[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fLSm7xTXCIeGDE_egLgCCUYbeqiSf-V0li789HHNzUu8":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":26,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":32,"aiDescription":33,"preamble":34,"content":35},1100,"Anttonius Putronius","Holberg, Ludvig",1684,1754,"1100-holberg-ludvig-anttonius-putronius","1100__Holberg_Ludvig__Anttonius_Putronius","Ilveilys viidessä näytelmässä","naytelma",[14],"huumori",[],"fi",1731,1846,8345,49262,false,49909,[24,25],"Comedy plays","Danish drama -- Translations into Finnish",[27,28],"Humour","Plays/Films/Dramas","\"Anttonius Putronius eli Antto Puuronen: Ilveilys viidessä näytelmässä\" by Ludvig Holberg is a comedic play written in the early 18th century. The work is a satire that explores themes of education, arrogance, and the clash between intellectualism and common sense, primarily through the character of Anttonius Putronius, who embodies an overzealous scholar's hubris.   The opening of the play introduces various characters, including the protagonist, Anttonius Putronius, and his family, who await his return home from studies in Helsinki. The initial scenes depict the confusion and comical misunderstandings surrounding Putronius's scholarly achievements, particularly his struggles with Latin, and how his family grapples with the implications of his newfound knowledge. Amidst humorous exchanges with figures like the Kanttori (the village cantor) and his father Sipri, the audience witnesses the relationship between academia and rural life, setting a comedic foundation for Putronius's character development and the unfolding conflicts surrounding his intellectual pretensions. (This is an automatically generated summary.)",[31],"Hannikainen, Pietari",232,"Holbergin satiirinen komedia kertoo opintieltä palaavasta ylioppilaasta, joka hämmentää kotikylänsä asukkaita akateemisella ylimielisyydellään ja eriskummallisilla väitteillään. Latinankielisillä termeillä ja uudenaikaisilla opeillaan hän joutuu törmäyskurssille perinteisten käsitysten ja terveen maalaisjärjen kanssa.","Ludvig Holbergin 'Anttonius Putronius' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1100. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","ANTTONIUS PUTRONIUS eli ANTTO PUURONEN\n\nIlveilys viidessä näytelmässä\n\n\nKirj.\n\nLUDVIG HOLBERG\n\n\nSuomeksi mukaellut Pietari Hannikainen\n\nAlkuperäinen teos: Erasmus Montanus\n\n\n\nKanava N:ot 1-11, 1846, Viipuri.\nJ. Cedervallerin ja Pojan tykönä.\n\n\n\n\n\n\n      Imprimatur: Joh. Thesleff.\n\n\n\nHENGET:\n\n _Putronius_.\n _Sipri Puuronen_, isänsä.\n _Elli_, äitinsä.\n _Liisa_, Putroniuksen morsian.\n _Nikodemus_, sen isä.\n _Petronella_, sen äiti.\n _Jaakko_, Putroniuksen veli.\n _Palovinerrus_, Lukkari.\n _Korppeliin_, Ryöstövouti.\n _Luutnantti_.\n _Kapraali_.\n\n\n\n\nEnsimäinen näytelmä.\n\n\nEnsimäinen kohtaus.\n\nSipri (yksinän kirja kädessä). Kun ei Kanttori edes ole kylässä! Siin\non niin äiän latinaa tässä poikani kirjassa jott'en siitä saa selvää.\nOikein itkettää ajatellessani tuota talonpojan poika-raukan päähän\ntungettua syvää viisautta, etenki meikäläisten. Älykkät miehetki\nsanovat hänen voivan vaikka millaisen papin kanssa kiistää. O!\nSaisimmeko edes vaimoni ja minä iloksemme kuulla hänen saarnaavan,\nennenkuin kuolemme tänne saloon! kaikki unohtaisimme kopeekat ja vaivat\nmitä hänestä kulutimme. Sen olen kyllä keksinyt, jottei Kanttori näy\nolevan milläänkän poikani tulosta. Näyttää kuin hän sitä miltei\npelkäisi. Kumma onkin, miksi oppineet niin kadehtivat toisiansa,\netteivät toiselleki suatseisi viisautta. Hänki laulaa ja saarnaa kyllä\nmokomasti kyläläisillemme, puhuen kateudesta, jotta vedet nousevat\ntoiselle kunnellessa silmiin, vaan tuskin luulen itsekkään samasta\nvirhestä on vapaa. Syytä siihen en ymmärrä. Jos naapurini minua\nparemmin osaisi kyntää, vihaisinko häntä siksi? Ei! Sipri sitä ei tee.\nVaan tuossapa näen Kanttorin.\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Sipri ja Kanttori. Palovinerus.\n\nSipri. Tervetulemastane Kanttori!\n\nKanttori. Suurikiitosta, Sipri.\n\nSipri. Niin tulette kuin kutsutut. Tässä odottelen teitä selittämään\nminulle hitusen latinaa poikani viime kirjutoksesta, jos voisitte.\n\nKanttori. Kun kysytte! luuletteko minua siinä kehnommaksi poikaane?\nSipri! näätte sen, minä en ole niin tuhma kuin luulette.\n\nSipri. Sen tiedän, Kanttori! vaan minua arveluutti, jos tajuutte\nnykyistä latinaa, sillä muuttuneehaan se samate'kuin Suomiki, jota\nnäätte nuorena ollessani meiän pitäjäässäki hastettiin toisin kuin nyt:\nNiin kuin Kanttorit silloin olivat vaan lukkaria, Mamselit ja\nRyökkinät olivat neitsyitä. Latinaki sentähen saattaa paljon muuttuneen\nTurusta lähettyänne. Selittäkääppäs nyt minulle tämä, tehkää se hyvä.\nPuustavit minäki kyllä tunnen vaan en ymmärrä ainetta.\n\nKanttori. Poikanne kirjuttaa nyt lukevansa _Logicam, Rhetoricam ja\nMetaphysicam_.\n\nSipri. Mitä viisautta! vaan mikäs se Logicam on Suomeksi?\n\nKanttori. Se on -- Saarnastuoli.\n\nSipri. Hyvä! Tulisi edes hänestä pappi!\n\nKanttori. No noh! kunpa Kanttoriki ensin.\n\nSipri. Vaan mitäs se toinen sana olis?\n\nKanttori. Se on _Rhetorica_, ja Suomeksl -- Kirkonmeno. Vaan kolmatta, se\non varmaan väärin kirjotettu tai Franskaa; Latinan minä osaan halki\nniinkuin kuulet; _Nominativus Asinus, Genetivus Asini, Tativus Asino,\nAkkusativus Asinus. Aplativus Asinum_. Mutta tästä saatte, Sipri, minä\ntiedän sen verran kuin sika saksasta.\n\nSipri. Ja minä en senkään vertaa, Kanttori. Vaan teillä onki hiien hyvä\nmuisti.\n\nKanttori. Niin Sipri, näin kauvan en luullutkaan köyhään Lukkarin\nvirkaan seisattuvani. No nyt olisin jonaki, jos vaan olisin nainut.\nVaan näättesen, minä en suannut ihmisten sanomaan naiseni tähen minulle\nviran annetun.\n\nSipri. Vaan Kanttori, tässä näätte nyt on vielä latina viiruja joiden\nperille en pääse. Mitäs tämä on?\n\nKanttori. _Die veneris in domum. Ahonii immigravi._ -- -- Se kulkee hyvin\nsyväitse, Sipri, vaan kuitenki minä sen ymmärrän. Mutta joku toinen\nsillä halkasisi päänsä. Se on Suomeksi: elä nosta kurikkaa korkialle,\nputoaa päähäsi.\n\nSipri. Onkos siinä niin syvä viisaus? sen kuulin jo isävainajaltani.\n\nKanttori. Viisaus Sipriseni näätsen, ei ole itse asiassa, sillä niin\nvoisi olla umpi Suomalainenki viisas, vaan se on latinan kielessä.\nSikäli kuu osaat sillä selittää omat taikka muiden ajatukset, sikäli\nolet viisas.\n\nSipri. O, nyt ymmärrän, Kanttoriseni! Poikani toki jo on kohtu viisas,\nnäättekö, kun pian kolmas osa kirjaa on pelkkää latinaa.\n\nKanttori. Nonoh! on muitaki niin viisaita. Turussa ollessani, Sipri\ntieättesen, isälleni en kirjuttanut yhtä sanaa muuta kuin puto puhdasta\nLatinaa.\n\nSipri. Vaan isänne, Kanttori, et ymmärtänyt latinasta niin puustavia.\n\nKanttori. Mitä siihen taas tulee, niin näättesen Sipri, siitä ei ollut\nhaittaa. Isäni ei ymmärtänyt suomalaistakaan kirjotustani.\n\nSipri. Miten? Isänne kuitenki oli selvä kirjottamaan.\n\nKanttori. Totta; vaan jokaisella näättä sen on oma kirjotus tapansa. Ja\nminun oli niin erillainen että harvat sen perille pääsivät.\n\nSipri. Oh! Niin oppineeksi poikaani en toki toivosi. Minusta se jo\nnäyttää nytki liialliselle.\n\nKanttori. Vaan millon häntä kotiin toivotte?\n\nSipri. Tän'iltana eli huomenaamuna. Odotelkaa Kanttori! käsken Ellin\ntuomaan meille tähän tuopin olutta.\n\nKanttori. Minulle, ystäväni, on mieluisempi viinaryyppy; sillä nyt\nvielä on aikanen oluen juonnaksi.\n\n\nKolmas kohtaus.\n\nKanttori (yksinän). Suoraan sanoen minä en ole milläinkään Antto\nPuurosen tulosta: ei jotta minua pelottaisi hänen oppinsa; sillä minä\njo olin vanha Tutenti, kun hän vasta kävi koulua, ja luvalla puhuin,\nsai selkäänsä. Silloin läksi koulusta toisellaisia miehiä kuin nyt.\nKerallani yhtaikaa läksivät Jaakko Laiskontus, Jussi Totilander, Aatam\nKoiren, Juonas Tappeliin, Matti Korvapuustius ja Paavo Rumlenius jota\nhaukuimme vielä Paavo Humleniukseksi: Kaikki partasuita miehiä joilla\noli oppia otsassa toisellenii antaa. Minä en päässyt kun Lukkariksi,\nmutta tydyn siihenki, kun se minun vaan elättää. Olenki paljon\nparantanut virkaani tulosten suhteen, etteivät jälkeiseni minua\nkuoltuani tarvitse panetella. Moni luulee Lukkarin ei voivan mitään\nvaikuttaa; vaan se ei ole niin. Lukkarin virassa on kylläksi\nmiettimistä, ennenkun se miehensä elättää. Mutta siihen tarvitaanki\noppia. Latinankielettä, vissisti, ei pääsisi eisnenään, se auttaa\nkaikissa toimituksissa. Minä en antasi Latinatani sadasta ruplasta,\ntuskin kahdestakaan.