[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fQN8lccvkxEGF4ssiXDmmRXbBnBSr9NkE_pGUlfodB5w":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":7,"genre":10,"themes":11,"origin":12,"language":13,"yearPublished":14,"yearPublishedTranslation":15,"wordCount":16,"charCount":17,"usRestricted":18,"gutenbergId":19,"gutenbergSubjects":20,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":24,"gutenbergTranslators":25,"gutenbergDownloadCount":27,"aiDescription":28,"preamble":29,"content":30},1097,"Peloponneesolais-sota","Thucydides (n. 460-400 e.Kr.)",null,"1097-thucydides-peloponneesolais-sota","1097__Thucydides__Peloponneesolais-sota","tietokirja",[],[],"fi",-400,1912,137264,1003406,false,50065,[21],"Greece -- History -- Peloponnesian War, 431-404 B.C.",[23],"History - Ancient","\"Peloponneesolais-sota\" by Thucydides is a historical account written in the 5th century BC. It chronicles the devastating Peloponnesian War between Athens and Sparta, two mighty Greek powers locked in conflict. Written by an Athenian general who fought in the war, this unfinished work pioneered rigorous historical methodology through careful chronology and eyewitness testimony. Thucydides strips away divine intervention to reveal war's human causes, creating a stark, analytical record that strives for lasting truth rather than immediate entertainment. (This is an automatically generated summary.)",[26],"Hårdh, Emil",227,"Antiikin historiankirjoituksen perusteos kuvaa Ateenan ja Spartan välistä sotaa vuosina 431–404 eKr. Kirjoittaja pyrkii tarkkaan selostukseen sotatapahtumista, poliittisista puheista sekä ruttoepidemiasta. Teksti loi pohjan tieteelliselle historiantutkimukselle keskittymällä inhimilliseen toimintaan ilman mytologisia selityksiä.","Thukydideen 'Peloponneesolais-sota' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1097. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juha Kiuru ja Projekti Lönnrot.","PELOPONNEESOLAIS-SOTA\n\nKirj.\n\nThukydides\n\n\nSuomentanut Emil Hårdh\n\n\n\nSuomentajan kustannuksella.\nHelsinki 1912,\nKirjapaino-Osakeyhtiö Sana.\n\n\n\n\n\n\n      Sydämmellisimmät kiitokset Rehtori S.A. Vesterlundille\n      ja Maisteri J.M. Saleniukselle heidän avustansa työssäni!\n\n\n\n\nEsipuhe.\n\n\nThukydides syntyi Ateenassa v. 472 e.Kr. Hänen isänsä oli Ateenaan\nmuuttanut Trakialainen, nimeltään Oloros; äiti tunnetun Kimoonin\nsisar, Hegesipyle. Perheellä oli sangen rikkaat kultakaivokset\nTrakiassa. Peloponneesolais-sodan aikana johti Thukydides Tasoksen\nvesillä purjehtivan Ateenalaisen laivaston toista osaa, kun Brasidas\nahdisti Amfipolista, jossa eripuraisuus vallitsi kaupunkilaisten\nkesken. Osa heistä pyysi Thukydidesta apuun. Mutta kun hän\nlaivastoineen saapui Amfipoliin vesille, oli tämä kaupunki jo\nantautunut Lakedaimonilaisille. Tämän johdosta, muka kavaluudesta,\nkarkottivat hänet Ateenalaiset maanpakoon. Hän tähti silloin\nTrakiaan, jossa hän maanpakolaisena eli 20 vuotta. Siellä hän tarkoin\nseurasi sodan tapahtumia ja ryhtyi kirjottamaan mainiota teostaan.\nSodan päätyttyä, muutti hän takaisin Ateenaan, jossa hän jatkoi\nhistoriansa kirjottamista. Mutta hän ei ehtinyt sitä saada valmiiksi,\nvaan keskeytyi hänen kertomuksensa sodan 21 vuoden tapahtumien\nesitykseen. Hän otaksutaan saaneen surmansa murhaajan kädestä, ehkä\nnoin 396 e.Kr.\n\nThukydides oli siis paraammassa iässään syntymäkaupunkinsa\nloistoaikana, jolloin Perikles ilman kansan hänelle antamaa\nvaltakirjaa \"ensimmäisenä kansalaisena\" johti valtion asioita,\njolloin Sokratees ja Platon, Aiskhylos ja Sofoklees, Feidias,\nApelleen ja joukko muita neroja panivat nykyisen sivistyksemme\nperustuskiviä.\n\nMutta juuri tällä loistoajalla alkoi se kateuden aiheuttama\nPeloponneesolais-sota, joka tuhosi tämän sivistyksen emäkaupungin,\njos kohtakin se jonkun aikaa myöhemmin veti muutamia vaivaloisia\nitsenäisyyden henkäyksiä, kunnes Makedonian Filippos teki siitä\ntykkänään lopun.\n\nTämän tuhoisan sodan vaiheet on Thukydides kertonut, ja kertonut ne\nsemmoisella tarkkuudella ja nerolla, että hän tämän kertomuksensa\nkautta on perustanut historiallisen \"tieteen\", sillä kohonnut\nnykyajan suurimpien historioitsijoin rinnalle, ja epäilemättä on\nmuinaisajan \"suurin\" historioitsija.\n\nEnnen häntä oli kylläkin Hellaassa löytynyt \"kertojia\", eikä\nHerodotoskaan tarumaisessa kirjoitustavassaan ollut näitä paljoa\nkorkeammalla kannalla. Herodotoksen käsityksen mukaan oli historia\nainoastaan kaikkien maailman tapahtumien kertominen: kritiikistä\nhän ei ensinkään tiedä mitään. Tätä vastoin on Thukydides sangen\ntarkka hänelle annettujen tietojen suhteen. Thukydides sanoo itse:\n\"Mitä taas varsinaisiin sotatapauksiin tulee, en ole tahtonut\nmielivaltaisesti esittää vain sitä, mitä sattumalta olen kuullut,\nvaan sitä, missä itse olen ollut läsnä, tahi mitä muiden kertomuksien\nperinpohjaisen tutkimuksen jälkeen olen voinut pitää varmana.\nPaljon vaivaa on kuitenkin ollut päästä totuuden perille, koska ne,\njotka tilaisuuksissa ovat olleet läsnä, useinkin kertovat asiaa\neri tavalla, miten kukin eri puoluekannaltaan asiaa katselee, tahi\nmiten on kyennyt tapausten menon muistissaan säilyttämään. Lukijasta\ntuntunee tämä kaikista tarumaisista koristeluista vapaa kertomus\nikävystyttävältä; mutta jos kaikki ne, jotka haluavat saada varman\nkäsityksen sekä menneistä tapahtumista että tulevistakin, mikäli\nihmisolojen kiertokulun mukaisesti tulevat kehittymään enemmän tahi\nvähemmän menneiden tapahtumien kaltaisiksi, arvostelevat teokseni\nhyödylliseksi, on se saavuttanut riittävän tunnustuksen. Sillä\ntarkotukseni onkin, että tämä kirja olisi lukijoille mieluummin\nainainen omaisuus, kuin hetkellinen huvitus\" (1,22).\n\nHelsingissä maaliskuussa v. 1912.\n\nEMIL HÅRDH.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN KIRJA.\n\n\nAteenalainen Thukydides on kirjoittanut Peloponneesolaisten ja\nAteenalaisten välisen sodan historian. Hän ryhtyi keräilemään\naineksia heti sodan alussa, sillä hän aavisti sen tulevan\nsiihenastisia sotia tärkeämmäksi ja merkillisemmäksi, nähdessään,\nmitenkä nämä molemmat kansakunnat tähän aikaan kaikin puolin vankasti\nkiireestä kantapäähän olivat sotatarpeilla varustetut, ja lisäksi\nvielä, miten kaikki muutkin Helleenit joko heti taikka jonkun ajan\nmietittyänsä yhtyivät toiseen tai toiseen taistelevaan puolueeseen.\nJa tämä sota onkin epäilemättä valtavin liike, mikä on kohdannut niin\nhyvin Helleenejä kuin joitakuita läheisiä barbareja, jopa miltei\nkoko ihmiskuntaa. Sillä joskin tämän sodan edellä käypiä ja vieläkin\nvanhempia tapahtumia etäisten aikain takia on mahdoton tarkalleen\ntutkia, niin luulen kumminkin, luodessani katseeni mahdollisimman\npitkälle taaksepäin, luotettavista tosiasioista päättäen, niiden\nolleen vähäpätöisiä niin sotavarustuksissansa kuin muissakin\nsuhteissa.\n\nHellaassa, kuten maata nykyisin kutsutaan, ei ollut muinoin\nvakinaisia asukkaita, vaan asuinpaikkoja muutettiin alituisesti. Oli\nnäet tavallista, että tuumittelematta luovutettiin maa väkevämmälle.\nSiihen aikaan ei ollut mitään kansainvälistä kauppaliikettä, sillä\nmatkustaminen sekä maitse että meritse oli vaaranalaista. Asukkaat\nkoettivat maastaan saada ainoastaan elintarpeensa, eikä niinmuodoin\nsäästövaroja koottu; ja kun ei kukaan, vihollista peläten, huolinut\npysyväisemmin viljellä maataan, kun vielä suojaavia linnoituksia\npuuttui, niin eipä asuinpaikkojen muutto tuntunutkaan vaikealta.\nLuulihan sitäpaitsi jokainen missä tahansa voivansa hankkia\nitsellensä päivän elatuksen. Näin muodoin ei muinoin löytynyt\nsuuruutensa eikä varallisuutensa kautta mahtavia kaupunkeja eikä\nliioin muita linnoitettuja paikkoja. Nämä asuinpaikkainmuutokset\ntapahtuivat eniten viljavimmissa maakunnissa, nykyisessä Tessaliassa,\nBoiootiassa ja suurimmassa osassa Peloponneesosta, ei kumminkaan\nArkadiassa. Kun asuinmaansa hedelmällisyyden kautta jotkut suvut\nolivat hankkineet suurenpuoleisia varoja, syntyi tästä mullistuksia\naikaan saavia rettelöitä, muun muassa juuri ulkonaisten hyökkääjien\npuolelta. Täten on Attika, johon sen huonon maaperän takia tällaiset\nrettelöt eivät ammoisista ajoista asti ole koskeneet, säilyttänyt\nvanhan väestönsä. Että asukkaiden vaihtuminen on estänyt muita\nmaakuntia edistymästä samassa määrin, kuin Attika, todistaa sekin\nseikka, että muusta Hellaasta sodan tahi levottomuuksien sattuessa\nmaanpakoon karkoitetut mahtimiehet kääntyivät Ateenalaisten puoleen\nja saivat heiltä varman asuinpaikan. Kun pakolaisille näet suotiin\nkansalaisoikeus, kasvoi jo aikaisin kaupungin väkiluku, niin että\nmyöhemmin, Attikan maakunnan tultua liian ahtaaksi, Jooniaankin\nlähetettiin siirtolaisia.\n\nMuinaishelleenien heikkoutta osottaa minusta sekin seikka, ettei\nHellas ennen Troian sotaa ryhtynyt mihinkään yhteiseen yritykseen.\nEn luule edes, että vielä siihen aikaan koko maata kutsuttiinkaan\nHellaaksi ja että tätä nimitystä ylipäätään tunnettiinkaan ennen\nDeukalionin pojan, Helleenin, aikoja, vaan että joka heimolla\noli oma nimensä, joista varsinkin Pelasgos-nimeä käytettiin\nyleisessä merkityksessä. Vasta kun Helleen ja hänen poikansa\nolivat tulleet mahtaviksi Ftiootiksessa ja kun heitä kutsuttiin\navuksi muihin kaupunkeihin, tuli Helleen-nimi muutamien heimojen\nyhteisnimitykseksi, saamatta kuitenkaan pitkiin aikoihin yleistä\nmerkitystä. Tästä on meillä Homeeros pätevänä todistajana. Sillä\nvaikka hän eli paljoa myöhemmin Troian sotaa, ei hän sen vaiheita\nkuvatessaan tällä nimellä kertaakaan kutsu koko sotajoukkoa, vaan\nainoasti Akilleyksen johdolla taistelevia Ftiootteja, jotka siis\nhänen mielestänsä olivat ensimmäiset Helleenit. Yleisnimityksenä\nesiintyvät hänen runoissansa Danait, Argiivit ja Akaialaiset. Eikä\nhän liioin puhu barbareista, joka mielestäni johtuu siitä, ettei\nnäiden vastakohtana vielä Helleenejä kutsuttu millään yhteisellä\nerikoisnimellä. Kuten jo edellä olemme maininneet, eivät nämä\nkansanheimot, joilla, vaikkakin asuivat eri kaupungeissa, oli\nyhteinen kieli ja myöhemmin yhteinen nimi, ennen Troian sotaa\nole ryhtyneet mihinkään yhteiseen yritykseen heikkoutensa ja\nkulkuneuvojen puutteellisuuden takia. Mutta tähänkin sotaretkeen he\nryhtyivät vasta sitten, kun olivat tottuneet meriliikkeeseen.\n\nTarun mukaan oli Minoos ensimmäinen, joka oli hankkinut itselleen\nlaivaston. Tämän avulla hän piti hallussaan melkein kaikkia nykyisiä\nHelleeniläisiä vesiä ja Kykladien saaria. Useimmat näistä saarista\nsaivat hänen toimestansa ensimmäiset asukkaansa, kun hän niistä oli\nkarkottanut Kaarialaiset ja asettanut poikansa niiden hallitsijoiksi.\nMikäli tiedetään, hävitti hän niinikään voimiensa takaa merirosvot\nnäiltä vesiltä, voidaksensa sitä varmenmin niitä verottaa.\n\nMeriliikkeen vilkastuttua harjottivat näet Helleenit, samoin kuin\nrannikolla asuvat barbaritkin, merirosvoutta vaikutusvaltaisimpien\nmiestensä johdolla, jotka tällaisiin yrityksiin yhtyivät sekä\noman voiton himosta että hankkiaksensa elatusta tarvitseville. He\nhyökkäsivät linnoittamattomiin ja kylien tapaan rakennettuihin\nkaupunkeihin, ryöstivät niitä ja hankkivat pääasiallisesti tästä\nelatuksensa, pitämättä rosvoutta minään häpeällisenä toimena, vaan\nmieluummin jonkunlaisena kunniana. Tämä katsantokanta on vielä\nnytkin vallalla muutamissa mannermaan kansoissa, niinkuin myöskin\nmuinaisilla runoilijoilla, jotka kaikkialla runoissansa antavat\nasukasten kysyä tulijoilta, ovatko he merirosvoja, josta näemme,\netteivät ne, joilta näin kysytään, yhtä vähän kuin kyselijätkään,\npitäneet tätä tointa häpeällisenä. Itse mannermaallakin käytiin\nrosvoretkillä toistensa luona. Vielä nytkin kohtaamme monin paikoin\nHellasta tämän katsantotavan, kuten Otsolilaisilla Lokreilla,\nAitoolialaisilla, Akarnaanialaisilla ja sen seudun muillakin\nmannermaalaisilla. Aseiden alituinen kantaminen on näet näillä\njäännös muinaisesta rosvoelämästä.\n\nEnnenmuinoin kantoivat kaikki Hellaan asukkaat aseita, koska\nasunnot eivät olleet linnoitetut, eivätkä he vaaratta voineet\nkäydä toistensa luona: aseet kuuluivat jokapäiväiseen pukuun,\nsamaten kuin barbareilla. Että tämä tapa oli yleinen kaikkialla,\nnäkyy niistä Helleeneistä, jotka vielä nytkin sitä noudattavat.\nAteenalaiset olivat ensimmäiset, jotka jättivät aseet ja noudattivat\nsäyseämpiä tapoja. Eikä ole kauan siitä, kuin iäkkäät vanhukset vielä\npelkästä turhamaisuudesta pukeutuivat liinaisiin alusvaatteisiin\nja poimivat hiukset päälaelle sirkkaneuloilla. Tämä koristelutapa\nonkin vanhemmassa ikäpolvessa Joonialaisten kesken juuri heidän\nja Ateenalaisten välisen sukulaisuuden tähden päässyt käytäntöön.\nLakedaimonilaiset olivat ensimmäiset, jotka käyttivät nykyajan\nlyhyitä takkeja, kuten ylipäätään tämän kansan varakkaammat henkilöt\nmuissakin elämäntavoissa lähentelevät rahvasta. He olivat myöskin\nensimmäiset, jotka yleisissä voimisteluharjoituksissa riisuivat\nvaatteensa ja hieroivat ruumiinsa öljyllä. Sillä ennenmuinoin\nsitoivat itse Olympiankin kilpailijat verhon vyötäisilleen, josta\ntavasta vasta äskettäin on luovuttu. Vielä nytkin käyttävät\nbarbarit, varsinkin Aasialaiset, vyötäisverhoa, kilpaillessansa\nnyrkkitaistelussa tai painiskelussa. Muinaishelleeneillä oli monta\nmuutakin tapaa, jotka olivat heille ja barbareille yhteisiä.\n\nKaikki uudemmat kaupungit niiltä ajoilta, jolloin laivaliike\noli jo turvallisempi ja varallisuus yleisempi, ovat rakennetut\nrannikolle ja muureilla varustetuille niemiköille sekä laivaliikkeen\nhelpottamiseksi että varovaisuudesta naapurikaupunkeja vastaan.\nVanhemmat kaupungit sitävastoin rakennettiin etäämmälle merenrannasta\nvielä kauan jatkuvan merirosvouden takia, osaksi mannermaalle,\nosaksi saarille. Sillä rosvot ryöstivät sekä toisiltaan että muilta,\njotka asuivat lähellä merta, joskaan eivät aivan rannikolla. Ja ne\nkaupungit sijaitsevat vielä nytkin etäällä rannasta.\n\nVarsinkin saarilla asuvat Kaarialaiset ja Foiniikialaiset olivat\nmerirosvoja; sillä useimmat saaret olivat näiden hallussa. Sitä\ntodistaa seuraava tosiasia: kun Ateenalaiset viime sodassa\npuhdistivat Deelos-saaren ja poistivat tälle saarelle haudattujen\narkut, niin kävi selville, että enemmän kuin puolet niihin\nhaudatuista oli Kaarialaisia, jotka tunnettiin heidän ruumiin mukaan\nhautaan pannuista sotapuvuistaan ja heidän vielä nytkin käyttämästään\nhautaustavasta.\n\nMutta kun Minoos oli saanut laivaston kuntoon, muuttui Helleenien\nkeskinen meriliike vilkkaammaksi. Sillä hän karkotti rosvot saarilta\nja toi niihin melkein kaikkiin toisia asukkaita. Samaten olivat\nrannikkolaiset, tultuansa varakkaammiksi, lujemmin varustaneet\nasuinpaikkojansa, ja muutamat rikkaammat olivat ympäröineet ne\nmuureillakin. Koska nyt kukin tavoitteli omaa voittoansa, antautui\nhalvempi kansa rikkaitten palvelijoiksi, ja mahtavat tekivät\nrikkauksiensa avulla pienemmät kaupungit valtansa alaisiksi. Tällä\nkannalla olivat maan asiat, kun Helleenit myöhemmin ryhtyivät sotaan\nTroiaa vastaan.\n\nAgamemnoon näyttää minusta ennemmin kaikkia aikalaisiansa voittavalla\nsotavoimallansa, kuin Tyndareokselle vannotun valansa kautta,\npakottaneen Heleenan kosijat yhtymään tähän sotaretkeen. Sillä ne\nPeloponneesolaiset, jotka tarkemmin ovat tutkineet muinaistaruja,\nkertovat, että Pelops oli ensin niiden rikkauksien avulla, jotka\nhänellä oli, kun hän Aasiasta saapui Peloponneesokseen köyhien\nihmisten luo, anastanut vallan ja, vaikkakin muukalainen, antanut\nnimensä tälle maalle, ja että hänen jälkeläisensä vielä olivat\nsuurentaneet tätä valtaa. He kertovat niinikään, että Eyrysteys\nlähtiessänsä sotaretkelle Attikaan, jossa Herakleidit hänet\nsurmasivat, oli uskonut Mykeenen hallituksen Atreukselle, joka\noli hänen enonsa. Atreus sattui näet kertomuksen mukaan olemaan\nsiellä paossa Krysipoksen murhan tähden, peläten isänsä vihaa. Kun\nei Eyrysteys palannut kotiin, ryhtyi Atreus Mykeeneläisten omalla\nsuostumuksella, koska hän heistä näytti mahtavalta mieheltä, ja\nkoska hän oli kansan suosima, hallitsemaan Mykeeneläisiä ja kaikkia\nEyrysteyksen valtaan kuuluneita maita, ja täten olivat Pelopsin\njälkeläiset syrjäyttäneet Perseidit. Saatuansa kaiken vallan\nhaltuunsa, näkyy Agamemnoon, joka laivastonsakin kautta oli muita\nmahtavampi, siis enemmän pelolla kuin osanottajien vapaasta tahdosta\nkoonneen sotajoukon puheenaolevaa sotaretkeä varten. Hän näkyy\nmyöskin ottaneen osaa sotaan suuremmalla laivastolla kuin muut ja\nvieläpä luovuttaneen laivoja Arkadilaisillekin, kuten Homeeroksesta\nnäemme, jos vain voi luottaa häneen. Agamemnoonista sanoo Homeeros,\nhänen ottaessaan valtikan vastaan:\n\n\"Useita saaria hallitsi hän ja Argoksen kokonaan.\"\n\nMannermaalaisena hän ei olisi voinut pitää vallassaan muita kuin\nläheisiä saaria, joita ei ollut monta, ellei hänellä olisi ollut\njotensakin väkevä laivasto. Tästä sotaretkestä voi myöskin päätellä,\nmillaiset Hellaan olot ennen sitä olivat.\n\nJos kohtakin Mykeene oli pieni, ja vaikkakin useimmat silloiset\nkaupungit nyt näyttävät vähäpätöisiltä, niin ei sillä suinkaan ole\ntodistettu, ettei tämä retki olisi ollut sen vertainen, miksi sitä\nrunoilijat kuvailevat, ja mitä siitä muinaistaru kertoo. Sillä jos\nesim. Lakedaimonilaisten kaupunki häviäisi, eikä siitä jäisi muuta\nkuin temppelit ja rakennusten perustukset, niin nousisi luullakseni\npitkän ajan kuluttua silloisessa kansassa suuri epäilys siitä, tokko\nkoko Lakedaimonilaisten mahti on ollutkaan sen maineen vertainen.\nJa kuitenkin hallitsevat he kahta viidettä osaa Peloponneesosta ja\njohtavat koko niemimaata samoin kuin useita muitakin liittolaisia sen\nulkopuolella. Itse asiassa heidän kaupunkinsa näyttää vähäpätöiseltä,\nkoska se ei muodosta mitään yhteenrakennettua kaupunkia eikä ole\nkoristettu komeilla temppeleillä eikä mahtavilla rakennuksilla, vaan\non rakennettu kylän tapaan, kuten muinoin Hellaassa rakennettiin.\nJos sitävastoin Ateenaa kohtaisi sama kohtalo, näyttäisi se,\nulkonäöstä päättäen, kahta vertaa voimakkaammalta, kuin onkaan.\nOn siis katsottava enemmän kaupunkien valtaa kuin ulkonäköä, ja\nniillä perusteilla on Troian sotaretki pidettävä entisiä suurempana,\nmutta nykyistä sotaa vähäpätöisempänä, jos tässä kohden Homeeroksen\nrunoihin voi luottaa. Mutta vaikka Homeeros runoilijana tietenkin\nliiottelee, niin Troian retki kuitenkin näyttää jokseenkin\nvähäpätöiseltä. Sillä 1,200 aluksesta hänen kertomuksensa mukaan oli\nBoiootialaisten laivoissa 120 miestä kussakin, mutta Filokteeteen\nlaivoissa 50, jotka luvut hän luultavasti on maininnut, toisen\nsuurimpana, toisen pienimpänä määränä. Muitten laivojen suuruudesta\nhän laivaluettelossaan ei mainitse mitään. Hän sanoo nimenomaan,\nettä kaikki soutajat Filokteeteen laivoissa olivat sotamiehiä ja\nettä kaikki soutajat olivat jousimiehiä. Muuta joutokansaa kuin\nkuninkaat ja korkeimmat johtajat ei juuri aluksissa ollut, varsinkin\nkun piti viedä mukana yli meren sotavarustuksia, ja kun alukset\nolivat kannettomia, rakennetut vanhaan tapaan kuten ryöstölaivat. Jos\nottaa keskiluvun suurimmista ja pienimmistä laivoista, niin ei tämä\nsotajoukko ollut suuri, ollakseen koko Hellaan lähettämä.\n\nSyynä tähän oli enemmän puute varoista kuin asukkaista. Sillä\nelintarpeitten puutteen takia toivat he mukanaan pienemmän\nsotajoukon, nimittäin ainoastaan niin suuren, kuin he sodassa\ntoivoivat voivansa elättää maan tuotteilla. Saavuttuansa perille,\nvoittivat he tappelun, joka selviää siitä, että he rakensivat\nmuurin leirin suojaksi. Tässä ensi taistelussa he eivät\nkumminkaan näy käyttäneen koko sotavoimaansa, vaan antaneen osan\nsotajoukostansa harjottaa maanviljelystä Kersoneesoksessa ja\nrosvoilla elinkeinokseen. Kun Helleenit näin jakautuivat, kävi\nTroialaisille mahdolliseksi puollustautua kymmenen vuotta, kun heidän\nkulloinkin oli taisteltava vain yksityisiä joukkioita vastaan. Jos\nHelleeneillä, sotatanterelle saapuessansa, olisi ollut kylliksi\nruokavaroja, ja jos he yhtämittaa, harjottamatta maanviljelystä ja\nrosvoutta, olisivat käyneet sotaa koko sotavoimallansa, niin he\nhelposti olisivat ylivoimallansa valloittaneet Troian; ja koskapa\nhe hajanaisinakin pitivät puoliaan aina kulloinkin läsnäolevilla\njoukoillansa, niin olisivathan he säännöllisellä piirityksellä\nvähemmässä ajassa ja vähemmällä vaivalla saaneet kaupungin valtaansa.\nMutta varojen puutteesta olivat kaikki sotaretket ennen Troian\nsotaa vähäpätöiset, eikä itse tämäkään retki, joka kylläkin on sitä\nedellisiä kuuluisampi, kumminkaan, valmistuksista päättäen, vastaa\nsitä mainetta, joka siitä runoilijain korupuheiden kautta on syntynyt.\n\nKoska vielä Troian sodan jälestäkin Hellaassa kesti asukasten\nvaellusta ja asuinpaikkojen muuttoa, niin maa ei rauhattomuuksien\ntähden voinut edistyä. Ja kun Helleenit vasta pitkän ajan kuluttua\npalasivat Troiasta, johtui siitä kaupungeissa kaikenlaisia\nmullistuksia ja monenmoisia levottomuuksia. Toisten täytyi silloin\npoistua ja rakentaa itselleen kaupunki uuteen paikkaan. Niinpä\nBoiootialaiset, sitten kun Tessalialaiset olivat karkottaneet\nheidät Arneesta 60 vuonna Troian valloittamisen jälkeen, asettuivat\nasumaan nykyiseen Boiootiaan, jota ennen kutsuttiin Kadmolaismaaksi.\nOsa heistä oli jo ennen asettunut tänne asumaan ja täältä\nlähtenyt sotaretkelle Troiaa vastaan. 80:tenä vuonna Troian sodan\njälkeen valloittivat Doorilaiset Herakleen jälkeläisten johdolla\nPeloponneesoksen. Vaivoin pääsi Hellas vihdoin pitkän ajan kuluttua\nrauhaan, jolloin loppuivat asukasten muuttelemiset, ja nyt se alkoi\nlähettää siirtolaisia, Ateenalaiset valtasivat Joonian ja useimmat\nsaaret, Peloponneesolaiset taas suurimman osan Italiaa ja Sikeliaa\nsekä eri seutuja Hellaasta. Kaikki nämä maat tulivat vasta Troian\nsodan jälestä asutuiksi.\n\nSittenkuin Helleenit olivat tulleet mahtavammiksi ja enemmän kuin\nennen hankkineet itselleen rikkauksia, nousi tulojen lisääntyessä\nitsevaltiaita myöskin niissä kaupungeissa, missä aikaisemmin oli\nollut määrättyjä etuoikeuksia nauttiva perinnöllinen kuninkuus. Nyt\nrakensivat Helleenit laivojakin ja ryhtyivät enemmän meriä kulkemaan.\nKorintolaisten sanotaan olleen ensimmäiset Helleenit, jotka\nrakensivat miltei nykytapaisia laivoja, ja Korintos lienee Hellaan\nensimmäinen kaupunki, missä on rakennettu kolmisoutuja. Korintolainen\nlaivanrakentaja Ameinokles näyttää valmistaneen Samolaisille neljä\nlaivaa. Ameinokles saapui Samolaisten luo noin kolmisen sataa vuotta\nennen tämän sodan loppua. Aikaisin meritaistelu, josta me jotakin\ntiedämme, on Korintolaisten ja Kerkyyralaisten välinen taistelu,\nmistä tapauksesta ylempänä mainittuun aikaan saakka on kulunut noin\n260 vuotta. Kun Korintoksen kaupunki näet sijaitsee maakannaksella,\nniin oli siellä jo alusta alkaen ollut suuremmoinen kauppaliike.\nJa kun Helleenit yleensä silloin ylläpitivät keskinäistä liikettä\nenemmän maitse kuin meritse, niin yhtä hyvin ne, jotka asuivat\nPeloponneesoksessa, kuin sen ulkopuolella asuvat, kulkivat Korinton\nkannaksen yli, matkustaessansa toistensa luo. Tämän kautta tulivat\nKorintolaiset tavattoman rikkaiksi, jota myös muinaiset runoilijat\novat tahtoneet osottaa antamalla Korintokselle nimityksen \"varakas\".\nMutta kun Helleenit tästälähtien yhä enemmän rupesivat harjottamaan\nmeriliikettä, puhdistivat Korintolaiset laivojensa avulla meren\nmerirosvoista, ja anastivat kaupungilleen sekä maa- että merikaupan,\njonka johdosta tämä kaupunki varallisuuden kasvaessa paisui mitä\nmahtavimmaksi. Ensimmäisen Persialaisten kuninkaan Kyyroksen ja\nhänen poikansa Kambyyseen hallitessa oli Joonialaisilla vahva\nlaivasto, niin että he sodissa, jota he kävivät Kyyröstä vastaan,\njonkun aikaa ylläpitivät herruutta sikäläisillä vesillä. Samaten\nsaattoi Polykrates, joka Kambyyseen aikana hallitsi Samos-saarta,\nsuuren laivastonsa avulla useita saaria haltuunsa, niiden joukossa\nReneian saaren, jonka hän pyhitti Deelolaiselle Apolloonille. Myös\nFokaialaiset, kun perustivat Massalian, saivat Karkedonilaisilta\nvoiton meritappelussa.\n\nEdellä mainitut valtiot olivat mahtavimmat merivallat tällä\najalla. Mutta vaikkakin kaikki nämä valtiot olivat syntyneet ja\nvaurastuneet monta sukupolvea myöhemmin Troian sotaa, niin näkyy\nheillä kumminkin olleen vallan vähän kolmisoutulaivoja, vaan\nenimmiten kuten ennenkin 50 miehen soudettavia pitkiä laivoja. Vasta\nvähää ennen Meedialais-sotaa ja Dareioksen kuolemaa, joka hallitsi\nPersialaisia Kambyyseen jälestä, oli Sikelian itsevaltiailla,\nkuten myöskin Kerkyyralaisilla, suuri paljous kolmisoutulaivoja.\nNämä olivatkin viimeiset mainittavammat laivastot Hellaassa\nennen Kserkseen sotaretkeä. Sillä Aiginalaisten, Ateenalaisten\nja muutamien muittenkin laivastot olivat vähäpätöisiä ja\nparhaasta päästä 50 miehen soudettavia laivoja. Eivätkä nekään\nlaivat, jotka Ateenalaiset, taistelussansa Aiginalaisia vastaan\nja raakalaiskansojen hyökkäyksen varalta, olivat rakentaneet\nTemistokleen neuvosta, ja joilla he myöhemmin kävivät merisotaa,\nolleet täyskannella varustettuja.\n\nTällainen oli Helleenien merivoima ennenmuinoin ja vielä kotvan\naikaa myöhemminkin. Ne, jotka meriliikettä harrastivat, tulivat aika\nmahtaviksi sekä hankkimalla rikkauksia että laajentamalla valtaansa.\nSillä ne, joilla ei ollut tarpeeksi maata, kävivät laivastoillansa\nsaarien kimppuun ja panivat ne valtansa alle. Mannermaalla\nsitävastoin ei käyty mitään sotaa, jonka kautta valta-aluetta olisi\nlisätty. Joskus vain lähimmät naapurikaupungit ahdistivat toisiansa,\nmutta kauempana kotimaastaan Helleenit eivät käyneet sotaa. Ei ollut\nvallanalaisia, jotka sellaisessa tarkoituksessa olisivat yhdistyneet\nsuurempiin valtoihin, eivätkä myöskään eri vallat tasavertaisten\noikeuksien perusteilla liittyneet toisiinsa, yhteisesti ryhtyäkseen\nsotaisiin yrityksiin, vaan he taistelivat keskenänsä, kukin\nnaapuriaan vastaan. Ainoastaan Kalkidilaisten ja Eretrialaisten\nvälinen sota oli entisinä aikoina senlaatuinen, että muutkin\nHelleenit ottivat osaa siihen, jommankumman taistelijan liittolaisina.\n\nMuutoin oli millä mikin seikka esteenä, ettei se voinut päästä\noikeaan kukoistukseensa. Niinpä Joonialaisia, kun heidän valtansa\nalkoi paisua jotenkin suureksi, hätyyttivät Meedialaiset kuninkaat ja\netenkin Kyyros, joka oli perinpohjin voittanut Kroisoksen ja laskenut\nvaltansa alle kaikki maat Halys-joesta mereen saakka, sekä kukistivat\nHelleenien mannermaalla sijaitsevat kaupungit. Myöhemmin valtasi\nDareios Foiniikialaisten laivaston avulla myöskin saaret.\n\nMissä Hellaan kaupungissa vaan löytyi itsevaltiaita, niin he\nkatsoivat ainoastaan omaa etuaan taloudellisen tilansa parantamiseksi\nja koettivat saavuttaa mahdollisimman turvallisen aseman omissa\nvaltioissansa, ryhtymättä mihinkään suurempaan yritykseen,\nlukuun ottamatta pienempiä riitaisuuksia, joita syntyi naapurien\nkesken. Ainoastaan Sikelialaiset itsevaltiaat pääsivät suurempaan\nmahtavuuteen. Näin oli Hellas kauan aikaa kaikin puolin takapajulla,\nniin ettei se yhdistetyin voimin ryhtynyt mihinkään merkillisempään\nyritykseen, eivätkä sen yksityiset valtiotkaan uskaltaneet antautua\nmitään erikoisempaa toimittamaan.\n\nVihdoin lopettivat Lakedaimonilaiset omavaltaisten ruhtinasten\nhallituksen Ateenassa ja suurimmaksi osaksi niissä Hellaan\nkaupungeissa, joita tähän saakka itsevaltiaat olivat hallinneet,\npaitsi Sikeliassa. Sillä vaikka Lakedaimon siitä ajasta asti,\njolloin nykyiset Doorilaiset asukkaat asettuivat sinne asumaan,\nenemmän kuin mikään muu kaupunki on ollut pitkällisten sisällisten\nrauhattomuuksien rasittamana, on sillä vanhimmista ajoista saakka\nollut järjestetty hallitusmuoto, eikä se koskaan ole ollut\nitsevaltiasten hallittavana. Vähän yli 400 vuotta, tämän sodan\nloppuun asti laskien, on Lakedaimonilaisilla ollut sama valtiomuoto,\njonka vallitessa he ovat saavuttaneet mahtavan arvoaseman ja\nsiten myöskin ovat voineet vaikuttaa muitten valtojen asioihin.\nMuutamia vuosia sen jälkeen, kuin itsevaltius oli hävitetty Hellaan\nvaltioista, taisteltiin tappelu Meedialaisten ja Ateenalaisten\nvälillä Maratonin kentällä. Kymmenentenä vuonna tämän jälkeen\ntulivat Meedialaiset toistamiseen tavattoman suurella joukolla\ntaivuttamaan Hellaan perinpohjin valtansa alle. Tämän vaaran uhatessa\njohtivat Lakedaimonilaiset liittoutuneita Helleenejä, jota vastoin\nAteenalaiset päättivät Meedialaisten lähestyessä jättää kaupunkinsa\ntyhjäksi ja astuivat tavaroineen laivoihinsa, turvautuen merionneen.\nHeti sen jälkeen kuin raakalaisjoukot yhdistetyin voimin oli\ntyönnetty takaisin, liittyivät sekä kuninkaasta luopuneet Helleenit\nettä kummankin kaupungin puolella taistelleet liittolaiset mitkä\nAteenaan, mitkä Lakedaimonilaisiin. Sillä kieltämättä olivat nämä\nmolemmat vallat kaikkia muita mahtavammat, toinen maalla, toinen\nmerellä. Heidän ystävyytensä ei kuitenkaan kauan kestänyt, vaan pian\nsyntyi Lakedaimonilaisten ja Ateenalaisten välillä eripuraisuutta,\nja ennen pitkää he liittolaistensa avustamina ryhtyivät taisteluun\ntoinen toistansa vastaan. Myöskin muut Helleenit, mikäli missäkin\nriitaantuivat keskenään, liittyivät jommankumman puolelle. Näin\nelivät he Meedialaisesta sodasta nykyiseen sisälliseen sotaan saakka,\nmilloin pitäen rauhaa, milloin sotien keskenänsä tai luopuneita\nliittolaisiansa vastaan, jonka kautta he sotatoimissa kehittyivät\nsangen korkealle sekä saavuttivat yhä enemmän kokemusta, kun\nvaaroissa eläen tottuivat niihin.\n\nLakedaimonilaiset eivät verottaneet johdettavinaan olevia\nliittolaisiansa, vaan pitivät silmämääränään saattaa näiden\nkeskuudessa voimaan harvavaltaisen hallitusmuodon, joka oli heidän\nomille pyrinnöilleen edullinen. Ateenalaiset sitävastoin aikaa\nvoittaen anastivat kaupunkien laivastot haltuunsa, paitse Kiolaisten\nja Lesbolaisten laivoja, sekä kantoivat kaikilta rahaveroa. Sentähden\nheidän sotakuntonsa tämän sodan alkaessa oli paljon suurempi, kuin se\noli ennen ollut heidän aseliittonsa parainakaan aikoina.\n\nTällaiset ovat tutkimukseni tulokset muinaisoloista, joiden\narvosteleminen on sangen vaivaloinen, jos ei halua umpimähkään\nluottaa kaikellaisiin tarjollaoleviin todistuksiin. Sillä ihmiset\nuskovat sokeasti, tarkemmin punnitsematta, mitä vain toiset\nkertovat heidän omankin maansa entisistä tapahtumista. Niinpä esim.\nAteenalaiset ovat siinä luulossa, että Aristogeitoon ja Harmodios\ntappoivat Hipparkoksen, koska tämä oli tyranni, eivätkä tiedä,\nettä Hippias, ollen vanhin Peisistratoksen pojista, hallitsi, että\nHipparkos ja Tessalos olivat hänen veljensä, ja että Aristogeitoon,\nja Harmodios juuri määrättynä päivänä ja ratkaisevalla hetkellä,\nepäillen jonkun liittolaisista ilmaisseen Hippiaalle heidän aikeensa,\nsentähden jättivät hänet rauhaan. Mutta koska he kumminkin tahtoivat\ntehdä jotakin uhkarohkeata, ennenkuin heidät otettaisiin kiinni,\nmurhasivat he Hipparkoksen, jonka he tapasivat lähellä Leookorion\nnimistä temppeliä järjestämässä Panateenalaista juhlakulkuetta.\nMyöskin muista seikoista on useilla Helleeneillä väärä käsitys,\nvaikka tapahtumat ovat nykyaikaisia, jotka eivät ole ajan pituuden\nvuoksi unhottuneet, kuten esim. siitä, että muka Lakedaimonilaisten\nkuninkailla äänestäessä on kaksi ääntä, ja että siellä muka on\nollut Pitanatilainen asejoukkue, jota kumminkaan ei koskaan ole\nollut olemassa. Täten useimmat ihmiset eivät viitsi uhrata vaivaa\npäästäksensä totuuden perille, vaan omaksuvat mieluummin totena sen,\nmitä he muilta saavat kuulla.\n\nEsitettyjen perusteiden nojalla voi eksymättä pitää todenmukaisena\nminun tässä tarkastettavina olleita tapahtumia, ken ei halua uskoa,\nmitä runoilijat liiotellen asioista kertovat, ja mitä muistitietojen\nkeräilijät kirjottavat, enemmän miellyttääksensä kuulijoitaan, kuin\nesittääkseen totuuden. Useimmat näistä seikoista ovat ajan pituuden\ntähden muuttuneet tarumaisiksi ja sentähden on melkein mahdoton\nnäyttää muistitietojen keräilijäin kertomuksia vääriksi. Minä luulen,\nettä lukija tulee näkemään, että olen esittänyt asiat, niin vanhat\nkuin ne ovatkin, mitä pätevimpien todistuksien nojalla. Jos kohta\nihmiset ylipäätään pitävätkin sitä sotaa, johon he itse ottavat osaa,\nsen kestäessä kaikista suurimpana, mutta sodan loputtua enemmän\nihailevat muinaisia taisteluita, niin on kumminkin käypä ilmi, että\ntämä sota, jos pidetään mittakaavana itse tosiasioita, on ollut\nentisiä paljoa suurempi.\n\nMitä kukin on sanoin lausunut, joko sotaa tuumittaessa tai sen\nkestäessä, on minun ollut vaikea sanasta sanaan muistaa, olipa sitten\nniin, että itse olen sen kuullut, tai että muut ovat sen minulle\nkertoneet. Minä olen esittänyt puheet, kuten kunkin kulloinkin\nkysymyksessä olevassa tilaisuudessa minun mielestäni olisi pitänyt\npuhua, kumminkin pitäen kiinni lausuttujen sanojen pääsisällöstä.\nMitä taas varsinaisiin sotatapauksiin tulee, niin en ole tahtonut\nmielivaltaisesti esittää vain sitä, mitä sattumalta olen kuullut,\nvaan sitä, missä itse olen ollut läsnä, tai mitä muiden kertomuksesta\nperinpohjaisen tutkimuksen jälkeen olen voinut varmana pitää. Paljon\nvaivaa on kuitenkin ollut päästä totuuden perille, koska ne, jotka\neri tilaisuuksissa ovat olleet läsnä, useinkin kertovat asiaa eri\ntavalla, miten kukin eri puoluekannalta asiaa katselee, tai miten\non kyennyt tapausten menon muistissaan säilyttämään. Lukijasta\ntuntunee tämä kaikista tarumaisista koristeluista vapaa kertomus\nikävystyttävältä; mutta jos kaikki ne, jotka haluavat saada varman\nkäsityksen sekä menneistä tapahtumista että tulevistakin, mikäli ne\nihmisolojen kiertokulun mukaisesti tulevat kehittymään enemmän tai\nvähemmän menneiden tapahtumien kaltaisiksi, arvostelevat teokseni\nhyödylliseksi, on se saavuttanut riittävän tunnustuksen. Sillä\ntarkoitukseni onkin, että tämä kirja olisi lukijoille mieluummin\nainainen omaisuus, kuin vaan hetkellinen huvitus.\n\nEntisistä sodista oli Meedialainen sota kyllä suurin, vaan senkin\nratkaisi kaksi maa- ja kaksi meritappelua. Tämä sota sitävastoin\non jo kestänyt hyvin kauan ja on tuottanut Hellaalle sellaista\nkurjuutta, jommoista tämä maa ei ennen koskaan näin vähän ajan\nkuluessa ole kokenut. Sillä niin monta kaupunkia ei ennen koskaan ole\nvalloitettu ja hävitetty kuin tässä sodassa osaksi vieraat kansat,\nosaksi itse taistelevat puolueet kokonaan tuhosivat, jotapaitsi moni\nkaupunki, jouduttuansa vihollisen käsiin, sai uudet asukkaat. Eikä\nkoskaan ennen ole niin paljon ihmisiä ajettu maanpakolaisuuteen, ja\nvuodatettu niin paljon ihmisverta, kuin tässä sodassa ja sisällisissä\nmellakoissa. Tapaukset, joista ennen vain kuulopuheina kerrottiin,\nmutta harvemmin kokemuksen nojalla saatiin tietoja, osottautuivat\ntäysin uskottaviksi, kuten maanjäristykset, jotka kohtasivat melkein\nkoko maata ja olivat tavattoman ankaria, auringonpimenemiset, joita\nsilloin sattui useammin kuin ennen, paikoittain suuri kuivuus,\njosta nälänhätä oli seurauksena, sekä päällepäätteeksi kauhea\nruttotauti, joka surmasi paljon ihmisiä. Kaikkea tätä saivat\nHelleenit kokea tämän sodan kestäessä. Sodan alkoivat Ateenalaiset\nja Peloponneesolaiset, rikkoen sen kolmikymmenvuotisen rauhan, jonka\nhe olivat solmineet keskenänsä Euboian valloittamisen jälkeen. Ja\nettä kävisi selville, minkätähden Helleenit joutuivat keskenänsä näin\nhirvittävään sotaan, tahdon minä heti aluksi esittää syyt ja riidan\nvaiheet, joiden tähden he purkivat tehdyn sopimuksen. Todellisena\nsyynä pidän minä, vaikkakaan sitä ei ole mainittu, Ateenalaisten\nvallan kasvamista, joka pelotti Lakedaimonilaisia ja sai heidät tähän\nsotaan ryhtymään. Molemmin puolin julkilausutut syyt, joiden tähden\nhe purkivat rauhan sopimukset ja ryhtyivät sotaan, olivat seuraavat.\n\nEpidamnos kaupunki sijaitsee oikealla puolella Joonianmereen\npurjehdittaessa. Tämän läheisyydessä asuvat Taulantilaiset, eräs\nraakalaiskansakunta Illyrialaista sukuperää. Tämän kaupungin\nperustivat Kerkyyralaiset Heratokleen pojan Falloksen johdolla,\njoka oli kotoisin Korintoksesta ja Herakleen jälkeläisiä. Hänen\nolivat Kerkyyralaiset vanhan tavan mukaan kutsuneet emäkaupungista\njohtamaan siirtolaisia. Tähän siirtolaisretkeen oli myöskin joukko\nKorintolaisia ja muita Doorilaiseen kansallisuuteen kuuluvia\nhenkilöitä ottanut osaa. Epidamnolaisten kaupunki tuli aikaa myöten\nsuureksi ja väkirikkaaksi. Kerrotaan, että Epidamnolaiset monta\nvuotta kestäneiden sisällisten levottomuuksien jälkeen joutuivat\ntappiolle eräässä sodassa lähellä asuvaa raakalaiskansaa vastaan ja\nmenettivät suuren osan vallastansa. Vähää ennen Peloponneesolaista\nsotaa karkotti kansa kaupungista ylimykset, jotka sitten lähtivät\nviholliskansan luo ja yhdessä heidän kanssaan ahdistivat ryöstöillään\nEpidamnolaisia sekä maitse että meritse. Kun kaupunkiin jääneet\nEpidamnolaiset näin olivat joutuneet pulaan, toimittivat he\nlähettiläitä Kerkyyraan, koska tämä oli heidän emäkaupunkinsa,\nrukoilemaan, etteivät Kerkyyralaiset välinpitämättöminä sallisi\nheidän sortua perikatoon, vaan sovittaisivat heidät karkotettujen\nkanssa ja tekisivät lopun barbarilaissodasta. Tätä rukoilivat\nlähettiläät, asettuen avunanojien tavoin Heeran temppeliin. Mutta\nKerkyyralaiset eivät välittäneet heidän avunpyynnöstään, vaan\nantoivat heidän palata tyhjin toimin kotiin.\n\nKun Epidamnolaiset nyt näkivät, ettei heillä Kerkyyrasta ollut mitään\napua odotettavissa, eivät he tietäneet, miten voisivat pulasta\nselviytyä. He lähettivät miehiä Delfoihin kysymään Apolloonilta,\ntulisiko heidän jättää kaupunkinsa Korintolaisille, nämä kun olivat\ntämän perustajat, ja siten saada apua näiltä. Apolloon antoi heille\nsen vastauksen, että heidän tuli jättää kaupunkinsa Korintolaisille\nja antautua heidän johdettaviksensa. Epidamnolaiset toimittivatkin\nlähettiläitä Korintokseen ja luovuttivat oraakelin neuvosta\nsiirtolaiskaupungin Korintolaisten suojelukseen, jonka ohessa\nhe huomauttivat, että heidän kaupunkinsa perustaja oli kotoisin\nKorintoksesta, ja ilmottivat heille oraakelin vastauksen, pyytäen,\netteivät nämä pysyisi välinpitämättöminä heidän perikadostansa,\nvaan ryhtyisivät puollustamaan heitä. Korintolaiset lupasivatkin\nheille oikeudenmukaisesti apua, katsoen siirtokunnan kuuluvan\nyhtä hyvin heille kuin Kerkyyralaisille, mutta myöskin osaksi\nkantaen vihaa Kerkyyralaisia vastaan, koska nämä, vaikka olivat\nheidän siirtolaisiansa, eivät välittäneet heistä. Sillä he eivät\nyhteisissä kokouksissa osottaneet Korintolaisille sitä kunnioitusta,\nmitä näillä oli oikeus vaatia, eivätkä valinneet uhrimenojen\njohtajiksi Korintolaista, kuten muut siirtolaiset tavallisesti\ntekivät, vaan kohtelivat heitä välinpitämättömästi ja ynseästi.\nVarallisuudeltansa olivat he tähän aikaan Hellaan rikkaimpien\nkaupunkien vertaisia, sotavarustuksiensa puolesta näitä mahtavammat\nja laivastoonsa nähden olivat he yhteen aikaan muista suuresti\nedellä, koska Kerkyyra jo Faiaakien ajoista asti, jotka ennen heitä\nasuivat siellä, oli suuressa maineessa. Juuri tämä seikka vaikutti,\nettä he yhä ahkerammin koettivat suurentaa laivastoansa. Se ei\nollutkaan vähäpätöinen, heillä kun sodan puhjetessa oli vesillä 120\nkolmisoutuista laivaa.\n\nKoska siis Korintolaisilla oli niin paljon syytöksiä Kerkyyralaisia\nvastaan, lähettivät he mielellänsä Epidamnolaisille avuksi joukon\nAmprakialaisia ja Leukadialaisia miehiä sekä myöskin omaa sotaväkeä,\nilmottaen, että ken vain haluaisi, saisi yhtyä retkikuntaan ja jäädä\nasumaan Epidamnokseen. Nämä matkustivat maitse Apollooniaan, joka\non Korintolainen siirtokunta, koska pelkäsivät, että Kerkyyralaiset\nestäisivät heitä meritse matkustamasta. Mutta kun Kerkyyralaiset\nsaivat tietää, että uudet siirtolaiset olivat suojelusväen\nseuraamina matkalla Epidamnokseen ja että kaupunki oli jättäytynyt\nKorintolaisten suojaan, vihastuivat he suuresti, ja vaativat,\nlähettäen heti 20 laivaa, että Epidamnolaiset ottaisivat pakolaiset\nkaupunkiinsa sekä palauttaisivat luotaan Korintoksesta lähetetyt\nsiirtolaiset ja suojelusväen. Epidamnoksesta karkotetut ylimykset\nolivat näet tulleet Kerkyyraan, ja vedoten yhteisiin hautoihin ja\nyhteiseen syntyperään, pyytäneet näitä viemään heidät takaisin\nisänmaahan. Kun eivät Epidamnolaiset ensinkään välittäneet näistä\nKerkyyralaisten vaatimuksista, lähtivät nämä viimeksimainitut yhdessä\nillyrialaisten kanssa heitä vastaan 40 laivalla, ottaen karkotetut\nEpidamnolaiset mukaansa laivoihin, viedäkseen heidät Epidamnokseen.\nTultuansa kaupungin edustalle, ilmottivat he julkisesti, että kaikki\nmuukalaiset ja ne Epidamnolaiset, jotka halusivat, saivat rauhassa\npoistua kaupungista, mutta että kaupunkiin jääneitä kohdeltaisiin\nvihollisina. Kun ei kukaan silloin lähtenyt kaupungista, ryhtyivät\nKerkyyralaiset säännöllisesti piirittämään kaupunkia, joka sijaitsi\neräällä maakannaksella.\n\nNiinpiankuin Korintolaiset saivat sanoman Epidamnoksen piirityksestä,\nvarustautuivat he lähtemään sotaretkelle, samalla kuin antoivat\ntiedon uuden siirtokunnan lähettämisestä Epidamnokseen, jonne\nsaisi lähteä mukaan täysillä kansalaisoikeuksilla kutka vaan\nhalusivat. Mutta ne, jotka eivät heti tahtoisi astua laivoihin\nlähteäkseen mukaan, saisivat, jos kumminkin tahtoisivat säilyttää\nsiirtolaisoikeutensa, maksamalla 50 Korintolaista drakmaa jäädä\nKorintokseen. Silloin löytyi suuri joukko sekä niitä, jotka heti\nlähtivät mukaan laivoilla, että niitä, jotka suorittivat rahamaksun.\nKorintolaiset pyysivät myöskin Megaralaisia saattamaan heitä\nmuutamilla laivoilla siltä varalta, että Kerkyyralaiset estäisivät\nheitä purjehtimasta. Megaralaiset varustautuivat auttamaan heitä\nkahdeksalla laivalla, samoin Kefalleenian Paleelaiset neljällä.\nKorintolaiset kääntyivät pyyntöineen niinikään Epidaurolaisten\npuoleen, ja nämä antoivat heille lisäksi viisi laivaa,\nHermionelaiset antoivat yhden laivan, Troitseenilaiset kaksi,\nLeukadialaiset kymmenen ja Amprakialaiset kahdeksan. Teebalaisilta\nja Fleiasilaisilta pyysivät he rahaa ja Eeliläisiltä tyhjiä laivoja\nynnä rahaa. Korintolaiset itse varustivat 30 laivaa, ja niihin 3,000\nraskasaseista.\n\nKun Kerkyyralaiset kuulivat Korintolaisten näin suuresti\nvarustautuvan, läksivät he Lakedaimonilaisten ja Sikyoonilaisten\nlähettiläiden kanssa Korintokseen ja vaativat, että Korintolaiset\nkutsuisivat takaisin sekä Epidamnoksessa olevan varustusväkensä että\nsiirtokuntansa, heillä kun ei ollut osallisuutta Epidamnokseen.\nJos Korintolaiset luulivat itsellään sitä jossakin määrin olevan,\nsanoivat he olevansa valmiit jättämään asian oikeuden ratkaistavaksi\nniille Peloponneesoksen kaupungeille, joista he yhteisesti sopisivat.\nSe saisi pitää siirtolan, jolle mainitut kaupungit sen katsoisivat\nkuuluvaksi. He myöntyivät myös jättämään asian Delfoin oraakelille\nratkaistavaksi. Sotaa he kaikin mokomin tahtoivat välttää; mutta jos\nKorintolaiset käyttäisivät väkivaltaa, sanoivat he oman etunsa vuoksi\nolevansa pakotetut ystävikseen liittämään ne, joita eivät muuten,\nnykyisille liittolaisille vieraina, niiksi haluaisi. Korintolaiset\nvastasivat heille, että he tahtoivat asiasta neuvotella vasta sitten,\nkun Kerkyyralaiset olivat kutsuneet Epidamnoksesta sekä laivansa että\nbarbarit. Korintolaisten mielestä ei käynyt päinsä, että he ryhtyivät\nasiaa oikeudellisesti käsittelemään, niin kauan kuin Epidamnosta\npiiritettiin. Korintolaisten ehtoihin Kerkyyralaiset sanoivat\nolevansa taipuvaisia, jos Korintolaisetkin kutsuivat miehensä\nEpidamnoksesta. He sanoivat myöskin myöntyvänsä siihen, että molemmat\npysyivät alallansa ja tekivät aselevon, kunnes asia oikeudessa\nratkaistaisiin.\n\nMutta Korintolaiset eivät tahtoneet kuulla puhuttavankaan mitään\nsenlaisista ehdoista, vaan lähettivät, kun heidän laivansa olivat\nmiehitetyt ja heidän liittolaisensa saapuneet, airueen edeltäkäsin\njulistamaan sodan Kerkyyralaisille ja lähtivät Epidamnokseen näitä\nvastaan 75 laivalla ja 2,000 raskasaseisella. Laivastoa johtivat\nPellikoksen poika Aristeys, Kalliaan poika Kallikratees ja Timanteen\npoika Timanoor. Jalkaväen johtajat olivat Eyrytiimoksen poika\nArketiimos ja Isarkoksen poika Isarkidas.\n\nKun he olivat tulleet Anaktorian maassa sijaitsevan Aktionin\nedustalle, missä Apolloonin temppeli on lähellä Amprakian\nmerenlahden suuta, lähettivät Kerkyyralaiset heitä vastaan\nsanansaattajan veneessä ilmottamaan, etteivät Korintolaiset saisi\npurjehtia kauemmaksi, miehittivät omat laivansa, tekivät vanhat\nlaivansa merikelpoisiksi ja korjasivat muitakin. Kun lähettiläs\nei tuonut KorintoIaisilta rauhaan suostuvaa vastausta, ja koska\nKerkyyralaisilla oli miehitettyinä 80 laivaa, lukuunottamatta\nniitä 40, jotka olivat piirittämässä Epidamnosta, purjehtivat he\nKorintolaisia vastaan ja ryhtyivät tappeluun, jossa saivat loistavan\nvoiton ja tuhosivat Korintolaisilta 15 laivaa. Samana päivänä\nonnistui niiden, jotka piirittivät Epidamnosta, saada kaupunki\nantautumaan ehdoilla, että vieraat jätettäisiin piirittäjien käsiin,\nmutta että Korintolaiset pidettäisiin vankeudessa toistaiseksi.\n\nKerkyyralaiset pystyttivät tämän tappelun jälkeen voitonmerkin\nLeykimnee-niemelle Kerkyyran alueelle ja surmasivat muut vangit\npaitse Korintolaiset, jotka he pitivät vangittuina. Kun Korintolaiset\nja heidän liittolaisensa voitettuina laivoinensa olivat palanneet\nkotiinsa, olivat Kerkyyralaiset koko meren herroina niillä seuduilla.\nHe purjehtivat Korintolaisten Leukas nimiseen siirtolaan, panivat\nautioiksi sen alueita ja polttivat Kylleeneen, missä Eeliläisillä oli\nlaivanveistämö, koska nämä olivat antaneet Korintolaisille laivoja ja\nrahaa. Kauan aikaa meritaistelun jälestä olivat he herroina merellä,\nahdistivat laivoillaan Korintolaisten liittolaisia ja tekivät näille\nsuuria vahinkoja, kunnes Korintolaiset vihdoin kesän loppupuolella\nlähettivät laivaston ja sotajoukon, koska heidän liittolaisensa\nolivat joutuneet suureen ahdinkoon, ja leiriytyivät lähelle Aktionia\nKeimerionin edustalle Tesprootiassa, suojellaksensa Leukasta ja muita\nheille ystävällisiä kaupunkeja. Kerkyyralaiset puolestansa asettuivat\nsotajoukkoinensa ja laivastoineen Leykimneen edustalle. Kumpikaan ei\nryhtynyt hyökkäykseen, vaan he pysyivät koko kesän vastakkain, kunnes\nkumpikin talveksi palasi kotiinsa.\n\nKorintolaiset kuluttivat koko vuoden meritappelun jälkeen\nuusien laivojen rakentamiseen, valmistautuen suurella innolla\nsotaan Kerkyyralaisia vastaan, ja panivat kuntoon mahtavan\nlaivaston, johonka he hankkivat soutajia pestaamalla niitä osaksi\nPeloponneesoksesta, osaksi Hellaan muista seuduista. Tieto näistä\nvarustuksista huoletti Kerkyyralaisia, ja koska he tähän saakka\neivät olleet liitossa minkään Helleeniläisen valtion kanssa eivätkä\nkuuluneet Ateenalaiseen eivätkä liioin Lakedaimonilaiseenkaan\npuolueeseen, katsoivat he viisaimmaksi kääntyä Ateenalaisten puoleen,\nliittoutuaksensa heidän kanssaan ja koettaakseen saada heiltä apua.\nMutta kun korintolaiset saivat tämän tietää, lähettivät he myöskin\nlähetystön Ateenaan, jottei tämä valta, yhdistämällä laivastonsa\nKerkyyralaisten laivastoon, estäisi heitä päättämästä sotaa mielensä\nmukaan. Kun kansa oli kutsuttu kokoon, puhui kumpikin lähetystö\nomasta puolestansa, vastustaen toinen toistansa. Kerkyyralaiset\nsaivat ensin puheenvuoron ja puhuivat seuraavaan tapaan:\n\n\"Ateenan miehet! Kohtuullista on, että ne, jotka tulevat pyytämään\ntoisilta apua, kuten me nyt, voimatta vedota aikaisemmin osotettuun\nsuureen ystävyyteen tai ennen annettuun sota-apuun, koettavat näyttää\ntoteen ennen kaikkea, että se, mitä he pyytävät, on myös hyödyllistä\nniille, joiden puoleen he kääntyvät, tai ettei se ainakaan ole\nheille vahingoksi, sekä toiseksi, että avunsaajat ainaisesti\ntulevat olemaan kiitollisuuden velassa. Vaan jos eivät sitä voikaan\nvakuuttavasti toteen näyttää, eivät kumminkaan saa kantaa vihaa, jos\nheidän avunpyyntönsä ei onnistu. Kerkyyralaiset ovat lähettäneet\nmeidät pyytämään teitä liittolaisikseen, varmasti uskoen voivansa\ntarjota teille edellämainitut takeet. Tosin ei meidän tähänastinen\nmenettelymme teitä kohtaan tue meitä apua pyytäessämme, vaan\npäinvastoin on se meille nykyhetkellä epäedullinen.\"\n\n\"Tätä ennen me emme ole mielellämme auttaneet ketään sodassa ja\nnyt tulemme me kumminkin apua anomaan toisilta, koska me tässä\nsodassa Korintolaisia vastaan menettelymme tähden olemme jääneet\nliittolaisitta oman onnemme nojaan. Näin on meidän luuloteltu\nviisas varovaisuutemme, kun emme ole tahtoneet vieraitten kanssa\nsolmittujen liittojen kautta joutua vaaraan toisten etujen tähden,\nlopuksi kääntynyt ilmeiseksi ajattelemattomuudeksi ja heikkoudeksi.\nTosin me äskeisessä meritaistelussa omin voimin torjuimme\npäältämme Korintolaisten hyökkäyksen. Mutta kun he nyt käyvät\npäällemme suuremmalla sotavoimalla, jonka he ovat koonneet sekä\nPeloponneesoksesta että muista Helleeniläisistä maista, niin emme\nluule kykenevämme omin voimin pitämään puoliamme. Ja koska suuri\nvaara on tarjona, jos Korintolaiset meidät voittavat, olemme me\npakotetut pyytämään apua sekä teiltä että muilta. Meille on annettava\nanteeksi, jos me nyt toimimme vastoin entistä varovaisuuttamme, koska\nmeidän aikaisempi menettelytapamme ei ole johtunut ynseydestä, vaan\nymmärtämättömyydestä.\"\n\n\"Teille tulee tämä sattuma, joka pakottaa meitä pyytämään apua,\nmonessa suhteessa olemaan varsin edullinen, jos te pyyntöömme\nsuostutte. Ensiksikin tarjoutuu teille sen kautta tilaisuus suojella\nviattomasti loukatuita, ja toiseksi saavutatte te suojelemalla\nmeitä, kun suurimmat etumme ovat vaarassa, meidän puoleltamme\nikuisen kiitollisuuden. Sitäpaitsi on meillä laivasto, jollaista ei\nlöydy toista teidän laivastoanne lukuunottamatta. Ajatelkaapa, mikä\nonnen sattuma on harvinaisempi ja mikä viholliselle haitallisempi,\nkuin että sama valtio, jonka liittoutumista itsenne kanssa te\nolisitte pitäneet suuria aineellisia etuja ja suosionsaavutuksia\narvokkaampana, että sama valta tarjoutuu liittolaiseksi teidän\npyytämättänne, antautuen teille aiheuttamatta vaaroja ja\nkustannuksia. Sen lisäksi tuottaa se teille tilaisuuden saavuttaa\nkaikkialla hyväksymistä sekä kiitollisuutta niiden puolelta, joita\nryhdytte puollustamaan, ja itsellenne melkoisen voimanlisäyksen.\nHarvat ovat milloinkaan päässeet osallisiksi kaikista näistä eduista\nsamalla kertaa, harvat niinikään liittolaisuutta etsiessään kyenneet\ntarjoamaan niille, joiden puoleen he kääntyvät, yhtä paljon turvaa ja\nkunniaa, kuin he itse toivovat saavansa\".\n\n\"Mutta jos joku teistä arvelee, ettei tulisi syntymään sotaa,\nmissä me voisimme olla teille avuksi, niin hän suuresti erehtyy,\nkun ei huomaa, että Lakedaimonilaiset, peläten teidän valtaanne,\njo sommittelevat sotaa, ja että Korintolaiset, jotka heihin\nvoivat suuresti vaikuttaa ja samalla ovat teidän vihollisianne,\nnyt koettavat ensiksi selviytyä meistä, ollakseen sitten valmiit\nhyökkäämään teitä vastaan, jottemme me voisi yhdistämällä\nsotavoimiamme taistella heitä, yhteistä vihollista, vastaan, ja\njotta he voisivat käyttää tilaisuutta sekä vahingoittaakseen meitä\nettä itse voimistuakseen. Meidän molempien tulee siis, toisen\ntarjoamalla liittolaisuutta, toisen ottamalla tarjousta vastaan,\nestää vihollistemme aikeet ja ryhtyä hyökkäyssotaan heitä vastaan,\nennenkuin he ennättävät sen tehdä\".\n\n\"Jos he sanovat teidän tekevän väärin ottaessanne suojaanne heidän\nsiirtolaisensa, niin tietäkööt, että jokainen siirtola kunnioittaa\nemäkaupunkiansa, niin kauan kuin sitä kohdellaan hyvin, mutta että se\nvieraantuu emäkaupungistaan, jos sille tehdään vääryyttä. Sillä heitä\nei lähetetä ollakseen siirtolaisina emäkaupunkiin jääneiden orjia,\nvaan heidän rinnallaan samoja oikeuksia nauttivina. On päivänselvää,\nettä Korintolaiset ovat tehneet meille vääryyttä. Sillä kun heitä\nvaadittiin oikeudellisesti ratkaisemaan Epidamnoksen rettelöt,\nniin tahtoivat he mieluummin selvittää syytekohdat sodan avulla\nkuin oikeuteen turvaamalla. Olkoon tämä heidän menettelynsä meitä,\nheidän heimolaisiansa, kohtaan teille varoituksena, jottei heidän\nviekkautensa saisi teitä eksyttää ajattelematta suostumaan heidän\ntuumiinsa. Sillä turvallisemmin elää se, jonka ei tarvitse katua\nviholliselle tehtyjä myönnytyksiä\".\n\n\"Te ette suinkaan, ottamalla meidät liittoonne, riko\nLakedaimonilaisten kanssa tekemiänne sopimuksia, koska me emme\nennen ole olleet kumpaistenkaan liittolaisia. Sitäpaitsi on\nteidän liittosopimuksessanne nimenomaan säädetty, että jokainen\nHelleeniläinen kaupunki, joka ei ole teidän kumpaisenkaan\nliittolainen, saa vapaasti käydä, kummalle puolelle haluaa. Onpa\nmerkillistä, jos Korintolaiset saavat ottaa laivamiehistönsä sekä\nliittouneista valtioista että myöskin muualta Hellaasta, vieläpä\nteidän alusmaistannekin, samalla kuin sulkevat meiltä tien liiton\ntekemiseen, johon kaikilla muilla on tilaisuus avoinna, sekä kaikkeen\nmuunlaiseen avunhankintaan, vieläpä katsovat oikeuden tulevan\npoljetuksi, jos te suostutte meidän pyyntöömme. Mutta paljoa enemmän\nsyyllisinä me tulemme pitämään teitä, jos emme voi teitä taivuttaa.\nSillä siinä tapauksessa te hylkäätte meidät, kun olemme ahdingossa\nemmekä ole teidän vihollisianne, vaan heidän, jotka ovat teidänkin\nvarsinaiset vihollisenne ja ahdistajanne. Puhumattakaan siitä, että\nestäisitte heidän hankkeitansa, te päinvastoin sallitte heidän koota\nsotavoimia teidän omalta alueeltanne. Teidän tulee mitä jyrkimmin\nestää heitä keräämästä palkkasotureita teidän alusmaistanne tai\ntoimittaa meille apua siten, kuin paraaksi katsotte, mieluummin\nsolmimalla juhlallinen liitto, jota me erityisesti toivomme. Teillä\non tästä, kuten jo aluksi huomautimme, monta tuntuvaa etua, joista\nennen kaikkea tärkein on se, että meillä on yhteiset viholliset,\nmikä seikka on luotettavin vakuus uskollisuudestamme, vieläpä\nvoimalliset viholliset, jotka kyllä kykenevät rankaisemaan heistä\nluopuneita. Ja kun liittoa tarjoava on merivalta eikä maavalta, niin\non kieltäytyminen sitä vaarallisempi. Teidän oma etunne vaatii näet,\njos vaan mahdollista, estämään kaikkia muita hankkimasta laivastoa\ntahi ainakin, jos tämä ei käy päinsä, pitämään sitä merivaltaa\nystävänänne, joka on voimakkain\".\n\n\"Jos joku teistä pelkää tämän kautta rikkovansa liittosopimukset,\nvaikkakin hän katsoo kaiken tämän edulliseksi, niin tietäköön\nhän, että tällainen pelko, jota toimintavoima on tukemassa, on\nenemmän pelottava vihollisia, kun taas vastaisessa tapauksessa\nmeidän liittomme hylkäämisen kautta heikkoutunut uljuus on omansa\nlisäämään mahtavan vihollisen rohkeutta. Tietäköön hän myöskin,\nettä teidän nyt tehtävästänne päätöksestä riippuu yhtä hyvin\nAteenan kuin Kerkyyrankin kohtalo, ja että hän ei siinä tapauksessa\npidä silmällä molempien kaupunkien etua, jos hän katsomalla vaan\nnykyhetkeen, ottamatta huomioon uhkaavaa ja miltei jo alotettua\nsotaa, hylkää senlaisen valtion ystävyydentarjouksen, jonka\nvihamielisyys ja ystävyys ovat seurauksiltaan mitä tärkeimmät. Sillä\nmeidän kaupunkimme sijaitsee erittäin sopivalla paikalla Italiaan\nja Sikeliaan purjehdittaessa, niin että voimme estää laivoja\npurjehtimasta sieltä Peloponneesokseen ja niinikään, milloin vaan\nhaluamme, lähettää laivoja sinne, muista eduista puhumattakaan.\nLyhyesti sanoen ovat ne syyt, jotka eivät salli teidän jättää\nmeitä oman onnemme nojaan, seuraavat: Hellaassa löytyy vaan kolme\nhuomattavampaa merivaltaa, teidän, meidän ja Korintolaisten. Jos\nte nyt sallitte kahden näistä yhdistyä ja Korintolaisten kukistaa\nmeidät, niin täytyy teidän käydä merisotaa Kerkyyralaisten ja\nPeloponneesolaisten yhdistettyjä voimia vastaan, mutta jos te otatte\nmeidät liittoonne, niin on teillä sodassa heitä vastaan käytettävänä\nlaivasto, joka on suuresti lisääntynyt meidän laivojemme kautta\".\n\nTäten puhuivat Kerkyyralaiset. Heidän jälkeensä lausuivat\nKorintolaiset seuraavaan suuntaan:\n\n\"Koska nuo Kerkyyralaiset eivät ole puhuneet ainoastaan heidän\nottamisestaan teidän liittoonne, vaan myöskin siitä, että me\nolisimme tehneet heille vääryyttä ja ryhtyneet sotaan heitä vastaan\nvastoin kaikkea oikeutta ja kohtuutta, niin täytyy meidänkin ensiksi\nkajota kumpaiseenkin kohtaan, ennenkuin siirrymme puhumaan muista\nasioista, jotta te jo heti aluksi voisitte varmuudella tietää meidän\npuoleltamme tehdyn vaatimuksen olevan oikeutetun, sekä ettette syyttä\nhylkää näiden pyyntöä.\"\n\n\"He väittävät varovaisuudesta pidättäytyneensä rupeamasta liittoon\nkenenkään kanssa. Mutta näin he ovat menetelleet kataluudessaan,\neivätkä suinkaan vilpittömässä mielessä, he kun eivät ole tahtoneet\nottaa ketään liittolaiseksi eivätkä myöskään todistajaksi, jottei\nheidän tarvitsisi hävetä muitten edessä. Tämän ohessa tekee heidän\nkaupunkinsa yksityisen asemansa kautta heidät itsensä tuomareiksi,\njos he ovat muita loukanneet, paremmin, kuin jos jotkut liitot\nheitä sitoisivat, koska he ani harvoin purjehtivat naapuriensa luo,\njotavastoin toisten on pakko poiketa heidän luoksensa. Tällaiseen\nkierouteen perustuu heidän kauniilta kaikuva puolueettomuutensa,\njota he viisaasti ovat käyttäneet naamarinaan. Sillä he eivät\nole noudattaneet puolueettomuutta, pidättyäkseen muiden kanssa\ntekemästä vääryyttä, vaan voidakseen sitä tehdä yksin, erittäinkin\nharjottaakseen väkivaltaa, missä ovat voitolla, sekä toisen\nkustannuksella saavuttaakseen etuja salassa muilta ja esiintyäkseen\nhävyttömästi, jos jotakin vääryyden avulla ovat saavuttaneet. Jos he\nolisivat kunnon miehiä, kuten kerskaavat, niin he sitä mieluummin\nolisivat suostuneet oikeudenmukaiseen ratkaisuun, kuta vaikeampi\ntoisten on pakottaa heitä siihen\".\n\n\"Mutta näin he eivät ole menetelleet meitä eivätkä muitakaan kohtaan.\nSillä vaikka he ovat meidän siirtolaisiamme, niin kapinoivat he\nalituisesti ja ryhtyvät nyt julkiseen sotaankin meitä vastaan\nsanoen, ettei heitä ole lähetetty kärsimään huonoa kohtelua\nmeidän puoleltamme. Mutta emmehän varmaankaan ole perustaneet\nsiirtolaiskuntia, kärsiäksemme heidän puoleltansa röyhkeyttä ja\nväkivaltaa, vaan pysyäksemme heidän johtajinaan ja saadaksemme\nheidän puoleltaan osaksemme meille tulevaa kunnioitusta. Muut\nsiirtolaiskaupunkimme meitä kyllä kunnioittavat ja rakastavat. Onhan\naivan selvää, että, kun muut siirtolaiset ovat meihin tyytyväiset,\nnäillä yksinään ei voi olla pätevää syytä nurjamielisyyteen.\nEmmekähän me näin ankarasti kävisi heidän kimppuunsa, elleivät\nniin törkeästi olisi meitä loukanneet. Mutta vaikka olisimmekin\nhairahtuneet, olisi heidän sopinut väistää meidän vihaamme, jolloin\ntaas meille olisi ollut häpeällistä käyttää pakkokeinoja niin\nmaltillisesti esiintyviä vastaan. Rikkauksiensa nojalla he ovat\nesiintyneet röyhkeästi meitä vastaan monasti muulloinkin ja ovat nyt\npäällepäätteeksi anastaneet Epidamnoksen, joka kieltämättä kuuluu\nmeille. Tosin he, niin Kauan kuin Epidamnos oli hädässä, eivät siitä\nvälittäneet, vaan kun me riensimme sen avuksi, valtasivat he väkisten\nkaupungin\".\n\n\"He kyllä sanovat tarjoutuneensa tätä ennen alistumaan oikeudelliseen\nratkaisuun. Mutta tällaisella tarjouksella on ainoastaan siinä\ntapauksessa merkitystä, jos sen tekijä astuu oikeuden eteen,\nennenkuin on ryhtynyt taisteluun ja ennenkuin on saavuttanut etuja\ntaistelussa. Nämä eivät tehneet kauniilta kuuluvaa tarjoustaan jättää\nasian oikeudellisesti ratkaistavaksi, ennenkuin olivat ryhtyneet\npiirittämään kaupunkia, vaan vasta sitten, kun huomasivat, ettemme\nvoisi toimettomina katsella tapahtumain kulkua. Ja nyt tulevat\nhe teidän luoksenne tyytymättä siellä tekemiinsä vääryyksiin,\nsaadaksensa teidät liittolaisikseen ja vieläpä avustamaan heitä\nvääryydenteoissansa, ja liittolaisiksenne pyrkivät he nyt vasta,\nkun välimme ovat julkisesti rikkoutuneet. Heidänhän olisi sopinut\nkääntyä teidän puoleenne juuri silloin, kun heillä ei ollut mitään\npelättävää, eikä nyt, kun he pelkäävät meitä kohtaan harjottamiensa\nvääryyksien seurauksia, eikä liioin nyt, koska teillä ei milloinkaan\nole ollut hyötyä heidän sotavoimistansa, vaan kumminkin tulisitte\nolemaan meidän silmissämme yhtä rikollisia kuin he, vaikka teillä\nei ole mitään osaa heidän rikoksiinsa. Jos ennen olisitte toimineet\nyhteisin voimin, niin tulisi teidän myöskin kärsiä seuraukset\".\n\n\"Me olemme täten osottaneet, että esiinnymme oikeusperusteilla, mutta\nettä Kerkyyralaiset ovat väkivallanharjottajia ja rosvoja. Meidän\ntulee vielä todistaa teille, ettette toimi oikeudenmukaisesti, jos\notatte heidät liittoonne. Sillä jos kohtakin liittosopimuksessa on\nsanottu, että liittoon kuulumaton kaupunki vapaasti saa liittyä,\nkumpaiseen puolueeseen vain haluaa, niin ei sopimus suinkaan\ntarkota niitä, jotka toimivat muiden vahingoksi, vaan niitä,\njotka, vetäytymättä pois auttamasta muita, tarvitsevat apua, eikä\nluonnollisesti ole sovellutettava niihin, jotka ajattelemattomille\nsuojelijoillensa tuottavat sotaa rauhan asemesta. Tämä tulee\nolemaan teidän laitanne, jos ette seuraa meidän neuvoamme. Sillä\nte ette ainoastaan tule heidän avustajiksensa, vaan myöskin meidän\nvihollisiksemme, kun tähän saakka olette olleet ystäviämme. Jos\nte nimittäin käytte heidän puolellensa, niin on meidän mahdoton\npuollustautua heitä vastaan ahdistamatta teitä. Kohtuullisinta olisi,\nettette menisi kumpaisenkaan puolelle, tahi muuten, että liittyisitte\nmeihin noita vastaan. Olettehan jo ennestään sopimuksissa\nKorintolaisten kanssa, jotavastoin te Kerkyyralaisten kanssa ette\nmilloinkaan ole edes tehneet aselepoakaan\".\n\n\"Älkää ottako tavaksenne suojella muiden luopuneita alamaisia.\nEmmehän mekään, kun Samolaiset kapinoitsivat, äänestäneet teitä\nvastaan, vaan Peloponneesolaisten ollessa eri mieltä, tuliko niitä\npuollustaa, vastustimme me julkisesti tätä tuumaa lausuen, että\njokaisella on oikeus rangaista liittolaisiansa. Jos te otatte\nliittoonne ja puollustatte noita pahantekijöitä, niin kyllä piankin\nkäy ilmi, että jommoinenkin määrä liittolaisistanne siirtyy meidän\npuolellemme, ja että noudattamanne menettelytapa tulee olemaan teille\nitsellenne vahingoksi eikä meille\".\n\n\"Näillä myöskin Helleeniläisten lakien mukaan riittävillä\noikeudenperusteilla astumme teidän eteenne: tämä on se\nystävällisyyden velka, jonka me kehotamme teitä nyt maksamaan,\nkoskemme ole kylliksi vihollisia tahtoaksemme vahingoittaa\nteitä, emmekä liioin kylliksi ystäviä halutaksemme hyödyttää\nteitä. Sillä kun teillä, sotiessanne Aiginalaisia vastaan ennen\nMeedialaissotaa, ei ollut kylliksi sotalaivoja, niin saitte te\nKorintolaisilta 20 laivaa. Tämä meidän suosiollisuutemme, kuten myös\nkäytöksemme Samolais-rettelöissä, jolloin Peloponneesolaiset meidän\nkehotuksestamme eivät avustaneet Samolaisia, hankki teille voiton\nAiginalaisista ja voiman rankaisemaan Samolaisia. Ja tämä tapahtui\nsitäpaitsi semmoiseen aikaan, jolloin ihmiset hyökkäävät toistensa\nkimppuun, välittämättä muusta kuin omasta voitostaan, ja jolloin\nystävästä käy avustaja, vaikkakin ennen on esiintynyt vihollisena,\nmutta sitävastoin vihollisesta vastustaja, joskin muuten on ystävä,\nkoska hetken voitonhimon tähden omat edut laiminlyödään.\"\n\n\"Miettikää näitä seikkoja ja neuvokoot vanhemmat nuoria ymmärtämään,\nettä on kohtuullista avustaa meitä, kuten me teitä, älköönkä kukaan\ntuumiko, että tämä kyllä voi kuulua kohtuulliselta, mutta että\nsodan syttyessä aivan toinen menettely olisi hyödyllinen. Sillä\nmitä vähemmän poiketaan oikeudesta, sitä varmemmin etu saavutetaan.\nMitä taas syntyvään sotaan tulee, jolla teitä Kerkyyralaiset\nkoettavat pelottaa, saadaksensa teitä vääryyttä harjottamaan, niin\nse on tuiki epävarma. Ei teidän pidä, tämän kautta kiihotettuina,\nhankkia itsellenne aivan varmasti hetimiten syntyvää vihamielisyyttä\nKorintolaisten puolelta, vaan koettakaa mieluummin poistaa meissä\nMegaralaisten takia vallitsevaa epäluuloa. Sillä myöhäinenkin\nsopivassa tilaisuudessa osotettu ystävyys voi, jos kohtakin se on\nvähäarvoisempi, sovittaa suurimmankin loukkauksen. Älkää antako\nviekotella itseänne sillä, että he tarjoavat teille voimakasta\nlaivastoliittoa; sillä paljoa varmempi tuki on rehellinen menettely\nvertaisiansa kohtaan, kuin hetken viehättämänä koettaa saavuttaa\nvaaranalaisia etuja.\"\n\n\"Koska me nyt olemme joutuneet samaan asemaan, josta me\nLakedaimonissa puhuimme, että nimittäin jokaisella on oikeus\nrangaista liittolaisiansa, niin pyydämme me nyt teitä menettelemään\nsamoin meitä kohtaan, jottette te päätöksellänne vahingoita meitä,\nme kun silloin äänestimme teidän hyväksenne. Maksakaa hyvä hyvällä:\nsillä tietäkää, että nyt on se ratkaiseva hetki käsissä, jolloin\navustaja on paras ystävä ja vastustaja pahin vihollinen. Vieläkin\nkerran: älkää ottako Kerkyyralaisia liittolaisiksenne meidän\nmielipahaksemme älkääkä avustako heitä vääryyden tekemisessä.\nTällätavoin te sekä menettelette velvollisuutenne mukaisesti että\npäätätte omaksi hyödyksenne.\"\n\nNäin puhuivat Korintolaiset. Kun Ateenalaiset olivat kuulleet\nkumpaisenkin puolueen esityksen, kutsuttiin kansa kahdesti kokoon.\nEnsimmäisessä kokouksessa sai Korintolaisten puhe paljon kannatusta,\nmutta toisessa kokouksessa muuttivat Ateenalaiset mielensä ja\npäättivät tehdä liiton Kerkyyralaisten kanssa, että nimittäin heillä\nolisi yhteiset viholliset ja yhteiset ystävät. Sillä jos Ateenalaiset\nKerkyyralaisten kehotuksesta olisivat hyökänneet Korintosta vastaan,\nniin olisivat he rikkoneet Peloponneesolaisten kanssa tehdyt\nsopimukset. He solmivat vaan puollustusliiton, jonka kautta he\nsitoutuivat avustamaan toisiansa, jos joku hyökkäisi Kerkyyraa,\nAteenaa tai heidän liittolaisiansa vastaan, sillä Ateenalaiset\npitivät sotaa Peloponneesolaisia vastaan miltei varmana eivätkä\nsallineet, että Kerkyyra, jolla oli niin mahtava laivasto, joutuisi\nKorintolaisten valtaan, vaan toivoivat, että nämä mitä kiivaimmin\nhyökkäisivät toistensa kimppuun, jotta heidän olisi sitä helpompi\nsotia Korintolaisia ja muita merivaltioita vastaan, jos niin olisi\npakko. Myöskin näkyi heistä tämä saari sijaitsevan erinomattain\nsopivalla paikalla, jos tahtoi purjehtia Italiaan ja Sikeliaan.\n\nTässä aikeessa ottivat Ateenalaiset Kerkyyralaiset liittoonsa ja\nlähettivät välittömästi, Korintolaisten lähdettyä, heille avuksi 10\nlaivaa. Näitä johtivat Kimoonin poika Lakedaimonos, Strombikoksen\npoika Diotiimos ja Epikleen poika Prooteas. Heillä oli käsky välttää\ntappelua Korintolaisten kanssa, jolleivät nämä purjehtisi Kerkyyraan\ntai johonkin sille kuuluvaan paikkakuntaan, yrittäen viedä siellä\nmaihin sotaväkeä, mutta että heidän väkivallalla tulisi estää tätä\ntapahtumasta. Tämän käskyn antoivat Ateenalaiset heille, jotteivät\nrikkoisi rauhan sopimuksia. Ja näin saapuivat nämä 10 laivaa\nKerkyyraan.\n\nKun Korintolaiset olivat valmiit varustuksissaan, purjehtivat he\nKerkyyraan 150 laivalla. Näistä laivoista oli kymmenen Eeliläistä,\n12 Megaralaista, kymmenen Leukadialaista, 27 Amprakialaista ja\nyksi Anaktorialainen, mutta Korintolaisten omia 90. Näille oli\nkukin kaupunki valinnut johtajat omia laivojansa varten, mutta\nKorintolaisia laivoja johtivat Eytykleen poika Xenokleidees ynnä\nneljä muuta päällikköä. Kun he purjehtien Leukaasta lähestyivät\nmannermaata vastapäätä Kerkyyraa, ankkuroivat he laivansa Tesprootian\nmaassa sijaitsevan Keimerionin edustalle. Tämä on satama ja\nylempänä sitä merestä kauempana sijaitsee Tesprootialaisessa\nElaiatis-maakunnassa Efyyra niminen kaupunki. Lähellä tätä laskee\nAkeruusia-järvi vetensä mereen. Tesprootian läpi juoksee tähän\njärveen Akeron-joki, josta järvi on saanut nimensä. Myöskin\nTyamis-joki virtaa näiden seutujen halki, erottaen Tesprootian ja\nKestrineen toisistansa. Näiden jokien välillä kohoaa Keimerionin\nkallioniemi. Tälle paikalle mannermaata ankkuroivat Korintolaiset\nlaivansa ja leiriytyivät.\n\nKun Kerkyyralaiset saivat tiedon heidän lähestymisestänsä,\nmiehittivät he 110 laivaa, joita johtivat Mikiades, Aisimides ja\nEyrybatos. Nämä leiriytyivät yhdelle niistä saarista, joita kutsutaan\nSybota-saariksi. Tänne olivat myöskin saapuneet Ateenalaisten\nlähettämät kymmenen laivaa. Leykimnee-niemellä oli heillä jalkaväkeä\nja 1,000 heille avuksi tullutta Sakyntolaista raskasaseista.\nKorintolaisilla oli niinikään suuri joukko barbarilaista sotaväkeä.\nSillä täkäläiset mannermaalaiset ovat aina olleet hyvissä väleissä\nheidän kanssansa.\n\nKun Korintolaiset olivat saaneet kaikki valmiiksi, varustautuivat he\nkolmen päivän muonalla ja purjehtivat sitten yöaikaan Keimerionin\nsatamasta, ryhtyäksensä meritappeluun vihollisia vastaan. Kun päivä\nalkoi sarastaa, huomasivat he purjehtiessansa Kerkyyralaisten\nlaivain aavalla merellä tulevan suoraan heitä vastaan. Tultuansa\ntoistensa näkyviin, asettuivat he taistelujärjestykseen vastakkain,\nAteenalaiset laivat Kerkyyralaisten oikealle siivelle, mutta\nkeskirintaman ja vasemman siiven muodostivat Kerkyyralaiset itse,\njakaen laivansa kolmeen osastoon, joista kutakin johti yksi noista\nkolmesta päälliköstä. Näin olivat Kerkyyralaiset järjestyneet.\nKorintolaisten oikean siiven muodostivat Megaralaiset ja\nAmprakialaiset laivat, keskirintaman muut liittolaiset, mutta itse\nasettuivat he parailla laivoillansa vasemmalle siivelle Ateenalaisin\nja Kerkyyralaisten oikeaa siipeä vastaan.\n\nKun merkki molemmin puolin oli annettu, törmäsivät he yhteen, ja\nmeritappelu alkoi. Kummallakin puolella oli laivojen kansilla paljon\nraskasaseisia, nuolenampujia ja keihäänheittäjiä, vanhan tavan mukaan\nhuonosti varustettuina meritaistelua varten. Ottelu oli kuuma, mutta\nvailla taidokasta järjestelyä, melkeinpä maatappelun kaltainen.\nKun laivat olivat törmänneet yhteen, niin eivät ne enää laivojen\npaljouden synnyttämän tungoksen takia päässeet erilleen toisistansa,\nja voitto riippui tykkänään kannella olevista raskasaseisista, jotka\ntaistelivat määrätyssä asennossa, laivojen pysyessä liikkumatta.\nVihollisen laivaryhmää ei koetettu puhkaista, vaan tuli taistelussa\nilmi enemmän urhoollisuutta ja voimaa kuin taitavuutta. Tässä\nmeritappelussa vallitsi kaikkialla kauhea meteli ja sekasorto.\nTaistelun kestäessä olivat Ateenalaiset laivat valmiina auttamaan\nKerkyyralaisia, jos heitä missä kovin ahdistettiin, aiheuttaen pelkoa\nvihollisissa, mutta eivät ottaneet osaa tappeluun, koska pelkäsivät\nhallituksensa kieltoa. Pahimmin kärsi Korintolaisten oikea siipi.\n20 laivalla pakottivat Kerkyyralaiset heidät täällä peräytymään,\najoivat yksityisiä laivoja takaa mannermaata kohti, purjehtien aina\nheidän leiriinsä asti, astuivat maihin, polttivat autioiksi jääneet\nteltat ja ryöstivät heidän tavaransa. Tällä siivellä kärsivät siis\nKorintolaiset ja heidän liittolaisensa tappion, ja Kerkyyralaiset\nsaivat voiton. Mutta vasemmalla siivellä, missä Korintolaiset itse\ntaistelivat, saivat he loistavan voiton, koska Kerkyyralaisten\nmuutenkin vähempilukuisesta laivastosta puuttui 20 vihollisia takaa\najavaa laivaa. Kun Ateenalaiset näkivät Kerkyyralaisten olevan\nsuuressa ahdingossa, riensivät he julkisesti heidän avuksensa, vaikka\nhe alussa olivat karttaneet hyökkäystä. Mutta kun Kerkyyralaiset\nyleisesti pakenivat, ja Korintolaiset heitä ankarasti ahdistivat,\nryhtyivät kaikki laivat eroituksetta taisteluun, niin että\nAteenalaiset ja korintolaiset väkistenkin joutuivat käsikähmään\nkeskenänsä.\n\nKerkyyralaisten paettua, eivät Korintolaiset huolineet korjata\nuppoavia laivoja, vaan käänsivät raivonsa niissä oleviin miehiin,\nja surmasivat, purjehtien hylyksi joutuneiden laivojen rivien läpi,\nheitä mieluummin, kuin ottivat heitä vangeiksi. Tässä tilaisuudessa\nsurmasivat he myöskin epähuomiosta omia miehiänsä, koska eivät\ntietäneet, että heidän oikea siipensä oli joutunut tappiolle. Sillä\nkun molemmin puolin oli paljon laivoja, peittäen hyvin suuren alan\nmerta, niin taistelun kuohussa ei ollut helppo erottaa, kutka olivat\nvoitolla, kutka tappiolla. Helleenien kesken oli tämä meritappelu\nlaivojen paljouteen nähden siihenastisia suurempi. Kun Korintolaiset\nolivat ajaneet Kerkyyralaiset maalle saakka, käänsivät he huomionsa\nlaivanhylkyihin ja kaatuneisiin sotureihin. Heidän onnistuikin\nkorjata useimmat näistä Sybotaan, joka on autio satama Tesprootiassa,\nja jonne barbarilais-sotajoukko oli kokoontunut heille avuksi. Tämän\ntehtyänsä purjehtivat he uudestaan kokoontuneina Kerkyyralaisia\nvastaan. Nämä purjehtivat myöskin vihollisia vastaan vielä\nmerikelpoisilla laivoillaan ja niillä, jotka eivät olleet ottaneet\nosaa taisteluun, ynnä Ateenalaisten laivojen kanssa, peläten, että\nKorintolaiset koettaisivat astua maihin heidän alueellensa. Oli\njo myöhäistä illalla ja sotahuuto hyökkäykseen oli jo kajahtanut,\nkun Korintolaiset äkkiarvaamatta käänsivät laivansa, huomattuansa\n20 Ateenalaista laivaa purjehtivan heitä kohti. Nämä laivat\nolivat Ateenalaiset, edellämainittujen kymmenen laivan lähdettyä,\nlähettäneet Kerkyyralaisille avuksi, peläten, että Kerkyyralaiset\njoutuisivat tappiolle, joten myös tapahtui, ja että heidän kymmenen\nlaivaansa ei riittäisi näitä suojelemaan.\n\nKorintolaiset huomasivat ensin nämä laivat ja arvasivat niiden\ntulevan Ateenasta, ja koska he luulivat niitä useammiksi, kuin\nhe näkivät, vetäytyivät he takaisin. Mutta Kerkyyralaiset, jotka\nlaivojen suunnan takia eivät niitä huomanneet, ihmettelivät, miksi\nKorintolaiset käänsivät aluksensa, kunnes jotkut erottivat laivat\nja ilmottivat niiden tulon toisille. Silloin Kerkyyralaisetkin\nvetäytyivät takaisin, sillä alkoi jo hämärtää ja Korintolaiset\nvetäytyivät yhä edemmäs. Täten erosivat he toisistansa, ja\nyö keskeytti tämän meritappelun. Kerkyyralaiset leiriytyivät\nLeykimneen edustalle, jonne saapuivat myöskin heidän avuksensa\nlähetetyt 20 Ateenalaista laivaa, purjehtien laivahylkyjen ja\nkaatuneiden keskitse, vähän sen jälestä, kuin ne oli huomattu. Näitä\njohtivat Leagroksen poika Glaukon ja Leogoroksen poika Andokides.\nKerkyyralaiset pelkäsivät ensin niiden olevan vihollisia, sillä\noli jo yönaika, mutta tunsivat heidät sitten ja saattoivat heidät\nsatamaan.\n\nSeuraavana päivänä purjehtivat nuo 30 Ateenalaista laivaa ja ne\nKerkyyralaiset laivat, jotka olivat vielä merikelpoisia, siihen\nSybotan satamaan, jossa Korintolaisten laivasto oli ankkurissa,\nhoukutellaksensa niitä tappeluun. Purjehdittuansa ulos satamasta,\nasettuivat Korintolaiset aavalla merellä sota-asentoon, mutta\npysyivät liikkumatta paikoillaan, haluamatta ryhtyä taisteluun, koska\nhe huomasivat, että Ateenasta oli tullut uusia vahingoittumattomia\nlaivoja. Sitäpaitsi tuotti heille paljon vaikeuksia laivoissa\nsäilytettyjen vankien vartioiminen ja laivojen korjaamiseen\ntarpeellisten rakennusaineiden hankkiminen asumattomilla seuduilla.\nHeidän suurin huolensa oli nyt, miten paraiten pääsisivät\npurjehtimaan kotia, peläten, että Ateenalaiset, koska jo oli oltu\nkäsikähmässä heidän kanssansa, pitäisivät sopimukset rikottuina ja\nestäisivät heitä purjehtimasta kotia.\n\nHe päättivät sentähden lähettää muutamia miehiä ilman airuesauvaa\nAteenalaisten luo tiedustelemaan, mitä nämä aikoivat tehdä.\nLähettiläät puhuivat seuraavin sanoin: \"Ateenan miehet! Te\nteette väärin, kun ryhdytte sotaan meitä vastaan ja rikotte\nrauhansopimukset, ase kädessä estäen meitä rankaisemasta\nvihollisiamme. Jos aikomuksenne on estää meitä purjehtimasta\nKerkyyraan, tai minne muualle me haluamme, ja rikkoa rauha, niin\nkäykää nyt ensinnä meidän kimppuumme ja kohdelkaa meitä vihollisina.\"\n\nNäin puhuivat lähettiläät, ja ne, jotka Kerkyyralaisten leiristä\nkuulivat tämän, huusivat, että nämä välittömästi olivat otettavat\nkiinni ja tapettavat. Mutta Ateenalaiset vastasivat seuraavasti:\n\"PeIoponneesolais-miehet! Me emme alota sotaa emmekä riko rauhaa,\nvaan me olemme tulleet avustamaan Kerkyyralaisia, liittolaisiamme.\nJos tahdotte purjehtia minne tahansa muualle, emme me teitä estä;\nmutta jos purjehditte Kerkyyraan tahi johonkin sen alle kuuluvaan\npaikkakuntaan, niin me voimiemme mukaan tulemme sitä estämään.\"\n\nKun Ateenalaiset olivat näin vastanneet, valmistautuivat\nKorintolaiset purjehtimaan kotiinsa ja pystyttivät voitonmerkin\nSybotan mannermaalle. Kerkyyralaiset puolestaan korjasivat\nkaatuneiden ruumiit ja laivanhylyt, jotka yöllä noussut tuuli ja\naallot olivat sinne tänne ajelleet, sekä pystyttivät hekin voittajina\nvoitonmerkin Sybotan saarelle. Kumpikin piti itsensä voittajana\nseuraavista syistä: Korintolaiset, koska he meritappelussa yöhön\nsaakka olivat olleet voiton puolella, olivat voineet korjata\nhuostaansa useimmat laivanhylyt ja kaatuneiden ruumiit, olivat\nottaneet vangeiksi 1,000 miestä ja upottaneet noin 70 laivaa.\nKerkyyralaiset pystyttivät voitonmerkin sillä perusteella, että\nolivat hävittäneet noin 30 laivaa ja Ateenalaisten tultua olivat\nkorjanneet heidän rannoillensa sortuneet laivanhylyt ja kaatuneet, ja\nkoska Korintolaiset, huomattuansa Ateenalaisten laivat, edellisenä\npäivänä olivat peräytyneet eivätkä olleet Sybotasta purjehtineet\nnäitä vastaan. Näillä perusteilla arvelivat kumpaisetkin päässeensä\nvoitolle.\n\nKotimatkallansa anastivat Korintolaiset viekkaudella Amprakian\nlahden suulla sijaitsevan Anaktorionin, joka oli Korintolaisten ja\nKerkyyralaisten yhteinen siirtola, asettivat sinne Korintolaista\nsiirtoväkeä ja palasivat sitten kotia. Kerkyyralaisista vangeista\nmöivät he 800, jotka olivat orjia, mutta 250 miestä vartioivat he\nvankeina, kohdellen heitä hyvin, jotta nämä, tultuansa kotiin,\ntoimittaisivat Kerkyyran Korintolaisten käsiin, koska useimmat näistä\nsattuivat olemaan Kerkyyran mahtavimpia miehiä.\n\nTällä tavoin suoriutui Kerkyyra sodassa Korintolaisia vastaan,\nja Ateenalaisten laivat palasivat kotiinsa. Ensimmäinen aihe\nKorintolaisten ja Ateenalaisten väliseen sotaan oli siis, että\nAteenalaiset, rauhan kestäessä, taistelivat Kerkyyralaisten puolella\nKorintolaisia vastaan.\n\nHeti tämän jälkeen antoivat myös seuraavat Ateenalaisten ja\nPeloponneesolaisten välillä ilmaantuneet eripuraisuudet yllykettä\nsotaan. Kun Ateenalaiset näet saivat vihiä Korintolaisten\nkostonhankkeista heitä vastaan, käskivät he Potidaialaisten,\njotka asuivat Palleeneen niemellä ja olivat Ateenalaisten veroa\nmaksavia liittolaisia, mutta Korintolaista sukuperää, purkaa\nkaupunkinsa muurit Palleeneen puolelta ja lähettää heille\npanttivankeja, jotapaitsi heidän tulisi kaupungistaan karkoittaa\neikä tulevaisuudessa ottaa vastaan niitä epideemiuurgeja, joita\nKorintolaisten oli tapana lähettää heidän luoksensa. Ateenalaiset\npelkäsivät näet, että Perdikkas ja Korintolaiset houkuttelisivat\nnäitä luopumaan heistä ja samalla saattaisivat muutkin Traakian\nrannikolla asuvat liittolaiset heistä luopumaan.\n\nAteenalaiset ryhtyivät näihin toimenpiteisiin Potidaialaisia vastaan\njo ennakolta heti Kerkyyran meritappelun jälkeen. Sillä Korintolaiset\nosottivat julkista vihamielisyyttä Ateenalaisia vastaan, ja\nMakedonian kuningas, Aleksanterin poika Perdikkas, joka ennen oli\nollut heidän liittolaisensa ja ystävänsä, nousi nyt heitä vastaan,\nkoska Ateenalaiset olivat liittoutuneet hänen veljensä Filippoksen\nja Derdaan kanssa, jotka olivat hänen vastustajansa. Tätä liittoa\npeläten, lähetti Perdikkas sanansaattajia Lakedaimoniin, jotta saisi\nPeloponneesolaiset sotaan Ateenalaisia vastaan. Korintolaiset sai\nhän puolellensa Potidaian luopumisen kautta. Hän koetti myöskin\nsaada Traakian rannikolla asuvat Kalkidilaiset ja Bottikelaiset\npuolellensa, arvellen, että hän näitten naapurivaltojen avulla\nhuoleti voisi ryhtyä sotaan. Kun Ateenalaiset saivat vihiä tästä ja\nkoska he tahtoivat estää näitä kaupunkeja luopumasta, niin käskivät\nhe laivapäällikkönsä vaatimaan Potidaialaisilta panttivankeja,\nrepimään Potidaian muurit ja pitämään tarkasti silmällä, etteivät\nnaapurikaupungit pääsisi luopumaan. Jo tätä ennen olivat he näet\nLykomeedeen pojan Arkestratoksen ja neljän toisen päällikön johdolla\nPerdikkasta vastaan lähettäneet 30 laivaa ja 1,000 raskasaseista.\n\nPotidaialaiset toimittivat nyt lähettiläitä Ateenalaisten luo,\nkoettaaksensa taivuttaa heitä jättämään asiat entiselleen, mutta\nkääntyivät myöskin Korintolaisten kanssa Lakedaimonilaisten\npuoleen, jotta tarpeen tullessa saisivat näiltä apua. Mutta kun he\npitkien keskusteluiden jälestä eivät Ateenalaisilta saaneet mitään\ntyydyttävää vastausta, vaan kun päinvastoin Ateenalaisten Makedoniaan\nlähettämät laivat purjehtivat heitä vastaan, ja kun Lakedaimonin\nhallitus lupasi hyökätä Attikaan, jos Ateenalaiset ahdistaisivat\nPotidaialaisia, niin katsoivat viimeksimainitut ajan sopivaksi\nluopuakseen Ateenalaisista, solmittuansa liiton Kalkidilaisten ja\nBottikelaisten kanssa. Perdikkas taivutti myöskin Kalkidikeelaiset\njättämään ja hävittämään merenrannikolla sijaitsevat kaupunkinsa\nsekä muuttamaan Olyntokseen ja lujasti linnoittamaan tämän ainoan\nkaupungin. Näille asuinpaikoistansa luopuneille antoi hän kappaleen\nMygdonian alueesta Bolbeen järven seutuvilta asuttavaksi, niin kauan\nkuin sota kestäisi Ateenalaisia vastaan. Nämä muuttivatkin kauemmaksi\nmerenrannalta, hävitettyänsä kaupunkinsa, ja varustautuivat sotaan.\n\nSillävälin saapuivat mainitut 30 Ateenalaista laivaa Traakian\nrannikoille ja tapasivat Potidaian sekä muutkin sikäläiset kaupungit\nluopuneina heidän puoleltansa. Mutta koska päälliköt pitivät\nmahdottomana sotia sekä Perdikkasta että luopuneita kaupunkeja\nvastaan käytettävinään olevilla sotavoimilla, kääntyivät he\nMakedoniaa vastaan, johon he alkuperäisesti olivatkin lähetetyt, ja\nliittoutuivat Filippokseen ja Derdaan veljeksiin, jotka sisämaasta\nolivat sotajoukolla hyökänneet Makedoniaan.\n\nKun Korintolaiset saivat tietää, että Potidaia oli luopunut, ja että\nAteenalainen laivasto oleskeli Makedonian vesillä, niin valtasi\nheidät pelko tämän paikkakunnan suhteen, ikäänkuin vaara olisi\nuhannut heidän omia etujansa. Tämän johdosta lähettivät he sinne\nomasta keskuudestaan vapaaehtoisia ja muualta Peloponneesoksesta\npalkkasotureita, kaikkiaan 1600 raskasaseista ja 400 kevytaseista\nmiestä Adeimantoksen pojan Aristeyksen johdolla. Useimmat\nvapaaehtoiset Korintolaiset ottivat osaa tähän retkeen etupäässä\nsuosiessaan tätä miestä, sillä hän oli aina ollut Potidaialaisten\nystävä. Nämä saapuivat Traakiaan neljäntenäkymmenentenä päivänä\nPotidaian kapinoimisen jälkeen.\n\nKohta saapui Ateenalaisillekin tieto kaupunkien luopumisesta,\nja kun he saivat tietää, että näille Aristeyksen johdolla oli\nlähetetty apuväkeä, niin lähettivät hekin kapinoitsijoita vastaan\n2,000 raskasaseista ja 40 laivaa Kalliaan ja neljän muun päällikön\njohdolla. Saapuessaan Makedoniaan, saivat nämä tietää, että sinne\nennen lähetetyt 1,000 miestä olivat valloittaneet Termeen ja\nparastaikaa piirittivät Pydnaa, jonkatähden he pysähtyivät tänne ja\navustivat Pydnan piirittäjiä. Myöhemmin oli heidän kuitenkin pakko\ntehdä puolustus- ja hyökkäysliitto Perdikkaan kanssa, koska heidän\noli tärkeää päästä Pydnaan, johon Aristeys jo oli saapunut. Siispä he\nlähtivät Makedoniasta, ja turhaan koetettuansa valloittaa Beroian,\njatkoivat maitse matkaansa Potidaiaan. Heitä oli 3,000 raskasaseista\nomaa väkeä, sitäpaitsi suuri joukko apuväkeä ja 600 Makedonialaista\nratsumiestä Filippoksen ja Pausaniaan johdolla. Samalla purjehti\nsinne 70 laivaa. Hitaasti kulkien saapuivat he kolmantena päivänä\nGigoonokseen, johon leiriytyivät.\n\nPotidaialaiset ja Aristeyksen johtamat Peloponneesolaiset olivat\nleiriytyneet niemimaalle lähelle Olyntosta, odottaaksensa\nAteenalaisia ja ulkopuolelle kaupunkia laittaneet kauppapaikan\nruokatavaroita varten. Liittoutuneet valitsivat yhteisen jalkaväen\npäälliköksi Aristeyksen ja ratsuväen johtajaksi Perdikkaan. Tämä\noli näet taas luopunut Ateenalaisista ja taisteli Potidaialaisten\npuolella, asetettuansa Jolaoksen sijaishallitsijaksensa. Aristeyksen\ntuuma oli pitää silmällä Ateenalaisten sotajoukkojen liikkeitä\nkannaksella, jotteivät ne pääsisi etenemään. Sitävastoin oli\naikomus, että Kalkidilaiset ja muut ulkopuolella kannasta olevat\nliittolaiset sekä Perdikkaan 200 ratsumiestä jäisivät Olyntokseen ja\ntakaa hyökkäisivät Ateenalaisten kimppuun, jos nämä ahdistaisivat\nAristeystä, jotta vihollinen täten joutuisi saarroksiin heidän\nväliinsä. Ateenalaisten ylipäällikkö Kallias ja hänen alapäällikkönsä\ntaasen lähettivät Makedonialaiset ratsumiehet ja vähäisen määrän\napujoukkoja Olyntokseen, estääksensä sikäläisiä vihollisia\navustamasta sotatovereitansa, mutta lähtivät itse sotajoukkoinensa\nPotidaiaa vastaan. Kun nämä, saavuttuansa kannakselle, näkivät\nvihollisten jo olevan taisteluasennossa, niin asettuivat hekin\nsamaten vastaan, ja tappelu syntyi miltei välittömästi. Aristeyksen\noma siipi yhdessä Korintolaisten ja hänen johdossaan olevien muitten\nvaliojoukkojen kanssa työnsi heitä vastaan asettuneet viholliset\npakosalle ja ajoi heitä takaa pitkän matkaa; mutta Ateenalaiset\nvoittivat muut Potidaialaiset ja Peloponneesolaiset sotajoukot, ja\nnämä pakenivat Olyntoksen muurien suojaan.\n\nKun Aristeys, palattuansa vihollista takaa-ajamasta, huomasi, että\ntoinen osa hänen sotajoukostansa oli joutunut tappiolle, niin oli hän\nkahdella päällä, pitäisikö hänen koettaa päästä Olyntokseen vaiko\nPotidaiaan. Hän päätti vihdoin koota väkensä niin pienelle alalle\nkuin suinkin ja juoksujalkaa kiirehtiä Potidaiaan. Kulkiessansa\nsuurella vaivalla vihollisten nuolisateessa pitkin kiviperäistä\nmerenrannikkoa, menetti hän pienen luvun miehistänsä, mutta sai\nkuitenkin suurimman osan heistä pelastetuksi. Kun Olyntoksesta\nPotidaialaisille avuksi rientävät miehet huomasivat tappelun alkaneen\nja liput kohotetuiksi, sillä nämät kaupungit ovat ainoastaan 60\nstadionin päässä toisistansa ja toistensa näkyvissä, marssivat he\nvähän matkaa auttaakseen Potidaialaisia. Mutta Makedonialaiset\nratsumiehet olivat asetetut heitä tästä estämään. Kun sitten voitto\nkallistui Ateenalaisten puolelle ja liput vedettiin alas, vetäytyivät\nensiksimainitut muurien suojaan, ja Makedonialaiset liittyivät\nuudestaan Ateenalaisiin. Ratsuväki ei siis avustanut kummallakaan\npuolella. Taistelun jälkeen pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin\nja antoivat Potidaialaisille aselevon suojassa heidän kaatuneensa.\nPotidaialaisista ja heidän liittolaisistansa kaatui hiukan vähemmän\nkuin 300 miestä, Ateenalaisista taasen 150, näitten joukossa\nylipäällikkö Kallias.\n\nVälittömästi tämän jälkeen rakensivat Ateenalaiset muurin kannaksen\npuolelle ja miehittivät sen, mutta Palleeneen puolen jättivät he\nmuuritta, koska heillä mielestänsä oli liian vähän miehiä pitääksensä\nkannaksen puolta miehitettynä ja samalla rakentaaksensa muurin\nPalleeneen puolelle, peläten, että Potidaialaiset liittolaisineen\nhyökkäisivät heidän kimppuunsa, jos he näin jakaisivat voimansa.\nKun nyt Ateenassa saatiin tietää, että Palleeneen puoli oli jätetty\nmuuritta, niin lähetettiin heti 1,600 raskasaseista omaa väkeä sinne\nAsoopioksen pojan Formioonin johdolla. Saavuttuansa Palleeneen\nkannakselle, lähti tämä joukkoinensa kulkemaan Afytiksesta Potidaiaa\nvastaan lyhyin päivämatkoin ja hävitti maata. Kun ei kukaan tullut\nhäntä vastaan taistelemaan, niin rakensi hän muurin Palleeneen\npuolelle, joten Potidaia tuli tarkasti saarretuksi molemmilta\npuolilta; sitäpaitsi saarsi laivasto sen meren puolelta.\n\nKun Aristeyksella ei ollut enää mitään pelastuksen toivetta,\nsittenkun piiritys oli alkanut, jollei vasten tavallisuutta tulisi\napua joko Peloponneesoksesta tahi jostakin muualta, niin neuvoi\nhän jättämään ainoastaan 500 miestä kaupunkiin, joiden kanssa hän\nitse tarjoutui jäämään, mutta muun väen pitäisi suotuisen tuulen\navulla koettaa päästä pakoon, jotta muonavarat siten riittäisivät\nkauemmaksi aikaa. Kun hän ei saanut kannatusta ehdotukselleen,\nmutta kaikin mokomin tahtoi säilyttää tämän kaupungin, sekä tahtoi\njärjestää ulkoasiat paraalle kannalle, niin hän purjehti pois\nkaupungista Ateenalaisten huomaamatta. Hän meni Kalkidilaisten\nluokse, joiden avulla hän sekä kävi muita sotia, että asetuttuaan\nväijyksiin Sermyyliläisten kaupungin läheisyyteen, surmasi suuren\njoukon tämän kaupungin asukkaista. Samalla lähetti hän sanansaattajan\nPeloponneesokseen pyytämään apua. Sillä välin hävitti Formioon,\nsaarrettuansa Potidaian, 1,600 miehensä avulla sekä Kalkidikeen että\nBottikeen alueen, myöskin valloittaen muutamia pieniä kaupunkeja.\n\nNämät seikat enensivät Ateenalaisten ja Peloponneesolaisten\nvälistä katkeruutta ennen sodan puhkeemista. Korintolaiset\nvalittivat, että Ateenalaiset piirittivät Potidaiaa, joka muka\noli heidän siirtokuntansa, ja siellä oleskelevia Korintolaisia\nja Peloponneesolaisia. Ateenalaiset taasen valittivat, että\nKorintolaiset muka olivat yllyttäneet heille veronalaisen kaupungin\nkapinaan ja julkisesti taistelivat heitä vastaan Potidaialaisten\npuolella. Sota ei kumminkaan vielä syttynyt, vaan kesti jonkun aikaa\naselepoa, koska Korintolaiset olivat toimineet vaan omin päin.\n\nMutta kun Potidaia oli saarrettuna, eivät he enää pysyneet\ntoimettomina, osaksi sentähden, että kaupungissa oli Korintolaisia,\nosaksi koska he pelkäsivät tämän kaupungin joutuvan Ateenalaisten\nhaltuun. He kutsuivat viipymättä liittolaisensa Lakedaimoniin ja\nsyyttivät siellä Ateenalaisia ankarasti rauhanrikkomisesta ja\nvääryydenteosta Peloponneesolaisia kohtaan. Aiginalaiset pelkäsivät\nAteenalaisia eivätkä uskaltaneet julkisesti ottaa osaa kokoukseen;\nmutta salassa he yllyttivät sotaan Ateenalaisia vastaan, väittäen,\netteivät he huolimatta sopimuksista saaneet elää itsenäisinä. Tämän\njohdosta kutsuivat Lakedaimonilaiset omat liittolaisensa sekä\nkaikki muutkin, jotka katsoivat Ateenalaisten loukanneen heitä,\ntavanmukaiseen kokoukseen ja vaativat jokaista tässä tuomaan esille\nsyytöksensä. Kukin kohdastaan ilmotti tässä syytöksensä, Megaralaiset\nvarsinkin valittivat monestakin seikasta ja erittäinkin siitä, että\nAteenalaiset vastoin tehtyjä sopimuksia eivät sallineet heidän käydä\nsatamissaan, eivätkä myöskään Attikan markkinoilla. Mutta annettuaan\nmuiden ensin kiihottaa Lakedaimonilaisia, astuivat Korintolaiset\nviimein esiin ja pitivät seuraavan puheen:\n\n\"Lakedaimonilaiset miehet! Teidän rehellinen menettelynne niin hyvin\nyleisissä kuin yksityisissä asioissa saattaa teidät epäilemään\nmeitä, jos me muita vastaan jotakin sanomme. Teillä on kyllä\nymmärrystä sisällisissä asioissa, mutta kovin vähän kokemusta\nulkonaisissa. Vaikka me usein olemme valittaneet Ateenalaisten meitä\nkohtaan harjottamista vääryyksistä, ette te ole tarkemmin ottaneet\nvalituksiamme tutkittavaksenne, vaan olette luulleet meidän puhuvan\nitsekkäästi omia itsekkäisiä etujamme silmällä pitäen. Siksipä\nte ette ole kutsuneet kokoon näitä liittolaisianne silloin, kun\nvääryyttä jo harjotettiin, vaan vasta nyt, kun me jo olemme joutuneet\nhätätilaan. Meillä on siis enimmän syytä valittaa, koska olemme\nenimmän saaneet kärsiä sekä Ateenalaisten vääryyksien että teidän\nleväperäisyytenne tähden.\"\n\n\"Jos he salassa tekisivät vääryyttä koko Hellasta kohtaan, niin voisi\nluulla, ettette te sitä tiedä, ja että tulisi teitä tästä seikasta\nhuomauttaa. Mutta nyt ei tarvitse uhrata monta sanaa, koska te omin\nsilmin nyt näette, että osa meistä jo on joutunut orjuuteen, ja että\ntoisia uhkaa sama kohtalo, etupäässä liittolaisiamme, sekä että\nAteenalaiset jo kauan aikaa takaperin ovat varustautuneet sotaan.\nMuutenhan he eivät väkivallalla olisi riistäneet meiltä Kerkyyraa\neivätkä piirittäneet Potidaiaa. Viimeksi mainittu paikka on erittäin\nsopiva asemapaikaksi sotatoimia varten Traakiassa; Kerkyyrasta taasen\nolisivat Peloponneesolaiset saaneet mitä suurimman laivaston.\"\n\n\"Ja kaikkeen tähän olette te syypäät, koska olette sallineet heidän\nlinnottaa kaupunkinsa ja rakentaa pitkät muurinsa sekä ryöstää\nvapauden niin hyvin niiltä, jotka he ovat saattaneet orjiksensa,\nkuin myös omilta liittolaisiltanne. Sillä itse asiassa ei ole se,\njoka saattaa toisen orjuuteen, syypää tähän onnettomuuteen, vaan se,\njoka, vaikkakin voisi estää, ei huoli sitä tehdä, joskin hänellä on\ntuo kunniakas nimi 'Hellaan pelastaja'. Suurien ponnistusten jälkeen\nolemme päässeet kokoontumaan, eivätkä meillä kuitenkaan ole asiat\nselvillä; sillä nyt ei enää tarvitse tutkia, onko meitä loukattu,\nvaan miten paraiten voisimme puollustautua vääryydentekijöitä\nvastaan. Vastustajamme käyvät viipymättä kimppuumme jo aikoja sitten\ntehdyn suunnitelman mukaan, ennenkuin me ehdimme päättää mitään.\nTunnettuahan on miten Ateenalaiset aina vuorotellen ahdistavat\nnaapureitansa. Niin kauan kuin teidän välinpitämättömyytenne tähden\nluulevat saavansa vehkeillä huomaamatta, hillitsevät he itseään,\nmutta kun he huomaavat, että te olette välinpitämättöminä, vaikka\ntunnettekin asianlaidan, niin he kyllä panevat kaiken voimansa\nliikkeelle. Te, Lakedaimonilaiset, olette ainoat Helleenit, jotka\nautatte vihollistanne, ette ase kädessä, vaan hitaudellanne, ja\nainoat, jotka ryhdytte kukistamaan vihollistanne vasta sitten, kun\nhän on tullut kahta vertaa voimakkaammaksi, ettekä heti alussa.\nTeidän kyllä sanotaan varustautuneen kaikkien tapausten varalle,\nmutta tässä on paljon liiottelua. Tiedämmehän, miten Meedialaiset\nehtivät tulla tänne Peloponneesokseen maailman ääristä saakka,\nennenkuin te ryhdyitte mihinkään puollustuspuuhaan. Nyt te samoin\nolette huolettomia Ateenalaisten suhteen, jotka eivät ole kuten nuot\nkaukaa tulleet, vaan aivan läheltä. Sen sijaan että ryhtyisitte\nehkäisemään heidän hyökkäysaikeitansa, tahdotte mieluummin odottaa,\nkunnes teidän on pakko puollustautua heidän hyökkäyksiänsä vastaan,\nja he saattavat teidät onnettomuuksiin, jotka voivat teitä kohdata,\njos teidän on taisteltava paljon vahvempaa vihollista vastaan.\nKumminkin te tiedätte, että barbarit juuri itse olivat syypäät\nuseimpiin onnettomuuksiinsa, samoin kuin että meidän voittomme\nAteenalaisten suhteen on enemmän seuraus heidän omista virheistänsä,\nkuin että teidän antamanne apu olisi siihen vaikuttanut.\nSillä teidän apuunne luottaen ovat jo monet sortuneet, jotka\nherkkäuskoisuudessansa ovat olleet varustautumatta sodan varalta.\nÄlköön kukaan teistä luulko, että se, mitä tässä puhumme, olisi\nnurjamielisyydestä aiheutuvia syytöksiä, vaan ainoastaan nuhteita.\nSillä nuhteita annetaan erehtyvälle ystävälle, mutta syytöksiä\ntehdään vihollista vastaan, joka harjottaa ilmeistä vääryyttä.\"\n\n\"Jos kukaan, niin etupäässä me katsomme itsemme oikeutetuiksi tuomaan\nesiin moitteita naapuriamme vastaan, semminkin kun mitä tärkeimmät\nasiat ovat kysymyksessä, joita te taas ette näy ollenkaan käsittävän,\nyhtä vähän kuin te myöskään arvaatte, millaisen vihollisen te\nAteenalaisissa saatte, he kun ovat luonteeltaan teihin verraten\nperinpohjin erilaisia. He ovat yrittelijäitä ja kekselijäitä sekä\npanevat nopeasti päätöksensä toimeen. Te sitävastoin tyydytte\nsäilyttämään vaan sen, mitä teillä jo on, miettimättä mitään\nuusia yrityksiä, ja usein te ette edes hanki välttämättömimpiä\nvarustuksiakaan. He taas uskaltavat yli voimiensa, ovat rohkeita\npäätöksissään ja toivorikkaita vaaroissa. Te tavallisesti uskallatte\npaljon vähemmän kuin voisitte, pitämättä mitään tuumaa varmana, ja\nvaaran uhatessa luulette te heti olevanne hukassa. He rakastavat\ntoimeliaisuutta, te taasen lepoa. He kuljeksivat ympäri maailmaa, te\nsitävastoin pysytte kotona. Matkoillansa toivovat he saavuttavansa\netuja, te taas luulette panevanne omaisuutenne vihollisille\nalttiiksi, jos poistutte kotoa. Voitettuansa vihollisen, anastavat\nhe mitä suurimman saaliin, voitettuina eivät he menetä toivoansa.\nHe katsovat henkisten voimien enemmän hyödyttävän isänmaata kuin\nruumiillisten. Jolleivät he saavuta sitä, mitä haluavat, arvelevat\nhe menettäneensä jotakin omaisuudestansa, mutta jos he pääsevät\npyrintöjensä perille, pitävät he sitä vähäpätöisempänä sen suhteen,\nmitä toivovat voivansa saada. Jos heiltä joku yritys onnistuu\nhuonosti, korvaavat he tappionsa uusilla yrityksillä. Sillä he ovat\nainoat, jotka pitävät toivottua etua jo saavutettuna, sentähden että\nhe panevat aikomuksensa nopeasti täytäntöön. He koettavat toteuttaa\naikomuksensa vaivoista ja vaaroista väsymättä, pitävät saatuja etuja\nvähäpätöisinä ja ryhtyvät uusiin yrityksiin. Heitä eivät saa heidän\njuhlansakaan estää ryhtymästä välttämättömiin toimiin, ja he pitävät\ntoimetonta lepoa rasittavampana kuin vaivaloista työtä. Sanalla\nsanoen, he ovat syntyneet ollaksensa milloinkaan lepäämättä ja\nkieltääksensä lepoa myöskin muilta.\"\n\n\"Lakedaimonin miehet! Tällainen on tämä kaupunki, jonka kanssa olette\ntekemisissä, ja te vaan vitkastelette ettekä usko, että ne voivat\nparaiten säilyttää rauhan, jotka eivät tee muille vääryyttä, vaan\nsamassa toiminnallaan selvästi osottavat, etteivät he voi tyyneesti\nkärsiä, jos heille tehdään vääryyttä. Te katsotte sen oikeaksi,\nettette missään tee muille vääryyttä ja ettette itse saa kärsiä\nmitään rasitusta puollustustoimien tähden. Teidän olisi vaikea\nsaavuttaa tämä, joskin naapurikaupunkinne olisi teidän kaltaisenne,\nmutta nyt on teidän ajattelu- ja toimintatapanne Ateenalaisiin\nverraten kokonaan vanhanaikuinen. Asianlaita on tässäkin suhteessa,\nkuten taiteessakin, että uusi on vanhaa parempi. Rauhallisissa\noloissa elävässä kaupungissa on vanhoillaan pysyminen parasta; mutta\nniiden on pakko ryhtyä uudistuksiin, jotka haluavat toimia. Sentähden\novatkin Ateenalaisten valtioasiat monien kokemuksien kautta tulleet\npaljon uudenaikaisemmiksi kuin teidän.\"\n\n\"Lopettakaa jo vihdoinkin tuo vitkastelemisenne, auttakaa nopeasti\nlupauksenne mukaan niin hyvin muita ystäviänne kuin erittäinkin\nPotidaialaisia, tekemällä hyökkäyksen Attikaan, älkääkä jättäkö\nystäviänne ja veriheimolaisianne heille vihamielisimpien ihmisten\nmielivaltaan, pakottaen meitä neuvottomina etsimään muita\nliittolaisia. Siten me emme suinkaan tekisi mitään vääryyttä jumalien\nedessä, jotka valvovat valojen pyhinä pitämistä, emmekä ihmisten\nedessä, jotka kykenevät asioita arvostelemaan. Sillä ei niitä voi\npitää valanrikkojina, jotka hyljättyinä kääntyvät toisten puoleen,\nvaan niitä, jotka eivät auta liittolaisiaan. Jos te osotatte olevanne\nvalmiit auttamaan, niin me mielellämme tahdomme pysyä liitossanne.\nSiinä tapauksessa me emme menettelisi velvollisuutemme mukaan, jos me\nliittoutuisimme muiden kanssa, emmekä voisi helposti löytää toisia,\njoiden kanssa me niin hyvästi voisimme tulla toimeen. Tähän katsoen\npäättäkää nyt järkevinä ihmisinä ja koettakaa menetellä niin, ettei\nPeloponneesos teidän johtonne alaisena joutuisi huonompaan asemaan,\nkuin millaisena sen esi-isänne ovat teille jättäneet.\"\n\nNäin puhuivat Korintolaiset. Juuri tähän aikaan sattui\nAteenalainen lähetystö olemaan Lakedaimonissa muilla asioilla.\nKun heille tuli tieto, mitä kokouksessa oli puhuttu, katsoivat he\nviisaammaksi esiintyä Lakedaimonilaisten eteen, eivät kuitenkaan\npuollustautuaksensa niiden syytösten johdosta, joita muut kaupungit\ntekivät heitä vastaan, vaan etupäässä huomauttaaksensa, etteivät\nLakedaimonilaiset tekisi liian äkkipikaista päätöstä, asiaa\ntarkemmin punnitsematta. Samalla tahtoivat he näyttää, kuinka\nsuuri heidän mahtavuutensa oli, ja muistuttaa vanhempia siitä,\nmitä nämät jo tiesivät, sekä selittää nuoremmille asioita, joita\nnämät eivät tunteneet, toivoen sanoilla voivansa taivuttaa heidät\nmieluummin pysymään rauhassa kuin ryhtymään sotaan. He astuivat siis\nLakedaimonin hallitusmiesten eteen ja pyysivät saada puhua kansalle,\njollei mikään sitä estäisi. Nämät kutsuivat kansan kokoon, ja\nAteenalaiset puhuivat seuraavalla tavalla.\n\n\"Meidän lähetystömme ei ole tänne saapunut vastataksensa teidän\nliittolaistenne syytöksiin, vaan sitä toimittamaan, mitä varten\nkaupunkimme on meidät tänne lähettänyt. Mutta koska olemme saaneet\ntietää, että meitä Ateenalaisia vastaan on tehty sangen paljon\nvalituksia, niin olemme pyytäneet saada esiintyä, emme suinkaan\ntorjuaksemme päältämme noitten kaupunkien tekemiä valituksia, sillä\nemme me eivätkä nuotkaan pidä teitä tuomareina, vaan jottette\nte näin tärkeissä asioissa tekisi päätöstänne kevytmielisesti\nliittolaistenne yllyttäminä, ja koska me tahdomme samalla huomauttaa,\nmikäli asia meitä koskee, ettemme vääryydellä ole hankkineet sitä,\nmitä meillä on, ja että kaupunkimme ansaitsee kunnioitusta. Miksi\ntässä puhuisimme ikivanhoista asioista, jotka ovat kuulijoillemme\ntunnetuita enemmän kertomuksien kuin kokemuksien kautta?\nMeedialaisesta sodasta ja sen yhteydessä olevista seikoista, jotka\novat teille perin tunnetuita, täytyy meidän lausua muutama sana,\nniin ikävä kuin teistä onkin kuulla meidän aina puhuvan siitä.\nKun me muinoin siihen ryhdyimme, taistelimme me yhteisten etujen\nedestä, ja myöskin teille koitui siitä suuri hyöty. Mutta tästä\ntaistelusta saatua kunniaa emme ole vielä peräti kadottaneet,\njos sillä jotakin merkitystä on. Me emme suinkaan mainitse näitä\nseikkoja puollustautuaksemme, vaan mieluummin todistuksena siitä,\nmillaisen kaupungin kanssa te tulette taistelemaan, jos päätöstä\ntehdessänne ette menettele viisaasti. Me voimme sanoa, että me yksin\nuskalsimme asettua vastustamaan barbareja Maratonin kentällä. Ja kun\nhe myöhemmin tulivat takaisin, emmekä katsoneet itseämme kykeneviksi\nvastustamaan heitä maalla, niin nousimme me kaikki laivoihin ja\ntaistelimme heitä vastaan merellä Salamiin salmessa, josta oli\nseurauksena, etteivät he voineet purjehtimalla kaupungista kaupunkiin\nhävittää Peloponneesosta, sen asukkaiden ollessa kykenemättömiä\nauttamaan toisiansa niin suurilukuista laivastoa vastaan.\nMeedialaiset itse ovat tämän paraiten osottaneet. Sillä tämän merellä\nkärsimänsä tappion jälkeen katsoivat he itsensä liian heikoiksi\njatkamaan sotaa, ja suurin osa vihollisten sotajoukoista pakeni mitä\nnopeimmin pois maastamme.\"\n\n\"Tässä näin onnellisessa asiain ratkaisussa, josta Hellaan\npuollustus riippui, oli meidän ansioksemme luettava kolme\nvaikuttavaa seikkaa: laivojemme suurin lukumäärä, päällikkömme\nviisaus ja meidän horjumaton urhoollisuutemme. Sillä noista 400\nlaivasta oli meidän melkein kaksi kolmas osaa ja ylipäällikkönä oli\nTemistokles, jolla on suurin ansio meritappelun suorittamisesta\nmainitussa salmessa, joka taistelu epäilemättä pelasti maamme.\nTämän tähdenhän tekin kunnioititte Temistoklesta enimmän kaikista\nteidän luoksenne tulleista vierasystävistä. Niinikään osotimme me\nsuurinta kestäväisyyttä, kun me, koskei kukaan meitä maalla auttanut,\nsentähden että muut jo olivat kukistetut, jätettyämme kaupunkimme\nja hävitettyämme omaisuutemme, emme kumminkaan katsoneet voivamme\njättää muita liittolaisia oman onnensa nojaan tahi hajaantuneina\nolla heitä hyödyttämättä, vaan nousimme laivoihin ja antauduimme\nvaaroihin tuntematta mitään katkeruutta teitä kohtaan, vaikkette\naikaisemmin meitä auttaneet, niin että me hyvällä syyllä voimme\nsanoa, ettemme me suinkaan ole vähemmän auttaneet teitä kuin te\nmeitä. Sillä te autoitte meitä pelastaaksenne kaupunkinne, jotta te\nniissä voisitte vastaisuudessakin asua, ja olitte pelossanne enemmän\nitsenne kuin meidän tähden. Niinkauan kuin me emme vielä olleet\nturmiossa, ei teitä näkynyt. Mutta kaupungista, jota ei enää ollut\nolemassa, kiiruhdimme me teitä auttamaan, ja antauduimme vaaroihin\nmaan puolesta, jonka takaisin saamisesta oli hyvin vähän toiveita,\nsekä pelastimme itsemme ohessa myöskin teidät. Jos me alussa olisimme\npelastaaksemme maamme hävityksestä antautuneet vihollisille, kuten\nmuut tekivät, ja jos sittemmin emme olisi uskaltaneet nousta\nlaivoihin, kuten jo perikatoon joutuneet, niin ette te riittävän\nlaivaston puutteessa olisi voineet meritappelua ajatellakaan, vaan\nvihollinen olisi saanut estämättä toimia mielensä mukaan.\"\n\n\"Lakedaimonin miehet! Emmekö silloin osotetun urhoollisuutemme\nja viisaan menettelymme tähden ansaitse sitä valta-asemaa, joka\nmeillä Helleenien kesken on, kenenkään meitä sentähden vihaamatta\nja kadehtimatta? Emmehän me ole väkivallalla tätä itsellemme\nanastaneet, vaan suostuimme siihen, koskette te tahtoneet puollustaa\nsitä vähästä, mitä barbarit olivat jättäneet jälelle, ja koska\nliittolaiset kääntyivät meidän puoleemme pyynnöllä, että me\nrupeaisimme heidän johtajaksensa. Itse asian laita pakotti meitä\nmitä pontevimmin tukemaan valtamme oman turvallisuutemme, mutta\nmyöskin kunnian ja vihdoin hyödyn tähden. Sillä meidän mielestämme\ntuli meidän kaikin voimin puollustaa valtaamme, koska useat meitä\nvihasivat ja monet jo luopuivat meistä, vaikka kohtakin he taas\nkukistettiin, ja koska te ette enää olleet yhtä ystävällisiä\nkuin ennen, vaan sen sijaan välillemme ilmaantui epäluuloa ja\neripuraisuutta. Muutenhan olisivat kapinoitsijat kääntyneet teidän\npuoleenne. Lieneehän jokaisella niin vaarallisissa oloissa oikeus\njärjestää asiansa, miten paraaksi näkee, vihaa herättämättä.\"\n\n\"Lakedaimonin miehet! Järjestättehän tekin asiat johdossanne olevissa\nPeloponneesoksen kaupungeissa teille edullisimmalla tavalla. Jos\nte silloin ajan pitkään ollen päällikkyydessä olisitte joutuneet\nvihatuiksi kuten me nyt, niin olemme varmat siitä, että te olisitte\nolleet yhtä ankaroita liittolaisianne kohtaan, niinkuin te myös\nolisitte olleet pakotetut joko hallitsemaan ankaruudella tahi\npanemaan oman etunne vaaran alaiseksi. Me emme siis ole tehneet\nmitään harvinaista tai ihmistavoista poikkeavaa, jos me otettuamme\nvastaan meille tarjotun johto-aseman emme päästä sitä käsistämme,\nmitä tärkeimpien seikkojen, kuten kunnian, pelon ja oman hyödyn\npakottaessa sitä säilyttämään. Emme ole ensimmäiset, jotka näin\ntoimivat, vaan onhan aina käynyt niin, että heikompi kuuluu\nväkevämmän vallan alle. Me itse kuten myöskin te olemme pitäneet\nmeitä oikeutettuina tähän valta-asemaan, kunnes teidän oma etunne\nnyt saa teidät puhumaan kohtuudesta, jota kumminkaan ei kukaan ole\nmilloinkaan huomioon ottanut, jos hän vaan voimiensa puolesta kykenee\nlisäämään etujansa valloituksella. Kiitosta ansaitsevat ainoastaan\nne, jotka seuraten ihmisluonteen halua hallita toisia toimivat\noikeudenmukaisemmin, kuin he valtansa nojalla voisivat tehdä.\nTulisivatpa muut meidän asemaamme, niin luulen, että pian saataisiin\nnähdä, olemmeko me toimineet maltillisesti! Me sitävastoin olemme\nkohtuullisesti meneteltyämme saaneet osaksemme enemmän oikeudetonta\nmoitetta kuin kiitosta.\"\n\n\"Vaikka me olemme vaatineet liittolaisiltamme vähemmän, kuin\nliittosopimusten mukaan olisimme voineet vaatia, ja heillä on\nsamat oikeudet kuin meillä itsellämme, niin meitä kuitenkin\npidetään riidanhaluisina. Kukaan ei heistä ajattele, minkätähden\nei muualla olla tyytymättömiä valta-asemassa oleviin, vaikka\nkohtelevat alustalaisiansa paljon ankarammin kuin me. Asianlaita\non se, että se, joka taitaa käyttää valtaansa, ei juuri välitä\noikeudenkäyntirettelöistä. Ja koska liittolaisemme ovat tottuneet\npitämään meitä vertaisinaan, niin he, jos joku asia ei käy heidän\nmielensä mukaan, tahi jos heidän jossakin tapauksessa täytyy\nmukaantua meidän valta-asemamme tähden, eivät ensinkään ole\nkiitollisia siitä, ettei heiltä ole riistetty enempää, vaan ovat\nsen vähäisen tähden, jonka ovat menettäneet, kärsimättömämpiä, kuin\njos alusta alkaen olisimme poistaneet kaikki lait ja julkisesti\nkohdelleet heitä alustalaisinamme valtamme mukaisesti. Jos me näin\nolisimme menetelleet, niin eivät he itsekään väittäisi, ettei\nheikomman tulisi väistyä voimakkaamman edestä. Ihmiset näkyvät\nenemmän suuttuvan, jos muka heidän oikeuksiansa loukataan, kuin\njos heitä kohdellaan väkivaltaisesti. Sillä edellistä harjottavat\nheidän mielestänsä yhdenvertaiset, mutta väkivaltaa sitävastoin\nvoimakkaammat viholliset. Itse asiassa saivat he Meedialaisilta\nkärsiä paljoa ankarampaa kohtelua, mutta he kärsivät tämän kuitenkin.\nMeidän herruutemme taas tuntuu heistä rasitukselta, ja tämähän\non aivan luonnollista! Alamaisista tuntuvat aina olevat olot\nsietämättömiltä. Jos te nyt kukistamalla meidät hankitte itsellenne\njohto-aseman ja menettelette samaten kuin Meedialaissodan kestäessä,\nhallitessanne vaan lyhyen ajan, niin te pian menettäisitte sen\nsuosion, jonka te meitä pelätessä olette saavuttaneet. Sillä teidän\nkotimaiset tapanne ovat aivan erilaiset kuin meidän, eikä kukaan\nteistä tultuansa muualle noudata niitä, yhtävähän kuin muidenkaan\nHellaan tapoja.\"\n\n\"Neuvotelkaa siis tarkoin, ettette vieraitten vaikuttimien ja\nvaikutuksien yllyttäminä saata itsellenne harmia ja rasituksia.\nMiettikää ennenkuin sotaan ryhdytte, miten turmiolliset ovat sen\nseuraukset. Sodan pitkittyessä sattuu usein paljon arvaamattomia\nseikkoja, jotka tekevät voiton kummallekin puolelle yhtä epävarmaksi.\nSillä sotaan ryhtyessään tekevät ihmiset tavallisesti aluksi sitä,\nmikä vasta myöhemmin olisi tehtävä, ja ajattelevat vasta sitten,\nkun ovat joutuneet ahtaalle. Kun sellaista vikaa ei meillä eikä\nteilläkään ole, niin me kehotamme teitä, koska päätösvalta on\nvielä kumpaisenkin vallassa, miettimään, jottette te riko rauhaa\nja valaanne, vaan sallimaan oikeuden ratkaista riitaisuudet, kuten\nsopimusehdoissa on määrätty. Muuten koetamme me, otettuamme jumalat\nvalojen todistajiksi, puollustautua sodan alkajia vastaan samaten\nkuin te olette menetelleet.\"\n\nNäin puhuivat Ateenalaiset. Kun Lakedaimonilaiset olivat kuulleet\nliittolaisten Ateenalaisia vastaan tekemät valitukset, ja\nAteenalaisten tämän johdosta esittämät vastaukset, kehottivat he\nkaikkia poistumaan ja ryhtyivät neuvotteluihin. Useimmat olivat sitä\nmieltä, että Ateenalaiset olivat menetelleet väärin, ja että mitä\npikemmin pitäisi ryhtyä sotaan heitä vastaan. Silloin astui esiin\nheidän kuninkaansa, Arkidamos, jota yleensä pidettiin viisaana ja\nälykkäänä miehenä, ja puhui seuraavaan tapaan:\n\n\"Lakedaimonin miehet! Minä itse olen ottanut osaa moneen sotaan\nja näen teidän joukossanne monta yhdenikäistä, joista ei kukaan\nkokemattomuudesta kuten suuri enemmistö halua sotaa jotain taattua\nhyötyä tuottavana asiana. Jos tarkasti mietitte sitä sotaa, josta nyt\nkeskustelemme, niin se ei tule olemaan niinkään vähäpätöinen. Meidän\nsotavoimamme riittävät kyllä Peloponneesolaisia ja naapurejamme\nvastaan, koska me täältä voimme nopeasti saapua mihin paikkaan\ntahansa. Mutta kuinka voisimme me kevytmielisesti alkaa sodan ja\nmihin luottaen varustautumatta käydä sellaisia miehiä vastaan,\njotka asuvat kaukana meistä, jotka ovat mitä taitavimpia merimiehiä\nsekä paraiten varustettuina kaikilla muilla tarpeilla, joiden niin\nhyvin yksityiset kuin valtio ovat sangen varakkaita ja joilla on\nlaivoja, hevosia, aseita ja kansaa enemmän kuin missään muussa\nHellaan seudussa, sekä tämän lisäksi suuri joukko veroa maksavia\nliittolaisia? Laivoihinko? Mutta siinä suhteessahan me olemme paljon\nvähäväkisempiä. Jos me taas tahdomme varustaa itsellemme laivaston,\nniin siihen tarvitaan aikaa. Tahi ehkäpä varallisuuteemme? Mutta\ntässä suhteessa me olemme vielä enemmän takapajulla, eikä valtiomme\nrahasto ole riittävä, emmekä me taas omista varoistamme ole\nhalukkaita maksamaan sotakulunkeja.\"\n\n\"Ehkä joku luottaa siihen, että sotajoukkomme on paremmin varustettu,\nniin että me voimme hyökkäyksillä hävittää heidän aluettansa. Mutta\nheillähän on hallussaan paljon muita maita ja meritse voivat he\nkuljettaa, mitä he tarvitsevat. Jos me taas koettaisimme yllyttää\nheidän liittolaisiansa kapinaan, niin pitäisi meidän auttaa heitä\nlaivoilla, koska he suureksi osaksi ovat saarelaisia. Millainen\nsiis tulisi tämä sota meille olemaan? Sillä jos emme voittaisi\nheitä merellä emmekä voisi riistää heiltä tulolähteitä, joilla he\nylläpitävät laivastonsa, niin olisimme aivan hukassa. Ja sellaisissa\noloissa emme me voisi saada rauhaa aikaan kohtuullisilla ehdoilla,\nvarsinkaan kun meitä pidettäisiin riitaisuuksien alkuunpanijoina.\nÄlkäämme myöskään lohduttako itseämme sillä toivolla, että sota\nloppuisi pian, jos me vaan hävittäisimme heidän maataan. Minä\npikemmin pelkään, että se jäisi perinnöksi lapsillemme. Sillä\ntodennäköisesti eivät Ateenalaiset maansa tähden tulisi alistumaan\neivätkä pelkäisi sotaa, he kun ovat siihen tottuneet.\"\n\n\"Minä en suinkaan tällä tarkota, että me väliäpitämättä antaisimme\nheidän tehdä liittolaisillemme vääryyttä, tahi ettemme tarkoin\npitäisi heidän vehkeitänsä silmällä, kun emme vielä tartu\naseisiin, vaan esittäisimme heille valituksemme lähetystön kautta,\nsotaa suoraan julistamatta, ja että toiselta puolen selvästi\nhuomauttaisimme, ettemme enää voisi rauhallisesti katsoa heidän\nmenettelyänsä. Sillä välin tulisi meidän panna sotavarustuksemme\nasianomaiseen kuntoon, hankkimalla itsellemme liittolaisia niin\nhyvin Helleenien kuin barbarien keskuudesta, miten vaan voisimme\nlisätä laivastoamme ja varojamme. Meitä ei voi moittia siitä,\nettemme koeta puollustautua ainoastaan Helleenien vaan myöskin\nbarbarien avulla, kun meitä väijyy sellainen vihollinen kuin\nAteena. Tällä ajalla voisimme me laittaa myöskin omat varustuksemme\nkuntoon. Jos he ottavat huomioon lähettilästemme valitukset, niin\non kaikki hyvä; mutta jolleivät, niin me kahden tahi kolmen vuoden\nperästä, milloin katsomme paraaksi, hyökkäämme heidän kimppuunsa\nparemmin varustettuina. Ehkäpä he myöntyvät, kun huomaavat meidän\nvarustuksemme, ja että toimimme puheemme mukaan, koska he näkevät\nmaansa vielä hävittämättömänä ja voivat vielä tehdä päätöksensä,\nheidän etujensa vielä ollen loukkaamatta. Heidän maataan meidän\nei tule pitää muuna kuin vakuutena, ja vielä sitä enemmän, kuta\nparemmin se on viljelty. Meidän tulee siis säästää sitä niin\npaljon kuin mahdollista, ettemme saattaisi heitä epätoivoon\nja siten mahdottomiksi kukistaa. Sillä jos me liittolaistemme\nvalitusten yllyttäminä nyt äkillisesti hävitämme Attikan ollessamme\nvarustaumattomina, niin varokaa vaan, ettemme saata sellaisen\nmenettelyn kautta Peloponneesosta mitä suurimpaan hätään ja häpeään.\nYksityisten henkilöiden ja eri valtioiden kesken voi kyllä tehdä\nvalituksia; mutta yleistä sotaa, jota aletaan yksityisten etujen\ntähden, ja josta ei voi sanoa, minkälaisen käänteen se tulee saamaan,\non vaikea kunnialla lopettaa.\"\n\n\"Älköön kukaan ajatelko, että näyttää pelkurimaiselta, jos niin\nlukuisa sotajoukko empii hyökätä yksityisen kaupungin kimppuun.\nSillä Ateenalaisillahan on paljon liittolaisia, jotka auttavat\nheitä rahalla, eikä sodassa ole pääasia yksistään aseiden paljous,\nvaan myöskin riittävä määrä rahaa, joka antaa aseille tukea,\netenkin mannervallan ja merivallan välisessä sodassa. Hankkikaamme\nsentähden itsellemme kaikella mokomin varoja, älkäämmekä ennen\nryhtykö sotaan liittolaisten puheiden kiihottamina. Koska meillä on\nsuurin vastuunalaisuus, miten tahansa käyneekin, niin tulee meidän\nedeltäkäsin tarkoin ja maltillisesti miettiä asiaa.\"\n\n\"Älkää hävetkö, jos nuot moittivat meitä hitaudesta ja\nvitkailemisesta; sillä jos te menettelette hätäisesti, niin on\nteidän hyvin vaikea tehdä rauhaa, jos te kerran olette varustamatta\nryhtyneet sotaan. Meidän valtiomme on aina ollut vapaamielinen\nja arvossa pidetty; itse asiassa onkin tämä varovaisuutemme\nsangen viisasta menettelyä. Sentähden olemmekin me ainoat, jotka\neivät ylpeile menestyksestämme, emmekä vastoinkäymisessä menetä\nrohkeuttamme. Yhtävähän kuin me annamme toisten kiitoksen houkutella\nitseämme vaaroihin vastoin meidän parempaa tietoamme, yhtävähän me\nannamme toisten parjauksen aikaansaaman suuttumuksen houkutella meitä\ntekemään ajattelemattomuuksia. Meidän säädyllinen menettelytapamme\ntekee meidät sotaisiksi ja varovaisiksi; sotaisiksi sentähden, että\nkunniantunto on likeisessä yhteydessä kohtuuden kanssa, samoinkuin\nurhoollisuus kunnianhimon kanssa; varovaisiksi sentähden, että me\nolemme liian yksinkertaisesti kasvatetuita, voidaksemme halveksia\nlakeja, sekä liian ankarasti totutetut kohtuuteen ollaksemme niitä\nnoudattamatta. Meillä ei ole taitoa kauneilla puheilla moittia\nvihollistemme varustuksia voimatta myöskin toimia sanojemme mukaan,\nmutta me ymmärrämme pitää muitten tuumia omiemme vertaisina ja\ntajuamme, etteivät onnelliset tapahtumat ole puheista riippuvia.\nMe varustaudumme todenteolla kohtaamaan vihollistamme, otaksuen\nvihollisen toimivan sangen tarkasti tehdyn suunnitelman mukaan.\nEi tule koskaan perustaa toivoansa vihollisen tekemistä virheistä\njohtuviin etuihin, vaan edeltäpäin tehtyjen omien suunnitelmien\nvarmuuteen. Ei saa luulla, että ihmisten välillä on suuria\neroavaisuuksia. Parasta kuitenkin on, että on saanut ankarimman\nkasvatuksen.\"\n\n\"Älkäämme siis luopuko tästä menettelytavastamme, jonka olemme\nisiltämme perineet, ja jota me itse menestyksellä olemme\nnoudattaneet. Älkäämme tehkö hätäisesti yhden päivän lyhyessä\nkeskustelussa päätöstä monien ihmisten, omaisuuksien, kaupunkien ja\nkunniamme kohtalosta, vaan punnitkaamme asiaa tyyneesti ja viisaasti.\nMe voimme sen tehdä paremmin kuin muut sotakuntomme perusteella.\nLähettäkää lähetystö Ateenaan puhumaan Potidaian asiasta ja niistä\nvalituksista, jotka liittolaiset ovat täällä esittäneet, koska he\nitsekin ovat taipuvaisia ratkaisemaan riitaisuuden oikeudessa. Sitä\nennen on kohtuutonta hyökätä heidän kimppuunsa, ikäänkuin he olisivat\nrikollisia, ikäänkuin heitä olisi jo julistettu rikollisiksi. Sillä\naikaa tehkää valmiiksi sotaa varten tarpeelliset varustukset. Täten\nteette te itsellenne hyödyllisimmän ja vihollisille pelottavimman\npäätöksen.\"\n\nTäten puhui Arkidamos. Mutta Stenelaidas, yksi silloisista eforeista,\nastui silloin esiin ja puhui seuraavaan tapaan:\n\n\"Minä en voi oikein käsittää, mitä Ateenalaiset noilla pitkillä\npuheillansa tarkottavat: sillä samalla kuin he ovat itseänsä\nkiitelleet, eivät he suinkaan ole kieltäneet tehneensä vääryyttä\nliittolaisillemme sekä Peloponneesolaisille. Jos he muinoin\nMeedialaisia vastaan käyttäytyivät kiitettävästi ja nyt tekevät\nmeille vääryyttä, niin ansaitsevat he kaksinkertaisen rangaistuksen,\nkoska he kunnon miehistä ovat muuttuneet vilpillisiksi. Me\nsitävastoin olemme samankaltaiset kuin silloinkin, ja jos\nesiinnymme viisaasti, niin emme saa sallia heidän tehdä vääryyttä\nliittolaisillemme tahi vitkastella auttaa näitä, sillä eivät\nAteenalaisetkaan väärinkäyttelyssä viivyttele. Toisilla on paljon\nlaivoja, varoja ja hevosia, mutta meillä on kelpo liittolaiset,\njoita me emme saa jättää Ateenalaisten mielivaltaan. Eikä tämä asia\nole oikeudenkäynnillä ja sanoilla ratkaistava, vaan meidän pitää\nrangaista nopeasti ja kaikin voimin. Älköön nyt kukaan neuvoko meitä,\nmiten meidän tulee tehdä päätöksemme, koska meille kerran tehdään\nvääryyttä, vaan miettikööt siitä kauan aikaa net, jotka aikovat tehdä\nvääryyttä. Äänestäkää siis, Lakedaimonin miehet, Spartan kunnian\nmukaisesti, älkääkä salliko Ateenalaisten tulla mahtavimmiksi;\nälkää hyljätkö liittolaisia, vaan käykäämme jumalien avulla\nvääryydentekijöitä vastaan.\"\n\nTämän sanottuaan antoi hän eforina Lakedaimonilaisten kansankokouksen\nryhtyä äänestämään. Koska heillä on tapana käyttää huuto- eikä\nkiviliuskaäänestystä, niin selitti Stenelaidas, ettei hän voinut\nerottaa, kummallako puolella enemmistö oli, ja tahtoen julkisen\näänestyksen kautta vielä enemmän kiihottaa heitä sotaan, sanoi hän:\n\"Lakedaimonin miehet! Se teistä, joka katsoo Ateenalaisten rikkoneen\nsopimukset ja harjottaneen vääryyttä, astukoon tälle puolelle\",\nosottaen samalla määrätyn paikan, \"mutta se, joka on toista mieltä,\nmenköön toiselle puolelle!\" He nousivat nyt seisomaan ja menivät eri\nhaaroille. Niitä, jotka pitivät sopimukset rikottuina, oli enemmistö.\nTämän jälkeen kutsuttiin liittolaiset saapuville ja ilmottivat\nheille, että Lakedaimonilaisten mielestä Ateenalaiset olivat\nharjottaneet vääryyttä, mutta että he tahtoivat kutsua liittolaiset\näänestämään heidän kanssansa, jonka jälestä he alottaisivat sodan\nyhteisen päätöksen mukaan, jos liittolaiset myöskin äänestäisivät\nsotaa. Tämän toimituksen jälkeen lähtivät liittolaiset kotiinsa, niin\nikään palasivat Ateenalaiset lähettiläät, toimitettuansa tehtävänsä,\nkotiinsa. Tämä kansankokouksen tekemä päätös sopimusten rikkomisesta\ntehtiin neljäntenätoista vuonna Euboian sodan jälkeen, jolloin rauha\nsolmittiin kestämään kolmekymmentä vuotta.\n\nMutta Lakedaimonilaiset äänestivät rauhan rikotuksi, ja että oli\nvälttämätöntä ryhtyä sotaan, koska he pelkäsivät Ateenalaisten\npaisuvan liian mahtaviksi, kun suuri osa Hellaasta jo oli heidän\nvallassaan, eivätkä suinkaan niinkään paljon liittolaisten\nesiintuomien asianhaarain tähden.\n\nAteenalaiset olivat saavuttaneet silloisen valta-asemansa seuraavalla\ntavalla: Meedialaiset karkotettuamme Euroopasta, kun Helleenit\nolivat voittaneet heidät sekä maalla että merellä, ja kun nekin\nheistä, jotka laivoilla olivat paenneet Mykalehen, siellä perinpohjin\nolivat voitetut, palasi Leotykides, joka oli Lakedaimonilaisten\nkuningas ja Helleenien ylipäällikkö Mykalen taistelussa, kotia ja\nhänen kanssansa Peloponneesolaiset liittolaiset. Mutta Ateenalaiset\nsekä Jooniasta ja Hellespontoksesta kotoisin olevat liittolaiset,\njotka olivat luopuneet kuninkaasta, jäivät sinne piirittämään\nMeedialaisten vallassa olevaa Sestoksen kaupunkia. He olivat siellä\ntalven ja ottivat kaupungin haltuunsa, sittenkuin barbarit olivat\nsen jättäneet, jonka jälestä he purjehtivat Hellespontoksesta kotia.\nMutta heti barbarien lähdettyä lähetti Ateenan hallitus noutamaan\nlapset, vaimot ja jälellä olevat tavarat takaisin sieltä, minne ne\nolivat viedyt talteen, ryhtyi uudestaan rakentamaan kaupunkinsa\nja panemaan sen muureja kuntoon. Sillä ainoastaan vähäinen osa\nympärysmuureja oli pystyssä, ja talotkin olivat suurimmaksi osaksi\nhävitetyt. Ainoasti muutamia harvoja oli jälellä, joissa oli asunut\nPersialaisia ylimyksiä.\n\nKun Lakedaimonilaiset saivat vihiä näistä puuhista, toimittivat\nhe lähetystön Ateenaan, koska he sekä itse mielellään näkivät,\nettei Ateena, enemmän kuin muutkaan kaupungit, ollut muurien\nympäröimä, niinkuin myöskin liittolaiset heitä siihen kehottivat,\npeläten Ateenalaisten suurta merivoimaa, jollaista ei kenelläkään\nmuulla tähän saakka ollut, ja heidän Meedialais-sodassa osotettua\nurhoollisuuttansa. Nämät lähettiläät vaativat, etteivät Ateenalaiset\nlinnottaisi kaupunkiaan, vaan pikemmin auttaisivat Lakedaimonilaisia\nrepimään muidenkin Peloponneesoksen ulkopuolella olevien kaupunkien\nympärysmuurit. He salasivat kuitenkin Ateenalaisilta asian oikean\nlaidan ja epäluulonsa, vetäen syyksi, ettei barbareilla, jos he\nvielä hyökkäisivät maahan, olisi mitään linnotettua asemapaikkaa,\njosta he voisivat tehdä hyökkäyksiä, kuten äsken Teebaista, ja\nettä Peloponneesos olisi riittävä turvapaikka kaikille. Mutta\nAteenalaiset vastasivat heille Temistokleen neuvosta, että he\ntoimittaisivat Lakedaimonilaisten luo lähetystön keskustelemaan\nkysymyksessä olevista asioista, ja palauttivat Lakedaimonilaisten\nlähetystön. Temistokles ehdotti myöskin, että hänet mitä pikemmin\nlähetettäisiin Lakedaimoniin muitten lähettiläiden seuraamana,\nmutta että näitä pidätettäisiin kotoisalla ja lähetettäisiin vasta\nsitten, kun muurit oli saatu niin korkeiksi, että niiden suojassa\nvoisi hätätilassa itseään puollustaa. Hän ehdotti myöskin, että\nkaikkien kaupungissa olevien miesten, naisten ja lastenkin ilman\nerotusta tulisi ottaa osaa muurien rakentamiseen, sekä ettei saisi\nsäästää mitään, ei yleistä yhtävähän kuin yksityistäkään taloa,\nvaan pitäisi repiä kaikki, joita vaan voisi käyttää rakentamiseen.\nAnnettuansa nämät neuvot, lupasi hän, että hän kyllä ajaisi asian\nperille Lakedaimonissa, ja lähti matkalle. Saavuttuansa Lakedaimoniin\nei hän heti esiintynyt kaupungin hallituksen eteen, vaan vitkasteli\ntekosyiden nojalla. Jos joku hallitusmiehistä häneltä tiedusteli,\nmiksei hän tullut hallituksen puheille, niin sanoi hän odottavansa\nlähetystön toisia jäseniä, joiden muka eräiden asioiden tähden\ntoistaiseksi oli täytynyt jäädä kotia, mutta että hän arveli heidän\nmitä pikemmin saapuvan ja ihmetteli, miksi he eivät jo olleet tulleet.\n\nKun he tämän kuulivat, uskoivat he häntä, koska hän oli\nLakedaimonissa hyvin suosittu. Mutta kun sinne saapui muitakin,\njotka varmasti vakuuttivat, että muurien rakentamista yhä vaan\njatkettiin, ja että ne jo olivat jotenkin korkeat, niin eivät\nLakedaimonilaiset enää voineet olla epäilemättä asian todellista\nlaitaa. Kun Temistokles sai tämän tietää, pyysi hän, etteivät he\nluottaisi kulkupuheisiin, vaan että he lähettäisivät keskuudestaan\nsopivia ja luotettavia miehiä, jotka tutkittuansa asian voisivat\nantaa luotettavan selonteon. He lähettivätkin asiantutkijoita, ja\nTemistokles toimitti myöskin salaa sanansaattajan Ateenalaisten\nluokse pyytämään, että he pidättäisivät siellä Lakedaimonilaisten\nlähettiläät, jos suinkin epäluuloa herättämättä, kunnes heidän\nomat lähettiläänsä palaisivat takaisin. Sillä nyt olivat myöskin\nTemistokleen myötälähettiläinä saapuneet Lysikleen poika Abronikos\nja Lysimakoksen poika Aristeides, jotka kertoivat, että muurit\nolivat jo kylliksi korkeiksi kohonneet. Temistokles pelkäsi, että\nLakedaimonilaiset, saatuansa varmat tiedot asian todellisesta\nlaidasta, eivät laskisi heitä kotiin. Ateenalaiset pidättivät\nhänen pyynnöstään lähettiläät luonaan, ja nyt astui Temistokles\nLakedaimonilaisten eteen lausuen, että hänen kotikaupunkinsa\njo oli siksi vankasti varustettu muureilla, että se pystyi\nsuojelemaan asukkaitansa, ja että, jos Lakedaimonilaiset tahi\nheidän liittolaisensa tahtoivat jotakin keskustella Ateenalaisten\nkanssa lähettiläiden kautta, heidän olisi tulevaisuuden varalta\ntietäminen, että he saapuivat semmoisten miesten luokse, jotka\nkykenivät päättämään, mitä niin hyvin yhteinen kuin yksityinen etu\nvaati. Sillä kun he katsoivat paraaksi jättää kaupunkinsa ja astua\nlaivoihinsa, niin päättivät he uskaltaa sen tehdä Lakedaimonilaisilta\nneuvoa kysymättä, ja kun he neuvottelivat yhteisesti muiden kanssa,\neivät he missään suhteessa olleet muita typerämpiä. He katsoivat\nnyt edulliseksi varustaa kaupunkinsa muureilla, niin hyvin omien\nkansalaistensa kuin kaikkien liittolaisten etua silmällä pitäen.\nSillä ei olisi mahdollista puolueettomasti päättää yhteisistä\nasioista olematta yhtä lujasti varustettu. Sentähden, sanoi hän,\noli välttämätöntä, että joko kaikki liittolaiskaupungit olivat\nmuurittomia tai heidän täytyi pitää sitä oikeana ja asiaan kuuluvana,\nmitä oli tapahtunut.\n\nKuultuansa tämän eivät Lakedaimonilaiset julkisesti osottaneet\nsuuttumustansa Ateenalaisia kohtaan, sillä eiväthän he muka\nolleetkaan tahtoneet estää muurien rakentamista, vaan ainoastaan\nlähetystön kautta ilmottaa mielipiteensä yhteisen hyödyn puolesta.\nHe olivat siihen aikaan muka erittäin suosiollisia Ateenalaisille\nnäiden Meedialaissodassa osottaman urhoollisuuden tähden, mutta\nsalaa vihasivat he Ateenalaisia, sentähden että heidän tuumansa oli\nrauennut tyhjiin. Kumpaisenkin kaupungin lähettiläät palasivat nyt\nkotiinsa enemmittä verukkeitta.\n\nTällä lailla linnottivat Ateenalaiset vähässä ajassa kaupunkinsa,\nja muurien rakenteesta näkee vielä nytkin selvästi, että ne\novat kiireellisesti tehdyt. Sillä muurien alaosa on rakennettu\nkaikenlaisista kivistä, niitä sopivasti muodostelematta, sen mukaan\nvaan millaisia kukin siihen toi. Siinä löytyy paljon hautapatsaita ja\nvalmiita kiviveistoksia. Sillä kaupungin ympärysmuurit laajennettiin\nyleensä ja siksi niihin pantiin, mitä vaan saatiin käsiin.\nTemistokles kehotti heitä myös rakentamaan valmiiksi Peiraieuksen\nmuurit, joka työ oli alotettu hänen ollessaan yhden vuoden Arkontina\nAteenassa. Hän arveli, että Ateenalaiset voisivat hyvin suuresti\nlaajentaa valtaansa, jos suurentaisivat merivarustuksensa, ja siihen\nkatsoi hän juuri tämän paikan sopivaksi, koska siellä löytyi kolme\nluonnollista satamaa. Hän olikin ensimmäinen, joka uskalsi lausua,\nettä heidän piti hankkia itselleen ylivalta merellä, ja ryhtyi\nheti panemaan tämän tuuman toimeen. Muurit rakennettiinkin hänen\nneuvosta niin paksuiksi, kuin vielä tänäkin päivänä voi nähdä,\nettä kahdet niillä kulkevat kivillä kuormitetut kärryt voivat\nsivuuttaa toisiaan. Kivien väliin ei pantu kalkkia eikä savea,\nvaan suuret kivimöhkäleet sovitettiin toisiinsa hakkaamalla niitä\nsuorakulmaisiksi, ja ulkoapäin liitettiin ne toisiinsa raudalla\nja lyyjyllä. Muurit rakennettiin vaan puoleksi niin korkeiksi,\nkuin alkuaan oli suunniteltu. Temistokles tahtoi tehdä muurit niin\nkorkeiksi ja leveiksi, että ne olisivat estäneet kaikki vihollisten\nhyökkäykset, arvellen, että niiden puollustamiseen tarvittaisiin\nvaan vähäinen luku miehiä ja nekin kykenemättömiä, koska kaikki\nmuut tarvittaisiin laivaväkeen. Sillä hän kohdisti huolenpitonsa\npääasiallisesti laivastoon, luullakseni sentähden, että hän arveli\nkuninkaan sotajoukon voivan tulla Hellaaseen helpommin meritse kuin\nmaitse, ja tässä suhteessa piti hän Peiraieusta sisämaan kaupunkia\ntärkeämpänä. Usein kehotti hän Ateenalaisia pakenemaan sinne, jos\nheitä milloin maalla kovin ahdistettaisiin, ja täällä tekemään\nlaivoilla vihollisille vastarintaa. Tällä tavalla saivat Ateenalaiset\nkaupunkinsa linnoitetuksi ja laittoivat muutkin varustukset kuntoon\nheti Meedialaisten lähdettyä Hellaasta.\n\nKleombrotoksen poika, Lakedaimonilainen Pausanias, lähetettiin\nPeloponneesoksesta 20 laivan kanssa merelle Helleenien\nylipäällikkönä. Tähän liittyi myöskin 30 laivaa Ateenasta ja\njoku määrä liittolaisten laivoja. Nämät purjehtivat Kyprokseen\nja valloittivat suuren osan tätä saarta sekä lähtivät täältä\nBysantioniin, joka oli Meedialaisten vallassa, ja valloittivat senkin\npiiritettyään sitä Pausaniaan johdolla.\n\nMutta kun Pausanias alkoi käyttäytyä omavaltaisesti, kävivät kaikki\nHelleenit tyytymättömiksi ja erittäinkin Joonialaiset, kuten myöskin\nkaikki ne, jotka äskettäin olivat vapautuneet kuninkaan ikeestä.\nNämät kääntyivät Ateenalaisten puoleen, pyytäen että Ateenalaiset\nsukulaisuuden tähden rupeaisivat heidän johtajikseen, eivätkä sallisi\nPausaniaan kohdella heitä väkivaltaisesti. Ateenalaiset myöntyivät\nheidän pyyntöönsä ja päättivät tarkasti pitää huolta liittolaisten\neduista sekä järjestää kaikki muutkin seikat, miten heille oli\nparasta. Tämän johdosta kutsuivat Lakedaimonilaiset Pausaniaan kotiin\ntekemään tiliä siitä, mitä he olivat saaneet tietää. Sillä Spartaan\nsaapuneet Helleenit tekivät häntä vastaan kovia syytöksiä, että hän\nesiintyi mieluummin itsevaltiaana kuin ylipäällikkönä. Juuri samaan\naikaan sattui, että liittolaiset suuttuneina häneen kääntyivät\nAteenalaisten puoleen, paitsi ne, jotka olivat Peloponneesoksesta.\nSaavuttuansa Lakedaimoniin, täytyi hänen kärsiä rangaistusta\nmuutamista yksityisistä rikoksista, mutta suurimpien rikoksien\nsuhteen vapautettiin hän syytöksistä. Erittäinkin syytettiin\nhäntä Meedialaisystävyydestä, joka yleisen mielipiteen mukaan oli\npäivänselvä asia. Lakedaimonilaiset eivät enää lähettäneet häntä\nylipäälliköksi, vaan määräsivät siksi Dorkkiin ja muutamia muita,\njotka saivat mukaansa vähäisen sotajoukon. Mutta liittolaiset eivät\nhyväksyneetkään näitä päälliköikseen, ja kun nämät sen huomasivat,\nlähtivät he pois. Tämän jälkeen Lakedaimonilaiset eivät lähettäneet\nsinne ketään, peläten että heidän miehensä poistuttuansa isänmaastaan\njoutuisivat vilpillisiksi, noudattaen Pausaniaan esimerkkiä.\nHe halusivat kokonaan luopua Meedialaisesta sodasta, katsoen\nAteenalaisten olevan kylliksi taitavia sotaa johtamaan, ja pitäen\nheitä vielä siihen aikaan ystävinänsä.\n\nKun Ateenalaiset täten liittolaisten suostumuksella ja Pausaniasta\nkohdanneen vihan kautta olivat saaneet käsiinsä Hellaan ylijohdon,\nmääräsivät he, minkä kaupungin tuli antaa rahaa, minkä laivoja\nMeedialaissotaa varten. Tekosyynä tähän menettelyyn oli, että\nhe muka kostaisivat omat kärsimyksensä hävittämällä kuninkaan\nmaata. Veronkantoa varten perustettiin nyt ensi kerta Ateenaan\nhelleenotamien virka, jotka ottivat haltuunsa rahaverot. Ensiksi\nmäärätty vero oli 460 talenttia. Säilytyspaikaksi määrättiin Deelos,\nja kokoukset pidettiin sikäläisessä pyhäkössä.\n\nAteenalaiset, jotka alussa olivat vapaiden liittolaisten johtajina,\njoilla viimeksimainituilla yhteisissä kokouksissa oli äänivalta,\novat seuraavalla tavalla laajentaneet valtansa Meedialaisen ja\nPeloponneeson sodan väliajalla sotien ja yhteisten asiain johtamisen\navulla, taistellen milloin barbareja, milloin omia luopuneita\nliittolaisiansa, milloin Peloponneesolaisia vastaan, jotka aina\nolivat luopuneiden puolella. Minä olen esittänyt nämät seikat,\nvaikka ne eivät oikeastaan kuulu kertomukseeni, koska minua\nedellisemmät historioitsijat ovat jättäneet tämän aikakauden syrjään\nja käsitelleet joko Hellaan historiaa ennen Meedialaissotaa, tahi\njuuri tätä sotaa. Hellanikos, joka Attikan historiassa koskettelee\nnäitä seikkoja, on aivan lyhyesti ja ilman tarkkoja ajantietoja\nniistä kertonut. Tästä kertomuksestani voi nähdä, miten Ateenalaiset\nvähitellen saavuttivat ylivallan.\n\nEnsiksi valloittivat he väkirynnäköllä Miltiadeen pojan Kimoonin\njohdolla Strymonjoen suulla sijaitsevan Eeionin, joka oli\nMeedialaisten vallassa, ja tekivät sen asukkaat orjiksi. Samoin\nvalloittivat he Aigeian-meressä sijaitsevan Skyros-saaren, jossa asui\nDolopialaisia, ja asettuivat sinne asumaan. He sotivat niinikään\nKarystolaisia vastaan ja pakottivat nämät aikaavoittaen antautumaan,\nmuiden Euboialaisten ottamatta osaa sotaan. Sitten kävivät he\nsotaa heistä luopuneita Naksolaisia vastaan ja pakottivat heidät\nsäännöllisen piirityksen avulla antautumaan. Tämä oli ensimmäinen\nliittolaiskaupunki, joka vasten sopimuksia joutui orjuuteen.\nSittemmin joutui muitakin kaupunkeja saman kohtalon alaisiksi.\n\nMonenmoiset olivat kapinoiden syyt, mutta pää-asiallinen syy oli\nkieltäytyminen verojen maksusta ja laivojen antamisesta tahi\nsotapalveluksen suorittamisesta, jos joku kaupunki teki itsensä\nsyypääksi siihen. Sillä Ateenalaiset olivat vaativaisia ja\nherättivät heti tyytymättömyyttä, koska he käyttivät pakkokeinoja\nniitä vastaan, jotka eivät olleet tottuneita eivätkä halukkaita\nkärsimään rasituksia. Ateenalaiset eivät myöhemmin olleet muutenkaan\nylijohtajina niin suosituita kuin alussa, koska he eivät sodassa\nkohdelleet liittolaisiansa vertaisinaan, ja heidän oli helppo\npakottaa luopiot kuuliaisuuteen. Tähän olivat liittolaiset itse\nsyypäät, sillä koska he itse olivat vastahakoisia sotapalvelukseen,\nsuorittivat heistä useimmat mielellänsä laivojen asemesta vastaavan\nrahasumman, saadaksensa jäädä kotiin. Ateenalaiset saattoivat\ntäten enentää merivoimiansa niillä varoilla, joita liittolaiset\nsuorittivat, jotavastoin nämät itse nousten kapinaan olivat\nvarustamattomia ja sen kaiken puutteessa, mitä sotaan tarvitaan.\n\nTämän jälkeen taisteltiin tappelu merellä ja maalla Eyrymedonjoen\nsuulla Pamfyliassa, jossa Ateenalaiset liittolaisinensa taistelivat\nMeedialaisia vastaan ja saivat samana päivänä kaksinkertaisen\nvoiton, valloittaen ja hävittäen Miltiadeen pojan Kimoonin johdolla\nFoiniikilaisilta kaikkiaan 200 kolmisoutulaivaa. Jonkun ajan\nkuluttua, luopuivat Tasolaiset heistä, riitauttuansa heidän kanssansa\nvastapäätä Trakiassa olevien kauppapaikkojen ja kaivoksien tähden,\njotka kuuluivat Tasolaisille. Ateenalaiset purjehtivat laivastollansa\nTasokseen, voittivat sen asukkaat meritappelussa ja astuivat\nmaihin. Samaan aikaan lähettivät he keskuudestaan ja liittolaisista\nStrymonjoelle 10,000 uudisasukasta, joiden piti asettua asumaan\nniille seuduille, jotka silloin olivat tunnetut nimellä \"Yhdeksän\ntietä\", nykyinen Amfipolis, ja kuuluivat Eedoneille. Ateenalaiset\nvalloittivatkin tämän paikan; mutta kun he tunkeutuivat Trakian\nsisämaahan, tuhosi heidät sikäläinen Trakialainen yhdistetty\nsotajoukko Eedonilaisen Drabeskoksen läheisyydessä, koska nämät\npitivät \"Yhdeksän tien\" siirtolan perustamista itselleen vihollisena\ntekona.\n\nJouduttuansa taistelussa tappiolle ja piiritettyinä pyysivät\nTasolaiset Lakedaimonilaisilta apua ja yllyttivät heitä hyökkäämään\nAttikaan. Ateenalaisten siitä vihiä saamatta, lupasivatkin nämät\nsalaa tehdä hyökkäyksen, ja ryhtyivätkin siihen tarvittaviin\nvalmistuksiin, kun maanjäristys esti heidät siitä. Samaan aikaan\nnousivat Heilootit, ympäristössä asuvat Tuurialaiset ja Altealaiset\nkapinaan ja asettuivat Itomeehen. Useimmat näistä Heilooteista\nolivat muinoin orjiksi joutuneiden Messeenialaisten jälkeläisiä,\njonka tähden heitä tavallisesti kutsuttiin Messeenialaisiksi. Kun\nnyt Lakedaimonilaiset joutuivat sotaan Itomeehen paenneitten kanssa,\nantautuivat Tasolaiset Ateenalaisille kolmen vuoden piirityksen\nperästä, suostuen repimään muurinsa, luovuttamaan laivansa, maksamaan\nheti määrätyn rahasumman ja sittemmin joka vuosi veroa sekä luopumaan\nvuorikaivoksistansa ja mannermaalla sijaitsevista kauppapaikoistansa.\n\nKun sota Itomeehen paenneita vastaan kävi pitkälliseksi, kutsuivat\nLakedaimonilaiset sekä liittolaisensa että Ateenalaiset avuksensa.\nNämät tulivatkin Kimoonin johdolla melkoisen sotajoukon kanssa.\nHeidät kutsuttiin varsinkin sentähden, että heitä pidettiin\ntaitavina piirittäjinä, ja koska Lakedaimonilaiset huomasivat\npuutteellisuutensa pitkällisen piirityksen kestäessä, sillä\nrynnäköllä he jo kyllä muuten olisivat voineet valloittaa tämän\npaikan. Tämän sodan kautta tuli ensiksi eripuraisuus ilmi\nLakedaimonilaisten ja Ateenalaisten välillä. Sillä kun piiritys\nkävi pitkälliseksi eikä paikkaa heti rynnäköllä voitu valloittaa,\npelkäsivät Lakedaimonilaiset Ateenalaisten urhoollisuutta ja\nyrittelijäisyyttä. Kun he nyt arvelivat, että Ateenalaiset, jos he\njäisivät sinne, ryhtyisivät Itoomeen paenneiden kanssa liittoon,\nkoska nämät olivat heidän heimolaisensa, lähettivät he kaikista\nliittolaisista ainoastaan Ateenalaiset pois, ilmottamatta kuitenkin\nepäluuloansa ja väittäen vaan, etteivät he heitä enää tarvinneet.\nAteenalaiset kyllä huomasivat, ettei heidän poistamiseensa ollut\nsen parempaa syytä kuin salainen kateus. He panivat tämän kovin\npahakseen, arvellen etteivät he olleet Lakedaimonilaisilta\nansainneet tällaista kohtelua, ja heti kotia tultuansa rikkoivat\nhe Lakedaimonilaisten kanssa Meedialaisia vastaan solmitun\nliiton, liittoutuen Lakedaimonilaisten vihollisiin Argiiveihin.\nNämät molemmat sitoivat niinikään samoilla ehdoilla valaliiton\nTessalialaisten kanssa.\n\nKun Itomeehen sulkeutuneet eivät kauemmin voineet tehdä\nvastarintaa, antautuivat he neljä vuotta kestäneen piirityksen\njälkeen, ehdolla että saisivat vapaasti lähteä Peloponneesoksesta\neivätkä koskaan palaisi sen alueelle. Jos joku sittemmin sieltä\ntavattaisiin, joutuisi hän sen orjaksi, joka hänet ottaisi kiinni.\nLakedaimonilaisille oli jo aikaisemmin Pyytia antanut sen vastauksen,\nettä heidän tulisi päästää ne vapaiksi, jotka rukoilivat Itomeen\nZeyksen nimessä. He lähtivätkin vaimoineen ja lapsineen Ateenalaisten\nsuojaan, jotka suuttuneina Lakedaimonilaisille ottivat heidät\nvastaan, osottaen heille asuinpaikaksi Naupaktoksen, jonka he\näskettäin olivat valloittaneet Ozolilaisilta Lokreilta. Megaralaiset\nluopuivat niinikään Lakedaimonilaisista ja liittyivät Ateenalaisiin,\nkoska Korintolaiset olivat alkaneet sodan heitä vastaan rajariidan\njohdosta. Ateenalaiset miehittivät itse Megaran ja Pegain, rakentaen\nMegaralaisille pitkät muurit kaupungista Nisaiaan, jotka nämät itse\npitivät miehitettyinä. Tästä ajasta lähtien alkoivat Korintolaiset\nkatkerasti vihata Ateenalaisia.\n\nPsametikoksen poika Libyalainen Inaros, Aigyptoksen rajamaissa\nasuvien Libyalaisten hallitsija, hyökkäsi sotajoukkoineen Faroksen\nkaupungin yläpuolella sijaitsevasta Mareian kaupungista ja sai\nsuurimman osan Aigyptoa luopumaan Artaxerxes kuninkaasta sekä\npyysi Ateenalaisilta apua, julistaen itsensä kuninkaaksi. Nämät\nsattuivatkin olemaan sotaretkellä Kyprossaarta vastaan 200 laivalla,\njotka olivat osaksi omia, osaksi liittolaisten. He jättivät nyt\nKyproksen rauhaan ja purjehtivat Aigyptokseen, nousivat mereltä\nylös Niilin virtaa myöten, ottaen haltuunsa koko joen sekä kaksi\nkolmasosaa Memfiin kaupunkia, taistellen myöskin kaupungin kolmatta\nkolmannesta vastaan, jota kutsuttiin \"Valkoiseksi muuriksi\",\njohon olivat sulkeutuneet Meedialaiset ja Persialaiset pakolaiset\nkuten myöskin ne Aigyptolaiset, jotka eivät olleet liittyneet\nkapinoitsijoihin.\n\nAteenalaiset astuivat maihin Heliaisissa, purjehdittuansa sinne\nlaivoillaan, ja ryhtyivät taisteluun Korintolaisia ja Epidaurolaisia\nvastaan, jolloin Korintolaiset pääsivät voitolle. Sittemmin ryhtyivät\nAteenalaiset taisteluun Peloponneesolaisten laivastoa vastaan\nKekryfaleian edustalla, jossa Ateenalaiset saavuttivat voiton.\nKun sittemmin sota oli puhjennut Ateenalaisten ja Aiginalaisten\nvälillä, syntyi näiden kesken Aiginan vesillä verinen meritappelu,\njohon kumpaistenkin liittolaiset ottivat osaa. Ateenalaiset saivat\nvoiton, anastivat vihollisilta 70 laivaa, laskivat väkensä maihin\nja ryhtyivät Stroiboksen pojan Leokrateen johdolla piiritykseen.\nPeloponneesolaiset tahtoivat auttaa Aiginalaisia ja lähettivät\nAiginaan 300 raskasaseista Korintolaista ja Epidaurolaista. He\nmiehittivät Geraneian kukkulat ja hyökkäsivät Megaran alueelle.\nKorintolaiset ja heidän liittolaisensa tekivät tämän hyökkäyksen\nsiinä luulossa, etteivät Ateenalaiset kykenisi auttamaan\nMegaralaisia, koska heidän sotajoukostaan suurin osa oli poissa\nAiginassa ja Aigyptoksessa. Jos he taas tahtoisivat rientää apuun,\ntäytyisi heidän vetäytyä pois Aiginasta. Mutta Ateenalaiset\neivät kutsuneet pois joukkoaan Aiginasta, vaan kotiin jääneet\nsotilasvanhukset ja nuorukaiset lähtivät Myronideen johdolla Megaran\navuksi. Ratkaisemattoman taistelun jälkeen Korintolaisia vastaan,\nerosivat sotajoukot eikä kumpainenkaan taistelevista arvellut\njoutuneensa tappiolle. Korintolaisten lähdettyä, pystyttivät\nAteenalaiset voitonmerkin, koska he kumminkin olivat voiton puolella.\nMutta Korintolaiset, joita heidän kotiin jääneet vanhuksensa tämän\nhäpeän tähden ankarasti pilkkasivat, lähtivät kahdentoista päivän\nvalmistautumisen jälkeen uudelleen sotaan ja pystyttivät hekin\npuolestaan voitonmerkin, ikäänkuin jos olisivat päässeet voitolle.\nAteenalaiset hyökkäsivät äkkiarvaamatta ulos Megarasta, surmasivat\nmerkin pystyttäjät ja voittivat taistelussa muut viholliset.\n\nKorintolaiset vetäytyivät tämän tappelun perästä takaisin, ja kun\nheitä kovasti ahdistettiin, eksyi suurehko joukko heitä tieltä pois,\nja joutui yksityisen henkilön omistamalle alueelle, jota ympäröi\nsuuri hauta, niin ettei mistään muualta päässyt ulos. Tuskin olivat\nAteenalaiset tämän huomanneet, kun he jo asettivat niitä sulkemaan\nsinne raskasaseisia ja ympärille kevytaseisia, surmaten kivillä\nkaikki net, jotka olivat jääneet sisäpuolelle aitausta. Tämä oli\ntuntuva tappio Korintolaisille, mutta suurin osa sotajoukosta pääsi\nkuitenkin kotiin.\n\nTähän aikaan alkoivat Ateenalaiset rakentaa pitkiä muureja rantaan\nsaakka, toisia Faleeroniin, toisia Peiraieukseen. Fookilaiset\ntekivät hyökkäyksen Doorilaisten alueelle, mistä Lakedaimonilaiset\nolivat lähteneet, ja ahdistivat Boionin, Kytinonin ja Erineonin\nkaupunkeja. Kun he olivat saaneet yhden näistä kaupungeista\nvaltaansa, lähettivät Lakedaimonilaiset Doorilaisille avuksi 1,500\nmiestä omaa väkeä ja 10,000 miestä liittolaisiansa Kleombrotoksen\npojan Nikomeedeen johdolla, joka johti sotajoukkoa vielä ala-ikäisen\nkuningas Pausaniaan pojan Pleistoanakson sijasta. He pakottivat\nFookilaiset jättämään takaisin kaupungin ja lähtivät kotimatkalle.\nHe olisivat voineet kulkea vesitietä Krisaion merenlahden yli, mutta\nAteenalaiset laivat olisivat heitä silloin estäneet. Eikä kulku\nGeraneionin kauttakaan näyttänyt turvalliselta, kun Megara ja Pegai\nolivat Ateenalaisten hallussa. Sillä Geraneionin kautta kulkeminen on\njo itsessään huonojen teiden takia hyvin vaivaloista, ja nyt pitivät\nsen ohessa Ateenalaiset sitä tarkasti silmällä. Lakedaimonilaiset\nolivat sitäpaitse saaneet tietää, että Ateenalaiset aikoivat sulkea\nheiltä tien. He päättivät siis jäädä Boiootiaan miettiäksensä, miten\nhe varmimmin voisivat päästä vihollisten lävitse kotia. Joukko\nAteenalaisia oli myöskin kehottaneet heitä tulemaan, toivoen voivansa\nheidän avullansa kukistaa kansanvallan ja keskeyttää pitkien muurien\nrakentamisen. Mutta heitä vastaan marssivat Ateenalaiset kaiken\nsotaväkensä kanssa, 1,000 Argiivia ja muita liittolaisia väkilukunsa\nmukaan, yhteensä noin 14,000 miestä, koska arvelivat, etteivät\nLakedaimonilaiset muualta voisi päästä läpi, ja koska he pitivät\nepäluuloa, että nämät olivat aikeissa kumota kansanvallan. Sopimuksen\nmukaan tuli heille avuksi myöskin joukko Tessalialaisia ratsumiehiä,\njotka kuitenkin taistelun kestäessä luopuivat Lakedaimonilaisten\npuolelle.\n\nBoiootian Tanagran läheisyydessä taistellussa tappelussa pääsivät\nLakedaimonilaiset liittolaisineen voitolle, ja kumpikin sotajoukko\nmenetti tässä tappelussa paljon väkeä. Lakedaimonilaiset kulkivat\ntämän jälkeen Megaran alueelle, hävittivät puuviljelykset ja\npalasivat sitten Geraneian ja kannaksen kautta kotiin. Ateenalaiset\ntunkeutuivat 62 päivää tämän tappelun jälkeen Muroonideen johdolla\nBoiootiaan, voittivat Boiootialaiset Oinofytain tappelussa,\nvalloittivat koko Boiootian ja Fookiksen, repivät Tanagran muurit,\nottivat 100 mahtavinta Opuntilaista Lokrilaista panttivangeiksi ja\nrakensivat pitkät muurit lopullisesti valmiiksi. Sitten tekivät\nAiginalaiset sovinnon Ateenalaisten kanssa, ehdolla että heidän\ntulisi repiä kaupunkinsa muurit, luovuttaa heille kaikki laivansa\nja vastaisuudessa suorittaa määrätty vero. Ateenalaiset purjehtivat\nsen jälkeen Tolmaioksen pojan Tolmideen johdolla Peloponneesoksen\nympäri, hävittivät Lakedaimonilaisten laivaveistämön, valloittivat\nKorintolaisten Kalkis nimisen kaupungin sekä voittivat astuttuansa\nmaihin Sikyoonilaiset taistelussa.\n\nAteenalaiset liittolaisineen saivat Aigyptoksessa ollessaan kokea\nmonenlaisia sodanvaiheita. Alussa he kyllä saivat koko Aigyptoksen\nhaltuunsa, mutta kuningas lähetti Lakedaimoniin Megabatsos nimisen\nPersialaisen rahasummalla varustettuna yllyttämään Peloponneesolaisia\nhyökkäykseen Attikaan, jotta Ateenalaisten täytyisi vetäytyä pois\nAigyptoksesta. Kun tämä tuuma ei onnistunut, ja kun Megabatsos näki,\nettä hänen rahansa turhaan kuluivat, palasi hän jälelle jääneine\nrahoineen Aasiaan. Silloin lähetti kuningas toisen Persialaisen,\nZopyyroksen pojan Megabyzoksen, suuren sotajoukon seuraamana\nAigyptokseen. Tämä saapui sinne maitse, voitti Aigyptolaiset\nliittolaisineen tappelussa ja ajoi Helleenit pois Memfiksesta,\nsulkien heidät Prosoopitissaareen. Hän piti heitä sinne saarrettuina\npuolitoista vuotta, kunnes hän vihdoin kuivasi kanavan johtamalla\nveden pois, saattaen siten heidän laivansa kuivalle maalle, ja teki\nsuurimman osan saarta mannermaaksi, joten hän valloitti saaren\nkulkien sinne jalkaisin.\n\nNäin raukesivat Helleenien kuusi vuotta kestäneet sotahankkeet\ntyhjiin. Ainoastaan harvat tuosta suuresta sotajoukosta pelastuivat\nKyreeneehen Libyan kautta, mutta useimmat hukkuivat. Aigyptos tuli\ntaas kuninkaan vallan alle, mutta suoseuduissa hallitsi Amyrtaios.\nSoiden laajuuden takia, ja koska suoseutulaiset ovat Aigyptolaisista\nurhoollisimmat, ei häntä kyetty kukistamaan. Libyan kuningas Inaros,\njoka oli saanut aikaan kaikki nämät vehkeet Aigyptoksessa, joutui\npetoksen kautta vihollisten käsiin ja naulittiin ristiin. Sillä välin\nolivat Ateenalaiset liittolaisineen lähettäneet 50 kolmisoutulaivaa\nAigyptokseen toisten sijaan, ja nämät laskivat ankkurin Mendeesionin\nmaakärjen edustalla, tietämättä mitään äskettäisistä tapahtumista.\nNäiden kimppuun hyökkäsi maanpuolelta jalkaväki ja meren puolelta\nFoiniikilainen laivasto ja tuhosi perinpohjin suurimman osan\nlaivastoa, niin että ainoastaan vähäinen lukumäärä laivoista\npääsi pakenemaan kotiin. Näin päättyi Ateenalaisten ja heidän\nliittolaistensa suuri sotaretki Aigyptokseen.\n\nTessalian kuninkaan Ekekratideen pojan Oresteen oli täytynyt\npaeta Tessaliasta ja koetti houkutella Ateenalaisia asettamaan\nhänet sinne takaisin kuninkaaksi. Ateenalaiset liittoutuivat\nBoiootialaisten ja Fookilaisten sekä näiden liittolaisten kanssa\nja kulkivat Tessaliassa sijaitsevaa Farsaloskaupunkia vastaan. He\nvalloittivat sen verran maata kuin he voivat anastaa, poistumatta\nleiristään liian etäälle, sillä Tessalian ratsumiehet estivät heitä\netenemästä. Kaupunkia he eivät voineet saada haltuunsa. Yhtä huonosti\nonnistui heiltä se aikeensa, jonka tähden he olivat sotaretkelle\nlähteneet. Heidän täytyi vetäytyä pois tyhjin toimin ja ottaa\nOrestes mukaansa. Heti tämän jälkeen astui 1,000 Ateenalaista Pegain\nvesillä oleviin laivoihin, joka kaupunki oli heidän hallussaan, ja\npurjehti Ksantippoksen pojan Perikleen johdolla Sikyooniin. Astuen\nsiellä maihin, voittivat he Sikyoonilaiset, jotka olivat asettuneet\nvastarintaan. Kohta tämän jälkeen purjehtivat he, otettuansa\nAkaialaisia avuksi, vastapäätä olevalle merenrannalle, käänsivät\naseensa Akarnanian Oiniadaita vastaan ja piirittivät sitä. Mutta kun\neivät voineet sitä valloittaa, vetäytyivät he kotiinsa.