[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f27vNLUmSkT5g16WkWuv8awlG7rDmM0jU5vDh-O8Xg3E":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":11,"gutenbergSubjects":20,"gutenbergCategories":21,"gutenbergSummary":11,"gutenbergTranslators":22,"gutenbergDownloadCount":11,"aiDescription":23,"preamble":24,"content":25},1109,"Järkyttäviä jälkiä","Lehtonen, Joel",1881,1934,"1109-lehtonen-joel-jarkyttavia-jalkia","1109__Lehtonen_Joel__Järkyttäviä_jälkiä",null,"romaani",[],[],"fi",1931,29322,210859,true,[],[],[],"Joel Lehtosen salanimellä kirjoittama teos liikkuu seikkailun ja satiirin välimaastossa. Kerronta alkaa kaukaisen heimon neuvotteluista siirtomaavallan hyökkäyksen edellä, mutta kytkeytyy myöhemmin kotimaisiin sotilaspiireihin ja lentokoneisiin.","Era Peiran 'Järkyttäviä jälkiä' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1109.\nE-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme aseta mitään\nrajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","JÄRKYTTÄVIÄ JÄLKIÄ\n\nKirj.\n\nEra Peira [Joel Lehtonen]\n\n\n\nTieto Kustannus Oy, Helsinki, 1931.\nSuomalainen Paino Oy, Huopalahti.\n\n\n\n\n\n\n    Ihminen, älä tongi totuutta,\n    tulet murheelliseksi!\n\n\n\n\nOli lämmin ja tyyni iltahetki. Läheisten seutujen heimopäälliköt olivat \nkokoontuneet tärkeään neuvotteluun varjoisten puiden juurille. \nSodanvaara oli uhkaamassa, sillä valkoihoiset tunkeutuivat tiheiden \naarniometsien lävitse yhä lähemmäksi levittääkseen tulella ja miekalla \nsekä väkiviinan avulla omaa länsimaista sivistystään. Tämä tapahtui \nmuka ihmisyyden nimessä ja maailmaa laajasti valloittaneen uuden \nuskonnon varjolla. Tarkoitus oli myös rangaista näitä tummaihoisia \nihmissyöjiä, jotka olivat rohjenneet tehdä maukkaan juhla-aterian \nparista heidän lähettyvilleen joutuneesta lähetyssaarnaajasta. Tilanne \noli varsin vakava. Onneksi olivat eri heimojen väliset riitaisuudet \nyhteisen vaaran uhatessa lopetettu ja sovinnossa pohtivat nyt \nylt'ympäriltä saapuneet edustajat sellaisia toimenpiteitä, joiden \navulla voitaisiin estää vihollisen taholta tulevaa ryntäystä ja \nhävitystä. Tähän saakka oli kyllä torjuttu milloin mistäkin päin \ntulleiden valloitusretkeilijöiden hyökkäykset, mutta nyt kerrottiin \nvalkoihoisilla olevan aivan mahdottomia taisteluvehkeitä, joiden \naikaansaamaa tuhoa vastaan ei ollut tehoisia suoja- tahi \npuolustuskeinoja olemassa. Oltiin melkein epätoivon partaalla \nmielipiteitä vaihdettaessa, sillä toiset katsoivat olevan syytä ryhtyä \nrauhallisiin neuvotteluihin pelättyjen hyökkääjien kanssa, kun toiset \ntaas mitä ankarimmin vastustivat sellaista pitäen siinä määrin kiinni \nentisistä elämäntavoistaan, uskonnostaan ja oikeudestaan elää rauhassa \nomissa oloissaan, että pitivät kuolemaa parempana kuin orjaksi tuloa. \nEdellisellä kannalla olevat osoittautuivat uudistushaluisiksi ja \ntoivoivat olojen muuttuvan entistä paremmiksi itsensä korkeammalla \nsivistysasteella kuvitelleiden valkoihoisten kanssa yhteistoimintaan \nruvettaessa, mutta vanhoilliset, tosikansalliset miehet jyrkästi \nvastustelivat kaikkea yhteyttä \"pahojen henkien\" kanssa. Onhan heillä \noma varma toimeentulonsa, oma rikkautensa, laajat viljelykset ja \nmetsästysmaat. Järjestys ja kuri on mallikelpoinen, kun empimättä \ntotellaan esimiesten käskyjä ja seurataan oikeudenjakajien määräyksiä \nja tyydytään heidän ankariinkin tuomioihinsa, ajattelivat monet \nryppynaamaiset urhot, jotka eivät olleet koskaan mielestään tehneet \nkenellekään vääryyttä eivätkä väkivaltaa, kaiken heidän pitkän elämänsä \najan oli vain oikeutta noudatettu. Mutta mitä oli tuntemattomalta \nvieraalta odotettavissa, siitä ei ollut harmaata aavistustakaan. Pelkoa \nja vavistusta herätti yksinomaan jo ajatuskin joutua toisten \nkomennettaviksi ja holhottaviksi. Entäs jos vielä ryöstävät tahi \ntappavat. Kauniita koruja niillä kuuluu olevan, mutta onhan niitä \nmeilläkin, onpa omatekoisia ja mieleisiä, ei meidän vapauttamme mokoman \nedestä tarvitse antaa.\n\nKeskustelu kävi yllä kiihkeämmäksi, jokainen puhui yhtaikaa esittäen \nomia ajatuksiaan ja uusia puolustuskeinoja. Muuan mies sanoi kuulleensa \npuhuttavan juoksuhaudoista, toinen tappavasta kaasusta ja kolmas \ntiesi mainita ilmasta käsin pudotettavista suurista kivistä, jotka \nmaahan tullessaan räjähtäisivät ja tuhoaisivat koko kyläkunnan samalla \nkertaa. Vielä kerrottiin, että valkoihoiset kykenivät saamaan \nliikkeelle suuria vuoria, jotka julmaa ääntä pitäen sulloisivat allensa \nkaiken, mitä eteen sattuisi. Paholaisen avulla heidän sanottiin voivan \njärjestää ukkosta ja jatkuvaa salamoimista, mikä polttaisi kaikki \nläheiset metsät ja vainiot. Neuvottelu kehittyi väittelyksi eikä kukaan \ntahtonut antaa suunvuoroa toisille, niin kiihtynyt oli jo mieliala. \nVanhimman oli vaikeata pitää järjestyksestä ja rauhallisuudesta huolta, \nkun ei kukaan tullut ajatelleeksi esittää erikoisvaliokuntia pohtimaan \nkutakin kysymystä erikseen, vaan jokainen tahtoi saada äänensä koko \nkansan kuultavaksi. Vai lienevätkö olleet toisia kansoja viisaampia, \njoiden piirissä asiat usein hautaantuivat kaikenlaisiin komiteoihin, \neikä niiden selvittelystä lopulta monasti tule mitään. Joka tapauksessa \nnyt oli kova kiire järjestellä puolustusta, eikä olisi saanut kuluttaa \naikaa pitkiin puheisiin ja kiistoihin, sillä vaara oli hyvinkin \nlähellä. Yleinen hermostuneisuus, jollaista nämä miehet eivät olleet \nvielä koskaan kokeneet, alkoi vallata jo koko tämän vakavamielisen \njoukon. Oltiin kuin kuilun partaalla, rotkoon putoamaisillaan. Äkkiä \nsyntyi täysi hiljaisuus; tuntui siltä kuin olisi jokaista miestä \nsalaperäisellä taikasauvalla satutettu. Oli kaameata.\n\nEräs miehistä oli huomannut taivaan rannalla suuren, mustan linnun, \njoka kaarteli ilmassa sinne tänne ja näkyi tulevan yhä lähemmäksi. Hän \nsyöksähti pystyyn ja viittasi molemmilla käsillään pohjoiseen päin. Ei \nsanonut sanaakaan, vaan vapisi kuin kuolemaan tuomittu. Hetken päästä, \nkun kaikkien katseet olivat jo suuntautuneet outoon ilmiöön päin, alkoi \nkuulua omituista surinaa, mikä kaikesta päättäen oli tuosta linnusta \nlähtöisin, pari silmänräpäystä kestänyttä hiljaisuutta seurasi mitä \nkamalin meteli ja sekamelska. Miehille tuli hätä käteen. Jokohan tuo \noli maailman lopun alkua, jokohan kuoleman hetki lähestyi näin \näkkiarvaamatta? Mitä tuo surina merkitsi? Olikohan se jo sodan \njulistusta, vai oliko se jumalien lähettämä varoitusmerkki kinastelun \nlopettamiseksi ja tositoimintaan ryhtymisestä? Jokohan kaikki oli \nhukassa? Salaman nopeudella kiersivät nämä ajatukset miehestä mieheen \nja yhtä vikkelästi kukin heistä heittäytyi hakemaan itselleen \nsuojapaikkaa. Ken tupertui puun juurelle, ken kiipesi puun tiheisiin \noksiin, ken taas ehätti juosta majaan piiloon. Tämä urhea joukko hajosi \nkuin akanat tuuleen, mutta kauheata surinaa he eivät kuitenkaan \nvälttyneet kuulemasta, niin voimakkaaksi se kehittyi. Kävipä lopulta \nkorvia hiveleväksi, kiusaavaksi, pirulliseksi. Tuho oli tulossa. \nJokaisen päässä toistuivat kaikki elämänvaiheet vastustamattomasti. \nKukin teki tiliä kanssansa. Mitä äänekkäämmäksi linnun aiheuttama \nsurina kävi, sitä nopeammin toimi miekkosten mielikuvitus ja sitä \njäykemmiltä tuntuivat jäsenet. Voimakkaammat kylmänväreet tekivät \ntehtävänsä, miehet olivat kuin jääpuikkoja. Sitäpaitsi yö ja pimeys \nläheni, pelko kasvoi, mutta surina milloin yltyi ja milloin taas \nhetkiseksi vaimeni. Kohta oli kaikki yhtenä surinana. Ei kukaan nähnyt \nmitään eikä kuullut mitään muuta kuin tuon hirviön inhoittavaa \nhyrräämistä. Naiset ja lapset olivat ensi hätään päästäneet aikamoisen \nkiljunnan, mutta nyt hekin olivat kuin vainajia. Oli pimeätä ja \nhiljaista, vain tuskallinen, helvetillinen ääni leikkasi avaruutta. Oli \ntärisyttävää.\n\nAamun valjetessa oli jo kaikki hiljaista ja rauhallista. Korvissa kyllä \nvielä kaikui öinen surina, mutta surmanlintua ei näkynyt. Eikä siis \ntodellisuudessa kuulunutkaan. Kesti kauan ennenkuin ihmisparat \nheräsivät horrostilastaan ja uskalsivat ruveta itseään liikuttelemaan. \nLopulta vanhin mörähti jotakin ja moni mies sai jalat allensa \nlähestyäkseen häntä mitä kunnioittavimmin katsein ja ikäänkuin anteeksi \npyytäen viipymistään. Nuorimmat miehet komennettiin metsälle hankkimaan \naterian apua ja sillä aikaa toiset kertoivat yöllisiä elämyksiään. \nMetsänkävijät olivat tällä kertaa nopeita liikkeissään ja toivat\nhetken kuluttua riistaa tarpeeksi ja pian olivat lihat orsilla \nkärventymässä. Syötiin yhteinen juhla-ateria ja senjälkeen tanssittiin \nvoimakastahtinen sotatanssi. Ilo ja riemu oli rajaton. Kaikki paha oli \nonnellisesti vältetty. Vaaran uhka oli unohtunut ja juhlimista \njatkettiin pitkin päivää. Silloin tällöin yritti kyllä joku vanhemmista \nurhoista palata eilisiin vakaviin asioihin, mutta villit tanssit \nkeskeyttivät pienimmätkin neuvotteluyritykset. Eikä ihme, sillä \njäykistyneet jäsenet oli saatava jälleen norjiksi ja äskeinen painava \nmielentila muuttumaan toivehikkaaksi ja reippaaksi. Ja niinpä kävikin. \nRummuttajien ahkera työ teki tehtävänsä, tanssista ei tullut loppua \nollenkaan. Kun väliin oli taas aterioitu, niin kevennettiin itseään \njälleen hypyillä ja muilla tempuilla.\n\nPäivä oli jo päättymäisillään, kun metsästä ryntäsi esiin joukko \nnaapuriheimon rotevia nuorukaisia täysissä aseissa tehden yllättävän \nilmoituksen, jonka johdosta sekä rummutus että tanssi heti lakkasi. \nVäki oli jälleen kuin puulla päähän lyötyä. Kaikki töllistelivät \ntoisiinsa voimatta saada sanaa suustaan. Samoin olivat tulijatkin \nvarsin hämmästyneitä nähdessään urhojen kesken ajan vakavuutta noin \nvaan juhlimisella aikaa kuluttamassa. Hekin hetkiseksi tyrehtyivät ja \nseisoivat kuin tinasotamiehet. Vihdoin astui vanhin esiin ja kysyi \nrauhallisella äänellä, mitä uutisia miehillä oli mukanaan, oliko hyviä \nvaiko pahoja. Ensi työksi pyysivät tulijat päästä myös osalliseksi \njuhla-ateriasta, sillä pitkät matkat juostuaan oli nälkä ruvennut heitä \nvaivaamaan. Äänetönnä ja uteliain ilmein valmistautuivat kaikki \nläsnäolijat kuulemaan odottamattomien vieraiden juttuja. Kun pahin \nnälkä oli tyydytetty, alkoi muuan nuorukaisista kertoa ihmeellisestä \nnäystä kaukaisen joen rantamilta. Sanoi edellisenä iltana kylänsä yli \nhuimaavaa vauhtia kiitäneen linnun, joka suuntasi matkansa pohjoisesta \netelään päin. Yleinen hämminki oli vallannut koko seudun väestön, mutta \nmieliala oli pian rauhoittunut, kun peloittavaa tilannetta kesti vain \nhetken aikaa. Samalla kun se oli tullut näkyviin, samalla se myös \nkatosi avaruuteen. Mutta tänään erästä jokivartta samotessaan \njokapäiväisellä metsästysretkellä olivat miehet nähneet oudonnäköisen \nsuuren linnun joen oikeanpuoleisella rannalla rauhallisesti loikomassa \nja, mikä kaikkein ihmeellisintä, näytti siltä kuin se olisi parhaillaan \nollut kuorimassa poikasiaan omituisista peitteistään. Sen siipien alta \nnäkyi liikehtimistä ja hetken kuluttua ihmisen tavoin asteli sen \nympärillä kaksi olentoa, jotka varmasti juuri olivat tulleet päivän \nvaloon. Tämä ilmiö oli tehnyt heihin niin valtavan ja peloittavan \nvaikutuksen, että olivat heti kiiruhtaneet kotiinsa aseita ja apuväkeä \nhakemaan. Mutta kun heidän kyläkuntansa on niin pieni, niin eivät he \nyksin uskaltaneet lähteä ottamaan asiasta lähempää selvää ilman\nlisä-apua ja siksi olivat he tulleet tänne, vieläpä siitäkin syystä, \nkoska olivat kuulleet edustajia olevan koolla neuvottelemassa \nyhteisistä toimenpiteistä vihollista vastaan. Tuskin oli nuorukainen \nennättänyt kaiken tämän ilmoittaa, kun kylmä väristys oli jälleen \nkulkenut urhoollisten miesten selkäpiitä pitkin. Eilinen kauhunhetki \noli toistumassa, pian oli kolmen paholaisen tulo ja kolminkertainen \nilmoja vavisuttava surina odotettavissa. Kun ilta jo oli tulossa, ei \nenään päätetty mennä nuorukaisten juttuja tutkimaan, vaan asetuttiin \nmiehissä hyvin asestettuina kylää vartioimaan toisten vuorotellen \nlevätessä.\n\nAamun koittaessa olivat jo kaikki jalkeilla ja reippaalla mielellä. \nOlihan edessä jännittävät hetket ja uteliaisuus kutkutti siinä määrin \nhermoja, etteivät soturit oikein malttaneet odotella kunnollista \njärjestäytymistä, vaan uhkailivat jopa pienemmissä ryhmissä lähteä \netukäteen vakoilemaan joen rantoja pitkin. Niinpä olikin jo salavihkaa \nviisi miestä pujahtanut pensaikkojen takaa tiehensä ennen muiden \nvalmistautumista ja kiiruhtanut ilmoituksen mukaiseen suuntaan \nensimmäiseksi toteamaan ihmeelliseltä tuntuneen tapauksen. Matka oli \npitkä ja tuntikausia saivat uteliaat urhojen alut samoilla melkein \nläpipääsemättömiä tiheikköjä ennen kuin joutuivat mainitun joen \nrantaan. Ensi vilaukselta ei näkynyt mitään erikoista. Samoiltiin \nvarovaisesti rantoja pitkin ja tarkoin kurkisteltiin joka suunnalle, \njopa taivastakin tutkittiin, kun pidettiin mahdollisena lintujen \nlentoonkin lähtöä. Mutta ei mitään näkynyt. Rauhallisina, mutta \nvakavissa mietteissään tallustelivat miehet yhä edelleen. Nuorin \njoukosta, jonka mielikuvitus toimi vilkkaammin ja joka siitä syystä \ntuntui olleen arin, kehoitteli tovereitaan joskus hetkiseksi \nlevähtämään, jotta toisetkin ehtisivät mukaan ennen päämäärän \nsaavuttamisia. Matkaa kuitenkin yhä jatkettiin ja vakavuus haihtui \nvähitellen, kun mitään vaarallista ja pelättävää ei ollut ilmennyt. \nEräässä rantamutkassa tapahtui suuri yllätys. Joen toisella puolella \nnähtiin selvästi suuri, omituinen olento, joka huudoista huolimatta ei \nliikahtanutkaan. Jouset olivat jännitettyjä, myrkkynuolet valmiina \nlentämään. Ei liikahdustakaan. Varovaisesti kuljettiin yhä lähemmäksi \nja joka hetki oltiin valmiina käyttämään aseita tarpeen tullen. Olento \ntodettiin samannäköiseksi kuin edellisenä iltana lennossa ollutkin, \nmutta ihme kyllä ei se nyt liikahtanutkaan. Eikä poikasia, joista oli \nkerrottu, näkynyt missään. Riennettiin siis yhä vain lähemmäksi. \nPelkokin oli jo haihtunut, kun kaikki oli rauhallista, ei \nhiiskaustakaan. Kun oltiin saavuttu jo melko lähelle tätä otusta, niin \nhavaittiin vedessä uiskentelemassa kaksi valkoihoista ihmisolentoa, siis \nvihollisia. Mielet jännittivät. Nyt oli ratkaistava, mitä oli tehtävä. \nHeitä oli vain kaksi, kun sensijaan aseistettuja urhoja kokonaista \nviisi miestä. Nuo kaksi olivat aseettomina vedessä, siis toivottavasti \nmyös vaarattomia, näin arvelivat miehet. Uteliaisuudesta jäivät he \nmielenkiinnolla odottamaan valkoihoisten maalle nousua ja sitäpaitsi \nnäytti toinen niin selvästi naiselta, että sitä huvittavampaa oli \nseurata heidän liikkeitään. Eiväthän nämä nuoret miehet vielä koskaan \nolleet nähneet ilmielävää valkoihoista ihmistä, vielä vähemmän \nnaisolentoa. Kätkeydyttiin pensaikon taakse seuraamaan asian kehitystä \nja odottelemaan jälkijoukkoja.\n\nAikansa vedessä pulikoituaan nousivat molemmat vedestä kuivattelemaan \nitseään auringonpaisteessa. He juoksentelivat ja ilakoivat keskenään \nkuin pienet lapset. Soturit katselivat ihmeissään heidän hommiaan. \nLopulta valkoiset hahmot väsyivät leikistä ja lähestyivät linnuksi \nkuviteltua lentokonetta. Silloin katsoivat miehet sopivan hetken \ntulleen mennä ottamaan kaikesta ihmeellisestä lähempää selvyyttä ja \nuivat tässä tarkoituksessa joen toiselle rannalle. Valkoiset eivät \nolleet näitä miehiä huomanneet ennenkuin vasta sillä hetkellä, kun he \nnousivat vedestä ranta-äyräälle. Alastomuuttaan säikähtäen -- entiseen \ntotuttuun tapaansa, muistamatta mustienkin olevan melkein alasti -- \nkiiruhtivat valkoiset heti koneensa luokse ja heittivät joitakin \nryysyjä päällensä ja tarttuivat ampuma-aseihinsa. Kummallakin puolella \noli siis kysymys elämästä ja kuolemasta, sillä molemmat vastapuolueet \nepäilivät toistensa hyökkäystä. Mustat olivat kuitenkin siksi \nrauhallisia tuntiessaan ylivoimansa, ettei yhteenottoa syntynyt ja \nsamoin eivät valkoihoisetkaan liiaksi hätäilleet. Askel askeleelta \nlähestyivät mustat ja valkoiset toisiansa. Valkoiset, joista toinen oli \nselvästi mies ja toinen nainen, nostivat riemuissaan kätensä ylös ja \nhuusivat: terve, terve. Soturit pysähtyivät, kuuntelivat uteliaina \nvieraiden puhetavan sointua, mikä suuresti poikkesi heidän omasta \nkielestään. He olivat epätietoisia siitä, mitä nyt olisi tehtävä, ja \npäättivät rauhassa jäädä odottelemaan lisäjoukkoja, joita johtivat \nvanhemmat, arvovaltaisemmat ukot. Viittailuin kehoittivat miehet \nvieraita istuutumaan nurmikolle ja asettuivat piiriin heidän \nympärilleen. Puhein ja merkein yrittelivät vieraat selitellä outoa \nsaapumistaan, kuvailla matkaansa ja pakollista alaslaskeutumistaan \ntämän joen rannalle. Ymmärtämättä mitään koko selityksestä soturit \nvuoron perään silmäilivät jonkun matkan päässä olevaa lentokonetta, \njota he yhä edelleenkin pitivät kauheana otuksena, joka luultavasti nyt \noli vaipunut horrostilaan, koska se ei henkähtänytkään puhumattakaan \nliikahtelemisesta. Vihdoin alkoi kaukaa näkyä lisäjoukkoja pienemmissä \nryhmissä. Vieraiden jännitys kasvoi hetki hetkeltä; heillä ei ollut \naavistustakaan, mistä mahdollisesti oli kysymys, kun väkeä virtasi \ntänne kaukaiseen erämaahan päin, mikäli voi päätellä, oikein \nsotilaallisin varustein ja jonkinlaista järjestystä noudattaen.