\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Elli. Kanttori.\n\nElli. Jos suatsette, Herra Kanttori!\n\nKanttori. Suurkiitosta, emäntäseni. Muutoin minä en maista viinaa kun\nvaan milloin vatsani on kipiä; mutta tavallisesti minulla on aina\nvatsatauti.\n\nElli. Tieättekö Kanttori! poikani tulee tänään eli huomena kotiin.\nSiinäpähän saatte miehen puhutellaksenne; sillä pojalla vaan on kieli\nirti suussa, kuin olen kuullut.\n\nKanttori. Luultavasti hän jo melkkaa Latinaaki.\n\nElli. Sekö se sitte on ankarin kieli?\n\nKanttori. Kielet, mammaseni, ovat niin yhtäläiset kuin vastasyntyneet\nporsaat, vaan se on siksi, kun Latinaa eivät ymmärrä muut kuin me\noppineet. Antakatte minulle viinan päälle jotain haukata.\n\nElli. Tuoss'on muru leipää ja juustoa jos suatsette.\n\nKanttori. Suurkiitosta Mammaseni! Tieättekös mitä leipä on Latinaksi.\n\nElli. En maar tieäkkään.\n\nKanttori (syö ja haastaa) Se on _Panis, kenettivus pani, taattivus pano,\nvokativus panus, aplativus panipus_.\n\nSipri. Hitto! sillä kielelläpäs on pituutta. Mikäs leipä kyörä on?\n\nKanttori. Panis kyöris, ja hieno leipä panis hiinis.\n\nSipri. Se kuuluu kuin Suomi.\n\nKanttori. Se on tosi, Latinassa on monta Suomen kielestä lähtenyttä\nsanaa. Ja me oppineet, näätte, lisäämme siihen vuosivuodelta aina\nuusia. Turussa ollessani tehtiin kokonainen kramatikka.\n\nSipri. Mikäs se karamatikka on?\n\nKanttori. Se on sellainen kirja jossa on tulipunaset kannet, ja\nteklinerataan niin kuin aala.\n\nElli. Voi! kuin ihmeen pitänee kaikki tuo tarttua ihmisen päähän, kun\nminua pyörryttää jo sitä kuullessa.\n\nSipri. Siksipä oppineet tahtovat ollaki vähän houhkahtavat.\n\nElli. Mitä lörpötöstä! luuletko poikamme Antonki sitte houhkaksi?\n\nSipri. Minulle näyttää niin, Mammaseni. Onhan se vähän hullusti kun hän\nminulle kirjuttaa latinaisia kirjoja.\n\nKanttori. Sen sanoo Sipri oikein; sillä näyttää se vähän hullulta. Se\nolisi kuin tahtoisin minä ryöstövoudille haastaa greikkaa, näyttääkseni\nsitäki kieltä osaavani.\n\nSipri. Ymmärrättekös Reikkaaki Kanttori?\n\nKanttori. Kymmenen vuotta sitte voin seisoen yhellä jalallani lukea koko\nisämeiän greikaksi. Vielä nytki muistan että viimenen sana oli Amen.\n\nSipri. Ah Kanttori, siitä tulee jotain kun poikani joutuu kotiin ja\nsaamme te molemmat yhteen.\n\nKanttori. Minussa löytää hän vastineensa, tahtokoon kiistää kerallani\neli laulaa. Minä lauloin kilpaa 10 Lukkarin keralla ja voitin jokaisen.\nViime vuonna kun vouti kävi täällä laulatti hän minua ja maksoi 2\nruplaa kun lauloin hänelle: Ut, re, mi, fa, sol. Hän vannoi ei\nHelsingin Theaterilakan kuullesa parempaa laulua. Annatte minulle vielä\nryypyn, Sipri! niin laulan teilleki saman.\n\nSipri. Hyvin! kaas ryypy viinaa, Elli!\n\nKanttori. Kaikille minä en laulakkaan. Vaan te olette ystäväni, Sipri,\njoille sen teen ilolla, (alkaa laulaa verkalleen) ut, re, mi, fa, sol,\nla fi ut, nyt takasin, ut, fi, la sol fa re sol ut mii.\n\nSipri. Hus! sepäs viimenen meni hienosti. Meiän pienet porsaat eivät\nsaa kimakammasti.\n\nKanttori. Nyt kerkiämpään, ut, re mi fa fa re. -- Ei se meni väärin --\nUt re mi, fa re fi, ut. -- Ei nyt se jo menee hullusti. Se on vaiis\nniin kerkiään laulaa. Vaan tuossa näen tulee Nikodemus.\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Nikodemus. Petronella. Liisa. Kanttori. Sipri. Elli.\n\nNikodemus. Hyvä huomenta lanko! Tieättekö mitä pojastanne?\n\nSipri. Hän tuke tänään eli huomena.\n\nLiisa. Mitä! onko se mahdollista? uneni käy nyt toteen.\n\nNikodemus. Mikä unesi, lapseni?\n\nLiisa. Yöllä olin makaavinani hänen vieressään...\n\nPetronella. Se on merkillinen uni, jotain se ennustaa.\n\nNikodemus. Totta. Vaan tytöt kun päivällä vähemmin ajattelisit\nmiehistä, niin vähemmin niistä yöllä näkisit untaki. Ennen näit sinäki\nunta minusta, Nella?\n\nPetronella. Näin maar niinki; vaan nyt jo en ole vuosissa nähnyt.\n\nLiisa. Vaan ihan toellako Antton huomenna tulee kotiin?\n\nNikodemus. No noh tyttäreni! näyttäsit vähemmin rakkauttasi.\n\nLiisa. Vaan ihan vissistikö hän tulee huomena?\n\nNikodemus. Niin niin, johan sen kuulit.\n\nLiisa. Ah isäseni! onkos tästä kuin pitkä aika huomiseen?\n\nNikodemus. Mikä hurja! nuo rakastunet ovat kuin mielettömiä.\n\nLiisa. Isä! minä luen joka hetken.\n\nNikodemus. Kysyisit kuin pitkä hetkiki on. Ei tyttöni! heitä nyt pois\nsellainen puhe, kuuntele vanhempiasi. Kuuleppas Sipri, onkohan se\nsovelias laskea noita nuoria yhteen ennen kun hän pääsee leipään.\n\nSipri. Kuin tahdotte. Kyllä voisin heidät elättää, vaan parempi taitasi\nolla jos hän ensin pääsisi leipään.\n\nNikodemus. Minulle näyttää heidän yhdistäminen sitä ennen ihan\nsopimattomalle. (Liisa itkee) Noh! hyi etkö yhtään häpiä! sopiiko\ntyttölapsen niin tehdä?\n\nLiisa (itkien). Pääsekös hän sitte kohta leipään?\n\nSipri. Epäilemättä kohta. Hän joka on niin oppinut jotta voipi lukea\nmitä kirjaa tahansa. Äsken sain häneltä latinaisen kirjan.\n\nElli. Ja Kanttori tietää, se maar kävi laatuun.\n\nLiisa. Oliko se niin hyvästi kirjotettu.\n\nKanttori. Hänen ijälleen se vältti, mamseli! vaan siihen tarvitaan\nvielä paljon lisää; nuorempana minäki olin olevinani oppinut, mutta --\n\nSipri. Te oppineet harvoin toistanne kiitätte.\n\nKanttori. Joutavia! minäkö kadehtisin häntä? Hän vielä oli syntymättä,\nkuu jo olin kolmesti seissut rangaistukset koulussa, ja hän oli\nneljännessä luokassa kun minä jo olin kaheksan vuotta ollut lukkarina.\n\nSipri. Toisella saattaa olla parempi pää, ja toinen voipi vuodessa\noppia sen minkä toinen kymmenessä.\n\nKanttori. Mitä siihen taas tulee Sipri, minun pääni kestää siinä missä\njonku toisenki.\n\nNikodemus. Jokainen voi olla siassansa hyvä. Lapset, läkkäämmepäs\nkotiin. Hyvästi Sipri! minä vaan tahdoin pistäidä sinua katsomassa.\n\nLiisa. Ah, lähättäkää minulle sana kun hän tulee.\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Sipri. Elli. Kanttori. Jaakko.\n\nJaakko. Isä! Tieättekö mitä? Antto on kotona.\n\nSipri. Mitä hittoja! millaiselle hän näyttää?\n\nJaakko. Ah! julman oppineelle. Kyytimiehensä vannoi hänen kaiken tietä\nei muuta tehneen kun saarnanneen Reikkaa, Latinaa, Kaldeiskaa,\nSamaritiska, Papiloniska, Arapiskaa, ja joitain hiton kieltä, niin\nkiivaasti, että kolmisten ole puonnut rattaista maahan, ja miltei\ntaittanut niskansa.\n\nSipri. Ah! menkäämme hänelle vastaan. Kanttori tulkaa keralla. Hän\nvarmaan on oppinut niin paljon latinaa että on unohtanut Suomen kielen;\nte voisitte siis olla tulkkina.\n\nKanttori. Ei Sipriseni, sihen minulla ei ole aikaa aikaa.\n\n\n\n\nToinen Näytelmä.\n\n\nEnsimäinen kohtaus.\n\nPutronius (matkavaatteissaan). Vasta päivän olen ollut Helsingistä pois\nja nyt jo ikävöin sinne takasin. Kirjoitta varmaan tänne kuolisin\nikävään. _Studia res secundas ornant, adversis solatium praebent_.\nMinulta ikään kuin jotain puuttuisi, kun kolmeen päivään en ole saanut\nkiistaa. Lieneekkö koko pitäjäässä niin oppinutta, jonka kanssa voisin\ntaistella. Nuo vanhempani raukat sekä veljeni ovat niin tuhmat ja\nyksikertaset että heille tuskin voinen puhetta vaihtaa. He onnettomat\ntokko lie kuulleet mainittavankaan _de Homero, Cicerone, Horatio,\nVirgilio, Xenofonte, Aristotele, Platone, Dionysio, Herodoto, Tacito,\nCatone, Prolomeo, Plutarko_, jotka kaikki olen lukenut kannesta kanteen\nhalki. Oh! se on ikuinen häpiä minun täytyä tulla heiän luoksensa. Vaan\nnuopa ankarat kirjani ovat opettaneet minun kärsimäänki sen. _Misere et\nhesitanter obsqve methode_, sanoo _Cicero_. O! ettei yksikään näistä\nankarista miehistä elä, varmaan he kaikki tulisivat paraiksi\nystävikseni. Kas sellainen kansakäyminen minulle sopisi. Vaan\n_Propositum factura mori, vel vincere dextra_ niin kuin _Herodotus_\nlauloi ja _Securi adversus homines, securi adversus deos, rem\ndifficillimam assecuri_ sanoi _Tacitus_, minunki siis täytyy olla kuin\nvoin ei kuin tahon. Ei! nyt otan kirjani, (vetää suuren summattoman\nkirjan taskustansa ja istuiksen lukemaan piippu hampaissa).