[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fNrL7sDLlbKI_PuJ9yVIc_-EpiEgiEiujaeS7Bp8sC7A":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":11,"gutenbergSubjects":20,"gutenbergCategories":21,"gutenbergSummary":11,"gutenbergTranslators":22,"gutenbergDownloadCount":11,"aiDescription":23,"preamble":24,"content":25},1083,"Mystiikan ihmemaailma","Kauppala, Jalmari",1883,1933,"1083-kauppala-jalmari-mystiikan-ihmemaailma","1083__Kauppala_Jalmari__Mystiikan_ihmemaailma",null,"tietokirja",[],[],"fi",1929,65276,440349,true,[],[],[],"Teos tarkastelee kristillistä mystiikkaa ja sen historiallisia muotoja keskiajan hurskauselämästä alkaen. Se sisältää elämäkerrallisia kuvauksia ja tekstinäytteitä tunnetuilta mystikoilta, kuten Pyhältä Birgitalta ja Tuomas Kempiläiseltä, sekä pohtii mystiikan merkitystä suomalaisessa herätyskristillisyydessä.","Jalmari Kauppalan 'Mystiikan ihmemaailma' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1083. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen\nk.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","MYSTIIKAN IHMEMAAILMA\n\nKirj.\n\nJalmari Kauppala\n\n\n\nWSOY, Porvoo, 1929.\n\n\n\n\n\n\n    Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että\n    olet salannut tämän viisailta ja ymmärtäväisiltä ja\n    ilmoittanut sen lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä\n    näin on näkynyt hyväksi sinulle.\n\n        ET SPIRITVS ET SPONSA DICVNT: VENI.\n        ET QVI AVDIT, DICAT: VENI.\n        ET QVI SITIT, VENIAT:\n        QVI VVLT ACCIPIAT AQVAM VITAE GRATIS!\n\n\n\nSISÄLLYS.\n\n ALKUSANA.\n JOHDANTO:\n   1. Keskiajan hurskauselämän luonteenomaisia piirteitä.\n   2. Mystiikka ja uskonto.\n   3. Protestanttisuus ja mystiikka.\n HILDEGARD BINGENILÄINEN.\n KRISTIINA STUMBELENILAINEN.\n MECHTILD MAGDEBURGILAINEN.\n GERTRUD HELFTALAINEN.\n PYHÄ BIRGITTA:\n   Birgitan syntyperä ja lapsuus.\n   Birgitta aviopuolisona ja ihmisenä.\n   Pyhillä poluilla.\n   Kutsumus ja valitseminen.\n   Ensi askeleet pyhässä kutsumuksessa.\n   Vadstenan luostarin perustaminen ja ensi vaiheet.\n   Matka Roomaan.\n   Kaarinan liittyminen Birgittaan.\n   Rooman leski.\n   Birgitan roomalaiset tuttavuudet.\n   Musta surma.\n   Birgittalais-luostarikunnan perustaminen.\n   Pyhiinvaellusmatka Palestiinaan.\n   Birgitan viime päivät ja kuolema.\n   Birgitan hurskauselämän luonne.\n   Birgitan mystiikka.\n   Birgitan ilmestykset, revelationes.\n   Birgitan suhde uskonpuhdistukseen.\n BIRGITAN ILMESTYKSIÄ:\n   Kristus ottaa Birgitan morsiamekseen ja kehoittaa häntä.\n   Kolme kysymystä morsiamelle.\n   Jeesus raivaa tietä maailman erämaassa.\n   Viinitarhanherra ja hänen viininsä.\n   Lääkäri ja kaksi vankia.\n   Soittoniekka ja hänen viulunsa.\n KOLME KUNINGASTA TUOMIOLLA:\n TUOMAS KEMPILÄINEN.\n   Henkilötietoja.\n   Neljä kirjaa Kristuksen seuraamisesta.\n   Tuomaan mystiikka.\n   Tuomaan Kristuksen seuraamisen ihanne.\n   Yleisiä neuvoja ja opetuksia.\n   Kirja Kristuksen seuraamisesta suomalaisessa asussa.\n Lähdekirjallisuus.\n\n\n\n\nALKUSANA.\n\n\nMystiikan maailma on outo ja ihmeellinen, ja moni, joka ei ole\nlähemmin perehtynyt siihen ja jolta puuttuu perustavaa laatua olevat\nmieskohtaiset mystilliset elämykset, on valmis syrjäyttämään kaiken\nyliolkaisella eleellä. Erinäisiin seikkoihin ja ilmiöihin nähden\nvoidaan tietenkin olla eri mieltä, mutta suurin piirtein katsoen\non kristillinen, nimenomaan yliluonnollinen mystiikka sellainen\nhengellisen elämän ala, että se vaatii huomiota ja että sitä on pakko\nkunnioittaa sekä ystävän että vihamiehen.\n\nMeillä suomalaisilla ei ole syytä katsella karsaasti ulkomaisia\nmystikkoja eikä niitä koskevaa kirjallisuutta, sillä yliluonnollisen\nmystiikan tuntua väreilee paljon meidän johtavissa hengellisissä\nherätysliikkeissämme, esim. laestadiolaisuudessa ja Savon\nherännäisyydessä niiden alkuaikoina, ja lisäksi on meillä kokonainen\nsarja varsin huomattavia ekstaatikkoja, kuten _Anna Rogel, Karoliina\nUtriainen_ ja _Heleena Konttinen_, mainitaksemme vain muutamia.\nJa ekstatismihan se loppujen lopuksi on yliluonnollisen mystiikan\nvarsinainen olemus. Mutta aitoperäinen ja rehevä ekstatismi on jo\nhelmi ja kalleus varsinaisten mystikkojenkin keskuudessa.\n\nTohtori Aarni Voipiolle, joka on käynyt läpi käsikirjoituksen\nja tehnyt eräitä varteenotettavia huomautuksia, on mieluisa\nvelvollisuuteni lausua parhaimmat kiitokseni.\n\nSuokoon kaiken armon ja siunauksen Jumala tämän teoksen koitua\nnimensä kunniaksi ja seurakuntansa parhaaksi. Ja olkoon\ntunnustuksemme sama kuin Lapin profeetan: \"Sinä, orjantappuroilla\nkruunattu Siionin Kuningas, Herra Jeesus Kristus, lue minulle\nainoastaan Sinun ansiosi\", jotta osaisimme oikein kilvoitella\nsen lyhyen taipaleen uskosta näkemiseen, joka yliluonnolliselle\nmystikolle on avoin todellisuus, mutta joka useimmille lukijoille\nmeistä on vielä joko suuri kysymysmerkki tahi vain tosiasia uskossa\nja toivossa.\n\nHelsingissä, joulukuulla 1928.\n\nJ. K.\n\n\n\n\nJOHDANTO.\n\n1. KESKIAJAN HURSKAUSELÄMÄN LUONTEENOMAISIA PIIRTEITÄ.\n\n\nKeskiaikaa on verrattu talviseen taivaaseen, jolla tuikkii muutamia\ntavattoman kirkkaita ja valovoimaisia tähtiä. Keskiajalle on\nominaista henkinen hämäryys, joka toisinaan tihenee suorastaan\ntukahduttavan raskaaksi ja synkäksi pimeydeksi, mutta toisinaan\nesiintyy sen armon taivaalla tähtiä, joiden valovoiman suuruus\nhämmästyttää ja joiden kauneus lumoaa.\n\nKeskiaika on hengellisen lapsuuden ja nuoruuden aikaa, suurien\naatteiden hautomisaikaa, kuten joku on sanonut. Näkyineen ja\nilmestyksineen, enkeleineen ja perkeleineen, jotka luonnollisina ja\nkeskeisinä esiintyvät sen ajan ihmisten elämässä ja käsityksissä, se\non pyhän yksinkertaisuuden aikaa.\n\nMutta meillä, sivistyksellisesti ja aineellisesti edistyneemmän ja\nvaurastuneemman ajan lapsilla, ei ole syytä eikä oikeutta katsella\nhalveksivasti ja yliolkaisesti keskiaikaa ja sen ihmisiä: eräässä\nsuhteessa he olivat henkevämpiä ja lähempänä Jumalan valtakuntaa\nkuin meidän järkeilevän ja liikakriitillisen aikamme asukkaat. Me\nemme saa unohtaa kristinuskon perustajan lausuneen: \"Minä ylistän\nSinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut tämän\nviisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmaissut sen lapsenmielisille.\nNiin, Isä, näin Sinä olet nähnyt hyväksi.\" Kristinusko on kerta\nkaikkiaan yliluonnollisen ilmestyksen uskonto, jota ei pohjaa mikään\ninhimillinen järki tahi tieto. Ja sellaisen uskonnon tosiasioiden\nedessä on turvallisempaa pitää itseään tyhmänä ja yksinkertaisena\nkuin luulotella tietävänsä jotakin ja olevansa jotakin sen Jumalan\nedessä, joka kantaa maailmankaikkeuden voimansa sanalla. Älköön siis\nmeidän rikkiviisaan aikamme ihminen hymähtäkö halveksivasti Bernhard\nClairvauxlaisen kaltaisen miehen haltioituneelle morsiusmystiikalle\ntahi Fransiskus Assisilaisen taivasta hipovalle lapsen uskolle ja\npyhälle yksinkertaisuudelle. Liikkukaamme kunnioittavasti keskiajan\njuhlallisessa temppelissä, jonka komeita kaaria kannattavat niin\nmahtavat patsaat ja jonka seiniä ja kupuja peittävät niin kauniit\nfreskot.\n\nSaadaksemme havainnollisen kuvan keskiajan omalaatuisesta\nuskonnollisesta elämästä on välttämätöntä luoda lyhyt silmäys\nsilloisten kirkollisten olojen syntyyn ja kehitykseen.\n\nKun kirkon paimenista, jotka marttyyrikirkon aikana olivat\nvainottuja henkeen ja vereen asti, Rooman valtakunnan loppuaikoina\ntuli maallisia valtaherroja ja ruhtinaita, jotka sitten Rooman\npaavin persoonassa alkoivat tavoitella suoranaista maailmanvaltaa,\nsärkyi raamatullinen seurakuntaihanne sekä periaatteessa että\nkäytännössä, ja tilalle tuli kummallinen sekoitus, joka oli puoleksi\nmaailmaa, puoleksi Jumalan valtakuntaa. Sen paimenet eivät olleet\nenää halveksitun Nasaretilaisen halveksittuja seuraajia, vaan\nmahtimiehiä, joista useimmat tavoittelivat maallista valtaa, kunniaa\nja rikkautta. Rooman vallan kukistumisen ajoilta ja sen perintönä\nkulki syvä siveellinen tapainturmelus, jota maallismielinen ja\nuseimmiten velttoa ja kevytmielistä elämää suosiva ritarilaitos ei\nkyennyt poistamaan. Näin ollen ei ole ihmeteltävää, että näissä vielä\nhyvinkin sekavissa ja raakalaishenkisissä oloissa monet syvemmät ja\njaloimmat henget vetäytyivät maailmaakaikkoavina erakkoina erämaan\nhiljaisuuteen tahi synkkien salojen yksinäisyyteen. Yksityiset erakot\nmuodostivat pian suurempia erakkoyhdyskuntia, jotka sitten ennen\npitkää järjestyivät varsinaiseksi luostarilaitokseksi, joka yhdessä\nmaailman herruuteen pyrkivän paavin vallan kanssa on keskiajan\nomalaatuisin uskonnollinen laitos. Luostarin muurien tarjoaman\nkasvihuoneen suojassa puhkesi sitten kukkaan mystiikan lilja,\nkeskiaikaisen hurskauselämän omalaatuisin ilmiö.\n\nSyvästi uskonnolliselle luonteelle tarjosi rauhallinen ja eristetty\nluostarielämä kieltämättä suuria mahdollisuuksia mieskohtaiseen\nhenkiseen rakentumiseen ja syventymiseen. Luostarien varsinaisena\ntarkoituksena oli uskonnollisen elämän vaaliminen täydellisessä\nsuojassa maailman kiusauksilta. Jos luostarin johtajana sattui\nolemaan hurskas jumalanmies tahi -nainen, niin luostarista tuli\ntodellinen kristillisen elämän ja kasvatuksen valmennuslaitos,\nvarsinkin kun kasvatit tällaisiin laitoksiin otettiin usein jo\nvarsin nuorina ja turmeltumattomina. On helppo käsittää, että\nsiellä kasvoi ehytluonteisia, kokonaisia ja läpikotaisin hurskaita\nkristittyjä, ja että he kasvattivat itsensäkieltämisen, nöyryyden ja\npalvelevan lähimmäisenrakkauden meitä järki-ihmisiä hämmästyttäviin\nmittakaavoihin asti.\n\nEi tietenkään tule erehtyä luulemaan, että kaikki luostarit ja\nluostarilaitos sellaisenaan olisivat olleet ihanteellisia. Ken\nvähänkin tuntee keskiajan historiaa, tietää, mikä tietämättömyys,\ntapainturmelus ja pohjaton ahneus vallitsi luostareissa varsinkin\nkeskiajan lopulla. Mutta nämäkään häiritsevät seikat ja epäkohdat\neivät voi muuttaa sitä tosiasiaa, että keskiajan luostarit kätkivät\nmuuriensa suojaan henkilöitä, joiden sielu oli puhdas ja tahraton.\nToisaalta taasen on huomattava, että monet näistä jaloimmista ja\nkypsyneimmistä hengistä, kuten Assisilainen köyhyyden ja nöyryyden\narmoitettu laulaja, p. Birgitta ja Katariina Sienalainen, eivät itse\nasuneet luostarissa, vaikka he muutoin olivatkin saman hurskauselämän\nlapsia.\n\nTämä hurskauselämä kehitti muotoja ja tapoja, joihin meidän tulee nyt\ntutustua.\n\nKeskiajalla rukoiltiin paljon. Paljon oli koneellisuutta, mutta\ntoisaalta emme saata kyllin syvästi ihailla sitä palvovaa ja harrasta\nhenkeä, joka uhkuu monen mystikon rukouksista. Monet tällaiset\nrukoukset samoinkuin mystillisen kirjallisuuden tuotteet yleensä ovat\nhartauskirjallisuuden helmiä.\n\nAskeettisissa harjoituksissa ja lihan kuolettamisessa mystikot\nmenivät äärimmäisyyteen. Nykyajan ihmistä suorastaan kammottaa\nse armoton jyrkkyys ja säälimätön kovakouraisuus, jolla nämä\npyhät kohtelivat \"veli aasia\", s.o. ruumistaan. Uni rajoitettiin\nmahdollisimman vähiin. Savonarola nukkui vain 4 tuntia vuorokaudessa.\n\nKeskiajan hurskauselämän luonteenomaisia piirteitä 12\n\nNeitseellisiä avioliittoja esiintyi suvuissa, missä vallitsi\nperinnäinen hurskaus. Monet nukkuivat paljaalla lattialla, käyttivät\npiikkopaitaa ja sen alla kahletta tahi hankaavaa köyttä. Ruoka\noli mahdollisimman niukkaa ja yksinkertaista, ja monet elivät\nviikkoja, jopa kuukausia sillä ravinnolla, minkä saivat joka päivä\nnauttimastaan ehtoollisesta. Suljettiin määrätyt tiedon alat kokonaan\ntajunnasta ja pitäydyttiin katsomasta ulos ikkunasta.\n\nRippiä viljeltiin ahkerasti. Rippi ja Herran ehtoollisen\nnauttiminen kuuluivat kaikille, mutta varsinkin luostarikansalle,\njoka jokapäiväisessä kuoripalveluksessa esiintyi ihmiskunnan\nesirukoilijana.\n\nRaamattu oli maallikoilta kielletty kirja, mutta sitä enemmän\nluettiin pyhimyskertomuksia, legendoja, joilla useinkin oli\nhyvin tarunomainen ja epähistoriallinen luonne. Ne pitivät yllä\nsitä haaveellista kristillisyyttä, joka oli niin luonteenomaista\nkeskiajalle.\n\nPyhiinvaellusmatkat kuuluivat olennaisesti senaikuiseen\nhurskauselämään. Ne olivat terveellistä tuuletusta sen ajan\nhenkisesti ilmattomissa oloissa.\n\nKeskiaikaisen hurskauselämän vahvin ja uskonnollisesti\nrakentavin puoli oli kuitenkin hiljainen mietiskely ja\nvarsinkin yksityiskohtainen ja tarkka syventyminen Kristuksen\nkärsimyshistoriaan. Mutta ei rajoituttu siihen vain yleensä ja suurin\npiirtein, vaan elettiin hengessä koko Vapahtajan elämä ja maallinen\nvaellus joko kirkkovuosien suurien juhlien mukaan tahi laatimalla\nerikoisia \"horologioita\" jokaista viikon päivää ja vuorokauden tuntia\nvarten. Ensimmäisenä tuntina syvennyttiin tutkistelemaan enkelin\ntervehdystä Neitsyt Marialle, ja niin jatkettiin, kunnes viimeisenä\ntuntina päädyttiin viimeiseen tuomioon. Näin tuli aina säilyttää\nKristuksen kuva sielun silmäin edessä, \"ante faciem cordis\". Eikä\ntämä ollut ainoastaan ulkokohtaista kärsivän Messiaan ihailua, siihen\nsisältyi myös tärkeänä tekijänä synnintunto: tämä on tapahtunut\nminun tähteni. Minun tähteni \"suuri on tehty pieneksi, rikas Jumala\ntehty köyhäksi ja kurjaksi\". -- \"Ja minä, kurja ihminen, tahdon\nsaada ylimpiä ja korkeimpia virkoja, suuria nautintoja ja paljon\nrikkauksia. -- Jos minä seuraan, tutkistelen ja uudelleen käyn läpi\nVapahtajani elämän syntymän Betlehemistä kuoleman Jerusalemiin,\nlöydän sieltä ainoastaan tuskan ja köyhyyden merkit. Oi, Herra\nJeesus, Sinä tulit maailmaan, ja koko maailma kielsi Sinut.\"\n\nKristuksen kärsimisen muistelemisesta ammennetaan myös voimaa\nkiusauksien voittamiseen. Joku, jolla on kiivas mieli, saattaa\nrukoilla: \"Jeesus, Jumalan Poika, joka vaieten seisoit tuomarien\nedessä, hillitse minun kieleni niin kauan, että voin ajatella, mitä\ntulee puhua!\" Saattoipa jonkun sydän siinä määrin lämmitä, kärsivän\nKristuksen kuvaa katsellessa, ettei hän tehnyt parannusta vain omista\nsynneistään, vaan myös toisten, kuten teki Katariina Sienalainen.\nMerkillepantavaa on myös, että kun näin syvennyttiin katselemaan\nkärsivän jumalanpalvelijan kuvaa, niin ei ajateltu vain Jeesuksen\nhaavoja ja sydäntä, vaan Hänen kaikkia ruumiinosiaan ja jäseniään:\nsilmäripsiä, otsaa, nenää jne., vieläpä kidutusneuvoja. Siinä\nvierivät tunnit ja minuutit huomaamatta katsellessa rakastetun kuvaa\nja muututtaessa Hänen kuvansa kaltaisuuteen.\n\nNäkyjä ja ilmestyksiä oli paljon. Milloin näkyi Karitsa\nehtoollisleivässä; milloin tuli enkeli sairasvuoteen viereen tuoden\nmitä suloisimpia herkkuja; milloin tuli ruusujen ja liljojen tuoksua\nummehtuneeseen luolaan; milloin kuului \"sfäärien harmoniaa\",\nmaailmankaikkeuden suurta soittoa, tahi enkelien laulua. Alvastran\nluostarissa eli Birgitan aikaan muuan hurskaudestaan ja ankarasta\naskeesistaan kuuluisa veli Gerekinus. Rukoillessaan hän kuuli\nyhdeksän enkelikuoron taivaallista laulua ja soittoa.\n\nJeesus-lapsi, joulun suuri riemunaihe, oli hartaan palvonnan ja\nmietiskelyn kohde varsinkin naisten piirissä. Toisinaan Jeesus-lapsi\nsaattoi joulun aikaan ilmestyä jonkun nunnan käsivarsille. Toinen\ntaasen näki, miten Maria pesi ja kääri pienokaistaan ja sai itkeä\nniin paljon kyyneleitä, että siinä riitti vettä pyhän lapsen\npesemiseen.\n\nToisinaan näkyi Jeesus erämaassa, kiusauksen kolkossa korvessa, ja\nnäkijä sai kammata Hänen hiuksiaan. Joku näki, miten Jeesuksen pyhään\npäähän painettiin armottomasti orjantappurakruunu; joku taasen sai\njuoda siitä kirkkaasta verilähteestä, joka säteillen virtasi Karitsan\navatusta kylkihaavasta.\n\nSamoin saatiin nähdä ja kuulla tarkkoja ja yksityiskohtaisia kuvia\npakomatkalta Egyptiin: kameelien narisevaa käyntiä erämaan hiekassa,\negyptiläisiä maisemia ja pilviä ja tähtiä pakenevien ympärillä.\n\nTämä näkyelämä, varsinkin kärsivän Messiaan kuvaileminen, painoi\nleimansa keskiajan alkeelliseen kirkolliseen taiteeseen niin hyvin\npohjoismaissa kuin muuallakin. Olipa kysymys maalaustaiteesta tahi\nkömpelötekoisista Ristiinnaulitun kuvista, kaikissa niissä esitetään\nJeesuksen kärsiminen realistisin, järkyttävän voimakkain värein.\nPaljon verta, paljon tuskaa -- siinä kokonaisvaikutelma. Keskiajan\nihmisen olisi ollut mahdotonta käsittää sitä salonkinäytelmää\nsilkkipukuisine naisineen, jossa muodossa nykyjään usein näkee\nesitettävän Golgatan suurta kärsimysdraamaa. Saamme myöhemmin nähdä,\nmiten Birgitalle hahmoitellaan kärsivän Messiaan kuva.\n\nMutta tällaisella kristillisyydellä oli myös vakavat puutteensa ja\nrajoituksensa.\n\nSamoin kuin henkilön, joka liikkuu yöllä kuun loisteessa ja tähtien\ntuikkeessa, on vaikeata muodostaa itselleen todellista kuvaa asioista\nja esineistä, samoin valtaa jokaisen, joka lähemmin syventyy\nkeskiajan hurskauselämään ja sen ilmiöihin, omituinen epävarmuuden\ntunne. On vaikeata saada lujaa tukikohtaa, mihin tarttua. Ja varmalla\npohjalla tuntee liikkuvansa vain silloin, kun on tekemisissä suurten\nuskonnollisten persoonallisuuksien kanssa, joiden uskonnolliset\nelämykset ovat niin syvät ja perustavaa laatua ja joiden kokemuspiiri\non niin laaja ja yleisinhimillinen, että se herättää vastakaikua ja\nymmärtämystä myöskin protestanttisessa mielessä ja uskonkokemuksessa.\nMutta silloinkin saa lapioida kuormittain pois aikahistoriallista\nsoraa ja muraa.\n\nRukouselämä muodostui usein koneelliseksi, jolloin ilman syvempää\nhartautta luettiin määräkerrat isämeitää ja Ave Mariaa.\n\nNäkyjen arvoa vähentää monesti niiden ylitunteellisuus ja\nlapsellisuus.\n\nKeskiajan hurskauselämälle on yleensä ominaista keinotekoinen,\nliiallisuuteen kehitetty tunneherkkyys. Itkemistä pidettiin\nerikoisena armona, jota piti tavoitella ja rukoilla. Ja ellei\nasianomainen saanut itkemisen lahjaa, niin katsottiin sen johtuvan\nsynneistä ja heikkoudesta.\n\nSamalla kuin mietiskely ja syventyminen voimakkaille hengille,\nsyvästi uskonnollisille luonteille ja uudestisyntyneille sieluille\nmuodostui ahkeran rukouselämän ja ankaran itsensäkieltämisen\nyhteydessä mahtaviksi kotkan siiviksi, jotka kohottivat heidät\nyliluonnollisiin hengellisiin hurmostiloihin, samalla se henkilöille,\njoilta näitä edellytyksiä puuttui, muodostui tuijottamiseksi\ntyhjyyteen. Sielu, joka ei itse ollut saanut tuntea haavojen armoa\nja veren puhdistavaa voimaa, kiintyi kaikenlaisiin ulkonaisiin\nseikkoihin: miten pitkiä olivat ristin naulat, kuinka suuri oli\nkylkihaava ja millaisia olivat palmut pakomatkan aikana Egyptiin.\nMonelle nunnalle, joka kenties vastoin tahtoaan ja olojen pakosta\noli joutunut luostariin, ei Jeesus ollut se pyhä Jumalan Poika ja\nvanhurskas maailman tuomari, joka vaatii itsensäkieltämistä ja\nlahjomatonta seuraamista, vaan taivaallinen kavaljeeri, joka vain\npuutteellisesti korvasi maallisen.\n\nPerin vastenmielisen vaikutuksen tekee protestanttiseen mieleen\nse ylen karkea taikausko, joka on luonteenomaista keskiajan\nhurskauselämälle yleensä ja josta useinkaan eivät olleet vapaita\nsellaisetkaan henkilöt, jotka oikeastaan olivat todellisia pyhimyksiä\nja uskonnollisia neroja.\n\nSattuva esimerkki sellaisesta on Pietari Dacialainen, Ruotsin\nensimmäinen kirjailija.\n\nPietari ei ollut omintakeinen yliluonnollinen mystikko, vaan sen\nsijaan ensiluokkainen mystiikan kuvailija ja mystillinen kirjailija.\nTunnettu ruotsalainen kirjallisuushistorioitsija prof. _Schück_ tekee\nvertailuja hänen ja Danten välillä pitäen silmällä jälkimmäisen Vita\nNuovaa ja Jumalaista Näytelmää sekä edellisen kuvausta Kristiina\nStumbelenilaisesta ja hänen platoonisesta rakkaudestaan. Schück\nhuomauttaa, mikä hämmästyttävä aatteellinen yhtäläisyys vallitsee\nmolempien kirjailijain välillä, vaikka Pietari oli proosakirjailija\nja vain vaivainen keskiaikainen munkki Danten rinnalla, joka on\nkirjoittanut \"maailman kenties ihanteellisimman taideluoman\". Lopuksi\nhän lausuu Pietarista: \"Mutta sitä enemmän hämmästyttää se sielun\naateluus, se käsityksen hienous, joka esiintyy hänen kirjeissään\nsiitä läpikuultavan kirkkaasta mystiikasta, joka on mennyt niin hänen\nvereensä, että se on läpeensä hapattanut koko hänen olentonsa ja\nantanut hänen hengelleen lennon, joka toisinaan muistuttaa suurta\nflorenssilaista runoilijaa.\"\n\nOn säälittävää, jottemme sanoisi suorastaan tragikoomillista, kun\nsama mies, jonka kirjallinen tuotanto kantaa niin korkeata henkisen\naateluuden leimaa, viimeisellä käynnillään Kristiina Stumbelenilaisen\nkotikylässä kantaa yhtä pyhimyksen pääkalloa nuorassa kaulassaan,\nja toisia samanlaisia aarteita Kölnin legendaarisista \"11000:sta\nneitsytmarttyyristä\" ja \"teebalaisesta legioonasta\" lähetetään hänen\njälkeensä Ruotsiin.\n\nMutta huolimatta näistä tekojumalisuuden, pyhimyspalvonnan ja karkean\ntaikauskon ilmauksista, soinnahtelee keskiaikaisen hurskauselämän\nja varsinkin yliluonnollisen mystiikan piiristä meitä vastaan\ntaivaalliset sävelet. \"Huolimatta usein paksusta tavanomaisten,\nyleiskeskiaikaisten uskomusten peitteestä sattuu toisinaan, että\nnäemme sen paljastettuna ja että meidän täytyy taivuttaa päämme\njonkun edessä, joka ei haasta keskiajan kieltä, vaan iankaikkisuuden\nsanoja; jonkun, joka halki vuosisatojen käskee meitä ja suloisesti\nnöyryyttää meidän pikkumaista omahyväisyyttämme, niinkuin aina on\ntapahtunut -- kuuntelijoille.\" (Fogelklou.)\n\n\n\n\n2. MYSTIIKKA JA USKONTO.\n\n\nMystiikka johtuu kreikkalaisesta sanasta mystes, joka merkitsee\nhenkilöä, joka on perehtynyt salaisuuksiin. Alun perin sitä\nkäytettiin niistä, jotka olivat perehtyneet kreikkalaisen uskonnon\nesoteerisiin menoihin. Yleisessä tietoisuudessa mystiikka merkitsee\nyleensä ihmeellistä, yliluonnollista; toisaalta siihen kuuluu yhteys\nkorkeimman olennon, jumaluuden kanssa.\n\nKuten jo mystiikka-sanan etymologinen alkuperä osoittaa, ei mystiikka\nole mikään yksinomaan kristillinen käsite. Mystiikkaa on tavattavissa\npakanuudenkin piirissä monessa eri muodossa.\n\nKun vanhassa Kreikassa usko Olympon jumaliin alkoi horjua, tulivat\nsen tilalle pakanalliset mysteerit, salaismenot, samoin kuin\nmyöhemmin Roomassa. Niissä luvattiin puhtaampi tieto jumalasta, ja\nniihin mieltyi moni mietiskelevä henki, jolle niiden avulla luvattiin\npelastus ja kuolemattomuus. Näitä mysteerejä oli sekä siveellisesti\nsangen epäilyttäviä ja ala-arvoisia että jalompia ja puhtaampia.\nJälkimmäisten johtavana ajatuksena oli: \"Antakaa puhdistaa itsenne,\njotta voisitte välttää iäiset rangaistukset manalassa.\" Ne pitivät\nyllä kuolemattomuuden toivoa ja vaalivat iäisyyskaipuuta, kunnes\nsittemmin herännyt synnintunto herätti ajan täyttyessä sen janon ja\npelastuksen kaipuun, jonka voi tyydyttää vain Golgatan lähde.\n\nMyöskin luonnonkansoissa huomataan sama pyrkimys päästä yhteyteen\nkorkeimman olennon kanssa. Tässä tarkoituksessa ne käyttivät\nhuumaavia aineita voidakseen haltioituneessa tilassa nähdä\nhallusinatioita, kokea ihmeellisiä elämyksiä ja tuntea henkisten\nkykyjensä laajentumista. Niger-virran neekereillä oli oma\nfetishivetensä ja Floridan Creek-intiaaneilla \"musta juomansa\".\nMeksikon heimot ahmivat peiyotl'ia ja käärmekasvia tahi joivat\nMescal-nimistä juomaa. Kiowan intiaanit joivat mescalia yöllä\nleiritulen ääressä ja pärryyttivät alinomaa rumpua, kunnes joutuivat\nhurmostilaan. \"Sen sielullisia ilmauksia pidettiin yliluonnollisena\narmona, joka saattaa ihmisen suhteeseen jumalain kanssa.\"\n\nNäitä epämääräisiä teitä myöten pakanat pyrkivät etsimään Jumalaa,\n\"jos ehkä voisivat hapuilla Hänen luokseen ja löytää Hänet\", kuten\nPaavali sanoo.\n\nSe, mikä pakanuuden piirissä esiintyy epävarmana hapuilemisena ja\nusein karkealla tavalla väärään suuntaan kehittyneenä henkisenä\nkieroutena, esiintyy kristinuskon piirissä iloisena voitonvarmana\nuskonkokemuksena ja näkyjen lahjana, jolle toisen maailman pääovet\novat avatut selkosen selälleen. Protestanttien ja katolisten\nkeskuudessa suhtaudutaan kuitenkin hyvin eri tavalla mystiikkaan ja\nsen eri muotoihin.\n\nProtestanttiselta kannalta mystiikka on \"ihmisen jumalaistumista\",\n\"individuaalisen tahdon sulautumista universaaliseen tahtoon\",\n\"tietoisuutta välittömästä suhteesta jumaluuteen\", \"välitöntä\nvarmuutta yhteydestä yliaistillisen maailman kanssa\" jne.\n\nSe mystiikan muoto, joka miellyttää protestantteja, on\npersoonallisuus eli hartausmystiikka, joka vaalii uskonnollisen\nelämän jaloimpia juuria ja keskushermoja ja yksinomaan\nharrastaa yhteyttä Jumalan kanssa. Katoliset taasen vaativat\nmystiikalta yliluonnollista tietoa ja tunnustavat sellaiseksi\nvain yliluonnollisen mystiikan näkyineen ja ilmestyksineen.\n\"Me annamme mystiikan nimen yliluonnollisille tiloille, jotka\nkäsittävät sellaisen tiedon, jota eivät meidän omat yrityksemme\nja ponnistuksemme milloinkaan saattaisi synnyttää.\" (Poulain.)\n\"Mystiikka on näin ollen synnynnäisen tiedonhalun lopullinen\ntulos\". Tämä yliluonnollisen tiedon tehostaminen on todennäköisesti\nsopusoinnussa käsitteen muinaiskreikkalaisen merkityksen kanssa.\nMystiikan käsitteeseen kuuluu olennaisesti hengellisen valaistuksen\ntahi ilmestyksen vaikutelma.\n\nTämä periaatteellinen ero, mitä tulee mystiikan merkitykseen,\njohtuu protestanttien ja katolisten erilaisesta kristillisyyden\nasenteesta. Edelliset korostavat kristinuskon objektiivista,\nulkokohtaista puolta: Kristus meidän puolestamme; jälkimmäiset\ntaasen kristinuskon subjektiivista, mieskohtaista puolta: Kristus\nmeissä. Edelliset perustavat ihmisen autuaaksitulemisen yksinomaan\nKristuksen Golgatalla täyttämään työhön, jonka rinnalla niin\nhyvin ihmisten omilla katumus- ja parannusharjoituksilla kuin\nerilaisilla armolahjoilla, joihin kuuluu myös yliluonnollinen tieto\nja valistus, on verraten toisarvoinen asema. Katolinen uskonkäsitys\nnojautuu olennaisesti ihmisen omiin ponnistuksiin ja töihin sekä\nuskonnollis-siveelliseen täydellisyyteen, jolloin tietenkin\nmahdollisimman jyrkkä murros ja syvälliset elämykset ovat sekä eduksi\nettä välttämättömiä.\n\nKristinusko on virallisten tunnustustensa ja rukouskirjojensa\nmukaan selvästi objektiivinen uskonto: kristitty tulee Jumalan\nluo, tunnustaa syntinsä, rukoilee Häneltä armoa ja anteeksiantoa\nja pelastusta ruumiillisesta ja hengellisestä hädästä sekä kiittää\nja ylistää Häntä Hänen hyvyydestään ja avustaan. Mutta samoin kuin\nseurustelu samanmielisten henkilöitten kesken muuttuu virallisesta\ntuttavuudesta läheiseksi luottamukselliseksi ystävyydeksi, samoin\nkehittyy rakastavan Jumalan rukoileminen mystikossa itsensäuhraavaksi\nantaumukseksi ja vihdoin täydelliseksi mystilliseksi yhteydeksi.\n\nMystikot itse tunnustavat tämän. \"On kahdenlaisia hengellisiä\nihmisiä, sisällisiä ja ulkonaisia: jälkimmäiset etsivät Jumalaa\nulkoapäin seurustelun, mielikuvituksen ja harkitsemisen avulla;\nheidän pääpyrkimyksenään on saada hyveitä monenlaisen kieltäymyksen,\nlihan kiduttamisen ja aistimien kuolettamisen avulla; he harrastavat\nJumalan läsnäoloa kuvitellen Hänen läheisyyttään heille omien\najatuksiensa mukaan Hänestä tahi oman mielikuvituksensa mukaan\ntoisinaan paimenena, toisinaan lääkärinä ja toisinaan Isänä ja\nHerrana.\n\n\"Mutta ei kukaan näistä milloinkaan pääse ainoastaan täten\nmystilliseen tahi saavuta tuota oivallista yhteyttä niinkuin se,\njota kasvattaa Jumalan armo mietiskelyn mystillistä tietä. Nämä\nkorkeastioppineet miehet, jotka ovat pelkkiä skolastikkoja, eivät\ntiedä, mitä on Henki tahi mitä on olla vaipunut Jumalaan.\"\n\nProtestanttisten kirkkojen piirissä suhtaudutaan yleensä suopeasti\npersoonallisuusmystiikkaan, mutta kun tulee kysymys yliluonnollisesta\nmystiikasta, niin ollaan pidättyviä. Tähän on omat syynsä:\nmystikkojen henkinen itsenäisyys ja riippumattomuus. Mystikkoa eivät\nsido uskontunnustukset eivätkä jumalanpalvelusmenot. Hän on hengen\nmaailmassa kotka, joka mietiskelyn ja rukouksen siivillä kohoaa\nhuimaaviin korkeuksiin. Hän ei tarvitse välittävää papistoa: hän saa\nkorkeamman tiedon välittömästä yhteydestä Jumalan kanssa; hän on itse\nprofeetallisen hengen tulkki.\n\n\"Tämänlaiset henkilöt voivat ilmeisesti olla vaarallisia vanhojen\nlaitosten olemassaololle, laitoksien, jotka pitävät heidän\ntotuuksiaan ainoina totuuksina. Mutta nämä jumalastajuopuneet\nhenkilöt voivat myös tehdä arvaamattomia palveluksia uudistajina,\nilmestyksen lipunkantajina ja innoittajina.\" (Leuba.)\n\n_Ritschl_ ja hänen koulukuntansa menevät vieläkin pitemmälle. He\nhylkäävät mystiikan kokonaan. Ritschl ei tahdo kuulla mitään sielun\nvälittömästä hengellisestä yhteydestä Jumalan kanssa. Pietismi\nkaikkine muotoineen on sille kauhistus. Ainoa tie sielunyhteyteen\nJumalan kanssa on Hänen historiallinen ilmestyksensä Jeesuksessa\nKristuksessa, ja oletettua Hengen välitöntä toimintaa sielussa on\npidettävä turhana kuvitteluna. Tämä on Ritschlin opetuksessa se\npuoli, jota on erikoisesti tehostanut ja kehittänyt hänen oppilaansa\nHermann.\n\nSeuraavassa luvussa tarkastamme yksityiskohtaisemmin\nprotestanttisuuden suhdetta mystiikkaan.\n\nMutta vaikka eräillä tahoilla näin omaksutaankin torjuva asenne\nmystiikkaan nähden ainakin teoreettisesti, niin käytännössä eletään\nkuitenkin toisilla tahoilla todellisen yliluonnollisen mystiikan\nmerkeissä. Näin on meillä ainakin osittain laestadiolaisuuden laita.\n\nNe kaksi keskeisintä ajatusta, joiden puitteissa oikea\nlaestadiolainen ajattelee Vapahtajaa, ovat \"Veriylkä\" ja\n\"Verivanhin\", -- tyypilliset morsius- ja kärsimysmystiikan tunnukset.\nHurmostilat, näyt ja ilmestykset, jopa kielilläpuhuminenkin\nolivat varsin yleisiä tämän mahtavan ja henkivoimaisen\nherätysliikkeen alkuaikoina, herätysliikkeen, jota jalompaa\nja ihanampaa pohjola eräissä suhteissa ei ole nähnyt. Ei voi\nolla hellällä mielenliikutuksella ajattelematta sitä hengen\nvälittömyyttä, sitä veren voimaa ja pelastuksen varmuutta, jotka\novat hallitsevia piirteitä niin hyvin laestadiolaisessa saarnassa\nja sananjulistuksessa kuin sen virsi- ja laulurunoudessa. Eipä\nitse suuri Bernhard Clairvauxlainen, tämä kärsivän Kristuksen ja\nHänen haavojensa armoitettu erikoislaulaja saa harpustaan esille\nliikuttavampia säveleitä kuin nämä karun ja jylhänankaran pohjolan\njäyhät miehet ja suuren Lapin profeetan oppilaat. Voidaan huoletta\nsanoa, että Suomen ja Ruotsin kansa ei todenteolla ole ollut viime\naikoihin asti tietoinen siitä, minkä hengellisten aarteiden ja\nkalleuksien kanssa ne ovat olleet kosketuksessa. Tämä liike on tosin\nnyt hajaantunut ja kadottanut paljon ensimmäisestä palavuudestaan\nja sen kallisarvoisen nardusvoiteen tuoksusta, jolla se kuumin\nkatumuksen ja hellän ja kiitollisen rakkauden kyynelin on kastellut\nRistiinnaulitun lävistettyjä jalkoja.\n\nTätä tosiasiaa ei suinkaan muuta se seikka, että laestadiolaisuutta\non meillä varsinkin entisaikoina ei vain häväisty ja pilkattu,\nvaan suoraan vainottukin. Mutta niinhän täytyy käydä tässä\nsynnin ja väärinkäsityksien ja hengellisen pimeyden maailmassa,\nmissä opetuslapsi ei ole enemmän kuin hänen Mestarinsa ja missä\nsanansaattaja ei ole enemmän kuin hänen lähettäjänsä.\n\nSamoja piirteitä tavataan myös vanhoissa Lounais-Suomen\nrukoilevaisissa Achreniuksen aikoina ja Savon herännäisyydessä.\n\nEi siis voida sanoa, että mystiikka ainakaan käytännössä olisi vieras\nmeidänkään maassamme.\n\nAivan toisenlainen näky avautuu eteemme, jos käsittelemme mystiikkaa\nlaajemmassa mielessä lukemalla siihen myös _ekstatismin_. Silloin on\nmeidän maamme suurimmassa määrin armoitettu, sillä meillä on kahden\nviimeisen vuosisadan kuluessa ollut kokonainen sarja ensiluokkaisia\nekstatikkoja. Mainitsemme heidän joukostaan vain sellaiset armoitetut\nJumalan palvelijat kuin _Liisa Eerontyttären_ Uudenkirkon pitäjästä\nT. l., _Anna Haapakosken_ eli _Lagerbladin_ Siikaisista ja varsinkin\n_Anna Rogelin_ Merikarvialta varhaisemman herännäisyyden ajoilta\n1700-luvulla sekä nykypäiviltä _Karoliina Utriaisen_ ja _Heleena\nKonttisen_, jotka ovat olleet mahtavia Herran puhetorvia ja\nkristillisiä selvänäkijöitä.\n\nMystiikkaa on kristinuskon piirissä hyvin monta eri lajia ja\nlukuisia vivahduksia. Voidaan puhua morsius- ja kärsimysmystiikasta,\nprofeetallisesta kutsumusmystiikasta, kvietistisestä lepomystiikasta,\nspekulatiivisesta mietiskelymystiikasta, näkymystiikasta ja\npersoonallisuusmystiikasta.\n\nYliluonnollisen mystiikan kansanomaisin muoto keskiajalla oli\n_morsiusmystiikka_, jonka hallitsevana ajatuksena oli morsius-ajatus.\nTämän mystiikan klassillinen muistomerkki on Bernhard Clairvauxlaisen\nsaarnakokoelma Korkeasta Veisusta.\n\nSielu-morsian on ihastuksella ja hellän rakkauden antaumuksella\nkiintynyt Kristus-ylkään, jonka kanssa hän elää tuttavallista\nyhdyselämää, kunnes aistimet ja tajunta vaipuvat ekstaasin autuuteen.\n\nMorsiusmystiikan läheinen hengellinen sukulainen on\n_kärsimysmystiikka_. Sielu, joka katkeamattoman rakkauden siteillä on\nliittynyt Häneen, joka on rakastanut meitä ja antanut henkensä meidän\ntähtemme, syventyy ja eläytyy niin kokonaan Kristuksen kärsimyksiin,\nettä se toisinaan itsekin saa omaan ruumiiseensa tämän rakkauden\npyhät ja kunniakkaat merkit. Usein esiintyy tällöin hurmostiloja,\njotka kehittyvät kokonaisiksi passioiksi, jolloin asianomainen\nmystikko perjantaisin, varankin paaston aikaan, elää koko pyhän\nVapahtajamme kärsimyshistorian. Tämä mystiikka on lahjoittanut\neräitä jaloimpia ja hiotuimpia helmiä kristilliseen psalmirunouteen.\nSellainen on esim. Bernhardin tai jonkun hänen oppilaansa tekemä\n_Salve caput cruentatum_; Pää piikein seppelöity. (Suom. virsikirjan\nn:o 59 esikuva.)\n\nNäiden kahden valtavirtauksen rinnalla on yliluonnollisen mystiikan\nalalla mainittava vielä kolmas: _profeetallinen kutsumusmystiikka_.\n\nTällainen sielu on hurmautuneena saanut maistaa Yljän rakkautta\nja tuntea Hänen kärsimisensä osallisuutta. Mutta sen sijaan, että\nhän _kvietistisen lepomystikon_ tavoin antautuisi yksinomaan tämän\nrakkauden lumoihin ja eristäytyisi kokonaan ympäristöstään ja muusta\nmaailmasta nauttiakseen häiritsemättä rakkaudesta, joka on väkevämpi\nkuin kuolema ja jonka hiilet hehkuvat kuin Herran tuli, hänelle\ntulee tästä kärsivästä rakkaudesta voimakas vaikutin, joka kannustaa\nhäntä uskomattomiin ponnistuksiin ja pelottomaan taisteluun ajan\njumalatonta henkeä ja sen ilmenemismuotoja vastaan. Hänestä tulee\nJumalan tulkki ja puhetorvi, joka yhtä rohkeasti kuin profeetat ja\nmarttyyrit muinoin heittäytyy tähän taisteluun, saaden toisinaan\nosakseen joko verettömän (Birgitta) tahi verisen marttyyriuden\n(Savonarola). Mitä heidän ilmestymisensä aikaan tulee, niin voidaan\nsanoa, että kriitilliset murrosajat synnyttävät heitä, ja toisaalta\ntaasen he synnyttävät kriisiajan.\n\nTähän työhön heillä on kahdenlainen valtuus: siveellinen ja\njumalallinen. Edellisen vaikuttimena on ajan hätä ja kansan tarpeet.\nVartijoina Siionin muureilla he tietävät ajan ja nähdessään\nkohtalon hetken lyövän he eivät voi vaieta, vaan puhaltavat\nmerkinantopasuunaan. Mutta tämä valtuus sellaisenaan olisi\nriittämätön, ja niinpä onkin heillä omat juhlalliset kutsumusnäkynsä,\njolloin Herra vihkii heidät tulevaan profeetalliseen virkaansa.\n\nNäyt kuuluvat oleellisena seikkana heidän varustukseensa. Ne luovat\nvaloa historialliseen tilanteeseen, ja niissä he saavat jumalallisia\nkäskyjä ja kehoituksia, uhkauksia ja lupauksia. Usein on näillä\nnäyillä eskatologinen leima, jolloin ne viittaavat sekä kansaa\nuhkaavaan tuomioon että lähestyvään Herran tulemiseen.\n\nHeidän lähimmät hengenheimolaisensa ja esikuvansa ovat Vanhan\nTestamentin profeetat. Heidän elämänsä järjestyy profeettain tapaan.\nHe näkevät \"elävän ja toimivan Jumalan, joka asettaa voimasanansa\nhistorian kuohuvaan myllerrykseen ja antaa sen mennä täytäntöön\nja jonka tutkimattoman, nöyryyttävän ja kohottavan valitsemisen\nedessä asianomainen tuntee seisovansa. Tässä ei ole olemassaolon\npääasiana enää se, että antaa sielun hakata poikki kaikki ulkonaiset\nsiteet, jotta se etsisi tietä takaisin alkuelämän hiljaisuuteen,\neikä toimivan elämän tarkoitusperiä liioin haeta miettimällä niiden\ntuottamaa hyötyä kasvatuksessa sisäiseen rakkauteen. Jos nämä\nihmiset lähtevät taisteluun, niin se tapahtuu siksi, että Jumalan\nmaailmanhallituksen suuret tarkoitusperät tarttuvat heihin, valtaavat\nheidät, pakottavat heitä, kenties vastoin heidän tahtoaan. He\ntahtovat vaieta, mutta sana polttaa heidän sisimmässään; he etsivät\nturvallista satamaa, mutta Herra ajaa heidät ulos suurelle merelle.\"\n(Westman.)\n\n_Spekulatiivinen mietiskelymystiikka_ on filosofisluontoista ja\ntoisillaan sangen vaikeatajuista, esiintyen suoranaisena probleemana\najatuksen ja hengen maailmassa, mistä mestari Eckhart on esimerkkinä.\n\nNäitä mystiikan eri muotoja erilaisine vivahduksineen voidaan\nyhteisellä nimellä nimittää _näkymystiikaksi_, visionääriseksi\nmystiikaksi, koska näyillä ja ilmestyksillä on niissä huomattava\nosuus.\n\nMystiikan toisaalta alkeellisin, toisaalta kehittynein muoto on\n_persoonallisuusmystiikka_. Se on alkeellisin siinä mielessä, että\nsiltä puuttuu yliluonnollisen mystiikan näyt ja ylimaailmalliset\nelämykset. Mutta se on kehittynein siinä mielessä, ettei se enää\nrakenna näkyväisiin, s.o. näkyihin ja ilmestyksiin ja erinomaisiin\narmonosoituksiin, vaan yksinomaan elävän Jumalan sanaan, kuten\nprofeetta sanoo: \"Vanhurskas on elävä uskosta.\"\n\n\n\n\n3. PROTESTANTTISUUS JA MYSTIIKKA.\n\n\nOn turha kieltää sitä tosiasiaa, että mystiikka, varsinkin\nmikäli on kysymys keskiajan mystiikasta, on verraten vieras sekä\nluterilaisuudelle että yleensä protestanttisuudelle.\n\nLuther oli suurien taistelujen ja suurien vastakohtien mies.\nJa tämä seikka kuvastuu myös tämän jämerän ja monumentaalisen\njumalanmiehen uskonkäsityksessä ja vakaumuksessa. Hän on kolmas mies\nsiinä uskonvanhurskauden alkuvoimaisten julistajain kolmikossa,\njonka muodostavat _Paavali, Augustinus_ ja _Luther_ ja joka\nedustaa kristillisen kirkon kolmea aikakautta: vanhaa-, keski- ja\nuutta-aikaa. Ja jokainen heistä on oman aikakautensa tyypillinen\nedustaja, jopa enemmänkin: sen henkinen isä.\n\nApostoli Paavali, pakanain apostoli, edustaa väärentämätöntä\nalkukristillisyyttä. Hän on jalon, henkivoimaisen alkukirkon ja\nmarttyyriseurakunnan henkilöitymä.\n\nKirkkoisä Augustinuksessa siirrymme henkisesti keskiaikaan.\nTeoksellaan De civitate Dei (Jumalan valtakunnasta) hän on laskenut\npohjan katoliselle kirkkokäsitykselle ja uskolle. Hänen lauselmansa\n_extra ecclesiam nulla salus_, s.o. kirkon ulkopuolella ei ole\nlainkaan pelastusta, on se muodollinen periaate, jolle rakentui\ngregoriaaninen käsitys katolisen kirkon ylivallasta, samalla kuin\nhänen vanhurskauttamisoppinsa, vanhurskaaksi tuleminen armosta uskon\nkautta, oli se aineellinen periaate, jolle keskiaika rakensi parasta\nja pysyvintä, mitä se kykeni luomaan, vaikkakin katolinen kirkko\nmyöhemmin turmeli ja himmensi tämän totuuden siinä määrin, että se\nLutherin jälleen herättämänä oli käytännöllisesti puhuen aivan uusi\nja ennen tuntemattomalta näyttävä totuus. On oikeastaan erehdys, että\nkristillisen kirkon keskiaika lasketaan Länsi-Rooman keisarikunnan\nhäviöstä ja kristinuskon tunkeutumisesta germaanilaiseen maailmaan.\nKatolinen kirkko keskiaikaisessa mielessä muodostui silloin, kun\nvainotusta alkuseurakunnasta tuli valtiokirkko ja valtiollinen mahti\nkeisari Konstantinuksen julistuksen johdosta. Rajavuotena vanhan- ja\nkeskiajan välillä kirkon historiassa tulisi siis olla 323 eikä 476.\n\nMutta samoin kuin Paavali on vanhan- ja Augustinus keskiajan\nkristillisyyden alkutyyppi ja isä, samoin on Luther uuden.\nAikahistoriallisten seikkojen ja historiallisen kehityksen\nvaikutuksesta eroaa näiden miesten ulkonainen seurakuntakäsitys\ntoisistaan radikaalisesti. Mutta on eräs kohta, jossa nämä kolme\nJumalan valtakunnan merkkimiestä ovat harvinaisen yksimielisiä ja\nhenkiseltä väritykseltään siinä määrin samanlaisia, että heitä\nvoidaan pitää hengellisinä veljinä ja veriheimolaisina. Ja tämä\nyhtymäkohta on se järkkymätön kalliopohja, jolle he rakentavat\nihmisen autuuden: ihminen tulee vanhurskaaksi armosta uskon kautta.\nTässä suhteessa eivät nämä itsessään laajat ja humaaniset miehet\nsiedä minkäänlaista tinkimistä eikä sovittelua. Paavalin sana: \"Jos\njoku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä olette\nsaaneet, olkoon hän kirottu\", on Lutherinkin sisin ja usein ilmaisema\nvakaumus.\n\nSaattaisi näin ollen pintapuolisesti asioita tarkastellen olla\nsitä mieltä, että keskiaikainen mystiikka olisi ollut Lutherille\nhenkisesti verraten vieras. Niin ei kuitenkaan ole laita. Toisaalta\nhän on saanut syviä ja pysyviä vaikutuksia eräiltä keskiajan\nmystiikan huomattavimmilta edustajilta, toisaalta on hänen henkinen\nsukulaisuutensa eräiden mystikkojen kanssa niin suuri, että se häntä\nitseään ihmetyttää.\n\nBernhard Clairvauxlaista, morsiusmystiikan jalointa ja syvintä\nmiesedustajaa, hän nimittää \"Kultaiseksi saarnaajaksi\", jonka\njulistus Kristuksessa ilmestyneestä Jumalan ansaitsemattomasta\narmosta on raivannut hänen sydämessään tietä evankeliumille ja\njoka on varmistanut hänen oppiaan jokapäiväisestä katumuksesta ja\nparannuksesta.\n\nTaulerista hän tunnustaa kirjeessään Spalatinille jouluk. 14.\np. 1516, ettei hän ole nähnyt latinan eikä saksankielellä\n\"terveellisempää ja evankeliumin kanssa yhtäpitävämpää jumaluusoppia\".\n\nTunnettuja ovat ne herätteet evankeeliseen käsitykseen, jotka Luther\non saanut lukiessaan keskiaikaista mystillistä traktaattia _Teutsche\nTheologie_ (Saksalainen jumaluusoppi). Ja lopuksi mainitsemme vielä\nerään merkillisen yhtäläisyyden.\n\nV. 1522 ruvettiin painamaan saksaksi \"Yhteisen elämän\nveljeskuntaan\" kuuluvan alankomaalaisen mystikon _Wessel Harmens\nGansjortin_ (1419-89) kirjoituksia. Niissä Wessel kehittää oppia\nvanhurskauttamisesta uskon kautta niin aitoluterilaiseen tapaan,\nettä Luther, tutustuttuaan hänen kirjoituksiinsa, lausui niistä:\n\"Jos minä aikaisemmin olisin lukenut Wesseliä, niin vastustajani\nsanoisivat, että Luther on ottanut kaiken Wesseliltä.\" Wessel vältti\ninkvisitsionin eikä joutunut uskonpuhdistajan tielle siksi, että\nhäneltä puuttui Lutherin peloton rohkeus ja se elämys, joka luo\nuskonpuhdistajan, ja siksi hän tietoisesti esitti mielipiteitään\nmonimielisesti ja levitti niitä vain käsikirjoituksina.\n\nKun on olemassa tällaiset perinnäismuistot uskonpuhdistuksen suuresta\noppi-isästä, niin voisi luulla, että mystiikkaa harrastettaisiin\nvielä myöskin luterilaisen kirkon piirissä, varsinkin, kun\nluterilaisen kirkon omassa keskuudessa on esiintynyt varsin\nhuomattavia, aivan ensiluokkaisia evankeelisen kutsumusmystiikan\nja yliluonnollisen mystiikan edustajia. Mainitsemme vain sellaiset\nnimet kuin _Arndt_ ja _Bengel, Johann Friedrich Oberlin_ ja _Emanuel\nSwedenborg_. Näin ei kuitenkaan ole laita ainakaan meidän maassamme.\nSyyt ovat monet; kiinnitämme seuraavassa huomiota muutamiin.\n\nTunnettu tosiasia on, että _suuret henkilöt_ hengen maailmassa\n_varjostavat kokonaisia aikakausia_ edellään ja jäljessään. Luther\nei ole suinkaan mikään poikkeus tästä säännöstä. Täytynee tunnustaa,\nettä luterilaisuuden piirissä kirkkohistoria käytännöllisesti puhuen\non melkein viime aikoihin asti alettu uskonpuhdistuksen alusta.\nKoko edelliseen kirkon kehitykseen -- Jeesuksen ja apostolien aikaa\nlukuunottamatta -- ja sen tarjoamiin henkisiin arvoihin ei ole\nkiinnitetty sanottavasti huomiota. Tähän taasen on vaikuttanut moni\ntekijä.\n\nEnsinnäkään ei voi kieltää, että liikkuminen keskiajan ilmapiirissä\ntuntuu evankeelisesta mielestä sekä sielutieteelliseltä että\nuskonnolliselta kannalta jonkin verran vastenmieliseltä. Se on\neräässä suhteessa jonkinlaista historian atavismia, nurinkurisuutta\nja takaperoisuutta. Kukaan ei mielellään siirry kirkkaasta\nkeskipäivästä hämärään ja epävarmaan yöhön, loistavan auringon\npaisteesta kalpean kuun kumottamiseen ja tähtien tuikkeeseen.\n\nErittäin tärkeä syy keskiajan mystiikan vieromiseen on ollut niiden\nkatoliset haihattelut, jotka rakkaudesta keskiajan mystiikan suuriin\nhenkisiin arvoihin ovat omistaneet sille huomiota ja ruvenneet sitä\nviljelemään, ja tästä seikasta aiheutuva hyökkäävän katolisuuden\npelko. Sattuvana esimerkkinä tässä suhteessa on tanskalainen\nkirjailija Johannes Jørgensen.\n\nTämä katolisuuteen kääntynyt kirjailija on ruvennut viljelemään\nkeskiajan mystiikkaa ja on kirjoittanut hyvän, eri kielille käännetyn\nFransiskus Assisilaisen elämäkerran. Iskevänä esimerkkinä siitä\naitokatolisesta, taikauskoon ja pyhimyspalvontaan vivahtavasta\ntavasta, jolla Jørgensen on käsittänyt tehtävänsä, mainitsemme hänen\nkuvauksensa p. Birgitan ensimmäisestä käynnistä Pietarin kirkossa\nRoomassa.\n\n\"Juhlallisin hetki, minkä Birgitta vielä oli elänyt, oli se, jolloin\nhän pikemminkin pyhiinvaeltajajoukon aiheuttaman tungoksen kantamana\nkuin itse kulkien astui Pyhän Pietarin kirkon mosaiikkilattialle.\nYhä pitemmälle ja pitemmälle hän kantautui yhdessä ruotsalaisten\nystäväinsä kanssa -- nyt alkoivat miehet, jotka olivat häntä\nedempänä, puhua apostolin haudasta, joka häämötti kaukaa --.\nNyt hän lähestyi säteilevää kultaista Konfessiota nyt hän astui\nportaita, jotka johtivat kryptaan eli kuorikellariin ----. Birgitta\nBirgerintytär Uplannin Finstusta polvistui apostoli-ruhtinaan arkun\nääreen, Pietarin haudalle --. Keskellä joukkoa hän rukoili kauan,\nliikkumattomana. Voimakkain tunteet valtasivat hänet...\"\n\nVaikeaa on selkeämmin kuvata katolisuuden epäjumalisuutta\nlähentelevää taikauskoa ja pyhimyspalvontaa! Kuinka kiero onkaan\ntällainen historiankäsitys! Pietarin muistoksi, tuon köyhän ja\nylenkatsotun uskonmiehen, joka voimatekoa suorittaessaan ja\nparantaessaan ramman sanan voimalla Jerusalemin temppelin Kauniilla\nportilla lausuu: \"Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutia mitä\nminulla on, sen sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen Nasaretilaisen\nnimessä, nouse ja kävele!\" -- tämän miehen muistoksi ja hänen\nmarttyyrikuolemansa paikalle on seitsemän kukkulan kaupunkiin\npystytetty temppeli, joka säteilee kultaa ja kalliita kiviä. Tämä ei\nole mitään todellista katolisuutta, s.o. yleistä ja yhteistä uskoa,\nvaan taikauskoa ja epäjumalanpalvelusta.\n\nMutta vaikkapa näinkin on ja vaikkapa pintapuolisesti estetisoivat\nhenkilöt näkevät tällaisessa uskonnon ihanteen, niin ollaanko\nsittenkään evankeelisella taholla oikeutettuja suhtautumaan\nkielteisesti ja yliolkaisesti kokonaiseen kristinuskon historian\naikakauteen ja kylmällä kädellä syrjäyttämään korvaamattomia\niäisyysarvoja ja kirkkohistoriallisia merkkihenkilöitä, jotka\nValtavina patsaina ovat aikanaan kannattaneet kirkon laivaa? Ja\neikö tällainen suhtautuminen ajan mittaan kostaudu kovakouraisella\ntavalla? Että näin on todella käynyt, sen todistaa kokemus.\n\nKun tarkastelee meidän aikamme uudestisyntynyttä hyökkäävää\nkatolisuutta, sen henkistä rakennetta ja niitä lähteitä, joista\nse imee mehua ja voimaa, niin tuskin erehtyy sanoessaan, että se\ntapahtuu kolmea tietä: kirkkoisien, marttyyrihistorian ja mystiikan\ntietä. Ensiarvoinen uskon ja elämän lähde: Raamattu, on melkein\ntukittu, s.o. Raamattu on käytännöllisesti puhuen kielletty kirja.\nVoitaisiin mainita tapauksia aivan meidän päiviltämme, jolloin\nRaamattuja on poltettu roskakirjain joukossa kiellettyinä. Mutta\nsamalla kuin katolisuuden piirissä Raamattu on joko hallitsevasta\nasemastaan syrjäytetty tahi kokonaan vihattu ja vainottu kirja,\ntuo sama kirja, joka on evankeelisten kirkkojen suuri uskon ja\nopin peruskirja, samalla ammentaa katolisuus sitä voimakkaammin\nja määrätietoisemmin kolmesta edellämainitusta lähteestä. Ja\ntällöin se ei ainoastaan itse säily elinvoimaisena, vaan kykeneepä\nvielä hyökkäämäänkin lujaan monarkistiseen tapaan laaditun\nkirkkojärjestyksensä ja kirkkopolitiikkansa avulla. Ja siitä,\nettä tässä on kysymys korkeista henkisistä arvoista, voi jokainen\nvakuuttautua, joka vaivautuu lukemaan katolisia kirkollisia\nkirjailijoita, heidän henkeviä esityksiään mystiikasta ja kirkkoisien\ntapaiseen korkeaan tyyliin laatimiaan marttyyri historiallisia\nteoksia. Herää kysymys: miksei evankeelisella puolella voisi\nolla samoin? Ja huoletta voitaneen sanoa: jos evankeelisilla\njumaluusoppineilla olisi ollut henkevyyttä ja kaukonäköisyyttä\nnoudattaa samaa menettelytapaa, mitä Kustaa II Aadolf noudatti\nBreitenfeldin kentällä, missä hän antoi katolisten tykkien lakaista\nheidän omia rivejään, niin kirkkopoliittinen tilanne olisi monessa\nsuhteessa toisenlainen. Silloin voisi protestantti sanoa katoliselle:\nsitä, mitä teillä on, kirkkoisät, marttyyrihistoria ja mystiikka, on\nmeilläkin; mutta mitä meillä on: Raamattu, vanhurskaus armosta uskon\nkautta ja omantunnonvapaus, sitä ei ole teillä.\n\nMitä erikoisesti keskiajan mystiikkaan tulee, tekee tappion ja\nhenkisen arvojen menetyksen sen laiminlyömisen johdosta tuntuvaksi\nsen omalaatuisuus ja henkinen rakenne. Keskiaikainen yliluonnollinen\nmystiikka on uskonnollisine ja esteettisine arvoineen siksi\nyleisinhimillinen ja samalla jumalallinen, siinä yhtyvät taivas ja\nmaa sellaisella tavalla, että useinkin on vaikeata sanoa, missä\njumalallinen alkaa ja inhimillinen loppuu ja päinvastoin. Ja\noikeampaa onkin käsitellä niitä usein rinnakkaisilmiöinä, jotka ovat\nkokonaan sekaantuneet toisiinsa ja täydentävät toinen toistaan. Sitä\nkoko olennon valtaavaa rakkauden hehkua ja väkevätuoksuista onnen\nhuumaa, joka huokuu monen morsiusmystikon joko suorasanaisista tahi\nrunopukuisista lemmenlauluista, on sellaisen mahdotonta kuvailla,\njonka kynää ei liikuta jumalallinen innoitus. Ei mikään Aladinin\ntaikalamppu luo niin kirkasta ja läpitunkevaa valoa, kuin mikä\navautuu yliluonnollisen mystikon silmille. Harun al Raschidin tahi\nintialaisten maharadshain loistopalatsit maallisine paratiiseineen\novat köyhiä asultaan, värittömiä ja kalpeita sen taivaallisen loiston\nja upeuden rinnalla, joka on esiintynyt Mechtild Hackebornilaisen\nkaltaisen näkijän näyissä. Näiden taivaallisten ilmestysten\narmoitetut näkijät tunnustavat, että niitä on mahdotonta ilmaista\nmaisin kielin ja että on tyydyttävä vain himmeisiin vertauskuviin.\n\nPaljon riistetään ihmiseltä silloin, kun häneltä kielletään pääsy\nnäille ikuisesti viheriöiville runouden leppoisille rinnemaille.\n\nEikä meidän useinkaan, tutkiessamme keskiajan mystikkoja, tarvitse\netsiä tätä runoutta kellastuneilta kirjan lehdiltä; monen mystikon\noma elämä ja vaellus on ollut runoutta. Sattuvasti on sanottu Assisin\nil Poverello di Diosta, köyhyyden yljästä, että hän oli suurin\ntaiteilija mystikkojen joukossa ja suurin mystikko taiteilijoiden\njoukossa. Niin kauan kuin tähdet liikkuvat radoillaan ja vanha\nmaaemo kiertää kulkuaan päivän kultaisen kehrän ympärillä, ei tämän\nlapsellisen viattoman ja jalon hengen muisto lakkaa lämmittämästä\nniitä sydämiä, jotka ihailevat henkistä suuruutta ja tajuavat ylempää\nuniversaalista kieltä.\n\nNäiden ihmisten ylväs kristillisyyden ihanne ja korkea siveellinen\ntaso vaikuttavat ylen voimakkaasti vielä vuosisatojen takaa.\nSe siveellinen jättiläiskamppailu, johon he uskaltavat ryhtyä\nhimojen petoa ja luontonsa alempia vaistoja vastaan, uskollisina\ntaivaalliselle Yljälleen ja Rakastajalleen, ja ne jyrkät, jopa\nsuorastaan drakooniset keinot, joihin he ryhtyvät pitääkseen\nkurissa lihan, takaavat heille kaikkien niiden ymmärtämyksen\nja ihailun, joille sydämen ja sielun puhtaus on pyhä ja kallis\nasia. He eivät tunne näissä asioissa puolinaisuutta; heille ei\nvoi enää olla kysymystä: joko -- tahi. He ovat päättäneet voittaa\nsiveellisen taistelun, ja he sen voittavat. He ovat päättäneet\nristiinnaulita lihansa Ristiinnaulitun nimessä ja voimalla, ja he\nristiinnaulitsevat sen. Ja jos mikään aika kaipaa näitä ihanteita ja\nniiden raitistuttavaa ja puhdistavaa voimaa, niin juuri meidän oma\nsiveellisesti veltto ja herpautunut aikamme.\n\nAikamme kaipaa korkeita siveellisiä ihanteita ja siveellistä\nuuttasyntymistä. Harva ajanjakso, jos yleensä mikään, tarjoaa sille\ntässä suhteessa ylevämpiä hahmoja kuin monet keskiajan mystikot.\n\nMystiikan hedelmöittävä vaikutus keskiajan henkiseen elämään ja\ntaiteeseen on valtava, miltei suorastaan korvaamaton ja perustavaa\nlaatua. Ilman Mechtild Magdeburgilaista ja keskiajan mystikkoja\npuuttuisi maailman kaunokirjallisuudelta ja runoudelta sen\nkuninkaallisin koriste: Danten Jumalainen näytelmä. Ilman Fransiskus\nAssisilaisen rakkauden ja nöyryyden mystiikkaa ei olisi Giotton\nfreskoja, mainitaksemme vain pari esimerkkiä. Ja jos näin on,\nniin kysymme: onko nykyisellä materialistisella höyryn ja sähkön\naikakaudella, joka siveellisesti rappeutuneena ja yksipuolisesti\naineellisia arvoja tavoittelevana on melkein kemiallisen puhdas\nkaikesta ihanteellisuudesta, onko tällä henkisesti köyhällä\naikakaudella kömpelöine futuristisine ja kubistisille taiteineen\nvaraa heittää yli laidan keskiajan jalo ja henkevä mystiikka, tahi\nparemmin sanoen: onko varaa olla ammentamatta uusia ja korkeampia\nelämänarvoja ja ihanteita sen tyhjentymättömistä henkisistä voiman\nlähteistä?\n\nMeillä on totuttu pitämään keskiaikaa henkisesti pimeänä ja synkkänä\ntaikauskon aikana, jolloin kummitukset ja paholaiset virnistelivät\njokaisen nurkan takaa. Sellaista aikahistoriallista törkyä tapaamme\nsilloin paljon, jopa erikoisen runsaassa määrin. Mutta samalla\nunohdetaan mitalin toinen puoli: unohdetaan, että keskiaika oli\nsuurien persoonallisuuksien, loisteliaan optimismin ja valoisan\nlapsenuskon kultainen kausi. Jos keskiaika oli jostakin köyhä,\noli se koneista ja keksinnöistä. Jos se oli jostakin rikas, oli\nse haltioituneesta uskosta, jalosta antautumuksesta ja huimaavan\nkorkeista siveellisistä ihanteista. Materiaa ja maailmaa se halveksi\nsyvästi, niihin eivät sen ajan johtavat henget tuhlanneet huomiota\neikä aikaa. Se oli sille suuri turhuus, vanitas vanitatum, jolle se\nhymyili oppineen filosofin, hurmioituneen mystikon ja maailmasta\neristäytyneen jumalanystävän ylhäisellä halveksumisella. Keskiajan\ntunnuslauseena oli: universalia sunt realia, s.o. vain ihanteet ovat\ntodellisia; vain näkymätön maailma, hengen ja armon valtakunta, on\ntodellista hyvää ja iäti pysyvää.\n\nJa tuskin erehdymme, jos sanomme, että meidän historiallisen\nmaterialismin jäytämä ja koneiden jyminässä hermonsa ja voimansa\nkuluttanut aikakautemme ei kaipaa mitään syvemmin kuin mystikon jaloa\nsielun rauhaa ja rikasta sisäistä maailmaa. Silloin tulee näistä\nhenkisesti kutistuneista ja näivettyneistä olennoista, jotka nyt\neivät ole muuta kuin numeroita ja vaatimattomia hampaita teollisuuden\nsuuressa grottemyllyssä jälleen jumalallisia olentoja, jotka kantavat\notsallaan henkisen aateluuden korkeata leimaa.\n\nOn kieltämätön tosiasia, että näin tuntevat aikamme korkeimmat\nja jaloimmat henget. Ruotsalainen filosofi _Vitalis Nordström_\nkirjoittaa:\n\n\"Sivistyksemme on saavuttanut huippukohtansa, jossa suunta pyrittyään\nylöspäin korkeuteen on painuva alas laaksoon. Joukkokulttuuri\non turmellut sisimpämme. Tekniikka ei tee ketään onnelliseksi\neikä avaa näköaloja Jumalan valtakuntaa kohti. Uskonto ei ole\nenää oleva vahva luottamus eikä peräsin elämän merellä. Tiede\non koonnut suunnattomasti uusia tosiasioita, mutta yleissilmäys\non joutunut kadoksiin. Niin on laita filosofian, jumaluusopin,\nestetiikan, historian, luonnontieteen ja matematiikan alalla.\nKemian, fysiikan, mekaniikan ja tähtitieteen perustukset\nhorjuvat. Tekniikka yksin pysyy pystyssä, mutta tämä merkitsee\nsteriloitumista. Kun Jumala näki tämän uuden ajan kurjuuden, sen\nsisäisen köyhyyden, sen hermoväsyneisyyden ja kykenemättömyyden\nsaavuttaa pyhempää, viattomampaa, rikkaampaa elämää, silloin Hän\najatteli suuressa laupeudessaan: 'Minä hävitän Sodoman ja Gomorran\ntulella ja tulikivellä ja palautan ihmiset luontoon ja itseni luo\nasettamalla rajan kulttuurin riemukululle. Minä annan heille, mitä he\ntarvitsevat: uuden keskiajan uusine muotoineen. Olen jälleen päästävä\nvapaaksi perkeleen, noidat ja kummitukset, jotta ihmiset saisivat\ntuntea olemassaolon syvyyttä ja heidän olisi pakko uskoa niiden\nluonnollinen asema tässä maailmassa. Mutta tähän salaperäisyyden\nyöhön olen kylvävä uuden aikakauden siemenen, jolloin tajunta ja\ntahto jälleen saavat nousta horroksistaan voimakkaina rakentamaan\nuusia rakenteita'.\"\n\nTämä on suoraa kieltä, joka ei kaipaa pitempiä selityksiä. Ja\nse tulee riittävän arvovaltaisella taholta vaatiakseen jokaisen\najattelevan henkilön huomiota. Mystiikan ja nykyaikaisen henkisen\ntilan kannalta ansaitsevat suurinta huomiota hänen profeetalliset\nsanansa siitä, että Kaikkivaltias on jälleen \"päästävä vapaaksi\nperkeleen, noidat ja kummitukset, jotta ihmiset saisivat tuntea\nolemassaolon syvyyttä ja heidän olisi pakko uskoa niiden luonnollinen\nasema tässä maailmassa\". Näihin sanoihin sisältyy kammottava totuus,\nsuurempi ja kammottavampi kuin niiden lausuja todennäköisesti on\nsaattanut ajatella tahi mielessään kuvitella. Ja siihen puoleen\ntulemme seuraavassa, kun lähdemme kuvailemaan asian kielteistä\npuolta, s.o. mihin hornan kuiluihin ja henkisiin syvyyksiin,\nperkeleen petokseen ja demonisten valtojen temmellykseen meidän\nratsionalistinen, järkeilevä kristillisyytemme ja materialistinen\nmaailmankatsomuksemme on saattanut ihmiskunnan kieltäessään\nhenkimaailman todellisuuden, sulkiessaan ovet kristilliseltä\nyliluonnolliselta mystiikalta ja avatessaan ne pakanalliselle\nmystiikalle ja pimeyden saastaisille henkivalloille. Kirjassaan\n\"Kansojen viimeinen ahdinko\" hollantilainen kirjailija Joh. de Heer\nesittää tosiasioita, jotka panevat ajattelevan lukijan kauhistuen\najattelemaan, mitä tuleman pitää ja mitä jo on olemassa.\n\nOn ikuisesti kirkas tosiasia, jota materialismin on turha kieltää,\nettä ihminen ei ole pelkkää materiaa, kuollutta massaa, vaan että\nhänen sisimpäänsä kätkeytyy iäisyysolento, jalo ja ylhäissyntyinen\nkahlehdittu vanki, jolle me olemme velkaa vapauden, kuten joku\non sanonut. Mutta jos tämä tosiasia koetetaan kieltää, niin se\nkostaa muodossa tahi toisessa kohtalokkaalla tavalla. Sen saa\nmeidänkin korkeasta kulttuuristaan kehuskeleva, mutta monessa\nsuhteessa henkisesti sangen pimeä ja sokea aikamme kokea. Ja tämä\nhenkimaailman ja kristillisen yliluonnollisen mystiikan kieltäminen\nkostautuu henkisesti kolmella eri linjalla: buddhalaisen pakanuuden\nja pakanallisen mystiikan leviämisenä länsimaihin; okkultismin ja\nspiritismin leviämisenä; ja yhä laajemmalle leviävänä salaisten\nseurojen perustamisena. Kiinnitämme jonkin verran huomiota kahteen\nedelliseen seikkaan.\n\nEnsiksi muutama sana buddhalaisuuden ja pakanallisen mystiikan\nleviämisestä länsimaihin. Asia on suunnattoman mielenkiintoinen,\nsamalla kuin se musertavalla tavalla näyttää, mihin ihmislapsi\njoutuu, kun hän hylkää Jumalan sanan kompassin ja lähtee purjehtimaan\noman himmeän luonnollisen järkensä valossa henkimaailman\nrannattomalla, kareja täynnä olevalla valtamerellä, jonka rinnalla\nAtlantti ja Tyyni valtameri ovat vain vaatimattomia pesualtaita.\n\nLukijasta tuntunee hämmästyttävältä kuulla, että länsimailla\nharjoitetaan voimakasta propagandaa itämaisten uskontojen, varsinkin\nbuddhalaisuuden hyväksi. [Niin on kuitenkin laita, ja sellaiseksi\non muodostunut kehitys erittäinkin Chicagossa v. 1893 pidetyn\nmaailman uskontojen kongressin jälkeen. Eikä sillä hyvä, vaan itse\nbuddhalaisuuden kotimaassakin on buddhalaisuus herätetty uuteen\neloon ja virkeyteen ns. \"uusbuddhalaisuuden\" muodossa. Ja mikä\nihmeellisintä, tämä vanhan pakanuuden henkiin herääminen on luettava\nsuurelta osalta länsimaiden syyksi. Länsimaissa aina ns. valistuksen\naikakaudelta lähtien levinnyt jumalankieltämys ja materialistinen\nmaailmankatsomus on synnyttänyt uuspakanallisen liikkeen, jolloin\nmonet ns. kristityt ovat luopuneet kristinuskosta ja liittyneet\npakanallisiin uskontoihin, lähinnä buddhalaisuuteen ja sitä lähellä\noleviin virtauksiin teosofiaan ja antroposofiaan.]\n\nEdellämainitussa Chicagon kongressissa väitettiin rohkeasti, että\nkristinusko on vain muunnettua buddhalaisuutta juutalaisessa\nmuodossa; kiellettiin Jeesuksen persoona ja Hänen oppinsa\noikeaperäisyys ja itsenäisyys ja mentiin niin pitkälle, että\nsanottiin Jeesuksen olleen buddhalaisen munkin, joka pakomatkalla\nHimalaijalla oli saanut oppinsa buddhalaisuudesta. Ja tätä uutta\npakanuutta on sitten koetettu levittää suurella innolla varsinkin\nYhdysvaltain ja Euroopan sivistyneitten keskuudessa ja sen profeetat\novat hindulaisuuden tutkijan Neumannin tavoin huudahtaneet:\n\"Buddhalaisen opin valo on vihdoinkin noussut horisonttimme yli, ja\nse on paistava kaikille, jotka kestävät katsoa totuutta kasvoihin.\"\nJa eräs toinen tutkija (Schultze) sanoo uuden uskonnon tehtävänä\nolevan \"auttaa meitä täydellisempään ja vapaampaan käsitykseen\nuskonnosta ja häätää niitä juutalaiskristillisen uskonnon piintyneitä\nennakkoluuloja, jotka estävät jokaisen edistysaskeleen korkeamman\nhenkisen kulttuurin piirissä.\"\n\nAlkuperäisen buddhalaisuuden mukaan ei ole mitään Jumalaa eikä\nVapahtajaa, vaan ihminen on itse oma jumalansa ja vapahtajansa: \"Itse\non itsensä herra\". Elämä on kärsimystä: syntyminen on kärsimystä,\nkuolema on kärsimystä, sairaus on kärsimystä, vanhuus on kärsimystä,\nvieläpä rakkauskin eri muodoissaan on kärsimystä. Kärsimyksen alkusyy\non halu elämään, ja sentähden tuleekin viisaan koettaa kuolettaa tuo\nhalu ja luopua kaikesta, mikä kiinnittää elämään: luopua tiedosta\nja ajattelusta ja vaipua mietiskelyyn. Ja kun kuolema saapuu, niin\nsielu vaipuu suureen tyhjyyteen, nirvanaan. Sen taasen, joka ei halua\nluopua elämän halusta, täytyy syntyä uudelleen ja uudelleen kunnes\nviisastuu.\n\nVoidaan hyvällä syyllä kysyä, miten tällainen toivottomuuden uskonto\nvoi miellyttää valistunutta länsimaalaista. Siihen lienee pääasiassa\nkaksi syytä: buddhalaisuudessa ei ole ristin pahennusta ja sen mukaan\non ihminen oma vapahtajansa, sillä käärmeen siemenelle, s.o. vanhalle\nihmiselle, ei mikään ole niin vaikeata kuin nöyrtyä Jeesuksen ristin\njuurelle ja anoa Häneltä armoa ja anteeksiantamusta.\n\nBuddhalaisuutta levitettiin länsimaissa aluksi ylhäisöpiireihin,\nmutta kun se ei siellä ottanut menestyäkseen, niin vanha vihollinen\nmuutti nahkaa, omaksui kansanomaisen muodon ja alkoi sitten levittää\nuudestisynnyttämätöntä lihan evankeliumia ns. _teosofian_ muodossa.\n\nTeosofia on pohjaltaan buddhalaisuuden ja kristillisyyden sekoitus\nSen päätekijöinä on toisaalta kristillinen gnostisismi, alkukirkon\najoilta tunnettu vaarallinen harhaoppi, joka kieltää Jeesuksen\njumaluuden ja sekoittaa itseensä itämaisia uskontoja, kreikkalaista\nfilosofiaa ja mysteeripalveluksia; ja toisaalta okkultismi,\npakanalliset salaisopit.\n\nTämän uskonnonsekoituksen profeetta ja keksijä on venäläissyntyinen\nnainen _Helena Petrovna Blavatsky_. Yhdessä amerikkalaisen eversti\n_Olcottin_ kanssa hän perusti v. 1875 New Yorkissa \"Teosofisen\nSeuran\". V. 1881 he muuttivat Intiaan Madrasin kaupunkiin, jossa\nasettuivat asumaan Adyarin esikaupunkiin. Siellä Blavatsky sanoi\nolevansa kirjeenvaihdossa Himalaijan vuoristossa asustavien\ntäydellisyyteen ehtineitten henkien, ns. mahatmojen kanssa ja\noppivansa heiltä ikivanhaa salaista viisautta. Hän asetti omat\nkirjeensä lukittuun kaappiin ja samaa tietä hän väitti saavansa\nvastaukset. Mutta nyt kohtasi tietäjää kommellus v. 1884: eräät\nuskottomat epäilijät keksivät, että kaapin takana oli seinässä aukko\nja kaapin takaseinässä siirrettävä lauta, joten kaappiin päästiin\ntoisesta huoneesta. Tähän loppui profeetan kirjeenvaihto, ja\nliikkeen johtoon astui eversti Olcott, jonka kuoltua johtajaksi tuli\nenglantilainen papinrouva _Annie Besant_.\n\nNiin hyvin uusbuddhalaisuus kuin teosofiakin ovat ruvenneet kaikilla\ntavoin matkimaan ja jäljittelemään ei vain kristinoppia, vaan myös\nkristillistä kirjallisuutta ja jumalanpalvelusmenoja. Niinpä Olcott\ntoimitti buddhalaisen katkismuksen, joka on päässyt tavattoman\nlaajaan käytäntöön buddhalaisessa maailmassa ja vaikuttanut suuresti\nbuddhalaisuuden elpymiseen ja lähetysintoon. Perustettiinpa Tokiossa\nv. 1907 \"Kansainvälinen Buddhalaisten Nuorten Miesten Yhdistyskin.\"\n\nTeosofia tunnustaa jonkinlaisen jumaluuden, persoonattoman\nmaailmansielun, joka tulee persoonalliseksi, s.o. itsetietoiseksi\nihmisessä. Sen tärkeimmät opit ovat: tieto vapahtavana voimana;\nmaailman ikuinen kiertokulku ja sielunvaellusoppi; karman eli\nsyysuhteen laki rangaistuksesta ja velvollisuudesta itse sovittaa\nrikoksensa, kunnes uudestaansyntymisen kautta pääsee autuaaseen\nnirvanaan.\n\nKehityksen kiertokulussa syntyy juurirotuja ja alarotuja. Tällaisina\nmurrosaikoina esiintyy maailmanopettajia, joista Jeesus on yksi.\nNyt on kuudennen alarodun syntymäaika, ja nyt esiintyy jumaluuden\nruumiillistumana uusi maailmanopettaja Besantin kasvatti Krishnamurti.\n\nMutta teosofia ei esiinny ainoastaan uskonnonfilosofiana\noppijärjestelmänä, vaan se pyrkii maagillisen taitonsa ja\n_spiritismin_ avulla yhteyteen henkimaailman kanssa, s.o. sillä on\noma pakanallinen yliluonnollinen mystiikkansa, jonka hierofantteina,\nylimmäisinä pappeina ovat esiintyneet saksalainen tri _Rudolf\nSteiner_ ja englantilainen _Leadbeater_. Edellinen väittää, että\njos asiaan perehtynyt henkilö ei hätkähdä sitä henkeä, joka vartioi\nYliaistillisen maailman sisäänkäytävää, niin hän saa luoda silmäyksen\nheimo-, kansa- ja rotuhenkien toimintaan. Jälkimmäinen taasen on\nkehittänyt pakanallisesta mystiikastaan kokonaisen okkultisen\njärjestelmän.\n\nSuomessakin toimii teosofinen liike suurella innolla ja nähtävästi\nmyös melkoisella menestyksellä, josta mainittakoon todistuksena,\nettä teosofeilla on jo oma temppelinsäkin Jyväskylässä ja toinen\nHelsingissä. Tämän liikkeen hierofanttina meillä on kirjailija\nPekka Erwast, joka johtaa Helsingissä 1914 perustettua järjestöä\n\"Ruusuristi, Suomen Salaistieteellinen Tutkimusseura\".\n\nMillainen on tämän miehen autuuden tie, siitä voi lukija muodostaa\noman käsityksensä mainitun hierofantin omien sanojen perustalla:\n\"Niin paljon kärsimyksiä kuin olemme saaneet ihmiskunnassa aikaan,\nniin paljon onnea ja iloa täytyy meidän ihmiskunnassa luoda. Siinä\nsovituksemme, joka vähitellen vapauttaa meitä jälleensyntymisen\npakosta. Mihin sitten jää kirkon oppi Jeesuksen sovituksesta, kun\nihminen itse on oma sovittajansa? Se jää siihen, mistä on tullutkin:\ntietämättömien ja kokemattomien ihmisten mielikuvitukseen.\"\n\nSelvää puhetta siitä antikristillisestä hengestä ja viimeisten\naikojen villityksestä, joka on tämän liikkeen johtavana punaisena\nlankana, liikkeen, jonka symbolina ei suotta ole käärme, joka puree\nomaa häntäänsä.