Katri Valan 'Sininen ovi' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 902. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o. maissa. Tämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot. SININEN OVI Kirj. Katri Vala SISÄLLYS: I. Sininen ovi Majani. Aamulaulu. Auringon nauru. Sininen kukka. Hopearihma. Ratsastaja. Unikot. Suuret huilut. Samum. Sininen puutarha. Vartia. Riemu. II. Musta jumala Musta jumala. Oleanderisatu. Valkoiset maljakot. Hajuherneet. Aurinko ei ole vielä noussut. Ikävä. Helmiketju. Punainen temppeli. Lähdettyäsi. Runokirje. Nimesi. Lumipisara. Kuunvalo. Musta laiva. Valkoinen sydän. Ylösnousemus. Tähdenlento. Syksyinen kuu. III. Linnun satu Linnun satu. Onnellinen hetki. Kesäpäivänä. Syysilta. Vaeltaja I-II. Hämärä huone. Jumala ja minä. Faunit. Ihana päällikkö. Meren rannalla. Venhelaulu. Aamulaulu. SININEN OVI. Kun suljen silmäni, kun olen surullinen ja yksin, näen etäältä siintävän sinun majasi sinisen oven, oi kaukainen sisareni kuuman auringon alla. Sinun sininen ovesi on minulle tie kaikkeen, mitä ei ole, mikä vain uneksitaan. MAJANI. Minun majani on erämaan laidassa. Sen on nähnyt vain aurinko, joka nousee aavikon hiekasta, sen ovat nähneet villien gasellien ja lintujen ihanat silmät. Siellä hengittää minun nuoruuteni onnellisena kuin kukka, jonka kuvussa kastepisara heijastaa tähteä. AAMULAULU. Olen uneksinut ihanasti taivaan tähtisen viitan liepeissä, olen herännyt auringon huutoon puutarhani kasteisissa puissa. Mustilta vuorilta juoksee virta, sen erämaatuoksuiset laineet huuhtovat nauraen jäseneni. Oi te kaikki kukkani, oi te kaikki lapselliset hedelmät, joiden mehu kuohuu kuultavan kuoren alla, miten kauniisti ojennutte poimivaa kättäni kohden, kuin olisi se suloinen, pieni jumala, jota ei voi vastustaa. AURINGON NAURU. Aurinko, sinä olet säihkyvä ja tulinen! Sinun säteesi kiertävät kuin kuuma, kultainen nauru jokaisen puun ja kukan ja linnupesän. Käsistäni putoo kaislamatto, jota olen laulaen solminut, ja suloinen raukeus painaa luomiani. Haljennut hedelmä on pudonnut olkapäälleni, ja ruukkuni reunalle on istahtanut kuumuudesta läähättävä lintu. SININEN KUKKA. Kuka kulkee laulaen palmujen alla? Hänen hengityksensä täyttää viileällä suloudella kaikki linnunpesät ja kukkien kuvut. Iltako on tullut ihanin askelin? Iltako sipaisi sinisellä kukalla minun auringossa nukkuvaa sydäntäni? Lintu on jo lähtenyt, majani takana soi pieni hopeakello, ja kaatuneesta ruukusta vuotaa vesi helisten kynnyskivelle. HOPEARIHMA. Seison nojaten nuoren gasellin kaulaan. Katselemme, kuinka puolikuu kohoo mustien vuorten takaa. Se on kuin kylvystä nouseva jumalatar, joka kietoo alastomat jalkansa ohueen pilveen. Sen alla on suuri erämaa vaiti. Satakieli on virittänyt pienen tamburansa, sen laulu leijaa kuin hopearihma sinistä kupua kohden. Kaikki tähdet ovat pysähtyneet kuuntelemaan. RATSASTAJA. Tänään kulki ratsastaja majani ohi, kuin valkoinen liekki oli hänen hevosensa. Hän katsoi minua mustin silmin, ne olivat kuin yöllinen metsä, joka palaa. Särjin tänään kauneimman ruukkuni, itkin sitä katkerasti. UNIKOT. Yöllä on varmaan joku jumala