\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Putronius ja Jaakko.\n\nJaakko (Suudellen veljensä kättä). Terve tulemasta kotiin veikkoni!\n\nPutronius. Jaakko! minulle on iloinen sinua tavata. Vaan veikkouden sen\nsaat sinä ajoissa jättää pois. Ennen se oli kyllä hyvä, mutta nyt\narvaat itsekki, se ei enää ole sovelias.\n\nJaakko. Miten? etkös sie ole veljeni.\n\nPutronius. Että syntymältä niin olen, sitä en kielläkkään, lurjus! vaan\ntietäsit myös sen, että sinä olet talonpojan töllö ja minä vihitty\nvilosohvian magisteri. Vaan kuule, Jaakko! mitä rakas morsiameni, ja\nappeni nyt jaksaavat?\n\nJaakko. He ovat terveenä. Äsken olivat täällä ja kysyivät millon veikko\ntulisi kotiin.\n\nPutronius. Taas veikko! Minä en sano ylpeydestä, Jaakko! vaan se on\nihan sopimaton sinun minua niin kutsua.\n\nJaakko. Mitenkäs teitä kutsun veikko?\n\nPutronius. Kutsu minua herra Putroniukseksi, jolla nimellä minua\ntunnetaan Helsingissä.\n\nJaakko. Jos sen vaan muistasin. Sanoitteko työ, Herra Putrojussiksi?\n\nPutronius. Etkö kuule? minä sanoin herra Putronius.\n\nJaakko. Herra Putronius, ahaa!\n\nPutronius. Kas se oli oikein: Putronius on latinaksi yhtä kun Puuronen\nsuomeksi.\n\nJaakko. Voisinhan minäki sitte olla Jaakko Putronius.\n\nPutronius. Kun ensin käyt halki ne koulut jotka minäki, ja seisot\nkaikki _eksaminat_, voit ottaakki latinaisen nimen. Vaan nyt olet\ntalonpoika, ja siksi vältät Jaakko Puurosenaki. Mutta Jaakko, --\nikävöikö rakastettuni minua?\n\nJaakko. Hään? onpa itkenytki niin kauvan sinun viipyessäsi.\n\nPutronius. Annappas olla se sinuttaminenki, tölvänä!\n\nJaakko. Herran morsian on itkenytki, tahoin sinulle sanoa,\n\nPutronius. Nyt olen täällä, Jaakko, ja sen juuri hänen tähdensä. Vaan\npitkäseksi tänne en jääkkään. Niin kohta kun häät olen pitänyt lähen\nHelsinkiin. Mutta tiedätkö jos Nikodemus antaa paljonki tavaraa\nmorsiamelleni?\n\nJaakko. Sen luulen, liiaksiki jos kuulisi herran saarnaavan kirkossa.\n\nPutronius. Siitä ei tule mitään, niin halvaksi en aivo antauta, täällä\nmaaseurakunnassa ruveta saarnaamaan; minä vaan rakastan kistää ja\ntaistella.\n\nJaakko. Saarnamisen minä luulin tärkiämmäksi.\n\nPutronius. Tiedätkö mikä kiistäminen onkaan?\n\nJaakko. Tiedän maar niinki. Piikoen keralla kiistän jokapäivä, vaan\nsiitä en hyödy mitään.\n\nPutronius. Se on sellaista kiistämistäki.\n\nJaakko. Mitäpäs herra sitte kiistäsi?\n\nPutronius. Minä kiistän vaan tärkeitä ja oppineita asioita, niin kuin\nesim: Jos Aatam ja Eeva haastoivat Latinaa eli Greikkaa, Jos Kristuksen\nristi oli hongasta eli kuusesta, jos Juudas hirtti itsensä haapaan eli\ntammeen, jos Ruomalaiset kirjottivat kotkan eli hanhen sulalla, jos\nGreikkalaiset lukivat eli lauloivat Homeiroa, jos maa on ymmyrjäinen\neli suikula ja jos kuussa, auringossa, tähdissä on ihmisiä eli enkeliä\nja sellaisia; ja mitä kieltä siellä haastetaan.\n\nJaakko. Ei, niistä minä en kiistä, sillä ne eivät koske minuun; kun\npalkolliset vaan saan työhön niin minusta nähen vaikka sanoisivat että\nmaa on kaheksan kulmanen.\n\nPutronius. _O Animal brutum!_ Vaan Jaakko, tietääkkö morsiameni\ntulleeni kotiin?\n\nJaakko. Ei maar se sitä tiedä.\n\nPutronius. Juoksisit nyt sen heille ilmoittamaan, Jaakko!\n\nJaakko. Vaan sanonko minä sen Liisalle ensin?\n\nPutronius. Liisalle! ken se on?\n\nJaakko. Veikko, sehän se on sinun morsiamesi?\n\nPutronius. Nyt lurjus, joko unoutit kaikki mitä sinulle taanon opetin.\n\nJaakko. Hauku minua vaikka miksi, veljesi minä olen kuitenki.\n\nPutronius. Jos et tukkea suutasi, _profecto_ paiskaan tuon kirjan\notsaasi.\n\nJaakko. Piplinkö sinä niin viskaisit ihmisten päälle!\n\nPutronius. Onko se Pipli, lurjus?\n\nJaakko. Minä en tuntisi Pipliä. Näenhän minä jottei se ole evankeljumi,\neikä rukous eli muu virsikirja. Vaan olkoon se jos katkesmus niin se on\nsynti sitä viskata toisen päälle.\n\nPutronius. Vait, lurjus!\n\nJaakko. Sellaisen lurjuksen minun kuitenki täytyy työlläni ansaita mitä\nsinä menetät.\n\nPutronius. Kyllä sinun opetan vielä onneton!\n\n    (Lähettää kirjan Jaakon silmille.)\n\nJaakko. Voi! voi! voi!\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Sipri. Elli. Putronius. Jaakko.\n\nSipri. Mikä meteli täällä on?\n\nJaakko. Antto veljeni lyöp minua.\n\nElli. Mitä se on? Ei suinkaan hän sinua syyttä lyö.\n\nPutronius. Ei äiti, toella hän pitää sellaista suuta minulle kuin\nolisin hänen vertaisensa.\n\nElli. Mitä tunnoton! Etkö paremmin osaa kunnioittaa sellaista\noppinutta. Etkö tiedä, hän on koko pereen kunnia. Hyvä herra poikani,\nelkää suuttuko tuollaiseen tölvänään.\n\nPutronius. Tärkeimmiä asioita mietteissäni tuo _importunissimus ja\naudacissimus Juvenis_ minua hämmentää. Se ei ole lapsen leikkiä noita\n_Transcendentilibussia_ koskea.\n\nSipri. Elkää pahastuko, herra poikani, se ei pidä enää koskaan\ntapahtuman. Minua pelottaa te olettaki liian pikaiset. Oppineet eivät\nsuvatsekaan monta kolausta. Kun kanttoriki kerran suuttu, hän oli\nvihoissaan kolme päivää.\n\nPutronius; Onko häänki oppinut?\n\nSipri. Se maar on: minun muistain ei pitäjässä ole sellaista laulajaa\nollut.\n\nPutronius. Voipi hän siksi olla oppimaton.\n\nElli. Ei poikani! Kuinka niin, koska hän saarnnaki niin ankarasti\nmeillä käydessään.\n\nPutronius. Se ei merkitse mitään, äitiseni. Sellaiset saarnaajat\nlukevat ulkoa päin oppineitten kirjoja, joita eivät itsekkään ymmärrä,\näitiseni; Mutta pankaa heitä kiistämään minun tavallani, niin näätte\nheiän opit. Minä voin latinaksi kiistää mitä asiata tahansa, Sanoisko\nken: tuo pöytä on kissa, niin senki puollustaisin; tai sanoisi, tuo\nkynttelijalka on hevonen, niin senki todistaisin. Niin olen monen\nmonituisesti tehnyt. Kuulkaapas isäseni, uskoisittako sitä, ken\nvahvasti juo tulee autuaksi?\n\nSipri. Paremmin uskon sen tulevan onnettomaksi. Sehän se vie mielen\nsekä tavaran.\n\nPutronius. Minä päätän hänen autuaksi. _Qvicunqve bene bibit, bene\ndormit_. Ei, vaan te ette ymmärrä latinaa, se on suomeksi, joka hyvästi\njuo, se hyvästi makaa, eikö se ole tosi?\n\nSipri. Totta kyllä, kun vähän olen päissäin niin makaan kuin kesäinen\njänis.\n\nPutronius. Joka hyvästi makaa, ei tee syntiä, onko: seki tosi?\n\nSipri. Vissisti, maatessa ei tehdä syntiä.\n\nPutronius. Joka ei tee syntiä tulee autuaksi.\n\nSipri. Se on vissi.\n\nPutronius. _Ergo_, joka hyvästi juo tulee: autuaksi.\n\nElli. Ah! siihen maar kysytään päätä, tulla oppineeksi. Miten kumman\npääverkko tuota kaikkea sietäneen! Jaakko, tästedes saat pelveloia\nveljeäsi, ja kavata häntä suututtaa.\n\nPutronius. Minä en suatsesi hänen itsiäni sinuttelemaan. Mille se\nkuuluu semmoisen talonpojan töllön oppinutta miestä sinuksi kutsua; hän\nhyvin voisi minua herraksi sanoa.\n\nSipri. Jaakko! tästedes kutsu veljeäsi herraksi.\n\nPutronius. Nyt tahdon mennä morsiantani katsomaan. Sillaikaa saisitte\nkutsua kanttorin tänne, tutkiakseni mihin hän kelpaisi.\n\nElli. Vaan pelkään nyt rupeaa satamaan; Jaakko voi kantaa nuttua\nperästäsi.\n\nPutronius. Jaakko!\n\nJaakko. Kuulen Herra?\n\nPutronius. Tule kantamaan nuttuani, minä menen kylään.\n\n    (Menevät ja Jaakko kantaa nuttua perästä).\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Sipri ja Elli.\n\nSipri. Emmekö voi iloita tuosta pojastamme?\n\nElli. Toella. Ei kopeekkaa hänestä ole turhaan mennyt.\n\nSipri. Nyt saamme kuulla, mitä Kanttori taitaa. Minua vaan peloittaa,\nhän ei tule, kun tietää Anton tulleeksi. Mitähän, emmekö kutsune\nryöstövouvinki? hän kiittelee aina meiän olutta.\n\nElli. Kuin suatset. Vaan Sipri, jos panisimme Jaakonki kouluun?\n\nSipri. Ei eukkoseni! välttää yhdelläki. Tarvitsemmahan toisen kotonaki.\nJaakko on uuras raataja, hän tarvitaan tilalla. Katso, tuossa hän\ntuleekki!\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Jaakko. Sipri. Elli.\n\nJaakko. Ha, ha, ha, ha, ha! Tuo veljeni voi olla oppinut, vaan ompa hän\nsuuri äimäki.\n\nElli. Sinä kelvoton! sanotko nyt veljeäsi äimäksi?\n\nJaakko. Miksikäs häntä kutsuisin, äitiseni! Kun sataa niinkuin astiasta\nkaataisi, ja hän kannattaa minulla nuttuansa.\n\nSipri. Etkö voinut hänelle sanoa: Herra! nyt sataa, suatsette ottaa\nnutun päällenne?