\n\nMonin verroin vaarallisempi kuin teosofia on kuitenkin _spiritismi_\nsinänsä itsenäisenä liikkeenä ja ajan ilmiönä. Sitä katsellessa\nmuistuvat mieleen edellämainitut Vitalis Nordströmin sanat, että\nJumala lähettää keskiajan perkeleineen ja kummituksineen. Että näin\non todella asian laita, siitä pari esimerkkiä.\n\nEnglannissa on spiritistinen liitto, johon kuuluu 340 spiritististä\nkirkkoa. Tämä liitto on kääntynyt alaistensa kirkkojen puoleen\nkehoittaen niitä toimimaan siihen suuntaan, että parlamenttiin\nsaataisiin oma spiritistinen edustus. Ja sitä, että heillä on\nmahdollisuus saada äänensä kuuluviin, todistaa se, että Englannin\nkansalliseen spiritistiseen liittoon kuuluu noin 500,000 valitsijaa.\n\nMuutamassa saksalaisessa spiritistisessä lentokirjasessa sanotaan:\n\"Protestanttiset ja katoliset kirkot ovat tehneet vararikon, samoin\nkuin lahkotkin; buddhalaisuus ja teosofia ovat vieraita taimia,\njotka eivät viihdy meidän maassamme. Mutta nyt on tullut sellaista\nuutta, joka on vaikuttava vapauttavasti, ja se on spiritismi, ei sen\nahtaammassa muodossa, vaan sen uudessa avarammassa muodossa, joka\nkäsittää sekä elävät että kuolleet.\"\n\nSanotaan spiritisteillä olevan noin 70 miljoonaa kannattajaa kaikissa\nmaissa. Ja se on epäilemättä vielä näyttelevä kauhistuttavaa osaa\npakanainajan lopputapahtumissa ja suuren vaivan aikoina, kuten nyt jo\neräät merkit viittaavat.\n\nTunnettua on, että missä henkinen pimeys ja taikausko on synkkä,\nsiellä myös pimeyden vallat temmeltävät suurella vimmalla. Näin on\nnykypäivien Kiinassa. Tätä pakanuuden vallassa kamppailevaa kansaa\npainavat vuosituhansien kirot, henkinen pimeys ja taikausko. Seuraava\nesimerkki, jonka de Heer mainitsee edellämainitussa kirjassaan,\nansaitsee tässä suhteessa huomiota.\n\nMuuan äskettäin Kiinasta palannut lähetyssaarnaaja kertoo, että\nspiritismin ympärille ryhmittyneet henkivallat harjoittavat\nvaikutustaan kaikkialla tuossa sekasortoisissa oloissa elävässä\njättiläisvaltakunnassa. Monesta tuntuu ikäänkuin heillä olisi raskas\npaino rintansa päällä, niin että he ovat tukehtumaisillaan. Toiset\ntaasen väittävät omin silmin nähneensä pahoja henkiä. Kerrotaanpa\nlähetysasemillakin sattuneen kummallisia asioita.\n\nJa kun tehdään johtopäätös kaikkien näiden erilaisten\nantikristillisten tekijäin toiminnasta: uusbuddhalaisuuden,\nteosofian, okkultismin ja spiritismin, joiden rinnalla voitaisiin\nvielä mainita epälukuisat kristinuskolle vieraat ja sille suorastaan\nvihamieliset joko salaiset (vapaamuurarius) tahi julkiset\n(kommunismi) järjestöt, niin on se seuraava:\n\n\"Niin joutuu maailma yhä enemmän lohikäärmeen suoranaisen vaikutuksen\nalle; vanha samoin kuin uusikin maailma, sekä Jeesuksesta\nvälittämätön nimikristillisyys että varsinainen pakanuus.\" (de Heer.)\n\nMikä on mystiikan asema näiden viimeisten aikojen villityksien ja\nhenkivaltojen keskellä. Sitä ei ole vaikea määritellä.\n\nEnsinnäkin on huomioon otettava, että jos evankeelisten\nkirkkojen taholla olisi viljelty oikeata vehnää, s.o. omistettu\nhuomiota kristillisen kirkon omille suurille perinnäismuistoille\nyliluonnollisen mystiikan muodossa, joka on keskiajan hurskauselämän\nkeskeisin muoto, ja paras ja arvokkain perintö, niin ei länsimaissa\nolisi lainkaan päässyt esim. teosofia ja spiritismi sellaiseen\nvauhtiin kuin nyt on laita. Mutta siitä on visusti vaiettu. Kuvaavaa\non, että meillä näihin saakka tuskin tunnetaan muuta kuin nimeltä\nniin valtava henki ja niin mahtava profeetallisen kutsumusmystiikan\nedustaja kuin p. Birgitta, pohjolan suurin nainen. Sen sijaan\nopettivatpa teosofit mitä tahansa meidän sivistyneistöllemme\npakanallisen mystiikan, okkultismin ja spiritismin muodossa, kaikki\nmenee täydestä. Ja kun teosofian naishierofantti Annie Besant,\nteosofian buddhalaisen haaran arvovaltaisin edustaja, saapuu\nmaahamme, niin hänet otetaan vastaan kuin valtiatar ainakin ja\nhän itse ja hänen lähimmät hengenheimolaisensa laskevat marsalkan\nnauhoihin verhottuina pakanallisen temppelin peruskiven keskelle\nHelsinkiä.\n\nTässä on käynyt toteen Herran sana: \"Minun kansani tekee\nkaksinkertaisen synnin: minut, joka olen elävän veden lähde, he\nhylkäävät ja tekevät itselleen kaivoja, haljenneita kaivoja, jotka\neivät pidä vettä.\"\n\nHyljätään kristillisyyden leppoisat laitumet ja ainaviheriöivät\nruohokentät ja jyrsitään kanervia pakanallisen mystiikan\nkuivilla kankailla. Ei tahdota ammentaa kristillisen ilmoituksen\ntyhjentymättömistä lähteistä ja raikkaista vesivaroista, vaan\npakanallisen metafysiikan ehtyvistä hetteistä. Ei lämmitä sydäntä\nrakkaus Ristiinnaulittuun ja Hänen haavoihinsa, vaan lämmitellään\nyogan ja baktin virvatulilla. Uudestisyntymätön, ylpeä ihmisluonto\nei tahdo nöyrtyä Hänen edessään, jonka nimi on kuningasten Kuningas\nja herrain Herra, vaan luciferimaisessa ylpeydessä tehdään\ntomuhiukkasesta Messias ja savipalanen kohotetaan Luojan yläpuolelle,\nHänen, joka yksin on ylistetty iankaikkisesti. Ei odoteta hetkeä,\njolloin ilmestyksen portaalit avataan juhlallisessa, profeetallisessa\nkutsumusnäyssä, tahi hetkeä jolloin lunastettu verelläpesty sielu\nsaa astua sisälle siihen kaupunkiin, jonka ihanuus ei ole astunut\nyhdenkään ihmislapsen sydämeen, ja jonka kauneutta ei kuvaile\nainoakaan kuolevainen, -- vaan yritetään tunkeutua sinne yli muurin\nvarkain omatekoisilla tikapuilla.\n\nEttä kristillinen mystiikka on mystiikan jaloin muoto, siitä on\nkeskiajan mystiikka valo- ja varjokohtineen elävänä todistuksena.\nKen tutustuu sen parhaimpiin edustajiin ja tulee tuntemaan\nKristus-mystiikan ja profeetallisen kutsumusmystiikan keitaat, hän ei\nvarmaankaan voi eksyä yllä mainittuihin laihoihin vastikkeisiin. Ne\novat hänelle voitettu kanta.\n\n\n\n\nHILDEGARD BINGENILÄINEN.\n\n\nSyvän ja voimakashenkisen saksalaisen mystiikan ensimmäinen\nhuomattava edustaja on _Hildegard Bingeniläinen_.\n\nHän syntyi Nahen laaksossa Bingenin kaupungin lähellä olevassa\nBöckelheimin kylässä 1098. Hänen isänsä, ritari Hildebert, oli\nSponheimin kreivin palveluksessa. Äidin nimi oli Mechtild.\n\nHildegard syntyi levottomana aikana, jolloin Saksan keisari Henrik\nIV taisteli paavia, Saksenia ja omia poikiaan vastaan, ja onneton\nkeisari joutui poikainsa vangiksi kenties juuri hänen isänsä linnassa.\n\nPaavin asema ei ollut sanottavasti parempi. Roomassa oli levotonta,\nja kirkon yhteyttä uhkasi hajaannus ja harhaopit. Maallistunut\npapisto oli vaipunut siveettömyyteen ja muihin paheisiin; kansa oli\nraakaa ja tietämätöntä.\n\nNämä seikat vaikuttivat Hildegardin uskonnolliseen julistukseen\nantaen sille profeetallisen kutsumusmystiikan leiman.\n\nJo varhain heräsivät Hildegardissa mystilliset taipumukset ja\nvoimakas uskonnollinen elämä. Hän oli näkevinään valoa, joka ilmaisi\nhänelle ihmeellisiä seikkoja niin selvästi ja havainnollisesti\nkuin hän olisi nähnyt ne omilla silmillään. Hän kertoi aluksi\nnäkemyksistään toisille, mutta pian hänen oli pakko vaieta toisten\nihmettelyn vuoksi.\n\nKahdeksanvuotiaana hän meni läheiseen Disibodenbergin luostariin,\njonka johtajattarena oli hurskas kreivitär Jutta von Sponheim. Siellä\nhän sai hengellisessä suhteessa erinomaisen ja hyvin syvällisen,\nmutta tietopuolisesti niukanlaisen kasvatuksen. Hän oppi lukemaan ja\nlaulamaan sekä ymmärtämään latinalaisia raamatunkohtia, mutta latinan\nkielioppiin hän ei perehtynyt. Myöhemmin kohosi hän itse mainitun\nluostarin abbedissaksi.\n\nMunkki Wibert Gemblouxlaiselle kirjoittamassaan kirjeessä Hildegard\nkuvailee sisällistä valoaan ja näkemyksiään seuraavasti.\n\n\"Oi uskollinen palvelija, minä heikko naisolento puhun sinulle\ntässä totisessa näyssä nämä sanat. Jos Jumala näkisi hyväksi\ntässä näyssä kohottaa minun ruumiini, niinkuin hän kohottaa minun\nsieluni, niin pelko ei sittenkään väistyisi minun mielestäni ja\nsydämestäni, sillä tiedän olevani ihminen, vaikka lapsuudesta asti\nolen ollut luostarissa. Monet viisaat ovat ihmeitten takia siinä\nmäärin hämmentyneet, että ovat ilmaisseet paljon salaisuuksia; turhan\nkunnian vuoksi he ovat omistaneet ne itselleen ja niin langenneet.\nMutta niistä, jotka sielun kohotessa ovat ammentaneet viisautta\nJumalalta eivätkä ole pitäneet itseään minään, on tullut taivaan\npatsaita. Niin kävi Paavalin, joka saarnasi enemmän kuin muut\nopetuslapset, mutta ei kuitenkaan pitänyt itseään minään. Myöskin\nJohannes evankelista oli täynnä lempeää nöyryyttä; siksipä hän\nammensikin paljon jumaluudesta.\n\n\"Ja miten olisi mahdollista, etten minä kurja tuntisi itseäni?\nJumala vaikuttaa, missä Hän tahtoo, nimensä kunnian eikä maallisen\nihmisen kunnian vuoksi. Minulla on aina vapisuttava pelko, sillä en\nvoi luottaa mihinkään omaan mahdollisuuteeni; mutta minä ojennan\nkäteni Jumalan puoleen, jotta minä höyhenen tavoin, jolla ei ole\nmitään voimain painoa, vaan joka lentää tuulen mukana, olisin Hänen\nkantamansa. Ja mitä näen, sitä en voi täysin käsittää niin kauan kuin\nolen ruumiin palveluksessa ja näkymättömässä sielussa; sillä näissä\nkahdessa on ihmisen rajoitus.\n\n\"Mutta lapsuudestani asti, jolloin en vielä ollut vahva mitä\njalkoihin, lihaksiin ja suoniin tulee, minulla on ollut tämä näky\nsielussani aina tähän asti, jolloin jo olen enemmän kuin 70 vuotta.\nJa minun sieluni kohoaa niinkuin Jumala tahtoo tässä näyssä avaruuden\nkorkeuteen ja erilaisten ilmapiirien vaihteluun ja levittäytyy\nerilaisten kansojen pariin, vaikkapa ne ovatkin kaukana minusta\netäisillä seuduilla ja paikoilla. Ja kun minä sellaisella tavalla\nsielussani katselen näkemääni, niin huomaan sen myöskin pilvien ja\nmuiden luotujen kappaleiden vaihtelusta. En kuule sitä ulkonaisilla\nkorvillani, en myöskään sydämeni ajatuksissa enkä liioin tajua sitä\nviiden aistimeni välityksellä, vaan ainoastaan sielussani ulkonaisten\nsilmien ollessa avoinna, joten en milloinkaan ole tuntenut niissä\nsitä voimattomuutta, jonka hurmostila tuo mukanaan, vaan valveilla\nollen päivällä ja yöllä näen tämän. Ja alinomaa vaivaavat minua\nsairaudet ja olen monta kertaa ollut niin kietoutunut vaikeisiin\ntuskiin, että ne uhkaavat tuottaa minulle kuoleman; mutta tähän asti\nJumala on pitänyt minua ylhäällä.\n\n\"Mutta se valo, jonka näen, ei ole paikallista, vaan paljon paljon\nvaloisampaa kuin se pilvi, joka kantaa aurinkoa. En korkeutta,\npituutta enkä leveyttä voi erottaa siinä. Sitä sanotaan minulle\n'elävän valon varjoksi'. Ja samoin kuin aurinko, kuu ja tähdet\nnäkyvät vedessä, niin loistavat siinä minun edessäni kirjoitukset ja\nluvut ja voimat ja monien ihmisten teot.\n\n\"Mutta mitä tahansa minä näenkään tahi koenkaan tässä näyssä, muistan\nsen pitkän aikaa, joten muistan milloin olen nähnyt ja kuullut\nsen. Ja samalla kertaa näen, kuulen ja tiedän sen; ja sen minkä\ntiedän, käsitän silmänräpäyksessä. Mutta sitä, mitä en katsele,\nen tiedä, sillä olen oppimaton, minut kun on ainoastaan opetettu\nyksinkertaisuudessa lukemaan kirjaimet. Ja se, mitä kirjoitan\nnäyssä, sen näen ja kuulen; enkä minä aseta mitään muita sanoja\nkuin ne, jotka kuulen, ja hiomattomilla latinalaisilla sanoilla\nesitän sen niinkuin olen kuullut sen näyssä. Sillä kirjoittamaan\nviisaustieteilijöiden tavoin minua ei opeteta tässä näyssä. Ja sanat\ntässä näyssä eivät ole niinkuin ihmisen suusta kuuluvat sanat, vaan\nkuten leimuava liekki ja kuten pilvi, joka liikkuu ilmassa.\n\n\"Tämän valon muotoa en voi millään tavalla käsittää samoin kuin\nen myöskään voi täysin tarkastaa auringon palloa. Samassa valossa\nnäen toisinaan, mutta en usein, toisen valon, jota minulle sanotaan\n'eläväksi valoksi', mutta milloin ja millä tavalla näen tämän, en voi\nsanoa. Mutta kun toisinaan näen sen, poistuu minusta kaikki ahdistus\nja hätä, niin että silloin käyttäydyn kuten viaton tyttö enkä kuten\nvankka nainen.\n\n\"Mutta se alituinen heikkous, jota minä kärsin, pakottaa minut\nlausumaan ne sanat ja näyt, jotka minulle näytetään. Kun sieluni\nmaistaa tätä, muuttuu minun käytökseni kuitenkin siinä määrin,\nettä minä, kuten edellä sanoin, jätän kaiken tuskan ja ahdistuksen\nunohdukseen. Ja siitä, mitä silloin näen ja kuulen tässä näyssä,\nminun sieluni ammentaa ikäänkuin lähteestä, joka kuitenkin pysyy\ntäytenä ja tyhjentymättömänä. Mutta minun sieluni ei ole minään\nhetkenä ilman mainittua valoa, jota nimitetään elävän valon varjoksi,\nja sitä minä katselen, aivan kuten valoisassa pilvessä tarkastelen\ntähdetöntä taivasta. Ja siinä katselen sitä, mitä usein puhun ja mitä\nvastaan niille, jotka kysyvät tämän elävän valon loistetta.\"\n\nEdelläolevan kuvauksen nojalla on helppo määrätä Hildegardin rikkaan\nsisäisen näkemyksen laatu. Hänen näkemyksellisen kykynsä kohteena ja\ntoimintamuotona ovat etupäässä valoilmiöt, joiden välitön sisältö\nkirkastuu hänelle älyperäistä tietä. Hän näkee näkynsä valveilla\nollen eikä sano olleensa hurmostilassa. Mutta todennäköisesti on\nkuitenkin se tila, jota hän nimittää \"eläväksi valoksi\", todellinen\nhurmio sitä seuraavine voimakkaine mielihyväntunteineen ja\nkuvaamattomine autuuksilleen.\n\nNäkynsä Hildegard on kirjoittanut kolmeen suureen latinankieliseen\npääteokseen käyttäen tällöin joko äidinkieltään tahi karkeata\nlatinaa, jonka sitten rippi-isänä toimiva munkki on saanut hioa\nkieliopin sääntöjen mukaan. Hänen kirjallinen toimintansa on kokonaan\nriippuvainen hänen ilmestyksistään: hän ei kirjoita mitään mitä\nhänelle ei anneta. Ja saamansa ilmoitukset hän kirjoittaa muistiin\nsanelun mukaan lisäämättä tahi vähentämättä mitään. Valitettavaa on\nvain, että hänen uskottunsa, varsinkin Hildegardin kuoleman jälkeen,\non paljon lisäillyt ja muutellut Hildegardin ajatuksia.\n\nKirjoittamiseen häntä ajaa pakko: ellei hän kirjoita näkyjään, hän\ntulee sairaaksi ja joutuu vuoteenomaksi, josta toipuu vasta sitten,\nkun on totellut saamaansa käskyä. Hänen kirjoituksiaan vaivaa\nvaikeatajuisuus, mutta kaikkialla niissä haastaa omintakeinen ja\nvoimakas persoonallisuus, jolla on rikas luova mielikuvitus.\n\nHildegardia ahdistaa luontainen arkuus, joka Hengen koulussa on\njalostunut syväksi kristilliseksi nöyryydeksi. Niinpä hän lausuu\nkirjeessään Bernhard Clairvauxlaielle: \"Näin sinut kaksi vuotta\nsitten näyssä miehenä, joku katsoo aurinkoon eikä pelkää, vaan on\nhyvin rohkea; ja itkin, sillä häpeän niin, että olen niin arka.\nHyvä, lempein isä, lasken sinun mieleesi: rukoile puolestani!\"\nJa kirjeessään läheiselle hengenheimolaiselleen, saksalaiselle\nmystikolle Elisabet Schönaulaiselle hän huomauttaa kauniisti, että\nJumalan aseitten ei sovi olla ylpeitä, vaan nöyriä, ja niiden\ntulee muistaa olevansa saviastioita, sekä maan päällä vieraita ja\nmuukalaisia, \"jotka eivät tunne taivaallisia asioita, vaan julistavat\nainoastaan Jumalan salaisuuksia kuten torvi, joka vain antaa ääniä,\nmutta ei itse vaikuta, vaan johon toinen puhaltaa, jotta se soisi.\n-- Oi tytär, Jumala tehköön sinut elämän peiliksi! Ja minuakin, joka\nolen arka ja pelkuri ja josta toisinaan elävän valon avulla kuuluu\njotakin vähäistä, ikäänkuin heikko ääni torvesta: Jumala auttakoon\nminua, jotta voin pysyä Hänen palveluksessaan!\" Hänen nöyrän\nsydämensä lempikuva on höyhen, jota tuuli kuljettaa minne tahtoo.\n\nMutta heikko saviastia muuttuu metallisointuiseksi sotatorveksi,\nkun sotalaumojen Herra alkaa puhaltaa sitä, ja hänen\nprofeetallis-reformatoorista julistustaan kannattaa ylevä Hengen\nvoima, kuten edellämainitun Elisabet Schönaulaisen huudahdus\nosoittaa: \"Herran viinimäellä ei ole ketään, joka sitä hoitaa, sillä\nsen pää on sairas ja sen jäsenet kuolleet. Valtijattareni Hildegard,\nsattuvasti on sinun nimesi Hildegard -- taistelun pistin --, koskapa\nJumalan pistin vaikuttaa sinussa ihmeellisellä voimalla Hänen\nseurakuntansa rakentamiseksi! Ole väkevä Pyhässä Hengessä! Autuas\nolet sinä, kun Herra on valinnut sinut ja asettanut sinut yhdeksi\nniistä, joista Hän sanoo: 'Minä asetin teidät, että menisitte ja\ntuottaisitte hedelmää ja että hedelmänne pysyisi'.\"\n\nHildegardin näkijäkatse tunkeutui myöskin luonnonilmiöihin ja niiden\nsalaisuuksiin. Hänen vakaumuksensa mukaan on \"kaikkiin luotuihin\nkappaleisiin kätketty Jumalan peitettyjä salaisuuksia, joita ei\nkukaan ihminen tahi muu olento tiedä tahi huomaa paitsi mikäli\nJumala sallii\". Samoin näyttää hänellä olleen parantamisen lahja.\nNäitä voimia ja kykyjä hän ei kuitenkaan käyttänyt itsekkäisiin\ntarkoituksiin, vaan yksinomaan virkansa kutsumuksessa vaikuttaakseen\nuudistavasti omaan aikaansa, taistellakseen siveellisiä vaurioita\nvastaan ja levittääkseen uskonnollista elämää läheisempiin ja\nkaukaisempiin piireihin.\n\nHildegard oli sielunhoidollisessa tarkoituksessa laajassa\nkirjeenvaihdossa etupäässä kirkollisten henkilöitten kanssa,\nmutta onpa hänen jälkeenjääneitten 200-300 nousevien kirjeittensä\njoukossa myöskin ruhtinaallisille henkilöille osoitettuja ja heidän\nkirjoittamiaan. Niissä kysytään häneltä neuvoa tahi pyydetään saada\nsulkeutua hänen esirukouksiinsa. Vastaukset sisältävät neuvon ja\nkehoituksen sanoja perustuen useimmiten hänen saamiinsa näkyihin.\n\nSamassa tarkoituksessa hän myös matkusteli laajalti Saksassa.\nMatkojen johdosta Kölnin, Trierin ja Kirchheimin papistot pyytävät\nhäntä laatimaan kirjalliseen muotoon niille antamansa suulliset\nneuvot. Matkoillaan hän puhui papistolle ja kaupunkien ja luostarien\nasukkaille. Hän kuoli perustamassaan Rupertsbergin luostarissa\nBingenin lähellä 1179.\n\nToiminnassaan hän sai voimakasta tukea Bernhard Clairvauxlaisen\nja paavi Eugenius III:n taholta. Nämä tahtoivat arvovallallaan\ntukea sitä persoonallisuutta, joka sukupuolensa ja ihmeellisen\njulistuksensa tähden oli omiaan erikoinen syvällisesti vaikuttamaan\nkansaan. Tämä arvovaltaisten miesten suopea suhtautuminen Hildegardin\ntoimintaan auttoi myös osaltaan hänen aatteittensa levenemistä koko\nSaksan kansan keskuuteen.\n\nKiinnitämme vielä lopuksi huomiota erääseen puoleen Hildegardin\njulistuksessa: sen voimakkaaseen, näkyjen valossa lopun aikaa\ntehostavaan luonteeseen. Esitämme erään tällaisen näyn ja sen\nselityksen hänen ensimmäisestä pääteoksestaan _Scivias_.\n\n\"Sen jälkeen minä katsoin keskiyötä kohti, ja katso, siinä seisoi\nviisi eläintä: eräs niistä oli niinkuin tulinen koira, mutta ei\nkuitenkaan polttava; eräs niinkuin keltainen leijona; eräs oli\nniinkuin hallava hevonen; eräs niinkuin musta sika; eräs oli\nniinkuin harmaa susi; ja he olivat kääntyneet iltaa kohti. Ja minä\nkuulin äänen taivaasta sanovan minulle: 'Vaikka kaikki maan päällä\npyrkii loppuaan kohti, -- niin turhaan kuitenkin koettavat tuhota\nPoikani morsianta kaikki ne, jotka ahdistavat häntä hänen lapsissaan\nkadotuksen pojan edelläkävijän tahi hänen omassa persoonassaan,\nhyökättäköönpä hänen kimppuunsa miten tahansa. Päinvastoin\naikojen lopulla hän nousee voimakkaampana ja väkevämpänä ja tulee\nkauniimmaksi ja ihanammaksi voidakseen sitä rohkeammin ja suloisemmin\nmennä kohti rakastajan syleilyjä. Ja sitä merkitsee myös tämä näky,\njonka näit mystillisellä tavalla'.\"\n\nSeuraa sitten selitys. Viisi petoa kuvaa maailmanvallan viittä\nerilaista olotilaa. Tulinen, mutta ei polttava koira merkitsee\nriitaisaa ja ylpeilevää aikaa, jolta kuitenkin puuttuu Jumalan\nvanhurskaus. Keltainen leijona sotaisaa ja heikentyvää aikaa. Hallava\nhevonen hillitöntä, himojensa ja halujensa valtaan heittäytyvää\nkaiken hyvän syrjäyttävää aikaa, joka saa kauhistuttavan lopun ja\njättää sydämiin kammottavan tyhjyyden tunteen. Musta sika taasen\nsellaista aikaa, jolloin hallitsevat vääntelehtivät synkässä tuskassa\nsaastaisuuden loassa ja koettavat aikaansaada hajaannusta jumalisten\nopettajain keskuudessa. Viides aika vihdoin on antikristuksen\naika. Silloin ihmiset ovat viekkaita, ryöstön- ja saaliinhimoisia.\nValtakuntien päät kukistuvat, kun erehdyksistä suurin nousee\nhelvetin syvyydestä taivasta kohti. Silloin vuotaa marttyyrien veri,\nja maa on antikristuksen perkeleellisten juonien ja kauhistuksen\ntemmellyskenttänä. Se taasen, että nuo viisi petoa katselevat iltaa\nkohti, merkitsee sitä, että he, kuten aurinko nousevat, mutta myös\nlaskevat.\n\nTällaiset näyt vaikuttivat herättävästi suuriin kansanjoukkoihin ja\naskarruttivat ihmisten mieliä koko seuraavan vuosisadan.\n\nHildegard Bingeniläisessä esiintyy mietiskelevä kristillisyys\nvarhaisessa, ei vielä täysin kehittyneessä muodossa. Hänen harpultaan\neivät vielä heläjä morsiusmystiikan riemuisat sävelet, jotka\nseuraavina aikoina pääsevät hallitsevaan asemaan, ja vieraita ovat\nhänelle myös kärsimysmystiikan tumma ääni ja syvät soinnut. Hän\nlukee oman aikansa ja tulevain aikain kohtalon kirjaa ja tarkastelee\nuskonnollisen elämän suuria kysymyksiä himmeästi, ikäänkuin peilissä\narvoituksen tavoin. Hänen mystiikkansa muistuttaa kevään koleita\nmurrosaikoja, jolloin luonto ei vielä ole pukeutunut kesän upeaan\njuhlapukuun ja värikylläiseen elämäntäyteyteen ja jolloin ei vielä\nole tuleentunut syksyn kultainen sato. Mutta samoin kuin kevät uhkuu\ntarmoa ja murtavia voimia, samoin, kaikuvat Hildegard Bingeniläisen\nvoimakas henkisestä julistuksesta jo, vaikkakin vielä jonkin verran\nepävarmoina, profeetallisen kutsumusmystiikan jylhät ja juhlalliset\nsäveljaksot. Ja ne ennustavat omalaatuista hengellistä kevättä ei\nvain Reinin rannoille, vaan kaikkialle Keski-Euroopan sydänmaihin.\n\n\n\n\nKRISTIINA STUMBELENILAINEN.\n\n\nTaistelu hyvän ja pahan, valkeuden ja pimeyden, taivaan ja helvetin\nvälillä on riehunut ikivanhoista ajoista, aina paratiisin päivistä\nlähtien. Ja vaikka mystiikka marttyyriuden historian vastakohtana,\nedustaakin kristinuskon rauhan aikaa, sen vakavan mieskohtaisen\nhurskauden ja syvän jumalanpelon hiljaista ja rauhoitettua aluetta,\nsaattaa sielläkin käydä tuima taistelu kutsumukselleen uskollisen\nmystikon ja hänen oman aikansa välillä, vieläpä mystikon oma\nhenkilökin voi muodostua taistelutantereksi, jossa nämä toisilleen\nvihamieliset ja leppymättömät voimat iskevät toisiaan vastaan\nsuorastaan kuvaamattoman raivokkaasti. Saksalaisen mystikon\n_Kristiina Stumbelenilaisen_ elämä on tästä valaisevana esimerkkinä.\n\nKristiinan elämästä on meille esittänyt verraten tarkan ja\nluotettavan kuvan ruotsalainen dominikaanimunkki ja sittemmin\nVisbyn luostarin johtaja _Pietari Dacialainen_, joka oli syntynyt\nGotlannissa todennäköisesti 1230-luvun puolivälin paikkeilla ja\nkuoli helmikuussa 1289. Hän on kirjoittanut legendan muotoon\nlaaditun kuvauksen Kristiinan elämästä, hänen taisteluistaan ja\nkiusauksistaan, sekä heidän keskinäisestä suhteestaan. Se on valtava,\n127 pergamenttilehteä käsittävä, paksuihin, nahkalla verhottuihin ja\nvaskiheloilla varustettuihin kansiin sidottu nide, jota säilytetään\nMarian kirkossa pienessä Julichin kaupungissa Reinin rannalla.\n\nKristiinan lapsuudenkoti sijaitsi pienessä Stumbelenin\n(nykyisessä Stommelnin) kylässä 17 virstan päässä Kölnistä\nluoteeseen. Voimakkaina puhaltelivat näihin aikoihin Kölnissä\nbegiiniläisherätyksen tuulet, ja sen mystillisyyteen taipuva\nuskonnollisuus levisi siellä henkisen kulkutaudin tavoin. Syvä\nuskonnollinen tunne ja voimakas jumalankaipuu pukeutuivat muotoihin,\njoiden omituisuus on hämmästyttävä. Niinpä muuan nainen saattoi\njoutua hurmoksiin 25 kertaa päivässä. Toinen taasen eli suloisessa\nlevossa yhtämittaa 35 vuorokautta. Hänen ainoa ravintonsa tänä\naikana oli Herran ehtoollinen, jota tarjottiin hänelle hurmostilojen\nvälillä. Oppinut munkki, myöhemmin Akkon piispa ja kardinaali Jaakob\nVitryläinen lausui heistä: \"Mitä enemmän he vahvistuivat hengessä,\nsitä heikommiksi he kävivät ruumiiltaan.\" Tälle herätykselle oli\nominaista ankara itsensäkieltäminen ja katumusharjoitukset sekä\ntaivaalliset näyt. Uskonnollisen kokemuksen huippuna oli hurmostila,\njolloin sielu pääsi autuaaseen yhteyteen Kristusyljän kanssa. Tähän\nherätysliikkeeseen Kristiina liittyi jo varhain.\n\nHän oli hurskaan kodin lapsi, ja ainakin kaksi hänen veljeään jätti\nmaailman ja meni luostariin. Hänellä oli voimakas mielikuvitus ja\ntavaton tarmo. Nämä ominaisuudet tekivät hänet erittäin alttiiksi\nkeskiajan mystiikalle, jonka ulkonaisen elämän luonteenomaisimpia\npiirteitä olivat ankara itsensäkieltäminen ja säälimättömät\nkatumus- ja parannusharjoitukset.\n\nTalonpojan tyttärenä hän oli kokonaan vailla kirjallista sivistystä.\nKirjoittaa hän ei osannut lainkaan. Lukea hän taisi Psalttarin\nsisältä, siinä kaikki. Mutta sitä syvemmin hänen uskonnollisesti\nherkkään mieleensä vaikuttivat legendat eli pyhimyskertomukset. Ja\njo nuoruusvuosinaan hän päätti vihkiä elämänsä Ristiinnaulitulle.\nHänen elämänsä ratkaisukohdaksi muodostui eräs yöllinen uni, kun hän\n10-vuotiaana näki Vapahtajan tulevan luokseen ihanan nuorukaisen\nhahmossa ja sanovan: \"Rakas tytär! Minä olen Jeesus Kristus, lupaa\nolla minulle uskollinen ja palvella minua aina. Ja jos joku toinen\ntahtoo kihlata sinut, niin vastaa, että olet luvannut sydämesi\nJeesukselle Kristukselle.\" Tämä elämys oli hänelle siinä määrin\ntodellinen, että hän koko seuraavan päivän tunsi yljän käden omassa\nkädessään.\n\nKeskiajan hurskauselämän tapaan hän tunsi sisällistä tarvetta\nerota maailmasta ja pakeni kodistaan 13-vuotiaana liittyen Kölnin\nbegiineihin. Ja nyt hän antautui koko uskonnollisen luonteensa\ntarmolla ankariin katumus- ja parannusharjoituksiin. Jo muutoin\nniukkaa ravintoaan hän rajoitti usein vapaaehtoisilla paastoilla.\nUnta hän soi itselleen mahdollisimman vähän. Lähinnä ruumista hän\nkäytti piikkopaitaa, joka repi hänen ruumiinsa verille. Sen päälle\nheitetyn karkean villavaatteen sitoi vyötäisten kohdalla solmuinen\nnuora, joka hankasi hänen kylkiään. Jaloissa oli ainoastaan\nsandaalit, mutta ei lainkaan sukkia eikä kenkiä. Yöt hän vietti\nlakkaamattomissa rukouksissa ja milloin hän soi itselleen unta, hän\nnukkui kovalla kivilattialla. Pian hän tulitunnetuksi pyhyydestään\nja tavattoman ankarista pahan hengen kiusauksista. Hän kuoli\nkotikylässään 70-vuotiaana 1312.\n\nHänen uskonnollisessa kokemuksessaan kulkee rinnan kaksi\nvirtausta: pimeä ja valoisa; toisaalta autuaallisia hurmostiloja,\ntoisaalta peloittavia pahojen henkien kiusauksia. Hyvin selvän\nja havainnollisen kuvan tässä suhteessa tarjoaa hänen ja Pietari\nDacialaisen ensimmäinen kohtaaminen Stumbelenissa vähän ennen joulua\n1267. Esitämme kertomuksen Pietarin omilla sanoilla.\n\n\"Rouva Alfradis, itse jalosukuinen nainen ja avioliitossa etevän\nmiehen kanssa, sairastui vakavasti ja lähetti sentähden veljensä\nhakemaan Walteria, joka jo vanhoista ajoista oli hänen rippi-isänsä.\nHän kehoitti minua tekemään hänelle seuraa, ja me lähdimme hänen\nluokseen ehtoolla ennen p. Tuomaan päivää. Tulimme perille myöhään\nillalla, ja hän istuutui ja kuunteli rouva Alfradiin rippiä. Kun\nodottelin häntä, tuli luokseni begiini nimeltä Aleidis ja kysyi,\nmistä olen tullut. Kun vastasin hänelle: 'Kölnistä', niin hän\nvirkkoi: 'Oi, jospa olisitte meidän kylässämme ja näkisitte ne\nihmeet, joita siellä tapahtuu eräälle nuorelle tytölle.'\n\n\"Seuraavan päivän iltana lähdimme, kuten veli Walter toivoi,\nStumbelenin kylän papin luo, missä äskenmainittu tyttö tilapäisesti\noleskeli sen koettelemuksen tähden, joka hänelle silloin oli\nsattunut. Sisälle mennessäni minä päätin olla hiljaa, jos näkisin\nsiellä jotakin tavatonta tahi ihmeellistä, sillä en tiennyt, miten\nläsnäolevat suhtautuisivat tuollaisiin ilmiöihin. Astuin siis\nhuoneeseen ja näin siellä paitsi niukkoja taloustavaroita ja synkkää\ntalonväkeä nuoren tytön, joka istui erillään itsekseen ja jonka\nkasvot oli peitetty liinalla. Kun hän nousi ylös tervehtiäkseen veli\nWalteria, niin perkele tarttui häneen kiinni, heitti hänet takaperin\nja löi hänen päätään niin rajusti seinää vastaan, että se tärähti.\nTästä läsnäolevat suuresti kauhistuivat, vaikka he enemmän pelkäsivät\ntulevia kärsimyksiä, joiden he varmasti odottivat alkavan sen\nperusteella, mitä he jo tunsivat. Mutta kun kaikki saapuvilla olevat\nolivat suruissaan niiden onnettomuuksien johdosta, joita hänen oli\ntäytynyt kestää, ja pelkäsivät vielä pahempaa, niin minun lävitseni\nyksin virtaili ennentuntematon riemu, minun sieluni sai lohtua, ja\nminun mieleni valtasi hämmästys. Minä koetin tosin hillitä voimakasta\nmielenliikutustani, sillä en toivonut kenenkään huomaavan sitä, mutta\nminulla oli aavistus, että pian tapahtuisi jotakin tavatonta, koskapa\nulkonaiset aistimeni eivät havainneet mitään, mikä olisi voinut\ntäyttää sydämeni riemulla; pikemminhän näin perkeleen läsnäolon,\nnäin, miten pelättiin hänen raivoaan, ja panin merkille talonväen\nsurumielisyyden sekä tytön kärsimykset. Mistä sitten tuli tämä mielen\nilo ja tämä muutos minun olentooni?\n\n\"Salatakseni tunteitani aloin keskustella talonväen kanssa, s.o.\npapin, hänen äitinsä ja sisariensa ja muiden saapuvilla olevain,\nsamalla kuin minun toverini istuutui erilleen yhdessä tytön kanssa\nja esitti hänelle esikuvaksi Kristuksen ja pyhäin kärsivällisyyden.\nKun istuin siinä kuunnellen papin sanoja ja lausuen silloin tällöin\nleikillisen ja vakavan sanan vastaukseksi, niin ei vain ruumiillinen\nsilmäni, vaan myöskin sieluni tarkkaavaisuus oli kiintynyt siihen\nsuuntaan, missä oli se, jonka läsnäolon johdosta tunsin olentoni\nmuuttuneeksi, ja oli ilmeistä, että hänen tähtensä, joka sitten\nmyöhemmin oli tuleva minulle niin rakkaaksi, Herra nyt armossaan\nlahjoitti minulle tämän sielun ilon. Kun tätä ajatellessani loin\nsilmäyksen toveriini ja tyttöön, niin näin, että perkele seitsemän\nkertaa heitti hänet nurin, neljä kertaa takana olevaa seinää vastaan\nja kolme kertaa tytön vasemmalla puolella olevaa arkkua vastaan ja\ntämä tapahtui niin rajusti, että sekä seinästä että kirstusta kuului\nääni kauas. Minä puolestani ihmettelin, etten kuullut tytön päästävän\nhuokausta enkä nyyhkytystä huolimatta hänen saamistaan monista\nkovista iskuista. Ei sanalla eikä teolla hän näyttänyt pientäkään\nkärsimättömyyttä eikä ilmaissut, että hän kärsi mitään tuskaa, vaan\npysyi liikkumatta, nurkumatta ja valittamatta. Kun en nyt enää\nkauemmin voinut salata mielialaani, sanoin veli Walterille: 'Rakas\nisä, ettekö näe, että perkele hyökkää kiivaasti vieressämme istuvan\ntytön kimppuun? Olisi parempi, että istuutuisitte kauemmaksi pois\nseinän ja kirstun luota, sekä asettaisitte tyynyn hänen ja niiden\nvälille, niin että hän kaatuu pehmeämmin, jos kiusaaja tämän jälkeen\nheittää hänet kumoon.' Niin tapahtuikin.\n\n\"Kun olimme istuneet niin jonkin aikaa, kuulin tytön voihkivan\naivan kuin hänelle olisi äkkiä tapahtunut, jotakin pahaa. Kun\nmyöskin naiset, jotka istuivat hänen ympärillään, kuulivat tämän,\nkysyivät he, miksi hän niin voihkii. Hän vastasi: 'Jalkani ovat\nhaavoittuneet.' Katsottiin lähemmin ja huomattiin, että niin oli\nlaita. Kummassakin jalassa oli haava, josta virtasi tuoretta verta.\nSamalla tavoin hän voihkaisi tuskasta neljä kertaa perätysten, ja\ntällöin läsnäolevat säälivät ja vuodattivat kyyneleitä. Kun jokaisen\nhuokauksen jälkeen huomattiin uusi haava, niin nousin ylös katsomaan\n-- kuten nyt luulen muistavani -- kahdella viime kerralla ja huomasin\nhaavat samassa silmänräpäyksessä, kun ne syntyivät, ennenkuin vielä\noli ennättänyt purskahtaa verta; sillä haavan syntymisen ja itse\nverenvuodon välillä kuluu tavallisesti joku silmänräpäys. Kuitenkin\npäättyi tämä siten, että minä toisen jalan yläpuolella näin neljä\nvuotavaa haavaa ja samalla kohdalla toisessa kolme, joista samoin\nvirtasi tuore veri. Mutta kun kahdesti nousin ylös ja tarkkasin,\nmiten asian laita oli, huomasin, että haavojen luku joka kerta\nlisääntyi. Kaiken tämän tapahtuessa tuli yö, joka seurasi p. Tuomaan\npäivää, ja minut, joka äsken olin ollut täynnä iloa, valtasi nyt\nsääli.\"\n\nPietarin vanhempi virkaveli pyysi lupaa viettää yön papin luona,\nja yhdessä seitsemän muun henkilön kanssa he jäivät vartioimaan\ntyttöä. Pietari istuutui Kristiinan viereen samalle paikalle, jolla\naikaisemmin oli istunut hänen toverinsa. Kristiina kääntyi hänen\npuoleensa ja kysyi häneltä: \"Mikä on sinun nimesi?\" Hän vastasi:\n\"Pietari.\" Silloin tyttö virkkoi:\n\n\"Hyvä veli Pietari, kerro minulle jotakin Jumalasta. Kuulen niin\nmielelläni puhuttavan Hänestä, vaikkakaan, ikävä kyllä, en nykyisessä\nhädässäni voi olla niin tarkkaavainen kuin toivoisin.\"\n\nPietari alkoi nyt kertoa hänelle pyhimyskertomuksia. Tyttö kuunteli.\nMutta kun Pietari oli lopettanut kertomuksensa, niin tyttö äkkiä\nvoihkaisi tuskasta ja sanoi jälleen saaneensa haavan. Mutta ei siinä\nkyllin: hän ojensi kätensä peitteen alta ja antoi Pietarille sen\nrautanaulan, jolla vihollinen oli haavoittanut hänen ruumistaan.\nSiitä vuoti verta, ja se oli niin kuuma, ettei sen kuumuus voinut\nolla tavallisen ruumiinlämmön synnyttämä.\n\n\"Minä palasin takaisin Kölniin\", Pietari jatkaa kertomustaan, \"enkä\nluule milloinkaan ennen elämässäni olleeni sellaisessa mielentilassa.\n-- Minusta näytti, ikäänkuin minä nyt vasta käsittäisin messun\nsanat: 'Yö on minulle valoa ilossani, koska pimeys ei pimitä Sinun\nedessäsi, ja yö valaisee niinkuin päivä ja sen pimeys niinkuin päivän\nvalo.' Oi suloinen yö, oi autuas yö, josta minulle tuli alku siihen\njumalalliseen valistukseen, joka ei tiedä yön ja päivän eroa! Oi\nihana ja riemurikas yö, jolloin minun ensi kerran suotiin maistaa,\nkuinka suloinen Herra on, ja jolloin minut ensi kerran havaittiin\narvolliseksi katselemaan Hänen morsiantaan!\"\n\nJo edellisestä käy ilmi, mitkä koettelemuksen ja kärsimyksen piirteet\novat ominaisia Kristiinalle. Mutta hän sai kokea vieläkin vaikeampaa.\nHänen uskonnollisen elämänsä yöpuolen muodostaa sarja järkyttäviä\nkiusauksia. Monilla niistä on aivan omalaatuinen leimansa.\nMainitsemme muutamia tällaisia koettelemuksia.\n\nKesällä 1268 aikoi vihollinen kerran surmata hänet heittämällä hänet\nlikaiseen lammikkoon. Hän kuvailee itse myöhemmin tapahtuman kulkua\nseuraavasti. Hän oli tuntenut levottomuutta ja rauhattomuutta sekä\nryhtynyt taloustoimiin karkoittaakseen tämän ikävän ja vastenmielisen\ntunteen. Silloin hän näki, miten tuvan ovesta tuli musta pilvi\nasettuen hänen päänsä päälle. Sen jälkeen hän ei muistanut mitään\nennenkuin heräsi sängyssä, jonne hänet oli kannettu sen jälkeen kun\nhänet oli tiedottomassa tilassa vedetty ylös lammikosta.\n\nAdventtina samana vuonna vihollinen kiusasi häntä heittämällä hänen\npäälleen likaa, josta lähti inhottava löyhkä. Ja samasta liasta\nsaivat myöskin osansa vuoteen vieressä valvovat munkit ja begiinit.\n\nVaikeampia olivat kuitenkin hengelliset kiusaukset.\n\nRaskaiden koettelemusten aikana perkele kysyi häneltä herjaten:\n\"Missä on nyt sinun Jumalasi?\" Ja samalla hän koettaa saada hänet\nkieltämään uskonsa: \"Tunnusta nyt sitten, että minä olen sinun\njumalasi, koskapa minä voin tehdä sinulle mitä tahdon!\"\n\nToisinaan vaivaavat häntä itsemurha-ajatukset. Perkele tulee hänen\nluokseen pyhimyksen hahmossa ja sanoo Jumalan tahdon olevan, että hän\nlopettaa elämänsä päästäkseen taivaaseen. Kokonaista puoli vuotta\nnämä ajatukset vaivaavat häntä.\n\nErääseen aikaan vihollinen kiusasi häntä pelätyn maantierosvon\nhahmossa. Se tuli hänen luokseen öisin houkutellen häntä syntiin ja\nkehoittaen seuraamaan mukanaan. Ja kun hän ei suostunut siihen, niin\nse koetti valhenäkyjen muodossa pakottaa siihen julmuudella.\n\nRaskainta oli kuitenkin henkisesti, kun vihollinen koetti saada hänet\nepäilemään Vapahtajan kärsimyksen todellisuutta. Perkele kuiskasi\nhänen korvaansa, että kertomus siitä ei ole totta. Ja kun Kristiina\ntulee kirkkoon ja näkee Ristiinnaulitun kuvan, niin hänen mieleensä\nhiipii ajatus, että tuo ei merkitse mitään. Se ei esitä mitään\ntodellista. Nämä epäilykset kalvavat häntä, eikä hän voi vapautua\nniistä koko paaston aikana.\n\nMutta Kristiinalla on toisenlaisiakin kokemuksia ja elämyksiä.\nValaisemme muutamalla esimerkillä myös sitä puolta hänen\nuskonnollisesta olemuksestaan. Mielenkiintoinen on tässä suhteessa\nPietari Dacialaisen kertomus hänen ja Kristiinan toisesta\ntapaamisesta ensimmäisenä sunnuntaina paastosta (helmikuun 26. p:nä)\n1268. Hän meni silloin Stumbeleniin yhdessä opettajansa Gerardus\nGrifonelaisen kanssa, joka oli Kristiinan rippi-isä. Kylän pappi\nkutsui heidät luokseen yksinkertaiselle aterialle, jolle oli myös\nKristiina kutsuttu.\n\n\"Tämä kutsu ilahdutti minua suuresti, koska minä siten sain\ntilaisuuden tarkata ja lähemmin tutkia hänen käyttäytymistään ja\nhänen liikkeitään, kuten ennen olin ihaillut hänen kärsivällisyyttään\nja kainouttaan. Vaikka hänessä näytti olevan paljon sellaista,\nmitä minun järkeni oli mahdotonta käsittää ja tutkia ja mitä minun\nmielestäni täytyy pitää ihmeenä, näin kuitenkin siitä vähästä, minkä\nymmärsin, että hänelle oli suotu suorastaan ihmeellinen kyky kärsiä\npuutetta, kyky, mikä useimmista meistä olisi tuntunut ihmeelliseltä.\nHavaitsin hänen olevan rakastettavan hurskautensa tähden sekä kainon\nja miellyttävän keskustelussa; nöyrien joukossa hän oli nöyrin ja\niloitsi siitä halveksimisesta ja ylenkatseesta, joka tuli hänen\nosakseen. Hän puhui vähän, mutta se oli aina kuulijalle opettavaa,\nja vastasi vaatimattomasti hänelle tehtyihin kysymyksiin, toisinaan\nleikillisesti, mutta ei milloinkaan sisällyksettömin sanoin. Hänen\npukunsa oli luostarinomainen, eikä siinä voinut huomata enempää\nylellisyyttä kuin teennäistä nöyryyttä. Käytöksessään hän osoitti\nharvinaista sielun puhtautta, mikä vaikutti erittäin kohottavasti\nniihin, jotka näkivät hänet ja puhelivat hänen kanssaan. Mikäli hänen\nmielestään oli sallittua Jumalan edessä, hän sovitti tapansa toisten\nmukaan ja koetti siten välttää kaikkea, mikä voisi loukata. Sekin\nvähä, mikä minulla oli tilaisuutta huomioiden tekoon, täytti sydämeni\nhiljaisella riemulla, ja mielessäni kiitin Jumalaa, toivoen, että hän\nnyt on kuullut kaipaukseni ja aikoo tyydyttää sen. Kun ateria oli\nloppunut ja pappi lähtenyt käymään muutamain sairaitten luona, alkoi\neräs läsnäoleva laulaa hartaasti meille virttä _Jesu dulcis memoria_,\nJeesuksen muisto ihana, kerraten jokaisen säkeen jälkeen saksalaisen\nkäännöksen, mikä usein liikutti minua kyynelin asti. Silloin\nKristiina joutui äkkiä hurmoksiin ja hänen aistimensa tulivat niin\ntunteettomiksi ja hänen ruumiinsa niin liikkumattomaksi, ettei siinä\nnäkynyt mitään elonmerkkiä. Mikä meitä hämmästytti vielä enemmän oli\nse, että hänen ei edes kuultu vetävän henkeä.\"\n\nNäin hän istui kumarassa asennossa jakkaralla 3-4 tuntia.\nSitten kuultiin hänen huokaavan syvään, ensin hitaasti, sitten\nsäännöllisesti. Ja niin hän alkoi kuiskailla yksityisiä sanoja:\n\"rakastettuni\", \"rakkaani\" ja \"ylkäni\" näyttäen ilmeisiä suuren ilon\nja autuuden merkkejä. Vihdoin sanat tulivat yhtenäisiksi, ja hän\nalkoi sydämellisesti rukoilla, milloin kiittäen ja ylistäen ylkää\nHänen äärettömästä hyvyydestään, milloin tunnustaen oman halpuutensa\nja mitättömyytensä. Lopuksi hän alkoi katkerasti itkeä valittaen\nmonia kärsimyksiään. Sitten hän alkoi rukoilla toisten puolesta,\nniin hyvin ystäväin ja hyväntekijöitten kuin vihamiesten. Tällä\nasteella vasta Pietarin otaksuman mukaan hänessä vaikutti tavallinen\ninhimillinen järki ja luonnolliset tunteet. Kaikki oli Pietarista\nuutta ja ihmeellistä. Kristiina taasen alkoi vastata kysymyksiin ja\nolla tavallisen ihmisen kaltainen. Mutta hurmostilan elämyksiään hän\nei lähemmin ilmaissut eikä halunnut puhua koko asiasta.\n\nTällaiseen hurmostilaan hän joutui varsinkin silloin, kun hän kävi\nHerran ehtoollisella, ja se saattoi silloin kestää kokonaisen päivän.\nUsein se tapahtui jo kirkossa. Ehtoollisella käynnin jälkeen hän\nasettui rukousasentoon alttarin taakse, jolloin ruumis kävi jäykäksi,\nja hän jäi siihen asentoon iltajumalanpalvelukseen asti. Kirkon ovi\nsuljettiin, ja kun ehtoolla palattiin iltajumalanpalvelukseen, oli\nhän yhä vielä samassa asennossa.\n\nKristiina on Fransiskuksen jälkeen ensimmäisiä huomattavampia\nkärsimysmystiikan edustajia. Kristuksen kärsimyksellä on erikoinen\nsijansa hänen uskonnollisessa kokemuksessaan, varsinkin, kun se\nparhaiten oli sopusoinnussa hänen omien raskaitten koettelemustensa\nja kärsimystensä kanssa. Samoin johtuu asian luonnosta, että\nKristuksen haavat Vapahtajan kärsimyksen merkkeinä olivat hänelle\nerikoisen rakkaat ja että hän oikeana kärsimys mystikkona ja\nkeskiajan hurskauselämän lapsena tahtoi myös saada nämä rakkaat ja\nkunniakkaat merkit omaan ruumiiseensa. Tästä kertoo Stumbelenin pappi\nennen Pietari Dacialaisen ja Kristiinan ensimmäistä kohtaamista\nseuraavaa:\n\n\"Kerran kun hän istui ja palavan innokkaasti alkoi ajatella\nKristuksen kärsimistä, hän ratkesi kiihkeään itkuun ja luuli samalla\nnäkevänsä kuvan itse tuosta kärsimisestä. Mutta aina tästä päivästä\nsiihen asti, kun hänen kätensä avautuivat, hän paloi alituisesta\nhalusta saada merkki, jonka avulla hän voisi muistella Kristuksen\nkärsimistä.\"\n\nEnsimmäisen kerran hänen ruumiiseensa ilmestyivät Kristuksen\nkärsimisen merkit pitkänäperjantaina 1268. Seuraavana vuonna samaan\naikaan sattuneista samanlaisista tapahtumista Pietari Dacialainen\nantaa tarkan ja yksityiskohtaisen kuvauksen.\n\nKiirastorstaina hän oli nauttinut Herran ehtoollista kirkossa\npäivällä ja joutunut silloin hurmoksiin. Iltajumalanpalveluksen\njälkeen hänen isänsä vei hänet kotiin, kun hän heikkouden vuoksi ei\nitse voinut mennä. Vielä seuraavan yönkin hän vietti jonkinlaisessa\nhurmostilassa, kuten hänen vuoteensa vieressä valvovat naiset\nkertoivat Pietarille. Hänen sydämensä oli niin kiintynyt Jeesuksen\nkärsimykseen, ettei hän vastannut muihin kysymyksiin, hänen\najatuksensa askartelivat yksinomaan tämän kysymyksen ympärillä.\nKoko pitkänperjantain hän samoin makasi jäykkänä ja liikkumattomana\nhorrostilassa. Päivällä kohottivat naiset varovasti hänen peitteensä\nkulmaa ja näkivät hänen oikeassa jalassaan avoimen vertavuotavan\nhaavan. Illalla paljastettiin etuosa hänen päätään, ja siinä oli\nsamoin vertavuotava haava. Myöskin käsiin ilmestyivät haavat, ja\nPietari näki ne niissä koko pääsiäisen jälkeisen viikon, jonka hän\nviipyi kylässä. Samoin kertoivat naiset, että hänen alusvaatteissaan\noli huomattu käden suuruinen läikkä, jonka oli muodostanut\nkylkihaavasta vuotanut veri. Pääsiäispäivänä hänet vietiin ratsain\nkirkkoon, kun hän ei voinut mennä kävelemällä jalkojensa sairauden\nvuoksi. Nautittuaan Herran ehtoollista hän vietti suurimman osan\npäivästä hurmoksissa. Pääsiäisiltana hän oli säteilevän iloinen.\n\nHänen stigmatisointinsa kulku oli pääasiassa sama kaikkina\nniinä vuosina, joilta meille on säilynyt kirjallisia tietoja.\nKiirastorstai-iltana on tuskallinen hurmostila, aivan kuin hän olisi\nhengenhädässä. Pitkänäperjantaina puhkeavat haavat. Pääsiäisen\nhurmostilassa on valtava ilo ja riemu. Haavojen merkit katoavat joka\nkerta verraten pian.\n\nMainitsemme vielä erään kuvan, jonka Pietari näki käydessään\nkolmannen kerran Kristiinan luona. Sen värit ovat aivan toiset\nkuin mihin yleensä olemme tottuneet Kristiinan raskaita kokemuksia\nseuratessamme.\n\nHe olivat nytkin kutsutut aterialle kylän papin luo. Kun he aterian\njälkeen istuivat saksalaiseen tapaan takkavalkean ääressä, niin\nKristiina pyysi Pietaria kertomaan hänelle jotakin Jumalasta.\nHän alkoikin puhua Dionysius Areopagitan mukaan ylienkelien\nominaisuuksista. Tämän johdosta Kristiina tuli niin liikutetuksi,\nettä joutui hurmoksiin. Ja nyt Pietari näki sanomattoman ihanaa.\nKristiinan vasen käsi, joka oli siihen asti ollut sulkeutunut,\navautui nyt, ja Pietari näki siinä semmoista, mitä hän lapsuudestaan\nasti oli halunnut nähdä. \"En tiedä, olenko milloinkaan ennen nähnyt\nmitään niin kaunista, mitään, mikä siinä määrin on riemastuttanut\nsieluani ja kohottanut sitä. Sillä neitseen valkoisessa kädessä\nminä näin Herran ristin verenpunaisella värillä kaiverrettuna. Sen\nihanuutta ei voi käsittää kukaan, joka ei itse ole nähnyt sitä.\nSillä tätä ristiä ei ollut maalattu värillä eikä verellä, vaan\nse oli läpikuultavin haavoin painettu itse käteen, ei tavallisen\nristin tapaan, vaan sellaisen, joka on koristettu ihmeellisillä,\nihanilla kukilla, jotka on piirretty niin harvinaisella tavalla,\nettä jokainen, joka näki ne, käsitti, että niitä ei ollut muovaillut\nmikään inhimillinen taide. Tätä ristiä olen katsellut silmilläni,\nmutta enemmän olen kuitenkin sisimmässäni kokenut sen voimaa.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nKristiinan ympärille muodostui ystäväpiiri, jonkinlainen pieni\n\"seurakunta\". Tämän ystäväpiirin sielunhoitaja ja innokkain jäsen oli\nepäilemättä Pietari Dacialainen. \"Hänen ja Kristiinan välille syntyi\nomituinen sympatian side, josta en oikein tiedä, miksi sitä tulisi\nnimittää -- ystävyydeksi vaiko rakkaudeksi -- tuota haaveksivaa\nkiintymyksen tunnetta, joka on niin ominainen keskiajalle ja joka\npuhkee niin hyvin uskonnon kuin runouden maaperästä.\" (Schück.)\nParhaan kuvan tämän tunteen laadusta ja heidän keskinäisestä\nsuhteestaan saamme heidän omista sanoistaan.\n\nPietari kertoo laatimassaan Kristiinan elämäkerrassa tästä seuraavaa.\n\nKun hän palasi opintomatkaltaan Pariisista ja poikkesi samalla\nStumbeleniin, niin Kristiina lausui hänelle päivää ennen heidän\neroamistaan: \"Veli Pietari, kun sinä nyt lähdet pois, niin minä\nkysyn sinulta syvää salaisuutta. Sano minulle, tunnetko sinä meidän\nkeskinäisen kiintymyksemme syytä?\" -- Voimatta oikein ymmärtää, mitä\nhän tarkoitti, minä vastasin: \"Luulen Jumalan panneen meihin tämän\nrakkauden.\" -- \"Sitä en epäile, mutta kysyn sinulta: oletko sinä\nsaanut mitään erikoista merkkiä tämän vakuudeksi? Kun nyt eroamme\nja minä jään yksin, ilmoitan sinulle erään salaisuuden, josta en\nolisi muutoin puhunut. Muistatko, kun ensi kerran tulit luokseni\nhämärässä veli Walterin seurassa ja kun näin sinut ensi kerran?\nVoitko palauttaa mieleesi, että istuuduin sinun viereesi tyynylle ja\nkumarruin alas?\" -- Kun minä vastasin, että hyvin muistin tämän, niin\nhän jatkoi: \"Sinä hetkenä Herra ilmestyi minulle, minä näin Yljän\nja kuulin Hänen sanovan: 'Kristiina, tunnetko sitä miestä, jonka\nvieressä istut?' Kun minä virkoin, etten ennen ruumiillisesti ollut\nkatsellut häntä enkä milloinkaan nähnyt hänen kasvojaan, niin Hän\nsanoi: 'Tarkastele häntä huolellisesti, koska hän on ja on aina oleva\nsinun ystäväsi ja on tekevä paljon sinun hyväksesi. Mutta sinäkin\nteet hänelle sitä, mitä et ole tekevä kenellekään toiselle ihmiselle.\nJa tiedä, että hän on oleva sinun kanssasi iankaikkisessa elämässä.'\nTämä on syynä siihen, veli Pietari, miksi minä rakastan sinua ja\nolen valinnut sinut uskotukseni. En ole aikaisemmin ilmaissut tätä\nsalaisuutta, mutta teen sen nyt, koska me pian ruumiillisesti\nerkanemme toisistamme, enkä tiedä, kohtaammeko enää tässä elämässä,\njoten voit saada kuulla nämä lohdulliset sanat.\"\n\nPietaria kiinnitti Kristiinaan ennen kaikkea tämän korkea\nhengellisyys ja suuret armolahjat, sillä hän tunsi syvästi oman\nuskonnollisen elämänsä rajoitukset. Erikoinen orpouden tunne oli\nvallannut hänet varsinkin sen vuoksi, ettei hän milloinkaan ollut\nsaanut maistaa hurmostilan autuutta. Hän on laiska ja huolimaton.\nHäntä painaa syntien kuorma. Ja siksi hän ei ainoastaan ihaile\nKristiinaa, vaan tuntee myös syvästi tarvitsevansa tämän esirukouksia\npelastuakseen. Tämän tunteen hän pukee hartaaseen, miltei palvovaan\nrukoukseen: \"Oi rakkaani, sinä suloisin, rukoilen sinua: sääli\nminua onnetonta, älä jätä minua, vaan tempaa minut vielä helvetin\nportiltakin, jotten aavistamatta vaipuisi syvyyteen, josta ei enää\nole minkäänlaista pelastusta, joten sinä sitten turhaan anoisit\nanteeksiantoa minulle, kun armon aika jo on kulunut loppuun.\nRakkaimpani, tämä minun rukoukseni ei ole teeskenneltyä eikä\nkuvallista puhetta, vaan täysin tarkoituksellista ja vakavasti\nharkittua.\"\n\nPietari oli syvästi uskonnollinen ja vilpitön luonne, ja se painaa\nleimansa myös hänen mietelmiinsä. Sama seikka pistää silmään myös\neräästä hänen Pariisista lähettämästään kirjeestä. Kristiina oli\nkysynyt häneltä, miltä hänestä tuntui Pariisissa olo. Pietari vastasi:\n\n\"Pariisissa on paljon hyvin hurskaita kokelaita, hyvin oppineita\nylioppilaita, innokkaita luostariveljiä ja hyvänsuopia esimiehiä,\nihania miehiä, jotka vaikuttavat kuin tuliset piikivet. Mutta\nheidän joukossaan minä kuljen ihmisten häpeänä ja hylkiönä. He\novat sellaisia, että maa ei ole arvollinen kantamaan heitä, kun\nminä taasen en ole arvollinen tallaamaan sitä. Oi Kristiina, rakas\nKristuksen morsian, sääli minua, joka seison kuivana niin paljon\nalttiuden, kylmänä niin paljon hehkun keskellä. Rukoile Jumalaa,\nettä Hän armonsa avulla näkisi hyväksi herättää minut tästä mielen\nhitaudesta, tästä horrostilasta ja unesta. Mutta vaikka minulla onkin\nkuivettunut sydän, niin minun on kuitenkin pakko, kuten apostoli\nsanoo, iloita iloitsevain kanssa, ja vaikka olenkin surullinen,\nainakin olla iloitsevinani. Vain silloin päivä näyttää minusta\nvaloisammalta, ilma lämpimämmältä ja aurinko säteilevämmältä, kun\nkäsilläni kosketan vanhurskauden aurinkoa.\"\n\nTältä pohjalta lähtien ja näistä lähteistä voimaa ammentaen Pietarin\nsuhde Kristiinaan henkevöityy. Pietarin luontainen kiintymyksen\ntunne jalostuu ja kirkastuu, niin että siitä tulee se omituinen\nrakkauden muunnos, jossa taivas ja maa yhtyvät, joka kohoaa tunteiden\nasteikossa ylevänä kuin aamurusko ja puhtaana ja läpikuultavan\nkirkkaana kuin kastepisara. Ja kun Pietari koettaa selvittää\nitselleen, mitä hän rakastaa Kristiinassa, niin tulee vastaukseksi:\nhänessä ilmenevää jumaluuden kuvaa.\n\n\"Se siis, mitä minä rakastan sinussa, on Jumalaa ja Jumalan lahjoja;\nmutta myös sinua ja sinun hyveellisiä tekojasi minä rakastan\nJumalassa. Kun siis Jumala molemmissa tapauksissa on syynä minun\nkiintymykseeni, niin en rakastaessani voi erottaa Jumalaa sinusta,\nsamoin kuin ajatuksessani ja tunteissani en voi erottaa sinua\nJumalasta; sillä minä tunnen sinun olevan niin yhdistetyn Jumalaan\nminun sydämessäni, että harvoin, tuskin milloinkaan tapahtuu, että\nmuistan sinua ajattelematta hartaasti Jumalaa; ja tuskin milloinkaan\najattelen Jumalaa ilman että sinun suloinen muistosi astuu eteeni.\nSinä olet siis heräte sydämelleni etsimään Jumalaa, oikotie löytämään\nHänet, kehoitin säilyttämään Hänet ja lohdutus nauttimaan Hänestä.\"\n\nMutta Pietari ei ole suhteessaan Kristiinaan vain ihaileva ja\nvastaanottava. Hänellä on myös annettavana Kristiinalle jotakin perin\narvokasta ja mitä Kristiina syvästi kaipaa koettelemuksissaan ja\nyksinäisyydessään: hengellistä lohtua ja ymmärtämystä. Ja kun Pietari\nkirjoittaa hänelle tässä mielessä, niin hänen esityksessään ilmenee\nsyvä evankeelinen pohjaväri.\n\n\"Rakkaimpani, koska ajatus palkasta vähentää onnettomuuden\nvaltavuutta; koska tiedämme, että tämän ajan kärsimykset eivät\nole verrattavissa velkaan, joka anteeksiannetaan, armoon, joka\nvuodatetaan, ja kirkkauteen, joka luvataan; ja koska meidän nykyinen\nahdistuksemme, joka on hetkisen kestävä ja kevyt, tuottaa meille\nylen runsain määrin iankaikkisen ja täydellisen kirkkauden: niin\nlaajentakaamme ja puhdistakaamme sydämemme tutkistelemaan Jumalan\nhyviä tekoja, tarkastelemaan autuaitten palkkaa ja katselemaan pyhäin\nläsnäoloa ja iankaikkista lohdutusta. Kuka voi milloinkaan kyllin\narvokkaasti ajatella, kertoa ja kunnioittaa Jumalan anteliaisuutta,\njonka kautta Hän on antanut meille Ainosyntyisen käyttäytymisen\nesikuvaksi, toiminnan ohjeeksi, viisauden opettajaksi, rakkauden\nherättäjäksi, lohdutuksen aiheeksi ja syyksi, lunastushinnaksi ja\npalkaksi, jolla meidät palkitaan? Rakkaimpani, kehoittakoon tämä\nmeitä palavaan rakkauteen, arvokkaaseen elämään, kestävyyteen\nja intoon siinä, mikä on puhdasta ja pyhää, jotta olisimme\nsamanmielisiä kuin Jeesus Kristus, joka kärsimyksen katkeruuden\nkautta kulki kirkastuksen voittokulun. Kohottakaamme silmämme kohti\ntaivaallista Jerusalemia, joka on vapaa kaikesta velasta ja kaikesta\nkurjuudesta, missä ei enää ole minkäänlaista vaivaa ja mistä ei\npuutu minkäänlaista autuutta, vaan missä sisäinen ja iäinen ilo on\nyltäkylläinen. Ajatelkaamme myös nykyisiä lohdutuksia, jotka, vaikka\nne tulevaan autuuteen verrattuina ovat pieniä, kuitenkin sydämen\nsyvyydestä ilahduttavat sielua ja sisällistä ihmistä, niinkuin on\nkirjoitettu: 'Minun sieluni on riemuitseva Herrassa'; eikä siinä\nkyllin: 'Kaikki minun luuni sanovat: Herra, kuka on niinkuin Sinä?'\"\n\nPietari Dacialaisen ansiota on, että mystiikka ja mielenkiinto\nnaispyhimyksiä kohtaan heräsi myöskin Ruotsissa. Hän kirjoittaa\neräässä kirjeessään todennäköisesti 1277, että hänellä on\nkotimaassaan kuusi hengellistä tytärtä, jotka pitävät huolen\nKristiinan toimeentulosta, jos hän tulee Ruotsiin. Saman pyynnön\nja kehoituksen teki hänelle myöhemmin eräs silloisen Ruotsin\njalosukuisimpia ritareja ja suurmiehiä Johan Elofsson, joka oli\nUpsalan arkkipiispan Folken sisarenpoika ja kuului mahtavaan\nÄngel-sukuun. Kun edellämainittu Pietarin kirje luo valoa\nbegiiniläisyyden silloiseen tilaan Ruotsissa, niin esitämme siitä\nosan.\n\n\"Mitä minuun itseeni tulee, niin voin vakuuttaa, että olen\nruumiillisesti terve, vaikka, kuten pelkään, minulta puuttuu paljon\nhengellisessä suhteessa. Mutta Herra on lohduttanut minua tässä\nmaassa muutamien hurskaitten naisten avulla, joista olen puhunut\naikaisemmin. Muutamat näistä käyttävät meidän luostarikuntamme pukua,\ntoiset maallista vaatetusta ja jotkut begiinien pukua. Minulla on\neräs tytär, joka on yli 72 vuotta vanha ja joka on kokenut paljon,\nmutta jota Herra myöskin on lohduttanut runsaasti. Sillä neljään\nja puoleen vuoteen hän ei ole milloinkaan maannut, vaan alituiseen\nistunut ja käynyt. Tänä aikana hän on nauttinut ravintoa ainoastaan\nkahdesti viikossa ja silloinkin vain vähän vettä ja niin vähän\nleipää, että sen paino ei ole noussut yli kölniläisen soliduksen.\nMutta tämäkin leipä on ollut paistettu tuhkassa. Minulla on myöskin\ntoinen tytär, jonka Jumala on erikoisesti armoittanut ja jolla on\npaljon ilmestyksiä. Hänkin pidättyy täydellisesti lihasta, juo\nharvoin olutta ja syö vielä harvemmin maitoruokaa. Joka perjantai hän\non hurmostilassa, ja tämä alkaa keskiyöllä sekä jatkuu seuraavaan\niltajumalanpalvelukseen. Toisinaan hänellä on stigmat ja hänen\nruumiissaan on useita Kristuksen kärsimyksen haavoja. Kun hän on\nterve, hän käyttää aina hankaavaa piikkopaitaa, paitsi juhlapäivinä.\nEnimmän aikansa hän viettää rukouksissa ja tutkisteluissa, on\ntavattoman antelias köyhille ja kaikkien heidän palvelijansa. Hänestä\nolisi minulla vielä paljonkin kerrottavaa, jos aika riittäisi.\nMutta sen lisään vielä, että hän on sydämellisellä rakkaudella\nkiintynyt sinuun, ja erinäistä, mitä on sinun kirjeissäsi, hän on\nilmoittanut minulle ennakolta. Hän nimittää sinua sisarekseen, kun\nolen sanonut hänelle, että sinä olet minun hengellinen tyttäreni ja\nettä sinä nimität minua isäksesi. Hän haluaa sentähden hartaasti,\njos mahdollista, saada tavata sinut ja toivoo, että me kolme kerran\nsaamme elää yhdessä.\"\n\nViimeisen kerran he kohtasivat toisensa syyskuulla 1279, jolloin\nPietari kävi Stumbelenissa tapaamassa Kristiinaa. Lähdön edellisenä\niltana Kristiina oli vastoin tapaansa tavattoman iloinen. Kun\nPietari, joka oli suruissaan eron johdosta, kysyi häneltä syytä\ntähän, niin hän vastasi: \"Kahtena viime päivänä olen ollut hyvin\nmurheellinen lähtösi johdosta, mutta kun äsken puun alla rukoilin ja\nraskaan surun täyttäessä sydämeni jätin sinut Jumalalle, sanoi Herra\nminulle: 'Ole hyvässä turvassa. Minä olen ollut veli Pietarin kanssa\nhänen matkallaan tänne ja minä olen hänen oppaansa paluumatkalla.'\nHän sanoi myöskin paljon muuta lohdullista ja lisäsi: 'Teidän\nkeskinäisen rakkautenne minä olen istuttanut itseeni ja minä olen\nsäilyttävä sen itsessäni.\"\n\nTähän lopetamme kuvauksemme tästä kahden sielun keskiaikaisesta\nluostari-idyllistä. Se luo omituista rusohohteista valoa keskiajan\nsydänten maailmaan. Tuoksu on raikas ja voimakas; sielun siipiä ei\ntahraa loka; sydänten alttareilla eivät loimua aistilliset intohimot,\n\"fulan lusta\", josta p. Birgitta puhuu. Se näyttää olevan pikemmin\npalanen paratiisia kuin maata, ja kuitenkin ovat sen värit niin\nperin tutut ja yleisinhimilliset -- ja arveluttavat, niinkuin Luther\nmyöhemmin suorasukaisella tavallaan on sanonut.\n\nKristiina Stumbelenilaisen uskonelämää hallitsee kaksi pääajatusta:\n_Kristus-ylkä_ ja _kärsivä Kristus_. Hänen ajatusmaailmansa\non karu ja yksinkertainen. Ja vaatimatonta on myöskin hänen\nuskonnollinen toimintansa. Hän ei ole profeetallinen näkijä, kuten\nhänen vanhempi sisarensa Hildegard Bingeniläinen. Hän ei anna\nohjeita paaveille ja ruhtinaille, ei saarnaa parannusta suurille\nkansanjoukoille, kuten p. Birgitta. Hän ei ole haltioitunut runoilija\nja hengellinen lemmenlaulaja, kuten Mechtild Magdeburgilainen. Ja\nhänen morsiusmystiikkansa värit ovat kylmät ja kalpeat Gertrud\nHelftalaisen rinnalla. Näin ainakin inhimillisesti puhuen ja asioita\nesiripun tältä puolen katsellen. Mutta mitä tapahtui esiripun tuolla\npuolen, hänen valoisien näkyjensä sarjassa, se mahtoi olla yhtä\nherkkää ja hellää, yhtä säteilevän kirkasta ja rusohohteista kuin\nhänen koettelemuksensa ja kiusauksensa olivat musertavan raskaita\nja kaamean pimeitä esiripun tällä puolen. Mutta niistä näyistä\npuhuttaessa hän oli suljettu kaivo ja lukittu lähde. Morsiusmystiikan\nkammioissa hän liikkui vain ylkänsä kanssa kahden. Kolmas silmäpari\nei saa tunkeutua sen salattuun pyhäkköön.\n\nKeskiajan mystillisyyteen taipuva hurskauselämä oli lapsellisen\nyksinkertaista ja alkuperäistä. Sille oli vierasta teennäisyys ja\nulkokullaisuus. Kaikille uskonnollisille käsitteille ja asioille\ntahdottiin antaa, mikäli mahdollista, aineellinen ilmenemismuoto.\nKun uskon sana ja vanhurskauden saarna sanan varsinaisessa,\nevankeelisessa mielessä oli vielä tuntematon tahi makasi vielä\nhentona lapsena kapalossa, niin koetettiin päästä välittömään\nyhteyteen henkimaailman, lähinnä Jeesuksen Kristuksen kanssa\njoko rakastavan Yljän tahi kärsivän Messiaan muodossa. Tästä\ntuli morsius- ja kärsimysmystiikan henkinen lähtökohta. Ja kun\nuskonnollisen elämän tukikohta ja painopiste näin siirtyi sanasta\nnäkyihin ja ilmestyksiin, niin tuli siellä uskonnollisessa\nkokemuksessa Ristiinnaulitun lempeän kuvan rinnalla esiintymään myös\npersonoitu paha. Hänkin näytti tahtovan osoittaa mahtiaan oikein\nkouraantuntuvalla ja havainnollisella tavalla. Ja siellä, missä tuli\nolemaan tämän taistelun näkyväinen tanner, tuli asian luonnon mukaan\nesiintymään ilmiöitä, jotka tavalliselle uskonnolliselle kokemukselle\novat selittämättömiä arvoituksia.\n\nTällainen oli Kristiinan elämä. Samoin kuin kerran tuhat vuotta\naikaisemmin kristinuskon varhaisina huomenhetkinä villihärkä heitteli\nsarvillaan jaloa Blandinaa Lyonin amfiteatterin areenalla ja samoin\nkuin häneen kohdistui pakanain koko raivo, samoin sielun vihollinen\nruhjoi ja runteli Kristiina Stumbelenilaista. Mutta ylkäänsä luottaen\nhän voitti kaiken vihollisen raivon, vaikka tilanne toisinaan olikin\nsuorastaan kauhistuttava.\n\nTieteellisesti voidaan sama asia pukea seuraavaan määritelmään.\n\n\"Kristiinan uskonnollis-psykologinen erikoisuus on tyypillisen\nekstaatikon, vain siinä eroten, että hänessä patologinen momentti on\nniin voimakas, että se uudelleen ja uudelleen uhkaa vallata hänet ja\nsärkeä hänen elämänsä tietoisen kokoomuksen uskonnollisen ympärillä.\nKokonaista sarjaa luonnottomia ilmiöitä ei voida sisällyttää\nuskonelämään; ne jäävät kiusauksiksi, joita täytyy kärsiä ja jotka\ntäytyy voittaa.\" (Westman.)\n\n\n\n\nMECHTILD MAGDEBURGILAINEN.\n\n\n\"Rouva Rakkaus, te olette riistänyt minulta maailman ilon ja maailman\nrikkaudet\", huudahtaa näennäisesti loukkaantuneena saksalaisten\nnaismystikkojen suuri hengellinen lemmenrunoilija ja morsiusmystiikan\njaloin edustaja Mechtild Magdeburgilainen.\n\nMeille ei ole säilynyt täysin luotettavia tietoja hänen\nsyntyperästään, mutta monet seikat viittaavat siihen, että hän oli\nylhäistä sukua ja thüringeniläisen aateliston tyttäriä: hän tuntee\nylhäisten naisten tavat ja kaikesta päättäen hovielämän ja aikansa\nmaallisen lemmenrunouden, joka \"korkein mielin aikaansaa syntistä\nturhuutta\". Samaa todistavat myös hänen sivistyksensä ja hänen\nhenkensä voimakas vapaudenrakkaus ja riippumattomuudentunne.\n\nHänen lapsuudenkodistaan ei ole tietoa, mutta varmana voidaan pitää,\nettä hän on syntynyt jossakin Magdeburgin lähistöllä n. 1212.\nHeinrich Hallelainen kertoo hänen veljestään Baldwinista, joka oli\nmennyt Hallen dominikaaniluostariin, että tämä oli lapsesta pitäen\nkasvatettu kaikkiin hyviin tapoihin ja opetettu kaikkiin hyveisiin.\nTästä päättäen oli myös hänen sisarensa saanut hyvän kasvatuksen.\n\nJo varhain heräsi hänessä syvä Jumalan kaipuu. Kaksitoistavuotiaana\nhän sai ensimmäisen Pyhän Hengen tervehdyksen, eikä armon suloisuus\njättänyt häntä sittemmin enää milloinkaan. Maalliset huvitukset\nkadottivat viehätyksensä, ja nuori tyttö päätti lähteä luostariin ja\nvihkiä elämänsä Ristiinnaulitulle. Mutta kun omaiset estivät hänet\ntoteuttamasta päätöstään, hän lähti omavaltaisesti kodistaan ja meni\nMagdeburgiin 23:nnella ikävuodellaan 1235. Kun häntä varattomana ja\ntuntemattomana ei otettu luostariin, hän rupesi begiiniksi.\n\nSen voimakkaan mielenliikutuksen vallassa, joka aiheutui hänen\nsuuresta uhri- ja rakkaudenteostaan, hän joutui ensi kerran\nhurmoksiin. \"Silloin minun henkeni kohoutui rakkauden rukouksessa\ntaivaan ja maan välille, ja minä näin sieluni silmillä taivaan\nautuudessa Herramme Jeesuksen Kristuksen kauniin miehuuden, jonka\ntunsin Hänen kasvojensa ylevyydestä. Näin pyhän kolminaisuuden: Isän\niankaikkisuuden, Pojan työn ja Pyhän Hengen suloisuuden.\"\n\nSamalla hänet myös varustettiin työtänsä varten. Yhden\nsuojelusenkelin lisäksi hänelle annettiin kamaripalvelijoiksi kaksi\nmuuta enkeliä, joiden tehtävänä on auttaa häntä näissä ihmeissä\n(hurmoksissa): serafi, joka tekee hänen rakkautensa palavaksi ja\nvalaisee hänen sieluaan, ja keruubi, joka suojelee hänen lahjojaan ja\njärjestää viisauden hänen rakastavassa sielussaan.\n\nHänen seurakseen annetaan myös kaksi perkelettä: toinen kiusaamaan\nhäntä ylpeyteen, jotta hän näkyjensä johdosta antaisi kansan\nkunnioittaa häntä pyhimyksenä; toinen houkuttelemaan häntä salaiseen\nsiveettömyyteen. Kummallakin perkeleellä on liittolainen hänen omassa\nlihassaan: hänen korkea henkensä ja voimakas naisellisuutensa.\nAistillisuutensa voimakkuutta hän kuvailee seuraavasti. \"Kun rupesin\nhengelliseen elämään ja otin eron maailmasta, näin ruumiini: se\noli ankarasti asestettu sieluparkaani vastaan väkevän mahdin\nsuurella yltäkylläisyydellä ja veren voiman täyteydellä.\" Nämä\nluonnon vietit ja vaistot hänen tulee voittaa, jos mieli välttää\niankaikkinen kuolema. Mutta hän on myös saanut oivalliset aseet:\nHerramme Jeesuksen Kristuksen tuskat ja veriset vaivat. Huokauksin\nja kyynelin, valvomisin ja paastoin, rukouksin ja ruoskimisin hänen\ntulee miehuullisesti taistella lihan valtaa vastaan.\n\nMechtildiä hämmästyttää suuresti hänen osakseen tullut armon\nylenpalttisuus. Samalla tuottaa epäilyksiä oman heikkouden tunne ja\npelko sielun levon kadottamisesta. \"Ah, hyvä Jumala, mitä Sinä olet\nnähnyt minussa? Sinähän tiedät, että olen heikko luomus. Nämä lahjat\nSinun olisi pitänyt antaa viisaille.\" Silloin Herra vihastuu: \"Sano\nminulle, oletko sinä lainkaan minun!\" -- \"Olen, Herra, se on minun\ntahtoni.\" -- \"Enkö sitten saa tehdä sinulle mitä tahdon?\" -- \"Kyllä\nrakkaimpani, siihen alistun hyvin mielelläni, vaikkapa minun pitäisi\nhukkua.\" -- \"Silloin Herra puhui minulle: 'Sinun tulee seurata\nminua näissä asioissa ja luottaa minuun.' Silloin minä raukka menin\nvapisten ja nöyrästi häveten rippi-isäni luo ja kerroin nämä puheet.\nHän sanoi, että minun tulisi totella iloisesti; Jumala, joka oli\nkutsunut minut siihen, olisi myös varjeleva minut. Näin hän käski\nsiihen, mitä nyt usein itkien häpeän, sillä suuri arvottomuuteni on\nusein silmäini edessä, s.o. että Hän käski kurjan naisen kirjoittaa\ntämän kirjan Jumalan sydämestä ja suusta.\"\n\nVaikutettuaan kolme vuosikymmentä begiininä hän meni Eislebenin\nitäpuolella olevaan Helftan luostariin 53 vuoden vanhana 1265.\nHän oli tähän aikaan jo heikko ja sairaalloinen ja olisi halunnut\nkuolla, mutta Herra sanoi hänelle: \"Sinun pitää tulla vielä\nrikkaammaksi kärsimyksistä.\" Kun hän kysyi, mitä hänen tulisi\ntehdä, sanottiin hänelle: \"Sinun tulee valistaa ja opettaa heitä.\"\nVietettyään luostarissa toistakymmentä vuotta hän kuoli n. 1280.\nLuostarinjohtajatar, jalo mystikko Mechtild Hackebornilainen\nkertoo kirjassaan, miten suurta kunnioitusta hän nautti toisten\nluostarisisarten taholta ja kuvailee näkyjensä perusteella hänen\nnauttimaansa kunniaa pyhäin parissa kirkkauden ja kunnian maassa.\n\nEsikuvallisena mystikkona hän näki paljon näkyjä, jotka hän kirjoitti\nsuureen 7-osaiseen teokseen \"Jumaluuden valon vuotaminen rehellisiin\nsydämiin\". Hänen rippi-isänsä ja uskottunsa Heinrich Hallelainen\nkäänsi sen latinaksi nimellä _Lux divinitatis fluens in corda\nveritatis_.\n\nKirjoittaessaan hän on kokonaan riippuvainen jumalallisesta\ninnoituksesta. \"En voi kirjoittaa mitään ilman että näen sen sieluni\nsilmillä, kuulen sen iankaikkisen henkeni korvilla ja tunnen ruumiini\nkaikissa jäsenissä Pyhän Hengen voiman.\" Toisaalta taasen: \"Se, mitä\nnäen silmillä, kuulen korvilla ja lausun suulla, ei muistuta enempää\nrakastavalle sielulle ilmoitettua totuutta kuin vahakynttilän valo\nmuistuttaa kirkasta aurinkoa.\" Ja vaikkapa hän selittää jonkin näyn\ninhimillisillä sanoilla, niin sitä \"ei kuitenkaan tule ymmärtää\naistillisesti, vaan hengellisesti, sillä vain sielu katselemisessa\nnäki ja ymmärsi sen ja riemuitsi siitä\".\n\nHurmostilat ovat hänelle hyvin tuttuja. Hän erottaa hurmiossa kolme\neri astetta, kolme taivasta. Ensimmäisessä puhuvat vielä aistimet.\nSe on mielikuvituksen maailma, jonne myös perkele voi tunkeutua.\nToinen on rakennettu aistimien hyvistä haluista ja rakkauden\nalkeista. Siellä ei ole mitään valoa, eikä sielu näe Jumalaa vaan\nmaistaa kuvaamatonta suloisuutta, joka tunkee kaikkien jäsenien\nläpi. Sieltäkään eivät mielikuvat ole vielä kokonaan poistettu, ja\nperkele voi tunkeutua sinnekin valhe valoineen saattaakseen sielun\nharhapoluille. Kolmannessa taivaassa vihdoin sielu, joka on nukkunut\nlapsuudesta asti, on herännyt täydellisesti totiseen valoon, taivaan\nrakkauden loisteeseen ja katselee Jumalaa kaikkena kaikessa.\n\nNäkyjen sisältö on vaihteleva. Milloin hän kuvailee taivasta,\nkiirastulta ja helvettiä; milloin esittää suurissa maalauksissa\nJeesuksen syntymää, tahi selittää väreillä, joiden kauneus ei\nole kotoisin tästä maailmasta, ja pyhyyden tunnulla, joka ei\nsiedä tämän saastaisen maailman kosketusta, taivaan sotajoukkojen\nvertauskuvallista ehtoollisenviettoa. On kuitenkin vaikeata\nvetää mitään rajaa todellisten näkyjen ja hänen oman runollisen\nmielikuvituksensa välille.