[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fVHQhVcavxghwlC9xqnvZNwlMHpBN7P1_hkrM0wwxqh8":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},104,"Maksimilian Aukusti Myhrberg","Krohn, Julius",1835,1888,"104-krohn-julius-maksimilian-aukusti-myhrberg","104__Krohn_Julius__Maksimilian_Aukusti_Myhrberg",null,"muistelmat",[14],"sota",[],"fi",1881,9573,67039,false,19088,[23],"Myhrberg, August Maximilian, 1797-1867",[25,26,27],"Biographies","History - European","History - Warfare","\"Maksimilian Augusti Myhrberg\" by Julius Krohn is a biographical account written in the late 19th century. The work explores the life of the titular character, who emerges as a courageous and principled figure during a tumultuous historical period involving significant conflicts in Europe, particularly the struggle for Greek independence.   At the start of the narrative, readers are introduced to the early life of Mattias Aukusti Myhrberg and his family origins, detailing the background of his parents, especially his mother, who played a crucial role in cultivating his curiosity and intelligence from a young age. We learn about his childhood in Raahen, Finland, his physical prowess, and the encouragement he received through his mother's storytelling, which ignited his passion for adventure and historical knowledge. The text lays the foundation for Myhrberg's journey towards becoming an active participant in the Greek War of Independence, foreshadowing the valor and trials he would face as he sought to embrace his ideals amidst the chaos of war. (This is an automatically generated summary.)",[],386,"Elämäkerta kertoo suomalaisesta sotilaasta ja seikkailijasta August Maximilian Myhrbergistä. Teos kuvaa Myhrbergin vaiheita Raahen lapsuudesta Euroopan taistelukentille, kuten Kreikan vapaussotaan ja Puolan kansannousuun.","Julius Krohnin 'Maksimilian Aukusti Myhrberg' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 104. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan\nkäytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan on tuottanut Tapio Riikonen JA Projekti Lönnrot.","MAKSIMILIAN AUGUSTI MYHRBERG\n\n\nSuomeksi kokoon pannut\n\nJ. KROHN\n\n\nWerner Söderström, Porwoo, 1881.\n\n\n\n\n\n\n[Tähän elämäkertaan on käytetty kaikki tiedossa olewat hajalliset\nkirjoitukset Myhrberg'istä ynnä myös koko joukko wainajan sukulaisilta\nja ystäwiltä saatuja suullisia tarinoita.]\n\n\n\n\nRuotsinwallan aikana oli hywin tawallista että ruotsalaisia miehiä\nlähetettiin meidän maalle wirkamiehiksi. Sillä lailla myös saapui\nSuomeen wiime wuosisadan lopulla ruotuwäen kapteeni Antti Myhrberg,\njoka sai tulliherran paikan Raahen kaupunkissa. Eikä aikaakaan, niin\nkiintyi hän uuteen kotiinsa wielä lujemmilla kuin wirkawelwollisuuden\nsiteillä; hänen näet onnistui saada omaksensa kaunis ja moniawuinen\nneiti Kristiina Sowelius, jonka suku -- perisuomalaista Sowioin\nkantaperää -- oli Raahen wanhimpia, rikkaimpia. Yhtähywin muutti\nkapteeni Myhrberg sotawuonna 1808 takaisin synnyinmaallensa, lieneekö\nhänen sitten, niinkuin muutamat kertowat, täytynyt soturina rientää\npaikalleen armeijassa wai joku muu syy ollut waikuttimena. Hänen\nwaimonsa ei kuitenkaan seurannut häntä Ruotsiin; hän jäi lasten kanssa\n-- niitä oli wiisi poikaa ja yksi tytär -- asumaan Knuuttilan tilalle\nlikellä Oulua, missä kaupungissa kapteeni wiime aikoina oli\ntulliwirkaansa toimittanut.\n\nRouwa Myhrberg oli monin puolin erittäin etewä nainen. Hänellä oli jalo\nsydän, luja mielenlaatu ja luonnoltaan tawattomat hengen lahjat. Näitä\nwiimemainittuja hän, koska ei siihen aikaan wielä mitään kouluja\ntyttöjä warten meidän maassamme löytynytkään, oli omin neuwoin\nharjoitellut ja kehitellyt. Hän oli oppinut ja lukenut paljon,\nwarsinkin maantietoa ja historiaa koskewia kirjoja, niin että häntä\nyleisesti mainittiin puoleksi kunnioittawaisella, puoleksi\npilkkailewaisella liikanimellä \"Raahen kirjasto\" (muuta kirjastoa ei\nsilloin ollutkaan olemassa koko kaupungissa). Tieteellisten\nlukemistensa rinnalla oli hän myös kaunokirjallisuuttakin lukenut\npaljon enemmän kuin useimmat naiset Suomessa hänen aikanansa. Parempaa\nopettajaa ja kaswattajaa ei siis olisi woinut toiwoakaan noille\nisättömäksi jääneille lapsille. Pienestä pikaraisesta asti he jo\nkuuliwat äidin suusta innokkaita tarinoita sekä muinais= että nyky=ajan\nmainioista jaloista miehistä ynnä myös eläwiä, kirjallisia kertomuksia\nwieraista maista ja kansoista. Kaikesta tästä kohosi heidän mielensä ja\nhalunsa jo aikaiseen tawallisista jokapäiwäisistä tapauksista\nihmiskunnan ylimmäisiin pyrintöihin ja tottuiwat heidän silmänsä\nlaajempaan kuin oman kotinurkan piiriin.\n\nMerkillistä ja sangen huwittamaa on kuulla kuinka nämät äidin\nkertomukset aiwan eri lailla, kunkin erilaista luonnetta myöten,\nwaikuttiwat lapsiin. Muut weljekset -- joista useammat sitten tuliwat\nmerikatteineiksi -- kuulteliwat mielimmin juttuja Kolumbus'esta tai\nmuista matkaajoista kaukaisilla mailla. Mutta kolmas poika ei tyytynyt\nennen kuin sai äidin tarinoimaan Kreikan ja Rooman urhoista; silloin\nhän wasta kuulteli koko sydämmestään, suu auki, silmääkään\nräwähtämättä.\n\nTämä poika, _Mattias Aukusti_ [edellisen arkipäiwäisen nimen hän sitten\nitse muutti runollisemmaksi Maksimilianiksi], syntynyt Raahessa Heinäk.\n24 p. 1799, kuuluu olleen näöltään, terweydeltään ja wäkewyydeltään\nilminen karhun pentu. Kaikki Myhrberg'in pojat oliwat riwakat kaikissa\nruumiinharjoituksissa ja karskit kaikkia säitä kestämään. Oikein Suomen\npoikien tawalla saattoi nähdä heidän tulikuumasta saunasta, punaisina\nkuin krawut, juoksewan ulos lumihankeen piehtaroimaan. Hiihtämisessä,\nuimisessa, weneenlaskussa, ampumisessa he oliwat mestareita. Kaikki\nmuut woitti kuitenkin Mattias Aukusti woimallaan, taitawuudellaan ja\npelottomuudellaan, niin että aina oli kumppaleittensa päämiehenä ja\nkuninkaana. Tähän ylimmäiseen paikkaan wielä wahwisti hänet\nleikkiweljein rakkaus, jonka hän lujalla uskollisuudellaan ystäwyydessä\nsekä suoralla, jalolla sydämmellään oli taiwuttanut puolellensa.\n\nHywä onni on säilyttänyt meille pari hywin luonnetta kuwaawaista,\nhauskaa juttua tästä Myhrberg'in wallattoman poikuuden ajasta. Pienenä\npaitaressuna lankesi hän kerran kalliolle ja löi suuren kuhmun\notsahansa. Pikku mies tuosta ei parkaissut, ei älähtänyt, nousi waan\nwakawasti, mitään wirkkamatta seisaalleen; mutta kun hän sitten hattua\npäähänsä pannessa hawaitsi ettei saanutkaan paisunutta otsaansa siihen\nsisään, kas silloin wasta kyyneleet silmistä purskahtiwat; kipu ei\nollut hänen wakawuuttaan woinut järkähdyttää, siihen tarwittiin\nwoimallisempi mielen liikutin -- harmistus. -- Toisessa tilaisuudessa\ntaas, kun pojat myllymäellä peuhaeliwat, Myhrberg sai hurjan\nmieli=johteen päähänsä ja tarttui ympärikäywään tuulimyllyn siipeen,\nmuka lentää yrittääkseen. Siipi, kohotettuaan häntä kappaleen matkaa\nilmaan, sitten, niinkuin luonnollista oli, wiskasi hänet aika wauhtia\njälleen maahan, jossa pojalta molemmat käsiwarret katkesiwat.\nWalittamatta, itkemättä kärsi Myhrberg kowaa kipuansa, antaen ääneti,\nniinkuin wanha sotasankari, tehdä waiwaisille jäsenilleen kaikki\ntarpeelliset temput. Mutta nähdessään äitinsä itkewän -- se olikin\nensikerta, että hän sitä oli nähnyt -- tää lujamielinen poikakaan ei\nwoinut enää pitää sydämmestä uhkuawia wesikarpaleita. Ajan ja paikan\ntäydelliseksi kuwaamiseksi olkoon tähän wielä lisätty, että käsiwarsien\nsitojana ja parantajana ei ollutkaan mikään oppinut lääkäri, waan wanha\nwiisas akka, jonka huulien malosta wirtaeli yhtä paljon loitsurunoja\nkuin kädestä woiteita. Kumpainenko konsti siinä lienee tehnyt\ntehoisimman waikutuksen, jääköön puhumatta; se waan on warma että moni\nTurkkilainen ja moni mun wastustaja sitten on saanut kowin hywin kokea,\nettei Myhrberg'in luut tuosta katkeemisesta suinkaan olleet tulleet\nheikommiksi.\n\nOulun triwialikoulun läpikäytyänsä lähetettiin Myhrberg 14=wuotisena\nUpsalaan asuma=oppilaaksi prow. Grennander'in luoksi. Niinkuin\nkerrotaan käwi häneltä ruotsin kielen puhuminen sinne tullessa sangen\nkankeasti, sillä kotona ja koulukumppalein seurassa oli suomi ollut\npuhekielenä. W. 1815 hän pääsi Upsalassa ylioppilaaksi ja seisoi\nw. 1818 kansliatutkinnon, jonka perästä muutti Turun yliopistoon,\nwoidaksensa saada wiran kotimaassa. Ruotsin ja Suomen wälinen\nmerenselkä ei ollut siihen aikaan wielä muutamissa tunneissa\nkuljettawa, niinkuin uyt sen perästä kun höyrylaiwat tuliwat\nkäytäntöön. Silloin piti hyyrätä itselleen sija johonkuhun niistä\npurjehaaksista, joilla Ranta=Suomalaiset weiwät ruokatawaroita\nTukholmaan kaupaksi. Näissä kömpelöissä aluksissa oltiin kokonaan\ntuulten ja aaltoin mieliwallan alla; matka saattoi, jos wastatuuli\nsattui tai myrsky pakoitti jonkun saaren suojaan menemään, monta\nwuorokautta, jopa pari wiikkoakin kestää. Ruoasta ei ottanut laiwuri\nkoskaan wastatakseen; siitä saiwat matkustajat itse pitää huolta miten\ntahtoiwat ja taisiwat. Tässä puheena=olewalla retkellä oli Myhrberg,\njolla oli sukulaisia Tukholmassa, ottanut Martan mureet osaksensa niin\nhywin omasta kuin myös yhden matkakumppaninsa, nuoren suomalaisen\nlääkärin puolesta. Merelle tultua katui tämä lääkäri kuitenkin pian\nkauppaansa, sillä Myhrberg'in ewäs=säkki oli sangen spartalaista\nlaatua, ja wielä päälliseksi oli pari lasipurkkia, jotka parhaat\nruoka=aineet sisältiwät, mennyt rikki. Hywin iloiseksi tuli siis meidän\nherkkusuu, kun sai tilaisuuden olla lääkäritaidollaan wähän awullinen\nwanhalle, samassa laiwassa matkustawalle, kiwulloiselle herralle, joka\nkiitollisuudesta pyysi häntä omista runsaista ja hienonmakuisista\naterioistaan osaa ottamaan. Myhrberg siis jäi yksin järsimään kuiwia\nlampaankäpäliään ja kowia korppujaan. Matkalla, joka tuli tawattoman\npitkä=aikaiseksi, kerrotaan wielä Myhrberg'in tawallisesti wiettäneen\naikansa loikkumisella kauas aluksen parsipuita ulommaksi ulottuwan\npuomi=purjeen ontelossa kuwussa, jossa kyllä mahtoi olla hywä ja mukawa\nkiikkupaikka, mutta samassa myös jokseenkin läheinen waara laiwan\nkallistuessa joutua Wellamon neitien sylihin. Yhtä paljon kuin tämä\nseikka kuwaa Myhrberg'in wakawata, jopa uhkarohkeata pelottomuutta,\nyhtä paljon myös toinen juttu tästä Turun matkasta osoittaa hänen\nherkkää kunniantuntoaan. Samalle nuorelle lääkärille, joka nyt oli\nlaiwassa matkakumppanina, oli Myhrberg Tukholmassa wallattomuudessaan\ntehnyt pienen kepposen. Sen oli lääkäri, Myhrberg'in tietämättä,\nkostanut wähän pahemmalla koirankurilla ja wielä laittanut lisäksi niin\nettä isäntäwäki siinä talossa, missä he asuiwat, luuli Myhrberg'in\nsyypääksi tähänkin, luwallisen poikamaisuuden rajain yli hiukan\nmenewään tekohon. Keskellä Ahwenan meren selkää wasta sai Myhrberg\nasiasta tiedon ja juoksi kohta laiwurin luoksi, wimmatusti waatien että\naluksen kokka jälleen käännettäisiin Tukholmaan. Hän tahtoi kaikin\nmokomin saada kunniansa jälleen puhtaaksi, ennen kuin matkaansa\njatkaisi. Tätä waatimusta tietysti ei kuitenkaan ollut mahdollista\ntäyttää.