoinna 11—3», tai »Kunnallissairaala» tai »Lepokoti», joihin voitte päästä vuorokaudet umpeensa. SALMINEN Kummallista, että me aina olemme sinuun luottaneet, vaikka oletkin asunut tämän talon sisäpuolella. JUSTIINA Kohtahan minäkin olen ulkopuolella. Lähden pian pois Harmaalahdesta. SALMINEN Älä nyt, Justiina. Minne sinä Harmaalahdesta lähtisit? JUSTIINA Tehtaille, työväentalon emännöitsijäksi. MARI Voi siunattua, eihän toki! JUSTIINA Ettäs sen nyt tiedätte. JOKINEN Kuinkas täällä nyt ilman Justiinaa oltaisi? JUSTIINA Justiina on saanut tarpeekseen Harmaalahdesta. — Kuule, Salminen, mene sanomaan pehtorille, että Matin on lähdettävä asemalle täsmälleen kello seitsemän ja että hän valjastaisi säällisesti eikä putoaisi pukilta, kun on tottumaton siellä keikkumaan. Jokinen veisi muutaman koivun vielä portaille ja Salminen tulisi keittiön puolelle, minä annan peitteen vaunuihin. (Jokinen, Salminen ja Justiina poistuvat). MARI istuutuu lattialle. Voi jessus siunatkoon, ei suinkaan ne kehtaa Justiinaa pois ajaa. Entäs poika? Voi, siunatkoon sitä Justiinan elämää! SISÄKKÖ Niin, arvasinhan minä. MARI Voi jesta, kun minä muistan sen yön, jolloin senaattori herrassyötingin ajoi pois. Minä nukuin Katrin kanssa keittiökamarissa, kun vanha senaattori tuli Justiinan oven taakse ja potkaisi sen irti lukosta. Sängyssähän ne molemmat olivat olleet. Kyliä siinä oli huutoa ja hälinää. Keskellä yötä oli nuoren herran lähdettävä kartanosta. Minä pelkäsin hirveästi, ja Katri sanoi, että siellä oli ammuttukin. Tuolla peilin takana on reikä, senaattorska muutti peilin sen kohdalle. Kyllä senaattorska oli itkenyt, eikä herrassyötinki enää palannut. SISÄKKÖ Kas, kun ne sentään Justiinan taloon jättivät? MARI Ajettiinhan se pois, eikä sitä Ylisille kotiinkaan päästetty Se Alpertiina vainaja oli niin kovasydäminen, että lihallisen lapsensa ajoi pois kotoa heti, kun rupesi tuntumaan. Eikä sitä kukaan tiedä, missä se sitten oli ollut, mutta Mäkelän saunassa se poikansa synnytti. Eikä Justiina ikipäivinä ole kenellekään sanonut, kuka lapsen isä on. — Kyllä minä tässä Lörpöttelen, mutta älä sinä, Kaisa, huoli siitä puhua pitemmälle. SISÄKKÖ Enhän minä, mutta kun tuo Olavi on aina niin koppava, niin... ikäänkuin mikäkin nuori herra. JUSTIINA tulee sisään. Ettekö te jo joudu tästä? Mari haravoisi vielä tuolta rapun edustalta jälkiä, ja Kaisa panisi vettä maljakkoihin. Sano Olaville, että hän toisi kukkia. (Kaisa poistuu. Mari ottaa vasaran ja viimeisen maton.) Kuule, Mari, kyllä kai ne vanhat jutut tässä talossa jo on unohdettu? Ei kai teidän joukossanne ole ketään, joka alkaisi kaivaa vanhoja juoruja ja sotkea ihmisten välejä? MARI hämillään. Niin, mitäs ne kenellekään kuuluvat. Eihän kukaan Justiinasta pahaa puhu. OLAVI tulee. Tässä on kukkia, äiti. JUSTIINA Hyvä on. (Marille:) Hae sitten harava. (Mari poistuu.) Mitä puutarhuri sanoi, kun sinä tuollaisen kantamuksen revit? OLAVI Haukkui. Oli muutenkin pahalla tuulella. Muijat olivat jättäneet harvennuskuokat lanttumaalle ja minä sain siitä haukkumiset. JUSTIINA Ei sinusta puutarhuriksi ole. Ajattelin juuri sanoa sinulle, että pääset kohta kouluun. OLAVI Minne? JUSTIINA Ammattikouluun tehtaille. Olen saanut paikan tehtailla työväentalon ravintolassa emännöitsijänä, ja muutamme kohdakkoin sinne. OLAVI kauhistuneena. Pois Harmaalahdesta? Mitä sinä tarkoitat, äiti? Enkä halua ammattikouluun. JUSTIINA kevyesti. Tarkoitan, että vihdoinkin lähdemme. Jätin hakemukset heti hautajaisten jälkeen. Meidän on siellä parempi olla, koska tänne tulee vieraita ihmisiä. OLAVI Kuinka on mahdollista elää muualla? JUSTIINA nauraen. Älä ole lapsellinen, Olavi. Ainahan sinä olet maailmalle tahtonut. OLAVI Mikset ole aikaisemmin lähtenyt? JUSTIINA En viitsinyt jättää senaattoria. Nyt tulee senaattorskalle tarpeeksi hoitajia. OLAVI Minulla ei koskaan ole ollut muuta kotia. JUSTIINA raskaasti. Työläisen koti. Joutavia, poika, kyllä sinä työläisen kodin tiedät. Siellä se on, mistä hänen leipänsä lähtee. OLAVI äkkiä. Äiti, laamanni on hyvä ihminen, ei suinkaan hän meitä pois aja? JUSTIINA Emme me hänen hyvyyttään kaipaa. OLAVI Äiti, minä tahtoisin... puhua hänen kanssaan. Minä kertoisin hänelle, että luen, että aion suorittaa ylioppilastutkinnon. (Kaisa tulee tuoden kukkamaljakoita). JUSTIINA Kiitos, Kaisa. (Kaisa poistuu.) Olavi, miksi sinä olet ruvennut kaikenlaista kuvittelemaan? Tämähän on kauheata! Hän on vieras ihminen meille. Hyvä Jumala, poika, mitä sinä ajattelut? OLAVI Minulla on omat ajatukseni, eikä niitä voi kukaan minulta viedä. Minun kotini ei ole maailmalla. Tuolla pylväskivessä portilla on sukuni nyrkinsija, ja minun käteni sopii siihen. Minun mittani on sama kuin isäni ja iso-isäni ulko-oven pielessä. Minun on päästävä samaan maailmaan, missä hekin ovat eläneet. Hänen on autettava minua, ja sinun on puhuttava siitä hänen kanssaan. JUSTIINA Olavi, meillä ei ole hänen kanssaan mitään tekemistä. Hän ei ole tahtonut tietää meistä mitään. Minä olen sinut kasvattanut. Sinä olet minun. OLAVI En sinun enkä hänen, äiti. Minullakin on oma elämäni ja minulla on tekemistä hänen kanssaan, ellei sinulla olisikaan. Olen joskus ajatellut kirjoittaa hänelle. JUSTIINA Se on minun syytäni. Minä en ole opettanut sinua vihaamaan häntä. OLAVI Kiitos siitä, äiti. (Nostaa Justiinaa ja juoksee ulos, koska senaattorska tulee rullatuolissa sisäkön työntämällä]. SENAATTORSKA käskee sisäkköä kädenliikkeellä poistumaan. Missä minun teeni on? Tietääkö Justiina, että olen saanut odottaa teetäni viisitoista minuuttia? JUSTIINA Anteeksi, senaattorska. Kaikki ovat aivan sekaisin noiden valmistusten kanssa. Minä lähetän teetä heti. SENAATTORSKA Ja, sen minä sanon Justiinalle, talon tapoihin ei tule mitään muutoksia niin kauan kuin minä elän, vaikka tänne kymmenen laamannia saapuisi — hän on saanut talon sillä ehdolla. JUSTIINA Mutta sehän ei ole mahdollista! SENAATTORSKA Muuten tuolla pojalla ei ole mitään asiaa tänne. JUSTIINA Eikä minullakaan. Minäkin aion lähteä. SENAATTORSKA Sinä? Nehän tulevat hulluiksi, kohta kun mies lähestyy. Eikö Justiina enää muista, kuka hänet lapsineen haki tuosta saunasta Harmaalahden vinttikamariin? Kuka on tehnyt Justiinasta ihmisen? Missä Justiina nyt olisi ilman minua? Tuollaista kiittämättömyyttä sitä saa osakseen. Minä olen uskonut koko taloni Justiinalle, ja nyt, kun olen vanha ja sairas, nyt Justiina jättäisi minut. Sellaista se on, kun teikäläisille tekee hyvää. JUSTIINA Hyvä Jumala, enhän minä voi jäädä... hänen rouvansa... SENAATTORSKA Tuollaiset asiat on ennenkin järjestetty. Vanhat jutut ovat unohtuneet. Enollani, kreivi vainajalla, oli talossaan kaksi piikaa, joilla oli lapset, eikä kukaan puhunut mitään. JUSTIINA nauraen. Senaattorska ei ole tainnut huomata, että piiatkin ovat nykyisin vähän muuttuneet? SENAATTORSKA Ihmiset eivät muutu, vaikka elämän muodot muuttuvat. Miksi sinä lähtisit? Ei sinulla ole syytä karata. JUSTIINA nauraen. Pitääkö minun odottaa siksi, kunnes minut ajetaan? SENAATTORSKA Sinua ei kukaan aja pois, sinä olet minun palvelijani. TOHTORI Hyvää iltaa, senaattorska! Hyvää iltaa, Justiina! SENAATTORSKA Iltaa, tohtori! (Ulkoa huudetaan Justiinaa). JUSTIINA Anteeksi, senaattorska, pehtori taitaa huutaa minua. (Poistuu). TOHTORI Näemmä suuret valmistukset, koivut ja haravoidut tiet. Harmaalahti odottaa uutta isäntäänsä. SENAATTORSKA Ja tohtorikin tuli vastaanottamaan Harmaalahden uutta herraa. TOHTORI Sekä rouvaa. SENAATTORSKA Tohtori, tästä tulee sensaatio. Olen kauan odottanut tätä. TOHTORI Kadonneen pojan paluuta. Montako lammasta on lahdattu? SENAATTORSKA nauraa. Kysykää Justiinalta. TOHTORI Senaattorska, te olette kyynillisin vanha ihminen maailmassa. Sanokaa minulle kerrankin, mitä hän tietää Justiinasta ja pojasta? SENAATTORSKA Ei mitään. Fredrik ei sallinut minun kirjoittaa hänelle. Ettekö te muista. Niin kauan kuin senaattori Harmehus elää, ei saa kirjoittaa miehelle nimellä Harmaalahti. TOHTORI Ja sittenkin hän jätti kartanon Robertille. SENAATTORSKA Sukuvika sekä Justiina. Fredrik tuli melkein normaaliksi ennen kuolemaansa. Pelkään nyt samoja oireita. Huomaan itsessäni suorastaan normaalia uteliaisuutta Robertiin. TOHTORI Jo on aikakin! SENAATTORSKA Ette ole koskaan kunnioittanut harmaita hapsiani. Siksi pidänkin teistä. TOHTORI Olen aina valittanut, ettette ole neljääkymmentä vuotta nuorempi. Miksi annoitte haudata itsenne Harmaalahteen? SENAATTORSKA Minä menetin koko sukuni Fredrikin mennessä senaattiin. Minulta kuten Fredrikiltäkin suljettiin kaikki ovet. Hän ei antanut niitä koskaan avata. Hän ei tarvinnut ihmisiä ja minä — tarvitsin vain häntä... Robert oli kagaali, hän uskalsi sanoa Fredrikille päin naamaa, että suomettarelaiset ovat maamme kavaltajia. Minä pidin Robertista, kaikki naiset jumaloivat häntä. Olen odottanut häntä. TOHTORI Luulen, että muuan toinenkin on odottanut häntä. (Justiinan ja pehtorin äänet kuuluvat parvekkeelta). SENAATTORSKA On valitettavaa, jos hän on niin tehnyt. Saattakaa minut huoneeseeni, tohtori. Ehkä on parasta levätä, ennen kuin he saapuvat. Tohtori työntää senaattorskan rullatuolin ruokasalin ovelle, samalla pehtori ja Justiina tulevat sisään. JUSTIINA pehtorille, joka jää seisomaan ovelle. Odottakaa, Mäkelä. Senaattori jätti minulle kaikki taloa koskevat asiakirjat. Olen järjestänyt ne kuntoon. (Menee piirongin luo ja ottaa salkun laatikosta.) Tässä ne kaikki ovat. Hänen yksityiskirjeensä olen polttanut hänen toivomuksensa mukaan. Tuossa salkussa ovat myöskin senaattorin kirjoituspöydän avaimet. Kaikki mitä hänestä on jäljellä paitsi historiassa ja meidän, naisten, sydämessä. PEHTORI Tuo naisten sydän taitaa olla varmin paikka. Muuten, Justiina, miksette itse luovuta laamannille kaikkia näitä? Tehän kaikki paikat tiedätte. JUSTIINA Minä en jaksa, Mäkelä. Minun on päästävä pois tästä talosta. PEHTORI Ei täällä kenenkään ole ollut helppoa. JUSTIINA Ei ole, Mäkelä. Harmaata on ollut ja usein veden kantamista seulalla. PEHTORI Kattojen paikkailemista ja nurkkien pönkittämistä. Navetan välikatossakin on tuki joka lehmän kohdalla. Enkä minä ilman teitä, Justiina, olisi uskaltanut tuottaa nollalautoja ja vuorata muonamiesten asuntoja sisältä päin. JUSTIINA Mutta lapset ovat sentään kasvaneet ja uusi koulutalo on tullut lähemmäksi. Ja työväentalolle saatiin senaattorilta tontti. Ja opintokerhoja on sekä ihmisillä paremmat vaatteet ja ympäristöt. PEHTORI Näin minäkin, maatalousmies, olen ollut mukana tällaisessa järjettömässä hommassa täällä puolet elämääni. Enkä minä ilman teitä olisi pysynyt tässä hassussa talonhoidossa. JUSTIINA Senaattori omisti talon. Hänellähän oli oikeus päästää joka nurkka mädäntymään ja jättää pellot kylvämättä. Yksityisomaisuutta, Mäkelä. PEHTORI Voi, voi, ja sitten tulee laamanni ja ehkäpä potkaisee vielä minut, vanhan miehen, pellolle. JUSTIINA nauraen. Ei nyt sentään, Mäkelä. Viekää koko tämä yksityisomaisuus mukananne. Toivotaan, että tästä päivästä täällä alkaa uusi elämä. Ei minua täällä enää tarvita. PEHTORI Nyt Justiina puhuu joutavia. JUSTIINA Järjestäkää vain konttorissanne kaikki kuntoon. He ovat ainakin tunnin kuluttua täällä. Ja katsokaa, että sauna laamannia varten on valmiina. PEHTORI Kyllä minä sen saunan hoidan. (Poistuu). (Justiina asettelee kukat maljakkoihin, kohentelee pöytäliinoja ja tuoleja, pysähtyy pianon luo aivan kuin sitä silittäen, menee piirongin luo, katsoo itseään peilistä ja kääntyy äkkiä pois. Ottaa peilipöydältä ison simpukankuoren ja katsoen kauas asettaa sen korvaansa vasten. Tohtori tulee verannalta, kävelee Justiinan huomaamatta keskelle huonetta.) TOHTORI Mitä sieltä kuuluu? JUSTIINA kääntyy. Hyvä. Jumala, miten te pelästytitte. Lääkäri-ihminen ja osaa aina pelästyttää. Ihan sydän seisahtuu. TOHTORI No, Justiinan sydän on niin panssaroitu, ettei sitä pienet pelästykset pysäytä. Seisoo ja kuuntelee simpukkaa sen sijaan, että hääräisi talossa. Mitäs sinä sieltä kuulet? JUSTIINA Kaikkien niitten merien kohinaa, joita en koskaan ole nähnyt enkä luultavasti koskaan näekään. Tämä on ollut uskollisin ystäväni tässä talossa. TOHTORI Uskollisempi kuin minä? JUSTIINA Varmasti, se ei ole koskaan pyytänyt minua emännöitsijäksi tohtorilaan. TOHTORI Piruakos minä teen Justiinalle, kun et kerran suostu naimaan minua? JUSTIINA nauraen. Justiina tietää säätynsä. Olen saanut siinä suhteessa hyvän kasvatuksen. Tulen aina muistamaan, miten senaattorska löysi minulta teidän antamanne Yleisen Kirjallisuuden Historian ja Dostojevskin Karamazowin veljekset. Hän katseli niitä vähän aikaa tiukasti ja sanoi sitten ankarasti. Nämä kirjat ovat säätyläislukemista eivätkä oikein sovi Justiinalle. Justiinan on muistettava, ettei ihmisen koskaan ole hyvä pyrkiä säätynsä ulkopuolelle. Eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan, että luin punakantisia sosialistikirjoja. TOHTORI Niin, ne säätyrajat! Unohdit sinäkin ne aikoinaan...! (Vaitiolo.) Sinä pidit minusta kerran, Justiina. JUSTIINA Pidän vieläkin — ystävänäni, sen tiedätte. TOHTORI Roskaa. Miksi vieraannuit minusta? Oliko se Robert? JUSTIINA Puhummeko nyt asiat aivan loppuun kerta kaikkiaan? TOHTORI Puhu vain. Miksi sitä pelkäät... Olet kuitenkin ollut minun. JUSTIINA Teidän... En teidän enkä kenenkään toisenkaan omaisuutta... Hyvä Jumala, olin yksin, pidin teistä, olitte hyvä minulle... elämä meni eteenpäin... en pidä teistä kuin miehestä, eikä mikään mahti maailmassa saa minua enää teidän sänkyynne. Onko selvä? TOHTORI Miksi en minä nainut sinua aikanaan! JUSTIINA Mitä se olisi auttanut? Olisin nyt jo eronnut teistä... Ollakseni rehellinen. TOHTORI Piru vieköön rehellisyytesi! Mitä hulluutta tuo tehtaillelähtö-suunnitelma on? En minä sinuun koskisi, vaikka tulisitkin tohtorilaan. JUSTIINA Ensiksi tohtorilassa ei ole tilaa Olaville ja toiseksi, olen ikäni istunut ja ikävöinyt tässä talossa sairaitten ja vanhojen ihmisten parissa, kuunnellut vain tuon simpukan kohinaa ja katsellut aamu- ja iltaruskoja järvellä. TOHTORI »Istunut» on hiukan epätarkka määritelmä. JUSTIINA Vaikka sitten juossut. Täällä oli hiljaista ja ehkäpä mukavaakin, kun mukautui toisen tahtoon ja teki pienet tehtävänsä. Olihan minulla aikaa lukea — ja teidän apunne. Nyt vasta käsitän, miten vähän sittenkin olen varustautunut elämän varalle. Keittiöstä ruokasaliin, makuuhuoneisiin ja jälleen takaisin keittiöön. Samaa se olisi teillä. Nyt tahdon ihmisten keskuuteen poikani kanssa, niin kauan kuin vielä kykenen tekemään työtä ja ottamaan osaa elämään. Yht'äkkiä minä huomasin kasvaneeni ulos tämän talon puitteista. TOHTORI Että tuo vanha konna ei jättänyt sinulle mitään, ei yhtään penniä testamentissaan, eikä kouluttanut lastasi! JUSTIINA Niin lapsen kuin minunkin oli jäätävä omaan säätyymme. TOHTORI Vanha narri, olkoonpa vaikka kuollutkin. Entä tuo nuorempi narri, Robert? JUSTIINA Tohtori, ei puhuta siitä. TOHTORI Jättää lapsensa oman onnensa nojaan. JUSTIINA Tohtori, tähän ei kenelläkään ole asiaa. Senaattorska on tehnyt tarpeeksi hyväksemme. Minä vastaan itse kaikesta, mitä on tapahtunut. Me olemme ventovieraita ihmisiä, laamannilla ei ole minun kanssani mitään tekemistä. Minä lähden tästä talosta yhtä vieraana kuin tulinkin. TOHTORI On suorastaan luonnotonta, ettei ihminen huolehdi lapsestaan. Kuules, Justiina, olen aina tahtonut kysyä, paljonko hän tietää pojastaan? Oletko kirjoittanut hänelle? JUSTIINA Senaattorska on kerta kaikkiaan järjestänyt tämän asian. Minun olisi pitänyt lähteä ennen laamannin tuloa, mutta olen odottanut tätä hetkeä vuosikaudet... Minun teki mieleni itse luovuttaa hänelle hänen vanha kotinsa... ja sitten — vielä jotakin... Nyt kun se hetki lähestyy, hävettää minua. TOHTORI Olen aina sinulle sanonut, panoksesi on liian suuri. JUSTIINA Silloin senaattorin avonaisen haudan ääressä tunsin kuin olisi tuon vanhan, raihnaisen elämän mukana arkkuun pantu suunnaton määrä kiviä minun elämästäni. Heitin kolmasti kourallisen multaa, jotta kajahti ja tuntui. Ja kuitenkin katsoessani ylös näin hämärässä vastapäätä aivan kuin haamun, joka oli noussut haudasta takaisin elämääni. Verannalta lähestyvät askelet. Avonaisesta ovesta tulee laamanni. Justiina peräytyy pelästyneenä. Tohtori jää paikalleen. LAAMANNI Hyvää iltaa! Luulin koko talon olevan tyhjän. TOHTORI Sinäkö se olet, Robert? Tervetuloa kotiin! Miten sinä niin hiljaa saavuit ilman pauketta ja jyrinää? Vastahan asemallekin lähdettiin. LAAMANNI Tulin bussilla ja kävelin tänne. Perheeni tulee junalla. Hauskaa nähdä sinua! Eihän täällä enää tunne ketään. TOHTORI Ei sinuakaan enää tuntisi. Pahuksesti sinä oletkin vanhentunut. LAAMANNI Minkä sille voi, vuodet ja kova työ. (Katselee ympärilleen.) Täällä on kaikki samanlaista, aivan kuin olisin puoli tuntia sitten poistunut. Ainoastaan ihmiset portilla olivat muuttuneet ja puut kasvaneet. (Justiina seisoo liikkumattomana). TOHTORI Robert, tässä on Justiina. LAAMANNI lähestyy Justiinaa, kättelee. Hyvää ehtoota! TOHTORI Kai sinä Justiinan muistat? Tässä on kyllä vähän hämärä. LAAMANNI Totta kai minä sen aikaisia ihmisiä muistan, vaikka silmäni ovatkin vanhentuneet. Missä tätini on? TOHTORI Nukahti. Parasta olla häntä häiritsemättä ennen perheesi tuloa. LAAMANNI Kuinka hän voi? Hän on kai kovasti vanhentunut? Sureeko hän? TOHTORI Hänen surunsa on aikoja sitten surtu. (Vaitiolo). LAAMANNI pyyhkäisten kädellään silmiään. Eikö siitä ole jo toistakymmentä vuotta, kun Ala-Kämpissä tapasimme? Sinähän olet aivan hautaantunut tänne. TOHTORI katsellen Justiinaa. Kunnanlääkärin virka on maailman mukavin virka. Tekemistä on, eikä tarvitse hosua. Hysteerisiä akkoja vähemmän kuin muualla maailmassa, eivätkä ihmiset hätäile elämänsä ja kuolemansa kanssa eivätkä kapinoi kuolemaa