[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fQieA0w65sb7n-8RXKKoJpPCjRnh9PCmHj69Nwz5_BhQ":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":11,"gutenbergSubjects":20,"gutenbergCategories":21,"gutenbergSummary":11,"gutenbergTranslators":22,"gutenbergDownloadCount":11,"aiDescription":23,"preamble":24,"content":25},1084,"Helluntai-ilmiöitä Suomen Siionissa","Kauppala, Jalmari",1883,1933,"1084-kauppala-jalmari-helluntai-ilmioita-suomen-siionissa","1084__Kauppala_Jalmari__Helluntai-ilmiöitä_Suomen_Siionissa",null,"tietokirja",[],[],"fi",1932,18635,128443,true,[],[],[],"Teos käsittelee suomalaisen herätyskristillisyyden ja helluntai-ilmiöiden historiaa. Kirjoittaja tarkastelee ekstaattisia liikkeitä ja hengellisiä vaikuttajia, kuten Paavo Ruotsalaista ja Anna Rogelia, liittäen heidät osaksi suomalaista uskonnollista perintöä.","Jalmari Kauppalan 'Helluntai-ilmiöitä Suomen Siionissa' on Projekti\nLönnrotin julkaisu n:o 1084. E-kirja on public domainissa koko EU:n\nalueella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja\nlevityksen suhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","HELLUNTAI-ILMIÖITÄ SUOMEN SIIONISSA\n\nKirj.\n\nJalmari Kauppala\n\n\n\nRistin Voitto, Helsinki, 1932.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n Omistus.\n Alkusana.\n Lauri Ulstadius.\n Pietari Schaefer.\n Jaakko ja Eerik Ericksson.\n Juho Ollila ja Jaakko Kärmäki:\n   Laihian herätys.\n Kustaa Gisselkors ja Katariina Asplund.\n Jaloa verta uskon puolustajana:\n   Vapaaherratar Margaretha Charlotta Siegroth.\n   \"Provasti Colmodin'in lähetyskirje.\"\n   \"Friherrinnan Margaretha Charlotta Siegroth'in vastaus\"\n Kun herätyksen tuulet puhaltelevat myrskyn voimalla:\n   Helluntaipiirteitä ekstatismissa (hurmosliikkeissä).\n   Liisa Eerontytär.\n   Anna Lagerblad eli Haapakoski.\n   Anna Rogel.\n Anna Rogelin kirjoitus Vaasasta yhdelle christiveljelle Stockholmissa.\n Abraham Achrenius.\n Helluntai Savossa.\n   Edellisen kehityksen johtavien aatteiden tarkkailua.\n   Kun helluntaituli lankesi Savojärvellä.\n   Paavo Ruotsalainen.\n   Paavo Ruotsalaisen suhde armolahjoihin.\n Loppusana\n\n\n\n\nOmistus.\n\n\n    Joka iankaikkisen liiton veren kautta\n    on se suuri lammasten paimen;\n\n    Joka meitä rakastaa ja on päästänyt\n    meidät synneistämme verellään;\n\n    Joka, pyhittääkseen omalla verellään kansan,\n    kärsi portin ulkopuolella; --\n\nja lähinnä niille Hänen pyhilleeen Suomen Siionissa, jotka leirin\nulkopuolella seuraavat _Karitsaa_, mihin ikinä Hän menneekin,\nomistaa nämä Suomen vapaitten uskovaisten suurten tienraivaajain\nmuistolle pyhitetyt vaatimattomat orvokit ja orjanruusut syvällä\nkunnioituksella sekä hellällä rakkaudella ja kiintymyksellä\nallekirjoittanut, halpa ja arvoton, epäkelpo ja keskensyntynyt\nkieltäjä-Pietari, osaveljenne vaivassa ja valtakunnassa,\n\n                                           Jalmari Kauppala\n\n\n\n\nAlkusana.\n\n\nKatso, tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle\nIsraelissa ja tunnusmerkiksi, jota vastaan väitetään. Näin lausui\nvanha Simeon Marialle Jeesus-lapsesta. Ja samat sanat voidaan\nmiltei yhtä suurella oikeutuksella sovittaa meidän päiväimme\nhelluntaiherätykseen.\n\nMiten paljon onkaan sitä vastaan väitetty! Miten monia hienoja\nniteitä onkaan kirjoitettu sen kumoamiseksi! Ja miten taitavalla\ntavalla on sitä tahdottu vetistää siten, että henkikasteesta\ntahdotaan tehdä jonkinlainen sivumomentti uudensyntymisen yhteydessä!\nSanotaan: jos on todella uudestisyntynyt, on myös kastettu Pyhällä\nHengellä ja tulella, on Hengen täyteys. Näin varsinkin silloin, kun\non kyseessä joku voimakas saarnamies tahi joku henkevämpi tavallinen\nuskovainen. Jos hän lisäksi on saanut kokea voimakkaita Hengen\nkosketuksia ja huomattavammalla tavalla maistaa Jumalan hyvää sanaa\nja tuntea tulevaisen maailman voimaa, niin kaikki on kuin olla pitää.\n\nJa, onhan tällaisella puhetavalla jonkinlainen suhteellinen\noikeutuksensa. Uskovaisella saattaa, olla Hengen hedelmät ja\ntosikristityn elämä ja vakaa vaellus, vaikkei hänellä olekaan\nhenkikastetta. Mutta jos hän jo pelkkien Hengen, hedelmien\nperusteella on niin oivallinen kristitty, kenties onnistunut ja\nmenestyksellinen saarnamies ja sielunvoittaja, -- mitä voisikaan\nhän olla, jos hän olisi todella raamatullisella tavalla kastettu\nPyhässä Hengessä ja tulessa sekä puetettu voimalla korkeudesta. Sillä\ntodellinen raamatullinen henkikaste sitä seuraavine merkkeineen\nja, armolahjoineen merkitsee korkeampaa elämän ja voiman tasoa,\ntodellista, reaalista yhteyttä Jumalan äärettömien voimavarastojen ja\ntyhjentymättömien siunauksen lähteiden kanssa.\n\nEräillä tahoilla vallitsee todellinen helluntaikammo. Ennen\npääsiäistä valitettiin eräässä kirkollisessa lehdessä, ettei kirkon\nole onnistunut voittaa helluntaiherätystä; toisin sanoen: kylmän\nmuoto jumalisuuden tukahduttaa tervettä, lämmintä, Isän lupaukseen\nvetoavaa ja sen omistavaa helluntaijulistusta, jonka yhteydessä\nvaikuttavat armolahjat, kuten kielillä puhuminen, profetoiminen ja\nsairasten parantaminen. Erikoista huolta tuottaa, että tämä oppi on\npäässyt tunkeutumaan myös yliopiston jumaluusopilliseen tiedekuntaan.\n\nO sancta simplicitas. Onkohan kaavoihin kangistuneesta valtiokirkosta\njo tullut niin hengellinen laitos; hehkuuko siinä sellainen\nrakkaus _Ristiinnaulittuun_ sekä syntisiin ja kärsiviin, ettei se\nenää tarvitse aitoa helluntaitulta ja Hengen voimaa enemmän kuin\narmolahjojakaan tuottamaan elämää kuolleisiin luihin! Ja lienevätkö\nnuoret jumaluusopin ylioppilaat niin kaunistetut Hengen hedelmillä\nja ladatut dynamiksella, helluntaivoimalla, että todellinen\nraamatullinen henkikaste on tarpeeton.\n\nTämän kirjasen esitykset, varsinkin Achreniuksen elämykset ja\nSavon herätyksen jumalallinen alku ja monet myöhemmät ilmiöt,\nantavat tässä suhteessa voimakasta valaistusta eletyn elämän ja sen\nkokemuksien valossa, samalla kuin ne näyttävät helluntaikansalle,\nmillä valtavalla- voimalla täällä ovat puhaltaneet helluntaituulet\njo puolitoista vuosisataa sitten. Autuas ja pyhä on se, joka on\nkylliksi nöyrä ja ennakkoluuloton ottaakseen vastaan Isän lupauksen\nja varustaakseen lamppunsa öljyllä ynnä astian kanssa, sillä sydänyön\nhetket ovat käsillä ja Yljän tulemus aivan oven edessä.\n\nVoitanee edellyttää, että valistunut ja vapaamielinen lukija\ntervehtii mielihyvällä yritystämme esittää varhaisemman\nherännäisyyden suurmiehet objektiivisesti vapaina siitä karkean\nvihan, halveksumisen ja ylenkatseen tukahduttavasta ilmapiiristä,\njoka heitä ympäröi ja jolla tavalla heitä yleensä kohdellaan\nkirkkohistoriallisessa kirjallisuudessamme.\n\n_Pax vobiscvm patres venerabiles_.\n\n_Rauha teille kunnianarvoisat isät._\n\n       *       *       *       *       *\n\nTärkeimpänä lähdekirjallisuutenamme on ollut _Akianderin_ perustavaa\nlaatua oleva _\"Historiska Upplysningar om Religiösa rörelserna\ni Finland\" sekä vastaavat _Ruuthin, Pajulan, Rosendahlin_ ja\n_Bergrothin_ teokset.\n\nTarkoituksena oli käsitellä helluntai-ilmiöitä ja armolahjojen\nesiintymistä myös laestadiolaisuuden piirissä, mutta siitä on\ntäytynyt luopua, jottei esitys paisuisi liian laajaksi.\n\nSiionin orjantappuroilla kruunattu Kuningas Herra Jeesus Kristus\nsiunatkoon tämän kirjasen nimensä kunniaksi ja sielujen parhaaksi!\nAmen.\n\nHelsingissä lokakuulla 1932.\n\nJ. K.\n\n\n\n\nLauri Ulstadius\n\n\nVarhaisemman herännäisyyden kärkimiehenä esiintyy siveellisestä\nankaruudestaan tunnettu, profeetallisen hengen innoittama _Lauri\nUlstadius_. Hän on merkillisimpiä jumalanmiehiä ja valtavimpia\nhenkiä, joista Suomen ja pohjoismaiden kirkkohistoria tietää kertoa:\nsäkkiin puettu korven profeetta, huutavan ääni, jonka maallistunutta\nkirkkoa ja papistoa vastaan kohottama ankara parannussaarna ja\ntuomionuhka kaikuu kammottavana kuin huuhkajan, yön kuningattaren.\nRuotsi-Suomen suuruudenajan viimeisinä, vielä vallan- ja\nonnentäyteisinä ehtoohetkinä; väkivoimainen Elija, jonka kiivaudella\nHerran kunnian ja kuolemattomien sielujen pelastuksen puolesta ei ole\nminkäänlaisia rajoja.\n\nUlstadius oli Iin kirkkoherran Antti Ulstadiuksen poika. Hän\nharjoitti opintoja Upsalassa ja Turussa, vihittiin papiksi 1680\nja määrättiin samana vuonna Oulun triviaalikoulun kolleegaksi.\nPari vuotta myöhemmin hän haki Oulun kappalaisen virkaa, mutta\nsyrjäytettiin. Tämä vaikutti hänen herkkään, raskasmielisyyteen\ntaipuvaan luonteeseensa niin vakavasti, että hän otti eron\npapin- ja opettajanvirasta Oulun piispankäräjillä 1682. Hän antautui\nnyt lukemaan herätys- ja hartauskirjoja sekä vietti ankaran\nitsensäkieltävää elämää valvoen ja paastoten. Päästäkseen eroon\nmuusta kirjallisuudesta hän räjäytti ruudilla ilmaan kaikki isänsä\njälkeen jättämät maallismieliset ja viisaustieteelliset kirjat.\n\nNyt hän lähti 1683 Turkuun viettäen siellä hiljaista,\nitseensäsulkeutunutta elämää. Saadakseen rauhan eräiden nuoruuden\nsyntiensä vuoksi hän teki julkiripin. Senjälkeen hän antoi partansa\nja tukkansa kasvaa, ei muuttanut liina- eikä muita vaatteita,\njotka lopulta kuluivat siinä määrin, että hänen täytyi kädellään\nverhota ruumiinsa arimpia elimiä. Hän kävi säännöllisesti kirkossa\nsunnuntaisin ja rukoushetkissä arkipäivinä. Näin tuli sitten suuren\nmurroksen päivä, heinäkuun 22. 1688.\n\nTurun tuomiokirkossa saarnasi silloin pappi Kulhovius, joka\nsaarnassaan vastusti hyviä töitä teroittaakseen muka luterilaista\nvanhurskauttamisoppia. Keskellä saarnaa Ulstadius nousi ylös ja pyysi\nlupaa saada lukea julki kirjallisen tunnustuksensa. Pian kuitenkin\npappi keskeytti hänet ja käski kahden miehen viedä hänet ulos\nkirkosta. Ulstadius riistäytyi miesten käsistä, jolloin viimeisetkin\nvaateriekaleet repeytyivät ja putosivat hänen päältään. Hän juoksi\nmuutaman kerran alasti edes takaisin pitkin kirkon pääkäytävää\nhuutaen: \"Näin paljastetaan vielä pappien häpeä, niinkuin minä olen\nalasti.\"\n\nAsia vedettiin oikeuteen. Oikeuden mielestä Ulstadius ei kuitenkaan\nollut aivan täysjärkinen, ja hänet tuomittiin kuolemaan 1692. Mutta\nhänen mielentilaansa katsoen muutettiin kuolemantuomio elinkautiseksi\nkuritushuonerangaistukseksi, jota kärsimään hänet vietiin Tukholmaan.\nKuningatar Eleonoran kruunauksen johdosta hänet armahdettiin, mutta\nhän ei tahtonut jättää vankeutta, vaan kuoli siellä 1732, jättäen\njälkeensä kunnioitetun ja rakastetun muiston niiden monien mieleen,\njoitten hengellisenä isänä ja neuvonantajana hän oli ollut.\n\nHäneen liittyi maisteri _Pietari Schaefer_ ja ylioppilaat _Olavi\nUlhegius_ ja _Lauri Lithovius_, jotka kaksi viimeksi mainittua\nsivuutamme heikkolahjaisina ja luonteeltaan horjuvina.\n\n\n\n\nULSTADIUKSEN JULKINEN TUNNUSTUS.\n\n\nTuomiokirkossa lukemassaan tunnustuksessa hän sanoo aluksi:\n\n\"Pyydän, että Jumalan seurakunta kärsisi minua niin kauan, että saan\nlausua muutamia sanoja siitä, mikä koskee teidän sielunne autuutta;\nsillä en uskalla kauemmin salata sitä, jotten vetäisi päälleni heidän\nvertaan, jotka hukkuvat synneissään.\"\n\nSenjälkeen hän tuomitsee luterilaisen kirkon opin kirottuna oppina ja\nväittää, ettei papeilla ole Pyhää Henkeä, vaan opettavat ja elävät\nhuonosti. Useimmat ovat ahneita. Hoitavat enemmän omaa ruumistaan\nkuin kuulijainsa autuutta. Poikkeavat Jumalan sanasta laatimaansa\nhyödyttömään oppiin. Useimmat kuolleet joutuvat kadotukseen pappien\nhuolimattomuuden vuoksi. Siksi onkin papeilla edessään suurempi piina\nja vaiva helvetissä kuin heidän kuulijoillaan. Kristikunnassa tuskin\non Pyhää Henkeä. Pelkkää hengellistä pimeyttä ja hengellinen vankila.\n\nSynnintunto on pintapuolista. Syntiä saa tehdä, kunhan vain varoo sen\nilmitulemista. Tässä suhteessa täytyy tulla totinen mielenmuutos ja\nparannus.\n\n\"Tahdon ilmoittaa teille salaisuuden, että Jumala aikoo tänä\naikana rakentaa Poikansa valtakunnan. Vahvistakoon Jumala sen myös\nmeissä. Ja monet saavat Pyhän Hengen, joka tänä aikana on hyvin\npoikkeuksellista ja harvinaista, niin että nyt tiedetään vähän\nPyhästä Hengestä. Ja Jumala on lähettävä uskollisia opettajia,\njotka puhdistavat kristillisen opin kaikista harhaanjohtavista\nmielipiteistä. Ja väärämieliset opettajat asettuvat kiivaasti\noikeamielisiä opettajia vastaan. Mutta totuus on kuitenkin tuleva\nesille, ja kaikki valitut pitävät kiinni totuudesta.\"\n\nOikeamieliset opettajat eivät kysy, miten suuri on pastoraatti,\nvaan kuinka monta sielua he voivat saattaa autuuteen. Se on heidän\nsydämensä halu. Nykyisin Jumalan nimeä tunnustetaan vain suulla. Hän\nsyyttää papistoa erikoisesti kolmesta seikasta:\n\n_Rukouksen laiminlyömisestä._\n\n\"Papin ei tulisi ainoastaan kirkossa rukoilla Jumalaa kuninkaansa,\nitsensä ja kuulijainsa puolesta, vaan myös kotona talossaan; ei\nvain päivällä, vaan myös muutamia tunteja yöllä, -- niin, toisinaan\nkokonaisia öitäkin. Mitäpä muuta papilla on tekemistä kuin lukea\nraamattuaan ja rukoilla kuulijainsa puolesta. Sillä oikeain\nopettajain ja heidän kuulijainsa välillä on suuri todellisen\nrakkauden salaisuus. Ken rukoilee kuulijainsa puolesta, hän rakastaa\nheitä, ei oman rakkautensa, vaan Kristuksen rakkauden mitan mukaan. --\n\n\"Vanhassa Testamentissa säädettiin, että pappien tulisi valvoa\nJerusalemin temppelissä halki öitten, jokaisen vuoronsa mukaan, ja\nhoitaa alttaria, jottei tuli sammuisi. Täten Jumala katsoi edelleen\nsiihen asenteeseen, joka Uuden Testamentin papeilla tulisi olla\nkuulijoihinsa nähden, että heissä tulisi aina palaa Pyhä Henki, jotta\nhe voisivat jakaa Pyhää Henkeä kuulijoilleenkin. Nyt Pyhä Henki ei\nvoi muutoin olla palava kuin rukoilemalla ja avuksi huutamalla Herraa\nJumalaa. Sentähden Paavali käyttääkin sanaa _valvoa_ erikoisessa\nmerkityksessä sanoessaan, että jumalisten opettajain on valvottava\nkuulijainsa sieluja.\"\n\nMutta Ulstadius kysyy, miten sellaiset papit voivat valvoa\nkuulijainsa sieluja, jotka valvovat oluttynnyriensä ääressä ja\njuovat kokonaiset yöt läpeensä. Sellaiset papit eivät liioin rohkene\nsaarnata kansalle totuutta ja opettaa hyveitä.\n\n\"Muutamat tahtovat uskotella yksinkertaisille, että jumalaton\nsaarnaaja, joka elää pahoin, tulee kuulluksi toimittaessaan\nvirkaansa, ja että Pyhä Henki käyttää häntä aseenaan. Sellaiset\nmielipiteet ovat jumalattomia, ja antavat kaikille saarnaajille\ntilaisuuden heittäytyä kaikenlaiseen jumalattomuuteen ja ylelliseen\nelämään, eikä niitä voida Pyhällä Raamatulla vahvistaa.\"\n\nPappeja estää rukouselämään antautumasta saatavien kerääminen ja\nkirjoihin vieminen. \"Toinen talonpoika tulee silloin, toinen tällöin,\nkaikki he tuovat, ja se täytyy luonnollisesti viedä kirjoihin.\nMutta milloin saadaan aikaa rukoilla? Se jätetään huomiseksi ja\nylihuomiseksi, ehkäpä toiseen vuoteen. Ja muutamat heistä ovat niin\nlihavia ja pyöreitä, että jos heidän pitäisi langeta polvilleen, niin\nhe ajattelevat, että joku elin voi särkyä heidän sisässään. Tämä on\nsitä, mistä Paavali sanoo: 'Vatsa on heidän jumalansa, ja maallisia\nhe harrastavat' (Fil. 3: 19).\"\n\nUlstadius tekee myös teräviä huomautuksia oman aikansa pappien\n_saarnain_ johdosta. \"Pappien saarnoissa on myöskin melkoisen\nyleisesti se vika, että tahtoessaan saattaa kuulijoitaan\njumalisuuteen, he eivät tee sitä rakkaudessa ja nöyrin sanoin,\nvaan uhkauksin ja pakotuksin, nimittäin nolaamalla, käyttämällä\nhaukkumanimiä jne.\"\n\nTuollaiset ankarat sanat ja tylyt nuhteet tuntuvat asianomaisista\naivan kuin ruoskan läimäyksiltä. \"Pappeja voidaan siinä tapauksessa\nverrata Egyptin vouteihin, jotka farao oli asettanut vaivaamaan\nIsraelin lapsia tiilenteolla. Jos taasen joku tahi jotkut kaipaavat\nankaria nuhteita ja ojennusta, niin annettakoon niitä heille\nyksityisesti ja ystävällisesti.\"\n\nLopuksi hän vetoaa kuninkaan hyvään tahtoon ja anoo armoa:\n\n\"Jos nyt meidän, lähinnä Kristusta, armollinen kuninkaamme tietäisi\nminun viattomuuteni, ja miten olen poistanut mielestäni kaiken\nmaallisen ja jättänyt talon ja kodin ja kaiken, mikä oli minulle\nrakasta maallisesti sekä lisäksi ottanut henkeni käsiini noiden\nkurjain ihmisten sielun autuuden ja totuuden tunnustamisen vuoksi,\nniin Teidän Kuninkaallinen Majesteettinne varmaankin voimakkaalla\ntavalla vapauttaisi minut minun suuttuneilta vihamiehiltäni,\nnimittäin jumalattomilta papeilta ja tämän kansan hartaalta\nhalulta, -- papeilta, jotka lihavan leipänsä vuoksi ja peljätessään\nkadottavansa virkatalonsa ja omaisuutensa, ovat hyvin vihaisia\nminulle, tahtoen saattaa viattoman veren ei vain kuninkaan, vaan koko\nvaltakunnan yli.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nMutta huutavan ääni vaimennettiin. Sen tukahdutti kuritushuoneen\nkolkko hiljaisuus. Mutta 1694--6 kammottavat nälkävuodet ja\nhirmuilmiöt luonnossa sekä 1700 syttyneen Suuren Pohjansodan\nveriset loimut samoin kuin kaiken hävityksen kauhistuksen\nkukkuraksi tullut Ison vihan aika kauhuineen haastoivat aivan liian\nvakavaa ja järkyttävää kieltä siitä, että tuo nöyrä, hiljainen\nja rauhaarakastava jumalanmies tuolla kuritushuoneen seinien\nsisäpuolella oli sittenkin profeetta, -- vieläpä väkivoimainen,\npuettu Eliaan hengellä ja kiivaudella.\n\n\n\n\nPietari Schaefer\n\n\nToinen varhaisemman herännäisyyden suurmiehistä ja tienraivaajista\non maisteri _Pietari Hindrikinpoika Schaefer_ (lue: Seefer), joka\nsyntyi Turussa raatimiehen poikana n. 1660. Hän tuli maisteriksi\n1688 ja teki jo samana vuonna tuttavuutta Ulhegiuksen kanssa,\njoutuen siten Ulstadiuksen ystäväpiiriin. Uskoon ja oppiin nähden\nhän väitti olevansa itsenäinen, vaikka hän Ulstadiuksen ja muiden\njumalanystäväin kanssa odotti ilolla Herran Jeesuksen Kristuksen\nilmestymistä uskoen Jeesuksen elämään ja Hengen sydämessä asuvaan\nvoimaan.\n\nSchaefer oli tullut herätykseen jo nuorena, 15-vuotiaana ja\nkoetti autuaaksitekevällä uskolla ja pyhällä vaelluksella\nedistää Jumalan kunniaa maan päällä. Tässä mielessä hän tutki\ninnokkaasti ja hartaasti Tuomas Kempiläisen, Gerhardin ja Johan\nArndtin hartauskirjoja. Mutta 30-vuotiaana hän väsyi jumalisuuden\nharjoituksiin, jätti ne ja lankesi syntiseen elämään.\n\nMutta syntielämä ei miellyttänyt häntä kauan. Jumalallisen valon\nhimmentyminen ja omantunnon nuhteet puristivat hänen silmistään\nkuumia katumuksen kyyneleitä, ja hän päätti luottaa jälleen Jumalan\narmahtavaan laupeuteen. Hän tahtoi vaeltaa apostolisessa nöyryydessä\nja palautti takaisin maisterin diploomin pitäen syntinä ja turhan\nkunnian pyyntönä sitä, että oli suorittanut maisterin tutkinnon. Hän\nkirjoittaa tämän johdosta:\n\n\"Ollen lihallisessa tilassani armon ulkopuolella unohdin muun\njumalisen ohella pidättyä maallisesta kunniasta, nimistä ja\netuoikeuksista, kuten minä pyhän armon tahdon kautta jo aikoja sitten\nolin varmasti päättänyt olla niitä milloinkaan vastaanottamatta.\nSiitä huolimatta veljieni houkuttelemana ja sukuni mieliksi minä\netsin ja otin vastaan maallista kunniaa niiden kanssa, joita sanotaan\nmaistereiksi ja saastutin siten sydämeni maailman rakkaudella\nja sen himoilla, jotka kuitenkin katoavat. Kalliin Jeesukseni\norjantappurakruunun, jota aikaisemmin kannoin sydämessäni, tallasin\njalkaini alle, ja sellaisessa epäpyhässä mielentilassa minusta tuli\nKristuksen häväistyksen vihamies, jota armon Henki minun sydämessäni\nkatkerasti itki. Jumala on minun todistajani, ja minä tunnustan\nniin hyvin tällä kuin kaikella muulla lihallisella vapaudella ja\ntottelemattomuudella tapahtuneen lankeemuksen aikana saattaneeni\nhänet vaikeasti murheelliseksi, mikä minulle myös on tapahtunut tässä\njutussa koskeva maisterin kunniaa.\"\n\nSamoin hän tahtoi elää armon valossa ja halveksi pakanallista\nviisaustiedettä, koska se ainoastaan saastuttaa järjen ja sydämen\nsekä estää, tuhoaa ja sammuttaa Hengen elämän ja valon. Kaikkien\nkristittyjen tulisi elää armon valossa ja etsiä taivaallista\nviisautta Pyhästä Raamatusta eikä oppineiden miesten kirjoituksista,\nrukoillen ja parannusta tehden pyhitetyllä sydämellä.