\n\nTurussa, johon nyt Myhrberg tuli, oli ylioppilaitten elämä siihen\naikaan jokseenkin hurja ja raaka. Ylenjuominen ynnä sitten peuhaaminen\nkaduilla ja tappelut sällien kanssa oli jokapäiwäisenä huwituksena.\nTämmöisissä otteluissa oli uuden tulokkaan herkuleenwertainen wäkewyys\nja leijonankaltainen rohkeus sangen terwetulleita apulaisia. Yhtenäkin\nyönä taas koputettiin Myhrberg'in ikkunaan: eräs ylioppilasparwi oli\njoutumaisillaan tappiolle sällien kourissa; \"kapraalia\" (sen liikanimen\noli Myhrberg kumppalein kesken saanut) tarwittiin wälttämöttömästi\nawuksi. Mutta mitenkä se oli tehtäwä? Jos hän meni ulos lukittuin owein\nja portin kautta, niin heräsi siitä warmaankin talonwäki ja seuraawana\npäiwänä, jos tappelusta rehtorille walitettiin, olisiwat todistukset\nolleet aiwan walmiit. Myhrberg senwuoksi keksi sukkelan keinon; hän\nkiipesi hiljaa kammarinsa uuninpiipun kautta katolle, laskeutui kadulle\nja riensi taistelutanterelle. Siellä kallisti hänen woimansa pian\nwoiton ylioppilaitten puolelle, mutta kahakka tuli niin kauheaksi, että\npoliisin täytyi tulla wäliin. Pitkäin koipiensa awulla pujahti Myhrberg\nperään=ajajain näkywistä ja palautui taas samaa tietä kammariinsa,\nmissä hän kätki nokiset waatteensa piiloon ja itsensä peiton alle\nsänkyhynsä. Kun sitten poliisi, joka \"kynnestä oli leijonan\" tuntenut,\nwaikkei pimeässä ollut mahdollista näöltä täyttä warmuutta saada, tuli\nhänen kortteeriinsa häntä hakemaan, oli hän sywimmästä unestaan\nherääwinään ja kummasteli suuresti kuinka häntä saattoi syyttää\nyöretkestä. Poliisimiehet, hämillänsä muka erhetyksestään, läksiwät\ntyhjin toimin matkoihinsa.\n\nMyhrberg'in todellisesti ritarilliselle, jalolle hengelle käwiwät\nkuitenkin nämät \"katuoja=sodat\" (siksi hän niitä nimitti) hywin pian\ninhoksi. Hän luopui niistä ja rupesi kaikkein jalompain pyrintöin\njohtajaksi kumppalein kesken. Yhä suuremmaksi karttui hänen ympärilleen\nkunnollisten ylioppilaitten joukko, ja wiimein wihdoin uskallettiin\nkäydä wallitsewan raakuuden kimppuhun. Ylioppilaskunta kutsuttiin\nyhteen tawalliseen kokouspaikkahansa, forum'iin, s.o., yliopiston\njuhlasalin eteishuoneesen, jossa pielien alustimet oliwat\npuhuja=lawoina. Kiihkeän wäittelyn perästä saatiin siellä se päätös\ntoimeen, että wasta olisi rauhallisempi, siwistyneelle nuorisolle\nsopiwampi elämä wietettäwä. Juhlallisessa saattojärjestyksessä\nmarssittiin nyt Uudelle Torille, jonka keskelle sorwatut koiwusauwat,\njommoinen aina oli jokaisella ylioppilaalla kädessä ja jotka oliwat\ntaisteluissa parhaina aseina, wiskattiin suureen kasaan ja poltettiin.\nSamoin kuin Myhrberg oli ollut tämän tuuman ensimmäisnä keksijänä,\nsamoin hän myös oli ensimmäisenä sitä toimeen panemaan; hänen sauwansa\nlensi ensiksi maahan röykkiön aluspuuksi.\n\nNe, jotka tähän aikaan tunsiwat Myhrberg'in, kuwaawat häntä\nulkomuodoltaan kauniiksi, käytökseltään hienosti siwistyneeksi,\nwilkkaaksi, suoraksi, rakastettawaksi nuorukaiseksi, joka mielellään\notti osaa seura=elämään ja jota mielellään seura=elämässä nähtiin. Hän\nosasi hywin tanssia ja paitsi sitä teki hänen kaunis, miehuullinen\nnäkönsä jä wilkas puhelahjansa että neitoset hywin halukkaasti\ntoiwoiwat häntä tanssikumppalikseen. Mutta Myhrberg'illä oli se tapa\nettä hän harwoiu läksi tanssiin pyytämään, ennen kuin muut nuoret\nherrat jo sen oliwat tehneet. Silloin hän katsoi kutka tytöt oliwat\nkumppalitta jääneet ja walitsi yhden niistä. Siinäkin pienessä seikassa\nilmautui jo hänen jalo mielenlaatunsa.\n\nLakitieteellisissä luwuissaan sitä wastaan ei häntä sopinut kehua kowin\nahkeraksi. Asia olikiu se, että hän niitä warsin wastahakoisesti,\nainoasti pakosta harjoitteli. Arkipäiwäiset kansliatoimet ja\nwirkapöydän ääressä kykkimiset ei hänen romantiselle mielellensä\ntarjonneet mitään toiwottawaa tulewaisuutta. Jo Upsalassa ollessansa\nhän oli ilmoittanut halunsa sota=ammattiin; mutta isänsä, tylyyteen\nasti ankara mies, oli sen jyrkästi kieltänyt. Turussa tämä soturi=halu\nsai uuden muodon, joka warmaankin olisi ollut isälle, jos hän siitä\nolisi tiedon saanut, wielä monta wertaa inhoittawaisempi. Likempi\ntutustuminen Saksan uudempaan kirjallisuuteen oli näet nuoren\nMyhrherg'in luonnoltaan romantista seikkailus=intoa suuresti\nkiihdyttänyt, ja sanomat 1820=luwun alussa Etelä=Euroopan maissa\nnousseista kapinoista yksinwaltaa wastaan sytyttiwät sen ilmituleen.\nMyhrberg'in mieli rupesi palamaan halusta päästä sinne wapauden\nsankarein rinnalla taistelemaan. Isän kuolo juuri tähän aikaan\npoistikin häneltä tämän halun kowimman esteen ja täten saatu pieni\nperintö wielä antoi apukeinon sen täyttämiseen hänelle käsihin. Kohta\nseuraawana wuonna (1822) läksi Myhrberg Tukholmaan ja suoritti, eräältä\nmaanmieheltä saadun walmistawan opetuksen perästä, tykkiwäen tutkinnon\nMarieberg'in kadettikoulussa. Espanjan kielen oppimisen, joka aiotussa\nhankkeessa oli suuresti tarpeellinen, hän jo oli Turussa aloittanut ja\nnyt Tukholmassa jatkanut menestyksellä, joka hänen opettajansa aiwan\nhämmästyksiin saattoi.\n\nNoin kaikin puolin warustauneena läksi hän eräässä Suomen laiwassa\nLissabon'iin, josta sitten jatkoi matkansa maata myöten Espanjaan.\nHänen olostansa tässä maassa owat tiedot sangen wähäiset ja hämärät,\nwieläpä ristinriitaiset. Muutaman kertomuksen mukaan oli hänen perille\njoutuessaan kapina juuri tullut kukistetuksi kuninkaalle awuksi\nrientäneen franskalaisen armeijan kautta. Toinen, niinkuin wasta saamme\nnähdä, luotettawampi tarina sitä wastoin wakuuttaa hänen wielä saaneen\nottaa osaa Riegon wiimeiseen urhoolliseen wastarintaan. Myhrberg joutui\nwangiksi. Ulkomaalaisena hän pelastui niistä armottomista\nrangaistuksista, joilla kuningas Ferdinand kosti wapauden toiwojille;\nhän wietiin waan ulos maasta Marseillen kaupunkiin.\n\nTäälläpä oli kohta uusi tilaisnus retkeilyhalun tyydyttämiseen tarjona.\nKreikkalaisetkin oliwat pari wuotta takaperin nostaneet kapinan julmia\nsortajiansa Turkkilaisia wastaan ja kaikissa Euroopan kansoissa, joiden\nkoko siwistynyt ihmisluokka lapsuudesta asti oli ihastellut\nMuinais=Kreikan Leonidaita, Themistokleitä ja Kimoneja, oli herännyt\nharras halu auttamaan näiden jälkeläisten wapautusyritystä.\nMarseillessä par'=aikaa warustettiin wapaehtoista sotajonkkoa\nKreikkalaisille awuksi. Myhrberg kohta riensi ewersti Jadwier'in\nluoksi, joka oli pestaustoimen johtajaua. Siellä hän tapasi suuren\njoukon jo ennen tulleita pyrkijöitä, enimmäksi osaksi Napoleon'in\nentisiä upseereita, jotka oliwat pitkään rauhaan ikäwystyneet ja\nhalusiwat wereksiä werisiä laakereita. Mutta jokainen heistä waati\nkapteinin, ewerstin, jopa kenraalinkin arwoa, kukin sitä myöten mikä\narwo hänellä ennen oli ollut. Jadwier oli heidän kanssaan pahimmassa\nkuin pulassa, lupaellen tyydytystä kunkin pyynnölle niin pian kuin\nsuinkin mahdollista. \"Mitä sitten te haluatte?\" kysyi hän nyt sisään\nastuneelta pitkäwartaloiselta, riwakannäköiseltä nuorukaisetta. --\n\"Pyssyä, herra kenraali!\" kuului Suomen pojan waatimaton wastaus. \"No,\nJumalan kiitos, wiimeinkin toki yksi sotamies!\" huudahti Jadwier, ja\nsiitä hetkestä alkoi näiden miesten wälillä se molempia kunnioittawa\nuskollinen ystäwyys, joka sitten yhdisti heidät kaiken heidän\nelin=aikansa.\n\nAiwan kohta ei Myhrberg kuitenkaan wielä päässytkään toiwonsa perille.\nRetkikunnan warustamiseen ja walmistamiseen kului koko talwi 1823-4 ja\nseuraawa kesäkin lisäksi. Tämän wäli=ajan wietti Myhrberg suureksi\nosaksi Pariisissa, missä hän Ruotsin lähettilään, kreiwi Löwenhjelm'in\nkautta tuli tuttawuuteen Franskan etewimpäin Philhellenein (Kreikan\nystäwäin) kaosa ja muutenkin sai tilaisuutta seurustella siwistynein,\njaloin herrain ja rouwain kanssa. Syksyllä 1824 wasta purjehti Jadwier\njoukkonsa kanssa, johon myös meidän Myhrberg kuului, Kreikanmaalle.\n\nMillä tunteilla, millä toiweilla tuli=intoinen nuorukainen astui maalle\nlapsuudesta jo hänelle tutulle ja rakkaalle rannalle, on helppo arwata.\nNyt hänen piti saada omin silmin nähdä ne tanteret, joilla äidin suusta\nihastuksella kuulut sankarityöt oliwat tapahtuneet. Nyt hänen piti\nitsekin saada käydä Leonidasten ja Themistoklesten jälkiä ja warjella\npyhää Kreikan maata, nykyisen ihmissiwistyksen imettäjää,\ndardarilaisten Persialaisten wielä dardarilaisemmilta jälkeläisiltä,\nTurkkilaisilta. Paikka, johon hän ensin tuli, ei ollut tosin\nmuinais=ajoista kuuluisa; mutta sen sijaan se jo oli tässä sodassa\nkerjennyt saada nimelleen ijäti kuulumattoman loiistehen. Se oli\n_Missolonghi_, jossa kaksi wuotta ennen 500 urhoa oli kestänyt 10,000:n\nTurkkilaisen rynnäköitä, siksi kun wihollisen, menetettyänsä kaksi\nkolmatta osaa wäestänsä, oli täytynyt tyhjin toimin peräytyä.