\n\nKolme vuotta tämän jälkeen tekivät Ateenalaiset rauhan\nPeloponneesolaisten kanssa viiden vuoden ajaksi. Kun heillä siis ei\nollut mitään sotaa Hellaassa, purjehtivat he Kimoonin johdolla 200\nlaivalla Kyprossaarta vastaan. Tähän laivastoon kuului sekä heidän\nomiansa että liittolaisten laivoja. Näistä laivoista purjehti 60\nAigyptokseen Amyrtaioksen pyynnöstä, joka oli suomaiden hallitsija,\nloput jäivät piirittämään Kitionia. Kun Kiimoon kuoli ja tuli\nruokatavarain puute, vetäytyivät he pois Kitionista. Purjehtien\nKyprossaarella olevan Salamis kaupungin ohitse, taistelivat\nhe yht'aikaa maitse ja meritse Foiniikilaisia, Kyprolaisia ja\nKilikialaisia vastaan. He pääsivät kumpuisessakin taistelussa\nvoitolle ja purjehtivat sitten Aigyptoksesta palaavien laivojen\nseurassa kotiin. Lakedaimonilaiset ryhtyivät tämän jälkeen niin\nkutsuttuun pyhään sotaan, valloittaen Delfoin pyhäkön, jonka he\nlahjoittivat Delfolaisille. Tuskin olivat he lähteneet täältä, kun\nAteenalaiset tekivät retken näille seuduille, valloittivat pyhäkönkin\nja luovuttivat sen Fookilaisille.\n\nJonkun ajan kuluttua tekivät Ateenalaiset Tolmaioksen pojan Tolmideen\njohdolla 1,000 raskasaseisen sekä liittolaisten voimiensa mukaan\nlähettämien joukkojen kanssa sotaretken Orkomenosta, Kairooneiaa\nja muutamia muitakin Boiootian paikkakuntia vastaan, jotka olivat\nBoiootialaisten pakolaisten hallussa, ja joita he sentähden pitivät\nvihollisina. He valloittivat Kairooneian, möivät sen asukkaat\norjiksi ja lähtivät pois, jätettyänsä sinne vartioväen. Matkalla\nhyökkäsivät Korooneian läheisyydessä heidän kimppuunsa Orkomenoksesta\nBoiootialaiset pakolaiset, jotka olivat yhdistyneet Lokrilaisten,\nEuboialaisten ja muiden samanmielisten kanssa. Nämät pääsivät\ntaistelussa voitolle, tuhosivat osan Ateenalaisista ja ottivat loput\nvangeiksi. Ateenalaiset jättivät silloin koko Boiootian ehdolla, että\nsaisivat takaisin vankinsa. Boiootialaiset pakolaiset palasivat nyt\ntakaisin ja pääsivät kuten kaikki muutkin itsenäisiksi.\n\nHeti tämän jälkeen luopui Euboian saari Ateenalaisista. Kun Perikles\njo Ateenan sotajoukon seuraamana oli lähtenyt sinne, sai hän tiedon,\nettä Megarakin oli luopunut, ja että Peloponneesolaiset aikoivat\nhyökätä Attikaan, kuten myöskin että Megaralaiset olivat tuhonneet\nAteenalaisen varusväen, paitsi niitä harvoja, jotka olivat päässeet\npakenemaan Nisaiaan. Megaralaiset olivat tehneet tämän hyökkäyksen,\nkutsuttuansa Korintolaiset, Sikyoonilaiset ja Epidaurolaiset\navukseen. Perikles kiiruhti nyt viemään sotaväkensä pois Euboiasta.\nPeloponneesolaiset tunkeutuivat silloin Lakedaimonilaisten\nkuninkaan, Pausaniaan pojan Pleistoanaksin johdolla Attikan alueella\nsijaitsevaan Eleusiin ja Triooniin, jotka hävitettyään he palasivat\nkotia pyrkimättä kauemmaksi. Ateenalaiset purjehtivat silloin\nuudelleen Perikleen johdolla Euboiaan ja panivat sen täydellisesti\nvaltansa alle. Saaren muiden kaupunkien olojen järjestämisestä\nsopivat he asukasten kanssa, mutta Hestiaialaiset karkottivat he pois\nheidän asuinsijoistaan ja anastivat heidän alueensa itselleen.\n\nHeti poistettuansa Euboiasta tekivät he aselevon Lakedaimonilaisten\nja heidän liittolaistensa kanssa 30 vuodeksi, luopuen Nisaiasta,\nAkaiasta, Pegaiasta ja Troitseenista. Sillä kaikki nämät\nPeloponneesolaiset alueet olivat Ateenalaisten hallussa. Kuusi\nvuotta tämän jälkeen syntyi Samolaisten ja Mileetolaisten välillä\nsota Prieeneen omistamisesta. Kun Mileetolaiset joutuivat tappiolle,\nkääntyivät he Ateenalaisten puoleen ja toivat esiin joukon\nvalituksia Samolaisia vastaan. Useat Samolaisetkin kannattivat\nMileetolaisia, haluten saada hallitusmuutoksen aikaan. Samokseen\npurjehti sen johdosta 40 Ateenalaista laivaa, jotka asettivat saareen\nkansanvaltaisen hallituksen ja ottivat 50 nuorukaista ja samanverran\nmiehiä panttivangeiksi, jotka vietiin Lemnokseen. Sitten palasivat\nAteenalaiset kotiin, jätettyänsä Samokseen varustusväen. Mutta oli\nsuuri määrä Samolaisia, jotka eivät tätä hyväksyneet, vaan pakenivat\nmannermaalle, jossa he liittyivät varakkaimpien kaupunkilaistensa\nja Hystaspeen pojan Pissuutneen kanssa, joka silloin toimi\nkäskynhaltijana Sardeessa. He kokosivat 700 miestä ja hyökkäsivät\nyönaikaan Samokseen. Ensiksi kävivät he hallitusmiesten kimppuun\nja saivat useimmat heistä käsiinsä. Vietyänsä salaa panttivangit\nLemnoksesta, nostivat he kansalaisensa julkiseen kapinaan ja jättivät\nPissuutneelle Ateenalaisen vartioväen ja päälliköt, jotka olivat\nheidän hallussaan, sekä valmistautuivat viipymättä sotaretkelle\nMileetosta vastaan. Samalla luopuivat Ateenalaisista myöskin\nBysantiolaiset.\n\nKun Ateenalaiset saivat tämän tietää, purjehtivat he 50 laivalla\nSamokseen. Näistä he eivät voineet käyttää 16, koska osa niistä\nlähetettiin Kaariaan, pitämään silmällä Foiniikilaisten laivastoa, ja\nosa Lesbokseen ja Kiokseen avunpyyntiin. Ateenalaiset ryhtyivät siis\nPerikleen ja yhdeksän apupäällikön johdolla 34 laivalla taisteluun\nSamolaisten laivastoa vastaan Tragian saaren edustalla. Samolaisilla\noli 70 laivaa, joista 20 oli kuljetuslaivaa, ja jotka kaikki\npalasivat Mileetoksesta. Tässä taistelussa pääsivät Ateenalaiset\nvoitolle. Myöhemmin tuli heille avuksi Ateenasta 40 laivaa,\nKioksesta ja Lesboksesta 25. Niitten saavuttua astuivat he maihin,\nvoittivat maaväen ja ympäröivät kaupungin kolmelta puolen muurilla,\nsaartaen sen niinikään meren puolelta. Perikles otti ankkurissa\nolevista laivoista 60, joilla hän mitä kiiruummin lähti Kaunokseen\nja Kaariaan, saatuansa tietää, että Foiniikilainen laivasto oli\ntulossa heitä vastaan. Sillä Steesagoras oli muutamien muitten\nSamolaisten seurassa viidellä laivalla Samolaisten puolelta lähtenyt\nFoiniikilaisten laivaston avuksi.\n\nSillä välin purjehtivat Samolaiset äkkiarvaamatta ulos satamasta ja\nhyökkäsivät varustamatonta laivastoa vastaan, tuhosivat vahtilaivat\nja voittivat heitä vastaan purjehtivat laivat meritappelussa.\nHeillä oli 14 päivää valta merellä, jolloin he toivat ja veivät,\nmitä vaan halusivat. Mutta kun Perikles palasi, saartoi hän heidän\nlaivansa uudelleen, ja Ateenasta saapui myöhemmin 40 laivaa\navuksi Thukydideen, Hagnoonin ja Formioonin johdolla, 20 laivaa\nTleepolemoksen ja Antikleen johdolla ja 30 laivaa Kioksesta ja\nLesboksesta. Samolaiset ryhtyivät kyllä vähäpätöiseen meritappeluun,\nmutta eivät enää kyenneet tekemään vastarintaa, jonka tähden he\npiirityksen yhdeksäntenä kuukautena olivat pakotetut antautumaan,\nehdoilla että repisivät muurinsa, antaisivat panttivankeja ja\nluovuttaisivat laivansa sekä määrätyissä erissä suorittaisivat\nsotakulungit. Bysantiolaiset suostuivat niinikään rupeamaan\nAteenalaisten alamaisiksi samoilla ehdoilla kuin ennenkin.\n\nMuutamia vuosia tämän jälkeen tapahtuivat edelläkerrotut selkkaukset\nKerkyyralaisten ja Potidaialaisten kanssa ja ne seikat, jotka\nantoivat aihetta tähän sotaan. Kaikki nämät Helleenien taistelut\ntoisiansa ja barbareja vastaan tapahtuivat noin 50 vuoden sisään\nXerxeen lähdöstä tämän sodan alkuun. Tällä ajalla vahvistivat\nAteenalaiset valtansa yhä lujemmaksi ja pääsivät sisällisestikin\nvakaantuneempaan asemaan. Vaikka Lakedaimonilaiset tämän kyllä\nhuomasivat, eivät he kuitenkaan ryhtyneet tätä tarmokkaammin\nestämään, vaan olivat enimmäkseen rauhassa, koska he eivät koskaan\nennenkään olleet halukkaita suotta ryhtymään sotaan, jos ei\nheitä siihen pakotettu. Sitäpaitse olivat he sisällisten sotien\nrasittamina, jonka tähden he eivät ryhtyneet toimiin, ennenkuin\nAteenalaisten valta oli huomattavasti paisunut, ja viimeksimainitut\nalkoivat ahdistaa heidän liittolaisiansa. Silloin he eivät voineet\nhillitä itseänsä, vaan päättivät kaikin voimin tositeossa ryhtyä\nsotaan, kukistaaksensa Ateenan ylivallan. Lakedaimonilaiset pitivät\naivan selvänä, että rauha oli rikottu, ja että Ateenalaiset olivat\nmenetelleet väärin. He lähettivät Delfoin orakelilta kysymään,\ntulisiko sota olemaan heille edullinen, jos he siihen ryhtyisivät.\nTämän sanotaan vastanneen, että ne tulisivat voittamaan, jotka\nsotisivat voimiensa takaa, ja että hän itse tulisi niitä auttamaan,\nsekä pyydettynä että pyytämättä.\n\nHe kutsuivat liittolaiset kokoon vielä kerran äänestämään, pitäisikö\nryhtyä sotaan. Kun liittolaisten lähettiläät olivat saapuneet ja\nheidät kutsuttu kokoukseen, lausui kukin mielipiteensä, jolloin\nuseimmat ankarasti syyttivät Ateenalaisia, kehottaen ryhtymään\nsotaan, ja Korintolaiset, jotka jo ennakolta olivat puhutelleet\nkunkin valtion lähettiläitä, pyytäen näitä äänestämään sotaa, pelosta\nettä Potidaia jo ennen joutuisi vihollisten valtaan, olivat nytkin\nsaapuvilla ja astuivat viimeksi esiin puhuen seuraavasti:\n\n\"Kunnon liittolaiset! Älkäämme enää syyttäkö Lakedaimonilaisia\nsiitä, että he eivät itse olisi päättäneet ryhtyä sotaan, koska he\njuuri siinä tarkoituksessa ovat kutsuneet meidät tänne. Itse asiassa\nei johtajien tule ottaa huomioon ainoastaan omia etujaan, vaan\nmyöskin pitää huolta yhteisestä hyödystä, kuten he myöskin saavat\nkunnioitusta osakseen. Niille meistä, jotka ovat olleet tekemisissä\nAteenalaisten kanssa, ei tarvitse sanoa sanaakaan siitä, kuinka\nvarovainen täytyy olla heidän suhteensa. Mutta jos eivät sisämaan\nasukkaat auta rannikolla asuvia, tulee heille olemaan vallan vaikea\nniin hyvin heidän maantuotteittensa vienti kuin myöskin niiden\ntavarain tuonti, joita meritse täytyy kuljettaa mannermaalle. Älkööt\nhe tätä seikkaa kevytmielisesti ajatelko, ikään kuin jos ei se heitä\nensinkään koskisi. Älkööt odottako siksi kuin itse joutuvat vaaraan,\nkun ensin rannikkoseudut ovat joutuneet vihollisen saaliiksi. Heidän\non nyt päättäminen yhtähyvin omasta kuin toistenkin kohtalosta.\nSenpä tähden he älkööt enää kauemmin viivytelkö valitsemasta sotaa\nrauhan asemasta. Järkevät ihmiset pysyvät mielellään rauhassa,\njos heitä ei kukaan loukkaa; mutta urhoollisten ihmisten ei pidä\nepäillä rikkoa rauhaa ja tarttua aseisiin, jos heitä loukataan,\nmutta myöskin saadun hyvityksen jälkeen suostua rauhaan. Nämät eivät\nmyöskään pöyhkeile sotaonnestaan, eivätkä toiselta puolen anna rauhan\nsulouden tehdä itseään välinpitämättömiksi loukkauksien suhteen.\nSe, joka nautintojen tähden on hidas puolustautumaan, kadottaa\npian sen levon sulouden, jonka takia hän on ollut toimeton. Se,\njoka taasen sodan menestyksestä ylpeilee, ei ajattele, että hänen\nylpeytensä perustuu epävarmaan itseluottamukseen. Sillä useinhan\nhuonosti mietitty suunnitelma menestyy vihollisen ajattelemattomuuden\ntakia, ja vielä useammin ne suunnitelmat, jotka näyttävät hyvin\nharkituilta, päättyvät häpeällä aivan päinvastaiseen suuntaan. Sillä\nei kukaan pane tuumaa toimeen samalla varmuudella, kuin hän sitä on\nsuunnitellut. Me kyllä varmuudella suunnittelemme, mutta täytäntöön\npanemisessa jää paljon pelon tähden tekemättä.\"\n\n\"Me ryhdymme nyt sotaan, koska meille on tehty vääryyttä ja meillä\nsiihen on pätevät syyt, ja taasen lopetamme sodan oikeaan aikaan,\nkostettuamme Ateenalaisille. Monista syistä me voimme toivoa\nvoittoa. Ensiksikin me olemme luvulta ja sotataidon puolesta\nparemmassa asemassa kuin he, ja toiseksi me olemme kaikki ilman\neroa valmiit täyttämään päällikkömme käskyjä. Laivaston, joka\non vihollisten päävoima, hankimme me keskuudestamme kootuilla\nrahoilla sekä Delfoissa ja Olympiassa säilytetyillä varoilla. Sillä\nhankkimalla lainan voimme me houkutella heidän muukalaiset pestatut\nmerisotilaansa puolellemme tarjoamalla heille suuremman palkan,\nja Ateenalaisten sotaväessä on enemmän palkattua väkeä kuin omia\nmiehiä. Meidän sotavoimamme sitävastoin ovat vähemmän riippuvia\ntästä asianhaarasta; koko niitten perusteena on kotimainen miehistö\neikä pestattu. Yksi ainoa merivoitto on heidät kukistava. Mutta jos\nhe voisivatkin pitää puoliaan pitemmän ajan, niin me varmaan ajan\npitkään harjaannumme merisotaan, ja saavutettuamme saman kokemuksen,\nolemme urhoollisuudessa aivan varmaan heitä edellä. Sillä sitä\nhyvettä, joka meillä on synnynnäinen, he eivät opetuksen avulla\nvoi itselleen hankkia. Mutta minkä verran heillä on saavutettua\nkokemusta, se tulee meidän koettaa ahkeralla harjoituksella\nsaavuttaa. Siihen tarvittavat rahat haalimme me keräämällä kokoon.\nSepä olisi kummallista, jos me emme olisi halukkaita uhraamaan\nrahojamme kostaaksemme vihollisillemme ja itsemme puollustukseksi,\nkun heidän liittolaisensa eivät kieltäydy maksamasta veroa omaksi\norjuudekseen, ja semminkin kun meidän on suojeltava viholliselta se\nomaisuus, joka käytettäisiin juuri meidän omaksi vahingoksemme.\"\n\n\"Meillä on monta muutakin keinoa sodassa eduksemme käytettävänä,\nkuten liittolaisten kapinaan nostaminen, joka on omansa suuresti\nvähentämään niitä tuloja, joista heidän mahtavuutensa suurimmaksi\nosaksi on riippuva, ja linnoitusten rakentaminen heidän alueensa\nrajalle sekä paljon muitakin keinoja, joita ei ennakolla voi arvata.\nSillä sota ei suinkaan käy edeltäkäsin tehtyjen määräysten mukaan,\nvaan kehittyy itsekseen aavistamattomien asianhaarojen kautta.\nSe, joka maltillisesti tietää käyttää näitä hyväkseen, on varma\nvoitosta; mutta se, joka sokeasti menettelee niitten suhteen,\nsaa paljon onnettomuutta osakseen. Ottakaamme myös huomioon se\nseikka, että voi ehkä yksin tulla toimeen, jos on riitaisuuksia\nnaapurikaupunkien kanssa rajoista. Mutta nyt ovat Ateenalaiset\nkaikkien meikäläisten veroiset yhteensä, yksityisestä kaupungista\npuhumattakaan, niin että he helposti kukistavat meidät kunkin\nerikseen, jos emme joka kansa ja joka kaupunki yhteisesti ja\nyksimielisesti nouse heitä vastustamaan. Ja tietäkää, että tappio\non tuottava meille täydellisen orjuuden, niin kovalta kuin se\nmonesta kuuluukin. Tällainen on asiain tila, ja ajatteleminenkin,\nettä yksi kaupunki sortaa niin monta kaupunkia, on häpeäksi koko\nPeloponneesokselle. Siinä tapauksessa me joko näkyisimme kärsivän\noikeudenmukaisesti taikka kantaisimme pelkuruudesta iestä, unhottaen\nesi-isäimme urhoollisuuden, jotka vapauttivat Hellaan. Me emme\nsitä vastoin voisi säilyttää ja suojella sitä, mitä he ovat meille\nhankkineet, vaan sallimme yhden kaupungin kohota itsevaltaiseksi,\nvaikka me kyllä koetamme kukistaa itsevaltiaat yksityisistä\nkaupungeista. Käsittämätöntä on, missä suhteessa tämä eroaisi\nnoista kolmesta seikasta: ymmärtämättömyydestä, pelkuruudesta ja\nhuolimattomuudesta. Ja ottamatta huomioon näitä vikoja, olette\nte tulleet välinpitämättömiksi ja halveksitte vihollista, jonka\nkautta moni on joutunut perikatoon, jota välinpitämättömyyttä juuri\nsentähden toisella nimellä kutsutaan mielipuolisuudeksi.\"\n\n\"Mutta miksi moitimme entisiä tapahtumia enemmän, kuin on\ntarpeellista nykyoloille? Välttääksemme tulevia vaaroja on teidän\nvoimienne mukaan punnittava nykyoloja. Vaivain ja vastuksien kautta\nsaavuttivat esi-isämme etevyytensä, emmekä me saa luopua tästä\ntavasta, jos kohtakin me olemme rikkaampia ja mahtavampia, kuin\nhe. Ei ole oikein ylellisyydessä tuhlata sitä, mikä on köyhyydessä\nansaittu. Meidän tulee rohkeasti ryhtyä sotaan, ja me voimme monesta\nsyystä sen luottamuksella tehdä, kun itse Apolloonkin on siihen\nkehottanut, luvaten apunsa, ja kun koko Hellas osaksi pelosta osaksi\noman etunsa tähden avustaa meitä. Älkää ajatelko, että te täten\ntulisitte rikkomaan rauhaa, kun itse jumalakin kehottaa sotaan ja\nkatsoo rauhan jo olevan rikotun. Päinvastoin, te tulette auttamaan\nsortoa kärsiviä; sillä ei itseänsä puollustavia ole pidettävä\nrauhanrikkojina, vaan niitä, jotka ensiksi tekevät hyökkäyksen.\"\n\n\"Kun siis teille on kaikin puolin edullista ryhtyä sotaan, ja\nme kaikki yhteisesti teitä siihen kehotamme, kun yksimielisyys\nkieltämättä on koko kaupungille ja yksityisillekin hyödyllinen,\nniin älkää vitkastelko auttamasta Potidaialaisia, joiden, vaikkakin\nDoorilaisia, täytyy kestää Joonialaisten piiritystä, päinvastoin kuin\nennen, ja koettakaa myöskin suojella muiden kaupunkien vapautta.\nEi käy enää kauemmin laatuun levollisna kärsiä, että muutamat jo\novat todellisessa hädässä ja toiset aivan varmaan joutumaisillaan\nsaman kohtalon alaisiksi, kun tulee tiedoksi, että me kyllä olemme\ntulleet kokoon, vaan emme ole uskaltaneet ryhtyä puollustautumaan.\nMuistakaa, liittolaisemme, että asiat ovat kärjistyneet äärimmäisiin\nsaakka, ja uskokaa, että tämä on paras neuvo, minkä teille voi antaa,\nja siksipä päättäkää empimättä ryhtyä sotaan ja pelkäämättä hetken\nvaaraa, saavuttaaksenne pysyväisen rauhan. Sillä sodan kautta tulee\nrauha vakavammaksi, jotavastoin on vaarallista olla ryhtymättä sotaan\nyksistään rauhanrakkaudesta. Olkaa varmat, että tämä kaupunki, joka\non Hellaassa tekeytynyt itsevaltaiseksi, uhkaa kaikkia samanlaisella\nkohtalolla, kun sillä jo on useampia valtansa alla ja aikoo muidenkin\nsuhteen menetellä samaten. Hyökätkäämme siis tätä kaupunkia vastaan\nja pakottakaamme se kuuliaisuuteen. Silloin me itse tulevaisuudessa\nsaamme asua turvassa ja vapautamme nyt orjuudessa olevat Helleenit.\"\n\nNäin puhuivat Korintolaiset. Kun Lakedaimonilaiset olivat kuulleet\nkaikkien koolle tulleiden mielipiteet, antoivat he kaikkien\nläsnäolevien kaupunkien, niin suurten kuin pientenkin, vuoroonsa\näänestää. Enemmistö äänesti sotaa. Kun heidän oli mahdotonta\ntarpeellisten sotavarustusten puutteen tähden heti alkaa sotaa,\npäättivät he, että jokainen viipymättä hankkisi sotatarpeita. Ei\ntäyteen vuottakaan kulunut, ennenkuin kaikki oli varustettuna, ja\nhyökäten Attikaan he julkisesti alottivat sodan.\n\nTämän valmistusajan kuluessa lähettivät Peloponneesolaiset\nsanansaattajia Ateenaan tuomaan siellä esiin tehtyjä valituksia,\njotta heillä olisi sitä parempi aihe alottaa sota, jos eivät\nAteenalaiset ottaisi niitä kuuleviin korviin. Ensiksi vaativat\nLakedaimonilaiset lähetystönsä kautta Ateenalaisia sovittamaan\njumalanhäväistyksen, karkottamalla häväisijät kaupungistaan.\nHäväistyksen laita oli seuraava. Muinoin oli Ateenassa ollut Kyloon\nniminen mies, joka oli voittanut Olympian kilpailussa ja oli ylhäistä\nja mahtavaa sukua. Hän oli nainut Megaralaisen Teageneen tyttären,\njoka Teagenes siihen aikaan yksinvaltaisesti hallitsi Megarassa.\nTämä Kyloon oli kysymykseensä saanut orakelilta vastauksen, että\nhänen tulisi ottaa Ateenan linna haltuunsa Zeyksen suurimman juhlan\naikana. Saatuansa Teageneelta sotaväkeä ja ystävänsä kannattamaan\ntuumansa, anasti hän Peloponneesoksessa vietettyjen Olympian juhlien\nkestäessä linnan haltuunsa päästäkseen itsevaltijaaksi. Hän katsoi\ntämän Zeyksen suurimmaksi juhlaksi, ja että se likimmin koski häntä,\nkun hän oli saanut voiton Olympian kilpailussa. Mutta tarkotettiinko\nAttikan suurinta juhlaa vai muutako, sitä hän ei ollut ajatellut,\neikä orakelikaan ollut siitä mitään sanonut. Ateenalaiset puolestaan\npitivät suurimpana juhlana Dijasia-juhlaa, jota kutsutaan Milikios\nZeyksen juhlaksi. Tämä juhla vietetään kaupungin ulkopuolella,\nja koko kaupungin kansa uhraa siinä ilman erotusta maanhedelmiä\neikä eläimiä. Luullen olevansa siihen oikeutettu ryhtyi Kyloon\ntoimeen. Mutta kun Ateenalaiset saivat tiedon siitä, riensivät\nkaikki maaseutulaiset hyökkääjiä vastaan yhtenä miehenä, saarsivat\nheidät linnotukseen ja alkoivat heitä piirittää. Kun piiritys\ntuli pitkälliseksi, lähti suuri joukko Ateenalaisia, piiritykseen\nväsyneinä, pois, uskoen paikan vartioimisen yhdeksälle arkontille\nja valtuuttaen heidät toimimaan, miten parhaaksi näkivät. Siihen\naikaan hoitivat nuot yhdeksän arkontia useimmat valtionasiat.\nKyloon ja ne, jotka hänen kanssansa olivat piiritetyt, joutuivat\nheti veden ja ruokatarpeiden puutteesta tukalaan asemaan. Kyloonin\nonnistui veljineen päästä pakoon, mutta muut, jotka joutuivat\nyhä ahtaammalle, niin että muutamat heistä jo kuolivat nälkään,\nasettuivat armoa rukoilevina linnassa oleville alttareille. Silloin\nvartioivat Ateenalaiset pakottivat heidät jättämään turvapaikkansa,\nkun näkivät heidän kuolevan pyhäkköön, ja surmasivat heidät, vaikka\nolivat luvanneet olla tekemättä heille mitään pahaa. He surmasivat\nniinikään muutamia henkilöitä, jotka ohimennessään olivat istahtaneet\nkunniotettavien jumalattarien alttarille. Sen tähden kutsuttiin heitä\nja heidän jälkeläisiänsä jumalattaren kirouksen alaisiksi, johon he\ntahallaan olivat tehneet itsensä syypääksi. Ateenalaiset olivat itse\nkarkottaneet maastaan nämät pyhäkönhäväisijät, ja sittemmin karkotti\nLakedaimonilainen Kleomenes, joka oli kutsuttu avuksi sisällisten\nlevottomuuksien takia, Ateenalaisten kanssa ne, jotka vielä olivat\nkaupungissa, ja kaivatti ylös kuolleiden luut, jotka heitettiin\nrajojen ulkopuolelle. Karkotetut tulivat kumminkin takaisin, ja\nheidän jälkeläisiänsä on vielä nytkin muutamia kaupungissa.\n\nLakedaimonilaiset vaativat häväisijäin karkottamista muka jumalien\nlepyttämisen tähden, mutta itse asiassa koska tiesivät, että\nKsantippoksen poika Perikles äitinsä puolesta polveutui näistä, ja\nkoska he arvelivat helpommin suoriutuvansa Ateenan selkkauksista, jos\nPerikles karkotettaisiin Ateenasta. Eivät he kuitenkaan toivoneet\nsaattavansa häntä tähän kohtaloon, vaan koettivat kaupunkilaisissa\nherättää panettelua häntä kohtaan, että muka hänen onneton\nsukuperäisyytensä olisi yhtenä sodan vaikuttimena, sillä hän oli\naikalaistensa mahtavin mies, toimi valtionasioissa Lakedaimonilaisia\nvastaan, eikä suvainnut, että Ateenalaiset myöntyivät, vaan yllytti\nheitä sotaan.\n\nAteenalaiset puoleltaan tekivät Lakedaimonilaisille samanlaisen\nvaatimuksen, että heidän tuli sovittaa Tainaronin pyhäkön\nhäväiseminen. Lakedaimonilaiset olivat nimittäin muinoin pakottaneet\njoukon Heilooteja, jotka turvaa anovina olivat paenneet Tainaronissa\nsijaitsevaan Poseidonin pyhäkköön, lähtemään pyhäköstä ja surmanneet\nheidät, vietyänsä heidät ulos. Sittemmin tapahtuneen maanjäristyksen\npitivät he itsekin tämän ilkityön seurauksena. He kehottivat\nLakedaimonilaisia niin ikään sovittamaan Kalkioikos jumalattaren\nhäväisemisen, jonka asianlaita oli seuraava. Kun Spartalaiset\nolivat erottaneet Pausaniaan Hellespontoksessa olevien voimien\npäällikkyydestä ja panneet hänet syytteeseen, vapautettiin hän\nkyllä, mutta valtio ei enää uskonut hänelle päällikkyyttä. Hän\nvuokrasi nyt omalla kustannuksellaan Hermionilaisen kolmisoutulaivan\nja lähti sillä Lakedaimonilaisten määräämättä Hellespontokseen,\nryhtyäkseen muka sikäläiseen HelleeniIäiseen sotaan, mutta itse\nasiassa päästäkseen keskusteluun kuninkaan kanssa, kuten hän jo\nennen oli tehnyt, koska halusi päästä Helleenien hallitsijaksi.\nHän oli seuraavalla tavalla ensin saavuttanut kuninkaan suosion\nja mahdollisuuden ryhtyä keskusteluun. Hänen valloitettuansa\nedellisellä kerralla paluumatkalla Kyproksesta Bysantionin, joka\nsilloin oli Meedialaisten hallussa, joutui muutamia kuninkaan\nsukulaisia ja läheisiä henkilöitä sotavangeiksi. Nämät lähetti hän\nmuiden liittolaisten tietämättä salaa kuninkaan luo, uskotellen\nheidän karanneen. Tämän hän toimi Eretrialaisen Gongylos nimisen\nmiehen välityksellä, jolle hän oli uskonut Bysantionin ja vankien\nvartioimisen. Gongylosta myöten lähetti hän myöskin kuninkaalle\nkirjeen, jonka sisältö, kuten myöhemmin tuli ilmi, oli seuraava:\n\"Spartalaisten päällikkö Pausanias lähettää sinulle ystävyydestä\nnämät sotavangit lahjana. Aikomukseni on, jos suostut tuumaani,\nmennä naimisiin tyttäresi kanssa ja saattaa Sparta ja koko Hellas\nvaltasi alle. Minä olen varma yksissä tuumin sinun kanssasi\nkykeneväni panemaan tämän tuuman toimeen. Jos tämä tuuma miellyttää\nsinua, niin lähetä merenrannikolle luotettava mies, jonka kautta me\nvastaisuudessa voimme jatkaa keskusteluamme\".\n\nTämä oli kirjeen sisältö. Kserkseelle oli tämä kirje vallan\nmieluinen, ja hän lähetti heti Farnakoksen pojan Artabatsoksen\nmerenrannikolle, uskoen hänelle Daskyeionin satraappivallan\nMegabateen sijasta, joka tähän saakka oli siellä ollut\nvallanpitäjänä. Kuningas uskoi Artabatsokselle kirjeen, joka oli\nvastaus Pausaniaan kirjeeseen, sekä käski mitä pikemmin saattaa\nsen perille näyttäen kuninkaan sinetin. Jos Pausanias uskoisi\nhänelle omia asioitaan toimitettaviksi, tulisi hänen ne toimittaa\nmitä paraiten ja uskollisimmin. Saavuttuansa perille toimitti\nArtabatsos heti kaikki, mitä hänen oli käsketty, ja lähetti myöskin\nkirjeen, joka sisälsi seuraavan vastauksen: \"Näin sanoo kuningas\nKserkses Pausaniaalle: Sen ystävyyden, jonka sinä olet minua kohtaan\nosottanut, vapauttaen merentakaisessa Bysantionissa otetut vangit,\ntulee ijäti olemaan perheemme muistissa ja tuumasi on minulle varsin\nmieluinen. Älä yöllä äläkä päivällä väsy toimittamasta sitä, mitä\nminulle olet luvannut. Älköön mikään kullan, hopean tahi riittävän\nsotajoukon puute, jos niin tarvitaan, estäkö sinua, vaan keskustele\nArtabatsoksen kanssa, joka on luotettava mies, ja jonka olen\nlähettänyt luoksesi, kaikista keskinäisistä asioistamme ja toimita ne\nmeille kummallekin edullisimmalla ja parhaalla tavalla.\"\n\nSaatuansa tämän kirjeen tuli Pausanias, joka jo ennenkin Plataian\npäällikkyyden tähden nautti suurta kunnioitusta Helleenien\nkeskuudessa, vielä ylpeämmäksi, niin ettei hän enää voinut elää\ntavallisten tapojen mukaan, vaan lähtiessään Bysantionista oli hän\npuettuna Meedialaiseen tapaan, ja kun hän matkusti Trakian läpi,\noli hänellä Meedialaisia ja Aigyptolaisia miehiä henkivartijoina.\nHän antoi kattaa pöytänsä Persialaiseen tapaan, voimatta pitää\nsuunnitelmaansa salassa, vaan ilmaisi vähäpätöisimmissäkin seikoissa,\nmitä suurta hänellä oli mielessä tulevaisuudessa. Ylipäätään esiintyi\nhän hyvin röyhkeästi, niin että oli vaikea päästä hänen puheillensa,\nja kohteli kaikkia loukkaavalla kopeudella, niin ettei kukaan enää\nhalunnut seurustella hänen kanssansa, mikä seikka olikin painavin syy\nsiihen, että liittolaiset yhtyivät Ateenalaisiin.\n\nMutta kun Lakedaimonilaiset saivat tiedon tästä, kutsuivat he\nhänen ensi kerran kotiin, ja kun hän sitten toistamiseen heidän\nmääräämättänsä purjehti Hermionilaisella laivalla, oli hänellä\nselvään samat tuumat. Kun Ateenalaiset pakottivat hänen lähtemään\nBysantionista, ei hän enää matkustanut Spartaan, vaan asettui asumaan\nTrooaan Kolonaihin, ja kun lakedaimonilaiset saivat tietää, että hän\nsieltä keskusteli barbarien kanssa, ja ettei hän siellä ollut missään\nhyvässä tarkotuksessa, niin lähettivät viipymättä eforit airuen\nviemään hänelle Skytalee nimisen kirjesauvan, jossa he käskivät hänen\nseurata airutta. Muussa tapauksessa julistettaisiin hän Spartan\nviholliseksi. Tahtoen niin paljon kuin mahdollista välttää epäluuloa,\nja ollen varma, että hän rahalla voisi tehdä syytökset tyhjiksi,\nlähti Pausanias toistamiseen Spartaan. Ensiksi panivat hänet eforit\nvankeuteen, sillä se oikeus on heillä kuninkaan suhteen, mutta\npäästivät hänet myöhemmin vapaaksi, ja hän vaati itse oikeuteen\nniitä, jotka halusivat tehdä syytöksiä häntä vastaan.\n\nLakedaimonilaisilla virastoilla kyllä ei ollut selviä todistuksia\nhäntä vastaan, yhtävähän kuin hänen yksityisillä vihollisillaankaan,\njoiden nojalla he olisivat voineet rangaista kuninkaalliseen sukuun\nkuuluvaa miestä, joka siihen aikaan oli niin korkeassa asemassa,\nsillä sukulaisena oli hän Leoonidaan pojan Pleistarkoksen holhooja,\nkun tämä isänsä kuoltua oli tullut kuninkaaksi, mutta tähän aikaan\nvielä oli alaikäinen. Tavallisuudesta poikkeavalla käytöksellään ja\nbarbarien jäljittelemisellä oli hän kuitenkin herättänyt epäluuloa,\nettei hän ollut tyytyväinen oleviin oloihin. Hänen monet muutkin\ntekonsa otettiin tutkittavaksi, jotta saataisiin selville, oliko\nhän jossakin suhteessa poikennut tavallisuudesta tavoissaan ja\nkäytöksessään, ja varsinkin se seikka, että hän sille kolmijalalle,\njonka Helleenit muinoin olivat pyhittäneet Delfoin pyhäkköön\nesikoislahjana Meedialaissodasta, omin luvin oli rohjennut piirtää\nseuraavat säkeet:\n\n\"Hellaan päällikkö Pausauias pyhitti tämän muistoksi Apolloonille,\nvoitettuansa Meedialaiset.\"\n\nTämän kirjotuksen poistivat Lakedaimonilaiset heti kolmijalasta ja\nkirjottivat sen sijaan jokaisen kaupungin nimen, joka oli ollut\nosallisena vihollisten kukistamiseen. Tätä Pausaniaan tekoa pidettiin\nrikoksena, ja kun hänen asemansa nyt oli tällä kannalla, näkyi tämä\nteko varsin soveltuvan hänen silloisiin mielipiteisiinsä. Tuli\nmyöskin ilmi, että hän jollakin tavalla oli tekemisissä Heilootien\nkanssa, jossa huhussa olikin perää. Hän oli nimittäin luvannut heille\nvapauden ja kansalaisoikeuden, jos he ottaisivat osaa kapinaan ja\nauttaisivat häntä valtiomuodon muuttamisessa. Siitä huolimatta\neivät Lakedaimonilaiset tahtoneet uskoa muutamien Heilootien\ntodistuksia ja ryhtyä ankarimpiin toimenpiteisiin häntä kohtaan, vaan\nnoudattivat tavallista menettelyään, etteivät umpimähkään tuomitsisi\nLakedaimonilaista miestä ilman varmoja todistuksia, kunnes hänet\nvihdoin kertomuksen mukaan ilmaisi eräs Argiliolainen mies, joka\nennen oli ollut hänen uskollinen ystävänsä, ja jonka tuli toimittaa\nhänen viimeinen kirjeensä Artabatsoksen kautta kuninkaalle. Tämä\noli alkanut käydä levottomaksi henkensä puolesta, kun hän huomasi,\nettei yksikään häntä ennen lähetetyistä sanansaattajista ollut\npalannut takaisin. Hän jäljensi sitä varten sinetin, että Pausanias\nei huomaisi hänen tekoansa, jos hän luulossaan pettyisi, tahi jos\nPausanias tahtoisi muuttaa jotakin kirjotuksessaan, ja avasi kirjeen,\njossa huomasi aavistuksensa mukaan määräyksen, että hänkin olisi\nsurmattava.\n\nKun mainittu mies toi kirjeen esiin, alkoivat eforit olla varmat\nPausaniaan petollisuudesta. Mutta koska he omin korvin halusivat\nkuulla Pausaniaan tunnustuksen, toimittivat niin, että tämä mies\nlähti turvaa anomaan Tainaronin pyhäkköön, johon hän rakensi\nväliseinän kahteen jakaman majan, jonka toiseen osaan piiloutui\nmuutamia eforeja. Kun Pausanias tuli hänen luoksensa ja kysyi hänen\nsyytänsä pakoon, saivat eforit tarkan tiedon kaikesta. Miehen häntä\nsyyttäessä siitä, mitä kirjeessä hänestä oli määrätty, ja samalla\nyksitellen luetellessa Pausaniaalle myöskin kaikki muut seikat,\nkuinka hän ei koskaan ollut käyttäytynyt vilpillisesti toimittaessaan\nPausaniaan asioita kuninkaalle, ja kuinka siitä huolimatta, kuten\ntoisetkin sanansaattajat, saisi kuoleman palkakseen, myönsi Pausanias\nkaiken tämän oikeaksi ja pyysi, ettei hän panisi näitä seikkoja\nliian pahakseen. Pausanias vakuutti, että hän vaaratta voisi lähteä\npyhäköstä ja kehotti häntä, että mitä pikemmin lähtisi matkalle, eikä\nestäisi hänen aikeitaan.\n\nKuultuansa tarkoin kaiken tämän, poistuivat eforit ja valmistautuivat\nvarmoina asiasta vangitsemaan Pausaniaan kaupungissa. Kerrotaan,\nettä hän, kun juuri oltiin ottamassa hänet kiinni kadulla, oli erään\nlähestyvän eforin silmistä huomannut tämän aikeen, ja kun joku\nhänelle suosiollinen mies salaa oli antanut hänelle vihiä siitä, mitä\noli tekeillä, pakeni hän Kalkioikos jumalattaren pyhäkköön, joka\npyhä puisto oli aivan lähellä. Hän astui pyhäkköön kuuluvaan majaan,\nettei tarvitsisi kiusaantua taivasalla, ja pysyi siellä sisällä.\nTällä kertaa eforit eivät siis voineet saada häntä käsiinsä, mutta\nottivat myöhemmin pois huoneen katon, ja kun he olivat varmat, että\nhän oli majan sisällä, muurasivat he oven kiinni, vartioivat häntä\nläheisyydestä ja näännyttivät nälkään. Kun hän oli kuolemaisillaan,\nja vartijat huomasivat hänen tilansa, kantoivat he hänen ulos\npyhäköstä, jolloin hän heitti henkensä. He aikoivat ensin heittää\nhänet Kaiasluolaan, minne he tavallisesti syöksevät pahantekijät,\nmutta päättivät sitten haudata hänet johonkin läheisyyteen. Delfoin\norakeli käski myöhemmin Lakedaimonilaisten haudata hänet siihen\npaikkaan, missä hän oli heittänyt henkensä. Nyt makaa hän haudattuna\npyhäkön edustalla, kuten paikalle pystytettyjen hautapatsasten\nkirjotukset osottavat. Niin ikään käski jumala, koska heidän tekonsa\noli rikollinen, valmistaa kaksi ruumista Kalkioikos jumalattarelle\nyhden asemesta. He valmistivat kaksi vaskista kuvapatsasta ja\npystyttivät ne sovitukseksi Pausaniaan kuoleman johdosta.\n\nAteenalaiset vaativat puolestaan, että Lakedaimonilaiset\nsovittaisivat myöskin tämän rikoksen, jota itse jumala oli pitänyt\nhäväisemisenänsä. Sillä välin lähettivät Lakedaimonilaiset uuden\nlähetystön Ateenaan syyttämään Temistoklesta osallisuudesta\nPausaniaan Meedialaisvehkeisiin, kuten ilmeni Pausaniaan jutussa\ntoimeenpannusta tutkimuksesta, ja vaativat, että myöskin häntä\nrangaistaisiin, johon vaatimukseen Ateenalaiset myöntyivätkin.\nTemistokles eli tähän aikaan maanpakolaisena Argoksessa, mutta\nkävi myöskin muualla Peloponneesoksessa. Ateenalaiset lähettivät\nmiehiä, joita oli käsketty ottamaan hänet kiinni, missä vaan hän\ntavattaisiin, ja oli pyydetty Lakedaimonilaisia auttamaan heitä tässä\ntoimessa.\n\nSaatuansa tiedon tästä, pakeni Temistokles Peloponneesoksesta\nKerkyyralaisten luo, joita hän aina oli suosinut. Mutta koska\nKerkyyralaiset pelkäsivät, että Ateenalaiset ja Lakedaimonilaiset\njoutuisivat heidän vihollisiksensa, jos hän viipyisi heidän luonansa,\nveivät he hänet vastapäätä olevalle mannermaalle. Kun takaa-ajajat\ntavottelivat häntä, minne vaan arvelivat hänen lähteneen, oli\nhän vaikeassa asemassaan pakotettu hakemaan turvaa vihamiehensä,\nMolossien kuninkaan Admeetoksen luona. Tämä ei hänen tullessansa\nsattunut olemaan kotona, mutta Temistokles kääntyi turvaa rukoilevana\nhänen puolisonsa puoleen, joka neuvoi häntä ottamaan heidän pienen\npoikansa syliin ja istuutumaan liedelle. Kun Admeetos kohta tämän\njälkeen tuli kotia, ilmaisi Temistokles hänelle, kuka hän oli, ettei\ntämä kostaisi hänelle, kun hän nyt tuli pakolaisena, joskin hän oli\nvastustanut Admeetoksen Ateenalaisille tehtyä pyyntöä. Asiain tällä\nkannalla ollen, voisi paljoa heikompi vihamies kostaa hänelle, mutta\njaloa olisi kostaa ainoastaan senlaiselle, joka oli samassa asemassa.\nSitäpaitsi muistutti Temistokles olleensa hänen vastustajansa\njonkun valtiollisen asian johdosta, eikä hänen henkensä vaarassa.\nMutta jos Admeetos jättäisi hänet takaa-ajajien käsiin, olisi hän\nmennyt mies. Samassa kertoi Temistokles, kutka häntä ajoivat takaa,\nja minkätähden. Kun Admeetos tämän kuuli, käski hän Temistokleen\nnousta ylös pojan kanssa. Tämä oli siellä vaikuttavin keino turvaa\nanottaessa.\n\nKun Lakedaimonilaiset ja Ateenalaiset kohta tämän jälkeen tulivat\nsinne ja pitkin puhein koettivat saada Admeetosta myöntymään, niin\ntämä ei jättänyt vierastaan heille, vaan lähetti hänet hänen omasta\npyynnöstään kuninkaan luokse toisen meren rannalla sijaitsevaan,\nAleksandroksen alueesen kuuluvaan Pydnan kaupunkiin. Siellä\nkohtasi pakolainen kuorma-aluksen, joka oli purjehtimaisillaan\nJooniaan. Hän nousi tähän laivaan, mutta myrsky ajoi sen Naksosta\npiirittävän Ateenalaisen laivaston läheisyyteen. Peloissaan\nilmaisi hän laivurille, sillä hän oli laivaväelle tuntematon,\nkuka hän oli, ja minkä tähden hän pakeni. Hän lisäsi, että hän\nkatsoi laivurin rahanhimosta jättävän hänet vainoojien käsiin,\njos tämä ei suostuisi häntä pelastamaan. Heidän turvallisuutensa,\nsanoi hän, muuten riippuisi siitä, ettei kukaan matkan kestäessä\nsaisi poistua laivasta. Jos laivuri myöntyisi hänen pyyntöönsä,\nniin tulisi hän siitä saamaan suuri-arvoisen palkinnon. Laivuri\nsuostuikin hänen pyyntöönsä, ja oltuansa vuorokauden ankkurissa\nlaivaston läheisyydessä, saapuivat he vihdoin Efesokseen. Täällä\nosotti Temistokles laivurille kiitollisuuttaan antamalla hänelle\nmelkoisen rahasumman. Sillä hän sai ystäviensä välityksellä säästössä\nolleita rahojaan, niinhyvin Ateenasta kuin myös Argoksesta. Hän\nmatkusti sitten sisämaahan erään Persialaisen miehen seurassa ja\nlähetti sieltä kirjeen Kserkseen pojalle Artakserkseelle, joka vähää\nennen oli noussut valta-istuimelle. Kirjeen sisältö oli seuraava:\n\"Minä Temistokles tulen sinun luoksesi. Minä olen tehnyt enemmän\npahaa sinun perheellesi, kuin kukaan muu Helleeni, niin kauan kuin\nsinun isäsi pakotti minua puollustautumaan hänen hyökkäyksiänsä\nvastaan. Mutta minä sitävastoin olen tehnyt hänelle paljon hyvääkin,\nkun jo itse olin turvassa ja hänellä oli vaarallinen paluumatka\nedessään. Minulla on syytä vaatia sinulta vastapalvelusta\". Hän\nhuomautti Kserkseelle edeltäkäsin lähettämästänsä viestistä,\nettä Helleeniläinen laivasto muka aikoi lähteä Salamiista,\nja toimenpiteistään Hellespontoksen yli rakennetun sillan\nvartioimiseksi, jonka hävittämishankkeista hän oli vihollisille\nvalheellisesti ilmottanut, jollei Kserkses kiiruhtaisi kotiin. \"Nyt\nolen minä täällä, kyeten vielä tekemään sinulle tärkeitä palveluksia,\nmutta Helleenien vainoamana sinulle osoitetun ystävyyden takia.\nVuoden kuluttua tulen minä itse luoksesi, ilmottamaan aikeeni,\nminkätähden olen tänne saapunut\".\n\nSanotaan kuninkaan ihmetelleen hänen päätöstänsä ja kehottaneen\nhäntä tekemään, kuten oli luvannut. Tämän ajan opiskeli Temistokles\nPersian kieltä ja maan tapoja. Kun hän vuoden kuluttua saapui\nkuninkaan luokse, pääsi hän suurempaan kunniaan kuin kukaan muu\nHelleeni ennen häntä niin hyvin laajalle levinneen maineensa\nkautta kuin myöskin herättämällä kuninkaassa toivon, että hän\nsaisi Hellaan valtaansa, mutta erittäinkin sen viisauden ja\nneuvokkaisuuden tähden, jonka hän osotti. Sillä Temistokleella\noli erinomaiset luonnonlahjat ja hän ansaitsi ennen muita tässä\nsuhteessa kunnioitusta. Synnynnäisen neronsa avulla kykeni hän,\nkehittämättä sitä suuresti opinnoilla, sangen vähällä vaivalla\nsuoraa päätä tekemään hyvin älykkäitä päätöksiä, ja osasi älykkäästi\narvata asiain vastaista menoa. Käsiteltävänään olevat asiat kykeni\nhän taitavasti ja johdonmukaisesti esittämään. Sellaisiakin\nasioita taisi hän tyydyttävästi arvostella, joissa hänellä ei\nollut kokemusta. Hänellä oli erinomainen taito nähdä tulevaisuuden\nverhon läpi, mikä tulisi olemaan edullista, mikä vahingollista.\nSanalla sanoen: hän kykeni nerollansa, hiukan mietittyään, keksimään\ntarvittavat keinot. Hän kuoli tautiin, tahi, kuten toiset väittävät,\nsurmasi itsensä myrkyllä, koska hän piti mahdottomana tehdä sitä,\nmitä hän oli kuninkaalle luvannut. Hänen muistopatsaansa löytyy\npystytettynä Magneesian torilla Aasiassa. Sillä tämän seudun oli\nkuningas hänelle antanut ja se vuosittain suoritti hänelle 50\ntalenttia leivänostoa varten, Lampsakoksen, joka siihen aikaan oli\nviinirikkain seutu, viinin hankintaa varten, ja Myuusin särvintä\nvarten. Hänen sukulaisensa sanotaan hänen pyynnöstään vieneen hänen\nluunsa Ateenaan, ja haudanneen ne Ateenalaisten tietämättä Attikaan.\nSillä ei ollut luvallista haudata sinne valtiopetoksen johdosta\nkarkotetuita. Täänkaltaisen lopun saivat Lakedaimonilainen Pausanias\nja Ateenalainen Temistokles, jotka kumpikin aikanaan olivat olleet\nmainehikkaimmat Helleenit.\n\nNämät olivat ne vaatimukset, jotka Lakedaimonilaisten ensimmäisen\nlähetystön esiintyessä kumpaiseltakin puolelta tehtiin\npyhäkönhäväisijäin karkottamiseen nähden. Jonkun ajan kuluttua\ntulivat lähettiläät toistamiseen Ateenaan vaatimuksella, että\nAteenalaisten oli keskeytettävä toimenpiteensä Potidaian suhteen\nja julistettava Aiginan saari vapaaksi. Ennen kaikkea vaativat\nLakedaimonilaiset, että Ateenalaiset, jos he halusivat säilyttää\nrauhan, kumoisivat Megaralaisia koskevat päätöksensä, joiden mukaan\nMegaralaisia kiellettiin käyttämästä Ateenan vallan alle kuuluvia\nsatamia ja käymästä kauppaa Attikassa. Mutta Ateenalaiset eivät\nvälittäneet heidän muista vaatimuksistaan eivätkä liioin kumonneet\nmainittua päätöstään, vaan syyttivät Megaralaisia pyhän alueen ja\nerään toisen peltomaan viljelemisestä, jonka rajat vielä olivat\nriidanalaiset, kuten myöskin Lakedaimonilaisten karanneiden orjien\nsuojaamisesta. Vihdoin saapui viimeinen lähetystö Lakedaimonista,\njohon kuuluivat Ramfias, Melesippos ja Agesandros. Nämät eivät\nlausuneet mitään siitä, josta ennen oli puhuttu, vaan antoivat\nseuraavan lyhyen selityksen: \"Lakedaimonilaiset haluavat mielellään\nrauhan jatkumista, ja niin tuleekin käymään, jos Ateenalaiset\npäästävät Helleenit vapaiksi\". Ateenalaiset kutsuttiin silloin\nkokoon ja vaadittiin, että kukin kaupungin kansalainen toisi\nesiin mielipiteensä. Välttämättömäksi katsottiin ottaa asia\nkokonaisuudessaan käsiteltäväksi ja kerta kaikkiaan antaa näistä\nasioista lopullinen vastaus. Silloin esiintyi useampia, jotka toivat\nesiin eri mielipiteitä: toiset kehottivat ryhtymään sotaan, toiset\ntaas sanoivat, ettei tuo Megaran suhteen tehty päätös saisi estää\nrauhan säilyttämistä, vaan pitäisi se mieluummin kumota. Vihdoin\nesiintyi Ksantippoksen poika, Perikles, hän joka oli senaikuisen\nAteenan etevimpiä miehiä, voimakas puhuja ja tarmokas toimimies, ja\npuhui seuraavin sanoin.\n\n\"Ateenan miehet! Minä olen vieläkin samaa mieltä, ettei meidän tule\nmyöntyä Peloponneesolaisten vaatimuksiin, vaikka hyvin tiedämme,\netteivät ihmiset ole yhtä innokkaita kestämään sotaa kuin ryhtymään\nsiihen, vaan muuttavat mielensä tapausten mukaan. Minä en ymmärrä\nteille antaa muuta neuvoa kuin ennenkään. Minä pidän kohtuullisena,\nettä ne teistä, jotka kuulevat minun neuvojani, pysyvät yhteisessä\npäätöksessämme, vaikkakin kärsisimme jonkun tappion, ja etteivät he\nlaskisi itselleen kunniaksi, jos onnellisesti suoriudumme. Sillä\nasiain kulku on yhtä vaihtelevainen kuin ihmisen ajatukset, jonka\ntähden me tavallisesti syytämme kohtaloa, jos jotakin odottamatonta\ntapahtuu. Lakedaimonilaiset ovat ennen aina osottaneet väijyvänsä\nmeitä ja varsinkin nyt. Sillä vaikka oli molemmin puolin sovittu,\nettä riitaisuutemme ratkaistaisiin oikeuden kautta, ja että kumpikin\npitäisi omansa, niin eivät he koskaan ole pyytäneet lykätä asiata\noikeuteen, eivätkä liioin ole huolineet ehdotuksestamme astua\noikeuden eteen. He haluavat mieluummin ratkaista riidan miekalla\nkuin keskustelemalla, esiintyen käskijöinä eikä enää valittajina.\nHe käskevät meitä vetäytymään pois Potidaiasta, päästämään Aiginan\nvapaaksi ja kumoamaan päätöksemme Megaralaisten suhteen. Viimeksi\nsaapuneet lähettiläät vaativat meitä tunnustamaan Helleenit\nitsenäisiksi. Älköönpä kukaan teistä ajatelko, että me vähäpätöisistä\nsyistä ryhdymme sotaan, jollemme kumoa Megaralaisia koskevaa\npäätöstämme, jonka kumoaminen heidän ilmoituksensa mukaan estäisi\nsotaa puhkeamasta. Älkää salliko juurtua teissä sen käsityksen,\nettä vähäpätöisen seikan tähden olette ryhtyneet sotaan. Tässä\npikkuseikassa ilmenee koko mielenne lujuus ja kokemus. Jos te\nmyönnytte heidän vaatimuksiinsa, tulevat he heti vaatimaan enemmän,\narvellen teidän pelosta noudattaneen heidän käskyjänsä. Mutta jos te\njyrkästi kieltäytte, niin osotatte te siten varmasti heille, että\nheidän vastaisuudessa tulee kohdella teitä vertaisinaan\".\n\n\"Tästä voitte päättää, onko edullisempaa väistyä, ennenkuin me\nolemme kärsineet mitään vahinkoa, vai onko ryhdyttävä sotaan, olipa\nsyy suurempi tahi pienempi, ja pelotta pitäkäämme omanamme se, mikä\nmeillä jo on. Sillä saman käskynalaisuuden tuottaa niin hyvin pieni\nkuin suurikin vaatimus, jonka vertainen oikeudellisen ratkaisun\nasemesta tekee naapurillensa.\"\n\n\"Mitä sota-asioihin ja kummankin apulähteisiin tulee, niin\ntietäkää, että me emme suinkaan ole heitä heikompia, ja sen minä\nseikkaperäisesti olen todistava. Peloponneesolaiset ovat yksinomaan\nkäsityöläisiä, joilla ei ole yhteistä eikä yksityistä omaisuutta.\nHe ovat sitäpaitsi tottumattomia pitkällisiin merentakaisiin\nsotiin, siitä syystä että he varattomuutensa takia ryhtyvät\nainoastaan lyhyihin sotiin naapuriensa kanssa. Näin ollen he eivät\nkykene varustamaan laivastoja eivätkä sotaan lähettämään suuria\nsotajoukkoja, koska heidän silloin täytyisi luopua elinkeinoistaan\nja kuluttaa omaisuuttaan varustuksiin, eivätkä sitä paitsi pääse\nmerelle. Kauemmin voi käydä sotaa säästövaroilla kuin pakkoveroilla.\nKäsityöllä elävät ihmiset ovat alttiimmat uhraamaan ruumiitaan kuin\nvarojaan sotaan, koska he ehkä voivat pelastaa henkensä, mutta\npelkäävät ennen sodan loppua menettävänsä omaisuutensa, varsinkin\njos sota arvaamatta, kuten usein tapahtuu, jatkuu pitkälti. Yhdessä\ntaistelussa ehkä Peloponneesolaiset liittolaisineen kykenevät\npitämään puoliaan kaikkia Helleenejä vastaan, mutta he eivät\npysty kestämään sotaa senlaista valtiota vastaan, joka on paljoa\nparemmin varustettu. Heillä ei ole yhteistä hallitusneuvostoa,\nvoidakseen heti panna tuumansa toimeen, ja koska jokainen henkilö\non yhtä äänivaltainen, mutta ovat eri syntyperää, katsovat he kukin\nomaa etuaan, ja tällaisissa oloissa tavallisesti tärkeimmistä\ntehtävistä ei tule mitään. Sillä kun toiset innokkaasti koettavat\nvahingottaa vihollisia, koettavat toiset taas niin paljon kuin\nmahdollista säästää omaisuuttaan. Ja kun he vitkasteltuansa vihdoin\nkokoontuvat, niin käyttävät he mahdollisimman vähän aikaa yhteisten\nasiain käsittelyyn, vaan enimmän ajan neuvottelevat he yksityisistä\nasioistaan. Ei kukaan luule välinpitämättömyytensä kautta tuottavansa\nmitään vahinkoa, arvellen että joku toinen hänen puolestansa pitää\nasioista huolta, ja kun jokainen niin miettii, joutuu yhteinen etu\nperikatoon.\"\n\n\"Enimmän estää heidän toimiansa rahanpuute. Kun heidän täytyy\nvaivaloiseen keräykseen käyttää paljon aikaa, jäävät käyttämättä\nsopivat tilaisuudet sotaan, jotka eivät ole pysyväisiä. Yhtävähän\ntarvitsee meidän pelätä niitä linnoitushankkeita, joita he uhkaavat\nrakentaa, kuin heidän laivastoansakaan. Rauhankin kestäessä on\nyhdenvertaisen kaupungin vaikea rakentaa linnoituksia vieraaseen\nmaahan, ja vielä vaikeammaksi se käy sodan kestäessä, kun me tietysti\nvarustaudumme heitä vastaan. Jos he linnoituksen rakentaisivat,\nniin he kyllä rosvoretkillä ja yllyttämällä orjia karkaamaan\nvoisivat meitä jonkun verran vahingottaa; mutta tämä ei kuitenkaan\nriittäisi saartamaan meitä eikä estäisi meitä purjehtimasta heidän\nmaahansa eikä hyökkäämästä heidän kimppuunsa laivoillamme, jotka\novatkin päävoimamme. Sillä meillä on enemmän kokemusta maasodassa\nlaivakulkumme kautta kuin heillä merellä maasotiensa kautta, eikä\nheidän ole helppo tätä puutetta korvata. Ettehän tekään, vaikka\nMeedialaissodasta saakka olette merenkulkua harjottaneet, ole siihen\nkyllin perehtyneet; miten voisivatkaan laivakulkuun tottumattomat\nmaanviljelijät saada mitään täydellistä kokemusta tässä suhteessa,\nkun me sitäpaitsi lukuisalla laivastollamme olemme alituisesti heidän\nniskassaan antamatta heille tilaisuutta tarpeen mukaan itseänsä\nharjoittamaan? Joskin he, suureen lukumääräänsä luottaen, vaikkakin\ntaitamattomina, uskaltaisivat ryhtyä taisteluun muutamien harvoja\nlaivoja vastaan, jotka ovat heitä silmällä pitämässä, niin he\nkyllä pysyvät liikkumatta, jos me suuremmalla laivastolla asetumme\nheitä vastaan. Harjotuksen puutteesta pysyvät he taitamattomina\nja sentähden myöskin pelkureina. Laivakulkutaito vaatii kuten\nkaikki muukin ammattilaista harjotusta, eikä sovellu harrastaa sitä\nainoastaan syrjätaitona, vaan ennemmin ei voi muuta sen ohessa\nharjottaa.\"\n\n\"Jos he taasen anastaisivat Olympiassa ja Delfoissa säilytetyt\nvarat ja koettaisivat korkeammalla palkalla houkutella puolelleen\nlaivastomme muukalaiset palkkasoturit, niin olisi tämä vaarallista\nainoastaan siinä tapauksessa, jollemme itse yhdessä metoikiemme\nkanssa jo olisi heidän vertaisiansa, emmekä tarpeen mukaan voisi\nmiehittää laivastoamme. Mutta nyt me voimme tehdä sen, ja mikä\ntässä on parasta, kaupunkilaisemme ovat taitavimpia laivureita ja\nmuu laivaväki on lukuisampi ja parempi, kuin mikään muu Hellaassa.\nTuskinpa yksikään palkkasoturi, taistelun syntyessä, noin umpimähkään\nhaluaisi paeta maastaan ja heikolla menestyksen toivolla muutamien\npäivien suuremman palkan tähden yhtyä vihollisiin.\"\n\n\"Tällainen ja tämänsuuntainen on mielestäni Peloponneesolaisten\nasema. Me sitävastoin olemme vapaat näistä puutteista, joista heitä\nmoitin, ja monta muutakin etua on meillä, jotka heiltä puuttuvat.\nJos maitse ahdistavat meitä, niin me purjehdimme heidän maahansa,\neikä suinkaan ole yhdentekevää, hävitetäänkö osa Peloponneesoksesta,\nvai koko Attika. Heillä ei ole mitään muuta maata, jonka voisivat\npitää omanansa, sitä ensin valloittamatta, mutta meillä sitävastoin\non joukko maita saarilla ja mannermaalla, joten merivaltionaolomme\non paljoa edullisempi. Sillä jos me asuisimme saarella, niin kukahan\nolisi meitä enemmän turvassa? Nyt on meidän mitä mahdollisimmin\nasetuttuva tälle kannalle, jätettävä mannermaa ja siellä sijaitsevat\ntalomme sekä koetettava pitää meri ja kaupunkimme hallussamme,\nemmekä saa ryhtyä taisteluun talojemme tähden paljoa lukuisampien\nPeloponneesolaisten kanssa. Sillä jos me siinä pääsisimme voitolle,\nolisi meidän uudestaan taisteltava yhtä lukuisia joukkoja vastaan.\nJos taas joutuisimme tappiolle, niin menettäisimme liittolaisemme,\njotka ovat väkevin turvamme. He eivät pysy levollisina, jollemme\nasevoimalla kykene heitä siihen pakottamaan. Ei meidän tule surra\ntalojemme ja maamme häviötä, vaan ihmisten menettämistä. Talot eivät\nole ihmisten, vaan ihmiset niiden haltijoita. Jos voisin luulla,\nettä te minun kehotustani seuraisitte, niin kehottaisin teitä itse\nhävittämällä luopumaan niistä, osottaaksemme Peloponneesolaisille,\nettette niiden tähden tule alistumaan.\"\n\n\"Minulla on monesta muustakin syystä toiveita sodan menestyksestä,\njos ette vaan halua sodan kautta laajentaa valtaanne, ettekä\nsuotta heittäytyä vaaroihin. Sillä itse asiassa pelkään minä\nenemmän omia virheitämme, kuin vihollistemme suunnitelmia. Tästä\npuhuttakoon laajemmin vastaisuudessa, kun me jo olemme ryhtyneet\ntoimeen. Antakaamme lähettiläille nyt seuraava vastaus: 'Me\nsallimme Megaralaisten käydä satamissamme ja kauppapaikoissamme,\njolleivät Lakedaimonilaisetkaan sulje meitä eikä liittolaisiamme\npois alueeltaan. Sillä ei kumpikaan näistä ehdoista estä tehtyjä\nsopimuksia. Me päästämme ne kaupungit täydelliseen vapauteen, jotka\nolivat vapaita rauhansopimusta tehtäessä, jos Lakedaimonilaiset\nmyöskin päästävät kaupunkinsa vapauteen ja sallivat niiden järjestää\nhallitustansa, kuten itse kukin haluaa, eivätkä heidän mielensä\nmukaan. Me kyllä suostumme oikeudessa ratkaisemaan riitaisuudet\nalottamatta sotaa, mutta puollustaudumme niitä vastaan, jotka sen\nalottavat'. Tällainen vastaus on sekä oikeudenmukainen että samalla\nkaupunkimme arvoon soveltuva. Varma kuitenkin on, että sota on\nvälttämätön. Jos me vapaaehtoisesti siihen ryhdymme, niin eivät\nvastustajamme kykene meitä vallan kovin ahdistamaan, ja suurimmista\nvaaroista koituu myös suurin kunnia niin hyvin koko valtiollemme kuin\nyksityisille. Meidän isämme vastustivat täten Meedialaisia jättämällä\nomaisuutensa vihollisen käteen. Ja vaikkakin heillä oli paljoa\npienemmät sotavoimat, kuin meillä, karkottivat he viholliset ennemmin\nviisaudellaan kuin onnen avulla, ennemmin sankarirohkeudellaan kuin\nsotavoimalla, sekä kohottivat kaupunkinsa sen nykyiseen suuruuteen.\nMe emme saa olla heitä huonompia vaan meidän tulee kaikin voimin\nvastustaa vihollista ja koettaa säilyttää jälkeläisillemme valtamme\nheikontumattomana.\"\n\nTäten puhui Perikles. Ateenalaiset, pitäen hänen neuvoaan viisaana,\näänestivät tämän mukaan. He vastasivat Lakedaimonilaisille hänen\nneuvonsa mukaan, kuten hän seikkaperäisesti oli lausunut, yleensä\netteivät he käskystä mihinkään suostuisi, mutta että he olivat\nvalmiit ratkaisemaan riitaisuudet yhdenvertaisina oikeudessa.\nLähettiläät palasivat nyt kotiin, eivätkä Lakedaimonilaiset siitä\nlähtien toimittaneet lähettiläitä Ateenaan.\n\nNämät olivat ne valitukset ja eripuraisuudet, jotka molemmin puolin\nilmaantuivat heidän välillänsä, ja jotka saivat alkunsa Epidauroksen\nja Kerkyyran selkkauksista. He hieroivat sillä välin kumminkin\nsopimuksia keskenään ja kävivät toistensa luona ilman airuetta,\nmutta epäilivät kuitenkin toisiansa. Nämät tapahtumat järkyttivät\nsopimuksia ja tulivat sodan puhkeamisen aiheeksi.\n\n\n\n\nTOINEN KIRJA.\n\n\nTästä alkaa nyt Ateenalaisten ja Peloponneesolaisten ynnä heidän\nmolemminpuolisten liittolaistensa välinen sota. Tämän sodan kestäessä\nhe eivät airuetta olleet missäkään väleissä toistensa kanssa, vaan\ntaistelivat kerran aloitettuansa lakkaamatta. Olen järjestänyt\ntapahtumat kesän ja talven mukaan.\n\nEuboian valloittamisen jälkeen 30 vuodeksi solmittu rauha ei\nkestänyt enempää kuin 14 vuotta. 15 vuonna, kun Krysis oli ollut\npapittarena Argoksessa 40 vuotta, Aineesioksen ollessa eforina\nSpartassa ja Pytodooroksen ollessa vielä neljä kuukautta arkontina\nAteenassa, kuudentena kuukautena Potidaian taistelun jälkeen,\ntunkeutui alussa kevättä vähän enemmän kuin 300 Teebalaista\nboiootarkkien Fyleidaksen pojan Pytangeloksen ja Oneetorideksen\npojan Diemporoksen johdolla yön tullessa aseilla varustettuina\nPlataiaan, joka oli Ateenan liittolaiskaupunki. Naukleides ja\nhänen puoluelaisensa olivat kutsuneet heidät ja aukaisivat heille\nportit, tahtoen oman valtansa tähden surmata heitä vastustavat\nkansalaiset ja jättää kaupungin Teebalaisille. He toimittivat tämän\nsangen mahtavan Teebalaisen miehen, Leontiadeen pojan Eyrymakoksen\nkautta. Sillä koska Teebalaiset näkivät, että sota oli tulossa,\ntahtoivat he jo rauhan kestäessä, ennenkuin sota puhkeaisi ilmi,\nvalloittaa heille vihamielisen Plataian. Heidän oli sitä helpompi\nsalaa päästä kaupunkiin, kun ei ollut mitään vartijaväkeä asetettu.\nHe asettuivat torille, mutta eivät heti kutsujain yllytyksistä\nhuolimatta hyökänneet vihollisten taloihin, vaan koettivat sopivilla\nilmotuksilla mieluimmin saada kaupungin suostumaan sovintoon. Airut\nilmotti, että sen, joka halusi yhtyä heihin vanhan Boiootialais-tavan\nmukaan, tulisi aseellisena liittyä heihin, sillä he arvelivat tällä\ntavoin helposti saavansa kaupungin käsiinsä.\n\nKun Plataialaiset huomasivat Teebalaisten tunkeutuneen kaupunkiin\nja sen olevan heidän vallassaan, pelästyivät he, ja koska he yön\npimeydessä eivät nähneet, kuinka harvalukuisat Teebalaiset olivat,\nsuostuivat he sovintoon ja myöntyivät vastustuksetta ehdotuksiin,\nsemminkin kuin ei ketäkään vastaan käytetty väkivaltaa. Mutta\ntuumiessansa tästä, huomasivat he Teebalaisten harvalukuisuuden ja\narvelivat vaivatta voivansa kukistaa heidät. Sillä Plataian kansa ei\ntahtonut luopua Ateenasta. He päättivät siis ryhtyä hyökkäykseen.\nKoska heidät olisi huomattu, jos he julkisesti olisivat kulkeneet\nkatuja myöten, repivät he talojen yhteiset väliseinät ja kokoontuivat\nsiten salaa toisiensa luo. He sulkivat kadut vaunuilla suojaksensa\nja toimivat kaikessa sopivimmalla tavalla. Kun kaikki valmistukset\nolivat tehdyt, hyökkäsivät he yön kestäessä ennen auringon nousua\ntaloistansa Teebalaisten kimppuun. Päivällä olisivat nämät olleet\nrohkeampia, eivätkä niin pulassa, kuin yöllä peloissansa heille\ntuntemattomassa kaupungissa. Plataialaiset hyökkäsivät heidän\nkimppuunsa ja ottelu syntyi heti.\n\nKun Teebalaiset huomasivat petoksen, asettuivat he sotariveihin\nja torjuivat parisen hyökkäystä. Mutta kun Plataialaiset suurella\nmelulla yhä vaan heitä ahdistivat, ja kun vaimot ja palvelijat\nhuutaen ja kiljuen myös heiteskelivät kiviä ja tiiliä, ja kun\npäällepäätteeksi ankaraa rankkasadetta kesti kaiken yötä, niin\npelästyivät Teebalaiset ja pakenivat eri haaroille kaupunkia.\nUseimmat heistä joutuivat perikatoon, koska lian ja pimeyden tähden\neivät tietäneet, mitä tietä he olisivat voineet pelastua, sillä oli\njuuri alakuu, jota vastoin heidän takaa-ajajansa vallan hyvästi\ntiesivät, miten estää heidän pakoansa. Joku Plataialainen oli keihään\nvarrella teljen asemesta sulkenut ainoan avonaisen portin, josta\nviholliset olivat tunkeuneet kaupunkiin, niin etteivät siitäkään\nenää päässeet ulos. Toiset pitkin kaupunkia takaa ajetuista nousivat\nmuurille, heittäytyivät ulkopuolelle ja suurin osa heistä sai siten\nsurmansa. Moniaat harvat pääsivät pakoon vartijattoman portin kautta,\nhakattuansa poikki salvan kirveellä, jonka eräs nainen heille salaa\noli antanut, mutta tämä pian huomattiin; toiset taasen surmattiin\neri paikoilla kaupunkia. Suurin osa heistä, joka oli pysynyt koossa,\njoutui suureen muuriin kuuluvaan rakennukseen, jonka läheisin\nportti sattui olemaan auki, ja luuli sen johtavan läpi rakennuksen\nulos kaupungista. Kun Plataialaiset näkivät heidät suljettuina\nrakennukseen, miettivät he, polttaisivatko he heidät, sytyttäen\nrakennuksen, vai menettelisivätkö he toisin. Lopulta suostuivat nämät\nja muut kaupunkia kiertelevät Teebalaiset antautumaan Plataialaisten\narmoille.\n\nTäten päättyi tämä yritys Plataiaa vastaan. Toiset Teebalaiset,\njoitten vielä samana yönä päävoimalla piti rientää hyökkääjille\navuksi, jos näille kävisi pahoin, kiiruhtivat kaikin voimin,\nsaatuansa matkalla tiedon tapahtumasta. Matka Teebasta Plataiaan on\n70 stadiota, mutta yöllä satanut vesi hidastutti heidän kulkuansa.\nSillä Asoopos virta juoksi leveänä ja oli vaikea päästä sen yli.\nKulettuansa sateessa ja päästyänsä vaivalla joen yli, saapuivat\nhe vasta myöhemmin perille, kun osa heidän miehistänsä jo oli\nsurmattu ja eloon jääneet olivat vangitut. Kun Teebalaiset kuulivat\ntämän, väijyivät he ulkopuolella kaupunkia olevia Plataialaisia,\nsillä maaseudulla löytyi sekä ihmisiä että huonekaluja, koska he\neivät rauhan kestäessä peljänneet mitään odottamatonta vaaraa. He\nväijyivät näitä, toivoen saavansa käsiinsä jonkun miehen, jonka he\nvoisivat käyttää lunnaaksi vangittujen kansalaistensa edestä. Tämä\noli Teebalaisten tarkoitus; mutta heidän vielä keskustellessansa\nlähettivät Plataialaiset, aavistaen, että jotakin semmoista oli\ntekeillä ja ollen peloissansa ulkopuolella kaupunkia asuvien\nkansalaistensa tähden, airuen Teebalaisille sanomaan, että\nnämät tekivät väärin, kun rauhan kestäessä koettivat valloittaa\nkaupunkia, ja pyytämään, etteivät ahdistaisi heidän ulkopuolella\nkaupunkia asuvia kansalaisiansa, muuten surmaisivat hekin heidän\nkäsiinsä joutuneet Teebalaiset, mutta päästäisivät ne vapaiksi, jos\nTeebalaiset vetäytyisivät pois maasta. Teebalaiset sanovat heidän\nvannoneen myöntyvänsä näihin ehtoihin; mutta Plataialaiset eivät\nmyönnä luvanneensa heti päästää vangit vapaiksi, vaan vasta, jos he\nsopisivat keskusteltuansa asiasta, ja etteivät he ensinkään olleet\nvalalla sitoutuneet. Teebalaiset poistuivat maasta, loukkaamatta\nketään; mutta kiireesti korjattuansa kaikki omaisensa maaseudulta\nkaupunkiin, surmasivat Plataialaiset heti vangitut viholliset.\nNäitä oli 180, niitten joukossa Eyrymakos, jonka välityksellä petos\noli toimitettu. Tästä he lähettivät sanan Ateenaan ja sallivat\nTeebalaisten rauhassa korjata kuolleitten ruumiit sekä ryhtyivät\nkaupungillensa välttämättömiin puollustustoimiin.\n\nAteenalaiset vangitsivat heti, kun olivat saaneet tietää, mitä\nPlataiassa oli tapahtunut, kaikki Attikassa olevat Boiootialaiset ja\nlähettivät airuen kautta sanan Plataiaan, etteivät ryhtyisi mihinkään\ntoimiin vangittuja Teebalaisia vastaan, ennenkuin Ateenalaiset\npäättäisivät näistä; sillä Ateenalaisille ei oltu vielä ilmoitettu,\nettä vangit olivat surmatut. Heti kun Teebalaiset olivat tunkeutuneet\nkaupunkiin, oli ensimmäinen sanansaattaja lähtenyt matkalle, mutta\ntoinen, kun he olivat voitetut ja vangitut, eivätkä Ateenalaiset siis\ntietäneet mitään viimeisistä tapahtumista. Tietämättä niistä mitään\nlähettivät Ateenalaiset siis sanansaattajan, mutta kun tämä saapui\nperille, ei hän enää tavannut vankeja elossa. Ateenalaiset lähtivät\ntämän jälkeen Plataiaan, veivät sinne muonaa, jättivät kaupunkiin\nlinnaväkeä ja veivät sieltä mukanaan vanhukset sekä naiset ja lapset.\n\nKoska nyt Plataian tapahtuman kautta sopimukset päivän selvästi\nolivat rikotut, varustautuivat Ateenalaiset sotaan niinkuin myös\nLakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa. Molemmin puolin\nlähettivät he sanansaattajia kuninkaan tykö ja muualle barbarien\nluokse, josta vaan toivoivat saavansa apua, koettaen saada\npuolellensa heidän valtansa ulkopuolella olevia kaupunkeja.\nPaitse niitä Sikelian ja Italian liittolaisten laivoja, jotka jo\nolivat Lakedaimonilaisten hallussa, käskivät Lakedaimonilaiset\nrakentaa lisää laivoja, aina kaupunkien suuruuteen katsoen, niin\nettä laivojen luku kaikkiaan nousisi 500, ja määräsivät heidän\nmaksettavansa rahasumman. Muuten heidän tuli pysyä rauhassa eikä\nsallia Ateenalaisten tulla heidän luokseen useammalla kuin yhdellä\nlaivalla kerrallaan, kunnes kaikki varustukset olisivat kunnossa.\nAteenalaiset puolestansa tarkastivat liittolaiskuntansa ja lähettivät\nsanansaattajia semminkin Peloponneesoksen naapurikuntiin, Kerkyyraan,\nKefalleeniaan, Akarnaaniaan ja Sakyntokseen, tiedustelemaan, oliko\nheidän ystävyyteensä luotettava, jolloin he huoleti voisivat sotia\nmissä tahansa Peloponneesoksessa.\n\nKumpaisellakin oli suuret aikeet mielessä ja he valmistautuivat\nsotaan mitä innokkaimmin. Kaikkihan alussa uutterammin ryhtyvät\ntoimiin, ja tähän aikaan oli Peloponneesoksessa paljon nuorta kansaa,\nja paljon myöskin Ateenassa, joka, kokematon kun oli, mielihalulla\ntoivoi sotaa. Koko muu Hellas pysyi odottavalla kannalla näitten\netevimpien kaupunkien yhteen törmätessä. Paljo huhuja oli liikkeellä\nja paljon ennustuksia lauloivat loitsijat sekä sotaan aikovissa\nkaupungeissa että myöskin muissa. Vähää ennen oli Deeloksessa\ntapahtunut maanjäristys, eikä milloinkaan ennen miesmuistiin, ja\ntämä sanottiin ja näkyikin ennustavan tulevia seikkoja, ja jos\njotakin muuta tämänkaltaista sattui tapahtumaan, niin sitä tarkoin\npunnittiin. Ylipäätään oli ihmisten suosio verrattomasti enemmän\nLakedaimonilaisten puolella, erittäinkin koska he lupasivat vapauttaa\nHellaan. Sentähden pyrki jokainen sekä yksityinen että valtio sanoin\nja toimin avustamaan heitä; jokainen piti asian siinä tulleen\nestetyksi, missä ei itse voinut olla läsnä. Siinä määrin kantoivat\nuseimmat vihaa Ateenalaisia kohtaan, toiset toivoen päästä heidän\nvaltansa alta, toiset pelosta joutua heidän hallittavikseen.\n\nTämänkaltaisilla varustuksilla ryhdyttiin siis innolla sotaan.\nKumpaisellakin kaupungilla oli seuraavat liittolaiset sodassa:\n\nLakedaimonilaisten puolella olivat kaikki Peloponneesolaiset\npaitse Argolaiset ja Akaialaiset. Nämät olivat puolueettomia;\nAkaialaisista ottivat ainoastaan Pelleeneeläiset osaa sotaan jo\nalusta, myöhemmin kumminkin kaikki. Peloponneesoksen ulkopuolella\nliittyivät Lakedaimonilaisiin Megaralaiset, Fookilaiset, Lokrilaiset,\nBoiootialaiset, Amprakialaiset, Leykadialaiset ja Anaktorialaiset.\nNäistä avustivat laivoilla Korintolaiset, Megaralaiset,\nSikyoonilaiset, Pelleeneeläiset, Aiolialaiset, Amprakialaiset ja\nLeykadialaiset, hevosilla Boiootialaiset, Fookilaiset ja Lokrilaiset;\nmuut kaupungit asettivat jalkaväkeä.\n\nAteenalaisten puolella olivat Kiolaiset, Lesbolaiset, Plataialaiset,\nNaupaktoksen Messeenialaiset, useimmat Akarnaanialaiset,\nKerkyyralaiset, Sakyntolaiset sekä muut alustalaiskaupungit eri\nmaissa, Kaarian rantamaa, Kaarialaisten naapurit Doorit, Ioonia,\nHellespontos, Trakian rantamaa, Peloponneesoksen ja Kreetan väliset\nsaaret ja kaikki muut Kykladit paitsi Meelos ja Teera. Näistä\navustivat laivoilla Kiolaiset, Lesbolaiset ja Kerkyyralaiset, muut\njalkaväellä ja rahalla.\n\nTämä oli nyt kummankin liittolaiskunta ja varustustoimi sotaa varten.\n\nVälittömästi Plataiassa tapahtuneiden seikkojen jälestä käskivät\nLakedaimonilaiset sekä Peloponneesoksessa että sen ulkopuolella\nolevia liittolaisiansa asettamaan sotajoukkonsa sotakuntoon ja\nhankkimaan niille ulkosotaa varten tarpeelliset muonat, jotta\nvoisivat hyökätä Attikaan. Kun jokainen oli määräajalla valmis,\nkokoontui kaksi kolmatta osaa väestä joka kaupungista kannakselle.\nKun koko sotajoukko oli kokoontunut, kutsui Lakedaimonilaisten\nkuningas Arkidamos, joka oli tämän sotaretken ylipäällikkö,\nkaikkien kaupunkien sotapäälliköt ja korkeimmat vallanpitäjät sekä\narvokkaimmat henkilöt kokoon ja puhui heille seuraavaan tapaan:\n\n\"Peloponneesoksen miehet ja liittolaiset! Meidän esi-isämme ovat\nkyllä käyneet monta sotaa, niin hyvin itse Peloponneesoksessa kuin\nulkopuolellakin sitä, eivätkä vanhemmat meistä itsestämmekään ole\naivan kokemattomia sodassa, vaan emme me kuitenkaan milloinkaan ole\nlähteneet sotaan suuremmalla joukolla. Mutta onkin huomattava, että\nme nyt hyökkäämme mitä mahtavinta kaupunkia vastaan, jos kohtakin\nmeidän oma sotajoukkomme on vallan lukuisa ja uljas. Sentähden me\nemme saa näyttäytyä esi-isiämme kelvottomammiksi emmekä mainettamme\nkehnommiksi. Sillä koko Hellas seuraa jännityksellä meidän\nyritystämme ja toivoo, vihaten Ateenalaisia, että pääsisimme tuumamme\nperille.\"\n\n\"Mutta jos kohtakin me suuremman sotajoukkomme takia voimme olla\njokseenkin varmat, että vihollisemme eivät ryhdy taisteluun meidän\nkanssamme, emme kuitenkaan saa olla varomattomia kulkiessamme, vaan\njokaisen kaupungin päällikön ja sotamiehen tulee olla varuillansa\nhäntä väijyvää vaaraa vastaan. Sillä sodan vaiheet ovat epävarmat,\nja useimmiten ovat hyökkäykset arvaamattomia ja pikaisia. Usein on\nvaruillaan oleva pienempi joukko torjunut päältään suuremman, tämän\nollessa ylenkatseesta varomaton. Pitää aina sodassa olla rohkea\nmielessänsä, mutta varovainen toimeen varustautuessansa. Silloin käy\nurhoollisuudella vihollista vastaan ja voi taistella varmuudella.\"\n\n\"Käymme nyt kaupunkia vastaan, joka ei suinkaan ole voimaton\npuollustautumaan, vaan joka päinvastoin on mitä paraiten varustettu\nkaikin puolin, jonkatakia varmaan luultava on, että se antautuu\ntaisteluun; ja jos kohtakaan se ei ole lähtenyt liikkeelle meidän\nollessamme etäämpänä, niin se kaiketi niin tekee, kun huomaavat\nmeidän polttavan ja hävittävän heidän aluettaan. Sillä jokaisen, joka\nomin silmin näkee kärsivänsä jotakin tavatonta pahaa, valtaa viha, ja\nsilloin hän miettimättä suurimmalla innolla ryhtyy toimiin. Luulisi\nAteenalaisten ennemmin kuin muitten näin toimivan, he kun ovat\ntottuneempia hallitsemaan muita ja käymään polttamassa naapuriensa\naluetta, kuin näkemään omaa aluettansa hävitettävän.\"\n\n\"Koska siis käymme semmoista kaupunkia vastaan, ja kun sekä oma että\nesi-isäimme maine riippuu tämän retken onnistumisesta, niin käykää,\nmihin teitä johdetaan, pysykää hyvässä järjestyksessä ja kuunnelkaa\ntarkoin käskyjä; sillä ei nähdä kauniimpaa ja turvallisempaa, kuin\nsuurta sotajoukkoa, joka pysyy järjestyksessä\".\n\nSanottuansa tämän, hajotti Arkidamos kokouksen ja lähetti\nAteenalaisten luo ensin Spartalaisen miehen, Diakritoksen pojan\nMelesippoksen, tiedustelemaan, eivätkö Ateenalaiset nyt, kun näkivät\nheidät tulossa, tahtoisi myöntyä heidän vaatimuksiinsa. Mutta nämät\neivät päästäneet häntä edes kaupunkiin, saati sitten julkiseen\nkokoukseen. Perikleen mielipide oli näet jo päässyt voitolle, ettei\notettaisi vastaan mitään Lakedaimonilaista sanansaattajaa eikä\nlähetystöä, näitten ollessa sotaretkellä. Kuulematta lähettivät\nhe lähettilään pois ja käskivät hänen samana päivänä poistua maan\nrajojen ulkopuolelle, lisäten, että, jos Lakedaimonilaiset tahtoivat\nkeskustella heidän kanssansa, he voisivat sen tehdä, palattuansa\nomaan maahansa. He lähettivät saattajia seuraamaan Melesipposta\nyli rajan, jottei hän olisi tilaisuudessa keskustelemaan kenenkään\nkanssa. Kun tämä rajalla oli jättämäisillänsä seuraajansa, lausui\nhän mennessänsä: \"Tämä päivä on tuottava Helleeneille suuria\nonnettomuuksia\". Kun Melesippos tuli leiriin ja Arkidamos kuuli,\netteivät Ateenalaiset suostuneet mihinkään, niin hyökkäsi hän\nheti sotajoukkoineen heidän maahansa. Boiootialaiset antoivat\nsotaosinkonsa ja jättivät ratsumiehensä sotimaan yhdessä\nPeloponneesolaisten kanssa; muulla sotajoukollansa marssivat he\nPlataiaan ja hävittivät heidän aluettansa.\n\nKun Peloponneesolaiset vielä kokoontuivat kannakselle ja ennenkuin\nhe olivat hyökänneet Attikaan, aavisti Xantippoksen poika,\nPerikles, joka oli yksi Ateenalaisten kymmenestä päälliköstä,\nsaatuansa tiedon aiotusta hyökkäyksestä, että Arkidamos, joka oli\nhänen kestiystävänsä, joko suosiosta häntä kohtaan säästäisi eikä\nhävittäisi hänen maatilojansa, tahi tekisi näin Lakedaimonilaisten\nkäskystä, jotta heräisi epäluuloa häntä kohtaan, kuten he ennen\nhänen tähtensä olivat vaatineet ajamaan maanpakoon pyhänhäväisijät.\nHän lausui sentähden Ateenalaisille kokouksessa, että, vaikka\nkylläkin Arkidamos oli hänen kestiystävänsä, tästä ei kuitenkaan\nkoituisi mitään pahaa kaupungille, sillä hän lahjoittaisi valtiolle\nmaatilansa ja talonsa, jos viholliset eivät niitä hävittäisi,\nettei häntä kohtaan näitten takia syntyisi mitään epäluuloa. Kuten\nennenkin kehotti hän heitä nytkin varustautumaan sotaan ja korjaamaan\nmaaseudulta omaisuutensa, varoitti heitä antautumasta taisteluun,\nmutta neuvoi heitä vetäytymään kaupunkiin puollustaaksensa sitä mitä\nhuolellisimmin, varustamaan laivastonsa, josta juuri heidän valtansa\nriippui, ja pitämään tarkasti silmällä liittolaisia, lausuen, että\nAteenalaisten valta perustui juuri näitten maksamiin veroihin, ja\nettä sodassa oli pääasia ymmärtäväisyys ja rahojen runsaus. Tässä\nsuhteessa ei ollut mitään hätää, sanoi hän, koska kaupungilla oli,\npaitse liittolaisten noin 600 talenttiin nousevaa vuotuisesti\nmaksettavaa veroa, muitakin tuloja, ja vielä lisäksi 6,000\ntalenttia leimattua hopeaa linnassa. Näitä rahavaroja oli niiden\nkorkeimmillansa ollessa löytynyt 9,700 talenttia, mutta niistä oli\nmaksettu linnan propylaiat ja muita rakennuksia kuten myös Potidaian\npiiritys. Sitäpaitsi nousi leimaamaton kulta ja hopea yhteisissä\nja yksityisissä uhrilahjoissa sekä juhlasaatoissa ja kilpailuissa\nkäytännössä olevat pyhät astiat niinkuin myös Meedialainen saalis ja\nmuut senkaltaiset tavarat ainakin 500 talenttiin. Näitten lisäksi\ntulisivat vielä muista pyhäköistä aika suuret varat, jotka olivat\nheidän käytettävinään, ja jos kaikki muut varat loppuisivat, olisi\nheillä jumalattaren kultainen puku, jonka arvo hänen laskunsa mukaan\nnousi 40 talenttiin ja jonka voi kokonaan irroittaa; mutta kun hätä\nolisi ohitse, tulisi korvata se yhtä arvokkaalla puvulla.\n\nTäten tyynnytti Perikles kansalaisiansa varojen suhteen. Sotilaita\nilmoitti hän heillä olevan 13,000 raskasaseista, lukuunottamatta\nniitä 16,000, jotka olivat majoitetut linnoihin ja vartioivat\nmuureja. Sillä niin monta miestä oli vartioimassa ensin vihollisten\nhyökätessä maahan, ja tämän varustusväen muodostivat vanhukset ja\nnuorukaiset sekä raskasaseisina palvelevat metoikit. Faleerolaisen\nmuurin pituus kaupungin kehysmuuriin saakka oli 35 stadiota ja\nitse tätä kehysmuuria oli 43 stadiota vartioituna, jota vastoin\npitkän muurin ja Faleerolaismuurien välinen osa oli jätetty ilman\nvartioväkeä. Pitkät muurit ulottuivat 40 stadionin pituudelta\nPeiraieykseen, joista vaan ulommainen oli vartioitu. Peiraieyksen\nkoko kehys, Munykia siihen laskettuna, oli 60 stadiota, josta puolet\noli vartioitu. Ratsumiehiä väitti Perikles heillä olevan 1,200,\nratsujousimiehet niihin luettuina, ja 600 jalkajousimiestä sekä\n300 merenkestävää kolmisoutulaivaa. Kaikki tämä oli Ateenalaisilla\nkäytettävänä, joka ei suinkaan ollut vähä, kun Peloponneesolaiset\nensi kerran hyökkäsivät Attikaan ja aloittivat sodan. Paljon muutakin\nlausui Perikles, kuten hänellä oli tapana, kun hän tahtoi osottaa,\nettä Ateenalaiset pääsisivät voitolle sodassa.\n\nKun Ateenalaiset olivat kuulleet hänen puheensa, seurasivat he\nhänen neuvoansa ja korjasivat maalta vaimot ja lapset sekä kaiken\nomaisuuden, ja veivät mukanaan myöskin talojen kehät; lampaat ja\njuhtaeläimet lähettivät he Euboiaan ja läheisiin saariin. Vaikealta\ntuntui heistä kuitenkin tämä muutto, koska useimmat heistä olivat\ntottuneet asumaan maalla.\n\nAteenalaisilla oli näet aikaisemmilta ajoilta paljoa suuremmassa\nmäärässä kuin muilla heimokunnilla ollut tapana asua maalla.\nKekropsin ja ensimmäisten kuninkaitten aikoina aina Teeseyksen\naikoihin saakka asuivat he kyläkunnissa, jokaisessa oma kokoustalo ja\nomat neuvosmiehet. He kokoontuivat kuninkaan luokse neuvottelemaan\nainoastaan sodan uhatessa, mutta jokainen näistä hallitsi ja\nneuvotteli erikseen omin päin, ja moniaat heistä kävivät sotaakin\nkuningasta vastaan, kuten Eleysiläiset Eumolpoksen johdolla\nErekteystä vastaan. Mutta kun Teeseys, joka oli sekä viisas että\nmahtava, tuli kuninkaaksi, niin hän monella lailla paransi maan\noloja. Hän hajoitti muitten paikkakuntien neuvos- ja virkakunnat ja\nmuutti kaikki maan asukkaat nykyiseen kaupunkiin, määräten heille\nyhteisen neuvoskunnan ja kokoustalon. Ateenalaiset saivat kuten\nennenkin viljellä maatilojansa, mutta Teeseys pakotti heidät asumaan\ntässä yhdessä kaupungissa, ja koska kaikki Attikan väestö asettui\nsinne, jätti Teeseys sen jo aika suurena jälkeläisillensä. Muistoksi\ntästä viettävät Ateenalaiset vielä nyt jumalattaren kunniaksi yleistä\nyhteenmuuttojuhlaa. Ennenmuinoin oli kaupunkina ainoastaan linna ja\nsen alapuolelle rakennettu eteläinen osa. Tätä todistaa sekin, että\nlinnassa ja mainitussa osassa kaupunkia sijaitsevat useimmat jumalien\npyhäköt, kuten Olympialaisen Zeyksen, Pyytialaisen Apolloonin, Gaian\nja Limnailaisen Dionyysoksen pyhäköt, jonka viimemainitun kunniaksi\nvietetään noita ikivanhoja Dionyysos-juhlia Antesteerionkuun\n12 päivänä, kuten vielä nytkin on tapana Ateenasta lähteneiden\nJoonialaisten kesken. Täällä löytyy myöskin muita vanhoja pyhäköitä.\nSiellä on myös se suihkulähde, jota muinoin peittämättömänä\nkutsuttiin Kallirroeeksi (kauniiksi lähteeksi), mutta jota nykyään\nnimitetään Enneakruunos (yhdeksänputkinen) -nimellä tyrannien\nlaitosten johdosta. Koska se oli lähellä, käytettiin sen vettä\nuseimpiin pyhiin menoihin, ja vanhan tavan mukaan käytetään sitä\nnytkin vielä häissä sekä muissa juhlissa. Täällä ikivanhoista ajoista\nolleen asutuksen takia kutsutaan linnaa nytkin vielä Ateenalaisten\nkesken \"kaupungiksi\".\n\nTäten asuivat Ateenalaiset kauan riippumattomina maaseudulla ja\nvielä yhteenmuuton jälkeenkin asuivat he perheineen vanhan tavan\nmukaan maalla tähän sotaan asti. Sentähden tuntui muutto vaikealta,\nsemminkin kuin he Meedialais-sodan loputtua olivat uudestaan saaneet\ntaloutensa kuntoon. He jättivät mielipahalla monta sukupolvea perityt\ntalot ja pyhäköt, ja tuntui ikäänkuin jokainen heistä olisi jättävä\nsyntymäkaupunkinsa.\n\nKun he tulivat kaupunkiin, saivat ainoastansa harvat suojaa\nystävien taloissa, jotavastoin suurin osa heistä asettui kaupungin\nrakentamattomiin paikkoihin sekä jumalien ja uroitten pyhäkköihin,\npaitse linnaan, Eleysiinioniin ja niihin rakennuksiin, jotka olivat\nlujasti suljetut. He asettuivat niinikään linnan alla sijaitsevalle\nPelasgikon nimiselle tasangolle, joka oli jätetty kyntämättömäksi ja\nautioksi, koska Delfoin orakeli oli kieltänyt sen asuttamisen lausuen:\n\n\"Paras on jättää Pelasgikon viljelemättä.\"\n\nMinusta näyttää orakelivastaus toteutuneen aivan toisin kuin\nluultiin. Sillä ei laiton asutus tuottanut onnettomuuksia\nkaupungille, vaan sodan aiheuttama asutuksen pakko, jota sotaa\nmainitsematta orakeli ennusti, että tämän paikan asutus tietäisi\nkaupungille pahoja aikoja. Monet majoutuivat muurien torneihin,\nmihin milläkin oli tilaisuutta. Sillä kaupungissa ei enää ollut\ntilaa kaikille tulijoille, vaan vähitellen jakoivat he keskenänsä\nasunnoiksi pitkät muurit ja suurimman osan Peiraieysta. Tällä välin\nvalmistautuivat Ateenalaiset sotaan, kokosivat liittolaisensa ja\nvarustivat 100 laivaa purjehtiaksensa Peloponneesokseen.\n\nAteenalaisten tätä valmistaessa, eteni Peloponneesolainen sotajoukko\nja saapui ensin Oinoeeseen Attikan sille kohdalle, jossa se aikoi\nhyökätä maahan. Kun he olivat leiriytyneet, valmistautuivat he\ntekemään hyökkäyksiä muureja vastaan koneilla ja muilla keinoin.\nSillä koska Oinoee sijaitsee Attikan ja Boiootian rajalla, oli\nse linnoitettu, ja Ateenalaiset käyttivät sitä sodan aikana\nvartiopaikkana. Lakedaimonilaiset valmistautuivat hyökkäyksiin\nja kuluttivat turhaan aikaa tämän kaupungin piiritykseen. Tästä\nsai Arkidamos paljon syytöksiä osaksensa, semminkin kuin hän jo\nsotaa hankittaessa oli vitkastellut Ateenalaisten hyödyksi eikä\ninnokkaasti ollut yllyttänyt sotaan. Häntä syytettiin myöskin siitä,\nettä hän, vaikka sotajoukko jo oli koossa, viipyi kannaksella ja\nmuutenkin hitaasti kulki eteenpäin, vaan varsinkin että hän viipyi\nOinoeen ympäristössä. Sillä tällä ajalla korjasivat Ateenalaiset\ntavaransa kaupunkiin; mutta jos Peloponneesolaiset olisivat\nkiireesti rynnänneet maahan, olisivat he, jollei Arkidamos olisi\nvitkastellut, saaneet käsiinsä kaiken ulkopuolella kaupunkia olevan\nomaisuuden. Täten kantoivat sotilaat nurjaa mieltä Arkidamosta\nkohtaan piirityksen kestäessä. Mutta hän vain pysyi liikkumatta,\ntoivoen, että Ateenalaiset myöntyisivät, kun heidän maansa vielä oli\ntuhoamatta, eivätkä sallisi, että se joutuisi häviöön.\n\nKun Lakedaimonilaiset olivat tehneet ryntäyksen Oinoeeta vastaan\neivätkä millään keinoin voineet sitä valloittaa, eivätkä\nAteenalaisetkaan liioin lähettäneet mitään airutta, niin he kesällä\nviljan hedelmöidessä lähtivät liikkeelle sieltä ja hyökkäsivät\nAttikaan 80 päivänä Teebalaisten tunkeutumisen jälkeen Plataiaan.\nTätä hyökkäystä johti Lakedaimonilaisten kuningas Tseuksidamoksen\npoika Arkidamos. He pysähtyivät ensin Eleysikseen, hävittäen\nsen seudut ja Triasion-tasangon, sekä saivat vähäisen voiton\nAteenalaisesta ratsujoukosta lähellä Reitoi nimisiä järviä. Sitten\nkulkivat he Aigaleoon-vuoren vasemmalta puolelta Kroopiain läpi,\nkunnes saapuivat Akarnaihin, joka oli suurin laajuudeltaan Attikan\ndeemoksista. Tänne he leiriytyivät ja hävittivät pitkän aikaa näitä\nmaan seutuja.\n\nArkidamoksen sanotaan viipyneen sota-asennossa Akarnain ympäristössä\neikä hyökännyt tasangolle siinä toivossa, että Ateenalaiset, joilla\noli lukuisa nuoriso, ja jotka olivat täysin varustetut sotaan,\nainakin nyt hyökkäisivät ulos kaupungista eivätkä olisi väliä\npitämättä, että heidän maataan hävitettiin. Kun eivät viholliset\nkäyneet häntä vastaan Eleysiksessä eivätkä Triasion-tasangolla,\nkoetti hän, eivätkö he hyökkäisi esiin hänen asetuttuansa Akarnain\nympäristöön. Sitäpaitsi oli tämä hänestä erinomattain sopiva\nleiripaikka. Hän arveli niinikään, etteivät Akarnailaiset, jotka\nolivat suurena osana kaupungin sotajoukosta, sillä he varustivat\n3,000 raskasaseista, tyynin mielin näkisi maatansa hävityksen\nalaisena, vain lähtisivät joka mies taisteluun. Jolleivät\nAteenalaiset sittenkään ryntäisi ulos, niin voisi hän jo sen jälkeen\nvaaratta hävittää tasankoa ja vihdoin ahdistaa itse kaupunkiakin. Hän\narveli myöskin, etteivät Akarnailaiset, menetettyänsä omaisuutensa,\nenää samalla innolla antautuisi vaaraan toisten etujen takia, vaan\nettä tästä syntyisi eripuraisuutta, ja sentähden hän viipyi Akarnain\nympäristössä.\n\nNiin kauan kuin viholliset pysyivät Eleysiksen ja Triasiontasangon\nympäristössä, toivoivat Ateenalaiset, etteivät viholliset kulkisi\nlähemmäs kaupunkia, koska he muistivat, miten Lakedaimonin kuningas\nPausaniaan poika Pleistoanakskin, kun hän Peloponneesolaisten\nsotajoukolla hyökkäsi Attikaan Eleysikseen ja Trioohon saakka 14\nvuotta ennen tätä sotaa, niiltä tienoilta oli palannut takaisin\ntunkeutumatta edemmäs, jonka tähden hänen olikin pakko paeta\nSpartasta, koska luultiin, että hän rahalahjoilla oli saatu\nperäytymään. Mutta nähtyänsä vihollisen sotajoukon Akarnain\nympäristössä 60 stadionin päässä kaupungistansa, eivät Ateenalaiset\nenää hillinneet itseänsä; vaan kun heidän aluettaan julkisesti\nhävitettiin, jota nuoremmat eivät koskaan olleet kokeneet, eivätkä\niäkkäämmätkään Meedialaissodan jälkeen, näytti tämä heistä tietysti\nhirmuiselta, ja kaikki, varsinkin nuoriso, arvelivat, että oli\nrynnättävä ulos vihollista vastaan eikä saisi olla väliä pitämätön.\nHe kokoontuivat eri ryhmiin, joissa vallitsi suuri erimielisyys, kun\ntoiset kehottivat hyökkäykseen, toiset taasen kielsivät. Kaikenlaisia\nennustuksiakin levitettiin, joita mielenkiinnolla kuunneltiin.\nVarsinkin kehottivat Akarnailaiset, koska tiesivät olevansa\njommoinenkin osa Ateenalaisesta sotaväestä, hyökkäykseen, kun heidän\nmaansa oli hävityksen alaisena. Tästä oli kaupunki kiihdyksissä\nja viha Periklestä vastaan kova. Ei enää muistettu hänen entisiä\nkehotuksiaan, vaan moitittiin, ettei hän, vaikka oli päällikkö,\njohtanut sotajoukkoa ryntäykseen, ja häntä syytettiin kaikista heidän\nkärsimistänsä onnettomuuksista.\n\nVaikkakin Perikles näki kansalaistensa paheksuvan olevia oloja\nja kantavan vihaa mielessään, ei hän kuitenkaan kutsunut kansaa\nminkäänlaiseen kokoukseen, koska hän yhä vaan katsoi olevansa\noikeassa hyökkäyksen kieltämisen suhteen, jotteivät kansalaiset\nvihan vimmassa yhteisesti tekisi mitään ajattelematonta. Hän vaan\nkoetti mitä huolellisimmin valvoa rauhan säilyttämistä kaupungissa.\nHän lähetti kuitenkin tuontuostakin ratsumiehiä estämään vihollisia\ntunkeilijoita hävittämästä kaupungin läheisyydessä sijaitsevia\npeltoja. Tapahtuipa pienoinen ratsutappelukin lähellä Frygiaa\nyhden Ateenalaisen, Tessalialaisten avustaman ratsumiesjoukon\nja Boiootialaisten ratsumiesten välillä, jossa Ateenalaiset ja\nTessalialaiset eivät olleet tappiolla, kunnes Boiootialaisille tuli\navuksi raskasaseisia, jolloin Ateenalaisten täytyi paeta; kuitenkin\nkaatui tässä tappelussa vain pieni määrä näistä. Ruumiit korjasivat\nhe samana päivänä sopimuksetta. Peloponneesolaiset pystyttivät\nseuraavana päivänä voitonmerkin. Tämän Tessalialaisen apujoukon\nsaivat Ateenalaiset vanhan sopimuksen mukaan, ja sen muodostivat\nLarissalaiset, Farsalolaiset, Kranonilaiset, Pyrasiolaiset,\nGyrtoonilaiset ja Ferailaiset. Heitä johti Polymeedes ja Aristonus\nLarissasta, kumpikin eri puolueista, ja Menon Farsaloksesta. Joka\nkaupungilla oli muuten omat päällikkönsä.\n\nKun eivät Ateenalaiset käyneet taisteluun heitä vastaan, läksivät\nPeloponneesolaiset Akarnaista ja hävittivät muutamia muita Parnes\nja Brilessos vuorten välissä sijaitsevia paikkakuntia. Heidän vielä\nollessansa maassa, lähettivät Ateenalaiset valmiiksi varustetut 100\nlaivaansa purjehtimaan ympäri Peloponneesosta 1,000 raskasaseisen ja\n40 jousimiehen miehittäminä. Näitä johti Xenotimoksen poika Karkinos,\nEpikleyksen poika Prooteas ja Antigeneen poika Sookrates. Nämät\nlähtivät merimatkallensa täten varustettuina, Peloponneesolaiset\npuolestansa viipyivät Attikassa, niin kauan kuin heille riitti\nruokavaroja, mutta lähtivät sitten paluumatkalle Boiootian kautta\neivätkä samaa tietä, kuin olivat tulleet. Kulkiessaan Oroopoksen\nsivutse, hävittivät he Graikee nimisen maan, jota Ateenan alamaiset\nOroopolaiset viljelivät. Saavuttuansa Peloponneesokseen, hajaantuivat\nhe kukin omaan kaupunkiinsa.\n\nHeidän lähdettyänsä, asettivat Ateenalaiset vartijoita maalle ja\nmerelle, ollaksensa täten varuillansa koko sodan aikana. Linnassa\nsäilytetyistä rahoista päättivät he ottaa 1,000 talenttia, mutta\ntoistaiseksi olla käyttämättä niitä ja suorittaa sotakulungit\nmuilla tuloilla. Jos joku sanoisi tahi ehdottaisi, että näihin\nrahoihin kajottaisiin muutoin, kuin vihollisten uhatessa kaupunkia\nlaivastolla, ja kun oli pakko puollustautua tätä vastaan, määrättiin\nhänelle kuolemanrangaistus. He päättivät niinikään vuosittain valita\n100 parasta kolmisoutulaivaa ja niille päälliköitä, joita laivoja\nsaman rangaistuksen uhalla ei saisi käyttää muulloin, kuin edellä\nmainittujen vaarojen uhatessa, nimittäin suurimmassa hädässä.\n\nNuo mainituissa 100 laivassa Peloponneesoksen rannikoita pitkin\npurjehtivat Ateenalaiset, joitten avuksi oli tullut 50 Kerkyyralaista\nlaivaa ja muitakin sikäläisiä liittolaisia, tekivät hävitysretkiä\nsinne ja tänne. He astuivat maihin Metooneessa Lakoonikan alueella,\nja tekivät hyökkäyksen muureja vastaan, jotka olivat heikkoja ja\nilman puollustajia. Mutta Telliksen poika Spartalainen Brasidas,\njoka oli vartioimassa näillä tienoilla, tuli saatuansa tiedon tästä,\n100 raskasaseisella avuksi. Hän tunkeutui läpi Ateenalaisten leirin,\nnäitten ollen hajallaan ja muureja ahdistamassa, pääsi Metooneeseen\nmenetettyänsä muutamia miehiä, ja pelasti siten kaupungin.\nTämän urotyön takia hän oli ensimmäinen, joka tässä sodassa sai\nkiitoslauseen Spartassa.\n\nAteenalaiset purjehtivat täältä edemmäs pitkin rannikoita, astuivat\nmaihin lähellä Feiaa Eeliksen alueella, hävittivät maata kaksi\npäivää ja voittivat taistelussa 300 Koilee-Eeliksestä ja muualta\nEeliksen läheisyydestä avuksi rientänyttä valiosoturia. Kun äkkiä\nnousi kova myrsky, joka heitä maakunnassa, jossa ei ollut satamia,\npahoin ahdisti, niin nousivat useimmat laivoihin ja purjehtivat\nIktys nimisen niemen ympäri Feian satamaan. Mutta Messeenialaiset ja\nmoniaat muut, jotka eivät ehtineet astua laivoihin, kulkivat maitse\nja valloittivat Feian. Myöhemmin otettiin he laivoihin, jotka sillä\nvälin olivat purjehtineet niemen ympäri, ja poistuivat Feiasta, sillä\nsuuri EeliIäinen sotajoukko oli tullut sille avuksi. Ateenalaiset\npurjehtivat yhä pitkin rantoja ja hävittivät muita seutuja.\n\nSamaan aikaan lähettivät Ateenalaiset Lokrikseen, Euboialle\nsuojelukseksi, 30 laivaa, joita johti Kleiniaan poika Kleopompos.\nSoturit astuivat maihin ja hävittivät moniaita rantaseutuja ja\nvalloittivat Tronionin. He ottivat panttivankeja näiltä ja voittivat\nlähellä Alopeeta avuksi rientäneet Lokrilaiset.\n\nSinä kesänä karkoittivat Ateenalaiset asukkaat Aiginasta lapsineen\nja vaimoineen, väittäen heidän olleen suurimpana syynä sotaan.\nKoska Aigina Peloponneesoksen läheisyyden takia näytti heistä\nepävarmalta, ottivat he sen itse haltuunsa, ja lähettivät jonkun\najan kuluttua sinne asujia. Karkoitetuille Aiginalaisille antoivat\nLakedaimonilaiset Tyrean asuinpaikaksi ja maaseudun viljeltäväksi,\nsekä vihamielisyydestä Ateenalaisia vastaan että myöskin\nkiitollisuudesta Aiginalaisten avusta maanjäristyksen tapahtuessa ja\nHeilootain kapinassa. Tyrealainen maa sijaitsee Argeian ja Lakoonikan\nrajalla ja ulottuu aina mereen saakka. Osa Aiginalaisia asettui sinne\nasumaan, toiset hajaantuivat muuhun Hellaaseen.\n\nTänä kesänä tapahtui jälkeen puolenpäivän uuden kuun aikana, ainoa\ntilaisuus, jolloin se voi tapahtua, auringon pimennys, joka päättyi\nauringon oltua sirpin näköinen ja moniaitten tähtien tultua näkyviin.\n\nTänä samana kesänä valitsivat Ateenalaiset kestiystäväksensä ja\nkutsuivat luoksensa Abdeeralaisen Pyteen pojan Nymfodooroksen, jonka\nsisar oli naimisissa Sitalkeen kanssa, ja joka oli suuressa suosiossa\ntämän hallitsijan luona. He olivat ennen pitäneet häntä vihollisena,\nmutta koettivat nyt hänen avullansa saada liittolaiseksensa Trakian\nkuninkaan, Teereen pojan, Sitalkeen. Tämä Teeres, Sitalkeen isä, oli\nensimmäinen, joka hankki Odrysoille suuren valtakunnan, johon kuului\nsuurin osa Trakiaa; sillä suuri osa Trakialaisista on itsenäisiä.\n\nTämä Teeres ei suinkaan ole sama kuin tuo Teereys, jolla oli vaimona\nAteenalaisen Pandiioonin tytär Prokne, eivätkä he edes olleet\nsamasta Trakiasta, vaan viimeksimainittu Teereys asui Dauliassa\nnykyisessä Fookis nimisessä maakunnassa, jonka asukkaat siihen\naikaan olivat Trakialaisia. Täällä naiset tekivät tuon ilkityön\nItykselle, jonkatähden useat runoilijat kutsuvat satakieltä Daulian\nlinnuksi. Luonnollista onkin, että Pandiioon hankki tyttärellensä\nmiehen mieluummin läheisyydestä, jotta heillä molemmin puolin olisi\ntoisistaan apua tarvittaessa, kuin Odrysaista, monen päivän matkan\npäässä sijaitsevasta maasta.\n\nTeeres, jolla ei ollut edes sama nimi, kuin Teereyksellä, oli siis\nensimmäinen Odrysain mahtava kuningas. Hänen poikansa Sitalkeen\nhankkivat Ateenalaiset itsellensä liittolaiseksi, jotta hän auttaisi\nheitä voittamaan Trakian rantakaupungit ja Perdikkaan. Nymfodooros\nsaapuikin Ateenaan ja sai aikaan liiton Sitalkeen kanssa, toimitti\nhänen poikansa Sadokoksen Ateenalaiseksi kansalaiseksi ja lupasi\ntehdä lopun Trakialais-sodasta, kehottamalla Sitalkesta lähettämään\nAteenalaisille Trakialaisia ratsumiehiä ja jalkaväkeä. Hän sovitti\nmyöskin Perdikkaan Ateenalaisten kanssa heidän luovutettuansa\nhänelle Termeen. Välittömästi tämän jälkeen teki Perdikkas\nAteenalaisten ja Formioonin kanssa sotaretken Kalkidilaisia\nvastaan. Täten joutui Trakialaisten kuningas Teereen poika Sitalkes\nAteenalaisten liittolaiseksi, kuten myöskin Makedonialaisten kuningas\nAleksandroksen poika Perdikkas.\n\nAteenalaiset purjehtivat ennen mainituissa 100 laivassa yhä vielä\nPeloponneesoksen rannikoita pitkin. He valloittivat Korintolaisen\nSollion nimisen linnoituksen, ja antoivat sen maaseutuineen\nyksinomaan Akarnaanialaisten Palairolaisille asuttavaksi ja\nviljeltäväksi. Väkirynnäköllä ottivat he myöskin Astakoksen, josta he\nkarkottivat sen hallitsijan Euarkoksen ja ottivat tämän paikkakunnan\nliittoonsa. Sitten purjehtivat he Kefalleenian saareen, jonka he\ntaistelutta saivat haltuunsa. Kefalleenia sijaitsee Akarnaanian ja\nLeykaan edustalla ja saarella on neljä kaupunkia: Paleelaisten,\nKraniolaisten, Samaiolaisten ja Pronnaiein kaupungit. Vähän tämän\njälkeen palasivat laivat Ateenaan.\n\nTämän kesän syyspuolella hyökkäsivät Ateenalaiset koko\nsotajoukollansa, he itse ja metoikit, Megarikseen Ksantippoksen pojan\nPerikleen johdolla. Kun Peloponneesoksen rannikkoa 100 laivalla\npurjehtivat Ateenalaiset, jotka paluumatkallansa sattuivat olemaan\nAiginan edustalla, saivat tietää, että koko Ateenan sotaväki oli\nhyökännyt Megarikseen, purjehtivat he näitten luo. Tätä suurempaa\nsotajoukkoa ei Ateenalaisilla koskaan ole ollut koossa. Kaupunki\nolikin tällöin korkeimmassa kukoistuksessansa eikä ollut vielä\nkärsinyt ruton rasituksesta: ei vähemmän kuin 10,000 raskasaseista\noli varsinaisia Ateenalaisia, lukuun ottamatta niitä 3,000, jotka\npiirittivät Potidaiaa, ja metoikit asettivat 3,000 raskasaseista,\njotapaitsi löytyi melkoinen joukko muita keveästi varustettuja\nsotureja. Hävitettyänsä suuren osan maata, palasivat Ateenalaiset\nkotia. Mutta sodan kestäessä hyökkäsivät Ateenalaiset joka vuosi\nMegarikseen, kunnes he valloittivat Nisaian.\n\nLopulla tätä kesää linnoittivat Ateenalaiset Atalanteen,\nOpuntilais-Lokrilaisten maan edustalla sijaitsevan, tätä ennen aution\nsaaren, estääksensä Opuntilaisia ja muita lokrilaisia merirosvoja\nhävittämästä Euboiaa. Tämä tapahtui kesällä, kun Peloponneesolaiset\nolivat poistuneet Attikasta.\n\nSeuraavana talvena sai Akarnaanialainen Euarkos, joka pyrki takaisin\nAstakokseen, Korintolaiset auttamaan häntä tässä yrityksessään 40\nlaivalla ja 1,500 raskasaseisella, joitten lisäksi hän itse pestasi\nvähäisen sotajoukon. Näitä sotilaita johtivat Aristonymoksen poika\nEufamidas, Timokrateen poika Timoksenos ja Krysiksen poika Eumakos.\nHe purjehtivatkin ja asettivat Euarkoksen uudelleen hallitsijaksi,\nmutta palasivat pian kotia, turhaan koetettuansa valloittaa myöskin\nmoniaita muita rannikkokaupunkeja. Purjehtiessansa astuivat he maihin\nKraniolaisten maassa. Mutta kun nämät äkkiarvaamatta hyökkäsivät\nheidän kimppuunsa vasten sopimusta, niin he olivat pakotetut\nlähtemään kotia, menetettyänsä muutamia miehiä.\n\nTänä talvena toimittivat Ateenalaiset isiltä perityn tavan mukaan\njulkiset hautaukset niille kansalaisille, jotka ensimmäisinä olivat\nkaatuneet tässä sodassa, seuraavalla tavalla. Vainajien luut pannaan\nkolme päivää ennen juhlaa näytteille tätä varten tehtyyn telttaan,\nja ken tahtoo saa omaisillensa tuoda lahjojaan. Juhlasaaton alkaessa\nkuljettavat vaunut kypressistä tehtyjä arkkuja, yhden kutakin heimoa\nkohti; näissä makaavat kunkin heimon kaatuneitten luut. Niinikään\nkannetaan tyhjiä liinoilla peitettyjä paaria _\"näkymättömien\"_\nkunniaksi, joita, ruumiita korjattaessa, ei ollut löydetty. Ken\nvaan haluaa, kansalainen tai vieras, saa ottaa osaa kulkueeseen, ja\nnaissukulaiset saapuvat haudalle valittamaan. Ruumisarkut asetetaan\njulkiselle hautauspaikalle, joka on kauniimmassa esikaupungissa;\ntänne haudataan aina sodassa kaatuneet paitsi Maratonin tappelussa\nkaatuneet: näitten viimemainittujen katsottiin erinomaisen\nurhoollisuutensa takia ansainneen hautaa itse taistelutantereella.\nKun luut ovat maan peitossa, pitää kaupungin valitsema mies, joka\nsekä älynsä että arvonsa vuoksi pidetään tähän sopivana, puheen\nkaatuneitten kunniaksi, jonka jälkeen saattoväki poistuu. Täten\nhautaavat Ateenalaiset kaatuneitaan, ja koko tämän sodan kestäessä\nnoudattivat he tätä tapaa, kun vaan siihen oli tilaisuutta. Näitten\nensin kaatuneitten kunniaksi valittiin Ksantippoksen poika Perikles\npuhumaan. Kun oli aika alottaa, astui tämä hautakummulta korkealle\nlavalle, jotta hänen äänensä kuuluisi mitä kauimmaksi ihmisjoukkoon,\nja puhui seuraavin sanoin.\n\n\"Useimmat, jotka ennen minua ovat puhuneet tältä lavalta, ovat\nylistäneet sitä kansalaista, joka laiksi on korottanut sodassa\nkaatuneitten kunniaksi pidettävän hautauspuheen. Minusta näyttää\nolevan kylliksi, että kunnon miesten teolle kunniaa osotetaan teolla,\nkuten sen tässä näette tapahtuvan tämän valtion puolesta toimitetun\nhautausjuhlan kautta, ja ettei monen miehen kunniaa uskottaisi yhden\nmiehen paremmasta tahi huonommasta puhelahjasta riippumaan. Vaikeaa\non näet puhua täsmälleen seikasta, jossa mielipide totuudesta vaivoin\non vakaantunut. Sillä asiata tunteva ja suopea kuulija piankin katsoo\npuheen sanovan vähemmän, kuin hän olisi suonut, ja kuin hänestä olisi\npitänyt esille tuoda; asioita tuntematon sitävastoin kateudesta\nluulee, että liioitellaan, jos kuulee jotakin yli hänen voimiensa\nkäyvää kerrottavan. Sillä muista lausutut kiitokset ovat niihin\nmäärin siedettävissä, kuin luulee itse voivansa tehdä sen, mitä\nkuulee lausuttavan, mutta kateudesta ei uskota sitä, joka ylistää\nharvinaista avua. Koska muinaisista ajoista tätä pidetään kauniina\ntapana, täytyy minunkin kuitenkin noudattaen tätä lakia voimieni\nmukaan koettaa tyydyttää teidän toivoanne ja vaatimuksianne.\"\n\n\"Alotan ensin puheeni esi-isistämme; sillä oikein ja sopivaa on\ntässä tilaisuudessa ensisijassa muistuttaa heistä kunnioituksella.\nHe ovat sukupolvesta sukupolveen keskeyttämättä asuneet tässä maassa\nja urhoollisuudellansa säilyttäneet sen tähän aikaan saakka vapaana\nperintönä jälkeläisilleen. Nämät ovat siis suuresti ansainneet\nylistystämme. Mutta vielä suuremmassa määrässä ovat isämme sen\nansainneet. He ovat lisänä perintöönsä jättäneet meille suurilla\nponnistuksilla hankitun nykyisen valtamme. Mutta enimmän olemme me\nkuitenkin itse, miehuuden ijässä olevat kansalaiset, lisänneet tätä\nvaltaa, hankkimalla kaupungille kaikki välttämättömät takeet sekä\nsotaa että rauhaa varten.\"\n\n\"Ne sotatoimet, joilla osaksi me itse osaksi isämme barbarien ja\nvihollisten Helleenien hyökkäysten urhoollisella torjumisella olemme\nhankkineet kaupungille kaikki nämät edut, jätän minä mainitsematta,\nkoska en tahdo väsyttää teitä tunnetuilla seikoilla. Mutta millä\nhuolenpidolla, millä valtioviisaudella ja millä tavoin me olemme\nsaavuttaneet tämän suuruuden, sitä minä ensin käyn selittämään,\nennenkuin ryhdyn puhumaan näitten kunniaksi, koska pidän sen sopivana\nnykyhetkellä sekä olevan hyödyllistä kuulijakunnalleni, niin\nkansalaisille kuin vieraille.\"\n\n\"Meidän valtiojärjestyksemme ei ensinkään ole muitten kansojen\njärjestysten jäljittelyä, vaan se kelpaa ennemmin esikuvaksi\nmuille. Sen nimenä on kansanvalta, koska kansan enemmistö siinä on\nmääräämässä, eivätkä moniaat harvat henkilöt. Yksityisseikoissa on\nmeillä kaikilla samat oikeudet, mutta valtiollisissa toimissa riippuu\nkunkin arvo hänen ansioistansa kaupunkiin nähden, eikä säätyluokasta:\nei köyhyys eikä alhainen asema estä ketään voimiensa mukaan\ntoimimasta kaupungin hyväksi.\"\n\n\"Vapaamielisinä olemme julkisessa elämässämme, emmekä me liioin\nmyöskään luulevaisella uteliaisuudella urki kansalaistemme yksityistä\nelämää; me emme heitä moiti, joskin joku heistä hankkii itsellensä\nhupeja mielensä mukaan, emmekä me häntä katso karsain silmin, josta\nhän voisi loukkautua, jos kohtakaan häntä ei rangaista.\"\n\n\"Yksityisesti elämme ystävyydessä emmekä varsinkaan häveliäisyydestä\njulkisessa elämässä tee vääryyttä; tottelemme lakeja ja esivaltaa, ja\nsemminkin niitä lakeja, jotka suojelevat loukatuita, ja jotka, jos\nkohtakin kirjoittamattomina, tuottavat julkista häpeää niille, jotka\nniitä loukkaavat.\"\n\n\"Me olemme hankkineet sielulle suuren määrän virvoituksia, sekä\nkilpailuja että vuotisia juhlia; yksityiset huoneemme ovat\nsievästi sisustetut, joten jokapäiväinen hauskuus karkottaa\nhuolet. Kaupunkimme suuruuden takia tulvii siihen kaiken maailman\ntavaroita ja me saamme nauttia ulkomaan tuotteita yhtä helposti kuin\nomiammekin.\"\n\n\"Me eroamme sotatoimissa vihollisista seuraavissa seikoissa:\nKaupunkimme on kaikille avoinna, emmekä vieraitten karkoittamisella\nestä ketään tiedustelemasta tahi näkemästä, mitä vain haluaa,\njos kohtakin vihollisille siitä olisi hyötyä, koska me enemmän\nluotamme urhoollisuuteemme, kuin mihinkään petollisiin kujeisiin.\nJo lapsuudesta pitäen koettavat vastustajamme vaivaloisilla\nharjoituksilla saavuttaa miehuutta; me sitävastoin, vaikka\nvietämmekin hauskempaa elämää, emme silti vähemmällä urhoollisuudella\nmene taisteluun. Todisteena tähän on, etteivät Lakedaimonilaiset\nmilloinkaan yksinänsä käy meitä vastaan, vaan aina kaikkine\nliittolaisineen; me taasen, vaikkakin omin päin hyökkäämme vieraaseen\nmaahan ja sodimme omaa kotiansa puollustavia vastaan, pääsemme\nkuitenkin useimmiten voitolle.\"\n\n\"Ei mikään vihollinen ole koskaan sotinut meidän koko sotavoimaamme\nvastaan, koska osa siitä aina on laivastossa, osa taasen eri toimissa\nmaalla. Jos nyt vihollisemme taistelevat jotakin sotaväkemme osastoa\nvastaan, niin he, voittaessansa taistelussa osaston, kehuvat\nvoittaneensa sen kokonansa, ja joutuessaan tappiolle, väittävät he,\nettä koko meidän sotaväkemme on heidät voittanut.\"\n\n\"Jos me ennemmin ilomielin kuin vaivaloisella ponnistuksella\nhaluamme harjoittautua urhoollisuuteen emmekä lakien käskeminä, vaan\nnoudattamalla yleistä tapaa, niin on meillä se etu, ettemme ainakaan\nkammolla kuvittele mielessämme mahdollisesti tapahtuvia vaaroja,\nvaan, jouduttuamme taisteluun, olemme yhtä urhokkaita, kuin nuo,\njotka alati vaivaavat itseänsä.\"\n\n\"Monessa muussakin suhteessa, eikä ainoastaan tässä, ansaitsee\nkaupunkimme huomiota. Me rakastamme kauneutta ilman prameutta ja\ntiedettä ilman velttoutta. Me käytämme rikkauttamme toimeen emmekä\nkerskailemiseen, emme katso köyhyyttä häpeäksi, mutta suureksi\nhäpeäksi, jos ei pyri pääsemään siitä työllänsä. Samat miehet\nhoitavat omaa talouttaan ja valtion asioita, ja ammattilaisemme\ntuntevat aika hyvin viimeksimainituita seikkoja; sillä me yksin\nkatsomme kelvottomaksi sitä miestä, joka ei ota osaa näihin, emmekä\nainoastaan toimettomaksi. Niinikään me yhteisesti mietimme ja\npäätämme asioita, emmekä arvele, että keskustelut olisivat haitaksi\ntoimelle, vaan toimiminen keskustelematta on meistä haitallista.\nMyöskin siinä on meillä etu, että me sekä perusteellisesti mietimme\nasioita, että kumminkin olemme uskaliaita toimessa, jotavastoin\nmuilla rohkeus johtuu ajattelemattomuudesta, mutta miettiminen\nsynnyttää epäilyä. Aivan varmaan ovat ne pidettävät urhoollisimpina,\njotka, vaikka kyllä tuntevat rauhan suloudet, kuitenkaan eivät vältä\nsodan vaaroja.\"\n\n\"Myöskin jalomielisyydessä eroamme useimmista muista kansoista,\nsillä me emme hanki ystäviä nauttimalla, vaan osottamalla hyvyyttä.\nTietenpä hyväntekijä ystävänä on varmempi, hänellä kun on hyöty\nsiitä, etteivät hänelle tulevan kiitollisuuden hedelmät mene hukkaan,\njotavastoin suosiota nauttinut on laimeampi, koska hän tietää,\nettä hänen osottamansa apu ennemmin katsotaan osotetuksi suosion\nkorvaukseksi kuin ansioksi.\"\n\n\"Sanalla sanoen: meidän kaupunkimme kelpaa kokonaisuudessansa opiksi\nkoko Hellaalle; ja yksityiskohtaisesti katsottuna ymmärtää jokainen\nkansalaisistamme esiintyä missä tilaisuudessa tahansa ymmärtäväisesti\nja taidolla.\"\n\n\"Ja etteivät sanani ole ainoastaan tilapäistä kerskailemista, vaan\ntoimiemme vahvistamaa totuutta, sen osottaa kaupunkimme nykyinen\nvalta, jonka näitä tapoja noudattamalla olemme saavuttaneet. Ainoana\nnykyisistä kaupungeista pysyy se tutustumisenkin jälkeen mainettansa\nsuurempana, ja ainoasti meidän kaupunkimme ei voittajien etevyyden\ntakia herätä sortuvassa vihollisessa mielenkarvautta, eivätkä\nalamaiset valita, että heitä hallitsisivat arvottomat miehet.\"\n\n\"Tämä meidän kaupunkimme maine on tunnustettu loistavimmilla\ntodistuksilla, jotka tuottavat meille niin hyvin jälkimaailman\nkuin nykyajan kunnioituksen. Me emme tarvitse mitäkään Homeeroksen\ntahi jonkun muun runoilijan mairittelevia ylistyslauseita, jotka\nsotivat tosiasioita vastaan. Me olemme pakottaneet kaikki maat ja\nmeret antamaan jalansijaa urhoollisuudellemme. Kaikkialla olemme me\npystyttäneet ikuisia uljuutemme muistomerkkejä.\"\n\n\"Tämänkaltaisen kaupungin edestä ovat nyt nämät kaatuneet uljaasti\ntaistellessaan saaneet surmansa, ennemmin kuin olisivat sallineet\nsen joutua toisen orjaksi, ja kuolemansa kautta kehottaneet jokaista\njälkeenjääneistä niinikään taistelemaan tämän kotikaupunkinsa\npuolesta.\"\n\n\"Laajasti olen kyllä puhunut kaupunkimme etevyydestä, mutta olen\nsen tehnyt, osottaakseni, että meidän taistelumme on peräti\ntoisenkaltainen, kuin niitten, joilla ei ole näitä etuja, ja\ntukeakseni selvillä todistuksilla niitten ylistystä, joiden kunniaksi\nnyt puhun.\"\n\n\"Olen nyt tässä oikeastaan sanottavani sanonut. Sillä sitä mitä olen\nmaininnut kaupungin kunniaksi, kaunistavat suuresti näitten ja heidän\nvertaistensa avut, eikä monelle Helleeneistä tule osaksi, niinkuin\nnäille, että kiitos ei näytä liioittelevan tekoja. Ei mikään ole niin\nomiaan osottamaan miehen ansiota kuin kunniakas loppu, joka on hänen\nurhoollisuutensa sekä ilmaisu että myöskin päätodistus.\"\n\n\"Oikeudenmukaista on, että valtion puollustuksessa osotettu\nurhoollisuus on luettava niittenkin hyväksi, jotka muissa toimissansa\neivät ole olleet kykeneviä kunnostamaan itseänsä; sillä hyveellänsä\novat he hyödyttäneet valtiota enemmän, kuin he yksityisasioissa ovat\nsaaneet aikaan vahinkoa. Ei yksikään näistä miehistä ole rikkauden\nviehättämänä esiintynyt pelkurina tahi toivosta päästä köyhyydestänsä\nja tulla varakkaaksi koettanut lykätä uhkaavaa vaaraa tuonnemmaksi.\nHe ovat päinvastoin halusta kostaa vihollisille, uhraamalla kaiken\ntämän, katsoneet taistelun itsellensä mitä kunniakkaimmaksi ja\nurhoollisesti rynnänneet sotaan, luottaen onnettaren suosioon,\nmutta koettaen uljuudellansa ansaita tämän suosion. Katsoen\netuisammaksi puollustautua ja kuolla, kuin paeta ja pelastautua,\novat he karttaneet rumaa jälkimainetta tappelussa kestäen, kunnes he\näkkiarvaamatta kunniansa kukkulalla pelotta ovat saaneet surmansa.\"\n\n\"Täten ovat siis nämät miehet taistelussa kaatuen kunnostaneet\nsyntymäkaupunkiaan. Olisi kyllä toivottava, että me jälkeenjääneet\nsaisimme osaksemme rauhallisempia aikoja, mutta ei kuitenkaan\nmielemme sovi muuttua toisellaiseksi vihollisia vastaan, koska\nsanoista yksin ei ole mitään apua. Pitkittä puheittakin on\nselvää, että aina tulee miettiä, miten voisimme torjua vihollisten\nhyökkäykset, ja saadaksemme siihen intoa, pitäkää aina silmällä tämän\nteidän syntymäkaupunkinne loistavaa valtaa; ja kun se teidän mielessä\nesiintyy suuremmoisena, niin älkää unhottako, että se semmoiseksi on\nkohonnut näitten miesten uljuuden, älyn ja rakkauden kautta, jotka,\nvaikkakin nurja onni heitä kohtasi, eivät kuitenkaan ole katsoneet\noikeaksi vetäytyä pois taistelusta, jossa oli kysymyksessä kaupungin\netu, vaan sille tarjonneet kauniimman uhrin. Antaen henkensä yhteisen\nhyväksi, ovat he yksityisesti saavuttaneet ikuisen ylistyksen ja\nmainehikkaan haudan, eivät sitä, jossa he makaavat, vaan sen,\njonka heidän tekojensa maine kaikiksi ajoiksi on kaivanut ihmisten\nsydämeen. Sillä koko maailma on mainioitten miesten hauta, eikä\nainoastaan patsas kotimaassa ilmoita heidän nimeänsä, vaan myöskin\nvieraassa maassa pystyttää maine heidän urotyöstänsä heille jokaisen\nsydämeen muistopatsaan ilman kirjoitusta.\"\n\n\"Ottakaa siis nämät esimerkiksenne, ja koska ei löydy onnea\nilman vapautta eikä vapautta ilman uljuutta, niin älkää karttako\nsodan vaaroja. Eivät siis ne, joilla ei enää ole mitään hyvää\nodotettavissa, ole enemmän velvollisia panemaan henkeänsä alttiiksi,\nkuin ja vielä suuremmalla syyllä ne, joilta nurja onni voi riistää\ntämän maailman hyvän. Kunnon miehelle on pelkuruudesta koituva\nhalveksiminen paljoa alentavampi kuin äkkinäinen kuolema, kun tämä\nkohtaa yhteisen toivon elähyttämää taistelijaa.\"\n\n\"Sentähden minä en teitä, näitten miesten läsnäolevia vanhempia,\nliioin surkuttele, vaan ennemmin onnittelen. Se, joka on kokenut\nkaikenlaisia elämänvaiheita, kuten te, tietää hyvin, että se on\nonnellinen, joka, kuten nämät, on saanut kauniin kuoleman, tahi,\nkuten te, ylevän surun, ja varsinkin se, joka elettyänsä onnellisena\nniinikään saa osakseen onnellisen lopun.\"\n\n\"Tiedän hyvin, että on vaikeata saada teitä uskomaan tätä, koska\nmuitten onni teitä myötäänsä muistuttaa menettämästänne onnesta;\nsillä ei kukaan kaipaa sitä onnea, jota hän ei ole kokenut; vaan\njos häneltä ryöstetään onni, johon hän on tottunut, niin se häneen\nkovasti koskee. Toivo toisten lasten syntymisestä olkoon lohdutuksena\nniille, jotka vielä ovat siinä iässä; sillä yksityiselämässä\nsaavat jälestäpäin syntyneet lapset teidät unhottamaan ne, joita\nei enää ole olemassa, ja valtiolle on siitä kaksinkertainen hyöty,\nnimittäin siten, että väkiluku ei vähene, ja että sille siitä\nkoituu turvallisuutta. Sillä ei ole luultavaa, että lapsettomat\nmiehet päättävät yleishyödyllisistä asioista samalla innolla ja\nisänmaanrakkaudella kuin ne, jotka panevat lapsensa sodan vaaralle\nalttiiksi.\"\n\n\"Te taasen, jotka jo olette yli-ikäisiä, pitäkää voittona elettyä\naikaanne, tietäen, että loppu kohta tulee, ja iloiten poikienne\nsaavuttamasta kunniasta; sillä vanhenematon on yksin kunnianhimo,\neikä vanhana tunne tyytyväisyyttä rikkaudesta, kuten useat väittävät,\nvaan kunnioituksesta.\"\n\n\"Teillä, näitten kaatuneitten lapsilla ja veljillä, näen minä\nsuuren kilpailun olevan edessä; sillä sitä, joka ei enää ole\nolemassa, on jokaisen tapana kiittää, ja joskin esiintyisitte heitä\nurhoollisempina, mikä tuskin on luultavaa, niin ei teitä kumminkaan\nasetettaisi heidän rinnallensa, vaan mahdollisesti välittömästi\nheidän jälkeensä. Sillä elävää kilpailijaa kadehditaan, mutta\nkuollutta kunnioitetaan, koska hän ei enää ole kilpailemassa. Jos\nminun on mainitseminen, mikä avu naisella tämmöisessä tapauksessa\ntulee olla, teen sen varsin lyhyesti: teidän pitää esiintyä\nluonteenne mukaisesti ja katsoa teidän suurimmaksi kunniaksenne,\nettei teistä miesten kesken lausuta kiitosta eikä moitetta.\"\n\n\"Olen nyt tavanmukaisesti lausunut sen, minkä olen katsonut\nsopivaksi. Nämät tässä haudatut miehet ovat jo osakseen saaneet\nkunnianosotuksen; mutta sen lisäksi tulee kaupunki kasvattamaan\nheidän lapsensa täysi-ikäisiksi, siten ojentaen heidän\ntaistelukilpailunsa palkinnoksi heille ja heidän lapsillensa\nsopivan seppeleen; sillä missä arvokkaimmat kilpapalkinnot annetaan\nuljuudesta, siellä paraat miehet ohjaavat valtion asioita.\"\n\n\"Antakaa nyt valituksenne kaikua, ja menköön sitten kukin kotiinsa.\"\n\nTämänkaltaiset olivat sinä talvena vietetyt hautausjuhlat. Talven\npäätyttyä oli tämän sodan ensimmäinen vuosi lopussa. Kesän alussa\nhyökkäsivät Peloponneesolaiset ja kaksi kolmatta osaa heidän\nliittolaistensa sotaväestä niinkuin edellisenäkin vuonna Attikaan.\nLakedaimonilaisten kuninkaan, Tseyksidamoksen pojan Arkidamoksen\njohdolla. He leiriytyivät sinne ja hävittivät maata.\n\nHeidän oltuansa Attikassa ainoastaan muutamia päiviä, ilmestyi tauti\nAteenalaisten keskeen. Sanotaan sen jo ennen sitä ilmaantuneen\nmonessa kohdin, kuten Lemnossaarella, mutta se ei missään ollut\nesiintynyt niin raivoavana eikä niin ihmisiä hävittävänä ruttona\nkuin täällä. Eivätkä lääkärit voineet taudille mitään, kun eivät\nymmärtäneet sitä ensinkään. He päinvastoin enimmän kuolivat, he\nkun hoitivat potilaita, eikä mikään muukaan ihmiskeino auttanut.\nRukoiltiin temppeleissä, kysyttiin orakeleilta, vaan kaikki oli\nturhaa. Vihdoin luopuivat ihmiset, ruton voittamina, kaikesta\nponnistuksesta.\n\nSanotaan ruton ensin saaneen alkunsa Aitiopiasta, Aigyptin\neteläpuolelta ja sitten levinneen Aigyptiin ja Liibyaan sekä\nsuurimpaan osaan kuninkaan maata. Ateenassa puhkesi rutto\näkkiarvaamatta, tarttuen ensin Peiraieyksen asukkaisiin, jonkatähden\nhe jo luulivat, että Peloponneesolaiset olivat heittäneet\nmyrkkyä kaivoihin; siihen aikaan näet ei vielä löytynyt siellä\nsuihkulähteitä. Myöhemmin levisi se myöskin varsinaiseen kaupunkiin,\njossa se varsinkin raivosi asukkaiden kesken.\n\nLausukoon kukin, olkoonpa lääkäri tahi joku muu, mistä hän luulee\nruton lähteneen, ja mistä syystä hän katsoo sen voineen muuttaa\nihmisen ruumiin ihan toisenlaiseksi; minä vaan tahdon sanoa,\nminkaltainen se oli, ja sen oireet, jotta, jos se uudestaan\nesiintyisi, ei oltaisi tietämättä sen luonnetta. Tämän teen minä sekä\nomasta kokemuksestani, sairastettuani itse sitä tautia, että nähtyäni\nmuitakin sen rasittamina.\n\nYleisesti myönnetään, että sinä vuonna ei muita tauteja raivonnut\nkaupungissa, vaan jos sairastui muuhun tautiin, niin se muuttui\ntäksi. Toisia se ahdisti ilman minkäänlaista syytä, vaan heitä\nvaivasi ensin yhtäkkiä pään kuume sekä silmien punehtuminen ja\ntulehdus. Ruumiin sisäosista tulivat kita ja kieli verestyneiksi\nja hengitys vaikeaksi ja haisevaksi. Näitä seurasi aivastaminen\nja äänensorros, ja vähän ajan kuluttua rupesi tauti vaivaamaan\nrintaa kovalla yskällä. Ehdittyänsä vatsaan, mullisti se sitä\npahanpäiväisesti, ja sitten seurasivat hirveällä tuskalla\nkaikenlaiset sapen purkaukset, joita lääkärit luettelevat. Useat\ntunsivat ellostuksia voimatta oksentaa, joita seurasivat kovat\nkouristukset, ja näistä toiset piankin pääsivät, mutta toiset vasta\nkauemman aikaa kärsittyänsä.\n\nIho ei tuntunut kovin kuumalta eikä ollut keltainen, vaan punertava,\nsinertävä ja pienten näppyjen ja märkärakkojen peittämä. Mutta\nsisältä oli ruumis niin tulikuuma, ettei se kärsinyt edes ohuinta\nvaippaa tahi liinaa ja sairas tahtoi vaan olla alasti sekä himosi\nheittäytyä kylmään veteen. Useat hyppäsivätkin kaivoihin salassa\nvartijoiltaan suunnattoman janon vaivaamina eikä ollut apua, joipa\npaljon, tai vähän. Levon ja unen puute kiusasi potilaita lakkaamatta.\n\nTaudin ollessa korkeimmillansa, ruumis ei ensinkään laihtunut,\nvaan kesti, kumma kyllä, kaiken tämän rasituksen, niin että\nuseimmat yhdeksäntenä tai seitsemäntenä päivänä, vielä jotensakin\nvoimissaan, sortuivat sisälliseen kuumeeseen. Jos sairaat kestivät\nyli tämän ajan, niin laskeusi tauti alaruumiiseen, synnyttäen\nsiellä vaikeita paiseita ja lakkaamattoman ripulin, johon useimmat\nheikkoudesta kuolivat. Tauti kulki siten läpi koko ruumiin, alkaen\npäästä, ja jos joku pelastuikin kuolemasta, niin tauti jätti jälkiä\näärimmäisiin ruumiinosiin, heittäytyen näet häpyyn, sormiin ja\nvarpaisiin, ja useat eloon jääneet menettivät nämät jäsenet, vieläpä\nsilmänsäkin. Moniaat kadottivat tykkänään muistinsa, niin etteivät he\nparannuttuansa tunteneet itseänsä eivätkä läheisiänsä.\n\nTämän taudin luonnetta ei voi sanoin kuvailla, sillä se raivosi\nhirmulla, jota eivät ihmisvoimat kestäneet. Että se oli tavatonta,\nosottaa muun muassa sekin, että ne linnut ja eläimet, jotka\ntavallisesti syövät ihmislihaa, joko eivät ensinkään koskeneet\njoukottain löytyviin hautaamattomiin ruumiisiin, tahi jos ne niitä\nmaistoivat, kuolivat. Sen todistaa puute linnuista; sillä niitä\nlöytyi yhtä vähän muualla kuin ruumiitten läheisyydessä, ja vielä\nparemmin sen huomasi koirista, jotka tavallisesti ovat ihmisten\nseurassa.\n\nTämänkaltainen oli tämän taudin yleinen luonne, puhumatta sen\nilmaantumisesta eri henkilöissä milloin missäkin muodossa. Muut\ntavalliset taudit eivät ruton raivotessa vaivanneet ihmisiä, tahi\nmuuttuivat ne lopullisesti täksi. Toiset kuolivat hoidotta, toiset\nhuolimatta hellimmästä hoidosta, eikä löytynyt yhtäkään yleistä\nlääkettä: sillä se, joka auttoi toista, oli toiselle haitallinen.\nOlipa ruumis voimakas tahi heikko, niin ei se kestänyt tämän taudin\nrasituksia; tauti tempasi pois kaikki, vaikka hoito olikin mitä\nhuolellisin.\n\nVaarallisinta kaikesta oli se alakuloisuus, joka valtasi ne, jotka\ntunsivat itsensä sairaiksi. Sillä koska heidän mielensä heti\nvaipui toivottomuuteen, niin heissä ei ensinkään ollut mitään\nvastustusvoimaa, ja toisiansa hoitaessaan, kuolivat he laumoittain\nkuin lampaat, ja tästä syntyi suurin tuho. Jos ei pelosta tahtonut\nmennä toistensa luokse, niin kuoli yksinäisyydessä, ja koko perheitä\nsortui hoidon puutteesta. Jos kävi sairaita katsomassa, niin kuoli\nkävijä, ja varsinkin se, joka osotti enimmän rohkeutta. Sillä\nhävyntunteesta ei säästetty itseänsä, vaan mentiin ystävien luokse,\nkun vihdoin väsyivät kuolevaisten valituksiin itse lähimmätkin,\nyleisen onnettomuuden lannistamina. Suurinta sääliväisyyttä osottivat\nne, jotka olivat parantuneet taudista, koska tiesivät olevansa\nvaaratta; sillä tauti ei tappanut sitä, joka sairastui siihen\ntoistamiseen. Heitä sekä muut kiittivät onnellisiksi, että he itsekin\nelivät hiukan toivossa, ettei muukaan tauti heitä enää ahdistaisi.\n\nTämän onnettomuuden lisäksi tuli vielä maalaisten tunkeutuminen\nkaupunkiin; ja enimmän kärsivät siitä viimeksimainitut. Koska\nnimittäin ei löytynyt kylliksi asuntoja, niin asuivat he kesän aikana\nylen kuumissa mökeissä, josta syystä tuho oli ääretön. Kuolleet ja\nkuoleman kanssa kamppailevat makasivat päälletysten, ja kaduilla sekä\nkaivojen ympärillä ryömivät puolikuolleet vettä haluten. Pyhäköt,\njoissa he asuivat, olivat täynnä ruumiita, jotka niissä olivat\nkuolleet. Sillä taudin yltyessä, eivät ihmiset epätoivossansa enää\nkunnioittaneet pyhyyttä eivätkä oikeutta. Entisiä hautausmenoja\nei enää noudatettu, vaan ruumiit haudattiin, mihin vaan oli\ntilaisuutta. Useat, kun lukuisten läheistensä kuoleman kautta olivat\nhautauskeinojen puutteessa, julkesivat käyttää toisten hautoja;\nmoniaat asettivat kuolleensa toisten rakentamille rovioille ja\nsytyttivät ne, ennenkuin rakentajat ehtivät paikalle; toiset taasen\nheittivät, toisen ruumiin palaessa, kantamansa kuolleen roviolle ja\npoistuivat.\n\nTauti synnytti myöskin muissa suhteissa laittomuutta. Sillä nyt\nuskalsi jokainen antautua nautintoihinsa, joita ennen oli salannut,\nkun näki äkillisen mullistuksen, miten rikkaat aavistamatta kuolivat,\nja miten peräti köyhät henkilöt arvaamatta saivat heidän omaisuutensa\nhaltuunsa. Sentakia tahtoivat he mitä nopeimmin nauttia elämästään,\npitäen ruumiinsa ja omaisuutensa yhtä epävarmoina. Ei kukaan\nvaivannut itseänsä saavuttaaksensa jotakin jaloa, koska ei tietänyt,\neläisikö hän kylliksi kauan päästäksensä pyrintöjensä perille, mutta\nmikä vaan oli suloista sekä sen saavuttamiseen kaikin tavoin vievää,\nse katsottiin kauniiksi ja hyödylliseksi. Ei jumalien pelko eikä\nihmisten laki olleet mikään este, koska he pitivät yhdentekevänä,\nkunnioittivatko jumalia vai ei, kun näkivät kaikkien erotuksetta\nsortuvan, eikä kukaan luullut elävänsä siksi, kunnes hänen tulisi\nkärsiä rangaistustaan, vaan että hänelle ennen sitä oli määrätty\npaljoa suurempi rangaistus, jota ennen oli kohtuullista nauttia edes\nhiukkasen elämästä.\n\nTämmöisen vaivan rasittamina olivat nyt Ateenalaiset. Ihmiset\nkaupungissa kuolivat ja maaseutu hävitettiin. Tässä onnettomuudessa\nmuistivat vanhukset, kuten tavallisesti, kuulleensa lauletun\nseuraavan ennustuksen:\n\n\"Syntyy Doorein melske ja rutto sen seurassa saapuu\". Oltiin eri\nmieltä, oliko tuossa vanhassa lauselmassa sanottu loimos (rutto)\nvaiko limos (nälkä), mutta vakuutettiin sanotun loimos, koska se sopi\nsilloisiin oloihin; sillä ihmiset sovelluttivat muistinsa tapahtumien\nmukaan. Mutta jos myöhemmin syttyisi Doorilainen sota, niin olen\nvakuutettu, että otaksuttaisiin lauselmassa tarkoitetun limosta,\njos silloin nälänhätä syntyisi. Myöskin muistivat asiantuntijat\nLakedaimonilaisille annetun orakelivastauksen, että jumala\nvastaukseksi heidän kysymykseensä, oliko heidän ryhdyttävä sotaan,\noli ennustanut voittoa voimakkaasti taisteleville ja itse luvannut\nauttaa heitä. Heidän mielestänsä olivatkin tapahtumat yhdenpitäviä\norakelivastauksen kanssa; sillä rutto alkoi heti Peloponneesolaisten\nhyökättyä Attikaan. Mutta rutto ei tunkeutunut mainittavasti\nPeloponneesokseen, vaan raivosi enimmän Ateenassa ja myöhemmin\nmuissakin väkirikkaissa paikkakunnissa. Tämänkaltainen oli nyt ruton\nlaita.\n\nKun Peloponneesolaiset olivat hävittäneet tasankomaan, kulkivat\nhe Paralos nimiseen maakuntaan aina Laureiooniin saakka, jossa\nAteenalaisilla oli kaivoksia. Ensin hävittivät he Peloponneesosta\nvastapäätä olevaa aluetta, sitten sitä, joka oli vastapäätä Euboiaa\nja Androsta. Perikles, joka oli sotapäällikkönä, kielsi nytkin\nniinkuin Lakedaimonilaisten edellisen hyökkäyksen aikana Ateenalaisia\ntaisteluun menemästä.\n\nVihollisten vielä ollessa tasangolla, siis ennenkuin he olivat\nkulkeneet rannikolle, varusti Perikles Peloponneesokseen\npurjehtimista varten 100 laivaa, ja kun ne olivat valmiit, lähti\nhän matkalle. Näillä laivoilla kuljetti hän 4,000 Ateenalaista\nraskasaseista ja 300 ratsumiestä hevosia kuljettavilla laivoilla,\njoita silloin ensi kerran oli valmistettu vanhoista laivoista.\nKiolaiset ja Lesbolaiset ottivat myöskin osaa retkeen 50 laivalla.\nKun tämä sotajoukko lähti liikkeelle, olivat Peloponneesolaiset\nyhä vielä Attikan rannikolla. Saavuttuansa Peloponneesoksen\nEpidaurokseen, hävittivät Ateenalaiset suurimman osan tätä maaseutua\nja toivoivat jo valloittavansa kaupungin väkirynnäköllä, mutta se ei\nheille onnistunut. He lähtivät sentähden Epidauroksesta ja hävittivät\nTroitseenin, Haliain ja Hermioneen seutuja, jotka kaikki sijaitsevat\nPeloponneesoksen rannikolla. Täältä he purjehtivat Prasiaihin,\njoka oli merikaupunkinen Lakoonikassa, hävittivät ympäristöt sekä\nvalloittivat ja ryöstivät kaupungin. Tämän tehtyänsä, palasivat\nAteenalaiset kotimaahansa, josta Peloponneesolaiset sillä välin\nolivat lähteneet.\n\nPeloponneesolaisten ollessa Attikassa ja Ateenalaisten ollessa\nsotaretkellä laivoillansa, raivosi rutto lakkaamatta sekä\nAteenalaisten sotajoukossa että kaupungissa. Sanottiinpa\nPeloponneesolaisten, peläten tautia, koska karkureilta olivat\nsaaneet siitä tiedon ja huomanneet lukuisat hautajaiset kaupungissa,\nkiireimmin lähteneen pois maasta. Tämä Peloponneesolaisten hyökkäys\nAttikaan kesti 40 päivää ja oli siis pisin kaikista ja tuhoa tuottava\nkoko maalle.\n\nSamana päivänä tekivät Perikleen alapäälliköt, Nikiaan poika\nHagnoon ja Kleiniaan poika Kleopompos, sotajoukolla, jota Perikles\noli johtanut, sotaretken Trakian rannikolla asuvia Kalkidilaisia\nvastaan ja Potidaiaan, jota yhä vielä piiritettiin. Saavuttuansa\nperille asettivat he piirityskoneita Potidaiaa vastaan ja koettivat\nkaikin tavoin saada tämän kaupungin haltuunsa, mutta tämä ei heille\nonnistunut, yhtä vähän kuin mikään muukaan tämmöistä varustaumista\nvastaava yritys. Sillä täällä vaivasi tauti kovasti Ateenalaisia,\nraivoten sotajoukossa, niin että myöskin heidän tähän saakka terveet\nsoturinsa Hagnoonin johtamien sotilaitten tartuttamina sairastuivat.\nMutta koska Formioon 1,600 miehensä kanssa ei enää ollut Kalkidikeen\nseuduilla, palasi Hagnoon 100 laivallansa Ateenaan, menetettyänsä\ntautiin 4,000 raskasaseisestaan 1,500 noin 40 päivän kuluessa.\nEntinen sotajoukko jäi piirittämään Potidaiaa.\n\nPeloponneesolaisten toisen hyökkäyksen jälkeen muuttivat\nAteenalaiset, kun heidän maataan toistamiseen hävitettiin, ja koska\nsekä tauti että sota heitä rasitti, tykkänään mieltä, syyttäen\nPeriklestä kaikesta onnettomuudestaan, koska hän oli kehottanut heitä\nsotaan. He halusivat sopia Lakedaimonilaisten kanssa ja toimittivat\nsitä varten lähettiläitä heidän luoksensa, mutta turhaan. Kaikin\npuolin neuvottomina ahdistivat he Periklestä. Kun hän nyt näki heidät\nvihoissaan silloisen aseman johdosta, ja että he tekivät, kuten hän\noli pelännyt, niin hän, koska hän oli vielä päällikkönä, kutsui\nkansan kokoukseen, tahtoen rauhoittaa ja lepyttää mieliä ja puhui\nkokoontuneelle kansalle seuraavin sanoin:\n\n\"Suuttumuksenne ei ole minulle yllätys, sillä ymmärrän syyt, ja\nolenkin sentähden kutsunut teidät kokoon, jotta saisin teidät\ntarkemmin miettimään asioita ja moittiakseni teitä syyttömästä\nsuuttumisestanne minua kohtaan ja teidän lannistumisestanne\nonnettomuuksien johdosta.\"\n\n\"Minä pidän edullisempana yksityisille, että koko kaupunki\npysyy pystyssä, kuin että yksityiset kansalaiset menestyvät, ja\nkoko kaupunki joutuu perikatoon. Sillä jos mies yksityisesti on\nonnellinen, mutta valtio menee kumoon, niin hänkin samassa joutuu\nperikatoon; mutta jos hänen käy huonosti, niin on valtion menestys\nhänenkin pelastuksensa. Koska siis valtio voi kestää yksityisten\nonnettomuudet, mutta yksityinen ei ole voimakas kestämään valtion\nonnettomuuksia, miten ei olisi jokaisen velvollisuus puollustaa sitä,\neikä tehdä, kuten te nyt? Koska teitä ovat kohdanneet taloudelliset\nvahingot, niin ette ensinkään huoli valtion pelastuksesta, ja te\nsyytätte minua siitä, että olen teitä kehottanut sotimaan, sekä teitä\nitseänne siitä, että olette siihen myöntyneet. Ja minuun te suututte,\nsemmoiseen mieheen, joka ainakin luullakseni on yhtä pätevä kuin\nkenkään muu tuntemaan ja ilmoittamaan, mitä tulee tehdä, ja joka\naina katsoo valtion etua huolimatta mistään omasta edustaan. Sillä\nse, joka kyllä tuntee asiat, mutta ei taida niitä samaten ehdottaa,\nei ole parempi kuin se, joka ei niitä tiedä; mutta se, joka tuntee\nasiat ja myöskin taitaa ne esittää, mutta on nurjamielinen valtiota\nkohtaan, ei liioin voi puhuakaan sen hyödyksi. Joskin hänellä olisi\nnämät ominaisuudet, mutta hän olisi rahanhimon vallassa, niin hän\ntämän ainoan edun edestä möisi kaikki. Jos te siis vakuutettuina,\nettä minulla enemmän kuin muilla löytyvät nämät avut, minun\nkehotuksestani olette ryhtyneet sotaan, ei sovi teidän syyttää minua\nväärästä menettelystä.\"\n\n\"Jos voi elää onnellisena mielensä mukaan, niin on hulluutta ryhtyä\nsotaan; mutta jos on kysymyksessä joko ehdoitta alistua naapuriensa\nkäskyläiseksi, tahi vaarojen alaisena koettaa pysyä itsenäisenä, niin\non väistyvä vastustavaa moitittavampi.\"\n\n\"Minä puolestani pysyn aina samana: mutta te muutatte mieltänne,\nkoska te vielä vahingoittamattomina satuitte päättämään sodan; mutta\nnyt te kadutte, kärsittyänne vaurioita, eikä minun neuvoni enää\nteidän huikentelevan mielipiteenne mukaan näytä oikealta, koska\njokainen kyllä huomaa oman vaurionsa, mutta ei ensinkään tajua\nvaltion hyötyä. Tämän suuren ja kylläkin äkkinäisen onnettomuuden\ntakia ei teillä ole kyllin rohkeutta pysyä päätöksessänne. Ei mikään\nseikka masenna mieltä enemmän kuin äkkinäinen ja kaikille odottamaton\nja aavistamaton onnettomuus. Puhumatta muista on varsinkin tauti\nnyt tuottanut teille tämmöisen onnettomuuden. Koska siis teillä on\nasuttavana suuri kaupunki ja kun teitä on kasvatettu sitä vastaaviin\noloihin, tulee teidän myöskin kestää suurimmat onnettomuudet eikä\nluopua arvostanne. Sillä ihmiset moittivat yhtä paljon sitä, joka\npelkuruudesta hylkää saavutetun kunniansa, kuin vihaavat sitä, joka\nhävyttömyydellä koettaa anastaa toiselle tulevaa kunniaa. Unhottakaa\nsiis yksityiset onnettomuutenne yleishyödyn eduksi.\"\n\n\"Mitä teidän pelkoonne tulee, että muka sodan aiheuttamat rasitukset,\nvaikka kylläkin raskaat, eivät kumminkaan tuottaisi teille voittoa,\nniin olkoon teille kylliksi, mitä jo usein ennen olen sanonut sen\ntodistamiseksi, että te siitä väärin ajattelette. Sitä varten tahdon\nteille osottaa, että teillä on kylliksi voimaa suurentaaksenne\nvaltaanne mielenne mukaan, seikka, jota ette itse ole käsittäneet,\nenkä minä liioin entisissä puheissani ole selittänyt. Enkä minä\nnytkään sitä koskettelisi, se kun kuuluu jotensakin kerskaavalta,\nellen näkisi teitä ylenmäärin toivottomina.\"\n\n\"Te luulette hallitsevanne ainoastaan liittolaisianne, mutta minä\nväitän, että niistä kahdesta ihmisten käytettävästä alueesta,\nnimittäin maasta ja merestä, jälkimmäinen on tykkänään teidän\nhallussanne niin laajalti, kuin sitä nyt käytätte ja vielä edemmäksi\nhalunne mukaan. Sillä ei kuningas eikä mikään muu nykyisistä\nkansoista voi teitä estää purjehtimasta, mihin vaan haluatte. Tässä\non siis teidän valtanne eikä noissa taloissa ja maatiloissa, joitten\nmenettämisen te arvostelette niin suureksi. Ei ole kohtuullista\nnoin synkin mielin katsoa noitten menettämistä, koska ne kuitenkin\nvaltioon verrattuina eivät ole suurempiarvoisia, kuin puutarhaset\ntahi turhat koristelut. Muistakaa, että me, puollustaessamme\nvapauttamme, itsekin pelastumme ja helposti korvaamme tappiomme,\nmutta että siltä, joka joutuu toisen alamaiseksi, oikeudet\ntavallisesti supistetaan.\"\n\n\"Me emme saa esiintyä huonompina isiämme, jotka perimättä muilta tätä\nvaltiota ovat sitä suurella vaivalla puollustaneet ja jättäneet sen\nmeille perinnöksi. Häpeällisempää on menettää saavutettu, kuin olla\nsitä saavuttamatta, mitä pyrkii saavuttamaan.\"\n\n\"Käykää siis vihollista vastaan, en sano uljuudella, vaan myöskin\nheitä halveksien. Sillä pelkurissakin voi syntyä ylpeyttä tyhmyydestä\nja menestyksestä, mutta ylenkatse perustuu lujaan luottamukseen,\nettä ollaan vihollista etevämpiä, kuten nyt on teidän laitanne. Kun\nonni on sama, tekee ylenkatseeseen perustuva itseluottamus mielen\nlujemmaksi, se kun ei johdu toivosta, johon on tapana luottaa\nneuvottomuudessa, vaan vallitsevain olojen tuntemisesta, joihin\nperustuva itsetietoisuus on varmempi.\"\n\n\"Teidän tulee tukea kaupunkianne ja sen vallasta johtuvaa kunniaa,\njosta te kaikki ylpeilette, eikä karttaa vaivoja, tahi luopua\nkunnioituksista. Ei teidän pidä luulla, että taistelette ainoastaan\npäästäksenne orjuudesta ja säilyttääksenne vapautenne, vaan koska\non kysymys valtanne menettämisestä ja vaarasta joutua teitä\nvaltanne takia vihaavien ihmisten alaisiksi. Teidän ei enää ole\nmahdollista luopua ylivallasta, joskin joku pelkuruudesta muka\nerinomaisen viisaana kansalaisena, nykyoloihin katsoen, kehottaa\nristissä käsin niin menettelemään. Teidän on vaarallista luopua\nsaavuttamastanne vallasta, samaten kuin yksityisen tyranniudesta.\nTuommoiset neuvonantajat johtaisivat piankin, jos heidän neuvoansa\nnoudatettaisiin ja he omin päin saisivat vallita, kaupungin\nperikatoon. Sillä lepo ilman toimeliaisuutta ei ole hyödyksi, eikä\ntyyni orjamaisuus hyödytä vallitsevaa, vaan valloitettua kaupunkia.\"\n\n\"Älkää siis seuratko tuommoisten kansalaisten neuvoja, älkääkä\nkantako vihaa minua kohtaan, jos kohtakin minun neuvostani olette\npäättäneet ryhtyä sotaan, ja vaikka viholliset ovat hyökänneet\nmaahanne, kuten oli arvattavissa, kun ette te tahtoneet totella\nheidän käskyjänsä. Odottamatonta oli vaan tuo tauti, seikka, joka\nyksin on tuhonnut kaikki meidän toivomme. Että te minuun sen takia\nsuututte, on yhtä väärin, kuin jos minun ansiokseni lukisitte\nmenestyksenne. Nöyryydellä on kärsittävä jumalien sallima,\nmiehuudella sodan vaiheet. Semmoinen on ollut vanhastaan kaupunkimme\ntapa, semmoinen sen nytkin tulee olla.\"\n\n\"Muistakaa, että kaupungillanne aina on ihmisten kesken ollut mitä\nsuurin maine siitä, että se ei ole väistänyt vaaroja, että se on\nsodassa uhrannut enimmät miehet ja nähnyt suurimmat vaivat, ja että\nse on itsellensä hankkinut tähän saakka suurimman vallan, josta\nmuisto ainaiseksi on säilyvä jälkeläisten keskuudessa, jos kohtakin\nnyt tulisimme hiukkasen heikommiksi. Kaikkihan kasvettuansa lakastuu.\nAina tullaan muistamaan, että me Helleeneistä olemme hallinneet\nuseimpia Helleenejä ja kestäneet suurimmat sodat sekä kaikkia yhdessä\nettä yksityisiä vastaan, ja että meidän kaupunkimme on suurin ja\nvarakkain.\"\n\n\"Tätä ehkä toimeton moittii; mutta se, joka tahtoo toimia ja\nsaada jotakin aikaan, hän sitä tavoittelee; se taasen, jolta\ntämä halu puuttuu, kadehtii sitä. Mitä tulee yleiseen vihaan ja\ntyytymättömyyteen teitä kohtaan nykyhetkellä, niin se kohtaa kaikkia,\njotka koettavat hallita muita. Se, joka saavuttaa vihan suurten\nhankkeittensa tähden, toimii viisaasti, sillä viha ei kestä kauan,\njotavastoin nykyhetken loisto ja tulevaisuuden kunnia pysyvät\nikuisessa muistossa.\"\n\n\"Hankkikaa siis itsellenne rohkeudella nämät molemmat edut tehden\ntulevaisuudessa kuuluisan ja nykyaikaan nähden kunniakkaan päätöksen.\nÄlkää lähettäkö airutta Lakedaimonilaisille älkääkä näyttäykö\nlannistuneina nykyisten vaivojen rasituksista; sillä ne, jotka\nvähimmän lannistuvat mielessänsä ja enimmän toimivat, olkootpa\nkaupunkeja tai yksityisiä, ovat kaikista voimakkaimmat.\"\n\nNäillä sanoilla koetti Perikles lepyttää Ateenalaisten vihaa ja\nrauhoittaa heitä silloisten vaarojen suhteen. He kyllä noudattivatkin\nhänen neuvojansa valtiollisessa suhteessa eivätkä lähettäneet\nairutta Lakedaimonilaisten luokse, vaan valmistautuivat entistä\ninnokkaammin sotaan. Mutta yksityisesti olivat he huolissansa\nkärsimistänsä tappioista: köyhät, koska heiltä riistettiin heidän\nvähäinenkin omaisuutensa, mahtavat, koska he menettivät kauniit\nmaatilansa rakennuksineen ja kallisarvoisine huonekaluinensa, enin\nkuitenkin, koska oli sota eikä rauha. Yleinen viha PerikIestä\nkohtaan ei tauonnut, ennenkuin saivat hänet tuomituksi rahasakkoon.\nVähää myöhemmin he kumminkin, kuten kansassa on tapana, valitsivat\nhänet sotapäälliköksi ja uskoivat hänelle asiainsa hoidon, heidän\nyksityinen vihansa kun jo oli laimennut, ja koska katsoivat hänet\nansiokkaimmaksi hoitamaan koko kaupungin asioita. Niinkauan kuin hän\nrauhan vallitessa hoiti kaupungin asioita, hallitsi hän maltillisesti\nja varmuutti sen itsenäisyyttä, niinkuin se myös hänen aikanansa\nkohosi suuruutensa huippuun; sodan alettua näkyy hän niinikään\nymmärtävästi laskeneen valtion voiman.\n\nHän eli vielä kaksi ja puoli vuotta sodan puhkeamisen jälkeen, ja\nkun hän kuoli, ilmeni vielä selvemmin hänen viisas laskelmansa\nsodan suhteen. Hän oli näet sanonut, että Ateenalaiset, jos\npysyisivät kaupungissa ja pitäisivät huolta laivastosta eivätkä\nsodassa koettaisi laajentaa valtaansa, siten pannen kaupungin\nvaaran alaiseksi, saisivat voiton vihollisistansa. Mutta nämät\ntekivät päinvastoin: he ryhtyivät yksityisten kunnianhimosta ja\nvoitonhalusta kaikenlaisiin kuulumattomiin sotaisiin seikkailuihin,\njotka olivat sekä heille itselleen että liittolaisille vahingoksi;\njos ne onnistuivat, oli niistä yksityisille kunniaa ja etua, mutta\njolleivät, kärsi kaupunki niistä haittaa sodassa.\n\nTämä johtui siitä, että hän oli mahtava sekä arvonsa että neronsa\nnojalla ja peräti lahjomaton. Hän hallitsi kansaa sen vapaaehtoisesti\nmyöntyen eikä sallinut enemmän sen, kuin oman tahtonsa tulla\nmäärääväksi, ja koska hän ei vääryydellä ollut saavuttanut valtaansa,\nvaan ansioittensa kautta, niin hän ei huolinut puhua kansan mieliksi,\nvaan moittikin sitä usein. Kun hän huomasi kansalaistensa ryhtyvän\njohonkin uhkarohkeaan yritykseen, pelotti hän heitä puheellansa;\nmutta jos he suotta olivat peloissansa, niin hän heitä rohkaisi.\nNimeksi vallitsi kansanvalta, mutta itse asiassa oli kaupunki\netevimmän miehen vallan alla.\n\nMyöhemmät vallanpitäjät olivat miltei yhdenarvoisia keskenänsä,\nmutta pyrkivät kumminkin jokainen ensisijalle, ja liehakoitsivat\nsentähden kansaa, jättäen asiain johdon sen käsiin. Tästä seurasi\nmonta erehdystä, kuten oli odotettavissa suuressa ja hallitsevassa\nkaupungissa, niinkuin esimerkiksi retki Sikeliaan, jossa vika ei\nollut itse retken suunnitelmassa, vaan lähettäjien tietämättömyydessä\nlähtevien tarpeista. Koska he riitelivät keskenänsä etusijasta\nhallituksessa, niin he myöskin huolettomammin hoitivat sotatoimia,\nja ensimmäiset riidan oireet syntyivät kaupungissa. Mutta sittenkin\nvielä, kun he Sikeliassa olivat joutuneet tappiolle, menetettyänsä\nsuurimman osan laivastoansa, ja vaikka he kaupungissa jo elivät\nkeskinäisessä riidassa, puolustivat he itseänsä kymmenen vuotta\nsekä entisiä vihollisiansa että niitä vastaan, jotka Sikeliasta\ntulivat näiden avuksi, ja liittolaisia vastaan, jotka suuremmaksi\nosaksi olivat luopuneet, kuten myöhemmin myöskin kuninkaan poikaa\nKyyrosta vastaan, joka antoi Peloponneesolaisille rahaa laivaston\nrakentamiseen. He eivät kumminkaan joutuneet perikatoon, ennenkuin he\nyksityisten riitojen kautta olivat turmelleet asiansa. Niin tarkoin\noivalsi Perikles, miten hänen kansalaisensa helposti olisivat saaneet\nvoiton Peloponneesolaisista.\n\nLakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa purjehtivat sinä kesänä\n100 laivalla Tsakyntos-saareen, joka sijaitsee vastapäätä Eelistä.\nSen asukkaat ovat Peloponneesoksen Akaialaisten siirtolaisia, mutta\nolivat liitossa Ateenalaisten kanssa. Tällä laivastolla purjehti\n1,000 Lakedaimonilaista raskasaseista, päällikkönä Spartalainen\nKneemos. Noustuansa maihin, hävittivät he suuren osan saarta, mutta\nkun eivät asukkaat yhtyneet heihin, purjehtivat he kotiinsa.\n\nLoppupuolella samaa kesää matkustivat Korintolainen Aristeys ja\nLakedaimonilaisten lähettiläät Aneeristos, Nikolaos ja Stratodeemos\nsekä Tegealainen Timagoras ja yksityisesti Argeiolainen Pollis\nAasian kuninkaan luokse, yllyttääksensä häntä antamaan heille rahaa\nja ottamaan osaa sotaan. Tällä matkalla tulivat he Trakiaan ensin\nTeereyksen pojan Sitalkeen luokse, jota he koettivat saada luopumaan\nliitostaan Ateenalaisten kanssa ja hyökkäämään Poteidaiaan, jota\nAteenalaisten sotajoukko yhä piiritti. He pyysivät myöskin, että hän\nauttaisi heidät yli Hellespontoksen Farnabatsoksen pojan Farnakeen\nluokse, joka sitten toimittaisi heidät kuninkaan tykö. Siihen aikaan\nsattuivat juuri Sitalkeen luona olemaan Ateenalaisten lähettiläät\nKallimakoksen poika Learkos ja Fileemoonin poika Ameiniadees. Nämät\nyllyttivät Sitalkeen pojan Sadokoksen, joka oli otettu Ateenalaiseksi\nkansalaiseksi, jättämään nuo miehet heidän käsiinsä, jotteivät\nhe kuninkaalta saisi apua vahingoittaaksensa tavallansa hänen\nomaa kaupunkiansa. Sadokos myöntyikin heidän tuumaansa ja lähetti\nLearkoksen ja Ameiniadeen kanssa miehiä, jotka vangitsivat heidät,\nkun he, matkustettuansa Trakian läpi, olivat nousemaisillansa\nlaivaan, jolla he aikoivat purjehtia Hellespontoksen yli. Kun nämät\nolivat saaneet heidät käsiinsä, veivät he heidät vankeina Ateenaan.\nKoska Ateenalaiset pelkäsivät, että Aristeys, jäätyänsä eloon,\nvahingoittaisi heitä vielä enemmän, mestauttivat he heidät kaikki\ntutkimatta, juuri kun he tahtoivat puollustautua, ja heittivät\nheidät kuoppiin. He katsoivat nimittäin Aristeyksen syypääksi\nonnettomuuksiin, joita he olivat kärsineet Poteidaian edustalla ja\nTrakian rannikolla. Tähän tekoon arvelivat he Lakedaimonilaisten\nantaneen aiheen, kun nämät olivat tappaneet ja heittäneet kuoppiin ne\nAteenalaiset ja liittolaisten kauppiaat, jotka he saivat käsiinsä.\nSillä Lakedaimonilaiset tappoivat sodan alussa kaikki Ateenalaisten\nliittolaiset ja puolueettomat, jotka he tapasivat merellä.\n\nSamana vuonna tekivät Amprakialaiset suuren barbarijoukon avustamina\nloppupuolella kesää sotaretken Amfilokian Argokseen ja muihin osiin\nAmfilokiaa. Vihamielisyys Argeiolaisia kohtaan oli saanut alkunsa\nseuraavista syistä. Palattuansa kotia Troian sodasta oli Amfiareuksen\npoika Amfilokos, koska kotiolot eivät häntä miellyttäneet, perustanut\nAmfilokian Argoksen ja kansoittanut Amfilokian muun alueen Amprakian\nlahden rannikolla, antaen sille kotikaupunkinsa Argos-nimen. Tämä\nkaupunki oli suurin Amfilokiassa ja sen asukkaat vallan varakkaita.\nMonta sukupolvea kestäneiden onnettomuuksien rasittamina kutsuivat\nhe myöhemmin naapurinsa Amprakialaiset lähettämään siirtokunnan\nkaupunkiinsa. Näiltä kanssa-asujiltaan oppivat he sitten sen\nHelleeniläis-murteen, jota he nytkin vielä puhuvat. Aikaa voittaen\najoivat Amprakialaiset Argolaiset kaupungista ja ottivat sen\nitse haltuunsa. Tämän tapahduttua antautuivat Amfilokialaiset\nAkarnaanialaisille, ja nämät kutsuivat yhdestä tuumin Ateenalaiset\navuksensa. Viimeksimainitut lähettivät 30 laivaa Formioonin johdolla,\njotka valloittivat Argoksen väkirynnäköllä ja tekivät Amprakialaiset\norjiksi, jonka jälkeen Amfilokialaiset ja Akarnaanialaiset yhdessä\nasuivat kaupungissa. Tästä syntyi ensin liitto Ateenalaisten ja\nAkarnaanialaisten kesken. Tämä heidän kansalaistensa orjittaminen\nsynnytti ensin Amprakialaisissa vihaa Argolaisia vastaan, ja siitä\nsyystä he myöhemmin tämän sodan kestäessä ynnä Kaonien ja useitten\nmuitten barbarilais-naapurien kanssa tekivät tämän sotaretken.\nSaavuttuansa Argokseen, valloittivat he maaseudun, mutta kun he\neivät hyökkäyksellä voineet valloittaa kaupunkia, palasivat he kukin\nkotiansa. Nämät olivat tämän kesän tapaukset.\n\nSeuraavana talvena lähettivät Ateenalaiset 20 laivaa Formioonin\njohdolla Peloponneesoksen vesille. Tämä teki Naupaktoksesta\nvakoiluretkiä, jottei kukaan purjehtisi ulos Korintoksesta ja\nKrisaios-lahdesta, eikä pääsisi sinne sisään. Toiset kuusi laivaa\nlähettivät he Meleesandroksen johdolla Kaariaan ja Lykiaan,\nverottamaan niitä seutuja ja estämään sikäläisiä Peloponneesolaisia\nmerirosvoja vahingoittamasta niitä laivoja, jotka purjehtivat\nFaseliksesta ja Foikikeesta sekä sen seudun mannermaalta. Astuttuansa\nmaihin Ateenalaisten laivaväestön ja liittolaisten kanssa, tunkeutui\nMeleesandros Lykiaan, mutta kärsi tappion, jossa sekä hän itse että\nosa hänen sotajoukostansa saivat surmansa.\n\nSamana talvena ryhtyivät Poteidaialaiset sopimuskeskusteluihin\nAteenalaisten päälliköiden, Euripideen pojan Ksenofoonin,\nAristokleideen pojan Hestiodooroksen ja Kallimakoksen pojan\nFanomakoksen kanssa, koskeivät enää voineet kestää piiritystä,\nkun eivät Peloponneesolaiset hyökkäyksillänsä Attikaan saaneet\nAteenalaisia poistumaan, ja kun muonavarat kuluivat loppuun, niin\nettä, muusta puhumattakaan, muutamat jo nälän kiusaamina söivät\nihmislihaakin. Nähdessään sotilaiden rasitukset karussa, kylmässä\nmaassa, ja koska piiritys jo oli maksanut kaupungille 2,000\ntalenttia, myöntyivät päälliköt sopimukseen seuraavilla ehdoilla:\nmiehet lapsineen, vaimoineen ja palvelijoineen saisivat poistua\nkaupungista, miehet yksi vaippa mukanansa, vaimot kahdella, ja\nviedä mukanaan määrätyn matkarahan. Sopimuksen suojassa lähtivät\nhe Kalkidikeeseen, ja mihin kukin saattoi. Arvellen, että ehdoitta\nolisivat voineet valloittaa kaupungin, moittivat Ateenalaiset\npäälliköitä siitä, että nämät olivat hyväksyneet sopimuksen\nneuvottelematta heidän kanssaan. Myöhemmin lähettivät Ateenalaiset\nsiirtolaisia Poteidaiaan asukkaiksi.\n\nNämät olivat tämän talven tapahtumat. Tällöin loppui myöskin toinen\nvuosi sitä sotaa, jonka vaiheet Thukydides on kertonut.\n\nSeuraavana kesänä eivät Peloponneesolaiset liittolaisineen\nhyökänneet Attikaan, vaan retkeilivät Lakedaimonilaisen kuninkaan\nTseuksidamoksen pojan Arkidamoksen johdolla Plataiaa ahdistamaan.\nLeiriydyttyänsä ryhtyi hän hävittämään maata, mutta Plataialaiset\ntoimittivat hetimiten hänen luoksensa lähettiläitä, jotka puhuivat\nseuraavin sanoin:\n\n\"Arkidamos ja Lakedaimonilaiset! Te teette väärin, ette toimi itsenne\nettekä esi-isienne arvon mukaisesti, hyökätessänne Plataialaisten\nmaahan. Sillä vapautettuansa Hellaan Meedialaisista niitten\nHelleenien avulla, jotka vapaaehtoisesti heittäytyivät vaaraan täällä\nmeidän maassamme, jätti Kleombrotoksen poika, Lakedaimonilainen\nPausanias, uhrattuansa Plataian torilla Zeys vapauttajalle ja\nkutsuttuansa kokoon kaikki liittolaiset, Plataialaisille tämän\nmaan ja kaupungin itsenäiseksi asunnoksi, johon ei kukaan saisi\nhyökätä harjottamaan vääryyttä, laskeaksensa sitä valtansa alle,\nvaan jota läsnäolleiden liittolaisten tarvittaessa voimiensa mukaan\ntulisi puollustaa. Tämän maan lahjottivat meille teidän esi-isänne\npalkinnoksi osottamastamme urhoollisuudesta ja innosta; mutta\nte toimitte päinvastoin, tullessanne yhdessä verivihollistemme,\nTeebalaisten, kanssa meitä orjuuttamaan. Kutsuen todistajiksi\nsilloisia valoja valvovat jumalat sekä teidän ja meidän isänmaamme\nhaltijat, pyydämme teitä jättämään Plataian maan loukkaamatta ja\npysymään pyhissä valoissanne, sallien meidän asua itsenäisinä, kuten\nPausanias on katsonut oikeaksi.\"\n\nPlataialaisten puhuttua täten, lausui Arkidamos: \"Te puhuisitte\naivan oikein, Plataian miehet, jos te tekisitte, kuten puhutte.\nKuten Pausanias on teille luvannut, asukaapa vain itsenäisinä ja\nvapauttakaa niin ikään muut, jotka osallisina silloisiin vaaroihin\nvannoivat teidän kanssanne, mutta jotka nyt ovat Ateenalaisten\nvallassa. Heidän niinkuin myöskin muiden vapauden tähden on tämä\nsotaretki juuri pantu toimeen. Paraiten pysyisitte valoissanne,\njos te ottaisitte osaa tähän retkeen; mutta jollette, niin pysykää\nainakin rauhassa, kuten jo ennen olemme kehottaneet teitä tekemään,\nhoitaen omia asioitanne, yhdistymättä kumpaiseenkaan, ja ottakaa\nvastaan molemmat ystävinä, mutta älkää, kumpaakaan sotaliittolaisena.\nTämä on meidän neuvomme.\"\n\nNäin kuului Arkidamoksen vastaus. Kuultuansa tämän, palasivat\nPlataialaiset lähettiläät kaupunkiin ja ilmoittivat kansalle\nArkidamoksen vastauksen. Nämät vastasivat, että heidän oli mahdotonta\ntehdä sitä, mihin hän heitä kehotti, ilman Ateenalaisten suostumusta,\nkoska heidän lapsensa ja vaimonsa olivat näitten hallussa. He\nsanoivat pelkäävänsä kaupunkinsa puolesta, jos Ateenalaiset\nPeloponneesolaisten poistuttua eivät sallisi heidän täyttää\nlupaustansa, ja että Teebalaiset, jotka heidän myöskin sopimuksen\nmukaan tulisi ottaa vastaan, uudestaan koettaisivat ottaa kaupungin\nhaltuunsa.\n\nRauhoittaaksensa heitä, lausui Arkidamos:\n\n\"Jättäkää kaupunkinne rakennuksineen meidän Lakedaimonilaisten\nhuostaan, osottakaa maanne rajat ja laskekaa puut metsissänne, ja\nmitä muuta teillä on laskettavaa, mutta menkää itse, mihin haluatte,\nniin kauan kuin sota kestää. Kuin se on loppunut, annamme ottamamme\nteille takaisin, mutta siihen saakka pidämme me sen takuuna,\nviljelemme maata ja maksamme teille sopivan veron siitä.\"\n\nKuultuansa tämän, palasivat lähettiläät taasen kaupunkiin, ja\nneuvoteltuansa kansan kanssa, lupasivat Plataialaiset tehdä sen,\nmihin hän heitä kehotti, jos Ateenalaiset siihen suostuisivat,\nmutta sillävälin pyysivät he häntä suomaan heille aselevon maata\nhävittämättä. Saavuttuaan Ateenalaisten puheille, ja neuvoteltuaan\nheidän kanssansa, toivat Plataialaisten lähettiläät kansalaisillensa\nseuraavan vastauksen:\n\n\"Plataian miehet! Ateenalaiset eivät koskaan tietääksensä ole olleet\nväliäpitämättömiä teidän loukkaamisestanne, sanovat Ateenalaiset,\nsiitä saakka kuin olette tulleet heidän liittolaisikseen, eivätkä\nhe nytkään tule hylkäämään teitä, vaan auttamaan teitä voimiensa\nmukaan. He kehottavat teitä pysymään esi-isienne vannomissa valoissa,\nmissäkään liitosta poikkeamatta.\"\n\nKun lähettiläät olivat ilmottaneet tämän, päättivät Plataialaiset,\netteivät luopuisi Ateenalaisista, vaan että kestäisivät, vaikkapa,\njos olisi välttämätöntä, näkisivät maatansa hävitettävän, ja vaikka\nmitä tahansa olisi kärsittävä. Niinikään päättivät he, ettei kukaan\nenää menisi ulos kaupungista, vaan että muureilta vastattaisiin,\netteivät he voineet tehdä, mitä Lakedaimonilaiset vaativat. Heidän\nnäin vastattuansa, kutsui Arkidamos kuningas paikallisjumalat ja\nuroot todistajiksi, lausuen näin:\n\n\"Te Jumalat ja uroot, jotka hallitsette tätä Plataian maata, te\ntiedätte, että emme me, koska he ensin ovat rikkoneet valansa,\nole panneet alkuun vääryyttä, kun olemme hyökänneet tähän maahan,\njossa meidän esi-isämme teidän suosiollisella avullanne voittivat\nMeedialaiset, ja jonka te teitte niin voittorikkaaksi Helleeneille.\nEmmekä me nyt tee mitäkään vääryyttä teoillamme, sillä emme ole\nsaaneet suostumusta meidän moniin kohtuullisiin ehdotuksiimme.\nSallikaa siis, että ne rangaistaan, jotka ovat alkaneet vääryyden, ja\nettä ne, jotka lainmukaisesti rankaisevat, saavat hyvitystä.\"\n\nNäin rukoiltuansa järjesti hän sotilaat hyökkäykseen. Ensin ympäröi\nhän kaupungin puuaitauksella, jottei kukaan pääsisi ulos. Sitten\nrakennutti hän vallin kaupunkia vastaan, toivoen, ettei piiritys\nkestäisi kauan, niin suuren sotavoiman ollessa toimessa. He kaatoivat\npuita Kitairoon-vuorelta ja asettivat ne ristiin molemmin puolin\nvallia, jottei se hajoaisi. He heittivät siihen risuja, kiviä,\nmultaa ja muuta semmoista, joka sopi täytteeksi. Työtä tehtiin\nkeskeyttämättä yötä päivää 70 vuorokautta vuoron mukaan, niin että\nosa sotilaita oli työssä, toinen osa nukkumassa ja syömässä. Jokaisen\nLakedaimonilaisten liittokaupungin päällikkö piti väkensä ahkerassa\ntyössä. Kun Plataialaiset näkivät vallin kohoavan, rakensivat he\npuisen varustuksen sille kohdalle muuriansa, jossa valli yleni, ja\ntäyttivät sen kivillä, joita he ottivat läheisistä rakennuksista.\nSiteenä he käyttivät puuta, ettei varustus kohottuansa tulisi\nheikoksi. Peitteeksi panivat he vuotia ja nahkoja, jotteivät palavat\nnuolet voisi vahingoittaa työmiehiä ja puuainetta. Muurin varustus\nkohosi suuresti, mutta valli yleni yhtä mittaa sitä vastaan.\nPlataialaiset keksivät nyt seuraavan keinon: he repivät muurinsa,\nmissä valli oli lähinnä, ja juoksuttivat mullan sisäänpäin.\n\nHuomattuansa tämän, heittivät Peloponneesolaiset savella täytettyjä\nruokokoreja aukkoihin, jottei tämä niinkuin multa hajoaisi. Kun\nei entisestä keinosta lähtenyt tulosta, eivät Plataialaiset sitä\nkauemmin käyttäneet, vaan kaivoivat kaupungista maanalaisen käytävän\nvallin keskipaikan alle ja vetivät taasen mullan puoleensa. Tätä\nhe tekivät kauan salaa ulkopuolella olevilta, niin että huolimatta\ntäyttämisestä valli ei kohonnut, koska piiritetyt ehtimiseen veivät\nalta pois mullan, ja valli sen takia vajosi kuoppaan.\n\nMutta koska piiritetyt olivat harvalukuiset ja piirittäjät hyvin\nlukuisat, pelkäsivät ensinmainitut, etteivät voisi pitää puoliaan,\nja keksivät seuraavan keinon. He lakkasivat rakentamasta suurta\nrakennuksen alaista muuria vastapäätä vallia ja ryhtyivät sen\nmolemmista päistä, missä muuri oli matalin, valmistamaan uutta\npuolikuun muotoista muuria vanhan muurin sisäpuolelle, jotta se olisi\nsuojana, jos suuri muuri valloitettaisiin, ja että vihollisten olisi\npakko rakentaa uusi valli tätä vastaan, sekä näille siten olisi\nkaksinkertainen vaiva sisemmäksi tunkeuduttuansa, ja he joutuisivat\nkahdelta puolelta ahdistetuiksi.\n\nVallin rakentamisen ohessa asettivat Peloponneesolaiset\npiirityskoneita kaupunkia vastaan, yhden, joka, murtaen\nsuuren osan vallia vastaan rakennettua suurta muuria, kovasti\nsäikäytti Plataialaisia, toisia toisille kohdille muuria. Mutta\nPlataialaiset heittivät niitten ympäri köysipauloja ja särkivät\nne, sekä, ripustettuaan suuria hirsiä kumpasestakin päästä pitkiin\nrautaketjuihin, kohottivat ne kahdella vipupuulla yli muurin ja\nantoivat, hellittäen nuorat, hirsien pudota piirityskoneen päälle,\nkun tämä oli muuriin töytäämäisillänsä, niin että hirsi pudotessansa\nkatkaisi muurinsärkijän pään.\n\nKun Peloponneesolaiset huomasivat, ettei piirityskoneista ollut\nmitään hyötyä, ja että vastamuuri oli rakennettu heidän valliansa\nvastaan, ryhtyivät he todenteolla piirittämään kaupunkia, koska\nsiihenastisten keinojen kautta eivät voineet valloittaa sitä.\nEnsin päättivät he kuitenkin koettaa, voisivatko he tuulen avulla\nsytyttää kaupungin palamaan, koska se oli pieni. Sillä he miettivät\nkaikenlaisia keinoja, voidaksensa suuritta kustannuksitta ja\nvarsinaisetta piirityksettä saada kaupungin haltuunsa. He heittivät\nrisukimppuja vallilta tämän ja muurin väliin, ja risuläjän,\ntyöskentelijäin paljouden kautta, kohottua vallin korkuiseksi\nheittivät he niitä itse kaupunkiin, niin kauas kuin ulottuivat,\nsekä sytyttivät ne pihkalla ja tulikivellä. Tästä syntyi niin suuri\ntulipalo, ettei senkaltaista vielä oltu nähty ihmisten sytyttämänä,\nvaikkakin väliin kyllä tapahtuu, että metsät vuorilla tuulen\nvaikutuksesta itsestään syttyvät tuleen. Tämä tulipalo oli niin\nhirmuinen, että se oli vähällä tuhota Plataialaiset, jotka olivat\npelastuneet siihenastisista vaaroista. Monessa kohdin kaupunkia ei\nvoinut lähestyä tulta, ja jos tuuli olisi kääntynyt kaupunkiin päin,\nkuten viholliset toivoivat, niin olisi Plataian perikato ollut varma.\nMutta nyt sanotaan ruvenneen runsaasti satamaan vettä taivaasta\nukkosen käydessä ja sateen sammuttaneen tulen sekä siten poistaneen\nvaaran.\n\nKun Peloponneesolaiset eivät tässäkään onnistuneet, jättivät he vain\nosan sotajoukosta sinne, mutta lähettivät toiset pois, ja ympäröivät\nkaupungin sotilailla, osottaen kullekin kaupungille määrätyn alansa.\nSisä- ja ulkopuolella vallia oli hauta, josta olivat ottaneet\ntiilenainetta. Kun kaikki Arktuuroksen nousunaikana oli valmiina,\nlähtivät he paluumatkalle, jätettyänsä väkeä vartioimaan puolta\nmuuria, sillä toista osaa vartioivat Boiootialaiset, ja hajosivat\nkukin kotikaupunkiinsa. Plataialaiset olivat jo ennen lähettäneet\nlapset, naiset, vanhukset ja kaikki kivulloiset Ateenaan. Kaupunkiin\njääneitä piiritettyjä oli 400 Plataialaista ja 80 Ateenalaista sekä\n110 naista ruuanlaittajina. Näin paljo oli heitä yhteensä, kun\npiiritys alkoi, eikä ketään muuta ollut muurien sisällä, ei vapaata\neikä orjaa. Tämmöiseksi järjestettiin Plataian piiritys.