\n\nMatkan varrella oli liikkeelle lähteneiden joukkoon liittynyt joka \nkylästä pienempiä ryhmiä, joten lopulta oli heitä jo runsaasti toista \nsataa miestä. Tilanne oli juhlallinen miesten saapuessa päämääräänsä \nkohti. Suurin jännitys ja pelko oli kokonaan poissa, kun nähtiin omien \nmiesten kaikessa rauhassa loikoilemassa valkoisten vieraiden parissa. \nLentokone kiinnosti heitä vielä kuitenkin siinä määrin, että melkein \nkoko ajan moni miehistä ei malttanut luoda katsettaan siitä muualle, \nvaan tähysteli sitä oudoksuvasti. Se näytti yhä edelleen harvinaisen \nsuurelta, linnun tapaiselta olennolta. Monen miehen korvissa tuntui \nvielä toissayönä kuultu kauhea surina, mikä herätti nytkin omituista \ntunnelmaa, vaikka muuten olikin rohkeus miehiin palautunut. \nTavanmukaisin sotilastervehdyksin lähestyivät soturit rannalla istujia \nja päälliköt vaihtoivat muutaman sanan etujoukkoon kuuluneiden kanssa, \njotka lyhyesti selostivat tapausten kulkua heidän kohdattuaan vieraat. \nHuomattuaan miesten yhä oudoksuttavasti katselevan lentokonetta \nviittasi valkoinen mies siihen päin ja läksi kävelemään sen luokse \nkutsuen omalla kielellään toisia mukaan. Vasta aivan lähelle päästyään \ntunnustivat miehet erehtyneensä. Eihän se ollutkaan elävä olento, vaan \njonkinlainen kummitus, jommoista eivät vielä koskaan olleet nähneet. \nValkoisten matkatavarat ja pukulaitteet huvittivat mustaihoisia aika \ntavalla ja jonkunlaista hämmästystä herätti samalla valkoisen miehen \nesittämä luutnantin puku, jonka oli ensin piilloittanut nähtyään, \ntulleensa tovereineen yllätetyksi. Heimopäälliköt katselivat toisiaan \nkysyvin katsein ja päättelivät joutuneensa tekemisiin varmasti jonkun \nkorkean sotilashenkilön kanssa. Kohteliaisuus ja kunnioitus vieraita \nkohtaan kasvoi sikäli, kun lähemmin tutustuttiin matkatavaroihin ja \nkoneeseen. Hetken aikaa salaisesti neuvoteltuaan määräsivät päälliköt \nkoko joukon paluumatkalle ja nuorimpien tehtäväksi annettiin kantaa \nmukaan otettavat tavarat ja myös auttaa vieraiden kulkua vaikeimmissa \ntilanteissa. Näin lähdettiin sitten rumpuja pärisytellen kohti asuttuja \nseutuja mukana aavistamaton sotasaalis. Miehistö samoin kuin vieraatkin \nkulkivat omissa mietteissään, oli harmillista, ettei voitu keskustella \nvieraiden kassa eikä siten saada pienintäkään selvitystä heidän \ntulostaan ja tarkoituksestaan.\n\nKylien kohdalla oli kaikkialla juhlallinen vastaanotto, milloin \ntarjottiin pikainen ateria ja milloin taas annettiin oudoille vieraille \nkunnianosoitukseksi kalliita lahjoja. Perille päästyä järjestettiin \nsuuret pidot tansseineen ja rummutuksineen. Pahin sodanpelko oli \nohitse, kun otaksuttiin vieraiden tulleen joko neuvottelemaan \nvihollisuuksien lopettamisesta tahi muista sen tapaisista asioista. \nTästä johtuikin mustaihoisten erikoinen huomaavaisuus ja kohteliaisuus, \nlltapimeän saavuttua käytiin tyytyväisinä levolle ja vieraille \nvarattiin parhaat makuutilat. Vanhimmat miehet, päälliköt, pitivät \nkuitenkin vielä keskenään neuvotteluja ja päättivät seuraavana päivänä \ntiedoittaa tapahtumista korkeammille viranomaisille ja hankkia myöskin \ntulkki, jotta mahdollisimman pian saataisiin tietää, mitä vierailla oli \nsydämmellään. Kun näistä asioista oli sovittu, heittäytyivät \npäällikötkin pitkällensä ja täysi rauhallisuus vallitsi tänä yönä \nnäillä mailla.\n\nSeuraavana päivänä tutustuivat vieraat paikkakuntaan ja heillä oli \ntilaisuus täysin vapaasti liikuskella kaikkialla ja tutkiskella \nsikäläisiä elintapoja. Kaikki oli heille uutta ja mielenkiintoista, \nsillä viimeinen pysähdyspaikka pitkän matkansa varrella oli ollut aivan \ntoisenlaisella seudulla, eräässä pienemmässä kaupungissa, jossa heti \nolivat päässeet kosketuksiin eurooppalaistenkin kanssa. Oli outoa olla \naivan uudessa ilmapiirissä ja vielä kaiken lisäksi täysin ummikkoina. \nMuuten oli kaikki hyvin, mutta kuumuus teki tuntuvaa haittaa,\nminkä lisäksi vielä viime päivien rasitus muutti olon vähemmän \nmiellyttäväksi. Onneksi saivat he tämän päivän olla aivan rauhassa \nomissa oloissaan ja levähtää silloin kuin vain mieli teki. Toisaalta \npidettiin heitä, noita valkoihoisia pariskuntana, mutta toisaalta \nsittenkin huomattiin heidän käyttäytymisessään jotain sellaista, mikä \nosoitti heidän olleen vielä jonkun verran vieraita toisilleen. Johtuiko \ntämä sitten valkoihoisten elintapojen tuntemattomuudesta vai eikö, sitä \noli vaikea päätellä. Joka tapauksessa eivät paikkakuntalaiset \nensimmäisen päivän kuluessa olleet vielä selvillä asiantilasta.\n\nVasta toisena päivänä ilmestyi kylään tulkki, jonka avulla päästiin \nlähempään kosketukseen vieraiden kanssa. Heimopäälliköt olivat \ntahtoneet pitää vieraat ominaan, joko sitten vankeina tahi \nkunniavieraina, ja siitä syystä ei heitä lähdetty kuljettelemaan \nmuualle, vaan hankittiin tulkki kylään. Tämä tulkki, joka oli korkea \nviranomainen, hämmästyi suuresti kuullessaan vieraiden olevan \nyksityisellä matkalla ja vieläpä karkumatkalla, kuten he avomielisesti \nheti tunnustivat. Nainen ilmoitti nimekseen Matra ja mies sanoi \nolevansa luutnantti Sisukas. Heidän mainitsemasta kotiseudustaan ei \nmustaihoisilla ollut pienintäkään aavistusta, mutta sehän ei paljoakaan \nasiaan vaikuttanut, kun he joka tapauksessa olivat Euroopasta\ntulleet ja monia sen maita kierrelleet. Valkoisia, ajattelivat \npaikkakuntalaiset, sehän on aivan sama asia, mistä maasta tahi \nvaltakunnasta he sitten lienevätkään. Heitä olisi nyt tarkoin \ntutkittava ja selvitettävä, millä asialla he todellisuudessa olivat \nliikkeellä. Olisiko heistä ystäviksi vai ovatko vihollisen \nvakoilijoita. Selvä oli joka tapauksessa saatava vastaisten \ntoimenpiteiden varalta.\n\nViralliset kuulustelut aloitettiin erikoisen juhlallisesti \nsotilasvartioston läsnäollessa. Kymmenmiehinen tutkijalautakunta \nistuutui kaarenmuotoiseen riviin tutkittavien ja tulkin ympärille. \nHeimojen edustuksen vanhin toimi puheenjohtajana ottaen alusta alkaen \nhyvin vakavan asenteen ja johtaen tutkimusta arvokkaasti vaikkakin \nkovaäänisesti. Ensiksi vaadittiin mahdollisimman tarkkaa selvitystä \nvieraista itsestään, heidän elämänvaiheistaan ja saavutuksistaan sekä \nniistä syistä, jotka olivat pakoittaneet heidät näin pitkälle matkalle \naivan toisenlaisten ihmisten piiriin kuin mitä he itse olivat. \nKuluneeseen sotilaspukuun pukeutuneena, huolimatta paahtavasta \nkuumuudesta, ja kaikki säilyneet kunnia- y.m. merkit rinnassaan \nesiintyi luutnantti Sisukas täysin rauhallisena ja kertoili selvästi \nvaiherikkaasta seikkailuelämästään. Jo pienenä poikasena oli hän ollut \nmukana sodassa erään korkeamman upseerin lähettinä, kohonnut \naliupseeriksi ja sodan päätyttyä työskennellyt sekä joukko-osastossa \nettä puolustuslaitosvirastossa. Jonkun ajan päästä oli lähtenyt \nvapaaehtoisesti vieraan maan vapaustaisteluun ja kunnostautunut siinä \nmäärin, että oli saanut koroituksia ja runsaasti ritarimerkkejä \nurhoollisuudestaan. Senjälkeen hän oli antautunut siviilialalle \nliikemieheksi, kun hänen oli onnistunut sodassa koota hiukan \nkäyttövaroja. Mutta ennenpitkään huononi yleinen taloudellinen tilanne \nja hänen tuli jälleen turvautua valtion leipään. Entisenä virkamiehenä \noli hänen varsin helppo tuttavuuksien perusteella nousta jo korkeampaan \nasemaan taisteluvälineosastolla. Erikoisen tarmokkaan toimintansa \nvuoksi hän sai vähän väliä uusia tehtäviä, siirrettiin yhä \nvastuullisemmille paikoille, joissa oli tilaisuus ansaita paljon rahaa. \nPalkka ei kyllä ollut korkea, mutta tulot sitä paremmat, kun oli \nliikemieskokemustakin. Monien hyvien ystävien jäädessä tässä suhteessa \nalakynteen, nimittäin sekä virka-asemaan että ylimääräisiin tuloihin \nnähden, heräsi monessa miehessä kateus häntä kohtaan ja häntä\nruvettiin vainoamaan. Häntä ja hänen suosijoitaan syytettiin muka \nlaittomuuksista, väärinkäytöksistä ja jos vielä mistäkin. Uhattiin \npaljastella salaisia hommia ja keskeyttää koko loistava virkaura. Tämän \njohdosta näki hän parhaaksi jo ajoissa omasta aloitteestaan pyytää eroa \nja lähteä muille maille koettelemaan onneansa, joka yleensä oli häntä \naika hyvin suosinut. Kohtalotoverin oli hän saanut neiti Matrasta, \njohon oli tutustunut joitakin vuosia sitten. Näin jutteli Sisukas \nrauhalliseen tapaansa ja lupasi jatkaa kertomistaan, jos saisi vapaasti \njäädä oleskelemaan paikkakunnalle ja lähemmin tutustua päälliköihin, \njoille hänen tietonsa ja kokemuksensa ehkä olisivat tarpeellisia. Sanoi \ntietävänsä paljon valtio- ja sotilassalaisuuksia, mutta niiden \nselvitteleminen vaatisi pitemmän ajan ja siksi hän ehdoittikin \nkuulusteluja jatkettavaksi useampana päivänä, jotta kaikki \nerikoistapaukset ja pikkuseikatkin muistuisivat mieleen ja asiat \ntulisivat johdonmukaisesti käsitellyiksi.\n\nTutkijalautakunta ihastui suuresti tehtyyn ehdotukseen, piti välillä \nsalaisen neuvottelun ja päätti tällä kertaa kuitenkin vielä kuulustella \nMatraa, vaikka vain lyhyesti, kuten edellistäkin. Matra oli \nhuomattavasti tuskastunut kovasta kuumuudesta ja vähentänyt vaatteitaan \nluutnantin selostuksen aikana. Uteliain katsein seurasivat monet miehet \nhänen liikkeitään ja ihailivat salaisesti valkoista hipiää, jota \npaljastui vähitellen yhä enemmän ja enemmän. Nainen oli pitkä ja \nsolakanpuoleinen, kaunis povi pingoittautui silkkisen paidan alla, \nsilmät loistivat hurmaavasti ja vaalea tukka hulmusi vapaasti tuulessa. \nUrhojen silmissä hän oli kuin ilmestys. Pitkään tuijotti \npuheenjohtajakin tyttöön ennenkuin malttoi ryhtyä käsittelyä jatkamaan. \nMatra heilautti hieman helmojaan, kävi käsivarteensa nojaten \nhekumalliseen asenteeseen ja sanoi tulkille olevansa valmis hänkin \npuolestaan jotain juttelemaan. Jännitys kohosi entistä korkeammalle ja \noli vaikeata tarkalleen seurata tutkijoiden huomiokykyä, kun Matran \nolemus näkyi enemmän kiinnostaneen miehiä kuin tulkin vilkas selostus. \nTuntui siltä kuin uroot olisivat varsin tarkasti seuranneet valkoisen \nsulottaren pienimpiäkin liikkeitä eivätkä muistaneet kuunnella hänen \nkertomuksensa reipasta tulkintaa. Matra havaitsi tehneensä miehiin \nmieluisan vaikutuksen, mikä seikka antoi hänelle sekä rohkeutta että \ninnostusta esiintymiseensä. Hänkin sanoi jo nuorena, viisitoista \nvuorisena tyttösenä avustaneensa isänmaataan voimiensa mukaan sodan \naikana oli toiminut sanansaattajana, salaisten tietojen kuljettajana, \nompeluseuroissa valmistanut sotilaille tarpeita, työskennellyt \nsairaanhoitajana jopa sairaalan osastonhoitajanakin. Näistä töistä \nvapauduttuaan oli jatkanut opiskelujaan, lopettanut kauppakoulun ja \npäässyt konekirjoittajattareksi erääseen virastoon, jonka ylijohtajan \nsuosioon oli heti joutunut. Sota-ajan upseerituttavuuksien perusteella \nhän hankki itselleen yhä enemmän luottamusta ja vaikutusvaltaa \nvirastossaan tullen lopulta rahavarojen hoitajaksi. Hänen käsiensä läpi \nkulki miljooneja ja kymmeniä miljoonia vuosittain. Sokean esimiehensä \noikeana kätenä hän oli vähitellen saanut laajan määräämisvallan \nosastossaan ja jakeli määrärahoja vapaan tahtonsa ja kykynsä \nmukaisesti. Autteli tarpeen tullen virkatovereitaan ja muita hyviä \nystäviään, joiden joukossa erikoisesti tahtoi painostaa nuoria ja \nkauniita, mutta pienipalkkaisia upseereita. Kertoi välittäneensä monta \nvirkaylennystä, milloin rahalla ja milloin viehkeydellään. Näitä \ntärkeitä sivuhommia kertyi lopulta minulle niin paljon, sanoi hän, \netten ehtinyt kunnolleen huolehtia kirjanpidosta ja tilit menivät \njonkun verran sekaisin. Vaikka tilintarkastajatkin auttelivat virheiden \nkorjaamisessa ja antoivat monet vajaukset anteeksi, lisäsi Matra, ei \nminun lopulta auttanut muu kuin hankkia oma lentokone ja lähteä \netsimään uusia toimipaikkoja, joissa minua paremmin ymmärrettäisiin. \nMinua uhattiin nimittäin vangitsemisella, mutta minun sanani voimalla \nolisi monta virastoa kaikkine johtajineen ja juoksupoikineen voitu \nteljetä linnaan, sillä heidän edestäänhän minä olin kaikki tehnyt. \nKiittämättömyys on maailman palkka. Hyvästellessäni pääjohtajaa\nmitä hellimmin, kuten aina ennenkin, osoittautui hän erittäin \nmyötätuntoiseksi ja määräsi minut vielä kerran käymään valtiopankissa \nja nostamaan kaksi miljoonaa, siltä varalta että niitä toimistossa \nsatuttaisiin vielä sinä päivänä tarvitsemaan. Oli vaikeata pidättää \nkyyneleitä. Yhdessä me itkimmekin. Pitkäaikainen, uskollinen apulainen \noli pakoitettu jättämään hyväsydämisen ja järjestelyhaluisen \npäällikkönsä ja lähtemään ikäänkuin maanpakoon. Upseerikasinolla \nvietettiin komeat läksiäiset ja arvalla ratkaistiin, ken oli se \nonnellinen, joka sai seurata minua matkalle ohjaajana, kun en itse \nvielä ollut ehtinyt opetella lentokonetta hoitamaan, vaikka monet \narmeijan autot, moottoripyörät ja veneet olin kyllä osannut säpäleiksi \najaa. Ilmassa ei tosin ollut niin vaarallista kuin maassa ja merellä, \nmutta varovaisuuden vuoksi turvauduin sitten luutnantti Sisukkaaseen, \njolla on kunnia olla kanssani läsnä tässäkin historiallisessa \ntilaisuudessa. Emme ihmettele ollenkaan, että olette älynneet vastaan \nottaa meidät näin kohteliaasti ja suurenmoisesti. Olemmehan \neurooppalaisten valtioiden rahoittamia matkailijoita ja sitäpaitsi \nsotilasasioiden erikoistuntijoita, joiden apu tällä hetkellä on \nymmärtääkseni Teille varsin tervetullut. Minäkin olen valmis \ntiedoillani ja kokemuksellani antamaan apuani ja toivon yhdessä \nluutnantti Sisukkaan kanssa kykeneväni järjestämään joukkonne \nsotakannalle. Näillä sanoilla lopetti Matra avomielisen kertomuksensa, \nnousi pystyyn ja kumarsi syvään osoittaakseen tutkijoille \nkunnioitustaan.\n\n\"Hyvä on\", sanoi puheenjohtaja ja ilmoitti keskeyttävänsä kuulustelun \niltapäivään, koska ateria oli valmis ja tutkijakunnan oli myös \nkeskenään neuvoteltava kuulustelun jatkamistavasta. Siirryttiin siis \nnauttimaan talon antimista, minkä jälkeen hyvän tavan mukaan esitettiin \nrummutusta ja tanssia. Matra oli niin innostuksissaan, että liittyi \ntanssiin mukaan yritellen taitonsa takaa matkia alkuasukasten liikkeitä \nja hyppyjä. Riemu valtasi koko läsnä olleen väen ja valkoiselle \ntanssijattarelle osoitettiin vilkasta suosiota. Hän oli kuin yhdellä \niskulla voittanut kaikkien sydämet, sen huomasi. Kunnioitusta \nosoitettiin hänen seuralaiselleenkin, joka kahden oli uskaltautunut \nlähteä vaaralliselle matkalle ja josta miehestä, kaikesta päättäen, oli \ntuleva paikallisten pääjohtajien sota-asiain neuvonantaja.\n\nKun jonkun aikaa oli kulutettu levossa ja vapaassa seurustelussa, \nkokoonnuttiin jälleen viralliseen istuntoon. Tällä välin olivat \npäämiehet suorittaneet salaiset neuvottelunsa ja oli tutkijakunta näin \nollen valmis ilmoittamaan vastaisen toimintaohjelmansa.\n\n\"Kunnioitettavat, kalliit vieraamme\", aloitti puheenjohtaja \nilmoituksensa. \"Tutkijakunta on päättänyt yksimielisesti hyväksyä \nTeidän ehdotuksenne ja siinä tarkoituksessa hankitaan tänne toinen \ntulkki, jolla olisi tilaisuus viipyä paikkakunnalla tarpeen vaatiman \najan, jotta kaikki asiat meille selviytyisivät. Tämän päiväinen\nkorkea-arvoisa tulkkimme palaa virastoonsa. Hän ilmoittaa tutkimuksemme \ntuloksista esimiehilleen ja järjestää sitten määräysten mukaan \njatkokuulustelut. Toivon Teidän hyvin viihtyvän vieraanamme. Takaamme \nTeille täyden vapauden omalla alueellamme sekä oikeuden metsästykseen \nja kaikkeen muuhunkin hyödylliseen toimintaan samoin kuin mieleiseenne \nhuvitteluunkin. Sulkeudumme arvoisaan suosioonne.\" Vanhus teki \nasianomaisen tervehdysliikkeen ja varustautui saattamaan tulkkia \npaluumatkalle.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN KERTOMUS.\n\n\nParin päivän kuluttua saapui kylään uusi tulkki, nuori ja iloluontoinen \nmustaihoinen mies, joka ensi hetkestä teki valkoisiin miellyttävän \nvaikutuksen. Hän oli leikkisä puheissaan ja oli varsin taipuvainen \nvitsailemaan eurooppalaisten kustannuksella. Ajatuksenjuoksu tuntui \nhyvin terävältä ja tietoja näkyi hänellä olleen monelta eri alalta. \nJoka suhteessa siis sopiva henkilö seurustelemaan vieraiden kanssa ja \nurkkimaan heiltä kaikki mahdolliset, melkeinpä mahdottomatkin asiat. \nKun yhteisymmärrys oli alusta pitäen mitä parhain, oli hyviä\ntoiveita olemassa saada tärkeitä tietoja ja neuvoja vastaista \npuolustusjärjestelyä varten. Tämä oli kaikkein tähdellisin kysymys, \nsillä mustat aikoivat varustautua nykyaikaisin keinoin suojelemaan \nvapauttaan ja riippumattomuuttaan. Asian tätä puolta ei valkoisille \nheti paljastettu, vaan tahdottiin heidän tarjouksensa varjolla ja \nkiertoteitse saada hankituksi puuttuvat tiedot ja menetelmät \nsotalaitoksen ja muiden virastojen järkiperäistä järjestelyä varten. \nTiedettiin valkoisilla olevan monenlaisia oppilaitoksia, joissa \nkasvatettiin tulevia virkailijoita ja sotapäälliköitä. Rakennettiin \nkasarmeja ja asetehtaita. Valmisteltiin tykkejä ja räjähdysmiinoja ja \nmitä kaikkea. Ilmojen halki kulkevalla vehkeellä olivat nämä vieraatkin \nsaapuneet. Eiköhän niitä tarvittane sodassakin. Nämä asiat kiinnostivat \nsiinä määrin alkuasukkaita, että he olivat valmiita vaikka \nloppumattomiin kuuntelemaan vieraittensa kertomuksia ja selostuksia ja \nsiinä mielessä antoivat heidän vapaasti valita aiheensa.