[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f6_vLw-efiJfijPrxIJNhinbH522hpGHz9Bf7OJKCboI":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":31,"aiDescription":32,"preamble":33,"content":34},110,"Yrjö Aukusti Wallin","Krohn, Julius",1835,1888,"110-krohn-julius-yrjo-aukusti-wallin","110__Krohn_Julius__Yrjö_Aukusti_Wallin","ja hänen matkansa Arabiassa","muistelmat",[],[],"fi",1880,null,9741,65800,false,18808,[23,24],"Arabian Peninsula -- Description and travel","Wallin, Georg August",[26,27,28],"Biographies","History - Other","Travel Writing","\"Yrjö Aukusti Wallin ja hänen matkansa Arabiassa\" by Julius Krohn is a historical account written in the late 19th century. The book chronicles the life and travels of Yrjö Aukusti Wallin, a Finnish explorer and scholar, highlighting his fascination with the Arab world and his expeditions through Arabia. It invites readers into a vivid exploration of Wallin's adventures, challenges, and observations of the culture and landscape of the region.  The opening of the narrative introduces Wallin's youth, detailing his early life in Åland and his driving desire to explore distant lands, akin to characters from Finnish folklore. It describes his academic pursuits, studies in the East, and eventual journey to the Arab world, where he assumes the identity of a physician to better integrate himself. Wallin's initial experiences in Europe, particularly his recovery from a robbery, and his impressions of Egyptian culture, set the stage for his immersive adventure into the heart of Arabia. He expresses a deep appreciation for the nomadic Bedouins, their customs, and the challenges they face in their harsh desert environment, establishing themes of resilience and curiosity that permeate his journey. (This is an automatically generated summary.)",[],413,"Elämäkerta ja matkakuvaus suomalaisesta tutkimusmatkailijasta Yrjö Aukusti Wallinista. Teos seuraa Wallinin nuoruutta, opintoja ja hänen retkiään Arabian niemimaalla 1840-luvulla. Krohn valottaa Wallinin uraa sekä hänen kykyään sulautua paikalliseen kulttuuriin beduiinien keskuudessa.","Julius Krohnin 'Yrjö Aukusti Wallin' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 110. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan on tuottanut Tapio Riikonen JA Projekti Lönnrot.","YRJÖ AUKUSTI WALLIN\n\nja hänen matkansa Arabiassa\n\n\nKirj.\n\nJULIUS KROHN\n\n\nWerner Söderström, Porvoo, 1880.\n\n\n\n\n\n\n1. Wallin'in nuoruus.\n\n\nNiinkuin Suomen vanhain runojen Kaukomieli ei viihtynyt rauhaisen kodin\nyksitoikkoisessa elämässä, vaan halusi, ikävöi ulos etäisille retkille,\nmissä uutta, outoa olisi nähtävänä, vastuksia, vaaroja voitettavana,\nniin näemme nytkin vielä keskessämme semmoisia luonteita. Niistä\ntulevat, jos heidän halunsa saa oikean, ihmiskunnalle hyödyllisen\nsuuntansa, nuo uskaliaat löytöretkeilijät, jotka, huolimatta\nvastaantulevista surmista, tunkevat ennen tuntemattomien seutuin läpi\nja laajentavat tietomme kaukaisista maista ja kansoista. Semmoisia ei\nmyös ole Suomi ollut vailla; niistä on jo Kuvalehti ennen tuonut esiin\nM. A. Castrén'in ja A. E. Nordenskjöld'in. Nyt olisi heidän täyden\nvertaisensa, pelottoman Arabian tutkijan, Wallin'in vuoro.\n\n_Yrjö Aukusti Wallin_ syntyi Lokak. 24 p. 1811 Sund'in pitäjässä\nAhvenanmaalla. Tässä lapsuutensa ensimmäisessä kodissa hän luultavasti\nsai rakkauden mereen ja meri-elämään, joka hänessä vallitsi kaiken\nhänen ikänsä. Tosin jätti hän Ahvenanmaan jo 7-vuotisena, koska\nhänen isänsä kruununvouti Israel Wallin v. 1818 tuli Turkuun\nlääninkamreeriksi. Mutta mielellään ja usein purjehti nuori Wallin\nsittemmin ylioppilaana joskus takaisin syntymäseudullensa. Koulussa oli\nhän kumppalien kesken hyvässä maineessa pelottomuudestaan ja lujasta\noikeudentunnostaan. V. 1829 yliopistoon päästyä, harjoitti Wallin\nlukujansa perinpobjaisesti, vaan kiirehtimättä. Enimmän aikansa pani\nhän uuden-aikaiseen runolliseen kirjallisuuteen. Walter Scott'in,\nShakespearen, Rousseaun, Göthen ja Schiller'in teoksia luki hän\nahkerasti, kutakin alkukielellänsä. Erittäinkin oli hän englantilaiseen\nkirjallisuuteen mieltynyt ja hyvin sen kieleenkin perehtynyt. Nämät\nrunolliset luvut antoivat vielä enemmän kiihoitusta hänen\nsynnynnäiselle halullensa oudoille retkille, kaukaisille maille,\nerittäinkin Itämaille. Näihin aikoihin oli Wallin kumppalien seurassa\nerin-omaisen iloinen ja hilpeä; mentiinpä siinä joskus liiankin\npitkälle. Hän oli päämiehenä kaikellaisissa veitikan-kepposissa,\njotka eivät kuitenkaan aina olleet hienointa laatua. Omituinen,\njärkähtämätön hätäilemättömyytensä, luja ystävyytensä ja\nloukkaamattomat leikkipuheensa olivat yleisesti kiitetyt hänen\nmonien ylioppilas-ystäviensä kesken. Tiheään retkeili myös Wallin\nmerellä, käyden välistä yksinäänkin monen vuorokauden pituisilla\npurjehdusmatkoilla kaukaisissa saaristoissa. Samoin oli hän uskalias\nuimari, lähtien jokapäiväisillä uimaretkillänsä monesti kauas\nulos selälle. Musiikkiakin harjoitteli hän mielellänsä ja oppi\nuseammanlaatuisia soittoja soittamaan. Tämä taito teki hänelle sitten\nmyöhemmin mahdolliseksi kirjoittaa muistoon useampia Arabialaisten\nlaulusäveliä, joiden erämaan kaltainen yksitoikkoisuus ei kuitenkaan\nkovin hyväile länsimaisia korvia. Kaikesta ylläsanotusta näkyy, että\nhänen halunsa oli enemmän luonnon ja elämän tutkimiseen, kuin\nkirjalukuun, vaikk'ei kuitenkaan sekään tullut laimin-lyödyksi.\n\nSeitsemän vuotta ylioppilaana oltuaan suoritti Wallin\nmaisterintutkinnon; siinä hän ei tosin saanut kovin suuria arvosanoja,\nvaan arveltiin kuitenkin kumppalien kesken paraskykyiseksi\nsen-aikuisista nuorista maistereista. V. 1839 tuli hän Itämaan\nkirjallisuuden dosentiksi; se oli ensimmäinen askel hänen vastaisella\nelämäntiellänsä. Kuitenkaan ei paljoa puuttunut, niin se olisi voinut\nkääntyä ihan toiselle suunnalle. Sillä kun akatemikko Sjögrén Pietarin\nakatemian puolesta haki nuorta Suomalaista, jota sopisi lähettää\nSiperian suomensukuisia kansoja tutkimaan, oli Castrén'in ohessa myös\nWallin ehdolla. Mutta Sjögrén katsoi edellisen soveljaammaksi.\n\nSillä välin Wallin meni Pietariin, jossa hän vv. 1841 ja 1842\nitämaisessa opistossa opiskeli Arabian ja Persian kieltä Arabialaisen\nTantavin ja Persialaisen Mirza Ismail'in johdon alla. Tässä kiihtyi\nvasta oikein lapsuudessa jo herännyt halunsa Itämaille; matkustus\nEgyptiin ja Arabiaan päilyi ylinnä hänen toiveittensa joukossa. Siihen\nantoikin nyt Suomen yliopistolta saatu matkaraha tilaisuuden. Mutta,\nvaikka hehkuen ilosta ja halusta, ei Wallin kuitenkaan kohta paikalla\nlähtenyt ikävöityille maillensa. Hän valmisti itsensä ensin matkaan\nsillä, että suoritti jokseenkin pitkän oppimäärän käytännöllisessä\nlääkärintaidossa. Hänen älykkäästi keksitty tuumansa näet oli kulkea\nerämaissa lääkärin nimellä; tällä käytännöllisellä matkan\ntarkoituksella hän toivoi viihdyttävänsä Arabialaisten kovin herkän\nepäluuloisuuden.\n\n\n\n\n2. Wallin'in matka Euroopan kautta ja olo Egyptissä.\n\n\nKesällä 1843 läksi Wallin sitten matkalle, jota oli kestävä seitsemän\nvuotta. Ensiksi hän kävi Pariisissa, haluten nähdä jotain aikansa\nkorkeimmasta sivistyksestä, ennen kuin niin pitkäksi ajaksi kätkeytyisi\npois luonnonlasten seuraan. Täällä olisi kuitenkin arvaamaton vaara\nmelkein kohta alussa tehnyt lopun kaikista aiotuista retkistä. Wallin\nsattui Pariisissa yhteen erään hyvin puetun Franskalaiseu kanssa, joka\nhiukan osasi puhua Arabian kieltä. Tämän kautta välitetty tuttuus oli\njatkettava sillä, että he kahden läksivät pienelle huvimatkalle ulos\nkaupungista. Mutta tuo ystävällinen herra olikin rosvo, joka, vietyänsä\nmatkakumppalinsa syrjäiseen paikkaan, löi hänet puolikuoliaaksi ja\nryösti aivan paljaaksi. Jonkun aikaa sairastettuansa kovia vammojaan\nläksi Wallin viimein Lokak. 14 p. Marseilleen, purjehti siltä erään\nsuomalaisen kapteenin laivassa Konstantinopeliin ja saapui Jouluk. 14\np. Egyptin maalle.\n\nEnsi-aikansa vietti hän vielä puoli eurooppalaisessa Aleksandriassa,\nmutta pyysi jo tässä yhä enemmän perehtyä Itämaan elämään. Hän\nkuljeskeli yhä kaduilla ja toreilla, rakentaen tuttavuuttaan\nArabialaisten kanssa, käyden heidän moskeoitansa sekä juhliansa\nkatsomassa, ja uutterasti ottaen osaa Koranissa käskettyihin\nrukouksiin, pesemisiin y.m. Hän näet alusta alkain oli olevinansa\nmuhammedin-uskolainen, koska julkikristittynä on mahdoton päästä\nkulkemaan noissa kristityille niin vihollisissa kansoissa. Täällä\nEgyptissä hän sanoi itsensä Venäjän keisarin vallan-alaiseksi\ntatariksi, mutta itse Arabiassa hän sitten matkusteli\negyptiläis-arabialaisen lääkärin nimellä. Vaikea olisikin ollut hänen\neurooppalaista sukuperäänsä aavistaa, vaikka tosin hänen valkoinen\nihonsa välistä nosti luuloja; niin täydesti oli hän oppinut\nArabialaisten kaikki tavat ja temput tervehtiessä ja puhellessa,\nistuessa ja syödessä, pestessä ja rukoillessa. Nimeksensä oli hän\nottanut Abdul Wali, jossa hänen oikea sukunimensä oli muodostettu\nArabian tavalla. Kairossa, johon hän Aleksandriasta muutti ja jossa\nvietti koko seuraavan vuoden 1844 ja talven 1845, erosi hän kokonaan\nkaikkein Eurooppalaisten seurasta ja eli yksistänsä Arabialaisten\nkanssa. Nämät kaupunkein Arabialaiset eivät kuitenkaan ollenkaan olleet\nWallin'in mieleen. Tosin ihmetytti häntä heidän arvaamattoman suuri\noppinsa ja ulkonainen sivistyksensä, mutta toiselta puolen oli tämän\nkuoren alla piilevä tapain turmelus ja halpa mielenlaatu hänelle\nsuurimmaksi inhoksi. Wallin ikävöitsi yhä hartaammin oikeitten,\nhalventumattomain erämaan Arabialaisten, _Beduinein_ luokse.\n\n\n\n\n3. Arabian erämaan näkö ja luonne.\n\n\nViimein vihdoin läksi hän Huhtik. 15 p. 1845, kaikin puolin tehtäväänsä\nvalmistuneena, ensimmäiselle erämaa-matkallensa. Nyt hän oli siis\ntullut toiveittensa perille ja ihastus siitä ilmoittaa itsensä yhä\nhänen kirjeissään. Kaikki täällä erämaassa oli niin hauskaa, niin\nmiellyttävää. Hänessä oli sama tunne kuin erämaan omissa pojissakin,\nBeduineissa, jotka, päästyänsä viljellyn maan rajojen taakse aavalle\nhietikölle, poimivat muutamia oksia eräästä erämaassa kasvavasta\nkuivasta, vaan väkevähajuisesta pensaasta, ja sanovat\nmatkakumppalilleen: \"katso, tässä on Tih-pensas! Me olemme nyt\nerämaassa, jossa kaikki on suloista!