\n\n\"Jotta siitä (Pyhästä Raamatusta) loistaisi valistusta ja\nevankeliumin kirkkautta Kristuksen kasvoista meidän sydämiimme, ja\nme siitä tulisimme pyhään elämään, sellaiseen, joka sopii pyhille,\nja jota Jumalan Henki vaatii; koskapa oppia ja elämää, tarkoitan\ntaivaallista oppia ja elämää ja pyhää vaellusta ei voida milloinkaan\neroittaa toisistaan ilman molempain tuhoa.\"\n\nOppisaleissa tulisi kylvää ainoastaan hurskauden siemeniä, s.o.\njumalisuutta, ahkeraa rukousta ja Jumalan ja Hänen elävän sanansa\nkunnioittamista.\n\nUskonnollista vakaumustaan hän puolusti yliopiston konsistoriolle\nmarraskuun 20. ja 28. p:nä 1689 jättämissään kirjoituksissa. Mutta\nne eivät miellyttäneet korkeita viranomaisia. Hänet määrättiin\nTukholmassa asuvan veljensä, Svean hovioikeuden varapresidentin,\nhoitoon, jotta hän hyvän seuran ja lääkkeiden avulla toipuisi. Myös\nkoetettiin häntä, samoinkuin Ulstadiusta ja Ulhegiusta, opetuksen\nkautta saada luopumaan opistaan, ja kuningas antoi määräyksen, että\nheidän puolestaan tuli pitää kirkoissa esirukouksia.\n\nKun nämä toimenpiteet eivät tehonneet, haastettiin Schaefer\nvastaamaan hovioikeudessa. Syytettynä hän jätti hovioikeudelle\nkirjoituksen, jossa hän peruutti oppinsa liittäen mukaan jonkinlaisen\nrukouskaavakkeen: \"Rukous langenneen ja nostetun Pietarin puolesta,\njonka Jumala on vienyt koettelemattomien henkien petollisesta ja\nluulotellusta valosta Hänen pyhän sanansa ja uskonsa terveelliseen\narmon valoon.\" Allekirjoituksessa hän käyttää itsestään nimitystä\n\"eräissä pyhän opin pääkappaleissa kiusattu ja pelastettu Petrus\nSchaefer.\" Myös suullisesti hän sanoutui irti kaikesta yhteydestä\nUlstadiuksen ja Ulhegiuksen kanssa ilmoittaen varsinkin inhoavansa\nUlstadiuksen hirmuista oppia armon valinnasta. Edellämainittuja hän\nei luullut voivansa palauttaa parannukseen, mutta Lithoviuksen hän\nlupasi palauttaa oikealle tielle, onnistuenkin siinä.\n\nMutta asiat saivat pian aivan toisen käänteen. Schaeferin herkkä ja\nylevä mieli ei voinut sopeutua siihen alentavaan ja nöyryyttävään\ntapaan, jolla hänet yhdessä Ulhegiuksen kanssa piti kirkkolain mukaan\notettaman takaisin seurakunnan yhteyteen. Hän piti parempana lähteä\nvapaaehtoiseen maanpakoon ja nousi Joonaan tavoin laivaan 1695\nlähtien pitkälle matkalle, joka kulki Saksan, Ranskan, Hollannin\nja Englannin kautta Amerikkaan, missä hän asettui asumaan \"Uusi\nRuotsi\"-nimiseen siirtolaan Delawarejoen rannalla. Saksassa hän\ntoimi vuoden opettajana Francken köyhäinkoulussa ja Quedlinburgissa\nHollannissa hän viipyi kuusi kuukautta kirkkohistorioitsija Gottfried\nArnoldin vieraana.\n\nAmerikassa hän sai taistella köyhyyden ja kurjuuden kanssa. Lisäksi\nvaikea sairaus heikonsi hänen sielunvoimiaan. Raskainta oli hänen\nkuitenkin ajatella sitä pahennusta, jonka hän tiesi saaneensa\naikaan kieltämisellään kotipaikallaan. Nyt hän alkoi ankarasti\npaastota ja rukoilla. Kerran hän 50:stä päivästä paastosi 22:na\nja eli vedellä ja leivällä 27:nä. Ilmestyksen kautta hän ilmoitti\nsaaneensa käskyn palata kotimaahan aivan samoja teitä, joita oli\nmennytkin, saadakseen tilaisuuden kieltää ne peruutukset, joita\noli siellä tehnyt. Paluumatkallaan hän vietti seitsemän viikkoa\nFiladelfiassa erään kveekkarin luona eläen pääasiallisesti vedellä\nja leivällä. Kansa kohteli häntä suurella kunnioituksella aivan\nkuin profeettaa. Matkan Englantiin kustansi muuan saksalainen\nkauppias yhdessä kveekkarien kanssa. Englannista hän kulki entisiä\njälkiään halki Euroopan äänettömänä, rahattomana ja passittomana.\nSanomattomien vaikeuksien ja kieltäymyksien jälkeen hän saapui omaan\nseurakuntaansa Turkuun syksyllä 1701. Siellä hän eli hiljakseen,\nkäymättä kirkossa tahi ehtoollisella aina vuoteen 1707, jolloin hän\npäätti tehdä tunnustuksensa. Sunnuntaina, tammikuun 20. p:nä klo 8\na.p., mainittuna vuonna hän haastoi juhlallisesti \"Jumalan ja Jehovan\nnimessä hovioikeuden varapresidentin ja jäsenet\" virkahuoneeseen\nkuulemaan hänen tunnustustaan ja omantunnon asiaansa, jonka hän\nesitti laajassa 3-osaisessa kirjelmässä.\n\nKirjoituksensa alussa Schaefer huomauttaa, ettei nyt ole kyseessä\nainoastaan ajallinen elämä, vaan sielun iankaikkinen hyvinvointi\nja autuus. Siksi hän viittaakin Herran sanoihin Luuk. 12: 4-5:\n\"Älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin... vaan peljätkää\nsitä, jolla on valta, jonkun tapettuaan, syöstä hänet helvettiin.\"\nTunnustuksessaan hän sanoo, että kauhistus, hämmästys ja ihmispelko\nolivat saaneet hänet luopumaan elävästä Jumalasta ja Hänen armostaan.\nSamalla hän kuvailee, miten onnettomaksi epäusko, toivottomuus ja\nluopumus totuudesta olivat tehneet hänet. Hän ei löytänyt lepoa\neikä rauhaa sielunahdistuksessaan. Päinvastoin tulivat hänen\nomantunnon tuskansa entistä voimakkaammiksi sen vuoksi, että oli\nhyljännyt sen armon ja totuuden, jonka nuoruusvuosinaan oli tuntenut\nja tunnustanut. Hän tunsi omantunnon asiakseen tunnustaa omassa\npersoonassaan totuuden samassa paikassa, jossa oli sen aikaisemmin\nkieltänyt.\n\nSchaefer selittää palaamisensa kirkkoon kieltämiseksi, synniksi\nja luopumukseksi, jonka vuoksi hän on vuodattanut katkeria\nkyyneleitä, kun sekavassa sieluntilassa ja ihmispelosta oli\nantanut voiton käsistään. Siksi hän peruuttaakin juhlallisesti\nkaiken, mitä konsistorio ja hovioikeus olivat määränneet ja\nkirjoittaneet hänelle, samoinkuin kaiken, mitä hän itse oli esittänyt\nsuullisesti tahi kirjallisesti valittaen ja tunnustaen, ettei hänen\nkieltämisensä ollut tapahtunut Pyhän Hengen vaikutuksesta tahi\nvakaumuksesta ja viisaudesta, vaan hänen päälleen langenneesta\npimeydestä ja kauhistuksesta, tuskasta ja ihmispelosta, joka\njohtui kärsimättömyydestä ja väsymisestä ristiin, vankeudesta ja\nvainoista, joita oli kestänyt jo kohta kaksi vuotta. Hän selittää,\nettä samoinkuin luonnossa puhdistus tapahtuu tulen ja veden kautta,\nsamoin myös Pyhän Hengen koulussa. Jumala ei heitä pois, vaan pesee\npuhtaaksi heikkoudesta langenneen ja synnin saastuttaman ihmisen\nparannuksen vedessä ja kyynelissä, päästäen hänet synnin kirouksesta\nja puhdistaen ja kirkastaen hänet ahdistuksen ja koetuksen tulessa.\nTämä on taivaallista lääkettä, suloista paratiisin voimaa ja\nvalitsemisen armoa kaikissa Jumalan lapsissa ja uskollisissa. Tähän\nheidät valmistetaan Pyhän Hengen ja viisauden työssä ja sielun\nvalitsemisen taidossa kolmea tietä: _parannuksen, pyhityksen_ ja\n_valistamisen_. Ja näin he tulevat kykeneviksi ja kelvollisiksi\npalvelemaan toisia, kun he ensin itse ovat varustetut ja puetetut\nPyhän Hengen voimalla. Mutta tämän maailman viisaat ja lihalliset\nopettajat eivät voi käsittää, miten Jumala vanhurskaan lankeemuksessa\nkorjaa sen, mitä synti on turmellut. Siksipä he loukkaantuvatkin\nuskollisten lankeemuksiin ja heittävät lapsen pesuveden mukana.\nMutta omia raskaita, katumattomia ja Jumalan ja ihmisten edessä\nsovittamattomia syntejään he nimittävät heikkouden synneiksi.\n\nMitä Schaeferiin itseensä tulee, hän tunnustaa tehneensä\nanteeksiantamattoman kuolemansynnin palatessaan takaisin\nluterilaiseen kirkkoon, koska hän on ollut pahennuksen kallio ja\nloukkaus monen kadotukseksi. Olisi oikein, että hänen kaulaansa\nripustettaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin kadotuksen meren\nsyvyyteen, koska hän on tietänyt Herransa tahdon, mutta ei ole\npysynyt siinä, vaan on rypenyt synneissään, kuten turmeluksen\npalvelijat. Herra on kuitenkin ottanut hänet armoihinsa Kristuksessa\nJeesuksessa ja osoittanut hänelle hyvyytensä, kärsivällisyytensä\nja pitkämielisyytensä rikkautta, niin että hän, joka oli kuollut,\non nyt tehty eläväksi ja parannettu virheistään. Hänen elämänsä on\nlunastettu turmeluksesta, ja Herra on kruunannut hänet armolla ja\nlaupeudella.\n\nHän tunnustaa, ettei hän vastusta eikä hylkää mitään maallista tahi\nhengellistä valtaa tahi hallitusta, lakia tahi asetusta, mikäli ne\novat sopusoinnussa Jumalan pyhän sanan kanssa. Hän vain vastustaa\nanti kristusta ja muita Kristuksen vastustajia. Ulstadiuksen kanssa\nhän pitää kiinni seuraavista seikoista: että luterilainen oppi on\ntuomittava oppi; ettei papeilla ole Pyhää Henkeä; ja että Jumala on\npaljastava heidän häpeänsä koko maailmalle.\n\nSchaefer moittii viranomaisia siitä omantunnonpakosta, väkivallasta\nja vääryydestä, jota oli harjoitettu Ulstadiukseen, Ulhegiukseen,\nLithoviukseen ja häneen nähden ilmoittaen, että Herra on rankaiseva\nsen. Samoin hän julistaa ankaria rangaistustuomioita Herran\nSebaotin nimessä Turun hovioikeudelle, yliopiston senaatille ja\ntuomiokapitulille. Samoin Turun kaupungille ja koko maalle tuhoa\nja turmiota toisesta maan äärestä toiseen, koska sekä opettajat\nettä sanankuulijat ovat hyljänneet Herran sanan eivätkä ole tehneet\nparannusta.\n\nKaarle XII:sta hän sanoo, että Herra, sotajoukkojen Jumala, on\nvalinnut hänet kostonmiekaksi ja hävityksen luudaksi ja vasaraksi\nmonille kansoille ja valtakunnille toimittamaan Jumalan vihan tahdon\ntottelemattomiin lapsiin nähden. Hän on aurinko ja suuri pyrstötähti\npohjolan ja koko Euroopan hallitustaivaalla. Mutta Schaefer ei tahdo\nsanoa, mitä tulee tapahtumaan 7., 14. ja 21. vuotena vuodesta 1721\nlukien.\n\nLopuksi hän kääntyy Jumalan lasten puoleen ja ilmoittaa heille, että\nheitä koetellaan ja puhdistetaan ankarien ahdistusten kautta. Mutta\nhän kehoittaa heitä seisomaan lujina uskossa, kärsivällisyydessä ja\ntoivossa sekä odottamaan Herran tulemusta.\n\nTurun hovioikeus tuomitsi nyt Schaeferin huhtikuun 3. p:nä 1709\nkadottamaan perintönsä, tavaransa ja elämänsä alistaen tuomion\nkuninkaan harkittavaksi, joka muutti kuolemantuomion elinkautiseksi\nkuritushuonerangaistukseksi. Aluksi häntä pidettiin Turussa, mutta\nkun venäläiset joukot tunkeutuivat yhä syvemmälle maahan, siirrettiin\nhänet Geflen linnaan 1713.\n\nVankeus oli alkuaikoina niin hyvin Turussa kuin Geflessäkin sangen\nlievää ja inhimillistä. Turun linnassa hänellä oli asuttavanaan\n\"suuri sali\" eteisineen, joita hän sai siistiä ja korjauttaa\nhalunsa ja varojensa mukaan. Kuuluen arvossapidettyyn turkulaiseen\nporvarisukuun hän oli sukulaissuhteissa useiden kaupungin\narvokkaimpien porvarisukujen kanssa. Näin ollen hänellä oli laaja\nsukulais- ja tuttavapiiri puhumattakaan uskonveljistä koti- ja\nulkomailla. Näiden kanssa hän oli laajassa kirjeenvaihdossa. He\ntaasen muistivat häntä lahjoilla rahassa ja luonnossa tahtoen siten\nvirkistää sellaisen jumalanmiehen, jonka yllä kaareili marttyyrin ja\nprofeetan sädekehä, suuren yksinäisyyden hetkiä. Hänen vankeutensa\nvuoden 1721 jälkeen oli hyvin ankaraa, ja hän vietti loppuvuotensa\nsuuressa kurjuudessa ja hoidon puutteessa.\n\nGeflen linnassa hän vapautui katoavaisuuden kahleista, ja hänen\nsielunsa laski rauhan satamaan erinomaisen myrskyisen ja vaarallisen\nmatkan jälkeen Elämän valtamerellä, missä milloin vihan ja vainon\njättiläisaallot, milloin turmeltuneen luonnon merenalaiset\nmaanjäristysaallot olivat saattaneet hänet vedenhätään ja kuoleman\nvaaraan suorastaan lukemattomia kertoja. Hänen pääsinpäivänsä oli\nmaaliskuun 5. ja 20. päivän välillä 1729.\n\nEnsiksi mainittuna päivänä hän kirjoitti eräälle ystävälleen\nviimeisen kirjeen, jossa hän sanoo: \"En etsi mitään ihmisiltä, sillä\nhe ovat ihmisiä eivätkä voi mitään auttaa. Mutta _Kaikkeinkorkein_\ntietää, mikä on minulle hyödyllistä. Sille kalliolle on hyvä rakentaa\nelämässä ja kuolemassa.\"\n\nHän oli vakaumukselleen horjumattoman uskollinen kuolemaan asti.\nHänelle tarjottiin armahdusta, jos hän peruuttaisi lauseensa:\n\"Luterilainen oppi on kirottu oppi\", mutta sitä hän ei tehnyt.\n\nVankilassa ollessaan hän meni avioliittoon etäisen sukulaisensa\nleski Anna Wargentinin kanssa jouluk 28. p:nä 1712. Hän siunasi itse\navioliittonsa rukouksella, Jumalan sanalla ja Herran ehtoollisen\nnauttimisella todistajan läsnäollessa. Mutta jo seuraavan tammikuun\n20. p:nä maaherran käskystä kiellettiin hänen vaimonsa saapumasta\nvankilaan ja samalla koetettiin eristää hänet mahdollisimman tarkoin\nulkomaailmasta. Tämä avioliitto, johon hän sanoi kypsyneensä\n\"pyhän ristin\" kautta, perustui molemminpuoliseen kiintymykseen ja\nrakkauteen, ja molemmat pitivät sen pyhänä kuolemaansa asti.\n\nTämä ihanteellisella pohjalla solmittu avioliitto muodostaa\nvaloisan kohokohdan sitä edellisen vankeuden raskaisiin, usein\nepätoivoisiin siveellisiin kiusauksiin, jotka toisinaan pusertivat\nhänen rinnastaan Paavalin tuskanhuudahduksen Room. 7:24, kuten\nse näkyy kreikkalais-latinalaisessa asussa hänen päiväkirjansa\nlehdellä: _Talaitosos ego avthrotos! Quis Me liberabit ab hoc\nCorpore Mortis! Hänen mielensä oli miltei alinomaisen levottomuuden\nja aaltoilun tilassa. Milloin hän hurmostilassa kirjoittaa kirjettä\njollekin ystävälle tahi puolustuskirjoitusta viranomaisille;\nmilloin pyhän innoituksen ja suloisen armoituksen aallonharjalla\nkatselee näyssä _Ristiinnaulittua_; milloin taasen syvän epätoivon,\nmielenmasennuksen ja itsepuolustuksen kurimuksessa ja aallonpohjassa\nhuutaa haikeasti Herraa syvyydestä. Asteikko on äärettömän laaja\nliikkuen kaikissa sävellajeissa, eikä voi kieltää, että sen yllä\nusein väreilee syvä. traagillisuus. Mutta hän on sittenkin voittaja\nturvaten niihin sota-aseisiin, jotka kaikkina aikoina ovat olleet\ntaistelevan seurakunnan mainehikas asevarustus: _rukous_ ja _paasto_,\n_Karitsan veri_ ja _todistuksen sana_.\n\nSchaeferin laaja kirjeenvaihto, joka käsitti lyhyitä kirjeitä tahi\npitempiä kirjoituksia ystäville koti- ja ulkomailla, ansaitsee\nerikoisen maininnan, koskapa se teki hänen toimintansa sädepiirin\nlaajemmaksi kuin mitä se todennäköisesti olisi voinut olla\nvapaudessa. Kirjeenvaihdon kanssa ovat yhteydessä hänen merkilliset\nnäkynsä ja ennustuksensa, joiden vaikutus kansamme silloisiin\nvaiheisiin varmaankin on ollut syvä ja laaja. Ne koskivat etupäässä\n\"pappien häpeän paljastamista\" ja Ruotsi-Suomen valtiollisia\ntapahtumia, ja toteentuivat pääasiassa suorastaan järkyttävällä\ntavalla. Hän itse pysyi äkkijyrkällä kannallaan luterilaiseen\nkirkkoon nähden: ei käynyt kirkossa eikä ehtoollisella, vaan mursi\nleipää sellissään joko yksin tahi yhdessä ystäväinsä kanssa.\n\nJonkunlainen nemesis divina, Jumalan kosto ja etsivä vanhurskaus\nkohtasi maamme luterilaista kirkkoa näihin aikoihin. Vuosien 1707--12\nvälillä teilattiin huoruudesta ja lapsen murhasta tahi muista\nvastaavista rikoksista viisi pappia jalkavaimoineen, jota paitsi yksi\ntuomittiin huoruudesta ja väärennyksestä. Schaeferin mielestä nämä\ntapaukset olivat \"vahvistus ja sigilli L. A. Ulstadiuksen ryysyin\nja alastomuuden päälle ja minun totuuden tunnustukseni päälle.\"\nLisäksi tulivat erinäiset onnettomuudet ja kuolemantapaukset, kuten\npiispa Gezeliuksen sisarenpojan hukkuminen Aura-jokeen ja toisen\nsisarenpojan Johan von Staudenin vankeus kuolemaantuomittuna sekä\ntulipalo, joka poltti monta taloa ja piispan palatsin.\n\nKammottavalla ja järkyttävällä tavalla menivät myös täytäntöön\nUlstadiuksen ja hänen Turkua ja koko maata koskevat ennustukset\nkansallisonnettomuuksista nälän, ruton ja sotain muodossa.\n\n\"Ison nälän\" vuosina näytti koko luonto nousseen kapinaan ihmistä\nvastaan. Talvi oli niin leuto, että jäät sulivat jo helmikuun\nlopulla, ja monet tekivät toukoa. Maaliskuun 7. päivänä tuli niin\nankara pakkanen, että järvet jäätyivät. Kevättouot turmeltuivat,\nja syystouot mätänivät. Elokuun 8. p:nä peitti paksu jää järvet.\nSaman kuun 22. p:nä tuli halla käyden neljänä yönä perätysten.\nKoko Suomessa saatiin tuskin muutama tynnyri kehnoa viljaa. Nälkä\noli niin ankara, että vanhemmat söivät kuolleita lapsiaan ja\nlapset vanhempiaan. Pielisjärvellä tappoi keväällä 1697 eräs vaimo\nkaksi lastaan ja lisäksi erään vieraan lapsen ja söi ne miehensä\nja 12-vuotiaan poikansa kanssa. Vaimo tuomittiin mestattavaksi\nja poltettavaksi. Ihmiset hoippuivat varjojen tavoin ja kuolivat\ntuhansittain maanteille. Epäterveellinen ravinto synnytti hävittäviä\nkulkutauteja. Monessa pitäjässä väestö kuoli sukupuuttoon. Koko maan\nväkiluku, 500,000 henkeä, väheni noin kolmanneksella. Helsingistä\nkerrotaan, että ihmiset siellä menivät hautausmaalle odottamaan\nkuolemaa. Eräiden muistiinpanojen mukaan kukko herkesi laulamasta, ja\nnälkäiset ilvekset ja rottajoukot samoilivat kyliin nälän pakottamina.\n\n\"Ison nälän\" hirvittäviä aikoja seurasivat pian \"Ison vihan\" eräissä\nsuhteissa vieläkin kammottavammat ja järkyttävämmät ajat. Pultavan\ntaistelun jälkeen (1709), joka murskasi Ruotsin suurvalta-aseman,\nvietiin parhaat sotilaat vangeiksi Sisä-Venäjälle ja Siperiaan.\n1709 oli maassamme kato ja seuraavana vuonna rutto, joka teki\nlopun kaikesta, mitä sota ja nälkä olivat jättäneet. Janakkalan\nseutu esim. jäi melkein autioksi. Vihdoin tuli sota maan rajojen\nsisäpuolelle. Viipuri valloitettiin 1710, Turku 1713. Ja kun maan\nviimeinen puolustusjoukko voitettiin Napuen taistelussa 1714, oli\nmaan sotilaallinen mahti murrettu, ja alkoi paljon kärsineen ja\nkovia kokeneen kansamme historian kammottavin ja järkyttävin aika,\nIson vihan aika, jonka pelkän nimen mainitseminen saa nousemaan\nkylmät väreet selkäpiihin. Venäläiset joukot, varsinkin samoilevat\nkasakkaparvet, saivat aikaan kauhua ja hävitystä. Vainolaisen viha\nkohdistui varsinkin kirkkoon ja papistoon. Vain yksi esimerkki\nvalaisemaan silloisia kauhunkuvia.\n\nLimingassa kasakat sitoivat pappi Henrik Lithoviuksen köysillä\nkorkealle ilmaan. Sen jälkeen he sytyttivät luutia palamaan hänen\nalleen, jotta hän tunnustaisi, mihin kirkon aarteet ja hänen omat\ntavaransa olivat kätketyt. Kun hän ei voinut antaa vaadittuja\ntietoja, raapittiin paistunut kuori hänen jaloistaan ja hänen\nruumistaan poltettiin kekäleillä. Hänen vaimoaan rääkättiin ja hänen\nkaksi tytärtään vietiin pois.\n\nEuroopassa lienee nykyisin harvoja kansoja, jos yleensä\nainoatakaan, joka olisi tyhjentänyt niin kammottavan ja pohjattoman\nkärsimysten kalkin kuin se epäinhimillisten kärsimysten ja\nkansallisonnettomuuksien sarja, joka alkoi Ison nälän ajalla 1694\nja päättyi noin kolme vuosikymmentä myöhemmin Ison vihan jälkeen\nUudenkaupungin rauhaan 1721.\n\nVoidaan kysyä: mikä oli Kaikkivaltiaan tarkoitus lähettäessään\nkansaraukallemme tällaisen kansallisonnettomuuksien sarjan? Siihen\non vain yksi vastaus: Herra rankaisi ensi sijassa kylmän, kuolleen\nja vihamielisen oikeaoppisuuden kannalla olevaa papistoa, joka ei\nkyennyt ruokkimaan laumaa, ei itse lähtenyt eikä tahtonut viedä\nkansaa parannuksen ja elävän uskon tielle. Samalla hän murskasi\nRuotsi-Suomen suurvalta-aseman, jotta jäljelle jäisi \"nöyrä ja halpa\nkansa, joka turvaa Herran nimeen.\" (Sef. 3: 12).\n\nJa huutavan ääninä ja puhetorvinaan Herra käyttää näitä kahta\njämerää jumalanmiestä: Lauri Ulstadiusta ja Pietari Schaeferiä,\njoiden sanoissa kuulemme Vanhan Testamentin profeettain mahtavat ja\nhenkivoimaiset poljennot ja menettelytavoissa heidän tinkimättömän\nlujat otteensa, ja joiden koko julkinen vaikutus on järkyttävää\ntuskain tietä, via dolorosaa, tuskallinen ja pitkäaikainen veretön\nmarttyyrius. Mutta samoin kuin eräät kirjaprofeetat esiintyvät jo\nihanan messiaanisen valtakunnan ja helluntain tulkkeina, samoin\ntehostavat heidän suomalaiset hengenheimolaisensa sitä seikkaa, että\npappien tulee olla eläviä paimenia ja heillä tulee olla Pyhä Henki.