[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f_7spwA-2AuDYH-YiURtRrqWZI_1lyyy0w3M6QYdjxIA":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},1075,"Vallanperillinen","Wuori, Martti",1858,1934,"1075-wuori-martti-vallanperillinen","1075__Wuori_Martti__Vallanperillinen","Historiallinen 5-näytöksinen murhenäytelmä","romaani",[],[],"fi",1910,null,19195,111165,false,49984,[23,24],"Finnish drama -- 20th century","Peter I, Emperor of Russia, 1672-1725 -- Drama",[26,27],"Historical Novels","Plays/Films/Dramas","\"Vallanperillinen: Historiallinen 5-näytöksinen murhenäytelmä\" by Martti Wuori is a historical tragedy likely written during the early 20th century. The play is set in the era of Tsar Peter I of Russia and explores the complex relationships between the tsar, his family, and various noble figures as political intrigue unfolds. The central characters include Tsar Peter, his second wife Catherine, and their son Tsarevich Alexei, who struggles with the expectations of nobility and the weight of his lineage.  The opening of the play introduces a bustling summer scene along the Neva River, where workers engage in the construction of Peter's iconic city. The dialogue among the laborers highlights their awareness of the tsar's presence, as well as their mixed feelings about the political changes he enforces. We are introduced to Afrosinja, a peasant girl, and Bahmeotov, a sergeant in the tsar's service, who share a romantic tension amidst the backdrop of political strife. The narrative quickly establishes the contrast between the lives of the common people and the tumultuous world of the royal court, setting the stage for the unfolding conflicts and challenges faced by the characters. (This is an automatically generated summary.)",[],325,"Historiallinen murhenäytelmä sijoittuu 1700-luvun alkuun ja Pietari Suuren hoviin. Teos käsittelee tsaarin ja tämän pojan Aleksein suhdetta sekä Venäjän valtakunnan kohtaloa ja perimysjärjestystä Pietari-Paavalin linnan rakentamisen aikoihin.","Martti Wuoren 'Vallanperillinen' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1075.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","VALLANPERILLINEN\n\nHistoriallinen 5-näytöksinen murhenäytelmä\n\n\nKirj.\n\nMARTTI WUORI\n\n\n\nHelsingissä 1910,\nSuomalainen Kustannus-O.-Y. Kansa.\n\nTampereella 1910,\nTampereen Kirjapaino-osakeyhtiö.\n\n\n\n\n\n\nNÄYTELMÄN HENKILÖT:\n\n Tsaari Pietari I Suuri.\n Katarina Aleksejevna, hänen toinen puolisonsa.\n Tsarevitsh Aleksei Petrovitsh, Pietarin poika ensimäisestä naimisesta.\n Charlotte, Blankenburgin prinsessa, hänen puolisonsa.\n Ruhtinas Aleksanteri Danilovitsh Menshikov.\n Parooni Pietari Pavlovitsh Shafirov, varakansleri.\n Pietari Andrejevitsh Tolstoi, salaneuvos.\n Boris Petrovitsh Sheremetjev, sotamarski.\n Aleksanteri Ivanovitsh Rjumjantsov, kaartinkapteeni.\n Kreivi Daun, Neapelin varakuningas.\n Amelie von Rosgarten, Charlotten hovineiti.\n\n     Tsarevitshin puoluelaisia:\n\n Ruhtinas Vasili Vladimirovitsh Dolgoruki, kenraaliluutnantti.\n Semeon Ivanovitsh Naryshkin, kenraalimajuri.\n Ivan Ivanovitsh Naryshkin, eversti.\n Stepan Bogdanovitsh Gljebov, majuri.\n Ruhtinas Semeon Jakovlevitsh Stsherbati.\n Feodor Matvejevitsh Dubrovski, bojaari.\n Abraham Feodorovitsh Lopuhin, bojaari, tsarevitshin eno.\n Aleksanteri Vasiljevitsh Kikin, amiraliteetissa palveleva virkamies.\n Nikifor Kondratjevitsh Vjasemski, tsarevitshin kasvattaja.\n Jakov Ignatjev, tsarevitshin rippi-isä.\n\n Afrosinja (Frosja), Vjasemskin suomalainen maaorja.\n Jakov Hrisantovitsh Bahmeotov, kersantti tsaarin talliväessä.\n Ivan Boljshoi-Afanasjev, tsarevitshin kamaripalvelija.\n Lääkäri.\n Tsaarin hovinarri.\n Ensimäinen   |\n Toinen       |  työmies.\n Kolmas       |\n Ensimäinen |\n Toinen     |  hovipalvelija.\n Kolmas     |\n Ministereitä, senaattoreita, hovilaisia, hengellisiä,\n   palvelijoita, sotamiehiä, työmiehiä y.m.\n\nTapahtuma vv. 1715-1718.\n\n\n\n\nEnsimäinen näytös.\n\n\nI kuvaelma.\n\n    \"Kesäpuisto\". Nevan ranta. -- Vasemmalla penkki. --\n    Perällä, toisella puolen jokea, näkyy Pietari-Paavalin linna,\n    Joella liikkuu veneitä ja pursia. Rannassa hiekkalotja, josta\n    miehet kuljettavat hiekkaa maalle. Likempänä tasoittavat\n    kivenhakkaajat graniittikappaleita, rakentaen rantakatua. --\n    Oikealla, syrjemmällä, tsaarin \"kesäpalatsi\".\n\n    On kirkas, päivänpaisteinen aamu. Työmiehet hyräilevät\n    lauluja. Vasemmalta, Mars-kentältä, kuuluu milloin lähempää,\n    milloin kauempaa, rummunpärrytystä.\n\nAFROSINJA (penkin edessä seisoen). Tulkaas, miehet, katsomaan, kuinka\ntsaari itse tuolla kentällä poikia marssittaa!\n\nKAKSI KIVENHAKKAAJAA (keskeyttää työnsä ja astuu etualalle).\n\nENSIMÄINEN. Itsekö hän, toden perään, niitä siellä marssittaa?\n\nAFROSINJA. Etkö sinä, hölmö, vielä tsaaria tunne?! (Hyppää penkille\nseisomaan.) Katsohan tuonne! Tuo tuolla -- pitkä ja solakka -- se on\nhän.\n\nENSIMÄINEN. No, kyllähän minä...\n\nTOINEN. Niin, tosiaan. Se se on.\n\nAFROSINJA. No, nyt sen näitte. Ja pankaa muistiinne, että osaatte\neukoillenne kertoa, kun kotiinne palaatte!\n\nENSIMÄINEN. Vaan onkos se siellä vallankin perillinen, -- Aleksei\nPetrovitsh?\n\nTOINEN. Niin, -- eikös se ole tuo tuolla?\n\nAFROSINJA. Eikä ole. Hän on hinteläkasvuinen. Hän ei rakasta näitä\nuudenaikaisia sotatemppuja, vaan istuu mieluummin kotonaan pyhien\nkirjojen ääressä.\n\nTOINEN (tehden ristinmerkin). Jumala häntä siunatkoon ja suokoon pitkää\nikää! Hän se on rahvaan toivo.\n\nENSIMÄINEN. Eilen kun meidät vasta tänne työhön tuotiin, niin ei olla\nvielä keritty nähdä. -- Mutta mistäs sinä ne tunnet? Jos valehteletkin?\n\nAFROSINJA. Mistäkö? -- Joka päivä näen.\n\nTOINEN. Kuka sinä sitte olet?\n\nENSIMÄINEN. Ehkä lietkin itse tsarevna, konsa noin olet meheväkin?\n\nAFROSINJA (purskahtaen nauruun). Makea on hunaja huulillasi. --\nKatsokaa: nyt ne kääntyvät tännepäin.\n\nENSIMÄINEN. Eipäs vain anneta miehille lepoa -- päivät pitkään\nkomennetaan.\n\nAFROSINJA. Eipähän se tsaari paljoa lepää itsekään. Aina on mukana joka\npaikassa.\n\nTOINEN (naurahtaen). Vaan onpa ne pojat lystinnäköiset -- ilman partaa.\nMille vain on vähän viiksen tynkää jätetty.\n\nENSIMÄINEN. No, niin ovat ihan, kuin meren takaiset apinat.\n\nAFROSINJA. Katsokaa vain, ettei ne nuo teidänkin naamanne kohta kuorita\nsileiksi kuin lanttu, ell'ette tahdo partaveroa maksaa.\n\nENSIMÄINEN. Eipä tuo taida tähän maailman aikaan enää mikään mahdotonta\nolla. Kaikki on nyt vain ulkomaan mallin mukaan tehtävä.\n\nTOINEN. Vaan Jumalan viljaa se on partakin. Ja se on synti, jos kuka\nsen leikkaa.\n\nAFROSINJA. Niin se oli, hyvä mies, ennen, vaan ei ole enää.\n\nENSIMÄINEN. Kuulehan, tyttö, onko tuo totta, mitä ne hokevat, että nuo\nulkomaalaiset laivat, joita tuolla satama täynnään on, kuljettavat\ntäältä partoja Turkin maalle ja että niistä siellä laitetaan Turkin\nkeisarille turkit ja patjoja hänen rouvilleen?\n\nAFROSINJA. On kyllä. Ja niiltä, jotka eivät osaa pitää kieltään luisten\nlukkojen takana, lyödään päätkin poikki ja viedään paaville tuomisiksi\nnaurispaistikkaina.\n\n    (Hyppää penkiltä ja juoksee vasemmalle).\n\nTOINEN. Pilkkaapa jo taisi tyttö tehdä meistä miehistä.\n\nENSIMÄINEN. Mene ja ota tolkkua noista akkaväen puheista. -- Lähdetään\npois!\n\nTOINEN. Eiköpä jo lie ruoka-aikakin, koska näin hiukaisee.\n\nBAHMEOTOV (tullen oikealta). Kuulkaa, miehet, minnekä se tyttö joutui,\njoka tässä vast'ikään seisoi?\n\nENSIMÄINEN. Tyttö? Mikä tyttö?\n\nBAHMEOTOV. Mikä? Se Vjasemskin maaorja, -- Afrosinja.\n\nENSIMÄINEN. Vai se se olikin?\n\nTOINEN. Niin minnekäkö meni?\n\nBAHMEOTOV. No, niin, niin. Sano sukkelaan!\n\nTOINEN. No, se luisti tuonne kentälle päin tsaaria katsomaan.\n\nBAHMEOTOV (juoksee vasemmalle).\n\nTOINEN. Jos ei se mies rakkauttaan juossut, niin sillä oli ymmärrys\nkantapäissä.\n\nENSIMÄINEN. Siltä se näytti.\n\nTOINEN. Kuka sekin lienee ollut?\n\nENSIMÄINEN. Täällähän tuo on koko aamun maleksisinut. Jashka sanoi\ntaannoin, että se on muuan kersantti tsaarin talliväessä. Jakov kuuluu\nolevan nimeltään.\n\nTOINEN. Siltä näytti, kuin se sitä tyttöä saisi ikänsä perästä ajaa.\n\nENSIMÄINEN. Koreammat koivet pitää sillä pojalla olla, joka hänet\nkäsiinsä saapi.\n\nKOLMAS KIVENHAKKAAJA (huutaa rannalta). Syömään, miehet, pois!\n\nENSIMÄINEN ja TOINEN. Tullaan! Tullaan!\n\n    (Kaikki työmiehet poistuvat rantaa pitkin oikealle.)\n\nAFROSINJA (palaa rantaa myöten vasemmalta).\n\nBAHMEOTOV (seuraa häntä kintereillä).\nNo, kuule, Afrosinja! Annahan\nmun edes kotva sua puhutella,\nkun vihdoinkin sun yksin tapasin.\n\nAFROSINJA.\nEi ole aikaa mulla eikä tässä\nsopiva seisoa.\n\nBAHMEOTOV (pidättäen häntä kädestä).\nVain kaksi sanaa!\n\nAFROSINJA.\nNo? Mitä tahdot?\n\nBAHMEOTOV.\n                 Miten alkaisinkaan?!\nTuhansin mulla aatoksia uhkuu,\nne polttaa päätäni, mut kieli vain\nei kyllin kerkeä niit' yhtähaavaa\noo sulle lausumaan. Kuin virta paisuu,\nsulattamana kevätauringon,\näyräittens' yli, niin myös sydämeni,\nsun katsees kiehtomana, rakkautta\non tulvillaan. Niin. Sua lemmin! Se\non aatosteni aatos, tunteitteni\nse tunne on, ja ne ne kaksi sanaa,\njoiss' onneni ja elämäni ydin.\n\n    (Vetää Afrosinjan luokseen, istuutuen penkille.)\n\nAFROSINJA (jääden seisomaan).\nOi, laske! Päästä! Miksi tätä haastat?\n\nBAHMEOTOV.\nMiks'?! -- Afrosinja, muistathan, kun sinut\ntilalla Vjasemskin ma, vuosi sitten,\nnäin ensi kerran? Silloin sinuun jo\nsydämein kiintyi. Aika, joka siitä\non kulunut, on vahvistanut vain\nmun kiintymystäin. Sillä siitä saakka\noon mielessäni päivin pystytellyt,\nöin unelmoinut sitä majaa pientä,\nmin lieden ääressä sä liekkuisit\nmun lemmittynäni. Ja kun sä tänne\nnyt saavuit, kun sun jälleen nähdä sain,\nminussa heräs kirkkahana toivo,\nett' ehkä toteutuu jo kohtakin\ntuo unelmani, että sinut, sinut\nsaan ikiomakseni, Afrosinja.\n\nAFROSINJA (katsottuaan häntä kotvasen silmiin, tempaa irti kätensä).\nNoin turhaan haaveksit. Sä tiedäthän,\nett' olen toisen.\n\nBAHMEOTOV (nousten paikaltaan).\nToisen?\n\nAFROSINJA.\n        Niin. Nikifor\nKondratjevitshin vallass' olen.\n\nBAHMEOTOV.\n                               Mutta\nminäpä tahdon vapauttaa sinut.\nVapaaksi sinut hältä lunastan.\n\nAFROSINJA.\nKas, joko niin on paljon rikkautta\nja voimaa sulla?\n\nBAHMEOTOV.\n                 Sydämesi ensin\nkun olen voittanut, niin voimakas\nja rikas olen kyllin. Tsaariin asti\nsun tähtes menen.\n\nAFROSINJA.\n                  Sinä -- kersantti!\n\nBAHMEOTOV.\nNiin -- kersantti! Vai korkeampaan kuuseen\nse teidän armonne jo kurkottaisi?!\nMä pyydän anteeks', etten sitä tiennyt.\nNo! Mutta muistahan: on kersanteista\njo ennen voinut kenraaleja tulla.\nKenties voi nytkin.\n\nAFROSINJA.\n                    Sydämestäni\nvain toivotan ma menestystä.\n\nBAHMEOTOV.\n                             Kiitän.\nJa jos se täyttyy tämä toivotus,\nkentiesi silloin täytät sinä myös\nmun toivoni?\n\nAFROSINJA.\n             Kentiesi, silloin. Mutta\nsiks kuihtunut lie unelmasi kukka\ntai Tuonen virran viemä.\n\nKIKIN (tulee rantaa pitkin oikealta).\n\nBAHMEOTOV.\n                         Kikin! -- Taaskin\ntuo amiraaliteettilainen tiellein!\n\n    (Tekee hänelle kunniaa.)\n\nKIKIN (Bahmeotoville).\nTsarevitsh aikoo ratsastamaan mennä.\nKäy antamassa käsky satuloida!\n\nBAHMEOTOV (luo häneen epäluuloisen vihan katseen).\nMa tottelen.\n\n    (Menee oikealle.)\n\n\nKIKIN.\nSua, Frosja, juuri etsin.\nOn tärkeätä sanottavaa mulla. --\nMut ensin varoittaa mun sua täytyy\nvakaasti. Juoksennella näin ei sovi\nsun täällä. Vaarallista on, jos nähdään\nparissa miesten sinut. Varsinkin\nkavahtaa tuota miestä sinun tulee!\nSe muista toiste!\n\nAFROSINJA.\n                  Armollinen herra!\nMa sotaharjoitusta katsomaan\nvain tänne juoksin, kun hän äkkiä\npuheisiin puuttui kanssain.\n\nKIKIN.\n                            Näkeväsi\ntsarevitshin kai täällä toivoit myös?\n\nAFROSINJA (joutuu hämilleen).\nEi -- -- -- kyllä -- -- --.\n\nKIKIN.\nHyvään maahan siemen on,\nnäköjään, langennut. Sa olet oikein\nkäsittää tiennyt katseet, jotka luoda\nkauniisiin silmiis Hänen korkeutensa\nsuvaitsi käydessään sun isäntäsi\ntalossa. Miekkonen on, kelle sattuu\nosaksi moinen onni! -- No, ei tarvis\nsun minun edessäni ujostella.\nTsarevitshin juur' olen lähettämä.\nSa häntä tänään tääll' et nähdä saa,\nkuin halusit, mut sinut hän sen sijaan\nhuomenna tahtoo hovissansa nähdä.\n\nAFROSINJA.\nMinutko, herra?! Ei, nyt teette pilkkaa.\n\nKIKIN.\nEn. -- Kuule, Afrosinja, toivon, että\noot yhtä älykäs, kuin kauniskin,\nja sanomatta ymmärrät ett' aina\non vaitiolo merkki suurimman\nviisauden.\n\nAFROSINJA.\n           Mitä tarkoitatte, herra?\n\nKIKIN.\nSa kuule, Frosja, tarkkaan sanojani\nja paina mielees ne! -- Näät, huomenna,\njuur' tähän aikaan, veistämöstä laiva\nvesille uusi lasketaan ja juhlaan,\nsen ristijäisiin, myöskin menee tsaari\nja koko hovi, vaan tsarevitsh ei.\nHän pahoinvoipa on. Sä ymmärrätkö?\n\nAFROSINJA.\nYmmärrän, herra.\n\nKIKIN.\n                 Rippi-isänsä\nminulle kertoi niin. -- No, tähän aikaan\nsiis minä saavun sua hakemaan.\nSa portillanne ole valmiina\nmua seuraamaan.\n\nAFROSINJA.\n                Mut, armollinen herra...\n\nKIKIN.\nOn kaikki järjestetty. Isännältäs\nei lupaa sinun enää tarvis pyytää.\nJa sinut minä sitte sinne saatan,\nmiss' odottaa sua elämäsi onni.\n\nAFROSINJA.\nVoi, rajusti mun sydämeni sykkii.\n\nKIKIN.\nSe siitä tyyntyy. Raju-ilman kyllä\nhajoittaa päivänpaiste.\n\nAFROSINJA.\n                        Pelko vaiko\nmuu outo tunne mieleni näin valtaa!\n\nKIKIN.\nHuoletta ole! -- Kaikki tiedät nyt.\nJa tarinoimaan täss' en jouda enää.\nHyvästi! Huomiseen siis, -- tähän aikaan!\n\n    (Menee vasemmalle.)\n\nAFROSINJA (seisoo hetkisen hämmästyksissään ja mietteisiin vaipuneena.\nKun hän aikoo mennä oikealle, tulee)\n\nBAHMEOTOV (erään puun peitosta häntä vastaan).\nVai niin on asiat?! Et tosiaankaan\nsa taannoin valehdellut sanoessas',\nett' olet toisen.\n\nAFROSINJA.\n                  Millä oikeudella\nvastuuseen vaadit mua? Sinäkö\nvain kanssain saisit haastaa?\n\nBAHMEOTOV.\n                              Kavalata!\nSa luulet, ett'en kuullut varsin hyvin\nkenenkä puolesta hän puheli\nja mihin kohdistui tuo keskustelu?\n\nAFROSINJA.\nNo, jos sen kuulit, sun on monin verroin\nenemmän syytä minut jättää rauhaan\nja -- olla varuillasi!\n\nBAHMEOTOV.\n                       Afrosinja!\nTien haarass' seisot. Järkes' anna päättää,\nmihinkä sun on käännyttävä, koska\nsydämes noin on tyly sitä kohtaan,\nmi kuilun partaallakin sulle tarjoo\nkätensä pelastavan. Oikean\ntien valintaan on vielä aika.\n\nÄFROSINJA.\n                              Eipä\npuun varjo vaaksan vertaa siirtynyt\nviel' ole sijaltaan, niin uskot, että\njo mielein olen muuttanut. Vaan kovin\nerehdyt luullessasi, että häilyn\nkuin tuolla maston kärjessä tuo viiri.\nTien olen valinnut ma mielein mukaan,\nmua silt' et käännä sinä eikä kukaan.\n\n    (Poistuu nopeasti rantaa pitkin oikealle.)\n\nBAHMEOTOV (katsoen hänen jälkeensä).\nSa toivoit, että sinut\ntuonne (osoittaa kesäpalatsia kohti) ties\nvie kukkuloille kunnian. -- Kenties!\nMut varo, ett'ei päiväs pääty tuolla\nsisällä linnan, Nevan pohjoispuolia. -- -- --\nNo, mull' on jäljellä viel' yksi tie.\nMa toivon, se mun perillekin vie. -- --\nAh, tsaaritar!\n\n    (Asettuu asentoon kunniata tekemään.)\n\nKATARINA (tulee oikealta; katsoo Bahmeotoviin tutkivasti).\nMik' on sun, Jakov! Muotos\nmua kummastuttaa.\n\nBAHMEOTOV.\n                  Suuri tsaaritar,\nniin äkkiarvaamatta ilmestyit\neteeni.\n\nKATARINA.\n        Ethän ensi kertaa mua\nnyt näe. Jokin sua vaivaa. Ennen\nen ole koskaan nähnyt silmäsi\nnoin hehkuvan ja poskes punottavan.\n\nBAHMEOTOV (syrjään).\nMa sanoisinko? -- Pyytäisinkö häntä? --\n    (Tsaarittarelle.)\nSyvälle, suuri tsaaritar, ain' näkee\nsun kirkas katsees. Alamaises huolet\nei siltä huomaamatta konsaan jää.\nVaan miksi minä huolellani tässä\nkävelys huvin häiritsisin nyt?!\n\nKATARINA.\nEi, kerro vain! Jos jollain sua auttaa\nma voin, niin lisää iloa se mulle\nhuviini tuottaa.\n\nBAHMEOTOV.\n                 Tiedän kyllä hyvin,\nett' yksi lausumasi sana vain\niloksi suurimmaksi muuttais murheen.\n\nKATARINA.\nNo? Mikä on se? Tuntuu siltä, kuin\nsydäntäs lemmen suru jäytäis, vai?\n\nBAHMEOTOV.\nAh, suuri tsaaritar!\n\nKATARINA.\n                     Ma arvasin\nkai oikein? Mut jos siten nyt on laita,\nepäilen, tokko sanaa satakaan\nsinua auttaa voi. Sä tiedät kyllä:\nei syki sydän mahtisanan mukaan,\nei käskyä se toisen tottele.\n\nBAHMEOTOV.\nSa, suuri tsaaritar, voit pelastaa\nminulle lemmittyni. Tee se, tee se!\nMinulle käske hänet antaa! Kyllä\nsydänkin oppii tottumuksen lain.\n\nKATARINA.\nMua pyyntös huvittaa. No, sano sitte,\nketä se koskee? No?\n\nBAHMEOTOV.\n                    Ei ylhäistä,\nei rikasta, vaan mulle kallihinta:\nVjasemskin muuatta maaorjaa vain.\n\nKATARINA.\nNimeltään Afrosinja ehkä?\n\nBAHMEOTOV.\n                          Niin. --\nHänestä tiedät, suuri tsaaritar?\n\nKATARINA.\nKyll' olen kuullut. Niinkuin marjamaito\nsanovat kasvoiltansa olevan.\nSe onko totta?\n\nBAHMEOTOV.\n               Minusta: -- on kyllä!\n\nKATARINA.\nVai niin! On hyvä aisti sulla siis. --\nNo, mikä estää? Pelastaa, -- sa sanoit?\n\nBAHMEOTOV.\nSit' älä enää, suuri tsaaritar,\nutele multa. Käske vain, ja suo\nikäni kiitollisna palvella\nsinua siitä!\n\nKATARINA.\n             Uteliaaks minut\ntulinen intohimos, nuori mies,\ntodella saa. Se mitä tietää? Kerro!\nSanoissas naisen herkkä vaisto vaanii\njotakin kilpailijaa. Ehk'en nytkään\nmä erehtynyt?\n\nBAHMEOTOV.\n              Kaikki tiedät sinä\nnyt, suuri tsaaritar.\n\nKATARINA.\n                      En vielä kylliks'\nsinua auttaakseni.\n\nBAHMEOTOV.\n                   Turhaan silloin\napuusi olen vedonnut ma. Salli\nmun poistua.\n\nKATARINA.\n             Sa multa salata\njotakin tahdot siis? Kai silloin auttaa\nmun käskyni, kosk' ilman sit' et tahdo\nilmaista kaikkea. Vai ehkä vielä\nmua mahtavampi kilpailijas' on?\n\nBAHMEOTOV (syrjään).\nMit' olen tehnytkään!\n\nKATARINA.\n                      Ei peljätä\nsun tarvis mitään, mutta muista, että\non onnes' avain nyt mun kädessäni.\nNyt tai ei koskaan. Hetki tullut on.\nKen on se? Nimi? Sano! Ken?\n\nBAHMEOTOV.\n                            Tsarevitsh.\n\nKATARINA.\nAhaa! -- -- Vai niin! -- No, hyvä. -- Kilpailijas'\non kyllä vaarallinen. Mitään vielä\nen osaa luvata. Mut katsotaan,\nsun puolestasi mitä voidaan tehdä.\n\nCHARLOTTE (tulee rantaa pitkin oikealta Amelie von Rosgartenin\nseuraamana).\n\nKATARINA (Bahmeotoville toisella äänen painolla.)\nMä illemmalla ajelemaan lähden.\n\nBAHMEOTOV (poistuu, Katarinan viittauksen mukaan, etualalta oikealle).\n\nCHARLOTTE ja AMELIE VON ROSGARTEN (lähestyvät Katarinaa ja tervehtivät\nhäntä kunnioittavasti).\n\nKATARINA.\nAa! Teidän korkeutenne! Kuinka voitte?\n\nCHARLOTTE.\nTie _douloureux_, jok' eilen mua vaivas',\nmun salli tänään kävelemään tulla.\n\nKATARINA.\nSiis siitä syystä ette suvainnut\nte meidän assembleehen saapua?\nVahinko! Tsaari kovin kuitenkin\npahoillaan oli, ett'ei teitä nähnyt.\nSe muille huono esimerkki on.\nSen käsittää voi halveksumiseksi.\n\nCHARLOTTE.\nSiit' olin pahoillani itsekin.\nMut moiseen epäluuloon syytä koskaan\nen ole antanut.\n\nKATARINA.\n                Ei voine kieltää,\nsilt' että näyttää toisinaan, kuin meitä\nte välttelisitte ja olojamme\nmyös katsoisitte silmin saksakon.\n\nCHARLOTTE.\nOn aivan kohtuuton se arvostelu.\nVähemmin, kuin on minkään ulkolaisen,\nmun syytä Hänen Majesteettinsa\nhovissa siten käyttäytyä. Mutta\njos joku karsain silmin toisinaan\nmua katseleekin, niin ma kärsin kaikki\nketäkään loukkaamatta.