kulkenut puutarhassani: kaikki unikot ovat auenneet. Tuskin uskallan astua ulos, pelkään palavani pienissä liekeissä. Linnunlaulun huumaava helinä kuin salaisen suihkulähteen pisarat putoaa helmeillen ylitseni. Oi aavikon tuuli, vie kauan minun itkevä ja naurava sydämeni! SUURET HUILUT. Aurinko on mennyt. Värisen, uni pakenee silmistäni. Tiedän pimeässä unikoiden hehkuvan, ja kaukana huutaa jalopeura hirvittävää rakkauttaan. Tuntuu niinkuin jonkun kiihkeä hengitys leyhisi paljaalle rinnalleni. Punastuneena juoksen ulos viilentämään virrassa jäseniäni. Voi minua, on kuin jokainen puu suurena huiluna soittaisi yöhön villejä säveleitä! SAMUM. Heräsin askeliin. Joku seisoi ovellani ääneti katsellen minua. Näin vain mustien silmien huumaavan tulen. Täynnä ihanaa kauhua tahdoin paeta, tahdoin syöksyä pimeään, ennenkuin koko olemukseni oli palannut tuhkaksi. Silloin hän puhui, ja minä kumarruin hänen sanojensa alle, kätkin pääni, taivuin kuin puu, kun kuuma samum käy ylitse. "Näin sinut erämaahan lähtiessäni. Siitä saakka on sydämeni ollut kuin janoinen eläin. Sinä olit ainoa lähde, sinä olit tuoksuva virta. Koko erämaa lauloi sinusta." Huusiko joku aavikolla riemusta tukehtuvana? SININEN PUUTARHA. Miksi sinun tuliset ja ylpeät silmäsi katsovat minua niin outoina ja hiljaisina kuin villien eläinten silmät auringon värisevää nousua? Olen kylpenyt juuri virrassa ja kaulaani on takertunut himmeänpunainen levä. Aurinko vaeltaa kuin kultatukkainen soittaja sinisessä puutarhassa, ja jalkani ovat kuin nuoret kauriit. Tanssinko sinulle tämän kukkivan puun alla? VARTIA. Tulevatko taasen ajatukset kuin ilkeät, mustat linnut sinun sydämeesi, sankari? Sulje rakastetut silmäsi! Seison vuoteesi vierellä vartioiden. Olen kiinnittänyt tähdet sormieni päihin, kuun kultaisen lyhdyn himmennän hunnullani levätäksesi ihanasti minun maassani. RIEMU. Kuulitko, armaani, tuuli kulki laulaen helisevästi aivan poskiemme välitse! Sen riemu ei ole suurempi kuin meidän. Laula minulle laulu merestä, joka hengittää suurten tähtien alla, sillä pelkään silmieni palavan, jos niitä yhä suutelet. Kun sinä laulat näen rakkautemme meren, jossa ajelehdimme, tähtien kuvajaiset värisevät jäsenillämme. Tuhat vuottako jo liu'uimme näin vaiko vain tähden sammumishetken? II. MUSTA JUMALA. Katso, raukea ruumiini, millaista huohottavaa sielua sinä sisälläsi kannat. MUSTA JUMALA. Metsässä on punakivinen temppeli. Sen jumala, musta ja yksinäinen kutsui valittaen pimeinä öinä. Kuin unessa kuljin. Kuin unessa nousin mustia portaita. Kuin unessa vaelsin hämärään temppeliin ja astuin vavisten jumalan eteen. Ah, nyt en paeta voi! Joka yö laskeutuu jumala luokseni julmana ja ihanana. Päivisin pidättävät minua silmät kuin tuliset raudat, ja kipeässä ihanuudessa palan hänen edessänsä kuin kalpea uhrituli. OLEANDERISATU. Minä olen hyljätyn linnan pieni murheellinen neito, ja sinä olet suuri, väkevä sankari kaukaa ihmeellisestä maailmasta. Kenties olet jonkun kreikkalaisen jumalan poika. Olemme kulkeneet koko päivän loistavassa metsässä. Sinne on valunut kultaa taivaalta ja putoilee yhä oleanderinkukkia. Sinä ihana hullu, luulisi