\"\n\nEi ole näet erämaakaan niin aivan autio ja eloton, kuin me luulemme. On\ntosin seutuja, sangen avaroitakin Luoteis-Arabiassa, jotka ovat peräti\nkasvitonta kivikkoa. \"Tuo suuri erämaa-meri edessämme\", sanoo Wallin,\n\"oli mitä mieltä masentavimpia näkö-aloja -- avara, kuiva aavikko,\npeitetty suurilla ja pienillä kiviluiskareilla, jotka päivänpaisteessa\nkimaltelivat mikä mustalle, mikä valkoiselle, mikä punaiselle. Siellä\ntäällä nähtiin yksinäisiä vuorenkukkuloita, jotka rajoittivat\nnäköpiirin kukin kohdallaan. Ei näkynyt täällä edes hiekkaakaan. Ei\nollut paljon mitään elävää ympärillämme, paitsi muutamia sisäliskoja ja\nsilloin, tällöin jotakuta pikkuista lintua, joka meitä pelottomasti\nseuraeli, joskus hypäten ylös kameliemme selkään\".\n\nNäilläkin tienoilla oli kuitenkin jo muutamissa pienissä laaksoissa\njonkunlaista kasvillisuutta. Ja varsinainen hiedikkö (nufud), joka\nsuurimman osan Arabian sydänmaita täyttää, on Wallin'in kuvauksen\nmukaan, paljoa hauskempi. Se kasvaa jokseenkin paljon pieniä pensaita.\nKeväällä, sateen-aikana, ovat ne kaikki vihriäisiä ja kukoistavia;\nmutta myöhemmin, vaikka kuivuneina, levittävät ne kauas ympärilleen\nväkevää, hyvää palsamin hajua ja ovat paitsi sitä matkustaville\nsuureksi hyödyksi, sen kautta, että tarjoovat kameleille ruokaa.\nvarsinkin kasvaa näitä pensaita runsaasti pienillä tuulen\nkokoon-ajamilla hietakummuilla. Täällä näkyi myös enemmän elämää:\ngazelleja (erämaan kauriita) ja jäniksiä hyppelee kumpusaarekkeitten\nvälillä, \"kata\"-lintuja nähdään lentelevän vesipaikoille y.m. \"Kuinka\nei tuntuisi ihmisen mieli raittiilta tässä erämaan raittiissa ilmassa\nja hyvässä hajussa?\" niin lausuu Wallin päiväkirjassaan ensimmäisten\nmatkapäiväin jälkeen: \"tosin ei ole täällä meidän Linnea-kukkien\n(sirkkusen kelloin) hieno lemu eikä myös meidän kuusikkoin tai\nkoivikkoin tuore tuoksu, vaan väkevä palsamihaju leviää kuitenkin\nerämaan vaivaisista, kuivista pensaista. Tämä haju tekee muuten\nrasittavan kuuman ilman hauskemmaksi\". Myöhemmin, tutustuttuansa\nerämaassa nähtäviin moniin vaivoihin ja kyllästyttyänsä siihen\nmonipäiväisten, jopa viikkoistenkin matkojen kautta, ei hän enää\npuhjennut niin suuriin kehumisiin. Niin esim. hän tosin, kun avarasta\nlouhikosta taas pääsi hietamaalle, arveli tämän jälkimmäisen tuntuneen\nhänestä oikein paratiisilta; vaan siihen hän kuitenkin kohta lisäsi:\n\"mutta Arabiassa ei ole vaatimukset tässä suhteessa ylen suuria\". --\n\"Sanomaton oli iloni\", sanoi hän taas toisen kerran, \"koska\n20-päiväisen matkan jälkeen erämaassa -- jonka tuhkankarvaisilla\ntasangoilla taikka tuulen kokoon-ajamilla hiekkakummuilla ainoasti olin\nnähnyt vaivaisia pensaita ja kasveja -- taas näin suuria lehtoja,\npalmupuita sadointuhansin\". Vaan kuitenkin ikävöitsi hän aina taas pian\nulos samaan erämaahan, sen köyhyyteen, sen vaivoihin, pyrkien pois\nmukavimmastakin elämästä suuremmissa tai pienemmissä kaupungeissa.\n\n\n\n\n4. Matkapäivä erämaassa.\n\n\nEnnen päivän nousua jo ovat erämaan matkalaiset aina liikkeellä.\nTavarat, kaikki pantuna sisään suuriin säkkeihin, ripustetaan tasan\nmolemmin puolin kuormakamelien selkää; itse kiipeevät matkamiehet\ntoisten kamelien päälle satulaan, yksi tai kaksi henkeä kullekin\njuhdalle, ja sitten alkaa matka. Wallin oli matkakertomuksista lukenut\nhyvin paljon siitä, kuinka vaivaloinen kamelilla ratsastaminen on;\nmutta hän perehtyi siihen kohta alusta.\n\nPäivän noususta kuljetaan kello 10 t. 11 saakka; silloin pysähdytään,\nsyödään suurus ja juodaan varsinkin runsaasti kahvia. Kamelit sillä\naikaa käyvät pureksimassa likiseudun kuivia pensaita. Levättyä 2-3\ntuntia lähdetään jälleen liikkeelle ja matkustetaan yhteen menoon\npäivänlaskuun saakka. Yöllä ei Arabialainen mielellään kulje, paitsi\njos joutuisasti, huomaamatta tahtoo pujahtaa rosvoin tähden\nvaaralliseksi tietyn paikan poikki.\n\nMelkein ainoana juhtana on erämaassa kameli; tämä eläin on Beduinin\nohjauksen alla mitä kuuliaisimpia eläviä; hän tottelee tutun johtajansa\njoka sanaa. Usein käypi yksi mies edellä ja koko pitkä jono kameleja\nkuormineen hänen jäljestään, aivan irrallansa, kaikki kuitenkin kulkien\nisäntänsä käskyin mukaan. Sitä vastaan on se oudolle, hänen tapoihinsa\ntottumattomalle kovin uppiniskainen; kaupunkilainen ei saa häntä\nlyömälläkään taipumaan tahtohonsa.\n\nKuumuus erämaassa on tyyninä päivinä tosin suuri, mutta ei Wallin\nkuitenkaan valita sen olleen niin paahtavan, kuin miksi hän ennalta oli\nsitä luullut. Usein vilpastuttaakin tuuli ilmaa tuntuvasti. Beduinit\nitse eivät kuumuudesta suuresti huoli; he kulkevat pitkät matkat\nkamelinsa rinnalla, paljain jaloin astuen polttavata hiedikköä tai\nteräviä kiviä myöten. Havaittuansa jäniksen tai gazellin, juoksevat he\npaitsi sitä pahimmassakin paahteessa pitkät kierrokset, saadaksensa\npaistin eväänsä lisäksi. Koko matkalla ovat he iloiset ja virkut,\nlakkaamatta jutellen keskenänsä tai hyräillen vanhoja laulujansa\n(kasideja).\n\n\"Näin kuluu\", sanoo Wallin, \"päivä päivänsä perästä ijankaikkisessa\nyksitoikkoisuudessa. Mutta erämaan luonnossa on jotain omituista,\nmieleen syvästi vaikuttavaa, joka ei salli mitään kärsimättömyyttä,\nmitään valittamista ikävästä. Täällä tulee ihmeellisesti\nkärsivälliseksi, enkä muista minulla koskaan olleen ikävää\".\n\nYhtähyvin on aina vallan hauska, kun vilpas ilta tulee ja vaeltaja saa\npäättää päivänmatkansa levolla. Kamelit pakoitetaan laskeumaan\npolvilleen, kuormat nostetaan pois ja sitten lasketaan juhdat\nlaitumelle. Matkalaiset itse kokoovat likiseudulta kuivia pensaita tai\nkuivaa kamelinsontaa polttimiksi ja pian lekkuu leirin keskestä\nhupainen valkea. Beduini asettautuu niin liki tulta kuin mahdollista,\njopa riisuu alusvaatteensakin ja paahtaa paljasta ruumistansa; se on\nhänen mielestänsä paras virvoituskeino päivänpaahteen jälkeen. Sillä\nvälin tuhkassa paistetaan kakkuja, jotka syödään kahvin kanssa; muuta\nateriaa erämaa-matkoilla harvoin on tarjona. Syödessä puhellaan\nvilkkaasti matkan pienistä tapauksista tai ylimalkaan erämaan oloista.\nNiin istutaan usein vielä puoli-yöhön saakka, sillä yö on Arabiassa\nhauskin ilon aika. Viimein vihdoin mättää Beduini itselleen hiekkaa\nkokoon pään-alaiseksi, kaivaa tavallisesti matalan kuopan ruumistansa\nvarten, riisuu itsensä ilki-alastomaksi, kiertää itsensä\npäällysviittansa sisään ja nukahtaa kohta. \"Uni onkin erin-omaisen\nsuloinen\", kehuu Wallin, \"pehmeässä hiekassa ja mieluisasti nukkuu\nviileässä yöilmassa kuuman, vaivaloisen päivän jälkeen. En muista\nmissään nukkuneeni niin hyvin kuin erämaa-matkoillani\".\n\nYksi vastus on kuitenkin täällä yöllä, se nimittäin että monesti on\nliian viileätä. Sen jälkeen kun päivällä on ollut 30-35 pykälää\nlämmintä, on lämpömäärän tavallinen aleneminen yöllä 10-15:een sangen\ntuntuva. Onpa joskus aamusilla vieläkin viileämpi, aina 7:kin pykälään\nasti, ja sen lisäksi tulee että runsas kaste kastuttaa vaatteita.\nWallin suojeli itsensä yhtähyvin jokseenkin pitkällä, kreikkalaisella\nkauhtanallaan. Mutta Beduineja, joilla ei ole muuta kuin ohukainen\nliinavaate päällään, paleluttaa usein kovasti.\n\n\n\n\n5. Janon vaiva erämaassa.\n\n\nAsia, joka matkustamisen erämaassa paljon vaivaloisemmaksi, jopa\nvaarallisemmaksi tekee, on juomaveden puute. Matkalle lähtiessä on\nvarustettavien välttämättömien kalujen joukossa myös aina suuri\nvesisäkki, tehty nahasta, joka sisältä on tervattu. Nämät säkit ovat\nhyvin soveliaat tarkoitukseensa, sillä ne pitävät veden aina raittiina,\nvaan tekevät sen tietysti vähäisen tervaiseksi. \"Kotona\", kertoo\nWallin, \"en suinkaan olisi ottanut suuhuni semmoista vettä; mutta\ntäällä se oli niinkuin öljy Aaron'in parralle; en sitä olisi vaihtanut\nmihin ikänsä maailmassa\". Tätä mukaan otettua vettä vielä pitää\nmatkalla säästävästi käyttää, sillä ei aina tiedä, saadaanko taas pian\ntoista sijaan, ja onko tiellä tarjoksi tuleva edes aina yhtä hyvää.\nKerran sattui Wallin tavattoman pitkän, 12-tuntisen päivämatkan jälkeen\nparille lätäkölle, joihin tiedettiin sadeveden kokouvan. Tavallisesti\nse olikin sangen hyvää, koska pohja oli hiekkainen. Mutta matkustajain\nsinne tullessa nousi siitä juuri par'-aikaa 60 kamelia, joita toinen\nmatkue oli juottanut. Täten oli molempien lätäkköin vesi täynnä hiekkaa\nsekä kaikellaista likaa kameleista. \"En ole\", sanoo Wallin, \"koskaan\nsitä ennen enkä myöhemminkään juonut niin pahanmakuista vettä\". Mutta\njuoda sitä täytyi, kun täytyikin, yhtähyvin, sillä toista ei ollut, se\ntiedettiin, saatavana ennen kuin _kolmen päivä-matkan jälkeen!_ Toisena\npäivänä jo tuli Wallin kipeäksi tuosta ilkeästä vedestä; mutta\npysähtymättä täytyi kuitenkin väkimarssilla pyrkiä eteenpäin, sillä jos\nei hyvissä ajoissa päästy vedelle, niin oli hätä tarjona. Kolmannen\npäivän iltana saavuttiinkin kaivolle, mutta -- voi kauhua! -- se oli\nkatkeraa ja suolaista kuin salmiakkirohdot. Koko päivän oli Wallin\nniinkuin kuumetautinen vaan ajatellut, kuinka suloiseksi tulisi saada\ntäysin siemauksin sammuttaa janonsa kirkkaasta lähteestä; koko päivän\noli hän lukenut minuutteja tuohon toivottuun hetkeen saakka -- ja nyt\ntäytyi kohta ensimmäisen siemauksen perästä kaataa kaikki pois ja\nkärsiä seuraavaan iltaan asti. -- Vielä vaikeampi ja vaarallisempi oli\ntoinen retki, vähää myöhemmin. Viimeisessä leiripaikassa ei ollut saatu\nkameleja kyllin juotetuiksi, siitä syystä että vesi siinä oli syvässä\nkaivossa, josta se suurella vaivalla piti ammennettaman nuoraan\nsidotulla kiululla. Toisena päivänä uupui senvuoksi yksi kameleista; se\nlaskeutui polvilleen pienen pensaan juurelle eikä suostunut enää\nmillään keinoin nousemaan. Turhaan piiskasi sitä omistaja kepillänsä;\nkameli vaan vastasi kovilla mölähdyksillä eikä liikahtanut. Ei ollut\nmuuta neuvoa kuin jättää se siihen paikkaan, jonka se oli itselleen\nhaudaksi valinnut. Tämmöisten uupuneitten kamelien raatoja tai\nluurankoja tavattiin sangen usein tämän tien varrella. Muut kamelit\nkestivät paremmin aina 4:een päivään asti. Silloin juotiin keskipäivänä\nviimeiset pari siemausta mukana olleesta vedestä; eihän enää voinut\nolla hätää, koska jo kaupunki, johon matka piti, näkyi taivaan\nrannalla. Mutta pian keskipäivän jälkeen laskeutuivat useammat\nkameleista polvilleen, jonka nähtyä nekin, jotka eivät olleet ihan\nuuvuksissa, tekivät samaten. Yksi seuraan kuuluva nainenkin alkoi\nraueta janosta. Hän makasi maassa väänteissä ja parkui surkeasti. Näin\nvietettiin sangen vaikea aika, siksi kun vilpas ilta toi jonkunlaista\nvirvoitusta. Nyt sattui sinne myös pari vaimoa kaupungista, jotka\njanoisille matkalaisille jakoivat vesivaroistansa. Se vesi tosin oli\njokseenkin sokaista, mutta maistoi kuitenkin paremmalta kuin paras\nnektari. Näin jaksettiin sitten kulkea loppumatka kaupungille saakka.