vastaan. Tulee kun on tullakseen. Minkä sille mahtaa. LAAMANNI nauraen. Kuljet siis kauniisti käsi kädessä kuoleman kanssa. TOHTORI koettaa puhella antaakseen Justiinalle aikaa rauhoittua. No, nätisti sovitaan. Kun tuo Hakalan Aapeli teki kuolemaa, käski hän viedä tohtorille kiitoksia, että kaikki kävi hyvin ja henki lähti ilman suurempaa vaivaa. JUSTIINA Tuonko minä kahvia heti vai odottaako laamanni illallista? LAAMANNI Kiitos, eipä tässä kiirettä ole. Odotan toisia, ellei tohtori halua kahvia? TOHTORI Myöhemmin. Entäs sauna, Justiina? JUSTIINA Sauna on valmiina. LAAMANNI Suurenmoista päästä saunaan, Harmaalahden vanhaan saunaan. JUSTIINA Olen järjestänyt laamannille vanhan huoneensa. Vai asuisiko laamanni mieluummin senaattorin huoneessa? LAAMANNI En missään tapauksessa. Kiitos. Muistetaanko täällä vielä vanhaa huonettani? JUSTIINA Muistetaan. TOHTORI Ei kaikilla ole niin huono muisti kuin sinulla. (Justiina poistuu). LAAMANNI Harmaalahdesta muistan melkein kaiken. Kiitos kirjeestäsi ja kaikesta, mitä olet hyväkseni tehnyt, veli! TOHTORI Eipähän tässä juuri mitään erinomaista tehtävää ollut. LAAMANNI Kai sinä käsität, etten voinut tulla hautajaisiin? Seisoa tuon leppymättömän ruumiin ääressä ihmisten katseltavana. Se kävi yli voimieni. Sitä paitsi emme olisi Wiesbadenista ennättäneet ajoissa. Vaimoni hoito piti sittenkin keskeyttää. Kummallista on tämä kotiintulo. Tahdoin ensin tulla yksin. TOHTORI Vanhaa sentimentaalisuutta! En juuri odottanut sinua hautajaisiin. Tuskinpa senaattorskakaan odotti. Mutta sitä minä olen ihmetellyt, ettet koko aikana yrittänyt sovintoa. LAAMANNI Minä? No, ei puhuta siitä. Kävihän rouvani häntä kerran Helsingissä tapaamassa... tuloksettomasti. TOHTORI kävelee edestakaisin. Miksi sinä luulet hänen jättäneen talon sinulle? LAAMANNI Häpesi kai vähän. Se kai oli tuota vanhaa sukuvikaa. TOHTORI Anteeksi, Robert, mutta selkäpiitäni ihan karmii. Minä olen aivan räjähdyspisteessä. LAAMANNI Kiittämättömyytenikö vuoksi? Sinua rauhoittaakseni — kävinhän minä sentään ensiksi hänen haudallaan... TOHTORI 'pysähtyy hänen eteensä. Kuule, Robert, huomasitko äsken tuota naista täällä? LAAMANNI Kyllä. Suunnilleen. Eihän niitä voi kaikkia muistaa. Hyvä veli, et kai sinä loukkaantunut, kun en ole heitä kaikkia jaksanut pitää mielessäni? TOHTORI Tiesitkö sinä, kuka tuo nainen oli? Hän oli Justiina. LAAMANNI Justiina? Tädillähän oli niitä niin monta keittiössä ja sisäpiikoina. TOHTORI Kuulehan, Robert, eikö sinulla sinä yönä, jolloin täältä lähdit, ollut jotakin tekemistä erään sisäpiian kanssa? LAAMANNI raskaasti. Tiina? Jumaliste Tiina! En minä tiennyt, että häntä kutsuttiin Justiinaksi. Saakeli! (Kävelee edestakaisin.) Tulevatko nuo vanhat jutut eteen heti, kun oven aukaisen? TOHTORI Tulevat. Sekä tyttö että poika. LAAMANNI Mitä sinä tarkoitat? TOHTORI Tarkoitan sekä Justiinaa että poikaasi. LAAMANNI Tarkoitatko, että poikakin on täällä? TOHTORI Niin, Olavi, poikasi. Totta kai hän on äitinsä luona! LAAMANNI Tämähän on mahdoton tilanne. TOHTORI Tarkoitatko, ettet tiennyt Justiinan lapsineen olevan täällä? Olet kai sitten ainoa näillä main, joka ei sitä tiedä. LAAMANNI ravistaa häntä. Tapahtuiko se sittenkin täällä? Täti lupasi huolehtia hänestä, lähettää hänet jonnekin hoidettavaksi ja pitää huolta lapsesta. TOHTORI Se tapahtui kuusi kuukautta lähtösi jälkeen Mukkis-Kallen saunassa, josta minä hänet henkihieverissä korjasin. Sehän on sangen yleisesti tunnettu asia. LAAMANNI Hyvä Jumala! TOHTORI Etkö portilla väen joukossa nähnyt nuorta pulskaa poikaa? Rinta kuin härkätaistelijalla, uimamestari ja puutarhuri. Tahdotko todellakin väittää, ettet tietänyt pojasta mitään? No, onpa sitten herranlahja saada heti parikymmenvuotias poika. LAAMANNI Täti kirjoitti kaiken olevan järjestyksessä ja pitävänsä huolta tytöstä — ja lapsesta. TOHTORI Kuten pitikin. Tytöstä tuli uskollinen emännöitsijä, ja poika kasvatettiin äitinsä säätyyn hyväksi työmieheksi. Minä hänet kustansin kansanopistoon. LAAMANNI Hyvä Jumala, miksei hän koskaan kirjoittanut minulle? Onko se nainen hullu? TOHTORI Ennenvanhaan sitä kutsuttiin hienotunteisuudeksi ja häveiiäisyydeksi. LAAMANNI kävellen edestakaisin. Ja tämä tuli vastaani. TOHTORI sytyttää sikaarin. Olisi hullumpaakin voinut tulla vastaasi kuin voimakas ja sangen luokkatietoinen poika sekä hänen arvokas ja arvovaltainen äitinsä. LAAMANNI En edes katsonut häneen. TOHTORI kuivasti. Hän oli aikoinaan hyvin kaunis, mutta emännyys Harmaalahdessa senaattorin vallan alaisena on painanut leimansa niihinkin kasvoihin. LAAMANNI Jätä minut hetkeksi yksin! En minä sentään ole sellainen roisto, miksi näyt minua luulevan. TOHTORI No, mitäs minun luuloistani. Mutta katso, sedälläsi oli myös luulonsa. Kyllä se oli Justiina, joka talon sinulle toimitti, vaikkei hän itse saanut pennin pyörylääkään äijältä, joka pyöritteli markkoja kolmeen kertaan, ennen kuin hänen palkkansakaan maksoi. LAAMANNI Tämä on mahdotonta — eihän hän voi jäädä taloon. Puolen tunnin kuluttua perheeni on täällä. Sinun täytyy auttaa minua, Stenius. TOHTORI Saapeli, aivan oikein. Kuinka minäkään en tullut ajatelleeksi? Kuinka olisin voinut kuvitella, ettet tiennyt hänen täällä olostaan? Justiina on kolmattakymmentä vuotta ollut kotonaan tässä talossa. LAAMANNI Minun täytyy ajatella. Lähetä hänet luokseni, minun täytyy puhua hänelle! Ole hyvä ja istu puutarhassa sillä aikaa! TOHTORI Kyllä minä lähetän hänet tänne. LAAMANNI Ole hyvä, mies, ja tee voitavasi. (Tohtori poistun. Laamanni istuu pää käsien varassa. Hypähtää kävelemään edestakaisin ja istuutuu taas. Justiina tulee hiljaa. Laamanni nousee äkkiä, menee ovelle, hakee vaistomaisesti sähkönappulaa. Justiina menee toisen oven luo, painaa nappulaa sytyttäen lamput ja kääntyy. Laamanni katsoo häntä tarkasti ja sanoo hiljaa. Tiina!) JUSTIINA Justiinaksi minua nykyään kutsutaan. LAAMANNI Minä muistan... En tiennyt sinun olevan täällä. Miksi et kirjoittanut mitään? JUSTIINA Kirjoittanut? Minne? LAAMANNI Tiina raukka! Minä tahdoin suinpäin unohtaa koko Harmaalahden ja entisen elämäni täältä lähdettyäni. JUSTIINA hymähtää. Säälinne on vähän myöhästynyt, laamanni. Minulla ei ole hätää. LAAMANNI Minä ymmärrän katkeruutesi. JUSTIINA Ei ole mitään katkeruutta. LAAMANNI katselee häntä kiinteästi. JUSTIINA Katsokaa vain minua! Olen kuullut ihmisen kudosten uusiutuvan kerran seitsemässä vuodessa. Ajasta, jolloin te tunsitte minut, on kulunut kolme kertaa seitsemän vuotta. Minä olen aivan toinen ihminen ja niin olette tekin. Niistä kahdesta ihmisestä, jotka eräänä suviyönä erosivat, ei ole enää mitään jäljellä. Teillä on ollut oma elämänne ja minulla omani. Luulen, että voisimme asiallisesti suhtautua toisiimme ilman väärää ja ahdistavaa tunteellisuutta. LAAMANNI Myöskin ilman katkeruutta? JUSTIINA Myös ilman katkeruutta. LAAMANNI ojentaa hänelle kätensä, johon Justiina tarttuu. Ei päästä Justiinan kättä irti. Miten suurenmoisen ihmisen elämä on sinusta tehnyt, Tiina. JUSTIINA vetää kätensä pois. Kovalla alasimella, isolla vasaralla taotun. LAAMANNI Elämä on ollut kova minullekin, vaikka olenkin sen ansainnut. JUSTIINA Olen tottunut katsomaan eteenpäin. Elämä menee aina eteenpäin, vaikka se täällä Harmaalahdessa joskus oli pysähdyksissä. LAAMANNI Mutta nyt. Miten se lähtee eteenpäin tästä vyyhdestä? JUSTIINA Ei ole olemassa mitään vyyhteä. Oli erehdys, että jäin tänne tuloonne asti, mutta tahdoin itse luovuttaa teille talon. Olen koettanut pitää hyvää huolta, vaikka se oli vaikeata... Kun istuu yksin harmaan elämänsä kanssa Harmaalahdessa, on ollut paljon aikaa kuvitella tätä silmänräpäystä. LAAMANNI Vastasiko se mielikuvaasi? JUSTIINA väkinäisesti nauraen. Ette kai lankea tunteellisuuteen, laamanni? Joka tapauksessa oli tämä ikävä erehdys puoleltani. Vasta nyt käsitän, että tästä voi tulla vyyhti. Minulla on paikka, ehkäpä lähden huomenna. Mutta olisi löydettävä joku, joka pitää huolta talosta ja senaattorskasta, — olisi löydettävä joku museonhoitaja. LAAMANNI On epäinhimillistä ajaa sinut pois täältä, kodistasi. Mutta jos vaimoni saa tietää, tulee tavaton skandaali. JUSTIINA Ehkä minä lähden täältä heti? LAAMANNI Minä puhun järjettömyyksiä. Missä hän on... poikasi... — (vaikeasti) — poikamme? JUSTIINA selvällä äänellä. Poikani on huoneessaan. LAAMANNI Hyvä Jumala, enhän voi ajaa sinua pois täältä... Minä tahdon nähdä hänet. JUSTIINA Me poistumme heti ennen rouvanne tuloa. Tilitykseni on pehtorin luona, samaten inventaario kaikesta, mitä talossa on. LAAMANNI Älä puhu noin, älä ole kova. Minne sinä lähtisit? JUSTIINA Tehtaille. Suunnitelmani on saada poikani siellä ammattikouluun, mutta sittenkin... minulla on teille pyyntö... poikani vuoksi... Minua tukehduttaa, mutta hän tahtoo, että puhuisin kanssanne —. LAAMANNI Tiina, sano, mitä minä voin tehdä. JUSTIINA Poikani kasvatettiin työläissäätyyn kuten tätinne ja setänne sanoivat. Sain pitää hänet luonani, mutta minulla ei ollut varaa kouluttaa häntä. Olen lukenut itse voidakseni opettaa häntä. Tohtori on auttanut minua. Olavi on sittenkin teidän poikanne. Hän on lahjakas, hänen mielensä tekee lukea, hän kirjoittaa... Harmaalahti on aina ollut hänen kotinsa... Puhukaa hänen kanssaan kerran... Hän aavistaa kaiken... ihmiset eivät unohda... Voisitteko te auttaa häntä eteenpäin... sivistykseen? LAAMANNI Luonnollisesti. Tahdon puhua hänen kanssaan! Halveksiiko hän minua? JUSTIINA En usko sitä. Olisin tahtonut hänen olevan vain minun, että hän tulisi kanssani työläisten joukkoon... mutta hän ei tahdo. LAAMANNI Minulla ei ole toista poikaa, vain neljätoistavuotias tytär. JUSTIINA Minä tiedän sen. LAAMANNI Luonnollisesti tulen auttamaan sinua ja poikaa kaikessa, mitä ikinä tarvitsette. JUSTIINA En ole koskaan pyytänyt teiltä apua itseäni varten, enkä tule pyytämään. Ajattelen ainoastaan Olavin tulevaisuutta. LAAMANNI Olaviko hänen nimensä on?... En tahtonut loukata sinua, Tiina, mutta tämä tilanne vie suorastaan järjen. JUSTIINA Minä kyllä lähden täältä vaikka heti. TOHTORI tulee Justiinan viimeisten sanojen aikana. Milla aiotte selittää talon emännöitsijän lähdön samassa silmänräpäyksessä, kun rouva tulee? Vanhat asiat ovat sentään enemmän tai vähemmän unohduksissa, mutta siitä vasta lähtisi huhuja liikkeelle. Justiina ei ole milloinkaan myöntänyt pojan olevan sinun. Ja sitten senaattorska, joka ei tule toimeen ilman Justiinaa? LAAMANNI Minä pyydän anteeksi, Justiina. TOHTORI Sen olisit saanut tehdä jo aikoja sitten! Selvintä on, että Justiina eroaa normaaliin tapaan luovuttaen talon toiselle. LAAMANNI Sinä olet oikeassa, jos ei vain Justiinalle tule olo täällä liian raskaaksi. (Justiina nauraa, kääntyy ja -poistuu vasemmalle.) Äsken lähtiessäni portilta taloon ajattelin elämäni kerrankin kääntyvän rauhallisille urille. Olen tapellut velkojeni kanssa tähän asti. Olisin ehkä saanut jotakin aikaan maailmassa, ellei aina olisi pitänyt seistä hattu kädessä pankkien ovilla. — Ja nyt, kun taloudellinen asemani helpottuu, vielä tämä. (Pyyhkäisee kädellään silmien yli.) Miten kaunis nainen hän vieläkin on... arvokas ja sivistynyt ihminen. Mistä hän kaiken sen on saanut? Mistä tämä metamorfoosi? TOHTORI kuivasti. Ulkopuoli tädiltäsi, sisäpuoli elämältä, tiedot minulta ja huumorin puoli Veräjän torpan vaarilta. (Justiina työntää senaattorskan rullatuolin sisään). SENAATTORSKA Robert! LAAMANNI menee hänen luokseen. Hyvää iltaa, täti! Pitkästä, pitkästä aikaa! SENAATTORSKA Tervetuloa taloosi, Robert! (Katselee häntä.) Harmeliuksia olet. Missä on vaimosi? LAAMANNI Vaimoni tulee junalla. Tulin bussilla. Tahdoin kävellä kotiin. Kuljeskelin vähän talon liepeillä. SENAATTORSKA Olemme odottaneet sinua kauan. LAAMANNI Lähdin niin pian kuin oli mahdollista. Täti ei ole paljonkaan muuttunut. SENAATTORSKA Olen sairastanut kymmenen vuotta. LAAMANNI Minä tiedän. Tädin elämä ei ole ollut helppoa. SENAATTORSKA Tahdon sanoa sinulle terveisiä Fredrikiltä. Hän ei saanut itse sanotuksi, mutta hän jätti talon sinulle, jotta hänen sukunsa jatkuisi. Hän muuttui ennen kuolemaansa, tuli järkiinsä, ajatteli sukuaan ja oli huolissaan, ettei sinulla ollut poikaa.( Laamanni, Justiina ja tohtori säpsähtävät.) Hän toivoi sinun hoitavan Harmaalahtea paremmin kuin hän. LAAMANNI Hyvä on. Ei puhuta siitä enempää. Minäkään en ole syytön. (Justiina poistuu.) Kuinka täti antoi haudata itsensä tänne? Miksette koskaan tullut kaupunkiin? SENAATTORSKA Ei näistäkään asioista puhuta. Me jouduimme pois elämän sivuteille. Meidät unohdettiin tänne takamaille. Me katselimme täältä ja pidimme vanhasta kiinni. TOHTORI Keisari vainajan syntymäpäivänä pukeutui senaattori univormuun ja istui päivällispöydässä kaikkine kunniamerkkeineen. LAAMANNI Sen minä uskon. TOHTORI Itsenäisyyden hän kyllä tunnusti, mutta Svinhufvudia vihasi kagaalina. JUSTIINA sisään. Luulen rouvan juuri ajavan kujalta rappujen eteen. LAAMANNI Justiina, jos tämä on teille vastenmielistä ja raskasta... JUSTIINA katsoo häneen kylmästi. Tämä kuuluu työhöni. Olen aina täyttänyt velvollisuuteni tässä talossa. (Menee ulos). SENAATTORSKA Robert, Justiina on tämän talon palvelija. Hän ottaa vaimosi vastaan kuten palvelijan tulee. LAAMANNI Täti, miksi ette kirjoittanut minulle mitään heistä? SENAATTORSKA Minä ilmoitin sinulle huolehtivani tytöstä ja lapsesta ja sen olen tehnyt. Sentimentaalisuutta ei näissä asioissa tarvita. Harmeliuksen suvussa ei tähän asti ole kiinnitetty huomiota sellaisiin asioihin. LAAMANNI Olin unohtanut talon tavat. (Kuuluu miten hevoset ajavat rappujen eteen sekä ääniä ulkoa. Tohtori menee ulos. Laamanni seisoo liikahtamatta takan vieressä. Ensiksi tulevat Justiina ja sisäkkö, sitten Matti tavaroita kantaen. Heidän jäljessään laamannitar ja Riikka sekä oopperalaulajat Oramaa ja Andersson, viimeksi tohtori.) ROUVA On tämä taloon tuloa! Ei ihmistä missään. Vain tuo kuski, jolta ei hohtimillakaan saa sanaa suusta. RIIKKA Täällä on ihanaa! ANDERSSON Hieno talo! Oikein fiiniä! LAAMANNI Hilda, tässä on täti Agnes. ROUVA Vai olet sinäkin siellä, Robert? Hyvää päivää, senaattorska. Voi Robert, eikä mitään vastaanottavaisia omassa kartanossaan! Jaaha, saanko minä esittää, senaattorska, oopperalaulajat Andersson ja Oramaa. Herrat tervehtivät senaattorskaa). LAAMANNI Riikka, tässä on täti. Täti, näin suuri tyttö minulla on. Sellainen villivarsa. SENAATTORSKA Tule tänne, Riikka! Tervetuloa vanhan isotädin luokse! (Riikka katsoo senaattorskaa ja suutelee häntä äkkiä). ROUVA Anteeksi, senaattorska, että tulemme näin myöhään, mutta Robertilla oli niin kiire tänne, ettei suostunut jäämään aamujunaan. Hauskaa, tohtori, nähdä teitä täällä! Onpa edes yhdet tutut kasvot. Talo on aivan kuin museo. ORAMAA on mennyt taffelipianon hio ja avaa sen. Tässähän on suorastaan spinetti. Kuule, Andersson! (Soittaa.) Voi, kuinka liikuttavaa! ROUVA Toivottavasti kaikki huoneet eivät ole näin museomaisia. Voi, Oramaa, mikä kauhea kapine! JUSTIINA Tahtoisiko rouva tulia katsomaan huoneita? ROUVA Eikö Robert ole järjestänyt meille edes huoneita? Onko täällä kylpyhuonetta... suihkua? Junassa oli hirvittävän kuuma. JUSTIINA Talossa ei ole kylpyhuonetta, mutta sauna on lämmitetty. ROUVA Tämähän on keskiaikaa! En voi kärsiä saunaa. Sulkekaa ovet ja ikkunat, täällä on hirveä veto. Kurkkuni on jo käheä. RIIKKA Äiti, älä toru! Täällä on niin ihanaa! Aivan kuin sunnuntai! Matti ja Olavi tulevat tavaroita kantaen. Olavi tervehtii. Laamanni katselee häntä. ORAMAA Sauna on suurenmoista! ROUVA Olaville. Varovasti, nuori mies, siellä ovat lääkepulloni. (Laamanni nojaa tuoliin, katselee Olaviin kiinteästi). SENAATTORSKA Jos Justiina järjestäisi herrasväen heidän huoneisiinsa. ROUVA Tekö olette emännöitsijä? JUSTIINA Kyllä, rouva. ROUVA Laamannittareksi minua sanotaan. JUSTIINA Kyllä, laamannitar. ROUVA No, emännöitsijä, nyt sitä tuli komentoa taloon! Vaikka kyllä minusta kaikki palvelijat pitävät. Minä tuon niille aina puserokankaita matkoilta palatessani. LAAMANNI Mutta, Hilda... Me olemme täällä tädin vieraina. SENAATTORSKA Minä olen vanha, sairas ihminen. Rouvasi on oikeassa. Komento talossa kuuluu rouvallesi. Minä muutan pian Alataloon Fredrikin toivomuksen mukaan. LAAMANNI Tätiä ei tästä talosta karkoiteta. ROUVA Voi, en minä pahaa tarkoittanut. Mutta minä vaadin täsmällisyyttä taloudessani, vaikka olenkin taiteilijatar. Mieheni puuro pitää aina olla valmiina kello 8 ja kaksi kahden minuutin munaa, ymmärrättekö te — kahden minuutin... SENAATTORSKA Justiina, ohjaa herrasväki heidän huoneisiinsa. Tohtori, auttakaa minut pois. Olen väsynyt. Tulen myöhemmin kanssanne illalliselle. (Senaattorska poistuu tohtorin työntämänä). ROUVA Sangen tiukkasilmäinen ihminen tuo senaattorska. Mammani varoitti, mutta kyllä minä tässä talossa ohjakset käsiini otan. ORAMAA ja ANDERSSON Hyvä, hyvä! Uusi aika! ORAMAA Kuulkaa, tuo museo-senaattorska on peloittava. (Olavi ja Matti kantavat suurta matkalaukkua sisään). OLAVI Minnekä tämä viedään? ROUVA Minun huoneeseeni. Kuulkaa, emännöitsijä, ottakaa nämä tavarat mukaanne. Robert, tule näyttämään meille taloa. LAAMANNI on katsellut Olavia. Kyllä. (Olavi ja Matti poistuvat). ROUVA Kuka tuo mukavan näköinen nuori mies on? JUSTIINA Minun poikani. ROUVA Vai niin. Oletteko naimisissa? Asuuko teitä koko perhe täällä? JUSTIINA Ainoastaan minä ja poikani. ROUVA Anderssonille, joka on soittanut jazzia pianolla. Hyvä Jumala, mikä kamala laatikko. Lakatkaa, Andersson! Robert, tule. Kolkolta tuntuu. Sanoinhan minä, että olisi parempi myydä talo heti. ORAMAA Te olette kuin luotu kartanonrouvaksi, Hilda rouva. Tästä tulee ihana tanssisali. ROUVA Kyllä, kun vain saamme tänne flyygelin. Mitä sinä tuijotat, Robert? (Laamanni katselee ikkunasta ulos.) Aivan kuin