\n\nPianpa kuitenkin sai walitettawasti Myhrberg nähdä ja kokea\nkaikellaista, joka kyllä olisi saattanut sammuttaa kirkkaimmankin\ntoiwon, jäähdyttää tulisimman innon. Pitkällisestä orjuudestaan\nturmeltuneina, käyttiwät itsiänsä Kreikkalaiset monella\nhalweksittawalla tawalla. Heidän keskenään oli alin=omainen kateus ja\nriita, joka suuresti haittasi sodan käyntiä. Alttiiksi=antaumus ja\nsankarius oliwat melkein yhtä harwinaiset nähdä kuin walkea korppi tai\nmusta joutsen. Omaisuutensa lahjoittaminen pyhän wapautus=sodan\ntarpeisin ei sattunut paljon kellekään mielehen. Awuksi rientäneet\nmuukalaiset saiwat usein nälkää nähdä tai wäkiwaltaan turwautua, koska\nläpikuljettawien seutujen asukkaat eiwät tahtoneet antaa heille\nkyytihewosia eikä leipäpalaakaan muuten kuin rahasta, wieläpä\nylenmääräisistä hinnoista. Sota=aseisin oli enin osa kansaa aiwan\ntottumaton; sillä Turkkilaiset eiwät olleet sallineet heille\nminkäänlaisia aseita. Aika ajalta oli aina käyty etsimässä kristittyin\nhuoneet läpi, ja kowa rangaistus oli kohdannut jokaista, keltä\nmäärättyä mittaa hiukkaa pitempi puukkokin sattui löytymään. Siitä\nsyystä nyt kreikkalaiset soturit ampuessaan aina käänsiwät päänsä\ntaaksepäin, peläten leimahdusta, taikkapa myös laukaisiwat pyssyjänsä,\ntukki lanteillaan! Kuinka usein luodit sillä tawoin sattuiwat\nsatutettawaan, sen ymmärtää jokainen. Taisteluun he marssiwat aina\nsuurella pauhulla ja urhoollisella huudolla; mutta, sodan alussa\nkumminkin, muutamain turbanien (Turkkilais=lakkien) näkö hywin pian\najoi heidät pakoon. Melkein ainoat Manner=Kreikkalaisista, jotka\ntodellista urhoutta osoittiwat, oliwat Wuorelaiset, jotka suureksi\nosaksi eiwät olleet koskaan taipuneet Turkkilaisen ikeen alle, waan\nwuosisatojen kuluessa yhä käyneet pientä sissisotaa näitä wastaan,\ntilaisuuden tullessa myös omia kansalaisiaankin roswoellen. Näillä\ntietysti oli myös hywä harjoitus kaikkien aseitten käyttämisessä; mutta\nne oliwat toiselta puolen niin wallattomat ja hurjat, että niistä\nwälistä oli yhtä paljon haittaa kuin hyötyäkin.\n\nSurkean esimerkin heidän tawoistaan ja yleisestä kurittomuudesta sai\nMyhrberg pian tulonsa perästä tilaisuuden nähdä. Muutama nuori\npäällikkö, yksi Sulilainen (Sulin wuoriston asukas) seurassansa,\ntuli entisen paschan seraljin (naishuoneen) eteen, jota nyt\nkruuti=kellariksi ja patrnuna=tehtaaksi käytettiin, ja waati röyhkeästi\nsisäänpääsöä. Wartijain päällikkönä olewa upseeri, nimeltä Sass (hänkin\nSuomesta kotoisin), ilmoitti että sinne ei ollut kenenkään walta päästä\nilman ylipäällikön luwatta. Kreikkalaiset, siitä huolimatta, koettiwat\nwäkisinkin mennä sisään, ja Sass, koska sitä estellessään sattui wähän\ntyrkkäämään Sulilaista, sai wimmastuneelta roswolta puukonpiston\nrintahansa, niin että paikalla kaatui knoliaksi. Asian laidan täydeksi\nkuwaamiseksi on wielä tarpeellinen lisätä, että kaupungissa olewat\nSulilaiset, kun heidän kumppaninsa wangittiin, miehissä tarttuiwat\naseisin ja wapauttiwat hänet jälleen.\n\nMainioin kaikista Missolonghiin siihen aikaan kokoutuneista\nPhilhelleneistä oli englantilainen runoniekka Byron. Tulisen hänkensä\nkoko innolla oli hän antanut Kreikkalaisten asiaan. Hänen suuret\nrikkautensa, jotka hän oli walmis alttiiksi antamaan, olisiwat,\nwiisaasti käytettäinä, olleet arwaamattomaksi awuksi. Mutta\nKreikkalaisten toimettomuuden tähden jäiwät hänen hankkimansa kepeät\nwuorikanuunat y.m, enimmäkseen käyttämättä; heidän hillimättömyytensä\ntähden täytyi hänen jälleen hajoittaa se Sulilais=parwi (500 miestä),\njonka hän oli palkkoihinsa ottanut ja hywillä aseilla warustanut. Kukin\nwaan koki haalia itselleen niin suuren osan kuin mahdollista rikkaan\nlord'in muka loppumattomista aarteista, kilpaa imarrellen, walehdellen\npanetellen toisia, jopa petellenkin ja warastellen. Pettynyt toiwo\nmasensi Byron'in mielen, wilustus mursi sielun tuskasta jo heikontuneet\nruumiin woimat. Myhrberg saattui olemaan määrätty wartijaksi Byron'in\nhuoneen portille, sinä iltana, huhtikuun 19 p. 1825, jona tuo \"tuhaksi\npalanut tuliwuori\" (siksi häntä M. nimitti) wiimein sammui.\n\nKaikki nämät ylläkerrotut asiat tekiwät Kreikkalaiset Myhrberg'ille,\nsamoin kuin myös monelle muulle heille awuksi rientäneelle\nmuukalaiselle, pian inhottawiksi. Myöhemmin sotaretkiltään kertoessaan\nhän aina heistä puhui aukarimmilla ylenkatseen sanoilla, ja päinwastoin\nkiitteli Turkkilaisia kunnon miehiksi. Mutta tämä mieli=ala ei\nkuitenkaan saattanut häntä hetkeksikään poislähtöä ajattelemaan eikä\nmyös estänyt häntä haikailemasta hywiä Turkkilais=ystäwiänsä woimainsa\nperästä.\n\n    Akka tieltä käänteleikse,\n    Eipä mies pahempikana,\n\nMyhrberg tiesi että noiden kurjain Kreikkalaisten lapset ja\nlastenlapset, jos wapaudessa saisiwat syntyä ja kaswaa, jo tulisiwat\nihan toisenlaisiksi ihmisiksi, ja tämän wapauden puolesta oli hän\nwalmis kaiiki woimansa ponnistamaan, wiimeisenkin werenpisaransa\nwuodattamaan.\n\nPari juttua löytyy, jotka mainitsewat Myhrberg'in olleen läsnä\nMissolonghin toisessa (keskimmäisessä) piirityksessä, joka kesti\nHuhtikuun lopusta Lokakuun keskipaikoille 1825. Tämä seikka on\nkuitenkin epäiltäwä. Toinen noista jutuista, niinkuin wasta saamme\nnähdä, ei nimittäin ollenkaan sowi tähän tilaisuuteen, ja toinen on\nyhtä mahdollisesti woinut tapahtua muualla. Se kumminkin on jokseenkin\nwarma, että me jo kauan aikaa ennen piirityksen loppua tapaamme\nMyhrberg'in kaukana Missolonghista, Korean niemimaalla.\n\nSiellä par'-aikaa koeteltiin saada säännöllisesti harjoitettua\nkreikkalaista sotawoimaa kokoon. Hämmästyksissään niistä woitoista,\njotka Turkkilaisille awuksi rientänyt Egyptin sijaiskuninkaan poika\nIbrahim oli saanut Euroopan tawalla ekseerattuin sotamiestensä awulla,\ntahtoi uyt Kreikan hallitus myöskin hankkia itselleeu samallaista\nwäkeä. Ewersti Jadwier sai näiden uusien pataljonain kokoonpanemisen ja\nharjoittamisen toimeksensa. Suurimmaksi osaksi täytettiin riwit\nwäkinäisellä rekryytin=otolla saaduilla Morean talonpojilla; mutta\nnäille tueksi ja esikuwaksi pistettiin myös joukkoon muutama satamäärä\nPhilhellenejä. Meidän Myhrberg sai sijansa hewoswäessä, taitawan\nFranskalaisen Regnault de S:t Angélyn johdon alla.\n\nTässä palwellessaan oli Myhrberg'illä paljon wastusta ja kiusaa\nkapraalistaan, raa'asta ja ylpeästä Albanilaisesta, nimeltä Boggaris,\njoka hänelle oli jostain syystä äissään ja yhä teki wääryyttä sekä\nwäkiwaltaa. Myhrberg, sotakurin waatimuksiin tottuneena, kärsi kauan\nkaikki, mutta wiimeinpä häneltä toki maltti loppui. Oltiin majassa\nmuutamassa kylässä Kreikan lakealla tasangolla. Miehille oli hät'=hätää\nsaatu sijaa katosten alle, hewoset seisoiwat lie'oitettuna ulkona.\nHewosten sukimista warten piti, parempain kaluin puutteessa, suurella\nwaiwalla poimia kokoon kuiwia heinänkorsia. Tämmöisen sukimen itselleen\nhankittuansa, alkoi Myhrberg juuri käydä työhön, kun Boggaris astui\nluoksi ja tempasi risuwihon hänen kädestään. Se laiskuri ei näet\nwiitsinyt waiwata itseänsä ulos kankaalle korsia keräämään. Myhrberg\npaiskasi häntä korwalle ja tuomittiin, ankaran sota=lain mukaan,\nkuolemaan. Mutta päällikkö, joka hänestä paljon piti, ehdoitti että\ntuomion täyttäminen, koska suuri tappelu pian oli odotettawana,\njätettäisiin Turkkilaisille. Myhrberg pidettiin waan joku aika\narestissa -- matalassa, likaisessa sikoläätissä -- ja muutettiin sitten\ntoiseen eskadroniin (hewoswäen parween), ettei enää olisi wihollisensa\nwallan alla. Yhtähywin piti hänen edelleen aina olla waroillaan\nBoggarin kostosta, warsinkin tappeluissa, jossa ei niin tarkoin woi\ntietää mistä päin luodit lentää. -- Joku aika sen perästä täytyi\nmuutama kerta koko kreikkalaisen hewoswäen paeta wuori=ahtaita myöten.\nYöksi pysähdyttiin jylhään kattilalaaksoon, joosa oli yltäkyllin\nheinitköä hewosille. Kootuista risuista wiritettiin walkeita, joiden\nympärille käytiin loikumaan. Tietysti keräytyiwät samasta maasta\nkotoisin olewat mielimmin yhteen seuraan. Myhrberg'in, joka oli\nsaapunut perille wähän myöhemmin, niin ettei löytänyt sijaa muiden\ntulilla ja jolla ei ollut omaa kansalaista yhtään, laittoi itselleen\neri tulensa ja käwi sen ääreen lepäämään. Yht'-äkkiä lähenee mies,\njonka Myhrberg, kun se tulen waloon astui, tunsi wihamiehekseen,\nBoggariksi. Pahaa aawistaen kawahti Myhrberg pystyyn ja weti pistolinsa\nwireesen. Mutta Boggaris käwi rauhallisesti tulen ääreen istumaan. \"Älä\npelkää mitään enää minulta\", sanoi hän matalalla, synkällä äänellä, \"en\nminä tee sinulle mitään pahaa. Minä näin äiti=wainajan unissani kolme\nyötä takaperin; siitä tiedän että mun täytyy kuolla. Sinun kanssas ei\nminulla enää ole mitään tekemistä. Onkos sulla liika leipäpalanen?\" --\nMyhrberg jakoi wähät ewäänsä hänen kanssaan ja nukahti sitten täydessä\nturwassa; mutta Boggaris walwoi ja mietiskeli kaiken yötä. Aamulla, kun\naiottiin matkaa jatkaa, nähtiin Turkkilaisia ylt'ympärillä kaikilla\nwuorilla; Kreikan wäki oli piiritetty. Muutamat päiwät wielä\nwiiwyttyään, siinä toiwossa että Turkkilaiset kenties joltakin paikalta\npois lähtisiwät, täytyi heidän wiimein yrittää pujahtaa ulos werkoista.\nKäärittyänsä hewostensa kawiot oljilla, ettei kopina kowin kuuluisi,\najoiwat he yhtenä yönä hiljaa laakson porttina olewan kapean wuorisolan\nläpi, missä heidän ei sopinut muuten kuin peräkanaa kulkea. He oliwat\nmelkein kaikki onnellisesti päässeet ulos näistä ahtaista, kun joku\nputoawan kiwen rasahdus taikkapa rautaaseen kilahdus herätti\nturkkilaisten wartijain uinailewan huomion. Hätämerkin annettuaan\nrupesiwat he ampumaan sinne päin mistä tuo ääni oli kuulunut -- ja yksi\nniistä harwoista luodeista, jotka pimeydessä kohti käwiwät, kaatoi\nBoggarin kuoliaksi.\n\nPaikkaa, missä nämät seikat tapahtuiwat, ei ole kertomuksessa mainittu;\nmutta silloisia tapauksia wertaamalla woimme jollakin luultawaisuudella\npäättää että taistelu, jonka täytettäwäksi Jadwier lykkäsi Myhrberg'in\nkuolemantuomion, oli tuo uljas, alusta wuotta 1826 tehty\nwalloitusyritys Negroponten eli Eudoean saarta wastaau. Saatuaan\nwäkensä täyteen kuntoon, paloi näet Jadwier halusta osoittaa kuinka\npaljon etewämmät muka hänen ekseeratut riwinsä oliwat Palikarein\n(Wuorelais=roswoin) sikisoki taistelewia parwia. Kaikkein mielimmin hän\nolisi menntyt urhoolliselle Missolonghille awuksi, joka uyt jo\nkolmannen kerran kesti piiritystä. [Tällä erällä tämä linna, niinkuin\ntiedetään, wiimein joutui Turkkilaisten waltaan ja enin osa\nasukkaista surmattiin.] Mutta tie sinne oli niin pitkä ja seudut\nkoko matkalla niin autioiksi häwitetyt, että Jadwier ei luullut\nwast'=alkajaisjoukkonsa kestäwän siinä kohtaawia suuria waiwoja\nhajoomatta. Sen sijaan hän päätti mennä Negroponten saarta, aiwan\nlikellä Attikan rantaa, walloittamaan, josta Turkkitaiset yhä tekiwät\nhäwitysretkiä mannermaalle. Onnellisesti päästiinkin weneillä salmen\npoikki, mutta kreikkalaisten rekryyttein tottumattomuus ja pelkurius\nynnä myös Turkkilaisten yliwoima oliwat syynä että koko yritys\nkuitenkin meni tyhjäksi. Myhrberg'ille ei tullut tässä tilaisuudessa\nosaksi kuolema, johon hän oli tuomittu, mutta urhoollisuudella\nkestettyä waaraa ja siitä seuraawaa kunniaa sai hän runsain määrin.