\nKeväällä, koska erämaan ruoho on tuore, kestävät kamelit 10-12\nvuorokautta juomatta. Mutta kesäkuumuudessa täytyy niiden saada vettä\njoka kolmas, neljäs päivä. Nyt ei ne olleet paahteisimmalla ajalla\nmaistaneet tippaakaan 4 1/2 vuorokauteen!\n\n\n\n\n6. Erämaan rosvot.\n\n\nOikeastaan ei olekaan erämaa sinnepäinkään niin tyhjä vedestä, kuin\nmitä ylläkerrotusta päättäisi. Lähteitä ja kaivoja on todella paljoa\ntiheämmältä; vaan niitä enimmiten kartetaan -- rosvojen tähden, jotka\nniiden ympäristöllä väijyvät. Arabian erämaissa näet ovat naapuriheimot\ntavallisesti sodassa keskenänsä, jolloin katsovat oikeudekseen ryöstää\ntoisiltansa, mitä vaan suinkin eteen sattuu. Ja kaikki Beduini-heimot\nkatsovat oikeudekseen ryöstää kaupunkilaisten tavaraa, jos ei nämät ole\njonkun heimokunnan suojaa ostaneet vuotuisella \"veljesverolla\". Niin\nkauan kuin tätä veroa suoritetaan, on se Beduini-heimokunta, joka sen\nsaapi, velvollinen pitämään sen kaupungin omaisuutta pyhänä,\nsuojelemaan sitä muilta heimokunnilta, vieläpä, jos jotain on tullut\nryöstetyksi, hankkimaan sitä takaisin. Sama on laki kaukaisempain\nmatkalaisten suhteen; ne ovat jokamiehen laillinen saalis, jos ei\nheillä ole muassa joku Beduini, joka ne kumminkin omalta\nheimokunnaltaan suojelee.\n\nTämä yleinen rauhattomuus tekee, että Arabiassa matkustavaiset eivät\nkoskaan anna suoraa vastausta, jos heiltä kysytään minnepäin ja millä\nasioilla he kulkevat; sillä se voisi olla osviitta rosvoille. He\nvastaavat vaan: \"miten Jumala päättää!\" tai: \"kaikki tiet ovat Herran\nkädessä!\" tai jollain muulla semmoisella lauseella, joka ei tee\nkysyjälle mitään selvää. Myöskin lähtö-aika pidetään salassa. He\ntekevät varustuksensa hiljaisuudessa ja lähtevät, jos mahdollista,\nkenenkään huomaamatta liikkeelle, enimmiten yön-aikana.\n\nMatkalla sitten pidetään silmät auki ja vilkutaan valppaasti kaikille\nhaaroille, että hyvissä ajoin huomattaisiin kaikki vastaantulijat;\nvaarallisemmissa paikoissa kiipee joku matkueesta aina kaikille\nkukkuloille, tähystelläkseen kauas ympäri aavikkoa. Jos on vähintäkin\nsyytä pelätä, että nähdyt ihmiset ovat vihollisia, viedään kamelit\njonkun hietakummun taakse ja laskeutetaan polvilleen, jolloin eivät näy\nkauas. Täten saadaan usein vaara vältetyksi. Mutta ei aina onnistu näin\npysyä piilossa. Wallin'illekin sattui tällä matkalla pari yhtymistä\nrosvoin kanssa, jotka kuitenkin kävivät sangen onnellisesti. Toisessa\ntilaisuudessa oli kohdatuita rosvoja ainoasti kaksi, jotka eivät\nuskaltaneet mihinkään vihollisuuteen ruveta, koska matkueessa oli viisi\naseellista miestä. Senvuoksi solmittiin ystävyyden liitto ja vieraat\ntulivat hyvässä rauhassa ja sovinnossa matkalaisten kanssa kahvia\njuomaan. Jonkun ajan kuluttua saapui sinne vielä kolme miestä, jotka\noikeastaan samaan joukkoon kuuluivat, mutta olivat satunnaisesti\njoutuneet erilleen jäniksenpyynnin tähden. Nyt he olivat oikein\npahoillaan ja valittivat julkisesti \"kovasta onnestansa\", kun näin\nrunsas saalis oli luiskahtanut pois sormien välistä; sillä eivät nää\nkolme voineet mitään seitsemätä vastaan. Toisella kerralla kohdattiin\nsuurilukuinen ghazu- (rosvo-) parvi; niillä oli 80 kamelia, monen\nkamelin selässä kaksi miestä. Hyvin koreaksi, romantiseksi kehuu Wallin\ntämän partiokunnan näköä. Heidän pitkät paitansa olivat puhtaaksi\npestyt ja rintarekko punaisilla langoilla kirjattu; Beduinein\ntavallisen mustan päällysviitan olivat he kuumuuden tähden riisuneet\npois päältään. Useimmilla oli aseena pitkä peitsi, jonka kärjen pidin\noli koristettu jouhista tehdyllä sommalla ja kääritty pitkillä,\nalasliehuvilla nauhoilla. Paitsi peitsiä nähtiin heillä vielä\nsatulakoljuun ripustettuja pyssyjä, sekä sapeleita ja pistoleja vyössä.\nKoko tää näkö muistutti hyvin Keski-ajan ritarein retkistä. Pari miestä\nheitä kohta tuli täyttä laukkaa matkalaisten luokse, jotka kuitenkin\nheille huusivat vastaan olevansa Schammar'ien, rosvoin oman heimon\nsuojan alla; heidän matkueessansa oli näet yksi Schammar-vaimo. Täten\nei rosvoilla ollut mitään oikeutta tehdä pahaa. Yksi heistä tosin ei\nvoinut aivan hillitä himoansa, ja ryösti Wallin'in päällysviitan,\nantaen oman rikkinäisen sijaan; mutta kun sitten tultiin Schammar'ien\nasuntopaikoille, pakoitettiin ryöstäjä jälleen antamaan saaliinsa\ntakaisin, koska se oli \"laittomasti\" otettu.\n\nTavallisesti ryöstetään tällaisissa tilaisuuksissa matkalaiset melkein\npaljaiksi ja jätetään, kuten voivat, jalkaisin osoittelemaan lähimpään\nleiriin, joten välistä sattuu että ne nääntyvät nälkään tai janoon tai\nkuolevat yö-kylmän käsiin, ennen kuin perille pääsevät. Mutta\nsuorastaan rosvot hyvin harvoin tekevät murhia; veri on erämaassa\nkallis asia, joka, jos on tullut vuodatetuksi, vaatii toista verta\nkostoksi, niin että yhdestä murhasta voi tulla pitkällisiä murhaamisia\nmolemmin-puolisten sukujen välillä.\n\n\n\n\n7. Beduini-leiri.\n\n\nMatkajoukon lähetessä Beduinileiriä hyökkää siitä aina suuri\nkoiraparvi, kovasti haukkuen, tulijoille vastaan. Mutta heistä\nhuolimatta ratsastetaan vaan eteenpäin matalain, mustien telttain\nvälitse, siksi kun saavutan scheik'in (heimokunnan vanhimman l.\npäällikön) asunnon eteen. Siinä laskeutetaan kamelit polvineen ja\nnostetaan kuormat pois selästä. Nyt tulee miehiä ulos teltoista; tulija\nlausuu tervehdyksen, ojentaa isännälle kätensä ja antaa kolme suudelmaa\nristiin poskille. Leirin asukkaat kantavat matkalaisen tavarat\ntelttaan; vieras itsekin astuu sisään. Täälläkin, sen jälkeen kun hän\non istahtanut levitetyille matoille, lausutaan kaikellaisia\ntervehdys-sanoja ja nyykähdytetään samassa päätä. Nyt ruvetaan kohta\nkeittämään kahvia, oli mikä vuorokauden aika tahansa. Kahvipavut antaa\nisäntä itse taikka myös joku antelias vieras. Ne paahdetaan ja\nsurvotaan, jolla ajalla edellisistä keitoksista jäänyt sakka\nkiehutetaan uudestaan. Valkea, tehty absintti-juurista, levittää kauas\nympärilleen väkevää, hyvää hajua. Kahvin höysteeksi pannaan neilikoita,\nkartemummaa taikka harvemmin inkeväriä, joita joku antelias vieras\nantaa. Koska täten keittäminen on toimitettu asian-omaisella\njuhlallisuudella ja läsnä-olijain halu kiihdytetty tällä pitkällä\nviivytyksellä, ruvetaan tarjoilemaan kahvia ympäri pikkuisissa,\npuolekseen täytetyissä kupeissa, niin että jokainen vaan saapi noin\nsormustimellisen verran. Mutta erämaassa ihmiset ovat tottuneet vähään\ntyytymään, eikä muuten riittäisikään; sillä savu on houkuttanut sinne\nkaikki leirin miehet, jotka tahtovat nähdä vieraan ja saada\nkahvitilkkansa. Myöhemmin tulleille annetaan, kahvin loputtua, uusi\nkeitos samasta panoksesta, mutta kahvi on täällä niin hyvää laatua,\nettä tämä jälkikeitoskin on parempaa, kuin paras, mitä meillä ikinä\ntarjotaan.\n\nKahvia juodessa jutellaan vilkkaasti, vaan ilman melutta, erämaan\nasioista. Tupakkaa ei paljon viljellä, koska kansa enimmiten on köyhää,\nniin ett'ei jaksa ostaa sitä herkkua. Tämmöinen kahviseura\nBeduini-teltassa tarjoo sangen omituisen näön. Muutamat istuvat, jalat\nristissä allansa; toiset, useammat seisovat polvillaan; kaikkein\nuseimmat kellettävät vatsallansa, pää käsien nojassa. Lapset ovat\nmuassa ja ottavat osaa keskusteluun, kenenkään kieltämättä.\nIllalliseksi paistetaan kili, jonka isäntä on teurastanut vieraitansa\nvarten. Ja samalla lailla kuluu päivä päivänsä perästä, jos matkalainen\ntahtoo kauemmin viipyä. Tavallisesti karttuu vieraita, koska Beduinit\naina ovat paljon liikkumassa, aika-joukko. Wallin ei sano koskaan\natrioineensa missään Beduiniteltassa vähemmässä kuin 15-30 henkilön\nseurassa. Näin ystävällinen ja vierasvierainen on Arabialainen\nkotonaan, vaikka juuri sama mies kenties, jos erämaassa olisi vieraansa\nkohdannut, ilman tunnon vaivaa olisi ryöstänyt hänet aivan paljaaksi.\n\nErittäin ystävällisiä oltiin Wallin'ia kohtaan, joka kulki lääkärinä;\nparas lihapala aina leikattiin hänelle; hän sai ensimmäisen\nkahvikupillisen, ja vieläpä usein enemmän kuin puolilleen täytetyn.\nSiitä hyvästä vaadittiinkin häneltä apua kaikellaisiin mahdollisiin ja\nmahdottomiin tauteihin ja puutteisin. Paitsi lääkkeitä pyydettiin myös\nhalukkaasti _taikoja_. Kuka oli lapseton, jota seikkaa Arabialaiset\npitävät suurena vastoinkäymisenä, milt'ei häpeänä; keltä oli miehensä\ntai vaimonsa rakkaus kylmennyt; kuka tahtoi löytää aarteita maasta.\nKaiken tämän auttamiseksi piti Wallin'in laittaa taikoja; hän\nkirjoittikin silloin paperilippuja täyteen jos jotakin lorua,\ntavallaisesti Ruotsin kielellä Arabian puustaveilla, ja siitä oltiin\nhänelle vielä kiitollisemmat kuin oikeista lääkkeistä.\n\nLääkärinä tuli matkustajamme myös paljon tekemisiin vaimoväen kanssa.\nHän asetti enimmiten apteekki-laatikkonsa naisten puoliskoon teltasta,\njoka on toisesta osasta esiripulla erotettu. Tästä hän oli vähemmin\nhäiritty ja paitsi sitä myös paremmin tilaisuudessa tutustua Arabian\nkauniin sukupuolen elämään. Erämaassa ei vaimo tosin ole muutenkaan\nsemmoinen vanki kuin Itämaan kaupungeissa; eikä hän myös niin tarkoin\npeitä kasvojansa, kuin muhamedilais-naisten tapa muualla on. Mutta\npuhutella hän ei kuitenkaan tavallisesti saa vieraita miehiä. Wallin\nkehuu Beduinein vaimoväkeä jokseenkin kaunismuotoisiksi, erittäin\nraittiin ja rivakan näköisiksi, joskus liiaksikin, niin että ovat\nhiukan miehentapaiset, joka tulee siitä, kun heidän täytyy koko päivä\npaimenessa ollessa paahtua päivän alla ja usein nähdä nälkää sekä\njanoa.\n\nYö vietetään vielä suuremmassa seurassa kuin ilta; sillä päivänlaskussa\npalajavat karjat laitumelta, ja vuohet sekä lampaat hakevat\nkylmänsuojaa teltoissa. Tässä antavat ne puolestaan ihmisillekin\nhauskan lämpimän. Mutta vielä mielummin kuitenkin nukkui Wallin\ntaivas-alla pihalla, kamelien keskellä, joiden märehtiminen häntä\ntuuditti hyvään uneen.