haamuja näkisit. Kyllä minä tätä paljon komeammaksi kuvittelin. Harmaalahden kartano! Eihän tämä ole kuin suurenpuoleinen talonpoikastalo. TOHTORI palaa. Jos minä lähtisin kotiin päin. Tervetuloa Harmaalahteen ja tervetuloa tohtorilaan käymään! LAAMANNI Jäähän illalliselle. Olethan sinä aina ollut täällä kuin kotonasi. TOHTORI Teillä on paljon tekemistä tänä iltana. Palaan huomenna. ROUVA huutaa. Robert! TOHTORI Mene vain! LAAMANNI Hyvää yötä sitten! (Lähtee, ovessa tulee Justiina häntä vastaan.) Justiina! (Aikoo sanoa jotain, mutta poistuu). TOHTORI Justiinalle. Noh, miltä tuntuu? Tule pois tohtorilaan. — Ehdot saat itse sanella. — Hänen makunsa naisiin nähden on mennyt alaspäin. JUSTIINA Minusta se on pysynyt muuttumattomana. TOHTORI Älä tee vääryyttä itsellesi. JUSTIINA En puhu itsestäni, vaan tuosta typerästä Tiinasta. Tohtori poistuu Justiinan kanssa. Riikka palaa vähän ajan kuluttua. Olavi tulee peitteitä kantaen). RIIKKA Kuka sinä olet? OLAVI Minä olen Olavi. RIIKKA Onko Justiina äitisi? OLAVI On. RIIKKA Tiedätkö sinä yhtään linnunpesää täällä? Onko niitä puutarhassa? Hangossa ei ollut linnunpesiä. En ole koskaan eläissäni nähnyt linnunpesää, tuollaista suloista, pehmeätä pesää, jossa on pieniä munia. OLAVI Kai minä löydän neidille jonkin pesän. RIIKKA Eihän niiden päälle saa hengittää, eikä saa puhua, kun niitä katselee. Eikö niin? Muuten lintu hylkää pesän. OLAVI En tiedä... niin sanotaan... (Lämpöisesti.) Minä haen monta linnunpesää neidille. ESIRIPPU II Kuvaelma Seuraavana aamuna. Rouva tulee puutarhasta elegantissa kesäleningissä, hattu kädessä. Laamanni tulee hänen perässään. ROUVA Navettaan ja talliin en lähde. Sen ihanuuden haisevan puolen saat pitää itse. Jo riittää, että olen tässä kuumuudessa juossut kanssasi puistossa ja kuunnellut maisterimuistojasi. LAAMANNI Hilda, pehtori odottaa meitä siellä. ROUVA Sinne sinä et minua saa. (Aukaisee pianon kannen, alkaa soittaa ja laulaa). LAAMANNI huutaa. Riikka, tuletko mukanani navettaa katsomaan? RIIKKA vasemmalta. Tulen isä. Se on hauskaa! (Viitaten äitiinsä hiljaa.) Anna hänen olla. (Laamanni ja Riikka poistuvat. Rouva soittaa ja laulaa Sibeliuksen Trianonia. Verannan ovelle tulee Olavi arkana suuri ruusukimppu kädessä. Jää kuuntelemaan. Rouva kääntyy ja keskeyttää laulunsa.) OLAVI En ole koskaan maailmassa kuullut niin kaunista laulua. Laamannitar on suuri laulajatar. ROUVA huvittuneena. Vai niin, miellyttääkö lauluni tämän vanhan laatikon säestyksellä? OLAVI Minä pyydän anteeksi. Puutarhuri lähetti kukat, jotka rouva oli pyytänyt. Ei kai rouva pahastu, että jäin kuuntelemaan? Se oli kovin kaunista! ROUVA Soitatko sinä itse? OLAVI Kuka minua olisi opettanut! Olen vain puutarhatyössä. Joskus on kirkossa ja seuratalolla ollut konsertti ja äiti on vienyt minut sinne, mutta teidän laulunne on paljon kauniimpaa. ROUVA Mikä sinun niinesi on? OLAVI Olavi. ROUVA Teitkö itse tämän kukkavihon? OLAVI Kyllä. ROUVA Sinulla on taiteellisia taipumuksia. Puutarhuriksiko sinä aiot? OLAVI En. Tahtoisin lukea ja päästä yliopistoon ja paljon muuta. ROUVA Mitä se paljon muuta on? OLAVI Tahtoisin nähdä elämää, ihmisiä, maita, meriä! (Olavi kumartaa ja poistuu). TOHTORI tulee. Hyvää huomenta, Hilda rouva! Huomenta, Olavi! No, laamannitar, miltä tuntuu Harmaalahdessa? Eivät kai Harmaalahden haamut häirinneet untanne? ROUVA Vierasta tämä on, tohtori. Talo täynnä vanhaa rämää ja kaikki niin omituisen jäykkää. Pehtori kuin puusta veistetty, mamseli tehty marmorista. Puutarhapoika lienee ainoa ihminen, joka on ihastunut musiikkiin ja minuun. Ainoa ihailijani tähän asti. TOHTORI Hm, lahjakas poika. ROUVA Onhan talo kaunis, mutta se yksinäisyys. Roberthan aikoo erota virastaan ja jäädä tänne. Minähän kuolen ikävään täällä! Puhukaa te hänelle järkeä. TOHTORI No, no, rouva, onhan täällä seuraakin. Nimismies ja apteekkari skruuvaavat, eläinlääkäri soittaa kitaraa, Yli-Lehtisen isännällä on saxofoni, Saarentaustan vapaaherra puhuu lapsenruokkojuttuja ja ruustinna soittaa Ukko-Noaa taffelipianolla, rovasti harrastaa lukusijoja ja pitäjän nuoriso pyytää teitä varmasti esiintymään kesäjuhlissaan. ROUVA Älkää laskeko leikkiä, tohtori. En aio antaa haudata itseäni tänne. Minä tarvitsen kaupunkia, ihmisiä, valoa ympärilleni, tarvitsen haltioitunutta yleisöä, ihailevia miehiä. TOHTORI Hyvänen aika, rovastia en voi taata, mutta me muut tulemme yrittämään parastamme. Ainakin, mitä minuun tulee. ROUVA Te vanha syntinen! Minä esiinnyin viime talvena Pariisissa lähetystön itsenäisyysjuhlassa. Se oli huumaavaa. Ajattelen syksyllä tehdä konserttimatkan Saksaan ja minun pitää harjoitella sitä varten, vaikka mieheni ei ensinkään pidä näistä matkoista. (Lyö muutaman akordin.) Voi tätä vanhaa rämää! LAAMANNI tulee pehtorin kanssa. Pehtori jää ovelle. Se olisi taas kallis matka minulle. Älä häiritse sunnuntairauhaa, Hilda. Päivää, Stenius! Istukaa tänne, pehtori! TOHTORI Päivää! Tuletpa sinä sopimattomaan aikaan. Me täällä harjoitamme ensiluokkaista flirttiä. ROUVA Ei Robert siitä välitä. Hän ei ajattele muuta kuin taloa. Mutta minäkin tahdon jotain lystiä. Robert, sinun pitää ostaa auto. Mitä hyötyä tästä perinnöstä muuten on? Pehtori, onko teillä ratsuhevosta? Millä minä muuten saan aikani täällä kulumaan? PEHTORI Ei täällä ole maailman sivu kukaan hevosen selässä istunut, paitsi nuo pikkupojat hevosia hakaan kuljettaessaan. Eikä täällä ole yhtään selkähevosta. ROUVA Entä vaunuhevosia? Onko muita kuin nuo kaakit, jotka eilen lähetitte vastaan? PEHTORI Ei ole, kun senaattori vainaa niin harvoin ajeli. Työhevosia meillä vain on. ROUVA Robert, sinun täytyy ostaa kunnollisia hevosia. LAAMANNI No, no Hilda, tässä on niin monta muuta tärkeämpää rahanläpeä. PEHTORI Se on nyt sillä tavalla, että se navetan välikatto on ihka ensiksi laitettava, kun talvella piikakin putosi ylisiltä. Sitten kun ei valjaista eikä ajokaluista ole tietoakaan. TOHTORI Jaha, nyt se alkaa se maatalouden ihanuus. ROUVA Enkö minä sanonut, pois koko roska. Minun tekisi niin äärettömästi mieleni Välimerelle. Ajatelkaa, suuressa valtamerilaivassa ylhäisten ihmisten seurassa. Sanoin heti Robertille, että myy tämä talo ja ota rahat. Tarvitsemmeko me näitä huolia? (Menee ruokasalin ovelle ja huutaa.) Emännöitsijä, tuokaa meille whiskyä ja soodavettä. TOHTORI Mikä ihana ajatus tässä kuumuudessa. ROUVA Talo myydään ja ostetaan huvila Hangosta, joka on tämän maan ainoa mondeeni paikka. LAAMANNI Hilda, taloa ei myydä... Sitä paitsi tädillä on oikeus asua täällä elinikänsä. ROUVA Jätä hänelle asuinoikeus, mutta myy. (Panee kätensä laamannin kaulalle.) Mutta kyllä me tämän hoidamme. On sitä ennenkin hoideltu itsepäisiä miehiä. (Justiina tulee tuoden whiskylaseja ja sooda-pulloja). LAAMANNI ei huomaa häntä. Katsos, tohtori, tuolla lailla niitä miehiä hoidellaan ja pidellään. Minkäs heille voit? TOHTORI Kyllä huomaan, että Hilda rouva osaa miehiä käsitellä. LAAMANNI Varo vain sinäkin! (Justiina tarjoaa whiskyä kivettynein kasvoin. Laamanni ei huomaa häntä. Sanoo nauraen pehtorille.) Varokaa vain, pehtori, tätä meidän rouvaamme, hän on tottunut kesyttämään karhujakin. (Laittaa itselleen whiskyä.) Niillä on tullut tavaksi Helsingissä, milloin joltakulta ministeriltä tarvitaan määrärahoja, panna rouvani ministerin viereen istumaan ja kyllä lähtee. (Katsahtaa äkkiä ylös Justiinan kivettyneisiin kasvoihin ja hätkähtää). ROUVA Ne hemmottelevat minua, tohtori. Kyliä minä tavallisesti saan mitä tahdon. Jos ei muu auta, laulan vähäsen, katson silmiin ja sitten ne sulavat. (Justiina tarjoaa). PEHTORI Ei rouvan nyt sentään pitäisi ajatella talon myymistä, kun se kerran on vanha sukutila. LAAMANNI Ei millään, Mäkelä, mieluummin ostetaan tilalle ratsuhevoset. ROUVA Kyllä minä saan mitä tahdon, olen aina saanut. Miehet vähän aikaa pyristelevät vastaan, mutta sulavat sitten kuin vaha, kun heitä oikein osaa käsitellä. PEHTORI Aijai! TOHTORI Oikein! ROUVA Eivät miehet ole kuin suuria lapsia. Pysyvät hyvällä tuulella, kun heidän kanssaan leikkii ja jurnuttavat saaden kaikenlaisia päähänpistoja, kun heidät jättää yksin. Kun miehiltä jotain haluaa, pitää auttaa heitä eikä odottaa sitä, milloin he itse keksivät. Mies itse ei keksi mitään. LAAMANNI Kuuletko, tohtori? TOHTORI Kuulen ja ihailen. ROUVA Kyllä minä miehet hoidan, kun heitä vain on. Ja lysti heitä on hoitaa. TOHTORI Aijai, hän on vaarallinen! Kuinka meidän vielä käy, pehtori? (Justiina aikoo poistua). ROUVA Joko me pian saamme kahvia? Ja muistakaa, miehelleni pitää aina olla paahtoleipää kahvipöydässä. JUSTIINA Kyllä, laamannitar. (Poistuu). ROUVA En eläissäni ole nähnyt noin jäykkää ihmistä. On kuin mikäkin haamu. (Tohtori ja laamanni katsovat muualle). PEHTORI yskäisee. Kyllä Justiina mukava ihminen on. Senaattori piti hänestä. Kukaan muu ei kelvannut hoitajaksikaan, ei hänelle eikä senaattorskallekaan. ROUVA katsoen laamanniin. Onko hän nyt niin luotettava, että hänelle voi uskoa kaikki tavarat? Hänellähän on ollut tilaisuus viedä vaikka mitä. PEHTORI Voi, voi! LAAMANNI Hilda hyvä, Justiina on ollut talon varmuuslukko. ROUVA Kyllä ne lukot tunnetaan. Kun niillä ei ole minkäänlaista silmälläpitoa. PEHTORI nousee kiusaantuneena. Laamanska hyvä! TOHTORI Justiina on kaiken epäilyksen yläpuolella. PEHTORI Siellä rakennusmestari odottaa. Saanko lähettää Olavin tuomaan piirustukset tänne? LAAMANNI Hyvä on. Pehtori poistuu. Oramaa ja Andersson tulevat). ORAMAA Mikä julma otus siinä oli? ROUVA On se pehtori. Mikäkin tomppeli. Meidän täytyy saada sellainen pehtori, jolla on hienot ratsusaappaat ja jonka kanssa minä voin ratsastaa kirkonkylään. Robertista ei ole ratsastajaksi. ANDERSSON Ihastuttavaa! Siltalan pehtoori. Minä lähden maanviljelyskouluun ja Hippodromiin. ORAMAA Ja minä kirjoitan operetin. Harmaalahden pehtoori. (Alkaa soittaa). TOHTORI verannan ovella. Hiljaa nuoret herrat. Pitäjän moraalitarkastus saapuu. ROVASTI tulee ruustinnan kanssa. Saako tulla? Häiritsemmekö? LAAMANNI Hyvää päivää, tervetuloa, rovasti! Tämäpä oli ystävällistä! Päivää, ruustinna! Tässä on rouvani. Ruustinna ja rovasti tervehtivät ensin rouvaa ja tohtoria, sitten Oramaata ja Anderssonia, jotka livistävät. ROVASTI Herran rauhaa. Kuljimme tästä ohi Amandan kanssa ja ajattelimme, että mennäänhän vanhan ystäväni poikaa tervehtimään. Kuulimme, että saavuitte eilen. ROUVA Olkaa hyvä ja istukaa. RUUSTINNA En ollut tässä surutalossa hautajaisten aikana. Ne hautajaiset toimitettiinkin sellaisessa hiljaisuudessa. LAAMANNI Valitettavasti emme ennättäneet ajoissa ulkomailta kotiin. RUUSTINNA Me kyllä kuulimme. Oli kovin surullista, että vieraat kädet saattoivat ystävämme hautaan. Mutta Martin puhui hänen haudallaan niin sydämellisesti, että koko kirkkokansa itki. ROVASTI On siitä pitkä aika, kun laamanni viimeksi oli näillä mailla. Kovin yksinäistä tässä talossa on ollut, kun Fredrik vainaja oli niin vieraantunut kaikesta. LAAMANNI Niin, omalaatuisensa erakkoluonne hän oli aina. RUUSTINNA Ja laamannitarhan ei ole koskaan ollut näillä main? ROUVA Niin, kun mieheni oli niin kovin turhanpäiväisestä seikasta riitaantunut setänsä kanssa. ROVASTI yskäisee. Rakas Fredrik oli niin raskas luonne. Ikävintä oli hänen vihamielinen suhtautumisensa kirkkoon ja seurakuntaan viimeisinä aikoina. RUUSTINNA Ei hän viime vuonna suostunut pitämään lukusijojakaan talossaan. TOHTORI Ruustinna hyvä, sairas ihminen. ROVASTI Niin, ehkäpä nämä maalliset asiat olivat jo kaukana hänestä. JUSTIINA tulee ovelle. Laamannitar, kahvi on valmista. ROUVA Tullaan kohta. (Justiina poistuu). RUUSTINNA tohtorille hiljaa. Vieläkö tuo ihminen on talossa? TOHTORI samaten. Ruustinna, muistakaa evankeliumia. RUUSTINNA ääneen. Tuo nainen, joka ei päästänyt Martinia antamaan sairaalle viimeistä ehtoollista. TOHTORI Ruustinna hyvä, minun määräyksestäni. RUUSTINNA Vai niin, eipä ollut ensimmäinen kerta, kun riistitte kirkon lohdutuksen kuolevalta. TOHTORI Minä uskallan olla vähän eri mieltä tästä lohdutuksesta. RUUSTINNA Senhän me kyllä olemme kokeneet. TOHTORI rouvalle. Ruustinna ei pidä minusta. Hän ei hyväksy minua. Varoitan teitä jo etukäteen. Meillä on vanhaa kaunaa. RUUSTINNA Tohtori liioittelee. TOHTORI Vanhaa vihaa, rajariitoja hengen ja ruumiin valtakunnan välillä. ROVASTI Tohtori on tunnettu rienaaja, mutta kärsivällisyytemme on suuri. ROUVA Saanko pyytää kahville? (Avaa ruokasalin oven). OLAVI tulee ulko-ovelle piirustukset mukanaan. LAAMANNI toisille. Olkaa hyvä, käykää kahville. Minä katselen ensin näitä pehtorin lähettämiä navetan piirustuksia, sillä rakennusmestari odottaa. (Kaikki muut menevät ruokasaliin. Laamanni ottaa piirustukset ja istuu tuolille. Olavi seisoo oven luona katsellen. Laamanni on katselevinaan piirustuksia, sanoo yht'äkkiä.) Tule lähemmäksi, Olavi! (Olavi lähestyy ja seisahtuu pianon luo. Hiljaisuus.) Onko äitisi puhunut sinulle? OLAVI Ei ole. LAAMANNI Mutta sinä tiedät kuitenkin? OLAVI Tiedän. Ihmiset ovat silloin tällöin vihjailleet. LAAMANNI Etkö ole kysynyt äidiltäsi? OLAVI En. LAAMANNI Miksi et ole? OLAVI Ei sellaisesta puhuta. LAAMANNI Oletko kovin katkera minulle? OLAVI En ole. Näin sitä kai usein maailmassa tapahtuu. LAAMANNI Äitisi tahtoo lähteä pois täältä. OLAVI Minä kyllä ymmärrän sen. LAAMANNI Ja sinunkin pitäisi lähteä. OLAVI Onhan sitä tilaa maailmalla. Minun on pidettävä huolta äidistäni. LAAMANNI Mutta ellet sinä lähtisikään, vaan jäisit tänne? OLAVI Äiti tahtoo, että menisin teollisuuskouluun. LAAMANNI Mutta jos jäisit tänne? Riikalle tulee kotiopettaja, lukisit ylioppilaaksi hänen johdollaan tai tulisit Helsinkiin kouluun? OLAVI Että minä pääsisin lukemaan! Että saisin jäädä tänne! Entäs äiti? LAAMANNI Äiti kyliä suostuu siihen. Hän lähtee pois. Sinä jäisit tänne ja lukisit. OLAVI Että minä pääsisin lukemaan! (Kyyneleet silmissä.) Ajattelin kuitenkin lukea, vaikka teollisuuskoulun jälkeen. Olen nähnyt unta siitä. Kun vain jaksaisin lukea työajan jälkeen! LAAMANNI Ei sinun tarvitse tehdä muuta työtä. Sinä tulet asumaan täällä talossa. Tuolla Riikan huoneen viereisessä kulmahuoneessa. OLAVI Minäkö? LAAMANNI kävelee edestakaisin. Aion ottaa sinut talooni ja kouluttaa kaikessa hiljaisuudessa. OLAVI Entäs äitini? LAAMANNI Hän tulee olemaan mielissään siitä. Mutta tästä ei saa tulla skandaalia. Sinä et koskaan saa ilmaista, missä suhteessa olet minuun. OLAVI Entäs rouvanne? LAAMANNI Tulen sanomaan hänelle, että aion antaa sinun opiskella, koska olet lahjakas poika. OLAVI Olen uneksinut joskus... (Hiljaisuus. Äkkiä.) Saanko näyttää teille, mitä olen kirjoittanut? LAAMANNI Luonnollisesti. Kaikki, mitä olet kirjoittanut ja tehnyt. Sinä jäät luokseni ja saat kaiken, mitä tarvitset. Otan sinut mukaani kaupunkiin ensi viikolla. Hankimme sinulle parempia vaatteita. OLAVI Ettei teidän tarvitse hävetä minun takiani? LAAMANNI Minä tiedän, ettei minun tarvitse hävetä sinun takiasi. Olethan sinä Justiinan poika. OLAVI kädet silmillä. Saanko minä... saanko minä...? Se on niin lapsellista... Olen joskus kuvitellut, että luen omin voimin, pääsen yliopistoon ja luen tuomariksi. Sitten tulisin luoksenne ja sanoisin: isä. Olisinhan minä lukenut paljon enemmän, mutta olen pienestä asti työskennellyt puutarhassa ja iltaisin aina niin väsynyt, että olen nukkunut melkein paikalleni. Aamuisin olen noussut aikaisemmin ja lukenut. Talvisin piilotin kynttilän äidiltä, kun äiti pelkäsi, etten nukkuisi tarpeeksi. (Hiljaisuus.) Saanko minä koskaan sanoa: Isä? LAAMANNI nousee ja ravistaa häntä olkapäästä. Kahden kesken, poikani. Eihän se kuulu kenellekään muulle. OLAVI Isä... On niin kummallista! Olen lukenut kaikki teidän kirjoituksenne, kaikki teidän puheenne, kaikki mitä teistä on ollut lehdissä. Äidillähän on kaikki teidän kirjoituksenne ja kirjanne. Emme ollenkaan hyväksy teidän mielipiteitänne, mutta äiti on aina lukenut kirjojanne. LAAMANNI Vai ette hyväksy? Taidatte olla sosialisteja molemmat? OLAVI Niin olemme, me kuulumme työväenluokkaan. Mutta minulle on isä aina ollut vähän kuin Jumala. LAAMANNI kääntyy poispäin, kävelee ovea kohden, palaa. Sinä et siis ole vihainen minulle? OLAVI En, eikä äitikään ole. Sellaista on elämä, sanoo äiti. On meillä välistä ollut hauskaakin äidin kanssa. Saanko minä kertoa tästä äidille? LAAMANNI Saat, ja sano, että minä pidän sinusta. OLAVI nielaisee. Kyllä minä sanon. (Toisesta huoneesta huudetaan. »Robert»). LAAMANNI -pyyhkäisten silmiään. Vie nämä piirustukset pehtorille, tehköön mitä tahtoo. Näkemiin, Olavi. (Poistuu. Justiina tulee ruokasalin ovessa häntä vastaan.) Minä pidän Olavista, Tiina. (Menee ruokasaliin. Justiina nojautuu seinään). OLAVI hiljaa. Äiti, ja minä pidän hänestä. Minä jään tänne Harmaalahteen hänen luokseen. Luen ylioppilaaksi, pääsen yliopistoon. Äiti! (Nostaa Justiinan ylös.) Minä saan sanoa. »Isä» kahden kesken. JUSTIINA Älä hulluttele, Olavi, päästä minut. (Hervottomana.) Sinä siis jäät tänne. OLAVI Niin, jään tänne, äiti. Saan huoneen Riikan huoneen vierestä. JUSTIINA Hyvä on, kun sitten vain muistat käyttäytyä hyvin. OLAVI Minä käyn sinua katsomassa — aina. JUSTIINA hymyillen. Totta kai. (Kokoaa viinilaseja tarjottimelle.) Mene nyt, Olavi. Tulevat kohta tänne. (Olavi juoksee ulos piirustuksia heilutellen. Justiina luhistuu seisoessaan pöydän ääressä, aivan kuin ei jaksaisi nostaa tarjotinta. Nyyhkytys vavisuttaa hänen ruumistaan. Rouva ja ruustinna tulevat ruokasalista.) ROUVA Justiinalle. Justiina veisi vielä kuumaa kahvia herroille. Ruustinna on hyvä ja istuu tänne mukavampaan tuoliin. (Justiina poistuu). RUUSTINNA Kiitos, laamannitar. Täällä on paljon viileämpää. Niin, minulla olisi vähän asiaa laamannittarelle. ROUVA Antaa miesten jutella siellä. Meillä on täällä paljon mukavampaa. RUUSTINNA