\n\n\n\n\nJaakko ja Eerik Ericksson\n\n\nUlstadiuksen ja Schaeferin aloittaman uskonnollisen herätysliikkeen\njatkajina ja kehittäjinä on mainittava kornetti _Jaakko Ericksson_ ja\nhänen veljensä kersantti _Eerik Ericksson_ Kälviältä, jossa heidän\nisänsä oli ollut kirkkoherrana ja jonne he palasivat Ruotsista\nvanhemman veljen otettua eron sotapalveluksesta 1723. Liikkeen,\njonka leviäminen oli yleensä varovaista, leviämisalueena oli\nKeski-Pohjanmaa, lähinnä Pietarsaari, Kokkola, Uusikaarlepyy, Vöyri\nja Laihia. Sen tarkoitus oli yhtä ylevä kuin se oli vaikea toteuttaa\nsilloisissa oloissa: _uuden ja puhtaan raamatullisen seurakunnan\nperustaminen, joka seurakunta olisi kauttaaltaan välittömän Jumalan\nHengen vaikutuksen kannattama ja ohjaama apostolisen seurakunnan\nesikuvan mukaan_. Ne hapuilevat yritykset, joita aikaisemmin mainitut\ntienraivaajat ja Huutavan äänet olivat tehneet, saivat näiden\nveljeksien kautta kiinteän raamatullisen muodon.\n\nMolemmat veljekset olivat hurskaita, siveellisesti lujia ja\nvakiintuneita miehiä, jotka nuoruudessaan olivat lukeneet\nLutherin, Arndtin, Chemnitzin ja Scriverin kirjoja. Myöhemmin he\ntutustuivat saksalaisen filosofi Böhmen teoksiin. Tämän kautta\nheidän kristillisyytensä syventyi ja hengellistyi. Sittemmin he\ntutustuivat pietismin, syvän saksalaisen hurskauselämän edustajiin\nSpeneriin ja Franckeen. Uuden lisän toivat tutustuminen Schaeferin\naatteisiin ja raamatulliseen pohjaan nojautuvan kirkkohistorijoitsija\nGottfried Arnoldin kirjoihin. Kristityn tunnustajan rohkeudella\nja vääjäämättömällä johdonmukaisuudella he heittivät yli laidan\nsilloisen kylmän ja kuolleen kirkollisen oikeaoppisuuden. Ja\nPohjanmaan vapautta rakastavan kansan keskuuteen he pystyttivät\nsilloisissa oloissa todelliselta kummitukselta näyttävän\nraamatullisen seurakunta-aatteen ja uskonvapauden lipun.\n\nMutta ei tee vanha maaemo montaa kierrosta päivän kultaisen\nkerän ympäri, kun nämä jalot veljekset ja Jeesuksen Kristuksen\nsotamiehet saavat huomata, miten vainon tuulet alkavat puhaltaa\nkytösavun aukeitten maassa. Piispankäräjillä Kälviällä 1725 ja\nkihlakunnanoikeudessa seuraavana vuonna he saavat tuntea käytännössä,\nmiten käärmeen siemen vainoo vaimon siementä. Syytökset koskivat\npääasiassa kolmea seikkaa: kirkossakäyntiä, kastetta ja ehtoollista.\n\nMitä ensinnäkin kirkossäkäyntiin tulee, olivat Erickssonit\nsitä mieltä, etteivät he voi alistua sellaiseen uskonnolliseen\njumalanpalvelukseen ja muihin menoihin, jotka eivät ole apostolien\nja ensiajan kristittyjen käytännön mukaisia. He tahtoivat seurata\nJumalan sanaa ja sen totuutta poikkeamatta siitä missään suhteessa,\nlisäämättä tahi ottamatta mitään pois.\n\nKasteeseen nähden he eivät hyväksyneet käytännössä olevaa pahojen\nhenkien karkoitusta ja manaamista yhtä vähän kuin lapsikastetta.\n\nEhtoolliseen nähden Erickssonit eivät voineet hyväksyä kirkollista\nkäytäntöä, koskapa ehtoollista ei jaeta siinä järjestyksessä ja sillä\ntavalla kuin Kristus itse on sen säätänyt ja kuin sitä käytettiin\nalkuaikoina; ei liioin sitä, että sille päästetään sekä arvolliset\nettä arvottomat, sekä että sitä jakavat sopimattomat henkilöt. Sen\nyhteydessä käytettyä rippiä he eivät myöskään hyväksy sen ohella\nsattuvien väärinkäytösten vuoksi.\n\nTaivasten valtakunnan avaimet kuuluvat koko oikealle seurakunnalle\neikä suinkaan erikoisesti papistolle, vielä vähemmän kenellekään\njumalattomalle.\n\nEsivallalla ei ole oikeutta harjoittaa minkäänlaista pakkoa\ntahi väkivaltaa omantunnon asioissa, koskapa uskonto, jos se on\ntotista, on sisällistä vakaumusta, joka ihmisessä syntyy Jumalasta\nja Hänen palveluksestaan. Ja yksin Jumala, joka kääntää ihmisten\nsydämet, on sen Herra ja Hallitsija. Siksi tuleekin vallita vapaa\nuskonnonharjoitus.\n\nHe uskovat eräiden kirkkoisien ja jumaluusoppineiden tavoin -- kuten\nnykyisin koko elävä ja valvova Jumalan seurakunta -- hengelliseen\nvaltakuntaan sellaisena kuin se esitetään Ilmestyskirjassa, varsinkin\nsen 20. luvussa, jolloin pyhät elävät ja hallitsevat Kristuksen\nkanssa tuhat vuotta ennen viimeistä tuomiota.\n\nRukous tapahtuu voimallisimmin ilman sanoja. Ja kaikki, mitä sanoilla\nrukoillaan, sisältyy Isä meitään. He tekevät eroituksen sisällisen\nja ulkonaisen rukouksen välillä. Edellinen tapahtuu sisällisten ja\nuskollisten huokausten muodossa sydämessä; jälkimmäinen suulla ja\nsanoilla. Ellei sydän ole mukana ulkonaisessa rukouksessa, ei sillä\nole mitään voimaa.\n\nSaarnaajilla tulee olla yliluonnollinen valaistus ja kutsumus. Siksi\nhe hylkäävät yliopistot, koulut ja tieteet.\n\nTotisesta jumalanpalveluksesta he opettavat: missä kaksi tahi kolme\non kokoontunut, ja heidän keskuudessaan on joku, jolla on Jumalan\nrakkauden voima, sovituksen sana tahi hehkuvan rakkauden sytyttävä\nliekki, siinä kokoontukaa ja odottakaa; sillä sama voima voi olla\nvaikuttamassa ja liikuttaa teitä taivaallisena tahi jumalallisena\nhapatuksena sekä muuttaa kaltaisekseen. Tällainen pyhäin yhteys \"on\nsuuresti eroitettu tekoseurakunnasta, missä ihmiset omassa tahdossaan\nja haluissaan, ilman Jumalan rakkauden voimaa ja Pyhän Hengen valoa\nja voitelua, kokoontuvat; tuollainen omatahtoinen tekoseurakunta ei\nole mikään todellinen evankelinen kirkko; ja tuollaiset omatahtoiset,\nitseoppineet paimenet ja opettajat, jotka eivät koskaan ole olleet\nhelluntaikoulussa, eivät ole mitään totuuden lähettejä.\"\n\nErickssonin veljesten ja toisten vapaitten uskovaisten juttu joutui\nvihdoin Turun hovioikeuteen, joka antoi päätöksensä toukokuun 4. p:nä\n1733. Tuomion perustelut ja itse tuomio antavat raskaan ja synkän\nkuvan siitä omantunnonpakosta ja henkisestä sorrosta ja väkivallasta,\njoka silloin vallitsi maamme luterilaisessa kirkossa.\n\nAnnetun päätöksen mukaan Erickssonin veljekset ja Elias Cygnell,\ntunnettu vapaitten uskovaisten johtaja, josta pari sanaa myöhemmin,\ntuomittiin \"maasta karkoittamisen kautta eroitettaviksi valtakunnasta\nsekä kaikesta siellä omistettavasta edun ja oikeuden nauttimisesta\",\n\"ellei heitä jonkun määräajan kuluessa voida palauttaa harhaan\nmenneistä mielipiteistään oikealle tielle jälleen\".\n\nErickssonit muuttivat nyt Tukholmaan seuraamaan läheltä asian\nkehitystä korkeimmassa asteessa. Siellä he kirjelmällä toukokuun 19.\np:ltä 1734 anovat Kunink. Majesteetilta, että he saisivat lähteä\nvapaaehtoiseen maanpakoon. Mainittu anomuskirjelmä, josta soivat\nverettömän marttyyriuden juhlalliset ja vakavat säveleet, kuuluu\nseuraavasti:\n\n    _\"Kaikkeinalamaisin anomus._\n\n    \"Syvimmällä alamaisella kunnioituksella tunnustetaan kaikki\n    se kuninkaallinen armo, jota Teidän Majesteettinne on aina\n    osoittanut allekirjoittaneille niin hyvin yleensä kuin erikseen\n    tässä kymmenettä vuotta kestävässä ja Suomen papiston meitä\n    vastaan nostamassa jutussa samoin kuin siinä, että armosta\n    on sallittu meidän silmäillä läpi Turun kunink. hovioikeuden\n    alamainen mietintö koskeva papiston meitä syyttäviä vaikeita\n    rikkomuksia, joissa kuitenkin uskon ja omantunnon asioissa\n    Ap. t. 4: 9, 10; 5: 29 ja 2 Joh. 9. jakeen mukaan tulee aina\n    totella Jumalaa enemmän kuin ihmisiä; ja kärsivällisesti,\n    armon kautta, olemme kärsineet, mitä Herra on sallinut meille\n    todistukseksi tapahtua, emmekä ole pienimmässäkään määrässä\n    poikenneet Jumalan sanassa ilmoitetusta tahdosta ja Kristuksen\n    puhtaasta ja totisesta opista, vaan olemme päättäneet Jumalan\n    armosta sen mukaan yhä edelleenkin elää ja ohjata vaelluksemme.\n    Ja allekirjoittaneet ovat samoin vaadittaessa kaikkialla antaneet\n    puhtaan ja väärentämättömän opin ja tunnustuksen itsestään, niin\n    että meidän omantunnon asiastamme, jota aluksi rakkauden vuoksi\n    on kannettu sydämellä, mutta josta kysyttäessä ei ole vaiettu,\n    vaan omantunnon vuoksi kaikissa asianomaisissa paikoissa tehty\n    selkoa (Vert. 1 Piet. 3:13, 17; Matt. 10:32, 33; Mark. 8:34 ss.).\n    Myös on jo kaikin tavoin köyhdytty, uuvuttu sekä kadotettu kaikki\n    ajallinen tahi katoavainen omaisuus; meidän mahtavat syyttäjämme\n    taasen, mikäli meille on tunnettua, kokonaisen säädyn jäseninä\n    valtakunnassa, ovat erinäisissä tilaisuuksissa ottaneet osaa\n    hallitukseen.\n\n    \"Allekirjoittaneet ovat myös Jeesuksen kärsivällisessä ja\n    osaaottavassa rakkaudessa velvolliset aina osoittamaan\n    rakastettavaa kärsivällisyyttä mainittuja syyttäjiä kohtaan,\n    joilla meitä kohtaan ei ole ollut eikä vieläkään ole sääliä.\n\n    \"Siis ja koska kunink. hovioikeuden mietintö, jonka täytyy olla\n    perustettu lakiin ja kuninkaallisiin asetuksiin, kuitenkin päätyy\n    siihen, että allekirjoittaneista täytyy tulla maanpakolaisia,\n    josta tuskin meitä, katsoen hallituksen poliittisiin\n    olosuhteisiin, ei voitane vapauttaa, jotta voisimme täällä\n    nauttia ja käyttää hyväksemme kirjoituksissamme tarkoitettua ja\n    kaivattua vapautta uskon asioissa; sentähden ja jotta, mikäli\n    meistä riippuu, armottomilta syyttäjiltämme riistettäisiin kaikki\n    uudistuvat tilaisuudet tehdä syntiä meihin nähden tahi herättää\n    vielä raskaamman edesvastuun sekä sitä suuremman ja nopeamman\n    tuomion. (Vert. Valit. 4:12, 13); siksi me olemme, Jumalan\n    armosta, viitaten Matt. 10: 23; 5: 39; 1 Tess. 5: 15; Room. 12:\n    17, 21; 14: 17, 18, valmiit mahdollisimman pian joutumaan tähän\n    kärsimykseen totuuden tähden.\n\n    \"Ja kaiken tämän vuoksi anomme sentähden alamaisesti Teidän\n    Kunink. Majesteetiltanne lupaa ja matkapassia, jotta yhdessä\n    köyhien perheittemme ja omaistemme kanssa saisimme heti lähteä\n    valtakunnasta.\n\n    \"Odottaen armollista suostumusta, olemme alamaisessa\n    kuuliaisuudessa ja nöyryydessä kestäneet\n\n    Kaikkeinarmollisimman Kuninkaamme Teidän\n\n    Kunink. Majesteettinne kaikkeinalamaisimmat palvelijat ja\n    alamaiset Jaakko ja Eerik Ericksson.\n\n    Tukholma, maaliskuun 19. p:nä 1734.\"\n\nHeinäkuun 19. p:nä 1734 Erickssonit lähtivät Tukholmasta\nKööpenhaminaan jättäen maallisen isänmaansa etsiessään taivaallista.\nHeitä seurasi suuri joukko ystäviä, niin että koko seurue käsitti\n62 henkeä. Heidän joukossaan ansaitsee aivan erikoisen merkinnän\nentinen nimismies _Elias Cygnell_, joka oli vapaan evankeliumin\nvankimpia ja lujimpia tukipylväitä, hyvä mies, jonka raamatullisen\nuskonvakaumuksen kristallisoitunut puhtaus ja kirkkaus sekä henkisten\nnäköalojen tavaton laajuus ei voi olla herättämättä mitä suurinta\nkunnioitusta ja ihailua. Samoin hänen mieskohtainen rohkeutensa ja\npelottomuutensa totuuden julistamisessa palauttaa eräissä tilanteissa\nmieleen Israelin henkivoimaisen tuliprofeetan esiintymisen Karmelilla\nBaalin pappien edessä. Tekisi mielemme sanoa olevan suureksi\nkunniaksi Suomen vapaille uskovaisille, että heillä on sellaisia\nuskon kantaisiä.\n\nCygnellin rinnalla on mainittava Oulun postimestari _Johan Wacklin_,\nmyös totuuden patsas ja uskon levittäjä, vaikkei hän seurannutkaan\nveljiään vieraisiin maihin. Sensijaan lähtivät matkalle suomalainen\npappi _Johan Kranck_, joka tuli Ruotsista, sekä entinen luutnantti\n_Cedersparre_, porvari _A. Kärman_ ja monta muuta, useimmat\nperheineen.\n\nMaanpakolaisten tie oli tuskain tietä ja vaellusta kuoleman varjon\nlaaksossa. Usein saivat he vieraissa maissa, kuten Kööpenhaminassa,\ntuntea olevansa yhtä yksinäisiä ja väärinymmärrettyjä kuin\nkotimaassakin. Vain siinä oli ero, ettei heitä vainottu lain\nvoimalla ja pakkotoimenpiteillä. Matka kulki ensin Tanskaan, sieltä\nSaksaan ja Hollantiin, mistä useimmat pyhiinvaeltajat palasivat\nkotimaahan levittäen täällä kärsimysten kirkastamina ja kokemuksien\nrikastuttamina vapaata valtakunnan evankeliumia, joka nyt alkoi\njuurtua ja kantaa hedelmää aivan erikoisessa määrässä.\n\n\n\n\nJuho Ollila ja Jaakko Kärmäki\n\nLaihian herätys.\n\n\nErickssonien toiminnalle oli ominaista hiljainen pidättyväisyys.\nHe eivät tavoitelleet suuria kansanjoukkoja, vaan keskittivät\ntoimintansa ahtaaseen valiopiiriin. Tähän pakotti heitä osittain\nmyös 1726-vuoden konventikkeli-plakaatti, joka asetti esteitä\nhartauskokousten pidolle. Mutta toisenlainen oli tilanne Laihian\nherätyksessä.\n\nLaihialla ja sen naapuriseurakunnissa oli Ison vihan jälkeen\npuhjennut uskonnollinen herätys, suurin, mitä siihen asti oli\nSuomessa nähty. Siellä alkoivat kansan syvät rivit ensi kerran\nmaassamme liikahdella Kristusta kohti.\n\nV. 1722, Uudenkaupungin rauhaa seuraavana vuonna, joutui Laihialla\nkääntymykseen talollinen _Juho Ollila_. Hän tuli koviin omantunnon\ntuskiin, mutta sai pian rauhan ja ilon sydämeensä, samoinkuin\ntyttärensäkin. Pian alkoi liike levitä. Ensin tuli kääntymykseen\nOllilan poika Gabriel ja vähän myöhemmin talollinen _Jaakko\nKärmäki_, josta myöhemmin tuli varsinainen herätyksen johtaja.\nUskonnollista opetusta ja, kasvatusta he saivat kappalaiseltaan _Isr.\nReiniukselta_, joka oli herännyt pappi ja tunnon tarkka sielunpaimen.\nHerätyksiä tapahtui myös muissa seurakunnissa Etelä-Pohjanmaalla, ja\nsamalla alkoi siinä näkyä yliluonnollisia ilmiöitä: heränneet naiset\nmenivät tainnoksiin ja joutuivat horrostilaan.\n\nEdellämainittu kappalainen Reinius antaa hovioikeuden määräämässä\nkirjeessään Kunink. Majesteetille joulukuun 22. p:ltä 1740 seuraavan\nkuvauksen Ollilan ja hänen tyttärensä kääntymisestä:\n\n\"Vuonna 1722 kesällä, kun minä olin vielä nuori ylioppilas, joutui\nGabriel Ollilan isä Juho Eskelinpoika, joka silloin oli noin\n60-vuotias, vaikeaan ja epätoivoiseen tilaan, niin että hän tahtoi\njo hirttäytyä; ja näissä vaikeissa ahdistuksissa ja epäilyksissä\nsyntien anteeksisaamisen vuoksi hän oli tuskissa läpi koko vuoden\naivan lohduttomana. 1723 keväällä paaston aikana hänen tyttärensä,\nnimeltä Susanna, ollessaan itse Herran pyhällä ehtoollisella, huomasi\nitsessään niin suloisen makeuden yhteydestään Vapahtajan kanssa,\nettä hän ilosta ja rakkaudesta tahtoi vaipua maahan, joka rakkauden\ntunne hänessä kesti koko viikon, niin että hän joutui horrostilaan ja\nmoniin ihmeellisiin liikkeisiin ja puheisiin, jotka kuitenkin kaikki\nmuutaman viikon kuluttua hiljentyivät, jonka jälkeen mainittu neitsyt\ntähän päivään asti on viettänyt jumalista elämää, mutta on myös\njättänyt seurakunnan ja ollut palveluksessa Vaasan kaupungissa.\"\n\nNyt alkoivat viranomaisten vainotoimenpiteet. Syytettyjä\nkuulusteltiin ensin rovastinkäräjillä ja sitten tutkittiin heitä\nErickssonien jutun yhteydessä Kokkolan käräjillä 1732. Myös Reiniusta\nsyytettiin vääräoppisuudesta, mutta hänen puolustelunsa otettiin\nhuomioon, niin että hän sai pitää virkansa.\n\nHeränneet sensijaan vieraantuivat yhä enemmän ja enemmän\nkirkosta ja myös Reiniuksesta sekä liittyivät muihin vapaisiin\nuskovaisiin omaksuen raamatullisen kannan seurakunta-, kaste- ja\nehtoolliskysymyksissä. Käytännössä he luopuivat kirkosta\nmahdollisimman jyrkästi: lapsia ei viety kasteelle. Niinpä Kärmäenkin\nlapsi kastettiin vasta kuninkaan käskystä vastoin vanhempain tahtoa.\nItse he myös hautasivat kuolleensa.\n\nErittäin suuri vaikutus Laihian uskovaisiin oli Tukholman\nSkeppsholman seurakunnan kirkkoherralla _Erik Tollstadiuksella_,\njoka oli syntynyt kirkkoherran poikana Tukholmassa 1693. Hän\noli herätyssaarnaaja, sielunhoitaja ja ihmisystävä Jumalan\narmosta. Hänen kirkkonsa oli vuosikymmeniä Tukholman hengellisen\nelämän keskus, sen herätyksen liesi. Häntä on sanottu Ruotsin\n\"Franckeksi\", ja samoin kuin tuo hänen suuri saksalainen esikuvansa\nja hengellinen sukulaisensa, oli hänkin hehkuva sielu, aina valmis\nsaarnaamaan sekä hyvin käytännöllinen kristitty harjoittaen varsin\nlaajaa sielunhoitotyötä. Francken tavoin hän perusti koulun ja\npiti huolta köyhistä ja sairaista. \"Saarnaajana hän on Ruotsin\nmerkillisimpiä. Tuskin kukaan ennen häntä on puhunut niin suoraan\nsydämestä, niin välittömästi mielialan vallassa. Mahtavasti hän\nvoi vaikuttaa kuulijoihin. 'Milloin aukenivat helvetin portit',\neräs heistä kirjoittaa, 'milloin seurasi sulattavinta evankeliumia'\nja 'rukouksessa vuoti hänen sydämensä verta'.\" -- Hänen saarnansa\nolivat alku-aikoina lainomaisia, mutta jouduttuaan 1727 paikkeilla\nkosketuksiin saksalaisen jumaluusoppineen ja lääkärin Johann Dippelin\nkanssa hän sai tältä evankelisia vaikutteita ja uuden herätyksen\nJumalan rakkaudessa.\n\nTollstadius sai kärsiä jonkun verran vainoa viranomaisten taholta,\nmutta pysyi kuitenkin valtiokirkon pappina. Tämän mahtavan ja\nhenkivoimaisen herätyssaarnaajan julistus levisi myös Pohjanmaan\nheränneen kansan keskuuteen kirjallisuuden välityksellä. Samoin oli\nmyös Dippelillä vaikutusta eri muodoissa, vaikkei sen rakentavaa\npuolta voida mitenkään verrata Tollstadiuksen ja Sven Rosénin\nvaikutukseen.\n\nHeränneet saivat kärsiä paljon ja monenlaista vainoa uskonsa\nvuoksi usein tapahtuvien kuulustelujen ja oikeudenkäyntien tähden.\nTämän kohteeksi joutui erikoisesti Jaakko Kärmäki. Hän oli perin\nnöyrä kristitty, mutta samalla suoraselkäinen ja tunnustukselleen\nuskollinen totuuden julistaja, joka vaimoineen vietiin 1760 Turun\nkuritushuoneeseen. Hänen uskollinen osatoverinsa vaivassa ja\nahdistuksessa, Juho Ollila, oli jo siirtynyt pyhien lepoon kunnian ja\nkirkkauden maahan. Reinius antaa Kärmäestä seuraavan kuvan:\n\n\"Mitä Jaakko Kärmäkeen tulee, on hän ollut talonpoikana\nkappalaistilallani Kärmäessä sitten vuoden 1727. Tämä mies heräsi\nmyös Jumalan armon kautta noin 1729, ja joutui voimakkaaseen\nparannuksen tekoon ja kiusauksiin, jotka hän jonkun ajan kuluttua\nvoitti; ja sitten suurimmalla ahkeruudella ja hartaudella ja\nsydämellisellä tyytyväisyydellä nautti monta vuotta autuuden\nvälikappaleita sekä harjoitti tuttavallista seurustelua Gabriel\nOllilan kanssa. Miehen kautta on vaimo herätetty autuuden tielle ja\nluonnollisesti seurannut häntä ja muita eroitukseen.\"\n\nLaihian papisto koetti opetuksen ja esirukouksien kautta kirkossa\nsaada \"separatistit\" palaamaan erehdyksestään suuren kirkon autuutta\nantavaan helmaan. Kun siinä ei onnistuttu, lähetti tuomiokapituli\nsikäläisille uskovaisille 23 kysymystä, jotta he, vastaamalla niihin,\nselittäisivät uskonnollisen kantansa. Asianomaiset vastasivat\nniihin viitaten seurakuntaan nähden Hepr. 12: 22-23 ja 10: 19-20.\nLisäksi Kärmäki lähetti erikoisen tunnustuksen, jossa hän sanoo:\n\"Hiljaisuudes toivotan minä korkiallen esivallallen armoa ja\nsiunausta korkeudesta. --\n\n\"(Että) minä olen nyt sen rohkeuden saanut minun heikos tilasani\nkorkiallen esivallallen tiettäväksi tehdä, suures nöyryydes ja\naivan halvas yksinkertaisuudes, minun oman yksinkertaisen puheeni\nkautta, juuri minun sydämeni luoten (luonnon) eli sisällisen minun\nsieluni tilan, jota tekemähän minun omatuntoni on niin kovin vaatinut\nja pakottanut, etten minä ole tainnut millään tavalla päästä sen\n(siitä). --\n\n\"Mutta se, että minä olen vaikennut ja en kohdastansa ulospuhunut,\non minun tuntoni tullut suureen levottomuuteen, etten minä ole\nsiitä millään tavalla pääsnyt, mutta on täytynyt korkiallen\nkuninkaallisellen hovirätillen itse tietää antaa minun tilani ja\nuskoni perustuksen. Minun vai olemiseeni on minulla monelaiset\nsyyt. Rukoilen minä suures nöyryydes, että korkia esivalta katsois\nkärsiväisesti meidän yksinkertaisten asian päälle ainoastansa meidän\nJesuksen kärsiväisyyden tähden. Ensist niin minä taidan sanoa yhdestä\nvilpittömästä sydämestä sen, että minä pidän kaikki Jumalan armon\nväli-kappaleet sangen korkiana: niin muodoin kuin ne siltä pyhältä\nja viisahalta Jumalalta ja meidän rakkahalta Jesukseltam jätetyt\novat, niin ovat ne täynnäns voimaa ja vaikutusta ja hedelmiä hänen\noman lupauksensa jälkihin, Mark. 16 v. 13, kaikille kuin uskovat.\nMutta siihen siahan kuin ne olit niin hedelmälliset ja niisä oli\ntäydellinen voima ja vaikutus, niin ei nyt löydy muuta kuin yksi\nulkonainen vaatimus ja niiden perähän kuvaileminen ja niinkuin\nepäjumalanpalvelus; koska ne ulkonaisesti tehdähän tavan jälkeen,\npapilta siihen vaaditut, niin on se yksi suruttomuuden peitet, siihen\nturvata, mitä ihminen ulkonaisesti tekee, ja peitellä itsensä sillä,\nja Jumalan armon ja Christuksen ansion itsellens väärin omistaa,\njonka kyllä yhteinen koittelemus osottaa; jos me panemma Jumalan\nsanan ojennusnuoran ja tämän aikaisen christillisyyden ylhäällä\npitämiseen yhden korvan, niin jokahisen Jesuksen hengeltä valaistun\ntäytyy murheen kanssa tunnustaa, että se on kaukana pois tieltä,\nja nähdä, ettei se ole kylmä, eikä palava, mutta on pensiä ja\nulkokullaisuudes: sentähden minä mahdan karttaa, sillä Herra on sen\nkuitenki ulos oksentava hänen suustans. Ilm. k. 3 v. 16.