taivaan olevan viiniä täynnä! "Olet liian säteilevä tänään", sanot, "mieluummin katson suoraan aurinkoon. Ja niin pieni olet, sopisit oikeaan käteeni!" Ja silmäsi kiintyvät minuun täynnä jumaloivaa hellyyttä, ja minä katselen kättäsi väkevää ja kaunista ja minusta tuntuu, että ulottuisin suutelemaan sitä, jos nousisin varpailleni. VALKOISET MALJAKOT. Sinun yksinkertainen hellyytesi on täyttänyt sydämeni aamukasteisilla kukilla. Väkevänä ja hyvänä polvistut eteeni. Oi, älä silmiäni katso! Olet puhunut sanoja, jotka ovat pysähtyneet seppeleeksi otsalleni. On kuin huoneestani kaikkialta loistaisivat ohuet valkoiset maljakot auringonhohtoa täynnä. Älä nosta rajua päätäsi nyt, ettemme loukkaisi käsiämme pienten maljakoiden sirpaleihin! HAJUHERNEET. Hajuherneet, kukkani, te, jotka ylenette kuumassa yössä viileinä ja täynnä tuoksuvaa kuultoa, teille tahdon sanoa salaisuuden, jota ei päivällä ole, mutta joka öisin saa minut niin väriseväksi. Painan kasvoni poskianne vasten, te suloiset, täynnä lempeätä hekumaa, sillä olen nyt kovin nuori ja tunnen punastuksen lyövän yli otsani: joku on suudellut olkapäitäni pitkään ja kiihkeästi. Hymyilettekö te kaikki hievahtamattomassa yössä? En näe silmiänne, mutta hymyilynne on lehahtanut kasvoilleni. Itkien ja nauraen sukellan tuoksuvaan syliinne, ja teidän pienet kukkassuudelmanne putoavat kuumeisen ruumiini yli kuin hiljainen, lempeä sade. AURINKO EI OLE VIELÄ NOUSSUT. Aurinko ei ole vielä noussut. Puutarha tuoksuu kasteisena ja uupuneena kuunvaloisen veden partaalla. Sinä uit siellä. Näen pääsi välkkyvän kalpeassa valossa, ja valkean tupakan lemu painaa silmiäni. Aurinko on kohta täällä. Ja kukat vavahtelevat hiljaisessa odotuksessa. Vesi sädehtii sinun ruumiisi ympärillä. Huoneen hämy on täynnä hajuherneiden tuoksua. Sydämeni taipuu puutarhaa kohden kuin kastepisarainen kukka varhaisessa aamussa, kun aurinko ei vielä ole noussut. IKÄVÄ. Yötaivas, ystäväni, kaartuu ylitsemme kuin kukka sinimusta, valtainen, ja ovat tähdet niinkuin kultakuoriaiset ja käyvät hunajata etsien. Niin nuorina, niin täynnä ikäväämme yön terälehtein alla kumpikin me valvomme ja lyövät sydämemme kuin häkkilinnut taivaan laitoihin. On monta päivää taivaanrannan taakse jo käynyt, monta kiitänyt yön kultakuoriaista kauas välkkysiivin, kun syliis kuumaan huikaistuen hiivin. Se kaikki kauas liitänyt on päiväin lailla taivaanrannan taakse. HELMIKETJU. Olen vain pieni tyttö sinun kuumien silmiesi edessä, joiden katse on kaikkia hyväilyjäsi polttavampi. Vain surullinen sydämeni on minulla annettavana, mutta varjoni liukuu huumaantuneena sinun jalkojesi yli. Hiljaisena rakkaudesta katselen kasvojasi, oi minun musta jumalani, ja punaisen lippaan lailla kätkee sydämeni helmiketjua, päiviä ja öitä, jotka olet minulle antanut. Mutta jos sinä minuun väsyneenä suljet silmäsi, olen katoava hiljaisemmin kuin aamutaivaalta tähdet. PUNAINEN TEMPPELI. Katso, aurinko, minun sydäntäni! Se on kuin pieni, punainen temppeli. Täytä, aurinko, kultaisella silmälläsi riemuitseva temppeli! Sydämeni jumala, kuinka sinua rakastan! Olen edessäsi vaiti, pakahtuvana kaikki sanat