vilkuillen ympärilleen. Joko tuo ihminen lähti? ROUVA Jaa, tämä meidän emännöitsijämmekö? RUUSTINNA Niin, tuo kamala ihminen. Minä arvasin, ettei laamannitar taida ollenkaan olla selvillä tämän talon tapahtumista. ROUVA En vähääkään. Miehenikin on ollut poissa täältä kaksikymmentä vuotta. RUUSTINNA Niin on ollut. Eikä hän siis ole kertonut laamannittarelle mitään? Mutta, rakas laamannitar, tämä mitä nyt kerron, on ainoastaan meidän keskeinen asia. Tiedän, ettei teillä ole täällä muita ystäviä kuin tohtori, ja pidän niin kuin kristillisenä velvollisuutenani selvitellä teille eräitä kiusallisia ja suurta pahennusta herättäneitä seikkoja tässä yhdyskunnassa. Erikoisesti tuon ihmisen suhteen, joka täältä äsken lähti. ROUVA Vai niin, minä arvasin ensi silmänräpäyksessä, että tässä on koira haudattuna, koska tuo emännöitsijä on niin vapaasti saanut hallita kaikkea täällä. Oliko hänellä ehkä jonkinlainen erikoinen suhde mieheni setään? RUUSTINNA Voi, voi, laamannitar, tuolle ihmiselle on kaikki mahdollista. Ajatelkaa, hän ajoi Martinin ulos täältä, kun Martin olisi tullut lohduttamaan vanhaa ystäväänsä hänen kuolinvuoteelleen. Ja samaten hän ei laskenut ketään ihmistä senaattorskan puheille. Ajattelin, että kyllä minun velvollisuuteni on avata laamannittaren silmät. ROUVA Hänellähän on myös poika? RUUSTINNA Niin, eikö laamanni ole kertonut mitään? ROUVA Ei kerrassaan mitään, vaikka olen kysellytkin. RUUSTINNA Niin, kyllä sen arvaa. Ikäväähän se on kovasti, mutta maailmassa on niin monenlaisia suhteita. ROUVA Hyvänen aika! Minä vähän ajattelin poikaa katsellessani, että hänellä on kuin vähän säätyläispiirteitä. Ei suinkaan hän vain ole sedän? Sehän olisi kauheata! RUUSTINNA Niin, on sitä vähän puhuttu vanhaan patruunaankin, ja kuka tietää, minkälaista elämää täällä on vietetty? Mutta totta puhuakseni — asia on vielä ikävämpi. ROUVA Ruustinna hyvä, puhukaa vain. RUUSTINNA Kuka nyt niitä kaikkia ihmisten juttuja tietää, mutta... (katselee ympärilleen) ... kyllä kai minun velvollisuuteni oli selittää laamannittarelle... Ei kai laamannitar aio jättää tuota ihmistä taloon? ROUVA Tohtori ja mieheni suosittelevat häntä. RUUSTINNA Voi, hyvä Jumala, kyllä tämä on skandaali. Että tuo ihminen jäi taloon, kun laamannitar tuotiin tänne. Mitähän koko pitäjä sanoo? ROUVA Ruustinna puhuu vain selvemmin, mitä ruustinna tarkoittaa. RUUSTINNA katselee ympärilleen, melkein kuiskaten. Eikö laamanni ole kertonut, miksi hän riitaantui setänsä kanssa? ROUVA Hyvä Jumala! Ei suinkaan vain... Minullekin pisti sydämeen, kun katselin poikaa... ei suinkaan vain...? RUUSTINNA nyökkää päällään. Niin, laamannitar raukka, kyllä se taitaa olla niin. Vanha senaattori oli löytänyt heidät yhdessä eräänä yönä ja siitä hän suuttui laamannille iankaikkisesti. Senaattorska otti sitten tytön lapsineen taloon ja täällä hän on sitten hallinnut kuin mikäkin rouva. ROUVA Ja tuo ihminen on talossani, ja mieheni jättää hänet taloon äpäränsä kanssa. Tämä on kauhistuttavaa! RUUSTINNA Voi laamannitar raukka, minä tiedän, se on kovaa, mutta velvollisuuteni kristittynä ihmisenä oli ilmoittaa teille, jotta skandaali välttyisi. Ei kai teidän miehenne tuota ihmistä taloon jättäisi, mutta tuo tohtori, hänhän se on, joka sitä täällä pidättää. Puhutaan, että tohtorikin on vähän... ymmärrättehän...? ROUVA Minkälainen nainen talossani? Uskomatonta, että mieheni on tuonut minut tällaisen katon alle. Silmänräpäyksessä on hänen täältä lähdettävä! RUUSTINNA Rauhoittukaa, laamannitar, rauhoittukaa! Kyllä tästä hyvää tulee. Kaikki on tohtorin vehkeilyä. ROUVA Tämä on kirottu talo — voi aavistukseni! RUUSTINNA Herrat tulevat tänne päin. Jumala auttakoon teitä kärsimään tämän kaiken. Minä neuvoisin, ettei laamannitar näyttäisi tietävänsä mitään, etteivät herrat huomaisi. (Tohtori, laamanni ja rovasti tulevat.) Martin hyvä, laamannin herrasväellä on vielä varmasti paljon katseltavaa ja nähtävää. On jo aika meidän lähteä. LAAMANNI Saako vielä olla sikari, rovasti? Oli hauskaa taas kuulla paikkakunnan juttuja. Mitä kiirettä herrasväellä olisi? RUUSTINNA Martinilla on vielä ristiäiset kotona tänään. Eerolan nuori isäntä tulee poikaansa kastamaan. Herran haltuun, rakas laamannitar, toivon näkeväni teidät myös pian pappilassa! No, Martin! ROVASTI Niin, kyllä tässä jo vähän kiire olisi kotiin. Iloitsen seurakuntani puolesta teidän saapumisenne johdosta. Näkemiin, laamannitar, näkemiin laamanni! (Rovasti ja ruustinna, hyvästelevät ja poistuvat. Tohtori kumartaa. Laamanni saattaa vieraat ulos ja palaa). ROUVA seisoo yhteenpuristetuin huulin. Minä tahtoisin puhua kanssasi, Robert. Tohtori, olkaa hyvä ja jättäkää meidät kahden. LAAMANNI Miksi sinä olet niin juhlallinen? Mitä nyt on tapahtunut? ROUVA Sen tulet kohta näkemään. TOHTORI Lähden senaattorskan luo. — Taitaa ruustinna olla puhunut uutisia. Arvasinhan minä, kun hänellä oli niin kiire. (Poistuu). ROUVA Kyllä hän on puhunut. (Juoksee ympäri huoneita.) Kuinka monta äpärää sinulla on Harmaalahdessa? LAAMANNI Ainoastaan yksi. ROUVA Ja sinä et voinut puhua siitä minulle... ja tuot minut saman katon alle tämän naisen kanssa? LAAMANNI Puhua? On niin paljon, mistä emme ole puhuneet toisillemme. ROUVA Jos sinä nyt samalla tunnustaisit, paljonko sinulla niitä on. Ja niillekö sinun rahasi ovat menneet? LAAMANNI Ahaa! Kyllä minun rahani ovat kaikki menneet sinulle. Tätini on pitänyt tästä naisesta huolen. ROUVA Niin, sinullahan näkyy olevan rouvia enemmänkin. Minä kai olen tässä talossa aivan tarpeeton. LAAMANNI Turhaa on kai sinulta odottaa inhimillistä sääliä, Hilda. Tämä oli onnettomuus nuoruudessani. En ollut tietoinen siitä, että Justiina ja poika olivat täällä. En koskaan tiedustellut heidän kohtaloaan. Luulin, että tätini maksoi heille eläkettä. Tyydyin tähän halpamaisena pelkurina... koetin vain unohtaa... ROUVA Ja sinä nait minut, viattoman tytön, kertomatta mitään LAAMANNI Viattoman? Ohh!!! ROUVA Minulla ei ollut äpäriä. LAAMANNI Ei, sinulla oli hyvä lääkäri. ROUVA Sinä... Sinä uskallat? LAAMANNI Niin, minä uskallan tällä kertaa. ROUVA Ja sinulle minä olen ollut uskollinen, vaikka miehet ovat polvillaan rukoilleet minulta rakkautta! LAAMANNI No, no, Hilda, parempi olla puhumatta näistä asioista. ROUVA Tämä nainen käyttäytyy kuin mikäkin rouva talossa... ja tuo senaattorska-tätisi on meistä päärouva... Aiotko sinä jättää tuon naisen taloon? Aiotko sinä tehdä tästä talosta haaremin? Entäs tuo poika? LAAMANNI Minä aion kouluttaa pojan... Hänen äitinsä lähtee pois. ROUVA Aiotko ehkä ottaa pojan perilliseksesi? Hävittämään lapsesi omaisuutta? LAAMANNI Lain mukaan hän tulee kuitenkin perimään osan omaisuudestani. ROUVA itkien. Tämä on kuulumatonta! Minä tahdon heti pois täältä. Sinun täytyy myydä talo. Heti paikalla! Minun täytyy puhua asianajajan kanssa. Tämä on kauheata! Mitä hyötyä koko perinnöstä on? Minä sain luopua oopperaunelmistani sinun vuoksesi, koko laulajatarurani... mikä minä nyt olen? Sinun huushollerskasi. Hyvä Jumala, aiot heittää omaisuutesi piikojen pojille. Sinä olet tullut mielipuoleksi. (Juoksee itkien ympäri huonetta). LAAMANNI Huutosi on aivan turha. Sinä et tahtonut enempää lapsia. En tule hylkäämään poikaani. ROUVA Koko maailmalle tulen huutamaan, miten sinä olet kohdellut minua. SISÄKKÖ tulee. Anteeksi, laamanni. Saarentaustan vapaaherra ajoi juuri rappujen eteen ja kysyy, ottaako herraväki vastaan. Rouvakin on mukana. ROUVA Käske sisään! Hyvänen aika! (Kasaa liinansa ja hattunsa sohvalta.) Vie nämä pois ja sano, että kunnostavat teepöydän. (Järjestelee hiuksiaan peilin edessä.) Herranen aika, minne käsilaukkuni jäi? (Laamanni ojentaa käsilaukun. Rouva puuteroi nenäänsä taskupeiliin katsoen.) Mahtaako sisäkkö edes osata serveerata teetä? LAAMANNI katselee häntä pilkallisesti hymyillen. Kyllä kai Justiina osaa ottaa vieraita vastaan tässä talossa. (Vapaaherra ja vapaaherratar tulevat.) Hyvää päivää! Tervetuloa. VAPAAHERRATAR Hyvää päivää! Emme suinkaan häiritse? Kävimme pappilassa, ja Adolf tahtoi välttämättömästi poikkeamaan Harmaalahteen toivottaaksemme teidät tervetulleiksi pitäjään. VAPAAHERRA Oli hauskaa, että laamanni palasi vanhalle sukutilalle. Että tuo vanha Fredrik sentään loppujen lopuksi tuli järkiinsä. ROUVA Hyvää päivää, vapaaherratar. Tapasimmehan muutama vuosi sitten presidentin kutsuissa. Muistan vieläkin vapaaherrattaren ihastuttavan mustan samettipuvun. VAPAAHERRATAR Aivan oikein, nyt minäkin muistan. Adolf oli oikeassa väittäessään, että olin tavannut teidät. Adolfilla on erinomainen muisti. VAPAAHERRA Ainakin naisten suhteen. ROUVA Olkaa hyvä ja istukaa. VAPAAHERRATAR En ole ollut Harmaalahdessa moneen vuoteen. Miten senaattorska voi? LAAMANNI Verrattain hyvin, mutta hän on lepäämässä ja näyttäytyy harvoin. VAPAAHERRA Niin, Fredrik vainaja hautasi itsensä sekä rouvansa. Suuri originaali! Tiedättekö, että viime vuonna täällä käydessäni hän uhkasi testamentata talonsa kodittomien koirien kodiksi. Mutta taisi veri sentään olla vettä paksumpaa. LAAMANNI Vai kodittomien koirien kodiksi?... se sopii... VAPAAHERRA nauraen. De mortuis nihil... Hänellä oli päähänpistonsa! Puimakone taisi olla ainoa kone, jota hän talossaan kärsi, ja ruista taidettiin leikata sirpillä. LAAMANNI Niin, minä kuulin pehtorilta. ROUVA Ei autoa, ei traktoria, ei ratsuhevosta talossa ja aataminaikaiset vaunut. VAPAAHERRA Mutta kumma, kun hän sen väkensä kanssa tuli toimeen. Kun meillä kaikilla on ollut rettelöitä torpparien ja muonamiesten kanssa, on Harmaalahdessa aina ollut rauha. Mutta se kai johtui siitä, että hän erotti torpat jo ennenkuin laki tuli voimaan, ja muonamiehet saivat tehdä täällä, mitä tahtoivat. Se oli luultavasti pääasiassa tuon mamsellin, Justiinan ansiota. VAPAAHERRATAR Vieläkö Justiina mamselli on täällä? ROUVA Vielä, mutta ei kauan. VAPAAHERRA Tuollaiset museokapineet käyvät kai ajan oloon vähän epämukaviksi? Mutta oletteko kuulleet, mitä täällä kapinan aikana tapahtui? LAAMANNI Emme vielä. VAPAAHERRA Siitä on juttuja vaikka kuinka paljon! Kun punaiset tulivat kartanoa ryöstämään, seisoi Justiina portilla ja sanoi, etteivät he pääse sisään ennen kuin portilla on kirjoitettuna. »Museo, avoinna 11—3», eivätkä he sisään tulleetkaan, ja kaikki täällä säilyi, vieläpä itse Fredrikkin, joka kuulemma aina makasi pyssy vierellä. VAPAAHERRATAR Kyllä siitä juttuja on. Mutta, rakas laamannitar, aiotteko nyt jäädä tänne kokonaan? Entä musiikkinne? ROUVA silmäillen laamanniin. Tulemme vain kesäisin asumaan täällä. Sitä paitsi on minulle syksyksi suunniteltu konserttimatka Saksaan. VAPAAHERRATAR Miten ihastuttavaa, Adolf, laamannitarhan laulaa hurmaavasti. Meillä on parin viikon päästä suuret päivälliset Adolfin syntymäpäivänä. Toivomme, että laamannitar on niin ystävällinen ja ottaa nuottinsa mukaan. Veljeni tulee mielihyvin säestämään. (Keskustelevat keskenään). VAPAAHERRA Fredrik vainaja oli viimeinen originaali näillä mailla, kun Aliojan kapteeni ja Tourun patruuna Argillander kuolivat. Siinä sitten oli erinomainen pari. Voi niitä juttuja, kun Argillanderistakin kerrotaan. Nimismies Collander vainaja kertoi minulle, että he olivat jakaneet pitäjän Pitkälampea myöten kahtia. Oli nimittäin sovittu, että kaikki lehtolapset Pitkälammen oikealla rannalla ovat Argillanderin ja vasemmalla rannalla Kutunojaa myöten kapteenin. Eikä niistä sitten paljon käräjöity, kukin maksoi lapseneläkkeet omalla puolellaan. Mutta sitten oli tuolla vasemmalla puolen kerran puute piioista ja Collander valitti, että pitäjän asiat menivät vallan sekaisin, kun ei papoista saatu selvää ja käräjille uhkasi tulla eläkejuttuja. Collanderin piti kutsua papat luokseen ja järjestää rajat uudelleen. (Vapaaherra ja vapaaherratar nauravat, myöskin laamanni ja rouva yrittävät nauraa). LAAMANNI Taisin minä sedältäkin tuon jutun kuulia. VAPAAHERRA Niin, mutta sille Collanderillekin tapahtui vahinko. Sattui nätinpuoleinen emännöitsijä ja miesparka lankesi ja vihdoin tuli häät, vaikka ukko olikin siinä kuudenkymmenen korvilla. Kun hän sitten häitten jälkeen tuli käymään meillä, utelin, kuinka veljen nyt noin hullusti kävi. Collander sanoi. enhän minä aikonut ympätä jaloa verta pitäjän yhteiseen kansaan, mutta sattui vahinko. (Vapaaherra ja vapaaherratar nauravat, laamanni ja rouva yrittävät hymyillä.) Niin, nämä ovat niitä pitäjän juttuja, mutta täytyyhän laamannnin kotiutua. Toivottavasti te aiotte ruveta oikein viljelemään tilaanne? Jos saan olla avuksi neuvoillani, teen sen mielelläni. LAAMANNI Suuri kiitos, olenhan minä tässä kokematon, eikä juridiikkani paljon auta, mutta pehtori Mäkelä tekee luotettavan vaikutuksen. VAPAAHERRA Sallikaa minun antaa teille yksi opetus. lannoittakaa, lannoittakaa, lannoittakaa, ettei tarvitsisi lakki kourassa Jumalalta sadetta rukoilla. LAAMANNI Kaikesta päättäen on peruslannoitus maanviljelijäin kallishintaisin intohimo. VAPAAHERRA Niin, rahaa se tulee nielemään. Mutta noblesse oblige, omistus velvoittaa meitä suurtilallisia, vaikka se olisikin rahan kaivoon heittämistä. Kortti tuo ja kortti vie, mutta maanviljelys ei kannata. ROUVA Voi, vapaaherra, puhuisitte mieluummin järkeä miehelleni. Ei hänestä maanviljelijäksi ole. Hänhän on tiedemies ja juristi, ja istuu ainakin kuudessa valtion komiteassa. RIIKKA juoksee sisään huutaen. Isä, saanko minä lähteä Justiinan ja Olavin kanssa viemään kukkia isosedän haudalle? ROUVA Riikka, hiljaa, etkö sinä näe, että täällä on vieraita? Vapaaherratar, tässä on tyttäreni, joka jo on ennättänyt maalla villiintyä. Riikka, etkö sinä tervehdi vieraita? RIIKKA niiaa vieraille. Isä, saanko minä mennä? LAAMANNI Riikka, et sinä saa tällä tavoin hyökätä sisään. RIIKKA Tohtori-setä sanoi, että Justiina lähtee pois täältä. Sinä et saa antaa hänen mennä pois. VAPAAHERRATAR Jaha, se on juuri tämä vanhan senaattorin kuuluisa Justiina. Hän on varmasti tullut kovin itsevaltiaaksi. ROUVA Hän on aivan mahdoton olemaan talossa. RIIKKA Hän on hieno ihminen. Isä, sinä et saa antaa hänen mennä. Hän näytti minulle kaikki ihmeelliset vanhanaikaiset kukat ja kertoi, miten minun piti niitä hoitaa, ja kaikki tädin vanhat arkut ullakolla. Ja hänellä on tallessa vaarin ylioppilaslakkikin, isä, ja piippu, jonka vaari sai Snellmannilta. Ja hän sanoi minulle, että minun piti aina muistaa, että alakerran kulmahuoneessa on asunut Sprengtporten, joka ensimmäisenä ajatteli Suomen itsenäisyyttä. Etkä sinä, isä, ole koskaan minulle siitä kertonut. ROUVA joka on turhaan koettanut keskeyttää Riikkaa. Riikka, tämä on sopimatonta! VAPAAHERRA Tuollaiset vanhat talonlukot tietävät paljon tarinoita. Aivan oikein, Sprengtportenhan on ollut täällä piilossa. RIIKKA Harmaalahti on aina ollut Justiinan koti. ROUVA Riikka, ole hyvä ja mene huoneeseesi. Lapset eivät saa sekaantua tällaisiin asioihin. Anteeksi, vapaaherratar, että tyttäreni on näin huonosti kasvatettu, mutta te käsitätte, — ainoa lapsi. (Laamanni seisoo liikkumattomana katsellen ovelle). VAPAAHERRA Kyllä minä ymmärrän. Sellaisesta talonlukosta on sangen vaikeata päästä, mutta pieni eläkehän heitä tavallisesti lohduttaa. VAPAAHERRATAR Laamanittarella on varmasti paljon tekemistä ja järjestämistä kodissaan. Pistäydyimme vain silmänräpäykseksi. (Kaikki nousevat). ROUVA Mutta kuppi teetä? VAPAAHERRATAR Ei millään muotoa, mutta tervetuloa Saarentaustaan niin pian kuin olette päässeet selville Harmaalahdesta. Olemme niin iloisia, että olemme saaneet sellaisen intresantin lisän seurapiiriimme. VAPAAHERRA Ja muistakaa, laamanni, tulen mielelläni neuvomaan kaiken mitä voin. (Yleinen hyvästeleminen, laamanni ja rouva saattavat vieraat ulos. Riikka jää yksin, istuu nyrkit silmillä). ROUVA palaa. Sinä menet huoneeseesi etkä tule sieltä ennen huomisaamua. (Riikka poistuu). LAAMANNI on tullut sisään. Miksi sinä rankaiset Riikkaa? Siksikö, että hänellä on hyvä sydän? ROUVA Robert, ole hyvä ja soita kelloa! LAAMANNI soittaa. Mitä sinä tarkoitat? JUSTIINA tulee sekä tohtori. Laamannitar soitti? ROUVA Olkaa hyvä ja korjatkaa tavaranne ja lähtekää tässä silmänräpäyksessä talostani yhdessä äpäränne kanssa. LAAMANNI Justiina on jäänyt tänne minun pyynnöstäni auttamaan sinua ensi päivinä. Hänellä luonnollisesti ei ole mitään halua jäädä tämän katon alle minuutiksikaan. Mutta minä sanon sinulle, Hilda, hänen poikansa jää tänne ja koulutetaan kuten oma lapsemme. Tämä on viimeinen sanani, jota ei tule muuttamaan minkäänlainen hysteerinen kohtaus sinun puoleltasi. Ja jos sinä yrität tehdä elämän pojalle sietämättömäksi, tulen minä vetämään siitä johtopäätökseni. ROUVA menee vasemmanpuoleiselle ovelle. Kylmästi. Sinä et hävennyt tuoda minua saman katon alle rakastajattaresi kanssa. Tätä en ikinä tule antamaan sinulle anteeksi. (Paukahduttaa oven kiinni). (Justiina seisoo ovella puhumatta, silmät kiinni). TOHTORI Justiina, autoni on täällä, vien sinut tohtorilaan. JUSTIINA Kiitos, voin hyvin kävelläkin. Minä valitan, laamanni, taloon jäämistäni. Se oli aivan järjetön teko. Minä ymmärrän rouvaanne ja käsitän myöskin, ettei poikani voi jäädä tänne. LAAMANNI Minä sanon myöskin sinulle kerta kaikkiaan, että minun poikani jää tänne ja minä tulen huolehtimaan hänestä ja vastaan, että häntä tullaan kohtelemaan hyvin tässä talossa. Minä pyydän, ettet mainitse Olaville tästä kohtauksesta. JUSTIINA Minkälaiseksi tulee hänen elämänsä tässä talossa? LAAMANNI Minä kyllä vastaan siitä. JUSTIINA sammuneella äänellä. Hän pitää Harmaalahdesta ja isästään... se on sitä romantiikkaa. LAAMANNI Anna anteeksi, Justiina. Mikään muu ratkaisu ei ole mahdollinen. Minun on vältettävä skandaalia. Tuleehan Olavi käymään luonasi... Anna minun pitää huolta sinustakin. JUSTIINA yksinkertaisesti. Se on tarpeetonta. Hyvästi. TOHTORI Minä vien sinut