\n\nNiinpä hän saattaa syventyä tutkimaan Jumalan olemusta ja\nmaailmankaikkeuden syntyä. \"Eräs halpa ihminen ajatteli\nyksinkertaisuudessaan Jumalan jaloa luontoa. Silloin Jumala antoi\nhänen tajuta aistimilla ja katseilla sielun silmillä tulta, joka\npaloi lakkaamatta korkealla kaikkien kappalten yllä. Tämä tuli palaa\nalusta ja on palava jatkuvasti loppumatta. Tämä tuli on iankaikkinen\nJumala -- -- --, josta kaikki kappaleet ovat lähteneet. Tulesta on\nlentänyt kipinöitä: ne ovat pyhät enkelit. Salamoita on leimahtanut:\nkaikki Jumalan pyhät, joiden elämä on loistavan salaman tavoin\nvalaissut kristikuntaa. Tulen hiilet hehkuvat yhä: ne ovat kaikki ne\nautuaat, jotka palavat tämän maan päällä taivaallisessa rakkaudessa\nja valaisevat hyvällä esimerkillä; ja kaikki ne, joiden sydämet\novat kylmenneet voivat lämmitellä heidän seurassaan. Sen savu on\nkaikki maalliset kappaleet, joista niin usein nautitaan levottoman\nhalun vallassa. Miten kauniisti ne loistavatkaan silmissämme, miten\nmieluisasti ne väikkyvätkään mielessämme, on niihin kuitenkin\nkätketty paljon karvautta, sillä ne katoavat niinkuin savu ja tekevät\nkorkeimmallakin olevat sokeiksi, hurskaimmatkin lyhytnäköisiksi.\nKaikki tämä lähtee tästä tulesta, ja jokainen juoksee myös Jumalan\njärjestyksen mukaan ja Hänen kunniakseen takaisin siihen.\"\n\nKolminaisuuskysymystä hän pohtii myös. Kuvailtuaan taivasta ja\nJumalan valtaistuinta hän jatkaa: \"Jumalan valtaistuimen yllä ei\nole mitään muuta kuin Jumala, Jumala, mittaamattoman suuri Jumala.\nYlhäällä valtaistuimella nähdään jumaluuden peili, miehuuden kuva ja\nPyhän Hengen valo ja tajutaan, kuinka ne kolme ovat yksi Jumala ja\nkuinka ne kolme sopeutuvat yhteen yhdeksi. Kuitenkaan en voi puhua\ntästä enempää.\"\n\nHelvettiä, kiirastulta ja taivasta hän kuvailee väreillä, jotka\nmuistuttavat suuresti Danten Jumalaista Näytelmää. Eikä ihme, sillä\nkuten saksalainen tutkija ja saksalaisen mystiikan erikoistuntija\nPreger osoittaa, on Dante kaiken todennäköisyyden mukaan käyttänyt\nesikuvanaan Mechtildin näkyjä, ja tuskin on epäilystä, etteikö Danten\nMatelda, hänen oppaansa eräällä matkalla, olisi meidän Mechtildimme.\n\nEsitämme seuraavassa muutamia kuvauksia helvetistä. Mechtildin näky\nhelvetistä alkaa sanoilla:\n\n    \"Olen nähnyt valtakunnan,\n    Sen nimi on ikuinen viha.\"\n\nJa sitten seuraa tarkempi kuvaus.\n\nKaupunki on rakennettu kuoleman synneistä, ja mitä suurempia synnit\novat, sitä syvempi on syntisen paikka vihan ja toivottomuuden\nvaltakunnassa. Ylimmässä osassa on tuska pienin, ja sinne on\nsijoitettu pakanat tekojensa mukaan. Keskimmäisessä osassa ovat\njuutalaiset ja alinna väärät kristityt. Siellä ovat tuli ja pimeys,\nlöyhkä ja tuskat kauhistuttavimmat. Alinna istuu Lucifer, helvetin\npäämies, jonka ylpeys on syössyt tähän kammottavaan syvyyteen. Hänen\ntulisesta sydämestään ja helvetillisestä henkäyksestään vuotaa se\nsynnin ja kirouksen tulvavuo, joka saastaisilla laineillaan täyttää\nhelvetin ja kiirastulen ja huuhtelee myös maata. Ja siellä hän\nkiduttaa suurimpia syntisiä.\n\n\"Minä näin Luciferin alla helvetin perustuksen, joka on kovaa mustaa\npiikiveä ja kannattaa sen rakennusta iankaikkisesti. Ja vaikkapa\nhelvetti itsessään onkin pohjaton, niin on sillä kuitenkin Jumalan\nsäätämässä järjestyksessä perustus ja syvyys.\n\n\"Miten helvetti palaa kiehuvassa raivossa ja miten perkeleet\nkavalasti vaivaavat sieluja ja miten he kiehuvat ja paistavat ja\nmiten he uivat ja kahlaavat saastaisessa loassa ja suossa ja madoissa\nja lätäkössä ja miten he ovat vajonneet tulikiveen ja pikeen: sitä\nhe eivät itse eivätkä mitkään luodut milloinkaan voi tyhjentävästi\nkuvailla. Kun minä Jumalan armosta olin nähnyt tämän hädän, niin minä\nraukka aloin voida niin pahoin, etten voinut istua enkä kävellä enkä\nvoinut hillitä ainoatakaan viidestä aistimestani kolmeen päivään\nenempää kuin henkilö, joka on saanut ukkosen iskun.\"\n\nMechtild Magdeburgilaisen uskonnollisessa elämässä on kaksi\npäävirtausta: profeetallinen ja mietiskelevä. Edellisen tarkoituksena\non vaikuttaa kohottavasti ja herättävästi omaan aikaan. Mietiskelyn\navulla hän taasen koettaa vaipua kokonaan jumaluuteen voidakseen\nseurustella Hänen kanssaan, jota sielu rakastaa, ja unohtaa ajan ja\nkatoavaisuuden. Ja vaikka hän onkin keskiaikaisen hurskauselämän\nesikuvallinen edustaja, on hänen uskonnollisessa vakaumuksessaan\nkuitenkin monia puhtaasti evankeelisia kohtia. Niinpä hän tunnustaa,\nettei hänellä, valitettavaa kyllä, ole hyviä töitä, ja lisää:\n\"Riemuitse, sieluni, sillä Hän antoi elämänsä rakkaudesta sinuun!\nRakasta nyt Häntä niin, että sinäkin voisit antaa elämäsi rakkaudesta\nHäneen! Niin sinä olet aina palava, niinkuin tulikipinä Jumalan\nmajesteettiuden tulivirrassa.\" Köyhyydellään ja nöyryydellään,\npiinallaan ja vaivallaan, kärsimällään pilkalla ja häväistyksellä\nJeesus kolkutti taivaan portille, ja sillä hetkellä, jolloin Hänen\nsydän verensä vuoti maan päällä, portti aukeni. Tähän pohjattoman\njumaluuden rajattomaan rakkauteen ihmissieluja kohtaan hän saa nyt\nvedota Isän edessä. \"Ja jos Sinä, iankaikkinen Isä, tahdot työntää\nvanhurskautesi salvan niin lujasti taivaan portin eteen, ettei köyhä\nsyntisraukka voi päästä sisään, niin minä valitan Jeesukselle, Sinun\nrakkaalle Pojallesi, joka Sinun kaikkivaltasi voimalla pitää Sinun\nvaltakuntasi avainta inhimillisessä kädessään. Sen avaimen takoivat\njuutalaiset maan päällä, ja kun Jeesus kiertää sitä, niin hyljätty\nsyntinen saavuttaa jälleen Sinun mielisuosiosi.\"\n\nHänen käytännöllinen viisautensa on merkillisen syvää, kärsimysten\nkirkastamaa ja jalostamaa. Sitä valaisee oivallisesti hänen\nkäsityksensä mietiskelyn suhteesta käytännölliseen elämään. \"Puhdas\nrakkaus Jumalaan tuo mukanaan neljä seikkaa. Ensinnäkin, että on sama\nmieli kuin Jumalalla, tapahtuipa sitten mitä tahansa, lukuunottamatta\nsyntiä, niin että kiitämme siitä sydämellisesti Jumalaa. Toiseksi,\nettä me käytämme järkevästi Jumalan meille ruumista ja sielua varten\nantamia lahjoja. Kolmanneksi, että elämme puhtaasti hyvissä tavoissa\nilman mitään syntiä. Neljänneksi, että meillä on kaikki hyveet. --\nMutta oi, jospa minulla olisi kaikki tämä ja todella täyttäisin\nsen kaikessa, -- sen tahtoisin mieluummin kuin kaiken mietiskelyn,\nmistä milloinkaan olen kuullut puhuttavan. Mitä auttavat korkeat\nsanat ilman armahtavia tekoja? Mitä auttaa rakkaus Jumalaan, jos\nvihaa hyviä ihmisiä? Sanot kenties: niin, jos Jumala antaisi sen\nminulle, tekisin sen mielelläni. Mutta kuule: hyveet ovat vain\npuoleksi Jumalan lahjoja ja puoleksi ne kuuluvat meille. Jos Jumala\nantaa meille ymmärrystä, niin meidän tulee käyttää sitä hyveen\nharjoittamiseen.\"\n\nJos niin on Herran tahto, voi hän kieltäytyä myös mietiskelystä.\nSilloin tulee rakkauden tilalle Uskollisuus, Kestävyys ja Jumalan\nhylkäämänä oleminen sielun morsiusneidoiksi. Herran hyvyydestä\nhänellä on elävä tunto. \"Se, joka ajattelee, miten hyvä Jumala on,\nliittyy Häneen ja on vapaa huolista.\" Kaikkiin kappaleisiin tulee\nosata suhtautua oikealla tavalla. \"Jumalan ja sinun välilläsi tulee\naina olla rakkaus; maailman kappaleiden ja sinun välilläsi tuska\nja pelko; synnin ja sinun välilläsi viha ja taistelu; taivaan\nvaltakunnan ja sinun välilläsi vakava toivo.\"\n\nKärsimyskysymyksellä on tärkeä sija hänen vakaumuksessaan ja\nkäytännöllisessä elämässään. Tässä on hänellä Kristuksen kärsimys\nesikuvana. Kärsimyshistorian suuria tapahtumia aina Getsemanen\ntuskantaistelusta ylösnousemukseen ja taivaaseenastumiseen asti\nesitetään vertauskuvallisesti. Huippukohtana on mystillinen kuolema\nhurmiossa. Kärsimyksen seuraaminen tapahtuu itsensäkieltämisessä ja\nlihan töitten kuolettamisessa, jolloin kärsivä Kristus kuvaa sielun\nsilmäin eteen omat kärsimyksensä. Ja samoin kuin jalot neitsyet\nmuinoin käyttivät ankaraa itsekuria, samoin tulee Kristuksen\nmorsiamen nytkin säilyttää ruumiinsa puhtaana vakavan kurin alaisena.\n\nJalompaa ja hyödyllisempää on kuitenkin kärsiä maailman tuottamia\ntuskia ja ahdistuksia kuin omia hankkimia. Kärsimyksistä on\nmonenlaista hyötyä: ne puhdistavat Herran omat monista synneistä,\nsäilyttävät lankeemuksista ja tekevät soveliaaksi vastaanottamaan\nJumalan armoa. Kärsimykset ovat rakastavan sielun morsiuspuku.\nArkipukuna ovat hengelliset harjoitukset: paastot, valvomiset,\nrukoukset yms. \"Jumala johtaa lapsiaan, jotka Hän on valinnut,\nihmeellisiä teitä. Ihmeellinen, jalo, pyhä on se tie, jota Jumala\nitse on kulkenut antautuessaan kärsimään viattomasti. Tällä tiellä\nriemuitsee sielu, joka kaipaa Jumalaansa. Antoihan Isä rakkaimman\nPoikansa viattomasti piinattavaksi; nyt on muutamia, jotka tahtovat\nolla hengellisiä, mutta vainoavat Jumalan lapsia ruumiin ja sielun\npuolesta, jotta he kärsimyksessä Isän tahdon mukaan tulisivat Pojan\nkaltaisiksi.\"\n\nHänen sydämensä sykkii lämpimästi ympäröivän maailman hädälle ja\ntuskalle. Hän sulkee rukouksiinsa kirkon ja sen pään, rukoilee\nJerusalemin vapautusta ja rauhaa kristittyjen valtakuntien kesken.\nKaikki kärsivät: sairaat, vangit, köyhät ja huolten painamat, vieläpä\nkiirastulen tuskissa olevat sielut hän kantaa armoistuimen eteen.\nNiin hyvin maamies pellolla kuin merimies kyntäessään meren aavaa\nulappaa tapaavat hänessä uskollisen esirukoilijan. Rohkeneepa hän\nkerran ottaa koko langenneen kristikunnankin kantaakseen sielunsa\nkäsivarsilla Jumalan eteen. \"Anna olla, se on sinulle liian raskas!\"\nvirkkaa Herra. Mutta rohkea esirukoilijatar vastaa: \"Ah, rakas\nHerrani, minä nostan sen ylös ja kannan sen Sinun jalkaisi juureen\nSinun omilla iankaikkisilla käsivarsillasi, joilla Sinä kannoit sen\nristille.\" Ja niin on kristikunta siinä kuten sairas ja saastainen,\nmutta Herra lupaa pitää siitä huolen ja puhdistaa sen verellään.\n\nKatolisen kirkon rappiotila ja paavin hovissa vallitseva siveettömyys\nja monet väärinkäytökset, jotka murehduttivat sen ajan uskovaisia ja\ntuottivat heille tuskaa, eivät voineet olla vaikuttamatta Mechtildin\nylevään mieleen ja siveelliseen vakavuuteen. Ja hän lauloikin kirkon\nturmeluksesta ja kehoitti katumukseen ja parannukseen Jesajan\nmahtavia poljentoja muistuttavin säveljaksoin.\n\n\"Oi sinä pyhän kirkon säteilevä kruunu\", hän lausuu paavista,\n\"miten onkaan ruma ruoste tummentanut sinun loisteesi! Sinun\nkalliit kivesi, pyhät johtajasi ja opettajasi, ovat langenneet\nja sinun siveettömyytesi heikontaa ja loukkaa Jumalan kansaa.\nSinun kultasi on turmeltunut paheiden lätäkössä. Sinä olet tullut\nkeppikerjäläiseksi, ja sinulta puuttuu kallein aarre: rakkaus. Sinun\npuhtaan siveytesi kasvot, oi morsian, ovat paahtuneet ja palaneet\nmustaksi hiilillä häpeällisimpien himojen tulessa. Sinun talosi\nrakennus on luhistunut, kun perustus, syvä nöyryys, on sortunut\nylpeyden tähden; ja kadonnut on sinun totuudellisuutesi suora olemus;\nja sinun huulillasi asuu vilppi ja petollisen olemuksen ilkeys. Sinun\nhyveesi ja kunniallisuutesi kukat ovat pudonneet ja kuihtuneet, ja\nsinun hedelmäsi on turmeltunut ja pyyhitty pois maan pinnalta. Sinä,\nminun pappeuteni kruunu, miten oletkaan alentunut, ja miten onkaan\nsinun kasvojesi kauneus kadonnut? Sinussa ei ole mitään muotoa eikä\nkauneutta, eikä mitään voimaa ole jäänyt sinuun paitsi se, joka on\nsinun lankeemuksesi syy: papillinen tuomiovalta, millä sinä taistelet\nJumalaa ja Hänen valittujaan vastaan ja julistat jumalattoman\nvanhurskaaksi lahjan vuoksi ja riistät oikeuden oikeudenmukaiselta.\nSiksipä Jumala onkin päättänyt alentaa sinut, ja sinulle tulee kosto\npäivänä, jota et aavista, ja hetkenä, jota et tiedä; sillä näin sanoo\nHerra: Minä tahdon avata ylimmäisen papin korvan ja kauhistuttaa\nhänen sydäntään vihani julmuudella, koskapa minun jerusalemilaiset\nlammaspaimeneni ovat tulleet ryöväreiksi ja susiksi. Säälittä he\nsurmaavat minun silmäini edessä minun lampaitani ja nielevät ne.\nSuuremmat lampaat ovat väsyneet ja heikot sentähden, että te huudatte\nheidät pois terveellisiltä laitumilta, ettekä jumalattomuudessanne\nsalli heidän hankkia ravintoa vihantaa ruohoa kasvavilta korkeilta\nvuorilta; sillä uhkailulla ja nuhtelemisella te estätte hoitamasta\nheitä niiden terveellä opilla ja terveellisillä neuvoilla, jotka\novat suuria uskossa ja tietämisessä. Ken ei tunne tietä helvettiin,\nhän katsokoon niiden häpeällisten ja huonontuneitten pappien elämää\nja tapoja, jotka mestarillisen viekkaasti ja kavalasti elävät\nylellisyydessä ja muissa paheissa kiiruhtaen helvetin tietä.\"\n\n\"Kun käytetty vaate tulee vanhaksi, niin se ei enää peitä kokonaan\neikä liioin lämmitä enää. Siksipä onkin tarpeellista, että minä\nverhoan ja suojaan morsiameni kirkon uudella viitalla: ja _nämä ovat\nviimeisten aikain saarnaajat_, joiden avulla minä puetan sen ja\nsuojelen sitä antikristuksen juonilta ja ilkeydeltä.\" Lopuksi Herra\nkehoittaa paavia tekemään nopeasti parannuksen, jotta Hän pidentäisi\nhänen ikäänsä ja lisäisi hänelle armoa. \"Sillä sinun edeltäjäsi ovat\nmenneet niin kiireesti sinne (tuonelaan), koska he eivät täyttäneet\nminun tahtoni salattua neuvoa.\"\n\nViimeisten aikain saarnaajilla hän tarkoittaa niitä uusia saarnaajia,\njoita Herra herättää pakanain ajan lopulla. He noudattavat\nyksinkertaista apostolista elintapaa, julistavat totuutta uudella\ntavalla koko maailmalle, yhdistävät kaikki tosiuskovaiset yhteen ja\nvalmistuvat niin siihen taisteluun antikristusta vastaan, joka tulee\ntapahtumaan heidän aikanaan. \"Silloin nousee uuden veljeskunnan\njäseniä, jotka voittavat nuo saarnaajat viisaudessa, voimassa,\nköyhyydessä ja hengen hehkussa. Heillä ei ole hopeaa eikä kultaa, ja\nhe kestävät köyhyyden lukuisat vaivat. Kaikkialla he ovat vieraita ja\nmuukalaisia.\"\n\nSamoin kuin merkillinen kalabrialainen näkyjen näkijä ja ennustaja\nJoakim Florisilainen (k. 1202), jonka näyt herättivät tavatonta\nhuomiota koko silloisessa kristikunnassa ja joihin Mechtild\nvarmaankin oli tutustunut, uskoi Mechtildkin kolmeen aikakauteen:\nIsän, Pojan ja Pyhän Hengen aikakauteen. Näinä aikakausina vuotaa\nkolmenlainen todistajaveri. Kaikki marttyyriveri, joka on vuodatettu\nAapelista Johannes Kastajaan, on Pojan verta, sillä nämä marttyyrit\nkuolivat Hänen tähtensä autuaan kuoleman. Toisenlaista on se\nveri, jonka Jeesus vuodatti viattomasta sydämestään, sillä se on\ntaivaallisen Isän verta. Se veri taasen, jota viimeisinä päivinä\nvuodatetaan uskon kautta Kristukseen, on Pyhän Hengen verta.\n\nMechtild lukeutuu myöskin näihin viimeisten aikaili saarnaajain\nedelläkävijöihin. Hänen kirjallaan on tavattoman tärkeä tehtävä,\nkoska Herra lähettää sen lähettiläänä kaikkien ihmisten luo, niin\nhyväin kuin pahain. \"Sillä kun patsaat kaatuvat, niin rakennus ei\nvoi seisoa. Sanon sinulle totisesti. Herramme lausui, tämä kirja\non kirjoitettu minun sydänverelläni, jonka viimeisenä aikana olen\nvuodattava uudelleen.\" Hän on levoton kirjansa kohtalosta hänen\nosakseen tulleen vainon ja vihamielisyyden tähden, mutta Herra\nlohduttaa häntä: \"Rakkaani, älä huolehdi siitä liian paljon; totuutta\nei kukaan voi polttaa.\"\n\nMutta Mechtild Magdeburgilaista ei hänen oma aikansa eivätkä\nmyöhemmät vuosisadat ole rakastaneet ja kunnioittaneet etupäässä\nhänen esikuvallisen elämänsä ja hurskaan vaelluksensa,\nparannussaarnainsa ja merkillisten näkyjensä ja ennustustensa,\nvaan ennen kaikkea hänen lyyrillisen kauniin ja tunneherkän\nmorsiusmystiikkansa vuoksi, jonka puolesta hän on ainutlaatuinen\nilmiö saksalaisten naismystikkojen keskuudessa ja kuuluu\nmaailmankirjallisuuden ylevimpiin taiteilijapersoonallisuuksiin.\n\nSielu valittaa Rakkaudelle, sydämensä valitulle, hätäänsä: \"Sinä\nolet ajanut minua takaa, vanginnut ja sitonut minut ja haavoittanut\nminua niin syvästi, etten enää milloinkaan voi tulla terveeksi. Sinä\nolet antanut minulle monta kovaa iskua, sano minulle, pääsenkö enää\nkoskaan vapaaksi sinusta?\"\n\nRakkaus vastaa: \"Ajaa sinua takaa, oli minun haluni; vangita\nsinut, oli minun himoni; sitoa sinut, oli minun iloni. Olen\nkarkoittanut Kaikkivaltiaan taivaasta ja jälleen ottanut Häneltä\nHänen inhimillisen elämänsä ja kunniakkaasti antanut Hänet takaisin\nIsälleen --; miten luulet sinä, viheliäinen mato, voivasi vapautua\nminusta?\"\n\nKaihonsa kantamana rakastava sielu kohoaa \"korppikotkan tavoin\nsyvyydestä korkeutta kohti\". Herra näkee hänet ja huutaa hänelle:\n\"Katsokaahan, miten kohoten tulee hän, joka on haavoittanut minut!\nVinhasti viiletät sinä eteenpäin rakkaudessa; sano minulle, mitä tuot\nmukanasi, kuningattareni?\"\n\nValittu vastaa: \"Herra, tulen luoksesi mukanani kalleuteni, joka on\nsuurempi kuin vuoret, avarampi kuin maailmankaikkeus, syvempi kuin\nmeri, korkeampi kuin pilvet, kauniimpi kuin aurinko, monilukuisampi\nkuin tähdet, ja joka painaa enemmän kuin koko maanpiiri.\" -- \"Oi,\nsinä jumaluuteni kuva, mikä on sinun kalleutesi nimi?\" -- \"Herra, sen\nnimi on sydämen halu; olen pidättänyt sen maailmalta, olen kieltänyt\nsen koko luomakunnalta ja säilyttänyt sen itseäni varten. Nyt en voi\nenää kantaa sitä: Herra, mihin panen sen?\" -- \"Sydämesi halua sinun\nei tule panna mihinkään muualle kuin minun jumalalliseen sydämeeni\nja minun inhimilliselle povelleni. Vain siellä saat levon ja hengen\nsuutelon.\"\n\nMerkillinen on hänen kuvauksensa rakkauden tiestä (\"Von der minne\nWeg\").\n\nSielu tulee ankarasta työstä: katumuksen hädästä, ripin piinasta ja\nparannuksen vaivasta. Hän on taistellut lihan, maailman, perkeleen\nja oman voimattoman tahtonsa kanssa. Nyt hän on uupunut ja kaipaa\nrakastettuaan. Ylkä kuulee hänen äänensä ja päättää lähteä häntä\nvastaan, sillä sieltähän tulee hän, joka kantaa huolta ja rakkautta\nyhdessä.\n\nAistimet ilmoittavat yljän saapumisen. He ovat kuulleet kuisketta ja\nnäkevät ruhtinaan tulevan kasteessa ja ihanassa linnun laulussa ja\nkieltävät morsianta vitkastelemasta:\n\n    \"Wir haben das Raunen wohl vernommen:\n    Der Fürst will Euch entgegenkommen\n    In dem Thaue und schönen Vogelsange\n    Eia, Fraue, so säumet nicht lange!\"\n\nSilloin sielu pukeutuu nöyryyden, siveyden ja kaikkien hyveiden\njuhlapukuun ja menee pyhien seuran metsään. Siellä suloiset\nsatakielet laulelevat yötä päivää sielun yhteydestä yljän kanssa.\nSiellä linnut livertelevät pyhästä tuntemisesta.\n\nMutta ylkä ei saavu vieläkään. Morsian koettaa nyt elää pyhäin\nesikuvan mukaan, \"tanssia perässä niinkuin valitut ovat tanssineet\nedellä\". Mutta se ei tyydytä häntä, ja ylkä kutsuu hänet varjoon\nlepäämään luonaan. Hän virkkaa aistimille: \"Nyt olen hetkeksi väsynyt\ntanssimiseen; poistukaa luotani, jotta saisin vilvoitella!\" Aistimet\nehdottavat nyt useita vilvoittelemisen tapoja: Maria Magdaleenan\nkyyneleitä, neitseitten siveyttä, marttyyrien verta, apostolien\nviisautta ja enkelien autuutta. Mutta enkelien autuus ei sammuta\nrakkautta kaipaavan rinnan janoa; hän tahtoo nähdä heidän Herransa ja\noman ylkänsä.\n\nSilloin he kehoittavat häntä kiikuttelemaan pientä lasta Neitsyt\nMarian sylissä. Sellaisen ehdotuksen hän hylkää halveksivasti sanoen\nolevan lapsellista rakkautta imettää ja kiikutella pikku lapsia: hän\non täysikasvuinen morsian, joka tahtoo ylkänsä luo:\n\n    \"Das ist eine kindische Liebe\n    Dass man Kinder säuge und Wiege,\n    Ich bin eine vollgewachsene Braut,\n    Ich will gehen nach meinem Traut.\"\n\nAistimia peloittaa. \"Rakas rouva, jos te tulette sinne, niin me\nsokaistumme. Jumaluus on hehkuva kuumuus; sen hengähdys pelkkää\ntulta, joka valaisee ja palaa taivaan korkeudessa ja kaikissa\npyhissä; miten voitte viipyä sen luona edes hetkeäkään?\"\n\nMorsian virkkaa vastaukseksi, että kala ei huku vedessä eikä lintu\nvaivu ilmojen teillä; kulta ei turmellu tulessa, se saa siellä vain\nkirkkautensa ja väriloistonsa. Jumala on asettanut kaikkien luotujen\nsydämiin halun hoivata luontoaan. Miten voisi hän seisoa luontoaan\nvastaan?\n\nNyt kaikkein rakkain menee kaikkein kauneimman luo synnittömän\njumaluuden salaiseen kammioon. \"Nyt tulee autuas hiljaisuus molempain\ntahdosta. Hän (ylkä) antautuu hänelle (morsiamelle), hän (morsian)\nhänelle (yljälle). Mitä siellä tapahtuu hänelle (morsiamelle), sen\ntietää vain hän, -- tämä selitys riittäköön. Mutta sitä ei voi kestää\nkauan. Kun rakastavat salaisesti ovat yhdessä, niin täytyy heidän\nusein pian lähteä toistensa luota.\n\n\"Rakas jumalanystävä, tämän rakkauden tien olen nyt kuvaillut sinulle.\nJumala antakoon sen sinun sydämeesi! Amen.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nMechtild Magdeburgilaisen merkitys saksalaisessa mystiikassa on\nerittäin suuri. Hän on saksalaisen morsiusmystiikan ensimmäinen ja\njaloin edustaja, joka helkyttelee harppuaan vertojaan etsivällä\nlyyrillisellä kauneudella ja tunneherkkyydellä. Hän on armoitettu\nrunoilija, joka pukee rikkaat näkynsä, syvän rakkauden janonsa ja\nvaltavan jumalkaipuunsa niin upeaan asuun ja niin herkulliseen\nloisteliaisuuteen, että hänen nimensä on mainittava hengellisen\nlyriikan ylväimpien nimien rinnalla. Se pyhyyden tuntu ja syvä\nsiveellinen vakavuus, joka uhkuu hänen esityksestään, tuntuu\ntavallisesta kuolevaisesta miltei painostavalta, joltakin hyvin\netäiseltä, eteeriseltä. Vertauskuvat ovat maallisia, maan lasten\ntajuttavia, mutta niiden todellinen henkinen aatesisältö on peräisin\nsiitä maasta, jonka upeutta ja väriloistoa ei yksikään silmä ole\nnähnyt. Ja milloin hänen julistuksensa saa profeetallisen soinnun,\nniin sen rytmeistä huokuu Jesajan siveellinen närkästys ja pyhä viha.\n\nYhtenä saksalaisen mystiikan tienraivaajista hänellä on myös\nhuomattava osuus saksalaisen mystiikan muodollisessa kehityksessä,\nsillä hän on joko oman syvän uskonnollisen elämänsisällyksensä\nja kirkkaiden sisäisten näkemyksiensä perusteella tahi nojautuen\nmahdollisesti jo ennen olemassa oleviin aineksiin saattanut\nsaksalaisen mystiikan haastamaan äidinkieltään siinä muodollisen\ntäydellisyyden ja käsiterikkauden asussa, joka sillä maisteri\nEckhartin edelleenkehittämänä on.\n\nMutta hän on tuonut huomattavan osuuden henkiseen elämään ja maailman\nkirjallisuuteen toistakin tietä kuin omassa teoksessaan. Kaikesta\npäättäen Dante on käyttänyt hänen näkyjään esikuvinaan laatiessaan\nkuolematonta luomaansa. Ja näin armoitetun mystikon runollinen\npersoonallisuus saa jylhän monumentaalisuuden leiman, jonka\nrunollisen kauniita ja samalla varmoja ääriviivoja arki-ihmisen on\nvaikea hahmotella.\n\n\n\n\nGERTRUD HELFTALAINEN.\n\n\nEdellämainittujen saksalaisten naismystikkojen lisäksi esitämme\nvielä erään, joka raamatullisen ja evankeelisen käsityksensä,\npalavan käytännöllisen kristillisyytensä ja itsenäisyytensä vuoksi\non asetettava toisten edelle: _Gertrud Helftalaisen_, tahi \"Suuren\nGertrudin\" kuten häntä myös nimitetään erotukseksi saman Helftan\nluostarin johtajattaresta Gertrud Hackebornilaisesta, edellämainitun\nMechtild Hackebornilaisen sisaresta, joka myös oli huomattava\nmystikko.\n\nHänenkään syntymäseudustaan ei ole täysin varmaa tietoa, mutta kaiken\ntodennäköisyyden mukaan hän oli syntynyt Thüringenissä tammikuun 6.\np:nä 1256 nähtävästi köyhien vanhempien lapsena. Jo 5-vuotiaana hänet\notettiin Helftan luostariin, jossa hän ennen pitkää herätti huomiota\ntavattomalla tiedonjanollaan. Hän oli lahjakas nainen, joka harrasti\nvarsinkin yleisiä kouluaineita ns. vapaita taiteita, selviytyi\nhyvin latinasta ja jätti toiset oppilaat kauaksi taakseen. Mutta\nsaavutettuaan 25 vuoden iän hän alkoi tuntea ammottavaa tyhjyyttä\nsielussaan. Pelkkä ihmistieto ei tyydyttänyt häntä. Hänen kuolematon\nsielunsa kaipasi jalompaa ravintoa. Marian kirkkoonottopäivän\nedellisestä maanantaista, tammikuun 27. p:stä 1281 tuli sitten hänen\nelämänsä suuri ratkaisun hetki.\n\nIstuessaan illan hämyhetkenä sisarten makuusalissa hän kohottaessaan\npäätään näki edessään Herran Jeesuksen ihanan, 16-vuotiaan\nnuorukaisen hahmossa. Hän kuuli Hänen suustaan sanat: Sinun\npelastuksesi tulee pian. Miksi sinua murhe uuvuttaa? Eikö sinulla ole\nketään, joka voisi neuvoa sinua, kun tuska taasen uudelleen valtaa\nsinut? Aistimet sanoivat hänen olevan makuuhuoneessa, mutta hänestä\nitsestään tuntui ikäänkuin hän olisi ollut kirkon kuorissa, missä\nhänen oli tapana rukoilla päivittäin. Hän kuulee edelleen sanat:\nMinä tahdon tehdä sinut autuaaksi ja vapaaksi, älä pelkää mitään! Ja\nsanojensa vahvistukseksi Jeesus asettaa oman oikean kätensä hänen\noikeaan käteensä ja lausuu edelleen: Vihollisteni kanssa sinä olet\nnuollut maata ja etsinyt hunajaa orjantappuroista; käänny vihdoinkin\ntakaisin, minä tahdon ottaa sinut omakseni ja juottaa sinua\njumalallisten riemujeni virrasta.\n\nSilloin suli jää hänen rinnastaan, ja hän päätti mennä lähemmäksi\nJeesusta, mutta huomaakin Jeesuksen ja itsensä välillä tiheän ja\nloputtoman pitkän orjantappura-aidan, jota hän ei voi kiertää ja\njonka läpi hän ei voi tunkeutua -- omat syntinsä. Kun hän huokailee\ntuskasta ja on menehtymäisillään ikävästä, tarttuu Jeesus hänen\nkäteensä ja hän pääsee seisomaan Hänen viereensä. Samalla hän huomaa\nHänen kädessään naulojen merkit.\n\nKun hän oli saanut sydämeensä rauhan ja tuntoonsa turvan, koitti\nhänelle uusi päivä. Jumalan pyhyys ja hänen oma syntisyytensä\nkirkastuivat hänelle nyt aivan uudessa valossa, kun hän oli saanut\nsyntinsä anteeksi armosta ja iankaikkisen elämän. Hän kirjoittaakin\ntämän johdosta myöhemmin kirjassaan:\n\n\"Sen jälkeen ei Sinun pyhyytesi eikä koko minun mitättömyyteni\nole voinut estää Sinua, minun yksinomaan rakastamani Jeesus,\nolemasta armollisesti saapuvilla näkyvässä muodossa useasti niinä\npäivinä, jolloin olen mennyt nauttimaan Sinun ruumiisi ja veresi\neläväksitekevää ravintoa, vaikkakaan en ole nähnyt Sinua selvemmin\nkuin nähdään hämärässä. Mutta sillä Sinä tahdoit ainoastaan\nkiihoittaa sieluani, jotta se sitä hartaammin liittyisi Sinuun, sitä\nkirkkaammin tuntisi Sinut ja sitä vapaammin nauttisi Sinusta.\"\n\nKaikki hänen osakseen näin tullut suuri siunaus ja siitä seuraava\nsuloisuus on sulaa armoa: \"Kun nyt tarkoin mietin elämäni, niin\nhyvin entisen kuin nykyisen laatua, niin tunnustan totuudessa: se\nei ole mitään muuta kuin armoa, jota ilman minkäänlaista ansiota\non lahjoitettu näin perin arvottomalle. Sillä Sinä armoitit minut\nsiitä lähtien tuntemisesi kirkkaammalla valolla, jolloin minua\npaljon enemmän houkutteli luokseen Sinun ystävällisyytesi suloinen\nrakkaus, kuin mitä minua milloinkaan olisivat ohjanneet oikeaan ne\nrangaistukset, jotka oikeudenmukaisesti kuuluisivat minulle Sinun\nankaran vanhurskautesi mukaan.\"\n\nTavalliset nunnanhyveet: nöyryys, mielen puhtaus ja sääli kaunistivat\nmyös tätä jaloa Siionin tytärtä. Erikoisesti on mainittava hänen\nlapsellisen puhdas ja viaton mielensä. Hänen ystävättärensä vertaa\nhänen siveää mieltään kuun valoon. Sanotaan, ettei hän milloinkaan\nkatsonut mieheen niin kauan, että olisi muistanut hänen kasvojensa\npiirteet. Hänen varsinainen armolahjansa oli kuitenkin horjumattoman\nluja luottamus Jumalaan. Samoin ylistetään hänen intoaan sielujen\npelastamisessa, jolloin hän mielellään luopui morsiusmystiikan\nnautinnoista voidakseen johtaa sieluja Hyvän Paimenen luo.\nPäätöksissään hän oli reipas ja nopea, arvosteluissaan toisinaan\nsangen terävä. Toisia sisaria ihmetyttää se epäröimättömyys ja\nsuoraviivaisuus, jolla hän seuraa Hengen johtoa. Ja kun Mechtild\nHackebornilainen kysyy sitä Herralta, niin hän saa vastaukseksi, että\nHän itse asuu, ajattelee ja tahtoo hänessä.\n\nHänen uskonelämänsä kaksi kulmakiveä olivat _raamatullisuus_ ja\n_jumalaanluottamisen armolahja_; ne painoivat leimansa hänen\n_käytännölliseen kristillisyyteensä_.\n\nKääntymisensä jälkeen hän jätti vapaat taiteet ja ryhtyi hänelle\nominaisella tarmolla ja päättäväisyydellä tutkimaan Raamattua ja\ntulkitsemaan sitä laatien selityskirjoja Augustinuksen ja Bernhardin\nhengessä käyttäen siihen aikansa päivällä, vieläpä suuren osan\nyötäkin. Ja kun oli kysymys neuvomisesta ja nuhtelemisesta, niin hän\nkäytti yksinomaan Pyhän Raamatun kumoamattomia todistuskappaleita.\nHänen elämäkertansa kirjoittajatar sanoo, \"ettei hän noina päivinä\nsaanut kylläkseen mietiskelyn ihmeellisestä suloisuudesta ja sen\nsalatun valon tutkimisesta, jonka hän löysi Pyhästä Raamatusta, joka\nhänelle nyt oli suloisempaa kuin hunajan mehu ja miellyttävämpää\nkuin urkujen soitto; ja siksipä hän kokikin sydämessään melkein\nlakkaamatonta riemua.\"\n\nHänen jumalaanluottamisen lahjastaan lausuu edellämainittu\nystävätär: \"Joka aika hän riemuitsi niin varmasta luottamuksesta,\nettä yhtä vähän ahdinko ja tappio kuin minkäänlainen estekään,\nniin, eivätpä edes erehdykset ja puutteet voineet varjostaa\nhäneltä sitä tosi asiaa, että hän joka aika sai säilyttää lujan\nja varman luottamuksen Jumalan armorikkaaseen laupeuteen. Jos\nhän tunsi, niin kerrotaan edelleen, joutuneensa vikaan, niin\nhänen tapansa oli paeta Kristuksen jalkain juureen, jotta Hänen\nverensä puhdistaisi kaikesta saastaisuudesta. Mutta kun hän sitten\nrunsaammassa määrässä tuli Jumalan armon kohteeksi, niin hän ei\nantautunut hartaudenharjoituksiin, vaan jättäytyen vapaasti Jumalan\narmovetämyksen varaan hän antautui aseeksi jokaiseen rakkaudentyöhön,\njonka Jumala tahtoi vaikuttaa hänessä ja hänen kauttaan, eikä\nhän tällöin myöskään epäröinyt, inhimillisesti puhuen, esiintyä\ntasavertaisena Jumalan ja kaikkien kappalten Herran kanssa.\"\n\nTämä hänen jumalaanluottamuksen armolahjansa painoi myös leiman\nhänen käsitykseensä Herran ehtoollisella käymisestä, sillä hän ei\ntahtonut olla käymättä tällä armoaterialla sen väärinkäyttämisen\npelosta, vaikka niin hyvin Raamattu kuin kristillinen kirkko\npuhuukin siitä perin vakavia sanoja. Hänen mielestään hänen omat\nrukouksensa, paastonsa ja muut valmistuksensa olivat niin mitättömät\nja turhanarvoiset Jumalan ylenpalttisen ja äärettömän armon rinnalla,\nettä ne hukkuivat kuin pisara valtamereen. Hän sanoo myös saaneensa\nnäyssä ilmoituksen, että uskovaisten tulee mennä nauttimaan\nHerran pyhää ruumista ja verta siinä mielessä että he tekevät sen\nrakkaudesta Herran rakkauteen ja kunniaan olematta liiaksi huolissaan\nsiitä mahdollisuudesta, että he nauttisivat tuomion, sillä tällaista\noman arvottomuuden tuntoa vastaan Jumalan armo esiintyy vain sitä\nkirkkaampana.\n\nHänen uskonkäsityksessään on monta evankeelista piirrettä, jotka\nsaattavat hänet loistamaan sangen kirkkaana oman tekojumalisen\naikansa pimeätä taustaa vastaan.\n\nKun hän kerran näin ihmetellen ajattelee, mikä olisi ihmiselle\nkaikkein hyödyllisintä tietää, ilmoittaa Herra hänelle, että ihmisen\non kaikkein hyödyllisintä ajatella sitä, että Hän on Isän edessä\nihmiskunnan pelastuksena, ja kun he heikkoudessaan tekevät syntiä,\nniin Hän tarjoaa Isälle oman tahrattoman viattomuutensa.\n\nKerran hän kuulee puhuttavan suuresta anteesta, ja hänenkin mielensä\ntekisi ostaa se, jos hän olisi kyllin rikas. Silloin Herra julistaa\nhänelle päästön kaikista synneistä ja laiminlyönneistä. Ja heti hän\nnäkee sielunsa puhtaaksi ja valkoiseksi kuin lumi. Muutamien päivien\nkuluttua on hän vielä yhtä puhdas ja pelkää silloin itsepetosta.\nMutta Herra lohduttaa häntä sanoen, että Hän on aina säilyttänyt\nitselleen suuremman vallan kuin mitä Hän antaa luoduille. Jos\nauringon valolla on voimaa puhdistaa liina valkoisemmaksi kuin mitä\nse oli alkuperäisesti, niin eikö Hänellä, auringon Luojalla, sitten\nolisi kykyä säilyttää puhtaana ja tahrattomana se sielu, jonka Hän on\npuhdistanut oman palavan rakkautensa voimalla?\n\nMarian-palvonta on hänestä vastenmielistä, koska se hänen mielestään\nestää sieluja tulemasta suoraan Kristuksen luo. Samoin hän asettuu\nitsenäiselle kannalle pyhäinjäännösten palvelemiseen nähden.\n\"Arvokkaimmat pyhäinjäännökset maan päällä ovat minun sanani\",\nilmoittaa Herra hänelle.\n\nAskeesi on hänestä hyödyllinen lihan kurittamiseksi ja\nmasentamiseksi, mutta muutoin hän on Jumalan lapsi ja omaisuus. Ja\n\"jos hän nukkui tahi söi, tahtoi itselleen jonkin muun edun tahi\nlevon huoliin, hän teki sitä vain niin kuin hän olisi tehnyt sen\nHerralle\".\n\nHän ei ollut kokonaan vapautunut oman aikansa käsityksestä hyvien\ntöiden ansiollisuudesta, mutta sitä hän soveltaa vain toisiin\nuskovaisiin. Itse hän on aivan ansioton ja kelvoton, turvana\nyksinomaan Jumalan armo. Ja toistenkin työt ovat ansiollisia\nvain silloin kun niihin ei liity mitään syrjätarkoituksia. Hän\nnäkee evankelista Johanneksen merkitsevän töiden erilaista\nuskonnollis-siveellistä arvoa eri väreillä: niitä, jotka ovat tavan\nvuoksi tehtyjä, mustalla; niitä taasen, jotka ovat tehdyt Kristuksen\ntähden ja Hänen voimallaan, punaisella. Punaväriset ovat alleviivatut\nmustalla, jos työhön liittyy ansion toivo, ja kullalla, jos ne\novat tehdyt puhtaasta rakkaudesta Jumalan kunniaksi ilman mitään\nsyrjätarkoituksia.\n\nHänen lähtövalmiuttaan ja uskonvarmuuttaan kuvaa hänen käytöksensä\neräässä tapaturmassa. Kävelymatkalla ollessaan hän sattui putoamaan\nmuutamalta kukkulalta. Tällöin hän huudahti: \"Rakas Jeesukseni, miten\nhyvin olisikaan minun käynyt, jos tämä putoaminen olisi saattanut\nminut nopeasti Sinun luoksesi!\" Kun toiset sisaret ihmetellen\nkyselivät, eikö häntä olisi peloittanut kuolla ilman sakramenttia,\nniin hän vastasi: \"Toivoisin sitä tosin sangen hartaasti; kuitenkin\non minulle epäilemättä korkeampi Jumalani ja Herrani kaitselmus\nja hänen tahtonsa. Se on paras valmistus kuoleman varalta. Sillä\nkuolinpa miten tahansa, niin toivon, ettei Jumalan laupeus\nmilloinkaan ole puuttuva minulta, sillä ilman tätä olisin kadotettu,\ntulipa kuolema sitten yllättämällä tahi kauan edeltä nähtynä.\"\n\nGertrudin kristillisyys oli läpeensä käytännöllistä. Hän luopui\nmielellään mietiskelystä, kun hänelle vain tarjoutui tilaisuus\nhyödylliseen palvelemiseen. Välitön palaaminen mietiskelyyn oli\nhänelle taasen hyvin helppoa.\n\nHän toivoi kirkon uudistusta ja oli omasta kohdastaan valmis\näärimmäisiin ponnistuksiin ja kieltäymyksiin tämän päämäärän\nsaavuttamiseksi. \"Erääseen aikaan ilmestyi hänelle Herra Jeesus, Hän,\nihmislapsista ihanin, ja Hän näytti kuninkaallisilla olkapäillään\ntukevan huonetta, laajaa ja suurta, ja Hän puhutteli valittuaan\nseuraavalla tavalla: 'Näetkö sinä', Hän virkkoi, 'millä vaivalla,\nsurulla ja valvovalla huolella minä tuen tätä rakastettua huonetta,\ns.o. uskontoa? Sillä melkein koko maailmassa se tahtoo luhistua\nsen tähden, että on niin harvoja, jotka tahtovat uskollisesti\ntoimia ja kärsiä sen hyväksi. Sentähden onkin soveliasta sinulle,\nrakkaani, olla kanssani osallinen näistä vaivoista.' Nämä Herran\nsanat tunkeutuivat hänen sydämensä syvimpään, ja hän tunsi\nvelvollisuudekseen vielä vilkkaammin kuin siihen asti ponnistella\näärimmäisyyksiin saakka uskonnollisen elämän edistämiseksi\nja lisäämiseksi, jopa siinä määrin, että hän jonkin aikaa\nvaivasi itseään yli voimain seuratessaan järjestönsä ankarimpia\nmenettelytapoja näyttääkseen toisille hyvää esimerkkiä.\"\n\nGertrud Helftalainen on myös merkittävällä tavalla piirtänyt nimensä\nmystillisen kirjallisuuden historiaan. Jo 1289 hän alkoi kirjoittaa\nsuurta 5-osaista teostaan \"Jumalallisen hurskauden lähettiläs\".\nSen ydinosana on II kirja, joka kertoo hänen hengellisistä\nkokemuksistaan. Kirjat III-V, on kirjoitettu hänen sanelunsa\nmukaan, ja I kirjan, joka sisältää kuvauksen hänen hyveistään, on\nkirjoittanut joku toinen. Hän on myös kirjoittanut \"Hengellisiä\nharjoituksia\" mystillisen kristillisyyden viljelemiseksi.\nHänen palava halunsa ja valtava jumalkaipuunsa pukeutuu näissä\nharjoituksissa usein juhlallisen loisteliaan liturgisen rukouksen\nmuotoon. Hänen kirjansa kuuluvat mystillisen kirjallisuuden\nkauneimpiin luomiin.\n\nHänen hurmostilojensa laatu käy selville seuraavasta näystä.\n\nHän itse kertoo, miten kerran, kun kirkossa laulettiin vuorolaulua\n\"Minä näin Herran kasvoista kasvoihin\", hän joutui hurmoksiin.\n\"Minun sieluani valaisi jumalallisen ilmestyksen valon ihmeellinen\nja kuvaamaton loiste, ja minä näin omiin kasvoihini päin kääntyneet\nkasvot. -- Tässä hunajansuloisessa näyssä Sinun aurinkoiset silmäsi\nnäyttivät katsovan suoraan minun silmiini, ja mitä tunteita Sinä,\nminun suloinen iloni, silloin herätit ei vain minun sielussani, vaan\nmyöskin sydämessäni ja kaikissa jäsenissäni, sen tiedät vain Sinä, ja\ntästä olen minä, niin kauan kuin elän, omistava Sinulle hartaimman\npalvelukseni.\n\n\"Mutta vaikka ruusu lumoaa aivan toisella tavalla keväällä, jolloin\nse tuoreena ja kukoistavana levittää lemuaan, kuin talvella,\njolloin puhutaan sen suloisesta tuoksusta, kun se jo aikoja\nsitten on kuivunut, näyttää kuitenkin muisto siitä, mitä kerran\non koettu, jossakin määrin voivan herättää riemun uuteen elämään.\nSentähden tahdon minäkin, niin hyvin kuin voin, esittää mitä minun\nmitättömyyteni on kokenut Sinusta tässä ylenpalttisen ihanassa\nnäyssä, Sinun rakkautesi kunniaksi, jotta, jos joku lukijoista\non ehkä kokenut jotakin samanlaista tahi vieläkin suurempaa, hän\nmuistelemalla sitä heräisi kiitokseen. Minä puolestani koetan\nusein muistelemalla tätä kiitollisuuden avulla jossakin määrin\nehkäistä laiminlyöntini pimeyttä, jotta tämä auringon loiste pääsisi\nsäteilemään.\n\n\"Kun Sinä siis, kuten olen kertonut, olit kääntänyt minuun\narvottomaan päin nämä kaivatut kasvot, jotka säteilevät kaikkea\nautuuden täyteyttä, niin tunsin, miten Sinun jumalallisista\nsilmistäsi tunkeutui minun silmiini lempeä, kuvaamaton valo,\njoka tunkien läpi minun sisimpäni näytti vaikuttavan minuun\nylenluonnollisella voimalla, kaikkiin minun jäseniini. Ensiksi\nse ikäänkuin tyhjensi kaiken ytimen minun luistani ja sitten se\nteki tyhjäksi itse luut sekä lihan siinä määrin, että koko minun\nolentoni näytti olevan pelkästään tätä jumalallista loistetta, joka,\nväikkyen itsessään sanomattoman suloisella tavalla, antoi sielulleni\nkuvaamattoman ihanan autuuden.\"\n\nHänen morsiusmystiikkansa sisäisiä elämyksiä kuvastaa seuraava hymni,\njoka on omistettu Herran sydämelle.\n\n\"Oi iankaikkinen auringonseisaus (ikuinen keskikesä), turvallinen\nasunto, paikka, joka sisältää kaiken, mikä voi tuottaa riemua,\niänikuisen autuuden paratiisi, kuvaamattoman autuuden juokseva\nvirta, joka houkuttelet esille kaikenlaisen kauneuden keväisiä\nkukkakoristeita ja lumoat suloisilla sävelilläsi, kiehtoen\nylimaailmallisen soitantosi sävelillä, ja virvoitat elähyttävien\nhyvien hajujen tuoksuavalla tuulahduksella ja juovutat sisäisten\nherkkujen sulattavalla suloisuudella ja muutat sielun pyhien\nsyleilyjen ihmeellisellä karkelolla. Oi kolminkerroin onnellinen,\nnelinkerroin autuas ja, jos niin voidaan sanoa, sadoinkerroin pyhä\nse, joka, kasvattavan armon vetämänä, viattomin käsin ja puhtain\nsydämin ja puhtain huulin havaitaan arvolliseksi lähestymään Sinua!\nOi, mitä hän ei näkisi, mitä hän ei kuulisi, mitä hän ei haistaisi,\nmitä hän ei maistaisi, mitä hän ei tuntisi! -- Mutta miksipä minun\nsidottu kieleni koettaa ollenkaan sammaltaa siitä; minä, joka,\nvaikkapa olenkin saanut pääsyn sinne Jumalan hyväntahtoisesta\nsuosiosta, kuitenkin puutteineni ja laiminlyönteineni olin tunteeton,\nkaikilta puolin ikäänkuin paksun kuoren ympäröimä, ja joka sentähden\nen edes likimainkaan voinut käsittää todellisuutta? Sillä vaikkapa\nkaikki taito, mikä on enkelien ja ihmisten saavutettavissa,\nyhdistettäisiin yhdeksi, niin se ei voisi muovailla täysin yhtä\nainoata sanaa, jolla sellaisen ylevyyden korkeutta voitaisiin edes\nhiukankaan arvokkaasti tulkita.\"\n\nKärsivän Mestarin haavojen merkit, tämä eräiden armoitetuimpien\nmystikkojen näkyväinen sinetti, ei ollut mieskohtaisesti tuntematon\nmyöskään Gertrud Helftalaiselle, vaikkapa tämä sinetti painettiin\nsisällisesti hänen sydämeensä. Hän kertoo miten tämä ihme tapahtui\nhänelle hänen kääntymyksensä alkuvuosina hänen miettiessään eräästä\nkirjasta löytämäänsä rukousta: \"Kirjoita, armollisin Herra, haavasi\nminun sydämeeni kalliilla verelläsi, jotta minä voisin niistä lukea\nsamalla kertaa Sinun tuskasi ja Sinun rakkautesi, ja jotta Sinun\nhaavojesi muistelu aina säilyisi minun sydämeni salaisessa kammiossa\nja kohtuullinen säälin tuska heräisi minussa Sinuun ja Sinun\nrakkautesi hehku syttyisi minussa!\" Tätä tapausta ja erästä toista,\njolloin Herran rakkauden nuoli haavoitti hänen sydäntään, hän pitää\nelämänsä pyhimpinä hetkinä. Vain nämä kaksi tapahtumaa olisivat jo\nomiaan antamaan kylliksi lohtua, neuvoa ja opetusta, vaikka hän\neläisi tuhat vuotta.\n\nJeesuksen sydän on se tarun ritarilinna, jossa mystikko tahtoo elää\nja asua. Sieltä hän etsii turvaa ja suojaa hädän ja kuoleman hetkenä.\nSen juhlallisissa kuninkaallisissa suojissa kuuluu serafien laulu ja\nkeruubien soitto, siellä soivat morsiusmystiikan sävelet riemukkaina\nja onnentäyteisinä. Ja siellä tahtoo hänkin asua. \"Hengellisissä\nharjoituksissaan\" kuolemaan valmistumista varten hän rukoilee, \"että\nSinun katkera kärsimisesi olisi minun turvani kuolemassa ja Sinun\nrakkaudesta haljennut sydämesi minun iäinen asuntoni\". Ja toisessa\npaikassa: \"Avaa minulle kuoleman hetkellä viipymättä äärettömän\nlempeän sydämesi ovi, jotta minä voisin Sinun kauttasi ilman mitään\nestettä mennä sisälle Sinun elävän rakkautesi kammioon, missä minä\nsaan nauttia Sinusta ja omistaa Sinut, sydämeni tosi ilon!\"\n\nGertrud Helftalainen oli laakson lilja, joka kasvoi luostarin\nhiljaisten ja rauhallisten muurien sisällä jo hennon varhaisnuoruuden\nensi hetkistä. Se, mitä tapahtui muurin toisella puolella, ei\nliikuttanut häntä sanottavasti. Siksipä eivät hänen harpustaan liioin\nhelky profeetallisen kutsumusmystiikan mahtavat äänet. Mutta että\nprofeetallinen henki ei ollut hänelle kokonaan vieras, sitä todistaa\neräs tapaus. Kerrotaan nimittäin, että samana päivänä, jolloin Adolf\nNassaulainen valittiin kuninkaaksi Frankfurtissa (1202), hän ilmoitti\nluostarinjohtajattarelle vaalin tapahtumisesta sanoen samalla, että\näsken valitun kuninkaan surmaa hänen seuraajansa, mikä myöhemmin\ntapahtuikin.\n\nLopetamme esityksemme tästä armoitetusta mystikosta hänen omilla\nsanoillaan. Kuolemaan valmistautumista tarkoittava \"Hengellisten\nharjoitusten\" aamututkistelemus kuuluu seuraavasti.\n\n\"Oi rakas Totuus, oi Jumalan vanhurskas Oikeus, miten voin tulla\nkasvojesi eteen kantaen jumalattomuuttani, kadotetun elämän velkaa,\naivan liian suuren laiminlyöntini painoa? Antamaasi kristillisen\nuskon ja hengellisen elämän aarretta en ole -- voi minua -- antanut\nrakkauden vaihettajille, jotta Sinä, kuten tahtoisit, voisit saada\nsen takaisin minun täydellisyyteen kasvamiseni tuon aarteen korkoina.\nAjan minulle suomaa leiviskää en ole ainoastaan jättänyt käyttämättä,\nvaan olen sen vielä hukannut, turmellut ja kadottanut sen kokonaan.\nMinne minun pitää mennä, minne minun pitää kääntyä, minne minun pitää\npaeta Sinun kasvojesi edestä?\n\n\"Oi Totuus, Sinulla on erottamattomina oikeusneuvoksina Vanhurskaus\nja Laupeus. Sinä tuomitset kaiken luvun, painon ja mitan mukaan.\nMihin tahansa tartutkin, sinä punnitset sen aivan liian oikealla\nvaa'alla. Voi minua, tuhat kertaa voi, jos minut jätetään Sinun\nhaltuusi ilman ketään asianajajaa, joka vastaa puolestani! Oi\nRakkaus, lähetä joku puolustuksekseni! Vastaa minun puolestani! Hanki\nminulle anteeksianto! Aja Sinä minun asiaani, jotta saisin elää Sinun\ntähtesi!\n\n\"Tiedän, mitä minun tulee tehdä. Minä otan pelastuksen kalkin.\nJeesuksen kalkin minä asetan totuuden tyhjään vaakakuppiin.\nNiin, niin minä täytän kaiken, mikä minulta puuttuu. Niin minä\npeitän kaikki syntini. Sillä kalkilla minä teen ehjää kaikista\npirstaleistani. Sillä kalkilla minä täytän kaiken epätäydellisyyteni,\nniin, että minulla on kukkuraisesti. Oi Rakkaus, minun Jeesukseni,\ntämän Sinun kuninkaallisen vankisi, jota Sinun sydämellinen\narmahtavaisuutesi liikutti ja jonka se valtasi aina ytimiin asti,\njonka Sinä tällä hetkellä niin väkivaltaisesti raastoit oikeuteen\nasettaaksesi Hänen päälleen koko maailman synnin, vaikka Hänellä\nei ollut mitään tahraa ja vaikka Häntä syytettiin vain rakkaudesta\nminuun, ja minun velkani sinä vaadit Häneltä --, ah, Hänet\nviattomimman, Hänet rakkaimman, joka on tuomittu rakkaudesta minuun,\nkuolemaantuomittu minun tähteni, Hänet minä otan tänään vastaan\nSinulta, oi kallein Rakkaus, seuralaiseksi oikeuden eteen. Anna\nminulle sellainen takuumies, että hän ajaisi minun asiani loppuun\nasti!\n\n\"Oi rakkain Totuus, minulle olisi sietämätöntä tulla ilman Jeesustani\nsinun luoksesi, mutta tulo Hänen kanssaan on haluni ja riemuni.\nOi Totuus, nyt voit istuutua tuomari-istuimelle, nyt voit astua\ntuomiosaliin ja esittää minua vastaan mitä tahdot. En pelkää mitään\npahaa; minä tiedän, tiedän, että Sinun kasvosi eivät salli minun\njoutua häpeään, kun Hän on minun kanssani, joka on minun suuri\ntoivoni ja koko minun luottamukseni. Tahtoisin tietää, minkälaisen\ntuomion sinä langetat minulle, kun minulla on Jeesus kanssani, Hän:\nrakkaimpani, uskollisimpani, joka on kantanut minun kurjuuteni\nsaavuttaakseen sinun luonasi suuren laupeuden minulle.\n\n\"Minun suloisin Jeesukseni, minun lunastukseni rakastettu pantti,\nSinun pitää tulla minun kanssani oikeuteen. Ah, seisokaamme siellä\nyhdessä! Ollos Sinä minun tuomarini ja asianajajani! Kerro, miksi\nSinä olet tullut minun tähteni; miten hyvää Sinä ajattelit minusta;\nmiten kalliisti Sinä lunastit minut, jotta tulisin vanhurskaaksi\nSinun kauttasi! Sinä elit minun tähteni, jotta minä en kuolisi\niankaikkisesti. Sinä annoit kaikkesi, jotta minä Sinun kauttasi\ntulisin rikkaaksi ansiosta. Ah, kuoleman hetkellä tuomitse minut\nviattomuutesi mukaan, jonka lahjoitit minulle Itsessäsi silloin, kun\nmaksoit kaikki minun velkani Itsellesi, tuomittuna ja langetettuna\nminun tähteni, jotta minä, joka itsessäni olen köyhä ja vaivainen,\nsaisin ylitsevuotavasti kaikkea hyvää Sinun kauttasi.\"\n\n\n\n\nPYHÄ BIRGITTA.\n\n\n_Birgitan syntyperä ja lapsuus._\n\nSkandinavian kansalliskirkot elivät keskiajalla verraten eristettyä\nelämää. Siihen vaikutti osaksi niiden nuoruus ja kehittymättömät\nolot, osaksi etäinen asema. Silloisten kulkuneuvojen vuoksi\noli yhteys niiden ja muiden länsimaiden välillä sekä hankalaa\nettä aikaa ja vaivoja kysyvää. Siksipä ei olekaan ihmeteltävää,\nettä näiden vaikutus eteläisiin emäkirkkoihin oli heikkoa ja\npuutteellista, mikäli sellaisesta lainkaan voidaan puhua. Ensimmäinen\nhuomattava uskonnollinen persoonallisuus, jonka mukana pohjola\nastuu kirkkohistorian näyttämölle ja samalla tuo mahtavan osuuden\nlänsimaiden uskonnolliseen elämään, esiintyen huomattavana tekijänä\nsen ajan kirkkopoliittisissakin kysymyksissä, on pyhä Birgitta,\npohjoismaiden suurin nainen.\n\nXIV:tä vuosisataa nimitetään kirkkohistoriassa nunnien vuosisadaksi,\nkun naisilla oli sen ajan mystillisessä hurskauselämässä niin tärkeä\nja keskeinen asema. Näiden lahjakkaiden, kykenevien ja tarmokkaiden\nnaisten loistavimpia ja edustavimpia nimiä on tämä ruotsalainen\nvallasnainen, joka henkensä hehkulla ei ole rikastuttanut ainoastaan\noman maansa uskonnollista elämää, vaan länsimaista kirkkoa\nkokonaisuudessaan ja jonka vaikutus ulottuu aina meidän päiviimme\nasti.\n\nBirgitta kuului sekä isän että äidin puolelta Ruotsin rikkaimpiin ja\nmahtavimpiin vallassukuihin. \"Päällikköverta ja sukuylpeyttä hän sai\nperinnöksi. Maallinen rikkaus ja upeat omaisuudet olivat valmiina\nodottamassa Birgitta Birgerintytärtä, kun hän syntyi maailmaan\nsuvusta, jolle valtakunnan kuningas oli velkaa ja joka kuului Ruotsin\nritariston kaikkein ensimmäisiin.\" (Fogelklou.)\n\nHänen isänsä, Uplannin laamanni Birger Pietarinpoika, Finstan\nherra, oli Ruotsin suurimpia maanomistajia ja huomattavimpia\nmiehiä. Uplannin laamanninviran haltija oli valtakunnan ylhäisimpiä\narvohenkilöitä ja Birger Pietarinpoika täytti virkansa velvollisuudet\nkunnialla. Sen vuoksi häntä käytettiinkin tärkeissä luottamustoimissa.\n\nHäntä on pidetty mahtavan Brahe suvun kantaisänä, mutta\ntodennäköisempää on, että hän kuului joko Ängel sukuun tahi\njohonkin sen haaraan, koskapa hänen vaakunassaan oli tämän suvun\nkaksi alaslaskettua enkelinsiipeä. Oikeinta lienee kuitenkin sanoa\nhänen kuuluneen Finsta sukuun. Hän oli kapinallisten Eerik ja\nValdemar herttuoiden puolella johtaen Uplannin joukkoja taistelussa\nBirger kuningasta vastaan. Birgitan mies taasen kuului niihin\nylimyspiireihin, jotka olivat enemmän tahi vähemmän vihamielisellä\nkannalla Maunu Eerikinpoikaan ja kuningatar Blankaan. Suvun\nrikkautta ja mahtavuutta kuvaa sekin, että Ruotsin herrat valitsivat\nBirgitan veljen Israel Pietarinpojan kuninkaaksi Eerik Maununpojan\njälkeen, vaikka hän kieltäytyikin kunniasta epävakaisten olojen ja\nuskonnollisten ihanteittensa vuoksi. Maunu Eerikinpojan Venäjänretken\naikana hän oli kuitenkin Ruotsin valtionhoitajana.\n\nÄidin puolelta Birgitta kuului Folkungien kuningassukuun. Birger\nPietarinpoika oli kahdesti naimisissa, jälkimmäisen kerran\nItägötanmaan laamannin Pentti Maununpojan ja tämän puolison Sigrid\nKauniin tyttären Ingeborgin kanssa, joka kantoi mainitun suvun\nvaakunaa. \"Meidän äitimme istui etevimpien joukossa, oli komeasti\npuettu, hänellä oli paljon palvelijoita ja hän kasvatti meidät\nmaallisen kunnian keskellä\", lausuu Birgitta myöhemmin.\n\nTämän ylimysparin tyttärenä Birgitta syntyi jonakin vuosista\n1302-1304 Finstassa. Hänen vanhemmillaan oli seitsemän lasta, joista\nBirger tuli Uplannin laamanniksi isänsä jälkeen, kun taas toiset\nsisarukset, paitsi sisar Katariina, kuolivat nuorina.\n\nBirgitta oli 15-vuotias, kun Maunu Eerikinpoika valittiin\nkuninkaaksi, ja vaalin tulokseen oli tehokkaasti vaikuttanut myöskin\nhänen isänsä. Ihmeteltävää ei näin ollen ollut, että Birgitta\nmyöhemmin esiintyi hyvin itsetietoisena Ruotsin hovissa, jossa hän\noli jonkin aikaa kuningatar Blankan hovirouvana. Ilmestyksissään hän\ntoisinaan nimittää kuningasta \"paimenpojaksi\", eikä hän myöhemmin\nerikoisesti siekaillut passittaessaan kuninkaita samoin kuin paaveja\nja prelaatteja helvettiin. Sukuylpeyttä ja ylimysmieltä vastaan hän\nsaikin taistella vakavasti myöhemmin, kun hän ei enää esiintynyt\nvallasnaisena ja hovirouvana, vaan nöyränä ja pienenä Kristuksen\nmorsiamena ja puhetorvena.\n\nSekä isän että äidin puolelta suku oli ollut hurskasta ja\njumalaapelkäävää monta polvea taaksepäin. Neljässä polvessa kerrotaan\nUplannin laamannien tehneen pyhiinvaellusmatkan p. Jaakobin haudalle\nCompostellan luostariin Espanjaan. Birger Pietarinpoika ripitti\nitsensä joka perjantai, ja samoin teki Birgitta, kuten muutkin\nFinstan sisarukset \"jo lapsuudesta\". \"Koetan perjantaina valmistautua\nniin\", hänen isänsä lausui, \"että seuraavina päivinä olen valmis\nkärsimään mitä Jumala näkee hyväksi asettaa minun kannettavakseni.\"\n\nBirgitan veli Israel suostui vain vaivoin ja sisarensa ilmestyksen\nmuodossa antamista kehoituksista rupeamaan Ruotsin valtionhoitajaksi\nMaunu Eerikinpojan Venäjän-retken aikana. Hän olisi mieluummin\ntahtonut kuolla ristiritarina taistelussa pakanoita ja vääräuskoisia\nvastaan.\n\nLaamanni Birger Pietarinpoika oli sukulaisuussuhteissa monien Ruotsin\netevimpien hengellisten kanssa. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli\nkuuluisan ruotsalaisen pyhimyksen Ingrid Skeningeläisen, mystikon ja\nluostarin perustajan, täti.\n\nÄidin puolelta ovat perinnäismuistot samanlaiset. Ingeborg\nPentintytär esiintyi tosin korkean sukunsa ja säätynsä arvon\nmukaisesti, mutta luonteeltaan hän oli hiljainen ja hurskas ja\notti mielellään osaa hartaudenharjoituksiin. Hänen sisartaan rouva\nRamborgia, Svanhalsin herran Erengisle Platan puolisoa, pidettiin\nmelkein pyhimyksenä. Omituisena sukuperintönä äidin puolelta on\nmainittava taipumus näkyihin ja kuulemuksiin.\n\nPyhä Birgitta kuuluu niihin kirkkohistorian armoitettuihin\npersoonallisuuksiin ja suuriin luoviin henkiin, joihin soveltuvat\nHerran sanat Jeremiaalle: \"Ennenkuin minä sinut kohdussa valmistin,\nminä tunsin sinut, ja ennenkuin sinä äidistäsi lähdit, minä pyhitin\nsinut; minä annoin sinut profeetaksi kansoille.\" Sitä ei todista\nainoastaan hänen jo varhaisina vuosina heräävä näky elämänsä ja hänen\nmyöhempi toimintansa keskiajan profeetallisen kutsumusmystiikan\nhuippuna, vaan myöskin eräs tapahtuma, jonka perinnäistieto on\nsäilyttänyt hänestä jo ennen syntymää.\n\nPerinnäistieto tietää nimittäin kertoa, että hänen äitinsä,\nkantaessaan rintansa alla Birgittaa joutui haaksirikkoon Ölannin\nedustalla. Laiva törmäsi kalliota vastaan ja vajosi, jolloin monet\nlaivan henkilökunnasta hukkuivat. Mutta herttua Eerik Maununpojan\nrohkeuden ja päättäväisyyden avulla Ingeborg rouva pelastui.\nSeuraavana yönä hän näki unta. Hänelle ilmestyi enkeli, joka sanoi\nhänelle: \"Sinä pelastuit lapsesi tähden, jota kannat sydämesi\nalla. Jumala on lahjoittanut sen sinulle, kasvata se siis Jumalan\nrakkaudessa.\"\n\nVielä nytkin on Ölannin koillisrannikolla lähellä Kläppingen kylää\nnähtävänä viiden kyynärän korkuinen komea kiviristi, jonka Birgitta\ntarun mukaan pystytti tämän tapahtuman muistoksi. Siellä on myös\naikoinaan ollut rukoushuone. Ja lähellä on lähde, jolla on Birgitan\nnimi.\n\nBirgitta oli läpeensä uskonnollinen luonne, syvästi hurskas. Lämmin\nuskonnollinen tunne virtaili hänen suonissaan sukuperintönä. Sitä\nelvytti ja kasvatti koti ja ympäristö, ja kaiken yllä kaareili\nJumalan iankaikkinen armoneuvo ja pelastuspäätös.\n\nKasvatus tapahtui uskonnollisessa hengessä. Kotipappi kertoili\nkuvauksia Vapahtajan elämästä ja kuolemasta tahi pyhimystaruja\nnäkyineen ja ihmeineen. Hartaushetket linnan kappelissa jättivät\nunohtumattomia vaikutelmia nuoren tytön lapsellisen herkkään sieluun,\nja matkat kirkkoon tahi luostariin rukoilemaan jonkun pyhimyksen\nhaudalla tahi kuulemaan jonkun puhetaidostaan ja hurskaudestaan\nkuuluisan fransiskaanimunkin saarnaa vain syvensivät vaikutusta,\nsamoin kuin komeat kirkolliset juhlakulkueet koreine kuvineen,\nvahakynttilöineen, kellonsoittoineen ja virrenveisuineen. Ja pian\nalkaa lapsen sielunelämässä ilmetä äidin puolelta periytynyt taipumus\nnäkyihin ja ilmestyksiin.\n\nJo 7-vuotiaana hän näkee ensimmäisen näyn. Hänen vuoteensa vieressä\non alttari. Alttarin yläpuolella seisoo Neitsyt Maria loistavissa\nvaatteissa pitäen kädessään kallisarvoista kruunua ja sanoo pikku\nBirgitalle: \"Birgitta, tule!\" Ja kun tyttö tulee, niin hän sanoo\nhänelle: \"Tahdotko tämän kruunun?\" Birgitta nyökkää päätään\nsuostumuksen merkiksi, ja Maria panee kruunun hänen päähänsä.\nSamalla Birgitan valtaa sanoin kuvaamaton autuuden tunne, kun kruunu\nkoskettaa hänen päätään. Hän palaa takaisin vuoteeseensa, ja näky\nhäviää.\n\n10-vuotiaana hän näkee profeetallisen unen: Ristiinnaulittu ilmestyy\npolvistuvalle Birgitalle ristiltä laskeutuvan hahmossa ja lausuu\nhänelle: \"Tytär, katso, kuinka minua vaivataan!\" Ja kun Birgitta\nkysyy: \"Oi, rakas Herra, kuka on tehnyt niin?\" niin hän saa\nvastauksen: \"Kaikki, jotka halveksivat minua eivätkä välitä minun\nrakkaudestani.\"\n\nNäin kuluivat Birgitan lapsuuden vuodet hurskaassa kodissa hellien\nvanhempien hoivissa näkyväisen ja näkymättömän kutoessa nuorelle\ntytölle tulevaisuuden kudelmia, joiden taiteellinen sommittelu\noli ylhäisen hieno ja värit yhtä pehmeät ja lämpimät kuin niiden\nkauniiden koruompeluksien, joita Kristuksen tuleva morsian ompeli\nonnen haaveissaan ja joita luultiin itse Pyhän Neitsyen salaisesti\nvalmistamiksi, koskapa ei kuolevainen taitanut luoda niin kaunista.\n\nMutta 11-vuotiaan yrttitarhaa, jossa kasvavat taivaallisen rakkauden\nruusut ja jossa versoavat viattomuuden liljat, syleilee kuoleman\njäätävä henkäys, ja hänen kultalankaisiin kudelmiinsa ja kauniisiin\nkoruompeluksiinsa ilmestyy surun tumma lanka, kun sairasvuoteelle\nlaskeutuu jalo Ingeborg rouva ja kehoittaa surevaa miestään\njärjestämään kaikki kuntoon hänen poismenonsa varalta ja varaamaan\nhänelle viimeiseksi leposijaksi paikan Upsalan tuomiokirkossa. Nuori\nBirgitta lähetetään nyt kasvatettavaksi tätinsä Kaarina rouvan luo\nAspanäsiin Itägötanmaalle, drotsi Knuutti Joninpoika Blån kartanoon.\n\nTämän mahtavan miehen kartanossa elettiin samanlaista suurmiehen\nelämää kuin hänen isänsäkin talossa, mutta henki oli toinen: poissa\non se hartauden tuntu ja ne uskonnollisen palvomisen muodot, jotka\npainoivat leimansa Finstan herran perhe-elämään hänen äitinsä\neläessä. Kaarina rouva on tarmokas toiminnan nainen: pois liialliset\nhartaudenharjoitukset ja uskonnollisen tunteen ja mielikuvituksen\nkiihoitus! Tytölle työtä ja kovaa kuria! Mutta vitsa taittuu hänen\njäntevässä kädessään, ja hän alkaa ihmetellä, mitä tästä lapsesta on\ntuleva.\n\nEräänä yönä Kaarina rouva tapaa Birgitan riisuutuneena, kyyneleet\nsilmissä polvillaan Ristiinnaulitun kuvan edessä. \"Ovatko nuo hullut\nnaiset taasen opettaneet sinulle jonkin järjettömän rukouksen?\" hän\nhuudahtaa pelästyneenä. Mutta Birgitta vastaa rauhoittaen: \"Eivät,\ntäti, minä vain nousin vuoteelta kiittämään ja ylistämään Häntä, joka\non aina luonani ja on valmis auttamaan.\" -- \"Kuka hän sitten on?\" --\n\"Jeesus Kristus, Hän, joka ristiinnaulittiin meidän synteimme tähden.\nHänet minä olen nähnyt.\"\n\nMutta Birgitan lapsuuden näkyjen maailmaan ilmestyy toisenlaisiakin\nkuvia.\n\nMuutamana päivänä hän leikkii toisten lasten kanssa. Silloin lähestyy\nperkele häntä hirmuisen pedon muodossa. Hän juoksee kauhuissaan\npois leikistä ja kuulee hirviön sanovan: \"Minä en voi mitään ilman\nRistiinnaulitun lupaa.\"\n\n_Birgitta aviopuolisona ja ihmisenä._\n\nNäin kuluivat Birgitan lapsuusvuodet. Hänen tarkoituksensa oli\n\"palvella Jumalaa koko elämänsä neitseellisessä säädyssä\", mutta\n13-vuotiaana isä naitti hänet 18-vuotiaalle Ulf Gudmarinpojalle,\njonka isä oli Länsigötanmaan laamanni. Samalla Ulfin toinen veli\nnai Birgitan sisaren Katariinan. Nuori pari asettui asumaan ihanan\nBore järven rannoille Itägötanmaalle, mihin he rakensivat itselleen\nUlfåsan kartanon. Vuonna 1328 Ulf lyötiin ritariksi ja hänet\nnimitettiin kahta vuotta myöhemmin laamanniksi Nerikeen, jossa\nhänellä oli Kägleholman sukukartano.\n\nUlf Gudmarinpoika oli \"rikas, jalo ja viisas ritari\" -- kuten\nvanhemmat elämäkerrat kertovat --, joka taidokkaasti ja innokkaasti\nhoiti virkaansa ja monia kartanoltaan. Kirjallinen sivistys oli\nsiihen aikaan pohjoismaissa maallisten säätyjen keskuudessa\nharvinaista, ja niinpä Ulf Gudmarinpoikakin vasta avioliitossa\nollessaan puolisonsa vaikutuksesta oppi lukemisen jalon taidon.\nNiin hän voi tutkia tuomarinalaan kuuluvaa kirjallisuutta ja\nseurata latinalaisia messuja. Valtiollisiin asioihin hän otti osaa\nvain sikäli kuin hänen asemansa vaati, mutta sitä enemmän häntä\nmiellyttivät ritarileikit.\n\nSilloisen katsantotavan mukaan hän oli hurskas mies, mutta hänen\noli vaikeata hyväksyä puolisonsa askeettisia hartaudenharjoituksia.\nFinstalaisen tavan ripittäytyä joka perjantai hän omaksui myöhemmin\npuolisonsa vaikutuksesta.\n\nLuonteeltaan hän oli lempeä ja oikeudenmukainen, vaikka hän\ntuomarinvirassaan saattoi toisinaan olla liiankin ankara. Hän\nei ollut ahne eikä tahtonut rasittaa talonpoikia pakollisella\nkestityksellä.\n\nBirgitta mainitsee hänen synteinään \"pitkän viipymisen ruokapöydän\nääressä\" ja \"puheliaisuuden\". Ja kun hän myöhemmin Roomassa\nollessaan kuvailee Ruotsin aatelismiesten elintapoja ja sanoo, että\n\"monet lähtevät harvoin pöydästä ennenkuin ovat kuin röhkivät siat\nsikalassa\", niin on todennäköistä, että näihin sanoihin kätkeytyy\nhänellekin henkilökohtaisesti vähemmän miellyttäviä muistoja. Että\nUlf Gudmarinpoika elämänsä ehtoopuolella oli epäilemättä perin\nhurskas mies, sen näemme myöhemmin.\n\nOn tahdottu väittää, että Ulf olisi ollut kokonaan epäitsenäinen\nja tarmokkaan puolisonsa johdettavissa. Tämä pitänee pääasiassa\npaikkansa, mikäli on kysymys heidän uskonnollisesta elämästään ja\nhartaudenharjoituksistaan. Mutta muutoin hän oli täysin itsenäinen,\nkuten heidän tyttärensä Märtan avioliitto ritari Sigved Ribbingin,\n\"ryövärin\", kanssa sangen valaisevasti osoittaa. Ulf päätti\navioliiton, vaikka Birgitta oli siinä määrin vastaan, että kieltäytyi\naluksi menemästä häähuoneeseen. Vasta kun hän, raskauden tilassa\nollen, pelkäsi mielialansa aiheuttavan henkistä vaaraa lapselle, hän\nmeni häähuoneeseen käyttäytyen siellä vieraanvaraisena emäntänä ja\nollen iloisin kaikista.\n\nMitä Birgitan avioliittoon tulee, muodostui se epäilemättä\nonnelliseksi heti ensi hetkestä. Nuoret sydämet tunsivat pian hellää\nkiintymystä toisiinsa. Nuoren puolisonsa pyynnöstä Ulf noudatti\nvuoden aviollista pidättyväisyyttä.\n\nBirgitta kuvailee myöhemmin hehkuvin sanoin morsiamen \"halua\ntäyttää sulhasen tahto\". \"Hänen leponsa oli morsiamen lepo, hänen\nlohdutuksensa morsiamen, ja ennemmin olisi morsian kuollut kuin\neronnut sulhasestaan.\"\n\nAvioliitossaan heillä oli kahdeksan lasta: neljä poikaa ja neljä\ntytärtä. Märtasta mainitsimme edellä. Ingeborg meni luostariin.\nKaarlesta, Birgeristä ja lempityttärestä Katariinasta tulemme\npuhumaan, tuonnempana.\n\nBirgitta oli hellä ja oivallinen äiti, joka tahtoi kasvattaa\nlapsensa taivasta varten. Hän viihtyi hyvin lastensa luona ja koetti\nherättää heissä jo varhain armeliaisuudentuntoa kuljettamalla heitä\nmukanaan köyhien ja sairaitten luona. Erikoisen tärkeänä hän piti\nsitä seikkaa, että hänellä oli aina kunnollisia jumalaapelkääväisiä\npalvelijoita. Kotiopettajista on mainittava Nicolaus Hermanni, josta\nsittemmin tuli Linköpingin piispa.\n\nHänen käsityksensä avioliitosta oli korkea. \"Ne, jotka yhdistetään\njumalanpelossa, siinä mielessä, että tahdotaan synnyttää ja kasvattaa\nlapsia Jumalan kunniaksi, ovat minun hengellinen temppelini,\nmissä minä tahdon asua kolmantena yhdessä heidän kanssaan.\"\nMutta ikäväkseen hänen täytyy tunnustaa sellaisten avioliittojen\nharvinaisuus, ja kun hän myöhemmin Roomassa katselee taaksepäin omaa\navioliittoaan, niin hänen mielestään \"lihan himo\" oli nyt \"sitä\nvastenmielisempää, mitä hehkuvammin ennen rakastin sitä\".\n\nAvioliitto ja sen velvollisuudet eivät voineet hävittää hänen\nluonteensa uskonnollista perusväritystä, vaikka hänen täytyikin\njonkin verran rajoittaa hartaudenharjoituksiaan ja suunnata\nuskonnollisuutensa käytännöllisemmille aloille. Suurmiehen rouvan\nasemassa hänen tarmokkaalle ja käytännölliselle luonteelleen\navautui uusia toimintamahdollisuuksia laajan hyväntekeväisyyden\nmuodossa. Hän perustaa sairaaloita ja köyhäinkoteja sekä omille\ntiluksilleen että muuallekin Ruotsiin. Omassa kodissaan hän ruokkii\npäivittäin kaksitoista köyhää ja pesee itse heidän jalkansa. Kaikki\nsorretut ja onnettomat saavat hänen luonaan ymmärtämystä ja hoivaa.\nMehevin vedoin ja kaunein värein kuvataan hänen pyhimykseksi\njulistamiskirjassaan tätä toimintaa. Eteemme avautuu kuva Salomonin\nhahmoittelemasta toimellisesta vaimosta, vaikka puheena olevassa\ntapauksessa näemme ahertelevan pikkueläjän sijasta suurmiehen\npuolison, joka kykenee harjoittamaan suorastaan apostolista\narmeliaisuudentyötä.\n\n\"Hän otti vaarin talostaan eikä milloinkaan syönyt laiskan leipää.\nHän ojensi kätensä köyhille ja kurjille ja osoitti tyhjentymätöntä\narmahtavaisuutta kaikille tarvitseville, sairaille ja halveksituille\nihmisille. Jo siihen aikaan, jolloin hänen miehensä vielä eli, oli\nhänen tapanaan joka päivä ruokkia kaksitoista köyhää pöydässään, ja\ntällöin hän itse palveli heitä. -- -- -- Yksityisillä varoillaan hän\npani isänmaassaan eri osissa kuntoon rappeutuneita sairashuoneita ja\nköyhäintaloja ja kävi katsomassa ja hoivasi niiden köyhiä ja sairaita\nmitä suurimmalla huolella. Hän hoiti ja pesi heidän haavojaan ja\nsitoi heitä hyvin huolellisesti.\"\n\nNicolaus Hermanni sai koko elämäkseen lähtemättömiä vaikutelmia hänen\nsydämen hyvyydestään. Hän väitti Birgitan luonteen keskeisimmiksi\nominaisuuksiksi hyvyyttä ja selvyyttä.\n\nSyntyperänsä ja perheensä vanhojen perinnäistapojen nojalla\nBirgitalla oli tavattoman korkea käsitys ritariudesta ja sen\nvelvoituksista. Voidaan sanoa, että se merkitsi hänelle todellista\nmiehen ihannetta, jota hän sovitti myöskin uskonnollinen elämän\nalaan. Saarnaajan tulee hoitaa \"Herransa neron kultaa\" ja \"minun\nritarinani rohkeasti saarnata\", sanoo Kristus hänelle eräässä\nilmestyksessä.\n\nIkivanhoihin lakimiessukuihin kuuluvalla Birgitalla oli horjumaton\nkäsitys lain ja oikeuden pyhyydestä. Ja sitä periaatetta hän tahtoo\nsovittaa myös palveluskuntaan ja alustalaisiin. \"Maksa hyvin niille,\njotka ovat tehneet sinulle työtä, ja rankaise alustalaisiasi\nkohtuullisesti, lempeästi.\" Ja myöhemmin häntä vaivaa ajatus,\nettä hän on osoittanut liiankin pitkälle menevää leväperäisyyttä\njättäessään rankaisematta palvelijoittensa rikkomuksia, \"jottei\nnäyttäisi heistä raskaalta ja kovalta\".\n\nVallasnaisena hän rakasti kauniita vaatteita ja jalokiviä. Ja\npalvelijoillakin tulee olla kauniit vaatteet. Meneepä hänen\nkauneusvaistonsa niin pitkälle, että hän valitsee palvelijoikseen\nsellaisia tyttöjä, joilla on kauniit kasvonpiirteet. Kun hän\nsittemmin Roomassa käy kuluneessa viitassa ja paikatussa hameessa,\nniin häntä surettaa ajatus, että on ollut lapsilleen esimerkkinä\nylpeydessä. \"Se äiti, joka iloitsee siitä, että hänen tyttärensä\ntietää osaavansa elää maailman mukaan, eikä huolehdi hänen\ntavoistaan, jos hän vain voi kohota ja olla maailman kunnioittama, ei\nole äiti, vaan äitipuoli.\"\n\nBirgitalla on rikas mielikuvitus ja avoin silmä ja korva luonnon\nja sen ilmiöiden tajuamiseen. Hän käyttää mestarillisia vertauksia\nniin hyvin kasvi- ja eläin- kuin kivennäismaailmasta. Hänen\ntodellisuustajunsa näissä asioissa on pettämätön, ja hänen\nkuvauksensa uhkuvat toisinaan draamallista verevyyttä ja voimaa.\nLuonteeltaan hän ei ole hentoa marmoria, vaan kovaa ruotsalaista\ngraniittia. Mitkään esteet eivät häntä lannista. Mitkään vaikeudet\neivät herpaise hänen teräksisen tahtonsa jäntevyyttä. Ponnistukset\novat tälle voimaihmiselle ruumiillista ja henkistä voimistelua.\n\nRuumiiltaan hänet kuvataan hennoksi. Mutta hänen ruumiinsa\noli karaistunut ja lujarakenteinen. Hän vertaakin ruumistaan\n\"kesyttömään varsaan\". Vielä viime vuosinaan Roomassa ollessaan ja\nlähennellessään 70 vuotta hän ilmoista ja sääsuhteista välittämättä\nkulki jalkaisin päivittäin pyhissä paikoissa ja kirkoissa hartautta\nharjoittamassa. Ja aivan elämänsä lopulla hän tekee sekä henkistä\njäntevyyttä ja sitkeyttä että ruumiin voimia kysyvän vaivaloisen\npyhiinvaellusmatkan Pyhään maahan, vaikka hän jo silloin valittaakin,\nettä \"vanhuus ja sairaus lähestyvät\". Ja vanha viikinkiveri kuohahtaa\nhänen suonissaan, kun häntä Välimerellä kehoitetaan ryhtymään\nvarovaisuustoimenpiteisiin saraseenien vuoksi. \"Mitä sinulle\nneuvottiin? -- Vaihtamaan vaatteet ja mustaamaan kasvot!!