unohtaneena. Aurinko, ole ihana, kultainen huuto, minun rakkauteni riemuhuuto, valkoisen kuoron suuri hymni punaisen temppelin kukitetulla alttarilla! LÄHDETTYÄSI. Nukuin. Kuulin tuskallisen nyyhkytyksen: rakastunut sydämeni itki, mutta en voinut herätä: Sinä olit illalla peittänyt minut hyväilyjesi tuoksuvalla vaipalla. Lepäsin kukkameressä kaikki jäsenet autuaasti värisevinä. Vihdoin heräsin. Luulin meren kuohuvan ylitseni, kasvoni olivat kosteat pärskeestä. Sydämeni huusi: laiva on jo lähtenyt! Painoin kasvoni kylmään ruutuun: kaukana kiisi jo pakeneva purje. Aamuruskon kelmeä suu painui poloisille silmilleni. RUNOKIRJE. Tänä aamuna heräsin suuressa kaupungissa. Meren rannalla kohisi tori täynnä hedelmiä, vihanneksia ja kukkia. Suuri, valkea laiva vei minut pieneen kaupunkiin, joka oli täynnä kosteita ja kuumia puutarhoja. Nyt olen kaukana talossa, jonka pihalla kypsyvät omenat ja kirkkaat, kirpeät kirsikat. On miltei pimeää. Mutta taivas leimuaa äänettömänä ja ihanana. Olen uupunut kaikesta, mikä on ollutta ja on. Muistan näännyttävät päivät suurissa metsissä ja tupakkain tuoksun hievahtamattomina öinä keltaisessa kuutamossa. Muistan pitkät ruskeat jäsenesi ja sielusi -- yhtä kullanruskean kuin silmäsi -- jonka tuoksu on lempeä ja raskas, ja ikävöin sinua niin! NIMESI. Kun ei minulla muuta ole, sopertelen nimeäsi hämärissä, hymyilen ja sopertelen nimeäsi. Se on kuin elävä olento, lämmin, lepertelevä lapsi, jota elätän punaisen suuni verellä hymyillessäni hämärissä ja sopertaessani nimeäsi. Mutta silmistäni vuotaa tietämättäni kyyneleitä. LUMIPISARA. Kaikkien rajujen hyväilyjen muistot ovat pudonneet päivien taa. Mutta kerran suutelit hiljaa otsaani lähtiessäsi luotani lempeässä lumisateessa. Ja ympärillämme oli valkoinen hellyys niin ihana, niin itkettävä. Sen hetken muisto puhkeaa sinisinä iltoina kuin hiljainen kukka täynnä särkyvää tuoksua, ja sydämeni täyttää vain värisevä hyvyys. KUUNVALO. Tänä yönä on kuunvalo ikkunoiden takana. Katsomme toisiimme: silmät ovat sairaat, kasvot kalpeat. Sinun suusi, sinun suusi on kuin avautunut huutoon! Värisevinä, mielettöminä toisiamme vasten suudellen, ettemme ääneen parahtaisi. Kuunvalo on ikkunoiden takana. MUSTA LAIVA. Olenko tullut kuoleman rannalle? Meri, maa ja taivas ovat sysimustat. Ei ääntä, ei tuoksua. Sinun kauheat sanasi ovat uponneet sydämeeni kuin tikarit. Tajuttomana, vaiti tuijotan pimeään taivaanrantaan. Sinne leviää nousevan kuun punainen lampi kuin valuneena minun lävistetystä sydämestäni, josta vie meren yli verinen viiru. Sen poikki liukuu musta laiva, äänetön ja kauhea, ilman ainoatakaan valoa. VALKOINEN SYDÄN. Joku on itkenyt herkeämättä. Yöt päivät olen kuullut nyyhkytystä. Turhaan olen juossut pois, en ole voinut sitä paeta. Tänä aamuna vaikeni itku. Katselin ihmetellen juuri, kuinka aamurusko ripusti seinille liekinkaltaiset verhot. Silloin vaikeni itku, ja hulmahtelevien verhojen lomitse näin naisen ruumiin. "Nyt on itkijä kuollut", ajattelin väsyneesti ja katselin hänen kasvojaan. Ne olivat aivan omieni kaltaiset. Kysyin kummastuneena: "Miksi hän on kuollut?" Aamurusko kumartui punertavin kasvoin