\n\nSamana kesänä viljan hedelmöidessä ja hyökkäyksen tapahtuessa\nPlataialaisia vastaan, retkeili 2,000 Ateenalaista raskasaseista\nja 200 ratsumiestä Trakiassa asuvia Kalkidilaisia ja Bottialaisia\nvastaan Euripideen pojan Ksenofoonin ja kahden muun päällikön\njohdolla. Saavuttuansa Bottialaisen Spartoolos nimisen kaupungin\nseuduille hävittivät he viljan. Itse kaupunkikin näkyi muutamien\nsikäläisten vaikutuksesta haluavan antautua Ateenalaisille,\nmutta vastapuoluelaisten pyydettyä apua Olyntolaisilta, tuli\nsieltä raskasaseisia ja muuta sotaväkeä kaupungin puolustukseksi.\nKun nämät tekivät hyökkäyksen ulos Spartooloksesta, ryhtyivät\nAteenalaiset taisteluun kaupungin edustalla. Tässä ottelussa\nvoittivat Ateenalaiset Kalkidilaiset raskasaseiset ja niiden kanssa\nliittoutuneet, jotka vetäytyivät takaisin Spartoolokseen, mutta\nKalkidilaiset ratsumiehet ja keveäaseiset voittivat Ateenalaisten\nratsumiehet ja keveäaseiset. Heillä oli joukossaan moniaita\nkevytkilpisiä niinkutsutusta Krusis-maasta.\n\nKun taistelu jo oli loppumaisillaan, tuli Olyntoksesta toisia\nkevytkilpisiä avuksi. Tämän huomattuaan, tulivat Spartooloksen\nkevytaseiset rohkeammiksi sekä apuväen tulosta että siitä, etteivät\nolleet joutuneet tappiolle, ja tekivät Kalkidilaisten ratsumiesten\nja vastatulleiden kanssa uuden hyökkäyksen Ateenalaisia vastaan.\nAteenalaiset vetäytyivät nyt takaisin niitten kahden ryhmän luokse,\njotka he olivat jättäneet kuormastoa vartioimaan. Kun Ateenalaiset\nhyökkäsivät, peräytyivät viholliset, mutta kun he vetäytyivät\ntakaisin, hyökkäsivät vastustajat ja heittivät heitä keihäillä.\nKalkidilainen ratsuväki ryntäsi esiin, missä sopivimmalta näytti,\npelästytti Ateenalaisia suuresti ja ajoi heidät pakoon pitkän matkaa.\nAteenalaiset pakenivat Poteidaiaan, ja korjattuansa myöhemmin\nsopimuksen nojalla kaatuneensa, palasivat he Ateenaan jälellä olevan\nsotajoukon kanssa. Heitä oli kaatunut 430 miestä ja kaikki päälliköt.\nKalkidilaiset ja Bottialaiset pystyttivät voitonmerkin, ja palasivat\nkukin kaupunkiinsa, korjattuansa kaatuneensa.\n\nSamana kesänä vähän näiden tapahtumien jälkeen kehottivat\nAmprakialaiset ja Kaonit, haluten valloittaa koko Akarnaanian\nja erottaa sen Ateenalaisista, Lakedaimonilaiset varustamaan\nlaivaston liittolaismaista ja lähettämään 1,000 raskasaseista\nAkarnaaniaan. He sanoivat, että he, jos Lakedaimonilaiset yhtyisivät\nheihin jalkaväellä ja laivoilla, kun rannikolla asuvat Akarnaanit\neivät voisi tulla maanmiestensä avuksi, helposti valloittaisivat\nAkarnaanian ja vieläpä Tsakyntoksen ja Kefalleenian saaretkin. Sitten\neivät Ateenalaiset enää voisi lähettää laivoja purjehtimaan ympäri\nPeloponneesosta; ehkäpä he voisivat saada Naupaktoksenkin haltuunsa.\n\nTämän kehotuksen johdosta lähettivät Lakedaimonilaiset meripäällikkö\nKneemoksen johdolla hetimiten raskasaseisia muutamilla laivoilla,\nantaen koko laivastolle käskyn mitä pikimmin varustautua\npurjehtiaksensa Leukassaarelle. Varsinkin olivat Korintolaiset\ninnokkaita Amprakialaisten puolesta, koska nämät olivat heidän\nsiirtolaisiansa. Korintoksesta, Sikyoonista ja sen seudun maista\ntuleva laivasto oli vielä varustuksen alaisena, mutta Leukaan,\nAnaktorionin ja Amprakian laivastot olivat jo ennen saapuneet ja\nodottivat Leukas-saaren edustalla. Kneemos ja hänen johtamansa 1,000\nraskasaseista olivat päässeet perille salaa Formioonilta, joka 20\nAttikalaisen laivan avulla vartioi Neupaktosta ympäröiviä vesiä, ja\nvalmistelivat heti maasotaretkeä.\n\nKneemosta avustivat Helleeneistä Amprakialaiset, Leukalaiset,\nAnaktorionilaiset ja ne 1,000 Peloponneesolaista, jotka olivat\ntulleet hänen mukanaan; hänen barbarilaiset liittolaisensa olivat:\n1,000 kansanvaltaista Kaonia, joita johtivat hallitsevasta suvusta\nvuodeksi valitut päälliköt Footios ja Nikanoor. Kaonein riveissä\nsotivat myöskin Tesprootit. Molosseja ja Atintaaneja johti alaikäisen\nkuninkaan Tarypoksen holhooja Sabylintos ja Paravaialaisia heidän\nkuninkaansa Oroidos. 1,000 Orestia, joita hallitsi Antiokos, soti\nAntiokoksen suostumuksella Paravaialaisten yhteydessä Oroidoksen\njohdolla. Salaa Ateenalaisilta lähetti myöskin Perdikkas 1,000\nMakedonialaista, jotka myöhemmin saapuivat.\n\nOdottamatta laivastoa Korintoksesta, lähti Kneemos liikkeelle.\nKulkien läpi Argeian maan, hävittivät he linnoittamattoman Limnaian\nkylän. Saavuttuansa Akarnaanian suurimman kaupungin Stratoksen\nedustalle, arvelivat he helposti saavansa kaiken muun seudun\nhaltuunsa, kun vain voisivat valloittaa tämän kaupungin.\n\nKun Akarnaanialaiset saivat tietää, että suuri sotajoukko oli\nhyökkäämäisillänsä maahan, ja että vihollisia saapuisi myöskin\nmeritse laivoilla, eivät he kuitenkaan yhdessä voimin koettaneet\npuolustautua, vaan jokainen piti huolta ainoastaan omasta\npelastuksestaan. Hädissään pyysivät he apua Formioonilta; mutta tämä\nvastasi, että hänen oli mahdoton jättää Naupaktosta suojeluksetta,\nkoska hän tiesi, että vihollinen laivasto kohdakkain tulisi\npurjehtimaan Korintoksesta.\n\nPeloponneesolaiset ja heidän liittolaisensa jakaantuivat kolmeen\nosastoon ja kulkivat Stratiolaisten kaupunkia vastaan, jotta he,\nleiriydyttyänsä sen läheisyyteen, koettaisivat väkirynnäköllä\nvallottaa muurit, jos eivät he sanoilla voisi saada heitä\nantautumaan. Keskellä kulkivat Kaonit ja muut barbarit, oikealla\npuolella heitä Leukalaiset ja Anaktorionilaiset sekä heidän\nliittolaisensa, vasemmalla siivellä Kneemos Peloponneesolaisineen ja\nAmprakialaiset. He kulkivat niin etäällä toisistansa, etteivät väliin\nnähneet toisiansa. Helleenit kulkivat järjestyksessä ja varovasti,\nkunnes leiriytyivät sopivalle paikalle; mutta Kaonit, jotka\nluottivat itseensä ja joita pidettiin sikäläisistä mannermaalaisista\nsotaisimpina, eivät huolineet leiriytyä, vaan riensivät muitten\nbarbarien kanssa kiiruusti eteenpäin, luullen voivansa valloittaa\nkaupungin ensi hyökkäyksellä ja yksin suorittaa valloituksen.\n\nKun Stratiolaiset huomasivat heidän huolettoman kulkutapansa,\najattelivat he, että, jos he erikseen voittaisivat barbarit,\nHelleenit eivät enää niin rohkeasti voisi hyökätä eteenpäin. He\nasettuivat väijyksiin kaupungin ympärille, ja kun viholliset olivat\nlähellä, hyökkäsivät he sekä kaupungista että väijyksistä näitten\nkimppuun. Paetessansa sai suuri joukko Kaoneja surmansa; toiset\nbarbarit taas, nähtyänsä näitten pakenevan, eivät enää pitäneet\npuoltaan, vaan kääntyivät pakoon. Ei kumpikaan Helleenien leiri\ntietänyt mitään tästä tappelusta etäisyyden takia, vaan luulivat\nbarbarien kiiruhtaneen, saadaksensa sopivan leiripaikan. Mutta\nkun pakenevat barbarit riensivät heidän suojiinsa, ottivat he ne\njoukkoonsa, yhdistivät molemmat leirit ja viipyivät siellä sen\npäivän. Stratiolaiset eivät ahdistaneet heitä nyt, koska muut\nAkarnaanit eivät vielä olleet saapuneet, vaan heittivät heitä\nlingoilla ja saivat siten aikaan suuren häiriön. Sillä ilman\nraskasaseisia eivät he voineet tehdä hyökkäystä, mutta tässä\ntaistelutavassa pidetään Akarnaanit etevimpinä.\n\nYön tultua, palasi Kneemos sotajoukkoineen kiiruumman kautta\nAnapos-joelle, joka on 80 stadiota Stratoksesta. Seuraavana päivänä\nkorjautti hän kaatuneensa sopimuksen suojassa, ja koska Oiniadit\nystävyydestä olivat yhtyneet häneen, vetäytyi hän heidän luoksensa,\nennenkuin Akarnaanit olivat ennättäneet saapua. Sieltä kulkivat he\nkukin kotiinsa. Stratiolaiset pystyttivät voitonmerkin barbareja\nvastaan tapahtuneen ottelun johdosta.\n\nKorintolaisten ja toisten liittolaisten laivasto, jonka\nKrisaios-lahdesta piti purjehtia Kneemoksen avuksi, jotteivät\nrannikolla asuvat Akarnaanit voisi tulla ylempänä asuvien\nheimolaistensa avuksi, ei voinutkaan saapua, koska sen samoina\npäivinä, kuin tappelu Stratoksen läheisyydessä tapahtui, täytyi\nkestää meritappelu Formioonia ja niitä 20 Ateenalaista laivaa\nvastaan, jotka vartioivat Naupaktoksen satamaa. Sillä Formioon väijyi\nheitä, kun he purjehtivat ulos lahdesta, aikoen ahdistaa heitä\naavalla merellä. Korintolaiset ja heidän liittolaisensa purjehtivat\nAkarnaaniaan varustettuina ennemmin maa- kuin meritaistelua varten,\neivätkä luulleet Ateenalaisten 20 laivallansa uskaltavan ryhtyä\nmeritappeluun heidän 47 laivansa kanssa. Kun he purjehtivat pitkin\nrantaa aikeissa Akaian Patraista purjehtia vastaiselle rannalle ja\nsieltä Akarnaaniaan, näkivät he äkkiarvaamatta Ateenalaisten tulevan\nheitä vastaan Kalkiksesta ja Eyeenos-joen suulta, ja etteivät he\nsiis Ateenalaisilta salaa olleet yötänsä viettäneet. Täten he olivat\npakotetut taistelemaan keskellä salmea.\n\nJokaisella kaupungilla oli omat päällikkönsä; Korintolaisten olivat\nMakaoon, Isokrates ja Agatarkidas. Peloponneesolaiset asettuivat,\nmuodostaen mahdollisimman suuren ympyrän, keulat ulos- ja perät\nsisäänpäin, jotteivät viholliset voisi tunkeutua siitä läpi. Keskelle\nasettivat he pienet laivansa ja viisi parasta purjehtijaa, jotta\nnämät nopeasti voisivat tarpeen vaatiessa purjehtia apuun.\n\nAsettuneina yhteen riviin, kiersivät Ateenalaiset vihollisten\nympyrän ja supistivat heidän alansa sangen ahtaaksi, purjehtien aina\nlähemmäksi ja näyttäen siltä, kuin jos he heti olisivat valmiit\nhyökkäämään. Formioon oli kieltänyt heitä käymästä käsiksi, ennenkuin\nhän itse antoi merkin. Sillä hän toivoi, etteivät viholliset\npysyisi riveissä, kuten maalla, vaan että laivat työntyisivät\ntoisiansa vastaan, ja että pienet laivat saisivat häiriötä aikaan,\nniinkuin myöskin etteivät laivat pysyisi hetkeäkään yhdessä kohdin,\njos rupeaisi tuulemaan lahdesta päin, kuten auringon noustessa\ntavallisesti sattui. Hän arveli niinikään olevan omassa vallassansa\nmäärätä hyökkäämistä, milloin hän vain katsoi sen sopivaksi. Kun\ntuuli nousi, ja laivat tungettuina pienelle alalle olivat molemmista\nsyistä, sekä tuulen että aluksien yhteentörmäyksen kautta, joutuneet\nepäjärjestykseen, ja kun laiva työntyi laivaan ja merimiesten\nhuutaessa ja toisiansa parjatessa, koettaessaan väistyä toisiensa\ntieltä, niitä kekseillä lykättiin erilleen, ja he eivät sentakia\nvoineet kuulla päälliköiden käskyjä eivätkä soudonjohtajain\nmääräyksiä, ja kun merimiehet, ollen tottumattomia, eivät voineet\nmeren kuohussa soutaa, eivätkä laivat totelleet peräsintä, antoi\nFormioon sopivalla hetkellä hyökkäämismerkin. Ateenalaiset ryntäsivät\nnyt esiin, upottivat yhden päällikkölaivan ja hävittivät sitten\njärjestään kaikki alukset, jotka he saivat käsiinsä, saaden aikaan,\nettei yksikään epäjärjestyksen takia voinut ryhtyä puolustukseen,\nvaan pakenivat Akaian Patraihin ja Dymeeseen. Ateenalaiset ajoivat\nheitä takaa, ottivat 12 laivaa, tappoivat useimmat miehistöstä ja\npurjehtivat Molykreioniin.\n\nSiellä he pystyttivät voitonmerkin Rionin niemelle ja palasivat\nNaupaktokseen, uhrattuansa laivan Poseidoonille. Peloponneesolaiset\npurjehtivat niinikään jälellä olevilla laivoillansa Dymeestä ja\nPatraista Eeliläisten Kylleene nimiseen satamaan. Leukaasta saapui\nmyöskin Stratoksen tappelun jälkeen Kylleeneen Kneemos laivoineen,\njoitten oli ollut tarkoitus yhtyä edellämainittuihin.\n\nLakedaimonilaiset lähettivät laivoihinsa Timokrateen, Brasidaan ja\nLykofroonin neuvonantajiksi Kneemokselle, käskien hänen valmistautua\ntoiseen etuisampaan meriotteluun ja kieltäen häntä antamasta\nmuutamien laivojen sulkea itseään merestä. Koska he ensi kerran\nantautuivat meritappeluun, näytti tämä heistä vallan kummalliselta,\nhe kun eivät luulleet laivastonsa olevan toista juuri heikomman, vaan\notaksuivat, että tappion syynä oli jonkunmoinen pelkuruus, ottamatta\nlukuun, että Ateenalaisten pitkällinen kokemus suuresti voitti heidän\nlyhyen harjoittelemisensa. Vihoissansa he siis lähettivät mainitut\nneuvonantajat. Saavuttuansa vaativat nämät yhdessä tuumin Kneemoksen\nkanssa eri kaupungeista laivoja ja varustivat käsillä olevat laivat\nkuntoon meritappelua varten.\n\nFormioon lähetti niinikään puolestansa Ateenaan sanan näistä\nvarustuksista ja voitostansa, pyytäen lähettämään hänelle mitä\npikimmin mahdollisimman monta laivaa, koska hänen joka päivä täytyi\nolla valmis meritappeluun. He lähettivätkin hänelle 20 laivaa, antaen\npäällikölle käskyn matkalla poiketa Kreetaan. Sillä Kreetalainen\nNiikias, Gortyyniasta, heidän kestiystävänsä, oli kehottanut heitä\npurjehtimaan Kydooniaan, luvaten saattaa tämän vihamielisen kaupungin\nheidän haltuunsa. Hän teki tämän saavuttaaksensa Poliknalaisten,\nKydoonialaisten naapurien, suosion. Tämä laivasto purjehti siis\nKreetaan ja hävitti Poliknalaisten avulla Kydoonialaisten maata,\nkuluttaen myrskyssä ja tyvenen tähden paljon aikaa.\n\nAteenalaisten purjehtiessa Kreetan vesillä, varustautuivat\nKylleenessä oleskelevat Peloponneesolaiset uutta meritappelua varten\nja purjehtivat Akaian Panormokseen, johon Peloponneesolaisten\nmaasotajoukko jo oli lähtenyt heidän avuksensa. Formioon purjehti\npuolestansa Molykreionin Rioniin ja ankkuroi sen edustalle ne 20\nlaivaa, joita hän oli käyttänyt meritaistelussa. Tämä Rion oli\nystävällisissä suhteissa Ateenalaisiin. Toinen Rion sijaitsee\nvastapäätä Peloponneesoksen rannikolla. Niitä eroittaa seitsemän\nstadion levyinen vesi Krisaioslahden suulla. Kun Peloponneesolaiset\nnäkivät Ateenalaiset, ankkuroivat he 77 laivaansa Akaialaisen\nRionin satamaan lähelle Panormosta, jossa heidän maaväkensä seisoi.\nKuusi tai seitsemän päivää makasivat molemmat laivastot vastapäätä\ntoisiansa, harjoitellen ja valmistautuen meritaisteluun. Toiset\neivät tahtoneet purjehtia ulos ulapalle peläten uudestaan joutuvansa\ntappiolle, toiset taasen karttivat salmea, koska katsoivat taistelun\nahtaalla vedellä olevan vihollisten eduksi. Koska Kneemos ja\nBrasidas sekä Peloponneesolaisten muut päälliköt tahtoivat kiiruhtaa\nmeritaistelua, ennenkuin Ateenalaiset ennättäisivät saada apua kotoa,\nkutsuivat he sotilaat kokoon, ja kun huomasivat useimpien heistä\nolevan peloissaan ja miehuuttomina entisen tappion tähden, koettivat\nhe rohkaista heitä seuraavin sanoin:\n\n\"Peloponneesoksen miehet! Jos joku teistä tapahtuneen meritaistelun\ntakia on huolissansa odotettavan ottelun suhteen, niin hän päättelee\nväärin. Sillä me olimme, kuten tiedätte, varustautuneet enemmän\nmaa- kuin meritappelua varten. Meitä kohtasivat nurjat onnenoikut,\njotapaitsi myöskin taitamattomuus meritaistelussa suuresti aiheutti\ntappiomme. Koska siis tappioomme ei ollut syynä mikään urhoollisuuden\npuute meidän puoleltamme, niin ei ole oikein antaa sattuman lannistaa\nmieltämme, me kun tiedämme, ettei meiltä ole puuttunut rohkeutta.\nMuistakaa, että onni voi pettää jokaista, mutta että urhoolliset\nmiehet aina pysyvät muuttumattomina, ja ettei saa puolustaa\npelkuruutta tietämättömyydellä. Teillä taas ei siihen määrin puutu\nkokemusta, kuin teillä on enemmän urhoollisuutta. Noitten taitavuus,\njota te enimmän pelkäätte, on heille avuksi, ainoastaan jos he\nmyöskin ovat urhoollisia ja lujamielisiä vaarassa: ilman miehuutta\nei mikään taito ole avuksi vaaran uhatessa. Sillä pelko järkyttää\nmielen, eikä taito ilman lujuutta ole kylliksi. Pankaa siis heidän\nsuuremman kokemuksensa vastapainoksi suurempi rohkeutenne ja tappion\npelon vastapainoksi silloinen varustamattomuutenne. Teillähän\non enemmän laivoja ja teidänhän on taisteleminen ystävällisellä\nrannalla sekä raskasaseistenne ollessa läsnä; tavallisestihan voitto\non suuremman joukon ja paremmin varustettujen vallassa. Ei ole\nsiis otaksuttavaa, että nyt joutuisimme tappiolle, ja meidän viime\ntappelun erehdyksemme tulevat nyt olemaan meille opiksi. Hoitakaa\nsiis, perämiehet ja merimiehet, tehtävänne urhoollisesti, älkääkä\npoistuko siitä paikasta, johon teidät on asetettu. Me puolestamme\nemme tule johtamaan teitä entisiä päälliköitä huonommin, emmekä\nsuvaitse kenellekään tilaisuutta miehuuttomuuteen. Jos kuitenkin\njoku koettaisi poiketa velvollisuudestaan, niin saa hän sopivan\nrangaistuksen, mutta ne, jotka kunnostavat itsensä, saavat osakseen\nurhoollisuuden palkinnon.\"\n\nTäten koettivat päälliköt rohkaista Peloponneesolaisia. Mutta koska\nFormioonkin oli peloissansa sotilaittensa alakuloisuuden takia ja\nhuomasi heidän pelkäävän vihollisten laivojen suurempaa lukua,\npäätti hän kutsua heidät kokoon ja rohkaista heitä muutamilla\noleviin oloihin soveltuvilla huomautuksilla. Jo ennenkin oli hän\nusein teroittanut heidän mieleensä, ettei niin suurta laivojen\npaljoutta heitä vastaan purjehtisi, jota he eivät voisi kukistaa;\nja sotamiehissäkin oli jo vanhastaan vallinnut se mielipide,\netteivät Ateenalaiset milloinkaan väistyisi, vaikka kuinkakin\nsuuren Peloponneesolais-joukon edestä. Mutta nähdessänsä nyt heidät\nalakuloisina, tahtoi hän kehottaa heitä olemaan urhoollisia ja puhui\nkokoontulleille Ateenalaisille seuraavat sanat:\n\n\"Sotatoverini! Koska näen teidän pelkäävän vihollisten paljoutta,\nolen kutsunut teidät kokoon, katsoen teidän pelkonne olevan\naiheettoman. Ensinkin ovat nuo varustaneet tuommoisen joukon laivoja,\nkoska ovat kärsineet tappion ja käsittävät olevansa meitä paljoa\nheikommat, jos lukumäärä olisi yhtä suuri; toiseksi johtuu heidän\nitseluottamuksensa, että muka urhoollisuus olisi heillä synnynnäinen\navu, yksinomaan heidän maataisteluissa saavuttamistaan voitoista,\nkoska luulevat samaten menestyvänsä merelläkin. Mutta jälkimmäisessä\nsuhteessa on meillä suuremmat edellytykset, jos kohtakin heillä\nedellämainitussa, koska he eivät ole meitä urhoollisemmat, vaan\nkoska olemme kokeneempia, on meillä myöskin suurempi itseluottamus.\nLakedaimonilaiset, liittolaistensa johtajina, kulettavat useimpia\nnäistä oman kunniansa vuoksi sodan vaaroihin vasten heidän tahtoansa,\nsillä muuten he eivät näin perinpohjaisen tappion jälkeen uudestaan\nryhtyisi meritappeluun. Älkää siis pelätkö heidän rohkeuttansa. Te\npäinvastoin herätätte heissä paljoa suuremman, perustetun pelon,\nkoska jo ennen olette päässeet voitolle, ja koska he eivät luule\nteidän uudestaan ryhtyvän taisteluun, ellette olisi varmat voitosta.\nSillä tavallisesti luotetaan, kun taisteluun rynnätään, enemmän\nsuurempaan sotajoukkoon, kuten nyt vastustajamme tekevät, kuin\nsotakuntoon; mutta ne, jotka vähälukuisemmalla sotajoukolla pakotta\nantautuvat taisteluun, ovat myöskin itseensä luottavammat. Tämän\nkyllä ymmärtävät vastustajamme ja pelkäävät meitä enemmän yrityksemme\ntavattomuuden takia, kuin jos varustuksemme olisivat tavanmukaisia.\nMoni lukuisampi sotajoukko on usein kokemattomuutensa, joskus myöskin\nmiehuuttomuutensa kautta, joutunut tappiolle, mutta tämä ei ole\nensinkään teidän laitanne.\"\n\n\"En tahdo purjehtia lahteen taistellakseni siellä; sillä taistelussa\nlukuisampia laivoja vastaan on minusta ahdas vesistö epäsuotuisa\nvähälukuisemmille, kokeneemmin johdetuille ja paremmasti\npurjehtiville aluksille. Kun ei näe vihollista kaukaa, ei voi ajoissa\nhyökätä hänen kimppuunsa eikä vetäytyä takaisin tarpeen tullessa;\nei myöskään voisi tunkeutua läpi vihollisen rivien eikä tehdä\ntarpeellisia käänteitä, joka juuri on nopeammin purjehtivien laivojen\netu, vaan taistelu muodostuisi maatappeluksi, jossa lukuisammat\nlaivat pääsevät voitolle.\"\n\n\"Tästä kaikesta olen minä voimieni mukaan pitävä huolta. Mutta\nte puolestanne, pysykää hyvässä järjestyksessä laivoissanne ja\ntotelkaa tarkoin käskyjä varsinkin kun taistelutanner on ahdas,\nnoudattaen ennen kaikkea järjestystä ja hiljaisuutta, sillä tämä on\nvälttämätöntä kaikissa otteluissa, mutta varsinkin meritappelussa,\nja puolustautukaa ennen osottamallanne miehuudella. Tämä\ntaistelu on meille ratkaiseva, koska sen kautta joko hävitetään\nPeloponneesolaisten toivo merivallasta, tahi joutuu senkautta\nAteenalaisten meriyliherruus vaaranalaiseksi.\"\n\n\"Muistutan teitä vielä kerran, että jo olette voittaneet suuren osan\nnykyisistä vastustajistanne: voitetuilla miehillä ei tavallisesti ole\nenää samaa mielen lujuutta\".\n\nTällä lailla koetti Formioon rohkaista sotureitansa. Kun eivät\nAteenalaiset olleet halukkaat purjehtimaan lahteen ahtaille vesille,\nkoettivat Peloponneesolaiset houkutella heitä sinne vasten heidän\ntahtoansa ja purjehtivat aamun koittaessa, neljä laivaa rivissä,\nlahteen heidän maatansa kohti, oikea siipi etunenässä, niinkuin ne\nolivat olleet ankkurissa. Tälle siivelle asettivat he 20 nopeimmista\nlaivoistansa, jotteivät Ateenalaiset, jos Formioon luulisi heidän\npyrkivän Naupaktokseen ja purjehtisi sinne apuun, voisi välttää\nheidän hyökkäystänsä, vaan että nämät laivat sulkisivat heiltä\ntien. Peloissaan tämän varustamattoman kaupungin tähden, käski\nFormioon vasten tahtoansa, kun näki vihollisten purjehtivan sinne,\nväkensä astua laivoihin ja purjehti pitkin rantoja. Messeenialaisten\njalkaväki kiiruhti myöskin apuun.\n\nNiin pian kuin Peloponneesolaiset näkivät Ateenalaisten purjehtivan\nrivissä ja jo olevan lahdessa lähellä rannikkoa, käänsivät he\nannetun merkin mukaan äkkiä laivansa ja purjehtivat suoraa päätä\nAteenalaisia vastaan mitä nopeimmin ja toivoivat jo saavansa\nkaikki heidän laivansa haltuunsa. Mutta 11 niistä, jotka olivat\neturivissä, pääsi pakoon Peloponneesolaisilta ulos aavalle merelle,\njotavastoin muut joutuivat rannalle, jossa ne hävitettiin ja niitten\nmiehistö surmattiin. Peloponneesolaiset kiinnittivät muutamia\nmiehettömiä laivoja omiin laivoihinsa, ja yhden miehistöineen, mutta\nMesseenialaiset ottivat moniaita niistä takaisin, kahlaten veteen,\naseet kädessä, nousten laivoihin ja taistellen keulassa.\n\nTässä taistelussa voittivat siis Peloponneesolaiset ja hävittivät\nAteenalaiset laivat. Heidän 20 laivaansa oikealla siivellä ajoi takaa\nAteenalaisten 11 laivaa, jotka olivat paenneet aavalle merelle.\nPaitsi yhtä ehtivät nämät ennen vihollista Naupaktokseen, jonka\nsatamaan ne ankkuroivat Apolloonin temppelin eteen, keula merellepäin\nkäännettynä, valmiina puolustautumaan, jos viholliset kääntyisivät\nmaallepäin hyökätäksensä heitä vastaan. Peloponneesolaiset tulivat\nmyöhemmin, kajauttaen soutaessansa riemulauluja kuten ainakin\nvoittajat. Tuota ateenalaisten yhtä jälkeenjäänyttä laivaa ajoi\ntakaa yksinäinen Leukalainen laiva paljoa edellä muita. Eräs\nkuormalaiva sattui olemaan merellä ankkuroituna: tämän ympäri ehti\nAttikalainen laiva ennen, törmäsi keskelle takaa-ajavaa Leukalaista\nlaivaa ja upotti sen. Tästä oudosta tapahtumasta pelästyivät\nPeloponneesolaiset. Koska he voiton hurmauksessa järjestyksettä\nahdistivat Ateenalaisia, herkesivät muutamat miehet soutamasta, joka\noli heille vahingoksi, kun vihollinen oli niin lähellä, mutta he\ntahtoivat odottaa toisia laivoja, toiset laivoista joutuivat karille,\nkun eivät tunteneet sikäläisiä vesiä.\n\nNähdessänsä nämät tapahtumat tulivat Ateenalaiset rohkeammiksi\nja ryntäsivät kaikuvalla huudolla vihollista vastaan. Tehtyjen\nvirheitten ja vallitsevan epäjärjestyksen takia vastustivat nämät\nainoastaan vähän aikaa, mutta kääntyivät sitten Panormokseen, josta\nolivat lähteneetkin. Ajaen näitä takaa, valloittivat Ateenalaiset\nkuusi lähinnä olevaa laivaa sekä ottivat takaisin omat laivansa,\njoita Lakedaimonilaiset olivat vahingoittaneet rannikolla ja\nkiinnittäneet omiin laivoihinsa. Miehet surmasivat he suurimmaksi\nosaksi ja tekivät muutamat heistä orjiksi. Lakedaimonilainen\nTimokrates, joka purjehti kuormalaivan läheisyydessä upotetulla\nLeukalaisella laivalla, hukutti itsensä, kun laiva tuhoutui, ja\nruumis kulkeutui Naupaktoksen satamaan.\n\nPalattuansa takaa-ajamasta pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin\nsille paikalle, josta he olivat lähteneet voittoretkellensä. He\nkorjasivat kuolleensa ja ne laivahylyt, jotka he saivat käsiinsä,\nsekä antoivat vihollisille sovinnon suojassa heidän kuolleensa.\nPeloponneesolaiset pystyttivät niinikään voitonmerkin, koska\nolivat saaneet voiton laivoista, jotka he rannikolla hävittivät,\nja asettivat voitonmerkin viereen Rionin niemelle aluksen, jonka\nhe olivat valloittaneet. Peläten avun saapumista Ateenasta,\npurjehtivat he kaikki, paitsi Leukalaiset, yön tullessa Korintokseen\nja Krisaios-lahteen. Vähää myöhemmin saapuivatkin Kreetasta\nNaupaktokseen Ateenalaiset noilla 20 laivalla, joiden oli määrä tulla\nennen meritappelua Formioonin avuksi. Näin loppui tämä kesä.\n\nEnnenkuin hajoittivat Korintokseen ja Krisaios-lahteen palaavan\nlaivaston, päättivät Kneemos, Brasidas ja Peloponneesolaisten toiset\npäälliköt Megaralaisten kehotuksesta alkutalvesta tehdä hyökkäyksen\nAteenan satamaa, Peiraieystä vastaan. Se oli vartioitsematon ja\navonainen, koska Ateenalaiset olivat mahtavimmat merellä. Päätettiin,\nettä jokainen soturi ottaisi mukaansa aironsa, istuinpatjansa ja\nhankashihnansa sekä matkustaisi jalkaisin Korintoksesta Ateenan\nviereiselle lahdelle. Saavuttuansa Megaraan, laskisivat he vesille\nsen veistämössä, Nisaiassa, olevat 40 alusta ja purjehtisivat\nsuoraa päätä Peiraieykseen. Täällä ei ollut mitään laivastoa\nvartioitsemassa, koska ei voitu otaksua, että viholliset täten\näkkiarvaamatta hyökkäisivät sinne, sillä julkisesti ei kukaan\nuskaltaisi miettiä mitään semmoista, ja jos joku rohkeaisi sen tehdä,\nei se voisi tapahtua salaa Ateenalaisilta.\n\nKuten päätetty, lähtivätkin he heti matkalle. Saavuttuansa yöllä\nMegaraan, lykkäsivät he alukset Nisaiasta vesille, mutta eivät\npurjehtineetkaan, kuten aikomus oli, Peiraieykseen, koska pelkäsivät\nyritystä vaaralliseksi, sanotaanpa myöskin vastatuulen heitä\nestäneen, vaan Salamiksen niemikölle vastapäätä Megaraa. Täällä oli\nlinnoitus ja kolme laivaa valvomassa, ettei kukaan purjehtisi tähän\nkaupunkiin tahi sieltä ulos. He valloittivat linnoituksen, ottivat\nnuo kolme miehittämätöntä laivaa ja hävittivät koko Salamiksen, koska\nheidän hyökkäyksensä oli aivan odottamaton.\n\nAteenaan ilmoitettiin tulimerkeillä vihollisten hyökkäyksistä,\njonka johdosta syntynyt säikähdys ei ensinkään ollut vähäisempi\nkuin koskaan sodan kestäessä. Kaupunkilaiset luulivat vihollisten\njo purjehtineen Peiraieykseen; Peiraieyksen asukkaat taas\narvelivat, että Salamis oli valloitettu, ja että viholliset olivat\npurjehtimaisillansa heidän kimppuunsa. Tämä olisikin helposti voinut\ntapahtua, elleivät nämät olisi viivytelleet; sillä tuuli ei olisi\nheitä siitä estänyt.\n\nAteenalaiset kiiruhtivat miehissä päivän valjetessa avuksi\nPeiraieykseen, lykkäsivät laivansa vesille, astuivat niihin\nkiireemmän kautta suurella melulla, purjehtivat Salamikseen\nja asettivat jalkaväkeä vartioitsemaan Peiraieystä. Kun\nPeloponneesolaiset saivat vihiä apuuntulosta, kulkivat he läpi\nsuurimman osan Salamista, ottivat ihmisiä ja saalista sekä nuo\nkolme laivaa Buudoros-linnoituksesta ja purjehtivat mitä kiiruimmin\nNisaiaan. He pelkäsivät hiukan laivojensa suhteen, koska nämät\neivät kauaan aikaan olleet olleet vesillä ja sentakia vuotivat.\nSaavuttuansa Megaraan, palasivat he jalkaisin Korintokseen. Kun\nAteenalaiset eivät enää tavanneet heitä Salamiksessa, purjehtivat\nhe itsekin kotiinsa. Tästä lähtien pitivät he paremmin huolta\nPeiraieyksestä, sulkemalla sen satamat sekä muullakin tavalla.\n\nAlussa tätä talvea kulki Trakialaisten kuningas Odrysalainen\nSitalkes, Teereyn poika, Makedonian kuningasta, Aleksandroksen poikaa\nPerdikkasta, ja Trakian rannikolla asuvia Kalkidilaisia vastaan\nkahden lupauksen tähden, joista hän tahtoi vaatia toisen täyttämistä,\nja itse täyttää toisen. Perdikkas oli nimittäin, kun Ateenalaiset\nahdistivat häntä, jo sodan alussa tehnyt hänelle lupauksen,\njos sovittaisi hänet Ateenalaisten kanssa eikä avustaisi hänen\nvihamielistä veljeänsä, Filipposta, tämän pyrkiessä kuninkaaksi, jota\nlupausta Perdikkas ei kuitenkaan ollut täyttänyt. Ateenalaisille\noli Sitalkes itse luvannut, kun hän teki liiton heidän kanssansa,\ntehdä lopun Kalkidilaisesta sodasta Trakian rajalla. Näitten\nmolempien lupausten takia teki hän nyt tämän retken, kuljettaen\nmukanaan Filippoksen pojan, Amyntaan, korottaaksensa tämän Makedonian\nvaltaistuimelle, ja Ateenalaisten hänen luonansa sattumaltaan\nolevat lähettiläät sekä Hagnoon päällikön. Ateenalaisten tuli\nnimittäin laivoilla ja mitä suurimmalla sotajoukolla olla avullisina\nKalkidilaisia vastaan käytävässä sodassa.\n\nLähtien Odrysain maasta kutsui Sitalkes aseisiin ensin Haimoksen\nja Rodopeen väliset Trakialaiset, joita hän hallitsi aina Pontos\nEykseinokseen ja Hellespontokseen saakka, sittemmin Getat toiselta\npuolelta Haimosta ja kaikki kansat tällä puolella Istros-jokea\naina Pontos Eykseinokseen saakka. Getat ja sikäläiset kansat ovat\nSkytain naapureita, käyttävät samanlaisia aseita ja ovat kaikki\nratsujousimiehiä. Sitalkes kutsui niinikään aseisiin suuren\nosan itsenäisistä miekankantajista Vuoristo-Trakialaisista,\njoita kutsutaan Dioi nimellä ja jotka suurimmaksi osaksi asuvat\nRodopeevuoristossa. Näistä seurasi osa palkkaa vastaan, osa\nvapaaehtoisina. Hän kutsui myöskin Agriaanit ja Laiaiit sekä kaikki\nmuut Paionilais-kansat, jotka olivat hänen alamaisiansa. Nämät ovat\näärimmäiset hänen valtakunnassansa aina Paionialaisiin Laiaieihin\nja Stryymooniin saakka. Tämä joki lähtee Skomios-vuorelta, virtaa\nAgriaanein ja Laiaiein maitten läpi ja muodostaa Odrysain vallan\nrajan itsenäisiä Paionialaisia vastaan. Triballeja vastaan, jotka\nniinikään ovat itsenäisiä, muodostavat Treerit ja Tilataiit rajan.\nNämät asuvat pohjoispuolella Skomios-vuorta ja ulottuvat länteenpäin\naina Oskios-virralle saakka. Tämä joki lähtee samasta vuoresta kuin\nNestos ja Hebros. Mainittu vuoristo on suuri ja autio ja ulottuu\nRodopee-vuoreen saakka.\n\nOdrysain valta ulottui pitkin Pontos Eykseinosta Abdeera kaupungista\nIstros-joen suulle saakka. Myötätuulella voi kuormalaiva suorinta\ntietä purjehtia tämän matkan neljässä vuorokaudessa. Abdeerasta\nIstrokselle kävelee keveästi puettu mies suorinta tietä 11 päivässä.\nNäin laaja oli tämä valta pitkin rannikkoa. Mannermaalle päin taas\nBysantionista Laiaiein maahan ja Stryymoon-virralle, sillä siellä se\nulettui merestä kauimmas sisämaahan, kävelee keveästi puettu mies 13\npäivässä.\n\nTulot barbari-alueesta ja Helleeniläisistä kaupungeista nousivat\nSeuteen hallitessa, joka seurasi Sitalkesta, ja jolloin ne olivat\nkorkeimmillaan, 400 hopeatalenttiin, osaksi kullassa, osaksi\nhopeassa. Yhtä suuriarvoiset olivat hänelle hopeassa ja kullassa\nannetut lahjat, paitse vielä neulotuita ja sileitä kankaita sekä\nmuita huonekaluja, eikä ainoastaan hänelle, vaan myöskin muille\nmahtaville ja korkeasäätyisille. Täällä vallitsee päinvastainen\ntapa kuin persialaisten valtakunnassa ja toisten Trakialaisten\nluona, nimittäin että mieluummin otetaan, kuin annetaan, ja pidetään\nhäpeällisempänä olla antamatta pyytäjälle, kuin olla saamatta, kun\npyytää, ja tätä tapaa käyttää jokainen edukseen sitä enemmän, jota\nkorkeammassa asemassa hän on; sillä ilman lahjoja ei täällä saa\nmitään aikaan. Tästä ovatkin kuninkaat vallan kovasti rikastuneet.\nKaikista Euroopan kansoista Ioonianlahden ja Pontos Eykseinoksen\nvälillä ei löydy yhtäkään, jonka tulot ja rikkaus olisivat suuremmat.\nSotavoimain ja soturien lukuun katsoen voittavat heidät kyllä Skytat;\nmutta ei löydykään Euroopassa eikä liioin Aasiassakaan kansaa, joka\nyksinään voittaisi Skytat, jos he kaikki olisivat yksimielisiä.\nViisaudessa ja vallitsevien olosuhteitten ymmärtämisessä he taasen\neivät vedä muille vertoja.\n\nNäin suuren valtakunnan hallitsijana valmisti Sitalkes nyt\nsotaretkeä. Kun kaikki oli valmista, lähti hän matkalle Makedoniaan\nensin oman maan halki, sitten Kerkine nimisen aution vuoriston läpi,\njoka erottaa Sintit Paionialaisista. Hän kulki tämän yli tietä\nmyöten, jonka hän jo ennen oli teettänyt hakkaamalla pois metsän, kun\nhän kävi sotaa Paionialaisia vastaan. Heidän kulkiessaan tämän vuoren\nyli Odrysain maasta, olivat Paionialaiset heidän oikealla, Sintit ja\nMaidit vasemmalla puolella. Kuljettuansa vuoren yli, saapuivat he\nPaionian Dobeerokseen. Tällä matkalla häneltä ei hukkunut ainoatakaan\nsoturia muuten kuin taudin tappamana, vaan hänen joukkonsa\npäinvastoin eneni. Sillä useat itsenäiset Trakialaiset seurasivat\nkutsumatta voitonhimosta, niin että koko sotajoukon sanotaan nousseen\naina 150,000 mieheen. Suurin osa näistä oli jalkaväkeä ja korkeintaan\nkolmas osa ratsumiehiä. Useimmat ratsumiehet olivat Odrysia ja\nlähinnä näitä Getoja. Jalkaväestä olivat Rodopeen lyhyillä miekoilla\nvarustetut itsenäiset asukkaat sotaisimmat; muu joukko seurasi\njärjestyksettä ja oli pelottavin paljoutensa kautta.\n\nHe kokoontuivat Dobeerokseen ja varustautuivat hyökätäksensä salaa\nAla-Makedoniaan, jota Perdikkas hallitsi. Sillä Makedonialaisiin\nkuuluvat myöskin Lynkeestat ja Elimioolaiset ja muut ylempänä\nasuvat kansakunnat, jotka olivat näitten joko liittolaisia tahi\nalamaisia, mutta joilla kumminkin oli omat hallitsijansa. Nykyisen,\nrannikolla sijaitsevan Makedonian olivat Perdikkaan isä, Aleksandros,\nja hänen esi-isänsä, Teemenoksen jälkeläiset valloittaneet.\nNämät olivat alkuaan kotoisin Argoksesta ja hallitsivat siellä,\nvoitettuansa ja Pierianmaasta karkotettuansa Pierialaiset, jotka\nsittemmin asuivat Pangaion-vuoren alapuolella toisella puolen\nStryymoonin virtaa Fagreessa ja muilla paikkakunnilla. Vielä nytkin\nkutsutaan Pangaionvuoren alapuolella merelle päin sijaitsevaa\nseutua Pierianlaaksoksi. He karkottivat niinikään niin kutsutusta\nBottiasta Bottialaiset, jotka nyt asuvat Kalkidilaisten naapureina.\nHe valloittivat myöskin Paioniassa pitkin Aksiosvirtaa soukan\nkaistaleen, joka ulettui ylimaista aina Peilaan ja mereen saakka.\nKarkotettuansa Edoonit ottivat he myöskin haltuunsa niin kutsutun\nMygdonian toisella puolella Aksios-virtaa Stryymoon-jokeen saakka. He\nkarkottivat myös nykyisin Eordiaksi kutsutusta maasta Eordialaiset,\njoista suurin osa surmattiin, mutta jotkut asettuivat asumaan Eyskan\nläheisyyteen, ja Almoopiasta Almoopialaiset. Samaten valloittivat\nnämät Makedonialaiset muilta kansakunnilta maita, jotka vieläkin\novat heidän hallussaan, kuten Antemuusin, Grestoonian, Bisaltian ja\nsuurimman osan Makedonialaisten omaa maata. Kaikkea tätä kutsutaan\nnyt Makedoniaksi, ja Aleksandroksen poika Perdikkas hallitsi siellä,\nkun Sitalkes teki hyökkäyksensä.\n\nKoska nämät Makedonialaiset eivät voineet puolustautua niin suurta\nsotajoukkoa vastaan, vetäytyivät he omaisuutensa kanssa linnoituksiin\nja muurien taakse. Näitä ei löytynyt monta. Vasta myöhemmin rakensi\nPerdikkan poika, Arkelaos, tultuaan kuninkaaksi maan nykyiset linnat,\nraivasi suoria teitä ja järjesti myöskin valtion asiat, varsinkin\nsotajoukon, hankkien enemmän hevosia, aseita ja muita sotatarpeita,\nkuin kaikki kahdeksan ennen häntä hallinnutta kuningasta yhteensä.\n\nTrakialaiset hyökkäsivät Dobeeroksesta ensin Filippoksen entiseen\nvaltakuntaan ja valloittivat väkirynnäköllä Eidomeneen, mutta\nsopimuksen kautta Gortynian, Atalanteen ja moniaita muita\npaikkakuntia, jotka antautuivat ystävyydestä Trakialaisten seurassa\nolevaa Filippoksen poikaa, Amyntasta, kohtaan. He piirittivät\nniinikään Eurooposta, kuitenkin voimatta sitä valloittaa. Sitten\nhe tunkeutuivat siihen osaan Makedoniaa, joka sijaitsee Pellan ja\nKyrroksen vasemmalla puolella. Tälle puolelle näitä paikkakuntia,\nBottiaiaan ja Pieriaan, he eivät tulleet, vaan hävittivät Mygdoniaa,\nGrestooniaa ja Antemuusia. Makedonialaiset eivät yrittäneetkään\njalkaväellä puolustautumaan, vaan lähettivät noutamaan ratsuväkeä\nylängöillä asuvilta liittolaisilta, ja nämät ahdistivat Trakialaisia,\nmissä vaan oli sopiva tilaisuus, vaikka kohtakin vastustajat olivat\nheitä lukuisammat. Ei kukaan voinut kestää näitten haarniskaan\npuettujen ratsumiesten hyökkäystä. Mutta kun nämät joutuivat\ntuon suurilukuisen joukon keskelle, olivat he suuressa vaarassa,\njonkatähden he vihdoin seisahtuivat, koska he eivät luulleet voivansa\npitää puoliaan heitä lukuisampaa sotajoukkoa vastaan.\n\nSitalkes rupesi nyt keskusteluihin Perdikkaan kanssa niistä asioista,\njoitten tähden hän oli retken tehnyt, ja koska Ateenalaiset\neivät saapuneet laivoillansa, vaan ainoastaan olivat lähettäneet\nlahjoja ja sanansaattajia epäillen, ettei hän tulisi, lähetti\nhän osan sotajoukostansa Kalkidilaisia ja Bottialaisia vastaan,\nja hävitti heidän maatansa, piirittäen heitä. Hänen viipyessänsä\nnäillä seuduilla, pelkäsivät etelässäpäin asuvat Tessalialaiset ja\nMagneesialaiset sekä Tessalialaisten muut alamaiset ja Termopylaihin\nasti asuvat Helleenit, että tämä sotajoukko hyökkäisi heitäkin\nvastaan ja varustautuivat sitä varten. Niinikään olivat peloissansa\ntasangolla asuvat Trakialaiset pohjoispuolella Stryymoonvirtaa,\nPanaiit, Odomantit, Drooit ja Dersaiit, jotka kaikki ovat itsenäisiä\nkansakuntia. Syntyipä se ajatus itse Ateenalaisille vihollisissa\nHelleeneissäkin, että Trakialaiset Ateenalaisien kehotuksesta\nkulkisivat heitäkin vastaan sopimuksen mukaan. Sitalkes puolestaan\nvallotti ja hävitti Kalkidikeen, Bottikeen ja Makedonian. Koska\nhänelle ei onnistunut mikään niistä tuumista, minkä tähden oli tullut\nja kun sotilailta puuttui muonaa ja he kärsivät talven vaivoista,\nniin seurasi hän veljensä Sparadokoksen pojan Seyteen neuvoa ja\nvetäytyi mitä nopeimmin pois näistä maista. Seyteen, joka Sitalkeen\njälestä oli mahtavin mies, sai Perdikkas puolellensa, luvaten\nhänelle sisarensa vaimoksi ja sitäpaitse lahjoja. Sitalkes palasi\nsiis joutuisasti sotajoukkoineen kotiansa, viivyttyänsä kaikkiaan 30\npäivää, ja näistä kahdeksan Kalkidikeessa. Perdikkas antoi myöhemmin\nsisarensa Stratonikeen Seyteelle vaimoksi, kuten oli luvannut.\nTämänkaltainen oli Sitalkeen sotaretki.\n\nKun Peloponneesolaisten laivasto oli hajonnut, purjehtivat\nNaupaktoksessa olevat Ateenalaiset Formioonin johdolla samana talvena\npitkin rannikkoa Astakokseen. Astuttuansa maihin, marssivat he 400\nAteenalaisella raskasaseisella laivoista ja 400 Messeenialaisella\nAkarnaanian sisämaahan ja ajoivat Stratoksesta, Korontasta ja muista\npaikkakunnista ne miehet, jotka heistä eivät näyttäneet varmoilta.\nVietyänsä Korontaan takaisin Teolytoksen pojan, Kyneksen, palasivat\nhe takaisin laivoihin. Sillä talven kestäessä he eivät luulleet\nvoivansa hyökätä Oiniadeja vastaan, jotka yksin Arkadilaisista aina\nolivat olleet Ateenalaisia vastaan vihamielisiä.\n\nLähtien Pindos-vuorelta, juoksee Akeloos joki Dolopian sekä Agraiein\nja Amfilokialaisten maan läpi ja Akarnaanialaisen tasangon yli, sivu\nStratoksen, laskee mereen Oiniadein kaupungin lähellä, ja tekee,\nmuodostaen järven sen ympäri, mahdottomaksi hyökätä sitä vastaan\ntalvisaikana veden tähden. Useimmat Ekiinadein saarista sijaitsevat\nvastapäätä Oiniadein kaupunkia, lähellä Akelooksen suuta. Tämä suuri\njoki täyttää aina salmet mudalla yhdistäen siten muutamia saaria\ntoisiinsa. Luultavaa on, että ne kaikki aikaa voittaen kasvavat\nyhteen. Sillä joki on suuri, virtainen ja mutainen, ja saaret ovat\ntoisiaan hyvin lähellä, joten ne ovat siteenä toisillensa, niin ettei\nmuta hajoa, eivätkä sitäpaitsi ole suorassa jonossa, jonkatakia vesi\nei pääse mutkitta mereen. Nämät saaret ovat autioita eivätkä suuria.\n\nSanotaan Amfiareuksen pojan, Alkmeoonin, kulkiessansa\nmaanpakolaisuudessa, murhattuansa äitinsä, Apolloonilta saaneen\nviittauksen asettumaan tänne asumaan. Hänelle oli ilmoitettu, ettei\nhän pääsisi häntä ahdistavista hirmunäöistä, ennenkuin hän löytäisi\nseudun, johon aurinko ei loistanut, kun hän tappoi äitinsä, eikä\nvielä silloin ollut maana, koska kaikki muu maa oli saastutettu\nhänen tekonsa kautta. Neuvottomana samoten maita, oli hän vihdoin,\nkuten sanotaan, keksinyt tämän Akelooksen muodostaman maan sekä\npitänyt sitä riittävänä elatuksekseen, ja sen muodostuneen hänen\nmaita kulkiessansa äitinsä murhan jälkeen. Tänne Oiniadein seutuihin\nhän siis oli asettunut asumaan, hallinnut siellä ja antanut sille\npoikansa Akarnaanin nimen. Täten kerrotaan Alkmeoonista.\n\nFormioonin johtamat Ateenalaiset lähtivät Akarnaaniasta, saapuivat\nNaupaktokseen ja purjehtivat alusta kevättä Ateenaan, mukanaan\nmeritaistelussa otetut vapaasyntyiset vangit, jotka myöhemmin mies\nmiestä kohti vaihdettiin, ja myös valloitetut alukset.\n\nTäten loppui talvi ja kolmas vuosi tätä sotaa, jonka vaiheet\nThukydides on kertonut.\n\n\n\n\nKOLMAS KIRJA.\n\n\nSeuraavana kesänä hyökkäsivät Peloponneesolaiset liittolaisineen\nviljan hedelmöidessä Lakedaimonilaisen kuninkaan Tseyksidamoksen\npojan Arkidamoksen johdolla Attikaan, jonka aluetta he\nleiriydyttyänsä hävittivät. Tapansa mukaan ryntäsivät Ateenalaisten\nratsumiehet tuon tuostakin ulos kaupungista, mikäli vaan oli\ntilaisuutta, ja estivät kevytaseisten suuren joukon hyökkäämästä\nulos leiristä ja tuottamasta tuhoa kaupungin lähiseuduille.\nViivyttyänsä Attikassa niin kauan, kuin muonaa riitti, vetäytyivät\nPeloponneesolaiset pois ja hajosivat kukin kotikaupunkiinsa.\n\nHeti Peloponneesolaisten hyökkäyksen jälkeen luopui Lesbos paitsi\nMeetymneetä Ateenalaisista. Tämän olivat Lesbolaiset jo ennen sotaa\naikoneet tehdä, mutta Lakedaimonilaiset eivät olleet ottaneet heitä\nliittoonsa. Nyt he olivat pakotetut luopumaan, ennenkuin heidän\ntarkoituksensa olikaan ollut. He olisivat nimittäin tahtoneet\nodottaa, kunnes olisivat saaneet sulun satamiensa eteen, muurinsa\nvalmiiksi ja laivansa rakennetuiksi, sekä kunnes jousimiehet ja muona\nsekä kaikki muu, jota he odottivat Pontoksesta, olisi ehtinyt saapua.\nMutta nyt olivat heidän vihollisensa, Tenedolaiset ja Metymneeläiset\nsekä yksityisesti muutamat miehet Mytileeneeläisistakin, ollen\nAteenalaisten kestivieraita, Ateenalaisille tehneet ilmoituksen\nkapinasta, väittäen, että Lesboksen asukkaat pakotettiin\nmuuttamaan Mytileeneeseen, ja että kapinan valmistuksia tehtiin\nLakedaimonilaisten ja heidän heimolaistensa, Boiootialaisten, kanssa.\nElleivät Ateenalaiset pian ryhtyisi ehkäisemiskeinoihin, sanoivat\nnämät, niin menettäisivät he Lesboksen.\n\nMutta Ateenalaiset, joita sekä rutto että juuri silloin\nankarimmillaan oleva sota kovasti rasittivat, katsoivat vaaralliseksi\ntehdä Lesboksen vihollisekseen, koska sillä oli suuri laivasto ja\nkun se oli täysissä voimissa. Sentähden he eivät ensin ottaneet\nuskoaksensa syytöksiä, koska mieluummin toivoivat, ettei niissä\nolisi perää. Mutta kun he lähettiläittensä kautta eivät saaneet\nMytileeneeläisiä lakkaamaan saaren väestön muuttamisesta kaupunkiinsa\neivätkä luopumaan kapinanhankkeistaan, päättivät he pelästyneinä\nkoettaa estää heitä yrityksestään. He lähettivät äkkiarvaamatta\nDeiniaan pojan Kleippideen ja kahden toisen päällikön johdolla sinne\n40 laivaa, jotka olivat valmiina purjehtimaan pitkin Peloponneesoksen\nrantoja. Ateenalaisille oli nimittäen ilmoitettu, että ulkopuolella\nkaupunkia vietettäisiin Maloeis Apolloonin juhla, johon kaikki\nMytileeneeläiset yhteisesti ottaisivat osaa, jonka takia he\narvelivat, että he ehkä äkkiarvaamattomalla hyökkäyksellä voisivat\nyllättää heidät. Jos tämä ei heiltä onnistuisi, olisi hyvä, että\nMytileeneeläisiä pakotettaisiin luopumaan laivoistaan ja repimään\nmuuriaan; elleivät he tottelisi, ilmoitettaisiin, että ryhdyttäisiin\nsotaan. Laivat purjehtivat siis. Ateenalaiset pidättivät kymmenen\nMytileeneeläistä laivaa, jotka sattuivat olemaan heidän satamassaan,\nja pitivät näiden miehistöt valvonnan alla. Mytileeneeläisille\nkertoi kuitenkin laivaston tulosta mies, joka karattuansa Ateenasta\nkulki Euboiaan ja jalkaisin käveli Geraistokseen. Siellä tapasi\nhän kuormalaivan valmiina purjehtimaan, ja tällä hän kolmantena\npäivänä Ateenasta pakenemisensa jälkeen saapui Mytileeneeseen.\nMytileeneeläiset eivät menneetkään juhliin Maloeisin pyhäkköön, vaan\nkiiruhtivat panemaan muurit ja sataman kuntoon puolustusta varten.\n\nKun Ateenalaiset, jotka saapuivat vähää myöhemmin, näkivät tämän,\nilmoittivat heidän päällikkönsä, mitä heille oli käsketty; mutta kun\neivät Mytileeneeläiset siitä huolineet, ryhtyivät he sotatoimiin.\nPakotettuina näin äkkiä varustamattomina taistelemaan, purjehtivat\nMytileeneeläiset hiukan ulos satamasta ikäänkuin meritaisteluun. Kun\nAteenalaiset laivat ajoivat heitä takaa, ryhtyivät he keskusteluihin\nniitten päällikköiden kanssa, koettaen jos mahdollista kohtuullisilla\nehdoilla saada viholliset laivat viipymättä poistumaan. Tähän\npäälliköt suostuivat, koska pelkäsivät, etteivät he olisi kyllin\nvoimakkaita sotimaan koko Lesbosta vastaan. Saatuansa aselevon,\nlähettivät Mytileeneeläiset Ateenaan muitten seurassa yhden\npanettelijoista, joka katui tekoansa, pyytämään heitä palauttamaan\nlaivansa heidän satamastansa, koska Mytileeneeläiset eivät\npuolestaan ryhtyisi mihinkään vehkeisiin. Samalla lähettivät he\nsalaa Ateenalaisilta laivoilta, jotka makasivat ankkurissa Maleassa\npohjoispuolella kaupunkia, sanansaattajia kolmisoutulaivalla myöskin\nLakedaimoniin, koskeivät luulleet lähettiläittensä saavan mitään\naikaan Ateenassa. Vaivaloisen matkan päästä saapuivat lähettiläät\nmeren yli Lakedaimoniin pyytämään heiltä apua.\n\nKun Ateenan lähettiläät ilman mitään tulosta palasivat kotiin,\nryhtyivät Mytileeneeläiset ja muu Lesbos paitsi Meetymneetä\nsotavarustuksiin. Viimeksimainitut kuten myöskin Imbrolaiset ja\nLemnolaiset sekä muutamat muut harvat olivat Ateenalaisten puolella.\nMytileeneeläiset tekivät koko sotajoukollansa rynnäkön Ateenalaisten\nleiriä vastaan, ja tässä syntyi tappelu, jossa Mytileeneeläiset\nkyllä eivät joutuneet tappiolle, mutta vetäytyivät takaisin,\nkoskeivät luottaneet itseensä. Sitten he eivät ryhtyneet taisteluun,\nvaan päättivät rauhassa odottaa apua Peloponneesoksesta ja vasta\napujoukon kanssa hyökätä taisteluun. Sillä heidän luoksensa tulivat\nLakoonikalainen Meleas ja Teebalainen Hermaioondas, jotka olivat\nlähteneet jo ennen kapinaa, mutteivät ennen Ateenalaisten tuloa\nsaapuneet perille, vaan vasta taistelun jälkeen. Nämät kehottivat\nlähettämään toisen laivan ja toisia lähettiläitä heidän mukanaan,\njonka he tekivätkin.\n\nRohkaistuina Mytileeneeläisten toimettomuudesta, kutsuivat\nAteenalaiset apuun liittolaisensa, jotka sitä nopeammin saapuivat,\nkun näkivät, etteivät Lesbolaiset ryhtyneet mihinkään toimiin.\nAteenalaiset ankkuroivat eteläpuolelle kaupunkia ja rakensivat kaksi\nleiriä, yhden kumpaisellekin puolelle sitä, sekä sulkivat kummankin\nsataman, sulkien siten meren Mytileeneeläisiltä. Nämät taasen ja\nmuut Lesbolaiset, jotka olivat saapuneet apuun, pitivät hallussaan\nmaa-alueen paitsi sitä vähäistä osaa, jossa Ateenalaisten leirit\nsijaitsivat. Malea oli oikeastaan vain piirittäjäin ankkuroimispaikka\nja kauppatori. Näin taisteltiin Mytileeneen ympäristössä.\n\nTänä kesänä lähettivät Ateenalaiset samaan aikaan Formioonin pojan\nAsoopioksen johdolla 30 laivaa Peloponneesokseen Akarnaanialaisten\npyynnöstä, että heille lähetettäisiin päälliköksi joku Fermioonin\npoika tahi sukulainen. Laivat lähtivät matkalle ja hävittivät\nLakoonikan rannikkoseutuja. Myöhemmin lähetti Asoopios useimmat\nlaivat kotia ja saapui 12 laivalla Naupaktokseen. Sittemmin nosti\nhän kaikki Akarnaanialaiset kapinaan ja kulki heidän kanssansa\nOiniadain kaupunkia vastaan. Hän purjehti laivoillaan Akeloos-virtaa\nmyöten sisämaahan, jonka seutuja maaväki hävitti. Kun Oiniadit\neivät taipuneet, lähetti hän pois jalkaväen, mutta purjehti\nitse Leukaaseen. Täällä astui hän maihin Neerikonissa. Mutta\nhänen palatessansa täältä surmasivat hänet ja suuren osan hänen\nsotajoukkoansa sikäläiset avuksi rientäneet asukkaat ja harvalukuinen\nvartijaväki. Ennen lähtöänsä korjasivat Ateenalaiset myöhemmin\nkaatuneensa Leukalaisten suostumuksella.\n\nKoska Lakedaimonilaiset olivat kehoittaneet ensimmäisellä laivalla\nsaapuneita Mytileeneeläisten lähettiläitä esiintymään Olympiassa,\njotta myöskin toiset liittolaiset saisivat kuulla ja päättää heidän\nasiansa, niin saapuivat he Olympiaan. Tämä Olympian juhla oli se,\njossa Rodolainen Doorieys toisen kerran pääsi voittajaksi. Kun\nkeskustelut juhlan jälkeen alkoivat, puhuivat lähettiläät seuraavasti:\n\n\"Lakedaimonilaiset ja liittolaiset! Me tunnemme kaikki Helleeneillä\nvallitsevan tavan, että ne, jotka ottavat sodan aikana entisistä\nliittolaisistansa luopuneita liittoonsa, kyllä ovat ystävällisiä\nheitä kohtaan, niin kauan kuin heistä on hyötyä, mutta halveksivat\nheitä entisten ystäviensä pettäjinä. Tämä arvostelu olisikin aivan\noikeudenmukainen, jos luopioilla ja niillä, joista luopuvat, olisi\ntoisiansa kohtaan yhtäläinen mielipide ja ystävällisyys, jos\nheillä olisi yhtäläiset varustuskeinot ja valta, ja jos ylipäätään\nei löytyisi mitään pätevää luopumisen syytä. Mutta niin ei ole\nensinkään Ateenalaisten ja meidän laitamme. Älköön siis kukaan meitä\nhalveksiko, jos me, nautittuamme heidän suosiotansa rauhan kestäessä,\nvaaran tullessa luovumme heistä.\"\n\n\"Puhukaamme siis ensin oikeudesta ja kunnosta, jotka ovat\nliittoonne pääsemisemme ensimmäiset ehdot, koska hyvin tiedämme,\nettei synny pysyvää ystävyyttä yksityisten kesken eikä liittoa\nkaupunkien välillä, ellei se perustu keskinäiseen kunnioitukseen ja\nyksimielisyyteen. Sillä riitaisuudet syntyvät erimielisyydestä.\"\n\n\"Meidän ja Ateenalaisten välillä syntyi liitto, kun te luovuitte\nMeedialaisesta sodasta, mutta he jäivät ajamaan asioita loppuun. Me\nemme kuitenkaan ruvenneet Ateenalaisten liittolaisiksi Helleenien\norjuuttamiseksi, vaan vapauttaaksemme Helleenejä Medialaisten\nikeestä. Niin kauan, kuin Ateenalaiset johtivat kohtuudella,\nseurasimme me heitä mielellämme, mutta kun näimme heidän, höltyen\nMeedialais-vihasta, tarkottavan liittolaisten orjuuttamista, nousi\nmeissä pelko.\"\n\n\"Koska liittolaiset äänestäjien lukuisuuden takia eivät voineet\npäästä yksimielisyyteen, orjuutettiin he kaikki paitsi me ja\nKiolaiset. Nimeksi itsenäisinä ja vapaina, olemme me seuranneet\nheitä sodassa. Nyt meillä ei enää tapahtuneitten seikkojen takia\nole luottamusta Ateenalaisiin johtajina. Sillä ei ole otaksuttavaa,\netteivät he, kun kerran ovat valtansa alle laskeneet meidän kanssamme\nliittoon otetut kaupungit, myöskin samoten kaikkia toisiakin\norjuuttaisi, jos vain voivat.\"\n\n\"Jos me kaikki vielä olisimme itsenäisiä, olisimme me varmemmat,\nettei meitä vastaan minkäänlaisia juonia viritettäisi. Mutta\nkun jo suurin osa liittolaisista on heidän ikeensä alla ja me\nainoat itsenäisiä heidän rinnallansa, on luonnollista, ettei\nheille ole mieluista tämä meidän yhdenvertaisuutemme, kaikkien\ntoisten alistuttua, semminkin kun heidän voimansa on kasvanut sitä\nsuuremmaksi, jota yksinäisempiä me olemme. Jokaisen liiton ainoa\ntuki on keskinäinen pelko: sillä liittolaisista se, joka pyrkii\nloukkaamaan sopimusta, jättää aikeensa ainoastaan siitä syystä, että\ntietää liittolaisensa olevan yhtä voimakkaan.\"\n\n\"Me olemme jätetyt vapaiksi ainoastaan syystä, että he luulivat\nennemmin kauniilla puheilla ja viisastelemisella pääsevänsä\ntarkoituksiensa perille kuin väkivallalla. Myöskin käyttivät he meitä\nsen todistuksena, etteivät he menetelleet väärin, koskemme me muka\npakotta vapaaehtoisesti auttaisi heitä sodassa, jollei heitä olisi\nloukattu. Sitäpaitsi veivät he voimakkaammat ensin heikompia vastaan,\njotta heillä olisi sitä helpompi kukistaa viimeksi jääneitä, kun\nkaikki muut heidän ympärillänsä olivat voitetut. Jos he sitävastoin\nolisivat alkaneet meistä, kun kaikki vielä olivat täysissä voimissaan\nja olisivat voineet liittyä toisiinsa, niin ei heidän olisi ollut\nniin helppo kukistaa meitä. Ehkäpä meidän laivastommekin heissä on\naiheuttanut jotakin pelkoa, että syntyisi vaara, jos se yhtyisi\nteidän tahi jonkun muun kaupungin laivastoon.\"\n\n\"Pysyäksemme vapaina on meidän täytynyt alituisesti imarrella heidän\nkansaansa ja päälliköitänsä. Kumminkaan emme olisi voineet pelastua\nyhtä vähän kuin muutkaan, ellei tämä sota olisi syttynyt.\"\n\n\"Mikä todellinen ystävyys tahi vapaus tämä oli, kun me\nvastahakoisesti pysyimme yhdessä? Kyllähän nuo meitä sodassa pitivät\nhyvin, kuten mekin heitä rauhan kestäessä; mutta kun ystävällisyys\nmuissa lujittaa luottamuksen, niin sen meissä ylläpiti pelko. Sillä\nennemmin pelosta kuin ystävyydestä olimme me heidän liittolaisensa.\nSentähden olivatkin ne, joilla oli turva suuremmassa vallassaan,\nensimmäisinä valmiit rikkomaan sopimukset.\"\n\n\"Ei ole siis oikein moittia meitä siitä, että me muka olisimme\nharjoittaneet vääryyttä, kun me olemme purkaneet liiton, aavistaen\nheidän vaaralliset aikeensa meitä kohtaan, kuitenkaan tietämättä\nvarmaan, aikoivatko he panna ne toimeen. Jos meillä olisi ollut vapaa\npäätösvalta, niin olisi meillä myöskin ollut valta lykätä toimeenpano\ntoistaiseksi; mutta kun heillä on aina ollut valta hyökätä, niin\ntäytyy meillä olla oikeus puolustautua.\"\n\n\"Tämmöiset ovat meidän luopumisemme syyt olleet. Ne osottavat\nselvästi sille, joka tahtoo ottaa ne korviinsa, että me olemme\ntehneet oikein, ja että meillä on ollut pätevät syyt pelkoon ja\navunhakuun turvaksemme. Mehän olemme jo ennenkin rauhan aikana\ntoimittaneet teille lähetystön luopumisestamme, mutta meitä esti\nkieltonne ottaa meitä liittoonne. Nyt me mielellämme noudatamme\nBoiootialaisten kehotusta, katsoen tekevämme kaksinkertaisen\nluopumisen: Helleeneistä, jottemme yhteisesti Ateenalaisten kanssa\nheitä vahingoittaisi, vaan vapauttaisimme heidät, ja toiseksi\nAteenalaisista, jottemme itse myöhemmin heidän kauttansa joutuisi\nperikatoon, vaan estäisimme heitä heidän vehkeissänsä.\"\n\n\"Tämä meidän luopumisemme on tapahtunut, ennenkuin aioimme, ja\nollessamme varustamatta, jonka tähden teidän siis sitä ennemmin\ntulee ottaa meidät liittoonne ja sitä nopeammin lähettää apua,\njotta te sekä osottaisitte auttavanne apua tarvitsevia ja samalla\nvahingoittaisitte vihollisianne. Parempaa tilaisuutta ei voi löytyä.\nSillä Ateenalaisia rasittavat sekä rutto että suuret menot, jota\npaitsi heidän laivansa purjehtivat osaksi teidän vesillänne ja osaksi\nmeitä vastaan, joten ei ole otaksuttavaa, että heillä juuri on\nsanottavasti laivoja käytettävinä puolustukseksi, jos te tänä kesänä\nlaivoilla ja jalkaväellä toistamiseen hyökkäätte heidän maahansa.\nSilloin he joko eivät voi kestää teidän hyökkäystänne tahi vetäytyvät\npois molempien, sekä teidän että meidän, maasta.\"\n\n\"Älkää luulko, että te vieraan maan hyödyksi antaudutte vaaraan.\nJos kohtakin Lesbos näkyy sijaitsevan kaukana teistä, niin se on\nkuitenkin lähellä suureksi avuksi. Sillä ei sotaa tulla käymään\nAttikassa, kuten ehkä joku luulee, vaan niissä maissa, joista\nAteenalla on tulonsa. Varansahan he saavat liittolaisiltaan, ja\nheillä tulee olemaan vielä suuremmat tulot, jos he kukistavat\nmeidätkin. Eikä sitten enää kukaan nouse kapinaan, ja meidän tulomme\nlankeevat siis heille. Me itse tulemme taas kärsimään enemmän, kuin\nvaremmin orjiksi tehdyt. Jos te sitävastoin pontevasti avustatte\nmeitä, saatte te puolellenne kaupungin, jolla on suuri laivasto,\njonka tarpeessa te suuresti olette, ja voitte helpommin kukistaa\nAteenalaiset, riistettyänne heiltä liittolaisensa. Silloin uskaltaa\nken vain haluaa liittoutua teihin, ja te itse pääsette syytöksestä,\njoka teitä vastaan tehdään, ettette muka avusta Ateenalaisista\nluopuvia. Jos te taas esiinnytte vapauttajina, tulette te olemaan\nvarmemmat voitosta.\"\n\n\"Kunnioittakaa niitä toiveita, jotka Helleenit panevat teihin, ja\npuolustakaa Olympialaisen Zeyksen nimessä, jonka pyhäkössä me apua\nrukoilevina seisomme, Mytileeneeläisiä, ottaen heidät liittoonne,\nälkääkä hyljätkö meitä, jotka kyllä yksityisesti olemme vaarassa,\nmutta jotka vaarasta päästyämme tuotamme yhteistä hyötyä, mutta vielä\nyleisemmän vaurion, jos me teidän hylkääminänne sorrumme. Olkaa\nmiehiä semmoisia, joina Helleenit teitä pitävät ja meidän hätämme\nvaatii.\"\n\nNäin puhuivat Mytileeneeläiset. Kuultuansa hyväksyivät\nLakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa lähettiläitten puheen\nja ottivat Lesbolaiset liittoonsa. He päättivät tehdä hyökkäyksen\nAttikaan ja käskivät läsnä-olevien liittolaisten mitä nopeimmin\ntoimittaa kaksi kolmatta osaa sotaväestään kannakselle. Itse he\nsaapuivat ensimmäisinä kannakselle ja alkoivat valmistaa siellä\nkoneita, hinataksensa laivat Korintoksesta Ateenaan johtavaan\nlahteen, koska aikoivat hyökätä sekä laivoilla että jalkaväellä. He\ntoimivat suurella innolla, mutta liittolaiset kokoontuivat hitaasti,\nkoska olivat elonkorjuussa ja olivat kyllästyneet sotaan.\n\nSaatuansa tiedon, että Lakedaimonilaiset heidän otaksutun\nheikkoutensa tähden valmistautuivat hyökkäykseen, tahtoivat\nAteenalaiset näyttää, että nämät olivat väärässä, ja että he,\nliikuttamatta Lesboksen vesillä purjehtivaa laivastoa, kykenivät\nhelposti torjumaan Peloponneesoksesta hyökkäävää laivastoa. Sentähden\nmiehittivät he 100 laivaa omilla kansalaisillansa ja metoikeilla,\nottamatta niihin kuitenkaan ritareita ja pentakosiomedimneja.\nHe purjehtivat pitkin kannaksen rannikkoa ja astuivat maihin\nPeloponneesoksessa mielin määrin. Kun Lakedaimonilaiset huomasivat\nsuuresti erehtyneensä ja pitivät Lesbolaisten ilmoitukset väärinä,\njoutuivat he epätoivoon, koskeivät heidän liittolaisensakaan\nsaapuneet, ja kun Ateenalaisten 30 laivallaan ilmoitettiin hävittävän\nheidän kotiseutujansa, jonkatähden he palasivat kotiinsa. Myöhemmin\nvarustivat he laivaston, jonka aikoivat lähettää Lesboksen vesille,\nja käskivät liittolais-kaupunkiensa varustaa 40 laivaa, joitten\npäälliköksi he määräsivät Alkidaan. Ateenalaisten 100 laivaa palasi\ntakaisin, kun näkivät vihollistenkin poistuvan.\n\nSodan alotettuansa Ateenalaisilla ei milloinkaan yhtaikaa ollut\nmeressä useampia tahi komeampia laivoja, kuin näitten laivojen\nlähtiessä retkelleen. Sillä 100 laivaa vartioi Attikaa, Euboiaa ja\nSalamista, ja toiset 100 laivaa purjehtivat pitkin Peloponneesoksen\nrannikoita, lukuun ottamatta niitä, jotka olivat Poteidaian edustalla\nja muualla, niin että Ateenalaisilla sinä kesänä oli yhteensä 250\nlaivaa. Tämä laivasto ja Poteidaian piiritys nielivät kaupungin\ntulot. Sillä Poteidaiaa piirittävät raskasaseiset saivat kaksi\ndrakmaa päivässä mieheen, yhden itselleen ja yhden palvelijallensa.\nHeitä oli koko piirityksen aikana 3,000 kerrallaan ja lisäksi 1,600\nFormioonin johdolla saapunutta. Saman palkan saivat merimiehetkin.\nKoska siis laivasto oli suurempi kuin milloinkaan ennen, nieli se\nsuurimman osan kaupungin tuloista.\n\nSillä aikaa kuin Lakedaimonilaiset majailivat kannaksella, tekivät\nMytileeneeläiset palkkasoturineen sotaretken maitse Meetymneeseen,\ntoivoen petoksella saavansa sen haltuunsa. He tekivät hyökkäyksen\nkaupunkia vastaan, mutta kun eivät onnistuneet yrityksessään,\nvetäytyivät he Antissaan, Pyrraan ja Eresokseen. Asetettuansa asiat\nnäissä kaupungeissa varmemmalle kannalle ja korjattuansa niitten\nmuurit, palasivat he kiiruusti kotiin. Meetymneeläiset tekivät\nmyöskin hyökkäyksen Antissaa vastaan viimeksimainittujen lähdettyä;\nmutta kun he joutuivat tappiolle taistelussa Antissalaisia ja heidän\npalkkasotureitansa vastaan, jotka olivat saaneet apua, ja kun suuri\nosa heistä oli kaatunut, palasivat eloon jääneet kiiruumman kautta\nkotia.\n\nKun Ateenalaiset saivat kuulla, että maa oli Mytileeneeläisten\nhallussa, ja että heidän sotajoukkonsa ei voinut ylläpitää\npiiritystä, lähettivät he alkusyksystä Epikuuroksen pojan Pakeen\njohdolla 1,000 raskasaseista. Itse soutaen laivojaan, saapuivat he\nperille ja ympäröivät kaupungin yksinkertaisella muurilla. Ylängöille\nhe myöskin rakensivat linnoituksia, ja täten oli Mytileenee siis\ntalven tullessa piiritetty sekä maan että meren puolelta.\n\nKoska Ateenalaiset tarvitsivat rahaa piiritykseen, kannettiin ensi\nkerta kansalaisilta veroa, tällä kertaa 200 talenttia. He lähettivät\nniinikään Lysikleen ja neljän toisen päällikön johdolla 12 laivaa\nperimään veroa liittolaisilta. Lysikles perikin veroa yltympäri,\nmutta kun hän astui maihin Kaariassa ja Myuusin kaupungista\nMaiandroksen kentän yli tunkeutui aina Sandios-kummulle saakka,\nryntäsivät Kaarialaiset ja Anaialaiset hänen kimppuunsa ja surmasivat\nhänet ja suuren joukon hänen sotilaistansa.\n\nSamana talvena päättivät Plataialaiset ja heidän Peloponneesolaisten\nja Boiootialaisten yhä piirittämään kaupunkiinsa suljetut\nAteenalaiset miehissä pyrkiä ulos siitä, koska muona oli\nloppumaisillaan, eikä ollut mitään avun toivetta Ateenasta yhtävähän\nkuin muualtakaan. Kiiveten vihollisten muurin yli, aikoivat he\nkoettaa tunkeutua heidän riviensä läpi. Tämän yrityksen olivat\nkeksineet Tolmideen poika ennustaja Teainetos ja Daimakoksen poika\nEupompidas, joka itse oli päällikkönä. Sittemmin peräytyivät puolet\nnäistä, pitäen vaaran liian suurena, niin etteivät useammat kuin noin\n120 miestä pysyneet päätöksessään koettaa tällä lailla pyrkiä ulos.\nHe tekivät vihollisten muurin korkuiset tikapuut. Muurin korkeuden\nmittasivat he laskemalla tiilikerrokset siinä, missä muuri heihin\npäin oli savesta paljas. Useat henkilöt laskivat samat kerrokset.\nJos joku siis erehtyi laskuissaan, niin oli useitten yhteen sattunut\nlasku oikea, varsinkin kun he laskivat moneen kertaan ja seisoivat\nlähellä muuria, niin että voivat helposti nähdä muurin, mistä vain\nhalusivat. Täten laskivat he tikapuiden korkeuden tiilien paksuuden\nmukaan.\n\nPeloponneesolaisten muuri oli rakennettu seuraavalla tavalla.\nSiinä oli kaksi vallia, toinen Plataiaan päin, toinen Ateenasta\nmahdollisesti saapuvia avustajia vastaan. Nämät vallit olivat\ntoisistaan 16 jalan päässä. Niiden väliin oli rakennettu asuntoja\nvartijoille niin lähelle toisiaan, että kaikki näytti yhdeltä\npaksulta, kumpasellakin puolella rintasuojilla varustetulta muurilta.\nJokaisen kymmenen rintasuojan paikalle oli rakennettu muurin levyiset\nsuuret tornit, jotka ulottuivat vallista valliin, niin ettei ollut\nmitään käytävää tornien sivutse, vaan oli pakko kulkea tornin läpi.\nKylminä, sateisina öinä jättivät sotilaat rintasuojat ja vartioivat\nlähellä toisiansa olevissa katoilla varustetuissa torneissa.\nTämänkaltainen oli Plataiaa ympäröivä piiritysmuuri.\n\nKun kaikki oli valmiina, odottivat nämät, kunnes tuli sateinen ja\ntuulinen yö ilman kuunvaloa, ja läksivät ulos kaupungista niitten\njohdolla, jotka olivat keinon keksineet. Ensin kulkivat he haudan yli,\njoka heitä ympäröi; sitten lähestyivät he vihollisten muuria vartijain\nhuomaamatta, jotka pimeyden takia eivät nähneet heitä eivätkä kuulleet\nheidän askeleitaan vastatuulessa. He kulkivat myöskin suuresti\nerillänsä toisistansa, jotteivät heidän aseensa sattuisi koskemaan\ntoisiinsa ja siten herättäisi huomiota. Heillä oli keveä puku ja kenkä\nainoastaan vasemmassa jalassa, jotteivät luiskahtaisi savessa. Kahden\ntornin välissä lähestyivät he rintasuojia, tietäen että ne olivat\ntyhjiä, etunenässä tikapuitten kantajat, jotka nostivat ne pystyyn.\nSitten seurasi 12 miekalla ja rintahaarniskalla varustettua miestä,\njoita johti Koroiboksen poika Ammeas, joka myös ensimmäisenä nousi\nmuurille. Hänen jälestänsä nousi kuusi miestä kumpaiseenkin torniin.\nNäitä seurasi toiset keihäisillä keveästivarustetut, joitten kilpiä\ntoiset miehet heidän takanansa kantoivat, jotta he helpommin kulkisivat,\nja näitten piti ojentaa heille kilvet vihollisia lähestyttäessä.\n\nKun jo suurin osa heistä oli päässyt muurille, huomasivat heidät\nvartijat torneista. Kun nimittäin eräs Plataialainen tarttui\nrintasuojaan, irtausi tiili, jonka pudotessa syntyi jyrinä. Heti\nnousi tästä huuto, ja sotilaat kiiruhtivat muurille, tietämättä\npimeän yön ja myrskyn takia, mistä syystä melu oli syntynyt.\nSamalla hyökkäsivät kaupungissa olevat Plataialaiset, jottei\npakenevia huomattaisi, Peloponneesolaisten muuria vastaan\npäinvastaisella suunnalla siitä, missä toiset koettivat päästä yli\nmuurin. Piirittäjät melusivat liikkumatta paikaltaan, eikä kukaan\nuskaltanut jättää vartiopaikkaansa, koskei voinut arvata, mitä oli\ntapahtumaisillaan. Ne 300 heistä, joitten piti kiiruhtaa apuun\ntarvittaessa, riensivät muurin ulkopuolelle sinne, mistä huuto\nkuului. Tulimerkkejä vihollisuuksien ilmottamiseksi sytytettiin\nTeebaihin päin. Mutta Plataialaiset sytyttivät myöskin useampia, jo\nennaltaan valmistettuja tulisoihtuja muureille, joten viholliset\nepävarmoina tulisoihtujen merkityksestä, luullen tapahtumia\ntoisenlaisiksi kuin olivatkaan, eivät rientäneet apuun, ennenkuin\nulospyrkijät olivat päässeet pakoon ja pelastuneet.\n\nSillä välin olivat ulospyrkivät Plataialaiset, niin pian kuin\nensimmäiset pääsivät muurille, surmanneet vartijat ja valloittaneet\nmolemmat tornit. He vartioivat tornien läpikäytäviä, niin ettei\nkukaan päässyt apuun. He pystyttivät tikapuita muurilta torneja\nvastaan ja auttoivat täten useampia kansalaisistaan nousemaan\nmuurille. Pakolaiset heittelivät ylhäältä ja alhaalta vihollisia\nkeihäillä, siten estäen apuun rientäviä. Useimmat heistä nostivat\npystyyn lukuisia tikapuita, työnsivät alas rintasuojat ja nousivat\ntornien väliselle muurille. Sitä myöten kuin joku pääsi muurin yli,\nasettui hän haudan partaalle ja ahdisti sieltä nuolilla ja keihäillä\nniitä, jotka pyrkivät apuun muurille estämään ylimenoa. Kun kaikki\nolivat päässeet yli, tunkeutuivat torneissa olleet miehet vaivalla\nviimeisinä haudalle, ja samalla saapuivat nuot 300 Peloponneesolaista\nheitä vastaan, tulisoihdut kädessä. Haudan partaalla seisovat\nPlataialaiset huomasivat heidät ensin, seisoessaan varjossa, ja\nampuivat heitä suojattomiin paikkoihin nuolilla ja keihäillä,\njotavastoin he itse, seisoen pimeässä, vähemmin olivat näkyvissä\nsoihtujen lakia. Näin pääsivät viimeisetkin Plataialaiset yli haudan,\njos kohtakin suurella vaivalla ja ponnistuksilla. Sillä jää, joka\noli muodostunut, ei kantanut, vaan oli vedensekainen, ja yöllä\nitätuulella satanut runsas vesi oli täyttänyt haudan siihen määrin,\nettä hädin tuskin pääsivät yli, kahlaten kaulaa myöten. Pako onnistui\nsiis suureksi osaksi myrskyilman avulla.\n\nPäästyänsä haudasta kulkivat Plataialaiset kokoontuneina Teebaihin\nvievää tietä, pitäen Androkrateen pyhäkköä oikealla puolella,\nja kulkien Androkateen pyhäkön vasempaa puolta, arvellen\nPeloponneesolaisten vähimmin luulevan heidän kääntyneen vihollisiin\npäin. He näkivätkin näitten soihdut kädessä kiiruhtavan pitkin\nKitairoonin ja Dryoskefalain kautta Ateenaan johtavaa tietä.\nPlataialaiset kulkivat kuusi, ehkä seitsemän stadiota Teebain\ntiellä, kääntyivät sitten vuorelle päin vievää tietä Erytraihin\nja Hysiaihin, ja kun pääsivät vuoristoon, pakenivat he Ateenaan,\nluvultaan supistuneina 212 mieheen. Sillä muutamat heistä olivat\npalanneet kaupunkiin, ennenkuin päästiin yli haudan, ja yksi\nnuolenampujista oli joutunut vihollisten käsiin ulkohaudan partaalla.\nPeloponneesolaiset taukosivat ajamasta takaa ja palasivat takaisin\npaikoillensa. Koska kaupunkiin jääneet Plataialaiset eivät tietäneet,\nmitä oli tapahtunut, vaan takaisin palanneitten kertomuksen mukaan\nluulivat, ettei yksikään ollut elossa ulospyrkijöistä, lähettivät he\nairuen päivän tullessa sopimaan kaatuneitten korjaamisesta, mutta\nkun he saivat kuulla asian oikean laidan, niin he peruuttivat tämän\ntuumansa. Täten pelastuivat Plataian miehet kiipeämällä muurin yli.\n\nLopulla tätä talvea lähetettiin Lakedaimonilainen Salaitos laivalla\nMytileeneeseen. Purjehdittuansa Pyrraan, kulki hän sieltä jalkaisin\njoen uraa myöten, ja pääsi salaa Mytileeneeseen, kiipeämällä\nmuurin yli. Hän ilmoitti kaupungin vallanpitäjille, että hyökkäys\ntehtäisiin Attikaan, ja että samalla 40 laivaa lähetettäisiin heidän\navuksensa, niinkuin myöskin että hän edeltäkäsin oli lähetetty\nnäitten seikkojen tähden ja pitämään huolta myöskin muista asioista.\nTästä rohkaistuina, jättivät Mytileeneeläiset sikseen tuumansa sopia\nAteenalaisten kanssa. Tähän loppui tämä talvi ja samalla neljäs vuosi\nsitä sotaa, jonka vaiheet Thukydides on kertonut.\n\nLähetettyänsä seuraavana kesänä Alkidaan johdolla 42 laivaa\nMytileeneeseen, hyökkäsivät Peloponneesolaiset liittolaisineen\nAttikaan, jotta Ateenalaiset, kahdelta puolen ahdistettuina, eivät\nvoisi hätyyttää Mytileeneeseen purjehtivia laivoja. Tämän hyökkäyksen\njohtajana oli vielä alaikäisen Pausanias kuninkaan, Pleistoanaksin\npojan, asemasta hänen setänsä, Kleomenes. Lakoonikalaiset\nhävittivät ennen hävitettyjä paikkoja Attikassa, jos niihin oli\njotakin kasvanut, ja niitä, joita he olivat säästäneet edellisillä\nhyökkäyksillään. Tämä hyökkäys oli toisen hyökkäyksen jälestä\nvaikein Ateenalaisille. Sillä Peloponneesolaiset, alituisesti\nodottaen saavansa kuulla jotakin Lesboksesta laivastonsa toimesta,\njonka he luulivat jo sinne saapuneen, hävittivät laajalti aluetta.\nMutta kun ei mitään tämmöisiä tietoja heille tullut, ja kun muona\nrupesi puuttumaan, läksivät he paluumatkalle ja erosivat kukin omaan\nkaupunkiinsa.\n\nKun laivat eivät saapuneet Peloponneesoksesta ja muonavarat\nolivat vähissä, oli Mytileeneeläisten pakko ryhtyä keskusteluihin\nAteenalaisten kanssa. Tähän vaikutti myöskin seuraava tapaus. Koska\nSalaitoskaan ei enää toivonut laivojen saapuvan, asesti hän tähänasti\naseettoman väestön, tehdäkseen hyökkäyksen Ateenalaisia vastaan.\nMutta kun väestö oli saanut aseet käsiinsä, niin se ei enää totellut\npäälliköitä, vaan kokoontui ja vaati, että varakkaat toisivat esille\nruokavaransa ja jakaisivat ne kaikkien kesken; muuten uhkasivat\nhe itse antautua keskusteluihin Ateenalaisten kanssa jättääksensä\nkaupungin heidän haltuunsa.\n\nKun kaupungin vallanpitäjät tajusivat, etteivät he voineet hillitä\nkansaa, ja että he joutuisivat vaaraan, jos he suljettaisiin pois\nsopimuksista, myöntyivät he sopimuksiin Pakeen ja hänen sotaväkensä\nkanssa, joissa suostuttiin, että Ateenalaisten olisi oikeus menetellä\nMytileeneeläisten kanssa, miten halusivat, ja että Mytileeneeläiset\nlaskisivat Ateenalaista sotaväkeä kaupunkiinsa, niinkuin myöskin\nettä Mytileeneeläiset toimittaisivat lähetystön Ateenaan asiaansa\nselittämään. Kunnes lähettiläät palaisivat, ei Pakees saisi vangita\neikä orjaksi tehdä eikä mestauttaa ketään Mytileeneeläistä.\nTämänkaltainen oli tämä sopimus. Ne Mytileeneeläiset, jotka olivat\nLakedaimonilaisten hartaimmat puoluelaiset, pelästyivät suuresti,\nja asettuivat, kun Ateenalaiset tulivat kaupunkiin, sopimuksesta\nhuolimatta, alttareille. Pakees sai heidät kumminkin jättämään\nalttarit, luvaten olla kohtelematta heitä mitenkään vihamielisesti,\nja lähetti heidät Tenedokseen, kunnes Ateenalaiset päättäisivät\nheidän kohtalostansa.\n\nEnnenmainituilla 40 laivalla olevat Peloponneesolaiset,\njoitten kiiruusti piti saapua Lesbokseen, kuluttivat paljon\naikaa, purjehtiessaan Peloponneesoksen ympäri, ja hidastelivat\nmuutenkin matkallaan. He pääsivät salaa Ateenan asukkailta aina\nDeelos-saarelle, mutta saivat kuulla Mytileeneen antaumisesta vasta\nsaavuttuansa Ikaros- ja Mykonos-saarten läheisyyteen. Haluten saada\nvarmat tiedot tästä, purjehtivat he Erytraian Embatoniin, johon\nhe saapuivat seitsemän päivää Mytileeneen antautumisen jälkeen.\nSaatuansa täällä varmat tiedot, neuvottelivat he silloisesta\nasemasta. Tässä neuvottelussa puhui Eeliläinen Teutiaplos seuraavin\nsanoin:\n\n\"Alkidas ja läsnäolevat Peloponneesolaiset päälliköt! Minusta\nmeidän on purjehdittava suoraa päätä Mytileeneeseen, ennenkuin\nsinne ennättää tieto meidän tulostamme. Sillä todenmukaisesti\nyllätämme me nuo miehet, jotka juuri ovat vallottaneet kaupungin,\nhyvin vähän varuillansa, varsinkin merelle päin, josta he vähimmin\npelkäävät vihollisten hyökkäävän heidän kimppuunsa, ja joka juuri\nmuodostaa paraan voimamme. Luultavaa on niinikään, että heidän\nmaasotaväkensäkin on huolimattomasti hajoitettu taloihin, kuten\nainakin voittajien tapana on. Jos me siis äkkiarvaamatta hyökkäämme\nyöllä, toivon minä, että me kaupungissa olevien ystäviemme avulla\nsaamme sen käsiimme. Älkäämme peräytykö vaaran edestä: tässähän on\nkysymys yllätyksestä. Se päällikkö, joka, itse varuillansa, rohkeasti\nhyökkää vihollista vastaan, voi olla varma voitosta.\"\n\nNäitä hänen neuvojansa Alkidas ei ottanut kuuleviinsa korviin.\nMuutamat Joonialaiset pakolaiset ja laivastolla olevat Lesbolaiset\nkehoittivat puolestansa häntä, koska tuo yritys hänen mielestänsä\noli liian vaarallinen, valloittamaan jonkun Joonian kaupungin\ntahi Aioliksen Kymeen, jotta hän lähtien täältä voisi nostaa\nJoonian kapinaan, joka hänelle varmaankin onnistuisi, koska hän\nkaikille muka olisi tervetullut. Täten hän riistäisi Ateenalaisilta\nrikkaimman tulolähteen, ja heille koituisi suuria kustannuksia, jos\npurjehtisivat heitä vastaan. Kehottajat luulivat myöskin voivansa\nsaada Pissuutneen heihin liittoutumaan. Tätäkään ehdotusta ei Alkidas\nhyväksynyt, vaan piti lujasti kiinni aikomuksestansa mitä nopeimmin\npalata takaisin Peloponneesokseen, koska oli tullut liian myöhään\nMytileeneeseen.\n\nLähdettyänsä Embatonista, purjehti hän pitkin rantaa ja ankkuroi\nMyonneesoksen edustalla Teeiolaisten maassa. Täällä surmautti hän\nmerellä otetut vangit suurimmaksi osaksi. Kun hän sitten saapui\nEfesokseen, tuli hänen puheillensa Samolaisten lähettiläitä Anaiasta,\njotka nuhtelivat häntä hänen rumasta tavastaan vapauttaa Hellasta,\nhän kun surmasi miehiä, jotka eivät olleet nostaneet kättänsä\nheitä vastaan eivätkä esiintyneet vihollisina, vaan pakosta olivat\nolleet Ateenalaisten liittolaisina; että hän, jos ei muuttaisi\nmenetystapaansa, ei saattaisi juuri monta vihollista ystävyyteen,\nvaan päinvastoin tekisi useammat ystävistä vihollisiksi. Hän seurasi\nheidän neuvoansa ja päästi menemään ne Kiolaiset, jotka vielä\nolivat hänen vallassaan, sekä moniaita toisia. Sillä nähtyänsä\nlaivat, eivät asukkaat paenneet, vaan lähestyivät niitä päinvastoin,\nluullen niitä Attikalaisiksi, koska he eivät voineet otaksua,\nettä Peloponneesolaiset, Ateenalaisten ollessa herroja merellä,\npurjehtisivat Jooniaan.\n\nEfesoksesta purjehti Alkidas kiiruumman kautta ikäänkuin paeten.\nHänet olivat huomanneet Salaminia ja Paralos laivat hänen ankkurissa\nollessaan Klaroksen edustalla, kun ne sattuivat tulemaan Ateenasta.\nPeläten että häntä ajettaisiin takaa, purjehti hän aavalle merelle\npäättäen, ettei hän vapaaehtoisesti poikkeaisi mihinkään satamaan,\nennenkuin Peloponneesoksessa. Pakeelle ja Ateenalaisille tuli sanoma\ntästä sekä Erytraiasta että muualtakin. Koska Joonia oli linnoituksia\nvailla, syntyi suuri pelko, että Peloponneesolaiset, jos kohtakaan\neivät aikoisi viipyä siellä, purjehtiessansa hyökkäisivät hävittämään\nkaupunkeja. Paralos ja Salaminia ilmoittivat itse nähneensä laivat\nlähellä Klarosta. Pakees lähti heti ajamaan heitä takaa ja seurasi\nheitä Patmos-saarelle asti. Kun hän ei ollut saavuttanut vihollisia\nmerellä, oli hän hyvillään, ettei ollut tarvinnut leiriytyä,\nvartioidaksensa ja saartaaksensa heitä.\n\nPurjehtiessaan takaisin poikkesi hän Notion nimiseen Kolofoonilaiseen\nkaupunkiin, jossa Kolofoonilaiset silloin asuivat, sittenkun ylempänä\nsijaitsevan kaupungin olivat vallottaneet Itamanes ja barbarit, jotka\nyksityiset kansalaiset kapinan syttyessä olivat kutsuneet kaupunkiin.\nTämä valloitus tapahtui melkein Peloponneesolaisten toisen kerran\nhyökätessä Attikaan. Pakolaiset, jotka olivat asettuneet Notioniin,\njoutuivat taasen keskenänsä riitaan. Osa näistä sai avuksensa\nArkadialaisia ja barbareja, joilla he miehittivät linnan, ja niihin\nyhtyivät Kolofoonilaisten yläkaupungista tulleet Meedialais-ystävät,\npitäen hallituksen käsissään. Toiset taas pakenivat salaa ja\nanoivat Pakeelta apua. Tämä pyysi linnassa olevien Arkadialaisten\npäällikön, Hippiaan, puheellensa luvaten viedä hänet elävänä ja\nvahingoittumattomana takaisin linnaan, jos hänen ehdotuksensa ei\nolisi Hippiaan mieleen. Linnan päällikkö menikin hänen luoksensa;\nmutta Pakees pidätti hänet, häntä kuitenkaan kahlehtimatta. Sitten\nhyökkäsi hän äkkiarvaamatta linnaa vastaan, valloitti sen ja\nsurmautti kaikki siellä olevat Arkadialaiset ja barbarit. Hippiaan\nvietti hän lupauksensa mukaan linnaan, otatti hänet kiinni, hänen\nastuttuansa sisään, ja ammutti hänet nuolilla kuoliaaksi. Notionin\njätti hän sitten niille Kolofoonilaisille, jotka eivät olleet\nMeedialais-ystäviä. Myöhemmin lähettivät Ateenalaiset Notioniin\nsiirtolaisia ja antoivat sille oman heidän lakiensa mukaisen\nhallitusmuodon, kooten sinne kaikki muissa kaupungeissa asuvat\nKolofoonilaiset.\n\nPalattuansa Mytileeneeseen, valloitti Pakees Pyrran ja Eresoksen.\nHän otti kiinni Lakedaimonilaisen Salaitoksen, joka piileili\nkaupungissa, ja lähetti Ateenaan hänet ja Tenedoksessa vankeudessa\nolevat Mytileeneeläiset niinkuin myöskin kaikki ne, jotka hänestä\nnäyttivät olevan kapinaan syypäät. Hän lähetti pois suurimman\nosan sotaväkeänsä. Itse jäi hän, luonansa pieni osa sotaväkeä,\nMytileeneeseen, järjestäen asiat siellä ja koko Lesboksessa, kuten\nhänestä näkyi soveliaalta.\n\nKun Salaitos ja toiset vangit olivat saapuneet Ateenaan,\nmestattiin Salaitos, vaikka kohta hän muun muassa lupasi poistaa\nPeloponneesolaiset Plataiasta, jota he yhä vielä piirittivät.\nToisista vangeista pitivät he neuvottelua, jolloin he vihoissansa\neivät ainoastaan päättäneet surmata vallassaan olevia vankeja,\nvaan myös tappaa kaikki täysi-ikäiset Mytileeneeläiset ja tehdä\nlapset ja vaimot orjiksi. Ateenalaiset julmistuivat sitä suuremmin\nheidän luopumisestansa, koska Mytileeneeläisiä ei milloinkaan oltu\nkohdeltu alamaisina, ja Peloponneesolaiset laivat kiihdyttivät heitä\nvielä enemmän, nämät kun olivat rohjenneet tulla Joonialaisille\navuksi. Tästä päättivät he, että kapinaa jo kauan oli haudottu.\nSentähden lähetettiin kolmisoutulaiva Pakeen luokse ilmoittamaan\npäätöksestä, että hän heti surmauttaisi Mytileeneeläiset. Mutta\njo seuraavana päivänä katuivat he päätöstänsä, koska nyt pitivät\nraakana ja julmana hävittää koko kaupungin, jottei kukaan syyllinen\npääsisi rangaistuksesta. Kun Mytileeneeläiset lähettiläät ja\nheille suosiolliset Ateenalaiset huomasivat tämän, saattoivat he\nvallanpitäjät panemaan asian uuden keskustelun alaiseksi. Nämät\nmyöntyivät siihen sitä mieluisammin, koska näkivät suurimman osan\nkaupunkilaisista haluavan päästä uudelleen tästä asiasta äänestämään.\nKokoontuneen kansan edessä lausuttiin eri mielipiteitä. Muitten\nmuassa esiintyi Kleaineteksen poika Kleoon, joka juuri oli saanut\naikaan edellisen päätöksen Mytileeneeläisten surmaamisesta. Hän oli\nmitä väkivaltaisin kansalainen ja siihen aikaan kansan enin suosima\nmies. Hän esiintyi nyt uudestaan ja puhui seuraavasti:\n\n\"Usein ennen olen jo huomannut, että kansanvalta ei ole pätevä\nhallitsemaan muita valtioita, ja nyt se minulle käy vielä selvemmäksi\nteidän katuessanne Mytileeneeläisistä tekemäänne päätöstä. Sillä\nkoska te jokapäiväisessä elämässänne keskenänne elätte pelotta\nja vilpittä, luulette te olevanne samalla kannalla myöskin\nliittolaisiinne nähden. Jos te heidän sanojensa hellyttäminä tahi\nsääliväisyydestä teette jonkun varomattomuuden, niin ette huomaa,\nettä siinä on vaara itsellenne, jotavastoin liittolaiset teitä tuskin\nkiittävät heikkoudestanne. Te unhotatte, että teidän herruutenne on\ntäydellinen tyrannius vehkeilevien ja vastahakoisesti tottelevien\nhenkilöiden hillitsemiseksi. He eivät suinkaan tottele teitä\nsentähden, että omaksi vahingoksenne osotatte heille ystävällisyyttä,\nvaan koska teillä on suurempi valta: he eivät tottele ystävyydestä,\nvaan pakosta. Vaarallisinta on kuitenkin, jos emme milloinkaan pysy\npäätöksissämme, niinkuin myös jos emme ymmärrä, että kaupunki,\njolla on muuttumattomat, vaikkapa huonommatkin lait, on paremmasti\nhoidettu, kuin se, jolla on hyvät lait, joita ei noudateta, ja että\ntietämättömyys maltillisuuden yhteydessä on hyödyllisempi kuin\ntaitavuus kurittomuuden yhteydessä. Taitamattomat henkilöt hoitavat\nuseimmiten kaupungin asioita paremmin kuin taitavammat. Sillä\njälkimmäiset katsovat itsensä lakeja viisaammiksi ja tyrkyttävät\nesiin omia mielipiteitään. Sen kautta saattavat he usein kaupungit\nperikatoon. Taitamattomat sitävastoin pitävät itseänsä lakeja\ntietämättömämpinä. He kylläkään eivät ole vallan päteviä moittimaan\nmuitten puheita, mutta vaatimattomuutensa takia toimivat he usein\noikein, kun eivät puhu vain kilpailun tähden. Täten on meidänkin\npuhuessamme tehtävä, eikä turhamaisen kilpailun tähden annettava\nteille neuvoja, jotka ovat ristiriidassa omantuntonne kanssa.\"\n\n\"Minä pysyn mielipiteessäni ja kummaksun, että Mytileeneeläisten\njuttu on otettu uudestaan pohdittavaksi, ja että täten aikaa\nkulutetaan selvästi syyllisten eduksi. Sillä loukatun viha syyllistä\nvastaan tylsistyy täten. Mutta jos rangaistus välittömästi seuraa\nrikosta, niin ne ovat täydellisessä sopusoinnussa keskenään\".\n\n\"Olisipa hauskaa nähdä, ken minua vastaan voisi väittää, että\nMytileeneeläisten väärinkäytökset olisivat meille hyödyllisiä,\nmutta että meidän menestyksemme tuottaisi haittaa liittolaisille.\nNähtävästi koetetaan nyt viisastelemisella näyttää toteen, että\npäätöstä tässä asiassa ei ensinkään ole tehty, vaikka onkin tehty;\ntahi koetetaan voitonhimosta koristelemalla ja taitehikkaalla\npuheella pettää kuulijoita. Mutta valitettavasti suopi kaupunki\nmuille palkinnot, saaden ainoastaan vaarat osakseen\".\n\n\"Tähän te itse olette syypäät, te kun olette ottaneet tavaksenne\nkatsella puheita, mutta kuunnella tekoja: te kun katselette tulevien\ntapahtumien mahdollisuutta puhujan silmillä, ja tapahtuneista\npäättäessänne luotatte enemmän kuuloonne kuin silmiinne, arvostellen\nniitä kauniitten puheitten mukaan. Helpoimmin petettyinä soman puheen\nkautta, mutta vastahakoisimpina noudattamaan tavallisen kokemuksen\nneuvoa, olette te ainiaan tavattomuuden orjia, mutta tavallisuuden\nhalveksijoita, ja jokainen teistä on mielestänsä oiva puhuja, ja\nainakin koettaa hän esiintyä vastaväittäjänä sille, joka on samaa\nmieltä, jottei hän näkyisi myöhemmin keksineen tuota aatetta.\nOlette kyllä valmiit jo edeltäkäsin ymmärtämään ja kiittämään\npuoleksi sanottua, mutta hitaat miettimään tämän seurauksia. Te niin\nsanoakseni hankitte toista maailmaa kuin sitä, missä elämme, mutta\nette pätevästi päätä olevista oloista. Sanalla sanoen, te olette\nkuulon sulouden viehättäminä ja ikäänkuin sofistien narripelien\nkatsojia ennemmin, kuin kaupungin eduista neuvottelevia miehiä\".\n\n\"Koettaakseni vieroittaa teitä näistä tuumista, olen minä osottava,\nettei mikään kaupunki ole teitä loukannut enemmän, kuin Mytileenee.\nMinä puolestani tahtoisin milten antaa anteeksi niille, jotka\nnousevat kapinaan joko tyytymättöminä teidän herruuteenne, tahi\nvihollisten pakottamina. Mutta Mytileeneeläiset asuvat saarella,\njoka on linnoitettu ja ainoastaan meren puolelta alttiina\nvihollisten hyökkäykselle, jolloin he kumminkin varsin helposti\nvoivat puolustautua hyvästi varustetuilla laivoillansa. He elävät\nitsenäisinä omien lakiensa suojassa sekä teidän ylenmäärin\nkunnioittamina. Kun he kuitenkin näin ovat menetelleet, niin he\nennemmin ovat hyökänneet, kuin kapinoineet meitä vastaan; sillä\nkapinaan nousevat ainoastaan ne, jotka ovat kärsineet kovaa kohtelua.\nMeidän katkerimpien vihollistemme avulla koettavat he saattaa meidät\nhäviöön\".\n\n\"Heidän menettelynsä on rikollisempi, kuin jos he omin voimin\nolisivat nousseet meitä vastaan. He eivät ole ottaneet oppia toisten\nonnettomuudesta, joita me jo olemme rangaisseet heidän kapinastansa,\neikä heidän nykyinen asemansa ole heitä estänyt heittäytymästä\nvaaraan. Luottaen tulevaisuuteen ja asettaen toiveensa korkeammalle\nvoimiansa, mutta alemmas vaatimuksiansa, ovat he antauneet sotaan,\nantaen voimalle suurempaa arvoa, kuin oikeudelle. Vaikka me emme\nole heitä loukanneet, ovat he nousseet meitä vastaan, heti kun ovat\nluulleet olevansa meitä voimakkaampia. On tavallista, että kaupungit,\njotka äkkiä ovat nousseet mahtavuuteen, joutuvat ylimielisiksi.\nYlipäätään on odotettavissa oleva onni ihmisille vaarattomampi, kuin\nodottamaton. Helpompi on välttää onnettomuutta, kuin niin sanoakseni\npysyä onnessaan\".\n\n\"Ei enää pitkiin aikoihin olisi meidän pitänyt kunnioittaa\nMytileeneeläisiä enemmän, kuin muitakaan; silloin he eivät olisi\ntulleet niin ylimielisiksi. Sillä ihminen on ylipäätään taipuvainen\nhalveksimaan taipuvaista, mutta ihailemaan lujuutta osottavaa.\nRangaistakoon heitä siis rikoksestaan oikeudenmukaisesti, älköönkä\ntehtäkö muutamia syypäiksi vapauttamalla kansaa kokonaisuudessaan.\nHe ovat kaikki hyökänneet meitä vastaan, vaikka he ollen meidän\npuolellamme vastedeskin olisivat saaneet asua kaupungissansa. Mutta\nkoska he ovat katsoneet edullisemmaksi yhdessä noitten muutamien\nkanssa heittäytyä vaaraan, niin ovat he myöskin nousseet kapinaan.\nPunnitkaapa tarkoin, onko sama rangaistus määrättävä niille\nliittolaisille, jotka vihollisten pakottamina ovat kapinoinneet, kuin\nniille, jotka pakotta ovat niin tehneet. Kenen te luulette olevan\nkapinoitsematta vähäpätöisimmästäkin syystä, jos hän onnistuessansa\nvoittaa vapautensa, ja jos hän sorruttuansa saa ainoastaan lievän\nrangaistuksen? Meidän taasen täytyy jokaista kaupunkia vastaan\npanna omaisuutemme ja henkemme alttiiksi. Jos te onnistutte, tulee\nosaksenne hävitetty kaupunki, mutta tulot, jotka juuri ovat teidän\nvoimanne, menetätte te toistaiseksi. Jos te sitävastoin sorrutte,\nsaatte te uusia vihollisia entisten lisäksi. Täten täytyy meidän\nsotia liittolaisiamme vastaan, sillä aikaa kuin meidän olisi pitänyt\nvastustaa ulkonaisia vihollisia.\"\n\n\"Heille ei siis pidä antaa mitään toivoa, että he kauniilla puheella\ntahi rahalla saisivat anteeksi, koska he muka inhimillisestä\nheikkoudesta ovat rikkoneet. Vasten tahtoansa he eivät ole\nvahingoittaneet meitä, vaan ehdoin tahdoin vehkeilleet meitä vastaan;\nmutta ainoastaan tahdoton rikos on annettava anteeksi.\"\n\n\"Ollen siis samaa mieltä kuin tuonnoinkin, kehotan minä teitä\nnyt pysymään päätöksessänne, antamatta noitten kolmen valtiolle\nvaarallisimman seikan: sääliväisyyden, korupuheliaisuuden ja\nleväperäisyyden, viedä teitä harhaan. Sääliväisyyttä on osotettava\nsamoten ajattelevia kohtaan, mutta ei niille, jotka eivät itse ole\nsääliväisiä, vaan jotka luonnoltaan ovat vihollisia. Valitkoot\nkorusanaiset puhujat vähäpätöisemmän tilaisuuden kilpailullensa,\nälköötkä tätä, jossa kaupunki lyhytaikaisen nautinnon takia saa\nosakseen ankaran rangaistuksen, mutta jolloin he itse voittavat\npuhetaitonsa palkinnon. Kohtuutta on meidän osotettava niitä kohtaan,\njotka pysyvät ystävinämme, eikä suinkaan niille, jotka siitä\nhuolimatta pysyvät muuttumattomina vihollisinamme\".\n\n\"Sanalla sanoen: jos noudatatte neuvoani, niin sekä menettelette\noikein Mytileeneeläisiä vastaan että omaksi hyödyksenne. Jos\nteette toisin, niin ette kuitenkaan saa heiltä kiitollisuutta,\nvaan tuomitsette ennemmin sillä itsenne. Jos noitten kapina on\noikeudenmukainen, niin teidän herruutenne on vääryyttä. Mutta jos te\ntästä huolimatta kuitenkin tahdotte hallita, niin täytyy teidän nyt\nmyöskin oman etunne tähden vasten kohtuutta rangaista heitä, tahi on\nteidän luopuminen herruudestanne, ja eläminen rehellisinä ihmisinä\nrauhan helmassa\".\n\n\"Rangaiskaa heitä siis, niinkuin he olisivat teitä rangaisseet.\nPäästyänne vaarasta, olkaa yhtä arat loukkaukselle, kuin ne,\njotka teidät vaaraan ovat johtaneet. Miettikää tarkoin, miten he\nolisivat kohdelleet teitä, jos he olisivat päässeet voitolle,\nvarsinkin kun he ovat loukkaamisen alkuunpanijat. Se, joka syyttä\nhyökkää toista vastaan, ahdistaa häntä lakkaamatta, koska on hyvin\nvaarallista jättää häntä voimiinsa; sillä se, jota syyttä loukataan,\non päästyänsä vaarasta katkerampi vihollinen, kuin se, joka yhtä\nsuuresti on loukannut toista.\"\n\n\"Älkää siis pettäkö itseänne: miettikää kuinka lähellä sortumistanne\nolette olleet heidän kauttansa, ja rangaiskaa heitä, kuten he ovat\nansainneet, ja näyttäkää toisille liittolaisille sopiva esimerkki,\nettä se, joka nousee kapinaan, rangaistaan kuolemalla. Kun he tämän\nnäkevät, on teillä enemmän tilaisuutta taistella vihollisianne\nvastaan, eikä ole niin usein tarvis riidellä liittolaistenne kanssa.\"\n\nNäin puhui Kleoon. Hänen jälkeensä esiintyi Eykrateen poika Diodotos,\njoka jo edellisessä kokouksessa oli vastustellut Mytileeneeläisten\nsurmaamista, ja puhui seuraavin sanoin:\n\n\"Minä en ainakaan moiti niitä, jotka ovat asettaneet kysymyksen\nMytileeneeläisistä uuden keskustelun alaiseksi, enkä liioin kiitä\nniitä, jotka moittivat, että tärkeistä asioista moneen kertaan\nneuvotellaan. Minä olen sitä mieltä, että löytyy kaksi suurinta\nvastustajaa viisaalle päätökselle: hätäily ja viha. Edellinen näistä\ntulee kevytmielisyydestä, toinen itsepäisyydestä ja typeryydestä.\"\n\n\"Se, joka väittää, etteivät sanat ole tekojen ilmottajia, on joko\ntyperä, tahi tarkottaa omaa etuaan: typerä, jos luulee voivansa\nmuulla lailla kuin sanoilla selitellä tulevia tapahtumia; omaa etuaan\ntarkottava, jos hän, ehdottaen jotakin häpeällistä, peläten ettei\nhän voi puolustaa huonoa asiaa pätevillä perusteilla, viekkailla\nsyytöksillä koettaa pelottaa vastustajiansa ja kuulijoitansa.\nPahimmat ovat kuitenkin ne, jotka syyttävät vastustajiansa, että\nhe voitonhimosta käyttävät kaunopuheliaisuuttansa. Jos joku\nsyytetään tietämättömyydestä, niin pidetään häntä typeränä, mutta ei\nepärehellisenä, jos hän joutuu tappiolle; mutta jos häntä syytetään\nepärehellisyydestä, niin hän joutuu epäluulon alaiseksi, joskin hän\npääsee voitolle, mutta jos hän joutuu tappiolle, niin pidetään häntä\nsekä typeränä että epärehellisenä.\"\n\n\"Kaikesta tästä ei ole kaupungille mitään hyötyä. Sillä pelko vie\nsiltä neuvonantajat, ja parasta olisi, jos semmoiset kansalaiset\nolisivat huonoja puhujia; silloin ei voitaisi houkutella valtiota\nharhatekoihin. Hyvä kansalainen ei saa pelottaa vastustajiansa,\nvaan esiintyä puolueettomasti, jos kohtakin hän puhuu paremmin.\nViisas valtio taasen antakoon ainoastaan ansaitun kunnian hyvälle\nneuvonantajalle, mutta älköön liian suurta. Toiselta puolelta valtion\nei tule rangaista sortuvaa puhujaa, vaan ei edes moittia häntä. Täten\nei menestyvä puhuja enemmän kunnioituksen toiveessa halua puhua\nvasten omaatuntoaan, eikä onnistumatonkaan silloin koeta imarruksilla\nvoittaa takaisin menetettyä arvoansa\".\n\n\"Tässä suhteessa toimimme me päin vastoin. Mutta ei siinä kyllin:\njos vaan luulemme, että joku puhuja esiintyy itsekkäisyydestä, niin\nemme, ainoastaan hänen otaksutun itsekkäisyytensä takia, ota hänen\nneuvojansa, olkootpa kuinka hyviä tahansa, kuuleviin korviin, joten\nme kaupungilta riistämme sen hyödyn, joka sillä tästä puheesta\nolisi ollut. Tästä seuraa, että suorin sanoin lausutut hyödylliset\nneuvot ovat yhtä epäluulonalaisia kuin haitalliset, jonkatähden sekä\nkelvottoman neuvonantajan on käyttäminen petosta, voittaaksensa\nkansalaiset puolellensa, että hyvän neuvonantajan täytyy valehdella\nsaavuttaaksensa luottamusta. Pelkän viisastelemisen tähden on\nkaupunkimme ainoa, jossa ei voi julkisesti saada mitään hyvää aikaan\nilman valetta. Sillä se, joka mutkitta tahtoo neuvoa hyvään, saa\npalkinnokseen epäluulon, että hän salaa hankkii itselleen jotakin\netua\".\n\n\"Tämmöisten olojen vallitessa, ja kun ovat kysymyksessä näin tärkeät\nasiat, tulee meidän puhujien olla pitkänäköisempiä, kuin te, jotka\nainoastaan pintapuolisesti tarkastatte asioita. Sillä me olemme\nvastuunalaisia neuvoistamme, mutta te ette äänestyksestänne. Jos\nneuvonantaja ja sen noudattaja olisivat yhtä vastuunalaiset, niin\ntekin viisaammin tekisitte päätöksenne. Mutta nyt sitävastoin\nkannatte te vihaa sitä vastaan, joka teitä on kehottanut tekemään\njotakin, joka ei onnistu, vaikka hänellä ei ole kuin yksi ääni, mutta\nette teitä itseänne vastaan, vaikka teitä on useampia päättämässä\".\n\n\"Astuessani esiin puhuakseni Mytileeneen asioista, en halua\nvastustella enkä liioin syyttää ketään; sillä tässähän ei ole kysymys\nheidän vääryyksistänsä, vaan on tarkoin punnitseminen, mikä meille\non edullisinta. Joskin kohta myönnän heidän harjoittaneen paljon\nvääryyttä, niin en minä sentähden kehota surmaamaan heitä, ellei\nse olisi meille hyödyksi, yhtä vähän kuin tahtoisin, että heitä\nsäästettäisiin, ellei siitä olisi meille hyötyä. Minusta meidän\nnyt on päättäminen ennemmin tulevaisuudesta, kuin nykyisyydestä.\nMitä taasen tulee siihen, minkä Kleoon jyrkimmin vakuuttaa olevan\nhyödyllistä tulevaisuudessa, että nimittäin luopumisen halu vähenisi,\njos sille määrättäisiin kuolemanrangaistus, niin minä puolestani olen\nvakuutettu, että tämmöisellä menettelyllä olisi aivan päinvastainen\nseuraus. Älkää antako Kleoonin kauniin puheen viehättää teitä\nhylkäämään minun hyödyllistä ehdotustani. Sillä teissä kuohuva viha\nMytileeneeläisiä kohtaan voisi pian houkutella teitä pitämään hänen\npuhettansa oikeudenmukaisena. Meidän ei ole ikäänkuin käyminen\nkäräjiä heitä vastaan, vaan neuvotteleminen miten meillä olisi heistä\nhyötyä.\"\n\n\"Valtiot määräävät ylipäätään kuolemanrangaistuksen paljonkin\npienemmistä rikoksista, kuin kyseissä olevasta, mutta kumminkin\nhoukuttelee onnistumisen toivo heittäytymään vaaraan, eikä kukaan\nryhdy vaaranalaiseen toimeen, luullen ettei yritys häneltä\nonnistuisi. Ja mikä kaupunki kapinoitsisi luullen, etteivät sen\nomat sekä liittolaistensa avulla tehdyt valmistukset ole yritykseen\nriittäviä? Kaikkien ihmisten luonnossa on taipumus tehdä rikoksia\nsekä yksityisiä että valtiota kohtaan, eikä löydy lakia, joka voisi\npidättää ihmisiä tästä, vaikka kohtakin on kovennettu rangaistuksia\nkaikin tavoin, jotta rikokset vähenisivät. Otaksuttavasti olivat\nrangaistukset muinoin suurimmistakin rikoksista lievemmät, mutta kun\nsiitä huolimatta rikokset jatkuivat, niin aikaa voittaen määrättiin\nkuolemanrangaistus useimmissa tapauksissa. Ja kuitenkin tehdään yhä\nrikoksia. On siis joko keksittävä joku hirvittävämpi pelotus, tahi\nmyönnettävä, ettei kuolemanrangaistuksestakaan ole mitään hyötyä.\"\n\n\"Kaikki ihmiset ovat taipuvaiset heittäytymään vaaraan. Puute\ntekee köyhät rohkeiksi, varallisuus taasen tekee kopeaksi ja\nvoitonhimoiseksi, muut sattumat viettelevät ihmisiä voimallansa\nvaaroihin aina sen himon vaikutuksesta, joka kutakin ihmistä\nvallitsee. Ennen kaikkea ovat toivo ja himo vaikuttimina: himo\ntekee alotteen, toivo seuraa tätä. Himo keksii vehkeet, toivo lupaa\nmenestystä, ja molemmat saattavat aikaan suurimpia onnettomuuksia,\nja vaikka kohtakin näkymättömiä, ovat ne mahtavammat, kuin näkyvät\nvaarat. Näitten lisäksi vaikuttaa puolestansa myöskin menestyminen:\nsillä odottamaton menestys saapi heikommatkin heittäytymään vaaraan,\npuhumattakaan kaupungeista, koska niillä ovat kysymyksessä suurimmat\nedut: vapaus ja toisten hallitseminen, ja koska jokainen yksityinen\nuseiden avustamana asettaa itsensä suunnattoman korkealle. Sanalla\nsanoen: mahdottomia uskoo ja suurta typeryyttä ilmaisee, jos luulee\njonkun lain voimalla tahi jollakin muulla hirmulla voivansa estää\nhimon valtaamaa ihmisluonnetta mielensä mukaan toimimasta.\"\n\n\"Älkää siis, luottaen kuolemanrangaistuksen voimaan, tehkö mitään\nepäviisasta päätöstä, älkääkä riistäkö kapinoitsijoilta toivoa\nkatumiseen ja virheensä piakkaiseen hyvittämiseen. Sillä ottakaa\nhuomioon, että tämmöisen katsantokannan vallitessa kapinoitseva\nkaupunki, kun se huomaa joutuvansa alakynteen, pyrkii sovintoon,\nkun se vielä kykenee maksamaan sotakulungit sekä vastedes veronsa.\nMutta jos kuolemanrangaistus määrätään, ettekö luule, että jokainen\nkaupunki siinä tapauksessa paremmin varustautuu kapinaan kuin nyt,\nja että se äärimmäisiin kestää piiritystä, jos on yhdentekevää,\nantautuuko se myöhään vaiko heti? Miten meille ei olisi haitallista\nkustantaa pitkällistä piiritystä sopimuksen viipymisen takia, ja\nsaada käsiimme kaupunki hävitettynä ja siten menettää kaikki tulo\nsiitä vastaisuudessa? Näistä tuloista lähtee kuitenkin voimamme\nvihollisia vastaan.\"\n\n\"Näin ollen, on meidän otettava vaari, ettemme ankarasti\ntuomitsemalla näitä rikollisia vahingoita itseämme, vaan että\npidämme silmällä, miten hallussamme olevat kaupungit varojensa\nrunsaudella olisivat meille hyödyksi. Meidän ei tule luottaa\nlakiemme ankaruuteen, vaan viisaaseen menettelyyn. Mutta me teemme\npäinvastoin, jos me kukistettuamme ennen vapaan ja sittemmin\nväkivallalla valloittamamme kaupungin, kun se luonnollisesti\nitsenäisyytensä puolesta nousee kapinaan, luulemme sen olevan\nrangaistavan mitä ankarimmin. Ei pidä ankarasti rangaista vapaita\nkapinoitsijoita, vaan tarkasti valvoa heitä, ennenkuin he nousevat\nkapinaan, ja varoa, ettei tämä ajatuskaan heissä synny. Kun olemme\nkukistaneet kapinan, on mitä pienin osa heistä pidettävä syyllisenä.\"\n\n\"Ajatelkaa siis, kuinka suunnattoman virheen te tekisitte,\nseuraamalla Kleoonin neuvoa. Tätä nykyä on kansa kaikissa\nkaupungeissa teille suosiollinen, eikä ole ottanut osaa ylimyksien\nkapinoihin, tahi jos se pakosta on sen tehnyt, niin se esiintyy\nvihamielisenä kapinan alkuunpanijoita kohtaan, ja mennessänne\nsotaan, on teillä liittolaisena kapinoitsevan kaupungin rahvas. Jos\nte nyt surmaatte Mytileeneen kansan, joka ei ensinkään ole ottanut\nosaa kapinaan, vaan päinvastoin, heti kun se sai aseet käsiinsä,\nvapaa-ehtoisesti jätti kaupungin teille, niin te ensinkin teette\nväärin surmaamalla hyväntekijänne, ja toiseksi teette te juuri sitä,\nmitä ylimykset mieluimmin tahtovat. Sillä nostaessaan kaupungit\nkapinaan, saavat he kansan heti puolellensa, koska te näytätte saman\nrangaistuksen kohtaavan väärintekijöitä kuin niitä, jotka eivät ole\nsyypäitä rikokseen. Joskin he ovat rikkoneet, tulee meidän olla\nhuolimatta siitä, jottei ainoa meille vielä jäänyt liittolainen\ntulisi meidän viholliseksemme. Paljoa hyödyllisempänä meidän\nvaltamme ylläpitämiseksi pidän minä olla loukkauksista huolimatta,\nkuin oikeudenmukaisesti surmata niitä, joita ei pitäisi surmata.\nTuo Kleoonin rangaistuksen oikeudenmukaisuus ja hyödyllisyys eivät\nmillään muotoa sovellu yhteen.\"\n\n\"Ymmärrätte siis minun neuvoni olevan paremman, jonka tähden\nkehoitan teitä ilman mitään hemmottelua tahi arkuutta, joita minä\npuolestani kovasti vastustan, vaan ainoastaan ilmituotujen syiden\nnojalla ja kylmäverisesti tuomitsemaan ne Mytileeneeläiset, jotka\nPakees on tänne lähettänyt. Mutta sallikaa toisten rauhassa asua\nkaupungissansa. Sillä tämä on sekä hyvä tulevaisuudessa että nyt\njo pelottava vihollisille. Se, joka tekee viisaan päätöksen, on\nvoimakkaampi vihollisia vastaan, kuin se, joka, vaikka kohtakin\nväkevä, tekee ajattelemattoman hyökkäyksen.\"\n\nTäten puhui Diodotos. Kun Ateenalaiset olivat kuulleet nämät\ntykkänään vastakkaiset lausunnot, syntyi heidän keskenään\nerimielisyys, ja äänestyksessä saivat molemmat mielipiteet melkein\nyhtä paljon kannatusta, mutta Diodotoksen ehdotus pääsi kuitenkin\nvoitolle. Heti lähetettiin kiireesti menemään toinen kolmisoutulaiva,\njottei vuorokautta ennen lähetetty laiva ennättäisi varemmin perille,\nja kaupunkia hävitettäisi. Koska Mytileeneen lähettiläät olivat\nvarustaneet laivan viinillä ja jauhoilla sekä luvanneet suuremmoisia\npalkinnoita, jos se saavuttaisi toisen, niin kiiruhtivat merimiehet\nmatkaa semmoisella innolla, että soutaessaan söivät viiniin ja öljyyn\nkastettuja jauhoja, ja että miehistöstä osa vuorostaan nukkui, kun\ntoinen osa souti. Kun onneksi vastatuuli ei kohdannut heitä, ja koska\nedellinen laiva luonnottoman tehtävänsä takia ei pitänyt kiirettä,\njotavastoin tämä kulki näin suurella nopeudella, niin edellinen\nennätti ainoastaan sen verran ennen saapua perille, että Pakees sai\nkäskyn lukeneeksi ja oli panemaisillaan sen toimeen, kun toinen\nennätti perille ja esti hävittämisen. Näin lähellä oli Mytileenee\nperikatoansa.\n\nNe miehet taasen, jotka Pakees oli lähettänyt kapinan\nalkuunpanijoina, mestattivat Ateenalaiset Kleoonin kehotuksesta.\nNiitä oli hiukan toista tuhatta. Ateenalaiset revittivät myös\nMytileeneen muurit ja ottivat haltuunsa heidän laivansa.\nLesbolaisille ei määrätty mitään veroa, mutta heidän maansa, paitsi\nMetymneeläisten, jaettiin 3,000 osaan, joista 300 pyhitettiin\njumalille, ja muitten osien omistajiksi määräsivät Ateenalaiset arvan\nmukaan omia kansalaisiansa. Maksamalla näille joka osasta kaksi\nminaa vuodessa, saivat Lesbolaiset viljellä maatansa. Ateenalaiset\nottivat niin ikään haltuunsa ne mannermaan kaupungit, jotka olivat\nMytileeneeläisten vallan alaisia. Tästä lähtien kuuluivat siis nämät\nAteenalaisille. Sellaiset olivat tapahtumat Lesboksessa.\n\nSamana kesänä tekivät Ateenalaiset Lesboksen anastamisen jälkeen\nNikeeratoksen pojan Niikiaan johdolla retken Minooan saareen, joka\nsijaitsee Megaran edustalla. Megaralaiset olivat tänne rakentaneet\ntornin, jota he käyttivät vartiohuoneena. Koska tämä oli lähempänä\nAteenaa kuin Buudoros ja Salamis, tahtoi Niikias tähän asettaa\nvartiopaikan, josta hän voisi estää Peloponneesolaisia sieltä\nsalaa purjehtimasta kolmisoutu- ja rosvolaivoilla, kuten tähän\nsaakka olivat tehneet, niinkuin myöskin purjehtimasta Megaraan.\nPiirityskoneilla ensin valloitettuansa kaksi Nisaian merenpuolista\nlinnaa ja täten avattuansa merenkulun saaren ja mannermaan välillä,\nrakensi hän linnoituksen myöskin mannermaan puolelle, siihen\npaikkaan missä matalan veden yli olisi voinut tulla avuksi siltaa\nmyöten saarelle, joka ei ollut kaukana mannermaasta. Kun tämä\nkaikki muutamassa päivässä oli saatu aikaan, rakensi hän myöhemmin\nmyöskin saarelle linnoituksen, johon hän jätti miehistön, ja palasi\nsotajoukkoineen kotia.\n\nSamoihin aikoihin sinä kesänä antautuivat Plataialaiset, koska heiltä\nloppuivat muonavarat, eivätkä he enää voineet kestää piiritystä,\nPeloponneesolaisille seuraavalla tavalla. Viimeksimainitut tekivät\nheidän muurejansa vastaan hyökkäyksen, jota Plataialaiset eivät\nvoineet torjua. Vaikka kohtakin Lakedaimonilainen päällikkö hyvin\ntunsi heidän heikkoutensa, ei hän kuitenkaan tahtonut valloittaa\nkaupunkia rynnäköllä. Niin oli hänelle käsketty Lakedaimonista,\njottei Plataiaa tarvitsisi luovuttaa, koska se olisi vapaa-ehtoisesti\nantaunut, jos tehtäisiin rauha Ateenan kanssa ja sovittaisiin,\nettä sodassa valloitetut kaupungit olisivat jätettävät takaisin.\nLakedaimonilainen päällikkö lähetti sentähden heidän luoksensa\nairuen ilmottamaan, että jos jättäisivät kaupungin vapaaehtoisesti\nLakedaimonilaisille ja alistuisivat heidän tuomionsa alle,\nrikolliset rangaistaisiin, mutta ei ketään tutkimatta. Näin puhui\nairut. Plataialaiset jättivät kaupungin, sillä he olivat jo vallan\nahtaalla. Heitä ylläpitivät Peloponneesolaiset moniaita päiviä,\nkunnes tuomarit, viisi miestä, tulivat Lakedaimonista. Saavuttuansa\nhe eivät tehneet mitään syytöstä, vaan kutsuivat Plataialaiset\neteensä ja kysyivät heiltä, olivatko he osottaneet mitään hyvää\nLakedaimonilaisille tahi heidän liittolaisillensa sodan kestäessä.\nPlataialaiset pyysivät saada vastata pitemmälti ja asettivat\npuolustajiksensa Asoopolaoksen pojan Astymakoksen ja Aeimneestoksen\npojan Lakoonin, joka oli Lakedaimonilaisten kestiystävä. Nämät\nesiintyivät ja puhuivat seuraavasti:\n\n\"Me olemme luovuttaneet kaupunkimme teille luullen, että meidät\nasetettaisiin laillisen tuomioistuimen eteen, eikä tämmöisen, ja\nme suostuimme hyväksymään teidät tuomareina, kuten vielä nytkin\nteemme, jotta meidät tuomittaisiin puolueettomasti. Mutta nyt me\npelkäämme, että kumpaisessakin tapauksessa olemme erehtyneet. Sillä\narvattavasti tulemme me tässä taistelemaan hengestämme, ettekä te\ntule olemaan puolueettomia, päättäen siitä, ettei meitä vastaan ole\ntehty mitään syytöstä, johon voisimme vastata, vaan että omasta\npyynnöstämme olemme saaneet sananvuoron. Koska kysymys on lyhyt,\nniin todenmukainen vastaus langettaa meidät, valheellinen taasen\ntodistettaisiin vääräksi. Kaikin puolin pulassa on meidän kuitenkin\npakko puhua; sillä varmemmalta näyttää puhua, kuin olla puhumatta.\nJos ei lausuttaisi sanaakaan tämmöisten asianhaarain vallitessa, niin\nvoisi otaksua, että olisimme tulleet pelastetuiksi, jos olisi sana\nsanottu. Sitäpaitsi on meidän vaikea saada teitä uskomaan sanojamme;\nsillä jos me olisimme outoja toisillemme, niin voisimme tuoda esiin\ntodistuksia puolustukseksemme; mutta nyt on meidän puhuminen teille,\njotka tunnette kaikki seikat. Me emme pelkää, että syytätte meitä\nsiitä, että meidän ansiomme olisivat teidän ansioitanne vähemmät,\nvaan että te olette kutsuneet meidät kuuntelemaan muitten mieliksi jo\nlangetettua tuomiota.\"\n\n\"Kuitenkin tahdomme osottaa käytöksemme Teebalaisia kohtaan ja\nmuistuttamalla, mitä hyvää olemme tehneet teille muille Helleeneille,\nkoettaa taivuttaa teidän mieltänne.\"\n\n\"Tuohon lyhyeen kysymykseen, olemmeko me tehneet hyvää tässä sodassa\nLakedaimonilaisille ja heidän liittolaisillensa, vastaamme me, että\nte, jos pysytte vihollisina, ette ole kärsineet mitään vääryyttä,\njos teitä ei ole kohdeltu ystävällisesti. Mutta jos katsotte\nitsenne ystäviksi, niin olette te itse ennemmin tehneet väärin\nryhtymällä sotaan meitä vastaan. Rauhan kestäessä sekä taistelussa\nMeedialaisia vastaan olemme me esiintyneet kunnon miehinä; sillä\nemme ole ensimmäisinä rikkoneet rauhaa, ja taistelussa Hellaan\nvapauden puolesta olimme me ainoat Boiootialaiset. Ja vaikka olemme\nmannermaalaisia, taistelimme me Artemisionin meritappelussa, ja\ntaistelussa omassa maassamme avustimme me teitä ja Pausaniasta,\nkuten me myöskin olemme voimiemme mukaan ottaneet osaa kaikkiin\nsenaikuisiin taisteluihin, joihin Helleenit joutuivat. Ja kun suuri\npelko valtasi Spartan, maanjäristyksen jälestä kapinoitsevien\nHeilootain Itoomee-vuorelle asettumisen johdosta, lähetimme\nme teille avuksi kolmannen osan sotajoukostamme. Tätä teidän,\nLakedaimonilaisten, ei pitäisi unhoittaa.\"\n\n\"Tämmöisinä kehumme me muinoin esiintyneemme tärkeimmissä\ntapauksissa, vihollisiksi vasta myöhemmin jouduimme, johon te olette\nsyypäät. Sillä kun me, Teebalaisten hyökätessä meidän kimppuumme,\npyysimme päästä teidän liittoonne, niin te ette ottaneet meitä\nvastaan, vaan käskitte meidän kääntyä Ateenalaisten puoleen, koska\nolivat lähimpinä, jotavastoin sanoitte itse olevanne liian etäällä.\nSodan kestäessä te ette ole kärsineet, ettekä tule kärsimään\nmitään pahaa meidän puoleltamme. Jos me emme teidän käskystänne\nole tahtoneet luopua Ateenalaisista, niin emme ole tehneet väärin.\nSillä nämät avustivat meitä Teebalaisia vastaan, kun te meidät\nhylkäsitte, eikä olisi ollut kaunista luopua heistä, semminkin kun\nhe olivat osottaneet ystävyyttä meille ja pyynnöstämme ottaneet\nmeidät liittolaisikseen, vaan oikein oli alttiisti noudattaa heidän\nkäskyjänsä. Jos se, mitä kumpikin teistä määrää liittolaisensa\ntekemään, ei ole kunnon tekoa, niin eivät käskyn noudattajat siitä\nvastaa, vaan ne, jotka saattavat heidät väärin tekemään.\"\n\n\"Teebalaiset ovat monasti muutenkin meitä loukanneet, ja heidän\nviimeisen vääryytensä te tunnette, jonka tähden me olemme tässä\npulassa. Sillä kun he rauhan kestäessä ja vieläpä kuukausjuhlana\nvalloittivat kaupunkimme, olemme me luonnollisesti heille tämän\nkostaneet kaikkien ihmisten oikeaksi tunnustamaa lakia seuraten,\njonka mukaan on oikeus torjua päältään hyökkäävä vihollinen, eikä\nole oikein, että me heidän tähtensä tulemme kärsimään. Jos te\nkatsotte oikeaksi sen, mikä teille tällä hetkellä on hyödyllistä ja\nTeebalaisten vihamielisyyttä tyydyttävää, niin ette näytä olevanne\npuolueettomia tuomareita, vaan enemmän pitävänne silmällä omaa\netuanne. Joskin he nyt näkyvät olevan hyödyllisiä, niin olimme\nme ja muut Helleenit teille paljoa hyödyllisemmät silloin, kun\nolitte suurimmassa vaarassa. Nyt te uhkaatte meitä; mutta siihen\naikaan, jolloin barbari koetti tehdä meidät kaikki orjiksi, olivat\nnuo hänen puolellansa. Oikeudenmukaista on panna meidän nykyinen\nhairahduksemme, jos se on hairahdus, vastapainoksi silloiselle\nalttiudellemme, ja silloin kyllä huomaatte alttiutemme paljoa\nsuuremmaksi, kuin hairahduksemme, ja varsinkin semmoiseen aikaan,\njolloin oli harvinaista, että joku Helleeni kunnollaan vastusti\nKserkseen sotavoimia, ja jolloin niitä suuresti kiitettiin, jotka\neivät barbarin hyökätessä maahan katsoneet omaa etuansa, vaan\nmieluummin vaaroja kestäen tavottelivat yhteistä hyvää. Me, joita\nnäiden joukossa kunnioitettiin ensimmäisinä, saamme nyt pelätä,\nettä joudumme perikatoon näiden samojen avujen tähden, koska\noikeudenmukaisesti olemme liittoutuneet Ateenalaisiin mieluummin,\nkuin voitonpyynnöstä teihin. Kumminkin täytyy pitää samaa\nmielipidettä samoista asioista, eikä saa pitää edullisena muuta kuin,\nettä teillekin nykyhetkenä on etuisaa olla vakaasti kiitollisia\nuskollisille liittolaisillenne.\"\n\n\"Muistakaa, että useimmat Helleenit pitävät teitä kunnollisuuden\nesikuvina. Jos te kohtuuttomasti päätätte meistä, niin varokaa,\nettei teitä, ylistettyjä miehiä, moitita nuhteettomien miesten\nkohtuuttomasta tuomitsemisesta sekä siitä, että yhteisiin pyhäkköihin\nripustatte meiltä, Hellaan hyväntekijöiltä, otetuita saaliita.\nSillä tämä teidän, kunnon miesten, nuhteettomista miehistä\nlangettama tuomio ei tule olemaan salassa. Hirmuiselta tuntuu, että\nLakedaimonilaiset hävittäisivät Plataian, ja että Teebalaisten\nmieliksi koko Helleenikunnasta pyhitte pois sen kaupungin, jonka\nnimen sen urhollisuuden tähden esi-isänne piirsivät Delfoin\nkolmijalkaan. Siihen määrin onnettomiksi olemme nyt joutuneet, me,\njotka Meedialaisten voittaessa jouduimme perikatoon, että nyt teidän,\nmuinaisten parasten ystäviemme, kautta joudumme Teebalaisten valtaan,\nja että olemme joutuneet äärimmäisen vaaran alaisiksi, nimittäin\nettä me, jos emme olisi antautuneet, olisimme kuolleet nälkään, tahi\nnyt tuomitaan kuolemaan. Ja me Plataialaiset, jotka voimiemme mukaan\nolemme harrastaneet Helleenien parasta, työnnetään hyljättyinä ja\navustamattomina pois kaikkien Helleenien yhteydestä. Eikä yksikään\nentisistä liittolaisistamme meitä auta, ettekä edes tekään,\nLakedaimonilaiset, ainoa toivomme, näy olevan luotettavia.\"\n\n\"Me rukoilemme teitä yhteisten suojelusjumalien nimessä ja Hellaan\nhyväksi osotetun kuntomme takia taipumaan ja muuttamaan ajatuksenne,\njos Teebalaiset teitä ovat yllyttäneet johonkin julmaan tekoon,\nsekä pyytämään heiltä vastalahjaksi, ettei niitä surmata, joita on\nkohtuutonta surmata, että saisitte sopivan kiitollisuuden ettekä\nhäpeää, ja jottette toimien toisten mieliksi häpäisisi itseänne.\nPian käy ruumiimme tuhoaminen, mutta vaikea on poistaa siitä johtuva\nhäpeä. Sillä meitä te ette tule rankaisemaan oikeudenmukaisesti\nvihollisina, vaan sotimaan pakotettuina ystävinä. Jos te siis\nsuojelette henkeämme, tuomitsette te oikein, muistaen että\nvapaaehtoisesti olemme antautuneet teille ja rukoilevina kätemme\nojentaen, ja Helleeneillähän on laki, ettei sellaisia saa tappaa,\nsekä huomaten, että aina olemme olleet teidän hyväntekijöitänne.\nHeittäkää silmäys Meedialaisten surmaamien ja meidän alueellamme\nhaudatuiden esi-isienne lepopaikkoihin, joita me vuosittain\nkunnioitamme juhlapuvussa kansanjuhlilla ja muillakin menoilla.\nNäille me uhraamme esikon kaikista maamme tuotteista, ystävinä\nystävällisestä maasta, sotatovereina entisille sotatovereillemme.\nAivan päinvastoin tulette tekemään, jos te julistatte väärän tuomion.\nSillä Pausanias luuli hautaavansa isänne ystävälliseen maahan ja\nystävällisten miesten keskuuteen, se on teidän muistettava. Mutta\njos te meidät surmaatte ja teette Plataian Teebalaiseksi maaksi,\nmitä muuta te teette, kuin jätätte viholliseen maahan ja murhaajien\nkeskuuteen isänne ja sukulaisenne, niitä kunnioituksia vaille,\njoita he nyt nauttivat? Lisäksi saatatte orjuuteen sen maan, jossa\nHelleenit vapautuivat, ja riistätte paljaiksi niiden jumalien\npyhäköt, joita rukoillen he voittivat Meedialaiset, ja riistätte\nisiltä perityt uhrit niiden perustajilta ja järjestäjiltä.\"\n\n\"Ei teille, Lakedaimonin miehet, tuota kunniaa poikkeeminen\nHelleenien yleisistä tavoista ja esi-isäinne loukkaaminen eikä\nliioin, että te toisten vihamielisyyden takia surmaatte meidät,\nhyväntekijänne, jotka emme koskaan ole teitä loukanneet. Päinvastoin\ntulee teidän armahtaa meitä ja antaa järkevän sääliväisyyden\ntaivuttaa mieltänne. Teidän tulee huomata niin hyvin sen\nrangaistuksen julmuutta, jota me tulisimme kärsimään, kuin myöskin\nminkäarvoisia me, jotka kärsimme rangaistuksen, olemme, ja pitää\nmielessänne, kuinka ansaitsematon onnettomuus voi kohdata ketä\ntahansa.\"\n\n\"Me puolestamme, niinkuin meidän sopii ja hätä vaatii, rukoilemme\nteitä meidän molempien ja kaikkien Helleenien yhteisten jumalien\nnimessä armahtamaan meitä. Vedoten isienne vannomiin valoihin, joita\nette saa unhottaa, esiinnymme me rukoilevina isienne haudoilla,\nhuutaen avuksemme kuolemaan vaipuneita, ettei meitä jätettäisi\nTeebalaisten käsiin, ja etteivät paraat ystävämme luovuttaisi\nmeitä kiivaimmille vihollisillemme. Muistakaa sitä päivää, jona me\nesi-isienne kanssa suoritimme mitä loistavimmat urotyöt, mutta jona\nsamana meitä uhkaa mitä julmin kohtalo.\"\n\n\"Mutta nyt on meidän pakko ryhtyä meidän asemassamme oleville\nhenkilöille mitä vaikeimpaan toimeen, lopettamaan puhettamme,\nvaikeimpaan, koska samalla myöskin hengen menettämisen vaara\nlähenee, ja kun me lopetamme, painamme vielä kerran mieleenne,\nettemme Teebalaisille ole luovuttaneet kaupunkiamme, sillä\nmieluummin olisimme valinneet hirmuisimman nälkäkuoleman, vaan että\nluottamuksella olemme antautuneet teille. Mutta jos ette tähän\nmyönny, on oikeudenmukaista, että saamme päästä samaan asemaan,\njossa ennen antautumista olimme, ja valita minkä vaaran haluamme.\nMe vaadimme niin ikään, ettette te, Lakedaimonin miehet, vasten\nlupaustanne jätä meitä, Plataialaisia, Helleenien innokkaampia\nauttajia, jotka nyt haemme apua teiltä, kiivaimpien vihamiestemme,\nTeebalaisten, käsiin, vaan että esiinnytte pelastajinamme, ja ettette\ntee meitä orjiksi, kun kaikkia muita Helleenejä vapautatte.\"\n\nNäin lausuivat Plataialaiset. Mutta Teebalaiset, jotka pelkäsivät,\nettä Lakedaimonilaiset heidän puheensa johdosta leppyisivät,\nilmottivat niinikään tahtovansa puhua, koska toistenkin vasten heidän\nluuloansa oli sallittu pitemmältä puhua, eikä ainoastaan lyhyesti\nvastata kysymykseen. Kun heidän pyyntöönsä oli suostuttu, lausuivat\nhe näin:\n\n\"Me emme olisi pyytäneet sanan vuoroa, jos Plataialaiset lyhyesti\nolisivat vastanneet kysymykseen, eivätkä syytöksellä olisi kääntyneet\nmeitä vastaan, sekä asiaan kuulumattomasti puolustaneet itseänsä\nseikoista, joista ei kukaan ole heitä syyttänyt, eivätkä myöskään\nkehuneet toimista, joita ei kukaan ole moittinut. Meidän tulee siis\nnyt vastustaa syytöksiä ja selvittää heidän kehumisensa, jottei heitä\nauttaisi meidän huonoutemme eikä heidän ansiokkuutensa, vaan jotta te\ntuomitsisitte, kuultuanne totuuden kumpaisestakin näistä seikoista.\"\n\n\"Me jouduimme ensin eripuraisuuteen heidän kanssansa, kun me,\nasutettuamme muun osan Boiootiaa, vihdoin koetimme asuttaa myöskin\nPlataian, ja muut maakunnat, jotka, karkotettuamme niissä asuvat\nsekakansat, olivat joutuneet haltuumme, koska Plataialaiset eivät\ntahtoneet olla meidän johtomme alla, kuten ensin oli määrätty, vaan\npoiketen muista Boiootialaisista luopuivat isien tavoista, ja koska\nhe, kun koetettiin heitä tähän pakottaa, liittyivät Ateenalaisiin\nja näiden kanssa meitä suuresti vahingoittivat, jonkatakia he nyt\npuolestaan saavat kärsiä.\"\n\n\"Barbarin hyökätessä Hellaaseen, sanovat he olleensa ainoat\nBoiootialaiset, jotka eivät pitäneet Meedialaisten puolta, ja tästä\nhe hyvin kerskaavat ja soimaavat meitä. Mutta me väitämme, etteivät\nhe olleet Meedialaisten puolella sentähden ainoastaan, etteivät\nAteenalaisetkaan olleet niiden puolella, ja että he myöhemmin,\nAteenalaisten hyökätessä Helleenejä vastaan, samalla lailla olivat\nBoiootialaisista ainoat, jotka kannattivat Ateenalaisia. Mutta\nmuistakaa, missä tilassa kumpanenkin teki niin. Meidän kaupunkiamme\nei hallinnut siihen aikaan harvainvalta eikä kansanvalta, vaan\nhallitus oli silloin muutamien miesten käsissä, joka on vasten lakeja\nja kaikkea järkeä sekä lähin yksinvaltaa. Ja koska nämät vallan\nanastajat siten toivoivat saavuttavansa vielä laajemman vallan, jos\nMeedialaiset pääsisivät voitolle, niin he, kansaa hilliten, johtivat\nviholliset maahan. Näin teki siis kaupunki, kun sillä ei ollut\nyleistä päätösvaltaa. Ei sovi sitä siis soimata siitä, mitä se on\nrikkonut ollessaan ilman laillista hallitusta. Mutta kun Meedialaiset\nolivat poistuneet ja kaupunkimme taasen pääsi laillisiin oloihin,\nniin muistakaa, miten me, kun Ateenalaiset myöhemmin hyökkäsivät ja\nkoettivat panna sekä muun Hellaan että meidänkin maamme valtansa\nalle ja jo olivat kapinan avulla anastaneet suuren osan siitä,\nmiten me silloin Korooneian tappelussa taistelimme ja voitimme\nheidät, pelastaen siten Boiootian, sekä miten me nyt innokkaasti\nautamme vapauttamaan Helleenejä, hankkien hevosia ja sotatarpeita\nenemmän, kuin muut liittolaiset. Riittäköön tämä puolustukseksi\nMeedialaisuudestamme.\"\n\n\"Miten te enemmän olette loukanneet Helleenejä ja syystä olette\nansainneet kovimman rangaistuksen, sen me nyt koetamme näyttää. Te\nsanotte tulleenne Ateenalaisten liittolaisiksi ja kansalaisiksi,\npuolustautuaksenne meitä vastaan. Siinä tapauksessahan teidän\nolisi pitänyt ohjata heitä ainoastaan meitä vastaan, eikä heidän\nkanssansa hyökätä muitten kimppuun. Olihan teillä tilaisuus, jos te\nvastahakoisesti seurasitte Ateenalaisia, liittyä siihen liittoon,\njonka Lakedaimonilaiset olivat panneet toimeen Meedialaisia vastaan,\njohon te itse vetoatte. Tämä liitto oli kyllä riittävä pidättämään\nmeitä ahdistamasta teitä ja, joka on pää-asia, antamaan teille\ntilaisuuden pelotta päättää mielenne mukaan. Mutta vapaaehtoisesti\nja pakotta valitsitte te mieluummin Ateenalaisten liiton. Te\nsanotte, että on häpeällistä luopua hyväntekijöistänsä; mutta paljoa\nhäpeällisempää ja enemmän väärää on luopua kaikista Helleeneistä,\njoiden kanssa te olette vannoneet yhteisen liittovalan, kuin yksin\nAteenalaisista, jotka koettavat saattaa orjuuteen Hellaan, kun\ntoiset taasen koettavat vapauttaa maatamme. Ja te osotatte heille\nkiitollisuutta, joka ei suinkaan ole vapaa häpeästä. Sillä te\nolette, kuten itse sanotte, kutsuneet heitä avuksenne loukattuina,\nmutta myöskin auttaneet heitä loukkaamaan muita. Kuitenkin on\nvähemmän häpeällistä olla osottamatta vastaavaa kiitollisuutta, kuin\nosotetulla kiitollisuudellaan avustaa toista loukkaamaan muita.\"\n\n\"Te olette selvästi osottaneet, ettette siihen aikaan ainoastaan\nHelleenien takia vastustaneet Meedialaisia, vaan sentähden,\netteivät Ateenalaiset olleet heidän puolellansa, koska tahdoitte\ntoimia samoten kuin he, mutta toisin kuin muut. Ja nyt tahdotte te\nkuitenkin laskea hyväksenne sen, minkä olette tehneet muitten tähden!\nMutta tämä ei ole kohtuullista, vaan niinkuin olette valinneet\nAteenalaiset, niin kärsikää myöskin heidän kanssansa, eikä teidän\ntule vedota silloiseen liittoon, ikäänkuin teille siitä pitäisi olla\napua. Sillä te luovuitte siitä ja autoitte luopumisellanne enemmän,\nkuin estitte, Aiginalaisten ja moniaitten muiden samaan liittoon\nkuuluvien orjuuteen saattamisen, ja tätä te ette tehneet vasten\ntahtoanne, vaan nykyisten lakien vallitessa, kenenkään teitä siihen\npakottamatta, kuten meitä. Niinikään te ette myöntyneet viimeiseen\nkehotukseemme ennen piiritystä, että jäisitte puolueettomiksi.\nKeitä siis Helleenit suuremmalla syyllä vihaavat, kuin teitä, jotka\nkerskailette heidän haitaksensa osotetusta kunnollisuudestanne! Eikä\nteidän tule vedota siihen, että muka muinoin olette esiintyneet\nkunnon miehinä; sillä nyt olette selvästi näyttäneet, mihin\nluontonne teitä vetää. Ynnä Ateenalaisten kanssahan olette te\nkulkeneet vääryyden tietä. Riittäköön tämä meidän pakollisesta\nMeedialaisuudestamme ja teidän vapaaehtoisesta Ateenalaisuudestanne.\"\n\n\"Mitä viimeiseen vääryyteemme tulee, jonka kautta sanotte\nloukanneemme teitä, nimittäen että me rauhan kestäessä ja pyhässä\nkuussa laittomasti olemme rynnänneet teidän kaupunkianne vastaan,\nniin mielestämme emme ole rikkoneet enemmän, kuin tekään. Jos\nolisimme ominvaltaisesti hyökänneet kaupunkiinne ja vihollisina\nhävittäneet maatanne, niin olisimme tehneet väärin; mutta jos sekä\nvarallisuudeltaan että suvultaan etevimmät teidän keskuudessanne\nvapaaehtoisesti ovat kutsuneet meitä, tahtoen lakkauttaa ulkolaisen\nliittonne ja palauttaa Boiootialaisten yleisen perinnäisen\nyhtenäisyyden, mitä me silloin olemme rikkoneet? Sillä johtajathan\nrikkovat enemmän kuin johdetut. Mutta meidän ymmärtääksemme eivät he\nenemmän, kuin mekään, ole tehneet väärin: sillä ollen kansalaisia\nyhtä hyvin, kuin te, ja pannen enemmän alttiiksi, aukaisivat he\nportit ja laskivat meidät kaupunkiinsa ystävällisesti eivätkä\nvihamielisesti, haluten estää huonoimpia teistä yhä huonommiksi\ntulemasta ja saattaa paremmat teistä oikeuksiinsa. He ovat tahtoneet\njohtaa kansalaistensa ajatukset oikealle uralle, eivätkä suinkaan\nvieroittaa kaupungin asukkaita toisistansa, vaan päinvastoin\nyhdistää heitä keskenänsä, hankkimatta kellekään vihollisia, vaan\nyhdistääkseen kaikki yhteiseen liittoon.\"\n\n\"Ettemme toimineet vihamielisesti, todistaa se, ettemme ketään\nloukanneet. Me ilmotimme, että sen, joka halusi kannattaa kaikkien\nBoiootialaisten isiltä perittyä hallitusmuotoa, tulisi liittyä\nmeihin. Ensin myönnyittekin ja teitte liiton; mutta myöhemmin, kun\nhuomasitte meidän olevan harvalukuisia, ette suinkaan esiintyneet\nyhtä sävyisästi kuin me, jos kohtakin mielestänne olimme toimineet\nkohtuuttomasti, kun ilman kansan suostumusta olimme tunkeuneet\nkaupunkiinne. Sillä te ryhdyitte heti väkivaltaisuuksiin ja\nahdistitte meitä vasten sopimusta, koettamattakaan kehottaa meitä\npoistumaan kaupungista. Emme teitä syytä niiden johdosta, joita\nsurmasitte taistelussa, sillä he kaatuivat jonkinlaisen lain\nmukaisesti; mutta mitä niihin tulee, jotka ojensivat kätensä teidän\npuoleenne, ja jotka te, otettuanne heidät vangeiksi, meille lupasitte\njättää eloon, vaan jotka te kumminkin vasten lakia surmasitte,\nmiten te ette ole siinä tehneet jotakin hirmuista? Ja vaikka te\nvähässä ajassa olette tehneet kolme vääryyttä: sovinnon rikkomisen,\nsenjälkeen miesten surmaamisen sekä sen valheellisen lupauksen heidän\nsuhteensa, ettette heitä tappaisi, jos emme hävittäisi peltojanne,\nniin kuitenkin väitätte meidän toimineen laittomasti, vaan ette pidä\nitseänne velvollisina antamaan meille mitään hyvitystä. Ei suinkaan!\nNiin! jos vaan nämät tuomitsevat oikein, niin tulette te kaikesta\ntästä kärsimään rangaistuksen.\"\n\n\"Lakedaimonin miehet! Kaiken tämän olemme me lausuneet sekä\nmeidän että teidän tähden, jotta teille kävisi selväksi, että te\noikeudenmukaisesti tuomitsette noille rangaistuksen, ja jotta me\nymmärtäisimme, että vielä suuremmalla oikeudella kostamme heille,\nsekä jottette heltyisi heidän entisistä avuistansa, jos heillä\njoitakuita olisikin ollut, jotka kyllä ovat luettavat vääryyttä\nkärsivien hyväksi, mutta vääryyden tekijöille kaksinkertaisen\nrangaistuksen syyksi, koska nämät eivät ole toimineet luontonsa\nmukaisesti. Älköön heille myöskään olko apua valituksista, joilla\nhe vetoavat isienne hautoihin ja turvattomuuteensa. Sillä me olemme\nkärsineet paljoa hirmuisemmin, kun nuo meiltä surmasivat kukoistavan\nnuorisomme, joiden isät osaksi kaatuivat Korooneian tappelussa,\nsaattaen Boiootian puolellemme, osaksi orvoiksi jääneinä istuvat\nautioissa taloissansa, rukoillen teiltä paljoa oikeutetumpaa\nrangaistusta noille. Sillä syyttä kärsivät ihmiset ansaitsevat\nsääliä, mutta tyytyväisyyttä herättää niiden rankaiseminen, jotka\novat sen ansainneet, kuten nuo. Nykyiseen turvattomuuteensa ovat\nhe itse syypäät, sillä he ovat itse tahallaan työntäneet luotaan\nparemmat liittolaiset. He ovat tehneet väärin, ennenkuin mitään\nmeidän puoleltamme olivat kärsineet, ja noudattaen enemmän vihaansa\nkuin oikeutta, jonka takia he nyt tulevat kärsimään rangaistuksen,\njoka kuitenkaan ei vastaa heidän rikoksiansa. He tulevat kärsimään\nlaillisen rangaistuksen, koska he ovat suostuneet jättämään itsensä\ntuomittaviksenne eivätkä suinkaan armoa rukoilevina antautuneet\nteille. Suojelkaa siis, Lakedaimonin miehet, näiden polkemaa\nHelleenien lakia, ja osottakaa meille, vääryyttä kärsineille,\noikeutettua kiitollisuutta alttiudestamme, älkääkä työntäkö meitä\nnoitten puheitten takia luotanne, vaan opettakaa Helleeneille, että\nheidän ei tule sanoissa vaan teoissa kilpailla, joita jälkimmäisiä,\njos ovat kelvollisia, jo lyhyt puhe riittää ilmottamaan, jotavastoin\nvääryyttä tekevien kauniilla sanoilla koristetut puheet ovat pelkkiä\nverukkeita. Jospa päälliköt, kuten te nyt, aina lyhyesti päättäisivät\nkaikkien asiat, niin vähemmän koetettaisiin kauniilla sanoilla\nkoristella vääryyttä.\"\n\nTähän suuntaan puhuivat Teebalaiset. Lakedaimonilaiset tuomarit\nkatsoivat oikeaksi kysymyksen, olivatko Plataialaiset sodan\nkestäessä osottaneet heille mitään hyvää, koska he jo ennen olivat\nkehottaneet Plataialaisia pysymään rauhassa vanhojen sopimusten\nmukaan, jotka Pausanias oli saanut aikaan Meedialaisen sodan\njälkeen, ja koska eivät olleet myöntyneet Lakedaimonilaisten ennen\npiiritystä tekemään ehdotukseen, että näiden sopimusten mukaan\npysyisivät puolueettomina. Sentähden he Lakedaimonilaisten mielestä\neivät kuuluneet liittoon, ja olivat loukanneet heitä, jonkatakia he\nyksitellen kysyivät jokaiselta, oliko hän sodan kuluessa osottanut\nheille mitään hyvää; ja kun se, jolta kysyttiin, antoi kieltävän\nvastauksen, vietiin hän syrjään, ja täten surmattiin kaikki\npoikkeuksetta. Näin surmasivat he lähes 200 Plataialaista ja 25\nAteenalaista, jotka olivat piiritettyjen joukossa; naiset tekivät he\norjiksi. Kaupungin antoivat Teebalaiset vuoden ajaksi asuttavaksi\nkapinan kautta karkotetuille Megaralaisille, ja puolellansa oleville\nPlataialaisille, jotka vielä olivat elossa. Myöhemmin hävittivät he\nsen perustuksia myöten ja rakensivat Heereen pyhäkön läheisyyteen\n200 jalkaa pitkän vieraskodin, jossa kaikille puolin ympäriinsä oli\nhuoneita sekä ylhäällä että alhaalla. Tähän rakennukseen käyttivät\nhe Plataialaisten kattoja ja ovia; ja mitä vaan löytyi kaupungista\nkuparisia tahi rautaisia huonekaluja, niistä he tekivät Heereelle\npyhitettyjä vuoteita. He rakensivat niin ikään tälle jumalattarelle\nkivestä 100 jalkaa pitkän pyhäkön. Maan he julistivat yhteiseksi\nomaisuudeksi ja antoivat sen vuokralle kymmeneksi vuodeksi, ja sen\nviljelijät olivat Teebalaisia. Varmaankin osottivat Lakedaimonilaiset\ntämmöistä nurjamielisyyttä Plataialaisia kohtaan yksinomaan\nTeebalaisten takia, koska arvelivat näistä heillä itsellään olevan\nhyötyä. Tämä oli Plataian loppu 93:lla vuodella siitä, kuin olivat\nruvenneet Ateenalaisten liittolaisiksi.\n\nNe 40 Peloponneesolaista laivaa, jotka olivat purjehtineet\nLesbolaisten avuksi, saapuivat, kun aavan meren yli pakenivat\nAteenalaisten laivojen takaa-ajamina, Kreetan edustalla kestäneen\nmyrskyn hajoittamina vihdoin Peloponneesokseen. Kylleeneessä\ntapasivat he 13 Leukalaista ja Amprakialaista laivaa Telliksen\npojan Brasidaan johdolla, joka oli saapunut sinne Alkidaan\nneuvonantajaksi. Sillä Lakedaimonilaiset tahtoivat, kun eivät saaneet\nLesbosta haltuunsa, suuremmalla laivastolla purjehtia kapinalliseen\nKerkyyraan, jotta ennättäisivät sinne, ennenkuin Ateenalaiset, joilla\nNaupaktoksen edustalla oli ainoastansa 12 laivaa, ehtisivät saada\napua Ateenasta. Tähän yritykseen valmistautuivat Brasidas ja Alkidas.\n\nKerkyyrassa syntyi kapina, kun Korintolaisten Epidamoksen tappelussa\nottamat vangit vapautettiin ja palasivat kotiaan. Nämät väittivät\npäässeensä vapaiksi kestiystävien takaamasta 800 talentin suuruisesta\nsummasta, mutta itse asiassa lupaamalla toimittaa Kerkyyran\nKorintolaisten valtaan. Vapautetut kävivät jokaisen kansalaisen\npuheilla, saadakseen kaupungin luopumaan Ateenalaisista. Kun sekä\nAteenasta että Korintosta saapui laiva, kumpikin tuoden lähettilään,\nja kun sen johdosta neuvoteltiin, niin päättivät Kerkyyralaiset\npysyä Ateenalaisten liittolaisina, kuten ennemmin, mutta myöskin\nolla Peloponneesolaisten ystäviä. Kerkyyrassa löytyi mies nimeltään\nPeitias, Ateenalaisten kestiystävä ja kansanpuolueen johtaja. Tämän\nvaativat ennenmainitut miehet oikeuteen, syyttäen häntä, että hän\nmuka koetti saattaa Kerkyyran Ateenalaisten valtaan. Julistettuna\nsyyttömäksi, syytti hän puolestaan syyttäjiänsä siitä, että olivat\ntaittaneet rypälepaaluja Zeyksen ja Alkinooksen pyhästä lehdosta.\nSakko jokaisesta paalusta oli stateeri. Kun heitä tästä sakotettiin,\nistuutuivat he rukoilevina pyhäkön eteen sakon suuruuden tähden,\npyytäen saada suorittaa sakon useimmissa erissä. Mutta Peitias,\njoka sattui istumaan neuvostossa, sai aikaan, että päätettiin antaa\nlain määräyksen mennä täytäntöön. Kun ei suostuttu tuomittujen\npyyntöön, ja koska nämät ymmärsivät, että Peitias, niin kauan kuin\nhän istuu neuvostossa, yllyttäisi kansaa pitämään vihollisina ja\nystävinä samoja kuin Ateenalaiset, niin he yksissä tuumin tikareilla\nvarustettuina tunkeutuivat äkkiä neuvostoon ja surmasivat Peitiaan\nsekä muutamia muita neuvosmiehistä ja yksityisiä noin 60 miestä.\nVähäinen joukko Peitiaan puoluelaisia pakeni Ateenalaiselle laivalle,\njoka vielä oli satamassa.\n\nTämän tehtyään kutsuivat he Kerkyyralaiset kokoon ja lausuivat,\nettä tämä oli etuisinta, ja että täten vähemmän oli pelättävä\nAteenalaisten ikeen alle joutumista. Siitä lähtien elettäisiin\nrauhassa, eikä otettaisi vastaan kumpastakaan, jos tulisivat\nuseammalla kuin yhdellä laivalla. Jos tulisivat useammalla,\nkatsottaisiin heitä vihollisiksi. Näin he puhuivat ja pakottivat\nkansan hyväksymään heidän mielipiteensä. He lähettivät myös\nsanansaattajia Ateenaan ilmottamaan tapahtumien hyödyllisyydestä\nja estämään sinne paenneita ryhtymästä mihinkään sopimattomiin\nvehkeisiin, jottei uutta mullistusta tapahtuisi.\n\nLähettiläiden saavuttua, vangitsivat Ateenalaiset heidät ja heidän\npuoluelaisensa kapinoitsijoina ja veivät heidät Aiginaan. Sillä välin\nhyökkäsivät Kerkyyran vallanpitäjät Korintolaisen kolmisoution ja\nLakedaimonilaisten lähettiläiden saavuttua kansanpuolueen kimppuun ja\nvoittivat tämän tappelussa. Yön tultua pakenivat kansanpuoluelaiset\nlinnaan ja kaupungin korkeimpiin osiin ja asettuivat sinne yhteen,\nvalloittaen niinikään Hyllaikon sataman. Vallanpitäjät puolestaan\nvalloittivat torin, jonka ympärillä useimmat heistä asuivat, sekä sen\nläheisyydessä mannermaahan päin olevan sataman.\n\nSeuraavana päivänä oteltiin hiukkasen, ja molemmat puolueet\nlähettivät maaseudulle kehotuksen orjille tulemaan heidän avuksensa,\nluvaten heille vapauden. Suurin osa orjista liittyi kansaan, mutta\ntoiset saivat mannermaalta avukseen 800 soturia.\n\nPäivän kuluttua syntyi jälleen tappelu, jossa kansanpuolue sekä\npaikkojen lujuuden että joukkojensa paljouden kautta pääsi voitolle.\nNaisetkin taistelivat miesten rinnalla suurella rohkeudella,\nheittäen tiiliä rakennusten katoilta ja kestäen miehuullisesti\nsotamelskeen. Kun ylimykset myöhään illalla joutuivat tappiolle, niin\nhe, koska pelkäsivät, että kansa heidät surmaisi, valloitettuansa\nlaivaveistämön ensi rynnäkössä, sytyttivät torin ympärillä olevat\nasunnot ja vuokratalot palamaan, säästämättä omia rakennuksiaan\nenemmän kuin muidenkaan, jotta tie sinne olisi suljettu. Tässä\ntilaisuudessa paloi paljo tavaroita, ja itse kaupunkikin oli vaarassa\npalaa kokonaan, jos vaan liekille suotuisa tuuli olisi johtanut sen\nkaupunkiin päin. Silloin lakkasi tappelu molemmin puolin ja pysyttiin\nrauhassa varuillaan. Kansan jouduttua voitolle, poistui Korintolainen\nlaiva kaikessa hiljaisuudessa, ja useimmat apusotureista lähtivät\nsalaa yli mannermaalle.\n\nSeuraavana päivänä saapui heille avuksi Naupaktoksesta Ateenalaisten\npäällikkö, Diitrefeen poika Nikostratos, 12 laivalla ja 500\nMesseenialaisella raskasaseisella. Hän sai sovinnon aikaan\nja keskinäisen sopimuksen, että kymmenen syyllisintä miestä\ntuomittaisiin, jotka heti pakenivat, mutta että muut jäisivät\nasuntoihinsa, sovittuansa keskenään sekä Ateenalaisten kanssa, että\nheillä olisi yhteiset viholliset ja ystävät.\n\nSaatuansa tämän aikaan, aikoi Nikostratos purjehtia pois, mutta\nkansanpuolueen johtajat kehottivat häntä jättämään heille viisi\nlaivoistaan, jotta vastapuoluelaiset paremmin pysyisivät alallaan,\nluvaten miehittää ja lähettää hänen mukanaan yhtä monta omaa\nlaivaansa. Hän suostuikin heidän pyyntöönsä, ja vastapuolueen miehiä\nmäärättiin miehittämään näitä laivoja. Mutta koska nämät pelkäsivät,\nettä heidät vietäisiin Ateenaan, pakenivat he Dioskuurien pyhäkköön.\nNikostratos kehotti heitä tulemaan ulos sieltä ja koetti rohkaista\nheidän mieltänsä. Mutta kun tämä ei hänelle onnistunut, niin tarttui\nkansa aseisiin, väittäen näillä olevan pahaa mielessään, kun\nepäluulosta eivät uskaltaneet astua laivoihin. Kansa ryösti aseet\nheidän taloistaan ja olisipa surmannut muutamia heistä, jotka se\ntapasi, ellei Nikostratos olisi heitä tästä estänyt. Nähdessänsä\ntämän, istuutuivat ylimykset, luvultaan noin 400, Heereen temppeliin,\napua rukoillen. Mutta koska kansa pelkäsi, että he ryhtyisivät\nlevottomuuksiin, niin kehotti se heitä lähtemään pyhäköstä ja vei\nheidät Heereen pyhäkön edessä sijaitsevaan saareen, johon heille\ntoimitettiin ravintoa.\n\nTällä kannalla oli kapina, kun neljäntenä tahi viidentenä\npäivänä miesten siirtämisen jälkeen saarelle saapuivat ne 50\nPeloponneesolaista laivaa, jotka, purjehdittuansa Jooniasta,\nolivat olleet ankkuroittuina Kylleeneessä. Näitä johti heidän\nentinen päällikkönsä Alkidas, jota paitsi myöskin Brasidas hänen\nneuvonantajanansa seurasi laivastolla. Ankkuroittuansa Sybota\nnimiseen mannermaan satamaan, purjehtivat he aamulla Kerkyyraan.\n\nPelästyneinä sekä kaupungissa vallitsevien olojen että vihollisen\nlaivaston tulon johdosta, varustivat Kerkyyralaiset, suuren\nsekasorron vallitessa, 60 laivaa ja lähettivät niitä sen mukaan, kuin\nne valmistuivat, vihollisia vastaan, vaikka Ateenalaiset kehottivat\nheitä antamaan heidän ensin purjehtia ja sitten seuraamaan kaikilla\nlaivoillansa. Kun laivat nyt hajallaan hyökkäsivät vihollista\nvastaan, niin kaksi heti karkasi vihollisten puolelle ja toimissa\nvallitsi täysi riita ja sekasorto. Huomatessaan tämän, asettuivat\nPeloponneesolaiset 20 laivalla Kerkyyralaisia laivoja vastaan ja\nmuilla laivoillaan sitävastoin Ateenalaisten 20 alusta vastaan,\njoiden joukossa olivat myöskin nuo kaksi laivaa Salaminia ja Paralos.\n\nHyökätessään järjestyksettä ja harvoilla laivoilla, kärsivät\nKerkyyralaiset puolestaan suuresti; mutta koska Ateenalaiset\npelkäsivät vihollisten paljoutta ja saartoa, niin he eivät\nhyökänneet vihollisten heitä vastaan seisovan keskustan kimppuun,\nvaan ryntäsivät siipiä ahdistamaan ja upottivat yhden laivan. Kun\nviholliset sitten muodostivat ympyrän, soutivat he näiden ympäri ja\nkoettivat saattaa heidät epäjärjestykseen. Kun Kerkyyralaisia vastaan\nasetetut viholliset huomasivat tämän, niin pelkäsivät he, että kävisi\nkuten Naupaktoksen tappelussa, ja kiiruhtivat apuun. Laivat tekivät\nnyt yhteisen hyökkäyksen Ateenalaisia vastaan. Viimeksimainitut\nperäytyivät, koettaen mahdollisuuden mukaan antaa Kerkyyralaisille\ntilaisuuden edeltäpäin päästä pakoon, jotavastoin he itse pakenivat\nhitaasti, yhä taistellen. Tappelu jatkui aina auringonlaskuun saakka.\n\nKoska Kerkyyralaiset pelkäsivät, että vihollinen voittajana\npurjehtisi heidän kaupunkiinsa tahi veisi vangit saarelta tahi\nryhtyisi joihinkin muihin vahingollisiin puuhiin, veivät he saarella\nsäilytetyt miehet Heereen pyhäkköön takaisin ja vartioivat tarkoin\nkaupunkia. Viholliset eivät kuitenkaan, vaikka olivat päässeet\nvoitolle meritaistelussa, uskaltaneet purjehtia kaupunkia vastaan,\nvaan poistuivat vieden mukanaan Kerkyyralaisilta valloitetut 13\nlaivaa lähtöpaikkaansa mannermaalle. Eivätkä he liioin seuraavanakaan\npäivänä purjehtineet kaupunkia vastaan, vaikka sen asukkaat olivat\nsuuressa jännityksessä ja pelossa, ja vaikka Brasidas, kuten\nsanotaan, tähän oli kehottanut Alkidasta, kun hänellä ei ollut yhtä\nsuurta päätösvaltaa. He astuivat maihin Leykimmeen niemelle ja\nhävittivät sen seudun viljamaita.\n\nKoska Kerkyyran kansanpuolue oli peloissaan, että vihollinen tekisi\nhyökkäyksen mereltä, ryhdyttiin keskusteluihin yllämainittujen apua\nrukoilevien ja muitten kanssa, miten kaupunki olisi pelastettavissa.\nHe saivatkin muutamia näistä astumaan laivoihin, joita he kuitenkin\npeläten hyökkäystä olivat miehittäneet 30. Hävitettyänsä seutuja\nkeskipäivään saakka, purjehtivat Peloponneesolaiset pois. Yöllä\nilmotettiin tulimerkeillä, että 60 Ateenalaista laivaa oli tulossa,\npurjehtien Leukaasta. Nämät olivat Ateenalaiset Tukleen pojan\nEyrymedoonin johdolla lähettäneet, saatuansa tiedon kapinasta ja\nAlkidaan aikomuksesta laivoilla hyökätä Kerkyyraan.\n\nHeti yön tultua lähtivät Peloponneesolaiset kiiruumman kautta\npaluumatkalle pitkin rannikkoa, veivät laivansa Leukaan niemen yli,\njottei heitä purjehtiessaan saaren ympäri huomattaisi, ja saapuivat\nsiten kotia. Mutta kun Kerkyyralaiset saivat tiedon Ateenalaisten\nlaivojen tulosta ja vihollisten laivojen lähdöstä, laskivat he\nsiihen asti ulkopuolella kaupunkia olleet Messeeneeläiset kaupunkiin\nja käskivät miehitettyjen laivainsa purjehtia toiselle puolelle\nkaupunkia Hyllaikos-satamaan. Tällä matkalla tappoivat he kaikki\nvihamiehensä, jotka he saivat käsiinsä. Ne, jotka he saivat astumaan\nlaivoihin, surmasivat he heittämällä heidät mereen. Niinikään\nhoukuttelivat he, tultuaan Heereen pyhäkön edustalle, noin 50 armoa\nrukoilevista miehistä astumaan laivoihin, luvaten tuomita heitä\noikeudenmukaisesti, ja tuomitsivat heidät kaikki kuolemaan. Mutta\nuseimmat armoa anojista eivät luottaneet lupauksiin, vaan kun\nnäkivät, mitä tapahtui, surmasivat he itse pyhäkössä toisiaan. Toiset\nhirttivät itsensä puihin, toiset tappoivat itsensä, miten voivat.\nSeitsemän päivää perätysten siitä, kuin Erymedoon 60 laivallaan oli\nsaapunut, surmasivat Kerkyyralaiset niitä kansalaisiansa, joita he\npitivät vihollisinaan, syyttäen heitä kansanvallan kukistamisen\nyrityksestä. Jotkut tappoivat myöskin mieskohtaisia vihamiehiään,\njotkut velkojiaan. Täällä näki kaikenlaisia kuoleman lajeja, ja,\nkuten on tavallista tämmöisissä tapauksissa, ei voi mielessään\nkuvitella kaikkea, mitä täällä tapahtui. Isä tappoi poikansa,\nrukoilevat riistettiin pyhäköistä ja tapettiin niiden läheisyydessä.\nJotkut muurattiin Dionysoksen pyhäkköön ja kuolivat siten.\n\nNäin raakamaisesti raivosi puoluetaistelu, ja se näytti vielä\nhirmuisemmalta, koska se oli ensimmäinen laatuaan. Niin sanoakseni\nkoko Hellaassa syntyi levottomuuksia, koska kansan johtomiehet\nja ylimykset olivat eri mieltä, edelliset kun tahtoivat kutsua\napuun Ateenalaisia, jälkimmäiset taas Lakedaimonilaisia. Rauhan\nkestäessä ei ollut syytä kutsua kumpaakaan; mutta sodan sytyttyä\noli kumpaisenkin puolueen johtomiehillä vallan helppo hankkia\nvihamiehensä vahingoksi ja oman itsensä eduksi liittolaisia niille,\njotka halusivat saada aikaan levottomuuksia. Riitaisuuksien\nvallitessa kohtasivat kaupunkeja monet onnettomuudet, jotka\ntapahtuivat ja aina tulevat tapahtumaan, niin kauan kuin ihmisluonto\non samanlainen, jos kohtakin nämät ovat milloin ankarammat milloin\nlieveämmät ja eritapaisia, aina sen mukaan miten asianhaarat\nmuuttuvat. Rauhan kestäessä ja asiain ollessa hyvällä kannalla\nvallitsevat sekä valtioissa että yksityisillä paremmat ajatukset,\nkoska heitä ei vaivaa mikään kova hätä. Mutta sota, joka tekee\njokapäiväisen toimeentulomme vaikeaksi, on kovakourainen opettaja,\njoka kiihottaa joukon himoja aina olojen mukaan.\n\nKaupungeissa vallitsivat puolueriidat, ja joskin jotkut vasta\nmyöhemmin joutuivat tähän onnettomuuteen, niin saivat nämät kärsiä\nsitä suurempaa sekasortoa, sen kautta että muissa kaupungeissa\ntapahtuneista epäjärjestyksistä opitun lisäksi keksittiin\nuusia vehkeitä ja hirmuisempia keinoja koston tyydyttämiseen.\nMielivaltaisesti muutettiin sanojenkin merkitys. Järjetöntä\nuhkarohkeutta pidettiin ystävyyden hyväksi alttiiksi panevana\nuljuutena. Varovaisuutta kutsuttiin kauniilla nimellä verhotuksi\npelkuruudeksi, järkevyyttä ja kohtuutta arkuuden verhoksi, ja\nviisasta esiintymistä velttoudeksi. Mieletöntä kiivautta pidettiin\nmiehuuden merkkinä, varovaisuudeksi sanottiin väijymistä ja sitä\nkaunisteltiin uhkaavan vaaran torjumisen välttämättömyydellä.\nLuotettava oli se, joka jyrkästi purki vihansa, mutta epäiltävä häntä\nvastustava. Jos väijyjä onnistui, niin pidettiin häntä nerokkaana,\nmutta sitä, joka teki tyhjäksi väijytykset, vielä nerokkaampana.\nSe, joka koetti päästä sekaantumasta vehkeisiin, oli puolueensa\npetturi ja vastustajiansa pelkäävä. Sanalla sanoen: joka ennen\nmuita ennätti tehdä pahaa, sitä kiitettiin, kuten myöskin sitä,\njoka pahaan taipumatonta siihen yllytti. Sukulaisuus pidettiin\nvähemmässä arvossa, kuin johonkin puolueeseen kuuluminen, koska\npuoluelaiset olivat taipuvaisempia uhkarohkeuteen, kuin sukulaiset.\nSillä näitä yhdistyksiä ei suinkaan perustettu, jotta edistyttäisiin\nlakien suojassa, vaan päinvastoin kurjasta voitonhimosta vasten\nlakeja. Keskinäisiä lupauksia ei enää vahvistettu jumalien nimessä,\nvaan rikoksen osallisuudella. Vastustajien kauniit lupaukset, jos\nvaan vastustajat olivat voimakkaita, otettiin vastaan tarkoin\nsilmällä pitäen heidän toimiaan, mutta ei suinkaan luottamuksella.\nKatsottiin enemmän jonkun loukkauksen kostamista, kuin sitä, oliko\nylipäätään tultu loukatuksi. Jos hetken hädässä vannottiin toisilleen\nsovinnon vala, niin tämä ei kestänyt kauvemmin, kuin siksi, kunnes\ntoisaalla saatiin suuremmat edut. Mutta kun vaan oli tilaisuus\nvahingoittaa vastustajaansa yllätyksellä, ja jos vain huomasi\nhänen olevan puolustuksetta, niin koetettiin mieluummin ahdistaa\nhäntä salavehkeillä, kuin suoraan. Otettiin huomioon sekä itsensä\nsuojeleminen että myöskin se seikka, että petoksen avulla voitolle\npäässyt saavutti kekseliään maineen. Sillä useimmat ihmiset tahtovat\nmieluummin käydä häijyistä ja sukkeloista kuin hyvistä ja typeristä,\nniin että häpeävät jälkimmäistä, mutta kerskaavat edellistä.\nSyy kaikkeen tähän oli vallanhimo, joka johtuu voitonhalusta ja\nkunnianhimosta, jonka viimeksimainitun synnyttämiä ovat kilpailu ja\neripuraisuus. Sillä ne, jotka valtiossa ovat johtaneet puolueita,\novat saavuttaneet tämän aseman kauniin nimen varjolla, toiset\nilmottamalla, että he kunnioittavat tasa-arvoista kansanhallitusta,\ntoiset taas järkevää ylimysvaltaa. Kun he sanojensa mukaan muka ovat\ntoimineet yleishyvän eduksi, ovat he tehneet sen yksinomaan omaksi\nhyödyksensä, koettaen kaikin keinoin saada voiton toisiltansa, ja\ntässä tarkotuksessa ryhtyneet uhkarohkeihin yrityksiin. He ovat\nharjottaneet rajatonta kostoa, joka ei suinkaan ole sopusoinnussa\noikeuden ja yleishyödyn kanssa, ja määränneet kostonsa toisen, tahi\ntoisen puolueen mieltä myöten. He ovat olleet valmiit hetkellisen\nriidanhalunsa ohjaamina joko väärän äänestämisen kautta tahi julkisen\nväkivallan avulla pyrkimään tarkoituksensa perille. Senpätähden ei\nkumpikaan luullut tarvitsevansa toimia jumalien sääntöjen mukaan,\nvaan kiitoksen ja kunnian saavuttivat ne, jotka kauniiden sanojen\nvarjossa taisivat jotakin ilkeätä saada aikaan. Niitä sitävastoin,\njotka eivät kuuluneet kumpaiseenkaan puolueeseen, ahdistettiin\nja surmattiin, joko sentähden, etteivät suostuneet avustamaan\nriitaisuuksissa, tahi kateudesta, että he elivät rauhassa.\n\nTäten syntyi Helleeneissä näitten sisällisten levottomuuksien kautta\nkaikenlaista tapojen turmelusta. Suoruus, joka on jalouden merkki,\njoutui naurunalaiseksi ja katosi, mutta luulevaisuutta toisiansa\nkohtaan pidettiin suuressa arvossa. Sillä ei mitään löytynyt,\njohon olisi voinut luottaa, ei sitovaa sanaa eikä niin pelättävää\nvalaa. Koska siis enemmin luotettiin pilventakaisiin toiveisiin,\nkuin varmaan todellisuuteen, niin koetti jokainen väistää vaaroja\nenemmän, kuin luottaa toiseen. Ylipäätään olivat vähemmän lahjakkaat\nenemmän suosiossa; sillä koska he pelkäsivät omaa heikkouttansa ja\nvastustajiensa terävämielisyyttä, sekä, jouduttuansa keskustelussa\nalakynteen, huomaamatta kietousivat vastustajiensa pauloihin, niin\nhe rohkeasti ryhtyivät toimiin. Toiset taas, jotka eivät ensinkään\nvälittäneet mistään, koska eivät luulleet väkisten tarvitsevansa\nhankkia, mitä keskustelemalla oli saatavissa, joutuivat juuri\nvaromattomuutensa kautta turmioon.\n\nKerkyyrassa uskallettiin näitä ilkitöitä ennen, kuin muualla. Siellä\ntehtiin kaikkia väkivaltaisuuksia, joilla ihmiset kostavat niille,\njotka heitä ovat hallinneet enemmän ylpeästi kuin maltillisesti;\nniinikään tuli täällä näkyviin kaikenlainen viheliäisyys, jolla\nihmiset päästäkseen kurjuudestaan, vasten kaikkea oikeutta, koettavat\nriistää itselleen toisten omaisuuden. Vihdoin ilmestyivät täällä\nkaikenlaiset vehkeet, joilla ihmiset, jos kohtakaan eivät vasten\noikeutta, kuitenkin vihan ohjaamina, säälimättä koettavat valvoa\noikeuksiaan. Tässä onnettomassa kaupungissa olivat kaikki lait\nvoimattomia. Ihmisluonto irroitti itsensä oikeuden ikeen painosta,\njonka alle se muutoinkin vastenmielisesti antautui, polki oikeuden\nmääräykset ja esiintyi vihamielisenä kaikelle etevyydelle. Jos\neivät kateus ja viha olisi päässeet täällä vallalleen, niin ei voi\nluulla, että kansalaiset mieluummin olisivat käyttäneet kostoa kuin\nihmisyyttä, voitonhimoa kuin oikeutta. Sokean vihan valtaamana polkee\nihminen mielellään suojelevat lait, jotka onnettomuuteen joutuneelle\ntarjoavat jonkun pelastuksen toiveen, ja riistää niiltä kaiken\nvoiman, vaikka kentiesi itsekin joskus tarvitsisi niiden suojaan\nturvautua.\n\nTäten raivosivat Kerkyyralaiset toisiansa vastaan ensimmäisten\nlevottomuuksien puhettua. Eyrymedoon ja Ateenalaiset purjehtivat\npois laivoineen. Myöhemmin vallottivat Kerkyyralaiset pakolaiset,\nluvultaan noin 500, mannermaalla sijaitsevat linnoitukset ja\nvastapäätä Kerkyyraa tälle kuuluvan rannikon. Täältä he tekivät\nryöstöretkiä saareen, rosvosivat siellä ja vahingoittivat suuresti\nsen asukkaita, josta seurasi kova nälänhätä. He toimittivat\nmyöskin lähettiläitä Lakedaimoniin ja Korintokseen, pyytäen näiltä\napua päästäkseen kotia. Mutta kun ei mihinkään aputoimiin heidän\nhyväksensä ryhdytty, hankkivat he myöhemmin itselleen laivoja\nja apuväkeä ja purjehtivat saareen, yhteensä noin 600 miestä.\nPoltettuansa laivat, jottei heillä olisi muuta keinoa kuin saaren\nvalloittaminen, nousivat he lstoonee-vuorelle, rakensivat sinne\nlinnoituksen, ahdistivat kovasti saaren asukkaita ja vallottivat osan\nsen ympäristöstä.\n\nTämän kesän loppupuolella lähettivät Ateenalaiset Melanoopoksen\npojan Lakeen ja Eyfileetoksen pojan Karoiadeen johdolla 20 laivaa\nSikeliaan. Syrakuusalaiset ja Leontinit olivat nimittäin joutuneet\nsotaan keskenään. Syrakuusalaisilla oli liittolaisina paitsi\nKamariinalaisia muut Doorilaiset kaupungit, jotka jo sodan alussa\nolivat asettuneet Lakedaimonilaisten puolelle, vaikkeivät olleet\nottaneet osaa taisteluun. Leontinien puolella olivat Kalkidilaiset\nkaupungit ja Kamariina. Italiassa taasen pitivät Lokrilaiset\nSyrakuusan, mutta Reegionilaiset sukulaisuuden takia Leontinien\npuolta, Leontinien liittolaiset lähettivät Ateenaan miehiä pyytämään,\nettä Ateenalaiset vanhan liiton takia, ja koska olivat Joonialaisia,\nlähettäisivät heille avuksi laivoja. Sillä Syrakuusalaiset sulkivat\nheiltä, sanoivat lähettiläät, sekä maan että meren. Ateenalaiset\nlähettivät laivoja sukulaisuuden tekosyyllä, mutta itse asiassa koska\ntahtoivat estää sikäläisiä viemästä jyviä Sikeliaan ja koettaaksensa,\nvoisivatko he saada vaikutusvaltaa Sikeliassa. He asettuivat Italian\nReegioniin ja ottivat osaa liittolaistensa sotaan.\n\nTähän loppui tämä kesä.\n\nSeuraavana talvena raivosi Ateenassa rutto toistamiseen. Tykkänään\nse kyllä ei koskaan ollut herennyt, mutta se oli kumminkin ollut\nväliin lievempi. Tällä toisella kerralla se kesti kokonaisen\nvuoden. Ensi kerralla sitävastoin se oli kestänyt kokonaista kaksi\nvuotta, joten se enemmän kuin mikään muu seikka oli heikontanut\nAteenalaisten voimia. Sillä tähän ruttoon kuoli 4,400 raskasaseista,\n300 ratsumiestä ja lukematon joukko muita kansalaisia. Tähän aikaan\ntapahtui myöskin monta maanjäristystä Ateenassa, Euboiassa ja\nBoiootiassa, kovin näistä kuitenkin Orkomenoksessa.\n\nTänä talvena tekivät Sikeliassa majailevat Ateenalaiset ja\nReegionilaiset 30 laivalla retken Aiolos nimisiä saaria vastaan,\nsillä kesällä ei voinut päästä niihin matalan veden tähden. Niitä\nviljelivät Liparalaiset, jotka ovat Knidolaisten jälkeläisiä. He\nasuvat yhdellä näistä saarista, joka on pienenlainen, ja jolla on\nnimenä Lipara. Toisia näistä saarista, joiden nimet ovat Didymee,\nStrongylee ja Hiera, viljelevät Liparan asukkaat. Nämät saarelaiset\nluulevat Heefaistoksen takovan Hierassa, koska sieltä yöllä nousee\ntulta, päivällä savua. Nämät saaret sijaitsevat pitkin Sikelialaisten\nja Messeeneeläisten rantaa ja olivat liitossa Syrakuusalaisten\nkanssa. Ateenalaiset hävittivät näitä ja purjehtivat Reegioniin, kun\neivät voineet vallottaa niitä.\n\nTähän loppui talvi ja viides vuosi sitä sotaa, jonka vaiheet\nThukydides on kertonut.\n\nSeuraavana kesänä tulivat Peloponneesolaiset liittolaisineen\nkannakselle saakka, aikoen Lakedaimonilaisten kuninkaan Arkidamoksen\npojan Agiin johdolla hyökätä Attikaan. Mutta koska tapahtui monta\nmaanjäristystä, palasivat he kotia, mitään hyökkäystä tekemättä.