\n\nLuutnantti Sisukas palautti mieliinsä muutamia pikkutapauksia niiltä \najoilta, kun hän oli ollut vapaaehtoisena vieraalla maalla. Selitti \nisänmaallisista vaikutteista lähteneensä pienten kansojen yhteistä \nverivihollista vastaan taistelemaan. Hän oli joutunut vapaaehtoisten \nylipäällikön lähetiksi ja tässä ominaisuudessa tuli läheisesti \nseuranneeksi esikunnan toimintaa, samalla kun hän myös oli aina \ntietoinen sotatoimien kulusta eri rintamilla. Ylipäällikkö oli vanha \nkokenut sotilas, hyvä ja leikkisä sekä täsmällinen työssään. \nEsikuntapäällikökseen oli hän ottanut entisen aseveikkonsa, erään \nviinan vaikutuksesta punanenäisen herrasmiehen, jonka arvosta ei ollut \nvarmaa tietoa. Tämä mies touhusi ensi alussa aika tavalla \njärjestellessään esikunnan sisäisiä asioita, mutta vähitellen lyheni \ntyöpäivä ja hyvien juomien maisteleminen vei lopulta häneltä koko \npitkän päivän ajan. Apulaiset saivat parhaansa mukaan hoitaa tehtävänsä \nja tarpeen tullen ilmoittaa esikuntapäällikön olevan hiukan kuumeessa. \nEsikunnan työskentely kävi jonkun verran sekavaksi ja vaillinaiseksi, \nkun korkeimmat herrat eivät monastikaan olleet tavattavissa. \nYlipäällikkökin vieraili melkein päiväkaudet varakkaiden vapaaherrojen \nherkullisten päivällispöytien ääressä ja iltayöt kuluivat \nkortinpeluussa samassa seurassa. Esikunnan komendantti, muuan korkeasti \nsivistynyt, kielitaitoinen ja tarmokas mies, joutui tukalaan asemaan \nkurin höltymisen takia, kun ei tukea saanut ei ylipäälliköltä eikä \nesikuntapäälliköltäkään, jotka molemmat, kuten sanottu, olivat liian \nusein kateissa. Paikallisten sotilasviranomaisten järjestämillä \nkutsuilla ja muissa tilaisuuksissa tuli komendantin edustaa \nylipäällikköä, kun hänellä oli tärkeä este. Ylipäällikkö oli nimittäin \njoka illan varannut yksityisten toimeenpanemiin tanssiaisiin ja \npookkeriin. Hänen lähin miehensä, esikuntapäällikkö, jäi mieluummin \nhuoneeseensa hyvän viinin ääreen. Olipa siihen vielä toinenkin syy. \nSaapuvilla ollessaan piti komendantti aina silmänsä auki ja huolehti \njärjestyksestä sekä määräysten tiukasta seuraamisesta. Mutta hänen, \nesikunnan edustajan, poissa ollessa pidettiin esikuntapäällikön \ntoimesta esikuntahuoneustossa karnevaalin tapaisia juhlia. Minun tuli \nkäydä eri ravintoloista takavarikoimassa tynnyrittäm olutta ja viiniä, \napunani korkeampia miehiä aina majureihin saakka. Työ oli hankalaa, \nmutta sujui se kuitenkin, kun uhattiin räjähdyttää koko rakennus \nilmaan, ellei hyvällä toteltaisi esikuntapäällikön minun kauttani \nantamia käskyjä. Naisseuran hankkiminen luonnisti kuitenkin paljon \nhelpommin. Valjastettiin parit, kolmet ajopelit ja kaikki läsnäolleet \nvirkailijat saivat tehtäväkseen ajella ympäri kaupunkia keräilemässä \nmukaansa kauneimmat tapaamansa naiset. Vastustaa ei uskaltanut juuri \nkukaan. Päinvastoin monet pitivät suurena kunniana päästä vieraiden \nupseerien kanssa kosketuksiin. Olivathan miehet ja sulhaset kaikki \nrintamalla, joten ikävään olisi kuollut, jolleivät ystävälliset \nsankarit olisi näiden omaisia muistaneet.\n\nKomendantti oli myös taipuvainen lomahetkinään seurustelemaan paremman \nsukupuolen kanssa ja nähtiin hänet silloin tällöin erään erittäin \nkauniin, eronneen rouvan parissa joko kaupungin vaatimattomassa \nkahvilassa tahi elokuvissa tahi joskus ajelullakin. Kerran olivat hänen \ntyötoverinsa päättäneet tehdä kepposen ja hankkia tämän suloisen \nrouvankin yöllisiin kemuihinsa. Olematta siitä tietoinen, että \nkomendantti oli poissa, mutta kylläkin ihmetellen tuollaista \ntilaisuutta esikuntahuoneustossa, kun tunsi komendantin jyrkäksi \njärjestyksen ja kurin mieheksi, taipui hän lopulta lähtemään hakijoiden \nmukana. Hämmästyksensä oli suuri huomattuaan tulleensa petetyksi ja \nnähdessään, minkälaista väkeä oli koolla. Esikuntapäällikkö oli juonut \nitsensä niin humalaan, ettei tiennyt juuri mitään maailman menosta. Eri \nhuoneissa oli mitä kamalin elämä. Jonkun aikaa horroksissa oltuaan \nläksi esikuntapäällikkö samoilemaan pitkin huoneustoja ja äkkäsi \neräässä nurkassa minut tuon kauniin rouvan kanssa sylitysten, Minun oli \nnoustava tietysti pystyyn ja väistyttävä. Käytävässä tuli minua vastaan \nkiukkuinen komendanttimme ja kysyi, mikä hävitys täällä on, onko \nrosvoja tullut taloon? \"Ei ole vieraita miehiä\", vastasin, \"omat rosvot \novat täällä riehuneet ja viimeistä voittoamme juhlineet.\" Kun \nkomendantin käskevä ääni kaikui käytävässä, hiljeni ääni kaikkialla ja \nvalot sammuivat yksitellen. Hyvästeleviä kuiskauksia kuului sieltä \ntäältä, mutta ketään ei näkynyt. Vieraat poistettiin salaa ikkunoiden \nkautta, joten komendantti ei huomannut omaa ystävätärtäänkään. Aamulla \npassitti komendantti muutamia miehiä päävahtiin. Esikuntapäällikkö oli \nsaanut kovan kuumeen ja pelastui täten rangaistuksesta. Ylipäällikkö \nhyväksyi sanaa sanomatta komendantin toimenpiteet ja kiitti häntä \nkädestä pitäen. Tämän jälkeen oli komendantin vuoro päästä lyhyelle \nlomalle määrättyään erään apulaisensa siksi aikaa huolehtimaan \nkomendantin tehtävistä. Mutta kuinka kävikään. Heti komendantin \npoistuttua laskettiin kaikki pidätetyt vapaiksi ja muutamia heistä \nkoroitettiin ylempiin asemiin ja kaikkein kovin metelöitsijä ja alati \njuopotteleva apulaisvaruspäällikkö määrättiin komendantiksi ja \ntovereittensa anomuksesta hänelle suotiin kunniamerkkikin, minkä \nylipäällikkö mielellään teki, kun samainen uusi komendantti oli \nsopivassa tilaisuudessa hänelle esitellyt äsken mainitun kauniin \nrouvan, jonka kanssa ylipäällikkö kävi vuorostaan ajelulla oikein \nparihevosilla. Ylipäällikkö ihastui siinä määrin viehättävään naiseen, \nettä peruutti hänen aikaisemmalle ystävälleen, komendantille, ehdotetut \nkorotukset ja nuhteettomasta, tarmokkaasta palveluksesta esitetyt \nkunniamerkit. Paikallisissa sotilasviranomaisissa herätti tämä tietysti \nsuurta hämmästystä, mutta kun selveni, mistä se johtui, ymmärrettiin \nasia ja se oli sitä myöten selvä.\n\nSotahistorian kirjoittajaksi valittiin muuan vajamittainen nuorukainen, \njosta räiväisen suun tähden tuli myöhemmin nuorisoliikkeen johtomiehiä. \nKirjanen on sepitetty samassa hengessä kuin mitä viinikellarien \nryöstäjistäkin voi sanoa, sillä komendanttina mainitaan päävahdista \nennen aikojaan vapautettu mies, joka ennätti olla asemassaan vain \nmuutaman päivän, kun sota äkkiä julistettiin päättyneeksi.\n\nNäin kertoili luutnantti Sisukas ja kerskui, että voitto tuli \nsittenkin. Mustaihoiset olivat hieman hämillään kuultuaan valkoisten \nsotakurista ja heidän päällikköjensä elämäntavoista kuumimpien \ntaistelujen aikana. Sen he oivalsivat, että rivimiehet olivat urhoja, \nmutta eivät voineet sulattaa sitä vääryyttä ja kieroutta, joka ilmeni \nkertojan kuvauksista. Hän oli kuitenkin puhunut totta.\n\n\n\n\nTOINEN KERTOMUS.\n\n\nMinä voin puolestani jatkaa herra komendanttia koskevaa kertomusta, \nsanoi Matra, joka huomaavaisesti oli kuunnellut Sisukkaan esittämiä \nasioita. Hänhän oli aivan mahdoton meidänkin virastossa sodan jälkeen, \njatkoi hän. Monipuolinen ja taitava kyllä ammatissaan, mutta takertui \nkaikkein pienimpiinkin asioihin, kuten kirjanpitooni, laskujen \nsuorittelemisiin ynnä muihin senluontoisiin tehtäviini. Hän ei tahtonut \nhyväksyä järjestelytapojani työn helpottamiseksi, vaan vaati kunkin \ntyön tilit pidettäviksi yhdessä kohdin eli siis erillisinä toisten \nmiesten töistä. Mutta minä olin kätevämpi, sillä kaikki saman päivän \npaperit merkitsin samalle kirjanpitosivulle ja työ oli sitä myöten \nvalmista. Sekaisinhan tilit todellisuudessa olivat, mutta tilien \nylityksiä ei tapahtunut kuitenkaan aivan joka päivä. Esimieheni eivät \nsaaneet koskaan selvää tileistäni ja siitä syystä moittivat minua. \nYlijohtaja ja kamreeri ymmärsivät taas paremmin tarkoitukseni, olinhan \nheidän hyviä ystäviänsä ja tilapäisiä auttajiansa, joten toiset \nvirkailijat jäivät aina alakynteen vastaani taistellessaan.\n\nPuhelinkin oli täysin vallassani, sillä aikaisempi sokea esimieheni oli \nantanut sen pöydälleni, jotta asioita voitaisiin hoitaa paremmin ja \nnopeammin. Tällä tavoin saatoin häiritsemättä järjestellä sekä \nyksityisiä että virka-asioita täydessä rauhassa. Komendanttia ei se \nmiellyttänyt, että joskus keskustelin tuttujen upseerien kanssa tunnin \ntahi puolitoista edellisen päivän hauskoista veneretkistä ja muista \nnuorelle naiselle varsin mielenkiintoisista asioista. Hän oli aivan \nsäädytön vaatiessaan vuoroa päästä soittamaan ministerille muka \nerittäin tärkeässä asiassa. En välittänyt sellaisista kiireistä, kun \ntiesin ministerin olevan huomennakin tavattavissa. Minä en taas voinut \njättää huomiseksi lopullisen päätöksen tekemistä joko kapteenin, \ninsinöörin tahi tukkukauppiaan kanssa tulevan lauvantai-illan vietosta. \nKomendantti sai odottaa ja siitäkö viha tuli. Erimielisyydet \nlisääntyivät pyytäessäni asiakkailta kahden tahi kolmikertaiset \nkuitatut laskut vajausteni täyttämistä varten, jotka laskut siroittelin \ntaitavasti eri tileille. Kamreeri puolestaan hyväksyi menettelyni, \nmutta tuo pirun komendantti ei niin millään. Kostin hänelle kuitenkin \naika tavalla, kun en koskaan kutsunut häntä juhlaillallisilleni tahi \ntanssiaisiin, vaikka kaikki muut siellä olivat ylijohtajaa myöten. Nämä \nkutsut tekivät tehtävänsä, vuosikausia sain työskennellä omavaltaisesti \nja valtion edun kannalta katsoen mitä säästäväisimmin, eikä minua \nahdisteltu millään tavoin näiden esimerkillisten virkailijoiden \ntaholta. Komendantin kyllä, kykenin pitämään aisoissa. Ylin valta koko \nvirastossa oli käsissäni, ei siinä auttanut silloin mukiseminen.\n\nOn huomattava, että joka kerta onnistuneiden kemujen jälkeen sain \npalkankorotuksen, ymmärrettiinhän se, ettei hauskaa voi rahatta pitää. \nKamreeri tunkeutui väliin sopimattomaankin aikaan luokseni, silloin kun \nnuoret upseerit, lemmittyni, viettivät iltaansa luonani viinin ja muun \nhyvän ääressä. En voinut kieltää häneltä sisäänpääsyä, kun yhdessä \nhoidettiin valtion rahavaroja. Minä hoidin ja hän tarkasti. Kaikki \nsujui hyvin, vaikka joskus sattuikin niin, että määrärahat olivat \nlopussa, vaikkei perustuksia oltu vielä ehditty kaivaa. Komendantti \nnoitui ja valitteli tilannetta ylijohtajalle, mutta hän, kuultuaan \nkamreerin lausunnon ja käytyänsä illalla luonani, antoi muistutuksen \nmokomalle rauhan ja järjestyksen häiritsijälle ja kehoitti häntä \nistumaan alallaan, kuten toisetkin tekivät. Ylijohtajankin mielestä oli \nkomendantti liian virkaintoinen vaatiessaan varoja rakennuksiin, \nvaikkei minun viimeiset pukulaskunikaan vielä olleet maksetut.\n\nMuistan erään hauskan tapauksen. Kerran vajosi liian vähäisten \nmäärärahojen vuoksi toistakymmentä rakennusta puoleksi maan sisään. \nAsia oli sillä kertaa vaikeanpuoleisesti järjestettävissä, mutta minä \nsen hoidin kuin mies. Kävin vuorotellen viiden ministerin luona \nkesäloman aikana, jolloin perheet olivat maalla, ja sain naisellisella \nlumousvoimallani ja viekkaudellani sekä reippaasti esitetyn \nvatsatanssin avulla heidät taipumaan nimittämään asianomaisen etevän \nrakentajan korkeampaan asemaan, mistä johtui, että rakennukset saivat \njäädä kallellensa. Vioittuneet vesijohdot korjattiin nostamalla ne \nylemmäksi. Tästä oli kyllä seurauksena, ettei vesi kulkenut ollenkaan, \nmutta olivathan siihen kuuluvat määrärahat käytetyt. Intoilevien \nparlamenttaarikoiden vaatimuksesta tutkittiin asioita vuosikausia, \nmuttei sittenkään saatu vettä kulkemaan. Lisäkuluja vain tuli \nvaltiolle. Minun piti sensijaan hankkia korittain erilaisia viinejä eri \nvirastojen pääpomojen juottamista varten pitkittääkseni tutkimusta, \nmikä onnistuikin sillä seurauksella, että paperien joutuessa syytteen \nnostamiseen oikeutetun ministerin pöydälle, asia oli vanhentunut ja jäi \nsillensä. Turhaa touhua ja harmia tuottanut komendantti sai jälleen \nmuistutuksen siitä, että oli kannattanut tutkimusten toimeenpanoa, \nvaikkei ketään oltu voitu rangaistakaan. Oli tuottanut valtiolle \ntoimenpiteellään suuria lisäkuluja ja saattanut rehellisiä ihmisiä \nepäilyksenalaisiksi.\n\nKerran taas oli tuo hölmö mies, komendantti, kutsunut itse \npääministerin ja pakoittanut myös ylijohtajankin vaivautumaan \netäälle rakennukselle, jonka katto oli pudonnut alas. Eivät muka \nvääpelien perheet voineet nukkua vilpoisammassa ilmassa, vaikka heillä \noli lämpöset peitteet. Komendantti vaati minulta määrärahoja \nkorjauksiin, mutta me sanoimme yhdessä ylijohtajan kanssa, että ei niin \näyriäkään. Sillä rahalla, minkä katon korjaus maksaisi, voisi käväistä \nvaikka Rivieralla. Mahtipontisena näytteli komendantti sortumaa \npääministerille, joka oli vähällä menettää henkensä suuren uunin äkkiä \nkovalla metelillä hajotessa herrojen selän takana. Tuli yleinen \nhämminki. Ylijohtaja väitti tulleen maanjäristyksen ja tästä \nsuuttuneena antoi pääministeri omakätisesti hänelle sellaisen \nkorvapuustin, että ylijohtajan oli pakko pyytää sairaslomaa. Toimeensa \ntultuaan merkitsi ylijohtaja komendantille jälleen muistutuksen \nväkivallanteosta esimiestään kohtaan. Ylimääräinen määräraha kyllä \nsaatiin, mutta ne tarvittiin erään vastavalmistuneen koulurakennuksen \ntyömiehille, jotka työn puutteessa määrättiin pariksi viikoksi \nmakailemaan saman koulun ullakolla puolella palkalla, sillä toisen \npuolen tarvitsin minä erään ministerin auttamiseen, joka oli joutunut \npulaan epäonnistuneen patruunakaupan johdosta. Hän oli nimittäin \njärjestänyt serkkunsa tehtaan johtajaksi ja tämä oli erehdyksestä \njättänyt ruudin pois joka toisesta patruunasta, vaikka \"virallisen\" \nsopimuksen mukaan joka kolmas saisi olla tyhjä. Harjoitusammunnassa \ntuli erehdys ilmi ja piti se saada samana päivänä korjatuksi. Nostin \nrahat ja vein ne kiireesti tehtaalle. Tämä toimenpide tuotti minulle \nmonta hauskaa hetkeä. Useat kerrat kutsui ministeri minut tehtaan \nvarastohuoneissa pidettyihin kemuihin ja minä tutustuin yhä uusiin \nnuoriin upseereihin. Tästä ministeristä tietää luutnantti Sisukas \nkertoa paljon hyödyllistä omasta puolestaan. Lopetan siis tähän.\n\n\n\n\nKOLMAS KERTOMUS.\n\n\nLuutnantti Sisukas, joka tunsi lähemmin puolustuslaitoksen tarpeet ja \ntoimintatavat, innostui jatkamaan Matran koskettelemia asioita. Vaikka \nkertoileminen oli jonkun verran hankalaa ja hidasta, kun tulkin piti \naina väliin saada sananvuoro, niin kuuntelivat miehet jännittynein \nkatsein melkein paikaltaan liikahtamatta koko ajan. Väliin pidettiin \nkyllä lyhyitä lomahetkiä ja silloin olivat päälliköt päät yhdessä \nvakavassa neuvottelussa keskenään. Sen huomasi, että monet \nyksityiskohdat kiinnostivat heitä erikoisesti ja että monia seikkoja he \nkummastellen toisilleen selittelivät. Hermostuneisuus oli poissa, mutta \nsitä enemmän voi heissä havaita jonkinlaista ällistystä. Maailmalla on \ntehty se huomio, aloitti luutnantti, että armeijoita ja sotalaitosta \nyleensä järjesteltäessä on ensi tehtävä syrjäyttää mahdollisimman monta \nvanhempaa ja kokeneempaa sotilasta nuorempien tieltä, jotta hekin \nvuorostaan saisivat kokeilla ja kehittää itseään tärkeään \nisänmaalliseen tehtävään. Jollei löydy tarpeeksi päteviä aineksia, niin \non tutuille ja ystävien tuttaville annettava määräys itse laatia \nansioluettelonsa ja sellaiset todistukset, joilla pääsee \noppilaitoksiin. Joskus tapahtuu, että nuoremmat jo luonnonlahjojensa \nperusteella suorittelevat oppikurssinsa nopeasti ja loistavasti \nverraten heidän päällikköjensä aikaisempaan menestykseen. Tätä\nei meillä mielellään sallita, vaan sellaiset joko komennetaan\nsivili-hommiin tahi koulun johtajan vallalla alennetaan arvosanoja, \netteivät pätevämmiksi epäillyt vain pääsisi esimiehiään sivuuttamaan. \nTarpeen tullen saa johtaja koroittaakin numeroita, erittäinkin kun on \nkysymys veljistä tahi muista sukulaisista. Näin menetellen kasvatetaan \nnuorisoa kuriin ja järjestykseen.\n\nMitä sitten tulee teknillisiin töihin, niin vaativat ne erikoistumista \nkullakin alalla. Siitä ei ole montakaan vuotta kulunut, kun erääseen \nsotaministeriöön tarvittiin ammattimies osastopäälliköksi. Eteviä ja \nalansa tuntevia miehiä oli tarjolla useampiakin, mutta valtakunnan edun \nvuoksi otettiin sellainen, joka oli suuren rakennusliikkeen johtavana \nsieluna ja jäi tähän toimeensa edelleenkin. Nerokas kun oli, niin \nennätti johtaa kahta liikettä yht'aikaa. Ja liikemiehen verta oli \nhänessä myös. Niinpä suuriin, monikymmenmiljoonaisiin töihin \nryhdyttäessä oli sääntönä pyytää tarjouksia useammilta liikkeiltä ja \ntasapuolisesti ratkaista sitten asiat siten, että valtio hyötyisi \nmahdollisimman paljon. Osastonjohtajan omistaman liikkeen puolesta \njätetyt tarjoukset olivat säännöllisesti puolta kalliimpia kuin \ntoisten, mutta kun työ tuli taatusti parempaa, antoi ja otti hän ne \ntälle liikkeelle silmiään ummistamatta. Vaatimattoman palkkatulonsa \nlisäksi ansaitsi hän täten suunnilleen puolet siitä, mitä osaston \nmenoarviossa oli. Työt tarkastettiin virallisesti aina mahdollisimman \nhuonolla säällä, jolloin kaulukset pystyssä ja hattu silmillä \njuoksujalkaa kiirehdittiin pihan poikki toisesta portista ulos. \nKonekirjoittajille saneltiin tarkastuksen onnistuneen erittäin\nhyvin, työt oli suoritettu mallikelpoisesti ja valtiolle sangen \nedullisesti. Välisopimuksen loppuerät määrättiin heti suoritettaviksi \nja työnjohtajille esitettiin tunnustukseksi annettavaksi \nkuntoisuusmitalit. Kun tykkejä ryhdyttiin asettelemaan paikoilleen, \nhavaittiin niitä olevan liikaa, ja asuinrakennuksiin mahtuivat vain \nkorkeimman päällystön perheet, mutta muu väki sai majoittua telttoihin. \nOli tapahtunut pieni, mutta anteeksi annettava erehdys. Kovassa \nkiireessä oli näet ehditty määräaikana täyttää sopimuksen pari \nensimmäistä sivua ja loput, noin 20 sivua, jäi kokonaan läpilukematta, \nMutta osastopäällikkö oli viisas mies. Hän pyysi sairaslomaa, matkusti \nulkomaille eikä palannutkaan enään virkaansa. Unohduksiin ei hän \nkuitenkaan joutunut, vaan tarvittiin häntä pian jälleen, vaikkakin \naivan toisella alalla. Hänestä tuli entisen patruuna-ministerin \njohtaman koulun yliopettaja. On ihmetelty hänen vaatimattomuuttaan \nhänen suostuessa tuollaiseen alennukseen tuloihin nähden, mutta olihan \nkuitenkin kunniakas arvonimi saatu kaiken entisen lisäksi.