valkoisen sydämen yli, joka oli heitetty vuokkojen keskelle. Joku oli juonut sen tyhjäksi. YLÖSNOUSEMUS. Sade lempeä soi yli hautausmaan Nyt tunnen jo sireenin tuoksuvan. Kädet painan multaan kosteaan. Sade soi yli maan. Kesä ylläni on, kesä kukkineen, en täällä nyt enää olla ma voi. Sinun tiedän ohitse kulkeneen. En täällä nyt olla voi. Jo työntyvi multa mun tieltäni pois. Valo ihana koskee jo silmihin. Kuin puistikon penkiltä nauru sois!... Jo työntyvi multa pois. Minun vainajankäteeni koskettaa terä mustan ja kostean orvokin. Sinun luoksesi jalkani kiiruhtaa yli mustan orvokin. Yhä nauru soi penkiltä puistikon: joku naista on kuumasti suudellut -- Minä parahdan -- silmissäs kauhua on. Ja nauru vaiennut on. Olen kuollut, mut minne sa kulkenetkaan. on hautani aina sun vierelläs. Mene toiselle tähdelle rakastamaan, on hautani vierelläs! TÄHDENLENTO. Kuin kaksi palavaa tähteä niin kiitävät sydämemme ylitse maan. Vain silmäsi nään, vain sydämesi nään. On jumalan puutarhat jossakin. Ei ole syntiä, kuolemaa, vain valta ihanan rakkauden. Me liu'umme loistavaan kaikkeuteen. Meri yllämme on, meri allamme on. Maan kaukaisen tuoksun tunnetko? Ah, armahin, sammutko multa pois? Ah, armahin, kuoletko multa pois? Sinä taivaan tultako peljästyit? Sitä kestänyt et, sitä kestänyt et! Minun katso polttavaan sydämeen! Minun tartu väkevään sydämeen! Et vaipua saa, et vaipua saa, on allamme meri kuoleman! On, armas, jo silmäsi sammuneet, ja kylmä sun ihana sydämes. Sinä poissa jo oot, sinä kuollut jo oot! Yhä kiitää ylitse kuoleman sydän polttava yksin kaikkeuteen. SYKSYINEN KUU. Seison värisevänä mustien varjojen keskellä. Ilma on kuin himmeää, sinistä lasia, ja autiolla taivaalla kulkee kuu niin tuskallisen vaikenevana. Sen säteet pistävät läpi sydämeni kuin ohuet kylmät miekat. Kaikki ilo on sammunut minusta ja äkkiä näen säikähtäen, että käteni riippuvat ruumiistani niin kylminä, kylminä ja täynnä kuolleita lehtiä. III. LINNUN SATU. Minun haavini on sinisempi kuin sinun. _Jammes_: Kadonnut lammas LINNUN SATU. Sydänpäivän hiutuvassa helteessä leväten näin sinut, pieni valkea kuu, kun sinä liu'uit auringon täyttämän taivaan yli. Pensaassa pieni lintu leperteli satua: rakastunut jumalatar kiitää pienessä helmiäisveneessä yli taivaan säteilevän meren, sillä ihanan paimenen kutsu on soinut kummaa kaihoa täynnä maailman kaikkien vuorten yli. Mustat pääskyset lentävät kultasateena varisevaa naurua kohti, ja venheestä heittävät hennot kädet jalokiviä taivaan saarille. Pimeitten öitten tullen näet niitten tähtinä kimmeltävän. Silloin jo ihanat sydämet ajautuvat kuolleina mustaan rantaan. ONNELLINEN HETKI. Sydämeni on täynnä itkua ja naurua. Kuljen kasteista polkua, ja metsätähden teriä on takertunut varpaisiini. Sopertelen huumaantuneena: "Jumala, sinä olet hyvä!" Ja puista varisee kasvoilleni pisaroita, tuoksuvia, vihreitä ja kultaisia. Ajatukseni ovat pienet ja onnelliset kuin sinisiipiperhosen, eikä sydämelläni ole enemmän huolta kuin oravanmarjalla, joka kohottaa kukintonsa kuin lapselliset sormet osoittamaan ihanaa aurinkoa. KESÄPÄIVÄNÄ. Oi ihana kuumuus, kuinka otat hyviin käsiisi