\n\nJaakko. Minusta on se vähän outo, isäseni! sellaiselle, jota\nvanhempansa niin paljon ovat koulututtaneet viisauteen ja käytökseen,\nrankkasateella muistuttaa: herra, nyt sataa, ottakaa nuttunne! Tiesihän\nsen itsekki, koska sade varmaan kasteli hänen paitaa myöten.\n\nSipri. No kannoitko sinä nuttua koko matkan?\n\nJaakko. En maar sitä tehnytkään. Nutun panin päälleni, ja siksi ovatki\nvaatteeni kuivat. Minä tajusin sen kouluttamattaki, ja latinatta.\n\nSipri. Veljesi oli ajatuksissaan, oppineitten tavalla.\n\nJaakko. Ha, ha! Hus, sellaista oppia!\n\nSipri. Jaakko, lurjus! Onko se niin naurettava jos veljesi toisinaan\nkäy ajatuksissaan, kun hän muissa asioissa näyttää viisautta ja oppinsa\nhedelmiä?\n\nJaakko. Oppinsa hedelmiä? Saatte kuulla enemmän matkastamme. Tultuamme\nNikodemuksen pihalle läksi hän suorasteen menemään sille puolle jolla\nkahlekoira oli, joka minutta olisi musertanut hänen oppineet säärensä.\nSillä koirat purressaan eivät välitä jos ne ovat latinaiset eli\ngreikalaiset jalat. Edelleen meni siitä Antto läävän ovelle, jota\navaten hän sanoi: hei! onko Nikodemus kotona? mutta lehmät seisoivat\nhäneen takapuolin, eivätkä osanneet vastata mitään; vaan luulen jos\njoku heistä olisi vastannut, niin se olisi sanonut: sinuapas on aika\nhölmö!\n\nElli. Ah, Sipri! sallit sinä tuollaista puhetta Antosta?\n\nSipri. Jaakko, heitäppäs pois sellainen ilka.\n\nJaakko. Voisitte kiittää minua siitä kun saatoin hänen oikialle tielle.\nMinutta hän nytki vielä seisoisi läävän ovella, suuren oppinsa tähden.\n\nSipri. Kyllä sinulle näytän, irvihammas!\n\n    (Jaakko juoksee tiehensä ja Sipri perästä.)\n\nElli. Mikä konna! Vaan nyt laitan lukkaria ja ryöstövoutia kutsumaan,\nennenkun poikani tulee.\n\n\n\n\nKolmas Näytelmä.\n\n\nEnsimäinen kohtaus.\n\n    Sipri. Elli. Putronius.\n\nElli. Poikani viipyy kauvan. Soisin hänen tulevan ennenkun vouti menee\npois; hän halajaa häntä puhutella. Vaan tuossapa hän jo tuleekki, terve\ntulemastanne, potkani. Nikodemus varmaan oli hyvillä mielin tavata\nsinun terveenä?\n\nPutronius. Minä en tavannut Nikodemusta enkä tytärtänsä.\n\nElli. Kuin, mikä siinä oli esteenä?\n\nPutronius. Ikään kun olin ovea aukasemassa, tuli vastaani eräs matkaaja\nherra, tuttujani Helsingistä, jonka keralla sain puhelemaan oppineita\nasioita, joissa kiivastuimme niin, että unoutin koko kylänkäyntini.\nSuoraan sanoen hän oli olevinaan oppinut, mutta on siitä kaukana. Sillä\nnäätte, hän sanoa pölläytti minulle _lectissimus et doctissimus_, joka\non...\n\nElli. Mikä hölmö! vaan etkö ollenkaan tavannut Nikodemusta? Hän varmaan\npahastuu kun tietää niin tehneesi.\n\nPutronius. Sitä en voi auttaa. Liisa on kyllä minulle rakas vaan\n_Metaphysica ja Logica_ ovat minulle rakkaammat.\n\nElli. Ah, poikani! mitä kuulen? Sinulla on niin monta morsianta. Siitä\nvoit tulla syyhyn, kun Rovasti saa tiedon.\n\nPutronius. Te ette ymmärrä, äiti! Eiväthän ne ole tyttöjä, mutta, kaksi\ntiedettä joita niin kutsutaan.\n\nElli. Se on toista. Vaan tuossa tulee ryöstövouti, kohtele häntä\nhyvästi.\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Sipri. Elli. Putronius. Korppeliin.\n\nKorppeliin. Servitöör, Monsiöör! Terve tulemastanne!\n\nPutronius. Suurkiitosta, herra Komsarjus!\n\nKorppeliin. Se on meille iloinen saada kyläämme niin oppineita miehiä.\nSiinä on vaan päätä kysytty, ennenkun semmoiseksi on tultu. Toivotan\nteille onnea pojastanne, Sipri! Vanhoilla päivillänne olette saaneet\nsellaisen ilon.\n\nSipri. Se on tosi kyllä.\n\nKorppeliin. Vaan kuulkappas, Antto herra, suatsetteko minun teiltä\nvähän kysyä?\n\nPutronius. Nimeni on Putronius.\n\nKorppeliin. Herra Putronius, suokaa anteeksi. Muinon vouvin\nhevoispoikana ollessani kävin Helsingissäki, ja silloin sielä oli\nihmisiä jotka sanoivat maan olevan ymmyrjäisen, ja näyttivät minulle\nsellaista puupalloa jota sanoivat maapallon kuvaksi. Vieläkö sielä on\nnytki niitä jotka luulevat maan ymmyrjäiseksi? Täällä sitä ei kukaan\nuskoisi; kuinka voisi se olla ymmyrjäinen, kun se näyttää ihan\nlittiälle?\n\nPutronius. Se on siksi, kun maa on niin suuri, ettei sen ymmyrjäisyyttä\nvoida keksiä.\n\nKorppeliin. Se on tosi, maa on kyllä suuri, se on pian toinen puoli\nmaailmasta. Vaan kuulkappas herra! Montako tähteä menisi yhteen kuuhun?\n\nPutronius. Kuuhun? Kuu on tähden rinnalla kuin Likolampi tuon Ladogan\nmeren vieressä.\n\nKorppeliin. Ha, ha, ha! Nuo oppineet eivät ole oikeat päästä. Olen\nkuullut niitäki jotka sanovat maan pyörivän ja auringon seisovan;\nettehän sitäki uskone?\n\nPutronius. Sitä ei enää kukaan ymmärtäväinen epäile.\n\nKorppeliin. Hahaha! Jos maa juoksisi, niin voisimmehan toisinaan pudota\nnurinniskojamme sen mänössä?\n\nPutronius. Kulettehan te veneellä menemättä nurinniskojanne.\n\nKorppeliin. Vaan pyörivänhän te sanotte maan. Jos vene niin pyörisi\nniin ihmiset puuskahtaisivat veteen.\n\nPutronius. Ei, kuulkaa nyt, kun selitän sen paremmin.\n\nKorppeliin. En tahdo mitään kuulla. Hulluhan olisin sellaista uskomaan!\nKun maa pyörisi, niin hitoillehan me putoisimme nurinniskojamme, jottei\nnäkyisi eikä kuuluisi. Vaan miksikäs kuu ei lämmitä niinkuin aurinko,\nvaikka ovat yhden kokoiset?\n\nPutronius. Siksi kun kuu on pimiä kappale niinkuin maakin, ja saa\nvalonsa auringolta.\n\nKorppeliin. Hahaha! puhelkaamme muista aineista. Se tekee toisen\nhulluksi!\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Sipri. Elli. Putronius. Korppeliin. Palovinerus.\n\nSipri. Terve tultuanne Kanttori! Missä on hyvä, siihen toisia tulee.\n\nKanttori. Tervetulemastanne, Herra Antton! Kuin Helsingissä nyt\neletään? Pääsikö siellä monta tänä vuonna?\n\nPutronius. Niin kuin tavallisesti.\n\nKanttori. Ken nyt on _Imprimatur_?\n\nPutronius. Mitä se tahtoo sanoa?\n\nKanttori. Minä kysyn, ken nyt on imprimaturina kirjoille ja lauluille\njoita präntätään?\n\nPutronius. Onko se olevinaan latinaa?\n\nKanttori. Minun aikanani se oli puhtainta latinaa.\n\nPutronius. Niin se lienee nytki, vaan ei siinä merkityksessä kuin te\nsitä tahdotte.\n\nKanttori. Sekö? se on juuri siinä, herraseni!\n\nPutronius. Onko se _Nomen_ vain _Verbum_?\n\nKanttori. Ompa se _Nomen_.\n\nKorppeliin. Se on oikein, Kanttori! vastatkaa hyvästi.\n\nPutronius. _Cujus declinationis_ siis on _imprimatur_?\n\nKanttori. _Indikativus, imperativus, vokativus, pronomen, adjectivum,\nintervention_.\n\nKorppeliin. Se lasettelee kun vettä; kas niin; Kanttori, pitäkää\npuolenne.\n\nPutronius. Vaan hän ei vastaa minun kysymyksiini. Mitenkä _imprimatur_\non _genetivuksessa_?\n\nKanttori. _Nominativus asinus, genetivus asina, taattivus asino,\nvokativus asinibus_.\n\nKorppeliin. Niin niin herraseni; on niitä oppineita muuallaki ei vaan\nHelsingissä.\n\nKanttori. Hoo! minun aikanani läksi kouluista toisellaisia miehiä kuin\nnyt; _pirum nostrum parium, cum collere duri darium_.\n\nKorppeliin. Kas niin, nytpä se kävi laatuun, vastatkappas siihen.\n\nPutronius. Siihen minä en voi vastata, sillä se on mitätöntä.\nPuhukaamme suomea, niin kuullaan miehen oppi.\n\n    (Elli itkee.)\n\nKorppeliin. Mitä emäntä itkee?\n\nElli. Minua niin pahoittaa kun poikani ei jaksa pitää puoliansa\nlatinassa.\n\nKorppeliin. Onko se ihme, sillä siitä vanhempihan Kanttori onkin.\nKuulkaamme nyt kun puhuvat suomeksi.\n\nKanttori. Minä olen valmis molempiin. Kyselkäämme nyt toisiltamme,\nesimerkiksi: Ken kiljui niin kovasti, että kuului ympäri maailman?\n\nPutronius. Minun tieteni ei kenkään kilju kovemmin kuin Aasit ja\nmaapitäjään lukkarit.\n\nKanttori. Eipähän! Kuullaanko ne ympäri maailman? Se oli aasi Noan\narkissa, jossa silloin oli koko maailma.\n\nKorppeliin. Hahaha! Niin totta se onkin. Meiän Kanttorilla vaan on älyä\npäässä.\n\nKanttori. Kukapas tappoi neljännen osan ihmisiä?\n\nPutronius. Sellaisiin kysymyksiin minä en tahdo vastata.\n\nKanttori. Se oli Kain, joka tappoi veljensä Aabelin.\n\nPutronius. Todistakaa ettei silloin ollut usiampia kun 4 ihmistä\nmaailmassa.\n\nKanttori. Todistakaappas te niitä olleen enemmän.\n\nPutronius. Sitä ei ole tarvis; sillä _affirmanti incumbit probatio_.\n\nKanttori. Todella! _Nominativus mensa, Kenetivus mensae, vakativus\nmensa_; ymmärsittekös sen?\n\nPutronius. Hulluhan olen sellaisen keralla ruveta kiistämään, joka ei\nosaa ei Latinaa ei Suomea, tieätkö edes mitä _Logika_ on?