\"\n\nJa tämä sankarihenki ja tahdon tarmo se ajoi hänet sille tielle,\njolla keskiajalla naisen ei ollut helpointa kulkea: tiedon tielle.\nHän opiskeli hellittämättä latinaa ja tutki kirkko-isien kirjoituksia\nja Raamattua, josta ainakin osia oli käännetty ruotsiksi hänen\ntoimestaan. Hän tunsi muinais-ruotsalaisen pyhimystaruston, johon\nkuului legendojen ohella hengellistä runoutta ja kotimaista\nsekä yleistä historiaa. Hänellä oli hyvät yleistiedot aikansa\npolitiikasta, lakitieteestä ja jumaluusopista. Ylhäisen miehen\npuolisona ja hyväntekijänä hän tunsi yhtä hyvin talousasiat ja\nrakentamisen kuin lapsen- ja sairashoidon sekä sielujen hädän.\nHenkiseksi rakennukseksi ja tietojensa kartuttamiseksi hän asettui\nyhteyteen etevien oppineiden ja hengen miesten kanssa. Tulemme\npuhumaan heistä enemmän hänen kirjallisen työnsä ja näkyjensä\nyhteydessä.\n\nIlmestykset ja näyt ovat ainakin avioliiton alkuaikoina harvinaisia\nYlhäisen miehen rouvana hänellä on edustamisvelvollisuuksia, jotka\nvaikuttavat häiritsevästi hänen hurskauselämäänsä. Maallinen elämä\nja nuoruuden hurma vaativat Ulfin puolisolta myös osansa. Kerran hän\noli antanut laittaa uuden komean sängyn entisen vaatimattomamman\ntilalle. Seisoessaan tällöin makuuhuoneessaan hän tunsi ikäänkuin\nkäden antavan hänelle voimakkaan iskun päähän, niin että hänen\noli vaikeata liikkua tuskan vuoksi. Jouduttuaan huoneen toiselle\npuolelle hän kuuli aivan kuin vastakkaiselta seinältä äänen sanovan:\n\"Minä en seisonut, vaan riipuin ristillä, eikä minun päälläni ollut\npaikkaa mihin nojautua, ja sinä etsit sellaista turhuutta ja lepoa!\"\nHän ratkesi itkuun, jolloin tuska katosi päästä. Siitä lähtien hän\nmiehensä poissaollessa nukkui lattialla oljilla tahi karhuntaljalla.\n\nAnkarin sanoin hän tuomitsi myöhemmin tämän hengellisen kylmyyden\ntilan. Ilmestyksessä Herra sanoo hänelle tästä ajasta: \"Sinun\nsydämesi oli kylmä kuin teräs, kuitenkin liikkui siinä pieni kipinä\nrakkautta minua kohtaan, nimittäin silloin, kun sinä ajattelit, että\nminä olen ansainnut rakkauden ja kunnian ennen kaikkea.\" -- \"Siihen\naikaan ei minun rakkauteni miellyttänyt sinua erikoisesti.\" Kuitenkin\n\"sinä ajattelit itseksesi, että kaikki, mitä sinulla on, on minulta,\nja kiitit yksin minua.\"\n\n_Pyhillä poluilla._\n\nKeskiajan hurskauselämään kuuluivat tärkeinä tekijöinä\npyhiinvaellusmatkat. Niitä teki myös Birgitta sekä omaan maahan että\nNorjaan p. Olavin haudalle Trondhjemiin. Norjan-matkalla hänessä ensi\nkerran heräsi halu luostarin perustamiseen. Mutta kauemmaksikin teki\nhänen mielensä. P. Jaakopin haudalle Compostellaan Espanjaan oli\nneljä polvea Finstan herroja tehnyt pyhiinvaellusmatkan. Toisaalta\nsinne houkutteli suuremman armon ja synteinanteeksisaamisen toivo,\ntoisaalta sinne veti ajan yleinen tapa ja viikinkiveri. Ja sinne\nlähtivät nyt Birgitta ja Ulf Gudmarinpoika. Vuosien vieriessä oli\nBirgitta tullut hartaudenharjoituksiltaan yhä määrätietoisemmaksi.\nHän varoo olemasta \"laiska tekoihin\", \"laiska ajatuksiin\" tahi\n\"laiska suultaan jumalisiin rukouksiin\". Rippi-isälleen maisteri\nMattiakselle hän tilittää elämänsä tarkoin ja tällöin hän \"osoitti\nsamaa huolta pienistä rikkomuksista kuin muut suurista synneistä\".\nKerkeää kieltään hän rankaisi pureksimalla katkeria yrttejä. Ja\n\"kun hän kauan aikaa oli edistynyt hyveissä, hän voitti miehensäkin\nJumalalle.\"\n\nMenomatka tapahtui Reinin maakuntain, paluumatka Ranskan kautta.\nPaluumatkalla Ulf sairastui vakavasti Arrasissa 1342. Birgitta kävi\nlevottomaksi, mutta silloin hänelle ilmestyi Dionysios, Ranskan\nsuojeluspyhä, joka ilmoitti hänelle: \"Jumala tahtoo tulla sinun\nkauttasi tunnetuksi maailmalle.\" Ja tämän merkiksi Ulf on paraneva.\n\nMatka oli Birgitalle erinomaisen opettava. Katsellessaan elämää\nsuuressa maailmassa hän sai todeta aikalaisensa Petrarcan sanat\npaikkansapitäviksi: \"Maailma on niin tyhjentynyt ja viheliäinen,\nettei edes voi ajatella mitään uutta kurjuuden muotoa.\" Kansojen hätä\nja sielujen tuska valtasi hänet entistä enemmän.\n\nVarsinkin vaikutti häneen ahdistavasti parhaillaan riehuva Ranskan\nja Englannin välinen satavuotissota, jossa näiden valtakuntain\nkuninkaat taistelivat toisiaan vastaan \"vihaisina ahneuden tulesta\".\nJärkyttävin sanoin kuvataan hänelle eräässä näyssä tätä sotaa.\n\n\"Näillä kahdella pedolla ymmärretään kahta kuningasta, nimittäin\nRanskan ja Englannin. Toinen kuningas ei tule kylläiseksi, sillä\nhänen taistelunsa johtuu ahneudesta; toinen koettaa kohota toista\nkorkeammalle; ja molemmat he ovat vihaisia ahneuden tulesta. Näiden\neläinten huuto ja ääni on tämä: 'Ota kultaa ja rikkauksia äläkä\nsäästä kristittyjen ihmisten verta!' Kumpikin peto haluaa toisensa\nkuolemaa, ja sentähden kumpikin koettaa vahingoittaa toistaan. Ja\nse haluaa vahingoittaa selkää, joka haluaa, että hänen vääryytensä\nkuuluisi oikeudelta ja että toisen oikeutta sanottaisiin vääryydeksi;\ntoinen pyrkii vahingoittamaan rinnassa olevaa sydäntä, nimittäin se,\njoka tietää olevansa oikeassa ja sentähden tekee suurta vahinkoa\nvälittämättä toisten ihmisten kurjuudesta ja perikadosta ja jolta\npuuttuu rakkaus Jumalaan oikeudessaan. Ja hän etsii pääsyä toisen\nsydämeen, sillä hänellä on suurempi oikeus valtakuntaan, ja sen\noikeuden mukana tulevat ylpeys ja viha. Mutta toisella on vähemmän\noikeutta, ja sentähden hän palaa himosta.\n\n\"Toiset pedot, jotka tulevat avoimin suin, ovat ne, jotka tulevat\nheidän luokseen ahneuden vuoksi, saadakseen suunsa täyteen niistä,\njoita sanotaan kuninkaiksi ja jotka ovat kavaltajia, sillä he\nantavat runsaasti ja kukkuraisesti rahaa ja lahjoja heidän suihinsa\nja tekevät heidät niin kiihkeiksi ja taistelunhaluisiksi, että\nhe joutuvat kuoleman valtaan; ja silloin maailma ottaa heidän\nomaisuutensa; ja maa ottaa heidän ruumiinsa, missä madot jäytävät\nniitä; ja perkeleet ottavat heidän sielunsa.\" Ja niin nämä kuninkaat\nryöstävät monta sielua Jumalan Pojalta, joka on lunastanut ne\nverellään.\n\nPyhiinvaellusmatkan jälkeen tapahtuu Birgitan ja hänen puolisonsa\nelämässä syvällekäypä muutos sekä sisällisesti että ulkonaisesti. He\nsuunnittelevat luostarin perustamista ja vetäytymistä sinne.\n\nMaailman turhuus ja iäisyyden vakavuus askarruttavat Birgitan mieltä\nentistä enemmän. \"Jumalan kirkkaus on iankaikkinen, mutta maailman\nilo on aivan liian lyhyt ja maailman lopulla aivan liian joutava.\nMitä hyödyttää minua, että niin rakastan tätä maallista?\" Toisaalta\nJumalan hyvyys ja armo puhuvat hänen sydämelleen voimakasta kieltä.\n\n\"Minulla on yllin kyllin rikkautta, kun taas köyhät ihmiset kärsivät\npuutetta, huolta ja hätää. Ja kuitenkin on kaikilla sama Jumala. Mikä\nlienee minun ansioni, tahi miten he ovat tehneet syntiä? Tahi mitä\non liha muuta kuin matojen ruokaa? Tahi mitä on runsas herkullisuus\nmuuta kuin kauheutta ja vaivaa ja inhoa ja sairaudentuoja ja\najanhukka? -- Ja koskapa minun lihani on kasvatettu hempeästi ja\nhentomielisesti eikä sentähden mielellään suostu niukkoihin oloihin,\nniinkuin köyhä mies, niin minä tahdon vähitellen yhä enemmän välttää\nherkkuja.\"\n\nUudensyntymisen elähyttävät, terveeksitekevät voimat työskentelevät\ntämän jalon naisen povessa, mutta hän huomaa surukseen, että siellä\non vielä paljon ylpeyttä, lihan rakkautta ja himojen kuonaa. Ja\nsilloin hänen sydämensä syvimmästä kohoaa rukous:\n\n\"Herrani Jeesus Kristus, tosi Jumala, Sinä olet minun Luojani,\nLunastajani ja Tuomarini. Minä tunnustan, että olisin rikkonut paljon\nSinun käskyjäsi vastaan ellei Sinun armollinen kärsivällisyytesi\nolisi auttanut minua. Sinun armosi avulla tahdon parantaa itseni.\nHerrani, minä syytän itseäni Sinun edessäsi siitä, minkälainen\nsydämeni näyttää olevan rakenteeltaan. Minusta näyttää, että\nsydämessäni on myrkkyrakko, ja sen läpi tunkeutuu kaksi\norjantappurapiikkiä, ja sen ympärille on vedetty kalvo, joka painaa\nsitä ja vaivaa minua ankarasti. Minun rakas Herra Jumalani, tätä\nminun on mahdoton tehdä itse ilman Sinun apuasi; sentähden rukoilen\nSinua kaiken sen nöyryyden vuoksi, jonka Sinä ilmoitit maailmassa:\nrevi pois kalvo, jolla tarkoitan ylpeyttä, ja kiedo sydämen ympärille\nse nöyryys, joka aikojen alusta on ollut Sinun jumaluutesi hyveessä.\nHerra Jumalani, rukoilen Sinua sen vuoksi, että Sinun pääsi oli\nseppelöity orjantappurakruunulla: revi pois se sydämessä oleva oka,\njoka on lihan rakkaus mieheen ja lapseen, ystäviin tahi sukulaisiin,\nja aseta sinne sijaan jumalallinen rakkaus toisen kristityn sielun\nhyvää kohtaan. Rukoilen Sinua, rakas Herrani, sen vuoksi, että piikit\nraastoivat rikki Sinun siunatut kätesi ja jalkasi: revi pois tuo\npiikki, joka on maailman himo, ja aseta sinne sijaan halu ja himo\npalvella Sinua ja päästä Sinun iankaikkiseen valtakuntaasi. Rakas\nHerra Jumalani, rukoilen Sinua sen vuoksi, että Sinun kallis sydämesi\nkärsi, kun se julmasta raastamisesta kuoli ristillä ja koko ruumis\nkylmeni ja kuolemasi jälkeen rintasi lävistettiin keihäällä: revi\nrikki tuo myrkkyrakko minun sydämestäni!\"\n\nUlf oli vetäytynyt Alvastran luostariin omistaakseen jäljelläolevan\nelämänsä kokonaan rukoukseen ja hartauden harjoituksiin. Se\nsyvä vakavuus ja iäisyysarvojen tavoitteleminen, joka oli niin\nluonteenomaista Birgitan elämälle, oli vallannut hänetkin. Ja siellä\nhän nukkui viimeiseen uneen helmikuun 12. p:nä 1344.\n\nJa nyt kääntyy lehti Birgitan elämän tarinassa. Siinä alkaa kokonaan\nuusi ajanjakso: ensin _uskonnollinen murros_ ja _profeetallinen\nkutsumusnäky_ ja sitten lähes kolme vuosikymmentä kestävä\nprofeetallinen toiminta. Tarkastamme aluksi hänen kutsumustaan ja sen\nyhteydessä olevia seikkoja.\n\n_Kutsumus ja valitsemus._\n\nUlfin kuolema ei tullut Birgitalle yllättämällä. Hänen heikontunut\nterveytensä ja sairastumisensa Arrasissa olivat siinä suhteessa\nhelposti tulkittavia enteitä. Mutta sittenkin se vaikutti\nBirgittaan järkyttävästi. Hän oli hellän rakkauden sitein kiintynyt\npuolisoonsa, jolle hän oli antanut nuoruutensa rakkauden ja johon\nhäntä sitoivat kolmen vuosikymmenen yhteiselämä ja yhteiset muistot.\nUlf oli samoin ollut rakastettava ja hienotunteinen puoliso. Mutta\nsittenkin oli avioliitto ollut ainoastaan toisarvoinen tekijä\nBirgitan elämässä, naisen, jonka uumenissa liikkui jo sukuperintönä\nvoimakas uskonnollisuus ja jonka lapsuuden väkevimmät elämykset\nviittasivat samaan suuntaan. Birgitta, jos kukaan, saattoi sanoa:\n\"Ristiinnaulittu on minun rakkauteni.\" Ja että hänen elämänsä\nheti puolison kuoleman jälkeen tulisi entistä päättävämmin ja\nmäärätietoisemmin kulkemaan näitä uomia, sen todisti muuan\nmerkillinen pikku tapaus heti Ulfin kuoleman jälkeen. Siitä kertoo\nPietari Alvastralainen Birgitan pyhimykseksijulistamisasiakirjassa\nseuraavaa.\n\n\"Samoin näki sama todistaja, niinkuin hän sanoi, ollessaan saapuvilla\nAlvastran luostarissa, kun edellämainitun rouva Birgitan mies makasi\nkuolinvuoteellaan. Silloin asetti sama hänen miehensä mainitun rouva\nBirgitan sormeen sormuksensa, jota hän silloin piti kädessään, ja\npyysi häntä, että hän ennen kaikkea olisi halukas ajattelemaan\nsielunsa hyvinvointia. Kun sen jälkeen sama hänen miehensä oli\nkuollut, veti rouva Birgitta muutamia päiviä sen jälkeen sormuksen\nsormestaan, ja kun muutamat, muun muassa ylhäiset miehet, sanoivat\nhänelle, ettei sellaisen miehensä rakkauden merkin vetäminen pois\nsormesta todista suurta rakkautta, vastasi hän: 'Kun hautasin\nmieheni, hautasin hänen kanssaan kaiken lihallisen rakkauden, ja\nvaikka rakastin häntä niinkuin sydäntäni, en tahtoisi kuitenkaan\nedes vaivaisella äyrillä vastoin Jumalan tahtoa ostaa takaisin\nhänen elämäänsä. Mutta niin kauan kuin sormus oli sormessani, oli\nse minulle kuormaksi, kun minä katsellessani sitä muistin entistä\nrakkautta. Ja sentähden, jotta minun sieluni nyt kohoaisi yksistään\nrakastamaan Jumalaa, tahdon unohtaa sormuksen ja mieheni ja uskoudun\nJumalalle.\"\n\nSamoin kuin voittoisat roomalaiset legioonat polttivat takanaan\nsillat, koska niiden oli mahdollista kulkea vain yhtä tietä:\n_eteenpäin voittoon_, samoin poltti tämä jalo ruotsalainen\nvallasnainen kaikki sillat ja katkaisi kaikki siteet, jotka\nliittivät hänet menneisyyteen, voidakseen antautua kokonaan siihen\nhurskauselämään, joka oli hänen nuoruutensa ja lapsuutensa ihanne\nja voidakseen saavuttaa sen kruunun, jota taivaan kuningatar\ntarjosi hänelle näyssä kun hän oli seitsenvuotias. Ja että näin\noli kirjoitettu Birgitan kohtalonkirjaan siellä, missä ihmislasten\nelämänjuoksu määrätään jo ennen heidän syntymäänsä suuren\niankaikkisen Suunnittelijan ja Armahtajan aikakirjoissa, sen hän\nsai pian todeta oudolla ja yllättävällä tavalla. Hänen rippi-isänsä\nkertovat seuraavaa siitä, \"miten Henki etsi häntä hänen miehensä\nkuoleman jälkeen.\"\n\n\"Muutamia päiviä sen jälkeen, kun Kristuksen morsianta askarruttivat\najatukset muuttaa elämänsä Jumalan palvelemiseen ja kun hän seisoi\nrukoillen tätä kappelissaan, hän riemastui Hengessä ja näki\nhurmostilassa valkean pilven ja kuuli äänen pilvessä, joka sanoi\nhänelle: 'Nainen, kuule minua!' Mutta hän kauhistui ja pelkäsi,\nettä se oli kuulohäiriö, ja pakeni kamariinsa, ripittäytyi heti\nja sai sen jälkeen Kristuksen ruumiin. Kun hän myöhemmin muutaman\npäivän kuluttua seisoi rukouksessa samassa kappelissa, näyttäytyi\nhänelle jälleen sama valoisa pilvi, ja hän kuuli taasen pilvestä\näänen, joka sanoi samat sanat kuin ennenkin: 'Nainen, kuule minua!'\nSilloin hän kauhistui ja pakeni jälleen kamariinsa, ripittäytyi ja\notti ehtoollisen, kuten ennen peläten, että ääni oli kuulohäiriö.\nRukoillessaan taasen muutamia päiviä sen jälkeen hän joutui\nhurmoksiin hengessä ja näki jälleen valoisan pilven ja siinä jonkun,\njoka muistutti ihmistä ja sanoi: 'Nainen, kuule minua! Minä olen\nsinun Jumalasi, joka tahdon puhua sinun kanssasi.' Kauhistuneena\nkuten ennen ja peläten kuulohäiriötä hän kuuli edelleen: 'Älä\npelkää, sillä minä olen kaiken Luoja enkä petturi. Minä en puhu\nsinulle ainoastaan sinun itsesi vuoksi, vaan toisten pelastukseksi.\nKuule, mitä sanon, ja mene maisteri Mattiaksen, rippi-isäsi luo,\njoka on kokenut noiden kahden hengen erottajana. Sano hänelle minun\nnimessäni, mitä minä sanon sinulle, että sinä olet oleva minun\nmorsiameni ja puhetorveni, ja sinä olet kuuleva ja näkevä hengellisiä\nasioita, ja minun Henkeni on pysyvä sinussa kuolemaan asti.\"\n\nSamalla kuin Birgitta näin sai suuren profeetallisen kutsumusnäkynsä,\nhänelle annettiin myös ensimmäinen profeetallinen julistus. Se on\nsalamoiva parannussaarna ja jylisevä tuomion uhka, joka on osoitettu\nRuotsin ritaristolle, sille säädylle, johon hän itsekin kuului.\nSe on hänen profeetallisen julistuksensa juhlallinen alkusoitto.\nLoppusoitto esitettiin kolme vuosikymmentä myöhemmin vielä\njuhlallisemmin sävelin Neapelissa, jolloin sanoman todistajiksi\nhaastetaan kaikki taivaat ja maa, vieläpä syvyyden hengetkin.\n\n\"Perkele teki syntiä kolmenkertaisesti, nimittäin _ylpeilemällä_\nsiitä, että minä loin hänet niin hyvin; _ahnehtimalla_, kun hän ei\nainoastaan pyrkinyt minun kaltaisekseni, vaan mahtavammaksi kuin\nminä; ja _himoitsemalla_, kun hän niin suuresti himoitsi minun\njumaluuteni kunniaa, että hän mielellään, jos olisi voinut, olisi\ntappanut minut, niin että hän olisi voinut saada hallita minun\nsijassani. Tämän tähden hänet syöstiin taivaasta, ja hän täytti\nmaailman näillä kolmella synnillä ja saastutti niillä ihmiskunnan.\n\n\"Sentähden minä itse otin ihmisluonnon ja tulin maailmaan, jotta\n_nöyryydelläni_ tekisin tyhjäksi hänen ylpeytensä; ja _köyhyydelläni_\nhävittäisin hänen ahneutensa; ja _kärsin ristin katkeran piinan_\nkitkeäkseni juurineen hänen inhoittavan himonsa ja sydänverelläni ja\nkuolemallani avatakseni ihmisille taivaan, joka on suljettu hänen\nsyntiensä vuoksi, jos hän vain haluaa tehdä työtä tämän tähden niin\npaljon kuin hänen vallassaan on.\n\n\"Mutta nyt ovat ihmiset Ruotsin valtakunnassa, ja erittäinkin se\nsääty, jota nimitetään hovimiehiksi ja ritareiksi, tehneet syntiä\nniinkuin ennen perkele. Sillä he ovat ylpeitä komeista ruumiistaan,\njotka minä olen antanut heille. He pyrkivät kokoamaan rikkauksia,\njoita en ole tahtonut antaa heille. He ovat niin vaipuneet\ninhoittavaan himoon, että he mieluummin tappaisivat minut, jos se\nolisi heille mahdollista, kuin kieltäytyvät nautinnoistaan tahi\nsietävät minun hirvittävää tuomiotani, joka uhkaa heitä heidän\nsynteinsä vuoksi.\n\n\"Sentähden ne ruumiit, joista he ylpeilevät, tapetaan miekalla,\nkeihäällä ja kirveellä. Ne kauniit jäsenet, joista he kerskuvat,\njoutuvat petojen ja lintujen revittäviksi. Ne omaisuudet, joita\nhe tahtovat koota vastoin minun tahtoani, joutuvat vieraiden\nryöstettäviksi, ja he itse kärsivät puutetta. Ja inhoittavien\nhimojensa vuoksi he ovat siinä määrin vastenmielisiä minun Isälleni,\nettä Hän ei katso heitä arvollisiksi tulemaan katsomaan Hänen\nkasvojaan. Ja koska he mielellään tappaisivat minut, jos voisivat,\njätetään heidät itse perkeleen käsiin tämän kuoletettavaksi\niankaikkisella kuolemalla.\n\n\"Tämän tuomion minä olisin antanut kauan sitten tulla Ruotsin\nvaltakunnalle, elleivät sikäläisten ystävien rukoukset olisi tiellä\nja taivuttaisi minua laupeuteen. Mutta on tuleva aika, jolloin\nminä kokoan nämä samat ystäväni luokseni, jotta he eivät näkisi\nsitä pahaa, jonka minä annan tulla tälle valtakunnalle. Kuitenkin\nmuutamat minun ystävistäni elävät silloin ja näkevät ansioittensa\npalkan. Kun nyt siis kuninkaat, ruhtinaat ja ylipapit eivät tahdo\ntuntea minua minun hyvien tekojeni johdosta, niin että he tulisivat\nminun luokseni, olen minä kokoava köyhät, heikot, lapset ja kurjat\ntäyttääkseni niillä heidän paikkansa, niin ettei jää mitään tyhjää\nsijaa minun sotajoukossani heidän poissaolonsa vuoksi.\n\n\"Mutta kun se henkilö, jolle tämä ilmestys tapahtui, huokasi ja\nvalitti tuomion kovuutta, lisäsi Herra: 'Niin kauan kuin ihminen\nelää, on pääsy taivaaseen avoinna hänelle. Jos he tietävät muuttaa\nelämänsä, tiedän minäkin lieventää tuomioni.'\"\n\nToisessa ilmestyksessä Herra selittää hänelle hänen korkean\nkutsumuksensa ja taivaallisen armovalintansa salaisia syitä ja\ntarkoitusperiä.\n\n\"Minä olen valinnut sinut ja ottanut sinut minun morsiamekseni\nnäyttääkseni sinulle ja tehdäkseni sinun kauttasi maailmalle\ntiettäväksi jumalallisia salaisuuksiani, koska näen sen hyväksi. Sinä\ntulit minun omakseni myös eräänlaisella varmalla oikeudella, kun sinä\nmiehesi kuollessa jätit koko tahtosi minun käsiini ja kun sinä hänen\nkuolemansa jälkeen ajattelit ja rukoilit, kuinka voisit olla köyhä\nminun tähteni ja tahdoit jättää kaiken minun tähteni. Siksipä sinulla\nolikin oikeus tulla minun omakseni, ja oli kohtuullista, että minä\nsellaisen rakkauden vuoksi otin pitääkseni huolta sinusta. Sentähden\notan sinut morsiamekseni.\"\n\nMyöhemmin sanotaan vielä samasta asiasta: \"Kun sinä olit ajatellut,\nettä minä olen Herra kaikkivaltias, jolta tulee kaikkinainen hyvä,\nja jättänyt oman tahtosi tehdäksesi minun tahtoni, niin sinulla oli\noikeus tulla minun omakseni; ja minä annoin sinulle suostumukseni ja\ntein sinut omakseni.\"\n\nMutta hänen työnsä ei ole helppoa. Se on sekä vaikeata että\nvaarallista samalla kuin se kysyy suurta hengellistä viisautta.\n\n\"Samalla tavoin kuin se, joka näkee veljensä makaavan paikaltaan\nvierähtäneen kallionlohkareen alla, takoo lohkaretta voidakseen\nirroittaa ja kuljettaa pois kivet ja toisinaan louhii varovaisemmin,\njottei tuottaisi lohkareen alla makaavalle vieläkin kovempia tuskia,\ntoisinaan lyö lujemmin, jotta lohkare pienenisi ja paino helpottuisi\nsen yllä, joka makaa alla, eikä ajattele vaivaansa kun vain voisi\npelastaa hänet, joka makaa alla, samoin pitää myöskin Jumalan\nystäväin tehdä sielujen pelastamiseksi.\"\n\n_Ensi askeleet pyhässä kutsumuksessa._\n\nKun Birgitta miehensä kuoleman jälkeen vapautui avioliiton siteistä,\noli hänellä tilaisuus järjestää ulkonainen elämänsä mielensä mukaan.\n\nHän lahjoitti miesvainajansa toivomuksen mukaisesti irtaimen\nomaisuuden etupäässä hyväntekeväisyystarkoituksiin: kirkolle ja\nkärsiville. Kiinteän omaisuuden hän antoi lapsilleen. Ja kun hän\nlisäksi näki suuren kutsumusnäkynsä, niin hänen tiensä oli selvä. Hän\npäätti vihkiä koko elämänsä \"Jumalan palvelemiseen\", \"tulla köyhäksi\nJumalan tähden\" ja kieltää maailman. Hän luopui ylhäisen sukunsa\nsäädynmukaisesta elämästä ja siirtyi kokonaan uskonnolliseen elämään,\n_vita religiosa_. Eikä tämä koskenut ainoastaan hänen ulkonaista\nelämäänsä ja sen muotoja ja ilmiöitä, vaan hän omaksui kokonaan uuden\nhengellisen asenteen. Aistillisen elämän ilot ja huvit vaihtuivat\ntaivaallisiin nautintoihin, ja maallisen rakkauden sijalle tuli\ntaivaallinen. Hän saattoi nyt sanoa keskiajan suurten mystikkojen\nja jumalanmiesten tapaan: \"Ristiinnaulittu on minun rakkauteni.\"\nJa tämä tuntu tulevasta kutsumuksesta ja sen asettamista uusista\nvelvoituksista määräsi myös hänen menettelynsä sillä hetkellä,\nkun hän miehensä kuoleman jälkeen otti pois sormestaan hänen\nmuistosormuksensa.\n\nOn sanottu, että rakastavan ja surevan lesken mielikuvitus on\nlahjoittanut pohjolalle sen etevimmän pyhimyksen (Schück). Näin ei\nkuitenkaan ole laita. \"Todellisuudessa oli suuren uskonnollisen\npersoonallisuuden kolmen vuosikymmenen kuluessa käymä taistelu ajan\nkorkeimman ihanteen puolesta se tekijä, joka asetti pyhimyksen\nsädekehän hänen päänsä ympärille. Tästä hengestä, joka tosin oli\nvarustettu omalaatuisella ja ihmeellisenä pidetyllä henkisellä\nerikoisuudella, ovat kumpuilleet ilmestykset.\" (Westman.)\n\nJo miehensä eläessä Birgitta oli alkanut noudattaa verraten ankaraa\naskeettista elintapaa. Hän ja hänen puolisonsa, jälkimmäisen\nloppuvuosina, olivat todennäköisesti kuuluneet fransiskaanien\ntertiaareihin, kolmanteen luokkaan, jonka jäsenet sitoutuivat\nkovempiin paastoihin ja ankarampaan itsensähillitsemiseen ja\nkieltäymyksiin kuin muu luostariväki. Miehensä kuoleman jälkeen hän\nkehitti hengelliset harjoituksensa todelliseksi järjestelmäksi.\nHän noudatti askeettisuudessaan kuitenkin sangen kohtuullisia ja\njärkeviä menettelytapoja verrattuna moniin keskiajan mystikkoihin,\nvarsinkin Seuseen. Hänen periaatteensa oli, että askeesin tulee\nolla kohtuullista. Se ei saa heikontaa ruumiin voimia Jumalan\ntyössä. Kun hän myöhemmin matkusti Roomaan, niin hän teki\ntavanmukaiset aamukäyntinsä kirkoissa ja pyhillä paikoilla paastoten.\nPerjantaisin hän nautti vain leipää ja vettä. Öisin hän nukkui\nmatolla lattialla, myöhemmin olkivuoteella. Liinaa hän käytti vain\npäähineessään. Kylpemistä hän piti hempeämielisyytenä. Eräissä\nhartaudenharjoittamisen muodoissa ilmenee kuitenkin ankarampi,\npuhtaasti keskiaikainen henki. Niinpä hän käytti vartalonsa ja\nsääriensä ympärillä hamppunuoraa, jonka päät oli sidottu lujaksi\nsolmuksi. Samoin hän perjantaisin ruoski itseään ja kaatoi\nkäsivarrelleen sulatettua vahaa. Hän saattoi toisinaan olla sangen\nankara, jopa suorastaan häikäilemätön toisille, mutta ankarin hän oli\nkuitenkin itselleen.\n\nMiehensä kuoleman jälkeen hän asettui asumaan Alvastran luostariin\nSkeningeen noin neljän vuoden ajaksi, joskin hän samaan aikaan\noleskeli muuallakin ja teki matkoja. Tämä aika oli hänelle sisäisen\nsyventymisen ja keskittymisen aikaa, jolloin hän luostarin\npyhitetyllä alueella tahtoi eläytyä suureen kutsumukseensa ja sen\nasettamiin velvollisuuksiin. Mutta se oli vielä enempääkin: sieltä\nhän aloitti profeetallisen toimintansa oman kansansa keskuudessa,\ntoiminnan, joka lähinnä tarkoitti vapaita säätyjä, aatelistoa ja\npapistoa, ja erittäinkin aateliston kukkaa, ritarisäätyä.\n\nMaassa oli riehunut tuhoisia sisällissotia. Maunu Ladonlukon pojan\nkuningas Birgerin ja hänen veljiensä Valdemar ja Eerik herttuoiden\nvälisissä taisteluissa, joihin olivat sekaantuneet tanskalaiset\nja osittain myös norjalaiset, oli laajoja Etelä-Ruotsin alueita\nhävitetty maan tasalle. Talonpoikain tila oli äärimmäisen kurja,\nja osa aatelismiehistä oli muuttunut rosvoritareiksi, jotka eivät\nhäikäilleet edes kirkon ryöstöä, puhumattakaan talonpoikain\nväkivaltaisesta pakottamisesta kestitykseen.\n\nPapisto oli maallismielistä. Kirkon sakramentteja \"pidettiin pilkkana\nja annettiin toisille ahneudesta\". \"Missä on se herra tahi piispa,\njoka ei enemmän tavoittele valtaa saadakseen maallista kunniaa ja\nrikkauksia kuin köyhäin ihmisten auttamista työllään?\"\n\nMyöskin luostarimaailmaan oli tunkeutunut siveellinen tapainturmelus.\nSiellä oli munkkeja, jotka muistuttivat \"puskevia ja villejä oinaita,\njotka puskevat ja häiritsevät lampaita.\"\n\nJo kutsumusnäystä näemme, miten kiivaasti ja närkästyen Birgitta\nkääntyi näiden säätyjen, lähinnä juuri aateliston ja ritariston\ntapainturmelusta, vallan- ja saaliinhimoa vastaan.\n\nKuninkaana oli tähän aikaan heikko Maunu Eerikinpoika, Maunu\nLadonlukon nuorimman pojan herttua Eerikin poika. Häneltä puuttui\nsitä lujuutta ja voimaa, jota ankara aika vaati. Hänet oli\nvalittu kuninkaaksi jo 4-vuotiaana, ja hallitusta hoiti hänen\nnuoruutensa aikana holhoojahallitus. Naimisissa hän oli Namurin\nherttuattaren Blankan kanssa, joka oli jonkin verran kevytmielinen ja\nvallanhimoinen.\n\nBirgitta katseli asioita oman säätynsä, ylimyssäädyn, näkökulmalta\nja syytti kuningasta horjuvaisuudesta ja luonteen heikkoudesta sekä\nmyöhemmin kevytmielisestä elämästä ja epäisänmaallisesta politiikasta.\n\nAluksi Birgitalla näyttää olleen suuri vaikutusvalta kuninkaaseen\nja kuningattareen, mikä ainakin osaksi johtui siitä, että hänen\nisänsä Birger Pietarinpoika oli surmansa saaneiden herttuoiden\nmahtavimpia puoluelaisia. Nuori kuningas, jota Birgitta hovirouvana\nollessaan usein halveksien nimitti \"paimenpojaksi\", antautui niin\nvakaviin parannusharjoituksiin, että Birgitan täytyi varoittaa\nhäntä liiallisuuksista. Birgitan suurta vaikutusvaltaa kuninkaaseen\ntodistaa myös se Ruotsissa ennen kuulumattoman suuri lahjoitus, jonka\nkuningaspari teki kirkolle luovuttamalla Birgitalle tulevan luostarin\npaikaksi Vadstenan linnan rakennuksineen ja maineen.\n\nMutta ennen pitkää heidän välinsä muuttuivat. Hallitsijapari ja\nkevytmielinen hovi eivät voineet suvaita tätä ankaraa parannuksen\nsaarnaajaa, joka julistaessaan sanomaansa ei välittänyt\ndiplomaattisista kohteliaisuuksista eikä hovitavoista. \"Totuuden\ntyttärenä\" ja pelottoman rohkeana vanhurskauden saarnaajana hän\ntuskin laski varovaisuutta hyveiden joukkoon. \"Ketä tarvitsee sinun\npelätä tahi mitä sinulta puuttuu, jos sinulla on sisimmässäsi Jumala\nkaikkivaltias?\" lausui Kutsuja hänelle. Ja tätä periaatetta hän\nsittemmin noudatti uskollisesti ihmismieliin katsomatta elämänsä\nloppuun asti.\n\nJa pian hän sai kokea sitä vainoa ja vihamielisyyttä, joka oli tullut\nentisajan profeettainkin osaksi. Hovipiireissä alettiin punoa juonia\nhäntä vastaan, ja hän joutui monen loukkauksen kohteeksi. Nämä\nloukkaukset eivät puhu erikoisen mairittelevaa kieltä silloisista\nhovitavoista.\n\nNiinpä saattoi joku hovimies asettua väijyksiin ja heittää vintin\nakkunasta vettä Birgitan päälle, kun tämä kulki ohitse kapeata\nkatua myöten. Toinen työnsi häntä mennessään ohi hovin edessä niin\nvoimakkaasti, että hän olisi mennyt nurin, ellei hän olisi saanut\napua. Kolmas taasen lahjoi juopon porvarin lausumaan pidoissa\nloukkaavia sanoja hänelle vasten silmiä.\n\nMuuan pappi, joka oli myös ollut vouti ja menettänyt läänityksensä\nBirgitan sanojen tähden, tuli hänen luoksensa ja lausui hänelle\nraivosta kiehuen: \"Mitä minun sieluni koskee sinua; anna sen mennä\ntäältä miten parhaiten taitaa!\" Birgitta ennusti hänelle harvinaista\nkuolemaa. Ja jonkin aikaa sen jälkeen kelloa valettaessa hänen\npäälleen kaatui kiehuvaa malmia, ja niin Birgitan ennustus täyttyi.\n\nToisinaan huomautettiin hänelle hienosti, että hänen olisi viisainta\nkutoa sukkaa ja neuloa koruompeluksia ja jättää saarnaaminen ja\nennustukset.\n\nBirgitta kärsi hänen osakseen tulleet ennustukset \"mitissime\", mitä\nsuurimmalla lempeydellä ja itsehillinnällä. Juopporatin sanat hän\notti yhtä nöyrästi ja vakavasti kuin Daavid muinoin vastaavanlaisessa\ntilanteessa. \"Jumala lähetti hänet. Olen koko elämäni ajan etsinyt\nomaa kunniaani ja häväissyt Jumalaa. Kaikki, jotka ovat minua\nylistäneet, ovat imarrelleet minua; nyt saan kuulla totuuden.\"\n\nToisaalta näyttää se valmius, jolla hän julisti kuolemaa monelle\nvastustajalleen, todistavan, että pohjalle kätkeytyi sittenkin\nvallasnainen, joka tunsi sisäistä tyydytystä jakaessaan vanhurskautta\njumalattoman sukukunnan keskellä.\n\nMutta oli varsinkin kolme seikkaa, jotka olivat omiaan kärjistämään\nBirgitan ja kuninkaan välejä: kuninkaan heikko ja epäisänmaallinen\nulkopolitiikka, hänen venäläisiä vastaan Nevajoella tekemänsä\nepäonnistunut ristiretki ja Vadstenan luostarin perustamisen\nyhteydessä olevat seikat.\n\nEtelä-Ruotsi oli kauan aikaa kuulunut Tanskalle, mutta Maunu\nEerikinpojan hallituksen alussa se liitettiin jälleen Ruotsiin.\nKun tämä hallitsija samalla oli Norjan kuningas, niin oli koko\npohjola nyt yhtenä valtakuntana. Mutta Maunun heikon ja horjuvan\nulkopolitiikan vuoksi Ruotsi menetti jälleen Etelä-Ruotsin Tanskalle.\nSkeningen kokouksessa 1342 valittiin kuninkaan vanhin poika Eerik\nRuotsin ja nuorempi poika Haakon Norjan kuninkaaksi. Näin särkyi\nyhteys Ruotsin ja Norjan välillä. Tällaisia valtiotekoja ei\nisänmaallisesti ajatteleva ja tarmokas Birgitta voinut hyväksyä,\nvaan lausui paheksumisensa omaan väkeväsanaiseen tapaansa nimittäen\nkuningasta \"kruunatuksi aasiksi, jolla on jäniksen sydän\" ja\n\"rosvoksi ja sielujen kavaltajaksi\".\n\nToinen seikka, joka aiheutti hankauksia, oli Maunun onneton\nristiretki venäläisiä vastaan.\n\nBirgitta kehoitti kuningasta tähän ristiretkeen, jonka tarkoituksena\noli puolipakanallisten venäläisten kääntäminen oikeaan uskoon.\nHänen tuli ottaa mukaansa harvalukuinen valiojoukko ritareja,\npappeja ja munkkeja, mutta välttää liittoa saaliinhimoisten ja\nkurittomain ulkomaalaisten kanssa. Kuningas varmaankin kunnioitti\nvielä näihin aikoihin suuresti suorasukaista ja pelotonta, profeetan\nviittaan pukeutunutta naissukulaistaan. Sitä todistaa se, että\nvaltionhoitajaksi ristiretken ajaksi valittiin Birgitan veli\nUplannin laamanni Israel Birgerinpoika. Mutta siitä huolimatta hän\nei seurannut Birgitan neuvoa. Sen sijaan, että olisi luottanut\nhengen aseisiin ja elävän Jumalan apuun, hän hankki itselleen\nsuuren sotajoukon, jossa huomattavana osana olivat kurittomat ja\nomavaltaiset ulkomaalaiset. Ja retki, jossa ruotsalaisilla aluksi oli\nmenestystä, päättyi kuitenkin lopulta tappioon.\n\nVakava arvon menetys kuninkaan ja vallassäädyn silmissä kohtasi\nBirgittaa Vadstenan luostarin perustamisen yhteydessä, josta\nseuraavassa kerromme lähemmin.\n\n_Vadstenan luostarin perustaminen ja ensi vaiheet._\n\nBirgitan suuri rakkaus ja häntä hallitseva valta-ajatus oli uuden\nluostarikunnan perustaminen. Hän ei tarkoittanut ainoastaan uutta\nluostarikuntaa neljän vanhan luostarisäännön puitteissa, vaan\nkokonaan uutta luostarisääntöä, regula. Näin hän tahtoi puhaltaa\nuutta hengen voimaa ja tuoda uusia, virvoittavia ja terveeksitekeviä\nelämänvirtoja koko kristikuntaan. Oli oleva uutta viiniä, ja tuli\nmyös olla leilien uusia.\n\nVanhat viinitarhat ja Herran istutukset olivat rappiotilassa:\nvartijat nukkuivat, ketut turmelivat rypäleitä, varkaat vaanivat\njaloa mehua, ja myrskytuulten viskeleminä makasivat rypäletertut\nmaahan tallattuina. Lehdet olivat kuivuneet, ja myyrät jäytivät\njuuria.\n\nKäyttäen hyväkseen sitä vaikutusvaltaa, mikä hänellä oli ollut\nnuoreen kuningaspariin hovirouvana miehensä eläessä ja samoin\nhänen kuolemansa jälkeen, saatuaan profeetallisen kutsumuksen,\nsekä suhteitaan valtakunnan ylhäisiin sukuihin, hän päätti ryhtyä\ntoteuttamaan lempiunelmaansa ja vaalimaan suuren rakkautensa lasta.\nTämä ajatus oli herännyt hänessä hänen ollessaan miehensä kanssa\nTrondhjemissa p. Olavin haudalla. Ja kun hän toisen kerran oli\nratsain matkalla Vadstenan linnaan, niin hänelle ilmestyksessä\nilmoitettiin uusi luostarisääntö. Sanoilla, jotka muistuttavat\nprofeettain kuninkaan Jesajan kuvausta Jahven ihanneistutuksesta\nIsraelin rehevillä rinnemailla kuvataan hänelle tätä uutta viinimäkeä\nja sen tehtäviä.\n\nIlmestyksen valaisemana ja rohkaisemana ja rakkautensa kannustamana\nBirgitta ryhtyy käytännöllisiin toimenpiteisiin suurpiirteisen\nsuunnitelmansa toteuttamiseksi ja ensimmäisen emäluostarin\nperustamiseksi tätä tarkoitusta varten saamaansa Vadstenan linnaan.\nVanhoja rakennuksia korjataan ja uusia laitetaan kuntoon Birgitan\nnäyssä saamien ohjeiden mukaan. Ja jo tulevat luostariin ensimmäiset\nasukkaatkin.\n\nBirgitasta oli selviö, että paavi antaa hänelle luvan uuden\nluostarikunnan perustamiseen, luostarikunnan, jonka ohjesäännön hän\noli saanut itse seurakunnan Herralta. Mutta kirkon uskollisena,\nvaikkakin itsenäisenä ja omaperäisenä tyttärenä hän tahtoo\nnoudattaa tavallisia muodollisuuksia ja lähettää lähetystön paavin\nluo Avignoniin anomaan Klemens VI:lta vahvistusta säännöilleen.\nLähetystöön hän valitsee kaksi kunnianarvoisaa kirkon miestä ja\nlämmintä suosijaansa: Turun piispan Hemmingin ja sihteerinsä,\nAlvastran luostarin alipriorin Pietari Olavinpojan. Heillä on\nmukanaan arvovaltainen asiakirja: Ruotsin piispojen ja valtaneuvosten\nsineteillään vahvistama kertomus p. Birgitan tekemistä ihmetöistä\nja erikoisen oppineen lautakunnan tarkastama kokoelma Birgitan\nnäkyjä, joihin maisteri Mattias, Ruotsin keskiajan kirkon etevin\njumaluusoppinut, oli kirjoittanut ansiokkaan esipuheen.\n\nMatkalla tuli lähetystön käydä myös sotarintamalla Ranskassa\nkehoittamassa Ranskan ja Englannin kuninkaita rauhan tekoon ja\nsatavuotissodan kauhujen lopettamiseen. Matkan onnistumisesta, mikäli\nkysymyksessä oli paavin hyväksymisen saavuttaminen, hänellä tuskin\noli erikoisia epäilyksiä, vaikka Herra olikin sanonut: \"Ellet voi\nsaada paavin käskykirjettä ja sinettiä, niin riittäköön sinulle minun\nsiunaukseni.\" Mutta asiansa lopullisesta onnistumisesta hän oli\nehdottomasti vakuutettu sen perusteella, mitä hänelle oli sanottu:\n\"Vaikkapa paavin istuimella istuisi Lucifer, niin siitä huolimatta\nminun Poikani sanat menisivät täytäntöön.\" Ja ne menivätkin aikanaan\ntäytäntöön, nuo sanat, mutta Birgitan ja silloisen kristikunnan\nonneksi se ei tapahtunut sillä kertaa eikä niin helposti ja\nluontevasti kuin hän oli luullut.\n\nAvignonissa istui paavien istuimella Klemens VI, itse pääpaholainen\nihmishahmossa. Hän ei antanut pohjolan näkijälle lupaa edes\nluostarin perustamiseen, vielä vähemmän uuteen luostarisääntöön,\njonka hyväksymiseen olisi silloisissa oloissa vaadittu yleisen\nkirkolliskokouksen päätös. Ja vähät välittivät taistelevat kuninkaat\nhurskaan naisen kehoituksista rauhaan ja sovintoon.\n\nErikoisesti lähetystön ensimmäisen tehtävän epäonnistuminen muodostui\nkatkeraksi pettymykseksi Birgitalle samoin kuin muillekin sekä\nsamalla raskaaksi taka-askeleeksi mitä hänen työhönsä ja nauttimaansa\narvovaltaan tulee. Ja se tuli pian esille monella tavalla.\n\nKuningas Maunu kadotti luottamuksensa häneen ja joutui entistä\nenemmän hänelle vihamielisen hovipuolueen vaikutuspiiriin. Häntä\npidettiin miltei vääränä profeettana, joka ylpeyden ja kunnianhimon\nvaltaamana pyrkii ajamaan omia yksityisiä tarkoitusperiään. Jo\nhovirouvana ollessa häntä oli katseltu epäilevin silmin. Kuningas oli\nsaattanut silloin toisinaan aamusella kysyä pilkallisesti: \"Millaisia\nunia meidän naissukulaisemme on nähnyt viime yönä?\" Nyt saattoi\npikku prinssi kysyä ivallisesti: \"Sano, tuleeko illalla sade?\" Ja\ntoisinaan hän lausui lapsellisen avomielisesti entiselle hovirouvalle\nja kuninkaan sukulaiselle: \"Tulevatko sinun poikasi kuninkaiksi ja\nottavatko he valtakunnan meiltä?\"\n\nEikä pilkka ja häpeä tullut ainoastaan Birgitan osaksi. Se kohtasi\nmyös hänen omaisiaan ja ystäviään. Hänen poikansa Birger lausuu\nmyöhemmin näistä ajoista: \"Muistan, miten usein minä seisoin\nhäpeissäni, alaspainetuin päin herrani Maunu kuninkaan edessä, kun\nhän sanoi minulle: 'Mitähän meidän naissukulaisemme ja sinun äitisi\non uneksinut viime yönä?'\"\n\nVarsin raskaalla tavalla, suoranaisen ivan ja vainon muodossa, sai\nBirgitan ystävä ja oppinut auttaja maisteri Mattias osansa näistä\nBirgitan nöyryytyksen hetkistä. Linköpingin oppinut, mahtava ja\npaljon matkustellut piispa Pietari Torkkelinpoika käytti hyväkseen\ntilaisuutta kostaakseen alemmalle virkaveljelleen ne nuhteet, joita\ntämä oli antanut hänelle hänen maallismielisen vaelluksensa ja\nturhamaisuutensa vuoksi.\n\n\"Tämä tuomioherra ojensi piispaansa säädyllisesti ja järkevästi.\nMutta piispa pani pahaksi hänen sanansa, nuhteli pappia julkisesti\nja sopimattomalla tavalla, ylisti itseään ja sanoi olevansa\npidättyväinen ja runsaskätinen anteliaisuudessaan. Tuomioherra itki\nja piti pahoina piispan virheitä ja kärsi häväistyksen nöyrästi.\nMutta piispa pilkkasi tuomioherran rakkautta ja kärsivällisyyttä ja\npuhui hänestä niin paljon pahaa, että tuomioherra sai nuhteita ja\nrangaistusta ja että häntä pidettiin houkkana ja valehtelijana, kun\ntaas piispaa pidettiin oikeudenmukaisena ja järkevänä miehenä.\"\n\nSiveellisen arvonannon menetys ei kuitenkaan ollut pahinta, mikä\ntuli Birgitan osaksi. Hänen työtänsä kohtasi vakava isku: hänen\nvihollisensa käyttivät hyväkseen paavin kieltoa tuhotakseen hänen\ntyönsä kokonaan. Turmeliko tuli vastarakennetut rakennukset ja muurit\nvai tekivätkö sen hänen vihamiehensä, siitä ei olla täysin selvillä.\nTulos oli joka tapauksessa se, että perustuskin \"kynnettiin tuomiolla\nja murheella\". Niin, kivet ja hirretkin huusivat kostoa kuninkaalle.\nJa kaiken lisäksi alkoi musta surma levittää kauhujaan.\n\nIhmeteltävää ei ole, että Birgitta tunsi järkkyvänsä kaikkien näiden\nonnettomuuksien keskellä. Mutta hän ei olisi ollut se peloton\ntotuuden todistaja ja se mahtava profeetallisen hengen tulkki, mikä\nhän oli, jos hän olisi istunut valitellen kädet ristissä ja antanut\nasioiden mennä menojaan puuttumatta niihin voimakkaalla otteella. Hän\nryhtyykin rakentamaan uudelleen hävitettyä pesää, toistaiseksi vain\nhengen aseilla, ja vetämään uusia suuntaviivoja. Mutta sitä ennen\nhän päästi kuuluviin siveellisen närkästyksensä kelvotonta paavia\nkohtaan tuomiohymnissä, jonka voimakkaissa poljennoissa huokuvat\nJesajan henkivoimaiset kuvaukset jumalanvaltakunnan vihamiesten,\nennen kaikkea Baabelin kuninkaan perikadosta. Kaamea on se kuva ja\nkauhistuttavat ne värit, joilla hän kuvailee Avignonissa maanpaossa\nelävän paavin henkistä rakennetta ja siveellistä turmeltuneisuutta.\n\n\"Hän näyttää ihmisistä sellaisen miehen kaltaiselta, joka on\nhyvin koristettu ja voimakas ja kaunis ja urhoollinen herransa\ntaistelussa. Mutta kun kypäri on poistettu hänen päästään, on hän\nruma ja ilkeännäköinen ja kelvoton työhön. Sillä hänen aivonsa\nnäyttävät paljailta. Hänen korvansa ovat kasvoissa, silmät niskassa.\nHänen nenänsä on leikattu, hänen poskensa kuopalle painuneet\nniinkuin kuolleella ihmisellä. Hänen leukansa poskipielineen ja\npuolet huulista ovat oikealta puolelta pudonneet pois, niin ettei\noikealla puolella ole jäljellä muuta kuin yksin kurkku, joka\nnäyttää aivan paljaalta. Hänen rintansa on täynnä kuohuvia matoja,\nhänen käsivartensa ovat kuin kaksi käärmettä, hänen sydämensä on\ntäpösen täynnä mitä myrkyllisimpiä matelijoita, joita sanotaan\nskorppiooneiksi. Hänen selkänsä on kuin palanutta hiiltä, hänen\nsisälmyksensä ovat pahalta haisevia ja mädänneitä kuin liha, joka\non täynnä märkää ja likaa. Hänen jalkansa ovat kuolleet ja kävelyyn\npystymättömät.\"\n\nSitten selitetään kohta kohdalta näiden hengellisten vertauskuvain\nmerkitys.\n\n\"Ihmisistä näyttää siltä kuin hän olisi kauniiden tapojen ja\nviisauden kaunistama ja toimisi minun kunniakseni.\" Todellisuudessa\nhän on rumin kaikista.\n\nPaljaat aivot kuvaavat hänen elämäntapojensa mielettömyyttä ja\nkevytmielisyyttä, joten hän ei ole sen kunnian arvoinen, jota ihmiset\nhänelle osoittavat.\n\n\"Hänellä on korvat kasvoissa, sillä nöyryyden asemesta, joka hänellä\npitäisi olla valtansa arvokkuudessa ja jonka tulisi valaista\ntoisia ja opettaa heitä hyvään hän ei tahdo kuulla muuta kuin omaa\nkunniaansa ja ylistystänsä.\n\n\"Hänellä on silmät niskassa, sillä kaikki hänen ajatuksensa liikkuvat\nsiinä, miten hän voisi miellyttää ihmisiä ja mitä lihan tahi maailman\nhyöty vaatii, eikä siinä, miten hän miellyttäisi minua ja pelastaisi\nsieluja.\n\n\"Hänen nenänsä on leikattu pois, sillä häneltä on riistetty kaikki\narvostelukyky, jolla hän voisi tarkastaa ja tehdä eron synnin ja\nhyveellisten tekojen välillä, maailman kunnian ja iankaikkisen\nkunnian, iankaikkisten rikkauksien ja maailman rikkauksien välillä,\nvähäpätöisten maallisten nautintojen ja iankaikkisten nautintojen\nvälillä.\n\n\"Hänen poskensa ovat kuopalla, s.o. kaikki kunnioitus, joka hänellä\ntulisi olla minua kohtaan, ja kaikki hyveiden kukkeus, jolla hänen\ntulisi miellyttää minua, ovat kokonaan kuin kuolleet mitä minuun\ntulee, sillä hän häpeää tehdä syntiä ihmisten edessä koituvan häpeän\nvuoksi, mutta minun edessäni hän ei häpeä.\n\n\"Hänen leukansa poskipielineen ja puolet huulista ovat oikealta\npuolelta pudonneet pois, niin ettei ole jäljellä muuta kuin kurkku,\nsillä kyky seurata minun tekojani tahi minun sanani saarnaa tahi\nharrastaa rukousta ja lämpöä on kokonaan kadonnut ja pudonnut\nhänestä pois, niin ettei hänessä ole mitään muuta jäljellä kuin\nkohtuuttomuuden kurkku.\"-- -- --\n\n\"Hänen rintansa on täynnä matoja, sillä hänen rinnassaan, jossa\npitäisi olla minun kärsimiseni ja minun tekojeni muistelu ja minun\nkäskysanojeni ajattelu ja tutkistelu, on huoli maallisista asioista\nja maallinen halu, jotka purevat ja jäytävät hänen ajatustaan\nniinkuin madot, jottei hän joutuisi ajattelemaan hengellisiä ja\njumalisia asioita.\n\n\"Ja hänen sydämessään, missä minä tahtoisin oleskella ja minun\nrakkauteni pitäisi olla, makaa pahin matelija, joka pistää\npyrstöllään ja hyväilee kasvoillaan ja kielellään. Sillä hänen\nsuustaan kuuluu erinomaisen lempeitä ja kauniita ja järkeviä sanoja,\nmutta hänen sydämensä on täynnä vääryyttä ja vilppiä ja petosta.\nSillä hän ei välitä siitä, miten kirkko, jonka esimies hän on,\nturmeltuu, jos hän voi tyydyttää oman tahtonsa.\"-- -- --\n\n\"Kuin hiiltä on hänen selkänsä, jonka kuitenkin pitäisi olla kuin\nnorsunluuta, sillä hänen tekojensa tulisi olla voimakkaammat ja\npuhtaammat kuin muitten ihmisten, jotta hän muita paremmin voisi\nkantaa voimattomia kärsivällisesti ja vahvistaa heitä hyvän elämän\nesimerkillä. Mutta nyt hän on kuin hiili, sillä hän on kykenemätön\nkestämään tahi sietämään ainoatakaan sanaa minun kunniakseni, ellei\nhän siedä sitä oman hyötynsä vuoksi.\"-- -- --\n\n\"Hänen sisälmyksensä ovat pahalta haisevia, sillä hänen ajatuksensa\nja toivomuksensa haisevat ja löyhkäävät kuin mädännyt liha, jonka\nvastenmielistä hajua ei kukaan voi sietää. Siksi ei nyt kukaan pyhä\nihminen voi sietää häntä, vaan kaikki kääntävät kasvonsa hänestä ja\nrukoilevat hänelle tuomiota.\"\n\nHänen jalkansa kuvaavat niitä kahta toivetta, joiden tulisi olla\nhallitsevina hänessä: tahtoa korjata ja hyvittää tehdyt synnit ja\ntahtoa tehdä hyviä töitä. Mutta nämä jalatkin ovat kokonaan kuolleet,\nniissä ei ole lainkaan rakkauden ydintä, vaan pelkkä paatumuksen luu.\n\nTällainen on tämän paavin sisällinen tila ja henkinen rakenne.\nMutta luonteenomaisia ja kuvaavia sille rajattomalle rakkaudelle ja\narmahtavaisuudelle, joka rajujen tuomioitten ohella huokuu Birgitan\nilmestyksistä, ovat ne sanat, joihin tämä kammottava ilmestys\npäättyy: \"Mutta siitä huolimatta, niin kauan kuin sielu on ruumiissa,\nhän voi saada armon.\"\n\nToisaalta lohduttavat häntä Jumalan sana ja armolupaukset Hän tietää,\nettei aurinko ole silti kadonnut vaikkei se näy. Ja Jumalan sana\nsulkee ja suojaa uskovaisten sydämet yhtä varmasti kuin terva lujitti\nNoan arkin saumat. Eikä tässä kyllä. Jumalan Poika sanoo hänelle:\n\"Nyt minä tahdon näyttää sinulle, kuinka onnettomuudentapauksen ja\nihmisten pahuuden avulla suuresta ylpeydestä rakennetaan Jumalalle\nrakas nöyryys.\" Jumala ei katsele ensi sijassa työn näkyviä tuloksia,\nvaan sydäntä ja siinä ilmenevää uhrimieltä. \"Jos kaksi päivätyöläistä\nkaivaisi Herransa käskystä hyvin kovaa vuorta, ja toinen löytäisi\nhyvää valiokultaa, toinen ei mitään, niin he molemmat ansaitsevat\nsaman palkan tahdostaan ja työstään.\"\n\nBirgitta oli nyt sisällisesti ja ulkonaisesti syvässä nöyryyden\nja nöyryytyksen laaksossa. Mutta sisällisesti hän kulki kohti\nkirkastumista ja uusia mahtavia hengellisen voiman lähteitä ja\nnousuaikoja, ja ulkonaisesti hänen pyhiinvaellusmatkansa kulki\nRuotsin matalilta tasangoilta kohti seitsemän kukkulan kaupunkia,\nikuista Roomaa. Sen, mitä hän ei voinut tehdä omassa syrjäisessä\nsyntymämaassaan, sen hän saavutti katolisen maailman pääkaupungissa.\nJa niin tulee etäisen pohjolan tyttärestä suuri kansojen profeetta,\njonka sanat milloin tuovat lohtua, milloin sinkoilevat tuomion uhkaa\nkoko silloiselle kristikunnalle. Ja näin vaikuttaa lupauksen mukaan\nkaikki tämän Kristuksen uuden morsiamen parhaaksi, ja hän on kuin\n\"haaksi, joka tuo leipänsä kaukaa\".\n\n_Matka Roomaan._\n\nBirgitta lähti matkalle Roomaan yhdessä rippi-isänsä maisteri Pietari\nSkeningeläisen ja eräiden muiden ruotsalaisten pyhiinvaeltajain\nkanssa Saksan kautta syksyllä 1349. Stralsundissa hän sai\nilmestyksen, jossa Herra vahvisti hänelle antamansa lupaukset.\n\nHänen matkansa tapahtui vaikeissa olosuhteissa Keski- ja\nEtelä-Euroopassa silloin raivoavan \"mustan surman\" vuoksi. Kaikkialla\nhän sai todeta, minkä hädän ja tuskan tuo Jumalan vitsa oli\nsynnyttänyt kansojen meressä.\n\nIhmiset oli vallannut kammottava epätoivo. Kuolleita oli niin\npaljon, ettei niitä ehditty haudata. Pitkin teitä ja katuja kulki\nruumiinsaruoskijoita, jotka yläruumis paljaana suomivat itseään\narmottomasti lepyttääkseen Jumalan vihaa. Kenellä oli tilaisuus,\npyrki Roomaan.\n\nEnsimmäinen pitempiaikainen pysähdyspaikka Italian maaperällä\noli Milano. Täällä oli piispa Ambrosiuksen hauta, jonne tehtiin\npyhiinvaellusmatkoja. Tässä kaupungissa hallitsi loistelias ja\nhäikäilemätön herttuapiispa Giovanni Visconti. Tämän ruhtinaspiispan\nelintapoja kuvaa seuraava tapaus.\n\nKun kardinaalilegaatti Ceccano 1350 matkusti Pohjois-Italian kautta\nriemujuhlaan Roomaan, pysähtyi hän Viscontin luona. Katsellessaan\nkademielin sitä häikäisevää loistoa ja ylellisyyttä, mikä vallitsi\ntämän kirkkoruhtinaan palatsissa, hän virkkoi arkkipiispalle:\n\"Arkkipiispa, miten paljon turhuutta!\" \"Tämä ei johdu turhuudesta,\nvaan halusta näyttää herralleni paaville, että hänen alaisensa\npappikin voi jotakin.\"\n\nMainitulle arkkipiispalle Birgitta lähetti ilmestyksen, jossa Herra\nterävin sanoin moittii hänen maallismielisyyttään ja turhamaisuuttaan.\n\nHän on kuin pajan palkeet, jotka ovat täynnä ilmaa. Sillä samoin kuin\npalkeisiin vielä jää ilmaa, vaikka sydet ovat jo palaneet loppuun ja\nmetalli valuu tuleen, samoin hallitsee tämänkin piispan sydämessä\nylpeys ja maallinen himo. Hän tyydyttää luontoaan antamalla sille\nkaikkea, mitä se toivoo, ja kuluttaa aikansa turhaan, mutta sama himo\non kuitenkin jäljellä hänessä, niinkuin ilma palkeissa.\n\nToisenlaisen esimerkin tarjosi kirkkoisä Ambrosius. Hänen sydämensä\noli täynnä jumalista halua, hänen tarpeensa ja unensa kohtuulliset.\nHän puhalsi sydämestään kaikki synnin himot eikä kuluttanut aikaansa\nturhaan, vaan oli henkisesti palava ja kaikkiin hyviin töihin valmis.\nNiin hän pelasti monet joutumasta helvetin tuleen.\n\n\"Mutta tämä piispa muistuttaa etanaa, joka elää siinä liassa, jossa\nse on syntynyt, ja vetää päätään pitkin maata. Niin tämäkin makaa\nja löytää nautintonsa synnin liasta ja saastaisuudesta kiinnittäen\nmielensä maallisiin asioihin eikä iankaikkisiin. Kolmesta seikasta\nminä muistutan häntä: ensiksi, miten hän on hoitanut pappisvirkaansa;\ntoiseksi, mitä merkitsee se raamatun sana, että ulkonaisesti he ovat\n\"lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia\";\nkolmanneksi, miksi maalliset kappaleet palavat niin kuumasti, ja\nkaiken Luoja on niin kylmä hänen sydämessään?\"\n\nMilanossa kuoli mukana seurannut ruotsalaisen ritarin Niilo Dannäsin\npuoliso Ingeborg, jota Birgitta hellästi hoiti viime hetkeen asti.\n\nTulo Roomaan, \"jonka kadut olivat punaiset marttyyrien verestä\",\nja käynnit sen pyhillä paikoilla olivat Birgitalle mahtava elämys.\nMutta pian valtasi hänen jalon sydämensä tuska ja häpeä, kun hän\nkatseli siellä vallitsevaa elämää. Hän valittaa murhemielin: \"Voi\nkuinka usein minä olin ajatellutkaan, että sinä päivänä, jolloin\nminä pääsisin pyhän Pietarin kaupunkiin, sydämeni laulaisi Te Deumia\naamusta iltaan. Mutta nyt minun sieluni veisaa profeetta Jeremiaan\nvalitusvirsiä.\"\n\nSilloinen paavi Klemens VI asui Avignonissa Ranskassa, paavien\n\"Baabelin vankeudessa\". \"Avignon on Baabel, jonka muurien\nsisäpuolelle mahtuva pinta-ala on pieni, mutta sinne on kokoontunut\nvaltava määrä syntiä.\" Ja Petrarca valittaa, että siellä \"he\nkruunaavat Hänet rikkautensa orjantappuroilla\".\n\nRoomasta oli kirjaimellisesti tullut ryövärien luola. Siellä vallitsi\nvedenpaisumuksen aikoja muistuttava siveellinen tapainturmelus,\nsisälliset taistelut ja epäjärjestys.\n\nKirkot olivat rappiolla, alttarit katottomina. Papit ja rahvaan\noli vallannut rahanhimo. Sakramentteja jaettiin rahan vuoksi\ntahi pilanteolla. Kuoriaikoina olivat luostarit tyhjinä. Munkit\nhäpesivät viittojaan, ja nunnat kuljeksivat huonoilla retkillä\npitkin katuja. Ihmiset olivat \"kuluneita synnissä, sielut virtaavat\nhelvettiin\". Rappiolle joutuneessa kaupungissa liikkui raunioitten\nkeskellä kilpikonnia ja käärmeitä. Likaa, epäjärjestystä ja rosvoja\noli kaikkialla, ja rauhallista elämää häiritsivät aatelissukujen\nkeskinäiset riidat.\n\nRooman mahtavimpia sukuja olivat näihin aikoihin Colonna- ja\nOrsini-suvut, joiden puoluelaisten välillä sattui julkisia\nkatutaisteluja. Jälkimmäisen suvun sekä roomalaisesta että varsinkin\nnapolilaisesta haarasta tuli sittemmin Birgitan suojelijoita.\nKuvaavaa on se huudahdus, jolla Birgitta puhuttelee viimeksimainittua\nsukua: \"Oi, Karhu, Karhu (Orsini), sinä olet hyvin röyhkeä Jumalaa\nja Hänen vanhurskauttaan kohtaan! Sinun tahtosi kääntää sinun\nomantuntosi mielensä mukaan, niin että sinun omatuntosi vaikenee\nkaikessa, ja sinun tahtosi puhuu ja tekee.\"\n\nMinkälainen uskonnollis-siveellinen tila oli näihin aikoihin Rooman\nhienoston piireissä, käy selville seuraavasta tapauksesta.\n\nMuuan paroni ei ollut käynyt ripillä 60 vuoteen. Birgitan\nvaikutuksesta hän joutui synnin hätään ja tahtoi ripittäytyä Birgitan\nrippi-isälle. Mutta hänen syntiluettelonsa oli niin kauhistuttava,\nettei hurskas rippi-isä uskaltanut julistaa synninpäästöä, vaan\nBirgitan täytyi tehdä se henkilökohtaisesti.\n\nVarsin räikeällä tavalla tulivat tämä uskonnollissiveellinen kurjuus\nja epäkohdat esille keskellä riemuvuoden juhlallisuuksia.\n\nKaupunkiin tulvi suunnaton määrä pyhiinvaeltajia eri maista.\nRuoan hankkiminen näille liikkuville kansanjoukoille ja heidän\nmajoittamisensa alkoi ennen pitkää tuottaa voittamattomia vaikeuksia.\nKansantäyteisessä kaupungissa syntyi ahtautta ja julki tappeluita.\nPaavin lähettiläs Ceccano ratsasti silloin kaikessa virallisessa\nloistossaan ja komeudessaan kansanjoukkojen keskelle koettaen\nloistollaan ja arvovallallaan hillitä kiihtyneitä mieliä. Siinä hän\nei kuitenkaan onnistunut ja silloin hän ryhtyi omavaltaiseen tekoon:\nhän julisti, että riemuvuoden aikana yhden vuorokauden käynneistä\npyhillä paikoilla koituisi samat hengelliset edut kuin tavalliseen\naikaan kahden viikon käynneistä. Tämä määräys uhkasi vakavasti\ntalonomistajain ja ruokatavarakauppiaiden etuja, ja pian puhkesi\nkaupungissa levottomuuksia. Nyt lähettiläs ryhtyi arveluttavaan ja\npoikkeukselliseen toimenpiteeseen: hän julisti kaupungin pannaan\nkeskellä riemuvuotta. Mutta se oli samaa kuin öljyn heittäminen\ntuleen. Väestö ajoi pois paavin edustajat, ja legaatti murhattiin. Ja\ntappelut ja väkivallan teot vain lisääntyivät.\n\nBirgitta oli varoittanut Ceccanoa. Hän oli lähettänyt hänelle\nilmestyksen, jossa paavin lähettilästä nuhdellaan ankarasti niistä\nkolmesta pääpaheesta, jotka olivat hallitsevia syntejä silloisissa\nkirkon miehissä: haureellisesta elämästä; tyydyttämättömästä ja\npohjattomasta rahanahneudesta, joka oli kuin meren syvänne; ja siitä,\nettä he runsaskätisesti jakoivat, omaisuutta maallisen kerskailun ja\nkomeuden vuoksi. Niille hurskaille sieluille ja oikeille paimenille,\njotka tahtoivat koroittaa kirkonperustusta ja vaikuttaa siunaukseksi\nsiinä viinimäessä, jonka Jumalan Poika on istuttanut ja jota hän\non kastellut verellään, luvataan avuksi kaikki taivaan sotajoukot.\nMutta sammaloituneet ja hedelmättömät kannot ja hedelmättömät puut\ntemmataan ja heitetään tuleen.\n\nKirkon yleisestä tilasta sanotaan samassa ilmestyksessä.\n\n\"Lähetän sentähden hänelle, jonka mainitsin sinulle, sanomani, ja\nvaikka minä tunnen hänen sydämensä ja vastauksensa ja hänen elämänsä\npikaisen lopun, niin sinun pitää kuitenkin lähettää hänelle minun\nsanani. Kirkon perustuksen alta oikealla puolella on maa niin\nsurullisesti kaivettu, että sen korkeimpaan kaareen on tullut monta\nrepeämää ja rakoa, joista sortuu vaarallisia kappaleita, joten monet,\njotka menevät sisälle, kadottavat siellä elämänsä. Ja monet patsaat,\njoiden pitäisi seisoa pystyssä, taipuvat alas aina maahan asti, ja\nkoko lattian alusta on niin uurrettu, että sokeat, jotka menevät\nsisälle, lankeavat tapaturmaisesti, ja myöskin ne, jotka näkevät\nriittävän hyvin, lankeavat toisinaan sokeiden kanssa vaaralliseen\nhautaan. Siksipä kirkon tila onkin hyvin vaarallinen. Ja ilmeistä on,\nettä sen tuho on lähellä, ellei se saa apua. Sen perikato on oleva\nniin suuri, että se kuullaan yli koko kristikunnan.\"\n\nHän vakuuttaa juhlallisesti Jeesuksen ja kaikkivaltiaan Jumalan\nnimessä, \"etten ole lähettänyt tätä kirjettä Teille mistään maallisen\nkunnian himosta tahi inhimillisen kunnian tavoittelusta, vaan koska\nmäärättiin, että monien muiden sanojen ohella, jotka sanottiin\nsamalle vaimolle hengellisessä ilmestyksessä, kaikki, mitä tämä pieni\nkirje sisältää, ilmoitettaisiin Teidän kunnianarvoisuudellenne.\"\n\nMutta Birgitan miekka oli kaksiteräinen. Hän ei julistanut Jumalan\nteitä ja vanhurskaita tuomioita ainoastaan kirkon irstaille\nesipapeille, hän käänsi sanan säilän myös suuria kansanjoukkoja\nvastaan. Hän ei voinut suvaita sitä hillitöntä mellastelua ja niitä\nväkivallan töitä, joita kurittomat joukot tekivät. Hän nuhteli myös\nniiden tuomittavaa voitonhimoa ja siveellistä vallattomuutta pian\nraskaiden tuomion aikojen jälkeen. Mutta \"kun nämä ilmestykset oli\nesitetty ja luettu Rooman kaupungin asukkaille, niin he syttyivät\ntuhoisaan kiukkuun ja vihaan p. Birgittaa kohtaan, minkä tähden\nmuutamat heidän joukostaan uhkasivat polttaa hänet elävältä, toiset\npilkkasivat häntä ja sanoivat hänen olevan pois suunniltaan ja\nnimittivät noita-akaksi\".\n\nNämä uhkaukset eivät kuitenkaan peloittaneet pohjolan tietäjää.\nYhtä tyyni ja rauhallinen kuin hän oli julistaessaan Lähettäjänsä\nsanomaa maan mahtimiehille ja valtaherroille, yhtä levollisesti hän\nsuhtautui kadun levottomaan ja räyhäävään joukkoon. \"Kun sinä omistat\nminut, ei sinun tarvitse pelätä mitään\", kuuluu hänelle Kristuksen\nmajesteettinen ääni. Ja turvallisesti hän yhdessä perheväkensä\nkanssa virittää iltaisin hymnin \"Ave maris stella\" (\"Terve meren\ntähti\") Neitsyt Marian kunniaksi. Siitä tuli sittemmin hänen\nluostarikuntansa iltavirsi, jota veisataan vielä nytkin kaikissa\nbirgittalaisluostareissa. Kun Herra sitten kehoittaa häntä lähtemään\npois kaupungista, lähtee hän Farfan benediktiiniläisluostariin, jonka\nmunkit olivat tunnettuja kevytmielisyydestään.\n\nMunkit muuttuivat kuitenkin perin hurskaiksi Birgitan tullessa\nluostariin ja sanoivat, \"ettei heidän ole tapana asua yhdessä\nnaisten kanssa\". Ja kun Birgitta ei saanut asuntoa luostarissa, niin\nhänen täytyi asua kurjassa hökkelissä luostarin lähellä yhdessä\nseuralaistensa kanssa. Mutta hökkeli ja hänen siellä saamansa\nilmestykset vaikuttivat voimakkaasti hänen uskonnollisesti herkkään\nmieleensä. \"Niinkuin sinä ennen olet asunut korkeissa ja ihanissa\nasunnoissa, niin saat nyt kokea, mitä minun pyhäni ovat saaneet\nkärsiä asuessaan maakuopissa.\"\n\n_Kaarinan liittyminen Birgittaan._\n\nMaisteri Pietari oli seurannut Birgittaa Farfan luostariin. Mutta\nhän ei viihtynyt siellä kauan, vaan palasi takaisin Roomaan vastoin\nBirgitan toivomusta. Roomassa hän tapasi eräänä päivänä pyhän\nPietarin kirkossa Birgitan tyttären Katariinan, joka seurueineen oli\ntullut sinne Ruotsista. Hänen saapumisensa Roomaan muodostui pian\ntärkeäksi tekijäksi Birgitan toiminnassa.\n\nKatariina, Birgitan lempitytär, oli äitinsä tavoin syvästi\nuskonnollinen ja jalo nainen. Hän oli \"hento ja hoikka kuin lilja\",\ntodellinen pohjoismainen kaunotar. Naimisissa hän oli ritari Eghard\nvan Kyrenin kanssa. Hurskas keskiaikainen legenda on punonut\nharvinaisen kauniin muistojen seppeleen tämän jalon ja ylevän naisen\nmuistolle. Otamme siitä seuraavan otteen, joka samalla erinomaisesti\nvalaisee keskiaikaista hurskausihannetta ja siveellisyyskäsitteitä.\n\n\"Kun hän oli seitsenvuotias, tapahtui kerran, että hän, niinkuin\nlasten tapana on, huvitteli leikkimällä nukeilla. Mutta Jumala\nkaikkivaltias, joka oli valinnut hänet jo äidin kohdusta rakkautensa\nkohteeksi, tahtoi vieroittaa hänet kaikesta hulluttelusta, jottei\nmikään huikentelevaisuus tarttuisi hänen hentoon sieluunsa ja\nruumiiseensa. Sen vuoksi Herra salli seuraavana yönä lukemattomien\npaholaisten tulla hänen luokseen nukkien hahmossa; ja ne tempasivat\nhänet vuoteesta, vetivät, heiluttivat ja kiskoivat häntä niin, että\nhän aamusella oli koko ruumis veressä.\n\n\"Tästä päivästä lähtien pyhä lapsi ei mennyt milloinkaan turhiin\nleikkeihin, vaan vetäytyi erilleen kaikista lapsista ja heidän\nvallattomista menoistaan, niin että kaikkia ihmetytti niin suuri\nvakavuus niin pienessä lapsessa.\n\n\"Kun tämä jalo rouva tuli naima-ikään, suostui hän vanhempainsa\nja useitten herrojen ja ruhtinaitten neuvosta avioliittoon\nrehellisen herran, Eghard ritarin kanssa. Mutta yhä hän pani\nvakavan uskonsa ja lujan luottamuksensa Jeesukseen Kristukseen,\njoka lapsuudesta asti oli ollut kirjoitettuna hänen sydämeensä,\nettä mies tahtoisi ja voisi suojella hänen neitseellisyytensä\ntahrattomana; ja hänen avullaan puhdas neitsyt sai ensimmäisenä\nyönä, kun he tulivat morsiusvuoteeseen, käännytetyksi rakkaan\nsulhasensa pyhillä neuvoillaan ja jumalisilla puheillaan niin,\nettä tämä sitoutui valalla olemaan milloinkaan tahtomatta rikkoa\nhänen neitseellisyytensä puhtautta. Ja siitä hetkestä ja yöstä he\nrakastivat toisiaan sisäisesti puhtaassa, jumalallisessa rakkaudessa\nniinkuin sisarukset, eikä niinkuin aviopuolisot. Mies sanoi naista\nrakkaimmaksi sisarekseen eikä vaimokseen, ja vaimo häntä rakkaimmaksi\nveljekseen eikä miehekseen.\n\n\"Samalla he nyt, voittaakseen yhä enemmän ruumiinsa ja\nalistaakseen sen sielun valtaan, alkoivat harjoittaa mitä suurinta\npidättyväisyyttä ja ruumiin hillitsemistä tietäen, että puhtaus ei\nsäily milloinkaan ylellisyydessä ja että vatsan täyteys herättää\njäsenten luvatonta liikettä. Sillä joka yö ruumiin kohtuullisen\nhoidon jälkeen he viipyivät kauan makuukammiossaan jumalisissa\nrukouksissa, huokauksissa ja polvistumisissa, kunnes levon kaipuu\nvoitti heidän väsyneet ruumiinsa.\n\n\"Mutta minkälaista tämä lepo oli? Se oli heidän väsyneille\nruumiilleen enemmän vaivaa ja levottomuutta kuin lepoa. Sillä nämä\nkaksi kuninkaallista lasta makasivat parhaassa ja kukoistavassa\niässään useimmat yöt kumpikin lattialla käyttämättä mitään muita\nvaatteita kuin yksinkertaista verhoa allaan, pielustaa päänsä alla ja\nyksinkertaista viittaa tahi kaapua yllään.\"\n\nKun hänen äitinsä oli matkustanut Roomaan, niin hän alkoi kiihkeästi\nkaivata äitiään ja tahtoi päästä hänen luokseen. \"Sydämensä\nvoimakkaan kaipauksen kalvamana hän aivan kuihtui. Hän ei halunnut\nruokaa eikä juomaa, eikä uni eikä mikään maailman ilo tahi lohdutus\nvoinut tyynnyttää hänen kaipaustaan.\" Vihdoin hän sai mieheltään\nluvan matkustaa äitinsä luokse Roomaan, missä hän mukautui äitinsä\nankaraan, luostarimaiseen elintapaan.\n\nBirgitta kysyi tyttäreltään \"Jumalan käskystä tahtooko hän Jumalan\nkiitokseksi ja kunniaksi viipyä hänen luonaan Roomassa ja rakkaudesta\nhäneen kärsiä köyhyyttä, surua ja ahdistusta ja kaikenlaista\nhankaluutta ja vaivaa\". Tytär vastasi äitinsä kysymykseen\nhaltioituneella antaumuksella, että hän ei ole ainoastaan valmis\nluopumaan isänmaastaan, ystävistään, sukulaisistaan, rikkauksistaan\nja mukavasta elämästä, vaan vieläpä miehestäänkin, jota hän kuitenkin\nrakastaa enemmän kuin omaa ruumistaan, jos se vain on otollista\nKristukselle. Ja hän saa vastauksen, kun hänen äidilleen sanotaan:\n\"Neuvo tätä rouvaa viipymään luonasi jonkin aikaa, sillä hänen\nsielulleen on hyödyllisempää viipyä täällä kuin matkustaa kotiin.\"\n\nMutta pian Katariinan valtaa koti-ikävä. Häntä kyllästyttävät\npaastot ja alinomaiset käynnit pyhillä paikoilla. Lisäksi nuoret\naatelismiehet ahdistavat häntä näillä retkillä hänen kauneutensa\nvuoksi. Ja niinpä hän suuressa tuskassa pyytää äidiltään lupaa saada\nmatkustaa kotiin.\n\nÄidin mielestä tällaiset ajatukset ovat vihollisen kiusauksia,\n\"perkeleen takiaisia\", ja hän rukoilee Herraa vapauttamaan tyttären\nsellaisista. Hänelle ilmoitetaan Eghardin sairastavan ja vihdoin\nsanotaan suoraan: \"Se sairaus, joka vaivaa häntä, on merkkinä siitä,\nettä hän kuolee. Ja kohtuullista on, että hänellä, jonka nyt pitää\nastua Kaikkivaltiaan eteen, on tiliselvitys käsissään ja että hänet\nvapautetaan lihallisista asioista. -- Mutta tytärtäsi minä olen\nohjaava ja varjeleva, kunnes hän tulee soveliaaksi siihen työhön,\njonka minä olen iankaikkisuudesta ennakolta nähnyt ja jonka minä näen\nhyväksi näyttää hänelle.\"\n\nMutta kiusaukset eivät hellitä. Kiusaaja kuiskaa, että hänen\nsisaruksensa Ruotsissa voivat mitä suurimmassa levossa palvella\nJumalaa syntymämaassaan, kun taas hänen täytyy viettää tätä kurjaa\nolemassaoloa; parempi olisi, ettei milloinkaan olisi nähnyt\npäivänvaloa, kuin elää tätä kuollutta elämää.\n\nKasvot käyvät kalpeiksi; silmät painuvat kuopille; ja rintaa raastaa\nvaltava tuska ja ristiriitaiset ajatukset. Mutta silloin tulee\nmyös apu. Hänelle sanotaan unessa: \"Kuinka minä voin auttaa sinua,\nkun sinä ennen aikojasi halajat maallesi, unohdat lupauksesi,\nolet tottelematon äidillesi ja rippi-isällesi?\" Katariina lupaa\nkuuliaisuutta, ja hänelle sanotaan: \"Tottele äitiäsi ja ole\navomielisempi rippi-isällesi!\" ja niin vaikenevat kiusaajan\nkuiskaukset, ja Katariinasta tulee hiljainen pyhiinvaeltaja ja\nvaikeneva elämäntien matkamies, joka ei voi unohtaa \"miten paljon\nhyvää tulee hiljaisuudesta ja miten määrättömän paljon pahaa\npuhumisesta\". Hänestä tulee se sinetöity kaivo ja lukittu lähde,\nse uskollinen ja harras suuren äitinsä perinnäismuistojen vaalija,\njollaisena hän esiintyy myöhemmin.\n\nJäänyt on maailman komeus ja korska. Jääneet ovat rikkaan\nruotsalaisen vallasnaisen ylelliset tavat ja hieno aistikas asu, kun\nhän myöhemmin käy paikatuissa vaatteissa pitkin ikuisen kaupungin\nmuistorikkaita katuja. Ja ylevät ja armorikkaat ovat ne tunnustuksen\nsanat, jotka hänelle myöhemmin sanotaan äidin kautta:\n\n\"Mene nyt ompelemaan jälleen kokoon tyttäresi puku, hänen, joka\niloitsee enemmän paikatusta puvusta kuin uudesta ja joka mieluummin\nkantaa harmaata sarkaa kuin silkkiä ja muita kalliita kankaita.\nAutuas hän on ja hyvin käy hänelle, joka niin mielellään jätti kaikki\nmaailman tavarat. Hän jätti myöskin miehensä hänen luvallaan ja\nsuostumuksellaan. Hänen ruumistaan hän rakasti enemmän kuin itseään\nja hänen sieluaan enemmän kuin kummankaan ruumista. Hän luopui\nveljistä ja sisarista, sukulaisista ja ystävistä ruumiillisesti,\nauttaakseen heitä hengellisesti. Ja sentähden, että hän jätti\nsukulaiset ja ystävät Jumalan vuoksi, sentähden ovat nyt kaikki hänen\nsyntinsä anteeksi annetut. -- Koska hän jätti puolisonsa, annetaan\nhänelle taivaan Ylkä, Jeesus Kristus, Jumalan Poika. Ja kaikki ne,\njotka rakastavat häntä, tulevat lähemmäksi Jumalaa hänen tähtensä.\"\n\nKatariinan suureksi kristillisen rakkauden työksi muodostui nyt\nhänen jalon äitinsä ulkonainen auttaminen ja henkinen tukeminen\nyksinäisyyden ja koettelemusten hetkinä ja myöhemmin hänen suurien\nperinnäismuistojensa vaaliminen. Ja hellällä antaumuksella hän\nsuoritti molemmat nämä tehtävät. Usein hän yön hiljaisina hetkinä\nhiipi äitinsä karun ja kylmän vuoteen luokse ja levitti viittansa\nhänen ylleen.\n\nÄitinsä kuoleman jälkeen hän ei ryhtynyt mihinkään itsenäiseen\nhengelliseen toimintaan ja voimakkaisiin otteisiin, vaikka hänellä\nolisi ollut siihen erinomainen tilaisuus yhdessä Katariina\nSienalaisen kanssa, vaan tyytyi hoitamaan yksinomaan äidin\njälkeenjättämää rikasta hengellistä perintöä.\n\n_Rooman leski._\n\nViivyttyään jonkin aikaa Farfan luostarissa Birgitta palasi takaisin\nRoomaan, josta tuli hänen elämäntyönsä päänäyttämö ja jossa hän\nvaikutti kuolemaansa asti, lähes kaksi ja puoli vuosikymmentä.\nBollandistien julkaisemassa valtavassa suurteoksessa Acta Sanctorum,\nPyhäin Teot, hänelle annetaan nimi Vidua Romae, Rooman leski,\nmainitsematta hänen isänmaataan.\n\nHänen tärkein tehtävänsä Roomassa oli odottaa paavien palaamista\n\"Baabelin vankeudesta\", jotta hän sitten saisi vahvistuksen\nluostarisäännölleen. Tämän vallasnaisen suonissa virtaili pohjolan\nviikinkien uljas veri, joka halveksi Avignonia ja odotti ikuisessa\nkaupungissa elämäntyönsä ratkaisua. Mutta hän ei istunut toimettomana\nkädet ristissä, vaan käytti aikansa hyödylliseen työhön tarkan ja\nhuolellisesti laaditun päiväjärjestyksen mukaan.