\n\nNäihin aikoihin, maanjäristysten vielä kestäessä, tulvi vesi\nEuboiassa sijaitsevan Orobiai nimisen kaupungin tienoilla yli\nosan kaupunkia, jonka se nieli, mutta jätti kaupungin muut osat\nvahingoittamatta, joten nyt on vettä, mikä ennen oli maata. Kaikki\nihmiset, jotka eivät ennättäneet paeta korkeimmille paikoille,\nhukkuivat. Myöskin Atalanteen saarella, Opuntilaisten Lokrien maan\nedustalla, tapahtui tällainen tulva, joka hävitti osan Ateenalaisten\nlinnoituksesta ja rikkoi toisen kahdesta rannalle vedetystä\nlaivasta. Niin ikään törmäsi suuri aalto Pepareetos saareen, mutta\nse ei kuitenkaan tulvinut sen yli. Siellä kaatoi maanjäristys osan\nmuurista, virkatalon ja muutamia muitakin rakennuksia. Syyn tähän\nluulen minä olleen sen, että meri niissä paikoin, missä maanjäristys\noli ankarin, vetäytyi pois ja sitten äkkiä syöksi takaisin sekä\naiheutti tulvan; mutta ilman maanjäristystä en luule tämmöisen ilmiön\nvoivan tapahtua.\n\nTänä kesänä sotivat Sikeliassa eri kansakunnat keskenään, miten\nmilloinkin sattui, ja Sikeliootat itsekin sotivat keskenään sekä\nAteenalaiset liittolaisineen. Mitä mainittavaa joko liittolaiset\nAteenalaisten avulla toimittivat tahi vastapuoluelaiset Ateenalaisia\nvastaan, sen minä nyt tahdon esiintuoda.\n\nAteenalaisten päällikön Karoiadeen kaaduttua taistelussa\nSyrakuusalaisia vastaan, teki Lakees koko laivaston komentajana\nliittolaisten avustamana retken Messeeneeläisille kuuluvaa Mylaita\nvastaan. Siellä sattui olemaan kaksi Messeeneeläistä vartijajoukkoa,\nja nämät koettivat väijyä Ateenalaisia, kun he astuivat laivoista\nmaihin. Mutta Ateenalaiset ja liittolaiset huomasivat väijyjät,\najoivat heidät pakosalle ja surmasivat suuren määrän heistä. He\nkarkasivat linnoitusta vastaan ja pakottivat sen puolustajat käymään\nkanssaan Messeeneetä vastaan. Ateenalaisten ja liittolaisten\nhyökättyä Messeeneeläisiä vastaan, liittyivät nämätkin Ateenalaisiin,\nantaen heille panttivankeja uskollisuutensa vakuudeksi.\n\nSamana kesänä lähettivät Ateenalaiset 30 laivaa Alkisteneen pojan\nDeemosteneen ja Teodooroksen pojan Prokleen johdolla purjehtimaan\npitkin Peloponneesoksen rantoja, ja Meelokseen 60 laivaa 2,000\nraskasaseisella, joita johti Nikeratoksen poika Niikias. He\ntahtoivat pakottaa Meelolaisia, jotka asuivat saarella eivätkä\nhalunneet ruveta heidän liittolaisiksensa, yhtymään heihin. Kun\nAteenalaiset, hävitettyänsä heidän maatansa, eivät voineet taivuttaa\nheitä, lähtivät he Meeloksesta ja purjehtivat Graikeen Ooropokseen.\nSaavuttuansa sinne yön aikaan, lähtivät raskasaseiset heti, kun\nolivat astuneet laivoista, jalkaisin Boiootian Tanagraan, johon\nmyöskin Ateenan asukkaat, saatuansa merkin, heihin yhtyäkseen\nlähtivät kaupungista Kalliaan pojan Hipponiikoksen ja Tukleen pojan\nEyrymedoonin johdolla. Leiriydyttyänsä hävittivät he Tanagran\nympäristöä ja viettivät yön taivasalla. Seuraavana päivänä voittivat\nhe tappelussa heitä vastaan hyökkäävät Tanagralaiset ja joukon heidän\navuksensa rientäneitä Teebalaisia. Kun Ateenalaiset olivat ottaneet\nheidän aseensa ja pystyttäneet voitonmerkin, palasivat Tanagralaiset\nkaupunkiin ja Ateenalaiset laivoihin. Niikias purjehti 60 laivallansa\npitkin Lokriin rannikkoa, jota hävitettyänsä, hän palasi kotiin.\n\nTähän aikaan perustivat Lakedaimonilaiset Trakiniin Heerakleian\nsiirtolan seuraavassa tarkoituksessa. Kaikki Meelolaiset ovat jaetut\nkolmeen osaan: Paralialaisiin, Hieralaisiin ja Trakinilaisiin. Näistä\nolivat Trakinilaiset kärsineet kovasti sotiessaan Oitaialaisia\nnaapurejansa vastaan. He aikoivat ensin yhtyä Ateenalaisiin,\nmutta koska eivät luottaneet heihin, lähettivät he Lakedaimoniin\nsanansaattajana Tisamenoksen. Tähän lähetykseen liittyivät myöskin\nLakedaimonilaisten emäkansa, Doorilaiset, samalla pyynnöllä;\nsillä niitäkin olivat Oitaialaiset ahdistaneet. Kuultuansa heidän\npyyntönsä, päättivät Lakedaimonilaiset lähettää siirtokunnan,\nauttaaksensa Trakinilaisia ja Doorilaisia. Niinikään näytti tämä\nkaupunki sijaitsevan sopivasti, kun sota syttyisi Ateenalaisia\nvastaan. Sillä sinne voisi varustaa laivaston Euboiaa vastaan,\nkoska laivamatka sieltä tähän saareen oli lyhyt, ja se myöskin oli\nmukava välipaikka Trakiaan kulettaessa. Sanalla sanoen: päätettiin\ninnolla rakennuttaa tämä paikka. Ensin kysyttiin kuitenkin Delfoin\njumalalta, ja tämän kehotuksesta lähettivät he uutisasukkaita sekä\nomasta että perioikien keskuudesta ja kehottivat halukkaita kaikkien\nmuitten Helleenien joukosta, paitsi Joonialaisia, Akaialaisia ja\nmuutamia muita kansakuntia, liittymään seurueeseen. Uutisasukkailla\noli kolme Lakedaimonilaista johtajaa, Leoon, Alkidas ja Damagoon.\nSaavuttuansa perille, linnoittivat he uudestaan kaupungin, jonka\nnimi nyt on Heerakleia, noin 40 stadion päässä Termopylaista ja 20\nmereltä. He perustivat sinne myöskin laivaveistämön ja sulkivat\nkulun Termopylaihin päin ahtaimmassa paikassa, jotta veistämö olisi\nhelpommin puolustettavissa.\n\nAteenalaiset pelkäsivät ensin, että tämä kaupunki rakennettiin\nEuboiaa vastaan, koska purjehtiminen sieltä Euboian Keenaioniin oli\nvallan lyhyt. Mutta myöhemmin kävikin vasten heidän luuloansa, sillä\nsiitä ei heille koitunut mitään vaaraa. Syy tähän oli seuraava:\nTessalialaiset, joiden hallussa ne seudut olivat, joihin kaupunki\nrakennettiin, ahdistivat sodalla ja tuhosivat vastatulleita, koska\npelkäsivät heistä saavansa liian mahtavat naapurit, kunnes he olivat\nheidät kaikki surmanneet, vaikka nämät alussa olivat hyvinkin\nlukuisat. Sillä kaikki ottivat luottamuksella osaa siirtokunnan\nperustamiseen, kun Lakedaimonilaiset olivat perustajina, ja arvelivat\nkaupungin lujaksi. Mutta suuresti vaikuttivat Lakedaimonilaisten\nomat sinne tulleet päämiehetkin asiain huonoon menestykseen ja väen\nvähyyteen, koska he ankaralla ja mielivaltaisella hallituksellaan\npelottivat pois paljon uutisasukkaita, joten kävi naapurikansoille\nhelpoksi kukistaa heidät.\n\nSinä kesänä samaan aikaan, jolloin Ateenalaiset olivat Meeloksessa,\nväijyivät noilla 30 laivalla Peloponneesoksen rantoja pitkin\npurjehtivat Ateenalaiset Leukadian Ellomenoksen linnoituksen\nvartijoita ja tappoivat osan heistä. Myöhemmin kävivät he\nLeukasta vastaan suuremmalla sotavoimalla, johon kuuluivat\nkaikki Akarnaanialaiset, paitsi Oiniadeja, sekä Tsakyntolaiset,\nKefalleenialaiset ja 15 Kerkyyralaista laivaa. Mutta Leukalaiset\nolivat vastustajien paljouden takia pakotetut pysymään alallaan,\nvaikka heidän maatansa hävitettiin sekä ulko- että sisäpuolella\nkannasta, jolla itse Leukas ja Apolloonin pyhäkkö sijaitsevat.\nAkarnaanialaiset kehottivat Ateenalaisten päällikköä Deemostenesta\npiirittämään näitä, katsoen helpoksi voittaa heidät ja täten\npäästä heille ainiaan vihamielisestä kaupungista. Mutta samaan\naikaan kuvailivat Messeenialaiset Deemosteneelle, kuinka hänelle\nolisi suureksi kunniaksi, jos hän, kun hänellä nyt oli niin suuri\nsotajoukko koossa, hyökkäisi Naupaktoksen vihollisia, Aitoolialaisia,\nvastaan, ja että hän, voitettuansa nämät, helposti voisi tehdä koko\nsikäläisen mannermaan Ateenalaisten alaiseksi. He sanoivat, että\nAitoolian kansa kyllä oli suuri ja sotaisa, mutta että se asui\nlinnoittamattomissa ja kaukana toisistaan sijaitsevissa kylissä,\nkäyttäen ainoastaan keveitä aseita, joten ei ollut vaikea voittaa\nheitä, ennenkuin he ennättivät saada apua. He kehottivat häntä ensin\nahdistamaan Apodooteja, sittemmin Ofioneja ja senjälkeen vasta\nEyrytaaneja, joihin kuuluu suurin osa Aitoolialaisia. Heidän kielensä\non mitä vaikeinta ymmärtää ja sanotaan heidän syövän lihaa raakana.\nKun nämät olivat kukistetut, olisi muka helppo saada muut taipumaan.\n\nDeemostenees suostui heidän pyyntöönsä sekä ystävyydestä\nMesseenialaisia kohtaan, että varsinkin koska luuli ilman Ateenasta\ntulevaa apua mannermaalaisilla sotavoimillansa ynnä Aitoolialaisten\nkanssa voivansa onnistua yrityksessään. Hän päätti Otsolais-Lokrien\nmaan halki käydä Boiootialaisten kimppuun, ensin marssien Doriksen\nKytinioniin, Parnassosvuori oikealla kädellä, kunnes saapuisi\nFookilaisten maahan, joiden hän arveli vanhan heidän ja Ateenalaisten\nvälisen ystävyyden takia mielellään yhtyvän hänen retkeensä, tahi\njotka hänestä oli helppo siihen pakottaa: Boiootia on näet Fookiin\nnaapurimaa. Hän lähti nyt koko sotajoukollansa Leukaasta vasten\nAteenalaisten tahtoa ja purjehti Sollioniin. Hän ilmotti aikeensa\nAkarnaanialaisille, mutta kun he eivät suostuneet tähän, koska hän\nei ollut piirittänyt Leukasta, lähti hän muulla sotajoukollaan,\njohon kuului Kefalleenialaisia, Messeenialaisia, Tsakyntolaisia\nja 300 Ateenalaisista laivoista saapunutta merisotilasta, Lokriin\nOineoonista kulkemaan Aitoolialaisia vastaan. Kerkyyralaisten 15\nlaivaa oli sillä välin lähtenyt pois. Nämät Otsolais-Lokrit olivat\nliittolaisia, ja heidän piti koko sotajoukollansa yhtyä Ateenalaisiin\nkeskellä Aitoolialaisten maata. Sillä koska he olivat Aitoolialaisten\nnaapureita ja kantoivat yhdenlaisia aseita, katsottiin heidän olevan\nvallan hyödyllisiä, jos he ottaisivat osaa retkeen, koska tunsivat\nAitoolialaisten sotatavat ja heidän maansa.\n\nDeemostenees vietti sotajoukkoineen yön Nemeialaisen Zeyksen\npyhäkön tarhassa. Tässä pyhäkössä sanotaan sikäläisten asukasten\nsurmanneen runoilija Heesiodoksen, jolle jumala jo oli ilmottanut\ntästä kuolemasta. Aamun koittaessa lähti Deemostenees liikkeelle\nAitooliaan. Ensimmäisenä päivänä valloitti hän Potidanian, toisena\nKrokyleionin ja kolmantena Teikionin. Täällä hän viipyi ja lähetti\nsaaliin Lokriin Eupalioniin, sillä hänen aikomuksensa oli,\npalattuansa takaisin Naupaktokseen ja kukistettuansa sen, myöhemmin\nmarssia Ofioneja vastaan, jos eivät he taipuisi antautumaan.\nAitoolialaiset tunsivat vallan hyvin nämät hänen tuumansa, silloin\njo kun ne päätettiin, ja kun Deemosteneen sotajoukko hyökkäsi heidän\nmaahansa, tulivat he kaikki suurella sotavoimalla apuun, myöskin\nBoomit ja Kallit, etäisimmät Ofionit läheltä Meelialaista lahtea.\n\nMesseenialaiset antoivat Deemosteneelle samat neuvot kuin ennenkin.\nSelittäen hänelle Aitoolialaisten kukistamisen olevan vallan helpon,\nkehottivat he häntä mitä nopeimmin hyökkäämään yksityisiin kyliin,\nennenkuin he kootuilla voimilla ennättäisivät asettua vastarintaan,\nja valloittamaan kylän toisensa perästä. Uskoen heitä ja luottaen\nsotaonneensa, hänelle kun kaikki yrityksensä tähän saakka olivat\nonnistuneet, marssi hän Aigitionia vastaan odottamatta Lokrilaisia,\njoiden piti rientää hänen avuksensa, koska hänellä ei ollut\nkeihäänheittäjiä, ja valloitti tämän kaupungin väkirynnäköllä.\nKaupungin asukkaat pakenivat sitä ympäröiville kukkuloille. Aigition\nsijaitsee ylängöllä noin 80 stadionin päässä merestä. Aigitionin\navuksi rientäneet Aitoolialaiset hyökkäsivät Ateenalaisten ja heidän\nliittolaistensa kimppuun, juosten alas kukkuloilta kaikkialta ja\nheittäen heitä keihäillä. Kun Ateenalainen sotajoukko hyökkäsi päin,\nniin he vetäytyivät takaisin, mutta ahdistivat, kun Ateenalaiset\nperäytyivät. Täten jatkui taistelu kotvan aikaa hyökättäessä ja\nperäydyttäessä, joissa kumpaisessakin Ateenalaiset joutuivat\ntappiolle.\n\nNiin kauan, kuin nuolenampujilla oli nuolia ja he voivat niitä\nkäyttää, tekivät he vastarintaa. Sillä koska Aitoolialaiset olivat\nhaarniskatta, peräytyivät he, kun heitä ammuttiin nuolilla. Mutta kun\nnuolenampujain päällikkö oli kaatunut, hajaantuivat nuolenampujat\nja Ateenalaiset joutuivat saarroksiin, väsyneinä, koska he kauvan\nolivat kestäneet tuota vaivaa. Aitootialaiset puolestaan ahdistivat\nheitä ja heittivät heitä keihäillä. Nyt pakenivat Ateenalaiset ja\njoutuivat perikatoon, sortuen umpinaisiin vuorenrotkoihin ja heille\ntuntemattomiin paikkoihin, jonka lisäksi heidän tienoppaansa,\nMesseenialainen Kromoon, sattui kaatumaan. Heittäen keihäillä ja\ntakaa ajaen, saivat Aitoolialaiset, nopeat ja keveästi varustetut\nkun olivat, kiinni suuren joukon heistä ja tappoivat heidät. Mutta\nuseimmat, jotka eksyivät metsään, josta eivät osanneet ulos,\npolttivat he sytyttäen metsän palamaan. Kaikenlainen pako ja surma\nkohtasi Ateenalaisten sotajoukkoa, ja vaivoin pääsivät pelastetut\nmerelle sekä Lokriin Oineooniin, josta he olivat lähteneet.\nSuuri joukko liittolaisia kaatui ja itse Ateenalaisista noin 120\nraskasaseista. Näin monta Ateenalaisten paraassa iässä olevaa miestä\nsai siis täällä surmansa. Kaatuipa myös toinen päällikkö, Proklees.\nSovittuansa Aitoolialaisten kanssa, korjasivat he kaatuneensa,\npalasivat Naupaktokseen ja saapuivat myöhemmin Ateenaan. Deemostenees\njäi kuitenkin Naupaktoksen seuduille, peläten tapahtumien johdosta\nAteenalaisia.\n\nNäihin aikoihin purjehtivat Sikeliassa majailevat Ateenalaiset\nLokriin, astuivat siellä maihin ja voittivat apuun rientäneet\nLokrilaiset sekä vallottivat Haleeksjoen rannalla olevan linnotuksen.\n\nSamana kesänä lähettivät Aitoolialaiset Korintokseen ja Lakedaimoniin\nsanansaattajina Ofionin Tolofoksen, Eyrytanin Boriadeen ja Apodootin\nTisandroksen pyytämään, että lähettäisivät sotajoukon Naupaktokseen\nAteenalaisille kostamaan heitä vastaan tehtyä hyökkäystä.\nLakedaimonilaiset lähettivätkin loppusyksystä 3,000 liittolaista\nraskasaseista. Näistä oli 500 Trakinin vasta rakennetusta Heerakleian\nkaupungista. Sotajoukon johtaja oli Spartiati Eyrylokos, Makarios ja\nMenedaios alipäällikköinä.\n\nSotajoukon kokoonnuttua Delfoihin, lähetti Eyrylokos airuen\nOtsolais-Lokreille, joiden maan läpi oli kuljettava Naupaktokseen,\nsaadakseen heitä luopumaan Ateenalaisista. Tässä hankkeessa\nkannattivat häntä Lokrilaisten keskuudessa Amfissalaiset, koska\npelkäsivät Fookilaisten vihamielisyyttä. He olivat ensimmäiset\nantamaan panttivankeja ja kehottivat muitakin tekemään samoin,\npelottaen heitä maahan tunkeutuvalla sotajoukolla. Ensin\nmyöntyivät tähän heidän naapurinsa Myonilaiset, joiden oli\nmahdotonta väkisten päästä Lokriiseen. Sitten suostuivat tähän\nIpneit, Messapiat, Triteialaiset, Kalailaiset, Tolofoonilaiset,\nHeessiit ja Oiantelaiset. Nämät kaikki yhtyivät retkeen.\nOlpaiolaiset kyllä antoivat panttivankeja, mutta eivät seuranneet\nsotajoukkoa. Hyaijolaiset eivät antaneet panttivankeja, ennenkuin\nLakedaimonilaiset vallottivat Polis nimisen kylän.\n\nKun kaikki oli valmiina ja panttivangit olivat viedyt Doorilaiseen\nKytinion nimiseen kaupunkiin, marssi Eyrylokos sotajoukollaan\nDooriksen läpi Naupaktosta vastaan, valloittaen matkalla Oineoonin\nja Eupalionin, koska nämät eivät liittyneet häneen. Kun hän saapui\nNaupaktokseen, olivat Aitoolialaiset jo ehtineet apuun, jonkatähden\nhän ainoastaan hävitti sen ympäristöjä ja valloitti varustamattoman\netukaupungin. Saavuttuansa Molykreioniin, joka on Korintolainen\nsiirtokunta, mutta Ateenalaisten alusmaa, valloitti hän tämän\nkaupungin.\n\nSaatuansa tiedon tämän sotajoukon lähestymisestä, taivutti\nAteenalainen Deemostenees, joka tapausten johdosta yhä vielä oleskeli\nNaupaktoksen seuduilla, vaikkakin suurella vaivalla Aitoolialaisia\nauttamaan Naupaktosta, koska Aitoolialaiset olivat harmissaan siitä,\nettä hän oli luopunut Leukaan piirittämisestä. He lähettivät hänen\nmukanaan laivoilla 1,000 raskasaseista, jotka pelastivat kaupungin.\nSillä koska muurit olivat laajat ja puolustajia vähän, oli vaara\ntarjona, etteivät he voisi pitää puoliansa. Kun Eyrylokos ja hänen\nsoturinsa saivat tiedon tämän sotajoukon tulosta, ja että oli\nmahdotonta valloittaa kaupunki väkirynnäköllä, vetäytyivät he pois,\nmutta eivät kuitenkaan palanneet Peloponneesokseen, vaan Aiolikseen,\njolla nyt on nimenä Kalydoon, ja Pleurooniin sekä muihin tämän\nseudun paikkakuntiin ja Aitoolian Proskioniin. Sillä Amprakialaiset\ntulivat heidän luokseen ja houkuttelivat heidät kanssansa hyökkäämään\nAmfilokialaista Argeita vastaan, jonka ohessa he sanoivat, että koko\nsikäläinen mannermaa liittyisi Lakedaimoniin, jos he saisivat nämät\nvaltaansa. Suostuen tähän tuumaan, jätti Eyrylokos Aitoolialaiset\nrauhaan ja asettui näille tienoille, kunnes hänen tuli avustaa\nArgosta vastaan hyökkäävää Amprakialaista sotajoukkoa. Tähän loppui\ntämä kesä.\n\nSikeliassa majailevat Ateenalaiset tekivät Helleeniläisten\nliittolaisten yhteydessä ja niiden Sikelialaisten avustamina, jotka\nvasten tahtoansa pakosta olivat Syrakuusalaisten vallan alla ja\nheidän liittolaisinansa, mutta jotka nyt luopuivat heistä, retken\nSikelian Ineessan kaupunkia vastaan, jonka linna oli Syrakuusalaisten\nvallassa. He ryntäsivät linnaa vastaan, mutta kun eivät voineet\nsitä valloittaa, vetäytyivät he takaisin. Paluumatkalla ahdistivat\nSyrakuusalaiset, hyökäten linnasta, Ateenalaisten jälkijoukkona\nolevia liittolaisia, ajoivat osan heistä pakosalle ja surmasivat\nheistä melkoisen joukon. Tämän jälkeen astuivat Lakeen johtamat\nAteenalaiset useampia kertoja laivoista maihin Lokrikseen pitkin\nKaikinosjokea, voittivat Kapatoonin pojan Proksenoksen johdolla\navuksi rientävät Lokrilaiset noin 300 miestä, ottivat heidän aseensa\nja vetäytyivät takaisin.\n\nTänä talvena puhdistivat Ateenalaiset jumalan käskystä Deelossaaren.\nJo ennen tätä oli yksinvaltias Peisistratos kylläkin puhdistanut\nsen, mutta ei kokonaan. Nyt sitä vastoin puhdistettiin koko saari\nseuraavalla tavalla. Kaikki saarella löytyvät kuolleiden haudat\npoistettiin ja määrättiin, ettei kukaan siitä lähtien saanut\nsynnyttää eikä kuolla Deeloksessa, vaan oli vietävä Reeneiaan.\nViimeksimainittu saari sijaitsee niin lähellä Deelosta, että\nSamolainen yksinvaltias Polykratees, joka jonkun aikaa oli vallan\nmahtava merellä ja hallitsi kaikkia näitä saaria, valloitettuansa\nReeneian, pyhitti sen Deeloksen Apolloonille ja yhdisti sen ketjuilla\nDeelokseen. Puhdistamisen jälkeen viettivät Ateenalaiset nyt ensi\nkerran Deelia nimistä viisivuotis-juhlaa. Jo ennenmuinoinkin oli\nJoonialaisilla ja ympäröivien saarten asukkailla Deeloksessa\nkokouksia. Vaimoineen ja lapsineen tulivat Joonialaiset tänne,\nkuten vielä nytkin Efesolaisten juhliin, ja täällä pantiin toimeen\nsekä voimailu- että soittokilpailuja, ja kaupungit lähettivät tänne\nlaulukuntia. Vallan selvästi todistaa Homeeros, että näin oli tapana,\nseuraavin sanoin Apolloonin kunniaksi sepitetyssä hymnissä:\n\n/#\n    \"Muinoin sinä, Foibos, viihdyit hyvin Deeloksessa. Siellähän\n    Joonialaiset heiluvissa puvuissa kokoontuivat viettämään sinun\n    juhlaasi vaimoineen ja lapsineen. Siellä he juhlivat sinua\n    nyrkkitaistelulla ja lauluilla.\"\n#/\n\nEttä silloin myöskin vietettiin soittokilpailuja, selviää saman\nhymnin seuraavista sanoista. Sillä ylistettyänsä vaimojen Delfolaista\nlaulukuntaa, lopettaa hän kiitoksensa, mainiten myöskin itseänsä,\nseuraavin sanoin:\n\n/#\n    \"Terve! Armeliaat olkaatte, sä Apolloon ja Artemis. Terve! Kaikki\n    te naiset! Muistakaa joskus minuakin. Kun joku maanpinnalla asuva\n    ihminen tulee ja kysyy teiltä: 'Tytöt, kuka laulajista teitä on\n    enimmin viehättänyt?' vastatkaa silloin yksin äänin: 'Se on tuo\n    sokea mies, joka asuu karussa Kioksessa.'\"\n#/\n\nTäten todistaa Homeeros, että Deeloksessa pidettiin muinoin suuret\nkokoukset ja juhlat. Myöhemmin lähettivät sinne Ateenalaiset ja\nsaarelaiset laulukuntia uhrineen. Mutta kilpailut olivat miltei\ntykkänään lakanneet onnettomuuksien takia, niinkuin luonnollista\nolikin, kunnes Ateenalaiset uudestaan panivat kilpailut toimeen, ja\nniihin liittivät kilpa-ajon, jota ennen ei oltu harjotettu.\n\nTänä talvena marssivat Amprakialaiset, kuten olivat luvanneet,\npidättäen luonaan Eyrylokoksen sotajoukkoa, Amfilokilaista Argosta\nvastaan 3,000 raskasaseisella. Hyökättyänsä Argeiaan, vallottivat\nhe Olpain, joka oli vankka linna kukkulalla lähellä merta, ja\njota Akarnaanialaiset muinoin linnoitettuansa käyttivät yhteisenä\noikeuspaikkana. Se sijaitsee noin 25 stadiota Argeian rannalla\nolevasta kaupungista. Osa Akarnaanialaisista riensi Argosta\nauttamaan, osa heistä piti silmällä Amfilokian siinä paikassa,\njolla on nimenä Kreetiai, Eyrylokoksen johtamia Peloponneesolaisia,\njotteivät nämät salassa pääsisi Amprakialaisten avuksi. He lähettivät\nniinikään airuen Aitooliaa vastaan marssivien Ateenalaisten\npäällikön Deemosteneen luokse, pyynnöllä että hän rupeaisi heidän\njohtajaksensa, ja myöskin Ateenalaisien 20 laivalle, jotka\nsattuivat purjehtimaan Peloponneesoksen vesillä, joita johtivat\nTimokraateen poika Aristotelees ja Antimneestoksen poika Hierofoon.\nOlpain ympäristössä majailevat Amprakialaiset lähettivät niinikään\nsanansaattajan kaupunkiin, kehottaen kaikin voimin rientämään heidän\navuksensa, peläten ettei Eyrylokoksen sotajoukko voisi päästä\nAkarnaanialaisten läpi, ja että heidän siis oli joko taisteltava\nyksinään, tahi etteivät vaaratta voisi peräytyä, jos tahtoisivat.\n\nNiin pian kuin Eyrylokoksen johtamat Peloponneesolaiset saivat\ntiedon Amprakialaisten tulosta Olpaihin, riensivät he mitä nopeimmin\nProskionista apuun. Kuljettuansa Akeloosjoen yli, marssivat he\nAkarnaanian läpi, joka oli suojeluksetta, koska Akarnaanialaiset\nolivat lähteneet Argosta auttamaan. Heillä oli Stratiolaisten\nlinna ja kaupunki oikealla kädellä, vasemmalla muu Akarnaania.\nKuljettuansa Stratiolaisten maan läpi, marssivat he Fytian läpi ja\nsitten äärimmäisen Medeoonin ja Limnain kautta. Senjälkeen saapuivat\nhe Agrailaisten maahan, joka ei enää kuulu Akarnaaniaan, vaan on\nystävyydessä sen kanssa. Kun he olivat saapuneet Tyamosvuorelle,\njoka on Agrailaisten maassa, kulkivat he sen yli ja astuivat yön\ntultua alas Argeiaan. He pääsivät salassa Argeialaisten kaupungin ja\nAkarnaanialaisten Kreenaissa olevan vartioston välitse ja yhtyivät\nOlpaissa oleviin Amprakialaisiin.\n\nKun he olivat kokoontuneet, leiriytyivät he Meetropolis nimiseen\npaikkaan. Ateenalaisten 20 laivaa saapui vähän myöhemmin\nAmprakialaiselle lahdelle, auttaakseen Argeialaisia, kuten\nmyöskin Deemostenees 200 Messeenialaisella raskasaseisella ja 60\nAteenalaisella keihäänheittäjällä. Laivat ankkuroivat merenpuolelle\nsitä kukkulaa, jolle Olpai on rakennettu. Akarnaanialaiset ja pieni\nluku Amfilokialaisia, joista Amprakialaiset pakottivat enimmän osan\nolemaan alallaan, olivat jo kokoontuneet Argokseen ja valmistautuivat\ntaisteluun vihollisia vastaan. Koko sotajoukon päälliköksi valitsivat\nhe Deemosteneen ynnä omien päälliköidensä kanssa. Hän asetti soturit\nleiriin lähelle Olpaita. Suuri rotko erotti molemmat sotajoukot.\nViisi päivää pysyivät he liikkumatta, mutta kuudentena asettuivat\nmolemmat sota-asentoon. Koska Peloponneesolaisten sotajoukko oli\nsuurempi ja ulottui ulkopuolelle Ateenalaista, pelkäsi Deemostenees,\nettä hän ympäröitäisiin, ja asetti sentähden eräälle metsäiselle\nrotkotielle väijyksiin raskasaseisia ja kevytaseisia, yhteensä noin\n400 miestä, joiden tappelun alettua tuli rynnätä esille vihollisten\nselkään. Kun molemmin puolin oltiin valmiina, alkoi tappelu.\nDeemostenees asettui oikealle siivelle Messeenialaisten ja pienen\nAteenalaisen joukon kanssa; keskustan ja vasemman siiven muodostivat\nAkarnaanialaiset kansakunnittain ja saapuvilla olevat Amfilokialaiset\nkeihäänheittäjät. Paitsi Mantinealaisia olivat Peloponneesolaiset ja\nAmprakialaiset asetetut sekaisin. Mantinealaiset pysyivät enemmän\nkoossa vasemmalla siivellä; eivät kuitenkaan sen päässä, jossa seisoi\nEyrylokos miehineen Messeenialaisia ja Deemostenesta vastaan.\n\nKun Peloponneesolaiset taistelun alettua levittivät siipensä ulommas,\nja ympäröivät vastustajien oikean siiven, hyökkäsivät väijyksissä\nolevat Akarnaanialaiset heidän selkäänsä ja ajoivat heidät pakosalle,\nniin etteivät he voineet puolustautua, vaan pelollansa saivat myöskin\nmuun sotajoukon pakenemaan. Kun he näkivät Eyrylokoksen johtamat\nsoturit, jotka olivat etevimmät, tuhottuina, valtasi heidät pelko\nvielä suuremmassa määrässä. Deemosteneen johtamat Messeenialaiset\ntoimittivat suurimmaksi osaksi tämän urotyön. Mutta Amprakialaiset\nja oikealla siivellä seisovat sotamiehet voittivat heitä vastaan\nasetetut viholliset ja ajoivat heitä takaa aina Argokseen saakka. Kun\nhe palatessansa näkivät suurimman osan sotajoukkoa voitettuna, ja\nkun Amprakialaiset ahdistivat heitä, pelastivat he vaivoin itsensä\nOlpaihin. Suuri joukko heitä kaatui, koska he marssivat huolettomasti\nja järjestyksettä, paitsi Mantinealaiset. Nämät peräytyivät\nkokoontuneina paremmassa järjestyksessä, kuin muu sotajoukko. Tappelu\nloppui vasta myöhään illalla.\n\nKun nyt Menedaios Eyrylokoksen ja Makarioksen kaaduttua tuli\nylipäälliköksi, oli hän suuren tappion johdosta neuvoton, miten hän\nkestäisi piiritystä, suljettuna kun oli sekä maan puolelta että\nmereltä päin Ateenalaisten laivojen kautta, vai miten hän voisi\npelastua peräytymällä. Hän ryhtyi sentähden seuraavana päivänä\nkeskusteluihin aselevosta ja paluumatkastaan Deemosteneen ja\nAkarnaanialaisten päälliköiden kanssa, niinkuin myöskin kaatuneiden\nkorjaamisesta. Nämät myöntyivät kaatuneiden korjaamiseen ja\npystyttivät voitonmerkin ja korjasivat omat kaatuneensa luvultaan\nnoin 300. Paluuta he eivät kyllä julkisesti myöntäneet kaikille,\nmutta salaa Deemostenees ja Akarnaanialaiset päälliköt myönsivät\nMantinealaisille, Menedaiokselle ja muille Peloponneesolaisille\npäälliköille sekä muille arvokkaimmille henkilöille, että kiiruumman\nkautta saisivat lähteä pois. Täten he tahtoivat saada Amprakialaiset\nja pestatun liittolaisjoukon yksin jätetyiksi, mutta varsinkin\nsaattaa Lakedaimonilaiset ja Peloponneesolaiset pahaan maineeseen\nsikäläisten Helleenien mielessä, että he muka oman etunsa tähden\nolivat pettäneet liittolaisensa. Lakedaimonilaiset korjasivat\nkiireesti kaatuneensa, ja ne, joille lähtö oli myönnetty, valmistivat\nsen kaikessa hiljaisuudessa.\n\nDeemosteneelle ja Akarnaanialaisille tulee sanoma, että\nAmprakiotalaiset, ensimmäisen ilmoituksen saatuansa Olpaista,\nkoettaisivat kaupungista koko voimalla Amfilokoksen kautta yhtyä\nOlpaissa olevien kanssa, tietämättä mitään viime tapahtumista.\nDeemostenees lähettää heti osan sotajoukostansa teille väijymään ja\nvallottamaan linnotuksen sekä valmistautui itse koko sotajoukollansa\nmarssimaan vihollista vastaan.\n\nTällä välin poistuivat salaa pienissä joukoissa Mantinealaiset\nja ne, jotka siihen olivat saaneet luvan lähtien muka hakemaan\npolttopuita ja kaaliksia, ja kooten myöskin näön vuoksi sitä,\nminkä hakuun sanoivat lähteneensä. Mutta kun olivat ehtineet\netäämmäksi Olpaista, riensivät he nopein askelin eteenpäin. Tällöin\nkokoontuivat Amprakialaiset ja muut, jotka täten olivat jääneet\noman onnensa nojaan, ja kun huomasivat toisten poistuvan, lähtivät\nhekin kiireesti liikkeelle, koettaen juosten saavuttaa ensimmäiseksi\nlähteneitä. Mutta luullen heidän kaikkien lähteneen luvatta, ajoivat\nAkarnaanialaiset myöskin Peloponneesolaisia takaa, ja arvellen\npetoksen olevan kysymyksessä, heittivät he keihäillä myöskin muutamia\nomista päälliköistänsä, jotka koettivat heitä siitä estää, ja jotka\nselvittivät, että oli sovittu tästä asiasta. Vihdoin päästivät he\nMantinealaiset ja Peloponneesolaiset menemään, mutta Amprakialaiset\nsurmasivat he, ja täällä nousi kova kina, oliko joku Amprakialainen\nvai Peloponneesolainen. He surmasivat noin 200 miestä, mutta muut\npääsivät pakoon Agraialaisten maahan, joka oli heidän naapurimaansa,\nja Agraialaisten kuningas, Salyntios, otti heidät ystävällisesti\nvastaan.\n\nKaupungista paenneet Amprakialaiset saapuivat Idomeneeseen. Tämän\nmuodostaa kaksi kukkulaa. Suuremman näistä ennättivät Deemosteneen\nlähettämät soturit yön tultua salaa vihollisilta vallottaa, mutta\npienemmän ehtivät Amprakialaiset saada valtaansa ja viettivät\nyönsä siellä. Aterian jälkeen läksi Deemostenees heti illalla\nkaikkine joukkoinensa liikkeelle. Puolella sotajoukollaan sulki\nhän solan, toinen osa kulki Amfilokialaisten vuorten yli. Aamun\nkoittaessa hyökkäsivät nämät Amprakialaisten kimppuun, jotka\nvielä olivat vuoteillaan, eivätkä ensinkään aavistaneet mitä oli\ntapahtumaisillaan, vaan päinvastoin luulivat hyökkääjien olevan\nomia miehiänsä. Sillä Deemostenees oli vartavasten asettanut\nMesseenialaiset etunenään ja käskenyt heidän puheissaan käyttää\nDoorilaista murretta, herättääkseen siten luottamusta etuvartijoissa,\nvarsinkin kun ei heitä yön pimeässä voitu tuntea. Kun hän nyt\nkoko sotajoukollaan ryntäsi heidän kimppuunsa, niin he pakenivat,\nja useimmat heistä kaatuivat, mutta eloon jääneet pakenivat\nvuorille. Mutta kun Amfilokialaiset olivat ehtineet valloittaa tiet\nja tunsivat maansa, ja koska he keveästi varustettuina ajoivat\ntakaa raskasaseisia vastustajiansa, jotka päällepäätteeksi eivät\ntunteneet seutuja eivätkä tietäneet, mihin kääntyä, sortuivat\npakenevat rotkoihin ja heille asetettuihin väijyksiin, joutuen siten\nperikatoon. Neuvottomina mihin paeta, kääntyivät toiset heistä\nlähellä olevalle merenrannalle, ja kun he näkivät Attikalaisten\nlaivojen juuri tämän tapahtuessa purjehtivan pitkin rantaa, niin he\nuivat niitä kohti, arvellen suuressa pelossansa, että oli parempi\nheille, jos niin oli sallittu, saada surmansa laivaväen käsistä, kuin\nettä heidän raaimmat ja kiivaimmat vihollisensa heidät surmaisivat.\nTämmöisen onnettomuuden kohtaamina pääsivät ainoastaan harvat\nAmprakialaiset niin suuresta joukosta pelastumaan kaupunkiinsa.\nAkarnaanialaiset ryöstivät ruumiit paljaiksi ja palasivat Argokseen\npystytettyänsä voitonmerkin.\n\nSeuraavana päivänä tuli heidän luoksensa Olpaista Agraialaisten\nsuojaan paenneitten Amprakialaisten lähettämä airut, pyytäen saada\nkorjata niiden ruumiit, jotka olivat saaneet surmansa ensimmäisen\nottelun jälestä, kun he Mantinealaisten ja luvan saaneiden\nseurassa luvatta pakenivat. Kun airut näki kaupungista tulleiden\nAmprakialaisten aseet, kummastutti häntä näiden paljous. Sillä hän\nei tietänyt viimeisestä onnettomuudesta, vaan luuli aseiden olevan\nhänen kanssansa sotineiden toverien. Kun häneltä kysyttiin miksi\nhän oli kummissaan, ja kuinka monta heistä oli kaatunut, koska\nkysyjä luuli hänen olevan Idomeneessä sotineiden lähettämä, niin hän\nvastasi, noin 200 kaatuneen. Kysyjä sanoi tähän: \"Ei näistä aseista\nniin näytä, vaan ne osottavat heitä olleen enemmän, kuin tuhannen\".\nAirut taasen sanoi: \"Eivät nämät kuuluneet niille, jotka taistelivat\nmeidän joukossamme.\" Tähän toinen vastasi: \"Totta kai, koska eilen\ntaistelitte Idomeneessä.\" \"Mutta emmehän me eilen taistelleet\nketäkään vastaan, vaan toisena päivänä peräytyessämme.\" \"Mutta me\ntaistelimme eilen kaupungista rientäneitä Amprakialaisia vastaan.\"\nKun airut tämän kuuli ja ymmärsi, että kaupungista avuksi lähetetty\napujoukko oli joutunut perikatoon, niin hän kiljaisi tuskasta, ja\njätti näin suuren onnettomuuden masentamana sikseen koko pyynnön\nkaatuneiden korjaamisesta. Sillä ei mikään Hellaan kaupunki ole tässä\nsodassa yhtä harvassa päivässä kärsinyt yhtä paljon onnettomuuksia.\nKaatuneitten lukumäärää en ole maininnut, sillä uskomattoman joukon\nsanotaan kaatuneen kaupungin pienuuteen katsoen. Mutta tiedän\nvarmasti, että jos Akarnaanialaiset ja Amfilokialaiset Ateenalaisten\nja Deemosteneen neuvoa seuraten olisivat halunneet voittaa Amprakian,\nniin olisivat he sen ottaneet ensi rynnäkössä. Mutta he pelkäsivät\nnyt, että Ateenalaiset, jos saisivat sen haltuunsa, tulisivat olemaan\nheille vaarallisemmat viholliset, kuin Amprakialaiset.\n\nSaaliista antoivat he kolmannen osan Ateenalaisille, ja jäännöksen\nhe jakoivat kaupunkien kesken. Ateenalaiset menettivät merellä\nosan saaliista; sillä ne 300 asepukua, jotka ovat ripustetut\nAttikan pyhäkköihin, olivat varatut Deemosteneelle, joka nämät\nmukanaan purjehti kotia. Sillä kaiken tämän toimitettuansa, oli\nhänen Aitoolian onnettomuuden jälkeen nyt vaarattomampi palata\nkotia. Myöskin lähtivät nuo 20 laivalla purjehtivat Ateenalaiset\nNaupaktokseen.\n\nAteenalaisten jo lähdettyä, sallivat Akarnaanialaiset ja\nAmfilokialaiset Salyntioksen ja Agraialaisten luokse paenneiden\nAmprakialaisten sekä ensin Salyntioksen, sittemmin Oiniadein luokse\npaenneiden Peloponneesolaisten palata kotiinsa. Tulevaa aikaa\nvarten solmivat Akarnaanialaiset ja Amfilokialaiset Amprakialaisten\nkanssa sopimuksen sadaksi vuodeksi, ehdolla etteivät Amprakialaiset\nAkarnaanialaisten kanssa hyökkäisi Peloponneesolaisia vastaan,\neivätkä liioin Akarnaanialaiset Amprakialaisten kanssa Ateenalaisten\nkimppuun, vaan että auttaisivat toisiaan, sekä että Amprakialaiset\njättäisivät takaisin ne Amfilokialaisten linnat ja panttivangit,\njotka olivat heidän hallussaan, niinkuin myöskin etteivät auttaisi\nAnaktorionia, joka oli sodassa Akarnaanialaisten kanssa. Tähän\nsopimukseen loppui tämä sota. Tämän jälkeen lähettivät Korintolaiset\nEytykleen pojan Ksenoleidaan johdolla sotureistaan 300 raskasaseista\nvartioväeksi Amprakiaan. Vaikean matkan kestettyänsä, saapuivat nämät\nperille. Tämänkaltaiset olivat Amprakian tapahtumat.\n\nTänä talvena astuivat Sikeliassa oleskelevat Ateenalaiset laivoista\nmaihin Himeraiassa, Sikelialaisten sisämaasta rientäessä heidän\navuksensa Himeraian rajoille, ja purjehtivat sitten Aiolos-saaria\nvastaan. Palatessaan Reegioniin, tapasivat he siellä Ateenalaisen\npäällikön, Isolokoksen pojan Pytodooroksen, Lakeen seuraajan tämän\nennen johtamilla laivoilla. Sillä Sikelian liittolaiset olivat\npurjehtineet Ateenaan pyynnöllä, että nämät auttaisivat heitä\nuseammilla laivoilla. Syrakuusalaiset olivat nimittäin vallottaneet\nheidän maansa, ja koska aivan vähäinen laivasto sulki heiltä meren,\nkokosivat he laivaston, päästäksensä tästä pulasta. Ateenalaiset\nmiehittivät 40 laivaa, lähettääksensä ne liittolaistensa avuksi,\narvellen sikäläisen sodan pian loppuvan, ja tahtoen samalla harjottaa\nmeriväkeänsä. Pytodooroksen lähettivät he vähälukuisella laivastolla,\nmutta Soostratideen pojan Sofokleen ja Tukleen pojan Eyrymedoonin\naikoivat he lähettää useammilla laivoilla. Lakeen laivojen\npäällikkönä purjehti Pytodooros puolestaan Lokrilaisten linnoitusta\nvastaan, jonka Lakees ennen oli vallottanut. Kun hän täällä joutui\ntappiolle taistellessaan Lokrilaisia vastaan, vetäytyi hän sieltä\ntakaisin.\n\nSamana kevännä syöksyi tulivirta Aitneesta, kuten ennenkin oli\ntapahtunut. Se hävitti osan niitten Katanalaisten maata, jotka\nasuivat Aitneen juurella. Tämä on suuri vuori Sikeliassa, ja sanotaan\ntämän tulipurkauksen tapahtuneen 50:llä vuodella sitä edellisen\npurkauksen jälkeen, ja että ylipäätään kolme tämmöistä tulenpurkausta\non tapahtunut, sen jälkeen kuin Helleenejä on asettunut asumaan\nSikeliaan. Tämä tapahtui tänä talvena, ja kuudes vuosi kului loppuun\nsitä sotaa, jonka vaiheet Thukydides on kertonut.\n\n\n\n\nNELJÄS KIRJA.\n\n\nSeuraavana kesänä viljan tehdessä tähkää, purjehti kymmenen\nSyrakuusalaista ja yhtä monta Lokrilaista laivaa Messeeneeläisten\nomasta pyynnöstä Messeeneeseen ja vallotti tämän kaupungin,\njonka jälestä Messeenee luopui Ateenalaisista. Näin toimivat\nSyrakuusalaiset varsinkin sentähden, että arvelivat paikan sopivaksi\nmaihinastumiseen Sikeliaan, ja koska pelkäsivät, että Ateenalaiset\njoskus sieltä voisivat suuremmalla sotajoukolla ahdistaa heitä.\nLokrilaiset taas, koska tahtoivat sekä meritse että maitse ahdistaa\nReegionilaisia vihollisiansa. Lokrilaiset olivat koko sotavoimallaan\nhyökänneet Reegionilaisten maahan, jotteivät nämät voisi tulla\nMesseeneeläisille avuksi, johon heidän luonansa oleskelevat\nReegionilaiset pakolaiset koettivat heitä kiivaasti yllyttää.\nReegionissa vallitsi jo kauan aikaa kapina, jonkatähden he eivät\nkyenneet torjumaan Lokrilaisia pois, jotka näin ollen sitä kovemmin\nahdistivat heitä. Hävitettyänsä näitä seutuja, poistui Lokrilaisten\njalkaväki, mutta laivat jäivät pitämään Messeeneetä silmällä, ja\ntoisia valmistettiin, joiden tuli purjehtia Reegioniin vihollisuuksia\njatkamaan.\n\nSamaan aikaan kevättä ennen viljan hedelmöimistä hyökkäsivät\nPeloponneesolaiset liittolaisineen Attikaan Lakedaimonilaisen\nkuninkaan Arkidamoksen pojan Agiksen johdolla ja hävittivät sen\naluetta leiriydyttyänsä. Kuten oli päätetty, lähettivät Ateenalaiset\nnuo 40 laivaa Sikeliaan entisten päälliköiden Eyrymedoonin ja\nSofokleen johdolla: kolmas päällikkö, Pytodooros, oli jo ennen\nheitä saapunut Sikeliaan. Heidän käskettiin purjehtiessaan saaren\nohitse pitää huolta kaupungissa oleskelevista Kerkyyralaisista,\njoita vuoristossa olevat pakolaiset hätyyttivät. Sinne oli niinikään\npurjehtinut 60 Peloponneesolaista laivaa avuksi vuoristolaisille,\nja koska kova nälänhätä vallitsi kaupungissa, arvelivat he\nhelposti saavansa sen haltuunsa. Deemosteneelle, joka palattuansa\nAkarnaaniasta oleskeli yksityisenä henkilönä, sallittiin oikeus\nkäyttää näitä laivoja, jos hän tahtoisi purjehtia Peloponneesoksen\nrannikoille.\n\nKun Ateenalaiset purjehtivat Lakoonikan vesillä, saivat he tiedon,\nettä Peloponneesolaiset laivat jo olivat saapuneet Kerkyyraan,\njonka tähden Eyrymedoon ja Sofoklees jouduttivat matkaansa sinne.\nMutta Deemostenees kehotti heitä ensin tulemaan Pylokseen, ja vasta\nsuoritettuansa toimensa siellä, jatkamaan matkaansa. Laivojen\npäälliköt kyllä vastustivat tätä tuumaa, mutta juuri noussut myrsky\najoi heidät Pylokseen. Deemostenees kehotti hetimiten ryhtymään tämän\npaikan linnottamiseen, jonka takia hän olikin seurannut mukana.\nHän selitti, että siellä löytyi runsaasti puutavaraa ja kiviä,\nja että se jo luonnoltaan oli luja paikka ja suurimmaksi osaksi\nautio. Se sijaitsee noin 1,400 stadionin päässä Spartasta entisessä\nMesseenialaisessa maassa, jota Lakedaimonilaiset kutsuivat Koryfasion\nnimellä. Laivojen päälliköt väittivät kyllä löytyvän runsaasti\nautioita niemikallioita Peloponneesoksessa, jos hän haluaisi hankkia\nvaltiolle menoja. Mutta Deemosteneen mielestä oli tämä senkin\npuolesta muita sopivampi, että lähellä oli satama, ja koska hän\ntiesi, että hänen vanhat tuttavansa Messeenialaiset puhuivat samaa\nmurretta kuin Lakedaimonilaiset, jonka kautta he suuresti voisivat\nvahingoittaa näitä ja tarkoin vartioida tätä paikkaa.\n\nKun hän ei voinut taivuttaa päälliköitä eikä ilmoitettuansa\nehdotuksensa taksiarkoille sotilaitakaan, luopui hän tuumistaan,\nkunnes vastatuulen takia itse soturit, kyllästyneinä työttömyyteen,\nhalusivat linnoittaa paikkaa. He tekivät innolla työtä, ja kun ei\nheillä ollut rautaisia kivenhakkuuaseita, kantelivat he sopivia\nkiviä ja asettivat ne miten milloinkin sopi. Ja savea tarvittaessa\nkantoivat he vasujen puutteessa sitä selässään kyyristyen, jotta\nse pysyisi koossa, ja yhdistäen kädet takaa, jottei savi soluisi\nmaahan. He koettivat kaikin tavoin ennättää linnoittaa helpommin\nahdistettavia paikkoja, ennenkuin Lakedaimonilaiset ehtisivät rientää\napuun. Suurin osa tästä paikasta oli itsessään luja, joten sitä ei\ntarvinnut linnoittaa.\n\nKun Lakedaimonilaiset, jotka juuri viettivät jotakin juhlaa, saivat\ntiedon tästä, niin he eivät siitä paljoa välittäneet, arvellen,\nettä heti kun he vaan lähtisivät liikkeelle, Ateenalaiset joko\nvetäytyisivät pois, tahi että ainakin olisi helppo tähän pakottaa,\nkatsoen siihen, että Lakedaimonilaisten sotajoukko vielä oli\nAttikassa. Ateenalaiset jättivät, linnoitettuansa mannermaan kuudessa\npäivässä, Deemosteneen sinne viidellä laivalla vartioimaan ja\nkiiruhtivat useimmilla laivoilla Kerkyyraan ja Sikeliaan.\n\nKun Attikassa olevat Peloponneesolaiset kuulivat Pyloksen\nvallottamisesta, palasivat he kiiruumman kautta kotia, koska\nLakedaimonilaiset ja heidän kuninkaansa Agis arvelivat Pyloksen\ntapahtumien olevan heille vallan tärkeitä. Koska he olivat tehneet\nhyökkäyksensä aikaisin keväällä, kun vilja vielä oli viheriä, puuttui\nsotureilta ruokaa, ja koska vuoden aikaan katsoen kova kylmä rasitti\nsotajoukkoa, niin he monesta syystä kiiruhtivat kotia, joten tämä oli\nlyhytaikaisin hyökkäys; sillä he eivät viipyneet Attikassa kuin 15\npäivää.\n\nTähän aikaan kokosi Ateenalaisten päällikkö Simoonidees vähäisen\njoukon Ateenalaista vartioväkeä ja suuren paljouden sikäläisiä\nliittolaisia, joiden johtajana hän kavaluuden avulla vallotti\nMendaialaisten Trakiassa löytyvän siirtokunnan Eejonin, joka kuului\nAteenalaisten vihollisiin. Mutta kun Kalkidilaiset ja Bottialaiset\nkiiruhtivat apuun, ajoivat he hänen sieltä ulos, jolloin suuri joukko\nhänen sotureistaan sai surmansa.\n\nPeloponneesolaisten palattua Attikasta, valmistautuivat Spartiatit\nitse sekä läheisimmät Perioikit hetimiten avustamaan Pylosta. Muut\nLakedaimonilaiset sitävastoin saapuivat myöhemmin, koska he juuri\nolivat palanneet toiselta sotaretkeltä. Sana lähetettiin myöskin\npitkin Peloponneesosta, että mitä pikemmin oli riennettävä Pyloksen\navuksi, niinkuin myöskin Kerkyyran edustalla oleskeleville laivoille.\nLakedaimonilaisten onnistuikin Sakyntoksessa vartioitsevien\nAteenalaisten huomaamatta päästä Pylokseen, hinattuansa laivat\nyli Leukaskannaksen, jonne myöskin jalkaväki saapui. Ennenkuin\nLakedaimonilaiset laivat olivat saapuneet perille, ehti Deemostenees\nlähettää kaksi laivaa Eyrymedoonille ja Sakyntoksessa olevien\nAteenalaisten luo pyytämään, että kiiruhtaisivat Pylokseen, koska se\noli vaarassa, ja laivat lähtivätkin Deemosteneen määräyksen mukaan.\n\nLakedaimonilaiset taas valmistautuivat ahdistamaan linnoitusta sekä\nmaitse että meritse, arvellen helposti voivansa vallottaa sen,\nkoska se oli kiiruudessa rakennettu ja harvalukuisen sotajoukon\npuolustama. Koska Ateenalaiset Sakyntoksesta olivat kiiruhtaneet\napuun, tuumivat Lakedaimonilaiset, jos he eivät ennen näitten\ntuloa ehtisi saamaan linnoitusta haltuunsa, sulkea satamien suut,\njotteivät Ateenalaiset voisi ankkuroida laivojaan. Sillä Sfakteerian\nsaari, joka hyvin läheltä ulottuu pitkin satamaa, suojelee sitä\ntuulilta ja tekee sen suut vallan ahtaiksi, niin että ainoastaan\nkaksi laivaa vieritysten voi purjehtia Ateenalaisten linnoitukseen\nja Pylokseen käännetyn suun kautta, ja toisen suun kautta kahdeksan\ntahi yhdeksän mannermaan toiselta puolelta. Asumattomuuden takia\noli tämä saari kokonaan metsää kasvava ja tietön sekä suuruudeltaan\nnoin 15 stadiota pitkä. Lakedaimonilaiset aikoivat sulkea salmen\nsuut laivoilla, keula ulospäin käännettynä. Koska he pelkäsivät,\nettä heitä vastaan voitaisiin hyökätä tältä saarelta, kuljettivat he\nsinne raskasaseisia, asettaen toisia pitkin mannermaan rannikkoa.\nTäten arvelivat he voivansa saada saaren puolustustilaan Ateenalaisia\nvastaan ja mannermaan heiltä suljetuksi. Sillä koska Pyloksen rannat\nulkopuolella salmen suuta merelle päin olivat satamia vailla,\nniin eivät Ateenalaiset täten löytäisi ankkuripaikkoja, joista\nrientäisivät omaistensa avuksi, vaan Peloponneesolaiset arvelivat\ntaistelutta ja vaaratta voivansa vallottaa Pyloksen varsinkin kun se\noli jätetty vähille varoille. Tultuansa tähän päätökseen, kuljettivat\nhe saarelle arvan mukaan kaikista lokoista otettuja raskasaseisia.\nVuoroin saapuivat he sinne toinen toisensa perästä; viimeiset, jotka\nsinne jäivätkin, olivat luvultaan 420, lukuun ottamatta heidän\npalvelukseensa kuuluvia Heilootteja. Heitä johti Molobroksen poika\nEpitadas.\n\nKun Deemostenees huomasi Lakedaimonilaisten aikovan hyökätä sekä\nlaivoilla että jalkaväellä, varustautui hänkin puolustukseen.\nHän veti ne kolmisoutu-laivat, jotka olivat annetut hänen\nkäytettäväksensä, linnoituksen alapuolelle etuvarustukseksi.\nLaivamiehet varusti hän kelvottomilla enimmiten pajusta tehdyillä\nkilvillä, sillä näillä autioilla seuduilla oli mahdoton hankkia\naseita. Mainitutkin aseet olivat he ottaneet Messeenialaisesta\nkolmikymmen-airoisesta nopeakulkuisesta rosvolaivasta, joka sattui\nkulkemaan näillä vesillä. Tämän Messeenialais-laivan miehistä oli\nnoin 40 raskasaseisia, joita Deemostenees liitti muihin sotureihinsa.\nSuurimman osan näistä miehistä asetti hän mitkä aseellisina mitkä\naseettomina, lujimmasti linnoitetuille ja vaarattomille paikoille\nmannermaan puolelle, käskien jalkaväen torjua pois viholliset, jos\nhe tekisivät hyökkäyksen. Itse valitsi Deemostenees joukosta 60\nraskasaseista ja vähäisen joukon jousimiehiä, joiden seuraamana hän\nlähti ulkopuolelle muuria merelle päin, arvellen vihollisten täällä\nyrittävän astua maihin. Tämä merenpuolinen paikka oli kyllä karu ja\nkivikkoinen; mutta koska se oli heikosti linnoitettu, arveli hän\nvihollisten vetäytyvän sinne. Ateenalaiset eivät olleet linnoittaneet\ntätä puolta lujasti, koskeivät luulleet milloinkaan joutuvansa\ntappiolle merellä. Mutta koska hän myöskin ymmärsi, että viholliset\nvoisivat sen väkirynnäköllä vallottaa, niin hän asetti raskasaseiset\nsinne, voidakseen torjua heidän hyökkäystään. Tässä tilaisuudessa\npuhui hän sotureilleen seuraavasti:\n\n\"Te toverini tässä vaarassa, älköön kukaan teistä tässä pulassa\nvitkastelko, arvellen voivansa määritellä kaikkia meitä ympäröiviä\nvaikeuksia, vaan rynnätkää kaikki yksimielisesti vitkastelematta\nvihollisia vastaan, luottaen siihen, että kyllä pelastumme tästäkin\nvaarasta. Sillä kun asiat kerran ovat joutuneet niin kireälle, kuin\nmeidän nyt, niin on vaikeata laskea sattuman vaiheita, ja semmoinen\nasema vaatii mitä nopeinta uskaliaisuutta. Minun mielestäni ovat\nedut meidän puolellamme suurimmat, jos me vaan pysymme asemassamme,\nemmekä peläten heidän paljouttansa hylkää niitä etuja, jotka ovat\nmeille tarjona. Se seikka, että maihin pääseminen tällä paikalla on\nvaikea, tulee olemaan meille suureksi eduksi, jos me järkähtämättä\npysymme tässä, mutta vaikka kohtakin turvattu, niin on tämä paikka\nkuitenkin helposti vallotettava, jos meidän luovuttuamme siitä, ei\nkukaan ole vihollisia siitä estämässä. Ja jota vaikeampi heidän on\npäästä takaisin laivoihinsa, sitä vaarallisempia vihollisia tulevat\nhe meille olemaan, jos me heitä silloin ahdistamme. Sillä niin\nkauan, kuin he ovat laivoissa, on meidän helppo puolustautua heitä\nvastaan; vaan jos he pääsevät maihin, ovat edut yhtäläiset. Heidän\npaljouttansa taasen meidän ei tarvitse kovin pelätä, sillä valkamien\npuutteesta täytyy vihollisten, vaikka kohtakin lukuisina, taistella\nvähillä voimilla. Mutta täällä ei ole kysymys taistelusta maalla,\njossa edut ovat yhtäläiset, vaan he ovat laivoissaan, ja merellä ovat\nonnen sattumat arvaamattomat. Minä siis pidän heidän voitettavansa\nvastukset meidän vähälukuisuutemme vastapainona. Ja koska\nAteenalaisina kokemuksesta tiedämme, kuinka vaikea on astua maihin\ntoisten siitä estäessä, jotka järkähtämättöminä pysyvät paikallaan\npelkäämättä meren kuohinaa ja laivojen mahtavaa hyökkäystä, niin\nkehotan minä teitä nytkin järkähtämättöminä torjumaan viholliset jo\nrantakallioilta ja siten pelastamaan sekä itsenne että suojaanne\nuskotun paikan\".\n\nTästä Deemosteneen puheesta rohkaistuivat Ateenalaiset ja astuivat\nalas rannalle, jossa he järjestyivät sota-asentoon. Lakedaimonilaiset\nlähtivät liikkeelle ja hyökkäsivät linnoitusta vastaan sekä\nmaajoukollaan että Spartalaisen laivapäällikön Krateesikleen pojan\nTrasymeelidaksen johtamalla 43 laivallansa. Laivasto hyökkäsi juuri\nDeemosteneen arvaamalle paikalle. Ateenalaiset torjuivat sekä\nmaalta että mereltä tehdyn hyökkäyksen. Koska viholliset eivät\nuseammalla laivalla voineet päästä rantaan, jakaantuivat he ja\ntekivät hyökkäyksiä vuorottain harvoilla laivoilla, osottaen suurta\nurhoollisuutta ja kehoittaen toisiaan kovilla huudoilla, jotta he\nvoisivat tunkea läpi puolustajien rivien ja vallottaa linnoitusta.\nKaikista rohkein oli Brasidas. Jos hän vaan näki jonkun triarkin tahi\nperämiehen pääsemättä rantaan säästävän laivaansa rikkoutumasta,\nepäröiden missä hänestä olisi mahdollisinta päästä maihin, niin\nhuusi hän, ettei ollut sopivaa säästämällä muutamia lautoja sallia\nvihollisten rakentaa linnoitusta heidän maahansa, vaan että oli\ntunkeuminen maihin, jos kohtakin omat laivansa joutuivat perikatoon.\nMyöskin liittolaisia kehoitti hän, suuria etuja nauttivina, tässä\ntilaisuudessa uhraamaan laivansa Lakedaimonilaisten hyväksi, ja\nsortuvilla laivoillaan kaikin tavoin koettamaan päästä rannalle ja\nsiten saattamaan valtaansa sekä miehet että paikan.\n\nTäten kehoittaen muita ja pakoittaen oman laivansa perämiehen\nlaskemaan rantaan, astui hän laivaportaille; mutta kun hän täältä\nkoetti astua maihin, torjuivat hänen Ateenalaiset takaisin, jollon\nhän vaarallisesti haavotettuna pyörtyi laivan keulaan ja hänen\nkilpensä vyörähti mereen. Kun tämä sittemmin ajautui maihin,\nkorjasivat sen Ateenalaiset ja asettivat sen siihen voitonmerkkiin,\njonka he pystyttivät tämän hyökkäyksen johdosta. Muutkin kyllä\nponnistivat voimiansa, mutta eivät voineet päästä maihin sekä\nkarun maan takia että Ateenalaisten järkähtämättömästä pysymisestä\npaikallaan. Siten oli siis onni muuttunut, että Ateenalaiset maalla,\nja vieläpä Lakooniassa, torjuivat päältään heitä vastaan purjehtivat\nLakedaimonilaiset, ja että Lakedaimonilaiset laivoillaan koettivat\nnousta maihin omalla alueellaan Ateenalaisia vastaan. Siihen aikaan\noli nimittäin heidän suurin kunniansa käydä etevimmistä maasotilaista\nja Ateenalaisten käydä etevimmistä ja rohkeimmista meritaistelijoista.\n\nTehtyänsä hyökkäyksiä sen päivän ja osan seuraavaa päivää, luopuivat\nLakedaimonilaiset yrityksestä. Kolmantena päivänä lähettivät he\nmuutamia laivoja Asinaan hakemaan rakennuspuita piirityskoneita\nvarten, koska toivoivat saavansa valtaansa satamaan päin olevan osan\nlinnoituksesta, vaikkakin se oli korkea, siellä kun löytyi mukavia\nvalkamia. Tällä välin saapui Sakyntoksesta Ateenalaisten 50 laivaa.\nNäitä avustivat muutamat Naupaktoksesta saapuneet vartiolaivat ja\nneljä Kiolaista laivaa. Kun nämät näkivät mannermaan ja saaren\ntäynnänsä raskasaseisia ja laivojen pysyvän satamassa purjehtimatta\nulos, eivätkä tietäneet, missä heittää ankkuria, purjehtivat he\nläheiseen autioon Prooteen saareen ja viettivät yönsä siellä.\nSeuraavana päivänä purjehtivat he ulapalle ja varustautuivat\nmeritappeluun, jos viholliset haluaisivat purjehtia heitä vastaan\naavalle vedelle, muuten hyökkäisivät he itse vihollisten kimppuun.\nMutta viholliset eivät purjehtineet heitä vastaan, eivätkä liioin,\nkuten olivat aikoneet, sulkeneet salmen suita, vaan pysyivät\nliikkumatta maalla ja valmistautuivat, laittaen laivansa kuntoon,\nmeritappelua varten, jos vastustajat koettasivat purjehtia satamaan,\njossa kyllä oli tilaa taistelua varten.\n\nHuomattuansa tämän, hyökkäsivät Ateenalaiset salmen kumpasestakin\nsuusta heitä vastaan ja ajoivat pakosalle useimmat ulapalla heitä\nvastaan purjehtivat laivat. Tässä takaa-ajossa lävistivät he\nahtaalla vedellä monta laivaa ja vallottivat viisi, joista yhden\nmiehistöineen. He koettivat saavuttaa niitä, jotka olivat paenneet\nrantaan. Osa laivoista sortui, ennenkuin olivat ehtineet täysin\nmiehitettyinä päästä rannasta. Toiset taas, joista miehistö oli\npaennut, sitoivat Ateenalaiset laivoihinsa ja hinasivat mukaansa.\n\nNähdessään tämän, joutuivat Lakedaimonilaiset epätoivoon, koska\nheitä sen kautta kohtasi suuri onnettomuus, kun heidän saarella\nolevat miehensä tykkönään suljettiin muista. Kiiruhtaen apuun,\nastuivat he aseineen mereen, tarttuivat laivoihin ja koettivat\nvetää ne puoleensa. Jokainen arveli asiain olevan pilalla, ellei\nhän itse ottanut osaa työhön. Tästä syntyi laivojen ympärillä\nsekasorto, ja kumpasetkin muuttivat taistelutapaa: sillä\nLakedaimonilaiset innossaan ja hämmästyksissään ikäänkuin taistelivat\nmeritaistelua maalta, jotavastoin Ateenalaiset, ollen voitolla,\nja koettaen saavuttaa mitä suurinta etua, laivoistaan taistelivat\nmaatappelua. Saatettuansa toisilleen suuria vaurioita, jolloin\nsuuri joukko sotureita haavoittui, erosivat taistelijat toisistaan.\nLakedaimonilaiset pelastivat tyhjät laivansa paitsi tappelun alussa\nvihollisen vallottamia. Kun kumpasetkin olivat vetäytyneet leiriinsä,\npystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin, luovuttivat kaatuneet ja\nkorjasivat laivanhylyt. He purjehtivat heti saaren ympäri, ja\nvartioivat sitä sinne suljetuiden miesten takia. Peloponneesolaiset\nmannermaalla ja heille kaikkialta saapuneet apujoukot pysyivät\nasennossaan Pyloksessa.\n\nKun Spartaan saapui tieto tapahtumista Pyloksen edustalla, päättivät\nLakedaimonilaiset, että vallanpitäjät, kuten suuren onnettomuuden\ntapahduttua, lähtisivät leiriin omin silmin tarkastamaan asian\nlaitaa ja päättääksensä, mitä olisi tehtävä. Kun nämät huomasivat\nmahdottomaksi auttaa miehiä eivätkä tahtoneet, että he nälän tahi\nvihollisten paljouden pakottamina antautuisivat, päättivät he\nPyloksen seikoista tehdä aselevon Ateenalaisten päälliköiden kanssa,\njos nämät siihen suostuisivat, ja toimittaa lähettiläitä Ateenaan\nrauhansopimuksesta sekä koettaa mitä pikemmin saada soturinsa\ntakaisin.\n\nAteenalaisten päälliköiden suostuttua ehdotukseen, tehtiin\nseuraava sopimus: Lakedaimonilaisten tuli tuoda Pylokseen ja\njättää Ateenalaisille ne laivat, joilla he olivat taistelleet\nmeritappelussa, ja kaikki Lakoonikassa olevat pitkät laivansa,\neivätkä saisi tehdä hyökkäyksiä Ateenalaisten linnoitusta vastaan,\nenemmän maitse kuin meritsekään. Ateenalaiset puolestaan sallisivat\nLakedaimonilaisten mannermaalta tuoda saarella oleville miehilleen\njoka miestä kohti kaksi Attikalaista koiniksia jauhoja, kaksi kotylaa\nviiniä ja lihaa sekä palvelijoille puolet mainitusta määrästä. Kaikki\ntämä oli tehtävä Ateenalaisten tieten, eikä mitään heiltä salaa.\nAteenalaiset kyllä vartioisivat saarta, mutta eivät astuisi maihin\nsinne. Ateenalaiset eivät ahdistaisi Peloponneesolaisia maitse eikä\nmeritse. Jos kummaltakaan puolelta rikottaisiin vähintäkään näitä\nsopimuksia, niin olivat ne puretut. Nämät sopimukset kestäisivät,\nkunnes Lakedaimonilaisten lähettiläät palaisivat Ateenasta. Näitä\nlähettiläitä kuljettaisivat Ateenalaiset kolmisoutulaivallaan sekä\nAteenaan että sieltä takaisin. Lähettiläiden palattua Ateenasta\nolisivat nämät sopimukset lakanneet, ja Ateenalaisten tuli silloin\njättää takaisin laivat siinä tilassa, kuin olivat heidän saadessaan\nne haltuunsa. Näillä ehdoilla solmittiin sopimukset, ja laivat,\nluvultaan noin 60, jätettiin Ateenalaisille. Lähettiläät lähtivät\nmatkalle ja saavuttuansa Ateenaan, puhuivat he seuraavaan tapaan:\n\n\"Lakedaimonilaiset ovat meidät lähettäneet teidän luoksenne,\nAteenalaiset miehet, keskustelemaan saareen suljetuista miehistämme,\nmikä teille olisi edullisinta, ja samalla saamaan teitä suostumaan\nehtoihin, jotka nykyisessä onnettomuudessamme olisivat vähin\nloukkaavia kunniaamme. Joskin me nyt puhumme hiukan pitemmältä, niin\nemme me silti poikkee tavastamme: sillä me emme tuhlaa sanoja, missä\nvähillä tullaan toimeen, mutta me puhumme pitemmältä, missä tahdomme\nosottaa, mitä hetki vaatii. Älkää panko pahaksi sanojamme, luullen\nmeidän puhuvan, arvellen teidän käsittämättömyydestä tarvitsevanne\nneuvojamme, vaan pitäkää sanojamme ainoasti kehoituksena teille\ntekemään viisasta päätöstä, vaikka kohtakin sen itse ymmärrätte.\nSillä teillä on nyt tilaisuus kunniakkaasti lujittaa nykyistä\nonneanne, koska saatte säilyttää, mitä vallassanne on, ja vieläpä\nsiihen lisätä kunnian ja maineen. Teidän ei tule toimia kuten ne\nihmiset, joille onni on jotakin harvinaista; sillä heitä kiihottaa\naina toivo saada yhä enemmän, koska heille onnensattuma on jotakin\ntykkänään odottamatonta. Mutta ne, jotka ennen usein ovat kokeneet\nonnen vaiheet, eivät liioin luota onnen kestäväisyyteen; ja siinä\nsuhteessa on meidän kaupungillamme ja teillä mitä suurin kokemus\".\n\n\"Tämän te kyllä käsitätte, jos otatte huomioon, miten me, joilla on\nollut suurin arvo Helleenien kesken, nyt tulemme teidän luoksenne,\nme, jotka itse ennen olemme voineet myöntyä siihen, mitä teiltä\npyytämään nyt olemme tulleet. Tähän pulaan me emme kuitenkaan ole\njoutuneet valtamme heikontumisesta emmekä liiallisesta ylvästymisestä\nlisätystä vallastamme, vaan koska olemme erehtyneet tuumissamme,\njossa tapauksessa kenelle tahansa voi käydä samoin. Sentähden ei\nole kohtuullista, että te kaupunkinne nykyisen voiman tähden tahi\nsaavutetuiden etujenne johdosta arvelette onnen aina pysyvän teille\nsuosiollisena. Viisaat miehet tietävät, että onni on vaihtelevainen,\nja he ovat sentähden maltillisia, jos onni heitä pettää. He\nymmärtävät, ettei voi edeltäkäsin määrätä, mikä heidän kohtalonsa\nsodassa on oleva, vaan että onnen oikku määrää sodan vaiheet. Ja\nkoska he eivät koskaan luottamuksesta onneensa joudu röyhkeiksi, niin\nheitä onnettomuuskaan ei tykkänään masenna, jonka tähden he myöskin\nonnen suosimina mielellään suostuvat sovintoon. Teille, Ateenan\nmiehet, sopii nyt erinomaisesti toimia täten meitä kohtaan, jottei\nteidän, jos ette nyt suostu pyyntöömme, joskus jouduttuanne itse\nahdinkoon, mikä ei ensinkään ole mahdotonta, sanottaisi saavuttaneen\nnykyistä onneanne ainoasti sattuman kautta, kun teidän vallassanne on\njättää jälkimaailmalle nuhteeton maine voimastanne ja maltistanne\".\n\n\"Lakedaimonilaiset kehottavat teitä sopimukseen ja lakkaamaan\nsodasta. He tarjoavat teille rauhaa, liittoa ja hartainta ystävyyttä\nja yksimielisyyttä, pyytäen teiltä puolestaan saareen suljetut\nmiehensä. He katsovat etuisammaksi sekä meille että teille, ettei\njouduta siihen vaaraan, että vangit joko saavat tilaisuuden väkisten\npaeta tahi että he kovin rasitettuina antautuvat teille. Sillä\nme arvelemme, että kovimmat vihamielisyydet lienevät varmimmin\npoistettavat siten, että voittaja ei kostonhimosta pakota vastustajia\nkohtuuttomiin lupauksiin, vaan jos hän, vaikkakin voisi päinvastoin\nmenetellä, saavutettuansa voiton urhoollisuudellaan, vasten voitetun\ntoivoa tekee sopimuksen kohtuullisilla ehdoilla. Sillä voitettu\nvihollinen, joka ei ole pakotettu tekemään vastarintaa äärimmäisiin,\nvaan joka tunnustaa vastustajan jalomielisyyttä, on häveliäisyydestä\ntaipuvainen lupauksissaan; ihmiset ovat tähän menettelyyn\ntaipuvaisemmat katkerimpia vihollisiaan kohtaan, kuin niitä kohtaan,\njoitten kanssa he vähäpätöisemmissä asioissa ovat erimielisiä.\nIhmisen luonnossa on taipumus mielellään suostumaan kohtuullisiin\nehtoihin, mutta heittäytyä äärimmäisiin vaaroihin, vastustaaksensa\nröyhkeätä vihollista\".\n\n\"Nyt jos koskaan sopii meille molemmille sovinto, ennenkuin joku\nkorjaamaton vahinko astuu väliimme, joka meissä välttämättömästi\nherättää sekä yleistä että yksityistä vihaa teitä kohtaan, ja\njoka teiltä riistää meidän nyt tarjoamamme edut. Kun taistelu\nvielä on ratkaisematon, niin sopikaamme, kun teidän puolellanne on\nkunnia ja tilaisuus saavuttaa meidän ystävyytemme, ja ennenkuin\nmeidän osaksemme on tullut häpeä kovan onnettomuuden johdosta\ntämän vähäpätöisen onnettomuuden asemesta. Valitkaamme rauha\nlopettamalla sodan ja lakkauttakaamme siten toisiltakin Helleeneiltä\nonnettomuudet, joihin he pitävät teitä syypäänä. Nyt he taistelevat\ntietämättänsä varmaan, kumpi meistä on alottanut sodan; mutta jos\ntehdään rauha, joka etupäässä on teistä riippuva, niin tulevat he\nolemaan siitä teille kiitollisia. Jos te siis käsitätte, että teillä\nnyt on tilaisuus saada Lakedaimonilaiset uskollisiksi ystäviksenne\nheidän omasta pyynnöstään myönnytyksillä eikä väkivallalla, niin\nmiettikää, mitä kaikkia etuja teille tästä voi koitua. Sillä jos te\nja me olemme yksimielisiä, niin muu Hellas kyllä, koska se on meitä\npaljoa heikompi, tulee kunnioittamaan tätä ylivoimien päätöstä\".\n\nTäten puhuivat Lakedaimonilaiset, arvellen, että Ateenalaiset, jotka\nennen olivat halunneet rauhaa, jonka solmimisen Lakedaimonilaiset\nsilloin vastustamisellaan olivat estäneet, nyt mielellään\nsuostuisivat tarjoomukseen ja päästäisivät vangit vapaiksi. Mutta\nnämät, jotka arvelivat voivansa tehdä rauhan, milloin vaan halusivat,\nkoska heillä oli vallassaan miehet saarella, esittivät yhä suurempia\nvaatimuksia. Kiihkeimmin heidät tähän kehoitti Kleainetoksen\npoika Kleoon, äärettömästi kansanvaltainen ja tähän aikaan kansan\nerinomaisessa suosiossa oleva mies. Hän sai kansan vastaamaan,\nettä saareen suljetuiden Lakedaimonilaisten ensin tuli jättää\naseensa ja itsensä Ateenaan vietäviksi, ja että Lakedaimonilaisten\ntämän tapahduttua tulisi luovuttaa Ateenalaisille Nisaia, Peegai,\nTroitseena ja Akaia, joita he eivät olleet valloittaneet sodassa,\nvaan saaneet Ateenalaisten suostumuksella, koska viimeksimainitut\nsiihen aikaan kärsimiensä onnettomuuksien takia suuresti\nolivat rauhan tarpeessa. Näitä ehtoja suoritettuansa saisivat\nLakedaimonilaiset miehensä takaisin, ja rauha solmittaisiin niin\nkauaksi aikaa, kuin molemmille näkyisi sopivaksi.\n\nTähän lähettiläät eivät vastanneet mitään, vaan kehottivat\nAteenalaisia valitsemaan neuvottelijoita, jotka, lausuttuansa\nmielipiteensä ja kuultuansa heidän ajatuksensa näistä asioista,\ntyyneesti sopisivat kyseessä olevista ehdotuksista, joista pääsisivät\nyksimielisyyteen. Mutta tätä Kleoon vastusti suurella innolla,\nsanoen jo ennen huomanneensa, ettei vihollisilla ollut mitään\nhyvää mielessään, ja että tämä nyt selvästi kävi ilmi, koskeivät\nhe tahtoneet keskustella kansan edessä, vaan halusivat neuvotella\nmoniaitten miesten kanssa. Jos heillä oli jokin hyödyllinen\nehdotus tehtävänä, kehotti hän heitä ilmottamaan sen kansalle.\nKun Lakedaimonilaiset huomasivat, etteivät he, jos kohtakin\nonnettomuutensa takia olivat suostuvaisia myönnytyksiin, voineet\npuhua tästä kansankokouksessa joutumatta epäluulon alaisiksi\nliittolaisten silmissä, kuten myöskin etteivät Ateenalaiset tyytyisi\nkohtuullisiin ehtoihin, lähtivät he tyhjin toimin Ateenasta.\n\nLähettiläiden palattua, purettiin välittömästi Pyloksessa solmittu\naselepo, ja Lakedaimonilaiset vaativat, kuten oli sovittu, laivansa\ntakaisin. Mutta Ateenalaiset eivät luovuttaneet niitä, selittäen\nsyyksi sopimusta vastaan linnoitusta vastaan tehdyn hyökkäyksen ja\nmuita vähäpätöisiä seikkoja, sekä vedoten sopimuksien sanoihin, että\naselepo olisi rikottu, jos sopimusta hiukkasenkaan loukattaisiin.\nLakedaimonilaiset puolestaan väittivät vastaan, sanoen laivojen\npidättämistä ilmi vääryydeksi ja varustautuivat poistuttuansa\nsotakuntoon.\n\nNyt leimahti sota Pyloksen ympäristössä ilmituleen. Päivällä\npurjehtivat Ateenalaiset kahdella vastakkain kulkevalla laivalla\nsaaren ympäri; yöllä sitä vastoin kulki koko heidän laivastonsa\nsen ympäri, paitsi meren puolella, kun oli kova tuuli. Ateenasta\ntuli heille lisää 20 laivaa, joten heillä siis oli 70 alusta.\nPeloponneesolaiset leiriytyivät sillävälin mannermaalle, tehden\nhyökkäyksiä linnoitusta vastaan ja väijyen tilaisuutta soturiensa\npelastamiseen.\n\nTähän aikaan liittivät Sikeliassa Syrakuusalaiset ja heidän\nliittolaisensa koko täydellisesti miehitetyn laivastonsa Messeeneen\nedustalla vartioiviin laivoihinsa, ja jatkoivat sotaa tästä\nkaupungista lähtien. Kiihkeimpiä olivat Lokrilaiset vihasta\nReegionilaisia vastaan, ja hyökkäsivät koko sotavoimallaan\nnäitten maahan. He tahtoivat ryhtyä meritappeluun, koska näkivät\nAteenalaisilla olevan ainoasti vähälukuisen laivaston, mutta olivat\nsaaneet tietää, että Ateenalaiset nyt piirittivät saarta suurella\nlaivastolla, jolla he vastedes aikoivat hyökätä heidän kimppuunsa.\nJos he pääsisivät voitolle meritaistelussa, toivoivat he helposti\nvoivansa vallottaa Reegionin ahdistamalla sitä sekä mereltä että\nmaalta, joten varmistaisivat asemansa. Koska Italian ja Sikelian\näärimmäiset kaupungit, Reegion ja Messeenee, sijaitsevat vallan\nlähellä toisiaan, niin Ateenalaiset eivät voisi purjehtia salmeen\neikä siis pitää sitä hallussaan. Tämän salmen muodostaa Reegionin\nja Messeeneen välinen vesi sillä paikalla, missä Sikelia on lähinnä\nmannermaata, ja tämä on niin kutsuttu Karybdis, jonka ohitse Odysseun\nsanotaan purjehtineen. Koska kahden suuren meren, Sikelian ja\nTyrseeniläisen, vedet voimakkaasti virtaavat tähän salmeen, pidetään\nsitä kapeutensa takia syystä vallan vaarallisena.\n\nTässä salmessa täytyi Syrakuusalaisten ja heidän liittolaistensa\nvähän useammalla kuin 30:llä laivalla myöhään illalla läpipyrkivän\naluksen tähden ryhtyä tappeluun 16 Ateenalaista ja kahdeksaa\nReegionilaista laivaa vastaan. Ateenalaisten voittamina purjehtivat\nhe, menetettyänsä yhden laivan, kiiruumman kautta kukin omaan\nleiriinsä, toiset Messeeneeseen, toiset Reegioniin, taistelun\nkestettyä pimeään yöhön saakka. Tämän jälkeen lähtivät Lokrilaiset\nReegionilaisten alueelta, mutta Syrakuusalaisten ja heidän\nliittolaistensa laivat kokoontuivat Messeeneen Pelooriin ja\nankkuroivat siellä, missä heidän maaväkensä oli. Sinne purjehtivat\nAteenalaiset ja Reegionilaiset, ja kun näkivät laivat tyhjinä,\nhyökkäsivät he vallottamaan niitä, mutta viholliset ottivat heiltä\nkaappaus-haan avulla aluksen, jonka miehistö kuitenkin uimalla\npääsi pakoon. Tämän jälkeen astuivat Syrakuusalaiset laivoihinsa ja\nhinasivat ne köysillä Messeeneeseen. Kun Ateenalaiset uudistivat\nhyökkäyksensä, purjehti vihollinen ulapalle ja hyökkäsi heidän\nkimppuunsa, jolloin Ateenalaiset menettivät toisen laivansa. Täten\npurjehtivat Syrakuusalaiset Messeeneen satamaan, pidettyänsä puolensa\nsekä purjehtimisessa että tämäntapaisessa taistelussa.\n\nAteenalaiset purjehtivat Kamarinaan, kun he saivat tiedon,\nettä Arkias ja hänen puoluelaisensa olivat luovuttaneet tämän\nkaupungin Syrakuusalaisille. Silloin hyökkäsivät Messeeneeläiset\nkoko sotavoimallaan, sekä meritse että maitse, Kalkidilaista\nnaapurikaupunkiaan Naksosta vastaan. Ensi päivänä sulkivat he\nNaksolaiset heidän kaupunkiinsa, hävittäen kaupungin ympäristöjä.\nSeuraavana päivänä purjehtivat he Akesinee-joelle, ja hävittivät\nsikäläiset seudut, tehden jalkaväellään hyökkäyksiä kaupunkia\nvastaan. Sillä välin tuli suuri joukko Sikelialaisia vuorten\nyli Naksolaisten avuksi Messeeneeläisiä vastaan. Tämän nähtyään\nrohkaistuivat Naksolaiset, yllyttäen toisiaan, koska arvelivat\nLeontinilaisten ja muitten Helleenien rientävän heidän avuksensa.\nHe tekivät äkkiä hyökkäyksen kaupungistaan Messeeneeläisiä vastaan,\nja ajoivat heidät pakosalle, surmaten yli 1,000 vihollista, jonka\njälkeen eloon jääneet vaivoin pelastuivat kotiinsa, sillä barbarit\nahdistivat heitä matkalla ja surmasivat heitä suurimmaksi osaksi.\nLaivasto palasi Messeeneeseen, ja laivat purjehtivat myöhemmin kukin\nkotiinsa.\n\nLeontinilaiset tekivät liittolaisineen kohta Ateenalaisten kanssa\nsotaretken Messeeneeläisiä vastaan, koska tämä kaupunki oli kovassa\npulassa, ja Ateenalaiset koettivat laivoillaan hyökätä kaupungin\nsatamaan ja jalkaväki itse kaupunkiin. Mutta Messeeneeläiset ja\njoukko Lokrilaisia Deemosteneen johdolla, jotka tappion jälkeen\nolivat jääneet kaupunkiin vartijoiksi, ryntäsivät äkkiä ulos\nkaupungista, karkottivat Leontinilaiset ja surmasivat suuren osan\nheistä. Kun Ateenalaiset tämän näkivät, lähtivät he laivoista apuun\nja ajoivat epäjärjestykseen joutuneet Messeeneeläiset, hyökäten\nheidän kimppuunsa, kaupunkiin takaisin. Pystytettyänsä voitonmerkin,\npalasivat Ateenalaiset Reegioniin. Tästä lähtien taistelivat Sikelian\nHelleenit keskenään, Ateenalaisten ottamatta osaa taisteluun.\n\nPyloksessa piirittivät Ateenalaiset yhä saareen suljetuita\nLakedaimonilaisia, Peloponneesolaisten sotajoukon mannermaalla\npysyessä paikaltaan liikkumatta. Vaivaloista oli Ateenalaisten\nvartioiminen ravinnon ja veden puutteen tähden. Sillä tällä seudulla\nei löytynyt kuin yksi ainoa lähde, ja tämäkin pienellainen ja\nPyloksen linnassa, jonka tähden useimmat joivat vettä, jota he\nhankkivat kaivamalla ylös someroa meren rannalta, ja arvaahan\nsen, kummoista se oli. Myöskin vaivasi heitä suuri ahtaus, kun\nsotaväki oli majoitettu pienelle alalle. Koska laivoilla ei ollut\nkunnollisia ankkuroimis-paikkoja, niin toiset niistä vuorostaan\nhankkivat ravintoa, toiset pysyskelivät aavalla merellä. Suurimman\nalakuloisuuden aiheutti kuitenkin arvaamattomasti pitkä piiritys,\nkoska he olivat arvelleet muutamien päivien piirityksellä voivansa\nsaada haltuunsa autioon saareen suljetut miehet, joilla ei ollut\nmuuta juotavana, kuin suolaista vettä. Syy tähän oli, että\nLakedaimonilaiset olivat sille, joka kulettaisi saarelle jauhettua\nviljaa, juustoa tahi joitakin piiritetyille tarpeellisia ruokavaroja,\nluvanneet siitä suuren palkinnon, ja sille Heilootille, joka\nsen teki, vapauden. Sekä muut että varsinkin Heilootit lähtivät\nuhkarohkeasti mikä mistäkin Peloponneesoksen paikkakunnasta ja\npurjehtivat yön kestäessä saaren merenpuoliselle rannalle. Varsinkin\nkoettivat he tuulen avulla päästä rannalle; sillä he helpommin\nvälttivät vartioivien laivojen huomion, kun tuuli puhalsi mereltä,\nkoska Ateenalaisten laivat eivät silloin voineet laskea rantaan,\njota vastoin Lakedaimonilaiset säästämättä laivojaan jatkoivat\npurjehdustaan. Jos heidän aluksensa sortui, tiesivät he siitä\nsaavansa korvauksen. Raskasaseisia seisoi pitkin rantoja, jotka\nottivat kiinni tyvenellä ilmalla purjehtivia. Itse veden alitsekin\nui sukeltajia saarelle, vetäen köysillä perässään hunajansekaisella\nunikolla ja muserretuilla liinan-siemenillä täytetyitä säkkejä.\nAlussa kävi tämä toimi huomaamatta, mutta vihdoin tuli se ilmi.\nKumpaisellakin puolella koettivat kaikenlaisia keinoja, toiset\nviedäkseen saarelle muonaa, toiset estääkseen tätä kuljetusta.\n\nKun tieto tuli Ateenaan, että sotaväki kärsi hätää, ja että ravintoa\nkuljetettiin saarelle, jouduttiin siellä neuvottomuuteen ja\npelättiin, että talvi ehkä yllättäisi vartioväen, koska arveltiin\ntalvella olevan mahdotonta viedä ruokavaroja purjehtimalla\nPeloponneesoksen ympäri, varsinkin kun seutu oli autio, eivätkä\nhe edes kesällä olleet voineet lähettää sinne kylliksi ravintoa,\nja eivät he voineet ankkuroida laivojaan, koskei siellä löytynyt\nvalkamia laivoja varten. Jos he taasen vähentäisivät vartioväkensä,\nniin saisivat piiritetyt paremmin tilaisuutta hankkia tarpeita,\ntahi pääsisivät ehkä myrskyn avulla pakoon niillä aluksilla,\njotka toivat ravintoa saarelle. Enimmän he kuitenkin pelkäsivät,\nettä Lakedaimonilaiset olisivat varmat voitostaan, kun eivät enää\nlähettäneet airuita sovintoa hieromaan, jonka johdosta he jo alkoivat\nkatua, että olivat hyljänneet tarjotut sovinnonehdot.\n\nMutta Kleoon, joka huomasi kansalaistensa olevan hänelle harmissaan,\nkoska hän oli estänyt sopimuksen solmimista, väitti lähettiläiden\nvalehtelevan. Kun nämät kehottivat lähettämään joitakuita miehiä\ntarkastamaan, koska heitä ei uskottu, valittiin tähän toimeen Kleoon\nitse ja Teagenos. Mutta koska hän ymmärsi, että hänen täytyisi joko\nsanoa samaa kuin vastaväittäjänsä, tahi vastustaa heitä julkisella\nvalheella, kehotti hän Ateenalaisia olemaan lähettämättä tarkastajia,\nkoska hän näki heidän haluavan sotia; ei muka olisi soveliasta\nviivytellä, vaan jos uskoivat lähettiläitä, kehotti hän heitä heti\nlähettämään laivaston ahdistamaan piiritetyitä. Haluten antaa\nletkauksen vihollisellensa ja vastustajallensa, Nikeeratoksen pojalle\nNikiakselle, joka oli päällikkönä Pyloksessa, sanoi hän olevan\nhelpon niin suuren sotaväen päälliköille, jos olivat kunnon miehiä,\npurjehtia ja ottaa miehet vangiksi, lisäten, että hän sen kyllä\ntekisi, jos hän olisi sikäläisen sotajoukon johtaja.\n\nÄissään Kleoonille, kysyivät Ateenalaiset häneltä miksi hän ei siis\npaikalla purjehtinut Pylokseen, jos sota siellä näytti hänestä niin\nhelpolta, ja Nikias kehotti häntä, joka yhä vaan soimasi häntä,\nkoettamaan hyökkäystä piiritetyitä vastaan, johon yritykseen Nikias\nsalli hänen ottaa niin suuren sotavoiman, kuin vaan halusi. Kleoon\nluuli aluksi Nikiaan vaan puheissaan luopuvan päällikkyydestä, mutta\nkun hän huomasi tämän luopumis-aikeen olevan todenperäisen, niin\nperäytyi hän, lausuen, ettei hänen, vaan Nikiaan, tulisi johtaa\nsotajoukkoa, koska hän rupesi pelkäämään, vaikkei tätä ensin ollut\nuskonut, että Nikias tahtoisi luovuttaa päällikkyyttä hänelle.\nMutta Nikias yhä vaan kehotti häntä tähän ja otti Ateenalaiset\ntodistajikseen, että hän todellakin luopui päällikkyydestä. Jota\nenemmän Kleoon kieltäytyi purjehtimasta, peräytyen sanoistaan, sitä\nenemmän kansa, kuten rahvaalla on tapana tehdä, kehotti Nikiasta\nluopumaan päällikkyydestä ja huusi, että Kleoon lähtisi matkalle.\nKun Kleoonia ei enää sanoistaan luopuminen auttanut, niin astui hän\nesiin ja sanoi, ettei hän suinkaan peljännyt Lakedaimonilaisia,\nja että hän purjehtisi, ottamatta mukaansa yhtään ainoata\nkaupunkilaista, vaan ainoastaan saapuvilla olevat Lemnolaiset ja\nImbrolaiset sekä Ainoksesta avuksi tulleet kevytaseiset kuten\nmyöskin muualta saapuneet 400 keihäänheittäjää. Näillä ja Pyloksessa\nolevilla sotilailla lupasi hän 20 päivän kuluessa tuoda piiritetyt\nLakedaimonilaiset vankeina Ateenaan tahi surmata heidät siellä.\nAteenalaisista tuntui tämä kerskailu naurettavalta, mutta järkevät\nihmiset olivat kuitenkin hyvillään tästä, arvellen toisen tahi toisen\ntapahtuvan, että nimittäin joko pääsisivät Kleoonista, tahi että hän\ntodellakin toimittaisi Lakedaimonilaiset heidän haltuunsa.\n\nKun hän kansankokouksessa oli saanut kaikki järjestetyksi, ja koska\nAteenalaiset olivat äänestäneet, että Kleoonin tuli purjehtia, niin\nhän kiiruhti lähtöänsä, valiten ainoastaan yhden Pyloksessa olevista\npäälliköistä avukseen, nimittäin Deemosteneen. Tämän valitsi hän,\nsaatuansa tiedon, että hänkin oli tuumissa astua maihin saarelle.\nKoska sotilaat kärsivät paljon kurjuutta paikan karuuden tähden, ja\nmilteivät olleet mieluummin piiritettyjä, kuin piirittäjiä, halusivat\nhe innolla päästä taisteluun. Deemostenestä itseään rohkaisi\nsuuresti saarta hävittävä tulipalo. Sillä kun se tähän saakka oli\nollut suurimmaksi osaksi metsän peittämänä ja tietönnä autiuutensa\ntähden, niin hän oli peljännyt tunkeutua sen sisäpaikkoihin. Hän oli\npitänyt saaren silloisen tilan edullisena vihollisille, koska nämät,\nsyöksyen esille tiheästä metsästä, suuresti saattoivat vahingoittaa\nkulkevaa sotajoukkoa. Luonnollisesti eivät Ateenalaiset, tiheän\nmetsän estäessä, yhtä hyvin voineet huomata vihollisten varustuksia\nja erehdyksiä, kuin viholliset heidän sotaväkensä kaikki erehdykset,\njoten vastustajat, milloin vaan halusivat, olivat tilaisuudessa\näkkiarvaamatta hyökätä heidän kimppuunsa. Vihollisen vallassa oli\nsiis hyökkääminen. Jos he nyt pakotettaisiin ryhtymään taisteluun\ntiheässä metsässä, niin harvalukuinen sotajoukko, joka tunsi paikat,\nkykeni Deemosteneen mielestä voittamaan suuremman sotavoiman, jolle\npaikat olivat tuntemattomat, ja hänen suuri sotajoukkonsa joutuisi\ntäten tappiolle, kun ei olisi voitu nähdä, missä apua tarvittaisiin.\n\nTämän hänen mielipiteensä aiheutti suuresti hänen Aitooliassa\nkärsimänsä tappio, joka osaksi johtui metsästä. Kun paikan ahtaus\nnyt pakotti sotureita vartioväen suojassa aterioitsemaan saaren\nrannalla, niin joku heistä vahingossa sytytti metsän, ja kovan\ntuulen puhaltaessa paloi suurin osa siitä. Kun Deemostenees nyt\nnäki Lakedaimonilaiset lukuisemmiksi, kuin hän ravinnontuonnista\noli arvannut, ja kun hän huomasi pääsön saarelle aika helpoksi,\nniin hän varustautui hyökkäykseen, ja arvellen, että Ateenalaisten\ntulisi tarmokkaammin ajaa piiritystä, lähetti hän vaatimaan sotureita\nlähimmiltä liittolaisilta, järjestäen muutkin toimet. Tällä välin\nsaapui Kleoon sotajoukkonsa seuraamana Pylokseen, lähetettyänsä\nedeltäkäsin sanan tulostansa. Yhdestä tuumin lähettivät molemmat\npäälliköt ensin airuen vihollisten mannermaalla olevaan leiriin\nkehotuksella, että he lähettäisivät käskyn saarella oleville\nsotureilleen, että nämät taistelutta antautuisivat aseineen\nAteenalaisille, ja lupasivat pitää heitä lieveässä vankeudessa,\nkunnes lopullisesti sopimukset solmittaisiin.\n\nKun näitä ehdotuksia ei hyväksytty, odottivat Ateenalaiset päivän.\nMutta seuraavana päivänä astuivat he, vietyänsä edellisenä yönä\nkaikki raskasaseiset muutamiin aluksiin, vähää ennen auringon nousua\nsaaren kumpaiseltakin puolelta maihin, sekä meren että sataman\npuolelta, noin 800:lla raskasaseisella, jotka juosten karkasivat\nsaareen asetetun etummaisen vartijakunnan kimppuun. Lakedaimonilaiset\nolivat järjestetyt seuraavasti: mainittu etummainen vartijakunta\nkäsitti 30 raskasaseista, keskustan tasangolla lähellä rantaa\nmuodosti sotajoukon enemmistö päällikkö Epitadaksen johdolla ja\npienoinen joukko puolusti saaren Pyloksen puolista rantaa, joka\näkkijyrkkänä kohoaa merestä ja jota mannermaan puolelta oli mahdoton\nvallottaa. Siellä löytyi vanhastaan suurista kivimöhkäleistä\nrakennettu linnoitus, jota Lakedaimonilaiset katsoivat\nturvapaikakseen, jos heidän olisi pakko peräytyä taistelussa. Näin he\nolivat järjestetyt.\n\nAteenalaiset surmasivat heti etuvartijat, joiden kimppuun he\njuoksujalan olivat hyökänneet, näitten vielä ollessa vuoteissaan, ja\ntarttuessa aseisiin. Ateenalaiset olivat astuneet maihin niin salaa,\nettä viholliset olivat luulleet heidän laivainsa tapansa mukaan\npurjehtivan yövartioimiseensa. Aamun koittaessa astui myöskin koko\nmuu sotajoukko aseissaan laivoista maihin, joita oli vähän enemmän\nkuin 70, paitsi soutajat alimmaisella kannella. Maihin nousseita\noli 800 keihäänheittäjää ja ainakin yhtä monta kevytaseista, sekä\nMesseenialainen apujoukko ja kaikki Pyloksen ympäristössä majailevat\nsoturit, paitsi muurilla olevaa vartioväkeä. Deemostenees järjesti\nheidät kukkuloille 500 miehen suuruisiin joukkoihin, toisiin enemmän,\ntoisiin vähemmän, jotta vihollinen, kaikkialta ympäröitynä, joutuisi\nmitä suurimpaan neuvottomuuteen, ja epäröisi mihin vain kääntyisi,\nvihollisen heitä ahdistaessa takaa, jos hyökkäisivät eteenpäin, ja\njos taasen kääntyisivät syrjään, niin olisi vihollinen aina heidän\ntoisella puolellaan. Mihin vaan kulkisivat, ahdistaisivat heitä\nkaukaa kevytaseiset keihäillä, lingoilla ja kivillä, ollen itse\nsuojassa, jota vastoin heitä oli mahdoton ahdistaa; sillä paetenkin\nhe olivat voitolla, ja ahdistivat vihollisia näitten paetessa. Täten\noli Deemostenees alkuaan suunnitellut maihinnousua, ja niin hän sen\nmyöskin pani toimeen.\n\nKun Epitadaksen johtamat soturit, jotka muodostivat enemmistön,\nnäkivät, että etuvartijakunta oli surmattu, ja että vihollinen\nhyökkäsi heitä vastaan, niin he asettuivat sota-asentoon ja\nkarkasivat Ateenalaisten raskasaseisia vastaan, päästäksensä\nkäsikähmään näitten kanssa. Nämät seisoivat nimittäin heitä vastaan,\nmutta kevytaseiset heidän sivullansa ja takanansa. He eivät\nkuitenkaan päässeet taisteluun raskasaseisten kanssa, niin että\nolisivat voineet käyttää hyväkseen sotataitoansa. Sillä kevytaseiset\nestivät heitä tästä, heittäen heitä molemmin puolin aseillansa, jota\npaitsi raskasaseiset eivät käyneet heitä vastaan, vaan pysyivät\nlevollisesti paikallaan. Lakedaimonilaiset kyllä karkottivat\nkevytaseiset, missä he enin ahdistivat, mutta paeten torjuivat nämät\nryntääjät päältään. Koska heillä oli keveät aseet, niin he helposti\npääsivät pakoon epätasaisilla ja viljelemättömyyden takia karuilla\nseuduilla, joilla raskasaseelliset Lakedaimonilaiset eivät voineet\nheitä saavuttaa.\n\nJonkun vähän aikaa heittivät he täten kaukaa toisiinsa, mutta kun\nLakedaimonilaiset eivät enää voineet hyökätä yhtä tarmokkaasti ja\nkun kevytaseiset huomasivat heidän laimeammin puolustautuvan, niin\nhe suuresti rohkaistuivat, koska lisäksi näkivät itsensä vihollisia\nmonta kertaa lukuisammiksi. Koska Lakedaimonilaiset eivät heitä\nolleet ahdistaneet niin kovasti, kuin he astuessaan maihin olivat\npelänneet, kun vastustajat olivat Lakedaimonilaisia, niin he\nvähitellen alkoivat pitää heitä vähemmän vaarallisina. Ylenkatsoen\nja kovasti huutaen ryntäsivät he joukolla Lakedaimonilaisia vastaan\nheittäen heitä kivillä, nuolilla ja keihäillä, mitä vaan kukin sai\nkäsiinsä. Kun hyökkäys tehtiin huudon kaikuessa, niin pelästyivät\ntämmöiseen taistelutapaan tottumattomat soturit suuresti, johon\nmyöskin vaikutti osaksi äskettäin palaneesta metsästä nouseva\ntuhka, koska eivät voineet erottaa mitään niin lukuisten ihmisten\nheittämien nuolien ja kivien takia nousevassa tuhkassa. Täten olivat\nLakedaimonilaiset pahemmassa kuin pulassa; sillä huopa-pantsarit\neivät suojelleet heitä nuolilta ja heitetyt nuolet taittuivat heidän\nvaatteisiinsa, niin etteivät tienneet mitä tehdä, kun eivät voineet\nerottaa mitään, ja koska eivät vihollisten huudon takia voineet\nkuulla, mitä heille käskettiin. Kaikilta puolin ahdistettuina ei\nheillä ollut mitään toivoa puolustautumalla pelastua.\n\nKun jo suuri määrä sotureita oli haavotettu heidän kierrellessään\nyhdellä paikalla, niin he liityttyänsä lähemmäksi toisiansa\nvetäytyivät saaren äärimmäiseen linnoitukseen, joka oli lähellä,\nvartioväkensä suojaan. Kun he peräytyivät, hyökkäsivät kevytaseiset\nvielä kovemmasti huutaen rohkeasti heidän kimppuunsa, surmaten ne\nLakedaimonilaiset, jotka paetessaan joutuivat heidän käsiinsä.\nUseimmat pakenevista pelastuivat kuitenkin linnoitukseen ja\nasettuivat vartioväen yhteydessä puolustautumaan kaikkialla,\nmissä vihollinen voisi päästä linnaan. Heitä seuraten koettivat\nAteenalaiset päästä toiselle puolelle ja ympäröidä linnaa, mutta\neivät tässä onnistuneet maaperän jyrkkyyden takia. Silloin he\nkääntyivät hyökkäyksellä vihollisia vastaan, koettaen tunkea heitä\npois linnasta. Kauan aikaa, ja melkein koko päivän ponnistelivat\nkumpaisetkin voimiaan taisteluun, janon ja auringon helteen\nrasittamina, toiset koettaen karkottaa vastustajansa kukkulalta,\ntoiset pysyäksensä asemassaan. Lakedaimonilaisten oli täällä helpompi\npuolustautua kuin ennen, koskei heitä voitu ahdistaa sivuilta.\n\nKun tästä ei tullut loppua, tuli Messeenialaisten päällikkö Kleoonin\nja Deemosteneen luokse ja sanoi, että he turhaan vaivasivat\nitseään, mutta että jos he antaisivat hänelle joukon jousimiehiä\nja kevytaseisia, keksisi hän tien päästäksensä vihollisten selkään\nja pakottaaksensa heitä hyökkäämään esille. Saatuansa pyytämänsä\nmiehet, hiipi hän salaa kenenkään huomaamatta pitkin saaren\nkallioisia seutuja, missä vaan tilaisuutta sai, ja pääsikin suurella\nvaivalla ja vaikeudella huomaamatta perille toiselle puolelle\nlinnaa, jota Lakedaimonilaiset, luottaen paikan jyrkkyyteen, eivät\nensinkään vartioinneet. Kun hän nyt äkkiä ilmestyi kukkulalle\nvihollisten seljän taakse, niin säikähtyivät he suuresti tästä\nodottamattomasta näystä. Hyökkääjät sitä vastoin rohkaistuivat\näärettömästi, kun näkivät, että asiat kävivät heidän toiveittensa\nmukaan. Kun Lakedaimonilaisia ammuttiin molemmilta puolin, joutuivat\nhe, jos vertaamme pientä suureen, samaan asemaan, kuin Termopylain\ntaistelijat: sillä päästyänsä kiertotietä Helleenien selkään,\nsurmasivat Persialaiset heidät, ja sama oli nyt Lakedaimonilaisten\nlaita. Jouduttuansa molemmin puolin vihollisten ahdistamiksi, eivät\nhe enään kyenneet pitämään puoliaan, vaan vähälukuisempina taistellen\nsuurta ylivoimaa vastaan, ja ravinnon puutteesta heikontuneina,\ntäytyi heidän peräytyä. Täten valloittivat Ateenalaiset linnoituksen\nsisäänkäytävät.\n\nKun Kleoon ja Deemostenees huomasivat, että heidän soturinsa, jos\nhe vain sallisivat, surmaisivat kaikki viholliset, tekivät he lopun\ntaistelusta ja estivät miehiään siitä, koska he tahtoivat viedä\npiiritetyt elävinä Ateenaan, jos nämät vaan heidän kehoituksestaan\nvaaran pakottamina malttaisivat mieltänsä ja jättäisivät aseensa.\nHe siis airuen kautta kehoittivat vihollista jättämään aseensa ja\nantautumaan Ateenalaisille.\n\nNoudattaen tätä kehoitusta laskivat useimmat kilpensä ja heiluttivat\nnostetuita käsiään, osottaaksensa, että he hyväksyivät tarjouksen.\nKun aselepo oli tehty, kokoontuivat keskusteluun Kleoon ja\nDeemostenees sekä Lakedaimonilaisten puolesta Farakoksen poika\nStyfoon. Sillä kun entisistä päälliköistä ensimmäinen Epitadas\noli kaatunut, ja kun hänen jälkeensä määrätty Hippagretas vielä\nelossa makasi kaatuneitten joukossa, johti Styfoon, laillisesti\nmäärätty kolmanneksi päälliköksi, jos edellisiä kohtaisi surma,\nsotajoukkoa. Styfoon ja hänen seurueensa pyysivät saada lähettää\nairuen mannermaalla olevien Lakedaimonilaisten luokse kysymään,\nmitä heidän tulisi tehdä. Ateenalaiset eivät kuitenkaan päästäneet\nketään lähtemään, vaan kutsuivat itse airutta mannermaalta. Kahden,\nkolmen pyynnön jälestä tuli vihdoin mannermaalle majoitettujen\nLakedaimonilaisten lähettämä mies, joka julisti: \"Lakedaimonilaiset\nkehottavat teitä itseänne päättämään kohtalostanne, tekemättä mitään\nhäpeällistä.\" Neuvoteltuansa keskenään, antautuivat he aseineen\nAteenalaisille. Sen päivän ja seuraavan yön vartioivat heitä\nAteenalaiset. Tämän jälkeisenä päivänä pystyttivät Ateenalaiset\nvoitonmerkin saarelle ja valmistautuivat purjehtimaan pois, jakaen\nvangit trieerarkein kesken vartioitaviksi. Lakedaimonilaiset\nkorjasivat airuen välityksellä kaatuneensa. Saarella kaatuneiden\nja elävinä vangituiden luku oli seuraava: Kaikkiaan oli saarelle\nsaapunut 420 raskasaseista; näistä joutui vangiksi 292, loput kaatui\ntaistelussa. Vangituista oli noin 120 Spartiateja. Ateenalaisista\nkaatui vaan vähäinen määrä, sillä tämä ei ollut mikään järjestetty\ntaistelu.\n\nKoko se aika, jonka miehet olivat saarelle suljetut, meritappelusta\nsaakka aina saarella tapahtuneeseen tappeluun asti, käsitti 72\npäivää. Näistä saivat he noin 20 päivää, joina lähettiläät olivat\nmatkallaan sovintoa hieromassa, säännöllisesti ravintoa, mutta\nsenjälkeen kuljetettiin heille aluksissa salaa ruokaa. Kuitenkin oli\nsaarella vallottamisenkin jälkeen vielä sekä jyviä että muutakin\nravintoa; sillä päällikkönä oli Epitadas jakanut kullekin vähemmän,\nkuin varat olisivat myöntäneet.\n\nAteenalaiset ja Peloponneesolaiset sotajoukot palasivat kukin\nPyloksesta kotiinsa. Kleoonin kylläkin mieletön lupaus toteutui\ntäten, koska hän 20 päivän kuluessa lupauksensa mukaan toi saareen\nsuljetut Lakedaimonilaiset soturit vankeina Ateenaan.\n\nEi mikään muu tapaus tässä sodassa ollut Helleeneille\nodottamattomampi, kuin tämä. Sillä siihen saakka oli arveltu, että\nLakedaimonilaiset yhtä vähän nälän kuin muun rasituksen pakottamina\njättäisivät aseitaan, vaan mieluummin taistellen ase kädessä\nkaatuisivat. Antautuneita ei ylipäätään pidetty kaatuneiden kanssa\nsamaa rotua olevan, ja kun eräs Ateenalaisista liittolaisista\npilkoillaan kysyi muutamalta vangituista, eivätkö heidän kaatuneensa\nolleetkaan kunnon miehiä, vastasi tämä, että sittenpä nuoli olisikin\noiva kalu, jos se voisi erottaa kunnon miehiä, tahtoen tällä osottaa,\nettä ken tahansa voi joutua kiven ja nuolen uhriksi.\n\nAteenalaiset päättivät säilyttää vangitut miehet vankiloissa, kunnes\nsovinto tehtäisiin, mutta mestauttaa niitä, jos Peloponneesolaiset\nhyökkäisivät Attikaan. Pylokseen asettivat he vartiokunnan, ja tähän\ntoimeen he määräsivät Naupaktoksen Messeenialaiset, jotka saapuivat\nsinne ikään kuin omaan isänmaahansa, koska Pylos ennen muinoin\noli Messeeneen alueella. Näistä kävivät rohkeimmat rosvoretkillä\nLakoonikassa, tehden sen asukkaille suurta vahinkoa, koska puhuivat\nsamaa murretta. Tottumattomina tähän saakka rosvoamiseen ja\ntäänkaltaiseen sotaan, pelästyivät Lakedaimonilaiset suuresti,\nvarsinkin kun heiltä Heilooteja karkasi, että levottomuus levisi\nheidän maassaan laajemmalti, ja tämä heitä kovasti huoletti. Haluten\nsalata näitä huoliansa Ateenalaisilta, lähettivät he vaikkapa\nvastenmielisesti sanansaattajia vastustajien luokse, koettaen saada\nheitä luovuttamaan Pyloksen ja vangitut miehet. Mutta Ateenalaiset\nyhä vaan korottivat vaatimuksiaan ja laskivat sanansaattajat, vaikka\ntulivat monta kertaa, tyhjin toimin menemään. Tämmöiset olivat\nPyloksen tapahtumat.\n\nSinä kesänä tekivät Ateenalaiset vähän tämän tapahtuman jälestä 80\nlaivalla ja 2,000 omalla raskasaseisella sekä 200 ratsumiehellä,\njoita kuljettivat sitä varten rakennetut laivat, sotaretken\nkorintolaiselle alueelle. Liittolaisista ottivat osaa retkeen\nMileetolaiset, Androlaiset ja Karystolaiset Nikeeratoksen\npojan Nikiaksen ja kahden muun päällikön johdolla. He lähtivät\nliikkeelle aamun koittaessa ja laskivat maihin Kersoneesoksen ja\nReitoksen väliselle rannikolle sille paikalle, jossa ylempänä\nkohoaa Solygeionin kukkula, jolle Persialaiset muinoin asettuivat,\nsotiessaan Korintolaisia vastaan, jotka ovat Aiolilaisia. Siellä\non nyt Solygeia niminen kylä. Kylään on rannikosta, jossa alukset\nlaskivat maihin, 12 stadiota, Korintoksen kaupunkiin 60 stadiota ja\nkannakseen 20 stadiota. Korintolaisille oli jo edeltäkäsin Argoksesta\nilmotettu, että Ateenalaisten sotajoukko oli tulossa, ja he olivat jo\nkaikki paitsi ulkopuolella kannasta asuvia paljoa ennen kokoontuneet\nkannakselle puolustautumaan, jotapaitsi 500 heistä oli vartioimassa\nAmprakiassa ja Leukadiassa, kaikki muut väijyivät maihin tulevia\nAteenalaisia. Kun nämät kuitenkin yön kestäessä huomaamatta pääsivät\nmaihin, ja kun merkit tästä oli annettu, jättivät Korintolaiset\npuolet sotureistaan Kenkreiaan puolustukseksi, jos Ateenalaiset ehkä\nkarkaisivat Krommyoonaa ahdistamaan, ja riensivät kiiruimman kautta\nvihollista vastaan.\n\nHeidän toinen päällikkönsä, Battos, sillä heillä oli tässä\ntaistelussa kaksi päällikköä, lähti yhdellä lokoksella puolustamaan\nSolygeian kylää, joka oli muureja vailla; sitä vastoin taisteli\nLykofroon sotajoukon toisella osalla vihollisia vastaan. Ensin\nhyökkäsivät Korintolaiset Ateenalaisten oikean siiven kimppuun,\nheti sen astuttua maihin Kersoneesoksen rannikolle, mutta sittemmin\njoutuivat he taisteluun myöskin vihollisten muita osastoja vastaan.\nOttelu oli kiivasta ja mies miestä vastaan. Ateenalaisten oikea\nsiipi ja Karystolaiset, jotka seisoivat äärimmäisinä, kestivät kyllä\nKorintolaisten hyökkäyksen, mutta torjuivat heidät vaivoin päältään.\nPaikka on vallan jyrkkä ja Korintolaiset vetäytyivät kukkulalle,\njosta he heittelivät vihollisia kivillä ja uudistivat hyökkäyksensä\nsotalauluja kajahduttaessaan, ja kun Ateenalaiset asettuivat heitä\nvastaan, syntyi uudestaan ottelu. Kun yksi Korintolainen lokos tuli\nvasemmalle siivelle avuksi, täytyi Ateenalaisten oikean siiven\nperäytyä, ja Korintolaiset ajoivat sitä takaa aina laivoihin saakka.\nMutta Ateenalaiset ja Karystolaiset kääntyivät uudestaan vihollisia\nvastaan. Molemmin puolin taistelivat sotajoukkojen toiset osastot\nkeskeyttämättä, varsinkin Lykofroonin johtama Korintolaisten oikea\nsiipi Ateenalaisten vasenta siipeä vastaan, peläten että Ateenalaiset\npyrkisivät Solygeian kylään.\n\nKotvan aikaa pitivät kumpaisetkin taistelijat väistymättä puoliaan,\nmutta koska Ateenalaisilla oli ratsuväkeä, joka puuttui toisilta,\nperäytyivät vihdoin Korintolaiset kukkulalle, jolta he eivät enään\nastuneet alas, vaan pysyivät levollisina aseittensa suojassa.\nHeidän paetessaan, kaatui suuri määrä oikealla siivellä, muiden\nmuassa heidän päällikkönsä Lykofroon. Heidän sotajoukkonsa muu osa\nvetäytyi voitettuna hyvässä järjestyksessä, miltei hätyyttämättömänä,\nylängölle, johon se asettui. Kun eivät viholliset enää ryhtyneet\ntaisteluun, riisuivat Ateenalaiset aseet kaatuneilta, korjasivat omat\nkaatuneensa ja pystyttivät voitonmerkin.\n\nSe osa Korintolaisia, joka oli Kenkreiassa vartioimassa, jotteivät\nAteenalaiset purjehtisi Krommyoonaan, ei tiennyt mitään Oneion\nvuoren takaisesta taistelusta; mutta kun he huomasivat tomupilven\nja siitä aavistivat, mikä oli tekeillä, niin riensivät he heti\napuun. Itse vanhuksetkin lähtivät Korintosta apuun, kun tieto saapui\ntapahtumasta. Kun Ateenalaiset huomasivat näiden kaikkien kiiruhtavan\napuun, ja koska arvelivat Peloponneesolaisten naapurikaupunkien\ntulevan avustamaan hädänalaisia, niin he kiiruhtivat laivoihin,\nvieden mukanaan saaliin ja omat kaatuneensa paitsi kahta, joita he\neivät lähtiessään löytäneet. Astuttuansa laivoihin, purjehtivat he\nlähimmäisiin saariin. Täältä tuottivat he airuen kautta sopimusten\nsuojassa nuot kaatuneensa, jotka he lähtiessään olivat jättäneet.\nTässä tappelussa kaatui 212 Korintolaista ja Ateenalaisista hiukan\nvähemmän kuin 50 miestä.\n\nLähdettyänsä saarilta purjehtivat Ateenalaiset samana päivänä\nKorintolaisella alueella sijaitsevaan Krommyoonaan, josta matka\npääkaupunkiin on 120 stadiota. Täällä he laskivat rantaan, hävittivät\nnäitä seutuja ja viettivät yönsä. Seuraavana päivänä purjehtivat\nhe ensin Epidaurian alueelle, astuivat siellä maihin ja saapuivat\nsitten Epidauroksen ja Troitseeneen väliseen Metooneeseen, jonka he\nvallottivat sekä linnottivat Kersoneesoksen kannaksen, jolla Metoonee\nsijaitsee. Rakennettuansa tänne vartiolinnoituksen, tekivät he\nryöstöretkiä Troitseeneen maalle, Haliadan ja Epidauroksen alueelle.\nLinnoitettuansa paikan, purjehtivat he laivoillaan kotia.\n\nSiihen aikaan, kuin tämä tapahtui, lähtivät Eyrymedoon ja Sofoklees\nAteenalaisilla laivoilla Pyloksesta purjehtiakseen Sikeliaan.\nSaavuttuansa Kerkyyran edustalle, kävivät he kaupunkilaisten\nseurassa lstooneen vuorelle asettuneita Kerkyyralaisia vastaan,\njotka viimeisen kapinan jälkeen olivat paenneet sinne, ja jotka\nharjottivat kaikenlaista ilkityötä tällä heidän valtaansa\njoutuneella alueella. Ateenalaiset valloittivat linnoituksen\nväkirynnäköllä, mutta sen puolustajat pakenivat kokoontuneina\nylängölle, josta he tekivät sopimuksen. Tämän mukaan tuli heidän\njättää Ateenalaisille avustajansa ja aseensa, mutta heistä itsestään\nsaisi Ateenalainen kansa päättää mielin määrin. Päälliköt lähettivät\nheidät valvottaviksi Ptykian saarelle, kunnes he lähetettäisiin\nAteenaan, ehdolla että jos joku heistä saataisiin kiinni pakenemisen\nyrityksessä, sopimus kaikkien suhteen pidettäisiin rauvenneena.\nKoska Kerkyyralaisten esimiehet pelkäsivät, etteivät Ateenalaiset\nmestauttaisi vankeja, keksivät he seuraavan juonen: Salaa\nlähetetyiden ystävien kautta, joita he olivat luulotelleet, että he\nmuka puhuivat sääliväisyydestä, uskottelivat he muutamia saareen\nvangituista, että heidän olisi edullisin karata kiiruimman kautta,\nja että heille oli hankittu aluksia tähän yritykseen, väittäen\nAteenalaisten päälliköiden olevan aikeissa antaa heidät Kerkyyran\nväestön käsiin.\n\nKun yllyttäjät olivat saaneet heidät tätä uskomaan ja hankkineet\nheille aluksen, lähtivät pakenevat purjehtimaan, mutta otettiin\nkiinni, jolloin sopimukset olivat puretut, ja kaikki miehet jätettiin\nKerkyyralaisten valtaan. Ateenalaisten päälliköt olivat suuressa\nmäärässä syypäät tähän kunnottoman tekosyyn toimeenpanemiseen, he kun\nkaikin tavoin koettivat tehdä sen vaarattomaksi itse vehkeilijöille,\nkoskeivät millään muotoa halunneet, että kunnia vangituiden\ntuomisesta Ateenaan tulisi muitten osaksi, kun he itse purjehtivat\nSikeliaan.\n\nKun Kerkyyralaiset olivat saaneet vangit haltuunsa, sulkivat he\nnämät suureen rakennukseen, josta he sitten veivät heidät ulos,\n20 kerrallaan, sidottuina toisiinsa, molemmin puolin asetettujen\nraskasaseisten rivien välitse, jotka heitä löivät ja pistivät,\nvarsinkin nähdessään jonkun vihamiehensä heidän joukossaan; sivulla\nseisoi ruoskijoita, jotka kiiruhtivat vitkastelijoita.\n\nTäten he veivät ulos ja surmasivat noin 60 rakennukseen suljetuista\nmiehistä, näitten luullen, että heidät vietäisiin johonkin muualle.\nMutta kun joku heille ilmotti asian oikean laidan, pyysivät he, että\nAteenalaiset heitä suojelisivat tahi itse surmaisivat, eivätkä enää\ntahtoneet lähteä ulos rakennuksesta, ja uhkasivat, etteivät enää\nsallisi kenenkään astua sisään rakennukseen. Mutta Kerkyyralaiset\neivät ensinkään huolineet väkisten tunkeutua ovista sisään, vaan\nnousivat rakennuksen katolle, hajottivat katon ja heittelivät\nsuljetuita tiilillä ja nuolilla. Vangitut suojelivat itseään,\nmiten vaan voivat, ja moni surmasi itsensä, pistämällä heitetyt\nnuolet kurkkuunsa tahi kuristamalla itseään ansoilla, jotka he\npunoivat rakennuksessa löytyvistä vuoteista otetuista hihnoista ja\nmantteleista revityistä reunoista. Näin he suuremman osan yötä,\nsillä yö jo oli ennättänyt laskeutua heidän kärsiessään, joutuivat\nsurman omiksi osaksi oman käden kautta, osaksi katolta heitetyiden\naseiden uhrina. Kun päivä valkeni, heittivät heitä Kerkyyralaiset\njärjestyksettä kärryille ja veivät heidät ulos kaupungista. Kaikki\nlinnoituksessa vangitut naiset tehtiin orjiksi. Tällä tavalla surmasi\nKerkyyran kansa vuorille paenneet, ja tähän loppui tuo valtava\nkapina tämän sodan ajaksi; sillä mitään mainittavaa ei ylimyksistä\nenää ollut elossa. Ateenalaiset purjehtivat, kuten oli määrätty,\nSikeliaan, taistellaksensa sikäläisten liittolaistensa yhteydessä.\n\nNaupaktoksessa olevat Ateenalaiset ja Akarnaanialaiset tekivät\nyhdessä kesän lopulla sotaretken Anaktorion nimistä Korintolaista\nkaupunkia vastaan, joka sijaitsee Amprakialais-lahden suulla, ja\nvallottivat sen kavaluudella. Karkotettuansa sieltä Korintolaiset,\nottivat Akarnaanialaisten kaikista kaupungeista tulleet siirtolaiset\nsen haltuunsa. Tähän loppui tämä kesä.\n\nSeuraavana talvena otti Arkippoksen poika Aristeidees, yksi\nAteenalaisten verolaivojen päälliköistä, jotka laivat olivat\nlähteneet verottamaan liittolaisia, Strymonin suulla sijaitsevassa\nEeionin kaupungissa kiinni kuninkaan Lakedaimoniin lähettämän\nPersialaisen miehen Artaferneen. Kun hän oli tuotu Ateenaan,\nkäännättivät Ateenalaiset hänen tuomansa kirjeet Assyrian kielestä\nja lukivat ne. Niissä oli muun muassa pääasiana kirjotettu, ettei\nkuningas käsittänyt, mitä Lakedaimonilaiset vaativat; sillä vaikka\nmonta lähettilästä oli saapunut, niin ei yksikään heistä ollut\npuhunut samaa. Jos he suvaitsisivat puhua selvästi, pyysi hän heitä\nPersialaisen seurassa lähettämään luottamusmiehiä hänen luoksensa.\nArtaferneen lähettivät Ateenalaiset sitten laivalla Leioniin ja\nhänen seurassa myöskin sanansaattajia. Vaan kun tänne tuli tieto,\nettä Kserkseksen poika Artakserkses juuri oli kuollut, sillä hänen\nelämänsä loppui tähän aikaan, niin palasivat lähettiläät kotia.\n\nSamana talvena repivät Kiolaiset Ateenalaisten käskystä vanhat\nmuurinsa, koska Ateenalaiset epäilivät heidän vehkeilevän heitä\nvastaan. Sen he tekivät vasta sitten, kun he Ateenalaisilta olivat\nsaaneet vakavimmat takeet, etteivät he aikoneet Kiolaisia vastaan\nharjottaa väkivaltaa. Tähän loppui talvi ja sen sodan seitsemäs\nvuosi, jonka vaiheet Thukydides on kertonut.\n\nHeti alussa seuraavaa kesää uuden kuun aikana tapahtui\nauringon-pimennys ja alussa samaa kuuta maan järistys. Mytileeneestä\nja muualta Lesboksesta paenneet, useimmat lähdettyään liikkeelle\nmannermaalta, pestasivat apujoukkoja Peloponneesoksesta ja omasta\nmaastaan ja vallottivat Roiteionin, mutta antoivat sen takaisin\n2,000 Fookalaisesta stateerasta, harjottamatta mitään väkivaltaa.\nSitten tekivät he sotaretken Antandrosta vastaan, jonka kaupungin\nhe vallottivat kavaluuden avulla. Heidän aikomuksensa oli\nvapauttaa myöskin Aktaian muut kaupungit, jotka ennen kuuluivat\nMytileeneeläisille, mutta nyt olivat Ateenalaisten vallassa. Kaikista\nenimmän koettivat he saada haltuunsa Antandroksen, koska se oli\nsopiva laivanrakennukselle, siellä kun löytyi runsaasti puutavaraa,\nja koska Ida-vuori oli lähellä, josta oli saatavissa myöskin muita\ntarvekaluja. Täältä lähtien tuumivat he helposti voivansa vahingottaa\nlähellä sijaitsevaa Lesbosta ja saada käsiinsä mannermaalla olevia\nAiolilaisia kaupunkeja. Tämä tuuma oli heillä mielessä.\n\nTänä kesänä purjehtivat Ateenalaiset 60 laivalla, joissa oli 2,000\nraskas-aseista, vähäinen joukko ratsumiehiä ja liittolaisista\nMileesolaisia sekä muutamia muita, Nikeraaton pojan Nikiaan,\nDiotrefeen pojan Nikostratoksen ja Tolmaioksen pojan Autokleen\njohdolla Kyteeraa vastaan. Kyteera on saari lähellä Lakoonilaista\nrantaa vastapäätä Maleaa. Kyteeralaiset ovat Lakedaimonilaisia\nPerioikoiden luokasta, ja saareen saapuu joka vuosi Spartasta\nvirkamies arvonimeltään Kyteerodikees; sinne lähetettiin niinikään\naina raskasaseinen vartioväki, ja Lakedaimonilaiset pitivät suurta\nhuolta saaresta, sillä sinne oli Aigyptoksesta ja Libyeestä tulevien\njyvälaivojen mukava ankkuroida, ja se esti rosvoja ylen suuresti\nvahingottamasta Lakoonian maata mereltäpäin, joka oli muualta\nmahdotonta. Sillä se ulottuu koko pituudeltaan Sikelian ja Kreetan\nmeriin.\n\nPoiketen tänne sotajoukkoineen, vallottivat Ateenalaiset 10\nlaivalla ja 2,000 Mileesolaisella raskasaseisella rannikolla\nsijaitsevan Skandeia nimisen kaupungin. Sotajoukon toisella osalla\nastuivat he maihin saaren Maleanpuoliselle rannalle ja kulkivat\nKyteeralaisten meren lähellä sijaitsevaa kaupunkia vastaan. Täällä\nhe huomasivat äkkiä nämät kaikki sota-asennossa. Tappelu syntyi,\njossa Kyteeralaiset vähän aikaa puolustautuivat, mutta sitten\npakenivat yläkaupunkiin. Myöhemmin he tekivät sovinnon Nikiaan ja\ntoisten päälliköiden kanssa, jonka mukaan Ateenalaiset saisivat\nmäärätä heidän kohtalonsa, mutta turvasivat heille henkensä. Nikias\noli jo ennen keskustellut tästä moniaitten Kyteeralaisten kanssa,\njosta syystä sovinto nyt tuli pikemmin ja lievemmäksi. Muuten\nolisivat Ateenalaiset kyllä karkottaneet Kyteeralaiset, koska he\nolivat Lakedaimonilaisia ja saari oli lähellä Lakoonikaa. Sopimuksen\njälestä anastivat Ateenalaiset lähellä satamaa sijaitsevan Skandeian\nkaupungin ja, asetettuansa Kyteeraan vartijaväen, purjehtivat he\nAsineeseen, Helokseen, ja useimpiin rantakaupunkeihin. Astuttuansa\nmaihin, leiriytyivät he tänne, missä heistä paikka oli sopiva,\nhävittäen seutuja noin seitsemän päivää.\n\nKun Lakedaimonilaiset huomasivat Ateenalaisten vallottaneen\nKyteeran, odottivat he, että he astuisivat maihin myöskin heidän\nalueellensa. He eivät kuitenkaan missään asettuneet vihollisia\nvastaan koko sotavoimallaan, vaan lähettivät eri paikoille\nmaataan raskasaseisia vartijajoukkoja, missä vaan oli tarvis, ja\nolivat muuten varoillaan, peläten, että heille tapahtuisi joku\nvaltionkeikkaus, kun he saarella olivat kärsineet niin odottamattoman\nja suuren tappion, ja koska he olivat menettäneet Pyloksen ja\nKyteeran ja heitä kaikkialta uhkasi kohdakkoin sota, johon he olivat\ntykkönään varustamattomia. Sen tähden varustivat he nyt vasten\ntapojansa 400 ratsumiestä ja nuolenheittäjiä, vaan olivat entistä\nenemmän kyllästyneet sotaan, koska heidän oli vasten tavallista\nsotavarustustansa taisteleminen merellä, ja sitä paitse Ateenalaisia\nvastaan, joista jokainen laiminlyöty yritys oli vähennys siitä, mitä\nhe mielestään ehkä olisivat voineet toimittaa. Myöskin herättivät\nheissä suurta hämmästystä nuot monet vähässä ajassa heitä kohdanneet\naavistamattomat kovan onnen iskut ja pelko, että he ehkä joutuisivat\nyhdellaisen onnettomuuden alaisiksi, kuin saarella. Siitä syystä\nlähtivät he sotaan vähemmällä rohkeudella, arvellen, ettei mitään,\nmihinkin he ryhtyisivät, heiltä onnistuisi, koska heidän mielestänsä\nei ollut mitään onnistumisen takeita, kun eivät olleet tottuneet\nvastoinkäymiseen.\n\nVaikka Ateenalaiset hävittivät maata, eivät viholliset heitä\nahdistaneet, vaan vartijaväki pysyi levollisena sielläkin, missä\nhe astuivat maihin, koska sekä pitivät itsensä vähälukuisempina\nettä myöskin olivat niin oudossa asemassa. Kuitenkin pelotti yksi\nvartijakunta, joka suojeli Kotyrtaa ja Afroditiaa, hyökkäyksellään\nkevytaseisten hajallaan olevan joukon pakosalle; mutta kun\nraskasaseiset asettuivat heitä vastaan, niin he vetäytyivät takaisin,\nmenettäen muutamia miehiä, joiden aseet joutuivat vihollisten\nhaltuun. Pystytettyänsä voitonmerkin, purjehtivat Ateenalaiset\nKyteeraan. Täältä purjehtivat he niemen ympäri Epidaurokseen,\njoka kutsutaan liikanimellä Limeera, ja saapuivat, hävitettyänsä\nosan maata, Tyreaan, joka sijaitsee Kynosuuria nimisessä maassa,\nArgeian ja Lakoonikeen maan rajalla. Tämä maa oli Lakedaimonilaisten\nhallussa, mutta he olivat antaneet sen asuinpaikaksi karkoitetuille\nAiginalaisille palkinnoksi siitä ystävällisyydestä, jolla\nAiginalaiset olivat heitä kohdelleet, kun maanjäristys heitä kohtasi,\nja kun Heilootit nousivat kapinaan, ja koska, vaikkakin olivat\nAteenalaisten alamaisia, aina olivat asettuneet heidän puolellensa.\n\nAteenalaisten vielä purjehtiessa, jättivät Aiginalaiset linnoituksen,\njota he parastaikaa rakensivat rannalle, ja lähtivät sisämaassa\nsijaitsevaan asuin-kaupunkiinsa, josta rannalle on noin 10 stadiota.\nHe kehottivat myöskin yhden Lakedaimonilaisista vartijakunnista\nnäillä seuduilla, joka oli auttanut heitä linnoituksen\nrakentamisessa, seuraamaan heitä linnoitukseen; mutta nämät eivät\nsuostuneet tähän, koska heistä näytti vaaralliselta sulkeutua\nlinnoitukseen. Aiginalaiset lähtivät siis ylängölle, koska eivät\npitäneet itseään kyllin voimakkaina vastustamaan vihollista, ja\npysyivät siellä rauhassa. Tällä välin saapuivat Ateenalaiset ja\nanastivat Tyrean kaupungin, pannen heti koko sotavoimansa liikkeelle.\nHe ryöstivät sen autioksi ja polttivat sen. Ne Aiginalaiset, jotka\neivät kaatuneet taistelussa, veivät he mukanaan Ateenaan, kuten\nmyöskin Tyreassa olevan Lakedaimonilaisten päällikön, Patrokleen\npojan Tantaloksen, jonka he haavoitettuna olivat elävänä saaneet\nkäsiinsä. He veivät mukanaan myöskin muutamia harvoja miehiä\nKyteerasta, jotka heidän mielestänsä varmuuden vuoksi olivat\nsijoitettavat muualle. Nämät päättivät Ateenalaiset lähettää\nsaarille, mutta muut Kyteeralaiset saivat viljellä kotimaatansa,\nmaksaen neljän talentin veron. Aiginalaiset päättivät he surmata\nkaikki, jotka he olivat saaneet käsiinsä, heidän alituisen\nvihamielisyytensä takia; Tantaloksen he taas lähettivät vankeuteen\nyhteen muitten Sfakteriassa vangittujen Lakedaimonilaisten kanssa.\n\nSamana kesänä tekivät ensin Sikelian Kamarinalaiset ja Geloolaiset\nsovinnon keskenään. Myöhemmin kokoontui myöskin lähettiläitä kaikista\nSikelioottain kaupungeista neuvottelemaan keskinäisestä sovinnosta.\nMolemmin puolin lausuttiin täällä monta eriävää mielipidettä ja\ntehtiin vaatimuksia, kun joku katsoi itsensä loukatuksi. Mutta\nenimmän vaikutti keskinäiseen sovintoon Hermokratees, Hermoonin\npoika, Syrakuusalainen, joka huomautti yleisestä hyödystä seuraavin\nsanoin:\n\n\"Kunnioitetut Sikeliootat! Minä, joka en ole juuri pienimmästä\nkaupungista, enkä kaupungista, joka enin on kärsinyt sodan kautta,\nminä aion nyt esittää, mikä minusta näyttää olevan koko Sikelialle\nyleisimmäksi hyödyksi. Teille, jotka sen kyllin tiedätte, en pitkälti\ntahdo puhua, kuinka vaikeaa on esittää sodan kaikki vaivat. Sillä\nei kukaan ajattelemattomuudesta siihen ryhdy, eikä kukaan liioin\npelosta sitä karta, jos vaan luulee sillä saavansa etuja: toisista\nnäyttää voitto olevan vaaroja suurempi, toiset taas tahtovat kestää\nvaaroja, jotteivät mitään menettäisi siitä, mitä heillä on. Mutta\njos eivät kummatkaan ryhdy toimeen oikealla hetkellä, niin ovat\nkehoitukset sovintoon varsin paikallaan. Nykyhetkellä on meille\nsuurimmasta arvosta, että tämän ymmärrämme; sillä sotamme alkusyy\non ollut se, että jokainen on tahtonut asettaa asiansa parahimmalle\nkannalle. Ja nyt me sananvaihtelulla koetamme päästä sovintoon; mutta\njos ei jokaisen onnistu päästä vaatimuksiensa perille, niin me taas\nturvaudumme sotaan\".\n\n\"Kuitenkin pitäisi meidän käsittää, jos viisaasti punnitsemme asiata,\nettei tämä kokous ole yhtynyt ainoastaan yksityisiä asioita varten,\nvaan minun ymmärrykseni mukaan keskusteluksemme siitä, voisimmeko\nvielä pelastaa koko Sikelian Ateenalaisten vainoa vastaan. Ja\ntässä pidän minä itse Ateenalaisia paljoa pätevämpinä sovittajina,\nkuin minun sanani. He, näette, jotka ovat mahtavimmat kaikista\nHelleeneistä, saapuvat tänne muutamilla laivoilla, vaaniaksensa\nmeidän erehdyksiä, ja esittävät koristellen vihamielisiä vehkeitään\nhyödyllisen liiton oikeuden nimellä. Sillä meidän ollessamme\nsodassa keskenämme ja kutsuessamme heitä, noita miehiä, jotka\nkyllä kutsumattammekin olisivat saapuneet, karkaamaan kimppuumme,\nkorvatessamme itse omilla kustannuksillamme heidän väkivaltansa meitä\nkohtaan ja meidän raivatessamme tietä heidän vallallensa, tulevat\nhe vastaisuudessa luonnollisesti, kun huomaavat meidät riitojen\nraatelemina, suuremmalla sotajoukolla koettaaksensa saada haltuunsa\nkoko tämän maan\".\n\n\"Jos viisaasti menettelemme, tulee meidän jokaisen hankkia semmoisia\nliittolaisia, jotka tuottavat omalle kaupungillemme uusia etuja,\nmieluummin kuin vahingottavat sitä, mitä meidän on, ja sitä varten\nantautua vaaroihin sekä pitää erimielisyyden olevan kaupunkimme\nja Sikelian perikadon pääsyynä, Sikelian, jonka kaikki kaupungit\novat keskinäisessä riidassa, vaikka me kaikki sen asukkaat olemme\nväijytysten alaisina. Tämä on meidän ymmärrettävä ja sopia\ntulee yksityisen yksityisen kanssa, kaupungin kaupungin kanssa,\nkoettaaksemme yhteisesti pelastaa koko Sikelian saaren. Älköön\nkukaan kuvitelko, että Ateenalaiset meitä kohtelevat vihollisina sen\ntähden, että olemme Doorilaisia, ja että Kalkidilaiset Joonialaisen\nsukuperänsä takia olisivat turvatut. Eivät Ateenalaiset meitä ahdista\nsen takia, että he meitä vihaavat, koska olemme eri heimokuntaa, vaan\nkoska tavottelevat Sikelian rikkauksia, tuota yhteistä omaisuuttamme.\nSehän näkyi selvästi Kalkidilaisen heimon kutsuessa heitä avukseen;\nsillä vaikka nämät eivät koskaan olleet liiton mukaan saapuneet\napuun, niin esiintyivät he kuitenkin suosiollisemmin, kuin mitkään\nsopimukset olisivat vaatineet. Tämä Ateenalaisten saaliinhimo on\nkuitenkin annettava anteeksi, sillä ei vallantavoittelijoita voi\nmoittia, vaan niitä, jotka ovat valmiit heitä tottelemaan. Aina on\nihmisissä ollut taipumus hallitsemaan väistyviä, mutta varoa itseään\nhyökkääjiltä. Kun me tämän tiedämme, niin tekisimme suuren virheen,\njos emme koettaisi tätä estää, ja jos emme pitäisi meidän kaikkien\ntärkeimpänä velvollisuutena torjua yhteistä vaaraa. Parahimmin me\nsen torjumme, jos sovimme keskenämme. Sillä Ateenalaiset eivät meitä\nahdista omasta maastaan, vaan niitten maasta, jotka heidät tänne\novat kutsuneet. Täten ei sota sotaa lakkauta, vaan erimielisyydet\nsovitetaan levollisesti rauhan kautta, ja nuot kauniilla tekosyillä\ntänne kutsutut epärehelliset avustajat saavat, niinkuin ovatkin\nansainneet, lähteä täältä tyhjin toimin\".\n\n\"Ateenalaisten suhteen on meillä oleva näin suuret edut, jos\nviisaasti menettelemme. Kun nyt kaikki myöntävät rauhan olevan\nsuurimman edun, miten meidän ei myöskään keskenämme pitäisi koettaa\nsaavuttaa sitä! Eikö teistä näytä, jos joku pääsee voitolle tai\npäinvastoin tulee tappiolle, että rauha mieluummin kuin sota on\nkumpaisellekin sekä voitolle päässeelle että tappiolle joutuneelle\neduksi, koska se tekee lopun tappioista ja toiselta puolen tekee\nvoiton edut varmoiksi, ja koska rauhan vallitessa kunnianosoitukset\nja arvonosoitukset ovat turvallisemmat, jota paitse se suopi meille\nmonta muutakin etua, yhtä vaikeat luetella kuin sodan aiheuttamat\nvauriot? Ottakaa siis sanani huomioon tarkasti, älkääpä niitä\nhalveksiko, vaan koettakaa niistä saada neuvoa pelastukseksenne. Jos\njoku teistä luulee varmasti voivansa joko oikeudella tai väkivallalla\npäästä tuumiensa perille, niin varokoon, ettei hän suuresti pety.\nTiettyhän on, että moni, joka on koettanut kostaa vääryyden\ntekijälle, kaukana siitä, että olisi saanut korvausta, itse on\njoutunut perikatoon; kuten myöskin, että moni valtio, tavoitellessaan\nlaajempaa valtaa, on menettänyt senkin, mikä sillä ennestään oli.\nKostaminen näet ei tule loukatun osaksi; samaten kuin valta ei ole\nvarma tuki, jos kohtakin toivoa täynnä. Tulevaisuus on ylipäätään\nhuikentelevainen, mutta vaikka se onkin kaikista epävarmin, on se\nmeille kuitenkin väliin vallan hyödyllinen; sillä koska kumpaisetkin\nriitapuolet pelkäävät tulevaisuuden epävarmuutta, niin he ovat enemmän\nvarovaisia karkaamaan toistensa kimppuun\".\n\n\"Nyt kun kahdenkertainen hätä meitä ahdistaa: sekä hämärä pelko\ntuntemattoman tulevaisuuden suhteen, että Ateenalaisten meille\nniin pelottava läsnä-olo, ja kun ymmärrämme, että sanotut seikat\novat meitä estäneet toimittamasta, mitä kukin meistä on halunnut,\nniin karkottakaamme hyökkäävät viholliset maastamme, lykäten ellei\nainiaaksi, ainakin toistaiseksi yksityiset erimielisyytemme. Lyhyesti\nsanoen: jos seuraatte neuvojani, tulee jokainen meistä asumaan\nvapaassa kaupungissa, jossa meidän vallassamme on ansionsa mukaan\nkostaa yhtä hyvin hyväntekijälle kuin pahantekijälle. Mutta jos,\nluottamatta minuun, noudatatte muunsuuntaisia neuvoja, niin ei\nole enää kysymys kostamisesta, vaan jos hyvin käy, niin joudumme\nverivihollistemme ystäviksi, mutta niitten vihollisiksi, joita\nkohtaan emme pakostakaan saisi olla nurjamielisiä\".\n\n\"Minä puolestani, vaikka, kuten jo alussa sanoin, olen mitä\nsuurimmasta kaupungista kotoisin, jonka ei suinkaan tarvitse\nhankkia puolustajia, vaan mieluummin voi hyökätä minkä kaupungin\nkimppuun tahansa, minä ajattelen, että meidän varovaisuudesta tulee\nväistyä vaarojen pakottamina. Emme saa siihen määrin pahoin pidellä\nvastustajiamme, että siitä vielä suuremmin itse vahingoitumme. Enkä\nminä ole kyllin tyhmän ylpeä, pitääkseni oman ajatukseni onnen\nsattuman määrääjänä, jonka yli minulla ei ensinkään ole valtaa,\nvaan minä teen myönnytyksiä niin paljon, kuin kohtuullista on.\nSamaa pyydän teitä muitakin tekemään vapaasta tahdosta, ennenkuin\nviholliset teitä siihen pakottavat. Sillä ei ole ensinkään\nhäpeällistä, jos kansalainen tekee myönnytyksiä kansalaiselle.\nDoorilainen Doorilaiselle tai Kalkidilainen naapurillensa, sanalla\nsanoen, jos naapurit yhteisellä nimellä Sikeliooteiksi kutsutut,\nsaman veden ympäröivän yhteisen maan asukkaat, tekevät myönnytyksiä\ntoisilleen. Me kylläkin sodimme, kun niin sattuu, ja sovimme\ntaasen yhteisesti keskusteltuamme. Mutta torjukaamme yhdistetyin\nvoimin vierasheimolaiset, viisauden neuvomina, koska yksityisen\nloukkaaminen kaikille on vaarallinen, älkäämmekä milloinkaan enää\nkutsuko ulkomaalaisia liittolaisiksemme tai välittäjiksemme. Jos me\nniin toimimme, pelastamme me Sikelian kahdesta nyt vallitsevasta\npahasta, karkottaen Ateenalaiset maastamme ja lakkauttaen kotoisen\nsodan, ja vastaisuudessa tulemme me sitä omaksi hyödyksemme vapaina\nviljelemään, jonka ohessa muut vieraat kansat sitä tulevat vähemmän\nväijymään\".\n\nHermokrateen näin puhuttua, olivat Sikeliootat yksimieliset siitä,\nettä keskinäinen sota oli lakkautettava ehdoilla, että jokainen\nsaisi pitää, mitä hänen omansa oli, ja että Kamarinalaiset saisivat\nMorgantineen maksamalla Syrakuusalaisille määrätyn rahasumman.\nAteenalaistenkin liittolaiset kutsuivat näiden päälliköt puheilleen\nja sanoivat, että hekin halusivat sopia ja päästä liittoon.\nNämät suostuivat heidän pyyntöönsä, ja sopimus solmittiin, jonka\njälkeen Ateenalaisten laivat purjehtivat pois Sikeliasta. Mutta\nkun Ateenalaiset päälliköt saapuivat kotia, rangaistiin Pytodooros\nja Sofoklees maanpaolla, jota vastoin kolmas päällikkö Eyrymedoon\ntuomittiin rahasakkoon, koska heitä syytettiin lähteneen pois\nlahjoittamina, vaikka olisivat voineet vallottaa Sikelian saaren.\nSiihenastisen menestyksensä sokaisemina arvelivat Ateenalaiset,\nettei kukaan voinut heitä vastustaa, vaan että mahdollinen yhtähyvin\nkuin mahdoton, olipa heillä suuri tai vaillinainen varustus, oli\nheidän saavutettavissaan. Siihen oli syypää heidän aavistamaton\nmenestyksensä useimmissa yrityksissään, joka heissä herätti vakavan\nluulon heidän jokaisen toiveensa toteutumisesta.\n\nKoska Ateenalaiset ahdistivat Megaran kaupungin asukkaita\nsodalla, hyökäten kaksi kertaa vuodessa heidän alueellensa, ja\nkun heidän omat pakolaisensa, jotka kansa heidän kapinan tehtyä\noli karkottanut, Peegaista rasittivat heitä ryöstöretkillä, niin\ntuumivat Megaralaiset sinä kesänä, että pakolaiset olivat laskettavat\nkaupunkiin, jottei kaupunki kahden puolin olisi vainon alaisena.\nKun pakolaisten ystävät saivat vihiä tästä keskustelusta, niin he\nselvemmin kuin ennen vaativat, että tämä tuuma toteutuisi. Mutta\nkun kansanmielisten johtajat saivat tästä tiedon, niin pelkäsivät\nhe, ettei kansa tämänkaltaisten vaivojen rasittamana pysyisi heidän\njohdettavanansa, ja sopivat Ateenalaisten päälliköiden, Arifroonin\npojan Hippokrateen ja Alkisteneen pojan Deemosteneen kanssa, että\njättäisivät kaupungin näitten haltuun, koska pitivät itselleen\nvähempänä vaarana, jos kaupunki joutuisi Ateenalaisten haltuun, kuin\njos heidän neuvostansa karkotetut kansalaiset palaisivat kaupunkiin.\nHe sopivat siitä, että Ateenalaiset ensin repisivät pitkät muurit,\njotka kaupungista kulkivat noin kahdeksan stadionin matkan Nisaiaan,\njotta Peloponneesolaiset eivät pääsisi apuun Nisaiasta, jossa he\nyksin vartioivat, ollaksensa varmat Megarasta; sitten koettaisivat\nhe myöskin jättää yläkaupungin Ateenalaisten haltuun. Kun tämä oli\ntehty, antautuisivat heidän mielestänsä myöskin yläkaupunkilaiset\nhelposti.\n\nKun molemmin puolin olivat sekä sanoin että toimin valmistautuneet,\npurjehtivat Ateenalaiset yön aikana 600 raskasaseisella, joiden\njohtaja oli Hippokratees, Minooas nimiseen, Megaralaiseen saareen\nja piiloutuivat lähellä kaupunkia olevaan hautaan, josta otettiin\ntiilejä muurin rakentamiseen. Toisen päällikön, Deemosteneen,\njohtamat kevytaseiset Plataialaiset ja muut peripolot asettuivat\nväijyksiin Enyalionin temppeliin, joka on vähän lähempänä. Ainoat,\njotka huomasivat heidät, olivat ne miehet, joilla oli tieto\ntästä yöllisestä yllätyksestä. Kun aamu koitti, menettelivät\nMegaralaiset seuraavalla tavalla: Jotta porttien aukaiseminen\nolisi heidän vallassaan, olivat he jo paljoa ennen päälliköltä\nhankkineet itselleen luvan yön aikana lähteä ryöstöretkelle merelle\npariairoisella aluksella, jota heillä oli tapana kuljettaa vaunuilla\nojaa myöten, ja ennen päivän tuloa taasen tuoda takaisin portista\nmuurien sisäpuolelle, jotta Minooaassa Ateenalaiset huomaisivat\nheidän valvomisensa, vaikka ei yhtään alusta näkynyt satamassa.\nKun nyt vaunut jo olivat portilla, ja nämät tavan mukaan avattiin\nalukselle, niin Ateenalaiset, kuten oli määrätty, tämän nähtyään,\nhyökkäsivät juoksujalassa väijyksistään, ehtiäkseen porteille,\nennenkuin ne suljettaisiin, ja kun vaunut vielä olivat porttien\nsuussa esteenä sen sulkemiselle. Hyökkääjät ynnä myötävaikuttavat\nMegaralaiset surmasivat portin vartijat, jonka jälkeen Deemosteneen\njohtamat Plataialaiset ja peripolot ensimmäisinä tunkeutuivat\nsisään siinä, missä nyt seisoo voitonmerkki. Heti sisäpuolella\nportteja syntyi tappelu, sillä lähimmäiset Peloponneesolaiset\nolivat huomanneet tapahtuman, jolloin Plataialaiset saivat voiton\napuun rientävistä ja aukaisivat portit hyökkääville Ateenalaisille\nraskasaseisille.\n\nNyt riensivät Ateenalaiset muurille sitä myöten, kuin he pääsivät\nsisään. Harvalukuinen Peloponneesolainen vartijaväki pysyi ensin\npaikallaan puolustautuen, jolloin muutamia heistä kaatui, mutta\nuseimmat turvautuivat pakoon, peläten yön aikana hyökkääviä\nvihollisia ja heitä ahdistavia Megaralaisia kavaltajia, koska\nhe päälle päätteeksi arvelivat, että kaikki Megaralaiset olivat\nnousseet heitä vastaan. Sattuipa Ateenalaisten airut omin luvin\nilmoittamaan, että se Megaralainen, joka niin halusi, saisi liittyä\nAteenalaisiin, kun vaan jättäisi aseensa. Kun Peloponneesolaiset\ntämän kuulivat, niin he eivät enää puolustautuneet, koska arvelivat\nkaikkien yhdistetyin voimin taistelevan heitä vastaan, vaan\npakenivat Nisaiaan. Kun aamu koitti, olivat portit jo vihollisten\nkäsissä, ja kun tästä syntyi suuri häiriö Megaran kaupungissa,\nvaativat kavaltajat ja muu joukko, joka tästä tiesi, että portit\navattaisiin ja hyökättäisiin ulos Ateenalaisia vastaan taisteluun.\nVälipuhe oli semmoinen, että Ateenalaiset heti porttien avattua\nhyökkäisivät sisään. Kavaltajat voitelisivat itseään öljyllä, jotta\nheitä ei portteja avatessa ahdistettaisi. Muuten heillä ei ollut\nmitään vaaraa porttien avaamisessa, sillä sopimuksen mukaan saapuisi\n4,000 raskasaseista Ateenalaista ja 600 ratsumiestä Eleysiksesta,\nyön aikana kuljettuansa. Kun salaliittolaiset jo olivat öljynneet\nitsensä ja seisoivat porteilla, ilmoitti joku heistä tuuman toisille.\nNämät kokoontuivat nyt ja sanoivat, ettei saisi hyökätä ulos, jota\neivät milloinkaan ennen lukuisempinakaan olleet tehneet, eikä\nsaattaa kaupunkia vaaraan, ja että he väkisten estäisivät sitä,\njoka koettaisi niin tehdä. He eivät ensinkään olleet huomaavinaan\nkavaltajien petosta, vaan muka toimivinaan yleisen hyödyn hyväksi,\npysyivät he järkähtämättöminä vartioimassa portteja, niin etteivät\nkavaltajat voineet toteuttaa vehkeitään.\n\nKun Ateenalaiset päälliköt huomasivat, että oli syntynyt joku este,\nja etteivät voineet valloittaa kaupunkia väkivallalla, ryhtyivät he\nympäröimään Nisaiaa muurilla, arvellen Megaran pikemmin antautuvan,\njos he ehtisivät vallottaa Nisaian, ennenkuin se saisi apua. He\ntuottivat Ateenasta kivenhakkaajia, rautaa ja muita työntarpeita.\nAlkaen muurista, joka oli heidän vallassaan, rakensivat he Megaraa\nsulkevan poikkimuurin molemmin puolin Nisaiaa mereen saakka. Muurin\nja kaivoksen teko oli jaettu soturien kesken, jotka ottivat kiviä\nja tiiliä esikaupungista, kaatoivat puita ja paaluttivat, missä oli\ntarvis. Esikaupungin talot varustivat he itselleen rintamasuojiksi.\nKoko tämän päivän he työskentelivät, joten muuri seuraavan päivän\nillalla oli miltei valmis. Koska Nisaian asukkaat pelkäsivät ravinnon\npuutetta, kun he ainoastaan päiväksi toivat itselleen ruokatavaroita\nyläkaupungista, ja otaksuivat, etteivät Peloponneesolaiset aivan pian\nehtisi apuun, ja sen lisäksi arvelivat Megaralaisten olevan heille\nvihamielisiä, niin sopivat he Ateenalaisten kanssa, että jokainen,\njätettyänsä aseet, saisi lunastaa itseään vapaaksi määrätyllä\nrahasummalla, mutta että Ateenalaiset saisivat menetellä, miten\nhalusivat, Lakedaimonilaisten päällikön ja muitten kaupungissa\noleskelevien Lakedaimonilaisien suhteen. Näillä ehdoilla he lähtivät\nulos. Ateenalaiset repivät Megaran puoleisen osan pitkiä muuria, ja\nvarustautuivat vallotettuansa Nisaian lisätoimiin.\n\nLakedaimonilainen Telliksen poika Brasidas sattui tähän aikaan\nolemaan Sikyoonin ja Korinton seuduilla, valmistautuen retkelle\nTrakiaa vastaan. Kuultuansa muurien vallottamisesta, ja ollen\nhuolissaan Nisaiassa olevista Lakedaimonilaisista sekä peljäten, että\nMegara vallotettaisiin, käski hän lähettilään kautta Boiootialaisia\nmitä nopeimmin sotajoukkoineen yhtymään häneen Tripodiskon\nläheisyydessä. Tämän niminen kylä löytyy Megaran alueella Geraneian\nvuoren juurella. Brasidaalla itsellään oli 2,700 raskasaseista\nKorintolaista, 400 Fliasilaista, 600 Sikyoonilaista, ja lisäksi\nne, jotka hän jo ennen oli pestannut. Näillä hän vielä arveli\nehtivänsä pelastamaan Nisaian vihollisten hyökkäyksiltä. Kun hän,\nsaavuttuansa yönaikaan Tripodiskoon, sai tiedon tapahtumasta, valitsi\nhän 300 miestä joukostaan, joilla hän, ennenkuin hänen tulonsa tuli\ntunnetuksi, lähestyi Megaraa Ateenalaisten huomaamatta, ja ilmotti\ntahtovansa ja ehkäpä todellakin tahtoi, jos voisi, koettaa valloittaa\nNisaian. Hänen päätuumansa oli tunkeutua sisään Megaraan, saadaksensa\nsen varmasti valtaansa. Hän pyysi sentähden päästä sisään tähän\nkaupunkiin, väittäen että hän toivoi vallottavansa Nisaian takaisin.\n\nMegarassa olevat puolueet pelkäsivät kumpikin, toinen että Brasidas,\ntuomalla pakolaiset kaupunkiin, pakottaisi heidät pakenemaan; toinen\ntaasen että kansa, peläten samaa, ahdistaisi heitä, ja että kaupunki\nsisällisten taisteluiden kautta, semminkin kun Ateenalaiset läheltä\nheitä väijyivät, joutuisi perikatoon. He eivät siis laskeneet\nhäntä kaupunkiin, vaan kummatkin päättivät rauhassa odottaa\ntapahtumien menoa, toivoen että Ateenalaiset ja apuun rientäneet\nLakedaimonilaiset keskenään joutuisivat taisteluun, arvellen\nitselleen olevan varmempaa silloin osoittautua ystäviksi voittajille.\nMutta kun ei Brasidas päässyt kaupunkiin, palasi hän sotajoukkonsa\nluokse.\n\nPäivän valjetessa saapuivat Boiootialaiset. He olivat jo ennenkuin\nsaivat Brasidaan käskyn, aikoneet lähettää apua Megaraan sekä\nsaapuneet Plataiaan. Kun nyt sanansaattaja tuli, niin he\nrohkaistuivat vielä enemmän ja palasivat, lähetettyään 2,200\nraskasaseista ja 600 ratsumiestä apuun, sotajoukon enemmistöllä\nkotiin. Näiden saavuttua, oli Brasidaalla yhteensä 6,000\nraskasaseista. Ateenalaiset raskasaseiset olivat asettuneet\ntaistelun rintamaan, mutta heidän kevytaseisensa olivat hajallaan\ntasangolla. Boiootialaiset ratsumiehet tekivät äkkiarvaamatta\nhyökkäyksen viimemainituita vastaan ja ajoivat heidät pakoon\naina rannalle saakka, sillä Megaralaiset eivät tätä ennen olleet\nmistään saaneet apua. Nyt asettui Ateenalainen ratsuväki heitä\nvastaan, ja pitkällinen ratsutappelu syntyi, jossa ei kumpikaan\nkatsonut joutuneensa tappiolle. Sillä Ateenalaiset kyllä surmasivat\nBoiootialaisen ratsupäällikön ja osan Boiootialaisia, jotka olivat\nratsastaneet aina Nisaian läheisyyteen asti, ryöstivät heiltä\nsotapuvut ja veivät mukanaan heidän kaatuneensa, jotka he kumminkin\nsopimuksen suojassa luovuttivat, jonka jälkeen he pystyttivät\nvoitonmerkin. Mutta sotajoukot erosivat kuitenkin, kumpikaan\nsaamatta ratkaisevaa voittoa, Boiootialaiset yhtyen kansalaisiinsa,\nAteenalaiset palaten Nisaiaan.\n\nTämän jälkeen lähestyi Brasidas soturineen enemmän rantaa ja Megaran\nkaupunkia. He asettuivat sopivaan paikkaan, jossa he sota-asennossa\npysyivät taistelematta, arvellen että Ateenalaiset ahdistaisivat\nheitä ja käsittäen Megaralaisten odottavan, mille puolelle voitto\nkallistuisi. Tämä näytti Peloponneesolaisista kahdessa suhteessa\netuisalta: ensinkin he eivät olleet alottaneet taistelua eivätkä\nehdoin tahdoin heittäytyneet vaaraan, vaan selvästi osottamalla\nkyllä olevansa valmiit puolustautumaan, voivat he ikäänkuin\nitsestään pitää itseänsä voittajina, ja samalla oli tämä heille\ntoiselta puolin edullisinta Megaralaisiin nähden. Sillä jos he eivät\nensinkään olisi esiintyneet taistelunhaluisina, niin heiltä voiton\ntoivo tykkänään haihtuisi, mutta jos he joutuisivat tappiolle,\nolisi kaupunki samalla menetetty. Jos Ateenalaiset eivät haluaisi\nryhtyä taisteluun, olivat he miekanlyönnittä saavuttaneet sen, minkä\ntähden he olivat saapuneet, niinkuin tapahtuikin. Ateenalaiset\nlähtivät kyllä ulos kaupungista ja asettuivat pitkien muurien eteen,\nmutta pysyivät liikkumatta, koska eivät vihollisetkaan hyökänneet\nesiin. Ateenalaisten päälliköt pitivät vaaraa heille itselleen\nsuurempana, koska oli taisteltava lukuisampaa vihollista vastaan,\njoka jo taistelun alussa oli saavuttanut miltei täydellisen voiton\nheistä. Voittajina arvelivat he korkeintaan vallottavansa Megaran;\njoutuneina tappiolle he menettäisivät parahimmat raskasaseisensa;\nPeloponneesolaisten sotajoukon jokainen osasto niinkuin myöskin sen\nliittoväki sitävastoin oli valmis heittäytymään vaaraan. Kotvan aikaa\npysyivät kumpaisetkin toistensa kimppuun hyökkäämättä, mutta vihdoin\nlähtivät ensin Ateenalaiset Nisaiaan, ja sitten Peloponneesolaiset\nlähtöpaikkaansa. Koska Ateenalaiset olivat karttaneet taistelua,\nrohkaistuivat pakolaisten Megarassa olevat ystävät suuresti ja\naukaisivat portit Brasidaalle itselleen kuten ainakin voittajalle,\nja toisten kaupunkien päälliköille, ja ryhtyivät keskusteluihin\nheidän kanssaan, jota vastoin Ateenan puoluelaiset olivat suuresti\npeloissaan.\n\nLiittolaiset hajaantuivat tämän jälkeen kukin kaupunkiinsa,\nja Brasidas valmisti, saavuttuansa Korinttoon, sotaretkeä\nTrakiaan, jota varten hän alkuaan olikin lähtenyt liikkeelle. Kun\nAteenalaiset olivat lähteneet kotiaan, pakeni osa niistä, jotka\nMegaran kaupungissa olivat pitäneet Ateenalaisten puolta, koska\ntiesivät tuumansa olevan ilmi; toiset taasen sopivat pakolaisten\nystävien kanssa, että Peegaissa olevat pakolaiset pääsisivät\ntakaisin, heidän pyhin valoin vannottuansa, etteivät kostaisi\nvastapuoluelaisilleen, vaan aina toimisivat kaupungin eduksi. Mutta\nhädin tuskin olivat nämät miehet päässeet hallitukseen, ennenkuin he,\npitäessään sotaväenkatselun, hajoittivat sotilasosastot erilleen,\nja valitsivat vastustajistaan ja niistä, jotka heidän mielestään\nenin pitivät Ateenalaisten puolta, noin 100 miestä, joista he\npakottivat kansaa julkisesti äänestämään, ja jotka he, kun nämät\njulistettiin syyllisiksi, surmasivat. Tämän tehtyänsä he asettivat\nkaupunkiin harvainvaltaisen hallituksen, joka aniharvojen henkilöiden\ntoimeenpaneman vallankumouksen synnyttämä hallintomuutos hyvin kauan\naikaa pysyi pystyssä.\n\nTänä kesänä aikoivat Mytileeneeläiset panna toimeen Antandroksen\nlinnoittamisen, jota he jo kauan olivat miettineet. Mutta kun\nAteenalaisten Helleespontoksessa olevien veronnosto-laivojen\npäälliköt Deemodokos ja Aristeidees, sillä kolmas heistä\nLamakos oli kymmenellä laivalla purjehtinut Pontokseen, saivat\nvihiä tästä tuumasta, syntyi heissä pelko, että siitä tulisi\nyhtäläinen suojapaikka, kuin Anaiasta, Samoksen saarella, johon\nSamoksesta pakoon ajetut olivat asettuneet, ja josta he avustivat\nPeloponneesolaista laivastoa, lähettäen sille perämiehiä, jota paitsi\nhe herättivät levottomuuksia Samoksen kaupungissa ja tarjosivat\nsuojaa sieltä karkotetuille. Sentähden kokosivat he sotajoukon\nliittolaisten keskuudesta, purjehtivat Antandrokseen ja vallottivat\ntakaisin tämän paikkakunnan, saatuansa voiton heitä vastaan\nhyökkäävistä vihollisista. Vähän tämän jälkeen menetti Lamakos, joka\noli purjehtinut Pontokseen ja ankkuroinut Heerakleootiin edustalle\nKaleeksjoen läheisyyteen, laivansa ylängöllä äkkiä syntyneen\nvedenpaisumisen kautta. Hän saapui itse soturineen, kuljettuaan\njalkaisin Aasiassa toisella puolella salmea asuvien Trakialaisten\nBitynialaisten alueen halki, Pontoksen suulla sijaitsevaan Kalkeedon\nnimiseen Korintilaiseen siirtokuntaan.\n\nTänä kesänä saapui Ateenalainen päällikkö Deemostenees, heti\npalattuansa Megaralaisten alueelta, 40 laivalla Naupaktokseen.\nMuutamat Boiootialaiset miehet olivat näet tehneet sopimuksen\nHippokrateen ja hänen kanssansa, haluten muuttaa hallitusmuodon\nkaupungeissa kansanvaltaiseksi, kuten oli Ateenassa. Eräs pakolainen\nTeebaista, nimeltä Ptoiodooros, ajoi tätä asiaa innokkaimmin.\nToisilla oli aikomus jättää heidän käsiinsä Sifai, joka on\nmerikaupunki Krisaion lahden rannalla Tespilaisessa maassa;\ntoiset taas Orkomenoksesta olevat halusivat samoten jättää heille\nKaironeian, joka on veronalainen nykyiselle Boiootialaiselle\nOrkomenokselle, jota ennen kutsuttiin Minyalaiseksi. Tässä toimessa\nolivat varsinkin Orkomenolaiset pakolaiset innokkaita ja pestasivat\nmiehiä Peloponneesoksestakin. Kaironeia sijaitsee Boiootian rajalla\nFookilaiseen Fanotiksen kaupunkiin päin: Fookilaisia oli näet\nmyöskin osallisina salaliittoon. Ateenalaisten tuli vallottaa\nDeelion, joka on Apolloonin temppeli Tanagrassa Euboiaan päin. Tämän\nkaiken tuli tapahtua määrättynä päivänä, jotta Boiootialaiset eivät\nkokoontuneina voisi tulla Deelionille avuksi, vaan jotta jokainen\nolisi kiinni omissa toimissaan. Jos tämä heiltä onnistuisi, ja jos\nDeelion linnotettaisiin, toivoivat he helposti panevansa tuumansa\ntoimeen; ja jos kohtakaan ei heti saataisi uudistuksia aikaan\nvaltiomuodossa, niin vanhat olot eivät kuitenkaan hyvin kauan\nvoineet pysyä pystyssä, kun heillä oli käsissään sanotut paikat,\njoista he, kun suojapaikka oli lähellä, voivat tehdä ryöstöretkiä\nmaassa. Kun täten salaliittolaiset saisivat apua Ateenalaisilta, jota\nvastoin vastustajat olivat hajallaan, niin aikaa voittaen onnistuisi\nensinmainituilta järjestää hallitus oman mielensä mukaan.\n\nTämänsuuntainen oli mainittu salaliitto. Hippokratees aikoi itse\nsopivalla ajalla sotajoukolla käydä Ateenasta Boiootilaisia vastaan,\nmutta lähetti Deemosteneen 40 laivallaan edeltäpäin Naupaktoon,\njotta tämä koottuansa sotureita niiltä seuduilta Akarnaanialaisilta\nja muilta liittolaisilta, purjehtisi Sifaihin, joka kavallettaisiin\nhänelle. Päivä määrättiin heille, jona tämä oli tehtävä. Kun\nDeemostenees saapui, olivat Akarnaanialaiset pakottaneet Oiniadain\nyhtymään Ateenalaisten liittoon. Hän asetti sentähden liikkeelle\nkaikki sikäläiset liittolaiset ja kulki ensin Salyntiota ja\nAgraialaisia vastaan. Kukistettuansa nämät, valmistautui hän\nsopivassa tilaisuudessa hyökkäämään Sifaita vastaan.\n\nSamaan aikaan kesästä lähti Brasidas 1,700 raskasaseisella Trakiaan.\nSaavuttuansa Trakinilaiseen Heerakleiaan, lähetti hän edeltäkäsin\nystävilleen Farsalossa sanansaattajan, pyytäen heitä saattamaan häntä\nläpi heidän maansa. Hänen pyynnöstään tulivat nyt Akaian Melitiaan\nPanairos, Dooros, Hippolokidas, Torylaos ja Strofakos, Kalkidilaisten\nkesti-ystävä, joiden saavuttua hän lähti matkalle. Paitsi muita\nTessalialaisia seurasi häntä myöskin Perdikkaan ystävä Nikonidas\nLarissasta. Muutenkin oli vaikeaa ilman opasta kulkea Tessalian maan\nhalki, mitä sitten sotajoukolle, koska kaikista Helleeneistä näytti\nyhtä epäiltävältä, jos joku pyynnöttä kulki naapurin alueen kautta,\nja varsinkin Brasidaan sotajoukolle, kun Tessalialaiset aina olivat\nolleet Ateenalaisille ystävällisiä. Näin ollen, ei hän ensinkään\nolisi voinut päästä Tessalian läpi, ellei yksinvalta enemmän kuin\nkansanvalta olisi siellä vallinnut. Nytkin olivat vastapuoluelaiset\nEnipeos joen varrella estämässä häntä, ilmottaen hänen loukkaavan\noikeutta, jos hän, ilman yleistä suostumusta, jatkaisi matkaansa.\nHänen saattajansa sanoivat, etteivät he asukkaiden suostumuksetta\naikoneet saattaa häntä maan läpi, vaan että he olivat seuranneet\nhäntä, kun hän arvaamatta oli tullut. Brasidas itse sanoi, että hän\nkulki heidän maansa läpi heidän ystävänänsä, käydessään sotimaan\nvihamielisiä Ateenalaisia, mutta ei suinkaan heitä vastaan, ja ettei\nTessalialaisten ja Lakedaimonilaisten välillä hänen käsityksensä\nmukaan ollut mitään vihaa, joka estäisi heitä kulkemasta toistensa\nmaassa, mutta ettei hän nytkään väkisten jatkaisi kulkuaan, jota\nhän ei olisikaan voinut tehdä, vaan pyysi, etteivät häneltä sulkisi\ntietä. Tämän kuultuaan poistuivat Tessalialaiset. Saattajiensa\nneuvosta jatkoi Brasidas viipymättä nopeudella matkaansa, ennenkuin\nsuurempi joukko asettuisi häntä estämään. Samana päivänä, jona hän\nlähti Melitiasta, ennätti hän Farsalokseen ja leiriytyi Apidanon\nvirralle, josta hän lähti Fakioniin ja sieltä Perraibiaan. Sieltä\nlähtivät hänen Tessalialaiset saattajansa kotiaan. Perraibialaiset,\njotka ovat Tessalialaisten alamaisia, seurasivat häntä Perdikkaan\nvaltakunnan kuuluisaan Dioniin, joka kaupunki sijaitsee Olympoksen\njuurella Makedoniassa Tessalian rajalla.\n\nTällä tavalla ennätti Brasidas kulkea Tessalian läpi, ennenkuin\nkukaan kulki häntä estämään, joten hän pääsi Perdikkaan luokse ja\nKalkidikeen maahan. Sillä kun Ateenalaiset onnistuivat toimissaan,\nolivat heistä luopuneet Trakialaiset ja Perdikkas pelosta\nkutsuttaneet sotajoukon Peloponneesoksesta, niinkuin myöskin\nKalkidilaiset, koska arvelivat Ateenalaisten ensin hyökkäävän heidän\nkimppuunsa, jota tuumaa myöskin ne naapurikaupungit kannattivat,\njotka eivät olleet Ateenalaisista luopuneet. Perdikkas kylläkään\nei julkisesti ollut Ateenalaisten vihollinen, vaan pelkäsi heitä\nkuitenkin itsensä ja heidän vanhojen riitojen takia, ja varsinkin\nkoska hän halusi kukistaa Lynkeestiläisten kuninkaan Arribaioksen.\nHeidän onnistui sitä helpommin saada sotajoukko avukseen\nPeloponneesoksesta, kun Lakedaimonilaiset eivät tähän aikaan omassa\nmaassaan menestyneet hankkeissaan.\n\nSillä kun Ateenalaiset rasittivat Peloponneesosta ja varsinkin\nLakedaimonilaisten maata, toivoivat viimemainitut paraiten pääsevänsä\nheistä, jos he puolestaan ahdistaisivat vihollisiaan lähettämällä\nsotajoukon heidän liittolaisiaan vastaan, semminkin kun nämät olivat\ntaipuisat hankkimaan heille muonaa ja olivat heiltä pyytäneet apua\nkapinaansa varten. Täten oli heillä myöskin tilaisuus tekosyyllä\nlähettää pois joukko Heilooteja. Sillä he pelkäsivät, että nämät\nkäyttäisivät tilaisuutta kapinaan, kun Pylos oli vihollisten\nvallassa. Sentähden he kerran olivat keksineet seuraavan keinon:\nLakedaimonilaiset olivat aina olleet suuresti varuillaan Heilootein\nsuhteen, ja koska he silloin pelkäsivät heidän nuorisonsa paljoutta,\nilmottivat he, että ne Heilootit, jotka luulivat olleensa heille\nhyödyllisimmät sodassa, muka vapautettaisiin. He tekivät tämän,\npitäen niitä, jotka enin halusivat päästä vapaiksi, myöskin\ntaipuvaisimpina kapinaan. Näistä valitsivat he noin parisen\ntuhatta, jotka ikäänkuin vapautettuina kulkivat seppelöittyinä\npyhäköstä pyhäkköön. Mutta vähää jälestäpäin katosivat he, kenenkään\ntietämättä, millä lailla he olivat kuolleet. Nytkin he halullaan\nlähettivät Brasidaalle 700 raskasaseista Heilootia; muut soturinsa\noli hän pestannut Peloponneesoksesta.\n\nItse Brasidaan lähettivät Lakedaimonilaiset, koska hän mielellään\nhalusi lähteä ja Kalkidilaisten kehotuksesta, koska häntä Spartassa\npidettiin kaikkeen kykenevimpänä, ja kun hän oli lähtenyt retkelle,\nosottautui hän suuriarvoiseksi Lakedaimonilaisille. Sillä tällöin hän\nheti oikeudenmukaisella ja tasapuolisella käytöksellään kaupunkeja\nkohtaan sai vallan monta niistä luopumaan Ateenalaisista sekä\nvallotti osan niistä kavaltajien avulla, joten Lakedaimonilaisilla\noli tilaisuus sopia, jos halusivat, sekä lunastaa omia kaupunkejaan\ntoisia vallotettuja vastaan, ja muuttaa sota Peloponneesoksesta. Ja\npaljoa myöhemmin, Sikelian sodan jälestä, herätti Brasidaan tällöin\nosottama jalous ja taito, jonka toiset kokemuksesta tunsivat, ja\njosta toiset olivat kuulleet puhuttavan, Ateenalaisten liittolaisissa\nsuurta suopeutta Lakedaimonilaisia kohtaan. Sillä koska hän oli\nensimmäinen ulkomaalle lähetetty päällikkö ja silloin kaikissa\nesiintyi kunnon miehenä, niin hän jätti jälkeensä lujan luottamuksen,\nettä toisetkin Lakedaimonilaiset olisivat samankaltaisia.\n\nKun Brasidas nyt oli saapunut Trakiaan, niin Ateenalaiset, kuultuaan\ntämän, kohtelivat Perdikkasta vihollisena, pitäen häntä syypäänä\ntähän retkeen, ja asettivat sikäläiset liittolaisensa tarkemman\nvalvonnan alaisiksi.\n\nPerdikkas kulki heti Brasidaan ja oman sotajoukkonsa kanssa\nMakedonialaisten Lynkeestiläisten kuningasta, Bromeroksen poikaa,\nArribaiosta vastaan, joka oli hänen lähin naapurinsa, mutta\nepäsovussa hänen kanssaan, koska Perdikkas tahtoi kukistaa häntä. Kun\nhän Brasidaan kanssa sotajoukolla oli Lynkokseen tunkeutumaisillaan,\nsanoi Brasidas, että hän, ennenkuin ryhdyttiin vihollisuuksiin,\nhalusi koettaa saada, jos vaan voisi, Arribaioksen Lakedaimonilaisten\nliittolaiseksi. Sillä tämä oli jo ilmottanut olevansa taipuisa\ntunnustamaan Brasidaan riidanratkaisijaksi. Läsnäolevat Kalkidilaiset\nlähettiläät kehottivat häntä myöskin pitämään Perdikkasta pelossa,\njotta hän olisi taipuvaisempi heidän tuumiinsa. Niinikään olivat\nPerdikkaan lähettiläätkin Lakedaimonissa lausuneet siihen suuntaan,\nettä hän saattaisi monta naapurikansaa heidän liittoonsa.\nTämänkaltaisista syistä katsoi Brasidas soveliaammaksi saada\nArribaioksen seikat keskustelun kautta suoritetuiksi. Perdikkas kyllä\nväitti, ettei hän ollut kutsunut Brasidasta välittäjäksi, vaan niiden\nhävittäjäksi, jotka hän osotti, ja sanoi Brasidaan menettelevän\nväärin häntä kohtaan sopimalla Arribaioksen kanssa, kun hän ravitsi\npuolet sotajoukosta. Mutta huolimatta Perdikkaan paheksumisesta ja\nvastaväitteistä kävi hän kuitenkin Arribaioksen puheilla, ja tämän\nkeskustelunsa johdosta vei hän sotajoukkonsa pois, hyökkäämättä\nArribaioksen alueelle. Loukkautuneena tästä ei Perdikkas sen\njälkeen antanut muonaa puolelle, vaan ainoastaan kolmannelle osalle\nsotajoukkoa.\n\nSamana kesänä heti tämän jälkeen hyökkäsi Brasidas Kalkidilaisten\nkanssa vähän ennen viljankorjuuta Andrilaisten Akantos nimistä\nsiirtolaa vastaan. Sen asukkaat olivat kahta mieltä hänen\npäästämisestään kaupunkiinsa. Toiset olivat Kalkidilaisten kanssa\npyytäneet häntä tulemaan, mutta kansa oli toista mieltä. Pelko\nkorjaamattoman viljan tähden sai kansan kuitenkin suostumaan\nBrasidaan pyyntöön, että hän yksin laskettaisiin heidän puheilleen,\nja että tekisivät päätöksensä, vasta kun olivat kuulleet hänen\nsanojaan. Ollakseen Lakedaimonilainen, hän ei ollut mikään\nkykenemätön puhuja. Astuttuansa kansan eteen puhui hän näin:\n\n\"Akantoksen miehet! Lähettämällä minut tänne sotajoukon kanssa ovat\nLakedaimonilaiset selvästi osottaneet syyn, minkä tähden he jo sodan\nalussa ilmottivat tarttuneensa aseisin, nimittäin vapauttaaksensa\nHellaan Ateenalaisten vallasta. Jospa tulemmekin myöhään, odottamatta\njouduttuamme tappiolle toisaalla, kun me yksin, saattamatta teitä\nvaaraan, toivoimme kukistavamme Ateenalaiset niin älköön kukaan\nmeitä siitä moittiko. Kun me nyt sopivaan aikaan olemme saapuneet,\nkoettaaksemme yhdessä kukistaa heidät, olen minä vallan kummissani,\nettä minulta suljette porttinne, ja ettette ole iloissanne tulostani.\nMe Lakedaimonilaiset luulimme tulevamme liittolaistemme luokse, ja\nettä ennenkuin todella saavuimme, meitä ajatuksissanne odotettiin\nteidän toivoessanne, että tulisimme. Sentähden olemme me valittamatta\nheittäytyneet tämmöisiin vaaroihin, kulkien vihollisten maan halki\nmonta päivää. Olisi siis varsin hämmästyttävää, jos teillä olisi\njotakin muuta mielessä, jos te toisin sanoin vastustaisitte teidän\nomaanne ja muiden Helleenien vapautta. Sillä ei siinä kyllin, että\nte minua vastustaisitte, vaan myöskin ne, joitten luokse lähtisin,\ntulisivat vastahakoisesti yhtymään, tehden vaikeuksia, jos te,\njoitten luokse ensin olen tullut, suuri-arvoisen kaupungin ja\nvarsin älykkäinä pidetyt asukkaat, ette laskisi minua kaupunkiinne.\nEn voisi mitään muuta pätevää syytä tuoda esiin, kuin että\ntarjoisin teille oikeudettoman vapauden, tahi että olen kykenemätön\nkostamaan Ateenalaisille, jos kävisivät hyökkäämään. Mutta eiväthän\nAteenalaiset, vaikkakin lukuisammat, tahtoneet ryhtyä taisteluun,\nkun minä tämän nyt johtamani sotajoukon kanssa olin rientänyt\nNisaian avuksi, eikä suinkaan ole otaksuttavaa, että he teitä\nvastaan lähettäisivät niin suurta sotajoukkoa, kuin heidän silloinen\nsotavoimansa Nisaian edustalla purjehtivalla laivastolla\".\n\n\"Minä puolestani en suinkaan tule pahassa tarkotuksessa, vaan\nainoastaan Helleenien vapauttamista varten, vannotettuani\nLakedaimonilaisia vallanpitäjiä pyhimmillä valoilla lupaamaan, että\nminun valtiolle hankkimani liittolaiset saavat pysyä itsenäisinä,\nja samaten en minä väkivallalla enkä petoksella tahdo saattaa\nteitä liittolaisiksemme, vaan päinvastoin auttaa teitä pääsemään\nAteenalaisten orjuudesta. Teidän ei siis tule pitää epäluuloa\nminua vastaan, kun vannon pyhimmät valat, eikä liioin pitää minua\nkykenemättömänä auttamaan, vaan luottamuksella yhtyä minuun. Jos\njoku erityisesti, ehkä pelosta, että jättäisin kaupungin muutamien\nhenkilöiden haltuun, on nurjamielinen minua kohtaan, älköön hän sitä\npelätkö, sillä en minä ole tullut puolueita suojelemaan, koska en\npidä senkaltaista vapautta minäkään, jos poiketen isien tavoista\ntekisin kansan muutamien henkilöiden orjaksi tahi vähemmistön\nkansan palvelijoiksi. Sehän olisi vaikeampaa, kuin vieras valta,\neikä se meille Lakedaimonilaisille tuottaisi kiitollisuutta\nvaivoistamme, vaan saisimme osaksemme syytöksiä, emmekä kunniaa ja\narvoa. Ne syytökset, joitten tähden me nyt sodimme Ateenalaisia\nvastaan, tulisivat meidän osaksemme vielä inhottavammassa muodossa,\nkoska he eivät ole teeskennelleetkään rehellisyyttä. Sillä kunnon\nmiehelle on häpeällisempää rikastua kauniinnäköisellä petoksella,\nkuin peittämättömällä väkivallalla: sillä jälkimmäinen onnistuu\nvoiman oikeudella, jonka sattuma hänelle on suonut, vaan edellinen\nvääryydellä ja kavalluksella. Sentähden me olemmekin vallan\nvarovaisia meidän etuamme koskevissa asioissa\".\n\n\"Te ette voi saada varmempaa takuuta valojemme lujuudesta, kuin minkä\ntekomme tarjoavat verrattuina sanoihimme, sillä tämähän soveltuu\nhyötyymme. Mutta jos te huolimatta näistä minun lupauksistani\nväitätte, että teidän on mahdoton myöntyä pyyntööni, ja vaikka\nhyvänsuopeina minulle kuitenkin torjutte minut luotanne, vaikkette\nole kärsineet mitään pahaa; jos sanotte vapauden tuntuvan teistä\nvaaralliselta ja että se on tarjottava niille, jotka vaaratta voivat\nottaa sen vastaan; ja ettei sitä väkisten pidä tyrkyttää kenellekään;\nniin otan minä tämän maan jumalat ja pyhät suojelijat todistajiksi,\netten ole voinut teitä taivuttaa, vaikka hyvässä tarkoituksessa olen\ntullut, ja koetan hävittämällä aluettanne pakottaa teitä suostumaan,\nenkä arvele sillä oikeutta loukkaavani. Sillä siihen minulla on\nkaksi pätevää syytä: ensinkin Lakedaimonilaisten puolesta, koska\nnämät, huolimatta teidän ystävyydestänne, eivät loukkaantumatta voi\nkärsiä, että te rahallista apua antamalla Ateenalaisille loukkaatte\nheitä; ja toiseksi Helleenien puolesta, ettette olisi esteenä heille\nheidän orjuutensa lakkauttamisessa. Sillä me toimisimme väärin, jos\nme, Lakedaimonilaiset, emme vapauttaisi teitä vasten tahtoannekin,\nkun yleinen hyöty niin vaatii. Emmehän me tavottele itsellemme\nvaltaa, vaan kun ennemmin harrastamme muitten etua, tekisimme me\nuseimmille väärin, jos me, hankkiessamme kaikille itsenäisyyttä,\nsuvaitsisimme teidän vastustaa tätä. Tehkää nyt viisas päätös ja\nkilpailkaa ollaksenne ensimmäiset Helleenien vapauttamisessa,\nhankkien itsellenne ikuisen kunnian, ja samalla pelastuen vaarasta;\nseppelöitkää koko kaupunkinne kunniarikkaalla nimellä.\"\n\nNäin puhui Brasidas. Kun Akantokselaiset tämän jälkeen kokoontuivat,\nsai kumpikin katsantokanta salaisessa äänestyksessä runsaasti\npuolustajia, mutta lopulta pääsi salaisessa äänestyksessä Brasidaan\nviehättävän puheen johdosta ja huolesta sadon tähden se mielipide\nvallalle, että oli luovuttava Ateenalaisista. Vannottaen Brasidasta\nsamoilla valoilla, jotka Lakedaimonin vallanpitäjät olivat vannoneet,\nlähettäessään hänet matkaan, että hänen hankkimansa liittolaiset\njäisivät itsenäisiksi, laskivat he sotaväen kaupunkiin. Vähää\nmyöhemmin luopui myöskin Andrilaisten Stageiros niminen siirtola\nAteenalaisista. Nämät olivat tämän kesän tapahtumat.\n\nHeti alussa seuraavaa talvea, jolloin Boiootia oli jätettävä\nAteenalaisten päälliköille, Hippokrateelle ja Deemosteneelle, oli\nDeemosteneen purjehdittava ahdistamaan Sifaita, ja Hippokrateen\nDeelionia vallottamaan. Mutta erehdys tapahtui päivämäärän\nsuhteen, jolloin molempien piti lähteä matkalle, ja niin purjehti\nensin Deemostenees Sifaihin, mukanaan laivoissa Akarnaanialaisia\nsotureita ja sikäläisiä liittolaisia; mutta hän palasi sieltä\ntyhjin toimin, koska Fookilainen mies Fanotiksesta, nimeltä\nNikomakos, oli ilmottanut hänen tuumansa Lakedaimonilaisille, ja\nnämät Boiootialaisille. Silloin kaikki Boiootialaiset riensivät\napuun, sillä Hippokratees ei vielä ollut saapunut heidän maahansa\nahdistamaan heitä, ja ehtivät vallottaa Sifain ja Kairooneian. Kun\nsalaliittolaiset kuulivat tästä erehtymisestä, niin eivät he enää\nvehkeilleet kaupungeissaan.\n\nHippokratees kutsui aseisiin koko Ateenalaisen sotajoukon ja metoikit\nniinkuin myöskin kaikki kaupungissa asuvat muukalaiset, ja saapui\nmyöhemmin Deelioniin, jolloin Boiootialaiset jo olivat palanneet\nSitaista. Hän leiriytyi sotajoukkoineen Deelionin läheisyyteen\nja alkoi linnottaa Apolloonille pyhitettyä aluetta seuraavalla\ntavalla. Hän kaivatti haudan pyhäkön pihan ja pyhäkön ympäri\nja heittäytti siitä kaivetun mullan muuria vastaan, vahvistaen\nrakentamansa linnoituksen paaluilla. Hän leikkautti myöskin pyhäkön\nympärillä kasvavat viiniköynnökset sekä heitti ne ja puretuista\nrakennuksista otetut kivet ja tiilet sinne, kaikin tavoin koettaen\nsaada linnoituksensa kohoamaan. Puiset tornit rakennettiin sopiviin\npaikkoihin, missä pyhäkön rakennukset eivät riittäneet, sillä entinen\npylväskäytävä oli hävinnyt. Alotettuansa työn kolmantena päivänä,\nsen jälkeen kuin olivat lähteneet kotoa, työskentelivät he koko sen\npäivän ja neljännen päivän sekä viidettä päivää puolipäivään saakka.\nKun työ oli miltei valmis, lähti sotajoukko Deelionista, ikäänkuin\npalatakseen kotia, noin kymmenen stadiota. Suurin osa kevytaseisista\njatkoikin matkaansa, mutta raskasaseiset pysähtyivät levähtääksensä.\nHippokratees jäi Deelioniin asettaakseen vartijoita ja määräämään,\nmitä vielä oli tehtävä linnoituksen suhteen.\n\nNiinä päivinä kokoontuivat Boiootialaiset Tanagraan. Kun heitä oli\nsaapuvilla kaikista kaupungeista, ja he saivat tiedon Ateenalaisten\npalaamisesta kotia, niin kaikki muut boiootarkit, joita oli 11,\nkielsivät heitä ryhtymästä taisteluun, koska Ateenalaiset eivät\nenää olleet Boiootiassa, vaan olivat pysähtyneet aivan Oroopian\nrajalle. Mutta Aioladoksen poika Pagoondas, joka Lysimakidoksen\npojan Ariantidoksen kanssa oli boiootarkki Teebaista ja joka silloin\noli ylijohtaja, halusi ryhtyä taisteluun ja arveli hyödyllisemmäksi\nkoettaa onneaan. Sentähden kutsui hän eri lokokset peräkkäin\nesille, jotteivät kaikki yhtaikaa jättäisi aseitaan, sekä taivutti\nBoiootialaiset hyökkäämään Ateenalaisten kimppuun ja ryhtymään\ntaisteluun, puhuen seuraavasti:\n\n\"Boiootian miehet! Ei kenellekään meistä päälliköistä pitäisi\njuolahtaa mieleen, ettei nyt olisi sopivaa käydä taisteluun\nAteenalaisia vastaan, koskeivät he enää ole tavattavissa Boiootiassa.\nSillä rakennettuansa linnoituksen, aikovat he käydä rajoilta\nhävittämään Boiootiaa. He ovat siis vihollisemme, missä maassa\ntahansa tapaamme heitä, ja missä vaan he tulevat harjottamaan\nvihollisuuksiansa. Jos nyt jostakin näyttää varmemmalta pysyä\nrauhassa, älköön hän pettykö. Sillä se, jolta toinen uhkaa ryöstää\nomaisuuden, ei voi laskea asioista yhtä varovaisesti kuin se, jonka\nomaisuus ei ole vaarassa, vaan joka koettaa saada vielä enemmän.