\n\n\n\n\n8. Erämaan kaupungit.\n\n\nVaikka enin osa Sisä-Arabian väestöstä on paikasta paikkaan yhä\nmuuttelevia paimentolaisia, löytyy kuitenkin siellä, täällä myös pieniä\nkaupungeita vakinaisin asukkaineen. Vuorisemmilla paikoilla tapaa näet\njoskus rinteitä tai laaksoja, jotka ovat rikkaammat vedestä ja siis\nkasvattavat muutamia palmuja. Tämmöisille paikoille on syntynyt ja\nsyntyy yhä vieläkin kaupungeita seuraavalla tavalla. Likiseudun\nBeduinit jakavat kosteikon palmut keskenään, johtavat sade-aikana vettä\nlähteestä niiden juurille ja käyvät sitten syksyllä palmuinsa hedelmiä,\ntaateleita, poimimassa. Joskus jääpi yksi ja toinen, joka paikkaan on\nmieltynyt, siihen vakinaisesti asumaan, kaivaa itselleen kaivon ja\nkastelee suurin vaivoin ammennetulla vedellä istutuksiansa,\nkylvöksiänsä: nisua y.m. Vähitellen karttuu näitten vakinaisten\nasukkaitten luku ja kaupunki on valmis. Yksi osa asukkaista,\nmaanviljelyksen ja puutarhanhoidon ohessa myös ryhtyy kaikellaisiin\nkäsitöihin, rupeaa rautasepiksi, vaskisepiksi, nikkareiksi, kankureiksi\nj.n.e., joiden ammatti antaa hyvää tuloa, vaan on Arabialaisissa kovin\nhalvassa arvossa. Oikea Beduini ei koskaan anna tytärtänsä vaimoksi\nkäsityöläiselle. Kuulipa Wallin kerran vaimon, jonka isä oli ollut\norja, vaan saanut vapauden, riidassa käsityöläisen kanssa haukkuvan\ntätä sanoilla: \"sinä vaan olet kankuri, ja isäsi oli kankuri, ja samoin\nkaikki esi-isäsi; mutta minun isäni oli scheik, ja niin myös on minun\nmieheni (nimittäin vapautettuin orjain vanhin)\".\n\nMuutamissa näistä kaupungeista elää väki melkein yksistänsä taateleilla\nja leivällä. Toisissa on enemmän tilaisuutta saada kamelinlihaa likellä\nkuljeksivilta Beduineilta. Paitsi taatelipalmuja kasvaa kuitenkin myös\ntavallisesti viinirypäleitä, viikunoita, aprikoseja, meloneja,\npomeransseja ja sitrunia, vaikka niukalta, koska vesi on niin\nvaivaloinen saada. Kahvi on täälläkin, niinkuin kuljeksivilla\nBeduineilla, parhaana herkkuna, ja juodaan pitkin päivää. Asuntohuoneen\nohessa onkin joka talossa eri-kahvila. Tässä kahvituvassa seisoo\nyhdessä nurkassa pieni paljeliesi; sen yli riippuu laesta muutamia\nkoukkuja, joihin pannut ripustetaan, kun aiotaan kahvia keittää. Muuten\non huoneessa vielä pieni kaappi kaikellaisia kahvinjuonnin tarpeita\nvarten, monesti ovea vastapäistä seinää pitkin sohvia. Tässä sitten\njuodaan kahvi samoilla menoilla kuin teltoissakin. Survoessa\nhelistellään huhmarta (morttelia) niin kovasti kuin mahdollista, ja\ntämä \"yhteensoitto\" pian houkuttaa kaikki naapurit kokoon.\nVierasvaraisuus on näissä kaupungeissakin yhtä suuri kuin kuljeksivilla\nBeduineilla; muukalainen saattaa kuukausia, jopa vuosiakin joka päivä\ntulla ateriaan osaa ottamaan mihin taloon hyvänsä, kenenkään\nmoittimatta. Tavat ovat muutenkin yksinkertaiset, Bebuinein tapain\nkaltaiset, ei niinkuin Syyrian ja Egyptin kaupunkein Arabialaisissa.\n\nNäistä syistä viihtyi Wallin kaikkein parhaiten näissä pikkuisissa\nerämaankaupungeissa. Ylempänä on jo mainittu hänen ihastushuutonsa,\nkoska hän vaivaloisen erämaamatkan jälkeen taas näki tämmöisen\nkaupungin palmulehdot. Toisessa paikassa hän sanoo: \"tässä vuoristossa\nhengehdimme kaikkein raitteimpaa ilmaa, mitä olen ikinä hengehtinyt.\nSen lisäksi se oli täynnä hyvää hajua läheisten kaupunkien\nhedelmäpuutarhoista sekä viherjöivistä maissipelloista. Se tuntui,\nniinkuin maanhaju merimiehelle, joka moneen kuukauteen ei ole\nmaanrantaa nähnyt\". erittäin mieltyi hän pieneen Hajil-nimiseen\nkaupunkiin Arabian sydämessä. Hän oli valinnut asunnokseen kauniin\npuutarhan ja levittänyt siihen mattonsa palmu-, viikuna- sekä\nkranaattipuitten varjoon, suuren, makea- ja kirkasvetisen lammikon\nrantaan. \"Tätä tavaraa\", sanoo hän tässä tilaisuudessa, \"ei muualla\nosatakaan niin pitää arvossa kuin Arabiassa. Vasta kun itse on ollut\njanoon nääntymäisillään tai nähnyt toisten olevan siinä hädässä,\nsilloin oikein tietää kuinka kallis-arvoista vesi on\". -- \"Olin\ntäällä\", jatkaa hän vielä, \"muistelematta koko muuta maailmaa, ja\nvälistäpä teki mieli suostua erään Sisä-Arabian kuuluisimman runoniekan\ntarjomukseen, joka tahtoi minulle antaa avioksi 15-vuotisen tyttärensä,\nyhden Arabian sievimmistä kaunottarista -- mutta Herra sääti toisin\".\n\n\n\n\n9. Retki Medinaan ja Mekkaan.\n\n\nWallin'in vielä viipyessä Hajil'issa saapui sinne keskipaikoilla\nMarraskuuta vuotuinen suuri toivioretkeläis-matkue Bagdad'ista\n1,500:lla kamelilla. Kuljeksiva Persialainen, jonka kanssa hän oli\nkaupungissa paljon seurustellut, kehoitti häntä myös lähtemään näiden\nmatkalaisten joukkoon. Muhammedilaisen pyhimpiin velvollisuuksiin näet\nkuuluu, että hän kumminkin yhden kerran eläissään käypi pyhissä Medinan\nja Mekan kaupungeissa rukoilemassa. Wallin'ia ei sinne juuri paljon\nhaluttanut, sillä tieteellistä hyötyä ei siitä ollut vähintäkään, vaan\nvaara suuri; sillä jos siellä olisi keksitty, että hän ei ollut\nmohammedin-uskolainen, niin ei olisi mikään voinut häntä pelastaa\nsurmasta vimmastuneen kansan käsistä. Mutta muuta matka-neuvoa ei myös\nollut, sillä vähenevät rahavarat eivät enää sallineet pitempää\nviipymistä ja tiet tähän aikaan olivat mahdottomat kulkea pienin\nparvin, koska toivioretkeläisten kulun aikaan aina kaikki seudun rosvot\novat liikkeellä.\n\nMarraskuun 20 p. läksi siis Wallin liikkeelle toivioretkeläisten\nseurassa. Matka kävi joutuisasti eikä ollut nyt tällä tiellä janosta\npelkoa, sillä nyt olivat syys-sateet alkaneet, ja jokapaikassa nähtiin\nlampia sekä kirkkaita puroja. Viikon päivät kuljettua saavuttiin\nMedinaan, jossa rukoeltiin profeetan haudalla. Moskeaa, missä tämä\nhauta on, kehuu Wallin isoimmaksi ja kauniimmaksi, mitä missään oli\nnähnyt; koko permanto on koreilla matoilla peitetty.\n\nMedinasta taas kuljettuaan puolen päivämatkan, seisahtui karavani.\nNyt panivat matkalaiset toivioretkeläispuvun päällensä. Eivät he näet\nsaa käyttää mitään muuta, kuin kaksi palttinapalaa, joista toinen,\n3 kyynärän pituinen, kääritään vyötäisille ja riippuu alas\npuolisääriin; toiselta, toista vertaa pitemmällä verhotaan kaula ja\nhartiot, niinkuin schaalilla. Ei saa olla mitään päähinettä, ei mitään\njalkinetta. Ennen pukeamista pestiin koko ruumis pienessä,\nkirkasvetisessä sadelammikossa. Seuraavana aamuna tässä puvussa\njatkettiin matka ja huudahdettiin lähtiessä: \"olen valmis, herra! olen\nvalmis Sinulle yksin! kaikki kunnia Sinulle, kaikki hyvä, kaikki voima\ntulee Sinulta!\" Hyvin omituinen oli nyt matkajoukon näkö; kaikki olivat\nsamanlaisessa puvussa. Ei voitu erottaa toisistaan köyhää dervisch'iä\n(kerjäläismunkkia), joka vielä edellisenä päivänä rehjusteli likaisissa\nrepaleissa, ja rikasta miestä, jonka koreata turbania ja kalliita\nKaschmir'in schaalia oli ihmetelty. Yhtä oudot nähdä olivat myös monet\ntuhannet paljaaksi ajetut päät. Mutta tämä puku oli kuitenkin kaikkea\nmuuta kuin hauska: öisin vapistiin vilusta, päivin paahtoi päivä\nkalloja, niin että päänahka nousi rakoille.\n\nMekkaan saavuttiin Jouluk. 7 p. Nyt mentiin suureen Haram-moskeaan,\npysähdyttiin sen oven eteen pihalle ja huudettiin: \"minä todistan, että\ntämä on sinun huoneesi, herra!\" Sitten tuli seitsemän kertaa, alin-omaa\nrukouksia lukien, vaeltaa Kaaban ympäri. Joka kerta kun mentiin\neteläisen kulman sivuitse, koskettiin seinään kiinnitettyyn\nrautapeltiin ja siveltiin sitten kasvot näin pyhitetyillä käsillä.\nSeitsemännellä kierroksella pysähdyttiin itäiselle kulmalle, jossa tuo\nkuuluisa _musta kivi_ on seinään kiinnitetty. Täällä on hirmuinen\nväentungos, kun kaikki pyrkivät nyt jasminivedellä kasteltua kiveä\nsuutelemaan. Jos tungos tuli liian suureksi, hajottivat mustat orjat\nkansaa suurilla virtahevon-nahkaisilla piiskoilla. Kabalta mentiin\nZemzem-lähteelle, jonka suolaisella, pahanmakuisella vedellä kasteltiin\nkoko ruumis ja puku. Sitten oli seitsemän kertaa juostava ulkopuolella\nkaupunkia, likellä moskeaa olevain Saffah- ja Mervah-kivien väliä. Tämä\nmatka on niin pitkä kuin esplanaatti Helsingissä, ja juostessa tulee\nkoko aika lukea rukouksia. Samaten on joka kerta, kun kivien luokse\ntullaan, rukoiltava niiden päällä.\n\nSeuraavana päivänä lähdettiin yöksi puolen peninkulman päässä Mekasta\nolevaan _Mina_-nimiseen laaksoon. Kolmannen päivän aamuna kuljettiin\nArasat-vuoren vieressä olevaan laaksoon. Illan suussa ratsastettiin\nkameleilla vuoren juurelle ja seisottiin siinä liikkumatta päivän\nlaskuun saakka. Koko ajan lukee vuoren kukkulalla, tornin huipulla\nseisova imam (pappi) ääneensä rukouksia, joista enin osa\ntoivioretkeläisistä ei kuitenkaan, kaukaisuuden tähden, voi kuulla\nsanaakaan. Tämä on viimeinen ja päätemppu tuossa kuuluisassa juhlassa,\njota varten kymmeniätuhansia ihmisiä virtaa Mekkaan joka vuosi, matkan\nvaivoista ja vaaroista huolimatta. \"Ja yhtähyvin\", sanoo Wallin, \"ei\nole koko Islam'in uskonnossa mitään niin peräti tyhjää, niin aivan\nvailla kaikkea merkitystä, kuin tämä seisominen Arasat-vuoren\njuurella\".\n\nSamana iltana vielä lähdettiin Mazdalise-nimiselle paikalle, joka on\nyhden tunnin matkan päässä, ja ruvettiin yö-leiriin. Tässä piti\njokaisen poimia 70 pikkuista kiveä, asettaa ne ympyrään ja käydä niiden\nkeskelle lepäämään. Seuraavana päivänä palattiin Mekan likeisyyteen, ja\njokaisen varakkaan tuli nyt teurastaa yksi kili köyhille; paitsi sitä\ntapettiin omaksikin tarpeeksi vuohia sekä lampaita, joiden liha\nkeitettiin tai päivänpaisteessa kuivatettiin evääksi Mekassa vielä\nvietettäviä päiviä varten. Nyt pantiin taas tavalliset vaatteet päälle,\nja alkoivat kolmepäiväiset markkinat, jotka monelle olivatkin pää-asia\nkoko retkellä. Tässä näkyi tavaroita kaikilta maailman haaroilta\nkaupaksi. Olo täällä ei kuitenkaan ollut Wallin'ille millään lailla\nhauska, sillä kun ei hänellä ollut telttaa, paahdutti häntä päivällä ja\npalelutti yöllä. Paitsi sitä syntyi lukemattomain teurastettuin elämien\nmaahan heitetyistä sisuksista hirveä haisu, joka onkin syynä että\ntäällä niin usein kolera tai rutto saa alkunsa. Viimeisenä yönä\nlopetettiin juhla tykkien paukuttamisella sekä leikkitulituksilla.