\n\nKanttori. _Imperativus, Indikativus, vakativus_.\n\nPutronius. Mitä lurjus? pidätkö minua hulluna? kyllä minä sinun opetan\n(ottaa Kanttoria tukasta, ja rupeavat tappelemaan.)\n\nKanttori. Voi, voi, voi!\n\n    (Menevät kaikki ulos pait Ryöstövoutia.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Nikodemus ja Korppeliin.\n\nNikodemus. Terve teille, herra Komsarjus! Näittekö tulevata vävyäni?\nMinä tulin häntä tapaamaan.\n\nKorppeliin. Hän tulee heti. Vahinko, kun etten hituista ennen tulleet,\nolisitte kuulleet hänen Kanttorin keralla taistelevan.\n\nNikodemus. Miten se kävi?\n\nKorppeliin. Tuo Kanttori häjy on pahempi kuin luulin. Ei sanaa hän ole\nlatinastansa ja hepreastansa vielä unohtanut.\n\nNikodemus. Se on tosi; sillä hän ei niitä koskaan ole osannutkaan.\n\nKorppeliin. Elkääppäs sanoko, Nikodemus; sillä miehellä on kieli kuin\npartaveitsi. Hän haastaa latinaaki kuin hyvä hevoinen.\n\nNikodemus. Sitä en olisi uskonut. Vaan mitä sanotte vävystäni?\n\nKorppeliin. Hän on kauhean oppinut; vaan hänellä on niin kummallisia\nluuloja uskonasioissa, jotta ne peloittaa.\n\nNikodemus. Mitä luuloja hänellä sitte on?\n\nKorppeliin. Ah! sitä on kauhistus! Hivukset nousevat pystyyn niitä\najatellessa. Kaikkia mitä kuulin en voi muistaakkaan. Sen vaan tiedän,\nhän sanoi maan olevan ymmyrjäisen. Mitä sanotte siitä, Nikodemus? Niin\nkauhiasti tallata uskon oppia! Pakana ei pahemmin voisi puhua.\n\nNikodemus. Hän lie sen sanonut vaan ilalla.\n\nKorppeliin. Se olisi kovin karkia ilaksiki. Vaan tuossapa hän tuleeki.\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Putronius. Nikodemus. Korppeliin.\n\nPutronius. Terve tulemastanne, appiseni! Kuinka voitte?\n\nNikodemus. Minun ijälläni on voimisen kanssa niin ja näin.\n\nPutronius. Te kuitenti olette aina niin iloinen.\n\nNikodemus. Niin teille näyttää?\n\nPutronius. Mitenkä Neitsyt Liisa jaksaa?\n\nNikodemus. Hyvästi vaan!\n\nPutronius. Vaan mikä teillä on? appeni, te minusta vastailette niin\nkylmästi.\n\nNikodemus. Sen olette ansaineetki.\n\nPutronius. Kuin? Mitä nyt olen rikkonut.\n\nNikodemus. Kuulutta olevan väärässä uskossa. Hurjaksihan teitä kaikki\nihmiset luulisi; sillä kuka ymmärtäväinen voisi väittää, että maa on\nymmyrjäinen.\n\nPutronius. Varmasti se ymmyrjäinen on; sillä totuudesta ei päästä\nmihinkään.\n\nNikodemus. Se on Hiis eikä totuus. Koko kylässä ei ole ainoata henkeä\njoka sitä uskoisi. Kysykää tuolta Ryöstövouvilta, joka on kyllä viisas,\njos ei hän ole minun luulostani.\n\nKorppeliin. Minusta se on yhenlainen olipa hän ymmyrjäinen eli suikula;\nvaan pitäähän minun uskoa omia silmiäni, jotka näyttävät, että se on\nlittiä kuin pannu kakkara.\n\nPutronius. Minulleki se tekee saman, mitä vouti eli muut kyläläiset\nluulevat. Sen minä vaan tiedän, maa on ymmyrjäinen.\n\nNikodemus. Se on hitoilla eikä ymmyrjäinen. Luulen te olette ihan\nhurja. Eikö teillä ole silmät niin kuin muillaki päässä.\n\nPutronius. Onhan se jo tuttu, appiseni! että meidän allamme asuu\nihmisiä, joiden jalat ovat meihin kohti.\n\nKorppeliin. Ha, ha, ha! Hi, hi, hi! Ha, ha, ha!\n\nNikodemus. Todella se naurattava onkin. Hän on vähän houkka mielinen.\nKoetelkaappas käydä laessa, pää alaspäin, miten se menestyy.\n\nPutronius. Se on toinen asia, appiseni! sillä -- --\n\nNikodemus. Enkä tahdo olla enää appennekaan. Tyttäreni on minulle\nrakkaampi, kuin että antaisin hänen sellaiselle.\n\nPutronius. Se on tosi, minä rakastan tytärtänne kuin omaa henkeäni;\nvaan että hänen tähtensä hyljätä vilosohviani ja sen kanssa koko\njärkeni, on enempi kuin voitte vaatia.\n\nNikodemus. Ha, ha, ha! teillä, kuulen on mielessänne toinenki rakkaus.\nPitäkää vaan Lovisanne eli Sohvianne. Tyttäreni ei teille olekkaan\nkovin tarjona.\n\nPutronius. Te etten ymmärrä minua. Vilosohvia ei ole muu kuin tiede,\njoka on avannut silmäni ja valaissut ymmärrykseni.\n\nNikodemus. Se on paremmin sovaissut silmiänne sekä ymmärrystänne tässä\nasiassa. Voitteko sitä vielä väittää?\n\nPutronius. Sihen ei todistuksiakaan tarvita. Yksikään oppinut sitä ei\nepäile.\n\nKorppeliin. Vaan Kanttori Palovinerus sitä ei toki usko.\n\nPutronius. Kanttori! sepähään jos ei ole mies. Hulluna rupeen vielä\ntässä teille vilosohviasta puhelemaan. Vaan Nikodemuksen tähden virkan\nparin todistusta. Ensimäiseksi, ovat matkustavaiset purjehtiessaan\nparintuhatta peninkulmaa täältä nähneet toisen taivaan ja toiset\ntähdet, ja heillä on ollut päivä silloin kun täällä on yö.\n\nNikodemus. Hurjako te olette, onko teillä enemmän kuin yksi taivas ja\nmaa. Minä olen käynyt Pietarissa, Kuopiossa sekä Oulussa, enkä ole\nnähnyt muuta kuin yhden ja saman taivaan. Vaan: millainen se toinen\ntodistuksenne olisi?\n\nPutronius. Se on kuun pimeneminen, joka tulee siitä, kun maa sattu\naurtngon ja kuun välille ja maan pimiä varjo eli kuvainen lankiaa\nkuulle, jossa se myös näytäiksee ymmyrjäiseksi.\n\nNikodemus. Ah herra Komsarjus! minua pyörryttää. Onneton hetki, jona\nvanhempanne laittoivat teitä kouluun.\n\nKorppeliin. Se on jumalattomuutta; saakaamme tänne Kanttori, joka voi\njos latinaksi eli greikaksi väittää, että maa Jumalan kiitos vielä on\nniin littiä kuin tuo kämmeneni. Vaan tuossa tulevat Nikodemuksen emäntä\nja tytär.\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Petronella. Liisa. Nikodemus. Putronius. Korppeliin.\n\nPetronella. Ah, vävyseni! minua ilahuttaa tavata teitä terveenä.\n\nLiisa. Kultaseni! Anna syliäsi!\n\nNikodemus. Hiljan hiljaan, lapseni! Välttää vähempiki.\n\nLiisa. Enkö nyt syleileisi kullaistani, kun vuosissa jo en ole nähnyt.\n\nNikodemus. Ole pois, sanon kerralla, tai kolahtaa.\n\nLiisa (itkien). Johan me olemme julkisesti kihlatut.\n\nNikodemus. Se on tosi; vaan siihen sitte on tullut vähän liikaa; (Liisa\nitkee). Lapseni! Kihlatessa hän oli älykäs ja Kristitty niinkuin\nihmiset, vaan nyt hän on kerettiläinen ja epä-uskoinen, eikä voi tulla\nenää langoksemme.\n\nLiisa. Jos ei sen enempää ole isäseni! niin me hyvin tulemme juoneen.\n\nNikodemus. Ole pois hänestä, sanon.\n\nPetronella. Mitä se on, Komsarjus?\n\nKorppeliin. Se on kyllä hullusti, emäntä; hän tuo epäuskoa kylään;\nsanoa että maa on ymmyrjäinen, ja sellaisia joita toinen ei julkeisi\nmainitakkaan.\n\nNikodemus. Eikö teidän ole sääli noita vanhempianne, jotka niin paljon\novat menettäneet teitä kouluttaissaan?\n\nPetronella. Noh! Kun se ei ole muuta, niin hän rakkaudesta tyttäreemme\nheittää epä-uskonsa ja hänen tähdensä sanoo että maa on littiä.\n\nLiisa. Ah, kultaseni, sano minun tähdeni että se on littiä.\n\nPutronius. Sitä en voi, niin kauvan kuin olen ymmärryksessäni. Enhän\nminä voi maalle antaa toista muotoa kuin hänellä on. Kaikki teen minä\nteidän tähdenne, vaan en tätä. Ja muutoin me oppineet emme konsaan\nerkane luuloistamme, mutta mitä olemme kerran sanoneet niin väitämme\nviimeiseen pläkki lasimme pisaraan asti.\n\nPetronella. Ukkoseni! kuule, minulle tämä ei vähintäkään näytä niin\ntärkiälle, jotta siksi purkasimme kaupan.\n\nNikodemus. Ja minä etsisin eroa jos jo olisivat vihityt.\n\nPetronella. Vaan ompa siihen minullaki sanomista, sillä jos hän on\nsinun tyttäresi niin on hän minunki.\n\nLiisa (Itkien). Voi, Kultaseni! sano heille jotta se on littiä.\n\nPutronius. Sitä en mitenkään voi.\n\nNikodemus. Kuule, eukko! Tietäisit, että minä olen talon mies ja hänen\nisänsä.\n\nPetronella. Sinäki tietäisit, että minä olen talon vaimo ja hänen\näitinsä.\n\nNikodemus. Isän arvelen ainaki enemmäksi kuin äitin.\n\nPetronella. Ja minä arvelen toisin. Sillä että minä olen hänen äitinsä\non epäilemätön; mut jos sinä -- -- -- Ei, minä en virka enää mitään.\n\nLiisa (itkien). Voi kultaseni, ettenkö minun tähdeni voisi sanoa että\nse on littiä?\n\nPutronius. En, lintuseni! _nam contra natura est_. Se on vasten\nluontoa.\n\nNikodemus. Mitäkäs sillä sanot, eukko? enkö minä ole niin hyvin hänen\nisänsä kuin sinä hänen äitinsä? Mitä, Liisa! Enkös ole sinun isäsi?\n\nLiisa. Muuta minä en voi uskoa. Äiti on aina niin sanonut.\n\nNikodemus. Komsarjus! mitä te arvelette sellaisesta puheesta?\n\nKorppeliin. Minusta se ei näyttäisi ihan mahdottomalle että niin kuin\nmamseli sano, sillä...\n\nNikodemus. Nonoh! se välttää; menkäämme kotiin. Muistakaa Antto\nPuuronen! minun tytärtäni niin kaurvalle etten saa kuin epäuskossanne\npysytte.