\nMeillä on isiltä peritty tapa torjua päältämme hyökkäävää vihollista,\nyhtä hyvin naapurimaassamme kuin omassa kotimaassammekin, ja\nvarsinkin Ateenalaisia sitä enemmän, koska ovat naapurimme. Sillä\njokaisen on velvollisuus puolustautua naapurikaupunkeja vastaan\nja siten pelastaa vapauttaan; ja sitä enemmän noita vastaan,\njotka eivät ainoastaan koeta orjuuttaa lähiseutuja, vaan myöskin\nkaukaisia maita. Miten ei meidän heitä vastaan tulisi taistella\nviimeiseen saakka? Varotuksena olkoon meille heidän käytöksensä\nmerentakaista Euboiaa ja useimpia muita Helleenejä kohtaan. Meidän\non muistaminen, että naapurit ylipäätään taistelevat keskenään\nrajoista, mutta että meille ei jää yhtään varmaa rajaa, jos me\njoudumme tappiolle: sillä he tulevat väkisten vallottamaan koko\nmeidän maamme. Sitä vaarallisempi, kuin muille, on siis meille\nheidän naapuruutensa. Tavallisesti hyökkäävät viholliset, voimaansa\nluottaen, niitten kimppuun, jotka rauhassa odottaen torjuvat heitä\npäältään, ainoastaan jos heitä ahdistetaan heidän omassa maassaan;\nmutta he ovat vähemmän valmiit ahdistamaan niitä, jotka käyvät heitä\nvastaan rajojensa ulkopuolelle, ja vieläpä alkavat taistelun, jos\nheillä siihen vaan on tilaisuutta. Kun me olimme heiltä saaneet\nvoiton Korooneiassa, heidän hyökättyänsä puolueitten rasittamaan\nmaahamme, olemme me tähän saakka säilyttäneet häiritsemättömän rauhan\nBoiootiassa. Muistaen tämän, on meidän vanhempien velvollisuus\ntoimia samaten, kuin ennen, ja nuorten, kunnollisesti esiintyneitten\nisien poikina, tulee koettaa olla häväisemättä perimiänsä hyveitä.\nLuottakaamme, että meidän puolellamme on jumala, jonka temppeliä\nhe laittomasti ovat linnottaneet ja pitävät hallussaan, ja\nuhreihin, jotka meille osottauvat niin suotuisiksi, ja hyökätkäämme\nrohkeamielisinä torjumaan heitä maastamme. Näyttäkäämme heille,\nettä karatkoot ryöstämään niitä, jotka eivät puolustaudu, vaan että\neivät taistelutta pääse niitten luota, jotka jalosti taistelulla\npuolustavat maansa vapautta, eivätkä salli, että muittenkaan maata\nvääryydellä orjuutetaan!\"\n\nTällaisilla kehoituksilla sai Pagoondas Boiootialaiset käymään\nAteenalaisia vastaan. Hän järjesti kiiruusti sotajoukon\ntaistelukuntoon ja vei sen vihollista vastaan, sillä jo oli ilta\npäivästä. Kun hän oli tullut lähelle vihollisten sotajoukkoa,\npysähtyi hän paikkaan, josta välillä olevan kukkulan takia sotajoukot\neivät voineet erottaa toisiaan, järjesti väkensä ja valmisti sen\ntaistelua varten. Kun Hippokrateelle, joka silloin oli Deelionissa,\nilmotettiin, että Boiootialaiset olivat hyökkäämäisillään, niin\nhän lähetti käskyn väellensä järjestymään taistelu-asentoon, ja\nsaapui itse vähää myöhemmin. Hän jätti kolmisen sataa ratsumiestä\nDeelioniin vartioimaan, jos joku hyökkäisi sen kimppuun, ja että he\nkarkaisivat taisteluun Boiootialaisten selkään, jos saisivat tähän\ntilaisuuden. Boiootialaiset asettivat näitä vastaan riittävän määrän\nvastustajia. Kun kaikki oli järjestetty, näyttäytyivät Boiootialaiset\nkukkulalla ja asettuivat taistelurintamaan taistellakseen\nmäärätyssä järjestyksessä. Heitä oli noin 7,000 raskasaseista,\n10,000 kevytaseista, 1,000 ratsumiestä ja 500 peltastaa. Oikean\nsiiven muodostivat Teebalaiset ja heidän veronalaisensa, keskustan\nAliatrilaiset, Koroonailaiset Koopailaiset ja muut järven\nympärillä asuvat; vasemman siiven Tespialaiset, Tanagralaiset\nja Orkomenolaiset. Kumpaisellakin siivellä oli ratsumiehiä ja\nkevytaseisia. Teebalaiset olivat asetetut 25 miehen syvyyteen, muut\nkuten sattui. Tämmöinen oli Boiootialaisten taistelu-asento.\n\nAteenalaiset raskasaseiset olivat koko sotaväeltään asetetut\nkahdeksan miehen syvyyteen, joten he olivat yhtä lukuisat, kuin\nviholliset. Kevytaseisia ei ollut sotajärjestyksessä täällä läsnä,\neikä liioin kaupungissakaan. Heidän sotajoukkonsa oli monta vertaa\nlukuisampi, kuin vihollisten, mutta suuri joukko heistä seurasi\naseettomina, koska kaikki olivat lähteneet sotaan, olivatpa he sitten\nkaupungissa oleskelevia muukalaisia tai kaupunkilaisia; mutta koska\nnämät ensimmäisinä olivat kiiruhtaneet kotia, niin ottivat aniharvat\nheistä osaa tappeluun. Kun he jo seisoivat taistelujärjestyksessä\nja juuri olivat ryntäämäisillään taisteluun, astui Ateenalaisten\npäällikkö Hippokratees johdattamansa sotajoukon eteen ja koetti heitä\nrohkaista seuraavin sanoin:\n\n\"Ateenan miehet! Lyhyesti vaan minä teitä kehoitan, sillä täten\nvaikutan urhoollisiin miehiin yhtä paljon, kuin pitkällä puheella,\nja olkoon tämä mieluummin huomautus, kuin kehoitus. Älköön kukaan\nteistä ajatelko, ettei olisi soveliasta vieraassa maassa heittäytyä\ntämmöiseen vaaraan; sillä vaikka muukalaisessa maassa, taistelemme\nkuitenkin oman maamme hyväksi. Jos, näette, pääsemme voitolle, niin\neivät Peloponneesolaiset enää, kun eivät Boiootialaiset heitä avusta\nratsumiehillään, hyökkää isänmaahamme, vaan tässä yhdellä ainoalla\ntaistelulla vallotatte te tämän maan ja vapautatte omanne. Käykää\nsiis heitä vastaan, osottaen teidän ansainneenne tämän kaupungin\nisänmaaksi, josta jokainen teistä kerskailee, että se on etevin\nHellaassa, ja senkaltaisten isien poikina, jotka Myroonideen johdolla\nOinofytain läheisyydessä, voitettuansa nämät, muinoin pitivät\nBoiootian maata vallassaan\".\n\nHippokrateen näin puhuessa ja hänen ehdittyänsä sotajoukkonsa\nkeskikohdalle, edemmäs hän ei päässyt, hyökkäsivät Boiootialaiset,\nPagoondaan lyhyen puheen kiihdyttäminä, sotalaulun kaikuessa\nkukkulalta alas. Ateenalaiset riensivät juoksujalassa heitä vastaan\nja ryhtyivät tappeluun. Kumpaisenkaan sotajoukon äärimmäiset osastot\neivät päässeet taisteluun, sillä purot heitä siitä estivät. Toiset\ntaas joutuivat niin kiivaaseen käsikähmään, että kilvet kilpiä\nvastaan töytäsivät. Boiootialaisten vasemman siiven keskustaan saakka\nvoittivat Ateenalaiset, jotka ahdistivat muitakin siellä seisovia,\nmutta varsinkin Tespialaisia. Sillä kun heidän viereisensä miehet\nvetäytyivät takaisin ja kun viholliset ahtaalle ympäröivät heidät,\nniin he urhoollisen vastarinnan jälkeen käsikähmässä joutuivat surman\nomiksi. Sattuipa myöskin, että muutamat Ateenalaisista, vihollisia\nsekasorrossa saartaessaan, eivät tunteneet toisiansa, vaan tappoivat\nomia miehiään. Tässä siis joutuivat Boiootialaiset tappiolle ja\npakenivat taistelevien luokse. Mutta oikea siipi, jossa Teebalaiset\nseisoivat, voitti Ateenalaiset ja ajoi heitä ensin hitaasti takaa.\nSilloin ilmestyi äkkiarvaamatta kaksi ratsumiesosastoa, jotka\nPagoondas oli lähettänyt kukkulan ympäritse ahdistetun vasemman\nsiipensä avuksi, ja kun Ateenalaisten voitolla oleva siipi tämän\nhämmästyksekseen huomasi, pelästyi se, arvellen uuden sotajoukon\nkimppuunsa hyökkäävän. Kun Ateenalaisia nyt ahdistettiin molemmin\npuolin, ratsumiesten yhtäältä ja Teebalaisten toisaalta hyökätessä\nheidän kimppuunsa, kääntyi koko heidän sotajoukkonsa pakosalle.\nToiset heistä riensivät Deelioniin meren rannalle, toiset\nOroopokseen, toiset taasen Parnees vuorelle, muut taasen minne mikin\ntoivoi pelastuvansa. Takaa ajavat Boiootialaiset, ja varsinkin\nheidän ratsuväkensä sekä paon alkaessa avuksi rientävät Lokrilaiset,\nsurmasivat heitä joukottain. Yön tällä välin tultua, pelastui\nsuurin osa pakenevia. Seuraavana päivänä palasivat pakolaiset kotia\nOroopoksesta ja jätettyänsä Deelioniin vartioväen, koska se vielä oli\nheidän hallussaan, myöskin viimemainitusta kaupungista.\n\nBoiootialaiset pystyttivät voitonmerkin, korjasivat kaatuneensa,\nryöstivät aseet kaatuneilta vihollisilta ja palasivat Tanagraan,\njätettyään sinne vartijaväen, aikeissa tehdä rynnäkköä Deelionia\nvastaan. Ateenalaisten kaatuneitten tähden lähettämä airut tapasi\nBoiootialaisen airuen, joka palautti hänet ja sanoi, ettei asiasta\ntulisi mitään, ennenkuin hän itse palaisi takaisin. Kun tämä\noli päässyt Ateenalaisten puheille, lausui hän Boiootialaisten\npuolesta, että Ateenalaiset harjottivat vääryyttä, kun he rikkoivat\nvastoin Helleenien lakeja. Sillä kaikilla oli pyhänä tapana, kun he\nhyökkäsivät toistensa maahan, pysyä erillään asukkaitten pyhäköistä,\nmutta Ateenalaiset olivat linnottaneet Deelionin ja asettuneet\nsinne asumaan, ja siellä toimittivat kaikkea, mitä sai tehdä vaan\nvihkimättömässä paikassa, ja he jokapäiväiseen tarpeeseen käyttivät\nvettä, jota ainoastaan uhrattaessa käytettiin käsien pesuun.\nBoiootialaiset pyysivät sentähden, sanoi hän, jumalan ja heidän\nitsensä tähden yhteisten jumalien ja Apolloonin nimessä, häntä\nkehottamaan heitä poistumaan pyhäköstä ja väkineen palaamaan kotia.\n\nAiruen toimitettua nämät viestit, lähettivät Ateenalaiset airuen\nBoiootialaisten luokse, jonka kautta he ilmottivat, etteivät\nhe olleet häväisseet pyhäkköä, eivätkä vast'edeskään tahallaan\nsitä tekisi; etteivät he ensinkään olleet sitä varten hyökänneet\nBoiootiaan, vaan mieluummin, jotta he torjuisivat sieltä häväisijät;\nettä Helleeneillä oli tapana, että se, joka vallottaa jonkun maan,\nolkoonpa suuremmaksi tai vähemmäksi osaksi, myöskin pitää siinä\nlöytyvät pyhäköt hallussaan, ja mahdollisuuden mukaan toimittaa\ntavalliset pyhät menot; että Boiootialaiset ja useimmat muut,\njotka, karkotettuansa alku-asukkaat, olivat asettuneet vieraaseen\nmaahan, joka nyt oli heidän hallussaan, alussa olivat harjottaneet\nsikäläisiä pyhiä menoja, että he, jos olisivat voineet vallottaa\nsuuremman osan heidän maastaan, pitäisivät sen hallussaan, ja\netteivät he nyt vapaa-ehtoisesti lähtisi siitä osasta, joka oli\nheidän hallussaan; että he pakosta olivat kajonneet veteen, mutta\neivät ylimielisyydestä, vaan puolustautuessaan heidän maahansa ensin\nhyökkääviä vastaan; että kaikki, mitä sodan ja vaaran pakottamana\ntekee, antaa jumala anteeksi. Sillä alttarit ovat ehdottomien\nhairahduksien suoja, ja laittomuudeksi kutsutaan ainoastaan\nehdollisia rikoksia, eikä ole sovellutettava tätä nimeä siihen, mihin\njoku onnettomuuksien pakottamana rohkenee ryhtyä. \"Paljoa suurempaa\npyhän häväistystä harjottavat Boiootialaiset pyytämällä vaihtamaan\nkaatuneita pyhäkköä vastaan, kuin me, jos me vastoin tahtoamme emme\nnoudata pyhiä menoja\". He käskivät lähettilään selvästi lausua\nBoiootialaisille, etteivät he lähtisi Boiootiasta, sillä he eivät\nmielestään enää olleet näiden maassa, jonka he aseella olivat\nvallottaneet, vaan vaativat, että Boiootialaiset sopimuksen suojassa\njättäisivät kaatuneet takaisin, niinkuin oli tapana.\n\nMutta Boiootialaiset vastasivat, että Ateenalaiset, jos olivat\nBoiootiassa, poistuisivat Boiootiasta kaikkine tavaroineen, mutta\nettä jos he olivat omassa maassaan, he kyllä tietäisivät, mitä oli\ntehtävä. He pitivät kyllä Oroopian maan, jossa kaatuneet, tappelun\ntapahduttua rajalla, makasivat, Ateenalaisena alusmaana, mutta eivät\nkuitenkaan luulleet, että Ateenalaiset voisivat niitä väkisten heiltä\nottaa. Eikä he liioin halunneet sopia Ateenalaisten maasta. Heistä\nnäytti soveliaalta vastata, että Ateenalaisten tuli poistua \"heidän\nmaastaan\", jolloin saisivat takaisin sen, mitä pyysivät. Saatuansa\ntämän vastauksen, lähti Ateenalaisten airut tyhjin toimin.\n\nBoiootialaiset kutsuivat heti Meelialaiselta lahdelta\nkeihäänheittäjiä ja linkomiehiä. Paitsi näitä oli heihin tappelun\njälestä yhtynyt 2,000 Korintolaista raskasaseista ja Nisaiasta\nlähteneet Peloponneesolaiset vartijamiehet sekä Megaralaisia, ja\nnäitten kaikkien yhteydessä kävivät he nyt Deelionia vastaan ja\ntekivät väkirynnäkön linnotusta vastaan. Koetettuansa monenlaisia\nkeinoja, asettivat he vihdoin ryntäyskoneen linnotusta vastaan,\njolla he saivatkin sen haltuunsa. Tämä kone oli seuraavanlainen.\nHe sahasivat suuren puunrungon halki ja koversivat sen kokonaan\nontoksi; sitten yhdistivät he molemmat puoliskot hyvin tarkkaan\ntoisiinsa ikäänkuin putkeksi. Tämän päähän ripustivat he ketjuilla\nkiinnitetyn kattilan ja rautapuhaltajan ja vahvistivat myöskin suuren\nosan puunrunkoa raudalla. Tämän koneen toivat he kaukaa vaunuilla\nmuuria vastaan, missä se enimmäkseen oli rakennettu viiniköynnöksistä\nja puusta, ja kun se oli saatu lähelle muuria, asettivat he suuret\npalkeet puun sisään itsensä puolisesta päästä ja lietsoivat, jolloin\ntäten syntynyt tuulenhenki, tungettuansa kattilaan, jossa löytyi\nhehkuvia hiiliä, tulikiveä ja pikeä, sytytti loimuavan liekin,\njoka ajautui muuria vastaan, niin ettei kukaan voinut pysyä sillä,\nvaan puolustajat pakenivat sieltä. Täten vallotettiin linnoitus.\nVartijaväestä kaatui osa, mutta 200 otettiin vangeiksi. Loput\npuolustusväestä nousivat laivoihin ja palasivat kotia.\n\nKun Deelion seitsemäntenä päivänä tappelun jälkeen oli vallotettu,\nja kun Ateenalaisten lähettämä airut vähän tämän jälkeen taasen\ntuli kaatuneista puhumaan, tietämättänsä mitään tapahtumista, niin\nBoiootialaiset antoivat ne heille, eivätkä enää vastanneet samaten,\nkuin ensi kerralla. Boiootialaisia kaatui taistelussa vähän vähemmän\nkuin 500, Ateenalaisia vähän vaille 1,000 miestä, niiden joukossa\nheidän päällikkönsä Hippokratees, sekä suuri joukko kevytaseisia ja\nkuormamiehiä.\n\nVähän tämän taistelun jälkeen, kun Deemosteneen ei ollut onnistunut\nkavaluudella vallottaa Sifaita, johon hän oli sitä varten\npurjehtinut, purjehti hän Sikyooniin, mukanaan laivoilla 400\nAkarnaanialaista, Agraialaista ja Ateenalaista raskasaseista, ja\nkoetti nousta siellä maihin. Mutta ennenkuin kaikki laivat olivat\nsaapuneet satamaan, riensivät Sikyoonilaiset hätään, ajoivat maihin\nnousseet pakosalle ja häätivät heidät aina laivoihin saakka,\njolloin he surmasivat osan heistä ja ottivat osan vangiksi. Sitten\npystyttivät he voitonmerkin ja antoivat sovinnon suojassa kaatuneet\nvihollisille.\n\nSamoina päivinä, kuin Deelion vallotettiin, voittivat Triballolaiset\nOdrysalaisten kuninkaan Sitalkeksen taistelussa ja surmasivat hänet.\nHänen serkkunsa Spardakoksen poika Seytes tuli nyt Odrysalaisten ja\nmuun hänen vallassaan olevan Trakian hallitsijaksi.\n\nSamana talvena lähti Brasidas Trakialaisten liittolaistensa kanssa\nsotaretkelle Ateenalaisten Strymoonin virran rannalla sijaitsevaa\nAmfipolis nimistä siirtokuntaa vastaan. Tätä paikkakuntaa, jossa\nkaupunki nyt seisoo, koetti ennenmuinoin Mileetolainen Aristagoras,\npaetessaan kuningas Dareiosta, asuttaa, mutta Eedoonilaiset\nkarkottivat hänet. 32 vuotta myöhemmin lähettivät Ateenalaiset\nsinne 10,000 siirtolaista omasta keskuudestaan ja muukalaisia ken\nvaan halusi, mutta Trakialaiset surmasivat heidät Drabeeskoksessa.\n29 vuotta myöhemmin tulivat sinne Ateenalaiset uudestaan Niikiaan\npojan Hagnoonin johdolla, karkottivat Eedoonilaiset ja asuttivat\ntämän paikkakunnan, jonka nimi ennen oli Ennea Hodoi (yhdeksän\ntietä). He lähtivät Eeionista, joka oli heidän kauppapaikkansa meren\nrannalla joen suussa 20 stadion päässä nykyisestä kaupungista, jolle\nHagnoon antoi nimeksi Amfipolis, siitä syystä että Strymoon virtaa\nkumpaisellakin puolella sitä. Hän sulki pitkällä muurilla molempien\njokihaarojen välin ja rakensi kaupungin siten, että se oli nähtävänä\nsekä mereltä että maalta.\n\nTätä kaupunkia vastaan kulki nyt Brasidas, lähtien sotajoukkoineen\nKalkidikeen alueella sijaitsevasta Arnaista. Saavuttuansa\nillalla Aulooniin ja Bromiskokseen, jossa Bolbee järvi laskee\nmereen, ja aterioittuansa, jatkoi hän matkaansa läpi yön. Ilma\noli myrskyinen ja satoi lunta, jonka johdosta hän kiiruhti\nmatkaansa salatakseen tulonsa muilta Amfipolilaisilta paitse\nsalaliittolaisilta. Kaupungissa löytyi myöskin Argililaisia asukkaita\nAndrilaista syntyperää, jotka, kuten joukko muitakin, olivat\nosallisina salaliittoon, osaksi Perdikkaan, osaksi Kalkidilaisten\nhoukuttelemina. Kiihkeimmät tässä tuumassa olivat kuitenkin\nArgililaiset, jotka naapurikansana aina olivat olleet huonoissa\nväleissä Ateenalaisten kanssa ja koettivat saada kaupungin haltuunsa.\nHe olivat jo kauan aikaa sopineet kaupungissa asuvien kansalaistensa\nkanssa tämän jättämisestä heidän haltuunsa, ja kun nyt Brasidas\nsaapui sopivaan aikaan, laskivat he hänet kaupunkiin, luopuivat\nAteenalaisista sinä yönä ja saattoivat sotaväen ennen aamua joen yli\nkulkevalle sillalle, josta kaupunki sijaitsee jonkun matkan päässä,\nsillä muurit eivät siihen aikaan ulottuneet yhtä pitkälle, kuin nyt.\nSinne oli asetettu ainoastaan heikko vartioväki, jonka Brasidas\nkavalluksen, myrskyisen sään ja odottamattoman hyökkäyksensä kautta\nhelposti kukisti. Tämän tehtyään, kulki hän yli sillan, saaden siten\nhaltuunsa ulkopuolella kaupunkia pitkin koko paikkakuntaa asuvien\nAmfipolilaisten omaisuuden.\n\nKoska tämä hänen äkkiarvaamaton sillan yli käymisensä oli\nkaupunkilaisille yllätys, ja kun useimmat ulkopuolella kaupunkia\nasuvat vangittiin, mutta osa heistä pakeni kaupunkiin, syntyi\nsiellä suuri häiriö, semminkin kun yleinen epäluulo oli vallalla\nkansalaisten kesken. Sanotaan, että Brasidas todennäköisesti olisi\nsaanut kaupungin haltuunsa, jos hän ei olisi käyttänyt sotajoukkoansa\nryöstöön, vaan olisi heti ryhtynyt sen vallottamiseen. Mutta\nhän asetti väkensä leiriin ja antoi sen kulkea ryöstöretkillä\nulkopuolella kaupunkia, ja kun ei kaupungista kuulunut mitään, mitä\nhän oli odottanut, niin hän pysyi paikallaan. Silloin kavaltajien\nvastustajat, jotka olivat näitä paljoa lukuisammat, estivät porttien\naukaisemisen ja lähettivät yhdessä Ateenalaisten päällikön Eukleen\nkanssa, joka oli asetettu tänne vartijaksi, Trakian sotajoukon\ntoiselle päällikölle kehoituksen saapumaan heidän avukseen. Tämä oli\nOloroksen poika Thukydides, tämän kertomuksen kirjoittaja, joka tähän\naikaan oleskeli Tasoksessa. Tämä saari on Parolaisten siirtokunta,\nnoin puolen päivän laivamatkan päässä Amfipoliksesta. Thukydides\npurjehtikin heti seitsemällä laivalla, jotka sattuivat olemaan hänen\nkäytettävinään, koettaen saada Amfipoliksen haltuunsa, ennenkuin se\nantautuisi, mutta ainakin Eeiooliin, jos tämä ei häneltä onnistuisi.\n\nKoska Brasidas pelkäsi laivojen apuuntuloa Tasoksesta, ja kun hän\ntiesi Thukydideellä olevan oikeuden kaivostöihin sikäläisissä\nTrakialaisissa kultakaivoksissa, ja että hän sen kautta suuresti voi\nvaikuttaa mannermaan etevimpiin miehiin, niin kiiruhti hän voimiensa\nperään vallottamaan kaupungin, jotteivät Amfipolilaiset Thukydideen\nsaapumisen kautta kieltäytyisi antautumasta, toivoen että tämä\nkokoaisi meriliittolaiset ja Trakialaiset heidän avuksensa. Hän\njulistutti sentään airuen kautta kohtuullista sovintoa, että ken vaan\nAmfipolilaisista tai Ateenalaisista asukkaista halusi, saisi jäädä\nkaupunkiin täysillä omistus- ja kansalaisoikeuksilla, mutta se, joka\nhalusi lähteä kaupungista, saisi viiden päivän kuluessa lähteä sieltä\ntavaroineen.\n\nTämän kuultua muuttui kansan mielipide aivan toiseksi, varsinkin kun\nkaupungin asukkaista ainoastaan vähäinen lukumäärä oli Ateenalaisia,\nvaan enemmistö sekalaiskansaa, ja kun vangituilla oli kaupungissa\nsukulaisia. He pitivät julistusta kohtuullisena vallitsevaan pelkoon\nverraten. Ateenalaisetkin tahtoivat mielellään lähteä kaupungista,\nkoska pitivät itsensä liian heikkoina välttääksensä vaaraa, varsinkin\nkun pikaisesta avusta ei ollut toiveita. Kaupungin muu väestö taasen\nkatsoi vasten toivoansa pääsevänsä vaarasta menettämättä paljon\nmitään. Kun siis Brasidaan puoluelaiset näkivät, että kansa oli\nmuuttanut mielensä eikä enää totellut siellä oleskelevaa Ateenalaista\npäällikköä, niin he jo julki ajoivat asiataan. Sovinto solmittiin, ja\nkaupunki antautui Brasidaalle julistetuilla ehdoilla. Täten joutui\nsiis Amfipolis Brasidaan haltuun. Samana iltana purjehti Thukydides\nlaivoineen Eeiooniin, mutta Amfipolis oli jo Brasidaalle luovutettu,\nja Eeioonin vallottaminen riippui vaan yhdestä yöstä; sillä elleivät\nlaivat niin pian olisi tulleet avuksi, olisi sekin joutunut\nvihollisten haltuun.\n\nTämän jälkeen pani Thukydides Eeioonin puolustuskuntoon, jotta\nhän voisi vastustaa Brasidasta, jos tämä heti tai vastaisuudessa\nhyökkäisi vallottamaan sitä, ottaen liittoonsa niitä, jotka\nsopimuksen mukaan Amfipoliksesta halusivat tulla hänen tykönsä.\nBrasidas puolestaan purjehti lukuisilla laivoilla äkkiarvaamatta\njokea myöten Eeiooniin, koettaaksensa voisiko hän vallottaa\njoen suuta ottamalla haltuunsa muurin ulkopuolelle ulottuvan\nniemikön, ja teki samalla hyökkäyksen maan puolelta, mutta\ntorjuttiin kumpaisestakin yrityksestä takaisin. Sillä välin asetti\nhän Amfipoliin kaikin puolin puolustuskuntoon. Häneen liittyi\nmyöskin Eedoonilainen Myrkinos niminen kaupunki, sen jälkeen kuin\nEedoonilaisten kuningas Pittakos oli tullut surman uhriksi Goaksiin\npoikien ja oman vaimonsa kautta. Vähää tämän jälestä liittyivät\nhäneen niinikään Tasolaisten siirtokunnat Galeepsos ja Oisymee. Heti\nvallottamisen jälkeen saapui Perdikkaskin ja auttoi Brasidasta hänen\ntoimessaan.\n\nKun Amfipolis oli vallotettu, valtasi Ateenalaisia suuri pelko,\nvarsinkin koska heillä tästä kaupungista oli suuri hyöty laivojen\nrakennusaineitten hankinnan ja verotulojen kautta ja senkin\npuolesta, että Lakedaimonilaiset kyllä Tessalialaisten avulla tähän\nsaakka olivat päässeet Strymooniin asti ahdistamaan Ateenalaisten\nliittolaisia, mutta eivät edemmäs, koska joki ylempänä muodosti\nlaajalle suuria soita, ja koska heillä oli kolmisoutulaivoja\nvalvomassa Eeioonin edustalla; mutta tästä lähtien olisi\nLakedaimonilaisten helppo päästä ylemmäs. Ateenalaiset pelkäsivät\nniinikään, että liittolaiset heistä luopuisivat. Brasidas taasen\nesiintyi vallan maltillisesti, selittäen kaikissa puheissaan, kuinka\nhän muka oli lähetetty vapauttamaan Hellasta. Kun Ateenalaisten\nalaiset kaupungit saivat tiedon Amfipoliin vallottamisesta\nsekä Brasidaan lupauksista ja hänen maltillisuudestaan, heräsi\nheissä kova kapinoitsemisen halu. He lähettivät salaa airuita\nhänen luokseen, kehottaen häntä mitä nopeimmin saapumaan heidän\nhankkeitaan auttamaan, ja kilpailivat keskenään ollakseen ensimmäiset\nluopumisessa. Tämä näytti heistä tykkänään vaarattomalta, koskeivät\narvanneet Ateenalaisia niin mahtaviksi, kuin jälestäpäin kävi\nilmi, perustaen arvelunsa enemmän epävarmaan haluun, kuin varmaan\ntietoon. Sillä ihmiset perustavat tavallisesti ajattelemattomaan\ntoivoon sen, mitä he haluavat, mutta torjuvat mielivaltaisella\nperustelemisella luotaan sen, mikä heille on vastenmielistä. Kun\nlisäksi Ateenalaiset äskettäin taistelussa Boiootialaisia vastaan\nolivat joutuneet tappiolle, ja kun Brasidas heitä imarteli ja\nvalehteli, etteivät Ateenalaiset olleet halunneet Nisaian edustalla\nhänen yksinäisenkään sotajoukkonsa kimppuun käydä, rohkaistuivat\nkapinoitsijat ylenmäärin, varmasti luottaen, ettei kukaan rientäisi\navuksi heitä vastaan. Enin kuitenkin vaikutti hetkellinen hurmaus,\nja luottamus Lakedaimonilaisissa nyt heränneeseen intoon sai heidät\nhalukkaiksi heittäytymään vaikka minkälaisiin vaaroihin. Tämän\nkuultuaan lähettivät Ateenalaiset vartijaväkeä kuhunkin kaupunkiin\nsen määrän, minkä vaan voivat ajan lyhyyteen ja myrskyiseen säähän\nkatsoen. Brasidas puolestaan lähetti sanansaattajan Lakedaimoniin,\npyytäen lisää sotaväkeä, ja ryhtyi Strymoonjoelle rakennuttamaan\nkolmisoutulaivoja. Mutta osaksi etevimpien miesten kateudesta\nLakedaimonilaiset eivät suostuneet hänen pyyntöönsä, osaksi koska\nmieluummin halusivat saada miehensä saaresta ja lakkauttaa koko sodan.\n\nSamana talvena vallottivat Megaralaiset pitkät muurinsa, jotka olivat\nAteenalaisten hallussa, ja hävittivät ne maata myöten. Brasidas\ntaasen hyökkäsi liittolaisineen Aktee nimiselle niemikölle, joka\nalkaa kuninkaan kaivattamasta kanavasta ja ulottuu Aigaiolaiseen\nmereen. Sen korkein vuori on Atoos. Tällä niemimaalla löytyvistä\nkaupungeista on Sanee Andrilainen siirtokunta juuri kaivannon\nreunalla meren rannalla Euboiaan päin. Muut sikäläiset kaupungit\novat Tyssos, Kleoonai, Akrotooi, Olofyksos ja Dion. Näitten asukkaat\novat kaksikielisiä sekalais-barbarilaista kansakuntaa, joista\nvähäinen osa on Kalkidilaista syntyperää, mutta useimmat niitten\nPelasgilais-Tyrseeniläisten jälkeläisiä, jotka ennen muinoin\nasuivat Lemnoksessa ja Ateenassa. Muut asukkaat ovat Bisaltilaista\nja Kreestoonilaista sukuperää sekä Eedoonilaisia. Nämät asuvat\npikkukaupungeissa. Useimmat näistä liittyivät Brasidakseen, mutta\nSanee ja Dion vastustivat häntä, jonkatähden hän sotajoukkoineen\npysähtyi ja hävitti niitten alueita.\n\nKun nämät eivät antautuneet, kulki hän suoraa päätä Kalkidilaista\nTorooneeta vastaan, joka oli Ateenalaisten hallussa. Muutamat tämän\nkaupungin miehet kutsuivat hänet sinne, ollen valmiit kavaltamaan\ntämän kaupungin hänelle. Saavuttuansa aamu-yöstä perille, asettui hän\njoukkoineen Dioskuurien pyhäkön läheisyyteen, joka on kaupungista\nnoin kolmen stadionin matkan päässä. Muut Torooneen asukkaat eivät\ntietäneet mitään hänen tulostaan, yhtä vähän kuin Ateenalainen\nvartijaväkikään, mutta hänen puoluelaisensa tiesivät hänen tulevan,\nja muutamat heistä lähtivät salaa tähystelemään hänen saapumistansa,\nja kun huomasivat hänen saapuneen, ottivat he mukaansa seitsemän\nhänen kevytaseisista miehistään, varustettuina ainoastaan tikareilla.\nVaikka tähän oli aluksi määrätty 20 miestä, niin nämät olivat ainoat,\njotka eivät pelänneet tunkeutumasta kaupunkiin. Näiden johtajana\noli Olyntilainen Lysistratos. Hiipien pitkin merenpuolista muuria\npääsivät he salaa korkeimmalla seisovien vartijamiesten kimppuun,\nkaupunki näet sijaitsee kukkulalla, surmasivat nämät ja aukaisivat\nKanastraiolaisen portin.\n\nMuine sotajoukkoineen pysähtyi Brasidas, kuljettuansa hiukan\neteenpäin, mutta lähetti 100 peltastaa edelleen, jotta nämät\nensimmäisinä ryntäisivät kaupunkiin, heti kun portit aukaistaisiin\nja määrätty merkki annettaisiin. Nämät lähestyivät ehtimiseen yhä\nenemmän kaupunkia, kummastellen, ettei merkkiä annettu. Sillä aikaa\ntoimivat kaupungissa olevat Torooneelaiset yhdessä sisääntungeneitten\nkanssa aukaistaksensa portit ulkona seisoville, ja saivatkin\ntorinpuolisen portin auki murtamalla teljen. Tästä he ensin laskivat\nsisään muutamia sotureita, jotka olivat kulkeneet kaupungin ympäri\nhyökäten, jotta sekä takaa että molemmin puolin pelästyttäisivät\nsalaliitosta tietämättömiä kaupunkilaisia. Sitten nostivat he sovitun\ntulimerkin ja laskivat kaupunkiin muut peltastat torinpuolisesta\nportista.\n\nKun Brasidas näki merkin, riensi hän kiiruusti järjestämään\nsotajoukkoansa, joka, kajahuttaen sotahuudon ja kokoontuneena\nhyökäten esiin, herätti ääretöntä pelkoa kaupunkilaisissa. Toiset\nheistä ryntäsivät heti sisään, toiset taasen neliskulmaisia hirsiä\nmyöten, jotka kivien nostoa varten sattuivat makaamaan vasten\nhajonneita ja korjauksen alaisia muureja. Brasidas riensi heti\nsotajoukkonsa enemmistöllä kaupungin yläosille, tahtoen yläältäpäin\nvallottaa sen varmasti. Muu osa sotureita hajaantui kaikkialle\nkaupunkiin ryöstölle.\n\nSuurin osa Torooneelaisista oli vallotuksen tapahtuessa vallan\nlevottomana, koska he eivät tietäneet hankkeista mitään, mutta\ntoimeenpanijat ja ne, joilla tämä oli mieleen, yhtyivät heti\nkaupunkiin tunkeutuneisiin. Torilla sattui makaamaan noin 50\nAteenalaista raskasaseista. Kun he huomasivat viholliset, joutuivat\nmoniaat harvat heistä syntyneessä tappelussa surman omiksi, jota\nvastoin toiset pakenivat joko maitse tai laivoihin, joita oli kaksi\nvartioimassa, löytäen turvapaikan Leekytoksen linnassa, joka oli\nAteenalaisten hallussa, ja vallottivat mereen ulottuvan, soukan\nkannaksen kautta kaupungista erotetun niemikön. Näitten luokse\npakenivat myöskin ne Torooneelaiset, jotka olivat yhtä mieltä heidän\nkanssansa.\n\nKun päivän tultua kaupungin valloitus jo oli varma, lähetti Brasidas\nAteenalaisten kanssa paenneille Torooneelaisille sanan, että ken\nvaan halusi, pelotta voisi palata kaupunkiin täysillä omistus- ja\nkansalaisoikeuksilla. Ateenalaisten käski hän sovinnon suojassa,\nvieden mukanaan omaisuutensa, lähteä Leekytoksesta, koska se oli\nKalkidilaisten. Nämät kieltäytyivät lähtemästä, mutta pyysivät\npäivän aselevon, voidakseen korjata kaatuneensa. Brasidas heille\nsoi kaksi päivää. Näiden päivien kuluessa linnotti hän läheiset\nrakennukset, ja Ateenalaiset niinikään rakennuksiaan. Brasidas kutsui\nTorooneelaiset kokoon ja puhui samaten kuin Akantoksessa, lausuen,\nettä oli väärin pitää niitä, jotka olivat häntä auttaneet kaupungin\nvallotuksessa, kehnoina kansalaisina tai kavaltajina, koska he eivät\nolleet tätä tehneet orjuuttaakseen kaupunkia eivätkä voitonhimosta,\nvaan kaupungin eduksi ja vapauttamiseksi, ja ettei vallotukseen\nosaaottamattomien pitäisi luulla, etteivät he saisi nauttia samoja\netuja, kuin toisetkin. Hän ei muka ollut tullut tuhoamaan kaupunkia\neikä ketään yksityistä. Sanoman tästä ilmotti hän lähettäneensä\nmyöskin paenneille Ateenalaisille osoitteeksi ystävällisyydestään\nheitä kohtaan. Kokemattomuudesta oli heille Lakedaimonilaisista huono\nkäsitys, mutta he kyllä näitä kohtaan tulisivat sitä suopeammiksi,\nkuta oikeutta harrastavampia Lakedaimonilaiset olivat, vaikka he\nnyt tietämättömyydestä heitä pelkäsivät. Hän pyysi, että he kaikki\nkäyttäytyisivät, niinkuin vastaisuudessa luotettavia liittolaisia\nkohtaan, sekä että siitä lähtien heidän tekemät rikoksensa\nrangaistaisiin, mutta että heidän entiset hairahduksensa annettaisiin\nanteeksi, koska olivat mahtavamman pakottamina ne tehneet.\n\nNäin puhui Brasidas, mieliä rauhottaaksensa; mutta kun sovitun\naselevon päivät olivat kuluneet umpeen, niin teki hän rynnäkön\nLeekytosta vastaan. Ateenalaiset puolustautuivat kehnossa\nlinnotuksessaan ja rintavarustuksilla varustetuissa rakennuksissa,\ntorjuen viholliset päältään yhden päivän. Mutta seuraavana päivänä\nviholliset yrittivät tuomaan piirityskonetta, josta heillä oli\naikomus heittää tulta puisiin rakennuksiin. Heidän jo ollessa\nhyökkäämäisillänsä, pystyttivät piiritetyt siinä, mihin arvelivat\nvihollisten asettavan koneen, koska se oli heikoin kohta, eräälle\nrakennukselle puisen tornin, ja toivat sinne monta saavia ja sankoa\ntäynnänsä vettä sekä suuria kiviä. Torniin nousi myöskin joukko\nmiehiä. Suuresta painosta luhistui kuitenkin rakennus kovalla\nryskeellä. Kun lähellä olevat Ateenalaiset näkivät tämän, niin heissä\ntästä heräsi enemmän surua, kuin pelkoa; mutta ne, jotka olivat\netäämmällä ja varsinkin etäisimmät, arvelivat kaupungin jo olevan\nvallotetun sillä kohdalla ja riensivät pakoon laivoihin.\n\nNiinpian kuin Brasidas huomasi puolustajien jättäneen\nrintavarustukset ja näki, mitä oli tapahtunut, ryntäsi hän esiin\nsotajoukkoineen ja vallotti linnotuksen, surmaten kaikki, jotka sai\nkäsiinsä. Kun linna täten oli vallotettu, pakenivat Ateenalaiset\naluksillansa Palleeneeseen. Leekytoksessa oli Ateenan pyhäkkö.\nBrasidas oli kyllä ilmottanut antavansa ensimmäiselle muurille\nnousseelle 30 hopeaminaa. Mutta koska hän arveli tehdyn vallotuksen\ntapahtuneen toisella kuin inhimillisellä tavalla, lahjotti hän nuo 30\nminaa Jumalattaren pyhäkölle, revitti Leekytoken muurit, puhdisti sen\nja pyhitti sen kokonaan pyhäkön lehdoksi. Lopun talvea järjesti hän\nolot niillä paikkakunnilla, jotka olivat hänen hallussaan, ja tuumi\nsuunnitelmia muita vasten. Tämän talven loputtua kului kahdeksas\nsodan vuosi umpeen.\n\nLakedaimonilaiset ja Ateenalaiset tekivät heti jo seuraavan kesän\nkeväällä aselevon yhdeksi vuodeksi. Ateenalaiset arvelivat, että\nBrasidas ei lakkaisi houkuttelemasta yhä useampia kaupunkeja\nluopumaan heistä, ennenkuin he rauhassa varustautuisivat häntä siitä\nestämään, ja että he tarpeen tullessa voisivat sopia pitemmäksi\najaksi; Lakedaimonilaiset puolestaan kyllä käsittivät, mitä\nAteenalaiset pelkäsivät ja että he, kun kerran olivat kokeneet\nonnettomuuksien ja vaivan lakkaamista, mielellään haluaisivat sopia\nenemmäksi ajaksi ja tehdä rauhan luovuttamalla heille Sfakteriassa\nvangitut miehet. Miehensä tahtoivat he kaikin mokomin saada takaisin,\nBrasidaan vielä ollessa voiton puolella. Sillä nyt Brasidas yhä\nmenestyisi, mutta hänen tappiolle jouduttuansa Ateenalaiset tulisivat\nyhtä voimakkaiksi kuin he, menettäisivät he ehkä miehensä ja heidän\nolisi taisteltava yhtä voimakasta vihollista vastaan. He tekivät siis\naselevon omasta ja liittolaistensa puolesta seuraavilla ehdoilla:\n\n\"Poetialaisen Apolloonin pyhäkön ja orakelin suhteen ns. suostumme\nme, että ken vaan haluaa, saa käyttää niitä vilpittä ja vaaratta\nisien tapojen mukaan. Tähän suostuvat Lakedaimonilaiset ja heidän\nliittolaisensa, luvaten voimiensa mukaan koettaa saada Boiootialaisia\nja Fookilaisia tähän myöntymään\".\n\n\"Jumalan omaisuuden hävittäjien julkisaamisesta tulemme me pitämään\nhuolta, luvaten heihin nähden menetellä oikeudenmukaisesti ja\nvilpittä isien tapojen mukaan. Sekä me että te kuten myöskin jokainen\ntähän halukas sitoudumme kohtelemaan häntä isien tapojen mukaan\".\n\n\"Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa suostuvat tähän ja\nsiihen, että jos Ateenalaiset tekevät rauhan, kummatkin pysyvät\nalueellaan ja pitävät hallussaan mitä heidän hallussaan on;\nKoryfasiossa oleskelevat pysykööt Bufradoksen ja Tomeoksen\nsisäpuolella; Kyteerassa olevat älkööt pitäkö yhteyttä\nliittolaistemme kanssa, älköönkä päin vastoin meidän väkemme heidän\nliittolaistensa kanssa. Nisaiassa ja Minooassa olevat älkööt käykö\nNisoksen portista Poseidoonin pyhäkköön vievän tien ulkopuolelle ja\nPoseidoonin pyhäköstä suorastaan Minooan sillalle; älköötkä liioin\nMegaralaiset ja heidän liittolaisensa kulkeko ulkopuolelle tätä\ntietä. Ateenalaiset pitäkööt saaren, jonka ovat vallottaneet, mutta\nilman mitään yhteyttä eri puolueitten välillä, niinkuin he myös\npitäkööt hallussaan sen, minkä Troitseenessa ovat vallottaneet, ja\nmistä Ateenalaisten kanssa ovat sopineet\".\n\n\"Kummallakin on oikeus purjehtia pitkin omia ja liittolaistensa\nrannikoita; Lakedaimonilaiset enemmän, kuin heidän\nliittolaisensakaan, eivät saa purjehtiessaan käyttää sotalaivoja,\nvaan ainoastaan pienempiä aluksia, jotka eivät kanna enempää, kuin\n500 talenttia painavaa lastia\".\n\n\"Airuet ja lähettiläät seurueineen saavat vapaasti kulkea ja palata\nsekä maitse että meritse Ateenaan ja Peloponneesokseen sodan\nlakkauttamista tai riitojen ratkaisemista varten molemmanpuolisen\nsuojeluksen nojalla\".\n\n\"Aselevon kestäessä ei saa ottaa suojaansa ketään karkuria, olkoon\nhän vapaa tai orja, emme me ettekä te\".\n\n\"Sekä me että te suostumme ratkaisemaan väliset riitamme isiemme\ntavoin oikeuden kautta aseisiin vetoamatta\".\n\n\"Tätä suostuvat Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa\nhyväksymään. Jos teistä jotakin näyttää paremmalta tai\noikeudenmukaisemmalta, kuin tämä ehdotus, niin tulkaa Lakedaimoniin\nsitä ilmoittamaan. Mitä te oikeudenmukaista ehdotatte, tulevat\nLakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa hyväksymään. Mutta niillä,\njotka tulevat tätä varten, täytyy olla valtakirja, kuten tekin\nmeiltä vaaditte. Tämä aselepo on kestävä yhden vuoden. Kansa on sen\nhyväksynyt Akamantiin heimon prytaneionina ollessa, Fainippoksen\nkirjurina, Nikiadeen epistateena. Lakeen ehdotuksesta tehtiin tämä\naselepo Ateenalaisten hyväksi onneksi, kuten Lakedaimonilaiset\nja heidän liittolaisensa sen ovat hyväksyneet. Kansa on sen\nhyväksynyt kestäväksi yhden vuoden, ja että se alkaa 14 päivästä\nElafeebolioonin kuukautta. Tällä ajalla tulevat lähettiläät ja\nairuet kulkemaan kumpastenkin luokse keskustelemaan tavasta, jolla\nsota on lakkautettava. Päälliköiden ja prytanien velvollisuus on\nkutsua Ateenalaiset kokoon neuvottelemaan rauhasta, jos saapuisi\nlähetyskunta sodan lakkauttamista varten. Läsnäolevien lähettiläiden\non välittömästi vannottava vala kansan edessä, että varmasti pysyvät\nvuoden sovinnossa\".\n\nTästä sopivat nyt Lakedaimonilaiset liittolaisineen Ateenalaisten\nja heidän liittolaistensa kanssa 12 päivänä Gerastionkuuta\nLakedaimonin ajanlaskun mukaan. Sovinnon ovat tehneet ja vannoneet\nLakedaimonilaisten puolesta seuraavat: Eketemidaan poika Tauros,\nPerikleidaan poika Ateenaios ja Eryksidaidaan poika Filokaridas;\nKorintolaisten puolesta: Oekytoksen poika Aineas, Aristoonymon poika\nEyfamidas; Sikyoonilaisten puolesta: Naukrateen poika Damotimos ja\nMegakleen poika Onasimos; Megaralaisten puolesta: Kekaloksen poika\nNikasos ja Amfidooroksen poika Menekratees; Epidaurolaisten puolesta:\nEypaidaan poika Amfias; Ateenalaisten puolesta: päälliköt Diitrefeen\npoika Nikostratos, Nikeeratoksen poika Nikias ja Tolmaion poika\nAutoklees.\n\nTällainen oli tämä aselepo, jonka kestäessä keskustelut varsinaisesta\nrauhasta keskeymättä jatkuivat.\n\nNäinä päivinä, joina aselevon valat vannottiin, luopui Ateenalaisista\nPalleeneella sijaitseva Skioonee niminen kaupunki Brasidaan puolelle.\nPalleeneen Skiooneelaiset sanoivat olevansa Peloponneesosta, mutta\nettä heidän esi-isänsä purjehtiessaan Troiasta olivat sortuneet\ntälle paikalle sen myrskyn heittäminä, jonka Akaialaiset silloin\nsaivat kokea, ja olivat asettuneet sinne asumaan. Näitten luopuneiden\navuksi purjehti Brasidas yöllä Skiooneeseen, asettaen puoluelaistensa\nsotalaivan purjehtimaan edellänsä, jota vastoin hän itse seurasi\nkaukaa purressa, jotta sotalaiva, jos hän kohtaisi purtta suuremman\naluksen, häntä puolustaisi, ja arvellen, ettei vihollisen laiva\nahdistaisi pienempää alusta, vaan kääntyisi sotalaivaa vastaan, ja\nettä hän siten pääsisi pakoon. Saavuttuansa Skioneeseen, kutsui\nhän sen asukkaat kokoukseen ja puhui samaten kuin Akantoksessa ja\nTorooneessa, lisäten, että he olivat ansainneet suurinta kunniaa,\nkoska he, vaikka Potidaia oli Ateenalaisten vallassa ja he itse\nikäänkuin saarelaisia, ollen Palleeneen kannaksella mannermaasta\nerotettuina, omin päin olivat rientäneet saavuttaaksensa vapauden,\neivätkä pelosta olleet odottaneet, siksi kuin tämä täysin\nluonnollinen onni heille pakolla tyrkytettäisiin. Hän sanoi tämän\nolevan osoitteen siitä, että he miehuullisesti tulisivat kestämään\nsuurempiakin rasituksia. Kun vaan asiat olivat järjestetyt\nvakavalle kannalle, olisi hän kyllä todenteolla osottava heille\nLakedaimonilaisten ystävyyden ja muutenkin heitä kunnioittava.\n\nNäitten puheitten kautta ylpistyivät ja rohkaistuivat kaikki\nSkiooneelaiset, itse nekin, jotka ennen eivät olleet hyväksyneet\ntapahtuneita toimia, tuumien mielellänsä kärsivän sodan vaivat.\nBrasidasta kunnioittivat he kaikin tavoin ja kruunasivat häntä\nHellaan vapauttajana kaupungin puolesta kultaisella seppeleellä.\nYksityiset kunnioittivat häntä kalleilla nauhoilla ja samoilla\nmenoilla, kuin voittaja-atleettia. Hän jätti toistaiseksi heidän\nsuojaksensa vartijaväen ja purjehti takaisin. Vähää myöhemmin vei hän\nsinne lukuisamman sotajoukon, haluten näitten kanssa tehdä yrityksen\nMendeetä ja Potidaiaa vastaan, jota hän tahtoi tehdä, ennenkuin\nAteenalaiset hänen arvelunsa mukaan ehtisivät apuun, koska tämä\npaikka oli saaren tapainen. Näissä kaupungeissa oli hänellä myöskin\napuna kavaltajia.\n\nHänen puuhatessaan hyökkäystä näitä kaupunkeja vastaan, saapuivat\nkolmisoutulaivalla hänen luoksensa aselevon ilmottajina Ateenalaisten\npuolesta Aristoonymos, ja Lakedaimonilaisten puolesta Ateenaios.\nSotajoukko palasi nyt takaisin Torooneeseen. Kun he ilmottivat\nBrasidaalle sopimuksen, hyväksyivät kaikki Lakedaimonilaisten Trakian\nliittolaiset toimenpiteet. Aristoonymos puolestaan oli tyytyväinen\nmuuhun; mutta koska hän, laskiessaan päivät, huomasi Skiooneelaisten\nluopuneen myöhemmin, kuin aselepo oli tehty, niin kielsi hän\nheidän olevan siitä osallisina. Brasidas vastusteli väittäen,\nettä luopuminen oli tapahtunut ennen, eikä luovuttanut kaupunkia.\nKun Aristoonymos ilmotti tästä Ateenaan, olivat Ateenalaiset heti\nvalmiit ryhtymään sotatoimiin Skiooneeta vastaan. Lakedaimonilaiset\ntaas ilmottivat lähettilään kautta, että Ateenalaiset olivat\nrikkoneet sopimukset, ja vaativat kaupunkia itselleen luottaen\nBrasidaaseen. He suostuivat antamaan oikeuden ratkaista asian; mutta\nAteenalaiset eivät halunneet alistua oikeuden ratkaisulle, vaan\ntarttuivat heti aseisiin, suuresti kiivastuneina siitä, että itse\nsaarelaisetkin, luottaen Lakedaimonilaisten tehottomaan sotavoimaan\nmaalla, jo uskalsivat luopua heistä. Luopumisen suhteen olivatkin\nAteenalaiset oikeassa, sillä Skiooneelaiset olivat luopuneet kaksi\npäivää aseleposopimuksen jälkeen. Kleoonin ehdotuksesta päättivät\nhe heti ryhtyä sotaan Skiooneelaisia vastaan ja surmata heidät.\nValmistautuessaan tähän retkeen, jättivät he kaikki muut toimet\nsikseen.\n\nTällä välin luopui heistä Mendee, joka on Eretrialaisten\nsiirtolaiskaupunki Palleeneessa. Brasidas otti Mendeen asukkaat\nvastaan, koska ei katsonut tekevänsä väärin, kun he julkisesti\naselevon kestäessä liittyivät häneen, vaan vieläpä syyttikin\nAteenalaisia tavallaan sopimuksien rikkomisesta. Tästä\nrohkaistuivat Mendeeläiset suuresti, koska huomasivat Brasidaan\nolevan suopeamielisen heitä kohtaan, päättäen tähän suuntaan\nsiitäkin, ettei hän luovuttanut Skiooneeta Ateenalaisille, ja ettei\nhän siis vastedeskään tulisi hylkäämään heitä. Koska toiseksi\nLakedaimonilaisten puolesta toimivat olivat harvalukuiset, ja kun\nasiat olivat näin pitkälle kehittyneet, niin eivät nämät voineet\nluopua tuumistaan, peläten itsensä tähden, jos asia tulisi ilmi,\njonkatähden heidän oli pakko saada kansa suostumaan luopumiseen.\nHeti kun Ateenalaiset saivat tiedon tästä, vihastuivat he paljoa\nenemmin ja varustautuivat sotaan näitä molempia kaupunkeja vastaan.\nKoska Brasidas aavisti heidän aikovan hyökätä näiden kimppuun, vietti\nhän Skiooneelaisten ja Mendeeläisten vaimot ja lapset Olyntokseen\nja lähetti näille kaupungeille avuksi 500 Peloponneesolaista\nraskasaseista sekä 300 Kalkidilaista peltastaa, joitten kaikkien\njohtajaksi hän asetti Polydamidaan. Nämät odottivat yhdessä\nkaupunkilaisten kanssa kohta saapuvia Ateenalaisia.\n\nTähän aikaan lähtivät Brasidas ja Perdikkas yhdessä toistamiseen\nsotaretkelle Lynkokseen Arribaiosta vastaan, jolloin viimemainittu\nvei sotaan ne Makedonialaiset, jotka olivat hänen alamaisensa,\nja valtakunnassaan asuvien Helleenien keskuudesta raskasaseisia.\nBrasidas taasen johti paitse hänellä vielä jäljellä olevia\nPeloponneesolaisia Kalkidilaisia ja Akantolaisia sekä muista\nkaupungeista, mitä mikin oli voinut lähettää. Yhteensä oli\nraskasaseisia Helleenejä noin 3,000, ja kaikkiaan seurasi heitä lähes\n1,000 Makedonialaista ja Kalkidilaista ratsumiestä sekä suuri joukko\nmuita barbareja. Kun he hyökätessään Arribaioksen maahan tapasivat\nLynkeestiläiset aseissa, niin hekin asettuivat taisteluasentoon.\nKumpaisellakin puolella oli jalkaväki asettunut kukkulalle ja\nniitten välillä oli tasanko, johon ratsumiehet karkasivat, niin että\nensin syttyi ratsumies-ottelu. Kun Lynkeestiläiset raskasaseiset\nvalmiina taisteluun astuen alas kukkulalta yhtyivät ratsuväkeen,\nasettuivat myöskin Brasidas ja Perdikkas joukkoineen heitä vastaan ja\nottivat osaa taisteluun, jossa he ajoivat Lynkestiläiset pakosalle\nja surmasivat suuren joukon heistä, jota vastoin toiset pakenivat\nylängölle, jossa he pysyivät hyökkäämättä. Tämän jälkeen pystyttivät\nvoittajat voitonmerkin ja jäivät sinne pari kolme päivää odottamaan\nPerdikkaan pestaamia Illyriläisiä, joitten tuli yhtyä heihin. Sitten\nhalusi Perdikkas enempää viivyttelemättä hyökätä Arribaioksen kyliin,\nmutta Brasidas huolissaan, että Mendee, Ateenalaisten purjehdittua\nsitä vastaan, joutuisi pulaan, ja kun ei lllyrejä näkynyt, ei\nsuostunut hänen tuumaansa, vaan tahtoi mieluummin vetäytyä takaisin.\n\nHeidän tästä ollessaan erimieltä, ilmotettiin, että lllyriläiset\nolivat luopuneet Perdikkaasta ja liittyneet Arribaiokseen. Koska\nnämät olivat sotaista väkeä, olivat molemmat nyt pelosta sitä mieltä,\nettä oli peräydyttävä, mutta eivät olleet vielä erimielisyyden takia\nmääränneet lähtöhetkeä. Yön tultua säikähtyivät Makedonialaiset ja\nbarbari-joukko, kuten usein tapahtuu suurissa sotajoukoissa, ilman\nmitään erityistä syytä, arvellen vihollisten hyökkäävän monta vertaa\nsuuremmalla joukolla, kuin niitä todenteossa oli, ja jo olevan\nheidän kintereillänsä, jonka johdosta he äkkiä kääntyivät pakosalle\nkotiaan, pakottaen Perdikkasta, joka ei alussa käsittänyt, mistä\noli kysymys, lähtemään, ennenkuin hän oli tavannut Brasidasta,\nsillä leirit olivat etäällä toisistaan. Kun Brasidas aamun tultua\nhuomasi Makedonialaisten lähteneen pois ja Illyriläisten Arribaioksen\nyhteydessä olevan hyökkäämäisillään, kokosi hän raskasaseisensa\nnelikulmioon, jonka keskelle hän asetti kevytaseiset, aikeissa hänkin\nvetäytyä takaisin. Hyökkääjiksi asetti hän nuorimmat rientämään\napuun, jos viholliset karkaisivat heidän kimppuunsa. Itse tuumi hän\n300 miehen valiojoukon kanssa asettua jälkimmäiseksi, vastustaaksensa\nensimmäisiä hyökkääjiä. Ennenkuin viholliset olivat aivan lähellä,\nkoetti hän kiireessä rohkaista sotilaitaan seuraavin sanoin:\n\n\"Peloponneesoksen miehet! Jos en luulisi yksinjäämisen teitä\npelästyttävän, ja että noin lukuisa barbarijoukko on karkaamaisillaan\nteidän kimppuunne, niin minä en kehoitukseeni lisäisi neuvoja. Mutta\nkun liittolaisemme meidät on hylännyt ja kun vihollisten joukko\non noin lukuisa, niin koetan minä lyhyellä huomauttamisella ja\nkehotuksella miten mahdollista teitä rohkaista.\"\n\n\"Teidän urhoollisuutenne ei saa sodassa riippua liittolaisten\ntilapäisestä läsnäolosta, vaan kotoperäisestä miehuudestanne, joka\nei salli, että te pelkäätte mitään vihollista, kuinka lukuisa se\nlieneekin. Tehän ette tule kaupungeista, joissa enemmistö hallitsee\nvähemmistöä, vaan mieluummin vähemmistö enemmistöä, jonka vallan\nse on hankkinut itselleen yksin taistelulla. Barbarit, joita\nkokemattomuudesta nyt pelkäätte, pitäisi teidän tuntea entisistä\ntaisteluista heidän sotajoukossaan löytyviä Makedonialaisia vastaan,\nniinkuin teidän myöskin pitäisi tietää, mitä minä arvelen ja olen\nmuilta kuullut, etteivät he ole vaarallisia. Sillä jos vihollinen\nitse teossa on heikko, vaikka näyttää olevan voimakas, niin\ntodenperäinen kokemus heistä vielä enemmän rohkaisee vastustajia;\nmutta jos hän todellakin on voimakas, niin antaa tietämättömyys\nhyökkääjälle rohkeutta. Nämät näyttävät kokemattomista pelottavilta\nuhkaavaisuutensa kautta; sillä paljoutensa kautta pelottavat he\nsilmää, ja heidän hirveä huutonsa on korville sietämätöntä, ja\naseiden heiluttamisella saavat he jotakin uhkaavaa aikaan. Mutta\nhe eivät osottaudu yhtäläisiksi yhteentörmätessään väistymättömän\nvastustajan kanssa. Sillä kun ei heillä ole mitään määrättyä\njärjestystä, niin ei heistä ole mitään häpeällistä pakosta väistyä\npaikaltaan, ja koska heistä on yhtä kunniallista hyökkäys kuin\npako, niin ei heillä ole käsitystä miehuudesta. Koska taistelu on\nmielivaltainen, tarjoaa se erinomaisen tilaisuuden pelastukseen, ja\nhe katsovat vaarattomammaksi pelottaa teitä kuin hyökätä kimppuunne;\nmuuten he varmaankin käyttäisivät jälkimmäistä keinoa, eivätkä\nedellistä. Te ymmärrätte siis, että heidän puoleltansa uhkaava vaara\ntodenteolla on aivan vähäpätöinen, vaikka se näölle ja kuulolle on\nhirvittävä. Seisokaa siis järkähtämättä, ja kun tilaisuus tulee,\nvetäytykää kauniissa järjestyksessä pois, niin kyllä pian saavutte\nturvalliselle alueelle ja tulette vastaisuuden varalta huomaamaan,\nettä tuollaiset joukot, kun kestää heidän ensimmäisen hyökkäyksensä,\nainoasti kerskailevat kaukaa osoittamalla urhoollisuuttaan\nuhkailulla, mutta näyttävät miehuuttaan seuraamalla kintereellä\npakenevaa vihollista, kun itse ovat suojassa.\"\n\nTäten rohkaistuansa sotilaitaan, vei Brasidas heitä peräytymään.\nMutta kun barbarit tämän näkivät, hyökkäsivät he kovalla huudolla ja\npauhinalla heidän kimppuunsa, arvellen hänen joukkoineen pakenevan,\nja että he sitten saavuttaisivat ja surmaisivat pakenevat. Mutta kun\nheitä karkaukseen määrätyt miehet ahdistivat, missä vaan hyökkäsivät,\nja kun Brasidaskin valiojoukollaan asettui heitä vastaan, kestäen\nheidän ensimmäisen ryntäyksensä, ja kun ylipäätään peräytyvät\npuolustautuivat heidän hyökätessään, mutta heidän pysähtyessään\nvetäytyivät takaisin, niin suurin osa barbareja lakkasi ahdistamasta\nBrasidaan Helleenejä tasangolla, jättäen vaan osan ajamaan heitä\ntakaa ja hätyyttämään peräytyviä heitto-aseilla. Toiset heistä\nhyökkäsivät juosten pakenevien Makedonialaisten kimppuun, surmaten\nne, jotka he saivat käsiinsä, ja ehtivät vallottaa ahtaan solan, joka\nkahden kukkulan välitse vie Arribaioksen alueelle, koska he tiesivät,\nettei Brasidas mitään muuta tietä voinut jatkaa peräytymistään. Kun\nhän nyt kulkiessaan solaan oli tiehen nähden neuvoton, ympäröivät he\nhänet toivoen saada hänet käsiinsä.\n\nHuomattuansa tämän, osotti hän 300 sotilaalleen, minkä kukkulan\nhän luuli helpommin olevan vallotettavissa, ja käski heidän mitä\nnopeimmin juosten ja huolimatta mistään järjestyksestä voimiensa\nmukaan rientää sitä kohti ja koettaa syöstä sieltä pois sinne\ntiheämmin asettuneet barbarit, ennenkuin he siltäkin puolelta\nolivat ympäröineet Lakedaimonilaiset. Nämät voittivatkin kukkulalla\nolevat viholliset, ja nyt oli Helleeniläisten koko sotajoukon\nhelppo päästä sinne. Barbarit pelästyivät suuresti, kun heidän\nmiehensä pakenivat ylängöltä, eivätkä enää ajaneet Helleenejä takaa,\nkoska arvelivat heidän, päästyänsä ylängölle, jo pelastuneen. Kun\nBrasidas oli vallottanut kukkulat, saapui hän ilman uhkaavaa vaaraa\nsamana päivänä Arnisaan, joka on ensimmäinen paikkakunta Perdikkaan\nvaltakunnassa. Tuimistuneina siitä, että Makedonialaiset olivat\nennen aikoja vetäytyneet pois, riisuivat hänen sotilaansa valjaista\nhärät ajopeleistä, jotka he kohtasivat matkallansa, ja tappoivat\njuhdat, sekä anastivat kuormasta pudonneet tavarat, niinkuin aina\ntapahtuu yöllisellä ja pelonalaisella pakomatkalla. Tästä lähtien\npiti Perdikkas Brasidasta vihollisenaan ja vihasi Peloponneesolaisia,\nvaikka hän mielessään kyllä enemmän kammoi Ateenalaisia.\n\nKun Brasidas palasi Makedoniasta Torooneeseen, ja sai kuulla, että\nAteenalaiset jo olivat vallottaneet Mendeen, niin jäi hän sinne,\nkoska arveli olevansa liian heikko lähteäkseen Palleeneeseen\nkostoretkelle, ja koetti ainoastaan säilyttää Torooneen vallassaan.\nSillä Ateenalaiset olivat samaan aikaan, kuin Lynkoksessa ennen\nkerrottu tapahtui, purjehtineet Mendeetä ja Skiooneeta vastaan,\njohon he jo olivat ennen varustautuneet, 50 laivalla, joista 10 oli\nKiolaisia, mukanaan 1,000 omista raskasaseisistansa, 600 jousimiestä,\n1,000 pestattua Trakilaista ja joukko sikäläisten liittolaisten\npeltasteja. Heitä johtivat Nikeeraton poika Nikias ja Diitrefeen\npoika Nikostratos. Purjehdittuansa Potidaiasta laskivat he maihin\nPoseidoonin pyhäkön läheisyyteen ja kulkivat Mendeen alueelle.\nMutta Mendeeläiset itse 300 Skiooneelaisten ja Peloponneesolaisten\napujoukkojen kanssa, yhteensä 700 raskasaseista, olivat Polydamidaan\njohdolla leiriytyneet jyrkälle kukkulalle kaupungin ulkopuolelle.\nNäitä vastaan koetti Nikias erästä kukkulalle vievää polkua myöten\nhyökätä 120 kevytaseisella, 60 Ateenalaisella valioraskasaseisella\nja kaikilla jousimiehillä; mutta hän haavottui, eikä enää jaksanut\njatkaa hyökkäystään. Sitä vastoin koetti Nikostratos toista pitempää\ntietä koko muulla sotajoukolla päästä tuolle jyrkälle kukkulalle,\nmutta hänen sotilaansa joutuivat tykkönään epäjärjestykseen,\nja koko Ateenalainen sotajoukko oli vähällä joutua tappiolle.\nKun Mendeeläiset liittolaisineen sinä päivänä urhoollisesti\npuolustautuivat, vetäytyivät Ateenalaiset pois ja leiriytyivät,\njolloin Mendeeläiset palasivat yön tultua kaupunkiin.\n\nSeuraavana päivänä purjehtivat Ateenalaiset niemekkeen ympäri\nSkiooneeseen päin olevalle puolelle ja vallottivat etukaupungin,\nhävittäen maata koko päivän, kun ei kukaan hyökännyt heidän\nkimppuunsa. Sillä kaupungissa vallitsi puolueriita; mutta\nSkiooneelaisten 300 miestä palasi yön tultua kotia. Seuraavana\npäivänä kulki Nikias puolella sotajoukollaan aina Skiooneelaisten\nrajoille ja hävitti maata. Nikostratos taas asettui sotajoukkonsa\ntoisella osalla yläportille, josta mennään Potidaiaan. Mutta\nPolydamidas, joka Mendeeläisten ja apujoukkojen kanssa täällä\nmajaili muurien sisäpuolella, järjestyi niintavoin taistelua varten\nja kehotti Mendeeläisiä hyökkäämään ulos kaupungista. Kun nyt\neräs kansanmies vastapuoluelaisista väitti vastaan, sanoen ettei\npitäisi tehdä hyökkäystä, koskei ollut muka mitään syytä sotia, ja\nkun Polydamidas hänen väittäessään tarttui hänen käteensä, ja hän\nsiitä säikähtyi, niin kansa viipymättä vallan raivostuneena tarttui\naseisiin, karkasi Peloponneesolaisten ja heidän puoluelaistensa\nkimppuun ja karkotti heidät, säikähtyneitä kun olivat sekä\näkkinäisestä tappelusta, että porttien aukaisemisesta Ateenalaisille,\nkoska he luulivat tämän hyökkäyksen tapahtuneen edeltäpäin sovitun\nsopimuksen mukaan. Ne, jotka eivät heti saaneet surmaansa, pakenivat\nlinnaan, jonka jo ennen olivat ottaneet haltuunsa. Nikias oli\nuudestaan lähestynyt kaupunkia, ja Ateenalaiset hyökkäsivät nyt koko\nsotajoukollaan Mendeen kaupunkiin. Koskei portteja oltu aukaistu\nminkään sopimuksen nojalla, menettelivät he ikäänkuin väkivallalla\nvallotetussa kaupungissa, jättäen sen ryöstettäväksi, ja päälliköillä\noli täysi työ estää sotilaitaan surmaamasta ihmisiäkin. Tämän jälkeen\nsallivat he Mendeeläisten järjestää hallituksensa vanhaan totuttuun\ntapaansa, jättäen heidän rangaistavaksensa ne, joita he pitivät\nsyyllisinä luopumiseen. Linnassa olevat sulkivat he, rakentamalla\nkumpasellekin puolelle mereen asti ulottuvat muurit, ja asettivat\nsinne vartijaväen. Kun siis Mendee oli vallotettu, kulkivat he\nSkioneeta vastaan.\n\nSkiooneelaiset olivat ynnä Peloponneesolaisten kanssa puolestaan\nlähteneet heitä vastaan ulos kaupungista ja asettuneet jyrkälle\nkukkulalle, joka ensin oli vihollisten vallotettava, jos halusivat\nsulkea kaupungin tykkönään. Ateenalaiset tekivät väkirynnäkön\nsitä vastaan ja karkottivat ase kädessä sen hallussaan pitäjät,\njonka jälkeen he, pystytettyänsä voitonmerkin, leiriytyivät\nja valmistautuivat piiritykseen. Vähää myöhemmin, heidän jo\nollessaan näissä toimissa, saapuivat sinne Mendeen linnasta siellä\npiiritettyinä olleet apujoukot, jotka olivat voittaneet merenpuoliset\nvartijamiehet yöllä, ja useimmat heistä pääsivät Skiooneen\nläheisyydessä olevan Ateenalaisen sotajoukon huomaamatta kaupunkiin.\n\nKun Ateenalaiset parast'aikaa ympäröivät Skiooneeta muurilla, ilmotti\nPerdikkas Ateenalaisille päälliköille airuen kautta tekevänsä\nsovinnon Ateenalaisten kanssa, koska hän oli suutuksissa Brasidaalle\nhänen peräytymisensä tähden Lynkoksesta, jonkajälkeen hän kohta\noli alkanut keskusteluita. Silloin sattui juuri Lakedaimonilainen\nIskagoras olemaan maitse viemässä apujoukkoja Brasidaalle. Mutta\nPerdikkas esti Tessalialaisten kesti-ystäviensä kautta, joina hänellä\noli sen maan etevimmät miehet, sotajoukon tulon ja sen varustukset,\nniin ettei se edes päässyt Tessaliaankaan. Tämän teki hän osaksi\nNikiaan kehotuksesta, että hän nyt, kun oli niin sopiva tilaisuus,\nantaisi selvän osoitteen ystävyydestään Ateenalaisia kohtaan, mutta\nosaksi myöskin, koska hän ei enää tahtonut sallia Peloponneesolaisten\ntulla alueelleen. Kuitenkin tulivat Iskagoras, Ameinias ja Aristeys\nitse, Lakedaimonilaisten lähettäminä, Brasidaan tykö, tarkastamaan\nasemaa, tuoden mukanaan Spartasta vastoin lakeja moniaita nuoria\nmiehiä, asettaaksensa heidät hallitusmiehiksi eri kaupunkeihin,\njottei niiksi asetettaisi ketä vain sattuisi. Kleoonymoksen pojan\nKlearidaan asettivat he Amfipolikseen ja Heegeesandroksen pojan\nPasitelidaksen Torooneeseen.\n\nSamana kesänä repivät Teebaialaiset Tespialaisten muurit, syyttäen\nheitä attikalaisuudesta. Tämän he olivat jo aikoja aikoneet tehdä,\nmutta nyt se heistä näytti vallan sopivalta, koska Tespialainen\nnuoriso oli suurimmaksi osaksi kaatunut taistelussa Ateenalaisia\nvastaan.\n\nTänä kesänä paloi myöskin Heeran pyhäkkö Argoksessa, sytyttyänsä\nsiten, että papitar Krysis oli asettanut sytytetyn lampun liian\nlähelle seppeleitä, ja sitte oli nukahtanut, niin että koko pyhäkkö\nkenenkään huomaamatta syttyi ja paloi poroksi. Peläten Argeiolaisia,\npakeni Krysis heti yöllä Fliuusiaan. Argeiolaiset valitsivat silloin\nsäännönmukaisesti toisen papittaren nimeltä Fainis. Paetessaan oli\nKrysis ollut papittarena kahdeksan ja puoli vuotta tämän sodan\nalettua. Sinä kesänä päättyi myöskin Skiooneen sulkemistyö kokonaan,\nja Ateenalaiset palasivat kotia, jätettyänsä sinne vartijaväen.\n\nSeuraavan talven pitivät Ateenalaiset ja Lakedaimonilaiset aselevon\njohdosta rauhaa, mutta Mantinealaiset ja Tegealaiset kumpaisetkin\nliittolaisineen taistelivat Laodikioonin läheisyydessä Orestiksen\nmaassa, jolloin voitto oli ratkaisematon. Sillä kumpaisetkin ajoivat\nvastapuoluelaisten siivet pakosalle, jonka johdosta molemmat\npystyttivät voitonmerkin ja lähettivät saaliinsa Deltoihin. Vaikka\nsuuri joukko kaatui molemmin puolin, niin jäi voitto kuitenkin\nratkaisemattomaksi, ja yö keskeytti ottelun, mutta Tegealaiset\nkumminkin pysyivät taistelutantereella, jota vastoin Mantinealaiset\nperäytyivät Bukolioonaan ja pystyttivät myöskin puolestaan\nvoitonmerkin.\n\nTämän talven loppupuolella ja kevään tultua, teki Brasidaskin\nyrityksen Potidaiaa vastaan. Hänen onnistuikin yön aikana huomaamatta\nlähestyä kaupunkia ja salaa asettaa tikapuut muureja vastaan. Sillä\ntikapuiden nosto tapahtui sillä välin, kuin vartijamies vei kellon\ntoiselle, ennenkuin vahti oli palannut paikalleen, joten paikka siis\noli tyhjä. Mutta kun he pian sen huomasivat, vei hän väkensä nopeasti\ntakaisin, ennenkuin hänen miehensä olivat astuneet tikapuille, ja\nennenkuin päivä valkeni. Tähän loppui talvi ja yhdeksäs vuosi sitä\nsotaa, jonka vaiheet Thukydides on kertonut.\n\n\n\n\nVIIDES KIRJA.\n\n\nAlussa seuraavaa kesää olivat vuodeksi solmitut rauhansopimukset\nPytian juhlien aikana kuluneet loppuun. Aselevon aikana olivat\nAteenalaiset karkottaneet Delolaiset Deloksesta, katsoen heitä\nmuinaisen rikoksen saastuttamina kelvottomiksi toimittamaan\nuhreja sekä itsensä toimittaman ennen kertomani puhdistamisensa\nvaillinaiseksi, kun he kuolleitten hautojen poistamisella luulivat\ntehneensä kylliksi. Ne Delolaiset, jotka niin halusivat, saivat\nasettua asumaan Farnakeen heille antamaan Atramyttioniin Aasiassa.\n\nSaatuansa Ateenalaiset ehdotukseensa myöntymään, purjehti Kleoon\naselevon loputtua Trakian rantamaille, mukanaan 1,200 raskasaseista\nja 300 ratsumiestä ja vielä suurempi joukko liittolaisia 30 laivalla.\nHän pysähtyi ensin Skiooneen edustalle, jota vielä piiritettiin,\notti sieltä mukaansa raskasaseisia piiritysjoukosta ja purjehti\nKolofoonain satamaan, joka sijaitsee lähellä Torooneelaisten\nkaupunkia. Kun hän pakolaisilta sai tietää, ettei Brasidas ollut\nTorooneessa, eivätkä kaupungin asukkaat kykenisi puolustautumaan,\nkulki hän maajoukkoineen kaupunkia vastaan, mutta lähetti kymmenen\nlaivaa purjehtimaan ympäri satamaa, joten hän ensin saapui\nvarustukselle, jonka Brasidas oli rakentanut ympäri kaupunkia,\nkun hän tahtoi yhdistää etukaupungin sen kanssa, jonka kautta hän\nrevittämällä osan vanhaa muuria oli saanut sen yhdeksi kaupungiksi.\n\nLakedaimonilainen päällikkö Pasitelidas ja vartioväki kiiruhtivat\npuolustamaan sitä Ateenalaisten hyökätessä. Kun nämät joutuivat\nahtaalle, ja koska sataman ympäri lähetetyt laivat nyt saapuivat,\npelkäsi Pasitelidas, että laivat ehtisivät valloittaa puolustajia\nvailla olevaa kaupunkia, ja että hän itse, jos viholliset\nvalloittasivat muurin, joutuisi heidän käsiinsä, jonka takia hän\nkiiruumman kautta pakeni kaupunkiin. Laivoista maihin astuneet\nAteenalaiset ehtivät valloittaa Torooneen, ja jalkaväki tunkeutui\nvanhan muurin kautta pakenevien vihollisten kintereillä kaupunkiin.\nOsan Peloponneesolaisista ja Torooneelaisista surmasivat he heti\nkäsikähmässä, osan heistä saivat he elävinä käsiinsä, näitten\njoukossa Pasitelidaan, heidän päällikkönsä. Brasidas riensi Torooneen\navuksi, mutta kuultuansa matkalla sen valloittamisesta, vetäytyi hän\ntakaisin, vihollisten valloitettua kaupungin, hänen ollessaan siitä\nainoastaan 40 stadionin matkan päässä. Kleoonin johtamat Ateenalaiset\npystyttivät kaksi voitonmerkkiä, toisen sataman kohdalle, toisen\nmuurin läheisyyteen. Torooneelaisten lapset ja vaimot tekivät he\norjiksi, mutta miehet ja Peloponneesolaiset sekä muut kaupungissa\noleskelevat Kalkidilaiset, luvultaan noin 700, lähettivät he\nAteenaan. Myöhemmässä sopimuksessa sallivat he Peloponneesolaisten\npalata kotiinsa, mutta muut lunastivat Olyntolaiset miehen miestä\nvastaan. Samaan aikaan valloittivat Boiootialaiset kavaluudella\nAteenalaisten rajalla sijaitsevan Panakton nimisen linnotuksen.\nAsetettuansa vartijaväen Toroneeseen, purjehti Kleoon Atoosniemen\nympäri Amfipolikseen.\n\nTähän aikaan purjehti Erasistratoksen poika Faiaks kahden toisen\nseuraamana kahdella laivalla lähettiläänä Italiaan ja Sikeliaan.\nSillä Ateenalaisten lähdettyä rauhanteon jälestä, olivat\nLeontinilaiset myöntäneet kansalaisoikeuden suurelle joukolle, ja\nkansa mietti sentähden uutta maanjakoa. Saatuansa vihiä näistä\ntuumista, kutsuivat mahtavat Syrakuusalaiset avuksensa ja karkottivat\nkansanpuoluelaiset. Nämät kulkivat mikä mihinkin, mutta mahtavat\nsuostuivat jättämään aution kaupungin Syrakuusalaisille ja muuttivat\nSyrakuusaan, saatuansa siellä kansalaisoikeuden. Myöhemmin lähti\nosa näistä Syrakuusasta, tyytymättöminä sikäläisiin oloihin, ja\nvalloittivat Fookaiai nimisen osan Leontinilaisten kaupungista\nkuten myöskin Brikinniai nimisen linnan Leontinilaisten maassa.\nUseimmat äskettäin karkoitetuista kansanpuoluelaisista yhtyivät\nheihin ja taistelivat muurien suojassa. Kuultuansa tämän, lähettivät\nAteenalaiset Faiaksin yllyttämään sikäläisiä liittolaisiansa\nsekä toisia Sikelioottoja, jos mahdollista, yhteisesti ryhtymään\nvallanhimoisia Syrakuusalaisia vastaan ja pelastaaksensa siten\nLeontinilaisia kansanpuoluelaisia. Saavuttuansa sai Faiaks kyllä\nKamarinalaiset ja Akragalaiset suostumaan tuumiinsa, mutta kun hän\nkohtasi vastarintaa Gelassa, niin hän ei huolinut mennä muitten\nluokse, koska arvasi sen olevan turhaa, vaan palasi Katanaan\nSikelioottain maan halki. Matkallaan kävi hän myöskin Brikinniaissa\nja rohkaisi sen asukkaita kestävyyteen, jonka jälkeen hän purjehti\nkotiin.\n\nMatkalla Sikeliaan ja palatessansa sieltä oli hän Ateenalaisten\npuolesta Italiassa hieronut ystävyyttä muutamien kaupunkien\nkanssa. Hän tapasi myöskin Messeeneestä karkotetuita Lokrilaisia\nuutisasukkaita, jotka Sikelioottain sovinnon jälkeen, kapinan\nvallitessa Messeeneessä, toisen puolueen kutsusta olivat lähetetyt\nuutisasukkaina sinne; ja Lokrilaiset pitivät jonkun ajan\nMesseeneetä hallussaan. Näitä tavatessaan Faiaks ei heitä kohdellut\nvihollisina, koska Lokrilaiset hänen kauttansa olivat sopineet\nrauhasta Ateenalaisten kanssa. Kun nimittäin Sikeliootat tekivät\nsopimuksen Ateenalaisten kanssa, olivat nämät ainoat liittolaisista,\njotka kieltäytyivät liittymästä Ateenalaisiin. Eivätkä he nytkään\nolisi myöntyneet siihen, ellei heitä tähän olisi pakottanut sota\nItooneelaisia ja Melaialaisia vastaan, jotka olivat heidän naapurinsa\nja siirtolaisensa. Vähää myöhemmin saapui Faiaks Ateenaan.\n\nPurjehdittuansa pitkin rannikkoja Torooneesta Amfipolikseen,\nteki Kleoon Eeioonista hyökkäyksen Stageiros nimistä Andrilaista\nsiirtokuntaa vastaan, voimatta kuitenkaan sitä valloittaa.\nMutta Galeepsos nimisen Tasolaisen siirtokunnan valloitti hän\nväkirynnäköllä. Toimitettuansa lähettiläitä Perdikkaan luokse,\njotta tämä sopimuksen mukaan saapuisi sotaväkineen, ja toisia\nOdomantolaisten kuninkaan Polleen luokse, pestatakseen mahdollisesti\npaljon Trakialaisia, asettui Kleoon Eeioniin. Saatuansa tiedon tästä,\nasettui Brasidas puolestaan vastapäätä häntä Kerdyliooniin. Tämä on\nArgiliolainen paikkakunta kukkulalla toisella puolen jokea lähellä\nAmfipolista. Sieltä erotti kaikki tapahtumat, niin ettei Kleoon\nsotajoukkoineen salaa voinut sieltä lähteä liikkeelle, jota Brasidas\narvasi hänen aikovan tehdä, ja että Kleoon, halveksien vastustajien\nvähälukuisuutta, odottamatta avustajia hyökkäisi Amfipolista vastaan.\nItse hän puolestaan samalla varustautui, kutsuen avukseen 1,500\nTrakialaista palkkasoturia sekä kaikki Edoonilaiset, niin hyvin\npeltastat kuin myöskin ratsumiehet. Hänellä oli 1,000 Myrkinilaista\nja Kalkidilaista peltastaa, lukuun ottamatta Amfipoliissa olevat\nsoturit. Yhteensä oli hänellä noin 2,000 raskasaseista ja 300\nHelleeniläistä ratsumiestä. Näistä oli Brasidas ottanut mukaansa\nKerdyliooniin 1,500 miestä, loput oli hän asettanut Klearidaan johdon\nalle.\n\nToistaiseksi pysyi Kleoon liikkumatta, mutta vihdoin hänen oli pakko\ntehdä, kuten Brasidas oli arvannut. Sillä kun sotamiehet kyllästyivät\npaikalla pysymiseen, ja kun he vertasivat hänen taitamattomaa ja\npelkurimaista johtoansa vastustajan taitoon ja rohkeuteen, ja koska\nhe jo kotoansa olivat seuranneet häntä vastahakoisesti, niin syntyi\nheissä tyytymättömyyttä. Kun Kleoon huomasi tämän, ja koska hän ei\ntahtonut lannistaa sotamiesten mieltä vielä pitemmällä viipymisellä,\nniin hän lähti liikkeelle. Hän menetteli samaten, kuin Pyloksessa,\njossa hän arveli keksineensä jotakin erinomattain viisasta, koska se\nhäneltä silloin onnistui. Hän ei luullut kenenkään uskaltavan rynnätä\nhäntä vastaan taisteluun, vaan sanoi nousevansa ylemmäs, saadaksensa\nselvemmän kuvan paikasta, ja kehui odottavansa vahvempaa varustusta,\neipä suinkaan, jotta hän, jos täytyisi ryhtyä taisteluun, varmemmin\npääsisi voitolle, vaan jotta hän voisi piirittää ja väkirynnäköllä\nvalloittaa kaupungin. Noustuansa joukkoineen luonnon suojelemalle\nkukkulalle, tarkasti hän Strymoonin rämemaita, ja minlainen kaupungin\nasema Trakiaan päin oli, ja tuli siihen päätökseen, että hän\ntaistelutta voisi vetäytyä pois, milloin vaan halusi. Sillä ei ketään\nnäkynyt muureilla, eikä kukaan kulkenut porteista, vaan ne olivat\nkaikki suljetut. Hän katui, ettei ollut tullessaan ottanut mukaansa\npiirityskoneita, arvellen että hän kyllä olisi voinut valloittaa\nkaupungin, koska se oli puolustajia vailla.\n\nHeti kun Brasidas näki Ateenalaisten lähteneen liikkeelle, astui\nhänkin alas Kerdylioonista, suunnaten matkansa Amfipolikseen.\nMutta hän ei hyökännyt Ateenalaisten kimppuun, peloissaan heikon\nvarustuksensa tähden. Sillä jos kohtakaan hänen sotajoukkonsa ei\nluvultaan ollut vastustajia heikompi, koska molemmat olivat yhtä\nlukuisat, niin katsoi hän sitä kuitenkin sotakunnossa vastustajia\nala-arvoisemmaksi, koska Ateenalaiset olivat valiosotilaita,\nja niin ikään Leemnolaiset ja Imbrolaiset olivat lähettäneet\nparaammat miehensä. Hän päätti sentähden turvautua sotajuoneen.\nSillä jos hän näyttäisi vastustajille sotajoukkonsa vähyyden ja sen\nkelvottoman varustuksen, niin hän piti sen vähemmän vievän voittoon,\nkuin jos viholliset halveksisivat heitä näkemättä, perustamatta\nhalveksimisensa oleviin oloihin. Valittuansa 150 raskasaseista, ja\nasettaen muut Klearidaan johdon alle, päätti hän siis äkkiarvaamatta\ntehdä hyökkäyksen, ennenkuin Ateenalaiset lähtivät liikkeelle, koska\nhän ei enää luullut tapaavansa Ateenalaisia täten yksinäisinä, jos\nkerran ehtisivät saada apua. Kutsuttuansa siis kaikki sotilaat\nkokoon, ilmoitti hän heille tuumansa ja koetti rohkaista heitä\nseuraavin sanoin:\n\n\"Peloponneeson miehet! Mimmoisesta maasta olemme lähteneet, että\nse aina miehuutensa kautta on ollut vapaana, ja että teidän\nnyt on taisteleminen Doorilaisina Joonialaisia vastaan, sitä\nminun vain sivumennen tarvitsee mainita. Mutta miten minä aion\ntehdä hyökkäyksen, tahdon teille ilmottaa, jotten laimentaisi\nurhoollisuuttanne, jos teistä ehkä näkyisin toimivan puutteellisesti,\nkun annan ainoastaan osan teistä eikä kaikkien ottaa osaa vaaraan.\nMinä, näette, arvaan, että vastustajamme halveksien meitä, koskeivät\nluule meidän uskaltavan hyökätä heidän kimppuunsa, ovat nousseet\ntuolle paikalle, ja että he nyt järjestyksettä huolettomina\nkatselevat ympäristöjä. Kun huomaa senkaltaiset virheet vihollisten\npuolelta, ja oman sotavoiman heikkouteen katsoen mieluummin turvautuu\nhetken tarjoamiin etuihin kuin julkiseen järjestettyyn hyökkäykseen,\nniin on voitto miltei varma. Tämänkaltaiset juonet, joilla mitä enin\npettämällä vihollisia hyödyttää ystäviänsä, tuottavat mitä kauniimman\nkunnian. Niinkauan kuin he nyt rohkeudessaan ovat huolettomina ja\nkahdella päällä ennemmin miettivät lähtöä kuin pysymistä, eivätkä\nvielä ole päässeet varmaan päätökseen, koetan minä voisinko\njoukollani äkkiarvaamatta juoksujalassa hyökätä keskelle heidän\nsotajoukkoaan.\"\n\n\"Kun sinä, Klearidas, näet minun jo hyökkäävän ja vastustajien\ntodennäköisesti joutuneen pelon alaisiksi, niin aukaise sinä\nportit ja vie mitä kiiruimmin miehesi, sekä Amfipolilaiset että\nmuut liittolaiset, äkkiarvaamatta taisteluun. Arvatenkin he siten\nenin pelästyvät; sillä odottamaton hyökkäys tappelun kestäessä on\nvihollisille turmiollisempi, kuin itse alotettu taistelu. Ja ole sinä\nitse kunnon mies, kuten sinun Spartiatina tulee oleman.\"\n\n\"Ja te liittolaiset! Seuratkaa johtajaanne miehuullisesti,\nkäsittäen, että sotilaan tulee oleman innokas, kunnianhimoinen ja\nkuuliainen johtajille. Tämä päivä on tuottava teille, jos olette\nurhoollisia, vapauden ja Lakedaimonilaisten liittolaisten nimen,\ntahi tekee se teidät Ateenalaisten alamaisiksi, jos teidän onnistuu\nvälttää orjuutta ja kuolemaa, ja asettaa niskallenne raskaamman\nikeen, kuin tähänastinen on ollut, ja siten estäisitte te muiden\nHelleenien vapauttamisen. Mutta pelkureiksi te ette tietenkään joudu,\nkoska tiedätte kuinka suurista eduista nyt taistelemme, ja minä\npuolestani tulen osottamaan, etten ainoastaan kehotuksilla, vaan\nmyöskin teolla kykenen ryhtymään taisteluun.\"\n\nTäten puhuttuansa, valmistautui Brasidas itse hyökkäykseen, asettaen\nmuut sotilaat Klearidaan kanssa Trakialais-nimisille porteille,\ntehdäksensä sieltä hyökkäyksen, kuten oli määrätty. Kun Brasidas\nnähtiin astuvan alas Kerdylioonista ja ilmestyvän kaupungissa, johon\nulkoa vallan selvästi saattoi nähdä, sekä uhraavan Ateenan pyhäkön\nlehdossa, ja valmistautuvan taisteluun, ilmotetaan Kleoonille, joka\noli lähtenyt tarkastamaan seutuja, että vihollisten koko sotavoima\noli näkyvissä kaupungissa, ja että portin alta näkyi hevosten ja\nihmisten jalkoja, ikäänkuin lähtemäisillään ulos. Kuultuansa tämän,\nmeni hän katsomaan. Kun hän huomasi niin olevan, ei hän halunnut\nantautua taisteluun, ennenkuin apujoukot olivat saapuneet. Luullen\nehtivänsä pois, käski hän antaa merkin peräytymiseen ja kehotti\nsotilaitansa vetäytymään vasemmalle siivelle, sen ollen ainoana\nkeinona päästäksensä Eeiooniin. Mutta koska tämä hänestä tapahtui\nliian hitaasti, käski hän oikean siipensä kääntyä ja vei sen siten\npois, paljastaen varustamattoman kyljen viholliselle. Kun Brasidas\nhuomasi tämän sopivan tilaisuuden ja Ateenalaisen sotajoukon\nliikkeellä, lausui hän häntä ympäröiville ja toisille miehilleen:\n\"Nuot miehet eivät uskalla meitä odottaa; sen huomaa kilpien ja\npäitten liikkeistä; ne, jotka noin tekevät, eivät tavallisesti odota\nhyökkääjiä. Aukaiskaa siis minulle määrätyt portit, ja tehkäämme\nnopeasti rohkea hyökkäys.\" Syöstyänsä ulos muuria läheisimmästä\nportista, silloisen pitkän muurin ensimmäisestä portista, juoksi\nhän suoraa päätä jyrkimmälle paikalle, missä nykyään seisoo\nvoitonmerkki, ja hyökkäsi keskelle Ateenalaisten sotajoukkoa, jotka,\nsekä peljästyneinä järjestymättömyytensä takia että hämmästyneinä\nhänen rohkeudestaan, kääntyivät pakosalle. Kuten oli määrätty,\nryntäsi Klearidas samalla ulos Trakialaisesta portista ja hyökkäsi\nvihollisten kimppuun. Täten joutuivat Ateenalaiset, molemmin puolin\nahdistettuina, täydelliseen epäjärjestykseen. Heidän vasen siipensä,\njoka jo oli vetäytynyt Eeiooniin päin, joutui erilleen toisista\nja pakeni. Kun tämä tapahtui, kääntyi Brasidas ahdistamaan oikeaa\nsiipeä, mutta haavotettiin ja kaatui Ateenalaisten huomaamatta,\nmutta hänen miehensä veivät hänet pois. Ateenalaisten oikea siipi\npiti paremmin puoltaan. Kleoon, joka jo alusta taistelua mietti\npakoa, lähti hetimiten matkoihinsa, vaan joutui Myrkinilaisen\npeltastan käsiin, joka hänet surmasi. Hänen kukkulalle kokoontuneet\nraskasaseisensa torjuivat pari kolme kertaa päältään heitä ahdistavaa\nKlearidasta, eivätkä peräytyneet, ennenkuin Myrkinilaiset ja\nKalkidilaiset ratsumiehet ja peltastat, ympäröiden heidät, keihäiden\nheitolla heitä ajoivat pakosalle. Näin pakeni koko Ateenalainen\nsotajoukko suurella vaivalla eri teitä myöten vuoristolle. Ne,\njotka eivät heti taistelussa tahi Kalkidilaisten ratsuväen ja\njalkaväen käsistä saaneet surmaansa, pelastuivat Eeiooniin. Ne, jotka\nkorjasivat Brasidaan taistelusta, tapasivat hänet vielä hengissään,\njoten hän sai tietää, että hänen väkensä oli päässyt voitolle, mutta\nvähän jälkeenpäin hän heitti henkensä. Kun Klearidaan johtamat\nsotilaat palasivat takaa ajamasta, ryöstivät he kaatuneilta aseet ja\npystyttivät voitonmerkin.\n\nTämän jälestä seurasivat liittolaiset täysissä aseissa Brasidaan\nruumista ja hautasivat hänen kunnan kustannuksella kaupungin\nnykyisen torin partaalle. Tästä lähtien toimittivat Amfipoliin\nasukkaat, ympäröityänsä hänen hautansa aitauksella, hänen kunniakseen\nvuotuisia uhreja ja kilpailuja, niinkuin ainakin suojelijauroolle, ja\npyhittivät siirtokunnan hänelle ikäänkuin perustajalleen. He repivät\nHagnoonille pyhitetyt rakennukset ja hävittivät kaikki, mikä olisi\nvoinut muistuttaa hänestä perustajana, katsoen Brasidaan olleen\nheidän perustajansa. He tavottelivat pelosta Ateenalaisia kohtaan\nhetken vaatimuksesta hartaasti Lakedaimonilaisten liittoa, katsoen\nkunnianosoituksia Hagnoonille, Ateenalaisten vihamielisyyksien\nilmaannuttua, vastenmielisiksi ja epäedullisiksi. Kaatuneiden ruumiit\nluovuttivat he Ateenalaisille.\n\nAteenalaisista sai surmansa noin 600, vastustajista ainoastaan\nseitsemän, johtuen siitä, ettei tämä ottelu ollut mikään\nsäännöllisesti järjestetty taistelu, vaan edeltäpäin vaikuttavan\npelon aiheuttama yhteentörmäys. Korjattuansa kaatuneensa, purjehtivat\nAteenalaiset kotia. Klearidas taas jäi miehineen Amfipoliin,\njärjestääksensä sikäläisiä oloja.\n\nLoppupuolella tätä kesää veivät Lakedaimonilaiset Ramfias,\nAutokaridas ja Epikydidas Trakiaan 900 suuruisen apujoukon\nraskasaseisia ja järjestivät, saavuttuansa Trakinin Heerakleiaan,\nsikäläiset vallitsevat heidän mielestänsä säännöttömät olot. Heidän\nsiellä toimiessansa, tapahtui juuri mainittu tappelu. Tähän loppui\ntämä kesä.\n\nHeti alussa seuraavaa talvea pyrki Ramfias joukkoineen aina Tessalian\nPierioniin. Mutta kun Tessalialaiset asettuivat vastarintaan, ja\nkoska Brasidas oli kaatunut, jonka avuksi tämä sotajoukko oli\nlähetetty, palasivat he kotia, arvellen ettei heillä ollut mitään\nhyötyä sinne jäämisestä, koska Ateenalaisetkin tappion kärsittyään\nolivat vetäytyneet pois, ja koskeivät katsoneet kykenevänsä\ntoimittamaan, mitä Brasidas oli tuuminut tehdä, semminkin kun he\ntiesivät Lakedaimonilaisten heidän lähtiessään olleen taipuvaiset\nrauhaan.\n\nVälitön seuraus Amfipoliin taistelusta ja Ramfiaan sotajoukon\nperäytymisestä Tessaliasta oli, ettei kumpikaan sotapuolue ryhtynyt\ntaisteluun, vaan että he molemmat tuumivat rauhaa. Ateenalaiset\nhalusivat rauhaa, koskeivät he enää, voitettuina Deelioonin ja vähän\nmyöhemmin Amfipoliin tappelussa, luottaneet voimaansa, joka luottamus\nennen oli houkutellut heidät hylkäämään rauhansopimukset, he kun\npitivät itseänsä silloisen myötäkäymisen johdosta voittamattomina. He\npelkäsivät myöskin, että heidän liittolaisensa, heidän kärsimiensä\ntappioiden houkuttelemina, yhä lukuisammin nousisivat kapinaan ja\nluopuisivat heistä, ja he katuivat, etteivät he olleet suostuneet\nrauhaan Pyloksen menestyksen jälkeen.\n\nLakedaimonilaiset taas, koska sota oli käynyt vasten heidän\narveluansa, he kun olivat toivoneet voivansa jonkun vuoden sodalla\nkukistaa Ateenalaisten vallan, hävittämällä heidän maatansa,\nmutta päinvastoin olivat Sfakteriassa joutuneet senkaltaiseen\nonnettomuuteen, joka ei milloinkaan ennen ollut kohdannut Spartaa.\nSen ohessa hävittivät Pylolaiset ja Kyteeralaiset heidän aluettaan,\nja kun Heilootit yhä enemmän karkasivat, niin he pelkäsivät, että\nmaahankin jääneet Heilootit silloisten olojen vallitessa, luottaen\naikaisemmin maasta karanneitten Heilootien apuun, nousisivat\nkapinaan. Tähän aikaan sattuivat myöskin Argolaisten kanssa solmitut\nkolmenkymmenenvuotiset rauhansopimukset kulumaan loppuun, eivätkä\nArgolaiset halunneet niitä uudistaa, ellei heille annettaisi takaisin\nKynosuurian aluetta. Mutta Lakedaimonilaiset arvelivat itsensä\nliian heikoiksi taistellakseen sekä Argolaisia että Ateenalaisia\nvastaan, varsinkin koska he pelkäsivät, että jotkut Peloponneesoksen\nkaupungeista luopuisivat heistä, niinkuin tapahtuikin.\n\nTähän katsoen, arvelivat kumpasetkin rauhan olevan tehtävän, eivätkä\nsuinkaan vähin Lakedaimonilaiset, jotka olivat huolissaan, miten\nsaisivat takaisin saarelta vangitut miehensä. Sillä niistä olivat\njotkut ylhäisiä Spartiateja ja ylimysten sukulaisia. Keskustelut\nheistä olivat alkaneet heti heidän vangitsemisensa jälkeen, mutta\nAteenalaiset eivät halunneet tehdä molemmille yhtä etuisaa rauhaa,\nniin kauan kuin heidän kävi onnellisesti. Kun he nyt olivat kärsineet\nDeelioonin tappion, solmivat Lakedaimonilaiset, jotka kyllä\nkäsittivät Ateenalaisten tällöin olevan taipuvaisempia rauhaan, heti\nheidän kanssansa aselevon yhdeksi vuodeksi, jonka kestäessä oli\nneuvoteltava pitemmänaikaisesta sovinnosta.\n\nKun Ateenalaiset sittemmin kärsivät Amfipoliin tappion, ja koska\nsekä Kleoon että Brasidas olivat kaatuneet, jotka kukin puolestaan\nolivat rauhan kiihkeimmät vastustajat, Brasidas koska hän sodassa\noli voittanut onnea ja kunniaa, Kleoon, koska hän ymmärsi, että\nhänen konnamaisuutensa rauhan tehtyä tulisi julki ilmi ja hänen\npanettelunsa vähemmän uskotuksi, nousivat rauhan puolustajiksi ne\nmiehet, jotka kukin kaupungissaan pyrkivät etusijalle; Pausaniaan\npoika Pleistoanaks, Lakedaimonilaisten kuningas, ja Nikeeratoksen\npoika Niikias, aikakauden onnellisin sotapäällikkö. Niikias halusi\nrauhaa, jotta hän voisi säilyttää sotamainettansa, sen vielä ollessa\nkorkeimmillaan, samalla hankkiakseen kansalaisillensa hiukan lepoa,\nja säilyttääksensä itselleen tuleviksi ajoiksi maineen, ettei hän\nmilloinkaan ollut johtanut kaupunkia mihinkään vaaraan. Tämän hän\nkatsoi paraimmin saavuttavansa karttamalla vaaran ja sattuman\noikkuja, ja vaarattomuuden piti hän rauhan tuotteena. Pleistoanaks\ntaasen tavotti rauhaa, koska hänen vihamiehensä lakkaamatta\nparjasivat häntä maanpakolaisuudesta laittoman palaamisen takia,\nväittäen sen tuottaneen Lakedaimonilaisille heidän kärsimänsä\nonnettomuudet. He syyttivät häntä ja hänen veljeänsä Aristoklesta,\nettä nämät muka olivat yllyttäneet Delfoin papitarta toistamiseen\nvastaamaan Lakedaimonilaisille orakelikysyjille, että heidän tuli\nvieraasta maasta kutsua kotiin Zeyksen puolijumalallisen pojan\njälkeläinen, muuten täytyisi heidän kyntää maataan hopea-auralla.\nTäten oli hän muka saanut Lakedaimonilaiset kutsumaan kotia\nhänet, joka silloin oli Lykaionilla, johon hän oli paennut\nLakedaimonilaisia, koska luulivat hänen lahjomana muinoin\npalanneen Attikasta, ja asui täällä puoleksi pyhäkköön kuuluvassa\nrakennuksessa. Tämä hänen palauttamisensa tapahtui yhdeksäntenätoista\nvuotena hänen Attikasta pakenemisensa jälkeen yhtäläisillä menoilla\nja uhreilla, kuin ne, joilla he ottivat asuntonsa Lakooniassa ja\nasettivat kuninkaansa.\n\nHarmissaan näistä parjauksista ja arvellen, etteivät vihamiehensäkään\nvoisi syyttää häntä mistään, jos rauhan kestäessä ei mikään\nonnettomuus tapahtuisi, ja jos Lakedaimonilaiset saisivat takaisin\nvangitut soturinsa, vaan että vallanpitäjät sodan kestäessä\nolisivat panetteluiden alaisia jokaisen onnettomuuden tapahtuessa,\nharrasti Pleistoanaks innolla rauhaa. Keskustelut tästä alkoivat\nsinä talvena, ja jo alkukeväästä uhkasivat Lakedaimonilaiset\nvarustuksilla. He lähettivät kaikkiin kaupunkeihin käskyn rakentaa\nlinnotuksia, saadaksensa Ateenalaiset taipuvaisemmiksi. Kun\nmonenlaisia vaatimuksia kummaltakin puolelta oli tehty, suostuttiin\nvihdoin, että kumpaisetkin luovuttaisivat takaisin ne paikkakunnat,\njotka aseilla olivat valloittaneet. Nisaian pitivät Ateenalaiset.\nSillä heidän vaatiessaan takaisin Plataian, väittivät Teebalaiset\nsaaneensa sen haltuunsa Plataialaisten omalla suostumuksella\neikä suinkaan väkivallalla, yhtävähän kuin kavaluudellakaan, ja\nAteenalaiset väittivät Nisaian samoten joutuneen heidän haltuunsa.\nLakedaimonilaiset kutsuivat sitten liittolaisensa kokoon, ja\nkun nämät paitsi Boiootialaiset, Korintolaiset, Heeleilaiset\nja Megaralaiset, jotka eivät hyväksyneet sopimuksia, olivat\näänestäneet, että oli tehtävä rauha, tekivät he Ateenalaisten kanssa\nuhrilla ja valalla vahvistetun sovinnon, ja Ateenalaiset niinikään\nLakedaimonilaisten kanssa seuraavilla ehdoilla:\n\n\"Ateenalaiset ja Lakedaimonilaiset sekä heidän liittoIaisensa ovat\nsolminneet ja kaupungittain valalla vahvistaneet rauhan seuraavilla\nehdoilla:\"\n\n\"Yhteisten pyhäköiden suhteen, että ken vaan haluaa saa vaaratta\nsekä maitse että meritse käydä niissä uhraamassa, pyytää neuvoja\norakelilta ja isien tapaan ottaa osaa juhliin.\"\n\n\"Apolloonin pyhän lehdon ja pyhäkön suhteen Delfoissa ja itse\nDelfolaisten suhteen, että sekä he itse että heidän maansa isien\ntapaan ovat itsenäisiä, itseänsä verottavia ja itseänsä tuomitsevia.\"\n\n\"Viisikymmentä vuotta kestäkööt sopimukset Ateenalaisten ja heidän\nliittolaistensa puolelta Lakedaimonilaisten ja heidän liittolaistensa\nkanssa petoksetta ja rikkomatta sekä mailla että merillä.\"\n\n\"Kielletty olkoon Lakedaimonilaisilta ja heidän liittolaisiltaan\nnostaa aseita Ateenalaisia ja heidän liittolaisiansa vastaan, kuten\nmyöskin Ateenalaisilta ja heidän liittolaisiltaan nostaa aseita\nLakedaimonilaisia ja heidän liittolaisiansa vastaan verukkeella tahi\nvilpillä.\"\n\n\"Jos joku erimielisyys heidän välillänsä sattuisi syntymään,\nratkaistakoon se tuomion ja valan kautta, miten keskinäisesti\nkatsovat hyväksi.\"\n\n\"Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa luovuttakoot\nAteenalaisille Amfipoliksen. Kaikista niistä kaupungeista, jotka\nLakedaimonilaiset luovuttavat Ateenalaisille, saakoot halukkaat\npoistua omaisuuksineen.\"\n\n\"Ne kaupungit, jotka maksavat veroa Aristeideen säännöksen\nmukaan, olkoot vapaat. Ateenalaisilta ja heidän liittolaisiltaan\nolkoon kielletty ahdistaa näitä kaupunkeja sodalla, kun ne vaan\nsuorittavat veronsa sopimusten solmittua. Nämät kaupungit ovat:\nArgilos, Stageiros, Akantos, Skoolos, Olyntos ja Spartoolos. Nämät\nkaupungit älkööt olko kummankaan, yhtävähän Lakedaimonilaisten kuin\nAteenalaistenkaan, liittolaisia. Mutta jos Ateenalaiset voivat\nvoittaa niitä puolelleen, olkoon sallittu, että Ateenalaiset ottavat\nne liittoonsa niiden omalla suostumuksella.\"\n\n\"Meekybernalaiset, Sanaiolaiset ja Singaiolaiset asukoot\nkaupungeissaan kuten myöskin Olyntilaiset ja Akantilaiset.\"\n\n\"Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa luovuttakoot\nAteenalaisille takaisin Panaktonin. Ateenalaiset luovuttakoot\nLakedaimonilaisille takaisin Koryfasionin, Kyteeran, Metooneen,\nPteleonin ja Atalanteen sekä ne Lakedaimonilaiset miehet, jotka\novat Ateenalaisten vallassa, joko itse Ateenassa tahi muualla\nAteenalaisten alusmaissa. Niinikään päästäkööt Ateenalaiset\npois Skiooneessa piiritetyt Peloponneesolaiset ja kaikki\nLakedaimonilaisten Skiooneessa oleskelevat liittolaiset, jotka\nBrasidas on sinne lähettänyt, samoten kuin ne Lakedaimonilaisten\nliittolaiset, jotka ovat Ateenalaisten vankiloissa, joko itse\nAteenassa tahi Ateenalaisten alusmaissa. Samoiten luovuttakoot\nLakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa ne Ateenalaiset ja heidän\nliittolaisensa, jotka ovat heidän hallussaan.\"\n\n\"Skioneelaisten, Torooneelaisten ja Sermyliläisten kaupungeista\nkuten myöskin muista hallussaan olevista kaupungeista päättäkööt\nAteenalaiset mielin määrin.\"\n\n\"Valalla vahvistakoot Ateenalaiset kaupungittain nämät sopimukset\nLakedaimonilaisille ja heidän liittolaisilleen. Kumpaisetkin\nkäyttäkööt paikkakunnan juhlallisinta valan muotoa, ja valan tehköön\nseitsemäntoista miestä joka kaupungista. Vala olkoon seuraava: 'pysyn\nnäissä päätöksissä ja sopimuksissa vilpittä ja petoksetta'\".\n\n\"Samallaiset valat vannokoot Lakedaimonilaiset ja heidän\nliittolaisensa Ateenalaisille.\"\n\n\"Kumpaisetkin uudistakoot vuosittain valan.\"\n\n\"Pylväät pystytettäköön Olympiaan, Pytooseen, Istmokseen ja Ateenan\nlinnaan sekä Lakedaimonin Amyklaiooniin.\"\n\n\"Jos joku seikka toiselta tahi toiselta puolelta olisi unohtunut\nsopimusta tehdessä, niin olkoon Ateenalaisille ja Lakedaimonilaisille\nsallittu muuttaa tämä seikka keskinäisen sopimuksen mukaan.\"\n\nNämät sopimukset solmittiin Pleistolaan ollessa eforina Artemisionin\nkuukauden loppupuolen neljäntenä päivänä, Ateenassa Alkaioksen\nollessa arkontina Elafeebolioonin kuukauden loppupuolen kuudentena\npäivänä. Valan vannoivat ja uhrasivat seuraavat henkilöt:\nLakedaimonilaisten puolesta: Pleistolas, Damageetos, Kionis,\nMetagenees, Akantos, Daitos, Iskagoras, Filokaridas, Tseyksidas,\nAntippos, Tellis, Alkinidas, Empedias, Meenas ja Lamfilos;\nAteenalaisten puolesta: Lampoon, Istmionikos, Niikias, Lakees,\nEytydeemos, Proklees, Pytodooros, Hagnoon, Myrtilos, Trasyklees,\nTeagenees, Aristokoitees, Ioolkios, Timokratees, Leoon, Lamakos ja\nDeemostenees.\n\nNämät sopimukset solmittiin kevättalvena välittömästi\nKaupunkilais-Dionysoksen juhlien jälkeen tarkalleen kymmenen vuotta\nja muutamia päiviä Lakedaimonilaisten ensimmäisen hyökkäyksen\njälkeen Attikaan ja tämän sodan alotettua. Sillä tarkempi on mainita\nvuoden-ajat, kuin luetella arkontien ja muitten vallanpitäjien nimet,\njoiden ammatti-aikana joku seikka tapahtui. Siten ei tarkoin tiedä,\nonko mainittu seikka tapahtunut vallanpitäjän hallitusajan alussa,\nlopussa vai milloin. Mutta jos laskee kesät ja talvet, kuten minä\nolen tehnyt, niin huomaa, koska kesä ja talvi yhteensä muodostavat\nvuoden, että kymmenen kesää ja yhtä monta talvea on kulunut tämän\nensimmäisen sodan alusta.\n\nLakedaimonilaiset, joiden ensimmäisinä tuli luopua valloituksistaan,\npäästivät heti vangitsemansa miehet irti ja lähettivät Iskagoraan,\nMeenaan ja Filokaridaan Trakiaan käskemään Klearidaan jättää\nAmfipoliin Ateenalaisille ja muitten hyväksyä sopimukset, kuten\nkullekin oli määrätty. Mutta nämät eivät olleet suostuvaisia\ntähän, koska pitivät sopimukset itselleen epäedullisina, eikä\nKlearidaskaan luovuttanut kaupunkia, vaan Kalkidilaisten mieliksi\nväitti, ettei hän voinut heitä siihen pakottaa. Kiireesti lähti\nhän itse sanansaattajien seurassa Lakedaimoniin puollustaaksensa\nitseään, jos Iskagoras ja tämän myötälähettiläät syyttäisivät\nhäntä tottelemattomuudesta, ja koska hän halusi tietää, eikö\nsopimuksia voisi saada muutetuiksi. Mutta kun hän huomasi\nsopimukset vahvistetuiksi, niin palasi hän mitä pikemmin takaisin\nLakedaimonilaisten käskystä, jotka määräsivät, että hänen tuli ennen\nkaikkea luovuttaa kaupunki, tahi ainakin viedä pois siellä majailevat\nPeloponneesolaiset.\n\nKoska liittolaisten lähettiläät juuri sattuivat olemaan\nLakedaimonissa, kehottivat Lakedaimonilaiset niitä heistä, jotka\neivät olleet hyväksyneet sopimuksia, suostumaan niihin. Mutta nämät\neivät näihin suostuneet, perustaen kieltonsa samoihin syihin, kuin\nennenkin, ellei tehtäisi heille edullisempia sopimuksia. Kun he\neivät taipuneet, lähettivät Lakedaimonilaiset heidät luotaan ja\ntekivät omasta puolestaan liiton Ateenalaisten kanssa, arvellen,\netteivät Argolaiset uudistaisi sopimuksia, koska olivat hyljänneet\nAmpelidaan ja Likaan tarjoomukset, arvellen silloin, etteivät\nLakedaimonilaiset ilman Ateenalaisten apua olisi vaarallisia, ja\nkoska Lakedaimonilaiset tämän liiton kautta paraiten luulivat\nvoivansa rauhottaa Peloponneeson. Sillä he käsittivät, että\nPeloponneesolaiset, jos vain olisi tilaisuutta siihen, yhtyisivät\nArgolaisiin. Ateenalaiset lähettiläät saapuivat nyt Lakedaimoniin\nja solmivat keskusteltuansa ehdoista seuraavan valalla vahvistetun\nliiton.\n\n\"Seuraavilla ehdoilla ovat Ateenalaiset ja Lakedaimonilaiset\ntoistensa liittolaisia viideksikymmeneksi vuodeksi:\"\n\n\"Jos viholliset hyökkäävät Lakedaimonilaisten maahan ja siellä\nharjottavat väkivaltaa, niin tulee Ateenalaisten voimiensa mukaan\navustaa Lakedaimonilaisia. Jos viholliset poistuessaan hävittävät\nmaata, on hävittäjien kotikaupunki katsottava Lakedaimonilaisten ja\nAteenalaisten viholliseksi ja on sen kärsittävä vihollisen kohtelua\nsekä rauha tehtävä yhteisesti petoksetta ja vilpittä.\"\n\n\"Jos viholliset hyökkäävät Ateenalaisten maahan ja siellä\nharjottavat väkivaltaa, niin tulee Lakedaimonilaisten voimiensa\nmukaan avustaa Ateenalaisia. Jos viholliset poistuessaan hävittävät\nmaata, on hävittäjien kotikaupunki katsottava Lakedaimonilaisten ja\nAteenalaisten viholliseksi ja on sen kärsittävä vihollisen kohtelua\nsekä rauha tehtävä yhteisesti petoksetta ja vilpittä.\"\n\n\"Jos orjat nousevat kapinaan, tulee Ateenalaisten auttaa\nLakedaimonilaisia kaikin voimin, miten vaan mahdollista on.\"\n\n\"Tämän sopimuksen vahvistakoot kumpaistenkin puolesta ne, jotka jo\nennenkin ovat vannoneet sopimuksen valan. Valat uudistakoot joka\nvuosi, Lakedaimonilaiset Ateenassa Dionysoksen juhlissa, Ateenalaiset\nLakedaimonissa Hyakintoksen juhlissa. Kumpaisetkin pystyttäkööt\npylväät, toiset Lakedaimonin Amyklaioonissa olevan Apolloonin pyhäkön\neteen, toiset Ateenan linnaan Ateeneen pyhäkön läheisyyteen.\"\n\n\"Jos Ateenalaiset tahi Lakedaimonilaiset haluavat lisätä tahi poistaa\njotakin sopimuksesta, saavat he sen tehdä yksimielisesti, jos se vaan\non sopusoinnussa valan kanssa.\"\n\nValan vannoivat Lakedaimonilaisten puolesta: Pleistoanaks, Agis,\nPleistolas, Damageetos, Kionis, Metagenees, Akantos, Daitos,\nIskagoras, Filokaridas, Tseuksidas, Antippos, Alkinadas, Tellis,\nEmpedias, Meenas, ja Dafilos; Ateenalaisten puolesta: Lampoon,\nIstmionikos, Lakees, Niikias, Eytydeemos, Proklees, Pytodooros,\nHagnoon, Myrtilos, Trasyklees, Teagenees, Aristokratees, Ioolkios,\nTimokratees, Leoon, Lamakos ja Deemostenees.\n\nTämä liitto tehtiin vähän mainitun sopimuksen jälkeen. Ateenalaiset\nantoivat Lakedaimonilaisille takaisin saarella vangitut miehet. Tämän\ntapahtuessa alkoi yhdennentoista vuoden kesä. Täten on nyt kerrottu\nensimmäisen kymmenen vuotta keskeytymättä kestäneen sodan vaiheet.\n\nKun Lakedaimonilaiset ja Ateenalaiset kymmenenvuotisen sodan jälkeen\nolivat tehneet sopimuksen ja liiton, Pleistolaan ollessa eforina\nLakedaimonissa ja Alkaioksen arkontina Ateenassa, nauttivat näitä\nsopimuksia hyväksyvät valtiot rauhaa. Mutta Korintos ja muutamat\nPeloponneesoksen kaupungit koettivat saada levottomuuksia aikaan,\njoten viipymättä syntyi uusi levottomuus Lakedaimonilaisten ja\nheidän liittolaistensa välillä, jota paitsi Ateenalaisissakin aikaa\nvoittaen heräsi epäluuloa Lakedaimonilaisia kohtaan, koskeivät nämät\ntäyttäneet kaikkia sopimuksissa määrätyitä ehtoja. Kuusi vuotta ja\nkymmenen kuukautta he pysyivät hyökkäämättä toistensa maahan, mutta\nkumpaisetkin vahingottivat toisiaan, kun vain oli siihen tilaisuutta,\nkoska aselepo oli tuiki epävarmasti määrätty. Vihdoin oli heidän\npakko purkaa kymmenenvuotisen sodan jälkeen solmitut sopimukset ja\nryhtyä ilmisotaan toisiansa vastaan.\n\nSama Thukydides, joka on kertonut edelliset sodanvaiheet, on myöskin\njatkanut kertomuksensa seuraavista tapahtumista siinä järjestyksessä,\nmissä ne tapahtuivat kesäisin ja talvisin, kunnes Lakedaimonilaiset,\nvalloitettuansa pitkät muurit ja Peiraieuksen, kukistivat\nAteenalaisten vallan. Tämän tapahtuessa oli sota kaikkiaan kestänyt\n27 vuotta. Sillä jos ei pidä väliaikaista sovintoa sotatilana,\nniin erehtyy suuresti. Jos nimittäin tarkastaa tätä tapahtumain\nvalossa, niin huomaa, ettei ole oikein kutsua sitä rauhaksi, koskei\nkumpainenkaan riitapuoli saanut eikä luovuttanut kaikkea sitä, mitä\noli luvattu sovinnossa. Sitä paitsi harjotettiin molemmin puolin\nvääryyttä Mantinean ja Epidauroksen suhteen, kuten myöskin monessa\nmuussa tapauksessa, jonka lisäksi Trakialaiset liittolaiset olivat\nyhtä viholliset, ja Boiootialaiset eivät tehneet sovintoa kuin\nkymmeneksi päiväksi. Jos siis laskee yhteen kymmenvuotisen sodan,\nsitä seuraavan epävarman aselevon ja sen jälkeen seuraavan sodan,\nniin huomaa tässä mainitun vuosimäärän oikeaksi lisäämällä muutamia\npäiviä, kuten myöskin, jos luottaa orakelin vastaukseen, tämä on\nnäiden laskujen kanssa yhtäpitävä. Sillä minä muistan hyvin, miten\nsekä sodan alussa että sen kestäessä loppuun saakka yhteisesti\npuhuttiin, että sota kestäisi kolme kertaa yhdeksän vuotta.\n\nMinä olen elänyt koko sodan aikana ja paraammassa iässäni tarkoin\nseurannut sodan vaiheita, joten minä siis tunnen ne hyvin.\nOltuani päällikkönä sodassa Amfipolista vastaan, ajettiin minä\nmaanpakoon omasta kotikaupungistani. Ja koska minä oleskelin\nmolempien sotajoukkojen läheisyydessä, enkä suinkaan kaukana\nPeloponneesolaisten leiristä maanpakoni takia, niin olen minä sitä\nsuuremmassa rauhassa tutkinut tapahtumia. Seuraavassa esittelyssä\nolen minä siis kertova kymmenvuotisen sodan jälkeen syntyneet\neripuraisuudet, sovintojen purkamisen ja senjälkeisen sodan vaiheet.\n\nKun viidenkymmenen vuotiset sopimukset ja sitten liitto oli tehty,\nlähtivät Lakedaimonista Peloponneesolaisten lähettiläät, jotka\nsitä varten olivat kutsutut sinne. Kaikki muut palasivat kotia\npaitsi Korintolaiset, jotka ensin poikkesivat Argokseen, jossa he\nmuutamien vallanpitäjien puheilla kävivät lausuen, että Argolaisten\ntulisi neuvotella, miten he voisivat pelastaa Peloponneesosta, kun\nLakedaimonilaiset olivat solmineet liiton ja sopimukset entisten\nverivihollistensa Ateenalaisten kanssa, eikä suinkaan missään hyvässä\ntarkotuksessa, vaan orjuuttaaksensa Peloponneeson. Korintolaiset\nyllyttivät Argolaisia päättämään, että mikä Helleeniläis-kaupunki\ntahansa, joka oli itsenäinen ja omavaltainen, pääsisi Argolaisten\nliittolaiseksi puollustaaksensa molemminpuolisia etuja. He kehottivat\nniinikään Argolaisia määräämään muutamia miehiä rajattomalla vallalla\ntämän asian päättämiseksi, lykkäämättä asiaa kansan päätettäväksi,\njotteivät vallanpitäjät, jos eivät voisi taivuttaa kansaa, joutuisi\nkansan vihan alaisiksi. He väittivät, että moni kaupunki vihasta\nLakedaimonilaisia vastaan liittyisi heihin. Näitten neuvottelujen\nperästä palasivat Korintolaiset kotia.\n\nKun ne Argolaiset, jotka olivat kuunnelleet lähettiläitä,\nkertoivat heidän puheensa hallitusmiehille ja kansalle, määräsivät\nArgolaiset äänestyksellä 12 miestä, joitten kanssa kaikki muut\nHelleeniläis-kaupungit saisivat solmia liiton, paitsi Ateenalaiset\nja Lakedaimonilaiset, jotka eivät kumpikaan pääsisi liittoon\nosallisiksi ilman Argolaiskansan suostumusta. Tähän suostuivat\nArgolaiset sitä mieluummin, koska he näkivät, että he kohta\nsaisivat sodan Lakedaimonilaisten kanssa, sillä sopimukset heidän\nkanssansa olivat loppuun kulumaisillaan, ja koska he toivoivat\npääsevänsä Peloponneesolaisten johtajiksi. Sillä tähän aikaan\npidettiin Lakedaimonia vallan vähäpätöisenä, ja sitä halveksittiin\nsen kärsimien tappioiden takia, jota vastoin kaikki kunnioittivat\nArgolaisia, koska eivät olleet ottaneet osaa Ateenalaisia\nvastaan käytyyn sotaan, vaan hyvässä sovussa kumpaisenkin kanssa\nolivat hyötyneet siitä. Argolaiset ottivat siis liittoonsa ne\nHelleeniläis-kaupungit, jotka siihen olivat halukkaita.\n\nEnsimmäisinä liittyivät Argolaisiin Mantinealaiset, peläten\nLakedaimonilaisia, koska Mantinealaiset olivat valloittaneet osan\nArkadiaa, Attikalaisen sodan vielä kestäessä, eivätkä luulleet\nLakedaimonilaisten suvaitsevan heidän pitää sitä hallussaan,\nkun pääsisivät rauhaan. Sentakia he mielellään kääntyivät\nArgolaisten puoleen, pitäen Argolaisten kaupunkia mahtavana ja\nLakedaimonilaisia kohtaan aina vihamielisenä, ja koska se sitäpaitsi\noli kansanvaltainen, kuten he itsekin. Mantinean luovuttua, syntyi\nmuuallakin Peloponneesoksessa se mielipide, että heidän oli tehtävä\nsamaten, koska sitäpaitsi arvelivat Mantinealaisten nousseen\nkapinaan, syystä että he ehkä tiesivät jotakin enemmän kuin muut, ja\nkoska he kantoivat vihaa Lakedaimonilaisia kohtaan monestakin syystä,\nmutta varsinkin siitä, että oli kirjotettu sopimuksiin Ateenalaisten\nkanssa, että nämät molemmat kaupungit saisivat yksin tuumin lisätä\ntahi poistaa sopimuksista, mitä he katsoivat hyväksi. Tämä pykälä\nteki Peloponneesolaiset enin levottomiksi ja herätti heissä\nepäluuloa, että Lakedaimonilaiset Ateenalaisten avulla koettaisivat\ntehdä heidät alamaisikseen. Heistä olisi oikeus muutosten tekemiseen\nsopimuksissa pitänyt riippua kaikkien liittolaisten suostumuksesta.\nPelosta riensivät siis useimmat Peloponneesoksen kaupungit, kukin\npuolestaan, liittoutumaan Argolaisiin.\n\nKun Lakedaimonilaiset huomasivat levottomuuden Peloponneesoksessa\nja Korintolaisten olevan sen alkuunpanijoina, ja että nämät itse\nmiettivät liittoutua Argolaisiin, lähettivät he sanansaattajia\nKorintokseen, estääksensä tätä aikomusta. He nuhtelivat Korintolaisia\nkaiken tämän aikaansaamisesta ja heidän aikeestaan luopua heistä\nja liittyä Argolaisiin. He väittivät, että Korintolaiset rikkoivat\nvalansa, ja että he jo siinä olivat menetelleet väärin, kun eivät\nhyväksyneet sopimuksia Ateenalaisten kanssa, vaikka oli päätetty,\nettä liittolaisten enemmistön äänestys oli hyväksyttävä, ellei tätä\npäätöstä vastaan olisi mikään este jumalien tahi kansallissankarien\npuolesta.\n\nKorintolaiset olivat ennaltaan kutsuneet kokoon kaikki ne\nliittolaiset, jotka eivät hyväksyneet sopimuksia, ja kaikkien\nniiden läsnäollessa väittivät he, etteivät he olleet loukanneet\noikeutta. He eivät kuitenkaan suorastaan tuoneet esiin, etteivät\nhe sopimuksen mukaan Ateenalaisilta olleet saaneet takaisin\nSolleionia ja Anaktorionia, eivätkä liioin muita seikkoja, joissa\nhe olivat joutuneet sorronalaisiksi, vaan käyttivät verukkeena,\netteivät tahtoneet hyljätä Trakialaisia liittolaisiansa. He sanoivat\nyksityisesti vannoneensa näille liiton, kun he Potidaialaisten kanssa\nensin kapinoivat, ja uudistaneensa tämän valansa. He kielsivät\nsiis loukanneensa liittolaisten valoja, jos he eivät hyväksyneet\nAteenalaisten kanssa tehtyä sopimusta. Sillä ei olisi ollut\nvalanmukaista, lausuivat he, jos he olisivat hyljänneet nämät, kun\nhe olivat vannoneet uskollisuutta jumalien edessä. Sopimuksissahan\nsanottiin: \"ellei olisi estettä jumalien tahi kansalaissankarien\npuolesta\", ja tämä näytti heistä esteeltä jumalien puolesta.\n\nNäin puhuivat he vanhoista valoista. Argolaisesta liitosta sanoivat\nhe tulevansa neuvottelemaan ystäviensä kanssa ja tekevänsä sen,\nmikä kohtuullista oli. Tämän kuultuaan palasivat Lakedaimonilaisten\nlähettiläät kotia. Argoksesta sattui myöskin lähettiläitä olemaan\nKorintoksessa, ja he kehottivat Korintolaisia viipymättä liittymään\nheihin. Korintolaiset kutsuivat heitä saapumaan ensimmäisiin\nKorintoksessa pidettäviin kokouksiin.\n\nEeliksestäkin saapui heti tämän jälkeen lähettiläitä, jotka ensin,\nkuten oli määrätty, solmivat liiton Korintolaisten kanssa ja sieltä\nlähtivät Argokseen, jossa he tulivat Argolaisten liittolaisiksi.\nSillä Eeliläiset olivat riitautuneet Lakedaimonilaisten kanssa\nLepreonin takia. Kun nimittäin kerran oli sota syttynyt muutamien\nArkadian kaupunkien ja Lepreonilaisten välillä, ja Eeliläiset\nLepreonilaisten pyynnöstä olivat tulleet näitten avuksi, ehdoilla\nettä he saisivat palkinnoksi puolen Lepreonilaisten maasta,\nniin Eeliläiset sodan loputtua jättivät maan Lepreonilaisille\nviljeltäväksi, ehdoilla että Lepreonilaiset maksaisivat talentin\nOlympialaiselle Zeykselle. He suorittivatkin säännöllisesti\nveron aina Attikan sodan syttymiseen saakka. Mutta kun he sitten\nlakkasivat maksamasta tätä, syyttäen sodan rasituksia, niin\npakottivat heitä Eeliläiset siihen. Lepreonilaiset kääntyivät\nsilloin Lakedaimonilaisten puoleen. Mutta koska Eeliläiset eivät\npitäneet Lakedaimonilaisia puolueettomina tuomareina, eivät he\nnäitä hyväksyneet välittäjiksi, vaan hävittivät Lepreonilaisten\nmaata. Tästä huolimatta julistivat Lakedaimonilaiset Lepreonilaiset\nitsenäisiksi, ja julistivat päätöksessään, että Eeliläiset\nolivat tehneet väärin. Koska Eeliläiset eivät välittäneet tästä\npäätöksestä, lähettivät Lakedaimonilaiset Lepreonilaisten suojaksi\nosaston raskasaseisia. Koska Eeliläiset tämän tapahduttua arvelivat\nLakedaimonilaisten ottaneen liittoonsa heistä luopuneen kaupungin\nja siten loukanneen sopimukset, joissa sanottiin, että jokainen\nAttikan sodan loputtua saisi pitää hallussaan, mitä hän sen\nkestäessä oli valloittanut, niin he katsoivat itsensä loukattuina\noikeutetuiksi luopumaan Lakedaimonilaisista, ja liittyivät Argokseen,\njonka kanssa he, kuten sanottu, solmivat liiton. Korintolaiset\nliittyivät niinikään heti tämän jälkeen Argolaisiin, ja niin\nmyöskin Kalkidilaiset Trakian rantamailla. Vaikka Boiootialaiset\nja Megaralaiset olivat samaa mieltä, niin he kuitenkin pysyivät\nlevollisina, koska Lakedaimonilaiset heitä kohtelivat ystävällisesti,\nja koska he pitivät Argolaisten kansanvallan itselleen vähemmän\nsoveltuvana, kuin Lakedaimonilaisen hallitusmuodon, kun heillä\nitsellään vallitsi harvainvalta.\n\nTänä kesänä valloittivat Ateenalaiset piirityksellä samaan aikaan\nSkioonee nimisen kaupungin, surmasivat sen kaikki täysikasvaneet\nmiehet, ja tekivät orjiksi naiset ja lapset, ja jättivät alueen\nPlataialaisille viljeltäväksi. Delolaiset veivät he takaisin\nkotimaahan sekä sodassa kärsineiden tappionsa että Deloksen jumalan\nkäskyn johdosta.\n\nFookilaiset ja Lokrilaiset alkoivat tähän aikaan sotia keskenään.\nKorintolaiset ja Argolaiset, jotka nyt olivat liittolaisia,\ntulivat Tegeaan yllyttääksensä sitä luopumaan Lakedaimonilaisista,\nkoska he pitivät tämän kaupungin sangen tärkeänä, ja koska\narvelivat koko Peloponneesoksen liittyvän heihin, jos vain Tegea\nsen tekisi. Mutta kun Tegealaiset lausuivat, ettei heillä ollut\nmitään Lakedaimonilaisia vastaan, niin Korintolaiset, jotka tähän\nsaakka olivat olleet sangen innokkaita toimessaan, laimentuivat\nharrastuksissaan, koska pelkäsivät, etteivät ketkään muutkaan yhtyisi\nheihin. He kääntyivät kuitenkin Boiootialaisten puoleen, pyytäen\nheitä rupeamaan Korintolaisten ja Argolaisten liittolaisiksi ja\nmuutenkin toimimaan yksin tuumin heidän kanssansa. Boiootialaiset\nja Ateenalaiset olivat vähän viidenkymmenenvuotisen sopimuksen\nsolmimisen jälkeen tehneet aselevon keskenään kymmenen päivän\nirtisanomisajalla. Korintolaiset kehottivat Boiootialaisia seuraamaan\nheitä Ateenaan, hankkiaksensa heille samoja ehtoja, kuin oli\nmyönnetty Boiootialaisille, mutta sanomaan irti aselevon, elleivät\nAteenalaiset tähän vaatimukseen suostuisi, sekä myöhemmin olemaan\ntekemättä liittoa heidän kanssansa ilman Korintolaisten suostumusta.\nBoiootialaiset pyysivät heitä odottamaan Argolaisten sopimuksien\nsuhteen, mutta seurasivat heitä kuitenkin Ateenaan. Ateenalaiset\neivät suostuneet Korintolaisten ehdotukseen, vaan vastasivat,\nettä Korintolaiset olivat sopimuksiin osallisina, jos vain olivat\nLakedaimonilaisten liittolaisia. Boiootialaiset eivät kuitenkaan\ntämän johdosta sanoneet irti sopimuksia, vaikka Korintolaiset\nheitä tähän kehottivat, syyttäen heitä lupaustensa peruuttajiksi.\nKorintolaisten ja Ateenalaisten välillä oli siis aselepo ilman mitään\nsäännöllistä sopimusta.\n\nSinä kesänä tekivät Lakedaimonilaiset koko sotavoimallaan Pausaniaan\npojan kuninkaansa Pleistoanaksin johdolla sotaretken Arkadian\nParrasilaisia vastaan, jotka olivat Mantinealaisten alamaisia, ja\njotka kapinaan noustuaan olivat kutsuneet Lakedaimonilaiset avukseen.\nJos vain voisivat, aikoivat Lakedaimonilaiset samalla hävittää\nKypselon linnotuksen, jonka Mantinealaiset olivat rakentaneet\nParrasilaisten maahan, ja josta he vartiojoukon avulla pitivät\nsilmällä Lakooniassa sijaitsevaa Skiritistä. Lakedaimonilaiset\nhävittivät Parrasilaisten aluetta, mutta Mantinealaiset jättivät\nkaupunkinsa Argolaisten huostaan ja valvoivat itse liittolaismaata.\nMutta kun he eivät kyenneet sekä pelastamaan Kypselon linnaa että\nsamalla Parrasilaisten kaupunkeja, niin vetäytyivät he takaisin.\nJulistettuansa Parrasilaiset riippumattomiksi ja revittyänsä\nlinnoituksen, palasivat Lakedaimonilaiset kotiin.\n\nKun sinä kesänä Klearidas rauhan tehtyään Trakiassa toi kotiin ne\nsoturit, jotka Brasidaan johdolla olivat lähteneet sotaan, niin\npäättivät Lakedaimonilaiset vapauttaa ne Heilootit, jotka Brasidaan\njohdolla olivat ottaneet osaa sotaan, ja sallia heidän asettua\nasumaan, mihin vain halusivat. Vähää tämän jälkeen antoivat he\nheille ja Neodamoodeille asunnoksi Lakoonikan ja Eeliksen rajalla\nsijaitsevan Lepreonin, koska he jo ennaltaan olivat epäsovussa\nEeliläisten kanssa. Mutta koska he pelkäsivät, että saarelta\npalanneet soturit, jotka jätettyänsä aseensa olivat joutuneet\nvangeiksi, arvellen joutuvansa häväistyksen alaisiksi tämän\nonnettomuuden takia, ryhtyisivät salavehkeisiin, jos saisivat\npysyä täysissä kansalaisoikeuksissaan, moniaat heistä kun olivat\nvaltionviroissa, niin riistettiin heiltä oikeus hoitaa valtion\nvirkoja, kuten myöskin pätevyys tehdä myynti- ja ostosovintoja.\nMyöhemmin saivat he kuitenkin täydet kansalaisoikeudet takaisin.\n\nSinä kesänä vallottivat Diktidiläiset Ateenalaisten Atoos-vuorella\nsijaitsevan Tyssos nimisen liittokaupungin. Koko tämän kesän pitivät\nAteenalaiset ja Peloponneesolaiset kanssakäymistä toistensa kanssa,\nmutta Ateenalaisissa ja Lakedaimonilaisissa syntyi kuitenkin heti\nsopimuksen solmittuaan keskinäistä epäluuloa, koskeivät luovuttaneet\ntoisillensa määrättyjä paikkakuntia. Lakedaimonilaiset eivät\nensimmäisinä, vaikka niin oli määrätty, luovuttaneet Amfipolista\neivätkä muitakaan kaupunkeja eivätkä liioin olleet taivuttaneet\nTrakian rannikolla asuvia liittolaisiansa, yhtävähän kuin\nBoiootialaisia ja Korintolaisiakaan, hyväksymään sopimuksia, aina\nvain väittäen, että he kyllä Ateenalaisten avulla pakottaisivat heitä\ntähän, jos eivät muutoin suostuisi. He olivat suullisesti määränneet\najan, jonka jälkeen ne, jotka eivät suostuneet sovintoihin,\nkatsottaisiin molempien vihollisiksi. Mutta kun Ateenalaiset näkivät,\netteivät Lakedaimonilaiset panneet toimeen mitään tästä, niin\nsyntyi heissä epäluulo, että Lakedaimonilaisilla oli paha mielessä,\nniin etteivät hekään luovuttaneet Pylosta, Lakedaimonilaisten tätä\nvaatiessa, vaan vieläpä katuivat, että olivat päästäneet saarella\nvangitut miehet. He pitivät myöskin hallussaan muut paikkakunnat,\nsiksi kuin Lakedaimonilaisetkin heille luovuttaisivat sopimuksissa\nmäärätyt kaupungit. Lakedaimonilaiset puolestaan väittivät tehneensä,\nmitä mahdollista oli. \"Hehän olivat luovuttaneet kaikki hallussaan\nolevat Ateenalaiset vangit, palauttaneet soturinsa Trakiasta ja\nmuutenkin tehneet kaikki voitavansa. Heidän vallassaan ei ollut\njättää takaisin Amfipolista, väittivät he, kuten myöskin että\nhe koettaisivat saada Boiootialaiset ja Korintolaiset yhtymään\nliittoon ja luovuttamaan Panaktonin sekä päästämään vapaiksi ne\nAteenalaiset, jotka olivat Boiootialaisten vallassa.\" Puolestaan\nvaativat Lakedaimonilaiset, että Pylos annettaisiin heille takaisin,\ntahi ainakin että Ateenalaiset kutsuisivat pois Messeenialaiset ja\nHeilootit sieltä, samaten kuin hekin olivat kutsuneet soturinsa\nTrakiasta. Jos haluaisivat, voisivat Ateenalaiset itse valvoa tätä\npaikkakuntaa. Pitkien keskustelujen jälkeen suostuivat Ateenalaiset\nviemään Pyloksesta Messeenialaiset, Heilootit ja kaikki muut, jotka\nLakoonikasta olivat paenneet sinne. Nämät saivat asuntopaikakseen\nKranionin Kefalleeniassa.\n\nTänä kesänä pitivät Ateenalaiset ja Lakedaimonilaiset keskenänsä\nrauhassa kanssakäymistä.\n\nSeuraavana talvena, jolloin hallitsivat toiset eforit, kuin ne,\njoiden hallitessa sopimukset tehtiin, joita muutamat uusista\neforeista puolestaan vastustivat, saapui Lakedaimoniin lähettiläitä\nliittolaisilta, ja myöskin Ateenasta, Boiootiasta ja Korintosta.\nKun eivät pitkät keskustelut johtaneet mihinkään sovintoon, niin\ntekivät lähettiläät lähtöä. Silloin eforit Kleobuulos ja Ksenarees,\njotka kaikin voimin koettivat saada sopimukset puretuiksi,\nkeskustelivat yksityisesti Boiootialaisten ja Korintolaisten kanssa,\nkehottaen heitä ennen kaikkea yksimielisyyteen. He kehottivat\nBoiootialaisia ensin tekemään liiton Argoksen kanssa ja itse\nliittymään Lakedaimonilaisiin, jonka jälkeen he koettaisivat saada\nArgolaisetkin liittoon, väittäen että Boiootialaiset siten paraiten\npääsisivät Ateenalaisten liittoon yhtymästä. He sanoivat, että\nLakedaimonilaisille oli suuriarvoista saada Argolaiset ystävikseen\nja liittolaisikseen, ennenkuin riitaisuudet uudestaan syttyisivät\nAteenalaisten ja heidän välillänsä ja sopimukset purettaisiin,\nja että Boiootialaiset kyllä käsittäisivät Lakedaimonilaisten\nhaluavan Argolaisia ystävikseen, koska tietysti sota ulkopuolella\nPeloponneesosta siten kävisi heille helpommaksi. Lakedaimonilaiset\npyysivät heitä kuitenkin luovuttamaan Panaktonin Lakedaimonilaisille,\njotta he siten ehkä saisivat Pyloksen takaisin, joka heitä suuresti\nauttaisi sodassa Ateenalaisia vastaan.\n\nKun Boiootialaiset ja Korintolaiset Ksenarekselta ja Kleobuulokselta\nkuten myöskin muilta Lakedaimonilaisilta ystäviltään olivat\nsaaneet nämät viestit hallitukselleen, lähtivät he kumpaisetkin\nmatkalleen. Mutta kaksi Argoksen korkeimmista vallanpitäjistä\ntavotteli heitä tiellä, ja kun olivat tavanneet heidät, ottivat he\npuheeksi, rupeaisivatko Boiootialaiset Argolaisten liittolaisiksi\nsamoin kuin Korintolaiset, Eeliläiset ja Mantinealaiset. Jos\ntämän tekisivät, voisivat he muka yhdestä tuumin vaaratta käydä\nsotaa ja sopia Lakedaimonilaisten tahi minkä muun valtion\nkanssa tahansa mielin määrin. Tästä mieltyivät Boiootialaisten\nlähettiläät suuresti, sillä nämäthän pyysivät aivan samaa, kuin\nLakedaimonilaiset olivat käskeneet heidän sanoa. Argolaisten\nhuomattua, että heidän ehdotuksensa oli Boiootialaisille mieluinen,\nlupasivat he poistuessaan toimittaa lähettiläitä Boiootialaisten\nluokse. Saavuttuansa kotia ilmaisivat lähettiläät boiootarkeille\nLakedaimonilaisten ja matkalla tavattujen Argolaisten viestit.\nBoiootarkeille olivat nämät viestit sitä mieluisammat, koska heidän\nLakedaimonilaiset ystävänsä kehottivat heitä toimimaan samoin kuin\nArgolaisetkin. Vähää myöhemmin saapui lähettiläitä Argoksesta,\ntoistaen kehotukset. Boiootarkit hyväksyivät heidän ehdotuksensa\nja lupasivat heidän lähtiessään toimittaa miehiä Argokseen\nkeskustelemaan liitosta.\n\nBoiootarkkien, Korintolaisten, Megaralaisten ja Trakialaisten\nlähettiläiden mielestä olivat nyt keskinäiset valat vannottavat,\nettä tuli tarpeen vaatiessa puollustaa vaaraan joutunutta, kuten\nmyöskin ettei saanut alottaa sotaa eikä tehdä rauhaa ilman yhteistä\nsuostumusta, ja että näin ollen Boiootialaiset ja Megaralaiset,\njotka tässä suhteessa olivat yksimielisiä, solmisivat liiton\nArgolaisten kanssa. Mutta ennenkuin valat vannottiin, ilmottivat\nboiootarkit asian Boiootialaisten nelimiehiselle neuvostolle, jolla\non päätösvalta kaikissa asioissa, kehottaen liiton solmimiseen\nkaikkien niiden kaupunkien kanssa, jotka niin halusivat. Mutta\nneuvoston jäsenet eivät hyväksyneet tätä ehdotusta, koska pelkäsivät\nloukkaavansa Lakedaimonilaisia, jos ottaisivat liittoonsa näistä\nluopuneet Korintolaiset. Sillä boiootarkit eivät olleet ilmaisseet\nneuvostolle Lakedaimonissa vallitsevia mielipiteitä, ja että\neforit Kleobuulos ja Ksenarees sekä muut sikäläiset ystävät\nolivat kehottaneet heitä ensin tekemään liiton Argolaisten ja\nKorintolaisten kanssa ja sittemmin yhdessä näiden kanssa yhtymään\nLakedaimonilaisiin, koska he arvelivat, ettei neuvosto kuitenkaan\näänestäisi muuten kuin heidän ehdotuksensa mukaisesti, jos kohtakaan\neivät tästä mitään ilmottaneet. Kun asiat näin sortuivat, lähtivät\nKorintolaiset ja Trakialaiset lähettiläät tyhjin toimin pois. Mutta\nboiootarkit, jotka olivat koettaneet saada aikaan liiton heidän\nja ehkäpä Argolaistenkin kanssa, eivät tästä lähtien neuvostolle\npuhuneet mitään Argolaisista, eivätkä liioin toimittaneet luvattua\nlähetystöä heidän tykönsä, vaan kotvan aikaa ei näistä seikoista\nensinkään tuumittu.\n\nTänä talvena valloittivat Olyntolaiset väkirynnäköllä\nMeekybernan, jossa oli Ateenalainen varustusväki. Ateenalaisten\nja Lakedaimonilaisten keskusteluiden jatkuessa toivoivat\nLakedaimonilaiset yhä saavansa Ateenalaisilta Pyloksen takaisin,\njos vaan voisivat taivuttaa Boiootialaisia luovuttamaan Panaktonin\nAteenalaisille. Sentähden pyysivät he lähettiläiden kautta\nBoiootialaisia jättämään heille Panaktonin ja heidän hallussaan\nolevat Ateenalaiset vangit, jotta sen sijasta saisivat Pyloksen.\nMutta Boiootialaiset eivät suostuneet tähän pyyntöön, elleivät\nLakedaimonilaiset heidän kanssansa tekisi samallaista sopimusta, kuin\nAteenalaisten kanssa. Lakedaimonilaiset kyllä käsittivät tekevänsä\nvääryyttä Ateenalaisille, koska oli sanottu, ettei kumpikaan\nliittolaisista saisi ilman toisen suostumusta tehdä rauhaa eikä\nryhtyä sotaan ketäkään vastaan; mutta koska he halusivat saada\nPanaktonin käsiinsä, jotta siten saisivat Pyloksen takaisin, ja\nkun Boiootialais-ystävät kaikin voimin koettivat saada sopimukset\npuretuiksi, yhtyivät he liittoon kevättalvella.\n\nTähän loppui yhdestoista vuosi tätä sotaa.\n\nKun seuraavan kevään alussa eivät saapuneet Boiootialaisten\nlähettiläät, joita nämät olivat luvanneet lähettää, ja kun saatiin\ntieto Panaktonin muurien repimisestä, ja että Boiootialaiset olivat\ntehneet yksityisen sovinnon Lakedaimonilaisten kanssa, niin syntyi\nArgolaisissa pelko, että jäisivät yksin ilman liittolaisia, ja\nettä kaikki liittolaiset yhtyisivät Lakedaimonilaisiin. Sillä he\narvelivat, että Lakedaimonilaiset olivat yllyttäneet Boiootialaisia\nhävittämään Panaktonin ja yhtymään Ateenalaiseen liittoon, ja että\nAteenalaiset olivat tietäneet tästä, joten heillä ei enää olisi\ntilaisuutta pääsemään liittoon Ateenalaisten kanssa, jota vastoin\nhe tähän saakka olivat toivoneet voivansa liittyä Ateenalaisiin,\njos erimielisyyden syntyessä sopimukset Lakedaimonilaisten kanssa\npurettaisiin. Tästä toivottomina ja peloissaan, että heidän samalla\naikaa täytyisi sotia Lakedaimonilaisia, Tegealaisia, Boiootialaisia\nja Ateenalaisia vastaan, lähettivät he nyt, vaikka eivät ennen olleet\nhyväksyneet Lakedaimonilaisten sopimusehdotuksia, koska olivat\ntoivoneet pääsevänsä Peloponneesoksen johtajiksi, mitä kiiruumman\nkautta sanansaattajina Lakedaimoniin Eystrofoksen ja Aisoonin,\njotka he pitivät siellä enin suosittuina, arvellen saavansa elää\nrauhassa, miten asiat kävisivätkään, kun olivat tehneet liiton\nLakedaimonilaisten kanssa.\n\nSaavuttuansa perille, ryhtyivät lähettiläät keskusteluihin\nLakedaimonilaisten kanssa ehdoista, joilla heille sopimus suotaisiin.\nEnsiksi ehdottivat Argolaiset, että jollekin kaupungille tahi\nyksityiselle annettaisiin ratkaisuvalta Kynosuurian alueesta,\njosta rajapaikasta heidän välillänsä alituisesti oli ollut riita,\nkoska siinä sijaitsi Tyrean ja Anteenan kaupungit, ja koska\nLakedaimonilaiset sitä viljelivät. Mutta kun Lakedaimonilaiset\neivät halunneet kajota tähän asiaan, vaan sanoivat, että Argolaiset\nsaisivat liittyä heihin samoin kuin ennenkin, niin Argolaiset\nlähettiläät saivat Lakedaimonilaisia kuitenkin suostumaan, että rauha\ntehtäisiin 50 vuodeksi sillä välipuheella, että kumpaisellakin,\nLakedaimonilaisilla ja Argolaisilla, oli oikeus kuten ennenkin\ntaistelun jäätyä ratkaisematta vaatimaan toista sotaan mainitusta\nmaasta, jos ei vastustajaa rasittaisi sota tahi tauti, mutta\nettei ollut luvallista ajaa toista takaa edemmäs kuin vastustajan\nrajalle. Tämä oli ensin Lakedaimonilaisten mielestä hulluutta,\nmutta koska kaikin tavoin koettivat saada Argolaiset ystävikseen,\nsuostuivat he tähän ehdotukseen ja vahvistivat liiton kirjallisesti.\nKuitenkin kehottivat heitä Lakedaimonilaiset ennen lopullista\nratkaisua esittämään asian Argoksen kansalle, ja jos se kansalle oli\nmieluinen, saapumaan valan vannomista varten Hyakintos-juhliin. Tämän\npäätettyään palasivat lähettiläät kotia.\n\nArgolaisten ollessa näissä toimissa, saapuivat Lakedaimonilaisten\nlähettiläinä Andromedees, Faidimos ja Antimenidas pyytämään\nBoiootialaisia luovuttamaan Panaktonin ja päästämään vapaiksi\nAteenalaiset vangit jättääksensä ne Ateenalaisille. Mutta he\ntapasivat Panaktonin Boiootialaisten hävittämänä, johon nämät\nilmottivat syyksi, että Ateenalaiset ja Boiootialaiset tästä asiasta\nsyntyneiden eripuraisuuksien takia ennen muinoin olivat tehneet\nvalalla vahvistetut sopimukset, ettei kumpainenkaan saisi asua\ntässä paikkakunnassa, vaan että he viljelisivät sitä yhteisesti.\nMutta ne vangitut Ateenalaiset miehet, jotka olivat Boiootialaisten\nhallussa, annettiin Andromedeelle ja hänen tovereillensa, jotka\nveivät heidät Ateenalaisten huostaan. He kertoivat myöskin\nPanaktonin hävittämisestä, arvellen siten luovuttaneensa sen\nAteenalaisille, koskei siellä enää löytynyt yhtäkään Ateenalaisten\nvihollista. Tämän kuultuansa, suuttuivat Ateenalaiset suuresti,\narvellen Lakedaimonilaisten Panaktonin hävittämisellä kovasti\nloukanneen heitä, koska näiden olisi tullut jättää kaupunki heille\nhyvässä kunnossa, ja senkin takia, että olivat tehneet yksityisen\nliiton Boiootialaisten kanssa, vaikka sopimuksissa oli sanottu,\nettä yhteisesti pakotettaisiin kieltäviä yhtymään liittoon.\nTarkasteltuansa missä muussa suhteessa Lakedaimonilaiset olivat\nloukanneet sopimuksia, pitivät he itsensä petettyinä, jonka tähden he\nvastasivat vallan röyhkeästi lähettiläille ja antoivat heidän mennä\nmatkoihinsa.\n\nKun Lakedaimonilaiset näin suuresti riitaantuivat Ateenalaisten\nkanssa, toimivat ne Ateenan miehet, jotka halusivat saada sopimukset\npuretuiksi, kaikin voimin. Näiden joukossa oli m.m. Kleiniaan\npoika Alkibiadees, mies, jota kyllä muissa kaupungeissa olisi\npidetty liian nuorena, mutta jota esi-isiensä ansioiden johdosta\nsuuresti kunnioitettiin kotikaupungissaan. Hänestä oli etuisampi\nlähestyä Argolaisia, mutta syynä tähän hänen nurjamielisyyteensä\nLakedaimonilaisia kohtaan oli osaksi loukattu itserakkaus, koska\nsopimukset Lakedaimonilaisten kanssa olivat solmitut Niikiaan ja\nLakeen kautta, syrjäyttämällä hänet hänen nuoruuteensa katsoen, ja\nkoska ei oltu otettu huomioon hänen entistä kesti-ystävyyttänsä.\nTämän kesti-ystävyyden oli hänen iso-isänsä sanonut irti, mutta hän\noli aikonut uudistaa sen ajamalla saarella vangittujen miesten asiaa.\nKatsoen itsensä kaikin puolin syrjäytetyksi, moitti hän ennen tehtyjä\nsitoumuksia, koskeivät muka Lakedaimonilaiset olleet luotettavia,\nvaan väitti heidän liittoutuneen Ateenalaisiin, jotta vetäisivät\nArgolaiset pois Ateenalaisista, hyökätäksensä sitten yksin jääneiden\nAteenalaisten kimppuun. Kun nyt eripuraisuus oli syntynyt, lähetti\nhän heti sanan Argolaisille, kehottaen heitä yhdessä Mantinealaisten\nja Eeliläisten kanssa viipymättä saapumaan Ateenaan solmiaksensa\nliiton, koska muka siihen oli mukava tilaisuus, ja ilmotti kaikin\nvoimin kannattavansa heitä.\n\nKuultuansa tämän ja saatuansa tietää, että liitto Boiootialaisten\nkanssa oli tehty Ateenalaisten suostumuksetta, ja että\nLakedaimonilaiset päin vastoin olivat joutuneet kiivaaseen\neripuraisuuteen Ateenalaisten kanssa, eivät Argolaiset välittäneet\nLakedaimoniin sopimuksia varten toimitetuista lähettiläistään,\nvaan käänsivät mielensä Ateenalaisiin, arvellen Ateenan olevan\nheille vanhastaan ystävällisen ja kansanvaltaisen, kuten heidän\noma kaupunkinsakin, sekä että se, koska sillä oli laivasto,\nkyllä voisi heitä puollustaa sodan syttyessä. He lähettivät siis\nheti miehiä Ateenalaisten luokse liiton solmiamista varten,\nkuten myöskin Eeliläiset ja Mantinealaiset. Ateenaan saapuivat\nniinikään Lakedaimonista kiiruudella lähettiläinä Filokaridas,\nLeoon ja Endios, joiden arveltiin olevan Ateenalaisten enin\nsuositut Lakedaimonilaiset, koska Lakedaimonilaiset pelkäsivät,\nettä Ateenalaiset vihoissaan solmisivat liiton Argolaisten\nkanssa. Viimeksimainituiden lähettiläiden tulisi myöskin vaatia\nPylosta Panaktonin edestä, sekä selittää liittoa Boiootialaisten\nkanssa osottamalla, ettei sillä suinkaan tarkotettu vahingoittaa\nAteenalaisia.\n\nKun nämät puhuivat tästä neuvostossa, sanoen saapuneensa täysin\nvaltuutettuina sovittamaan kaikki erimielisyydet, niin nousi\nAlkibiadeessa pelko, että he, jos samaa ilmottaisivat kansalle,\nsaisivat sen hylkäämään liiton Argolaisten kanssa. Hän keksi nyt\nseuraavan keinon: Hän vakuutti lujasti heille, että hän hankkisi\nheille Pyloksen takaisin, ja että kaikki muutkin riitaisuudet\nsovitettaisiin, jos he kieltäisivät kansankokouksessa olevansa\ntäysin valtuutetuita; että hän yhtä kiivaasti taivuttaisi kansan\nsuostumaan tähän, kuin hän siihen saakka oli sitä vastustanut. Täten\ntahtoi hän poistaa heitä Niikiaasta, ja saada kansaa pitämään heitä\nkelvottomina miehinä, joilla ei ollut mitään hyvää mielessä, eikä\npuheessaan mitään totta, saadaksensa täten aikaan liiton Argolaisten,\nEeliläisten ja Mantinealaisten kanssa. Ja niin kävikin. Sillä kun\nheiltä kansankokouksessa kysyttiin, kielsivät he olevansa täysin\nvaltuutetuita, siis toisin, kuin neuvostossa olivat puhuneet.\nTästä suuttuivat Ateenalaiset ankarasti ja uskoivat yhä mieluummin\nLakedaimonilaisia soimaavaa Alkibiadesta, ja olivat heti valmiina\npäästämään Afgolaisia ja heidän tovereitansa puheillensa sekä\ntekemään liittoa heidän kanssansa. Mutta maanjäristyksen tapahtuessa\nkokouksen kestäessä, lykättiin päätös toistaiseksi.\n\nVaikka Niikias huomasi itsensä ja Lakedaimonilaiset petetyiksi\nlähettiläiden ilmotettua, etteivät he olleet pätevästi\nvaltuutetuita, niin hän kuitenkin seuraavassa kokouksessa väitti,\nettä tuli pysyä Lakedaimonilaisten ystävinä ja olla lähettämättä\nsanansaattajia Argolaisten luokse, kunnes saataisiin tieto,\nmitä Lakedaimonilaiset itse ajattelivat asiasta. Ateenalaisille\nsanoi hän sodan lykkäämisen olevan hyödyksi, mutta Argolaisille\nhaitaksi. Sillä koska Ateenalaisten asiat olivat hyvällä kannalla,\ntuli heidän koettaa ylläpitää tätä hyvinvointia mitä suurimmalla\nhuolella; Argolaisten huonolle asemalle oli sitä vastoin sodan\nsyttyminen mitä nopeimmin erinomainen onnen sattuma. Hän saikin\nkansan toimittamaan lähettiläitä ja hänet itsensä yhdeksi\nnäistä, jotka pyytäisivät Lakedaimonilaisia, jos heillä oli hyvä\nmielessä, luovuttamaan Ateenalaisille Panaktonin hyvässä kunnossa\nja Amfipoliin, kuten myöskin purkamaan liiton Boiootialaisten\nkanssa, jos eivät viimeksimainitut yhtyisi liittoon, koska oli\nmäärätty, ettei saanut tehdä sovintoa kenenkään kanssa ilman\nmolemminpuolista sopimusta. Lähettiläiden tuli niinikään ilmottaa,\nettä Ateenalaisetkin, jos olisivat tahtoneet tehdä vääryyttä,\nolisivat voineet tehdä Argolaiset liittolaisikseen, koska näiden\nlähettiläät juuri sitä varten olivat saapuneet. Kaikkea muutakin,\njosta heillä oli valittamisen syytä, antoivat he Niikiaan ja\nhänen lähettilästoveriensa ilmotettavaksi. Kun nämät lähettiläät,\nsaavuttuansa Lakedaimoniin, ilmottivat vaatimuksensa ja viimeksi\nsanoivat, että Ateenalaiset tekisivät liiton Argolaisten ja heidän\npuoluelaistensa kanssa, jos eivät Lakedaimonilaiset, Boiootialaisten\nkieltäytyessä yhtymästä liittoon, purkaisi näiden kanssa tekemää\nliittoa, niin kieltäytyivät Lakedaimonilaiset efori Ksenareen ja\nhänen henkiheimolaistensa kehotuksesta luopumasta Boiootialaisista,\nmutta he uudistivat kuitenkin valat Niikiaan pyynnöstä. Sillä Niikias\npelkäsi, kuten myöskin tapahtui, joutuvansa panettelun alaiseksi,\njos hän aivan ilman mitään tuloksia palaisi kotia, koska hän muka\noli syypää sopimuksien solmimiseen Lakedaimonilaisten kanssa.\nKun Ateenalaiset, lähettiläiden palattua, kuulivat, etteivät he\nolleet Lakedaimonissa saaneet mitään aikaan, suuttuivat he kovasti,\nja pitivät itsensä suuresti loukattuina, jonka tähden he, koska\nArgolaiset puoluelaisilleen Alkibiadeen kehotuksesta olivat läsnä,\ntekivät liiton heidän kanssansa seuraavilla ehdoilla:\n\n\"Ateenalaiset tekevät sekä omasta että liittolaistensa puolesta,\nvilpittä ja petoksetta niin hyvin mailla kuin merellä, sadaksi\nvuodeksi sovinnon Argolaisten, Mantinealaisten ja Eeliläisten kanssa\nseuraavilla ehdoilla:\"\n\n\"Kielletty olkoon Argolaisten, Mantinealaisten ja EeliIäisten\nkuten myöskin heidän liittolaistensa käydä aseilla Ateenalaisten\nja heidän liittolaistensa kimppuun, ja samaten Ateenalaisten ja\nheidän liittolaistensa käydä aseilla Argolaisten, Mantinealaisten\nja Eeliläisten tahi heidän liittolaistensa kimppuun minkäänlaisilla\nverukkeilla. Ateenalaiset, Argolaiset, Mantinealaiset ja Eeliläiset\novat liittolaisia sadaksi vuodeksi seuraavilla ehdoilla:\"\n\n\"Jos vihollinen hyökkää Ateenalaisten maahan, niin tulee Argolaisten,\nMantinealaisten ja Eeliläisten välittömästi heidän pyynnöstänsä\navustaa heitä voimiensa mukaan mitä tukevimmin. Jos vihollinen\npoistuessaan hävittää maata, niin on hyökkäävä kaupunki katsottava\nArgolaisten, Mantinealaisten ja Eeliläisten yhtä hyvin kuin\nAteenalaisten viholliseksi ja kaikkien mainituiden kaupunkien sodalla\nkohdeltavaksi, eikä yksikään mainituista kaupungeista saa tehdä\nrauhaa tämän kaupungin kanssa ilman yhteistä suostumusta.\"\n\n\"Niinikään tulee Ateenalaisten voimiensa mukaan auttaa Argolaisia,\nMantinealaisia ja Eeliläisiä heidän sitä pyytäessä, jos vihollinen\nhyökkää heidän maahansa. Jos vihollinen poistuessaan hävittää maata,\nniin on hyökkäävä kaupunki katsottava Ateenalaistenkin yhtähyvin\nkuin Argolaisten, Mantinealaisten ja Eeliläisten viholliseksi ja\nkaikkien mainituiden kaupunkien sodalla kohdeltavaksi, eikä yksikään\nmainituista kaupungeista saa tehdä rauhaa tämän kaupungin kanssa\nilman yhteistä suostumusta.\"\n\n\"Aseelliset joukot ei saa mennessänsä sotaan kulkea näiden kaupunkien\nenemmän kuin heidän liittolaistensakaan alueen halki tahi meritse\nilman Ateenalaisten, Argolaisten, Mantinealaisten ja Eeliläisten\nsuostumusta.\"\n\n\"Kaupunki, joka lähettää pyynnöstä apua, antakoon joukollensa\nravintoa 30 päiväksi, siitä päivästä laskien, jolloin se on saapunut\napua pyytävään kaupunkiin, kuten myöskin paluumatkalle. Mutta jos\nsotajoukkoa halutaan käyttää pitempi aika, niin on apua pyytävä\nkaupunki velvollinen antamaan ylläpidoksi raskaasti ja keveästi\nvarustetulle sotilaalle sekä jousimiehille kolme Aiginalaista obolia\nmiestä varten päivässä, mutta jokaiselle Aiginalaisen drakman.\"\n\n\"Apua pyytävä kaupunki pitäköön ylipäällikkyyttä niinkauan, kuin\ntaistellaan sen alueella; mutta jos kaikki kaupungit päättävät tehdä\nyhteisen retken, niin on jokaisella vuoroonsa ylipäällikkyys.\"\n\n\"Ateenalaisten on tehtävä vala itsensä ja liittolaistensa puolesta,\nmutta Argolaisten, Matinealaisten ja Eeliläisten sekä heidän\nliittolaistensa jokaisen kaupungin erillään. Jokainen paikkakunta\nvannokoon pyhiä uhria toimittaessaan sitovimman valansa. Vala on\ntehtävä seuraavin sanoin: 'Pysyn uskollisena liitolle sopimusten\nmukaan oikeudenmukaisesti vahingottamatta ja vilpittömästi, enkä\nmillään verukkeilla tahi keinottelulla tule sitä loukkaamaan.'\"\n\n\"Ateenalaisten puolesta vannokoot valan neuvosto ja vallanpitäjät\nprytaneiden edessä. Argoksessa vannokoot valan kahdeksankymmenkunnan\nedessä neuvosto, artynit ja kahdeksankymmenkunta. Mantineassa\nvannokoot valan deemiurgit ja neuvosto sekä muut virastot teoorein\nja polemarkkien edessä. Eeliksessä vannokoot valan deemiurgit,\nylivirastot ja kuusisatakunta deemiurgien ja tesmofylaksien edessä.\"\n\n\"Uudistamaan valoja lähtekööt Ateenalaiset Argokseen, Mantineaan ja\nEelikseen kolmekymmentä päivää ennen Olympialais-juhlia. Argolaiset,\nMantinealaiset ja Eeliläiset lähtevät sitä varten Ateenaan kymmenen\npäivää ennen suuria panateenalais-juhlia.\"\n\n\"Sopimukset rauhasta, valoista ja liittolaisuudesta ovat piirrettävät\nkivipatsaisiin, jotka Ateenassa pystytetään linnaan, Argoksessa\ntorilla sijaitsevaan Apolloonin pyhäkköön, Mantineassa torilla\nsijaitsevaan Zeuksen pyhäkköön. Myöskin Olympiassa on pystytettävä\nyhteisesti vaskinen pylväs ensin vietettävissä Olympialais-juhlissa.\"\n\n\"Jos nämät mainitut kaupungit yksin neuvoin haluavat lisätä jotakin\nparannusta sopimuksiin, niin olkoon tällä muutoksella laillinen\nvoima.\"\n\nTäten tehtiin sopimukset ja liitto, mutta Lakedaimonilaisten ja\nAteenalaisten keskinäisiä sopimuksia ei kumpaiseltakaan puolelta\nsanottu irti. Korintolaiset, vaikka olivat Argolaisten liittolaisia,\neivät kuitenkaan yhtyneet liittoon. Koska heillä vanhastaan oli\nliitto Eeliläisten, Argolaisten ja Mantinealaisten kanssa, jonka\nnojalla heidän tuli sotia ja elää rauhassa samojen kaupunkien kanssa\nkuin he, niin he eivät vannoneet sopimuksia, vaan sanoivat itsellensä\nriittävän ennen tehdyn puollustusliiton, joka määräsi, että heidän\ntuli auttaa toisiaan, kuitenkin velvottamatta heitä hyökkäykseen\ntoistensa avuksi. Korintolaiset siis erosivat liittolaisistaan ja\nkäänsivät uudestaan mielensä Lakedaimonilaisten puoleen.\n\nSinä kesänä vietettiin ne Olympialais-juhlat, joissa Arkadialainen\nAndrostenees ensi kerran pääsi voittajaksi pankrationissa. Näissä\njuhlissa eivät Eeliläiset päästäneet Lakedaimonilaisia pyhäkköön\nuhraamaan ja kilpailemaan, koskeivät olleet suorittaneet niitä\nsakkoja, joihin Eeliläiset olivat heidät tuominneet Olympialais-lain\nmukaan, syystä että he muka olivat aseilla ahdistaneet Eeliläisten\nFyrkon nimistä linnaa ja Olympialaisen aselevon kestäessä\nlähettäneet raskasaseisiaan Lepreoniin. Sakot nousivat 2,000 minaan,\nkahteen minaan jokaista raskasaseista kohti, kuten laki määräsi.\nLakedaimonilaiset lähettiläät väittivät sakottamisen laittomaksi\nsanoen, ettei aselepoa vielä oltu kuulutettu Lakedaimonissa,\nkun sotajoukko lähetettiin. Mutta Eeliläiset yhä vaan väittivät\naselevon heillä jo alkaneen, koska se heillä ensiksi julistettiin,\nja että Lakedaimonilaiset olivat ahdistaneet heitä, jotka, luottaen\nsopimukseen, elivät täydessä rauhassa aavistamatta minkäänlaisia\nvihollisuuksia. Lakedaimonilaiset vastasivat, ettei enää tarvinnut\nilmottaa Lakedaimoniin, jos katsoivat itseään heidän loukkaamiksensa,\nvaikka eivät arvelleet olevansa syypäät, mutta etteivät vastedes\ntulisi ahdistamaan heitä. Eeliläiset kuitenkin pysyivät\nvaatimuksissaan, mutta myöntyivät luopumaan omasta vaatimuksestaan,\nettä Lakedaimonilaiset heille luovuttaisivat Lepreonin, jos vain\nsuorittaisivat jumalalle tulevan osan sakoista.\n\nKun eivät Lakedaimonilaiset tähän suostuneet, ehdottivat Eeliläiset,\nettä Lakedaimonilaiset, kun eivät suostuneet luovuttamaan\nLepreonia heille, jos halusivat saada käyttää pyhäkköä, astuisivat\nOlympialaisen Zeyksen alttarille ja kaikkien Helleenien edessä\nvannoisivat vastedes maksavansa sakot. Mutta kun Lakedaimonilaiset\neivät suostuneet tähänkään, niin suljettiin he pyhäköstä, uhreista\nja kilpailusta. He uhrasivat kotonaan, jota vastoin kaikki muut\nHelleenit paitsi Lepreonit ottivat osaa yleisiin uhreihin. Koska\nEeliläiset kuitenkin pelkäsivät, että Lakedaimonilaiset väkivallalla\nottaisivat osaa juhliin, niin he asettivat nuorison vartioimaan\naseet kädessä. Argolaiset ja Mantinealaiset lähettivät kumpikin\n1,000 miestä ja Ateenalaiset ratsuväkeä, jotka Harpineessä odottivat\njuhlan alkamista. Mutta juhlia viettävissä vallitsi kuitenkin kova\npelko, että Lakedaimonilaiset käyttäisivät väkivaltaa, varsinkin\nkoska juhlatuomarit kilpailussa olivat pieksättäneet Arkesilaoksen\npoikaa Likasta Lakedaimonista, sentähden että hän, kun hänen\nhevosensa olivat päässeet voitolle kilpailussa, mutta Boiootialaiset\nkuitenkin olivat julistetut voittajiksi, koska Lakedaimonilaiset\nolivat suljetut kilpailusta, oli astunut juhlakentälle ja\nseppelöinyt ajurinsa, sillä tahtoen osottaa voittavan vaunun olevan\nhänen. Tämän tähden oltiin vielä enemmän peloissaan ja arveltiin\nsyntyvän levottomuuksia. Mutta Lakedaimonilaiset kuitenkin pysyivät\nrauhallisina, ja näin vietettiin nämät juhlat häiriöttä.\n\nKorintoon tulivat Dionysos-juhlien jälkeen Argolaiset liittolaisineen\npyytämään, että Korintolaiset yhtyisivät heihin. Myöskin\nLakedaimonista sattui siellä olemaan läsnä lähettiläitä. Mutta\npitkistä keskusteluista ei ollut mitään tulosta, sillä maanjäristys\nhajotti kaikki osanottajat kotiinsa. Tähän loppui tämä kesä.\n\nSeuraavana talvena oli Trakinin Heerakleialaisilla ottelu Ainianein,\nDolopain, Meeliläisten ja muutamien Tessalialaisten heimojen kanssa.\nNämät naapurikansat olivat tälle kaupungille vihamielisiä, koska se\noli linnotettu ainoastaan heidän uhaksensa, jonka tähden he heti\nsen perustamisesta saakka olivat sitä vastustaneet ja kaikin tavoin\nvahingottaneet. Tässä ottelussa voittivatkin he Heerakleialaiset\nja viimeksimainituiden päällikkö, Knidoksen poika Ksenarees\nLakedaimonista, kaatui siinä, kuten myöskin joukko Heerakleialaisia.\nTähän loppui kahdestoista vuosi tätä sotaa.\n\nHeti seuraavan kesän alussa valloittivat Boiootialaiset Heerakleian,\nkoska se muka mainitun ottelun johdosta oli kovin suuressa häviössä,\nja karkottivat sieltä Lakedaimonilaisen Hegeesippidaan kelvottomana\narkontina. Mutta todellinen syy miksi he vallottivat tämän kaupungin\noli pelko, että Ateenalaiset ottaisivat sen haltuunsa, kun\nLakedaimonilaiset Peloponneesoksessa vallitsevien levottomuuksien\ntakia eivät olisi kyenneet sitä estämään.\n\nSamana kesänä tuli Kleiniaan poika Ateenalainen Alkibiadees\nAteenalaisten päällikkönä Argolaisten ja heidän liittolaistensa\navustamana vähäisellä joukolla Ateenalaisia raskasaseisia ja\njousimiehiä Peloponneesokseen. Otettuansa seuraansa siellä\njoukon liittolaisia, kulki hän halki Peloponneesoksen, järjesti\nliittolaisten seikat ja taivutti Patralaisia rakentamaan muurin aina\nmereen saakka; itse aikoi hän rakentaa toisen muurin Akaialaiselle\nRionille, mutta Korintolaiset, Sikyoonilaiset ja muut, joille tämä\nmuuri olisi ollut haitaksi, estivät häntä väkisin tästä.\n\nTänä kesänä syttyi sota Epidaurolaisten ja Argolaisten välillä sen\nuhrin johdosta, jonka Epidaurolaisten olisi muka tullut suorittaa\nPytialaiselle Apolloonille laitumien käyttämisestä, mutta jota\nhe eivät olleet maksaneet. Sillä Argolaiset olivat tämän pyhäkön\nlähimmät vartijat. Huolimatta tästäkin syystä teki Alkibiadeen ja\nArgolaisten mieli vallottaa Epidaurosta, jos vaan kykenisivät,\nsekä Korintoksen kurissa pidon tähden, että siitä syystä, että\nAteenalaisille Aiginasta oli lyhyempi matka tulla sinne avuksi kuin\npurjehtiessaan Skyllaionin ympäri. Argolaiset varustautuivat siis\nhyökkäykseen Epidaurosta vastaan periäksensä heiltä maksun uhreista.\n\nSamoihin aikoihin tekivät myöskin Lakedaimonilaiset koko\nsotajoukollansa Arkidamoksen pojan kuningas Agiin johdolla\nsotaretken heidän rajallansa Lykaioniin päin sijaitsevata Leuktraa\nvastaan. Ei kenelläkään ollut tietoa, mihin kuljettiin, ei edes\nniillä kaupungeilla, joista sotamiehiä oli lähetetty. Vaan kun\neivät rajan ylikävijäis-uhrit ennustaneet onnea, palasi sotajoukko\ntakaisin, ja liittolaiset saivat käskyn olemaan valmiina lähtöön\nsotaretkelle seuraavan kuun loppuun kuluttua: sillä oli juuri\nKarneioskuu, jonka Doorilaiset pitävät pyhänä. Kun sotilaat olivat\npalanneet kotia, lähtivät Argolaiset liikkeelle neljäntenä päivänä\nennen Karneioksen edellisen kuun loppua, hyökkäsivät Epidauroksen\nalueelle ja, kuljettuansa koko sen päivän, hävittivät tämän kuun\nkaikkina loppupäivinä näitä seutuja. Epidaurolaiset kyllä kutsuivat\nliittolaisiansa avuksi, mutta muutamat heistä käyttivät pyhää kuuta\ntekosyynä, toiset pysyivät toimettomina, saavuttuansa Epidauroksen\nrajoille.\n\nArgolaisten ollessa Epidauroksessa, kokoontui Ateenalaisten\nkehotuksesta lähettiläitä liittokaupungeista Mantineaan. Heidän\nkeskustelussansa lausui Korintolainen Eufamidas, etteivät heidän\nsanansa olleet yhtäpitäviä heidän tekojensa kanssa. He olivat kyllä,\nsanoi hän, kokoontuneet keskustelemaan rauhasta, mutta Epidaurolaiset\nja Argolaiset seisoivat vastakkain aseet kädessä. Ensin tulisi\nsaada nämät molemmat riitapuolueet sopimaan, ja sitten vasta ryhtyä\nkeskusteluun rauhasta. Kun tämä ehdotus oli hyväksytty, lähetettiin\nsanansaattajia Argolaisten luokse, ja he saivatkin Argolaiset\npoistumaan Epidauroksen alueelta. Kun myöhemmin kokoonnuttiin\nkeskustelemaan tästä asiasta, ei kuitenkaan päästy yksimielisyyteen,\nvaan Argolaiset hyökkäsivät uudestaan hävittämään Epidauroksen\naluetta. Lakedaimonilaiset puolestaan tunkeutuivat aina Karyaihin\nsaakka, mutta palasivat kotiin, kun ylikäymisuhrit eivät olleet\nsuosiollisia. Argolaiset hävittivät kolmannen osan Epidauroksen\naluetta, jonka tehtyään he palasivat kotia. Saatuansa tiedon,\nettä Lakedaimonilaiset olivat lähteneet taisteluun, lähettivät\nAteenalaiset heille avuksi 1,000 raskasaseista Alkibiadeen johdolla,\nmutta kun heitä ei enää tarvittu, poistuivat he. Tähän loppui tämä\nkesä.\n\nSeuraavana talvena lähettivät Lakedaimonilaiset salaa Ateenalaisilta\nAgeesippidaan johdolla 300 suuruisen vartioväen meritse\nEpidaurokseen. Silloin tulivat Argolaiset Ateenalaisten puheille,\nsyyttäen heitä siitä, että he olivat sallineet Lakedaimonilaisten\npurjehtia Epidaurokseen, vaikka sopimukseissa oli määrätty, etteivät\nyksityiset kaupungit saisi sallia vihollisien kulkea alueensa\nhalki, ja sanoen pitävänsä itsensä vääryyttä kärsineinä, elleivät\nAteenalaiset puolestaan lähettäisi Pylokseen Messeenialaisia ja\nHeilootteja Lakedaimonilaisia vastustamaan. Alkibiadeen neuvosta\nkirjotuttivat Ateenalaiset nyt Lakonilaisen pylvään alareunaan,\nettä Lakedaimonilaiset olivat rikkoneet valansa, ja lähettivät\nryöstöretkelle Pylokseen Kranioissa olevat Heilootit, mutta\npysyivät muuten rauhassa. Huolimatta Argolaisten ja Epidaurolaisten\nsodasta, tänä talvena ei taisteltu mitään järjestettyä tappelua,\nvaan ainoastaan toimitettiin väijyksiä ja äkkihyökkäyksiä, joissa\nkumpaisellakin puolella kaatui vähälukuinen määrä. Jo kevättalvella\ntulivat Argolaiset tikapuilla varustettuina Epidaurokseen,\nvalloittaaksensa tämän kaupungin väkirynnäköllä, koska se oli\nvarustusväen puutteessa, mutta heidän täytyi poistua tyhjin toimin.\n\nTähän loppui talvi ja kolmastoista vuosi tätä sotaa.\n\nKeskipaikoilla seuraavaa kesää tekivät Lakedaimonilaiset koko\nsotajoukollaan Heiloottineen sotaretken Argokseen, koska\nEpidaurolaiset heidän liittolaisensa olivat pulassa, ja koska\nmuista Peloponneesoksen valtioista toiset olivat luopuneet heistä,\ntoiset taas olivat kurjassa tilassa. He arvelivat asemansa yhä\nhuonontuvan, elleivät he pian ryhtyisi toimiin, ja retken johtajaksi\nmääräsivät he Arkidamoksen pojan Lakedaimonilaisten kuninkaan Agiin.\nHeihin liittyivät Tegealaiset ja heidän kaikki muut liittolaisensa\nArkadiassa. Heidän liittolaisensa Peloponneesoksen muista osista\nja sen ulkopuolelta kokoontuivat Fliuusiin: Boiootialaisia 5,000\nraskasaseista ja yhtä monta keveästi varustettua, 500 ratsumiestä ja\nyhtä monta hamipposta; Korintolaisia 2,000 raskasaseista ja muista\nkaupungeista näiden suuruuden mukaan. Mutta Fliuusilaiset auttoivat\nkoko sotavoimallaan, koska sotajoukko kokoontui heidän maahansa.\n\nSaatuansa tiedon sekä Lakedaimonilaisten varustuksista että\nheidän aikomuksestansa myöhemmin yhtyä Fliuusiin kokoontuneisiin\nliittolaisiinsa, lähtivät Argolaisetkin liikkeelle. Heitä avustivat\nMantinealaiset liittolaisineen ja Eeliläiset 3,000 raskasaseisella.\nHe tapasivat Lakedaimonilaiset Metydrioonin läheisyydessä Arkadiassa\nja kumpaisetkin valloittivat kukkulansa. Argolaiset valmistautuivat\nyksinolevia Lakedaimonilaisia vastaan. Mutta Agis lähti yöllä\nliikkeelle sotajoukkoinensa ja kulki salaa Fliuusiin muitten\nliittolaisten luokse. Kun Argolaiset huomasivat tämän, lähtivät he\naamun koittaessa ensin Argokseen, mutta kääntyivät sitten Nemeaan\nvievälle tielle, jossa arvelivat Lakedaimonilaisten liittolaisineen\nastuvan alas tasangolle. Mutta Agis ei kulkenutkaan sitä tietä,\nkuten Argolaiset olivat luulleet, vaan lähti, ilmotettuansa tästä\ntuumastaan Lakedaimonilaisille, Arkadialaisille ja Epidaurolaisille,\ntoista vaikeampaa tietä ja astui Argolaiselle tasangolle.\nKorintolaiset, Pelleeneeläiset ja Fliuusilaiset kulkivat taas toista\nsuoraa tietä. Boiootialaisten, Megaralaisten ja Sikyoonilaisten käski\nAgis kulkea alas Nemean tietä, jossa Argolaiset olivat vihollisia\nodottamassa, jotta he, jos Argolaiset saapuisivat tasangolle\nahdistamaan häntä, rientäisivät hänen avuksensa ja ratsumiehet\najaisivat näitä takaa. Tässä järjestyksessä astui hän alas\ntasangolle, hävittäen Samintoksen ja muita paikkakuntia.\n\nSaatuansa tiedon tästä, riensivät Argolaiset heti päivän valjetessa\nNemeasta, surmaten matkallaan vähäisen määrän Fliuusilaisista ja\nvastaansa tulevista Korintolaisista, mutta menettivät itse hiukan\nuseampia. Kun Boiootialaiset, Megaralaiset ja Sikyoonilaiset, jotka\nmääräyksen mukaan kulkivat Nemeaa kohti, eivät enää tavanneet\nArgolaisia, sillä he olivat astuneet alas tasangolle, valmistautuivat\nhe taisteluun, nähdessään alueensa hävityksen alaisena.\nLakedaimonilaiset asettuivat heitä vastaan, joten Argolaiset olivat\nkaikin puolin saarretut. Sillä Lakedaimonilaiset liittolaisineen\nsulkivat heidät kaupungista, ylängöllä seisoivat Korintolaiset ja\nFliuusit ja Pelleeneeläiset, Nemean puolella taasen Boiootialaiset,\nSikyoonilaiset ja Megaralaiset. Heiltä puuttui ratsuväkeä, sillä\nliittolaisista olivat Ateenalaiset yksin olleet tulematta. Argolaiset\nja heidän liittolaistensa enemmistö ei kuitenkaan pitänyt asemaansa\nvaarallisena, vaan arvelivat tappelun olevan heille etuisan, koska\nhe muka voisivat saartaa Lakedaimonilaiset omassa maassaan ja\nvieläpä lähellä omaa kaupunkiaan. Mutta kun joukot jo olivat yhteen\ntörmäämäisillään, lähti kaksi Argolaista miestä, Trasyllos, yksi\nviidestä päälliköstä, ja Alkifroon, Lakedaimonilaisten kesti-ystävä,\nAgiksen luokse. He kehottivat häntä luopumaan taistelusta, koska\nmuka Argolaiset olivat taipuisat kohtuullisiin sovintoihin, jos\nLakedaimonilaisilla oli syytä oikeutettuihin valituksiin heitä\nkohtaan, ja ilmottivat, että he vastaisuudessa solmisivat sopimukset\nja tekisivät rauhan Lakedaimonilaisten kanssa.\n\nNämät miehet antoivat mainitut lupaukset omin lupinsa eivätkä\nkansan käskystä. Agis hyväksyi heidän ehdotuksensa ominpäisesti, ja\nneuvoteltuansa ainoastaan yhden myötäseuraavan ylimmän virkamiehen\nkanssa myönsi hän heille neljän kuukauden aselevon, jonka kuluessa\nheidän tuli suorittaa, mitä olivat luvanneet. Hän vei heti\nsotajoukkonsa pois, puhumatta tästä sanaakaan muille päälliköille.\nLakedaimonilaiset ja liittolaiset seurasivat Agista lainmukaisesti,\nkoska hän oli ylipäällikkö, mutta moittivat häntä suuresti\nkeskenänsä siitä, että Agis marssi pois tyhjin toimin saamatta\naikaan mitään, joka olisi ansainnut tämmöistä sotavalmistusta,\nvaikka tilaisuus heille oli niin suotuisa, koska Argolaiset kaikin\npuolin olivat ratsuväen ja jalkaväen saartamina. Sillä tämä oli\nkomein Helleeniläissotajoukko, mikä tähän saakka oli kokoontunut.\nTämä tuli paraiten ilmi, kun sotajoukot olivat koossa Nemeassa,\njolloin koko Lakedaimonilaisten sotajoukko oli saapuvilla, kuten\nmyöskin Arkadialaiset, Boiootialaiset, Korintolaiset, Sikyoonilaiset,\nPelleeneeläiset, Fliuusit ja Megaralaiset, paraimmat sotilaat\nkustakin kaupungista, jotka eivät näyttäneet kykenevän pitämään\npuoliaan ainoastaan Argolaista liittolaiskuntaa vastaan, vaan myöskin\njos siihen muitakin olisi yhtynyt. Kovasti moittien Agista vetäytyi\nsiis sotajoukko pois, ja erosi kukin kotiinsa. Argolaiset puolestaan\nmoittivat vielä kovemmin niitä miehiä, jotka kansan suostumuksetta\nolivat toimittaneet sopimukset, arvellen etteivät he milloinkaan enää\nsaisi niin suostuisaa tilaisuutta Lakedaimonilaisten kukistamiseen.\nSillä nyt he olisivat taistelleet lähellä omaa kaupunkiaan\nerinomattain lukuisten ja urhoollisten liittomiesten avustamina.\nPaluumatkallaan alkoivat he kivittää Trasyllosta Karadroniin\ntultuansa, jossa heillä oli tapana tuomita sotatapauksista,\nennenkuin astuttiin kaupunkiin. Trasyllos kuitenkin pelasti henkensä\npakenemalla alttarille, mutta hänen omaisuutensa julistettiin valtion\nomaksi.\n\nKun sitten 1,000 Ateenalaista raskasaseista ja 300 ratsumiestä\nLakeen ja Nikostratoksen johdolla tuli Argolaisille avuksi, niin\nnämät kehottivat heitä lähtemään, koskeivät halunneet rikkoa\nLakedaimonilaisten kanssa tehtyjä sopimuksia, eivätkä päästäneet\nAteenalaisia esittämään ehdotuksiaan kansankokouksissa, johon\nhe kuitenkin vihdoin Mantinealaisten ja Eeliläisten kehottamina\nsuostuivat, sillä nämät eivät vielä olleet lähteneet kaupungista.\nAteenalaisten puolesta esiintyi silloin lähettiläänä Alkibiadees,\njoka Argolaisille ja heidän liittolaisilleen lausui, etteivät\nilman muitten liittolaisten suostumusta tehdyt sovinnot olleet\noikeudenmukaisia, ja että nyt oli ryhdyttävä sotaan, koska\nAteenalaiset juuri sopivassa tilaisuudessa olivat saapuneet.\nHyväksyen nämät puheet, lähtivät kaikki liittolaiset paitsi\nArgolaiset viipymättä Arkadian Orkomenosta vastaan. Argolaiset kyllä\nhyväksyivät ehdotuksen, mutta eivät kuitenkaan lähteneet heti mukaan,\nvaikka hekin myöhemmin yhtyivät retkeen. Liittoutuneet asettuivat\npiirittämään Orkomenosta ja tekivät rynnistyksiä, koska he halusivat\nvalloittaa kaupungin varsinkin sentähden, että Lakedaimonilaiset\nsiellä säilyttivät Arkadialaiset panttivangit. Koska Orkomenoksen\nmuurit olivat heikkoja ja piirittäjien sotajoukko suuri, myöntyivät\nsen asukkaat, kun he olivat ilman avustajia, jotteivät joutuisi\nperikatoon, liittymään piirittäjiin ja antamaan omasta puolestaan\npanttivankeja Mantinealaisille sekä ne panttivangit, jotka\nLakedaimonilaiset säilyttivät Orkomenoksessa.\n\nKun liittolaiset olivat valloittaneet Orkomenoksen, neuvottelivat\nhe, mihin muuhun kaupunkiin hyökkäys olisi suunnattava. Eeliläiset\nkehottivat ahdistamaan Lepreonia, mutta Mantinealaiset Tegeaa. Kun\nAteenalaiset ja Argolaiset kannattivat Mantinealaisia, palasivat\nEeliläiset suutuksissaan kotia, koskei päätetty ahdistaa Lepreonia.\nMutta muut liittoutuneet valmistautuivat Mantineassa hyökkäämään\nTegeaa vastaan, jossa muutamat kaupunkilaisistakin avustivat heitä.\n\nKun Lakedaimonilaiset olivat palanneet Argoksesta, tehtyänsä\nneljänkuukautisen aselevon, syyttivät he Agista ankarasti, ettei\nhän ollut valloittanut Argosta, vaikka heistä ei milloinkaan ennen\nsiihen ollut ollut niin sopivaa tilaisuutta. Sillä ei helposti\nsaataisi kokoon niin lukuisaa ja sen arvoista liittolaisjoukkoa.\nKun sittemmin kuultiin Orkomenoksen valloittamisesta, niin suuttui\nkansa yhä kiihkeämmäksi ja päätti vihoissaan vasten tapaansa suoraa\npäätä revittää Agiin talon ja tuomitsi hänet 100 tuhannen drakman\nsakkoon. Vaan kun Agis pyysi, ettei näitä rangaistuksia pantaisi\ntoimeen, ja kun hän lupasi jollakin urotyöllä sodassa vastedes\nsovittaa virheensä ja että he silloin voisivat menetellä häntä\nkohtaan, miten haluaisivat, jos ei hän niin käyttäytyisi, luopuivat\nLakedaimonilaiset sakkojen vaatimuksista ja talon repimisestä,\nmutta säätivät uuden lain, jota ei ennen ollut olemassa ja jossa\nhänelle määrättiin kymmenen Spartiatia neuvonantajiksi, joitten\nsuostumuksetta hän ei saanut viedä sotajoukkoa kaupungista.\n\nTällä välin lähettivät heille Tegealaiset ystävänsä sanan, että Tegea\nluopuisi ja yhtyisi Argolaisiin, elleivät he kiiruusti rientäisi\napuun, ja että se miltei jo ollut luopunut. Silloin riensi apuun koko\nLakedaimonilainen sotajoukko yhdessä Heilootain kanssa pikemmin,\nkuin milloinkaan ennen. He kulkivat Mainahan maassa sijaitsevaan\nOresteioniin ja käskivät Arkadialaisten liittolaisineen viipymättä\nseurata heitä Tegeaan. Koko sotajoukko kulki aina Oresteioniin\nasti, mutta sieltä lähettivät Lakedaimonilaiset sotavanhukset\nja vastapestatut, kuudennen osan sotajoukostaan, suojaamaan\nkotikaupunkia, mutta muu sotajoukko kulki Tegeaan. Vähää myöhemmin\nsaapuivat myöskin Arkadialaiset liittolaiset. Niinikään lähetettiin\nKorintokseen, Boiootialaisille, Fookilaisille ja Lokrilaisille käsky\nkiiruumman kautta saapumaan avuksi Mantineaan. Heille tuli käsky\narvaamatta, eikä heidän yksityisinä ollut mahdollista, odottamatta\ntoisiaan, kulkea vihollisten maan halki, joka oli heidän ja\ntoisen sotajoukon välissä, mutta he koettivat kuitenkin rientää.\nLakedaimonilaiset hyökkäsivät sentähden Arkadiasta saapuneiden\nliittolaistensa kanssa Mantinean alueelle, leiriytyivät Heerakleen\npyhäkön läheisyyteen ja hävittivät ympäristöä.\n\nArgolaiset ja heidän liittolaisensa asettuivat, huomattuansa\nviholliset, varmalle ja vaikeapääsyiselle paikalle sota-asentoon.