\n\nSeitsemän kukkulan kaupunki on kaikkina aikoina haastanut merkillisen\nkiehtovaa ja mystillistä kieltä jokaiselle sydämelle, jota\nvavahduttaa antiikin sankarimaailma, renessanssin heräävät, luovat\nvoimat ja Kristillisen kirkon mainehikas menneisyys. Mutta harvassa\nlienevät kuitenkin ne henkilöt, jotka ovat niin täydellisesti\nsulautuneet ikuisen kaupungin psyykeen, sen sieluun, ja omaksuneet\nsen kuin tämä pohjolan suuri näkijä. Ja tässä jos missään Birgitta\nosoittautuu keskiajan hurskauselämän esikuvalliseksi edustajaksi\nja oman aikansa lapseksi. Jumalanpelko ja hurskaus oli hänellä\nveressä. Sitä hän oli imenyt emonsa rinnoilla, ja syvälle vakavan\nja määrätietoisen hurskauden ja jumalanpelon maaperään tunkeutuivat\nhänen suuren sukunsa juuret niin hyvin isän kuin äidinkin puolelta.\nMutta kaikella hurskauselämällä Birgitan uskonnollisessa kokemuksessa\noli aitokatolinen väritys. Ihmeteltävää ei näin ollen ole, että hänen\nhenkensä liikkui oikeassa elementissään hengittäessään Rooman suurten\nmuistojen ja mainehikkaan menneisyyden kyllästämää ilmaa.\n\nRukouselämäänsä ja hartaudenharjoituksiaan hän vaali samalla\nantaumuksella ja kiintymyksellä kuin kotimaassaankin. Mutta täällä\ntulivat hyvin tärkeänä tekijänä lisäksi käynnit Rooman lukuisilla\npyhillä paikoilla. Ne kuuluivat säännölliseen päiväjärjestykseen.\nMikään ei voinut estää häntä niistä. \"Hän välitti yhtä vähän\nankarasta pakkasesta kuin kesän helteestä tahi vaivalloisten teiden\nvaikeuksista tahi lumesta tahi sateesta tahi raekuuroista, vaan kävi\nkirkon määräämillä paikoilla.\"\n\nErehtyisimme kuitenkin suuresti, jos kuvittelisimme, että nämä\npäivittäiset pyhiinvaellukset olivat hänelle pelkkää koneellista\nhartaudenharjoitusta ja muistojen palvontaa. Sitä ne eivät\nolleet, vaan yhtä suurella syyllä voisimme kenties nimittää näitä\npäivittäisiä retkeilyjä seurustelutilaisuuksiksi, jolloin hän asettui\nyhteyteen ja vuorovaikutukseen näkymättömän maailman kanssa. Milloin\nhän ilmestyksessä keskustelee p. Agneksen, milloin Paavalin ja\nLaurentiuksen kanssa, mainitaksemme vain muutamia näistä Birgitan\nylhäisistä toismaailmaisista tuttavuuksista. Kerran Johannes sanoo\nhänelle: \"Oi tytär, istu polvelleni!\" Mutta samalla pyhä äiti lisää\nselvyyden vuoksi: \"Sinä, tytär, käsitä tämä hengellisesti!\"\n\nJos Birgitta olisi elänyt ja tahtonut elää säätynsä arvon\nmukaisesti, niin hänen olisi tullut ratsastaa, kuten oli tapana\nRooman ylhäisöpiireissä. Niin ei tämä jalo nainen, jonka koko elämä\noli yhtenäistä katkeamatonta pyhiinvaellusta, kuitenkaan tehnyt.\nJalkaisin hän kulki tuulista ja tuiskuista välittämättä pitkin Rooman\nahtaita, likaisia katuja. Ja kauhistuen hän katseli korskeiden\nmaailman- ja kirkonmiesten elämää, kun nämä karahuttivat hänen\nohitseen komeilla ratsuillaan. \"Tunnen ihmisen, joka näki, että kun\nhallitusmiehet ja kardinaalit kiepsauttivat jalkansa ylpeästi ylös\nratsastaakseen suurilla hevosillaan, niin silloin kiepsauttivat myös\nperkeleet, pyövelin pukuun pukeutuneina, jalkansa ylös ja kiipesivät\nnäiden hallitusmiesten kauloille ja istuivat irvistellen.\"\n\nEikä tämä ruumiillisesti hento, mutta henkisesti väkevä nainen, jota\nRoomassa olon loppuaikoina alkoi painaa vuosien kuorma, kulkenut\nsuinkaan laahustaen, sillä häntä kannattivat korkeammat voimat.\nUseammin kuin yhden kerran hänen nähtiin säteilevän iloa ja uhkuvan\nvoimaa. Nikolaus Orsini kertoo seuraavan tapauksen, jonka hänelle\nkertoi eräs munkki Johannes Pornaciolainen.\n\nMainittu munkki kohtasi eräänä aamuna Birgitan aivan Kolosseumin\nlähellä hänen ollessaan matkalla Lateraanikirkkoon. Tällöin hän\nsäteili yliluonnollista valoa, eikä hän näyttänyt kävelevän maata\npitkin, vaan liitelevän.\n\nBirgitan päiväjärjestys oli seuraava.\n\nLepoa kahdeksan tuntia, klo 8-4. Tähän kuului kuitenkin rukoushetki\nkeskiyöllä, ja muulloinkin hän lyhensi säännöllisesti lepoaikaansa.\nSitten käytettiin neljä tuntia hartauteen, minkä jälkeen tuli kahden\ntunnin aamiaisaika, jolloin luettiin ääneen. Päivällä oli erilaisia\ntehtäviä. Hän kävi pyhillä paikoilla, opiskeli latinaa ja kirjoitteli\nnäkyjään äidinkielellään, jotka sitten rippi-isä käänsi latinaksi.\nToisinaan hän kirjoitti \"enkelin sanelun mukaan\". Sekä omain että\nKaarinan ja palvelijattaren vaatteiden paikkaamiseen meni myös aikaa.\nPaikkasipa hän toisinaan San Lorenzon kirkon lähellä oleskelevien\nkerjäläistenkin vaatteita. Paljon kävi hänen luonaan vieraita,\nvarsinkin ruotsalaisia pyhiinvaeltajia. Aika klo 4-6 käytettiin\nhartaudenharjoituksiin. Sitten tuli illallinen ja vapaata seurustelua.\n\nHänellä oli erikoisia rukouksia, joita hän lausui pukeutuessaan\nja ruvetessaan ruoalle tahi laskeutuessaan levolle. Kristus oli\nopettanut hänelle seuraavan iltarukouksen: \"Kun menet nukkumaan, niin\nsano: 'Siunattu ole Sinä, Jumala, joka olet valmistanut meille ajan\nruumiin ja sielun virkistystä ja lepoa varten. Rukoilen Sinua: Suo\nminun ruumiilleni lepo tänä yönä ja kätke minut vahingoittumattomana\nvihamiesten väkivallalta ja vilpiltä!\"\n\nPerjantai oli suuri ripin ja itsetutkistelemuksen päivä, Silloin\npalvelijattaren tuli polttaa hänen liian nopeaa kieltään ja valaa\nhänen käsivarsilleen palavaa vahaa. Ja kun niihin sitten nousi\nrakkoja ja palohaavoja, niin hän kynsillään repi ne auki. Ennen\nolivat hänen vartaloaan verhonneet kallisarvoiset turkikset.\nMennessään ulos hän heitti nyt hartioilleen kuluneen viitan ja kävi\npaikatussa hameessa. Näin hän pyrki seuraamaan tuskien ja kipujen\nmiestä elämän kaidalla tiellä ja painamaan alas sitä luontaista\nsukuylpeyttä ja hallitsijaverta, joka virtaili hänen suonissaan,\nja oppimaan kristillisen nöyryyden ja sävyisyyden jaloa ja\nvaikeastiopittavaa taitoa. \"Älä pidä omaa ajatustasi viisaampana kuin\nmuiden ihmisten ja jätä koko tahtosi Jumalalle ja ole valmis kaikkeen\nsiihen, mitä Jumala tahtoo.\"\n\nMutta tämä käytännöllisen uudestisyntymisen tie ei ollut entiselle\nUlfåsan valtijattarelie ja kuningatar Blankan hovirouvalle\nvähääkään helpompi kuin muillekaan kuolevaisille. Siinä kysyttiin\nvakavaa taistelua ja päättävää mieltä. Toisinaan perkele tuli\nkeskellä rippiä, kun hän tuttavallisesti seurusteli taivaallisen\nYlkänsä kanssa, kuiskaamaan hänen korvaansa: \"Sinä olet kasvanut\nylellisyydessä, miten sinä tahdot tehdä tahi ryhtyä sellaiseen,\njohon et ole tottunut? Kaikki eivät jaksa olla täydellisiä, tyydy\nolemaan yksi monista, miksi pyrit suurempiin päämääriin? Miksi ryhdyt\nsellaiseen, mitä et voi kestää joutuessasi kaikkien pilkkaamaksi, jos\nnöyrryt niin paljon?\"\n\nMelkein koko Roomassa-olonsa ajan Birgitta sai taistella suuria\ntaloudellisia vaikeuksia vastaan, vaikeuksia, joilla toisinaan oli\nsuorastaan uhkaava ja nöyryyttävä luonne. Hänellä itsellään oli\nsuurehko perhepiiri. Siihen kuului hänen ohellaan Katariina, maisteri\nPietari Skeningeläinen, joka hoiti hänen talouttaan, ja palvelijoita.\nEdelleen olivat hänen seuruettaan piispa Altons Jaenilainen ja hänen\nperhekappalaisensa Gudmar Fredrikinpoika.\n\nHänen läheisiään oli myös ritari Maunu Pietarinpoika Ekan suvusta.\n\"Tämä oli ensinnä naimisissa ja tuli sitten Roomaan p. Birgitan\nkanssa, viipyi siellä hänen elinaikanaan useita vuosia ja seurasi\nhäntä sitten myös pyhään maahan. Sen jälkeen hänet Jumalan\nilmoituksen mukaan vihittiin papiksi, kun hän oli niitä henkilöitä,\njoiden p. Birgitta vähän ennen kuolemaansa oli hengessä nähnyt\nseisovan Jumalan edessä.\"\n\nHuomattavia menoja tuotti hänelle myös se laaja vieraanvaraisuus,\njota hän osoitti pohjoismaalaisille, erittäinkin ruotsalaisille\npyhiinvaeltajille. Hänen kodissaan käyville roomalaisille tuttaville\nja kerjäläisille meni myös jonkin verran.\n\nTultuaan Roomaan hän eli aluksi Ruotsista tuomillaan varoilla, ja\nmuutoinkin olivat olosuhteet hänelle suotuisat. Hän sai asettua\nasumaan erääseen San Lorenzon kirkon läheisyydessä olevaan taloon.\nTämä talo kuului kardinaalikollegiolle, ja sitä hallitsi Klemens\nVI:n veli kardinaali Hugo de Beaufort, sittemmin paavi Gregorius XI.\nSilloin tällöin hän sai myös lähetyksiä Ruotsista.\n\nMutta pian hätä alkoi kolkuttaa ylhäisen miehen lesken ovelle.\nLähetykset kotimaasta kävivät harvinaisemmiksi tahi niitä ei saapunut\nlainkaan. Hänen oli silloin pakko turvautua toisiin keinoihin. Hän\nmöi kaikki tarpeettomat esineet ja lainasi tutuilta roomalaisilta\ntahi pyhiinvaeltajilta. Mutta ajan mittaan ei sekään auttanut. Ja\nkerran entisen ylimysnaisen ja hovirouvan täytyi asettua kerjäläisten\npariin San Lorenzon kirkon edustalle.\n\nToisinaan tuli apu aivan kuin ihme.\n\nErään kerran juoksi hänen luonaan saamamiehiä, eikä hänen auttanut\nmuu kuin määrätä päivä, jolloin hän maksaisi velkansa. Ja juuri\nsamana päivänä tuli lähetys Ruotsista.\n\nToisen kerran hän raskaan koettelemuksen ajan jälkeen sai kuolleen\nminiänsä rouva Gitzlan kallisarvoisen kultakruunun. Myymällä sen hän\nsai niin paljon, että tuli sillä toimeen kokonaista kaksi vuotta.\n\nKerran hän sai Daavidin tavoin syödä esillepanoleipiä, joita hänen ei\nolisi ollut lupa syödä. Muuan räätäli Pietari Ruotsista oli matkalla\npyhään maahan. Hän lainasi matkarahansa Birgitalle; ja palasi\ntakaisin Ruotsiin, missä sai omansa takaisin Birgitan omaisilta.\n\nKerran Birgitta joutui kokemaan, mitä merkitsee olla koditon. Hän\nsai määräyksen muuttaa kardinaalin talosta. Hän joutui tavattoman\nvaikeaan asemaan, sillä hän ei saanut mistään uutta asuntoa, vaikka\nmiten etsi. Kaksi päivää ennen kuun loppua hän jo aikoi muuttaa\ntavalliseen majataloon, kun ei muuta neuvoa ollut. Silloin Kristus\nlohdutti häntä näyssä ja kehoitti häntä olemaan turvallisella\nmielin, sillä hänen ei tarvitse muuttaa. Hän vain saa kokea, miltä\ntuntuu olla koditon, jotta voisi olla sitä ystävällisempi ja\nvieraanvaraisempi kodittomille ja pyhiinvaeltajille. Ja kardinaali\nperuuttikin muuttokäskyn.\n\nMutta tämä koettelemus muuttui hänelle suureksi siunaukseksi. Hänen\nhätänsä oli liikuttanut hänen roomalaisen ystävättärensä Franzesca\nPapuzerin (Papazurin) sydäntä, ja tämä lahjoitti hänelle uhkean\npuutarhan ympäröimän talonsa Piazza Farnesen varrella. Talo oli\nTiberin lähellä, sen edessä oli laidunmaata, ja sitä paitsi siihen\nkuului pari pienempää aluetta muualla kaupungissa. Tästä talosta\ntuli sitten ruotsalaisen vieraanvaraisuuden tyyssija ikuisessa\nkaupungissa, ja se on vieläkin olemassa nimellä Casa di Santa Brigida.\n\nTaloudelliset seikat eivät olleet ainoat, jotka tuottivat huolta\nBirgitalle. Raskaampana hänen sydäntään painoi huoli ihanasta\nja kukkeasta tyttärestä Kaarina rouvasta, jota Rooman nuoret\nkevytmieliset aatelismiehet ahdistelivat julkisesti kadulla. Naiset\nolivat monta kertaa todellisessa hädässä, ja ihmeellisiä tapauksia\nkerrotaan heidän pelastumisestaan.\n\nKerran Kaarinaa ahdisti nuori Orsini. Silloin Herra löi sokeudella\ntämän nuoren ylimyksen. Tuntiessaan Jumalan väkevän käden painon hän\nnöyrtyi, ja hänestä tuli sitten Birgitan suojelija.\n\nBirgitan suhdetta ruotsalaisiin pyhiinvaeltajiin kuvaa seuraava\ntapaus.\n\nRoomaan oli saapunut pyhiinvaellusmatkalle Birgitan lanko marski\nKustaa Tuunenpoika Sture. Birgitan läheisyydessä hänet valtasi\nvoimakas iankaikkisen elämän kaipuu. Hän kulki katumuksentekijänä\npaljain päin Rooman pyhissä paikoissa ja rukoili Jumalaa, ettei hänen\nenää tarvitsisi lähteä kotimaahan, \"jottei mahdollisesti lankeaisi\ntakaisin entisiin synteihinsä\". Mutta lähtöpäivä läheni, ja hänen\noli pakko lähteä paluumatkalle kaukaiseen pohjolaan virkansa vuoksi.\nMutta kun hän oli tullut Montefiasconeen, toteutui hänen toivonsa.\nHänen pyhiinvaellusmatkansa päättyi, ja hän sai siirtyä parempaan\nelämään ja ihanampaan isänmaahan.\n\nKotimaan kanssa Birgitta oli vilkkaassa vuorovaikutuksessa,\nerittäinkin ensi aikoina. Hän lähetti sanomia ja kirjeitä ja\nsai tiedonantoja sieltä. Hänen mieltään kiinnostivat omaisia ja\nsukulaisia koskevat asiat, samoin kuin valtakunnan hallitus ja\nkohtalot.\n\nHänen nuorin tyttärensä Ingeborg, jonka hän oli jättänyt Risebergan\nluostariin, kuoli. Hän koetti kantaa surunsa miehuullisesti iloiten\nsiitä, \"että Kristus oli ottanut: pois hänen pikku lemmikkinsä\nennenkuin maailma oli ehtinyt kiehtoa häntä\". Mutta rukouskammiosta\nkuului kuitenkin itkua ja nyyhkytyksiä.\n\nToisen tyttären Cecilian oli Karl ottanut pois Skeningen luostarista.\nTämä sanoma haavoitti syvästi äidin sydäntä, mutta hän mukautui\nkuitenkin ajatellessaan, että on parempi olla poissa luostarista, jos\nvain ruumis on vangittu sinne, mutta mieli asuu sen ulkopuolella.\n\nPojalleen Birgerille, Neriken laamannille, hän lähetti seuraavan\nihanan rukouksen, jota tämän tuli lukea päivittäin.\n\n\"Oi Herra, kaikkivaltias Jumala, armollinen Isä, minä rukoilen\nSinua rakastetun Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta: ole minulle\narmollinen ja laupias! Opeta minua joka hetki, että syvällä\nvakavuudella ja ahkeruudella tänä päivänä voisin ajatella Sinun\nkatkeraa kärsimistäsi ja kuolemaasi, jonka Sinun Poikasi Jeesus\nKristus on kärsinyt ja kuollut minun, syntisraukan tähden. Varjele\nminua pahasta ja äkillisestä kuolemasta, perkeleen petoksesta ja\nvoimasta, vallasta ja hirmuhallituksesta ja kaikesta pahasta ruumiin\nja sielun puolesta. Anna minulle myöskin, Herra Jumala, niin pitkä\nelinaika, että saisin Hänen pyhän ruumiinsa viimeiseksi ruoakseni\nja Hänen pyhän verensä viimeiseksi juomakseni. Oi Herra Jumala, suo\nminulle terveyttä ja voimia, hyvää onnea ja menestystä, ja varusta\nminut kaikella hyvällä, jos niin on Sinun jumalallinen tahtosi. Suo\ntämä minulle armollisesti Kristuksen Jeesuksen tähden! Amen.\"\n\nRuotsin sekavien valtiollisten olojen kehitystä Birgitta seurasi\nsuurella mielenkiinnolla ja koetti omalla tavallaan johtaa\nsitä oikeaan suuntaan. Siellä vaikuttivat kuitenkin sellaiset\nvoimat, ettei edes Birgitan rautainen tarmo, peloton rohkeus ja\nisänmaallisesti ajatteleva mieli voinut muuttaa niiden suuntaa.\n\nRuotsi oli Maunu Eerikinpojan hallituksen loppuaikoina kuninkaan\nvallan vähentyessä ja aateliston vallan suunnattomasti kasvaessa sekä\nsisäisten että ulkonaisten onnettomuuksien vaikutuksesta joutunut\nheikkouden ja jonkinlaisen hajaannuksen tilaan.\n\nVaikeuksia tuotti varsinkin valtakunnan kurja taloudellinen\nasema. Holsteinilaisille, joille Tanskan kuningas oli pantannut\nEtelä-Ruotsin maakunnat, oli maksettava lunnaiksi silloisissa oloissa\nhuikea summa, joka vastasi n. 150 miljoonaa Suomen markkaa. Sen\nhankkimiseksi kuninkaan oli pakko pantata suuri osa kruunun tiloista,\njoiden tulot olisi tullut käyttää valtakunnan hallitukseen. Tämän\njohdosta kuningas joutui niin suureen rahapulaan, että hänen oli\npakko pantata molemmat kruununsa ulkomaille. Ja kun huomattavimmat\nylimykset olivat menneet takuuseen mainitusta summasta, niin kuningas\ntuli riippuvaiseksi heistä, ja kuninkaalta puuttui voimakeinoja pitää\nkurissa yhä mahtavammiksi paisuvia ylimyksiä.\n\nKun Tanska sitten Valdemar Atterdagin aikana voimistui, niin se\nanasti takaisin edellämainitut maakunnat. Mutta Tanskan kuningas\nei tyytynyt vielä tähänkään. Syödessä ruokahalu kasvaa, sanotaan.\nJa niinpä tämä kuningas, \"susi\", kuten Birgitta nimitti häntä\nkuvaavasti, päästyään paistin makuun päätti leikata Ruotsin\nvaltakunnan ruumiista vielä yhden herkullisen kappaleen: hän valtasi\nGotlannin saaren, joka Maunu Ladonlukon ajoista oli tunnustanut\nRuotsin kuninkaan hallitsijakseen, ja ryösti perin pohjin mahtavan\nhansakaupungin Visbyn, \"Itämeren helmen\". Tämä kaupunki oli\ntavattoman rikas. Vanhassa laulussa sanottiin, että sen asukkaat\npunnitsivat kultaa leiviskävaa'alla ja pelasivat jalokivistä; siat\nsöivät siellä hopeakaukaloista. Kuvaavaa ajan tavoille ja kaupungin\nrikkauksille oli, että kuningas Valdemar käski Visbyn asukkaita\ntuomaan kolme suurinta oluttynnyriä torille ja täyttämään ne kullalla\nja hopealla. Nämä aarteet hän sitten vei ryöstösaaliina omiin\nlaivoihinsa.\n\nBirgitta oli varoittanut vakavasti Maunu Eerikinpoikaa Valdemar\nAtterdagin ystävyydestä. Ilmestyksessä sanotaan Maunu kuninkaalle\nnäin:\n\n\"Mitä susi tekee muuta kuin ahmii, repii ja nielee. Sentähden\nminä sanon, että jos hän tahtoo saavuttaa minun ystävyyteni, niin\nolkoon hän varuillaan ja erottautukoon hänen ystävyydestään ja\nseurustelustaan älköönkä suoko hänelle pienintäkään jalanalaa maata,\njota hän pyytää häneltä. Ja älköön hän auttako häntä lahjoillaan\ntahi miehillään, sillä hänellä on lampaan villa, mutta hänen\njanonsa on sammumaton, ja petoksen myrkky on hänen sydämessään.\nMutta jos kuningas kuuntelee hänen neuvojaan ja tahtoo omistaa\nhänen ystävyytensä ja lyöttäytyy yksiin hänen kanssaan ja luottaa\nhäneen täydellisesti, niin minä hylkään hänet ja hän joutuu\nminun epäsuosiooni ja tulee puheenparreksi monen pilkkakirveen\nsuussa, jotka sanovat: 'Kas, kuningas muistuttaa enemmän aasia\nkuin kruunattua päämiestä.' Ja katsokoon samalla, ettei menetä\nvaltakuntaansa surullisesti.\"\n\nYhtä ankarasti Herra tuomitsee kuningatar Blankan aikomuksen solmia\nsukulaisuussuhteita Tanskan kuningashuoneen kanssa.\n\n\"Tämä kuningatar, joka ennen oli minulle rakas, on nyt tehnyt\ntäysikäännöksen ja suunnittelee vastoin minun tahtoani suden\nsiemenestä avioliiton hedelmää oman hedelmänsä kanssa. Sentähden hän\ntietäköön varmasti, ettei hän saa iloita hedelmästä ja ettei hänen\nhedelmänsä juurru syvään eivätkä asukkaat saa iloita perillisestä,\nkoska kuninkaalla ei ole oikeutta valtakuntaan, kun nuorempi on\nkorvannut vanhemman.\"\n\nViimeksimainituilla sanoilla Birgitta viittaa siihen epäviisaaseen\nvaltiotekoon, että kuninkaan nuorempi poika Haakon asetettiin\nNorjan kuninkaaksi, jolloin Norja itsenäistyi ja yhteys molempien\nvaltakuntain välillä särkyi. Birgitan mielestä olisi Norjan\nkuninkaaksi tullut valita kuninkaan vanhempi poika Eerik, jolloin\nvaltakuntain välinen yhteys olisi säilynyt.\n\nTilanne muodostui vihdoin kuninkaalle niin vaikeaksi, että hänen\noli pakko paeta valtakunnasta ja mennä poikansa Haakonin luo\nNorjaan. Siellä hän eli loppuikänsä kansan rakastamana ja kuoli\nlähes 60-vuotiaana merihädässä. Hän oli purjehtimassa merellä, kun\nmyrsky äkkiä yllätti hänet ja laiva oli hukkumaisillaan kareihin.\nKuningas hyppäsi mereen ja ui rantaan, mutta kuoli saamaansa\nkouristuskohtaukseen.\n\nNäin päättyi Maunu kuninkaan tarina, ja samalla se oli viimeinen\nnäytös mahtavan Folkunga-suvun suuressa murhenäytelmässä. Tämä\nsuku, lähinnä juuri Maunu Eerikinpoika, jonka hallitus alkoi niin\nsuotuisissa olosuhteissa, olisi voinut laskea lujan pohjan Ruotsin\nsuuruudelle. Mutta suvun hallitseva haara sortui sukupuuttoon\nkeskinäisten riitojen, eripuraisuuden ja kateuden tähden, ja\nvaltakunta jäi sisälliseen ja ulkonaiseen heikkoudentilaan. Maunulta\npuuttui sitä siveellistä vakavuutta, ryhtiä ja luonteenlujuutta, jota\nankara aika vaati, ja siksi hänen elämäntyönsä luhistui.\n\nRuotsin ylimykset tarjosivat kuningaskruunua saksalaiselle\nruhtinaalle Albrekt Mecklenburgilaiselle. Hän oli aikansa\nviekkaimpia, tunnottomimpia ja häikäilemättömimpiä ruhtinaita.\nBirgitta oli vakavasti varoittanut kuningasta tästä ovelasta\nsaksalaisesta, jota hän nimitti ketuksi.\n\n\"Kuningas etsii ja toivoo ketun apua ja ystävyyttä. Mutta mikäpä\nketun tapana on muu kuin teeskentelevästi olla olevinaan kuollut,\njotta se voisi pyydystää yksinkertaisia lintuja. Ja jos se pääsee\nhanhelaan, niin se ei tyydy vain yhden hanhen syömiseen, vaan se\ntappaa kaikki. Samoin tämäkin. Jos hän saa osan maasta, niin hän ei\ntyydy ennenkuin saa enemmän. Ja silloin hän kylvää epäsopua, sillä\nmaan syntyperäiset miehet eivät viihdy yhdessä ulkomaalaisten kanssa.\nSentähden varottakoon hänen seuraansa niinkuin myrkkyä suihkuttavan\nkäärmeen, sillä jos hänellä on menestystä, niin hän saattaa maan\nperikatoon ja kynii yksinkertaiset hanhet. Sentähden tuleekin\nkuninkaan ja valtakunnan neuvonantajain tehdä voitavansa, että ne\nrahat, jotka on annettu hänelle huomenlahjaksi, maksetaan hänelle,\nsillä, kuten sananlasku sanoo: parempi on olla varhain varuillaan\nkuin myöhään katua.\"\n\nMutta kävi kuten Birgitta oli ennustanut. \"Jo he ovat kyykäärmeen\nnaaraasta koroittaneet itselleen pään, joka voi kyniä sulat, mutta ei\nvoi tuoda tervehtymistä. Mutta tämä ei ole koituva heille suureksi\niloksi eikä lisäävä oikeutta, sillä tämä jälkeläinen on minulle\nvastenmielinen, ja hänen iloista alkuaan on synkentävä surullinen\nloppu.\"\n\nRuotsalaiset valitsivat kuninkaakseen Albrektin, mutta kun tämä Bo\nJoninpoika Gripin kuoleman jälkeen koetti anastaa hänen tiluksensa,\nniin ylimykset karkoittivat hänetkin.\n\nAlbrekt Mecklenburgilaisen nousemiseen Ruotsin valtaistuimelle loppui\nBirgitan valtiollinen vaikutusvalta Ruotsissa, ja hän omistautui\nkokonaan omille uskonnollisille aatteilleen, lähinnä suunnittelemansa\nuuden luostarikunnan perustamiselle.\n\nTarkasteltuamme näin Birgitan yksityiselämää Roomassa ja hänen\nsuhteitaan kotimaahan, siirrymme katselemaan lähemmin hänen\nRooman-kautensa kirkkopoliittista puolta.\n\nSanoimme edellä, että Birgitan oleskelemisella Roomassa oli\nkahdenlainen tarkoitus: saada vahvistus omalle luostarisäännölleen\nja koettaa taivuttaa paavi muuttamaan Avignonista takaisin Roomaan.\nEdellinen oli epäilemättä hänen päätarkoituksensa, mutta Italian\nsilloisten olojen vaikutuksesta astui jälkimmäinen myöhemmin enemmän\netualalle. Käytännössä nämä molemmat kysymykset kytkeytyivät\ntoisiinsa sangen läheisesti ja toteutuivat melkein samanaikaisesti.\nTämä taasen johtui siitä asenteesta, minkä hän oli omaksunut kirkkoon\nja paavinvaltaan nähden.\n\nBirgitan toiminta tähtäsi pohjimmaltaan voimakkaan\nuskonnollissiveellisen uudistuksen syntymiseen niin hyvin kirkon\npiirissä kuin silloisessa maailmassa yleensä. Samalla hän näki, että\ntämän uudistuksen pahimpia esteitä oli paavinvallan rappeutuneisuus\nja papiston ja munkiston maallismielisyys ja siveellinen turmelus.\nMutta siitä huolimatta hänellä oli korkea käsitys paavin vallasta,\nja hänestä oli syvästi nöyryyttävää, että paavi, kristikunnan\nhengellinen päämies, eli maanpakolaisena Ranskassa. Ja niinpä hän\npäättikin olla menemättä sinne paavin luo ja asettui sitkeästi\nja uskollisesti odottamaan paavin palaamista takaisin ikuiseen\nkaupunkiin. Tätä hänen päätöstään ei mikään saanut järkkymään. Ja kun\npaavit vitkastelivat ja kieltäytyivät tulemasta, niin hän lähetti\nheille Avignoniin salamoivia parannuskehoituksia ja tuomionuhkauksia.\n\nKun paavi Klemens VI kuoli 1352, niin hän huudahti: \"Siunattu olkoon\ntämä päivä, mutta ei tämä paavi!\" Sillä sen sijaan, että tämä\nturmeltunut kirkon pää olisi huutanut: \"Tulkaa ja te löydätte levon\nsieluillenne!\" hän huusi: \"Tulkaa ja katsokaa minua, joka loistossa\nja prameudessa olen suurempi kuin Salomo! Tulkaa minun palatsiini ja\ntyhjentäkää kukkaronne, jotta saisitte sielujenne kadotuksen!\" Ja\nsiksipä Jumala onkin tuomitseva hänet Pietarin lampaiden turmelijana.\n\nKlemens VI:ta seurasi Innocentius VI, paavi, joka oli \"parempaa\nmalmia\". Tätä taasen seurasi Urbanus V. Viimeksimainittua Birgitta\nvertasi hienoon kultaan, joka on hyvää kalliisiin esineisiin, mutta\nhäntä vaivasivat maalliset huolet.\n\nBirgittaa käskettiin kirjoittamaan hänelle: \"Sano hänelle sentähden\nminun nimessäni: 'Sinun aikasi on lyhyt. Nouse sentähden ja katso,\nmiten sielut, jotka olen uskonut sinulle, voivat pelastua.'\" Samalla\nhäntä kehoitetaan vahvistamaan Birgitan luostarisääntö. \"Vahvista\nsinä sentähden ihmisten edessä se, mikä on pyhitetty minun taivaan\nvaltakuntani sotajoukkojen edessä!\" Mutta samalla sanotaan Birgitalle\nitselleen: \"Mutta sinä, minun morsiameni, jolle olen antanut armoni,\nellet saa paavin käskykirjettä ja sinettiä, niin riittäköön sinulle\nminun siunaukseni. Ja minä täytän ja vahvistan sanani, ja kaikki\npyhät ovat minun todistajani.\"\n\nTämän paavin aikana toteutuivat kuitenkin hänen molemmat suuret\ntoiveensa: hän sai nähdä paavin palaavan takaisin Roomaan ja samalla\nhän sai myös vahvistuksen omalle luostarikunnalleen.\n\nPaavit olivat saaneet eri tahoilta kehoituksen palata takaisin\nRoomaan, ja 1367 Urbanus palasi suurella loistolla ja komeudella.\nItalian etevimmät kaupungit olivat lähettäneet kaleereja noutamaan\npaavia ja hänen seuruettaan.\n\nPaavi nousi maihin Cornetossa, mistä hän lähti Viterbohon, joka on\nRooman pohjoispuolella vähän etelään Bolsena järvestä. Sinne oli\nhäntä varten asetettu kuntoon erikoinen linna asunnoksi. Lokakuun\n16. p:nä hän lähti Roomaan suunnattomien kansanjoukkojen saattamana.\nHänen edellään kulki erään ruhtinaan komentama 1,000-miehinen\nratsujoukko, ja Savoijin ruhtinas Amadeus VI talutti hänen hevostaan.\nJuhlasaatossa seurasi sitten 2,000 kaikkiin arvoluokkiin kuuluvaa\nhengellistä. Saman kuun 30. p:nä paavi sitten luki ensimmäisen kerran\nmessun Pietarin kirkon pääalttarilta.\n\nNyt huomasi Birgitta vihdoinkin koittaneen ajan, jolloin toteutuisi\nhänen elämänsä suurin unelma ja hänellä olisi mahdollisuus saada\nvahvistus luostarisäännölleen. Ja tässä mielessä hän ryhtyi\ntarmokkaaseen toimintaan. Miten pian hän pääsi paavin puheille,\nei ole varmasti todistettavissa. Mutta sen sijaan hän ryhtyi\nvalmistaviin toimenpiteisiin.\n\nHän kirjoitti keisari Kaarle IV:lle. Ja kun tämä kesällä 1368 tuli\nItaliaan, niin Birgitta anoi hänen apuaan. Syksyllä samana vuonna\npaavi tuli toisen kerran juhlakulkueessa Roomaan. Tällöin itse\nkeisari otti hänet vastaan kaupungin portilla ja talutti suitsista\nhänen hevostaan Pietarin kirkon portaille asti.\n\nAntaakseen sanoilleen pontta ja todistaakseen näkyväisellä tavalla\nylhäisen syntyperänsä Birgitta kutsui Roomaan molemmat poikansa\nKaarlen ja Birgerin, jotta he olisivat hänen seurassaan, kun hän\npääsi paavin puheille. Tätä kohtausta kuvailee Margareeta Klauntytär,\nVadstenan luostarin abbedissa mainitun luostarin pöytäkirjassa\nseuraavasti.\n\n\"Kun pyhä Birgitta oli oleskellut Roomassa muutamia vuosia, käski\nmeidän Herramme häntä antamaan poikainsa tulla paavin eteen\nritariasussaan, todistukseksi hänestä, kuka hän oli, ja jotta niillä\nasioilla, jotka Jumala oli jättänyt hänen hoidettavakseen, olisi sitä\nparempi menestys. Silloin saapuivat Roomaan molemmat, Kaarle herra\nja Birger herra. Jonkin aikaa sen jälkeen, kun he olivat tulleet\nsinne, p. Birgitta otti heidät molemmat mukaansa ja meni paavin\npuheille. Silloin oli Birger herralla yllään silkkipuku, joka ulottui\njalkoihin asti, ja vyö, jota hän tavallisesti kantoi, ja hän oli\njoka suhteessa puettu mitä säädyllisimmällä tavalla. Mutta Kaarle\nherra oli pukeutunut ritariasuun tavalla, jota noudattavat ne, jotka\nrakastavat maailmaa: siihen kuului hopeavyö, kulkusvyö, ritariketju\nja kaulanauha, niinkuin silloin tapa oli. Ja yllään hänellä oli\nkärpännahkainen takki, ja nahat oli kokonaan täytetty sekä ylhäällä\nettä alhaalla, ja kun hän liikkui näytti siltä kuin kaikki eläimet\nolisivat olleet eläviä ja ikäänkuin toiset olisivat juosseet ylös,\ntoiset alas; ja jokaisella eläimellä oli kultainen kello kaulassa ja\nkultarengas suussa. Kun paavi oli nähnyt heidät molemmat, niin hän\nsanoi Birger herralle: 'Sinä olet äidin poika'; mutta Kaarle herralle\nhän sanoi: 'Sinä olet maailman poika.' Silloin p. Birgitta lankesi\npolvilleen paavin eteen ja pyysi nöyrästi synninpäästöä pojilleen.\nSilloin paavi tunnusteli Kaarle herran vyötä ja muuta, mitä hänellä\noli yllään, ja sanoi: 'Tällaisen painon kantamisessa olkoon hänelle\nkylliksi katumusta synneistä.' Silloin p. Birgitta sanoi: 'Oi pyhä\nIsä, päästä Sinä hänet synneistä, niin minä päästän hänet vyöstä'.\"\n\nMutta kaikki hänen yrityksensä olivat turhia. Keväällä 1370 paavi\nlähti Viterbohon ja Montefiasconeen. Ja pian alkoi kierrellä huhuja,\nettä hän ei enää palaakaan Roomaan. Birgitta kävi levottomaksi. Hän\nmeni paavin luo Montefiasconeen ja jätti tälle ranskalaissyntyiselle\npaaville uhkaavaan sävyyn laaditun ennustuksen, jossa hänelle\nvakuutetaan pikaista kuolemaa, jos hän menee takaisin Ranskaan.\n\n\"Jos hän menee takaisin syntymämaahansa, niin hän piakkoin saa iskun,\nniin että hänen hampaansa lyövät loukkua, hänen näkönsä himmenee,\nja kaikki hänen jäsenensä vapisevat.\" Urbanus oli kuitenkin kuuro\nkaikille varoituksille ranskalaisten kardinaalien painostuksen\nvuoksi, sillä hän pelkäsi suurta hajaannusta kirkossa, mikä sitten\ntapahtuikin seuraavan paavin Gregorius XI:n aikana.\n\nTyhjin käsin hänen ei kuitenkaan tarvinnut palata tällä kertaa.\nVaikka paavi ei hyväksynytkään hänen luostarisääntöään, sai hän\nkuitenkin vahvistuksen munkkikunnalleen. Voitto oli siis saavutettu.\nElokuun 5. p:nä 1370 vahvistettiin Augustiinuksen luostarisäännön\nalainen p. Birgitan munkkikunta. Syyskuussa paavi muutti Avignoniin,\nja ennen vuoden loppua hän kuoli. Kun Birgitta ennustuksensa\nkautta oli ilmoittanut edeltä päin hänen kuolemansa, oli se omiaan\nhuomattavasti lisäämään hänen arvonantoaan profeettana.\n\nPaaviksi tuli Gregorius XI (1370-1378), entinen kardinaali de\nBeaufort, jota Birgitta oli pyytänyt tulkikseen Montefiasconessa,\nvaikka tämä ei uskaltanutkaan siksi ruveta, joten tulkin tehtävät\nsiellä jäivät Nolan kreiville. Tämä paavi oli hurskas ja tavoiltaan\npuhdas mies, joka kuunteli Birgitan neuvoja ja kehoituksia. Hänen\npuoleensa Birgitta kääntyi lähettämällä Orsinien välityksellä kaksi\nkirjelmää, joissa hän ystävällisessä, mutta samalla vakavassa ja\nvelvoittavassa äänilajissa kehoitti paavia palaamaan Roomaan ja\nryhtymään kirkon uudistamiseen.\n\nHuomauttaen niistä hyvistä töistä ja siitä armosta, joka on tullut\nhänen osakseen, Herra kysyy häneltä: \"Kuinka sinä palkitset nyt niin\nsuuret hyvät teot? Ja miten sinä sallit hovissasi vallitsevan mitä\nsuurimman mielivallan ja kohtuuttoman ahneuden ja minua inhoittavan\nylellisyyden ja samoin kauhean ja pohjattoman simonian?\"\n\nEllei paavi korjaa näitä epäkohtia ja palaa takaisin Roomaan,\nniin Jumala uhkaa tuomita hänet hengellisellä tuomiolla \"niinkuin\ntuomitaan esipappi ja maallisesti rangaistaan viraltapanolla, jolloin\nhänellä riisutaan pyhät papilliset vaatteet häpäisyin ja kirouksin ja\njolloin hänet verhotaan häväistyksen ja kunniattomuuden verhoon.\" Ja\nsitten seuraa kehoitus: \"Astu sentähden miehekkäästi oikeuden tielle,\nja sinä olet tuleva onnelliseksi. Älä halveksi sitä, joka rakastaa\nsinua; sillä jos sinä tottelet, niin minä olen tekevä laupeuden\nsinulle ja siunaan sinua. Ja minä puetan ja koristan sinut oikean\nesipapin kalliilla pappisvaatteilla ja verhoan sinut itselläni,\njotta sinä olisit minussa ja minä sinussa, ja sinä olet nauttiva\niankaikkista kunniaa.\"\n\n_Birgitan roomalaiset tuttavuudet._\n\nBirgitalla oli Roomassa monenlaisia tuttavuuksia.\n\nLähinnä hänen sydäntään olivat tietenkin pohjoismaiset\npyhiinvaeltajat, ja näistä varsinkin ruotsalaisten ylimyspiirien\njäsenet. Mutta hänen kodissaan kävi muunkinlaista kansaa: ikuisen\nkaupungin kerjäläiset kuuluivat hänen läheisiinsä. Entinen\nruotsalainen vallasnainen, joka oli vihkinyt elämänsä halvan ja\nylenkatsotun Jeesuksen Nasaretilaisen seuraamiseen paikkasi heidän\nryysyisiä vaatteitaan ja osoitti heille vieraanvaraisuutta. Mutta\nBirgitan varsinaisen seurapiirin muodostivat kuitenkin eräät Rooman\nylhäisöpiirien jäsenet, joihin hän oli kiintynyt läheisen tuttavuuden\nsiteillä. Tällaisia tuttavuuksia oli ennen kaikkea Orsini-suku.\n\nSekä tämän suvun roomalaisen haaran pää Latino Orsini että\nneapelilaisen haaran pää Nolan kreivi Nikolaus Orsini kuuluivat hänen\nystäviinsä ja suojelijoihinsa. Hän toimi tämän suvun sielunhoitajana\neikä pelännyt lausua suoria sanoja sen väkivaltaisesta luonteesta\nsilloisina levottomina aikoina.\n\nFranzesca Papazuri, joka oli lahjoittanut hänelle talon, ja eräät\nmuut Rooman ylhäisönaiset olivat syvän rakkauden ja ihailun siteillä\nkiintyneet jalosukuiseen ruotsalaiseen sisareensa, jota Roomassa\nnimitettiin Neriken prinsessaksi, ja hänen kauniiseen tyttäreensä\n\"donna Catherinaan\". Toisinaan Birgitta meni heidän pitoihinsa ja\nperhejuhliinsa, joissa pöydät notkuivat herkkujen painosta. Nämä\nvierailut eivät olleet kuitenkaan mitään erikoisen miellyttäviä\ntilaisuuksia Birgitalle niiden maallismielisen hengen vuoksi, jolla\nBirgitan hengellisissä sieraimissa oli mädänneen kalan haju.\n\nHänen vaikutusvaltaisimpiin tuttavuuksiinsa kuului myös ritari Gomez\nAlbornoz, jota hän eräässä kirjeessään nimittää rakkaaksi pojakseen.\nHän oli sen Aegidius Albornoz nimisen kardinaalin ja sotaherran\nsukulainen, joka palautti kirkkovaltion takaisin paavinistuimelle.\nKun Albornoz pyysi Birgittaa lähettämään hänelle hurskaan rukouksen,\nniin hän vastasi, ettei ole olemassa parempaa rukousta kuin Isä\nmeidän, mutta täytti kuitenkin hänen pyyntönsä.\n\nBirgitan roomalaisiin tuttavuuksiin voimme lukea myös paavin ja\nkeisarin, joiden kanssa hän oli kirjeenvaihdossa ja seurusteli\nhenkilökohtaisesti heidän ollessaan Roomassa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSiirrymme nyt ajassa jonkin verran taaksepäin katselemaan\nkauhunnäytelmää, joka ei järisyttänyt hävityksellään ainoastaan\nsilloista Ruotsia, vaan koko silloista Eurooppaa, vieläpä\nlaajempiakin alueita: n.s. _mustaa surmaa_ eli _hirmukuolemaa_.\nSamalla luomme silmäyksen siihen uskonnollis-siveelliseen taustaan,\njoka Ruotsissa oli tämän kamalan vitsauksen takana.\n\n_Musta surma._\n\nNiin hyvin Birgitan henkinen rakenne ja mielensuunta kuin hänen\nkutsumuksensa viitoittivat hänen tulevan toimintansa suuntaviivat:\nhänestä oli tuleva elävän Jumalan puhetorvi keskellä syntistä\nsukukuntaa, jolle hänen mahtava ja henkivoimainen parannussaarnansa\ntuli kuulumaan milloin hellästi kutsuvana uhkuen Jumalan iankaikkista\nisänrakkautta, milloin jylisten Jumalan vanhurskasta vihaa ja tulevan\ntuomion uhkaa.\n\nHänen kutsumusnäyssä saamansa sanoma on tämän profeetallisen\njulistuksen korkea ja mahtava lähtökohta. Siinä, kuten edellä olemme\nnähneet, Herra sanoo uhkaavasti, että ihmiset Ruotsin valtakunnassa\nyleensä, mutta varsinkin hovimiehet ja ritarit, ovat tehneet syntiä\nJumalaa vastaan niinkuin perkele.\n\nHe ovat ylpeitä uljaista ruumiistaan; he ahnehtivat luvattomia\nrikkauksia; ja he ovat siinä määrin vaipuneet inhoittaviin himoihin,\nettä he mieluummin tappaisivat Kristuksen, jos olisi mahdollista,\nkuin luopuisivat himoistaan ja kärsisivät niitä seuraavan Jumalan\ntuomion.\n\nSentähden Herra sanookin, että heidän ruumiinsa tapetaan miekalla,\nkeihäällä ja kirveellä; muukalaiset ryöstävät heidän omaisuutensa;\nja himojensa vuoksi heidät heitetään helvettiin perkeleitten käsiin,\njotka tappavat heidät iankaikkisella kuolemalla.\n\nKansalla ja varsinkin ylemmillä säädyillä olisi ollut sopiva aika\ntehdä parannus ja etsiä autuutensa Jumalaa. Niin ei kuitenkaan\nkäynyt. Ruotsin ylimystö työnsi halveksien luotaan sille lähetetyn\narmokutsun ja tuomionuhkan, kuten näemme vakuuttavalla tavalla\nMaunu kuninkaan hallituksen loppuaikojen ja varsinkin Albrekt\nMecklenburgilaisen ajan tapahtumista.\n\nRuotsin rikkain ja mahtavin mies oli näihin aikoihin Bo Joninpoika\nGrip, joka oli herrana 2/3:ssa Ruotsia ja koko Suomessa. Hänellä\noli linnoja ja läänityksiä kaikkialla valtakunnassa. Mutta hän ei\ntyytynyt mihinkään. Hänen ahneutensa oli pohjaton. Kuvaavana seikkana\nvoidaan mainita kertomus hänen ensimmäisen puolisonsa kuolemasta.\n\nHänen puolisonsa kuoli raskaudentilassa. Silloin Bo Joninpoika\navautti hänen vatsansa, jossa oli jo elämänpuolella oleva lapsi. Se\neli jonkin hetken ja kuoli sitten. Mutta tätä lyhyttä elonkipinää\nBo Joninpoika käytti hyväkseen hankkiakseen muodollisen oikeuden\nkuolleen äidin perintöön.\n\nJa hän oli yhtä julma kuin ahne ja saaliinhimoinen. Hän pieksi\ntalonpoikia linnojensa torneissa ja kerran hän tappoi erään ritarin\nRitariholman kirkossa Tukholmassa.\n\nEräs toinen ritari murhasi erään piispan keskellä maantietä.\n\"Haaskalinnut laskeutuivat vuorten kukkuloille\" sanotaan Vadstenan\nluostarin päiväkirjassa tästä ajasta, ja laki oli \"keihäänvarren\npäässä\".\n\nKun Birgitta näki, mihin suuntaan kehitys oli kulkemassa, niin hänen\njulistuksensa sai yhä terävämmän sävyn. Hänen sanoissaan leimuaa\ntuomion uhka, ja niiden taakse kätkeytyy mustan surman luinen käsi\nja kuopille painuneet silmät, kun hän korkean Lähettäjänsä nimessä\nsinkauttaa maansa mahtimiehille: \"Katso, minä tahdon nousta enkä minä\nsääli nuorta enkä vanhaa, rikasta enkä köyhää, vanhurskasta enkä\njumalatonta, vaan menen eteenpäin aurallani ja käännän kumoon ruohot\nja puut, niin että missä nyt on tuhat, siellä tuskin on oleva sataa\njäljellä, ja huoneet jäävät ilman asukkaita.\"\n\nSuomalainen historioitsija _Einar W. Juwelius_ kuvailee seuraavalla\ntavalla tätä vitsausta, jolla ei ole vertoja ihmiskunnan aikakirjojen\nlehdillä.\n\n\"Se alkoi 'kaukaisesta idästä', Kiinan valtakunnan vilisevien\nmiljoonien keskuudessa, ja levisi sieltä länteen ottaen saaliikseen\nlukemattomia uhreja. Ei milloinkaan sitä ennen eikä sen jälkeen ole\nihmiskuntaa koetellut niin kauhistuttava hävitys. Sen edellä kulki\nmaanjäristyksiä ja meteoreja, hirveitä tulvia, vaihdellen polttavan\nkuumuuden ja heinäsirkkaparvien kanssa, jotka pimensivät päivänvalon\nja söivät suuhunsa maan kaiken vihreyden. Oli turhaa koettaa päästä\nnoista iljettävistä eläimistä. Vain rakeet ja sade voivat hävittää\nne, mutta silloin jäivät niiden mätänevät ruumiit maahan ja ilmaa\nmyrkyttämään. Kronikat puhuvat vielä myöskin 'paksusta, pistävästä\nkatkusta', jota nousi monin paikoin maasta ja joka verhosi kaiken\nikäänkuin tiheään kuolinviittaan sekä levitti kuoleman kalpeutta\nihmisten kasvoille ja raukeutta heidän jäseniinsä. On laskettu,\nettä rutto Euroopassa vei saaliinaan 25 miljoonaa ihmishenkeä eli\nnoin neljänneksen koko väkiluvusta. Erikoisen ankarasti näyttää se\nhävittäneen pohjoismaita.\"\n\nRutto ilmeni ankarana kuumeena, jota seurasivat nopeasti lisääntyvät\ntuskat. Ihoon ilmaantui sinertäviä ja mustia täpliä ja juovia.\nSinne tänne ruumiiseen tuli paiseita. Rinnassa tuntui tuskallisia\npistoksia, ja hengitys kävi pahalta haisevaksi. Kieli oli\nmustanpuhuva ja ikäänkuin palanut. Nenästä ja suusta tulvahti ankaria\nverensyöksyjä. Kuolema seurasi tavallisesti kahden kolmen päivän\nkuluttua, mutta toisinaan kaatui aivan tervekin henkilö kuolleena\nmaahan.\n\nKolkko ja kaamea oli tällaisen ruttoon sairastuneen tila.\n\n\"Yksinäisenä ja hylättynä makaa sairas vuoteessaan. Ei kukaan\nsukulainen uskalla lähestyä häntä, tuskin lääkäri astua hänen\nhuoneeseensa. Yksin pappikin antaa väristen hänelle pyhän\nsakramentin. Sydäntäsärkevästi huutaa lapsi vanhempiaan, vaimo\nmiestään, mies vaimoaan. Mutta turhaan!\"\n\nKeväällä 1350 tämä kamala vitsaus tuli Ruotsiin. Hävityksen kauhistus\nseurasi sen jälkiä sielläkin, ja suuret olivat tuhot. Lasketaan, että\nRuotsissa kuoli ruttoon noin kolmannes väestöstä. Uplannin väestöstä\njäi muutaman vanhan muistiinpanon mukaan eloon vain kuudennes,\nja Värmlannin väestö tuhoutui miltei sukupuuttoon. Ruotsalainen\nhistorioitsija _Anders Fryxell_ kuvailee ruton aiheuttamaa hävitystä\nkotimaassaan seuraavasti.\n\n\"Tämä rutto ahdisti samalla tavoin ihmisiä ja eläimiä, mutta\nenimmäkseen kuoli kuitenkin nuoria. Kainaloihin nousi paiseita,\njoita seurasi veren sylkeminen ja lopuksi kolmen päivän kuluttua\nehdottomasti kuolema. Vuonna 1349 tuli Bergeniin Norjaan tuuliajoilla\najelehtiva laiva, jossa ei ollut ainoatakaan elävää olentoa. Kaikki\nlaivassa olijat olivat kuolleet, jommoista tapahtui usein tämän\nruton aikana. Porvarit purkivat siitä ajattelemattomasti kaikki\ntavarat, ja kun laiva oli ruton saastuttama, niin tuo kauhea tartunta\nlevisi nopeasti ja hirvittävän ankarana ja hävitti sekä Ruotsia\nettä Norjaa vuonna 1350. Siltä ei säästynyt mikään suku eikä mikään\nsääty. Kokonaisia seurakuntia tuli autioksi; Länsigötanmaalla kuoli\n466 pappia, ja kaksi kuninkaan hoviherraakin joutui sen uhriksi.\nKoko Värmlannin vuoristossa oli hengissä vain muuan renki ja kaksi\ntyttöä, ja tavallisesti oli lähimpään naapuriin monta penikulmaa.\nTämän hävityksen jälkeen joutui moni tila perillisten puutteessa\nkruunulle, ja toisia, niin, kokonaisia paikkakuntia joutui autioiksi\nja metsittyi, niin että joskus vielä tapaa syvän metsän keskellä\ntalojen ja peltojen jäännöksiä, jotka siitä ajasta saakka ovat olleet\nasumattomina ja unohduksissa. Niinpä sattui kauan aikaa mustan surman\njälkeen, että muuan talonpoika Ekin kihlakunnasta meni varhaisena\nkevätaamuna tiheään metsään ampumaan metsoja. Kun hän ei ampuessaan\nosannut metsoon, niin hän meni noutamaan nuolta, joka, kuten hän\nluuli, oli pudonnut korkealle sammalpeitteiselle kalliolle. Mutta\nsinne tultuaan mies näki siinä kirkon, joka oli seissyt hylättynä ja\nunohdettuna ja jonka ympärille oli kasvanut hirsimetsä.\"\n\nMillainen ruton aiheuttama tuho oli Suomessa, ei ole tunnettua,\nmutta todennäköisesti olivat olot täällä pääasiassa samanlaiset kuin\nRuotsissa. Sen sijaan kertoo vanha venäläinen kronikka tapahtumista\nNovgorodin seuduilla seuraavaa.\n\n\"Ah, ken voisikaan oikein kuvata näitä kauhistuttavia ja mieltä\njärkyttäviä kärsimyksiä! Valkeajärvellekään ei jäänyt yhtään ainoata\nelävää ihmistä, ja suru oli koko maassa, joka autioitui ja metsittyi,\nja kaikkialle kasvoi erämaita, joiden läpi ei voinut tunkeutua.\"\n\nIhmiset tunsivat kyllä vitsauksessa Jumalan vanhurskaan, kostavan\nja kurittavan käden ja koettivat lepyttää Jumalan vihaa useinkin\nmielipuolisuutta lähentelevillä katumus- ja parannusharjoituksilla.\n\nKeski-Euroopan maissa ihmiset liittyivät yhteen sankoiksi\nkatumuksentekijäseurueiksi. Kuuluisimmat heitä olivat flagellantit,\nruoskijat. Nämä hurjistuneet laumat kulkivat paikasta toiseen,\nKirkkojen edustalla he heittäytyivät pitkäkseen maahan. Johtajat\nkulkivat pitkin rivejä ja löivät makaavia ruoskilla, joihin oli\npalmikoitu teräviä rautapaloja, niin että veri alkoi virrata. Ja sen\njälkeen he ruoskivat itseään yhtä armottomasti ja säälimättömästi\nlaulaen samalla katumusvirsiä. Kaameaan ulkonaiseen vitsaukseen\nliittyi tässä keskiajan synkkä uskon vimma ja läpitunkematon\ntaikausko.\n\nRuotsissa Maunu Eerikinpoika koetti torjua uhkaavaa vaaraa vetoamalla\nkirkon vanhaan perinnäistapaan, yleisen kansallisen rukous- ja\nkatumuspäivän viettoon. Tätä tarkoittavassa käskykirjeessään hän\nlausuu, että \"Jumala ihmisten syntien vuoksi on yleisesti heittänyt\nmaan päälle suuren, nopeasti tappavan vaivan, niin että suurin osa\nkansaa meidän maamme länsipuolella on tähän tautiin kuollut; ja se\nraivoaa nyt kautta Norjan ja Hollannin ja lähestyy tännepäin, niin\nettä se, sikäli kuin siitä on saatu kuulla, on niin ankara, että\nkansa ilman sairautta yhdellä kertaa kaatuu ja kuolee\".\n\nMutta mikään ei auttanut. Tullut oli suuri tuskan tunti, lähestynyt\nhädän hetki. Hän, joka on sanonut, että Hän ei anna pilkata itseään,\ntarjosi nyt kansoille vanhurskaan vihansa sekoittamattoman maljan.\nSe kalkki oli tuskantäyteinen ja ylitsevuotava. Ja kansat juopuivat\nsen sisällöstä niinkuin tulisesta hehkuviinistä; juopuivat ja\nhoipertelivat.\n\nEpätoivon rinnalla valtasi ihmiset ylellisyys ja hekuma sekä\nhillittömät intohimot. Neapelin kevytmielisen kuningattaren Johannan\nhovissa, missä myöhemmin kaikui Birgitan vanhurskas ääni kehoittaen\nparannukseen ja uskoon, kertoili Boccaccio hurjisteleville nuorille,\njotka aistillisten nautintojen ja ilojen maljasta etsivät unohdusta\nja huumaa, irstaita humoreskejaan. Ja hyvin monien tunnuksena näinä\nkohtalokkaina hetkinä olivat tunnetut sanat: \"Syökäämme ja juokaamme,\nsillä huomenna me kuolemme!\" Sienalainen _Matteo Villani_ kuvailee\nnäitä aikoja seuraavasti.\n\n\"Hillittömänä heittäytyi meidän kaupunkimme kevytmielisen elämän\npyörteisiin, ja samaa tahi pahempaa tapahtui muissakin maailman\nkaupungeissa. Mikäli meidän tietoomme on tullut ei missään tapahtunut\nniin, että ne, jotka välttivät Jumalan vihan, olisivat eläneet\npidättyvästi, vaan pikemmin lie pitivät Jumalaa voimattomana.\"\n\nTällainen oli \"keskiajan kamala sydänyön hetki\". Mutta se ei saapunut\nyllättämällä Euroopan kansoille, ei ainakaan pohjolaan. Herra,\nprofeettain henkien Jumala, oli ilmoittanut sen palvelijattarensa\nkautta. Eikä vain ilmoittanut, vaan myös kuvaillut kaamein ja\njärkyttävin värein. Mutta hengessä tämä näkijä sai huoata Jesajan,\nprofeettain kuninkaan kanssa: \"Herra, kuka uskoo meidän saarnamme, ja\nkenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?\"\n\n_Birgittalaisluostarikunnan perustaminen._\n\nKeskiajan hurskauselämässä oli luostarilaitoksella äärettömän\ntärkeä ja keskeinen asema. Luostarin rauhallisten muurien sisällä\nviihtyi noina levottomina ja raakoina aikoina henkinen työ ja\nkorkeampi hengen viljelys. Sen hiljaisissa kammioissa voitiin\nsyventyä tutkimaan Raamattua ja kirkko-isien kirjoituksia.\nSiellä voitiin rukoilla ja mietiskellä. Siellä oli suorastaan\nrajattomat mahdollisuudet hartaudenharjoituksiin ja mieskohtaiseen\nhurskauselämään. Sieltä löysi maailman turhuuteen ja elämän hurmaan\nkyllästynyt rinta sitä viihdytystä ja lepoa, jota hän turhaan etsi\ntrubaduurirunoista ja maallisista lemmenlauluista. Ja useinkin\nsynkkiin saloseutuihin perustetuista luostareista tuli myös silloisen\naineellisen viljelyksen keidaspaikkoja.\n\nMutta naisluostareilla oli sen lisäksi omalaatuinen erikoismerkitys:\nne olivat samalla naisten kasvatuslaitoksia ja naimattomien naisten\nturvakoteja. Niille ylhäisöpiirien ja porvariskotien tyttärille,\njoilla syystä tahi toisesta ei ollut tilaisuutta mennä avioliittoon,\nluostari tarjosi rauhallisen vanhuuden turvan.\n\nBirgitan oma luostariaate oli ihanteellinen ja vapaa kaikista\nsyrjävaikuttimista. Samoin kuin vanhan ajan suuret munkkikuntien\nperustajat piti hänkin luostariinvihkiytynyttä Kristuksen morsiamena,\njolla on erinomaisen korkea ja ylevä elämänkutsumus.\n\nLuostareita voitiin hyvällä syyllä verrata viinitarhoihin, joista\nhurskauden ja jumalanpelon sekä maallisen sivistyksen jalo mehu\nvirtasi laajalle ympäristöön hedelmöittäen ajan henkistä ja\nhengellistä elämää. Ja kun jokin luostarikunta maallisen rikkauden ja\ntapojen turmeluksen vuoksi rappeutui, niin syntyi uudistusliikkeiden\njohdosta uusia, joissa elämä oli siveää ja tavat puhtaat. Näyssä\nsanottiin Birgitalle.\n\n\"Minä olen kaikkeuden Luoja, eikä kukaan ole luonut minua. Kaikesta\nmitä minä olen tehnyt, en ole tehnyt mitään niin suurta arvovaltaa\nvarten kuin ihmisen, jonka asetin kaikkien luomieni kappalten\nhallitsijaksi. Ja samalla annoin hänelle järjen käyttää niitä\nhyödykseen ja tarpeekseen, jotta hän kiittäisi minua siitä armosta,\njonka olen antanut hänelle. Mutta kaikkien olentojen joukossa ei ole\nainoatakaan, joka herättää minussa niin suurta vihaa kuin ihminen.\nJa häntä lukuunottamatta kaikki kappaleet pitävät kiinni minun\nkäskyistäni. --\n\n\"Minä sanoin sinulle ennen, että olen kuten kuningas, joka istutti\nhyviä viinitarhoja, jotka kauan aikaa antoivat hyvän hedelmän. -- Ja\nnyt minä valitan, että viinitarhojen aitaus ja suojus on rikottu ja\nhajoitettu, että vartijat nukkuvat ja varkaat tunkeutuvat tarhaan,\nettä myyrät jäytävät juuria, että viinipuun oksat ovat kuihtuneet\nkuivuudesta ja että tuuli on puhaltanut maahan tertut ja että niitä\ntallataan jalkoihin. Mutta jotta viini ei kokonaan katoaisi, minä\nistutan jälleen viinitarhan, johon sinun tulee kantaa minun sanani\noksat, minun ystäväni tulee istuttaa ne, ja minä itse, Jumala, olen\nantava armoni lihavuutta ja lantaa. Ja tähän viinitarhaan minä\nlähetän vartijoita, jotka eivät nuku yöllä. Ja minä aitaan sen\njumalallisella rakkaudellani. Minä vahvistan siinä hyvän tahdon\njuuret, jotta perkele ei voi kaivaa niitä maasta. Minä levitän hänen\ntekonsa viinipuun oksat. Ja minä teen hänen hyvän maineensa ja\nhänen hurskautensa tertut makeiksi monille. Siksipä tuleekin sinun,\njoka tuot viinipuun oksat, olla väkevä ja kestävä kantamaan, valmis\nja valvovainen ottamaan ja saamaan ne, uskollinen ja varovainen\nvaalimaan, jotta perkele ei viettelisi ja pettäisi sinua. Mutta sen,\njoka istuttaa viinipuun oksat, tulee olla harkitsevainen ja katsoa\ntarkoin, että hän istuttaa ne sopivaan ja soveliaaseen paikkaan,\nhuolellinen ja tarkkaavainen suojelemaan ja varjelemaan niitä\nkylmältä ja pakkaselta, helteeltä ja kuumuudelta.\n\n\"Seiso sentähden lujana ja rakasta minua kaikesta sydämestäsi!\nKarta kaikkea ylpeyttä ja harrasta kaikkea nöyryyttä. Säilytä suusi\nja kaikki jäsenesi minun kunniakseni. Tottele, niinkuin minä olen\nkäskenyt sinua. Tutkistele joka hetki omaatuntoasi, millä tavalla\nja kuinka paljon sinä rikot. Nouse heti ylös luokseni, jos lankeat.\nÄlä välitä maailman kunniasta tahi sen ystävistä, sillä kun omistat\nminut, tulee kaikki sinulle suloiseksi. Ja kun sinä täydellisesti\nrakastat minua, niin ilman minua kaikki mikä kuuluu maailmaan, tulee\nsinulle karvaaksi kuin myrkky.\"\n\nKun hän kerran ratsain matkusti Vadstenaan, niin hänelle näyssä\nilmoitettiin luostarisääntö.\n\n\"Jumala, kaikkien kappalten Luoja, ilmoitti minulle, arvottomalle\nihmiselle, kaikki tämän säännön sanat niin ihmeellisellä tavalla\nja niin lyhyessä ajassa, etten voi selittää sitä täydellisesti\nainoallekaan ihmiselle. Eikä liioin kukaan ihminen voi käsittää\nmuutoin kuin aineellisen kuvan muodossa, miten niin lyhyenä hetkenä\nvoidaan lausua ja käsittää niin monta sanaa. Sentähden tiedettäköön,\nettä se tapahtui samalla tavalla kuin jos joukko kalleuksia olisi\nollut astiassa ja nämä kaikki olisi samalla kertaa kaadettu pois\nastiasta ja samassa silmänräpäyksessä ne olisi huomannut joku, joka\nnäki jokaisen niistä erikseen, ja samat esineet pysyivät niin kauan\nhänen edessään, että hän voi poimia jokaisen erikseen helmaansa.\"\n\nSamalla Herra Jeesus näyttäytyi hänelle ja ilmoitti hänelle kaikki\nkohta kohdalta. Ja näky kesti niin kauan, että Birgitta Kristuksen\narmon avulla ennätti poimia jokaisen sanan muistinsa helmaan.\n\nNäyn jälkeen hänen sydämensä tuli niin lämpöä ja sisällistä iloa\ntäyteen, ettei hän olisi voinut kestää enempää. Monta päivää hänen\nsydämensä oli tulvillaan, kunnes hän oli sanellut kaikki kirjurilleen\nPietari Olavinpojalle. Sitten hänen ruumiinsa ja sydämensä tuli\nvähitellen jälleen luonnolliseen tilaan.\n\nBirgittalaisluostarikunnan perussääntönä oli kolme hengellistä\nhyvettä: todellinen nöyryys, ehdoton siveys ja vapaaehtoinen köyhyys.\nKenelläkään ei saanut olla mitään yksityisomaisuutta paitsi ne\nkirjat, joita hän luki. Tätä sääntöä, josta Birgitta piti lujasti\nkiinni, kierrettiin myöhemmin siten, että luostarin asukkaille\n\"lainattiin\" heidän kammioonsa sellaisia esineitä, jotka olivat\nomiaan tekemään elämän viihtyisemmäksi.\n\nBirgittalaisluostarit olivat kaksoisluostareita, joissa munkit ja\nnunnat asuivat tarkasti toisistaan erotetuissa, korkeiden muurien\nympäröimissä rakennuksissa. Miesten konventin johtajana oli priori,\nnaisten abbedissa, joka samalla oli koko luostarin yhteinen johtaja.\nKirkko oli yhteinen, mutta veljesten kuori oli alakerroksessa,\nsisarten taasen ylemmässä. Kirkon kirouksen ja ikuisen tuomion\nuhalla oli sisaria kielletty tekeytymästä sairaiksi ja aiheettomasti\nkutsumasta luokseen luostariveljiä.\n\nLuostariinottamisen edellä oli vuoden koeaika. Ja ennenkuin tarjokas\nlopullisesti hyväksyttiin, kysyttiin hänen tekonsa vaikuttimia.\n\"Ehkäpä häpeä tahi maallisen vastoinkäymisen aiheuttama suru pakottaa\nsinut yhtymään puhtauselämään, tahi kenties sinua pakottavat suuret\nvelat, joita et ole maksanut?\"\n\nNunnaksivihkiminen oli juhlallinen toimitus. Kun eri vaatekappaleita\npuettiin vihittävän ylle, niin piispa lausui vastaavanluontoisia\nkehoituksia.\n\n\"Herramme Jeesus antakoon sinun jaloillesi oikean suunnan ja antakoon\nsinun kulkea pelastuksen tietä, jottet milloinkaan enää suostuisi\nsyntiin, ja antakoon hän sinulle totisen parannuksen tekemistäsi\nsynneistä ja varjelkoon tulevista.\" --\n\n\"Herra Jeesus Kristus, kaikkien ihmisten toivo ja lohdutus, antakoon\ntoivoa ja lohdutusta sinun mieleesi, jotta voisit toivoa Hänen\nlaupeuteensa etkä unohtaisi hänen oikeuttaan ja jotta niin pelkäisit\nhänen ankaruuttaan, ettet unohda hänen lempeyttään ja hyvyyttään.\" --\n\n\"Herra Jumala kaikkivaltias, totisen uskon alku, vahvistakoon ja\nlujittakoon sinun sielusi totisessa uskossa ja antakoon sinun uskoa\nsen, mitä tulee uskoa, ja seisoa lujana alkamassasi hyvässä aina\nelämäsi loppuun asti.\" --\n\n\"Herramme Jeesus Kristus, joka suuren rakkautensa tähden, jolla hän\non rakastanut meitä, naulittiin ristiin ja tuomittiin kuolemaan,\nlävistäköön ja lujittakoon sielusi kärsimisensä muistolla, jotta\nrakkautesi palaisi yksin Jumalaan; ja Hänen rakkautensa tuli\nsulkekoon sinut syleilyynsä ja antakoon sinun levätä Hänen siunatulla\nkäsivarrellaan, jossa kaikki pyhät lepäävät.\" --\n\n\"Herramme Jeesus Kristus olkoon sinun sielusi suoja ja lohdutus,\njottei sille tapahtuisi mitään vauriota.\" --\n\n\"Herramme Jeesus Kristus antakoon sinun järkeesi hengellistä valoa ja\nviisautta, jotta kaikki maallinen ja kaikki, mikä on vahingollista\nsinun sielullesi, olisi kuollutta sinun silmissäsi, ja tie, joka\njohtaa taivasten valtakuntaan, kävisi valoisaksi sinun sielullesi,\njotta voisit tunnustaa Hänet, joka on valinnut sinut.\" --\n\n\"Jeesus Kristus sitokoon sinun sielusi ja sydämesi rakkaudellaan\nniin, ettei se pelkää mitään kiusauksien pistoksia.\" --\n\nLopuksi piispa jätti hänet abbedissan haltuun lausuen: \"Ja jos hän\nlankeaa syntiin sinun laiminlyöntisi vuoksi, on hänen Ylkänsä Jeesus\nKristus vaativa hänet sinulta takaisin. Säilytä sentähden ja vaali\nhaltuusi uskottua Jumalan omaisuutta, jotta, kun tilintekoa tehdään,\nvoisit hänet, jonka olet vastaanottanut pyhänä, jättää pyhempänä\ntakaisin.\" --\n\nJokapäiväinen elämä kului hartaudenharjoituksissa ja työssä.\nHartaudenharjoitukset ja jumalanpalvelukset alkoivat jo klo\n4 aamulla, ja niitä jatkui klo 8:aan, jolloin oli aamiainen.\nAamiaisen jälkeen alkoi työnteko. Sisaret tekivät talousaskareita,\nhoitivat sairaita, ompelivat vaatteita ja kirjailivat kirkollisia\nesineitä, kuten messukasukoita, alttariliinoja j.m.s. Veljet\nsuorittivat sielunhoidollisia tehtäviä ja jäljensivät pyhiä kirjoja.\nPuutarhanhoito kuului myös työohjelmaan.\n\nSisarista sanottiin nimenomaan: \"Koska kaikki ajat on käytettävä\nJumalan kunniaksi, hyviin tekoihin ja jumaliseen työhön, niin tulee\nsisartenkin olla toimeliaita koko sen ajan, jolloin eivät laulamalla\nja lukemalla kiitä Jumalaa. Tehkööt tällöin käsitöitä; ja niinkuin he\novat palvelleet Jumalaa suulla, niin palvelkoot he Häntä muillakin\njäsenillään.\"\n\nSaarnojen tulee olla yksinkertaisia ja lyhyitä sekä Raamattuun\nperustuvia. Niissä tulee välttää tarpeetonta monisanaisuutta ja\nhuutoa, taidokkaita käänteitä ja mairittelevia sanoja. Samoin\ntulee niiden olla kuulijain ymmärryksen ja käsityskyvyn mukaisia.\nSillä sellainen, mitä yksinkertainen kansa ei ymmärrä, aiheuttaa\npikemmin ihmettelyä ja juttua kuin parannusta ja rakentumista. Siinä\nviitataan, miten Pietari oli oppimaton ja Fransiskus kauppiaanpoika,\nmutta siitä huolimatta heidän saarnansa koituivat sieluille\nsuuremmaksi hyödyksi kuin kaikkein oppineimpien miesten esitykset. Ja\nperin tärkeätä oli silloisiin oloihin nähden, että saarnat tuli pitää\näidinkielellä.\n\nLaulusta annettiin myös erikoisia ohjeita. Nunnien laulun piti olla\n\"siveätä, kohtuullista, kypsynyttä, yksinkertaista\", yksiäänistä\nja ennen kaikkea jumalista ja nöyrää, sillä \"Jumalalle on kokonaan\nvastenmielistä, kun ääntä koroitetaan enemmän kuulijan kuin Jumalan\nvuoksi\". -- \"Laulakaa kaikki Pyhän Hengen innoittamia lauluja, niin\noppineet kuin oppimattomat, kaikella sydämen hengellisellä riemulla.\"\n\nVeljet ja sisaret nauttivat ruokansa eri ruokasaleissa. Sisaret\nistuivat pitkän pöydän ympärillä, jolloin paikan määräsi\nluostarissaolon pituus. Tällöin ei saanut kiinnittää huomiota\nasianomaisen ylhäiseen syntyperään eikä rikkauteen. Ateria\naloitettiin ja lopetettiin rukouksella ja nautittiin vaiti.\nSen aikana joku nunnista luki jotakin hartauskirjaa tahi\npyhimyskertomuksia.\n\nRuoka oli yksinkertaista ja verraten voimakasta, sillä Birgitan\nmielestä tuli \"yhtä hyvin ihmisen kuin uupuneen eläimenkin\" saada\nriittävä ravinto. Olut oli sallittua silloisen tavan mukaan, mutta\nväkeviä ryytejä tuli välttää.\n\nKlo 4 ip. soi luostarinkello iltamessuun, minkä jälkeen oli\npäivällinen ja vapaata seurustelua. Klo 8 tuli luostarissa vallita\nhiljaisuus.\n\nLuostarirakennusten rakentamisessa tuli noudattaa yksinkertaisuutta\nja kohtuutta. \"Kun kirkko on rakennettu niin, että ne harvat huoneet,\njotka kuuluvat siihen, ja muurin paksuus ja voima on sellainen, ettei\nsitä kaada mikään myrsky, kun katto suojaa niin ettei vesi pääse\ntippumaan, -- silloin se on riittävän hyvin rakennettu. Sillä enemmän\nmiellyttää Jumalaa nöyrä sydän nöyrässä kirkossa kuin korkeat muurit,\njolloin ruumiit ovat sisäpuolella, mutta sydämet ulkopuolella.\nSentähden ei rakentamisen vuoksi tarvitse täyttää arkkuja kullalla\nja hopealla. Mitäpä auttoi Salomoa, että hän oli rakentanut kalliin\nrakennuksen, kun hän unohti rakastaa sitä Jumalaa, jonka vuoksi se\nrakennettiin.\"\n\nBirgittalaisluostareita perustettiin sittemmin useimpiin Euroopan\nmaihin, ensimmäiset Danzigiin ja Firenzeen.\n\nEdellämainittuun kaupunkiin oli 1392 papiston johdolla perustettu\nyhteiselämän koti langenneita naisia varten. Pari vuotta myöhemmin\nperustettiin siihen luostari, joka sai nimensä katuvaisen\nMagdaleenan ja Birgitan mukaan. V. 1409 se järjestettiin sitten\ntavalliseksi birgittalaiseksi kaksoisluostariksi. Vielä nykyjäänkin\non birgittalaisluostareita Englannissa, Hollannissa, Belgiassa,\nBaierissa ja Espanjassa.\n\nSuomeen perustettiin birgittalaisluostari Naantaliin v. 1443,\nVadstenan tytärluostariksi. Se oli keskiajan lopulla maamme suosituin\nluostari, ja sinne haudattiin myös mainitun luostarin perustaja,\nhurskas ja mainehikas piispa Maunu Olavinpoika Tavast.\n\n_Pyhiinvaellusmatka Palestiinaan._\n\nJo ennen kuin Birgitta lähti pyhiinvaellusmatkalle Pyhään maahan,\nhän oli tehnyt useita matkoja Italian muistorikkaille ja pyhille\npaikoille. Merkillisin näistä matkoista oli hänen käyntinsä Assisissa.\n\nKun Roomassa vietettiin Fransiskuksen muistojuhlaa hänen kirkossaan,\nniin tämä köyhyyden ja nöyryyden apostoli ilmestyi Birgitalle ja\nsanoi hänelle: \"Tule kamariini syömään ja juomaan minun kanssani!\"\nBirgitta käsitti tämän kehoitukseksi matkustaa pyhimyksen\nkotikaupunkiin ja lähti sinne seurueineen. Vietettyään viisi päivää\nkaupungissa hän päätti palata takaisin Roomaan ja meni sitä ennen\nkirkkoon jättääkseen itsensä ja seurueensa Jumalan huomaan. Siellä\nilmestyi hänelle Fransiskus ja sanoi hänelle:\n\n\"Tervetuloa; minä kutsuin sinut kamariini syömään ja juomaan\nkanssani. Kuitenkin tulee sinun tietää, ettei tämä huone ole se\nkamari, josta mainitsin sinulle, vaan minun kamarini on tosi\nkuuliaisuus, jota aina noudatin, niin etten milloinkaan tahtonut olla\nilman ketään käskijää. Sillä minun kanssani oli aina pappi, jonka\nkaikkia käskyjä minä nöyrästi tottelin, ja se oli minun kamarini. Tee\nsinäkin samoin, sillä niin on otollista Jumalalle. Ja minun ruokani,\njoka minua suloisesti virvoitti, oli, että minä ennen kaikkea vedin\ntoisia kristittyjä mukanani maallisen elämän turhuudesta palvelemaan\nJumalaa kaikesta sydämestä. Ja sen tuottama ilo maistui minusta\nparhaimmalta ruoalta. Ja minun juomani oli se ilo, joka minulla oli,\nkun näin muutamien, jotka olin kääntänyt, rakastavan Jumalaa kaikella\nvoimallaan ja olevan lakkaamatta rukouksissa ja jumalanpelossa sekä\nopettavan muita elämään hyvin ja rakastamaan todellista köyhyyttä.\nKatso, tytär, tämä juoma teki minun sieluni niin iloiseksi, että\nkaikki, mitä maailma tarjoaa, maistui minusta pahalta. Mene sentähden\nminun kamariini ja syö minun kanssani tätä ruokaa ja juo minun\nkanssani tätä juomaa, jotta voisit iankaikkisesti iloita Jumalan\nkanssa.\"\n\nMutta Birgitan mieli paloi kauemmaksi. Hän tahtoi päästä\npyhiinvaellusmatkalle Pyhään maahan, siihen maahan, jossa hänen\ntaivaallinen Ylkänsä, hänen Herransa ja Mestarinsa oli vaeltanut\nlihansa päivinä ja jossa hän oli taistellut tuskantaistelunsa ja\nvuodattanut pyhän verensä maailman syntein sovinnoksi. Hän oli\naikaisemmin saanut siihen lupauksen Herralta, mutta hänen täytyi\nodottaa kauan tämän lupauksen toteutumista. Toukokuussa 1371 tuli\nhänelle vihdoin Jumalan käsky lähteä. Matkalle hän kuitenkin pääsi\nlähtemään vasta seuraavan vuoden alussa.\n\nHänellä oli mukanaan matkalla molemmat poikansa Kaarle ja Birger,\ntytär Katariina, piispa Alfons, molemmat rippi-isät, ritari Maunu\nPietarinpoika Ekasta, kotipappi Fredrik Gudmarinpoika, hurskas\nespanjalainen sisar Praxedes ja muutamia palvelijoita. Ensimmäinen\npitempi pysähdyspaikka oli Neapeli.\n\nTämän kaupungin valtiattarena oli näihin aikoihin kuningatar\nJohanna Anjoulainen, nainen, jonka rinnalla Maria Magdaleena oli\ntodellinen hyveen enkeli. Jo 7-vuotiaana hänet oli naitettu Andreas\nUnkarilaiselle, joka 12 vuoden kuluttua murhattiin kuningattaren\ntieten. Unkarin kuningas Ludvig, kuolleen veli, tuli suuren\nsotajoukon johtajana kostamaan veljensä kuolemaa. Kuningattarelle\ntuli hätä ja hän pakeni paavi Klemens VI:n luo Avignoniin. Siellä\nhänen onnistui vakuuttaa paaville viattomuutensa: hänet oli lumonnut\ntaikajuoma, niin että rakkaus entiseen puolisoon oli tyystin\nkadonnut. Paavi asettui välittäjäksi, ja Johanna sai valtakuntansa\ntakaisin. Pakomatkan aikana oli hänen ainoa lapsensa kuollut. Kun\nBirgitta oli ensi kerran käynyt kuningattaren luona, oli hän mennyt\nnaimisiin kolmannen kerran 45-vuotiaana.\n\nOn helppo kuvitella, millaiset siveelliset olot oli valtakunnassa,\njonka valtaistuimella istui tällainen Iisebel ja jonka hovissa\nBoccaccio mustan surman kauhun päivinä oli johtanut ilonpitoa\nkertoilemalla Decameronen kaksimielisiä ja siveellisesti\nepäilyttäviä juttuja. Tuskin lienee historian näyttämöllä naisen\nhahmossa esiintynyt jyrkempiä vastakohtia kuin pohjolan jylhän\nankara naisprofeetta ja tämä etelän kevytmielinen ja intohimoinen\npäiväperhonen. Mutta vaikka vastakohdat olivatkin suuret, oli\nkuningatar hyvin ystävällinen ja huomaavainen Birgitalle esiintyen\nkatuvaisena syntisenä.\n\nBirgitta taasen hoiti profeetallista virkaansa arvonsa mukaisesti\nparantamalla sairaita, herättämällä sieluja synnin unesta ja\ntulkitsemalla iäisyystotuuksia ennustaen samalla muutamien pikaisen\nkuoleman. Muiden muassa hän paransi hovimestari Nikolaus Acciajuolin\nnuoren sukulaisen sekä paluumatkallaan erään riivatun naisen\nnimeltä Picciolella. Arkkipiispalle hän kirjoitti perusteellisen\npaimenkirjeen tehostaen hänen velvollisuuksiaan, mitä papistoon\ntulee, ja kiinnittäen hänen huomiotaan vallitsevaan kevytmielisyyteen\nja ylellisyyteen. Mutta Johannan hovin siveellistä sudenkuoppaa\nBirgitta ei voinut vaaratta sivuuttaa: sinne putosi hänen oma\npoikansa Kaarle. Tämän samalla kertaa romanttisen ja surullisen\ntapahtuman kulku on seuraava.\n\nBirgitta päätti esittää molemmat poikansa kuningattarelle ja neuvoi\nheille samalla entisen hovirouvan täsmällisyydellä hovitapojen\nvaatimuksia, miten heidän tulisi suudella kuningattaren varpaita ja\nmuuta asiaan kuuluvaa.\n\nTuli sitten päivä, jolloin esittelyn oli määrä tapahtua. Mutta\nsilloin tapahtui odottamatonta: sen sijaan, että Kaarle olisi\nsuudellut kuningattaren varpaita, hän suuteli kuningatarta keskelle\nsuuta. Tämä rohkea teko herätti intohimoisen kuningattaren alemmat\nvaistot, ja hän selitti tahtovansa ottaa Kaarlen puolisokseen.\n\nBirgitta kauhistui, sillä Kaarle oli naimisissa. Kuningattaren\noma puoliso Jaakko Mallorcalainen oli tällöin joko matkalla tahi\nsotaretkellä. Tilanne ei siis ollut ainoastaan mitä suurimmassa\nmäärin kiusallinen ja sekasotkuinen, vaan myös jyrkästi ristiriidassa\nJumalan sanan ja yleisen oikeustajunnan kanssa. Kun Birgitta näki,\nettei hänellä ollut enää mitään selviytymisen mahdollisuutta,\nhän päätti turvautua korkeamman maailman apuun ja voimiin alkaen\nhartaasti rukoilla elävän Jumalan väliintuloa. Ja tilanne selvisi.\nKaarle sairastui kuumeeseen ja kuoli kahden viikon kuluttua helmikuun\n24. p:nä. Sureva kuningatar toimitti hänelle ruhtinaalliset\nhautajaiset.\n\nBirgitta osoitti näiden tapahtumain yhteydessä majesteetillista\nhengen suuruutta.\n\nKun poika sairastui ja kuume alkoi nousta, niin hän asettui istumaan\njonkin matkan päähän vuoteesta. Siinä hän rukoili sitä Jumalaa, joka\non määrännyt tähtien radat ja ihmislasten kohtalot, jonka kädessä on\naika ja iäisyys kuoleman ja tuonelan avaimet.\n\nKun kuolintaistelu on ohi ja poika on hengittänyt viimeisen kerran,\nhän istuu yhä paikallaan. Toiset itkevät ja valittavat. Birgitan\nsilmiin ei kohoa kyynel, hänen suustaan ei kuulu valituksen sanaa.\nHän on siinä \"niinkuin liikkumaton kärsivällisyyden patsas\". Vain\nkädet kohoavat, ja hän kiittää Jumalaa ja ylistää Hänen armoneuvoaan.\nKuolleelle hän virkkaa: \"Mene, poikani, Jumalan ja minun\nsiunaamanani!\"\n\nKreivitär Francesca Celanolle hän lausuu: \"Jos minun poikaani\nkäskettäisiin hallitsemaan koko maailmaa, niin en tahtoisi, että hän\ntulisi takaisin tämän kurjan elämän onnettomuuksiin.\"\n\nMutta katkerin osa äidin kärsimysten kalkista oli vielä\ntyhjentämättä. Järkyttävällä tavalla hän kuvailee ilmestyksessä,\nmiten tuo alaston, vapiseva ja köyhä sielu viedään Kristuksen\ntuomioistuimen eteen, missä enkeli ja perkele pyytävät hänen sieluaan\nomakseen.\n\nPerkele sanoo tuomarille: \"Minä tiedän, että Sinä olet itse\noikeus ja valta. Sinä tuomitset yhtä vähän väärin perkeleitä kuin\nenkeleitäkään. Tuomitse nyt minulle oikeus tähän sieluun. Olen\nkirjoittanut muistiin sillä tiedolla, jonka sain, kun Sinä loit\nminut, kaikki hänen syntinsä, ja minä säilytän ne sillä pahuudella,\njoka minulla oli, kun lankesin taivaasta. Heti kun hän tuli siihen\nikään, että tiesi olevan syntiä sen, mitä hän teki, silloin hänen\ntahtonsa veti häntä heti elämään maallisessa ylpeydessä ja ruumiinsa\nhimossa mieluummin kuin vastustamaan sellaista.\" Ja perkele tahtoo\nnäyttää merkintänsä, mutta huomaa kauhukseen, ettei ainoastaan teksti\nja kirjoitus ole pyyhitty pois, vaan itse kirja ja sen lehdet on\npoltettu. Nyt perkele ottaa esille säkin, johon hän on kerännyt hänen\nepätäydelliset parannusharjoituksensa, sekä esittää muita syytteitä.\nJa kauan ja hartaasti äiti saa rukoilla poikansa puolesta ja vasta\nPyhällä maalla hän saa lopullisen vakuutuksen poikansa saamasta\narmahduksesta.\n\nMaaliskuun 14. p:nä Birgitta nousi seurueineen laivaan, ja seuraavan\nkuun 14. p:nä laiva laski satamaan Famagustan kaupungissa Kypron\nsaarella. Tämä kaupunki oli näihin aikoihin idän rikkaimpia ja\ntunnettu ristiretkeläisten ja pyhiinvaeltajain kokoontumispaikka.\nSen ylellisyys, siveetön elämä ja irstaisuus olivat hankkineet sille\nGomorran maineen. Se paloi \"irstauden, ylellisyyden ja ahneuden\ntulta\".\n\nKypron kuningattarena oli näihin aikoihin Eleonora Aragonialainen.