\n\nLiisa (itkien). Ah, kultani! sanokaa että se on littiä.\n\nNikodemus. Pois, pois, ulos!\n\n    (Kaikki vieraat menevät.)\n\n\n\n\nNeljäs Näytelmä.\n\n\nEnsimäinen kohtaus.\n\nPutronius (yksinään). Tässä nyt ovat koko illan minua kiusanneet nuo\nmorsiameni vanhemmat, ja itkeneet sekä jotain tehneet saadakseen minua\neroamaan luuloistani; Vaan he eivät minua vielä oikein tunne. Ei,\nvaikka Keisariksi sillä pääsisin, en luopuisi sanastani. Todesti,\nElisabethia minä rakastan; vaan hänen tähtensä hyljätä vilosohvian ja\nluopua siitä kun julkisesti olen päättänyt, ei koskaan tapahdu. Aikaa\nmyöten, toivon muutenki vielä saavani tuon rakkaani. Kun kerran saan\nenemmän tilaisuutta, tahdon apelleni niin selvästi todistaa epäluulonsa\nettei hän pääse mihinkään uskomasta. Vaan tuossapa näen kanttorin ja\nryöstövouvin.\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Korpeliin. Palovinerus. Putronius.\n\nKorppeliin. Herrasensi, Putronius! meillä nyt on ollut paljon työtä\nteistä.\n\nPutronius. Mitä se olisi?\n\nKorppeliin. Me olemme koetelleet sovitella teidän sekä morsiamenne\nvanhempia.\n\nPutronius. No! mitä sillä saitte aikoin? Suostuuko Nikodemus?\n\nKorppeliin. Viimenen sanansa meille oli tuo: Kerettiläistä ei\nheimossamme ole ennenkään ollut. Tervehtäkää vaan Antto Puurosta ja\nsanokaa että minä sekä vaimoni olemme ymmärtäviä ja kunniallisia\nihmisiä, jotka ennen väännämme tyttäremme niskat nurin, kuin annamme\nhänen sellaiselle joka sanoo maan olevan ymmyrjäisen, ja niin tuopi\nväärää uskoa kylään.\n\nKanttori. Toella sanoen, täällä on aina pysytty oikiassa uskossa, eikä\nse kumma siis olekkaan jos Nikodemus teitä ei suatse vävyksensä.\n\nPutronius. Hyvät ihmiset! viekää paljon terveisiä Nikodemukselle, ja\nsanokaa että hän tekee väärin, kun minua kiusaa luopumaan siitä mitä\nkerran olen tullut sanoneeksi.\n\nKanttori. Ei, Herra! Niin vähästä asiasta te jättäsitte rakastettunne?\nKaikki ihmiset sillä naurasi.\n\nPutronius. Halvemmat sillä nauravat vaan _kommilitiones_, kumppalini\nminua ylistävät pilviin asti pysyväisyydestäni.\n\nKanttori. Pidättekö te sen syntinä sanoa, että maa on littiä eli\nsuikula?\n\nPutronius. Ei! sitä en tee; vaan minä sen luen itselleni häpiäksi että\nVilosohvian Majisterina luopua siitä, jota kerran julkisesti olen\npäättänyt, ja tehä sellaista joka häpäisisi koko liiton.\n\nKanttori. Vaan jos joku todistaisi uskonne vääräksi, pidättekö sittenki\nsyntinä luopua siitä?\n\nPutronius. Todistakaa minulle sen vääryys.\n\nKanttori. Se on minulle helppo. Täällä kylässä on paljon kunnon miehiä:\nensiksi on appenne, joka on pelkällä kirjotuksellansa päässyt edes;\nsitte olen minä kehno, joka olen pitkää 14 vuotta ollut Lukkarina;\nsitte on tuo Ryöstövouti, ja Jahtvouti, ja Lautamies ja Kylänvanhin ja\nniin monta muuta toimellista miestä, jotka kaikki ovat rehellisesti\nvirkansa toimittaneet, sekä maksaneet veronsa hyvät sekä pahat ajat.\n\nPutronius. Mitä hiton lörpötöstä se nyt on? Mihin te sillä pääsette?\n\nKanttori. Nyt olen pääsemäisilläni sihen jota tahdoin sanoa. Kysykää\nnyt jokaista noita kunnon miehiä ja kuulkaa jos yksikään taipuu sihen,\nettä maa on ymmyrjäinen. Ja koska usiamman puhetta paremmin pitää uskoa\nkuin yhden ainoan, niin siksi te olette väärässä.\n\nPutronius. Tuokaa koko pitäjään väki tänne väittämään sekä sitä että\nmuita asioita; minä tukkean jokaisen suun. Sellaisilla ei ole mitään\nuskoa. Heidän täytyy uskoa sitä mitä minä ja muut sanovat.\n\nKanttori. Uskoisivatko he senki, jos sanoisitte kuun olevan Hämeen\njuustoa.\n\nPutronius. Kuinkas muuten. Sanokaa'pas, mitä ihmiset luulevat teistä?\n\nKanttori. He luulevat minun kunnialliseksi mieheksi ja pitäjään\nLukkariksi, niin kuin olenki.\n\nPutronius. Ja minä sanon, se on vale; te olette kukko, sen todistan\nminä niin hyvin kuin 2 kertaa 2 on 4.\n\nKanttori. Hiielle sellaiset todistukset. Minä olisin kukko? Hullunako\nte olette?\n\nPutronius. Sanokaa minulle jotai puollustellaksenne.\n\nKanttori. Ensimäiseksi, minä haastan, kukko ei haasta, siksi minä myös\nen ole kukko.\n\nPutronius. Haasti ei tee mitään. Papekoia myös haastelee eikä sentähen\nole ihminen.\n\nKanttori. Voinpa minä sen muutenki todistaa. Kukolla ei ole ymmärrystä,\nminulla on ymmärrys, siksi minä en ole kukko.\n\nPutronius. Näyttäkää että teillä on ymmärrys.\n\nKanttori. Toimitanhan minä mittani aivan hyvästi.\n\nPutronius. Mitkä ovat suurimmat virantoimenne jotka vaativat\nymmärrystä.\n\nKanttori. Minä laulan joka pyhä kirkossa.\n\nPutronius. Kukko laulaa kanssa joka aamu siksi te myös olette kukko.\n\n    (Kanttori itkee.)\n\nKorppeliin. Elkää joutavia itkekö, Kanttori!\n\nKanttori. Se on, saakeli vie, suuri vale; Minä voin saada koko kylän\nväen todistamaan, etten ole kukko, etteikä koko suvussain ole ollut\nmuita kun kristityitä ihmisiä.\n\nPutronius. Kun nyt kukolla on kaikinpuolin yhtäläiset toimitukset kuin\nteilläki, mikä siis estää teidän olemasta kukon? sanokaa se minulle.\n\n    (Kanttori taas itkee.)\n\nKorppeliin. Jos ei Kanttori voi tuketa suutanne niin voinhan minä.\n\nPutronius. Antakaas kuulla tietonne.\n\nKorppeliin. 1:ksi sanoo oma tuntoni että te valehtelette.\n\nPutronius. Ryöstövoudin omatunnolle on vaiis tehä päätöstä.\n\nKorppeliin. 2:ksi sanon minä, että kaikki mitä sanotte on puto puhasta\nvaletta.\n\nPutronius. Todistakaa se.\n\nKorppeliin. 3:ksi olen minä rehellinen mies, jonka sanaan voidaan\nluottaa.\n\nPutronius. Mihin hitoille sellaiset todistukset kelpaavat?\n\nKorppeliin. 4:ksi sanon minä, että te haastatte niinkuin suuri koira,\nja että teillä olisi kieli leikattava suusta.\n\nPutronius. Vieläkän ei yhtään todistusta.\n\nKorppeliin. Ja 5:neksi tahon minä todistaa, että minä voin puollustaida\njos nyrkillä eli miekalla.\n\nPutronius. Minä en rakasta kummaistakaan, vaan suullisesti minä voin\ntodistaa mitä tahansa. Esimerkiksi tahon minä nyt päättää että te\nolette härkä.\n\nKorppeliin. Päättäkää hitoilla vaan ei sitä.\n\nPutronius. Jos maltatta vaan nyt kuulla todistuksiani.\n\nKorppeliin. Kanttori, läkkäämme pois.\n\nPutronius. Näin minä sen todistan: se joka -- (Ryöstövouti huutaa minkä\njaksaa ja pitää kättänsä Putroniuksen suulla.) Jos etten nyt suatse\nkuulla, voitte vasta, millon ja missä halaatte.\n\nKorppeliin. Enkä taho mitään kanssakäymistä sellaisen hurjan keralla.\n\n    (Menee ulos Kanttorin keralla.)\n\nPutronius. Noiden kanssa minä voin kiistää kiivastumatta. Toisin se on\noppineempain kanssa kiistäissä, niinkuin taanoisen Oppivan joka minun\nniin kiivastuutti. Vaan tuossa tulevat vanhempani.\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Sipri. Elli. Putronius.\n\nSipri. Poikani! Miksi sellainen itseppäisyys, jolla kaikki ihmiset\nsuututatte? Te olette pilkanneet, kuulen, noitaki hyviä ihmisiä jotka\nlaitoimme sovintoa hieromaan appenne ja teidän välillänne. Mitä hyvää\nsiitä on, tehä ihmisiä kukoiksi ja häriksi?\n\nPutronius. Siksihän minä olen oppinut, siksi päätäni pieksänyt, jotta\nvoin sanoa mitä tahon ja myös sen puollustaa.\n\nSipri. Minusta näyttää sellainen oppi ihan tarpeettomalle.\n\nPutronius. Pitäkää suunne, ukko!\n\nSipri. Ethän mieline lyöä vanhempiasi?\n\nPutronius. Jos senki tekisin, niin myös sen puollustaisin koko maailman\neessä.\n\n    (Menevät itkien ulos.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Putronius. Jaakko.\n\nPutronius. Minä en luovu sanastani jos hulluksi tulisivat jokainoa,\nvaan mitäpäs sinulle Jaakko?\n\nJaakko. Minulla on herralle kirja.\n\n    (Putronius ottaa kirjan ja lukee. Jaakko menee.)\n\nRakkain ystäväni!\n\nEn koskaan olisi luullut voivasi niin pian jättää sen, joka sinua niin\nmonta vuotta vilpittömimmästi on rakastanut. Sen nyt saan sinulle\nvakuuttaa, että sitä luuloa jotta maa olisi ympyräinen isäni vihaa niin\nkuin kuolemaa ettei hän koskaan minua suo sinulle, ennenkun suostut\nmuiden ihmisten uskoon. Mitä hyvää sinulle siitä on jos maa on suikula,\nympyräinen, eli neliskulmanen? Siksi rukoilen nyt sinua hellän\nrakkauteni tähden suostumaan samaan uskoon jolla me niin kauvan hyvästi\nolemme aikoin tulleet. Jos et sitä tee, niin ole vakuutettu, minun\ntäytyvän surra itseni kuoliaksi; koko maailma siitä soimaisi sinua,\njoka niin tuottaisit kuoleman sinua enemmän kuin omaa sieluansa\nrakastavaiselle morsiammellesi Elisabeth Nikodemuksen tytär.