\" --\n\nSenjälkeen hän tekee yksityiskohtaisesti selkoa suhteestaan kirkon\njumalanpalvelukseen, ehtoolliseen ja kasteeseen.\n\n1850-luvun lopulla nostettiin Laihian uskovaisia vastaan oikeusjuttu,\njolloin monet vapautettiin, mutta Kärmäki ja hänen vaimonsa\nlähetettiin Turun kuritushuoneeseen syyskuun 17. p:nä 1760.\nTurun hovioikeus lausuu tuomion perusteluissa: Mutta mitä tulee\nmuihin, jotka eivät ole antaneet ojentaa itseään, ja ennen kaikkea\ntalolliseen Kärmäen kappalaisen virkatalolla Jaakko Jaakonpoikaan ja\ntämän vaimoon Liisa Antintyttäreen Laihian pitäjästä; niin, koska\nJaakko Jaakonpoika ei ole sallinut taivuttaa itseään ottamaan osaa\nyleiseen jumalanpalvelukseen tahi käyttämään armovälikappaleita, eikä\nmyöskään ole antanut kastaa lapsiaan eikä liioin, kun joku niistä\non kuollut, ole hautauttanut niitä tavallisin menoin; hän on myös\nkasvattanut lapsensa samoihin erehdyksiin ja on sallinut toisten,\nsamanlaisten harhaoppien saastuttamien henkilöiden pitää kokouksia\ntalossaan ja muuta sellaista, jota kaikkea ei voida pitää muuna kuin\nväärän opin levittämisenä;--siis, ja tämän estämiseksi, hän, Jaakko\nJaakonpoika, ja hänen vaimonsa olisi pantava Kruunupyyn pitäjän\nkruununtilalle.\"\n\nTämän tuomion kuningas muutti siten, että Kärmäen puolisot määrättiin\nlähetettäviksi Turun kuritushuoneeseen, missä heitä pidettiin noin\nkahdeksan vuotta ennenkuin heidät vapautettiin, ja silloinkin vain\nehdollisesti.\n\n\n\n\nKustaa Gisselkors ja Katariina Asplund\n\n\nErickssonin veljeksien ja heidän lähimpien ystäviensä lähdettyä\nmaanpakoon, Herra käyttää aseinaan vapaan kristillisyyden\nlevittämisessä vänrikki _Kustaa Gisselkorsia_ ja nimismies Nordmanin\nleskeä _Katariina Asplundia_. Heidän toimintansa kautta saa vapaa\nkristillisyys uutta vauhtia ja virkeyttä oltuaan lamassa pari vuotta.\n\nGisselkors oli tullut kääntymykseen Erickssonien kautta. Hänellä\noli hyvä yleissivistys ja maailmankokemusta, jota paitsi hänen\nvirka-asemansa tarjosi hänelle verrattain suuren toimintavapauden ja\nsuojaa evankeliumin työssä. Asplund taas oli taipumattoman luja ja\njäykkä luonne sekä väsymättömän innokas.\n\nUudelleen elpyvän liikkeen keskukseksi tuli Uusikaarlepyy, jonka\nrovasti Cajanus tammikuulla 1736 ilmiantoi Gisselkorsin ja Asplundin\nTurun tuomiokapitulille muka langenneina \"johonkin harhakäsitykseen\nautuuden oikeasta perustuksesta ja välikappaleista.\" Tuomiokapituli\nmäärää Uudenkaarlepyyn papiston \"Jumalan pyhällä sanalla opettamaan\nja vakauttamaan\" ilmiannettuja. Kirjelmässään toukokuun 19. p:ltä\nGisselkors \"esittää monenmoista papiston oppia ja elämää vastaan\nja antaa puolestaan selityksiä siihen nähden, mitä hänestä on\nilmiannettu muka vääräoppisuutena, sekä muuta, mitä hän on esittänyt\npapiston ja erityisesti kirkkoherra Alanuksen suhteesta kapteeniin,\njonka jälkeen hän sittemmin on ollut Herran ehtoollisella.\"\n\nKapteenilla tarkoitetaan tässä todennäköisesti sotakapteeni _Kaarlo\nYrjö Kustaa Forssia_, joka oli syntynyt Taalainmaalla ja nähtävästi\nollut vankina Venäjällä ja joka sittemmin toimi lohikalastamojen\nvuokraajana Kokemäellä. Hän oli hiljainen ja hurskas mies,\nmieltynyt näkyihin ja ilmestyksiin, asettuen hylkäävälle kannalle\nviisaustieteeseen ja viralliseen papistoon. Kuoli ylenmääräisen\npaastoamisen vuoksi syyskuun 16. p:nä 1725.\n\nMutta \"separatismi\", eriuskolaisuus, ei ota pysähtyäkseen. Pyhä tuli\nleviää yhä laajemmalle ja laajemmalle. Vöyrin papisto ilmoittaa\nheinäkuulla tuomiokapitulille, että nimismiehen poika _J.R. Bullich_\non langennut separatismiin. Tuomiokapituli käskee neuvoa häntä\n\"lempeydellä, kärsivällisyydellä ja hellävaraisuudella.\" Menestys on\nkuitenkin heikko. Bullich asettui yhä kiinteämpään yhteyteen vapaan\nkristillisyyden johtavien henkilöiden Gisselkorsin ja Asplundin\nkanssa oleskellen milloin Uudessakaarlepyyssä, milloin Vaasassa.\nVapaitten uskovaisten parvi kasvaa. Siihen liittyy Asplundin\nkolme palvelijatarta ja Tukholmasta kotoisin oleva renki Samoin\nPietarsaaren porvari _Johan Michelsson_, joka oli pysynyt poissa\nehtoolliselta kolmatta vuotta, lausunut siitä halventavia sanoja\nja harvoin käynyt kirkossa. Edelleen Pietarsaaren maaseurakuntaan\nkuuluva renki _Matti Hansson_ ja Bullichin palvelijatar _Maria\nJohansson_.\n\nMutta Siionin ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas,\njoka risteili pelastuksen laivalla keskellä saatanan valtakuntaa\nmaailman suurella valtamerellä, pelasti muitakin kalliisti ostamiaan\nsieluja laivaansa. Niinpä Uudenkaarlepyyn raatimies _Olavi Claesberg_\nliittyi vapaisiin uskovaisiin kesällä 1738. Hän oli erittäin innokas\nja kyvykäs mies, joka taisteli eturivissä. Samana kesänä palasi\nTukholmasta Asplundin vasta täysi-ikäiseksi tullut poika _Eerik\nNordman_, joka mielipiteissään oli yhtä äitinsä kanssa.\n\nVainotoimenpiteet uskovaisia vastaan jatkuivat. Seurasi useita\noikeudenkäyntejä, joihin emme kuitenkaan vielä tässä yhteydessä\npuutu. Sensijaan tarkastamme nyt liikkeen henkistä rakennetta.\n\nPohjanmaalla syntynyt vapaa herätys herätti tavatonta huomiota niin\nhyvin sen ystävissä kuin vihollisissakin. Pohdittiin vilkkaasti\nuskonnollisia kysymyksiä niin vapaitten uskovaisten kokouksissa\nkuin pappien puheissa saarnatuoleissa, papiston toimeenpanemissa\ntutkisteluissa ja tuomioistuinten edessä, pappeinkokouksissa\nja yliopiston oppisaleissa. Julkaistiin väitöskirjoja ja muita\nkirjoituksia vapaista uskovaisista ja heitä vastaan. Mutta eivät\ntotuuden puolustajatkaan olleet vaiti. Heistä on ensisijassa\nmainittava ruotsalainen uskonnollinen kirjailija ja johtaja\n_Sven Rosén_. Hän oli tulirintainen ja lämminsydäminen mies,\nuupumaton ja apostolisilla lahjoilla varustettu totuuden\ntodistaja, \"eräs 1700-luvun uskonnollisen murroskauden jaloimpia\nja merkityksellisimpiä personallisuuksia\". Ollen papin poika hän\nopiskeli Upsalassa, joutui varhain kosketuksiin heränneiden piirien\nkanssa liittyen niiden jyrkempään, vapaaseen suuntaan ja tullen\nsen johtajaksi. Hän tutki mystiikkaa koskevaa kirjallisuutta\nsekä parhaimpia ja tunnetuimpia hartauskirjailijoita. Heidän\njyrkkä suhtautumisensa kirkkoon ja papistoon käy selville Rosénin\nkirjoittamasta \"selityksestä koskeva sitä suurta eroa, joka on\nuskollisten jumalanpalveluksen ja suukristittyjen kirkonmenojen\nvälillä\". Tutustuminen Ulstadiukseen teki häneen syvän vaikutuksen ja\noli tietenkin omiansa selventämään hänen uskonnollisen katsomuksensa\nperiaatteita. Samoin vaikutti tutustuminen Dippelin kirjoihin.\nYstäviensä neuvosta pakoili Rosén jonkun aikaa viranomaisia\nRiiassa ja Kööpenhaminassa. Palattuaan Tukholmaan hän tuli 1734\nvon Strokirchin perustaman Filadelfia-seurakunnan johtajaksi.\nHäntä vastaan alettiin pitkällinen oikeusjuttu, joka päättyi 1741\nseurakunnan hajoamiseen ja hänen karkoittamiseensa maanpakoon. Hän\nlähti ensin Altonaan ja sieltä Lontooseen liittyen Veljesseurakuntaan\nja toimien heidän lähettinään Pohjois-Amerikassa kuolemaansa asti\n1750. Kuollessaan hän oli vain 42 vuoden ikäinen.\n\nRosén oli läheisessä yhteydessä Pohjanmaan vapaitten uskovaisten\nkanssa. Näyttääpä siltä, että hän olisi ollut siellä\nmieskohtaisestikin päättäen Pohjanmaan papiston anomuksesta\nvaltiopäivillä 1741 \"että tuomittaisiin Rosén, joka on ollut\nPohjanmaalla toimivien separatistien johtaja ja että hänet\npaikallisen papiston pyynnöstä karkoitettaisiin\". Rosénin\nkirjoittama on varmaankin myös ruotsinkielinen puolustuskirjoitus\n\"Hyvässä mielessä tarkoitettuja huomautuksia Turun akatemiassa 1736\npidettyjen, eriuskolaisuutta koskevien väittelyiden johdosta tai\neroamisesta luterilaisesta tahi muista kirkkokunnista\". Tämän etevän\npuolustuskirjoituksen hän laati vastaukseksi Lapuan kirkkoherran\nLithoviuksen vapaita uskovaisia vastaan kohdistamaan yliopistolliseen\nväitöskirjaan.\n\nTässä ansiokkaassa kirjasessa tarkastetaan ensin kirkon\nvanhurskauttamis-oppia ja huomautetaan, että sen mukaan \"ihminen\nvanhurskautuksessa ei muka tule todellisesti vanhurskaaksi ja\njumaliseksi\", vaikka silloin juuri tapahtuu uudestisyntyminen. Samoin\npyhitysoppia. Kirkko teroittaa tosin pyhitystä uskon hedelmänä,\nmutta se tapahtuu niin kylmäkiskoisella tavalla, \"kuin ei olisi\nainoastaan vähemmän tarpeellista, vaan vieläpä vaarallista pyrkiä ja\ntulla siihen tässä elämässä\". Monen mielestä onkin sen tähden puhe\nkristityn täydellisyydestä pahinta harhaoppia. Täydellisyys ei ole\nsiinä, ettei olisi kiusauksia ja vaikeuksia, vaan siinä, \"että hän\nvalvoo, rukoilee, kilvoittelee ja voittaa ne kaikki\".\n\nOikeata sanan saarnaamista tuskin voidaan löytää kirkon seinien\nsisältä. Todellinen Jumalan sanan saarna on ainoastaan siellä, missä\nsaarnaaja koko sydämestään on sopusoinnussa Pyhän Hengen kanssa,\nantaen sen vallata, täyttää ja hallita mielensä niin, \"että mitä\npuhutaan, ei ole omia luonnoksia, mietiskelyjä ja tuumailuja, vaan\nJumalan Hengen omaa valoa ja totuutta sielussa.\" Jumalan sanan saarna\nei ole sidottu tunnuskirjoihin, eipä edes raamattuunkaan niin, ettei\nmitään uusia ilmoituksia tapahtuisi sellaisille uskovaisille, joissa\nJumalan Henki asuu. Uudestisyntymättömän saarna ei hyödytä, vaan onpa\nse päinvastoin vahingollistakin. \"Eikö se, joka omistaa raamatun,\nlue itse sitä järjestyksessään rukouksin Jumalan puoleen, joten hän\npääsee kuulemasta sitä roskaa, mitä joka raamatunlauseen välissä\nilmenee saarnassa ja pääsee joutumasta haltioihinsa tai ihastuksiinsa\ntai suutuksiinsa niiden löyhien selitysten tähden, joilla raamattua\nvääristellään nurjaan merkitykseen\".\n\nKun kirkossa ei yleensä suvaita heränneitä, valistuneita ja\ninnokkaita sanan saarnaajia, niin siellä tuskin on yhtään Jumalan\nlähettämää valistunutta totuuden puhujaa. Oikea Jumalan sana on\nlakannut siellä melkein kokonaan kuulumasta. \"Lapsille, heikoille\nja aloittelijoille voivat kaiketi ulkonaiset kuritusmestarit\nmäärättyine sääntöineen ja kaavoineen olla hyödyllisiä jonkinlaiseksi\nkasvatukseksi ja kuritukseksi samoin kuin leviläinen laki ja\nMooseksen ies olivat Vanhan Testamentin juutalaisille. Mutta\nmiehille, jotka ovat tulleet Kristuksen luo sekä kuulleet ja\ntunteneet hiljaisuudessa Hänen lempeän ja suloisen äänensä sydämensä\npohjassa ja tottuneet sisäisessä seurustelussaan hänen tapoihinsa,\nmaneeriinsa ja lakeihinsa, sellaisille ei kai kukaan meidän aikanamme\nvoine syyllä tekeytyä opetusmestariksi ja johtajaksi, eivätkä he\nliioin voi hyväksyä tai tunnustaa ketään ihmistä opetusmestarikseen\npaitsi heidän omaa Herraansa ja Mestariansa Jeesusta.\"\n\nKirkollista jumalanpalvelusta monine ulkonaisine menoineen hän\npitää epäjumalanpalveluksena. Tässä suhteessa hän vetoaa tunnettuun\nhurskaaseen rostockilaiseen tohtori J. H. Mölleriin, joka sanoo\nluterilaisessa kirkossa palveltavan seuraavia epäjumalia: 1:ksi\nkastemaljaa eli kastetta, 2:ksi kirkkoa ja saarnatuolia, 3:ksi rippiä\neli rippituolia ja 4:ksi alttaria eli alttarin sakramenttia.\n\nKirkollinen jumalanpalvelus on sidottu määrättyihin aikoihin,\npaikkoihin ja henkilöihin, joilla on yksinomainen oikeus opettaa ja\nsaarnata ulkonaisten lakisäädösten mukaan. Toisin oli apostolien\naikoina. Silloin ei opetus ja saarna ollut sidottu aikaan eikä\npaikkaan nähden, enempää kuin lakimääräysten mukaan asetettuun\nsaarnavirkaankaan. Päin vastoin oli jokaisella kristityllä oikeus\nsaarnata Hengen lahjojen ja voiman osoitusten mukaan. Näin ollen\nolisi jumalanpalvelus uusittava 1. Kor. 14. luvun mukaan.\n\nSeurakunnallisesi on luterilaisella kirkolla Babelin ei-kristillisen\nseurakunnan tunnusmerkit. Sen keskuudessa vallitsee sama omantunnon\npakko ja uskonvaino kuin paavillisessakin kirkossa, tuossa\nJulki-Babelissa. On vain muutamia hurskaita, mutta \"koko tuo muu\njoukko elää joko pakanain tavoin tai niinkuin saastaiset, julmat ja\nraatelevat petoeläimet siveettömyydessä, vihassa ja julmuudessa, ja\nne saavat uskollisina jäseninä synninpäästön ripissä ja lasketaan\nehtoolliselle\". Hurskaat ovat mitättömänä vähemmistönä, joka ei voi\nantaa leimaansa kirkolle seurakuntana. Väärin on puolustaa tätä\nVapahtajan vertauksella vehnästä ja valhevehnästä, sillä pelto ei\nvertauksessa tarkoita seurakuntaa vaan maailmaa. Kirkolta puuttuvat\nsiis kristillisen seurakunnan tuntomerkit: pyhyys ja ykseys.\n\nNäin ollen sietää tarkistaa, ketkä ovat todella \"separatisteja\"\nja separoituja, nekö, jotka uskonsa ja vakaumuksensa mukaan ovat\neronneet kirkosta, sen epäjumalanpalveluksesta ja jumalattomasta\njoukosta voidakseen palvella Herraa hengessä ja totuudessa; vaiko\nnuo kirkon uskottomat jäsenet, jotka epäuskonsa vuoksi ovat\neroitetut Kristuksesta. Kirjoittaja päättää esityksensä suorastaan\nklassillisella tavalla asiallisesti sitovaan ja muodollisesti hellään\nvetoomukseen:\n\n\"Ja tällainen separatismi varmasti tarvitsee auttamista ja\nparantamista, ei koulukuntariidoin tai tarpeettomin väittelyin, vaan\njos on Kristuksen hellää sydämenlaatua ja osanottavaista mieltä, niin\noltakoon sydämen herkkyydellä lakkaamatta päivin ja öin rukouksessa\nja esirukouksessa Jumalan puoleen, että Hän suvaitsisi armahtaa\nniitä monia sieluja, jotka käyvät siellä ja täällä hajoitettuina\nja siroitettuina niinkuin lampaat ilman paimenta, että ne ajoissa\nsaataisiin vedetyiksi ja kootuiksi tuohon yhteen lammashuoneeseen\nJeesuksen nimessä ja tuon yhden paimenen luo Joh. 10: 16, jotteivät\nne joutuisi separoiduiksi ja eroitetuiksi Kristuksesta, kun tuo suuri\nseparatismi eli eroittaminen tapahtuu viimeisenä päivänä, kun Jeesus\non eroittava lampaat vuohista, vaikka ne ovat saattaneet usein ja\nmonilla paikoin maailmaa kuulua kirkkokuntaan.\"\n\n\n\n\nJalosukuista verta uskonpuolustajana\n\n\n_Vapaaherratar Margaretha Charlotta Siegroth._\n\nKristuksen elävän seurakunnan kantajoukko ja enemmistö on kaikkina\naikoina ollut köyhää ja ylenkatsottua väkeä. Syystä kyllä apostoli\nJaakob kirjoittaa: \"Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman\nsilmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan\nperillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka Häntä rakastavat?\"\nSamoin suuri pakanain apostoli: \"Sillä katsokaa, veljet, miten on\nkutsumisenne laita: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta\nmahtavaa, ei monta jalosukuista; vaan mikä on mieletöntä maailmassa,\nsen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään; ja mikä on heikkoa\nmaailmassa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on\nväkevää; ja mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen\nJumala valitsi; sen, joka ei mitään ole, tehdäkseen mitättömäksi sen,\njoka jotakin on; jottei yksikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.\"\n\nMutta Jumalan kiitos! Jumalan lasten joukossa on aina myös ollut\ninhimillisesti viisaita, mahtavia ja jalosukuisia. Niin oli\nalkuseurakunnan aikoina antiikin maailmassa, niin halki seurakunnan\nhistorian, niin myös meidän päivinämme ja meidänkin kansamme\nkeskuudessa.\n\nRooman valtakunnassa kuoli marttyyreinä konsuleja, senaattoreja\nja hoviherroja sekä jalosukuisia naisia, joilla oli oikeus kantaa\narvonimeä clarissima. Niinpä kärsivät keisari Domitianuksen\naikuisessa vainossa marttyyrikuoleman konsulit _T. Flavius\nClemens_ ja _Manius Acilius Glabrio_, jotka molemmat kuuluivat\nRooman vanhimpiin ja arvossapidetyimpiin ylimyssukuihin. Edellisen\npuoliso _Domitilla_ karkoitettiin maanpakoon Pontian saarelle\nTyrrhenanmerellä. Ylhäinen marttyyri oli myös _Aurelia Petronilla_,\nkeisari Vespasianuksen sedäntytär, muita mainitsematta.\n\nMyös Suomen vapaat suvut ovat lahjoittaneet eräitä parhaimpia\npoikiaan ja tyttäriään ei vain kunniapaikoille suuren emäkirkon\nhelmaan, vaan leirin ulkopuolelle kantamaan Kristuksen pilkkaa ja\nhäväistystä. Mainitsemme vain muutaman edustavan ja esikuvallisen\nnimen.\n\nSuomen Vapaakirkolla on kunnia lukea uranuurtajainsa joukkoon\nsellainen jalosukuinen mies kuin parooni\n\n_Constantin Boije af Gennäs_\n\njoka on ei vain ritari peloton ja moitteeton sukunsa puolesta, vaan\nennenkaikkea lämmin ja palavahenkinen kristitty, uhrautuva ja jalo\nJeesuksen Kristuksen sotamies, joka on suorittanut elämäntyönsä\njuoksuhaudoissa tulilinjoilla, Helsingin syvimmälle langenneen ja\nhuonomaineisimman kansanaineksen keskuudessa niin vaatimattomissa\npaikoissa kuin entisessä \"Kurjien kappelissa\" Simonkadun varrella ja\nmuissa siihen verrattavissa paikoissa ja huoneustoissa tahi sitten\nsuoraan paheen pesissä ja kurjuuden luolissa.\n\nTulilinjoilla, aivan kirjaimellisesti, taisteli myös Pelastusarmeijan\nuranuurtaja Suomessa\n\n_Hedvig von Haartman,_\n\njonka \"elämä oli rikas taisteluista ja kärsimyksistä. Mutta hän\nsai myös kokea runsasta riemua: Kristukselle voitetut sielut ovat\nihana armopalkka\". Hänen ylipäällikkönsä, kenraali Bramwell Booth\nkirjoittaa hänen elämäkertansa alkulauseessa: \"Tämän elämäkerran\nkohdetta minä olen aina muistava yhtenä niistä suloisimmista\nhengistä, joita koskaan olen oppinut tuntemaan.\"\n\nVielä kolmannenkin nimen mainitsemme, nimen, jota mainittaessa Suomen\nsidottujen maailma, \"harmaat veljet\" ja \"sisaret\", paljastavat päänsä\nkunnioituksesta ja hellästä, kiitollisesta rakkaudesta: neiti\n\n_Mathilda Wrede_.\n\nOn sanottu arvovaltaiselta taholta (prof. Lindblom), että Pyhä\nBirgitta on Pohjolan suurin nainen. Ja se pitänee paikkansa, sillä\nniiden sanojen lausuja on Ruotsin kenties etevin mystiikan ja\nprofeetallisen hengen ilmenemismuotojen erikoistuntija. Ja tosiasia\non, että vain aniharvat kuninkaat -- valtiomiehistä, oppineista ja\nkirjailijoista vieläkin harvemmat -- ovat tuottaneet Ruotsin nimelle\nniin suurta, hyvin ansaittua ja pysyvää kunniaa, kuin tämä hento\nnainen, \"tenera persona\", Kristuksen morsian ja puhetorvi.\n\nMutta jos Pyhä Birgitta on Pohjolan suurin nainen, niin voitanee\nhyvällä syyllä sanoa, että vankien enkeli Mathilda Wrede on Pohjolan\njaloin nainen. Tahi mitä on sanottava korkea-aateliin kuuluvasta\nnaisesta, joka luopuu kaikesta elämässä aina hovin loistoon asti\nomistaakseen elämänsä koskemattomana ja kokonaan yhteiskunnan\npahimmalle rikollisainekselle niissä kolkoissa ja pimeissä\nkammioissa, missä tuska ja epätoivo kannelta soittaa; sankarillisesta\nja rohkeasta naisesta, joka aseettomana, rakkauden voimalla ja\nkaikkivallalla, riistää puukon raivostuneelta vangilta, joka uhkaa\nsurmata vartijansa ja itsensä; paremmasta ja valoisammasta maailmasta\nkotoisin olevasta enkelistä, joka taittaa jalkansa Kakolan liukkailla\nportailla, mutta siitä huolimatta haavoitettuna enkelinä jatkaa jaloa\nrakkaudenpalvelustaan siihen asti, että vankilan iltakello ilmoittaa\npyhien ja pahojen, hurskaiden ja häjyjen, päivätyön päättyneeksi...\n\nTämä jalo nainen ja _Karitsan morsian_ kantoi myös verisen ja\nhalveksitun Ylkänsä kihlasormusta, vaikkakin salaa: hän oli kastettu\nuskovaisten kasteella. Hän oli siis leirin ulkopuolella, vaikka hänen\nlaaja ja rakastava sydämensä kuului kaikille.\n\nNäillä nykypolveen kuuluneilla ja kuuluvilla jalosukuisilla\nkristityillä ja _ristiinnaulitun_ seuraajilla on myös oman säätynsä\nedustaja Suomen vapaitten kristittyjen suurten uranuurtajain riveissä\nkaksi vuosisataa sitten: vapaaherratar\n\n_Margaretha Charlotta Siegroth_.\n\nEsitämme seuraavassa hänen vastauskirjelmänsä rovasti Colmodinille,\n-- kirjelmän, josta eivät soinnahtele satakielen kaihoisat sävelet,\nvaan josta kalskahtaa uskon miekan läpitunkeva teräs.\n\n    \"_Provastin Colmodin'in lähetyskirja friherrinna ja frouva\n    Margaretha Charlotta Siegroth'ille_.