\n\nTästä koulusta olisi paljonkin kerrottavaa, jatkoi Sisukas, mutta \nmainitsen tällä kertaa vain sivumennen eräästä sisällissodasta, joka \naiheutti muutamille kansalaisille ikävyyttä, jos niin voi sanoa. Koulun \nvanhempien opettajien joukossa oli muuan hiljainen, hyväluontoinen ja \nvarakoitunut mies. Hän oli niin sävyisä, ettei ottanut pahakseen, \nvaikka pojat löivät korttia tunnilla, tupakoivat ja nakkelivat \nhajupommeja ympäri huonetta. Tunti tunnilta hankkivat oppilaat \nlisäjoukkoa jos mistäkin päin saadakseen melun mahdollisimman \nvoimakkaaksi. Mutta kun opettaja rauhallisena miehenä sulki kirjansa ja \nläksi pois, sensijaan että olisi ryhtynyt hulikaaneja patikoimaan, niin \nryntäsivät nämä johtajan Luokse ja vaativat opettajaa eroitettavaksi, \nkoska siihen oli heidän mielestään monta pätevää syytä. Tärkein näistä \noli se, ettei hän suostunut jakamaan omaisuuttaan pääräyhääjinä \nesiintyneiden kanssa, vaan esitti liian oikeistolaista oppia eikä ollut \nsiis ajan hengen mukainen nuorison kasvattaja. Johtaja ja suuri osa \nmuitakin opettajia asettui kapinoitsijoiden puolelle ja hörönauruin \nhyväksyi heidän otteensa. Oli tulla häväistysjuttu, mutta entiset \noppilaat pelastivat tilanteen. He nimittäin jyrkästi tuomitsivat \njohtajan menettelyn ja vaativat järjestystä palautettavaksi sekä \nilmoittivat asiasta yleiselle syyttäjälle, joka piti asiaa erittäin \nvakavana ja johtajan asemaa uhkaavana. Kaikki päättyi kuitenkin \nonnellisesti, sillä ystävämme Matra järjesti asian, kuten aikaisemmin \npatruunajutunkin. Hän näet pukeutui kauniiseen harsopukuunsa, otti \nkainaloonsa pullollisen makeata viiniä ja riensi syyttäjän puheille. \nIlta kului hauskasti ja syyttäjä vannoutui olemaan Matralle aina \nuskollinen, kuten niin moni mies oli jo sitä ennen tehnyt. Lupasi myös \nkaikessa seurata hänen neuvojaan ja toivomuksiaan. Matra suostui taas \npuolestaan tarpeen tullen avustamaan häntä valtion varoilla, sillä \nolihan hän, syyttäjä, tehnyt isänmaalle suuren palveluksen, kun oli \njättänyt entisen ministerin rauhaan. Kouluunkin palautui rauha ja \nrakkaus, mutta ne rohkeasanaiset miehet, jotka olivat uskaltautuneet \njulkisessa kokouksessa nousta johtajaa ja hänen hengenheimolaisiaan \narvostelemaan, saivat pian palkkansa. Yleisen järjestyksen tekosyyllä \nheidät johtajan ynnä hänen häntyriensä avulla eroitettiin \nammattiyhdistyksestä ja johtaja itse huudettiin kunniajäseneksi. Se \nolikin oikein ja kohtuullista, sillä olihan hän voittanut pelin, kun ei \ntarvinnut mennä tiilenpäitä lukemaan.\n\n\n\n\nNELJÄS KERTOMUS.\n\n\nMatra oli kuunnellut edellistä kertomusta varsin tyytyväisenä, kun \nluutnanttikin oli antanut julkisen tunnustuksen hänen toimenpiteilleen. \nKun hän oli ollut niin monien rakennusasioiden kanssa läheisessä \ntekemisissä, mitä nimittäin rahoitukseen tulee, niin tahtoi hän jutella \nhiukan lisään osoittaakseen taitavuuttaan ja nerokkuuttaan. Kuten \nlienette huomanneet, sanoi hän, oli minun upseeripiirini melko laaja ja \nvaikutusvaltainen. Tämän lisäksi jouduin päivittäin kosketuksiin \nurakoitsijoiden kanssa, joiden avulla pääsin hyvin eteenpäin. Vuosia \nsitten oli kaupungissamme yleinen rakentamiskuume. Minäkin huusin \ntontin ja makselin sitä säännöllisesti niillä säästöillä, joita jäi yli \nkassani. Kun tonttien hinnat rupesivat nousemaan, päätin tehdä hyvän \nkaupan ja ilmoitin muutamille nuoremmille ystävilleni aikeesta. He \ntarttuivat kuin kala onkeen ja lupasivat järjestää upseereille oman \nosaketalon kaikkine mukavuuksineen. Mukaan saivat tulla vain ne miehet, \njoiden oli tavalla tahi toisella onnistunut hankkia itselleen käteistä. \nJa löytyihän niitä sekä talouspuolelta että asevarikosta ja \npatruunatehtaalta. Kaikkein korkeimmilla herroilla ei ollut omalta \nkohdaltaan sillä kertaa tarpeeksi varoja, mutta sekin järjestäytyi \nvarsin helposti, kun minä lainasin heille tontista saamani voiton \ntoista miljoonaa. Ehdot olivat edulliset. Sain nimittäin olla apuna \nsotalaitoksen määrärahojen käytössä ja se sivutoimi kyllä kannatti. \nNaisena menestyin hyvin juutalaisten kanssa neuvotellessamme ja \nkauppoja sekä maksutapoja pohtiessamme. Yleinen mielipide oli ankarasti \njuutalaisvastainen, siksipä eivät upseerit vahingossakaan tahtoneet \njoutua välittömään kosketukseen heidän kanssaan. Vaaleatukkaisethan \nnoita käyränokkia kovasti viehättävät ja siksi sopi minun niin \nmainiosti lyöttäytyä heidän kanssaan tekemisiin.\n\nSiihen saakka olin minäkin koetellut välttää juutalaisten seuraa, \nmutta nyt täytyi alistua välttämättömyyden pakosta, kun rahasta oli \nkysymys. Oikeastaan he olivat kohteliaita ja huomaavaisia minua \nkohtaan. Kuljettelivat hienoissa ravintoloissa, tavallisimmin oltiin \nsivuhuoneissa, jotta sain tilaisuuden esittää heidän suureksi \ntyydytyksekseen yksinlaulua ja myös tanssia, mikä oli mielitekoni \nhauskassa miesseurassa. Kilvan lahjoittelivat he minulle yhä uusia ja \nuusia harso- ja silkkipukuja aina viimeisimpiä alusvaatteitani myöten. \nLuultavasti saivat he niitä halvalla hankituksi, kun niin \ntuhlaavaisesti antimiaan jakelivat. Minä oikein ihastuin myös \npuolestani erääseen vanhempaan herrasmieheen timanttisormuksineen ja \nmuine kalliine helyineen. Lupasi tehdä minut onnelliseksi, jos olisin \nlähtenyt kanssansa esimerkiksi Nizzaan, mutta enhän voinut nyt juuri \npäästä, kun suuret rakennushommat olivat edessä. Toisilta salaa kävi \nhän joskus luonani ja aika kului hänen seurassaan niin omituisesti, \netten koskaan aamusin voinut tarkkaan muistella, kuinka leikkimme \npäättyi. Virkapaikkaani kun aamusin ei ollut kiirettä, sillä esimieheni \ntahi työnjohtajat hoitivat kyllä puhelinta, mikä oli tärkeintä, niin ei \ntehnyt mitään haittaa valvominenkaan ja aamusin tarpeeksi nukkuminen. \nJoskus oli jo ilmestynyt ruusuja pöydälleni ennen heräämistäni. Olin \nniin sanomattoman onnellinen. Hieman kyllä hävetti, että olin \nlaiminlyönyt jotkut muut ystäväni. Mutta mitä se merkitsi tämän \nrinnalla. Toiset ystävät hyötyivät minusta, mutta tässä tapauksessa \nhyöty oli minun puolellani.\n\nMeistä tuli lopulta niin hyvät ystävät, että rohkenin tehdä \ntarpeelliset esitykset ylimääräisten kangaslähetysten toimittamiseksi \nsotaväelle sillä tapaa, että talo-osakkeiden merkitsijät saisivat myydä \nne sivulle hankkiakseen tarpeelliset varat antamieni lainojen \nsuoritukseen. Ei mikään ole tässä maailmassa helpompaa kuin järjestellä \nsellaisia asioita juutalaisten kanssa. Ja hyöty on molemminpuolinen \neikä valtiokaan mitään häviä, selvä asia. Kaikki kävi kuten oli \nlaskettukin. Liikeyritys onnistui, talo tuli valmiiksi ja kansan rehdit \npojat olivat saaneet katon päällensä. Lupasivat toimittaa minulle \nansioristin, mutta minä kieltäydyin, kaikessa vaatimattomuudessani en \ntahtonut herättää yleistä huomiota. Johan minulla muutenkin oli \ntarpeeksi kadehtijoita.\n\nMatra loi seuralaisiinsa, sekä kuuntelijoihin että tulkkiinsa, \nliehakoivan katseen ja sanoi kaiholla muistelevansa noita menneitä, \nsuloisia hetkiä. Nyt oli jo ikääkin lisääntynyt, joten oli melkein \ntoivotonta odottaa enää mitään sellaista menestystä kuin entisaikaan.\n\n\n\n\nVIIDES KERTOMUS.\n\n\nSiirtyäkseni jonkun verran sivulle puhtaasti sotilaallisista asioista, \njatkoi Sisukas Matran lopetettua kertomuksensa juutalaisista ja \nsotilaspukukankaista, koettelen pääkopastani kaivaa esille vähän \nmuutakin, millä on nykyaikana erikoisen tärkeä merkityksensä. Tarkoitan \ntekniikan eri aloja, joita on melkein lukemattomia, mutta joista \nkaikista en suinkaan voi antaa pienintäkään kuvaa. Sähkötekniikka on \nhuomatuimpia tällä alalla ja hyvin monet koettelevat onneansa sen \npalveluksessa. Toisia onnestaa hyvin ja toisia huonosti. Nyt aijon \npuhua vain sellaisista, joita on hyvin onnestanut. Tunsin erään \nlyhyehkön, pulleahkon herrasmiehen, joka palveli aikoinaan rautateillä. \nEhkä olette jo kuulleet rautateistä puhuttavan, arvoisat isännät, sanoi \nSisukas kohteliaasti, niitä on kyllä jo teidänkin maanosassanne. Tämä \nmies oli sanomalehdistä lukenut, että rautateitä olisi ulkomailla \nryhdytty sähköistämään. Hän ei ollut kylläkään selvillä, mitä tämä \nsähköistäminen oikeastaan merkitsee, mutta päätti kuitenkin lähteä sitä \nalaa tutkimaan. Kauniisti kumartelevana miehenä pääsi hän ministerien \npuheille, selosti heille sähköistyksen tarpeellisuudesta omassa \nmaassakin, jossa oli paljon sähköä vedessä, ja pyysi pientä matkarahaa \ntutkimusmatkaansa varten. Se hänelle myönnettiin, sillä hän osasi niin \nkauniisti puhua, eikä sitäpaitsi kukaan oikein ymmärtänyt, mitä hän \ntodellisuudessa tarkoitti. Maa oli kansanvaltainen ja ministereinä \nkaikenmoista väkeä aina entisiin lammaspaimeniin saakka. Oli joku \nlakimieskin mukana, mutta hän oivalsi heti tilanteen vakavuuden, kun \naavisti vielä lainkäytön ammatin harjoittajaa tarvittavan asian \neteenpäin viemistä varten.\n\nMies teki monia matkoja. Joka kerta jätti ministeriöön matkakertomuksen \nja uuden apuraha-anomuksen. Lakimies älysi tukea häntä ja niin sitä \njälleen lähdettiin komeasti ensi luokan osastossa muille maille. \nVirkaakin olisi pitänyt hoitaa, mutta kyllähän ne kotoiset asiat aina \njärjestyvät, ajatteli hän, kunhan vain ulkomailla pysyisivät kehityksen \ntasalla. Mies matkusteli ja kirjoitteli. Nosti rahat valtiolta kuin \nmyöskin aikakauslehdeltä. Asiasta hiukankin perillä olevat hymyilivät \npartaansa ja odottelivat runsaita tuloksia. Mutta turhaan. Ei tullut \nmitään koko sähköistämisestä ja niin sai mies poloinen muuttaa alaa. \nOltuaan ministerien kanssa jo pitkäaikaisessa kosketuksessa ei hänen \nollut vaikeata järjestää monasti mainittuun kouluun uutta opettajan \nvirkaa ja päästä siihen. Tällä toimella ei ollut juuri mitään yhteyttä \nsähköistyksen kanssa, mutta saatiinhan mies rauhoittumaan. Lakimies oli \nmyös joutunut toisiin hommiin, joten hänkin unhoitti kauniit unelmansa.\n\nTämä juttu meni tyhjiin, kun siitä ei tullut sen valmiimpaa, tuumiskeli \nluutnantti, mutta jatkoa seuraa. Maailman suurimpia ihmeitä on radio ja \nsellaisen minäkin tunnen, on minulla vastaanottaja lentokoneessanikin, \njoka nyt lojuu toimetonna tuolla joen rannalla. Se on ihmeellinen \nvehje. Sillä kuulee mitä vaan ja kuinka pitkien matkojen päästä \ntahansa. Mutta sitä varten tarvitaan erikoisia asemia, joita täytyy \nkuhunkin maahan rakentaa. Meillä ruvettiin sellaista hankkimaan. \nTietysti ulkomailta. Radio kyllä saatiin, vaikkei sähköistystä, \nnimittäin rautateiden sähköistystä, mutta sähköä tarvitaan radioonkin ja \nsiihen on sitä helpompi saada. Ala oli aivan uusi eikä meillä ollut \nmontaakaan asiantuntijaa. Löytyi kyllä vihdoin yksi mies, opettaja. \nNiin, valmis opettaja, vaikka nuori mies. Tunsi tietopuolisesti kaikki \n-- ainakin omasta mielestään -- ja sai tehtävän suorittaakseen. Mutta \nhankalalta se tuntui, kun ei tahtonut kuulua ei niin millään. \nUlkomaalaiset panivat sen pystyyn ja hänen tuli tarkastaa. Hän tarkasti \nurakoitsijoiden tilit hyvin tarkkaan, tunsi kauppavoiton ja vaati \nosuutta, jos mieli saada vehkeet hyväksytyiksi. Suoraan ei hän sitä \nsanonut, mutta koulunjohtajan vanha tuttu neiti Matra joutui jälleen \ntuleen. Hän osasi kiemailla ulkomaalaisten kanssa vanhaan tapaansa, \nselitti, mistä kenkä puristi, sai rahat ja vei ne asianomaiselle. Asema \nseisoi kyllä paikallaan, ilmaisi joskus mörinällä olemassaolostaan, \nmuttei toiminut opettajan ennustusten mukaan. Matran täytyi mennä \njälleen avuksi. Toimeenpani hauskat tanssiaiset muutamille \nparlamentaarikoille ja parille ministerille ja silloin heltyä jälleen \nmuutamia miljooneja lisämäärärahan muodossa. Kyllä määrärahoja tulee, \nkun Matra on matkassa, arveli opettajakin ollen varsin tyytyväinen \ntulokseen. Eikä suotta, sillä rahalla saa ja hevosella pääsee, \nsanotaan. Tästä lisämäärärahasta osasi Matra kyllä järjestää itselleen \nsopivaksi näkemänsä osuuden ja siitä saakka on kone toiminut \njotakuinkin moitteettomasti.\n\nNäistä viattomista sähköjutuista joudun nyt kuitenkin jälleen\nsota-alalle, kun muistui mieleen myrkylliset kaasut, joita ilman ei \nnykyjään sotaa enää voi käydä, jos mieli voittaa. Tunnen hyvin erään \nkaasumestarin, joka koko ikänsä on töistään havitellut maailman kuulua \nKopelin palkintoa, mutta tuloksetta. Parilla sanalla selitän teille \ntämän palkintoasian. Muutamia vuosikymmeniä sitten eli muuan ahkera ja \nviisas Kopel-niminen tiedemies, muistaakseni tähtientutkija, joka oli \nkaikkiaan löytänyt 13 uutta tähteä taivaalta ja antanut niille \nnimetkin. Tätä seikkaa pidettiin maailmaa niin suuresti hyödyttävänä \nkeksintönä, että miehestä tuli ennenpitkää upporikas mies. Kaiken \nsuunnattoman omaisuutensa lahjoitti hän erääseen säätiöön, josta piti \nannettaman yksi miljoona jokaisen uuden tähden löytäjälle. Vaikka tiede \nonkin mennyt eteenpäin hurjaa vauhtia, niin on se suuntautunut enemmän \nkäytännöllisille aloille hyödyttääkseen ihmisiä mahdollisimman paljon. \nNiinpä nytkin mainitsemani kaasumestari yritteli parhaansa mukaan \nkeksiä sellaista kaasua, jolla voitaisiin hävittää tämä maailma ja \nvielä lisäksi kaikki tähdetkin. Se olisi suuri keksintö, mutta\nKopel-säätiön hoitajat eivät näy asioita oikein ymmärtävän ja niin saa \nkaasumestari vielä kauvan odotella palkintoja. Tämänkin miehen kanssa \non tietääkseni Matra joutunut tekemisiin kaasukeksintötehdasta \nrakennettaessa. Monen viisaan miehen yhteisin tuumin oli laadittu \nsuunnitelmat ja rakennettu melko paljon, kun kaasumestari sanoi unissa \nnähneensä jotain aivan erikoista ja vaati purettavaksi kaikki \nperustuksia myöten. Mahtavuudellaan ja vaikutusvallallaan onnistui \nhänen hankkia valtiolta lisämäärärahoja ja työ alettiin uudelleen. \nVirastossa lopputilejä tehtäessä havaittiin menojen nousseen \nkolminkertaisiksi ja määrärahojen ylittämisestä syytettiin paria \nvirkailijaa, joista toinen oli jo monasti aikaisemmin mainittu \nkomendanttimme. Jälleen uusi muistutus papereihin ja eroittamisuhkaus. \nKomendantti oli tiukka mies ja vaati tutkimuksia toimitettavaksi, jotta \nselvitettäisiin, kenessä syy oikeastaan oli moniin repimisiin, \nkorjauksiin ja rahojen tuhlauksiin. Kaasumestari pisti rintoihinsa \nkaikki komeat kunniamerkkinsä ja meni hyvän ystävänsä ja meillekin \ntutun patruunaministerin luokse selittelemään häneen kohdistuneen \nsyytöksen perättömyyttä ja vaati asianomaisilta rakennusvirkailijoilta \nperittäväksi ylitykseen menneet rahat. Matrakin soitti ministerille ja \nselitti komendantin olevan aivan mahdottoman miehen, joka ei anna \ntyöskennellä rauhassa, vaan alituiseen nuuskii hänen kirjanpitoaan ja \nihmettelee, mihin määrärahat häviävät, vaikkei rakennus pääse ollenkaan \nkohoamaan. Pyysipä Matra ministeriä käymään luonaan ennen asian \nlopullista ratkaisua. Aavistaen saavansa Matralta runsaan valtion \nkorvauksen, jos eroittaisi komendantin virastaan, päätti ministeri heti \ntästä ilmoittaa ylijohtajalle, joka seurasi määräystä. Samana iltana \nkokoontuivat kaikki nämä korkeat herrat Matran viihtyisään huoneistoon \nja tunnelma kohosi korkeimmilleen juotaessa kauniin ja reippaan Matran \nonneksi ja menestykseksi. Vasta varhain aamulla hoipertelivat vieraat \nkotinurkillensa.\n\nKaasukeksintötehtaan valmistuttua osoitettiin kaasumestarille mitä \nsuurinta tunnustusta. Hänet aateloitiin, nimitettiin moninkertaiseksi \nkunniajäseneksi ja järjestettiin lohdutukseksi vielä suurempi vuotuinen \nrahapalkkio, kun ei ollut toiveita Kopel-lahjastakaan, Menestys oli \nmennyt päähän ja vaikuttanut melkein kuin myrkkykaasu. Sekaisin näkyi \nmenneen koko mies, kun ryhtyi vainoamaan virkaheitto-komendanttia, \nvaikkei heillä enää ollut mitään tekemistä toistensa kanssa. Hän sai \nnarratuksi puolelleen ministerin, ylijohtajan ja entisen ylijohtajan, \njonka piti kerran äkkipikaa jättää laitos, kun ei kyennyt täyttämään \nMatran kassaa hädän hetkellä. Tämä entinen ylijohtaja sattui nyt \nolemaan erään seuran puheenjohtajana ja kunniajäsenenä ja näin ollen \noli hänen varsin helppo kostaa komendantille, joka ilman mitään \ntutkimusta ja vieläpä ilman syytöstäkin erotettiin toveripiiristä. Huhu \nvain kertoi, että hän olisi muka käyttäytynyt sopimattomasti virassaan, \nkun oli vaatinut tarkkaa ja selvää kirjanpitoa, huolellista \nmäärärahojen käsittelyä eikä ollut suostunut käymään Matran luona \nvierailulla, joten hän jäi sivulle kaikkien kunnia- y.m. jäsenten \nyhteisestä seurasta ja oli siis sopimaton mihinkään yhteistoimintaan \nenää muiden kansalaisten kanssa.\n\nMutta kerran kävi ylijohtajallekin hullusti. Maan ruhtinaan \nmetsästyslinna eli oikeammin purjehduslinna, joka sijaitsi kauniin \njärven rannalla, oli joutunut rappiotilaan, kun vuosittaiset määrärahat \ntarvittiin tärkeämpiin tarkoituksiin. Taloutta hoitava linnanpää oli \nmonet kerrat kohteliaasti pyytänyt ylijohtajaa itseään saapumaan \nasiantilaa toteamaan, sillä hallitsijaperheen piti viettää yönsä \npuutarhurin asunnossa, kun linnan päärakennuksessa oli kuvaamattoman \nkosteata. Ylijohtaja oli kuitenkin niin korkea herra, ettei hän \nalentunut tarkastusmatkalle. Sattui kuitenkin kerran siten, että \nylijohtaja oli matkalla kesälomalleen koko perheinensä ja tuli hänen \najaa junalla linnan ohitse. Tästä tiedoitti komendantti virallisesti \nlinnanpäälle, joka heti ryhtyi toimenpiteisiin ylijohtajan \nkiinnisaamiseksi. Satamakaupungin poliisilaitos hälyytettiin tuossa \ntuokiossa liikkeelle ja kaksi rotevaa etsivää tarttui linnanpään \nvaatimuksesta miehen kaulukseen ja johdatti hänet komeaan valtion \nomistamaan moottoriveneeseen, joka vei ylijohtajan väkisin linnan \nhometta haistelemaan. Tuloksena oli, että hankittiin uusia määrärahoja \nkorjauksia varten, mutta vuosikausia vuoti vesi kuitenkin pitkin \nvaltakunnan päämiehen huviasunnon seiniä ja kattoja.