\n\nKATARINA.\n                       Ruikutusta\ntuo turhaa on.\n\nCHARLOTTE.\n               Mut perusteetont' aivan\nei kuitenkaan?\n\nKATARINA.\n               Jos niin te tahdotte.\n\"Kuin vuotees teet, niin maata saat.\"\n\nCHARLOTTE.\n                                      Vai niin\nSiis totta? -- Mikä syy? En tahallani\nma tunkeutunut. Mun tsarevitshille\nvalitsi tsaari itse.\n\nKATARINA.\n                     Pakkoa\nei toki liene ollut?\n\nCHARLOTTE.\n                     Puutetta\nei rakkaudenkaan.\n\nKATARINA.\n                  Oo! -- -- Ehk'ei silloin. --\n\nCHARLOTTE.\nMun puoleltain ei nytkään.\n\nKATARINA.\n                           Jos sen teihin\nolette kadottanut, surkutella\nmun täytyy.\n\nCHARLOTTE.\n            Niin. Se tott' on! Sääliä\nvain kohtaloni ansaitsee, -- ei ivaa.\nOon rakkauteni palkkioksi saanut\nma puolisoni lemmettyyden täällä, --\nsen tunnen kyllä. Salaviittauksenne\n-- tuo viskaamanne kivi kuormalleni --\nolisi tällä kertaa joutanut\njo hyvin epäsuosionne säilyyn.\n\nKATARINA.\nEn kaipaa neuvoanne. Itse tiedän\nma varsin hyvin, mitä sanon ma\nja -- miksi? Sillä, tosiaankin, mun\nenemmän sääliks käy tsarevitshia,\nkuin hänen puolisotaan. Enkä syyttä\nma luule hänen teihin kylmenneen\nja lohdutusta muualt' etsivän.\n\nCHARLOTTE (itkusta pakahtuvalla äänellä).\nTe näytte, Teidän Majesteettinne,\njo oikein toimeksenne ottaneen\nmun kunniallein käydä.\n\nKATARINA.\n                       Eipä haittais,\ntodella, Teidän Korkeutenne, vähän\nsen pyhyydestä huolehtia.\n\nCHARLOTTE.\n                          Mitä\nse merkitsee? Tää on jo liiaksi.\nSananne kaipaavat nyt selitystä.\n\nKATARINA.\nSen kyllä löydätte, jos suvaitsette\nvain tarkastaa, ken teidät syrjäyttänyt\nja teidän sijanne on anastanut.\n\n    (Menee peremmälle.)\n\nCHARLOTTE.\nOi, taivas!! -- Onnetonta!! -- --\n\n    (Nojautuu, itkien, hovineitiinsä. Kuuluu rummutusta.)\n\nVON ROSGARTEN.\n                                  Rauhoittukaa\njo, Teidän Korkeutenne! -- Harjoitus\nnyt näkyy päättyneen ja tsaari palaa.\n\nCHARLOTTE (pyyhkii silmänsä).\nAh! -- -- Mennään! Mennään pois!\n\n    (Menee von Rosgartenin seuraamana pitkin rantaa oikealle.)\n\nKATARINA (katsoen heidän jälkeensä).\nHah-hah-hah-haa!\n\nTSAARI (tulee Menshikovin seuraamana rantaa pitkin vasemmalta).\n\nKATARINA. (yhtyy iloisena heihin. He poistuvat kaikki yhdessä\nkesäpalatsiin päin).\n\n\nII kuvaelma.\n\n    Huone tsarevitshin hovissa. Perällä ja vasemmalla ovet.\n    Oikealla ikkunan edessä pöytä.\n\n    ALEKSEI (istuu pöydän ääressä lukemiseen vajonneena.\n    Kotvasen kuluttua hän lyö kämmeniinsä. Perältä tulee\n    hänen kamaripalvelijansa Ivan Boljshoi-Afanasjev).\n\nALEKSEI.\nIvan! On pyydettävä isä Jakov\nmun luoksein!\n\nIVAN.\n             Tottelen! -- Juur'ikään saapui\nluo Teidän Korkeutenne Aleksanter'\nWasiljevitsh.\n\nALEKSEI.\n              Hän tulkoon, tulkoon!\n\nIVAN (avaa oven Kikinille ja poistuu).\n\nALEKSEI.\nKas, terve, Sasha! Ystäväni!\n\n    (Suutelee Kikiniä.)\n\nKIKIN.\n                             Yksin,\nnäen mä, täällä taas tsarevitsh istuu\nkirjainsa ääressä, vaikk' koko hovi\ntuoll' iloitsee ja Nevan ranta raikuu.\n\nALEKSEI.\nTiedäthän, Sasha, ett'ei ole mieleen\nminulle kemut nuo ja konstit muut,\njoit' isän' aivot ehtimiseen keksii.\nTätäkään ilveilyä nytkään minä\nen nähdä tahtonut. Ja siksi sairaaks\nmä tekeydyin. Mut sinut, ystäväni,\ntääll' yksinäisyydessäin mielisti\nmä nähdä tahdon. Kiitos tulemastasi --\nOi, jospa tietäisit, kuin sydäntäni\nkovasti kalvaa! Ja niin tyhjältä\nmun tuntuu elämäni!\n\nKIKIN.\n                    Eipä kummaa!\nPyhimys siitäkin voi pian tulla,\nelämäkertoja ken pyhimysten\nliiaksi lukee. Niiden vaikutusta\nkai on se, ett' on mieles synkkä.\n\nALEKSEI.\n                                  Eikä.\nMä tätä juuri lu'in.\n\nKIKIN (ottaa ja katselee kirjaa).\n\"Uskon kivi.\"\n\nALEKSEI.\n              Se vasta oiva kirja.\n\nKIKIN.\n                                   Näinköpä\nniin hauska on se, kuin Pyrotekniikka\nja Ballistiikka, joita isä-tsaari\nsua lukemahan vaatii.\n\nALEKSEI.\n                      Suottailemaan\nsa olet valmis aina.\n\nKIKIN.\n                     Tiedätkös,\nminusta näyttää, että kohmeloa\nsinussa on. Ja siihen, Jumalauta,\nei haittais pikku naukku. Suloisesti\nniin sydäntäsi nyt se virkistäisi\nja multa kielenkannan irroittaisi.\nVoisinpa sitte tässä kertoa,\nmitenkä hurjast' eilen elämöittiin.\nYks' oli puute meillä vain, mut suuri:\nmuass' ei ollut rakkahin tsarevitsh,\nkuin usein ennen noissa iloissamme.\n\nALEKSEI.\nAh, Sasha, tänään ei sun onnistu\nmurhettain haihduttaa. Vaan kiitos siltä\nhyvästä tahdostasi! -- - Ystäväni\nkysyä tahdoin sulta yhtä seikkaa,\nmi tässä lukiessain mieleen johtui.\nMit' ainetta sa luulet olleen mannan,\njot' Israelin lasten erämaassa\nsanotaan syöneen?\n\nKIKIN.\n                  Valitettavasti\nmua kutsuttu ei niihin pitoihin.\nOlisin muuten maistiaisiks tuonut.\n\nALEKSEI.\nNo, ehkä sen voi isä Jakov mulle\nselittää. Häntä äsken lähetin\nma hakemaan.\n\nKIKIN.\n             No, nyt ma kuokkavieras\ntääll' olen vain.\n\nALEKSEI.\n                  Ei, ei. Et mennä saa.\nPuhutaan muusta sitte! Pidä seuraa\nminulle!\n\nKIKIN.\n         Paljon hauskempata seuraa\nma sulle tänään toin, vaan poistua\nnäin ollen oitis täältä täytyy mun.\nAsia pitkiä ei puheita\nnyt siedä lainkaan.\n\nALEKSEI.\n                    Mitä tarkoitat?\n\nKIKIN.\nPyhästi ett' oon sanain pitänyt.\nHän tääll' on nyt.\n\nALEKSEI.\n                   Ken?\n\nKIKIN.\n                        Afrosinja.\n\nALEKSEI.\n                                   Sasha!\n\nKIKIN.\nHyväkses tahdoin tilaisuutta käyttää,\ntavata että häntä yksin saisit,\nmut, näköjään, hän pois on saatettava.\n\nALEKSEI (puristaa molemmin käsin Kikinin kättä).\nMun oma ystäväni! -- Kuinka? Miten?\nJa tänne, -- nyt?\n\nKIKIN.\n                  Siit' älä huolehdi!\nSun rakkauttas taivas suosii. Toisin\nei olla voikaan nyt, kun rakkaus\nliikkeelle pannut voimansa on kaikki.\nSä tiedät, kuinka sua rakastamme\nme kaikki. Sinun onnesi on meidän\nja koko valtakunnan onni. Sillä\nvain siitä kaikki riippuu. Ja jos nyt\nsa olet tyytyväinen, niin on mun\niloni suurin saada lämmitellä\nsun onnes päivänpaistehessa.\n\nALEKSEI.\n                             Kylliks'\nen löydä sanoja ma ilmaistaksein\niloni, Sasha.\n\nKIKIN.\n              Säästäkin ne sille,\novella joka tuolla odottaa\nvain käskyäsi tulla luokses tänne.\n\nALEKSEI.\nNo, laske hänet, -- tuo! Sä joko tuot\nminulle elämän tai kuoleman.\n\nKIKIN.\nSen käskyn tunsin, ennenkuin sen kuulin.\n\n    (Menee Afrosinjaa hakemaan.)\n\nALEKSEI.\nNäin koskaan tuntenut ma ole viel' en.\nIhana voima virkistää mun mielen',\nkuin kevähällä leuto tuulonen,\npuhaltain sairaan heikon huoneesen.\n\nAFROSINJA (tulee munkin kaapuun puettuna).\n\nKIKIN (seuraa).\nTsarevitsh! Luokses munkin toin. Mit' anoo\nhän sulta almua, jo muoto sanoo.\n\nALEKSEI.\nKäsitän keinos. Rauhass' olla voin.\n\nKIKIN.\nOvella tuolla varron, -- vartioin.\n\n    (Menee perälle).\n\nALEKSEI.\nSa tunnet minut, Afrosinja? Muistat\nken minä olen?\n\nAFROSINJA.\n               Kuinka en, tsarevitsh,\nsinua tuntisi?!\n\nALEKSEI.\n                Niin. Oonhan jonkun\njo kerran minäkin sun nähnyt, vaan\nen kertaakaan sua puhutella saanut\nnäin kahden kesken. Frosja! Tiedätkös:\nsinua usein olen muistellut.\nNäät, ensi kerran jo, kun sinut näin,\nihastuin sinuun. Vielä eläessäin\nen vertaistas oo nähnyt, niin oot sorja.\nBojaaritar sa olet, vaan et orja!\n\nAFROSINJA.\nTsarevitsh!... Sanas kummastuttaa mua.\n\nALEKSEI.\nMa totta haastan. -- Kuule, Afrosinja!\nJos tahdot olla mun, sun omakseni\nma otan?\n\nAFROSINJA.\n         Sinun vallassas, tsarevitsh,\non elämäni.\n\n    (Polvistuu Aleksein eteen.)\n\nALEKSEI (nostaa hänet ylös).\n            Nouse, Afrosinja!\nEn polvilles, en jalkain juurehen,\nen lempen' orjaks noin mun edessäni\nma matelemaan sua tahdo, -- en.\nVaan rinnalleni, liki sydäntäni\nsun nostaa tahdon ikiomaksein\nja vertaiseksein kautta elämäni.\nSylini avaan, painan rintahan',\njos syämes suostuu siihen hintahan.\n    (Suutelee häntä silmille.)\nSa vaikenet? Et vastaa, Afrosinja?\n\nAFROSINJA.\nTsarevitsh, ain' oon sua ihaellut.\n\nALEKSEI.\nSe viel' ei rakkautta. Ei siis muuta?\n\nAFROSINJA.\nSinuhun aina aatokseni palaa.\nSun nähtyäni juur', taas nähdä halaa\nsua mieleni.\n\nALEKSEI.\n             On lemmen kaiku tuo.\nPelotta syämes äänen soida suo!\nVapaasti laula vain sa, että saisin\nsävelmän kuulla sen.\n\nAFROSINJA.\n                     Kuink' uskaltaisin?!\nTsarevitsh!... Ilmaistako sinullen?\n\nALEKSEI.\nViserrä vain, kuin kevääll' leivonen\nvisertää kullallensa virsiänsä.\n\nAFROSINJA.\nValitus vain on virteni ja kovin\nkoruton kuulla, niinkuin elonikin\niloton ollut kehdosta on saakka.\nMut nyt, nyt ensi kerran päivän säde\nmun tiellein tuikahti, kun lempein katsein,\ntsarevitsh, sinä mua lämmitit.\nVaan suruks' syntyi tämä riemu mulle\nja epätoivoon kuolee toivoni.\nOon orjaks', orvoks' syntynyt ja siksi\non orjana tai orpona mun lempein\nelämään tuomittu tai -- kuolemaan.\n\nALEKSEI.\nEi, Afrosinja, ei! Vaan elämään\nmun kanssain yhdess' aina kuolemaan.\n\nAFROSINJA.\nTsarevitsh! Ylhäällä sä seisot noin\nja esteitä et näe.\n\nALEKSEI.\n                   Niitä ei\nsaa olla tiellämme. Ne tahdon poistaa.\n\nAFROSINJA.\nKovinpa paljon panet alttihiksi,\ntsarevitsh. Joka puolelt' ammottaa\nonnettomuuden kuilu. Joka uhri\non liian kallis sinne suistuakseen\nmun tähteni, -- sun oma henkes varsin!\nOn onni, saavutettu sitä tietä,\nvain suurin onnettomuus.\n\nALEKSEI.\n                         Afrosinja!\nOnnettomammaks' en voi tulla ma,\nkuin olen. Umpeen tuiskunut on tie\neloni kuljettu ja sankka sumu\nurani edessäni peittää. Sillä\nen luotu ole elämään mä siellä,\nmiss' saamaan satuin kehtoni, en siksi\nma kelpaa, joksi synnyin. Afrosinja!\nSä näet, ehkä kovempikin vielä,\nkuin sinun kohtalos, on mun, vaikk' oonkin\nVenäjän vallanperillinen. Mutta\nma tahdon elämäni muuttaa, luoda\nnyt kohtaloni uudelleen ja mielein\nmun oman mukaan. Pakon kahleet tahdon\nma katkaista. Nää jättää tahdon toimet,\njotk' ahdistavat mua. Paeta\npois tästä touhusta ja soisesta\nsumusta Pietarin ma tahdon maalle,\nsuloiseen sydämmeen sen, syvemmälle.\nJa sinun kanssas, Afrosinja. Sinun\nihana olentosi, hiljainen\nkuin salon huokaus ja lauhkea\nja leppoisa, kuin tyyni, pilvetön\nkesäinen päivä, se se rauhan mulle\nja elon uuden sekä ilon ennen\naavistamattoman vain antaa voi.\nSit' olen onnea ma kaivannut.\nSen löysin, sinussa kun vastineensa\nlöys' ensi kerran sydämmeni nyt.\nSill' lempeä mä vaille lapsena\njo jäin ja lemmettä oon kasvatettu;\nniin, toisen mielen mukaan puolisonkin,\njot' en mä lemmi, sain ma myös...\n\nKIKIN (ryntää sisään).\n                                  Tsarevitsh!\nSun puolisosi!... Palannut on kotiin!\n\nAFROSINJA.\nVoi, Jumala!\n\nKIKIN.\n             Jos tänne saapuu hän,\nhukassa kaikki ollaan. Huomaamatta\npois meidän päästävä on täältä oitis.\n\nALEKSEI.\nEi, Sasha. Tulkoon, saakoon tietää kaikki!\nVälimme ratketkoon nyt yhtä haavaa!\n\nKIKIN.\nTsarevitsh, itseäsi muista! Siten\nlopussa lempes on: tää kaunis aamu\nalussaan ehtooksi jo ehtinyt!\nOn vaarassa myös Afrosinjan henki.\n\nALEKSEI (painaa Afrosinjaa suojelevasti rintaansa).\nMun Afrosinjaniko! Hengelläni\ni'äti häntä suojella nyt tahdon,\ntulipa mikä tuli!\n\nKIKIN.\n                  Kuule edes\nmun neuvoani! Sivusuojaan tuonne\nte poistukaa! Mä täällä odotan\nja puolustaida koetan, minkä voin.\n\nALEKSEI.\nNiin, Afrosinja, tule, mennään!\n\nAFROSINJA.\n                                Taivas!\nMitenkä käypi nyt?!\n\nALEKSEI.\n                    Kuin taivas suo.\nSen apuun luotan.\n\n    (Menevät vasemmalle.)\n\nKIKIN.\n                 Auttakoonhan vain\nnyt uskos, muuten mennyttä on toivo\nja rakkaus! Ja minun onnettoman,\ntietysti, onni etunenässä.\nJumalan kiitos, että kerkes antaa\nIvan jo mulle mieltäylentävän\nja rohkaisevan oivan lähtöryypyn.\n\nCHARLOTTE (tulee perältä nopein askelin kiihtyneessä mielentilassa,\npysähtyy ja silmäilee ympärilleen).\nMun puolisoni? Miss' on hän?\n\nKIKIN.\n                             Hän lepää.\nMua pyysi vartioimaan, ett'ei kenkään\nsais häiritä.\n\nCHARLOTTE.\n              Mun hänet nähdä täytyy.\n\n    (Aikoo mennä vasemmalle.)\n\nKIKIN (oven edessä).\nMä pyydän anteeks, Teidän Korkeutenne.\nEn päästää uskalla.\n\nCHARLOTTE.\n                    Kuin? Puolisonsa\nei hänen luokseen pääsis? Mieletön!\nSe on jo liikaa!\n\nKIKIN.\n                 Sallikaa mun sitte\nhänelle ilmoittaa. -- Tsarevitsh, anteeks!\nTe jaksatteko nousta? Luoksenne\non puolisonne, Hänen Korkeutensa\nsuvainnut tulla, hetkeks nähdä teitä\nhaluten. Voitteko, tsarevitsh, tulla?\n\nALEKSEI (tulee).\nMiks' en saa rauhass' olla? Mitä tahdot,\nCharlotte?\n\nCHARLOTTE.\n           Sua puhutella, -- kahdenkesken.\n\nALEKSEI.\nLevätä suo mun! -- Toiste! -- Yksin olla\nma tahdon.\n\nCHARLOTTE.\n           Pyydän: kotvan vain! (Kikinille.) Ja te,\nte jättäkäätte meidät!\n\nALEKSEI.\n                       Hetki, Sasha,\nodota tuolla sitte!\n\nKIKIN (poistuu perälle).\n\nCHARLOTTE.\n                         Siis jo niin,\nett' ovetkin on suljettuina multa?\nJa vieras, vieras mua -- puolisotas --\nsun luokses pääsemästä estää?!\n\nALEKSEI.\n                               Minun\nse oli käskyni.\n\nCHARLOTTE.\n                Ja mistä syystä?\n\nALEKSEI.\nSen kuulit jo. Ma yksin tahdoin olla.\n\nCHARLOTTE.\nHa-haa! Vai yksin?! -- Se ei ole totta.\n\nALEKSEI.\nMinua kiusaamaanko sitte tänne\nsa taaskin tulit, juhlan kesken jätit?\n\nCHARLOTTE.\nEn syyttä tullut. -- Lue! Tämä lippu\nkäteeni juhlan aikaan annettiin.\n\nALEKSEI (silmäillen sitä).\nNimetön kirje! Juonittelijan\nsalaisen lähettämä! Sitä uskot\nomia silmiäs siis enemmän.\nSä näithän, että Kikin yksin vain\nvast'ikään oli täällä huoneessani.\n\nCHARLOTTE.\nOi, Aleksei, sä tiedät, kuinka sua\nrakastan hellästi. Sä näet myöskin,\nmitenkä minun sydämeni kärsii.\nJa minä, -- kyynelsilmin näen minä\nmitenkä päivä päivältä sä yhä\ntylymmin mua kohtelet, -- ma tunnen\nsydämin verta vuotavin, kuink' olet\nminulle kylmennyt, mun hyljännyt.\nTuo Kikin, sulle hän on kaikki, hän,\njok' irstaiseen on elämään sun saanut.\nMut eipä sillä hyvä: väleistämme\nsaan salaisia viittauksia\nkokea päivittäin ja silmissä\njo koko hovin pilkan esineeksi\noon joutunut. Ei loukkauksiltansa\nminua säästä enää tsaaritarkaan.\nHän selvin sanoin lausunut on ilmi,\nsä että toisen naisen vuoksi minut\noot hyljännyt. Ja tässä, tässä nyt\nnimetön kirje tuo! -- No! Jos on totta,\nmitä se kertoo, niin sen onnen sulle\nsuon mielelläni, jätän sinut rauhaan\nja lähden pois; mä lähden kotimaahain, --\npois tyttäreni kanssa sinne palaan.\nVaan min' en usko tätä. Todista,\nsa Aleksei, ett'ei se ole totta, --\nett' on se herjausta vain! Sä tee se!\nPuhdista itsesi ja minut! Kuule!\nPalauta sydämeni rauha! Pyydän,\nrukoilen sua!\n\nALEKSEI.\n              Kiusaat mua turhaan.\nOi, jospa tietäisit, kuink' alituiset\nnuo ruikutukses kyllästyttää mua!\nMä pyydän sua: jätä minut, mene!\n\nCHARLOTTE.\nKas niin! Sä kiertelet?! Se siis on totta?\nKen tuoll' on huoneessasi? Näytä! Näytä!\nMa tahdon nähdä. Tahdon, tahdon nähdä.\n\n    (Aikoo juosta sisään.)\n\nALEKSEI (tempaisee hänet käsivarresta syrjään. Charlotte vaipuu\nkirkaisten polvilleen. Aleksei asettuu itse oven eteen).\nEi sanaa, askeltakaan enää! Riittää!\n\nJAKOV IGNATJEV (tulee perältä).\nNimessä kaikkein pyhäin!\n\nALEKSEI.\n                         Isä Jakov!\nSun taivas tänne saattoi. Rauhassa\ntääll' olla tahdoin, vaan tuo hornan henki\nleponi häiritsemään tuli.\n\nCHARLOTTE (joka sillä välin on noussut pystyyn).\n                          Hyvä!\nSun jätän rauhaan. Mutta tämä, tämä\n    (sieppaa kirjeen Aleksein kädestä)\non mun ja sen ma mukanani vien.\n\n    (Rientää perälle.)\n\nALEKSEI.\nNyt, isä, näit, kuink' olen onneton.\n\n    (Heittäytyy isä Jakovin kaulaan.)\n\nIGNATJEV.\nRauhoitu, poikain! Vielä sullekin\navulla Herran toinen aika koittaa. --\nVaan nyt, tsarevitsh, riennettävä on.\nLie juhla kohta lopussa. Sa toiste\nvoit jälleen Afrosinjan nähdä.\n\nALEKSEI.\n                               Sinä\nsiis tiedät, isä?\n\nIGNATJEV.\n                  Kaikki. Anna hänen\n    (osoittaa sivuhuoneeseen päin)\nvain oitis lähteä!\n\nALEKSEI.\n                   Oi, kallein mulle\non hänen henkensä nyt maailmassa.\n\nIGNATJEV.\nKuin sinun -- meille. Siksi seuraakin\nmun neuvoani. Sinun parastasi\nme kaikki tahdomme. Sun tähtes teemme\nme kaikki.\n\nALEKSEI.\n           Luotan sinuun, isä, siis.\n\n    (Avaa oven Afrosinjalle.)\n\nIGNATJEV (kutsuu Kikinin sisään).\nNyt nopeasti menkää -- Herran huomaan!\n\nAFROSINJA.\nSuo anteeks mulle! Hyvästi, tsarevitsh!\n\nALEKSEI (suudellen Afrosinjaa).\nHyvästi -- ei, mut näkemihin vain!\nMun olet sa, mun nyt ja i'ät' ain'.\n\nIGNATJEV (siunaten heitä ristinmerkillä).\nYlhäinen teitä siunatkohon!\n\nKIKIN (syrjään).\n                            Amen!\n    (Ääneen)\nNo, mennään nyt!\n\nAfrosinja ja Kikin (menevät).\n\nIGNATJEV.\n                 Tsarevitsh, minut luokses'\nsa kutsutit? Sa jotain tahdoit multa?\n\nALEKSEI.\nNiin, isä. Raskas tyhjyys painosti\nmun mieltäin taannoin, mutta keveältä\njo tuntuu nyt, kuin sumun haihduttua,\nja tuoksuvata, tuorett' ilmaa hengin.\nNäin häälyväinen, kurja olen, isä.\n\nIGNATJEV.\nOn, rakkahani, omatuntos herkkä.\nVaan tiedä, kaikk' on anteeks suotu sille,\nmi tuntee virheensä ja tunnustaa.\n\nALEKSEI.\nSe lohdutust' on mulle.\n\nIGNATJEV.\n                        Onnettomaks'\nei Luoja ihmistä oo tahtonut.\nOn kukin oman onnensa vain seppä.\nElämäss' onni joka ainoalle\non tarjona. Ja ken sen löytää kerran,\npitäköön siitä kiinni.\n\nALEKSEI.\n                       Minä, isä,\nsen myös nyt olen löytänyt. Mut, neuvo,\nopasta sinä mua, kuinka sen\nvoin pitää. Isä, sinähän mun tunnet\nparaiten tilani!\n\nIGNATJEV.\n                 Kun, rakkahani,\nminulta suoraan kysyt, tahdon suoraan\nmyös sulle vastata. -- On maailman\nalusta asti vallast' taistellut\n-- kaks voimaa: hyvän, -- pahan. Niinkuin yö\nja päivä, pimeys ja valo, ovat\nne vuorotellen aina vallinneet\nniin elämässä joka ihmisen\nkuin ihmiskunnankin. Sen, rakkahani,\nsinäkin, vaikka nuori olet vielä,\nkokenut kylliks olet. Valoisa\nsun oli lapsuutes, kun oma äitis\nsua hoiti, kasvatteli. Onnellinen\nPreobrashenskojessa myös ol' aika,\nsa jolloin meikäläisten -- hengellisten --\nparissa sieluus ahnaast' ammensit\nkirkkomme pyhän opin. Siksi sulle\novatkin rakkaat hengelliset tiedot,\nolomme entiset ja vanhat tavat.\nVaan pitk' ei ollut rauhan tyyni huomen.\nPimeni pian valon vallan päivä\nsinulta ja myös -- meiltä, kaikilta,\njoill' yks on sydän sekä mieli sama,\nkuin sulla. Isäs -- hälle taivaan Herra\nlisätköön aina viisautta! -- joutui\npimeyden pahan hengen riivaamaksi\nja valtaan Antikristuksen. Min Luoja\nol' luonut, sen hän toiseks tahtoi luoda.\nMaan mullisti ja uudet tavat toi, --\npakanain tavat, -- vanhat olomme,\nisiltä perityt, hän hävitti,\nsitehet rakkahimmat ratkoi tyystin.\nKaikk' uhrasi. Ei ketään säästänyt.\nSinunkin armaan äitis, joka aina\npaheksui hänen toimiansa, pois\nerotti itsestään ja Susdalin\nlähetti luostarihin. Yhdeksän\nsä silloin olit vanha ja sen koommin\net kertaa äitiäs oo nähdä saanut.\n\nALEKSEI.\nEn hälle kirjoittaa, ei hänkään mulle\nsaa enää, isä.\n\nIGNATJEV.