\nHänen asemansa hallitsijattarena oli surullisen vaikea, sillä hänen\npoikansa alaikäisyyden aikana hänen hallitsijatoverinaan oli sama\nvaltakunnan ylimys, joka oli surmauttanut hänen puolisonsa.\n\nKuningatar otti Birgitan vastaan kuten ainakin ruhtinattaren. Hän\nmenee hänen luokseen loistava seurue kerallaan ja pyytää nöyrästi\nmainehikasta vierasta luokseen hoviin. Birgittaa hän pitää Jumalan\nlähettiläänä, jonka puoleen hän kääntyy saadakseen hyviä neuvoja. Ja\nniitä hän saakin.\n\nBirgitta kieltää häntä menemästä uusiin naimisiin ja kostamasta\npuolisonsa kuolemaa ja kehoittaa häntä elämään alamaistensa\nparhaaksi. Täällä samoin kuin Neapelissakin Herra moittii naisten\nhäpeällistä tapaa pukeutua tiukkoihin, ruumiinmukaisiin vaatteisiin,\nkulkea paljain rinnoin, käyttää voiteita ja muita turhuuksia, \"jotka\novat Jumalan edessä kokonaan vihattavia\". Näitä epäkohtia tulisi\nkuningattaren koettaa korjata.\n\nViivyttyään neljätoista päivää Famagustassa Birgitta jälleen astuu\nseurueineen laivaan jatkaakseen matkaansa. Perille hän saapui\ntoukokuun alussa 1372. Jopen edustalla laiva kärsi haaksirikon,\njolloin pyhiinvaeltajat kadottivat miltei kaiken tavaransa. Toukokuun\npuolivälissä he vihdoin saapuivat Jerusalemiin, missä Birgitta\nasettui asumaan pyhiinvaeltajain vierasmajaan.\n\nPyhä maa rikkaine muistoineen puhui voimakasta kieltä Birgitan\nsydämelle. Oleskelu siellä kesti neljä ja puoli kuukautta. Hän kävi\npyhissä paikoissa Jerusalemissa ja Betlehemissä ja sai uusia näkyjä\nja ilmestyksiä.\n\nHänelle ilmoitetaan, että Kaarle, lukemattomien kuumien \"kyynelten\npoika\", on pelastunut. Kypron ja Neapelin kuningaskunnista hänelle\nannetaan mahtavaa profeetallista voimaa uhkuvat ilmestykset, jotka\nsalamoivat tuhoa ja turmaa. Häntä kielletään rukoilemasta niiden\nhallitsijoiden puolesta. \"Miksi rukoilet näiden pikku kuninkaiden\n(regnicolis) puolesta? Sinä kadotat aikaa. He lupaavat tehdä\nparannuksen, mutta eivät kuitenkaan tee.\"\n\nBirger lyötiin pyhän haudan ritariksi.\n\nMutta voimakkaimmin liikuttivat hänen sydäntään kuitenkin ne näyt ja\nilmestykset, jotka koskivat pyhää historiaa ja sen tapahtumia.\n\nJeesuksen syntymästä hänelle annetaan erikoinen tuttavallinen\nilmestys. Golgatalla hän näkee ristin, \"yksinäisen ja korkean\".\nPyhällä haudalla hän elää hengessä koko kärsimyshistorian\nyksityiskohtia myöten. Hän näkee, miten Herra on \"läpeensä haavoissa\nja verestä punainen\".\n\nHänen sydämensä on ylitsevuotavan onnellinen kaikesta hänen osakseen\ntulleesta armosta. \"Olen saanut niin paljon, että vaikka kaikki minun\njäseneni turmeltaisiin, en kuitenkaan voisi valittaa.\"\n\nHänen voimansa eivät kuitenkaan kestä matkan vaivoja ja\nPalestiinan keskikesän kuumaa hellettä. Vanhuuden raihnaus,\nsairaudet, lihankidutus, valvominen ja muu rasitus painavat\nleimansa voimakkaaseen naiseen, ja hän sairastuu kuumeeseen. Vain\ntavaton tahdon tarmo pitää yllä hänen riutuvia voimiaan ja tekee\nmahdolliseksi lähteä onnellisesti paluumatkalle, joka tapahtui Kypron\nja Neapelin kautta.\n\nJerusalemista hän oli lähettänyt Kypron hallitsevalle herttualle\nsiellä saamansa Kypron kansaa koskevan ilmestyksen. Mutta herttua ei\nsaattanut sitä kansan tietoon. Ja kun Birgitta nyt paluumatkallaan\ntuli Famagustaan, niin hän asettui torille ja luki siellä rohkeasti\nja vakavasti mainitun ilmestyksen. Esitämme muutamia kohtia tästä\nperin vakavasta ilmestyksestä:\n\n\"Oi Kypron kansa, sinä minua kohtaan vastahakoinen, kuule ja ota\ntarkka vaari, mitä minä sanon. Minä rakastin sinua niinkuin isä\nrakastaa ainoaa poikaansa, jonka hän tahtoo koroittaa kunniaan. Minä\ntarjosin sinulle maan, jossa voit saada ylellisesti kaikkea, mitä\ntarvitset ruumiisi ylläpidoksi. Minä lähetin sinulle Pyhän Henkeni\nlämmön ja valon, jotta sinä ymmärtäisit oikean kristillisen uskon,\njohon sinä uskollisesti sitouduit, samoin kuin sinä nöyrästi alistuit\npyhän kirkon kuuliaisuuteen ja sääntöihin. Minä panin ja asetin sinut\nsitäpaitsi paikalle, joka oli hyvin sopiva uskolliselle palvelijalle,\nnimittäin ikäänkuin vihollisteni väliin, jotta saisit sitä\nkalliimman kruunun taivaan valtakunnassa työstäsi ja ruumiillisista\ntaisteluistasi. Minä kannoin sinua myöskin kauan sydämelläni, s.o.\njumalallisessa rakkaudessani, ja minä varjelin sinua niinkuin\nsilmäterää ahdistuksissa ja vastoinkäymisissä. Ja niin kauan kuin\nsinä pidit minun käskysanani ja uskollisesti tottelit pyhää kirkkoa\nja sen määräyksiä, niin tuli tosiaankin lukemattomia sieluja Kypron\nvaltakunnasta minun taivaalliseen valtakuntaani nauttimaan kanssani\niankaikkista kunniaa. Mutta kun sinä nyt seuraat omaa tahtoasi ja\nteet kaikkea, mikä tuottaa riemua sinun sydämellesi, etkä pelkää\nminua, joka olen sinun Tuomarisi; etkä rakasta minua, joka olen sinun\nLuojasi, joka lunasti sinut mitä katkerimmalla kuolemalla; vaan\nsyljit minut suustasi niinkuin pahalta haisevan ja pahalta maistuvan\naineen; ja vielä lisäksi suljet perkeleen sielusi kanssa sydämesi\nkammioon ja heität minut sieltä ulos niinkuin varkaan ja ryövärin;\nsekä yhtä vähän häpeät tehdä syntiä minun silmissäni kuin järjettömät\neläimet hillittömyydessään; sentähden on ansaitsemasi oikea tuomio,\nettä sinut heitetään ulos taivaasta kaikkien minun ystäväini luota ja\nasetetaan iankaikkisesti helvettiin minun vihollisteni keskelle. --\n\n\"Ja sentähden minä teen tiettäväksi Kypron kansalle, että jos sinä\net tahdo tehdä oikein ja parantaa itseäsi, niin minä pyyhin sinun\nsukusi ja jälkeläisesi Kypron valtakunnasta, että minä yhtä vähän\nsäästän rikasta kuin köyhää ja myöskin pyyhin sinun sukusi, että\nsinun muistosi vähän ajan kuluttua painuu unhoon ihmisten mielistä\nikäänkuin te ette milloinkaan olisi syntyneetkään maailmaan. Ja\nsen jälkeen minä näen hyväksi istuttaa Kypron valtakuntaan uusia\ntaimia, jotka täyttävät minun käskyni ja rakastavat minua kaikesta\nsydämestään. Ja kuitenkin pitää teidän totisesti tietämän, että\njos kuka tahansa teistä tahtoo tehdä parannuksen ja palata minun\nluokseni nöyryydessä, minä olen juokseva häntä kohtaamaan ilolla\nniinkuin lempeä lammaspaimen ja kohottava hänet hartioilleni ja itse\nkantava hänet lammasteni luo. Mutta olkapäilläni minä tarkoitan\nsitä, että ken tahansa täydellisesti parantaa itsensä, hänen pitää,\nminun vaivani ja ruumiillani ja hartioillani kärsimäni kuoleman\nansion vuoksi, tulla osalliseksi iankaikkisesta virvoituksesta\ntaivaan valtakunnassa. Teidän pitää myös ehdottoman varmasti\ntietämän, että te, minun viholliseni, jotka asutte mainitussa\nvaltakunnassa, ette ole ansainneet tällaisen jumalallisen ilmestyksen\nja varoituksen lähettämistä teille. Mutta muutamat minun ystäväni,\njotka asuvat samassa valtakunnassa ja palvelevat minua uskollisesti\nja rakastavat minua kaikesta sydämestään, taivuttivat minut työllään\nja kyyneltäyteisillä rukouksillaan saattamaan teidät tämän minun\nilmestykseni sanojen avulla ymmärtämään teidän raskasta ja ankaraa\nsielunhätäänne. Sillä muutamille ystävilleni oli ilmoitettu, että\nlukemattomia sieluja samasta Kypron valtakunnasta suljetaan taivaan\nvaltakunnan kunniasta ja tuomitaan ikuisesti helvetin kuolemaan.\"\n\nUuden vuoden vaiheilla 1373 hän oli seurueineen jälleen Neapelissa.\nSiellä häntä odottivat uudet tehtävät.\n\nKaupungissa oli hänen poissaollessaan puhjennut rutto, ja suuri pelko\nja hämmennys vallitsi nyt siellä Birgitan saapuessa. Kuningatar\nja arkkipiispa kääntyivät hänen puoleensa neuvoa pyytäen. Ja\nhänellä olikin varattuna neuvon sana salamoivan parannussaarnan\nmuodossa, sillä hän piti ruttoa Jumalan rangaistuksena kansan\nsynneistä: Neapelin aatelismiehet eivät välitä orjistaan enempää\nkuin rutto heidän omista ruumiistaan, ja naiset \"tekevät ruumiinsa\nepämuotoisiksi sopimattomilla vaatteillaan\" ja maalaavat kasvonsa,\nniin että muistuttavat kuolleita kuvia.\n\n\"Ensimmäinen näistä kahdesta synnistä on se, että ihmiset, joilla on\njärki, voitelevat kasvonsa ja maalaavat ne monilla väreillä niinkuin\nkuvat maalataan, jotta he näyttäisivät ihanammilta kuin miksi minä\nheidät loin. Toinen synti on se, että miehet ja naiset muuttavat\nruumiinsa oikean muodon sen sopimattoman vaatetuksen avulla, jota\nkansa käyttää, ja sen he tekevät ylpeydestä, jotta näyttäisivät\nkauniimmilta ja kiihoittavammilta kuin miksi Jumala heidät loi ja\njotta ne, jotka näkevät heidät, sitä nopeammin syttyisivät ruumiin\nhaureelliseen himoon ja haluun. Sentähden tuleekin sinun varmasti\ntietää, että yhtä usein kuin he voitelevat kasvojaan jollakin\nvärillä, yhtä usein he vähentävät osaltaan Pyhän Hengen innoitusta\nja sitä enemmän lähestyy heitä perkele. Ja niin usein kuin he\nkoristautuvat säädyttömillä ja sopimattomilla vaatteilla ja siten\ntekevät ruumiinsa epämuotoiseksi, yhtä usein vähentyy heidän sielunsa\nkaunistus ja perkeleen valta lisääntyy heissä.\n\n\"Oi minun viholliseni, jotka pelkäämättä ja kainostelematta teette\nsellaisia ja muita syntejä vastoin minun tahtoani, miksi unohdatte\nminun kärsimiseni ettekä kätke sydämiinne, että minä olin alaston\nja sidottu ristiin, julmasti piesty kovin ruoskin; että minä\nseisoin alastonna ja huusin ristillä, täynnä haavoja, kokonaan\nveren peittämänä ja verhoamana. Ja kun te voitelette kasvojanne,\nmiksi ette silloin katsele minun kasvojani, miten ne olivat täynnä\nverta? Ja kuinka ette katso minun silmiini, miten ne pimenivät\nja peittyivät verellä ja kyynelillä ja miten minun silmäluomeni\nsinistyivät? Kuinka ette ole katselleet minun suutani ja minun\nkorviani ja minun partaani, miten veri kasteli ja tahrasi ne ja miten\nkipu ja tuskat vaivasivat kauheasti kaikkia muita minun jäseniäni ja\nmiten minä riipuin ristillä sinisenä ja kuolleena teidän tähtenne\nja tulin siellä kaikkien pilkkaamaksi ja häväisemäksi, jotta sen\nmuisteleminen saattaisi teidät rakastamaan minua, teidän Jumalaanne\nja jotta siten välttäisitte ne perkeleen paulat, joihin te nyt olette\nkauhistuttavasti sidotut. Ja kuitenkin te unohdatte kaiken tämän\nsilmäinne edessä ja sydämissänne.\"\n\nEdelleen Herra sanoo heille, että he ovat: kuten kevytmieliset\nnaiset, jotka rakastavat lihan himoa ja hekumaa, mutta eivät tahdo\nsynnyttää lapsia, vaan surmaavat sikiön.\n\n\"Samoin teette tekin, sillä minä, teidän Jumalanne, Luojanne ja\nLunastajanne, etsin kaikkia armollani ja kolkutan sydämiänne, sillä\nminä rakastan kaikkia. Mutta kun te tunnette jonkun Pyhän Hengen\nliikutuksen sydämissänne tahi jonkinlaista katumusta tahi kun te\nkuulette minun sanani ja teissä herää jonkinlainen hyvä tahto, niin\nte heti pyritte tuhoamaan ja surmaamaan minun Henkeni liikutuksen\njoko tekeytymällä syyttömiksi synneistänne tahi tuntemalla niistä\nnautintoa ja kuitenkin alinomaa tahtomalla kirotulla tavalla\npysyä niissä. Siksipä te täytättekin perkeleen tahdon ja suljette\nhänet sydämiinne. Ja siten te suljette minut viheliäisesti ulos,\nminkävuoksi te olette ilman minua enkä minä ole teidän kanssanne.\nEttekä te ole minun kanssani, vaan perkeleen, sillä te tottelette\nhänen tahtoaan ja houkutuksiaan.\"\n\nMutta kaikesta huolimatta Herra tahtoo olla armollinen. \"Minun\nlaupeuteni on sellainen, ettei ainoakaan minun vihollisistani ole\nniin suuri syntinen, että häneltä kiellettäisiin armo, jos hän\nrukoilee armoa nöyrällä sydämellä.\"\n\nSiihen vaaditaan kuitenkin kolme seikkaa.\n\n\"Ensimmäinen on se, että he katuvat ja tekevät parannuksen kaikesta\nsydämestään eivätkä tee syntiä minua, Luojaansa ja Lunastajaansa\nvastaan. Toinen on puhdas ja kestävä ja nöyrä synnintunnustus ja\nrippi, joka heidän tulee tehdä rippi-isälleen, ja kaikista synneistä\nluopuminen ja täydellinen parannus niistä saman rippi-isän neuvojen\nja järkevien määräyksien mukaan. Silloin minä lähestyn heitä, ja\nperkele loittonee. Kolmas on se, että he tämän tehtyään ottavat minun\nruumiini jumalanpelossa ja täydellisessä rakkaudessa eivätkä halua\nenää milloinkaan tehdä syntiä, vaan pysyvät hyvässä elämänsä loppuun\nasti.\n\n\"Ja minä olen menevä kohtaamaan niitä, jotka tekevät parannuksen\ntällä tavalla, niinkuin lempeä isä harhaantunutta poikaansa ja minä\notan heidät armoihini paljon mieluummin kuin he itse voivat rukoilla\ntahi ajatella. Ja silloin minä olen heissä ja he minussa, ja he\nelävät ja iloitsevat minussa iankaikkisesti.\"\n\nMutta vaikka Birgitan julistus olikin kirpeätä ja vahvasti suolalla\nsekoitettua, ei kuitenkaan kukaan satuttanut kättään häneen.\nMenipä kaupungin arkkipiispa niin pitkälle suvaitsevaisuudessa,\nettä otti erään Birgitan ilmestyksen saarnansa aiheeksi kaupungin\ntuomiokirkossa.\n\nNeapelissa-olonsa loppuaikana Birgitta julkaisi vielä yhden\nilmestyksen. Se ei enää tarkoita yksinomaan eikä etupäässä Neapelia,\nvaan siinä Herra kääntyy maan kaikkien kansojen puoleen. Sen muoto\non juhlallinen ja majesteetillinen, ja se on samalla pohjolan suuren\nnäkijättären hengellinen joutsenlaulu.\n\n\"Jumalan Poika puhuu: Kuulkaa minua, kaikki minun viholliseni,\njotka elätte maan päällä, sillä ystävilleni, jotka seuraavat minun\ntahtoani, minä en puhu. Kuulkaa kaikki papit, arkkipiispat ja\napulaispiispat ja kaikki muut, joiden valta kirkossa on pienempi.\nKuulkaa kaikki munkit, mistä munkkikunnista lienettekin. Kuulkaa\nkuninkaat ja ruhtinaat ja maan tuomarit ja kaikki te, jotka\npalvelette. Kuulkaa naiset, kuningattaret, ja ruhtinattaret ja kaikki\nrouvat ja palvelijattaret ja kaikki muut, mikä yhteiskunnallinen\nasemanne ja säätynne lieneekin, suuret ja pienet, jotka asutte maan\npäällä. Kuulkaa näitä sanoja, jotka minä itse, teidän Luojanne, nyt\npuhun teille.\n\n\"Minä syytän teitä siitä, että te olette menneet pois minun luotani ja\nantaneet tahtonne perkeleelle ja totelleet hänen mielijohteitaan. Ja\nnäin te olette tehneet, vaikka minä olen lunastanut teidät verelläni\nenkä pyydä mitään paitsi teidän sielujanne. Kääntykää sentähden\nnöyryydessä jälleen minun puoleeni, ja minä otan teidät vastaan\nniinkuin lapset!\"\n\nTähän juhlalliseen loppusoittoon, voidaan sanoa Birgitan\nprofeetallisen kutsumustehtävän päättyneen, ja hän lähti takaisin\npaluumatkalle ikuiseen kaupunkiin. Hänen matkarahansa olivat tyyten\nlopussa, ja kuningatar Johanna varusti hänet paluumatkalle.\n\n_Birgitan viime päivät ja kuolema._\n\nMaaliskuussa 1373 Birgitta oli jälleen Roomassa. Hän aikoi ryhtyä\njokapäiväisiin tehtäviinsä, mutta voimat pettivät. Ilmestyi kuumetta,\nja vatsatauti, joka oli vaivannut häntä suuresti jo matkalla, ei\njättänyt häntä enää. Lisäksi tuli muunkinlaisia koettelemuksia:\nhengellisiä.\n\nEnsi kerran elämässään hän sai kokea, mitä merkitsee \"acedia\", tuo\najoittainen peloittava henkinen tylsyys ja välinpitämättömyys, joka\non ominaista keskiajan hurskauselämälle. Hän on väsynyt kaikkeen.\nHäntä ei kiinnosta rukous eikä palvonta, eivät rakkauden työt eivätkä\nhartaudenharjoitukset. Sydämen valtaa kammottava tyhjyyden tunne.\nMutta ei sillä hyvä. Tulee kiusauksia, osittain vanhoja ja ennen\nkoettuja, osittain uusia ja aivan tuntemattomia.\n\nTulee ylpeyttä ja epäilyksiä. Mielen valtaa henkinen pimeys ja\nalakuloisuus. Kuivunut on ilmestyksen lähde, sammunut profeetallisen\ninnoituksen liekki. Ei tule Herran sana niinkuin muinoin\njumalannaisen korviin. Pahinta ovat kuitenkin lihan himot, jotka\nalkavat kummitella 70-vuotiaan pyhimyksen olennossa, -- kiusauksia,\njollaisia hän ei ollut tuntenut edes nuorena eikä avioliitossa\nollessaan. \"Jumalani, miksi minut hylkäsit?\" -- kohoaa avuton huuto\npyhän naisen sydämestä.\n\nHuolta tuottaa myös keskeneräinen elämäntyö. Hänen mielensä tekee\nVadstenaan järjestelemään sikäläisiä asioita. Hän tahtoisi nähdä sen\nviinimäen, jonka Herra on armossaan suonut hänen istuttaa.\n\nJa tähänkö päättyy kaikki? Vieraalla maalla kaukana rakkaasta\nVadstenasta! -- -- --\n\nPääsiäisenä vilkahtaa vihdoin valoa tähän sielun yöhön, tähän\nkoettelemuksen synkeyteen. Hänelle sanotaan: \"Sinä ihmettelet, miten\nsinulle ilmestyy ja kertyy kiusauksia, joita et tuntenut nuoruudessa\netkä avioliitossa. Niin saa käydä, jotta oppisit tietämään, ettet\nole mitään etkä voi mitään olla ilman minun Poikani apua. Ellei Hän\nolisi sinua varjellut, ei olisi mitään syntiä, johon et olisi voinut\njoutua.\"\n\nLääkärit antavat toiveita parantumisesta, mutta esiripun toiselta\npuolelta sanotaan: \"Mitä ne lääkärit väittävät, että sinä et kuole?\nJospa he tosiaan tietäisivät, mitä on kuolema? Se kuolee, joka on\nerossa Jumalasta ja synneissään paatuneena ei tahdo sylkeä pois\nsyntien saastaisuutta ripin avulla. -- Se elää eikä kuole, joka aina\npelkää Jumalaa, alituisesti ripin avulla puhdistuu synneistään ja\nhaluaa tulla Jumalan luo.\"\n\nSamalla hänelle sanotaan olevan tarpeetonta käyttää lääkkeitä, sillä\nvähää aikaa varten tarvitaan vähän ravintoa. Ja samoin huomautetaan,\nettä se seikka, että hänen syntinsä ovat anteeksi annetut, ei vielä\nmerkitse sitä, että hänen ei tarvitsisi kärsiä niin kauan kuin hän on\nmaailmassa.\n\nMutta pian nousee jälleen vanhurskauden auringon täysi\nmajesteettisuus pyhiin-vaeltajalle, jonka pääsypäivä vihdoinkin\nkoittaa. Yljän kasvot, jotka ovat joksikin aikaa olleet kätkettyinä\nkiusauksen korpeen yksin jätetyltä morsiamelta, tulevat jälleen\nnäkyviin. Ja ilmestyksen portit, jotka ovat rahdun aikaa olleet\nsuljettuina näkijän katseilta, avautuvat selko selälleen Kristuksen\narmaalle. Eikä niitä nyt enää milloinkaan suljeta, sillä muutaman\npäivän kuluttua hän saa siirtyä näyistä ja ilmestyksistä katselemaan\nKaritsan kasvoja iankaikkisesti. Ja taivaallisen Ylkänsä suusta\nhän saa myös kuulla syyn henkiseen pimeyteensä ja näennäiseen\nhyljättynäoloonsa.\n\nViisi päivää ennen Birgitan kuolemaa Kristus ilmestyi hänelle\nlempeäkatseisena hänen kamarissaan olevan alttarin eteen ja\nsanoi hänelle: \"Minä olen tehnyt sinulle niinkuin tekee ylkä,\njoka tahallaan on näyttäytymättä morsiamelleen, jotta tämä sitä\nlämpimämmin kaipaisi häntä. Näin olen siis minäkin ollut etsimättä\nsinua lohduttaakseni tänä aikana, koskapa se on ollut sinun\nkoettelemuksesi aikaa. Mutta nyt sinä olet koeteltu ja voit astua\nesille ja valmistautua, koskapa nyt on aika täyttyä sen, mitä minä\nolen luvannut sinulle, nimittäin, että sinut minun alttarini edessä\npuetaan nunnan pukuun ja luetaan ei vain morsiamekseni, vaan myös\nVadstenan nunnaksi ja äidiksi. Kuitenkin tulee sinun tietää, että\nsinä jätät ruumiisi tänne Roomaan, kunnes se tulee siihen paikkaan,\njoka on valmistettu sille, koska minä olen nähnyt hyväksi säästää\nsinut vaivoiltasi ja lukea tahtosi ikäänkuin täytetyksi työksi.\"\n\nJa kääntyen Roomaan Herra lausui ikäänkuin syyttäen: \"Oi minun\nRoomani! Oi minun Roomani! Paavi halveksii sinua eikä kuuntele minun\nsanojani, vaan ottaa epävarman varman sijasta. Siksipä hän ei saakaan\nenää kuulla minun torveani, sillä hän laskee mielivaltaisesti minun\nlaupeuteni ajan.\"\n\nSitten annetaan hänelle määräyksiä, mitä hänen tulee tehdä\nilmestyksille. Ne kaikki tulee jättää piispa Alfonsolle, joka\njärjestää ne yhtenäiseen kokoelmaan. Ja mitä niiden vaikutukseen\ntulee, sanoo Herra siitä: \"Ja sinun pitää tietää, että kun minä näen\nhyväksi, tulevat ne ihmiset, jotka halulla ja ilolla ottavat vastaan\nnämä taivaallisten ilmestysten sanat, jotka tähän asti on annettu\nsinulle, ja silloin ne kaikki täyttyvät niinkuin sinulle on sanottu.\"\n\nHänelle puhuttiin vielä paljon muutakin, ja hän kertoi nähneensä\nmuutamia läsnäolevista henkilöistä Jumalan edessä.\n\nLopuksi Herra sanoi: \"Viidennen päivän aamuna, otettuasi sakramentit,\nsinun pitää tuttavallisesti kutsua luoksesi ne henkilöt, jotka ovat\nsinun läheisyydessäsi ja jotka nyt olen maininnut, ja sanoa heille,\nmitä heidän tulee tehdä. Ja niin sinä heidän sanojensa kaikuessa ja\nheidän käsivarsillaan tulet luostariisi, se on minun ilooni, ja sinun\nruumiisi saa paikan Vadstenassa.\"\n\nKun viides päivä koitti ja aamu alkoi sarastaa, niin Kristus ilmestyi\nhänelle toisen kerran ja lohdutti häntä. Ja kun messu oli luettu\nja kun hän oli nauttinut ehtoollista, niin hän heitti henkensä\nystäväinsä käsivarsilla.\n\nHänen ruumiinsa vietiin Itävallan ja Saksan kautta Ruotsiin, missä se\nhaudattiin Vadstenan luostariin.\n\nSekä ruotsalaiset yleensä että varsinkin Katariina tytär ryhtyivät\ninnokkaisiin ja tarmokkaisiin toimenpiteisiin saadakseen hänet\njulistetuksi pyhimykseksi. Vaikeudet olivat suuret erikoisesti sen\nvuoksi, että pian sen jälkeen kirkossa puhkesi hajaannus, jolloin\noli kaksi toisiaan vastaan taistelevaa paavia. Mutta vaikeudet\nvoitettiin, ja kun muodollisuudet oli suoritettu, julistettiin\nBirgitta vihdoin suurin juhlallisuuksin pyhimykseksi lokakuun 8. p:nä\n1391.\n\n_Birgitan hurskauselämän luonne._\n\nAikaisemmin olemme kosketelleet Birgitan hurskauselämän ulkonaisia\nmuotoja. Seuraavassa lausumme muutaman sanan hänen hurskauselämänsä\nsisäisestä luonteesta.\n\nHänen hurskauselämänsä luonnetta valaisee oivallisesti hänen\nvertauskuvallinen esityksensä Martasta ja Mariasta.\n\nUskonnollisen täydellisyyden ihanteena on mietiskelevä Maria,\njoka elää askeettista elämää lihan kuolettamisessa ja maailman\nkieltämisessä. Hän on valinnut parhaimman osan.\n\nHänellä ei saa olla paljon maallista omaisuutta, mutta sitä rikkaampi\ntulee hänen olla hengellisesti. Hän ei saa olla joutilas, hänen tulee\nolla harras rukouksissa ja jumalisten asioitten tutkistelemisessa\nsekä oman uskonnollisen elämänsä vaalimisessa. Tämän ei kuitenkaan\nvälttämättömästi tarvitse merkitä sitä, että hänen tulisi eristäytyä\nkokonaan maailmasta. Päinvastoin hänen tulee tehdä uskonsa\nhedelmälliseksi rakkauden töissä ja avata suunsa todistamaan\nmuillekin Jumalan armosta ja rakkaudesta ja niin synnyttää\nhengellisiä lapsia Jumalalle. Hänen tulee vihata omaa tahtoansa ja\nelää yksinomaan Jumalan kunniaksi ja sielujen pelastukseksi.\n\nNöyryys on hänen kaunistuksensa ja sitkeästi tulee hänen taistella\nvihaa, ylpeyttä, surumielisyyttä ja muita sellaisia vastenmielisiä\nvieraita vastaan. Mieluummin tulee hänen seurustella köyhien kuin\nrikkaiden kanssa; mieluummin totella kuin hallita; mieluummin vaieta\nkuin puhua; mieluummin olla yksin kuin mahtavien sukulaisten ja\nystäväin kanssa.\n\nMartta edustaa kristillistä toimeliaisuutta. Mutta osansa ei ole\nsuinkaan halveksittava, vaan Jumalalle otollinen ja hyödyllinen.\nHänen tulee hallita Jumalan seurakuntaa, valvoa oikeata oppia, tehdä\nJumalan tahdon mukaan, välttää pahaa sekä rakastaa Jumalaa yli kaiken.\n\nSe, joka yhdistää Marian hurskauteen ja Jumalan palvontaan Martan\nkäytännöllisyyden, ansaitsee kaksinkertaisen kunnian, varsinkin jos\nhän on hallitsevassa asemassa oleva kirkon paimen.\n\nAlkeellinen kristillisyys on Martan toimeliaisuutta, joka tekee\ntyötä Jumalan kunniaksi ja taistelee lihan ja perkeleen kiusauksia\nvastaan. Mikäli kristillinen elämä kirkastuu ja syventyy, sikäli\ntulee puuhailevasta Martasta palvova Maria, jonka henkilössä yhtyvät\nhurskaus ja käytäntö. Silloin \"mieli hyvien taipumusten kyllästämänä\nja rauhoittuneena kaiken maallisen myrskyiltä ajattelee aina jumalaa\nläsnäolevana eikä vain mietiskele hänen rakkaudessaan, vaan myös\ntekee työtä yötä päivää.\"\n\nNöyryys oli keskiaikaisen hurskauselämän tärkeimpiä ja keskeisimpiä\nhyveitä. Sitä tehostaa myös Birgitta. Varsinkin askarruttaa hänen\najatuksiaan valitsemisen ihme ja hänelle tapahtunut suuri armo.\n\nEräässä ilmestyksessä hän sanoo Neapelin arkkipiispalle: \"Minun\nherrani, toisinaan sattuu, että mustasta liedestä lähtee kaunis\nliekki, joka on hyödyllinen ja hyvin tarpeellinen kauniitten töitten\nvalmistamiseen. Mutta sen vuoksi ei tule ylistää liettä, se kun on\nmusta, vaan kunnia tulee sille, joka on työn taiteellinen valmistaja\nja mestari. Samoin on minun arvottoman laita, jos neuvoistani\nlöydätte jotakin hyödyllistä, sillä silloin teidän ei tule olla\nrajattoman kiitollisia minulle ja alttiita palvelemaan minua, vaan\nJumalalle itselleen, Hänelle, joka on tehnyt kaiken ja jolla on\ntäydellinen tahto tehdä hyvää.\"\n\nNolan kreiville hän kirjoittaa samasta asiasta:\n\n\"Teidän ei tule pitää Jumalan sanoja vähemmän merkitsevinä minun\nhalpuuteni vuoksi, sillä minä olen kuin köyhä juoksija, joka\nkuljettaa mukanaan suuren herran tärkeitä kysymyksiä käsitteleviä\nkirjeitä. Sellainen voi matkallaan käydä majataloissa ja\nvaatimattomissa paikoissa, mutta siitä huolimatta hän ei mitenkään\nlikaa tahi turmele herransa kirjettä eikä kirjeen sisältö tämän\njohdosta muutu. Hän, joka käski minun puhua, tietää, etten minä\nitsestäni mitään lisää tahi ota pois.\"\n\nJa tyhmää olisi kiittää juoksijaa. \"Juoksijaa ei tule ylistää, vaan\nhänen herraansa, jonka lähettämä hän on. Katso sentähden taivasta\nkohti ja ylistä Herraa Jeesusta Kristusta!\"\n\nMonia ihmetyttää miksi Jumala on valinnut Birgitan eikä muita, joiden\nelämä on parempi ja jotka ovat kauemmin palvelleet Herraa. Tähän\nKristus vastaa vertauksella.\n\n\"Tilanomistajalla on useita viinimäkiä eri paikoissa ja jokaisen\nviinimäen viini maistuu siltä paikalta, missä se on kasvatettu. Mutta\nkun viini on puristettu, niin viinitarhanomistaja juo toisinaan\nkeskinkertaista ja miedompaa viiniä eikä aina parempaa ja väkevämpää.\nJos nyt joku niistä, jotka ovat läsnä ja näkevät tämän, sattumalta\nkysyy tilanomistajalta: 'Miksi sinä teet niin?' niin hän vastaa, että\nse viini maistui hänestä paremmalta ja oli miellyttävämpää sillä\nkertaa, mutta silti hän ei kaada pois eikä halveksi parempiakaan\nviinejä, vaan säilyttää ne sopivaan aikaan kunniakseen ja hyödykseen,\nkunkin aina tarkoituksenmukaisuuden mukaan. -- -- --\n\n\"Niin minä olen tehnyt sinulle. Minulla on monta ystävää, joiden\nelämä on minulle makeampi kuin hunaja, miellyttävämpi kuin kaikki\nviini, kirkkaampi minun edessäni kuin aurinko. Kuitenkin minä\nvalitsin sinut Hengessäni, koska näin sen hyväksi, ei sentähden\nettä sinä olisit parempi kuin he tahi heidän vertaisensa tahi että\nsinulla olisi suurempia ansioita kuin heillä, vaan koska minä tahdoin\nniin, minä, joka teen tyhmät viisaiksi ja väärät vanhurskaiksi.\nEn minä myöskään halveksi heitä sen vuoksi, että olen tarjonnut\nsellaisen armon sinulle. Vaan pikemminkin minä säästän heidät jotakin\nmuuta minun hyötyäni ja kunniaani varten, sikäli kuin vanhurskaus\nkulloinkin vaatii. Nöyrry sentähden kaikessa äläkä ole levoton muusta\nkuin synneistäsi!\"\n\nMutta Birgitasta itsestäänkin on tämä Jumalan armoneuvo ihmeellinen.\nJa kerran hän kysyy: \"Minä kysyn, miksi Sinä, kaiken kirkkauden\nKuningas ja kaiken viisauden Antaja ja kaikkien hyveitten Harjoittaja\nja Hyve itse, tahdot tähän tarkoitukseen ottaa minut, joka olen\nkuluttanut ruumiini synnissä ja viisauden kannalta katsoen olen kuin\naasi ja puutteellinen hyveiden harjoittamisessa. Älä vihastu minuun,\nsuloinen Herra Jeesus Kristus, kun kysyn tätä sinulta, sillä Sinuun\nei voida olla luottamatta, Sinähän voit tehdä mitä tahdot, mutta\nitseäni minä vain ihmettelen, koskapa olen paljon rikkonut Sinua\nvastaan ja vain vähän hyvittänyt.\"\n\n\"Silloin ääni vastasi ja sanoi: 'Minä vastaan sinulle vertauksella.\nJos rikas ja mahtava kuningas saa erilaisia rahoja ja hän sitten\nantaa sulattaa ne ja valmistaa niistä, mitä hän hyväksi näkee,\nkuten kruunuja ja sormuksia kultarahoista, vateja ja juoma-astioita\nhopearahoista, kattiloita ja pannuja kuparirahoista, niin hän käyttää\nkaiken tämänkin hyödykseen ja kunniakseen. Etkä sinä ihmettele,\nettä hän tekee niin. Samoin ei sinun enää tule ihmetellä, että minä\nmielelläni otan vastaan ystäväini sydämet, jos he lahjoittavat ne\nminulle, ja teen niistä, mitä hyväksi näen. Sillä vanhurskaan sydän\non raha, joka miellyttää minua suuresti. Minä voin siis järjestää\nsen, mikä on minun, niinkuin minä tahdon; ja koska sinä olet minun,\nei sinun tule ihmetellä, mitä minä tahdon tehdä sinulle. Vaan ole\nkestävä ja luja kärsimään ja tahtomaan tehdä kaikki, mitä minä\nmäärään sinulle. Sillä kaikkialla minä annan sinulle varmalla kädellä\nkaiken, mitä sinä tarvitset.\"\n\nNäin siis kaikki perustuu valitsemisihmeeseen: _Herra on tahtonut\nniin käsittämättömässä armossaan_. Ja Birgitan ainoana tehtävänä on\nottaa vaari itsestään. \"Valvo sydäntäsi, että aivoituksesi on hyvä,\nsillä sinun kauttasi Jumalan sanat leviävät muille.\"\n\nTätä silmälläpitäen Herra sanoo hänelle, että hänen tulee olla hyvien\ntapojen ja inhimillisen viisauden hopeoima, jotta hän ymmärtäisi,\nmitä hän on velkaa Jumalalle ja lähimmäisilleen ja mikä tulee hänen\nsielunsa ja ruumiinsa iankaikkiseksi menestykseksi. \"Ja sisällisesti\nsinun tulee olla nöyryyden kultaama, jottet tahdo kelvata kenellekään\nmuulle kuin minulle etkä pelkää olla ihmisille vastenmielinen minun\ntähteni.\"\n\nHänen tulee olla kuin lukittuun koteloon huolellisesti kääritty\nkallisarvoinen soittokone.\n\n\"Sinun tulee olla niin kääritty puhtauteen, ettet enää tahdo saastua\nmistään halusta tahi mistään muusta huvituksesta; vaan ahkeroi\nmielelläsi olla yksin, sillä huonojen ihmisten seura turmelee hyvät\ntavat. Lukkona on sinun aistimiesi ja koko sinun sydämesi tarkka\nvartiointi, jotta kaikissa teoissasi katsoi tarkoin, ettei perkeleen\nvilppi petä sinua. Mutta avain on Pyhä Henki, joka on avaava sinun\nsydämesi sen mukaan kuin minä näen hyväksi kunniakseni ja ihmisten\nhyödyksi.\"\n\nKun hän näin katselee Jumalan iäistä armoneuvoa, niin hänen sydämensä\ntäyttyy syvällä kiitollisuudella sitä Jumalaa kohtaan, joka on\nlahjoittanut hänelle näin suuren armon ja laupeuden. \"Oi äärettömän\nrakas ja suloinen Jumala, kaikkien niiden ihmettelemä, jotka kuulevat\ntämän, mitä Sinä olet tehnyt minulle!\"\n\nBirgitta oli rukouksen nainen. Usein hänen rukouksensa ovat hartaita\nsydämen vuodatuksia ja liikuttavia huutoja, jotka kumpuilevat\ntaistelevan ja voittavan sielun sisimmästä. Hänen tärkeimpiä\nrukousaiheitaan ovat seuraavat: synteinanteeksisaaminen, epäilyksien\nvoittaminen, pyyntö että Jumalan rakkaus vuodatettaisiin hänen\nsydämeensä ja että hän voisi jättää tahtonsa kokonaan Jumalan käsiin.\n\n\"Minun Herra Jumalani, -- -- -- nyt minä mielelläni muistelen\nSinun avullasi rikoksiani ja lukemattomia syntejäni, miten minä\nolen mielettömästi tuhlannut aikani, taitamattomasti käyttänyt\nomaisuuteni, lihallisesti rakastanut ystäviäni ja sukulaisiani ja\nmiten minä lihan himoilla olen vahingoittanut sieluani, ja sielun\ntahi ruumiin, tavaran tahi kunnian puolesta tehnyt vahinkoa muille\nja miten minä olen rikkonut armollista Jumalaa vastaan. Tätä kadun\nkaikesta sydämestäni ja teen mielelläni parannuksen siitä enkä enää\nmilloinkaan tahdo tehdä niin.\"\n\nTurhuudessa tuhlattu armon aika ja voimat sekä hillitön luonto\ntuottavat hänelle paljon huolta.\n\n\"Oi äärettömän mahtava ja rakas Herra, minä tarkastelen syntieni\nhaavoja, joiden haavoittama olen lapsuudestani asti; ja minä itken,\nsillä aika on kulunut hyödyttömästi. Voimat eivät riitä työhön,\nsillä ne ovat tuhlatut turhuuteen. Sentähden, koska Sinä olet kaiken\nhyvyyden ja laupeuden lähde, rukoilen Sinua: armahda minua! Liikuta\nsydäntäni rakkautesi kädellä, sillä se on paras lääkäri; lohduta\nsieluani, sillä Sinä olet paras Lohduttaja!\"\n\n\"Kuule minua, vaikka minä olen arvoton avaamaan suutani rukoilemaan\nSinua! Sillä minä tiedän, että ellei Sinun apusi tue minua, minä en\nvoi johtaa itseäni, sillä minun ruumiini on kuin kesytön eläin, joka,\nellei sen suuhun aseteta kuolaimia, juoksee jokaiseen paikkaan, mikä\non tarjonnut sille huvia. Minun tahtoni on kuin lintu, joka alinomaa\ntahtoo seurata vaihtelevia ajatuksia ja lentää pois niiden mukana.\nSiksi rukoilen Sinua, että ruumiiseeni asetettaisiin kuolaimet, heti\nkun se tahtoo juosta pois jollekin taholle, joka on vastenmielinen\nSinun Pojallesi; ja ohjaa se sinne, missä se voi tehdä Sinun Poikasi\ntahdon mukaan. Aseta myös side tuohon lintuun, joka on minun tahtoni,\nettei se voi lentää pitemmälle kuin mikä on Sinun rakkaan Poikasi\nmieleen!\"\n\nToisinaan soivat hänen harpustaan kuitenkin lohdullisemmat säveleet.\n\n\"Minä tiedän lujasti ja varmasti, ettei kukaan ole niin arvoton,\nettä häneltä kiellettäisiin Sinun laupeutesi, jos hän totisella\nnöyryydellä ja täydellisesti tahtoen hyvittää syntinsä haluaa Sinun\nlaupeuttasi. Sinun armostasi on minulla nyt tahto tehdä Sinun tahtosi\nniin kauan kuin elän, tässä olet Sinä minun todistajani. Sinä\ntiedät, että jos minun olisi mahdollista tuottaa Sinulle suurempi\nilo ja tyydytys sillä, että minun ruumiini kärsisi kaikenlaista\nsairautta, häväisemistä, tuskaa, köyhyyttä ja sortoa ja samoin\nsieluni iankaikkisen rangaistuksen, niin valitsisin mieluummin kaiken\ntämän vaivan kuin iankaikkisen autuuden sielulleni ja ruumiilleni,\njos se jotenkin vähentäisi Sinun iloasi. Oi Herra Jumala, joka olet\nluonut minut ja ostanut minut kalliilla verelläsi, jos Sinä näet,\nettä minulta puuttuu jotakin näistä kolmesta: uskosta, toivosta ja\nrakkaudesta, niin suvaitse suuren armosi tähden täyttää se. Sinä\nolet sisinnä minun sydänveressäni, sisinnä minun sielussani. Ja\nvaikka minä olenkin aivan arvoton saamaan siunatun Henkesi lohtua\nja virvoitusta, niin uskoudun kokonaan Sinun suuren voimasi suojaan\ntietäen, että Sinä teet minulle, mitä on Sinulle otollista.\"\n\nKerran Herra pakotti perkeleen tunnustamaan, miten läheinen ja\nhellä yhteys on Hänen ja Birgitan välillä. Ja silloin perkele teki\nseuraavan tunnustuksen.\n\n\"Hän ei rakasta mitään niin paljon kuin Sinua ja ennenkuin hän\nkadottaisi Sinut, hän mieluummin kärsisi minkä tahansa kidutuksen,\njos Sinä antaisit hänelle kestävyyden armolahjan. Minä näen ikäänkuin\npalavan siteen, joka lähtee Sinusta alas häneen ja niin sitoo hänen\nsydämensä Sinuun, ettei hän ajattele mitään muuta tahi rakasta mitään\nmuuta kuin Sinua.\"\n\n_Birgitan mystiikka._\n\nBirgitan mystiikassa on kaksi päävirtausta: _morsiusmystiikka_ ja\n_profeetallinen kutsumusmystiikka_, jotka kumpikin ovat hallitsevia\ntekijöitä omalla alallaan; edellinen on kannattavana voimana\nyksityisessä uskonelämässä, jälkimmäinen painaa leimansa hänen\njulkiseen toimintaansa.\n\nNämä valtavirtaukset esiintyvät jo hänen kutsumusnäyssään, kun\nHerra sanoo hänelle: \"Sinun tulee olla minun morsiameni ja\npuhetorveni.\" Birgitalle tunnusomaisinta on kuitenkin profeetallinen\nkutsumusmystiikka. Tässä suhteessa hän on keskiajan suurimpia ja\nvaltavimpia henkiä, kun taasen hänen morsiusmystiikkansa värit\novat verraten kalpeat Seusen, Katariina Sienalaisen ja monen muun\ntunnehehkuisen ja värikylläisen morsiusmystikon rinnalla.\n\nKristus kuvailee hänelle tämän morsiussuhteen laatua seuraavasti.\n\n\"Mutta Sinä, minun tyttäreni, jonka olen valinnut itselleni ja jonka\nkanssa puhun Henkeni kautta, rakasta minua koko sydämestäsi! Ei\nniinkuin rakastetaan poikaa, tytärtä tahi vanhempia, vaan enemmän\nkuin mitään maailmassa. Sillä minä, joka loin sinut, en säästänyt\nmitään jäseniäni kärsiessäni Sinun tähtesi. Ja vieläkin minä\nrakastan Sinun sieluasi niin sydämellisesti, että minä mieluummin\nkuin kadottaisin sen, vielä kerran, jos olisi mahdollista, antaisin\nnaulita itseni ristille sen tähden. Pidä esikuvanasi minun\nnöyryyttäni, sillä minut, kirkkauden ja enkelien Kuningas, puettiin\nkurjiin ryysyihin, ja minä seisoin alastonna pylvään vieressä ja\nkuulin omilla korvillani kaikenlaista häväistystä ja pilkkaa.\nAseta myös minun tahtoni Sinun tahtosi edelle, sillä minun äitini,\nsinun valtiattaresi, ei tahtonut koko aikanaan milloinkaan mitään\nmuuta kuin minä. Jos teet tämän, silloin on sinun sydämesi oleva\nminun sydämessäni ja syttyvä minun rakkaudestani niinkuin se, mikä\non kuivaa, helposti syttyy tulesta. Niin sinun sielusi täyttyy\nminusta, ja minä olen sinussa, niin että kaikki maallinen tulee\nsinulle katkeraksi ja kaikki lihan himo niinkuin myrkky. Sinä saat\nlevätä minun jumaluuteni käsivarrella, missä ei ole mitään lihan\nhimoa, vaan hengen riemu ja tyydytys. Sillä sielu on tyytyväinen\nsisällisesti ja ulkonaisesti ja täynnä iloa eikä ajattele eikä halua\nmitään muuta kuin sitä iloa, joka sillä on. Rakasta yksin minua,\nniin sinä saat kaiken, mitä tahdot ja sinulla on oleva yltäkyllin.\nEikö ole kirjoitettu, että lesken öljy ei loppunut ennenkuin Herra\nantoi sateen maan päälle, profeetan sanan mukaan. Minä olen totinen\nprofeetta. Jos uskot minun sanani ja täytät ne, ei öljy eikä ilo eikä\nriemu ole ikinä sinulta puuttuva.\n\n\"Mutta jos sinä rakastat minua koko sydämestäsi etkä kaipaa\nmitään muuta kuin minua, niin minä vedän sinut luokseni rakkauden\navulla, kuten magneetti vetää luokseen raudan, ja asetan sinut\nkäsivarrelleni. Se on niin vahva, ettei kukaan voi sitä ojentaa;\nniin tukeva, ettei kukaan voi sitä taivuttaa, jos se on ojentunut;\nja myöskin niin armas, että se voittaa kaikki sulotuoksut, eikä sitä\nvoida verrata maailman nautintoihin.\"\n\nNäihin taivaallisen rakkauden vakuutuksiin Herra lisää myöhemmin:\n\"Minun leponi on sinun leposi ja minun lohdutukseni sinun\nlohdutuksesi.\"\n\nTähän hengellinen aviovaimo vastaa: \"Koska minä saan toimeentulon\nSinun työstäsi, lämmön Sinun rinnastasi ja suloisuuden Sinun\nsanoistasi, niin minä tahdon mieluummin kuolla kuin erota Sinusta.\"\n\nSitä mystillistä rakkauden suhdetta, joka vallitsee sielun Yljän ja\nmorsiamen välillä, Herra kuvaa eräässä ilmestyksessä seuraavasti.\n\n\"Sitten Herra puhui morsiamelle sanoen: Minä olen sinun Jumalasi\nja enkelien Herra. Minä olen elämän ja kuoleman Herra. Minä, sama,\ntahdon asua Sinun sydämessäsi. Katso, miten suuresti minä rakastan\nSinua! Taivaat ja maa ja kaikki, mitä siinä on, eivät ole kyllin\nsuuria tarjoamaan suojaa minulle, ja kuitenkin minä tahdon asua sinun\nsydämessäsi, joka ei ole muuta kuin pieni lihaskimppu. Ketä sinun\nsiis tarvitsee pelätä tahi mitä sinä vielä tarvitset, kun sinulla on\nitsessäsi Jumala, kaikkivaltias, jossa on kaikki hyvä. Sydämessä,\njoka on minun asuntoni, tulee siis olla kolme esinettä: vuode,\njolla me lepäämme; penkki, jolla me istumme; ja kynttilä suomaan\nmeille valoa. Sinun sydämessäsi tulee siis olla leposija, niin että\nlepäät pahoista ajatuksista ja maallisista toiveista ja tutkistelet\niankaikkista iloa. Penkki on tahto pysyä minussa myös jos toisinaan\nmennään ulos. Sillä luonnonmukaista ei ole istua aina. Se nimittäin\nseisoo aina, joka aina tahtoo olla maailman kanssa eikä milloinkaan\nistua minun luonani. Valo on se sinun uskosi, että minä voin kaiken\nja olen kaikkivaltias kaikessa.\"\n\nBirgitan morsiusmystiikan olennaisena piirteenä on hänen\nmorsiussuhteensa siveellisesti velvoittava puoli. Hän katselee\nasioita käytännön kannalta heittäytymättä nautinto-uskonnon lumoihin.\nTässä suhteessa hän muistuttaa entistä toimeliasta ylimyksen rouvaa,\njoka tarmokkaasti hoitaa monia töitään ja edustamisvelvollisuuksiaan,\nmutta jonka tunne- ja rakkauselämä on hillittyä. Voimakkaat\nuskonnolliset elämykset ja tunteen kukkuraisuus kannustavat häntä\nvain uusiin, entistä sitkeämpiin ja itsensäuhraavampiin ponnistuksiin\nsen Herran puolesta, joka oli valinnut hänet sydänystäväkseen ja\npuhetorvekseen. Aateluus velvoittaa häntä: \"Minä vaadin sinulta\nsuurempia palveluksia kuin muilta, koska minä olen osoittanut sinulle\nsuurempaa armoa.\"\n\nHänen suhdettaan nautinto-uskontoon valaisee eräs ilmestys, jossa\nJumalaa verrataan kultaseppään. Palvelijat tarjoavat Hänen kultaansa,\nmutta vihollinen koettaa estää heitä kuikin tavoin.\n\n\"Ensiksi hän koettaa tehdä heidät laiskoiksi. On ero ruumiillisen\nja hengellisen laiskuuden välillä. Ruumiillista laiskuutta on se,\nettä ruumis on laiska tekemään työtä, nousemaan ylös ym. Hengellistä\nlaiskuutta on se, että hengellinen ihminen tuntiessaan minun Henkeni\nsuloisuuden ja armon mieluummin tahtoo olla yksin tässä suloisuudessa\nkuin mennä työhön toisten luo ja auttaa heitä mukaansa saamaan\nosaa hänen suloisuudestaan. Eiköhän Pietarilla ja Paavalilla ollut\nHengen yltäkylläisyyden suloisuus? He olisivat, jos se olisi ollut\nminulle otollista, omistamansa suloisuuden vuoksi mieluummin olleet\nkätkettyinä maan syvimpiin paikkoihin kuin menneet ulos maailmaan.\nMutta jotta toiset tulisivat osallisiksi heidän suloisuudestaan\nja he voisivat samalla rakentaa muita, he pitivät parempana ja\nsuurempana kunniana itselleen mennä työhön toisten hyödyksi kuin\nolla yksinäisyydessä ja jättää käyttämättä toisten vahvistukseksi\nsitä armoa, joka oli annettu heille. Samoin on minun ystäväini laita\nnytkin: vaikka he mielellään tahtoisivatkin olla yksinäisyydessä ja\nriemuita omistamastaan suloisuudesta, tulee heidän kuitenkin mennä\ntekemään toisia osallisiksi heidän ilostaan ja armostaan. Sillä\nsamoin kuin se, jolla on yltäkyllin maallista tavaraa, ei käytä sitä\nyksin, vaan antaa toisille, niin ei tule minunkaan sanojani ja minun\narmoani kätkeä, vaan vuodattaa toisille heidän rakennuksekseen.\"\n\nEsimerkkinä tällaisesta mielialasta esitetään muuan vanha erakko,\njoka oli syvästi mieltynyt yksinäisyyteen. Mutta rakkaudesta\nlähimmäisiin ja antaakseen heille hyviä neuvoja hän kuitenkin silloin\ntällöin tuli pois erämaasta tekemään rakkauden tekoja ja jakamaan\narmolahjojaan ja hyveitään. Ja tämä oli paljon otollisempaa Jumalalle\nkuin jos hän olisi istunut yksin luolassaan ja nauttinut armon ja\nhengellisen lohdutuksen suloisuudesta.\n\nHänen morsiusmystiikkansa kultaiset kudelmat ovat kirjaillut\nkärsimyshistorian tummalle taustalle. Kärsivä Kristus ja ristinmerkki\non hänen hengellisen elämänsä suuri keskus ja varsinainen\nilmenemismuoto. Keskiaikaiseen tapaan hän syventyy perusteellisesti\njokaiseen kärsimyshistorian yksityiskohtaan. Erikseen hän kiittää\nja ylistää jokaista kärsivän Kristuksen jäsentä: piikkien raastamaa\npäätä, hyytyneen veren peittämiä kasvoja, ruoskittua ihoa,\nlävistettyjä käsiä ja jalkoja, haljennutta sydäntä ja runneltua\nruumista kokonaisuudessaan.\n\nHartaana kohoaa hänen rinnastaan hurmion hetkenä rukous: \"Oi minun\nJumalani, Sinä suloisin, kun Sinä armossa tulet minun sydämeeni,\neivät käsivarteni voi olla syleilemättä rintaani jumalallisen\nsuloisuuden vuoksi, jota silloin tunnen sydämessäni. Minusta tuntuu\nkuin Sinä niin painuisit minun sieluuni, että Sinä todella olet\nsen sydän ja ydin ja kaikki sisältö. Ja sen vuoksi Sinä oletkin\nminulle rakkaampi kuin sekä minun sieluni että ruumiini. Onnellinen\nolisin, jos olisin tehnyt sen, mikä on Sinulle mieluista. Siis,\nrakas Herrani, anna minulle apua ja voimaa toimia kaikessa Sinun\nkunniaksesi.\"\n\n_Profeetallinen kutsumusmystiikka_ on varsinaisesti se ilmanala,\njossa Birgitan valtava henki liikkuu omassa elementissään. Sen juuret\nulottuvat kutsumusnäkyyn, missä Herra nimenomaan sanoo: \"Minä en puhu\nsinulle ainoastaan sinun tähtesi, vaan kaikkien pelastukseksi. --\nSinun tulee olla minun _puhetorveni_.\" Ja jo Birgitan miehen eläessä\noli hänelle sanottu Arrasissa: \"Jumala tahtoo sinun kauttasi tulla\ntunnetuksi maailmalle.\"\n\nHänen profeetallista kutsumustehtäväänsä valaisee seuraava ilmestys,\njonka sanat on asetettu kirkkoisä Ambrosiuksen suuhun.\n\n\"On kirjoitettu, että Jumalan ystävät muinoin huusivat ja rukoilivat,\nettä Jumala halkaisisi taivaat ja astuisi alas pelastamaan kansaansa\nIsraelia. Samalla tavoin Jumalan ystävät huutavat myöskin näinä\naikoina sanoen: 'Oi laupias Jumala, me näemme lukemattomien ihmisten\nhukkuvan vaarallisissa myrskyissä, kun perämiehet ovat ahneita ja\nalituisesti tahtovat purjehtia niihin maihin, missä he luulevat\nsaavansa suurimman voiton. Niin he vievät itsensä ja kansan sinne,\nmissä aallokko on peloittavin, eikä kansa tunne turvallisuuden\nsatamaa, ja siksipä lukemattoman monet sielut hukkuvat surullisesti\nja aivan liian harvat tulevat hyvään satamaan. Sentähden rukoilemme\nSinua, kaiken kirkkauden Kuningasta, että Sinä armossa levittäisit\nvaloa yli sataman, niin että kansa voi välttää vaarat eikä tottele\npahoja perämiehiä, vaan pelastuu oikeaan satamaan Sinun siunatun\nvalosi avulla.'\n\n\"Näillä perämiehillä minä tarkoitan kaikkia niitä, joilla on valta\nruumiillisesti ja hengellisesti maailmassa. Sillä useimmat heistä\nrakastavat omaa tahtoaan niin paljon, etteivät välitä siitä, mikä\non hyödyllistä heidän alaistensa sieluille, vaan ehdoin tahdoin\nheittäytyvät maailman raivoaviin myrskyihin: ylpeyteen, ahneuteen\nja saastaisuuteen. Mutta turvaton kansa raukka jäljittelee heidän\ntekojaan luullen siten olevansa oikealla tiellä, ja niin he syöksevät\nitsensä ja alaisensa turmioon seuratessaan jokaista tahdon halua.\n\n\"Mutta satamalla minä tarkoitan totuuden porttia, joka nyt on monille\nniin himmentynyt, että kun joku puhuu taivaallisen isänmaan satamaan\njohtavasta tiestä, joka on Kristuksen evankeliumi, niin he sanovat\nhänen valehtelevan ja seuraavat mieluummin niiden tekoja jotka\nheittäytyvät mihin synteihin tahansa, kuin uskovat niiden sanoja,\njotka julistavat evankeelista totuutta.\n\n\"Mutta valolla, jota Jumalan ystävät rukoilevat, minä tarkoitan sitä,\nettä jumalallinen ilmestys tapahtuisi maailmassa, jotta Jumalan\nrakkaus voisi uudistua ihmisten sydämissä eikä Hänen vanhurskauttaan\nunohdettaisi tahi halveksittaisi. Ja sentähden näkikin Jumala hyväksi\narmahtavaisuutensa ja ystäväinsä rukouksen tähden kutsua sinut\nPyhässä Hengessä näkemään, kuulemaan ja ymmärtämään hengellisesti,\njotta sinä Jumalan tahdon mukaisesti ilmoittaisit sen, mitä saat\nkuulla Hengessä.\"\n\nBirgitan profeetallinen itsetietoisuus on vuoren vankka. Kuten Vanhan\nTestamentin profeetat tavallisesti alkoivat julistuksensa sanomalla\n\"Näin sanoo Herra\", samoin Birgitta käyttää sellaisia puhetapoja kuin\n\"Herra sanoi\" ja \"Kristus sanoi\". Toisinaan esiintyy puhujana Neitsyt\nMaria tahi joku pyhimys. Minkä hän näin liesi Herran sanaksi, siitä\nhän ei tinkinyt rahinakaan. Ja olipa ilmoituksen sisällys millainen\ntahansa, hän toimitti sen perille.\n\nMutta tällä profeetallisella kutsumusvarmuudella ei ollut mitään\ntekemistä ylpeän itseluottamuksen kanssa. Hän tunnusti nöyrästi, että\nkaikki on Herralta ja sulaa armoa. Eräälle piispalle lähettämänsä\nkirjeen hän lopettaa sanoilla: \"Antakaa anteeksi, herrani, että minä\nkirjoitan Teille sellaista, minä kun olen oppimaton nainen ja suuri\nsyntinen. Mutta minä rukoilen totista ja hyvää Paimentamme, joka\narmossaan on kuollut lammastensa puolesta, että Hän antaisi Teille\nsitä Pyhän Hengen armoa, jonka avulla Te voitte arvokkaasti paimentaa\nlampaitanne ja kuolemaan asti aina tehdä Hänen ihanan ja täydellisen\ntahtonsa.\"\n\nJa kaikki, mitä hänellä on, on toisten hyödyksi ja rakennukseksi.\n\n\"Sinä ihmettelet, miksi minä olen puhunut sellaista ja näyttänyt\nsinulle niin suurta? Tapahtuukohan se vain sinun tähtesi? Ei,\ntosiaankaan ei, vaan toisten opetukseksi ja pelastukseksi.\"\n\n\"Sentähden minä puhun nämä sanat ja näytän tämän rakkauden, että ne,\njotka ovat kääntyneet pois, kääntyisivät minun puoleeni ja jälleen\nmuistaisivat minua, Luojaansa, jonka ovat unohtaneet.\"\n\nHän on suuren kuninkaan sanansaattaja, jolla on mukanaan erikoinen\nsanoma. Ja tällaisena hänen ei tarvitse pelätä enempää itsensä kuin\njulistuksensakaan puolesta.\n\n\"Älä pelkää, vaan seiso lujana uskossa! Jos sanat tulisivat sinun\nhengestäsi tahi tämän maailman hengestä, silloin sinä voisit hyvällä\nsyyllä pelätä. Mutta koska ne ovat minun Hengestäni, joka oli\npyhillä profeetoilla, niin ei sinun tule pelätä, vaan iloita, mikäli\net enemmän pelkää maailman tyhjää nimeä kuin minun jumalallisten\nsanojeni kätkemistä.\"\n\nMikään mahti ei voi tuhota Jumalan hänelle uskomia sanoja.\n\n\"Sentähden älä pelkää, sillä kukaan ei voi heikontaa minun sanojani,\nvaan ne tulevat siihen paikkaan ja sen kansan luo, mikä on minulle\notollista. Kuitenkin pitää sinun tietämän, että nämä sanat ovat\nniinkuin öljy: niitä liikutetaan ja tallataan ja puserretaan milloin\nkadehtijani, milloin tiedonhaluisten, milloin pahansuopain taholta,\njotta minun kunniani ja minun kärsivällisyyteni lisääntyisi.\"\n\nHänen profeetallinen kutsumustehtävänsä on laadultaan\nluottamuksellinen.\n\n\"Sillä niinkuin isä ja äiti, kun he vanhenevat, antavat\ntalousaskareet miniälle ja sanovat hänelle, mitä talossa on tehtävä,\nniin tahdomme Jumala ja minä, jotka nyt ihmisten sydämissä olemme\nvanhoja ja joihin heidän rakkautensa on kylmennyt, sinun kauttasi\ntehdä tiettäväksi tahtomme ystävillemme ja maailmalle.\"\n\nBirgitta ei ollut profeetallinen henki ainoastaan armoitetun\njulistuksensa puolesta. Hänellä oli myös muita _profeetallisia kykyjä\nja armolahjoja_.\n\nNiinpä hänellä oli sairaiden parantamisen lahja, joka ilmeni monessa\ntilaisuudessa. Siitä, että hänellä oli valta ja voima karkoittaa\nriivajaisia, olemme aikaisemmin maininneet neapelilaisen Piciolellan\ntapauksen. Samoin hän oli karkoittanut riivajaisen upplantilaisesta\nritarista Johan Styrbjörnssonista. Kerromme seuraavassa myös muutamia\nsairauden parantamistapauksia.\n\nLatino Orsinin ja hänen puolisonsa Golizian 7-vuotias poika Gentile\nOrsini oli kuolemaisillaan kuumeeseen ja punatautiin. Silloin\nkutsuttiin Birgitta. Polvistuttuaan ja rukoiltuaan hän meni sairaan\nluo, kumartui ja levitti viittansa hänen ylitseen ja sanoi: \"Nuku\nlapseni!\" Lapsi nukkui ja tuli terveeksi. Tämä tapahtui elokuussa\n1367.\n\nVexjön piispan Tuomaksen hän paransi kaksi kertaa.\n\nToisella kertaa he olivat matkalla Apuliassa, menossa Monte Garganon\nvuorelta alas Manfredonian kaupunkiin. Piispa putosi hevosen\nselästä ja taittoi kaksi kylkiluutaan, Hän ei tahtonut jäädä yksin\nkaupunkiin sairastamaan, vaan pyysi, että Birgitta parantaisi hänet.\nTämä vastasi itkien: \"Herra, Te pidätte minua sellaisena, mikä minä\nen ole, sillä minä olen suuri syntinen Jumalan silmissä. Mutta\nrukoilkaamme kaikki Jumalaa, niin Hän antaa Teille uskoa.\" Rukouksen\njälkeen hän nousi ylös, kosketti piispan kylkeä ja lausui: \"Herra\nJeesus Kristus parantakoon sinut!\" Sairas parantui sillä hetkellä ja\nvoi jatkaa matkaa.\n\nToisen kerran hän paransi saman piispan Beneventossa kivitaudista.\n\nNeapelilainen kaniikki Robert oli tullut mielipuoleksi liiallisesta\naskeesista. Birgitta sai hänestä ilmestyksen, ja sairas parani, kun\nBirgitta oli rukoillut hänen puolestaan.\n\nBirgitalla oli myös kyky nähdä ja ennustaa tulevia tapahtumia.\n\nJo kutsumusnäkyyn sisältyi hänen valtavin ennustuksensa: sanoma\nmustasta surmasta, joka kävi toteen hyvinkin järkyttävällä tavalla.\n\nAikaisemmin olemme myös maininneet, miten hän ennusti paavi Urbanus\nV:n kuoleman Montefiasconessa elokuussa 1370. Neljä kuukautta\nmyöhemmin paavi kuoli. Samoin hän ennusti Kypron valtakunnan\nperikadon.\n\nLähtiessään pyhiinvaellusmatkalle Palestiinaan hän ilmoitti kaikkien\npalaavan takaisin paitsi yhden. Hän itse luuli aluksi Katariinan\nkuolevan, mutta niin ei käynyt, vaan Kaarle kuoli Neapelissa.\n\nPaavi Gregorius XI:lle hän ennusti joko vuoden 1371 lopulla tahi 1372\nalussa Rooman peloittavan kapinan ja kansannousun 1375.\n\nHänen uhrautuva ja oppinut rippi-isänsä ja ystävänsä, maisteri\nMattias, kuoli Ruotsissa, todennäköisesti 1350. Birgitta sai tästä\ntapahtumasta ilmestyksen samalla hetkellä Roomassa.\n\nTunnettu on hänen kykynsä lukea ajatuksia ja nähdä ihmisten\nsieluntila.\n\nKun kardinaali Eleasar Sabranilainen, Arianon kreivin poika,\nnuorena ylioppilaana opiskeli Bolognassa, niin Birgitta, ollen\nhänen perhetuttavansa, ilmoitti hänelle, että hänen maallismieliset\nystävänsä koettavat saada hänet luopumaan pappisuralta, menemään\nnaimisiin ja hankkimaan maallista kunniaa. Hän kehoittaa häntä\nolemaan uskollinen Jumalan kutsuvalle äänelle, kieltämään itsensä ja\nseuraamaan Herraa. \"Ja sentähden, oi minun herrani, aina kun maailman\nrakkaus koettaa syrjäyttää Jumalan rakkauden sinun sydämestäsi,\nniin lähetä heti häntä vastaan vartija, joka on järki, mukanaan\nJumalan sanat, ilmoittaen, että mieluummin tahdot kuolla ruumiin ja\nsielun puolesta kuin elää niin, että vihoitat hyvän Jumalan sanoilla\ntahi teoilla; että mieluummin tahdot elää niin, ettet säästä omaa\nelämääsi missään suhteessa, ei tavaraa eikä omaisuutta, ei ystäväin\neikä sukulaisten hyvää tahtoa, jotta voisit täydellisesti miellyttää\nyksinomaan Jumalaa ja kunnioittaa Häntä kaikessa; ja että sinä\nmieluummin vapaaehtoisesti valitset kestettäväksi kaikenlaiset\nkärsimykset kuin tahdot tehdä toisille kristityille, olivatpa he\npienempiä tahi suurempia, mitään vahinkoa tahi häpeää tahi tuskaa\ntahi levottomuutta; että mieluummin veljellisesti rakastat kaikkia\nkristittyjä lähimmäisiäsi Jumalan sanan mukaan.\"\n\nRitari Gomez Albornoz, paavin maaherra Spoleton herttuakunnassa, oli\nruvennut kirjeenvaihtoon Birgitan kanssa ennen Palestiinan-matkaa ja\nkysyi häneltä neuvoa erinäisissä asioissa. Siinä ilmestyksessä, jonka\nBirgitta lähettää hänelle vastaukseksi, ilmoitetaan myös Albornozin\nsalaisia ajatuksia, joita hän ei ollut tahtonut tahi uskaltanut\nilmoittaa Birgitalle.\n\nTurun piispaa Hemmingiä hän varoitti liiallisesta paastosta,\njohon tämä oli ryhtynyt salaa. Toisen kerran hän ilmoitti samalle\npiispalle, mitä alhaisia ajatuksia tällä oli Birgitasta sen vuoksi,\nettä hän eräissä pidoissa oli nauttinut piispan mielestä liian\nherkullisia ruokia.\n\nPojalleen Kaarlelle hän ilmoitti kerran tämän tehneen kuolemansynnin\nja kehoitti häntä menemään tunnustamaan sen rippi-isälle.\n\nJumalattomien ihmisten läheisyydessä hänellä oli vastenmielisiä\nhaju- ja makuaistimuksia ja hän tunsi joko mädänneen kalan tahi\ntulikiven hajua. Samoin hän tunsi omassa suussaan tulikiven makua,\njos oli tarkemmin harkitsematta sanonut jotakin paikkansa pitämätöntä.\n\nEsimerkkinä henkilöstä, joka tällä lailla vaikutti Birgittaan,\nmainittakoon dominakaanimunkki Simon, Antiokian ruhtinaan rippi-isä.\nTämän ulkokullatun hovipapin läheisyydessä hän tunsi sietämättömän\nväkevää tulikiven katkua. Samaa kerrotaan hänen käynnistään\nroomalaisen Jordanus Marinolaisen ja erään itägötanmaalaisen voudin\nkodissa.\n\nMutta huolimatta kutsumuksen vääjäämättömästä varmuudesta, hänen\nsaamistaan ilmestyksistä ja näkemistään ihmeistä Birgitan mieleen\nkuitenkin hiipi toisinaan epäilys: mitähän, jos nämä ihmeelliset\nkokemukset eivät johdukaan Jumalasta, vaan pahasta hengestä: jos ne\novatkin vain perkeleen petosta ja virvatulia.\n\nTällöin hän saa apua kahdelta taholta: rippi-isältä ja ilmestyksistä.\nHerra selittää hänelle tällaisen tunteen, johon seuraava\nvuorokeskustelu luo valoa.\n\n\"Kristus puhuu. 'Minä olen sinun Luojasi ja Lunastajasi. Miksi\npelkäsit minun sanojani? Ja miksi ajattelit mistä hengestä ne ovat,\nhyvästä vaiko pahasta? Sano minulle: mitä olet havainnut minun\nsanoissani sellaista, mistä ei omatuntosi sanonut sinulle, että\nsinun tulee tehdä se? Vai olenko minä määrännyt sinulle mitään\njärjenvastaista?'\n\n\"Tähän vastasi morsian: 'Et, kaikki on totta, ja minä olen erehtynyt\npahasti.'\n\n\"Henki tahi Ylkä vastasi: 'Minä annoin sinulle kolme käskyä, joista\nvoit tuntea hyvän Hengen. Minä käskin sinua kunnioittamaan jumalaasi,\njoka on luonut sinut ja antanut sinulle kaiken, mitä sinulla on.\nTämän sanoo sinulle myös järkesi, että sinun tulee kunnioittaa Häntä\nyli kaiken. Minä käskin sinua pitämään oikean uskon, s.o. uskomaan,\nettei ilman Jumalaa ole mitään tehty eikä mitään voida tehdä. Minä\nkäskin sinua myös noudattamaan järkevää pidättyväisyyttä kaikessa,\nkoska maailma on tehty ihmisen vuoksi, että ihminen käyttäisi sitä\ntarpeekseen (mutta ei ylellisyyteen).'\n\n\"Niin voit myöskin niiden kolmen seikan avulla, jotka ovat näiden\nvastakohtia, tuntea saastaisen hengen. Hän neuvoo sinua etsimään omaa\nkunniaasi ja ylpeilemään siitä, mitä sinulle on annettu. Hän neuvoo\nsinua uskottomuuteen. Hän neuvoo sinua myös kohtuuttomuuteen kaikkien\njäsenten puolesta ja kaikessa ja tähän hän sytyttää sydämen. Myöskin\nhän pettää toisinaan ihmisiä hyvän hengen hahmossa. Sentähden minä\nkäskin sinua aina tutkimaan omaatuntoasi ja avaamaan sen taitaville\nhengenmiehille. Sentähden sinun ei tule epäillä, että Jumalan hyvä\nHenki on sinun kanssasi, kun sinä et halaja mitään muuta kuin Jumalaa\nja kun sinä sytyt yksinomaan Hänestä. Tämän minä voin yksin tehdä, ja\nsilloin on saatanan mahdotonta lähestyä sinua.\"\n\nSamassa ilmestyksessä viitataan myöhemmin siihen tosiasiaan, että\nsellaisia Jumalan palvelijoita, joilla on hehkuva henki ja palava\ninto Herran työssä, pidetään usein jollakin tavoin heikkomielisinä\nja katsotaan että heillä on väärä henki. Siihen Herra huomauttaa,\nettä Hän sellaisessa tapauksessa ei olisi lainkaan parempi kuin\nsellainen mies, joka jättää hyveellisen ja uskollisen aviopuolison\nhäväistäväksi.\n\n\"Toisinaan sattuu kyllä, että minun ystäväni ovat ikäänkuin\njärjiltään, mutta tämä ei kuitenkaan johdu mistään pahan hengen\nriivaamisesta eikä myöskään siitä, että he palvelevat minua palavalla\nantaumuksella, vaan aivojen heikkoudesta tahi jostakin muusta\nsellaisesta syystä, jonka tarkoituksena on tehdä heidät nöyriksi.\nToisinaan voi myös sattua, että minä annan perkeleelle vallan hyvien\nihmisten ruumiisiin, jotta heidän palkkansa olisi suurempi; tahi että\nhän pimittää heidän tajuntansa, mutta niiden sieluissa, joilla on\nuskoa ja rakkautta minuun, hän ei voi milloinkaan hallita.\"\n\n_Birgitan ilmestykset, revelationes._\n\nSe, mikä teki Birgitan niin merkittäväksi omalle ajalleen ja\njälkimaailmalle, ovat hänen merkilliset näkynsä eli ilmestyksensä,\nrevelationes. Ilmestykset olivat se väline, jonka avulla hän hoiti\nprofeetallista tehtäväänsä Kristuksen puhetorvena. Niitä on merkitty\nnoin 700, ja ne ovat peräisin vuosien 1344-73 väliseltä ajanjaksolta.\n\nNe ovat Jumalan antamia tiedoituksia, jotka sisältävät neuvoja,\nohjeita ja kehoituksia kaikenlaisissa elämäntiloissa. Toiset\novat lyhyitä ja koruttoman asiallisia; toiset taasen pitempiä\nja taiteellisesti viimeisteltyjä. Jälkimmäisille on ominaista\nse täydellisyyteen kehitetty muotovalmius ja toismaailmainen\nloisteliaisuus ja ihanuus, mikä yleensä on luonteenomaista\nmystilliselle ilmestyskirjallisuudelle.\n\nEdelliset ovat joko puhtaasti asiallisia tiedonantoja tahi tavattoman\nherkällä sielutieteellisellä vaistolla ja tarkkuudella laadittuja\nläpileikkauskuvia jonkun sielun uskonnollis-siveellisestä tilasta\ntahi jonkun pyhimyksen ominaisuuksista. Toisissa ennustetaan tulevia\ntapahtumia, toiset sisältävät kehoituksia parannukseen ja katumukseen\nja ohjeita uutta elämää varten.\n\nJälkimmäiseen ryhmään kuuluvat lähinnä taivaan tuomionäyt,\nBirgitan luonteenomaisimmat ja suurpiirteisimmät ilmestykset.\nNiissä hän näkee äärettömän suuren palatsin, jossa Kristus istuu\nvaltaistuimellaan tuomitsemassa. Hän säteilee jumalallisessa\nvallantäyteydessään niinkuin aurinko, ja lukemattomat enkelien\nja pyhien joukot ovat Hänen istuimensa ympärillä. Neitsyt Maria,\ntaivaan kuningatar ja armahtavaisuuden äiti, seisoo kruunu päässä\nvaltaistuimen vieressä.\n\nÄsken kuollut sielu tuodaan valtaistuimen eteen. Häntä seuraa hänen\nsuojelusenkelinsä jalon ritarin, ja paha henki mustan neekerin\nmuodossa. Sitten alkaa juhlallinen oikeudenkäynti sielusta. Kumpikin\nenkeli esittää vaatimuksensa sieluun ja omat todistuskappaleensa.\nNeitsyt Maria laupeuden äitinä anoo armoa, milloin sielu ei ole\nkokonaan paatunut ja kypsä tuomiolle. Toisinaan esiintyvät myös\nsielun puolesta tahi häntä vastaan patriarkat, apostolit ja muut\npyhät. Lopuksi Kristus langettaa joko vapauttavan tahi langettavan\ntuomion, minkä jälkeen sielu viedään joko taivaan kuvaamattomaan\niloon ja riemuun tahi viskataan helvetin tuleen ja vaivaan, joita\nmolempia olotiloja samoin kuin kiirastultakin Birgitta kuvailee\nsillä valtavalla tunnehehkulla ja draamallisella verevyydellä ja\nvoimalla, joka tällaisissa tapauksissa on ominaista mystilliselle\nkirjallisuudelle ja jonka valtavin ja järkyttävin muistomerkki\nkaunokirjallisuuden alalla on Danten kuuluisa Jumalainen Näytelmä.\n\nTärkeissä tilanteissa hän saa myös yhtä suurenmoisia hallitusnäkyjä.\nHän näkee historian Jumalan ja kansojen kaikkivaltiaan Kaitsijan\nistuvan korkealla ja koroitetulla istuimellaan taivaan sotajoukkojen,\nenkelilaumojen ja pyhien epälukuisten parvien ympäröimänä. Siinä\nHän, tuo \"iältään vanha\", josta Daniel kertoo, säätää ja päättää\nyksityisten ja kansojen kohtaloista.\n\nBirgitalle huomautetaan usein, varsinkin tuomionäkyjen yhteydessä,\nettä hänen näkemänsä näyt ja kuvat ovat vertauskuvallisia, sillä\ntaivaalliset todellisuudet ovat sellaisia, ettei niitä voida täysin\nvastaavasti ilmaista inhimillisillä käsitteillä ja ajatuskuvioilla.\n\nJo vanhoista ajoista on ollut tapana erottaa kolmenlaisia näkyjä:\nruumiillisia (korporaalisia), kuvituksellisia (imaginatiivisia)\nja järkiperäisiä (intellektuaalisia). Ruumiillisissa näyissä\nhavaitaan ulkonaisilla aistimilla esine, joka sijaitsee\nasianomaisen ulkopuolella olevassa paikassa. Tällöin huomataan\nkiihoitusta aistimissa. Kuvauksellisissa näyissä ei ole ulkonaista\naistinkiihoitusta, vaan aistimukset havaitaan sisällistä tietä\n\"hengessä\". Järkiperäiset näyt ovat ymmärryksen yliluonnollista\nvalistamista, jonka avulla uudet totuudet käsitetään välitöntä\nsisäistä tietä.\n\nBirgitan näkyjen joukossa tapaamme kaikkiin näihin eri ryhmiin\nkuuluvia näkyjä, mutta olennaisesti ja suurimmalta osalta hänen\nnäkynsä kuuluvat viimeksimainittuun ryhmään.\n\nHänen tärkeimmät ruumiilliset näkynsä ovat seuraavat: Neitsyt Maria,\njonka hän näki 7-vuotiaana tarjoavan hänelle kruunua; enkeli, joka\nsaneli hänelle mielenylennyksellisen puheen Sermo Angelicus, jota\nkäytettiin liturgisena lukukappaleena; pyhä Botvid; ja Jeesus, joka\nilmestyi hänelle hänen kuolinhetkenään. Samaan ryhmään voidaan myös\nlukea hänen suuri kutsumusnäkynsä.\n\nHänen varsinainen lahjansa oli kuulla sanoja ja nähdä vertauskuvia\n(audire verba mea et videre similitudines). Toisinaan hän käyttää\nsanontatapaa \"nähdä ja kuulla hengellisesti ja puhua sen mukaan\". Jos\nilmestykset ovat kuulemuksia, niin tavallisesti sanotaan kuka puhuu.\nToisinaan se käy esille asiayhteydestä, toisinaan hän ei saa lainkaan\ntietää puhujaa. Silloin hänelle riittää tieto, että hänelle puhutaan\nhengessä. Birgitta tehostaa erikoisesti sitä seikkaa, että hän saa\nilmestyksensä \"valvoen eikä nukkuen\".\n\nIlmestykset ovat läheisessä yhteydessä hänen ajatusmaailmansa ja\nvarsinkin hänen rukouselämänsä kanssa. Usein ne ovat vastauksia\nrukouksiin. Joko esittää joku toinen hänelle jonkin kysymyksen tahi\npyytää valaisua johonkin asiaan, tahi hän itse haluaa saada lähemmin\ntietää Jumalan tahdon. Tällöin se ilmaistaan hänelle näyssä.\n\nHänen rippi-isänsä Pietari Alvastralainen ja Pietari Skeningeläinen\nkuvailivat lähimpinä kuukausina hänen kuolemansa jälkeen laatimassaan\nBirgitan elämäkerrassa hänen ilmestyksiään seuraavasti.\n\n\"Edelleen, kun joku kysyi häneltä jotakin omantunnon asiaa, pyytäen\nhänen neuvoaan ja parasta hengellistä lääkettä, niin hän vastasi\nhänelle: 'Rukoile Jumalaa tämän asian vuoksi, ja me myös ajattelemme\nja teemme puolestanne mitä voimme, vaikka olemmekin arvoton\nsyntinen.' Ja kolmen tahi muutaman päivän kuluttua ja toisinaan\nsamana päivänä hän antoi vastauksen kysymyksessä olevalle henkilölle,\njos hän oli hengellinen tahi muutoin kunniallinen henkilö, ja samalla\nkohottaen kätensä taivasta kohti sanoi: 'Tosin minä olen syntinen,\narvoton sanomaan sellaista; mutta kuitenkin tulee teidän tietää,\nettä Jeesus Kristus ilmestyi minulle rukouksessa ja sanoi minulle,\nettä minun tulisi vastata teidän pyyntöönne niin ja niin', ja niin\nhän antoi kysyjälle ne sanat, jotka hän oli saanut Kristukselta tahi\nNeitsyt Marialta vastaukseksi tähän asiaan. Tahi hän myös kirjoitti\nJumalan hänelle antamat sanat äidinkielellään omalla kädellään\nollessaan terve ja antoi meidän, rippi-isiensä, mitä suurinta\ntarkkuutta noudattaen kääntää ne latinaksi ja kuunteli sitten\nkäännöstä vertaillen sen kanssa mitä hän oli kirjoittanut eteensä,\njotta ei voitaisi lisätä tahi ottaa pois ainoatakaan sanaa siitä,\nmitä hän itse oli näyssä Jumalalla kuullut ja nähnyt. Mutta ollessaan\nsairas hän kutsui luoksensa rippi-isän ja kirjurinsa, jonkun tähän\ntarkoitukseen erikoisesti valitun sihteerin, ja niin hän lausui hyvin\nhartaasti ja hurskaasti ja toisinaan kyynelten vuotaessa lauselmansa\neräänlaisella huolellisella juhlallisuudella ikäänkuin lukisi\nkirjaa, ja sitten rippi-isä toisti sanat latinaksi sihteerille, ja\ntämä kirjoitti ne muistiin siinä hänen läsnäollessaan, ja sitten,\nkun nämä sanat oli kirjoitettu, hän tahtoi kuulla ne ja kuunteli\nhyvin tarkkaan ja huolellisesti. Ja niin hän antoi tahi lähetti\nkirjoitetun niille henkilöille, jotka olivat tehneet kysymyksen\nhänelle; ja tämä on tapahtunut usein ja lukemattomia kertoja Neapelin\nrouva kuningattarelle ja arkkipiispalle. Kypron kuningattarelle ja\nkuninkaalle ja ruhtinaallisille henkilöille ja monille muille Kypron\nvaltakunnassa ja Sisilian valtakunnassa ja Italiassa ja Ruotsissa ja\nmyös Espanjassa, niin hyvin miehille kuin naisille.\n\n\"Samoin tapahtui myös usein, että samalle rouva Birgitalle\nilmoitettiin hänen luokseen tulleiden henkilöiden salaisimpia\najatuksia ja epäilyksiä ja myöskin muutamien muiden, jotka eivät\nolleet saapuvilla, sellaista, mitä he itse eivät olisi millään muotoa\nmilloinkaan ilmaisseet sanoilla, kirjoituksella tahi merkeillä; minkä\ntodistajia ovat herra Nikolaus Nolalainen ja paavillisen alueen\nmaaherra ja herra Gomez Alhornoz, Spoleton herttuakunnan maaherra ja\nFondin kreivi ja monet muut hengelliset ja maalliset henkilöt, joille\nhän itse on sanonut tahi kirjoittanut heidän sydämensä sisimmät\najatukset.\"\n\nEdelleen kerrotaan hänen merkillisestä kyvystään nähdä\nhenkimaailmaan, missä hän näki sielujen olotilan. Ja sitten jatketaan\nedellämainitussa kertomuksessa.\n\n\"Mutta miksi jatkaa, kun todistukset niin suurista hyveistä,\nniin suuresta pyhyydestä ja ylevyydestä, niin vuolaasta ja\nylitsevuotavasta hänessä loistavasta Jumalan armosta esitetään\nJumalan hänelle antamissa taivaallisissa ilmestyksien kirjoissa.\n-- -- -- Sillä usein olemme nähneet sen, mitä hän monia vuosia\nennakolta profeetallisesti oli ennustanut, myöhemmin tosiasiallisesti\nja kokemuksenmukaisesti tapahtuneen, minkä monet ovat nähneet ja\nkokeneet, ja tämä voidaan selvästi todeta ja sen todistavat pyhien\nlausumat, että Jumala oli antanut hänelle todellisen profetian hengen\nja jumalallisen järkiperäisen näkykyvyn. -- -- -- Ja sitten kun\nJumalan Henki oli kutsunut tämän rouvan, hän ei ennustanut ainoastaan\ntulevasta niinkuin profeetat, vaan myös läsnäolevasta ja menneestä,\nja myös hän antoi monia selityksiä muutamista vaikeasti tajuttavista\nPyhän Raamatun kysymyksistä.