\n\nLuutnantin tähän lopetettua ei Matra malttanut olla kertomukseen \npuuttumatta ja alakuloisena, maahan lasketuin katsein tunnusti kaiken \nnäin tapahtuneen ja sanoi nyt jälkeenpäin huomaavansa komendantin \nolleen rehdin miehen, joka pysyi vakaumuksessaan ja tahtoi aina seurata \noikeutta ja järjestystä. He eivät kylläkään koskaan voineet olla \nystävyksiä, vaan pikemmin vihollisia, kun kerran hänen, Matran, \nyksityisedut olivat kysymyksessä. Oikeastaan ei vain hänen, vaan vielä \nsuuremmassa määrin hänen läheisten ystäviensä, niin sotilas- kuin \nsiviilimiestenkin, edut. Paljon he minusta hyötyivätkin sekä naisena \nettä vaikutusvaltaisena ja aina onnistuvana virkailijana, sanoi Matra. \nMutta mikä on tullut palkakseni? Minut vangittiin, haettiinpa vielä \nvääriä todisteita minua vastaan, jotta esimieheni ja muut korkeat \nherrat ja kunniajäsenet selviytyisivät puhtaina kuin pulmuset, mikä \nheille tietysti onnistuikin. Onnenpyöräni oli äkisti pyörähtänyt \ntoiseen suuntaan ja johdatti minut vihdoin tänne, kun olin ovelalla \ntavalla päässyt karkaamaan. Rahan voimalla tapahtui tämäkin. Ei minua \nenää ystävät auttaneet, vaan raha, raha. Valtion omilla varoilla \nsuoritin vahtieni, valtion pikkupalkkaisten virkailijoiden, vaivannäöt \nja eräänä kauniina kesäyönä löysin itseni merensaarelta täydessä \nvapaudessa raittiissa ilmassa. Ei käynyt nenääni enää raskas \nvirastohaju eikä vankikoppien ummehtunut ilmakaan. Olin vapaa kuin \ntaivaan lintu. Vapauttajani hankkivat yhteyden luotettavimpien \nystävieni kanssa, jotka puolestaan järjestivät omaisuuteni \nrahaksimuuton, mikä oli melkoisena lisänä puhtaassa rahassa olevaan \nkäteiskassaani. Sisareni nimissä olevat säästöt otettiin pankeista ja \nsiten olin valmis lähtemään muille maille, kauvaksi pois entisten \nystävieni lähettyviltä, jotka olivat minut rehellisen naisen, heidän \nkäskyjänsä ja neuvojansa aina uskollisesti noudattaneen virkailijan, \ntulevaisuuden tuhonneet kunnianhimosta ja asemansa säilyttämisen \nvuoksi. Mielestäni ovat nuo äsken kuvatut miehet roistoja, varkaita, \nkavaltajia ja vaikka mitä. He ovat hyötyneet, minä olen saanut kärsiä. \nMinä nuori ja viaton tyttö, jonka kunnian ja maineen he ovat \nrahanhimossaan tahrineet, olen nyt maailman silmissä hylkiö, jonka \nolinpaikka olisi oleva muka rikollisten kanssa yhteinen, vaikka he, nuo \noikeat valtionvarkaat, kävelevät ei vain vapaina, vaan myöskin \nesiintyvät yhteiskunnan kermajoukkona. Lopetan tällä kertaa tähän, sai \nMatra vielä sanotuksi ja vaipui katkeraan, hermostuneeseen itkuun.\n\n\n\n\nKUUDES KERTOMUS.\n\n\nMatra oli saanut hermokohtauksen, ensimmäisen koko elämänsä varrella, \nsillä tyynesti ja rauhallisesti oli hän tähän saakka suhtautunut \nkaikkeen, mitä eteen tuli. Sinä päivänä ei enempää keskusteltu. \nPäähuomio oli kiintynyt valkotukkaisen kaunottaren terveydenhoitoon, \nmitä hellävaraisimpaan kohteluun ja ystävyydenosoituksiin. Seuraavana \npäivänä käytiin jo jälleen metsällä, millä matkalla sattui tilaisuus \nuimiseen ja tämä palautti Matralle entisen leikillisyytensä ja \nhuolettomuutensa. Mustaihoiset näyttivät hyvin tyytyväisiltä ja \nodottelivat jännityksellä seuraavaa kertomusta, vaikka edelliset jutut \nolivat jo tuoneet heille paljon päänvaivaa. Heistä oli vaikeata \nkäsittää valkoisten ihmisten rajatonta kunnian- ja rahanhimoa, mikä vei \nhyvissä asemissakin olleet ihmiset rikoksen teille. He eivät voineet \nymmärtää sitä oikeuden ja ritarillisuuden puutetta, minkä huomasivat \nsiellä vallitsevan. He olivat suoraan sanoen täysin ymmällä, yhä \njatkuvasti ymmällä. Totena täytyi kaikki pitää, sillä mitähän syytä \nnäillä ihmisparoilla olisi ollut jutella satuja, kun kerran oli \nvakavista asioista puhe. Tiesiväthän vapautensa ja henkensä olevan \nvaarassa, ei ollut siis syytä vetää isäntiä nenästä. Kaikki oli totta.\n\nMuuttaakseen puheenaihetta luutnantti Sisukas alkoi selvitellä \nyleisempiä kysymyksiä ja kertoili eri maissa vallitsevista \npoliittisista tilanteista, jotta kävisi selväksi, kuinka oli \nmahdollista sellaisen menon jatkuminen, jota äskeiset kertomukset ovat \nkuvailleet. Hän kiinnitti kuulijoiden huomion ensiksi valtaan \npäässeeseen kansanvaltaisuuteen ja puolueryhmityksiin. Sanoi jyrkkien \npuoluerajojen tehneen ihmisistä vain oman edun tavoittelijoita, jotka \njohtajiensa valtaa ja asemaa silmällä pitäen kaikki pyrkivät heidän \nveroisikseen ja ryhmäetujen tähden havittelivat määräämisvaltaa maan \nkaikkiin asioihin nähden. Suursuisimmat puhujat ja kiihoittajat \nmenestyvät erikoisen hyvin, heidän ympärillensä kerääntyy vahva  \nkannattajajoukko, jolle korvaukseksi on annettava milloin minkinlainen \npalkkio, oli se sitten joko tavarassa tahi edullisen, mutta \nansaitsemattoman virka-aseman muodossa. Kansanvaltaisuus rajoittuu \ntodellisuudessa vain siihen, että kansalla on oikeus olla kokouksissa \nläsnä, antaa äänensä vaalien aikana jo etukäteen määrätyllä tavalla, \nmutta kaikki tärkeimmät päätökset tekevät muutamat harvat johtomiehet. \nNe onnelliset, jotka ovat osanneet keinotella itsensä johtoasemiin, \njakavat keskenään sekä virat että varat. Ei mikään pätevyys merkitse \nmitään, kaikki riippuu puoluesuhteista ja johtajien armollisesta \ntahdosta. Jos joku omista kohoaa kansan silmissä päätä pidemmäksi \ntoista, niin hänet heti syrjäytetään johdosta nimittämällä johonkin \navoimeksi joutuneeseen virkaan, oli mies siihen sopiva tahi ei, se ei \nliikuta vallassaolijoita, pääasia on päästä asianomaisesta irti vaikka \nmillä keinoin.\n\nSivistystarkoituksiin tuhlataan suuria varoja, ylläpidetään monenlaisia \nkorkeakouluja, laaditaan lakeja ja asetuksia virkojen täyttämistavoista \nja pätevyysehdoista, mutta siitä huolimatta korkeimpiin ja \nvastuullisimpiin asemiin nostetaan milloin karjapaimenia, milloin \ntavallisia tukkityöläisiä tahi muita pienintäkin opillista ja \nammatillista tietoa vailla olevia puoluemiehiä. Ministerituoleilla \nistuu monessa maassa sellaisia nollia, joilla ei ole mitään kantaa, kun \nei ole tietoakaan käsiteltävistä asioista, vaan esittelijät ja muut \nalemmat virkailijat ovat tilaisuudessa suuntaamaan politiikkaa\naivan oman nokkansa mukaisesti. Usein tämä tapahtuukin vastoin \nkansanvaltaisuutta ja siis kansan yleistä etua haitaten.\n\nTaloudellinen elämä kärsii paljon alinomaisista riitaisuuksista eri \najatussuuntien välillä. Ne, joilla on maallista varallisuutta, ne \ntahtoisivat lisätä sitä työntekijöiden, tarkoitan ruumiillisen työn \ntekijöiden, kustannuksella, ja nämä taas tahtoisivat päästä \nmahdollisimman vähällä työllä, jopa jotkut ilman muuta jakaisivat \ntoisten omaisuudet keskenään, jotta pääsisivät muka laiskoina \nlekottelemaan. Järjenjuoksu on myös lyhyt monella johtomiehelläkin. \nKöyhimpienkin kansankerrosten johtajat kokoavat hyviin asemiin \npyrittyään ja niihin päästyään suuria omaisuuksia sekä pitävät itseään \nsiitä huolimatta köyhälistön asianajajina. Leipäkysymys siis on \nkaikkialla ratkaiseva.\n\nRaittiusliike on saanut jalansijaa useissa maissa, mikä on kyllä hyvä \nasia sinänsä, mutta kun sitä ajavat henkilöt, jotka usein joko salaa \ntahi julkisesti kuitenkin käyttävät itse väkijuomia, niin muuttuu asia \nnaurunalaiseksi. Vielä huomattavampi nurinkurisuus vallitsee niissä \nmaissa, joihin on saatu hankituksi kieltolaki. Voin kertoa omista \nkokemuksistani, kuinka tämän voimassapito onnistuu ja kuinka sen \nhillittömät kannattajat pettävät sekä itseään että ympäristöään. \nHumalassa kuului olleen moni parlamentaarikko siitä äänestettäessä, \nmutta sitä useampi on jälkeenkin päin väkevälle tuoksunut kieltolakia \nkannattaessaan. Ministereitä myöten. Tuomarit juovat myöskin, samat \nmiehet, jotka tuomitsevat toisia sakkoihin ja vankilaan vain siitä \nsyystä, että ovat tuoksahtaneet alkohoolille tahi sattuneet pitämään \nsitä taskussaan. Poliisit ajavat salakuljettajia mielellään takaa \nsaadakseen edes tipan huulillensa, kun eivät aina ilkeä sitä suorastaan \nostaa. Eikä ole tarpeellistakaan, kun ilmaiseksi saa. Olin kerran \nmukana, kun poliisivirkailija oli niin kohtelias, että antoi minun \nmaksua vastaan hankkia hänen suosittelemaltaan ajurilta pienen \npullollisen. Vieraalla paikkakunnalla kävelyllä ollen suuremmassa \nseurassa, johon kuului vaimoväkeäkin, teki mieleni tarjota oppaallemme, \njota en vielä lähemmin tuntenut, pienen tilkan ja pyysin lähtemään \njohonkin sopivaan ravintolaan. Siihen hän ei suostunut. Sanoi sitä \nsaatavan kyllä joka kadunkulmasta eikä maksa kuin kaksi kymppiä. \nEmpimättä erkanin joukostamme ja lähestyin ajuriasemaa. En ehtinyt \nkuitenkaan vielä mainita asiaanikaan, kun vieras käsi tunkeutui \ntaskuuni ja -- pullo oli siellä. Suoritin maksun ja liityin seuraani. \nKysäsinpä oppaaltani, kuinka hän niin varmasti tiesi vakuuttaa tuosta \ntavaraa saatavan. Silloin selitti hän avomielisesti palvelevansa \npoliisilaitoksessa ja ajurien kyllä tuntevan hänet, joten saanti oli \ntaattua. Toisen kerran olin huvimatkalla maan sydämessä ja jouduin \npoliisipäällikön luo päivällisille. Kyllä kannattikin syödä, kun \nkokonainen apteekki mitä erilaisinta viinaa, aina keltaisimpaan \nkorpirojuun saakka, oli käytettävissämme. Palvelijatar oli sen verran \nepävarma, että vieraiden piti käydä vuorotellen työhuoneen kaapista \nkallistelemassa. Vaatipa kerran toinen poliisipäällikkö matkalaukkuni \nnähtäväkseen, kun olin pistäytynyt virka-asioille hänen luokseen. Hän \ntempasi lääkepullon laukustani ja sanoi veitikkamaisesti, että tämähän \nolisi heti minun pitänyt paiskata pöydälle eikä ollenkaan kainostella. \nOli kaunis kesäinen päivä, ovet olivat kaikkialla selällään ja siinä \nsitä sitten maisteltiin isännän kunniaksi ja terveydeksi. Hänen päänsä \nnäkyikin eilisestä vielä olleen hiukan kipeä. Maantiellä kulkeneet \nihmiset vilkuilivat sisälle päin, mutta poliisipäällikkö ei ollut siitä \ntietävinään. \"Kansan tajunnassa on se käsitys, että kyllä ryypätä saa,\" \nsanoi hän ja kohotteli lasiansa yhä uudelleen.\n\nSaman maan parlamentissakin on koko joukko miehiä, jotka seurassa \nmielellänsä nautiskelevat, jollei muuta niin pirtua veden seassa, mutta \nkun lain tarkistuksesta tahi juomien väkevyyden koroituksesta tulee \npuhe, silloin ovat useimmat mitä jyrkimpiä kieltolain kannattajia ja \näänestävät kaikki parannusyritykset kumoon. On havaittu löytyvän \nsellaisia ministerejäkin, jotka säännöllisesti huvittavat itseään \npuhtaalla ulkomaalaisella mielijuomalla, mutta voivat samana päivänä \nvirallisesti esiintyä mitä kiihkomielisimpinä lainmuutosten \nvastustajina. Selittelevät tiukan tullen, että saahan sitä ilman hyvän \nlain tärvelemistäkin, laki on kansaa varten laadittu eikä meidän, \nherrojen, vapauden rajoitukseksi.\n\n\n\n\nSEITSEMÄS KERTOMUS.\n\n\nVirastopolitiikassa on paljon mielenkiintoista, selitti luutnantti \nSisukas. Suosikkijärjestelmä on inhimillisen heikkouden tähden niin \nyleistä kaikkialla maailmassa, ainakin valkoisten valtakunnissa, että \nsurren ja valittaen täytyy siitä puhua. Vuorottaiset hyvät työt, \nlahjukset sekä sukulaisuus- ja puoluesuhteet ovat määrääviä tekijöitä \nuseissa tapauksissa. Yleisen hyödyn, taidon ja kyvyn kannalta katsoen \nhyvin harvoin menetellään oikeudenmukaisesti, vaan mielivalta \nrehoittaa, se täytyy tunnustaa. Joskus sattuu kaiken lisäksi erikoista \nhuomiota herättäviä menettelytapoja, joita ei voi vaitiololla \nsivuuttaa. Kerron vaikkapa vain pari sellaista juttua.\n\nErään ammattikoulun monivuotinen opettaja halusi ansaita enemmän kuin \nmitä säännöllisissä oloissa olisi ollut mahdollista. Sattui sopiva \ntilaisuus aikeen toteuttamiseen. Ministeriöön tarvittiin tarkastajan \npaikalle ammattimiestä ja siihen onnistui tämän opettajan tuttavuuksien \navulla sijoittaa muuan entinen oppilaansa. Heti kun tämä oli virkaan \nnimitetty, kääntyi opettaja esittelijänä toimineen tarkastajan puoleen \npyytäen vuoden sairaslomaa lääkärintodistuksen nojalla. Tämä tietysti \nmyönnettiin, se oli luonnollinen asia eikä siinä ollut mitään sen \nkummempaa. Virallinen sairaus toistui peräkkäin kuuden vuoden aikana ja \njoka vuosi myönnettiin saman miehen myötävaikutuksella lomaa edullisin \npalkkaehdoin. Sijaisena hoiti virkaa milloin minkinlainen henkilö, \nuseana vuonna oli opetus aivan epäpätevien käsissä ja oli aikoja, \njolloin ei ollut opettajaa, vaikka kyllä oppilaita. Sairaslomalla \nolevalle oli taas edullista sijaisen puute, sillä silloin hän sai \nnauttia enemmän palkkaakin, kun ei mennyt siitä yhtään sijaiselle. \nTodellisuudessa ei opettaja kuitenkaan ollut sairas. Hän hankki \nitselleen alusta pitäen edullisen apulaiskaupunginjohtajan paikan ja \ntoimi siinä kaikin puolin moitteettomasti nämä kuusi vuotta ja vielä \nsenjälkeenkin. Ministeriössä oltiin tästä kyllä tietoisia, mutta \nopettaja osasi sopivalla tavalla siirtää lomapalkkauksestaan osan \nesittelijälle ja siten oli asia ollut täydessä järjestyksessä. Vasta \nkun oppilaiden omaiset puuttuivat asianmenoon, huonoon opetukseen, \npaljastui koko peli ja molemmat -- sekä opettaja että esittelijä saivat \njättää paikkansa. Julkisesti ei voitu olla tätä tekemättä. \nLohdutukseksi sai esittelijä eräänä uudenvuodenpäivänä ritarimerkin \nvaltion taholta ja kansalaiskuntoisuuden osoitukseksi nimitettiin hänet \nvielä kunniajäseneksikin. Mutta ei opettajakaan tahtonut olla huonompi. \nHyvätuloisena miehenä lahjoitti hän pienen summan koulun oppilaille \noman rintakuvansa pohjarahastoksi, minkä kuvan hän tahtoi saada rakkaan \nkoulunsa käytävään kaiken kansan nähtäväksi. Toverikunnalla oli kova \nrahanpuute ja rahat tarvittiin velkojen maksuun. Mikä on varsin \nluonnollinen asia. Sitäpaitsi eivät nämä oppilaat olleet koskaan \nnähneetkään kuvapatsas-opettaja-lahjoittajaa. Entisetkin oppilaat \nolivat edullisten työaikojen tähden siinä määrin varakoituneet, \netteivät enää välittäneet omasta opettajastaan, vaikka oli heille \nkeinot neuvonut, millä tavalla helpoimmin köyhältä kansalta\nasunto-osakeyhtiöiden perustamisella suuret rahat saadaan kootuksi. Ja \npatsas jäi pystyttämättä. Opettajan suureksi pettymykseksi. Mies taisi \nolla sen arvoinen.\n\nErotetun esittelijän jälkeen tuli toinen, jolla oli jälleen erikoiset \nsuhteet vaikutusvaltaisiin piireihin. Joka kerta kun virkoja \ntäytettiin, tehtiin täysi selvyys varmimman ja luotettavimman \nviranhakijan kanssa asian järjestelystä johtuvasta taloudellisesta \npuolesta. Pätevyys ei ollut määräävänä, vaan rahan-anto. Kerrankin \nsivuutettiin kaikki toiset kilpailijat ja oman viraston mies määrättiin \nvirkaan sillä tekosyyllä, että hänen toimensa muka lakkautettaisiin. \nNäin ei kuitenkaan tapahtunut. Päinvastoin. Lakkautettavaksi ajateltu \nvirka korotettiin seuraavaan palkkausluokkaan, entinen virkailija sai \nuuden toimensa ohella loma-aikanaan hoitaa tätäkin ja nostaa siis \nkahden miehen palkan. Tämän teki ymmärrettävästi mahdolliseksi \nvirkaveliystävysten välinen luottamuksellinen palkkarahojen tasoittelu.\n\nOn luonnollista, ettei tämän tapaista voi usein sattua joka maassa, \nmutta kyllä helposti siellä, missä kansanvaltaisuuden varjolla \nkaikenmoiset miekkoset kohoavat ministeripaikoille ja ovat täysin \nalaistensa johdettavissa ja narrattavissa, kuten kertomassani \nesimerkissä oli asianlaita, lopetti luutnantti sanoen tietävänsä \nmelkein lukemattoman määrän tuollaista vehkeilyä kuvaavia tapauksia.\n\n\n\n\nKAHDEKSAS KERTOMUS.\n\n\nElämä on taistelua, huokaili luutnantti Sisukas, ja kilpailu kaikilla \naloilla on mitä ankarin. Ken kilpailee juoksussa, ken paikalla \npysymisessä, ken rahan ansaitsemisessa ja ken taas sen tuhlaamisessa. \nKilpaillaan sekä rakentamisessa että hävittämisessä. Kilpaillaan \nsiveellisesti ja epäsiveellisesti. Toisten mielestä on kaikki \nsiveellistä, jos vaan tahtonsa ja intohimonsa saa tyydytetyksi. \nEnnätyksiä ajetaan takaa, minkä kyky ja rohkeus sallivat. Varastetaan \nja ryövätään hienotunteisellakin tavalla, jolloin sitä usein pidetään \nkunniakkaana tekona. Jalomielisesti tehdään sitten lahjoituksia, jottei \nomatunto liikaa kolkuttaisi, jos kenellä sattuisi sellaista \nolemaankaan. Ennätyksiä lyödään tälläkin alalla. Joku lahjoittaa \nkymmenen miljoonaa esimerkiksi uuden opinahjon perustamista varten\nja saa sädekehän päänsä ympärille. Hyväntekeväisyyttä jatketaan\nsitten välittämällä koululle oman talon kaupat niin ovelasti ja \njalomielisesti, että ansaitaan takaisin kuusikymmentä miljoonaa. Tulee \ntoinen sädekehä liikemiesnerouden merkiksi, jota ihmiset kahta vertaa \nenemmän ihailevat. Joku toinen ryöstää puhtaaksi muutamia satoja \nnälkään nääntymäisillään olevia pieneläjiä ja lahjoittaa suuret \nomaisuudet omissa nimissään tulevien sukupolvien kehittämiseksi \nsiveellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen. Tämä tapahtuu tieteen ja \ntaiteen muodossa. Näiden varojen hoitajat, niiden joukossa vanha tuttu \nkaasumestarimme, muistavat avustusten jaossa joskus ansioituneitakin \nkansalaisia, mutta useimmin ne annetaan, ainakin suuremmissa erin tahi \ntiheämmin, sellaisille sukulaisille, joiden huviloissa, tiedetään \nvierasvaraisuuden olevan rajattoman. Se on oikeudenmukaista ja myös \njohdonmukaista varojen hankintaan verrattuna. Lahjoittajan viimeinen \ntoivomus siten parhaiten täytetään.