\n               Niin, nyt sekin jo\non kielletty. -- Niin rakkahani, siten\ntek' isäs puolisolleen, äidillesi,\njok' oli hänen tiellään. Äidittömäks\nhän eipä siltä sua jättänyt.\nNäät, ennenkuin hän laittoi luostariin\nJevdokia Lopuhinan, hän jo\ntalossa Menshikovin Katarina\nSkavronskajan sai nähdä. Ensin hänet,\ntuon Ruotsin sodan jätteen, lemmitykseen\nhän otti; tsaarittareks sitte teki.\nNäin äitipuolen sait. -- Ja sillä välin\nmyös kelpo opettajasi Nikifor\nKondratjevitshin sijaan ulkolainen\notettiin kasvattajaks sulle. Vanhain\nei, näet, tiedot enää riittäneet,\nkun uusi harhaoppi sinuunkin\nol' istutettava. Nyt ajettava\nsun päähäs oli sotatieteitä,\nväkisin eksersitsioihin vietiin\nalati sinut sekä kuljetettiin\nkitumaan sotaretkille. Ja sitte\nsinunkin täytyi oppis täydentää\nviel' ulkomailla. Sielläpä myös täyttyi\nsun, rakkahani, kovan onnes malja:\nsa puolisokses toisen valitseman\nsait naisen, -- vääräuskoisen, mi nytkään\nei vielä opistaan oo luopunut, --\nuskoomme oikeahan kääntynyt,\nei kieltämmekään oikein oppinut.\nPimeys maassamme, näät, täydelleen\nol' saanut voiton, päässyt vallallen.\n\nALEKSEI.\nOn tuttu liiaks synkkä kuva tuo.\nMinulle lohdutusta ei se suo.\nMut mik' on neuvos sitte?\n\nIGNATJEV.\n                          Rakkahani!\nOn velvollisuus joka ihmisen\npimeyden valtaa vastaan taistoon nousta --\n\nALEKSEI.\nSa tarkoitat?\n\nIGNATJEV.\n              -- ell'ei hän orjana\nsen alle elämässään alistua\nja ikuisesti tahdo kadota.\n\nALEKSEI.\nMinua, heikkoako, kehoitat\nsä nousemahan jättiläistä vastaan?\n\nIGNATJEV.\nPyhästä historiasta tunnet kyllä,\nmitenkä Goljatinkin David voitti.\n\nALEKSEI.\nVain Herran voiman kautta.\n\nIGNATJEV.\n                           Sinussakin\noleva on se, -- sinun puolellasi.\nEt ole yksin. Maasi olet toivo.\nSinua koko kansa kannattaa.\nSinulta kaikki pelastusta vartoo.\n\nALEKSEI.\nSitähän itse, isä, varron, kaipaan.\n\nIGNATJEV.\nSen kaikki yhteenliittymällä saamme.\nJos itseesi vain luotat, rakkahani,\non voitto sun. Ja oma luottamus,\nse Herran voima on, mi voiton takaa.\n\nALEKSEI.\nNiin onneton ma olen, isä, etten\nvoi antaa enemmän, kuin mulla on.\nSa vaadit liikoja.\n\nIGNATJEV.\n                   Vain täyttämään\nvelvollisuuttas maatas, kansaas kohtaan.\nJumala sua siihen vaatii nyt.\nJos minun kehoitustani et kuule,\nJumalan ilmestyksen ääntä kuule!\nSinulle oman äitis, hurskaan nunnan\nHelenan kautta puhuu se. On hältä\nsinulle' enos Abrahamin kautta\ntää tullut tervehdys. Näät, monta, monta\nikävää vuotta viettänyt hän on\nrukoilemalla sulle pitkää ikää\nja armoa ja pelastusta meille\nmyös kaikille. Ja nyt on Jumala\nsun äitis huokaukset kuullut, hänen\nkaikk' kyyneleensä nähnyt. Unessa\nhänelle Herra ilmestynyt on\nja luvannut, sä että vuoden päästä\nVenäjän valtaistuimella istut,\npalautat rauhan, järjestyksen maahan.\nJa pappien ja kansan sekä niiden\nbojaarein kautta, jotka meihin liittyy,\nse tapahtuu, jos sinä heihin liityt.\nMä, sinun rippi-isäs, toimekseni\noon saanut tämän tietohosi saattaa.\nSa nyt siis näet, että sua kutsuu\nJumala meidän pelastajaksemme.\nSa meihin luottaa voit, kuin mekin sinuun.\nIkeestä vapautat sa meidät ensin,\ntapamme vanhat lahjoitat taas meille\nja hallita saat sitte rauhassa\nsa mieles mukaan. Ulkolaisen tuon\ntakaisin laitat puolisos ja oman\nsydämes valitun, jonk' itse taivas\nlähetti johtotähdeks sulle, niinkuin\nitäisten maitten tietäjille tähden,\nteet puolisoksesi ja tsaarittareks.\nPääkaupungin taas Moskovahan muutat\nja siellä, hellimänä alamaistes,\nmaas' sydämessä hellään sykkivässä,\nparissa puolisosi lempiväisen\nhiljaisen onnen päiviä sä vietät.\nSe neuvomme, -- se taivaan tahto on.\n\nALEKSEI.\nEtäällä mulle onni häämöittää, --\ntakana vuoren, pilviin kohoavan.\nTie, jota neuvot, isä, nousta on\ntukala liian. Varrella sen näen\njo verta tiukkuvan.\n\nIGNATJEV.\n                    Sun kannamme\nme, jalkaas loukkaamatta, yli esteen.\nBojaarit vartovat vain viittaustas.\nHe, näet, huomen' iltana Nikifor\nKondratjevitshin luokse neuvotteluun\nkokoontuvat. Ja sinne odottavat\nsinua he ja -- Afrosinjas myöskin.\n\nIVAN (Tulee perältä ja, ilmoitettuaan, poistuu).\nRuhtinas Aleksanteri Danilovitsh.\n\nRUHTINAS MENSHIKOV (tulee).\nTsarevitsh, sulta tsaari käskenyt\non syytä tiedustella, miks et tullut\nsa juhlaan tänään?\n\nALEKSEI.\n                   Siitä tiedon olen\njo kerran antanut.\n\nMENSHIKOV.\n                   Ei tyydytä\nse Hänen Majesteettiansa. Sillä\nsinulla seurustella muiden kanssa,\nnäköjään, voimia on kylliks' aivan.\n\nALEKSEI.\nSekinkö multa kiellettäisiin jo,\nmä ett'en rippi-isääni sais nähdä?\n\nMENSHIKOV.\nHän kuitenkaan ei yksin tarpeen ollut\noo sairasvuotehesi vieressä.\n\nALEKSEI.\nOn, ruhtinas, se aika mennyt, jolloin\nsa mua tukastakin vetää sait.\nVaan nyt, nyt sun ma kielelläsikään\nen enää salli mua loukata.\n\nMENSHIKOV.\nOpetus, sulle annettu, mä näen,\njo kantaa hedelmiä. Mutta tämän\nsun röyhkeytesi lisään höysteeks kyllä,\nkun tsaarillen vien selityksen, jonka\nsinulta käytöksestäsi hän vaatii.\n\nALEKSEI.\nSen annan kyllä.\n\nMENSHIKOV.\n                 No?\n\nALEKSEI.\n                     Mut en sun viedä.\n\nMENSHIKOV.\nSiis oitis mua tsaarin luokse seuraa!\n\nALEKSEI.\nTien sinuttakin kyllä tunnen sinne.\nEdeltäpäin vie sana, että saavun!\n\nMENSHIKOV.\nMä mitä näen, -- kuulen?!\n\nALEKSEI.\n                          Että minä\nkerrankin olen minä.\n\nMENSHIKOV.\n                     Hyvä! -- Lähden!\nJa sanan vien! Mä kyllä sanan vien!\n\nIGNATJEV.\nTuop' oli miehen lailla! Poikani,\nsinulle Herra voimaa lisätköön!\n\nALEKSEI.\nMä lähden, isä.\n\nIGNATJEV.\n                Taivaan siunaus!\nNyt oot siis meidän?\n\nALEKSEI.\n                     Tsaarin luokse lähden.\n\nIGNATJEV.\nMit' ai'ot tehdä?\n\nALEKSEI.\n                  Omaa tietäni\nvain kulkea. Ei kuilun parrasta,\nei salaisia sokkeloita käy se,\nvaan alhon aukeata pohjaa pitkin.\n\nIGNATJEV.\nHukassa silloin itse oot ja -- kaikki!\n\nALEKSEI.\nSovulla tahdon onnein saavuttaa\nja rauhassa vain elämäni elää.\nJumalaan luotan nyt, -- en itseheni.\n\nIGNATJEV.\nSa liiaks' uhmaat, rakkahani. Muista,\ntäss' että kohtalosi ratkaistaan!\n\nALEKSEI.\nNyt ratkaistaan mun kohtaloni, isä.\nHyvästi siis!\n\n    (Menee).\n\nIGNATJEV.\n              Oi, sittenkin hän on\ntekoomme tähän liian tarmoton.\n\n    (Seuraa.)\n\n\n\n\nToinen näytös.\n\n\nIII kuvaelma.\n\n    Tsaarin asunto kesäpuistossa. Yksinkertainen huone täynnä\n    kaikenlaisia työkaluja, laivan malleja, sota-aseita,\n    fysikalisia koneita y.m. Vasemmalla ikkunat, oikealla ja\n    perällä ovet. Etualalla ikkunan edessä sorvauspenkki,\n    jonka ääressä Tsaari sorvaa. Charlotte seisoo oikealla.\n\nCHARLOTTE.\nNäin, armollisin isä-tsaari, näin\njo raskahaks' on elämäni käynyt.\n\nTSAARI.\nSaat olla huoleti, mein Liebchen, konsaan\nei moisiin asioihin kiintynyt\noo Aleksei.\n\nCHARLOTTE.\n           Niin luulin mä myös ennen.\nMut kaikki, kaikki toista todistaa.\nJa kirje varsinkin.\n\nTSAARI.\n                    Sen avulla\nme selvitämme kaikki.\n\nPALVELIJA (ilmoittaa).\n                      Ruhtinas\nAleksanteri Danilovitsh.\n\nTSAARI.\nHän tulkoon!\n\nMENSHIKOV (tulee).\n\nTSAARI.\nNo, mitä nyt, mein Freund? Sa tulet yksin?\n\nMENSHIKOV.\nMä pyydän anteeks, armollisin tsaari!\n\nTSAARI.\nSiis käskyän' et täyttämässä käynyt?\n\nMENSHIKOV.\nEn koskaan ennen näin oo huonosti\nsun käskyjäsi täyttänyt.\n\nTSAARI.\n                         Vaan nyt?...\n\nMENSHIKOV.\nEi sua totellut tsarevitsh eikä\nminua tänne seurannut.\n\nTSAARI.\n                       Ja syy?\n\nMENSHIKOV.\n\"Tien sinuttakin kyllä tunnen sinne.\nEdeltäpäin vie sana, että saavun.\"\nSe hänen vastauksensa.\n\nCHARLOTTE.\n                       Jumala!\nTää mitä tietää?!\n\nTSAARI.\n                  Lapseni, ma tutkin\nasian tarkoin. Tuonne odottamaan\nsiks' aikaa käy!\n\nCHARLOTTE.\n                 Sun armoos, tsaari, luotan.\n\n    (Menee oikealle.)\n\nTSAARI.\nMein Herzenskind! Noin uppiniskainen\nei poika koskaan ennen ole ollut.\n\nMENSHIKOV.\nNiin röyhkeästi kuin nyt hän, ei kenkään\nviel' ole kohdellut sun palvelijaas.\n\nTSAARI.\nSiks' eteheni hänet rautakourin\nsun pitänyt ois tuoda.\n\nMENSHIKOV.\n                       Yksin, tsaari,\nei ollut hän. Ol' isä Jakov siellä.\n\nTSAARI.\nSe pitkäparta taas! Sen kädet, ne,\nne ovat tahmean tuon taikinan\nnoin kovaks kannikaksi leiponeet.\n\nMENSHIKOV.\nKäsistä niistä syntyäkään muuta\nei ole voinut. Mut se pureskella\nkäy vaikeaksi ehkä kohtakin,\najoissa ell'ei pehmitetä sitä.\n\nTSAARI.\nMein lieber Kamerad! Sa vartioitset,\nsen tiedän, kyllä hyvin valtatiet,\nvaan nyt on kehno kirkon rotta tehnyt,\nnäköjään, salakaivannon ja päässyt\nperille jo. Ken tietää, mikä vielä\nvoi vaarallinen väylä siitä tulla.\nAjoiss' on urkittava, mihin asti\nse ulottuu! Siis kotkan silmääsi\nsun tarkemmin nyt käytettävä on!\n\nMENSHIKOV.\nVaikk', ylhä tsaari, mua nuhteletkin,\noon onnellinen, että alamaiset\nmun huomautuksein armollisiin korviis\nsuvaitset ottaa. Monasti jo ennen\nsinulle, tsaari, osoittanut olen,\nmiten on turmiollinen se seura,\njätetty johon nyt tsarevitsh on\nja jossa hän niin hyvin viihtyy. Ethän\nsa ole enää pitkiin aikoihin\npuhunut hälle sanaakaan. Ei kumma\nsiis, että vaitioloas hän pitää\nhyväksymisen merkkinä. Ei kumma\nsiis, ettei tottelekaan sua enää.\nNiin, totisesti, kypsyneet on aatteet,\njotk' imenyt on heimolaisistansa,\nja uhkamielisyys on ensi kukka,\nmi niist' on puhjennut. Vaan kun nyt tiedät,\nmik' on se vesa, joka siellä versoo,\nniin, sielullani sua palvellen,\noon valmis aina tukehuttamaan\nkaikk' elkeet ituihinsa, vaarat väistään\nja vahvistamaan vain sun valtakuntaas.\n\nTSAARI (taputtaen Menshikovia olkapäälle).\nMein Seelenkind! Sen kyllä uskon. Siksi\njätänkin huoleksesi poikani\ntekoja tarkastaa. Kas tässä kirje!\nOn selvitettävä, mist' on se tullut, --\nmik' on se maali johon tähtää se.\nSe kruununprinsessalle lähetetty\non kyllä. Mutta tarkoitus sen varmaan\non ollut toinen, kuin sen vaikutus.\nKavalan naisen haahmossahan usein\nkäy piru itse. Susdalista kulkee\nsalaiset langat nunnain, pappein kautta\ntuon poikarievun luokse. Siksi ehkä\nsiell' oli luonaan isä Jakov nytkin.\nJos sitä tietä salakaivanto\ntuo käykin, silloin tämä avain ehkä\nsen ensimäisen oven mulle avaa.\n\n    (Antaa kirjeen Menshikoville.)\n\nPALVELIJA (ilmoittaa).\nTsarevitsh!\n\nTSAARI.\n            Parahiksi! -- Tulkoon sisään!\n\nALEKSEI (tulee).\n\nMENSHIKOV.\nIlolla lähden käskys täyttämään, --\njos sallit, -- oitis?\n\n    (Tsaarin myöntymysmerkin tehtyä, poistuu perälle,\n    luoden Alekseihin riemuitsevan katseen).\n\nTSAARI (katsoo pitkän aikaa ääneti ja ankarasti Alekseihin.)\n\nALEKSEI.\n                      Isä-tsaari, luokses\nsa mua kutsutit?\n\nTSAARI.\n                 Vaan sinä täytät\nmun käskyin huonosti. Oot itsepäiseks\njo kovin käynyt.\n\nALEKSEI.\n                 Ennenkuin sa mua\nhakemaan lähetit, jo ai'oin tulla\nma luoksesi.\n\nTSAARI.\n             Vai ai'oit?! Tunnustamaan\ntekosi itse mulle?...\n\nALEKSEI.\n                      Syyllinen\nen tiedä olevani, isä.\n\nTSAARI.\n                       Vaikka\nma todisteita syyllisyydestäsi\nsaan lakkaamatta. Tuhannennen kerran\ntaas rikoit tahtoani vastaan sinä.\n\nALEKSEI.\nMa, armollinen, isä-tsaari!...\n\nTSAARI.\n                               Tiedän\njo vastaukses. Vaan sun verukkeitas\nen usko enää. Sairas et sa ollut\nvaan tahallasi minun tahtoni\nsä jätit täyttämättä. Vieressäni,\nmiss' aina jo sun pitäis seisoa,\nen sua näe kertaakaan mä enää.\nEi sillä hyvä, ett' on valtakunta\nkuin perillistä vailla ja ma itse\nkuin isä lapseton. Jo puolisoskin\non ollut pakotettu valittamaan\nsun salajuonistas, ja ruhtinas\nsun röyhkeydestäsi häntä kohtaan.\nElämäs kunniaton muut' ei tuota,\nkuin häpeätä valtakunnalleni\nja mulle. Mutta sinä, sinä vain\noot syytön, viaton kuin lapsi ain'.\n\nALEKSEI.\nEn itseäni pyydä puolustaa,\nen ketään myöskään syyttää tahdo. Minä,\nsen tiedän, olen huono puoliso,\nsinulle, isä, poika kelvoton\nja valtakunnan perilliseks' aivan\nkykenemätön.\n\nTSAARI.\n             Sitä sanomaanko\nsiis tulit luokseni?\n\nALEKSEI.\n                     Niin, isä. Tulin\nsult' yhtä armoa myös pyytämään:\neroita minut vaimostain ja päästä\nvapaaksi velvollisuuksista, joihin\nen tunne taipumusta, enkä kelpaa.\n\nTSAARI.\nMä mitä kuulen?! On siis totta kaikki?\nSiis totta, mitä puolisosi juuri\nminulle ilmoitti ja totta siis\nmyös, mitä puhui ruhtinas, ja totta,\nmit' itse tuskin olen aavistanut?\n\nALEKSEI.\nNiin, isä-tsaari, totta on se, ett'en\nrakasta vaimoani, ett'en koskaan\nvoi häntä rakastaa ja ett'en koskaan\nvoi siksi tulla, joksi sinä tahdot.\nJos se on rikos, että tunnustan\nnäin suoraan kaikki, niin oon syyllinen.\nSa tuomitse siis mua!\n\nTSAARI.\n                      Nousetko\nminua vastaan julkisesti jo?\nKen villinnyt on sinut noin? Et itse\ntuot' ole päähäs saanut.\n\nALEKSEI.\n                         Isä, jos\nsinua vastaan noussut olisin,\nen olis luokses tullut. Rikkonut\njos jollain tavoin oisin, enpä silloin\nnäin sulle suoraan tunnustanut oisi.\nSinulle vilpittömäst' ilmaisen\nma kaikki, kaikki. Sanon suoraan senkin,\nken sydämeni vallannut on, jos\nsuot minun hänet vaimokseni saada,\nsuot meidän yksinäisyydessä elää,\nsuot luopua mun niistä toimista,\njoit' en ma suosi, joita vieron ma.\n\nTSAARI.\nEn tunne ääntäs, luonnonlaatuasi\nmä enää. Itse olet tuossa, mutta\nkuin toinen kuitenkin. Mit' on tää pyyntös?\nSe kummastuttaa mua, etten tiedä,\noletko järjiltäsi. Vielä kerran\nse vaatii kanssas siitä puhumaan,\njost' olen usein sulle ilmaissut\nsisimmät sydämeni ajatukset. --\nKun silmään kuluneeseen elämääni\nja siihen työhön, jonka suorittanut\nVenäjän hallitsijana ma olen, --\nJumalan avulla, -- niin riemuisasti\nsykähtelee mun sydämeni silloin.\nVaan vastaisuuteen kun luon katseheni\nniin masentava murhe mielein valtaa.\nOon usein raihnas, kuolevainen olen\nmyös minäkin ja pian päättyä\nvoi elämäni: tänään -- huomenna.\nKenenkä käsiin valtakunnan ohjat\nmä jätän silloin? Kuka silloin ottaa\nmun työni hedelmiä hoitaaksensa,\nvihollisilta maatani ken suojaa,\nken kartuttaa mun kansaani ja ken\nurille uusille sen silloin johtaa?!\nPerillisteni linjaa kun mä tarkkaan,\nniin ainoa sa olet lapseni,\nvaan mitä odottaa voin minä sulta?!\nJumala suinkaan järkeä ei vaille\noo sua jättänyt, ei terveyttä vaille,\nvaan niinkuin evankeliumissa paha\nja laiska palvelija, sinäkin\noot leiviskäsi maahan kätkenyt.\nMä itsepäisen luontees taivuttaa\nkyll' olen kokenut, vaan turhat aina\nkaikk' ovat olleet kehoitukset, nuhteet\nja rangaistuksetkin. Sua kasvattaa\nain' olen tahtonut niin, että kerran\nsinusta mulle kelpo seuraaja\nolisi tullut, opettaa ma olen\nsinulle antanut myös kaikkea,\nmi valtakunnan hallitsijalta\non vaadittava, mutta kaikki olet\ntuhlaajapojan tavoin hukannut\nja tyhjäntoimittajana sa nyt\nkulutat aikas vain. Et muista sinä\nsanoja apostoli Paavalin,\nmi lausuu, että kuinka voi se hoitaa\nJumalan kirkkoa, jok' omasta\nei kodistaankaan taida huolta pitää.\nMä mitä voin siis sulta itselleni\nja valtakunnalleni toivoa?\nSult', ainoalta pojaltani, jonka\npitäisi rinnallani aina seista,\nmua tukemassa aina olla, että,\nkun vihdoin täältä manalahan muutan,\nväsyneen pääni laskea ma voisin\nlevolle rauhassa ja ilolla\ntyöpäiväin päättää, tietäin, että on\npysyvä pystyssä ja korkeemmalle vielä\nkohoova luomani tää rakennus,\njot' olen vaalinut, kuin silmäterää, --\ntää aatosteni ylhä templi, jonka\ntulella, miekalla ja verellä\nja otsain hiellä oon pystyttänyt, --\ntää lumoava linna, johon vielä\nvavisten, ihmetellen silmänsä\non kerran luova koko maailma?!!\nVai olisinko turhaan järjestyksen\nma saanut maahan, olisinko turhaan\ntuhonnut Turkin, turhaanko ma Kaarlon\nolisin kukistanut, Pultavan\ntapellut tappelun ja Ruotsin vallan\nperäti ruhjonut? Ja turhaanko\navannut oisin lännen sulut, joista\nvaloa, ilmaa raitista jo tulvaa\nmun kansalleni, turhaanko ma oisin\ntään Pietarin, tään muistomerkkini\nperustanut?! Tää olisiko tehty,\nvain siksi, että sinun kättes kautta\nkaikk' akanoina ilmaan heitettäisiin,\nhäviäis, haihtuis?! -- Sano, sallisiko\nsun sydämesi sitä raiskata?\nEn usko sitä.\n\nALEKSEI.\n              Isä!...\n\nTSAARI (leppeästi).\n                      Ei, se ei\nvoi sitä sallia. Mä tiedän sen.\nMinullahan on yksi poika vain,\nyks' ainut poika. Hän ei sitä tee.\nHän moista suunnatonta surua\nei isälleen voi tuottaa. Eihän?\n\nALEKSEI.\n                                Isä!...\n\nTSAARI (päättävämmin).\nSa olet tähän saakka huonosti\nelänyt, mutta elämääsi nyt\nsä olet katunut ja kotiin jälleen\npalannut oot ja minä annan sulle\nkaikk' anteheksi. Heikon luontehesi\nsa voitat nyt ja tästä lähin kaikki\nteet minun, -- isäs, -- tahdon mukaan.\n\nALEKSEI.\n                                       Isä!\nMä en oo luotu siihen, johon mua\npakottaa tahdot.\n\nTSAARI.\n                 Mitä?!!\n\nALEKSEI.\n                         Min' en voi,\nen kykene, en tahdo...\n\nTSAARI (huutaen).\n                       Etkö tahdo?!\nMut sinun täytyy, -- täytyy. Minä vaadin.\nKuuletko? Minä vaadin, vaadin, -- käsken!\n\nALEKSEI.\nSa vaadit mahdotonta, isä. Minä en voi.\n\nTSAARI.\nMun valtaistuimellain sitte\nparemp' on kelvollinen muukalainen,\nkuin oma epäkelpo!\n\n    (Sieppaa työaseen, jolla aikoo lyödä Alekseita.)\n\nCHARLOTTE (hyökkää esille ja lankeaa polvilleen tsaarin eteen).\n                   Mitä teet?!\nOi, armollisin tsaari! Armahda!\nArmahda häntä! Minun tähteni!\nMun tähteni! Oi, rakas isä-tsaari!\n\nTSAARI (hillitsee itseään; pitkän äänettömyyden jälkeen tyynesti, mutta\nankarasti).\nNo, kuule sitte, Aleksei! Sua hyvään\nhyvällä taivuttaa en ole voinut.\nJa sinä päätöstäni pyytänyt\noot multa nyt. Sen sulle annankin.\nMut se on viimeinen. Ja muista, että\nma kansani ja valtakuntain tähden\nen ole koskaan mitään säästänyt,\nettenkä säästä nytkään. Ell'et siis\nsa päästäs tuota hurjaa tuumaa heitä\nja minun tahtoani täytä, niin\njulistan perinnöttömäksi sinut\nja munkiks' oitis vihitän. -- Charlotte!\nSa kuulet tuomioni. Merkityksen\nkäsität kyllä sen. Jos teidänkään\nvälinne nyt ei selviä, niin lopun\nmä kyllä selvitän.\n\n    (Poistuu oikealle.)\n\nCHARLOTTE.\n                   Se on siis totta?\n\nALEKSEI.\nSen tahdoit tietää ja sen kuulit nyt.\nSa olet voittanut, Charlotte.\n\nCHARLOTTE.\n                              Sun\nmä tahdoin voittaa. Onnelliseks tulla\nma tahdoin, onneton.\n\nALEKSEI.\n                     Oot tästälähin\noleva onnellinen. Sillä tiemme\neroovat i'äks nyt.\n\nCHARLOTTE (heittäytyy hänen kaulaansa).\n                   Ei, Aleksei!\nEi, -- meidän tiemme yhtyvät nyt jälleen.\nErota eivät saa ne. Minä annan\nsinulle kaikki anteeks', jos sa vain\nrakastat minua. Ja sinun pitää\nminua rakastaa. Sä nääthän, kuinka\nma sua lemmin. Rakkaudesta sinuun\nmä jätin kotimaani, seurasin\nsinua tänne. Rakkaus, se täällä\nelossa minut vain on pitänyt.\nJos sen nyt riistät multa, elämäni\nsamalla riistät. -- Jos ma olen ollut\nsinulle häijy, sua kiusannut,\nsinua loukannut, niin anna anteeks\nminulle kaikki. Syynä siihen vain\non ollut, että sinun rakkauttasi\noon kaivannut, kun äärettömästi\nrakastan sua itse. Lahjoita\nsiis mulle elämäni, rakasta\nminua jälleen! Minä pyydän sua,\nrukoilen sua. Olkoon sitte kaikki,\nkuin uni inha, i'äks unhotettu!\nNo, Aleksei! No, niinhän? Eikö niin?\n\nALEKSEI (irroittaen Charlotten kädet kaulastaan).\nSamoin kuin isäin, vaadit sinäkin\nminulta sitä, jota en voi antaa.\nSamoin kuin hän, suot anteeks sinäkin,\njo ennenkuin oon mitään rikkonutkaan.