minun palelevan sieluni! Nyt suljen silmäni ja annan jäsenteni levätä. Olen raukea ja kuuma, olen aivan läpikuultava täynnä sulanutta aurinkoa enkä jaksa pudistaa kasvoiltani pois unikon varisseita terälehtiä. SYYSILTA. Käyn rantaan. Taivas tähdistä on korkea ja hiljainen. Lyö vesi mustin lainein mustiin kiviin, ja rannan puussa lehti viimeinen kuin käsi hukkuvan tai mykkä tuskanhuuto ahdistaa. Kuun maljan vaskisen nyt nostaa metsänneito yli latvojen, ja helähtäin sen särkyy laita, putoo sirpaleina mustaan veteen. Vain alakuloinen nyt kaiku puiden alla nyyhkyttää. VAELTAJA. I. Ah, aamuun kullanhohtavaan mun kiurun laulu herätti. Sen pesän viereen apilaan mun oli ilta tuonut. Taas uusi päivä edessäin kuin kultaharppu helisee. Nyt valmis huimaan matkahan oon kanssas, kehrä auringon! Jo metsän lähdepikariin suun ahnaan olen kastanut, ja ilman sinisen viinin soi huume kautta suonien. Hei, hattarat, mua saattamaan nyt valkein ratsuin, nauraen! Käyn suurten merten yli ma maahan kauniin prinsessan. Saa ketjun kastehelmisen kuun puoliskossa hän! Ah, elämä, on jalkojesi jäljet niin ylen ihanat! Kuin maailman kaikki soittimet voi sydän visertää, kun kukat pienin käsin tarttuu saappaihini, kysyy: Sun mihin tänä iltana saa ehtootähti nukuttaa? II. On hunnun synkänpimeän nyt tähdet yli kasvojensa heittäneet. Lie suru siellä jossakin, lie joku tähti kuollut. Mun ylväs vaeltajariemuni on kylmään viimaan sammunut. Niin jalkojani väsyttää, ja sydän on kuin surullinen lintu. Ma ajattelen: jossakin on koti, jonka ikkunoista käy valovirta yöhön pimeään ja onnellinen nauru rakkaitteni. En vain tietä löydä, kaikki ikkunat on vieraat. Varkain katselen mä niihin silmin janoisin ja kaipaan hellää kättä, hurmaa askareiden ja itken tylyyn aitaan nojaten. HÄMÄRÄ HUONE. Huoneessa oli hämärää. Sieltä täältä loisti hehkuvankeltainen kukka. Olin hyvin väsynyt ja halusin rukoilla kukkaa, tulta tai pientä epäjumalaa, jonka kasvoilla on julma hymy. Vanhasta suitsutusastiasta nousi laimea tuoksu. Tuli hiipui uunissa. Sen edessä tuijotti kissa herkeämättä punaiseen hehkuun. Huone oli täynnä hämärää. Se tuntui hengittävän ja katsovan Mitään ei kuulunut. Oli niin tuskallista. Halusin itkeä. JUMALA JA MINÄ. Olen koko päivän katsonut kirjoja, kahta suurta kirjaa kukista ja perhosista ja kultakuoriaisista. Olen aivan hengästynyt niiden kauneudesta. Ja kun kohotin pääni, katsoit sinä, Jumala, olkapääni yli kirjoihin. Ja äkkiä minä rakastin sinua. "Olit kai hyvin nuori", sanoin, "kun loit nämä? Etkö iloinnut, kun ne säteillen kuin jalokivet ja tummunut kulta pyrähtivät taitavista sormistasi? Miten paljon hyödytöntä ja kaunista olet luonut. Sitten loit ihmisen, ja ihminen loi paljon rumaa ja tyhmää, yhteiskuntia ja sotalaitoksia. Oi, olemme niin väsyneet niihin! Olisitpa sinä vielä nuori! Olisit juuri luonut kukat ja perhoset ja kultakuoriaiset ja salaperäisenä ja säteillen tulisit luokseni ja tarttuisit käteeni kuin suuri veli hyvin pienen sisaren käteen ja veisit minut katsomaan tekojasi. Silmäni tulisivat suuriksi hämmästyksestä, ja sinä olisit hiukan ylpeä." Katselen yhä kirjojani, ja sinä, Jumala, katsot