\nLakedaimonilaiset hyökkäsivät heti heidän kimppuunsa, lähestyen heitä\nkiven ja keihään heiton päähän. Silloin huusi eräs vanhus Agiille,\nettä kuningas silminnähtävästi täten aikoi parantaa pahaa pahalla,\ntarkottaen näillä sanoilla, että Agis halusi käyttää tätä sopimatonta\nintoa hyvittääksensä pakenemistansa Argoksesta. Agis käski joko\nhuudon tähden tahi syystä, että hänen mieleensä juolahti joku muu\ntuuma, sotajoukkonsa peräytyä, ennenkuin törmättiin yhteen, ja johti,\nsaavuttuansa Tegeaan, vedenjuoksun Mantineaan, josta vedenjuoksusta\nMantinealaiset ja Tegealaiset olivat alituisessa riidassa, koska vesi\nsuuresti vahingottaa sitä kaupunkia, johon se vuotaa. Jotta taistelu\ntapahtuisi tasangolla, koetti Agis näet saada kukkulalle asettuneet\nArgolaiset liittolaisineen astumaan alas apuun, kun he huomaisivat\nvedenjuoksun. Hän toimikin koko päivän johtaaksensa veden toisaalle.\nArgolaiset ja heidän liittolaisensa hämmästyivät ensin suuresti,\nvihollisten äkkiä kääntyessä niin läheltä, eivätkä tietäneet, mitä\najattelisivat.\n\nKun Lakedaimonilaisia ei enää näkynyt, ja kun ei heitä ajettu\ntakaa, vaan pysyttiin paikalla liikkumatta, syntyi taas syytöksiä\npäälliköitä vastaan, että he muka äsken olivat päästäneet tykkönään\nsaarretun vihollisen Argoksen läheisyydessä käsistään, ja että\nnyt eivät ajaneet takaa pakenevia vihollisia, vaan nämät vaaratta\npääsivät pakoon, jota vastoin heitä itseään vietiin surman suuhun.\nTästä päälliköt ensin joutuivat levottomiksi, mutta sitten veivät he\nsoturit alas kukkulalta, leiriytyivät tasangolle ja valmistautuivat\nhyökkäykseen vihollisia vastaan.\n\nSeuraavana päivänä asettuivat Argolaiset liittolaisineen siihen\nsotajärjestykseen, jossa he aikoivat taistella, jos kohtaisivat\nviholliset. Kulkiessansa rannalta Heerakleen pyhäkön läheisyydessä\nolevaan leiriinsä, näkivät Lakedaimonilaiset läheiseltä kukkulalta\ntasangolle täysissä aseissa astuneen vihollisen. Miesmuistiin\nLakedaimonilaiset eivät olleet hätäytyneet siten, kuin tässä\ntilaisuudessa. Kiireen kautta oli heidän varustauduttava ja\nviipymättä he olivatkin aseissaan ja asettuivat riveihin, kuningas\nAgiin järjestäessä kaikki säännönmukaisesti. Sillä kaikkien täytyy\ntotella kuninkaan käskyjä. Hän määrää polemarkeille tehtävät,\nnämät lokageille, nämät taas penteekonteereille, nämät puolestaan\nenoomotarkeille ja nämät vihdoin kukin enoomotiallensa. Nopeasti\nkulkevat täten käskyt tehtävistä. Siten löytyy Lakedaimonilaisten\nsotajoukossa vallan vähän muita, kuin päälliköiden päälliköitä, ja\nhuoli tehtävien toimeenpanosta on monesta riippuva.\n\nVasemman siiven muodostivat tässä tilaisuudessa Skiritilaiset, joille\nyksinomaan on kaikista Lakedaimonilaisista varattu tämä paikka.\nHeidän rinnallansa seisoivat Brasidaan johtamina Trakiaan lähteneet,\nmutta sieltä palanneet soturit ja Neodamoodat heidän joukossaan.\nSitten muodostivat Lakedaimonilaiset järjestään lokit ja heidän\nrinnallensa Arkadian Heeraialaiset, joiden rinnalle olivat asetetut\nMainalialaiset. Oikealla siivellä seisoivat Tegealaiset ja vähäinen\nmäärä Lakedaimonilaisia äärimmäisinä: kumpaisellakin siivellä seisoi\nnäitten ratsumiehet. Täten olivat Lakedaimonilaiset järjestetyt.\n\nVihollisten puolella muodostivat Mantinealaiset oikean siiven,\nkoska taistelu tapahtui heidän alueellansa; heidän rinnallansa\nArkadialaiset liittolaiset. Sitten seurasi Argolaisten tuhat\nvaliosankaria, joille kaupunki jo kaukaisista ajoista kustantaa\nyleisistä varoista harjoituksia sota-askareissa, ja heidän\nrinnallansa muut Argolaiset, joita seurasi heidän liittolaisensa,\nKleoonailaiset ja Ornealaiset. Äärimmäisinä muodostivat Ateenalaiset\nvasemman siiven ja heidän kanssansa kotoiset ratsumiehet.\n\nTämmöinen oli kumpaisenkin sotajoukon järjestelmä. Lakedaimonilaisten\nsotajoukko kyllä näytti suuremmalta, mutta en kuitenkaan voi\ntarkoin ilmottaa tämän lukua yksityiskohdissa enkä yleisesti, koska\nLakedaimonilaisten lukua ei voi tietää heidän valtiolaitoksensa\nsalaperäisyyden takia, ja toisten paljous on vaikea tietää\ninhimillisen omaa paljouttaan ylisteleväisen kerskailevaisuuden\ntähden. Seuraavalla tavalla voi kuitenkin saada jonkimmoisen\nkäsityksen Lakedaimonilaisten sotajoukon silloisesta suuruudesta:\nPaitsi Skiritilaisia, joita oli 600, otti taisteluun osaa seitsemän\nlokosta, joka lokoksessa oli neljä penteekostya, joka penteekostyssa\nneljä enoomotiaa. Enoomotian ensimmäisessä rivissä taisteli neljä\nmiestä. Syvyydeltään eivät kaikki olleet yhtäläisiä, vaan kuten\nkukin lokagi halusi, mutta keskimäärin kahdeksan miestä syviä.\nSkiritilaisia lukuun ottamatta seisoi ensimmäisessä rivissä 448\nmiestä.\n\nKun sotajoukot olivat yhteen törmäämäisillään, lausui kukin päällikkö\njoukolleen kehotuksia seuraavaan tapaan: Mantinealaisille painettiin\nmieleen, että he taistelivat isänmaan edestä ja samalla vallasta tai\norjuudesta. \"Heidän ei sopisi suostua, että heiltä riistettäisiin\nedellinen, kun kerran olivat sen itselleen hankkineet, eikä myöskään,\nettä heidän uudestaan tarvitsisi kokea jälkimmäistä.\"\n\nArgolaisia muistutettiin muinaisesta päällikkyydestänsä ja\nPeloponneesoksen tasajaosta, kuten myöskin etteivät ainaiseksi\nluopuisi oikeuksistansa, ja että kostaisivat noille vihamielisille\nnaapureillensa monet kärsimänsä vääryydet.\n\nAteenalaisille lausuttiin, kuinka oli kaunista pysyä etevimpinä\nkilpailussa noin lukuisten ja urhoollisten miesten kanssa, kuinka\nheidän valtansa tulisi varmemmaksi ja suuremmaksi, kun olisivat\nvoittaneet Lakedaimonilaiset Peloponneesoksessa, ja kuinka ei kukaan\nenää tämän tapahduttua uskaltaisi hyökätä heidän maahansa.\n\nTäänkaltaisia kehotuksia lausuttiin Argolaisille ja heidän\nliittolaisillensa. Mutta Lakedaimonilaiset sitä vastoin muistuttivat\ntoisillensa sotalauluilla, kuinka he aina olivat kunnostaneet\nitseänsä urhoollisina miehinä, arvellen pitkällisen sotaharjotuksen\nennemmin tuottavan pelastuksen, kuin lyhyesti lausuttu kehotus.\n\nTämän jälkeen törmäsivät sotajoukot yhteen, Argolaiset rientäen\ninnolla, mutta Lakedaimonilaiset kulkien hitaasti tapansa mukaan\nlukuisten huilujen kaikuessa, joka kuitenkaan ei tapahtunut jumalan\nkunniaksi, vaan jotta he rytmin mukaan pysyisivät koossa, eikä heidän\nrivinsä hajoaisi, kuten usein tapahtuu suurien joukkojen liikkuessa.\n\nSotajoukkojen yhteen törmätessä päätti kuningas Agis toimia\nseuraavasti: Koska jokainen soturi pelosta painaa paljastetun\nkylkensä mitä lähimmin naapurinsa kilpeä vastaan, pitäen itsensä\ntäten paraiten suojeltuna ahtaassa tungoksessa, niin sotajoukot\ntaistelussa tunkeutuvat oikealle siivelle ja ulottuvat kumpaisellakin\npuolella vastustajiensa vasemman siiven sivu. Tämän tunkeutumisen\nalkuunpanija on siis oikean siiven äärimmäinen mies, kun hän kaikin\nmokomin koettaa vihollisilta suojella oikeaa paljasta kylkeänsä,\nja toiset seuraavat häntä samanlaisesta pelosta. Mainitussa\ntilaisuudessa ulottuivat Mantinealaiset paljon Skiritilaisten siiven\nulkopuolelle, mutta Lakedaimonilaiset ja Tegealaiset ulottuivat\nvielä edemmäs Ateenalaisten sivu, koska heillä oli paljoa suurempi\nsotajoukko. Pelosta, että vasen siipensä joutuisi vihollisten\nympäröimäksi, koska hän huomasi Mantinealaisten ulottuvan kauas\nsoturiensa ulkopuolelle, antoi Agis käskyn Skiritilaisille ja\nBrasidaan sotilaille levittää siipeään, jotta tulisivat tasan\nMantinealaisten kanssa, ja käski polemarkkien Hipponoidaan ja\nAristokleen oikealta siiveltä johtamillansa kahdella lokoksella\nrientää täyttämään täten syntynyttä aukkoa, arvellen oikean siipensä\nsittenkin ulottuvan vihollisten ulkopuolelle ja Mantinealaisia\nvastaan asetetun siiven täten tulevan tukevammaksi.\n\nMutta koska käsky annettiin juuri sotajoukkojen yhteen\ntörmätessä ja siksi vähää ennen sitä, tapahtuikin, etteivät\nAristoklees ja Hipponoidas halunneet astua esiin, jonka tähden\nheidän myöhemmin tästä syytettyinä täytyi paeta, koska he muka\ntässä tilaisuudessa olivat esiintyneet pelkurimaisesti. Heidän\ntottelemattomuudestansa seurasi, että viholliset ennen heitä ehtivät\nhyökätä, ja kun huolimatta kuninkaan käskystä mainitut lokokset\neivät saapuneet Skiritilaisten avuksi, niin eivät nämät voineet\nyhtyä tovereihinsa eivätkä liioin ympäröidä vihollisia. Mutta\nvaikkakin Lakedaimonilaiset sotataidossa olivat takapajulla, niin\nhe kuitenkin osottivat, että he miehuudellansa taisivat päästä\nvoitolle. Sillä kun he törmäsivät yhteen, niin Mantinealaisten\noikea siipi kyllä ajoi Skiritilaiset ja Brasidalaiset pakosalle, ja\nkun Mantinealaiset liittolaisineen yhdessä Argolaisten valiojoukon\nkanssa hyökkäsivät sulkemattomaan aukkoon, surmasivat he kyllä\njonkun määrän Lakedaimonilaisia, ympäröivät heidät ja ajoivat heidät\npakoon varastovaunuihin saakka, jolloin he surmasivat osan niitä\nvartioitsevia sotavanhuksia. Täällä siis joutuivat Lakedaimonilaiset\ntappiolle. Mutta toisaalla ja varsinkin keskellä, jossa kuningas\nAgis ja niinkutsutut kolmesataa ratsumiestä seisoivat, hyökkäsivät\nLakedaimonilaiset ahdistamaan Viideksi lokokseksi kutsutuita\nArgolaisia sotavanhuksia ja niinikään Kleoonailaisia, Ornealaisia ja\nniiden riveissä seisovia Ateenalaisia, ajaen heidät pakosalle. Suurin\nosa vihollisista ei edes ryhtynyt käsikähmäänkään, vaan antautui\nheti Lakedaimonilaisten hyökätessä, jolloin useat heistä tallattiin\nkuolijaaksi, kun eivät hädissään kerjenneet päästä pakoon.\n\nArgolaisten ja liittolaisten sotajoukon tällä kohdin peräydyttyä,\nhajaantui se kahtia. Lakedaimonilaisten ja Tegealaisten oikea siipi\nympäröi nyt ulkonevalla osastollaan Ateenalaiset, joita siis vaara\nuhkasi kahtaalta, kun he yhtäältä olivat ympäröidyt, toisaalta jo\nvoitetut. He olisivat koko sotajoukosta kärsineet suurimman tappion,\nellei heidän ratsuväkensä olisi rientänyt heidän avuksensa. Sattuipa\nmyöskin heidän onneksensa, että Agis kuultuansa, että Mantinealaiset\nja Argolaisten 1,000 miestä ahdisti Lakedaimonilaisten vasenta\nsiipeä, käski koko sotajoukkonsa rientää ahdistetuiden avuksi. Tämän\nkautta pelastuivat Ateenalaiset ja tappiolle joutuneet Argolaiset,\nkun vihollisen sotajoukko kääntyi pois heistä. Mantinealaiset ja\nliittolaiset eivät enää halunneet ahdistaa vihollisia enemmän kuin\nArgolaisvalio-joukkokaan, vaan kääntyivät pakosalle, kun huomasivat\ntoverinsa voitetuiksi ja Lakedaimonilaisten hyökkäävän esiin.\nMantinealaisista kaatui suuri määrä, vaan miltei koko Argolaisten\nvaliojoukko pelastui. Pako ja taakse vetäytyminen eivät kumminkaan\nolleet hätäisiä eivätkä pitkällisiä. Sillä Lakedaimonilaiset kyllä\ntaistelevat poistumatta paikaltaan kauan ja tarmokkaasti, kunnes ovat\najaneet vihollisen pakoon, mutta eivät aja pakenevia takaa kauan\neivätkä kauas.\n\nPääpiirteissään oli mainittu tappelu kaukaisilta ajoilta alkaen\nverisin Helleenien kesken, ja siihen ottivat osaa tärkeimmät\nkaupungit. Lakedaimonilaiset asettuivat kaatuneiden vihollisten\neteen ja pystyttivät heti heidän aseensa voitonmerkiksi, ryöstivät\nruumiit, korjasivat omat kaatuneensa, veivät ne Tegeaan, jossa ne\nhaudattiin, ja jättivät vihollisten kaatuneet heille sopimusten\nsuojassa haudattaviksi. Argolaisia, Ornealaisia ja Kleoonailaisia\nkaatui 700, Mantinealaisia 200, Ateenalaisia ja Aiginalaisia yhteensä\n200 miestä ja molempien päälliköt. Lakedaimonilaisten liittolaisten\ntappio ei ollut mainitsemista ansaitseva. Lakedaimonilaisten omasta\ntappiosta on vaikea puhua varmuudella, mutta sanotaan heitä kaatuneen\nkolmisensataa.\n\nVähää ennen tappelua lähti myöskin toinen kuningas Pleistoanaks\nsotilasvanhuksien ja nuorukaisten kanssa apuun. Mutta kun hän\noli ehtinyt Tegeaan ja kuuli voitosta, palasi hän takaisin.\nLakedaimonilaiset palauttivat sanansaattajan kautta kannaksen\ntoiselta puolelta apuun rientävät liittolaisensa, ja palasivat itse\nkotia, lähetettyänsä myöskin muut liittolaisensa pois, viettääksensä\nKarneian juhlaa, joka juuri silloin oli vietettävä. Tällä ainoalla\nuroteolla puhdistivat he itsensä siitä syytöksestä, jonka alaisiksi\nhe Helleenien kesken olivat joutuneet Sfakterian saarella kärsimänsä\nonnettomuuden johdosta, että he muka siinä tilaisuudessa olivat\nesiintyneet miehuuttomasti, ja että he muutenkin olisivat neuvottomia\nja kömpelöitä. Tästä lähtien luultiin heidän onnen sattuman kautta\njoutuneen häviölle, mutta että heissä kuitenkin eli entinen\nurhoollisuutensa.\n\nPäivää ennen tätä ottelua hyökkäsivät Epidaurolaisetkin Argoliiseen\nkoko sotavoimallaan, arvellen sen olevan ilman puolustajia, ja\nsurmasivat suuren määrän vartijoista, jotka Argolaiset lähtiessään\nolivat asettaneet kaupunkiin. Kun Mantinealaiset taistelun jälkeen\nolivat saaneet avukseen 3,000 Eeliläistä raskasaseista ja entisten\nlisäksi 1,000 Ateenalaista, kulkivat kaikki nämät liittoutuneet heti\nEpidaurosta vastaan, Lakedaimonilaisten Karneian juhlia viettäessä.\nHe jakoivat keskenään kaupungin piiritystoimet. Pian lakkasivat\nkuitenkin muut toimimasta, mutta Ateenalaiset linnottivat viipymättä,\nkuten heille oli käsketty, kukkulan ja sillä sijaitsevan Heeran\npyhäkön. Kaikki liittoutuneet jättivät tähän linnotukseen osan\nväestään, ja poistuivat sitten kukin omaan kotikaupunkiinsa. Tähän\nloppui tämä kesä.\n\nSeuraavan talven alussa lähtivät Lakedaimonilaiset heti Karneian\njuhlia vietettyänsä sotaretkelle, ja kun olivat saapuneet Tegeaan,\nlähettivät he edellänsä Argokseen sopimusehdotuksia. Argoksessa\noli heillä jo ennestään puoluelaisia, jotka halusivat kumota\nkansanvallan Argoksessa, ja taistelun jälkeen toivoivat he paljoa\nennemmin taivuttavansa kansaa suostumaan tähän. Oli aikomus ensin\ntehdä rauha, sittemmin liitto Lakedaimonilaisten kanssa, ja sen\njälkeen tehdä hyökkäys kansanvaltaa vastaan. Lakedaimonilaisten\nlähettämänä Argolainen kesti-ystävä Arkesilaoksen poika Likas saapui\nkahdella ehdotuksella Argokseen; toinen oli tahtoisivatko he jatkaa\nsotaa, toinen haluaisivatko he tehdä rauhan. Tästä syntyi kova\nväittely, jonka kestäessä Lakedaimonilaisten puoluelaiset, vaikka\nAlkibiadeeskin oli läsnä, astuivat rohkeasti esiin ja taivuttivat\nArgolaiset suostumaan rauhanehdotukseen, joka kuului seuraavasti:\n\n\"Seuraavilla ehdoilla suostuu Lakedaimonin neuvoskunta solmimaan\nliiton Argolaisten kanssa: Argolaiset antakoot Orkomenolaisille\ntakaisin heidän lapsensa, niinikään Mainalialaisille heidän\nmiehensä ja Lakedaimonilaisille heidän Mantineassa oleskelevat\nmiehensä, niinikään lähtekööt he Epidauroksesta ja repikööt\nsinne rakentamansa linnoituksen. Elleivät Ateenalaiset lähde\nEpidauroksesta, ovat he katsottavat Argolaisten, Lakedaimonilaisten\nja Lakedaimonilaisten liittolaisten, kuten myöskin näiden Argolaisten\nliittolaisten, vihollisiksi. Jos Lakedaimonilaisten hallussa on\nnuorukaisia vankeina, niin he luovuttakoot nämät kunkin hänen\nkaupungilleen. Jumalan uhrin suhteen voivat he, jos tahtovat, suvaita\nEpidaurolaisten tehdä valan, tahi itse vannoa uhrin maksamisesta.\"\n\n\"Kaikki Peloponneesoksen kaupungit, niin hyvin pienet kuin suuret,\ntulkoot itsenäisiksi perityn valtiosääntönsä mukaan.\"\n\n\"Jos ulkopuolella Peloponneesosta sijaitseva kaupunki hyökkää\nvahingottamaan Peloponneesoksen aluetta, on yhdessä neuvoteltava,\nmiten tämä vaara Peloponneesolaisten hyväksi oikeudenmukaisimmin\nolisi torjuttava.\"\n\n\"Lakedaimonilaisten ulkopuolella Peloponneesosta asuvat liittolaiset\novat samassa asemassa, kuin Lakedaimonilaisten ja Argolaisten\nPeloponneesoksessa asuvat liittolaiset ja pysyvät maansa omistajina.\"\n\n\"Nämät sopimukset ovat ilmotettavat liittolaisille hyväksyttäviksi;\njos he tahtovat tehdä muistutuksia niiden suhteen, lähtekööt kotiin\nneuvottelemaan niistä.\"\n\nEnsin hyväksyivät Argolaiset nämät ehdotukset, Lakedaimonilainen\nsotaväki poistui Tegeasta kotiin, ja kansainväliset suhteet heidän\nvälillänsä tulivat rauhallisiksi. Ei kestänyt kauan, ennenkuin\nsamat miehet saivat aikaan, että Argolaiset sanoivat irti liiton\nMantinealaisten, Ateenalaisten ja Eeliläisten kanssa, sekä solmivat\nsopimukset ja liiton Lakedaimonilaisten kanssa. Tämän ehdot olivat\nseuraavat:\n\n\"Seuraavilla ehdoilla rupeevat Lakedaimonilaiset ja Argolaiset\nkeskinäisiin sopimuksiin ja liittoon viideksikymmeneksi vuodeksi: He\nsopivat ratkaisemaan riitansa yhdenvertaisina ja yhtäoikeutettuina\nisien tavan mukaan.\"\n\n\"Peloponneesoksen muut kaupungit voivat päästä liittoon ja\nsopimuksiin osallisiksi itsenäisinä ja riippumattomina ja omansa\nomistajina yhtäläisillä oikeuksilla isien tavan mukaan.\"\n\n\"Lakedaimonilaisten Peloponneesoksen ulkopuolella asuvat liittolaiset\novat samassa asemassa, kuin Lakedaimonilaiset itse, ja Argolaisten\nliittolaiset samassa asemassa, kuin Argolaiset itse, omansa\nomistajina.\"\n\n\"Jos yhteistä sotaa on käytävä, päättävät Lakedaimonilaiset ja\nArgolaiset yhteisesti, miten on sodittava liittolaisten eduksi.\"\n\n\"Jos riita rajoista tahi muista seikoista syntyy Peloponneesoksessa\ntahi sen ulkopuolella, ratkaistakoon se oikeuden edessä. Jos joku\nliittoon kuuluvista kaupungeista riitautuu toisen kanssa, kääntykööt\nhe jonkun kaupungin puoleen, jonka molemmat pitävät puolueettomana.\nYksityiset kansalaiset ratkaiskoot riitansa oikeudessa isien tavan\nmukaan.\"\n\nTämänkaltainen oli tämä sopimus ja liitto. Samalla sovitettiin\nmyöskin riidat omistusoikeudesta sodan kautta tahi muulla tavoin\nhankittuihin alueisiin. Yksimielisesti päättivät liittoutuneet olla\ntästä lähtien ottamatta vastaan airuita Ateenalaisilta, elleivät he\npoistuisi Peloponneesoksesta, luovutettuansa rakentamansa linnan,\nkuten myöskin sovittiin ainoastaan yhdestä tuumin tehdä sopimus ja\nalkaa sota jotakin toista kaupunkia vastaan. He toimivat innolla ja\nkumpaisetkin toimittivat lähettiläitä Trakian maihin ja Perdikkaan\nluokse, jonka he saivat suostumaan sopimukseen heidän kanssansa.\nHän ei kuitenkaan heti luopunut Ateenalaisista, mutta suostui\nkuitenkin näihin tuumiin, kun näki Argoksen, josta hänen sukunsa oli\nlähtenyt, suostuvan niihin. Kalkidilaistenkin kanssa he uudistivat\nvanhat sopimuksensa ja vannoivat uudet. Myöskin Ateenalaisten luokse\ntoimittivat Argolaiset lähettiläitä, kehottaen heitä luopumaan\nEpidauroksen linnotuksesta. Koska Ateenalaiset huomasivat olevansa\nmuita vartijatovereitaan vähälukuisemmat, lähettivät he Deemosteneen\nviemään miehiänsä sieltä pois. Saavuttuansa Epidaurokseen, toimitti\nDeemostenees näön vuoksi voimistelukilpailut, ja kun vieras\nvartioväki oli lähtenyt linnasta, sulki hän portit. Uudistettuansa\nmyöhemmin sopimukset Epidaurolaisten kanssa, luovuttivat Ateenalaiset\nlinnotuksensa heille.\n\nArgolaisten luovuttua liitosta yhtyivät myöskin Mantinealaiset\nLakedaimonilaisiin, vaikkakin alussa olivat panneet vastaan, koska\nkäsittivät olevansa liian heikot Argolaisten avutta, ja luopuivat\nherruudesta kaupunkien yli. Lakedaimonilaiset ja Argolaiset lähtivät,\nkumpikin 1,000 miehellä, yhdessä sotaan, jolloin Lakedaimonilaiset\nensin yksin neuvoin asettivat harvainvallan Sikyooniin, jonka\ntapahduttua he yhdessä tuumin kumosivat kansanvallan Argoksessa,\nperustaen sinne Lakedaimonilais-ystävällisen harvainvallan. Tämä\ntapahtui talven loppupuolella keväällä. Tähän loppui tämän sodan\nneljästoista vuosi.\n\nSeuraavana kesänä luopuivat Diktidiläiset Atoos niemeltä\nAteenalaisista Kalkidilaisten puolelle, ja Lakedaimonilaiset\njärjestivät toiselle kannalle Akaian heille epämieluisat olot.\nArgoksen kansanpuoluelaiset keskustelivat salassa ja hyökkäsivät\nvihdoin rohkeasti harvainvaltalaisten kimppuun, odotettuansa,\nkunnes Lakedaimonilaiset viettivät gymnopaidi-juhlia. Tällöin\nsyntyneessä metelissä pääsivät kansanpuoluelaiset voitolle,\nsurmasivat osan vastapuoluelaisista ja karkottivat loput kaupungista.\nLakedaimonilaiset viivyttelivät kauan tuloaan, vaikka heidän\nystävänsä lähettivät heitä hakemaan, mutta saapuivat vihdoinkin\napuun, lykäten gymnopaidi-juhlan vieton toistaiseksi. Mutta kun\nhe Tegeassa kuulivat harvainvaltalaisten tappiosta, eivät he enää\nhalunneet jatkaa matkaansa, huolimatta pakolaisten pyynnöstä, vaan\npalasivat kotia viettääkseen gymnopaidi-juhlia.\n\nMyöhemmin saapui lähettiläitä sekä Argokseen jääneiltä että sieltä\nkarkotetuiden puolesta. Läsnäolevat liittolaiset puollustivat\nvilkkaasti mikä mitäkin puoluetta, mutta Lakedaimonilaisten mielestä\nolivat kansanpuoluelaiset harjottaneet vääryyttä, jonka tähden he\npäättivät hyökätä Argosta vastaan, jota retkeä kuitenkin kaikenlaiset\nesteet viivyttelivät. Tällä välin alkoivat kansanvaltaiset\nArgoksessa pelosta Lakedaimonilaisia kohtaan hieroa sovintoa\nAteenalaisten kanssa. Tämä heistä näkyi olevan paras pelastuskeino.\nHe rakensivat niinikään pitkiä muureja aina merelle saakka, jotta\nheille Ateenalaisten avulla muonantuonti meritse olisi tarjona, jos\nviholliset sulkisivat heidät maan puolelta. Näistä linnotuksista\ntiesivät myöskin moniaat Peloponneesoksen kaupungit. Kaikki\nArgolaiset, sekä miehet että naiset, lapset ja orjatkin, ottivat\nosaa tähän työhön. Ateenasta saapui heille rakennusmestareita ja\nkivenhakkaajia. Tähän loppui tämä kesä.\n\nSeuraavana talvena hyökkäsivät Lakedaimonilaiset ja heidän\nliittolaisensa, paitsi Korintolaiset, saatuansa tiedon näistä muurien\nrakentamisista, kuninkaansa Arkidamoksen pojan Agiin johdolla,\nArgosta vastaan. Heillä oli itse Argoksessakin auttajia, mutta näiden\nvehkeet eivät onnistuneet. Lakedaimonilaiset valloittivat yhtähyvin\nja repivät valmistumattomat muurit, anastivat Hysian paikkakunnan\nArgolaisten alueella ja palasivat kukin kaupunkiinsa, surmattuansa\nkaikki haltuunsa joutuneet vapaat kansalaiset.\n\nTämän jälkeen tekivät Argolaiset puolestaan sotaretken Fliuusian\nalueelle, jota he hävittivät, koska Fliuusilaiset olivat ottaneet\nvastaan Argoksesta karkotetut kansalaiset, joista useimmat olivat\nasettuneet sinne. Tämän tehtyään palasivat Argolaiset kotia.\n\nSinä talvena sulkivat Ateenalaiset sotajoukollaan Makedonian\nrannikot, syyttäen Perdikkasta Argolilaisten ja Lakedaimonilaisten\nkanssa tekemästä liitosta, ja että hän, kun Ateenalaiset Niikiaan ja\nNikeeratoksen johdolla valmistivat sotaretkeä Trakian rannikoilla\nasuvia Kalkidilaisia ja Amfipolista vastaan, oli liitosta\nluopumisellansa suuresti vaikuttanut sotajoukon hajoamiseen, jonka\ntähden he pitivät häntä vihollisenaan. Tähän loppui talvi ja samalla\ntämän sodan 15 vuosi.\n\nSeuraavana kesänä purjehti Alkibiadees 20 aluksella Argokseen ja\nvangitsi ne Argolaiset, jotka näyttivät epäluulonalaisilta ja\nkannattavan Lakedaimonilaisia, yhteensä 300 miestä. Ateenalaiset\nveivät heidät vallassaan oleviin läheisiin saariin. Niinikään\ntekivät Ateenalaiset Meelos saarelle sotaretken 30 omalla,\nkuudella Kiolaisella ja kahdella Lesbolaisella laivalla, mukanaan\n1,200 omaa raskasaseista, 300 nuolenampujaa ja 20 ratsastavaa\nnuolenampujaa, jota paitsi heidän liittolaisensa ja saarelaiset\nseurasivat heitä noin 1,500 raskasaseisella. Meelolaiset olivat\nLakedaimonilaisia siirtolaisia, eivätkä suostuneet noudattamaan\nAteenalaisten käskyjä. Alussa olivat he rauhallisesti puolettomia,\nmutta vihdoin pakottivat heidät Ateenalaiset hävittämällä heidän\naluettaan ottamaan osaa sotaan. Kun Ateenalaiset nyt mainitulla\nLykomeedeen pojan Kleomeedeen ja Tisimakon pojan Tiisiaan johtamalla\nsotajoukolla tekivät sotaretken tähän saareen, niin he, ennenkuin\nharjottivat mitään väkivaltaa Meeloksen alueella, lähettivät airuita\ntekemään ehdotuksia. Nämät eivät kuitenkaan päässeet Meelolaisten\nkansankokoukseen, vaan heidän käskettiin ilmottaa ehdotuksensa\nhallitusmiehille ja ylimyksille. Näiden edessä puhuivat Ateenalaiset\nlähettiläät seuraavin sanoin:\n\n\"Koskemme saa puhua kansalle, jottei kansa, keskeytetyssä puheessa\nkuultuansa meidän kumoomattomia ja hyväksyttäviä ehdotuksiamme,\ntulisi niitä kannattamaan, sillä ymmärrämme, että siinä\ntarkoituksessa olette kutsuneet meidät ylimyksien eteen, niin olkaa\ntekin, tämän neuvoksen jäsenet, vielä varovaisempia puheessanne.\nSillä ette tekään saa vastata yhdellä puheella, vaan jokaisessa\ntapauksessa, jossa meidän ehtojamme ette hyväksy. Sanokaa siis\nensinnä, hyväksyttekö te tätä meidän ehdotustamme?\"\n\nTähän vastasivat Meelolaiset neuvosmiehet: \"Meillä ei ole mitään\nsitä vastaan, että rauhassa neuvottelemme. Mutta siltä ei näytä, kun\nsota jo on alkamaisillaan eikä ainoastaan uhkaava. Me näemme teidän\nsaapuvan sanojemme tuomareina, ja että tulos tästä keskustelusta\ntodenmukaisesti on oleva sota, jos pysymme oikeuksissamme, emmekä\ntaivu; ja jos taivumme, orjuus.\"\n\n_Ateen._: \"Jos olette tulleet laskettelemaan arvelemisianne\nvastaisuudesta tahi muun takia kuin olevista oloista ja niistä\nseikoista, jotka voivat pelastaa kaupunkinne, niin älkäämme\njatkako. Mutta jos vallitsevista oloista puhutte, niin jatkakaamme\nkeskustelua.\"\n\n_Meel._: \"Luonnollista on ja anteeksi annettavaa, jos me,\njouduttuamme tämmöiseen pulaan, puheissamme ja mielessämme käännymme\nmonelle päin. Mutta koska tämä kokous tarkottaa pelastustamme,\nkäyköön puhe teidän ehdotuksenne mukaan.\"\n\n_Ateen._: \"Me puolestamme emme pitkillä ja sisällyksettömillä\npuheilla kauniin sanoin tule osottamaan, kuinka me, karkotettuamme\nMeedialaiset, olemme oikeutetut hallitsemaan, emmekä liioin, kuinka\nsuurella syyllä me teidän loukkaamina teitä ahdistamme. Mutta\nälkää tekään luulko voivanne puheillanne saada meitä uskomaan,\nettette suinkaan ole loukanneet meitä, kun ette Lakedaimonilaisten\nsiirtolaisina ole sotineet meidän puolellamme, vaan pysykää\nmahdollisuuden rajoissa, koska jokaiselle täysijärkiselle on selvä,\nettä inhimillisen katsantotavan mukaan oikeudenmukaisuuden määrää\nmolemminpuolinen yhtäläinen pakko, mutta että voimakas määrää, heikko\ntaipuu.\"\n\n_Meel._: \"Me puolestamme pidämme pakosta hyödyllisenä, koska te\npuhutte hyödyllisestä oikean rinnalla, ettei yhteistä hyvää hävitetä,\nvaan että kohtuullisuus käy vaaraan joutuneille oikeasta, ja että\nheikolle riittää puollustukseksi vähäpätöisemmätkin seikat. Tämä\nei suinkaan ole teillekään hyödyksi, koska tekin tämän kautta, jos\nvastaisuudessa joutuisitte tappiolle, olette antaneet esimerkin\nkovimpaan rangaistukseen.\"\n\n_Ateen._: \"Me emme huolehdi valtamme loppua, jos se tapahtuisikin;\nsillä eivät muita hallitsevat kansat, kuten esimerkiksi\nLakedaimonilaiset, aina ole pelottavia hallituille. Mutta täällä ei\nnyt ole kysymys Lakedaimonilaisista, vaan siitä, tuleeko alamaisten\nmäärätä hallitsevien tekoja. Tästä me kyllä pidämme huolta. Että\nolemme täällä puollustaaksemme omaa valtaamme ja puhuaksemme teidän\nkaupunkinne pelastuksesta, sitä me tulemme osottamaan, koska\nme vaikeuksitta haluamme hallita teidän yli ja suojella teitä\nkumpaistenkin hyödyksi.\"\n\n_Meel._: \"Miten voisi meille olla yhtä hyödyllistä olla orjanne, kuin\nteille olla herramme?\"\n\n_Ateen._: \"Siten, että te kuuliaisuudellanne pelastutte kärsimästä\näärimmäistä onnettomuutta, ja meille on voitoksi olla tuhoomatta\nteitä.\"\n\n_Meel._: \"Siis ette salli meidän puolueettomina rauhassa olla\nystävänne eikä kummankaan vihollisia?\"\n\n_Ateen._: \"Emme, sillä teidän vihamielisyytenne ei meitä haita niin\nsuuresti, kuin ystävyytenne osottaisi heikkouttamme: sillä viha on\nalamaisille osote vallasta.\"\n\n_Meel._: \"Onko teidän alamaisillanne siis se käsitys\nkohtuullisuudesta, että asettavat samaan tilaan ventovieraita\nja siirtolaisenne, jotka luovuttuansa uudestaan ovat joutuneet\nvaltaanne?\"\n\n_Ateen._: \"He kai arvelevat, ettei kumpaiseltakaan puutu oikeutta,\narvellen edellisten pysyneen vapaina oman valtansa avulla, koska\nmuka emme ole uskaltaneet hyökätä heidän kimppuunsa. Mutta teidän\nmasentamisen kautta sekä hankimme lisää alamaisia että suuremman\nturvallisuuden, varsinkin jos te saarelaisina ja muita heikompina\nette pääse vapaiksi vallastamme, vaan jos teidän on täytymys\ntunnustaa meidän, merivallan, yliherruutta.\"\n\n_Meel._: \"Muuten ette siis pidä itseänne turvattuina? Koska nyt\nolette pakottaneet meitä jättämään oikeuden syrjään, täytyy\nmeidänkin koettaa osottaa, että teidän edut ovat samat, kuin\nmeidänkin. Miten eivät kaikki puolueettomat kaupungit, kun näkevät\nteidän näin menettelevän, arvelisi, että vastedes hyökkäätte\nheidänkin kimppuunsa? Miten te tällä menettelyllänne ette enentäisi\nvihollisianne, kun väkistenkin pakotatte vihollisiksenne niitä, jotka\neivät haluaisi joutua niiksi?\"\n\n_Ateen._: \"Emme suinkaan; sillä me emme pidä mannermaalaisia,\njotka eivät, puollustaaksensa vapauttansa, meitä vaani, niin\nvaarallisina, kuin teidän kaltaisianne hurjia saarelaisia, jotka\nvihaavat hallituksemme muka kovuutta. Sillä nämät enimmiten\najattelemattomuudesta syöksevät meidät ja itsensä silminnähtävään\nvaaraan.\"\n\n_Meel._: \"Tosiaankin, jos te säilyttääksenne valtaanne heittäytte\ntuommoiseen vaaraan, ja toiselta puolen voitetut samoiten\npäästäksensä vapaiksi tekevät samoin, miten ei meille, jotka vielä\nolemme vapaita, olisi suuri häpeä ja kurjuus, jos emme kärsisi\nkaikkea välttääksemme orjuutta?\"\n\n_Ateen._: \"Ei suinkaan, jos viisaasti neuvottelette; sillä nythän\nei ole kilpailu yhdenvertaisten kesken, eikä siis häpeällistä, jos\nurhoollisuus ei teitä auta pulasta, vaan ennemmin on kysymyksessä\npelastumisenne takia olla vastustamatta paljoa väkevämpää.\"\n\n_Meel._: \"Kyllä; mutta me tiedämme sodan onnen olevan vaihtelevamman,\nkuin että se riippuisi yksin omien sotajoukkojen suuruudesta. Jos\nme siis väistyisimme heti puollustautumatta, heittäisimme me kaiken\ntoivon, mutta jos me ryhdymme vastarintaan, on meillä toivo jälellä.\"\n\n_Ateen._: \"Toivo on kyllä lohdutus vaarassa, eikä vie turmioon,\njos kohtakin suuresti vahingottaa siihen luottavia. Mutta se, joka\nheittää koko olemassaolonsa sen huostaan, toivo kun on vallan\ntuhlaavainen luonnostaan, tutustuu sen huikentelevaisuuteen juuri\nperikadon reunalla, eikä se jätä mitään jälkeä, jotta sen oikkuja\nkerran kokenut voisi itseään siltä varoa. Varokaa siis itseänne, te\nheikot, kokemasta tätä, uskomalla koko onnenne yhdelle heitolle, sekä\nmatkimasta tuota suurta joukkoa, joka, vaikkakin voisi luonnollisesti\npelastaa itseään, kun selvät toiveet heiltä vaarassa puuttuvat,\nluottaa yliluonnollisiin taikoihin ja orakelivastauksiin, mikä kaikki\ntoivoineen päivineen vie perikatoon.\"\n\n_Meel._: \"Vaikeana mekin pidämme, tietäkää se tarkoin, taistella\nteidän valtaanne ja onneanne vastaan, kun ehdot ovat näin erilaiset,\nmutta me luotamme, että Jumalan kaitselmus suojelee meitä joutumasta\ntappiolle onnen oikkujen kautta, koska me oikeuden puollustajina\nasetumme vääryyttä vastaan. Meiltä puuttuvaa voimaa korvaa\nLakedaimonilaisten liitto, joka heitä, jollei muuten, niin ainakin\nsukulaisuuden takia, pakottaa rientämään avuksemme. Me emme siis\naivan järjettömästi esiinny rohkeudella.\"\n\n_Ateen._: \"Mitä Jumalan kaitselmukseen tulee, niin emme mekään\nluule olevamme suljetut sen suojeluksesta. Sillä emme me ole\naikoneet tehdä, emmekä ole liioin tehneet mitään inhimillisestä\nkatsantotavasta poikkeavaa uskonnollisissa asioissa, emmekä mitään\nihmisten pyrinnöistä poikkeavaa. Mekin uskomme, että jumalat, ja\ntiedämme varmaan, että ihmiset luonnon lain mukaan hallitsevat\nkaikkialla, missä vaan voivat. Sitä paitsi emme me ole säätäneet tätä\nlakia, emmekä liioin ole ensimmäisinä sitä noudattaneet. Te kyllä\nkäsitätte, että sekä te itse että jokainen muukin yhtä voimakas, kuin\nme, toimisi samaten. Siis me emme suinkaan pidä itseämme jumalien\nhylkääminä. Mitä luottamukseenne Lakedaimonilaisiin taas tulee,\nnimittäin että häpeäisivät olla rientämättä teidän avuksenne, niin\nme teitä onnittelemme kokemattomuudestanne, emmekä suinkaan kadehdi\nviattomuuttanne. Lakedaimonilaiset kyllä keskuudessaan lakiensa\nsuhteen noudattavat hyveen vaatimuksia; mutta heidän menettelystänsä\nmuita kansoja kohtaan olisi paljon sanottavaa. Lyhyesti lausuen:\nte kyllin tiedätte, että he julkisesti peittelemättä, enemmän kuin\nmikään muu kansa, pitävät hauskuutta kauneutena, ja hyödyllisyyttä\noikeutena, joka mielipide ei suinkaan ole hyödyksi mielettömille\npelastustuumillenne nykyisestä pulasta.\"\n\n_Meel._: \"Juuri tähän heille tästä koituvaan hyötyyn me vakavasti\nluotamme, arvellen, etteivät he hylkäämällä meitä tahdo esiintyä\nepäluotettavina heitä suosivien Helleenien silmissä, vaan avustajina\nheidän vihollisillensa.\"\n\n_Ateen._: \"Te luulette siis, että hyöty parahiten soveltuu varmuuden\nkanssa yhteen, vaan että oikeuden ja jalouden harjottaminen on\nvaaranalainen, mutta vaaraahan Lakedaimonilaiset ylipäätään karttavat\nenemmän, kuin mitään muuta.\"\n\n_Meel._: \"Me uskomme, että he mieluummin meidän kuin muiden tähden\nantautuvat vaaraan, koska he pitävät meitä muita sitä varmempina,\njota lähempinä olemme ottamaan osaa Peloponneesoksen rettelöihin, ja\njota luotettavampia me olemme syntyperämme takia.\"\n\n_Ateen._: \"Avuksi kutsutuiden hyvänsuopeus ei takaa sotatovereille\nvarmuutta, vaan avustajien mahtava sotavoima. Tämän Lakedaimonilaiset\nkyllin ymmärtävät, kun eivät edes lähempien naapurikansojen kimppuun\nkäy ilman suurta apulaisjoukkoa, koska eivät luota kotoisiin\nvarustuksiin. Ei ole siis luultavaa, että he purjehtisivat saareenne\nmeidän ollessamme herroja merellä.\"\n\n_Meel._: \"He voivat ehkä lähettää muita asemestansa. Sitä paitsi\novat Kreetan vesistöt avarat, joten mahtavan on vaikeampi saavuttaa\npakenevia, kuin näiden piiloutuen päästä pakoon. Ja jospakin täällä\njoutuisivat tappiolle, voisivat he kääntyä teidän maatanne ja niiden\nliittolaisten maata vastaan, joita Brasidas on jättänyt ahdistamatta,\nja silloin saisitte vaivata itseänne ennemmin puollustaaksenne\nliittolaisianne ja omaa maatanne, kuin ahdistamalla ventovierasten\naluetta.\"\n\n_Ateen._: \"Jospa näin tapahtuisikin, niin se ei olisi meille\nmitään outoa. Mutta te kyllä tiedätte, etteivät Ateenalaiset\npelosta milloinkaan ole luopuneet yhdestäkään piirityksestä.\nVaikka sanotte tahtovanne neuvotella pelastuksestanne, niin ette\nole tässä pitkällisessä keskustelussa lausuneet sanaakaan, joka\nvoisi antaa toivetta pelastuksestanne. Te yhä vaan luotatte enin\ntulevaisuuteen, mutta teidän tarjona olevat apukeinot ovat liian\nvähäpätöiset voittaaksensa teitä vastaan käännetyitä aseita. Te\nosotatte suurta älyttömyyttä, ellette meidän poistuttuamme tästä\nkokouksesta tule viisaampaan päätökseen. Älkää antautuko tuolle\njoutavalle häpeäntunteelle, joka julkisissa ja kunnottomissa\nvaaroissa jo on tuhonnut niin paljon ihmisiä. Kuinka moni ei ole\nantanut tuon viekottelevan häpeä-sanan voiman houkutella itseään,\nvaikkakin ovat hyvin käsittäneet, mihin se heidät vie, alistumaan\nsanan voiman alle ja siten avoin silmin heittäytymään sanomattomiin\nvaaroihin, siten älyttömyydessään syöksyen häpeällisempään häpeään,\nkuin onnen sattuman tuottamaankaan! Olkaatte viisaita, älkääkä\npitäkö häpeällisenä alistua suurimman kaupungin alle, varsinkin\nkun sen ehdot ovat niin kohtuullisia, että saatte, tultuanne sen\nliittolaisiksi, veronalaisina omistaa maanne. Kun teillä nyt on\nvalittavana sodan tahi olemassa-olonne välillä, älkää valitko\nhuonompaa. Sillä se, joka ei väisty vertaisensa edestä, mutta\nkohtelee mahtavampaa maltillisesti, ja joka armahtaa heikompaa, se\nkyllä pystyssä pysyy. Miettikää siis meidän poistuttuamme näitä\nseikkoja, ja muistakaa, että neuvottelette isänmaasta, jonka\nolemassaolo riippuu yksinomaan tästä ainoasta päätöksestänne.\"\n\nTämän lausuttuansa poistuivat Ateenalaiset kokouksesta. Kun\nMeelolaiset olivat jääneet yksin, päättivät he vastata yhtäpitävästi\nkokouksessa lausutuiden mielipiteiden kanssa, siis seuraavasti:\n\"Ateenalaiset! Ei meidän mielestämme sovi vastata toisin, kuin\nennenkään, emmekä tahdo kädenkäänteessä riistää vapautta jo seitsemän\nvuosisataa asumaltamme kaupungilta, vaan me koetamme pelastua\nluottaen jumalien meitä tähän saakka pelastavaan kaitselmukseen sekä\nsotilaittemme ja Lakedaimonilaisten apuun. Pyydämme teitä sallimaan\nmeidän olla puolueettomina ystävinänne, ja poistumaan maastamme,\nsolmittuamme sopimukset, joita kumpaisetkin pitävät pätevinä\".\n\nNäin vastasivat Meelolaiset, mutta lähtien kokouksesta sanoivat\nAteenalaiset: \"Tähän päätökseen katsoen olette te ainoat, jotka\npitävät tulevaisuuden varmempana, kuin mitä näette, arvellen\nnäkymättömän jo tapahtuneen toivonne mukaiseksi. Mutta te joudutte\nperikatoon, jos te panette suurimman luottamuksenne ja onnenne\nLakedaimonilaisten avun nojaan.\"\n\nAteenalaiset lähettiläät palasivat tämän jälkeen leiriin. Kun heidän\npäällikkönsä kuulivat, etteivät Meelolaiset alistuneet, ryhtyivät\nhe viipymättä sotatoimiin, jakaen keskenään kaupungin muurilla\nympäröimisen. Myöhemmin jättivät Ateenalaiset sekä omien miesten\nettä liittolaisten muodostaman vartioväen piiritystä jatkamaan\nsekä meritse että maitse. Tämän tehtyään palasi suurin osa heidän\nsotajoukostaan kotia, mutta loput jäivät jatkamaan piiritystä.\n\nTähän aikaan hyökkäsivät Argolaiset Fliuusin alueelle, mutta\nFliuusilaiset ja heidän omat pakolaisensa asettuivat heitä väijymään\nja surmasivat 80 heistä. Pyloksessa olevat Ateenalaiset anastivat\nLakedaimonilaisilta suuren saaliin. Lakedaimonilaiset eivät kyllä\nsanoneet irti sopimuksia, eivätkä julistaneet heille sotaa, mutta\nhe ilmottivat airuen kautta, että he sallivat kenen tahansa tehdä\nryöstöretkiä Ateenalaisia vastaan. Korintolaiset alkoivat sotaa\nAteenalaisia vastaan yksityisten riitojen takia, mutta muut\nPeloponneesolaiset pysyivät levollisina.\n\nMeelolaiset valloittivat yöllisellä hyökkäyksellä torinpuolisen\nosan Ateenalaisten piiritysmuurista. He surmasivat joukon miehiä,\nja palasivat kaupunkiin, tuoden mukanaan muonaa ja muita tarpeita.\nAteenalaiset varustivat vastaiseksi paremmasti vartioväen. Tähän\nloppui tämä kesä.\n\nSeuraavana talvena aikoivat Lakedaimonilaiset tehdä sotaretken\nArgolikseen, mutta kun rajanylimenouhrit eivät olleet heille\nedullisia, palasivat he takaisin. Argolaiset pitivät tämän\nheidän yrityksensä johdosta moniaita kaupunkinsa asukkaita\nepäluulonalaisina; muutamia heistä mestauttivat he, toiset heistä\npääsivät pakoon.\n\nSamaan aikaan valloittivat Meelolaiset taas osan Ateenalaisten\npiiritysmuurista, jossa oli vähälukuinen vartiojoukko. Mutta silloin\nsaapui Deemeaan pojan Filokrateen johdolla uusi sotajoukko Ateenasta.\nKun nämät voimakkaasti piirittivät kaupunkia, ja kun kaupunkilaisten\nkavaluuskin tuli avuksi, antautuivat Meelolaiset Ateenalaisille\nilman ehtoja. Ateenalaiset surmasivat kaikki täysikasvaneet miehet,\njotka he saivat haltuunsa, mutta möivät naiset ja lapset orjiksi.\nValloitettuansa tämän paikkakunnan, lähettivät Ateenalaiset sinne\nmyöhemmin viisisataa siirtolaista.\n\n\n\n\nKUUDES KIRJA.\n\n\nSamana talvena tahtoivat Ateenalaiset taas Lakeen ja Eyrymedoonin\nsotajoukkoa suuremmalla sotavoimalla purjehtia Sikeliaan,\nkoettaaksensa valloittaa tämän saaren, jos vaan voisivat. Useimmat\nheistä eivät tunteneet, kuinka suuri tämä saari oli, ja kuinka paljon\nasukkaita, sekä Helleenejä että barbareja, siellä löytyi, eivätkä\nymmärtäneet ryhtyvänsä sotaan, joka oli miltei Peloponneesolaisia\nvastaan käydyn sodan vertainen. Sillä purjehtiakseen ympäri Sikeliaa\ntarvitsee lastilaiva lähes kahdeksan päivää. Mutta vaikka tämä\nsaari on niin suuri, erottaa ainoastaan 20 stadion merimatka sen\nmannermaasta.\n\nSeuraavat kansakunnat olivat ennenmuinoin sen asukkaina. Vanhimpina\nasukkaina eräässä osassa tätä maata mainitaan olleen Kykloopit ja\nLaistrygonit, joiden syntyperästä en voi mitään sanoa, enemmän kuin\nsiitä, mistä he ovat tänne tulleet ja mihin hävinneet. Riittäköön se,\nmitä runoilijat tästä sanovat, ja olkoon jokaisella oma käsityksensä\ntästä asiasta.\n\nNäitten jälkeen näyttävät Sikanit ensinnä asettuneen tänne, ja, kuten\nitse väittävät, näitä ennenkin, ollen muka saaren alku-asukkaita.\nVaan itse asiassa olivat he Ibeerialaisia, joita Ligyalaiset olivat\nkarkottaneet Ibeeriassa juoksevalta Sikanos-joelta. Näistä tämä\nsaari, jota ennen kutsuttiin Trinakriaksi, sai silloin nimekseen\nSikania.\n\nIlionin valloittamisen jälkeen saapui tälle saarelle laivoilla\njoukko Trooalaisia, jotka olivat lähteneet Akaialaisia pakoon. Nämät\nasettuivat Sikanien naapureiksi ja kutsuttiin yhteisellä nimellä\nElymoiksi, ja heidän kaupunkinsa nimet olivat Eryks ja Egesta.\nHeidän yhteyteen asettui myöskin joukko Fookilaisia, joita myrsky\npaluumatkalla Troiasta oli ajanut ensin Libyaan ja sieltä vienyt\nSikeliaan. Sikelialaiset, jotka Opikalaisten karkottamina asuivat\nItaliassa, tulivat sieltä yli salmen oman todennäköisen kertomuksensa\nmukaan lautoilla myötätuulen avulla, tahi ehkäpä muullakin tavalla.\nVielä nytkin löytyy Italiassa Sikelialaisia, ja viimemainittu maa\nsai nimekseen Italia erään Sikelialais-kuninkaan Italon mukaan.\nSaavuttuansa Sikeliaan suurella sotavoimalla, voittivat he Sikanit\ntaistelussa ja ajoivat heidät saaren eteläisiin ja läntisiin osiin,\nantaen saarelle nimeksi Sikelia Sikanian asemesta. He asettuivat\nasumaan saaren hedelmällisimpiin paikkoihin, jotka he pitivät\nhallussaan lähes 300 vuotta, kunnes Helleenit saapuivat Sikeliaan;\nja vielä nytkin omistavat he saaren keski- ja pohjoisosat. Myöskin\nFoinikilaisia asui pitkin koko Sikelian rannikoita, pitäen hallussaan\nniemiköt ja läheiset saaret kaupankäymistä varten Sikelialaisten\nkanssa. Mutta kun Helleenit suuressa määrin yli meren purjehtivat\nsaareen, jättivät he useimmat paikkakunnistaan, ottaen yhteisiksi\nasunnoikseen Motyee, Soloeis ja Panormos nimiset kaupungit Elymojen\nkanssa, osaksi luottaen Elymojen liittoon, osaksi koska sieltä oli\nlyhyin merimatka Sikeliasta Karkeedooniin. Näin paljo ja täten\nsijotettuina asui barbareja Sikeliassa.\n\nEnsimmäiset Sikeliaan purjehtineet Helleenit olivat Kalkidilaisia\nEuboiasta, jotka Tukleen johdolla Naksokseen rakensivat Apolloon\nArkeegetoksen alttarin, joka nyt on ulkopuolella kaupunkia. Tällä\nalttarilla teoorit, lähtiessään Sikeliasta, ensin uhraavat.\nSeuraavana vuonna perusti Heerakleidi Arkias Korintoksesta\nSyrakuusan karkotettuansa Sikelialaiset saarelta, joka nyt ei enää\nole veden ympäröimänä, vaan muodostaa sisäosan kaupunkia. Myöhemmin\nvarustettiin myöskin ulko-osa muurilla ja kaupunki tuli vallan\nväkirikkaaksi. Viisi vuotta Syrakuusan perustamisen jälkeen lähtivät\nKalkidilaiset Tukleen johdolla Naksoksesta, karkottivat Sikelialaiset\nja perustivat Leontinoin ja sitten Kataneen. Katanaiot määräsivät\nEuarkon perustajakseen.\n\nSamaan aikaan saapui myöskin Sikeliaan Lamis johtamallaan\nsiirtolaiskunnalla Megarasta, ja perusti Pantakyos virran varrelle\nTrootilon nimisen siirtolan. Myöhemmin lähti hän sieltä Leontiniin\nja asui vähän aikaa sikäläisten Kalkidilaisten kanssa yhdessä;\nmutta näitten karkottamana perusti hän Tapsoksen ja kuoli kohta sen\njälestä. Hänen seuralaisensa lähtivät Tapsoksesta ja perustivat\nyhdessä Sikelialaisen kuninkaan Hybloonin kanssa, joka luovutti\nheille tämän maan ja asettui heidän johtajaksensa, Hybliläisen\nMegaran. He olivat asuneet täällä 245 vuotta, kun Syrakuusan\nyksinvaltias Geloon heidät karkotti tästä kaupungista ja maasta.\nMutta ennen karkottamistaan, ehkä 100 vuotta sinne asettumisensa\njälkeen, olivat he lähettäneet Pamilloksen perustamaan Selinuksen.\nHän oli Megarasta, heidän emäkaupungistaan, asettunut asumaan heidän\nkeskeen ja johti tätä siirtokuntaa.\n\nGelan perustivat Antifeemos Rodoksesta ja Entimos Kreetasta yhdessä,\nkumpikin tuoden siirtolaisensa, 45 vuodella Syrakuusan perustamisen\njälkeen. Nimensä sai kaupunki Gelas virrasta, mutta paikka, jossa\nkaupunki nyt sijaitsee, ja joka ensin linnoitettiin, nimitettiin\nLindioi. Niille säädettiin Dorilaiset lait. Lähemmäs 108 vuotta\noman asutuksensa jälkeen perustivat Geloolaiset Akragas kaupungin,\nnimittäen sen Akragas virran mukaan. Perustajiksi olivat he\nasettaneet Aristonooksen ja Pystiloksen, jotka säätivät kaupungille\nGeloolaiset lait.\n\nTsankleen perustivat alkuaan Opikian maassa sijaitsevasta\nKalkidilaisesta Kymee nimisestä kaupungista lähteneet rosvot, mutta\nmyöhemmin saapui myöskin suuri joukko siirtolaisia Kalkiksesta ja\nmuualta Euboiasta ja asettui asumaan entisten asukkaiden kanssa.\nPerustajina olivat Perieerees ja Krataimenees, viimemainittu\nKymeestä, edellinen Kalkiksesta. Sikelialaiset kutsuivat kaupungin\nensin Tsanklee nimellä, siitä että paikka on sirpinmuotoinen: sirpin\nkutsuvat näet Sikelialaiset Tsanklon. Myöhemmin karkottivat heidät\nSamolaiset ja muut Joonialaiset, jotka paeten Meedialaisia tulivat\nSikeliaan. Mutta vähää myöhemmin karkotti Reegionin itsevaltias\nAnaksilas Samolaiset ja asetti kaupunkiin asujiksi erisukuisia\nihmisiä, antaen sille muinoisen kotikaupunkinsa nimen Messeenee.\n\nMyöskin Himeran perustivat Tsankleelaiset Eykleideen, Simoksen\nja Sakoonin johdolla, joiden useimmat siirtokuntaan lähteneet\nseuralaiset olivat Kalkidilaisia, joihin yhtyivät Syrakuusasta\nkapinassa voitetut ja sieltä karkotetut n.k. Myleetidat. Tämä\nsiirtokunta puhui Kalkidilaista ja Doorilaista sekamurretta, mutta\nsen hallitusmuoto oli Kalkidilainen. Akrain ja Kasmenain perustivat\nSyrakuusalaiset, Akrain 70 vuotta Syrakuusan perustamisen jälkeen,\nKasmenain lähemmiten 20 vuotta myöhemmin. Myöskin Kamarinan\nperustivat ensin Syrakuusalaiset lähes 135 vuotta Syrakuusan\nperustamisen jälkeen. Tämän siirtolaiskunnan johtajat olivat Daskoon\nja Menekoolos. Kun Syrakuusalaiset kapinan tähden väkivoimalla\nolivat karkottaneet Kamarinalaiset, niin Gelan tyranni Hippokratees\nmyöhemmin, kun sai Kamarinalaisten maan lunnaiksi vangituista\nmiehistä, vei Kamarinaan toisen siirtokunnan; ja kun Geloon taasen\noli karkottanut asukkaat tästä kaupungista, niin hän asetti sinne\nkolmannen siirtokunnan.\n\nNäin monta Helleeniläis- ja barbarilaiskansaa asui Sikeliassa, ja\ntätä suurta saarta vastaan ryhtyivät nyt Ateenalaiset sotaan. Tämän\nsotaretken todenperäinen syy oli halu saada haltuunsa se kokonaan,\nmutta he koristelivat hyökkäystään sillä, että muka tahtoivat\nauttaa heimolaisiansa ja heihin yhtyneitä liittolaisiansa. Enin\nkiihoittivat heitä tähän yritykseen Egestalaisten Ateenaan saapuneet\nlähettiläät, jotka suurella innolla heitä siihen yllyttivät. Ollen\nSelinuntilaisten naapurikansana, olivat he näitten kanssa joutuneet\nsotaan naimisasioitten ja riidanalaisen alueen takia. Selinuntilaiset\nolivat kutsuneet Syrakuusalaiset avukseen ja ahdistivat Egestalaisia\nsodalla sekä maitse että meritse. Sentähden muistuttivat Egestalaiset\nAteenalaisia viime sodan aikana Lakeen välityksellä tehdystä\nliitosta ja pyysivät laivoja suojelukseksensa, lausuen paljoa\nmuutakin, mutta varsinkin että Syrakuusalaiset, jos saisivat jäädä\nrangaistuksetta, vaikka olivat karkottaneet Leontinilaiset, ja jos\nheidän sallittaisiin hävittää muutkin liittolaiset, pian ottaisivat\nkoko Sikelian haltuunsa. Myöskin olisi heidän mielestään vaara\nalttiina, että Syrakuusalaiset Doorilaisina rientäisivät auttamaan\nDoorilaisia Peloponneesolaisia, koska he olivat samaa syntyperää\nja olivat heidän lähettämiänsä siirtolaisia, siten tykkänään\ntekemään lopun Ateenalaisten vallasta. Viisainta olisi siis vielä\njälelle jääneitten liittolaistensa kanssa astua Syrakuusalaisia\nvastaan, varsinkin kun Egestalaisilla oli riittäviä varoja sotaan.\nAteenalaiset päättivät ensin lähettää miehiä Egestaan tarkastamaan,\nlöytyikö siellä tosiaankin varoja, kuten lähettiläät väittivät,\nvaltion suojassa ja pyhäköissä, sekä tiedustelemaan, millä kannalla\nsotapuuhat Selinuntilaisia vastaan olivat. Ateenalaiset lähettiläät\nmatkustivat siis Sikeliaan.\n\nLakedaimonilaiset lähtivät samana talvena liittolaisineen, paitse\nKorintolaisia, sotaretkelle Argeiaan, hävittivät jonkun vähän maata\nja korjasivat mukaansa kärryillä osan viljaa. Argolaiset pakolaiset\nhe veivät Orneaihin ja jättivät vähäisen joukon sotaväestä näitten\nsuojaksi. Saatuansa aikaan sovinnon Ornealaisten ja Argolaisten\nvälillä, jonka kestäessä nämät eivät saisi ahdistaa toistensa\naluetta, palasivat he sotajoukkoineen kotia. Vähää myöhemmin\ntulivat Ateenalaiset 30 laivalla ja 600 raskasaseisella, joihin\nArgolaiset koko sotajoukollaan yhtyivät, ja piirittivät Orneaissa\nasuvia yhden päivän. Mutta koska piirittäjät majailivat etäällä,\nkarkasivat piiritetyt Orneaista yöllä. Kun Argolaiset seuraavana\npäivänä huomasivat tämän, hävittivät he kaupungin maata myöten, jonka\ntehtyään he poistuivat ja Ateenalaiset purjehtivat vähää myöhemmin\nkotia.\n\nMakedonian rajalla sijaitsevaan Metooneeseen kuljettivat Ateenalaiset\nmeritse ratsumiehiä, jotka niihin liittyneiden Makedonialaisten\npakolaisten kanssa pahoin turmelivat Perdikkaan aluetta.\nLakedaimonilaiset lähettivät Trakian Kalkidilaisille, joilla oli\nkymmenen päivää kestävä sopimus Ateenalaisten kanssa, käskyn\nliittymään Perdikkaaseen, johon nämät kuitenkaan eivät suostuneet.\nTähän loppui talvi ja 16 vuosi sitä sotaa, josta Thukydides on\nkirjoittanut.\n\nSeuraavana kevättalvena palasivat Ateenalaisten lähettiläät\nSikeliasta ja Egestalaiset heidän seurassansa tuoden 60 talenttia\nleimaamattomaa hopeaa kuukauden palkaksi 60 laivalle, jotka he\nolivat aikoneet pyytää Ateenalaisia lähettämään. Kun Ateenalaiset\npitämässään kokouksessa olivat kuulleet Egestalaisten ja omien\nmiestensä muutenkin viehättävän ja valheellisen kertomuksen ja\nmiten sekä valtion kassoissa että pyhäköissä muka varoja oli\nkäytettävänä, päättivät he lähettää 60 laivaa Sikeliaan, määräten\nnäiden rajattomanvaltaisiksi päälliköiksi Nikeeraton pojan Niikiaan,\nKleiniaan pojan Alkibiadeen ja Ksenofanoksen pojan Lamakoonin,\navustamaan Egestalaisia Selinuntilaisia vastaan ja palauttamaan\nLeontinilaiset heidän kotikaupunkiinsa, jos heillä olisi onni\nsodassa, sekä muutenkin asettamaan asiat Sikeliassa Ateenalaisille\nhyödyllisemmälle kannalle. Viisi päivää myöhemmin oli uusi kokous,\njossa oli päätettävä laivojen pikaisesta varustamisesta ja niistä\nvaatimuksista, joita päälliköt pitivät välttämättöminä laivojen\nlähtöä varten. Niikias vastusti nimittämistään päälliköksi,\narvellen kaupungin neuvotelleen väärin, kun se niin kevytmielisellä\nja kerskaavalla tekosyyllä, hyökkäämällä koko Sikeliaa vastaan,\nheittäytyi näin suureen vaaraan, jonkatähden hän, haluten saada tämän\npäätöksen peruutetuksi, varotti Ateenalaisia seuraavasti:\n\n\"Tämä kansankokous on pantu toimeen keskustellaksemme varustuksista\nSikeliaan purjehtimista varten, mutta minusta näyttää olevan\nsyytä tarkemmin punnitella juuri sitä, onko ylipäätään laivojen\nlähettäminen sinne meille hyödyksi, jottemme me, luottaen vieraitten\nmiesten sanoihin, näin lyhyen neuvottelemisen perusteella\ntärkeimmistä asioista ryhtyisi sotaan, joka meitä ei ensinkään\nkoske. Vaikka kohtakin minulle tässä on osoitettu suuri kunnia, ja\njospa en suinkaan henkeni puolesta pelkää enemmän kuin muutkaan,\narvelen kuitenkin kunnon kansalaisen velvolliseksi pitämään huolta\nhengestään ja omaisuudestaan; sillä huolehtien itsestään koettaa hän\nmyöskin valvoa valtion etua. En minä ennen ole puhunut kunnioituksen\ntähden vasten mielipidettäni, enkä minä nytkään tule sanomaan\nmuuta, kuin mitä pidän paraampana. Mutta minun sanani olisivat\nliian heikot vaikuttaaksensa teidän mielipiteisiinne, jos minä vaan\nkehottaisin teitä pelastamaan omistamianne etuja eikä tietämättömien\nja kuviteltujen etujen toiveessa panemaan vaaran alaisiksi olemassa\nolevia oloja. Tahdon sentähden osottaa, ettei ole sopiva aika teidän\nintoonne, eikä liioin helppo saavuttaa, mitä tavottelette\".\n\n\"Purjehtiessanne, väitän minä, jätätte te tänne paljon vihollisia\nja yllytätte nousemaan teitä vastaan vielä useampia. Te luulette\ntehtyjen sovintojen olevan varmojen; kyllä kait: niin kauan kuin\npysytte rauhassa, ovat ne olemassa ainakin nimeksi, päättäen\nvihollisten käytöstä siitä miten omat miehemme ovat menetelleet.\nMutta jos me joudumme tappiolle suuremmalla sotavoimalla, tulevat\nvihollisemme tekemään meitä vastaan äkkiarvaamattoman hyökkäyksen,\nensiksikin koska he onnettomuuksiensa takia ovat olleet pakotetut\ntekemään häpeällisemmän rauhan kuin me, ja toiseksi, koska itse\ntässä rauhanteossa löytyy paljon riidanalaista. Semmoisiakin on\nolemassa, jotka eivät ensinkään ole suostuneet rauhantekoon,\neivätkä he suinkaan ole voimattomimpia. Toiset näistä sotivat\njulki meitä vastaan, toiset taasen pidättäytyvät, syystä että\nLakedaimonilaisetkin pysyvät alallaan kymmenen päivän sopimusten\njohdosta. Pian he kuitenkin, jos kahtia jaamme sotavoimamme, jota\nnyt olemme tekemäisillämme, epäilemättä yhdessä Sikelioottain kanssa\ntulevat karkaamaan meidän kimppuumme, koska he myöskin jo ennen\novat mihinkä hintaan tahansa pyrkineet heidän liittolaisiksensa.\nTätä meidän tulee tarkoin punnita, eikä asettaa kaupunkia vaaraan\ntuulentupien takia. Ennenkuin me pyrimme anastamaan uutta\nvaltaa, on meidän varmentaminen nykyistä valtiotamme. Eiväthän\nTrakian Kalkidilaiset vielä ole voitetut, jotka jo niin monta\nvuotta sitten luopuivat meistä, ja monet muut mannermaalaiset\ntottelevat töintuskin. Me kyllä avustamme Egestalaisia, koska ovat\nliittolaisemme, mutta vielä epäilemme kostaa niille alamaisillemme,\njotka jo kauan luopumisellaan ovat meitä loukanneet.\"\n\n\"Näitä viimemainituita voisimme kuitenkin ehkä, jos me heidät\nvoittaisimme, pitää kurissa, mutta jos me kukistaisimmekin\nSikelialaiset, niin olisi meidän heitä etäisyyden ja paljouden\ntähden kuitenkin vaikea pitää hallussamme. Mieletöntä on siis käydä\nsemmoisten kimppuun, joita emme voitettuinakaan voi hallita, ja\njoitten kimppuun käytyämme, jos joudumme tappiolle, emme enää ole\nyhtä etuisassa asemassa, kuin ennen hyökkäämisiämme. Sikeliootat\novat minusta vähemmän vaarallisia meille nykyisessä asemassaan\nja vielä vähemmän Syrakuusalaisten vallan alla, jolla meitä\nEgestalaiset niin suuresti pelottavat. Sillä nyt ehkä yksityiset\nheistä Lakedaimonilaisille mieliksi kävisivät meitä vastaan, mutta\ntoisessa tapauksessa ei ole luultavaa, että valtio valtiota vastaan\nalkaisi sotaa. Sillä samaten, kuin he Peloponneesolaisten avulla\nhävittäisivät meidän valtaamme, on niiden ajateltava, että heidänkin\nvaltansa näiden samojen kautta joutuisi perikatoon. Paraiten meitä\npelkäävät sikäläiset Helleenit, jos emme ensinkään sinne lähde,\nmutta toisessakin tapauksessa, jos me pian poistumme, annettuamme\nheidän läheltä nähdä voimamme. Mutta jos me hiukankaan joutuisimme\nalakynteen, niin he piankin meitä halveksisivat ja yhdessä\nsikäläisten vihollistemme kanssa karkaisivat meidän kimppuumme.\nSillä mehän kaikki tiedämme, että etäisintä, josta ei ole mitään\nkokemusta, enin ihaillaan. Tätä te, rakkaat kansalaiseni, kyllin\nolette kokeneet Lakedaimonilaisten ja heidän liittolaistensa suhteen,\njoita kyllä ennen pelkäsitte, vaan nyt, voitettuanne heidät kerran,\nsiihen määrin halveksitte, että jo tarkoitatte saada Sikelian\nhaltuunne. Ei sovi ylvästellä vastustajien onnettomuuksista, vaan\nrohkaistua, päästyänsä voitolle omien neuvotteluiden kautta. Tietysti\neivät Lakedaimonilaiset muuta mieti, kuin miten he, kovasti kärsien\ntappiostaan, voisivat kukistaa teidät ja poistaa tämän hävynpilkun,\nsemminkin kun he aina ovat kilpailleet saavuttaaksensa urhoollisuuden\nmaineen. Ei meidän siis, jos tahdomme toimia viisaasti, tule\ntaistella Sikeliassa asuvien Egestalaisten, noitten barbarien,\neduksi, vaan lujasti puolustaa itseämme tuota harvainvaltaista meitä\nväijyvää kaupunkia vastaan.\"\n\n\"Meidän tulee muistaa, että juuri olemme tointuneet kovasta taudista\nja sodasta, niin että varamme ja väkilukumme ovat hiukan karttuneet,\nja nämät tulee käyttää täällä omaksi eduksemme, eikä suinkaan\nnoitten pakolaisten, apua pyytävien liittolaistemme hyväksi, joille\non hyödyllistä valheellisesti kaunistella pyyntöään, ja jotka\nnaapuriensa vaarassa ollessa, esiintyen ainoastansa tyhjin sanoin,\njoko onnistuttuansa osoittavat kurjaa kiitosta, tai jouduttuansa\ntappiolle tulevat avustamaan vihollisia ystäviensä tuhoamisessa.\nJos nyt joku päälliköksi valitsemisestansa ihastunut nuorukainen,\nvarsinkin koska hän vielä on jokseenkin nuori päälliköksi, yllyttää\nteitä lähettämään pyydetyitä laivoja, pitäen silmällä ainoastaan\nomaa itseänsä, jotta hänen hevosiansa ihailtaisiin ja jotta hän\npäällikkyydestään tuhlatakseen hankkisi itselleen rahaa, niin älkää\nheittäkö kaupunkia tuommoiseen vaaraan yksityisen kerskaavaisuuden\ntakia, vaan miettikää, että tuommoiset henkilöt tuottavat vahinkoa\nvaltiolle ja tuhlaavat omaisuutensa, ja että tämä asia on liian\ntärkeä nuorukaisen mietittäväksi ja lyhykäisen käsittelyn\nratkaistavaksi.\"\n\n\"Nähden noitten, tuon miehen puoluelaisten, istuvan tuolla, syntyy\nminussa pelko, ja kehoitan minä puolestani ikäisempiä, jotka istuvat\nheidän vieressänsä, jos kohtakin häntä sen johdosta pidettäisiin\npelkurimaisena, ujostelematta äänestämään sotaa vastaan, olematta\nliian harras saavuttamaan etäistä päämaalia, kuten noitten on\nlaita, tietäen, että innolla ei paljoa saa aikaan, vaan kyllä\nvarovaisuudella. Ponnistakaa vastaan, ettei synnyinmaatamme\nheitettäisi mitä suurimpaan vaaraan, ja äänestäkää, että Sikeliootat,\njoilla nyt on meille mitä sopivimmat rajat, nimittäin maitse kulkien\nIoonian lahti, meritse Sikelian meri, että he, kuten he häiritsemättä\nsaavat hoitaa asioitansa, myöskin sopikoot keskenään. Egestalaisille\non erittäin sanottava, että he, kuten omin päin ovat alottaneet sodan\nSelinuntilaisia vastaan Ateenalaisten neuvotta, myöskin yksin päin\ntehkööt siitä lopun. Vastaisuudeksi on päätettävä olla tekemättä\nliittoa semmoisten kanssa, joita meidän täytyy auttaa, jos he\njoutuvat hätään, kuten meidän on ollut tapana, vaan joista meillä ei\ntarvittaessa ole mitään apua.\"\n\n\"Ja sinä, prytanis, jos pidät velvollisuutenasi huolehtia\nkaupungista, jos tahdot olla kunnon kansalainen, äänestytä\ntästä asiasta vielä kerta ja aseta se uudestaan Ateenalaisten\nmietittäväksi. Älä pelkää, että äänestämisen uudistaessasi toimit\nvastoin lakia näin lukuisten todistajien läsnäollessa, vaan että\nesiinnyt epäviisaasti äänestävän kaupungin lääkärinä, tietäen sen\nhallitsevan kunnollisesti, joka enin hyödyttää isänmaata, eikä\ntahallaan sitä millään lailla vahingoita.\"\n\nNäin puhui Niikias, mutta useimmat läsnäolevista Ateenalaisista\nkannattivat sotaa ja pysyivät entisessä päätöksessään, muutamat\nharvat vaan sitä vastustivat. Innokkaimmin kehoitti sotaan Kleiniaan\npoika Alkibiadees, sekä haluten vastustaa Niikiasta, koska muutenkin\nhänen kanssansa oli eri mieltä valtiollisissa asioissa, että senkin\ntähden, että Niikias nyt oli häntä moittinut. Enin hän kuitenkin\npyrki päälliköksi syystä, että hän toivoi Sikelian ja Karkeedoonin\nhänen kauttansa tulevan vallotetuiksi, jonka johdosta hänen\nyksityinen omaisuutensa lisääntyisi ja hänen arvonsa kohoaisi. Sillä\nkansalaiset pitivät häntä kyllä suuressa kunniassa, mutta hän käytti\nenemmän varoja hevosiinsa ja muihin menoihin, kuin hänen omaisuutensa\nolisi sallinut, josta myöhemmin osaksi johtui Ateenalaisten\nkaupungin häviö. Sillä koska useimmat pelkäsivät hänen suunnatonta\nylellisyyttään oman ruumiinsa ja elämäntapojensa suhteen, kuten\nmyöskin hänen rajattomat tuumansa, missä hän vaan toimi, asettuivat\nkansalaisensa häntä vastaan, koska arvelivat hänen pyrkivän\nyksinvaltiaaksi. Ja vaikka hän nyt oli yleishyödyllisesti valmistanut\nsotaseikat, olivat he kuitenkin yksityisesti suutuksissaan hänen\nelämäntapojensa takia, ja uskomalla sodan johdon muille saattoivat\nhe ennen pitkää kaupungin perikatoon. Hän astui nyt esiin ja kehotti\nAteenalaisia täänkaltaisilla sanoilla:\n\n\"Minun tulee enemmän kuin kenenkään muun päästä päälliköksi, (sillä\ntästähän minun on alotettava, koska Niikias tästä minua moittii),\nja pidänkin itseäni sen kunnian ansainneena. Sillä juuri se, mistä\nminua soimataan, tuottaa esi-isilleni ja minulle kunniaa sekä\nisänmaalle hyötyä. Minun komea esiintymiseni Olympiassa on saanut\nHelleenit, jotka jo arvelivat kaupunkimme kukistetuksi, arvostelemaan\nmeidän kaupunkimme voimaa suuremmaksi, kuin se tosiasiassa onkaan,\nsiitä syystä että olen asettanut kilpailuun seitsemän vaunua,\njota ei kukaan yksityinen ennen ole tehnyt, joista sain toisen ja\nneljännen palkinnon, ja järjestänyt muutkin toimet voitonmukaisesti.\nTavallisesti katsotaan tämmöiset seikat kunniaksi, mutta ne\nantavat myöskin aavistusta voimasta. Minun loistava esiintymiseni\nkaupungissamme näyttelykuntien suhteen ja muutenkin on luonnollisesti\nkansalaisissani herättänyt kateutta, mutta muukalaisten mielestä se\nosoittaa voimaa. Eikä suinkaan ole mikään hyödytön mielettömyys,\njos joku omilla kustannuksillaan yhtä hyvin hyödyttää itseään, kuin\nmyöskin kaupunkia, eikä ole väärin, että hän mielessään asettaa\nitsensä korkeammalle tavallisia henkilöitä, koska ei pahantekijäkään\nlöydä ketään osanottajaa onnettomuudessaan. Kuten onnettomuuteen\njoutunutta ei tervehditä, olkoon myöskin sallittu onnen suosikille\nylvistellä, jos hän ei joka tilassa tahdo asettua toisten rinnalle.\"\n\n\"Minä kyllä tiedän, että se, joka jossakin suhteessa on muita\netevämpi, on aikalaisillensa ja varsinkin vertaisillensa\nvastenmielinen, mutta että moni hänen kuoltuansa koettaa päästä\nhänen kanssansa sukulaisuuteen, vaikkei niin olekaan, ja että hänen\nisänmaansa kerskailee hänestä kansalaisenaan, hyväntekijänään, eikä\nsuinkaan muukalaisena ja pahantekijänä.\"\n\n\"Tähän minä pyrin ja tätä varten, tuhlaten omaisuuttani, olen\nminä joutunut soimauksen alaiseksi, mutta tarkastakaa, olenko\nminä huonommin, kuin muutkaan, hoitanut valtion asioita.\nSillä ilman suurta vaaraa ja kustannusta olen minä saanut\nPeloponneesoksen mahtavimmat vallat yhtymään teihin ja olen\npakottanut Lakedaimonilaiset yhtenä ainoana päivänä Mantinean\nläheisyydessä taistelemaan koko vallastaan. Ja vaikkakin he tässä\nottelussa pääsivät voitolle, eivät he siitä kuitenkaan ole vieläkään\ntäydellisesti tointuneet.\"\n\n\"Ja tämän kaiken on tuo minun nuoruuteni muka luonnoton ja mieletön\nmenettelyni sopivilla puheilla saanut aikaan Peloponneesolaisten\nvallan suhteen ja väsymättömällä innolla hankkinut itselleen\nluottamusta. Älkää nytkään peljätkö sitä, vaan minun vielä\nollessani voimieni täydessä kukoistuksessa, ja kun Niikiaskin näkyy\nolevan onnen lemmikki, käyttäkää meidän molempien palvelustamme\nhyväksenne. Älkää luopuko Sikeliaan purjehtimisesta syystä,\nettä tämä muka tapahtuisi väkevää valtaa vastaan. Sillä noissa\nväkirikkaissa kaupungeissa asuu kaikenlaista sekalaiskansaista\njoukkoa, joka ei liioin välitä vallankumouksesta eikä väestön\nmuutoksesta. Senpä tähden ei kukaan varustaudu aseilla ikäänkuin\nisänmaansa puolustukseksi, eikä siellä pidetä huolta tavanmukaisista\nlaitoksista, vaan jokainen riistää itselleen joko sanoilla tahi\nväkivallalla yleisistä varoista mitä vain pitää hyödyllisenä, jos\nhänen hätätilassa täytyisi karata muuanne. Ei ole luultavaa, että\ntuommoinen joukkio noudattaisi yhden miehen tuumaa, eikä liioin että\nse yhteisesti ryhtyisi toimeen. Pian he yksitellen taipuisivat,\nkun heille mieliksi puhuttaisiin, varsinkin jos heidän keskenänsä\nvallitsee eripuraisuus, kuten meidän tiedoksi on tullut. Ei heillä\nole niin paljo raskasaseisia, kuin he kehuvat olevan, eikä liioin\nmuilla Helleeneilläkään, kuten he kerskaavaisesti luettelivat, vaan\nvaivoin oli valheellisella Hellaalla niitä korkeintaan tähän sotaan\nriittävä luku.\"\n\n\"Tämmöiset ovat, mikäli minä olen kuullut kerrottavan, sikäläiset\nolot ja tulevat olemaan meille vieläkin suotuisammat. Sillä me\ntulemme siellä kohtaamaan suuren joukon barbareja, jotka vihasta\nSyrakuusalaisia vastaan tulevat sotimaan meidän puolellamme heitä\nvastaan. Eivätkä täkäläiset olot meitä estä, jos oikein mietitte.\nOvathan meidän esi-isämme, vaikkakin heillä oli samat viholliset,\njoita meidän sanotaan jättävän tänne, jos me purjehdimme, ja vielä\nlisäksi Meedialainen torjuttavana, kuitenkin perustaneet tämän vallan\nja sen he ovat saaneet aikaan yksinomaan mahtavalla laivastollaan.\nJa nyt: eivät Peloponneesolaiset milloinkaan ole olleet niin\ntoivottomassa asemassa meidän suhteen, ja jospa he rohkenisivatkin\nhyökätä meidän maahamme, niin he voisivat sen tehdä yhtä hyvin, jos\nemme purjehtisikaan, mutta laivastolla he eivät kuitenkaan meitä\nvahingoita, sillä meillä olisi täällä aina puolustukseksi riittävästi\nsuuri laivasto.\"\n\n\"Minkä todennäköisen syyn me siis voisimme tuoda esiin\nviivyttelemiseemme tai millä perusteella olla auttamatta sikäläisiä\nliittolaisiamme? Valamme mukaan olemme velvolliset puolustamaan heitä\nhuolimatta siitä, etteivät he voi meitä auttaa. Sillä emmehän me\nole heitä ottaneet liittoomme, jotta he meitä täällä auttaisivat,\nvaan jotta he rasittamalla sikäläisiä vihollisiamme estäisivät\nnäitä hyökkäämästä meidän kimppuumme. Tällä tavalla olemme sekä me\nettä muut hankkineet itsellemme vallan, mielellämme avustamalla\navuksensa pyytäviä, olkootpa barbareja tai Helleenejä. Sillä jos\nkaikki istuisivat ristissä käsin, heimolaiseen katsoen, jota tulisi\nauttaa, niin vähän sillä enentäisivät valtaansa, vaan päinvastoin\npanisivat olevan valtansa vaaralle alttiiksi. Mahtavaa ei ainoastaan\ntule torjua päältään sen hyökätessä, vaan myöskin estää hyökkäämästä.\nEikä meidän vallassa ole määrätä, kuinka kauas me haluamme ulottaa\nvaltaamme, vaan meidän on pakko, asemassa missä nyt olemme, pitää\ntoisia tarkasti silmällä ja toisia ankarassa kurissa, koska on vaara,\nettä muutoin joudumme muitten vallan alaisiksi, ellemme me muita\nvallitse. Te ette voi katsoa rauhaa samalta kannalta kuin muut, jos\nette myöskään muuta elämäntapojanne heidän kaltaisiksensa.\"\n\n\"Varmoina siis, että tulemme laajentamaan valtamme lähtemällä\nretkelle, purjehtikaamme huoleti pois, jotta siten masentaisimme\nPeloponneesolaisten ylvästyksen, kun me siihen määrin näymme\nhalveksivan vallitsevan rauhan, että Sikeliaankin purjehdimme. Ja\njos kaikki käy onnellisesti, niin panemme joko koko Hellaan valtamme\nalle, tahi ainakin vahingoitamme Syrakuusalaisia, josta sekä meille\nettä liittolaisillemme on suuri hyöty. Varman tukeen sekä viipymiseen\nsiellä, jos asiat käyvät hyvin, että lähtemään sieltä, tarjoavat\nmeille laivamme, sillä merellä me kyllä voitamme kaikki Sikeliootat\nyhteisesti.\"\n\n\"Älköön Niikiaan kehotus toimettomuuteen eikä liioin hänen\nsanoissansa ilmestyvä yllytys erimielisyyteen nuorten ja vanhempien\nvälillä muuttako mieltänne, vaan koettakaamme totuttuun tapaan,\nkuten esi-isämme nuorten ja vanhempien yhteisen päätöksen mukaan\novat kohottaneet kaupunkimme nykyiseen asemaan, mekin puolestamme\nnyt edistää sitä, arvellen, etteivät nuoret ja vanhat ilman\ntoistensa apua voi mitään saada aikaan, vaan että voiman muodostavat\nyhteisesti heikot, keskinkertaiset ja terävämieliset. Jos kaupunki\nyhä vaan on rauhassa, niin se kuluu itsensä kautta kuten kaikki\nmuutkin esineet, ja mielten jäntevyys tylsistyy, jota vastoin se\ntaistellessaan lakkaamatta saa uutta voimaa ja tottuu puolustautumaan\nennemmin teoilla kuin sanoilla. Sanalla sanoen: minä arvelen, että\ntoimeliaisuuteen tottunut kaupunki, jos se kääntyy toimettomuuteen,\npian käy perikatoaan kohti, ja että varmimmat ovat ne ihmiset, jotka\nvähimmin poikkeavat perityistä tavoista ja säännöistä, jos nämät\neivät olisikaan parahimpia.\"\n\nNäin puhui Alkibiadees. Kun Ateenalaiset olivat kuulleet häntä ja\nEgestalaisia sekä Leontinilaisten pakolaisia, jotka olivat saapuneet\npyytämään apua, ja jotka muistuttivat heitä heidän valoistaan, niin\nhe paljoa innokkaammin, kuin ennen, kannattivat sodanhankkeita.\nKoska Niikias huomasi, ettei hän voisi saada heitä peräytymään\ntuumistaan entisillä perusteilla, mutta arveli heidän ehkä muuttavan\nmielipidettään varustuksien paljouden ja suurten kustannuksien\njohdosta, niin hän uudestaan astui esiin ja puhui seuraavasti:\n\n\"Koska minä huomaan teidän, Ateenalaiset, niin innokkaasti\nkannattavan sotaretkeä, niin toivon, että sota menestyisi mielenne\nmukaan; kumminkin tahdon minä ilmottaa ajatukseni nykytilasta.\nMeidän on nyt aikomus lähteä taistelemaan kaupunkeja vastaan, jotka,\nmikäli olen kuullut, ovat suuria ja riippumattomia toisistaan,\nja jotka eivät halua mitään muutosta, jonka kautta ne pääsisivät\npakollisesta orjuudesta mukavampaan asemaan. Todenmukaisesti ne\neivät vapauden asemesta mielellään suostu meidän ylivaltaamme,\nvarsinkin kun niiden joukossa on aika suuri paljous Helleeniläisiä\nkaupunkeja ollakseen yhdellä ainoalla saarella. Sillä paitsi Naksosta\nja Katanaa, joiden toivon Leontinilaisen heimolaisuutensa tähden\nliittyvän meihin, löytyy siellä seitsemän muuta kaupunkia, jotka\nkaikin puolin ovat varustetut yhdellä lailla kuin meidän sotaväki,\nja varsinkin Selinus ja Syrakuusa, joita vastaan juuri purjehdimme.\nNäillä on paljon raskasaseisia, jousimiehiä ja keihäänheittäjiä,\npaljon kolmisoutulaivoja kuten myöskin miehiä niitten miehittämiseen.\nNiinikään on heillä sekä yksityisiä varoja ja varsinkin\nSelinuntilaisilla lisäksi pyhäköissä säilytetyitä yleisiä rikkauksia.\nSyrakuusalaisille maksavat muutamat barbarikansatkin veroja jo\nvanhoista ajoista. Mutta seikka, missä he meitä enin voittavat, on\nse, että heillä on paljon ratsumiehiä ja omia muonavaroja, joita\nheidän ei tarvitse tuottaa muualta.\"\n\n\"Tämmöistä valtiota vastaan meillä ei ainoastaan ole tarpeen\nlaivastoa ja kelvollista sotajoukkoa, vaan suuri maa-sotajoukko on\nlähetettävä mukana, jos me haluamme aikomustamme vastaavaa saada\naikaan, ja jotteivät heidän ratsumiehensä sulkisi meitä maastaan,\nsemminkin jos kaupungit pelosta liittäytyvät, eivätkä kutkaan muut\nasetu puolellemme, kuin Egestalaiset ratsumiehineen. Häpeällistähän\nolisi voitettuina poistua tahi myöhemmin lähettää lisäjoukkoja,\nsyystä että ensin olemme tehneet mielettömän päätöksen. Meidän\non heti hyökättävä riittävällä sotavoimalla, tietäen lähtevämme\npurjehtimaan kauas omasta maastamme, ja että meillä ei ole samoja\netuja, kuin vastustajillamme, koskette lähde liittolaisina auttamaan\nalamaisianne heidän alallensa hyökkäävää vastaan, jossa teillä olisi\nhelppo tuottaa tarpeitanne ystävien maasta, vaan että lähdette\nventovieraaseen maahan, josta lähettilään ei ole helppo saapua\nAteenaan neljänä talvikuukautena.\"\n\n\"Minun ymmärrykseni mukaan täytyy meidän viedä mukanamme mitä\nsuurin joukko raskasaseisia, sekä omaa väkeä että liittolaisia ja\nalamaisiamme, kuten myöskin jos mahdollista joko houkuttelemalla tai\npalkasta koota miehiä Peloponneesoksesta, ja vielä lisäksi paljon\njousimiehiä ja linkoojia, jotta pitäisivät puoliaan vihollisten\nratsuväkeä vastaan. Meillä täytyy myöskin olla paljon enemmän laivoja\nkuin vihollisilla, jotta voisimme helposti hankkia ruokavaroja, sekä\nviedä mukanamme vehnää ja paahdettua ohraa, kuten myöskin leipureita\naina myllyjen suuruuteen katsoen, jotta sotaväellä, jos tyyni meitä\npidättäisi, olisi riittävästi muonavaroja -- sillä koska sotajoukko\non lukuisa, ei joka kaupunki voi sitä ottaa vastaan -- sekä valmistaa\nmuuta tarpeellista mahdollisimman runsaasti, ja jottemme olisi\nriippuvaisia vieraista, viedä mukanamme täältä mahdollisimman\nrunsaasti varoja. Sillä mitä Egestassa muka sanotaan olevan valmiina\nkäytettävänä, niin pitäkää sitä enemmän olevan sanoissa. Sillä\nEgestassa muka käytettäviä varoja voitte pitää olevan ainoasti\nsanoissa käytettävissä.\"\n\n\"Jospa saapuisimmekin sanomattakaan yhtä voimakkaina, sillä\nraskasaseisissa he meidät kumminkin voittaisivat, vaan kaikissa\nsuhteissa heitä väkevämpinä, niin sittenkin voisimme me vaivoin\ntehdä uusia valloituksia ja säilyttää entisiä. On aina muistettava,\nettä lähdemme ahdistamaan vierasheimoisessa ja vihollisessa maassa\nsijaitsevan kaupungin asukkaita, jotka meidän tulee voittaa heti jo\nensimmäisenä päivänä maihin astuttuamme, tietäen, että kaikki tulevat\nesiintymään vihollisinamme, jos me joudumme tappiolle. Tätä peläten\nja ollen varmat, että asian laita on tämmöinen, täytyy meidän tarkoin\npunnita näitä seikkoja ja vieläpä ottaa lukuun onnen apua, joka\nihmisten on vaikea arvata, minun haluten purjehtiessani mitä vähimmän\nantautua onnen oikuista riippuvaiseksi, vaan varustuksien avulla\npurjehtia todennäköisimmin varmana. Tätä pidän minä koko kaupungille\nedullisimpana ja meille sotaan lähteville pelastusta tuottavana.\nJos joku on toista mieltä, niin luovutan minä hänelle mielelläni\npäällikkyyden.\"\n\nNäin puhui Niikias, arvellen, että hän toimitettavien askareiden\npaljoudella joko saisi Ateenalaiset muuttamaan mieltä tahi, jos\nkuitenkin olisi pakko lähteä sotaan, varustaisi mitä varmimmin\npurjehtimiseen tarpeelliset toimet. Mutta hän ei ensinkään\npoistanut halua purjehtimiseen luettelemalla varustusten taakkaa,\nvaan Ateenalaiset yhä enemmän innostuivat tästä, päin vastoin\nNiikiaan tarkoitusta. Sillä hänen neuvonsa näkyivät viisailta ja\nvaarattomuus näiden kautta suurelta. Kaikissa syntyi suuri halu\nlähteä matkalle: vanhemmissa toivosta vallottaa alueen, johon\npurjehtivat, tahi ainakin ettei tästä koituisi mitään vaaraa näin\nsuurelle sotavoimalle; nuorissa taasen halu saada nähdä ja ihailla\ntuntematonta maata, ollen varmat pelastuksesta. Suuri joukko ja\nsotilaat arvelivat saavuttavansa rahaa ja valtaa, josta heille\ntulevaisuudessa koituisi alituinen palkan saanti. Enemmistön\nkiivaan innostuksen takia pysyi moni äänetönnä, vaikka tuuma ei\nhäntä miellyttänytkään, pelosta että häntä pidettäisiin valtiolle\npahansuopeana, jos hän äänestäisi ehdotusta vastaan.\n\nVihdoin astui eräs Ateenalainen esiin, kehottaen Niikiasta olemaan\nkauemmin verukkeilematta ja vitkastelematta, vaan kaikkien kuullen\njulkisesti lausumaan, kuinka suuri sotavoima Ateenalaisten\nhänen mielestänsä tulisi myöntää. Niikias sanoi, vaikkapa\nvastahakoisesti, että hän mieluummin rauhassa olisi neuvotellut tästä\nkanssapäällikköjensä kanssa, mutta että hänestä näytti, ettei voinut\npurjehtia vähemmällä kuin 100 kolmisoutulaivalla. Raskasaseisten\nkuljetukseksi voisivat Ateenalaiset antaa omia aluksiaan tarpeen\nmukaan ja tuottaa toisia liittolaisilta. Ateenalaisten ja\nliittolaisten raskasaseisten luku pitäisi nousta ainakin 5,000\nyhteensä, mutta jos mahdollista vielä useampiin. Muu varustus oli\ntehtävä sen suhteen, jousimiehiä sekä kotimaasta että Kreetasta kuten\nmyöskin linkoojia ja mitä muuta näkyisi olevan tarpeen oli hankittava\nkäytettäväksi valmiina.\n\nTämän kuultuansa äänestivät Ateenalaiset heti, että päälliköille\nolisi annettava täysi päätösvalta sekä sotajoukon suuruudesta että\nkoko sotaretken järjestämisestä, kuten heistä näkyi hyödyllisimmäksi\nAteenalaisille. Ja nyt alkoi sodan valmistukset. Sana lähetettiin\nliittolaisille ja kotona alkoi sotilasten luetteleminen. Kaupunki\noli juuri tointunut rutosta ja alituisesta sodasta, niin että\nsotaikäisten lukumäärä tuntuvasti oli lisääntynyt ja varallisuus\nrunsaasti enentynyt aselevon kestäessä, joten oli helppo hankkia\nkaikki tarpeet. Näin askaroittiin sodan valmistuksissa.\n\nTällä välin turmeltiin yhtenä yönä useampien Ateenalaisten\nkaupungissa löytyvien kivestä tehtyjen Hermeen patsaiden päät.\nNäitä patsaita, muodoltaan nelikulmaisia, oli maan tavan mukaan\nasetettu suuressa paljoudessa yksityisten rakennusten ja pyhäköiden\neteen. Ilkityöntekijöistä ei ollut mitään tietoja, vaikka niitä\njulkisesti etsittiin lupaamalla suuret ilmoituspalkkiot, ja lisäksi\nkuulutettiin, että ken vaan halusi, olkoonpa kansalainen tahi metoiki\ntahi orja, vaaratta saisi tehdä ilmoituksia, jos tietäisi mistään\nmuusta herjaamisesta. Asia katsottiin vallan suuriarvoiseksi, sillä\nse näytti olevan enne sotaretken suhteen ja valtionkeikausta ja\nkansanvallan hävittämistä tarkottava salaliitto.\n\nHermeen patsaista kyllä ei tehty mitään ilmiantoa, mutta muutamat\nmetoikit ja heidän palvelijansa ilmoittivat muitten kuvapatsaitten\nturmelemisesta, jota nuorukaiset joskus olivat harjottaneet kestien\njälkeen viinin vaikutuksesta, ja mysteerioista, joita pilkalla oli\nvietetty perheissä, joista he myöskin syyttivät Alkibiadesta. Tähän\nsyytökseen tarttuivat halukkaasti Alkibiadeen vihamiehet, jotka\npitivät häntä esteenä, etteivät päässeet johtamaan kansaa, ja jotka\narvelivat pääsevänsä ensimmäisiksi, jos Alkibiadees karkoitettaisiin.\nHe suurensivat syytökset, huutaen hänen herjanneen mysteerioita ja\nturmelleen Hermeen patsaat hävittääksensä kansanvallan, ja ettei\nmitään näistä oltu tehty ilman hänen myötävaikutustansa, luetellen\ntodistuksena hänen muut epäkansalliset elämäntapansa.\n\nAlkibiadees puolustautui nyt syytöksiä vastaan ja tarjoutui\ntuomittavaksi ennen purjehtimistansa, (sillä varustukset lähtöä\nvarten olivat jo tehdyt), ja kärsimään rangaistuksen, jos hän\nhuomattiin syylliseksi rikoksiin, vaan vaatien päästä päälliköksi,\njos hän julistettaisiin syyttömäksi. Hän pyysi, ettei mitään\nsyytöksiä otettaisi tutkittavaksi hänen poissaollessansa, vaan että\nhänet heti surmaisivat, jos hän oli syypää rikokseen, lausuen,\nettei olisi viisasta lähettää häntä tämmöisten syytösten alaisena\nnäin suuren sotajoukon johtajaksi, ennenkuin asiaa oli tutkittu.\nMutta hänen vihamiehensä pelkäsivät, että sotajoukko olisi hänen\npuolellansa, jos hän nyt vedettäisiin oikeuteen, ja että kansa\nhäntä armahtaisi, koska hänen vaikutuksestansa Argolaiset ja osa\nMantinealaisista yhtyivät sotaretkeen, jonka tähden he estivät tämän\ntutkimuksen, houkutellen muitakin puhujia vaatimaan, että hänen\nnyt oli lähdettävä matkaan eikä enää viivyteltävä retkeä, mutta\nettä häntä palattuansa määräpäivänä tutkittaisiin. He tahtoivat,\nkoottuansa tärkeämpiä syytöksiä, joita heidän hänen poissa ollessansa\nolisi helpompi hankkia, noudattaa hänet kotia ja nostaa kanteen häntä\nvastaan, hänen palattuansa. Ja niin päätettiin, että Alkibiadeen oli\npurjehdittava matkalle.\n\nTämän jälkeen lähtivät laivat jo keskikesällä purjehtimaan Sikeliaan.\nUseimmille liittolaisille, muonalaivoille, muille aluksille ja\nkaikelle muulle sotaväelle oli määrätty kokoontua Kerkyyraan\nlähteäksensä sieltä yhdessä yli Joonian meren purjehtimaan Japygian\nniemelle. Ateenalaiset itse ja kaupungissa oleskelevat liittolaiset\nlähtivät päivän valetessa määräpäivänä Peiraieukseen ja astuivat\nlaivoihin purjehtiaksensa matkalle. Heitä oli saattamassa niin\nsanoakseni miltei koko muu joukko kaupungissa löytyviä kansalaisia\nja muukalaisia, mitkä saattamassa omaisiansa, mitkä ystäviänsä,\nmitkä sukulaisiansa, mitkä poikiansa, mitkä toivottaen onnea, mitkä\nvalittaen, riippuen valloittamisen toiveista tai pelosta, etteivät\nheitä enää näkisi, ja miettien, kuinka kauas omasta maasta he\nlähettivät nämät purjehtimaan. Juuri lähtöhetkellä, jolloin olivat\njättämäisillään toisensa vaarojen valtaan, nousi heissä suurempi\npelko, kuin heidän äänestäessään lähdöstä. Kuitenkin rohkaistuivat\nhe, kun näkivät, millä voimalla retki lähti matkalle. Muukalaiset\nja muu joukko olivat tulleet pelkästä uteliaisuudesta katsomaan\nsuuremmoista ja uskomatonta yritystä.\n\nNäihin aikoihin saakka ei milloinkaan näin kallis eikä näin komea\nyhden Helleeniläisen kaupungin varustama laivasto ollut purjehtinut\nulapalle. Laivojen ja raskasaseisten lukuun katsoen kylläkään ei\nPerikleen johtama retki Epidaurokseen eikä Hagnoonin retki Potidaiaan\nolleet pienimpiä, sillä niillä oli 4,000 raskasaseista Ateenalaista\nja 300 ratsumiestä sekä 100 Ateenalaista kolmisoutulaivaa, 50\nLesbolaista ja yhtä monta Kiolaista, ja suuri joukko liittolaisia\nyhtyi retkeen. Mutta nämät lähtivät lyhyelle purjehdusmatkalle ja\nolivat kelvottomasti varustetut. Tämä sotakunta sitävastoin oli\nvarustettu pitkällistä sotaa varten, molemmin puolin sekä laivoilla\nettä maajoukolla, jos tarve vaatisi. Laivastoon olivat sekä valtio\nettä trieerarkit käyttäneet suuria kustannuksia. Valtio antoi\njokaiselle merimiehelle drakman päivässä, 60 nopeata tyhjää laivaa,\n40 laivaa raskasaseisten kuljettamista varten ja näihin paraimmat\nmerimiehet. Trieerarkit taas antoivat valtion palkkaan lisiä\nTranitai-nimisille merimiehille ja kaunistivat muutenkin laivat\nkalleilla kuvilla ja koristuksilla ja jokainen ponnisti äärimmäisiin\nvoimiansa, jotta hänen laivansa olisi komein ja nopein. Jalkaväki\nvalittiin tarkimpien luetteloiden mukaan, ja he kilpailivat keskenään\nsuurella huolella aseissa ja ruumiin puvussa. Sanalla sanoen,\njokainen koetti kelvollisesti täyttää sitä paikkaa, johon hänet\noli asetettu, joten koko tämä retkikunta ennemmin näytti voiman ja\nvarallisuuden näyttelyltä muille Helleeneille, kuin varustukselta\nvihollisia vastaan. Jos laskisi valtion yleiset ja sotilaiden\nyksityiset menot, kuinka paljon valtio jo oli kuluttanut varoja\nretkeen, ja kuinka paljon päälliköt olivat saaneet käytettäväkseen,\nsekä yksityisten menot pukuunsa ja trieerarkkain laivoihin ja sitä\npaitsi, kuinka paljon jokaisella, valtion palkkaa lukuunottamatta,\ntodennäköisesti oli menoja matkarahoiksi pitkällistä sotaretkeä\nvarten, ja kuinka paljon jokainen sotilas ja kauppias otti mukaansa\nkaupantekoa varten, niin pian huomaisi, että nämät yhteenlaskettuina\nsuunnaton summa rahaa vietiin kaupungista. Tämä retkikunta tuli\nkuuluisaksi yhtä paljon hämmästyttävästä rohkeudestaan kuin\nloistavasta varustuksestaan, kuten myöskin siitä lukuisuudestaan,\njolla se voitti niitä, joita vastaan se oli lähetetty, ja koska se\npurjehti etäälle kotimaastaan, jolla toivottiin enentää alaansa\näärettömillä anastuksilla.\n\nKun miehet olivat astuneet laivoihin, ja kun kaikki mukaan otettavat\ntavarat oli viety niihin, annettiin torvella merkki vaikenemiseen\nja toimitettiin lähtöä varten tavalliset rukoukset, ei kuitenkaan\njoka laivalla erikseen, vaan airuen kautta kaikissa yhtaikaa.\nViini sekoitettiin koko sotajoukkoa varten ja sekä merimiehet että\npäälliköt uhrasivat kulta- ja hopea-astioista. Rannalla seisovat\nkansalaiset ja muut heille suopeat läsnäolijat yhtyivät heidän\nrukouksiinsa. Sotalaulun laulettuansa ja uhrin lopetettuansa,\nlähtivät he matkalle. Ensin purjehtivat he vieretysten kilpaa\nAiginaan saakka, josta he kiirehtivät päästäkseen Kerkyyraan, johon\nliittolaistenkin sotajoukko kokoontui.\n\nSyrakuusaan ilmotettiin moniaalta tästä purjehdusretkestä, jota\nei kuitenkaan kauaan aikaan uskottu. Myöskin kansan kokoontultua\nolivat puhujat eri mieltä tästä asiasta, kun toiset uskoivat huhujen\nAteenalaisten retkestä olevan todenmukaisia, mutta toiset eivät\nuskoneet niitä. Vihdoin astui Hermoonin poika Hermokratees esille,\nkoska hän luuli tietävänsä tämän asian tarkoin, ja puhui seuraavasti:\n\n\"Uskomatonta minä luultavasti, kuten moniaat muutkin, näyn teille\npuhuvan kertomalla purjehdushyökkäyksen todellisuudessa olevan\nmatkalla, hyvin tietäen, ettei niitä, jotka kertovat tai ilmottavat\njotakin uskomatonta, ainoastaan olla uskomatta, vaan että heitä\npidetään mielettöminä. Pelkäämättä minä kuitenkin, kaupungin\nollen vaarassa, pysyn vakuutuksessani, että tiedän puhuvani tästä\nasiasta tarkemmin, kuin kukaan muu. Ateenalaiset tosiaankin teidän\nhämmästykseksenne hyökkäävät meidän kimppuumme lukuisalla sekä\nmeri- että maasotajoukolla muka auttaakseen Egestalaisia,\nliittolaisiansa, ja rakentaaksensa uudestaan Leontinilaisten\nkaupungin, mutta itse asiassa halusta vallottaa Sikelian ja\netupäässä meidän kaupunkimme, arvellen, että, jos sen kerran\nsaisivat haltuunsa, olisi helppo anastaa myöskin muut kaupungit.\nKoska he piakkoin saapuvat, niin neuvotelkaa, miten te tarjona\nolevilla keinoilla voitte torjua heidät päältänne, jottette,\nhalveksien heitä, varustamattomina joudu heidän käsiinsä, ja ettette\nepäilyksestä ole huolimattomia kaupunkimme vaarasta. Mutta jospa\ntuonkin uskoo, niin ei tarvitse pelätä heidän rohkeuttansa eikä\nheidän sotavoimiansa, sillä eivät he voi meitä vahingoittaa enemmän,\nkuin he itse siitä kärsivät. Meille ei suinkaan ole haitaksi, että\ntulevat suurella sotavoimalla, vaan muihin Sikeliootteihin katsoen,\npaljoa hyödyllisempi, koska nämät pelosta mieluummin haluavat liittyä\nmeihin. Jos me joko voitamme tahi karkoitamme hyökkääjät heidän\npääsemättänsä pyrintöjensä perille, sillä en suinkaan pelkää, että\nsaavuttaisivat sitä, mitä varten he ovat tulleet, niin tulee meidän\nkunniaksemme kauniin urotyö, ja tästä olen varma. Harvat Helleenien\ntahi barbarien suuret sotaretket, lähdettyänsä kauas omasta\nmaastaan, ovat onnistuneet. Sillä ne eivät ole olleet lukuisammat\nkuin ahdistettujen kaupunkien ja niiden naapurikuntien asukkaat,\njotka tietysti pelosta liittyvät toisiinsa, ja jos hyökkääjät\nvieraalla alueella tarvittavien puutteessa joutuvat tappiolle,\nniin he ahdistetuille kuitenkin jättävät kunnian, vaikka itse ovat\nsyypäät tappioonsa. Siten nuot Ateenalaiset itse, kun Meedialaiset\nodottamatta kärsivät suuret tappiot, ovat saavuttaneet suuren kunnian\nluulottelemalla, että viholliset kulkivat Ateenaa vastaan. Minä en\nensinkään epäile, ettei meillekin voi tapahtua samaten.\"\n\n\"Varustautukaamme siis rohkeasti ja lähettäkäämme sana\nSikelialaisille, varmentuaksemme toisista ja koettaaksemme saavuttaa\nystävyyttä ja liittoa toisilta. Toimittakaamme lähettiläitä muuhunkin\nSikeliaan osottamaan vaaran olevan yhteisen, sekä Italiaan, jotta\ntekisivät liiton meidän kanssamme, tahi ainakin etteivät ottaisi\nvastaan Ateenalaisia. Minusta olisi hyvä toimittaa lähetystö myöskin\nKarkeedooniin; se ei olisi sen asukkaille ensinkään odottamatonta;\nsillä he ovat aina pelossaan, että Ateenalaiset joskus hyökkäävät\nheidän kaupunkiinsa, joten he ehkä, arvellen, että he itse voivat\njoutua vaaraan, jos laiminlyövät tämän tilaisuuden, haluavat avustaa\nmeitä joko salaa tahi julki tahi jollakin tavalla. Nykykansoista\nhe ovat tähän kaikkein kykenevimmät, jos vaan tahtovat ottaa osaa\nsotaan; sillä heillä on kultaa ja hopeata enin, ja siitähän sodan\nmenestys ylipäätään riippuu. Lähettäkäämme myöskin Lakedaimoniin ja\nKorintokseen kehottamaan niitä lähettämään tänne apua hetimiten ja\nsiellä ryhtymään sotaan.\"\n\n\"Mutta minkä keinon minä katson tehokkaimmaksi, vaikkette te\ntietysti tavallisesta laimeudesta tule sitä noudattamaan, sen\nminä kuitenkin olen lausuva. Jos me kaikki, tahi ainakin useimmat\nSikeliootat meidän kanssamme suostuisimme laskemaan vesille\nkoko laivastomme, varustettuna kahden kuukauden muonavaroilla,\nkohdataksemme Ateenalaisia Taranton ja Japygian niemen edustalla,\nsillä osottaen heille, että heidän ensin on taisteltava Joonian meren\nyli purjehtimisesta, ennenkuin Sikeliasta, hämmästyttäisimme me\nheitä suuresti ja näyttäisimme lähteneemme vartijoina ystävällisestä\nmaasta, sillä Tarantos meitä kyllä ottaisi ystävällisesti vastaan. He\nhuomaisivat siten, että heidän on ollut purjehdittava laajan meren\nyli paljoilla varustuskeinoilla, ja vaikea on ylläpitää järjestystä\npitkällä merimatkalla. Meidän on helppo ahdistaa heidän laivastoansa,\nkoska se kulkee hitaasti, ja hyökätä pienissä osastoissa. Mutta\njospa he hyökkäisivätkin nopeimmilla laivoillansa kokoontuneina,\npurettuansa niiden lastit, ja jos he soutaen siten lähestyisivät\näkkiä, niin me tapaisimme heidät väsyneinä. Mutta jos se meille ei\nnäyttäisi sopivalta, niin voimmehan vetäytyä Tarantoon. He ovat\ntietysti vähillä muonavaroilla purjehtineet ikäänkuin meritaistelua\nvarten, ja joutuisivat hätään autioissa seuduissa. Jos he eivät\nlähtisi, niin tulisivat he piiritetyiksi; jos taasen koettaisivat\npurjehtia rantoja pitkin, täytyisi heidän jättää varastostaan paljo,\neivätkä olisi varmat, ottaisivatko kaupungit heitä vastaan, ja he\njoutuisivat siten epätoivoon. Minä siis luulen, että he, punniten\nnäitä asianhaaroja, eivät ensinkään lähtisi Kerkyyrasta, vaan että\nhe neuvotellen ja tiedustellen, kuinka lukuisia ja missä me olemme,\njoko lykkäävät retkensä talveksi tai tykkänään luopuvat siitä,\nvarsinkin kun taitavin heidän päälliköistään, kuten olen kuullut,\nvastahakoisesti on ruvennut johtajaksi ja mielellään käyttäisi\ntekosyytä, jos me johonkin tehokkaaseen toimeen ryhtyisimme. Meistä\ntietysti ilmoitettaisiin jotakin paljoa suurempaa, kuin se itse\nasiassa onkaan; sillä ihmisten mielet kääntyvät puheiden mukaan,\nja he pelkäävät enemmän hyökkääjiä, kuin niitä, jotka ilmottamalla\nvaaran koettavat saada kansalaisiaan puolustautumaan, koska\nkatsovat hyökkääjiä vaaraa kestäviksi. Tämä on nyt Ateenalaisten\nlaita. Sillä he ahdistavat meitä, halveksien meitä syystä, arvellen\nettemme ensinkään ajattelisikaan puolustautua, kun emme ole yhtyneet\nLakedaimonilaisiin tuhoamaan heitä. Mutta jos aavistamatta näkisivät\nmeidän rohkeasti vastustavan heitä, niin he tästä oudosta tapauksesta\nenemmän pelästyisivät, kuin varsinaisesta sotavoimastamme.\"\n\n\"Noudattakaa siis neuvoani, purjehtikaa rohkeasti heitä vastaan,\nmutta jos ette niin tee, varustautukaa nopeasti sotaan. Jokaisen\non ajateltava, että varsinainen ylenkatse hyökkääjiä vastaan\nosoittautuu urhoollisissa sotatoimissa, ja edullisimmin onnistuu,\njos varustautuu pelon alaisena, arvellen jo olevansa vaarassa. Mutta\nviholliset hyökkäävät jo, ja kuten varmasti tiedän, jo ovat miltei\nsaapumaisillaan.\"\n\nNäin puhui Hermokratees. Mutta Syrakuusalaiset riitelivät keskenään,\ntoiset väittäen, etteivät Ateenalaiset millään muotoa tulisi, ja\nettei ollut totta, mitä Hermokratees sanoi; toisista taasen näytti,\nettä, jos ne tulisivatkin, mitäpä viholliset voisivatkaan heille\ntehdä, jota he eivät vielä suuremmassa määrässä voisi näille kostaa;\ntoiset taasen tekivät ylenkatseesta koko asian naurunalaiseksi.\nHarvat olivat ne, jotka uskoivat Hermokrateesta ja pelkäsivät\ntulevaisuutta. Nyt astui esiin Ateenagoras, joka oli kansan\njohtomiehiä, ja johon väestö tähän aikaan enin luotti, ja puhui\nseuraavasti:\n\n\"Se, joka ei tahdo, että Ateenalaiset hulluudessaan tulisivat tänne,\njoutuaksensa meidän käsiimme, on joko pelkuri tahi pahansuopa\nkaupungillemme. Minä en niinkään suuresti kummaksu niiden röyhkeyttä,\njotka tämmöisillä hävyttömyyksillä koettavat teitä pelottaa, kuin\nheidän typeryyttänsä, jos he luulevat, että heidän tuumansa ei\nole kaikille selvä. Sillä peläten oman itsensä tähden, koettavat\nhe pelottaa kaupunkia, jotta yleisessä pelossa voisivat salata\nomaa pelkoansa. Mitä nyt tietävät nuo puheet? Ne eivät itsestään\nole syntyneet, vaan lähtevät miehistä, jotka tahtovat pitää\nkaupunkia alituisessa kuohuksessa. Älkää antako pettää itseänne,\narvostellen asioita noitten puheiden mukaan, vaan ajatelkaa, mitä on\ntodenmukaista, että viisaat ja asioihin perehtyneet ihmiset, kuten\nAteenalaiset maineen mukaan ovat, tämmöisessä tilaisuudessa tekevät.\nEi ole todenmukaista, että he, ennenkuin sikäläinen sota on tykkänään\nlopetettu, jättäisivät Peloponneesolaiset maahansa ja ryhtyisivät\ntoiseen yhtä suureen sotaan. Minä päin vastoin luulen heidän olevan\nmielissään, ettemme me, joilla on niin monta ja suurta kaupunkia,\nhyökkää heidän kimppuunsa.\"\n\n\"Mutta jospa he tulisivatkin, kuten nuo väittävät, niin minä arvelen\nSikelian paremmin voivan pitää puoliaan kuin Peloponneesoksen, koska\nse kaikin puolin on paremmin varustettu, ja luulen kaupunkimme yksin\nkykenevän puolustautumaan puheenalaista hyökkäävää sotajoukkoa\nvastaan, jos se vaikka olisi kaksi kertaa suurempi. Tiedän hyvin,\nettei heillä ole hevosia mukanaan, eivätkä he täältä niitä saa\npaitsi sitä vähäistä, mitä Egesta heille voi antaa, eivätkä he voi\nlaivoilla tuoda tänne niin paljon raskasaseisia, kuin meillä on.\nSillä heidän on ollut vaikea tehdä tämmöinen merimatka tyhjilläkään\nlastaamattomilla laivoilla, eikä se varustus, joka olisi tarpeen\ntämmöistä kaupunkia vastaan, suinkaan ole vähäpätöinen. Minulla\nsiis on seuraava vakuutus: hädin tuskin he pääsisivät täydellisestä\nperikadosta, joskin heillä ryhtyessään sotaan olisi läheisyydessä\ntoinen yhtä suuri kaupunki, kuin Syrakuusa, miten sitten kun he\nkeskellä koko vihamielistä Sikeliaa, sillä tietysti kaikki yhtyisivät\nheitä vastaan, sullottuina laivoista huonosti varustettuun leiriin,\npeläten meidän ratsumiehiämme, eivät uskaltaisi poistua kauas\nlaivoista ja kelvottomista teltoistaan! Sanalla sanoen: en usko\nheidän edes voivan päästä maihin; siksi paljoa paremmaksi katson minä\nmeidän varustuksemme.\"\n\n\"Mutta koska Ateenalaiset, kuten sanoin, tämän tarkoin tietävät,\nolen varma siitä, etteivät he pane etujansa alttiiksi. Täkäläiset\nmiehet jaarittelevat juttuja, jotka eivät ole eivätkä tule olemaan\ntosia. Olenhan minä aina sanonut, että he vaan tuommoisilla ja\nvieläpä ilkeämielisemmilläkin sanoilla ja teoilla koettavat pelotella\nkansaamme, jotta he itse saisivat hallita kaupunkia. Ja minä pelkään,\nettä he alituisilla ponnistuksillaan vihdoin pääsevät tarkoituksiensa\nperille. Sillä me olemme liian herkkämielisiä, ryhtyäksemme\nvarokeinoihin, ennenkuin olemme joutuneet vaaraan, ja rangaistaksemme\nheitä, kun asia on selvä. Senpä takia kaupungissamme harvoin on\nrauha, vaan saa se kärsiä alituisia kapinoita ja taisteluja,\nuseammin omia kansalaisiansa kuin vihollisia, ja vielä sen lisäksi\nyksinvaltiaita ja epärehellisiä vallananastajia vastaan. Näiden\nvaarojen ilmestymistä meidän aikanamme koetan minä, jos noudatatte\nneuvojani, ehkäistä siten, että neuvon teitä, kansalaisiani, ja\nsätkin keinottelijoita, enkä ainoasti niitä, jotka jo ovat tehneet\nrikoksen, sillä vaikea on päästä niihin käsiksi, vaan myöskin niitä,\njotka ovat niissä hankkeissa, jos kohtakaan eivät ole voineet panna\ntoimeen aikomustansa. Sillä on välttämätöntä varoa itseään myöskin\nvihollisen pahoja aikeita, eikä ainoastaan hänen tekojansa vastaan,\njos mieli varokeinojensa kautta päästä joutumasta vaaraan. Noita\nylimyksiä taasen tahdon minä ilmiantaa, varottaa niitä, ja opettaa\nniitä pysymään alallaan. Sillä lailla toivon minä paraiten saavani\nniitä lakkaamaan salavehkeistään.\"\n\n\"Ja te, nuorukaiset, olen usein miettinyt, mikä teidän tarkoituksenne\non? Pyrittekö te jo hallitukseen? Mutta sehän on laitonta. Laki on\nsäädetty, koska te ette vielä ole siihen kykeneviä, eikä suinkaan\nilmottaaksensa teidän vastaista kelvollisuuttanne. Vai ettekö\ntahdo olla samojen lakien alaisina, kuin rahvas? Mutta eikö ole\nluonnollista, että saman maan kansalaisilla on yhteiset oikeudet?\"\n\n\"Joku ehkä sanoo kansanhallinnon järjettömäksi ja kohtuuttomaksi ja\nväittää varakkaiden olevan sopivimpia hallitsemaan. Minä puolestani\ntähän vastaan, että kansa ensi sijassa muodostaa kokonaisuuden,\nylimykset sitä vastoin osan, ja lisäksi, että rikkaat kylläkin ovat\nparaammat varojen säilyttäjät, älykkäät paraammat neuvottelijat,\nmutta kansan suuri joukko, kuunneltuansa asiain esittelyä, paraammat\ntuomarit. Kansanvalta antaa jokaiselle hänelle tulevat sekä\nyksityiset että yleiset oikeudet, mutta harvainvalta suopi kylläkin\nrahvaalle vaarat, mutta etuja se ei ainoastaan suureksi osaksi anasta\nitselleen, vaan ryöstää ne kokonaan itselleen. Tätä harrastavat\nmahtavat ja nuorukaiset teidän keskuudessanne, mikä kuitenkin on\nkärsimätöintä suuressa kaupungissa.\"\n\n\"Mutta jos ette nytkään ymmärrä, että ajatte huonoa asiaa, niin\nkyllä te olette älyämättömimmät Helleenit, joita koskaan olen\nnähnyt, tahi vääryyttä kaikkein harrastavimmat, jos te tahallanne\nkärsitte tuommoista menoa. Käsittäkää tämä siis ja muuttakaa\ntuumanne, jotta harrastaisitte kaupungin etuja, ymmärtäen että tämä\ntuottaa ylimyksille ainakin yhtä suuria ellei suurempiakin etuja\nkuin rahvaalle, mutta että te päinvastaisella menettelyllä panette\nvaaralle alttiiksi kaikki. Lakatkaa levittämästä tuommoisia juttuja,\nkoska me kyllä ne ymmärrämme emmekä salli niitten toimeen panemista.\nSillä tämä kaupunki, jospa Ateenalaiset tulisivatkin, torjuu heidät\nkyllä päältään, koska sillä on päälliköitä, jotka valvovat sen etuja.\nMutta jos ei mitään tästä ole totta, kuten minä arvelen, niin ei\nse teidän viesteistä säikähtyneenä valitse teitä päälliköikseen,\nheittäytyäksensä vapaaehtoiseen orjuuteen, vaan se tutkii itse\nasioitaan, arvostellen puheitanne tekojen vertaisina, sallimatta\nriistää itseltään vapauden kuulopuheiden tähden, estämällä teitä\npanemasta tuumaanne toimeen, ja koettaa se säilyttää vapauttaan.\"\n\nTähän suuntaan puhui Ateenagoras. Yksi päälliköistä astui sitten\nylös, eikä sallinut kenenkään muun puhua, vaan lausui itse\nseuraavasti: \"Soimauksia ei ole sopiva lausua toisiansa vastaan\neikä kuullen luottaa niihin, vaan mieluummin neuvotella siitä, mitä\non ilmoitettu, jotta sekä jokainen yksityinen että koko kaupunki\nvarustautuisi miehuullisesti torjumaan hyökkääjiä. Ja jos kohtakaan\nse ei olisi tarpeellista, niin eihän ensinkään ole haitaksi, että\nvaltio varustaa itseään hevosilla, aseilla ja kaikilla muilla\nsotatarpeilla. Me kyllä tämän toimitamme ja tutkimme. Myöskin on\nlähetettävä miehiä muihin kaupunkeihin tiedustelemaan ja hankkimaan\nmitä muuten on tarpeella. Tästä me jo osaksi olemme pitäneet huolta\nja ilmotamme teille heti, saatuamme tiedot\".\n\nPäällikön täten puhuttua, hajosivat Syrakuusalaiset kokouksesta.\n\nAteenalaiset ja kaikki liittolaiset olivat jo saapuneet Kerkyyraan.\nTäällä pitivät päälliköt katselua ja määräsivät, missä järjestyksessä\noli asetuttava satamaan ja leiriin. He jakoivat laivat arvan mukaan\nkolmeen eri osastoon, jotta purjehtiessa ei syntyisi puute vedestä,\nsatamista eikä muista tarpeista maahanlaskemispaikoissa, ja jotta\nmuutenkin olisi hyvä järjestys sekä komento helpompi, kun päällikkyys\noli jaettu eri osinkoihin. Sitten lähettivät he jo edeltäkäsin\nItaliaan ja Sikeliaan kolme laivaa tiedustelemaan, mitkä kaupungit\nottaisivat heitä vastaan. Näille oli määrätty tulla laivastoa vastaan\nilmottamaan tästä, jotta se tietäisi, mihin purjehtia.\n\nTämän jälkeen lähtivät Ateenalaiset seuraavalla sotavoimalla\nKerkyyrasta Sikeliaan. Heillä oli 134 kolmisoutulaivaa ja kaksi\nRodolaista 50-airoista. Näistä oli 100 Ateenalaista, joista 60 oli\nnopeakulkuista, muut sotilaskuljettajalaivoja. Laivaston muun osan\nolivat Kiolaiset ja toiset liittolaiset varustaneet. Raskasaseisia\noli heillä kaikkiaan 5,100. Näistä oli 1,500 Ateenalaisten omaa\nnostoväkeä ja 700 laivaston matroosia käsityöluokasta, mutta muut\nliittolaisväkeä, osaksi alamaisia, osaksi 500 Argolaista sekä 250\nMantinealaista ja pestattua sotilasta. Jousimiehiä oli kaikkiaan\n480, joista 80 oli Kreetalaisia. Rodolaisia linkoojia oli 700,\nMegaralaisia pakolaisia keveäaseisina 120 ja yksi 30 ratsumiestä\nkuljettava alus.\n\nNäin suuri oli ensimmäinen sotavoima, joka purjehti sotaan. Tähän\nkuului vielä 30 muonavaroja sekä leipureita, kivenhakkaajia,\nrakennusmestareja ja muurin rakennukseen tarpeellisia työkaluja\nkuljettavaa alusta, ja paitsi näitä 100 alusta, jotka pakosta\nseurasivat kuormalaivoja. Myöskin useat muut laivat ja kuorma-alukset\nottivat osaa retkeen vapaaehtoisesti kaupan tähden. Koko tämä\nlaivasto lähti nyt Kerkyyrasta purjehtimaan Joonian lahden yli.\nSe suuntasi matkansa Japygian niemelle Tarantoon, ja mihin kukin\nonnistui pääsemään, seuraten Italian rannikkoa pitkin. Kaupungit\neivät päästäneet heitä sisään eivätkä kauppatoreilleen, vaan soivat\nheille kuitenkin vettä ja ankkuripaikkoja, mutta Tarantolaiset\nja Lokrilaiset eivät tätäkään, kunnes saapuivat Reegioniin,\nItalian äärimmäiselle niemikölle. Tänne he jälleen kokoontuivat\nja leiriytyivät ulkopuolelle kaupunkia, koska heitä ei laskettu\nsisään, lähelle Artemiksen pyhäkköä, johon kaupunkilaiset toivat\nheille muonavaroja kaupaksi. Vedettyänsä aluksensa maalle jäivät\nhe sinne; ryhtyen keskusteluihin Reegiolaisten kanssa, kehottivat\nhe näitä Kalkidilaisina avustamaan Leontinilaisia, koska nämätkin\nolivat Kalkidilaisia. Mutta Reegiolaiset kieltäytyivät liittymästä\nkumpaisenkaan kanssa, vaan sanoivat tekevänsä, mitä muille\nItalialaisille näkyi soveliaaksi. Ateenalaiset miettivät, miten\nparahiten toimittaisivat Sikelian asiat, ja päättivät jäädä\nodottamaan Egestasta palaavia ennakolta lähetettyjä laivoja, haluten\ntietää, oliko niitä varoja olemassa, joista lähettiläät Ateenassa\nolivat puhuneet.\n\nSyrakuusalaisille ilmoitettiin jo monelta päin ja tiedustelijainkin\nkautta, että Ateenalaiset laivat jo olivat Reegionin edustalla,\nja tällä perusteella varustautuivat he kaikin voimin eivätkä enää\nepäilleet. He lähettivät kaikkialle Sikeliaan mihin vartijoita,\nmihin lähettiläitä ja lähiseutujen rannikkolinnotuksiin miehistöjä,\ntarkastelivat kaupungissa löytyviä aseita ja ratsuja olisivatko ne\nkunnossa, ja järjestivät kaikki ikäänkuin kohtatulevaa ja miltei\nalotettua sotaa varten.\n\nKun Egestasta saapui nuo kolme edeltäkäsin lähetettyä laivaa,\nilmoittivat ne, että luvatuista aarteista ei mitään muuta löytynyt,\nkuin 30 talenttia. Päälliköt heti tästä joutuivat toivottomuuteen,\nkun tämä ensimmäinen vastoinkäyminen heitä kohtasi, ja kun lisäksi\nReegiolaiset, joita he ensimmäisinä olivat koettaneet taivuttaa\nottamaan osaa retkeen, koska olivat Leontinilaisten heimolaisia ja\naina olivat olleet heille suosiollisia, eivät halunneet liittyä\nheihin. Niikiaalle tämä Egestalaisten juttu ei ollut mitään\nodottamatonta, vaan sitä enemmän muille päälliköille. Egestalaiset\nolivat nimittäin keksineet seuraavan kepposen, kun Ateenalaisten\nensimmäiset tarkastajat kävivät heidän tykönänsä: He veivät\nAteenalaiset Eryksissä olevaan Artemiksen temppeliin ja näyttivät\nheille siellä löytyvät uhrilahjat, maljat, viiniastiat, suitsuastiat\nja muut talouskalut, joita oli suuri määrä, ja jotka, ollen hopeisia\nvaikka vähänarvoisia, näyttivät paljoa arvokkaammilta. Myöskin\ntoimittivat he yksityisesti suuria kemuja tarkastajien kunniaksi,\njoihin he kokosivat itse Egestasta sekä kultaisia että hopeisia\npikareita ja lainasivat Foinikilaisista ja Helleeniläisistä\nlähikaupungeista astioita, joita jokainen kestitsijä pani esille\nomanaan. Kun kaikki enimmiten käyttivät samoja huonekaluja ja kun\nkaikkialla niitä näytti olevan suuri paljous, niin hämmästyivät\nAteenalaiset tarkastajat ja kertoivat, palattuansa Ateenaan, kuinka\nhe olivat nähneet paljon aarteita. Kun tuli ilmi, ettei Egestassa\nlöytynyt mitään aarteita, syyttivät sotilaat suuresti niitä, jotka\nitse petettyinä olivat luulotelleet muita. Päälliköt neuvottelivat\nnyt, mitä nykyasemassa olisi tehtävää.\n\nNiikiaan mielipide oli, että he koko sotavoimallaan purjehtisivat\nsuoraa päätä Selinusta vastaan, jota varten he olivatkin lähetetyt,\nja että, jos Egestalaiset antaisivat varoja koko sotajoukon\nylläpitoon, he toimisivat asianhaarojen mukaan; mutta, jos eivät\ntähän myöntyisi, pyytäisivät varoja niiden 60 laivan ylläpitoon,\njoita he olivat pyytäneet, ja että siellä ollessaan pakolla\ntai sopimuksella sovittaisivat Selinuntilaiset Egestalaisten\nkanssa. Tämän tehtyään purjehtisivat he muitten kaupunkien ohi,\nja osoitettuansa Ateenalaisten voiman sekä heidän huolenpitonsa\nystävistänsä ja liittolaisistansa, purjehtisivat kotia, jos eivät\nkohta viivyttelemättä voisi auttaa Leontinilaisia, tahi houkutella\njonkun kaupungeista puolellensa, jotteivät aiheuttaisi kaupungilleen\nturhia menoja.\n\nAlkibiadees puolestaan lausui, ettei pitäisi, purjehdittuansa\nmatkalle niin suurella sotavoimalla, häpeällä ja tyhjin toimin\npalata kotiin, vaan toimittaa lähettiläitä muihin kaupunkeihin,\npaitsi Selinukseen ja Syrakuusaan, sekä koettaa saada Sikelialaiset\nluopumaan Syrakuusasta ja toisia ystävikseen, jotta heiltä saisivat\nsotaväkeä ja muonaa. Ensi sijassa olisivat Messeeneeläiset saatavat\nliittolaisiksi, koska heidän kaupunkinsa sijaitsi matkalla Sikeliaan\nja oli erinomainen ylimenopaikka ja sotalaivoille tarjosi sataman\nja ankkuripaikan. Kun sitte oli saatu kaupunkeja puolelleen, niin\nettä tiedettiin, mitkä niistä olivat ahdistettavat, hyökättäisiin\nSyrakuusaa ja Selinusta vastaan, jos eivät nämät, tehtyänsä sovintoa\nEgestalaisten kanssa, sallisi Leontinilaisten palata kotikaupunkiinsa.\n\nLamakos taasen väitti, että pitäisi suoraa päätä purjehtia Syrakuusaa\nvastaan ja hetimiten ryhtyä taisteluun tämän kaupungin edustalla,\nSyrakuusalaisten vielä ollessa varustamattomina ja peloissaan,\nkoska sotajoukko ensin esiintyessään oli pelottava. \"Mutta\", sanoi\nhän, \"jos viivytään, ennenkuin se tulee näkyviin, rohkaistuvat\nihmisten mielet ja välittävät vähemmän sen esiintyessä. Mutta jos me\nhyökkäämme heidän kimppuunsa, kun he vielä pelolla odottavat meitä,\nniin me paraiten voitamme heidät ja pelotamme niitä kaikin puolin\nsekä esiintymisellämme, sillä nyt näyttäisimme me lukuisimmilta, että\nheidän odottaessansa, mitä he tulisivat kärsimään, ja varsinkin sodan\nuhkaavia vaaroja. Todenmukaisesti saisimme me myöskin käsiimme monta,\njotka ovat jääneet ulkopuolelle kaupunkia, koska eivät ole luulleet\nmeidän tulevan, ja kun nämät koettaisivat korjata tavaroitaan, niin\nsotaväeltä ei puuttuisi muonaa, jos se, saatuansa voiton, asettuisi\nheille esteeksi kaupungin läheisyyteen. Täten muutkaan Sikeliootat\neivät enää liittyisi Syrakuusalaisiin, vaan mieluummin yhtyisivät\nmeihin, koskeivät epäilisi meidän pääsevän voitolle.\" Hänen\nmielestänsä olisi satamapaikaksi, jos he vetäytyisivät takaisin,\nmäärättävä Megara, koska se oli autio, ja sekä maitse että meritse\nlähellä Syrakuusaa.\n\nTäten puhui Lamakos, mutta suostui kuitenkin Alkibiadeenkin\nmielipiteeseen. Tämän jälkeen purjehti Alkibiadees laivallaan\nMesseeneeseen ja ryhtyi keskusteluihin liitosta Messeeneeläisten\nkanssa. Mutta kun he eivät suostuneet tuumaan, vaan vastasivat,\netteivät laskisi Ateenalaisia kaupunkiin, vaan että nämät kyllä\nkaupungin ulkopuolella saisivat ostaa tarpeitaan, palasi hän\nReegioniin, Ateenalaiset päälliköt miehittivät välittömästi 60\nlaivaa ja purjehtivat, otettuansa ruokavaroja kylliksi mukaan,\npitkin rannikkoa Naksokseen jättäen muun osan sotajoukkoa ja yhden\njoukostaan Reegioniin. Kun Naksolaiset heidät laskivat kaupunkiinsa,\npurjehtivat he edelleen rannikkoa myöten Katanaan. Mutta kun\nKatanalaiset eivät ottaneet heitä vastaan, sillä siellä löytyi\nSyrakuusalais-puolueellisia miehiä, lähtivät he Teeria-joelle, ja\nvietettyään yön siellä, purjehtivat he seuraavana päivänä Syrakuusaa\nvastaan. Purjehtien ryhmässä muilla laivoilla, lähettivät he 10\nniistä edeltäkäsin purjehtimaan suureen satamaan ja tarkastamaan,\noliko mitään alusta lykätty vesille, sekä lähestyttyänsä kylliksi\nilmottamaan laivoista, että Ateenalaiset tulivat saattamaan\nLeontinilaisia heidän kaupunkiinsa liiton ja heimolaisuuden\nperusteella, ja että Syrakuusassa oleskelevat Leontinilaiset pelotta\ntulisivat Ateenalaisten, kuten ainakin ystävien ja hyväntekijöiden,\nluokse. Kun olivat ilmottaneet tämän airuen kautta ja tarkastaneet\nsekä kaupunkia että satamia ja ympäristöä, josta heidän oli\nlähdettävä retkelle taistelemaan, palasivat he taasen Katanaan.\n\nKansankokouksen pidettyään Katanalaiset eivät laskeneet sotajoukkoa\nkaupunkiin, vaan pyysivät päälliköitä tulemaan neuvottelemaan, jos\nhalusivat. Kun Alkibiadeen puhuessa asukkaat olivat kääntyneet\nkansankokoustaloon päin, aukaisivat sotilaat salaa erään huonosti\nlukitun portin, jonka kautta he astuivat kaupunkiin ja tekivät\nostoksiaan. Kun Syrakuusalais-mieliset Katanalaiset näkivät sotilaat\nkaupungissa, valtasi heidät pelko, ja vähäinen joukko heitä lähti\npakosalle, mutta toiset päättivät tehdä sopimuksen Ateenalaisten\nkanssa ja kehottivat noutamaan Reegionista siellä olevan osaston.\nTämän jälkeen purjehtivat Ateenalaiset Reegioniin ja palasivat sitten\nkoko sotajoukkoineen Katanaan. Saavuttuansa, leiriytyivät he sinne.\n\nKamarineesta ilmoitettiin heille, että tämän kaupungin asukkaat\nehkä, jos Ateenalaiset saapuisivat sinne, yhtyisivät heihin, ja että\nSyrakuusalaiset miehittivät laivastonsa. Ateenalaiset purjehtivat\nsiis koko sotavoimallaan Syrakuusaa vastaan, mutta kun eivät\nhuomanneet mitään laivastoa, palasivat he taasen Kamarineeseen\nja laskivat rantaan. Mutta nämät eivät ottaneet heitä vastaan,\nväittäen tehneensä valan ottaakseen vastaan Ateenalaisia, jos he\ntulisivat yhdellä laivalla, jos eivät itse lähettäneet heitä hakemaan\nuseammilla. Ateenalaiset purjehtivat siis pois tyhjin toimin ja\ntekivät ryöstöretkiä astuttuansa maihin Syrakuusalaisella alueella.\nMutta kun Syrakuusalaiset ratsumiehet saapuivat hätään ja surmasivat\nvähäisen joukon kevytaseisia, palasivat Ateenalaiset Katanaan.\n\nTäällä tapasivat he Salaminia nimisen laivan, joka oli saapunut\nAteenasta käskemään Alkibiadesta palaamaan kotia, kuten myöskin hänen\nkanssansa muutamia mainituita sotilaita, vastaamaan syytöksistä,\njoita heitä vastaan oli tehty Ateenassa mysteerioiden pilkkaamisesta\nja Hermeksen kuvapatsaiden vioittamisesta. Sillä kun sotajoukko oli\npurjehtinut matkalle, toimittivat Ateenalaiset tästä huolimatta\ntutkimuksen mysteerioiden ja Hermeksen kuvapatsaiden häpäisemisestä,\nkatsomatta ensinkään ilmoittajien kuntoon, ja vangitsivat monta\nkunnon kansalaista, luottaen kelvottomien ihmisten sanoihin ja pitäen\nedullisempana tutkia asiaa ja ehkä saada sen selville, kuin että\njoku kunnon miehenä pidetty henkilö kelvottoman miehen ilmotuksesta\nsyypäänä tutkimatta pääsisi rangaistuksetta. Sillä kansa, joka oli\nkuullut, kuinka Peisistratoksen ja hänen poikainsa yksinvalta lopulta\noli ollut painostava, ja kuinka tämän kukistivat Lakedaimonilaiset,\neikä kukaan heidän keskuudestaan enemmän kuin Harmodioskaan, eli\nalituisessa pelossa ja piti kaikkia epäluulon alaisina.\n\nAristogeitoonin ja Harmodioksen uhkatyö syntyi rakkaussuhteista,\njosta minä tahdon laajemmin puhua, osoittaakseni, etteivät\nAteenalaiset enemmän kuin muutkaan tarkoin puhu yksinvaltiaistaan\nenemmän kuin tästä tapauksestakaan. Kun Peisistratos iäkkäänä\noli kuollut, niin ei Hipparkos, kuten useimmat luulevat, tullut\nhallitsijaksi, vaan Hippias, joka oli vanhin veljeksistä. Koska\nHarmodios oli kaunis nuorukainen paraammassa iässään, piti\nAristogeitoon, kansalainen keskisäädystä, häntä lemmikkinänsä. Kun\nPeisistratoksen poika, Hipparkos, koetti saada häntä lemmitykseen,\nkertoi Harmodios tästä Aristogeitoonille. Rakkauden innossaan\njulmistuneena ja peläten, että Hipparkos valtansa avulla väkisten\ntuottaisi Harmodioksen luokseen, päättää tämä tarjona olevilla\nvoimillaan tehdä lopun yksinvallasta. Kun Hipparkos toistamiseen\nkoeteltuaan ei voinut houkutella Harmodiosta, niin hän ei tahtonut\ntehdä mitään väkivaltaa, vaan jollain huomattavalla tavalla\nhäväistä häntä, ikään kuin se ei tapahtuisi tämän tähden. Sillä\nmuissa hallitustoimissaan hän ei ollut epämiellyttävä kansalle,\nvaan esiintyi nuhteettomasti. Ylipäätään olivat nämät yksinvaltiaat\nrehellisiä ja ymmärtäviä, ottivat Ateenalaisilta ainoastaan 20 osan\ntuotteista, kaunistivat heidän kaupunkiansa, tekivät lopun sodista\nja toimittivat uhreja pyhäköissä. Muuten he noudattivat säädetyitä\nlakeja, paitsi siinä, että pitivät huolta siitä, että aina joku\nheistä itsestään toimitti korkeimmat virat. Mainitsematta muita\noli heidän suvustaan vuotuisena arkontina Ateenassa itsevaltias\nHippiaan poika Peisistratos, joka oli saanut iso-isänsä nimen. Tämä\nPeisistratos pystytti arkontina tuon 12 jumalan alttarin torille sekä\nApolloonin alttarin Pytian temppeliin. Torilla löytyvän alttarin\nlaajensi Ateenan kansa myöhemmin, jolloin siihen piirretty kirjoitus\nhävisi; Pytian pyhäkössä löytyvän alttarin kirjoitus näkyy vielä\nepäselvillä kirjaimilla ja kuuluu seuraavasti:\n\n\"Tämän muiston hallituksestaan on Hippiaan poika Peisistratos\npystyttänyt Pytialaisen Apolloonin lehdikkoon\".\n\nEttä Hippias vanhimpana veljeksistä hallitsi, sen voin minä, mikäli\nolen kuullut, paremmin kuin kukaan muu todistaa. Tämä käy ilmi\nmyöskin seuraavasta seikasta: avioveljistä näkyy ainoastaan hänellä\nolleen lapsia, kuten todistaa sekä yllämainittu alttari että myöskin\npylväs, joka pystytettiin Ateenan linnaan yksinvaltiaiden vääryyksien\nmuistoksi. Tällä pilarilla ei ole mainittu yhtään Tessaloksen\neikä Hipparkoksen lasta, vaan kyllä viisi Hippiaan, jotka hänelle\nsynnytti Hyperekidoksen pojan Kalliaksen tytär. Olikin luonnollista,\nettä Hippias vanhimpana ensin meni naimisiin. Mainitulle pylväälle\nonkin hänen nimensä kirjoitettu välittömästi isän nimen jälestä,\njoka onkin luonnollista, koska hän isän jälkeen oli vanhin ja astui\nhallitukseen. Eikä myöskään ole luultavaa, että Hippias välittömästi\nolisi päässyt hallitukseen, jos Hipparkos olisi saanut surmansa\nhallitsijana, ja että hän samana päivänä olisi julistanut itsensä\nhallitsijaksi, vaan koska kaupunkilaiset olivat tottuneet häntä\npelkäämään ja vartijat tottelemaan, hallitsi hän ylinmääräisellä\nvarmuudella, eikä kuten nuorempi veli, jona hän ei olisi ollut\ntottunut vallan käyttämiseen. Hipparkos on tullut mainioksi\nkovan onnensa kautta, ja koska myöhemmin on arveltu hänen olleen\nhallitsijan.\n\nKun Harmodios hylkäsi kiusauksen, niin Hipparkos häpäisi häntä,\nkuten oli päättänyt. Kutsuttuansa hänen sisartansa kantamaan vasua\njuhlaseurueessa, ajoi Hipparkos hänet pois, väittäen, ettei hän\nensinkään ollut kutsunut häntä tähän toimeen, koska hän ei muka tähän\nollut kelvollinen. Kun Harmodios tästä kovasti loukkaantui, vihastui\nAristogeitoon tästä vielä julmemmin. He sopivat kaikesta toimesta\nosanottajien kanssa, mutta odottivat suuria Panateenalais-juhlia,\nainoaa päivää, jolloin ei ollut epäluulonalaista, että juhlaa\njohtavat henkilöt kokoontuivat aseilla varustettuina. Heidän tulisi\nitse alkaa ja sitten muitten suojella heitä vartijoita vastaan.\nVarovaisuudesta olivat salaliittolaiset vähälukuisat, koska he\ntoivoivat, että myöskin asiasta tietämättömät, nähden heidän ryhtyvän\ntämmöiseen uhkarohkeuteen, koska he olivat aseilla varustetut,\nviipymättä haluaisivat koettaa vapauttaa itseänsä.\n\nKun juhlapäivä koitti, järjesti Hippias ulkopuolella kaupunkia\nKerameikos nimisellä torilla keihäänkantajien kanssa, miten kaikki\njuhlasaatossa oli tapahtuva. Harmodios ja Aristogeitoon olivat jo,\nvarustettuina tikareilla, valmiit tekoonsa, mutta kun he näkivät\nerään salaliittolaisista puhuvan ystävällisesti Hippiaan kanssa,\nsillä Hippiaan puheille pääsi ken vaan halusi, pelästyivät he, että\nhe olivat ilmiannetut ja että he välittömästi vangittaisiin. Ennen\ntätä halusivat he kuitenkin kostaa sortajallensa, jonka tähden he\nolivat antautuneet tähän vaaraan. He riensivät siis raivostuneina\nporteista sisään ja tapasivat Hipparkoksen niin kutsutun Leookorionin\nläheisyydessä. Miettimättä ryntäsivät molemmat vihan vimmassa, toinen\nrakkauden sokaisemana, toinen herjattuna, Hipparkoksen kimppuun ja\nsurmasivat hänet. Aristogeitoon kyllä ensin väentungoksessa pääsi\nkeihäänkantajia pakoon, mutta saatiin myöhemmin kiinni ja kidutettiin\nkuoliaaksi. Harmodios surmattiin heti.\n\nKun tämä ilmoitettiin Kerameikokseen Hippiaalle, niin hän ei lähtenyt\nsurmapaikalle, vaan heti aseellisten juhlanjohtajien tykö, ennenkuin\nnämät, ollen etäällä, tiesivät mitään tapauksesta, ja käski heitä,\nosoittamatta mitään merkkiä kasvojen piirteissä onnettomuuden\nsuhteen, aseitta lähtemään erääseen hänen määräämään paikkaan.\nNämät lähtivätkin, arvellen, että hän tahtoi sanoa heille jotakin.\nMutta Hippias käski vartijain tarttua aseisiin ja määräsi heti\nvangittaviksi ne, joita hän syytti, ja kaikki ne, joilla oli tikarit.\nSillä tavallisesti oli juhlakulkueeseen osanottajilla ainoastaan\nkilpi ja keihäs.\n\nTällä tavoin syntyi alkuaan rakkauden himosta tämä salaliitto, ja\najattelematon uhkateko Harmodioksessa ja Aristogeitoonissa hetken\npelosta. Mutta tämän jälkeen muuttui yksinvalta Ateenalaisille\nvaikeammaksi, ja Hippias mestautti pelosta monta kaupunkilaista.\nMyöskin loi hän silmänsä ulkomaalle, etsiäksensä turvaa itselleen,\njos vallankumous tapahtuisi. Sitä varten naitti hän vähää perästäpäin\ntyttärensä Arkedikeen Hippokleen pojalle Aiantideelle, joka oli\nLampsakoksen tyranni, hän, Ateenalainen, Lampsakolaiselle miehelle,\ntietäen näitten voivan paljon kuninkaan luona. Tämän naisen\nhautapatsas löytyy Lampsakoksessa seuraavine päällekirjoituksineen:\n\n\"Tämä multa peittää Helleeniläisistä aikalaisistaan etevimmän miehen,\nHippiaan, tyttären Arkedikeen. Vaikka hänen isänsä, miehensä,\nveljensä ja lapsensa olivat itsevaltiaita, niin hän ei kuitenkaan\nkääntänyt mieltänsä ylvistelevään vääryyteen.\"\n\nHallittuansa itsevaltiaana Ateenassa vielä kolme vuotta, saapui\nHippias neljäntenä vuonna, Lakedaimonilaisten ja maanpakolaisten\nAlkmaioonilaisten karkottamana, julkisen sovinnon suojassa Sigeioniin\nja Lampsakokseen Aiantideen luokse ja täältä kuninkaan tykö. Ollen\njo vanha, seurasi hän 20 vuotta myöhemmin Meedialaisia sotaretkelle\nMaratooniin.\n\nKiivastuneena tästä, ja muistaen, mitä oli kuullut näistä seikoista,\noli Ateenalainen kansa vallan suutuksissaan ja epäluuloinen\nmysteerioiden häväisemisestä syytetyitä vastaan, ja siitä näytti\nkaikki tämä olevan salaliitto ja koetus muodostaa harvainvalta tai\nyksinvalta. Ja koska kansa oli suutuksissaan näistä seikoista, ja kun\njo suuri joukko arvokkaimmista henkilöistä oli teljetty vankilaan\neikä tästä tahtonut tulla loppua, vaan päivä päivältä tultiin yhä\nhurjemmaksi ja aina vaan useampia vangittiin, niin yllytti eräs\nvangituista erästä toista, joka näytti olevan enin syyllinen,\ntekemään kanteen, oliko se sitten todenmukainen vai eikö. Sillä\nkumpaakin väitetään, mutta ei kukaan silloin eikä myöhemminkään\nvarmuudella voi puhua ilkityöntekijöistä. Puheellaan saa hän tämän\nuskomaan, että hänen täytyi, jos hän ei ollutkaan tehnyt ilkityötä,\npelastaa itsensä hankkimalla itselleen pääsön rangaistuksesta sekä\nvapauttaa kaupunki vallitsevasta epäluulosta, väittäen, että hänen\npelastuksensa olisi varmempi, jos hän tunnustaisi, kuin jos hän\nkieltäen astuisi oikeuden eteen. Hän syytti siis itseään ja moniaita\nmuita Hermeen kuvapatsaitten vioittamisesta. Ateenan kansa otti\nmielellään korviinsa tämän, kuten luuli, todenmukaisen tunnustuksen,\noltuansa ennen suutuksissaan, jos joku väestöä vastaan juonitteleva\nehkä oli salassa. He antoivat heti vapauden syyttäjälle ja niille,\njoita vastaan hän ei ollut tehnyt syytöstä. Mutta niitä, joita hän\nsyytti, tutkittiin oikeudessa ja mestattiin, kun he saatiin kiinni.\nPakoon päässeitä tuomittiin kuolemaan ja luvattiin rahapalkkio sille,\njoka ne surmasi. Epävarmaa kyllä on, olivatko rangaistut syyttömiä,\nvaan nykyoloissa oli se kaupungille suureksi hyödyksi.\n\nAlkibiadeen suhteen olivat Ateenalaiset, hänen vihamiehensä\nkiihdyttäminä, jotka jo ennen hänen purjehtimistansa retkelle olivat\nhäntä ahdistaneet, kovin suutuksissaan. Ja koska he olivat varmat\nluulossaan hänen rikollisuudestaan Hermeen patsaitten suhteen, niin\nhe vielä mieluummin uskoivat mysteerioiden häväisemisen, josta häntä\nsyytettiin, lähtevän samasta aatteesta ja tarkottavan salaliittoa\nkansaa vastaan. Sillä samaan aikaan, jolloin oltiin näin levottomia,\nsattui vähälukuinen Lakedaimonilais-sotajoukko saapumaan aina\nkannakseen saakka, selvittääkseen jotakin seikkaa Boiootialaisten\nkanssa. Tämä näkyi saapuvan hänen toimestaan sopimuksen mukaan\neikä Boiootialaisia varten, ja arveltiin, että jos ei ehditty\nvangita syytettyjä miehiä, kaupunki olisi kavallettu vihollisille.\nYhden yön viettivätkin kaupungin asukkaat aseilla varustettuina\nTeeseyksen pyhäkön läheisyydessä. Samaan aikaan luultiin myöskin\nAlkibiadeen Argoksessa oleskelevien ystävien vehkeilevän sikäläistä\nkansaa vastaan, ja Ateenalaiset jättivät saarilla säilytetyt\npanttivangit Argoksen väestölle mestattaviksi. Kaikkialta syntyi\nepäluuloa Alkibiadesta vastaan, niin että Ateenalaiset tahtoivat\nvetää hänet oikeuteen ja mestata hänet, jota varten he lähettivät\nSalaminia laivan Sikeliaan noutamaan häntä ja muita syytöksen\nalaisia. Noutajia oli käsketty ilmoittamaan hänelle, että hän\nseuraisi puolustautuaksensa, mutta he eivät saisi vangita häntä.\nHaluttiin välttää melua sekä omien että vihollisten Sikeliassa\nolevien sotilaitten ja varsinkin Mantinealaisten ja Argolaisten\ntähden, koska arveltiin heidän hänen houkutuksestaan ottaneen osaa\nsotaretkeen. Alkibiadees ja hänen myötäsyytettynsä seurasivat omassa\nlaivassaan Salaminia laivaa, purjehtiakseen muka Ateenaan. Mutta\nkun he saapuivat Tuurioin seuduille, niin he eivät enää seuranneet,\nvaan astuivat pois laivastaan ja katosivat, koska he pelkäsivät\npalata kotia, esiintyäkseen panettelun asettaman oikeuden eteen.\nKotvan aikaa hakivat Salaminia laivan miehet Alkibiadesta ja hänen\nseuralaisiansa, vaan kun eivät mistään voineet heitä löytää,\nlähtivät he paluumatkalle kotia. Pakolaisena purjehti Alkibiadees\nvähän myöhemmin Tuurioista Peloponneesokseen pienellä aluksella.\nAteenalaiset tuomitsivat hänet ja hänen seuralaisensa, heidän poissa\nollessaan, kuolemaan.\n\nTämän jälkeen jakoivat toiset Sikeliassa olevat Ateenalaiset\npäälliköt sotajoukon kahteen osaan arvalla ja purjehtivat koko\nsotajoukollaan Selinukseen ja Egestaan, haluten tietää, antaisivatko\nEgestalaiset luvatuita rahoja, ja tutkia Seluntilaisten oloja\nsekä ottaa selvää näiden eripuraisuuksista Egestalaisten kanssa.\nHe purjehtivat pitkin rantoja, pitäen vasemmalla kädellä Sikelian\nTyrseeniläisen lahden puolista osaa, ja saapuivat siten Himeraan,\njoka on ainoa Helleeniläinen kaupunki tässä osassa Sikeliaa.\nKun ei heitä täällä otettu vastaan, purjehtivat he edemmäs.\nPurjehdusmatkallaan valloittivat he Hykkaran, joka on Egestalle\nvihollinen Sikanilainen kauppala ja joka sijaitsee meren rannalla. He\ntekivät asukkaat orjiksi ja antoivat kaupungin Egestalaisille, sillä\nheidän ratsuväkensä oli täällä saapuvilla. Ateenalainen jalkaväki\nkulki itse halki Sikelian, kunnes se saapui Katanaan, ja laivat\npurjehtivat, tuoden orjat, ympäri saarta. Niikias purjehti viipymättä\npitkin rantoja Hykkarasta Egestaan, toimitti muut asiat ja yhtyi\nsotajoukkoon, otettuansa veroja 30 talenttia. Hän möi myöskin orjat\nja sai niistä 120 talenttia. Ateenalaiset purjehtivat niinikään\nSikelialaisten liittolaisten luokse ja käskivät näiden lähettää\nsotaväkeä. Puolella sotaväellään hyökkäsivät he Geleaatilaista Hyblaa\nvastaan, mutta eivät voineet sitä valloittaa. Tähän tämä kesä loppui.\n\nSeuraavan talven alussa valmistautuivat Ateenalaiset tekemään\nhyökkäyksen Syrakuusalaisia vastaan, mutta Syrakuusalaiset\npuolestaan niin ikään hyökätäkseen Ateenalaisten kimppuun. Sillä\nkun Ateenalaiset eivät heti, Syrakuusalaisten vielä ensi pelon\nalaisina ja odotuksissaan ollessa, hyökänneet heidän kimppuunsa,\nrohkaistuivat nämät päivä päivältä yhä enemmän. Ja kun Ateenalaiset\npurjehtivat toiselle puolelle Sikeliaa kauas heistä, eivätkä voineet\nvalloittaa Hyblaa väkirynnäköllä, niin Syrakuusalaiset halveksivat\nheitä ja pyysivät päälliköitään, kuten rohkaistun väestön tapa on,\njohtaa heitä Katanaan, kun eivät viholliset heitä ahdistaneet.\nSyrakuusalaiset ratsumiehet, jotka ratsastivat tarkastamaan\nvihollisia Ateenalaisten leirin läheisyyteen, pilkkasivat heitä\nkaikin tavoin, kysyen olivatko he ehkä saapuneet vieraaseen maahan\nmieluummin asumaan yhdessä heidän kanssaan, kuin viedäkseen\nLeontinilaiset näiden kaupunkiin takaisin.\n\nTämän huomattuansa koettivat Ateenalaisten päälliköt houkutella\nSyrakuusalaisten koko sotajoukkoa niin kauas kaupungista kuin\nmahdollista, jota vastoin he itse, purjehtien pitkin rantoja yön\naikana, kaikessa hiljaisuudessa hakisivat sopivan leiripaikan.\nSillä he käsittivät, etteivät he yhtähyvin voisi tätä tehdä, jos he\nlaskisivat sotilaitaan suorastaan laivoista aseellisia vihollisia\nvastaan, tahi jos nämät heidät huomaisivat, kun he kulkisivat maitse.\nKoska heillä ei ollut ratsumiehiä, niin voisivat Syrakuusalaisten\nlukuisat ratsumiehet kovasti ahdistaa heidän väkeänsä ja kuormastoa,\njonka tähden oli haettava paikka, jossa he olivat jokseenkin\nsuojassa vihollisilta ratsumiehiltä. Ateenalaisia seuraavat\nSyrakuusalaiset pakolaiset osottivat heille sopivaksi paikaksi\nOlympieionin ympäristön, jonka Ateenalaiset valloittivatkin. Tässä\ntarkotuksessa keksivät päälliköt seuraavan keinon. He lähettivät\nluotettavan miehen, jonka myöskin arveltiin olevan Syrakuusalaisten\npäälliköiden suosiossa. Hän oli Katanalainen mies, joka sanoi\ntulevansa Katanasta, heidän kaupungissa vielä olevien puoluelaistensa\nlähettämänä, joitten nimet he kyllin tunsivat. Hän sanoi, että\nAteenalaiset viettivät yönsä kaupungissa aseettomina, ja että\nKatanalaiset, jos Syrakuusalaiset määrättynä päivänä aamun koittaessa\nkoko sotajoukollaan hyökkäisivät leiriä vastaan, sulkisivat tien\nniiltä, jotka olivat kaupungissa, ja polttaisivat laivat, ja että\nSyrakuusalaiset helposti voisivat, hyökäten linnotusta vastaan, ottaa\nsen haltuunsa, että lukuisat Katanalaiset yhtyisivät heihin, ja että\nne, jotka olivat hänen lähettäneet, jo olivat panneet toimen alkuun.\n\nSyrakuusalaisten päälliköt, jotka muutenkin olivat rohkaisseet\nmieltään, ja jotka jo ilman tätä olivat aikeissa hyökätä Katanaan,\nuskoivat epäluulotta tätä miestä, määräsivät heti päivän, jolloin\nhe saapuisivat, ja antoivat hänen mennä tällä viestillä. Kun nyt\nSelinuntilaiset ja muitakin liittolaisia jo oli saapunut, käskettiin\nkoko Syrakuusalainen sotaväki olemaan valmiina lähtemään liikkeelle.\nKun Syrakuusalaisten kaikki varustukset olivat valmiit, ja kun heidän\nlähtöpäivänsä lähestyi, lähtivät he liikkeelle Katanaa vastaan\nja viettivät yönsä Symaitos virran läheisyydessä Leontinilaisten\nmaassa. Kun Ateenalaiset saivat tiedon heidän lähdöstään\nliikkeelle, niin he veivät koko oman sotajoukkonsa ja kaikki\navuksensa saapuneet Sikelialaiset ja muut liittolaiset laivoihin ja\nkuorma-aluksiin ja purjehtivat yön suojassa Syrakuusaa vastaan. Aamun\nvaljetessa astuivat Ateenalaiset laivoista Olympieionin alueelle\nleiriytyäksensä. Kun Syrakuusalaisten ratsumiehet, jotka ensin\nsaapuivat Katanaan, huomasivat koko sotajoukon purjehtineen, niin he\npalasivat takaisin ja ilmottivat tästä jalkaväelle, jonka kuultuaan\nkaikki kääntyivät takaisin, rientääksensä kaupunkia puolustamaan.\n\nKoska Syrakuusalaisilla oli pitkä matka, asettui Ateenalainen\nsotaväki kaikessa levollisuudessa mukavaan paikkaan, jossa he\narvelivat voivansa alottaa taistelua, milloin vaan halusivat, ja\njossa Syrakuusalainen ratsuväki heitä vähin voisi vahingoittaa\nsekä taistelun kestäessä että ennen sitä. Toiselta puolen sulkivat\npaikkaa muurit, rakennukset, puut ja suot, pitkin toista kulkivat\njyrkät vuoret. He kaatoivat lähimmät puut, veivät ne meren rannalle\nja rakensivat paalutuksen laivojen suojaksi. Daskoonin läheisyyteen,\njossa vihollisten oli helpoin päästä heidän kimppuunsa, varustivat he\nkiiruullisesti valituista kivistä ja puista linnoituksen sekä repivät\nAnapos joen yli kulkevan sillan. Kaupungista ei kukaan käynyt heitä\nestämään heidän toimestaan. Ensimmäisinä saapuivat Syrakuusalaiset\nratsumiehet apuun, mutta myöhemmin kokoontui sinne koko jalkaväkikin.\nAlussa lähestyivät he Ateenalaista sotaväkeä, mutta kun nämät eivät\nkulkeneet heitä vastaan, kääntyivät he ja viettivät yönsä toisella\npuolella Heloorinan tietä.\n\nSeuraavana päivänä varustautuivat Ateenalaiset liittolaisineen\ntaisteluun ja asettuivat seuraavaan järjestykseen. Oikealla siivellä\nseisoivat Argolaiset ja Mantinealaiset, Ateenalaiset keskellä\nja vasemmalla muut liittolaiset. Puolet heidän sotajoukostaan\nolivat asetetut etupäähän kahdeksan miehen syvyyteen, toinen puoli\ntelttain eteen neliöön, myöskin kahdeksan miehen syvyyteen. Näitten\nviimemainittujen oli käsketty rientää apuun, missä vaan näkivät\nsotajoukon olevan joutumaisillaan tappiolle. Näitten varamiesten\nkeskeen oli myöskin kuormasto asetettu. Syrakuusalaiset asettivat\n16 miehen syvyyteen raskasaseiset, joihin kuuluivat sekä kaikki\nheidän omansa että heidän avuksensa saapuneitten liittolaisten\nraskasaseiset. Suurin osa näitä liittolaisia oli Selinuntilaisia,\nsitten noin 200 Geloolaista ratsumiestä, lähes 20 Kamarinalaista\nratsumiestä sekä 50 jousimiestä. Ratsumiehet, joita ei ollut vähemmän\nkuin 1,200, asetettiin oikealle siivelle ja heidän rinnallensa\nkeihäänheittäjät. Kun Ateenalaiset olivat alkamaisillaan taistelua,\nkulki Niikias pitkin jokaista kansakuntaa ja rohkaisi kaikkia\nseuraavin sanoin:\n\n\"Ateenan miehet! Mitä meidän on tarvis kehoitusta tähän yhteiseen\ntaisteluun? Varustuksemmehan on itsessään sopivampi tuottamaan meille\nrohkeutta, kuin kauniit puheet huonolla varustuksella. Sillä missä\nArgolaiset, Mantinealaiset, Ateenalaiset ja etevimmät saarelaiset\novat koossa yksimielisesti, miten ei jokaisella tämmöisten ja näin\nlukuisten liittolaisten avulla olisi suuri toivo voitosta, varsinkin\ntaistellessa miehiä vastaan, jotka kyllä koko sotavoimallaan\npuolustautuvat, mutta jotka eivät ole valiomiehiä, kuten me, ja\nlisäksi Sikelioottoja, jotka kyllä muka meitä halveksivat, mutta\neivät kestä meidän hyökkäystämme, koska heidän sotataitonsa ei ole\nheidän rohkeutensa veroinen. Muistakaamme myöskin, että olemme\nhyvin kaukana omasta maastamme, emmekä suinkaan ystävällisellä\nalueella, jonka me ainoastaan taistelulla voimme valloittaa. Minä\nteitä muistutan päinvastaisin kuin viholliset sotilaitaan. Sillä\nnämät muistuttavat miehilleen, että on taisteltava isänmaasta, minä\nsitävastoin, ettemme taistele isänmaassamme, vaan vieraassa maassa,\njosta emme helpoin pääse palaamaan kotia, jos emme pääse voitolle;\nsillä vihollisten lukuisa ratsujoukko meitä tulee ahdistamaan.\nMuistakaa oma arvonne ja käykää urhoollisesti vihollista vastaan,\npitäen uhkaavaa hätää ja neuvottomuutta vihollisia pelottavampana\".\n\nTäten rohkaistuansa sotilaansa, vei Niikias heidät taisteluun.\nSyrakuusalaiset eivät vielä odottaneet hyökkäystä, jonka tähden\nhe eivät olleet valmiit taisteluun. Koska kaupunki oli lähellä,\nolivat muutamat miehet lähteneet sinne, ja vaikka he kiiruhtivat,\nmyöhästyivät he ja asettuivat joukkoon, mihin vain sattuivat. Heiltä\nkylläkään ei tässä eikä muissakaan taisteluissa puuttunut rohkeutta,\nvaan olivat vastustajiensa vertaisia miehuudessa, niin pitkälti kuin\nheidän sotataitonsa riitti, mutta tämän puutteellisuuden takia täytyi\nheidän kuitenkin väistyä, vaikkakin vasten tahtoansa. Joskaan he\neivät arvelleet, että Ateenalaiset ensin tekisivät hyökkäystä, ja\nsiis pakotettiin puolustautumaan mitä kiireimmiten, niin he kuitenkin\ntarttuivat aseisiin ja asettuivat heti vastarintaan. Ensin törmäsivät\nmolemmin puolin kivenheittäjät, linkoojat ja keihäänheittäjät yhteen,\nja ajoivat toisiaan pakoon, kuten kevytaseisten tapa on. Sitten\ntoivat ennustajat tavanmukaiset uhrit esiin ja torvensoittajat\nrohkaisivat raskasaseisia hyökkäykseen. Syrakuusalaiset kävivät\ntaisteluun isänmaan edestä, ja jokainen puolestaan pelastaaksensa\nitseään vaarasta ja saavuttaaksensa vapauden tulevaisuudessa.\nVastustajista taistelivat Ateenalaiset vieraan maan valloittamisesta,\nja jotta he eivät voitettuina tuottaisi vaaraa omalle maalleen;\nArgolaiset ja muut riippumattomat liittolaiset, jotta he, ottaen osaa\ntaisteluun, saisivat osan niistä maista, joita vastaan he olivat\nottaneet osaa sotaan, ja voittajina jälleen näkisivät isänmaansa.\nAlamaiset liittolaiset taasen rohkaistuivat toivottomasta tilastaan,\njos eivät pääsisi voitolle, kuten myöskin toivosta, että heidän\nmyötävaikutus voittoon tuottaisi heille paremman aseman.\n\nTappelun synnyttyä kestivät he kauan toistensa hyökkäyksiä. Taistelun\nkestäessä nousi ukkosen ilma jyrinällä, salamoilla ja runsaalla\nrankkasateella, niin että tämäkin lisäsi ensi kertaa taistelevien\npelkoa, jotka vähin olivat tottuneet sotaan. Mutta harjaantuneemmille\nnäkyi tämä olevan vuoden ajan aiheuttama tapahtuma, joka heissä\nherätti vähemmän hämmästystä, kuin voittamattomat vastustajat.\nKun Argolaiset ensin olivat pakottaneet Syrakuusalaisten vasemman\nsiiven peräytymään ja sitten Ateenalaiset vastaansa asetetut,\nniin jo muukin Syrakuusalainen sotajoukko hajaantui ja pakeni.\nAteenalaiset eivät kuitenkaan ajaneet vihollisia kauas takaa,\nsillä Syrakuusalaisten lukuisat ja voittamattomat ratsumiehet\ntunkeutuivat heidän riveihin ja estivät heitä siitä, ajaen takaisin\nne raskasaseiset, joiden he huomasivat ajavan heikäläisiään takaa.\nKokoontuneina seurasivat Ateenalaiset vihollisia niin kauas, kuin se\nheille oli vaaratonta, mutta palasivat sitten takaisin ja pystyttivät\nvoitonmerkin. Syrakuusalaiset kokoontuivat Heloorinaiselle tielle,\nasettuivat järjestykseen niin hyvin, kuin vallitsevat olot soivat, ja\nlähettivät, vaikka voitettuina, vartijakunnan Olympieioniin, peläten\nettä Ateenalaiset ryöstäisivät siellä säilytetyt aarteet, ja heidän\nsotajoukkonsa palasi kaupunkiin.\n\nMutta Ateenalaiset eivät lähteneet pyhäkköön, vaan viettivät\nyönsä sotatantereella, koottuansa kaatuneensa ja asetettuaan ne\nroviolle. Seuraavana päivänä luovuttivat he sopimuksen suojassa\nSyrakuusalaisille heidän kaatuneensa. Näistä ja näiden liittolaisista\nsai noin 260 surmansa. Ateenalaiset kokosivat kaatuneidensa luut.\nHeitä ja heidän liittolaisiansa oli noin 50 kaatunut. Ateenalaiset\npurjehtivat Katanaan vieden vihollisilta ryöstetyt saaliit mukanaan.\nSillä talvi oli jo käsissä, eikä näkynyt mahdolliselta jatkaa\nsotaa siellä, ennenkuin he olivat lähettäneet hakemaan ratsumiehiä\nAteenasta ja keränneet niitä myöskin sikäläisiltä liittolaisilta,\njotteivät ratsumiesten vähemmästä määrästä joutuisi tykkänään\nalakynteen. Niinikään oli heidän välttämätöin sekä kerätä sieltä että\ntuottaa Ateenasta varoja ja saada muutamia kaupunkeja puolelleen,\njoitten he arvelivat tappelujen jälestä mieluummin alistuvan, kuten\nmyöskin hankkia kaikenlaisia tarpeita ja varsinkin ruokaa, jotta\nkeväällä voisivat ryhtyä ahdistamaan Syrakuusaa.\n\nTässä tuumassa purjehtivat he talveksi Naksokseen ja Katanaan.\nHaudattuansa kaatuneet, pitivät Syrakuusalaiset kokouksen.\nTässä astui Hermoonin poika, Hermokratees esiin, mies, jonka\nvertaista älykkäisyydessä ylipäätään ei löytynyt, ja joka oli\netevä sotataidossakin kuten myöskin miehuudessa. Hän rohkaisi\nkansalaistensa mieltä, kehottaen, etteivät antaisi tapahtumain\nlannistaa itseänsä. Hänen mielipiteensä oli, ettei urhoollisuuden\npuute, vaan epäjärjestys oli aiheuttanut onnettomuuden. Eivätkä he\nniinkään olleet joutuneet alakynteen, kuin näkyi, varsinkin kun\nheidän harjaantumattomina oli taisteltava Helleeneistä taitavimpia,\nikäänkuin ammattilais-sotilaita vastaan. Paljon oli, lausui hän,\nmyöskin monipäällikkyys heitä haitannut, sillä päälliköitä oli\n15, niinkuin myöskin väkijoukon tottumattomuus järjestykseen. Jos\nhe valitsisivat muutamia ymmärtäväisiä päälliköitä, jotka talven\nkestäessä järjestäisivät raskasaseiset, hankkisivat aseita niille,\njoilta niitä puuttui, jotta heillä olisi mahdollisimman paljon\nsotilaita, sekä muutenkin pitäisivät huolta kaikesta, niin, väitti\nhän, voittaisivat he todennäköisesti vihollisensa, koska heiltä ei\npuuttunut rohkeutta, kun vain saataisiin järjestystä sotajoukkoon.\nSillä nämät ovat muka kannattavat toisiaan, kun viimemainitusta\nvaaran kestäessä vaan pidettäisiin huolta, ja urhoollisuus kasvaisi\nyhä enemmän, kun se saisi tukea taidosta. Senpä tähden tarvitaan\nharvoja ja täysivaltaisia päälliköitä, joille valalla myönnettäisiin\noikeus toimia oman ymmärryksensä mukaan. Siten se, mikä on salattava,\ntulisi paraiten peitetyksi, ja kaikki toimitettaisiin järjestyksessä\nja vastustelematta.\n\nKun Syrakuusalaiset olivat kuulleet hänen sanojaan, äänestivät he,\nniinkuin hän oli kehottanut, ja valitsivat päälliköiksi Hermokrateen\nitsensä, Lysimakoksen pojan Heerakleideen ja Ekseekestoksen pojan\nSikanoksen, nämät kolme. He lähettivät sanansaattajia Korintokseen\nja Lakedaimoniin solmimaan liittoa näitten kanssa ja taivuttamaan\nLakedaimonia heidän hyväksensä tarmokkaammin ja avonaisesti käymään\nsotaa Ateenalaisia vastaan, jotta joko vetäisivät Ateenalaiset pois\nSikeliasta, tahi etteivät nämät voisi lähettää toisia Sikeliassa\ntaistelevan sotajoukkonsa avuksi.\n\nAteenalaisten Katanassa oleva sotajoukko purjehti viipymättä\nMesseeneetä vastaan arvellen, että se heille kavallettaisiin. Tämä\nhanke ei heille kuitenkaan onnistunut, sillä Alkibiadees älyten, että\nhän joutuisi maanpakolaiseksi, kun häntä oli lähetetty noutamaan\nja hän oli luopunut päällikkyydestä, ilmotti tämän aikeen, jonka\nhän kyllä tunsi, Syrakuusalaisten Messeeneessä asuville ystäville.\nNämät surmasivat ensin hanketta kannattavat miehet ja saivat aikaan,\nherätettyänsä levottomuuksia ja tartuttuansa aseisiin, etteivät ne,\njotka halusivat laskea Ateenalaisia kaupunkiin, voineet sitä tehdä.\nKun, Ateenalaisten viivyttyä siellä 13 päivää, myrskyiset ajat ja\nmuonan puute alkoivat vaivata heitä, ja kun eivät he kuitenkaan\nsaaneet mitään aikaan, niin he lähtivät Naksokseen, ja rakennettuansa\npaaluaidan ympäri leiriä, viettivät he talven siellä. Täältä he\nlähettivät kolmisoutulaivan Ateenaan hakemaan kevääksi rahaa ja\nratsumiehiä.\n\nSyrakuusalaiset rakensivat talvella pitkin kaupungin Epipolain\npuolista osaa muurin, joka ympäröi Temeniteen, jottei voitaisi\nheille ahtaalle saartaa, jos he joutuisivat tappiolle. He\nrakensivat niinikään Megaraan linnan ja toisen lähelle Olympieionia\nja paaluttivat rannan kaikkialla, missä oli valkama. Koska he\ntiesivät Ateenalaisten talvehtivan Naksoksessa, niin he koko\nsotajoukollaan kulkivat Katanaan, hävittivät sen ympäristöjä\nja polttivat Ateenalaisten teltat ja leirin, jonka tehtyään he\npalasivat kotia. Kuultuansa, että Ateenalaiset Lakeen solmiman liiton\nnojalla olivat toimittaneet lähetyksen Kamarinaan, saadaksensa\nnämät puolellensa, lähettivät Syrakuusalaisetkin sovinnonhierojia\nsinne. Sillä Kamarinalaiset olivat heistä epäluulonalaisia, koska\nhe vastahakoisesti olivat toimittaneet lähettämiänsä miehiä avuksi\nedelliseen taisteluun, eivätkä ehkä enää halunneet heitä auttaa,\nkun näkivät Ateenalaisten saavuttaneen voiton tappelussa, vaan\nliittyisivät näihin entisen ystävyyden takia. Kun Hermokratees\nseuralaisineen oli saapunut Kamarinaan Syrakuusasta, ja Ateenasta\nEyfeemos toverineen, niin Hermokratees, joka halusi ensimmäisenä\npanetella Ateenalaisia Kamarinalaisten kansankokouksessa, astui esiin\nja puhui seuraavasti:\n\n\"Meitä ei ole lähetetty pelosta, että teitä, Kamarinan miehet,\nolisi pelottanut Ateenalaisten täällä oleskeleva sotavoima, vaan\nennemmin, jotteivät heidän odotettavissa olevat puheensa teitä\nhoukuttelisi, ennenkuin olette meitä kuulleet. Sillä he ovat tulleet\nSikeliaan meille varsin tunnetuilla verukkeilla, vaan aikeilla, joita\nkovin epäilemme kaikki. Minun mielestäni he eivät tahdo saattaa\nLeontinilaisia kotiinsa, vaan ennemmin karkottaa meitä kodistamme.\nSillä ei ole johdonmukaista tehdä sikäläiset kaupungit autioiksi,\nmutta asuttaa täkäläisiä, ja että niin huolehtivat sukulaisuuden\ntakia Leontinilaisista, koska nämät muka ovat Kalkidilaisia,\nmutta orjuudessa pitävät Euboiassa asuvat Kalkidilaiset, joiden\nsiirtolaisia täkäläiset ovat. Samaten, kuin he sikäläisiä\nhallitsevat, koettavat he myöskin orjuuttaa täkäläisiä. Vapaaehtoisen\npäätöksen kautta tultuansa Joonialaisten ja omien siirtolaistensa\npäälliköiksi, ovat he, kostaaksensa muka Meedialaisille,\nvalloittaneet ne kaikki, toisia sotilaskiellon, toisia taasen\nkeskinäisten sotien tähden, ja toisia taasen jos mistäkin tekosyystä.\nHe eivät suinkaan ole vastustaneet Meedialaisia Helleenien vapauden\ntähden, eivätkä Helleenit oman vapautensa takia, vaan Ateenalaiset,\njottei barbari, vaan he itse pääsisivät orjuuttamaan kansalaisiaan;\nja Helleenit ovat sen tehneet, jotta saisivat nerokkaamman, mutta\nmyöskin ilkeämielisemmän hallitsijan.\"\n\n\"Mutta me emme ole tulleet luettelemaan teille kaikkia niitä\nvääryyksiä, joita Ateenalaisten kaupunki on tehnyt, koska te ne\nhyvin tunnette, vaikkapa olisi hyvin helppo tuoda niitä esiin, vaan\npaljoa ennemmin syyttääksemme itseämme, ettemme me, vaikka meillä on\nniin monta esimerkkiä siitä, miten Ateenalaiset ovat orjuuttaneet\ntäkäläisiä Helleenejä, kun eivät ole asettuneet vastarintaan,\nja vaikka he käyvät meitä vastaan samanlaisilla verukkeilla,\ntahtoen muka saattaa Leontinilaisia sukulaisiaan kotia ja auttaa\nliittolaisiaan Egestalaisia, ettemme kuitenkaan tarmokkaammin ole\nosottaneet heille, ettemme ole Joonialaisia, emme Helleespontolaisia\nemmekä liioin saarelaisia, jotka tottelevat milloin Meedialaista,\nmilloin mitäkin hallitsijaa, vaan että olemme Peloponneesoksesta\nlähteneitä vapaita Sikeliassa asuvia Doorilaisia. Tahi odotammeko me\nsiksi, kuin meidän kaupunkimme toinen toisensa perästä valloitetaan,\nhyvin tietäen, ettemme muulla lailla ole alistettavia, ja nähden\nheidän käyttävän samaa menettelyä houkutellaksensa toisia kaupunkia\nmeistä, ärsyttäen liittolaisten toiveilla toisia keskinäiseen\nsotaan ja saattaen toisia pahantekoihin, imarrellen heitä kauneilla\nsanoilla? Ja arvelemmeko me, että kun vaara kohtaa kaukaista\nnaapuriamme, se ei uhkaakaan meitä, vaan että ensin kärsivä yksin on\njoutuva onnettomuuteen?\"\n\n\"Mutta jos joku tuumii, että vaikka kohtakin Syrakuusalainen on\nAteenalaisen vihollinen, niin se ei ole hänen laitansa, ja jos hän\npitää vääryytenä, että hänen täytyy antautua vaaraan minun isänmaani\ntähden, muistakoon hän, että hän ei enemmän niin tee minun isänmaani\nedestä, kuin minun maassani sijaitsevan omansa, ja sitä suuremmalla\nvaarattomuudella, kun hänellä on minussa asetoveri, eikä hänen\nole taisteleminen yksin, niinkauan kuin minä vielä olen pystyssä.\nNiin myöskin, että Ateenalainen ei tahdo rangaista Syrakuusalaista\nhänen vihamielisyydestään, vaan sortamalla minua hankkia itselleen\ntoisen ystävyyttä. Mutta jos joku kateudesta tai pelosta, sillä\nmolemmat kohtaavat mahtavia, haluaa, että Syrakuusa joutuisi\npulaan, jotta me viisastuisimme, kumminkaan joutumatta perikatoon,\nniin hän toivoo jotakin ihmisen voimalle mahdotonta. Sillä ei ole\nmahdollista mielinmäärin johtaa onnea. Jos hän erehtyy tuumissaan,\nniin hän varmaankin vaivojensa tuskissa vielä mielellään tahtoisi\npäästä tilaisuuteen kadehtimaan minua minun onnestani. Mutta se on\nmahdotonta luopiolle, joka ei myöskin tahdo kärsiä samoja vaaroja,\neikä ainoastaan nimeksi, vaan myöskin teossa. Sillä nimeksi hän\nkyllä pelastaisi meidän valtamme, vaan itse teossa hankkii itselleen\npelastusta. Varsinkin on kohtuullista, että te, Kamarinalaiset,\nollen naapurimme, ja ne, jotka lähinnä tulette joutumaan vaaraan,\nvarotte itseänne laimeasta avunannosta meille, kuten nyt on laitanne,\nvaan että te itse tulette meidän luoksemme. Sillä niinkuin te, jos\nAteenalaiset ensinnä olisivat tulleet Kamarinaan, olisitte pyytäneet\nmeiltä apua, niin näyttää luonnolliselta, että te nyt autatte\nmeitä pysymään peräytymättä. Mutta ette te, eivätkä muutkaan ole\nosoittaneet intoa tähän suuntaan.\"\n\n\"Varovaisuudesta tahdotte te ehkä osottaa yhtä suurta tasapuolisuutta\nmeitä kuin hyökkääjiä kohtaan väittäen, että teillä on liitto\nAteenalaisten kanssa. Mutta tätä te ette ole tehneet ystävienne\nsortajien kanssa, vaan jos joku vihollinen hyökkäisi teidän\nkimppuunne, ja velvollisuudella auttaa Ateenalaisia, jos niitä\nvihollinen uhkaa, mutta ette, jos he, kuten nyt, sortavat\nnaapurianne. Eiväthän Reegionilaisetkaan halua, vaikka ovat\nKalkidilaisia, olla osallisina palauttamaan Leontinilaisia, jotka\nmyöskin ovat Kalkidilaisia, takaisin heidän kaupunkiinsa. Sepä\nolisikin kummaa, jos nämät epäluulosta Ateenalaisten kauniinnäköistä\noikeudentuumaa kohtaan toimisivat viisaasti järjettömyydessään, mutta\nte sitä vastoin järkevällä tekosyyllä tahtoisitte auttaa luonnollisia\nverivihollisianne tuhoomaan luonnolliset heimolaisenne ja ystävänne.\nMutta tämä on väärin. Meidän täytyy puolustautua eikä peljätä heidän\ntoimiaan. Sillä jos me olemme yksimielisiä, eivät he ole vaarallisia,\nvaan päinvastoin, jos me, mitä Ateenalaiset juuri puuhaavat, joudumme\neripuraisuuteen. Sillä eiväthän he edes, hyökättyänsä meitä yksinämme\nvastaan, vaikka he pääsivät voitolle, ole voineet tehdä, mitä ovat\ntahtoneet, vaan poistuivat kiiruumman kautta.\"\n\n\"Niin muodoin ei ole syytä noloutumaan, vaan solmiamaan liittoa,\nvarsinkin kun me saamme apua Peloponneesolaisilta, jotkahan ovat\nAteenalaisia paljoa etevämpiä kaikissa sotaseikoissa. Älkää pitäkö\ntuota varovaisuutta, ettette, ollen kumpaistenkin liittolaisia, auta\nkumpaistakaan, tasa-arvoisena meitä kohtaan tahi hyödyllisenä teille.\nTodenteossa ei se itse asiassa ole niin kohtuullista, kuin se näyttää\nolevan. Sillä jos avunantamattomuutenne takia me häviämme ja joudumme\nperikatoon, ja toiselta puolen Ateenalaiset voittajina pääsevät\nvallalle, mitä muuta te poissaolollanne teette, kuin että ette auta\nmeitä pelastautumaan, mutta ette estä vastustajia harjoittamasta\nvääryyttä? Eikö ole kauniimpaa auttamalla vääryyttä kärsiviä ja sitä\npaitsi heimolaisianne pitää huolta Sikelian yhteisestä hyödystä ja\nestää ystäviänne Ateenalaisia joutumasta harhaan? Lyhyesti sanoen,\nme Syrakuusalaiset ymmärrämme hyvin, ettei ole vaikeata todistaa\nteille eikä muillekaan sitä mitä te tiedätte yhtä hyvin, kuin me. Me\npyydämme teiltä apua ja painamme mieleenne, jos emme teitä taivuta,\nettä meitä, kun meidän alituiset vihollisemme Joonialaiset meitä\nahdistivat, meitä Doorilaisia te Doorilaiset hylkäsitte. Ja jos\nAteenalaiset voittavat meidät, niin he teidän suostumuksellanne\npääsevät voitolle, mutta saavuttavat itse kunnian ja saavat voiton\npalkinnoksi juuri ne, jotka ovat hankkineet heille voiton. Jos me\ntaasen pääsemme voitolle, tulette te kärsimään rangaistuksen vaarojen\nsynnyttämisestä. Miettikää siis ja valitkaa joko hetken turvallinen\norjuus tahi, meidän kanssamme pelastuneina, päästä ottamasta häpeällä\nnuo herroiksemme ja siten joutumasta vihamielisyyteen meidän\nkanssamme, joka ei suinkaan tulisi lieveäksi.\"\n\nNäin puhui Hermokratees, mutta hänen jälkeensä lausui Ateenalaisten\nlähettiläs Eyfeemos seuraavasti:\n\n\"Me olemme saapuneet uudistamaan entistä liittoamme, mutta koska\nSyrakuusalainen meitä on panetellut, täytyy meidän näyttää, ettei\nvaltamme ole vääryydellä hankittu. Tärkeimmän todistuksen tähän\non hän itse tuonut esiin, sanoen että me Joonialaiset aina olemme\nDoorilaisten vihollisia. Niin onkin; meidänhän Joonialaisina täytyy\nolla varoillamme, etteivät Peloponneesolaiset Doorilaisina, ollen\nlukuisammat ja naapurimme, millään neuvoilla meitä saa valtaansa.\nHankittuamme Meedialaissodan jälkeen laivaston, olemme me vapautuneet\nLakedaimonilaisten herruudesta ja päällikkyydestä, koska me emme\nenää katsoneet soveliaaksi, että he meitä johtivat, enemmän kuin\nme heitäkään, paitsi jos jommallakummalla sattui olemaan suurempi\nvoima. Asetuttuamme kuninkaan vallan alle ennen kuuluvien kaupunkien\npäälliköiksi, olemme me toimineet siihen suuntaan, että mitä vähimmin\nolisimme riippuvaisia Peloponneesolaisista, koska meillä oli voima\ntorjumaan heitä päältämme. Ja tarkoin puhuen, emme me vääryydellä\nole laskeneet Joonilaisia ja saarelaisia valtamme alle, josta meitä\nSyrakuusalaiset moittivat, vaikka he ovat heimolaisiamme. Sillä\nMeedialaisen yhteydessä hyökkäsivät he meitä, emäkaupunkiansa,\nvastaan, koska eivät uskaltaneet luopumisellaan saattaa kaupunkejansa\nperikatoon, kuten me jätettyämme kaupunkimme, vaan aikoivat antautua\norjuuteen itse ja tuottaa meille samaa.\"\n\n\"Koska me tämän kautta olemme ansainneet vallan, niin hallitsemme\nme sentähden, että olemme lähettäneet sotaan suurimman laivaston\nja osoittaneet Helleenien hyväksi kieltämättömästi hartaimman\ninnon, ja sen takia, että nuo, tehden samaten Meedialaisen hyväksi,\novat meitä vahingoittaneet, ja myöskin koska koetamme vastustaa\nPeloponneesolaisten valtaa. Emme tahdo kerskailla, miten me\noikeudenmukaisesti hallitsemme, koska me sekä yksinämme tuhosimme\nbarbarin, että me olemme panneet oman etumme vaaranalaiseksi noiden\nja kaikkien vapauden edestä. Jokaisellahan on moitteeton oikeus\nhankkia itselleen turvallista pelastusta. Ja nytkin näemme me,\nsaavuttuamme tänne oman turvallisuuden tähden, että se on teillekin\nhyödyksi. Meidän tarkoituksemme on selvä juuri siitä, mistä meitä\npanettelevat Syrakuusalaiset, ja joka teitä enin epäilyttää, koska\nme hyvin tiedämme, että ylenpalttisesti epäilevää kyllä puheen\nkauneus voi viehättää hetkeksi, mutta että hän myöhemmin toimii\nhyödyn mukaisesti. Sikäläisen valtamme sanoimme me perustuvan pelkoon\nja samasta syystä olemme tulleet tännekin, järjestääksemme asiat\nvarmalle kannalle ystäviemme avulla, emmekä suinkaan orjuuttaaksemme,\nvaan ennemmin estääksemme sitä.\"\n\n\"Alköön kukaan väittäkö, että meidän ei ensinkään tule huolehtia\nteistä; sillä on selvä asia, että niin kauan, kuin te olette\nvoimissa pitämään puolianne Syrakuusalaisia vastaan, he eivät voi\nmeitä vahingottaa lähettämällä apuväkeä Peloponneesolaisille. Tässä\nsuhteessa koskee teidän asemanne meitä vallan suuresti. Senpä tähden\njuuri on hyvin järjenmukaista saattaa Leontinilaiset kotiinsa niin\nmahtavina kuin mahdollista, eikä suinkaan alamaisinamme, kuten\nheidän heimolaisensa Euboiassa ovat, jotta he Syrakuusalaisten\nnaapureina olisivat heille vastukseksi meidän hyödyksemme. Kotimaisia\nvihollisiamme vastaan pidämme me kyllä puoliamme ja Kalkidilaiset,\njoita me muka järjettömästi pidämme orjuudessa, vaikka tahdomme\ntäkäläisiä vapauttaa, ovat meille hyödyksi aseettomina, ja kun he\nvaan veronsa maksavat, jota vastoin sekä Leontinilaiset että muutkin\ntäkäläiset ystävät ovat meille sitä enemmän hyödyksi, jota enemmän\nitsevaltaisia he ovat.