\nJa yhdessä te julistatte mulle\nmyös tuomion, vaikk' olen syytön vielä.\nTe kohtaloni ratkaisseet siis ootte.\nSit' enää mahdotonta muuttaa on.\nVälini isäin kanss' on onneton,\nvälini sinun kanssas myös, Charlotte.\nSovussa välimme nyt selvittää\nma tahdoin, rauhan suoda kullekin\nja siten saavuttaa myös onnein itse.\nMut kaikki, mitä pyysin, kiellettiin\nminulta nyt ja sitä vaadittiin,\nmit' ei oo mulla antaa. Kaikki tahi\nei mitään: siinä tuomioni nyt.\nIsäni tahto -- perinnöttömyys,\nrakastaa sua -- mennä luostariin!\nJa minun tahtoni, -- sen alistua\nvain täytyy, rakkauteni -- kuolla täytyy.\nMut ei! Nyt oman mielein mukaan elää\nminäkin kerran tahdon. Noussut vielä\nen ollut isääni ma vastaan. Mutta\nnyt nousen, koska minun nousta täytyy.\nJa te, te itse minut johdatitte\nnyt sille tielle, jossa erotaan.\n\n    (Menee.)\n\nCHARLOTTE.\nJumala! Mitä tehnyt olenkaan?!\n\n    (Purskahtaa hillitsemättömään itkuun\n    ja vaipuu tunnottomana maahan.)\n\n\nIV kuvaelma.\n\n    Huone tsaarittaren puolella. Perällä ja oikealla ikkunat.\n    Vasemmalla kaksi ovea. Katarina istuu etualalla ikkunan\n    vieressä. Menshikow seisoo vähän matkan päässä hänestä.\n\nKATARINA.\nJa sitte ruhtinaani?\n\nMENSHIKOV.\n                     Lattialta\ntavattiin tunnotonna puolisonsa.\nTsarevitsh taas, hän isä Jakovin\nkanss' oli nähty lähtevän.\n\nKATARINA.\n                           Ja nyt,\nkuin on Charlotten laita?\n\nMENSHIKOV.\n                          Tointumaan\nhän vihdoin oli saatu, mutta kovin\non heikko. Vasemmassa kyljessään,\nkuin neulain, pistelevän valittaa.\n\nKATARINA.\nPitempi sairaus siis ehkä vielä,\nkuin suru meille hänen kuolemastaan?\n\nMENSHIKOV.\nSydämen kouristus, -- niin lääkärit\nsanoivat, -- hänestä jo kohtakin\nvoi tehdä lopun.\n\nKATARINA.\n                 Silloin vihdoin saisi\npoloinen poika rauhan.\n\nMENSHIKOV.\n                       Tsaaritar!\nKovinpa häntä säälit!\n\nKATARINA.\n                      Lienemme\njo kaikki saaneet kylliksi Charlotten\ntunteellisuudesta. Niin, tuskin kaipais\nhänt' enää tsaari edes, joka aina\nminiätänsä niin on hellinyt.\n\nMENSHIKOV.\nOn siihen hellyyteen vain yksi syy:\nparempaa pojanpoikaa toivonut\nhän on, kuin omans' on.\n\nKATARINA.\n                        Vai luulet niin?\n\nMENSHIKOV.\nMut nyt sen toivon turhaks jo ma luulen.\n\nKATARINA.\nNiin suokoon taivas sekä anteeksi\nmun toivomukseni!\n\nMENSHIKOV.\n                  Ja, tsaaritar,\nsinuss' on sitte tsaarin ainut toivo.\nSinuhun hän ja koko valtakunta\nodottain luopi hartaat katsehensa.\n\nKATARINA.\nTää viesti, ruhtinas, -- ma sulta sitä\nen salaa, -- sydämeltään raskahimman\nvieritti kiven. Ensi hyvityksen\non saanut itserakkauteni nyt.\nNiin, -- valoisalle tiellein on Charlotte,\nkuin musta pilvi, synkän varjon luonut.\nIloisna tsaarin vieress' seisoessain,\nse, näet, yksi pilkku himmentänyt\non vain mun onnein. Sillä siitä saakka\nkuin tsaari minut puolisokseen otti,\nse hartain toivoni on ollut, että\nhänelle pojan lahjoittaa mä voisin, --\nparemman perillisen, kuin on hällä.\nSit' iloa ei taivas kuitenkaan\noo vielä suonut: -- tsaarille ja mulle.\nOi, varmaan oisi meidän rakkautemme,\nonnemme silloin liian suuri ollut! --\nTsarevitsh nai ja näin Charlotte oli\nse urpu, josta tsaari puhkeavan\nodotti aatteittensa kaunihimman,\nhalutun kukkasen. Sit' aavistin,\nsen tunsin kyllä. Oo! Ei suinkaan minuun\nvähentynyt oo tsaarin rakkaus.\nEi kateutta, mustasukkaisuutta!\nSe oisi naurettavaa, ruhtinas.\nMut täällä, sydämeni juuria,\nalati jäytää, jäytää tuima tunne,\nkuin toukka pimeässä piilevä!\nOlenhan minä tsaarin puoliso\nja onhan minun jälkeisilläin yhtä\nsuur' oikeus, -- ja ehkä suurempikin, --\nkuin tuolla Blankenburgin prinsessan\non sikiöllä, kerran istua\nmun rakkaan Pietarini istuimella.\nMut soisko taivas hänelle sen onnen,\njot' ei se mulle suonut?! Riistäisikö\nhän sydämeltäni sen ilon, joka\nois sille tuleva?! Ja riistäisikö\nhän ehkä enemmänkin?! Ei! Se ei\noo mahdollista, ei oo mahdollista!\n\nMENSHIKOV.\nJa ei saa tapahtua.\n\nKATARINA.\n                    Niin. Se ei\nsaa tapahtua. Sinä ruhtinas,\nsä minut hyvin ymmärrät. Sa aina\noot, tsaarin jälkeen, sydämeni lähin.\nSiks' olen nytkin kaikki puhunut\nsinulle suoraan. Siksi tuomas viesti\nilosta niin sai syömein sykkimäänkin.\n\nMENSHIKOV.\nIlosi täydelliseks tulkoon, -- tämä\nmun sydämeni toivotus on! Mutta\njos taivas korjaakin Charlotten nyt,\nei kuitenkaan oo pelkos päättynyt.\nNiin kauan kuin tsarevitsh sun on tiellä,\niloas aina vaara uhkaa vielä.\n\nKATARINA.\nSe aikanansa kyllä torjutaan.\n\nMENSHIKOV.\nSe aikaisemmin, kuin oot luullutkaan,\non tullut. Tuskin henkensä Charlotte\non heittänyt, kuin jo tsarevitsh toisen\non löytänyt.\n\nKATARINA.\n             Ja mistä tiedät sen?\n\nMENSHIKOV.\nSanoista arvaan tämän kirjehen.\nSe lue!\n\n    (Antaa Katarinalle kirjeen.)\n\nKATARINA (katsahdettuaan siihen, repii sen rikki).\n\nMENSHIKOV.\n        Mitä teetkään, tsaaritar?!\n\nKATARINA.\nEi merkitystä ole sillä mitään.\nSe vaikutuksensa on tehnyt jo.\n\nMENSHIKOV.\nJa kiertokulkunsa siis myöskin, niinkö?\nSe lähtökohtaansa on palannut,\njos olen oikein arvannut?\n\nKATARINA.\n                          Sen olet.\n\nMENSHIKOV.\nEdessäs seisoessain, tsaaritar,\nmun ihmettelyin yhä kilpailee\nsuuruudest' uteliaisuuden kanssa.\nPalkinto tästä keksinnöstäs saada\npitäisi sun.\n\nKATARINA.\n             Sen saakoon, joka tuon\nparemmin ansaitsee. Sun toimeksesi\ntäytäntöönpanon jätän, ruhtinas.\n\n    (Lyö kämmeniinsä.)\n\nPALVELIJA (tulee etumaisesta ovesta).\n\nKATARINA. Hän tulkoon sisään!\n\nPALVELIJA (menee).\n\nBAHMEOTOV (astuu sisään).\n\nMENSHIKOV.\nBahmeotov!\n\nKATARINA.\n           Tässä\ntää nuorukainen! Silmittömästi\nhän rakastunut on ja toivonsa\ntulisin myös on rakastettunsa\nvaimokseen saada. Minä hänelle\nluvannut olen, että tehdä tahdon,\nmin voin ma, hänen puolestansa. Mutta\nsun apus, ruhtinas, on mulle tarpeen\ntäss' asiassa. Jos sen mulle suot\nja perillen viet asian, kuin pitää,\nniin sinun toivomukses mukaan kyllä\nmun iloni on täydellinen silloin.\n\nMENSHIKOV.\nNäin hienosti ja ylevästi näin\nken muu, kuin sinä, suuri tsaaritar,\nois ajatella voinut, -- toimia?!\nVähimmän viittaukses käsittäen,\nen mitään keinoja oo säästävä\nsun hyväksymisesi saavuttaaksein\nja pysyäksein yhä suosiossas.\n\nKATARINA.\nSen uskon, ruhtinas. Mä teidät jätän.\n\n    (Menee peremmällä olevasta ovesta.)\n\nMENSHIKOV.\nVai niin?! -- Vai sinä?! -- Mutta asiasta\noletko aivan varma?\n\nBAHMEOTOV.\n                    Sinun armos,\nma enkö Afrosinjan vartta oisi\nvaikk' alta munkinkaavun tuntenut?!\nMa annan pääni, että hän se oli,\nkuin uhraan henkein aina hänen vuokseen.\n\nMENSHIKOV.\nSanotaan: \"rohkeudella kaupunkeja\nvalloitetaan\". Sä sitä tapaa käytät.\nSe kyll' on hyvä -- toisinaan. Sä luulet,\nJumala rohkeata auttaa aina?\n\nBAHMEOTOV.\nMä siihen luotan, tsaarittaren sanaan\nja -- sinuun, armollinen ruhtinas.\n\nMENSHIKOV.\nSanan, min antoi sulle tsaaritar,\noot ansainnut, mut määräs saavuttaakses\nsa olet puolitiessä vasta. Minä\nsun luonteestasi näen, ettet tyydy\nsä siihen jäämään. Perillen sä kyllä\nsiis päästä voit, jos itse tahdot vain.\n\nBAHMEOTOV.\nMa nytkin sinun armos käskyä\nhalusti käyn, kun vie se määrähäni.\n\nMENSHIKOV.\nNo, hyvä. Kuule, Jakov: tiedätkö,\ntodella että rakkauden suhde\ntsarevitshill' on Afrosinjan kanssa?\n\nBAHMEOTOV.\nJos sit' en pelkäis', uskoisi jo varmaan,\nen tätä tietä oisi konsaan käynyt.\n\nMENSHIKOV.\nMua säälittää, mut tiesi nousee pystyyn.\n\nBAHMEOTOV.\nMitenkä, ruhtinas?...\n\nMENSHIKOV.\n                      Tsarevitsh -- sinä!\nJa millä oikeudella tahdot sinä\ntsarevitshilta voiton viedä? Kovin\non tokinainen mielesi. Vai onko\nsinulle tehty vääryyttä? Vai onko\nhän muuten ketään vastaan rikkonut? --\nSa olet vaiti? Sä et vastaa mulle? -- --?\nSinulla siis ei ole syytä mitään?\n\nBAHMEOTOV.\nEi, sinun armosi, -- ei moista mitään.\n\nMENSHIKOV.\nSun rakkautes?! Ha-haa! On liian vähän.\n-- No, -- siis? Jos toinen sinun tielläs on,\nperille pääsemästä sua estää,\nmit' on sun silloin muuta tehtävä,\nkuin käännyttävä --?\n\nBAHMEOTOV.\n                     Sekö, ruhtinas,\nsiis käskys on?\n\nMENSHIKOV.\n                -- tai syrjäytettävä\non toinen.\n\nBAHMEOTOV.\n           Kehoitatko siihen mua?\n\nMENSHIKOV.\nJumala varjelkoon! Mit' uskallat?\n\nBAHMEOTOV.\nSiis pääsyä ei mitään. Elämäni\non mennyt, -- kaikki, minne katsoisinkin.\n\n    (Pitkä äänettömyys.)\n\nMENSHIKOV.\nJos katsot tietäs taaksepäin, niin alas\nse viettää; eteenpäin jos katsot, -- ylös\nnopeesti nousee se.\n\nBAHMEOTOV.\n                    Mut hirsipuuhun.\n\nMENSHIKOV.\nTai arvoon...\n\nBAHMEOTOV.\n              Kuinka, sinun armos?\n\nMENSHIKOV.\nJos taitavasti kuljet.\n\nBAHMEOTOV.\n                       Ruhtinas,\nsinunko avullas?\n\nMENSHIKOV.\n                 Kun valitset\nsa oikein ties.\n\nBAHMEOTOV (mietittyään).\n                Sen olen.\n\nMENSHIKOV.\n                          Minkä siis?\n\nBAHMEOTOV.\nEi vaalin varaa mulla. Eteenpäin\nma tahdon. Neuvoasi seuraan.\n\nMENSHIKOV.\n                             Hyvä.\nSa rakkautta vain tsarevitshin\nja Afrosinjan suhtehessa vaanit, --\nma -- muutakin. On syytä luulla, että\nkätyri on hän tyytymättömään, --\nsalainen lanka, joka heidät liittää\nylemmä vain. Ja noita tsaarin, meidän\nvihollisia yhtä paljon kansan,\nbojaarein joukoss' on, kuin heitä piilee\nmyös pitkän parran, mustan kaavun alla.\nKen? -- mitä? -- missä toimii? sitä tietää\non tarvis nyt. Ja saatava on selko\netenkin, onko perää luulossani,\nett' tahtovat tsarevitshinkin jo\nhe vietellä. Sä tähän toimeen, nään mä,\nsopivin olet mies.\n\nBAHMEOTOV.\n                   Ma parastani\nkoetan, armollinen ruhtinas.\n\nMENSHIKOV.\nNo, siis. Jos, todella, vain niin on laita\nkuin luulet sa, en mitään sille voi, --\non työsi mennyt hukkaan. Mut jos taas\non niin, kuin minä uskon ja jos sinä\ntodistaa voit sen, että kilpailijas\nsekaantunut on heidän liittohonsa,\nniin olet määräs saavuttanut silloin\nja kaksin kerroin: arvon, kunnian\nja palkinnon, min lupas tsaaritar.\nSä ymmärrät?\n\nBAHMEOTOV.\n             Sun armos, mitä käsket\nmun tehdä siis?\n\nMENSHIKOV.\n                Kuin haukka, kaikkialle\nsä lennä, vaaniskele, kuulostele\nja saalihin kun löydät, tieto mulle\nsiit' oitis tuo. Sun rohkeutesi tähden\nja toimehes sua yhä rohkaistaksein\nupseerin-olkaimet ma sulle hankin,\nja tänään vielä. Toivon, ett'ei mun\nsinulta niitä tarvis ole riistää.\nTää arvon ensi aste sinut vieköön\nylemmä arvoon, vaan ei hirsipuuhun!\n\nBAHMEOTOV.\nSua kiitän, armollinen ruhtinas.\nUskollisuuttain luottamukses koskaan\nei häpeähän saapa oo.\n\nMENSHIKOV.\n                      Saat mennä.\n\nBAHMEOTOV (poistuu).\n\nMENSHIKOV (jää mietteisiinsä seisomaan keskelle huonetta.)\nOi, valta, valta! Mailman valtiaana\nylimmän istuimella istut sinä.\nTomuhun maahan edessäsi vaipuu\nniin kauneus, kuin oikeus ja totuus\nja kaikki. Sua köyhä, alhainen\nvaikk' kyllä halveksuu ja vihaa, siltä\nsinulle kumartaa ja omistaa\nsun tahtoo; sua ylhäinen ja rikas,\nomaten sinut, luovuttaa ei tahdo,\nvaan hellii, hyväilee, kuin helmalastaan,\nsit' yhä vielä kasvattaa vain tahtoo,\nkuin saitur' aina, tuhatkertaiseksi. --\nSiis, Katarina Aleksejevna,\non sullakin jo liian vähän valtaa.\nMut tuonpa ajatukses salaisen\nsikiön keskoisena ilmi saatoin!\nOot nerokas ja viekas. Onni sua\nmyös suosii. Toivos toteutuu -- kenties'.\nKentiesi -- ei. Ja silloin, -- kuka silloin\nperivä Pietarin on vallan, kuka\nVenäjän valtaistuimelle nousee?\nJos taivas suo, se, jok' on viekkaamp' vielä:\nsun nöyrin palvelijas -- Menshikov.\n\n    (Poistuu nopeasti.)\n\n\nV kuvaelma.\n\n    Huone Vjasemskin talossa. Perällä luukuilla varustetut\n    ikkunat. Oikealla eteisen ovi, vasemmalla toinen ovi\n    sisähuoneisiin. Etualalla, oikealla puolella, pitkä pöytä\n    maljoineen, kannuineen. Pöydän ääressä istuvat juomassa\n    Kikin, Gljebov, Stsherbati ja Dubrovski.\n\nKIKIN. Niin, ystävät ja veljet. Sepä keino se vihdoin tepsi. Tsarevitsh\non kuin onkin meidän nyt.\n\nDUBROVSKI. Ja sinun on ansiosi, Sasha. Juon terveydeksesi.\n\nKIKIN. Kiitos, Fedja! (Kiertää kätensä Dubrovskin kaulaan ja suutelee\nhäntä.) Kiitos! Minä kyllä juon. Kas noin! Juomasta minä en koskaan\nkieltäydy. Mut ansio, niinkuin sinä sanot, se ei ole kuitenkaan minun,\nvaan Frosjan. Niin juuri. Sillä jos ei hän olisi niin saakelin kaunis\nja niin perhanan viisas, niin ei tuumasta olisi tullut tään\ntaivaallista. Ei olisi, ei koskaan, sen minä sanon. Juokaamme, ystävät\nja veljet, nyt siis hänen terveydeksensä! Hänen kauneutensa,\nviisautensa ja terveytensä malja!\n\nSTSHERBATI. Sen maljan minä ensimäisenä tyhjennän, -- -- vaikka\nsydäntäni kirveleekin.\n\nDUBROVSKI. Ha-haa! Sen uskon, Senjka. Sillä etpä sinäkään ole aivan\nvälinpitämättömästi Frosjaa silmäillyt.\n\nKIKIN. Roskaa, ystävät, on akkaväki. Mutta toista on tämä malja. Se ei\nole huikentelevainen koskaan, -- pysyy aina yhtä vakavana ja\nuskollisena. Kas noin! Äsken juuri se oli tyhjä ja nyt se on täysi\njälleen. -- Niin, mitäs minä a'oinkaan sanoa? Niin, ja vähempi se ei\nole isä Jakovinkaan ansio tässä asiassa. Taitavalla puheellaan on hän\nosannut tsarevitshin taivuttaa. Afrosinja, hän on vaikuttanut sydämmeen\nja isä Jakov -- päähän. Juokaamme siis isä Jakovinkin terveydeksi!\n\nDUBROVSKI. Tietysti. Sekin malja on juotava.\n\nGLJEBOV. Ja pohjaan! Eläköön isä Jakov ja kasvakoon hänen partansa aina\nnapaan asti!\n\n    (Naurua ja hyväksymistä.)\n\n    (Vasemmalta tulevat Vjasemski, Dolgoruki,\n    veljekset Naryshkin ja Lopuhin.)\n\nDOLGORUKI. Jo riittää, ystäväni! Jos näin jatkatte, niin tsarevitsh\ntullessaan jo tapaa jok'ikisen sorkan penkin alta.\n\nKIKIN. Tavatkoon, ruhtinas Vasili Vladimirovitsh, tavatkoon! Siellähän\nhän on usein itsekin loikonut meidän vieressämme.\n\nLOPUHIN. Vaan asiamme se ei nyt enää jouda penkin alle.\n\nGLJEBOV. Ei, Abraham Feodorovitsh, ei. Se on totta. -- (Kikinille.)\nSinä, Sasha, mene nyt ja pane kotvaksi aikaa maata! Pienen levon olet\njo kyllä vaivoistasi ansainnut.\n\nVJASEMSKI. Niin, tule, ystäväni, tule, -- minun vuoteeseni!\n\nKIKIN. Maatako, setä Nikifor Kondratjevitsh? No, mennään! Maata minä\nlähden mielelläni, mutta vähäksi aikaa. Se ei haittaa, ei se haittaa,\nsetä Nikifor Kondratjevitsh, ei ollenkaan. Mennään, mennään!\n\nVJASEMSKI (saattaa Kikinin sisään).\n\nLOPUHIN.\nNiin on, kuin sanoin, ruhtinaat, bojaarit.\nEi jouda asiamme penkin alle!\nJo riittää tätä menoa! Näät, talot,\nkylätkin kokonaiset autioiksi\nnäin käyvät, miehemme kun meiltä viedään\nja veroja vain niskoillemme pannaan.\nJa mitä varten? Kaupunkien uutten\nja laivain rakennuksiin. Niinkuin niittä\nei yhtä hyvin toimeen tultais nyt,\nkuin ennenkin.\n\nDOLGORUKI.\n               Niin. Vaan ei siinä kylliks',\nett' omaisuutemme, -- jo kunniakin\notetaan meiltä. Lapsia bojaarein\nmatruuseiks, sotamiehiks kirjoitetaan\nja meidän rinnallemme kaartiin nousee\nupseereiks penikoita alhaisten.\nSe liikaa jo, bojaarit, on!\n\nSEMEON NARYSHKIN.\n                            Se on\njo piru tiesi mitä!\n\n    (Yleistä nurinaa.)\n\nLOPUHIN.\n                    Kaikkialla\nkäy siten jo. Ja niinkuin mekin nyt,\nnurisee papit, nurisee myös kansa.\nMiljoonia on, jotka meidän kanssa\nvetävät yhtä köyttä, mutta tsaari\nsittenkin muutamine miehinensä\nvie voiton puolellensa.\n\nIVAN NARYSHIN.\n                        Sillä me\nvedämme huonosti.\n\nLOPUHIN.\n                  Ei, ei, vaan siksi,\nett'emme vedä ollenkaan. Me vain\nnuristaan, napistaan ja puhellaan\nja pakistaan, vaan toden totta emme\ntee mitäkään.\n\nGLJEBIN.\n              Niin oikein. Mutta nyt\nme kaikki voimat liikkehelle pannaan.\n\nDUBROVSKI.\nHyvät ja pahat.\n\nSTSHERBATI.\n                Muu ei auta enää.\n\nLOPUHIN.\nNiin, turhaan odotamme pelastusta\nomatta avuttamme. Turhaan me\nuskomme ennustukseen. Sillä Pietar'\nain' elää vielä. Ruumis rautainen,\nkuin hänen, itsestään ei murru kohta.\n\nDOLGORUKI.\nMik' on siis neuvos?\n\nLOPUHIN.\n                     Tämä: kun tsarevitsh\nnyt yhtynyt on meihin, yllytämme\nkaikk' ilmikapinahan -- etupäässä\non sotaväki meille voitettava --\nja lopun teemme tästä vallasta.\nEi tule loppu siitä, ennenkuin\non poissa -- pää.\n\nGLEBIN.\n                  Ei tule.\n\nMUUT (paitsi Dolgorukia).\n                           Ei, ei tule.\n\nLOPUHIN.\nEi sitte vieläkään. On tsaaritar\nnykyinen suljettava luostariin\nja entinen -- mun sisareni -- sieltä\nvapaaksi saatava, kun Aleksei\non valtaistuimelle asetettu.\nJa Menshikov, -- on hänen tiensä tietty.\nSe minun tuumani. Jos kell' on toinen\nparempi sitä, lausukoon sen julki!\n\nGLJEBIN.\nMinunkin se on mieleni.\n\nDUBROVSKI.\n                        Ja minun.\n\nSTSHERBATI.\nJa minun myös.\n\nI. NARYSHKIN.\n               Se kyll' on hyvä keino --\n\nS. NARYSHKIN.\n-- jos onnistuu se.\n\nDOLGORUKI.\nNiin. Sill' yks' on vika.\n\nLOPUHIN.\n                          Ja mikä?\n\nDOLGORUKI.\nEtt' on vähän vaarallinen. --\nNäät, ennenkuin se pää on poissa, on\nkapina, ehkä, ilmi saatu jo\nja omat päämme riippuu hirsipuussa.\n\nLOPUHIN.\nMik' on sun neuvos' sitte?\n\nDOLGORUKI.\n                           Ystäväni!\nJos kerran pää on poikki lyötävä,\nniin yhden tehtävä se on. Ken teistä\nsen ottaa tehdäksensä? -- Ootte vaiti?\nVaralla sitte toinen ehdotus\non mulla vielä. Eikö käännyttäisi\naluksi anomuksin tsaarin puoleen?\nHän ehkä järkihinsä vielä palaa,\njos rukoellen häntä neuvomme,\nparempaan kehoitamme.\n\nLOPUHIN.\n                      Ruhtinas\nVasili! Ei. Ei auta se. Se keino\non turha, lapsellinen. Turmioon\nse suoraa tietä vie.\n\nGLJEBIN.\n                     Ei auta puheet.\nSe nähty on.\n\nMUUT.\n             Ei auta. Toimeen! Työhön!\n\nVJASEMSKI (tulee).\n\nAFROSINJA (seuraa häntä juhlapukuun puettuna ja kantaa maljaa\nhopeaisella tarjottimella).\n\nVJASEMSKI.\nTsarevitsh isä Jakovin kanss' saapuu.\nTervehtikäämme häntä maljoin nyt,\nbojaarit, ruhtinaat!\n\n    (Täyttää pöydällä olevat maljat,\n    jotka kaikki ottavat käsiinsä.)\n\nDOLGORUKI.\n                     Se tehkäämme!\nJa asiamme hänen kanssaan sitte\nme ratkaiskaamme.\n\nALEKSEI ja IGNATJEV (tulevat).\n\nVJASEMSKI.\n                  Sua tervehdimme,\ntsarevitsh Aleksei Petrovitsh. Kauan\ntsarevitsh eläköön!\n    (\"Eläköön\"-huutoja.)\n                    Suvaitse ottaa\nkäsistä Afrosinjan malja tää,\ntsarevitsh! Tytär mulle, leskelle,\nlapsettomalle on hän. Rakkahani\nvieraalle rakkaimmalle taloni\nparasta tarjoo.\n\nALEKSEI (ottaa maljan).\n                Kiitän sua, Nikifor\nKondratjevitsh! Ja kiitos, Afrosinja!\nJuon teidän terveydeksenne, ja teidän,\nte ystäväni, ruhtinaat, bojaarit!\n    (Juo.)\nNiin, nyt oon seurassanne, -- nyt oon teidän.\nNiin olen onnellinen, että teidät\nsaan nähdä nyt, ja sinut, Afrosinja!\n\nAFROSINJA (luo katseensa maahan).\n\nALEKSEI.\nPanitko ovet lukkoon, isä Jakov?\n\nIGNATJEV.\nTsarevitsh, kyllä.\n\nALEKSEI.\n                   Katsohan, Nikifor\nKondratjevitsh, ett' ovet kaikki hyvin\non teljetyt.\n\nVJASEMSKI.\n             Saat olla huoleti,\ntsarevitsh! Kenkään meitä häiritä\nei uskalla.\n\n    (Poistuu ja palaa hetkisen kuluttua.)\n\nLOPUHIN.\nVoit meihin luottaa aina.\n\nDOLGORUKI.\nHenkemme uhraamme sun puolestasi.\n\nMUUT.\nNiin, henkemme sun puolestasi aina!\n\nALEKSEI.\nSen tiedän, rakkahani. Kiitän teitä,\nte, ystäväni! Tekin tiedätte\njo, miksi olen tullut. Rikkonut,\nnäät, olen välit isäni ma kanssa\nja teihin liittynyt.\n\nIGNATJEV.\n                     Tsarevitsh, meidän\nolethan -- koko maamme -- ainut toivo.\n\nS. NARYSHKIN.