\n\nNäin oli Wallin siis perinpohjin saanut nähdä Mohammedilaisten pyhimmät\nuskonmenot ja käynyt heidän pyhimmissä paikoissansa, joka asia ei ole\npaitsi hänelle onnistunut useammalle kuin parille, kolmelle\nkristitylle.\n\nTäältä läksi hän Mekan merisatamaan, purjehti arabialaisessa laivassa\nPunaista mertä Suez'iin ja saapui taas Kairoon Maaliskuun 14 p. 1846.\n\n\n\n\n10. Arabialaisten luonteen hurjat puolet.\n\n\nLevättyänsä ennen kerrotusta vaivaloisesta toivioretkestään\nmuhamedilaisten pyhille paikoille, Wallin Jouluk. 7 p. 1846 jälleen\nläksi uudelle matkalle. Hän kävi Sinain-vuorella, Jerusalemissa,\nNazaret'issa, Genezaret-järvellä ynnä muilla Vapahtajan elämän kautta\ntutuilla, rakkailla paikoilla ja palasi Kesäk. 14 p. 1847 Kairoon\ntakaisin. Paljon olisi ollut hänen kertomuksissaan näistäkin maista\nhuvittavaa lukijoillemme, mutta meidän täytyy nyt rajoittua\npää-asiallisesti Wallin'in kuvauksiin itse Arabiasta.\n\nTälle kuvatulle Maallensa hän läksi uudelleen Jouluk. 14 p. 1847.\nNäyttääpä kuitenkin siltä kuin hänen ihastuksensa \"erämaan jaloihin\npoikiin\" olisi tällä kerralla jäähtynyt jokseenkin paljon. Kumminkin\ntapaamme hänen kirjeissään tältä ajalta sangen usein ankariakin\nmoitteita useammista heidän vähemmin miellyttävistä puolistansa.\n\nYleinen rauhattomuus, tuo alin-omainen kaikkien sota kaikkia vastaan\nantaa hänelle nyt, niinkuin jo ennenkin, syytä moniin valituksiin.\nTämän rauhattomuuden hän sanookin pääsyyksi Arabialaisissa jokapaikassa\nnäkyvään huolimattomuuteen ja laiskuuteen sekä siitä tulevaan\nköyhyyteen. Beduinilla ei ole koskaan säästövaroja teltassaan\nuseammiksi kuin muutamiksi päiviksi; jos jolloinkulloin niitä liikenee\nenemmän, niin hän kuluttaa ne kiireesti. Työn tekeminen, huolen\npitäminen tulevan ajan varalle on hänestä aivan sulaa hulluutta. Usein\njos Wallin moitti heitä siitä kun olivat ajattelemattomat, ennalta\nvarustamattomat, niin Beduinit vastasivat: \"Voipihan jo huomenna\nvihollinen tulla ja ryöstää kaiken tavarani; mitä hyötyä minulla sitten\non muusta, mikä ei ole vatsassani?\" Senvuoksi Beduini aina syöpikin\nsuuhunsa kaikki, mitä on ruokaa laitettu, ei hän jätä mitään\ntoistaiseksi; mutta ei hän laitakaan koskaan enempää, kuin mitä arvaa\njaksavansa sillä kertaa syödä. Vilja jauhetaan jauhoksi joka kerta, kun\nleipää tarvitaan; kahvi poltetaan joka kerta, kun on aikomus sitä\njuomaa juoda, ja niin on kaikissa muissakin asioissa. Tähän\nhuolimattomuuteen vaikuttaa muuten vielä toinenkin, kyllä itsessään\nparempi syy, nimittäin Beduinin järkähtymätön luottamus, että\narmollinen Herra ei keltään kiellä lahjojansa. Tämä luottamus antaa\nhänelle rauhallisen sydämen semmoisissakin tiloissa, joissa meidän\nkäsittääksemme mukaan ei näy enää mitään toivoa.\n\nSukua tämän ajattelemattomuuden kanssa on myös erinomainen\nvaihtelevaisuus Beduinein päätöksissä. Yhtä kerkeä kuin hän on\npäättämään mitä aikoo tehdä tärkeimmissä asioissa, yhtä kerkeä hän taas\non hankkeensa kesken jättämään, usein ilman mitään ymmärrettävää\naihetta. Niin esim. läksi kerran kaksi Beduinia pitemmälle matkalle\nyhdessä Wallin'in seuran kanssa. Mutta eipä aikaakaan, kun vasta oli\npikkuisen aljettu kulkea, he jo kääntyivät takaisin ja erosivat\nkumppaleista. \"Hyvästi!\" sanoivat he vaan, mitään sen enempää\nselittämättä; eikä toiset puolestaan ilmoittaneet vähintäkään\nkummastusta; yhtä lyhyesti vastasivat he Jumalan kanssa'nsa, ja\njatkoivat tietänsä, eronneista sanallakaan puhumatta.\n\nSama häilyväisyys ilmoittaa itseänsä monesti pahemmalla tavalla\ntoisessa muodossa. \"Beduiniin ei ole koskaan luottamista\", sanoo Wallin\nyhdessä tilaisuudessa, \"ei ystävänä eikä vihamiehenä. Hän on aivan kuin\ntuo leijona sadussa, joka luolassaan kauan aikaa eli parhaassa sovussa\nerään miehen kanssa, mutta kun se kerran häntä hyväillessänsä sattui\nraappaisemaan häntä verille, niin verenhimo kohta heräsi, se raateli\nystävänsä palasiksi ja joi hänen verensä. Juuri sama on Beduinin laita.\nVoit kauan aikaa elää hänen kanssaan paraassa ystävyydessä ja olet\nvarma, ettei teidän hyvää sopuanne nyt mikään maailmassa voisi rikkoa.\nMutta annas jos sattumalta Beduinin vihastus, kateus, rahanhimo tai\njoku muu hänen hillitsemättömän luonteensa pahemmista puolista sattuisi\ntulla herätetyksi, jo silmänräpäyksessä hän on kokonaan muuttunut.\"\n\nInholla puhuu Wallin vielä Beduinein siivottomuudesta. Samoin kuin\nmeillä, sanoo hän, piipunpesä vasta silloin pidetään oikein hyvänä,\nkoska sen suuhun on syntynyt musta nokikuori; samoin Beduinein mielestä\npuuastiat ei ole oikein täydessä kunnossa, ennen kuin pitkällisen\nkäyttämisen kautta niihin on pinttynyt paksu likakarsta kaikellaisista\nruokatavaroista. Puuastioita ylimalkaan ei ikinä pestä käyttämisen\njälkeen; vaski-astiat tosin huuhdaistaan, vaan tarkemmasta\nkuuraamisesta ei ole ollenkaan puhetta. Kun Wallin vedellä ja hiekalla\nkuurasi kastrulliansa, kysyttiin häneltä usein viattomalla,\nlapsimaisella ihmeellä, mitä hän sillä työllä tarkoitti?\n\n\n\n\n11. Arabialainen noitalääkäri.\n\n\nNiinkuin tiedämme matkusti Wallin Arabiassa lääkärin nimellä. Sen\nvirkansa toimituksessa oli hänellä kerta tilaisuus tutustua\nArabialaisten omaan kotoiseenkin lääkintätaitohon. Hän oli tullut\nkutsutuksi vanhan arvokkaan scheik'in (päällikön) luokse, joka makasi\nkeuhkotautisena. Wallin näki kohta, ettei tässä ollut enää lääkäristä\nmitään apua, ja ilmoittikin sen sairaalle sekä hänen sukulaisilleen,\nmutta jäi kuitenkin heidän pyynnöstään sinne muutamaksi ajaksi, edes\nhelpoittaaksensa kuolemaan tuomitun viimeisiä hetkiä. Senkin tekivät\nkuitenkin Beduinein tavat ja elämänlaatu sangen vaikeaksi. Sairaalle\nolisi rauha ja lepo ollut hyvin tarpeellinen; mutta saman teltan toinen\npuolisko oli ollut yhteisenä vierashuoneena, jossa oli lorueltu,\nmelueltu koko päivä, suuri osa yötä. Wallin'in käskystä muutettiin\nsairas nyt toiseen telttaan, vaan eipä rauha sielläkään ollut paljoa\nsuurempi. Yhä tuli sinne ihmisiä, jotka viisaalta vanhukselta pyysivät\nneuvoja kaikellaisista töistänsä ja asioistansa; ja muutenkin kaikki\ntahtoivat saada nähdä ja puhutella rakasta patriarkkaansa. Täten oli\naina, Wallin'in kielloista huolimatta, koko teltta täynnä väkeä. --\nToinen vastus oli ollut ruoasta; sairaalle oli ymmärtämättömässä\nhyväntahtoisuudessa syötetty runsaasti paksua, tuhkassa vaan puoleksi\nkypsynyttä leipää voin kanssa ja annettu piimämaitoa särpimeksi päälle.\nSen sai lääkäri nyt toki estetyksi, mutta ainoasti sillä tavalla että\nhänen täytyi itse ruveta sairaansa kokiksi. Pahinna ja aivan\nauttamatonna haittana olivat kuitenkin alin-omaiset vaivaloiset muutot.\nEnsi-aikoina oli vaan muutettu lyhyempiä matkoja, noin 2-4 tuntia joka\ntoinen päivä; mutta sitten pitenivät matkat 6-10:ksi tunniksi, niin\nettä sairaan täytyi suuri osa päivää kärsiä kamelin väsyttävää\nhytkytystä.\n\nSeurauksena tästä oli että hänen tilansa, joka ensi-alussa oli hiukan\nhelpoittunut Wallin'in hoidon alla, jälleen suuresti paheni. Samassa\nruvettiin epäilemään lääkärin taitoa ja hakemaan neuvoa jos jotakin.\nKuka määräsi sairaalle inkevääriä, kuka myrhaa, kuka meripalttua, kuka\nkranaatti-omenia y.m.m. Viimein kutsuttiin sinne vanha muija, joka oli\nkoko seudulla kuuluisa ihmeellisistä parantamisistaan ja siitä saanut\nnimen fakira s.o. salaisuudet näkevä, Herran suosiossa oleva. Saatuansa\nvähän vieraan-varoja, ryhtyi hän kohta \"leikkiinsä\" sairaan kanssa.\nKaikkein ensiksi suitsutti hän teltan savulla, joka ei kuitenkaan juuri\nollut hyvänhajuinen, sillä pää-aineena siinä oli pirun-paska. Sitä\ntehdessään lausui hän muhamedilaisia rukouksia, mutta pani yhä sekaan\nkaikellaisia väännettyjä haltijain nimiä, niin että siitä puoleksi tuli\npakanallista loitsua. Ei saanut kukaan muu olla läsnä, paitsi vanhempaa\nsairaan molemmista vaimoista ja hänen pienempiä lapsiansa. Mutta koska\nse teltan puolisko, jossa loitsu toimitettiin, vaan oli matolla\nerotettu toisesta puoliskosta, joka oli täpötäynnä uteliasta väkeä,\nniin saattoi Wallin kuulla jokaisen sanan ja myös joskus vilkaista\nmaton raosta. Nyt rupesi noita surkealla nuotilla laulamaan, kutsuen\nhaltijoita eteensä ja taas lähettäen ne pois, sen perästä kun oli\nantanut heille nuhteet, siitä että he niin kauan, tuskia\nhelpoittamatta, rasittivat sairasta taudilla. Sitten alkoi hän\niloisemmalla äänellä, nopeammalla tahdilla laulamaan toista laulua,\njossa sanojen asemesta ainoasti kuului alinomainen ptru! ptru! niinkuin\nkoska meillä tahdotaan saada hevosta seisahtumaan. Tästä syntyi varsin\nhullunkurinen loilotus, jota kuullessa ei Wallin saattanut olla\nnauramatta, ja myös läsnä-olevat Beduinit hymyilivät, kuitenkin\nlisäten: \"se on tosiaan sekä surkeaa että lystiä, mutta kylläpä hän\nsillä mahtanee saada Salim'in jälleen jaloillensa\". Sen jälkeen tuli\ntaas toinen hitaampi laulu, jossa akka kehui sairaan ratsumies-taitoa.\nTätä kesti noin tunnin aikaa, siksi kun akan ääni sortui, niin että oli\npakko lakata. Laulaessaan hän aina välistä löi sairasta kämmenellään,\nmilloin rintaan, milloin selkään, tai puristeli hänen laihtuneita\nkäsivarsiansa ja sääriänsä käsillään. Toisinaan akka myös kosketti\nhäntä palmu-kepillä. Wallin oli luullut että tämä maneetillinen keino\noli aiottu sairaan nukuttamiseksi, niinkuin myös kansa oli hänelle\nennalta vakuuttanut. Mutta unta ei siitä tullutkaan; päin-vastoin tuli\nSalim-paran vatsa akan laittamasta ruoasta, johon oli runsaasti voita\npantu, niin kipeäksi, että se jo yksin esti kaiken levon. Aamulla kävi\nnoita-akka Wallin'in teltassa, jossa hän suurella suulla kehui omaa\ntaitoansa ja halventamalla puhui virkaveljestään; yhtähyvin hän itsekin\npyysi Wallin'ilta silmävoidetta kyynelöiville silmillensä. Hänen\npar'-aikaa siellä kerskatessaan ja suurella mielihyvällä juodessaan\nWallin'in kahvia kajahti kiljuva parahdus läheisestä teltasta, että\nsairas oli vetänyt viimeisen hengähdyksensä. Samassa tuo suurisuinen\nvalehtelija nousi, meni ulos, eikä sitten häntä nähty eikä kuultu\nlikiseudulla sen enempää.\n\n\n\n\n12. Arabialaiset menot kuolemantapauksissa ja hautajaisissa.