\nGordon, joka historiassaan Kreikan wapautus=sodasta nimenomaan\nmainitsee että Myhrberg Negropontessa urhoollisuudellaan nosti yleistä\nhuomiota, epäilemättä tarkoittaa sillä seuraawaa tapausta. Kreikan\nhewoswäki oli, waromattomalla innolla karattuaan Turkkilaisten päälle,\njoutunut pahaan pulaan. Jadwier'kin [Asia on tässä kerrottu Suomessa ja\nRuotsitssa liikkuwan tarinan mukaan. Gordon'in historiassa kuitenkin on\npuhe siitä että Myhrberg'in lähin päällikkö Regnauld oli piiritetty.]\noli piirityksissä wihollis=joukon keskellä, erotettuna omaisistaan,\njoutumaisillaan wangiksi tai surman suuhun. Sen huomasi Myhrberg,\nryntäsi kuin ukkosen nuoli hänelle awuksi, otti päällikkönsä, joka oli\npienenläntä mies, selkäänsä (hewoset nähtäwästi oliwat heiltä\nkaatuneet) ja kantoi hänet takaisin omien riwein turwiin. [Toisen\nkertomuksen mukaan oli Myhberg Jadwier'n wiskannut wälillä olewien\nwihollisten yli oman wäen luoksi.] Turkkilainen pascha, hämmästyneenä\ntästä sankariteosta, oli kieltänyt Myhrberg'iä tappamasta ja käskenyt\nettä hän piti eläwältä otettaman kiinni ja tuotaman hänen eteensä.\nMutta Myhrberg teki wänrikki Stool'in Swen Tuuwan tawalla, läimähdytti\nwapaaksi jääneellä oikealla kädellään niin hurjamaisesti ympärillensä,\nettei Turkkilaisissa ollutkaan hänen kiinnisaajiansa. -- Palkinnoksi\nuljuudestaan pääsi Myhrberg riwisoturista kerrassaan Jadwier'n\najutantiksi.\n\nLuultawasti oli Boggarin surma tapahtunut tämän ankaran taistelun\nedellisenä yönä. Gordon'in historiassa näet on kerrottu, että Jadwier'n\nratsuwäki silloin (Huhtik. 25 p.) oli lähtenyt erääsen laaksoon heinää\nhewosilleen niittämään. Siinä joutuiwat he kuitenkin pahaan pulaan,\nkoska Turkkilaiset piirittäwät heidät, ympärillä olewille jyrkille\nwuoriseinille kawuttuaan. Töin tuskin waan pääsiwät kreikkalaiset\nahtaan solan kautta ulos, menetettyään kuitenkin muutamia miehiä,\njoilta Turkkilaiset hakkasiwat päät poikki ja weiwät pois\nwoitonmerkiksi.\n\nTätä dardarilaistapaa tässä sodassa niin hywin Turkkilaiset kuin\nKreikkalaisetkin harjoittiwat, eikä siinä katsottu ensinkään oliko mies\njo kuollut wai ainoasti haawoitettu. Wangiksi joutuminen oli wieläkin\npahempi, sillä wanki=paroilta usein silwottiin pois korwat sekä nenä,\ntaikka kidutettiin heitä julmalla tawalla kuolijaksi. Siitä syystä\nEurooppalaiset Kreikan wäessä wälistä itse lopettiwat hnawoitetut\nkumppalinsa, kun eiwät nähneet woiwansa heitä poiskuljettaa eiwätkä\ntahtoneet jättää heitä semmoiselle julmuudelle alttiiksi. Myhrberg\nkertoi kuinka hän eräässä tilaisuudessa heitti arpaa muutaman\nFranskalnisen kanssa, kummanko heistä piti antaa tämä surkea apu sitä\npyytäwälle, maassa makaawalle kumppalille. \"Enkä ole koskaan\", lisäsi\nMyhrberg, \"niin hartaasta sydämmestä kiittänyt Jumalaa, kuin koska arpa\nsattui toiseen mieheen.\"\n\nJadwier'n joukon tila tässä Negronontessa sillä wälin paheni\npahenemistansa. Maapuolelta ahdisti heitä Omer pascha, ampuen tykeillä\nheidän leiriinsä, jota täytyi wastaamatta kärsiä, koska ainoain kahden\nkanuunan lawetit (alusrattaat) oliwat rikki menneet. Meren puolelta\nwahti pieni turklilainen laiwasto salmea ja lisäsi myöskin luotituiskua\ntykeillään. Wielä päälliseksi alkoiwat ampuma= ja ruokawaratkin loppua.\nJadwier senwnoksi kutsui päällikkönsä kokoon pelastuskeinoista\nneuwottelemaa. Epäilemättäkin kuului tähän tilaisuuteen seuraawa juttu\nJadwier'n pelottomuudesta, jota Myhrberg monta kertaa mielellään\nkertoeli. Päällikön sisään astuessa Jadwier, joka tosi=Franskalaisena\npahimmassakin pulassa aina muisti ruumiinsa hoitamista, par'=aikaa oli\npartansa ajossa. Tykin luoti samassa lensi sisään ja tappoi yhden\nmiehen, jonka weri pirskahti Jadwier'n päälle. Mutta toimestansa\nhetkeksikään lakkaamatta, Jadwier silloin ainoasti kirosi: \"Noita sen\nwietäwiä, kun weristiwät kaswoni, jotka juuri olin pessyt puhtaaksi!\"\n\nNeuwottelusta ei olisi tässä kuitenkaan ollut suurta apua, jos ei\nuljaat Hydran=saarelaiset, kuultunan kansalaistensa hädästä, olisi\nkiireesti joutuneet laiwastollaan awuksi. Heidän tullessaan läksiwät\nTurkkilaiset kohta pakoon, ja 6 p. Huhtik. oli retkikunta taas\nonnellisesti päässyt pois saaresta, waikka kyllä wihollinen ankaralla\nluotituiskulla koetti heitä estää. Koska hewosten wienti laiwoihin,\njoka käy hitaasti, ei olisi tämmöisen tykkitulen alla ollut\nmahdollinen, uiwat ratsumiehet ensin pienelle, wähän matkaa rannasta\nolewalle luodolle, joihin ei luodit enään niin hywin woineet ulottua.\n\nMissolonghin walloituksen perästä jouten jääneet Muhammediläis=armeijat\nrupesiwat nyt kowasti ahdistamaan Kreikkalaisia. Ibrahim pascha\nEgyptiläisineen purjehti Morean niemimaalle ja alkoi sitä julmasti\nhäwitellä; Reschid pascha turkkilaisen wäen kanssa marssi Hellas'in\nkautta, wallottaen kaupungin kaupunkinsa perästä ja rupesi wiimein\nAtheenaa piirittämään. Pian oli kaupunki hänen wallassansa, mutta\nlinna, Akropolis, wielä teki wastarintaa. Pitikö antaa senkin, samoin\nkuin Missolonghin, iiman awutta hukkua urhoollisten puolustajiensa\nwerihin? Se oli tietysti mahdotonta. Jadwier pyysi ja sai hallitukselta\nluwan rientää sen awuksi. Hän wei enimmän osan wäkeänsä, noin 900\nmiestä, lahden poikki Attikaan ja sai siellä wielä liittoonsa\npuolenkolmatta tuhatta Palikaria uljaan Karaiskakin johdon alla. Näillä\nwoimilla olisi toki luullut woiwan saada jotain toimeen. Mutta\nKreikkalaisten tawallinen tottumattomuus suurempiin, yhteisiin toimiin,\nneuwottomuus, nahjusteleminen ja monesti myös pelkurius teki tämän\nyrityksen tyhjäksi. Kolmipäiwäisten tappeluin perästä Khaidaria kylän\nympärillä, noin 7-8 wirstan päässä Atheenasta, täytyi tyhjin toimin ja\nsuurella mieshukalla palata entisille maja=paikoille. Gordon'in\nhistoriassa mainitaan erittäin yksi muureilla ympäröity puutarha, josta\ntaisteltiin. Kenties oli siis täällä se paikka, jossa Myhrberg kerran\nkertoeli joutuneensa suureen waaraan. Oli myöhään iltaan sodittu ja\nKreikkalaisten oli täytynyt peräytyä. Myhrberg muutamien kumppalein\nkanssa oli jäänyt erilleen muusta wäestä eikä nähnyt mitään\nmahdollisuntta päästä sen yhteyteen takaisin, koska puutarha oli täynnä\nTurkkilaisia. \"Hätä neuwon keksii!\" sanoo sananlasku. He kapusiwat siis\nylös mantelipuitten latwoihin, joissa sillä wälin tulleen pimeyden\nwuoksi saattoiwat toiwoa pysywänsä piilossa. Siellä istuiwat he näin\nuseampia tunteja, yhä kuullen Turkkilaisten puheet allansa, joskus myös\njonkun hnawoitetun kumppalinsa hätähuudon, jolta wiholliset päätä\nleikkaeliwat poikki. Wiimein wihdoinkin hälweni kuitenkin melu, jolloin\npiilijät uskalsiwat astua alas puista ja pujahtiwatkin nukkuneitten\nTurkkilaisten wäen wälitse onnellisesti pakoon.\n\nAiwan epäilemätön tapahtumapaikkansa suhteen on seuraawa toinen seikka.\nGordon kertoo näet Myhrberg'in tässä Khaidarin tappelussa saaneen\nhaawan sääreensä pommin sirpaleesta. Se tietysti tarkoittaa samaa\ntapausta kuin tämä Myhrberg'in tarina: Kuuman werisaunan perästä oli yö\ntullut ja Myhrberg makasi, sääreen haawoitettuna, maassa kuolleitten ja\nkuolewien seassa. Yö ei kuitenkaan ollut pimeä, waan kuu walaisi\ntanteretta ynnä sen hirmunäköjä hämärällä walollaan. Näin maatessansa\nkuuli Myhrberg ihmis=ääniä lähestywän. Apua toiwoen kuulteli hän\ntarkemmin, waan älysi pian kauhuksensa, että Turkin kieltä puhuttiin.\nNe oliwat wihollisia, jotka päänleikkaukselle tuliwat, sillä paschan\noli tapa maksaa yksi piasteri (noin 25 penniä) joka kristitystä päästä.\n\"Se tieto\", niin kertoi Myhrberg, \"että Turkkilaisilla tawallisesti oli\naiwan tylsät puukot, joilla kauan aikaa sahata kihuutteliwat, ennen\nkuin saiwat kaulan poikki, tietysti ei tehnyt tuota uhkaawaa kuolemaa\nsuinkaan hauskemmaksi.\" Kidutuksista päästäkseen, weti hän siis\npistolinsa wireesen, pisti sen suuhunsa ja laukaisi. Mutta eipä se\nlauennutkaan. Myhrberg kaasi sarwesta werestä kruutia wänkkipannuun ja\naikoi yrittää uudestaan, mutta samassa hän näki ratsumiehen, joka ajoi\naiwan hänen ylitsensä, hewosten kawioin kuitenkin makaajaan sattumatta.\nPuwusta tunsi Myhrberg miehen kreikkalaiseksi ja huusi häntä apuun,\nmutta sanaakaan wastaamatta ajoi toinen edemmäksi. Suuttuneena siitä\narmottomuudesta ojensi nyt Myhrberg pistolinsa miehen jälkeen ja --\ntällä kertaa laukesi. Kaikki oli taas hiljaa. Myhrberg rupesi uudestaan\nlataamaan pistoliansa omaksi tarpeekseen; mutta ennen wielä kuin hän\noli kerjennyt saada sen työn tehdyksi, tunsi hän yht'äkkiä jotain\nkosteaa ja pehmeää, joka hänen kaswoihinsa koski. Luoti olikin\nKreikkalaisen kaatanut, ja hänen hewosensa kulki nyt itsekseen\ntappelutanterella, korskahdellen ja haistellen ruumiita. Toiwon säde\nleimahti Myhrberg'in mielen läpi! Hän tarttui hewosen suitsiin, pääsi\nmonen turhan yrittelemisen ja monen tuskan sekä waiwan perästä selkään\nhewoselle, joka kuljetti hänet kreikkalaiseen leiriin.\n\nWiikkoja wieri, kuukausia kului nyt pitkällisellä, tuskallisella\ntautiwuoteella. Wuoden lopulla tapaamme hänet kuitenkin taas jalkeilla,\nuljaassa, uskaliaassa retkessä osallisna. Akropolis yhä wielä piti\nitsepintaisesti puoltansa, mutta kruudit, sen sanan oli linnasta\nonnellisesti ulospujahtanut lähettiläs tuonut, alkoiwat lähetä\nloppuansa. Jadwier silloin päätti, kun päättikin, lähteä linnaan\nampumawaroja lisään wiemään. Kruudit kaadettiin säkkeihin, jotka juuri\noliwat niin suuret, että mies niitä ilman waiwatta saattoi kantaa\nselässänsä. Sitten walitsi Jadwier wäestänsä 650 miestä, kaikkein\ntaatuimmat, luotettawimmat urohot. Attikan rannalle tultua yöllä\nJoulukuun 13:ta päiwää wasten, järjestettiin marssijono tällä tawoin:\n40 Philhelleniä kulki etujoukkona, sitten seurasi yksi komppania\ntykkiwäkeä (luultawasti myöskin Länsi=Eurooppnlaisia) ja wiimeisiksi 2\nkreikkalaista pataljonaa. Joka miehellä, ewerstiä itseäkään pois\nlukematta, oli kruutisäkki selässänsä, ja ettei wahingossa tai\nhillimättömässä taistelu=innossa pamahtawa pyssynlaukaus herättäisi\nwihollisia, oli kaikista lukoista piit pois=otettu. Onnellisesti ja\nkenenkään huomaamatta, waikka oli kuutamo=yö päästiinkin piirityswallin\njuurelle. Siellä seisowa unelias turkkilainen wartija sai erään\nPhilhellenin pajunetin rintaansa, ennenkuin häneltä edes hätähuuto\npääsi. Nyt pärähtiwät Jadwier'n rummut; hillimättömällä wauhdilla\nlähtiin rynnäkölle, ja ennen kuin Turkkilaiset oikein heräsiwät, oli jo\napujoukko linnan muurin takana. Jäljestä lähetetyt raehaulit eiwät\nolleet tehneet kowin suurta wahinkoa; ainoasti 6 kuollutta, 14\nhaawoitettua oli menetetty.