\nSua kauan olemme jo kaivanneet.\n\nDOLGORUKI.\nNiin, äskenkin jo neuvoteltiin siitä,\nmit' oisi tehtävä.\n\nLOPUHIN.\n                   Vaan päätökseen\nei päästy.\n\nGLJEBIN.\n           Johtajaks, tsarevitsh, meille\nrupea sinä!\n\nMUUT.\n            Johtajaksemme!\nNiin, johtajaksemme!\n\nDUBROVSKI.\n                     Ja tsaariksemme!\n\nSTSHERBATI.\nEläköön tsaari Aleksei Petrovitsh!\n\n    (\"Eläköön\"-huutoja.)\n\nALEKSEI.\nEi, kuulkaa!... Sallikaa mun!... Johtajaksi\nen kelpaa, kykene... Te neuvotelkaa\nja päättäkää, niin päätöksenne kyllä\nmä sitte hyväksyn.\n\nDOLGORUKI.\n                   Tsarevitsh, turhaan\nsä kieltäydyt! Sä olet viisaampi\nkuin isäsi, ja ihmistuntemusta\nsinull' on enemmän kuin koskaan hällä.\n\nIGNATJEV.\nNiin minäkin oon aina sanonut.\n\nI. NARYSHKIN.\nTsarevitsh, niin, et epäröidä saa!\n\nLOPUHIN.\nJa toimeen, toimeen ruveta sun täytyy.\n\nDUBROVSKI.\nJa tsaariksemme!\n\nMUUT.\n                 Tsaariksemme, niin!\n\nALEKSEI.\nNo, hyvä, hyvä! Tsaariksenne kyllä\nrupean sitte. Minä lupaan sen.\nJa sitte, kun ma tsaariks' olen tullut,\nniin kaikki teen mä, mitä tahdotten.\nTai ei, te kaikki tehdä saatte, kaikki,\nmit' itse tahdotte. Mä, nähkääs, en\nrakasta käskeä ja hallita,\nen touhua ja puuhaa rakasta;\nasua kaupungissakaan en tahdo,\nvaan maalla, maalla. Sinne muuttaakin\nma tahdon. Tuonne Kurovitskajaan --\nomalle tilalleni siirryn. Minä\nja Afrosinja sinne muutamme,\nme yhdessä. Ja yksinäisyydessä\nja hiljaisuudessa me siellä sitte\nelämme yhdessä. Niin, Afrosinja?\n\nAFROSINJA.\nTsarevitsh, niinkuin tahdot sa.\n\nALEKSEI.\n                                No, niin.\nMut nyt, mun rakkaat ystäväni, nyt,\nkun minä jo oon päätökseni tehnyt\nja teihin liittynyt, niin toimiminen\non teidän puolestanne. Teidän nyt\non päätettävä, miten tsaariksenne\nma tulla voin. Siis menkää, neuvotelkaa\nja päättäkää, ja päätöksenne sitte\nkun olen hyväksynyt, toimikaa!\nNiin, tuonne sivuhuoneeseen te menkää\nja neuvotelkaa! Sillä aikaa täällä\nme Afrosinjan kanssa neuvotellaan.\n\nLOPUHIN.\nMut näinhän koko tästä asiasta\nei tule mitään.\n\nALEKSEI.\n                Tulee kyllä, eno,\njos te vain päätätte. Te älkää olko\nniin kovin saamattomia. Ja tehkää\nnyt niin, kuin pyydän. Tehän sanoitten,\nett' teihin luottaa voin. No?!\n\nS. NARYSHKIN.\n                               Mitäs meidän\non muuta tehtävä?...\n\nVJASEMSKI.\n                     No, ruhtinaat,\nbojaarit, ehkä mennään?...\n\nDOLGORUKI.\n                           Kun tsarevitsh\nniin käskee, niin...\n\nALEKSEI.\n                     Ei, ruhtinas Vasili\nVladimiritsh, en minä käske; minä\nvain pyydän teitä.\n\nI. NARYSHKIN.\n                   Parasta on sitte...\n\nLOPUHIN.\nNo, mennään, mennään!\n\nMUUT.\n                      Mennään, mennään sitten!\n\n    (Menevät sisälle.)\n\nALEKSEI (heidän jälkeensä).\nMut rakkaat ystäväni, päättäkää\nja välttämättä! -- No, nyt, Afrosinja,\nme ollaan kahdenkesken taas ja nyt\nme saamme neuvotella. Näetkös,\nma tahdoin sulle kertoa, ett' isäin\nvihittää munkiks tahtoo minut, mutta\nma sit' en tahdo. Niin, en tahdo -- koskaan.\nSinuthan juuri olen löytänyt,\nsydämes' saanut. Nytkö pitäis jo\nsinusta erota? Ma siksi, näet,\nisääni vastaan noussut olen, siksi\nnyt päätettäv' on, mit' on tehtävä.\nNäät, tyytymättömiä kaikki ovat\nisäni hallitukseen. Kaikki hänet\npois saada tahtovat ja minut tsaariks.\nJa sitte onnellisna elää saamme.\nMut miten on se tehtävä? Niin, miten\nsa luulet heidän tuolla päättävän?\nSa luuletko, ett' on hän murhattava?\nNiin päättävätkö, Afrosinjushkani?\nSen luuletko sa myös?\n\nAFROSINJA.\n                      Oi, en mä tiedä,\ntsarevitsh.\n\nALEKSEI.\n            Niin. Ei auta enää muu.\nSen täytyy tapahtua. Sitte tulen\nma tsaariksi ja sitte, sitte sinut\nsaan omakseni --\n    (Kolkutusta ulko-ovella.)\n                 -- omakseni... Hä?!\n    (Hypähtää ylös.)\nSa kuulitko?!\n\nAFROSINJA.\n              Niin, tuolla kolkutettiin.\n\n    (Toinen kovempi kolkutus.)\n\nALEKSEI.\nMit' on se?!\n\nAFROSINJA.\n             Kuka siellä lie?\n    (Huutaa ovesta vasemmalle.)\n                              Nikifor\nKondratjevitsh! Bojaarit, ruhtinaat!\n\nKAIKKI (rientävät esille, heidän jälessään viimeiseksi myöskin Kikin\nikäänkuin typerryksissä).\n\nAFROSINJA.\nOvella kolkutetaan.\n    (Kolmas vieläkin kovempi kolkutus.)\n                    -- Kuuletteko?!\n\nALEKSEI (asettuen suojelevasti Afrosinjan eteen).\nNiin, kuulitteko, kuulitteko nyt?\n\n    (Kaikki paljastavat aseensa.)\n\nVJASEMSKI (ovelta oikealle).\nKen siellä? Kuka taloani häirii?\n\nÄÄNI (ulkoa).\nAvatkaa! Tsaarin nimessä! Tsarevitsh\ntääll' onko? Etsitään tsarevitshia!\n\nVJASEMSKI.\nEi ole täällä -- ei.\n\nÄÄNI (ulkoa).\n                     Ei ole totta.\n\n    (Ikkunaluukku reväistään auki ja ikkunaan\n    ilmestyy upseerin pukuun puettuna:)\n\nBAHMEOTOV.\nNimessä tsaarin! Kruununprinsessa\non kuollut.\n\n    (Kaikki, jotka aikovat hyökätä Bahmeotovia vastaan,\n    vetäytyvät takaisin, panevat aseensa tuppeen ja\n    ristivät silmänsä.)\n\nVJASEMSKI.\n            Mutta kuinka uskallat\nnäin tulla tänne...?\n\nBAHMEOTOV (laskeutuen sisään huoneeseen).\n                     Anteeksi, Nikifor\nKondratjevitsh, mä pyydän. Mutta tsaarin\non käsky etsiä tsarevitshia.\nHän onhan täällä?\n\nALEKSEI (astuen esiin).\n                  Mit' on tapahtunut?\n\nBAHMEOTOV.\nJumalan tahdosta sun puolisosi,\ntsarevitsh, heitti henkensä.\n\nALEKSEI.\n                             Charlotte?!\nVai kuoli?! Aa! Mä sitä odotinkin. --\nSaat mennä. Minä tulen.\n\nBAHMEOTOV.\n                        Viipymättä,\ntsarevitsh, sinut tsaari tulemaan\non käskenyt. Sua vaunus' odottavat.\n\nALEKSEI.\nNo, hyvä! Mene, mene! Tulen oitis.\n\nBAHMEOTOV (luoden tarkastavaisen katseen jokaiseen).\nHyvästi, ruhtinaat, bojaarit! Anteeks\nma pyydän, että teitä häiritsin.\nMut täyttänyt oon käskyn vain. Nikifor\nKondratjevitsh, suo anteeks', -- hyvästi!\n    (Merkitsevästi Afrosinjalle.)\nNäkemään asti!\n    (Menee oikealle.)\n\nALEKSEI.\n               Ystäväni, nyt\nma olen vapaa. Afrosinja, nyt\nei munkiks' ehkä tarvitsekaan mennä.\nNäkemään asti siis! Ja, ystäväni,\nma toiste keskustelen kanssanne,\nmitenkä nyt on tehtävä.\n\nDOLGORUKI.\n                        Tsarevitsh,\nsua emme heitä.\n\nIGNATJEV.\n                Haltuun Jumalan!\n\nKAIKKI.\nTsarevitsh, Herran haltuun!\n\nALEKSEI.\n                            Hyvästi!\n\n    (Menee.)\n\nAFROSINJA (Vjasemskille).\nHukassa ollaan kaikki nyt, Nikifor\nKondratjevitsh, ja hukassa tsarevitsh!\n\nVJASEMSKI.\nNiin, epäiltyjä oomme, ruhtinaat,\nbojaarit.\n\nKIKIN.\n          Bahmeotov vaarallinen\non meille kovin.\n\nIGNATJEV.\n                 Ilmiantaa meidät\nhän voi, ja tuumamme on rauennut.\n\nLOPUHIN.\nSiks juuri nyt se ei saa raueta.\n\nMUUT (paitsi Dolgorukia).\nEi saa, ei saa.\n\nGLJEBIN.\n                Vaan pian pantava\non toimeen.\n\nLOPUHIN.\n            Mutta Afrosinja ensin\non turvaan saatettava. Meidät yhä\ntsarevitshiin hän yhdistää ja hän\ntaas taistelumme kilpi on ja määrä.\n\nKIKIN.\nMun mielestäni Kurovitskajaan\npitäisi Afrosinja viedä.\n\nLOPUHIN.\n                         Oikein.\n\nVJASEMSKI (Kikinille).\nJa sinä hänet sinne saattaa saat.\n\nDOLGORUKI.\nVaan entäs sitte?\n\nGLEBIN.\n                  Hirteen taikka voittoon!\n\nMUUT (paitsi Dolgorukia).\nNiin, hirteen taikka voittoon!\n\nS. NARYSHIN.\n                               Keskitielle\nnäin emme jäädä voi.\n\nMUUT (paitsi Dolgorukia).\n                     Ei. Emme. Emme.\n\nLOPUHIN.\nKapinaan saatava on sotaväki.\nKuin kulovalkea siis levitköön\nmiehestä mieheen tuumamme ja sitte...\nniin -- sittepähän nähdään, mitä tehdään.\n\nMUUT.\nNiin, oikein. Hyvä.\n\nDOLGORUKI.\n                    Koetellaan sitte!\n\n\n\n\nKolmas näytös.\n\n\nVI kuvaelma.\n\n    Tsaarin huone Oranienbaumissa. Perällä ja vasemmalla\n    ovet. Tsaari kävelee nopeasti edestakaisin. Menshikov\n    seisoo oikealla olevan pöydän ääressä.\n\nMENSHIKOV.\nKas siinä kaikki, mit' on ilmisaatu.\nJa tiedot nää on tuonut Bahmeotov.\nTalossa Vjasemskin hän heidät tapas'\nsin' iltana, kun kruununprinsessa\näkisti kuoli. Sillä haavaa en\nsurua surun päälle tahtonut\nkasata, tsaari, sinullen. Vaan nyt\nkun vainaja on saatettu jo hautaan,\nnyt hetkeäkään varaa meill' ei ole\nhukata enää.\n\nTSAARI (pysähtyen).\n             Afrosinja anna\neteeni tuoda! Jonkun selvityksen\nkai hältä saamme.\n\nMENSHIKOV.\n                  Armollinen tsaari!\nOn Bahmeotov, jonka sydän kyllä\nsen tytön teitä tutkii, juuri tuonut\nminulle sanan, että Afrosinja\non Pietarista kadonnut ja kenkään\nei tiedä, minne.\n\nTSAARI.\n                 Kuinka?!\n\nMENSHIKOV.\n                          Suuri tsaari!\nHatarat kovin viel' on liitokset\ntuon liiton: päivä niistä pilkistää. --\nNäät, tuskin puoliso tsarevitshin\nmaan poveen oli kätketty, niin itse\nhän oitis riensi Kurovitskajaan\nsuruaan siellä, muka, haihduttaakseen.\n\nTSAARI.\nSiis luulet: sinne myös...?\n\nMENSHIKOV.\n                            En erehtyne,\nett' Afrosinjakin on korjattu\najoissa sinne.\n\nTSAARI.\n               Mahdollista, että\nmaneetti tuo nyt pojan sinne veti.\n\nMENSHIKOV.\nJa mahdollista, että vetovoiman\ntuon kanssa sinne siirtyneet on muut\nsalaiset voimat.\n\nTSAARI.\n                 Ovatko ne kaikki,\npidoissa jotka silloin olivat\nVjasemskin luonna, muistiin pantu, jotta\nminäkin vuorostani heidät saisin\npitoihin kutsuttaa?\n\nMENSHIKOV.\n                    Ei suinkaan sitä\noo laiminlyöty. Luettelo täss' on!\n\n    (Antaa tsaarille nimiluettelon.)\n\nTSAARI (silmäillen sitä).\nLopuhin -- Gljebov -- Kikin -- isä Jakov --\nDubrovski ja Stsherbati -- veljekset\nNaryshkin -- -- Dolgoruki! Myös Vasili\nVladimiritsh?! Se oisko mahdollista?!\n\nMENSHIKOV.\nEi ilman aikojaan ois, suuri tsaari,\nsun suosikkias siihen merkitty.\nJa mik' ei ole mahdollista ollut,\nvoi mahdolliseks käydä.\n\nTSAARI.\n                        Et siis tunne,\nmein Freund, tuon seuran keskustelua\nsen tarkemmin? Ja todisteita sulla\nei ole muita?\n\nMENSHIKOV.\n              Valitettavasti\nei vielä. Mutta ilmitulleet teot\nmun mielestäni, tsaari, selvempää\npuhuvat kieltä aina, kuni puheet,\nSalaankin jääneet. Sillä selvä kylliks'\non, että toimivat tsarevitshin\nhyväksi he.\n\nTSAARI (miettien).\n            Siis lienee aika tullut,\nmä että vaatimuksen viimeisen\nlähetän pojalleni, muuten -- -- muuten -- --\n\nMENSHIKOV.\nJo liian kauan, tsaari, on se tässä\nsun pöydälläsi allekirjoitustas\nodottamassa virunut.\n\nTSAARI (Pöydän ääressä.)\n                     Niin on.\n\n    (Lukien ääneen kirjeen lopun).\n\n-- -- -- \"Sen tähden, niinkuin sinä haluat, on enää mahdotonta olla\nkala tai lintu, siis joko elämäsi muuta ja vilpittömästi koeta minulle\nkelvollinen perillinen olla taikka rupea munkiksi, sillä ilman sitä ei\nhenkeni rauhaa saa, varsinkaan nyt, kun kivulloiseksi käynyt olen.\nTämän saatuasi anna viipymättä vastaus joko kirjeellisesti taikka\nminulle itselleni päätöksesi suullisesti ilmoita. Ja ell'et sitä tee,\nniin menettelen kanssasi, kuin pahantekijän kanssa.\"\n\n    (Seisoo kotvan aikaa mietteissään).\n\nMENSHIKOV.\nOn Bahmeotov täällä. Kirjees viedä\nperille voisi oitis hän...\n\nTSAARI (ikäänkuin itsekseen).\n                           Jo kauan\noon epäröinyt, kauan odottanut\nja kauan toivonut. Niin, yksi poika\non mulla vain. Ei varaa oisi mulla\nhukata häntä. Köyhä olen mä.\nMut kohta, tänään ehkä vielä, rikas\njo olla voin ma. Ratkaiskoon siis taivas!\n\nNARRI (kääpiö, -- kurkistaa ovesta vasemmalta). Isä Pietari! Isä\nPietari! Aika on tullut. Päätä vain kaivataan. Tarkoitan sinua --\nvaltakunnan päätä.\n\nTSAARI.\nAa, vai sinä! Tulit parahiksi, päätön houkko. Pidä siis seuraa\nruhtinaalle, kunnes palaan.\n\n    (Menee vasemmalle.)\n\nNARRI (tsaarin jälkeen). Kiitoksia, Teidän Majesteettinne. Se sattui\nihan naulan päähän. Annan panna pääni poikki, että se päätös oli yhtä\noikea, kuin armollinen, sillä siihen toimeen ei suinkaan päätä tarvita.\n(Kumartaen Menshikoville.) Nöyrin palvelijanne, ruhtinas!\n\nMENSHIKOV (kävelee edestakaisin nopein askelin). Mene! En tarvitse\nsinua.\n\nNARRI (kävellä sipsuttaa Menshikovin rinnalla). Suokaa anteeksi, teidän\narmonne, mutta minä tarvitsen teitä. Sillä Hänen Majesteettinsa käski,\nniinkuin teidän ruhtinaalliset korvanne suvaitsivat kuulla, minun\npitämään teidän ylhäiselle armollenne minun alhaisen arvoni mukaista\nseuraa. Minun täytyy siis totella, vaikka se vastenmielistä onkin, --\nmi-mi-mi-nulle luonnollisesti. Ja teidän täytyy kuin täytyykin odottaa,\nvaikka se ei mieluista olekaan, -- mi-mi-minulle luonnollisesti. --\nMutta istukaahan toki, teidän armonne! Kuinka teidän armonne käy, jos\nte noin armottomasti käytte. Huh! Minä en jaksa enää. Minä istun tähän\n(istuutuu tsaarin paikalle pöydän ääreen) omalle paikalleni ja istukaa\nte, teidän armonne, tuohon (osoittaa hänelle tuolia) omalle\npaikallenne. Pyydän nöyrimmästi!\n\nMEMSHIKOV (ei ole kuulevinaan, vaan kävelee kävelemistään).\n\nNARRI. Vai ei se passaa? Mutta, nähkääs, te saatte odottaa kauan...\nkauan, ennenkuin, nimittäin, pääsette tälle minun paikalleni istumaan.\nSitä taas, mitä nyt ette tahtoisi odottaa, sitä ei teidän tarvitse\nkauan odottaa. Ei tuuman vertaakaan aikaa enää. Antakaa siis noiden\ntuumainne marssia matkoihinsa ja istukaa tähän minun kanssani\ntuumimaan... Vai ei sittenkään?! -- -- Jaa jaa! Tämä on ylen tärkeä\nhetki, setä Aleksanteri Danilovitsh, -- minulle, teille ja tsaarille.\nTsaarittaren jätämme tällä hetkellä syrjään. Sillä nyt syntyy ihminen,\n-- jaa-a -- ihminen. Vaan mikä on ihminen, setä hyvä? Vastaus: ihminen\non ruoho, joka tänäpänä kukoistaa, vaan huomenna lakastuu ja pätsiin\nheitetään. Niin sitä tosin luultiin ennen muinoin, -- minun nuoruuteni\naikaan, -- kuningas Taavetin hovissa, mutta nyt, tähän aikaan ja tässä\nhovissa, on yksi, joka arvelee, että ihminen on pölkky, joka taivaasta\ntipahtaa toisen ihmisen tien poikki, ett'ei hän pääse vapaasti, omin\nvalloin, eteenpäin kulkemaan. Ajatteleppa, että tuossa, esimerkiksi,\nmarssii mies ja miettii, että niin ja niin on minun marssittava, että\npääsen tuon pöydän ääreen istumaan, vaan juuri kuin hän marssii ja\nmiettii, niin tipahtaakin taivaasta pikkarainen pölkky tielle ihan\nhänen nokkansa eteen.\n\nMENSHIKOV (uhaten lyödä narria). Vait loruinesi, senkin pölkkypää!\n\nNARRI (sukkelasti iskua väistäen, pujahtaa toiselle puolen pöytää).\nAi-ai-ai-ai! Taisipa sattua ihan silmään, vaikka silmäkulmaan vain\nsihtasinkin.\n\nMENSHIKOV (istuutuu pöydän ääreen). Käy käskemässä luutnantti Bahmeotov\noitis puheilleni!\n\nNARRI. Teidän Majesteettinne käskyä oitis noudatan, vaan uskallanko\nensin alamaisimmasti pyytää Teidän Majesteettianne kaikkein\nkorkeimmasti allekirjoittamaan tuon tärkeän paperin, joka tuossa\npöydällä lepää.\n\nMENSHIKOV (hypähtää istualtaan lyöden kämmenensä pöytään). Varo,\nepäsikiö, etten luitas ruhjo!\n\nTSAARI (palaa ja rientää syleilemään Menshikovia).\nMein lieber Freund! Suo tykkein paukkua\nja soida kellojen ja ilotulten\nnyt räiskyä! On toivo täyttynyt:\nmun rakas puolisoni Katarina\nminulle pojan lahjoittanut on.\n\nNARRI.\nHurraa!\n\n    (Syleilee takaapäin Menshikovia.)\n\nMENSHIKOV.\nSuvaitse, tsaari, vastaan ottaa\nmun alamaisin onnentoivotukset\ntään riemutapahtuman johdosta!\n\nNARRI (suudellen tsaarin kättä).\nJa minun myöskin.\n\nTSAARI (narrille).\n                  Ilo suurin riennä\nkaikille iloisesti ilmoittamaan!\n\nNARRI.\nIloni on se, armollinen tsaari.\n\n    (Juoksee pois.)\n\nTSAARI (mennen pöydän luo).\nNiin, taivas ratkaissut on asian\ntään nyt.\n    (Kirjoittaa nimensä paperiin.)\n          Kas tässä! Toimituta tämä\nperille nyt, mein Herzchen! Kolmen päivän\nperästä viimeistään on vastaus\noleva mulla! Toivon, että kun\non poika ensin taivutettu järki,\nniin salakiihoittajain taittuu kärki. --\nNäkemään asti siis, mein Camerad!\n\n    (Menee vasemmalle.)\n\nMENSHIKOV (ottaa paperin ja pitää sitä miettien kädessään).\nElämä oikkua on monin hetkin.\nVälist' on kolkot päivät iloisetkin:\nMa surra nyt, vaan riemuita sa saat. --\nNo!\n    (Avaa oven perälle).\n    Bahmeotov!\n\nBAHMEOTOV (tulee).\n               Ruhtinas, sä käsket?...\n\nMENSHIKOV.\nTsarevitshille Kurovitskajaan\ntää kirje vie! -- Sa kilparatas päähän\nhyvästi juokse! Palkintosi ottaa\nsaat omin käsin, mistä tapaat sen.\nHyvällä sit' et saane. Varustaudu\nsiis hyvin! -- Ohjeeni jo muut sa tunnet.\n\nBAHMEOTOV.\nSun armos, kiitän sua! -- Kaikki täytän.\n\nMENSHIKOV (menee perälle).\n\nBAHMEOTOV.\nMitä ma voin, -- sen kyllä nyt mä näytän.\n\n    (Seuraa.)\n\n\nVII kuvaelma.\n\n    Kurovitskajan tilan puistikko. Vasemmalla asuinrakennus.\n    Perällä aita ja portti. -- Myrskyinen ilta.\n\n    AFROSINJA (lyhty kädessä) ja KIKIN (matkapukuun puettuna)\n    tulevat asuinrakennuksesta.\n\nAFROSINJA.\nVoi, kuin nyt tuulee! Oikea on myrsky.\nJa pilkko pimeä.\n\nKIKIN.\n                 Se hyvä onkin.\n\nAFROSINJA.\nYön selkään näinkö, Aleksanteri\nVasiljevitsh, te matkaan lähdette?\n\nKIKIN.\nTietysti. Täytyy. Edeltä mä lähden\nja kohta kuin vain pääsette, niin te\ntulette jäljessä.\n\nAFROSINJA.\n                  Tsarevitshia\nei kuulu vielä. Kun ei tapahtunut\nhänelle jotain pahaa oisi tiellä!\n\nKIKIN.\nHuoletta ole, Frosja! Pian palaa.\nSenaattoreilta, suosijoiltaan hän\njäähyväiset nyt läksi ottamaan.\nVain läheisimmät saattamassa muut\ntääll' ovat häntä.\n\nAFROSINJA.\n                   Mut se vastaus,\nsanokaa, Aleksanteri Vasiljitsh,\nse eihän vielä tsaarillen oo viety?\n\nKIKIM.\nJumala varjelkohon! Tänäänhän\ntsaarinkin vasta saapui vaatimus.\n\nAFROSINJA.\nVaan vastaus se onhan kirjoitettu\njo kuitenkin?\n\nKIKIM.\n              On kyllä. Mut sen vie\ntsaarillen Dolgoruki sitte, sitte, --\nkun aika on. Sen tautta meidän, näet,\nkäpälämäkeen potkiakin täytyy\najoissa täältä nyt. Ja ennenkuin\nhe sitte käpälilleen kerkiävät,\nniin ollaan me jo rajan tuolla puolla.\n\nAFROSINJA.\nJos onnistuu se ai'e?\n\nKIKIM.\n                      Tietysti, --\nkun tästä päästä se on kotoisin.\n\nAFROSINJA.\nTekö sen kirjeen tsaarillekin siis\npanitte kokoon?\n\nKIKIM.\n                Sitä varten löimme\ntsarevitshin kanss' yhteen viisaat päämme\nja siitä syntyi se.\n\nAFROSINJA.\n                    Mut todellako,\ntsarevitsh lupas munkiks ruveta?\n\nKIKIN.\nMikäs on luvatessa. Eihän lupa\ntaloa hävitä. \"Ei munkin myssy\noo päähän kiinni naulattu\", niin usein\ntsarevitshillekin oon sanonut.\nJa luvata nyt täytyi. Matkalla,\nnäät, tällä pelastettava on kaikki:\nhän, sinä, minä, koko asiamme.\nJa sitte, ken sen vielä tietää, mitä\nvoi maailmassa tapahtua. Näet:\n\"jos niiksi tulee, etanakin juoksee\".\nNäin oli kirjeen sisällys, jos kuulla\nsen tahdot, -- niin ol' lyhyt, ponteva,\nett' ulkoakin hyvin muistan sen:\n\n    'Armollisin isäni, hallitsija!\n\n    Kirjeenne, tämän kuun 19 päivänä kirjoitetun, sain samana\n    aamuna, ja pitemmältä siihen sairauden takia en jaksa\n    vastata. Haluan munkin säätyyn ruveta ja pyydän siihen\n    armollista suostumustanne.\n\n                        Orjanne ja kunnoton poikanne\n\n                                  Aleksei.'\n\nNo, eikös ole hyvin?\n\nAFROSINJA.\n                     Kun ei tosi\nvain tulis lopuks tästä leikistänne.\n\nKIKIN.\nSe jäljell' ainoa meill' oli keino\nja siksi nyt...\n\nAFROSINJA.\n                Hsh! Ajoa ma kuulen.\nTsarevitsh varmaan...\n\nKIKIN.\n                      Parahiksi saapuu.\n    (Kuunnellen portilla.)\nIvanin äänen kuulin. Ne ne ovat.\n\nTSAREVITSH ja IVAN (tulevat ajaen.)