\"\n\n\"Yksinvaltiaalle ja hallitsevalle kaupungille ei mikään hyödyllinen\nole järjetöntä, eikä mitään heimolaisuutta ilman luottamusta;\nkumpaisenkin suhteen täytyy menetellä joko vihollisena tahi\nystävänä asianhaarojen mukaan. Meitä ei suinkaan hyödytä kohdella\npahoin täkäläisiä ystäviämme, vaan toimia niin, että vihollisemme\nystäviemme voimallisuuden kautta tulevat voimattomiksi. Mutta\nmeitä kohtaan ei pidä vallita epäluulo, sillä me kohtelemme\nkotimaisia liittolaisiamme, kuten meille on hyödyllistä. Kiolaiset\nja Meetymneeläiset saavat olla vapaita, kun vaan hankkivat meille\nlaivoja, useampia muita pidämme me kovemmalla, vaatien heiltä\nveroja; toiset taasen ovat aivan vapaita liittolaisia, vaikka ovat\nsaarelaisia ja helposti valloitettavia, koska asuvat sopivissa\npaikoissa Peloponneesoksen ympäristössä. Siis täytyy meidän järjestää\nmyöskin täkäläiset olot meidän hyödyksemme ja, kuten jo sanoin,\npelotukseksi Syrakuusalaisille. Sillä he tavottelevat herruutta\nteidän ylitsenne ja tahtovat, tehtyään meidät epäluulonalaisiksi\nteidän mielessä, väkivallalla tahi meidän liittolaisten puutteessa\ntyhjin toimin lähdettyämme hallita yli Sikelian. Tämä ei ole\nvältettävissä, jos yhdytte heihin, sillä ei meillä ole voimia kyllin\nvastustaa semmoista valtaa, eivätkä hekään, meidän lähdettyämme, ole\nliian heikkoja teitä kukistamaan.\"\n\n\"Joka ei tätä usko, häntä neuvovat itse tapahtumat. Sillä juuri tämän\nhirmukuvan perusteella olette te ennen kutsuneet meitä avuksenne,\nettekä millään muulla, kuvitellen meille, kuinka me vihdoin\nsortuisimme, jos emme huolisi Syrakuusalaisten väkivallasta teitä\nkohtaan. Eikä ole oikein nyt epäillä sitä perustetta, jonka nojalla\nkoetitte saada meitä tulemaan, jos kohtakin tulemme suuremmalla\nsotajoukolla, kuin näkyy tarpeelliselta, vaan noita teidän tulee\nennemmin epäillä. Sillä me emme voi ilman teidän apuanne jäädä\ntänne, mutta jos me kavaluuden avulla valloittaisimme Sikelian,\nniin emme kuitenkaan voisi säilyttää sitä pitkän merimatkan takia\nja vartijoiden puutteesta mannermaan tavalla varustetuissa suurissa\nkaupungeissa. Syrakuusalaiset sitävastoin, jotka eivät asu, kuten\nme, leirissä, vaan suuressa kaupungissa lukuisampina, kuin meidän\nkoko täällä oleva sotajoukkomme, väijyvät teitä lakkaamatta, ja kun\nhe saavat sopivan tilaisuuden, niin he eivät suinkaan jätä sitä\nkäyttämättä; tämän he ovat osottaneet sekä muuten että varsinkin\nmenettelyssään Leontinilaisia kohtaan. Ja kuitenkin uskaltavat he\nyllyttää teitä, ikäänkuin olisitte järjettä, vastustamaan niitä,\njotka estävät heidän hankettansa, ja jotka tähän saakka ovat\npelastaneet Sikeliaa joutumasta heidän valtaansa. Me taasen kehotamme\nteitä paljoa varmempaan pelastukseen, pyytäen teitä pysymään siinä\npelastuksessa, jonka molemminpuolinen apu kumpaisellekin tarjoaa,\narvellen että noille myöskin ilman liittolaisia paljoutensa kautta\ntie aina on auki teidän luokse, mutta että teille harvoin tarjouu\ntilaisuus puolustautumaan näin lukuisalla apujoukolla. Jos te nyt\nepäluulosta annatte sen lähteä pois, joko tyhjin toimin, tahi ehkä\nvoitettunakin, niin kyllä vasta haluaisitte nähdä edes vähimmänkään\nosasen siitä, kun ei se enää läsnäolollaan voi teille olla miksikään\nhyödyksi.\"\n\n\"Älkää siis te, Kamarinalaiset, älköötkä muutkaan uskoko noitten\npanetteluja. Olemme jo sanoneet teille koko totuuden siitä, miksikä\nmeitä epäillään, ja nyt tahdomme pääpiirteissä muistuttaa, millä\nperusteilla koetamme teitä taivuttaa. Me sanomme hallitsevamme\nkotimaisia kaupunkia, jottemme joutuisi toisen vallan alle, ja\nettä me vapautamme täkäläisiä, jotteivät he meitä vahingoittaisi.\nMeidän täytyy paljon toimia, koska meidän täytyy olla suuresti\nvaruillamme. Sekä ennen että nyt tulemme me pyydettyinä, emmekä\nsuinkaan kutsumatta, liittolaisina niille teistä, joita on\nloukattu. Älkää esiintykö meidän tekojemme arvostelijoina, älkääkä\nneuvonantajina koettako meitä siitä estää, joka olisikin vallan\nvaikeata, vaan käyttäkää hyväksenne meidän monitoimeliaisuudestamme\nja menettelystämme se, minkä te huomaatte olevan teillekin hyödyksi,\nälkääkä arvelko, että se kaikkia yhtä paljon haittaa, vaan että\nse hyödyttää useimpia Helleenejä. Sillä joka asemassa, vaikkapa\nmaassa, jossa emme hallitsekaan, täytyy sekä sen, jota on loukattu,\nettä sen, joka toista väijyy, hillitä itseään. Sillä edellinen\nodottaa meiltä apua, jälkimmäinen taasen pelkää oikeutta, kun me\ntulemme, ja niin hillitsevät itseään pakosta molemmat, edellinen\nvastahakoisesti pidättäen intoansa, jälkimmäinen vahingotta\npäästäkseen rangaistuksetta. Älkää siis hyljätkö tätä kaikkien\npyytämää apua, joka nyt on teille tarjona, vaan tehkää kuten\ntoisetkin ja yhtykää meidän kanssamme myöskin puolestanne hyökkäämään\nSyrakuusalaisten kimppuun, jottei teidän aina tarvitse olla\nvaruillanne puolustautuaksenne heitä vastaan\".\n\nNäin puhui Eyfeemos. Kamarinalaiset olivat kahdella päällä.\nAteenalaisia kohtaan he kyllä olivat suopeita, paitsi siinä\nsuhteessa, että arvelivat heidän orjuuttavan Sikelian, mutta\nSyrakuusalaisten kanssa oli heillä alituisia riitoja naapuruuden\ntakia. Koska yhtä paljon pelkäsivät, että Syrakuusalaiset, asuen\nheidän läheisyydessään, ehkä ilman heidän apuansa pääsisivät\nvoitolle, olivat he jo ennen lähettäneet heille pienen määrän\nratsumiehiä, ja päättivät vastedes salassa auttaa heitä toimessa,\nkumminkin niin vähällä kuin mahdollista. Mutta jotta he eivät\nvähemmän näkyisi suosivan Ateenalaisia, varsinkin kun nämät\ntaistelussa olivat päässeet voitolle, päättivät he vastata molemmille\nyhtäläisesti, että koska molemmat sotavallat sattuivat olemaan\nheidän liittolaisensa, näytti heistä valan mukaiselta toistaiseksi\nolla auttamatta kumpaakaan. Tämän kuultuaan poistuivat kumpaistenkin\nlähettiläät.\n\nSyrakuusalaiset valmistautuivat puolestansa sotaan, mutta\nleiriytyneinä Naksokseen hieroivat Ateenalaiset sopimuksia\nSikelialaisten kanssa, jotta saisivat mahdollisimman monta heistä\npuolelleen. Niistä Sikelialaisista, jotka asuivat alankomaalla, ollen\nSyrakuusalaisten alamaisia, luopuivat harvat, mutta ne taasen, jotka\nasuivat sisämaassa ja aina olivat olleet riippumattomia, liittyivät\nheti miltei kaikki Ateenalaisiin, tuoden sotajoukolle muonaa ja\nmuutamat rahaakin. Hyökäten kieltäytyviä vastaan, pakottivat\nAteenalaiset toisia näistä puolellensa, mutta toisia estivät\nheitä Syrakuusalaiset kukistamasta lähettämällä näille apuväkeä.\nTalvella muuttivat Ateenalaiset laivansa Naksoksesta Katanaan ja\nviettivät siellä talven, rakennettuansa uudestaan Syrakuusalaisten\npolttaman leirin. Myöskin Karkeedooniin lähetettiin kolmisoutulaiva\nkeskustelemaan ystävyydestä ja koettaakseen saada sieltä apua,\nkuten Tyrseeniaankin, koska muutamat sikäläiset kaupungit olivat\ntarjoutuneet liittymään heihin. He lähettivät sanoman yltympäri\nSikelialaisille, ja käskivät Egestaa lähettämään mahdollisimman\npaljon ratsumiehiä sekä valmistivat muita tarpeita Syrakuusan\npiiritykseen, kuten tiilejä ja rautaa ja mitä muuta tarvittiin,\nahdistaaksensa kaupunkia kevään tultua.\n\nSyrakuusalaisten Korintokseen ja Lakedaimoniin lähettämät\nsanansaattajat koettivat purjehdusmatkallaan kehottaa Italialaisia\nottamaan huomioonsa Ateenalaisten toimia, koska ne muka koskivat\nheitäkin. Saavuttuansa Korintokseen, pyysivät he puheessaan\nKorintolaisia sukulaisina auttamaan heitä. Nämät äänestivät\nheti ensin omasta puolestaan suurella innolla lähettää apua, ja\nlähettivät myöskin Syrakuusalaisten lähettiläiden kanssa omia\nmiehiään Lakedaimoniin kehoittamaan heitä tehokkaammin käymään\nsotaa Ateenalaisia vastaan kotimaassa ja lähettämään apua\nSikeliaan. Korintolaisten lähettiläät saapuivat Lakedaimoniin ja\nAlkibiadees sekä hänen kanssansa paenneet miehet, jotka juuri\nkuormalaivalla olivat tulleet Tuurioista Kylleeneeseen, ja myöhemmin\nsopimuksen suojassa Lakedaimonilaisten pyynnöstä Lakedaimoniin,\nsillä Alkibiadees pelkäsi näitä Mantinean seikkojen takia.\nLakedaimonilaisten kansankokouksessa koettivat Korintolaisten ja\nSyrakuusalaisten lähettiläät yhdestä tuumin Alkibiadeen kanssa saada\nLakedaimonilaisia myöntymään. Kun nyt eforit ja viranomaiset kyllä\nolivat aikeissa lähettää sanansaattajia Syrakuusalaisille, estääkseen\nheitä sopimasta Ateenalaisten kanssa, mutta kun eivät kuitenkaan\nolleet halukkaita lähettämään apua, niin astui Alkibiadees esiin ja\nkiihotti Lakedaimonilaisia täänkaltaisella puheella:\n\n\"Minun täytyy ensin puhua teille esiintuoduista panetteluista minua\nvastaan, jottette epäluulosta minua kohtaan vastahakoisuudella\nkuuntelisi minun sanojani. Minun esi-isäni sanoivat jonkun syytöksen\ntakia irti kesti-ystävyyden teidän kanssanne, mutta minä uudistin sen\nja olen monesti ollut teille hyödyksi, viimein Pyloksessa tapahtuneen\nonnettomuutenne takia. Minä olen tätä suosiotani jatkanut, kunnes te,\nsovittuanne Ateenalaisten kanssa, hankitte vallan vihamiehilleni,\njoitten välityksellä sovinnon teitte, mutta häpeän minulle. Tämän\ntakia olette te syystä minun kauttani kärsineet vahinkoa, minun\nkäännyttyäni Mantinealaisten ja Argolaisten puolelle, ja syystä olen\nteitä monessa muussakin tapauksessa vastustanut. Mutta jos joku nyt\nsilloisten kärsimyksiensä tähden minua vihaa, niin muuttaa hän kyllä\nmielipidettä, jos hän todenmukaisesti tarkastelee asioita. Tahi jos\njoku halveksii minua, koska olen enemmän katsonut kansanpuolueen\nhyvää, niin ei hän siinäkään suhteessa syystä vihaa minua. Sillä\nyksinvaltijaita olemme me, sekä esi-isäni että minäkin, aina\nvastustaneet, ja kaikki yksinvaltiaiden vastustajathan kutsutaan\nkansanpuoluelaisiksi, ja tästä seikasta johtuu meille kansan\nesimiehyytemme. Koska kaupunkimme on kansanvaltainen, on täytynyt\nnoudattaa olevia oloja monessa suhteessa. Mutta me olemme koettaneet\nrajoittaa vallitsevaa mielivaltaa vaimoasioissamme. Moni sekä ennen\nettä nyt on johtanut rahvasta väärälle tielle, ja ne minut nyt\novat karkoittaneet. Esimiehenä olen minä aina tarkottanut yleistä\nhyötyä, pitäen ne muodot säilytettävinä, joiden kautta kaupunkimme\non karttunut mitä suurimmaksi ja vapaimmaksi. Me asiaa miettiväiset\ntiedämme vallan hyvin, mitä kansanvalta on, eikä minulla ole syytä\nlaulaa sen kunniata. Mutta tunnetusta järjettömyydestä ei ole mitään\nuutta sanottavaa, eikä näkynyt soveliaaksi muuttaa sitä, kun te\nvihollisina olitte kimpussamme.\"\n\n\"Tämä nyt on minua vastaan tehtyjen syytöksien laita. Kuulkaa siis,\nmitä minulla on sanomista teidän päätettävästä asiasta, josta minä\nehkä tunnen enemmän, kuin muut.\"\n\n\"Me olemme purjehtineet Sikeliaan etusijassa pannaksemme, jos\nvaan voisimme, Sikeliootat valtamme alle, ja sitten Italialaiset,\nahdistaaksemme myöhemmin Karkeedoonilaisten valtaa. Jos tämä\nmeiltä onnistuisi täydellisesti tahi ainakin suurimmaksi osaksi,\noli meidän aikomuksemme hyökätä Peloponneesokseen sikäläisten\nHelleenien meille kerääntyneen koko sotavoiman avulla ja pestaamalla\ntätä hanketta varten barbareja, sekä Ibeeriläisiä että muita\nurhoollisuudestaan mainioimpia sikäläisiä barbareja. Niinikään oli\naikomuksemme laivojemme lisäksi rakentaa suuri määrä uusia, koska\nItaliassa löytyy yllin kyllin rakennusaineita. Näillä voisimme me\nsulkea Peloponneesoksen ylt'ympäri ja maitse jalkaväellä hyökäten\nvalloittaa osan kaupunkeja väkirynnäköllä, toivoen helposti saavamme\nhaltuumme toiset piirittämällä niitä, sekä tämän jälkeen hallita\nkoko Hellaan. Tämän yrityksen suorittamiseen arvelimme me noitten\nSikeliassa valloitettujen maitten tarjoavan kylliksi muonaa ja rahaa\ntarvitsematta täältä siihen kustannuksia.\"\n\n\"Mimmoisessa tarkoituksessa tämä sotaretki lähetettiin liikkeelle,\nolette nyt kuulleet minulta, joka sen mitä tarkimmin tunnen, ja\nnykyiset päälliköt tulevat toimimaan sen mukaan, jos vaan voivat.\nJos ette lähetä apua, niin sikäläiset olot, uskokaa minua, joutuvat\nperikatoon. Sillä vaikka Sikeliootat ovatkin taitamattomia, niin\nvoisivat he kuitenkin pelastua, jos he yhdestä tuumin vastustaisivat\nhyökkääjiä. Mutta Syrakuusalaiset eivät yksin voi pitää puoliaan\nAteenalaisten siellä olevaa sotaväkeä vastaan, kun heidän koko\nsotavoimansa taistelussa on joutunut tappiolle ja kun he sitäpaitsi\novat laivojen saartamat. Ja jos heidän kaupunkinsa valloitetaan,\njoutuu koko Sikelia ja pian Italiakin vihollisten haltuun. Ja\nse vaara, jonka sanoin sieltä nousevan, uhkaa teitäkin kohta.\nÄlköön siis kenkään arvelko, että teidän olisi neuvoteltava\nainoastaan Sikeliasta, vaan yhtä hyvin Peloponneesoksestakin,\nellette nopeasti laivoilla lähetä sinne semmoisia sotamiehiä, jotka\nitse soutavat ja heti voivat tarttua aseisiin, ja -- mitä minä\nkatson tärkeämmäksi kuin sotajoukkoa -- kelvollista Spartalaista\npäälliköksi, joka kykenee järjestämään tarjona olevia sotureita ja\npakottaa vastahakoisia yhtymään teihin. Sillä täten rohkaistuvat\nteidän nykyiset ystävänne enemmän ja vitkastelevat liittyvät teihin\nvähemmällä pelolla. Teidän täytyy myöskin tarmokkaammin käydä sotaa\ntäällä, jotta Syrakuusalaiset, nähden teidän huolehtivanne heistä,\nvoimakkaammin pitävät puoliaan, ja jotta Ateenalaiset vähemmän voivat\nlähettää apua sotajoukollensa. Niinikään on teidän miehitettävä\nDekeleia Attikassa, jota Ateenalaiset aina pelkäävät, ja jota he\nkatsovat ainoaksi onnettomuudeksensa, jota he sodassa eivät vielä\nole kärsineet. Varmimmin vahingoittaa vihollisia, jos heille tuottaa\nsemmoisen vaaran, jonka tietää heidän enin pelkäävän. Luonnollistahan\non, että jokainen enin pelkää semmoista, jonka tietää itselleen\nolevan vaarallisen. Jätän sikseen monet syyt ja lausun ainoastaan\npääseikat, miksikä Dekeleian miehittäminen teille on hyödyksi, ja\nmiten te sillä estätte vihollisia. Elintarpeet, joista tämä maakunta\nvaurastuu, tulevat täten teidän haltuunne, osaksi väkisten, osaksi\nitsestään. Heiltä ryöstätte heti tämän kautta tulot Laurionin\nhopeakaivoksista, sekä kaikki tulot maasta ja tulleista, joista he\nnyt hyötyvät. Mutta enin tuntuisivat vähennetyt verot liittolaisilta,\njotka, teidän käydessänne sotaa tarmokkaammin, vähemmän välittäisivät\nAteenalaisista.\"\n\n\"Tämän tehtävän nopea ja innokas toimeenpano riippuu tykkänään\nteistä, Lakedaimonilaiset. Olen varma siitä, että tämä on\nmahdollista, enkä luule pettyväni tuumassani. Toivon, etten minä\nteidän silmissänne ole kehno ihminen, jos nyt, muinoin isänmaan\nystävänä pidettynä, mitä innokkaimmin hyökkään sitä vastaan sen\nverivihollisten seurassa; älkääkä epäilkö minun, pakolaisen,\nsanojani, sillä minä olen paennut vainoojieni häijyyttä, mutta en\npettääkseni teitä, jos minuun luotatte. En minä pidä teitä, joskin\nolette vahingottaneet vihollisianne, siihen määrin vihamiehinäni,\nkuin niitä, jotka pakottavat ystävänsä joutumaan vihollisiksi.\nEn voi rakastaa sitä kaupunkia, jossa minua loukataan, vaan\nsitä, jossa minua pidetään täysin oikeutettuna kansalaisena. En\nkatso hyökkääväni isänmaatani vastaan, vaan ennemmin voittavani\ntakaisin menetettyä. Eikä se ole isänmaan ystävä, joka ei ahdista\nisänmaataan, josta hän vääryydellä on karkotettu, vaan se, joka\nkaikella keinolla koettaa voittaa sitä takaisin. Minä siis pyydän\nteitä, Lakedaimonilaisia, pelotta käyttämään minua kaikessa vaarassa\nja vaivoissa, muistaen tuon tunnetun lauseen: 'Joskin vihollisena\nolen teitä kovasti vahingottanut, voin minä ystävänä teitä suuresti\nhyödyttää', varsinkin koska tunnen Ateenalaisten tuumia perinpohjin,\nmutta vain olen arvannut teidän. Minä pyydän teitä nyt ymmärtämään,\nettä on kysymys tärkeimmistä kysymyksistä, ja että teidän on\nviipymättä lähetettävä sotajoukko Sikeliaan ja Attikaan, jotta te\nsiellä vähäisellä sotajoukkonne osastolla valvoisitte suuria etuja\nja siten hävittäisitte Ateenalaisten sekä nykyisen että vastaisen\nvallan ainaiseksi, ja jotta te tämän tehtyänne asuisitte turvissa\nja tulisitte koko Hellaan johtajiksi sen suostumuksella, ettekä\nväkisten\".\n\nTäten puhui Alkibiadees. Lakedaimonilaiset, jotka jo ennen olivat\naikoneet tehdä sotaretken Ateenalaisia vastaan, mutta jotka vielä\nmiettivät ja olivat odottavalla kannalla, rohkaistuivat nyt suuresti\nAlkibiadeen heille seikkaperäisesti selitettyä asiaa, koska kuulivat\nsen tarkimmalta asiantuntijalta. Heidän mielensä jo kääntyi Dekeleian\nsulkemiseen ja he päättivät heti lähettää apujoukon Sikeliassa\noleville sotilailleen. He määräsivät Kleandrideen pojan Gylippoksen\nSyrakuusalaisten päälliköksi, ja käskivät häntä neuvottelemaan\nnäitten ja Korintolaisten kanssa, miten enin ja pikaisin apu\nsaataisiin sikäläisille oloille. Gylippos käski Korintolaisten\nlähettää hänelle kaksi laivaa Asineeseen ja laittaa kaikki muut\nlaivat kuntoon, jotka he aikoivat lähettää, ollaksensa valmiit\npurjehtimaan, kun aika oli sopiva. Sovittuansa tästä, lähtivät\nKorintolaiset Lakedaimonista.\n\nTällä välin saapui Sikeliasta Ateenalainen laiva, jonka päälliköt\nolivat lähettäneet hakemaan rahaa ja ratsumiehiä. Kuultuansa heidän\nviestinsä, päättivät Ateenalaiset lähettää sotaväelle muonaa ja\nratsumiehiä. Tähän loppui talvi ja 17 vuosi sitä sotaa, jonka\nvaiheita Thukydides on kertonut.\n\nSeuraavana kevätkesänä lähtivät Sikeliassa olevat Ateenalaiset\nKatanasta ja purjehtivat Sikelian Megaralaisten kaupunkia vastaan,\njotka Syrakuusalaiset, Geloonin ollessa yksinvaltiaana, olivat\nkarkoittaneet, kuten ennen jo olen kertonut, ja joitten maan\nolivat omistaneet. Astuttuansa maihin hävittivät Ateenalaiset\npeltoja ja koettivat valloittaa erästä Syrakuusalaisten linnotusta,\njoka heiltä kuitenkaan ei onnistunut. Silloin lähtivät he sekä\nlaivoineen että jalkaväkineen Teereas joelle, astuivat siellä\nmaihin, raiskasivat maata ja polttivat viljan. Siellä he tapasivat\nvähäisen joukon Syrakuusalaisia, joista he surmasivat osan ja\npystyttivät voitonmerkin, jonka tehtyään he palasivat laivoihinsa.\nPurjehdittuansa Katanaan, jossa he varustautuivat muonalla, kulkivat\nhe Sikelialaista Kentoripa nimistä kaupunkia vastaan, ja sopimuksella\nsaatuansa sen puolellensa, lähtivät he sieltä, polttaen samalla\nIneessalaisten ja Hyblalaisten viljan. Tultuansa Katanaan, tapasivat\nhe siellä Ateenasta saapuneet 250 ratsumiestä varustuksineen, mutta\nhevositta, koska olivat otaksuneet, että sieltä heille oli hankittu\nhevosia, sekä 30 ratsastavaa nuolenampujaa ja 300 hopeatalentia.\n\nSamana keväänä saapuivat Lakedaimonilaiset sotaretkellä Argosta\nvastaan Kleoonaihin saakka, mutta palasivat sieltä takaisin,\nmaanjäristyksen tapahduttua. Argolaiset puolestaan tunkeutuivat\nTyreatiin rajaseutuihin ja ryöstivät Lakedaimonilaisilta suuren\nsaaliin, jonka myymisellä he ansaitsivat aina 25 talenttia. Vähää\nmyöhemmin ahdisti Tespialainen kansa hallituksen jäseniä, mutta ei\nvoinut anastaa valtaa, koska Teebalaiset tulivat virkamiesten avuksi,\njonka johdosta osa kansanpuoluelaisista vangittiin, toiset taasen\npakenivat Ateenaan.\n\nKun Syrakuusalaiset sinä kesänä saivat tiedon, että Ateenalaisille\noli saapunut ratsumiehiä, ja että he aikoivat hyökätä\nSyrakuusalaisten kimppuun, niin he heti päättivät vartioida\nEpipolaihin vievät tiet, jotta viholliset eivät salaa pääsisi\nsinne, sillä muualta se ei ollut mahdollista. He arvelivat\nnimittäin, että jos eivät Ateenalaiset saisi Epipolaita haltuunsa,\nsitä kukkulaa, joka aivan lähellä kaupunkia jyrkkänä nousee sen\nyli, niin he eivät voisi kaupunkia ympäröidä muurilla, joskin he\ntaistelussa joutuisivatkin tappiolle. Sillä muualta on seutu jyrkkä\nja ulkopuolella luisuva kaupunkiin päin, niin että koko kaupunki\nsieltä on nähtävissä. Syyrakuusalaiset kutsuvatkin tätä paikkaa\nEpipolaiksi, koska se on ylempänä muuta aluetta. Koko Syrakuusan\nväestö lähti kaupungista päivän noustua Anapos joen läheisyydessä\nsijaitsevalle kedolle äskettäin virkaansa astuneiden Hermokrateen\nja hänen kanssapäälliköittensä johdolla ja pani toimeen katselun.\nHe määräsivät raskasaseisista 600 miestä, joitten tuli Androksesta\npaenneen miehen, Diomiloksen, johdolla vartioida Epipolaita sekä\nnopeasti rientää apuun, jos sitä jossakin muualla tarvittiin.\n\nYöllä ennen mainittua katselua lähtivät Ateenalaiset Katanasta ja\npurjehtivat salaa Syrakuusalaisilta Leoon nimiseen paikkaan, joka\non kuuden tahi seitsemän stadionin päässä Epipolaista. Täällä he\nlaskivat jalkaväkensä maihin ja ankkuroivat sitten Tapsoksessa. Tämä\non niemi, joka pitkällä kannaksella ulottuu mereen, sekä maitse että\nmeritse lähellä Syrakuusaa. Ateenalaisten laivasto jäi Tapsokseen\npaalutettuansa kannaksen. Mutta maaväki ryntäsi heti juoksujalan\nEpipolaita vastaan ja ennättikin Eyryeeloksen kautta nousta sinne,\nennenkuin Syrakuusalaiset sen huomasivat ja katselukentältä\nehtivät tulla sitä estämään. Jokainen kiiruhti mitä nopeimmin\nhätään ja etupäässä Diomiloksen johtamat 600 raskasaseista; mutta\nennenkuin he ehtivät sotatanterelle, oli heillä kedolta koko 25\nstadiota matkaa. Kun Syrakuusalaiset hyökkäyksen tapahtuessa eivät\nolleet järjestyksessä, niin joutuivat he Epipolaissa tappiolle ja\nvetäytyivät takaisin kaupunkiin. Heitä kaatui 300, niiden joukossa\nDiomilos. Tämän jälkeen pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin ja\njättivät Syrakuusalaisille sopimuksen suojassa heidän kaatuneensa. He\ntekivät seuraavana päivänä hyökkäyksen kaupunkia vastaan, mutta kun\neivät kaupunkilaiset käyneet ulos heitä vastaan, nousivat he takaisin\nylängölle ja rakensivat Labdaloniin Epipolain äärimmäisille Megaran\npuolisille kukkuloille linnoituksen, jotta heillä siellä, kun he joko\ntaistelivat tahi rakensivat muureja, olisi säilytyspaikka varustuksia\nja rahoja varten.\n\nVähää myöhemmin saivat he Egestasta 300 ratsumiestä sekä\nSikelialaisilta, Naksolaisilta ja muutamilta muilta noin 100.\nAteenalaisilla itsellään oli 250, joille osaksi oli hankittu hevosia\nEgestalaisilta ja Katanalaisilta, osaksi ostamalla, kaikkiaan\n650 ratsumiestä. Asetettuansa vartioväen Labdaloniin, lähtivät\nAteenalaiset Sykeeseen, johon he pysähtyivät ja rakensivat kiiruusti\nympyrämuurin. Syrakuusalaiset hämmästyivät rakennuksen nopeasta\nedistymisestä. He aikoivat lähteä kaupungista taisteluun estääkseen\nsitä. Sotajoukot seisoivat jo vastatusten, kun Syrakuusalaisten\npäälliköt, huomaten sotaväkensä olevan hajallaan ja vaikeaksi\nsaada järjestykseen, veivät miehensä takaisin kaupunkiin,\npaitsi ratsuväen osastoa. Nämät ratsumiehet jäivät ja estivät\nAteenalaisia kokoomasta kiviä ja leviämästä edemmäs. Yksi osasto\nAteenalaisista raskasaseisista yhdessä kaikkien ratsumiesten kanssa\najoi hyökkäyksellä Syrakuusalaisten ratsumiehet pakosalle ja\nsurmasivat osan heistä, jonka tehtyään he pystyttivät voitonmerkin\nratsumiestaistelun johdosta.\n\nSeuraavana päivänä rakensi osa Ateenalaisia pohjoispuolelle\nympyrälinnoituksen, toiset kokosivat kiviä ja puita Troogilos\nnimiseen satamaan, aina seuraten suuntaa, missä linnoittaminen olisi\nlyhyin suuresta satamasta toiseen lahteen. Päälliköiden, varsinkin\nHermokrateen, neuvosta Syrakuusalaiset eivät ensinkään halunneet koko\nsotajoukkoineen antautua taisteluun Ateenalaisten kanssa, vaan heistä\nnäytti paremmalta rakentaa poikkimuuri sinne, missä Ateenalaisilla\noli tekeillä muuri, ja jos ehtisivät näitä ennen, sulkea heidät\ntoimestaan, sekä jos Ateenalaiset estäisivät heitä, lähettää osa\nmiehistään, jotka sulkisivat käytävät, jolloin Ateenalaisten olisi\npakko lakata työstään ja koko voimallaan kääntyä heitä vastaan.\nHe lähtivät siis ja alkoivat muurin rakentamisen kaupungistaan,\nvetäen vinon muurin Ateenalaisten ympyrämuurin alapuolelta, hakaten\nkumoon pyhän lehdon öljypuut ja rakentaen puutorneja. Ateenalaisten\nlaivat eivät vielä olleet saapuneet Tapsoksesta suureen satamaan,\nvaan Syrakuusalaiset pitivät yhä meren rannikoita hallussaan ja\nAteenalaiset tuottivat maitse elintarpeensa Tapsoksesta.\n\nKun sekä paalutus- että rakennustyöt Syrakuusalaisista näyttivät\nkylliksi edistyneen, ja kun Ateenalaiset eivät käyneet heitä\nestämässä, koska pelkäsivät, että he, jos heidän sotavoimansa\njakaantuisi kahtaalle, helpommin voitettaisiin, ja koska\nSyrakuusalaiset myöskin kiiruhtivat linnoitusrakennustaan, niin\nvetäytyivät he takaisin kaupunkiin, jättäen ainoastaan yhden fyleen\nrakennuksen vartijoiksi. Mutta Ateenalaiset turmelivat heidän\nmaanalaiset kaupunkiin kulkevat juomavesijohtonsa. Ja koska he\nhuomasivat osan Syrakuusalaisista pysyvän teltoissaan puolenpäivän\naikana ja toisten heistä lähteneen kaupunkiin sekä paalutustyötä\nvalvovien huolettomasti vartioivan, niin he määräsivät 300 valittua\nomista miehistään ja joukon kevytaseisista juosten tekemään\näkkinäisen hyökkäyksen viistomuuria vastaan, ja samalla muun\nsotajoukon jakaantumaan kahteen osaan, joista toinen päällikkönsä\njohdolla kulkisi estämään kaupunkilaisia tulemasta apuun, toinen\ntaasen kulkisi portin läheisyydessä oleville paalutuksille oman\npäällikkönsä johdolla. Hyökkäämällä valloittivat nuo 300 paalutuksen,\njonka vartijat jättivät sen ja pakenivat Teineniteen linnoitukseen.\nHeidän mukanaan syöksyivät myöskin takaa-ajajat sisään, vaan\nSyrakuusalaiset työnsivät heidät ulos takaisin. Tässä ottelussa sai\npienoinen määrä Argolaisia ja Ateenalaisia surmansa. Mutta koko\nsotaväki teki uuden hyökkäyksen ja valloitti viistomuurin, riisti\nirti paalutuksen, vei paalut leiriinsä ja pystytti voitonmerkin.\n\nSeuraavana päivänä linnoittivat Ateenalaiset, lähtien\nympyrämuuristaan, suosta nousevaa jyrkännettä, joka sillä puolella\nEpipolaita on suureen satamaan päin, ja josta heillä oli lyhin\nmatka rakentaa muuri tasangon ja suon yli satamaan. Syrakuusalaiset\nryhtyivät puolestaan niinikään uudestaan paaluttamiseen, lähtien\nkaupungistaan, keskeltä järveä. He kaivoivat myöskin ojan, jotta\nAteenalaiset eivät voisi rakentaa muuriaan aina mereen saakka.\n\nKun Ateenalaiset olivat saaneet jyrkänteen linnoitetuksi, tekivät he\ntaasen hyökkäyksen paalutusta ja ojaa vastaan, käskien laivojensa\npurjehtia Tapsoksesta niemen ympäri Syrakuusalaisten suureen\nsatamaan. Itse astuivat he aamun valjetessa Epipolaista tasangolle\nja kulkivat yli suon, missä oli savinen ja kova pohja, ovia ja\nlitteitä lautoja myöten, jotka he olivat asettaneet jalansijaksi.\nHe valloittivat aamulla melkein koko paalutuksen ja ojan sekä\nmyöhemmin sen kokonaan. Tappelu syntyi, jossa Ateenalaiset pääsivät\nvoitolle. Syrakuusalaisten oikea siipi pakeni kaupunkiin ja vasempi\nsiipi joelle. Aikeessa estää näitä pääsemästä yli joen, kiiruhtivat\nnuo Ateenalaisten 300 valiomiestä sillalle, Syrakuusalaiset kyllä\nensin pelästyivät, mutta koska heillä oli suuri ratsumiesjoukko,\nsyöksyvät he yhdessä näiden kanssa noitten 300 kimppuun, ajavat\nheidät pakosalle ja tunkevat heidät Ateenalaisten oikeaa siipeä\nkohden. Tästä yhteentörmäyksestä pelästyy myöskin tämän siiven\nensimmäinen fylee. Kun Lamakos tämän huomasi, riensi hän apuun\nvasemmalta siiveltä, mukanaan pieni luku nuolenampujia ja Argolaisia;\nmutta kun hän oli kulkenut yli haudan ja oli eristetty pienen\nmyöskin ylipäässeen joukon kanssa, kaatui hän ja viisi tahi kuusi\nhänen seuralaisistaan. Syrakuusalaiset kiiruhtivat riistämään heidän\nruumiinsa yli joen luokseen; mutta kun Ateenalaisten koko sotajoukko\nhyökkäsi esiin, vetäytyivät he takaisin.\n\nKun kaupunkiin paenneet Syrakuusalaiset huomasivat tämän,\nrohkaistuivat he ja ryntäsivät uudestaan ulos kaupungista heitä\nahdistavia Ateenalaisia vastaan. Osa heistä lähetettiin valloittamaan\nEpipolailla olevaa ympyrämuuria, koska he arvelivat sen olevan\nilman puolustajia. He hävittivätkin kymmenen pletran pituisen osan\nesilinnoitusta, mutta itse ympyrämuurin valloituksen esti Niikias,\njoka sairauden takia oli jäänyt sinne. Kun hän näki, että linnoitusta\nmiesten puutteesta ei muulla lailla ollut mahdollinen pelastaa,\nniin käski hän kuorma-ajurien sytyttää koneet ja puuesineet,\njotka olivat heitetyt linnotuksen eteen. Kun niin tehtiin, niin\neivät Syrakuusalaiset tulen tähden lähestyneet, vaan vetäytyivät\npois. Sillä alaalta tulivat myöskin jo Ateenalaiset takaa-ajajat\nympyrämuurin avuksi ja heidän laivansa purjehtivat niinikään\nTapsoksesta suureen satamaan, kuten oli käsketty. Tämän nähtyänsä\nastuivat ylängölle nousseet Syrakuusalaiset nopeasti alas, ja heidän\nkoko sotajoukkonsa pakeni kiireesti kaupunkiin, arvellen, etteivät\nhe tarjona olevalla sotavoimallansa kykenisi estämään Ateenalaisia\nrakentamasta muuriaan mereen saakka.\n\nTämän jälkeen pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin ja antoivat\nSyrakuusalaisille sopimuksen suojassa heidän kaatuneensa sekä\nkorjasivat Lamakoksen ja hänen kanssansa kaatuneiden miesten\nruumiit. Kun nyt koko heidän sotaväkensä oli koossa, sekä laivasto\nettä jalkaväki, linnoittivat he jyrkänteet, alkaen Epipolaista,\naina mereen saakka, sulkeakseen Syrakuusalaiset kaksinkertaisella\nmuurilla. Elintarpeita tuotiin sotajoukolle kaikkialta Italiasta.\nUseat Sikeliootat, jotka ennen olivat olleet epäröiviä, liittyivät\nnyt Ateenalaisiin, ja Tyrseeniastakin saapui kolme 50 miehen soutamaa\nlaivaa, ja kaikki muukin onnistui heiltä siihen määrin hyvin,\netteivät itse Syrakuusalaisetkaan enää luulleet pelastuvansa sodassa,\nkun ei heille tullut mitään apua Peloponneesoksestakaan, jonka tähden\nhe jo keskenänsä ja Niikiaankin kanssa tuumivat sopimuksista; sillä\nhän oli nyt Lamakoksen kaaduttua yksin päällikkönä. Tästä kumminkaan\nei tullut mitään, kuten tavallista on neuvottomien ihmisten laita,\nkoska he olivat entistä enemmän eristettyjä muista; mutta paljon\nkulkupuheita oli sekä hänelle lausuttu että levitetty kaupungissa.\nSillä vallitsevista onnettomuuksista oli syntynyt keskinäistä\nepäluuloa. He panivat viralta pois päälliköt, joiden johtaessa\ntämä oli kohdannut heitä, ikäänkuin nämät kovan kohtalonsa tahi\nkavaluutensa kautta olisivat aiheuttaneet tämän onnettomuuden, ja\nuusiksi päälliköiksi valitsivat he Herakleideen, Eukleen ja Telliaan.\n\nTällä välin oli Lakedaimonilainen Gylippos laivoineen Korintoksesta\nsaapunut Leukaan edustalle aikeissa pikemmiten rientää avuksi\nSikeliaan. Kun heille tuli pelottavia sanomia, valehdellen yhtä ja\nsamaa, että muka Syrakuusalaiset olivat tykkänään saarretut, eikä\nGylippos enää toivonut millään muotoa voivansa auttaa Sikeliaa,\nniin hän itse, haluten pelastaa ainakin Italian kaupungilleen,\nja Korintolainen Pyteen kahdella Lakoonialaisella ja kahdella\nKorintolaisella laivalla mitä kiiruimmin purjehtivat yli Joonian\nmeren Tarantoon. Korintolaiset lupasivat myöhemmin purjehtia,\nmiehitettyänsä omien kymmenen laivansa lisäksi kaksi Leukaadilaista\nja kolme Amprakiootilaista laivaa. Tarantosta lähetti Gylippos ensin\nTurioihin sanan, muistuttaakseen isänsä kansalaisoikeudesta. Mutta\nkun hän ei voinut taivuttaa heitä, lähti hän purjehtimaan pitkin\nItalian rannikkoa. Terinaiolaisessa lahdessa kohtasi häntä myrsky,\njoka täällä usein pohjaisesta kovasti raivoaa, ja hän ajautui\nmerelle, josta hänet kova rajuilma uudestaan heitti Tarantoon.\nTäällä hän vedätti myrskyn kärsimät laivansa maalle ja korjautti\nne. Kuultuaan hänen tulostaan, Niikias ei huolinut siitä laivojen\nvähälukuisuuden takia, enemmän kuin Tuurioilaisetkaan, ja piti niitä\nvarustettuina enemmän ryöstöretkiä varten, eikä niitä ensinkään\npitänyt silmällä.\n\nSamaan aikaan sinä kesänä hyökkäsivät Lakedaimonilaiset\nliittolaisineen myöskin Argokseen ja hävittivät suuren osan heidän\nmaatansa. Ateenalaiset riensivät 30 laivalla Argolaisten avuksi.\nTäten he selvimmin purkivat Lakedaimonilaisten kanssa tehdyt\nsopimukset. Sillä ennen he kyllä olivat tehneet ryöstöretkiä\nPyloksesta ja ylt'ympäri muihin osiin Peloponneesosta. Mutta kun\nhe Argolaisten ja Mantinealaisten liittolaisina astuivat maihin\nLakoonikassa, ja kun Argolaiset kehottivat heitä ainakin yhden\nkerran hyökkäämään Lakoonikaan ase kädessä ja vähän heidän kanssansa\nhävittämään tätä maata, ennenkuin poistuivat sieltä, niin nämät\nolivat kieltäytyneet. Mutta nyt he, Pytodooroksen, Laispodioksen ja\nDeemaraatoksen arkontina ollessa, astuttuansa maihin Limeerassa,\nEpidauroksessa ja Prasiassa ja moniaissa muissa kohdin, hävittivät\naluetta ja antoivat täten Lakedaimonilaisille mitä pätevimmän syyn\nvarustautumaan Ateenalaisia vastaan. Kun Ateenalaiset laivoineen,\nkuten myöskin Lakedaimonilaiset, olivat vetäytyneet pois Argoksesta,\nniin Argolaiset hyökkäsivät Flisiaan, hävittivät sen aluetta ja\nsurmasivat osan asukkaista, jonka tehtyään he palasivat kotia.\n\n\n\n\nSEITSEMÄS KIRJA.\n\n\nSaatuaan laivansa kuntoon purjehtivat Gylippos ja Pyteen Tarantosta\nEpitsefyralaiseen Lokroihin, ja saatuansa varman tiedon, ettei\nSyrakuusai ollut tykkänään saarrettu, vaan että oli mahdollista\nEpipolain kautta sotaväellä päästä sinne, neuvottelivat he,\nuskaltaisivatko he suorastaan purjehtia sinne pitkin Sikelian\nitäistä rantaa, vaiko oikealta puolelta Sikeliaa ensin purjehtia\nHimeraan, ja sieltä sotajoukkoineen ja muun sotajoukon kanssa, joka\nheihin yhtyisi, maitse kulkea Syrakuusaihin. He päättivät purjehtia\nHimeraan, varsinkin koska Reegioniin eivät vielä olleet saapuneet\nnuo neljä Attikalaista laivaa, jotka Niikias vihdoin, kuultuansa\nheidän jo olevan Lokroissa, oli lähettänyt. Ehdittyänsä ennen näitä\nvartijoita purjehtia läpi salmen, pysähtyivät he Reegionissa ja\nMesseeneessä ja saapuivat Himeraan. Siellä ollessaan saivat he\nHimeralaisia seuraamaan heitä sotaan ja hankkimaan aseita niille\nmerimiehistään, joilta puuttui aseita; sillä he olivat Himerassa\nvetäneet laivansa maalle. Selinuntilaisiakin kehoittivat he koko\nsotajoukollansa yhtymään heihin määräpaikalla. Pienen sotajoukon\nlupasivat lähettää myöskin Geloolaiset ja muutamat Sikelialaiset,\njotka nyt olivat paljoa taipuisammat liittymään heihin, koska\näskettäin oli kuollut Arkoonidees, joka hallitsi osan täkäläisiä\nSikelialaisia eikä suinkaan ollut voimaton ystävä Ateenalaisille, ja\nkoska Gylippos oli saapunut Lakedaimonista nähtävästi ryhtyäksensä\nsuurella tarmolla sotaan. Gylippos lähti nyt Syrakuusaihin, ottaen\nmukaansa noin 700 omista soutajistaan ja asestetuista merimiehistään,\n1,000 raskas- ja kevytaseista Himeralaista yhteensä ja 100\nratsumiestä sekä Selinuntilaisia kevytaseisia ynnä ratsumiehiä ja\npienen määrän Geloolaisia ratsumiehiä, yhteensä 1,000 Sikelialaista.\n\nKorintolaiset riensivät mahdollisimman nopeasti laivoineen Leukaasta\napuun ja Gongylos, yksi Korintolaisten päälliköistä, joka yhdellä\nlaivalla viimeisenä oli lähtenyt liikkeelle, saapui ensimmäisenä\nSyrakuusaihin, vähää ennen Gylipposta. Hän tapasi Syrakuusalaiset\njuuri kansankokouksessa keskustelemassa aikomuksesta päättää sota\nsovinnon kautta, josta hän esti heitä kuitenkin rohkaisten heitä\nilmoittamalla, että toisiakin laivoja oli tulossa Lakedaimonilaisten\nlähettämän Kleandrideen pojan Gylippoksen johdolla. Tästä\nrohkaistuina lähtivät Syrakuusalaiset heti koko sotajoukollaan\nyhtyäkseen Gylippokseen, koska he kuulivat hänen jo olevan lähellä.\nValloitettuansa matkalla Sikelialaisten Geta nimisen linnan, saapui\nGylippos taisteluvalmiina Epipolaihin. Noustuansa Eyryeelon kautta\nylängölle samaa tietä, kuin Ateenalaiset ennen häntä, hyökkäsi hän\nSyrakuusalaisten kanssa Ateenalaisten muuria vastaan. Hän saapui\nsopivaan aikaan, jolloin Ateenalaiset jo olivat rakentaneet seitsemän\ntahi kahdeksan stadionin pituisen kaksinkertaisen muurin suureen\nsatamaan saakka paitsi pientä osaa, jota he juuri rakensivat.\nToisella puolella ympyrämuuria Trookilokseen päin toisen meren\nrannalle olivat he jo kuljettaneet kiviä suuremmaksi osaksi, ja muuri\noli paikoittain puolivalmis, osaksi jätettiin se silleen jo valmiina.\nNäin uhkaavaan vaaraan oli Syrakuusai joutunut.\n\nKun Gylippos ja Syrakuusalaiset noin äkkiarvaamatta hyökkäsivät\nheidän kimppuunsa, pelästyivät Ateenalaiset aluksi, mutta\nasettuivat kuitenkin taistelukuntoon. Lähestyessään pysähtyi\nGylippos aseiden suojassa ja lähetti airuen ilmoittamaan, että hän\noli valmis sovintoon, jos he viiden päivän kuluessa tavaroineen\nlähtisivät Sikeliasta. Mutta Ateenalaiset halveksivat tarjouksen ja\nlähettivät airuen vastauksetta luotaan. Tämän jälkeen asettuivat\nsotajoukot taisteluun. Koska Gylippos näki, että Syrakuusalaiset\nolivat levottomia ja vaikeat saamaan järjestykseen, niin\nvei hän sotajoukkonsa avarampaan paikkaan. Mutta Niikias ei\nvienyt Ateenalaisia taisteluun, vaan piti heitä linnoituksensa\nläheisyydessä. Kun Gylippos huomasi, etteivät Ateenalaiset ryhtyneet\nhyökkäykseen, niin hän vei sotajoukkonsa Temenitis nimiselle\nkukkulalle ja leiriytyi sinne yöksi. Seuraavana päivänä asetti hän\nsuurimman osan sotajoukostaan pitkin Ateenalaisten muuria, jotta\nnämät eivät voisi muualla rientää apuun, lähetti osan väestään\nvallottamaan Labdalon linnoitusta, joka heiltä onnistuikin, sillä\nsitä ei voinut nähdä Ateenalaisten leiristä, ja surmautti kaikki\ntäällä vangitut. Syrakuusalaiset ottivat samana päivänä Ateenalaisen\nkolmisoutulaivan, joka oli ankkurissa satamassa.\n\nTämän jälkeen rakensivat Syrakuusalaiset ja heidän liittolaisensa\nalkaen kaupungista poikkimuuria vastaan yksinkertaisen muurin\nEpipolain yli, jotta Ateenalaiset eivät voisi heitä saartaa, jos\neivät he voisi estää näiden rakennustointa. Ateenalaiset olivat\nvetäytyneet ylöspäin, koska jo olivat saaneet muurinsa rannikolla\nvalmiiksi. Ateenalaisten muurissa oli kuitenkin heikko paikka,\nja tätä paikkaa vastaan antoi Gylippos sotajoukkonsa yöllä tehdä\nhyökkäyksen. Mutta kun Ateenalaiset, jotka sattuivat viettämään yönsä\nulkopuolella muuria, huomasivat tämän, asettuivat he vastarintaan,\njolloin Gylippos kiireesti vei väkensä takaisin. Ateenalaiset\nrakensivat nyt tämän paikan muuristaan korkeammaksi ja asettuivat\nitse sinne vartioimaan, mutta asettivat liittolaisensa muuanne pitkin\nmuuria valvomaan kunkin osaansa.\n\nNiikias piti nyt Pleemyrion nimisen paikan linnoittamisen\nvälttämättömänä. Tämä on vastapäätä kaupunkia suureen satamaan\nulottuva niemi, joka tekee salmen suun kapeaksi. Jos se\nlinnoitettaisiin, tulisi Niikiaasta elintarpeiden tuonti\nmukavammaksi, ja he sitäpaitsi tämän kautta lyhempää tietä voisivat\nkiitää Syrakuusalaisten satamaan, eivätkä, kuten nyt, sataman\nperukasta tarvitsisi hyökätä esiin, jos vihollisten laivasto lähtisi\nliikkeelle. Niikias käänsi jo huomionsa enemmän merisotaan, koska\nhän, Gylippoksen saavuttua, huomasi maasodasta heille olevan vähemmän\ntoiveita. Vietyänsä Pleemyrioniin sotaväkensä ja laivat, rakennutti\nhän sinne kolme linnoitusta, joihin hän vietti enimmät sotatarpeet\nja sekä suuret laivat että nopeasti purjehtivat alukset. Tästä\njohtui miehistölle ensin suurimmat vaivat, sillä siellä oli veden\npuute eikä sitä löytynyt lähiseuduissa, ja kun merimiehet lähtivät\nhalkoja noutamaan, surmasivat heidät Syrakuusalaiset ratsumiehet,\njotka pitivät seudun hallussaan. Sillä kolmas osa Syrakuusalaisista\nratsumiehistä oli asetettu Olympieionin linnaan Pleemyrionissa\nseisovien Ateenalaisten takia, jotteivät nämät voisi lähteä\nryöstöretkelle. Niikias sai myöskin tiedon, että Korintolaisten\ntoisetkin laivat olivat tulossa, ja lähetti sentähden niitä pitämään\nsilmällä 20 laivaa, joita hän käski väijymään Lokroita, Reegionia ja\nSikelian rannikoita.\n\nGylippos jatkoi yhä Epipolain yli vievän muurin rakentamista,\nkäyttäen hyväkseen niitä kiviä, joita Ateenalaiset olivat tuottaneet\nitseänsä varten, ja asetti samalla Syrakuusalaiset ja liittolaiset\njoka päivä linnoituksen eteen sotajärjestykseen, ja Ateenalaiset\ntekivät samaten. Ja kun Gylippoksesta oli aika sopiva, ryhtyi hän\nhyökkäykseen. Jouduttuansa käsikähmään, taistelivat he muurien\nvälissä, jossa ei ollut mitään apua Syrakuusalaisten ratsumiehistä.\nKun Syrakuusalaiset liittolaisineen olivat joutuneet tappiolle, ja he\nsovinnon suojassa olivat korjanneet kaatuneensa, sekä Ateenalaiset\npystyttäneet voitonmerkin, kutsui Gylippos sotajoukkonsa kokoon\nja sanoi, ettei syy tappioon ollut heidän, vaan hänen, koskei\nratsumiehistä eikä keihäänheittäjistä ollut mitään apua taistelussa,\nkun hän oli asettanut heidät liian kauas muurien väliin, mutta\nettä hän tekisi uuden hyökkäyksen. Hän kehotti heitä luottamaan\nsiihen, ettei varustuksensa ollut vihollisten huonompia, eikä ollut\npuhettakaan siitä, etteivät he Peloponneesolaisina ja Doorilaisina\nolisi Joonialaisten, saarelaisten ja kaikenlaisten koko maailmasta\nyhteenhaalituiden ihmisten veroisia urhoollisuudessa. Tämän jälkeen\nhän uudestaan vei sotaväkensä hyökkäykseen, kun aika hänestä oli\nsopiva.\n\nKoska Niikias ja Ateenalaiset arvelivat, etteivät he, jos eivät\nviholliset olisikaan alottaneet taistelua, voineet olla huolimatta\nSyrakuusalaisten muurin jatkamisesta, hyökkäsivät hekin näitä\nvastaan. Sillä vihollisten linnoitus oli jo miltei jatkunut\nAteenalaisten muurin kohdalle ja jos se tosiaankin ehtisi ulottua\ntämän ohitse, olisi Ateenalaisille yhdentekevä, voittaisivatko he\ntaistelussa, vaiko eivät ensinkään ryhtyisi taisteluun. Gylippos\nasetti nyt raskasaseiset ulommas muurista, kuin viime kerralla,\nja ratsumiehet sekä keihäänheittäjät Ateenalaisten kylkeen\navonaiselle kentälle, missä molempien muurityöt päättyivät. Kun\nratsumiehet hyökkäsivät Ateenalaisten heitä vastaan seisovaa\nvasenta siipeä vastaan, niin he ajoivat tämän pakosalle. Tämän\nkautta voittivat Syrakuusalaiset heidän muun sotajoukkonsakin ja\najoivat sen hajaantuneena linnotukseen. Seuraavana yönä ennättivät\nSyrakuusalaiset rakentaa muurinsa Ateenalaisten muuria ulommas,\nniin että tykkänään riistettiin viimemainituilta tilaisuus,\njoskin pääsisivät voitolle, enää estää heitä toimistaan ja heidän\nsaartamisestansa.\n\nTämän jälkeen purjehtivat Korintolaisten, Amprakialaisten ja\nLeukaalaisten viimeisetkin 12 laivaa Korintolaisen Erasinideen\njohdolla salaa Ateenalaisilta vartiolaivoilta satamaan. Näiden\nmiehistö auttoi Syrakuusalaisia rakentamaan viistomuurin valmiiksi.\nGylippos matkusti Sikelian muihin kaupunkeihin, kootakseen meri- ja\nmaaväkeä ja myöskin samalla saadaksensa puolelleen niitä kaupunkeja,\njotka joko eivät siihen olleet halukkaita, tahi jotka eivät ensinkään\nottaneet osaa sotaan. Syrakuusalaiset ja Korintolaiset lähettivät\ntoisia sanansaattajia niinikään Lakedaimoniin ja Korintokseen, jotta\nlisää sotaväkeä lähetettäisiin joko kuormalaivoilla tahi muilla\naluksilla tahi jollain muulla tavalla, koska Ateenalaisetkin olivat\npyytäneet apua. Syrakuusalaisetkin miehittivät laivaston ja panivat\ntoimeen harjotuksia koettaakseen hekin sotia merellä, ja he toimivat\nmuutenkin suurella innolla.\n\nHuomattuansa tämän ja nähden vihollisten voiman päivä päivältä\nkasvavan, mutta oman neuvottomuutensa lisääntyvän, lähetti Niikias,\nkuten hänellä oli tapana jokaisessa tärkeässä tapauksessa, varsinkin\nnyt sanansaattajia Ateenaan, arvellen asemansa olevan vallan\nvaarallisen, jos eivät mitä kiiruimmin joko lähettäisi hakemaan heitä\nkotia tahi lähettäisi toisia lukuisia sotajoukkoja, mutta että he\nmuuten olisivat hukassa. Koska hän pelkäsi, että lähettiläät joko\npuhetaidon puutteesta tahi muistin pettäessä tahi halusta puhua\nrahvaan mieliksi eivät ilmoittaisi asian oikeaa laitaa, lähetti hän\nheitä myöten kirjeen, jotta Ateenalaiset, siten paraiten saatuansa\ntiedon hänen ajatuksistaan, neuvottelisivat asiasta. Näin lähtivät\nmatkalle kirjeen viejät, joiden sitäpaitsi tuli suullisesti esittää\nasia. Niikias piti sillä välin tarkkaa valvontaa leirissään,\nantautumatta mihinkään vältettäviin vaaroihin.\n\nLopulla tätä kesää teki Ateenalaisten päällikkö Euetioon Perdikkaan\nja lukuisan Trakialais-sotajoukon kanssa sotaretken Amfipolista\nvastaan, voimatta kuitenkaan valloittaa kaupunkia, mutta hän johdatti\ntrieerinsä Strymooniin ja piiritti kaupunkia joen puolelta, tehden\nryntäyksensä Himeraionista. Tähän loppui tämä kesä.\n\nSeuraavana talvena saapuivat Niikiaan Ateenaan lähettämät\nsanansaattajat, ilmottivat, mitä heidän oli käsketty sanoa\nsuullisesti, vastasivat kysymyksiin ja antoivat kirjeen, jonka\nkaupungin kirjuri luki Ateenalaisille. Se kuului täten:\n\n\"Entisistä tapahtumista olette te, Ateenalaiset, saaneet tiedon\nmonesta muusta kirjeestäni. Mutta nyt on aika ilmottaa teille,\nmissä asemassa me olemme, jotta te voisitte neuvotella siitä.\nUseassa tappelussa voitettuamme Syrakuusalaiset, joita vastaan\nolemme lähetetyt, ja rakennettuamme muurit, joiden suojassa nyt\nolemme, saapui tänne Lakedaimonilaisten päällikkö Gylippos,\nmukanaan sotajoukko Peloponneesoksesta ja moniaista Sikelialaisista\nkaupungeista. Ensimmäisessä taistelussa voitimme me hänet, mutta\nseuraavana päivinä pakotti hän meitä lukuisilla ratsumiehillä\nja keihäänheittäjillä pakenemaan muurien suojaan. Lakattuamme\nvihollisten paljouden tähden Syrakuusan piirittämisestä, pysymme me\nnyt toimettomina. Emmekä me voisikaan käyttää koko sotaväkeämme,\nkoska muurien valvominen vaatii osan raskasaseisista. Viholliset ovat\nsitäpaitsi rakentaneet meidän muurimme sivulle yksinkertaisen muurin,\njoten ei ole mahdollista saartaa heitä, jos ei suuri sotajoukko saavu\nvalloittamaan heidän muuriansa. On niin hullusti käynyt, että me,\njotka pidimme itseämme muitten piirittäjinä, nyt mieluummin maan\npuolelta olemme muitten piirittämät. Sillä ratsumiesten paljouden\ntakia emme uskalla mennä kauas maalle.\"\n\n\"He ovat lähettäneet sanansaattajia Peloponneesokseen pyytämään uutta\nsotaväkeä, ja Gylippos käypi Sikelian kaupungeissa, voittaakseen\npuolelleen toisia, jotka tähän saakka ovat olleet puolueettomia, ja\nvaatien toisilta, jos mahdollista, lisää maaväkeä ja laivoja. Sillä\nhe aikovat kuulemani mukaan sekä maitse että laivoillaan meritse\ntehdä yrityksen meidän muuriamme vastaan.\"\n\n\"Älköönkä kukaan teistä olko ihmeissään, että he meritsekin tekevät\nhyökkäyksiä. Sillä meidän laivastomme oli, kuten hyvin tietävät\nvihollisetkin, alussa erinomaisessa kunnossa, sekä laivojen\nkuivuuteen että miehistön terveyteen nähden; mutta nyt vuotavat\nlaivat, koska ne niin kauan ovat olleet vedessä, ja miehistö\nnääntyy. Sillä laivoja ei ole voitu hinata maalle kuivumaan, koska\nviholliset ovat ainakin yhtä lukuisat, ja miltei lukuisammat, kuin\nme, ja hyökkäys aina on odotettavissa. He selvästi valmistautuvat\nhyökkäykseen, joka onkin heidän vallassaan. Heillä on tilaisuus\nkuivattaa laivojaan, koskei heidän ole tarvis varoa itseään muilta.\"\n\n\"Me hädin tuskin voisimme sitä tehdä, jos meillä olisikin ylen paljon\nlaivoja, eivätkä, kuten nyt, kaikki olisi käytettävät vartioimaan.\nSillä jos me vähänkään laiminlöisimme valvomisen, niin me emme\nsaisi elintarpeita, joita me nytkin suurella vaivalla tuotamme\nheidän kaupunkinsa ohitse. Miehistö taasen meiltä on vähentynyt ja\nyhä vähenee päivä päivältä; sillä kun meriväki lähtee halonhakuun,\nryöstöretkelle tahi pitkämatkaiseen vedentuontiin, surmaavat heidät\nvihollisten ratsumiehet. Orjat pakenevat siitä lähtien, kuin emme\nole vihollisia lukuisammat. Muukalaiset taasen, jotka pakosta ovat\nruvenneet meriväkeen, palaavat ensi tilaisuudessa kotikaupunkeihinsa,\njota vastoin ne, jotka ensin suuresta palkasta ovat pestatut\npalvelukseemme, ja jotka ovat arvelleet kokoavansa rahaa eikä\nsuinkaan tarvitsevansa sotia, poistuvat, kun näkevät arvaamatta\nvihollisten laivaston tahi muun varustuksen uhkaavan, osaksi muka\nhakeaksensa karanneita orjiaan, toiset miten vaan voivat, sillä\nSikeliahan on avara. Niitäkin löytyy, jotka ostavat Hykkarilaisia\norjia ja taivuttavat laivapäälliköitä ottamaan näitä heidän\nasemastansa merimiehiksi, joten kuri laivoissa tykkänään häviää.\"\n\n\"Kirjeessäni teille en tarvitse mainita, koska te sen hyvin tiedätte,\nettä meriväen kukoistus on lyhyt, ja harvat ovat ne merimiehet,\njotka taitavat laivan nopeasti purjehtiessa pitää soutajat tasalla.\nVaikeinta kaikesta tästä on, että minä päällikkönä en voi estää noita\npaheita, sillä vaikea on teidän mieltänne tyydyttää, enkä käsitä,\nmistä voisin saada lisää väkeä laivoihimme, johonka vihollisella\nkaikkialta on tilaisuutta, vaan että täytyy sekä toimittaa hetken\ntarpeita että korvata tappiot niillä voimilla, joilla tänne\nsaavuimme. Sillä Naksoksesta ja Katanasta, meidän nykyisistä\nliittolaiskaupungeistamme, ei meillä ole mitään apua. Jos vielä\nyksikään niistä liittyy vihollisiin, niin että meitä elättävä Italian\nmaa, huomaten kurjan tilamme ja ettette riennä avuksemme, yhtyy\nheihin, niin voivat he taistelematta tyyneesti lopettaa sodan, koska\nme olemme heidän piirittäminänsä.\"\n\n\"Voisinhan minä kirjoittaa teille jotakin tätä hupaisempaa, mutta\nen hyödyllisempää, jos haluatte saada varman tiedon täkäläisistä\noloista, ennenkuin siitä päätätte. Ja koska tunnen teidän luonteenne,\nettä kyllä haluatte kuulla hauskinta, mutta myöhemmin nostatte\nsyytteen, jos ei kaikki käy mielenne mukaan, pidän varmempana\nilmottaa teille asian oikean laidan\".\n\n\"Voitte olla täysin vakuutetut siitä, että sekä päälliköt että\nsotilaat kunnollisesti ovat pyrkineet toimittamaan sitä, mitä varten\nheidät lähetettiin. Mutta kun koko Sikelia yhtyy meitä vastaan ja\nPeloponneesoksesta on odotettavissa toinen sotajoukko, niin päättäkää\nitse, onko meidän täkäläinen sotavoimamme kykenevä vastarintaan\nnykyisissä oloissa. Joko on lähetettävä noutamaan meitä kotia tahi\nlähetettävä toinen ainakin yhtä suuri sekä meri- että maaväki ja\npaljon rahaa. Mutta lähettäkää minun asemastani toinen päällikkö,\nkoska minä en munuaistautini tähden voi jäädä tänne. Tämän suosion\nkatson minä teiltä ansainneeni, koska terveenä ollessani olen teitä\npaljon hyödyttänyt. Mutta mitä vain päättänettekään, niin toimikaa\nheti viivytyksittä jo keväällä, koska viholliset vähän ajan kuluessa\nSikeliasta hankkivat itselleen apua ja koska Peloponneesoksesta\nlähetettävä apu, joskin myöhemmin, kuitenkin varmasti, teiltä salassa\nkuten ennenkin, jos ette ole varuillanne, ja ennen teitä ehtii\nsaapua\".\n\nTämmöinen oli Niikiaan kirjeen sisältö. Kun Ateenalaiset olivat sen\nkuulleet, eivät he kyllä vapauttaneet Niikiasta päällikkyydestä,\nvaan määräsivät hänen päällikkötoverikseen siellä olevista miehistä\nMenandroksen ja Eytydeemoksen, siksi kuin toiset heidän valitsemansa\npäälliköt saapuisivat, jotta hänen ei sairaana ollessaan yksin\ntarvitsisi kantaa rasituksen taakkaa. He päättivät niinikään lähettää\ntoisen laivaston ja maaväen, sekä kirjaan pantuja Ateenalaisia että\nliittolaisia. Tovereiksi hänelle valitsivat he Alkisteneen pojan\nDeemosteneen ja Tukleen pojan Eyrymedoonin. Viimemainitun lähettivät\nhe heti talvipäivänseisauksen aikana Sikeliaan kymmenellä laivalla,\nmukanaan 120 hopeatalenttia, jonka ohessa hänen tuli ilmottaa\napujoukon olevan matkalla, ja että heistä kyllä pidettäisiin huolta.\n\nJäätyänsä toistaiseksi kotia, varusti Deemostenees kaikki, että\nkeväällä voisi lähteä purjehtimaan, lähettäen sanan liittolaisille\nsotaväen hankkimisesta, mutta rahaa, laivoja ja raskasaseisia hankki\nhän kotimaasta. Ateenalaiset lähettivät myöskin Peloponneesoksen\nvesille 20 laivaa valvomaan, ettei kukaan purjehtisi Korintoksesta\neikä Peloponneesoksesta Sikeliaan. Sillä kun Korintolaiset kuulivat\nsanansaattajilta, että asiat Sikeliassa olivat paremmalla kannalla,\nrohkaistuivat he suuresti, arvellen edellisen laivan-lähetyksen\ntapahtuneen sopivaan aikaan, ja varustautuivat lähettämään\nkuormalaivoilla raskasaseisia Sikeliaan, ja niinikään päättivät\nLakedaimonilaiset lähettää miehiä Peloponneesoksen muista\nkaupungeista. Korintolaiset miehittivät 25 laivaa, jotta nämät\nmeritappeluilla vetäisivät Naupaktoksessa olevan vartijalaivaston\nhuomion puoleensa, ja jotta Naupaktokseen majoitetut Ateenalaiset\ntäten vähemmän voisivat estää heidän kuormalaivojansa lähtemästä\npurjehtimaan, kun heidän huomionsa oli käännetty heitä vastaan\npurjehtiviin sotalaivoihin.\n\nKun Lakedaimonilaiset saivat tiedon Ateenalaisten avunlähetyksestä\nSikeliaan, valmistautuivat he myöskin hyökkäykseen Attikaan, kuten\njo ennen olivat päättäneet Syrakuusalaisten ja Korintolaisten\nkehotuksesta, jotta Ateenalaiset heidän hyökkäyksensä kautta\nestettäisiin tästä. Alkibiadees kehotti heitä innokkaasti\nlinnottamaan Dekeleian ja tarmolla käymään sotaa. Enin\nLakedaimonilaisia rohkaisi se seikka, että arvelivat Ateenalaisten,\nkun niillä oli kaksi sotaa, sekä heitä että Sikelialaisia vastaan,\nhelpommin olevan voitettavissa, ja että heidän mielestänsä\nAteenalaiset olivat rikkoneet sopimukset. Sillä edellisessä\nsodassa olivat he itse mielestänsä tehneet vääryyden sillä, että\nTeebalaiset olivat rauhan kestäessä hyökänneet Plataiaan, vaikka\noli sanottu edellisissä sopimuksissa, ettei saanut aseilla käydä\nsen kimppuun, joka suostuisi oikeuden-käyntiin, mutta että he eivät\nolleet suostuneet, vaikka Ateenalaiset kutsuivat heitä oikeuteen.\nJa he pitivät luultavana, että heitä sen takia oli kohdannut\nPyloksen onnettomuus ja kaikki muut vastoinkäymiset. Mutta kun\nAteenalaiset 30 laivallaan olivat hyökänneet hävittämään Epidauroksen\nja Prasiain seutuja sekä muitakin tienoita ja kun he Pyloksesta\ntekivät ryöstöretkiä, ja koska he eivät suostuneet antamaan oikeuden\nratkaista erimielisyyksiä, jotka Lakedaimonilaisten ja heidän\nvälillänsä olivat syntyneet epäselvistä pykälistä sopimuksessa,\nvaikka Lakedaimonilaiset heitä siihen olivat kehottaneet, niin\nkatsoivat Lakedaimonilaiset heidät syypääksi yhtäläiseen vääryyteen,\nkuin heidän oma rikoksensa oli ollut, ja suostuivat sentähden sotaan.\nTalven kuluessa lähettivät he hakemaan liittolaisilta rautaa ja\nvalmistivat itse muita linnotustarpeita. He hankkivat sekä itse\nettä pakottivat muitakin Peloponneesolaisia antamaan apujoukon,\nlähettääksensä sen Sikeliaan. Tähän loppui tämä talvi ja 18 vuosi\nsitä sotaa, jonka vaiheita Thukydides on kertonut.\n\nHeti alussa tulevaa kevättä tekivät Lakedaimonilaiset liittolaisineen\nhyökkäyksen Attikaan Lakedaimonilaisten kuninkaan, Arkidamoksen\npojan, Agiksen johdolla. Ensin hävittivät he tasankoa, sitten\nlinnottivat he Dekeleian, jakaen tämän toimen keskenään\nkaupungittain. Dekeleia sijaitsee noin 120 stadionin päässä Ateenasta\neikä paljoa etäämpänä Boiootiasta. Sille paikalle kenttää, jossa\nparaiten voi vahingottaa vihollisia, rakensivat he linnotuksen\nnäkyviin aina Ateenalaisten kaupunkiin saakka. Attikassa olevien\nPeloponneesolaisten ja heidän liittolaistensa rakentaessa tätä\nlinnaa, lähetettiin Peloponneesoksesta kuormalaivoissa raskasaseisia,\njoista Lakedaimonilaiset, Spartalaisen Ekkritoksen johdolla,\nlähettivät yhteensä 600 raskasaseista, valitut etevimpien Heilootien\nja Neodamoodien keskuudesta, Boiootialaiset 300, joita johtivat\nBoiootialaiset Ksenoon ja Nikoon sekä Tespialainen Heegeesandros.\nNämät purjehtivat ensimmäisinä Tainaronista Lakoonikassa ulos\naavalle merelle. Vähää heidän jälkeensä lähettivät Korintolaiset\nKorintolaisen Aleksarkoksen johdolla 500 raskasaseista, osaksi omaa\nväkeä, osaksi pestatuita Arkadialaisia. Korintolaisten seuraan\nlähettivät myöskin Sikyoonilaiset 200 raskasaseista Sikyoonilaisen\nSargeun johdolla. Korintolaisten talven kestäessä miehitetyt 25\nlaivaa makasivat vastapäätä Ateenalaisten Naupaktokseen ankkuroituja\n20 laivaa, kunnes heidän kuormalaivansa lähtisivät liikkeelle\nPeloponneesoksesta. Sillä nehän olivatkin miehitetyt alusta pitäen,\njotta Ateenalaiset vähemmän pitäisivät silmällä kuormalaivoja, vaan\nkääntäisivät huomionsa sotalaivoihin.\n\nAteenalaiset puolestaan lähettivät heti alusta kevättä, kun ruvettiin\nlinnoittamaan Dekeleiaa, Apollodooroksen pojan, Karikleen, johdolla\n30 laivaa purjehtimaan Peloponneesoksen vesille. Hänelle oli\nkäsketty, että hän, saavuttuansa Argokseen, kehoittaisi Argolaisia\nraskasaseisia sopimuksen mukaan astumaan laivaan. Samalla lähettivät\nhe Deemosteneen Sikeliaan, kuten jo ennen olivat päättäneet, 60\nAteenalaisella ja viidellä Kiolaisella laivalla, mukanaan 1,200\nasevelvollista Ateenalaista raskasaseista ja niin monta saarelaista,\nkuin kukin mahdollisesti kykeni lähettämään, sekä alamaisilta\nliittolaisilta kaikki sotatarpeet, mitkä mistäkin olivat saatavissa.\nHäntä oli käsketty ensin yhdessä Karikleen kanssa tekemään\nhyökkäyksiä Lakooniaan. Deemostenees purjehti Aiginaan vartoakseen\nsiellä jälkeenjääneitä soturiaan, ja että Kariklees saisi Argolaiset\nlaivoihinsa.\n\nSikeliassa saapui samaan aikaan tätä kevättä Gylippos Syrakuusaan\nmukanaan ne sotavoimat, joita hän mahdollisesti oli voinut koota\nkustakin kaupungista. Hän kutsui Syrakuusalaiset koolle ja kehotti\nheitä miehittämään mahdollisimman paljon laivoja ja koettamaan ryhtyä\nlaivataisteluun. Hän toivoi tästä koituvan vaaraa vastaavan hyödyn\nsodan suhteen. Eikä vähemmän kehoittanut heitä Hermokratees pitämään\nitseään Ateenalaisten veroisina laivataidossa, lausuen, etteivät\nAteenalaisetkaan olleet isiltään perineet tuota meritaistelutaitoa\nenemmän, kuin se heillä ikuisesti oli ollut; että he olivat\nolleet enemmän mannermaalaisia, kuin Syrakuusalaiset, ja vasta\nMeedialaisten pakottamina oppineet merimiehiksi, ja että uskaliaista\nAteenalaisten kaltaisista miehistä uskaliaat viholliset näyttäisivät\npelottavimmilta. Samaten, kuin he, sanoi hän, enemmän rohkeudellaan\nkuin voimallaan pelottavat naapureitaan, samaten täytyy heitäkin\nvastustaa, lisäten, että Syrakuusalaiset kyllä odottamattomalla\nrohkeudellaan, hämmästyttäen Ateenalaisia tämmöisellä menettelyllään,\nennemmin kykenivät pitämään puoliaan heitä vastaan, kuin Ateenalaiset\nsotataidollaan voivat vahingoittaa taitamattomia Syrakuusalaisia.\nSentähden kehoitti hän heitä viipymättä tekemään yrityksen\nlaivastollaan. Syrakuusalaiset innostuivat Gylippoksen, Hermokrateen\nja muittenkin kehoituksista laivatappeluun ja miehittivät laivansa.\n\nKun laivasto oli varustettu, vei Gylippos yöllä koko maasotajoukkonsa\nulos ja aikoi itse maitse hyökätä Pleemyrionilla olevaa linnoitusta\nvastaan, ja samalla purjehti sopimuksen mukaan Syrakuusalaisten 35\nsotalaivaa suuresta satamasta, ja nuo 45 pienestä satamasta, jossa\nheidän laivanveistämönsä oli, purjehtivat ympäri niemen, pyrkien\nyhtymään suuressa satamassa oleviin laivoihin, hyökätäkseen yht'aikaa\nPleemyrionia vastaan, jotta Ateenalaisia hätyytettäisiin molemmin\npuolin. Mutta Ateenalaiset miehittivät kiiruusti puolestaan 40\nlaivaa, joista he veivät 25 noita 35 Syrakuusalaista laivaa vastaan\nsuuressa satamassa; toisilla kävivät he noita laivanveistämöstä\nympäripurjehtivia laivoja vastaan. Yhteentörmäys tapahtui\nvälittömästi suuren sataman suussa, kumpaisetkin kauan pitäen\npuoliaan toisiaan vastaan, toiset pyrkien pääsemään satamaan, toiset\nkoettaen estää heitä tästä.\n\nSillä välin, kuin Ateenalaiset astuivat alas rannalle Pleemyrionista,\nkiinnittäen huomionsa laivatappeluun, teki Gylippos aamun\nvaljetessa äkkinäisen hyökkäyksen linnoitusta vastaan, ja vallotti\nensin suurimman ja sitte kaksi pienempää bastionia, joista\nvartijat pakenivat, nähtyään suurimman linnoituksen noin helposti\nvalloitetuksi. Miehet ensin valloitetusta linnoituksesta pääsivät\nvaivoin leiriin, paeten mitkä laivoihin ja mitkä kuorma-alukseen.\nSillä kun Syrakuusalaiset pääsivät voitolle laivatappelussa suuressa\nsatamassa, lähettivät he yhden nopeakulkuisen laivan heitä ajamaan\ntakaa. Mutta kun Syrakuusalaiset olivat vallottaneet nuo kaksi\nbastionia, joutuivat he vuorostaan tappiolle, ja siten pääsivät\nnäistä pakenevat miehet helpommin purjehtimaan heidän ohitsensa.\nSillä kun Syrakuusalaisten sataman suussa makaavat laivat olivat\nvoittaneet Ateenalaisten laivat, purjehtivat he ilman mitään\njärjestystä, saattaen toisiaan sekasortoon, jonka kautta Ateenalaiset\npääsivät voitolle. Viimemainitut ajoivat pakosalle sekä nämät\nettä ne laivat, jotka heidät ensin olivat voittaneet satamassa.\nAteenalaiset upottivat 11 Syrakuusalaista laivaa ja surmasivat\nsuurimman osan niiden miehistöstä, paitsi kolmen laivan miehiä, jotka\nhe ottivat vangeiksi. Itse menettivät Ateenalaiset kolme laivaa. He\nvetivät maalle Syrakuusalaisten laivanhylyt ja palasivat leiriinsä\npystytettyänsä voitonmerkin Pleemyrionin edustalla olevalle saarelle.\n\nNäin kävi Syrakuusalaisten laivatappelussa, mutta heidän haltuunsa\njäivät Pleemyrionin linnoitukset, jonka johdosta he pystyttivät\nkolme voitonmerkkiä. Toisen noista kahdesta viimeksi vallotetusta\nlinnoituksesta hävittivät he, mutta kaksi muuta korjasivat he\nja asettivat niihin vartioväen. Linnotuksien vallottamisessa\nkaatui paljon väkeä tahi otettiin vangeiksi, ja paljon tavaraa\njoutui vihollisten saaliiksi. Sillä koska Ateenalaiset käyttivät\nnäitä linnotuksia tavara-aittana, niin löytyi niissä paljon sekä\nkauppiaitten että laivanpäälliköiden tavaroita ja viljaa. Siellä\nsaivat viholliset 40 laivan purjeet ja muita tarpeita sekä kolme\nmaalle vedettyä sotalaivaa. Mitä suurimman ja tärkeimmän tappion\ntuotti Ateenalaisten sotajoukolle Pleemyrionin vallotus. Sillä nyt\neivät laivaväylät enää olleet varmat elintarpeiden tuomista varten,\nkoska Syrakuusalaiset väijyivät näitä laivoillaan, estääksensä niitä,\nniin että tuomiset tapahtuivat taistelun avulla. Muutenkin levitti\ntämä vallottaminen sotureissa hämmästystä ja mielen lannistumista.\n\nTämän jälkeen lähettivät Syrakuusalaiset 16 laivaa Syrakuusalaisen\nAgatarkoksen johdolla matkalle. Yksi näistä lähti Peloponneesokseen\nviemään lähettiläitä, joitten tuli selittää silloisen tilan olevan\nmitä toivorikkaimman ja kiihoittaa sikäläiseen sotaan. Toiset 11\npurjehtivat Italiaan, koska sanoma oli saatu, että laivoja, tuoden\ntarvekaluja Ateenalaisille, oli tulossa. Tavattuansa mainitut\nlaivat, hävittivät he monta niistä ja polttivat Ateenalaisten\nKaulooniatiksessa säilytetyt puuvarastot. Sitten he lähtivät\nLokroihin. Heidän siellä oleskellessaan saapui sinne yksi\nTespialaisia raskasaseisia kuljettava Peloponneesolainen kuormalaiva.\nOtettuansa niitten miehet laivoihinsa, purjehtivat Syrakuusalaiset\nkotiinsa. Näitä väijyivät Ateenalaiset Megaran edustalla ja\nottivatkin yhden niistä miehistöineen, mutta muita he eivät saaneet\nkiinni, vaan ne pakenivat Syrakuusaan.\n\nSatamassa syntyi myöskin ottelu paaluista, joita Syrakuusalaiset\nolivat pystyttäneet vanhojen laivasäiliöiden ympäri, jotta heidän\nlaivansa voisivat siellä olla ankkurissa, etteivätkä Ateenalaiset\nhyökätessään kykenisi niitä vahingoittamaan. Ateenalaiset kuljettivat\nsäiliöitä vastaan 10,000 talenttia kantavan puisella tornilla ja\nsyrjävarusteilla varustetun laivan, josta he lähettivät miehiä\nveneissä sitomaan paaluihin nuoria ja siten hinaamaan ne ylös tahi\nsukeltaen sahaamaan ne poikki. Syrakuusalaiset heittivät heitä\nnuolilla laivasäiliöistään ja toiset vastasivat kuormalaivasta.\nLopulta Ateenalaiset vetivät ylös useimmat paalut. Suurimman\nvaivan tuottivat näkymättömät paalut, sillä paaluja löytyi, jotka\neivät ulottuneet yläpuolelle meren pintaa, joten oli vaarallista\nlähestyä niitä, ettei, näkemättä niitä, johtanut laivaa niin, että\nse niitä vastaan törmäsi ikäänkuin karille. Mutta myöskin niitä\nsahasivat maksua vastaan pestatut sukeltajat poikki. Syrakuusalaiset\npystyttivät kuitenkin uusia paaluja. Myöskin montaa muuta keinoa\nkäyttivät he toisiansa vastaan, kuten luonnollista sotajoukkojen\nseisoessa vastatusten lähellä toisiaan; he taistelivat ja ottelivat\nsekä tekivät kaikenlaisia yrityksiä.\n\nSyrakuusalaiset lähettivät sanansaattajia myöskin Korintolaisten,\nLakedaimonilaisten ja Amprakialaisten kaupunkeihin, ilmoittamaan\nPleemyrionin vallottamisesta ja laivatappelusta, ja että he\noman itsensä epäjärjestyksestä, eivätkä suinkaan vihollisten\nvoimallisuudesta, olivat joutuneet tappiolle, sekä muutenkin\nselittämään, että he elivät hyvässä toiveessa, ja pyytämään, että\nrientäisivät heidän avuksensa sekä laivoilla että maaväellä, koska\nAteenalaisilla oli odotettavissa uutta sotaväkeä, ja vakuuttamaan,\nettä sota olisi lopussa, jos he ennättäisivät ennen näitten\nsaapumista tuhota vihollisten nykyisen sotavoiman. Täten toimivat\nSikeliassa olevat sotajoukot.\n\nKun Deemostenees oli saanut kokoon sotajoukon, jolla hänen tuli\nlähteä apuun Sikeliaan, lähti hän liikkeelle Aiginasta ja,\npurjehdittuansa Peloponneesokseen, yhtyi hän Karikleeseen ja noihin\nAteenalaisten 30 laivaan. Otettuansa Argolaiset raskasaseiset\nlaivoihinsa, purjehtivat he Lakoonikaan. Ensin hävittivät he\nEpidauros-Limeeran tienoita, sitten astuivat he maihin Lakoonikassa\nvastapäätä Kyteeraa, jossa Apolloonin temppeli seisoo, hävittivät\nosan maata ja linnoittivat kannaksentapaisen paikan, jotta\nLakedaimonilaisten Heilootit olisivat tilaisuudessa karata sinne, ja\njotta voisivat lähteä ryöstöretkille sieltä kuten Pyloksesta. Kun\nDeemostenees oli auttanut vallottamaan tätä paikkaa, purjehti hän\nKerkyyran ympäri lähteäksensä mitä pikemmin Sikeliaan, otettuansa\nsikäläisiä liittolaisia laivoihinsa. Mutta Kariklees jäi sinne,\nkunnes hän oli linnoittanut paikan, jonka jälkeen hänkin, jätettyänsä\nsinne vartijakunnan, 30 laivansa kanssa, kuten myöskin Argolaiset,\npalasi kotia.\n\nSamana kesänä tuli Ateenaan 1,300 Diakossukuun kuuluvaa miekkaa\nkantavaa Trakialaista peltastia, joiden oli määrä Deemosteneen kanssa\npurjehtia Sikeliaan. Mutta koska he tulivat liian myöhään, päättivät\nAteenalaiset lähettää heidät takaisin Trakeeseen, mistä he olivat\ntulleetkin, sillä näkyi olevan kallista käyttää heitä Dekeleian\nsodassa, kun heistä jokainen päivässä sai drakman.\n\nKun koko vihollinen sotaväki ensin kesällä oli linnottanut Dekeleian,\nja kun sitten eri kaupungeista maahan lähetetyt sotajoukot vuorottain\nvartioivat sitä, tuotti se Ateenalaisille suurta haittaa ja\nvahingotti kaupungin oloja varsinkin ihmisten surmaamisen ja tavarain\nhäviön kautta. Sillä kun hyökkäykset ennen olivat lyhytaikaisia,\neivät ne estäneet väliajalla nauttimasta maan tuotteita. Mutta kun\nnyt vihollinen lakkaamatta oleskeli maassa ja kun se joko suuremmalla\njoukolla hyökkäsi heidän kimppuunsa tahi kun vakinainen vartijaväki\ntarpeen tullessa kävi ryöstöretkillä pitkin maata, ja koska\nLakedaimonilaisten kuningas Agis poistumatta sotatantereelta suurella\ntarmolla johti sotaa, vahingoittuivat Ateenalaiset äärettömästi.\nSillä he eivät saaneet nauttia mitään maan hedelmistä ja enemmän,\nkuin 20,000 orjaa, karkasi, useimmat näistä käsityöläisiä, niinkuin\nhe myöskin hukkasivat kaikki lampaansa ja juhtansa. Ja kun\nratsumiehet joka päivä ratsastivat Dekeleiaan tahi suojellaksensa\nmaata, niin hevoset kovalla tiellä, ja kun niitä yhtämittaa\nvaivattiin, joko tykkänään vioittuivat tahi ainakin haavoittuivat.\n\nElintarpeiden tuonti Euboiasta, joka ennen nopeammin oli käynyt\nOroopoksesta maitse Dekeleian kautta, tuli paljoa kalliimmaksi,\nkun se nyt kulki meritse Sunionin ympäri. Kaupungin täytyi ottaa\nkaikki ulkoa ja oli enemmän linnana, kuin kaupunkina. Ateenalaiset\nvartioivat vuorottain päivällä linnotuksilla, mutta yöllä olivat\nkaikki paitsi ratsumiehet valvomassa joko aseita tahi muureja, ja\nnäitä vaivoja kärsivät he yhtämittaa kesät ja talvet. Enin heitä\nkuitenkin rasitti se seikka, että heillä oli kaksi sotaa. Huolimatta\ntästä osoittivat semmoista intoa, ettei olisi uskonut sitä, kuullen\nsiitä puhuttavan, ellei sitä olisi nähnyt. Sillä vaikka heitä\nPeloponneesolaiset piirittivät linnoittamalla Dekeleiaa, he eivät\nkuitenkaan luopuneet Sikelian sodasta, vaan siellä piirittivät\nkuitenkin Syrakuusaa, joka ei ollut Ateenaa pienempi. Vasten\nHelleenien tuumia Ateenalaisten voimasta ja uskaliaisuudesta, he kun\nsodan alussa arvelivat Ateenalaisten kestävän mitkä vuoden, mitkä\nkaksi, mitkä kolmekin vuotta, mutta ei kukaan enempää aikaa, jos\nPeloponneesolaiset hyökkäisivät heidän maahansa, saapuivat he 17\nvuodella ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen Sikeliaan, kun jo olivat\nsodan kaikenlaisien vaivojen rasittamina, ja ryhtyivät sotaan,\njoka ei suinkaan ollut Peloponneesolaista pienempi. Lisäksi tuotti\nheille Dekeleian vallotus ja muut satunnaiset tappiot painavan\nrahan-puutteen. Arvellen saavansa siten suuret tulot, määräsivät\nhe tähän aikaan tavallisen tulliveron asemesta 1/20 osan meritse\ntuoduista tavaroista maksettavaksi. Menot nousivat sodan yhä\nsuuremmista kustannuksista, jota vastoin tulot vähenivät.\n\nDeemosteneelta jälkeenjääneet Trakialaiset lähettivät Ateenalaiset\nheti pois, koskeivät halunneet nykyisessä rahanpuutteessa lisätä\nmenojaan. He antoivat heidän poistamisensa Diitrefeen toimeksi,\nkäskien häntä sivumennen, kun hän purjehti Euripoksen läpi,\nkäyttämään näitä vahingottamaan vihollisia, jos vaan mahdollista.\nDiitrefees laski Trakialaiset maihin Tanagrassa, toimittaen kiiruusti\nvähäisen ryöstöretken. Sitten purjehti hän Euboian Kalkiksesta läpi\nEuripoksen ja laski heidät maihin Boiootiassa, jossa hän johti\nheitä Mykaleessokseen. Salassa vietti hän yönsä Hermeen temppelin\nläheisyydessä, joka on 16 stadionin päässä Mykaleessoksesta, teki\nsamalla hyökkäyksen tätä pientä kaupunkia vastaan ja vallotti sen.\nTämän kaupungin asukkaita yllätti hän hyökkäyksellään, koska he eivät\nensinkään olleet varuillaan eivätkä odottaneet, että kukaan astuisi\nylös heitä ahdistamaan, kun he asuivat kaukana rannasta, jonka\ntakia heidän muurinsa olivatkin heikot ja paikoittaan hajallaankin\nsekä matalaksi rakennetut, ja portitkin auki, koska eivät ensinkään\npelänneet vaaraa. Trakialaiset ryntäsivät kaupunkiin, hävittivät\nrakennukset ja temppelit ja surmasivat ihmiset, säästämättä vanhoja\nenemmän kuin nuoriakaan, vaan tappoivat kaikki järjestään, jotka vaan\njoutuivat heidän käsiinsä, sekä naisia että lapsia ja juhtiakin,\nylipäätään kaikkia eläviä olentoja. Sillä barbareista on Trakialainen\nheimo, niin pian kuin se joutuu raivoihinsa, verenhimoisin. Tässä\nvallitsi hirmuinen sekasorto ja täällä tuli esiin kaikenlaiset surman\ntavat. He tunkivat lasten kouluun, joka oli suurin kaupungissa, ja\njohon lapset juuri olivat astuneet sisään, ja tappoivat kaikki. Tämä\noli hirvein onnettomuus, joka odottamatta kohtasi koko kaupunkia.\n\nKun Teebalaisten tietoon tuli tämä, riensivät he heti apuun ja\nsaavuttivat Trakialaiset, jotka eivät olleet heitä paljon edellä,\nriistivät heiltä saaliin ja, pelästyttäen heitä, ajoivat heitä\ntakaa Euripoksen rantaan saakka, jossa heitä laivat odottivat. He\nsurmasivat useimmat laivoihin pyrkivistä, koska Trakialaiset eivät\ntaitaneet uida, sillä kun merimiehet laivoissa huomasivat tapahtumat\nmaalla, olivat he vieneet laivat nuolten kantoväliä ulommas. Tähän\nsaakka olivat Trakialaiset paetessaan aika tavalla puolustautuneet\nTeebalaista ratsuväkeä vastaan, tämän ensin hyökätessä heidän\nkimppuunsa, karaten maansa tavalla vihollista vastaan ja sitten\ntaasen yhtyen, ja harvat heistä olivat kaatuneet; moniaat heistä\ntavattiin itse kaupungissa ryöstämästä ja tapettiin. Kaikista 1,300\nTrakialaisesta kaatui 250. Teebalaisista ja muista apuun rientävistä\nkaatui noin 20 ratsumiestä ja raskasaseista, heidän joukossaan\nmyöskin Teebalainen boiootarkki Skirfoondas. Mykaleessolaisistakin\nkaatui joku määrä. Näin kävi Mykaleessolaisten, joita kohtasi tämä\nonnettomuus, joka suhteellisesti oli tässä sodassa tapahtuneista\nonnettomuuksista mitä kovimpia ja surkuteltavimpia.\n\nLinnotuksen rakennettuansa, ja lähdettyänsä Lakoonikasta Kerkyyraan,\ntapasi Deemostenees Eeliläisen Feian satamassa kuormalaivan\nankkuroittuna, jolla Korintolaiset raskasaseiset olivat aikeessa\nlähteä Sikeliaan. Hän hävitti laivan, mutta paenneet miehet lähtivät\nmatkalle toisella aluksella, jonka he saivat käsiinsä. Tämän\njälkeen saapui Deemostenees Sakyntokseen ja Kefalleeniaan ja otti\nsieltä raskasaseisia ja lähetti myöskin hakemaan Messeenialaista\nväkeä Naupaktoksesta. Sitten purjehti hän yli vastapäätä olevalla\nAkarnaanian mannermaalla sijaitseviin Alysian ja Anaktorionin\nkaupunkeihin, jotka olivat Ateenalaisten hallussa. Hänen täällä\nollessaan näissä toimissa, saapui sinne paluumatkalla Sikeliasta\nEyrymedoon, joka talvella oli lähetetty viemään rahaa sikäläiselle\nsotaväelle. Eyrymedoon ilmotti muun muassa, että Syrakuusalaiset\nhänen jo lähdettyänsä matkalle olivat vallottaneet Pleemyrionin.\nHeidän luoksensa saapui niinikään Konoon, joka oli päällikkönä\nNaupaktoksessa, ilmottaen, että heitä vastaan ankkuroidut\nKorintolaiset 25 laivaa eivät tauonneet vihollisuuksista, vaan\nvalmistautuivat laivatappeluun, jonka tähden hän pyysi heitä\nlähettämään Naupaktokseen lisää laivoja, koska hänen komentamansa\n18 laivaa eivät kyenneet pitämään puoliaan vihollisten 25 laivaa\nvastaan. Deemostenees ja Eyrymedoon lähettivät Konoonia myöten\nlisäksi Naupaktoksen laivastoon kymmenen nopeimmin purjehtivia\nlaivojaan. Itse he olivat sotaväen kokoamisen toimissa. Eyrymedoon\npurjehti Kerkyyraan ja käski heitä miehittämään 15 laivaa ja valitsi\nraskasaseisia, sillä palattuansa Sikeliasta hän jo johti Deemosteneen\nrinnalla. Deemostenees taasen kokosi linkoojia ja keihäänheittäjiä\nAkarnaanian ympäristöstä.\n\nKun nyt lähettiläät Syrakuusasta Pleemyrionin vallottamisen jälkeen\nkävivät eri kaupungeissa ja jo olivat saaneet ne puolellensa sekä\naikoivat viedä kootun sotajoukon kaupunkiinsa, niin Niikias, jolle\ntästä oli tullut tieto, lähettää sanan niille Sikelialaisille,\njoitten alueen läpi tie kulki, ja jotka olivat Kentoripalaiset,\nAlikyailaiset ja muut liittolaisensa, etteivät päästäisi vihollisia\nmaansa läpi kulkemaan, vaan yhdestä tuumin estäisivät heitä tästä.\nSillä muualta he eivät yrittäisikään, koska Akragantinolaiset eivät\nsallisi heidän kulkea maansa läpi. Kun Sikelialaiset jo olivat\nlähteneet matkalle, niin asettuivat Sikeliootat, kuten Ateenalaiset\nolivat pyytäneet, heitä väijymään ja hyökkäsivät äkki-arvaamatta\nheidän kimppuunsa, näitten olematta ensinkään varuillaan, surmaten\nheistä noin 800 ja kaikki muut lähettiläät paitsi Korintolaista\nyksin. Tämä johti pakenevat 1,500 Syrakuusaan.\n\nNäinä päivinä saapuivat myöskin Kamariinalaiset heidän avuksensa\n500 raskasaseisella, 300 keihäänheittäjällä ja 300 nuolenampujalla.\nGeloolaiset lähettivät niinikään noin viiden laivan suuruisen\nlaivaston, 400 keihäänheittäjää ja 200 ratsumiestä. Sillä melkein\nkoko Sikelia paitsi Akragantinolaisia, jotka pysyivät puolueettomina,\nitse entisetkin epävarmat, yhtyi nyt Syrakuusalaisiin Ateenalaisia\nvastaan. Kuitenkin lykkäsivät Syrakuusalaiset Sikelialaisten heille\ntuottaman onnettomuuden tähden hyökkäyksen Ateenalaisia vastaan\ntoistaiseksi.\n\nKun sekä Kerkyyrasta että mannermaalta koottu sotajoukko oli valmis,\npurjehtivat Deemostenees ja Eyrymedoon yli Jonian lahden Japygian\nniemekkeelle. Lähdettyänsä sieltä, laskivat he rantaan Koiradas\nnimisille Japygian edustalla sijaitseville saarille, ottivat\nlaivoihinsa noin 150 Japygialaista keihäänheittäjää Messapialaista\nsukuperää ja uudistivat Artan kanssa, hallitsijan, joka oli heille\ntoimittanut keihäänheittäjät, vanhan ystävyydenliiton, jonka\njälkeen he saapuivat Italiassa sijaitsevaan Metapontiokseen. He\nsaivat Metapontiolaiset, sopimuksen tehtyään, lähettämään heidän\nmukaansa 300 keihäänheittäjää ja kaksi laivaa, jotka saatuansa he\npurjehtivat Turiaan. Täältä oli äskettäin Ateenalaisten vastustajat\nvallankumouksen kautta karkoitetut. Koska Ateenalaiset, kooten koko\nsotajoukkonsa, halusivat katselmuksen kautta saada selville, olivatko\njotkut jääneet jälkeen, ja innostuttaaksensa Turilaisia ottamaan osaa\nsotaan, sekä solmiaksensa heidän kanssansa liiton, että pitäisivät\nsamoja, kuin Ateenalaiset, vihollisina ja ystävinä, jäivät he\nTuriaan, ajaaksensa näitä asioita.\n\nSamaan aikaan varustautuivat laivatappeluun ne Peloponneesolaiset,\njotka 25 laivallaan olivat ankkurissa noita Naupaktoksessa\nmakaavia laivoja vastaan, suojataksensa Sikeliaan tavaroita vieviä\nkuormalaivoja. He rakensivat itselleen lisää laivoja, joten heillä\noli melkein yhtä monta laivaa, kuin Ateenalaisilla, ja purjehtivat\nsitten Akaian Erineoniin Rypikeen alueella. He asettuivat ankkuriin\npuolikuun tapaisen paikan sisäpuolelle, ja kumpaisellekin puolelle\nulottuville niemiköille asettui Korintolaisten ja sikäläisten\nliittolaisten avuksi saapunut jalkaväki; välisen lahden pitivät\nlaivat suljettuna. Laivastoa johti Korintolainen Polyantees.\nAteenalaisten 33 laivaa purjehti Naupaktoksesta Difiloksen\njohdolla heitä vastaan. Korintolaiset pysyivät ensin paikallaan\nliikkumatta, mutta merkin saatuansa ryntäsivät he, kun tilaisuus\noli sopiva, laivoillaan Ateenalaisten kimppuun. He pitivät molemmat\nkauan aikaa puoliaan. Korintolaisilta upotettiin kolme laivaa,\nAteenalaisilta ei yhtään tykkänään, vaan seitsemän heidän laivoistaan\njoutui purjehtimaan kelvottomiksi, kun yhteentörmätessä näiden\nkeula rikottiin, tätä varten paksummalla kokalla varustetuiden\nKorintolaisten laivojen hyökätessä. Tappelussa ei kumpikaan päässyt\nvoitolle ja kumpikin piti itseänsä voittajana. Ateenalaiset ottivat\nkuitenkin laivanhylyn haltuunsa, koska tuuli ajoi ne ulos merelle, ja\nkun eivät Korintolaiset enää tehneet mitään hyökkäystä. He erosivat,\najamatta takaa toisiaan, eikä mitään vankeja otettu. Korintolaiset\nja Peloponneesolaiset, jotka taistelivat lähellä rantaa, pelastuivat\nhelposti, eikä yhtään Ateenalaista laivaa uponnut. Ateenalaisten\npurjehdittua Naupaktokseen, pystyttivät Korintolaiset heti\nvoitonmerkin ikäänkuin voittajina, koska olivat tehneet useita\nvihollisten laivoista kelvottomiksi purjehtimaan, arvellen, etteivät\nolleet joutuneet tappiolle, samalla perusteella, kuin vastustajat\npitivät itseänsä voittajina. Korintolaiset arvelivat, että olivat\npäässeet voitolle, koska niin vähän olivat joutuneet alakynteen;\nAteenalaiset taasen pitivät itseään tappion kärsineinä, koska he\neivät olleet täydellisesti päässeet voitolle.\n\nPeloponneesolaisen laivaston ja jalkaväen poistuttua, pystyttivät\nAteenalaisetkin voitonmerkin ikäänkuin voittajina Akaiassa 20\nstadionin päähän Erineonista. Täten päättyi tämä laivatappelu.\n\nKun Turilaiset olivat valmiit auttamaan heitä 700 raskasaseisella ja\n300 keihäänheittäjällä, käskivät Deemostenees ja Eyrymedoon heidän\nlaivoillaan purjehtia pitkin rantoja Krotooniin saakka, mutta itse\njohtivat he koko jalkaväen läpi Turilaisten alueen, toimitettuansa\nkatselmuksen Sybarisvirran läheisyydessä. Kun he olivat ehtineet\nHyliasvirralle, lähettivät heille Krotoonilaiset sanan, etteivät he\nsallineet Ateenalaisten kulkea läpi maansa sotajoukkoineen, jonka\ntähden he kulkivat meren rannalle ja viettivät yönsä Hyliasvirran\nsuussa, johon heidän laivansakin tulivat. Seuraavana päivänä astuivat\nhe taas laivoihin ja purjehtivat pitkin rantoja, pysähtyen kaikissa\nkaupungeissa paitsi Lokroissa, kunnes saapuivat Petraan Reegionin\nalueella.\n\nKun Syrakuusalaisten tiedoksi oli tullut heidän lähestymisensä,\nhalusivat he uudestaan koettaa onneaan meritappelussa ja\njalkaväellä, jonka he olivat koonneet, ollakseen valmiit ennen\nvihollisten saapumista. He varustivat laivastonsa, sen mukaan kuin\nhe edellisessä laivatappelussa olivat huomanneet edullisimmaksi.\nHe lyhensivät keulat ja tekivät ne tukevammiksi, vahvistaen niitä\nmyöskin paksuilla välipuilla, ja asettivat kokkaan, sekä sisään\nettä ulkopuolelle, kuuden kyynärän pituiset ulkonevat syrjäpuut,\nsamaten kuin Korintolaiset, rynnätessään Naupaktoksessa itseään\nvastaan asetettujen laivojen kimppuun, olivat taistelleet keulasta.\nSillä Syrakuusalaiset arvelivat saavuttavansa voiton Ateenalaisista\nlaivoista, jotka eivät olleet yhtä tukevasti varustetut, vaan\njoiden keulat olivat ohuet, koska heillä ei ollut tapana hyökätä\nsuorastaan keula edellä, vaan ympäröidä vihollisen, ja että he\npääsisivät voitolle suuressa satamassa tapahtuvassa tappelussa,\nkoska ala monelle laivalle oli liian pieni. Sillä he tuumivat,\nettä he, hyökäten keuloitse Ateenalaisia vastaan, vahvoilla ja\npaksuilla kokillaan rikkoisivat vihollisten ohuet ja heikot keulat\nja paikan ahtaus estäisi Ateenalaisia pääsemästä heidän ympärinsä\nja läpäisemästä heidän riviään, johon he suuresti luottivat.\nItse he estäisivät näitä tunkeutumasta läpi, ja paikan ahtaus\nympäröimästä heitä. He nyt varsinkin koettaisivat rynnätä keulalla\nvihollisten laivoihin, joka ennen pidettiin johtuvan perämiesten\ntaitamattomuudesta; sillä tämä näkyi heistä olevan etuisinta heille.\nJos Ateenalaiset, työnnettyinä pakosalle, koettaisivat soutaa\nmaihin, niin olisi heille tarjona ainoastaan kapea kaistale aivan\nheidän leirinsä läheisyydessä, koska Syrakuusalaisten hallussa oli\nsuurin osa satamaa, ja kun he pakotettaisiin ahdinkoon, kaikki\nsamalle pienelle alalle, niin syntyisi siitä epäjärjestys, seikka,\njoka kaikissa laivatappeluissa suuresti vahingoitti Ateenalaisia,\nkun ei heillä, kuten Syrakuusalaisilla, ollut koko suuri satama\nsuojapaikkana. Eikä Ateenalaisille olisi mahdollista purjehtia\nympäri aavoille vesille, kun Syrakuusalaisten hallussa olivat sekä\npääsy merelle että palaaminen sieltä, varsinkin kun Pleemyrion oli\nvihollisten hallussa ja sataman suu kapea.\n\nSyrakuusalaiset, täten tuumien mielessään sotataitonsa ja voimansa\nsuhteen sekä rohkaistuina menestyksestään viime laivataistelussa,\ntekivät hyökkäyksen jalkaväellänsä ja laivoillaan samaan aikaan.\nGylippos vähää edeltäkäsin vei kaupungissa majoitetut sotilaat\nAteenalaisten linnotuksen sitä osaa vastaan, joka oli kaupunkiin\npäin. Olympieinonissa seisova Syrakuusalaisten sotaväki,\nraskasaseiset, ratsumiehet ja kevytaseiset hyökkäsivät taas toiselta\npuolelta linnotusta vastaan. Tämän jälkeen tekivät Syrakuusalaisten\nja heidän liittolaisten laivat hyökkäyksen. Kun Ateenalaiset, jotka\nolivat luulleet heidän hyökkäävän ainoastaan jalkaväellä, äkkiä\nnäkivät laivojenkin ryntäävän esille, niin he hätääntyivät. Toiset\nasettuivat muurille tai muurin eteen vastustamaan hyökkääjiä, toiset\nOlympieionista ja ulkopuolelta nopeudella esiinryntääviä lukuisia\nratsumiehiä ja keihäänheittäjiä vastaan. Toiset taas astuivat\nlaivoihin ja riensivät rannalle apuun. Astuttuansa aluksiin kävivät\nhe 75 laivalla vihollista vastaan. Syrakuusalaisilla oli noin 80\nlaivaa.\n\nSuuren osan päivää hyökättyänsä ja peräydyttyänsä ja koeteltuansa\ntoistensa voimia, erosivat taistelijat, kun ei kumpikaan voinut\ntoimittaa mitään sanottavampaa, kuin että Syrakuusalaiset upottivat\nyhden tahi kaksi Ateenalaisten laivaa, ja jalkaväkikin poistui\nmuurilta.\n\nSeuraavana päivänä pysyivät Syrakuusalaiset liikkumatta eikä käynyt\nselville, mitä tuumia heillä oli. Mutta kun Niikias huomasi, että he\nlaivatappelussa olivat pitäneet puoliaan, ja arveli heidän tekevän\nuuden hyökkäyksen, niin hän käski laivanpäälliköiden korjata ne\nheidän laivoistaan, jotka taistelussa olivat viottuneet, ja ankkuroi\nkuormalaivoja niitten paalujen suojaksi, jotka hän oli pystyttänyt\nmereen laivojensa eteen suljetuksi satamaksi. Hän oli pystyttänyt\npaalut noin kahden jalan päähän toisistaan, jotta jos joku laiva\njoutuisi ahdinkoon, sillä olisi joku varma turvapaikka, johon se\nvoisi paeta ja josta palata ulapalle, jos tahtoisi. Ateenalaisilta\nkului koko päivä yöhön asti tässä työssä.\n\nSeuraavana päivänä tekivät Syrakuusalaiset Ateenalaisia vastaan\naikaisemmin, kuin edellisenä, samantapaisen hyökkäyksen yhtaikaa\nsekä jalkaväellä että laivastolla. Molemmat laivastot mittailivat\ntaas voimiaan, tehden hyökkäyksiä toisiansa vastaan suuren osan\npäivästä, kunnes Syrakuusalaisten etevin perämies, Pyrrikoksen\npoika, Aristoon, Korintoksesta, kehotti laivastonsa päälliköitä\nlähettämään kaupunkien kauppaesimiehille käskyn, että mitä kiiruimmin\nmuuttaisivat ruokatavaroiden myymälän meren rannalle ja pakottaisivat\nmyyjät tuomaan sinne kaikki ruoka-aineensa, jotta merimiehet heti,\nastuttuansa laivoista, voisivat syödä suuruksensa ja välittömästi sen\ntehtyään sinä päivänä hyökätä aavistamattomien Ateenalaisten kimppuun.\n\nSuostuen tähän tuumaan, lähettivät päälliköt sanan ja tori\nmuutettiin. Syrakuusalaiset huopasivat äkkiä kaupunkiin takaisin\nja aterioitsivat heti astuttuansa laivoista. Ateenalaiset, jotka\narvelivat heidän pitäen itseään voitettuina huopaavan kaupunkiin,\nastuivat kaikessa mukavuudessa laivoista maihin ja söivät rauhassa\nateriansa, koska eivät arvelleet vihollisten sinä päivänä enää\nryhtyvän meritappeluun. Mutta, astuttuansa laivoihin, uudistivat\nSyrakuusalaiset äkkiä hyökkäyksensä. Tästä syntyi suuri häiriö\nAteenalaisten kesken, ja useimmat heistä ehtivät hädin tuskin\nsyömättä ja epäjärjestyksessä astua laivoihin, vastustaaksensa\nvihollisia. Kotvan aikaa varoivat he toisiansa etäältä, mutta\nvihdoin näkyi Ateenalaisista joutavalta vitkastella ja antautua\nmiehuuttomuuteen, vaan tahtoivat mitä pikemmin hyökätä esille, ja he\nryntäsivät sotahuudon kaikuessa meritaisteluun. Mutta Syrakuusalaiset\nkävivät heitä vastaan keula edellä, kuten olivat päättäneet, ja\nrikkoivat kokan varustuksella melkein kaikkien Ateenalaisten\nlaivojen keulat, jota paitsi vihollisten laivojen kannella olevat\nkeihäänheittäjät heitä suuresti vahingottivat. Mutta vielä paljon\nenemmän vahingoittivat heitä pienissä aluksissa soutelevat\nSyrakuusalaiset, jotka, kulkien vihollisten laivojen airojen alta ja\nniitten syrjille, heittelivät Ateenalaisia merimiehiä keihäillä.\n\nTällä tavoin taisteltuansa kaikista voimin, pääsivät Syrakuusalaiset\nvoitolle. Ateenalaiset peräytyivät ja pakenivat kuormalaivojen\nvälitse satamaleiriinsä. Syrakuusalaisten laivat ajoivat heitä\ntakaa kuormalaivoihin saakka, mutta pääsemästä etäämmäs estivät\nheitä sisäänpurjehduspaikkojen yli kuormalaivoista ripustetut\ndelfiinikantavat raakapuut. Voitosta ylimielisinä lähestyi näitä\nliian paljon kaksi Syrakuusalaista laivaa, mutta joutuivat\nperikatoon, ja toinen niistä otettiin miehineen. Upotettuansa\nseitsemän Ateenalaista laivaa ja viotettuansa suuren joukon toisia,\nsekä osaksi otettuansa vangeiksi osaksi tapettuansa niiden miehistön,\nvetäytyivät Syrakuusalaiset takaisin ja pystyttivät voitonmerkkejä\nmolempien laivatappeluiden johdosta. Heillä oli nyt varma toivo, että\nlaivatappelussa olivat Ateenalaisia etevämpiä ja luulivat mielestänsä\nmyöskin voivansa saada voiton jalkaväestä. He varustautuivat siis\nuuteen yritykseen kummaltakin taholta sekä maitse että meritse.\n\nSillä välin saapuivat Deemostenees ja Eyrymedoon, mukanaan\napujoukko Ateenasta, nimittäin 73 laivaa, siihen luettuina\nmyöskin liittolaisten lähettämät, noin 5,000 raskasaseista omaa\nja liittolaisväkeä, suuri joukko Barbarilaisia ja Helleeniläisiä\nkeihäänheittäjiä, linkoojia ja nuolenampujia ja muutenkin riittävä\nvarustus. Syrakuusalaisia ja heidän liittolaisiaan valtasi nyt\nsuuri pelko, ettei heille tulisi loppua vaaroista, kun he näkivät,\nettä Ateenalaiset, huolimatta Dekeleian linnoittamisesta, olivat\nkyenneet lähettämään yhtä suuren ja kelvollisen sotajoukon, kuin\nennenkin ja että Ateenalaisten valta ulottui kaikkialle yhtä\nmahtavana. Ateenalaisten entisessä sotajoukossa synnytti näitten tulo\njonkunverran luottamusta, katsoen heidän kärsimiinsä onnettomuuksiin.\nKun Deemostenees huomasi, millä kannalla asiat olivat, arveli hän,\nettei sopinut vitkastella, jos mieli välttää yhtäläistä vaaraa, kuin\nse, johon Niikias oli joutunut. Sillä saapuessaan oli Niikias kyllä\nherättänyt pelkoa; mutta kun hän ei heti ahdistanut Syrakuusalaisia,\nvaan vietti talven Katanassa, haihtui pelko ja Gylippos ehti\ntulla Peloponneesoksesta sotajoukolla, jota eivät Syrakuusalaiset\nensinkään olisi pyytäneetkään, jos Niikias heti olisi ryhtynyt\nhyökkäykseen. Sillä arveltuansa olevansa kyllin voimakkaita, olisivat\nSyrakuusalaiset, jouduttuansa tappiolle ja piiritetyiksi, huomanneet,\nettei apu heitä enää olisi hyödyttänyt, jos he olisivatkin\nlähettäneet sitä pyytämään. Ottaen tämän huomioon ja älyten\nolevansa ensi päivänä pelottavinna, tahtoi Deemostenees käyttää\nedukseen vihollisen sotajoukon ensi säikähdystä. Kun Deemostenees\nnäki, että se muuri, jolla Syrakuusalaiset estivät Ateenalaisia\nsaartamasta heitä, oli yksinkertainen, ja ettei ollut vaikeata\nvallottaa sitä, jos vaan saisi haltuunsa ylöskäytävät Epipolaihin ja\nsiellä löytyvän leirin, koska ei kukaan häntä olisi vastustamassa,\nkiiruhti hän tekemään yrityksen, koska tämä näytti hänestä paraiten\ntekevän lopun sodasta. Sillä jos hän onnistuisi yrityksessään,\nvalloittaisi hän Syrakuusan, mutta jos hän joutuisi tappiolle, veisi\nhän sotajoukon takaisin, sallimatta Ateenalaisten yhtä vähän, kuin\nliittolaistenkaan eli koko kaupungin, suotta kuluttaa voimiaan. Ensin\nkävivät Ateenalaiset hävittämässä Syrakuusalaisten aluetta Anapoksen\nseuduilla ja pääsivät kuten ennenkin voitolle sekä maalla että\nmerellä. Sillä Syrakuusalaisista kävivät heitä vastaan kumpaisessakin\ntappelussa ainoastaan ratsumiehet ja keihäänheittäjät Olympieionista.\n\nSitten oli Deemosteneen mielestä koetettava koneilla vallottaa\nmuuri. Mutta kun ne vietiin esille, sytyttivät niitä muurilla\npuolustautuvat viholliset, ja myöskin muu osa sotajoukkoa, joka\nmonessa kohdin teki hyökkäyksiä, karkoitettiin. Koska ei enää\nollut sopiva vitkastella, suostuivat Niikias ja muut päälliköt\nhänen tuumaansa ja tekivät hyökkäyksen Epipolaita vastaan. Mutta\nkoska näkyi mahdottomalta huomaamatta kulkea ja kiivetä ylängölle,\nniin käski hän ottaa mukaansa ruokaa viideksi päiväksi ja kulki\nEyrymedoonin ja Menandroksen seuraamana alkuyöstä koko sotajoukollaan\nEpipolaita vastaan, ottaen mukaansa kaikki kivenhakkaajat ja\nrakennusmestarit, sekä käski heidän varustautua nuolilla ja kaikilla,\nmitä tarvittaisiin linnotuksiin, jos pääsisivät voitolle, jota\nvastoin Niikias jäi linnotukseen. Kun he Eyryeeloksen kautta samaa\ntietä, jota entinenkin sotajoukko oli käyttänyt, olivat päässeet\nEpipolaihin Syrakuusalaisten vartijoiden huomaamatta, hyökkäsivät he\nesiin ja vallottivat Syrakuusalaisten siellä olevan linnotuksen ja\nsurmasivat osan vartijoista, mutta useimmat pakenivat Epipolaille\nrakennettuihin leireihin, joita oli kolme, yksi Syrakuusalaisten,\nyksi toisten Sikelioottain ja yksi liittolaisten. Nämät pakolaiset\nilmoittivat hyökkäyksestä myöskin noille 600 Syrakuusalaiselle, jotka\nolivat etuvartijoina Epipolailla. Nämät kiiruhtivat heti apuun, mutta\nDeemostenees Ateenalaisine sotureineen karkoitti heidät, vaikka\nhe urhoollisesti puolustautuivat. Ateenalaiset pyrkivät eteenpäin\nviipymättä, jotta he ensi intoansa laimenematta päättäisivät sen,\nmitä varten heitä oli lähetetty. Toiset valloittivat, vartijoiden\npaettua, Syrakuusalaisten lähimmän etulinnoituksen ja hajottivat\nrintavarustukset. Syrakuusalaiset liittolaisineen ja Gylippos\nväkineen riensivät kyllä apuun etulinnoituksista, mutta kun tämä\nuhkatyö tapahtui yöllä heidän aavistamattaan, niin pakottivat heidät\nAteenalaiset ensin pakosalle, kun he pelästyneinä hyökkäsivät esille.\nMutta kun Ateenalaiset, katsoen jo itsensä voittajiksi, eivät\nnoudattaneet järjestystä, vaan mitä pikemmin tahtoivat saada nekin,\njotka eivät vielä olleet ottaneet osaa taisteluun, masennetuiksi,\njotta eivät nämät, heidän hyökätessään vähemmällä innolla, yhtyisi\nuudestaan, niin Boiootialaiset ensimmäisinä työnsivät heidät takaisin\nja ajoivat heidät pakosalle.\n\nTällöin joutuivat jo Ateenalaiset suureen sekasortoon ja\nneuvottomuuteen, jonka yksityiskohdista ei kummaltakaan puolelta\nvoi saada selvää. Sillä päivälläkään, vaikka silloin on varmempi,\neivät taisteluun osanottajat näe kaikkia, vaan jokainen ainoastaan\nsen, mikä hänen läheisyydessään tapahtuu; mutta yöllä tapahtuneesta\ntappelusta, jommoinen tämä oli ainoa tässä sodassa näiden suurten\nsotajoukkojen välissä, miten voisi siitä tietää jotakin varmuudella?\n\nOli kyllä selvä kuutamo, niin että, kuten ainakin kuun loistaessa,\ntaisi erottaa toistensa ruumista, mutta ei voinut tarkoin tuntea\ntoisiaan. Molemmin puolin kompastui suuri joukko raskasaseisia\npaikan ahtauden takia kumoon. Ateenalaisista oli osa jo voitettu,\ntoiset taasen voimattomina ryntäsivät esiin ensi innossaan. Heidän\nmuista sotureistaan olivat toiset jo päässeet kukkulalle, toiset\ntaas pyrkivät vielä sinne, eivätkä tienneet, mihin kääntyä, kun\njo etujoukko oli joutunut tykkänään epäjärjestykseen, eikä ollut\nhelppo huutojen kesken tuntea toisiaan. Sillä Syrakuusalaiset\nliittolaisineen, vastustaen päälleryntääjiä, kehottivat toisiaan\nvoittajina kovilla huudoilla, koska oli mahdotonta muulla lailla\nantaa käskyä yön vallitessa. Etsiessään toisiaan, pitivät\nAteenalaiset jokaista vastaantulijaa vihollisena, jospa kohta\nolikin joku pakenevista ystävistä. Koska he usein kyseskelivät\ntunnussanaa, kun ei ollut muuta tuntomerkkiä, niin he täten sekä\nsynnyttivät häiriötä keskuudessaan että ilmottivat sen viholliselle.\nMutta vihollisten tunnussanaa he eivät saaneet tietää, koska nämät\nvoittajina vähemmän hajallaan tarkemmin tunsivat toisiaan. Jos\nsiis joku vihollisista sattui heidän tielleen, niin pääsi hän\nheidän käsistään, koska hän tunsi heidän tunnussanansa, mutta\nkun he eivät itse vastanneet, niin kohtasi heitä surma. Suuresti\nvahingotti heitä myöskin sotalaulu; sillä koska se molemmin puolin\noli yhdenkaltainen, tuotti se suurta häiriötä. Sillä kun Argolaiset\nja Kerkyyralaiset sekä Ateenalaisten muut Doorilaiset liittolaiset\nlauloivat sotalauluaan, herätti se pelkoa Ateenalaisissa, koska se\nkaikui samaten kuin vihollisten, niin että vihdoin monessa kohdin\nleiriä tästä ei ainoastaan seurannut pelkoa, vaan, sekasorron kerran\nsynnyttyä, ystävät vihdoin joutuivat käsikähmään ystävien kanssa,\nsaman kaupungin miehet keskenään, josta he vaivoin hellittivät.\nPaetessaan heittäytyivät useat alas jyrkänteiltä ja saivat\nsurmansa, koska alaskäytävät Epipolailta olivat kapeat. Päästyänsä\nalas tasangolle, pakenivat useimmat niistä sotilaista, jotka jo\naikaisemmin olivat tulleet Sikeliaan, ja siten tunsivat seudut,\nleiriin; mutta myöhemmin saapuneista, joille tiet ja paikat olivat\ntuntemattomat, eksyi osa tieltä, ja kuljeskeli sinne tänne. Kun päivä\ntuli, surmasivat heidät Syrakuusalaiset ratsumiehet, jotka samoilivat\nylt'ympäri seutuja.\n\nSeuraavana päivänä pystyttivät Syrakuusalaiset kaksi voitonmerkkiä,\ntoisen Epipolaille, missä ylöskäytävä oli, ja toisen sille paikalle,\njossa Boiootialaiset ensin olivat asettuneet vastarintaan.\nAteenalaiset korjasivat sopimuksen suojassa kaatuneensa. Lukuisat\nolivat heidän ja heidän liittolaistensa kaatuneet, mutta paljoa\nlukuisammat olivat otetut aseet. Sillä niistä miehistä, jotka olivat\npakoitetut aseitta hyppäämään jyrkänteiltä, sai osa surmansa, toiset\ntaasen pelastuivat.\n\nTämän jälkeen lähettivät Syrakuusalaiset, jotka tästä uudesta\nodottamattomasta menestyksestä, kuten edelliselläkin kerralla, olivat\nrohkaisseet mielensä, Sikanoksen 50 laivalla vallankumouksen alaiseen\nAkragaaseen, koettamaan saada tämän kaupungin valtansa alle, jos vaan\nmahdollista. Gylippos taas matkusti maitse uudestaan Sikelian muihin\nkaupunkeihin, kootakseen lisää sotaväkeä, toivoen valloittavansa\nAteenalaisten linnotuksenkin ryntäyksellä, kun Epipolain asiat olivat\nniin hyvästi onnistuneet.\n\nAteenalaisten päälliköt neuvottelivat sillä välin tapahtuneesta\nonnettomuudesta ja sotaväessä kaikissa suhteissa vallitsevasta\nmielen masentumisesta, sillä he näkivät joutuneensa tappiolle\nyrityksissään, ja että viipyminen rasitti sotureita. Sillä tauti\nheitä kiusasi kahtaalta, koska sekä oli se vuodenaika, jolloin\nihmiset enin sairastuvat, ja paikka, jossa heidän leirinsä seisoi,\noli soinen ja epäterveellinen. Muutoinkin näyttivät asianhaarat\ntoivottomilta. Sentähden piti Deemostenees edullisimpana viipymättä\njättää Sikelian eikä olla syytä jäämään, kuten hän jo oli aikonut\ntehdä, jos hänen yrityksensä Epipolaita vastaan ei onnistuisi, niin\nkauan kuin sotaväen vallassa vielä oli äsken saapuneilla laivoilla\npurjehtia yli meren. Hän lausui kaupungille olevan edullisempaa sotia\nomassa kotimaassaan linnoituksia rakentavia vihollisia vastaan, kuin\nSyrakuusalaisia vastaan, joita ei enää olisi helppo kukistaa, ja\nettei olisi edullista uhrata paljon rahaa turhaan piiritykseen.\n\nNäin arveli Deemostenees. Mutta Niikias, vaikka kohtakin myönsi\nheidän asiansa olevan huonolla kannalla, ei tahtonut selvin sanoin\nilmottaa näiden heikkoutta, eikä että äänestettäisiin lähtemisestä\nsotilaiden läsnäollessa, jonka kautta se tulisi vihollisten tietoon,\nsillä silloin heille olisi vaikeampi panna tuumansa toimeen salassa.\nMutta itse vihollistenkin asioissa, jotka hän tunsi paremmin, kuin\nkukaan muu, sanoi hän löytyvän yhtä ja toista, joka antaisi aihetta\ntoivoon, että heidänkin asemansa huononisi, jos vaan jäisivät\njärkähtämättä siihen. Sillä rahan puutteesta joutuisivat viholliset\npulaan, varsinkin kun Ateenalaiset jo entistä enemmän nykyisellä\nlaivastollaan pitivät meren hallussaan. Syrakuusassakin, sanoi hän,\nlöytyi niitä, jotka halusivat antautua Ateenalaisille. Hänelle oli jo\nmuka lähetetty airut pyynnöllä, ettei hän vetäytyisi pois. Tietäen\ntämän, hän itse asiassa oli kahdella päällä ja mietiskeli asiata,\nmutta julkisesti lausui hän, ettei hän veisi pois sotajoukkoa, sillä\nhän sanoi vallan hyvin tietävänsä, etteivät Ateenalaiset, tästä\nasiasta äänestämättä, suostuisi siihen. Sillä heidän kohtalostansa\neivät äänestäneet miehet, jotka, kuten he itse, tunsivat aseman\nomasta kokemuksestaan, ja jotka eivät muitten parjausta ota\nkorviinsa, vaan ne, jotka noudattavat kauniisti lausutuita moitteita.\nTäällä olevista sotilaista, sanoi hän, useat ja useimmatkin, jotka\nnyt huutavat vaarallisesta asemastaan, tulevat palattuansa kotia\nhuutamaan, kuinka päälliköt, rahoilla voitettuina, vetäytyivät\npois. Kun hän tunsi Ateenalaisten luonteet, lisäsi hän, niin hän ei\nhalunnut häpeällisen syytöksen kautta saada surmansa Ateenassa, vaan\nmieluummin, jos täytyisi, omasta puolestaan heittäytyä vaaraan, ja\njoutua vihollisten surmaamaksi. Syrakuusalaisien asiain sanoi hän\nolevan vielä huonompia kuin heidän omansa, koska nämät rahoillaan\nravitsevat vieraita sotureita ja sen ohessa kustantavat rakennuksia\nkaupungin lähiseuduissa sekä jo vuoden ajat ylläpitävät suurta\nlaivastoa, josta seuraus on, että jo ovat kovassa pulassa, joka yhä\nsuurenee. Tähän he jo ovat kuluttaneet 2,000 talenttia ja lainanneet\nvielä paljon lisää. Jos he hiukankaan laiminlyövät ylläpidon\nsuorittamista sotaväelleen, käy heidän hullusti, koska tämän\nmuodostaa palkkasoturit, eikä se, kuten Ateenalaisten, ole kurissa\npidettyä omaa väkeä. Hän väitti siis, että heidän oli jääminen ja\nettei rahojen tähden voitettuina ollut vetäytyminen pois, koska\nAteenalaiset kyllä olisivat Sikelialaisia paljoa varakkaammat.\n\nLausuen näin vakuutti Niikias tuntevansa tarkkaan Syrakuusalaisten\nasiat sekä rahapulman suhteen että myöskin Syrakuusassa löytyvän\npuolueen, joka oli taipuisa antautumaan Ateenalaisille, ja että\nhänelle oli lähetetty pyyntö, ettei hän lähtisi pois, niinkuin\nmyös äsken saapuneet laivatkin olivat hänessä herättäneet enemmän\nrohkeutta, kuin hänellä ennen voitettuna oli ollut. Deemostenees\ntaas vastusti jyrkästi jäämistuumia, lausuen, että, jos heidän\nvälttämättömästi täytyi odottaa Ateenalaisten suostumusta sotaväen\nlähtöön, ja siksi jäädä Sikeliaan, niin täytyi heidän ainakin lähteä\nTapsokseen tahi Katanaan, josta jalkaväki voisi ryöstöretkillä\nhävittäen vihollisten maata sekä hankkia itselleen elatusta että\nvahingottaa vihollisia. Laivat olivat hänen mielestään vietävät\naavalle merelle, jotteivät laivataistelut tapahtuisi ahtailla\nvesillä, josta vihollisille oli etua, vaan aavalla ulapalla, jotta\nvoisivat käyttää hyväkseen kokemustaan, voisivat vetäytyä takaisin\nja hyökätä mielensä mukaan, ettei heidän ahtaalla ja rajotetulla\nalueella olisi pakko vasten tahtoaan lähteä liikkeelle tahi laskea\nmaihin. Sanalla sanoen, häntä ei ensinkään miellyttänyt viipyminen\nsilloisella paikalla, vaan mitä pikemmin ja vitkastelematta piti\nlähteä liikkeelle. Eyrymedoon oli hänen kanssansa samaa mieltä.\nMutta kun Niikias vaan väitti vastaan, niin syntyi tästä viivytystä\nja epäröimistä ja ruvettiin luulemaan, että ehkä Niikias tiesi\nenemmän, kun oli noin varma. Näin Ateenalaiset jäivät kun jäivätkin\nliikkumatta entiselle paikalleen.\n\nGylippos ja Sikanos saapuivat tällä välin Syrakuusaan. Sikanolta ei\nollut onnistunut yritys Akragaan suhteen, sillä, hänen viipyessään\nGelassa, oli siellä Syrakuusalaisten eduksi kapinoitseva puolue\nkarkoitettu. Gylippos sitä vastoin toi mukanaan sekä Sikeliasta\nkootun suuren sotajoukon että keväällä Peloponneesoksesta\nkuormalaivoissa lähetetyt raskasaseiset, jotka tulivat Libyasta\nSelimukseen. Myrsky oli nimittäin heittänyt heidät Libyaan, jossa\nKyreenalaiset olivat heille antaneet kaksi laivaa ja oppaan\nmatkalle. Purjehtien ohitse olivat he auttaneet Libyalaisten\npiirittämiä Euesperialaisia ja voittaneet Libyalaiset. Sieltä\nolivat he purjehtien pitkin rantoja saapuneet Neapoliin, joka on\nKarkeedonialainen kauppapaikka, ja sieltä, josta Sikelia on vain\nkahden päivän ja yhden yön purjehdusmatkan päässä, purjehtineet yli\nSelinukseen.\n\nHeti näiden saavuttua varustautuivat Syrakuusalaiset uudestaan\nahdistamaan Ateenalaisia molemmin puolin, sekä laivoilla että\njalkaväellä. Ateenalaisten päälliköt taas, kun näkivät vihollisten\nsaaneen uuden sotajoukon, ja että heidän asiansa eivät parantuneet,\nvaan päivä päivältä kaikin puolin kävivät vaikeammiksi, varsinkin kun\nsairaus vaivasi miehiä, katuivat, etteivät ennen olleet lähteneet;\nja koska Niikiaskaan ei enää lähtöä niin jyrkästi vastustanut,\nvaan pyysi, ettei julkisesti asiasta äänestettäisi, käskivät he\nkaikkia valmistautumaan kaikessa hiljaisuudessa, jotta olisivat\nvalmiit lähtemään leiristä, kun merkki annettaisiin. Kun he olivat\nlähtemäisillään, saatuansa kaikki kuntoon, tapahtui täysikuun aikana\nkuunpimeys. Silloin useimmat Ateenalaiset kehottivat päälliköitä\nlykkäämään lähdön, koska tästä vallan pelästyivät, ja Niikias, joka\noli kovin taipuvainen taikauskoon ja täänkaltaisiin tuumiin, väitti,\nettei pitäisi lähteä matkalle, ennenkuin ennustajain määräämät\nkolme kertaa yhdeksän päivää olivat kuluneet. Tästä seurasi, että\nAteenalaiset jäivät paikalleen.\n\nKun nyt Syrakuusalaiset saivat tiedon tästä, olivat he vielä enemmän\ninnossaan ahdistamaan Ateenalaisia, koska nämät itsekin olivat\nmyöntäneet, etteivät he merellä eivätkä maallakaan olleet heitä\nväkevämpiä, sillä eiväthän he muutoin olisi miettineet purjehtia\npois. Eivätkä Syrakuusalaiset liioin tahtoneet, että Ateenalaiset\nleiriytyisivät muualle Sikeliassa, jossa olisi vaikeampi tehdä heistä\nloppu, vaan mitä pikemmin pakottaa heitä laivataisteluun, milloin\nSyrakuusalaisille oli edullista. He miehittivät siis laivansa, ja\nharjottivat niitä niin monta päivää, kuin heille näkyi soveliaalta.\nKun tilaisuus oli sopiva, hyökkäsivät he päivää ennen varsinaista\ntaistelua Ateenalaisten linnotusta vastaan, ja kun vähäinen osasto\nraskasaseisia ja ratsumiehiä oli käynyt ulos porteista heitä vastaan,\neristivät he osan raskasaseisista, karkottivat heidät pakosalle ja\najoivat heitä takaa. Koska tie oli kapea, surmattiin 70 Ateenalaista\nratsumiestä ja vähäinen joukko raskasaseisia.\n\nSinä päivänä vetäytyi Syrakuusalainen sotaväki takaisin, mutta\nseuraavana päivänä purjehtivat he satamasta 76 laivalla ja\nhyökkäsivät samalla jalkaväellä Ateenalaisten muuria vastaan.\nAteenalaiset kävivät heitä vastaan 86 laivalla ja ryhtyivät\nlaivatappeluun. Kun Eyrymedoon, johtaen Ateenalaisten oikeata siipeä,\ntahtoi ympäröidä vihollisten laivoja ja siinä tarkoituksessa purjehti\nliian lähelle maata, niin Syrakuusalaiset, jotka liittolaisineen jo\nolivat kukistaneet Ateenalaisten keskustan, sulkivat hänetkin sataman\nsisimmäiseen soppeen ja tuhosivat hänet ja hänen johtamansa laivat.\nTämän jälkeen ajoivat he kaikki Ateenalaisten laivat rannalle.\n\nKun Gylippos näki vihollisten laivojen joutuneen tappiolle ja\najetun ulkopuolelle paalutuksiaan ja leiriään, riensi hän ja osa\nhänen sotajoukostaan apuun rannalle, haluten tuhota maalle pyrkiviä\nvihollisia ja vallottamalla rannan helpottaa Syrakuusalaisille\nlaivojensa työntämisen rannalta ulapalle. Mutta kun Tyrseenolaiset,\njotka täällä olivat Ateenalaisten vartijat, näkivät heidän\njärjestyksettä ajelehtivan, niin he riensivät apuun ja hyökkäsivät\nvihollisten etujoukon kimppuun, karkottivat heidät ja ajoivat\nheidät Lysimeleia nimiseen suohon. Kun myöhemmin Syrakuusalaiset\nliittolaisineen saapuivat suuremmalla sotajoukolla, niin riensivät\nAteenalaisetkin apuun ja asettuivat taisteluun näitä vastaan,\npeläten laivojensa puolesta, voittivat heidät, ajoivat heitä takaa\nja surmasivat vähäisen määrän raskasaseisia. He pelastivat myöskin\nuseammat laivoistaan ja veivät ne leiriinsä, mutta 18 laivaa ottivat\nSyrakuusalaiset ja heidän liittolaisensa ja tappoivat kaikki niitten\nmiehet. Sytyttääksensä vihollisten muutkin laivat, täyttivät\nSyrakuusalaiset vanhan kuormalaivan risuilla ja lastuilla, sytyttivät\nnämät ja laskivat laivan Ateenalaisia vastaan, sillä tuuli puhalsi\nheihin päin. Mutta Ateenalaiset, jotka olivat peloissaan laivojensa\npuolesta, asettivat vastaan sammuttavia esteitä ja saivatkin liekin\nsammumaan ja laivan pysymään loitommalla, joten he pelastuivat\nvaarasta.\n\nTämän jälkeen pystyttivät Syrakuusalaiset voitonmerkin laivatappelun\nja toisen raskasaseisten vangeiksi ottamisen johdosta linnoituksien\nläheisyyteen, jossa he myöskin olivat ottaneet joukon hevosia.\nNiinikään pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin sen johdosta, että\nTyrseenolaiset olivat karkottaneet jalkaväen suolle asti, ja sen\njohdosta myöskin, että he itse olivat päässeet voitolle muulla\nsotajoukolla.\n\nKun Syrakuusalaisille tämä meritaistelu oli kääntynyt niin\nloistavaksi voitoksi, jota vastoin he ennen sitä olivat pelänneet\nDeemosteneen johdolla hyökkääviä laivoja, niin olivat Ateenalaiset\nperäti nolostuneet ja heidän pettymyksensä oli suuri, mutta vielä\nsuurempi heidän katumuksensa sotaretkeen ryhtymisestä. Sillä he\nolivat hyökänneet näitä kaupunkeja vastaan, jotka, kuten heidän\nomansa, olivat ainoat kansanvaltaiset, ja joilla oli laivoja,\nhevosia ja sotavoimia, ja joita ei hallituksen muuttamisella\nvoinut houkutella puolellensa, eikä liioin paljoa suuremmalla\nsotavoimallakaan voitu mitään saada aikaan, vaan he olivat useimmiten\njoutuneet tappiolle, jota he jo ennen olivat pelänneet, ja kun he\nnyt myös merelläkin olivat hävinneet, jota he eivät ensinkään olleet\nluulleet tapahtuvan, niin he olivat joutuneet vielä suurempaan\nepätoivoon.\n\nSyrakuusalaiset sitä vastoin purjehtivat nyt vaaratta sataman\nsivuitse edes takaisin ja olivat aikeissa sulkea sen suun, jotteivät\nAteenalaiset enää, jos haluaisivatkin, heidän huomaamatta voisi\npurjehtia ulos sieltä. Sillä he eivät enää ainoastaan olleet\nhuolissaan omasta pelastuksestaan, vaan miten he voisivat estää\nvihollisia tuumissaan, arvellen, kuten tosi olikin, nykytapahtumien\njohdosta oman asemansa olevan paljoa etuisammalla kannalla kuin\nvihollisten, ja että, jos he voittaisivat Ateenalaiset ja heidän\nliittolaisensa sekä maalla että merellä, he Helleenien mielestä\nnäkyisivät voittaneen oivan kilpailupalkinnon; sillä sen kautta\nvapautettaisiin osa Helleeneistä ja toiset pääsisivät pelostaan,\nkoska Ateenalaisten sen jälkeinen voima ei kykenisi kestämään\nvastaista sotaa, ja he itse katsottaisiin kaikkien muitten mielestä\nolevan aiheena siihen, ja jälkimaailma tulisi heitä suuresti\nihailemaan. Taistelu olikin tämän ansaitseva, koska he eivät\nainoastaan olisi kukistaneet Ateenalaisia, vaan myöskin heidän\nlukuisat liittolaisensa, eivätkä he yksinään, vaan heille apuun\nrientävien Korintolaisten ja Lakedaimonilaisten johtajina. He olivat\nensimmäisinä panneet kaupunkinsa vaaran alaiseksi ja suuresti\nedistäneet laivastoansa. Heidän kaupunkiinsa oli kokoontunut enemmän\nväkeä, kuin mihinkään yksityiseen kaupunkiin, lukuunottamattakin\nniitä, jotka tässä sodassa olivat liittyneet Ateenalaisiin tahi\nLakedaimonilaisiin.\n\nSeuraavat kansakunnat taistelivat Sikeliasta, joko auttaakseen\ntoisia vallottamaan maan, tahi toisia pelastamaan Syrakuusaa. Tähän\ntoimeen he eivät yhtyneet oikeuden tunnosta ystäväänsä kohtaan eli\nsukulaisuudesta, vaan kukin otti siihen osaa sen mukaan, kuin etu tai\npakko hänen siihen sai.\n\nJoonialaisina hyökkäsivät Ateenalaiset ehdoin tahdoin\nDoorilais-sukuisia Syrakuusalaisia vastaan, kuten myöskin heidän\nkanssansa samaa kieltä puhuvat ja samoja tapoja noudattavat\nLeemnolaiset, Imbrolaiset ja Aiginalaiset, jotka siihen aikaan\nasuivat Aiginassa, sekä vielä Hestiaialaiset, jotka asuivat\nEuboian Hestiaiassa, jotka olivat Ateenalaisten siirtolaisia ja\nsotivat heidän puolellansa. Muista liittolaisista olivat toiset\nalamaisia, toiset itsenäisiä, muutamat palkattuja sotureita.\nAlamaisia olivat Eretrialaiset ja Kalkidilaiset, kuten myöskin\nEuboian Styreläiset ja Karystialaiset. Saarilta olivat heidän\nliittolaisensa Keiolaiset, Androlaiset ja Teeniolaiset; Jooniasta\nMileetolaiset, Samolaiset ja Kiolaiset. Näistä Kiolaiset eivät\nolleet veronalaisia, vaan seurasivat itsenäisinä, antaen laivoja.\nPaitsi Karystialaisia, jotka olivat Dryopeja, olivat nämät\nJoonialaisia ja miltei kaikki Ateenalaisten siirtolaisia, ja he\nseurasivat ainakin Joonialaisina, jos kohtakin pakosta, Doorilaisia\nvastaan. Näitten lisäksi tulivat Aiolilaisista Meetymneeläiset\nlaivoilla olematta veronalaisia alamaisia, Tenedolaiset ja\nAiniolaiset veroamaksavina alamaisina. Nämät Aiolilaiset taistelivat\ntäytymyksestä perustajiaan Aiolilaissukuisia Boiootialaisia vastaan,\njotka olivat Syrakuusalaisten puolella. Plataialaiset olivat ainoat\nBoiootialaiset, jotka mielihalulla taistelivat Boiootialaisia\nvastaan oikeutetuista syistä vallitsevan vihamielisyytensä takia.\nRodolaiset ja Kyteeralaiset, molemmat Doorilaista syntyperää,\nja viimeksimainitut lisäksi Lakedaimonilaisten siirtolaisia,\nkantoivat yhdessä Ateenalaisten kanssa aseita Gylippoksen johtamia\nLakedaimonilaisia vastaan, mutta Rodolaiset, Argolaista syntyperää,\ntaistelivat pakosta Doorilais-sukuisia Syrakuusalaisia ja vieläpä\nperustajiaan Geloolaisiakin vastaan. Peloponneesolaisista\nsaarelaisista seurasivat Kefalleenialaiset ja Sakyntolaiset\nAteenalaisia, koska he saarelaisina olivat eristetyt muista, ja\nAteenalaiset hallitsivat merellä. Kerkyyralaiset, jotka eivät\nainoastaan olleet Doorilaisia, vaan vieläpä Korintolaisiakin,\nseurasivat myöskin Ateenalaisia ja taistelivat perustajiansa\nKorintolaisia ja heimolaisiansa Syrakuusalaisia vastaan, nimeksi\npakosta, vaan itse asiassa vapaaehtoisesti vihamielisyydestä\nKorintolaisia kohtaan. Messeenialaiset, kuten he nyt kutsutaan,\nNaupaktoksesta ja Ateenalaisten hallussa silloin olevasta\nPyloksesta seurasivat myöskin sotaan. Onnettomuus saattoi\nniinikään nuo harvalukuiset Megaralaiset pakolaiset taisteluun\nMegaralais-sukulaisia Selinuntilaisia vastaan. Toiset olivat enemmän\nvapaaehtoisia. Näistä seurasivat Argolaiset Joonialaissukuisten\nAteenalaisten joukossa, vaikka Doorilaisia, Doorilaisia vastaan\nenemmän vihasta Lakedaimonilaisia kohtaan ja oman voiton pyynnöstä,\nkuin solmituiden sopimuksien takia. Mantinealaiset ja muut palkatut\nArkadialaiset ovat tottuneet hyökkäämään kenen kimppuun tahansa,\njoka vain heille osotettiin viholliseksi, ja kävivät nyt niitä\nArkadialaisia vastaan, jotka niinikään voitonhimosta seurasivat\nKorintolaisia. Kreetalaiset ja Aitoolialaiset ottivat myöskin\npalkattuina osaa sotaan. Sattuipa niin, että Kreetalaiset, jotka\nRodolaisten kanssa yhteydessä olivat perustaneet Cielan, palkasta\nhyökkäsivät siirtolaisiansa vastaan, eivätkä olleet heidän\npuolellaan. Osa Akarnaanialaisista liittyi myöskin Ateenalaiseen\napujoukkoon voitonhimosta, mutta vielä enemmän ystävyydestään\nDeemostenesta ja suosiosta Ateenalaisia kohtaan. Luetellut\nheimokunnat asuvat Joonian lahden rannalla. Italialaisista olivat\nTurilaiset ja Metapontolaiset tähän aikaan levottomuuksien\nrasittamina siihen määrin, että heidän täytyi ottaa osaa sotaan\nAteenalaisten puolella, kuten myöskin Sikeliooteista Naksolaiset\nja Katanalaiset. Barbareista avustivat Ateenalaisia Egestalaiset,\njotka olivat heidät kutsuneet Sikeliaan, ja useimmat Sikelialaiset\nsekä ulkopuolelta Sikeliaa osa Tyrseenolaisista erimielisyydestä\nSyrakuusalaisten kanssa, sekä palkkasotureina Japygilaiset. Mainitut\nkansakunnat taistelivat Ateenalaisten puolella.\n\nSyrakuusalaisia auttoivat heidän naapurinsa Kamariinalaiset ja\nlähinnä heitä asuvat Geloolaiset sekä toisella puolella puolueettomia\nAkragantilaisia asuvat Selinuntilaiset. Nämät asuvat Sikelian\nLibyanpuolisessa osassa, mutta Himerailaiset tulivat Tyrseenisen\nmeren puolisesta Sikeliasta, jossa he ovatkin ainoat Helleenit. He\nolivat ainoat sieltä saapuneet Syrakuusalaisten avustajat. Sikelian\nSyrakuusalaisia avustavat Helleeniläiset olivat mainitut kaikki\nDoorilaisia ja itsenäisiä, mutta barbareista ainoastaan ne, jotka\neivät olleet luopuneet Ateenalaisten luo. Ulkopuolelta Sikeliaa\nantoivat Lakedaimonilaiset kyllä Spartalaisen päällikön, mutta muu\nsotaväkensä oli Neodamoodeja ja Heilooteja; Korintolaiset olivat\nainoat, jotka saapuivat laivoilla ja jalkaväellä, ja sukulaisuuden\ntakia tulivat Leykadialaiset ja Amprakialaiset. Korintolaiset\npestasivat Arkadiasta ja lähettivät Sikeliaan väkeä, mutta\nSikyoonilaiset seurasivat pakosta ja ulkopuolelta Peloponneesosta\nBoiootialaiset. Näiden ulkoa tulleiden lisäksi varustivat Sikeliootat\nitse suuremman joukon kaikin puolin hyvässä kunnossa, he kun\nasuivatkin suurissa kaupungeissa, sillä sieltä koottiin suunnaton\nmäärä raskasaseisia, laivoja, hevosia ja muuta väkeä. Verraten taas\nkaikkiin muihin voi syystä väittää, että Syrakuusalaiset hankkivat\nenimmän sotaväkeä sekä sentähden, että heidän kaupunkinsa oli suuri,\nettä myöskin sentähden, että se oli suurimmassa vaarassa.\n\nNäin suuret apujoukot olivat kumpaisellekin puolin kokoontuneet ja\nsilloin jo saapuneet, eikä niitä sitten enää tullutkaan muita.\n\nKoska Syrakuusalaiset ja heidän liittolaisensa syystä arvelivat\ntaistelun olleen heille loistavan, niin he voitetun laivatappelun\njohdosta alkoivat tuumia, että vangitsisivat koko Ateenalaisten\nsuuren sotajoukon, jotta nämät eivät kumpaiseltakaan puolelta,\neivät mereltä eivätkä maalta, pääsisi pakenemaan heidän käsistään.\nHe ryhtyivät siinä aikeessa viipymättä suuren sataman sulkemiseen,\njonka suu on noin kahdeksaa stadionia leveä, asettaen viistoon\nsen eteen ankkuriin sotalaivoja, kuormalaivoja ja veneitä, sekä\nvarustautuivat muutenkin, jos Ateenalaiset vielä uskaltaisivat ryhtyä\nlaivatappeluun. Heillä oli siis suuret tuumat mielessä.\n\nAteenalaisista näkyi olevan välttämätöntä neuvotella, kun näkivät\nsulkemisen ja kun huomasivat vihollisten muut aikeet. Päälliköt ja\ntriarkit kokoontuivat siis neuvottelemaan vallitsevasta yleisestä\npulasta, koskei heillä ollut ruokaa, sillä he olivat kohta tapahtuvan\npoistumisen takia kieltäneet Katanalaisia tuomasta elintarpeita,\neikä vastakaan tulisi ruokaa olemaan, elleivät he laivatappelussa\npääsisi voitolle. He päättivät sentähden jättää ylempänä sijaitsevat\nlinnotukset, mutta laivojen läheisyydessä linnotuksella ympäröidä\nmahdollisen pienimmän alan, johon mahtuisivat heidän tarvekalunsa ja\nsairaansa, vartioida tätä hyvin ja muulla jalkaväellään miehittää\nkaikki laivansa, sekä kunnossa olevat että vialliset, vieden kaikki\nsotamiehet laivoihin, sekä jos laivataistelussa pääsisivät voitolle,\nlähteä Katanaan. Mutta jos joutuisivat tappiolle, päätettiin polttaa\nlaivat, peräytyä maitse ja mitä pikemmin taistelukunnossa koettaa\npäästä johonkin ystävälliseen barbarilaiseen tahi Helleeniläiseen\npaikkaan. He tekivätkin, kuten olivat päättäneet. He veivät\nylälinnotuksista vartioväen alas ja miehittivät tällä kaikki\nlaivat, pakottaen astumaan laivoihin jokaisen, joka vain ikänsä\npuolesta näkyi siihen kelpaavan. He miehittivät yhteensä noin 110\nlaivaa. He veivät laivoihin keihäänheittäjiä ja nuolenampujia sekä\nAkarnaanialaisia että muutakin muukalaista sukuperää, ja hankkivat\nmuutakin, mitä vaan oli mahdollista näin suuressa hädässä ja\ntämänkaltaisessa aikeessa.\n\nKun kaikki olivat valmistumaisillaan, ja koska Niikias näki\nsoturien olevan masennetuin mielin siitä, että he olivat kärsineet\nodottamattoman suuren tappion laivataistelussa, kuten myöskin\nravinnon puutteen takia pyrkivän taisteluun, niin kutsui hän kaikki\nkokoon ja koetti ennen taisteluun ryhtymistä rohkaista heitä puhuen\nseuraavaan tapaan:\n\n\"Ateenalaiset sotamiehet ja te liittolaisemme! Syntyvä tappelu\non meille kaikille samassa määrässä yhteinen. Siitä on riippuva\njokaiselle pelastus ja isänmaa yhtä paljon meille kuin\nvihollisillekin, sillä jos me pääsemme voitolle, on meillä tilaisuus\nnähdä kotikaupunkimme. Ei saa antautua epätoivoon eikä joutua\nsamaan tilaan, kuin nuo kokemattomat ihmiset, jotka, jouduttuansa\ntappiolle ensimmäisissä taisteluissa, ainaiseksi ovat pelon alaisina,\naina luulevat olevansa onnettomuuden alaisina. Vaan muistakaa te\ntäällä läsnäolevat Ateenalaiset, joilla on kokemusta niin monesta\nsodasta, ja te kaikki liittolaisemme, jotka meidän rinnallamme aina\nolette sotineet, miten sodan vaiheet ovat odottamattomat, ja eläkää\ntoivossa, että onni on oleva meille suosiollinen, ja varustautukaa\ntaistelemaan teidän omaistenne muodostaman näin lukuisan sotajoukon\narvon mukaisesti, jonka täällä näette.\"\n\n\"Mitä hyödyllistä vaan olemme voineet keksiä estääksemme sataman\nsulkemisesta johtuvaa laivojen tungosta, kuten myöskin vihollisten\nvarustuksia vastaan laivojen kansilta, joilla he meitä viimein\nvahingoittivat, kaiken tämän olemme me, neuvoteltuamme perämiesten\nkanssa, nykytarvetta varten panneet toimeen. Sillä suuri joukko\nnuolenampujia ja keihäänheittäjiä on otettava laivoihin ja joukko\nniitä, joita emme ennen ole käyttäneet tappelussa merellä, koska he\nlisäämällä laivojen painoa olisivat olleet esteeksi liikunnoille,\non meille nyt oleva hyödyksi, kun meidän on pakko laivoilta\ntaistella kuten maalla. Me olemme keksineet vastustuskeinoja\nlaivoillemme, ja heidän tukevia keulojansa vastaan, joilla he meitä\nenin vahingoittivat, olemme me hankkineet rautaiset kouran-koukut,\njotka tulevat estämään hyökkäävää laivaa palaamasta takaisin, jos\nvaan miehet tekevät tehtävänsä. Sillä me olemme joutuneet siihen\ntilaan, että meidän on laivoilla taisteltava maatappelu, ja näyttää\nhyödyllisemmältä, etteivät omat laivamme voi vetäytyä takaisin, kuten\nmyöskin ettemme salli heidän laivainsa tehdä niin, varsinkin kun\nmaa on vihollinen paitsi sitä pientä aluetta, joka on jalkaväkemme\nhallussa.\"\n\n\"Kiihoittakoon tämä aate teitä taistelemaan mitä voimakkaimmin,\nsallimatta syöstä itseänne maihin, älkääkä, laivan törmättyä laivaa\nvastaan, ennen päästäkö hyökkääjää, ennenkuin olette työntäneet\nkaikki raskasaseiset viholliselta kannelta. Ja tähän minä kehoitan\nyhtähyvin raskasaseisia kuin myöskin merimiehiäkin, koska tappelu\non tapahtuva suurimmaksi osaksi laivan kannelta, jota paitsi me\nvielä tähän saakka enimmiten olemme päässeet voitolle maatappelussa.\nMeriväelle minä erittäin painan mieleen, ettei sillä enää ole syytä\nolla peloissaan tapahtuneiden onnettomuuksien johdosta, koska\nheillä nyt on paremmat varustuskeinot kansilla ja useampia laivoja.\nTeitä, jotka ette ole Ateenalaisia, vaan joita niin kutsutaan,\nkoska käyttämällä meidän murrettamme ja noudattamalla meidän\ntapojamme olette kunnioitetut kautta koko Hellaan, ja joilla meidän\nherruudestamme ei ole vähemmän hyötyä kuin itsellämmekään, vaan vielä\nsuurempi etu osallisuudesta siihen, koska teitä meidän alamaisina\npeljätään eikä tohdita loukata, teitä kehotan miettimään, miten\narvokkaasti voisitte säilyttää tätä etua. Koska siis olette ainoat\nvapaaehtoisesti osalliset valtaamme, ei teidän sovi sitä pettää, kun\nse nyt on vaarassa, vaan, halveksien Korintolaisia, joita niin usein\nolette voittaneet, ja Sikeliootteja, joista ei yksikään yrittänyt\nnousta meitä vastaan, laivastomme vielä kukoistaessa, torjukaa heidät\ntakaisin ja osoittakaa, että heikkoudessakin ja onnettomuuksissa\nteidän sotataitonne on suurempiarvoinen heidän onnen suomaa\nväkevyyttänsä.\"\n\n\"Mutta teitä Ateenalaisia muistutan minä vielä kerran, etteivät\nteidän laivasäiliöihin jättämänne laivat ole näitten vertaisia,\nja etteivät sinne jääneet raskasaseiset ole täydessä miehuuden\nvoimassa, vaan että, jos teille sattuisi tappio, tulevat täkäläiset\nviholliset heti purjehtimaan heidän kimppuunsa, ja että meidän\nsikäläiset kansalaisemme tulevat olemaan kelvottomia puolustautumaan\nsekä sikäläisiä että täältä hyökkääviä vihollisia vastaan. Siinä\ntapauksessa joudutte te täkäläiset Syrakuusalaisten valtaan ja\nte itse kyllin tiedätte, millä tuumalla olette hyökänneet heitä\nvastaan, kotimaassa asuvat taas Lakedaimonilaisten alamaisiksi. Kun\nte siis tämän ainoan taistelun kautta ratkaisette näitten molempien\nkohtalon, niin jännittäkää, jos jolloinkin, voimanne, ja painakaa\nmieleenne kaikki kuin yksi mies, että te, astuessanne laivoihin,\nolette Ateenalaisten koko jalkaväki ja laivat meidän vielä pystyssä\noleva kaupunkimme, sekä Ateenan mainehikas nimi, jonka edestä se,\njoka on toista etevämpi taidossa tahi miehuudessa, ei milloinkaan\nkohtaa toista tilaisuutta osottaakseen sitä, sekä tuottaakseen hyötyä\nitselleen ja pelastusta kaikille.\"\n\nKehotettuansa sotilaitaan täten, käski Niikias heidän heti astua\nlaivoihin. Gylippokselle ja Syrakuusalaisille kävi selville,\nkun he näkivät valmistukset, että Ateenalaiset aikoivat ryhtyä\nlaivataisteluun, jonka ohessa heille oli ilmotettu rautaisen kouran\nheittämisestä. He varustautuivat sentähden sekä muissa suhteissa\nettä tätäkin varten. He peittivät keulat ja suuren osan laivasta\nnahalla, jotta heitetty rautakoura luiskahtaisi, kun ei löytynyt\ntartuntapaikkaa. Kun kaikki oli valmiina, rohkaisivat päälliköt\nsotureita, ja Gylippos puhui seuraavasti:\n\n\"Syrakuusalaiset ja liittolaiset! Että tähänastiset toimemme ovat\nolleet loistavia, ja että syntyvä taistelu tulee olemaan yhtä\nloistava, sen useimmat teistä hyvin tietävät, sillä muutoin ette\nniin innokkaasti olisi ottaneet siihen osaa; mutta jos joku löytyy,\njolle tämä ei ole kylliksi selvä, niin tahdomme selittää asiaa.\nAteenalaisista, jotka ovat tulleet tähän maahan orjuuttaaksensa ensin\nSikeliaa, ja onnistuttuansa tässä tuumassaan, sitten Peloponneesosta\nja muuta Hellasta, ja jotka jo ovat hankkineet itselleen suurimman\nvallan sekä entisistä että nykyisistä Helleeneistä, heistä te olette\nlaivatappelussa saaneet voiton, kun he tulivat laivastollaan, jolla\nhe pitivät kaikki vallassaan, ja tulette nytkin aivan epäilemättä\npääsemään voitolle. Sillä jos ihminen on joutunut tappiolle siinä,\nmissä hän pitää itseänsä etevänä, niin hän muussakin suhteessa\ntuntee itsensä heikommaksi, kuin jos hänellä ei olisi itsestään\nollut niin suurta ajatusta, ja jos hänen kerskaavaisuutensa toivo\njoutuu häviölle, niin hän masentuu allekin todellisia voimiaan. Tähän\nasemaan ovat Ateenalaiset nyt selvästi joutuneet.\"\n\n\"Meidän luonnollinen rohkeutemme, jolla me vielä taitamattomina\nkävimme vihollisia vastaan, on nyt varmempi, ja koska luottamuksemme\non vahvistunut siitä, että olemme väkevimmät, voitettuamme\nväkevimmät, niin on meidän toivomme entistä lujempi. Ylipäätäänhän\ntuottaa suurin toivo suurimman innon. Mitä tulee meidän\nvarustuksiemme matkimiseen, niin on meillä kokemus puolellamme ja me\nkyllä tulemme tekemään tyhjiksi heidän keksimänsä keinot. Mutta koska\nvihollisten laivojen kansilla vastoin tavallisuutta tulee olemaan\npaljon raskasaseisia, ja kun laivoihin otetaan keihäänheittäjiä ja\nniin sanoakseni kaikenlaisia maatoukkia, kuten Arkadialaisia ja\nheidän kaltaisiansa, jotka eivät edes ymmärrä, miten on istuttava\nheittäessään keihästään, miten eivät he, liikkuessaan eri tavalla,\nhäiritsisi sekä laivoja että toisiaan? Eikä heitä liioin tule\nauttamaan laivojen paljous, jos joku teistä pelkää, kun meillä ei\nole niin monta laivaa, kuin heillä; sillä ahtailla vesillä on suuri\njoukko laivoja kömpelöitä toimittamaan tehtävänsä, mutta sitä vastoin\non meidän varustuskeinoillamme helpompi niitä vahingottaa. Ja kuulkaa\nnyt, mitä me varmasti tiedämme: koska onnettomuudet vihollisiamme\novat niin kovasti kohdanneet, ja koska neuvottomuus heidät on\npakottanut epätoivoon, niin he, luottamatta enää varustuksiinsa,\nvaan enemmän onnen oikkuun, ovat päättäneet heittäytyä vaaraan\npelastaaksensa itseään, miten vain voivat, purjehtiaksensa pois,\njos voivat murtautua laivojemme lävitse, mutta muuten maitse\nvetäytyäkseen pois, koska he eivät voi joutua nykyistä kurjempaan\ntilaan.\"\n\n\"Käykäämme siis innolla verivihollisiemme kimppuun, jotka jo\novat joutuneet tuonkaltaiseen epäjärjestykseen, ja joita onni\njo on tykkänään hyljännyt, ja ajatelkaamme samalla olevan mitä\noikeudenmukaisinta tyhjentää koko vihamme sappi vihollisia vastaan\nkostaaksemme hyökkääville vihollisille, ja samalla torjua viholliset,\nmikä sananlaskun mukaan on suloisinta maailmassa. Vihollisina ja\nvieläpä verivihollisina, kuten kaikki tiedätte, ovat nuo tulleet\nmaatamme orjuuttamaan, ja jos se heiltä olisi onnistunut, olisivat\nhe määränneet miehille hirveimmän, naisille ja lapsille kunnottoman\nja koko kaupungille häpeällisimmän kohtalon. Senpä tähden ei sovi\nkenenkään olla heikko, eikä liioin sovi pitää voittona, jos he\nvaaratta poistuvat, sillä sen he kumminkin tekevät, jos pääsevät\nvoitollekin. Mutta jos me, päästyämme päätöksemme perille,\nrankaisemme heitä ansionsa mukaisesti ja hankimme koko Sikelialle\nsen jo ennen nauttiman vapauden vakavammaksi, niin on taistelumme\nkunniarikas. Vaaroista ovat ne harvinaisimmat, jotka onnistumatta\ntuottavat vähimmän vahinkoa, mutta onnistuttuansa enimmän etua.\"\n\nKun Syrakuusalaisten päälliköt ja Gylippos näin olivat rohkaisseet\nsoturiansa, miehittivät he viipymättä laivansa, koska huomasivat\nAteenalaistenkin tekevän sen. Hädissään vallitsevien olojen takia,\nja nähden kuinka suuri ja läheinen vaara oli, koska viholliset jo\nolivat hyökkäämäisillään ja koska, niinkuin suurissa taisteluissa\nkäy, ei arvellut kaikkien olevan kunnossa, kuten myöskin ettei\nhän ollut kylliksi selittänyt asioita, kutsui Niikias trieerarkit\nuudestaan yksitellen luokseen ja pyysi heitä isiensä, omassa ja\nheimojensa nimessä säilyttämään omaa kunniaansa sekä varoa itseään\nhimmentämästä isiensä kuntoa ja tuota niin vapaata isänmaataan\nja siellä vallitsevaa vapaamielistä elämää. Paljoa muutakin hän\nlausui, kuten ihmisillä semmoisessa tilassa on tapana, katsomatta\nsiihen, kuuluisiko se vanhoilta loruilta, vedoten vaimoihin, lapsiin\nja isänmaan jumaliin, mutta jota hetken pelästyksessä arvelee\nhyödylliseksi. Kun hän nyt mielestään oli lausunut tärkeimmät\nkohdat, jos kohtakaan ei kylliksi, niin hän vei jalkaväen rannalle\nja asetti sen niin leveästi, kuin mahdollista, herättääksensä sillä\nsuurempaa luottamusta laivaväessä. Deemostenees, Menandros ja\nEytydeemos astuivat Ateenalaisten päällikköinä laivoihin ja lähtivät\nheti leiristään purjehtimaan sataman sulkua vastaan, koettaakseen\nmurtautua ulos satamasta ja purjehtiakseen väljille vesille ahtaan\naukon läpi.\n\nSyrakuusalaiset ja heidän liittolaisensa, jotka jo olivat\npurjehtineet ulos yhtä suurella laivastolla, kuin entisessäkin\ntaistelussa, vartioivat osalla näistä aukon, ja purjehtivat ympäri\nkoko satamaa, jotta kaikkialta yht'aikaa hyökkäisivät Ateenalaisten\nkimppuun, jalkaväen heitä myöskin auttaessa, missä vain laivat\nlaskisivat rantaan. Syrakuusalaisten laivastoa johtivat Sikanos\nja Agatarkos, jotka kumpikin johtivat siipiään; Korintolaiset,\nPyteen johtajana, muodostivat keskustan. Kun Ateenalaiset olivat\nehtineet sululle, vallottivat he ensi rynnäköllä siihen asetetut\nlaivat ja koettivat särkeä sulut. Mutta kun Syrakuusalaiset ja\nliittolaiset kaikkialta hyökkäsivät esiin, niin laivataistelua ei\nkäyty ainoastaan sululla, vaan pitkin koko satamaa, ja tämä oli\nsekä ankara että edellisiä tulisempi. Sillä merimiehet osottivat\nsuurta intoa, kun käskettiin purjehtia hyökkäykseen, ja perämiehet\nsuurta taitavuutta ja kilpailua keskenään. Soturit taas harrastivat,\netteivät tappelussa kannella laivojen yhteen törmätessä jäisi muista\ntakapajulle. Jokainen koki itselleen uskotussa toimessa näyttäytyä\netevimpänä. Kun nyt näin suuri joukko laivoja ahtailla vesillä sattui\nyhteen, sillä laivoja oli lähes 200 kaikkiaan, ja ne liikkuivat mitä\npienimmällä alalla, niin hyökkäykset olivat harvat, kun ei ollut\ntilaisuutta peräytymiseen eikä liioin murtautumiseen vihollisten\nrivien läpi, vaan enimmiten tapahtui satunnaiset yhteentörmäykset\nlaivojen kesken joko paetessa tai toisen laivan päälle purjehtiessa.\nLaivan lähestyessä heittivät kannella olevat vihollisia keihäillä,\nnuolilla ja kivillä, mutta kun laivat sattuivat yhteen, koettivat\nsoturit taistellen päästä toistensa laivaan. Sattuipa usein niinkin,\nettä ahtauden takia hyökkäävään laivaan hyökättiin, joten kaksi tahi\nuseampaakin laivaa yhden ympärillä tarttui yhteen, ja perämiesten\ntäytyi sekä välttää muita että useammalle päin tarkastaen koettaa\nsaada tilaisuutta hyökkäykseen. Näiden lukuisten laivojen yhteen\ntörmäyksestä syntynyt kauhea jyrinä aiheutti pelästystä ja teki\nmahdottomaksi kuulla sotapäälliköiden käskyjä. Kovat olivat kummankin\npuolueen soutupäälliköiden kehoitukset ja huudot ammatin johdosta ja\nkeskinäisen kilvoituksen takia Ateenalaisille murtamalla vihollisten\nrivit innolla koettaa pelastua isänmaahan nyt jos milloinkaan;\nSyrakuusalaisille taas ja liittolaisille, että olisi kunniakasta\nestää vihollisia pakenemasta, ja että jokainen siten voittorikkaasti\nlisäisi isänmaansa kunniaa. Ja päälliköt kummaltakin puolelta,\njos näkivät jonkun pakotta kääntävän keulansa pakosalle, huusivat\ntuon trieerarkin nimeltään, kysyen, Ateenalaiset, peräytyivätkö he\nsen tähden, että pitivät tuon vihollisimman maan turvallisempana,\nkuin suurella vaivalla valloitetun meren, Syrakuusalaiset taas,\npakenivatko he noita pakenevia, joitten he tiesivät innokkaasti\nkaikin tavoin koettavan päästä pakoon.\n\nLaivatappelun ollessa ratkaisematonna, oli kumpaistenkin rannalla\nseisova jalkaväki suuressa tuskassa ja mielenjännityksessä, maan\nasukkaat hartaasti toivoen saavuttavansa suurempaa kunniata,\nhyökkääjät peläten, että joutuisivat vielä kurjempaan tilaan,\nkuin heidän nykyinen pulansa oli. Sillä kun Ateenalaisten kohtalo\ntykkänään riippui laivoista, niin heidän pelkonsa tulevaisuuden\nsuhteen oli suurempi kuin milloinkaan, ja koska he katselivat\ntaistelua eri paikoista, kuvastui heille laivatappelukin eri lailla.\nKun he näkivät ainoastaan pienen alan, eivätkä kaikki siis samasta\npaikasta, niin ne, jotka näkivät omaistensa olevan voitolla,\nrohkaistuivat ja kääntyivät rukouksilla jumalien puoleen, etteivät\nriistäisi heiltä pelastusta; mutta ne, jotka huomasivat tappion,\nvaikeroivat kovilla huudoilla, ja tekojen katsominen herätti heidän\nmielessään enemmän tuskaa, kuin taistelevissa. Ne, jotka taas näkivät\ntaistelun horjuvan, koska sotajoukot olivat niin lähellä toisiaan,\nolivat suurimmassa tuskassa ja osottivat ruumiinliikkeillään sielunsa\npelon; sillä pako ja perikato riippuivat vallan vähästä. Tässä\nAteenalaisten sotaväessä oli, kun tappelu vielä oli ratkaisematon,\nyht'aikaa kuultavissa voittajien ja voitettujen huutoja ja\nvalituksia, ylipäätään kaikkia, mitä suuressa vaarassa olevassa\nsotajoukossa voi kuulla.\n\nSama oli laivoilla asema, kunnes Syrakuusalaiset ja heidän\nliittolaisensa, taistelun jo kestettyä kauan aikaa, loistavalla\nhyökkäyksellä pakottivat Ateenalaiset peräytymään ja kaikuvilla\nhuudoilla ja kehoituksilla ajoivat heidät rannalle. Silloin kaikki\nmerisotilaat, jotka eivät jo merellä joutuneet vihollisten käsiin,\nmikä mitenkin, syöksyivät leiriin. Mutta jalkaväki ei nyt enää\nyksitellen, vaan kaikki yhdestä suusta valittivat ja huokailivat\nhuolissaan onnettomasta tapahtumasta, toiset rientäen laivoille\napuun, toiset vartioimaan hallussaan vielä olevaa muurin jäännöstä,\nmutta useimmat jo etsivät, missä voisivat pelastaa omaa itseään. Näin\nsuurta onnettomuutta Ateenalaiset eivät milloinkaan ennen olleet\nkärsineet. Heitä kohtasi nyt sama kohtalo, kuin he Pyloksessa olivat\nsaaneet aikaan. Sillä Lakedaimonilaisten menetettyä laivansa, olivat\nmiehetkin saarella hukassa, ja nyt ei ollut Ateenalaisilla enää\ntoivoa pelastua maitse, ellei jotakin odottamatonta tapahtuisi.\n\nTässä tulisessa tappelussa, jossa molemmin puolin hukkui suuri\npaljous sekä laivoja että ihmisiä, pääsivät Syrakuusalaiset ja\nliittolaiset voitolle, jonka jälkeen he, koottuansa kaatuneensa ja\nlaivahylyt, purjehtivat kaupunkiin ja pystyttivät voitonmerkin. Mutta\nAteenalaiset eivät ensinkään, heitä kohdanneen suuren onnettomuuden\ntakia, huolineet pyytää kaatuneitaan ja laivahylkyjään, vaan aikoivat\nheti yön kestäessä vetäytyä pois. Deemostenees kyllä ehdotti\nNiikiaalle, että jälelle jääneillä laivoillansa koettaisivat, jos\nmahdollista, aamun koittaessa väkisten purjehtia ulos satamasta,\nkoska heillä, väitti hän, oli useampia kelvollisia laivoja, kuin\nvihollisilla: Ateenalaisilla oli vielä jälellä lähes 60 laivaa,\nvihollisilla vähemmän, kuin 50. Kun he, Niikiaan suostuttua tähän\ntuumaan, tahtoivat miehittää laivoja, niin heidän merimiehensä\neivät suostuneet astumaan laivoihin, koska olivat niin peloissaan\ntapahtuneesta tappiosta, etteivät enää luulleet pääsevänsä voitolle.\nKaikki olivat sitä mieltä, että oli palattava maitse.\n\nKoska Hermokratees aavisti heidän aikeensa ja piti vaarallisena,\njos täten suuri sotajoukko kulkisi pitkin maata ja asetuttuansa\njohonkin Sikeliassa ehkä uudistaisi sodan heitä vastaan, niin hän\nvallanpitäjille selitti, ettei pitäisi sallia Ateenalaisten paeta\nyöllä, ja tämän hän sanoi vakuutuksensa mukaan, vaan että kaikkien\nSyrakuusalaisten ja liittolaisten olisi lähdettävä heiltä sulkemaan\ntiet ja ennen heitä ottamaan haltuunsa vuoren solat. Tähän hänen\ntuumaansa suostuivat vallanpitäjät yksimielisesti arvellen, että\nolisi toimittava hänen neuvojensa mukaan. Mutta koska ihmiset\niloissaan lepäsivät tämän suuren laivataistelun johdosta, varsinkin\nkun oli juhlat, sillä sille päivälle sattuivat Heerakleen uhrit,\nei luultu heidän helposti tottelevan. Iloissaan voitosta olivat\nnimittäin useimmat juhliessaan kääntyneet juominkiin, ja arveltiin\nheidän mieluummin olevan taipuisina kaikkeen muuhun, kuin ase kädessä\nryntäämään hyökkäykseen. Mutta kun vallanpitäjäin neuvoteltua tuuma\nnäytti mahdottomalta, ja kun Hermokratees heitä ei tähän voinut\ntaivuttaa, niin hän vihollisia vastaan keksi seuraavan keinon.\nKoska hän pelkäsi, että Ateenalaiset yöllä kaikessa hiljaisuudessa\nehtisivät päästä vaikeimpien solien läpi, niin lähetti hän, kun\nalkoi pimetä, muutamia ratsumiehistään Ateenalaisten leirille. Nämät\nratsastivat niin lähelle leiriä, että heitä taisi kuulla, ja ollen\nmuka Atenalaisten ystäviä, sillä muutamat kaupunkilaisista olivat\nNiikiaan kätyreitä, kutsuivat he moniaita heistä nimeltä ja pyysivät\nheitä sanomaan Niikiaalle, ettei hän yöllä veisi sotajoukkoaan pois,\nkoska Syrakuusalaiset vartioivat heitä, vaan rauhassa valmistautuisi\nja päivällä peräytyisi. Ilmotettuansa tämän, lähtivät he pois ja\nkuulijat ilmoittivat sen Ateenalaisten päälliköille.\n\nKoska he eivät ensinkään aavistaneet mitään petosta, viipyivät\nsanoman johdosta yön liikkumatta, ja koska eivät heti lähteneet\nliikkeelle, päättivät he viipyä seuraavankin päivän, jotta soturit\nvoisivat varustaa mukaan välttämättömät tavarat ja jättäen kaikki\nmuut jälkeensä, ottaa mukaansa sen, mikä oli tarpeeseen ruumiille ja\nylläpitämiseen, sekä sitten lähteä liikkeelle. Mutta Syrakuusalaiset\nja Gylippos kiiruhtivat jalkaväellä vartioimaan teitä maassa, joita\nmyöten Ateenalaisten arveltiin pakenevan, ja virtojen ja jokien\nylikäytäviä, asettuen, missä sopivin oli, estääkseen vihollista\nsotajoukkoa. He purjehtivat niinikään laivoillaan ja vetivät\nAteenalaisten laivat rannalta. Osan näistä polttivat he, kuten\nAteenalaiset itse jo olivat aikoneet tehdä, mutta muut sitoivat he\nkenenkään estämättä laivoihinsa kiinni ja veivät ne siten kaupunkiin.\n\nTämän jälkeen, kun Niikiaan ja Deemosteneen mielestä oli kylliksi\nvarustettu, lähdettiin liikkeelle kolmantena päivänä laivataistelun\ntapahduttua. Hirveitä eivät olleet ainoastaan tapahtumat yksistään,\nkun he poistuivat menetettyänsä kaikki laivansa, ja kun suurien\ntoiveiden asemesta he itse ja kaupunkinsa olivat joutuneet\nvaaranalaisiksi, vaan myöskin leiristä lähtiessä sattui tapauksia,\njotka jokaisen oli tuskallista nähdä ja tuntea. Sillä kun näki\nhautaamattomien ruumiitten joukossa sukulaisten makaavan, niin tuli\npelon lisäksi murheen tunne, ja elävinä jätettävät haavotetut ja\nheikot herättivät lähtevissä vielä paljoa enemmän katkeruutta, kuin\nkuolleet. Nämät ahdistivat heitä rukouksilla ja valituksilla, pyytäen\nottamaan heidät mukaansa, täten saattaen lähtevät neuvottomuuteen;\nja jos näkivät jonkun ystävistään tahi sukulaisistaan, niin huusivat\nhe häntä nimeltä. He tarttuivat kiinni lähtevien telttatoveriensa\nvaatteisiin ja seurasivat näitä niin kauas, kuin jaksoivat, ja\nkun ruumiin voimat heiltä puuttuivat, niin he jääden huusivat\nlähtevien jälkeen runsaasti rukouksia, kirouksia ja vaikeroimisia,\nniin että soturit menehtyivät itkuun, ja että joutuivat semmoiseen\nepätoivoon, että lähteminen ei ollut helppo, vaikkakin vihollisesta\nmaasta, ja vaikka jo olivat kärsineet enemmän, kuin kyynelillä voi\nkuvailla, tietämättä mitä vielä oli kärsittävänä. He häpesivät ja\nhalveksivat itseään. He lähtivät ikäänkuin piiritetystä pakenevasta\nkaupungista, eikä suinkaan pienestä: heitäkään ei ollut vähemmän,\nkuin yhteensä 40,000 miestä. Näistä kantoivat sekä kaikki muut, mitä\nkukin tarvitsi, että raskasaseiset ja ratsumiehet sitä paitsi vasten\ntavallisuutta itse ruoka-aineensa aseitten alla, toiset palvelijoiden\npuutteesta, toiset epäluottamuksesta; sillä jo ennen oli noita suuri\njoukko paennut, ja nyt vielä useammat. Eikä heillä ollut ruokaakaan\nkyllin, sillä sitä ei enää löytynyt leirissä. Ei muukaan kurjuus\nenemmän, kuin onnettomuuksien yhtäläisyys, mikä tavallisesti useiden\nosallisuudesta tuottaa lievennystä, vallitsevissa oloissa tuntunut\nlievennykseltä, varsinkin kun semmoisesta loistavasta ja kerskaavasta\nalusta lopulta olivat joutuneet tämänkaltaiseen häviöön. Sillä\nsuurempi kohtalon eroavaisuus ei ole kohdannut mitään Helleeniläistä\nsotajoukkoa, kuin tätä, joka oli lähtenyt muita orjuuttamaan, mutta\njonka nyt oli pakko paeta pelosta, että itse tulisi kärsimään\nsamaa, ja joka, purjehdittuansa onnentoivotuksien ja sotalaulujen\nkaikuessa, nyt kiiruhti pois herjaavien soimaushuutojen seuraamana,\njalkaisin eikä enää laivoilla, luottaen enemmän raskasaseisiin, kuin\nlaivastoon. Tämä kaikki näytti heistä kuitenkin lievemmältä, kuin\nheitä vielä uhkaavien vaarojen suuruus.\n\nKun Niikias näki sotajoukkonsa joutuneen suureen alakuloisuuteen,\nniin kulki hän pitkin rivejä, rohkaisten ja lohduttaen heitä niin\npaljon, kuin vallitsevien olojen mukaan oli mahdollista, korottaen\näänensä, jota edemmäs tuli, jotta se kuuluisi mitä useimmille:\n\n\"Ateenalaiset ja liittolaisemme! Nykyisissäkin oloissa on toivo\nsäilytettävä, sillä moni on pelastunut vaikeammistakin vaaroista,\nkuin meidän. Älkää liioin soimatko itseänne niiden ansaitsemattomien\nonnettomuuksien johdosta, joihin olette joutuneet. Sillä minäkin,\nvaikken suinkaan terveyteni puolesta ole ketään teistä parempi,\nnäettehän, miten tauti minua rasittaa, ja vaikka en onnenikaan\npuolesta yksityisessä elämässä enemmän, kuin muutenkaan, ole\nviimeisiä, minäkin olen nyt samassa vaarassa, kuin halvin teistä. Ja\nkuitenkin olen minä aina koettanut noudattaa jumalien sääntöjä, ja\nolen niinikään ihmisiä kohtaan harjottanut oikeutta ja kohtuutta.\nSenpä tähden minulla onkin vakava tulevaisuuden toivo, eivätkä\nonnettomuudet liioin minua peloita. Ehkäpä kohta lievenevätkin\nolomme. Sillä kylliksi kauan on jo onni seurannut vihollisia, ja\njoskin joku jumala meitä vihaisi tämän sotaretkemme takia, niin\nolemme jo riittävästi rangaistut. Ovathan muutkin hyökänneet\ntoisia vastaan, kärsimättä ylimääräisesti siitä, että tekivät\njotain inhimillistä. Meilläkin siis on toivo saavamme lievennystä\njumalilta, sillä heidän puoleltansa olemme mieluummin ansainneet\nsurkuttelemista, kuin vihaa. Kun näette itsenne kulkevan kuten\nainakin raskasaseiset ja noin lukuisina hyvässä järjestyksessä,\nniin huomatkaa, että muodostatte valtion, mihin vain asetutte, ja\nettei mikään muu Sikelian kaupungeista kykene teidän kimppuunne\nkäymään, eikä teitä karkoittamaan sieltä, mihin olette pysähtyneet.\nPitäkää huolta kulkueen turvallisuudesta ja järjestyksestä; älköönkä\nkukaan pitäkö vallotettua taistelukenttää muuna, kuin isänmaanansa\nja linnoituksenansa. Kiiruusti on meidän matkustettava yöt päivät,\nsillä muonaa on meillä vähän, ja jos me saavumme Sikelioottain\nystävälliseen maahan, jotkahan peläten Syrakuusalaisia ovat meille\nuskollisia, niin voitte pitää itseänne pelastettuina. Heitä on jo\nkäsketty kohtaamaan meitä, tuoden mukanaan lisää ruokaa. Sanalla\nsanoen: tietäkää siis, sotatoverini, että teidän on esiinnyttävä\nkunnon miehinä, koska ei löydy pelastuspaikkaa läheisyydessä, jos\nolette miehuuttomia; mutta jos nyt pääsette vihollisten käsistä, niin\nte muut saatte nähdä, mitä hartaimmin toivotte, ja te Ateenalaiset\nsaatatte uuteen voimaan kaupunkinne nykyjään horjuvan suuren vallan.\nSillä miehet muodostavat kaupungin, eivät tyhjät muurit eivätkä\nlaivat\".\n\nTäten rohkaisten kulki Niikias pitkin soturien rivejä ja jos hän vaan\nnäki heidän jossakin kulkevan hajallaan tahi järjestyksettä, niin hän\nkokosi ja järjesti heidät. Deemosteneeskin koetti samaten rohkaista\nmiehiään. Sotajoukko muodosti neliön, jonka etunenässä kulki Niikiaan\njoukko, ja sitten seurasi Deemosteneen osasto; raskasaseiset\nympäröivät kuormaston ja aseettoman joukon. Kun he ehtivät\nAnapos virran ylikäyntipaikalle, tapasivat he sinne asetetuita\nSyrakuusalaisia ja liittolaisia, jotka he pakottivat pakenemaan,\nja vallottivat tien. Mutta Syrakuusalaiset ratsumiehet ahdistivat\nheitä alituisilla hyökkäyksillään, ja kevytaseiset heittelivät\nheitä keihäillä. Kuljettuansa sinä päivänä 40 stadiota, viettivät\nhe yönsä erään kummun rinteillä. Seuraavana päivänä lähtivät he\naikaisin aamulla liikkeelle ja ehtivät 20 stadionin paikoille. Sitte\nhe astuivat alas tasangolle ja leiriytyivät sinne, aikeissa ottaa\ntaloista jotakin syötävää (sillä paikalla löytyi asujia) kuten\nmyöskin vettä matkalleen, koska monta stadiota heidän matkallaan\neteenpäin ei sitä riittävästi löytynyt. Mutta Syrakuusalaiset\nsaapuivat samalla ja sulkivat tien heiltä. Tie kulki yli Akraion\nLepas nimisen korkean kukkulan, jonka kumpaisellakin puolella oli\njyrkät rotkot. Kun Ateenalaiset seuraavana päivänä aikoivat kulkea\neteenpäin, niin Syrakuusalaiset ja liittolaisten ratsumiehet ja\nkeihäänheittäjät, joita oli suuri paljous, estivät heitä tästä,\nheittäen heitä keihäillä ja ahdistaen heitä ratsuhyökkäyksillään.\nKotvan aikaa taistelivat Ateenalaiset, mutta peräytyivät vihdoin\nleiriinsä takaisin. Ruokavaroja ei enää ollut kylliksi, kuten tähän\nsaakka, koska vihollisilta ratsumiehiltä eivät uskaltaneet lähteä\nniitä hakemaan.\n\nAikaisin aamulla lähtivät he jälleen liikkeelle ja murtautuivat\naina linnotetulle kukkulalle, mutta siellä seisoi heidän edessään\nyläpuolella linnotusta vihollinen jalkaväki järjestettynä monen\nmiehen syvyyteen, sillä paikka oli ahdas. Ateenalaiset ryntäsivät\nlinnotusta vastaan, mutta kun lukuisat viholliset heitä heittelivät\njyrkältä kukkulalta aseillansa, sillä ylhäältähän oli helppo osata\nvastustajiin, niin he eivät kyenneet murtautumaan heidän lävitsensä,\nvaan palasivat leiriinsä ja pysyivät paikallaan. Sattuipa iskemään\ntulta ja samalla satamaan rajusti, kuten ainakin tähän vuodenaikaan\nsyyskesällä. Tästä nolostuivat Ateenalaiset vielä suuremmin,\narvellen tämän kaiken tapahtuvan heidän turmioksensa. Heidän\npysyessään hyökkäämättä, lähettivät Gylippos ja Syrakuusalaiset\nosan sotaväestään heidän taatse sulkemaan tien, jota myöten he\nolivat kulkeneet, ja Ateenalaisetkin lähettivät niinikään osaston\nväestään estämään heitä tästä. Nyt vetäytyi Ateenalaisten koko\nsotaväki alas tasangolle ja vietti siellä yönsä. Seuraavana päivänä\npyrkivät he eteenpäin, mutta Syrakuusalaiset hyökkäsivät heidän\nkimppuunsa kaikkialta yltympäri, haavoittaen suuren paljouden heistä.\nJos Ateenalaiset hyökkäsivät, peräytyivät viholliset, mutta jos\nhe peräytyivät, hyökkäsivät nämät esiin ja ahdistivat varsinkin\njälkimmäisiä, jotta he vastustajien paetessa pienissä osastoissa\npelottaisivat koko sotajoukon. Kotvan aikaa kestivät Ateenalaiset\ntätä taistelutapaa, mutta vihdoin pysähtyivät he tasangolle\npäästyänsä viisi, kuusi stadiota eteenpäin. Myöskin Syrakuusalaiset\nvetäytyivät heistä pois leiriinsä.\n\nKoska sotaväki oli kurjassa tilassa muonavarojen puutteen johdosta,\nja kun suuri joukko vihollisten tiheiden hyökkäyksien kautta oli\nhaavoitettu, niin päättivät Niikias ja Deemostenees yöllä sytyttää\nmitä useimpia tulia ja viedä sotajoukon rannalle, ei kuitenkaan samaa\ntietä, jota he olivat aikoneet, vaan päinvastaista, kuin se, jota\nSyrakuusalaiset vartioivat. Tämä tie ei lopulta johtanut sotajoukkoa\nKatanaan, vaan toiseen osaan Sikeliasta: Kamarinaan ja Gelaan\nsekä muihin siellä sijaitseviin Helleeniläisiin ja barbarilaisiin\nkaupunkeihin. He sytyttivät siis monta tulta ja lähtivät yöllä\nliikkeelle. Mutta heidät valtasi pelko ja kauhistus, kuten tavallista\non sotajoukoissa, enin suuremmissa, varsinkin heidän matkustaessaan\nyöllä vihollisen maan halki ja niin lähellä vihollisia, josta johtui\nhäiriötä. Niikiaan joukko, joka kulki etupäässä, pysyi kuitenkin\nkoossa ja ehti paljon edelle toisia, mutta Deemosteneen johtamasta\nväestä hajosi enemmän, kuin puolet, ja joutui epäjärjestykseen.\nAamun valjetessa saapuivat he kuitenkin rantaan, josta he kulkivat\nniin kutsuttua Eloorinalaista tietä myöten, aikoen, kun saapuisivat\nKakypares joelle, pitkin tätä jokea kulkea halki sisämaan. He\ntoivoivat myöskin siellä kohtaavansa Sikelioottoja, joille oli\nlähetetty sana. Mutta kun ehtivät joelle, kohtasivat he täälläkin\nSyrakuusalaisen vartioväen, joka linnotuksella ja paaluilla heiltä\nsulki tien. Murtauduttuansa heidän lävitsensä, kulkivat he toiselle\nErineos nimiselle joelle, sillä tähän heidät tienoppaat olivat\njohtaneet.\n\nKun Syrakuusalaiset ja liittolaiset päivän noustua huomasivat\nAteenalaisten poistuneen, niin useimmat syyttivät Gylipposta, että\nhän muka oli tahallaan päästänyt Ateenalaiset pakosalle. Koska ei\nollut vaikeata tietää, mihin he olivat lähteneet, niin ajoivat\nSyrakuusalaiset heitä viipymättä takaa ja saavuttivat heidät murkinan\naikeissa. Kun he saavuttivat Deemosteneen johtaman osaston, joka\nkulki viimeisenä hitaammin ja epäjärjestyksessä, koska se yöllä oli\njoutunut pelästykseen, niin he välittömästi hyökkäsivät Ateenalaisten\nkimppuun ja taistelu alkoi, jossa Syrakuusalaiset helposti ympäröivät\nheidät, koska olivat muista erillään, ja ajoivat heidät kokoon.\nNiikiaan sotaväki oli jo ehtinyt 50 stadiota heistä edelle, sillä\nhän kulki nopeasti, arvellen ettei vapaaehtoisesta viipymisestä\ntämmöisessä asemassa eikä taistelusta olisi pelastusta, vaan että\noli kiirehdittävä pakoon mitä nopeimmin, antautuen taisteluun\nainoastaan pakosta. Mutta Deemostenees oli kovassa pulassa, koska\nviholliset häntä jälkimmäisenä ensin ahdistivat, ja kun hän huomasi,\nettä viholliset häntä ajoivat takaa, niin ei hän enää sanottavasti\njatkanut kulkuaan, vaan asettui vastarintaan, kunnes viholliset aikaa\nvoittaen ympäröivät hänet, jolloin hän joukkoineen joutui suureen\nhämminkiin. Sillä he olivat suljetut muurin ympäröimään paikkaan,\njonka kumpaisellakin puolella kulki tiet, ja jossa kasvoi joukko\nöljypuita, joiden välistä heitä kaikilta puolin aseilla heiteltiin.\nSyrakuusalaiset käyttivät tämmöisiä hyökkäyksiä, eikä järjestettyä\ntaistelua, syystä, etteivät huolineet heittäytyä vaaraan epätoivoon\njoutuneita ihmisiä vastaan, mikä olisi ollut Ateenalaisille enemmän\nedullista, kuin heille itselleen. Myöskin oli heillä sääli omaa\nväkeään, koska he kuitenkin olivat varmat voitosta, ja koska he\nmyöskin tällaisella taistelutavallaan tiesivät saavansa heidät\nvoitettuina käsiinsä.\n\nKun Syrakuusalaiset koko päivän olivat heitelleet Ateenalaisia ja\nheidän liittolaisiansa aseillaan, ja kun näkivät näiden haavoitetun\nja muutenkin joutuneen kurjaan tilaan, lähettivät Gylippos\nja Syrakuusalaiset liittolaisineen ensin sanan, että niitten\nsaarelaisten, jotka niin halusivat, vapaaehtoisesti sallittaisiin\nyhtyä heihin, jota tarjousta noudattivatkin muutamat harvat\nkaupungit. Myöhemmin tehtiin Deemosteneen kanssa sopimus myöskin\nkaikista muista sotureista, jolloin määrättiin, että jättäisivät\naseensa ja ettei ketään kohtaisi kuolema väkivallan, kahlehtimisen\ntahi ruuan puutteellisuuden kautta, joilla ehdoilla kaikkiaan 6,000\nsoturia antautui vihollisille. Omistamansa hopean heittivät he\nkaikki tyyni nurin käännettyihin kilpiin ja täyttivät täten neljä\nkilpeä. Vangitut vietiin heti kaupunkiin. Niikias joukkoineen saapui\nsinä päivänä Erineos nimiselle joelle, jonka yli kuljettuansa hän\nsotaväkineen leiriytyi eräälle kukkulalle.