\n\n\"Myös hän lähetti niinkuin apostolit, luovuttuaan kaikesta, mitä\nomisti, Jumalan käskystä kirjeitä koko kristikunnan huomatuimmille\nhenkilöille, nimittäin paaveille ja keisareille sekä Ranskan ja\nEnglannin, Sisilian ja Kypron kuninkaille ja kuningattarille,\nruhtinaille ja ruhtinattarille, erinäisille ylipapeille, maallisille\nja hengellisille henkilöille, valtakunnille ja maille ja\nkaupungeille. Ja monissa maissa hän kävi henkilökohtaisesti näyttäen\nJumalan tahdon sekä ylhäisille että alhaisille niiden sielujen\nhyödyksi, jotka on lunastettu Kristuksen verellä.\n\n\"Hän kirjoitti myös niinkuin pyhät evankelistat Kristuksen syntymästä\nja hänen kunniakkaasta elämästään ja myös Hänen kuolemastaan ja\nylösnousemuksestaan ja Hänen iankaikkisesta kirkkaudestaan, kuten\nselvästi voidaan nähdä hänen ilmestyksistään.\"\n\nTätä rippi-isien esitystä täydentää aikaisemmin toisessa yhteydessä\nmainittu Birgitan oma kuvaus siitä, miten hän ilmestyksessä sai oman\nluostarikuntansa ohjesäännön.\n\nMeillä on jäljellä muutamia Birgitan lauselmia ja kuvauksia, jotka\nluovat valoa niihin ruumiin- ja sieluntiloihin, joiden vallitessa hän\nsai näkyjään. Esitämme muutamia.\n\n\"Oi äärettömän rakas ja suloinen Jumala, ihmeellistä kaikille, jotka\nsen kuulevat, on se, mitä Sinä olet tehnyt minulle. Sillä milloin\nSinä näet hyväksi, nukutat Sinä ruumiini, ei ruumiilliseen uneen,\nvaan hengelliseen lepoon. Minun sieluni Sinä herätät ikäänkuin unesta\nnäkemään, kuulemaan ja tuntemaan hengellisesti. Oi Herra Jumala,\nkuinka suloisia ovatkaan Sinun suusi sanat! Aina kun kuulen Henkesi\nsanoja, on minusta kuin sieluni nielisi ne sanomattoman suloisuuden\nvallassa kuten mitä parhaan ravinnon, joka ikäänkuin menee niiniin\nruumiilliseen sydämeeni suurella ilolla ja kuvaamattomin mielihyvän\ntuntein. Ihmeelliseltä tuntuu kuitenkin se, että minä, kun kuulen\nSinun sanasi, tulen sekä ravituksi että nälkäiseksi: ravituksi kun\nmikään muu ei silloin miellytä minua kuin ne; nälkäiseksi taasen,\nkoska minun haluni niihin lisääntyy.\"\n\nHänen paaville lähettämässään kirjeessä on seuraava kuvaus.\n\n\"Muuan henkilö, joka oli valvovassa eikä nukkuvassa tilassa,\nvaipuneena rukoukseen, joutui hurmoksiin. Ja silloin näyttivät kaikki\nhänen ruumiinsa voimat pettävän, mutta hänen sydämensä syttyi ja\nriemuitsi rakkauden hehkusta, hänen sielunsa lohduttautui, hänen\nhenkensä vahvistui Jumalan voimasta, ja myös koko hänen tajuntansa\ntäyttyi hengellisellä viisaudella.\"\n\nPyhimykseksijulistamisasiakirjassa kerrotaan aterioiden aikana\nsattuneista hurmostiloista: \"Toisinaan kohottautui myös hänen\nsielunsa mietiskelyssä kohti taivaallisia todellisuuksia, jolloin\nhän, vaikka istuikin pöydässä, tempautui ikäänkuin irti ruumiin\naistimista ja viipyi omasta itsestään kohoutuneena ja ruumiin\naistimista vapautuneena tässä mietiskelyssä eikä kuullut eikä nähnyt\nmitään, mitä tapahtui pöydässä, kunnes hän vihdoin jälleen tuli\nentiselleen.\"\n\nEsitämme kaksi piispa Alfonson lauselmaa, jotka osoittavat Birgitan\nilmestyksien ekstaattista luonnetta.\n\n\"Minä olen myös -- Jumala on minun todistajani -- monta kertaa nähnyt\nedellämainitun rouvan, toisinaan istuen, toisinaan maaten suullaan,\nolevan täydelleen vaipuneena rukoukseen ja ikäänkuin tiedottomana,\naistimista vapautuneena, tempautuneena hengessä hurmostilaan,\nnäkemättä tahi kuulematta mitään siitä, mitä tapahtui sillä paikalla,\nmissä hän ruumiillisesti oli. Kun hän jälleen tuli tajuihinsa,\nkertoi hän minulle, sellaista ansaitsemattomalle, ja kahdelle\nedellämainitulle rippi-isälleen näkyjään, joita hän oli nähnyt, ja\nJumalan suuria salaisuuksia ja kätkettyjä asioita.\"\n\n\"Sinun tulee kuitenkin tietää, että hän, kuten minä arvoton usein\nkuulin hänen omasta suustaan, aina kaikissa edellämainitunlaisissa\nnäyissä tunsi sielussaan ja mielessään Jumalan rakkauden mitä\nsuurinta suloisuutta ja sanomatonta jumalallista virvoitusta siinä\nmäärin, että hän tuskin milloinkaan voi kertoa siitä ilman huokauksia\nja kyyneleitä.\"\n\nToisinaan hän tunsi yliluonnollisia ilmiöitä omassa ruumiissaan.\nNiinpä hän eräänä jouluyönä, ollessaan sanomattoman ilon ja riemun\nvaltaamana, tunsi rintansa alla omituisia liikkeitä ikäänkuin siellä\nolisi ollut elävä lapsi. Peläten perkeleen petosta hän ilmoitti\nasiasta Mattiakselle ja Pietari Alvastralaiselle. Nämä koettivat\nkädellään vaatteiden päältä ja tekivät saman huomion: Jeesus-lapsi,\njoulun suuri riemu, liikkui hänen rintansa alla. Tämä ilmoitettiin\nhänelle nimenomaan eräässä myöhemmässä ilmestyksessä. Huomattava on,\nettä eräillä toisillakin keskiajan mystikoilla, kuten Margareeta ja\nKristiina Elmerillä on ollut samanlaisia elämyksiä.\n\nEräässä ilmestyksessä Herra sanoo hänelle: \"Kolme ihmeellistä seikkaa\nminä olen tehnyt sinulle: sinä näet hengellisillä silmilläsi, kuulet\nhengellisillä korvillasi ja tunnet ruumiillisella kädelläsi minun\nHenkeni elävässä sydämessäsi.\"\n\nMutta ekstatismi hurmostiloineen, näkyineen ja ilmestyksineen\nei ollut Birgitalle pääasia, vaan uskonnon suuret\nkäytännöllis-siveelliset päämäärät ja tehtävät. Ja ilmestyksillä\non merkitystä vain sikäli, mikäli ne herättävät rakkautta Jumalaan\nja antavat uusia herätteitä ja uutta voimaa työssä Jumalan\nkunnian puolesta ja sielujen pelastukseksi. Niiden merkitys on\nsiis kahdenlainen: samalla kuin ne edustavat uskonnon korkeinta\nhenkilökohtaista autuuden ja Jumalan tuntoa, samalla ne ovat vertaa\nvailla olevia voimanlähteitä käytännöllisessä elämässä. Ilmestyksien\njohdosta näkijästä tulee profeetta, joka on pantu \"kansojen ja\nvaltakuntien yli rikkomaan ja repimään, hävittämään ja hajoittamaan,\nrakentamaan ja istuttamaan\".\n\nBirgitalla oli hyvä yleissivistys, kuten aikaisemmin olemme\nhuomanneet. Mutta hän ei olisi kuitenkaan suoriutunut onnellisesti\npaljon vaativassa kutsumuksessaan Kristuksen tulkkina ja puhetorvena,\njollei hänellä olisi ollut apulaisinaan ja työnsä täydentäjinä\nhurskaita ja korkeastioppineita hengen miehiä. Näistä on mainittava\nhänen neljä rippi-isäänsä: Mattias, Pietari Alvastralainen, Pietari\nSkeningeläinen ja Alfons.\n\nMattias oli jumaluusopin tohtori ja Linköpingin tuomioherra, joka\nkuoli todennäköisesti 1350. Hän oli tunnettu suuresta hurskaudestaan\nja perinpohjaisesta oppineisuudestaan ja hän oli Ruotsin keskiajan\nkirkon etevin jumaluusoppinut. Hän toimi Birgitan rippi-isänä jo\nhänen miehensä eläessä, ja hänellä on epäilemättä ollut suuri\nvaikutus Birgitan hengelliseen kasvamiseen ja tietopuoliseen\nkehitykseen.\n\nJo suuressa kutsumusnäyssä, kun Birgitta epäilee ilmestyksen\njumalallista alkuperää, häntä kehoitetaan kääntymään maisteri\nMattiaksen puoleen, ja niin tämä sitten myöhemmin kuolemaansa\nsaakka esiintyy Birgitan uskottuna ja neuvonantajana. Etevänä ja\narvossapidettynä jumaluusoppineena hän ensin syventyi Birgitan\nnäkyihin ja tutustutti niihin Ruotsin oppineen maailman, kun\nasetettiin erikoinen piispojen kokous käsittelemään kysymystä\nBirgitan näkyjen oikeaperäisyydestä. Näkyihin kirjoittamassaan\noppineessa esipuheessa hän määrittelee kantansa niihin. \"Älköön\nmikään epäilevä ajatus valheen hengestä hiipikö niiden mieleen, jotka\nlukevat tätä. Sillä ei ole luultavaa, että paha henki voisi pettää\ntosivanhurskaita; tahi kääntää syntisiä parempaan elämään; tahi\nvalaa rakkautta, jota hän ei omista, kylmiin sydämiin; tahi edistää\nJumalan kunniaa, jota hän kadehtii.\" Edelleen hän kiinnittää huomiota\nBirgitan hurskaaseen, kieltäytyvään elämään ja nöyrään olentoon\nmikä osaltaan puhuu vakavaa kieltä hänen näkyjensä jumalallisesta\nalkuperästä.\n\nTehden kaikesta tästä yhteenvedon hän huudahtaa riemumielin profeetan\nkanssa ajatellessaan pohjolan suurta näkijää: \"Ihmeitä ja kummia\nkuuluu maassa.\"\n\nErikoisena merkkinä ja voimanosoituksena hän mainitsee vielä\nne riivajaisten karkoittamiset, joita Herra on tehnyt Birgitan\navulla. Ja kun tulee kysymys Birgitan työn kestävyydestä vainojen\nja vihamielisyyden aikana, niin häntä lohduttavat Herran sanat\nBirgitalle: \"Kuitenkin minun sanani menevät täytäntöön ilman heidän\n(vastustajain) tahtoaan, ja ne ikäänkuin tunkeutuvat täytäntöön,\nkunnes tulevat siihen paikkaan ja sille kansalle, joka on minulle\notollinen.\"\n\nMaisteri Mattiaan ei kerrota merkinneen muistiin tahi kääntäneen\nlatinankielelle Birgitan näkyjä. Sen tehtävän ovat erikoisesti\nsuorittaneet toiset rippi-isät, joista ensiksi mainittakoon molemmat\nPietarit, maisteri Pietari Olavinpoika Alvastralainen, samannimisen\nluostarin alipriori ja Pietari Olavinpoika Skeningeläinen, P.\nHengen laitoksen johtaja Skeningessä. He olivat molemmat perin\nhurskaita ja Jumalalle vihkiytyneitä miehiä ja edellinen lisäksi\netevä jumaluusoppinut. Erikoisen ilmestyksen johdosta he olivat\nliittyneet Birgittaan, jota paitsi Pietari Alvastralaisen ratkaisuun\noli vaikuttanut tapahtunut ihme. Uskollisesti he seurasivat\nBirgittaa hänen kuolemaansa asti ja yhdessä he myös laativat hänen\nelämäkertansa.\n\nVarsin huomattava asema Birgitan elämässä ja julkisessa toiminnassa\nhänen viime vuosinaan Roomassa oli hurskaalla augustiinolaiserakolla\nAlfonso da Vadaterra'lla. Hän oli espanjalainen, kotoisin Vanhasta\nKastiiliasta ja nähtävästi jalosukuinen. Erään tiedon mukaan\nhänen isänsä oli italialaista sukuperää ja polveutui Sienan\nkaupungista. Äiti taasen oli espanjalainen. Hän toimi ensin alemmissa\nkirkollisissa viroissa, minkä jälkeen hänet nimitettiin Jaenin\npiispaksi Andaluusiaan. Mutta 1368 hän luopui piispanvirasta ja\nrupesi erakoksi. Hän oli nöyrä ja hienosti sivistynyt hengenmies,\njoka tunsi perusteellisesti katolisen jumaluusopin. Tämä seikka\nsamoin kuin hänen perinpohjainen latinantaitonsa ja tuttavalliset\nsuhteensa paavin hoviin tekivät hänestä Birgitalle erittäin arvokkaan\ntyötoverin. Hänen tehtäväkseen Birgitta sitten Herran käskystä\njättikin kirjallisen työnsä päättämisen ja ilmestyksien järjestämisen\nyhtenäiseksi kokonaisuudeksi.\n\nAlfons järjesti ilmestykset. Birgitan kuoleman jälkeen\n7-osaiseksi teokseksi, johon sitten myöhemmin lisättiin vielä\n8:s osa. Kirjallisessa työssään hän asetti päämääräkseen tehdä\nBirgitta tunnetuksi ja saattaa hänen reformatooriset ajatuksensa\nhedelmöittämään ajan uskonnollista ja henkistä elämää. Tässä\ntarkoituksessa hän ryhtyi puolustamaan hänen jumalallista lähetystään\nniinkuin maisteri Mattiaskin oli aikoinaan tehnyt. Hänen todistelunsa\noli seuraava.\n\nJos joku väittää saaneensa jumalallisia ilmestyksiä, niin niitä ei\nilman muuta saa hyväksyä eikä hyljätä, vaan on otettava tarkka selvä\nolosuhteista. Tällöin ovat ratkaisevia tekijöitä seuraavat seikat:\ntekijän elämä ja luonne sekä näkyjen muoto, tunneväri ja sisältö.\n\nMitä Birgitan näkyihin tulee, niin ei voinut olla epäilystäkään\nniiden jumalallisesta alkuperästä. Ja mitä hänen uskonnolliseen\npersoonallisuuteensa tulee, Alfons tehostaa Birgitan suurta\nnöyryyttä ja kuuliaisuutta hengellisille isille ja hänen valmiuttaan\nasettaa näkynsä kirkon miesten tutkittaviksi ja arvosteltaviksi.\nHän kiinnittää huomiota yksinomaan näkyjen uskonnollisesti ja\nsiveellisesti kohottavaan henkeen ryhtymättä väittelemään niiden\npuhdasoppisuudesta, joka hänestä oli toisarvoinen asia, missä hän\notti huomioon myös Birgitan oman kannan. Tähän oli sitäkin vähemmän\nsyytä kun, kuten Westman huomauttaa, keskiaika oli tässä suhteessa\nvapaamielisempi kuin Tridentin kirkolliskokouksen jälkeinen\nkatolisuus ja oikeauskoinen luterilaisuus.\n\nHerää kysymys: Minkälainen oli rippi-isien osuus ilmestyksien\nlaatimisessa lopulliseen asuun? Kysymyksestä voidaan olla eri mieltä,\nmutta keskitienä voitaneen pitää seuraavaa.\n\nKun rippi-isät käänsivät Birgitan näkyjä latinaksi, niin he\nsaattoivat toisinaan menetellä verraten vapaasti jättää pois jonkin\nsanan tahi ajatusvivahduksen tahi myös kehittää alkuperäistä\najatusta. Keskiaika ei yleensä asettanut käännöksen tarkkuudelle ja\ntäsmällisyydelle niin suuria vaatimuksia kuin nykyaika. Tähän voi\nosittain, vaikkakin hyvin lievässä ja tuskin mainittavassa määrässä,\nvaikuttaa puhdasoppisuuden vaatimus. Huomattavampi oli kuitenkin se\nvaara, joka johtui kirkkopoliittisista syistä.\n\nNiinpä piispa Alfons jätti laatimastaan Birgitan näkyjen kokoelmasta\nkokonaan pois useinkin peloittavan jyrkät paaveja koskevat\nilmestykset. Pietari Alvastralaisen vaikutuksesta ne kuitenkin\ntulivat sittemmin nekin siihen normaalipainokseen, joka painettiin\nHampurissa 1492.\n\nMutta pääasiassa Birgitan ilmestykset edustavat nykyisessä\nasussaan niin hyvin muotoon kuin sisältöönkin nähden verraten\ntarkasti hänen omaa innoitustaan, tahtoaan ja tarkoitusperiään\nsekä ajatuksenjuoksuaan. Jos niitä olisi huomattavammin muokattu\npuhdasoppisuuden näkökohtia silmällä pitäen, niin ne eivät olisi\nBaaselin kirkolliskokouksessa herättäneet sitä pahastuksen myrskyä,\nminkä ne herättivät, vaikka myönnettävää on, että kysymyksellä\nsielläkin oli ensi sijassa kirkkopoliittinen merkitys.\n\nTätä käsitystä tukee myös se epäkirjallinen tilapäisasu, mikä\non ominaista useimmille Birgitan ilmestyksille: ne tulevat\nasiallisina ilmoituksina toisesta maailmasta, jolloin niiden\nuskonnollis-siveellinen arvovalta on verrattoman paljon sitovampi ja\nmajesteetillisempi kuin niiden kirkollisten käskykirjeiden, bullien,\njoita tämän toisen maailman useinkin siveellisesti kovin ala-arvoinen\nja valtuuksiltaan rajoitettu edustaja lähetti seitsemän kukkulan\nkaupungista; ne kumpuilevat mahtavan profeetallisen hengen oman\nolemuksen uumenista, jonne iankaikkisuus luo kirkasta valoaan, ja\njota Jumalan armo ja iäinen isänrakkaus lämmittää ja sulostuttaa. Ja\nnäin Birgitta joutuu omassa olennossaan kehittämään ja kypsyttämään\nJumalan suuria pelastusajatuksia.\n\nMyös rippi-isillä, lähinnä Pietari Alvastralaisella ja Alfonsolla, on\nhuomattava osuus tässä ilmestyksien kehityshistoriassa. Ilmestyksessä\nsanottiin tästä:\n\n\"Sillä minun Henkeni jättää toisinaan minun valittujeni itsensä\nvaraan, jotta he ikäänkuin vaa'alla voisivat punnita ja koetella\nminun sanojani sydämessään ja paljon harkinnan jälkeen selittää niitä\nkirkkaammin ja antaa niille paremman ilmaisumuodon. Sillä kun sinun\nsydämelläsi ei ole aina kykyä ja halua esittää ja kirjoittaa muistiin\nhavaitsemaasi, niin sinä milloin vyöryttelet sitä edestakaisin\nmielessäni, milloin kirjoitat sen uudelleen ja uudelleen, kunnes\nolet saavuttanut sanojeni varsinaisen ajatuksen; näin vaikutti\nminun Henkeni myös kirkkoisissä, niin että he toisinaan omaksuivat\nsemmoista, mikä heidän täytyi peruuttaa ja toiset milloin kiittivät,\nmilloin moittivat heitä, mutta kuitenkin tuli vielä myöhemmin toisia,\njotka tarkemmin tulkitsivat ja selittivät heidän sanojaan. Kuitenkin\nsaivat kaikki minun evankelistani minun Henkeni vuodatuksesta ne\nsanat, mitä he puhuivat ja kirjoittivat. Sano myös samalle erakolle\n(Alfonsolle), että hän tekee ja toimittaa evankelistan työn.\"\n\nIhmeteltävää ei ole tältä näkökulmalta katsellen, että Alfons piti\nhänelle uskottua työtä aivan erinomaisena kunniatehtävänä.\n\nEräs piirre Birgitan ilmestyksissä on vielä mainittava.\n\nSuuri osa hänen ilmestyksistään on tarkoitettu nimenomaan määrätyille\nhenkilöille. Mutta Birgitta ei milloinkaan mainitse ilmestyksen\nyhteydessä enempää kuin sen otsikossakaan kenestä on kysymys.\nTällainen menettelytapa on hyvin ymmärrettävissä, sillä ilmestyksien\nsanamuoto ja persoonallinen sävy on useimmiten siinä määrin läheinen\nja arkaluontoinen, että yksilöllisen salaisuuden rikkominen olisi\nsellaisessa tapauksessa ollut vakavalaatuinen moraalinen rikos.\n\nNäin on laita varsinkin silloin, kun on kysymys jonkun määrätyn\nhenkilön luonteen uskonnollis-siveellisestä erittelystä ja usein\nvielä elävien ihmisten tuomionäyistä. Vaikka tuomioilmestyksessä\njuuri on tavattoman tarkasti ja naulankantaan osuvasti kuvattu\nasianomaisen henkilön tila ja vedetty siitä äärimmäiset\njohtopäätökset, niin näyn lopussa annetaan kuitenkin esiripun\nlaskea ja Birgitalle huomautetaan, ettei hänelle ole tarpeellista\neikä soveliasta tietää, mikä on kysymyksessä olevan henkilön\nlopullinen kohtalo. Ja raskaimmankin ja musertavimmankin kuvauksen\njälkeen sanotaan: \"Mutta siitä huolimatta, niin kauan kuin sielu on\nruumiissa, hän voi saada armon.\"\n\nTästä johtuu, että Birgitan ilmestyksiä on useinkin vaikea käsittää.\nSiihen vaaditaan hyvin laajaa Ruotsin historian ja silloisten\nhenkilöiden tuntemusta. Tätä seikkaa koetti Pietari Alvastralainen\naikoinaan korjata tekemällä henkilöitä ja olosuhteita koskevia\nreunamuistutuksia. Mutta ei ole puuttunut myöskään toisenlaisia\npyrkimyksiä. Niinpä piispa Alfons laatimassaan valittuja ilmestyksiä\nsisältävässä lukemistonluontoisessa kokoelmassa koetti hävittää\ntämän ilmestyksien voimakkaan yksilöllisen piirteen ja tehostaa vain\nniiden yleistä rakentavaa puolta. Mutta niin tärkeä ja huomattava\nkuin viimeksimainittu seikka itsessään onkin, on kuitenkin onneksi\nBirgitan ilmestyksille ja niiden ymmärtämiselle, että ne miltei\nkaikki voidaan sovittaa määrättyjen henkilöiden ja tapauksien\npuitteisiin.\n\n_Birgitan suhde uskonpuhdistukseen._\n\nBirgitan toiminnalla katolisen kirkon piirissä on voimakas\nreformatoorinen luonne. Toisaalta hän on suuren emäkirkon uskollinen\ntytär, ja katolisen kirkon opit munkki-ihanteineen, Neitsyt Marian\nja pyhimyksenpalveluksineen samoinkuin muuttumisopin hän omaksuu\ntäydellisesti. Mutta samalla hänen toiminnassaan esiintyy kiihkeän\nvoimakkaana vaatimus kirkon uudistamisesta niin hyvin päähän kuin\njäseniin nähden. Hänen tärkeimmät reformatooriset vaatimuksensa ovat\nseuraavat:\n\nPaavin tulee luopua epäoikeutetuista veroista ja tuloista; hänen\ntulee yksinkertaistuttua elämänsä ja saattaa se sopusointuun Jumalan\nsanan opetuksien kanssa; ja lopuksi hänen tulee etsiä taivaallista\neikä maallista. Sanalla sanoen: hänen tulee olla todellinen\nkristittyjä oikea Pietarin seuraaja, joka kaitsee Kristuksen\nseurakuntaa terveellisen opin sanoilla ja hurskaan vaelluksen\nesimerkillä.\n\nMyöskin kardinaalien tulee muuttaa elämänsä. Paavin velvollisuus on\npakottaa heidät hyvällä tahi pahalla luopumaan kohtuuttoman, suurista\ntuloista ja muuttamaan elämänsä Kristuksen opin mukaan.\n\nSama vaatimus pitää paikkansa myöskin muuhun papistoon nähden.\nPaavin tulee kehoittaa piispoja seuraamaan hänen omaa esimerkkiään\nyksinkertaisuuteen nähden ja pitämään silmällä alempaa papistoa sekä\nvaatia viran riistämistä, elleivät he tahdo elää puhtaasti.\n\nSimonia, hengellisten virkojen myyminen ja ostaminen, on jyrkästi\nkielletty.\n\nPaavin velvollisuus on myös uudistaa luostarikansa, joka nyt on\nsyvästi siveellisesti rappeutunut.\n\nAateliston ja ritariston tulee luopua ahneudesta, ylpeydestä ja\nkevytmielisestä elämästä ja koko kansan tehdä parannus ja etsiä\nelävää Jumalaa.\n\nSiinä Birgitan uskonpuhdistusohjelma, jonka hyväksi hän eli ja\ntoimi. Ja tähän ohjelmaan liittyi olennaisena osana kaksi Birgitan\njulkisen toiminnan valta-ajatusta: oman munkkikunnan perustaminen ja\npaavien paluu Baabelin vankeudesta Avignonista. Uuden munkkikunnan\nperustamisen piti johtaa suureen uskonnollis-siveelliseen\nelämänuudistukseen. Uutta oli oleva hurskauden viini ja uudet myöskin\nleilit, s.o. luostarisääntö. Ja kun paavien oleskelu Avignonissa\nmerkitsi katolisen kirkon syvää alennustilaa sekä sisällisesti että\nulkonaisesti, niin oli välttämätöntä, että paavit palaisivat takaisin\nkristikunnan vanhaan pääkaupunkiin ja aloittaisivat siellä kirkon\nuudistuksen.\n\nKuten edellisestä näemme, oli Birgitan ohjelma aitokatolinen. Siitä\netsimme turhaan Saksan suuren uskonpuhdistajan kahta johtavaa\nperiaatetta: ihminen tulee vanhurskaaksi yksinomaan uskon kautta, ja\nRaamattu yksin on uskon ja elämän ojennusnuora. Emme siinä liioin\nnäe Englannin uskonpuhdistuksen marttyyripiispain kiihkeätä ja\njohdonmukaista taistelua aitokatolista muuttumisoppia vastaan.\n\nAitokeskiaikaiseen tapaan hän myös asettaa maallisen, aviollisen\nrakkauden ja taivaallisen rakkauden toistensa vastakohdaksi ollen\nsitä mieltä, että naimattomuus on paras ja edustaa korkeinta\nsiveellisyyttä. \"Neitsyys on paras ja korkein sentähden, että se on\nenkelien kaltaisuutta, jos se säilytetään oikein ja säädyllisesti;\nmutta ellei tahdon neitsyys ole yhdistetty lihan neitsyyteen, niin\nneitsyys on harhaantunutta. Sillä otollisempi on Jumalalle nöyrä ja\nhurskas avioliitossa oleva nainen kuin ylpeä ja julkea neitsyt, ja\nsäädyllinen aviovaimo, joka elää jumalanpelossa sääntönsä mukaan, voi\nsaada saman palkan kuin siveä ja nöyrä neitsyt.\"\n\nMutta toisinaan esiintyy myös vapaampi ja evankeelisempi käsitys.\nHerra sanoo hänen tyttärestään Ceciliasta, joka ensin oli\nluostarissa, mutta sitten meni naimisiin: \"Minulle on yhtä otollista\npysyipä sinun tyttäresi neitseenä tahi meni avioliittoon, niin kauan\nkuin minun tahtoni määrää ja hallitsee häntä.\"\n\nMutta vaikka Birgittaa näin ollen ei voida lukea varsinaisiin\nuskonpuhdistajiin eikä edes heidän evankeelisiin edeltäjiinsä, ei\ntämä seikka tee tyhjäksi sitä tosiasiaa, että hän on keskiajan\nvaltavimpia reformatoorisia henkiä katolisen kirkon omassa\nkeskuudessa. Hänen sanansa kirkon miesten väärinkäytöksistä ja\nsiveellisestä rappeutumisesta sekä aateliston harjoittamasta\nkansan sorrosta jylisevät yhtä ankarasti kuin konsanaan Vanhan\nTestamentin profeettain, ja hänen peloton rohkeutensa tapailee\nhäikäilemättömyyttä.\n\nArkkipiispa _Nathan Söderblom_ sanoo hänestä sattuvasti: \"Kun hän\nvaatii tiliä ylempien yhteiskuntaluokkien elämästä, kuninkaiden,\nprelaattien ja pappien velvollisuuksien laiminlyönnistä, niin hän ei\npuhunut yleensä, vaan tarkoitti määrättyjä tapauksia, kuten usein\nvoimme havaita. Hänen sanansa olivat aitoprofeetalliseen tapaan\ntoimintoja, joiden tarkoituksena oli herättää toimintaa ja muuttaa\nasioiden kulkua. Merkillisimmin hän tarttui kirkon ulkonaisiin\nkohtaloihin hellittämättömässä pyrkimyksessään saattaa paavi\ntakaisin Roomaan. Hän asettui, tahi oikeammin, Herra asetti hänet,\ntapahtumain keskukseen parannussaarnaajaksi ja sielunhoitajaksi,\nnäkijäksi ja kirkon omaksitunnoksi, ruotsalaiseksi isänmaanystäväksi\nja tervetulleeksi rauhanharrastajaksi ruhtinaiden riidoissa ja\nsodissa, tavan ja lain uudistajaksi. Birgitan elävä harrastus\nniin hyvin kirkon kuin valtion asioihin ja yleensä hänen ajassaan\nliikkuvaan ja hänen tarpeensa esiintyä Jumalan puhetorvena, nähdä\nja toimittaa Jumalan tekoja tapahtumain kulussa, sekä samalla hänen\nluja vakaumuksensa erikoisesta Jumalan valitsemisesta rinnastaa\nhänet Vanhan Testamentin profeettoihin ja heidän seuraajiinsa\nkristikunnassa. Kun tulemme uskonpuhdistuksessa myönteisemmän\nja evankeelisemman hurskaustyypin täyskypsään ilmenemiseen,\n-- hurskaustyypin jota eivät niin kokonaan hallitse ajattomat\nkontemplatiiviset ihanteet, -- joutuu ajatuksemme Birgitasta pikemmin\nmaailmaan tottuneeseen Galviniin, jonka herännyt katse näkee sen ajan\nhistorian tarjoamat mahdollisuudet, ja hänen järjestävään neroonsa\nkuin ei-maailmalliseen Lutheriin.\"\n\nBirgittaa on näin ollen katseltava täysin itsenäisenä ja\nomalaatuisena kirkkohistoriallisena persoonallisuutena omassa\naikahistoriallisessa ympäristössään. Mutta hänen toiminnassaan on\nkuitenkin jo eräitä piirteitä, jotka tapailevat sangen läheltä\nuskonpuhdistuksen uskon varmuutta ja kutsumusoppiin päätyvää\nhurskaussuuntaa. Näitä piirteitä on Söderblomin mukaan kolme:\nläheisempää henkilökohtaista seurustelua Jumalan kanssa etsivä\nsielunmurros; se aitoevankeelinen vakavuus, joka huokuu hänen\nhurskaudestaan ja hallitsee myös mietiskely- ja näkyelämän\nkokemuksia; ja lopuksi hänen profeetallinen tehtävänsä oman aikansa\nhistoriassa. Hän täydentää myös protestanttista uskonkäsitystä\neräässä kohdassa, johon sillä taholla ei ole kiinnitetty riittävää\nhuomiota: \"Ennen kaikkea tulee meidän oppia se, minkä luterilaisuus\nvahingokseen yleensä on laiminlyönyt, nimittäin askeesin merkitys\nankarana kurinpitona, hengellisenä ja siveellisenä itsekurina.\"\n\nPyhä Birgitta kuuluu siihen suurten ja jalojen profeetallisten\nhenkien sarjaan, joita Jumala jaksoittain ja varsinkin murrosaikoina\nlähettää seurakuntansa keskuuteen varoittamaan ihmiskuntaa\nsiveellisistä vaaroista ja huomauttamaan lähestyvästä tuomionuhkasta\nsekä viitoittamaan sukukunnalle tietä laajempaan henkiseen vapauteen\nja korkeampaan uskonnollis-siveelliseen täydellisyyteen. Jollakin\nmaalla ja kansalla on kotipaikkaoikeus sellaisiin henkiin, mutta\ntodellisuudessa he kuuluvat ihmiskunnalle ja koko Kristuksen\nseurakunnalle. Eri aikoina ja eri kansojen keskuudessa heillä on\nerilaisia kutsumustehtäviä, mutta kokonaisuutena katsoen he ovat\nsaman iankaikkisen hengen tulkkeja ja puhetorvia, joille he ovat\nvihkineet elämänsä ja rakkautensa. Ja keskeisintä Birgitan elämässä\non se, että hän näkee historian elävän ja toimivan Jumalan ja tietää\nolevansa ase Hänen kädessään Hänen tarkoitusperiensä toteuttamiseksi.\n\nBirgitan henkivoimaisessa persoonallisuudessa Ruotsin kristillisyys\nensi kerran kehittyy täyskypsään hedelmään samalla kuin se\nkotiutuu kansallisessa muodossa ruotsalaiseen maaperään. Siinä\nmuinaisruotsalaisessa asussa, jossa hänen näkynsä ensiksi näkivät\npäivän valon, ne haastavat vielä tänäkin päivänä paljon mehevämpää\nja ytimekkäämpää kieltä kuin latinankielisinä käännöksinä tahi\nnykyisellä ruotsin kielellä. Ja hänen mukanaan toivat pohjoismaat\nmyös mahtavan ja omalaatuisen lisän keskiajan uskonnolliseen elämään.\n\nMitä Birgittaan tulee, voidaan myös puhua erikoisesta pohjoismaisesta\nmystiikasta. Tämän mystiikan erikoispiirteenä on väkevä\npersoonallisuusmystiikka, joka kantaa mahtavan ja henkivoimaisen\nkutsumusmystiikan kuninkaallista otsakoristetta. \"Se merkitsee\nkeskiaikaisen kirkollisen uskonnollisuuden korkeinta kehitystä\ngermaanisella maaperällä; ja se viittaa samalla eteenpäin Lutherin\ntyötä kohti.\" (Holmquist.)\n\nSuurella kiitollisuudella Korkeinta kohtaan ja syvää kansallista\nylpeyttä tuntien Ruotsin kansa on muistellut ja yhä vielä muistaa\nmainehikasta jalosukuista tytärtään, joka on avartanut kansojen\nhenkistä näköpiiriä: joka on ollut Jumalan puhetorvi ja aikansa\nvaltavin herätyssaarnaaja ja huutavan ääni; ja joka on levittänyt\nRuotsin nimeä ja mainetta tavalla, jolle vetävät vertoja vain\naniharvat kuninkaat, sotapäälliköt ja valtiomiehet.\n\nBirgitan muistoksi v. 1916 Vadstenan kirkossa pidetyssä juhlassa\nlausui arkkipiispa Söderblom mm. seuraavaa.\n\n\"On pidettävä Jumalan suurena lahjana meidän ruotsalaiselle\nkristikuntamme osalle, että Birgitta on meidän, Minä onnittelen tätä\nVadstenan seurakuntaa sen johdosta, että hänen muistonsa kuuluu sille\nläheisemmin kuin millekään muulle seurakunnalle. -- -- --\n\n\"Kuinka paljon köyhempi olisikaan tämä rikas itägötalainen seutu ja\nkoko meidän maamme ollut ilman sitä hengellisyyden, sivistyksen,\nkauneuden ja työn virtaa, joka kuohui täällä ja joka monien\nsukupolvien aikana levisi tästä paikasta. Laajalla huomataan Birgitan\nhengen ja tahdonvoiman vaikutukset. Mutta kestävimmin hän elää\njatkuvasti keskuudessamme hänen kirjoituksissaan ilmenevän sielun\nkauneuden avulla. Sillä maailma tuli hänelle katkeraksi, mutta\nKristus tuli hänen kaikekseen.\"\n\nRuotsin kirkon uskonpuhdistaja _Olaus Petri_ kirjoitti pyhimyksistä\nseuraavat sanat, jotka sopivat erikoisen hyvin myös Birgittaan.\n\n\"Me näemme kyllin selvästi Raamatusta, että meidän tulee kiittää,\nylistää ja kunnioittaa Jumalaa kaikista Hänen luomistaan olennoista.\nNiin meidän tulee myös ylistää Häntä Hänen pyhimyksistään, se on,\nkaikista kristityistä ihmisistä, elävistä ja kuolleista. Sillä he\novat kaikki Hänen pyhimyksiään. Ja silloin me ylistämme Jumalaa Hänen\npyhimyksistään, kun me kiitämme ja kunnioitamme Häntä Hänen suuren\narmonsa ja laupeutensa tähden, jota Hän on osoittanut pyhimyksilleen.\nSamoin tulee meidän, kun me tahdomme kunnioittaa pyhimyksiä,\nkunnioittaa heitä Jumalassa, se on, Jumalan tähden; koska Jumala itse\non niin kunnioittanut heitä, tahdomme mekin kunnioittaa heitä Hänen\ntähtensä, niin että heidän tulee kiittää Häntä siitä.\"\n\n\n\n\nBIRGITAN ILMESTYKSIÄ.\n\n\n_Kristus ottaa Birgitan morsiameksi ja kehoittaa häntä._\n\nMinä olen taivaan ja maan ja meren ja kaiken niissä olevan Luoja.\nMinä olen yhtä Isän ja Pyhän Hengen kanssa, ei kuten kivijumala\ntahi kultajumala, joita muinoin oli, eikä ole useita jumalia, kuten\nsilloin palveltiin, vaan yksi Jumala: Isä ja Poika ja Pyhä Henki,\nkolmiyhteinen persoonaltaan ja yksi jumaluuden luonnolta, joka on\nluonut kaiken ja jota ei kukaan ole luonut, iäti muuttumaton ja\nkatoamaton, kaikkivaltias ilman alkua ja loppua. Minä olen se,\njoka synnyin neitseestä, enkä kadottanut jumaluutta, vaan liitin\njumaluuden miehuuteen, jotta olisin yhdessä persoonassa totisen\nJumalan Poika ja neitseen poika. Minä olen se, joka riipuin ristillä\nja kuolin ja haudattiin kadottamatta jumaluutta. Ja vaikka minä\nkuolin ihmisenä ja ruumiiltani, jonka minä, Poikana, yksin otin, niin\nminä elin kuitenkin jumaluudessa, jossa minä olin yksi Jumala Isän ja\nPyhän Hengen kanssa.\n\nMinä, joka nyt puhun sinulle Hengelläni olen sama, joka nousin\nkuolleista ja astuin taivaaseen. Minä valitsin sinut ja otin sinut\nmorsiamekseni, jotta näyttäisin sinussa ja tekisin sinun kauttasi\nmaailmalle tiettäväksi jumalalliset salaisuuteni, koska minä näen\nsen hyväksi. Sinulla on myös ollut oikeus tulla omakseni, koska\nsinä miehesi kuollessa jätit tahtosi kokonaan minun käsiini ja\nsinun tarkoituksesi oli myös, kun hän oli kuollut, että voisit\ntulla köyhäksi minun tähteni, mitä sinä rukoilitkin. Ja sentähden\nsinulla on ollut oikeus tulla minun omakseni. Ja sentähden minun\nvelvollisuuteni oli tämän suuren rakkauden vuoksi huolehtia sinusta.\nJa sentähden minä otan sinut morsiamekseni ja omaksi nautinnokseni,\nomaksi mielihyväkseni, sellaiseksi, kuin Jumalalle on soveliasta\npuhtaan sielun kanssa.\n\nSentähden tulee morsiamen olla valmis, kun ylkä tahtoo toimittaa\nhäät, että hän on säädyllisesti kaunistettu ja puhdas. Silloin\nsinä puhdistut hyvin, kun aina ajattelet syntejäsi ja kuinka minä\npuhdistin sinut Aatamin synnistä kasteen kautta ja kuinka minä\nsiedin sinua ja olin kärsivällinen, kun sinä lankesit syntiin.\nMorsiamella tulee lisäksi olla yljän merkki rinnassa, se on: hänen\ntulee tutkistella ja ottaa vaari niistä hyvistä töistä, joita minä\ntein sinulle, nimittäin kuinka jaloksi minä sinut loin, kun annoin\nsinulle ruumiin ja sielun, kuinka ihanan rikkaaksi minä sinut\ntein, kun annoin terveyden ja maallista hyvää, kuinka hellästi ja\nrakastettavasti minä sinut lunastin, kun kuolin sinun tähtesi ja\nhankin sinulle taivaan valtakunnan perinnön. Morsiamen tulee lisäksi\ntehdä yljän tahto. Ja mikä on minun tahtoni muu kuin se, että sinä\nrakastat minua yli kaiken ja ettei sinulla ole mitään muuta kuin minä.\n\nMinä loin kaiken ihmisen tähden ja asetin kaiken hänen alaisekseen.\nMutta hän rakastaa kaikkea paitsi minua eikä vihaa mitään paitsi\nminua. Minä ostin hänelle toisen kerran hänen perintönsä, jonka hän\nkadotti synnin tähden. Mutta hän on niin eksynyt ja järjiltään,\nettä hän mieluummin tahtoo saada tätä katoavaista kunniaa --, joka\nei ole muuta kuin meren vaahtoa ja kuohua, joka kohoaa kuin vuori\nsilmänräpäykseksi, mutta katoaa nopeasti ja tulee tyhjäksi, -- kuin\nsaada iankaikkista kunniaa, joka on iäinen hyvä.\n\nSentähden, morsiameni, jos sinä et halua mitään muuta paitsi minut\nja halveksit kaikkea minun tähteni, ei vain poikia ja vanhempia,\nvaan myös kunniaa ja rikkauksia, olen antava sinulle kalleimman ja\nihanimman palkan. Ei kultaa ja hopeaa, vaan itseni, joka olen kunnian\nKuningas, annan sinulle palkaksi ja yljäksi. Mutta jos kainostelet\nolla köyhä ja halveksittu, niin ajattele, miten Jumalasi kulki sinun\nedelläsi ja oli palvelijain ja ystäväin ylenantama maailmassa,\nsillä minä en etsinyt maallisia ystäviä vaan taivaallisia ystäviä.\nJos sinä nyt pelkäät työn ja sairauden raskautta ja vaivaa, niin\najattele silloin, miten vaikeaa onkaan palaa tulessa. Ja ajattele,\nmitä sinä ansaitsisit, jos olisit niin kiihoittanut jonkun maallisen\nherran mieltä tahi rikkonut häntä vastaan niinkuin olet rikkonut\nminua vastaan. Sillä vaikka minä rakastan sinua kaikesta sydämestä,\nen minä kuitenkaan tee oikeutta vastaan ainoassakaan kohdassa tahi\nvähimmässäkään asiassa, vaan samassa määrin kuin sinä teit syntiä\nkaikilla jäsenilläsi, samassa määrin sinun pitää hyvittää kaikilla\njäsenilläsi. Mutta sinun hyvän tahtosi tähden ja tarkoituksesi\nvuoksi parantaa syntisi minä muutan oikeuden laupeudeksi antaen\nanteeksi raskaan rikoksen pienestä parannuksesta. Omaksu sentähden\nja ota vastaan ja kestä vähän työtä, jotta sinä, niin synneistäsi\npuhdistettuna, pian saisit suuren palkan. Sillä morsiamen tulee nähdä\nvaivaa yljän kanssa työssä, jotta hän sitä turvallisemmin voisi\nlevätä hänen luonaan.\n\n_Kolme kysymystä morsiamelle._\n\n\"_Minä_ olen sinun Luojasi ja Herrasi. Vastaa minulle kolmeen\nkysymykseen, jotka teen sinulle. Millainen on tila siinä talossa,\nmissä vaimo pukeutuu niinkuin rouva ja hänen miehensä niinkuin orja?\nOnkohan se soveliasta?\" Hän vastasi omassatunnossaan: \"Ei, Herra, se\nei sovi.\"\n\nMeidän Herramme sanoi: \"Minä olen kaiken olevaisen Herra ja enkelien\nKuningas, minä puin palvelijani, joka on minun ihmisluontoni,\nainoastaan hyötyä ja tarvetta silmälläpitäen. En minä etsinyt tahi\nhalunnut tahi tahtonut saada tässä maailmassa muuta kuin niukan\nravinnon ja vaatetuksen. Mutta sinä, joka olet minun morsiameni, sinä\ntahdot olla kuin hallitsija ja tahdot saada rikkauksia ja kunniaa\nja kunniallista kohtelua. Mihin kaikki tämä kelpaa? Se on tosiaan\nkaikki turhaa, ja se jätetään tänne. Ihmistä ei luotu millinkään\nyltäkylläisyyteen, vaan luonnon tarpeita seuraamaan. Mutta ylpeys\nkeksi tämän ylellisyyden, jota nyt rakastetaan ja pidetään lakina.\n\n\"Toiseksi, sano minulle onkohan sopivaa, että mies tekee työtä\naamusta iltaan ja vaimo tuhlaa lyhyessä hetkessä kaiken, mikä on\nkoottu?\" Hän vastasi: \"Se ei sovi. Vaan vaimon täytyy elää ja\ntehdä työtä miehen tahdon mukaan.\" Meidän Herramme sanoi: \"Minä\ntein kuten mies, joka teki lyötä aamusta iltaan, sillä minä tein\ntyötä nuoruudestani kärsimiseeni asti. Ja minä ilmoitin ja osoitin\ntien taivaan valtakuntaan saarnaten ja täyttäen teoilla sen mitä\nsaarnasin. Ja vaimo, ts. sielu, jonka tulisi olla minun vaimoni,\ntuhlaa kaiken tämän minun työni, kun hän elää kevytmielisesti, niin\nettei hänelle kelpaa ollenkaan se, minkä minä tein ja kärsin hänen\ntähtensä. Enkä minä havaitse hänessä mitään hyvettä, josta voin\niloita hänen kanssaan.\n\n\"Sano minulle kolmanneksi: Jos talossa herraa halveksitaan ja orjaa\nkunnioitetaan, eikö se ole sopimatonta ja arvotonta?\" Hän vastasi:\n\"On totisesti!\" Meidän Herramme vastasi: \"Minä olen kaiken olevaisen\nHerra; minun taloni on maailma, ja ihmisen tulisi oikeudenmukaisesti\nolla minun palvelijani. Mutta minua, joka olen Herra, halveksitaan\nnyt maailmassa ja ihmistä kunnioitetaan. Sentähden tulee sinun,\njonka valitsin, ottaa vaari että teet minun tahtoni, sillä kaikki,\nmikä on maailmassa, on vain ikäänkuin meren vaahto ja muistuttaa\nkatoavaisuutta.\"\n\n_Jeesus raivaa tietä maailman erämaassa._\n\n\"Sinä ihmettelet, miksi minä puhun sinun kanssasi ja miksi minä\nnäytän sinulle niin suuria. Tuskinpa yksistään sinun vuoksesi?\nTosiaankaan ei, vaan toisten tiedoksi ja pelastukseksi.\n\n\"Maailma on niinkuin erämaa, jossa ei ollut muuta kuin yksi tie, joka\njohti mitä syvimpään syvyyden kuiluun. Syvyydessä oli kaksi olotilaa,\njotka ottivat luokseen kaikki sinne vaipuneet. Toinen syvyys oli\nniin syvä, ettei sillä ollut allaan mitään pohjaa, ja ne, jotka\nvaipuivat sinne, eivät tulleet milloinkaan ylös. Toinen ei ollut\nniin syvä kuin ensimmäinen eikä niin kauhistuttava, vaan ne, jotka\ntulivat alas sinne, toivoivat apua itselleen ja tunsivat kaikki samaa\nhalua ja kaipuuta, mutta ei onnettomuutta; tunsivat pimeyttä, mutta\nei vaivaa. Ne, jotka asuivat tässä olotilassa, huusivat päivittäin\nhyvin ihanaan paikkaan, joka oli lähellä ja joka oli täynnä kaikkea\nhyvää ja suloista. He huusivat voimakkaasti, sillä he tiesivät tien\npaikkaan, johon heidän tuli mennä, mutta korven metsä oli niin tiheä\nja paksu, etteivät he voineet kulkea tahi tulla perille sen tiheyden\nvuoksi eikä heillä ollut Väkevyyttä ja voimaa raivata tietä. Ja mitä\nhe huusivat? Totisesti he huusivat näin: 'Oi Herra Jumala, tule ja\nauta, osoita tie ja valaise meitä, jotka odotamme Sinua. Sinä yksin\nolet meidän pelastuksemme.' Tämä huuto tuli minun korviini taivaan\nvaltakunnassa ja liikutti minua ja taivutti minut laupeuteen ja minä\nlepyin niin voimakkaasta huudosta ja tulin pyhiinvaeltajan tavoin\nkorpeen.\n\n\"Mutta ennenkuin minä aloin esiintyä ja vaikuttaa, minun edelläni\nkuului ja kaikui ääni, joka sanoi näin: 'Nyt on kirves pantuna\npuun juurelle.' Mikä oli tämä ääni muu kuin Johannes Kastaja, joka\nlähetettiin minun edelläni ja huusi erämaassa sanoen: 'Kirves on\npantuna puun juurelle', ikäänkuin hän olisi tahtonut sanoa: 'Olkoon\nnyt ihminen valmis, sillä nyt on kirves valmis. Hän on tullut,\njoka on raivaava tien kaupunkiin ja repivä ylös kaiken, joka tekee\nvastarintaa.' Ja minä tulin ja vaikutin aina auringon noususta\nlähtien sen laskuun saakka; se on: siitä silmänräpäyksestä, jolloin\nminä otin miehuuden, ristin kuolemaan saakka minä vaikutin ihmisen\nautuudeksi, paeten maailmaantulemiseni alussa vihollisiani ja\nHerodesta, joka vihasi minua. Perkeleet kiusasivat minua, ihmiset\nvihasivat minua, minä kärsin monenlaista työtä, minä söin ja minä\njoin ja minä täytin kaiken muun ruumiin tarpeen ilman syntiä uskon\nvahvistukseksi ja osoittaakseni todellista luontoani ja ihmisyyttäni.\nSen jälkeen kun minä valmistin tien taivaan valtakuntaan ja revin\nylös esteelliset pensaat, terävimmät orjantappurat ja piikit pistivät\nminun sivujani ja terävät rautanaulat haavoittivat minun käteni ja\njalkani, ja minun hampaitani ja poskiani lyötiin pahasti. Mutta\nminä kannoin sen kärsivällisesti enkä vetäytynyt takaperin, vaan\nmenin sitäkin innokkaammin eteenpäin. Samalla tavoin kuin peto, joka\nkalvavan nälän pakottamana ja siitä huolimatta, että näkee miehen\npitävän terävää keihästä sitä vastaan, syöksyy miehen keihääseen\nhimoiten miestä, ja vaikka mies jo painaa keihästä pedon sisuksiin,\npainautuu peto itse keihääseen himoitessaan miestä, kunnes sisukset\nja koko ruumis ovat lävistetyt, samalla tavoin paloin minäkin niin\nsuurta rakkautta sieluun, että kun näin äärettömän katkeran tuskan ja\nhavaitsin, miten ihminen oli halukas surmaamaan minut, toivoin sitä\nhehkuvammin saavani kärsiä vaivaa sielun pelastukseksi.\n\n\"Niin minä menin tämän maailman erämaahan kurjuus ja työ taakkanani\nja valmistin tien verelläni ja hielläni. Ja tätä maailmaa voidaan\nhyvin nimittää erämaaksi, sillä kaikki hyveet turmeltiin siinä,\nja jäljellä oli siinä paheiden erämaa, jossa oli vain yksi tie,\njota kaikki vaelsivat alas helvettiin, kadotukseen tuomitut\nkadotukseen ja hyvät yksinäiseen pimeyteen. Sentähden, kun minä\narmahtavaisuudessani havaitsin, miten pitkällinen niiden kaipaus oli,\njoiden tuli pelastua, tulin minä pyhiinvaeltajana tekemään työtä. Ja\ntuntemattomana jumalallisen valtani puolesta minä valmistin tien,\njoka johti taivaaseen. Ja kun minun ystäväni näkivät tämän tien\nja työni suuren vaivan ja vaikeuden ja minun mieleni iloisuuden,\nseurasivat monet minua pitkän aikaa.\n\n\"Mutta nyt on muuttunut se ääni, joka huusi: 'Olkaa valmiit!' Ja nyt\non minun mieleni muuttunut, ja taasen ovat pensaat ja orjantappurat\nkasvaneet, ja useimmat eivät ole välittäneet kulkea minun tietäni.\nMutta helvetin tie on avoin ja leveä, ja useimmat kulkevat sitä.\nKuitenkaan ei minun tieni ole aivan unohdettu, vaan muutamat harvat\nminun ystäväni kulkevat sitä kaivaten taivaan valtakunnan isänmaata,\nlentäen niinkuin linnut pensaasta pensaaseen ja ikäänkuin salaisesti\npalvellen minua pelon vuoksi. Sillä kaikki tuntevat nyt onnea ja iloa\nkulkiessaan maailman tietä. Ja kun minun tieni on tullut kaidaksi\nja maailman tie laajaksi ja leveäksi, huudan minä nyt erämaahan, se\non maailmaan, ystävilleni, että he repivät ylös orjantappurat ja\nohdakkeet ja raivaavat tien niille, jotka tahtovat kulkea sitä.\n\n\"Sillä samalla tavoin kuin on kirjoitettu: 'Autuaita ovat ne, jotka\neivät nähneet minua ja kuitenkin uskoivat minuun', samoin ovat\nmyös autuaita ne, jotka nyt uskovat minun sanani ja täyttävät ne\nteoillaan. Tosiaankin minä olen niinkuin äiti, joka juoksee tiellä\nharhaan menevää poikaansa vastaan ja ojentaa hänelle kynttilän,\njotta hän näkisi tien, ja rakkaudessaan kohtaa hänet tiellä ja tekee\nsen lyhemmäksi ja syleilee häntä iloiten. Niin minäkin juoksen\nrakkaudessani ystäviäni vastaan ja kaikkia niitä, jotka tahtovat\njälleen tulla luokseni, ja millä valaisen heidän sydämensä ja\nsielunsa jumalallisella viisaudella ja minä syleilen heitä kunniassa,\nkaikki taivaan valtakunnan sotajoukot ympärilläni, missä ei ole\ntaivasta ylhäällä eikä maata alhaalla, vaan Jumalan näkeminen; missä\nei ole ruokaa eikä juomaa, vaan Jumalan autuus. Mutta pahoille\navataan tie helvettiin, minne he menevät eivätkä milloinkaan tule\nulos. He kadottavat kunnian ja ilon ja saavat osakseen pelkkää\nkurjuutta ja iankaikkista häpeää. Sentähden minä puhun sanojani\nja osoitan rakkauteni, jotta ne, jotka ovat kääntyneet pois,\nkääntyisivät jälleen minun luokseni ja tunnustaisivat omakseen minut,\nLuojansa, jonka ovat unohtaneet.\"\n\n_Viinitarhanherra ja hänen viininsä._\n\nMonet ihmettelevät, miksi minä puhun sinun kanssasi enkä toisten,\njoiden elämä on parempi ja ovat palvelleet minua kauemmin aikaa.\nMinä vastaan sinulle esimerkeillä ja vertauksilla. On herra, jolla\non useita viinimäkiä ja useissa maissa, ja jokaisen viinimäen viini\nmaistuu siltä maalta, mihin se on istutettu. Ja kun herra saa viinin\nhuostaansa, juo hän toisinaan keskihyvää viiniä, joka on miedompaa,\neikä aina parempaa ja väkevämpää. Jos joku, joka seisoo vieressä ja\nnäkee sen, sanoo taitamattomasti herralle: \"Miksi sinä teet niin?\"\nvastaa herra, että tämä viini maistuu hänestä paremmalta ja on\noivallisempaa tässä tilaisuudessa. Eikä herra sen vuoksi kaada pois\nparempaa viiniä tahi halveksi parempia lajeja, vaan säilyttää ne\nnautinnokseen ja hyödykseen.\n\nNiin minä tein sinulle. Minulla on monta ystävää, ja heidän elämänsä\non minulle makeampaa kuin hunaja ja miellyttävämpää kuin mikään\nviini ja valoisampaa minun edessäni kuin aurinko. Kuitenkin valitsin\nminä sinut hengessäni ja armossani, sillä minä näin hyväksi niin, ei\nsentähden, että sinä olet parempi kuin he tahi edes verrattavissa\nheihin tahi ansioituneempi, vaan sentähden, että niin tein minä, joka\nteen tyhmät viisaiksi ja syntiset vanhurskaiksi. Enkä minä halveksi\nheitä, vaikka minä osoitin sellaisen armon sinulle, vaan minä\nsäilytän ne toiseen tilaisuuteen ja kunniaan, mikäli oikeus vaatii.\nSentähden, ole nöyrä kaikessa äläkä murehdi muuta kuin syntejäsi.\nRakasta kaikkia, myöskin niitä, jotka näyttävät vihaavan ja\npanettelevan sinua, sillä he antavat sinulle runsaamman tilaisuuden\nkruunuun ja palkkaan.\n\nKolme käskyä minä sinulle annan, kolme seikkaa minä kiellän sinua\ntekemästä. Kolme seikkaa minä sallin sinun tehdä. Kolme seikkaa minä\nneuvon sinua tekemään.\n\nEnsiksi minä annan sinulle kolme käskyä, nimittäin, ettet halua\nmitään paitsi Jumalaasi, toiseksi käsken panemaan pois kaiken\nylpeyden, kolmanneksi iankaikkisesti vihaamaan lihan haureutta.\n\nKolme seikkaa minä kiellän sinulla: Ensiksi rakastamasta turhuutta\nja kevytmielistä puhetta; toiseksi rakastamasta ylellisyyttä ruoassa\nja juomassa ja muussa; kolmanneksi rakastamasta maailman iloa ja\nkevytmielisyyttä (sen epävakaisuutta ja hekumaa).\n\nKolme seikkaa niinä suon sinulle ja sallin sinun omistaa: Ensiksi\nkohtuullisen unen, jotta voit hyvin; toiseksi kohtuullisen valvomisen\nruumiin harjoitukseksi; kolmanneksi kohtuullisen ravinnon ruumiin\nylläpidoksi.\n\nKolme neuvoa minä annan sinulle: Ensiksi neuvon olemaan toimelias\npaastossa ja hyvissä töissä, joista luvataan taivaan valtakunta;\ntoiseksi käyttämään omaisuuttasi Jumalan kunniaksi; kolmanneksi\nminä neuvon sinua alituisesti muistamaan kaksi seikkaa sydämessäsi:\nensiksi, mitä minä tein sinulle kärsiessäni piinan ja kuoleman\nsinun tähtesi. Tämä ajatus herättää rakkautta Jumalaan. Toiseksi\najattelemaan minun oikeuttani ja tulevaa tuomiota. Tästä tulee pelko\nmieleen.\n\nNeljäs on se, jota minä kaksi kertaa käsken ja jota minä neuvon ja\njonka minä sallin. Että sinä tottelet niinkuin tulee ja ettet tee\ntoisin; sen käskyn minä annan sinulle, sillä minä olen sinun Herrasi;\nsen sallin sinun tehdä, sillä minä olen sinun ylkäsi; sitä neuvon\nsinulle, sillä minä olen sinun Ystäväsi.\n\n_Lääkäri ja kaksi vankia._\n\nJumalan Poika puhui morsiamelleen sanoen: \"Eräs lääkäri tuli kaukaa\ntuntemattomasta valtakunnasta, missä kuningas ei hallinnut eikä\nmäärännyt missään asiassa, vaan toiset hallitsivat. Ja hänellä oli\njäniksen sydän. [Kuninkaalla tarkoitetaan tässä epäilemättä Maunu\nEerikinpoikaa. -- Vangit tarkoittavat myös todellisia henkilöitä,\njotka ovat tehneet pyhiinvaellusmatkan Italiaan, missä toinen on\ntodennäköisesti kääntynyt ja pelastunut. (Steffen.)] Ja sentähden\nhän näytti kuninkaallisella valtaistuimellaan istuessaan kruunatulta\naasilta, ja ylellisyys ruoassa ja juomassa valtasi ja kietoi hänen\nkansansa, ja he unohtivat säädyllisyyden ja vanhurskauden ja\nvihasivat kaikkia ihmisiä, jotka antoivat heille autuuden neuvon\nhankkia taivaan valtakunnan tulevaa hyvää. Ja kun lääkäri esiintyi\nja esittäytyi kuninkaalle ja sanoi olevansa suloisesta maasta ja\nvaltakunnasta ja ilmoitti tulleensa hänen maahansa sentähden, että\nhän ymmärtää niiden ihmisten sairauden, jotka ovat täällä, niin\nkuningas ihmetteli suuresti miestä ja vastasi: 'Minulla on kaksi\nmiestä pimeässä tuvassa (vankilassa), jotka huomenna mestataan, ja\ntoinen niistä tuskin voi hengittää, mutta toinen on voimakkaampi ja\nlihavampi nyt kuin hän oli mennessään vankilaan. Ja mene sentähden\nsisään heidän luokseen ja katso heidän kasvoistaan kummalla heistä\non voimakkaampi luonto.' Lääkäri meni vankilaan ja katseli heitä\nja sanoi kuninkaalle: 'Se mies, jota te sanotte voimakkaammaksi,\nmuistuttaa enemmän kuollutta ihmistä eikä hän voi elää, mutta\ntoisesta on toiveita.' Kuningas sanoi: \"Mistä sinä sen tiedät?\"\nLääkäri sanoi: 'Toinen on täynnä epäterveellistä happoa eikä voi\ntulla entiselleen, mutta toinen, joka kärsii ankaria vaivoja ja\njoka on nääntynyt, tulee pian terveeksi, jos hän tulee lauhkeaan\nja leppoisaan ilmaan.' Silloin kuningas sanoi: 'Minä kutsun kokoon\nylhäiset ja viisaat mieheni, jotta sinä voit näyttää viisaalta\nheidän silmissään viisautesi vuoksi.' Lääkäri vastasi: 'Ei suinkaan\nsinun tule tehdä sitä, sillä sinähän tiedät, että sinun kansasi\nkadehtii toisten kunniaa ja mainetta ja vihaa ja solvaa sanoilla\nniitä, joita se ei voi vahingoittaa teolla. Vaan odota, ja minä\nsalaisuudessa näytän yksin sinulle viisauteni. Sillä minua on\nopetettu pitämään enin viisauteni salassa eikä julkisuudessa, enkä\nminä kaipaa tahi etsi kunniaa ja ylistystä sinun pimeydestäsi silloin\nkun minua kunnioitetaan isänmaani valossa. Eikä ole parantumisen\naika tullut ennenkuin on tullut etelätuuli ja aurinko on tullut\npuolipäiväkohtaan.' Kuningas vastasi: 'Miten tämä voi tapahtua\nminun maassani, sillä aurinko näkyy täällä harvoin, ja me asumme\nkoko maailman pohjoisimmassa kolkassa, missä aina puhaltaa voimakas\nja kylmä pohjoistuuli. Tahi mitä hyödyttää minua sinun tietosi ja\nparantamisen lykkääminen niin pitkälle? Paljon sanoja minä kyllä\nhavaitsen ja kuulen sinulla olevan.' Lääkäri vastasi: 'Järkevän\nmiehen ei sovi olla kärsimätön. Ja jotten minä näyttäisi sinusta\nylimieliseltä ja kiittämättömältä, niin anna minun haltuuni nämä\nkaksi miestä, ja minä vien ne sellaisiin maihin, missä ilma on\nparempi, ja silloin sinä näet minkä arvoisia minun sanani ja tekoni\novat.' Kuningas vastasi: 'Meillä on tärkeitä asioita, jotka vaativat\nhuomiomme. Miksi esität meille taitavuuttasi tahi mitä hyötyä meillä\non siitä, kun me saamme huvia ja iloa niistä antimistamme, jotka\nnäemme ja omistamme? Emmekä me halua tahi kaipaa tulevaa, mikä on\nepävarmaa. Ota kuitenkin nämä pyytämäsi miehet. Ja jos sinä esität\ntahi näytät jotakin suurta ja ihmeellistä, niin me kiitämme ja\nkunnioitamme sinua ja ylistämme sinua mainehikkaaksi'.\"\n\nLääkäri otti miehet ja vei heidät sinne, missä ilma oli terveellinen,\nja siellä toinen kuoli, mutta toinen toipui ilman voiman ja\nterveellisyyden vuoksi ja jäi elämään.\n\nMinä olen se lääkäri, joka lähetin maailmalle sanani ja nyt haluan\nsinun kauttasi parantaa sieluja. Ja vaikka minä näin ihmisten\nsairaudet, osoitin sinulle kaksi, joissa voit ihailla oikeuttani\nja minun armoani. Toisen minä näytin sinulle, jonka perkele omisti\nsalaisesti ja jota hän kuitenkin tulisi vaivaamaan iankaikkisesti;\njonka tekoja kuitenkin ylistettiin ja jotka näyttivät ihmisistä\ntavallaan oikeilta. Mutta toista, jonka näytin sinulle, perkele\nhallitsi julkisesti. Ja hän, minä sanoin, parantuisi ja pelastuisi\naikanaan, vaikkeivät ihmiset sitä havainneetkaan, niinkuin sinä\nluulit. Sillä jumallinen oikeus oli, että niinkuin paha henki alkoi\nvähitellen saada hänet valtaansa, niin sama jumalallinen oikeus\nsääsi, että se vähitellen poistuisi, kunnes sielu erkani ruumiista.\n\nJa perkele tuli tuoden sielun tuomiolle, ja tuomari sanoi: \"Sinä\npuhdistit ja seuloit sitä niinkuin vehnää. Ja nyt on minun asiani\nkruunata hänet kaksinkertaisella kruunulla hänen tunnustuksensa ja\nrippinsä vuoksi. Poistu sentähden hänen luotaan, jota sinä olet niin\nkauan puhdistanut!\" Sitten tuomari sanoi sielulle: \"Oi sinä autuas\nja siunattu sielu, tule ja katsele hengellisillä aistimilla minun\nkirkkauttani ja iloani!\" Mutta toiselle sielulle hän sanoi: \"Koska\nsinulla ei ollut totista uskoa, ja koska sinua kuitenkin kiitettiin\nja ylistettiin uskollisena kristittynä ihmisenä eikä oikeamielisten\nihmisten tekoja ole sinussa täydellisesti, niin sinä et saa palkkaa\nuskollisten kristittyjen ihmisten kanssa. Sinä kysyit usein elämäsi\naikana, minkätähden minä tahdoin kuolla sinun tähtesi ja niin syvästi\nnöyrtyä sinun vuoksesi. Minä vastaan sinulle, että pyhän kirkon usko\non tosi ja vetää ja johtaa taivaan valtakunnan korkeuteen, ja minun\nkärsimiseni ja vereni johtaa ne taivaan valtakuntaan. Sentähden sinun\nepäuskosi ja sinun turha rakkautesi on painava sinut tyhjyyteen etkä\nsinä ole oleva mitään tilinteolla ja kun on kysymys iankaikkisista\nhengellisistä tosiasioista. Mutta koska perkele ei poistunut tästä\nmiehestä ihmisten nähden, niin minä vastaan, että tämä maailma on\nniinkuin paimenmaja tahi sikala verrattuna siihen palatsiin tahi\nlinnaan, jossa Jumala asun ja jossa kansa kunnioittaa Jumalaa. Ja\nsentähden, samoin kuin hän vähitellen meni häneen, niin hän poistuu.\n\n_Soittoniekka ja hänen viulunsa._\n\nJumalan Poika puhui morsiamelleen: \"Sinun tulee olla niinkuin se\nsoittokone, jota nimitetään viuluksi, jolla soittaja loihtii esiin\nihastuttavia ääniä. Hän hopeoi sen ja koristaa sen ulkopuolelta,\njotta se näyttäisi vieläkin kalliimmalta, ja kultaa sen sisältä\nkestävällä kullalla. Niin tulee sinunkin olla hopeoitu hyvillä\ntavoilla ja inhimillisellä viisaudella, jotta voisit ymmärtää, mitä\nvelvollisuuksia sinulla on Jumalaa ja toisia kristittyjä kohtaan\nja mikä tulee sielun ja ruumiin iankaikkiseksi kunniaksi. Ja sinun\nsisimpäsi tulee olla nöyryyden kultaama, niin että sinä et tahdo\nkelvata kenellekään muulle kuin minulle etkä pelkää olla ihmisille\nvastenmielinen minun tähteni.\"\n\nSen jälkeen soittaja tekee kolme seikkaa viululleen. Ensiksi hän\nkäärii sen silkkikankaaseen, jottei se likaantuisi. Toiseksi hän\ntekee sille kotelon, jotta varkaat eivät voisi ottaa sitä pois.\nNiin pitää sinutkin käärittämän puhtauteen, niin että sinä et enää\nsaastu himoissa tahi teoissa, vaan harrastat olla yksin, sillä\nhuonojen ihmisten seura turmelee hyvät tavat. Lukko on tarkka näön ja\nkuulon ja suun ja tekojen vaarinottaminen, niin että varot kaikissa\nteoissasi, ettei sinua pettäisi perkeleen petos. Avain on Pyhä\nHenki, joka on avaava sinun sydämesi niinkuin minulle on otollista\nkunniakseni ja hyödykseni.\n\n\n\n\nKOLME KUNINGASTA TUOMIOLLA.\n\n_Maunu Eerikinpoika, Maunu Ladonlukko ja Eerik XII(?)_ [Kuninkaiden\nnimet prof. _Steffenin_ mukaan; hänen laatimansa ovat myös\nväliotsakkeet. -- Sanat sulkujen sisällä esiintyvät vain joko\nmuinaisruotsalaisessa tahi latinalaisessa tekstissä.]\n\n\n_Miksi Jumalan sanat toisinaan ovat hämäriä._\n\n\"Jumalan äiti puhui Kristuksen morsiamelle ja sanoi: 'Oi tytär,\nolen ennen sanonut sinulle sen olleen viimeisen kirjeen, joka oli\nlähetettävä kuninkaalle, ystävälleni.' Mutta tämä tulee ymmärtää niitä\nseikkoja koskeviksi, jotka tarkoittavat hänen yksityistä persoonaansa\nja minua. Sillä jos joku istuisi ja kuulisi laulettavan jotakin\nhyödyllistä, joka koskisi hänen ystäväänsä, ja sanoisi hänelle sen,\nolipa se sitten ilolaulu tahi kirje, joka sisältää terveellisen\nnuhteen, niin sekä laulaja että runoilija ansaitsisivat palkinnon.\nNiin tahtoo myös Jumalan oikeus, joka tuomitsee tasapuolisesti ja\ntekee oikeutta laupeuden ohella laulaa oikeudesta ja armahduksesta.\nKuulkoon sentähden jokainen, joka tahtoo kuulla, että tämä ei ole\nkehoituskirje, vaan vanhurskauden- ja rakkaudenlaulu. Sillä kun\nmuinoin lähetettiin kirjeitä jollekulle, sisälsi kirje nuhteen ja\nkehoituksen; se nuhteli kiittämättömyydestä, mitä hyviin tekoihin\ntulee, ja kehoitti tapojen muutokseen. Mutta nyt jumalallinen oikeus\nlaulaa kauniin laulun, joka koskee kaikkia, ja ken sen laulun kuulee\nja uskoo siihen ja toimii sen mukaan teoissaan, löytää pelastuksen ja\niankaikkisen elämän hedelmän.\n\n\"Nyt voit kysyä, miksi Jumalan sanat sanotaan niin hämärästi, että\nne voidaan selittää eri tavalla ja että Jumala toisinaan käsittää\nne toisella tavalla ja ihmiset toisella. Minä vastaan: Jumala on\nniinkuin mies, joka tekee poltettua viiniä ja poltettua vettä, jota\ntehdään ja valmistetaan viinistä. Tällä valmistajalla on monta\nputkea, joista muutamat menevät ylös ja toiset alas ja joiden kautta\nviini toisinaan nousee ylöspäin ja toisinaan virtaa alaspäin tulen\nja lämmön voimasta ja kuumuudesta, kunnes se on valmista. Niin\nJumala tekee sanoissaan. Toisinaan hän nousee ylöspäin oikeudessaan\nja toisinaan hän laskeutuu alas laupeudessaan, kuten näkyy siitä\nkuninkaasta, jolle profeetta oikeuden nimessä julisti, että hänen\npitäisi kuolla, samalla kuin laupeus kuitenkin antoi ja lisäsi\nmonta elon vuotta. [Hiskia, ks. Jes. 38.] Ja toisinaan Jumala\nlaskeutuu alas esittämällä yksinkertaisia sanoja ja aistillisia\nilmaisumuotoja, ja toisinaan Hän kohoutuu hengellisessä ymmärryksessä\nniinkuin nähdään Daavidista, jolle sanottiin monenlaista ikäänkuin\ntarkoittaen Salomoa, mikä kuitenkin täytyy sovittaa Jumalan Poikaan\nja mikä toteutuu Hänessä. Toisinaan Jumala puhuu tulevaisesta\nsamalla tavalla kuin nykyisestä, sillä kaikki nykyinen ja kaikki\nmennyt ja tuleva on Jumalan luona ikäänkuin yhdessä pisteessä tahi\nsilmänräpäyksessä. Eikä sinun tule ihmetellä sitä, että Jumala puhuu\nhämärin ilmaisumuodoin, sillä se tapahtuu viidenkertaisesta syystä.\nEnsimmäinen on, että Jumala näyttää suuren laupeutensa, jottei\nkukaan, joka kuulee Jumalan vanhurskaudesta, pelkäisi luottaa hänen\nlaupeuteensa, sillä kun ihminen kääntää tahtonsa synnistä, muuttaa\nJumala ankaran tuomionsa. Toinen syy on se, että ne, jotka uskovat\noikeuteen ja Jumalan lupauksiin, saavat sitä ihanamman kruunauksen\nuskonsa ja kärsivällisen odotuksensa vuoksi. Kolmas syy on, että jos\nJumalan neuvospäätös tunnettaisiin ennakolta, niin toiset tulisivat\naivan liian levottomiksi onnettomuustapauksien vuoksi, jotka he\ntietävät ennakolta, ja toiset lakkaisivat kaipaamasta ja lämpimästi\nrakastamasta, koska he väsyisivät pitkään odotukseen ja viivytykseen.\nJa siitä syystä, kun minä kirjoitan ja lähetän jollekulle muutamia\nsanoja, niin ei sanota (lopussa) avoimesti, ottaako hän ne vastaan\nsuopeasti ja uskoen vai ei, eikä sinulle ilmoiteta uskooko hän sanat\nja täyttää ne todella vai ei, sillä se ei ole sinulle soveliasta\ntietää. Neljäs syy on, ettei kukaan uskaltaisi epävarmasti ja\nitsepäisesti tutkia Jumalan sanoja, sillä Jumala tekee ylhäisistä\nalhaisia ja vihollisista ystäviä. Viides on, että se, joka etsii\ntilaisuutta tulla hyljätyksi, löytää sen, ja niiden, jotka ovat\nsaastaisia, pitää tuleman vieläkin saastaisemmiksi, mutta hyvien\nsitäkin täydellisemmiksi.\"\n\n_Vanhurskaus ja laupeus._\n\nSen jälkeen Kristus sanoo morsiamelle: Jumalan Poika puhui minulle ja\nsanoi: \"Jos joku puhuisi torven kautta, jossa olisi kolme aukkoa, ja\nhän sanoisi sille, joka kuulee: 'Sinä et milloinkaan saa kuulla minun\nääntäni tästä aukosta', ei häntä voitaisi syyttää, jos hän puhuisi\nkahden muun kautta. Niin on nyt myöskin meidän keskustelussamme,\nsillä vaikka minun äitini Maria sanoi, että se oli viimeinen kirje,\njoka oli lähetettävä kuninkaalle, niin se on käsitettävä hänen\nhenkilöstään. Mutta nyt lähetän minä, Jumala, joka olen äidissä ja\näiti minussa, sanomani kuninkaalle sekä niiden tähden, jotka vielä\nelävät, että myös niiden tähden, jotka eivät vielä ole syntyneet.\nVanhurskaus ja laupeus ovat Jumalassa iankaikkisuudesta; koska\nJumala oli täynnä viisautta, hyvyyttä ja valtaa ennen Luciferia, hän\ntahtoi, että useammat tulisivat osallisiksi hänen hyvyydestään, ja\nsiksi hän loi enkelit. Mutta kun muutamat niistä näkivät ihanuutensa,\nhimoitsivat he päästä Jumalan yläpuolelle, ja sentähden he lankesivat\nja tulivat pahoiksi ja vastenmielisiksi perkeleiksi Jumalan jalkain\nalla. Ja kuitenkin on Jumala sääliväinen heitäkin kohtaan eräässä\nsuhteessa. Sillä kun perkele Jumalan vanhurskauden ja sallimuksen\nvuoksi täyttää sitä pahaa, jota hän himoitsee, niin hän tavallaan\ntuntee tyydytystä pahuutensa menestymisestä. Ei niin, että perkeleen\nvaiva ikäänkuin vähenisi siitä, vaan samalla tavoin kuin sairas\nihminen, jolla on hyvin voimakas vihollinen, lohduttautuu ja iloitsee\nkuullessaan ja havaitessaan hänen olevan kuolleen, joskaan hänen\nsairautensa kipu ja tuska ei vähene hänen kuulemastaan. Samalla\ntavoin perkele iloitsee siinä kateudessa, jota hän palaa, kun Jumala\ntekee oikeutta ihmistä kohtaan, ja hänen pahuutensa jano sammuu\njonkin verran.\n\n\"Ja sen jälkeen kun perkeleet olivat langenneet ja Jumala näki\nsotajoukkonsa vähenemisen, Hän loi (perkeleiden ylimielisyyden\njälkeen) ihmisen, jotta tämä tottelisi Hänen käskyjään ja tekisi\nhedelmää hyvissä töissä, kunnes yhtä monta ihmistä oli tullut taivaan\nvaltakuntaan, kuin enkeleitä oli mennyt sieltä alas. Siten ihminen\nluotiin täydelliseksi. Mutta kun hän oli saanut elämän käskysanan,\nhän ei välittänyt Jumalasta eikä Hänen kunniastaan, vaan kuunteli\nperkeleen kiihoitusta, rikkoi Jumalan käskyä vastaan ja sanoi:\n'Syökäämme elämän puusta ja me tulemme tietämään kaiken niinkuin\nJumala'. Nämä kaksi, nimittäin Aatami ja Eeva, eivät tahtoneet\nJumalalle pahaa niinkuin perkele eivätkä tahtoneet olla Jumalan\nyläpuolella niinkuin perkele, vaan he tahtoivat olla viisaita\nniinkuin Jumala ja sentähden he lankesivat. Mutta he eivät langenneet\nniinkuin perkele, sillä perkele suosi kateutta Jumalaa vastaan, ja\nsentähden hänen kurjuutensa ei ole milloinkaan loppuva. Ihminen\ntaasen tahtoi muuta kuin Jumala tahtoi hänen tahtovan, ja sentähden\nhän ansaitsi ja koki Jumalan vanhurskautta (kuitenkin armahtamisen\nohella). Ja Aatami ja Eeva kokivat ja saivat osakseen Jumalan\nvanhurskautta, kun he saivat alastomuuden kunnian vaatetuksen sijaan\nja nälän paratiisin hedelmäin sijaan, lihan himon neitsyyden, pelon\nturvallisuuden, työn levon sijaan. Mutta he saivat kuitenkin myös\nheti laupeuden, nimittäin vaatteet alastomuuden, ruoan nälkää vastaan\nja vakuuden jälkeläisten lisääntymisestä molemminpuolisen yhtymisen\navulla. Totisesti, Aatami vietti mitä kunniallisinta elämää eikä\nhänellä milloinkaan ollut ketään muuta vaimoa kuin Eeva eikä muita\nnaisia kuin hän yksin.\n\n\"Jumala harjoittaa samoin oikeutta ja laupeutta eläimiä kohtaan.\nJumala loi nimittäin kolme erinomaista lajia: ensiksi enkelit, joilla\non henki eikä lihaa; toiseksi ihmiset, joilla on sielu ja liha;\nkolmanneksi eläimet, joilla on liha eikä sielua niinkuin ihmisellä.\nJa kun enkeli on henki, on hän Jumalan luona lakkaamatta eikä\ntarvitse inhimillistä apua (tahi tunne mitään ruumiillisia tarpeita).\nJa kun ihminen on lihaa, ei hän voi olla Jumalan luona alituisesti\nennenkuin se, mikä on kuolevaista, eroaa hengestä. Ja jotta ihminen\ntulisi toimeen, Jumala loi hänen avukseen järjettömiä eläimiä, jotta\nne tottelisivat ja palvelisivat ihmistä, sillä hän on parempi kuin\nhe. Ja Jumala on armollinen myöskin näille järjettömille eläimille,\nsillä ne eivät tunne mitään häpeää jäseniensä vuoksi eivätkä sure\nkuolemaa ennenkuin se tulee ja tyytyvät yksinkertaiseen ravintoon.\n\n\"Myös sitten kun Nooan vedenpaisumus oli mennyt ohi, Jumala\nsamoin sääsi oikeutta laupeuden ohella, sillä olisihan Jumala\nlyhemmässä ajassa voinut viedä Israelin kansan siihen maahan,\njoka oli sille luvattu, mutta oikein oli, että ne astiat, jotka\ntulisivat sisältämään parhaimman juoman, ensin koeteltaisiin ja\npuhdistettaisiin ja sitten vihittäisiin. Ja Jumala osoitti myös\nheille paljon laupeutta, kun Mooses rukoili luudan puolestaan että\nheidän syntinsä annettaisiin anteeksi ja Jumalan armo annettaisiin\nheille. Samoin sen jälkeen, kun minä otin miehuuden, ei milloinkaan\nharjoiteta oikeutta ilman laupeutta eikä laupeutta ilman oikeutta.\"\n\nSen jälkeen kuului ääni, joka sanoi: \"Oi, sinä laupeuden ja\niankaikkisen Kuninkaan äiti, hanki ja saata lisää laupeutta, sillä\nsinun luoksesi tuli palvelijasi kuninkaan rukouksia ja kyyneleitä.\nMe tiedämme oikeuden vaativan, että häntä pitää vaivata ja rangaista\nhänen syntiensä vuoksi, mutta hanki laupeutta hänelle, jotta hän\nkääntyisi ja (alkaisi katua syntejään ja) tekisi parannuksen\nja antaisi Jumalalle kunnian.\" Henki vastasi: \"Jumalassa on\nnelinkertainen oikeus. Ensimmäinen on, että Häntä, jota ei ole\nluotuja joka on iankaikkinen pitää kunnioittaa yli kaiken, sillä\nhänestä ovat kaikki ja kaikki pysyvät ja säilyvät hänessä. Toinen\nvanhurskaus on, että häntä, joka on ja oli iankaikkinen ja joka\nennen määrättynä aikana syntyi ajassa, tulee kaikkien palvella ja\nettä häntä tulee rakastaa kaikessa puhtaudessa. Kolmas oikeus on,\nettä Häntä, joka itsessään on kärsimykseen mahdoton, mutta ihmisten\navulla tuli vastaanottavaiseksi sille, ja joka ottamalla itselleen\nkuolevaisuuden hankki ihmiselle kuolemattomuuden, tulee hartaasti\nhaluta yli kaiken muun, mitä voidaan toivoa ja mikä on toivottavaa.\nNeljäs oikeus on, että niiden, jotka ovat epävakaisia, tulee etsiä\ntotista vakavuutta, ja niiden, jotka ovat pimeässä, tulee toivoa\nvaloa, joka on Pyhä Henki, rukoillen Hänen apuaan katumuksella ja\ntotisella nöyryydellä.\"\n\nMutta siitä kuninkaasta, Jumalan äidin palvelijasta, jolle nyt\nrukoillaan laupeutta, vanhurskaus sanoo, ettei hänelle jää\nriittävästi aikaa, niinkuin vanhurskaus vaatii, puhdistua niistä\nsynneistä, jotka hän on tehnyt Jumalan laupeutta vastaan, eikä hänen\nruumiinsa kestä sitä rangaistusta, jonka hänen syntinsä ansaitsevat.\nKuitenkin on Jumalan äidin laupeus ansainnut ja hankkinut laupeuden\nja armon tälle palvelijalleen, niin että hän itse voi kuulla mitä hän\non tehnyt ja miten hän voi tehdä parannuksen, jos hän kenties tahtoo\nkatua ja kääntyä.\n\n_Kirjavaltaistuin._\n\nJa heti samassa silmänräpäyksessä minä näin taivaassa ihmeellisen\nkauniin ja suurenmoisen palatsin, ja palatsissa näkyi\nkirjavaltaistuin, ja kirja oli kirjaistuimella. Ja sitten minä näin\nenkelin ja perkeleen seisovan kirjaistuimen edessä. Perkele puhui ja\nsanoi: \"Minun nimeni on: Oi voi! Tämä enkeli ja minä seuraamme ja\ntavoittelemme erästä esinettä, jota me haluamme, sillä me näemme,\nettä mahtavin herra aikoo tehdä suuren työn. Ja sentähden me\ntyöskentelemme molemmat, enkeli tämän työn suorittamiseksi ja minä\nsen turmelemiseksi. Ja sattuu, että kun haluttu esine toisinaan tulee\nminun käsiini,-on se niin kuuma ja polttava, etten voi pitää sitä. Ja\nkun se toisinaan tulee enkelin käsiin, on se niin kylmä ja liukas,\nettä se heti luiskahtaa hänen käsistään.\" Ja kun minä huolellisesti\ntarkastelin kirjaistuinta kaikella sieluni tarkkaavaisuudella,\nei minun mieleni eikä minun ymmärrykseni riittänyt eikä minun\nsieluni saattanut käsittää ja ymmärtää sen kauneutta, sellainen se\noli. Eikä minun kieleni saattanut tulkita sitä, sillä kirjaistuin\nnäytti olevan ikäänkuin auringonsäteitä, joilla oli punainen väri\nja valkoinen ja kullankiiltävä. Kultainen väri oli loistava kuin\naurinko, ja valkoinen väri oli kuin vitivalkoisin lumi, ja punainen\nväri oli kuin punoittava ruusu. Ja jokainen väri näkyi toisessa,\nsillä kun minä katselin kultaista väriä, näin minä siinä valkoisen\nja punaisen, ja kun minä näin ja katselin valkoista väriä, näin minä\nne kaksi muuta väriä siinä. Ja samoin oli, kun katselin punaista\nväriä, että jokainen näkyi toisessa, ja kuitenkin oli jokainen niistä\nerossa toisista ja jokainen oli itsekseen eikä ennen eikä jälkeen\ntoisten, eikä mikään ollut suurempi tahi pienempi kuin toiset, vaan\nkaikissa suhteissa ja kaikkialla ne näyttivät samanarvoisilta.\nKun minä katsoin korkealle ylös, en voinut käsittää sen pituutta\nja laajuutta. Ja kun katsoin alas, en jaksanut käsittää sen syvää\nmittaamattomuutta, sillä kaikki oli siellä käsittämätöntä katsella.\n\nSen jälkeen minä näin istuimella loistavan kirjan, joka oli kuin\nkaikkein kimmeltävintä kultaa. Se kirja oli avoinna, eikä sen\nkirjoitusta ollut kirjoitettu musteella tahi muulla sellaisella, vaan\njokainen sana kirjassa oli elävä ja puhui itsessään samalla tavoin\nkuin joku sanoisi: tee niin tahi niin, ja heti se oli tehty sanan\nesittämisen avulla. Ei kukaan lukenut kirjan kirjoitusta, vaan mitä\nkirjoitus sisälsikin, se näkyi kaikki kirjaistuimessa ja väreissä.\n\n_Ensimmäinen kuningas._\n\nKirjaistuimen edessä minä näin kuninkaan, joka silloin vielä eli\nmaailmassa; kirjaistuimen vasemmalla puolella minä näin toisen\nkuninkaan, joka oli kuollut ja helvetissä; ja kirjaistuimen oikealla\npuolella kuninkaan, joka oli kiirastulessa. Ensin mainittu elävä\nkuningas istui kruunuineen ikäänkuin lasipallossa tahi kuulassa.