\n\nALEKSEI.\nKen täällä?\n\nKIKIN.\n            Minä.\n\nAFROSINJA.\n                  Terve tulemastas'!\n\nALEKSEI.\nAa, Sasha! Sinä -- Afrosinjushkani!\n\nKIKIN.\nTäss' olen valmis lähtemään. On hyvä\nviel' että kuulla saan, kuink' onnistui\nsun matkas.\n\nALEKSEI.\n            Hyvin. Kaikki olivat\nniin suosiollisia mua kohtaan\nja kannattivat tuumaamme. Senaatti\nkaks' tuhatt' antoi mulle matkaksi\nja enemmän saan kyllä sitte tiellä.\n\nKIKIN.\nNäkemään siis! Me tiellä Riikaan päin\ntavataan jälleen. Hevoset on teille\nmyös valmiit.\n\n    (Menee.)\n\nALEKSEI.\nNäkemään siis asti, Sasha!\n-- Jumalan kiitos, Afrosinjushkani,\nett' olen luonas taas. Et tiedä, kuinka\nlevottomasti syömein sykkinyt\nsun tähtes on!\n\nAFROSINJA.\nKuin sinun tähtes -- mun!\nPelon ja toivon vaiheell' odottanut\nsinua olen. Loppumattomilta\nnää hetket ovat tuntunehet, jotka\nolemme eross' olleet.\n\nALEKSEI.\n                      Armahani!\nNiin minustakin.\n\nAFROSINJA.\n                 Voi! Et arvaa, mitä\njo kaikkia mun mielein kuvitteli!\nJo luulin, että ehkä todellakin\nsä viety olit luostariin ja että\nolimme iäksi jo erotetut.\nVaan nyt, -- sä ethän mua enää jätä?\nMe emmehän nyt koskaan, koskaan enää\neroa toisistamme?\n\nALEKSEI.\n                  Emme, kultain!\nMä henkein alttiiks' annan, että sinut\nvain pitää saan. Sun tuskin oli nyt\nsyliini suonut suopee sallima,\nkuin säälimätön ukonnuoli iski\nja tyhjäks hajoittaa tään ikionnen\ntyyssijan tahtoi. Vaan ma sinusta\nen luovu, en. -- Mut aika rientää nyt.\nJa vaara kasvaa hetki hetkeltä.\n\nAFROSINJA.\nViel' on siis jotain tapahtunut?\n\nALEKSEI.\n                                 Onneks'\nsen tietää sain. Mun isän' narri, joka\npuhelun sattumalta oli kuullut,\nIvanillen ol' ilmoittanut, että\non Bahmeotoville ruhtinas\nsun kiinni ottaa käskyn antanut.\n\nAFROSINJA.\nJumala! -- -- Sittenkin!\n\nALEKSEI.\n                         Siis nyt ei muuta,\nkuin matkaan oitis.\n\nAFROSINJA.\n                    Vie, tsarevitsh, vaikka\nmaailman ääriin minut! Vieressäsi\nvain tahdon elää i'äti, -- ja kuolla.\n\nALEKSEI.\nNyt ystäville hyvästit ja sitte...\n-- Ivan!\n\nIVAN (joka sillävälin on odottanut ulkopuolella porttia, tulee esiin).\n         Tsarevitsh?\n\nALEKSEI.\n                     Meitä vuota tässä!\nPalaamme kohta matkaan lähtemään.\n\nIVAN. Ma tottelen, tsarevitsh!\n\nALEKSEI ja AFROSINJA (menevät sisälle. -- Näyttämö pimenee aivan.\nMyrsky ulvoo).\n\nIVAN. Huh! Onpas tämä kamala yö! Joll'ei nyt tsarevitsh olisi\nhankkeessa pakomatkalle ja joll'en minä  tietäisi, että taivas, joka\nhäntä suosii, tahtoo häntä pimeyden vaippaan verhota, niin, saakeli\nvieköön, voisi luulla, että kaikki pimeyden vallat ovat taivaan järjen\npimittäneet voidakseen tässä haudan pimennossa oikein pimeyden töitään\nharjoittaa. -- Kah! Mikä siellä? Oli ihan, kuin joku olisi aidalle\naikonut kavuta. Vai joko tässä todellakin kummittelee?!\n\nMUUAN MIES (on noussut aidalle oikealla puolen porttia ja hyppää alas\npuistikkoon).\n\nIVAN. Hoi! Kuka siellä? Vastaa, jos ihminen olet!\n\nMIES (hiipii aitaa pitkin asuinrakennusta kohti, mutta\nsattuu portin kohdalla vasten Ivania).\n\nIVAN (iskien kiinni häneen). Seis! Ken olet? Mitä tahdot täältä?\n\nMIES (peittää kasvojaan). Kuka kysyy?\n\nIVAN. Tsarevitshin palvelija olen. Vaan vastaa sinä kysymyksiini.\n\nMIES. Vai sinä se olet, Ivan. -- Kuulehan, sano onko se Frosja täällä?\n\nIVAN. Älä koukuttele, vaan vastaa kysymyksiini!\n\nMIES. Tsarevitshin ystävä olen, -- tietysti, vaikka sinä et minua\ntunne. Olen tullut...\n\nIVAN. Pois, pois täältä!\n\nMIES. Kuule! Afrosinjaa vainotaan! Kutsu hänet oitis tänne puheilleni!\nSillä täällä hän on.\n\nIVAN. Afrosinja? Mikä Afrosinja? Ei täällä mitään Afrosinjaa ole.\n\nMIES. Sinä se koukuttelet, kettu. Sanotko, taikka... (Tempaa esiin\ntikarinsa, jonka kohottaa Ivania vastaan.)\n\nIVAN (tarttuu hänen käsivarteensa). Älähän, susi! Kyllä minä sinulle\nsanon. (Painiskelevat.) Avuksi! Ulos! Tulkaa avuksi! Otuksen sain\nkiinni! (Portaille ilmestyy bojaareja, soihdut käsissä.) Auttakaa!\n(Mies tempautuu irti ja pujahtaa ulos portista.) Ottakaa kiinni!\nOttakaa kiinni!\n\n    (Ivan juoksee perästä. Kotvan kuluttua kuuluu laukaus.)\n\n    (Bojaarit ja sitte Aleksei ja Afrosinja, -- matkatamineissa,\n    -- tulevat alas puistikkoon.)\n\nGLJEBIN.\nMikä melu täällä oli?\n\nLOPUHIN.\n                      Mitä on tekeillä?\n\nDOLGORUKI.\nEi ketään näy, ei kuulu.\n\nALEKSEI.\nIvan! Missä on Ivan? Hän jäi äsken tänne\nodottamaan meitä.\n\nIVAN (palaa.) Äh, senkin pakana kun pääsi karkuun. Ratsunsa tuonne\naidan kolkkaan jättänyt oli ja sillä kiiti tiehensä.\n\nLOPUHIN.\nKen oli se?\n\nALEKSEI.\n            Ja mitä tahtoi hän?\n\nIVAN.\nLie ollut joku salaurkkija.\nMinulta Afrosinjaa tiedusteli.\n\nAFROSINJA.\nKen muu, kuin Bahmeotov itse. Hän\nse mua vainoo.\n\nALEKSEI.\n               Narrin puheessa\nsiis oli perää. Ethän ilmaissut\nvain mitään?\n\nIVAN.\n             Varoitusta tuota jos\nen tänään oisi kuullut, vahingossa\nma oisin jotain ilmaisseeksi tullut,\nniin ovelasti puheensa hän käänsi.\n\nDOLGORUKI.\nTsarevitsh, matkaan nopeasti siis!\n\nLOPUHIN.\nNiin, viipymättä!\n\nMUUT.\n                  Henkes pelasta\nsä meidän tähden!\n\nALEKSEI.\n                  Lähden, ystäväni.\nHyvästi, kaikki! Avustanne kiitän.\nJumala teitä aina siunatkoon!\n\n    (Hyvästeltyään ja suudeltuaan heitä, lähtee ajaen\n    Afrosinjan ja Ivanin kanssa portista vasemmalle.)\n\nKAIKKI (portilla).\nJumala sua varjelkoon, tsarevitsh!\nToivomme onnellista matkaa sulle!\n\n    (Sulkevat portin.)\n\nLOPUHIN.\nNo, taivaan kiitos, että heidät tielle\najoissa saimme.\n\nGLJEBIN.\n                Puoleks' asiamme\nnäin pelastettu on.\n\nSTSHERBATI.\n                    Ken aikaa voittaa,\nse voittaa kaikki.\n\nDUBROVSKI.\n                   Kiirettä ei siis\ntsarevitshin oo kirjeen viemisellä.\n\nDOLGORUKI.\nSe säilyssä on täällä povellani.\n\nS. NARYSHKIN.\nEi yli määräajan viivytellä\nsaa kuitenkaan. Se epäluulon oitis\nherättää vois ja pulaan kaikki saattais.\n\nI. NARYSHKIN.\nJumalan tähden, ei!\n\nDUBROVSKI.\n                    Ei suinkaan. Sitä\nen tarkoittanut.\n\nDOLGORUKI.\n                 Viimehetkell' aivan\nvien, tietysti, ma vastuun tsaarille.\n\nSTSHERBATI.\nJa silloin, etsimään jos ryhtyvätkin,\nniin kultalintumme on ulkomailla.\n\nLOPUHIN.\nVaan meist' ei silloin tiedä yksikään,\nmihin ja milloin se on lentänyt.\n\nMUUT.\nEi kukaan mitään. Luonnollisest' ei.\n\nGLJEBIN.\nKuin taivaasta me pudonnehet ollaan.\n\n    (Naurua.)\n\nDUBROVSKI.\nJa tahtoisinpa nähdä, kuinka pitkäks\nkäy tsaarin naama silloin, kun saa kuulla\nett' onkin luostaria pötkinyt\npakohon poikansa ja toivehet\nisänsä kaikki tyhjäksi on tehnyt.\n\nDOLGORUKI.\nSen ilon kyllä sitte kuulla saamme.\n\nS. NARYSHKIN.\nNiin kyllä. Turhat puheet pois! On aika\njo hajaantua.\n\nLOPUHIN.\n              Taivaan rantakin\nidässä vaalastaa jo. Kallistanut\nyö kylkeään on aamun puoleen. Tuntuu\nkuin tyyntynyt ois hieman tuulikin.\n\nI. NARYSHKIN.\nNäin helpommaks käy meille paluumatka.\n\n    (Aikovat mennä sisään. Samalla astuu sisältä portaille:)\n\nBAHMEOTOV.\nOn huoneet kaikki tyhjät. Mutta täältä\nma kuulin ääniä.\n\nBOJAARIT (peräytyvät ensin takaisin puistikkoon, kuiskaten keskenään.\nMuutamat sammuttavat soihtunsa).\n\nBAHMEOTOV.\nKen täällä, ken?\n\nDUBROVSKI (vetäen tikarinsa esille; puoliääneen).\nNyt kuoliaaksi isken mä sen konnan.\n\nDOLGORUKI.\nTikaris tuppeen! Avokasvoin esiin,\nkuin rehelliset miehet ainakin!\n    (Astuu esiin muiden seuraamana.)\nSä mitä tahdot täältä? Oikeudella\nsä millä tulet tänne tähän aikaan?\n\nBAHMEOTOV.\nKäskystä käskijäni, ruhtinas,\nma olen täällä. Yllättänyt teitä,\nbojaarit, ruhtinaat, ett' toistamiseen\nnäin olen, sen mä pyydän anteeks. Minun\nei syyni se. Mun käsky etsiä\ntäält' on ja kiinni ottaa Afrosinja,\nVjasemskin orjatar, mi karannut\ntsarevitshin on luokse. Ilmaisemaan\nmä pyydän nöyrimmästi, missä on hän.\n\nKAIKKI.\nSit' emme tiedä -- emme tiedä.\n\nLOPUHIN.\n                               Enkä\nsitäkään tiedä, mikä oikeus\nsinull' on meiltä sitä tiedustella.\nKäy etsimässä häntä muualta,\njos täält' et ole löytänyt.\n\nBAHMEOTOV.\n                            Mä pyydän\nsiis saada tavata tsarevitshia.\nIlmaisematta sitä ettehän\nvoi olla, missä on hän.\n\nGLJEBIN.\n                        Röyhkeytesi\nkäy yli rajojensa, mies. Sa olet\nnyt tilalla tsarevitshin. Hän itse\nei ole kotona, kuin hyvin näet.\nJos hänelle on sulia asiata,\nniin tule toiste -- sopivampaan aikaan.\n\nLOPUHIN.\nTai odota, kuin mekin odotamme!\n\n    (Kovaäänistä puhelua bojaarien kesken.)\n\nBAHMEOTOV.\nEn usko verukkeita. Tietää tahdon\nmiss' on tsarevitsh.\n\nDUBROVSKI (ja muut astuvat ylös rappusille).\n                     Käypä sisään sitte,\nniin keskustellaan! Liian suuri sulle\non kunnia, ett' istua sa hetken\nsaat meidän seurassamme.\n\nSTSHERBATI (tarttuen Bahmeotovia käsivarteen).\n                         Sisään, sisään!\nKai kuulla saamme, mik' oot miehiäsi.\n\nGLJEBIN (samoin).\nEhk' opit seurassamme toiseks kertaa\nparempiin tapoihin, sen urkkija!\n\nBAHMEOTOV.\nOn siinä tapauksessa, hyvät herrat,\nminulla teille parempata seuraa.\n\n    (Viheltää. Huoneista ja aidan takaa ilmestyy\n    joka taholta sotamiehiä.)\n\nPois! Päästäkää!\n\n    (Irtautuu Stsherbatin ja Gljebovin käsistä.)\n\n                 Nimessä tsaarin minä\nvangitsen teidät. Vastarintaan käykää,\nJos syytä teill' on siihen.\n\n    (Kaikki jäävät hievahtamatta paikoilleen).\n\nMinä siis nyt vuorostani pyydän teidät sisään.\nKai suvaitsette vastaukset nyt\näskeisiin kysymyksihini antaa?\n\nDOLGORUKI.\nSinulle vastaust' ei olla velkaa.\nTsaarillen annamme sen suorastaan.\n\n    (Menee sisään muiden liittolaisten seuraamana.)\n\nBAHMEOTOV.\nMut täällä kuitenkin nyt odotelkaa,\nteit' että tsaarin luokse saattaa saan.\n\n    (Tekee merkin sotamiehille, joista osa jääpi vartioimaan\n    puutarhan porttia ja rakennuksen ovea, osa seuraa häntä\n    sisään.)\n\n\n\n\nNeljäs näytös.\n\n\nVIII kuvaelma.\n\n    Tsaarin huone Oranienbaumissa. (Sama kuin kuudennessa\n    kuvaelmassa.)\n\n    Tsaari ja Menshikov.\n\nTSAARI.\nKuukaudet kuluvat. Jo toista vuotta\non siitä aikaa nyt, kuin karkulaiset\nkatosi täältä, mutta varmoja\nei tietoja oo heistä vieläkään.\nApua siitä onko, että yksi\non heidät Libauissa nähnyt, toinen\ntaas Breslauissa, kolmas Wienissä?\nApua onko siitäkään, ett' yhä\njos jotain tarinoita Veselovski\nminulle sepittelee matkasta\neverstiluutnantti Kohanskin, jolle\non, muka, turvaa Kaarle keisari\nsuvainnut suoda valtakunnassansa?\nEi. Arveluihin nyt en tyydy enää.\nVarmuutta tahdon -- millä keinoin hyvään.\nNiin, millä keinoin hyvään! Tämä on\njo liikaa!\n\nMENSHIKOV.\n           Tsaari, eipä enää liene\nepäilemistä, mitä Veselovski,\nsun residenttis, kertoo Wienistä.\nNiin todenmukaiselta näyttää, että\nKohanskin salanimen takana\ntsarevitsh piilee. Nainen, jonka häntä\npaashiksi puettuna seuraavan\non nähty, varmaan Afrosinja on.\nLuutnantti Kremenetskin nimellinen,\nmi heidän parissaan on, tietenkin\non Kikin. Kaarle keisarihan, tsaari,\ntsarevitshin on lanko. Syytä siinä\nhänellä suojella on lankoansa\nsun vainoelemistas, muka, vastaan.\n\nTSAARI.\nKaarlelle vietävä on ultimatam!\nJos todellakin valtakunnassansa\nhän uppiniskaiselle pojalleni\non suojaa suonut, oitis ilmaiskoon,\nmiss' oleksii hän, taivuttakoon hänet\npalaamaan heti luoksein, taikka -- -- taikka -- --\n\nMENSHIKOV.\nOon sitä varten juuri neuvotteluun\nnyt tänne kutsuttanut Pietari\nAndrejevitsh Tolstoin ja myös Boris\nPetrovitsh Sheremetjevin. Mut kuulla\nsa ensin tahdoit, mitä tietoja\nkapteeni Bahmeotovilla on.\nHän täällä vartoo.\n\nTSAARI.\n                   Hyvä. Tulkoon sisään!\n\nMENSHIKOV (avaten peräoven).\nJakov Hrisantovitsh!\n\nBAHMEOTOV (tulee).\n\nTSAARI.\n                    No, haukka, onko\nviel' useampaan kyyhkyläiseen kyntes\nsun onnistunut iskeä?\n\nBAHMEOTOV.\n                      On, tsaari,\nnyt ruhtinas Boris Kurakin myös\nliitetty muiden joukkoon. Ruhtinatar\nAnastasia Trojekurova\nepäilty kirjeenvaihdost' entisen\non tsaarittaren kanssa. Myös Grigori\nSobakin, samaten kuin myös Varvara\nGolovina siit' ovat epäiltyjä.\nKirjeiden viemisestä Susdaliin\ntaas epäiltyjä ovat Matjushkin, --\nKirill -- ja Bosov, -- Mihail. He vieneet\nolivat niitä sinne ruhtinas\nStsherbatilta, Lopuhinilta ynnä\nmyös muilta.\n\nTSAARI.\n             Eikös sitä tietä sitte, --\nSusdalin kautta, -- tietoja oo saatu\ntsarevitshista?\n\nBAHMEOTOV.\n                Piispa Dossifein\nma luulen kirjeen saaneen, Gljeboville\nkun terveiset hän lähettänyt on\ntsarevitshilta. Mutta varmaa mitään\nei, valitettavasti, ilmisaatu\nviel' ole.\n\nTSAARI.\n           Varmuutt' ei siis sieltäkään! --\nMut mitä sanovat nuo läheisimmät,\njotk' oivasti sa silloin ansaan sait?\nNe kieltävätkö yhä vain? Vai etkö\nkysellyt, kidutellut heit' oo kylliks?\n\nBAHMEOTOV.\nParastain, armollinen tsaari, kyllä\nma olen koetellut, mutta yhä\nvain mitään tietävänsä kieltävät.\nSuruissaan näyttävät he olevan.\n\nTSAARI.\nVai suruissansa?! Sen ma arvaan hyvin,\nkun kesken raukesivat kaikki tuumat!\nNo, istukoothan, miettikööthän vielä!\nParemman selon saadaksemme, mitä\nepäilty kirjeenvaihto tietää tuo,\nPietari-Paavalin nyt linnassa\nhe kaikki vuottakoot tsarevitshin\npaluuta! Pidettävä on se lauma\nkovassa kytkyessä, nään mä. Vielä\nsiis heitä tutkistele! Tietämään\nenemmän ehkä tulevat ja ehkä\nkäy iloisemmiks heidän kasvonsakin.\nMa garnisoonin komendantiks sinut\nnimitän, Bahmeotov; samalla,\nsun uutten ansioittes tähden, sinut\nylennän everstiksi. Toivon, että\nmyös vasta yhtä hyvin toimes täytät.\n\nBAHMEOTOV.\nYlevä tsaari, suurest' armostasi\nsinua kiitän. Tahtos täyttäminen\non mulle pyhä aina.\n\nTSAARI.\n                    Toimeen käy!\n\nBAHMEOTOV (poistuu).\n\nTSAARI.\nTolstoi ja Sheremetjev tulkoot sisään!\n\nMENSHIKOV (viittaa ovelta).\n\n    Tolstoi ja Sheremetjev (tulevat).\n\nTSAARI.\nTe hyvin tunnette ne selkkaannukset,\njotk' on mun poikani nyt matkaan saanut.\nEtsinnän pitkän jälkeen arvellaan,\nett' turviss' on hän Kaarle keisarin.\nJos niin on todellakin laita, en\nsit' enää sietää voi. Ja tästä siis\non keisarille tieto saatettava. --\nPietar' Andrejitsh! Hyvin tuntien\nsun valtioviisautesi, nerosi\nja lujuutesi, sinut valinnut\noon Wieniin lähtemään tään ylen tärkeen\nasian vuoksi. Viestin arvoinen\non viejä oleva, tää ettei matka\nolisi turhaan tehty.\n\nPALVELIJA (ilmoittaa).\n                     Kapteeni\nRjumjantsov Wienistä on saapunut\nja pyytää, tsaari, puheellesi päästä.\n\nTSAARI.\nParhaaksi! Laske sisään!\n\nPALVELIJA (poistuu).\n\nRJUMJANTSOV (astuu sisään).\n                         Suuri tsaari,\nsun residenttis Veselovski tämän\nraportin nöyrimmästi lähettää.\n\nTSAARI (ottamatta vastaan sitä).\nJos loruja se sisältää, kuin ennen,\nsaat suoraa päätä takaisin sen viedä.\n\nRJUMJANTSOV.\nOn, tsaari, vihdoinkin nyt tullut ilmi,\nett' epäluulonalainen Kohanski,\njost' ennen kertonut on residentti,\ntsarevitsh todellakin on. Jo kauan\non häntä sekä seuralaisiansa\nsalannut keisar: Weierburgiss' ensin\nja viimeks' Ehrenbergin linnassa\nTyrolissa. Mä siellä residenttis\nkäskystä kävin salaisesti itse\nja omin silmin vakuutetuks tulin\ntsarevitshin nyt vihdoin löytäneeni.\nAsian oitis Veselovskille\nma ilmoitin ja sillä välin tarkkaan\nsilmällä pidin löytöäni. Eipä\nkulunut monta päivää siitä, niin\nnäin pakolaisten sieltä siirrettävän.\nHe eri puvuiss' aina kulkivat\nja samaa keinoa myös minä käytin,\nminuhun ett'ei huomionsa kääntyis.\nNäin heidän jälkiänsä seuraamalla\nperille pääsin, että matkan määrä\nheill' oli Sant-Elmó, -- tuo luja linna\nihanan Neapelin lähitteellä.\nMikäli päättää voin ma, sinnekin\nnyt suostumuksell' ovat keisarin\nhe kätköön viedyt. Tästä kaikesta\nvein sanan Veselovskille niin pian\nkuin mahdollista, hän taas, suuri tsaari,\nsinulle oitis minut, nöyrimmän\nsun palvelijas, viestin siitä tuomaan\nja käskyäsi kuulemahan laittoi. --\nRaportin sisällys se lyhyesti.\n\nTSAARI (ottaen raportin).\nOlipa aika jo tuon viestin tulla.\nTäss' on jo käskyt valmihina mulla:\nSä, eversti Rjumjantsov --\n\nRJUMJANTSOV (kumartaa kiitokseksi ylennyksestään).\n\nTSAARI.\n                           -- oitis palaat\nNeapeliin ja siellä edelleenkin\nsilmällä pidät tarkkaan löytöäsi,\nsiks kunnes sinne saapuu Pietari\nAndrejevitsh (-- Tolstoin puoleen\nkääntyen --), mi tässä asiassa\nnyt heti Wieniin lähtee. Kuinka siell' on\nsun meneteltävä, sen itse tiedät.\nTää tahtoni on ydin: mielipahan\nminulle menettely keisarin\non tuottanut; se kovin nurjaa mieltä\nmua vastaan osoittaa; jos verukkeita\nhän löytää, poikani jos turvaa sanoo\nhäneltä, minun vainoomistein tähden,\nsiell' etsineen, jos sanoo, ett'ei voi\nhän poikaa, vastoin hänen tahtoansa,\nkäsiini jättää, silloin tietäköön,\nett' tuomar' ei hän mulle, isälle\nja itsevaltiaalle tsaarill' ole.\nJa joll'ei poikaani hän taivuttaa\npalaamaan tahdo, suokoon edes hänen\npuheilleen minun lähettini päästä.\nVaan joll'ei siihen suostu, tietäköön,\nett' ilmeisenä rauhan rikkomisen\npidämme sitä merkkinä ja silloin\n\"armata mana\" -- asevoimin -- käymme\npoikaamme kiinni ottamaan. -- Sa mukaas\nminulta sitä paitsi kirjeen saat\nviedäkses keisarille sekä toisen --\ntsarevitshille, siltä varalt', että\nsä hänen puheellensa päästetään. --\n    (Kääntyen Sheremetjevin puoleen.)\nBoris Petrovitsh, sotamarskini\nsa uljas! Sinä huolta pidä siitä,\nett' Itävallan rajamailla kylliks\non tästä lähin sotavoimaa meillä,\njos kaipais sitä siellä tämä juttu.\n\nSHEREMETJEV.\nSaat huolett' olla, tsaari! Pidän huolen.\n\nTSAARI.\nSe käskyni on teille, ystäväni!\n\nTOLSTOI, SHEREMETJEV ja RJUMJANTSOV (poistuvat).\n\nTsaari (Menshikoville).\nJa me, mein lieber Freund, me sinun kanssas\nkotona täällä vyyhden selvitämme.\nKun tiedossain tuo pahan ilman lintu,\nmi mulle yhä moista huolta tuottaa,\nhäpeää suurta silmiss' Euroopan,\nnyt vihdoin on, niin häkkiin takaisin\nmä kyllä osaan ajaa sen. Ja sitte\nse jahka käsissäni jälleen on,\nniin rautakourin kimppuhun mä käyn\nsalaisen myyrälauman tuon. No, silloin\nhe nähdä saavat, ettei maksa vaivaa\nminulle ennen aikaa kuoppaa kaivaa.\n\n\nIX kuvaelma.\n\n    Tsarevitshin asunto S:t Elmón linnassa. Perällä terassi,\n    jonka avonaisesta ovesta ihana näky Neapelin yli.\n    Kummallakin sivulla ovet.\n\nKIKIN (loikoo sohvalla vihellellen. Pöydällä hänen vieressään\nviinipullo. Hän kaataa lasiin ja juo). Ivan! -- Ivan hoi!\n\nIvan (tulee vasemmalta). Mitä, Aleksanteri Vasiljevitsh?\n\nKIKIN.\nLaulahan, hyvä mies, edes jotakin! Muuten tässä, perhana vie, ihan\nikävään kuolen.\n\nIVAN. Mitäpä laulaisin? Itsenikin on niin ikävä, että olen valmis\nhirteen menemään.\n\nKIKIN.\nMitä osaat. (Kaataa hänelle viiniä.) Tuossa on sinulle! Juo ja laula\nsitten!\n\nIVAN (juo ja alkaa laulaa alakuloista, kotikaihoa ilmaisevaa\nlaulua).\n\nKIKIN (juo taaskin). Saakeli! Hirteen tässä minutkin saat. Ei se\npassaa. Laula jotakin iloista, repäisevää! Ja tanssi! Kas tässä: juo\nvielä! Juo ja laula! Ja trepakkaa tanssi!\n\nIVAN (juotuaan laulaa hurjan iloisen laulun ja alkaa lopulta tanssia.\nSiihen yhtyy sitte myöskin):\n\nKIKIN. Hei! Kas näin! Hih!\n\nALEKSEI ja AFROSINJA (jälkimäinen paashiksi puettuna -- tulevat\nterassin kautta).\n\nALEKSEI.\nKas tääll' on ilot! -- Iloitkaahan vain!\n\nIVAN (juoksee ulos).\n\nKIKIN.\nVai niin! Vai palasitte kävelyltä? --\nTäss' ikävääni vähän tanssitin\nIvania.\n\nALEKSEI.\n        Sa, Sasha, ikävöitset,\nja minä riemuitsen, oon ihastunut.