\n\n    _6 päiv. helmekuussa v. 1740._\n\n    \"Sitte on jo lähes kolme vuotta, jona en minä muista frouvan\n    friherrinnan käyneen korkealla Herran ehtoollisella Näs'in\n    seurakunnassa, eikä myös pitkään aikaan harjoittaneen yhteistä\n    Jumalan palvelusta kirkossa. Minä olen myös erinomaisissa\n    tiloissa antanut komministerin Bärgmannin kautta muistuttaa\n    tästä asiasta, vaan en ole vielä muutosta havainnut. Ja niinkuin\n    se ei ainoastansa ole vaariin otettava edesottaminen frouva\n    friherrinnan oman personan puolesta vaan myös perään ajateltava\n    esimerkki muulle seurakunnalle, niin rukoilen minä tietää saada,\n    mikä syy senkaltaiseen poisolemiseen olla mahtaa, niinkuin,\n    mihinkä frouva friherrinna tästä edes itsensä pitää eli perustaa\n    tahtoo. Sillä minä toivon, että tämä rakkaudessa tehty muistutus\n    ja kysymys rakkaudella myöski ylös otetaan, niinkuin minä myös\n    kunnioittavaisimmalla tervehdyksellä pysyn, vapasukuisen frouvan\n    friherrinnan nöyrin palvelia _Colmodin_.\n\n    \"_Friherrinnan Margaretha Charlotta Siegroth'in vastaus,_\n\n    _annettu maaliskuussa v. 1740._\n\n    \"Herra provastin kirjasta, sinä 6 päivänä helmikuussa hyvin\n    saadusta näen minä hänen kysymyksensä, minkätähden minä en\n    niin viriästi käy niin kutsutulla Herran ehtoollisella, elikkä\n    harjoita sitä luultua Jumalan palvelusta? Johonka vastaan\n    yksinkertaisuudessa, että ehtoollista, nimittäin niinkuin se\n    täällä siltä yhteiseltä suruttomalta maailman joukolta ilman\n    eroitusta nautitaan, en minä taida minäkään Herran ehtoollisena\n    pitää, elikkä sitä siinä päälletarkoituksessa nautita, vaan pidän\n    sitä varsin julkisena ja syntisenä ulkokullaisuutena, koska ne\n    ympärileikkaamattomat ja jumalattomat maailman papit ulosjakavat\n    yhteiselle kansalle leipää ja viinaa Jumalan pyhän nimen turhaan\n    lausumisen alla, vahvistain heitä tähän erhetykseen, että\n    he sen kautta ja kanssa taitavat tulla osallisiksi Jesuksen\n    ruumiista ja verestä, ikänänsä kuin ne jumalattomat julkiset\n    ja autuudestansa murheettomat maailman ihmiset, jotka vielä\n    entisissä tavallisissa synneissänsä surutoinna, katumattomina\n    elävät, taitaisivat osallisiksi tulla Herran pöydästä ja\n    perkeleitten pöydästä ja juoda Herran kalkista ja perkeleitten\n    kalkista I Kor. 10: 21 ja ikänänsä kuin se julkinen katumatoin\n    ja parantamatoin jumalattomuus, joka alati ja joka paikassa\n    heidän tykönänsä loistaa, taidettaisiin yhdistää Jumalan pelvon\n    kanssa, ja uskovaisilla ja Jumalaa etsiväisillä olisi osa\n    uskottomain ulkokullattuin kanssa, ja juuri kuin Christus ja\n    belial, valkeus ja pimeys yhteen sopisi toisensa kanssa, joka\n    on kaiketi mahdotoin sanoo apostoli 2 Kor. 6: 14, 15. Sentähden\n    näkyy se minulle omaatuntoa rasittavaiseksi synniksi tehdä\n    itsensä osalliseksi senkaltaisesta vahingollisesta ja syntisestä\n    ulkokultaisuudesta, koska ihmiset niin joukoittain sivutaan ja\n    maailman ulkokultaisilta papeilta suruttomuuteen vahvistetaan\n    senkautta, että he heiltä ovat saaneet syntinsä anteeksi,\n    ikänänsä kuin se kiukkuinen ja katkera uudestisyntymatöin ihminen\n    taitaisi seisoa Christuksen siassa ja anteeksi antaa kansalle\n    heidän syntinsä. Jonka minä kaikki valheeksi näen ja tunnen, jota\n    ei minä taida kuulla. Senkaltainen pappi vakuuttaa heitä Jumalan\n    armosta ja ystävyydestä, vaikka hän näkee, ettei he koskaan\n    parannusta tee, eikä yhtäkään uskon ja parannuksen hedelmää\n    loista heidän vaelluksestaan. Tämän tekevät papit ainoastansa\n    erhetyksessänsä väki-joukon valheen päälle, koska he polvillansa\n    makaavat ja valhetellen lupaavat, että he sen jälkeen tahtovat\n    laata niistä synneistä, jotka he tahtovat heidän pappiensa heille\n    anteeksi antamaan, vaikka pappi itse näkee vuosi vuodelta, että\n    he valehtelevat. Pappi näkee, kuinka he keskenänsä riitelevät,\n    vannovat, kiroilevat, juovat, spelaavat ja hulluttelevat, ja\n    muutoin tavallisissa synneissä elävät sitte niinkuin ennenkin,\n    he hänen kanssansa ja hän heidän kanssansa; yhtä hyvin hän\n    antaa koko maailman joukolle ilman eroitusta ehtoollisen ja\n    syntein anteeksi saamisen kolme ja neljä kertaa vuodessa.\n    Niin on asiat Näs'in seurakunnassa, herra provasti. Jumala\n    armahtakoon senkaltaista liikkeellä olevaista ja hallitsevaista\n    ulkokullaisuutta, väärää oppia, erhetystä ja jumalatointa\n    christillisyyttä. Herra provasti ajatelkoon itse perään, eikö\n    niin ole.\n\n    \"Paavali sanoo Korintterein ehtoollisesta, ettei se niiden jo\n    silloin sisälle joutunein väärin käytösten tähden ollut mikään\n    Herran ehtoollinen. Minulla olisi useammat todistukset ja\n    syyt, mutta jätän ne mainitsematta herra provastille, jollenka\n    senkaltaiset totuuden perustukset ennen taitavat tutut olla,\n    ja sen minulle myöten antaa, etten minä, koska täällä niin\n    pahoin asiat on, taida sisälle tunkea itseni senkaltaiseen\n    Jumalan sanaa vastaan sotivaiseen ulkokultaisuuteen ja\n    ehtoollisen menoon. Herra provasti taitaisi löytää tykönänsä\n    jotaki elämässänsä, joka kieltää minun heikon omantuntoni, että\n    uskollisuudessa ja rakkauden yhdistyksessä sallia ripittää\n    minua ja antaa ehtoollista, jota minä kuitenkin halajaisin\n    saada uskolliselta, synnistä kääntyneeltä, Herralta sitä varten\n    lähetetyltä ja voideltulta papilta, jolta olisi todistus siitä\n    minun sydämessäni, että hän on, niinkuin hänen apostoli Paavalin\n    neuvon jälkeen oleman pitäisi 1 Tim. 3: 2-6 ja Tit. 1: 7, 8,\n    nimittäin nuhteettoman, ei röykkiän, ei tylyn, ei ilkeän voiton\n    pyytäjän, ei riitaisen, ei ahneen, eikä äsken christityn, vaan\n    raittiin, siveän, vierasten holhojan, hurskaan, pyhän ja puhtaan.\n    Jos hänellä nämä tuntomerkit ovat, niin hän on Herran pappi ja\n    ei lihallinen ja maallinen. Sitte minä taitaisin omantunnon\n    rauhalla ja parannuksella hyödyttää itseni hänestä ja hänen\n    saarnansa kuulla. Mutta koska ei he senkaltaiset ole, niin minun\n    täytyy tunnustaa, että minä heidän puheestansa ja saarnastansa\n    enemmän levottomaksi saatetaan, poiskäätään ja pahennetaan\n    kuin parataan; sillä senkaltaisten maallisten, ylpeitten ja\n    lihallisessa prameudessa ja herraudessa olevaisten pappien opetus\n    ei tule Jumalalta Syr. 15:9, vaan on kokonansa synti Ps. 59: 13.\n    Jonkatähden Vapahtaja varoittaa ystäviänsä kavahtamaan itsiänsä\n    kirjanoppineitten ja fariseusten opetuksesta Matth. 16: 12, ja\n    sanoi kaikkein kuulden: kavahtakaat itsiäänne kirjanoppineitten\n    opetuksista, sanoen senkaltaisia maallisia pappeja kyykäärmeitten\n    sikiöiksi, jotka ei ensinkään mitään hyvää puhua taida, koska he\n    itse pahat ovat, sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu. Ja Luuk.\n    6: 39 kutsuu hän heitä sokioiksi sokiain taluttajiksi: jos sokia\n    sokiaa taluttaa, eikö he molemmat hautaan lankee? Ja Pietari\n    puhuu tällä tavoin heistä: 2 Piet. 2: 12-19, he ovat niinkuin\n    järjettömät luontokappaleet, jotka pilkkaavat niitä, joita ei he\n    ymmärrä j.n.e. Juudan epistolassa luemme v. 10-13, mutta nämä\n    pilkkaavat niitä, joista ei he mitään tiedä j.n.e. Vapahtaja\n    sanoo Joh. 10: 8 he ovat varkaat ja ryövärit, jotka ainoastansa\n    ovat tulleet sieluja hukuttamaan, ja Joh. 8: 44, että he ovat\n    isästä perkeleestä, ja Matth. 23: 17, että he ovat tyhmät ja\n    sokiat, jotka ei suinkaan mitään hyvää opettaa taida, koska he\n    Herran sanan hyljäävät Jer. 8:8, 9, 5, 11 ja Jer. 23 koko luku.\n    Tästä taitaan nähdä, minkä kaltaiset ajatukset minulla on niistä\n    lihallisista ja hengettömistä maailman papeista. Mutta jos tämä\n    vääränä oppina ja erhetyksenä pidetään, niin pitää toinen Biblia\n    edestuotaman ja tämä hyljättämän.\n\n    \"Kaikki tämä on nyt syy, jota herra provasti pyytää tietää,\n    minkätähden minä eroitan itseni maailman joukosta, heidän\n    pappeinsa ulkokullaisuudesta ja syntisestä yhteydensä\n    ehtoollisesta ja muista niin kutsutuista yhteisistä Jumalan\n    palveluksista, ja käännän itseni heistä minun paimeneni Jesuksen\n    Christuksen tykö, joka on minun ainoa sieluni opettaja ja pappi.\n    Ja vaikka en minä omantuntoni tähden nyt enää taida luottaa\n    maallisihin pappeihin, enkä etsiä autuuttani heidän suustansa ja\n    käsistänsä sokialla, epäjumalallisella ja yhteisellä tavalla,\n    niin en minä kuitenkaan kuole, enkä huku johonkuhun sielun\n    nälkään, niinkuin he luulevat. Sillä tämän sielun paimenen\n    tykönä ei minulta mitään puutu. Hän virvoittaa minun sieluni\n    ja johdatta minun oikialle tielle nimensä tähden Ps. 23: 3.\n    Kaikkea tätä ei maalliset ja palkkapaimenet voi tehdä heidän\n    niin kutsutuille lampaillensa, vaan menettelevät pahoin heidän\n    kanssansa, johdattain heitä laihalle laitumelle. He viettelevät\n    ja vietellään; vaan se hyvä paimen Jesus Christus pitää kyllä\n    lupauksensa Hes. 34: 10, 11, joka näin kuuluu: minä tahdon vaatia\n    minun laumani heidän käsistänsä ja temmata minun lampaani ulos\n    heidän suustansa, ettei ne pidä oleman heidän ruokansa, ja tahdon\n    itse pitää murheen lampaistani. Tämä paimen sekä tahtoo että\n    taitaa minulle opettaa sen oikian Jumalan palveluksen, joka siinä\n    seisoo, että pysyä rakkaudessa, pitää itsensä saastuttamatoinna\n    maailmassa ja lakkaamatta rukoilla Jumalaa hengessä ja totuudessa.\n\n    Ja mitä ehtoolliseen tulee, niin minä luotan Jesuksen korkiaan\n    puheeseen itseni Joh. 6: 46, 47. Sillä hän yksinänsä taitaa\n    ravita minun isovaisen sieluni, eikä yksikään muu ole se\n    eläväksi tekevä leipä. Jos minä siitä syön, niin minun sieluni\n    taitaa hengellisesti ja ijankaikkisesti elää, vaikka en minä\n    sillä yhteisellä tavalla anna itseäni ravita ja ota taikauksen\n    luottamisella pappein ehtoollista hänen käsistänsä. Vapahtaja\n    puhuu ystäväin korkiasta ehtoollisesta Ilm.kirj. 3:20, katso,\n    minä seison ovessa ja kolkutan; jos joku minun ääneni kuulee\n    ja avaa oven, sen tykö tahdon minä mennä sisälle ja pitää\n    ehtoollista hänen kanssansa ja hän minun kanssani. Mutta,\n    minun rakas herra provastini, minä tahdon uskollisuudessa\n    sen sanoa, että Jumala on melkein avannut minun silmäni,\n    niin että minä näen asian niin olevan kuin mainittu on,\n    jonka herra provasti sen hänelle ennen joka paikassa taritun\n    armon kautta kyllä on havainnut. Nyt on se raamatusta ja\n    koettelemuksesta vastaan sanomatoin totuus, että niin pian kuin\n    joku on saanut avoimet silmät ja ruvennut katsomaan, millä\n    jalvoilla hän christillisyydensä seisoo, ja tahtonut vahvemman\n    perustuksen päälle raketa autuudensa, kohta ovat tämän maailman\n    konsistoriumit ja ylimmäiset senkaltaiset tutkineet ja pannaan\n    panneet, niinkuin taitaan nähdä Joh. 16:2, 3. Ne ovat myös olleet\n    Vapahtajan julmimmat viholliset, niinkuin ne alamaiset papitki,\n    kuin nähdään Mark. 14:43, 45. Eikö se ollut ylimmäinen pappi,\n    joka totuuden tähden niin paljon kiivastui, että hän reväisi\n    rikki vaatteensaki? Matth. 26:65. Jumala varjelkoon, ettei herra\n    provasti tulisi näiden kanssa yhdenkaltaiseksi vihassa Jesusta\n    vastaan hänen jäsenissänsä.\n\n    \"Tämän olen minä tahtonut uskollisuudessa jättää herra\n    provastille vastaukseksi, saadakseni nähdä, mikä veljellinen\n    rakkaus hänellä on, niinkuin kirjassa kuuluu. Tahi, jos herra\n    provasti on siinä ajatuksessa, että jättää minua armottomain\n    ihmisten käsiin, sen jätän minä herra provastille, että elävän ja\n    kaikkitietävän Jumalan edessä koetella. Minä pysyn alati minun\n    omantuntoni ja Jumalan tahdon jälkeen hyvin kunnioitettavan ja\n    korkiasti oppineen herra provastin j.n.e.\n\n    _Margaretha Charlotta Siegroth._\"\n\n\n\n\nKun herätyksen tuulet puhaltelevat myrskyn voimalla\n\n\n_Helluntaipiirteitä ekstatismissa (hurmosliikkeissä)._\n\nTarkastellessamme helluntai-ilmiöitä Suomen suurissa\nherätysliikkeissä emme mitenkään voi asiallisilla syillä sivuuttaa\nsitä valtavaa Jumalan Hengen työtä, joka ilmenee n.s. ekstatismissa\neli hurmosliikkeissä. Tähän tulee lisäksi toinenkin velvoittava\nnäkökohta: helluntai-ilmiöihin kuuluvat eroittamattomasti näyt\nja ilmestykset. Tämä käy yhtä selvästi esille profeetta Joelin\nennustuksesta koskeva Hengen vuodatusta ja apostoli Pietarin\nviittauksesta siihen helluntaisaarnassaan kuin käytännöllisestä\nkokemuksesta meidän päivinämme.\n\nMainittu hyvin tunnettu Joelin kohta kuuluu: \"Ja tapahtuu sen\njälkeen, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle; poikanne\nja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne näkevät unia ja nuorukaisenne\nnäkyjä. Ja palvelijainkin ja palvelijattarien päälle minä niinä\npäivinä vuodatan Henkeni.\" (Joel 2:28-29).\n\nToisaalta taasen: missä Pyhän Hengen tuulet puhaltelevat myrskyn\ntavoin, tapahtuvat herätykset rajusti, usein suorastaan murskaavalla\nHengen voimalla. Tätä taustaa vastaan tahdomme tarkastaa ekstatismia\nja sen kolmea huomattavinta edustajaa meidän maassamme 1700-luvulla.\n\nEnsimmäinen huomattava ekstatismin edustaja meidän maassamme on\npalvelijatar\n\n_Liisa Eerontytär_\n\nlähellä Uuttakaupunkia olevassa Uudenkirkon pitäjässä Santtion\nkylässä. Hänen kauttaan Herra lähetti rajun ja voimakkaan\nuskonnollisen herätyksen laajoille aloille Lounais-Suomessa.\n\nMainittu piikanen oli kesällä 1756 metsässä paimenessa lukien siellä\naikansa kuluksi Dentin kirjaa \"Totisen kääntymisen harjoitus\". Hän\nluki sekavin tuntein kuvausta kadotettujen vaivasta ja piinasta.\nYht'äkkiä hän tunsi merkillisen painostavaa väsymystä, pani pois\nkirjan ja asettui lepäämään. Ja nyt puuttui elävä Jumala tapausten\nkulkuun.\n\n\"Kun hän nyt oli torkkunut siinä muutaman hetken, heräsi hän siinä\nmäärin kauhuissaan, että hän parkuen ja huutaen alkoi valittaa\nviheliäistä tilaansa. Niin, Jumalan kurituksen vitsa löi häntä\nniin ankarasti, että hän jätti laumansa, jota paimensi ja juoksi\nkotiin. Kotiin tullessaan hän parkui ja huusi yhtä kovalla äänellä\nsanoen kehdosta asti rikkoneensa kasteenliittonsa ja uskollisesti\npalvelleensa saatanaa, maailmaa ja turmeltunutta lihaansa ja\nvertaan, jonka vuoksi hän sanoi näkevänsä vihaisen ja kiivastuneen\nJumalan, joka lain ankaruuden mukaan huusi hänelle pelkkää kirousta,\nja tahtoi nyt syöstä hänet ammottavaan helvettiin, jota hän koko\nelinaikansa oli etsinyt, jossa hän myös luuli jo olevansa, ja\nettei hänelle enää voinut tapahtua mitään armoa. Tämä huutaminen\nei kuitenkaan pysähtynyt siihen, että hän niin korkealla äänellä\nvoivotti ja valitti omaa tilaansa, vaan se ulottui myös muihin,\njoiden hän jokapäiväisessä elämässään tiesi ja näki elävän ja\nvaeltavan samanlaisissa kuolettavissa ja iankaikkisen rangaistuksen\nansainneissa synneissä ja paheissa kuin hänkin.\n\n\"Jumalan armon kautta, joka ilman vähintäkään epäilystä oli\naikaansaanut tämän tavattoman asiaintilan, joutui heti sen jälkeen\nsamanlaiseen tilaan kaikki mainitun kylän asukkaat, niin ettei siellä\nkuulunut taloissa ja kartanoilla, pelloilla ja niityillä muuta kuin\nsurkeata ja haikeata kirkumista, huutelemista, valittelemista ja\nparkumista heidän jumalattoman ja epäkristillisen elämänsä vuoksi.\"\n\nNyt jos koskaan olisi tarvittu oikeita paimenia ja sielunhoitajia,\nsillä \"nämä näin heränneet tulivat kyyneltynein silmin, itkettynein\nposkin, kuihtunein kasvoin, surullisin ilmein, kumartunein päin ja\nahdistetuin sydämin sielunhoitajiensa luo, joiden velvollisuudeksi\nhe varsinaisesti katsoivat avun, tuen ja lääkkeen antamisen heidän\nvaikeaan syntisairauteensa ja haavoihinsa, jotka alkoivat yhä enemmän\nja enemmän haista ja löyhkätä heidän hulluutensa vuoksi.\"\n\nToisin oli kuitenkin asian laita. Kirkkoherra _Johan Gottlebenin_,\njonka kuvausta edellisessä olemme seuranneet, joka tuli saman\npitäjän kirkkoherraksi neljä vuotta myöhemmin ja joka näyttää olleen\nhurskaasti herännyt pappi ja todellinen jumalanmies, täytyy valittaa:\n\n\"Mutta sensijaan, että heidän opettajainsa ja johtajainsa olisi\ntullut Jumalaa kiittäen halulla ja mielihyvällä vastaanottaa\nnämä Jumalan mielen mukaan autuudestaan huolissaan olevat sielut\nja kalliin kutsumuksensa mukaisesti ohjata heitä kädestä pitäen\nsellaisissa olosuhteissa kaikkeen rakentavaan ja hyödylliseen, he\npitivät heidän harrasta opetuksen etsintäänsä, miten he voisivat\nvapautua syntikuormastaan ja tulla sovitusuhrin Jeesuksen luo,\neksytyksenä ja perkeleen oppina, sekä koettivat viedä ja johtaa heitä\nankarien uhkausten j.m.s. kautta takaisin suruttomuuden rauhaan ja\nsynnin uneen.\"\n\nJumalan kiitos, että naapuriseurakunnissa oli pappeja, \"jotka\n_Korkeimman_ tukemina johtivat ja opastivat heitä heidän oikean\nsielunlääkärinsä luo, Hänen, joka oli pelastanut heidät synnistä,\nkuolemasta ja perkeleen vallasta; jonka jälkeen he myös saivat\nsisällisen sielunlevon, syntein anteeksisaamisen ja varmuuden\nlapsioikeudesta. Kun nämä hyvää tarkoittavat ihmiset olivat tulleet\nautuaalliseen yhteyteen Ylkänsä kanssa, oli heidän ainoana halunaan\nja mielihyvänään tutkistella Jumalan sanaa, valvoa ja rukoilla, jonka\nvuoksi he aivan unohtivat pois kaikki maalliset ja meille tämän\najallisen elämän ylläpitoa varten välttämättömät työt ja toimitukset.\nMutta pian he muuttuivat ja alkoivat jälleen tehdä työtä, kun heille\nsitä neuvottiin. Ja varsin merkillistä on, että näistä ihmisistä\ntuli sittemmin ahkerimmat ja uuraimmat maallisten askareitten\ntoimittamisessa. Mutta kun nämä Santtion kylän asukkaat tulivat\nautuutensa tuntoon ja varmuuteen, he joutuivat puoleksi vuodeksi sen\njälkeen niin autuaaseen tilaan, etteivät tienneet mitään hengellisten\nvihollisten hyökkäyksistä; mutta kyllä he myöhemmin ovat usein\nsaaneet tuntea niiden kiusauksia ja houkutuksia.\"\n\nHerätyksen rajua voimaa ja sen yhteydessä sattuneita ilmiöitä\nGottleben kuvaa seuraavasti:\n\n\"Nämä liikutukset sattuivat toisille saarnan aikana, toisille\ntavallisten rukoushetkien aikana; jotkut heräsivät toisten lyötyjen\njumalisesta ja vakavasta puheesta tahi kehoituksista. Muutamat\nalkoivat yht'äkkiä kenenkään aavistamatta huutaa ja valittaa omaansa\nja muitten jumalatonta elämää, muutamat pyörtyivät. Näin tainnoksissa\nollessa selvisi heille Jumalan vanhurskaan vihan ja helvetin\nkärsimysten tunnossa päivänselväksi koko entinen jumalaton elämänsä\nkehdosta siihen hetkeen saakka. Niillä, jotka heräsivät synneistään\nedellämainitulla tavalla, ei ollut yön rauhaa eikä päivän lepoa,\nvaan he voivottelivat, valittivat ja vuodattivat kyyneleitä, eivätkä\njaksaneet edes syödä eikä juoda, vaan kuihtuivat kuihtumistaan, kuten\nruoho, kunnes Herra nosti raskaan syntikuorman heidän hartioiltaan.\"\n\nTämä herätys levisi kulovalkean tavoin useihin paikkoihin\nLounais-Suomessa kuten Laitilaan, Lappiin, Mynämäelle, Nousiaisiin,\nPöytyälle, Euraan, Huittisiin ja moneen muuhun pitäjään. Heränneet\nmenivät usein tainnoksiin, näkivät näkyjä ja saivat ilmestyksiä.\n\n_Anna Lagerbad_ eli _Haapakoski_.\n\nToinen väkevä ja ihmeellinen ase, jonka kautta Herra teki suuria\ntöitä Porin puolessa, oli talollisentytär _Anna Lagerbad_, syntynyt\nHaapakosken kylässä Siikaisissa marraskuun 25. p:nä 1741. Hän oli\nheikko ruumiinrakenteeltaan ja terveydeltään. Erikoisesti vaivasi\nhäntä päänsärky. Vietti itsensäkieltävää elämää nauttien toisinaan\nkuuden kuukauden aikana vain kahvia ja teetä tahi jotakin muuta\ntavallista juomaa. Pukeutui vaatimattomasti, mutta siististi.\nLuonteeltaan hän oli ystävällinen ja rauhallinen, elämältään hurskas\nja vakavasti Jumalaa pelkäävä.