\nLasipallon yläpuolella riippui kauhea kolmiteräinen miekka, joka\nlähestyi lasipalloa joka silmänräpäys, niinkuin kellolaitoksen\nriippuva paino lähestyy merkkiään. Saman elävän kuninkaan oikealla\npuolella seisoi enkeli, jolla oli kultainen astia ja kultainen syli;\nja vasemmalla puolella seisoi perkele, jolla oli vasara ja pihdit; ja\nmolemmat kilpailivat siitä, kumman käsi tulisi lähemmäksi lasipalloa\nsinä silmänräpäyksenä, jolloin miekka koskettaisi sitä ja murskaisi\nsen. Ja silloin minä kuulin tämän perkeleen hirvittävän äänen\nsanovan: \"Kuinka kauan tätä kestää? Me molemmat, enkeli ja minä,\nvainoomme saalista, emmekä vielä tiedä kumpi meistä saa sen.\"\n\nJa heti jumalallinen oikeus puhui minulle ja sanoi: \"Nämä kappaleet,\njotka näytetään sinulle, eivät ole ruumiillisia, vaan hengellisiä;\neivätkä enkeli ja perkele ole ruumiillisia, vaan tämä on siksi, että\nsinä et voi käsittää hengellistä muutoin kuin ruumiillisina kuvina.\nJa elävän kuninkaan sinä näit ikäänkuin lasipallossa, sillä hänen\nelämänsä on ikäänkuin haurasta lasia, ja hänen loppunsa tapahtuu\näkillisesti. Kolmiteräinen miekka on kuolema, sillä se saa aikaan\ntullessaan kolme seikkaa: uuvuttaa ruumiin, muuttaa tajunnan ja ottaa\npois kaikki voimat erottaen niinkuin miekka sielun lihasta. Ja että\nenkeli ja perkele esiintyvät taistelemassa pyöreästä lasipallosta\nmerkitsee, että kumpikin palaa halusta omistaa kuninkaan sielu.\nJa sille niistä hänet tuomitaan, jonka neuvoja hän on enemmän\nkuunnellut. Ja se, että enkelillä on astia ja syli, merkitsee,\nettä samalla tavoin kuin lapsi lepää äidin sylissä, pyrkii enkeli\nesittämään sielun Jumalalle ikäänkuin astiassa, jotta se saisi levätä\niankaikkisen lohdutuksen sylissä. Ja se että perkeleellä on vasara\nja pihdit, merkitsee, että perkele vetää sielua luokseen pahojen\nhimojen pihdeillä ja särkee ja musertaa sen pahojen aikomuksien ja\nsyntisten tekojen vasaralla. Ja se, että pyöreä lasipallo toisinaan\non hyvin kuuma ja toisinaan liukas ja kylmä, merkitsee kuninkaan\nepävakaisuutta, sillä kun hän joutuu kiusaukseen, hän ajattelee\nnäin itsekseen: 'Vaikka minä tiedänkin vihoittavani Jumalaa, jos\nseuraan himoani, seuraan sitä kuitenkin, sillä en voi pidättyä\ntästä teosta.' Ja niin hän tekee syntiä ehdoin tahdoin Jumalaansa\nvastaan, ja kun hän tekee syntiä ehdoin tahdoin, tulee hän perkeleen\nkäsiin. Sen jälkeen kuningas katuu ja ripittäytyy ja säästyy toisen\nkerran perkeleen käsistä ja tulee hyvän enkelin valtaan. Mutta ellei\nkuningas luovu epävakaisuudestaan, hän on vaarassa, sillä hän seisoo\nväärällä ja epävarmalla perustuksella.\"\n\n_Toinen kuningas._\n\nSen jälkeen minä näin kirjaistuimen vasemmalla puolella toisen\nkuninkaan, joka oli kuollut ja tuomittu helvettiin. Hän esiintyi\npuettuna kuninkaallisiin vaatteisiin ja näytti istuvan ikäänkuin\nistuimella ja oli kuollut ja kalpea ja hyvin kauhea. Kuninkaan\nkasvojen edessä oli pyörä, jossa oli neljä linjaa piirissä, ja pyörä\nkääntyi kuninkaan hengityksen mukaan. Ja jokainen linja meni ylös\ntahi alas kuninkaan tahdon mukaan, sillä pyörän liikkeet olivat\nkuninkaan vallassa. Ja kolmessa näistä linjoista oli kirjoitus, mutta\nneljännelle ei ollut kirjoitettu lainkaan mitään. Ja minä näin sen\nlisäksi tämän kuninkaan sivulla enkelin, mitä kauneimman ihmisen\nkaltaisen, ja hänen kätensä olivat tyhjät, ja kuitenkin hän palveli\nkirjaistuinta. Ja kuninkaan vasemmalla puolella näkyi perkele, jonka\npää näytti olevan ikäänkuin koiran, hänen vatsansa oli täyttymätön,\nhänen napansa oli avoin vuotaen värillistä myrkkyä ynnä kaikenlaisia\nmyrkyllisiä värejä, ja hänellä oli suuret ja voimakkaat ja terävät\nkynnet kummassakin jalassa. Silloin minulle sanoi eräs, jolla oli\nvoimakkain loiste niinkuin auringolla, ja joka oli ihmeellinen\nkatsella loistavan ihanuutensa vuoksi: \"Tämä kuningas, jonka näet\nnyt, on onneton. Hänen mielensä näytetään nyt sinulle sellaisena kuin\nse oli hänen hallitessaan ja hänen aikomuksessaan hänen kuollessaan,\nja millainen hänen mielensä oli ennenkuin hän sai valtakunnan, ei\nole sinun luvallista tietää. Samoin pitää sinun tietämän, että sinun\nsilmäisi edessä ei ole hänen sielunsa, vaan omatuntonsa. Ja koska\nsielu ja perkele eivät ole ruumiillisia, vaan hengellisiä, näytetään\nsinulle perkeleellinen kiusaus ja vaiva ruumiillisessa muodossa.\"\n\nJa heti alkoi kuollut kuningas puhua, ei suusta, vaan ikäänkuin\nsydämestä, ja sanoi: \"Oi, minun neuvonantajani, tarkoitukseni on\npitää ja säilyttää kaikki, mikä on kruununi alla. Tahdon myös sen\nlisäksi tehdä työtä lisätäkseni saamaani. Ja jotta siitä ei mitään\nvähenisi, en tahdo kysyä tahi tiedustella tahi ottaa selvää, millä\ntavalla se on ansaittu, mikä minulla on. Minulle on kylliksi, että\nvoin säilyttää ja lisätä saamaani.\" Silloin perkele huusi ja sanoi:\n\"Se on lävistetty; mitä pitää minun koukkuni tekemän?\" Silloin\nvastasi oikeus kirjassa, joka oli kirjaistuimella: \"Aseta koukkusi\nreikään ja vedä luoksesi!\" Ja heti kun oikeus oli sanonut tämän,\nasetettiin koukku. Ja samassa silmänräpäyksessä tuli kuninkaan\neteen laupeuden vasara, jolla sama kuningas olisi voinut lyödä pois\nkoukun, jos hän olisi tutkinut kaiken totuutta ja oikeamielisellä ja\nhyödyllisellä tavalla muuttanut tahtonsa.\n\nEdelleen sama kuningas puhui sanoen: \"Oi minun neuvonantajani ja\nmieheni, te otitte minut herraksi ja minä teidät neuvonantajiksi.\nSentähden teen teille tiettäväksi, että valtakunnassani on mies,\njoka on minun kunniani ja minun elämäni kavaltaja, kapinallinen mies\nja rauhan ja valtakunnan rahvaan vihollinen. Jos sellaisia tuetaan\nja siedetään, kärsii rahvas, eripuraisuus tulee voimakkaammaksi,\nja valtakunnan sisäiset onnettomuudet lisääntyvät.\" Oppineet ja\noppimattomat, mahtimiehet ja rahvas uskoivat nämä sanat, jotka minä\nheille sanoin, niin lujasti, että se mies, jota minä moitin ja jonka\nsaatoin huonoon maineeseen, sai kärsiä mitä suurinta vahinkoa ja\nhäpeää, ikäänkuin hän olisi tehnyt valtiopetoksen. Ja maanpako- ja\nkarkoitustuomio julistettiin hänelle, vaikka minun omatuntoni tiesi\nhyvin, mikä tässä oli totuus. Ja minä tein monta syytöstä sitä miestä\nvastaan, koska himoitsin valtakuntaa ja koska pelkäsin kadottavani\nsen, jotta minun kunniani lisääntyisi ja valtakunta tulisi sitä\nvarmemmin minulle ja minun jälkeläisilleni. Ja vaikka minä tiedän\ntotuuden, miten valtakunta on hankittu ja saatu ja miten hänelle on\ntapahtunut vääryyttä, niin kuitenkin, jos minä otan hänet uudelleen\narmoon ja ilmaisen totuuden, tulee kaikki häpeä ja vahinko minulle.\nJa siksipä olenkin vahvasti päättänyt mielessäni mieluummin kuolla\nkuin peruuttaa väärät sanani ja tekoni.\n\nSilloin perkele vastasi: \"Oi tuomari, katso, miten kuningas ojentaa\nkieltään ja näyttää sitä minulle.\" Jumalallinen oikeus vastasi:\n\"Aseta paula!\" Kun perkele oli tehnyt sen, näkyi kuninkaan suun\nedessä riippuvan hyvin terävä rauta, jolla hän olisi voinut rikkoa\npaulan, jos hän olisi tahtonut.\n\nEdelleen puhui sama kuningas ja sanoi: \"Oi minun neuvonantajani, minä\nneuvottelin pappien ja oppineiden kanssa valtakunnan tilasta, ja\nkaikki he sanoivat minulle, että jos jättäisin valtakunnan toisten\nkäsiin, vahingoittaisin monia ja kavaltaisin monien elämän ja tavaran\n(ja loukkaisin oikeutta ja lakeja). Ja sentähden, jotta voisin\npitää valtakunnan ja puolustaa sitä ja säilyttää sen vihamiehiltä,\ntulee meidän keksiä joitakin uusia tapoja verottaa sitä. Sillä\nvanhat tulot ja kruunun tilat ja korot, jotka kuuluvat kuninkaan\nsaataviin, eivät riitä valtakunnan hallitsemiseen ja puolustukseen;\nsentähden minä suunnittelin muutamia uusia ja laittomia maksuja\nja veroja asetettavaksi valtakunnalle monien valtakunnan miesten,\nvarsinkin velattomien matkamiesten ja kauppiaiden vahingoksi, joissa\nsuunnitelmissani aioin pysyä kuolemaani asti, vaikka tajuntani hyvin\ntiesi, että tämä oli vastoin Jumalaa ja kaikkea oikeutta ja julkista\nkunniaa.\"\n\nJa silloin perkele huusi ja sanoi: \"Oi tuomari, tämä kuningas asetti\nmolemmat kätensä minun vesiastiani alle, mitä minun tulee tehdä?\"\nOikeus vastasi: \"Vala niille myrkkyä!\" Ja kun myrkky oli valettu,\ntuli heti kuninkaan eteen voiteluastia, jolla hän olisi voinut\npestä pois myrkyn, jos hän olisi tahtonut. Silloin perkele huusi\nvaltavasti ja sanoi: \"Minä näen ihan ihmeellistä ja käsittämätöntä,\nsillä minun koukkuni on asetettu tämän kuninkaan sydämeen, ja heti\nannettiin hänen syliinsä vasara; ja minun paulani on asetettu ja\nkiinnitetty hänen kieleensä ja suuhunsa, ja hänelle tarjottiin hyvin\nterävä rauta; minun myrkkyni on sen lisäksi valettu hänen käsilleen,\nja sentähden tarjottiin hänelle voiteluastia.\" Oikeus vastasi\nhänelle kirjasta, joka oli kirjaistuimella: \"Kaikella on aikansa, ja\nlaupeuden ja oikeuden tulee kohdata.\"\n\nSen jälkeen Jumalan äiti puhui minulle ja sanoi: \"Tule, tytär, ja\nkuule mihin hyvä henki ja paha kiihoittavat ja neuvovat sielua,\nsillä jokaista ihmistä neuvoo ja etsii toisinaan hyvä ja toisinaan\npaha henki, eikä ole ketään, jota Jumala ei etsisi hänen eläessään.\"\nJa heti ilmestyi sama kuollut kuningas, jonka sielulle hyvä henki\nkuninkaan eläessä oli antanut tällaisia neuvoja: Oi ystäväni, sinä\nolet velvollinen palvelemaan Jumalaa kaikista voimistasi, sillä hän\nantoi sinulle elämän, tajunnan, ymmärryksen, terveyden ja kunnian\nja sen lisäksi hän kärsii ja antaa sinulle anteeksi sinun syntisi.\nKuninkaan omatunto vastasi puhuen kuvissa: \"Totta on, että minun\ntulee palvella Jumalaa, jonka voima on minut luonut ja lunastanut\nja jonka laupeudesta minä elän ja tulen toimeen.\" Mutta paha henki\nkiihoitti ja neuvoi päinvastoin kuningasta: \"Oi veljeni, minä annan\nsinulle hyvän neuvon: tee niinkuin se, joka puhdistaa omenaa:\nhän heittää pois kuoren ja jätteet, ja parhaan ja hyödyllisimmän\nhän pitää. Tee sinä samoin, sillä Jumala on nöyrä ja armollinen\nja kärsivällinen eikä tarvitse mitään. Anna sentähden Jumalalle\nomaisuudestasi se, mitä ilman voit hyvin ja mukavasti tulla toimeen,\nja säilytä se, mikä on hyödyllisintä ja parasta. Tee sentähden\nkaikki, mikä miellyttää ruumistasi, sillä se voidaan parantaa pian,\nja jätä se, mitä et halua tehdä, vaikka sinun tulisi tehdä se; ja jaa\nsensijaan almuja, joista monet saavat lohtua.\"\n\nKuninkaan omatunto vastasi: \"Tämä on hyödyllinen neuvo. Sentähden\nannan minä sinulle hiukan omaisuuttani, sitä, mitä ilman voin olla\nhankaluudetta, minkä Jumala kuitenkin parhaiten lukee hyväkseni, ja\nkaiken muun minä säilytän hyödykseni ja omiin tarpeisiini, jotta voin\nhankkia monien ihmisten ystävyyden.\"\n\nSen jälkeen puhui jälleen enkeli, joka oli pantu huomautuksillaan\nsuojelemaan kuningasta, ja sanoi: \"Oi, minun ystäväni, ajattele,\nettä olet kuolevainen ja että sinun pian täytyy kuolla. Ajattele\nmyös, että tämä elämä on lyhyt ja että Jumala on vanhurskas ja\nkärsivällinen tuomari, joka punnitsee ja tuomitsee kaikki sinun\najatuksesi, sanasi ja tekosi aina siitä iästä lähtien, jolloin sait\nymmärryksen, kuolemaasi asti. Ja hän tuomitsee sen lisäksi kaikki\nsinun aikomuksesi ja toiveesi eikä jätä mitään tutkimatta. Käytä\nsentähden hyväksesi aikaasi ja kykyjäsi järkevällä tavalla. Ohjaa\njäseniäsi sielun hyödyksi, elä kohtuullisesti äläkä seuraa lihan\ntahtoa pahoissa himoissa, sillä ne, jotka elävät lihansa ja tahtonsa\nmukaan, eivät tule Jumalan isänmaahan.\"\n\nTätä vastaan perkeleen henki kiihoitti ja neuvoi kuningasta\nhuomautuksillaan: \"Oi veljeni, jos sinun pitää tehdä tili kaikista\nhetkistä ja tunneista, miten sinulla silloin voi olla mitään\niloa? Kuule sentähden neuvoani: Jumala on armollinen, ja hänet\nvoi helposti sovittaa. Eikä hän olisi lunastanut sinua, jos hän\nolisi tahtonut tuhota sinut. Siksi sanoo Raamattu, että kaikki\nsynnit annetaan anteeksi parannuksen vuoksi. Tee sentähden niinkuin\nviisas mies, jonka piti maksaa saamamiehelleen kaksikymmentä naulaa\nkultaa, ja kun hänellä ei ollut mitään millä maksaa, hän kysyi\nneuvoa ystävältä, joka neuvoi häntä, että hän ottaisi kaksikymmentä\nnaulaa kuparia ja kultaisi sen naulalla kultaa, ja siten kullatulla\nmaksaisi saamamiehelleen. Ja hän seurasi hänelle annettua neuvoa,\nmaksoi siis saamamiehelleen (joka oli antanut lainan ja uskonut\nhäntä) kaksikymmentä naulaa kuparia, joka oli silattu kullalla, ja\nyhdeksäntoista naulaa kultaa hän jätti itselleen. Tee sinäkin samoin.\nKäytä yhdeksäntoista tuntia omaan tahtoosi ja haluusi ja iloosi, ja\nsinulla on silloin yksi tunti suremiseen ja syntiesi katumiseen.\nTee sentähden rohkeasti synnintunnustuksesi ja rippisi jälkeen mitä\nsinua haluttaa, sillä samoin kuin kullalla silattu kupari näyttää\nolevan läpeensä kultaa, samalla tavalla sinun syntiset tekosi, jotka\nmerkitään kuparilla, kullattuina katumuksella pyyhitään pois, ja\nkaikki sinun tekosi loistavat kuin kulta.\"\n\nKuninkaan omatunto vastasi: \"Tämä neuvo tuntuu viisaalta ja\nmiellyttävältä, sillä jos minä teen niin, minä voin käyttää koko\naikani ilokseni.\"\n\nVieläkin hyvä enkeli teki kuninkaalle huomautuksiaan ja sanoi:\n\"Oi ystäväni, ajattele ensiksi miten mestarillisesti Jumala\njohdatti sinut äitisi ahtaasta kohdusta ja ajattele toiseksi, miten\nkärsivällinen Jumala on antaessaan sinun elää; ja muista kolmanneksi,\nkuinka suurella tuskalla Hän lunasti sinut iankaikkisesta\nkuolemasta.\" Toisaalta perkele puhutteli kuningasta ja sanoi: \"Oi\nveljeni, jos Jumala johti sinut äidin ahtaasta kohdusta maailman\navaruuteen, niin ajattele myös, että Jumala kuitenkin johtaa sinut\njälleen pois maailmasta katkeraan kuolemaan, ja ajattele myös, että\njos Jumala antaa sinun elää kauan, niin on sinulla myöskin paljon\nvaivaa ja vastusta tässä elämässä vastoin tahtoasi. Ja jos Jumala\nlunasti sinut katkeralla kuolemallaan, kuka pakotti hänet siihen?\nSinä et pyytänyt Häntä.\" Silloin vastasi kuninkaan omatunto ikäänkuin\npuhuen sisällisesti: \"Totta on, mitä sanot. Enemmän suren nyt,\nettä minun pitää kuolla kuin että olen syntynyt äidin kohdusta. Ja\nraskaampaa on minun kärsiä maallista vaivaa ja vastoinkäymistä ja\nmieliharmia kuin mitään muuta. Ja jos minun annettaisiin valita,\ntahtoisin mieluummin elää maailmassa ilman vaivaa ja pysyä sen\nriemussa kuin erota maailmasta, ja mieluummin tahtoisin saada\niankaikkisen elämän maailmassa ikuisine autuuksilleen ja iloineen\nkuin toivon, että Kristus olisi lunastanut minut verellään. Enkä\nkysyisi, saanko olla taivaan valtakunnassa, jos voisin omistaa\nmaailman tahtoni mukaan maan päällä.\"\n\n_Toisen kuninkaan tuomio._\n\nSilloin minä kuulin (oikeuden) sanat kirjaistuimesta, joka sanoi:\n\"Ota pois kuninkaalta voiteluastia, sillä hän teki syntiä Isää\nJumalaa vastaan. Isä Jumala, joka on Pojassa ja Pyhässä Hengessä\niankaikkisuudesta, antoi oikean ja totisen lain Mooseksen kautta,\nmutta tämä kuningas sääsi vastakkaisen ja epävanhurskaan lain. Mutta\nkoska tämä kuningas teki jonkin verran hyvääkin, vaikkakaan ei\nhyvässä aikomuksessa, annetaan hänen omistaa valtakunta ja pitää se\npäivinään, jotta hän niin saisi palkkansa maailmassa.\" Taasen puhui\nsana kirjaistuimesta ja sanoi: \"Ota pois se terävä rauta kuninkaan\nsilmistä, sillä hän teki syntiä Jumalan Poikaa vastaan, joka sanoo\napostolinsa kautta, että Jumalan armoton tuomio on kohtaava sitä,\njoka ei ole laupeutta tehnyt. Mutta tämä kuningas ei tahtonut tehdä\narmoa ja laupeutta sille miehelle, jota rangaistiin väärin, eikä\noikaista erehdystään eikä muuttaa jumalatonta tahtoaan. Kuitenkin\nannetaan hänelle palkaksi muutamista hänen tekemistään hyvistä töistä\nse, että hänellä voi olla viisaita ja ymmärtäväisiä sanoja suussaan\nja että useimmat pitävät häntä viisaana.\" Kolmannen kerran puhuivat\noikeuden sanat ja sanoivat: \"Otettakoon vasara pois kuninkaalta,\nsillä hän teki syntiä Pyhää Henkeä vastaan. Sillä Pyhä Henki antaa\nanteeksi synnit kaikille niille, jotka tekevät totisen parannuksen.\nMutta tämä kuningas aikoo pysyä synnissään loppuun asti. Kuitenkin\nsen vuoksi, että hän teki muutamia hyviä tekoja, annetaan hänelle se,\nmitä hän hehkuvimmin kaipaa, mikä on miellyttävää hänen silmissään,\nnimittäin se ihana nainen, jota hän kaipaa ja himoitsee vaimokseen,\nsekä se että hänen elämänsä saa maailman silmissä kauniin ja\ntoivottavan lopun.\"\n\nSentähden, kun kuninkaan viimeinen hetki tuli, perkele huusi ja\nsanoi: \"Voiteluastia on nyt poisotettu. Siksi minä raskautan ja\nvaivaan hänen käsiään, etteivät ne tee hedelmällisiä töitä.\" Ja\nheti kun perkele oli sanonut tämän, riistettiin kuninkaalta voima\nja terveys. Ja heti perkele huusi ja sanoi: \"Terävä rauta on nyt\notettu pois; sentähden minä kiinnitän ja vedän paulani lujemmin.\"\nJa heti kuninkaallinen puhetapa riistettiin häneltä. Ja samassa\nsilmänräpäyksessä oikeus puhui hyvälle enkelille, joka oli annettu\nkuninkaan puolustukseksi, ja sanoi: \"Ota selvä pyörästä ja katso,\nmikä se linja on, joka menee ja suuntautuu ylöspäin!\" Ja silloin\nhavaittiin sen (neljännen) suuntautuvan ylöspäin, mihin ei ollut\nlainkaan mitään kirjoitettu, vaan joka oli aivan tyhjä. Ja silloin\noikeus sanoi: \"Koska tämä sielu rakasti sitä, mikä oli tyhjää, pitää\nsen nyt menemän kostajansa hellittäväksi!\"\n\nJa heti kuninkaan sielu erotettiin ruumiista. Sielun mentyä\nulos perkele heti huusi ja sanoi: \"Minä revin tämän kuninkaan\nsydämen, sillä minä omistan hänen sielunsa!\" Ja silloin minä näin,\nmiten kuningas muuttui kokonaan kiireestä kantapäähän ja näytti\nkauhistuttavalta pedon tapaiselta, joka oli nyljetty, ja silmät\nolivat pullistuneet ja liha ikäänkuin maksoittunut yhteen. Ja silloin\nkuultiin hänen äänensä sanovan näin: \"Voi minua, sillä minä olen\ntullut sokeaksi niinkuin koiranpenikka, joka sokeana syntyneenä\netsii äitinsä takapuolta, sillä kiittämättömyyteni vuoksi minä en\nnäe äidin rintoja. Voi minua, sillä minä huomaan sokeudessani, etten\nminä milloinkaan saa nähdä Jumalaa, sillä tajuntani käsittää nyt,\nmitä minun olisi tullut tehdä, mutta mitä en tehnyt. Voi minua, sillä\nminä synnyin maailmaan Jumalan kaitselmuksesta ja uudestisynnyin\nkasteessa, mutta unohdin rakastaa Jumalaa. Ja kun minä en tahtonut\njuoda jumalallisen makeuden maitoa, muistutan minä nyt. enemmän\nsokeata koiranpentua kuin näkevää ja elävää lasta. Ja vaikka minä\nolin kuningas, on minun nyt pakko, vaikka vastoin tahtoani, sanoa\ntotuus. Minä olin sidottu ikäänkuin kolmella köydellä ja velvollinen\npalvelemaan Jumalaa kasteen ja avioliiton ja valtakunnan kruunun\nvuoksi. Mutta ensimmäistä minä halveksin, sillä minä käänsin tahtoni\nmaailman turhuuteen. Toiselle minä en antanut arvoa, sillä minä\nhimoitsin toisen vaimoa. Kolmatta minä halveksin, kun ylpeilin\nmaallisesta mahdista enkä pitänyt arvossa tahi ajatellut Jumalan\nvaltaa ja taivaan valtakunnan kunniaa. Ja vaikka nyt olen sokea, näen\nkuitenkin tajunnassani, että minut sidotaan perkeleen vihaan kasteen\nhalveksimisen johdosta. Lihan hillittömästä himosta ja liikkeestä\nminun pitää kärsiä perkeleen himoa. Ja ylpeyden vuoksi minut sidotaan\nperkeleen jalkoihin.\"\n\nSilloin perkele sanoi: \"Oi veli, nyt minun on aika puhua ja toimia\npuheeni mukaan. Tule sentähden luokseni, ei rakkaudesta vaan\nvihasta. Totisesti, minä olin ihanin kaikista enkeleistä, ja sinä\nolit kuolevainen ihminen. Ja kaikkivaltias Jumala antoi minulle\nvapaan tahdon, mutta kun minä käytin sitä väärin ja kierolla tavalla\nja kun minä mieluummin vihasin Jumalaa, jotta voisin viedä voiton\nHänestä, kuin rakastin Häntä, lankesin minä niinkuin se, jonka pää on\nalaspäin ja jalat ylöspäin. Mutta sinä, kuten muut ihmiset, luotiin\nminun lankeemiseni jälkeen ja sait erikoisen edun minuun verraten\nsiinä, että sinä olet ostettu Jumalan Pojan verellä, mutta minä en.\nSentähden, koska sinä halveksit rakkautta Jumalaan, pitää sinun\nkääntää pääsi minun jalkojani kohti, ja minä otan sinun jalkasi\nsuuhuni, että me tulemme niin yhteenliitetyiksi, kuin jos toisella on\nmiekka toisen sydämessä ja tällä veitsi edellisen sisuksissa. Pistä\nsinä minua vihallasi, ja minä olen pistävä sinua pahuudellani. Sillä\nminulla oli pää, se on ymmärrys, kunnioittaakseni sillä Jumalaa,\njos vain olisin tahtonut, ja sinulla oli jalat, se on voimaa mennä\nJumalan luo, etkä sinä tahtonut. Sentähden on minun kauhistuttava\npääni nielevä ja kuluttava sinun kylmät jalkasi. Tosiaan sinua\nniellään lakkaamatta, mutta ei kuluteta, vaan sama vaiva uudistetaan\niankaikkisesti. Liittykäämme yhteen ja sitoutukaamme yhteen\nikäänkuin kolmella köydellä. Kietoutukoon ensimmäinen köysi ympäri\nvartalon, joten sinun napasi ja minun liittyvät yhteen niin, että\nminun hengittäessäni sinä vedät minun myrkkyäni itseesi, ja sinun\npuhaltaessasi ja hengittäessäsi minä vedän sinun sisuksiasi itseeni.\nJa tämä kaikki on ansion mukaista, sillä sinä rakastit itseäsi\nenemmän kuin Lunastajaasi, niinkuin minä rakastin itseäni enemmän\nkuin Luojaani. Toisella köydellä liittäkäämme yhteen sinun pääsi ja\nminun jalkani, kolmannella minun pääni ja sinun jalkasi.\" Sen jälkeen\nminä näin samalla perkeleellä olevan kolme terävää kynttä jokaisessa\njalassa; ja hän sanoi kuninkaalle: \"Oi veljeni, koska sinulla oli\nsilmät nähdä elämän tie ja omatunto erottaa hyvä ja paha, on kaksi\nminun kynttäni lävistävä ja pistävä sinun silmäsi, ja kolmas on\nlävistävä sinun aivosi, ja ne lamauttavat ja vaivaavat sinua niin,\nettä sinä tulet kokonaan minun jalkaini alle, vaikka sinä olitkin\nluotu olemaan minun herrani ja minä sinun astinlautasi. Sinä sait\nmyös kaksi korvaa sitä varten, että kuulisit elämän tien, ja suun\npuhua sitä, mikä on hyödyllistä sielulle. Mutta koska sinä halveksit\nkuulla ja puhua sielusi menestyksestä, on minun toisen jalkani kaksi\nkynttä tunkeutuva sinun korviisi ja kolmas suuhusi. Ja ne tulevat\nvaivaamaan sinua niin, että kaikki se tulee sinulle katkerimmaksi,\nmikä näytti sinusta suloisimmalta, kun teit syntiä Jumalaa vastaan.\"\n\nKun tämä oli sanottu, liitettiin heidät yhteen edellämainitulla\ntavalla: kuninkaan pää, jalat ja napa perkeleen pään, jalkain ja\nnavan kanssa, ja niin yhteensidottuina he molemmat menivät helvetin\nsyvyyteen. Ja silloin minä kuulin äänen, joka sanoi: \"Oi, oi, mitä\nkuningas nyt tekee kaikilla rikkauksillaan? Totisesti niistä ei ole\nmuuta kuin vahinkoa. Ja mitä kunniallaan? Totisesti siitä on vain\nhäpeää. Mitä hyötyä hänellä on siitä himosta, jolla hän tavoitteli\nvaltakuntaa? Totisesti ei mitään, ainoastaan vaivaa. Hän oli\nvoideltu pyhällä öljyllä ja vihitty pyhillä sanoilla ja kruunattu\nkuninkaallisella kruunulla, jotta hän pitäisi Jumalan sanat ja teot\nkunniassa ja puolustaisi ja hallitsisi Jumalan kansaa ja tietäisi\naina olevansa Jumalan, kostajansa, jalkain alla. Mutta koska hän\nhalveksi olla Jumalan jalkain alla, on hän nyt perkeleen. Ja koska\nhän ei tahtonut hyvittää aikaansa (hyvillä töillä) niin kauan kuin\nhän voi, niin ei hänellä tämän jälkeen pidä oleman lainkaan otollista\naikaa.\"\n\n_Edellisten kuvain sisäinen hengellinen merkitys._\n\nSilloin puhui oikeus kirjasta, joka oli kirjaistuimella, ja sanoi\nminulle: \"Kaikki tämä, mikä on näytetty sinulle näin vakavasti,\ntapahtuu silmänräpäyksessä Jumalan luona. Mutta koska sinä olet\nruumiillinen olento, niin on välttämätöntä, että hengellistä\nviisautta opetetaan sinulle ruumiillisin vertauskuvin. Ja se, että\nkuningas ja perkele ja enkeli näyttivät sinusta keskustelevan,\nei merkitse muuta kuin hyvän tahi pahan hengen kiihoitusta ja\nmieleenjohdatusta, joka tuli kuninkaan sieluun niistä itsestään tahi\nheidän neuvonantajistaan ja ystävistään. Ja se että perkele huusi ja\nsanoi: 'Se on lävistetty', kun kuningas sanoi tahtovansa säilyttää\nkaiken mitä kruunun alla oli, olipa se sitten saatu ja hankittu millä\ntavalla tahansa, eikä ottavansa huomioon oikeutta, tulee ymmärtää\nniin, että kuninkaan sydämen lävisti perkeleen rauta, ts. synnin\npaatumus, kun hän ei tahtonut tutkia ja ottaa selvää mikä oikeutta\nmyöten kuului valtakuntaan mikä ei, tahi kun hän ei välittänyt nähdä\nja harkita mikä oikeus hänellä oli valtakuntaan. Ja silloin oli\nkoukku asetettu kuninkaan sieluun, kun perkeleen kiusaus sai niin\npaljon aikaan hänen sielussaan, että hän tahtoi pysyä vääryydessään\naina kuolemaan asti. Ja että vasara näytti tulevan kuninkaan syliin\nkoukun jälkeen, merkitsee sitä aikaa, joka oli annettu kuninkaalle\nparannukseksi, sillä jos kuninkaalla olisi ollut sellaisia ajatuksia:\ntein syntiä, en tahdo enää pitää väärin saatua tavaraa; teen\nparannuksen tämän jälkeen! -- heti olisi katumuksen vasaralla lyöty\nulos vääryyden koukku, ja kuningas olisi tullut hyvälle tielle ja\nhyvään elämään.\n\n\"Ja se, että perkele huusi ja sanoi: 'Kuningas ojentaa kielen',\nja että heti asetettiin paula -- merkitsee sitä, että kuningas ei\ntahtonut suoda armoa sille miehelle, jota hän oli solvannut. Se on\nniin ymmärrettävä, että jokaista, joka ehdoin tahdoin panettelee ja\nsolvaa lähimmäistään, lisätäkseen omaa ylistystään, johtaa perkeleen\nhenki, ja hänet sidotaan paulalla niinkuin varas. Ja se, että terävä\nrauta tuli kuninkaan eteen paulan jälkeen, merkitsee sitä aikaa,\njoka annettiin kuninkaalle ja jonka kuluessa hän olisi voinut\nmuuttaa nurjan tahtonsa (hyvillä töillä). Sillä kun ihminen oikaisee\nrikoksensa hyvän tahdon ja parannuksen avulla, silloin on sellainen\ntahto niinkuin mitä terävin rauta, jolla perkeleen paula leikataan\nrikki ja synteinanteeksisaaminen omistetaan. Sillä jos kuningas\nolisi muuttanut tahtonsa ja antanut armon loukatulle ja solvatulle\nmiehelle, heti olisi perkeleen paula leikattu rikki. Mutta kun hän\nvahvisti tahtonsa pahassa aikomuksessa, oli oikeudenmukaista, että\nhän paatuisi yhä enemmän.\n\n\"Kolmanneksi sinä näit, että kun kuningas tahtoi asettaa uusia veroja\nvaltakuntaan, valettiin myrkkyä hänen käsilleen. Myrkky merkitsee,\nettä kuninkaan tekoja johti perkeleen henki ja pahat kiihoitukset\nja neuvot. Sillä niinkuin myrkky saa aikaan levottomuutta ja\nkylmyyttä ruumiissa, niin liikuttivat ja huolestuttivat kuningasta\nilkeämieliset neuvot ja kiihoitukset ja ajatukset, kun hän punoi\njuonia ja mietiskeli, millä tavalla ja juonilla hän voisi saada\ntoisten ihmisten tavaran ja omaisuuden ja matkustavien henkilöiden\nkullan. Sillä kun matkustajat nukkuivat ja luulivat kultansa\nolevan omassa kukkarossaan, näkivät he sen herätessään olevan\nkuninkaan hallussa. Mutta se, että voiteluastia tuli myrkyn jälkeen,\nmerkitsee Jeesuksen Kristuksen verta, jolla jokainen sairas tehdään\neläväksi. Sillä jos kuningas olisi kostuttanut ja vihmonut tekojaan\nkatselemalla Jeesuksen Kristuksen verta ja olisi rukoillut Jumalalta\napua ja sanonut: 'Oi Herra Jumala, Sinä, joka loit ja lunastit minut,\nminä tiedän tulleeni Sinun sallimuksestasi valtakuntaan ja kruunuun,\nvoita ne viholliset, jotka sotivat minua vastaan, ja maksa ja lunasta\nminun velkani ja sitoumukseni, sillä valtakunnan tulot eivät riitä\nsiihen --, niin minähän olisin tehnyt hänen tekonsa ja auttanut\nhäntä ja tehnyt hänen kuormansa kevyemmäksi kantaa. Mutta kun hän\ntavoitteli toisten omaisuutta ja tahtoi näyttää oikeamieliseltä ja\nvanhurskaalta, tiesi hän olevansa paha ja väärä, ja sentähden hänen\nsydäntään johti perkele, joka kiihoitti ja neuvoi häntä toimimaan\nvastoin kirkon sääntöä ja aloittamaan sodan ja taistelun ja pettämään\nja vaivaamaan viattomia ihmisiä, minkä vuoksi oikeus Jumalan\nkaikkivallan kirjaistuimelta huusi hänelle kostoa ja tuomiota ja\npalkkaa.\n\n\"Ja ratas, joka liikkui ja kääntyi kuninkaan hengityksen mukaan,\nmerkitsee kuninkaan omaatuntoa, joka liikkui ja kääntyi niinkuin\npyörä, toisinaan iloksi ja toisinaan suruksi. Ja ne neljä linjaa,\njotka näyttivät olevan pyörässä, merkitsevät nelinkertaista tahtoa,\njoka jokaisella ihmisellä tulee olla, nimittäin täydellistä, lujaa,\noikeata ja kohtuullista. Täydellinen tahto on rakastaa Jumalaa ja\ntahtoa omistaa Hänet ennen kaikkea muuta. Ja tämän tahdon tulee olla\nensimmäisessä ja korkeimmassa linjassa. Toinen tahto on haluta tehdä\nlähimmäisilleen hyvää niinkuin itselleen Jumalan tähden. Ja tämän\ntahdon tulee olla luja, jottei se murtuisi vihasta tahi kateudesta.\nKolmas tahto on tahtoa pidättyä lihan ja saastaisen ruumiin himosta\nja halusta iankaikkisesti; ja se tahto olkoon oikea, niin ettei se\ntarkoita ihmisten miellyttämistä, vaan Jumalan. Ja tämän tahdon tulee\nolla kirjoitettuna kolmannessa linjassa. Neljäs tahto on, ettei tahdo\nomistaa maailmaa muuta kuin kohtuullisesti ja ainoastaan tarpeeksi.\n\n\"Kun pyörä käännettiin, näkyi siinä linjassa, joka meni ylös\nkorkeuteen, että kuningas rakasti maailman himoa ja halveksi\nrakkautta Jumalaan. Toiseen linjaan oli kirjoitettu, että hän\nrakasti maailman miehiä ja maailman kunniaa. Kolmanteen linjaan oli\nkirjoitettu se mielihyvä, jota maalliset tavarat ja rikkaudet pahalla\nja vääräänsuuntautuneella tavalla herättivät hänessä. Neljänteen\nlinjaan ei ollut kirjoitettu mitään, vaan se kohta, johon olisi\npitänyt olla kirjoitettuna rakkaus Jumalaan yli kaiken, oli aivan\ntyhjä. Ja se, mikä oli tyhjää neljännessä linjassa, merkitsee, että\nhänen sielunsa oli tyhjä rakkaudesta ja jumalanpelosta; sillä pelon\navulla sielu vetää Jumalan luokseen, ja rakkaudella kiinnitetään\nJumala hyvään sieluun. Ja vaikkapa ihminen ei milloinkaan elävässä\nelämässä olisi rakastanut Jumalaa, mutta sanoisi viimeisellä\nhetkellään: 'Oi Herra Jumala, kadun kaikesta sydämestäni, että\nolen tehnyt syntiä Sinua vastaan. Anna minulle rakkautesi, ja minä\nparannan elämäni tästä lähin' -- ihminen, jolla olisi sellainen\nrakkaus, ei ole menevä helvettiin. Mutta kun kuningas ei rakastanut\nsitä, mitä hänen olisi pitänyt rakastaa, saa hän nyt rakkautensa\npalkan.\"\n\n_Kolmas kuningas._\n\nSen jälkeen minä näin oikeuden oikealla puolella toisen kuninkaan,\njoka oli kiirastulessa, ja hän oli kuten äsken -- syntynyt lapsi\neikä voinut liikuttaa itseään, ainoastaan kohottaa ylös silmänsä. Ja\nkuninkaan vasemmalla puolella seisoi perkele, jonka pää oli kuten\npitkällä torvella varustettu pajan palje, ja hänen käsivartensa\nolivat niinkuin kaksi käärmettä ja hänen polvensa niinkuin puristin\nja hänen jalkansa niinkuin pitkä koukku. Kuninkaan oikealla\npuolella seisoi mitä kaunein enkeli valmiina auttamaan. Ja silloin\nkuulin äänen, joka sanoi: \"Tämä kuningas näyttää nyt sellaiselta\nminkälaatuinen hänen sielunsa oli, kun se läksi ruumiista.\" Ja\nheti huusi perkele kirjalle, joka oli kirjaistuimella, ja sanoi:\n\"Ihmeelliseltä näyttää tämä, sillä tämä enkeli ja minä odotimme tämän\nlapsen syntymistä, hän puhtaasti ja minä kaikessa saastaisuudessani.\nJa heti kun lapsi oli syntynyt, ei lihaan, vaan lihasta, näkyi\nsamassa muuan saastaisuus, jota enkeli inhosi niin ettei se voinut\nkoskettaa poikasta. Mutta minä kosketan häntä, sillä hän putosi minun\nkäsiini, mutta en tiedä mihin hänet saattaisin, sillä minun hämärät\nsilmäni eivät näe häntä erään kirkkaan loisteen vuoksi, joka lähtee\nhänen rinnastaan. Mutta enkeli, joka näkee hänet, ja tietää, millin\nhänen tulee saattaa hänet, ei voi koskettaa häntä. Ratkaise sentähden\nSinä, joka olet oikeudenmukainen tuomari, meidän riitamme ja\nkiistamme.\" Sana vastasi kirjasta, joka oli kirjaistuimella: \"Sinä,\njoka puhut, sano, minkä syyn vuoksi tämän kuninkaan sielu putosi\nsinun käsiisi?\"\n\nPerkele vastasi: \"Sinä olet itse oikeus; Sinä sanoit, ettei taivaan\nvaltakuntaan pääse kukaan, joka ei jätä takaisin väärin ansaittua.\nMutta tämä sielu on kokonaan väärin ansaitun omaisuuden saastuttama,\nniin että kaikki hänen suonensa ja hänen ytimensä ja lihansa ja\nverensä sai ravinnon ja kasvoi jumalattomalla tavalla hankitusta\nomaisuudesta ja tavaroista. Toiseksi Sinä sanoit, että niitä\naarteita ja antimia, joita koi ja mato jäytävät ja hävittävät, ei\ntule koota, vaan niitä, jotka pysyvät iankaikkisesti. Mutta tässä\nsielussa on se paikka tyhjä, missä taivaan valtakunnan aarteiden\npitäisi olla. Mutta se paikka on täynnä, missä madot ja sammakot\nsyntyivät ja kasvatettiin. Kolmanneksi Sinä sanoit, että tulisi\nrakastaa lähimmäisiään Jumalan tähden, mutta tämä sielu rakasti\nenemmän ruumista kuin Jumalaa eikä pitänyt huolta rakkaudesta\nlähimmäisiin. Sillä eläessään lihassa hän iloitsi niistä tavaroista,\njotka vääryydellä riistettiin hänen lähimmäisiltään, ja haavoitti\nlähimmäistensä sydämiä pitämättä väliä toisten ihmisten vahingosta,\nkun hänellä itsellään oli yltäkyllin. Hän teki kaikkea mikä häntä\nmiellytti, ja käski mitä hän tahtoi, ja välitti vähän oikeudesta\nja kohtuudesta. Tämä on tärkein syy, miksi hän tuli minun käsiini,\nja sen lisäksi tulee lukemattoman monia muita.\" Silloin vastasi\nsana oikeuden kirjasta ja sanoi enkelille: \"Oi sinä enkeli, sielun\nvartija, joka olet valossa ja näet valon: mikä oikeus tahi voima\nsinulla on auttaa tätä sielua?\" Enkeli vastasi: \"Hänellä oli oikea\nusko ja hän uskoi ja toivoi, että jokainen synti pyyhittäisiin\npois katumuksen ja ripin avulla; ja hän pelkäsi Jumalaa, vaikkakin\nvähemmän kuin hänen piti.\" Taasen oikeus puhui kirjasta ja sanoi:\n\"Oi sinä, minun enkelini, sinun sallitaan nyt koskettaa sielua, ja\nsinun, perkele, sallitaan nähdä sielun valo. Tutkikaa sentähden ja\nottakaa selvä mitä tämä sielu rakasti kun se oli ruumiissa ja kaikki\njäsenet olivat terveet.\" Enkeli ja perkele vastasivat molemmat:\n\"Se rakasti maailman ihmisiä ja rikkauksia.\" Silloin sanoi oikeus\nkirjasta: \"Mitä se rakasti viruessaan kuolintuskassa?\" Silloin\nmolemmat vastasivat: \"Hän rakasti itseään, sillä enemmän vaivasi\nhäntä lihan sairaus ja sydämen kärsiminen kuin hänen Lunastajansa\npiina.\" Edelleen oikeus puhui: \"Tutkikaa, mitä hän rakasti elämänsä\nviimeisenä silmänräpäyksenä, kun hänellä vielä oli täydellinen\ntajunta ja ymmärrys.\" Enkeli vastasi yksin: \"Tämä sielu ajatteli\nnäin: 'Voi minua, sillä minä olin hyvin julkea Lunastajaani kohtaan;\nsuokoon Jumala, että minulla olisi jonkin verran aikaa, jotta voisin\nkiittää Jumalaani. Enemmän huolestuttaa minua nyt ja surettaa, että\nolen tehnyt syntiä Jumalaa vastaan, kuin ruumiillinen vaivani, ja\nvaikkapa en saisikaan taivaan valtakuntaa, tahtoisin kuitenkin\npalvella Jumalaani.\" Sen jälkeen vastasi oikeus kirjasta: \"Koska\nsinä, perkele, et voi nähdä sielua hänen kirkkautensa vuoksi, ja\nsinä, enkeli, et voi koskettaa häntä hänen epäpuhtautensa vuoksi, on\noikea tuomio, että sinä, perkele, puhdistat hänet, ja sinä, enkeli,\nlohdutat häntä, kunnes hänet voidaan johtaa kunnian kirkkauteen. Ja\nsinulle, sielu, luvataan, että saat nähdä enkelin ja saat lohdutusta\nhäneltä. Ja sinun pitää tulla osalliseksi Kristuksen verestä ja Hänen\näitinsä ja kirkon rukouksista!\"\n\nKuultuaan tämän perkele puhui sielulle: \"Koska sinä tulit minun\nkäsiini täynnä väärinansaittua tavaraa ja ravintoa, tyhjennän minä\nsinut puristimellani.\" Ja silloin perkele asetti kuninkaan aivot\npolviensa väliin, jotka näyttivät muistuttavan puristinta, ja\nlikisti niitä yhteen pitkin ja poikkipäin, kunnes kaikki ydin tuli\nohueksi kuin puun lehti. Edelleen perkele sanoi sielulle: \"Koska\nse paikka, missä hyveiden tuli olla, on tyhjä, täytän minä sen.\"\nJa silloin perkele asetti ikäänkuin palkeen kuninkaan suuhun ja\npuhalsi kiivaasti ja täytti hänet kauhealla ilmalla niin rajusti,\nettä kuninkaan suonet ja jänteet säälittävästi repeytyivät rikki.\nEdelleen perkele sanoi kolmannen kerran kuninkaan sielulle: \"Koska\nsinä olit armoton ja säälimätön alamaisillesi, joita sinun olisi\npitänyt hoivata kuin omaa poikaasi, minun käsivarteni pitää purren\nrutistaa sinua. Sillä niinkuin sinä pistit alamaisiasi, niin pitää\nminun käsivarsieni, jotka ovat niinkuin käärmeet, tuottaa sinulle\nruntelemalla mitä ankarinta tuskaa ja vaivaa.\"\n\nKun perkele näiden kolmen vaivan, nimittäin puristimen, palkeitten\nja käärmeiden jälkeen tahtoi vielä lisätä rangaistuksia ja aloittaa\nalusta, näin minä Jumalan enkelin ojentavan kätensä perkeleen käsien\nyli, jottei tämä tekisi vaivaa niin raskaaksi kuin ensimmäisellä\nkerralla. Ja niin Jumalan enkeli vähensi vaivat joka kerta. Ja sielu\nkohotti silmiänsä enkelin puoleen joka vaivan jälkeen, mutta ei\nsanonut mitään, vaan ikäänkuin ilmaisi liikkeillään, että hän tunsi\nenkelin lohdutuksen ja että hän pian pelastuisi.\n\n_Edellisen kuvan sisäinen hengellinen merkitys._\n\nSitten puhui sana kirjaistuimesta ja sanoi minulle: \"Kaikki se,\nmikä on näytetty sinulle niin perusteellisesti, tapahtuu Jumalan\nluona silmänräpäyksessä. Mutta koska sinä olet ruumiillinen olento,\nnäytetään sinulle tämä kuvissa. Vaikka nyt tämä kuningas himoitsi\nmaailman kunniaa ja halusi ottaa sitä tavaraa, joka ei ollut hänen,\nniin hän pelkäsi kuitenkin Jumalaa ja tämän vuoksi vältti tehdä\nmitään, mikä häntä houkutteli ja sentähden tämä jumalanpelko vei\nhänet Jumalan rakkauteen. Ja sinun tulee tietää, että monet, jotka\novat olleet hyvin rikollisia ja kietoutuneet moniin synteihin, valtaa\nennen heidän kuolemaansa mitä voimakkain katumus, joka voi olla\nniin täydellinen, ettei heille ainoastaan anneta syntejä anteeksi,\nvaan myös kiirastulen tuskat, jos he kuolevat siinä katumuksessa.\nMutta tämä kuningas ei saanut rakkautta ennenkuin elämänsä\nviimeisessä silmänräpäyksessä. Ja kun hänen tajuntansa ja ruumiin\nvoimansa alkoivat heikentyä, sai hän minun armostani jumalallisen\nmieleenjohdatuksen, niin että hän suri enemmän Jumalan häpeää kuin\nkärsimystään ja vaivaansa. Ja juuri tätä surua tarkoitti se valo,\njoka sokaisi perkeleen niin, ettei hän tiennyt, minne hän johdattaisi\nkuninkaan sielun. Eikä hän sanonut sen vuoksi käyneensä sokeaksi,\nellei hänellä olisi hengellisiä käsitystä, vaan häntä ihmetytti tämän\nsielun suuri valon kirkkaus ja suuri epäpuhtaus. Mutta enkeli liesi\nhyvin, minne hän johdattaisi sielun, mutta hän ei voinut koskettaa\nhäntä, ennenkuin hänet oli puhdistettu, niinkuin on kirjoitettu:\nEi kukaan saa nähdä Jumalan kasvoja, jollei hän sitä ennen ole\npuhdistunut.\"\n\nEdelleen puhui sana kirjaistuimesta ja sanoi: \"Se, että näit enkelin\nojentavan kätensä yli perkeleen käsien, merkitsee enkelin valtaa\nyli perkeleen voiman ja väkivallan, jonka avulla enkeli hallitsee\nja ottaa pois perkeleeltä hänen valtansa. Sillä perkeleellä ei\nolisi mitään mittaa eikä määrää vaivatessaan sielua, ellei sitä\npidättäisi Jumalan voima. Ja siten Jumala harjoittaa laupeutta\nhelvetissäkin. Sillä vaikka kadotetut eivät saa lunastusta eikä\nsynteinanteeksiantamusta tahi lohdutusta, niin Jumalan laupeus\nesiintyy kuitenkin siinä, että heitä ei kiduteta enemmän kuin mitä\noikein on ja he ovat ansainneet. Muutoin ei perkeleen pahuudella\nolisi määrää eikä mittaa. Mutta se, että tämä kuningas näytti sinusta\nikäänkuin äskensyntyneeltä lapselta, merkitsee, että sen, joka tahtoo\nsyntyä maailman turhuudesta taivaan valtakunnan elämään, tulee olla\nviaton kuin lapsi ja Jumalan armon kautta kasvaa täydellisyyteen\nhyveessä. Ja se, että kuningas kohotti katseensa enkelin puoleen,\nmerkitsee, että hän sai lohtua enkeliltä, puolustajaltaan, ja iloa\ntoivostaan, sillä hän toivoi tulevansa iankaikkiseen elämään. Ja\nniin tulee hengelliset asiat ymmärtää ruumiillisten kuvain avulla,\nsillä enkeleillä ja perkeleillä ei ole sellaisia jäseniä eivätkä he\nkeskustele sillä lailla, koska he ovat henkiä, vaan heidän hyvyytensä\nja pahuutensa näytetään ruumiillisille silmille sellaisessa kuvassa.\"\n\nSen jälkeen sana puhui kirjavaltaistuimesta ja sanoi minulle:\n\"Kirjavaltaistuin, jonka näit, merkitsee itse jumaluutta: Isää\nja Poikaa ja Pyhää Henkeä. Ja se että sinä et voinut käsittää\nkirjaistuimen pituutta ja leveyttä ja syvyyttä ja korkeutta,\nmerkitsee, ettei kukaan voi löytää Jumalan alkua eikä loppua, sillä\nHän oli ja on aluton ja on oleva loputon. Ja se että jokainen\nkolmesta väristä näkyi toisessa ja kuitenkin toisen värin voi\nerottaa toisesta, merkitsee, että Isä Jumala on Pojassa ja Pyhässä\nHengessä iankaikkisuudessa ja Poika Isässä ja Pyhässä Hengessä\nja Pyhä Henki molemmissa, totuudessa yksi luonto ja kuitenkin\npersoonien erikoisuuden erottama. Ja se että yksi väri näytti\nveripunaiselta merkitsee Poikaa, joka otti ihmisluonnon ilman että\nHänen jumalallinen luontonsa lakkasi. Ja valkoinen väri merkitsee\nPyhää Henkeä, jonka kautta annetaan synteinanteeksiantamus. Ja\nkultainen väri merkitsee Isää, joka on kaiken alku ja täydennys. Ei\nsen vuoksi, että mitään täydellisyyttä olisi enemmän Isässä kuin\nPojassa ja että Isä on suurempi kuin Poika, vaan jotta voit ymmärtää,\nettei Isä ole sama kuin Poika, vaan toinen Isän persoonassa, toinen\nPojan persoonassa, toinen Pyhän Hengen persoonassa; ja että he\nolennoltaan ovat yksi, senvuoksi näytettiin sinulle kolme erikoista\nja yhdistynyttä väriä, jotka ovat persoonien erikoisuuden erottamat\nja olennon ykseyden yhdistämät. Ja samoin kuin sinä jokaisessa\nvärissä näit toiset kaksi väriä etkä voinut nähdä toista ilman toista\neikä väreistä mitään aikaisemmin tahi myöhemmin tahi pienempää tahi\nsuurempaa, niin Pyhässä Kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa\ntahi myöhempää, suurempaa tahi pienempää kuin toinen tahi erotettua\ntahi vastakkaista, vaan yksi tahto, yksi iankaikkisuus, yksi valta,\nyksi kirkkaus. Ja vaikka Poika on Isästä ja Pyhä Henki molemmista, ei\nmilloinkaan ollut Isää ilman Poikaa ja Pyhää Henkeä eikä milloinkaan\nPoikaa ja Pyhää Henkeä ilman Isää.\"\n\nEdelleen sana puhui minulle ja sanoi: \"Kirja, jonka näit\nkirjaistuimessa, merkitsee, että jumaluudessa on iankaikkinen\nvanhurskaus ja viisaus, niissä ei mitään voida lisätä tahi\nvähentää. Ja se on elämän kirja, joka ei ole kirjoitettu niinkuin\nse kirjoitus aikanaan syntyy, vaan jonka kirjoitus on iankaikkinen,\nsillä jumaluudessa on iankaikkisuus ja tieto kaikesta: nykyisestä,\nmenneestä ja tulevasta, vaihtelutta muutoksetta; eikä mitään ole\nsille näkymätöntä, sillä se näkee ja tietää kaiken. Ja se että Sana\npuhui itseään, merkitsee, että Jumala on se iankaikkinen Sana, josta\nkaikki sanat ovat ja joka kaiken tekee eläväksi ja ylläpitää. Ja kun\nSana puhui näkyväisessä muodossa, silloin _Sana tuli lihaksi_ ja\nseurusteli ihmisten kanssa.\n\n\"Sinun tulee lisäksi tietää, että Jumalan äiti antoi sinulle tämän\njumalallisen näyn. Ja tämä on se laupeus, joka on luvattu Ruotsin\nvaltakunnalle, nimittäin, että ne ihmiset, jotka asuvat siinä, saavat\nkuulla ne sanat, jotka lähtevät Jumalan suusta. Mutta se, että vain\nharvat vastaanottavat ja uskovat ne taivaalliset sanat, jotka Jumala\non ilmoittanut sinulle, ei ole Jumalan vika, vaan ihmisten, koska he\neivät tahdo luopua mielensä kylmyydestä. Sillä kirjoituksen sanat\neivät ole täyttyneet tämän ajan ensimmäisten kuninkaitten aikana,\nmutta vielä tulevat ajat, jolloin ne täyttyvät.\"\n\n\n\n\nTUOMAS KEMPILÄINEN.\n\n\n_Henkilötietoja._\n\nAlankomaiden henkisesti kehittyneen ja rikaslahjaisen kansan\nkeskuudessa saavutti sekä tieteellinen mystiikka että kansanomainen\nherätysmystiikka varsin kiitollisen maaperän. Ja se voikin esittää\nuseita mystiikan historiassa varsin huomattavia nimiä.\n\nTieteellisen mystiikan edustajista on ennen kaikkea mainittava\nmestari Eckhartin kolmas mestarioppilas _Jan van Ruysbroek_\n(1294-1381), tunnettu nimellä Doctor ecstaticus.\n\nHän käytti kirjoituksissaan kansankieltä, ja hänen luonaan kävi\nsuuret joukot hurskaita. Hänellä oli erikoinen kyky eritellä\nyliluonnollisen mystiikan erilaisia kokemuksia, ja hänen kirjastaan\n\"Hengellisten häiden koriste\" -- \"Chierheit der gheesteleker\nBrulocht\" on sanottu, että se on \"germaanisen mystiikan nerokkain\nkoriste, todellinen arkkitehtoninen rakennus.\"\n\nRuysbroekin vaikutusta on huomattavissa _Geert Crootessa_ (1340-84),\njoka perusti _Yhteisen elämän veljeskunnan_, keskiajan tärkeimmän\nuskonnollisen maallikkoyhdistyksen. Tämän ystävä ja seuraaja\n_Florentius Radewyns_ perusti Windesheimin luostariyhdyskunnan,\njoka harrasti etupäässä askeettis-mystillistä kirjallisuutta,\nsielunhoitotyötä ja käsikirjoitusten kokoamista. Tähän yhdyskuntaan\nkuului monta merkittävää hengen miestä, mutta niistä ei kukaan\nsaavuttanut sellaista kuuluisuutta kuin \"Kristuksen seuraamisesta\"\nnimisen teoksen kirjoittaja _Tuomas Kempiläinen_.\n\nTuomas, sukunimeltään Hamerken, syntyi 1380 Kempenin kylässä Reinin\nja Maasin välillä. Hänen kotikylänsä oli Saksan puolella rajaa ja\nkuului Kölnin hiippakuntaan. Isä oli käsityöläinen, äiti, Gertrud,\noli hurskas nainen, joka kasvatti lapsensa vakavaan jumalanpelkoon\nja todelliseen sydämen hurskauteen. Vanhempi veli Johannes oli\nhengenmies, ja hän toimitti Tuomaan Yhteisen elämän veljeskunnan\nkouluun Deventeriin, jossa tämä kasvoi vakavaksi ja hurskaaksi.\n19-vuotiaana hän meni Agneten augustiinolaisluostariin, jonka\njohtajana hän oli sitten useita kertoja. Hän kuoli 1471 91-vuotiaana.\n\nTuomas oli luonteeltaan rauhallinen ja itseensäsulkeutunut.\nHän vältti ristiriitoja kirkon hallituksen, turmeltuneitten\nsäätyjen ja kirkon miesten kanssa. Hänen aikalaisensa ylistävät\nhänen perehtymistään Pyhään Raamattuun, hänen lukeneisuuttaan\nja kirkkoisien tuntemustaan. Häneltä puuttui kuitenkin syvempi\ntieteellinen sivistys, ja hän näyttää pysyneen erossa aikansa\nhumanistisista virtauksista. Hän on käytännöllisen hartausmystiikan\nedustaja ja vieroksui tieteellistä mystiikkaa. Hänen ajatusmaailmansa\nliikkuu kansanomaisen käytännöllisen viisauden ympärillä, ja\nhänen puheensa koskettelevat yksinkertaisen vakuuttavalla tavalla\nkaikkia tärkeitä uskonnollisia ja siveellisiä kysymyksiä. Syvästi\nuskonnollisen ja vakavan luonteensa, laajan kokemuksensa ja\nihmistuntemuksensa vuoksi hän oli suosittu rippi-isä. Parhaiten hän\nviihtyi kirjain seurassa ja yksinäisessä mietiskelyssä.\n\nLuostarissa hänen lempityönään oli hengellisten kirjain kopioiminen.\nSiinä hän oli uupumaton. Kauniilla käsialallaan hän jäljensi miltei\nlukemattomia kirjoja, mm. Raamatun neljä kertaa. Mutta hän ei\ntyytynyt vain jäljentämään, vaan kirjoitti myös itsenäisiä teoksia.\nHänen sanotaan kirjoittaneen 3 elämäkerrallista teosta, 6 puhetta ja\n25 traktaattia. Viimeksimainituista on kuuluisin hänen teoksensa.\n\n_Neljä kirjaa Kristuksen seuraamisesta._\n\nHänen tekijäoikeutensa tähän kuuluisaan teokseen ei kuitenkaan ole\nollut kiistaton. Tuomas kirjoitti traktaattinsa nimettömänä, ja\nkun hän samalla oli kuuluisa kirjain kopioitsija, niin tahdottiin\ntehdä epäilyksenalaiseksi hänen tekijäoikeutensa. Mainitun teoksen\nkirjoittajina ei ole mainittu vähempää kuin 35 henkilöä, joista\nTuomaan rinnalla on huomattavin kuuluisa Pariisin yliopiston kansleri\n_Juhana Gerson_. Augustiinolaiset, joihin Tuomas kuului, pitivät alun\nperin häntä kirjoittajana, ja uudempain tutkimusten mukaan voidaan\nkatsoa riita lopullisesti ratkaistuksi Tuomaan hyväksi.\n\n\"Kristuksen seuraamisesta\" on maailman enin levinnyt hartauskirja.\nMuuan kirjallisuuden erikoistuntija mainitsee vuodelta 1864, että\ntästä teoksesta on otettu 545 latinalaista ja 900 ranskalaisia\npainosta. Mutta nämäkään huikeat, kirjallisuuden historiassa\npoikkeukselliset luvut tuskin antavat tyhjentävää kuvaa tämän\nmainehikkaan teoksen todellisesta leviämisestä, sillä on\nhuomioonotettava, että \"Kristuksen seuraamisesta\" on monasti sidottu\nyhteen katolisen messu- ja rukouskirjan kanssa, joten lienee\nmahdotonta saada selvää sen todellisesta leviämisestä.\n\nHerää kysymys: mistä johtuu tämän kirjan ainutlaatuinen leviäminen,\nsen lakastumaton kukkiminen ja herkeämätön hedelmän kantaminen. Syitä\non monta, viittaamme vain muutamiin.\n\nEnsimmäinen ja tärkein on epäilemättä sen keskeinen aihe: se tahtoo\njohdattaa lukijaa _tutkistelemaan Jeesuksen Kristuksen elämää_.\nJa tämän hän tekee koruttoman yksinkertaisesti ja sellaisella\nhartaudella ja antaumuksella, että hän siinä suhteessa on voittamaton\nmestari.\n\nToisena seikkana voimme mainita sen _yleisinhimillisen kaikupohjan_.\n\"Kristuksen seuraamisesta\" on jonkinlaista kristillistä\n_psalmirunoutta_, johon viittaa sen rukoussävy ja useimmat\nraamatunlainaukset. Se haastaa niin perin yleisinhimillistä ja\ntutunomaista kieltä varsinkin kaikille ahdistetuille ja vaivatuille\nsieluille, että voidaan sanoa: niin kauan kuin maan päällä on\nkiusattuja sieluja, niin kauan luetaan Tuomas Kempiläistä. Ja\ntässä suhteessa sitä vain mahtavalla tavalla täydentää sen\nyleispätevät ohjeet elämän eri tilanteissa ja eri ikäkausina ja sen\nKristus-keskeinen mystiikka. Muodollisessa suhteessa on Raamatun\nsananlaskujen vaikutus kirjoittajaan ollut suuri, jota todistaa\nkirjassa kauttaaltaan esiintyvä sananlaskujen tapainen lauseiden\nrinnastelu ja kolmannessa kirjassa tavattava puhuttelusana \"poikani\".\n\nPiirre, joka miellyttää syvästi uskonnollista luonnetta,\non siinä tavattava, mystillisessä kirjallisuudessa yleinen\nmaailmanhalveksuminen. Läpi kirjan toistuu Saarnaajan pääaihe:\n\"Turhuuksien turhuus ja kaikki on turhuus.\" Kempiläisessä huokuvat\niäisyyssävelet, ja hän on täysin puhdas siitä mammonismista ja\nmaailman rakkaudesta, joka on niin luonteenomainen meidän ajallemme.\n\nTuomas on syvä ihmistuntija. Lukiessaan hänen kirjaansa tuntee\nolevansa tekemisissä paljon kokeneen ja luotettavan sielunhoitajan\nkanssa, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Hänen\nelämänviisautensa on kirkastettua, hänen sanansa tulessa koeteltuja,\n\"Ja tämä kirkastus tulee Kristuksen opista ja elämästä, joka\non kirjan ydinsisältö. Sentähden voi luterilainenkin kristitty\nhartaudekseen lukea tätä kirjaa, ja mitä ytimekkyyteen tulee, on se\nuseimpien hartauskirjojen edellä, niin, miltei voittamaton.\" (Piispa\nKaila.)\n\nSilloinen skolastinen järkeilevä jumaluusoppi, jonka tutkimuksen\nkohteena oli kysymys käsitteitten suvuista ja lajeista ja joka\nväitteli kolminaisuusopista ja kaikenlaisista kiistakysymyksistä, oli\nhänestä joutavaa turhuutta. \"Vaietkoot kaikki oppineet, hiljentykööt\nkaikki luontokappaleet Sinun edessäsi: Sinä yksin puhuos minulle!\" --\nsiinä Tuomaan käytännöllinen jumaluusoppi.\n\nKirjassa on eräitä katolisia piirteitä, jotka vaikuttavat jonkin\nverran häiritsevästi protestanttiseen lukijaan. Sellaisia ovat\nkäsitys pitää myös Uutta Testamenttia lakina, katolinen käsitys\nsuhtautumisesta naisiin ja katolinen kuuliaisuuden ihanne, mutta\nvarsinkin neljännessä kirjassa tavattavat opit messuista ja\nmuuttumisopista.\n\n_Tuomaan mystiikka._\n\nTuomaan mystiikassa huomataan mestari Eckhartin oppilasten\nvaikutusta. Varsinkin on Taulerin vaikutus huomattava. Mutta\nhänelle oli vierasta Suson itsensä -- kiduttaminen ja kvietistinen\ntunnemystiikka.\n\nTuomaan mystiikka on Yhteisen elämän veljesten\npersoonallisuusmystiikkaa, joka oli saanut vaikutuksia niin hyvin\nGrooten köyhyysihanteesta ja Ruysbroekin näkymystiikasta kuin\nbernhardilaisesta morsiusmystiikasta.\n\nKristus on hänelle sielun ylkä, jonka haavat ovat paras lohdutus ja\nvarma turvapaikka tämän elämän surun laaksossa. Morsian on köyhä\nkurja, häpeän pilkan alainen, mutta hän rukoilee ylkää armahtamaan\nhäntä.\n\nToisinaan puuttuu lohdutus kokonaan. Silloin sielu huutaa psalmistan\nkanssa: \"Kun Sinä käänsit kasvosi minusta pois, niin minun sieluni\nhämmästyi.\" Mutta jos sielu kestää tällaisen armon menetyksen,\nniin hän aikanaan saa nauttia salattua mannaa ja pääsee Jumalan\nkatselemiseen ja nauttimiseen yhtä varmasti kuin talvea seuraa kesä\nja yötä päivä.\n\nSielu saa maistaa, kuinka suloinen on Herra. Se saa sulaa ja uida\nrakkaudessa, ja se koroitetaan hurmoksissa itsensä yli. Sentähden\nkehoitetaankin sielua riippumaan kiinni Herrassa: \"Pysy minussa\nkiinni, niin löydät rauhan. Hylkää ajalliset, etsi iankaikkisia.\nAntaudu luottavasti Luojallesi, että voisit käsittää todellisen\nautuuden.\"\n\nSisäiseen rauhaan ja Herran tuntemiseen vie ainoastaan täydellinen\nitsensäkieltäminen ja kaikesta luopuminen: \"Luovu kaikesta, niin\nlöydät kaiken; hylkää himo, niin löydät levon!\" Tässä tarkoituksessa\nhän esittää erikoisesti seuraavan säännön, jota hän nimittää \"rauhan\nja vapauden tieksi\": \"Koeta, poikani, mieluummin tehdä toisen tahtoa\nkuin omaasi! Valitse mieluummin vähän kuin paljon omistaminen! Etsi\naina alhaisin paikka ja koeta olla kaikissa alamainen. Toivo ja\nrukoile, että Jumalan tahto täydellisesti sinussa tapahtuisi. Katso,\nsellainen ihminen saavuttaa rauhan ja levon.\" Puolinaisuus ei auta:\n\"Anna täysi täydestä... niin olet oleva sydämessäsi vapaa!\" Se,\njoka näin kokonaan ja ehdoitta antautuu Jumalalle, saa täydellisen\nsisäisen totuuden tuntemisen, niin että hän silmänräpäyksessä\nkäsittää kaiken viisauden.\n\nTuomaan mystiikka on olennaisesti persoonallista hartausmystiikkaa,\njolle ovat vieraita yliluonnollisen mystiikan näyt ja ilmestykset.\nHän mainitsee kuitenkin muutamia mystillisiä ilmiöitä, erittäinkin\nvalonäkyjä, fotismeja, jotka kuuluvat viimeksimainittuun ryhmään:\n\"Toisille minä opetan yleistä, toisille yksityistä, toisille minä\nilmestyn suloisesti merkeissä ja kuvissa, toisille minä paljastan\nsalaisuuksia kirkkaassa valossa.\" Muista hänen mainitsemistaan\nmystillisistä tiloista on erityisesti mainittava sisäinen rukous,\noratio mentalis. Sitä harrastivat entisajan pyhät paljon ja sitä\ntarkoittaa Paavali sanoessaan: \"Rukoilkaa lakkaamatta!\"\n\n_Tuomaan \"Kristuksen seuraamisen\" ihanne._\n\nHallitsevana ajatuksena Tuomaan uskonelämässä on _Kristuksen\nseuraaminen_. Hän käyttää tästä aitokatolista sanontatapaa\njäljitellä, matkia, s.o. pitää Jeesusta esikuvana, mutta sanalla\non tässä tapauksessa evankeelisempi sävy, ja se merkitsee Tuomaan\nkäyttämänä Jeesuksen seuraamista opetuslapsena elämällä yhdyselämää\nHänen kanssaan. Kun Jeesuksen seuraaminen tässä elämässä merkitsee\nalistumista niihin vastoinkäymisiin ja kärsimyksiin, joita ihmiselämä\non täynnä, niin pelastuksen tiestä tulee \"ristin kuninkaallinen\ntie\". Mitä hän tällä tarkoittaa, sen osoittavat parhaiten hänen omat\nsanansa.\n\n\"Katso, kaikki keskittyy ristiin. -- Mene minne tahdot, etsi mitä\nhaluat: et löydä korkeampaa tietä ylhäällä etkä turvallisempaa tietä\nalhaalla kuin on pyhä ristin tie. Järjestä kaikki asiat mieltäsi\nmyöten: et löydä muuta kuin että täytyy aina jotakin kärsiä joko\nhyvällä tahi pahalla, ja niin sinä aina löydät ristin. Joko sinun\ntäytyy ruumiissasi tuntea kipua tahi sielussasi kärsiä ahdistusta.\"\n\nJa tämä risti kohtaa sinua kaikkialla: \"Risti on sentähden sinulle\naina valmistettu ja odottaa sinua kaikkialla. Et voi sitä välttää,\nminne menetkin; sillä minne hyvänsä menet, viet itsesi muassasi ja\ntapaat myös kaikkialla itsesi. Käänny ylös tahi mene alas, mene\nulos tahi sisälle: kaikkialla olet löytävä ristin, ja välttämätöntä\non, että kaikkialla säilytät kärsivällisyyden, jos tahdot omistaa\nsisällisen rauhan ja saavuttaa iankaikkisen seppeleen.\n\n\"Jos mielelläsi kannat, ristiäsi, niin sekin kantaa sinua ja johtaa\ntoivottuun päämäärään, jossa on oleva kaikkien vaivain loppu. Jos\nkannat sitä vastenmielisesti, teet itsellesi painavan kuorman ja\nraskautat vain itseäsi. Ja kuitenkin on sinun sitä kannettava. Jos\nheität luotasi yhden ristin, olet varmaan saava osaksesi toisen ja\nkenties raskaamman.\n\n\"Kristuksen koko elämä oli sulaa ristiä ja marttyyriutta, ja sinä\netsit itsellesi lepoa ja iloja. Suuresti eksyt etsiessäsi muuta,\nkuin että voisit tuskasi kärsiä, koska koko tämä katoavainen elämä\non täynnä viheliäisyyttä ja ristien piirittämä. Mitä korkeammalle\njoku edistyy hengellisessä elämässä, sitä raskaammat ristit hän on\nlöytävä. Taivaan ikävöimisen mukana kasvaa muukalaisuuden tuottama\ntuska.\n\n\"Hankkiudu siis hyvänä ja uskollisena palvelijana miehuullisesti\nkantamaan Herrasi ristiä, Hänen, joka rakkaudesta sinuun ristillä\nkuoli.\"\n\nMonelle muodostuu ristin kantaminen sydämen haluksi ja suoranaiseksi\nintohimoksi. Sen vaikuttaa Jumalan armo. \"Ei se ole ihmisvoima,\nvaan Kristuksen armo, joka niin paljon vaikuttaa heikossa lihassa,\nettä halullisella mielellä etsii ja rakastaa sitä, mitä ihminen\nluonnostaan pelkää ja kammoo.\"\n\nRistin tiellä löydetään myös totinen rauha: \"Jos valmistaudut,\nniinkuin sinun tulee, kärsimään ja kuolemaan, on tilasi pian\nparaneva ja olet löytävä rauhan.\" Eikä vain rauhaa, vaan myös ilon\nja riemun: \"Oi, kunpa olisit mahdollinen jotakin kärsimään Jeesuksen\nnimen tähden; kuinka suuri kunnia sinulle, kuinka suuri riemu\nkaikille pyhille, kuinka suuri kohotus lähimmäisille! Kaikki puhuvat\nkärsivällisyydestä, mutta harvat ovat valmiit kärsimään.\"\n\nSe on myös korkein ja paras tie: \"Jos olisi olemassa jotakin parempaa\nja hyödyllisempää ihmisen autuudeksi kuin kärsiminen, niin Kristus\nolisi sen varmaan esimerkillä ja sanalla osoittanut.\"\n\n_Yleisiä neuvoja ja opetuksia._\n\nTuomaan Kristuksen seuraamisen ajatuksella on katoliseen tapaan\naskeettinen väritys, vaikka hänen neuvonsa ovatkin siksi\nyleisinhimillisiä, että ne soveltuvat myöskin evankeeliselle\nlukijalle.\n\nTuomas rakastaa pyhää _yksinkertaisuutta_: \"Autuaita ovat\nyksinkertaiset (vilpittömät), sillä heillä on oleva suuri rauha.\"\nYksinkertainen taasen on se, jolla on vain yksi päämäärä: pelastua ja\ntulla autuaaksi. Entisinä aikoina saavuttivat monet pyhät niin suuren\ntäydellisyyden sen vuoksi, että heillä oli vain yksi halu: pysyä\nkaikella sydämellään kiinni elävässä Jumalassa, halveksia maallisia\nja tavoitella taivaallisia.\n\nSynti on sisäisen rauhan päävihollinen ja ilmenee eritoten pahana\nhaluna ja taipumuksena. Viitaten Ovidiuksen lauselmaan hän kehoittaa\nnousemaan sitä vastaan heti alussa: \"Principiis obsta\". Taistelu sitä\nvastaan vaatii jaloa kilvoitusta: \"Taistele miehuullisesti, tavalla\ntapa voitetaan!\"\n\nSe ilmenee kevytmielisenä ilonpitona ja turhana nauruna, jota vastaan\non asetettava katumus ja varsinkin kuolemanajatus. Olemme täällä\nvieraita ja muukalaisia, pois turha ylpeys: \"Mitä ylpeilet, tomu ja\ntuhka: maasta olet ja maaksi tulet.\"\n\nKeskiajan askeettisen hurskauselämän lapsena Tuomas korostaa\nerikoisesti _yksinäisyyttä ja hiljaisuutta_. Tulee jättää turhat\njuttelemiset ja joutavat kylänkäymiset; samoin uutisten nälkä ja\nhuhut. Näin jää riittävästi aikaa hurskaisiin tutkisteluihin.\n\"Muinaiset pyhät karttoivat ihmisten seuraa minkä voivat, ja\npalvelivat mieluummin salaisuudessa Jumalaa.\" Ja hän sanoo\npalanneensa joka kerta ihmisten seurasta huonompana kuin oli sinne\nmennyt. \"Jätä turhat turhille ja tavoittele sinä niitä, mihin\nJumala on sinua käskenyt. Sulje ovesi ja kutsu luoksesi Jeesuksesi,\nrakkaasi. Pysy Hänen kanssaan kammiossa, sillä muualta et löydä\nsellaista rauhaa.\"\n\nHiljaisuuden hyvä hengetär on vaikenemisen jalo taito. Vaikeneminen\non yksinäisyyden ystävätär. Turvallisempaa on vaieta kuin tyhmästi\npuhua; parempi on vaieta kuin taitamattomasti puhua; harkitse\nsanojasi ennenkuin puhut. \"On kiitettävää lähteä harvoin ulos,\nkarttaa näkysällä olemista ja olla niin paljon kuin mahdollista muita\nnäkemättä.\"\n\nVaikenemisen jaloin muoto on kuitenkin vaieta vihamiesten ja\nvainoojana edessä Jeesuksen ja muinaisten pyhien esikuvan mukaan ja\nottaa kärsivällisesti vastaan maailman häväistykset ja solvaukset.\nTämä on totista Herran Jeesuksen seuraamista, ja sellaisen kärsijän\nkanssa on Jumala. Ja ken näin miehuullisesti kestää kiusaukset eikä\nnurise, kruunataan.\n\nErikoisen suuri palkka on _rauhantekijöillä_, jotka eivät\nainoastaan nöyrästi alistu heitä kohtaaviin kärsimyksiin, vaan myös\ntoimivat rauhan aikaansaamiseksi synnin ja kiihkeiden intohimojen\nkuohuttamassa maailmassa ja \"hyvän tahdon levittämiseksi ihmisten\nkeskuudessa.\n\n\"Sydämen _puhtaus_ ja _vilpittömyys_ ovat avuja, joita jokaisen tulee\nharrastaa: \"Kahden siiven varassa ihminen kohoutuu maallisista:\nne ovat vilpittömyys ja puhtaus. Aikomus olkoon vilpitön ja halu\nJumalan puoleen puhdas. Vilpittömyys tavoittelee Jumalaa, puhtaus\nHänet käsittää ja omistaa\". Tällä tiellä saavutetaan sisäinen vapaus.\nPuhdas sydän näkee läpi taivaan ja helvetin. \"Niinkuin rauta ahjossa\npuhdistuu ruosteesta ja tulee kokonaan hehkuvaksi, niin ihminen,\njoka kokonaan kääntyy Jumalan puoleen, puhdistuu synnin kuonasta ja\nmuuttuu uudeksi ihmiseksi.\"\n\n_Nöyryys_ oli keskiaikaisen hurskauselämän keskeisimpiä hyveitä. Ja\nsen vuoksi on hyvin ymmärrettävää, että tämä suuren hiljaisuuden ja\nsuuren yksinäisyyden mies antaa sille suuren arvon.\n\n\"Jos sinussa on jotakin hyvää, usko muista parempaa pysyäksesi\nnöyränä. Ei ole vahingoksi, vaikka pidät itseäsi kaikkia muita\nhuonompana; mutta jos pidät itseäsi yhtäkään parempana, tuottaa\nse verrattoman vahingon. Rauha säilyy nöyrässä aina, mutta kopean\nsydämessä asuu kateus ja suuttumus.\"\n\nKristityn elämässä on _itsensätunteminen_ ja _halpanapitäminen_\nperustavaa laatua oleva hyve. \"Parempi on todella nöyrä talonpoika,\njoka palvelee Jumalaa, kuin ylpeä tiedemies, joka tutkii tähtien\njuoksua, mutta ei pidä omasta itsestään vaaria. -- Nöyrä\nitsensätunteminen on varmempi tie Jumalan luo kuin syvin tieteellinen\ntutkiminen.\"\n\nTiedettä ei sellaisenaan ole hyleksittävä, vaan parempi on sittenkin\nhyvä omatunto ja siveellinen elämä. \"Tuomiopäivän tullessa meiltä ei\nvarmaan kysytä, mitä olemme lukeneet, vaan mitä olemme tehneet; ei\nsitä, kuinka paljon olemme oppineet, vaan kuinka hurskaasti olemme\neläneet.\"\n\n_Liiallisesta tiedonhalusta_ tulee luopua, sillä siitä johtuu\nJumalasta vieraantuminen ja itsepetos. \"Suurinta viisautta on pitää\nmaailmaa halpana ja tavoitella taivasten valtakuntaa.\"\n\n\"Todella suuri on se, jolla on suuri rakkaus. Todella suuri on se,\njoka omasta mielestään on halpa ja arvaa kunnian kukkulat vähäksi.\nTosi viisas on se, joka pitää raiskana kaiken maallisen voittaakseen\nKristuksen. Ja tosioppinut on se, joka luopuu omasta tahdostaan ja\ntekee Jumalan tahdon.\"\n\n_Käytännöllisen viisauden_ mittana on nöyryys ja kuuliaisuus: \"Kuta\nnöyrempi ja Jumalalle kuuliaisempi joku on, sitä viisaampi ja\nrauhallisempi hän on kaikissa olosuhteissa.\"\n\n_Aloitteleville_ hän esittää lyhyen säännön: \"Pysy mielessäsi\ntuntemattomana, opettele kuolemista, sure menneitä, halveksi\nnykyisiä, ajattele tulevia.\"\n\n_Ajalliset vaivat_ on kestettävä miehuullisesti, sillä:\n\n\"Oi, jos olisit nähnyt taivaan pyhien lakastumattomat seppeleet ja\nkuinka suuressa kirkkaudessa he nyt riemuitsevat, he, joita tässä\nmaailmassa pidettiin halveksittavina ja tuskin elämään oikeutettuina,\ntotisesti sinä nöyryyttäisit itsesi maahan asti ja soisit mieluummin\nolevasi kaikkein alhaisin kuin yhtäkään ylempänä. Et silloin\nhalajaisi elämän iloisia päiviä, vaan olisit pikemmin hyvilläsi\nsaadessasi kärsiä vaivaa Jumalan tähden ja pitäisit voittona olla\nihmisten kesken mitättömäksi arvattu.\"\n\nKaikissa olosuhteissa tulee alistua Herran tahtoon ja säilyttää\nkiitollinen mieli: \"Kun olen köyhä, kiitän Sinua; kun olen murheessa,\nkiitän Sinua; kun olen iloinen, kiitän Sinua; missä lienenkin, aina\nkiitän Sinua.\"\n\nPapin virasta hänellä on korkea käsitys.\n\n\"Oi, kuinka suuri ja vastuullinen on pappien toimi! -- Kuinka pyhät\nheillä pitäisi olla kädet, kuinka puhdas heidän suunsa, kuinka\nsaastaton heidän ruumiinsa, kuinka tahraton heidän sydämensä! Papin\nsuusta ei pitäisi lähteä muuta, kuin mikä on pyhää, nuhteetonta ja\nhyödyllisiä sanoja!\n\n\"Olkoot papin silmät vilpittömät ja häveliäät, sillä ne saavat\nkatsella Kristuksen ruumista! Olkoot hänen kätensä puhtaat, sillä\nniiden on koskettava pyhää sakramenttia! Sentähden kuuluu, tosin\nkaikillekin, mutta erityisesti papeille: olkaa pyhät, sillä minä,\nteidän Herranne ja Jumalanne, olen pyhä.\"\n\n_Kirja Kristuksen seuraamisesta suomalaisessa asussa._\n\nTuomas Kempiläinen on niitä harvoja keskiajan mystikkoja, jonka\nmystiikka on perusteellisesti tunnettu meidänkin maassamme\nhänen hartauskirjastaan ja joka jo kokonaisen vuosisadan on\nhedelmöittänyt maamme uskonnollista elämää. Ensi kerran ilmestyi\nkokoelma Tuomaan kirjoituksia nimellä \"Pieni Kempi\" suomeksi v.\n1823 Viipurissa Karjalan herännäisyysliikkeen johtajan _Henrik\nRenqvistin_ toimesta. Ei ollut suinkaan mikään sattuma, että juuri\nKarjalan hurskas herännäisjohtaja oli tämän kirjan toimittaja ja\nSortavalan seudun \"rukoilevaiset\" sen ensimmäisiä käyttäjiä ja\nviljelijöitä. Sama lämminhenkinen ja harras kristillisyys ja samat\nkristillis-sosiaaliset pyrkimykset, jotka ovat ominaisia Sortavalan\nKukkos-papille ja hänen edustamalleen kristillisyydelle, olivat myös\nluonteenomaisia piirteitä Yhteisen elämän veljeksille Alankomaissa\n1300-luvulla.\n\nMyöhemmin on \"Kristuksen seuraamisesta\" ilmestynyt useina käännöksinä\nja painoksina. Viimeisen käännöksen on tehnyt meidän oloissamme\nharvinainen mystiikan tuntija ja samalla mestarikääntäjä piispa\nErkki Kaila, joten Kempiläinen nyt haastaa Suomen kansalle täysin\najanmukaisessa ja tieteellisen tarkassa asussa. Sattumana ei\nvoi suinkaan tälläkään kertaa pitää sitä, että kustantajana on\ntunnetun herännäisjohtajan pojanpoika, joka uskollisena suuren\nisänsä muistolle ja perinnäistavoille on huoltanut asian. Kun kirja\non painettu taskukirjamalliin, niin se soveltuu erinomaisesti\nvarsinaiseksi käsikirjaksi ja käytännöllisen viisauden ja\njumalanpelon oppaaksi. Ja sen se kyllä ansaitsee, sillä Tuomas\nKempiläisen kirjassa Kristuksen seuraamisesta keskiajan mystiikka\nojentaa hengellisenä perintönä tuleville sukupolville kypsimmän,\njaloimman ja kirkkaimman hedelmänsä käytännöllisen kristillisyyden\nalalla.\n\n_SOLI DEO GLORlA_\n\n\n\n\nLÄHDEKIRJALLISUUS\n\n\nLuettelo tärkeimmästä tätä teosta varten käytetystä\nlähdekirjallisuudesta. Birgittaa koskevan lähdekirjallisuuden\ntäydellinen luettelo on Westmanin ja Fogelkloun teoksissa.\n\n_Hauck_: Realencyclopädie für protestantische Theologie und Kirche.\n\n_Nielsen-Gummerus_: Kristillisen kirkon historia I, 1913.\n\n_Hjalmar Holmquist_: Medeltidens kyrkohistoria, senare delen,\nilmestynyt suomeksi nimellä Kirkkohistoria I, vanha-aika ja\nkeskiaika. Keskitetyllä tyylillä kirjoitettu, harvinaisen\nansiokas ja näköaloja avartava kantakirja kirkkohistoriallisessa\nkirjallisuudessamme. Kuuluu jokaiseen kodin kirjastoon.\n\n_Einar Juwelius_: Suomen kansan aikakirjat, 1927.\n\n_Knut B. Westman_: Birgitta-Studier, 1911.\n\n_Richard Steffen_: Den heliga Birgittas Uppenbarelser, 1909.\n\n_Emilia Fogelklou_: Birgitta, 1919.\n\n_Henrik Schück_: Vår förste Författare, 1916.\n\n_Edv. Lehman_: Mystik i hedendom och kristendom, 1915.\n\n_Wilhelm Preger_: Die deutsche Mystik, I-III.\n\n_A. Nebe_: Zur Geschichte der Predigt, 1879.\n\n_Nathan Söderblom_: Birgitta och reformationen, 1910.\n\n_James H. Leuba_: The Pychology of Religious Mysticism, 1925.\n\n_Erkki Kaila_: Tuomas Kempiläisen neljä kirjaa Kristuksen\nseuraamisesta. Kirkko ja kansa, 1926, vihkot 5-6.\n\n_E. A. Jokipii_: Mitä on Ruusu-Risti? Teolooginen aikakauskirja 1928,\nvihkot 3-4. Ilmestynyt myös kirjana (Gummeruksen kustannuksella).\nNykyjään, jolloin teosofinen villitys ja pakanallinen mystiikka\nleviää meillä kulkutaudin tavoin, on tätä pirteää ja valaisevaa\nkirjasta tervehdittävä vilpittömällä mielihyvällä.\n\n\n\n"]