\n\nPutronius. Oh! Jumalani! tuo kirja minut hellyttää ja panee\nharhailemaan: yhellä puolla on Vilosohvia, joka käskee seisomaan,\ntoisella kultani joka syyttää kylmyyttäni ja pysymättömyyttäni. Vaan\nminä, niin pian luopuisin mietteistäni? ei suinkaan; Mutta tässä tarvis\nvaatii. Jos tässä en suostu, minä sekä rakastettuni tulemme\nonnettomiksi. Hän murehtii itsensä kuoliaksi, ja koko maailmat minua\nsiitä syyttää. Jättäsinkö sen joka minua niin monta vuotta on totisesti\nrakastanut? saattasinko hänelle kuoleman? Ei, sitä en voi: Vaan muista\nmitä teet, Anttonius! tässä saat näyttää jos olet oikia Vilosohvi. Kuta\nsuurempi vaara, sen suurempi kunniakruunu. Ajattele, mitä kumppalisi\nsanovat kuullessa ei olevasikaan enää sama Anttonius joka puollustaa\nmietteensä viimeseen veripisaraan asti. Jos halvemmat minua syyttävät\npysymättömyydestä rakkaudessa, niin oppineet ylistävät minua pilvihin.\nSe joka häpäisee minua yksille antaa minulle kunniankruunun toisilta.\nTämä kiusaus minun siis on voitettava. Minä voitan sen! Minä jo olen\nsen voittanut. Maa on ymmyrjäinen; sanottu. Jaakko! se kirja kun\nminulle annoit ei vaikuta minussa mitään. Minä päätän niin kuin\nennenki: Maa on ymmyrjäinen, ja se ei koskaan tule littiäksi,\nniinkauvan kun minun pääni seisoo.\n\nJaakko. Minäki luulen että maa on ymmyrjäinen. Mut jos ken minulle\nantaisi viinaryypyn sanoakseni että maa on suikula, niin minä sanoisin,\nse on suikula. Sillä minulle se tekee sen saman.\n\nPutronius. Sinulle se on sopivainen, vaan ei Vilosohville, jonka suurin\nkunto on vihoviimeseen puollustaa sitä, mitä kerran on sanonut. Minä\ntahdon julkisesti koko pitäjään väen kanssa siitä kiistää.\n\nJaakko. Vaan saanko minä herralta vähän kysyä. Jos te kiistassa\nvoitatte, mikä siitä sitte seuraa?\n\nPutronius. Siitä seuraa se, jotta minä saan voiton, ja kunnian pidettää\noppineena miehenä.\n\nJaakko. Herra ei panisi pahaksi, minä kyselen vaan oppiakseni. Minä\nhalaisin tietää, kun herra voittaa kiistassa, jos Kanttori siitte\ntoellaki muuttuu kukoksi?\n\nPutronius. Mitä lörpötöstä! Hän jää yhtäkaikki entiselleen.\n\nJaakko. Noh! Hänpähään se sitte on voittanutki.\n\nPutronius. Sinullaisesi talonpojan töllön keralla minä en voi ruveta\nkiistämään: kun osaisit latinaa niin vielä vieläi; Minä en ole tottunut\nsuomeksi kiistämään.\n\nJaakko, Se tahtoo sanoa: Herra on tullut niin oppineeksi, ettei osaa\nenää äitinkielellä sanoa ajatustansa.\n\nPutronius. Tukkia suusi, kunnoton! minä rupeisin sellaisille\nselittelemään ajatuksiani? Äsken tahtoi kymmenisten oppineempi\nkerallani taistella, vaan kuultuani ettei tiennyt mikä _metaphysika_\noli, järkiään herkesin äänettä.\n\nJaakko. Mitäs se siitte merkitsee se _metapyysikka_, vain miten se oli?\n\nPutronius. Kyllä minä sen merkityksen tiedän.\n\nJaakko. Te itse sen tietänette, vaan etten osaa sitä selittää toiselle.\nMinä sen siaan voin vähäisen tietoni selittää kelle tahansa.\n\nPutronius. Sinäki varmaan olet oppinut mies, Jaakko! Mitä sinä tiedät?\n\nJaakko. Vaan jos todistaisin olevani oppineempi teitäki?\n\nPutronius. Senpäs kuulisin.\n\nJaakko. Joka tärkeimpiä asioita tutkii on oppinein?\n\nPutronius. Se on ihan tosi.\n\nJaakko. Minä tutkin kyntämistä ja karjan vaalimista, siksi minä olen\noppinempi teitä.\n\nPutronius. Karkian talonpojan työn sinä pitäisit tärkeimpänä?\n\nJaakko. Minä en tiedä, mutta jos me talonpojat ottasimme kynän eli\nliitupalaisen käteemme ja rupeisimme kuvailemaan paljonko matkaa kuuhun\nja aurinkoon on, niin te korkiasti oppineet herrat saisitte huonot\njoulut vatsoihinne. Te menetätte aikanne kiistellessä, jos maa on\nympyräinen, soikia eli neliskulmanen, me sensiaan pyydämme pitää maata\nsiliänä ja kasvavana; eikö meidän oppimisemme siis ole tärkiämpi kuin\nteidän; ja eikö tuo Nikodemus ole kaiken oppinein koska hän saa tilasta\npuolta suuremman voiton kun edellisensä, joka luki kaikkia mailman\nkirjoja päivät halki, ja tilan jätti autioksi?\n\nPutronius. Oh, se on surma ja saatana joka sinusta puhuu. Ja vaikka se\nkaikki on valetta, niin se kummastuttaa sinulta sellaista kuulla; sano,\nmistä olet oppinut sellaiset sanat?\n\nJaakko. Minä en ole kouluja käynyt, mutta ihmiset sanoovat että minulla\non hyvä pää. Olenpa jo tehnyt runojaki. Viime tein runon Olli\nOluvisesta, joka joi itsensä kuoliaksi; hänen isänsä hukkui\nkalastaissa.\n\nPutronius. Millainen se runo oli?\n\nJaakko. Se alkoi näin:\n\n    Tuop on Olli Oluvinen,\n    Astu jälkiä isonsa.\n    Isä hukku Humaljärveen,\n    Olli poika viina kannuun.\n\nNäistä värsyistä maksoi minulle Tuomari 20 kopekkaa kuin lu'in ne\nhänelle.\n\nPutronius. Runo on kaunis, vaan se on ulkopuolisesti vaillinen. Sillä\nei ole oikeata säventä.\n\nJaakko. Mitä se on?\n\nPutronius. Muutamat värsyt vähän liikkaavat, eli niillä ei ole täysiä\njalkoja.\n\nJaakko. Jalkoja! voi veikkonen, ne ovat muutamissa päivissä kulkeneet\nhalki pitäjään.\n\nPutronius. Sinulla on terävä pää, Jaakko! Soisin että olisit\nkoulutettu; sitte voisit kerallani kiistää. Tule menkäämme.\n\n\n\n\nViides Näytelmä.\n\n\nEnsimäinen kohtaus.\n\n    Luutnantti. Korppeliin. Ryöstövouti.\n\nLuutnantti. Missä, herra komsarjus! voisin tavata sitä miestä? minä\nhalaisin häntä puhutella. Onko hän soria mies?\n\nKorppeliin. Noin jokseenki, ja hänellä on kieli kuin partaveitsi.\n\nLuutnantti. Se ei vahingoita, kun hän muuten on terve ja vahva.\n\nKorppeliin. Hän voipi sanoa mitä ikänsä, ja myös sen puollustaa. Hän\ntodisti ihan selvästi, että Kanttori oli kukko.\n\nLuutnantti. Onko hän hartioilta noin leviänlainen?\n\nKorppeliin. Hän on julma. Hän tekee kaiken kotijoukkonsa lehmiksi,\ntammoiksi ja hevoisiksi, sekä jälleen ihmisiksi: hän muka kirjoistansa\nniin todistaa.\n\nLuutnantti. Näyttääkö hän voivan kärsiä?\n\nKorppeliin. Hän myös todisti maan ympyräiseksi.\n\nLuutnantti. Se ei koske minuun; vaan näyttääkö hän urholliselle?\n\nKorppeliin. Hän voisi heittää henkensä yhen puustavin tähen, jonka hän\nkerran on sanonut.\n\nLuutnantti. Herra Komsarjus! Niin kuin kuulen tulee hänestä aika\nsotamies.\n\nKorppeliin. Kuinka Luutnantti hänen sotamieheksi saa? Hän on Majisteri.\n\nLuutnantti. Se ei tee mitään. Jos hän tekee ihmisiä lampaiksi, häriksi\nja kukoiksi niin minä koettelen kerran tehä Majisterin sotamieheksi.\n\nKorppeliin. Sen soisinki. Minä nauraisin kuollakseni.\n\nLuutnantti. Olkaa vaan vait, Komsarjus! kun me panemme päämme yhteen\nniin sellaiset asiat eivät enää ole mahdottomat. Vaan tuossa tulee\njoku, hänkö se on?\n\nKorppeliin. Niinpä onkin. Minä pistäien ulos, ettei hän minusta\nrupeisi mitä luulemaan.\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Luutnantti ja Putronius.\n\nLuutnantti. Terve tulemastanne kylään.\n\nPutronius. Kiitän nöyrimmästi.\n\nLuutnantti. Minä halusin käydä luonanne, koska täällä muutoin on niin\nvähän oppineita joiden kanssa puhelisi.\n\nPutronius. Minulle on mieluinen kuulla teidänki oppineeksi. Millon\njätitte Akatemian?\n\nLuutnantti. Siitä jo on 10 vuotta.\n\nPutronius. Herra Luutnantti on siis jo vanha Akatemikus. Mitä kieltä te\nenimmän harjotitte?\n\nLuutnantti. Minä luin paraita Latinaisia kirjoja, harjoitin luonnon\noikeutta ja käytöllistä tiedoitsemista, niin kuin teen vielä nytki.\n\nPutronius. Oi, se on kaikki turhuutta, eikä akatemillista. Ettenkö\nensinkään harjottaneet _Philosophiam instrumentalem_?\n\nLuutnantti. En sanottavasti.\n\nPutronius. Niin muodoin etten ole kiistäneetkään.\n\nLuutnantti. En.\n\nPutronius. Oi, onko seki oppiminen? Philosophia on ainoa kunnollinen\noppi; muuki voipi olla hyvä, vaan ei oppinut. Se joka on lukenut\n_Logicam ja metaphysikam_ voipi väittää mitä ainetta hyvänsä, jos kohta\nsitä ei tuntisikkaan. Minä en tiedä mitään jota en voisi väittää.\nAkatemiassa ei ole ollut yhtään taistelua eli väitöstä jossa en minä\nolisi ollut vastustajana.\n\nLuutnantti. Minä kuulin sanottavan herran voivan väittää senki, jotta\nlasten velvollisuus on lyödä vanhempiansa. Minulle se näyttäisi ihan\nmahdottomalta.\n\nPutronius. Jos sen olen sanonut, olen minä mies sen puollustamaanki.\n\nLuutnantti. Minä lyön 10 ruplan vedon, ettette sitä voi.