tohtorikaan, Justiina. JUSTIINA menee piirongin ohi. Kiitos. Sittenkin, laamanni. Minulla on tässä eräs vanha ystävä, sallitteko minun ottaa sen mukaani? (Ottaa simpukankuoren ja asettaa sen korvaansa vasten.) Minun mereni kohina... LAAMANNI Luonnollisesti, Justiina, sinä voit ottaa tästä talosta mukaasi kaiken, mistä pidät. JUSTIINA katselee ympärilleen ja vihdoin laamanniin. Kaiken, mistä pidän... kaiken... (Menee ovelle). SENAATTORSKA tulee rullatuolissa Justiinaa vastaan. Mari, joka on tuolia työntänyt, poistuu. Minnekäs Justiina tuon muschelin vie? Se on aina ollut tuolla piirongilla. Pane se takaisin! LAAMANNI Olen antanut sen Justiinalle. Täti, Justiina lähtee pois. SENAATTORSKA Justiinako? Ei Justiina täältä minnekään lähde. Minä tarvitsen Justiinaa. ROUVA joka on kuunnellut oven takana, hyökkää sisään. Minä ajan tämän naisen äpärineen pois. Heidän on lähdettävä heti paikalla. SENAATTORSKA jääkylmästi. Minä arvasin... sinulla ei näy olevan huumorintajua... Olen vanha ja sairas, en tule kauan olemaan tiellänne. Minä tarvitsen Justiinaa, kukaan toinen ei osaa hoitaa minua. Robert, sinä et voi jättää minua ilman hoitajaa. Hän ei tule olemaan tiellänne. Minä muutan kuitenkin Alataloon. JUSTIINA Senaattorska, minä en voi jäädä. SENAATTORSKA Eikö Fredrik vainaja sanonut Justiinalle, ettei Justiina jättäisi minua? Robert, minun elämäni ei enää kärsi muutoksia. Tämän lyhyen ajan saatte kestää. ROUVA Kuinka te, vanha ihminen, voitte vielä sietää tuollaista skandaalia? Robert, jos tämä nainen ei lähde, lähden minä, ja heti paikalla. LAAMANNI menee ulko-ovelle ja avaa sen molemmat puolet. Rauhallisesti. Ole hyvä, Hilda, ovi on auki! JUSTIINA Laamanni, herrantähden — minä lähden! ROUVA Mitä? Sinä... sinä... (Tukehtuen.) Sinä aiot ajaa minut ulos talostasi, jotta saisit jäädä tänne tuon naisen kanssa. En lähde täältä ilman sinua. Siksipä tahdoit, etten olisi tullut tänne mukaasi. Nyt minä ymmärrän. Ja että tekin, vanha ihminen, kehtaatte sietää tällaista epäsiveellisyyttä. Enkä lähde, Robert hyvä, en lähde ikinä. (Justiina seisoo liikahtamatta katsellen laamannia). SENAATTORSKA Tjaah! Tämä oli sensaatio! Justiina ja tohtori, viekää minut huoneeseeni. (Justiina laskee simpukankuoren takaisin paikoilleen ja menee tohtorin työntämän senaattorskan jäljessä ulos). ESIRIPPU III Kuvaelma Noin kuukautta myöhemmin. Näyttämön taustassa Engel-mallisen kartanon päärakennuksen julkisivu. Mahtavat portaat pylväineen. Portaitten edessä hyvin hoidettu puutarha. Keskellä suihkukaivo, vasemman- ja oikeanpuoleisissa kulmauksissa lehtimajat penkkeineen. Esiripun avautuessa Olavi istuu parvekkeen kaiteella pylvääseen nojaten. Sisältä salista kuuluu soittoa, ja laulua. Kaunis kesäilta. RIIKKA tulee oikealta, pysähtyy suihkukaivon kohdalla. Olavi, mitä sinä siellä istuskelet? Tule väentupaan! Siellä on pehtorin nimipäivätanssit, OLAVI Enkä tule. Ja pikkutytöt lähetetään nukkumaan. RIIKKA Ettäs viitsitkin kuunnella tuota äidin liritystä kaiket illat! OLAVI Olen kuullut niin vähän musiikkia, ja äitisi laulaa hyvin. RIIKKA Tule sinne väen joukkoon, siellä sinä olet ennenkin ollut! OLAVI Minun on vaikeata olla heidän kanssaan. Sinä et minua käsitä. RIIKKA Sinä vain koetat olla äidin mieliksi. OLAVI Älä puhu roskaa! RIIKKA Ei äiti kuitenkaan sinusta pidä, vaikka hän onkin niin olevinaan. Olavi edessä ja Olavi takana. OLAVI Riikka, älä kiusaa minua. RIIKKA Äitisi valvoo tädin luona jo kolmatta yötä ja päivää. OLAVI Tiedän. RIIKKA Mikset mene häntä katsomaan? OLAVI En minä nyt mene. RIIKKA Minä pidän äidistäsi, Olavi. Hän ymmärtää kaikkia. Kyllä minä sellaista äitiä tottelisin. OLAVI tulee alas. Sinä et tottele ketään. RIIKKA Äitisi silmät ovat niin surulliset, niin surulliset, että minua ihan itkettää... OLAVI Älä puhu noin! Vai onko äiti valittanut jotakin? RIIKKA Hassua! Hänkö muka valittaisi! Minä niin soisin, että hän menisi naimisiin tohtorin kanssa. OLAVI Kylläpä kehtaatkin puhua kaikenlaisia Marien juoruja. RIIKKA Älä ole olevinasi, vaikka oletkin Olavi! Kyllä minä tiedän kaikki asiat. Voi, voi, kun sinä viitsit puhua laamannista ja laamannin rouvasta ja olet olevinasi vieras. Aivan kuin en tietäisi, että olet veljeni. OLAVI Riikka, pidä suusi kiinni taikka minä tukin sen! RIIKKA Tuki vain. Ja mamma nyt aivan ui jaloudessa, kun suostui ottamaan sinut taloon. OLAVI Kuinka sinä puhut äidistäsi. Häpeä vähän! RIIKKA Enkä häpeä. Kyllä minä ne äidin konstit tunnen. Varo sinäkin! Ei niin sen vertaa hän pidä sinusta eikä minustakaan. Hän pitää vain tuosta Hilda Harmaalahdesta. OLAVI Hyvä Jumala, missä sinä olet tuollaiseksi tullut? RIIKKA Millaiseksi? Minä vain näen kaikki asiat sellaisina kuin ne ovat. Isäkin näkee, mutta hän ei tahdo nähdä. Mutta minä tahdon ja sinun äitisi tahtoo. Hän ei pelkää niin kuin sinä. OLAVI Jätä äitini rauhaan! Kuulehan, Riikka, miksi sinä nuuskit ja pidät silmällä äitiäsi? Hän on jalo ja suuri taiteilijatar. RIIKKA Herra jesta sinun sokeuttasi! Sinä olet samanlainen kuin nuo pojan nulikat tuolla. (Viittaa saliin päin). ROUVA tulee parvekkeelle. Mitä te taas riitelette siellä, Olavi ja Riikka? OLAVI Emme me riitele. Riikka vain kiusaa minua väentupaan tanssimaan pehtorin nimipäiville. (Kaukaa kuuluu hanurinsoittoa). RIIKKA Olavi, tule pois, siellä on paljon hauskempaa. Talli-Matti opettaa minulle polkkaa. Tule, Olavi, se on paljon lystimpää kuin tuo jatsi. (Juoksee pois). ROUVA huutaa hänen jälkeensä. Riikka, sinä et saa. Varjele sitä tyttöä! (Sisältä alkaa kuulua laulua ja soittoa.) Voi, jos rovasti ja ruustinna vihdoinkin lähtisivät. Ruustinna alkaa käydä hermoilleni. OLAVI Saamarin käärme. Minua hän nyt tituleeraa nuoreksi herraksi, vaikka on iänkaiken kutsunut Olaviksi. ROUVA Voi, minä kuolen ikävään täällä. Jutella nyt pitäjän juoruja ruustinnan ja apteekkarskan kanssa, kun kaikki miehet sillä välin istuvat skruuvipöydässä. Minä, joka olen minä. Muistan, miten John Forssell lauloi minulle yli kuohuvan samppanjalasin viime vuonna tähän aikaan. Laulaessani Pariisin lähetystössä kokoontui hurmaantunut yleisö ympärilleni... ja täällä ruustinna puhuu koko iltapäivän virkatuista lapsenkoltuista ja nimismiehen rouva sikansa kuudestatoista porsaasta, ja miehet pelaavat korttia. Robert kävelee pelloilla pehtorinsa kanssa, ja Riikka tirkistelee minua häijyillä silmillään. Minä olen yksinäinen nainen, jonka elämä on haudannut Harmaalahteen. OLAVI Tiedätkö, ketä sinä muistutat? Eino Leinon Teodoraa. Luin sitä viime yönä. ROUVA Oletko sinä koskaan rakastanut, Olavi? OLAVI En. Ketä minä olisin voinut rakastaa? ROUVA Silloin sinä et vielä tiedä, mikä on ihaninta elämässä, Olavi. OLAVI Öisin herään ja kuuntelen, laulatko sinä. Et tiedä, miltä tuntuu, kun äkkiä koko elämä on avoinna. ROUVA ottaa Olavia käsi-koukusta. Sinä olet nuori ja voimakas... Eikö ole ihanaa olla nuori? Minäkin olin kerran nuori... Onko sinun kylmä? OLAVI Ei. Sinä tulet aina olemaan nuori. ROUVA Imartelija! ORAMAA ja Andersson tulevat oikealta. Olen tanssinut karjapiikojen kanssa. Olemukseni on navetanhajun myrkyttämä. ANDERSSON Valtaistuin kymmenestä tipasta Eau de verveinea. Hylätkää nuori barbaari! Leijailkaa syliini sieppaamaan, jumalallinen Hildiinamme! Sieluni janoaa kulttuurinne raffinemangia. OLAVI Karjapiikamme peseytyvät ja uivat, eivätkä pyhävaatteissa haise navetalle. — Ei herra Oramaan tarvitse virnistellä. ORAMAA Andersson, väistetään nuorta barbaaria. ROUVA nauraen. Sitä hän on. (Tohtori ja vapaaherra tulevat verannalle). OLAVI Menen hakemaan Riikkaa. (Poistuu). (Rouva palaa verannalle). TOHTORI Kuka siellä hakkailee Hilda rouvaa? Tämä on hurmaava yö. ROUVA Jonka herrat viettävät vain kortinpeluussa. LAAMANNI tulee verannalle. Mutta meillä oli ihana peli. Kaksi isoslammia perätysten. TOHTORI Sinulla on ollut onnea eikä järkeä. LAAMANNI Jos minä puhuisin kaikki sinun maalauksesi jollekulle järkevälle ihmiselle, et ikipäivinä näkisi enää ainoatakaan potilasta, lukuunottamatta tuota kuuluisaa Rantalan muoria, jossa ei ole mitään vikaa. TOHTORI Eikä tämä syntinen sakki kuullut laamannittaren ihanaa laulua, vaikka kyllä minun musiikintuntemukseni rajoittuu Ukko-Noaan ja Ruusuun laaksossa. VAPAAHERRA Hilda rouva ei saa olla loukkaantunut. Kirkonkylän musikaalinen kasvatus on ankarasti laiminlyöty. Ehkä asiat paranevat, jos saamme teidät pitemmäksi ajaksi keskuuteemme, koska laamanni kerran aikoo asettua Harmaalahteen. ROUVA Mikä, ei suinkaan merkitse sitä, että minä asettuisin Harmaalahteen, Harmaalahti on Sant Helenani. LAAMANNI Alituisen riidan aihe. Hän ei vieläkään tahdo käsittää, että olen vanha mies, joka haluaa rauhaa Harmaalahdessa. TOHTORI Lähdötkö tosiaankin huomenna kaupunkiin? LAAMANNI Lähden ja annan sille potkut, otan eron virastani. TOHTORI Kas, kas! VAPAAHERRA joka on keskustellut rouvan kanssa. Mutta nyt, Hilda rouva, laulakaa meille vielä ja sitten tanssitaan. Laulakaa vanhalle sydämelleni Schubertin »Serenaadi»! ROUVA Ainoastaan teille, parooni. (Kaikki paitsi laamanni menevät sisään. Riikka ja Olavi tulevat). LAAMANNI Mistä te tulette, lapset? RIIKKA Alhaalta tuvasta. Siellä oli ihanaa tanssia! LAAMANNI lyö kädellään Olavia olkapäälle. No, Olavi, mikä sinua vaivaa? Olet viime aikoina käynyt merkillisen alakuloiseksi. Valvot varmaan liian kauan. Sinulla palaa aina lamppu huoneessasi. RIIKKA Olavi lukee kuin hullu. LAAMANNI Et saa kiirehtiä liikaa! OLAVI Ei minua mikään vaivaa, laamanni. RIIKKA Herra Jumala, sano, isä! Ja olet sinäkin naurettava, laamanni. Ikäänkuin en minä tietäisi. LAAMANNI Riikka on oikeassa. Se käy naurettavaksi ja tympäisee minuakin. RIIKKA Tule pois, Olavi! Hyvästi, laamanni! (Juoksee sisään). ROUVAN ÄÄNI ylhäältä. Sulkekaa ovet ja ikkunat, en voi laulaa muuten. LAAMANNI Tahdotko sinä mennä sinne sisään? OLAVI En, isä. LAAMANNI Olen väsynyt, Olavi. Elämäni kulkee väärään suuntaan. Aion oikaista sen. Elämäni on muuttunut koneelliseksi velvollisuuden täyttämiseksi. Olen tullut virasto-puunukeksi. OLAVI Kummallista, juuri näitä sanoja käytti äiti kerran sinusta, kun katselimme erästä kuvaasi, missä istuit maaherrana virallisessa vastaanotossa. LAAMANNI Istuin kuin puujumala ja kertasin korulauseita. OLAVI Tuo kuva on vieläkin äidin »Seitsemän veljeksen» sisässä. LAAMANNI Terveellistä seuraa puujumalalle. Äidilläsi on huumoria. OLAVI Hän kykenee vieläkin hymyilemään tälle »tilanteelle», kuten senaattorska sanoo. ROUVAN ÄÄNI huutaa. Olavi! LAAMANNI Mene vain sisään. (Olavi lähtee ylös. Laamanni istuutuu oikeanpuoleiselle penkille. Justiina tulee oikealta, kulkee laamannia huomaamatta hänen ohitseen ja istuutuu vasemmalle. Justiinalla on yllään valkoinen sairaanhoitajatarpuku, hän istuu silmät kiinni. Laamanni katselee häntä vähän aikaa ja menee sitten vasemmalle hänen luokseen sanoen.) Justiina! JUSTIINA avaten silmänsä. Hyvää ehtoota, laamanni. LAAMANNI Arvasinhan minä, että tuo valkoinen haamu oli Justiina. Eikö ole kaunis suviyö. JUSTIINA yrittää nousta. Hyvää iltaa! LAAMANNI Justiina, istu vain... Tuo valkoinen puku sopii hyvin olemukseesi, sairaanhoitajatar. JUSTIINA Senaattorska ei tunne itseään sairaaksi, ellen pukeudu sairaanhoitajattareksi. Mutta parin viikon kuluttua ehkä pääsen pois täältä, kun senaattorska näkyy vihdoinkin suostuvan erääseen hoitajattareen kunnansairaalasta. (Hymyillen.) Silloin tämä »tilanne» loppuu. LAAMANNI Niin Olavikin sanoo, että sinä vieläkin kykenet hymyilemään tälle »tilanteelle». Mutta sinulla on sittenkin kiire pois täältä. JUSTIINA nousee. Ihmettelettekö sitä? (Vaitiolo.) Kuuntelin äsken hanurinsoittoa alhaalla tuvassa, kävelin sitten tänne kuulemaan pianonsoittoa ja laulua. Siellä alhaalla oli sittenkin hauskempaa. Tämä on kovin vierasta minulle. LAAMANNI Vieras olen minäkin täällä. JUSTIINA Se on mielikuvitustanne. (Vaitiolo). LAAMANNI istuu hänen viereensä. Miksi minä en koskaan tapaa sinua, kun käyn tätiä katsomassa? JUSTIINA En tapaa turhaan ihmisiä, joilla ei ole mitään asiaa minulle. LAAMANNI Totta kai minulla on asiaa poikani äidille. JUSTIINA Poikanne satunnaiselle äidille. LAAMANNI On oikein, että vihaat minua. Minä jo pelkäsin, ettei sinussa ole vihaakaan. JUSTIINA Pelkään, että senaattorska herää. Minun on lähdettävä. LAAMANNI Tiina, aion tunnustaa Olavin pojakseni ja antaa hänelle nimeni. Vaimoni on suostunut siihen, että Olavi jää taloon ja koulutetaan kustannuksellamme. JUSTIINA Se on aivan tarpeetonta. Ja rouvanneko suostuisi siihen? LAAMANNI Minä saan hänet suostumaan. JUSTIINA ivallisesti. Eikö se tavallisesti käy päinvastoin? Eikö se ole hän, joka saa miehet tekemään mitä hän tahtoo? Te avasitte kerran erään oven, ja hän sai sen taaskin sulkeutumaan. Se oli unohtumaton näky. Melkein teatteria. LAAMANNI Olen ollut naimisissa seitsemäntoista vuotta... ja tottunut teatteriin. JUSTIINA Te aloitte aikoinaan kirjoittaa laajaa tutkimusta uusista rikoslain periaatteista. Minä luin kirjoituksianne siitä... Miksi ette jatkanut? LAAMANNI Ei ollut aikaa. Piti ruveta asianajajaksi ansaitakseni ja maksaakseni velkojani — sitten jouduin virkamieheksi — ja sitten se oli myöhäistä. JUSTIINA Kun luin kirjoituksianne, huomasin, että te uskalsitte olla rohkea, olla sama kuin olitte nuoruudessanne. Olin hyvilläni, että edustitte inhimillistä kantaa surunvuonna —18. LAAMANNI Meillä olisi koko ihmisikä puhumista. JUSTIINA Minusta tuntui täällä yksinäisyydessäni, että olitte jotakin velkaa nuoruudellenne ja minulle... ja iloitsen, että olette jotakin siitä suorittanut. LAAMANNI Olen sinulle ennen kaikkea velkaa Olavin elämän. JUSTIINA Minä pyysin vain, että te antaisitte Olaville mahdollisuuden lukea. En välitä nimestänne, hänellä on minun nimeni. Olen tehnyt hänelle tilaa omassa maailmassani. Te viette hänet minulta toiseen maailmaan, eikä suinkaan parempaan. — (Hiljaa.) Hän ei ole käynyt luonani moneen päivään, vaikka Riikka ilmoitti hänelle, että tahtoisin nähdä hänet. Jospa hän vain tulisi takaisin luokseni. LAAMANNI Minä jätin sinut yksin, antaessani sinulle pojan ja jätän sinut taas yksin, viedessäni hänet sinulta. JUSTIINA Ette te häntä minulta vie. Mutta jotakin hänessä on väärää, en tiedä itsekään mitä se on. Tuo kauneuden ja antautumisen kaipuu. LAAMANNI Me olemme molemmat vähän samanlaisia, Tiina. Silloin kun löysimme toisemme, olimme aivan sokeita. Sinä et ajatellut silloin enkä minäkään. JUSTIINA Minulla on ollut aikaa unohtaa. LAAMANNI Kaikki, mikä silloin oli, tuli kuin ryöppy vastaani täällä. Toissa yönä istuin pienessä huoneessasi... aamulla kävin suokalliolla, jossa makasimme kerran eräänä sunnuntaiaamuna auringossa. Kuinka oli mahdollista että jätin sinut! JUSTIINA Kuinka te uskallatte muistuttaa minulle sitä? Nuo ihmiset ovat kuolleet aikoja sitten. Ei ollut väärin, että jätitte minut, mutta se oli väärin, että otitte minut, typerän tytön, jolla ei ollut teille muuta annettavaa kuin oma nuori ruumiinsa. Sen hetken nuori ruumis. Tuollaisia on koko kylä täynnä. LAAMANNI Sinä olit kaunein ja suloisin kaikista! JUSTIINA En ollut mitään, en yhtään mitään! Minulle ei ollut häpeäksi, että te tulitte minulle epäjumalaksi. Te olitte sivistynyt, kehittynyt ihminen, joka siihen aikaan oli valmis panemaan elämänsä alttiiksi tämän maan ja kansan puolesta. Olisin voinut antaa elämäni edestänne. Kantaa häpeätä lapsenne vuoksi oli minulle siihen aikaan ainoastaan iloksi. Mutta tuo tyttö kuoli sinä yönä, kun hän synnytti lapsensa yksin savusaunassa. LAAMANNI Minä olin roisto, Justiina! JUSTIINA En ole katkera. En jäänyt avuttomaksi. Kun heräsin tainnoksista ja sokeasta huumauksestani, huomasin, etten ollut yksin. Meitä oli paljon samanlaisia. Melkein joka talossa oli muutamia naisia, joiden lasten isä ei seisonut heidän tuskanvuoteensa ääressä, eikä ottanut rakkaudella vastaan elämää, joka heille tarjottiin. Näin aviovaimojakin, joiden miehet eivät tahtoneet katsoa lapseensa, koska se toi yhden nälkäisen suun lisää heidän perheeseensä. En minä yksin ollut lapseni isän hylkäämä. Meitä oli paljon, eikä ainoastaan aviottomia. Emmekä saaneet apua muilta kuin toisilta köyhiltä. He eivät hylänneet minua, nuo ihmiset, jotka todellakin tahtovat auttaa ja muuttaa maailman sellaiseksi, että jokainen ihmiselämä otettaisiin rakkaudella ja huolenpidolla vastaan. Ei elämä siitä parane, että vain minua yksistään hyvitetään. LAAMANNI En syytä yhteiskuntaa, syytän itseäni. Minun olisi pitänyt mennä naimisiin sinun kanssasi. Minussa oli kylliksi uskallusta sanoa se sedälleni ja seisoa hänen revolverinsa edessä ja kestää hänen vihaansa kolmattakymmentä vuotta. Mutta minussa ei ollut miestä tehdä mitä sanoin, Luhistuin, niin kuin aina olen luhistunut. JUSTIINA Naida minut, sivistymättömän, arvottoman piikatytön? Jossa ei ollut mitään, mikä olisi kiinnostanut teitä, sivistynyttä ihmistä. Johon te olisitte kyllästynyt muutamassa kuukaudessa. Ehkäpä siitä olisi tullut samanlainen avioliitto kuin nykyisenne. Ja nyt minä sanon teille jotakin, laamanni Harmaalahti. Häpeän sitä, että rakastuin mieheen, joka voi rakastua sellaiseen naiseen kuin tuo piikatyttö Tiina. Haitte vain ruumista ja sen olette saanut. Pitäkää hyvänänne. Oli väärin, että otitte minut, ei se, että minut hylkäsitte. LAAMANNI Tämä oli komeata puhetta, Justiina. Ei se ollut väärin silloin, eikä se olisi väärin nytkään. Kadutko sinä, Justiina, meidän välillämme tapahtunutta? JUSTIINA En kadu, koska en voi katua, että olen antanut elämän Olaville. (Kädet silmillä.) En kadu hetkeäkään, en antaisi niitä päiviä elämästäni. (Yrittää nousta. Laamanni estää häntä.) Antakaa minun mennä. LAAMANNI On aivan keinotekoista ja turhaa, että yrität sanoa minulle, te. Justiina, salli minun ottaa Olavi pojakseni. Minä eroan virastani ja jään maalle