\n\nAkropolis=linnan puolustusta jatkettiin nyt uudella toiwolla ja\ninnolla. Mutta jos olikin ampumawarain ja wereksen apuwäen saanti\nlinnalaisille suuresti suotu, niin ilmautui kuitenkin pian myös tuntuwa\nhaitta niin suuren ihmisjoukon sisääntulosta. Linnassa näet ei ollut\nmuonaa ennestäänkään ylen runsaalta ja wielä wähemmiksi kutistuiwat\ntietysti tästä lähtein joka miehelle päiwä=osaksi antettawat määrät.\nMuita rawinto=aineita ei muuten juuri ollutkaan, paitsi kuiwia papuja\nsekä riisisurwimia (kryynejä). Kummako siis, jos jokainen\njoutohetkinään koetteli jos milläkin keinolla pyytää itselleen wähän\nlisäsärwintä. Niinpä Myhrbergkin yhtenä päiwänä istui ikkunapielen\ntakana piilossa, wäijyen kissaa, jonka oli nähnyt wälistä käwelewän\nwastapäätä olewan katon reunaa myöten. Mirri parka, mitään pahaa\naawistamatta, lähtee tawalliselle aamukäwelylle -- pauksis! -- siinä jo\npamahti, ja naukuja, wiimeistä kertaa nauwahdettuaan, putosi\nlinnapihaan. Nuolena riensi Myhrberg alas saalistansa noutamaan.\nPaisti, likemmältä katsoen, tosin ilmautui olewan jokseenkin laiha ja\nlihaton, waan paistiahan se oli kuitenkin kaikissa tapauksissa. Mutta\nsamassa kun hän kallistihe saalistaan ottamaan, kirosi joku hänen\nwieressään: \"Hiiteen, herra, ja älkää koskeko minun kissahani!\"\nMyhrberg katsahti ylös ja näki siinä samassa talossa ylikerrassa asuwan\nsaksalaisen wapaaherran, joka seisoi hänen edessään, hurjasti\nheilutellen pyssyään kädessään ja tuijotellen häneen wimmaisilla\nsilmillä, niin kuin olisi tahtonut haukata häntä suuhnusa. -- \"Teidänkö\nkissanne?\" wirttoi Myhrberg wakawasti. \"Kuinka niin? Minähän sen\nammuin.\" -- \"Ei suinkaan, minä sen olen ampunut!\" huusi toinen. --\nRiidan melu oli sillä wälin koonnut sinne koko joukon muitakin\nPhilhellenejä, jotka nyt sekaantuiwat asiaan ja koettiwat\nriitaweljeksiä sowittaa. Heidän ehdoituksestaan katsottiin ensin\npyssyjä -- ihme ja kumma! -- ne oliwat molemmat mustat ja kosteat\ntuoreesta kruutisawusta. Molemmat oliwat siis aiwan samalla\nsilmänräpäyksellä laukaisseet, niin ettei ollut kuulunut muuta kuin\nyksi ainoa pamaus. Ruwettiin tuosta kissaa tutkimaan -- siinä waan oli\nyksi luodin läpi; toinen luoti oli siis menuyt metsään, niinkuin\nsanotaan. Mutta kumpiko se oli molemmista, se oli aiwan waikea asia\nratkaista, koska kumpikin kiwenkowaan wäittiwät tähdänneensä niin\ntarkasti ettei suinkaan woinut olla sattumatta. Ainoa keino oli siis\njakaa saalis kahden kesken, johon ehdoitukseen riitaweljesten täytyikin\ntyytyä. Sitä wastaan eiwät he kuitenkaan suostuneet sopimaan pois\nkeskenänsä waihdettuja häpäisewiä sanoja; ne muka eiwät lähteneet\nmuutten kuin werin huuhtomalla. Philhellenein joukossa wallitsewain\nsääntöin mukaan tosin ei saanut nyt piirityksen aikana mitään\nyksityistä kaksintaistelua tapahtua; kaikki woimat oliwat säilytettäwät\nwihollista wastaan. Mutta sittemmin ulos päästyä oli wihastuneitten\nherrain ensi työnä käydä mittelemässä miekkojansa, ja Myhrberg sai\nsilloin maksaa puolen osansa kissanpaistista haawalla käsiwarressaan,\njonka arpea hän wanhanakin wielä näytteli, tästä kertoellessaan.\n\nTuskissaan tilastansa lähetteli Jadwier tuon tuostakin sanansaattajia,\nTurkkilaisiksi puettuina, ulos linnasta ystäwänsä yhä uusiin\napu=yrityksiin kehoittamaan. Sillä tawoin saapui myös Toukokuun\nalkupäiwinä 1827 yksi hänen upseereistansa Kreikkalaisten leiriin. Tämä\nupseeri, waikka Gordon sen ei nimeä mainitse, nähtäwästi oli meidän\nMyhrberg, sillä yhdessä taatussa muistoonpanossa hänen elämästään oli\nsanottu, että hän oli neljä kuukautta piiritettynä eräässä linnassa\n(paikan nimeä ei mainita), ja tämä ajan määrä sopii jokseenkin hywin\nAkropolissa kuluneesen aikaan. Wielä todenmukaisemmaksi wahwistuu se\nseikka siitä, että täydellä warmuudella tiedetään Myhrberg'in ottaneen\nosaa wiimeiseen yritettyyn apurynnäkköön linnan hywäksi Toukok. 6:nä\npäiwänä. Tämäkin meni tyhjäksi samoin kuin kaikki edelliset; syynä oli\ntällä kertaa warsinkin kreikkalaisten Palikari=päällikköin eripuraisuus\nja tottelemattomuus ynnä myös armeijan ylipäällikön, englantilaisen\nkenraalin Church'in aiwan päättömät taistelusuunnitelmat. Kauhea\nwerilöyly tuli Kreikkalaisille osaksi; wähintänsä 1,500 heidän\nsotureietansa sai surmansa; kuudestakolmatta Philhellenistä, jotka\nheidän riweissänsä taisteliwat, pääsi ainoasti neljä hengissä pakoon.\nPelastuneissa oli myös Myhrberg; koska kaikki oli hukassa, ui hän, niin\nkuin monet sadat muutkin, wähän matkaa rannasta seisowiin laiwoihin;\nsiinä suhteessa oli kuitenkin hänen pakonsa aiwan erilainen muiden\npaosta, että hän ei uinnin helpoittamiseksi jättänyt aseitansa, waan\ntuli täysin warustuksin takaisin, niinkuin oli taisteluun lähtenyt.\nSanotaanpa hänellä wielä päälliseksi olleen pieni rautainen Napoleon\nI:n kuwa taskussansa; siitäkään hänelle rakkaasta muistikalusta ei hän\nollut hennonut luopua.\n\nNyt ei tietysti ollut linnalaisilla enää muuta kuin antautuminen\nedessä; Kesäkuun 5 p. awautuiwat siis Akropolin portit woittajalle.\nPitkällisen ehtoinhieromisen perästä Reschid pascha, joka oli kuullut\nIbrahim'in taas aikowan tulla awuksi ja tässäkin, niinkuin\nMissolonghissa, häneltä ryöstää lopullisen woiton kunnian, suostui\nkaikkiin linnalaisten waatimuksiin. He marssiwat siis Kesäk. 5 p.\naseineen, lippuineen ulos; wieläpä weiwät kaikki yksityisetkin\ntawaransa mukaansa, joiden kuljettamiseksi pascha heille oli lainannut\n75 hewosta. Rannassa seisoi franskalaisia sekä itäwaltalaisia\nkauppalaiwoja heitä wastaan=ottamassa, jotka weiwät heidät muiden\nKreikkalaisten leiriin.\n\nNäyttää siltä kuin olisi Myhrberg Kolias'in tappelun perästä jälleen\njollakin keinolla päässyt linnaan takaisin. Kumminkaan ei sowi seuraawa\njuttu hänestä mihinkään muuhun paikkaan. Myhrberg oli piirityksen\naikana kerta Jadwier'n käskystä käynyt Reschid paschan puheilla; hänen\noli pitänyt olla antaumus=ehtoja hierowinansa, mutta todentodella\ntahdottiin sillä waan nukuttaa Turkkilaisten walppautta ja peittää\nerästä aiottua ulosrynnäkköä. Petoksen sitten hawaittuansa oli pascha\ntulistunut kowaan wimmaan ja waati nyt, kun linna todella antautui,\nMyhrberg'iä käsihinsä. Mikäs siinä pulassa nyt oli tehtäwä? Eihän toki\nollut mahdollista antaa kumppalia warman ja tuskallisen kuoleman\nalaiseksi; ei myös ollut mahdollista wiedä häntä Turkkilaisten nähden\npois linnasta! Keksittiinpä kuitenkin wiimein, kun keksittiinkin, hywä\nkeino. Myhrberg kätkettiin tyhjään wiinitynnyriin ja nostettiin kuorman\npäälle; Turkkilaisille annettiin se wastaus, että hän jo oli heidän\nluodeistaan saanut surmansa. Uloskuljettaessa tuli linnaan päin\nmarssiwa wihollis=rykmentti wastaan; Turkkilaiset, päästäkseen\nkiireemmin eteen päin, kumosiwat kuormat tienwiereen. Silloin wierähti\nMyrrberg'in tynuyri niin onnettomasti, että hän jäi päälaelleen\nseisomaan! Tässä epämukawassa tilassa täytyi hänen olla jokseenkin\npitkä aika, siksi kun, Turkkilaisten päästyä ohitse, jälleen ruwettiin\nnostamaan kuormia. Hän oli silloin jo pyörtynyt tunnottomaksi ja olisi\nwarmaan pian kuollut, jos ei apua olisi tullut hywään aikaan. Tätä\njuttua kertoessaan oli Myhrberg'illä wielä tapana siihen lisätä toinen\nwielä kummempi. Hän sanoi Pariisissa, ennen lähtöänsä tähän sotaan,\nkäyneensä erään siihen aikaan kuuluisan ennustajan luona, lystin wuoksi\nkohtaloansa kuulustellakseen. Akka oli, hänen kätensä piirteitä\ntutkittuaan, silloin ennustanut että hän pian oli joutuwa suureen\nhengen waaraan, waan pelastuwa siitä pitkää aikaa päälaellaan\nseisomalla. \"Johan siitä yksinkin woi saada surmansa ilman mitään\nmuitta apukeinoitta!\" oli Myhrberg siitä nauraen silloin wirkkanut.\n\n[Tämän, samoin kuin kissajutunkin, asetti niiden kertoja Missolonghiin;\nmutta kun Missolonghi ei koskaan antautunut sowinnolla, eikä myös M.\ntiettäwästi ollut missään muualla piiritettynä, niin näkyy selwästi\nnäiden tapausten tanteren olleen täällä.]\n\nKesä 1827, sen perästä kun Atheenan Akropoliskin oli antautunut, näytti\ntuowan Kreikan nuorelle wapaudelle wiimeisen surman=iskun. Koko Hellas\neli Pohjois=Kreikka oli nyt Turkkilaisten wallassa; Moreassa Ibrahim\npascha Egyptiläisineen yhä wielä häwitteli, uhaten saattaa sitä aiwan\nasukkaattomaksi, puuttomaksikin erämaaksi. [Egyptiläiset hakkaeliwat\nöljypuistojakin maahan joka paikassa.] Kreikkalaiset wastusteliwat\nhäntä wielä, mutta heikonneilla woimilla, hakien wuoristosta\nturwapaikkoja.\n\nLuultawasti kuuluu tähän aikaan tämä juttu. Kreikkalaisten ratsuwäki\noli eräässä kahakassa joutunut tappiolle ja hajalleen; jokainen pyrki\npakoon mitä teitä sattumus häntä johdatti menemään. Myhrberg, näin\nypö=yksinään ratsastaessaan, joutui suuren suon reunalle. Siitä oli\nhänen yli mentäwä, sillä kiertämään yrittäessä olisi hän warmaan\nsattunut perään=ajawien wihollisten käsiin. Mutta eipä kahlaaminenkaan,\nsen hän sangen pian hawaitsi, ollut paljoa wähemmin waarallinen. Joka\naskeleella upposi hewonen niin sywälle, että waan töin tuskin sai\njalkansa lietteestä ylös nostetuksi. Yht'=äkkiä, kun Myhrberg päätänsä\nkerran korotti, oli Turkkilainen ratsumies edessä, samassa suossa\nkömpimässä. Oman matkansa waiwoihin kokonaan kiintyneenä ei Myhrberg\nollutkaan wihollisen tuloa huomannut. Leimauksen nopeudella tempaisi\nhän kuitenkin pistolin wyöstään ja laukaisi -- mutta kiireissä\nlähetetty luoti menikin, niin kuin on tapa sanoa, männikköön. Samassa\nsuhahti Turkkilaisen sapeli Myhrberg'in kaulan siwuitse, sekin\nyht'hywin wahinkoa tekemättä, sillä hewosen äkillinen uppoominen oli\nwihollisen siwalluksen suunnastaan poikkeuttanut. Sen enempää ei\ntaistelua enää jatkettukaan; luultawasti arweliwat molemmat itsellään\nilmankin olewan tarpeeksi waiwaa ja waaraa suossa kulkemisessa. Aiwan\neheänäpä ei ollut Myhrberg kuitenkaan päässyt tästä. Sillä koska hän,\nsuon toiselle reunalle wihdoin saawuttuaan, tahtoi hiukan karaista\nuupuneita woimiansa ja tawoitti ewäs=säkkiään -- tapasikin käsi tyhjää\nwaan. Turkkilaisen sapeli oli näet leikannut poikki nuoran, jolla säkki\noli satulaan kiinnitetty. \"Mulla ei ollut tosin siinä muuta kuin\nwähäisen kuiwia riisisurwimia (kryynejä)\", lisäsi Myrberg tätä\nkertoessaan, \"ja se tappio saattaa teistä näyttää sangen\nwähäpätöiseltä. Mutta koetelkaapas, hywät herrat, olla pari päiwää\nilman hiukkasen einettä, niinkuin minä sitten sain olla, ennen kuin\ntaas ystäwiin yhdyin, niin kylläpä tekin käsittänette että minä melkein\nyhtä mielelläni olisi suonut kaulani kuin sen nuoran poikkileikatuksi!