\nHurmaava seutu! Tyyntä kaipaavalle\nmi luonto leppoisa! Tää on se rauhan\nsopukka suloinen, jot' etsinyt\nma olen aina. Täällä tahtoisin\niäti elää. -- Afrosinjushkani,\ntää, eikö totta, onnemme on Eden?\n\nAFROSINJA.\nOn, rakkanani! Suokoon taivas vain,\nett' edes täällä rauhass' oleskella\nnyt saisimme. --\n    (Kikinille)\n                 Kuin sillä aikaa poikain\non nukkunut?\n\nKIKIN.\n             Kuin helmass' Abrahamin.\nMua, lapsenhoitajataan, kaivannut\nei ole kertaakaan.\n\nAFROSINJA.\n                   Siis kiitos! Nyt\nme oomme vuorostamme kotosalla.\n\nALEKSEI.\nNiin, Sasha, mene vuorostas sa nyt\nNeapelia ihaelemaan!\n\nKIKIN.\nÄh, kunpa haihtuis siitä kolkko kaiho!\nMut venäläinen ain' on venäläinen\nja siksi jää, hän joutukoonpa mihin\nmaailman ääriin tahaan. Olkoon vain\nNeapel' ihana, mut Venäjällä\non ihanampaa viina sittenkin,\nkuin Italian rypäleiden neste.\nMaistapas tätä vettä!\n    (Kaataa viiniä lasiin ja juo.)\n                      Tuhat kertaa\non makeampaa musta leipämmekin,\nkuin ikuiset maan tämän makaroonit.\nÄh, jospa aimo viinakulauksen\ntaas sais ja kelpo leipäkyörän poskeen!\n\n    (Menee perälle.)\n\nALEKSEI.\nTodella ikävöi hän, Sasha parka!\nSen käsitän. Hän yksin aivan on.\nEi niinkuin minä. Mulla olet sinä.\nSa, Afrosinja, olet kaikki mulle.\n    (Vie hänet rinnalleen istumaan sohvaan.)\nSa olet minun maailmani -- sinä\nja pikku poikasemme. Täällä olen\nsen valtakunnan, jossa valtias\nma olla voin, nyt löytänyt. Näin minä\nkykenen hallitsemaan, sillä täällä\nvain rauha vallitsee ja sota täältä\nmaanpakoon ajettu on ainiaaksi.\nAseita tääll' ei tarvita, ei täällä\ntapella, vert' ei vuodateta, ketään\nei pakoiteta, omaatuntoa\nkenenkään loukata ei, oikeutta\nkenenkään sorreta ei. Rakkauden\ntää valtakunta on. On rakkaus\nsisällys aina ajatustemme.\nJa vapahasti vain on syntynyt\nsovintokirjamme tää ihana,\nlakimme loukkaamaton laadittu.\nSinetti pyhä siihen suudelmalla\non sulavalla painettu ja meidän\nnimemme kultakirjaimilla ovat\nsen alle lemmettäret sisätysten\nikuiseks vahvikkeeksi kutoneet. --\nYks vain on vielä mulla toivomus:\noi, jospa jatkuis kuolemaamme asti\nnäin rakkautemme retki! Jospa se\njoluisi hiljaa näin, kuin tyyni joki\nvälitse kukkarantain, päilyessä\nkesäisen päivän sinitaivahalta,\nlivertäessä lintuin lehtoloissa!\nOi, eikö totta, Afrosinjushkani,\nei silloin meidän surku saapua\nlopulta ikionnen valtameren\nrajattomille rantamille oisi?!\n\nAFROSINJA.\nIhana kyllä haave, armahain,\nmut pian haihtuvainen on se vain.\n\nALEKSEI.\nMiks', omani? Ei saa se sitä olla.\nSe meidän toteuttaa täytyy. Vaiko\njo jotain aavistat, taas pahaa tiedät?\n\nAFROSINJA.\nEi tyyntä tuot' oo meille taivas suonut.\nVaellus tää kun päättynyt on vihdoin, --\nniin onnellinen, vaikka onnetonkin, --\njo toimet toiset sua kotiin kaipaa.\nSielt' ystävies' äänen kuulen jo,\njo näen laajenevan heidän luvun,\nkapina leimahtaa jo ilmituleen,\nei aikaakaan -- on tsaari tieltä poissa\nja hallitsijaks' itsevaltiaaksi\noot julistettu sinä -- Aleksei!\nJa silloin siellä rakentamaan sinä\nkäyt sitä rakkauden valtakuntaa,\njot' uneksit nyt täällä. Näet, siellä\npysyä voi se pystyssä, ei täällä.\nKun siellä maahas palautat rauhan\nja mielet tyynnytät, niin kiitollisna\nkäsillään sitte sua kantavat\nalati alamaises. Tyytymyksen\nkovalla kivijalalla kun seisoo\nnäin valtakuntas, järkyttää ei mikään\nvoi valta sitä. Silloin myöskään mikään\nei voima järkyttää voi lempeämme.\nKun tsaariks' olet noussut, Aleksei,\nja puolisonas rinnallas ma seison,\nniin silloin vasta varmat olla voimme\nett' eroittamaan meit' ei maailmassa\nkykene enää muu, kuin kuolo yksin!\n\nALEKSEI.\nAjatus outo! Afrosinjushkani,\nsen kuulen sulta nyt?! Sä tiedäthän,\nsit' että vieron ma.\n\nAFROSINJA.\n                     Sä näet, armas:\npakomme kestää yhä, -- kauemmaksi\nmeit' yhä viedään. Mitä tietää se?\nSuo lankos' suopee yhä suojaa meille.\nIsäsi käsiin sua jättämään\nei suostu konsaan hän. Ja sinun tähtes,\nniin sanotaan, hän liitonkin on tehnyt\nEnglannin Yrjön kanssa, asevoimin\njos häntä uhkaamahan kävis tsaari.\nNäin kaikki sua kannattavat. Mutta\nkaikk' oisko turhaan sinun tähtes tehty?\nOlisko turhat toimet ystävies,\njotk' eläneet vain sun on hyväksesi,\nsun puolestasi henkens' uhraten?\nOlisko turha munkin lempeni?\n\nALEKSEI.\nMit', Afrosinja, multa vaadit siis?\n\nAFROSINJA.\nOlethan itse kirjoittanut ennen\nsenaattoreille, yli-isällen\nja pyytänyt, he että suosiossaan\nsun pitäisivät, muistaisivat sua\navullaan, kun sa kerran kotiin palaat.\n\nALEKSEI.\nVaan heilt' en tietoja oo saanut mitään\nHe elävätkökään? Ja hankkeens' ehkä\non mennyt kumoon? Unhottaneet ehkä\njo ovat mun?\n\nAFROSINJA.\n             Sun tehtäväsi siksi\non heitä muistaa, muistutella nyt. --\nTää kirje kirjoittamas, jota kannan\njo kauan povellani, lähettää\non aika vihdoin. Tietä taattua,\nsun äitis kautta, perille sen saamme.\nSa, niinkuin muistat, tässä ilmoitat\npalata pian tahtovasi, käsiis\navulla liittolaistes ottaa vallan,\nja toimiansa riennättämään pyydät.\nTää sana heitä jälleen innostuttaa,\nkehoitus työhön yhä kiihoittaa.\nTää lupaus siis heille lähetä!\nOn aika jo. Sen teet sä, Aleksei,\njos mua lemmit.\n\nALEKSEI.\n                Josko sua lemmin?!\nSun tahtos täytän, Afrosinjushkani,\nma vaikka tiedän, ett'en lupaustain\nkykene täyttämäänkään. Tiedäthän...\n\nAFROSINJA.\nMä tiedän vain: se Luojan tahto on.\nHän sulle kyllä kykyä ja voimaa\najallaan antaa, suuremmaksi vielä,\nkuin isäs on, sun hallitsijaks tekee.\nSe ennustus on toteutuva varmaan.\nVisusti uskon sen. -- Sun nimes vain\nja lähetämme tämän.\n\nALEKSEI (kirjoittaa alle).\n                    Afrosinja!\nSun tähtes, lempemme ja uskos tähden!\nLähetä sitte! Onnemme ett' ehjä\nalati oisi, sitä pyydän vain.\n\nAFROSINJA.\nSit', Aleksei, en epäile nyt lain.\nSe kasvaa hetkin yhä ehjemmäksi,\nkuin honka, ylenee se yleväksi;\nsen hurmaavan ma riemuhuminan\njo tuolta kaukaa kuulen korvissan',\nkun tsaarin olet valtaistuimella\nja rinnallas saan sua ihaella.\n\n    (Lyö kämmeniinsä.)\n\nIVAN (tulee).\n\nAFROSINJA.\nIvan! Tää kirje Venäjälle oiti\nsa toimita. Tien itse kyllä tiedät.\n\nIVAN.\nSen tiedän. Hyvä.\n    (Alekseille.)\n                  Teidän Korkeutenne!\nLuoksenne pyytää päästä kreivi Daun.\n\nALEKSEI.\nKai jotain uutta kuulla saamme hältä.\n\nAFROSINJA.\nMa poistun siksi aikaa.\n\n    (Menee oikealle.)\n\nALEKSEI (Ivanille).\n                        Pyydä sisään!\n\nIVAN (avaa oven kreiville ja poistuu).\n\nKREIVI DAUN (tulee).\nMä häiritsenkö, Teidän Korkeutenne?\n\nALEKSEI.\nMä pyydän, rakas kreivi, ette suinkaan.\nOlette aina tervetullut. Hyvä\non mieleni, kun luonani te käytte\npuhelemassa. Kenties uutisia\nminulle joitakin te vihdoin tuotte?\n\nDAUN.\nSen arvasitte.\n\nALEKSEI.\n               Mieluisia vaiko...?\n\nDAUN.\nHalusti Teidän Korkeudellenne\nsen soisin, vaan...\n\nALEKSEI (huolestuen).\n                    Siis ei? -- -- Päinvastoin siis?\n\nDAUN.\nRauhoittukaatte, Teidän Korkeutenne!\nEi vaaraa vielä. Keisariltahan\nolette täällä turvan saanut. Hänen\nluvattaan, teidän suostumuksettanne\nei tänne kenkään tunkeutua tohdi.\n\nALEKSEI.\nMut mitä merkitsee tää, rakas kreivi?\nKuink' ymmärrettävä on puheenne?\nTekeillä kuitenkin on jotain jälleen?\nJo tunnen -- -- aavistan sen. Mitä, kreivi?\n\nDAUN.\nKun Teidän Korkeutenne tänne tuotiin,\npakosta tapahtui se. Oli tullut\nisänne tietoon teidän keisarimme\nolevan valtakunnan piirissä.\n\nALEKSEI.\nJa nyt? Hän ehkä paikankin jo tietää?\n\nDAUN.\nSe luultavaa on.\n\nALEKSEI.\n                 Miten te sen, kreivi,\nnyt tiedätte?\n\nDAUN.\n              On kirje keisarilta\nminulle tullut.\n\nALEKSEI.\n                Mik' on käsky siis?\nOn ehkä lähdettävä meidän jälleen?\n\nDAUN.\nSe vallassa on Teidän Korkeutenne.\nIlmoittaa Teille käskenyt on tsaari,\nkaikk' että Teille anteeksi hän antaa,\njos kotihinne kohta palajatte.\nAsua siellä saatte, missä itse\nvain tahdotte. Mun hallitsijain Teille\nviel' lupaa takuun, ettei pahaa mitään\noo Teille tapahtuva.\n\nALEKSEI.\n                     Ei, -- ei koskaan.\nEn tahdo palata. Mä tiedän kyllä:\nei odotettavissa siellä hyvää\nminulla mitään. Isäni ma tunnen.\nEn häntä usko. Lupaustaan hän\nei pidä, luvatkoonpa mitä tahaan,\nja sanastaan ei välitä hän lainkaan.\nPaeta täältä meidän täytyy siis.\nJa keisar' ell'ei mulle turvaa suo,\nma paavin luokse lähden. Suojeleva\nhän mua varmaan on. Kuin isänikin,\nhän itsevaltias on, mutta häneen\nenemmän luotan ma, kuin isääni.\nSiis, rakas kreivi, meidän sallikaa\ntäält' oitis lähteä. Mä pyydän teitä.\n\nDAUN.\nMa valitettavasti siihen lupaa\nen ole saanut enkä suostua\nsiis voi ma.\n\nALEKSEI.\n             Kuinka? Eikö lupaa? Mitä\nsiis tehtävä on, kreivi, rakas kreivi?!\n\nDAUN.\nVoi Teidän Korkeutenne keskustella\nisänne lähettilään kanssa, joka...\n\nALEKSEI.\n... jo tänne saapunut on, niinkö vai?\n\nDAUN.\nNiin, Teidän Korkeutenne. Salaneuvos\nTolstoi on täällä, -- puheillenne pyrkii.\n\nALEKSEI.\nHänelle, kreivi, vastatkaa, mä etten\nhänt' ota vastaan.\n\nDAUN.\n                   Anteeksi mä pyydän,\nmut hallitsijaltain on mulla käsky\nlähetti tsaarin puheillenne päästää.\n\nALEKSEI.\nAsiat näinkö nyt on, kreivi hyvä?!\nTämäkö suoja satimeksi onkin\notuksen turvattoman muuttuva?\n\nDAUN.\nOn tähän keskusteluun keisari\nnyt myöntymähän ollut pakoitettu. --\nJos, Teidän Korkeutenne, Venäjälle\npalata itse haluatte, Teitä\npidätä, tietysti, ei keisari, --\njos ette, -- väkisinkään ei hän laita.\nSe käsketty on Teille ilmoittamaan,\nkuin myöskin, että minun oltava\non läsnä keskustelussanne täällä.\nSiis -- -- vastausta suosiollista\nmä pyydän.\n\nALEKSEI.\n           Ennenkuin sen annan, tahdon\nvain neuvotella Afrosinjain kanssa.\nSe lienee mulle vielä sallittu?\nHänelle tahdon kaikki kertoa, --\nhäneltä kysyä. Mä, nähkääs, mitään\nen ilman häntä tee. Me kaksi ollaan\neroamattomia aina, aina.\nOdottakaa siis hetki vielä, kreivi!\n\n    (Poistuu oikealle.)\n\nDAUN (ovesta vasemmalle).\nMä pyydän, Teidän Ylhäisyytenne.\n\nTOLSTOI (tulee).\nVaan missä on tsarevitsh?\n\nDAUN.\n                          Hyvällä,\nnäköjään, Teit' ei tahdo luokseen päästää.\n\nTOLSTOI.\nSen arvasin.\n\nDAUN.\n             Siks hallitsijani\nmä käskyn mukaan, ilman suostumusta\ntsarevitshin nyt Teidät laskin tänne.\nHän kohta palaa. Vartokaamme kotva.\n\nTOLSTOI.\nMä kiitän, kreivi hyvä. Kerran kun\nnäin pitkälle on päästy, niin -- sen toivon --\nnyt hänen kanssaan kyllä toimeen tullaan.\n\nDAUN.\nTuoss' ovatkin.\n\nALEKSEI ja AFROSINJA (-- nyt naisen pukuun puettuna -- tulevat\nja seisattuvat hämmästyneinä ovelle).\n\nALEKSEI (Tolstoille, tylysti.)\nJo täällä? -- --. Tahtoani\nsiis vastoin?! -- --\n\nTOLSTOI.\n                     Tsaarin käskystä, tsarevitsh.\nMun omakätisesti tämä kirje\nSinulle annettava oli.\n\n    (Antaa kirjeen.)\n\nALEKSEI (ottaa sen, lukee ja antaa sitte Afrosinjalle).\n                       Minä\nkreiville äsken vastaukseni\njo annoin. Ehkä tunnet jo sen? Sama\nse nytkin on: en palaja.\n\nTOLSTOI.\n                         Tsarevitsh,\net silloin vielä tsaarin kirjettä\nsa ollut lukenut. Mut nyt jo tiedät\nsä hänen mielensä. On vieläkin,\nkaikesta huolimatta, suopea\nhän sua kohtaan. Sulle ojentaa\nkätensä hän ja isän sylin avaa\nsinulle kerran vieläkin. Hän toivoo\nsiis, että muuttava on mielensä\nnyt hänen poikansa ja täyttävä\nmyös hänen toivonsa. Ja senpä tähden\nminäkin tohdin toivoa, tsarevitsh,\nsun että vastaukses sittenkin\nnyt toinen on, kuin taannoin.\n\nALEKSEI.\n                              Leppeistä\nsanoista noista isäni mä äänen\njyrinän kuulen jo, jo näen hänen\nvihansa välähdykset, jopa hänen\nkätensä rautakouristuksen tunnen\nja edessäni ammoittaa jo tuossa\nsylinsä avoimena hautana.\nSiihenkö tahdot minun syöksymään?\nEi, elää tahdon vielä, kunnes mulle\nelämä suotu on. Ja elämällein\ntääll' olen keisarilta turvan saanut;\ntääll' elää tahdon, tänne minä jään.\nSe muuttumaton vastauksein on.\n\nTOLSTOI.\nNäin ollen ilmoitettava, tsarevitsh,\non sulle minun, että keisari\ntäss' asiassa luovuttanut on\nnyt vallan tsaarille.\n\nALEKSEI.\n                      Siis hänelle\nvie vastaukseni!\n\nTOLSTOI.\n                 Ja tsaari mulle\nsoi vallan toimia, kuin asia\ntää vaatii.\n\nALEKSEI.\n            Minun puoleltani siis\nse harkitsemist' ensin vaatii. Toiste\nlopullisesti vastauksein annan.\n\nTOLSTOI.\nEi lykkäystä siedä tsaarin tahdon\ntäytäntöön pano.\n\nALEKSEI.\n                 Päätöksessäni\nmä pysyn myös.\n\nTOLSTOI.\n               Siis -- tää on tsaarin käsky:\nei sinutta, tsarevitsh, täältä mennä,\nsuo seurata ja vartioida sua,\nsiks kunnes vankina sa täältä viedään.\n\nAFROSINJA (heittäytyy Aleksein kaulaan).\nOi, taivas!\n\nALEKSEI (tarttuu kreivi Daunin käteen).\n            Kreivi, puolustakaa edes\nte mua! Miksi ootte vaiti, kreivi?\nMiks'ette sano, että mahdotonta\nväkisin näin on viedä mua täältä?\nEi hän, ei tsaari eikä kenkään saa\nminuhun koskea. Niin! Keisarihan\non väkivaltaa vastaan täällä turvan\nluvannut meille, Afrosinjalleni\nja lapselleni, meille kaikille.\nVai kuinka, rakas kreivi, niinhän, niinhän?\n\nDAUN.\nNiin, Teidän Korkeutenne, keisari\noli turvan suonut teille vainon tähden.\nMut onhan tsaari vakuuttanut nyt,\nett'ei oo Teille pahaa tapahtuva,\njos palajatte takaisin. Näin ollen\nmun haltitsijain vihaa synnyttää\nvälill' ei tsaarin tahdo, pojallensa\nkun sovintoa, armoa hän tarjoo.\nSiis teidän itsenne on välinne\nisänne kanssa ratkaistava vain.\n\nTOLSTOI.\nOtollinen on hetki nyt, tsarevitsh.\nSinulle tsaari armon tarjoo, vaikka\nsun liittolaistes murhan-aikeet ilmi\novatkin tulleet. Armon sittenkin\nhän tarjoo, vaikka lupauksillasi\nsä hänet petit sekä loukkasit\npaollas maasta pois. Ja jos nyt palaat,\nrankaisematta sinut jättää hän;\njos et, niin ainiaaksi sinut kiroo\nja kavaltajaks julistaa. Ja silloin\nsä tiedä, ett'ei käyttämättä jätä\nhän mitään keinoja sua vangitakseen.\nNiin, asevoimin sinut täältä noutaa.\nOn sotajoukot sitä varten valmiit,\nItaliahan tsaari itse saapuu.\nValitse siis, mi sulle suotuisampi!\n\nAFROSINJA (Alekseille).\nSiis kaikk' on ilmi!\n\nALEKSEI.\n                     Afrosinjushkani!\nSun neuvos?\n\nAFROSINJA.\n            Armon kerran jos suo tsaari,\nniin palaa, palatkaamme tietysti!\nMut yhdessä, -- ei muuten!\n\nALEKSEI.\n                           Kultaseni!\nEi muuten! -- -- Hyvä. No. Me suostumme\nMut niin, ett' yhdessä me saamme olla,\nma, Afrosinjani ja lapsein, kaikki.\nVain sillä ehdolla. Muut' emme pyydä,\nkuin että saamme kaikki yhdessä\nasua maalla jossakin ja että\nei meitä eroiteta koskaan, koskaan.\n\nTOLSTOI.\nSe seikka tsaarin ratkaistava on,\nei mun. Ja käsky sitä paitsi mulla\ntsarevitshin vain kanss' on neuvotella\ntääll', -- eikä muiden.\n    (Afrosinjalle).\n                        Siksi aikaa siis\nsun, Afrosinja, pyydän poistumaan.\n\nAFROSINJA (toivottomana Tolstoille).\nEroittaa meitä tahdotteko? Oi!\nSit' elkää tehkö, ette tehdä saa!\n    (Alekseille.)\nSa ethän salli sitä, armahani?!\nOi, ethän, ethän?!!\n\nALEKSEI.\n                    Kultasein! En koskaan!\n    (Toistoille huutaen).\nEn koskaan! Kuuletko?! En koskaan, -- koskaan!\nMe ennen kuolemme, kuin eroamme.\n\n    (Lapsen itkua oikealta.)\n\nTOLSTOI.\nLapsenne itkee, kuulkaa!\n\nAFROSINJA.\n                         Lapsein! Niin.\nMa tulen, nupukkani. -- Hänkin huutaa,\nrukoilee, pyytää. -- -- Heti, heti, tulen! --\nSun tänne tuon, niin kaikki rukoellaan,\nmeit' ettei eroitettaisi.\n\n    (Rientää oikealle).\n\nTOLSTOI.\n                          Tsarevitsh!\nSua kreivin asuntohon pyydän nyt.\nOn siellä jatkettava tehtävämme.\n\nALEKSEI.\nTe menkää! Jäljestä me tullaan kohta,\nminä ja perheeni, -- kaikk' yhdessä.\n\n    (Aikoo mennä oikealle).\n\nTOLSTOI (asettuen oven eteen).\nSun edeltä on mentävä. Me muista\npidämme huolen sitte.\n\n    (Lyö kämmeniinsä. Vasemmalta astuu sisään neljä\n    sotamiestä, joista kaksi asettuu kummallekin\n    puolen ovea.)\n\nALEKSEI (hämmästyen).\n                      Mitä tämä?!\nSiis kuitenkin?\n\nTOLSTOI (osoittaen vasemmalle).\n                Tsarevitsh, minä pyydän!\nOn käsky minun täytettävä: teidän\non erottava naisestanne heti!\n\nALEKSEI.\nNyt täysi kärsimysteni on malja.\nSiis kuollakaan ei yhdess' ole suotu!\n\n    (Purskahtaa itkuun ja peittää kasvonsa käsiinsä.)\n\nJumala! Miksi minut ylönannoit?!\n\n    (Menee hoiperrellen vasemmalle. Kaksi sotamiestä seuraa.\n    Kaksi jää edelleen oven viereen vartioimaan).\n\nTOLSTOI.\nMä kiitän, kreivi! Selviytyvän näin\nnäkyvät hallitsijoittemme välit.\n\n    (Menee myös vasemmalle.)\n\nDAUN (seuraa).\n\nKIKIN (syöksyy kotvasen kuluttua terassin kautta sisään\nRjumjantsovin ja kahden sotamiehen takaa ajamana).\nTsarevitsh, paetkaa! Miss' on tsarevitsh?!\n\nRJUMJANTSOV (sotamiehille).\nVangitkaa hänet!\n\n    (Rjumjantsov ja sotamiehet käyvät Kikinin kimppuun,\n    joka iskee Rjumjantsovia tikarilla).\n\nKIKIN.\n                 Tuoss' on sulle, konna!\n\nRJUMJANTSOV.\nÄh! -- - -- Käsivarteen onneks' osuit, roisto!\n\n    (Tikari putoaa Kikinin kädestä ja hän vangitaan.)\n\nAFROSINJA (lapsi käsivarrellaan on syössyt sisään huoneeseen.)\nRukoillaan kaikki yhdessä. -- -- -- Oi! Taivas!\nHaa! Missä?! Missä on tsarevitsh, missä?!\n\nKIKIN.\nTää kavallust' on. Petetyt me oomme.\n\nAFROSINJA (aikoo juosta vasemmalle.)\nMe tullaan, isä, tullaan yhdessä -- --\n\n    (Sotamiehet estävät häntä).\n\nRJUMJANTSOV.\nNimessä tsaarin pidätän mä teidät.\nTsarevitsh itse vangittu jo on.\n\nAFROSINJA (kirkaisee ja vaipuu maahan oven suuhun).\n\n\n\n\nViides näytös.\n\n\nX kuvaelma.\n\n    Suuri audienssisali Kremlin linnassa Moskovassa, Oikealla\n    valtaistuin. Perällä kahden sotamiehen vartioima ovi.\n    Vasemmalla sisäänkäytäväovi, jonka suussa seisoskelee\n    hovipalvelijoita.\n\nENSIMÄINEN HOVIPALVELIJA.\nTänään, näköjään, tsarevitsh tsaarin eteen tuodaan?\n\nTOINEN. Sitävartenhan ne tänne kokoontuvat.\n\nKOLMAS. Saas nähdä, joko tuomiokin lankeaa?\n\nTOINEN. Eiköhän. Toissapäivänä hän myöhään illalla Moskovaan tuotiin.\nEilen aamulla varhain kuuluu jo olleen salainen neuvottelu tsaarin\nluona ja heti senjälkeen annettiin käsky järjestää täksi päiväksi tämä\nsuuri audienssisali.\n\nENSIMÄINEN. Varmaanpa se luostariin lähetettäväksi, tsarevitsh,\ntuomitaan, jonne jo ennen itsekin aikoi, vaikka ei silloin mennyt.\n\nKOLMAS. Ell'ei armahdeta.\n\nTOINEN. Jopa! Tuollahan tuo vielä, kaikkien nähtävänä, \"Punaisella\ntorilla\" riippuu tsarevitshin ystävän Kikinin ruumis teilillä ja pää\nriu'un nenässä.\n\nENSIMÄINEN. Niin, niin. Voi kauhua! Oikein kamalalta tuntui siitä ohi\nkulkea.\n\nKOLMAS. Eilen oli vielä ollut hengissä. Kovissa tuskissa oli kitunut.\n\nTOINEN. Niin oli, kun tsaari siitä sivu ajoi. Armoa oli rukoillut.\nSilloin tsaari käski lyödä häneltä pään poikki ja nostaa seipään\nnenään.\n\nKOLMAS. Monta kertaa, kuulen ma, oli häntä, ennenkuin teloitettiin,\nkidutuskammiossa kaakkiin vedetty ja piiskattu.\n\nENSIMÄINEN. Kun ei, raukka, ennen tunnustanut.\n\nTOINEN. Vähäkös niitä on sillä lailla tutkittu, jopa pahemminkin.\nGljebovia oli kidutettu kuumalla raudalla ja tulisilla hiilillä; kolme\npäivää riippui sidottuna terävillä nauloilla varustettuun lautaan;\nsitte seipääseen pistettiin eikä tunnustanut kuitenkaan. Ja siihen\nkuoli.\n\nENSIMÄINEN. Hyi! En minä kestäisi. Kuolisin paikalla.\n\nTOINEN. Vaan kun ei anneta heti kuolla. Se on jo armoa, kun pää oitis\npoikki lyödään.\n\nKOLMAS. Niin kai se on. Tsarevitshin kamaripalvelija Ivan kuuluu ensin\nmestatun ja sitte vasta oli pää pantu seipääseen ja ruumis teilille.