\n\nKun Syrakuusalaiset seuraavana päivänä saavuttivat hänet, ilmoittivat\nhe hänelle, että Deemosteneen sotaväki oli antautunut, ja kehottivat\nhäntä tekemään samaten. Mutta koska hän ei heitä uskonut, sallivat\nhe hänen lähettää ratsumiehen tiedustelemaan. Kun tämä palattuansa\nilmotti heidän antautuneen, niin lähetti Niikias airuen kautta sanan\nGylippokselle ja Syrakuusalaisille, että hän oli valmis Ateenalaisten\npuolesta suostumaan seuraavaan sopimukseen: Ateenalaiset korvaisivat\nSyrakuusalaisille kaikki heidän kärsimät sotakustannuksensa, jota\nvastoin Syrakuusalaiset päästäisivät hänen johtamat soturinsa\nlähtemään. Kunnes sotakulungit olivat maksetut, annettaisiin heille\npanttivangeiksi Ateenalaisia miehiä, yksi talenttia kohti. Gylippos\nyhtävähän kuin Syrakuusalaisetkaan suostuivat näihin ehtoihin,\nvaan hyökkäsivät Ateenalaisten kimppuun ja ampuivat heitä myöhään\nillalla kaikkialta. Ateenalaisten tila oli kurja muonan ja kaiken\nmuun puutteesta. Kuitenkin päättivät he, odottaen yön hiljaisuutta,\njatkaa matkaansa ja tarttuivat taas aseisiin. Tämän huomattuaan\nSyrakuusalaiset kaiuttivat sotahuutonsa. Ymmärtäen, että heidän\nhankkeensa oli tullut ilmi, heittivät Ateenalaiset taas aseensa,\npaitsi 300 miestä, jotka murtautuivat vihollisten vartioväen läpi ja\nyön peitossa lähtivät mihin mikin pääsi.\n\nNiikias koetti päivän noustua viedä sotaväkensä edemmäs, mutta\nSyrakuusalaiset ja liittolaiset yhä vaan ahdistivat heitä samaten,\nampuen heitä nuolilla ja keihäillä. Ateenalaiset kiiruhtivat\npäästäkseen Assinaros virralle, kaikkialta lukuisten ratsumiesten\nja muun sotajoukon ahdistamina. He arvelivat olonsa paranevan, jos\npääsisivät yli tämän joen, johon heitä houkutteli sekä yleinen\nkurjuus että kova jano. Saapuessaan sinne, heittäytyivät he jokeen\nilman mitään järjestystä, jokainen koettaen ensimmäisenä päästä yli,\nja viholliset tekivät hyökkäyksillään ylikäynnin vaikeaksi. Sillä\npakotettuina kulkemaan joukossa, lankesivat Ateenalaiset toistensa\npäälle ja tallasivat toisiansa maahan sekä saivat surmansa kompastuen\nkeihäisiinsä ja sotapukuihinsa, toiset heti, toiset vierien alas\nvirtaa myöten. Syrakuusalaiset seisoivat joen toisella rannalla, ja\nkun tämä oli jyrkkä, niin ampuivat he ylhäältä vihollisia, jotka\nsuuremmaksi osaksi janoissaan virran kuperassa uomassa saattoivat\ntoisiaan hämminkiin. Peloponneesolaiset astuivat alas jokeenkin ja\nsurmasivat miekalla heitä. Vesi pilaantui heti, mutta kuitenkin\njuotiin sitä, vaikka mudan ja veren tahraamana.\n\nKun jo suuri joukko ruumiita makasi päälletysten joessa, ja kun\ntoiset sotamiehistä hukkuivat jokeen, toiset, jos pääsivätkin vähän\nmatkaa pakoon, joutuivat ratsumiesten surmattaviksi, niin Niikias\nvihdoin antautui Gylippokselle, koska hän enemmin luotti häneen,\nkuin Syrakuusalaisiin. Hän pyysi Gylipposta ja Lakedaimonilaisia\nmenettelemään häntä kohtaan mielin määrin, mutta lakkaamaan\nsurmaamasta muita sotureita. Gylippos käski silloin ottaa viholliset\nelävältä vangeiksi ja eloon jääneet, jotka eivät päässeet pakoon, ja\nnäitä kyllä oli monta, vietiin kokoon. Niitä 300, jotka murtautuivat\nläpi vartioväen, lähetettiin ajamaan takaa ja he saatiinkin kiinni.\nValtion vangeiksi joutuneiden luku ei ollut suuri, koska yksityiset\nheitä keinottelivat itselleen ja koko Sikelia oli täynnä niitä, jotka\neivät, kuten Deemosteneen sotilaat, olleet antautuneet sopimuksen\njohdosta. Suuri oli kaatuneidenkin joukko, sillä tämä miestappo\noli suurin tässä Sikelian sodassa. Myöskin matkalla tapahtuneissa\nlukuisissa tappeluissa kaatui suuri paljous. Useat karkasivat\nkuitenkin, toiset heti, toiset myöhemmin, palveltuansa orjina.\nNäitten turvapaikaksi tuli Katana.\n\nSyrakuusalaiset ja liittolaiset palasivat kaupunkiin, otettuansa\nmahdollisimman paljon vankeja ja saalista. Kaikki muut Ateenalaiset\nja heidän liittolaisensa, jotka he saivat haltuunsa, viettivät\nhe kivenlouhimoihin, koska arvelivat niitten olevan varmimpina\nsäilytyspaikkoina, mutta Niikiaan ja Deemosteneen surmasivat\nhe vasten Gylippoksen tahtoa. Sillä Gylippos katsoi itselleen\nloistavaksi voitonkunniaksi, jos hän muitten seurassa olisi voinut\ntuoda Lakedaimoniin vastustajien päälliköt. Sattuipa toinen\nheistä, Deemostenees, olemaan Lakedaimonilaisten enin vihaama mies\nsaarella ja Pyloksessa tapahtuneiden seikkojen takia; toinen taas\noli saman tähden enin suosittu. Sillä Niikias oli innokkaasti\nkoettanut saada Ateenalaisia tekemään sopimuksen saarella olevien\nLakedaimonilaisten miesten vapauttamisesta. Tämän johdosta\nsuosivat häntä Lakedaimonilaiset, eikä tämä ollut pienin aihe\nhänen luottamukseensa Gylippokseen ja antautumiseensa hänelle.\nMutta muutamat Syrakuusalaisista, kuten huhutaan, peläten, että\nhän rangaistuksen tuskissa ilmaisisi, että he olivat olleet hänen\nkätyrinsä, joten hän tuottaisi heille ikävyyksiä, vaativat, että hän\nmestattaisiin; toiset taas, etupäässä Korintolaiset, peläten, että\nhän rikas kun oli, lahjoilla saisi vartijat päästämään hänet karkuun,\nja että jälleen hänen puoleltansa syntyisi vehkeitä, yllyttivät\nliittolaisia surmaamaan hänet. Hän siis sai surmansa tämänkaltaisista\nsyistä, hän, joka kaikista Helleeneistä, aikalaisistani, vähin olisi\nansainnut joutua tähän onnettomuuteen, koska hän kaiken elämänsä ajan\noli noudattanut hyveen vaatimuksia.\n\nAlussa kohtelivat Syrakuusalaiset kivenlouhimoihin suljetuita vankia\nvallan ankarasti. Sillä kun niin suuri joukko ihmisiä oli suljettu\npieneen maanalaiseen paikkaan, jolla sitäpaitse ei ollut kattoa, niin\nensinnäkin vaivasi heitä kuuma auringonhelle, ja kun sitä vastoin\nsyksyiset yöt ja pakkanen seurasivat näitä kuumia päiviä, niin tämä\nilman muutos aiheutti tauteja vangituissa. Kun heidän tässä samassa\nahtaassa paikassa piti toimittaa tarpeensa, ja kun kuolleet vielä\nlisäksi makasivat päälletysten yhdessä läjässä, niin kuolivat he\nhaavoistansa, ilman-muutoksesta ja muista samankaltaisista syistä,\nja sitäpaitsi kiusasi heitä kärsimätön löyhkä, kuten myöskin nälkä\nja jano, sillä kahdeksaan kuukauteen jokainen heistä sai ainoastaan\nkotylan vettä ja kaksi kotylaa jauhoja päivässä. Ei löydy mitään\nkurjuutta, joka ei olisi vaivannut näitä tämmöiseen paikkaan\nheitetyitä miehiä. Noin 70 päivää elivät he näin yhteensurvottuina;\nsitten möivät Syrakuusalaiset orjiksi muut, paitsi Ateenalaisia ja\nniitä Sikelioottoja ja Italialaisia, jotka olivat sotineet näiden\npuolella. Kaikkiaan vangittiin ainakin 7,000 miestä, sillä vaikeaa\non antaa tarkkaa tietoa tästä. Tämä oli kaikkein merkillisin tapaus\ntässä sodassa, ja, mikäli minä tiedän, myöskin kaikissa muissa\nHelleeniläisissä sodissa. Voittajille se oli kaikkein loistavin ja\nvoitetuille kaikkein tuhoisin. Sillä Ateenalaiset kaikin puolin\ntykkänään voitettuina, joiden tappiota suurempaa ei voi löytyä,\nmenettivät tämän niin sanoakseni tuhoturmion kautta jalkaväkensä,\nlaivansa ja kaikkityyni, ja harvat olivat ne, jotka niin monesta\npalasivat kotia. Näin päättyi Ateenalaisten sotaretki Sikeliaan.\n\n\n\n\nKAHDEKSAS KIRJA.\n\n\nKun sanoma tästä saapui Ateenaan, niin ei uskottu kauaan aikaan,\nettä häviö oli ollut niin täydellinen, vaikka luotettavimmat\nmiehet, jotka olivat päässeet pakoon taistelusta, kertoivat sen\ntoden peräisenä. Mutta kun eivät enää voineet epäillä, olivat he\nkovasti suutuksissaan niille puhujille, jotka olivat kehottaneet\nryhtymään retkeen, ikäänkuin eivät itse olisi sitä äänestäneet, kuten\nmyöskin orakelinselittäjille, tietäjille ja ennustajille, jotka\nhaltioissaan olivat heille antaneet toivoa Sikelian vallottamisesta.\nKaikenlaiset murheet heitä kaikkialta ahdistivat, ja pelko, ja\nhämmästys vaivasivat heitä tämän onnettomuuden jälkeen suurimmassa\nmäärässä. Sillä yksityisesti oli jokahinen menettänyt omaisiaan,\nja valtio suuren joukon raskasaseisia, ratsumiehiä ja senkaltaisen\nnuorisojoukon, jommoista sille toista ei näyttänyt riittävän. Kun\nei enää ollut kelvollisia laivoja Iaivanveistämöissä, ei rahaa\nvaltionrahastossa, ei soutumiehiä, niin katosi heiltä pelastuksen\ntoivo vallitsevissa oloissa, koska arvelivat vihollisten Sikeliasta\nsuoraa päätä laivastollaan purjehtivan heitä vastaan Peiraieukseen,\nvarsinkin kun olivat saaneet niin loistavan voiton, ja että\nkotimaiset viholliset ponnistaisivat kaiken voimansa ahdistaakseen\nheitä kaksinkertaisella tarmolla sekä maitse että meritse, ja että\nheidän liittolaisensa luopuisivat vihollisten luokse. Kuitenkaan\nei heistä pitänyt antaa perään, vaan voimiensa mukaan valmistaa\nlaivastoa, tuoden puuainetta, mistä vaan oli saatavana, sekä hankkia\nrahaa, kuten myöskin varmuutta liittolaisten, varsinkin Euboian,\nsuhteen, asettaa valtion menot säästäväisemmälle kannalle ja sitä\nvarten valita neuvostoon vanhuksia, jotka neuvottelisivat sekä\nvaltion silloisista oloista että niiden parantamisesta. Kaikki\nolivat vallitsevan pelon alaisina, kuten rahvas ainakin, valmiit\njärjestämään asiat. Miten olivat päättäneet, tehtiinkin, ja tähän\nloppui tämä kesä.\n\nSeuraavana talvena olivat kaikki Helleenit Ateenalaisten Sikeliassa\nkärsimän suuren tappion johdosta kovasti kiihoissaan. Puolueettomat\nkaupungit eivät enää odottaneet mitään kehotusta ryhtyäksensä sotaan,\nvaan arvelivat, että oli hyökättävä Ateenalaisia vastaan, tuumien,\nettä Ateenalaisetkin, jos olisivat onnistuneet Sikeliassa, olisivat\nkulkeneet heitä jokaista vastaan, että sotaa ei enää kauan kestäisi,\nja että osanotto siihen tuottaisi heille kunniata. Lakedaimonilaisten\nliittolaiset olivat taas innokkaampia kuin ennen, päästäkseen\nmitä pikemmin sodan vaivoista. Enin kuitenkin Ateenalaisten\nalamaiset olivat valmiit luopumaan, katsomatta omaan heikkouteensa,\neivätkä edes innoissaan luulleet Ateenalaisten voivan kestää yli\nseuraavan kesän. Tästä kaikesta yltyi Lakedaimonilaisten valtion\nrohkeus ylenmäärin ja varsinkin siitä, että arvelivat Sikeliasta\nliittolaisten, kun jo olivat hankkineet itselleen laivaston, kevään\ntultua suurella voimalla aivan varmaan saapuvan heille avuksi.\nKaikin puolin toivorikkaina päättivät he ryhtyä sotaan, arvellen\nettä he, kun tämä voittoisasti oli lopetettu, vastaisuudessa\npääsisivät senkaltaisista vaaroista, kuin heitä ehkä olisi kohdannut,\njos Ateenalaiset olisivat vallottaneet Sikelian, ja että he,\nkukistettuansa Ateenalaiset, häiritsemättä saisivat koko Hellaan\nvaltaansa.\n\nHeti sinä talvena lähti heidän kuninkaansa Agis viipymättä\nDekeleiasta sotajoukolla kantamaan veroja liittolaisilta laivastoa\nvarten. Poiketen Meelialaiseen lahteen, otti hän Oitailaisilta\nmuinoisen vihan tähden suuren saaliin ja rahaa, ja pakotti\nFtiootalaisia Akaialaisia ja muita Tessalialaisten sikäläisiä\nalamaisia, huolimatta Tessalialaisten soimauksista ja vastalauseista,\nantamaan panttivankeja ja rahaa, ja vei panttivangit Korintokseen\nkoettaen saada nämät heimokunnat liittolaisiksi. Lakedaimonilaiset\nmääräsivät kaupungeille sadan laivan rakentamisen, joista he\nitse ja Boiootialaiset kumpikin rakentaisivat 25, Fookilaiset ja\nLokrilaiset 15, Korintolaiset 15, Arkadialaiset, Pelleeneeläiset\nja Sikyoonilaiset kymmenen, Megaralaiset, Troitseeneeläiset,\nEpidaurolaiset ja Hermionilaiset kymmenen. He varustivat niinikään\nkaikkea muuta ryhtyäksensä sotaan heti kevään tultua.\n\nAteenalaiset varustautuivat niinikään talven kuluessa, kuten olivat\npäättäneet, laivojen rakentamiseen, hankkien rakennusaineita, ja\nlinnottivat Sunionin, jotta heidän muonaa kuljettavat aluksensa\nvaaratta voisivat purjehtia niemikön ympäri. He revittivät\nlinnoituksen, jonka he purjehtien Sikeliaan olivat rakentaneet\nLakoonikaan, ja tekivät niinikään, säästääkseen varoja, lopun muista\nmielestänsä hyödyttömistä menoista, mutta pitivät ensi sijassa\nsilmällä liittolaisiaan, etteivät he voisi luopua.\n\nKumpaistenkin ollessa näissä toimissa ikäänkuin alkaakseen uutta\nsotaa, lähettivät Euboialaiset ensimmäisinä samana talvena sanan\nAgikselle luopumisestaan. Suostuen heidän tuumiinsa, lähetti hän\nhakemaan Lakedaimonista Stenelaideen pojan Alkameneen ja Melantoksen\npäälliköiksi Euboiaan. Nämät tulivatkin mukanaan 300 neodamoodia,\nja hän oli juuri lähettämäisillään heidät saareen, kun sillä välin\nLesbolaiset saapuivat, ilmoittaen hekin luopumisaikeistaan. Kun\nBoiootialaiset heitä kannattivat, jätti Agis tuumansa Euboian\nsuhteen sikseen, päättäen auttaa Lesbolaisia luopumaan, ja asetti\nheille harmosteeksi Alkameneen, joka juuri oli lähtemäisillään\nEuboiaan, ja siihen yritykseen Boiotialaiset lupasivat antaa\nkymmenen alusta. Tämän teki hän Lakedaimonilaisvaltiolta lupaa\nkysymättä. Sillä Agis oli sen aikaa, kuin hän kamppaili Dekeleian\nympäristössä, johtonsa alla seisovan sotavoiman nojalla itsevaltias,\nlähetti sotajoukon, mihin vaan halusi, ja keräsi niitä sekä kantoi\nveroja. Paljon ennemmin, sanoakseni, olivat liittolaiset tähän\naikaan hänen käskynsä kuin Lakedaimonilaisvaltion alaisia. Sillä\nkoska hänellä oli sotajoukko, oli hän kaikkialla pelättävä, ja hän\navusti nyt Lesbolaisia. Mutta Kiolaiset ja Erytraialaiset, jotka\nniinikään olivat valmiit luopumaan, eivät kääntyneet Agikseen,\nvaan Lakedaimoniin. Heidän mukanaan saapui myöskin lähettiläs\nTissaferneeltä, joka oli Artakserkseen pojan, kuningas Dareioksen,\nkäskynhaltija rannikkomaissa. Tissafernees yllytti myöskin\nPeloponneesolaisia sotaan, luvaten hankkia heille ravinnon. Sillä\nkuningas oli häneltä äskettäin vaatinut veroja hänen maakunnastaan,\njoita häntä Ateenalaiset olivat estäneet kantamasta Helleeniläisistä\nkaupungeista, ja jotka hän siis oli velkaa. Hän arveli helpommin\nvoivansa kerätä verot, jos hän vahingoittaisi Ateenalaisia, sekä\nsamalla hankkivansa Lakedaimonilaiset kuninkaan liittolaisiksi, ja,\nkuten kuningas hänelle oli käskenyt, elävänä tahi kuolleena saavansa\nhaltuunsa Pissutnoksen aviottoman pojan Amorgeen, joka oli noussut\nkapinaan Kariassa. Kiolaiset ja Tissafernees siis ajoivat samaa asiaa.\n\nLaofoonin poika Kalligeitos Megarasta ja Ateenagoroksen poika\nTimagoras Kytsikoksesta, jotka pakolaisina synnyinmaastaan\noleskelivat Farnakeen pojan Farnabatsoksen luona, saapuivat samaan\naikaan Farnabatsoksen lähettiläinä Lakedaimoniin, kehottaaksensa\nLakedaimonilaisia lähettämään laivoja Hellespontoon, jotta hän,\njos voisi, samaten kuin Tissaferneeskin tuumi, saisi maakunnassaan\nsijaitsevat kaupungit verojen takia luopumaan Ateenalaisista ja\nomin neuvoin hankkisi Lakedaimonilaiset kuninkaan liittolaisiksi.\nTissaferneen ja Farnabatson lähettiläiden ajaessa toimiaan erillään\ntoisistaan, syntyi Lakedaimonissa kova kina, kun toiset kehottivat\nensin lähettämään laivoja ja sotajoukon Jooniaan ja Kiokseen, toiset\nHellespontokseen. Lakedaimonilaiset suostuivat kuitenkin mieluummin\nKiolaisten ja Tissaferneksen tuumiin, joita Alkibiadeeskin puolusti,\nkoska hän jo perheensä kautta oli efori Endioksen kestiystävä,\njosta johtuikin Lakedaimonilainen liikanimi hänen suvussaan,\nEndios kun kutsuttiin Alkibiadeksen pojaksi. Lakedaimonilaiset\npäättivät kuitenkin ensin lähettää Kiokseen perioikkilaisen miehen\nFryniksen tarkastamaan, oliko heillä niin monta laivaa, kuin olivat\nilmoittaneet, ja oliko kaupunki muutenkin maineensa veroinen. Kun\ntämä ilmoitti puheessa olevan perää, ottivat he viipymättä Kiolaiset\nja Erytraialaiset liittolaisikseen ja päättivät lähettää heille\navuksi 40 laivaa, koska Kiolaiset olivat väittäneet itsellään\nmuka löytyvän aina 60 laivaa. Ensin aikoivat he näistä heti\nlähettää kymmenen Melankridaan johdolla, mutta kun sitten tapahtui\nmaanjäristys, lähettivät he Melankridaan asemesta Kalkideuksen\nviidellä laivalla, jotka he Lakoonikasta hankkivat. Tähän loppui\ntalvi ja 19 vuosi sitä sotaa, jonka vaiheet Thukydides on kertonut.\n\nHeti seuraavan kesän alussa lähettivät Lakedaimonilaiset, Kiolaisten\nkiiruhtaessa laivojen lähettämistä, koska pelkäsivät Ateenalaisten\nsaavan vihiä asiasta, sillä kaikki keskustelut kävivät heiltä\nsalaa, kolme Spartalaista miestä Korintokseen kehotuksella, että\nmitä kiiruimmin hinaisivat laivat kannaksen yli toisesta merestä\nAteenanpuoliseen mereen, ja että kaikki laivat, sekä ne, jotka Agis\noli varustanut Lesbosta varten, että muutkin purjehtisivat Kiokseen.\nKaikkiaan oli siellä 39 laivaa.\n\nKalligeitos ja Timagoras olivat Farnabatson puolesta osaa ottamalta\nretkeen Kiokseen, eivätkä he liioin antaneet laivaston lähettämistä\nvarten tuomiansa rahoja, 25 talenttia, vaan tuumivat jälestäpäin\nomasta puolestaan purjehtia toisella sotajoukolla. Kun Agis huomasi\nLakedaimonilaisten ensin lähtevän Kiokseen, niin hänkin yhtyi tähän\ntuumaan; ja kun liittolaiset olivat kokoontuneet Korintokseen\nneuvottelemaan, niin heidänkin mielestä oli purjehdittava ensin\nKiokseen Kalkideuksen johdolla, joka Lakoonikassa oli hankkinut nuo\nviisi laivaa, ja vasta sittemmin Lesbokseen Alkameneen johdolla,\njonka Agiskin oli määrännyt, ja viimeksi olisi Hellespontokseen\nlähdettävä, johon Ramfiaan pojan Klearkoksen tulisi johtaa\nsotajoukko, kuten myöskin päättivät ensin hinata puolet laivoista yli\nkannaksen. Näitten tulisi viipymättä purjehtia, jotta Ateenalaiset\nenemmän kääntäisivät huomionsa odotettaviin kuin liikkeelle lähteviin\nlaivoihin. Sillä nyt he eivät enää purjehtineet täällä salaa, vaan\njulkisesti, koska he halveksivat Ateenalaisten voimattomuutta, kun\nei heillä ollut mitään sanottavaa laivastoa näkyvissä. Kuten olivat\npäättäneet, kulettivat he 21 laivaa kannaksen yli.\n\nMutta Korintolaiset, muitten kiiruhtaessa purjehdusta, eivät\nsuostuneet lähtemään mukaan, ennenkuin Istmon juhlia, jotka juuri\nsilloin olivat tulossa, oli vietetty. Agis oli valmis myöntymään,\nettei heidän tarvitsisi rikkoa Istmilaisia sopimuksia, vaan että hän\nomin päin yksinäisesti ryhtyisi retkeen. Kun eivät Korintolaiset\ntähänkään suostuneet, ja kun täten syntyi viipyminen, saivat\nAteenalaiset hiukan vihiä Kiolaisten tuumista, jonka johdosta he\nlähettivät yhden päälliköistä, Aristokrateen, tekemään Kiolaisille\nnuhteita, ja kun Kiolaiset kielsivät, vaati hän heiltä vakuudeksi,\nettä lähettäisivät hänen mukanaan laivoja liittolaivastoon. He\nlähettivätkin seitsemän laivaa. Syynä laivojen lähettämiseen oli,\nettä Kioksen kansa ei tietänyt mitään näistä tuumista, ja että\nylimykset, jotka nämät tunsivat, eivät halunneet tehdä kansaa\nitselleen vihamieliseksi, ennenkuin heillä oli varma tuki, ja kun\nPeloponneesolaiset viipyivät, niin eivät enää luulleet heidän\ntulevankaan.\n\nSillä välin vietettiin lstmilais-juhlat, ja Ateenalaiset saapuivat\nniihin juhlallisen kutsun mukaisesti. Näitä vietettäessä kävi heille\nyhä selvemmäksi Kiolaisten vehkeet. Palattuansa kotia, varustautuivat\nhe siis, jotteivät laivat salaa heiltä pääsisi lähtemään Kenkreiasta.\nJuhlien jälkeen lähtivät Peloponneesolaiset 21 laivalla Kiokseen\nAlkameneen johdolla. Heitä vastaan purjehtivat Ateenalaiset ensin\nyhtä monella laivalla, houkutellen vastustajia ulos aavalle merelle.\nMutta kun Peloponneesolaiset eivät heitä kauas seuranneet, vaan\nkääntyivät, niin Ateenalaisetkin peräytyivät. Koska he eivät\ntäydellisesti luottaneet noihin seitsemään laivastoonsa yhtyneeseen\nKiolaiseen laivaan, niin he lisäsivät laivojensa luvun 37, joilla\nhe ajoivat vihollisia takaa Korintolaisella alueella sijaitsevaan\nPeiraiokseen, joka on autio satama ja viimeinen Epidauroksen rajoihin\npäin. Peloponneesolaiset menettivät yhden laivan merellä, mutta muut\nlaivat saivat he pelastetuiksi satamaan. Kun Ateenalaiset näitä\nahdistivat sekä mereltä että astuttuansa maihin, niin syntyi siitä\nsuuri hämminki ja epäjärjestys. Ateenalaiset vahingoittivat useimmat\nlaivoista ja surmasivat vihollisten päällikön Alkameneen. Osa\nAteenalaisiakin kaatui taistelussa.\n\nSotajoukkojen erottua toisistaan, jättivät Ateenalaiset kylliksi\nmonta laivaa pitämään vihollisia laivoja silmällä, mutta muilla he\npurjehtivat ankkuroimaan läheiseen pieneen Saarelaan ja lähettivät\npyytämään apua Ateenasta. Sillä seuraavana päivänä saapuivat myöskin\nlaivoissa oleville Peloponneesolaisille Korintolaiset eikä paljoa\nmyöhemmin toisetkin naapurit avuksi. Kun he näkivät vartioimisen\nautiolla paikalla olevan vaivaloisen, he joutuivat neuvottomiksi.\nEnsin tuumivat he polttaa laivansa, mutta sitten näytti heistä\nparaalta hinata laivat maalle, ja, asetuttuansa yhteen jalkaväen\nkanssa, vartioida niitä, kunnes saisivat tilaisuuden paeta. Saatuansa\ntiedon tästä, lähetti Agis heille Termoon nimisen Spartalaisen.\nAlkamenesta olivat eforit käskeneet lähettämään ratsumiehen\nilmoittamaan, kun laivat lähtivät kannakselta, ja nyt vasta saivat\nLakedaimonilaiset tiedon siitä. He aikoivat heti lähettää kotosalla\nolevat viisi laivaa Kalkideuksen johdolla ja Alkibiadeen hänen\nmukaansa, mutta juuri kun olivat lähtemäisillään, ilmotettiin\nlaivojen paosta Peiraiokseen, josta Lakedaimonilaiset suuresti\nnolostuivat, kun he heti ryhtyessään Joonialaiseen sotaan olivat\nkärsineet tappion. Tämän johdosta he eivät ainoastaan päättäneet olla\nlähettämättä lisää laivoja kotoa, vaan myöskin kutsua takaisin harvat\nennen lähteneet.\n\nSaatuansa tiedon tästä, kehottaa heti Alkibiadees Endiosta ja muita\neforeja viivyttämättä lähettämään laivat liikkeelle, väittäen, että\nhe ennättäisivät perille, ennenkuin Kiolaiset saisivat tiedon toisten\nlaivojen onnettomuudesta, ja että hän kyllä, tultuansa Jooniaan,\nhelposti saisi sikäläiset kaupungit luopumaan esittämällä niille\nAteenalaisten heikkouden ja Lakedaimonilaisten innon. Endiokselle\nkuvailee hän kahden kesken, kuinka kunniakasta olisi, jos hänen\ntoimestaan Joonia luopuisi ja kuningas tulisi Lakedaimonilaisten\nliittolaiseksi, jottei tätä kunniaa luettaisi Agiin ansioksi; sillä\nAlkibiadees sattui olemaan eripuraisuudessa Agiin kanssa. Saatuansa\nEndioksen ja toiset eforit suostumaan tuumiinsa, lähti Alkibiadees\nnoilla Kalkideuksen johtamilla viidellä laivalla liikkeelle, ja\nsaapui nopeasti perille.\n\nTähän aikaan palasivat Sikeliasta nuot Peloponneesolaisten 16 laivaa,\njotka Gylippoksen johtamina olivat ottaneet osaa sotaan, ja joita\nAteenalaisten 27 laivaa Leukaan edustalla Menippon pojan Hippokleen\njohdolla, väijyessään Sikeliasta purjehtivia laivoja, oli saavuttanut\nja pahasti vahingottanut, jolloin ainoastaan yksi laiva hukkui, mutta\ntoiset pääsivät Ateenalaisilta pakoon Korintokseen.\n\nPurjehtiessaan vangitsivat Kalkideus ja Alkibiadees kaikki,\njotka he kohtasivat, jottei heidän tulostaan leviäisi tieto, ja,\nsaavuttuansa Koorykokseen mannermaalla, päästivät he irti siellä\nvangitut. Itse he, ensin neuvoteltuansa muutamien heidän tuumiansa\nkannattavien Kiolaisten kanssa ja näitten neuvosta purjehtien salassa\nkaupunkiin saapuivat Kiolaisille äkki-arvaamatta. Kansa tästä joutui\nhämmästykseen ja pelästykseen. Mutta ylimykset olivat asettaneet\nasiat niin, että neuvosto juuri oli koossa, ja kun Kalkideus ja\nAlkibiadees heille kertoivat, kuinka vielä monta muuta laivaa oli\ntulossa, eivätkä puhuneet mitään Peiraiokseen suljetuista laivoista,\nniin Kiolaiset ja sitten Erytraialaiset luopuivat Ateenalaisista. Kun\nhe sitten purjehtivat kolmella laivalla Klatsomenaihin, niin sekin\nluopui. Klatsomenalaiset purjehtivat heti mannermaalle ja linnottivat\nPoliknan turvapaikakseen, jos heidän täytyisi jättää saari, jossa he\nasuivat. Luopuneeet harrastivat kaikki paikan linnottamista ja sotaan\nvalmistumista.\n\nAteenaan saapui pian sanoma Kioksen luopumisesta, ja koska arvelivat,\nettä heitä uhkasi suuri ja ehdoton vaara, eivätkä luulleet muitten\nliittolaistenkaan pysyvän rauhassa, kun noin suuri kaupunki oli\nluopunut, niin he vallitsevan pelästyksen takia poistivat sen\nrangaistuksen, joka oli määrätty sille, joka ehdottaisi tai\näänestäisi, että kajoisivat noihin 1,000 talenttiin, joiden\nkäyttämistä he koko sodan aikana olivat koettaneet karttaa, ja\npäättivät nyt kajota niihin, rakentaaksensa suuren joukon laivoja\nja lähettää Kiokseen ne kahdeksan laivaa, jotka Diotimoksen pojan\nStrombikideen johtamina olivat, jätettyään valvomisen Peiraioksessa,\nlähteneet ajamaan takaa Kalkideuksen johtamia laivoja, mutta jotka\nolivat palanneet kotia, kun eivät niitä saavuttaneet. Vähää myöhemmin\nlähettivät he Trasykleen johdolla toisetkin 12 laivaa apuun, jotka\nniinikään olivat luopuneet vartioimisesta Peiraioksessa. He poistivat\nmyöskin nuo seitsemän Kiolaista laivaa, jotka heidän mukanaan\npiirittivät Peiraiokseen suljetuita laivoja, vapauttivat niissä\nolevat orjat ja vangitsivat niiden vapaat miehistöt. He miehittivät\nkiiruusti kymmenen muuta laivaa kaikkien poislähetettyjen sijasta\nvartioimaan Peloponneesolaisia, ja päättivät myöskin miehittää 30\nmuuta. Suuri oli into, eivätkä varustukset pienet Kiosta vastaan.\n\nTällä välin saapui Strombikidees kahdeksalla laivallaan Samokseen ja\npurjehti, otettuansa laivastoonsa yhden Samolaisen laivan, Teokseen,\njonka asukkaita hän kehoitti pysymään levollisina. Kioksesta purjehti\nmyöskin Kalkideus 23 laivalla Teokseen ja yht'aikaa saapuivat sinne\nmyöskin Klatsomenilainen ja Erytraialainen jalkaväki. Saatuansa\ntästä tiedon jo edeltäpäin, purjehti Strombikidees sieltä, ja kun\nhän, tultuansa aavalle merelle, näki laivojen paljouden, pakeni\nhän Samosta kohti, vihollisten takaa-ajamana. Teokselaiset ensin\neivät laskeneet jalkaväkeä kaupunkiinsa, mutta kun Ateenalaiset\nlähtivät pakoon, päästivät he sen sisään. Jalkaväki viipyi kuitenkin,\nodottaaksensa Kalkideusta, mutta kun häntä ei näkynyt, niin repivät\nhe Ateenalaisten rakentaman muurin mannermaanpuolisen osan.\nRepimisessä auttoi heitä joukko barbareja, joiden päällikkö oli\nTissaferneen alipäällikkö Stagees.\n\nAjettuansa Strombikideen Samokseen, varustivat Alkibiadees ja\nKalkideus Peloponneesosta saapuneista laivoista otetut merimiehet\naseilla ja jättivät heidät Kiokseen, jota vastoin he miehittivät\notetut alukset ja 20 muuta laivaa Kiolaisilla miehillä ja purjehtivat\nMileetokseen, nostaaksensa senkin kapinaan. Sillä Alkibiadees, joka\noli hyvissä väleissä Mileetolaisten vallanpitäjien kanssa, halusi,\nsaatuansa nämät puolelleen, Kiolaisille itselleen, Kalkideukselle ja\nlähettäjälleen Endiokselle annetun lupauksensa mukaan hankkia sen\nkunnian, että hän Kiolaisen sotavoiman ja Kalkideuksen avulla oli\nnostanut kapinaan mitä enimmät kaupungit. Purjehdittuansa suurimman\nosan matkaa salaa vihollisilta ja saavuttuansa vähää ennen, kuin\nStrombikidees ja Trasyklees, joka juuri 12 laivalla oli saapunut\nAteenasta ja yhtyi takaa-ajoon, nostavat he Mileetoksen kapinaan.\nKun Mileetolaiset eivät laskeneet heidän kintereillään purjehtivia\nAteenalaisia kaupunkiinsa, niin nämät ankkuroivat lähellä sijaitsevan\nLaden saaren edustalle. Heti Mileetolaisten kapinoitua tehtiin\nTissaferneen ja Kalkideuksen välityksellä ensimmäinen näinkuuluva\nliitto kuninkaan ja Lakedaimonilaisten välillä:\n\n\"Seuraavilla ehdoilla ovat Lakedaimonilaiset ja liittolaiset\ntehneet liiton kuninkaan ja Tissaferneen kanssa. Se maa ja ne\nkaupungit, jotka kuningas omistaa, ja jotka kuninkaan esi-isät\novat omistaneet, olkoot kaikki kuninkaan. Niitä veroja tahi muita\ntuloja, joita Ateenalaiset kantavat näistä kaupungeista, tulee\nkuninkaan yhteisesti Lakedaimonilaisten ja liittolaisten kanssa estää\nAteenalaisia kantamasta. Sota Ateenalaisia vastaan on kuninkaan,\nLakedaimonilaisten ja liittolaisten yhteisesti käytävä. Sodankäyntiä\nAteenalaisia vastaan ei sallittako lopettaa, elleivät kumpaisetkin,\nkuningas ja Lakedaimonilaiset ja liittolaiset, siihen suostu. Jos\njotkut luopuvat kuninkaasta, olkoot he myöskin Lakedaimonilaisten ja\nliittolaisten vihollisia; ja jos jotkut luopuvat Lakedaimonilaisista\nja liittolaisista, olkoot he myöskin samaten kuninkaan vihollisia\".\n\nTämänkaltainen oli liitto. Tämän jälkeen miehittivät Kiolaiset heti\nkymmenen muuta laivaa ja purjehtivat Anaiaan, haluten saada tietoja\nMileetoksen tapahtumista ja nostaa kaupungit samalla kapinaan.\nMutta kun heille Kalkideukselta tuli käsky palata takaisin, koska\nAmorgees sotajoukolla maitse oli tulossa, niin purjehtivat he Zeyn\npyhäkön edustalle. Kun he huomasivat 16 laivaa, jotka Diomedoon\nmyöhemmin kuin Trasyklees toi Ateenasta, purjehtivan merellä, niin\npakenivat he yhdellä laivalla Efesokseen, mutta muut laivat menivät\nTeokseen. Ateenalaiset ottivat neljä tyhjää laivaa, joiden miehistöt\nolivat ehtineet maihin. Muut pääsivät pakoon Teolaisten kaupunkiin.\nAteenalaiset purjehtivat Samosta kohti, mutta Kiolaiset jälellä\nolevilla laivoillaan ja jalkaväellään nostivat ensin Lebedoksen\nja sitten Erain kapinaan. Tämän tehtyään matkusti kumpikin, sekä\njalkaväki että laivat, kotia.\n\nSamoihin aikoihin ryntäsivät Peloponneesolaisten yhtä monen\nAteenalaisen laivan takaa-ajamat ja Peiraiokseen suletut 20 laivaa\näkkiarvaamatta vihollisten läpi ja ottivat, päästyänsä voitolle\nmeritappelussa, neljä Ateenalaista laivaa. Sitten purjehtivat he\nRekreiaan ja varustautuivat taas purjehtiakseen Kiokseen ja Jooniaan.\nLakedaimonista tuli heille päälliköksi Astyokos, jolle uskottiin koko\nlaivaston johto.\n\nKun jalkaväki oli poistunut Teoksesta, niin saapui itse Tissafernees\nsotajoukolla, mutta palasi takaisin, hävitettyänsä Teoksen\nlinnoituksen jälellä olevan osan. Hänen poistuttuansa saapui\nDiomedoon vähän myöhemmin kymmenellä Ateenalaisella laivalla ja teki\nTeolaisten kanssa sopimuksen, että laskisivat heidätkin kaupunkiinsa.\nSitten teki hän hyökkäyksen Eraita vastaan, mutta kun hän ei voinut\nvallottaa tätä kaupunkia, niin purjehti hän pois.\n\nTähän aikaan tapahtui myöskin Samoksessa kansan kapina ylimyksiä\nvastaan Ateenalaisten avulla, jotka kolmella laivalla sattuivat\nolemaan siellä. Samoksen kansa surmasi noin 200 henkilöä, kaikki\nylimyksiä, rankaisi 400 maanpakolaisuudella ja otti itse haltuunsa\nheidän maatilansa ja talonsa. Kun Ateenalaiset jo olivat tunnustaneet\nheidät siitä lähtien vakinaisesti itsenäisiksi, niin he tämän jälkeen\nhoitivat kaupunkinsa asioita omin päin. Mutta maanviljelijöille he\neivät suoneet minkäänlaisia oikeuksia, eivätkä edes sallineet heidän\nmennä naimisiin kaupunkilaisten kanssa.\n\nTämän jälkeen jatkoivat Kiolaiset sinä kesänä tointaan yhtä suurella\ninnolla, kuin olivat alkaneetkin. Odottamatta Peloponneesolaisten\nsaapumista, esiintyivät he suurella sotajoukolla nostaaksensa\nkapinaan kaupungit, jotta saisivat mitä useimpia tovereita\nvaarassaan, ja hyökkäsivät, kuten Lakedaimonilaiset olivat\nkäskeneet, 13 laivalla Lesbosta vastaan, rynnätäkseen sittemmin\nHellespontokseen, jonka ohessa sikäläisten Helleenien ja\nliittolaisten jalkaväki samalla hyökkäsi Klatsomenaita ja Kymeetä\nvastaan. Tämän päällikkö oli Spartalainen Eualas ja laivaston\nDeiniadas, perioikilaista sukuperää. Laivat purjehtivat ja saattoivat\nMeetymnan luopumaan, johon jäi neljä laivaa, muut lähtivät nostamaan\nMytileeneetäkin kapinaan.\n\nLakedaimonilainen nauarki Astyokos purjehti sillä välin, kuten hän\noli aikonutkin, Kenkreiasta neljällä laivalla ja saapui Kiokseen.\nKolmantena päivänä, hänen saavuttuansa sinne, purjehti 25 laivan\nsuuruinen Ateenalainen laivasto Leoonin ja Diomedoonin johdolla\nLesbokseen. Leoon oli nimittäin myöhemmin kymmenellä laivalla\nAteenasta tullut avuksi. Astyokos oli samana päivänä illalla\nlähtenyt liikkeelle ja purjehti, otettuansa yhden Kiolaisen\nlaivan laivastoonsa, Lesbosta kohti, ollakseen siellä apuna, jos\nsuinkin voisi. Ensin hän saapui Pyrraan ja sieltä seuraavana\npäivänä Eressokseen, jossa hänelle tuli tieto, että Ateenalaiset\nensimmäisellä hyökkäyksellä olivat vallottaneet Mytileeneen. Sillä\nkun Ateenalaiset äkkiarvaamatta olivat purjehtineet satamaan,\nniin he valtasivat Kiolaisten laivat ja vallottivat kaupungin,\nastuttuansa maihin ja voitettuansa taistelussa vastustajat. Kun\nAstyokos oli saanut tiedon tästä Eressolaisilta ja Eubuuloksen kanssa\nMeetymneestä tulleiden Kiolaisten laivojen kautta, jotka olivat\njätetyt sinne, ja joista nyt Mytileeneen vallottamisen jälkeen\nkolme oli sattunut pakenemaan hänen luoksensa, sillä yhden olivat\nAteenalaiset vallottaneet, niin hän ei enää suunnannut matkaansa\nMytileeneeseen, vaan saatuansa Eressoksen luopumaan ja varustettuansa\nsen asukkaat aseilla, lähetti hän laivansa raskasaseiset maitse\nAntissaan ja Meetymneeseen Eteonikoksen johdolla ja purjehti itse\nhallussaan olevilla laivoilla ja kolmella Kiolaisella aluksella\nrantoja myöten, toivoen läsnäolollaan rohkaisevansa Meetymneeläisiä\npysymään kapinassaan. Mutta kun ei Lesboksessa saanut mitään aikaan,\npurjehti hän sotaväkineen Kiokseen. Jalkaväki, jonka oli määrä lähteä\nHellespontokseen, erosi laivastosta ja palasi kukin kaupunkiinsa.\n\nKenkreiasta saapui sittemmin kuusi Peloponneesolaisliittolaisten\nlähettämää laivaa Kiokseen. Järjestettyänsä Lesboksen olot\nentiselleen, purjehtivat Ateenalaiset Klatsomenaihin, vallottivat\nheidän mannermaalla linnotetun Poliknan ja veivät asukkaat takaisin\nsaarella sijaitsevaan kaupunkiin paitsi luopumisen alkuunpanijoita,\njotka olivat paenneet Dafnukseen. Täten saivat Ateenalaiset taas\nKlatsomeneen haltuunsa.\n\nSamana kesänä astuivat Ateenalaiset, jotka mainituilla Lesboksen\nedustalla ankkuroituilla 20 laivalla väijyivät Mileetosta,\nmaihin Mileetoksen alueelle Panormoksessa ja surmasivat pienellä\nsotajoukolla apuun rientävän Lakedaimonilaisen päällikön\nKalkideuksen. Kolmantena päivänä tämän jälkeen palasivat he ja\npystyttivät voitonmerkin, jonka Mileetolaiset hävittivät, koskeivät\nAteenalaiset muka olleet kyenneet vallottamaan heidän maataan.\n\nLesboksessa ankkuroidulla Ateenalaisella laivastolla lähtivät\nLeoon ja Diomedoon Kioksen edustalla sijaitsevilta Oinussalaisilta\nsaarilta sekä Erytraialaisella alueella sijaitsevista Siduusseesta\nja Pteleonista, jotka olivat Ateenalaisten hallussa, sotaretkelle\nKiosta vastaan. Astuttuansa maihin Kardamyleessä ja Bolissoksessa,\nvoittivat he taistelussa apuun rientävät Kiolaiset, surmasivat heistä\nsuuren joukon ja hävittivät seutuja. Fanaisissa he saivat toisen\nvoiton ja Leukoonionissa kolmannen, jonka jälkeen Kiolaiset eivät\nenää purjehtineet hyökkäykseen; mutta Ateenalaiset hävittivät heidän\nkauniisti hoidettua ja Meedialaisista ajoista saakka rauhaan jätettyä\nmaatansa. Sillä Lakedaimonilaisten rinnalla ovat Kiolaiset minun\ntietääkseni ainoat, jotka onnessaan ovat voineet säilyttää malttiaan;\njota enemmän heidän kaupunkinsa edistyi, sitä varmemmin varustivat he\nsitä. Eivätkä he myöskään ole ryhtyneet näihin luopumistuumiin, jos\njonkun mielestä siinä ovat toimineet varomattomasti, ennenkuin heillä\noli useita ja päteviä liittolaisia vaarassa, ja ennenkuin tiesivät,\nettä Ateenalaiset eivät itsekään enää Sikelian onnettomuuden\nkärsittyään kieltäneet valtansa olevan vallan horjuvalla kannalla.\nMutta joskin he jossakin suhteessa väärin ovat laskeneet tapahtumien\nodottamatonta menoa, niin oli erehdys tuumissa, että Ateenalaisten\nvalta jo muka oli häviämäisillään, yhteinen hyvin monelle. Kun he\nnyt olivat suljetut merestä ja heidän maansa hävitetty, miettivät\njo moniaat jättää kaupungin Ateenalaisille. Saatuansa tiedon tästä,\npysyivät vallanpitäjät kuitenkin toimiin ryhtymättä, mutta kutsuivat\nlaivanpäällikön Astyokoksen Erytraiasta tulemaan neljällä laivallaan\nheidän kaupunkiinsa ja neuvottelivat, miten he paraiten joko\npanttivankia ottamalla tahi jollakin muulla lailla saisivat nämät\ntuumat raukenemaan. Näissä tuumissa oltiin täällä.\n\nTämän kesän loppupuolella purjehti Ateenasta 1,000 Ateenalaista\nja 1,500 Argolaista raskasaseista, sillä Ateenalaiset olivat\nraskasaseisiksi varustaneet 500 Argolaista kevytaseista, ja 1,000\nliittolaista Frynikoksen, Onomakleen ja Skiroonidoksen johdolla\n48 laivalla, siihen lasketut myöskin kuormalaivat, Samokseen,\nja leiriytyi, astuttuansa Mileetoksessa maihin. Ateenalaisia ja\nheidän liittolaisiansa vastaan kävivät Mileetolaiset itse, 800\nraskasaseista, ja Kalkideuksen johdolla saapuneet Peloponneesolaiset\nsekä Tissaferneen apujoukko ja Tissafernees itse ratsujoukkoineen.\nArgolaiset kulkivat siivellään edellä muita, ja koska he, halveksien\nvastustajiaan, eivät luulleet näitten, Joonialaisia kun olivat,\nkestävän heidän hyökkäystään, niin marssivat he epäjärjestyksessä,\njosta seurasi, että Mileetolaiset saivat voiton heistä ja surmasivat\nlähes 300 heistä. Mutta Ateenalaiset, jotka ensin voittivat\nPeloponneesolaiset ja sitten työnsivät takaisin barbarit ja muun\njoukon, eivät ensinkään joutuneet taisteluun Mileetolaisten kanssa,\nkoska nämät, Argolaisten peräydyttyä, kun näkivät muun sotajoukkonsa\njoutuneen tappiolle, olivat vetäytyneet kaupunkiinsa. Ateenalaiset\nnyt leiriytyivät voittajina Mileetolaisten kaupungin läheisyyteen.\nTässä taistelussa sattui niin, että Joonialaiset kummallakin taholla\nsaivat voiton Doorilaisista; sillä Ateenalaiset voittivat heitä\nvastaan seisovat Peloponneesolaiset, ja Mileetolaiset Argolaiset.\nPystytettyänsä voitonmerkin valmistautuivat Ateenalaiset ympäröimään\nlinnoituksella paikan, joka oli kannaksen tapainen, arvellen, että\njos vaan saisivat Mileetoksen taas puolelleen, myöskin helposti muut\nyhtyisivät heihin.\n\nTällä välin ilmoitetaan heille myöhään illalla, että nuo 55 laivaa\nSikeliasta ja Peloponneesosta olivat saapumaisillaan. Pääasiassa\nSyrakuusalaisen Hermokrateen kehotuksesta, että kaikki yhtyisivät\ntekemään täydellisen lopun Ateenalaisten vielä pystyssä olevasta\nvallasta, tuli nyt Sikelialaisia, 20 Syrakuusalaista ja kaksi\nSelinuntilaista laivaa sekä ne laivat, joita Peloponneesoksessa\noli varustettu, ja jotka nyt olivat valmiit. Molemmat laivastot\nuskottiin Lakedaimonilaiselle Teeramenekselle vietäväksi\nlaivapäällikön Astyokoksen luokse. Ne purjehtivatkin ensin Mileeton\nedustalla sijaitsevaan Leros nimiseen saareen ja sieltä, kuultuansa\nAteenalaisten olevan Mileetoksen edustalla, lasolaiseen lahteen,\ntiedustellaksensa Mileetoksen seikkoja. He ankkuroivat Teikiussan\nedustalle Mileetolaisella alueella ja saivat Alkibiadeelta, joka\nratsastaen tuli sinne, tiedon tappelusta, johon hänkin oli ottanut\nosaa Mileetolaisten ja Tissaferneen puolella. Hän kehoitti heitä,\njos eivät tahtoneet menettää Jooniaa ja kaikki muut kaupungit, mitä\npikemmin rientämään Mileetoksen avuksi ja kaikin voimin koettamaan\nestää sen ympäröimistä.\n\nHe aikoivat aamun koittaessa rientää apuun. Mutta kun Ateenalaisten\npäällikkö Frynikos Leroksesta sai varman tiedon vihollisten laivojen\naikeista, ja kun kanssapäälliköt halusivat jäädä ja antautua\ntaisteluun, kieltäytyi hän ryhtymästä taisteluun, ja sanoi, että\nhän voimiensa mukaan estäisi heitä ja ketä tahansa siitä. Sillä\nkun he myöhemmin, sanoi hän, saisivat varman tiedon, kuinka monta\nlaivaa vihollisilla oli ja kuinka monta heillä itsellään näitä\nvastaan asetettavina, ja kun he kelvollisesti ja rauhassa olisivat\nvarustautuneet, niin hän ei suinkaan häpeällisesti vetäytyisi\nvaarasta. Mutta nyt olisi Ateenalaisille vähemmän häpeällistä\nvetäytyä pois laivastollaan, kuin, millä uhalla tahansa taistellen,\njoutua tappiolle. Siten, sanoi hän, ei ainoastaan häpeä kohtaisi\nkaupunkia, vaan se joutuisi suurimpaan vaaraan. Sillä kun se nyt\nkärsimiensä onnettomuuksien johdosta varmojenkin varustuksien\nnojalla ei uskalla edes hädän pakottamana, puhumattakaan halunsa\nmukaan, hyökätä ensimmäisenä, miten se siis pakotta heittäytyisi\nvapaaehtoisiin vaaroihin? Hän käski siis mitä pikemmin korjata\nlaivoihin haavoitetut, jalkaväen ja mitä kullakin tullessaan oli\nollut mukanaan, mutta jättää kaikki mitä vihollisessa maassa olivat\nottaneet, jotta laivat olisivat keveät, ja purjehtia Samokseen,\njosta he sitten, koottuansa kaikki laivat, tekisivät hyökkäyksiä,\njos näkisivät soveliaaksi. Tehtiinkin, kuten hän oli käskenyt. Yhtä\nhyvin tässä tilaisuudessa kuin myöskin kaikissa muissakin toimissaan\nnäkyi Frynikos toimineen vallan viisaasti. Ateenalaiset lähtivät\nheti samana iltana puolella voitolla Mileetoksesta. Mutta Argolaiset\npurjehtivat kiiruusti vihoissaan pettymyksestään kotia.\n\nPeloponneesolaiset lähtivät aamulla Teikiussasta ja purjehtivat\nMileetokseen, jossa he viipyivät yhden päivän, aikoen seuraavana\npäivänä, liitettyänsä laivastoonsa ne Kiolaiset laivat, jotka\nKalkideuksen johtamina olivat tänne hätyytetyt, palata Teikiussaan,\nhakemaan laivoista sinne puretut tavaransa. Mutta kun he olivat\nsaapuneet sinne, tuli sinne Tissafernees jalkaväellään ja kehoitti\nheitä purjehtimaan Iasosta vastaan, jossa hänen vastustajansa\nAmorgees oleskeli. Äkkinäisellä ryntäyksellä vallottivat he Iasoksen,\nkoska sen asukkaat luulivat heidän olevan Ateenalaisia ja laskivat\nheidät maihin. Tässä ottelussa kunnostivat itseään varsinkin\nSyrakuusalaiset. Otettuansa Amorgeen elävältä, jättivät he hänen\nTissaferneelle vietäväksi hänen mielensä mukaan kuninkaalle, kuten\ntämä oli käskenyt, ja ryöstivät Iasoksen, josta sotaväki sai paljon\ntavaraa; sillä tämä paikka oli vanhastaan vallan rikas, Amorgeen\nsotilaat liittivät he sotajoukkoonsa, tekemättä heille mitään pahaa,\nkoska useimmat heistä olivat Peloponneesoksesta. Kaupungin ja\nkaikki vangit, sekä vapaat että orjat, antoivat he Tissaferneelle,\nsaaden häneltä henkilöä kohti dareikon, ja palasivat tämän jälkeen\nMileetokseen. He lähettivät Leoonin pojan Pedaritoksen, jonka\nLakedaimonilaiset olivat toimittaneet Kioksen päälliköksi, johtamaan\nAmorgeen apujoukkoa maitse Erytraiaan saakka ja asettivat Filippoksen\nMileetokseen päälliköksi. Tähän loppui tämä kesä.\n\nSaatuansa Iasoksen varustetuksi, saapui Tissafernees seuraavana\ntalvena Mileetokseen. Hän antoi, kuten oli luvannut, laivoille\nylläpidoksi Attikalaisen drakman miestä kohti kuukausittain, mutta\nei tahtonut vastaiseksi antaa enempää, kuin kolme obolia, kunnes\nhän oli kysynyt kuninkaalta, mutta jos kuningas suostuisi, antaisi\nhän koko drakman. Teeramenees, joka ei ollut nauarki, vaan joka\npurjehti mukana jättääkseen laivat Astyokolle, oli höllempi palkan\nvaatimuksessa. Mutta tähän ei suostunut Syrakuusalainen päällikkö\nHermokratees, jonka johdosta Tissafernees suostui maksamaan enemmän,\nkuin kolme obolia mieheen, kaikille muille, paitsi viidelle laivalle.\nHermokrateen vaatimuksesta suostui nyt Tissafernees maksamaan 30\ntalenttia kuukaudessa 55 laivalle, ja muille sen mukaan kuin laivoja\noli enemmän, kuin tämä määrä, saman perustuksen mukaan.\n\nSamana talvena saapui kotoa avustukseksi Samoksessa oleville\nAteenalaisille Karminoksen, Strombikideen ja Eykteemoonin johdolla\n35 laivaa, jotka, koottuansa mukaansa myöskin kaikki laivat\nKioksesta ja muualta, arvan mukaan päättivät laivastollaan vartioida\nMileetosta, mutta lähettää Kiokseen sekä laivaston että jalkaväen,\nkuten he myöskin tekivät. Strombikidees, Onomaklees ja Eukteemoon\npurjehtivat arvan mukaan 30 laivalla ja sotilaita kuljettavilla\naluksilla, joihin he olivat asettaneet osan Mileetokseen tulleista\n1,000 raskasaseisesta, Kiokseen. Muut jäivät Samokseen, pitäen 74\nlaivallaan meren hallussaan, ja suuntasivat matkansa Mileetosta kohti.\n\nAstyokos, joka silloin sattui olemaan Kioksessa ottaaksensa\npanttivankeja kavaluuden johdosta, luopui tästä, kun sai tiedon\nTeerameneen johtamien laivojen saapumisesta ja liittolaisten\nmenestyksestä. Hän lähti liikkeelle kymmenellä Peloponneesolaisella\nja kymmenellä Kiolaisella laivalla hyökätäkseen Pteleosta vastaan,\nmutta kun ei onnistunut häneltä vallottaa tätä kaupunkia, purjehti\nhän Klatsomenaihin, jossa hän käski Ateenalaisten puoluelaisia\nmuuttamaan Dafnukseen ja asukkaita yhtymään heihin. Samaten käski\nmyöskin Tamoos, Joonian alapäällikkö, heitä tekemään. Kun he eivät\ntotelleet, teki hän linnoittamatonta kaupunkia vastaan hyökkäyksen;\nmutta kun hän ei voinut sitä vallottaa, purjehti hän itse ankaran\nmyrskyn ajamana Fookaiaan ja Kymeeseen, jota vastoin toiset laivat\nankkuroivat Klatsomenain läheisyydessä sijaitsevien Maratussa, Peelee\nja Drymussa nimisten saarien edustalle. Viipyessään siellä kahdeksan\npäivää, ryöstivät he ja osaksi hävittivät, osaksi veivät laivoihinsa\nkaikki Klatsomenalaisten siellä säilytetyt tavarat ja purjehtivat\nsitten Astyokoksen luokse Fookaiaan ja Kymeeseen.\n\nHänen siellä ollessaan, saapui Lesboksesta lähettiläitä ilmoittaen\nheidän jälleen haluavan luopua. He saivatkin hänen suostumaan\ntuumaansa, mutta kun eivät Korintolaiset eivätkä muut liittolaiset\nennen kärsimänsä tappion takia olleet samaa mieltä, purjehti hän\nKiokseen, johon myöskin muut laivat, kestettyänsä ankaroita myrskyjä,\neri haaroilta saapuivat. Tämän jälkeen purjehti Pedaritos, joka\nmaitse oli kulkenut Mileetosta Erytraiaan, sotajoukkonsa kanssa\nKiokseen. Silloin oli hänellä noin 500 raskasaseista Kalkideuksen\nennen johtamista viidestä laivasta, jotka aseineen olivat sinne\njätetyt. Kun moniaat Lesbolaiset tulivat ilmoittamaan luopumisen\naikeensa, ehdotti Astyokos Pedaritokselle ja Kiolaisille, että he\npurjehtisivat auttamaan Lesbolaisia luopumaan. Sillä tästä joko\nenentyisivät Lakedaimonilaisten liittolaiset tahi, jospa eivät\nonnistuisikaan yrityksessään, tuottaisi se Ateenalaisille ainakin\nvahinkoa. Mutta he eivät suostuneet tähän, ja Pedaritos kielsi\njättämästä hänelle Kiolaisia laivoja.\n\nOtettuansa nuo viisi Korintolaista laivaa ja kuudenneksi\nyhden Megaralaisen sekä yhden Hermionilaisen kuten myöskin ne\nLakedaimonilaiset laivat, joilla hän oli tullut, purjehti Astyokos\nMileetokseen nauarkiammattiinsa, ankarasti uhaten Kiolaisia, ettei\nhän suinkaan rientäisi heille avuksi, jos he joskus pyytäisivät.\nLaskien maihin Koorykoksessa Erytraian alueella, jäi hän sinne yöksi.\nSamoksesta saapui myöskin Ateenalainen sotaväki Kiokseen, mutta\nkoska kukkula heitä erotti, niin he pysyivät salassa toisiltaan.\nYöllä saapui kirje Pedaritokselta ilmoituksella, että vapautettuja\nErytraialaisia vankeja oli saapumaisillaan Samoksesta Erytraiaan\nkavaltaaksensa kaupungin, jonka johdosta Astyokos viipymättä palasi\nErytraihin ja oli vähällä joutua vihollisten käsiin. Kun Pedaritoskin\noli saapunut sinne, panivat he toimeen tutkimuksen otaksutuista\nkavaltajista, jolloin he huomasivat koko jutun syntyneen miesten\npelastamiseksi Samoksesta. He vapauttivat syytetyt ja purjehtivat\nkumpikin pois, toinen Kiokseen, toinen Mileetokseen, kuten hän oli\naikonutkin.\n\nKun nyt Ateenalaisten laivasto Koorykoksesta purjehti niemen ympäri,\nhuomasi se Arginoksen edustalla kolme Kiolaisten sotalaivaa ja\nryhtyi heti ajamaan niitä takaa. Mutta nyt nousi ankara myrsky, niin\nettä Kiolaiset laivat vaivoin pääsivät pakenemaan satamaan, jota\nvastoin kolme Ateenalaista laivaa, jotka olivat purjehtineet muita\netäämmäs, musertui ja ajelehti Kiolaisten kaupungin rannalle, jossa\nosa miehistä vangittiin, osa sai surmansa. Muut laivat pakenivat\nMimas vuoren suojassa olevaan Foinikus nimiseen satamaan, josta\nhe myöhemmin purjehtivat Lesbokseen ja valmistautuivat Kioksen\npiirittämiseen.\n\nSamana talvena purjehti Lakedaimonilainen Hippokratees\nPeloponneesoksesta kymmenellä Turilaisella laivalla, joita johti\nDiagoroksen poika Doorieus ynnä kaksi muuta päällikköä, yhdellä\nLakoonilaisella ja yhdellä Syrakuusalaisella laivalla Knidokseen,\njoka Tissaferneksen vaikutuksesta oli luopunut. Kun Mileetoksessa\nolevat tästä saivat tiedon, kehottivat he heitä puolella määrällä\nlaivastoaan valvomaan Knidosta, ja Triopionin edustalla olevilla\nlaivoillaan ottamaan Aigyptoksesta tulevat kuormalaivat. Triopion\non Knidoksen alueelta etenevä Apolloonille pyhitetty kallionniemi.\nSaatuansa tiedon tästä, purjehtivat Ateenalaiset Samoksesta ja\nvalloittivat Triopionissa väijyvät kuusi laivaa; niitten miehistö\npääsi kuitenkin pakoon. Purjehdittuansa tämän jälkeen Knidokseen,\nolivat Ateenalaiset hyökkäyksellään saada haltuunsa kaupungin,\njoka oli linnoittamaton. Kun he seuraavana päivänä tekivät uuden\nhyökkäyksen, olivat kaupunkilaiset paremmin varustautuneet yöllä,\nja kun miehet Triopionissa otetuista laivoista olivat saapuneet\nheidän avukseen, niin viholliset eivät voineet heitä niin suuresti\nvahingottaa, kuin edellisenä päivänä, jonka johdosta he poistuivat,\nhävitettyänsä maata, ja purjehtivat Samokseen.\n\nTähän aikaan Astyokoksen saapuessa Mileetokseen laivastonpäälliköksi\noli kaikki Peloponneesolaisten sotajoukossa hyvällä kannalla.\nSillä palkka maksettiin säännöllisesti ja Iasoksesta ryöstetyt\nsuuret aarteet tuottivat sotilaille ylellisyyttä, ja Mileetolaiset\nnurkumatta kestivät sodan vaivoja. Mutta Tissaferneen suhteen\nnäyttivät Peloponneesolaisista kuitenkin edelliset, Kalkideuksen\nsolmimat sopimukset vaillinaisilta, eivätkä heidän edukseen, jonka\njohdosta uudet sopimukset Teerameneen läsnäollessa tehtiin, jotka\nkuuluivat seuraavasti:\n\n\"Sovittu on Lakedaimonilaisten ja liittolaisten puolesta kuninkaan,\nkuninkaan poikien ja Tissaferneen kanssa, että sovinto ja ystävyys\non oleva heidän välillänsä seuraavilla ehdoilla: Siihen maahan\ntahi niihin kaupunkeihin, jotka ovat kuningas Dareioksen tai ovat\nolleet hänen isänsä tai esi-isiensä hallussa, niihin eivät saa\nkulkea sotimaan eivätkä missään muussakaan pahassa tarkotuksessa\nLakedaimonilaiset eivätkä Lakedaimonilaisten liittolaiset, eivätkä\nsaa vaatia veroa mainituista kaupungeista Lakedaimonilaiset eivätkä\nLakedaimonilaisten liittolaiset; niinikään ei kuningas Dareios\neivätkä hänen hallussaan olevat kaupungit saa tulla sotimaan\neivätkä harjottamaan mitään pahaa Lakedaimonilaisille eivätkä\nheidän liittolaisillensa. Jos Lakedaimonilaiset tai liittolaiset\npyytävät jotakin kuninkaalta, tahi kuningas Lakedaimonilaisilta\ntai liittolaisilta, niin heidän on kunnollisesti tehtävä, mihin\novat suostuneet. Sota on yhteisesti käytävä Ateenalaisia ja heidän\nliittolaisiansa vastaan; jos rauha tehdään, on se tapahtuva\nmolemminpuolisella suostumuksella. Jos sotaväkeä lähetetään avuksi\nkuninkaan maahan, on kuningas velvollinen hankkimaan sille ravintoa.\nJos jotkut kaupungit, jotka ovat tehneet sopimuksen kuninkaan kanssa,\nhyökkäävät kuninkaan maahan, on toisten velvollisuus estää niitä ja\nsuojella kuningasta, niin paljon kuin voivat. Jos joku kuninkaan maan\ntahi kuninkaan hallitseman maan asukkaista hyökkää Lakedaimonilaisia\ntahi liittolaisia vastaan, on kuningas velvollinen estämään ja\ntorjumaan heitä voimiensa mukaan.\"\n\nNämät sopimukset tehtyänsä, jätti Teeramenees laivat Astyokokselle,\nastui alukseensa ja hävisi tietämättömiin. Mutta Ateenalaiset,\njotka jo olivat kulkeneet Lesboksesta Kiokseen sotajoukkoineen ja\nhallitsivat sekä maalla että merellä, linnottivat Delfinionin,\npaikan, joka muutenkin oli luonnon vahvistama maan puolelta ja rikas\nsatamista eikä kaukana Kiolaisten kaupungista. Monien entisten\ntappioiden takia nolostuneina, olivat Kiolaiset sitä paitsi\nalituisessa keskinäisessä riidassa. Mutta kun Ioonin poika Tydeus\npuoluelaisineen olivat saaneet surmansa Pedaritoksen käskystä, niin\nmuutkin kaupunkilaiset, jos kohtakin keskenään pitivät toisiaan\nepäluulon alaisina, harvainvaltaisen hallituksen ankaruuden kautta\npakosta pysyivät levollisina, koskeivät pitäneet itseänsä eivätkä\nPedaritoksen johtamaa apuväkeä kykenevinä torjumaan vihollisia. He\nlähettivät kumminkin Mileetokseen pyytämään Astyokokselta apua;\nmutta kun ei hän suostunut heidän pyyntöönsä, lähetti Pedaritos\nLakedaimoniin häntä vastaan valituskirjan loukkaavasta käytöksestä.\nTällä kannalla olivat Ateenalaisten toimenpiteet Kioksessa. Heidän\nlaivansa tekivät Samoksesta hyökkäyksiä Mileetosta vastaan; mutta kun\nMileetolaiset eivät käyneet heitä vastaan, palasivat he Samokseen ja\npysyivät siellä levollisina.\n\nPeloponneesoksesta purjehtivat samana talvena päivänseisausaikana\nLakedaimonilaisten Megaralaisen Kalligeitoksen ja Kytsikolaisen\nTimagoraksen välityksellä Farnabatsolle varustamat 27 laivaa\nJooniaan, joita johti Spartiati Antistenees. Lakedaimonilaiset\nlähettivät laivoissa myöskin 11 Spartiatia neuvonantajiksi\nAstyokokselle, joista yksi oli Arkesilaoksen poika Likas. Heille oli\nkäsketty, tultuansa Mileetokseen, asettaa kaikki seikat paraammalle\nkannalle ja lähettää joko kaikki nämät laivat tai mikä määrä heistä\nnäkyi soveliaaksi, joko useampia tai vähempi määrä, Ramfioksen\npojan Klearkoksen johdolla Helleespontokseen Farnabatsolle, sekä,\njos heidän mielestään oli syytä, erottaa Astyokos päällikkyydestä\nja panna Antistenees hänen sijalleen; sillä Pedaritoksen kirjeen\njohdosta oli heissä noussut epäluulo Astyokosta vastaan.\nPurjehdittuansa laivoilla ulapalle, laskivat he maihin Meeloksessa,\nja tavattuansa siellä kymmenen Ateenalaista laivaa, valtasivat\nhe näistä kolme ilman miehistöä ja polttivat ne. Peläten, että\nMeeloksesta pakoon päässeet laivat Samoksessa oleville Ateenalaisille\nilmoittaisivat heidän tulostaan, kuten tekivätkin, purjehtivat he\nKreetaan ja saapuivat, varovaisuudessa matkustettuansa, Aasian\nmannermaalla sijaitsevaan Kaunokseen. Pitäen itseään turvissa,\nlähettivät he sieltä sanan Mileetoksen edustalla oleville laivoille,\nettä tulisivat heitä noutamaan.\n\nKiolaiset ja Pedaritos lähettivät samaan aikaan pyynnön\nAstyokokselle, vaikka hän ei ollut myöntynyt heidän pyyntöönsä,\nettä hän tulisi heidän avuksensa kaikilla laivoillansa, koska\nheitä piiritettiin, ja ettei hän olisi väliäpitämätön, kun\nJoonialais-liittolaisten suurin kaupunki suljettiin meren puolelta,\nja maitse oli rosvojen riistämänä. Sillä Kioksessa oli enemmän orjia,\nkuin missään muussa kaupungissa, Lakedaimonia lukuunottamatta, ja\nkun heitä paljoutensa takia rikoksistaan ankarammin rangaistiin,\nkuin muualla, niin suuri määrä heistä, heti kun Ateenalaiset olivat\nlinnotuksensa suojassa saaneet varman asennon, luopui heidän\nluoksensa, ja koska he tunsivat maan, saivat he aikaan vallan\nsuuria vahinkoja. Kiolaiset ilmottivat sentähden Astyokokselle,\nettä oli välttämätöntä rientää heille avuksi, kun vielä oli toivo\nja mahdollisuus, ennenkuin viholliset ennättäisivät täydellisesti\nlinnottaa Delfinionin ja ennenkuin he ehtisivät rakentaa vielä\nsuuremman linnoituksen suojaksi sotajoukollensa ja laivoilleen.\nVaikka kohtakin Astyokos entisen uhkauksensa johdosta ei mielellänsä\nsuostunut tähän pyyntöön, riensi hän kuitenkin apuun, kun näki\nliittolaistenkin siihen innolla suostuvan.\n\nTällä välin saapuu sana Kaunoksesta, että nuo 27 laivaa ja\nLakedaimonilaisten lähettämät neuvonantajat olivat saapuneet. Ja\nkoska Astyokos arveli kaikkea muuta vähäpätöisemmäksi, kuin hankkia\nturvallista kulkua noin monelle laivalle, jotta niillä voisivat\nhallita merta, ja Lakedaimonista saapuneille tarkastajille varma\npääsö meren yli, jätti hän heti Kiokseen purjehtimisen sikseen ja\npurjehti Kaunokseen. Purjehtien Meropilaisen Koos saaren ohitse,\nastui hän siellä maihin ja ryösti kaupungin, joka oli linnottamaton,\nja jonka suurin maanjäristys, mikä miesmuistiin on tapahtunut, oli\nhävittänyt. Kaupungin asukkaat olivat paenneet vuoristoon, mutta\nryöstöretkillään otti hän saaliiksi kaikki, mitä sai käsiinsä, paitsi\nvapaat henkilöt; ne hän päästi menemään. Kun hän Koos-saarelta\nyöllä oli saapunut Knidokseen, saivat hänen Knidolaiset hartailla\nkehotuksillaan pidättämään merimiehensä laivoissa ja lähtemään\nsuoraa päätä Ateenalaisten 20 laivaa ahdistamaan, joita Karminos,\nyksi Samoksen päälliköistä, piti silmällä noilla Peloponneesoksesta\nsaapuneilla 27 laivalla, joita hakemaan Astyokos juuri oli lähtenyt.\nSamokseen oli saapunut tieto heidän tulostaan Mileetoksesta,\nja Karminos heitä vakoili Symeen, Kalkeen, Roodoksen ja Lykian\nympäristössä. Sillä hän oli jo saanut tiedon laivojen saapumisesta\nKaunokseen.\n\nAstyokos purjehti sentähden viipymättä Symeeseen, ennenkuin hänen\nlähtönsä tuli tunnetuksi, arvellen ehkä merellä saavansa käsiinsä\nlaivat. Mutta sade ja sumuilma hajotti hänen pimeässä harhailevat\nlaivansa ja saattoi ne epäjärjestykseen. Kun aamun valjetessa hänen\nlaivastonsa oli hajallaan ja vasen siipi jo Ateenalaisille näkyvissä,\nvaan kun muu osa laivastoa vielä harhaili saaren ympäri, niin\nKarminos Ateenalaisineen kiiruusti hyökkää heitä vastaan vähemmällä\nlaivamäärällä, kuin kaikilla 20, arvellen näitten olevan heidän\nvalvomansa laivat Kaunoksesta. Ensi rynnäkössä he upottivatkin kolme\nlaivaa ja vahingottivat useimpia muita, ollen voitonpuolella, kunnes\nheidän aavistamattansa laivaston enemmistö tuli näkyviin ja ympäröi\nheidät kaikkialta. Lähdettyänsä pakosalle menettivät Ateenalaiset\nkuusi laivaa, mutta pakenivat toisilla Teutlussan saarelle ja\nsieltä Halikarnassokseen. Tämän jälkeen lähtivät Peloponneesolaiset\nKnidokseen, ja yhdyttyänsä Kaunoksesta tulleisiin 27 laivaansa,\npurjehtivat he yhdessä Symeeseen, johon he pystyttivät voitonmerkin,\nja palasivat Knidokseen takaisin.\n\nKun Ateenalaiset olivat saaneet tiedon meritappelusta, purjehtivat\nhe kaikilla Samoksessa olevilla laivoillansa Symeeseen, mutta eivät\nhyökänneet Knidoksen edustalla olevaa laivastoa vastaan, eikä tämä\nliioin heitä vastaan, vaan purjehtivat takaisin Samokseen, otettuansa\nvihollisten Symeeseen jätetyt laivatarpeet ja astuttuansa maihin\nLoorymassa mannermaalla.\n\nKun kaikki Peloponneesolaisten laivat olivat kokoontuneet Knidokseen,\nkorjasivat he puutteellisuudet ja nuo 11 Lakedaimonilaista miestä\nneuvottelivat Tissaferneen kanssa, joka itse oli saapunut sinne,\ntapahtuneista toimista, jotka eivät olleet heidän mielensä mukaan,\nsekä vastaisista sodan toimista, miten molemmille parahiten ja\nhyödyllisimmin sotaa käytäisiin. Varsinkin Likas moitti tapahtumia,\neikä pitänyt kumpaakaan sopimusta, ei Kalkideuksen enemmän kuin\nTeerameneenkään tekemää, heille hyödyllisenä. Hän väitti olevan aivan\nväärin, että kuningas nytkin vielä saisi haltuunsa kaikki ne maat,\njotka hän tahi hänen esi-isänsä ennen muinoin olivat hallinneet:\ntämä tietäisi, lausui hän, että kaikki saaret, Tessalia, Lokrit ja\nmaat Boiootiaan saakka jälleen joutuisivat kuninkaan ikeen alle, ja\nettä Lakedaimonilaiset vapauden asemesta Helleeneille toimittaisivat\nMeedialaisen herruuden. Hän käski siis solmita uudet sopimukset,\nsillä olemassa olevista hän ei ensinkään välittäisi, koska\nniiden mukaan laivoille ei ollut vaadittavissa mitään ylläpitoa.\nTyytymättömänä erosi Tissafernees heistä tyhjin toimin raivostuneena.\n\nMuutamien mahtavien miesten kutsumuksesta päättivät Lakedaimonilaiset\npurjehtia Rodokseen, toivoen saavansa liittolaiseksi tämän vallan\nmahtavan ja sekä merimiehistä että jalkaväestä voimakkaan saaren\nja samalla arvellen, että he tämän liiton kautta kykenisivät\nomin neuvoin ylläpitämään laivojaan, pyytämättä siihen varoja\nTissaferneelta. Purjehdittuansa heti samana talvena Knidoksesta,\nlaskivat he maihin 90 laivalla ensin Rodoksessa sijaitsevaan Kameiros\nnimiseen kaupunkiin, pelottaen suuresti tuumasta tietämättömiä, jotka\npakenivat, varsinkin kun kaupunki oli linnottamaton. Kutsuttuansa\nkokoon nämät ja molempien toisten Lindos ja Jeelysos nimisten\nkaupunkien asukkaat, taivuttivat Lakedaimonilaiset heidät luopumaan\nAteenalaisista. Täten liittyi Rodos Peloponneesolaisiin.\n\nSaatuansa tiedon tästä, purjehtivat Ateenalaiset samaan aikaan\nlaivoillaan Samoksesta, koettaen ehtiä estämään tätä tapahtumasta,\nja heillä olikin jo merellä Rodos näkyvissä. Mutta kun he hiukan\nmyöhästyivät, purjehtivat he ensin Kalkeeseen ja sieltä Samokseen\nja tekivät myöhemmin Kalkeestä ja Kooksesta hyökkäyksiä Rodosta\nvastaan. Rodoksen asukkailta kiskoivat Peloponneesolaiset 30 talentin\npaikoille ja viipyivät siellä rauhassa 80 päivää, vedettyänsä\nlaivansa maalle.\n\nSillä välin, ja ennenkuin lähdettiin Rodokseen, tapahtui seuraava:\nAlkibiadees joutui Kalkideuksen kuoleman ja Mileetoksen taistelun\njälkeen Peloponneesolaisilla epäluulon alaiseksi, jonka johdosta he\nlähettivät kirjeen Astyokokselle, että hän surmauttaisi Alkibiadeen,\nsillä Agiskin vihasi häntä, ja hän esiintyi muutenkin epäiltävästi.\nEnsi hädässään pakeni hän Tissaferneen luokse ja vahingotti hänen\nluonansa voimiensa mukaan Peloponneesolaisten asioita. Hänen tultua\nTissaferneen neuvonantajaksi kaikissa toimissa, vähensi tämä\navustusväen palkan Attikalaisesta drakmasta kolmeen oboliin, eikä\ntätäkään palkkaa säännöllisesti maksettu. Hän neuvoi Tissafernestä\nsanomaan heille, että Ateenalaisetkin, jotka pitkistä ajoista\nolivat kokeneita laivaliikkeessä, antoivat vain kolme obolia\nmerimiehilleen, eivätkä suinkaan varojen puutteesta, vaan jotteivät\nheidän merimiehensä liiallisella mässäämisellä turmelisi ruumiinsa\nterveyttä, tahi jättäisivät laivansa antamatta heille tulevan\npalkkansa palaamisensa takeeksi. Hän neuvoi Tissafernesta myöskin\nlahjoilla houkuttelemaan trierarkkeja ja päälliköitä suostumaan\nhänen tuumiinsa, mikä häneltä onnistuikin paitsi Syrakuusalaisten\npäälliköiden suhteen, joitten kaikkien puolesta ylipäällikkö\nHermokratees yksin koko liittokunnan nimessä tästä kieltäytyi. Kun\nkaupungit pyysivät rahaa, niin Alkibiadees Tissaferneen nimessä\nkielsi antamasta heille mitään, sanoen Kiolaisille, että he,\nrikkaimmat kaikista Helleeneistä, häpeäisivät pyytää rahaa niiltä,\njotka heidän vapautensa hyväksi olivat heittäytyneet vaaraan\nruumiillansa ja omaisuudellansa. Ja muille kaupungeille hän vastasi,\nettä he tekivät väärin, jos he, kun he ennen luopumistansa olivat\nmaksaneet Ateenalaisille niin paljon, eivät nyt oman itsenäisyytensä\nhyväksi olisi halukkaita maksamaan yhtä paljon tahi enemmänkin. Hän\nselitti, että Tissafernees luonnollisesti oli pakosta säästäväinen,\nkoska hän omin varoin kävi sotaa, mutta että hän kyllä, jos kuningas\nlähettäisi hänelle rahaa, maksaisi palkan ja kohtuullisesti korvaisi\nkaupunkien kulut.\n\nAlkibiadees kielsi niinikään Tissafernesta lopettamasta sotaa\nliian kiiruusti, kuten myöskin hankkimasta valtaa sekä maalla että\nmerellä yhdelle valtiolle ja sentähden kutsumasta avukseen, kuten\nhän oli aikeissa, Foinikilaista laivastoa sekä pestaamasta useampia\nHelleenejä, vaan että hän antaisi molempain heikontaa toisiaan,\njoten kuningas voisi itsellensä hankaliksi käyneitä vastaan nostaa\ntoiset. Mutta jos yksi ainoa hallitsisi sekä maalla että merellä,\nolisi kuninkaan vaikea kukistaa tätä, ellei hän itse suurilla\nvaaroilla ja kustannuksilla lähtisi taisteluun. Mukavampihan oli,\nsanoi hän, vähillä kustannuksilla ja vaaratta itsensä puolesta\nantaa Helleenien keskenään heikontaa toisiaan. Muuten olivat,\nlisäsi hän, Ateenalaiset soveliaimmat jakamaan valtaa hänen\nkanssansa, koska he vähemmän huolivat vallotuksista mannermaalla,\nja tuumissaan sekä sodankäynnissään olivat hänelle hyödyksi. Sillä\nkun he vaan, jatkoi hän, saavat haltuunsa meren, auttavat he kyllä\norjuuttamaan kuninkaan maissa asuvia Helleenejä, jota vastoin\nPeloponneesolaiset tulevat heitä vapauttamaan. Eihän ole luultavaa,\nettä Lakedaimonilaiset, jotka koettavat vapauttaa Helleenejä\nmaalaisiensa ikeestä, eivät vapauttaisi kansalaisiansa vieraasta\nvallasta, kunhan vaan ovat kukistaneet Ateenalaiset. Hän kehotti\nsiis Tissafernesta antamaan heidän keskenään heikontaa toisiaan, ja\npäästyänsä Ateenalaisista karkottaa Peloponneesolaiset maasta. Näin\ntuumi Tissaferneeskin, päättäen hänen menettelystään. Hän luotti\ntäydellisesti Alkibiadeeseen, kuten ainakin hyvään neuvonantajaan,\nmaksaen Peloponneesolaisille niukan palkan, eikä laskenut heitä\nlaivataisteluun, sanoen Foinikilaisen laivaston olevan tulossa,\njolloin he ylivoimalla varmemmin taistelisivat, turmellen täten\nheidän toimiaan ja heidän laivastonsa voiman, joka jo oli kasvanut\naika vankaksi, jo selvästi osoittaen, ettei hän ensinkään aikonut\ntaistella heidän avuksensa.\n\nNämät neuvot antoi Alkibiadees Tissaferneelle ja kuninkaalle, kun\nhän oleskeli heidän luonansa, pitäen ne heille paraimpina, ja koska\nhän siten myöskin tahtoi hankkia itselleen tilaisuuden palataksensa\ntakaisin kotimaahan, ymmärtäen hyvin, että hänelle siihen tulisi\ntilaisuus, jos hän ei sitä hävittäisi. Hän arveli Ateenalaisten\nmieluummin suostuvan siihen, jos hän näyttäisi olevan hyvissä\nväleissä Tissaferneen kanssa, miten myöskin tapahtui. Sillä kun\nSamoksessa majailevat Ateenalaiset sotilaat kuulivat hänen suuresti\nvaikuttavan Tissaferneeseen, niin hän sai puolelleen mahtavimmat\nheistä, osaksi, koska hän heille oli lähettänyt sanan, että he\nmainitsisivat vallanpitäjille, että hän kyllä olisi suostuvainen\npalaamaan kotimaahan ja ottamaan osaa hallitukseen, harvainvallan\nvallitessa, mutta ei suinkaan ilkeämielisen rahvasvallan vallitessa,\njoka oli karkoittanut hänen, ja että hän silloin hankkisi heille\nTissaferneen suosion, ja osaksi myöskin koska Ateenalaisten\nSamoksessa majailevat trierarkit ja mahtavimmat omasta puolestaankin\nhalusivat kukistaa kansanvallan.\n\nEnsin levisi tämä asia sotajoukossa, ja myöhemmin se tuli keskustelun\nalaiseksi kaupungissakin. Moniaat henkilöt kulkivat Samoksesta\nyli Alkibiadeen puheille, ja kun hän yhä lupasi hankkia ensin\nTissaferneen ja sittemmin itse kuninkaan heille ystäväksi, jos he\neivät kannattaisi kansanvaltaa, jolloin kuningas enemmin heihin\nluottaisi, niin syntyi heissä vakava toivo, että he, mahtavimmat\nkansalaisista, jotka tästä asiain tilasta enin kärsivät, saisivat\nkaupungin hallituksen huostaansa ja kukistaisivat viholliset.\nPalattuansa Samokseen, keskustelivat he tästä asiasta puoluelaistensa\nkanssa ja lausuivat julki, että kuningas tulisi heidän ystäväkseen ja\nantaisi heille rahaa, jos Alkibiadees saisi palata takaisin ja jos he\nluopuisivat kansanvallasta.\n\nVaikkakin kansa ensin suuttui näistä vehkeistä, niin rauhottui se\nkumminkin hauskasta toiveesta, että saisi palkan kuninkaalta. Kun\nharvainvallan kannattajat olivat ilmottaneet tuumansa kansalle,\nniin kokoontuivat he taas keskenään ja useamman ystävän kanssa\nneuvottelemaan Alkibiadeen ehdotuksista. Kaikki muut pitivät\nnäitä viisaina ja luotettavina; mutta Frynikos, joka vielä oli\npäällikkönä, ei ensinkään hyväksynyt niitä, vaan väitti, että\nharvainvalta ja kansanvalta oli Alkibiadeelle yhdentekevä, niinkuin\nmyöskin oli, ja ettei tämä tarkoittanut muuta, kuin miten hän,\nkumottuansa nykyisen kaupungin järjestyksen, ystäviensä kutsumana\nsaisi palata kotiin, ja että oli tarkoin vaarinotettava, ettei\nsyntyisi sisällisiä levottomuuksia. Kuninkaalle hän ei pitänyt\nensinkään hyödyllisenä, kun Peloponneesolaiset vielä vallitsivat\nmerellä ja heidän hallussaan oli monta suurinta kaupunkia hänen\nvaltakunnassaan, liittyä Ateenalaisiiin, joihin hän ei ensinkään\nluottanut, ja sen takia joutua vaikeuksiin, kun hänellä oli tilaisuus\nruveta Peloponneesolaisten ystäväksi, jotka eivät koskaan olleet\nhänelle tuottaneet vahinkoa. Eivätkä liittolaiskaupungitkaan, joille\noli luvattava harvainvaltaisuus, kun Ateenalaiset itse luopuisivat\nkansanvallasta, hänen mielestään jättäisi luopumishankkeitaan,\neivätkä uskolliset kaupungit sen kautta tulisi luotettavammiksi.\nSillä mieluummin, kuin ne haluaisivat olla harvainvallan tahi\nkansanvallan orjina, pyrkisivät ne tietysti vapauteen, olkoonpa\nmillä hallituksella tahansa. Eikä pitäisi luulla, että nuo niin\nkutsutut kauniit kunnon miehet saisivat vähemmän rettelöitä aikaan,\nkuin kansa, koska he juuri johtavat kansaa kaikkiin pahoihin\ntoimiin, joista heillä on suurin hyöty. Nämät puolestaan, jos heistä\nriippuisi, mestauttaisivat tuomiotta kansalaisia väkivaltaisesti,\nmutta kansa olisi heidän ainoa tukensa ja turvansa. Ja hän sanoi\ntietävänsä tämän olevan muittenkin kaupunkien kokemuksen kautta\nhankkiman vakuutuksen. Häntä siis ei ensinkään miellyttänyt\nAlkibiadeen ehdotukset, joista nyt neuvoteltiin.\n\nKokoukseen yhtyneet pysyivät kuitenkin päätöksessään, hyväksyen\nehdotukset, ja toimittivat lähettiläiksi Ateenaan Peisandroksen ja\nmuutamia muita, jotta he toimisivat Alkibiadeen palaamisen hyväksi\nja kansanvallan lakkauttamiseksi siellä, kuten myöskin hieromaan\nystävyyttä Tissaferneen ja Ateenalaisten välillä.\n\nKun Frynikos sai tiedon, että tuumittiin Alkibiadeen palaamisesta\nja että Ateenalaiset myöntyivät siihen, niin hän peläten, että\nAlkibiadees, palattuansa kotiin, kohtelisi häntä ankarasti, koska hän\noli vastustanut hänen puolestansa puhuvia, keksi seuraavan keinon.\nHän lähetti salaa Astyokokselle, Lakedaimonilaisten nauarkille, joka\nvielä oli Mileetoksessa, kirjeen, jossa hän ilmotti, että Alkibiadees\nvahingotti heidän asemaansa koettaen tehdä Tissaferneen Ateenalaisten\nystäväksi, ja selitti kaikki muutkin asiat perinpohjaisesti. Hän\narveli, että olisi annettava anteeksi, jos hän, vaikkakin kaupunkinsa\nvahingoksi, kirjotti täten vihamiehestään. Mutta Astyokos ei\nensinkään halunnut kostaa Alkibiadeelle, joka ei enää ollutkaan hänen\nsaavutettavissaan. Hän matkusti päin vastoin Magneesiaan Alkibiadeen\nja Tissaferneen luokse ja luki heille Samoksesta saamansa kirjeen,\njoutuen siten ilmiantajaksi. Hänen sanotaan täten tahtoneen omaksi\nedukseen päästä Tissaferneen suosioon sekä tällöin että muulloinkin.\nSamasta syystä hän myöskin oli ollut jokseenkin väliäpitämätön palkan\nvähentämisen suhteen.\n\nAlkibiadees kirjoitti viipymättä Samoksen vallanpitäjille, mitä\nvehkeitä Frynikos toimi, vaatien hänen mestaustansa. Kun Frynikos\ntämän ilmiannon kautta joutui suurimpaan vaaraan, lähettää hän\nhädissään toisen kirjeen Astyokokselle, jossa hän, nuhdellen tätä\nentisen kirjeen salaisuuden ilmottamisesta, seikkaperäisesti\nselitti, miten hän oli valmis toimittamaan koko Samoksessa\nmajailevan Ateenalaisten sotajoukon hänen käsiinsä, koska Samos oli\nlinnottamaton. Hän sanoi, että hän omantunnon vaivoitta mieluummin\nhalusi panna henkensä alttiiksi Lakedaimonilaisten hyväksi, kuin\nsaada surmansa verivihollistensa käsistä. Myöskin tämän ilmaisi\nAstyokos Alkibiadeelle.\n\nKoska Frynikos jo edeltäkäsin ymmärsi, että hänen kirjeensä tulisi\ntunnetuksi ja että Alkibiadeelta hetimiten oli odotettavissa kirje\nnäistä seikoista, niin hän itse kiiruhti ilmottamaan sotajoukolle,\nettä hän varmaan tiesi vihollisten, koska Samos oli linnotusta\nvailla, ja kun eivät kaikki laivat olleet satamassa, aikovan\nhyökätä leiriä vastaan, jonkatähden oli välttämätön mitä kiiruimmin\nlinnottaa Samos ja ryhtyä muihinkin varustuskeinoihin. Päällikkönä\nolikin hänellä valta panna tämä toimeen. Tämän johdosta toimitettiin\nnopeasti Samoksen linnottaminen, mikä jo ennenkin oli päätetty\nasia. Vähän myöhemmin saapuikin Alkibiadeelta kirje ilmotuksella,\nettä Frynikos oli kavaltanut sotajoukon ja että viholliset aikoivat\ntehdä hyökkäyksen. Mutta Alkibiadesta ei pidetty luotettavana,\nvaan arveltiin hänen, saatuansa tiedon vihollisten tuumista,\nvihamielisyydestä halunneen esittää Frynikosta kavaltajana, joten\nse ei ensinkään häntä vahingoittanut, vaan mieluummin todisti hänen\npuolestansa, kun siinä oli yhdenpitävä ilmoitus.\n\nTämän jälkeen koetti Alkibiadees vielä hartaammin saada\nTissaferneen liittymään Ateenalaisiin. Tissafernees kyllä pelkäsi\nPeloponneesolaisia, koska he esiintyivät suuremmalla laivastolla kuin\nAteenalaiset, mutta tahtoi kuitenkin, jos vain voisi, pysyä heidän\nluottamuksessaan, varsinkin kun hän sai tiedon Peloponneesolaisten\nerimielisyydestä Knidoksessa Teerameneen kautta solmituiden\nsopimusten suhteen, joka jo oli ilmaantunut heidän ollessaan\nRodoksessa, jossa tilaisuudessa Likas oli todistanut Alkibiadeen\nsanat, että Lakedaimonilaisten tarkotus oli vapauttaa kaikki\nkaupungit, lisäten olevan sietämätöntä myöntää, että kuninkaan tuli\nhallita kaikissa kaupungeissa, jotka ennen olivat olleet hänen tahi\nesi-isiensä hallussa. Mutta Alkibiadees, jolla oli tärkeät hankkeet,\nyhä innokkaammin koetti pysyä Tissaferneksen suosiossa.\n\nKun Peisandroksen kanssa Samoksesta lähetetyt sanansaattajat olivat\nsaapuneet Ateenaan, puhuivat he kansankokouksessa pääasiallisesti,\nkuinka he, jos palauttaisivat Alkibiadeen ja lakkauttaisivat\nkansanvallan, saisivat kuninkaan liittolaisekseen ja voisivat\nkukistaa Peloponneesolaiset. Kun tässä kokouksessa useat vastustivat\nnäitä tuumia kansanvallan suhteen, ja kun Alkibiadeen vihamiehet\nhuusivat, kuinka vaarallista olisi, jos hän rikottuansa valtion\nlakeja palaisi kotia, ja kun Eumolpidit ja Keerykit mysteerioiden\nsuhteen, joiden pilkkaamisesta hänen oli täytynyt paeta, vetosivat\njumaliin, ettei sallittaisi hänen palata kotimaahan, niin Peisandros\nkiellon ja vihamielen vallitessa astui esiin ja kysyi jokaiselta\nvastustajalta erittäin, oliko hänellä ehkä joku muu keino kaupungin\npelastukseen tiedossa, kun Peloponneesolaisilla oli ainakin yhtä\nmonta laivaa vesillä, kuin heillä, ja useampia liittokaupunkeja\nja kun kuningas ja Tissafernees olivat taipuisat antamaan heille\nrahoja, joita heillä itsellään ei ensinkään ollut, jos ei saataisi\nkuningasta kääntymään heidän puolellensa. Kun kysytyt eivät tähän\nvastanneet tietävänsä mitään keinoa, niin hän vakavuudella lausui\nheille: \"Tämä ei meille ole mahdollista, ellemme noudata viisaampaa\nvaltiojärjestystä, uskoen vallan mieluummin harvoille, jotta kuningas\nmeihin luottaisi, ja jos emme halua huolehtia enemmän valtiomuodosta\nkuin pelastuksestamme (myöhemminhän me voimme muuttaa sen, ellei se\nmeitä miellytä), kuten myöskin ellemme päästä kotia Alkibiadesta,\njoka yksin nykyisistä henkilöistä voi saada tämän aikaan.\"\n\nKansa oli vallan äkeissään harvainvallan ehdottamisesta, mutta\nPeisandron selitettyä, ettei löytynyt muuta pelastusta, se pelosta\nmyöntyi siihen, koska se myöskin toivoi voivansa mielensä mukaan\nsaada aikaan muutoksen. He päättivät, että Peisandros kymmenen\nmiehen seuraamana purjehtisi ja neuvottelisi tästä tuumasta\nTissaferneen ja Alkibiadeen kanssa, miten heistä näkyi paraalta.\nPeisandroksen panettelun johdosta erotti kansa Frynikoksen ja hänen\npäällikkötoverinsa Skironideen virasta ja lähetti heidän asemestansa\nlaivapäälliköiksi Diomedoonin ja Leoonin. Koska Peisandros ei\nkatsonut Frynikosta sopivaksi keskustelemiseen Alkibiadeen kanssa,\nniin syytti hän Frynikosta Iasoksen ja Amorgeen kavaltamisesta.\nPeisandros kävi myöskin kaikissa käräjienkäymisen ja virkojen\nhakemisen tarkoituksissa Ateenassa löytyvissä yhdistyksissä kehottaen\nheitä yksimielisesti äänestämään kansanvallan kumoamista; ja kun\nhän oli järjestänyt kaikki siten, ettei syntyisi mitään viipymistä,\npurjehti hän kymmenen seuralaisensa kanssa Tissaferneen luokse.\n\nSaavuttuansa samana talvena Ateenalaisten laivoille, tekivät\nLeoon ja Diomedoon hyökkäyksen Rodosta vastaan. Kun he tapasivat\nPeloponneesolaisten laivat hinattuina rannalle, niin he astuivat\nmaihin ja palasivat, voitettuansa tappelussa avuksi rientäneet\nRodolaiset, Kalkeeseen ja tekivät hyökkäyksiä mieluummin sieltä\nkuin Koos saarelta; sillä sieltä oli mukavampi väijyä, lähtisikö\nPeloponneesolaisten laivasto liikkeelle.\n\nPedaritoksen lähettämänä saapui myöskin Kioksesta Rodokseen\nLakoonialainen Ksenofantidas ilmoituksella, että Ateenalaisten\nlinnotus jo oli valmis, ja että Kios heiltä olisi hukassa, jos ei\nriennettäisi kaikilla laivoilla apuun. Tämän johdosta he aikoivatkin\nlähteä apuun; mutta sillä välin oli Pedaritos apujoukollaan ja koko\nKiolaisten sotaväellä rynnännyt Ateenalaisten laivojen ympärille\nrakennettua linnotusta vastaan ja vallottanut osan siitä sekä\nmuutamia rannalle hinatuista laivoista. Apuun rientäneet Ateenalaiset\najoivat ensin Kiolaiset pakosalle ja voittivat sitten muunkin\nPedaritoksen sotajoukon. Tässä kahakassa kaatui Pedaritos itse ja\nsuuri joukko Kiolaisia, jolloin paljon aseita joutui vihollisten\nsaaliiksi. Tämän jälkeen joutuivat Kiolaiset vielä ankarampaan\npiiritykseen sekä maan että meren puolelta ja nälänhätä oli siellä\nvallan suuri.\n\nPeisandros ja Ateenalaisten hänen seurassaan lähettämät miehet\nsaapuivat sillä välin Tissaferneen luokse keskustelemaan\nsopimuksista. Mutta koska Alkibiadees ei ollut varma Tissaferneen\nmielipiteestä, kun tämä pelkäsi Peloponneesolaisia enemmän ja\nAlkibiadeen omasta neuvosta tahtoi antaa molempien keskinäisesti\nheikontaa toisiaan, niin hän turvautui siihen keinoon, että\nTissafernees, vaatien ylen paljon, ei pääsisi sopimuksiin\nAteenalaisten kanssa. Minusta Tissafernees toimi samassa\ntarkotuksessa pelosta Peloponneesolaisten suhteen. Mutta Alkibiadees\ntaas, koska hän huomasi, ettei Tissafernees missään tapauksessa\nsuostuisi sopimuksiin, tahtoi, etteivät Ateenalaiset luulisi, ettei\nhän ollut voinut Tissafernesta taivuttaa suostumaan, vaikka kyllä oli\nkoettanut, vaan että Ateenalaiset tekivät liian vähän myönnytyksiä.\nSillä Alkibiadees vaati, puhuen Tissaferneen läsnäollessa hänen\nnimessään, niin suunnattomia, että Ateenalaiset, vaikka suostuivat\npaljoon siitä, mitä hän vaati, vihdoin katkaisivat keskustelut. Sillä\nhän vaati kuninkaalle koko Joonian ja läheiset saaret ja vielä muita\netuja, joita Ateenalaiset eivät vastustaneet. Mutta kolmannessa\nkokouksessa vaati Alkibiadees vihdoin, kun pelkäsi näyttävänsä liian\nvoimattomalta, että kuningas saisi rakennuttaa laivoja ja purjehtia\npitkin valtakuntansa rantoja, mihin ja kuinka monella laivalla\ntahansa. Tähän Ateenalaiset eivät suostuneet, vaan koska he arvelivat\ntämän olevan mahdotonta, ja että Alkibiadees heitä oli pettänyt,\npoistuivat he suutuksissaan ja lähtivät Samokseen.\n\nSamana talvena saapui Tissafernees kohta tämän jälkeen Kaunokseen,\ntahtoen taivuttaa Peloponneesolaisia jälleen lähtemään Mileetokseen\nja solmita heidän kanssansa, jos vaan mahdollista, uudestaan\nsopimukset, joissa hän tarjoaisi heille ravinnon, jotteivät tykkänään\njoutuisi hänelle vihollisiksi. Sillä hän pelkäsi, että he, jos\nravinto heidän lukuisilta laivoiltaan puuttuisi, pakotettaisiin\nsotimaan laivataistelussa Ateenalaisia vastaan ja joutuisivat\ntappiolle, ja heidän laivojensa miehet karkaisivat, jolloin\nAteenalaiset ilman hänen apuansa pääsisivät toivojensa perille.\nEnin hän kuitenkin pelkäsi, että Lakedaimonilaiset ravinnon haussa\nryöstäisivät mannermaalla. Aprikoiden ja aavistaen kaiken tämän, ja\nkoska hän tahtoi, että Helleenit keskenään yhtä mahtavina seisoivat\ntoisiansa vastaan, lähetti hän kutsumaan Peloponneesolaiset, tarjosi\nheille ravinnon ja solmisi heidän kanssaan kolmannet näin kuuluvat\nsovinnot:\n\n\"Dareioksen hallituksen 13 vuotena, Aleksippidaksen ollessa\narkontina Lakedaimonissa, solmittiin Maianderin kentällä sopimukset\nLakedaimonilaisten ja liittolaisten välillä yhdeltä puolelta ja\nTissaferneksen, Hierameneksen ja Farnakoksen poikien välillä toiselta\npuolelta kuninkaan ja Lakedaimonilaisten sekä heidän liittolaistensa\nasioista.\"\n\n\"Kaikki kuninkaan hallussa olevat maat Aasiassa ovat kuninkaan ja\nkuningas hallitsee maitaan mielensä mukaan.\"\n\n\"Lakedaimonilaiset liittolaisineen eivät saa hyökätä kuninkaan\nalueelle pahassa tarkoituksessa, eikä kuningas Lakedaimonilaisten\ntahi heidän liittolaistensa alueelle pahassa tarkoituksessa.\"\n\n\"Jos joku Lakedaimonilaisten tahi heidän liittolaisten joukosta\nahdistaa kuninkaan maata, niin ovat Lakedaimonilaiset ja heidän\nliittolaisensa velvolliset estämään häntä; ja jos joku kuninkaan\nalamaisista ahdistaa Lakedaimonilaisia tahi heidän liittolaisiansa,\nniin on kuningas velvollinen estämään häntä.\"\n\n\"Tissafernees pitää huolta läsnäolevien laivueitten ravinnosta\nsovinnon mukaan, kunnes kuninkaan laivat saapuvat. Kuninkaan\nlaivojen saavuttua olkoon Lakedaimonilaisten vallassa itse hankkia\nravintoa laivoilleen, jos niin haluavat; mutta jos he haluavat saada\nylläpitoa Tissaferneeltä, niin antakoon hän sen sillä ehdolla, että\nLakedaimonilaiset ja liittolaiset, sodan loputtua, korvaavat sen,\nmitä häneltä ovat saaneet\".\n\n\"Kun kuninkaan laivat ovat saapuneet, käyvät Lakedaimonilaisten\nja heidän liittolaistensa laivat sotaa yhdessä kuninkaan laivojen\nkanssa, miten Tissafernees yhdestä tuumin Lakedaimonilaisten ja\nheidän liittolaistensa kanssa määrää.\"\n\n\"Jos tahdotaan tehdä rauha Ateenalaisten kanssa, tehtäköön se\nyhteisen sopimuksen mukaan.\"\n\nTämmöiset olivat sopimukset. Tämän jälkeen valmistautui Tissafernees\nnoudattamaan Foinikilaisia laivoja, kuten oli määrätty, ja muihin\ntoimiin, joita hän oli luvannut. Ainakin tahtoi hän näyttää olevansa\nnäissä toimissa.\n\nBoiootialaiset valloittivat loppupuolella talvea kavaltamisen avulla\nOoroopoksen, jossa Ateenalaisilla oli vartioväki. Tässä toimessa\noli heillä avustajina sekä Eretrialaisia että Ooroopolaisiakin\nmiehiä, jotka tuumivat saada Euboiaa luopumaan. Sillä koska tämä\npaikkakunta oli lähellä Eretriaa, niin ei ollut mahdollista, ettei\nse Ateenalaisten hallussa suuresti vahingoittanut Eretriaa ja koko\nEuboiaakin. Valloitettuansa Ooroopoksen, lähtivät Eretrialaiset\nRodokseen, kehottaen Peloponneesolaisia tulemaan Euboiaan. Mutta\nhe riensivät mieluummin ahdistetun Kioksen avuksi ja purjehtivat\nkaikilla laivoillaan Rodoksesta. Kun he olivat Triopionin edustalla,\nnäkivät he Kalkeesta tulevien Ateenalaisten laivojen purjehtivan\naavalla merellä; mutta kun ei kumpikaan tehnyt hyökkäystä, saapuvat\ntoiset Samokseen, toiset Mileetokseen. Peloponneesolaiset huomasivat\nnyt, etteivät he meritaistelutta voineet tulla Kiokselle avuksi.\n\nTähän loppui talvi, ja kului loppuun 20 vuosi sitä sotaa, jonka\nvaiheet Thukydides on kertonut.\n\nHeti alussa seuraavaa kevättä lähetettiin Derkylidas, Spartalainen\nmies, vähäisellä sotajoukolla maitse Helleespontokseen saattamaan\nAbydosta luopumaan, joka oli Mileetolainen siirtokunta; Kiolaiset\npakotettiin, piirityksen ahdistamina, meritaisteluun, jota vastoin\nAstyokos oli kahdella päällä, miten hän auttaisi heitä. Astyokoksen\nvielä ollessa Rodoksessa, olivat he saaneet Mileetoksesta\nPedaritoksen kaaduttua päällikökseen Spartalaisen miehen, nimeltä\nLeoon, joka oli seurannut Antistenesta laivamiehenä, ja Mileetosta\nvartioivia 12 laivaa, joista viisi oli Turista, neljä Syrakuusasta,\nyksi Anaiasta, yksi Mileetoksesta ja yksi Leoonista. Kiolaiset\nlähtivät liikkeelle koko sotaväkineen ja asettuivat varmaan paikkaan,\nja heidän laivansa, luvultaan 36, niinikään purjehtivat taisteluun\nAteenalaisten 32 laivaa vastaan. Tässä ankarassa taistelussa eivät\nKiolaiset liittolaisineen joutuneet kylläkään tappiolle, mutta\nmyöhään illalla palasivat he kaupunkiinsa.\n\nKun Derkylidas tämän jälkeen maitse oli saapunut Mileetoksesta\nHelleespontokselle, luopui Abydos heti ja Lampsakos kahden päivän\npäästä hänen ja Farnabatsoksen puolelle. Mutta kun Strombikidees sai\ntiedon tästä, riensi hän kiiruumman kautta apuun 24 Ateenalaisella\nlaivalla, joiden joukossa löytyi myöskin raskasaseisia kuljettavia\nsotalaivoja, voitti kaupungeista ryntäävät Lampsakolaiset taistelussa\nja valloitti Lampsakoksen, linnottamaton kun oli, ensi rynnäkössä\nsekä otti kaluja ja orjia, mutta salli vapaitten asukkaiden taas\nasettua asumaan kaupunkiin. Sitten kulki hän Abydosta vastaan; mutta\nkun sen asukkaat eivät antautuneet vapaaehtoisesti, ja kun ei hän\nkyennyt sitä hyökkäyksellä valloittamaan, niin hän purjehti sitä\nvastapäätä Kersoneesoksessa sijaitsevaan Seestokseen, joka ennen oli\nollut Meedialaisten hallussa ja johon hän asetti vartioväen valvomaan\nkoko Helleespontosta.\n\nTällä välin tulivat Kiolaiset yhä mahtavammiksi merellä, ja Astyokos\nsekä Mileetossa oleskelevat Peloponneesolaiset rohkaistuivat\nsuuresti, kuultuansa meritappelusta, ja että Strombikidees laivoineen\noli poistunut. Kahdella laivalla lähti Astyokos Kiokseen, otti sieltä\nsiellä olevat laivat mukaansa ja teki koko laivastolla hyökkäyksen\nSamosta vastaan. Mutta kun sieltä, keskinäisen epäluulon vallitessa,\nei käyty häntä vastaan, purjehti hän takaisin Mileetokseen. Sillä\ntähän aikaan ja jo ennen tätä oli kansanvalta kumottu Ateenassa. Kun\nsitten Peisandros toisten lähettiläiden seuraamana saapui Samokseen\nTissaferneen luota, järjestivät he olot sotajoukossa varmemmalle\nkannalle, ja kehottivat sikäläisiä mahtimiehiä koettamaan sotaväen\navulla perustaa harvainvallan, vaikka kohtakin suuri osa heistä\noli sitä vastustanut. Samoksessa olevat Ateenalaiset keskustelivat\ntästä asiasta, ja päättivät jättää Alkibiadeen syrjään, koskei hän\nmuka ollut halukas suostumaan heidän tuumiinsa ja muutenkin näytti\nsopimattomalta harvainvallassa; ja koska jo olivat heittäytyneet\nvaaraan, päättivät omin neuvoin pitää huolta siitä, että asiat eivät\njäisi silleen, vaan että sotaa jatkettaisiin, ja että he omista\nvaroistaan mielellään maksaisivat sen menot, ja jos muitakin tarpeita\nilmestyisi, koska he yksin oman itsensä, eivätkä muitten, hyväksi\nkärsivät vaivoja.\n\nRohkaistuansa toisiaan täten, lähettivät he viipymättä Peisandroksen\nja puolet lähettiläistä kotia panemaan tuumat siellä toimeen,\njota paitsi heille annettiin käsky perustaa harvainvalta niihin\nalamaisiin kaupunkeihin, joihin he saapuisivat. Toiset lähettiläistä\ntoimittivat he muihin alamaisiin maihin minkä minnekin. Diotrefeksen,\njoka oleskeli Kioksen vesillä, ja joka oli valittu hallitsemaan\nTrakialaisia rantamaita, lähettivät he virkaansa. Saavuttuansa\nTasokseen, hajotti hän siellä kansanvallan. Mutta kun hän oli\nlähtenyt sieltä, linnottivat Tasolaiset toisella kuukaudella tämän\njälkeen kaupunkinsa, koskeivät enään tarvinneet Ateenalaisten\nmyötävaikutusta harvainvallan perustamiseen, vaan joka päivä\nodottivat Lakedaimonilaisia vapauttamaan heitä. Sillä heidän\nAteenalaisten karkottamat kansalaisensa elivät Peloponneesolaisten\nluona, ja nämät ynnä kaupungissa oleskelevat puoluelaisensa kokosivat\nlaivoja voimiensa mukaan saadakseen Tasoksen luopumaan. Sattui siis\nheidän onneksensa, että kaupunki vaaratta joutui hyvälle kannalle, ja\nettä vastustava kansa kukistettiin. Tasoksen siis kävi päinvastoin,\nkuin Ateenalaiset, perustaen harvainvallan, olivat tarkoittaneet, ja\nminusta myöskin monen muun alamaisen kaupungin. Sillä maltuttuansa\nja ryhdyttyänsä pelotta toimiinsa, kulkivat ne suoraa päätä vapautta\nkohti, huolimatta Ateenalaisten petollisesta hyvänsuonnosta.\n\nPurjehtien pitkin rantoja, kukisti sillä välin Peisandros\nseuralaisineen kansanvallan niissä kaupungeissa, joihin he\npoikkesivat, saivatpa muutamista kaupungeista raskasaseisiakin,\njotka seurasivat heitä Ateenaan. Täällä olivat jo ennen heidän\nsaapumistansa heidän puoluelaisensa toimittaneet enimmät tehtävät.\nAndrokleen, erään kansanpuoluelaisten etevimmistä johtajista, joka\nsuuresti oli vaikuttanut Alkibiadeen karkoittamiseen, surmasivat\nsalaa muutamat nuoret salaliittolaiset. He tappoivat hänet kahdesta\nsyystä: koska hän johti kansaa, ja koska he arvelivat tekevänsä\nAlkibiadeelle mieleen, joka oli tuleva kotia, ja joka heille hankkisi\nTissaferneen ystävyyden. Useampia muitakin vastustajistaan surmasivat\nhe samaten salaa. He olivat jo ennen julkaisseet ilmoituksen, ettei\npalkkaa maksettaisi kellekään muille kuin niille, jotka olivat\nsodassa, etteikä useampia kuin 5,000 tulisi osalliseksi hallitukseen,\njoiden joukkoon tulisi kuulumaan ainoastaan ne kansalaiset, jotka\nomaisuudellaan ja ruumiillaan olisivat kykeneviä enimmän hyödyttämään\nkaupunkia.\n\nTämä oli kaunis veruke kansaa vastaan, sillä heidän tarkoituksensa\noli uskoa kaupungin hallitus yksinomaan niitten haltuun, jotka\nhyväksyivät hallitusmuutoksen. Kansa ja neuvosto kutsuttiin\nkuitenkin yhä kokoon, mutta heille ei jätetty muuta neuvoteltavaksi,\nkuin mitä liittoutuneet hyväksyivät, ja itse puhujatkin olivat\nheidän puoluelaisiansa ja ennestään oli heille määrätty, mitä\nsanottaisiin. Pelosta ei kukaan muista uskaltanut vastustaa, kun\nnäki liittolaisten paljouden; mutta jos joku vastusti, niin hän heti\njollakin sopivalla tavalla syrjäytettiin, eikä tekijästä tehty mitään\noikeustutkimusta, eikä vedetty oikeuteen murhasta epäluulonalaista.\nKansa pysyi levollisena; sillä sitä oli vallannut semmoinen\nsäikähdys, että jokainen piti voittona, jos hän, vaikka olikin\nääneti, vältti väkivaltaisuutta. Ja koska arvelivat liittolaisten\nolevan lukuisammat, kuin olivatkaan, masentuivat heidän mielensä,\neivätkä he kyenneet keksimään mitään keinoa, päästäkseen tästä\nhirmuvallasta, koska kaupunki oli suuri, eivätkä kansalaiset siitä\nsyystä tunteneet toisiansa. Samasta syystä ahdistettu ei voinut\nvalittaa tuskastaan toiselle, jotta yhdestä tuumin neuvottelisivat\npuolustuskeinoista. Sillä kansanpuoluelaiset pitivät toisiaan\nepäluulonalaisina, että ehkä olivat kumoojiin kuuluvia. Moni, josta\nei ensinkään olisi luullut, kääntyi nimittäin harvainvaltaisiin. Ja\nnämät herättivät kansassa enin epäluuloa ja hankkivat vaarattomuuden\nharvainvaltaisille, kun olivat saaneet syntymään kansassa jyrkän\nkeskinäisen epäluulon.\n\nTähän sopivaan aikaan saapui Peisandros seuralaisineen, ja he panivat\nvaltiokeikkauksen täydellisesti toimeen. Kun he olivat kutsuneet\nkansan kokoon, ehdottivat he ensin, että valittaisiin kymmenen miestä\nrajattomalla vallalla sepittämään lakiehdotusta, ja että nämät,\nsaatuansa ehdotuksensa valmiiksi, esittäisivät kansalle määräpäivänä,\nmiten kaupunki paraiten olisi hallittava. Kun määräpäivä tuli,\nkutsuivat he kokoon kansan Koloonokseen, joka on Poseidoonin temppeli\nnoin kymmenen stadion päässä kaupungista. Tässä tilaisuudessa eivät\nehdotuksen sepittäjät tuoneet esiin muuta, kuin yksinomaan sitä,\nettä jokaisella oli vaaratta oikeus lausua mielipiteensä, jos vain\nhaluaisi; jos joku syyttäisi tahi jollakin muulla tavalla koettaisi\nvahingoittaa puhujaa, määrättiin hänelle kovat rangaistukset.\nTäällä lausuttiin selvin sanoin, ettei enää hallitukseen valittaisi\nmiehiä vanhaan tapaan, etteikä heille annettaisi palkkaa, vaan että\nesimiehet valitsisivat viisi miestä, joitten tuli valita 100 miestä\nja jokaisen näistä 100:sta kunkin kolme miestä itsensä lisäksi.\nNäillä 400 miehellä olisi rajaton valta, neuvoteltuansa keskenään,\nhallita miten heille paraalta näytti, ja he kutsuisivat kokoon nuo\n5,000, milloin heistä näytti soveliaalta.\n\nTämän ehdotuksen esittäjä oli Peisandros, joka muutenkin oli\nsangen innokas kansanvallan hävittämisessä. Mutta se, joka sepitti\ntuuman, miten asiat saataisiin tälle kannalle, ja joka jo kauan\noli tuuminut tätä asiaa, oli Antifoon, Ateenalainen mies, joka\nkykynsä puolesta oli mitä etevin, kuten hän myöskin oli ensimmäisiä\nkeksimään tuumia ja selittämään tuumiaan. Hän ei pyytämättä astunut\nesiin kansankokouksissa, eikä muutenkaan ottanut osaa julkisiin\nkeskusteluihin, mutta häntä kansa piti epäluulonalaisena hänen\nkykynsä maineen takia. Niitä, jotka neuvottelivat hänen kanssansa\nkansankokouksissa tahi oikeusasioissa, oli hänessä mies suuresti\navustamaan. Ja kun kansa myöhemmin oli kukistanut nuo 400 ja\nhäntä kovasti ahdistettiin, niin näkyy hän minusta paraiten\nminun aikanani eläneistä miehistä kyenneen puolustamaan itseään\nhengenvaarallisessa tutkimisessa, kun häntä syytettiin osallisuudesta\nsalaliittoon. Frynikoskin esiintyi muita kaikkia innokkaampana\nharvainvallan puolustajana, koska hän pelkäsi Alkibiadesta, tietäen,\nettä tämä hyvin tunsi hänen tuumansa Samoksessa Astyokoksen\nkanssa, kun hän silloin arveli, ettei harvainvaltaa ikipäivinä\nperustettaisi kutsumaan Alkibiadesta kotia. Hän näytti siis kaikista\nluotettavimmalta harvainvallan puolustajalta, kun hän kerran\noli kääntynyt siihen. Samaten oli Hagnoonin poika Teeramenees\nhartaimpia kansanvallan kukistajia, joka oli sekä sangen älykäs että\npuhetaitoinen. Täten tämä tuuma, vaikkakin vallan suuremmoinen,\nonnistui, kun sitä ajoivat niin lukuisat ja taitavat miehet. Sillä\nvaikeata oli riistää vapaus Ateenalaiselta kansalta lähes 100 vuotta\ntyrannien kukistamisen jälkeen, varsinkin kun tämä kansa ei ollut\nkenenkään käskyn alaisena, vaan päin vastoin puolet tätä aikaa oli\nollut tottunut hallitsemaan muita.\n\nKun kokous kenenkään vastustamatta oli hyväksynyt nämät ehdotukset,\nniin hajosi se, ja nuo 400 asetettiin seuraavalla tavalla neuvostoon.\nAteenalaiset olivat aseissa, vihollisten ollessa Dekeleiassa, toiset\nmuureilla, toiset taistelu-asennossa. Mainittuna päivänä annettiin\ntuumasta tietämättömien, kuten tavallisesti, mennä kotiinsa,\nmutta salaliittolaiset kiellettiin jäämästä lähelle aseita, vaan\nsyrjään niistä ja siellä odottaisivat rauhassa ja tarttuisivat\naseisiin estääkseen, jos joku koettaisi nousta vastustamaan heidän\ntuumiansa. Tähän toimeen oli määrätty Andrilaisia, Teeniläisiä ja\n300 Karystolaista sekä joukko niitä Aiginalaisia, jotka Ateenalaiset\nolivat sinne lähettäneet asukkaiksi, jotka tätä varten olivat\naseissaan saapuneet, saatuansa tuumasta tiedon. Kun kaikki täten oli\njärjestetty, ja kun nuo 400 jokainen kätketyllä tikarilla, ja ne 120\nnuorukaista, joitten tarpeen vaatiessa piti tulla heidän avuksensa,\nolivat asettuneet entisten neuvoshuoneessa olevien neuvosmiehien\nvastapäätä, niin käskivät he näitten poistua, saatuansa palkkansa,\njoka heillä oli muassa, ja jonka he koko jälellä olevasta ajasta\nheille antoivat, kun he poistuivat.\n\nKun nyt neuvosto täten vastustamatta oli syrjäytetty, ja kun\nkaupunkilaiset eivät kapinoineet, vaan pysyivät levollisina, niin\nnuo 400 päästyänsä neuvostoon määräsivät arvalla prytaneja omasta\nkeskuudestaan ja toimittivat rukoukset ja uhrit, joita toimitetaan\nvirkaan astuessa. Vaikka he myöhemmin tekivät joukon muutoksia\nkansanvallan hallitusmuodossa, niin he eivät kuitenkaan Alkibiadeen\ntakia kutsuneet kotia karkotettuja, vaan hallitsivat muutoin\nkaupunkia suurella ankaruudella. Muutamia vain harvoja mestauttivat\nhe, joita he pitivät sopivina saatavaksi tieltä pois, toisia he\nvangitsivat, toisia taas karkoittivat. He ilmottivat Dekeleiassa\nolevalle Lakedaimonilaisten päällikölle Agiille, että he halusivat\ntehdä rauhan, lausuen toivovansa, että hän mieluummin tietysti sopisi\nheidän kuin luottamattoman kansanpuolueen kanssa.\n\nMutta koska Agis arveli, ettei kansa niinikään heti luopuisi vanhasta\nvapaudestaan, jospa näkisikin heidän lukuisan sotajoukkonsa, eikä sen\ntakia pysyisi rauhassa, ja koska hän yhtä vähän luotti vakuutuksiin,\nettä täysi levollisuus vallitsi kaupungissa, niin hän ei antanut\nmitään sovinnollista vastausta 400 neuvoston lähettiläille. Hän\nlähetti päin vastoin vaatimaan Peloponneesosta suuren sotajoukon ja\nkulki vähää myöhemmin Dekeleian varustusväen ja Peloponneesoksesta\nsaapuneitten sotilaitten kanssa aina Ateenan muurien alle, toivoen\nettä hän joko helpommin saisi heitä halunsa mukaan haltuunsa\nhämminkiin joutuneina, tahi että hänen onnistuisi valloittaa pitkät\nmuurit, kun ne jäisivät puolustajitta levottomuuksien synnyttyä\nkaupungin sekä sisällä että ulkopuolella. Mutta kun Ateenalaiset,\nhänen lähestyessään, eivät ensinkään joutuneet mihinkään\nkeskinäisiin levottomuuksiin, vaan päin vastoin lähettivät häntä\nvastaan ratsumiehensä ja osan raskasaseisista, kevytaseisista ja\nnuolenampujista, jotka surmasivat hänen enin lähestyneet miehensä ja\nottivat saaliiksi joukon aseita ja kaatuneita, niin hänestä näytti\nviisaimmalta viedä sotaväkensä takaisin leiriin. Väkensä kanssa jäi\nAgis yhä maahan, Dekeleiaan, mutta Peloponneesoksesta saapuneen\nsotaväen lähetti hän muutaman päivän päästä kotiinsa. Tämän jälkeen\nlähettivät nuo 400 kuitenkin airuen Agiin luokse, ja kun hän nyt\noli suostuvaisempi, niin he hänen kehoituksestaan toimittivat\nlähettiläitä myöskin Lakedaimoniin keskustelemaan sopimuksista, koska\nhe halusivat tehdä rauhan.\n\nSamokseenkin he lähettivät kymmenen miestä rauhoittamaan sotajoukkoa\nselittämällä sille, että harvainvalta ei suinkaan ollut perustettu\nkaupungin ja kaupunkilaisten vahingoksi, vaan valtion pelastukseksi,\nkuten myöskin ettei hallitsijamiehiä ollut 400, vaan 5,000.\nNäin lukuisina, väittivät he, eivät Ateenalaiset milloinkaan\nalituisten sotaretkien ja rajariitojen tähden olleet kokoontuneet\nneuvottelemaan tärkeimmistäkään kysymyksistä. Muutakin heidän\ntuumiinsa sopivaa käskivät näitten lausua, lähettäen heidät heti\nvaltiomuutoksen toimeenpantuansa, peläten ettei laivaväestö suostuisi\nharvainvaltaiseen hallitukseen, vaan kuten kävikin, kumoisi sen,\nkoska se ei ollut heistä saanut alkuaan.\n\nSamoksessa oli jo harvainvallan perustamisesta asti sitä vastustettu,\nmikä ilmaantui jo siihen aikaan, kun nuo 400 asettuivat hallitukseen.\nSillä ne Samolaiset, jotka silloin, ollen kansanpuoluelaisia,\nolivat nousseet mahtavia vastaan, olivat jälleen muuttaneet\nmieltään Samokseen saapuneen Peisandroksen sekä siellä majailevien\nAteenalaisten yllytyksistä, ja osa heistä, luvultansa noin 300, oli\ntehnyt salaliiton, aikoen hyökätä kansanpuoluelaisten kimppuun. He\nmestauttivat Hyperboloksen, erään pahamaineisen Ateenalaisen miehen,\njoka ostrakismolla oli karkoitettu viheliäisyytensä ja kaupunkinsa\nhäväisemisen takia, eikä suinkaan pelosta hänen mahtavuutensa\ntahi arvossa pitämisensä tähden. Tähän tekoon oli Karminos, yksi\npäälliköistä, suostunut, kuten myöskin muutamat muut Samoksessa\nmajailevat Ateenalaiset, osoittaaksensa heille luottamustaan.\nHe tekivät myöskin muuta samankaltaista, ja valmistautuivat\nryntäämään kansanpuoluelaisten kimppuun. Nämät, jotka jo ennestään\ntunsivat heidän tuumansa, ilmoittivat sen päälliköille Leoonille\nja Diomedoonille, jotka eivät kannattaneet harvainvaltaa, koska\nkansa heitä suosi, sekä Trasybulokselle ja Trasyllokselle, joista\ntoinen oli laivanpäällikkö, ja toinen palveli raskasaseisissa, ja\nmuille, joitten he luulivat enin vastustavan salaliittolaisia.\nHe pyysivät, etteivät nämät olisi väliäpitämättömiä heidän\ntuhoamisestansa ja Samoksen irrottamisesta Ateenalaisista, jotka\nheidän kaupunkinsa avulla olivat päässeet nykyiseen valta-asemaansa.\nTällä pyynnöllänsä kääntyivät he yksityisesti sotilaisiin ja\nvarsinkin Paralos-laivan miehiin jotka olivat vapaita Ateenalaisia\nja aina olivat vastustaneet harvainvaltaa, ennenkuin se tänne oli\nperustettukaan. Leoon ja Diomedoon jättivät aina, kun matkustivat,\nmuutamia laivoja vartioimaan, joten Samoksen kansanpuoluelaiset, kun\nheihin hyökkäsivät nuo 300, näitten kaikkien ja varsinkin Paraloksen\nmiehistön avulla pääsivät voitolle. He surmasivat 30 noista 300\nja rankaisivat syyllisimmät maanpakolaisuudella; muille heistä he\nantoivat anteeksi ja elivät siitä lähtien kansanvallan vallitessa\nrauhassa heidän kanssansa.\n\nParalos laivan lähettivät Samolaiset ja sotamiehet Arkestratoksen\npojan Kaireaksen johdolla, joka oli valtionmuutoksen innokas\nkannattaja, Ateenaan ilmottamaan tapahtumasta; sillä he eivät\ntietäneet mitään noitten 400 hallituksen anastamisesta. Laivojen\npurjehdittua satamaan, vangitsivat nuo 400 heti kaksi tai\nkolme Paraloksen miehistä, ottivat heiltä laivan ja muuttivat\nmuut miehet toiseen sotilaita kuljettavaan laivaan, jonka he\nasettivat vartioimaan Euboian ympäristöä. Mutta Kaireas pakeni\nheti, saatuaan tiedon vallitsevista oloista, salassa Samokseen\nja ilmoitti sotamiehille liioitellen Ateenan tapahtumat, kuinka\nsiellä muka kaikkia pieksettiin, eikä kukaan uskaltanut vastustaa\nvallanpitäjiä, että muka heidän vaimonsa ja lapsensa kiusattiin ja\nettä vallanpitäjät aikoivat vangita kaikkien niitten sukulaiset,\njotka Samoksessa majailivat eivätkä olleet heidän puolellansa,\nsurmataksensa heidät, jos sotilaat eivät heitä totelleet. Ja muutakin\ntämänkaltaista valehteli hän heille.\n\nTämän kuultuansa, ryntäsivät sotamiehet ensin julmistuneina\nkivittääksensä harvainvallan perustajia ja heidän avustajiansa,\nmutta hillitsivät kuitenkin itseään, puolueettomien estettyä\nheitä varoituksilla, etteivät syöksisi valtiota turmioon, kun\nviholliset vartioivat aivan läheisyydessä hyökkäämäisillänsä heidän\nkimppuunsa. Tämän jälkeen koettivat Lykoksen poika Trasybulos ja\nTrasyllos, jotka innokkaimmin ajoivat muutosta, julkisesti saada\nSamoksen hallituksen kansanvaltaiselle kannalle, vannottivat\nsotamiehet juhlallisimmilla valoilla, ja varsinkin harvainvallan\nkannattajia, yksimielisesti pysymään kansanvallassa, innokkaasti\njatkamaan sotaa Peloponneesolaisia vastaan ja pitämään noita 400\nvihollisinansa, tekemättä sovintoa heidän kanssansa. Saman valan\nvannoivat niinikään kaikki täysi-ikäiset Samolaiset, ja sotamiehet\nsitoutuivat Samolaisten rinnalla kestämään kaikki vaivat ja\nvaaroista johtuvat seuraukset, arvellen, että heille yhtävähän kuin\nsotilaille itselleenkään löytyisi mitään pelastuksen suojaa, vaan\nettä he olisivat hukassa, jos nuo 400 tahi viholliset Mileetoksesta\npääsisivät voitolle.\n\nKilvan koettivat toiset tähän aikaan pakottaa kaupunkia\nkansanvaltaiseksi, toiset sotaväestä harvainvaltaiseksi. Sotamiehet\npitivät heti kokouksen, jossa he erottivat virasta entiset päälliköt\nja ne laivanjohtajat, jotka heistä olivat epäiltäviä, ja määräsivät\ntoisia heidän sijalleen, joiden joukossa olivat Trasybulos\nja Trasyllos. Samassa tilaisuudessa he rohkaisivat toisiaan\nmonenlaisilla muillakin kehoituksilla, kuten että vaikkakin Ateena\noli eronnut heistä, olivat vähälukuisemmat muka kuitenkin luopuneet\nheistä lukuisammista ja kaikissa suhteissa paremmin varustetuista.\nSillä koska heillä oli koko laivasto hallussaan, kykenisivät he\npakottamaan muita alamaisia kaupunkeja maksamaan veroja yhtä hyvin,\nkuin jos he tulisivat Ateenasta. Sillä heillähän oli voimakas\nSamoksen kaupunki hallussaan, joka muinoin miltei ollut riistänyt\nAteenalta valtaa merellä, kun sotivat toisiaan vastaan, ja sieltä\nsamasta paikasta olisi vihollisten torjuminen lähtevä vastedes kuten\nennenkin. Myöskin oli heillä parempi tilaisuus hankkia ravintoa, kuin\nAteenan asukkailla, koska laivat olivat heidän hallussaan. Koska he\nitse olivat olleet Samoksessa, olivat kaupunkilaiset ehtineet ottaa\nPeiraieykseen purjehtimisen haltuunsa; mutta jos kaupunki heiltä\nkieltäisi heidän oikeuksiansa, niin he asettaisivat asiat sille\nkannalle, että heidän olisi mahdollisempi sulkea kaupunkilaisilta\nmeri, kuin näitten heiltä. Kaupunki tuottaisi heille vähäistä ja\nvähäarvoista hyötyä vihollisten voittamisen suhteen; eivätkä he\nmitään sen kautta menettäisi, koska kaupungilla ei ollut rahaa\nheille lähetettäväksi, vaan sotamiesten itsensä täytyi sitä hankkia,\neivätkä he liioin voineet antaa kelvollista neuvoa, ainoaa, jossa\nkaupunki sotaväen voittaa. Mutta juuri tässä suhteessa, arvelivat\nhe, kaupunkilaiset olivat rikkoneet, kun olivat hävittäneet isiltä\nperityt lait, mutta sotilaat tukivat niitä ja koettaisivat pakottaa\nvastustajiakin tekemään samaten, joten he eivät siis ole toisia\nhuonompia neuvonantajia. Jos he tarjoaisivat Alkibiadeelle varman\npaluun kotimaahan, hankkisi hän heille mielellään kuninkaan liiton.\nTärkeintä kuitenkin oli, että jos heiltä ei tuumansa onnistuisi,\nolisi heillä laivaston omistajina monta turvapaikkaa, joissa heiltä\npuuttuisi kaupunkeja yhtä vähän, kuin maatakaan.\n\nTäten sotamiehet kokouksessa rohkaisivat toisiaan ja valmistautuivat\nyhtä tarmokkaasti sotaan. Kun noitten 400 Samokseen toimittamat\nlähettiläät Deloksessa saivat tiedon tästä, jäivät he sinne.\n\nSamaan aikaan valittivat Peloponneesolaisten Mileetoksessa majailevat\nlaivaston miehistöt keskenään, että Astyokos ja Tissafernees\ntuhosivat heidän asioitaan, edellinen sen kautta, ettei hän ennen\nollut ryhtynyt meritappeluun, vaikka heidän laivastonsa oli\nvoimakkaampi ja Ateenalaisten laivasto vähäinen, eikä nytkään, kun\nvihollisten laivat sanottiin olevan kapinoitsevalla kannalla ja eri\npaikoilla, vaan että hän, yhä odottaen Tissaferneen kyllä nimeksi\nlupaamia, mutta itse teossa saapumattomia laivoja, toistaiseksi\nlykkäsi taistelun. Tissafernesta he taas syyttivät siitä, ettei\nhän ensinkään tuottanut näitä laivoja, kuten myöskin ettei hän\nsäännöllisesti eikä täydellisesti antanut ylläpitoa ja siten\nheikonsi laivaston. Ei pitäisi, arvelivat he, enää viivytellä, vaan\nryhtyä ratkaisevaan taisteluun ja varsinkin Syrakuusalaiset olivat\ninnokkaita kiihoittamaan heitä tähän.\n\nKun liittolaiset ja Astyokos olivat kuulleet heidän murisemisestaan,\nja kun he tämän johdosta kokouksessa olivat päättäneet ryhtyä\nmeritappeluun, koska myöskin heille ilmoitettiin Samoksessa\ntapahtuneista levottomuuksista, lähtivät he liikkeelle kaikilla\nlaivoillaan, luvultaan 112, ja käskettyänsä Mileetolaisten maitse\nsaapua Mykaleeseen, suuntasivat he matkansa Mykaleeseen. Kun\nAteenalaiset näkivät Peloponneesolaisten laivojen purjehtivan heitä\nvastaan, vetäytyivät he 82 laivallaan, jotka sattuivat olemaan\nankkurissa Glaukeessa lähellä Mykaleeta, Samokseen, koska eivät\nuskaltaneet antautua ratkaisevaan tappeluun. Tässä paikassa on Samos\nMykaleeseen päin hyvin lähellä mannermaata. He olivat lähettäneet\nsanan Strombikidekselle, että hän rientäisi heidän avuksensa\nKioksesta Abydokseen lähetetyillä laivoilla, koska he olivat saaneet\ntiedon vihollisten lähteneen Mileetoksesta ryhtyäkseen tappeluun, ja\nodottivat nyt hänen saapumistaan, jossa tarkoituksessa he olivatkin\nperäytyneet Samokseen. Purjehdittuansa Mykaleeseen, leiriytyivät\nPeloponneesolaiset kuten myöskin Mileetolaisten ja lähiseutujen\njalkaväki sinne. Kun he seuraavana päivänä olivat purjehtimaisillaan\nSamosta vastaan, ilmoitettiin heille Strombikideksen saapumisesta\nHelleespontoksesta laivoineen, jonka johdosta he viipymättä\npurjehtivat takaisin Mileetokseen. Sitä vastoin tekivät Ateenalaiset,\nnäitten laivojen tultua heidän avuksensa, hyökkäyksen Mileetosta\nvastaan, ryhtyäksensä ratkaisevaan taisteluun; mutta kun ei kukaan\nkäynyt heitä vastaan, palasivat he Samokseen.\n\nKoska Peloponneesolaiset eivät kootulla laivastollaankaan uskaltaneet\npurjehtia Ateenalaisia vastaan, ja koska he olivat neuvottomia,\nmistä hankkisivat ravintoa näin monelle laivalle, varsinkin kun\nTissafernees ei kunnollisesti avustanut heitä, lähettivät he heti\ntämän jälkeen samana kesänä, kuten jo ennen oli heitä käsketty\nPeloponneesoksesta, Ramfioksen pojan Klearkoksen 40 laivalla\nFarnabatsoksen luokse. Sillä Farnabatsos oli jo ennen kutsunut\nheitä tulemaan, tarjoutuen hankkimaan heille ravintoa. Samalla\nilmoitettiin heille niinikään, että Bysantion oli luopumaisillaan.\nKun nämät Peloponneesolaisten laivat olivat purjehtineet aavalle\nmerelle, jotta ne voisivat kulkea salaa Ateenalaisilta, kohtasi\nniitä myrsky. Useimmat niistä pelastuivat Klearkoksen johdolla\nDelokseen ja palasivat myöhemmin Mileetokseen, josta Klearkos maitse\nkulki Helleespontokseen. Kymmenen laivoista pelastui Megaralaisen\nHeliksoksen johdolla Helleespontokseen ja auttoi Bysantionia\nluopumaan. Tämän kuultuansa, lähettivät Ateenalaiset Samoksesta\napulaivaston ja vartioväen Helleespontokseen. Tapahtuipa vähäinen\nlaivataistelukin Bysantionin edustalla, kahdeksan laivaa kahdeksaa\nvastaan.\n\nMutta vallanpitäjät Samoksessa ja varsinkin Trasybulos, joka\nvallankumouksen tapahduttua aina pysyi samassa tuumassa,\nettä Alkibiadees oli kutsuttava kotia, taivuttivat vihdoin\nkansankokouksessa sotamiesten enemmistön myöntymään, ja heidän\nsuostuttuansa suomaan Alkibiadeelle vaarattoman paluun, purjehti\nTrasybulos Tissaferneen luokse ja toi Alkibiadeen Samokseen,\nkoska hän piti ainoana pelastuksena, että Tissafernees luopuisi\nPeloponneesolaisista ja liittyisi heihin. Jo ensimmäisessä\nkansankokouksessa toi Alkibiadees esille syytöksiä ja valituksia oman\nonnettomuutensa johdosta ja puhui laveasti valtionasioista, antaen\nheille suuremmoisia toiveita vastaisuudesta. Hän liioitteli suuresti\nvaikutustaan Tissaferneeseen, jotta siten pelottaisi harvainvaltaisia\nvallanpitäjiä Ateenassa, ja helpommin saisi yhdistykset hajoamaan,\nsekä jotta Samoksen esimiehet pitäisivät häntä suuremmassa kunniassa,\nja he itse enemmän rohkaistuisivat, samalla kuin Tissaferneen\nvastustajat joutuisivat pahaan maineeseen ja menettäisivät\nvallitsevat toiveensa. Kovasti kerskaillen, vakuutti Alkibiadees\nTissaferneen hänelle luvanneen, että Ateenalaisilta, kun hän vaan\noli saanut luottamusta heihin, ei milloinkaan tulisi puuttumaan\nravintoa, niin kauan kuin hänellä itsellään olisi jotakin, ei, vaikka\nhänen vihdoinkin olisi pakko rahaksi muuttaa peitteensä, ja että\nhän tuottaisi Foinikilaiset laivat, jotka jo olivat Aspendoksessa,\nAteenalaisille, eikä suinkaan Peloponneesolaisille, mutta että\nTissafernees ainoastaan silloin luottaisi Ateenalaisiin, jos hän,\nvaaratta palattuansa kotiinsa, puhuisi heidän puolestansa.\n\nKuultuansa tämän ja paljon muutakin, nimittivät he Alkibiadeen\nviipymättä päälliköksi entisten lisäksi ja uskoivat hänelle\npääjohdon. Jokainen oli nyt niin varmassa toivossa, että pelastus\noli käsissä, ja että he saisivat kostaa noille 400, että he eivät\nmistään hinnasta halunneet luopua siitä. He olivat jo valmiit hänen\npuheensa johdosta, halveksien uhkaavia vihollisia, purjehtimaan\nPeiraieysta vastaan. Mutta vaikka lukuisat henkilöt yllyttivät\nAlkibiadesta tähän, niin hän jäykästi esti purjehtimasta Peiraieysta\nvastaan, jättäen lähimmät viholliset selkänsä taa, vaan sanoi, koska\nhän oli valittu päälliköksi, purjehtivansa Tissaferneen luokse\nkeskustelemaan sodan asioista. Hän lähtikin suoraa päätä kokouksesta,\njotta hän kaikessa näyttäisi toimivan yhdestä tuumin Tissaferneen\nkanssa, ja koska hän tahtoi lisätä arvoaan Tissaferneen silmissä\nosottamalla hänelle, että hän, päälliköksi nimitettynä, voisi sekä\nhyödyttää että vahingottaa häntä. Alkibiadeella oli nyt tilaisuus\npelottaa Ateenalaisia Tissaferneella, yhtä hyvin kuin Tissafernesta\nAteenalaisilla.\n\nKun Peloponneesolaiset Mileetoksessa saivat tiedon Alkibiadeen\npaluusta, niin he paljoa suuremmin, kuin ennen, pitivät Tissafernesta\nepäluulonalaisena. Sillä täten sattui, että Tissafernees, joka\njo Ateenalaisten hyökkäyksen jälkeen Mileetosta vastaan, jolloin\nPeloponneesolaiset eivät halunneet purjehtia heitä vastaan, paljoa\nniukemmin maksoi heille palkkaa, heissä lisäsi jo ennen tätä itseään\nkohtaan Alkibiadeen johdosta vallitsevaa vihaa. Kuten ennenkin,\nkokoontuivat sotamiehet ja myöskin muutamat korkeassa asemassa\nolevat henkilöt keskustelemaan siitä, että he eivät ensinkään olleet\nsaaneet täyttä palkkaa, vaan kuinka tämä oli maksettu niukasti ja\nsäännöttömästi. He arvelivat, että, jos ei uskallettaisi ratkaisevaa\ntaistelua tahi lähdettäisi maahan, josta saisivat ravintoa,\nmerimiehet karkaisivat laivoista. Heidän mielestänsä oli Astyokos\nsyypää kaikkiin näihin, hän kun muka, katsoen omaa etuaan, noudatti\nTissaferneen oikkuja.\n\nHeidän ollessaan näissä neuvotteluissa, tapahtui seuraava levottomuus\nAstyokoksen ympäristössä. Koska Syrakuusalaiset ja Turilaiset\nmerimiehet olivat tottuneet mitä suurimpaan vapauteen, niin he\nrohkeasti ahdistivat Astyokosta maksamaan heille palkkansa. Mutta hän\nvastasi vallan röyhkeästi ja uhkasipa kohotetulla kepilläänkin heidän\npuolestansa puhujaa Dooreosta. Kun sotilaat tämän näkivät, niin he\nmerimiesten tapaan huutaen syöksyivät esiin kivittääksensä häntä.\nMutta hän ennätti loukkaamattomana paeta erään alttarin suojaan,\njolloin joukko hajaantui.\n\nMutta salaperäisellä hyökkäyksellä valloittivat Mileetolaiset\nTissaferneen Mileetokseen rakentaman linnotuksen ja karkoittivat\nsiitä vartioväen. Tämä oli liittolaisten ja varsinkin\nSyrakuusalaisten mieleen. Likas ei kuitenkaan hyväksynyt sitä, vaan\nväitti, että Mileetolaisten ja muitten kuninkaan alueella asuvien\nkansojen tuli totella Tissaferneen kohtuullisia käskyjä, kunnes sota\nheidän eduksensa oli päättynyt. Mutta Mileetolaiset suuttuivat häneen\ntästä ja hänen muustakin esiintymisestään siihen määrin, että, kun\nhän myöhemmin kuoli tautiin, he eivät sallineet haudata häntä sinne,\nmihin läsnäolevat Lakedaimonilaiset halusivat.\n\nHeidän täänkaltaista erimielisyyttä osoittaessaan Astyokosta\nja Tissafernesta kohtaan, saapui Lakedaimonista Mindaros,\nAstyokoksen seuraaja nauarkkina, ja ryhtyi heti virkaansa, jonka\ntapahduttua Astyokos purjehti pois. Tissafernees lähetti hänen\nkanssansa sanansaattajan ympäristöstään molempia kieliä puhuvan\nKarialaisen nimeltä Gaulitees syyttämään Mileetolaisia linnoituksen\nvallottamisen johdosta ja samalla puolustamaan häntä, koska hän\ntiesi Mileetolaisten lähteneen syyttämään häntä, ja varsinkin\nHermokrateen heidän joukossaan, joka aikoi osoittaa, että\nTissafernees yhdessä Alkibiadeen kanssa turmeli Peloponneesolaisten\nasiat ja oli epäluotettava. Sillä hän kantoi aina vihaa tätä kohtaan\npalkan maksamisen tähden. Ja kun Hermokratees vihdoin karkotettiin\nSyrakuusasta, ja kun Mileetokseen tuli toisia päälliköitä\nSyrakuusalaisten laivoihin, nimittäin Potamis, Myskoon ja Deemarkos,\nniin hän vielä kovemmin syytti karkotettua Hermokratesta muun muassa\nsiitä, että Hermokratees kerran muka olisi pyytänyt häneltä rahaa, ja\nkun ei saanut, ruvennut häntä vihaamaan. Astyokos ja Mileetolaiset\npurjehtivat Lakedaimoniin, Alkibiadees sitä vastoin Tissaferneen\nluota Samokseen.\n\nAlkibiadeen jo saavuttua Samokseen, tuli sinne noitten 400\nsanansaattajat, jotka he olivat lähettäneet rauhoittamaan ja\nneuvomaan Samokseen majoitettuja sotilaita. Pidetyssä kokouksessa\nkoettivat he puhua, mutta sotilaat eivät heitä ensin tahtoneet\nkuullakaan, vaan huusivat, että kansanvallan hajoittajat olivat\ntapettavat. Mutta vihdoin he vaivoin rauhoittuivat ja suostuivat\nkuuntelemaan heitä. Lähettiläät ilmoittivat, että vallanmuutos ei\nsuinkaan ollut suunnattu valtion turmioksi, vaan sen pelastukseksi,\neikä suinkaan kavallettaisi sitä vihollisille, johonka heillä\nolisi ollut hyvä tilaisuus, kun viholliset, heidän jo ollessaan\nhallituksessa, tekivät hyökkäyksensä. Noista 5,000 tulisivat kaikki\nvuoroonsa osallisiksi hallitukseen. Eikä se muka ensinkään ollut\ntotta, että heidän omaisiansa kiusattiin, kuten Kaireas heitä\npanetellakseen oli ilmoittanut, eikä niitä ensinkään pahoin pidelty,\nvaan asuivat he rauhassa tilallaan. Heidän vielä puhuttuansa paljon\nmuutakin, eivät sotilaat ensinkään ottaneet heidän sanojansa\nkuuleviin korviin, vaan lausuivat vihastuneina mikä minkäkin\nehdotuksen, mutta etusijassa ehdotettiin, että purjehdittaisiin\nPeiraieykseen. Tässä tilaisuudessa näkyy Alkibiadees hyödyttäneen\nkaupunkia enemmän, kuin kukaan muu. Sillä kun Samokseen majoitetut\nAteenalaiset kiihkoissaan pyrkivät purjehtimaan kansalaisiansa\nvastaan, jolloin aivan varmaan Joonia ja Helleespontos olisivat\njoutuneet vihollisten haltuun, niin astui hän esiin sitä estämään\neikä tässä tilaisuudessa kukaan muu, kuin hän, olisi kyennyt\nhillitsemään rahvasta. Hän ei ainoastaan estänyt hyökkäystä, vaan\npidätti lisäksi yksityisesti vimmastuneita loukkaamasta lähettiläitä.\nHän lähetti heidät menemään sillä vastauksella, että hän ei suinkaan\nestäisi noita 5,000 hallitsemasta, mutta käski heitä eroittamaan\nnuo 400 ja entiseen tapaan asettamaan 500 miehen neuvoston. Hän\nkiitti suuresti heidän toimiaan huojentaakseen ravinnon hankkimista\nsotilaille. Muutenkin hän kehotti pysymään lujana, eikä tekemään\nvihollisille mitään myönnytyksiä. Hän arveli, että kun vain kaupunki\npelastuisi, suuri toive olisi, että keskinäinen sopu kyllä syntyisi\nkansalaisten välillä, mutta jos kerran Samoksessa olevat tahi\nkotikaupunkilaiset joutuisivat perikatoon, niin ei löytyisi ketään,\njonka kanssa voisi sopia.\n\nSaapuvilla olivat myöskin Argolaisten lähettiläät, tarjotakseen\nSamoksessa olevalle Ateenalaiselle kansanpuolueelle apuansa.\nAlkibiadees kiitti heitä ja lähetti heidät takaisin kehoituksella\nsaapumaan, kun kutsuttaisiin. Näitä Argolaisia seurasi ne Paraloksen\nmiehet, jotka nuo 400 olivat viettäneet sotalaivaan purjehtimaan\nEuboian ympäristössä. Laivoissa seurasivat noiden 400 Ateenalaiset\nlähettiläät, Laispodias, Aristofoon ja Meleesias Lakedaimoniin.\nMutta kun he purjehtiessaan saapuivat Argoksen tienoille, niin\nhe vangitsivat ja jättivät Argolaisille lähettiläät, koska nämät\nvaikuttavasti olivat ottaneet osaa kansanvallan kukistukseen. Itse\nhe eivät enää lähteneet Ateenaan, vaan toivat Argoksesta Samokseen\nlähettiläät omistamallaan laivalla.\n\nSamana kesänä, aikana, jolloin Peloponneesolaisten viha Tissafernesta\nvastaan oli korkeimmillaan sekä muistakin syistä että varsinkin\nAlkibiadeen palaamisen tähden, koska hän tämän kautta selvästi jo\nnäkyi suosivan Ateenalaisia, valmistautui hän Likaksen seuraamana\nmatkustamaan Aspendokseen hakemaan Foinikilaisia laivojaan, tahtoen,\nkuten näkyi, heidän edessään puhdistautua häntä vastaan tehdyistä\nsyytöksistä. Hän sanoi asettavansa alapäällikkönsä Tamooksen\nmatkoilla ollessaan huolehtimaan ravinnosta sotajoukolle. Koska\nei olla yhtä mieltä, on vaikea tietää, missä tarkoituksessa hän\nmatkusti Aspendokseen, mutta ei hän sieltä tuonut laivoja, vaikka\nhän kyllä kävi siellä ja vaikka Foinikilaiset laivat, luvultaan 147,\naivan varmaan olivat saapuneet Aspendokseen. Syystä, miksi ne eivät\nsaapuneet perille, on monta eri otaksumaa. Toiset arvelevat, että hän\npoissaolollaan tahtoi heikontaa Peloponneesolaisia sillä keinoin,\nettä Tamoos, jolle tämä toimi oli uskottu, ei suinkaan hankkinut\nparempaa, vaan huonompaa ravintoa sotajoukolle. Toiset taas, että hän\noli tuottanut Foinikilaiset laivat Aspendokseen, jotta hän pakottaisi\nPeloponneesolaisia maksamaan hänelle siitä, ettei hän veisi niitä\npois, vaan sallisi heidän käyttää niitä. Toiset taas, että hän tällä\ntahtoi kumota Lakedaimonissa häntä vastaan vallitsevat syytökset,\nja että päin vastoin sanottaisiin, ettei hän ollut mikään petturi,\nvaan tosiaankin oli lähtenyt hakemaan täysin miehitettyjä laivoja.\nMinun luullakseni on todenperäisintä, ettei hän tuonut laivastoa\nperille, koska siten halusi viivytellä ja heikontaa Helleenejä, kun\nhän viipyi poissa matkallaan, sekä pitää molempia yhtä voimakkaina,\njottei kumpainenkaan pääsisi heistä voimakkaammaksi. Sillä ei ole\nepäiltävääkään, ettei hän, jos vain olisi halunnut, olisi kyennyt\nvoitolla lopettamaan sotaa. Jos hän olisi tuonut laivat, olisi\nhän aivan varmasti hankkinut voiton Lakedaimonilaisille, joilla\njo, ilman niitäkin, oli yhtä lukuisa laivasto, kuin vihollisilla.\nHänen esiintuomistaan verukkeistakin, miksi hän muka ei tuonut\nlaivoja, käy tämä ilmi. Hän sanoi, ettei niin paljon laivoja ollut\nkoossa, kuin kuningas oli käskenyt. Mutta siitähän hänelle olisi\nkoitunut päin vastoin sitä suurempi kiitos, jos hän, säästämällä\nkuninkaan varoja, olisi saanut yhtä paljon aikaan. Tissafernees kävi\ntodellakin Aspendoksessa, missä tarkoituksessa lieneekään käynyt, ja\nkeskusteli Foinikilaisten kanssa, ja Peloponneesolaiset lähettivät\nhänen kehotuksestaan Lakedaimonilaisen Filippoksen johdolla kaksi\nkolmisoutulaivaa näitä muka hakemaan.\n\nKun Alkibiadees sai tiedon Tissaferneen saapumisesta Aspendokseen,\npurjehti hänkin sinne 13 laivalla, luvaten hankkia Samoksessa\noleville Ateenalaisille varoja ja suuria etuja, joko itse tuomalla\nAteenalaisille Foinikilaiset laivat, tahi ainakin estämällä niitten\nliittymistä Peloponneesolaisiin. Sillä hän kyllä arvatenkin jo\nennaltaan tiesi, ettei Tissafernees ensinkään aikonut tuoda niitä.\nVaan täten hän tahtoi tehdä Tissaferneen Peloponneesolaisten mielestä\nepäluulonalaiseksi ystävyydestä häntä ja Ateenalaisia kohtaan, jotta\nhän mieluummin pakoitettaisiin yhtymään heihin. Alkibiadees purjehti\nsuoraan itään päin Faseelista ja Kaunosta kohti.\n\nKun noiden 400 lähettämät sanansaattajat Samoksesta palasivat\nAteenaan, ilmoittivat he Alkibiadeen tuumat, kuinka hän kehoitti\npysymään lujana myöntämättä mitään vihollisille, ja että hänellä\noli suuret toiveet sovittaa soturit heidän kanssansa ja kukistaa\nPeloponneesolaiset. Tämän kautta he vallan suuresti rohkaisivat\nharvainvallan perustajia, joista useat jo olivat tyytymättömiä,\nja jotka halusivat päästä siitä erilleen, jos se vain vaaratta\nvoisi käydä päinsä. He pitivät keskenään kokouksia, joissa he\nankarasti moittivat asioiden silloista johtoa. Heidän joukossaan\nlöytyi mahtavimpia harvainvallan mahtimiehiä, kuten Hagnoonin\npoika Teeramenees, Skelliaan poika Aristokratees ja monta muuta,\njotka olivat ensimmäisiä hallituksessa. He sanoivat vallan kovasti\npelkäävänsä Samoksessa majailevaa sotajoukkoa ja Alkibiadesta, ja\nettä heidän Lakedaimoniin toimittamansa lähettiläät saattaisivat\nvahinkoa kaupungille, jonka johdosta he halusivat päästä tuosta\nliian ahtaasta harvainvallasta vaatien, että nuot 5,000 itse teossa,\neivätkä ainoasti nimeksi, pääsisivät hallitukseen osallisiksi, jotta\nsyntyisi tasapuolisempi hallitus. Tämä oli ainoastaan poliitillinen\npuhetapa heidän suussaan, sillä useimmat heistä sillä peittelivät\nomaa kunnianhimoaan, johon kansanvallasta syntyneet harvainvallat\nuseimmiten kukistuvat. Sillä jokainen pyrkii heti pääsemään\nensimmäiseksi, eikä tyydy olemaan toisten rinnalla vertaisena, jota\nvastoin kansanvallassa on helpompi tyytyä asemaansa, kun vaali sen\nmäärää. Enin varmuutta heille kuitenkin tuotti vakuutus siitä, että\nAlkibiadeen toimenpiteet olivat vakavalla kannalla, kuten myöskin\nettei harvainvalta näkynyt tulevan pitkäikäiseksi. Kilvan koetti siis\njokainen päästä ensimmäiseksi kansan johdossa.\n\nMutta ne noitten 400 johtomiehistä, jotka enin vastustivat tällaista\ntuumaa, Frynikos, joka jo päällikkönä Samoksessa oli joutunut\nAlkibiadeen vihamieheksi, Aristarkos, joka jo vanhoistaan oli\nkansanvallan vastustaja, Peisandros, Antifoon ja joukko muita\nmahtavimmista miehistä olivat jo ennen, heti kun kansanvalta sai\njalansijaa Samoksessa, toimittaneet keskuudestaan lähettiläitä\nLakedaimoniin innokkaasti hieromaan sovintoa, ja olivat rakentaneet\nlinnotuksen Eetiooneia nimiselle paikalle sitä innokkaammin, kun\nhe, lähettiläittensä palattua Samoksesta, näkivät sekä kansan että\nniittenkin puoluelaisistaan, joihin he enin olivat luottaneet,\nmuuttaneen mielipidettään. He lähettivät Spartaan Antifoonin,\nFrynikoksen ja kymmenen muuta kaikella kiireellä, koska olivat\npeloissaan sekä kotikaupunkinsa että Samoksen tapahtumien johdosta,\nkäskien heitä solmimaan sopimuksen Lakedaimonilaisten kanssa\nmillä siedettävillä ehdoilla tahansa. Sen ohessa valmistivat he\nyhä innokkaammin linnoitusta Eetiooneiassa. Teeramenees ja hänen\npuoluelaisensa lausuivat, että linnoituksen tarkoitus ei suinkaan\nollut estää Samoksessa majailevia sotilaita, jos väkisten pyrkisivät\nPeiraieykseen, vaan voida päästää viholliset sinne, kun rakentajat\nhaluaisivat. Eetiooneia on Peiraieyksesta ulkoneva niemeke,\nmuodostava sataman suun. He yhdistivät tämän linnoituksen ennestään\nlöytyvään muuriin siten, että vähäinen sotajoukko voisi pitää\nsataman suun hallussaan. Sillä sataman suussa loppuivat sekä vanha\nmannermaanpuolinen että uusi sisärantaa myöten kulkeva linnoitus\nsamaan kahdesta löytyvästä tornista. He rakensivat sinne myöskin\nläpikäytävän, jonka he pitivät hallussaan ja johon he pakottivat\nkaikkia tuomaan sekä heillä olevan että meritse tulevan viljan ja\nottamaan sen sieltä myytäväksi.\n\nJo kauan sitten oli Teeramenees levitellyt näitä huhuja ja kun\nlähettiläät palasivat Lakedaimonista saamatta mitään yleistä sovintoa\naikaan, niin hän laususkeli, että muka tuo linnoitus tuottaisi\nkaupungille vaaraa ja tuhoa. Sillä samaan aikaan sattui Euboialaisten\nkutsumisesta Peloponneesoksesta tulemaan 42 laivaa, joista muutamat\nolivat Italialaisia, Tarantoksesta ja Lokrista, ja muutamat\nSikelialaisia. Ne olivat jo ankkurissa Las-kaupungin edustalla\nLakoonikan alueella ja valmistautuivat purjehtimaan Euboiaan\nAgeesandrideen pojan Ageesandroksen johdolla. Mutta Teeramenees\nväitti, että nämät eivät olleet liikkeellä Euboiaa varten, vaan\nmieluummin Eetioneian linnoituksen rakentajien avuksi, ja että, jos\nei oltu varoillaan, kaupunki huomaamatta joutuisi perikatoon. Tässä\nsyytöksessä olikin jonkun verran perää, eikä ainoastaan panettelua.\nSillä nämät tuumivat harvainvallan kautta päästä hallitsemaan\nliittolaisiakin, mutta jos ei tämä heiltä onnistuisi, ainakin pysyä\nhallituksessa laivaston ja linnoitusten avulla, jotka olivat heidän\nhallussaan. Mutta jos tässäkin sortuisivat, niin he eivät kuitenkaan\naikoneet antautua uudestaan syntyneen kansanvallan ensimmäisiksi\nuhreiksi, vaan mieluummin jättää kaupungin vihollisten haltuun\nlinnoituksineen, laivoineen, kun vaan voisivat pelastaa oman itsensä.\n\nSitä varten oli linnoitus varustettu porteilla ja käytävillä\nvihollisten sisäänpäästämistä varten, ja he rakensivat linnaa\ninnolla, haluten saada sen valmiiksi mitä nopeimmin. Alussa huhuttiin\ntästä seikasta salaa ani harvojen kesken; mutta kun eräs peripoleista\nsalavihkaa kansan täyttämällä torilla lähellä neuvostotaloa iski\nkuolijaaksi Lakedaimonin lähetyskunnasta tulevan Frynikoksen, jolloin\nsurmaaja kyllä pääsi pakoon, mutta hänen auttajansa, Argeiolainen\nhenkilö, vangittiin, niin tämä, vaikka hän ei neljänsadan neuvoston\nkiduttamana maininnut ketään nimenomaan yllyttäjäksi, kuitenkin\nlausui tietävänsä, että paljon ihmisiä kokoontui peripolarkoksen\nluokse ja muihinkin taloihin. Ja kun ei jutusta sitä enempää\nhuolittu, niin rohkaistuivat jo Teeramenees ja Aristokratees sekä\nmuut neljänsadanneuvoston jäsenet, jotka olivat samaa mieltä, kuten\nmyöskin ulkopuolella näitä olevat samaten ajattelevat henkilöt, ja\nryhtyivät toimiin. Sillä silloin juuri olivat Peloponneesolaiset\nlaivat Las-kaupungista kiertäneet niemikön ympäri ja ankkuroineet\nEpidauroksen edustalle, tehtyänsä ryöstöretkiä Aiginassa. Teeramenees\nkovasti väitti, etteivät nämät, jos purjehduksen päämaalina olisi\nollut Euboia, olisi poikenneet Aiginaan palataksensa jälleen\nEpidaurokseen, vaan että ne olivat saapuneet kutsuttuina hänen\naina ilmoittamassansa tarkoituksessa, jonkatähden ei enää saisi\nistua toimetonna. Vihdoin ryhtyivät he monen puoluelaisen ja\nepäluuloa herättävän puheen johdosta sanasta toimeen. Peiraieyksessa\nEetiooneian muuria rakentavat raskasaseiset, joitten joukossa\nmyöskin oli taksiarkkina Aristokratees heimoineen, ottivat kiinni\nAleksikleksen, joka oli harvainvallan puolueeseen kuuluva päällikkö\nja sen innokkaimpia puolustajia, ja sulkivat hänen erääseen\nrakennukseen. Heihin yhtyi joukko muitakin, niiden joukossa Hermoon,\neräs Munykiaan majoitetuiden peripolojen päällikkö. Tärkeintä oli\nkuitenkin, että raskasaseisten enemmistö oli samaa mieltä heidän\nkanssaan.\n\nKun tämä ilmoitettiin neljänsadanneuvostolle, joka juuri oli\nneuvostotalossa, niin sen jäsenet heti olivat valmiit, paitsi\nheidän tuumiinsa suostumattomia, aseilla käymään Teerameneen ja\nhänen puoluelaistensa kimppuun. Puolustautuakseen sanoi Teeramenees\nolevansa valmis lähtemään pelastamaan Aleksiklesta ja lähti yhden\nsamanmielisen päällikön seuraamana Peiraieykseen, johon hänen\navukseen myöskin marssi Aristarkos nuorten ratsumiesten seuraamana.\nNyt syntyi suuri ja pelottava sekasorto. Sillä kaupungissa\nluultiin jo, että Aleksiklees oli sekä vangittu että surmattu, ja\nPeiraieyksessa, että kaupunkilaiset olivat hyökkäämäisillään heidän\nkimppuunsa. Vaivoin estivät tästä kaupungissa samoilevia miehiä\nvanhukset ja kaupungin kesti-ystävä Farsalolainen Thukydides, joka\ninnolla pidätti vastaantulevia, huutaen, etteivät saattaisi kaupunkia\nperikatoon, vihollisten läheisyydessä väijyessä.\n\nSillä välin saapui Peiraieykseen Teeramenees päällikkönä ja esiintyi\nmuka kovin suuttuneena, pauhaten raskasaseisille, jota vastoin\nAristarkos ja rahvaan vastustajat olivat todellakin suutuksissaan.\nMutta useimmat raskasaseisista ryhtyivät suurimmaksi osaksi\nviipymättä toimiin. He kysyivät Teerameneeltä, oliko muuri hänen\nmielestään rakennettu hyvässä tarkoituksessa vai olisiko parempi,\nettä se revittäisiin. Ja kun hän sanoi, että, jos heistä niin näkyi,\nettä muuri oli revittävä, hänkin oli samaa mieltä, niin raskasaseiset\nheti ja joukko Peiraieyksen asukkaista lähtivät liikkeelle ja\nhävittivät muurin maata myöten. Kehoitus levitettiin rahvaassa, että\njokaisen, joka halusi, että nuo viisituhatta hallitsisivat eikä\nneljänsadanneuvosto oli ryhdyttävä toimiin. Sillä he piiloutuivat\nyhä kuitenkin viidentuhannen nimen varjoon, eivätkä suorastaan\nsanoneet haluavansa, että kansa pääsisi hallitsemaan, peläten, että\ntuntematta ehkä erehdyksessä kääntyisivät jonkun vallitsevien olojen\nkannattajan puoleen. Senpä takia halusi neljänsadanneuvosto, että\nnuot viisituhatta muka olisivat olemassa, mutta että ne eivät olleet\nnäkyvissä, koska he arvelivat, että niin lukuisat hallitukseen\nosalliset olisivat samaa, kuin kansanvalta, ja että tuo salaperäisyys\nherättäisi keskinäistä pelkoa.\n\nSeuraavana päivänä kokoontui tosin neljänsadanneuvosto\nneuvostotaloon, mutta sangen nolostuneena. Peiraieyksessa olevat\nraskasaseiset puolestaan päästivät irti Aleksikleen, jonka he olivat\nvanginneet, ja lähtivät, hävitettyänsä linnoituksen, Munykian\nDionysoksen teaatteriin, jossa he riisuttuansa aseet pitivät\nneuvottelun, josta he päätöksensä mukaan kulkivat kaupunkiin ja\nasettuivat Anakeioniin. Tänne saapui noitten neljänsadanneuvoston\ntoimittamia lähettiläitä, jotka keskustelivat yksityisesti miesten\nkanssa ja lepyttivät niitä, jotka heistä näyttivät sävyisemmiltä,\nsekä pyysivät heitä rauhoittamaan muitakin, lausuen, että noiden\nviidentuhannen nimet julaistaisiin ja että heistä vuorottain noitten\nviidentuhannen mielipiteen mukaan ne neljäsataa valittaisiin, mutta\nettä he eivät toki syöksisi valtiota perikatoon millään muotoa,\neivätkä jättäisi sitä vihollisille. Nämät lukuisat puheet eri\nhenkilöille saattoivat raskasaseisten enemmistön maltillisemmaksi,\nkoska he pelkäsivät saattavansa koko valtion perikatoon, ja he\nmyöntyivät siis tuumaan, että määrä-päivänä tultaisiin kokoon\nDionysoksen teaatteriin neuvottelemaan sovinnosta.\n\nKun Dionysoksen teaatterissa pidettävän kokouksen päivä tuli ja\nkansa juuri oli kokoontumaisillaan, ilmoitettiin, että nuo 42 laivaa\nAgeesandridaan johdolla purjehtivat pitkin Salamista Megarasta.\nRaskasaseiset luulivat kaikki kuin yksi mies, että tämä juuri oli\nse, mitä Teeramenees ja hänen puoluelaisensa jo aikoja sitten olivat\naavistaneet, että nämät laivat nimittäin purjehtivat linnoituksen\ntakia ja että sen hävittäminen oli ollut onneksi. Luultavaa on,\nettä Ageesandridas sopimuksesta purjehti ympäri Epidaurosta ja sen\nseutuja, mutta ehkä hän Ateenassa vallitsevien levottomuuksien\njohdosta toivoi saavansa sopivan tilaisuuden esiintyäkseen, ja\nsen takia viipyi niillä vesillä. Kun tästä saapui ilmoitus,\nriensi Ateenan koko kansa mitä kiiruimmin Peiraieykseen, arvellen\nvihollisten uhkaavan jo läheltä itse satamasta suuremmalla sodalla,\nkuin heidän sisällinen sotansa olikaan. Toiset astuivat laivoihin,\ntoiset lykkäsivät laivoja rannalta, toiset taas riensivät muureille\nja sataman suuta puolustamaan.\n\nKun Peloponneesolaisten laivat olivat purjehtien pitkin rannikkoa\npäässeet Sunionin ympäri, niin ne ensin ankkuroivat Torikoksen\nja Prasiain väliin, josta ne sitten saapuivat Ooroopokseen.\nAteenalaisten oli pakko mitä kiiruimmin miehittää laivansa\nharjottamattomilla miehillä, koska kaupungissa vallitsi erimielisyys,\nja koska heidän täytyi kiiruhtaa apuun, tärkeimmän alueensa ollessa\nvaarassa. Sillä, Attikan eristetyksi tultua, riippui heidän\nolemassaolonsa yksinomaan Euboiasta. He lähettivät siis Tymokareen\njohdolla laivoja Eretriaan, joitten saavuttua yhdessä ennestään\nEuboiassa olevien laivojen kanssa siellä oli 36 alusta, jotka heti\npakotettiin antautumaan meritaisteluun. Sillä heti suuruksen jälkeen\nAgeesandridas vei laivat liikkeelle Ooroopoksesta, joka sijaitsee\nEretrialaisten kaupungista noin 60 stadionin päässä merimatkaa. Kun\nhän purjehti hyökkäämään, niin Ateenalaisetkin heti miehittivät\nlaivansa luulossa, että heidän maaväkensä oli rannalla lähellä\nlaivoja. Mutta nämät eivät olleet saaneet suurustaan torilta,\nsillä Eretrialaiset eivät varovaisuuden tähden myyneet mitään,\nvaan sotilaitten oli pakko ostaa tarpeensa kaupungin äärimmäisistä\ntaloista, jotta viholliset ehtisivät käydä hyökkäykseen,\nAteenalaisten hitaasti astuessa laivoihin, joten Ateenalaiset olivat\npakotetut purjehtimaan aavalle merelle suuruksetta. Merkki annettiin\nEretriasta Ooroopokseen, milloin oli lähdettävä liikkeelle. Tämmöisen\ntilan vallitessa purjehtivat Ateenalaiset taisteluun Eretrian sataman\nedustalla ja pitivätkin puoliaan kotvan aikaa, mutta kääntyivät\nvihdoin pakosalle ja tungettiin rannalle. Ne heistä, jotka pakenivat\nEretrian muka ystävälliseen kaupunkiin, joutuivat kurjimpaan tilaan,\nsaaden kaikki surmansa. Mutta ne, jotka pääsivät Eretrian alueella\nolevaan linnoitukseen, pelastuivat, kuten myöskin ne laivat, jotka\nsaapuivat Kalkikseen. Vallattuansa 22 Ateenalaista laivaa surmasivat\nPeloponneesolaiset osan miehistä ja ottivat toiset vangeiksi. Tämän\ntehtyänsä he pystyttivät voitonmerkin. Vähän myöhemmin pakottivat\nhe Euboian luopumaan Ateenasta paitsi Oorooposta, joka aina pysyi\nAteenalaisten hallussa, ja järjestivät sikäläiset olot mielensä\nmukaan.\n\nKun tieto Euboian tapahtumista saapui Ateenalaisille, niin valtasi\nheidät suurempi pelästys, kuin milloinkaan ennen. Sillä ei\nonnettomuus Sikeliassa, vaikka olikin suuri, eikä mikään muukaan\nheitä siihen määrin ollut pelottanut. Kun nyt sotajoukko Samoksessa\noli noussut kapinaan eikä toisia laivoja löytynyt enemmän kuin\nmiehistöjäkään, ja kun he itse olivat keskinäisessä riidassa ja\ntörmäämäisillään yhteen tuossa tuokiossa, ja kun lisäksi tässä\nsuuressa onnettomuudessa sekä laivasto että, mikä oli tärkein,\nEuboia, josta heillä nyt oli suurempi hyöty kuin itse Attikasta,\noli menetetty, miten he eivät olisi joutuneet epätoivoon? Enimmän\nja lähimmän levottomuuden heissä herätti pelko, että ehkä\nvoittoisa vihollinen heti uskaltaisi purjehtia heidän laivoista\ntyhjään Peiraieykseen, ja arvelivatkin hänen miltei jo saapuneen\nsinne. Jospa nämät olisivat olleet uskaliaampia, olisivatkin he\nsen helposti tehneet, ja siten joko hyökäten kaupunkia vastaan\nherättäneet vielä suuremman eripuraisuuden tahi kaupungin jatketulla\npiirittämisellä pakottaneet Joonian merellä purjehtivia laivoja,\nvaikka vastustivatkin harvainvaltaa, rientämään omiensa ja koko\nkaupungin avuksi. Siinä tapauksessa olisivat Peloponneesolaiset\nsaaneet haltuunsa sekä Helleespontoksen että Joonian ja saaret sekä\nmaa-alueen Boiootiaan saakka, jopa koko Ateenalaisten valtion. Mutta\nsekä tässä että myöskin muissa suhteissa olivat Lakedaimonilaiset\nkaikista Ateenalaisten vihollisista vähin vaaralliset, mikä asia\nenin riippui heidän erilaisesta mielenlaadustansa. Sillä toiset\nolivat kiivaita, toiset hidastelevia, toiset uskaliaita, toiset\nmiettiväisiä, joka varsinkin merivaltiossa tuottaa suurinta\nhyötyä. Tämän osoittivat varsinkin Syrakuusalaiset; sillä ollen\nsamanlaatuisia, kuin Ateenalaiset, suoriutuivatkin he parahiten\nheistä.\n\nNäistä ilmoituksista huolimatta, miehittivät Ateenalaiset kuitenkin\n20 laivaa ja kutsuivat ensi kerran kumouksen jälkeen kansan kokoon\nPnyks (Pykna)-kukkulalle, jossa kokoukset ennenkin tavallisesti\npidettiin. Tässä kokouksessa panivat he neljänsadanneuvoston viralta\npois ja uskoivat hallituksen viidelletuhannelle miehelle, joihin\nvuoroonsa tulisi kuulumaan kaikki raskasaseisiksi kelvolliset.\nPalkkaa ei maksettaisi kellekään virkamiehelle; ken tähän ei\nsuostuisi, joutuisi kirouksen alaiseksi. Sittemmin pidettiin\nlukuisia kokouksia, joissa määrättiin Nomoteeteja asetettaviksi\nsekä neuvoteltiin valtion muista asioista. Minun tietääkseni eivät\nAteenalaiset milloinkaan ole noudattaneet parempaa hallitusmuotoa,\nkuin alussa tätä aikaa. Sillä siinä vallitsi luonnollinen suhde\nharvainvaltaisten ja kansanvaltaisten luvussa, ja se kohotti\nensin valtion sen vaikeasta tilasta. He päättivät myöskin kutsua\nAlkibiadeen ja hänen puoluelaisensa takaisin, ja toimitettuansa\nlähettiläitä sekä hänen luoksensa että Samoksessa majailevalle\nsotajoukolle, kehottivat he heitä ryhtymään hallitukseen.\n\nHeti tämän hallitusmuodon muutoksen tapahtuessa pakenivat Peisandros\nja Aleksiklees puoluelaisineen ja harvainvallan innokkaimmat\nkannattajat salassa Dekeleiaan. Mutta Aristarkos, joka sattui olemaan\npäällikkönä, lähti yksin heistä kiiruusti raaimpien nuolenampujien\njoukon seuraamana Oinoeeseen, joka on linnoitus Attikan ja Boiootian\nrajalla. Tätä piirittivät Korintolaiset omasta puolestaan,\nkutsuttuansa Boiootialaiset avukseen Oinoeen läheisyydessä heille\ntapahtuneen onnettomuuden tähden, jossa tilaisuudessa joukko\nheidän Dekeleiasta palaavia miehiään oli surmattu. Keskustelussaan\nOinoeelaisten kanssa valehtelee Aristarkos, että Ateenan asukkaat\nolivat sopineet Lakedaimonilaisten kanssa sekä muistakin asioista\nettä Oinoeen jättämisestä Boiootialaisten valtaan; niin oli muka\npäätetty. Luottaen häneen päällikkönä, ja koska he piirityksen takia\neivät tietäneet asiain menosta, lähtivät he linnasta sopimuksen\nsuojassa. Täten saivat Boiootialaiset Oinoeen haltuunsa. Samaan\naikaan lakkasivat myöskin harvainvalta ja levottomuudet Ateenassa.\n\nKun ei kukaan Tissaferneen alapäälliköistä, hänen ollessaan\nAspendoksessa, hankkinut ravintoa Mileetoksessa oleville\nPeloponneesolaisille, ja kun ei Foinikilaisia laivoja eikä\nTissafernestakaan näkynyt eikä kuulunut, vaan sitä vastoin hänen\nseuraansa lähetetty Filippos ja toinenkin Faseeliksessa oleskeleva\nHippokratees niminen Spartiati kirjottivat laivanpäällikölle\nMindarokselle, etteivät mainitut laivat ensinkään saapuisi, ja että\nTissafernees heitä pahoin kohteli, ja koska Farnabatsos sitoutui, jos\nhe toisivat laivansa hänen avukseen, nostamaan viimeisetkin alallansa\nsijaitsevat kaupungit kapinaan Ateenaa vastaan, yhtähyvin kuin\nTissaferneeskin, arvellen tästä olevan itselleen enemmin hyötyä kuin\nTissaferneelle, niin Peloponneesolaiset samaan aikaan sinä kesänä\nMindaroksen johdolla äkkiarvaamatta, jotta Samoksessa majoitetut\nviholliset eivät tätä huomaisi, hyvässä järjestyksessä 73 laivalla\nlähtivät Mileetoksesta purjehtimaan Helleespontokseen. Samana kesänä\noli jo tätä ennen sinne purjehtinut 60 laivaa, tehden matkalla\nryöstöretkiä Kersoneesoksessa. Mutta myrskyn pakoittamana poikkesi\nMindaros Ikarokseen. Odotettuansa täällä suotuisaa ilmaa viisi tai\nkuusi päivää, saapui hän vihdoin Kiokseen.\n\nKun Trasyllos kuuli hänen lähteneen Mileetoksesta, purjehti\nmyöskin hän heti Samoksesta 55 laivalla kiiruumman kautta, jottei\nMindaros ennen häntä ehtisi päästä Helleespontokseen. Saatuansa\ntiedon hänen olostaan Kioksessa ja arvellen hänen viipyvän siellä,\nasetti Trasyllos vakoilijoita Lesbokseen ja vastapäätä olevalle\nmannermaalle ilmoittamaan, jos laivat lähtisivät liikkeelle,\njotteivät ne salassa pääsisi lähtemään. Itse hän lähti Metymneeseen\nja käski hankkia jauhoja ja muita tarpeita, tehdäksensä Lesboksesta\nhyökkäyksen Kiokseen, jos Mindaros viipyisi siellä kauemmin. Samalla\naikoi hän, jos vaan voisi, vallottaa Lesboksessa sijaitsevan\nEressoksen, joka oli luopunut Ateenalaisista. Sillä Meetymneestä\nkarkoitetut mahtimiehet olivat, saatuansa avukseen Kymeestä noin\n50 raskasaseista ja pestattuansa miehiä mannermaalta, joten niitä\noli yhteensä ehkä 300, ensin tehneet hyökkäyksen Meetymneetä\nvastaan Teebalaisen Anaksandroksen johdolla, koska hän oli heidän\nheimolaisensa. Mutta kun Meetymneetä vastaan rynnännyt Ateenalainen\nvartioväki oli torjunut tämän heidän yrityksensä, ja kun he myöskin\ntaistelussa ulkopuolella kaupunkia olivat joutuneet tappiolle, niin\nhe kulkivat vuorten yli ja nostivat Eressoksen kapinaan. Trasyllos\npurjehti kaikilla laivoillaan tätä kaupunkia vastaan, aikoen tehdä\nhyökkäyksen, mutta Trasybulos oli jo ennen saapunut sinne Samoksesta\nviidellä laivalla, heti kun sinne oli tullut tieto karkotettujen\nyrityksestä. Koska hän oli myöhästynyt, oli hän lähtenyt Eressoksen\nedustalle vartioimaan. Lisäksi tuli kaksi laivaa paluumatkalla\nHelleespontoksesta ja Meetymneeläisiä laivoja, joten yhteensä oli\nkoossa 67 laivaa. He varustautuivat nyt yhdessä laivoista otetuiden\nsotilaiden kanssa piirityskoneitten avulla ja kaikilla keinoilla\nväkirynnäköllä Eressoksen vallottamiseen voimiensa mukaan.\n\nMuonitettuansa kaksi päivää ja otettuansa Kiolaisilta kolme\nKiolaista tessarakostaa mieheen, lähti Mindaros Kioksessa\nankkuroittujen Peloponneesolaisten laivojen seuraamana kolmantena\npäivänä sieltä kiiruusti liikkeelle. Ne eivät purjehtineet aavalle\nmerelle, jotteivät Eressoksessa ankkuroidut Ateenalaiset laivat\nheitä huomaisi, vaan mannermaata kohti Lesbos-saari vasemmalla.\nEhdittyänsä Karterian satamaan Fookaialaisella alueella söivät\nhe suurusta, ja purjehdittuansa sivu Kymaian söivät he puolista\nArginusaissa vastapäätä Mytileneetä. Sieltä he purjehtivat pimeän\nyön vallitessa ja saapuivat Harmatusiin mannermaalla vastapäätä\nMeetymneetä, jossa he suurustivat, ja kun he täältä kiireellä olivat\nsivuuttaneet Lektoksen, Larissan, Hamaksitoksen ja muita sikäläisiä\npaikkakuntia, saapuivat he ennen puoliyötä Roiteioniin, joka jo on\nHelleespontoksessa. Muutamat alukset ehtivät aina Sigeioniin saakka\nja muualle näillä tienoilla.\n\nKun vartijat antoivat merkin Ateenalaisten Seestoksessa oleville\n18 laivalle, ja kun sieltä huomattiin noitten lukuisain tulien\näkkiä leimahtavan vihollisella alueella, niin he ymmärsivät\nPeloponneesolaisten purjehtineen sinne. He lähtivät jo samana yönä\nmitä kiiruimmin Kersoneesokseen ja sivuuttivat Elaius-kaupungin,\nkoettaen purjehtimalla ulapalle päästä vihollisten laivoja pakoon.\nHe pääsivätkin huomaamatta Abydoksessa vartioivien 16 laivan ohitse,\nvaikka heidän puoluelaisensa heille oli antanut käskyn tarkoin\nvalvoa, lähtisivätkö viholliset liikkeelle. Mutta kun päivän\nvaljetessa Mindaroksen laivasto nämät huomasi ja heti lähti niitä\najamaan takaa, niin ne eivät kaikki ennättäneet pakoon, vaikka\nkylläkin useimmat pääsivät Imbrokseen ja Leemnokseen, mutta neljä\nviimeistä joutui vihollisten valtaan Elaiusin edustalla. Yhden\nnäistä, joka Prootesilaoksen temppelin läheisyydessä joutui rannalle,\nvaltasivat viholliset miehineen ja kaksi muuta ilman miehistöä,\nneljännen taas miehittömän polttivat he Imbroksen läheisyydessä.\n\nKun tämän jälkeen Abydoksesta ja muualta oli kokoontunut yhteensä 86\nlaivaa, ryhtyivät Lakedaimonilaiset piirittämään Elaius kaupunkia;\nmutta kun he, koko sen päivän koetettuansa, eivät saaneet sitä\nhaltuunsa, purjehtivat he takaisin Abydokseen.\n\nKun Ateenalaiset, täten pettyneinä vartijoittensa tarkkaamattomuuden\nkautta, koska eivät luulleet vihollisten laivojen heidän\nhuomaamattansa pääsevän lähtemään, vaan yhä tyyneesti jatkoivat\npiiritystä, kuulivat vihollisten poistuneen Eressoksesta, niin\nhe kiiruhtivat avuksi Helleespontokseen. He ottivat kaksi\nPeloponneesolaisten laivaa, jotka liian rohkeina olivat takaa-ajaen\npurjehtineet ulapalle. Saavuttuansa Elaiukseen seuraavana päivänä,\nlaskivat he siellä ankkurit. Tässä heihin yhtyivät Imbrokseen\npaenneet laivansa, ja he valmistautuivat viisi päivää meritaistelua\nvarten.\n\nTämän jälkeen taistelivat he seuraavalla tavalla: Ateenalaiset\npurjehtivat siivittäin, asettuen pitkin rantaa Seestoksen puolelle,\njonka huomattuansa Peloponneesolaiset kävivät heitä vastaan\nAbydoksesta. Kun he olivat taisteluasennossa, levittivät Ateenalaiset\n76 laivaansa pitkin Kersoneesosta, alkaen Idakoksesta aina\nArrianoihin saakka; Peloponneesolaiset taas Abydoksesta Dardanokseen\n86 laivaa käsittävän laivastonsa. Peloponneesolaisten oikean\nsiiven muodostivat Syrakuusalaiset, toisen taas Mindaros paraiten\npurjehtivien laivojen johtajana. Ateenalaisten vasempaa siipeä\njohti Trasyllos, oikeaa Trasybulos, muut päälliköt seisoivat kukin\nmäärätyllä paikallaan. Kun Peloponneesolaiset kiiruhtivat alkamaan\ntaistelua, ja koska he vasemmalla siivellään ulottuivat Ateenalaisten\noikeata siipeä ulommas, uhaten sulkea näitä pääsemästä ulos merelle,\nniin Ateenalaiset, kun huomasivat, mihin viholliset aikoivat heitä\nestää purjehtimasta, kävivät heitä vastaan ja heidän onnistui ehtiä\nennen näitä. Mutta kun Ateenalaisten vasen siipi jo oli ehtinyt\nsivu Kynos-seema nimisen niemikön, niin heikontui laivasto heidän\nkeskirintamallansa ja hajaantui, varsinkin kun heillä oli pienempi\nmäärä laivoja käytettävänä, ja kun Kynos-seeman seutu muodostaa\nsuippuisen kulman, niin ettei voi nähdä, mitä toisella puolella sitä\ntapahtuu.\n\nRynnäten keskustaa vastaan, ajoivat Peloponneesolaiset Ateenalaisten\nlaivat kuiville. He astuivat myöskin maihin ja saivat täydellisen\nvoiton. Avuksi keskusrintamalle ei päässyt Trasybuloksen\nmiehet oikealta siiveltä heitä ahdistavilta laivoilta, eivätkä\nTrasylloksen johtamat sotilaat vasemmalta siiveltä. Sillä\nKynos-seema niemikkö esti heitä näkemästä tapahtumia sen toisella\npuolella, ja sitä paitsi Syrakuusalaiset sekä muut viholliset,\nyhtä lukuisina kuin he itse, sulkivat heiltä tien, kunnes vihdoin\nosa Peloponneesolaisista laivoista, varmoina voitostaan, eri\nhaaroilta alkoi hätyyttää vihollisia ja joutui epäjärjestykseen.\nKun Trasybulos huomasi vastustajainsa laivojen pidättäytyvän, niin\nhänkin lakkasi levittämästä siipeään, vaan kääntyi vihollisia\nvastaan ja karkoitti heidät vastarinnan kukistettuansa. Sitten hän\nkääntyi Peloponneesolaisten voittoisaa laivastoa vastaan, joka\njärjestyksettä harhaili ulapalla, ja saattoi hyökkäyksillään useimmat\nniistä semmoiseen pelkoon, että ne pakenivat miekanlyönnittä.\nSyrakuusalaiset, jotka jo Trasyllos oli karkottanut pakosalle,\npakenivat nyt vielä nopeammin, kun näkivät toistenkin peräytyvän.\n\nKun Peloponneesolaiset tappionsa jälkeen ensin enimmiten olivat\npaenneet Meidios-joelle, mutta sittemmin Abydokseen, valtasivat\nAteenalaiset kuitenkin ainoastaan muutamia aluksia; sillä\nkoska Helleespontos on ahdas, tarjosi se vihollisille lukuisia\nturvapaikkoja. Mutta tämä voitto merellä oli Ateenalaisille suuresta\nmerkityksestä. Sillä tähän saakka pelättyänsä Peloponneesolaisten\nlaivastoa sekä muitten pienten kärsimiensä tappioitten johdosta\nettä varsinkin Sikeliassa heitä kohdanneen onnettomuuden vuoksi,\npääsivät he nyt epäluottamuksesta itseensä ja pitämästä vihollisia\nitseään etevämpinä laivaston puolesta. Vihollisilta valtasivat he\nkahdeksan Kiolaista, viisi Korintolaista, kaksi Boiootialaista\nja kaksi Amprakialaista laivaa sekä yhden Leukadialaisen, yhden\nLakedaimonilaisen, yhden Syrakuusalaisen ja yhden Pelteeneeläisen\nlaivan. Itse menettivät he 15 laivaa. Pystytettyänsä voitonmerkin\nKynos-seeman niemikölle, korjattuansa laivanhylyt rannalle ja\nluovutettuansa kaatuneet vihollisille, lähettivät he kolmisoutulaivan\nAteenaan ilmoittamaan voitosta. Ateenalaiset, jotka Euboian\nonnettomuuden ja sisällisten levottomuuksien johdosta olivat\njoutuneet epätoivoon, rohkaistuivat suuresti, kun saapuva laiva\nheille toi sanoman odottamattomasta onnenkohtauksesta, ja arvelivat\nvielä voivansa päästä voitolle, jos he vain innolla ryhtyisivät\ntoimiin.\n\nKorjattuansa laivansa, lähtivät Seestoksessa majailevat Ateenalaiset\nneljäntenä päivänä laivatappelun jälkeen luopunutta Kytsikosta\nahdistamaan. Nähtyänsä Harpagionin ja Priapoksen edustalla kahdeksan\nBysantionista purjehtivaa laivaa, hyökkäsivät he näitä vastaan ja\nottivat laivat, voitettuansa maaväen. Saavuttuansa Kytsikokseen, joka\noli linnoittamaton, palauttivat he tämän kaupungin kuuliaisuuteen ja\nkantoivat siltä veroa. Peloponneesolaiset purjehtivat sillä välin\nAbydoksesta Elaius-kaupunkiin ja korjasivat siellä olevat valloitetut\neheät laivansa; muut olivat Elaiusilaiset polttaneet. Euboiaan\nlähettivät he Hippokrateen ja Epikleen hakemaan laivat sieltä.\n\nNäihin aikoihin purjehti Alkibiadeeskin 13 laivallaan Kaunoksesta\nja Faseeliksesta Samokseen, ilmoittaen saaneensa aikaan, etteivät\nFoinikilaiset laivat liittyisi Peloponneesolaisiin ja että hän oli\nentistä enemmän tehnyt Tissaferneen suopeaksi Ateenalaisia kohtaan.\nHän miehitti yhdeksän laivaa entisten lisäksi, ja näiden avulla hän\nkiskoi paljon rahaa Halikarnassolaisilta, ja linnoitti Koossaaren.\nTämän toimitettuansa ja asetettuansa päällikön Koossaareen, palasi\nhän syyspuoleen Samokseen.\n\nSaatuansa tiedon, että Peloponneesolaisten laivat olivat\npurjehtineet Mileetoksesta Helleespontokseen, suuntasi Tissafernees\nmatkansa Aspendoksesta Jooniaa kohti. Peloponneesolaisten ollessa\nHelleespontoksessa, toivat Antandrilaiset, eräs Aiolilainen heimo,\nmaitse Abydoksesta Ideevuoren toiselta puolelta raskasaseisia\nkaupunkiin, koska Tissaferneen Persialainen alipäällikkö, Arsakos,\noli heitä loukannut kuten Delolaisiakin. Teeskennellen, että\nhäntä uhkasi vihollinen, jonka nimeä hän ei maininnut, oli hän\nkäskenyt Delolaisia, jotka asuivat Atramyttionissa siitä ajasta,\nkun Ateenalaiset, puhdistaen Delos-saarta, olivat karkoittaneet\nheidät sieltä, hankkimaan hänelle paraimmat miehensä sotilaiksi.\nMutta houkuteltuansa nämät ulos kaupungista ystäviksensä ja\nliittolaisiksensa, oli hän antanut miehiensä ympäröidä ja ampua\nheidät kuoliaaksi. Tämän ilkityön takia ja koska hän muutenkin\nsietämättömästi heitä oli kohdellut, pelkäsivät he, että hän vieläkin\nehkä tuottaisi heille onnettomuuksia, jonka tähden he karkoittivat\nhänen vartioväkensä linnasta.\n\nKun Tissafernees kuuli tästä Peloponneesolaisista lähteneestä\nilkityöstä paitsi muista Mileetoksessa ja Knidoksessa harjoitetuista\nvehkeistä, sillä myöskin Knidoksesta olivat hänen vartijansa\nkarkoitetut, ja koska hän arveli olevansa vallan pahassa\nmaineessa heidän luonansa ja pelkäsi, että he häntä ehkä vieläkin\nvahingoittaisi, sekä nähden Farnabatsoksen lyhyemmässä ajassa\nja vähemmillä kustannuksilla saavuttaneen enemmän, kuin hän\nAteenailta, niin päätti hän matkustaa Peloponneesolaisten luokse\nHelleespontokseen, puolustautuaksensa mitä kauniimmilla sanoilla\nsyytöksistä Antandroksen tapahtuman ja Foinikilaisten laivojen\njohdosta sekä muittenkin syytöksien suhteen. Saavuttuansa Efesokseen,\ntoimitti hän uhrin Artemis-jumalattarelle. Tätä kesää seuraavan\ntalven loputtua, kuluu 21 vuosi loppuun.\n\n\n\n"]