\n\n\nNyt alkoi leirissä tapaus, jolla oli oikein teaterintapainen\nmahtivaikutus, jopa paljo mahtavampi kuin mitä missään teaterissa voisi\naikaan saada. Sairaan vuode oli tullut siirretyksi ulos teltasta, ja\nkoittavan auringon säteet olivat valaisseet hänen laihtuneita\nkasvojansa; mutta niin pian kun hän oli kuollut, peittivät hänet\nnaiset, päästäen alinomaisia parahduksia. Mutta hänen lapsensa,\nveljenlapsensa sekä muut läheiset sukulaisensa taas tempasivat pois\npalttinaisen peitteen kasvoilta, suutelivat ja syleilivät ruumista,\npeittivät itsensä pitkälleen sen viereen ja käärivät peitteen\nitsensäkin ympärille, kiistellen sitä, kuka lähimmän paikan saisi.\nSamassa suuri teltta, jossa hän oli maannut, vaipui ikäänkuin itsestään\nmaahan, ja sen nojana olleisin tankoikin sidottu kello alkoi rämistä,\nilmoittaen surusanomaa kaukaisemmille. Muualla kuuluu Beduineissa\nolevan tapana, repiä kaikki teltat maahan, silloin kun joku etevä\npäällikkö on kuollut; mutta täällä ei niin tapahtunut. Kohta alussa\nolivat useimmat naisista, juuri nuorimmat ja kauneimmat, päästäneet\nalas yläpuolen vaatteestansa vyötäisiin asti ja irroittaneet tukkansa,\njoka ei kuitenkaan ulottunut rintoja peittämään; sillä Arabiassa ovat\nvaimoväen hiukset tosin tuuheat, vaan lyhyet. Niin he rupesivat\nheiluttamaan paljaita käsivarsiansa, lyömään rintaansa ja otsaansa.\nVälistä he kavahtivat toisillensa kaulaan, usein semmoisella vauhdilla,\nettä molemmat keikahtivat maahan; välistä he taas kyykähtivät alas ja\nammentelivat hiekkaa päänsä päälle molemmilla kourilla, niin kosolta\nettä se virtaeli alas pitkin koko ruumista. Muutamat, jotka olivat\nlähempänä tulisijoja, ammentelivat samalla lailla tuhkia päällensä;\nsitä he myös kourittain pistivät suuhunsa, niin että oli syytä pelätä,\nheidän siihen läkähtyvän. Varsinkin oli vainajan 10-12-vuotias poikanen\nhullu niin tekemään; jos ei Wallin väkisin olisi temmannut häntä sieltä\npois ja hänelle vettä juottanut, niin ei tietoa, kuinka hänen olisi\nkäynyt. Naurattava nähdä oli nuori musta orjatyttö, joka oli tuhkalla\ntuhrannut mustan ruumiinsa, mustat kasvonsa. Ihoon paikoittain\ntarttunut harmaa tuhka teki hänet hullunkurisen, täplikkäisen\nharlekinin näköiseksi keskellä tuota muuten niin surullista tapausta.\nPerinvastaisena vastakohtana siihen oli nuorin tytär, yhdeksänvuotinen\nujo erämaan-kauris, joka istui erikseen muista, lakkaamattomalla\ntahdilla lyöden rintaansa ja lausuen surullisella äänellä: \"voi minun\nisääni!\" jota tehdessä hiljaiset kyyneleet vuotivat hänen kirkkaista\nsilmistänsä. Toisessa paikassa taas istui erikseen vainajan sisar,\nlaulellen omatekemäänsä laulua veljestä tähän tapaan: \"Voi minun\nveljeäni! Voi sitä suurta Beduinein scheikiä! Voi sitä suurta mahtavaa\nkaupunkilaisten hallitsijaa! Voi sitä väkevää hevosten ohjaajaa! Voi\nhäntä, jonka vertaista ei mikään vaimo ole kantanut!\" j.n.e. Vanhemmat\nmiehet juoksivat, kyyneleitään pidättäen, ympäri keskellä naisjoukkoa,\nusein sysäten heitä jokseenkin ankarasti, ja kieltäen vainajan pientä\npoikaa itkemästä, koska se ei ollut miehelle sopivaa. Sitten he\nrupesivat varustamaan ruumiin pois-viemistä hautaan, vaikka naisväki\nvielä tahtoi pitää sen liikahtamatta seuraavaan aamuun asti. Sillä\nvälin tuli noin 14-vuotinen talon tytär, joka oli aamumpana lähtenyt\npaimeneen ja saanut kutsun kotiin. Hänen lampaansa ja vuohensa,\nkummaksuen leirin muuttunutta näköä, alkoivat nyt myös juosta ja\ntungeksia parkuvain naisten keskellä ja tekivät sekasorron vielä\nsuuremmaksi. Heistä valittiin paras lammas hautajaispaistiksi ja\nvietiin teurastettavaksi haudan ääreen, johonka myös kuusi leirin\nnuorinta miestä läksi ennalta. Itse ruumis pantiin, peittoon\nkäärittynä, kamelin selkään riippumaan ja vastapainoksi sille\nsälytettiin saman juhdan päälle nisujauho-säkki, pata ynnä muita\nhautajaisissa tarpeellisia kaluja. Tätä kamelia talutti vainajan sisar,\nkoko ajan hyräillen yllämainittua lauluansa kuolleen kunniaksi.\nMatkalla kohdattiin useampia samaan heimokuntaan kuuluvia Beduineja,\njotka kaikki lankesivat polvilleen ja löivät otsansa maahan, lausuen\nsuruansa ja kaipaustansa. Vähää ennen päivänlaskua saavuttiin\nhautauspaikalle, joka oli puolen päivämatkan päässä leiristä. Se oli\nhyvin valittu paikka, oikea erämaan maisema parin Harra-selänteen\nkukkulan välisessä laaksossa; vuorien musta, kiiltävä basalttikivi oli\njyrkkänä vastakohtana laakson tymäkästi kiiluvalle keltaiselle\nhiekalle. Koko laakso ja sen suulla oleva vuoriloiro olivat tiheästi\npeitetyt nyt valkeina kukkivilla, hyvänhajuisilla erämaan-pensailla.\nLoirossa nähtiin useammissa kallionlohkareissa kömpelösti tehtyjä\nkamelinkuvia, vieläpä muutamia vanhoja kirjoituksiakin tänne haudattuin\nmuistoksi.\n\nHauta oli jo valmiiksi kaivettu. Nyt ruumis pestiin -- laaksossa oli\nhyvävetinen kaivo -- tukka kerittiin, ja kaikki lävet tukittiin\npumpulilla. Sitten käärittiin vainaja halaistuun paitaan, päähän\nsidottiin liina, ja näin laskettiin hän alle levitetyn punaisen\nverkakauhtanan avulla lepopaikkaansa. Haudan pohja ja laidat oli\nverhotut suurilla kiviliuskareilla; samallaisia ladottiin myös katoksi,\nniiden päälle mätettiin hiekkaa ja sitten rakennettiin vielä\nliuskarekatto ylimmäiseksi.\n\nHautajaisten jälkeen teurastettiin lammas ja paistettiin korkealle\nlekkuvan valkean päällä. Näissä toimissa oli puoli yötä kulunut. Koska\nseuraavana aamuna leirille palattiin, oli vainajan teltta yhä vielä\nmaassa ja hänen perheensä sen päällä istumassa; mutta he ilmoittivat\nnyt suruansa ainoasti hiljaa, ei tuommoisilla hurjilla kiljahduksilla\nkuin edellisenä päivänä. Nyt teltta nostettiin jälleen ylös ja\nruvettiin tavallisiin päivän-askareihin. Seuraavana päivänä muutettiin\ntoiseen paikkaan, ja pian oli kaikki taas entisellään. Semmoinen on\nraittiin luonnon-ihmisen luonne: hänen surunsa niinkuin ilonsakin ovat\nvaan hetkisen-aikuiset. Molemmat ovat kovasti ylös leimahtavia tulia,\njotka pian jälleen raukenevat sammuksiin. Hänen sekä ulkonaiset että\nsisällisetkin haavansa kasvavat pian eheiksi, sillä ruumiin nesteet\novat terveet ja mieli raikas.\n\n\n\n\n13. Naimis-seikkoja.\n\n\nKirjan-oppineena miehenä pidettiin Wallinia samassa myös syvänä\nkoraanintuntijana; sillä Arabialaisten käsityksen mukaan on kaikki oppi\nsiinä heidän raamatussaan eikä juuri mitään muuta oppia olekaan\nolemassa. Koraanintuntijana taas sai hän monesti lääkärinvirkansa\nohessa myös toimittaa papin virkaa. Hänen oli lukeminen rukoukset\näskenkerrotuissa hautajaisissa; hänen oli myös joskus vihkiminen nuoria\npariskuntia. Tässä juhlamenossa Arabialaisten tavan mukaan ei olekaan\nmolemmat avioliittoon käyvät läsnä, vaan ainoasti sulhanen; morsiamen\nsijasta on joku hänen holhoojansa. Yhdessä semmoisessa tilaisuudessa\nnuori neito naitettiin. Beduinein tavan mukaan ei ollut tytöltä\nkysyttykään, tahtoiko hän kosijaan suostua; ainoasti lesket saavat\nvapaasti päättää kädestään ja sydämestään. Itse vihkintä on hyvin\nyksinkertainen meno ja tehty kahdessa minuutissa. Vaan pian jo sai\nWallin katua olleensa siinä avullisna. Hän oli näet vihkinyt tytön\nyhteen sangen pahannäköisen ja, niinkuin perästä kuului, huonossa\narmossa olevan miehen kanssa. Mutta seuraavana päivänä tapasi hän\nvuorella kävellessään nuorukaisen, joka hänelle nähtävällä ujoudella ja\nmonilla mutkilla ilmoitti: rakastavansa nuorikkoa ja uskovansa että\ntämä hänen rakkauteensa oli myöntyväinen; ei olisi myös ollut hänelle\nvaikea saada tyttöä omaksensa, jos vaan ei olisi ollut niin kovin ujo\npuhumaan; sillä suku oikeastaan oli ollut toiselle miehelle\nvastahakoinen, eikä ollut naimishintakaan tytöstä, kaksi kamelia, kovin\nkallis. Nyt nuorukainen rukoili Wallin'ilta jotain taikaa, joka saisi\ntehdyn avioliiton jälleen purjetuksi. Beduineissa näet ei ole tässä\nsuhteessa olot samankaltaiset kuin meillä. Vihkimyksen jälkeen\nosattomaksi jäänyt rakastaja meillä vaikenee toivotonna ja lakkaa\nkaikista sen enemmistä pyytelemisistä. Mutta Arabiassa usein koetellaan\nvasta häitten jälkeen oikein täydellä todella luovuttaa rakastettua\nnaista miehestänsä. Nuori aviomies _sidotaan_, Beduinein tavalla\npuhuen, paperilla, joka jonkun loitsun sisältää. Vaikkapa voidellaan\nhänen virsunsa teurastetun elävän verellä, sidotaan yhteen ja pistetään\nhänen pään-alaisensa alle. Ja tämmöisillä noitakeinoilla on niin\nmahtava vaikutus, ettei sitä outo arvaiskaan, tuon taika-uskoisen\nkansan mieleen. Wallin kirjoitti nyt pyynnön mukaan taikalauseen\npaperille. Kuinka sitten kävi, ei hän enää saanut kuulla, mutta ei\njuuri epäillyt erotushankkeen onnistumista; sillä nuorukaisella oli\nitselläänkin hyvä taika kauneudessaan, ja aviositeet Arabiassa ovat\nyhtä helpot purkaa kuin solmiakin.\n\nEipä paljoa puuttunut, niin olisi Wallin itsekin yrittänyt lemmen\nmasentamis-taikojen mahtia. Eräässä Beduini-leirissä, jossa hän\nkauemmin aikaa oleskeli, oli hänen isännällään, paitsi muita lapsia,\n17-18-vuotinen tytär, joka jo kolme vuotta ennen oli tullut naitetuksi\naivan viereisessä teltassa asuvalle serkullensa. Hän oli kauniimpia\nvaimo-ihmisiä, joita Wallin sanoo koskaan nähneensä, vaikka oikeastaan\nei arahialainen kaunotar, vaan melkein eurooppalainen valkoverinen\nhempukka, jommoisia tuskin näkeekään siellä Itämaissa. Enimmän osan\npäivää oleskeli hän isänsä teltassa, jossa siis Wallin helposti\ntutustui hänen kanssaan. Hän valitti, että miehensä aikoi ottaa\nitselleen toisen vaimon lisäksi, koska tämä kolmenvuotisessa\navioliitossa ei ollut vielä antanut hänelle muuta kuin yhden lapsen, ja\nsekin oli tytär. Tämä tietysti ei ollut kauniin Amschan mieleen, ja hän\nkysyi Wallin'ilta neuvoa, mitenkä se ikävä hanke saataisiin estetyksi.