\n\nPutronius. Minä voin panna 10 ruplaa sitä vastaan.\n\nLuutnantti. Sanottu! Antakaas nyt kuulla.\n\nPutronius. Ketä enimmän rakastetaan, sitä myös enimmän lyödään;\nVanhempia rakastetaan enimmän; siksi heitä myös pitää lyötämän. Eli\ntoisin: Mitä olen toiselta saanut, se pitää samalla mitalla takaisin\nannettaman. Minä olen lapsena vanhemmiltani saanut selkääni; siksi\npitää minun myös heille antamaan selkään. Eli -- -- --\n\nLuutnantti. Nonoh? jo se välttää! Te olette voittaneet vedon. Tuossa on\n10 ruplaane.\n\nPutronius. Noh! Eihän se liene teidän totenne, herra Luutnantti. Minä\nen tahdo teiltä mitään rahaa.\n\nLuutnantti. Siitä etten mihinkään pääse. Minä vannon teidän täytyy se\nottaa.\n\nPutronius. Noh! minä otan sen sitte, etten tekisi teitä valapatoksi.\n\nLuutnantti. Mut jos nyt minäki koettelisin tehdä jotai teistä; esim.,\nminä teen teidän sotamieheksi.\n\nPutronius. Se on helppo, kaikki oppineet ovat hengelliset sotiat.\n\nLuutnantti. Ei, minä todistan että te olette ruumillinenki sotia. Se\njoka on ottanut käsirahan on pestattu sotamies. Te olette sen tehneet;\nsiis --\n\nPutronius. _Nego minorem_; se ei ole tosi.\n\nLuutnantti. _Probo minorem_, te olette ottaneet 10 ruplaa pestiä\nkäteenne.\n\nPutronius. Mutta --\n\nLuutnantti. Ei yhtään muttaa; te oletta sotamies.\n\nPutronius. Vaan _distinquendum est_ -- -- --\n\nLuutnantti. Mitä joutavata; kontrahti on tehty ja pesti on kädessänne.\n\nPutronius. Mutta eroitus on _inter contractum verum et_ -- -- --\n\nLuutii. Kielättekö te saaneennne minulta 10 rupilaa?\n\nPutronius. Vaan siinä on eroitua _distinqvendum est_ saamisen ja\nsaamisen välillä.\n\nLuutnantti. Tule pois, kampraatti, paikalla saat munteringin päällesi.\n\nPutronius. Tuoss' on 10 rupilaanne takaisin. Ja ken teille todistaa\nminun ottaneeni rahojanne?\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Korppeliin. Kapraali Niilo. Putronius. Luutnantti.\n\nKorppeliin. Minä todistan nähneeni teidän Luutnantilta ottaneen\nkäsirahan.\n\nNiilo. Ja minä.\n\nPutronius. Mutta miksi otin ma sen rahan? sillä on eroitus -- --\n\nLuutnantti. Mitä tyhjää; Niilo! jää tänne, kunnes minä haen\nmunteringin.\n\nPutronius. Hoi! väkivaltaa!\n\nNiilo. Jos et ole vait, sinä koira, syöksen pajonetin vatsaasi. Eikö\nhän ole pestattu, herra komsarjus?\n\nKorppeliin. Kyllä se totta on.\n\nLuutnantti. Kas niin! kiirusti musta mekko päältä pois, ja harmaa\npunakaulus siaan. (Putronius itkee, toisten munterinkiä pukeissa). Oi,\nkun se näyttää pahalle sotamiehen itkeä, paljon parempihan sinä nyt\nolet kuin ennen. Opasta häntä hyvästi, Kaprali Niilo! Se on oppinut\nmies, vaikka hän ekseringissä vielä on heikko.\n\n    (Kaprali Niilo pukee munteringin, opastaa ja lyöpi)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Luutnantti. Niilo. Putronius.\n\nLuutnantti. Noh Niilo, oppiiko hän ekseringin?\n\nNiilo. Kyllähän se oppii, vaan se on sellainen koira, jotta se sietää\nvähän väliä pieksämistä.\n\nPutronius (itkien). Armollinen herra, armahtakaa minua! Minun huono\nterveyteni ei siedä sellaista menetystä.\n\nLuutnantti. Ensiksestä se tuntuu vaikialle. Vaan kun kerran hyvästi\nsaat selkääsi, niin viimein se ei paljon koskekkaan.\n\nPutronius (itkien). Oh! Jos en koskaan olisi koulutettu, niin en\ntähänkään onnettomuuteen olisi sattunut.\n\nLuutnantti. Se vasta on alkua? kunhan kerran olet muutaman sata paria\nsaanut vitsoja selkääsi, niin tästä et ole milläsikään.\n\n    (Putronius itkee.)\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Nikodemus. Petronella. Liisa. Sipri. Elli. Luutnantti.\n    Putronius, Kaprali.\n\nNikodemus. Tiedättekö sen varmasti?\n\nSipri. Ihan varmasti! Ryöstövouti äsken ikään sanoi sen minulle. Voih!\nvoih! nyt minua säälittää.\n\nNikodemus. Kun saisimme hänen oikiaan uskoon, minä lunastaisin hänen\ntakaisin.\n\nLiisa (tulee ulkoa). Voi minua poloista!\n\nNikodemus. Ole parkumatta tyttäreni, sillä et voita mitään.\n\nLiisa. Voi isä kultani! jos te olisitte niin rakastuneet, etten\nkieltäisi minua parkumastakaan.\n\nNikodemus. Hyi! tyttölapsen on häpiä niin näyttäidä. Vaan tuossahan tuo\nonkin; Antto Puuronen! no mitenkä nyt on olo?\n\nPutronen. Voi, herra Nikodemus kulta, minä olen tullut sotamieheksi.\n\nNikodemus. Niin, se on toista, kuin tehdä ihmisiä häriksi ja Lukkaria\nkukoiksi.\n\nPutronius. Voih minä poloinen! Nyt minä kadun ennistä hulluuttani, vaan\nse on myöhään.\n\nNikodemus. Kuulkaa, ystävä! Jos lupaatte hylätä entisen hurjuutenne,\neikä saattaa riitoja ja väitöksiä maahan, niin lupaan minä tehdä mitä\nvoin teidän lunastukseksi.\n\nPutronius. Oh! Minä en ole parempaa ansainnut, joka olen uhannut lyödä\nvanhempianiki. Vaan jos minun tahtoisitte tästä pelastaa, niin minä\nvannon parantaa elämäni, ja ruveta johonki ammattiin, eikä ketään\nhäväistä väitöksilläni.\n\nNikodemus. Odottele, minä puhuttelen Luutnanttia. Kuulkaa, herra\nLuutnantti, Te olette aina olleet meille hyvä ystävä. Tuo jonka olette\nnyt sotamieheksi pestanneet, on ainoan tyttäreni sulhanen, jota se\nsydämmellisesti rakastaa. Laskekaa hän jälle vallolleen. Minä maksan\nteille 100 rupilaa hänestä. Ensin olin minäki iloinen, jotta hän niin\ntuli rangaistuksi. Mutta nyt kun hän on vahvasti luvannut hylätä\nentisen tylyytensä ja parantaa elämänsä, niin olen häntä ruvennut jälle\nsäälimään.\n\nLuutnantti. Herra Nikodemus! kaikki mitä olen tehnyt on hänen\nhyväksensä. Tiettyä hänen tyttärenne sulhaseksi olen teidän tähtenne\nnäyttänyt hänelle kovuuttani saadakseni hänen tunnustamaan vikansa.\nTulkoon nyt tänne. -- Kuulkaa ystävä! Vanhempanne ovat paljon\nkuluttaneet saadakseen teistä kunnian ja turvan vanhuudessansa. Vaan te\nlähettä viisaana kotoa ja tulette löyhkönä takaisin, ja saatatte koko\nkylän raivoon kummallisilla väitöksillänne; Jos ne ovat opin hedelmät,\nniin voisivat hitoilla olla kaikki kirjat maailmasta. Minulle näyttää\nkaikki, mitä koulussa olisi opittava, olevan ihan vastahakaista sille\nmitä te vauhkoilette, ja että oppinut mieli pitäisi tunnettaman\nlauhkeudestansa, siviältä ja sopuisalta puheeltansa muista vähemmin\noppineista. Sillä oikia tieto ja oppi neuvoo meidän enemmän estelemään\nja sammuttamaan torasuutta, ja hylkäämään luulomme ja väitteemme niin\npian kun halvinki meille todistaa niiden vääryyden. Vilosohvian\nensimäinen käsky on, tunne itsesi, ja kuta enemmin joku sitä on\naprikoinut, sen vähemmin hän kiittää itsiänsä, sen enemmän hän löytää\nvielä tarvitsevansa oppia. Mutta te teette viisauden opin\ntappelukeinoksi ja pidätte sen viisaana joka koreilla puheilla ja\nsanallaskuilla voipi vääntää totuuden nurin, ja selvittää oman\npuolensa. Sillä te tuletta kaikilta vihatuksi. Se on siis teille paras,\nettä tästälähin unoutatte kaikki mitä tähän asti olette uurastaneet, ja\nhaette itsellene jonku ammatin jotta voitte ansaita elatuksenne, eli\njos harjotattaki oppia, sitä rupeisitte tekemään järkiään toisella\ntavalla kuin tähän asti!\n\nPutronius. Oh, hyvä herra! Minä koen nyt seurata neuvojanne, ja pyrin\ntästä lähin muuttaa elämäni.\n\nLuutnantti. Hyvä! Te nyt pääsette jälleen irti, kun vaan lupaatte sen\nsekä omille että morsiammenne vanhemmille, ja rukoilette heiltä\nanteeksi.\n\nPutronius. Nöyrimmästi ja vesillä silmin rukoilen nyt teitä kaikkia\nunohtamaan rikokseni, ja lupaan tästedes muuttaa elämäni, hyljäten koko\nentisen pahan tapani joka minun on saattanut tälläiseen tilasuuteen,\nseuraten tuon kunnon ja oppineen miehen neuvoja jota aina, lähinä\nvanhempiani, olen arvossa pitävä.\n\nNikodemus. Niin vävyseni, etten sitte enää päätä olevan maankaan\nympyräisen; sillä se asia minua on paljon huolituttanut.\n\nPutronius. Hyvä appiseni! Minä sitä en tästedes väitä. Mutta sen tahdon\nvaan sanoa että kaikki oppineet jo ovat siitä luulosta että maa on\nympyräinen.\n\nNikodemus. Ahaa -- herra Luutnantti, tehkää hän jällen sotamieheksi,\nkunnes maa tulee littiäksi.\n\nLiisa. Sano jo sulhaseni että se on littiä.\n\nPutronius. Appiseni! Maa on niin littiä kuin kakkara. Tyydyttekö\nsiihen?\n\nNikodemus. Kas niin! olkamme nyt ystävät; nyt saatte tyttäreni. Tulkaa\nnyt kaikki meille, ja juokaamme siellä sovinnot. Herra Luutnantti\nkunnioitasi meitä myös tulollansa.\n\n    (Menevät ovesta.)\n\nLoppu.\n\n\n\n"]