\n\nENSIMÄINEN. Entäs ne muut liittolaiset? Kuinkas heidän on käynyt?\n\nTOINEN. Yhdeksän kaikkiaan on heistä jo mestattu. Ruhtinas Stsherbati\noli myöskin ensin tuomittu mestattavaksi, mutta sitte oli tullut käsky,\nettä hän on piiskalla rangaistava; sitte reväistiin häneltä kieli\nsuusta, sieraimet leikattiin pois ja vihdoin karkoitettiin hän\nPustooseroon. Semeon Naryshkin lähetettiin kaukaisimmalle maatilalleen,\njosta ei saa koskaan minnekään matkustaa. Ruhtinas Vasili Dolgoruki\ntaas on alennettu kenraaliluutnantista everstiksi ja ajettu\nSoli-Kamskajaan. Mikä sitte Siperiaan, mikä minnekin viety. Nikifor\nVjasemski yksin vain sai rankaisematta lähteä Arkangelskiin.\n\nENSIMÄINEN. No, mutta entäs se tsarevitshin nainen, Afrosinja?\n\nKOLMAS. Niin. Sitähän ei täällä lainkaan ole tutkittu.\n\nTOINEN. Se onkin ainoa, jota tsaari kuuluu säälineen. Linnaan sanovat\nulkomaalta suorastaan viedyn Pietariin.\n\nENSIMÄINEN. Vähiten lienee ollut syyllinen?\n\nKOLMAS. Tai eniten ehkä tunnustanut?\n\nTOINEN. Ehkäpä onkin. Toiset sitäpaitsi hokevat hänen raskaana olevan.\nLiekö sitte totta vai ei, -- sitä en osaa sanoa. -- Hss! Tuossapa jo\nalkavat tullakin.\n\n    (Saliin tulee ja asettuu ryhmiin hovikkoja, ministereitä,\n    senaattoreita, hengellisiä ja muita ylhäisiä. Lopulta astuu\n    sisään tsaari ja hänen vieressään Katarina. Jälessä seuraavat\n    ruhtinas Menshikov, varakansleri paroni Shafirov, sotamarski\n    Sheremetjev, salaneuvos Tolstoi ja eversti Rjumjantsov, jotka\n    asettuvat valtaistuimen läheisyyteen, tsaarin istuuduttua\n    siihen. Vasemmalle puolen valtaistuinta on Katarinalle\n    varattu toinen istuin).\n\nTSAARI.\nTsarevitsh eteheni tuotakoon!\n\n    (Perällä oleva ovi avataan ja yleisön väliin muodostuneen\n    kujan läpitse tulee Aleksei, ilman miekkaa. Alekseita,\n    pitäen hänen miekkaansa kädessään, seuraa Bahmeotov.)\n\nTSAARI.\nMiekkansa!\n\nBAHMEOTOV (ojentaa, polvistuen, tsarevitshin miekan tsaarille, joka\nantaa sen Menshikoville).\n\nTSAARI.\n          Uskolliset alamaisein\nkaikk' kyllä hyvin tietävät, kuink' olen\nalati suurta huolta pitänyt\nvanhimman poikain kasvatuksesta\njo nuoruudestaan aikaisimmast' asti.\nMun hartahin on toiveheni ollut,\nhänestä että kerran oisi noussut\nminulle kelvollinen perillinen\nja rakkaan maani valtaistuimelle\nsen arvoinen myös hallitsija. Kaikki\nmun uskolliset alamaiseni\njo senkin tietävät, kuink' ollut turhaa\non, valitettavasti, tämä huoli\nhänestä, kuinka isänsä hän vaivat\non palkinnut ja minkä häpeän\nhän tuottanut on itsellensä, mulle\nja koko valtakunnalleni silmäin\nedessä kaiken maailman. Kun ensin\npilannut oli elämänsä aivan\nparissa tyhmäin, kunnottomain, raakain\nhän ihmisten, niin tahtoani vastaan\nnous' sitten röyhkeästi taisteluun\nja vainoani, muka, välttääksensä\npakeni maasta Rooman keisarin,\nlankonsa luokse, etsein hältä turvaa\nitselleen sekä aatalleen, jonk' otti\njo puolisonsa eläessä. Kauan,\nhäväisten minua ja tahraten\nmun nimeäni, piiloitellen siellä\nhän oleskeli, kunnes vihdoin pitkäin\nhän niskoittelemisten jälkeen nyt\non kiinni saatu, jälleen kotiin tuotu.\nJa vihdoinkin hän tässä silmieni\nedessä seisoo nyt. -- Mä kysyn sulta:\nsanoa voitko mitään puolustaakses?\nmill' a'ot puhdistaida?\n\nALEKSEI.\n                        Isä -- tsaari!\nMa olen syyllinen sun edessäsi;\nsen tunnustan. Mut anteeks' antaa oothan\njo luvannut.\n\n    (Lankeaa polvilleen.)\n\nTSAARI.\n             Siis mitä pyydät multa?\n\nALEKSEI.\nElämää, armoa, mun isäin, tsaari!\n\nTSAARI.\nNous' ylös! Armon sinulle mä suon,\njos, mitään salaamatta, ilmaiset\nminulle kaikki ja jos oikeudestas\nperintöön luovut.\n\nALEKSEI (nousten ylös.)\n                  Suostun siihen kyllä.\n\nTSAARI.\nLupaus valallinen annettava\nsun on. Se täss' on valmis. Varakansler'\nShafirov, lue se!\n\nPARONI SHAFIROV (astuu esille ja lukee). \"Minä allamainittu lupaan\npyhän Evankeliumin edessä, että koska minulta, rikokseni tähden isäni\nja tsaarin, hänen majesteettinsa, edessä, on riistetty perintöoikeuteni\nVenäjän valtaistuimeen, niin minä sen tähden, syyllisyyteni ja\narvottomuuteni vuoksi, sen oikeaksi tunnustan, ja lupaan ja vannon\nKaikkivaltiaan, Pyhässä kolminaisuudessa ylistetyn Jumalan ja hänen\ntuomionsa kautta, että tätä isäni tahtoa kaikessa tottelen ja etten\nsitä perintöoikeutta koskaan minäkään aikana tavoittele ja pyydä enkä\nsitä milläkään tekosyyllä vastaan ota. Ja oikeaksi perilliseksi\ntunnustan minä veljeni tsarevitsh Pietari Petrovitshin. Vakuudeksi\nsuutelen minä pyhää ristiä ja allekirjoitan nimeni omakätisesti.\"\n\nTSAARI (Alekseille).\nJa kirkossa nyt juhlallisest' on\nsun luovuttava oikeudestasi\nvaltaistuimeen ja valallinen tämä\nlupaus allekirjoitettava.\n    (Menshikoville.)\nSen jälkeen ruhtinas, on manifesti\njulaistava, ett' toinen poikani,\njok' aviosta rakkaan Katarinan\nkanss' syntynyt on, -- Pietari Petrovitsh --\non valtakunnan perillinen nyt.\nMenkäämme siis!\n\nALEKSEI.\n                Viel' yksi pyyntöni\nsa isä-tsaari, kuule!\n\nTSAARI.\n                      Mikä on se?\n\nALEKSEI.\nRukoilen, tsaari, sinua ja sua\nmyös, tsaaritar: mun suokaa Afrosinja\naviovaimokseni ottaa. Yhden\nhän lapseni on äiti jo ja toista\nviel' alla sydämensä kantaa. Isä!\nVapauta vankeudesta hänet nyt\nja syyttömästä häpeästään myöskin,\nmun sallimalla hänet naida. Se\nmun ainoa on, hartain pyyntöni.\n\nTSAARI.\nSa mahdotonta pyydät. Linnassa\non hänen vielä istuttava, kunnes\nvoi hänen kanssaan alkaa tutkinto\nosallisuudestansa rikokseesi.\n\nALEKSEI.\nHän syytön aivan on, -- mua usko, isä! --\njoll'et vain sitä rikoksena pidä,\nhän että mua rakastaa, kuin minä\nmyös häntä. Se on syynsä.\n\nTSAARI.\n                          Rikokseen\non häpeällisehen rakkautenne\ntuo teidät vienyt. Häpeällinen\nsekin on rikos siis.\n\nALEKSEI.\n                     Ei pahempi\nsinunkaan tekoasi, isä, kun\nmun äitin' hylkäsit ja Katarina\nSkavronskajan teit lemmitykses' ensin\nja sitte puolisokses' otit.\n\nTSAARI (kalveten).\n                             Mitä?!\nVait, kunnoton! Kuink' uskallatkaan sinä?!\nSa unhotat, ett' itsevaltiaan\nedessä tsaarin tässä seisot nyt!\n\nALEKSEI (yhä innostuen).\nViimeisen kerran ehkä. Siksi tahdon\nsinulle kaikki lausua. Sä syytät\nminua, isä-tsaari, siitä, että\nnäin olen huono, rikoksellinen,\nsinua vastaan että noussut olen\nja hyvät aikees häväissyt. Niin olkoon!\nVaan en näin huonoks' ole syntynyt, --\nsemmoiseks' olen minä kasvatettu.\nVäkisin tahdottu on toisellainen\nminusta tehdä, kuin miks' olin luotu.\nEi rakkaudella koskaan kohdeltu\nminua ole. Aina kiellettynä\nvähinkin oma tahto mult' on ollut.\nJa oman äidin hellyytt' ollen vailla,\nkokea emintimän lemmettyyttä\noon kylliks' saanut. Kelvottomiin käsiin\nma kasvatettavaksi annettiin\nja -- kelvottomaks' kasvatettavaksi.\nSe oli tarkoituskin. Semmoiseksi\nma olin saatavakin. Toisten tiellä\nma olin, siksi sitä tietä minut\ntahdottiin tieltä pois. Sun aikees', isä,\non ehkä hyvät olleet, mutta toiset\non olleet tsaarittaren halut, toiveet\nja suosikkisi Menshikovin pyyteet.\nHe sua aina yllyttäneet ovat\nminua vastaan.\n\nKATARINA.\n               Raukka enää tiedä\nei mitä haastaakaan!\n\nALEKSEI.\n                     Ja minkätähden?!\nVain vallanhimostaan. Sun sijallesi\nhalunnut aina ruhtinas on päästä.\nVaan toivonsa se tyhjiin silloin raukes,\nkun sulle pojan antoi tsaaritar.\nJa hänen\n    (luo katseen Katarinaan)\n         kunniansa himo tänään\nnyt tyytyväisnä riemujuhlaa viettää.\n\nMENSHIKOV.\nHillitse, suuri tsaari, raivoansa!\n\nTSAARI.\nMa oonko kaikki kuullut jo vai vielä\nsinulla jotakin on lisättävää?\n\nALEKSEI.\nMinua syytät, tsaari, siitä, että\nsinua vastaan noussut olen sekä\nkapinaan muita yllyttänyt myöskin.\nVaan valtaahan en himonnut ma koskaan,\nen koskaan valtaan pyrkinyt. Päinvastoin\nsit' olen aina kammoksunut, sillä\nmit' olen valtaa omin silmin nähnyt,\nse aina vain on väkivaltaa ollut.\nSiks' olen sitä hylkinyt ja lemmen\npaennut leppoisien siipein turviin.\nNiin, toisen valta avionikin\nminulle valmisti. Siin' onneton\nma olin. Silloin löysin yhden, -- yhden\njota ma rakastan ja joka mua\nmyös rakastaa. Sen yhden luona vain\nma elämäni onnen löysin. Mutta\nnyt senkin onnen tahdot multa riistää.\nSen yhden kanssa elää tahdoin vain,\nvain elää, mutta senkin rukouksein,\nsen ainoani, isä-tsaari, hylkäät.\n\n    (Polvistuu, heltyen kyyneleihin.)\n\nKATARINA (liikutettuna).\nRukoilen hänen puolestansa, tsaari,\nsuo hänen Afrosinja naida! Eihän\nnyt enää siihen estettä voi olla.\n\nMENSHIKOV.\nOn, suuri tsaari, este vieläkin.\nSe pyyntönsä on mahdotonta täyttää.\nEversti Bahmeotov Susdalista\nkäsiinsä juuri on tsarevitshin\nsalaisen kirjeenvaihdon saanut. Siitä\nkäy selvin sanoin ilmi, että tahtoi\ntsarevitsh kotiin palata ja omiin\nkäsiinsä, liittolaistens' avulla,\ntääll' ottaa vallan. Siis päinvastoin aivan,\nkuin mitä itsestänsä taannoin tässä\nvakuutti sinun edessäsi, tsaari.\nHänelle jalomielisesti armon\nsoit, suuri tsaari, vaan nyt tämän tähden\nuus tutkinto on hänen kanssaan tarpeen.\nKas, tässä todistus!\n    (Antaa tsaarille paperin.)\n                     Myös mua syytti\nhän äsken, että sinun sijallesi\nma, suuri tsaari, muka pyrin päästä --\njost' ei oo hällä yhtään todistetta --\nvaan tässä näet omin silmin, että\nse toivo -- kiitos taivaan, turha vain! --\nol' hänen omansa, ei minun lain.\n\nTSAARI.\nPetosta vielä siis ja kavaluutta! --\nUus tutkinto on toimeenpantava\nja oitis! Kaikki, kaikki selville\non saatava! Ei jälkeäkään enää\noo tuosta joukkiosta jätettävä!\nSen sopukat on etsittävät vielä,\nesille kaikki kaivettavat tyystin\nja joka kynsi pinnalta on maan\npois pyyhittävä iäksi! Ja sinä,\nkatala Judas, sinut lähetän\nma linnaan Pietar'-Paavalin nyt täältä.\nSiell' Afrosinjasi jo istuu. Siellä,\nsisällä samain seinäin, sinäkin\nsaat tekojasi mietiskellä, kunnes\nsun tuomiosi lankee.\n\nALEKSEI.\n                     Omat tekos\nminussa itse, suuri tsaari, nyt\nsä tuomitsit.\n\nTSAARI.\n              Pois silmistäni, pois!\n\nALEKSEI (viedään pois).\n\nBAHMEOTOV (seuraa).\n\nTSAARI.\nHuomenna itse Pietariin jo muutan.\nYlioikeuston siellä asetan.\nSe tätä asiata tutkikoon!\nSe langettakoon poikan' tuomion!\n\n    (Tarjoo kätensä Katarinalle ja poistuu muiden seuraamana.)\n\n\nXI kuvaelma.\n\n    Tsarevitshin vankila Pietari-Paavalin linnassa. Vasemmalla\n    kidutuskammio. Perällä sisäänkäytävä. Oikealla vuode.\n\nALEKSEI (makaa vuoteessa. Kuuluu avainten kalinata ovea avattaessa. Hän\nkohottaa yht'äkkiä päätänsä ja kuroitakse kuuntelemaan, pidellen\nsuonenvedontapaisesti kiinni vuoteen laidasta. Kauhun ilme kuvastaa\nhänen kalpeista, kuihtuneista kasvoistansa).\n\nBAHMEOTOV (tulee).\n\nALEKSEI (hypähtää istualleen vuoteessaan).\nKiduttamaanko tulet mua jälleen?\nSekö on käsky taaskin?\n\nBAHMEOTOV.\n                       Kohta saat\nsen kuulla.\n\nALEKSEI.\n            Johan olen sanonut\nma kaikki, mitä tiedän, tunnustanut\njo kaikki olen, kaikkiin kysymyksiin\njo vastannut. En enää muista mitään,\nvaikk' yksinäni pääni halki täällä\noon miettinyt.\n\nBAHMEOTOV (osoittaen kidutuskammioon päin).\n               Vaan tuolla kuitenkin\njotakin aina lisää johtuu mieleen.\n\nALEKSEI.\nJumala! Vieläkö siis sittenkin?\n\nSHAFIROV, TOLSTOI, RJUMJANTSOV ja LÄÄKÄRI (tulevat).\n\nALEKSEI (nousten vuoteeltaan).\nRukoilen teitä, -- kuulkaa! Älkää enää\nminua kiduttamaan käskekö!\nEn jaksa minä enää. Säälikää!\nMä pyydän: säälikää jo!\n\nSHAFIROV.\n                        Rauhoitu!\nEi kiduteta sua enää.\n\nALEKSEI.\n                      Onko\nsiis tsaari tulla luvannut? Hän täyttää\nsiis pyyntöni, ett' tänne saapuu vielä?\n\nSHAFIROV.\nArmossaan on hän luvannut sen täyttää.\n\nTOLSTOI.\nVaan meillä toimena on sitä paitsi\nsun tietohosi saattaa tuomio,\nmin langettanut tsaarin asettama\non ylioikeusto.\n\nALEKSEI.\n                Taivaan kiitos!\nVihdoinkin loppuu kärsimykseni.\n\nTOLSTOI.\nOn ilmi tullut tutkinnossa, että\nhallitsijaasi -- tsaaria -- sa vastaan\nyritetyllä salaliitolla\noot valtaistuintansa tavoitellut,\nhänelle kuolemata toivonut\nja uskottomain alamaisten ynnä\nalhaisen rahvaan suosiohon olet\nvedonnut sekä vieraan valtakunnan\nhallitsijan ja sotajoukkojen\napuhun turvannut. Sen takia\nja koska hankkeesi ja liittolaises\nsalannut olet viimeisehen asti, --\nsittenkin vaikka juhlallisest' olit\nluvannut kaikki oitis ilmiantaa, --\nnäin voidaksesi ajan sopivan\nja tilaisuuden tullen toteuttaa\ntuon inhan aikees tsaariasi vastaan,\nniin ylioikeusto nyt on sinut\ntuominnut rikoksistas -- kuolemaan.\n\nALEKSEI (tarttuu molemmin käsin päähänsä, horjahtaa ja on kaatua).\n\nSHAFIROV ja LÄÄKÄRI (tukevat häntä ja auttavat häntä vuoteeseen).\n\nALEKSEI.\nSiis kuolla -- -- kuolla! -- -- Niin! Niin, tule, kuolo!\nSua kauan, kauan olen kaivannut.\nVie tuskat! -- Rauha suo! -- Se iäks tuo!\n\nSHAFIROV.\nMitenkä tuomio on täytettävä,\non tsaarin ratkaistavaks jätetty.\nHänestä vielä kaikki riippuu.\n\nLÄÄKÄRI (joka sillä välin on tarkastanut Aleksein tilaa, Tolstoille).\n                              Oitis\ntsaarille vietävä on sana, että\ntsarevitsh jo on kovin heikko.\n\nTOLSTOI.\n                               Hyvä!\nMä lähden!\n\n    (Menee.)\n\nLÄÄKÄRI (Alekseille).\n           Niin, tsarevitsh, levätkää!\nOn rauha täydellinen teille juuri\nnyt tarpeen.\n    (Muille puoliääneen.)\n             Valmistamaan lääkettä\nmä lähden. Siksi aikaa pyydän teitä\nma sairaan luokse jäämään.\n\n    (Menee.)\n\nALEKSEI (ikäänkuin houraillen).\n                           Lääkettä?!\nMiks lääkettä nyt enää? Rauha mulle\n-- se totta on -- ja rauha ikuinen\non tarpeen. Kuollahan mun täytyy? Niinhän?\nSiis antakaa mun kuollakin! Vai ei?\nMun vielä elää täytyy? Tiedän, tiedän.\nTää ilonäytelmä ei ole aivan\nlopussa vielä. Katso: uhriteuras\nei ole kuollut vielä! Kas, se elää!\nSen tautta mestattavaks vietävä\nse on. Kas, tuossa pää jo lyödään poikki!\nSe tsaarin käsky on! Se tsaarin käsky! --\nNyt verisenä tuossa vierähti\nse jalkojenne juureen! Nyt sen ruumis\nviimeisen kerran nytkähti! -- Hss! Kuulkaa! --\nEttekö kuule? Tuolla kolkutetaan!\nNiin, siellä rakennetaan lavaa -- siellä\nnyt rakennetaan lavaa... mulle, mulle...\n\n    (Hyrskähtää itkuun.)\n\nSHAFIROV.\nTsarevitsh, rauhoitu! Sa hourailet!\nKäsissä tsaarin elämäs' on vielä.\nRukoile armahdusta häneltä!\nHän kohta luokses' saapuu.\n\nALEKSEI (hetkisen kuluttua tyynemmin).\n                           Jumalan\nkäsissä elämäni nyt on. Sieluin\nHänelle kohta heitän. Armoa\nrukoilen Hältä yksin. -- Käskekää\nmun luokseni nyt rippi-isä Jakov!\n\nSHAFIROV.\nHän ammoin on jo pyytänyt\nsinulle pitkää ikää toivottamaan.\n\nALEKSEI (tehden ristinmerkin).\nHänelle taivaan rauha! Kuollut siis\njo ennen minua? Siis mestattu?! -- --\n    (Vilkkaammin)\nJa Afrosinja? Entäs hän? Hän myös\njo, vai...?\n\nSHAFIROV.\n            On tsaari armahtanut hänet!\nEi syytä häntä vastaan tavattu.\nPäinvastoin kehoittanut sua oli\nItaliasta kotiin palaamaan.\n\nALEKSEI (hellästi).\nNiin, Afrosinjushkani! Syytön on hän.\nSanoinhan sen. Ei pahaa kellekään\nvähintäkään hän koskaan ole suonut,\nei koskaan tehnyt. Hänen hyvyydestään\nja rakkaudestaan näin onkin taivas\nnyt häntä palkinnut. Ja palkitkoon\nviel' edespäinkin, sillä paljon, paljon\nminua, kurjaa, on hän rakastanut.\n\n    Tsaari, Menshikov, Tolstoi ja lääkäri (tulevat.\n    Viimeksimainitulla on hopeainen kansiniekka\n    lasi kädessä).\n\nTSAARI.\nSa olet heikko, sairas? Minut luokses\nviel' olet pyytänyt?\n\nALEKSEI.\n                     Niin, isä-tsaari,\nja kiitos, että tulit.\n\n    (Nousee ylös vuoteestaan.)\n\nTSAARI.\n                       Makaa! Makaa!\n\nALEKSEI.\nEi, anna, anna...\n    (Vaipuu maahan ja syleilee tsaarin jalkoja.)\n                  Sua kiittää tahdoin\nma kaikesta, mit' olet mulle tehnyt,\nja sulta pyytää anteeks kaikesta,\nmit' olen minä sulle tehnyt. -- Niin,\nma olen sairas, kovin heikko. Kohta\njo kuolen. Minun täytyy kuolla. Kuolla\nma tahdonkin. Ma olen syyllinen\nedessä Jumalan ja sinun eessäs.\nSen tunnustan, ja tiedän, että Hän,\nIsäni taivaassa, kyll' anteeks' antaa\nja armahtaa, vaikk'en sit' ansaitsekaan.\nMut sinä, isä, annatko myös sinä\nminulle rikokseni kaikki anteeks?\nVoin sitte kuolla rauhassa... jos annat?\nAnnathan, isä? Sano!\n\nTSAARI (pyyhkien kyyneleitään).\n                     Nouse! Nouse!\n\nALEKSEI.\nJa vielä sua, isä, kiittää tahdoin,\nett' Afrosinjan olet armahtanut.\nMä hänt' en enää nähdä saa. Suo viedä\nhänelle viime tervehdykseni,\njäähyväiseni viimeinen ja kiitos\nsydämein hellin. Hän, mun elämäni\njolean juoksun säde suloisin,\neläköön onnellisna aina, aina!\n\nTSAARI (Rjumjantsoville).\nOn Afrosinja tänne laskettava.\n\nRJUMJANTSOV (menee).\n\nTSAARI (Alekseille).\nSuon sulle armon hänet vielä nähdä.\n\nALEKSEI (suudellen isänsä kättä).\nOi, isä, isä!\n\n    (Hän vaipuu maahan ja nostetaan uudelleen vuoteeseensa.)\n\nLÄÄKÄRI.\n              Itse suvaitsette\nnyt, Teidän Majesteettinnekin, nähdä,\nkuink' on hän heikko. Mielenliikutus\nsai hänet tainnoksiin jo.\n    (Puoliääneen.)\n                          Tarpeeton\njo lienee hälle tämä lääkekin?\n\nTSAARI.\nNiin, jättäkäämme hänet rauhaan! -- Hän\nennemmin luonnollisen kuolon kuolkoon!\n\n    (Menee.)\n\nTOLSTOI seuraa.\n\nMENSHIKOV (ottaa lääkäriltä lasin ja antaa sen Bahmeotoville).\nSa huomaa tarkkaan tsaarin käsky: hän\nennemmin luonnollisen kuolon kuolkoon!\n\nBAHMEOTOV.\nKäsitän, ruhtinas!\n\nMENSHIKOV ja LÄÄKÄRI (menevät).\n\nBAHMEOTOV.\n                   Ei kovin paljon\nkuluva ole siihen aikaa.\n\nALEKSEI (tointuu).\n                         Kiitos!\nNyt olen tyytyväinen. Nyt oon valmis.\nSaan hänet nähdä... vielä nähdä ja --\n\nBAHMEOTOV.\nTsarevitsh, toivuit jo? Kas tässä juoma\nsinulle virkistävä. Lääkäri\nsen käski sulle, herättyäs, antaa.\n\nALEKSEI (kohottaen päätään).\nKaikk' ovat poissa jo?\n\nBAHMEOTOV.\n                       Niin. Ota, -- juo!\n\nALEKSEI (ottaa lasin käsiinsä ja aikoo juoda, vaan katseltuaan\nBahmeotovin silmiin, antaa hänelle sen takaisin).\nEn tahdo, en. On kuihtunut jo kuiviin\neloni neste. Sit' ei mikään lääke\nvirittää voi.\n\nBAHMEOTOV.\n              Sun täytyy. Se on käsky.\n\nAFROSINJA (ilmestyy ovelle ja jää jännityksellä kuuntelemaan).\n\nBAHMEOTOV (kuiskaten).\nSun täytyy, sillä minun käsissäni\nsa olet nyt. Ja minun käsistäni\nsun täytyy tämä juoma ottaa. Sinä\nminulta riistit elämäni kerran,\nsinulta vien nyt minä saman verran,\njuo!\n\nALEKSEI (kauhistuen).\n     Auttakaa!\n\nBAHMEOTOV (pannen lasin pöydälle).\nHaa! Huudat, kurja?! Kuole\nnyt sitte noin!\n\n    (Ottaa Aleksein päänalasen, jolla tukehuttaa hänet kuoliaaksi).\n\nAFROSINJA (syöksähtää sisälle).\n                Voi, taivas! Jumala!\nApuhun, apuun!\n\nBAHMEOTOV (avosylin häntä vastaan).\n               Afrosinja! -- Vapaa!\nNyt olet vapaa!\n\nAFROSINJA (sysäten hänet luotaan ja juosten vuoteen luo).\nKuollut! -- -- Kuollut! -- -- Haa!\nMit' olet tehnyt?! Sinä, konna, sinä\nsiis tapoit hänet!\n\nBAHMEOTOV.\n                   Käskyn täytin minä.\nSun tähtes tein sen, Afrosinja.\n\nAFROSINJA (sieppaa pöydältä lasin ja juo).\n\nBAHMEOTOV.\n                                Taivas!\nSä mitä teet? -- Nyt myrkkyä sä joit.\n\nAFROSINJA.\nOh turhat ilkitekos, turhat vaivas.\nOmakses ota minut nyt, jos voit! --\nJo tulen, jo, tsarevitsh! Elämässä\nain' olit mun, -- sua jätä kuoloss' en.\n\n    (Heittäytyy Aleksein ruumiin poikki.)\n\nBAHMEOTOV.\nNyt tekemist' ei mitään mulla tässä.\nOn tieto vietävä vain tsaarillen.\n\n    Loppu.\n\nPunkaharjulla, kesällä v. 1901.\n\n\n\n"]