\n\"Useampia päiviä keskustelimme me siitä\", kertoo Wallin, \"ja paljosta\nmuustakin sen ohessa -- sillä minä olin kylläksi houkka, antaakseni jo\nkauan outona olleelle tunteelle sijaa sydämessäni. Ja arvatkaas mihinkä\ntuumaan me viimein tulimme! Semmoiseen, että hän lähtisi pakoon minun\nkanssani, jättäen miehensä ja sukunsa! Meidän piti mennä toisen\nArabialais-heimokunnan luokse, siellä pakoittaa Amschan mies eroon\nsuostumaan, lepyttää isä, jos hän vihastui, mennä avioliittoon, palata\ntänne takaisin ja sitten elää rauhassa. Tää kaikki ei olisi suinkaan\nollut mitään kovin outoa erämaassa, vaikka minä liiankin hyvin tunsin,\nettä se minulle oli mahdotonta. Mutta tämmöisen romantisen tuuman\nkuvitteleminen mielessä oli kuitenkin niin suloista, ja minun pääni\nläpi lensivät näin kuuluvat Beduini-teltan mukaiset ajatukset: mitäs\nminulla enään on tekemistä Euroopassa, josta jo olen melkein kokonaan\npois-tottunut? Voinhan minä vielä jäljellä olevan ikäni elää täällä\nerämaan lasten keskuudessa, hankkia itselleni kameleja ja lampaita, ja\nolla onnellinen erämaan yksinkertaisissa oloissa, kaukana Euroopan\nkaikesta turhuudesta ja ylinmäärin hienonnetusta sivistyksestä. --\nMutta todentodella ei kukaan muu kuin erämaassa syntynyt ja kasvanut\nvoisi kestää sen elämää eikä perehtyä sen oloihin; paitsi sitä olin jo\nliian läheltä nähnyt Bebuinein pahoja puolia, niin että tiesin elämän\nheidän seurassansa aikaa myöten tuntuvan kovin raskaalta\".\n\n\n\n\n14. Tappelu leirissä.\n\n\nTulisia hetken lapsia kuin Arabialaiset ovat, syntyy heidän keskensä\nsangen usein riitoja ja tappeluja. Kerta, kun par'-aikaa oltiin\nmuuttomatkalla, kuului yht'-äkkiä pyssyn pamaus jälkijoukosta ja sitten\nlakkaamaton naisten kiljuminen omituisella, yksitoikkoisella, surkealla\nsävelellänsä. Kaikki scheikit ja muut heimokunnan etevät miehet\nsattuivat olemaan etujoukossa, mutta riensivät nyt kohta takaisin,\nhyvin käsittäen mitä siellä oli tekeillä. Akil, jonka luona Wallin\nasui, tuli hengästyneenä ja pyysi vieraansa pistoleja. Wallin kysyi\nmitä se melu merkitsi? Oliko viholliset karanneet heimokunnan päälle?\n-- \"Ei\", vastasi hän, \"ei siellä ole vihollisia; meidän omat miehet\ntappelevat keskenänsä\". Kun ei saanut pistoleja, tempasi Akil\ntelttarangan käteensä ja juoksi tappelupaikalle. Niin tekivät kaikki\nmuutkin, sekä miehet että naiset, ja Wallin jäi viimein kahdenkesken\nnuoren vaimon kanssa, joka oli toisesta heimokunnasta äsken naitu ja\nsiis vielä vähän vieras. Toinen pyssyn pamaus ja naisten jatkuva\nkiljuminen antoi näille kahdelle syytä pelätä pahinta. Mutta pian\ntulivat kuitenkin muutamat takaisin kahakasta ja kertoivat, että kaikki\noli onnellisesti päättynyt.\n\nAsia oli ollut seuraava. Eräs Beduini toisesta heimokunnasta, joka on\nhalvassa arvossa ja keväällä elää kerjäämisellä ja pienillä käsitöillä,\nkesällä metsästyksellä, oli iltaa ennen muuttoa tullut pyytämään yhden\nheimokunnan miehen suojaa ja apua toista heimokuntalaista vastaan. Tämä\njälkimmäinen oli näet \"veliveroksi\" ottanut tuolta köyhältä mieheltä\nyhden hänen viidestä kamelistansa. Nyt kun ryöstäjä Muteiran\nmuuttomatkalla ratsasti uuden kamelinsa selässä, oli suojelija Dakhil\nhuutanut hänelle: \"Tule alas tämän kamelin selästä; se ei ole sinun,\nvaan minun suojattini oma\". Riita syntyi ja Dakhil viimein ampui\npistolillaan, vaikka hyväksi onneksi luoti ei sattunut. Muteiran\nhyppäsi alas ja sivalsi miekallaan Dakhil'in nenän halki. Nyt\ntöytäsivät kaikki muut miehet sekä naiset apuun, ja yksi Dakhil'in\nsukulainen haavoitti Muteiran'in peitsellä. Tämä taas vastasi\nmiekanlyönnillä. Dakhil puolestaan ampui toisen laukauksen Muteiran'ia\nvastaan, vaan jälleen ohitse. Sillä välin alkoi yleinen tappelu\nmolempien miesten puoluelaisten välillä, sillä tässä heimokunnassa oli\nkaksi erihaaraa. Myös lapsetkin ottivat tappeluhun osaa, niin että\nesim. Akil'in 14-vuotinen poika sai haavan päähänsä. Ne, joilla ei\nollut sota-aseita tai edes puukkoa käsillä, viskasivat kiviä. Lopuksi\nonnistui scheikien saada taistelijat erotetuiksi. Kaikki nousivat\njälleen kameleillensa selkään, jotka siitä paikasta, mihin ne oli\njätetty, myös olivat rientäneet tappelutanterelle ja rauhallisesti,\nvaikka kummastelevin silmin, katselivat tuota kahakkaa.\n\nPian oli kaikki taas tavallisessa järjestyksessä. Mutta kahakan\nseuraukset saattoivat kuitenkin tulla sangen vaarallisiksi; jos joku\nhaavoitetuista sattui kuolemaan, niin verinen kostosota oli valmis\nheimokunnan molempien haarain välillä. Sen estämiseksi olivat scheikit\nnyt ahkerassa puuhassa; molemmat heimonhaarat valitsivat rauhatuomarin,\njonka piti koettaa taivuttaa asian-omaiset sovintoon, niin että he,\nkuoleman tapauksen sattuessa, tyytyisivät sakkoihin. Tätä varokeinoa\nei kuitenkaan tarvittu tällä kertaa, sillä kun Wallin vietiin\nhaavoitettuin luokse, havaitsi hän että vammat tosin olivat sangen\nsuuret, vaan ei ykskään vaarallinen hengelle.\n\nMonta päivää vielä antoi yhtähyvin tämä seikka kyllin puheen-ainetta\nleirin asukkaille. Naiset moittivat sitä ankarasti, sanoen julmaksi,\nettä miehet ovat niin väkivaltaiset. Miehet puolestaan arvelivat:\n\"kaikki Beduinit välistä riitelevät ja tappelevat keskenänsä, ja\nsopivat sitten jälleen. Miksi me olisimme toisellaiset kuin muut\nkansalaisemme?\"\n\n\n\n\n15. Arabian matka keskeytetty.\n\n\nWallin'in aikomus oli ollut tällä retkellä tunkeutua oikein Arabian\nsydämeen, Jeysal-nimisen mahtavan päällikön asuinpaikkaan. Sieltä piti\nhänen sitten painua eteläänpäin ja halki koko Arabian mennä saarennon\neteläiselle rannalle. Kaikki nuot suuret tuumat täytyi hänen kuitenkin\naivan äkkiä jättää kesken.\n\nHän tapasi matkallansa joukon Jeysal'in miehiä, jotka olivat palanmassa\nEgyptistä, mihin olivat vieneet hevosia Abbas-paschalle. Heidän\nmukanansa oli myös yksi Abbas-paschan orja, joka oli lähetetty yhtä yli\nkaikkein muiden Arabian hevosten kehuttua tammaa Jeysal'ilta ostamaan.\nWallin pyysi myöskin saadaksensa kulkea samassa seurassa; sitä he eivät\nkieltäneetkään, vaan sanoivat \"tuntevansa hänet\". Wallin luuli silloin\nheidän tarkoittavan, että he olivat matkallaan muualla kuulleet\nBebuinein puhuvan hänestä; mutta pian sai hän tietää heidän lauseensa\noikean tarkoituksen.\n\nHaif'in kaupungissa näet tuli se sanoma vastaan, että Jeysal par'-aikaa\noli kaukaiselle sotaretkelle lähtenyt. Sinne läksivät hänen miehensä\nsuoraa tietä, mutta Wallin, jonka matkatuumiin se suunta ei sopinut,\nerosi heistä, suostuen erään päällikön pyyntöön, joka tahtoi häntä\nlääkärikseen ja sitten lupasi saattaa Jeysal'in kaupunkiin. Wallin'in\ntäällä viipyissä tuli yhtenä päivänä hänen luokseen nuori mies, joka\noli hänelle hyvin ystävällinen. Lähtiessänsä lähetti tämä sitten\nisännän kautta Wallin'ille semmoisen varoituksen: \"kiellä häntä\nmenemästä Jeysal'in luokse, sillä siellä katsotaan kaikkia Egyptistä\ntulevia suurella epäluulolla. Minä olen varma, että hänet siellä\nsurmataan, jos ei miekalla, niin myrkyllä. Sano hänelle viimein, että\nme _tiedämme hänen olevan kristityn_. Mutta hän on kunnon mies,\nsentähden me hänestä pidämme ja siksi lähetän hänelle tämän\nvaroituksen\". Ennen lähtöänsä Kairosta oli Wallin Venäjän ylikonsulin\nkautta pyytänyt Egyptin silloiselta hallitsijalta Mehemed Alilta\nsuojeluspassia Arabiaan. Semmoista ei ollut hänelle annettu, vaan\nsamassa oli luultavasti tieto hänen oikeasta luonnostansa tullut\nMehemed Alilta hänen pojallensa Abbas-paschalle ja tämän palvelijain\nkautta Arabiaan.\n\nKovin vaarallista oli nyt mennä Jeysal'in luokse, sillä tämä kuului\nolevan kiihkoinen muhamedilainen ja katkera kristittyin vihaaja. Suuri\nonni oli tosiaan ollut, että sattumus esti Wallin'in seuraamasta aiotun\nmatkajoukkonsa muassa; sillä silloin olisi hän varmaan joutunut suoraan\nsurman suuhun. Kaikki matkatuumat Arabian halki täytyi nyt jättää\nkesken ja mitä kiireimmin rientää semmoiselle paikalle, missä parempi\nturva olisi tarjona. Näin tavoin saapui hän Kesäk. 25 p. Bagdad'iin.\n\n\n\n\n16. Persian matka ja rahapula Basrassa.\n\n\nBagbad'issa vietettyänsä paahtavimman kesähelteen ajan, läksi Wallin\npitkälle matkalle Persiaan. Tämä maa ja sen kansa eivät olleet hänelle\nyhtään mieleen. Siellä oli kyllä sivistys suurempi kuin Arabialaisissa,\nmutta sitä vastaan puuttui monta niistä hyvistä avuista, jotka tekivät\njälkimmäiset, heidän kaikista vioistansa huolimatta, rakkaiksi\nWallin'ille. Paitsi sitä kamotti häntä täälläkin se häviö ja lahomus,\njoka kaikissa mohamedin-uskoisissa maissa on niin silminnähtävä.\nLaveampia kertomuksia Persian matkasta, johon hänen kirjeensä kyllä\nantaisivat aihetta, ei salli kuitenkaan tässä paikassa tilan ahtaus.\n\nTammik. 13 p. 1849 saapui Wallin takaisin Turkin alustalle,\nBasran kaupunkiin. Täällä hän luuli saavansa uutta täytettä noina\nmonina kuukausina jo aivan tyhjentyneelle kukkarollensa. Mutta\nsäikähdykseksensä ei hän täältä saanut yhtään penniä. Vekselissä, joka\nhänellä oli muassa, oli joku vika, eikä konsuli, jolle sen atressi oli,\nuskaltanut siitä maksaa mitään ulos. Wallin nyt kirjoitti Bagdad'iin,\njosta hän vekselinsä oli saanut; sillä välillä, siksi kun vastaus voi\ntulla, täytyi hänen koettaa elää nyhjytellä tarkimmalla\nsäästäväisyydellä. Persian matkasta oli hänellä hyväksi onneksi niin\npaljon riisiä ja jauhoja jäljellä, että riitti kahdeksi kuukaudeksi;\nmutta kortteri, vesi, valo ja puut oli kuitenkin maksettavat, ja rahat\nolivat jo niin huvenneet, ettei hän uskaltanut näiden välttämättömäin\ntarpeitten ohessa panna vähiä varojansa mihinkään muuhun. Hänen täytyi\njuoda kahvinsa ja teensä ilman sokeritta, panna aikaiseen levolle\nkynttiläin säästämiseksi, käydä houkuttelevain hedelmäpuotein ohitse,\nsisään poikkeematta, pitää likaisia vaatteita, kun ei kannattanut niitä\nsaada pestyksi j.n.e. Niin kului surkea kuukausi, jonka sielun tuska\nteki vielä tukalammaksi. Viimein tuli kirje Bagdad'ista, mutta -- siinä\noli se sanoma, että vekselin-antaja oli kuollut eikä siis ollut rahoja\nsaatavana.\n\nNälkään olisi Wallin täällä viimein vihdoin kuollut, jos ei hän olisi\nsaanut apua eräältä kapteenilta. Englantilainen höyrylaiva kävi täällä\nja oli taas palaava Bagdad'iin. Siihen laivaan meni nyt Wallin\nhädissänsä ja pyysi saadaksensa päästä mukaan; perille päästyä lupasi\nhän matkarahan suorittaa. Kapteeni silminnähtävästi ensin hämmästyi ja\njoutui epäilyksiin, kun näki edessään tuon laihtuneen kerjäläisen\nryysyisessä itämaalaisessa puvussa. Jonkun keskustelun jälkeen hän\nkuitenkin suostui ja kohteli sitten, vähän paremmin tutustuttuaan,\nmatkalais-parkaa jaloimmalla tavalla. Bagdad'issa onnistui Wallin'in\nviimein, vaikka jollakin vaivalla, järjestää raha-asiansa siihen\nmäärään, että pääsi Kairoon asti. Mutta kaikista uusista Arabian retken\ntoivoista, kaikista uusista tutkimusten tuumista täytyi hänen\nauttamattomasti luopua.\n\n\n\n\n17. Rosvoin käsissä.