\"\n\nEpäilemättä tähän samaan aikaan sopii wielä toinenkin kertomus.\nTaistelun hirmut eiwät olleet täälläkään enempää kuin muissa sodissa\nsaattaneet kaikkia lempeämpiä tunteita tukehduttaa. Nuori kreikkalainen\nsoturi oli kauniisen tyttöön rakastunut, joka myös puolestaan ei ollut\nniitä, jotka eiwät \"suostu sulhasihin, mielly miehi'in hywihin\". Se\npaha este kuitenkin oli molempain rakastajain wälillä, että heidän\nisänsä oliwat periwihollisia. Mutta milloinka on rakkaus tämmöisistä\nesteistä huolinut. Yhtenä yönä ilmautui sulhanen ystäwäjoukon kanssa\nappensa linnan edustalle, joka oli korkean, jyrkän kallion huipulle\nrakenuettu niinkuin kotkan pesä. Tyttö joka ennalta oli saanut\nsalasanoman, solautti silkkiset tikapuut ikkunastaan alas. Jonkun piti\nnyt kiiwetä tuonne ylös tuota ihanata saalista noutamaan, sillä tyttö\nitse ei uskaltanut yksin tulla alas. Kaikkia kuitenkin peloitti\nkallioseinän sekä linnanmuurin korkeus; seisoipa itse sulhanenkin\nepäilyksissään, halun ja pelon waiheilla. Silloin meidän Myhrberg, joka\njo lapsena oli ilmassa leijuilemiseen oppinut, kiipesi rohkeoti ylös,\notti morsiamen syliinsä ja toi hänet onnellisesti maahan. Koska isä sai\ntiedon ryöstöstä, oliwat jo ryöstäjät kaukana sieltä hywässä\nturwapaikassa. Onni ei ollut heillä kuitenkaan kowin pitkällinen;\nChion=kaupungissa, johon nuorikko pian sen perästä miestään sesrasi,\nruhtoi turkkilais=pommi ruhjaksi sen talon, missä hän asui, ja hautasi\nhänet raunioitten alle.\n\nPerikadosta, joka jo näkyi ammottawan kitaansa, pelasti nyt\nKreikkalaiset tuo kuuluisa Nawarinon tappelu. Wenäjän, Englannin ja\nFranskan sota=alukset, jotka, rauhasowinnon toiwossa, tahtoiwat estää\nIbrahim=paschaa lähtemään Hydran ja Speggian saaria, kreikkalaisen\nkapinan pesäpaikkaa, kukistamaan, sattuiwat taisteluun hänen kanssaan,\njosta oli seurauksena egyptiläisen sekä turkkilaisen laiwaston\nperinjuurinen häwitys. Muutama tieto mainitsee Myhrberg'inkin ottaneen\nosaa tähän tappeluun ja saaneen siinä pahan haawan. Mutta se on\nnähtäwästi suuri erehdys. Mitähän asiaa olisi hänellä ollut\nlaiwastossa, jolla ei alkuaan ollutkaan yhtään aikomusta taisteluun\nryhtyä. Ja paitsi sitä jo Jadwier, jonka seurassa hän aina oli, kohta\nNawarinon tappelun jälkeisenä päiwänä läksi toisesta Kreikanmaan\nsatamasta uudelle retkelle.\n\nKreikkalaiset, joiden sydämmessä kristittyin laiwain tulokin jo oli\nwirittänyt uutta toiwoa ja uskallusta, oliwat näet päättäneet\nyrittääkseen walloittaa suurta, wiljawaa ja ihanaa Chios=saarta Aasian\nrannalla, siksi että sekin rauhanpäätöksessä tulisi heidän uuden\nwaltakuntansa lisäksi. Jadwier, uskaliaana, uljaana kuin ainakin,\ntarjousi retken päälliköksi. Hän wei kanssaan koko säännöllisen\nsotawoimansa, melkein 1,000 miestä, ja paitsi sitä wielä noin 1,500\nPalikaria. Myöskin Myhrberg oli mukana, nyt jo stabin-ratsumestarina,\njohonka arwoon kreikkalaisen armeijan uusi ylipäällikkö, englantilainen\nkenraali Church, oli hänet juuri nykyään koroittanut. Lokak. 28 päiwänä\nsaapuiwat he Chios=saaren rantaan; seuraawana aamuna jo oli\npää=kaupunki heidän wallassaan. Turkkilaiset ottiwat turwansa linnaan,\njota Jadwier myös toiwoi pian saawansa walloitetuksi. Hän laittoi\nsäännöllisiä piirityswalleja ylt'ympäri, joista pommitteli\nTurkkilaisia. Hän pani laiwoja siihen salmeen, joka saaren mannermaasta\nerottaa, estääkseen wereksen apuwäen ja muonan tuontia. Käwipä hänen\nwäkensä wälistä Aasiankin rannikolla polttamassa linnalaisille sinne\nkokoon kerättyjä waroja. Mutta yhtähywin ei ollut Jadwier'llä\ntäälläkään sen parempaa menestystä kuin edellisissä yrityksissään.\nTurkkilaiset osoittiwat tawallista itsepintaisuuttaan muurien takana ja\ntoiselta puolen nousi Jadwier'lle woittamattomia esteitä talwen\nkolkkouden, Palikarein kurittomuuden ja oman wäen puuttuwan\nharjoituksen kautta. Maalisk. 14 p. 1828, sen perästä kun Turkkilaisten\noli onnistunut tuoda Aasiasta suuri apujoukko linnaan, täytyi Jadwier'n\nluopua pitkällisestä piirityksestään. Hän joutui nyt Chios=saaren\nwuoristossa suureen hätään, kun sekä ampuma= että muonawarat oliwat\nlopussa. Likeisistä saarista awuksi rientäneet kreikkalaiset alukset\npelastiwat kuitenkin wiimein retkikunnan tähteet. Kaikki mukana tuodut\ntykit oli täytynyt jättää wihollisen käsiin, mutta sitä wastaan säilyi\nenin osa ratsuhewosista Myhrberg'in toimen uljauden kautta, niinkuin\nGordon historiassansa nimen omaan mainitsee, waikka hän walitettawasti\nei kerro sen tapauksen kohtia tarkemmalta.\n\nSamassa paikassa on muistutuksessa myös useampia muitakin tietoja\nMyhrberg'in osan=otosta Kreikan sodassa ynnä lopuksi se\nkunnioittawainen todistus, että \"Myhrberg oli parhain ja urhoollisin\nkaikista Philhelleneistä, yhtä etewä jalon näkönsä ja ruumiinwoimansa\nkuin uskaliaisuutensa ja tapainsa puhtauden puolesta.\" Samalla lailla\nmyös Jadwier'kin sittemmin eräässä kirjeessä kiittää Myhrberg'iä\nurhoolliseksi ja omaa woittoa pyytämättömäksi. Wielä wakuuttaa Jadwier,\nettä sotamiehet sekä muukin kansa suuresti rakastiwat Myhrberg'iä,\nsiitä syystä että hän edellisten kanssa aina jakoi kaikki niin puutteet\nkuin waiwatkin, ja jälkimmäistä kohtaan aina osoitti kohtuutta sekä\nlempeyttä.\n\n\nChios=saaresta palattua sai Myhrberg komentajanpaikan\nPalamedes=linnassa likellä Nauplian kaupunkia. Sekin oli erin=omainen\nkunnioituksen ja luottamuksen osoitus; sillä kreikanmaan silloinen\npresidentti Capo d'Istria, joka hänet siihen määräsi, ei muulloin\nsuinkaan ollut taipuwainen ulkomaalaisille korkeita, tärkeitä wirkoja\nantamaan.\n\nRauhasowinnon perästä, kun Baijerin prinssi Otto tuli Kreikan\nkuninkaaksi, päättiwät maan säädyt palkita wapaus=sodassa osallisna\nolleita muukalaisia sellaisilla maatiluksilla, jotka Turkkilaisten\npuolta pitäneiltä Kreikkalaisilta oli ryöstetty. Myhrberg'illekin\nsemmoista tarjottiin, mutta hän ei ottanutkaan sitä omaksensa. Hän\nlahjoitti maatilansa sen entisille omistajille, ilmoittaen heille\npäätöksensä näillä sanoilla: \"Minä tulin ihmiskunnan nimissä\ntaistelemaan teidän wapautenne ja omistus=oikeutenne puolesta, enkä\nteidän omaisuuttanne ryöstämään. Ottakaa tilanne takaisin ja tulkaa\nuskollisiksi maallenne, se on olewa paras palkintoni.\" Pienen eläkerahan\nhän kuitenkin wiimein suostui ottamaan Kreikan hallitukselta, ynnä\nmyös, wähän wastaanhangoiteltuansa, rintaristin.\n\nTähän aikaan, josta nyt tässä wiimein on ollut puhe, ei Myhrberg muuten\nollutkaan enää Kreikanmaalla. Hän joutui pian riitaan omaa woittoa\npyytelewän Capo d'Istrian kanssa ja luopui wirastaan. Hän meni nyt\nMaltan saareen, jossa oleskeli jonkun aikaa sotakumppalinsa ja\nystäwänsä, usein jo mainitun historioitsijan Gordon'in luona, seuraten\nsitten myös tämän kanssa matkalla Espanjan kautta.\n\nSiinä rauhattomassa maassa par'=aikaa ei sattunut olemaan mitään\nkeskinäis=sotaa eikä kapinaa; mutta edellisestä sodasta jouten jääneitä\nsotamiehiä kuljeskeli ympäri wuoristoja, roswoellen ja surmaellen\nmatkamiehiä. Postiwaunut, joilla Myhrberg ja Gordon matkustiwat, saiwat\neräässä waarallisessa paikassa muutamia sotamiehiä suojaksensa, niin\nettä toiwottiin oltawan täydessä turwassa. Yht'=äkkiä seisahtuiwat\nkuitenkin waunut keskelle ahdasta wuorisolaa, ja roswojoukko karkasi\npäälle, käskien kaikkein käydä pitkälleen maahan, jos tahtoiwat pitää\nhenkensä. Myhrberg ensihetkellä tempaisi esille pistolinsa,\nwastarintaan ruwetakseen; mutta samassa hän hawaitsi että suojelijoiksi\nannetut sotamiehetkin jo oliwat kaikki kätkeneet nenänsä nurmikkoon, ja\nwiskasi siis myös pois aseensa. Epäiltäwä on tokko matkajoukko\nsittenkin olisi eläwin hengin päässyt tästä kohtauksesta, sillä Maria\nRosa, tämän roswoparwen päällikkö, ei tawallisesti pitänyt suurta wäliä\nihmiswerestä. Mutta Myhrberg huusi roswolle muutamia sanoja, tuoden\nhänelle terweisiä eräältä Kreikan sotaan kaatuneelta Espanjalaiselta,\njonka Myhrberg oli tuntenut ja tiesi olleen Rosan sotakumppalina Riegon\nkapinan aikana. Siitä ihastuneena päästi roswo matkalaiset kohta\neteenpäin menemään, waikkei kuitenkaan senwuoksi antanut ryöstettyä\ntawaraa takaisin. Päinwastoin riisuttiin Myhrberg'iltä ja hänen\nseuraltaan waatteetkin niin tarkoin, että heidän täytyi\nilposen=alastomina, miehet sekä naiset, astua lähimmäiseen kylään asti.\n\"Se hywä onni meillä kuitenkin oli siinä tilaisuudessa\", kertoi\nMyhrberg, \"että ryöstö tapahtui keskipäiwällä, jolloin Espanjan\npaahtawan auringon alla kyllä tarkeni ilmankin waatteitta.\"\n\nPianpa tarjoutui taas Myhrberg'ille tilaisuus uusiin retkeilemisiin.\nFranskassa onnistuneesta wallankumouksesta kiihtyneenä oli Puola\nnoussut aseisin. Pariisissa, waikkei itse hallitus uskaltanut ryhtyä\nsotaan Wenäjää wastaan, puuhattiin julkisesti apua Puolalaisille.\nAhkerimpia näissä hankkeissa oli Jadwier, Myhrberg'in wanha\nsotapäällikkö. Myhrberg'in päätös ei wiipynyt myöskään kauan. Sana\n\"wapaus=sota\" waikutti häneen aiwan samoin kuin torwen törähdys\nsota=oriisen. Innoissaan ei hän muistanut sitäkään että hän nosti\naseensa Suomenkin hallitsijata wastaan. Saatuaan Jadwier'iltä suuresti\nylistäwäisen suosituskirjeen wietäwäksi kenraali Ramorinolle, ennen jo\nPuolan sotaan menneelle Italialaiselle, riensi Myhrberg kewätpuolella\nwuotta 1831 Galiziaan.\n\nEnsimmäiset waarat ja wastukset kohtasiwat häntä jo täällä, ennenkuin\nhän wielä oli sotatanterellekaan saapunut. Itäwalta ja Preussi näet,\npeläten omiakin Puolan jaossa saatuja alusmaitansa, eiwät suinkaan\nsuoneet menestystä kapinalle, waan kokiwat kaikin tawoin estää awun\ntuontia ulkoa.