\n\nJo 22-vuotiaana hän sai kutsumusnäkynsä. Silloin ilmestyi hänelle\nHerran enkeli, joka kehoitti häntä jättämään vanhempainsa kodin ja\nvaeltamaan siellä, missä Jeesus tahtoisi johdattaa häntä, opettamaan\nja rankaisemaan Jerusalemin ja Siionin tyttäriä. Näyistään ja\nilmestyksistään hän puhui vain sydänystävilleen, kun taasen hänen\nhenkilökohtainen, sielunhoidollisen keskustelun muodossa tapahtunut\nopetuksensa oli kaikin tavoin raitista Jumalan sanan opetusta, jota\nhän sovitti kuulijain tarpeiden mukaan. Tämän laajan, vuosikymmeniä\nkestäneen _sielunhoitotyönsä_ vuoksi häntä nimitettiin isoäidiksi,\nvaikka hän olikin naimaton.\n\n1801 paloi Porin kaupunki. Anna meni kirkkoon ja rukoili siellä\nalttarin edessä. Läheisten palavien talojen tulenlieskat ympäröivät\nkirkkoa, mutta mitkään pyynnöt tahi varoitukset eivät saaneet tätä\njaloa ja uskonvarmaa jumalannaista poistumaan siltä paikalta, missä\nhän suoritti elämänsä pyhintä ja kalleinta kutsumusta: _esirukousta_\nsielujen puolesta. Kirkko pelastui kuin ihmeen kautta tehden syvän\nvaikutuksen ihmisiin.\n\n_Näkyjen ja ilmestyksien_ maailma oli se, missä hän varsinaisesti\neli. Näyt koskivat osittain Kristuksen suhdetta seurakuntaan ja\nuskovaisten kasvamista armossa ja Herramme Jeesuksen tuntemisessa,\nosittain jumalattomien tuomiota ja tulevaista vihaa. Aivan erikoisen\nluokan muodostavat maalaukselliset profeetalliset ilmestykset,\njoissa hänelle näytettiin Jumalan armo- ja pelastusneuvo sekä koston\nja tuomion toimenpiteet silloisissa maailmantapauksissa, varsinkin\n1788-vuoden sodassa. Ne koottiin sittemmin yhdeksi kokoelmaksi\nnimellä: \"Herran uhkauksista ja syntein rankaistuksista suruttomalle\nkansalle, ja Herran armahtamisesta, uskovaisten rukousten tähden,\nkaikista uhkatuista rankaistuksista, niin myös sodan sanomista ja\nPyhän Hengen vuodatuksesta ja uskovaisten kunniasta; niin myös\nopetuksesta neitsyitä oikein saarnaamaan sitä ijankaikkista rauhan\nevankeliumia Karitsan veressä.\" Porissa ja sen lähitienoilla niitä\nluettiin suureksi siunaukseksi hänen kuolemaansa asti 1811.\n\nEnsimmäisessä Porissa 1770 saadussa ilmestyksessä Henki julisti\nhänelle Jumalan armolupausten täyttymistä sanoen, että Herra on\nviimeisinä aikoina antava Henkensä levätä pohjoismaissa. Kun\nsielunvihollinen herätti epäilyksiä, vakuutti Herra juhlallisesti\nvalalla, että niin on tapahtuva Jumalan pyhän nimen kiitokseksi ja\nkunniaksi. (Saman lupauksen on Herra antanut profeetta Sakarian\nkautta, Sak. 6: 1-8).\n\nKerran Jeesus ilmestyi hänelle kirkastettuna rakkautensa liekissä,\njoka loisti ihanammin kuin aurinko, ja puhui hänelle rakkaudestaan\nuskollisiinsa sekä kysyi Annalta, onko hänellä rakkautta Herran\narmolupauksiin ja halua kiittää Jumalaa. Saatuaan myöntävän\nvastauksen Jeesus sanoi, että Jumalan lapset saavat enkelin kielin\nkiittää Herraa, mutta jumalattomien täytyy vavista Herran pyhyyden\nedessä.\n\nToisen kerran Jeesus kysyi häneltä, tahtoiko hän koristella hiuksiaan\nvielä kuolinhetkenäänkin, kuten tekevät tämän maailman lapset, jotka\neivät muista Jeesuksen veristä päätä ja orjantappurakruunua. Edelleen\nHerra kysyi, miten hän tahtoisi olla koristettu kuolinhetkenään. Anna\nvastasi: tahdon saada liinan, joka sidotaan pääni ympäri, enkä tahdo\ntietää mistään muusta kuin Jeesuksesta ja Hänen avatusta kyljestään\nja sydämestään, joka antaa minulle iankaikkisen elämän. Siihen\nHerra sanoi: ole nyt tästä hetkestä sellainen kuin tahtoisit olla\nkuolinhetkenä.\n\nElokuun 10. p:nä 1811 tämä suomalainen Katariina Sienalainen meni\njuhlaan jaloon, Karitsan suuriin häihin, Veriylkänsä luo lepäämään\nHänen rakastavaa rintaansa vastaan ja kuuntelemaan Hänen lävistetyn\nsydämensä sykettä sekä nauttimaan korkeimmassa ja täydellisessä\nmäärässä Isän rakkautta, haavojen armoa, veren voimaa ja Pyhän\nHengen osallisuutta ynnä taivaan kaikkea kuvaamatonta suloisuutta ja\nihanuutta.\n\n_\"Hänen, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme\nverellään ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja\nisälleen, Hänen on kunnia ja voima iankaikkisesti. Amen._\"\n\n_Anna Rogel._\n\nKolmas ihmeellinen jumalannainen ja väkevä ase Herran kädessä monen\nsielun pelastukseksi on talollisentytär _Anna Mikontytär Rogel_,\nsyntynyt Merikarvian Alakylässä joulukuun 4. p:nä 1751. Tästä\njalosta jumalannaisesta lausui hänen muistopuheensa pitäjä, että\njos hän olisi elänyt katolisena aikana, hänet olisi joko tuomittu\npolttoroviolle tahi julistettu pyhimykseksi.\n\nAnna Rogel oli terveydeltään sangen heikko ja kivuloinen.\nToukokuun 6. p:nä 1770 hän kylmettyi vaikeasti ollessaan pakotettu\nvieraitten vuoksi nukkumaan ylisillä. Yön kuluessa hän sai useita\npahoinvointikohtauksia ja asettui sittemmin sairasvuoteelle. Nyt hän\nkadotti ruokahalun, ja koko ruumis, erittäinkin lanteet ja vatsa,\nalkoi pöhöttyä. Pärttylinpäivän aikaan tuskin voitiin kuulla hänen\npuhettaan, ja pyhäinmiesten päivänä hän oli kykenemätön puhumaan.\nHänen koko ruumiinsa, varsinkin alaruumis, oli siinä määrin taudin\nruntelema, että luultiin hänen tuskiensa vaihtuvan ikuiseen lepoon ja\nrauhaan ajallisen kuoleman kautta.\n\nMutta tapaninpäivänä hän alkoi saarnata puhuen yhteen mittaan\nrunsaasti neljä tuntia. Ja tätä hän sitten jatkoi lyhyin väliajoin\naina kuolemaansa asti kesäkuun 6. p:nä 1784. Hänen maineensa levisi\nlaajalle ympäristöön, ja ihmisiä kokoontui tuhat määrin kuulemaan\nhänen valtavia ja henkivoimaisia saarnojaan. Hänen voimansa olivat\ntoisinaan niin uupuneet, ettei hän jaksanut kääntyä vuoteellaan,\nmutta kuitenkin hän jaksoi saarnata tuntikausia yhteen mittaan\nniin kovalla äänellä, että talon ulkopuolellekin kokoontunut väki\nkuuli selvästi hänen puheensa. Puhuessaan hän oli ummessa silmin,\nvaipuneena jonkinlaiseen unentapaiseen tilaan. Saarnan jälkeen\nhän lauloi Hengessä, jolloin sanat sopeutuivat saarnan aiheeseen.\nSenjälkeen seurasi toisinaan jopa kolme tuntia kestävä kiitos- ja\nylistyspuhe ja -rukous.\n\nToisinaan hän oli syömättä 4-6 viikkoa, nauttien vain vettä, vaikka\nsekin juoksi joskus takaisin. Ollessaan paremmassa voinnissa hän oli\npuhelias ja iloinen. Kaikki hänen keskustelunsa koskivat kuitenkin\nainoastaan hengellisiä asioita. Hän ei tahtonut ajatella eikä puhua\nmuuta kuin sellaista, josta voi kerran vastata kaikkitietävän Jumalan\nedessä.\n\nHerra lähetti hänen kauttaan suuren herätyksen Merikarvialle,\nlaajoille aloille Hämeeseen ja Etelä-Pohjanmaalle. Varsin merkittävä\non hänen laaja kirjeenvaihtonsa, jonka kautta hän oli yhteydessä\nuskovaisten kanssa Pohjanlahden molemmin puolin. Oheellisessa\nkirjeessä eräälle uskonveljelle Tukholmassa kuulemme hänen sydämensä\nsykkeen ja hellän paimenäänensä vielä tänään.\n\nSille paikalle, missä hänen sairasvuoteensa kerran oli ollut,\npystytettiin suuri kivinen muistomerkki 1870, sata vuotta senjälkeen,\nkun hän oli samalla paikalla pitänyt ensimmäisen saarnansa. Mutta\nparemman ja jalomman muistomerkin hän on kuitenkin itse pystyttänyt\n_Isän_ ja teurastetun _Karitsan_ kunniaksi niistä elävistä kivistä,\njotka nyt valtaistuimen edessä veisaavat iäistä kiitosta ja halleluja\n_Hänelle joka valtaistuimella istuu ja Karitsalle._\n\n\n\n\nAnna Rogelin kirjoitus Waasasta yhdelle christiveljelle Stokholmissa\n\n    _19 päiv. lokakuuta v. 1774._\n\n    Minun rakkain veljeni! \"Isän Jumalan armo, Jesuksen rakkaus ja\n    Pyhän Hengen osallisuus täyttäköön teidän sydämenne. Sitä minä\n    toivotan teille ja ajattelen Jesuksen nimeen ottaa eteeni, että\n    harvoilla sanoilla puhutella minun christiveljeäni, johon Jumala\n    minulle henkensä antakoon, että taitaisin näiden harvain ratein\n    kautta sen niin toimittaa, että se tulisi Jumalalle kunniaksi\n    ja minun christiveljeni suuremmaksi ylöskehoitukseksi, että\n    vaeltamaan sillä kaidalla elämän tiellä, jolla kaikkein Jumalan\n    lasten tulee visusti ja toimellisesti vaeltaa. Sillä Jesus itse\n    sanoo: 'Portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään ja harvat\n    ovat, jotka sen löytävät.'\n\n    \"Se on niin kauvas tullut maailmassa saatanan petoksesta, että\n    vaikka ihmisten lapset elävät niin suurissa kuin pienissä\n    pahoissa teoissa, niin kuitenki moni ajattelee vaeltavansa\n    elämän kaidalla tiellä; ja vaikka heillä ei yhtään synnin ylitse\n    murhetta eikä elämän parannusta ole ollut, niin he kuitenki\n    luulevat ja ajattelevat, että Jumala on armollinen, koska\n    Christus on kärsinyt, ei tahtoen koetella, minkä kaltaiselle\n    Jumala on armollinen ja Christuksen sovintoveri tulee hyväksi.\n\n    \"Ei yhdellekään muulle ole apua tässä elämässä, eikä\n    tuomiopäivänäkään, vaan ainoastaan niille, jotka katuvat,\n    itkevät, tuntevat ja tunnustavat syntinsä ja rukoilevat Jumalalta\n    armoa, että hän Jesuksen katkeran piinan ja kuoleman tähden itse\n    vaikuttaisi Pyhän Hengen kautta armollisen vakuutuksen syntein\n    anteeksi saamisesta. Sen ovat maailman lapset usiammat vuodet\n    kuulleet, että he katuisivat syntiänsä ja uskoisivat Jesuksen\n    Christuksen päälle; mutta he ovat siihen niin tottuneet kuin\n    jokapäiväiseen sananlaskuun, että jos kadutaan ja uskotaan, niin\n    tullaan autuaiksi, vaan ei tahdo tietää, mitä työtä, murhetta ja\n    kiusausta tarvitaan synnin kuorman alla ja mikä vaarinaisuus,\n    kilvoitus ja sota tarvitaan, ennenkuin usko saadaan Jesuksen\n    Christuksen päälle. Nyt tahtoo se usiasti siihen käydä, että sana\n    menee yhdestä korvasta sisälle ja toisesta ulos eikä saa mennä\n    sydämeen. Jumalan henki seisoo myös usiasti sydämen oven edessä\n    ja kolkuttaa ja tahtoo mennä sisälle ja tehdä sen asumasiaksensa,\n    mutta usiasti täytyy Jumalan Pyhän Hengen paeta ja murhettia,\n    ettei kunnian Herra ja kuningas saa sisälle ottaa asumista hänen\n    luoduissa ja lunastetuissa lapsissansa.\n\n    \"Se, joka tahtoo nyt tietää, kuinka hän taitaa armon ajalla\n    tulla tuntemaan syntinsä ja saada ylösvalaistut silmät, hän\n    mahtaa langeta Jesuksen jalkain juureen ja rukoilla lakkaamata,\n    joko hän käy eli seisoo, syö eli juo, makaa tahi valvoo,\n    sanoen: Herra Jesu, valaise minun ymmärrykseni silmät sinun\n    Pyhällä Hengelläs, ja vielä edespäin: Herra Jesu, herätä minun\n    omatuntoni ja näytä minulle kaikki minun syntini armon ajassa,\n    ettei ne vasta helvetin reunalla tulisi minun omantuntoni päälle\n    ja silmäini eteen. Ja kuin on saatu tuta kaikki synnit, pitää\n    vielä edespäin rukoiltaman, että Jesus tahtoisi kaikki ne ottaa\n    ja upottaa hänen verisen ansionsa mereen; ja vielä edeskäsin,\n    mitä tulee elämän parannuksen ja vastuudesta syntymisen ja\n    pyhityksen tiellä vaellukseen, sitten kuin on tultu uskoon\n    Jesuksen päälle, pitää alati ja alinomaa ottaman pakonsa sen\n    vertatiukkuvaisen sielun yljän Jesuksen tykö kaikissa vaivoissa,\n    kuin saatanalta, lihalta, vereltä ja omalta tunnolta päälle tulla\n    taitaa. Ja kuin havaitaan pahat ajatukset nousevan sydämestä,\n    jotka tulevat saatanasta, niin on paras välikappale, jonka\n    kautta taidetaan sammuttaa senkaltaiset ajatukset, että kohta\n    huutaa Jesuksen pyhän veren pisaroita sammuttamaan saatanan\n    hehkuvaisia nuolia. Vielä edespäin, kun liha ja veri tahtoo\n    ylöllistä tehdä meille, pitää kohta rukoiltaman Jesuksen pyhää\n    lihaa ja verta alaspainamaan lihani ja vereni pahoja himoja. Ja\n    vielä laviammalta pitää sanottaman: Jesus, joka sanoit: 'olkaat\n    hyvässä turvassa, minä voitin maailman', ylitse voita nyt\n    minussaki maailma. Aina tulee rukoilla ja ei koskaan väsyä, sillä\n    mestari Jesus on itse kumartanut polvillensa ja kasvoillensa\n    yrttitarhassa ja rukoillut. Daniel on myös kolme erää päivässä\n    langennut polvillensa ilman sitä kuin hän lakkamatta rukoili\n    sydämesänsä, ja David seitsemän kertaa päivässä; hän nousi myös\n    puoliyöstä ylös ja ajatteli Jumalansa päälle. Kuinka ne aikovat\n    autuaaksi tulla, jotka ei edes yhtään kertaa päivässä tahdo\n    polviansa notkistaa. Mutta se on vissisti meille armosta, että me\n    saamme kumartaa polvemme meidän Herran Jesuksen Christuksen Isän\n    puoleen, että hän tahtoisi meitä täyttää ja lahjoittaa armon ja\n    rakkauden hengellä hengessä työtä tekemään sielussa ja sydämessä.\n    Jesus sanoo itse, koskas tahdot rukoilla, niin mene kammiohos ja\n    sulje ovi jälkees ja sinun taivaallinen Isäs, joka salaisuudet\n    näkee, maksaa sinulle julkisesti. Sillä tahtoo hän meitä\n    muistuttaa lankeemaan polvillemme ja tulemaan kanssa-puheesen\n    hänen kanssansa, jonka kautta ihminen on häntä läsnä. Mutta sitä\n    vastaan hän sanoo: 'antakaat teidän valkeutenne loistaa ihmisten\n    edessä, että he näkisivät teidän hyvät työnne ja kunnioittaisivat\n    Isää, joka on taivaissa.' Yhden Christityn pitää kyllä rukoileman\n    yksinäisyydessä, mutta hänen ei pidä salaaman valkeuttansa\n    muilta. Pitää myös kiitettämän ja rukoiltaman Jumalaa muiden\n    läsnäollessa niin paljo kuin nähdään tulevan Jumalan kunniaksi ja\n    muille christiveljille ja -sisarille ijäiseksi hyödyksi. Mutta\n    jos se havaita taidetaan, ettei yksikään niistä sillä ajalla ja\n    sillä hetkellä vastaanota opetusta, mutta häväisee ja pilkkaa\n    sitä majestetillistä Jumalaa, niin pitää niistä ero otettaman ja\n    mentämän yksinäisyyteen huokailemaan ja rukoilemaan niiden edestä\n    ja sanomaan: Isä, anna heille anteeksi, Jeesuksen esirukouksen\n    tähden, sillä ei he tiedä, mitä he tekevät.\n\n    \"Rakas christiveli, valvo ja rukoile alinomaa, sillä aika on\n    lyhyt. Älä ole hidas ja epäuskoinen sinun Vapahtajaas vastaan\n    tällä päälle seisovalla armon ajalla. Jumala antakoon nämä harvat\n    radit, jotka kynällä kirjoitetut ovat, ylöskehoittaa, lämmittää\n    ja virvoittaa teidän hengenne ja sielunne huokaamaan, että Jumala\n    sormellansa ja Jesuksen veren pisaroilla kirjoittaisi suloisilla\n    puustaveilla todistuksen teidän sydämenne tauluun. Ne, jotka\n    toimellisesti kilvoittelevat loppuun asti, Jumala lupaa puettaa\n    vanhurskauden puvulla ja taivaallisella kunnian kruunulla. Minä\n    tervehdän teitä, niinkuin tuntemattomia ruumiillisesti, mutta\n    kuitenki tutut Christuksen rakkaudesta. Tekisi Jumala, että me\n    joka päivä Jesuksen edessä rukouksissa hengen rakkauden siteillä\n    yhdistetyt, muistaisimme toinen toistamme esirukouksilla.\n    Rakas ystävä, rukoile minunki edestäni; minä tahdon myös\n    sekoittaa heikot esirukoukseni teidän edestänne Jesuksen täyden\n    esirukouksen kanssa. Isä Jumala antakoon teille armonsa, Jesus,\n    Jumalan viaton karitsa, puhdistakoon teitä verellänsä, Pyhä\n    Henki ylösvalaiskoon teitä Jumalallisella valollansa, se Pyhä\n    Kolminaisuus vahvistakoon nämä harvat sanat ja sanokoon: amen.\n\n                                            _Anna Rogel_\n                                            Karvian pitäjästä.\"\n\n\n\n\nAbraham Achrenius\n\n\n_\"Nouse, armaani, ihanaiseni, ja tule! Sillä katso, talvi on kulunut,\nsade on lakannut, mennyt menojansa. Kukkasia nähdään kedolla,\ntoukomettisen ääni kuuluu maassamme. Viikunapuu kypsyttää hedelmänsä,\nviinipuut kukassa antavat hajua. Nouse, armaani, ihanaiseni, ja\ntule!\"_\n\nNämä Sulamitin sanat Salomolle ovat ikäänkuin tunnus ja dominantti,\nhallitseva tekijä, sen siunatun ja evankelisen murrosajan- ja\nhelluntaimiehen elämässä, jonka Suomen Siionissa niin suuresti\nrakastettu ja kunnioitettu nimi on otsikossa: _ Abraham Achrenius_.\n\nAchrenius syntyi helmikuun 1. p:nä 1706 Somerolla, missä hänen isänsä\noli pitäjänapulaisena. Vanhemmat olivat hurskaita, kodin henki\nerinomainen. Isä harrasti erikoisesti rukousta. Äiti kuoli Abrahamin,\ntämän lempilapsensa, ollessa aivan pieni. Hän toivoi tästä pojastaan\npaljon, sillä hänelle oli sanottu unessa ennen pojan syntymää:\nsinä saat pojan, jonka nimi on oleva Abraham. Herätykseen hän tuli\nollessaan kotiopettajana eversti kreivi Kustaa Creutzin perheessä\nAbborforsissa. Kreivi oli Kaarle XII:nnen sankareja, joka oli\ntullut herätykseen ollessaan sotavankina Tobolskissa. Achrenius oli\nrunollinen luonne, joka opiskellessaan Turun yliopistossa kirjoitteli\nrunoja kolmella kielellä: latinan, ruotsin ja suomen.\n\n1736 hänet määrättiin kappalaiseksi Ähtävälle, jossa vapailla\nuskovaisilla oli vankka jalansija ja lupaava työmaa. Nyt hänen\noli pakko määrätä kantansa raamatulliseen kristillisyyteen\nnähden. Tällöin hän aluksi siirtyi Sauluksena vainoojain puolelle\nilmiantamalla piispankäräjillä kippari _Matti Hanssonin_ eli\n_Rönqvistin_ Pietarsaaren maaseurakunnasta. Mutta Achreniukseenkin\nnähden piti paikkansa jalon marttyyrin, tohtori _Balthasar\nHubmaierin_, joka \"uudestikastajana\" poltettiin Wienissä maaliskuun\n10. p:nä 1528, vaalilause: _\"Totuus on iankaikkinen.\"_\n\nAchrenius oli tuntenut jo kauan vetämystä vapaita uskovaisia kohtaan,\nmutta häntä esti heitä lähestymästä pelko, että he halveksivat\nsakramentteja. Tämä pelko osoittautui kuitenkin aiheettomaksi,\nkun muuan uskovainen sanoi heidän olevan sakramenttien kannalla\nmikäli se tapahtui \"Jumalan järjestyksen mukaan\". \"Silloin --\nhän kertoo myöhemmin -- pääsin pelostani ja tulin erinomaiseen\nrakkaudensuhteeseen heidän kanssaan.\"\n\nVirantoimituksessa oli seikkoja, jotka olivat omiaan vieroittamaan\nhäntä kirkosta. Sellaisia oli: ehtoollisen yhteydessä tapahtuva\npakollinen ja pinnallinen ripitys, vaikeudet noudattaa kirkkokuria ja\nruumissaarnoista otettava maksu.\n\nErittäin hedelmälliseksi ja käsitteitä selventäväksi tuli hänelle\ntutustuminen Tollstadiukseen. Ollessaan virkamatkalla hän\nTukholmassa joutui kuulemaan tätä tulirintaista saarnamiestä, jolta\nhän sitten kotiin palattuaan kysyi kirjeellisesti neuvoja miten\nsuhtautua \"lahkolaisiin\". Tollstadiuksen vastaus herättää huomiota\ntyyneydellään ja asiallisuudellaan. Tuo kunnianarvoisa kirkonmies\nsanoi, ettei hän \"tahdo lausua arvostelua heistä, vaan jätän heidät\nJumalan varaan sellaisina, millaisiksi heidät havaitaan Hänen\nedessään, joka yksin tuntee meidän kaikkien sydämet ja näkee meidän\nkaikkien ajatukset kaukaa. -- -- -- Nyt voipi myös olla, että monet\nheistä ovat kalliita jumalanystäviä, jotka Jumala rajattomassa\nviisaudessaan on ottanut erikoisen johdatuksen alaisiksi ja vaikka on\nsyytä epäillä, että jotkut heistä ovat omatahtoisesti jäljitelleet\nmuita, voivat kuitenkin ne, jotka ilman eroitusta heitä ankarasti\nahdistavat, surkeasti tehdä vääryyttä, ja lisätä sekä itselleen että\nmuille raskaita Herran tuomioita, mistä myös minun rakas ystävänikin\neräässä kirjeessään esittää kauniisti ajatuksensa.\"\n\nRatkaisua joudutti entisen saksalaisen valtiokirkon papin Roemelingin\nkirja \"Selostus Jumalan johdatuksesta tapahtuneesta täydellisestä\nerostani Babelista\". Achrenius kirjoitti nyt tuomiokapitulille\nmietteitään pahimpien epäkohtain poistamisesta ja suvaitsevaisesta\nsuhtautumisesta toisinajatteleviin päättäen kirjelmänsä seuraavaan\nselkenemistä osoittavaan loppuponteen:\n\n\"Jos nyt vastedes menetellään samoin kuin tähän asti, niin saanee\nkunn. Konsistori havaita, että me saamme tuskin pitää ketään\njumalista sielua ja Jeesuksen seuraajaa seurakunnassamme, vaan\njokainen, joka tahtoo panna alttiiksi autuutensa tähden, liittyy\nturvallisemmin omintunnoin vainottujen kuin vainoovien joukkoon,\nniinkuin ne, jotka ovat päässeet jonkinlaiseen käsitykseen\nturmeluksesta, jo ovat erikoisessa rakkaudessa sellaisiin sieluihin.\nAnna heidän sitten omientuntojensa tähden kerta toisensa jälkeen\nlähteä valtakunnasta, kyllä niitä on, jotka seuraavat jäljestä,\nniin kauan kuin tämä maailma on olemassa ja ihmisillä vielä on Pyhä\nRaamattu keskuudessaan, kunnes ulkonainen seurakunta Ilmestyskirjan\n18: 2 mukaisesti tulee perkeleen asunnoksi ja kaikkien saastaisten\nhenkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja kauhistavien lintujen\npesäksi.