hoitamaan tilaa. Olavi saa lukea maataloutta. Vaimonikin on suostunut tähän järjestelyyn. Häntä nähtävästi huvittaa näytellä jaloa, loukkaantunutta aviovaimoa. JUSTIINA Olavi ei saa unohtaa, että hän on syntynyt saunassa. LAAMANNI Hänen täytyy unohtaa se. JUSTIINA Minä olen kasvattanut hänet taistelijaksi, ihmisten yhteyteen, ihmisten toveruuteen. Te viette hänet yksinäisyyteen. Hän jumaloi teitä, koska hänellä on pää täynnä romantiikkaa tuosta ylhäisestä isästä, joka yht'äkkiä osoittaa hänelle hyvyyttään. Minun olisi pitänyt kasvattaa hänet vihaamaan teitä. En voinut. LAAMANNI Sinä, vihaamaan minua? Muistan pehmeät, ruskeat käsivartesi kaulallani. Muistan, miten iloitsimme toisistamme, Tiina. JUSTIINA hypähtää ylös. LAAMANNI Minä puhun sille entiselle Tiinalle. JUSTIINA Osoitteenne on väärä, häntä ei enää ole. Harmaalahdessa on tuollaisia piikatyttöjä nytkin tusinoittain. Ettekö käsitä, että loukkaatte minua? LAAMANNI En uskalla puhua sille nykyiselle Tiinalle. Eikä se vanha ole kuollut. JUSTIINA Mitä varten keskustella? Jos kaikki on vain siksi, että luovuttaisin Olavin sinulle, on se tarpeetonta. Hän ratkaisee itse kohtalonsa. Sinun puolellasi ovat nimi ja sivistyksen suomat mahdollisuudet, ja olen nähtävästi kasvattanut hänet niin huonosti, että nämä tekijät ovat määrääviä. LAAMANNI Sinä tiedät vallan hyvin, ettei kysymys ole ainoastaan pojasta. (Musiikki salista ja alhaalta kuuluu yhtäaikaisesti). JUSTIINA Sekä Ylätalo että väentupa soittavat yhtäaikaisesti. Kauheata tuo epäsointu... koko elämä täällä on täynnä sitä... LAAMANNI Meillä molemmilla on kuitenkin oma soittomme, Justiina. Sinä olet rauhani. (Tarttuu hänen käsiinsä.) Justiina, anna meidän elää sitä elämää, jota emme ole eläneet... edes sadussa... Jää minulle saduksi... en kykene ottamaan sinua mukaani todellisuuteen. JUSTIINA Tätäkö varten olen tehnyt itsestäni ihmisen... ollakseni sinun satusi, elääkseni taas vain sinussa... sinä taas viet minut. LAAMANNI Jotta jaksaisin kärsiä elämää... OLAVI tulee verannalta, pysähtyy laamannin ja Justiinan eteen. Äiti... Isä... LAAMANNI Me kolme... JUSTIINA Niin, me kolme... LAAMANNI Ensi kerran elämässä... (Vaitiolo). JUSTIINA Jumalan tähden, puhukaa jotakin! OLAVI polvistuu Justiinan eteen, ottaa hänen vyötäröstään kiinni. Äiti... LAAMANNI lähtee hitaasti oikealle, seisahtuu. ROUVAN ÄÄNI verannalta. Olavi, tule tanssimaan! ESIRIPPU IV Kuvaelma Seuraavana päivänä. Sama näyttämö kuin edellisessä. SENAATTORSKA tulee Riikan työntämänä. Ei niin nopeasti, Riikka. Minne sinulla on kiire? RIIKKA Uimaan. (Olavi tulee verannalta kirja kädessä). SENAATTORSKA Olavi, tule tänne! (Riikalle.) Saat juosta uimaan, Olavi kyllä vie minut kirjastoon. (Riikka juoksee pois. Olaville.) Täällähän on kovin hiljaista tänään. Missä oopperaseurue on? OLAVI Luultavasti uimassa. SENAATTORSKA Entäs isäsi? OLAVI Is... Laamanni on huoneessaan. SENAATTORSKA Kas, sinä olet erittäin korrekti! Tule tänne! (Olavi seisahtuu hänen eteensä. Senaattorska katselee häntä kiireestä kantapäähän.) Tjaah, käy laatuun! OLAVI Mitä senaattorska minua mittailee? SENAATTORSKA Katselen Harmaalahden perillistä. Ei hullumpaa! OLAVI En tahdo itseäni mittailtavan, mittailtavan teidän mitoillanne. SENAATTORSKA Kreivi Ehrenstrandkin adopteerasi äpäränsä kuninkaan lupakirjalla. Sellaista on suvussamme ennenkin tapahtunut. Ja sinä tanssitkin hyvin. Kaikki Harmeliukset ovat nuorena olleet erinomaisia tanssijoita. Metsästämässä olet käynyt pienestä saakka, satulassa istut varmaan mainiosti. Harmeliukset ovat aina olleet hyviä ratsastajia ja hyviä rakastajia. OLAVI Mutta ellen minä tahtoisikaan olla Harmelius? Minua tympäisee kaikki tuo mittaileminen siitä, olenko minä tarpeeksi hyvä. Olen mitä olen ja miksi äitini on minut tehnyt. Joka hetki tarkastellaan käytöstäni, ikäänkuin minä olisin tullut jostakin villien maasta, kun olen kasvanut työläisten joukossa. Mieluummin lähtisin pois äitini kanssa. Te olette vanha itsekäs ihminen, kun kidutatte äitiäni luonanne. Vaatimalla vaaditte häneltä kiitollisuutta ja tiedätte kuitenkin, että äitini pitää teistä ja säälii teitä eikä lähde sen vuoksi. Minä en ole kiitollisuudenvelassa teille. Olen maksanut työlläni kaiken, minkä olen syönyt. Minä lähden pois äitini kanssa. SENAATTORSKA Aivan kuten isosetäsi ja isäsi. Aina valmiina heittämään kaiken pois, jos heillä on vastoinkäymisiä, ja mörköilemään sitten elämänsä loppuun, muka haavoittuneina, käyköön toisten miten tahansa. Tule tänne, Olavi! (Olavi tulee lähemmäksi.) Katsos, Olavi, minä nyt olen mikä olen, mutta minä pidin isästäsi ja pidän sinustakin, vaikka olenkin itsekäs ja tarpeeton vanha akka. OLAVI Anteeksi senaattorska. Minähän pidän Harmaalahdesta... Te olette ollut hyvä minullekin, mutta... SENAATTORSKA Sano. Grande tante. OLAVI Grande... enkä... Täti minä sanon. SENAATTORSKA Mutta ranskaa sinun kuitenkin on luettava. Saata minut Alataloon! (Olavi työntää tuolin oikealle). RIIKKA tulee vastaan sanoen Olaville. Tule pian takaisin. LAAMANNI tulee matkapuvussaan verannalle. Missä äitisi on? RIIKKA Jossakin rannalla niitten poikien kanssa. Voi, isä, mikset sinä aja sitä sleeppiä pois täältä? LAAMANNI Kuinka sinä puhut, tyttö? Äitihän saa aikansa kulumaan heidän kanssaan. Minulla on niin tavattomasti työtä. Muuten, missä sinä olet ollut koko aamupäivän? RIIKKA Justiinan ja tädin luona, ja käyttäydyin siivosti. Justiina neuloi ja minä luin heille. Minä pidän Justiinasta. LAAMANNI Pidätkö sinä Olavista? RIIKKA Totta kai minä Olavista pidän, vaikka hän onkin olevinaan. LAAMANNI Onko Olavi käynyt tapaamassa Justiinaa? RIIKKA Ei ole, ja Justiina on hyvin surullinen. Mitä se poika pelkää? Minusta tuntuu, että hän pelkää jotakin. Mikset sinä sano kaikille, isä, että Olavi on veljeni? LAAMANNI Minä tulen sanomaan sen. Aion julkisesti tunnustaa Olavin pojakseni, antaa hänelle nimeni. RIIKKA heittäytyy laamannin kaulaan. Minä pidän sinusta, pappa! (Juoksee itkien uimarantaa kohti). OLAVI tulee häntä vastaan. Mitä sinä itket, Riikka? Mikä nyt on? RIIKKA vetää häntä laamannia kohden ja pyörittää häntä käsistä kiinni pitäen. Ole sinä, iso poika, kohtelias pikku siskollesi ja tule aina uimaan kanssani, että ihmisellä olisi jotain hyötyä veljestään. OLAVI Älä hulluttele, Riikka! (Riikka juoksee pois). LAAMANNI Tahdon puhua kanssasi, Olavi. On kai parasta, että saat sekä isän että isän nimen. Jos suostut siihen? Aion tunnustaa sinut virallisesti pojakseni, äitisi luvalla. OLAVI Isä, eikö se tuota vaikeuksia? Tiedän, että äitini sydämessään ei halua sitä. LAAMANNI Mutta se helpottaa elämääsi, ja tässä on sittenkin sinun tulevaisuutesi kysymyksessä. Muuten, tahtoisin erota virastani ja jäädä Harmaalahteen. OLAVI kiusaantuneena. Minunko vuokseni sinä eroaisit? Häpeätkö kaikkea tätä? LAAMANNI En. OLAVI Onhan olemassaoloni tuottanut niin paljon häiriötä elämääsi. LAAMANNI Joutavia. Mutta sinun on puolestasi tehtävä työtä ja opiskeltava, jotta voisit jatkaa siitä, mihin minä lopetan, poika. OLAVI hermostuneena. Olen tahtonut sanoa sinulle jotakin jo pitkän aikaa. Ehkei ole hyvä, että olen täällä. Tiedän, etten osaa käyttäytyä. Elämä täällä on vierasta minulle, tämä on eri maailmaa kuin elämäni äidin kanssa työihmisten joukossa. Ehkä minun olisi parempi lukea jossakin muualla tottuakseni. Sinun ei pidä ajatella, että olisin kiittämätön. Emmehän me voi kaikki yhdessä olla Harmaalahdessa. LAAMANNI Onko vaimoni ollut sinulle epäystävällinen? Onko sinua loukattu? OLAVI Ei missään tapauksessa. Hän yrittää olla ystävällinen minulle. Mahdollisesti minä itse en osaa olla kuten pitäisi. Tunnen sen usein, ja ihmiset katselevat kummastellen. Anna minun lähteä — täältä, lähetä minut Helsinkiin lukemaan! LAAMANNI Joutavia, Kaikki muuttuu kyllä, kun olet virallisesti tunnustettu pojakseni. Silloin loppuvat kaikki kuiskuttelut. OLAVI Minua ahdistaa täällä jokin. Anna minun lähteä pois. Harmaalahti on tullut meille kaikille vankilaksi. Miksi me kaikki olemme täällä yhdessä? Jotakin täytyy tehdä, jonkun täytyy lähteä. LAAMANNI En jaksa lähteä, olen vihdoinkin saapunut kotiini. Sen on lähdettävä, joka on vieras tälle talolle. OLAVI Mutta jos hän ei lähde... jonkun on tästä lähdettävä, me tulemme kaikki mielipuoliksi. Harmaalahti kasvaa meidän ylitsemme. LAAMANNI Sinä et ole se, joka lähtee, eikä äitisikään. Teillä on enemmän oikeutta olla täällä kuin kenelläkään muulla. OLAVI Minun vuokseni on teidän kaikkien elämä mennyt sekaisin. LAAMANNI Mene käymään äitisi luona ja sano terveisiä minulta. Minä yritän ottaa elämäni käsiini. ROUVA tulee oikealta. Joko sinä olet lähdössä? LAAMANNI Auto on jo valmiina. Riikka tulee minua saattamaan. Pehtori lähtee mukaan maanviljelyskaluja ostamaan. Olavi, mene katsomaan, onko hän valmis, ja huuda samalla Riikkaa. (Olavi poistuu). ROUVA asettuu vasemmalle leposohvalle, kädet pään alla. Sinulla on siis vakava aikomus jatkaa hullutteluasi? LAAMANNI Niin on. Olen väsynyt. Sukuni on asunut täällä vuosisatoja. Talo on rappiolla, tahdon panna sen taas kuntoon ja tehdä työtä omalla maallani. On aivan turhaa keskustella asiasta, sillä minä olen sen päättänyt. ROUVA Jää minullekin vapaa päätösvalta. LAAMANNI Niin jääkin... Sen olen aikaisemminkin sanonut. Sitten vielä eräs asia. Tulen julkisesti tunnustamaan Olavin pojakseni ja antamaan hänelle nimeni. (Rouva hyppää ylös kiihtyneenä.) En voi menetellä toisin. ROUVA Siis julkinen skandaali? Tämä nyt vielä puuttui? LAAMANNI Hän tulee joka tapauksessa perimään osan omaisuudestani. Pyydän sinua suhtautumaan asiaan inhimillisesti, ja ihmiset tulevat kunnioittamaan sinua. ROUVA Tuo nainen ei ole koskaan kenellekään sanonut, että poika on sinun. Etkä sinä ollut kihloissa hänen kanssaan. Kyllä sinä voit hänet vähemmälläkin kuitata, jos vain tahdot. LAAMANNI Olet oikeassa. Minä en tahdo. ROUVA Minä ymmärrän, mihin sinä pyrit! Sitä vartenko tuo nainen luuraa talossa? En ole niin typerä, etten käsittäisi, että kaikki järjestetään vain minun poisajamisekseni. Mutta minä en mene, Robert hyvä, en mene, vaikka minä joutuisin koko elämäni viettämään tämän museon nurkissa. LAAMANNI Älä kiihoita itseäsi hysteriaan, Hilda. Meidän on sovittava olemaan täällä ja sinun on käyttäydyttävä niin, ettei se käy meille liian raskaaksi. Minä vaadin sinulta suurta uhrausta, mutta minun täytyy hyvittää ja sovittaa tekoni. ROUVA Miksi minun on kärsittävä seuraukset? En minä ole syypää siihen, että olet viettänyt kevytmielistä elämää nuoruudessasi. LAAMANNI Tärkeimmän osan elämästäni olen kuluttanut ansaitakseni tarpeeksi rahaa ylläpitääkseen sinulle kotia. Olen jättänyt kaikki unelmani tieteellisistä töistä ansaitakseni sinulle rahaa kotiasi varten, kalliita matkojasi varten, päästäkseni sinun valitusvirsistäsi, pitääkseni kiinni edes jonkinlaisista yhteiskunnallisen elämän vaatimuksista. Pääasiallisesti olen elänyt vain siksi, että sinä saisit laiskotella, lauleskella ja hakkailla muita miehiä. ROUVA maailmannaisen kyynillisyyttä tavoitellen. Mutta, Robert hyvä, sen hyvän minkä olen saanut, olen maksanut sängyssä. LAAMANNI Oikein. Olen ylläpitänyt itselleni vakinaista porttoa, joka sattumalta sai yhden lapsen eikä enempää tahtonut. ROUVA Hyvä. Ja tulet edelleenkin ylläpitämään minua, sen minä takaan. LAAMANNI On niin kirkas päivä, näkyvät kaikki limaiset pohjakivet. Voiko mikään maailmanmahti sinua enää muuttaa? ROUVA Muuttaa! Minun on erittäin hyvä olla sellaisena kuin olen. Minusta pidetään seurapiireissä, sinusta ei pidä kukaan. LAAMANNI Minä puhuin kerran nuoruudessani kutsuntaa vastustavassa kokouksessa, jossa sadat vakavat miehet puristivat kätensä nyrkkiin ja minä ajattelin, miten kannattaisi elää ja kuolla tämän kansan kanssa, hengittää yhdessä sen kanssa, tehdä ihmeitä tuollaisen kansan kanssa. Sitten minä olen uskollisesti selvitellyt tuon kansan varkaus-, riita- ja puukotusjuttuja, istunut puujumalana sen maaherrana ja koettanut ylläpitää ja oikeuttaa olemassaoloani, olen skruuvannut ja joskus ryypännytkin sen kansan hyväksi... ja maannut sängyssä sinun kanssasi. ROUVA Enkö ole sanonut sinulle, että sinun olisi pitänyt jäädä asianajajaksi tahi ruveta pankkiherraksi. Tiedät, kuinka paljon sinun toverisi ovat ansainneet pankinjohtajina. Heidän rouvansa asuvat omissa palatseissaan ja matkustelevat aina Intiaan saakka. LAAMANNI Tähän kehykseen täällä et sinä sovi, nainen. ROUVA Älä höpise. Puhu niin, että minäkin ymmärrän. Mitä sinä katsot minua? Kuinka kauan olenkaan saanut kärsiä sinun ilkeätä tapaasi puhua ylitseni. Mitä sinä minusta tahdot? Olen mitä olen. LAAMANNI Olet mitä olet ja ruumiillasi olet hallinnut. ROUVA Ahaa, hyvä, että myönnät. Sen minä osaan. Kyllä sinä olet kiittämätön. Mutta vielä kaikki ihmettelevät, miten hyvin minä, taiteilijatar, hoidan talouttasi. Konserttimatkoiltakin olen kirjoittanut kotiin Kaisalle, että hän muistaisi aamupuuroasi. Elnakin sanoo, että minä hemmottelen sinua. LAAMANNI inholla. Minä lähden nyt. ROUVA heittäytyy lepotuoliin nauraen. Tulet kyliä takaisin. RIIKKA verannalta. Isä, tuletko sinä jo? Pehtori odottaa. LAAMANNI Jättää sinut tähän taloon! ROUVA venyttelee itseään lepotuolissa. Niin, otakin mieluummin minut mukaan. Olisi ihanaa syödä aamiaista Kappelissa ja illallista Kaivohuoneella! En ole käyttänyt vielä Wiesbadenista ostamaani ihanaa punaista iltapukuanikaan. Sitten samppanjaa! Kuulitko muuten siitä Ellmanien skandaalista Kaivohuoneella? Irma kirjoitti minulle. LAAMANNI katsoo häneen täynnä inhoa. Paljonko sinä tahdot avioerosta? ROUVA Sitä minä odotin. Vaikka antaisit minulle koko Harmaalahden ja kaiken, mitä omistat, en sittenkään jätä sinua sille naiselle. Robert hyvä, minusta et pääse. Minne sinä menetkin, seuraan mukanasi ja sellaisen skandaalin teen, että siitä vielä miespolvien jälkeen koko maa puhuu. LAAMANNI Hyvä, minä eroan virastani ja muutan Harmaalahteen. Saat asua täällä elämäsi loppuun, mutta minun kanssani ei sinulla ole mitään tekemistä. ROUVA ottaa kylmästi suklaarasian ja kirjan. En kuule sitä ensi kertaa. (Laamanni -poistuu ylös. Justiina tulee oikealta, pysähtyy ja katselee taloon päin). ROUVA lepotuolissa. Mitä te tahdotte? Mitä te siellä vakoilette? JUSTIINA Olisin hakenut senaattorskan sisään. Hänen ruoka-aikansa lähenee. ROUVA nousee ja lähestyy Justiinaa. Minä en halua teidän kuljeskelevan ja vaanivan talon lähellä. Mutta koska kerran olette täällä, tahdon puhua kanssanne. JUSTIINA Olkaa hyvä, rouva, mutta kai te tiedätte, etten minä mielelläni tule teidän talonne lähelle. ROUVA Minä tahtoisin sanoa teille erään asian. Teidän täytyy käsittää, että olette luovuttanut poikanne minulle ja miehelleni Poikanne kasvatetaan tässä talossa, eikä teillä ole enää asiaa hänelle. Minä olen ottanut hänet hoitaakseni. JUSTIINA kylmästi. Tekö? ROUVA Niin, minä. Hän tulee opiskelemaan täällä käyttäytyäkseen tässä talossa sivistyneen ihmisen tavoin. Emmekä, mieheni ja minä halua, että hän kävisi luonanne liian usein. Koska olette hänen äitinsä, on teidän uhrauduttava hänen puolestaan ja hänen parhaakseen. JUSTIINA huvittuneena. Onko miehenne todellakin samaa mieltä? ROUVA On kyllä. Jos tahdotte poikanne parasta, on teidän väistyttävä hänen elämästään. Hän lukee ylioppilaaksi, menee yliopistoon, ja kai te käsitätte, että hänen on unohdettava ne olot, joista hän on lähtöisin. Mieheni ja minä kyllä ymmärrämme, että tämä on suuri uhraus puoleltanne. LAAMANNI tulee työntäen senaattorskan tuolia vasemmalla, matkalaukku kädessä. ROUVA Kun kerran minä olen uhrautunut ottamaan vieraan lapsen talooni, niin voisitte tekin puolestanne uhrautua. JUSTIINA huvittuneena. Minä en ole vaatinut mitään uhrautumista, rouva. Poikani on täysi-ikäinen ja hän päättää itse, luopuuko hän minusta vai eikö. Minä en voi kutsua häntä väkisin luokseni, ettekä te voi häntä väkisin luonanne pidättää. LAAMANNI Justiina, mitä tämä ihminen on puhunut sinulle? JUSTIINA Hän on ilmoittanut minulle, että te molemmat aiotte viedä poikani minulta. RIIKKA huutaa verannalta. Isä, tuletko sinä jo? LAAMANNI hyvin selvällä ja kovalla äänellä. Sinä tiedät, Justiina, että minä rakastan sinua. JUSTIINA lyö kädet silmilleen. Minä en jaksa enempää! (Juoksee pois). ROUVA Robert, sinä unohdat, että minäkin olen täällä. LAAMANNI En unohtanut sitä. SENAATTORSKA nauraa hihittää. Sensaatio! Harmeliuksia! (Laamanni ottaa kapsäkkinsä). RIIKKA huutaa oikealta. Isä! LAAMANNI Minä tulen. (Poistuu oikealle). ROUVA huutaa hänen jälkeensä. Varo itseäsi, Robert, tämän sinä saat maksaa. Minullakin on keinoja. (Juoksee oikealle). SENAATTORSKA Keinoja... keinoja... mitä se minulle kuuluu... Näin he jättivät minut kaikki... kuten minäkin jätin kaiken... Riikka! Mari! Justiina! Olavi! SALMINEN tulee arkana. Kuinka senaattorska on jätetty yksin? SENAATTORSKA Kuin hautaan. Olen minäkin jättänyt toiset yksin. Kuka sinä olet? SALMINEN Salminen minä vain olen. Olin tuolla puutarhassa salaojan suuta korjaamassa. SENAATTORSKA Onko Salminen kauan ollut Harmaalahdessa? SALMINEN Onhan tässä jo oltu vuosia kolmattakymmentä. SENAATTORSKA Onko Salmisella vaimo ja lapsia? SALMINEN Onhan mulla akka ja on niitä lapsiakin aika liuta, seitsemän ja kahdeksas alussa. Pojat jo aika renkejä. SENAATTORSKA Kas, kun en minä ole koskaan huomannut Salmista? SALMINEN Kaikkihan me samannäköisiä ollaan, mistä meitä erottaa... ollaan miehiä vaan... ja onhan senaattorska aina ollut sisällä ja sairaana. SENAATTORSKA Onko Salmisen koskaan ollut ikävää ja yksinäistä? SALMINEN Voi, voi, mitä senaattorska nyt puhuu. Kuinkas nyt meikäläisen voisi olla ikävä, kun ei päivä piisaa. Halotkin on talveksi varattava, kun työstä tulee, eikä se särvin järvestä työttä lähde. Varsinkin kun on sitä joukkoa niin paljon. SENAATTORSKA