\n\nLähenipä yhtenä päiwänä matkawaunut Krakowan kaupunkia, jossa myös\nseisoi Itäwallan sotawäkeä, waikka se silloin wielä oli itsenäisenä\nwapaawaltana. Portilla waunut seisahdutettiin ja wartijat tuliwat\nwaatimaan matkustawaisten passeja. Waunuissa nähtiin ainoasti kaksi\nnaista, jotka siis, sen perästä kuin heidän passinsa oli tarkastetut,\nestämättä päästettiin sisään. Mutta kun nämät rouwat sitten,\nkaupungissa, muutaman ystäwän taloon saawuttuansa, astuiwat ulos,\nilmautui waunuista wielä kolmaskin henkilö. Se oli meidän Myhrberg,\njoka oli ollut piilossa waunuin pohjassa, rouwaswäen turkkien alla. --\nSuojelijainsa awulla luotettawalla oppaalla warustettuna jatkoi hän\nsitten jalkaisin matkaansa ja seisoi pian rajana täällä wirtaawan\nWeiksel=joen rannalla. Mutta mitenkäs oli nyt päästäwä yli siitä?\nItäwaltalaiset oliwat korjanneet kaikki weneet taltehensa. Pitkältä\narwelematta syökseytyi silloin Myhrberg weteen ja ui toiselle rannalle,\nsaaden tällä uskaliaalla retkellä yht'=aikaa sekä kylmää että kuumaakin\nkokea. Nykyään wasta tapahtuneen jäänlähdön perästä ajeli näet yhä\nwielä jääpalasia wirtaa myöten; mutta saman werran kuin ne uimamiehen\njäseniä jäädyttiwät, kuumensiwat taas hänen wertansa itäwaltalaisten\nrajawartijain luodit, jotka jäljestä lensiwät.\n\nMissä paikoin ja millä tawoin nyt Myhrberg otti osaa sotaan, siitä ei\nole meillä paljon mitään tietoa. Harwoin saatiin hänet muulloinkin\nkertomaan retkistänsä, mutta Puolan sodan suhteen oli hän wielä\numpimielisempi. Narew=joen tappelussa (wähää ennen suurta Ostrolenkan\ntaistelua) sekä Warssowan puolustuksessa on hän kuitenkin, niinkuin\nedempänä saamme nähdä, itse kertonut ollehensa läsnä.\n\nLopulla sotaa, luultawasti silloin kun Warssowan walloitettiin, joutui\nhän wangiksi Wenäläisten käsiin. Surkea kohtalo, wiheljäinen elämä\nSiperian autioissa erämaissa, näkyi nyt tulewan hänelle\nwälttämättömäksi kohtaloksi. Tätä estääksensä paniwat kuitenkin hänen\nystäwänsä Franskassa kaikki keinot liikkeelle. Heidän waikutuksestaan\nkirjoitti Franskan sotaministeri Soult Ruotsin silloiselle kuninkaalle\nKaarle XIV:lle Juhanalle ja kehoitti tätä, joka oli hywässä\nystäwyydessä Wenäjän keisarin kanssa, pyytämään wankia wapaaksi. Ennen\nwielä kuin nämät mahtawat puolenpitäjät oliwat kerjenneet saada mitään\ntoimeen, oli kuitenkin jo Myhrberg ilman niittä pääsyt wapauteen.\nTarinat tästä tapauksesta owat wähän erilaiset. Ruotsissa kerrotaan\nMyhrberg'in, wangiksi joutuessaan, tulleen wiedyksi erään wenäläisen\nkenraalin eteen, joka 1808 wuoden sodan aikana oli ollut majassa\nMyhrberg'in äidin talossa. Kiitollisuudesta siellä hänelle osoitetusta\nkohteliaisuudesta antoi tämä nyt wangille tupakkamassin, jonka pohjaan\noli muutamia kultarahoja kätkettynä, ja niillä sitten Myhrberg lumosi\nwartijana olewain kasakkien silmät, niin ettei he olleet hänen\nkarkaamistaan huomaawinaan. Toisen tarinan mukaan taas, jonka sen\nkertoja tämän kirjoittajalle wakuutti kuulleensa Myhrberg'in omasta\nsuusta, oli Myhrberg jo wiety Warssowan linnaan lukon taakse. Sinne oli\nkuitenkin yhtenä iltana hämärässä tullut eräs korkeampi upseeri,\nSuomesta kotoisin, joka oli kuullut kansalaisensa kohtalosta. Tämä\nantoi hänelle kultarahoilla täytetyn kukkaron sekä pitkän, harmaan\nupseeri=wiittansa, johon puettuna Myhrberg pää pystyssä ja aiwan\nrauhallisen näköisenä astui linnasta ulos. Wielä paremmaksi wakuudeksi\noli hän saanut siksi yöksi annetun tunnus=sanan tietää, niin ettei\nwartijoina olewat sotamiehet millään muotoa woineet arwata häntä\nkarkuriksi.\n\nTällä ei olleet kuitenkaan wielä kaikki waarat lopussa. Kolkkoja\nkorpia, synkkiä soita myöten samoellen kuljeskeli hän wielä kauwan\naikaa Puolassa, ennen kuin hänen wiimein onnistui päästä rajan yli.\nIhmis=asuntoja wältti hän tietysti niin paljoa kuin mahdollista, kun ei\nkoskaan woinut olla warma siitä, ettei häntä ilmi=annettaisi. Yhtenä\npäiwänä pakoitti hänet kuitenkin nälkä erääsen mökkiin poikkeemaan.\nEmäntä, joka yksinään oli kotona, armahtikin repaleista, kalwakkaa\npakolaista, antoi hänelle ruokaa ja wei hänet piilopaikkaan, koska\npar'=aikaa sillä seudulla majaili kasakkeja, jotka puolalaisia\nkarkureita pyyteliwät. Samalla tuli mökin isäntakin kotiin, joka kertoi\nsaaneensa kuulla, että erästä karkuria oli nähty heidän\nlikeisyydessään. \"Kas sitäpä\", lisäsi hän, \"kelpaisi löytää ja kiinni\nsaada. Siitä yksi ja toinenkin kultakolikko lähtisi!\" Suurella\nahkeruudella rupesi nyt mies etsimään kaikki likipaikat metsässä läpi,\naawistamatta että pyydettäwä saalis oli kätketty hänen oman tallinsa\nparwelle. Wiikon päiwät piti emäntä näin Myhrberg'iä suojassansa,\nsaatellen aina miestään harhateille, kunnes wiimein, kasakkein\nlähdettyä muualle ja mökin=isännän ollessa metsällä, pakolainen saattoi\njatkaa kulkuansa. -- Sitä rautaista ruumiin ja hengen wahwuutta, jonka\nluonto oli hänelle suonut, oli tosiaan Myhrberg'in hywin tarwis,\nkestääksensä kaikkia tällä matkalla eteen tulewia waiwoja; waaran\nlakattua, joka oli häntä alin=omaisessa mielen=kiihoituksessa pitänyt,\nraukeni kuitenkin hänenkin woimansa. Preussissä, turwapaikkaan\npäästyänsä, waipui hän tautiwuoteelle ja makasi kauan aikaa kowasti\nsairaana.\n\nSiihenkö jo kaikki jutut Myhrberg'in osan=otosta Puolan sodassa\nloppuwat? kysynee luultawasti moni lukija. Entäs sanotaanhan hänen\nsiellä ottaneen itsellensä walenimen Langermann ja onhan sen niminen\nkenraali silloin tehnyt nimensä sangen kuuluisaksi? Tämmöistä\ntodellakin tarinoipi yleinen huhu, joka aina on niin kärkäs panemaan\nomiansa historian lomapaikkoihin. Walitettawasti ei tämä korea\npilwilinna kuitenkaan kestä todellisuuden kylmää, säälitöntä\npuhallusta. Langermann ensiksikin on Smitt'in, tutussa, tarkassa\nhistoriassa Puolan sodasta nimen=omaan sanottu Saksalaiseksi,\nMeklenburgilaiseksi, ja myöhemmät tiedot wakuuttawat hänen kuolleen\nw. 1861 kotipaikassaan. Mutta annas olla että siinä olisikin joku\nerehdys sattunut, ettei Langermann olisikaan ollut Saksalainen\n(sanottiinhan Myhrberg Kreikan sodassa Ruotsalaiseksi), niin oli\nkuitenkin kaksi seikkaa, jotka epäilemättömäksi todistawat että\nMyhrberg ei woinut olla Langermann. Myhrberg'in sanotaan itse kertoneen\nollensa läsnä Warssowan puolustuksessa; Langermann puolestaan (katso\nSmitt'in historiaa) läksi Warssowasta pari päiwää ennen rynnäkköä.\nMyhrberg, niinkuin aiwan warmaan tiedetään, joutui wangiksi; Langermann\nseurasi Ramorinon armeijan=osastoa rajan yli Galiziaan ja on\nnimen=omaan mainittu niiden kenralein joukossa, jotka siellä antoiwat\nmiekkansa Itäwaltalaisten käsiin ja näin säilyttiwät wapautensa.\nTämmöisten epäilemättömäin todistusten rinnalla ei woi panna mitään\narwoa tuolle tarinalle että, muka Myhrberg, myöhemmin täällä Suomessa\nkäydessään oli eräälle tuttawalle lähettänyt käyntikortin, johon nimi\nLangermann oli kirjoitettu. Wastatodistuksena, kun sen waan oikein\nymmärtää, ei myös woi seuraawakaan, todella tapahtunut seikka olla.\nToista kertaa myöhemmin taas Suomessa käydessänsä oli näet Myhrberg\nkerran puhunut Puolan sodasta ja ankarasti moittinut Puolalaisten\nkeskinäistä eripuraisuutta. \"Siitä syystä\", lisäsi hän wiimein,\n\"täytyikin heidän uskoa korkeita ja tärkeitä päällikönpaikkoja\nulkomaalaisille, niinkuin Ramorinolle\" -- (hän pysähtyi hetkeksi ja\nhymyili) -- \"ja Langermann'ille.\" Tämä hymyilys tietysti ei osoita\nmitään muuta, kuin että hän tiesi itseään luultawan Langermann'iksi.\n\nYhtähywin ei Myhrberg'in osan=otto tässä sodassa, waikkei tiedetä millä\nnimellä hän siellä taisteli, ole woinut olla aiwan mitätön, sen\ntodistaa suuri kunnioitus ja rakkaus, jota puolalaiset maanpakolaiset\nhänelle useammin kerroin osoittiwat. Hän oleskeli myöhemmin kauan aikaa\nsuotuna wieraana ruhtinas Egartoriskyn luona Romassa. Samaa myös\nosoittaa seuraawa liikuttawa tapaus aikaisemmalta ajalta. Myhrberg,\nPariisissa oleskellessaan, oli kerran pulassa, kun hänelle tulewa\nrahakirje yli määrä=ajan wiipyi. Helposti olisi hän tietysti saanut\npienen lainan joltakulta monista ystäwistään, mutta ylpeys esti häntä\n\"kerjäläiseksi\" rupeemasta. Hän meni siis mielemmin yhteen noista\ntyöwäelle aiotuista rawintohuoneista, joissa muutamasta sousta (noin 5\npennistä) sai oikeuden kolme kertaa pistää kahwelin suureen\nsoppakattilaan ja täten onkia, miten onni salli; lihapalasen, potaatin,\nkaalinlehden y.m.s. Kun Myhrberg syötyänsä astui ulos kadulle, kääntyi\nhuonoihin waatteihin puettu mies hänen puoleensa: \"Enhän minä suinkaan\nerehdy, Tehän se olette...! Mä kohta tunsin teidät!\" -- Myhrberg\nturhaan koetteli muistaa miestä. -- \"Te ette näy tuntewan minua -- minä\nolen Puolalainen ja olen teidän johtonne alla taistellut Grohow'issa,\nOstrolenkassa -- mutta, sallikaa minun kysyä, kuinkas te täällä käytte?\nWoisiko semmoinen mies olla puutteessa? Woi kun minä olen niin köyhä,\netten woi auttaa teitä!\" -- Myhrberg rauhoitti häntä, wakuuttaen että\nhänen puutteensa waan oli satunnainen, hetkellinen. -- \"Sallitteko\nkumminkin\", jatkoi Puolalainen, \"että joskus käyn teidän luonanne\npuhumassa menneistä ajoista?\" -- Siihen suostuen ilmoitti Myhrberg\nhänelle kortteerinsa ja he erosiwat kättä puristeltua. Seuraawana\npäiwänä tuli Myhrberg'ille nimetön kirje: \"Onneton pyytää teitä\nawuksensa. Tulkaa niin pian kuin mahdollista ... kadun ... numeroon.\"\nMyhrberg, jonka jalo sydän aina oli apuun walmis, riensi osoitetulle\npaikalle ja tapasi katon=alaisessa kammarissa nuoren neidon. \"Minä olen\nPuolalainen,\" sanoi tämä, \"ja kuulin eräältä kansalaiseltani että te\nolette puutteessa. Rikas en ole minäkään, kun olen wiraltani tanssijana\nballetti=teaterissa, mutta onpa minun kuitenkin onnistunut saada tämä\npieni summa kokoon. Älkää hylätkö tätä kiitollisuuden osoitusta!\" Tuo\npuolalainen mies, kun ei itse woinut mitään, oli koettanut toisen\nkautta hankkia Myhrberg'ille apua, ja saadaksensa hänen paremmin\npuheilleen, oli tyttö keksinyt tuon pienen petoksen. Tietysti ei\nMyhrberg kuitenkaan ottanut hänelle tarjottua rahaa.\n\nElettyänsä Pariisissa pari wuotta läksi hän w. 1833, hillitsemätöntä\nhaluansa noudattaen, jälleen uuteen sotaan. Tällä kertaa hän\nkuitenkin kerran waihetuksen wuoksi taisteli itsewaltiaan puolesta\nperustuslakiaan puolustawia alamaisia wastaan! Hän näet palweli\nEspanjan keskinäis=sodassa Don Carlos'in armeijassa. Loppupuolella\nwuotta 1836 käwi hän Skotlannissa ystäwänsä Gordon'in luona ja eli\nsitten taas muutamia wuosia Pariisissa, kirjallisia töitä harjoitellen.\n\nW. 1840 tuli Myhrberg pitkän ajan takaa jälleen Suomeen. Hänen\nsydämensä oli jo kauan aikaa ikäwöinyt omaa maata ja wanhaa äitiä.\nTäällä tapahtui silloin seikka, josta on monella eri tawalla kerrottu.