\n\nNyt puuttui Matrakin asiaan ja sanoi hänellä, naisella, olleen paljon \ntekemistä avustusvarojen jakamisen suunnitteluissa. Siinä oli ollut \nniin paljon työtä, että hänen tuli käyttää apunaan kolmea \nystävätärtään, hekin miellyttäviä neitosia. Kiertelimme ympäri maata \npalkintoja tarjoten ja välisopimuksia tehden, kehasi Matramme. \nKoottuamme matkalaukut täyteen näitä tärkeitä asiakirjoja alkoi \nkaupanteko määrääjien kanssa. Punnittiin ja arvosteltiin asioita \npuoleen jos toiseenkin. Määrääjien joukossa oli sellaisia \nyksinkertaisia miehiä, joiden mielestä tulisi edes vähänkin kiinnittää \nhuomiota hakupapereissa esitettyihin ansioihin, asianomaisten\nkykyyn ja heidän työnsä todelliseen hyötyyn koko yhteiskunnalle, mutta \nhe jäivät aina vähemmistöön. Huvimatkailijat olivat suosituimpia, he \nkun lupasivat tyytyä vähempään kuin mitä heille virallisesti\nluvattiin. Tämä seikka oli otettava huomioon ja niin valittiin \nvälisopimuspapereista vain ne, joiden mukaan asianomaiset suostuivat \nmäärääjille säästämään puolet osuudestaan. Tämä oli selvä ja helppo \nratkaisu. Matkamme eivät olleet menneet hukkaan ja onnistumisen \nkunniaksi juhlittiin viikon päivät. Siunattuja olkoot suurlahjoittajat, \nhuudahti Matra lopuksi, he ovat meidän kaikkien yhteisiä kunniajäseniä!\n\nNiin, elämä on tosiaankin taistelua, mietiskelivät mustaihoiset \nkuuntelijat. He olivat jälleen niveltä liikahtamatta seuranneet \nsivistysmaailman parhaimmiston menettelytapojen kuvausta. Uusia \nnäköaloja avautui heidän eteensä, he olivat jo vähitellen pääsemässä \nselville, miksi valkoiset niin itsepäisesti yrittelivät tunkeilla \nheidän konnuillensa ja hinnasta mistä tahansa saada jalansijaa näinkin \nkaukaisilla mailla. Olihan heillä metsärikkauksia ja jalokivivuoria, \nkarjaa ja kultaa. He tulisivat kyllä omin neuvoin toimeen, mutta näytti \nsiltä kuin valkoisilla ei enää olisi riittänyt kilpailu- ja \ntaistelukenttiä kaiken himonsa tyydyttämiseksi. Jokohan olisivat \nnylkeneet toisensa niin putipuhtaiksi, etteivät merien myrskyt, \npaahtava aurinkomme, petoeläimemme ja myrkkynuolemme enää voisi estää \nvalkoisten vakavia pyrkimyksiä, tuumiskelivat tummaihoiset. Onkohan \nmeidän rehellisten, oikeudenmukaisten heimojen antauduttava noiden \narmoille ja kärsittävä kaikkea sitä, mistä olemme jo kuulleet? Meillä \non omat tapamme ja lakimme, niitä tahdomme seurata ja pysyä \nonnellisina. Varjelkoot kaikki metsien ja taivaiden jumalat meitä \ntuosta maailmasta, emme haluaisi tulla heidän kaltaisikseen. Emmekä \ntulekaan.\n\n\n\n\nYHDEKSÄS KERTOMUS.\n\n\nAlkuasukkaat tiukkasivat vierailtaan yhä uusia asioita, he tahtoivat \ntietää kaiken sen, minkä arvelivat olevan itselleen hyödyksi ja \nohjeeksi vastaisia toimenpiteitään varten. Tosin he eivät vielä \nvälittäneet ryhtyä puolustautumistaan perinpohjaisemmin järjestelemään, \nkun oli tullut äkkiä tieto vihollisen perääntymisestä ilman \nhuomattavampia taisteluja. Lienee syntynyt erimielisyyksiä valkoisten \nriveissä, joihin oli väkeä koottu monista eri kansakunnista. \nKorkeimmissa asemissa oli sekä sotilas- että siviilivirkamiehiä, mutta \nrintamamiehet olivat pääasiallisesti sekavaa, seikkailuhaluista \njoukkoa, jonka kurinpito oli verrattain vaikeaa ankarista määräyksistä \nja laeista huolimatta. Edustamansa sivistyksen nimessä harjoittivat he \nmitä julminta väkivaltaa, ryöstelivät ja polttelivat kyliä aivan kuin \nhuvikseen. Kun päärikollisia rangaistiin, nousivat muutamat osastot \nkapinaan, tappoivat lähimmät esimiehensä ja jatkoivat raivoisina \ntihutöitään. Hajaannus kävi yhä suuremmaksi ja lopulta täytyi heidän \neristettyinä pikkuryhminä vetäytyä takaisin. Paluutiellä kulkeminen oli \nvaikeata, kun kaikki oli maan tasalle hajoitettu. Pienet rippeet olivat \nlopulta joutuneet alkuasukasten vangeiksi ja kaikki säälimättömästi \nhirtetty. Täten välttyi sillä kertaa suurempi sota ja tappelu. \nSilminnähtävästi oli rauha toistaiseksi palautunut ja heimopäälliköt \nsaivat tilaisuuden ilman välitöntä vaaranuhkaa syventyä tehtäviinsä ja \nryhtyä järjestelmällisesti uusimaan sotalaitosta parhaan käsityksensä \nmukaan. Mutta mikä oli se paras käsitys, oli hyvin vaikeata tietää, \nsillä vieraiden selostukset ja kertomukset herättivät miehissä niin \nsekavia tunteita, että taisivat jo epäillä kykyään seurata valkoisten \ntapoja, jotka eivät kaikissa suhteissa näyttäneet oikein reiluilta ja \nkauniilta. Epäilivät nimittäin sitä, ettei heidän onnistuisi millään \nmahtivoimalla \"parantaa\" yhteiskuntaansa eurooppalaismalliseksi, ero \noli kansojen siveyskäsitteiden ja ajatustapojen välillä siksi suuri. \nIhmettelivät kuitenkin valkoisten voimakkuutta ja suurta menestystä \nvalloitusretkillään. Jotain erikoista ja salaperäistä piti heissä joka \ntapauksessa olla, arvelivat mustat totisina.\n\nPoistaakseen tällä hetkellä kaikki sotaiset ajatukset neuvottelijoiden \nmielestä päätti luutnantti Sisukas jutella kevyemmistä asioista ja \nmietiskeli sopivaa aihetta, josta saisi hyvän alun. Matkan varrella oli \nhän yhdessä Matran kanssa nähnyt niin paljon mielenkiintoista, ettei \nkerrottavasta suinkaan puutetta ollut. Vilkaistuaan lähellä oleviin \nasumuksiin, lehtimajoihin, muistuivat hänen mieleensä komeat \nrakennukset muualla maailmassa, jossa monet asuivat melkein pilvien \nkorkeudella. Hän kuvaili suurkaupunkeja liikenteineen, tavarataloineen, \nlaajoine virastorakennuksineen, siltoineen, tunneleineen ja \nsähkövalaistuksineen. Paljon selitti hän sellaista, jota miehet eivät \nvoineet ymmärtää, kun yksin nimityksetkin olivat outoja ja tulkin oli \nusein mahdotonta kaikkea lyhyesti ja selvästi maan kielellä selittää, \nvaan piti hänen lähemmin selvitellä yksityiskohdat parhaansa mukaan. \nMatralla oli onneksi joitakin valokuvia ja maisemakortteja laukussaan, \njoiden avulla sitten tutustuttiin kaukaisten maailmojen ihmeisiin.\n\nSisukas huomasi kuvien joukosta erään matkan varrella lentokoneesta \nottamansa kaupunkikuvan, josta näkyi hyvin kummallisen näköinen \nrakennus. Siinä ei nimittäin ollut juuri mitään näköä, mutta kyllä \nkokoa. Ei siinä ollut kattoa eikä minkäänlaisia koristeita, \ntaiteellinen puoli siis puuttui kokonaan. Arveli maasta katsottuna sen \nolevan aivan hirveän näköisen. Tähän tokaisi Matra väliin, että hän on \nsen nähnyt lähempääkin, muttei ensin ollut tiennyt, mikä se oikeastaan \noli. Ensi näkemältä tuntui siltä kuin olisi kasattu hyvin tasaisiksi \nhakattuja kiviä pinoon tahi sitten saattoi kuvitella näkevänsä jotain \nerikoistarkoitusta varten rakennetun suuren kivisen laatikon, mutta \nvaikeatahan olisi siihen mitään tyhjentää, kun se oli niin korkealla \nkalliolla, oli Matra itsekseen ajatellut. Naisellisella uteliaisuudella \noli kysellyt paikkakuntalaisilta tuon omituisen näköisen rakennuksen \ntarkoitusta ja saanut siihen monisanaisen selityksen koko \nrakennusyrityksen alkuvaiheista alkaen. Paljon oli kuullut, mutta vähän \nenää muisti kaikesta. Senverran tiesi kertoa, että ulkolaisissa \nlehdissä oli sanottu sen tulleen maksamaan 93 miljoonaa, vaikka \nasianomaiset kotikyläläiset selittivät siihen määrätyn vain 39 \nmiljoonaa. Todellisuudessa oli asia niin, kuten ulkomailla \ntiedotettiin, siellä tunnettiin asia paremmin. Alkujaan oli kyllä \nmyönnetty 39 miljoonaa, mutta niin suuressa hommassa on myös monta \nkärkkyjää ja siten nousivat kustannukset lähes kolminkertaisiksi. Kun \nlopputilit joutuivat valtion tarkastettaviksi, niin selitettiin \njohtajien taholta, että papereihin oli vain tullut virhe silloin alussa \nkun varat annettiin. Numerot olivat epähuomiossa vaihtuneet, pika- tahi \nkonekirjoittajien vika se oli, ei sitä muka voitu kiistää. Onneksi \neivät numerot sattuneet ylösalaisin, silloin olisi ollut paljon \nvaikeampi selviytyä tilanteesta. Oveliapa olivat nuo rakennusherratkin. \nMonessa muussakin suhteessa, eikä vain numerojen muuttamisessa. \nYleisenä puheenaiheena oli yrityksen kalleus, kun vastaavaa ei ollut \nnäkyvissä. Se kuului olleen kaikki sisällä, niin kertoi huhu. Kuinka \nasia todellisuudessa oli, siitä ei ollut muilla aavistusta kuin vain \nniillä kahdellasadalla, joita varten se oli järjestetty. Mutta huhut \nolivat yllättäviä. Kaikki oli tehty niin kalliista aineista, ettei \nsellaisia oikeastaan ole olemassakaan, oli vain olemassa kalleus. Ei \nmikään ollut kotimaista ja juuri siitä syystä, ettei voitaisi \nlopputiliä arvostella, sen arvaa. Ja mitä kalliimmaksi tulee rakennus, \nsitä suurempi palkka kaikille jaostoille, valiokunnille, tavaroiden \nvälittäjille, puolestapuhujille, koronkiskojille, joiden puoleen\npula-ajan vuoksi monen työssä mukana olleen tuli tilapäisesti \nturvautua, ja monille kymmenille sellaisillekin, joilla ei olisi \nluullut olleen mitään tekemistä koko homman kanssa. Rahaa vain meni ja \nkaikki kuitattiin numeroita vaihtamalla. Kansa sai maksaa viulut, kuten \nsanotaan. Mutta lieneeköhän kansa tyytyväinen saavutuksiinsa, sitä en \ntiedä, huomautti nyt Matra, olisi mielenkiintoista käväistä nyt vuoden \npäästä kysäisemässä. Ennustan kuitenkin varmasti, että tekijöistä tulee \nainakin kunniajäseniä, ellei vielä korkeampia herroja, sillä onhan \nheidän toimintansa isänmaan hyväksi täysin verrattavissa aikaisemmin \nmainittujen arvohenkilöiden toimintatapoihin.\n\nKunniajäsenistä puhuessani en malta olla kertomatta, kuinka minä tulin \nkerran uhranneeksi paljon aikaa ja vaivaa ylijohtajan, hyvän ystäväni, \nhartaimman toivomuksen täyttämisyritykseen, jatkoi Matra. En oikein \nvieläkään tiedä, mihin hän pyrki, mutta jotain suurta ja korkeata hän \ntakaa ajoi. Rintamalta palattuamme juhli koko isänmaallinen kansanosa \nmeitä pelastajiaan. Olimme tehneet suuren työn, sanottiin, hankkimalla \nmaalle itsenäisyyden ja vapauden. Nuoriso ja kaikki ne vanhat \nitsenäisyystaistelijat, jotka koko ikänsä olivat tehneet uhrautuvaa \ntyötä päämääränsä saavuttamiseksi, olivat nousseet yhtenä miehenä \nperinnäisvihollista vastaan. Moni heistä oli vuosikausia virunut \nvieraan vankilassa, toisia oli ajettu maanpakoon ja toisia uhkasi \nedelleen pakkotyö kaukaisilla karkoituspaikoilla. Mutta oli paljon \nsellaisiakin, jotka varovaisina raukkoina vetäytyivät syrjään niin \nsalaisesta kuin julkisestakin isänmaallisesta toiminnasta, vieläpä \ntämän lisäksi kiihoittelivat kansaa sokeasti seuraamaan vallassa \nolleiden laittomia määräyksiä ja pakoittelivat nuoria miehiä\nmenemään vihollisen järjestämiin kutsuntoihin, jota koko kansa\npiti maankavalluksena. Lopulta tuli ratkaiseva hetki, jolloin\ntosi-isänmaallisuutta tarvittiin joka naiselta ja mieheltä.\n\nVerta oli paljon vuotanut, kun uusi päivä koitti, mutta se koitti \nsittenkin. Tällöin astuivat esiin entiset vapaustaistelun vastustajat \nmitä innokkaimmin jakamaan saavutettuja tuloksia ja käyttämään \ntilaisuutta hyväkseen omien yksityisetujensa, ennenkaikkea kunnian, \ntavoitteluun. Ylijohtaja, huomautti Matra, oli aikaisemmin alistunut \nvihollisen pakkotoimenpiteisiin hyvin nöyräselkäisesti ja kaikin \nkeinoin oli viimeiseen asti vastustellut rohkeata ja välttämätöntä \nnousua vihollista vastaan. Uuden ajan tullen oli hän unohdettu ja \nhalveksittu mies. Kuitenkin sai keinotelluksi itselleen korkean viran, \njossa asemassa joutui kosketuksiin kanssani. Uupumatta kumarteli hän \njoka puolelle, muttei tullut tähtiä eikä korkeita arvonimiä. Tilanne \noli toivoton hänen suhteensa, mutta hätä keinon keksii, sanotaan. \nKerran luonani istuessaan muutamien nuorien, vastaleivottujen upseerien \nseurassa, jotka eivät tienneet mitään hänen menneisyydestään, rohkaisi \nhän itsensä ja otti puheeksi erään kysymyksen, josta innokkaasti \nkeskusteltiin. Sanomalehdistössä oli jo ollut joitakin mainintoja \najatellusta itsenäisyysmuistomerkistä ja tästä jutteli nyt \nylijohtajakin. Nuoria miehiä asia miellytti ja hanke pantiin alulle. \nIsänmaallisin mielin ryhdyttiin varoja keräämään ja kaikkiin muihin \nvalmistaviin toimenpiteisiin. Hankkeen etunenään ilmestyi \nluonnollisesti monta itsenäisyyden eteen työskennellyttä kansalaista ja \nniin mentiin eteenpäin. Ylijohtajaa ei enää kukaan muistanut ja hän sai \nkatsella jonkun aikaa sivulta. Mutta tätä ei hänen kiipijäluonteensa \nsallinut. Hänen piti päästä huomatuksi ja siinä mielessä pyysi sitten \nminua avukseen. Neuvoi minua kertoilemaan ihmisille olemattomista \nurotöistään ja saavutuksistaan varhaisimpina aikoina. En olisi muuten \nuskaltanut ruveta valheita levittelemään, mutta kun palkkani kohosi \njoka neljännesvuoden kuluttua, niin olihan minulle itsellenikin \nhyödyllistä nostaa hänet siitä epäisänmaallisesta kuilusta, johon hän \naikalaistensa silmissä oli vajonnut.\n\nMinulla oli kova työ edessäni, jatkoi Matra. Olin siihen saakka saanut \ntahtoni aina lävitse ja niin kävi nytkin. Kiersin monet mutkat, juoksin \nopettajat ja ministerit, kauppiaat ja sanomalehdet ja lopulta \nilmoitettiin yleinen kokous, joka järjestettiin etukäteen yhtä \nteatterimaisesti, kuten monet kansalaiskokoukset ennenkin ja ylijohtaja \nvalittiin toimikunnan puheenjohtajaksi. Hänen kaunis unelmansa oli \ntoteutunut, mutta muistomerkkiä ei koskaan tullut. Ei ainakaan minun \naikanani. Yleinen mielipide oli jyrkästi vastustavalla kannalla \nnäyttämölle ilmaantunutta uutta tekijämiestä kohtaan eikä hänen \nonnistunut koskaan saada toimikuntaa täysilukuisena koolle. Asia jäi \nväkisin lepäämään ja maa saanee edelleenkin yhden itsekkään miehen \ntähden turhaan odottaa ansaitsemaansa muistomerkkiä. Odottaa \nylijohtajakin vielä kuvittelemaansa ansiomerkkiä tahi professorin \narvonimeä. Mutta ehkä hänestä tulee kumminkin edes kunniajäsen.\n\n\n\n\nKYMMENES KERTOMUS.\n\n\nVakavien asioiden vaihteeksi innostui Matra eräänä kauniina iltana \ntarinoimaan muutamista rakkausseikkailuistaan, joita hänellä tuntui \nolleen varsin runsaasti. Monista kertomuksista on jo käynyt selville, \nettä nainen, joka oikein osaa käsitellä miehiä, vie hankkeensa aina \nperille. Ei löydy niin korkeata seinää, jonka ylitse hän ei pääsisi, ei \nniin suurta tiheikköä, josta ei läpi tunkeutuisi, ei myöskään vähemmän \nsiveellistä keinoa, jota hän ei käyttäisi tarkoitusperiensä \nsaavuttamiseksi. Poliittiset yllätykset, sotkuisat rikosasiat ja muut \nerikoista huomiota herättävät tapahtumat harvoin saavat alkunsa ilman \nnaista ja yhtä harvoin ne myös selvitetään ilman häntä, tuota \nsulotarta, viekasta ja älykästä olentoa. \"Missä on nainen?\" on kaikille \ntunnettu sananparsi, joka pitää aina paikkansa. Jos rahaa tarvitset, \nvoi nainen sinua auttaa, jos tahdot raivata jonkun tieltäsi, naisen \ntahi miehen, käänny naisen puoleen, kyllä hän sen järjestää.\nJos on vaikeata ansiottomasti kohota virassasi tahi olet jotain \nkunnianosoitusta vailla, kuten kunniamerkkiä tahi arvonimeä,\nniin lyöttäydy suhteisiin sopivan naisen kanssa. Ellet saa \nmiljoonakauppojasi onnelliseen ratkaisuun, ota nainen välittäjäksi, \nmutta älä koskaan petä häntä, sillä silloin kärsii siitä moni \nviatonkin. Sellainen on nainen, nimittäin innokas ja intohimoinen, \ntarmokas ja elämänhaluinen nainen. Ja niitä on paljon. Sen miehet kyllä \ntietävät.\n\nMatra on tuollainen kaikkivoipa nainen, kuten olemme jo nähneet.\nHän on käytännöllinen ihminen, joka ei haihattele, ei runoile eikä \nhaaveile. Ei kuuntele miesten toistuvia kuiskauksia, turhanpäiväisiä \nlaverteluja, mutta hän suostuu kyllä lemmensuhteisiin, kun siihen on \npäteviä syitä. Hän ei syleile sydämensä, lämmöstä, eikä makaa \nnaimisiinpääsykuvitelmin, hän järkeilee joka hetki. Miehet voivat olla \nvaikka kuinka haltioituneita, luvata mitä tahansa ja antaa mitä \ntahansa, mutta se ei paljoakaan liikuta tätä naista, hänellä on \nlaskelmat aina päässä. Eikä hän silti ole kylmäkiskoinen eikä \nvieroittava, päinvastoin. Hän hurmaa kaikki jo ensi hetkeltä, mutta \nosaa säilyttää viehätysvoimansa yhä edelleenkin. Ken on kerrankin \njoutunut hänen pariinsa, on alati ikäänkuin satimessa eikä voi siitä, \nirtautua. Sellaisia ovat taas miehet, kaikki terveet ja voimakkaat \nmiehet, jotka eivät vähällä väsy. Ja sellaisia on paljon.\n\nAntakaamme siis sananvuoro Matralle ja tutustukaamme hänen \nvaiherikkaisiin seikkailuihinsa yhä edelleen. Hän puhuu suoraa, \nvilpitöntä kieltä, ei kaunistele eikä salaile heikkoja kohtia. \nAvomielisenä seurustelutoverina on hän yhtä mielenkiintoinen kuin hänen \nkoko olentonsa on puoleensa vetävä ja viehättävä.