Oliko Salminenkin mukana kapina-aikana, kun meidät täältä aioitte ajaa ulos? SALMINEN Voi, voi, mitä senaattorska nyt sellaisia muistelee. Olihan miehet vähän niinkuin sekaisin, vaikken minä oikein mukana ollut, kun tuo Katri kielsi. SENAATTORSKA Sepä vahinko, Salminen. Olisitte ajaneetkin meidät ulos, sinnepähän mekin joutuneet ihmisten pariin. Piiskaa minä ja senaattori olisimme tarvinneet. Kirjoja täällä oli, mutta ei ihmisiä... Nähkääs, Salminen, me vain katselimme... Tietääkö Salminen, mikä sensaatio on? SALMINEN En tiedä sellaisia vieraskielisiä... MARI tulee juosten hengästyneenä. Anteeksi, senaattorska, Justiina käski minun tulla hakemaan senaattorskaa. Mitäs tuo Salminen täällä? SENAATTORSKA Mari hakisi tänne kahvia Salmiselle ja minulle. (Mari seisoo suu auki.) Eikö Mari kuule? ESIRIPPU V Kuvaelma Sama puutarha. Samana päivänä. Myöhäinen ilta. Salin ikkunat ovat valaistut, sisältä kuuluu soittoa ja laulua. Olavi makaa lepotuolilla kädet pään alla. RIIKKA tulee oikealta. Olavi, puutarha on täynnä kiiltomatoja. Tule katsomaan, alhaalla rannassa niitä on rivittäin. Tule poimimaan niitä kukkavihkoon! Minä en uskalla koskea niihin. Ihania, pieniä Jumalan lyhtyjä. OLAVI En minä nyt tule. Anna minun kuunnella musiikkia. RIIKKA Sinä et tule koskaan, kun pyydän. Mitä hyötyä minulla on veljestäni? Mitä sinä siellä teet? OLAVI Luen ja kuuntelen musiikkia. RIIKKA Et sinä enää näe mitään lukea, tule vain mukaani. Tule nyt! Mikä sinua vaivaa? Kaikkia teitä vaivaa jokin. Isotäti on ainoa, jota ei mikään vaivaa, mutta hän onkin halvattu. OLAVI Riikka, voi Jumala, kuu minun tekisi mieleni ravistaa jotakuta! (Kääntyy toisaalle.) Mene pois, Riikka. (Tohtori tulee kantaen senaattorskan rullatuolia portaita alas. Olavi juoksee vasemmalle). RIIKKA huutaa. Olavi! SENAATTORSKA Minne se Olavi joutui? RIIKKA Karkasi, ja minäkin karkaan. (Juoksee pois). SENAATTORSKA Olavi on alkanut omituisesti eristäytyä tämän talon seurapiiristä. TOHTORI Hän halveksii tyhjäntoimittajia. SENAATTORSKA Siltä näyttää. Maailma on sekaisin, tohtori. Minun aikanani ihmiset, jotka olivat onnistuneet pääsemään parempaan säätyyn, häpesivät alkuperäänsä. Ainakin olivat puhumatta siitä. Mutta tässä Olavi ylpeilee, aivan kuin olisi jotakin parempaa ihmisrotua. TOHTORI nauraa. Ehkä hän onkin. Kohta saatte hävetä vapaaherrallista syntyperäänne, senaattorska. SENAATTORSKA Siltä tuntuu. Tässä talossa alkaa muuten olla vähän liikaa sensaatiota. Hyvästi Dumas, Balzac, Zola, minä olen siirtynyt kirjoista elämään. Tohtori, minun tekisi mieleni laulaa mukana refrängia. Täällä tapahtuu jotain. Täällä on ukkosta ilmassa. Tuoksuu myrskylle. Tekee oikein hyvää. Minä nuorennun, tohtori. Jalkojanikaan ei ole särkenyt pariin yöhön. Jos olisin alle seitsemänkymmenen, rakastuisin Robertiin. TOHTORI Minä huomaan, että kaikki naiset ovat hullaantuneita häneen. Mitä täällä oikein tapahtui ennen Robertin lähtöä? SENAATTORSKA Eikö hän puhunut mitään? TOHTORI Ei, hän tuli vihurina tohtorilaan ja pyysi minua pitämään taloa silmällä. SENAATTORSKA nauraa. Hi hi hii. Sekin on miesten tapa. Kääntää ensin talo ylösalaisin ja sitten lähtee matkaansa suututettuaan ensin molemmat naiset. Hän teki rakkaudentunnustuksen Justiinalle rouvansa läsnäollessa. Pakottaakseen rouvansa eroamaan. TOHTORI Hemmettiä! Minusta tuntuu, ettei hän ole oikein perillä Justiinasta. Keksikö hän kutsua Justiinan mukaansa ja lähteä Harmaalahdesta Justiinan kanssa? SENAATTORSKA Senlaatuinen keksintö ei kuulu Harmeliusten tapoihin. TOHTORI Niin, hän tavoittelee molempia, sekä taloa että Justiinaa. Mitä Justiina sanoi? SENAATTORSKA nauraen. Sanoi...? Justiinasta on tullut kivipatsas. TOHTORI Onko hän Alatalossa? Tahtoisin puhua hänen kanssaan. Saanko minä viedä senaattorskan Alataloon? SENAATTORSKA Ei, Jättäkää minut tänne. Minäkin tunnen itsessäni aktiivisuuden puuskan. TOHTORI Näkemiin, senaattorska. (Poistuu). SENAATTORSKA hymyillen. Näkemiin. (Soittaa kelloansa). ROUVA tulee verannalle. Eikö tohtori vienytkään tätiä Alataloon? SENAATTORSKA Ei. Tulisitko sinä tänne alas vähän puhelemaan kanssani? ROUVA Mielelläni. (Tulee alas, ottaa pöydältä suklaarasian. Tarjoaa senaattorskalle). SENAATTORSKA Kiitos ei. Eikä se suklaa sinullekään hyvää tee. ROUVA En voi elää ilman Fazeria. (Heittäytyy leposohvalle.) Minä kuuntelen. SENAATTORSKA sytyttää savukkeen. Mehän olemme molemmat maailmannaisia, eikö niin? Siis käyttäytykäämme kuin maailmannaiset. Miehet ovat mitä he nyt ovat, mutta osaamme me naisetkin puoliamme pitää. Etkö sinä sentään antaisi eroa Robertille? Erohan on nykyään muodissa. Etkä sinä ole vielä kertaakaan eronnut. ROUVA Siitä on turhaa keskustella, täti. Olen kärsinyt nöyryytyksen, jollaista ei mikään nainen kykene antamaan anteeksi. Minä tulen sen kostamaan. SENAATTORSKA Sinähän olet moderni nainen. Eikös sinulle ole samantekevää, tämä mies tai joku toinen? Robert varmasti maksaa sinulle hyvän eläkkeen. Et suinkaan sinä aio väittää minulle pitäväsi Robertista? ROUVA Täti saa olla huoleti, minä kyllä osaan pitää kiinni miehestäni. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, jolloin hän on halunnut eroa. Saanko minä savukkeen, täti? SENAATTORSKA tarjoten. Ole hyvä. Tjaah, onko tämä nyt yhtä laatua hysteriaa vai puhdasta häijyyttä? ROUVA Olen oppinut käsittelemään miehiä. SENAATTORSKA Kadehdittava taito. En ole koskaan osannut sitä, mieheni hoiti minua. ROUVA Eroa hän ei tule saamaan ja minä olen siellä, missä hänkin. Minusta on hauskaa olla laamannitar Harmaalahti ja Harmaalahden kartanon rouva. SENAATTORSKA soittaa kelloa. Voin kokemuksestani vakuuttaa, että erehdyt sen hauskuuden suhteen. Oikeastaan sinä olet sangen vanhanaikainen nainen. Tuollaisiahan me olemme olleet vuosituhansia, mutta minusta tuntuu, että minä olen tulossa uudenaikaiseksi. (Soittaa vielä kelloa.) Missä on ystäväni nuorimies Salminen? Suosittelen sinullekin hänen tuttavuuttaan. — Hänen aktiivinen elämänkatsomuksensa on vaikuttanut minuun sangen terveellisesti. Muuten, Hilda, oletko sinä koskaan kuullut mainittavan, että ihmisen pitäisi olla hyvä? ROUVA Kysykää sitä Robertilta. SENAATTORSKA Minä odotin sitä vastausta. Kaisa! (Kaisa tulee vasemmalta, Oramaa ja Andersson verannalta.) Vie minut Alataloon, Kaisa! (Kaisa työntää hänet -pois. Rouva sytyttää savukkeen ja heittäytyy leposohvalle.) ORAMAA Oi, kaunis Diana, me tukehdumme kuumuuteen... ROUVA Lähtekää uimaan. ANDERSSON Vesi on armoton, kylmä... Me lähdemme laulamaan, kunnes armollinen rouva suostuu antamaan meille teetä. ROUVA Laulakaa itseksenne. En viitsi liikahtaa. ORAMAA Madame, te olette hurmaava tänä hurmaavana iltana! ROUVA Olen väsynyt. Laulakaa minulle samppanja-aaria. ANDERSSON polvistuen. Suokaa minulle kaunis kätenne! (Olavi tulee oikealta). ORAMAA Varo, Andersson, sieltä tulee talon nuori herra, nuori barbaari. OLAVI lähestyy. Mitä te sanoitte? ANDERSSON Hän sanoi Ajax, Hector... ORAMAA Älä, se oli Akilles, joka vartioi kaunista Helenaa. OLAVI Hieronko minä teidän nenänne yhteen! Vahinko, ettei teillä ole kaulusta eikä niskassanne lihaksia. ANDERSSON Oramaa, paetkaamme raakaa voimaa! (Molemmat juoksevat pois). ROUVA Älkää lähtekö karkuun. Voi, miksi et tarttunut niiden niskavilloihin ja heittänyt kaaressa tuonne santaan? OLAVI Kyllä minä niistä vielä selvän teen. ROUVA Ikävöin härkätaistelua. Verta, santaa, mylvintää, ihmisten huutoa, kuumuutta, kauhua, intohimoa... minä muistan... Etelä-Ranskassa... kerran... OLAVI Kuinka paljon sinä oletkaan nähnyt! ROUVA Ja kokenut. — On niin tukahduttavan kuuma. Istu tänne, minä koetan, miten viileä sinä olet. (Olavi lähestyy vastahakoisesti. Rouva koettaa hänen käsivarttaan.) Sinä olet kylmä kuin jää. OLAVI Siellä on hauskaa uida pimeässä. ROUVA Kohta tulee ukkonen, pelkään! OLAVI Mikset mene nukkumaan? ROUVA Odotin sinua saliin. OLAVI Minä vihaan noita nulikoita. Kuinka sinä viitsit olla heidän kanssaan? ROUVA Minä tarvitsen ympärilläni miehiä, jotka ihailevat minua, eikä vain kivipatsaita kuten isäsi ja sinä. OLAVI Minä en ole mitään, enkä tiedä mitään. ROUVA Kuule, Olavi, oletko sinä koskaan käynyt tyttöjen luona aitassa? Siellähän pojat kuuluvat käyvän. OLAVI En. Tytöt kutsuvat minua nuoreksi herraksi. Minä vihaan heitä. ROUVA Sinä et siis tiedä, mitä on rakkaus? OLAVI En. Enkä halua tietää. ROUVA Oletko koskaan pitänyt tyttöä sylissäsi? OLAVI En. ROUVA Et siis tiedä, Olavi parka, mikä on suurin autuus maailmassa? OLAVI En tiedä. Enkä tahdo tietää. ROUVA Ilman rakkautta ei kannata elää. Minut on luotu rakkautta varten. Tiedätkö, että rakkaudesta voi kuolla? OLAVI Tiedän. ROUVA Käsivartesi ovat voimakkaat ja nuoret. (Olavi nousee ja leikkii nojatuolilla.) Minnekä sinä menet? OLAVI Menen lukemaan. (Pysähtyy ja katsoo häneen). ROUVA Etkö sinä vielä mennytkään? OLAVI En. ROUVA Olenko minä kaunis, Olavi? OLAVI Olet. ROUVA Miksi seisot siellä kaukana? Tule luokseni, Olavi, olen yksin ja onneton. Minut jätetään tänne vankilaan, en pääse koskaan siihen maailmaan, jossa voin hengittää ja jonka sinäkin kerran saat nähdä. Olavi, tule tänne. Minä kerron sinulle, minkälaista on maailmalla. OLAVI Minä turmelen teidän kaikkien elämän. ROUVA Et sinä sille mitään voi. Isälläsi on kunniakäsitteensä. Minun elämäni ei merkitse mitään. OLAVI Minä tulen hulluksi tästä kaikesta. Milloin jaksan lukea kaiken, kielet ja muut, minkä te tiedätte, ettei isän tarvitse hävetä minua? Olen tuottanut häpeää äidilleni ja nyt tuotan sitä isälleni. Arvaatko miltä tuntui, kun isä osti minulle uudet vaatteet? Kaikki, mitä äiti oli minulle ostanut, sain antaa muonamiehille. Tuntui kuin olisin antanut pois senkin, mikä niissä vaatteissa oli ollut. Näissä uusissa vaatteissa ei ole vielä mitään, ei muuta kuin kummallista levottomuutta. En voi lähteä äitinikään luo. ROUVA Ei sinulla sinne enää ole mitään asiaakaan. Hän on luovuttanut sinut isällesi. OLAVI Tekisi mieleni lyödä, juosta. Juoksin eilen maantiellä kymmenen kilometriä. Taisin juosta ennätyksen. Tekisi mieleni iskeä noiden nulikkain naamat yhteen, ettei niistä jäisi muuta kuin puuroa. ROUVA nauraa. Olavi, istu tänne. Sinä suuri, tyhmä poika. (Ylhäältä kuuluu laulua. Olavi istuu vastahakoisesti lepotuolille.) Minä tiedän, mikä sinua vaivaa. OLAVI pää kätten varassa. Et sinä tiedä. ROUVA panee kätensä hänen olkapäälleen. Sinä kaipaat rakkautta. (Olavi aikoo hypätä ylös.) Ei sinun tarvitse sitä hävetä. Toiset kaipaavat korttipeliä, toiset samppanjaa tai rakkautta ja ottavat sen. Tiedätkö, mitä rakkaus on? Se on kuin tulimeri, johon heittäydytään, että liekit lyövät yli pään. Siiloin ei mikään merkitse mitään. Minä opetan sinua rakastamaan. Suutele minua, ota minut syliisi. (Vetää Olavin luokseen ja suutelee häntä). OLAVI Sinä olet niin kaunis. En ole koskaan nähnyt niin kaunista. Suutele minua. RIIKKA tulee oikealta, pysähtyy kädet jäykkinä. Olavi... Äiti... Inhoittavaa... Olavi, sinä inhoittava... sinä inhoittava... Voi, isä... Olavi... Häpeätä... häpeätä... OLAVI nousee, horjuu, seisoo puun nojalla, katsoo ympärilleen kuin mielipuoli ja juoksee vasemmalle. ROUVA nousee istumaan raskaasti hengittäen. Mitä sinä huudat, Riikka? Mikä sinun on tullut? Minä tein sovinnon Olavin kanssa, koska minut kerran siihen pakotetaan. RIIKKA hyökkää vasemmalle. Sinä inhoittava... Olavi... Olavi. ROUVA Oletko sinä hullu, Riikka? Sinä et ymmärrä mitään. Riikka, tule tänne. RIIKKA huutaa kauempana. Olavi... Olavi... ROUVA heittäytyy lepotuoliin, venytteleikse. Äsh... Olavi... Olavi... (Leikkii jalkansa kanssa ja pistää suklaan suuhunsa. Oramaa ja Andersson juoksevat verannalta). ORAMAA Mitä se Riikka huusi? Onko nuori barbaari lähtenyt? ROUVA Riikalla on niitä omia kohtauksiaan. Ette ole harjoitelleet yhtään tänään. Pitääkö minun ruveta ankaraksi opettajaksi? ANDERSSON juoksee ylös. Tule säestämään. (Miehet juoksevat molemmat ylös. Avonaisesta salin ovesta alkaa kuulua Anderssonin laulua. Rouva hyräilee mukana. Kaukaa alkaa kuulua melua. Ihmiset juoksevat ja huutavat). SISÄKKÖ juoksee huutaen ohitse. Olavi hyppäsi järveen... Meni pohjaan... Hän on loukkaantunut. Pää halki... Justiina, Justiina... (Rouva hyökkää ylös, näyttää ensin pelästyneeltä, hymyilee sitten. Sisäkkö juoksee eteenpäin. Mari tulee huutaen). MARI Voi herra jesta, hän hyppäsi rantakalliolta pää edellä matalaan veteen. Pehtori tuli järveltä ja näki, ja Riikka neiti. Sillä on pää halki, eikä ole elonmerkkiä. Voi, voi, pehtori meni soittamaan tohtorille. ROUVA Missä Riikka on? JOKINEN juoksee paikalle. Antakaa matrassi. Me kannamme hänet sisään. Missä Justiina on? (Sisäkkö juoksee sisään patjaa hakemaan). MARI Voi, missä Justiina on? Kuinka sen nyt sanoo Justiinalle? PEHTORI tulee. Tohtori tulee kohta. Vie pyyheliinoja sinne. MARI juoksee. Justiina. Senaattorska sanoi, Justiina lähti tohtorilaan. PEHTORI Anna hantuukit tänne. ROUVA Missä Riikka neiti on? PEHTORI Riikka istuu Olavin luona. Pian tänne hantuukit! (Sisäkkö heittää pyyheliinat verannalta. Pehtori poistun). MARI Voi, rouva hyvä, mitä Justiina nyt sanoo... ja laamanni...? Oliko se poika hullu? Eihän kallion alla ole vettä kuin pari jalkaa... pitihän sen se tietää. Mutta se juoksi aivan kuin hullu... oikein kaaressa heittäytyi... Ja Riikka neiti juoksi perässä ja huusi... SISÄKKÖ Jumalan kiitos, hänessä on elonmerkkejä. Nyt ne tuovat hänet tänne. ROUVA juoksee ylös verannalle. Ei saa tuoda tänne. Kaikilla likaiset jalat. Viekää sinne senaattorskan luokse Alataloon. ESIRIPPU VI Kuvaelma Sama puutarha kolme viikkoa myöhemmin. Mari tulee työntäen senaattorskaa vasemman lehtimajan luokse. SENAATTORSKA Talohan on aivan kuin kuollut. Ei ihmistä missään. MARI Kaisa sanoi, että kaikki pakkaavat. SENAATTORSKA Niin, taitaa olla yleinen lähtö. Mitä suurempi talo, sitä vähemmän ihmisiä sinne mahtuu. MARI Voi, voi, senaattorska, niin se on. Järvisen mökissä on vain yksi huone, ja sinne mahtuu yhdeksän henkeä. Kas, kun sinne täytyy mahtua. SENAATTORSKA Niin, ja tuossa on yhdeksäntoista huonetta eikä sinne mahdu neljää ihmistä, ei millään. MARI Voi, voi, se herrasväen mahtuminen on niin erilaista kuin köyhän kansan. SENAATTORSKA Niin on, Mari. Talossa on liikaa tilaa. Ehkä me mahtuisimme paremmin, ellei talo olisi niin suuri... Mene vain, Mari, kai tänne ilmestyy joku, joka vie minut takaisin. MARI poistuu. SENAATTORSKA jää istumaan yksin taloon katsellen. ROUVA tulee parvekkeelle, puhuu ylhäältä. Hyvää päivää, täti. Kuinka täti voi? Täti ei ole pitkään aikaan ollut talon puolella. Kuulimme, että tätikin on ollut vähän kipeänä. SENAATTORSKA hyvin kylmästi. Onhan tässä ollut vähän selkäsärkyä. Onko Robert sisällä? ROUVA Robert pakkaa. Me lähdemme iltajunalla. Minulla on jo kaikki pakattuna. Robert on vihdoinkin päättänyt lähteä ja jättää tämän kamalan talon. Meidän elämämme tulee taas mukavammaksi kaupungissa. Olen antanut anteeksi Robertille. SENAATTORSKA Erinomaisen jaloa! Onnea matkalle! Voisitko pyytää Robertia tänne? ROUVA tulee senaattorskan luo, hiljaa. Kuinka tuo poika jaksaa? SENAATTORSKA Hyvin. ROUVA Onko hän... kertonut mitään...? Mitenkä tuo onnettomuus tapahtui? SENAATTORSKA terävästi. Hän ei ole kertonut. Mutta ehkä sinulla olisi jotakin kertomista. ROUVA Kuinka niin minulla? Mikä tutkinto tämä on? SENAATTORSKA Noh! ROUVA Miksi täti katselee minua? Onko täti tullut pitämään poliisikuulustelua? SENAATTORSKA Sinä pelaat korkeata peliä. Olen aliarvioinut sinut. ROUVA Hyvä, että käsitätte, että minäkin aion olla olemassa, ettei minua noin vain pois puhalleta. SENAATTORSKA Näemmä ei. Ja näytät osaavan viedä tuon miehen takaisin kaupunkiin. ROUVA Niin osaan. Minä osaan ne miehet. SENAATTORSKA Niin näemmä osaat. RIIKKA juoksee parvekkeelta. Isotäti, isotäti! Kuinka Olavi voi? Voi, miksei täti ole käynyt täällä? SENAATTORSKA Olavi kävelee ja lukee. RIIKKA Täti, me matkustamme tänään. Minä tahtoisin nähdä Justiinaa ja Olavia. Miksi minä en saa tavata heitä? Emmehän me voi matkustaa tällä tavoin. ROUVA Riikka! Sinä olet vaiti. SENAATTORSKA Justiina ei jaksa, eikä Olavi tahdo nähdä ketään. Tohtorikaan ei salli hänen vielä tavata ketään. TOHTORI tulee oikealta. Aivan niin. Hyvää päivää, laamannitar. Senaattorska on näemmä jo seikkailemassa Alatalon rajojen ulkopuolella. Olenko minä sallinut sen? Mitenkä on valtimonne laita? (Tarttuu senaattorskan ranteeseen.) Taitaa senaattorska olla sotapolulla. . SENAATTORSKA Olen. Viekää minut Alataloon, tohtori. Potilaanne odottaa. Tulen myöhemmin tapaamaan Robertia. TOHTORI Onko Robert huoneessaan? Minäkin lähden hänen puheilleen. (Työntää senaattorskan oikealle). RIIKKA on istunut penkillä synkkänä. ROUVA Riikka, mitä sinä siellä jurnutat? Joko kaikki tavarasi on pakattu? RIIKKA On. Älä kysy minulta, äiti. Älä puhu minulle mitään. ROUVA Hermosi ovat aivan pilalla. Lähetämme sinut Brysseliin luostarikouluun. RIIKKA nyyhkyttää. Minä en tahdo sinne! Äiti, matkusta pois! Anna isän jäädä tänne Olavin ja Justiinan kanssa! Minäkin lähden mukaasi enkä koskaan jätä sinua. Te ette sovi yhteen, sinä ja isä. Äiti, minä tulen aina pitämään sinusta, jos annat isän mennä. Enkä tule kenellekään kertomaan, mitä sinä olet tehnyt. ROUVA Mitä sinä tarkoitat? Mitä minä olen tehnyt? Sinä et ymmärrä mitään. Mutta minä sanon sinulle, jos sinä uskallat avata suusi ja kertoilla kuvitelmiasi äidistäsi... Hyvä Jumala, sinä et ymmärrä mitään. Hysteerinen, hullu poika. RIIKKA Sinä et saa mainita hänen nimeään! LAAMANNI tulee parvekkeelle, huutaa. Hilda, ruustinna on tullut jäähyväisille. ROUVA Voi onnetonta! LAAMANNI Koeta päästä hänestä! Mikä Riikkaa vaivaa? ROUVA Ei mikään. Kuule, minä sanon ruustinnalle, että olen lähdössä Saarentaustaan jäähyväisille ja kutsun hänet mukaan. Ei hänestä kuitenkaan