\"\n\nAchreniuksen rinnassa oli riehunut jättiläismäinen kamppailu\nennenkuin hän saattoi tunnustaa, että Ilmestyskirjan kuvauksia\nBabelista voitaisiin soveltaa luterilaiseen kirkkoon. Mutta\nhän oli päättänyt voittaa maksoi mitä maksoi, kuten hän itse\nsanoo kirjeensä johdosta tulleensa \"tämän kevennyksen johdosta\nerinomaisen liikutetuksi kiittämään siitä Jumalan armosta, että niin\nturvallisesti näillä sanoin, _maksakoon mitä maksaa_, nim. kärsimystä\nmaailman puolelta, sain sanotuksi julki totuuden ulkonaisen\nseurakunnan turmeluksesta Ilmestyskirjan mukaan, varsinkin opettajiin\nnähden toimituksineen ja kirjaintietoineen\".\n\nHänen hengellinen elämänsä kulkee nyt voimakasta nousua kohti,\nja siunauksen virrat alkavat vuotaa vuolaina ja ylitsevuotavina\nvoittoisan taistelijan oman olennon uumenissa ja saarnoissa, kuten\nhän kertoo loppiaissaarnastaan 1740, jolloin hän saarnatessaan joutui\nhurmostilaan: \"Samalla kuin nyt Jumalan armon kautta saarnasin\ntavattoman sujuvalla lausunnalla, tuli Herran voima ihmeellisesti\nylitseni, ikäänkuin ylhäältäpäin alas, ja tarttui minua leukoihin,\nett'en enää itse, vaan Herra ihmeellisen kaikkivaltansa voimalla\nliikutti niitä niin väkevästi lausuessani aivan tunnettavasti\nja niin nopeaan, ett'en, kuten minusta tuntui, ennättänyt saada\nlausutuksi sanoja kokonaisinaan, jotka Herran armovaikutuksessa\nminulle annettiin, vaan ikäänkuin väkevän tuulen ajamana perin\nnopeasti. -- -- -- Sanonnan ohella väkevä tuulenhenki kävi ulos\nsuustani, ja tuntemukseni mukaan se ei tuntunut tulevan ruumiistani,\nvaikkakin ruumiissani, eikä liioin ruumiini sisälmyksistä, vaan\nsieluni sisimmästä, niin kiivaasti, että minä, joka tämän väkevän\ntuulenhengen vaikuttaessa tunsin olevani ikäänkuin kasvoiltani\npöhöttyneenä, ja oli tämä väkevä tuulenhenki sellaista vetämistä,\nsisästä ulospäin, ikäänkuin minä olisin pian tullut sen vetämänä\nvedetyksi saarnastuolista ulos kuulijoitani päin, mitä minä\npelkäsinkin, sillä minä makasin tai työnnyin siinä mukana puolella\nruumistani yli saarnastuolin niinkuin muutoin intoilevana kiivailun\nvallassa tavallisesti tapahtuu.\" Ruumiillisesti hän oli aivan\nuupunut saarnan jälkeen, mutta samalla hän tuntee, miten siunauksen\nvirrat tulvivat hänen sydämensä sisimpään ja katselee \"pelästyksen\nvaltaamana tätä minulle aivan kuulumatonta ilmestystä\". Myöskin\nkuulijoiden tunteet joutuivat kuohuksiin, ja Pyhä Henki alkoi\nvaltavalla tavalla vakuuttaa ihmisiä synnistä ja tuomiosta ja\nvanhurskaudesta. Neljännestunnin ajaksi syntyi kirkossa sellainen\nitku ja parku, että se kuului laajalle kirkon ulkopuolella. Eikä\ntällaista Hengen ja voiman osoitusta tapahtunut vain loppiaispäivänä,\nvaan monena sunnuntaina kevään kuluessa.\n\nÄsken uskoon tulleiden keskuudessa vallitsee ihmeellinen pyhäin\nyhteys ja veljesrakkauden henki. \"Ne heränneet, jotka nyt heräsivät,\ntulivat nyt eriuskoisten rakkauteen, niin ettei siinä ollut mitään\neroitusta; ne, jotka kävivät kirkossa, eivät halveksineet niitä,\njotka eroitustilassaan olivat muutoin hurskaita; eivätkä liioin\neroittautuneet vasta heränneistä, vaan seurustelivat heidän kanssaan\nsuoraa päätä; ja kumpasetkin vaelsivat nyt Herran pelossa omaa\ntietänsä; en minäkään voinut tehdä mitään eroa heidän välillään,\nvaan pyysin eroittautuneita rakkauden tähden käymään hengellisesti\nsairasten luona.\" -- \"Niin, että tässä oli ainoastaan kaksi\njoukkoa: ne, jotka pelkäsivät Jumalaa, -- -- -- ja ne, jotka olivat\njumalattomia ja totuuden vastustajia.\"\n\nMutta Herra vei tämän valitun palvelijansa vielä tuhat kyynärää\nsyvemmälle aina uimavesiin armon ja siunauksen ihanassa\nkaksoisvirrassa tehden hänestä ajan merkin. Se tapahtui tuona\nmerkillisenä kolmantena helluntaipäivänä, toukokuun 27., samana\nihanana armon vuotena.\n\nHän oli viettänyt edellisen yön rukouskamppailussa ollen sen\njohdosta siinä määrin heikontunut ruumiin voimiltaan, että aikoi\nlähettää lukkarin lukemaan saarnatuolista jonkun sopivan kohdan\nScriverin \"Sielunaarteesta\". Hän tuntee kuitenkin sisäistä kehoitusta\nrukoilla, \"että Herra tekisi tänä päivänä ihmeen\". Sakaristossa\nhän päätti ottaa saarnansa johdannon aiheeksi vertauksen pienestä\nlaumasta Luuk. 12:32-34 ja nousee saarnatuoliin ilman papinviittaa.\nMutta sinne tullessa menevät kaikki saarnaluonnokset sekaisin. Hän\nkysyy hajamielisenä: kenelle valtakunta annettaisiin? Ja vastaa\nsiihen: piskuiselle laumalle, vähäiselle joukolle, jota suruttomat\nmaailmanlapset vainoavat. Tämän sanottuaan hän ei voi sanoa mitään.\nMielialojen vaihdellessa hän joutuu hurmoksiin. Mitä sitten tapahtui\nsiitä annamme hänen kertoa omin sanoin:\n\n\"Vihdoin esiintyi mielessäni tämä rukouskysymys: _mitä nyt tahdot\nJeesukseni_? Toistuen sama kysymys useampaan kertaan heikolla\näänellä, kunnes minulle vastaukseksi tuli, mikä minun täytyi sanoa\njulki: _Jeesus tahtoo, että meidän on rukoiltava, rukoiltava sen,\njoka rukoilla voi_ j.n.e. rukoillen silloin näin: _Jeesus liikuta\nsydäntäni! Jeesus liikuta sielujen sydämiä!_ Jeesus liikuta Sielujen\nsydämiä! mikä viimeksimainittu rukous minun täytyi sisällisestä\npakotuksesta toistaa niin usein, että se minua itseäni salaisesti\nhävetti, koska sellaisen rukoustavan toistaminen oli vastoin kaikkea\ntavallisuutta; mutta en kuitenkaan voinut sitä mitenkään muuttaa,\nvaan se täytyi sanoa kuuluville, kunnes liikutus ja kiihkeä itku\nja parku alkoi kuulua kirkossa äänekkäästi, niin että jokainen\nvalistunut saattoi havaita, että Herra oli nyt valtavasti liikuttanut\nSielujen sydämiä. Tämän jälkeen tulin jälleen heikoksi, ja esiintyi\nminulle tuo sama rukouskysymys: mitä nyt tahdot Jeesukseni? Silloin\nsieluni valtasi suuri kauhistus ja hämmästys samalla tärisyttäen ja\nvapisuttaen ruumistani Sielujen veren vaatimuksen ja edesvastuun\ntähden, ei kuitenkaan ikäänkuin Herran vihassa, vaan armollisen\nsisäisen vapautuksen kera, sikäli että olisi hyödyksi minun sanoa\njulki tuo esiintyvä kysymys, nim. kuulijoille, ja silloin minä myös\nlausuin sen julki tähän tapaan: _Herra Jeesu! tahdotko vaatia minun\nkädestäni niitten Sielujen veren, jotka minun laiminlyöntini vuoksi\nnyt ovat helvetissä?_ Kuitenkin minun täytyi kaikkien nähden kestää\nvaikea kilvoitus, kunnes tämä hätä lyhyen hetken perästä Jeesuksen\narmosta meni ohi, ja minä samalla tulin omassatunnossani turvatuksi,\nkaiken veren vaatimiselta virassani, jopa niin että sitten olin\nmielessäni niin joutilas ja vapaa edesvastuusta Sielujen puolesta\nkoko eroittautumisaikani sitten myöhemmin. Tämän jälkeen tulin\nkuitenkin taas heikoksi ja raukeaksi, ja minun täytyi kysyä jälleen,\n_mitä tahdot nyt Jeesukseni_? Silloin tuntui minusta sisällisesti\nhyvin voimakkaasti kuin Jeesus tahtoisi että mykistyisin: niinpä\ntulin pakotetuksi kysymään: _tahdotko että mykistyn Jeesukseni: jos\ntahdot niin anna minun mykistyä Jeesukseni: minä tahdon tee minut\nmykäksi: Jeesukseni, minä tahdon tee minut mykäksi, Jeesukseni_\nj.n.e. kaiken tämän minä sanoin taas sellaisella rohkeudella\nja sydämellisellä antaumuksella Herran tahtoon, että ikäänkuin\njoka silmänräpäys odotin tulevani mykäksi kaikkien nähden, -- -- --\ntaasen tulin pakotetuksi tähän rukoukseen: _Herra Jeesus,\nrukoile meidän kurjien puolesta j.n.e. maailman puolesta Jeesus ei\nrukoile, maailman puolesta Jeesus ei rukoile._ Sitä sanoessani sain\nsisällisesti muistutuksen Jeesuksen sanoista Joh. 17:9, ja tämän\nrukouksen jälkeen minä tulin pakotetuksi voimalla ja rohkeudella\nseuraavaan rukoukseen ja huudahdukseen: _Herra Jeesu säikähdytä\njumalattomien sydämet! Herra Jeesu säikähdytä jumalattomien sydämet!_\nJa silloin syntyi kirkossa meteli eli melu, kun osa kansaa alkoi\njoukoittain paeta kiiruusti kirkosta ja toiset jäivät vielä jälelle\nkäytävälle oven luona ja penkkeihin, ja muuan kuuluu huutaneen:\ntuomio tulee, varsinkin sitten kun minä, kuten jo ennen on mainittu,\nHerran kaikkivallan voimalla kohotettiin ylös saarnatuolissa niin\nkorkealle, että vaatteeni lieve näkyi niinkutsutun kirjatuolin yli\ntai kuten ilmiantajani ilmoittivat, että saappaankaulukset näkyivät\nyli saarnatuolin reunuksen. Kun minä nyt siten tulin kohotetuksi, ja\npolkemisesta syntyi kauhu kirkossa, ja kansa kuullessaan tuon sanan,\nHerra Jeesu säikähdytä jumalattomien sydämet, pakeni, minä tulin\npakotetuksi osoittamaan kädelläni oveen päin, joka oli vastapäätä\nsaarnatuolia, sekä samalla sanomaan pakene, pakene pois, pakene,\npakene, pakene: mitä minä sitten ehtimiseen huusin, niin kauan kuin\nsiten oli kohotettuna Herran kädessä, enkä tietänyt ulkonaisessa\nsuhteessa mitään muuta mielessäni, kuin että kaikkien tuli tällä\nkertaa paeta, kunnes penkki sijat olivat tulleet aivan tyhjiksi.\nTätä kohottamista kesti nyt hyvän neljännestunnin ajan, -- -- -- ne,\njotka olivat penkeissä vielä ja ne, jotka olivat paenneet ovelle,\nkatsoa tuijottivat kaikki saarnatuoliin päin: vihdoin kun se lakkasi,\ntulin pakotetuksi lyömään kerran saarnatuoliin oikealla kädelläni,\njolla edellä olin osoittanut ovea kohti, että he pakenisivat, ja\nsilloin myös tulin pakotetuksi ja Herran kaikkivallalla ikäänkuin\nkovassa tuulenviimassa viedyksi suoraapäätä (ohi sakastin oven, jonne\nmielessäni aijoin mennä sisään) ulos kirkosta niin voimakkaasti, ja\nlujasti käyden, ett'ei kukaan rohjennut, ei edes käyntini nopeuden\ntähden olisi ennättänyt pidättää minua, vaan päinvastoin ne, jotka\nolivat tiellä, etenkin kirkon eteisessä, väistyivät kaikki syrjään,\nniin ett'en ruumiillani koskettanut heitä, ja sitä kyytiä tulin\nviedyksi ulos kirkosta, poikki kirkkotarhan, aina tietä myöten\nkappalaispuustellille päin pitäen ainoastaan mustaa pappismyssyäni\nkädessä, mutta hattu ja keppi minun täytyi jättää sakastiin -- -- --\ntämän ylen kiireen pakoni tapahtuessa en saanut kertaakaan katsoa\ntaakseni, enkä liioin tiennyt mitä se merkitsi, olipa minulta myös\nsalattuna, että olin tullut kohotetuksi, enkä tiennyt mitään muuta\nkuin että olin ollut rohkea ja olin tullut vahvistetuksi erinomaiseen\nHerran kiivauteen kaiken tämän tapahtuessa: mutta kun olin tullut\nkappaleen matkaa kirkkotarhan ulkopuolelle, kenties kaksi tai kolme\nneljä kertaa niin pitkältä kuin oli käydä kirkkotarhan läpi, lakkasi\ntuo pakottava voima, ja silloin minä tulin ikäänkuin harkinneeksi,\nmitä tapahtunut oli, ja sitä harkitessa sanoin sydämen heltymyksellä\nja alistuvaisuudella: _Herra Jeesu miksi olet tehnyt tämän minulle_.\nHeti perästä vastattiin minulle sisällisesti selvin sanoin: _'sinä\nolet pantu ajan merkiksi'_.\"\n\nNäillä ihmeellisillä helluntaitapahtumilla oli Achreniuksen mielestä\nsuuri merkitys, sillä ne olivat merkkinä Herran tulemuksesta ja\nautuaallisen tuhatvuotisen valtakunnan koittamisesta. Hän piti\nsaamansa ilmoituksen mukaan itseään ajan merkkinä, \"seitsemäntenä\npasuunana\" (Ilm. 10: 7), johon seitsemäs enkeli puhaltaa silloin,\nkun \"Jumalan salattu aivoitus käy täytäntöön sen evankeliumin\nmukaan, jonka hän on ilmoittanut palvelijoilleen profeetoille\".\nSamalla se oli myös merkkinä Babelin kukistumisesta ja velvoittavana\nvaatimuksena lähteä siitä ulos. Ja niin sitten Achrenius, tultuaan\nkotiin kansanjoukkojen saattamana, astui ulos pappilan pihalle ja\nsanoutui siellä juhlallisesti irti kirkosta ja papinvirasta.\n\nKun sitten seuraavana sunnuntaina kansaa tuli kirkkoon, ei\nAchrenius enää mennyt toimittamaan jumalanpalvelusta, vaan ilmoitti\nkokoontuneille, että he nyt ovat Ylipaimenen hoidossa. \"Herra on vain\nsitonut kellon kaulaani, jotta minä kävisin edellänne Jeesuksen,\nHyvän Paimenen, seuraamisessa. Herra on voimallinen sitomaan tämän\nkellon samalla aikaa useamman kaulaan tai kenen kaulaan hän vain\ntahtoo.\" Achrenius perusti oman pienen \"Siionin seurakunnan\",\njoka kolminaisuuden sunnuntaina kokoontui ensi kerran pappilassa.\nKokouksen alettua odotettiin, että joku, \"jonka suun Jumala avaisi\",\nalkaisi virren. Muuan nuori tyttö alkoikin sitten laulaa Achreniuksen\nlempilaulua \"Min Siäl skal lofva Herran\" -- minun sieluni on ylistävä\nHerraa --, ja kaikki läsnäolevat yhtyivät siihen riemuisella\nsydämellä. Laulun aikana selitettiin virsi \"koroitetulla äänellä\".\nSitten seurasi rakkauden ateria, jolloin kaikkien sydämissä vallitsi\nriemu ja rauha, \"niin että oli kuin Siionin juhla, sen metelin\njälkeen, mikä oli aikaisemmin toukokuun 27 p:nä julkisesti tapahtunut\nkirkossa\".\n\nAsiat alkoivat nyt nopeassa tahdissa kulkea kohti virallista\nratkaisua. Achrenius kirjoittaa kesäkuun 8. p:nä kirjeen\ntuomiokapitulille kertoen siinä, minkä \"Jumalan ihmeellisen\njohdatuksen\" kohteeksi hän on joutunut kolmantena helluntaipäivänä,\nja tekee kirjelmän lopussa kysymyksen: \"Onko Herralla Jumalalla vielä\nnäinä maailmanajan viimeisinä aikoina valta tehdä ihmeitä ja johtaa\nomiansa niin ihmeellisesti, eli itse valita, kenet hän tahtoo ajan\nmerkiksi?\"\n\nToukokuun lopulla hän oli ottanut puolisokseen suntion tyttären\n_Kristiina Svanbeckin_ ilman kuulutusta ja kirkollista vihkimystä\nainoastaan todistajain läsnäollessa. Tästä hän myös tekee ilmoituksen\nkirjeessään tuomiokapitulille.\n\nVastustajat laativat äkäisen syytekirjelmän tuomiokapituliin, joka\nnyt tarttuu asiaan voimakkaalla kädellä. Tuomiokapituli lähettää\nmaaherralle määräyksen ryhtyä nopeasti toimenpiteisiin, jotta\nAchrenius otettaisiin \"säädyllisellä tavalla\" talteen ja estettäisiin\nelämästä yhdessä puolisonsa kera. Ja jos hän ei hyvällä suostu,\nhänet \"säädyllisesti ja varmasti vartioituna\" toimitettaisiin\nTurkuun kapitulin tutkittavaksi. Heinäkuun 13. p:nä tulevat sitten\nviranomaiset vangitsemaan Achreniusta. Rahvasta on paljon koolla.\nUskovaiset laulavat ensin pari virttä (O Herre hvad en mächtig\nhoop fiender sig uphäfver -- Oi Herra, mikä mahtava vihollisjoukko\nkokoontuu -- ja Min Siäl skal lofva Herran). Ystäviin kuuluva\npiikanen puhkee kävellen ja kumarrellen kimakalla äänellä selittämään\nviimeksimainittua virttä, jolloin väkijoukossa puhkee sanomaton\nliikutus. Kruununmiehet lähtevät pois saatuaan Achreniukselta\nilmoituksen, ettei hän lähde, koska hän ei enää ollut pappi ja koska\nhän oli jättänyt asian hovioikeuden käsiteltäväksi.\n\nEnnenkuin hovioikeuden päätös asiassa ennätti saapua, tulivat\nkruununmiehet kapitulin vaatimuksesta vangitsemaan häntä. Achrenius\nkieltäytyi lähtemästä vankikyydissä ja virkkoi: \"Ettekö te voi\nhavaita että tämä on Herran voimaa; teitä on noin monta, ja minä\nen pelkää, vaikkapa mestauspölkky on täällä.\" Hän lähti kuitenkin\nseuraavana päivänä vapaaehtoisesti Vaasaan, missä häntä pidettiin\nvangittuna 10 päivää, johon hän sovitti Ilm. 2: 10.\n\nHäntä kuulusteltiin sitten sekä tuomiokapitulissa että\nhovioikeudessa. Kapituli syytti häntä taipumattomasta itsepäisyydestä\nja väärämielisyydestä, mutta hovioikeus suhtautui häneen tavattoman\nsuopeasti ja huomaavaisesti. Päätöksessä sanotaan, \"että hän siis ei\nansainnut rangaistusta, vaan hellää neuvomista ja ojennusta\".\n\nJonkun ajan kuluttua Achrenius pyysi saada papinvirkansa takaisin,\nja hänet nimitettiin ensin vankilansaarnaajaksi Turkuun ja sitten\nkirkkoherraksi Nousiaisiin, missä hän vaikutti kuolemaansa asti\nsyyskuun 28. p:nä 1769 erinomaisen uutterana ja tuotteliaana\nhengellisenä kirjailijana sekä herkkänä ja lahjakkaana hengellisten\nlaulujen ja virsien sepittäjänä. Erikoista huomiota ansaitsevat\nhänen arkkiveisun tapaan laatimansa runot ajan tapahtumista. Niinpä\nhän 1755 kertoo \"siitä hirmuisesta ja surkeasta maanjäristyksestä\nLissabonin suuressa pääkaupungissa Portugalissa\". Tähän hän\nliittää sitten Jumalan vanhurskaita tuomioita omassa maassamme\nkertoen ukkosen tulesta, joka \"Laitilan pitäjän rajal\" ja \"Turun\nlinnan fältil\" tappoi eläimiä sekä teki tuhoja Euran kirkossa.\nKertomuksiinsa hän liitti kehoituksia rukoilemiseen ja muistutti\nJumalan vanhurskaista tuomioista samalla kuin hän kehoitti Jumalan\nlapsia olemaan turvallisilla mielin sekä kiittämään ja ylistämään\nHerraa.\n\nNäyttää siltä, että Achrenius jonkun aikaa mahtavan helluntaisen\nHengen vuodatuksen jälkeen joutui kokemattomana ja yksinäisenä\ntienraivaajana perkeleen paulaan, vaaralliseen hengelliseen\nylpeyteen. Niinpä hän allekirjoitti nimensä Uudenkaarlepyyn\nraastuvanoikeudelle lähettämäänsä kirjelmään seuraavasti: \"Jeesuksen\nKristuksen pasuuna ja hovihullu Achrenius.\" Tämä selittänee myös\nsyyn hänen palaamiseensa takaisin kirkkoon. Voitanee huoletta\nväittää, että jos Achrenius olisi elänyt meidän päivinämme, hän\nolisi mittasuhteiltaan joku kansainvälinen evankeliumin julistaja.\nJa siksi ei näiden ikävien heilahtelujen tarvitse mitenkään\nmielessämme heittää tummaa varjoa rakastetun ja kunnioitetun\njumalanmiehen muistolle. Toisaalta olivat olot vielä siihen aikaan\nniin rutivanhoilliset, että hän olisi helposti joutunut kulkemaan\nsamoja latuja kuin Ulstadius ja Schaefer sensijaan, että hänellä\nnyt on ollut tavattoman suuri ja hedelmöittävä vaikutus koko\nSuomen Siionissa. Se suuri kunnioitus ja rakkaus, jota hänen omat\naikalaisensa tunsivat häntä kohtaan, kuvastuu liikuttavalla tavalla\nniissä jäähyväissanoissa, jotka hänen seurakuntalaisensa lausuivat\nhänestä hänen siirtyessään Karitsan häihin ja suureen juhlajoukkoon\nSiionin vuorella:\n\n    \"Jää nyt hyväst paimen hyvä,\n    Joka seisoit edestämm',\n    Kylvit Herran sanan jyvää,\n    Armost' ylipaimenemm',\n    Hyväll' laitumell' meit' kaitsit,\n    Suden kynsist monta voitit,\n    Valvoit, kärsit, työtä teit,\n    Ettäs autuaaks saisit meit'.\"\n\n\n\n\nHelluntai Savossa\n\n\n_Edellisen kehityksen johtavien aatteiden tarkkailua._\n\nLuonnon piirissä tapahtuu kaikki kehitys hitaasti ja asteettain,\nmutta samalla varmasti ja määrätietoisesti. Tammikuun purevan\npakkasen ja heinäkuun helteisten auringonpaisteitten välillä on\npuolen vuoden aika sekä kevään murros- ja siirtymäkausi.\n\nSama laki pitää paikkansa hengen maailmassa. Sielläkin kulkee\nkehitys hitaassa kaaressa kohti kehittyneempiä muotoja ja suurempaa\ntäydellisyyttä. Edellinen aika laskee perustuksen, jolle seuraava\nrakentaa; tahi astuvat näyttämölle aivan uudet voimatekijät, jotka\nhetkessä ja ajan rahdussa voimakkaalla tempaisulla kohottavat elämän\naivan uudelle, ennen aavistamattoman korkealle tasolle. Tämä yleinen\nelämän ja kehityksen laki on havaittavissa erinomaisen selvänä\nja johdonmukaisena kansamme uskonnollisessa elämässä niin hyvin\nhelluntain kuin Jumalan yleisen pelastussuunnitelman näkökulmalta\nkatsottuna.\n\n1600-luvulla ja sen loppupuolella vallitsee maassamme oikeaoppisuus\nja hengellinen kuolema. Suvaitsemattomuuden ja uskonvimman purevan\nkylmät pohjatuulet puhaltelevat tuopa noitien polttamisen ja sanan\nsaivartelun aikakautena.\n\nKun joulutekstissä puhutaan Betlehemin seimestä, heinistä ja\njuhdista, niin pappi saattaa pitää 2-3 tuntia kestävän oppineen\nesitelmän heinän viljelyksestä tahi karjanhoidosta. Kun hänen toisen\nkerran pitäisi saarnata taivaallisen Isän hellästä huolenpidosta\nliittyen Vapahtajan sanoihin: \"Ovatpa kaikki teidän päänne hiuksetkin\nluetut\", niin hengenmies pitää taasen yhtä oppineen ja syvämietteisen\nesitelmän hiusten synnystä, laadusta, väreistä ja hoidosta. Ja kun\noppimattoman rahvaan on vaikeata seurata tarkkaavaisesti näitä\nkorkeastioppineita, hiuksia halkovia ja väsyttävän pitkiä esityksiä,\nniin kiertelee pitkin kirkon käytävää unilukkari, joka pitkällä\nvavalla kopahuttaa hereille torkkuvat ja nukkuvat sielut.\n\nTurun akatemiassa sattuu tapaus, että nuori lahjakas jumaluusopin\nylioppilas oppii ilmiömäisen helposti kreikkaa ja hepreaa. Puhtaan\nopin puolesta kiivailevat professorit, joilta heprean ja kreikan\noppiminen on vaatinut huomattavasti enemmän aikaa ja vaivaa,\ntekevät sen mielestään erinomaisen viisaan ja hyvin perustellun\njohtopäätöksen, että tuon nuoren ylioppilaan ilmiömäinen taito\non peräisin itse langenneesta ylienkelistä. Ja ylioppilas saa\nkiittää lempeää kaitselmusta, ettei hänen tarvitse nousta noitana\npolttoroviolle.