\nMuutaman tarinan mukaan oli Myhrberg yhtenä iltana istunut\nrawintolassa, jossa myös oli muutamia wenäläisiä upseereja. Ystäwät\nkertoiwat keskenään tarinoita Puolan sodasta. Yksi heistä muun muassa\njutteli tuosta werisestä taistelusta Narew=joen rannalla ja warsinkin\neräästä puolalaisesta päälliköstä, jonka urhoutta kehui kehumistansa.\nYht'=äkkiä kertoja seisahtui kesken puhettansa ja katsoa tuijotti\nhämmästyneenä. Hänen edessään seisoi Myhrberg, joka istuimeltaan oli\nnoussut, ja upseeri tunsi hänet silloiseksi wastustajaksensa. -- Toiset\ntaas sanowat Myhrberg'in täällä jossakin seurassa tawanneen wanhan\nylioppilaskumppanin, joka ylläkerrotulla tawalla jutteli samasta\ntappelusta. Myhrberg ei silloin ilmoittanut itseään hänelle, waan oli\nhöyrylaiwasta lähtiessään muka lähettänyt korttinsa: Langermann. --\nEräältä Myhrberg'in likeiseltä tuttawalta on tämän kirjoittaja kuullut\nkolmannen kertomuksen, joka luultawasti tarkoittaa samaa tapausta.\nMyhrberg'iä oli eräässä seurassa ystäwäin kuullen ahdistettu ja\ntahdottu saada kuulla juttuja Puolan retkestä. Mutta Myhrberg oli aina\nwaan kieltänyt käyneensäkään Puolassa ollenkaan. Yöllä, kotiin tultua,\noli hän yllämainitulle ystäwälle myöntänyt ollelensa Puolassa ja\nNarew=joen tappelussa, waan lisäsi: \"Mutta mitä weli A. kertoi, että\nhän muka näki minut walkean hewosen selässä, walkoinen sulka lakissa,\nse on tyhjää mielikuwitusta, sillä semmoista ei minulla ollut siellä.\"\n\nSuomessa ei Myhrberg silloin wiipynyt kauan, sillä hän hawaitsi\nolewansa epäluulon=alainen. Eipä ollut hänelle Ruotsissakaan [ennen\ntännetuloansa oli hän tullut Ruotsin alamaiseksi.], johon hän täältä\nläksi, pysywäisempi sija suotu. Kuningas Kaarle XIV Juhana näkyi kyllä\nmieltyneen häneen ja olisi mielellään suonut hänelle jonkun wiran\nlikeisyydessänsä, waan ei uskaltanut siitä syystä että osallisuus\nPuolan kapinassa wielä oli wereksessä muistossa. Hän tarjosi siis\nMyhrberg'ille kuwernöörin (toiset sanowat: sota=wäen päällikön) paikan\nRuotsin wallan alla olewassa S:t Bartlélémyn saaressa Amerikassa.\nOmasta puolestaan ei olisi Myhrberg tästä wirasta juuri huolinutkaan,\nsillä wähäiset tarpeensa olisi hän ilmankin saanut tyydytetyksi, ja\nmielemmin olisi hän, koska ei saanut Suomessa olla, kumminkin Ruotsissa\nwiettänyt päiwänsä. Mutta sisarensa poikien tähden, jotka tarwitsiwat\nrahaa tieteellisen oppinsa täydellistämiseksi, suostui hän kuitenkin\nhänelle tarjottuun kunnialliseen maanpakolaisuutehen. Siellä\nsaaressansa istui hän sitten kuusi pitkää wuotta (1842-1848), joiden\nikäwyydet kuitenkin se arwaamaton seikka paljon huojensi, että hän\njoskus sai seurustella entisen sotakumppalin kanssa, jolla nyt oli\nwirka likeisessä Franskan wallan alle kuuluwassa saaressa.\n\nPalattuansa Eurooppaan w. 1848 sai hän kohta kehoituksen uuteen sotaan\nosaa ottamaan. Se tuli hänen wanhalta sotapäälliköltään Jadwier'ltä,\njolle koko Franskan woiman ylijohdon tarjoominen sodassa Saksalaisia\nwastaan oli wähän aikaa puheesta ja joka taas tahtoi entistä\najutanttiaan kumppaliksensa. Asiasta ei kuitenkaan tullut mitään, ja\nMyhrberg'in omakin sota=into näkyy nyt jo olleen kylmennyt.\n\nW. 1852 tuli hän jälleen Suomeen, enon kuoltua hänelle jäänyttä\nomaisuutta perimään. Niillä asioilla Pohjanmaalla käydessään, tapasi\nhän yhden lapsuutensa talonpoikaisista leikkikumppaleista Knuuttilan\nomistajana. Isäntä, puheltua kaikellaisia muinaisista ja nykyisistä\najoista, ehdoitti hywäntahtoisuudessaan wiimein ainoan tyttärensä\npuolisoksi Myhrberg'ille; sillä laillahan tämä tai kumminkin hänen\nperillisensä saattoi jälleen saada hänen entisen kotitalonsa omakseen.\nMyhrberg kiitti, mutta sanoi asian waatiwan tarkempaa miettimistä --\nwarsinkin tytön puolesta. Seuraawat wuodet wietti hän weljensä luona\nEspoon kartanosa samannimisessä pitäjässä liki Helsinkiä. Mutta kun\nItämaansodan aljettua Englannin ja Franskan sotalaiwastot saapuiwat\nmeidän rannoille, joutui hän jälleen epäluuloin alaiseksi niin että\nhänen täytyi lähteä takaisin Ruotsiin, josta ei koskaan palannutkaan\nenää tänne.\n\nLoppuwuotensa wietti hän nyt enimmiten Tukholmassa, waikka myös sangen\nusein matkusteli ulkomaille, monia ystäwiänsä terwehtien. Se, joka\nkello 1/2 3:n aikana sattui käwelemään Kaarle XIII:n torin itäisimmässä\nlehtokujassa, saattoi olla warma että hänelle siellä tulisi wastaan\npitkä, kookas wanha herra, astuen suorana, waan ei jäykkänä. Puku\nosoitti wähäwaraisuutta; nuttu oli usein kowin saristunut, waan aina\nkuitenkin tarkimmalla huolellisuudella puhtaaksi harjattu. Poski, leuka\nsekä huulet oliwat warjotut tuuhealla, harmaansekaisella parralla; otsa\noli korkea, pään kiire paljas. Katsanto oli wakawa, teräwä, synkkä;\nmutta jos joku wastaantulija terwehti, lensi samassa kaswoin yli mitä\nlempein wälkähdys ja terwehdys wastattiin höyliydellä, joka näytti\ntottumusta ylhäisiin, hienosti siwistyneihin seuroihin. Tämä mies, jota\noli mahdoton olla huomaamatta, astahti käwelynsä perästä likeiseen\nrawintolaan, istahti pienen pöydän ääreen, wiinapöytään koskematta, ja\nkäski itselleen pari yksinkertaista, huokeaa ruokalajia. Tämmöiseksi\nkuwaillaan Myhrberg'iä hänen wiimeisinä wuosinansa. Hän oli \"oikea\nSpartalainen niin mielipiteissään kuin myös kaikessa käytöksessään\",\nsanoi toinen hänen wanhuutensa tuttawista.\n\nWarattomuudesta, jossa hän eli, olisi hänellä ollut tilaisuus päästä,\njos waan olisi tahtonut. Ruotsin waltiopäiwillä 1862 aiottiin nostaa\npuheeksi wuotuisen eläkkeen määrääminen hänelle waltiowaroista, mutta\njäykkä suomalainen ukko, siitä kuultuansa, kielsi. \"En ole semmoista\nRuotsilta ansainnut\", arweli hän kuiwakiskoisesti ja uhkasi, jos ei\nehdoitusta peruutettaisi, tarjotun lahjan julkisesti hylätä. Tarkasti\nja säästäwäisesti eläen osasikin hän tulla toimeen wähillä waroillansa,\nliikenipä häneltä muillekin antaa niistä, warsinkin Tukholmassa\noleskelewille Suomalaisille, jos pulaan joutuiwat. Seurusteleminen\nkansalaisten kanssa muuten oli hänen rakkaimpia huwituksiansa ja\njonakin lohdutuksena siitä että hän oli omasta, armaasta isänmaastaan\nerotettuna. Hywin usein, kun joku höyrylaiwa Suomesta saapui\nLaiwasillan ääreen; nähtiin ukko Myhrbergkin rannalle kokoutuneessa\nkatselijajoukossa. Hän käwi katsomassa oliko kenties joku wanha tuttawa\nsattunut tulemaan; semmoisen puutteessa hän myös helposti tutustui\noutojen kanssa, kohteliaasti ja ystäwällisesti neuwoen heitä, niin että\nsaisiwat wiettää aikansa hyödyllisimmällä, hupaisimmalla ja\nhuokeimmalla tawalla.\n\nHywin mielellään hän tämmöisissä tilaisuuksissa puheli suomea, sillä\nrakkaus lapsuutensa kieleen ei ollut hänessä koskaan sammunut. Weljensä\nkanssa, silloin kun hän wiimeisellä käynnillänsä Espoon kartanossa\nasui, istui hän usein pitkät yökaudet, keskustellen ja jutellen\nsuomeksi, suureksi ihmeeksi weljen perheelle, jotka noista puheista\neiwät woineet sanaakaan ymmärtää. Suomea oliwat myös hänen wiimeiset\nsanansa kuolinwuoteella. -- Tähän asti rautainen terweytensä oli\nwiimeinkin talwella 1866-67 alkanut raueta; siitä huolimatta ei tuo\nwanha soturi kuitenkaan osannut noudattaa warowaisuutta. Kowalla\npakkasella meni hän saattamaan erästä Tukdolmassa kuollutta Suomalaista\nhautaan; siinä tilaisuudessa hän wilustui ja lopetti lyhyt=aikaisen\ntaudin perästä moniwaiheisen elämänsä Maalisk. 31 p. 1867. Hautajaiset\npidettiin suurilla, yleisillä kunnian=osoituksilla. Ääretön ystäwäin,\ntuttawain ynnä muun kansan joukko seurasi ruumis=waunuja; kaksi kaartin\nkomppaniaa marssi etupäässä, jotka, arkkua hautaan laskettaessa,\nampuiwat jäähywäis=laukauksen.\n\nMyhrberg oli syntyperältään puoleksi Ruotsalainen, puoleksi\nSuomalainen; hänessä olikin yhdistettynä molempien kansojen jaloimmat\nawut, suomalaiset kuitenkin ollen woittopuolella. Ruotsalainen oli\nhänen wilkkautensa, hänen seurallinen lumoustaitonsa, hänen\nsankarillinen retkeilijähalunsa; suomalainen hänen wakawuutensa ja\njärkähtämättömyytensä, ylenkatse, jolla hän kartti kaikkea\nturhamaisuutta ja kerskailemista. Yhtähywin, waikka ylimalkaan nöyrä ja\nwaatimaton, osasi hän kuitenkin arwostansakin kiinni pitää. Niin esim.\noli hän kerran Ruotsissa kutsuttu päiwällisille, ja turhamielinen\nemäntä wiittasi useampia nuoria, mutta korkeasukuisia wieraita\nkunniasijoille; Myhrberg'in olisi tullut melkein pöydän alipäähän\nistahtaa. Hän jäi seisomaan ja kun pyydettiin istumaan, wastasi hän:\n\"Minulle ei ole mitään sijaa jäänyt.\" -- Wanhoillakin päiwillään oli\nhän mitä hauskimpia seurakumppaleita. Oudoille oli hän tosin monesti\nwähän suomen tawalla jörömäinen, waikka kuitenkin aina kohtelias; mutta\nhiukkasenkin tutustuttua ilmautuiwat hänen seuralliset awunsa\nihastuttawassa loistossaan. Sanojansa hän sääteli erittäin taitawasti\nja kertoeli erittäin hauskasti; kaikista hänen puheistaan aina näkyi\nettä hän oli paljon nähnyt, paljon kokenut, paljon lukenut ja paljon\nseurustellut hienosti siwistyneitten, nerokkaitten ihmisten kanssa.\nEtenkin puhkesi hänen henkensä koko miellyttäwäisyys ilmi, kun hän\nsiwistyneitä, älykkäitä naisia puhutteli. Itsestään ei häntä juuri\nusein saatu puhumaan; ainoasti hywien, wanhain tuttawain seurassa\nsaattoi hän, muistojen elähtyessä, werestyessä, unhoittaen että hänellä\noli kuulijoita, taipua pitempiin tarinoihin, jotka silloin erittäin\ntaitawasti, hauskasti ja eläwästi kerrottiin, kuitenkin samassa aiwan\nyksinkertaisesti ja nöyrästi, omain ansioin esiinwetämistä tarkoin\nwälttämällä. Merkillistä oli että tuo wanha wapauden sankari,\nosallisuudestaan wapaussotiin puhuessaan, aina lopuksi piti saarnan\nwapaus=pyrintöjen joutawuudesta, jopa wahingollisuudesta; rajaton\nyksinwalta se muka oli kaikille kansoille sopiwin ja hyödyllisin\nhallituksen muoto. Hillimätön wallattomuus, jonka pahoja waikutuksia\nhän oli ollut niin paljon tilaisuudessa likeltä katsoa, oli nähtäwästi\nkäynyt ukolle inhoksi ja tämä inho oli wähitellen myös tullut\nwallattomuuden wiattomalle, jalolle sisärintimälle, wapaudelle osaksi.\n-- Hiukan wanhallaan=olijan luonnetta osotti hän muuten muutamissa\nmuissakin asioissa. Hän antoi esim. kerran yhdelle weljensä sisarelle\nkreikkalaisessa kirkossa wihityn pienen ristin, wakuuttaen sen olleen\nhänelle suureksi suojaksi waaroissa ja toiwottaen siitä nuorelle\nneidolle samaa apua.\n\n\n\n"]