\n\nKesälomalla ollessani sydänmailla, aloitti Matra leikkisästi, tutustuin \neräissä iltahuveissa muutamiin hauskoihin talonpoikiin, joista toiset \nolivat naimattomia, mutta toisilla valitettavasti näkyi olleen sormus \nsormessa ja joillakin emäntä kainalossa. Minua huvitti kovin \nsilmäänpistävä ero miesten ja naisten välillä, kun miehet olivat \nulkoasultaan melkein virheettömiä herroja, mutta monet nuoretkin naiset \nnäyttivät liiaksi muijamaisilta, sellaisilta, joista jo heti ensi \nnäkemältä voi päätellä heidän olevan, kaikki kunnia työn eri laaduille, \nläheisessä tekemisissä navetan ja leivinuunin kanssa. Kuinka olikaan, \nniin muuan tummaverinen opettaja vaikutti minuun toisten rinnalla joka \ntapauksessa huomattavasti edullisemmalta ja hyväksi mielekseni \ntanssitti hän minua melko usein. Toinen uskollinen tanssitoveri oli \nhänellä erään talonpojan ja kauppiaan tanakan puoleinen puoliso, jonka \nlihat hölkkäävät aika tavalla polkan tahdissa. Oikeastaan ihmettelin \nitsekseni, että kuinka noinkin miellyttävän näköinen nuori mies oli \nantanut narrata itseään menemällä \"tädin\" kanssa naimisiin, mutta \nsiihen sain pian selityksen. Tyttönä ollessaan oli hän ollut verrattain \nsolakka ja sievä, minkä lisäksi tuli paljon myötäjäisiäkin. Morsianta \nseurasi kauppaliikkeet, sahat ja myllyt ynnä paljon muutakin. Erikoisen \nonnelliselta ei tuo pari näyttänyt. Mies liehakoi siellä täällä ja \nvaimo odotteli jännityksellä opettajan vapautumista toisten naisten \nseurasta. Hauskasti kului ilta ja yökin kaikin puolin. Opettajasta ei \ntahtonut tulla eroa ei niin millään ja niin vietimme monta kaunista \ntuntia aitanparveni portailla keskustellen ja naureskellen. Vaikka \nasuskelin aitassa aivan yksikseni, en häntä näin ensi näkemältä \nrohjennut laskea sisälle salaisesta toivomuksestani huolimatta. \nTaistelin itseni kanssa ja voitin viettelyksen. Sovimme uudesta \ntapaamisesta ja opettaja häipyi aamuhämärään.\n\nLämpöisinä kesäiltoina kohtasimme toisemme senjälkeen verrattain usein \nja meistä tuli lopulta hyvät ystävät. Kävimme myös kauppiaan luona \nvieraisilla herättämättä mitään erikoista huomiota sivullisissa,\nmutta kauppias vaikutti minusta hiukan omituiselta jopa tunkeilevalta. \nHän esiintyi siten kuin olisi kaikin tavoin tahtonut päästä\nerikoiseen suosiooni ja kanssakäymiseen. Luulinpa hänen tulleen jo \nmustasukkaiseksikin opettajaan nähden. Tilanne kävi joskus \nkiusalliseksi ja jonkun ajan kuluttua koetin mahdollisuuden mukaan \nvälttää koko taloa. Syksypuoleen kehittyivät asiat siihen, että \npimeämpinä iltoina pistäytyi kauppias silloin tällöin minun luokseni \nkahville ja tupakille. Hän näytti kiintyneen minuun aika lailla, en voi \nsitä muuten selittää. Sydämeni lämpö, mikäli sitä minulla koskaan on \nollut, oli kuitenkin opettajan puolella, siitä en päässyt mihinkään, \nvaikka kauppias olisi luvannut vaihtaa minut nykyiseen vaimoonsa. \nOpettaja oli köyhä, ajattelin, jos kiusaukseen joutuisi, niin en \ntietäisi kummalle taholle vaaka lopulta painuisi. Monet hetket \najattelin tätä asiaa, mutta loma loppui kesken arvelemisen, joten ero \ntuli kummastakin ennen pitkää. Opettajan kanssa jatkui yhteys kuitenkin \nkirjeiden avulla ja sitä tietä minulla oli tilaisuus seurata \nkauppiaankin elämää ja toimintaa.\n\nOpettajan suurimpana toiveena oli päästä läheisimpään kaupunkiin vaikka \nedes sanomalehden toimittajaksi ja usein hän mainitsi tästä \nkirjeissään. Kauppiaalla oli vaikutusvaltaa yleisten asioiden hoidossa \nja järjestelyssä, mutta opettajan oli melko vaikeata kääntyä suoraan \nkauppiaan puoleen tukea hakeakseen, kun tiesi hänen olevan vihoissa \nminun tähteni. Asiat paranivat kuitenkin pian, kun kauppiaan\nemäntä kuoli kuumeeseen. Luulin ensin joutuvani lesken kosinnan \nalaiseksi sopivan ajan kuluttua ja ryhdyin jälleen mietiskelemään \nnaimisiinmenomahdollisuutta hänen kanssaan, jos kysymys tulisi. Kävi \nkuitenkin niin, että kauppias oli kerran mallassaunassa hairahtunut \nsyleilemään naapurinsa kaunista tyttöä liian läheisesti ja oli \npakoitettu säädyllisyyden nimessä menemään tytön kanssa naimisiin. \nSiihen loppui pelkoni ja salainen, epämääräinen toivomuksenikin. \nOpettaja vapautui samoin painajaisesta ja rauha oli maassa. Kauppiaasta \nolin siis vapaa, sillä hänen uusi puoliskonsa oli viehättävä ja jonkun \nverran koulua käynyt nuori nainen, joten uskoin kauppiaan tyytyvän \nhäneen ja unohtavan minut hänen rinnallaan. Näin lienee käynytkin. Nyt \nrohkenin sitten kirjoittaa hänelle opettajan asiasta ja pyytää \nsuosittelemaan häntä toimittajan paikalle. Olin nimittäin opettajan \nkirjeistä tullut siihen käsitykseen, että hän sopisi oikein hyvin \nkynänkäyttäjäksi ja erikoisesti toimittajaksi, kun hän osasi laverrella \nniin paljon kaikenlaista hölynpölyä järkevienkin asioiden ohella. Sain \nkirjoittaa kahdesti, ennenkuin asia järjestyi, mutta järjestyi se \nsittenkin. Opettaja oli iloinen ja onnellinen ja lupasi parhaansa \nmukaan olla kauppiaalle avuksi vastaisuudessa, mikä ei suinkaan ollut \nvaikeata toimittajan asemassa. Toimittajathan ovat mahtimiehiä, ainakin \nomasta mielestään, mutta ovat kyllä todellisuudessakin. Kenen he \nmustaavat, se on melkein kuollut mies, ja päinvastoin, ketä he tahtovat \nnostaa, siitä tulee pian ministeri, olkoon ammatiltaan vaikkapa vain \ntavallinen lannanajaja. Kauppias oli siksi älykäs, ettei vastustellut \npyyntöäni ja niin tulin minä naisellisella järjenjuoksullani \nauttaneeksi kumpaakin miestä. Molemmat pääsivät vähitellen kohoamaan.\n\nEntisestä kyläopettajasta oli siis tullut kaupunkilainen \nsanomalehdentoimittaja. Melkoinen hyppäys sekin jo. Hänen elämänsä \nvilkastui, tuli uusia tuttavuuksia ja kaiken tämän lisäksi monet \nkääntyivät hänen puoleensa syvin kumarruksin, kun ennen olivat pitäneet \nvain vertaisenaan. Huolimatta apteekkarien, henkikirjoittajien, \ntukkukauppiaiden ynnä muiden arvovaltaisten perheiden tuttavuuksista ja \nmonista hienoista, lyhyissä hameissa tassuttelevista, keimailevista \ntyttäristä ei toimittaja pitkään aikaan ollut oikein omissa \nhousuissaan, häntä painosti jokin ikävä, kaihontunnetta oli rinnassa. \nMinä, hänen pääkaupunkilainen ystävänsä, olin kaukana ja entinen \nlapsuudenheila oli taas joutunut kauppiaalle vaimoksi, molemmat sydämen \njakajat olivat tavoittamattomissa. Hän tunsi itsensä kovin \nyksinäiseksi, jopa joskus ikäänkuin onnettomaksikin. Aika kului \nkuitenkin kovassa toimitustouhussa ja naiset jäivät väliin aivan \nunohduksiin. Tällä välin oli muutamien tavallisten miesten kohtalo \nvienyt heidät yleisiin toimiin yhä korkeammalle, ken oli päässyt \nparlamenttiin, ken pankinjohtajaksi, olipa joku pujahtanut \nministeriksikin. Kauppias tunsi sisimmässään jotain omituista \ntyhjyyttä, häneltä puuttui jotain. Ei hänen nimeään näkynyt niin usein \nsanomalehdissä kuin monien vähemmän varakkaiden talonpoikien eikä \nhänellä ollut komeata vapaalippua, kuten monilla kymmenillä \nojankaivajilla ja toimittajilla. Olihan hän sentään varakas mies, \nmukana kunnallisissa hommissa ja kaiken lisäksi oli hänellä nyt nuori \nja kaunis, sivistynyt aviosiippakin. Häneltä ei oikeastaan puuttunut \nmaallista hyvää, sitä ei voi sanoa, mutta sittenkin häiritsi häntä \nvertaistensa ja ennen kaikkea itseään huonompien maanäijien rehkiminen \npääkaupungin virastoissa ja salongeissa. Silkkipytty päässä mokomatkin \nylvästelevät, vaikka liinoissa ne ämmät kuitenkin kotona tunkiota \nluovat, näin ajatteli hän hiukan katkeralla mielellä. Ei auta muu kuin \nruveta puolestaan etuilemaan, kyllä mielestäni kelpaisin minäkin \nministeriksi, tuumaili salavihkaa. Mutta viimein tunnusti hän \naatoksensa vaimolleen, joka ihastui keksinnöstä sanomattomasti. Lupasi \nhuomenna lähteä kaupunkiin toimittajan puheille tunnustellakseen ensin \nmaaperää ja kehittääkseen omalta osaltaan asiaa eteenpäin. Kauppias \nvastusteli toimenpidettä jos jonkinlaisilla verukkeilla, vaikka pitikin \nerikoisen tärkeänä saattaa tämä toimittajan tietoon. Ei olisi millään \nlaskenut vainoaan yksin entisen ihailijan puheille ja vielä kaupunkiin, \njossa on niin paljon kaikenlaisia nurkkia ja soppia kuhertelua varten. \nKaupungissa ei näet toisten silmät ole läheskään niin uteliaita kuin \nmaalla. Mutta päästää sitä piti vaimo asialle, joka koski miehen \nkunniaa ja tulevaisuutta. Hän keksi helposti keinon kehoittamalla \nnaapurin tytärtä matkatoveriksi, maksoipa vielä kulutkin vaimon \ntietämättä. Kaikki oli hyvin järjestetty ja naiset läksivät \njännittävälle matkalleen.\n\nAlku oli tehty ja seuraavien vaalien jälkeen istui kauppias \nparlamentissa. Vaimo jäi vielä kotiin, muttei häntä ikävä pahasti \nvaivannut, sillä poliittisena henkilönä oli hänellä usein asiaa \ntoimitukseen, jossa tapasi vanhan ystävänsä. Kauppias taas oli \npääkaupungissa paljon yksiksensä, mikäli ei tarvinnut istua kuivissa \nkokouksissa ja istunnoissa. Yritteli tavoitella minua moneen otteeseen, \nmutta minä koetin karttaa häntä, sanoi Matra viekas katse silmissään, \nsillä aikani tarvitsin laajoihin tehtäviini ja sitäpaitsi oli minun \nliikeasioiden takia seurusteltava hyvin monien muiden kanssa. Pelkästä \narmastelusta en välitä, siinä täytyy olla jotakin pohjaa ja pontta, kun \nminä uhraan aikani ja yörauhani. Mutta kuinka olikaan. Eräänä kauniina \npäivänä ilmestyy toimittaja pääkaupunkiin ja hakee minut käsiinsä. \nHämmästykseni oli suuri, kun kuulin hänen pyrkivän pikkukaupungista \npois. Oli mietiskellyt keinoja vaatia kauppiaalta vastapalvelusta ja \npäästä vuorostaan myös pääkaupunkiin, jossa sillä kertaa satuttiin \ntarvitsemaan reipasotteista toimittajaa. Kolmisin kierreltiin sinä \niltana monet ravintolat ja tanssipaikat. Juteltiin vakaviakin kahvin ja \nkovan teen lomassa. Kauppias ihastui heti suunnitelmiin ja tämän \nhuomattuani koetin minä olla hänelle mahdollisimman ystävällinen ja \nhuomaavainen. Mutta toimittaja miellytti minua kuitenkin enemmän ja sai \nhän saattaa minut sillä kertaa kotiin. Erotessamme tuntui kauppias \nolleen aika tavalla harmissaan, mutta lohduttelin häntä sillä, että \nseuraavalla kerralla pääsisi hän vuorostaan minua saattamaan, mikä \nmerkitsi pientä kemuilua aamuyöhön saakka.\n\nSeuraavana aamuna tuli kauppiaalle yllätys, kun vaimonsa saapui \naavistamatta kaupunkiin. Yllätys oli sillä kertaa kolmenlainen; ensiksi \noli mieluista saada oma aviosiippa täyttämään velvollisuuttaan, \ntoiseksi epäilytti hänen tulonsa juuri samalla kertaa, kun \ntoimittajakin oli kaupungissa ja kolmanneksi tunsi kauppias pettymystä \nkuviteltuaan joutuvansa tänä iltana minun seuraani ja pääsevänsä \ntodella saattamaan minua kotiin. Hänen päässään ja sydämessään kävi \nkaikki sekavaksi. Kesti hetkisen aikaa, ennenkuin hän toipui \npuolittaisesta tainnostilastaan. Vaimonsa huomasi tämän, muttei \nkiinnittänyt siihen erikoisesti huomiotaan, kun aavisti miehen kaikesta \npäättäen kärsivän mustasukkaisuudesta. Sopu ja rauha vallitsi heidän \nvälillään, kuten aina ennenkin. Toimittaja oli järjestänyt asiat siten, \nettä sai huoneen samasta kerroksesta kuin missä kauppias asui ja \nvieläpä aivan vastakkain pariskunnan huoneen kanssa. Päivällistä \nsyötäessä oli toimittaja sekä muutamia muitakin ystäviä seurassa ja \ntunnit kuluivat hilpeästi. Kauppiaan vaimo tunsi itsensä kaikeksi \nonneksi myöhemmin niin väsyneeksi, että meni miehensä kanssa asuntoon, \nmiehen sovittua kohdata vielä samana iltana toimittajan erittäin \ntärkeää neuvottelua varten. Miehensä seurassa väsyi vaimo yhä\nenemmän ja jäi kotiin. \"Kultainen porsas\" -- nimisen ravintolan \nyksityishuoneessa aloitettiin sitten iltaistunto, jota jatkui \nverrattain pitkään. Minäkin jouduin sinne siinä kahden korvissa yöllä, \nkun herrat eivät olleet saaneet minua aikaisemmin käsiinsä. Menin heti \nnuolena, kun tuli puhelinkutsu iloiseen seuraan. Ei ollut tavaran \npuutetta: pöydät koreina, laseja rikki, pianokin oli soitettu \nkallellensa ja nuotit hajallaan. Ihmettelin kovin tätä hävitystä, sillä \nmiehet olivat aivan kahden kesken, tosin aika päissään, etenkin \nkauppias. Kerrottiin siellä olleen muutamia sivullisia kuokkavieraina, \nkun olivat huomanneet viinin niin runsaasti vuotaneen. Se laji oli \nkyllä jo loppunut, mutta voitiinhan kovalla teellä jatkaa, ja \nseurauksena oli pienempi kahakka vieraita pois ajettaessa, kun minä \nolin tulossa. Palasiksihan he olisivat minut repineet, nuo viisi, kuusi \nmiestä, kun kahdenkin kanssa oli työlästä säilyttää pitsinsä ja \nrimssunsa. Kilpaa nämä herrat minua halailivat, milloin tanssittivat ja \nmilloin vain suutelivat. Kauppias oli melkein poissa suunniltaan. \nToimittaja ja minä, me juottelimme häntä parhaamme mukaan saadaksemme \nhänet väsähtämään ja sitä tietä rauhalliseksi. Ravintola-ajan päätyttyä \njatkoimme tärkeätä kokousta vielä toimittajan huoneessa, vaikka hiukan \nhiljaisemmalla äänellä. Hetken kuluttua kuorsasi kauppias täydessä \nunessa. Me leikittelimme hetken aikaa toimittajan kanssa pehmoisilla \ntyynyillä ja erosimme entistä läheisempinä ystävyksinä. Minä tein \nlähtöä kotiin, toimittaja lukitsi huoneensa oven ulkoapäin ja seurasi \nminua ulko-ovelle saakka. Huoneensa kohdalle palattuaan mietiskeli hän \nhetkisen, mitä tehdä. Kauppias makasi tukkihumalassa lukon takana ja \navain oli hänen itsensä taskussa. Toisessa huoneessa lepäsi yksikseen \nkaunis nainen, entinen heila vielä kaiken päällisiksi. Mies rohkaisi \nmielensä ja tunkeutui varovaisesti sisälle. Pimeässä hiipi hän sitten \nvuoteeseen ja kuiskaili sieltä kauniita sanoja kaunottarelle. Tämä \notaksui miehensä häntä mielistelevän ja selitti olevansa lopen uupunut \neikä jaksaisi enää. Toimittaja joutui pulaan. Nyt oli ratkaisun hetki \ntullut. Jos hän yrittäisi poistua, niin paljastuisi koko asia, ja jos \nhän jäisi rauhassa omaan sänkyynsä, niin menisi tilaisuus hukkaan ja \nasia sittenkin selviäisi. Toimittaja lähestyi tällä hetkellä eniten \nlempimäänsä naista ja kuiskasi hänen korvaansa ennen käyttämänsä \nhyväilynimen. Silloin kävivät omituiset väreet kautta kauniin vartalon \nja hetken kuluttua oli nainen jäykkä kuin kuollut. Alkoi jäsenten \nhieronta ja muu lämmittely, mikä sai ystävättären virkoomaan ja \ntajuihinsa siinä määrin, että rakastaja sai selostetuksi tapahtumat ja \nnykyisen tilanteen. Minusta, sanoi Matra, ei toimittaja kuitenkaan \nollut maininnut sanaakaan, joten ei ollut pelkoa mistään perheriidasta. \nYö oli kulunut mitä runollisimmin ja aamupäivällä oli toimittaja sitten \nkenenkään huomaamatta hiipinyt omaan huoneeseensa, jossa kauppias \njatkoi autuasta untaan.\n\nAsiat tulivat järjestykseen. Toimittajan puolesta puhuimme me, \nkauppiaan rouva ja minä, vuoron perään kauppiaalle parlamentin \njäsenenä, jolla oli paljon sanomista toimittajapaikan täyttämisessä. Me \nnaiset jälleen ratkaisimme yhden suurpoliittisen kysymyksen ja uusia \noli tulossa. Nyt oli kauppiaan arvonnousu järjestyksessä seuraava. \nHänellä oli kyllä jo monta yhteiskunnallista tehtävää, taisipa olla \ntarpeeksi yhden miehen osalle, vaikka olikin varakas mies kauniine \nvaimoineen. Viimeisimpiä leikkauksia olivat parlamentin jäsenyys, johon \nliittyi monien valiokuntien puheenjohtajan asema, uuden lehden \npääjohtajan vaatelias tehtävä ja muuan neuvoksen arvonimi, en oikein \nmuista, mikä se oli, mutta joka tapauksessa kuului siihen jokin \nmaataloudellinen ammattisana, kun vaan ei olisi ollut siansaparoneuvos \ntahi talikkoneuvos, kauppaneuvos se ei kuitenkaan ollut, sellainenhan \nkuuluu vain kaupunkilaisille. Mutta ministerin arvo ja sääty vielä \npuuttuivat. Ilman sitä ei herra neuvos olisi halunnut kuolla, sanoi \nminulle kerran rouva neuvos eli neuvoksetar, joka itse todellisuudessa \nkaipasi parempaa arvonimeä, koska neuvoksia alkoi olla jo jokainen \npyhäkoulun käynyt mies. Neuvoksetar muuttui toimittajaan nähden yhä \nlämpöisemmäksi eikä neuvos ollut huomaavinaan heidän liian läheisiä \nsuhteitaan. Vaimon siveellinen kunnia oli vähemmän arvoinen kuin hänen \noma ministeritittelinsä. Ja toisaalta hairahtui neuvoskin joskus minun \nseuraani, kun hallitusvaihdokset lähestyivät. Hän tarjoili minulle \nmaukkaita illallisia yksityishuoneissa, juotti ensiluokkaisia sekä \nkotimaisia että ulkolaisia viinejä ja lahjoittipa joskus jonkun \nkoristeenkin. Hankittuani hänen täyden luottamuksensa antoi hän minulle \nsuurempia rahamääriä välittääkseni ne toimittajalle, jolla oli kyllä \nkohtuullinen, vaan ei mikään loistelias palkka. Ei ollut saanut \njohtokuntaa koroittamaan palkkaa, joten piti yksityisesti olla avuksi. \nTämä miellytti minuakin, sillä suurimman osan tuhlasi toimittaja minun \neteeni koettaen kilpailla neuvoksen kanssa jalomielisyydessä ja \nhuomaavaisuudessa. Järkevänä naisena käytin kaikki hyväkseni, sillä \ntiesin kohta päämäärään saavuttavan. Senjälkeen en enää toivonut \nmiehiltä kiitosta, kun kaikki olisi järjestyksessä, kuten kävikin. \nNeuvoksesta tuli ministeri ja toimittajasta sitten päätoimittaja. \nMinisteristä ei kuitenkaan ole tullut pääministeriä, sillä naisenkin \nvoimat loppuvat joskus ja niin kävi minunkin. Hallitsijalla, joka \nmääräsi pääministerin, oli jo siksi monta rakastajatarta, etten millään \npäässyt väliin, eikä toisaalta riittänyt tarpeeksi aikaakaan rehkiä \nniin ylettömästi, kun piti välistä käydä myös virkaa hoitamassa, vaikka \nse olikin sivutoimi, mutta silti hyvätuloinen, kuten olen jo \naikaisemmin kertonut.\n\n\n\n\nYHDESTOISTA KERTOMUS.\n\n\nMatra tahtoi nyt antaa sananvuoron toisille ja keskeytti jännityksellä \nseuratun juttunsa jatkaakseen mahdollisesti joskus toisten \nmiellyttävien hetkien kuvailemista. Hän oli haltioissaan voituaan \nosoittaa vieraille miehille, kuinka nainen hallitsee valkoista \nmaailmaa. Näillehän se oli uutta, sillä maan yleisiin asioihin ei \nnaisilla ollut tilaisuutta eivätkä he niihin saaneet millään muotoa \npuuttuakaan, se oli miesten yksinomainen tehtävä. Kuullessaan vielä, \nettä naisia on useiden maiden parlamentissa, valittelivat ukot suuresti \ntuollaista akkavaltaa ja sanoivat kyllä huolehtivansa siitä, että \nheillä pysyy valta käsissään, kuten tähänkin saakka. Varoittivat sekä \nMatraa että luutnanttia sanallakaan hiiskumasta tuommoisesta \nmahdottomuudesta heidän naisilleen, ettei tulisi turhanpäiväistä\nriitaa ja toraa, minkä seurauksena olisi akkojen tähänastisen\nvapauden tuntuva rajoittaminen. Sitä ei Matra suinkaan toivonut ja niin \njäivät mustaihoiset naiset kokonaan tietämättömiksi sisartensa \npoikkeuksellisesta asemasta valkoisten yhteiskunnissa. Ehkä se oli \nheille onneksi. Mutta miehet halusivat kuulla lisää naisista ja heidän \nseikkailuistaan, kovin olivat näet kiintyneet Matran kertomuksiin. Hän \nvaikeni kuitenkin kehoittaen Sisukasta vuorostaan tyydyttämään miesten \nuteliaisuutta vaikkapa jollain vakavammalla asialla.