kauas ja hymyilet surullisesti. Muistatko aikaa, jolloin olit kuohuvan nuori? FAUNIT. Neljä nuorta faunia loikoi sinisillä rypälekasoilla. Heidän yksinkertaiset silmänsä olivat ajattelua täynnä. He miettivät elämän salaisuutta tuijottaen ankarasti kavioihinsa. Metsässä oli hiljaista ja helteistä. Aurinko paloi kuin tuliroihu. Ja yksi fauneista hypähteli toisten lomitse selvittääkseen huumaantuneita ajatuksiaan. Mutta vanha fauni nukkui karvaiset jalat lähteessä ja hymyili. Hän näki unta nuoruutensa kiivaista lemmenöistä. Silloin ponnahti notkea nymfi mietiskelijäin ylitse. ja nämä lähtivät ulvahtaen tavoittamaan häntä, kun hän nauroi valkoisen olkansa yli. Ja he potkivat kipeästi toisiansa juostessansa. Mutta sinisistä rusentuneista rypälekasoista valui monta pientä tuoksuavaa puroa lähteeseen, jossa vanha fauni vilvoitteli jalkojansa. IHANA PÄÄLLIKKÖ. Mikä tuoksu palmujen alla! Ah! Ruusunpunaiset kakadut pudottavat hämmästyneinä puoleksisyödyt hedelmät maahan. Ooo -- nuori päällikkö kulkee kosioteillä! Hän on valmistanut suloisen voiteen kokosmaidosta ja lemuavista yrteistä, ja hänen ruumiinsa tuoksuu kuin laiva täynnä hedelmiä ja kukkia ja kanelia. Mikä jumalallinen päällikkö! Hänen molempiin poskiinsa ja rintoihinsa on tatuoitu valkoinen aurinko, ja seppele hehkuvia kukkia kiertyy hänen lanteillensa. Ja tytöt kirkuvat niin rakastuneesti: "Ooo, ihana päällikkö!" ja seisovat somina kuin ruukkunsa, kun hän astuu keikaroiden kaivolle palmujen alta. MEREN RANNALLA. Meri aukaisi huikaistuneet silmänsä. Aurinko oli noussut riemastuneena kuin nuori kuninkaanpoika. Oi Rarahu, miksi ovat silmäsi kaihomieliset? Punainen koralli nauroi: meri on kantanut rannalle nukkuvan nuorukaisen. Hänen jäsenensä rusentavat kaikki sinun kukkasi. Kuin kaksi kiihkeätä perhosta riensivät Rarahun silmät nuorukaisen kasvoja kohden. Nuorukainen nousi ja hämmentyi. Rarahu, olet kauniimpi kuin iltapilvi. Hänen sydämensä rakasti. Kuin välähtelevät linnut he kylpivät meressä, ja taivas oli sinisiä kukkia täynnä. Rarahu, Rarahu, sinä loistat kuin kultainen rengas! VENHELAULU. Venheemme yllä on suuri valkea kuu. Lootukset kuihtuvat hiuksillani, ja sydämeni tahtoo huutaa. Rannalta tulevat läikkyen hullut tuoksut, puhkeavan bakulan ja mangopuun. Oi kukat, olen humaltunut huumeestanne! Soutakaamme kauemmaksi, armas, missä tähdet loistavat yllä ja alla! Kaukainen huilu soi rakkautta, kuolemaa. AAMULAULU. Minä olen väkevä, oi isä aurinko! Minä olen notkea kuin ruoko. Kuninkaantyttäret rakastaisivat minua, mutta minulla on pieni armas suloinen kuin nuori kuu. Illalla hän itki katkennutta nilkkarengastansa, aamulla hän nauroi minun väkevyyttäni, kun kannoin hänet korallien yli kylpyyn. Ja siksi nyt tänä aamuna ohjaan venheeni sinun luoksesi, aurinko, suudellakseni kultaisia kasvojasi, kun kohotat ne merestä, sillä sinä kasvatit hänet, pienen palmuni meren rannalle. Oi aurinko, minä olen väkevyyttä ja rakkautta täysi! Minä olen suuren meren nauru, minä olen tuhannen hullun huilun ääni! Heitänkö sinut kuin kultaisen kilven armaani ihanaan majaan, jotta hän sinusta katselisi kasvojensa punastuvaa aamua?