muuten pääse. Pyydä pehtoria ajamaan auto portaitten eteen. Tulethan sinäkin, Robert? LAAMANNI En tule. ROUVA Parooni odottaa varmasti meitä molempia. (Tarttuu hänen käsivarteensa.) Robert, hän on ollut meille niin ystävällinen. Tule mukaan. LAAMANNI En minä jaksa, Hilda, mene yksin. Soitan pehtorille, että hän lähettäisi auton tänne. — Riikka, tule pakkaamaan kirjojani. ROUVA Anna Riikan olla ja jurnutella. (Poistuu). TOHTORI tulee oikealta. Robert! LAAMANNI parvekkeelta. Odota vähän, minä tulen kohta. (Menee sisään). TOHTORI Riikalle. Kuka siellä on? RIIKKA Ruustinna, hyeena! TOHTORI Nuori neito, minne saan piilottaa syntisen ruumiini? Mutta neitoseni, hillitse vähän kieltäsi! RIIKKA Mutta sanoohan tohtori-setä itsekin heitä tiikereiksi. TOHTORI Kuule, eikö isäsi ole opettanut sinulle erästä latinalaista sananpartta. quod licet Jovi jne. eli toisin sanoen. mikä sopii vanhalle tutisevalle tohtorisedälle, ei sovi nuorelle Riikka-neidolle. RIIKKA Tohtori-setä, minä en ole enää nuori. Minä tiedän niin paljon. TOHTORI Pikku tytöt eivät saa puhua joutavia, eivätkä he tiedä mitään. RIIKKA Kyllä minä tiedän. Tohtori, jos minä puhuisin teidän kanssanne, sittenkin, vaikka elämä menisi. Enhän minäkään nuku, kuuntelen joka yö, kuinka isä kävelee edestakaisin huoneessaan. Eikä Justiina nuku eikä Olavikaan. Ainoastaan tuo nainen nukkuu. TOHTORI Kuule, Riikka, kenestä sinä puhut? Äidistäsikö? RIIKKA Minä en tahdo, että hän on äitini. TOHTORI Teillä kaikilla on hermot pilalla. Mitä joutavia sinä puhut? Todellakin on jo aika, että pääset säännölliseen koulutyöhön, pois kotoa. RIIKKA En tahdo jättää häntä yksin isän kanssa. TOHTORI Hyvä Jumala, lapsi! RIIKKA Mahdotonta, että isä matkustaisi täältä ja jättäisi Justiinan ja Olavin. Jos Justiina vain suostuisi puhumaan isän kanssa, ja Olavi... TOHTORI Ehkäpä se tekisi hyvää kaikille. RIIKKA En tahdo lähteä Harmaalahdesta. Minä en voi puhua sedälle, vaikka mieleni tekisi. Minä en voi puhua... en kenellekään maailmassa... eikä Olavikaan voi puhua... Hyvä Jumala, me emme voi puhua... (Itkee kädet silmillä). TOHTORI Mitä sinä tyttö tarkoitat? Mitä se on? Mitä sinä tiedät? RIIKKA Tiedän, miksi Olavi hyppäsi kalliolta, mutta en voi sanoa sitä... en kenellekään maailmassa... minä en voi. Muuten minäkin hyppään. (Juoksee pois). LAAMANNI tulee parvekkeelle. TOHTORI Päivää, Robert. Kuule, tuon lapsen hermot ovat aivan epäkunnossa. LAAMANNI Kuten meidän kaikkien. Ehkä me parannumme kaupungissa. TOHTORI Aiotko todellakin matkustaa tänään? LAAMANNI Iltajunalla. Kävin, katsoin ja tulin voitetuksi. TOHTORI Miksi olet niin katkera? Eihän sinun elämässäsi ole oikeastaan mikään muuttunut. LAAMANNI Aivan niin. Tarkoitat, että minä tulin ilman poikaa ja poistun ilman poikaa. Olet oikeassa. TOHTORI Miksi et jää Harmaalahteen ja ota eroa virastasi? ROUVA ja RUUSTINNA ilmestyvät parvekkeelle. LAAMANNI viittaa kädellään heihin. Siksi... ROUVA tulee ruustinnan seurassa alas. Ruustinna tervehtii tohtoria hyvin kylmästi. Robert, minä, lähden sittenkin jäähyväiskäynnille Saarentaustaan, ja ruustinna lupasi tulla mukaan. RUUSTINNA Voi, niin mielelläni. (Tohtorille.) No, mitenkä potilaanne voi? TOHTORI Erinomaisen hyvin. Minun potilaani voivat aina hyvin. RUUSTINNA rouvalle. Mutta kyllä on omituisia ihmisiä. Mieheni oli niin suunniltaan tästä hirveästä tapahtumasta, että meni sen pojan äitiäkin lohduttamaan, vaikkei sitä ole kymmeneen vuoteen kirkossa nähty. Mutta tuo nainen oli suorastaan häikäilemätön. Sanoi vain, että hän ei jouda rovastin kanssa juttelemaan, koska hänellä on niin paljon työtä, ja pyysi rovastia rukoilemaan, että Justiinalla aina olisi paljon työtä. LAAMANNI pysähtyy kävelyssään ja kääntyy poispäin. TOHTORI Hyvä, hyvä! ROUVA keskeyttäen. Minä luulen auton olevan valmiina, ruustinna. TOHTORI Mikä vahinko. Ruustinnalla on aina jotain mielenkiintoista puhuttavaa — kanssaihmisistä. RUUSTINNA Hyvästi, rienaaja! ROUVA Näkemiin, tohtori. Antaisitteko päänsärky-pulverin Robertille, hän ei voi ollenkaan hyvin. TOHTORI kumartaen. Varmasti. LAAMANNI hyvästelee ruustinnaa sanaakaan sanomatta. Rouva ja ruustinna poistuvat vasemmalle. TOHTORI Siis vielä... miksi sinä lähdet? LAAMANNI Siksi, ettei vaimoni lähde täältä ilman minua. Onko nyt selvää? TOHTORI pilkallisesti. Aiot siis uhrautua? Säilyttääksesi omaisuutesi ja yhteiskunnallisen asemasi. LAAMANNI Ja työni. TOHTORI Luonnollisesti työsi. Sitä tulee suuresti edesauttamaan vaimo, joka sinulle on annettu. LAAMANNI Mikä rippi-isä sinä olet? TOHTORI Aivan puhtaasti lääketieteellinen tiedonhalu. Minä sinun sijassasi ottaisin Justiinan ja pojan ja lähtisin maailmalle. LAAMANNI Minun iässäni ei enää hypätä maailmalle. Voisitko sinä lääkärinä selittää, miksi Olavi ja Justiina eivät tahdo nähdä minua? Ennen kaikkea Olavi? Olen käynyt tätini puheilla, mutta hänkään ei puhu mitään. TOHTORI Olen tehnyt voitavani. Puhuin kyliä eilen illalla. LAAMANNI Kuinka Olavi voi? TOHTORI Hän istuu parvekkeella, kävelee huoneessaan, lukee paljon, mutta kiihtyy silminnähtävästi, jos uskallan mainita sinun nimeäsi. LAAMANNI Minä kirjoitin Justiinalle uudelleen eilen illalla. Hän vastasi kuten aina, ettei meillä ole mitään puhumista keskenämme. TOHTORI Minä soisin teidän puhuvan. LAAMANNI Enhän voi murtautua hänen huoneeseensa. Olen kävellyt kaikki yöt tuskissani talon ympärillä, mutta hän ei edes öisin tule ulos. Kävelee rajusti edestakaisin. Sano suoraan, tekikö Olavi sen tahallaan. Hänhän tiesi veden kallion alla olevan aivan matalan. Minä itse soudin hänen kanssaan pari päivää aikaisemmin kallion alta, ja veneemme tarttui kiveen kiinni. Herra Jumala, minä olin kerran itse syöksyä samalta kalliolta! TOHTORI Älä kiusaa itseäsi. Minä teen viimeisen yrityksen. Odota täällä, koetan pyytää Justiinan tänne. SENAATTORSKA tulee Riikan työntämänä. TOHTORI senaattorskalle. Täällä on ilma selvä. Minä koetan saada Justiinan tänne. SENAATTORSKA En usko teidän onnistuvan, mutta koettakaa. TOHTORI poistuu oikealle. SENAATTORSKA Riikalle. Jättäisitkö minut kahdenkesken isäsi kanssa? Minulla olisi hänelle vähän puhuttavaa. RIIKKA katselee heitä kiihtyneenä. Te kaikki puhutte ilman minua ja minä... tiedän... (Juoksee oikealle). LAAMANNI Riikka! SENAATTORSKA Anna hänen olla. Hän on hyvin hermostunut lapsi. LAAMANNI Eikä ihmekään. SENAATTORSKA Rakas Robert, minä tulin sanomaan sinulle, että minäkin aion poistua Harmaalahdesta. LAAMANNI Sinäkin? Vai niin. Entäs pehtori ja Mari ja muonamiehet? SENAATTORSKA He ovat niitä tarpeellisia, Robert hyvä. Ainoastaan tarpeettomat lähtevät. Justiina ja Olavi eivät voi jäädä taloon. Minä käsitän, kuten sinäkin, että olen paljon velkaa Justiinalle. Ei se ole talo, vaan ihmiset, jotka ovat pidättäneet minua Harmaalahdessa. Minulla on enää lyhyt aika jäljellä. En aio viettää sitä vieraitten ihmisten seurassa. LAAMANNI Täti on koko elämänsä ollut Harmaalahdessa. Sehän on mahdotonta. SENAATTORSKA Juuri siksi minun onkin aika lähteä. Minä jäin tänne Fredrikin vuoksi, minua ei sitonut mikään muu... ei sido hänen hautansakaan. Voitko sinä järjestää minulle eläkkeen kaupungissa, jotta voin pitää Justiinan ja pojan luonani? Minun puolestani saat vaikka myydä Harmaalahden. LAAMANNI. Me kaikki lähdemme täältä. Ihmiset ilman osoitetta... SENAATTORSKA Suomen postilaitos kuuluu olevan erinomaisen tarkka, ja minun osoitteeni tulee pian olemaan sangen pysyväinen... siellä Fredrikin vieressä pitäjän hautausmaalla. LAAMANNI Miksi täti ja Justiina eivät voisi jäädä tänne, jos kerran minä lähden? SENAATTORSKA kartellen. Olavi ei voi jäädä tänne, ja hän ehkä tarvitsee silmälläpitoa vielä jonkin aikaa. LAAMANNI Täti, mitä täällä tapahtui? SENAATTORSKA Minä en tiedä — kysy muilta — asianosaisilta. JUSTIINA ja TOHTORI tulevat. LAAMANNI Justiina! JUSTIINA rauhallisesti. Hyvää päivää. SENAATTORSKA tohtorille. Minusta tuntuu, tohtori, että meitä ei tarvita täällä. JUSTIINA Minulla ei ole mitään salaisuuksia laamannin kanssa. SENAATTORSKA Sinulla on — ainakin yksi salaisuus, Olavi. — Tohtori, viekää minut pois. (Tohtori työntää hänet oikealle). LAAMANNI Miksi piileskelet minua, miksi en saa nähdä Olavia? JUSTIINA Te kuulitte tohtorilta, ettei Olavi tahdo, ei voi nähdä teitä. LAAMANNI Mistä syystä? Justiina, oliko se itsemurhayritys? Mitä täällä tapahtui? JUSTIINA Olen oppinut, että myöskin Olavin elämä on hänen yksityisasiansa. Meillä ei ole oikeutta kysellä. LAAMANNI Sinä tiedät, että tahdoin menetellä oikein hänen suhteensa. JUSTIINA Sinä menettelit niin kuin sinä pidit oikeana. LAAMANNI Olen koettanut päästä tuosta naisesta. Olen tehnyt kaiken voitavani. Hän ei anna minulle eroa. Aion poistua täältä, koska tuo nainen ei täältä muuten lähde. Näin voitte täti, sinä ja Olavi jäädä tänne. JUSTIINA Kiitoksia tarjouksestanne, laamanni. Tahdotteko te sanoa, että jäätte asumaan kaupungissa rouvanne kanssa, jotta me voisimme asua kartanossanne. Tämä on meidän mielestämme liian kallis hinta Harmaalahden kartanosta. LAAMANNI Maailmalla on tilaa. Minä tiedän sen. — Vaaditko sinä, että minä heittäisin yhteiskunnallisen asemani ja työni ja pakenisin tätä naista jonnekin maailmalle sinun kanssasi? Tahdotko sitä, Justiina? JUSTIINA En. En halua ottaa vastuuta sinun elämästäsi, koska et vieläkään kykene ajattelemaan loppuun saakka. LAAMANNI Senkö vuoksi Olavi ei tahdo nähdä minua? Justiina, sano minulle, miksi hän tahtoi kuolla! Sinä tiedät sen. JUSTIINA Ehkä minä tiedän. Jatka rauhassa tähänastista elämääsi. Sulje elämäsi ikkunat. Jatka sitä tähänastista kaameata salaliittoa elämää vastaan, jota on ollut tähänastinen kotisi. (Aikoo poistua kädet silmillä). LAAMANNI ottaa hänet syliinsä. Justiina, rakas! (Päästää Justiinan vapaaksi. Justiina nojautuu puuta vasten, kun parvekkeelle ilmestyvät rouva, ruustinna, vapaaherra ja vapaaherratar). ROUVA huutaa. Robert, tule tänne! Vapaaherra ja vapaaherratar olivatkin tulossa meille. Kaisa toisi kahvia tänne verannalle. VAPAAHERRA Päivää, laamanni! Mitä minä kuulin matka-aikomuksistanne? ROUVA on sillä välin huomannut Justiinan. Mikä intresantti vieras sinulla on? Kummallista, niin pian kuin selkäni käännän, on heti naisia mieheni kimpussa. Poistukaa sieltä! VAPAAHERRA Mutta, laamannitar, rauhoittukaa! Tämä on kiusallista. LAAMANNI pidättää Justiinaa. Justiina, jää tänne. ROUVA Kyllä sitä nykyään on tekemistä säilyttääkseen miehensä itselleen — väkisin vievät. Poistukaa heti! LAAMANNI Minun täytyy pyytää anteeksi vierailtani vaimoni käytöstä. (Tohtori ja senaattorska sekä Mäkelä ja Mari tulevat vasemmalta). SENAATTORSKA Hildalla alkaa hysteerinen kohtaus. Ruustinna hyvä, hakekaa hänelle lasi vettä! ROUVA Tämä ihminen vaanii täällä poikansa kanssa... RIIKKA tulee huutaen. Justiina! Se ei ole totta! Sinä et saa loukata Justiinaa. Minä en kestä sitä, äiti, en kestä... VAPAAHERRATAR Adolf, ehkä me poistumme. RUUSTINNA puhuu hänelle hiljaa. ROUVA Mene pois, Riikka! RIIKKA huutaa. Minä en kestä... Isä... Justiina... se oli hän, joka saattoi Olavin kuolemaan... hän suuteli Olavia... minä löysin heidät yhdessä... Minä näin heidät ja huusin heille. Olavi syöksyi pois kuin mielipuoli. Olavi häpesi, hän ei voinut enää elää... RUUSTINNA Hyvä Jumala! ROUVA Riikka, sinä olet hullu! Sinä hävytön tyttö! RIIKKA Sinä olet murhaaja, minä pelkään sinua! (Syöksyy laamannin luo kiertäen kätensä hänen kaulaansa.) Olavi pitää sinusta, isä. Olavi rakastaa sinua ja minäkin rakastan sinua... Olavi häpesi, hän on hyvä poika, minun veljeni. Olavin täytyy puhua sinulle. Hän ei tahdo nähdä sinua, mutta hänen täytyy. (Hyökkää Justiinan luo.) Justiina, anteeksi, Justiina. (Laamanni seisoo kivettyneenä). ROUVA Riikkahan on hullu, ja samanlainen on tuo poika. Minkä minä sille voin, että hän hyökkäsi käsiksi minuun kuin villi. Minä makasin vain täällä, ja poika hyökkäsi kimppuuni yrittäen suudella minua. Ja nyt siitä tehdään tällainen juttu! VAPAAHERRA Lapsi on hermostunut. RIIKKA juoksee pois huutaen. Olavi... Olavi... LAAMANNI lähestyy raskain askelin parvekkeen rappuja. Tulen tappamaan sinut kylmäverisesti ja nautinnolla. Ei ole muuta lakia tuollaista murhaajaa vastaan. ROUVA juoksee takaisin parvekkeelle. Sinä olet hullu! Se on valhetta! Auttakaa! VAPAAHERRA tarttuu rouvaan. JUSTIINA hyökkää portaille rouvan eteen. Et sinä koske tähän naiseen. TOHTORI yrittää estää laamannia. Oletko sinä menettänyt järkesi, Robert? LAAMANNI ravistaa tohtorin irti. Pois tieltä, Justiina. Hän tulee myrkyttämään kaikkien elämän, joihin hän koskee. Tulen tekemään harkitun murhan ja pelastamaan ihmiskunnan tästä naisesta. ROUVA takertuen vapaaherraan. Kuulkaa kaikki, hän aikoo murhata minut. Pelastakaa minut! JUSTIINA Et sinä pelasta ihmiskuntaa murhaamalla. LAAMANNI Ei ole muuta rangaistusmahdollisuutta. JUSTIINA Rangaistusta sinä vain ajattelet ja kostoa. Minä olen syyllisempi kuin tämä nainen. Koko tuo väärä romantiikka minussa... miksi, kasvatin poikani ihailemaan sinun ja tämän naisen maailmaa? LAAMANNI Minä en osannut tehdä tilaa sinulle ja pojallesi omassa maailmassani. Osaan tehdä johtopäätökseni. Hävitän sekä tuon naisen että itseni. ROUVA Hän tappaa minut! VAPAAHERRA Rauhoittukaa! JUSTIINA Hän ei tapa teitä. LAAMANNI Poistu, Justiina, minä olen tuomari sekä pyöveli. ROUVA vapaaherrattarelle. Hän on hullu! VAPAAHERRATAR Adolf, tulkaa pois. JUSTIINA Jos tahdot rangaista, silloin rankaise oikeata rikollista, sitä maailmaa, joka tuon naisen on kasvattanut loiseläimeksi. Ei ole hänen syytään, ettei hän ole oppinut muuta kuin keimailemaan ja elämään toisten kustannuksella. Sanoit itse, että hän osaa ottaa miehiä. Hävitä se maailma, joka tuollaisia raajarikkoisia ihmisiä luo. LAAMANNI Justiina, älä sotke yksityistilejäni tämän naisen kanssa. Minä menetän järkeni. En voi enää elää. Minun on tehtävä tilaa pojalleni. ROUVA Hän tappaa minut! OLAVI ja RIIKKA tulevat. JUSTIINA Sinulla on aina vain ollut yksityistilejä elämän kanssa. Jos tahdot kostaa poikasi puolesta, tule ja auta meitä taistelemaan sellaisen yhteiskunnan puolesta, jossa ei tuonlaatuisella ihmisellä enää tule olemaan valtaa toisten yli. Me olemme täysijärkisiä ja vastuunalaisia, eikä tuo nainen. Tiedän, että sekä sinulla että pojallani on rohkeutta kuolla. — Jos minä jaksaisin antaa teille sitä rohkeutta elää, jota minulla on ollut, ja rohkeutta alkaa alusta. Kuolkaa, jos haluatte, te molemmat, joita rakastan... minä lähden palvelemaan eläviä ihmisiä, auttamaan ja järjestämään heidän elämäänsä. Jos te jätätte minut yksin, aukaisen minä elämäni ikkunat selkosen selälleen yhteiskunnalle. LAAMANNI pyyhkäisee kädellään yli silmien. Mistä sinä olet saanut tuollaisen rohkeuden, Justiina? JUSTIINA Kun sinun lapsesi kasvoi ruumiissani, opin rakastamaan kaikkea, mikä liikkuu, kasvaa ja elää... Meillä on niin paljon tekemistä, Robert. LAAMANNI Niin on, Justiina. — Tämä oli elämän evankeliumia. — Lähden mukanasi, vaikka harmain hiuksin ja paljain jaloin. ROUVA Minkä minä sille voin, että tuo hysteerinen poika hullaantui minuun. Samanlainen hän on kuin isänsäkin. Ja nyt olen minä kaikkeen syypää. LAAMANNI Sinä et ole yhtään mitään...! Ei yhtään mitään! Olit vain tippa huumausainetta. ROUVA Hänhän on hullu! Hän voi murhata minut! Kyllä minä lähden ja otan eron. Mutta vähällä et pääse, saat maksaa, niin että tuntuu. (Itkee. Vapaaherratar ja ruustinna lohduttavat häntä.) VAPAAHERRATAR Tulkaa mukaamme, laamannitar. Me viemme teidät Saarentaustaan. ROUVA Kiitoksia, vapaaherratar! (Laamannille.) Älä luule, että minulla on miehistä puutetta. Minä vien vielä poikasikin. OLAVI Ette te minua vie. Myöskin minulla on paljon tehtävää maailmassa. SENAATTORSKA Paras olla kehumatta, poika. Naiset ovat Harmeliusten vanha sukuvika. ROUVA ryntää sisään, ruustinna ja vapaaherratar seuraavat häntä. Sisältä kuuluu rouvan ääni. Kaisa, vie kapsäkkini autoon. VAPAAHERRA lähestyy laamannia. Näkemiin, laamanni. Olkaa aivan rauhallinen. Kyllä minä pidän hänestä huolen, en päästä häntä kaupunkiin, ennen kuin asianajajanne on käynyt sopimassa hänen kanssaan. LAAMANNI Minä kiitän teitä. Vapaaherra poistuu. Sisällä huudetaan ja paukutellaan ovia. Kuuluu auton törähdys ja lähtö. Kaikki seisovat liikkumattomina ja jännittyneinä kuunnellen). JUSTIINA on istuutunut penkille pää käsien varassa. SENAATTORSKA hiljaisuuden tultua. Vihdoinkin! OLAVI seisoo katsellen laamanniin. Isä, pääni oli rikki, mutta järkeni on eheytynyt. LAAMANNI laskee kätensä Olavin olkapäälle. Yksityistilit elämän kanssa johtavat kuolemaan, poikani. Ehkä on parasta, että me kuljemme äitisi tietä taistelevien ihmisten yhteyteen. RIIKKA vetää Olavia hihasta. Tule, Olavi! (Molemmat juoksevat parvekkeen kautta sisään ja avaavat ovet ja ikkunat). LAAMANNI istuutuu Justiinan viereen penkille. SENAATTORSKA tohtorille ja pehtorille. Taidamme tässä vielä kaikki jäädä kotiin. Jos vain varmasti tietäisi, että Järvisen perheessä säilyy sopu, pyydettäisi laamannilta Alataloa Järvisen perheelle, kun minä taidan muuttaa Ylätaloon takaisin. TOHTORI Voi, senaattorska, muuttaisitte yhtä kyytiä tohtorilaan, koska ei Justiinasta enää ole toivoa. (Tohtori vie senaattorskan oikealle. Heidän perässään poistuvat pehtori ja Mari). LAAMANNI Kaikki on vain pahaa unta. Istuimme eräänä sunnuntai-iltana Harmaasuon kivelle ja nukahdimme. Nukuimme kaksikymmentäkaksi pitkää vuotta. JUSTIINA Ei ole totta, Robert. Emme nukahtaneet. Me kannamme nämä vuodet mukanamme. En luovuta yhtään ryppyä kasvoistani, en yhtään hetkeä elämästäni. Emme unohda mitään ja kuitenkin katsomme eteenpäin elämään. LAAMANNI Nyt sinä jäät kotiin, Justiina. JUSTIINA Museonhoitajaksi, Robert. Meidän täytyy hoitaa se hyvin, muuten meillä ei ole oikeutta pitää sitä hallussamme. VÄLIVERHO