\n\n\nVaikka Arabia ja myös Persiakin niin vilisevät rosvoista, oli Wallin'in\ntähän asti aina onnistunut päästä eheänä läpi. Kerran, niinkuin lukijat\nmuistanevat, oli hän tosin jo ollut heidän kynsissänsä; mutta ne\nsattuivat olemaan hänen matkueensa ystäviä, niin että heidän ei sopinut\ntehdä mitään pahaa. Tätä onnea ihmettelivätkin Beduinit jokapaikassa,\nmihin Wallin sattui tulemaan, ja selittivät sitä erin-omaiseksi\ntodistukseksi hänen \"rehellisistä tarkoituksistansa\". Wallin, vaikka\ntietysti ylimalkaan iloinen siitä seikasta, olisi kuitenkin suonut\nonnensa kerrankin uinahtavan häntä valvomasta; sillä ilman ryöstön\nkokemuksetta ei olisi hänen tietonsa Arabian erämaan elämästä\nkuitenkaan ollut aivan täydellinen. Tämmöinen onnellisesti onneton\ntilaisuus tulikin hänelle vielä osaksi vihoviimeisellä matkalla.\n\nHuhtikuun 17 p. läksi matkamiehemme Bagdad'ista, jossa hän oli saanut\ntarpeekseen levätä ja viettää monta hauskaa hetkeä siellä asuvain\nvieraanvaraisten Englantilaisten seurassa. Nyt hän taas kulki autiota\nerämaata kahden kesken yhden Beduinin kanssa. Parempi oli kuitenkin\ntämä autius, kuin jos olisi keskellä erämaata ruvennut näkymään\nihmisiä; sillä tällä seudulla, jota piti kuljettaman, oli viime-aikoina\ntapahtunut paljon rosvomisia. Senvuoksi antoi aina Wallin'in opas\nsangen lyhyitä vastauksia niille, jotka joskus harvassa eteensattuvissa\nkylissä tiedustelivat heidän matkasuuntaansa; senvuoksi myös vasten\ntavallisuutta aina kuljettiin yksi osa yötä. Näin kului pari päivää.\nMutta yhtenä aamuna alkoi oppaan silmää kutkuttaa, jonka hän selitti\nvarmaksi merkiksi, että vaaraa oli tulossa. Samana päivänä tuli heille\nkaksi miestä vastaan, joita he ensin pelkäsivät rosvoiksi, vaan jotka\nsitten tunsivat rauhallisiksi seudun kyläläisiksi. Näiden antamat\ntiedot eivät olleet kuitenkaan yhtä rauhalliset. \"Meidän kyläämme, joka\non täällä aivan lähellä\", kertoivat he, \"on juuri ikään yksi\nRovala-parvi tullut päivällistään syömään -- Jumala katkaiskoon heidän\njälkensä! Jos te nyt matkaanne jatkatte sinnepäin, niin joudutte\nsuoraan heidän kynsihinsä ja menetätte kaiken omaisuutenne. Jumala\nkirotkoon noiden Beduinein isät! Eilen kävi meillä toinen parvi, nyt\ntämä; he aina vaan kuljeskelevat rosvoretkillä; heidän jalkansa ei\nkoskaan pysy paikallansa!\" Noudattaen vastaantulijain neuvoa odottivat\nmatkamiehet päivän laskuun asti ja pujahtivat sitten pimeän peitossa\nvaarapaikan ohitse. Heitä ei huomattu, vaikka he kulkivat niin likitse,\nettä selvästi näkivät leirin tulet ja melkein kuulivat rosvoin iloiset\niltajutut.\n\nKoko yön lakkaamatta matkattuansa luulivat he näin olevansa jälleen\ntäydessä turvassa. Pian saivat he kuitenkin kokea, ettei oppaan nenässä\nollut turhaan kutku. Noin kolme tuntia ennen päivänlaskua keksi opas\neräältä kukkulalta Beduiniparven, joilla oli noin 20 kamelia. He\nkulkivat tosin aivan toista suuntaa, mutta eipä aikaakaan, niin nähtiin\nheidän kääntävän ratsunsa ja tulevan matkalaisia kohti -- varma merkki,\nettä nämätkin puolestansa olivat tulleet keksityiksi. Nyt alkoi hurja\najo, joka kesti noin kymmenen minuuttia. Matkalaiset jouduttivat\nratsujansa, minkä voivat, eikä olisi oikeastaan jouduttamista\ntarvinnut, sillä kamelit jo itsekin olivat kiihtyneet kovimpaan\nvauhtiinsa, ikäänkuin aavistaen uhkaavata vaaraa. Yhtähyvin olivat he\npian saavutetut. Rosvot viittailivat peitsillänsä, ja huusivat: \"alas\nkamelin selästä, tai kaula poikki!\" Tavallisesti seuraa tätä huutoa\njoku laukaus taikka peitsenheitto, jos ei käskyä totella. Ei ollut siis\nmuu kuin pysähtyminen neuvoksi. Opas sai pari kelpo sivallusta\nsauvasta, jonka jälkeen ruvettiin häntä riisumaan. Tämä toimitus\nkeskeytyi kuitenkin heti, kun hän oli ilmoittanut, olleensa jo\nkaksi kertaa saman parven rosvoeltavana. Wallin'ille tuli myös\nensi-tervehdykseksi pari sauvanlyöntiä osaksi; sitten rupesivat rosvot\nriistämään itsellensä, mitä hänellä päällään oli; mikä otti lakin, mikä\nviitan, mikä mitäkin. Varsinkin haluttava oli heille pieni hänen\nkaulassansa riippuva laukku, joka sisälsi taskukellon, kompassin,\npassin, hiukan rahaa ynnä kaikellaisia pikkukaluja; vähälläpä olivat he\nkiihkoissansa kuristaakin Wallin-parkaa, kun tempaelivat sitä irti\nkaulasta. Myöskin viitan-alaisen kotinutun riisti neljäntoistavuotinen\npieni rosvon-alku. Näin seisoi nyt Wallin viileässä ilta-ilmassa\npaitasillaan, rikkinäiset aluspöksyt jalassa; vaan yhtähyvin ei hän\nvoinut olla naurahtamatta, niin hupaiselta ja hullun-kuriselta hänestä\ntuntui koko tää tapaus. Hänen naurunsa suuresti ihmetytti Beduineja,\njotka nyt, ensikiihkonsa tyydytettyään, rupesivat juttelemaan vankinsa\nkanssa, ja yksi antoi vanhan, likaisen lammasnahka-turkkinsa Wallin'in\npaljauden peitoksi. Jutellessa tulikin ilmi että he kuuluivat\nRovalla-heimokuntaan, jonka yli-scheikin kanssa Wallin oli veli, sen\njälkeen kuin Arabian-matkallansa oli parantanut hänet vaikeasta\ntaudista. Partiomiehillä ei siis ollutkaan oikeutta ryöstää mitään\nWallin'ilta. Tämä asia oli rosvoille kovasti harmillinen, niin että he\nyhä sivaltelivat opasta selkään sanoillansa, haukkuen häntä: \"Jumala\nkirotkoon sinun isäsi, sinä koiran poika!\" Viimein kokouttiin yhteiseen\nneuvotteluun, jonka jälkeen Wallin kutsuttiin rosvoin päällikköjen\neteen. Keskellä seuraa näki hän ryöstetyt vaatteensa ja sai käskyn\nottaa ne takaisin. Häneltä kysyttiin, mitä muuta hän kaipasi, ja sitä\nmyöten kuin hän luetteli, annettiin jokainen kalu takaisin. Paria\npientä turkkilaista hopearahaa tietysti ei kuitenkaan löydetty; ne\nolivat muka luultavasti ensihäiriössä pudonneet maahan ja hävinneet\nhietikkoon. Sitä vastaan eivät olleet rosvot huomanneet yhtä laukussa\nolevaa, paperiin käärittyä kultarahaa, jonka nyt Wallin kiusalta otti\nesiin takaisin otetusta laukusta ja näytti heille. Helppo on arvata\nBeduinein harmi siitä, ettei tämäkin ollut saanut \"maahan pudota ja\nhietikkoon hävitä\". Kalujen takaisinsaamisessa oli sangen suurena apuna\nBeduinein kateus, niin etteivät ne, joiden saalis oli tietty ja siis\npois-annettava, sallineet toistenkaan osaksi tulleitten ja kätköön\npistettyin tavarain jäädä salaan. Ainoosti muutamat harvat kalut olivat\nauttamattomasti kadoksissa, niissä valitettavasti pieni almanakka\ntäynnä Wallin'in muistoon-panoja jokapäiväisestä lämpömäärästä vuoden\nalusta. Jos vaan tämä olisi jälleen löytynyt, olisi Wallin pitänyt koko\nseikkaa pikemmin huvituksena; sen vähin, mitä hän menetti, maksoi\ntäydesti näin saatu kokemus, kuinka noissa ryöstöissä on tapa\nmenetellä.\n\nLoppumatka kävi sitten ilman mainittavitta tapauksitta ja Kesäkuun 1 p.\nistui Wallin vanhassa kortterissaan Kairossa.\n\n\n\n\n18. Wallin'in loppu-elämä.\n\n\nKesällä 1849 palasi Wallin jälleen Eurooppaan, josta jo oli melkein\nvierautunut. Hän matkusti Pohjois-Italian ja Schveitz'in kautta, sitten\nRheinjokea pitkin ja viimein purjehti Belgiasta London'iin, johon\nsaapui Lokak. 1 p. Tämän mutkan teki hän varsinkin siksi, että saisi\nmielensä virvoitetuksi; se oli näet kovasti masennuksissa siitä, että\nhänen toiveensa, saada vielä jatkaa retkiänsä Arabiassa, oli menneet\ntyhjäksi. Myös tahtoi hän London'in runsaista keräelmistä täydentää\ntietonsa Itämaista. Siellä valmisti hän provessorinväitöksensä ja\npainatti myös Englannin kielellä useampia pienempiä kirjoituksia\nmatkoistansa. Nämät vetivät englantilaisten tiedemiesten huomion hänen\npuoleensa ja tuottivat hänelle kaikellaisia kunnian-osoituksia. Hän sai\n\"kuninkaallisen palkinnon kirjallisista ansioista\" sekä paitsi sitä\neripalkinnon Itä-Indian komppanialta. Myöskin Pariisin maantieteellinen\nSeura Lähetti hänelle hopeamitaljin. Yhteydessä sen kanssa sopii vielä\nlisätä, että Englannin maantieteellisen Seuran painattamassa suuressa\nkartassa Wallin'in kulkemat tiet ovat erittäin merkityt.\n\nYli koko Euroopan mainiona saapui hän viimein kotimaalle, juuri samassa\nkun maisterivihkiäiset vietettiin Kesäkuussa v. 1850. Tietysti\ntervehdittiin häntä täälläkin kaikella kunnioituksella ja rakkaudella;\nmutta hänen masentunut mielensä ei tahtonut kuitenkaan jälleen virota.\nLuultavasti oli jo silloin taudin itu päässyt alkuun hänen\nruumiissansa. Kuinka vähän kaikki tuo maine ja kunnia häntä lohdutti,\nnäkyy seuraavista sanoista, jotka ovat otetut eräästä Londonissa\nkirjoitetusta kirjeestä: \"Elämän päivämatkallani oli minulla vaan yksi\ntoivo: se että ennen päivänlaskua pääsisin perille kaukaisessa\nerämaassa olevalle lähteelle. Mutta juhtani oli nälästä näännyksissä,\nsen kyttyrä laiha rasvasta; hiekkamyrsky minut eksytti. Sentähden nyt\nnälkäisenä ja janoisena, vaan Beduinin vakaisella tyytymisellä Jumalan\nsallimukseen käyn levolle siihen paikkaan, missä yö minut on kohdannut\nja siihen kuoppaan, jonka itse olen itselleni hiekkaan kuoppinut.\nTäällä aion odottaa, mitä Herra on lähettävä minulle koittavan aamun\nkanssa: elon taikka kuolon\". Suomesta ikävöi Wallin yhä takaisin\nhänelle niin rakkaaksi tulleelle erämaalle ja koetti jälleen saada\nmatkarahaa sinne. Mutta, ihme kyllä, ei hän voinut saada semmoista, ei\nPietarin eikä London'in maantieteelliseltä seuralta. Lokakuun 23 p.\n1852 toi viimein koittava aamu kanssansa kuolon, jonka hän oli nähnyt\nedessään toisena ehtonansa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTäten jäivät hänen matkansa hedelmät suurimmaksi osaksi kypsymättä.\nWallin'in työtapa olisi vaatinut pitkää ikää. Hän ei osannut kiireesti\nsaada valmista käsistänsä vaan moitti semmoista menetystä toisissakin\nhätiköimiseksi. Hän oli taipuvainen pitkällisiin, perinpohjaisiin\nvalmistuksiin; hänen rehellisyytensä ja tarkkuutensa estivät häntä\nlausumasta mielipiteitään, ennen kuin hän oli asian kaikin puolin\ntutkinut. Siihen tuli lisäksi, että hän tahtoi uudestaan omin silmin\ntutkia kaiken senkin, mitä jo muut olivat tutkineet ennen häntä. Mutta\nvaikka Wallin'in teokset jäivät keskenvalmistamatta, on nähty\noppineitten vuosi vuodelta yhä enemmän rupeavan käyttämään näitä\nkatkelmia. Ne ovatkin tehdyt mestarin kädellä, erinomattain\nkansatieteelliset havainnot osoittavat harvinaista vapautta\nennakkoluuloista, syvämielisyyttä ja tarkan kuvaamisen lahjaa. Vähemmin\nmieltynyt hän oli kieleen, mutta oli kuitenkin tavaton, monipuolinen\nkielitutkija.\n\n\n\n"]