\n\nEräs Turun piispa (Terserus) on mielipiteiltään vapaampi ja\nvalistuneempi. Hän ei katsele uskonnollisia kysymyksiä joka suhteessa\naivan tarkasti Augsburgin tunnustuksen ja Schmalkaldenin kappaleiden\nmukaan. Ja tämä oikeaoppisen luterilaisen kirkon oikeaoppinen\npää kiittää laupiasta Luojaa ja lempeää kohtaloa, etteivät\nkirkon kaikkein oikeaoppisimmat uskonsankarit ja -ritarit heitä\nhäntä suoralta kädeltä yli laidan pois kirkon avarasta haaksesta\nja pappien piiristä, kuten kävi Turun akatemian jumaluusopin\napulaiselle, Viipurin piispan pojalle, jumaluusopin lisensiaatti\nIisakki Laurbechiukselle ja Helsingin triviaalikoulun kolleegalle\nAndreas Lusciniukselle, joista edellinen menetti paikkansa,\nlisensiaattiarvonsa ja papinvirkansa sekä oli pakotettu pakenemaan\nmaasta; jälkimmäiseltä riistettiin papinvirka ja heitettiin Helsingin\nvankilaan, missä hän oli siihen asti, kun venäläiset valloittivat\nkaupungin.\n\nMillainen papiston uskonnollis-siveellinen tila oli näihin aikoihin,\nsiitä on aikaisemmin kerrottu paljonkin.\n\nJa rahvas, yhteinen kansa. Se nukkui makiata synnin unta, sillä\neivät korkeastioppineiden kirkon miesten korkeastioppineet\nesitykset karjan-, heinän- ja hiusten hoidosta voineet herättää sen\nkuolematonta sielua. Se kaipasi henkivoimaista julistusta lihaksi\ntulleesta Sanasta ja lohdutuksekseen elävää sanomaa armorikkaasta ja\nhuoltapitävästä taivaallisesta Isästä.\n\nKeskellä tätä hengellisen kuoleman kolkkoa talvea ja autiota erämaata\nalkavat yht'äkkiä kuulua huutavan äänet kammottavina kuin tuonen\ntorvet. Ilmestyvät Ulstadiuksen ja Schaeferin kaltaiset korven\nprofeetat, jotka julistavat: kansa nukkuu ja hukkuu, sillä papeilla\nei ole Pyhää Henkeä, eivätkä he kykene ruokkimaan lampaita. Pyhä\nHenki lupauksen Henkenä vakuuttaa ihmisiä synnistä ja tuomiosta sekä\npitää vanhurskautta voimassa.\n\nHeidän seuraajiensa Erickssonin veljeksien ja muiden julistuksessa\nalkaa jo pahin kirsi sulaa. Hallitsevana astuu esille julistus\narmosta ja synteinanteeksiantamuksesta. Olemme tulleet hengelliseen\nmaalis- ja huhtikuuhun.\n\nAchreniuksessa saavumme sitten varhaiseen, erinomaisen ihanaan\npohjolan kevääseen, jolloin kuuluu toukomettisen ääni, ja Sulamit\nkutsuu Salomoa yrttitarhaansa suorastaan liikuttavan hellästi. Suomen\nSiionissa alkavat soinnahdella niin syvät, niin jalot ja täyteläisen\npuhtaat evankeliumin säveleet Isän ja teurastetun Karitsan kunniaksi,\nettä niiden vertaisia esimerkiksi hengellisen laulurunouden alalla\ntavataan vain alkuajan laestadiolaisuuden piirissä ja myöhemmin\neräillä tahoilla vapaitten uskovaisten keskuudessa. Tämä armoitettu\njumalanmies julistaa evankeliumia ekstaattisessa hurmostilassa, Pyhä\nHenki antaa välittömästi sanat suuhun ja panee puhe-elimet toimimaan.\nMutta murtautuminen täydelliseen helluntaihin, s.o. henkikasteeseen\nsitä seuraavine merkkeineen, ei vielä tapahdu. Ja harras kiitos\nIsälle ja Karitsalle, ettei niin tapahtunut, sillä Herralla oli\nvarattuna mittasuhteiltaan ja kantavuudeltaan jotakin verrattoman\npaljon arvokkaampaa ja kauaskantoisempaa kuin parhaimmankaan ja\narmoitetuimmankaan yksityisen saarnaajan ja jumalanmiehen Hengessä\nkastaminen olisi saattanut olla. _Herralla_ oli varattuna kalliille\nkansallemme\n\n_Täydellinen helluntai-ihme, -- helluntai suoraan taivaasta._\n\nSavon herännäisyydestä ja sen alussa tapahtuneesta mahtavasta\nhengenvuodatuksesta ja iankaikkisuuden murtautumisesta esille\najassa puhumme seuraavassa käytettävissä olevan luotettavan\nlähdekirjallisuuden perustuksella.\n\n_Kun helluntaituli lankesi Savojärvellä._\n\nSe tapahtui luotettavan suusanallisen perimätiedon ja aikakirjain\nmukaan näin.\n\nOli kaunis heinäkuun päivä 1796. Silloisen Iisalmen pitäjän\n_Savojärven_ kylän _Heikkilän_ ja _Asikkalan_ talojen väki oli\ntekemässä heinää sanottujen talojen omistamalla _Telppäs_-nimisellä\nulkoniityllä, joka sijaitsee nykyisen höyrylaivareitin varrella\nlähellä Lapinlahden kirkkoa. Näkymätön, yliluonnollinen voima painoi\nheidät maahan, ihmeellinen tunne valtasi heidän sydämensä. He näkivät\nnäkyjä ja puhuivat kielillä.\n\nTällaiset olivat tämän historiallisen tapahtuman puitteet Rosendahlin\nmukaan. Itse tapahtumasta meillä on verraten lyhyt, mutta kaikessa\nkoruttomuudessaan ja asiallisuudessaan sangen jämerä asiakirja ja\ntodistuskappale, jonka laatija on mies Jumalan mielen mukaan, \"kolmen\nhiippakunnan piispa\", Savon herännäisyyden tunnettu ja tunnustettu\ninhimillinen johtaja\n\n_Paavo Ruotsalainen_.\n\nAnnamme puhevuoron \"Ukko Paavolle\", jonka asian tuntemusta\nja luotettavuutta tällaisissa asioissa ei kukaan asettane\nkyseenalaiseksi. Mutta käyttääksemme hyväksemme mahdollisimman\ntarkoin tätä tapahtumaa koskevan niukan ja karun lähdekirjallisuuden,\nesitämme myös Akianderin johdannon mainittuun asiakirjaan.\n\n\"Kesällä 1796 tuli kahden, Iisalmen pitäjän Savojärven kylän,\ntalon väki herätykseen siten, että he kesällä ollessaan heinässä,\nmenivät tainnoksiin ja näkivät näkyjä sekä puhuivat vieraita kieliä.\nHerätys levisi nopeasti. Samaan aikaan tuli Johan Martikainen, muuan\njärjeltään ja kristinuskon tiedoiltaan heikko mies, kuuluisaksi\nhorrostiloistaan, koska hän tällöin kadotti tajunnan ja tunnon, mutta\nsaarnasi valtavasti ja näki näkyjä. Tästä kertoo Paavo Ruotsalainen:\n\n    \"Wuonna 1796 tapahtui erinomainen Jumalan rakkauden ja laupeuden\n    osoitus ihmisten herätykseksi Savon maassa, Kuopion maaherran\n    läänissä, Idensalmen pitäjässä ja Savojärven kylässä. Ja\n    tämä sai alkunsa sillä tavalla: kahden talon väki oli työssä\n    heinä-niityllä, niin Pyhä Henki lankesi heidän päällensä\n    yhtenä päivänä niin voimallisesti, että he kaatuivat maahan\n    niinkuin kuolleet; ja he näkivät siinä taivaallisia, erinomaisia\n    näkyjä ja puhuivat erikielillä, joita Henki heille opetti,\n    niinkuin apostolitten aikana. Ja samana vuotena levesi muihinki\n    kyläkuntiin vähittäin, ja joulukuussa oli heidän lukunsa jotenki\n    suuri. Ja silloin he saivat pitää erinomaista iloista juhlaa,\n    niinkuin ne 3000 sielua, jotka Pietarin saarnan kautta heräsivät.\n    Niin voimallisesti vaikutti Pyhä Henki heidän seassansa, että he\n    olivat keskenänsä niin iloiset ja rakkaat, ja Pyhä Henki teki\n    voimallisia töitä heidän seassansa, että he näkivät petollisten\n    kristittyiden petollisen kristillisyyden, ei vähemmässä mitassa\n    kuin Pietari Ananian petoksen.\n\n    \"Silloin myös tapahtui merkillinen asia: yksi pahanelkinen mies,\n    Johan Martikainen nimeltä, joka heräsi, ja näki Jumalan vihan,\n    sai kuitenki armon. Luonnostansa oli hän lyhyt ymmärryksestä\n    ja ei nähnyt tarkasti, että olisi saattanut lukea kirjaa, ja\n    kaikessa Sanan tiedossa oppimatoin. Ja rupesi saarnaamaan\n    voimallisesti, ja ne saarnat olivat pyhän Raamatun kanssa yhteen\n    sopivat. Asia on näin: ennen kuin hän rupesi saarnaamaan, niin\n    hän kaatui äkkiä kuin kuollut, eikä sillä ajalla tietänyt mitään\n    kivusta, jos olisi jäsen häneltä poisleikattu, jota moninaisista\n    koettelemuksista havaittiin. Ja hän edespäin eli yli 30 vuotta.\n    Ja näissä saarnoissaan hän antoi tietää, kuka oli totisesti\n    Herran edessä, ja kuka petollisesti ja jaetulla sydämellä.\"\n\nKun Jerusalemissa tapahtui helluntai-ihme, niin ihmiset \"olivat\nkaikki hämmästyksissään eivätkä tienneet, mitä ajatella, ja sanoivat\ntoinen toisellensa: 'Mitähän tämä tiennee?'\"\n\nSavojärven tapahtumasta ollaan myös jossain määrin eri mieltä kirkon\npiirissä. Tässä suhteessa on kuitenkin mielihyvällä todettava, että\nyleinen mielipide Savon heränneiden ja sen kaikkein kunnioitetuimpien\nja arvossapidetyimpien johtajain keskuudessa on ratkaisevasti\nasian puolella, s.o. että Savojärven tapahtuma oli todellinen\nhelluntai-ihme ja Hengen vuodatus ensimmäisen helluntain tapaan.\nJa kuinka voisikaan olla toisin, sillä silloinhan toden teolla\nsamennettaisiin Savon mahtavan herätyksen jumalallinen alkulähde.\nTässä suhteessa on edellämainitulla, Akianderin lähdekokoelmassa\nolevalla Paavo Ruotsalaisen todistuksella aivan ensiluokkainen\nmerkitys. Esitämme vielä kahden tunnetun ja arvovaltaisen\nherännäisjohtajan mielipiteen tästä tapahtumasta.\n\n1859 oli Iisalmen pappilassa pappien kontrahtikokous. Tässä\ntilaisuudessa piti lehtori ja kirkkoherra _Julius Immanuel Bergh_\nesitelmän aiheesta: \"Kenessä on Pyhä Henki?\" Viitaten Savojärven\ntapahtumaan hän sanoi mainitusta Jumalan ihmeteosta seuraavat,\nsuorastaan monumentaaliset sanat, jotka sietäisi hakata kallioon tahi\nkirjoittaa kultaisilla korukirjaimilla valkoiselle marmoritaululle:\n\n    \"Kuusikymmentä kaksi vuotta on kulunut siitä, kun eräs\n    voimakkaimmista liikkeistä, joiden kautta Jumalan Henki on\n    tahtonut valaa elämää Suomen kirkon kangistuneisiin muotoihin,\n    syntyi tässä Iisalmen pitäjän Savojärven kylässä niin\n    elinvoimaisena, että tuskin mitään Suomen kirkon aikakirjoissa\n    voidaan verrata siihen, ja että sen vaikutukset eivät ole\n    pysähtyneet tahi lakanneet vielä tänäkään päivänä. Ja kun Suomen\n    Siion näin ollen on tällä paikalla viettänyt erästä kauneimmista\n    helluntai-ihmeistään, niin onhan tämä ikäänkuin välttämätön\n    muisto pyhän tehtävämme ja virkamme mahtavimmasta, puhtaimmasta\n    ja ihanimmasta alusta ei vain meidän rakkaassa, syrjäisessä\n    synnyinmaassamme, vaan myös kaikissa maailman maissa.\"\n\nHerännäisyyden historioitsija Rosendahl esittää kantansa Savojärven\ntapahtumasta selviön muotoon kiteyttämänään viisauden sanana: _\"Savon\nherännäisyyden alku on Jumalan ihme.\"_\n\n_Helluntaikansa ei voi muuta kuin kiittää Israelin elävää\nJumalaa ja lunastajaa Jeesusta Kristusta, joka iankaikkisessa ja\nkäsittämättömässä rakkaudessaan on katsonut kansamme arvolliseksi\nja mahdolliseksi elämään ja kokemaan tällaisen armoihmeen jo niin\nvarhain kuin lähes puolitoista vuosisataa sitten._\n\n_Paavo Ruotsalaisen suhde armolahjoihin._\n\nJohdannoksi muutama esittelevä sana \"Ukko Paavosta\" itsestään ja\nhänen johtamistaan seuroista.\n\nPaavo Ruotsalainen on Suomen uudemman kirkkohistorian kaikkein\nkunnioitetuimpia ja suurimpia nimiä. Hän oli syntynyt savupirtissä\nTölväniemen tilalla Onkilahden kylässä Lapinlahden pitäjää kesäkuun\n19. p:nä 1777. Paavon ollessa 10-vuotias vanhemmat muuttivat\nNilsiään, jossa hän sitten vietti nuoruutensa ja miehuutensa\nvuodet kamppaillen ainaisen köyhyyden ja puutteen kanssa. Usein\nhän sai käydä \"oravalta lainaamassa\" -- syödä pettua. Myöhemmin\npiispa Molander kysyi kerran Paavolta, missä hän oli oppinut suuren\nhengellisen viisautensa. Tämä vastasi silloin: \"petäjä-vapriikin\nkoulussa\", tarkoittaen samaa. Kodissaan hän sai kristillisen\nkasvatuksen, ja jo 6:nnesta ikävuodesta oli raamattu hänen\nlempikirjansa.\n\nJo varhaisnuoruuden hennoilta päiviltä veti iankaikkisen Isän\nennättävä armo voimakkaalla tavalla Poikansa luo tätä nuorukaista,\njosta Hän oli päättänyt tehdä valitun aseen monen sielun\npelastukseksi. Hänen nuoruutensa otsikoksi voitaisiin asettaa\nkirkkoisä Augustinuksen tunnetut sanat: \"Jumala, Sinä loit meidät\nitseäsi varten, ja rauhaton on sydämemme kunnes se lepää Sinussa.\"\n\"Löyhkä-Paavon\" nimellä sai kulkea tämä kodin surunlapsi, jonka tien\nvanhemmat ajattelivat päättyvän uskonnolliseen mielenhäiriöön.\n\nKun Savojärvellä syntyi herätys, liittyi Paavo heränneisiin,\nmutta rauhan hän sai vasta keskusteltuaan kahteen otteeseen\nperusteellisesti autuuden asiasta seppä _Jaakko Högmanin_ kanssa,\njoka asui Jyväskylän tienoilla.\n\nVoimakkaina ja mahtavina puhaltelivat näihin aikoihin Hengen tuulet\nSavonmaassa. Varsinkin on vuosi 1817 merkillinen sekä herätykselle\nyleensä että Paavolle erikseen. Talonpoikainen herännäisjohtaja\nL. J. Niskanen kertoo, miten tuli lankesi muuallakin muistuttaen\nalkuseurakunnan aikoja. Niinpä Pielisjärveliä tapahtui seuraava\narmonihme: \"Pyhä Henki lankesi heidän päällensä eräässä seurapaikassa\nniinkuin helluntaina apostolein päälle, niin että yli 30 henkeä\nnuoresta kansasta puhui oudoilla kielillä ja ennusti.\" Syvän ja\nvakavan kristillisyytensä sekä suuren hengellisen viisautensa\nja kypsyytensä vuoksi Paavosta tuli ennen pitkää koko Savon\nherännäisyyden johtaja. Kirkkoherra _Bergroth_ antaa teoksessaan\n_\"Suomen kirkko II\"_ seuraavan kuvauksen Paavosta ja seuroista.\n\n\"Astukaamme hetkeksi heränneiden _'seuroihin'_, tutustuaksemme sekä\nseuraan että sen johtajaan. Kun tulemme tupaan, mihin heränneet\ntapansa mukaan illalla ovat kokoontuneet, näemme miesten istuvan\ntuvan toisella, naisten sen toisella puolella. Vakavuus siintää\nkokoontuneiden silmistä, puhuu heidän koko olennostaan. Ulkonaisen\npuvunkin on todistettava, ettei maailma korskineen herännyttä kansaa\nhallitse. Miesten harmaasta palttinasta tehty körttipuku ja naisten\ntummansinisestä kankaasta valmistettu vaatteus on se kansallispuku,\njota ammoisista ajoista on Savon seuduilla suosittu. Mikään uusi,\nheränneiden keksimä 'univormu' ei se siis ole, vaikka se, kuten\nkansanpuvut ainakin, kaikilla on samankaltainen ja näin antaa\nkoko kokoontuneelle joukolle merkillisen yhtäläisen, vaatteiden\ntummuuden vuoksi miltei murheellisen leiman. Astuu ovesta sisälle\nkookas mies. Hitaasti, tuskin jalkojaan nostaen kulkee hän kautta\nhuoneen, astuu pöydän taakse, panee kyynärpäänsä polvilleen ja painaa\npäänsä käsiinsä. Tuossa asennossa voi hän istua pitkät hetket.\nJuhlallinen tuntu valtaa läsnäolijat. Heidän joukossaan istuu nyt\nitse 'ukko' Paavo, heränneiden kuulu johtaja. Hän on vartaloltaan\npitkä ja kohtalaisen harteva mies, jonka kasvoissa vielä vanhanakin\nhohti nuoruuden verevyys ja voima. Hänen jyrkkiä kasvonpiirteitään\nvalaisivat silmät, joissa loisti ihmeellinen kirkkaus, syvyys ja\nnero. Hänen läpitunkeva, tutkiva katseensa herätti vastustamattomasti\nkunnioitusta ja luottamusta. Joku joukossa virittää virren, laulaa\nsen ensi sanat. Tähän kaikki yhtyvät, useimmat tuntien ulkoa\nainakin tavallisimmat virret. Laulukirjana käytettiin paitsi\nVirsikirjaa 'Siionin virsiä' ja 'Halullisten sieluin hengellisiä\nlauluja'. Säveleet niihin joko lainattiin kirkko-virsistä ja\nvanhoista kansanlauluista tai sepitettiin itse. Rytmillisiksi ne\nmuodostuivat, mutta samalla vakaiksi ja surunvoittoisiksi. Laulu on\nerinomaisen voimakas, miellyttävä ja elähyttävä. Muuten ei voisi\nselittääkään, mitenkä kokoontuneet tunnin tuntinsa perästä voivat\npitkittää laulamista. Ken vain tahtoo saa alkaa mieluisensa virren ja\nkaikki yhtyvät sen laulamiseen. Virsien välissä luetaan kappaleita\nFreseniuksen kirjoista, Vilcockin 'Hunajanpisaroista', Vegeliuksen ja\nBjörkqvistin postilloista tai jostain muusta hyväksytystä kirjasta.\nLuetun nojalla puhuu johtaja kokoontuneille. Kun Paavo on läsnä,\npuhuu hän. Hän kuvaa synnin suuruutta ja kuinka Jumala, rikkomatta\nomaa pyhyyttänsä vastaan, ei voisi sitä anteeksi antaa, ellei\nJumalan Poika olisi maksanut syntivelan. Hän puhuu uudestasyntymisen\nvälttämättömyydestä.\" --\n\nMille kannalle asettui nyt tämä suuri herännäisjohtaja \"kielillä\npuhumiseen\" ja \"profeteeraamiseen\", joilla sanoilla on niin\nhuono kaiku monen korvissa meidän päivinämme? Akiander esittää\nlähdekokoelmassaan Kuopiosta erään tapauksen, joka on omiaan luomaan\nkirkasta ja omalaatuista valoa tähän mielenkiintoiseen kysymykseen.\n\n\"Olimme Kuopiossa yhdessä seuraavaan päivään asti kello 12,\njolloin erosimme. Vähää ennen eroamme tapahtui jotakin varsin\nmerkillistä ja tärkeää. Eronhetki oli jo niin läsnä, että joimme\nläksinkahvia. Ainoastaan vakavimmat olivat enään läsnä. Kahvia\njuodessamme joutuivat Valkjärven ja Säämingin uskonnolliset rettelöt\npuheeksi Paavon kanssa, jolloin ukko lausui mietteensä niistä\nmullistuksista, jotka käyvät viimeisten aikain edellä. Samassa alkoi\nneiti L. B. puhua kielillä. No, nyt minä eksaamia annan, lausui\nukko. Etsi sukkelaan ylös, kuka Valkjärveen on enemmän velvoitettu\nreisaamaan, minäkö, vai maisteri, joka on pappi ja virkansa puolesta\nluonnollisempi menemään kuin minä, joka ilmanki olen jo pahaan\nhuutoon tullut? Jonkun ajan perästä vastattiin: Sinun pitää menemän;\nei ole maisterilla sitä rohkeutta --, jonka jälkeen seurasi vieraita\nkieliä. Mutta minulla ei ole rahaa reisata, eikä minun ruumiini\nrakennus enään myötenanna. Vastattiin: jalan, jalan. Titt, tatt,\nnäinkö, -- ukko polki jalkojaan. Niin, niin, -- ja sitten taas\nvieraita kieliä. Mutta entäs jos siellä minulta kaula katkaistaan:\nVastattiin: ei vielä; mutta kyllä kerran, -- ja sitten taas vieraita\nkieliä. Milloinka, milloinka, sano? Vastattiin: Vielä vuosia, vielä\npäiviä, vielä hetkiä -- jälleen vieraita kieliä -- pitää sinun\nrakas Herran apostoli -- -- -- antaman pääsi -- -- -- vihollisten\nkäsiin -- -- -- ja sinun pitää oleman ensimäinen -- -- -- josta muut\nheikommat -- -- -- tulevat rohkeaksi -- -- -- menemään kuolemaan\n-- -- -- ja sinä olet sen tekevä suurella rohkeudella. -- Enhän\nminä ole mahdollinen, lausui ukko ja itki ääneen. -- Kristuksen\nvanhurskaus! -- -- -- Enhän minä valvokkaan Herran tykö. Vastattiin:\nsinä kannat asias Herran eteen ennenkuin kukaan luuleekaan. --\nMutta missä Karlits? (Karlits oli ukon vakuutuksen mukaan hänen\nsuojelusenkelinsä.) Kerrottiin kuinka väkevä ja voimallinen hän oli\nsekä hänen varustuksensa ja muotonsa. Silloin sanoi ukko, ettei hän\ntätä salaisuutta tietää anna muille kuin kaikkein rakkaimmilleen; ja\nkertoi meille, että hukka olisi hänet syönyt, ellei Karlits olisi\nHerran rakkaasta käskystä häntä varjellut R--n pappilassa. -- No,\nhanki nyt käsiin viimeiseksi marttyyriveisu. Vastattiin: jos luvan\nsaan. -- Minä tiedän, että Vapahtaja tällä hetkellä luvan antaa.\nHetken perästä alkoi laulu niin sydäntä särkevällä nuotilla, että se\ntunki kautta luiden ja ytimien. Sen aikana itki ukko, nyökkäsi väliin\npäätään ja pyyhki molemmilla käsillään poskilleen vieriviä kyyneliä.\nSydämemme oli ihan pakahtua tätä nähdessämme ja kuullessamme. No,\nheitä nyt hyvästi, rakas mamselli, Vapahtajalle ja hänen rakkaille\nkäskyläisilleen, sanoi ukko viimein, ja hetken perästä lakkasi uni.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nSillä hetkellä Hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: _\"minä\nylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut tämän\nviisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmaissut sen lapsenmielisille. Niin,\nIsä, sillä näin on näkynyt hyväksi Sinulle.\"_\n\n       *       *       *       *       *\n\n    * SOLI * DEO * GLORIA *\n\n       *       *       *       *       *\n\n_Vain Karitsalle kunnia ja kirkkaus._\n\n_Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas\nja ensimmäinen maa ovat kadonneet, ja merta ei ole enää._\n\n_Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan\nalas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin miehelleen\nkaunistettu morsian._\n\n_Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: \"Katso, Jumalan\nmaja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellään, ja he\novat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän\nJumalansa;_\n\n_\"Ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä\nkuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole\nenää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.\"_\n\n_\"Ja valtaistuimella istuja sanoi: \"Katso, uudeksi minä teen kaikki.\"\nJa hän sanoi minulle: \"Kirjoita, sillä nämä sanat ovat varmat ja\ntodet.\"_\n\n_Ja hän sanoi minulle: \"Se on tapahtunut. Minä olen a ja o, alku ja\nloppu. Minä annan janoavalle lahjaksi elämän veden lähteestä._\n\n_\"Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa,\nja hän on oleva minun poikani._ --\n\n_\"Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille\nseurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja jälkeläinen, se kirkas\nkointähti.\"_\n\n_Ja henki ja morsian sanovat: \"tule!\" ja joka kuulee, sanokoon:\n\"tule!\" ja joka janoaa, tulkoon; ja joka tahtoo, ottakoon lahjaksi\nelämän vettä._\n\n\n\n"]