\n\nLuutnantti Sisukas avasi suunsa ja puuttui jälleen sotalaitokseen, \nmistä arveli miehille, noille soturipäälliköille, olevan ehkä enemmän \nhyötyä. Hän viittaili aikaisempiin kertomuksiin, joissa jo oli \nkosketeltu monta puolustusalaa koskevaa tärkeätä kohtaa. Tällä hetkellä \nmuisti hän jälleen lentokoneensa, minkä avulla oli joutunut näille \nkaukaisille maille, ja koetteli pääkopastaan löytää jotakin \nmainitsemisen arvoista. Eihän niitä kaikkia roskajuttuja juuri \nkannattaisi muistella, eikä mätää tekisi mieli levitellä ympäri \nmaailmaa, jollei siitä sittenkin olisi hyötyä ihmiskunnalle, kun silmät \navautuvat ja totuus nähdään kaikessa alastomuudessaan, ajatteli Sisukas \nitsekseen. Yhteiskunnallisten kysymysten käsittely antaa tosiaankin \npaljon aihetta monenlaatuisiin ajatelmiin ja arvosteluihin, vieläpä \ntekee mieli suhtautua siihen tuomitsevasti, kun niin äärettömän paljon \ntehdään vääryyttä, varastetaan kansan niukkoja varoja, harjoitetaan \npetosta ja kavallusta. Tavalliset, jokapäiväiset pikkurikolliset \njoutuvat helposti kiinni, heidän asiansa tutkitaan ilman mitään sääliä \nja heidät tuomitaan milloin lyhyemmäksi milloin pidemmäksi ajaksi \nvankilaan, eristetään siis muusta maailmasta kärsimään kolttosistaan, \najattelemaan pahoja tekojaan ja parantamaan itseään tulevaisuutta \nvarten. Heistä, noista pienistä ihmisistä, tahdotaan saada \nesikuvallisia kansalaisia, moitteettomia naisia ja miehiä, jotka \nkaunistaisivat yhteiskuntaa, sensijaan että ovat ennen olleet sen \nmätämunia. Suuret roistot, ne, jotka ovat ehtineet kohota korkeisiin \nasemiin ja ennättäneet täten tehdä paljon enemmän tuhoa kuin edellä \nmainitut pikkuihmiset, pelastautuvat tavallisesti sekä julkisilta \ntutkinnoilta että oikeista rangaistuksista. Onhan heillä monenlaisia \nsuhteita, on sukulaisia kuin myöskin opinto- ja virkatovereita, jotka \nkyllä pitävät siitä huolen, ettei naapuria mustata, oli hän sitten \ntehnyt vaikka kuinka suuren rikoksen sivullisten mielestä. Joka \ntapauksessa on hän puhdas kuin pulmunen sekä ystäviensä että \ntuomioistuimen mielestä, joka harvoin tahtoo eli oikeammin uskaltaa \nkovakouraisesti kajota korkeammassa asemassa olevaan kansalaiseen, \nsillä häntä suojelevat ei ainoastaan äsken mainitut läheiset\nhenkilöt, vaan vieläpä korkeat viranomaiset aina pääministeriä jopa \nhallitsijaakin myöten. Sellainen on valkoihoisten maailmankatsomus ja \noikeusjärjestys. Omastatunnosta ei ole tietoakaan, se on kaiketi vain \ntietämättömille aarniometsän asukkaille tarkoitettu herranlahja tuo \nomatunto ja oikeuskäsitys. On ihmeellistä, että juuri sivistyneessä \nmaailmassa vallitsee sellainen sokeus ja tietämättömyys, ettei nähdä \nvääryyttä eikä tahdota kuulla puhuttavan epäkohtien korjaamisesta. \nVallassaolijoita pelätään siinä määrin, ettei rohjeta heidän \nedesottamisiaan avoimesti arvostella eikä vaatia heiltä samanlaista \nrehellisyyttä kuin muilta ihmisiltä, tavallisilta kansalaisilta, jotka \nnoille asemissa oleville elatuksenkin antavat. Ei rohjeta, katsellaan \nvaan sivulta murhenäytelmää, kärsitään, maksetaan veroja ja nähdään \nnälkää. Osa veroista menee isänmaan puolustukseen ja osa suurvarkaiden \ntaskuun. Se tiedetään ja sitä valitetaan. Mutta asiantilaa ei voida \nkorjata ja siten jatkuu kansan ja valtion rosvous yksityisten hyväksi \nja valtion eli yhteiskunnan häviöksi. Tämä on totuus.\n\nTämän tapaiset ajatukset risteilivät luutnantin päässä. Hän oli niitä \nusein mietiskellyt ja pohtinut elämän ongelmia yhdessä Matran kanssa, \njoka myös osasi syventyä asioiden siveellistä puolta tutkiskelemaan, \nvaikka olikin monet vuodet toiminut korkeiden ja kaikkivoipien herrojen \nsokeana käskyläisenä sekä siten tullut tehneeksi äärettömän paljon \nsellaista, jota nyt, vakavasti tekojaan mietiskellen, ei enää voinut \npitää oikeana. Intohimonsa Matra kyllä tunsi eikä itseään seikkailuista \nja monista rakkaussuhteistaan moitiskellutkaan, mutta ihmetteli sitä \nkevytmielisyyttä, mikä oli hänet johdattanut väärälle tielle toisten, \nrahanahneiden ja vallanhimoisten ihmisten mielijohteiden toteuttajaksi. \nHän oli hyvin katkera noille yhteiskunnan huipuilla olleille \nrikollisille, joiden hyvinvoinnin ja taloudellisen mahtavuuden hän oli \njärjestänyt, mutta jotka vaaran tullen olivat hänet hyljänneet, tehneet \nhänestä yksin syntipukin sekä teljenneet hänet murhamiesten ja muiden \nroistojen kanssa samojen seinien sisälle. Nyt hän kyllä oli vapaa kuin \nperhonen, mutta vain näillä kaukaisilla mailla. Omien piiriensä \nsilmissä on hän maineensa ja kunniansa menettänyt nainen, jota kaikki \nhalveksien viittailevat sormellaan, nekin, jotka hänen avullaan ovat \nmiljoonia koonneet ja hänen naisellisesta suloudestaan aikoinaan \nnauttineet. Sellaisia ovat hienot, sivistyneet miehet, kansakuntien\nja valtioiden huomatuimmat napamiehet, ylijohtajat, neuvokset, \nkenraalit ja ministerit. Juutalaiset taitavat sittenkin olla heitä \nsäädyllisempiä, sillä, vaikka he rahanahneita ovatkin, eivät he \nkuitenkaan vie auttajaansa perikatoon, vaan tukevat, jos suinkin voivat \nolla vuorostaan avuksi. Siveellisyyskäsite on niin monenlainen. Se on \nsiinä määrin venyvä, että sen varjolla voi tässä maailmassa tehdä \nmelkein mitä tahansa. Tähän tulokseen ovat tulleet sekä Matra että \nluutnantti Sisukas, jonka lentokoneita koskevaan kertomukseen olemme \naikoneet tutustua.\n\nArmeijan palveluksessa ollessani jouduin tekemisiin monien erilaisten \nasioiden kanssa, sanoi luutnantti. Olen nähnyt yhtä jos toistakin ja \nhavainnut sekä rehellistä isänmaallista toimintaa että julkeata \npetosta. Missä vain suurempia rahamääriä käsitellään, kun on kysymys \nvaltion omaisuudesta, niin siellä kyllä osataan korjata parempaan \ntalteen erinäisiä määriä kenenkään voimatta puuttua lähemmin asiaan. \nMuistan suuren sodan ajoilta kuvaavia esimerkkejä, kuinka \nsotilasviranomaisten oli vaikeata päästä esimerkiksi junilla liikkeelle \ntärkeimmissäkin tapauksissa, kun valtion varastaminen oli \nrautatieläisillä tärkein elinkeino. Kenraalienkin oli mahdotonta saada \npaikkalippuja asianomaisesta asemaluukusta, vaan tuli heidän, \nvoidakseen matkustaa etukäteen määrätyllä junalla, kerjäillä ympäri \nasemaa kantajilta tahi muilta henkilöiltä, jotka olivat ottaneet \ntehtäväkseen junalippujen tukkumyynnin koroitettuun hintaan. Lipunmyyjä \nilmoitti yksinkertaisesti, että kaikki oli loppuunmyyty, mutta silti \nsai lippuja kyllä sivullisilta, kun maksoi runsaan korvauksen. \nMoitittaessa hinnan suhteetonta suuruutta saatiin vastaukseksi, että \nvoitolla on monta jakajaa, siksi piti saada niin ja niin suuri voitto. \nTavallisesti ihmiset ja matkustajat saivat vuorokausia lojua asemilla, \npäästäkseen joskus jatkamaan matkaansa. Sekasorto vallitsi kaikkialla \neikä parannusta voitu saada aikaan, sillä kaikkein korkeimmatkin \nvirkamiehet olivat yhdessä juonessa alaistensa kanssa ja nostivat \nmelkoisia lisätuloja rehellisten ja kunniallisten kansalaisten \nkustannuksella. Oli aivan turhaa valittaa asioista mihinkään suuntaan, \njoka paikassa luvattiin kyllä tutkia asioita, mutta lopullista \nselvyyttä ei milloinkaan saatu, sillä tutkittavat osasivat ovelasti \nrahalla tukita esimiestensä suut. Mitä useampia valituksia tehtiin, \nsitä enemmän kohosivat lippujen hinnat. Ilmestyi näet yhä useampia \nsaaliin jakajia. Kuinka pitkälle arvoasemaansa nähden noita \nvirkailijoita lahjottiin, on vaikeata sanoa, sillä valittajille tuli \nlopulta seinä vastaan, eivät millään voimalla voineet päästä eräiden \nkorkeimpien miesten puheille, vaan käännytettiin heidät kylmästi \ntakaisin alempien työhuoneisiin, joissa ei asiaa voitu auttaa, koskei \nylemmät olleet antaneet minkäänlaisia lähempiä määräyksiä epäkohtien \npoistamista varten. Asia oli sillä kuitattu ja kukin sai maksaa \nviulunsa.\n\nHuonompaa oli vielä lentomatkojen kanssa. Junathan kulkivat ja \neteenpäin pääsi, kun vaan liput oli saanut hankituksi, mutta lennäppäs, \njos moottori ei käy tahi jos sitä ei koneessa ole ollenkaan. Voi \nniinkin sattua. Monessa maassa tehdään kaikki muut osat kotona, vain \nmoottorit tilataan ulkoa. Ei siitä syystä, etteikö niitä ehkä osattaisi \nvalmistaa omissakin tehtaissa, mutta asia on yksinkertaisesti siten, \nettä kotimaisista tuotteista on asianomaisten vaikeampi hyötyä kuin \nulkomailta tilatuista, sillä monien välikäsien kautta on mahdollisuus \ntilauksia lähellä olevien virkailijoiden ansaita hiukan sivutuloja, \nmikä ei suinkaan ole väärin, kun valtiolta ei muuten riitä tarpeeksi \nvaroja kohtuullisten palkkojen maksamiseen. Samahan se on, mitä tietä \nvaltiota veloitetaan, kun isänmaata palvelevien kansalaisten -- \nerittäinkin maanpuolustajien -- toimeentulo on kyseessä. Ulkomailta saa \nsitäpaitsi jonkun verran halvemmalla tavaraa, onhan siitä siis \nkaksinverroin hyötyä. Ja mikä on vielä merkitsevämpää, on se, että \nsieltä tuleva tavara on perille saavuttuaan ensiluokkaista, priimaa, \nvaikka lähtiessään olisikin ollut esimerkiksi kolmannen luokan tavaraa. \nKaikki riippuu siitä, ketkä ovat arvostelemassa ja ketkä siitä \nhyötyvät. Mitä suurempi hyöty hankinnan välittäjille -- tilauksista \nhuolehtiville virkailijoille -- sitä parempaa on aina tavara, joutukoon \nse sitten vaikka romukasaan. Niin on käynyt patruunoiden ja sama \nkohtalo on seurannut satoja lentokonemoottorejakin. Ehkä tuhansiakin. \nEn ole voinut laskea enkä tarkistaa kuiskauksin kerrottuja huhupuheita.\n\nOlin vaatimaton alempi virkamies ja ohjesäännön mukaan velvollinen \ntarkoin noudattamaan ylempien määräyksiä ja käskyjä. Tehtävänäni oli \nviedä kirjoihin lentokoneita ja niiden osia koskevat tarjoukset sekä \nesitellä päällysmiehilleni tilausten toimittamiset. Mutta ennen kuin \nlopullinen virallinen esittely tapahtui, oli monet mutkat kierrettävä \nja sen seitsemät uudet tarjoukset hankittava. Nimittäin niiltä, joille \ntilaukset oli ajateltu antaa, se on sellaisille liikkeille, joiden \nedustajien kanssa esimieheni olivat monet kerrat olleet huvimatkoilla \naina ulkomaita myöten. Sotilasasiat ovat joka maassa siksi salaisia, \nettei niistä ole oikein selvillä sekään, jonka tehtävä on hoitaa \nasioita. Senpätähden ei noista ylimääräisistä matkoista saanut \nkenellekään hiiskua eikä myöskään epäillä niiden tarkoitusta ja \nsopivaisuutta, sillä sehän olisi ollut valtiopetosta tahi \nmaankavallusta. Virkamatkat olivat erikseen, nämä olivat vain \nlomamatkoja. Korkeat herrat kiertelivät täten tehtaat ja kapakat. \nTanssisalongeissa ja yökahviloissa tärkeimmät ja pitävimmät sopimukset \ntehtiin, sehän on varsin tunnettua ja inhimillistä. Mitä useammista \nmiljooneista oli kysymys sitä useampi samppanjapullo tyhjentyi. \nPalattuaan virkistäviltä ulkomaanmatkoiltaan oli herroilla paljon \nhauskaa kerrottavaa. Karnevaalit ja naamiaiset olivat olleet \npäätekijöitä kaikkine muine sivuseikkailuineen. Tukuttain mainittiin \nkaupunkien ja huvittelupaikkojen nimiä, myöskin tyttöjen nimiä, mikäli \nniitä enää muistettiin. Oli mielenkiintoista seurata herrojen kulkua, \nsillä siitä kaupungista, missä hauskimmat hetket oli vietetty, tuli \nsäännöllisesti sopivimmat lentokonemoottorien tarjoukset. Sinne \nsähkötettiin sitäpaitsi vielä useat kerrat ennenkuin lopulliset \npäätökset tehtiin ja tilaukset ratkaistiin. En tiedä sitten, olivatko \nne rakkaussähkösanomia vaiko tilauksia koskevia, joka tapauksessa \nsalakirjaimin lähetettyjä, toiset minun kirjojeni kautta meneviä ja \ntoiset taas aivan yksityisinä, mutta minun toimittaminani, että \nvarmasti perille olisivat joutuneet. Minuun luotettiin täydellisesti \nvaikken ollutkaan herrojen kanssa samassa porukassa. Virallisia ja \naivan rehellisiä palkankorotuksia sain kuitenkin, kun vain oli \nmahdollista asetusten mukaan niitä järjestää. Kyllähän minä sentään \nsilloin tällöin satuin pienempiin juominkeihin samaan seuraan \nesimiesteni kanssa, mutta siitä ei ollut paljonkaan iloa, kun piti olla \njuomanlaskijana ja asennossa seisten katsella hienohelmojen ja herrojen \nkeskeisiä kotkotuksia. Tämäntapaisissa pidoissa minä Matraankin \ntutustuin. Hän oli aina mukana reippaana ja hilpeänä, kun jokin \nsuurempi hankintasopimus oli lopullisesti allekirjoitettu ja asiamiehet \njärjestivät kutsuja. Erinomaisten ansiottensa ja harvinaisen kykynsä \njohdosta saattaa asiat useimmissa tapauksissa onnelliseen tulokseen oli \nMatrasta jo ajateltu tehdä tämän seurapiirin kunniajäsen, mutta hän \ntorjui kaikki sellaiset loukkausyritykset pitäen itseään vielä \ntoistaiseksi kunniallisempana naisena ja kansalaisena kuin hänen \ntuntemansa kunniajäsenet ovat. Matrahan tiesi varsin hyvin ne keinot ja \nhyvät työt, joiden perusteella arvonimiä ja asemia jaeltiin, ja piti \nitseään näin ollen vielä liiaksi vähän ansioituneena. Ja oikein hän \nsiinä tekikin, lisäsi luutnantti Sisukas kääntyen ystävällisin katsein \nMatraan päin.\n\nMoottoreja alkoi vähitellen saapua, joskin hiukan myöhästyneinä. Oli \njärjestetty suuremmoiset ilmailupäivät ja muut juhlallisuudet. \nLentokoneen runkoja, oli valmistettu monen kokoisia useampia laivueita \nvarten. Kunniavieraita kutsuttiin maan eri puolilta ja lentopäälliköt \ntoivoivat menestystä sekä sanomalehtikirjoitusten että koroitusten ja \nritarimerkkien muodossa. Hallitsijakin oli lupautunut saapua \njuhlatilaisuuteen korkeine puolisoineen ja muine seuralaisineen. Aikaa \noli jälellä enää vain kolme, neljä päivää, mutta moottoreita ei vain \nkuulunut. Tuskin niitä olisi enää ehditty asettaa paikoilleen \npuhumattakaan koelennoista ja tarkistuksesta. Sähkösanomia lenteli \nsensijaan edestakaisin, kun lentokoneita ei voitu saada lentoon. Oli \ntapahtua ennen kuulumatonta, lentonäytöksessä ei olisi voitu lentää, \npuolustuslaitoksen arvo olisi alkanut horjua ja päälliköitä uhkasi \nromahdus, ei aineellinen, sillä välityspalkkiot ja illalliset oli jo \nsaata, vaan maine olisi mennyt, minkä lisäksi isänmaan turvallisuus \nolisi joutunut vaaranalaiseksi, kun vihollinen olisi saanut tietää \ntodellisen tilanteen. Vanhempia koneita yriteltiin asettaa kuntoon, \nmutta niillä ei päästy kovinkaan korkealle, jossakin oli vikaa. Koko \nmaan asiantuntijat haalittiin lentokentälle pääammattimiesten avuksi, \nmutta turhaan. Kolme konetta saatiin lentokuntoon. En tiedä oliko se \nlentämistä, kun ne pysyttelivät ilmassa noin viiden metrin korkeudella \nparisen minuuttia ja luovivat senjälkeen peräkkäin vuosi sitten \nrakennettuihin, mutta romahtamaisillaan oleviin halleihinsa. Herroille \ntuli hätä käteen. Sähköteitse kutsuttiin kaukaisesta maasta \nerikoisammattimies kiireen kaupalla päästämään pälkähästä ja seuraavana \naamuna, se on näytäntöjen alkamishetkellä, saapui muuan vähän yli \nkaksikymmentä vuotta vanha nuorukainen lentokentälle ja ryhtyi heti \ntehtäväänsä suorittamaan. Nuoruudestaan huolimatta oli hän \nlaajakatseinen ja asioihin täysin perehtynyt, koska heti huomasi \nmoottorien olleen runkoihin väärin päin asetettuja. Tuli ja leimaus, \nsanoivat päälliköt, kyllä ne nerot ovat kaikesta päättäen ulkomailta \nvain löydettävissä ja tämä poika on varmasti maailman kuuluisimpia, kun \nnoin helposti asiat ratkaisee. Tunnin päästä olivat äsken mainitut \nkolme konetta kunnossa. Kutsuvieraat olivat jo paikoillaan, kun \nensimmäinen koelento vierasmaalaisen ohjauksin suoritettiin. Puheiden \nja soiton lisäksi oli aikomuksena kolmen lentolaivueen avulla esittää \nparasta, mitä lentotaito sillä hetkellä kykeni näyttämään. Muu ohjelma \nsujui mainiosti, puheissa korostettiin kotimaisen lentotaidon \nmerkitystä ja säveleet lisäsivät juhlatunnelmaa. Mutta lentonäytökset \nsupistuivat siihen, että vierasmaalainen asiantuntija ja koneiden \nkuntoon asettaja teki kullakin kolmella koneella koelennon yleisön \nsuureksi riemuksi ja -- pettymykseksi, kun esitykset loppuivat siihen. \nVieraan piti näet ensimmäisellä junalla palata kotimaahansa -- \nsellainen oli määräys -- ja siten jäivät muut lennot suorittamatta, \npuhumattakaan kokonaisten laivueiden esiintymisestä. Meidän urheat \nupseerimme ja insinöörimme eivät uskaltaneet astua koneisiin, kun \nheidän päätään huimasi tarpeeksi jo edellisenä iltana sattunut \nliikarasitus. Saatuaan ilosanoman asiantuntijan tulosta olivat he \nmiehissä ratkenneet ryyppäämään ja malttamatta ollenkaan mennä \nnukkumaan olivat jännityksellä odotelleet paljon merkitsevän junan \ntuloa. Korkein päällystö ei viitsinyt vaivautua edes asemasillalle, \nsalaa vilkuilivat herrat vain autonsa ikkunoista nähdäkseen vaikka \nvilaukselta odotetun pelastajansa. Kun vanhemmat ja varmemmat lentäjät \neivät uskaltaneet koneihin nousta, niin eivät harjoittelijatkaan \ntahtoneet nuorta elämäänsä noin vain uhrata ja kieltäytyivät kunniasta \ntehdä surmanlentoa, oli sitten vaikka viisi kuningasta sitä katsomassa. \nLentonäytös oli siis päättynyt ja yleisö hajaantui uhaten omin voimin \nheittää mokomatkin narraajat lentoon. Kiukuissaan ryntäsi pienempi \njoukko tosi-isänmaallisia nuorukaisia lentohallia vasten sillä \nseurauksella, että se hajosi kuin korttitalo. Onneksi ei kukaan pahasti \nedes haavoittunut, kun rakennusosat oli, järkevästi kyllä, tehty \nerittäin keveistä ja pehmeistä aineista. Läsnäolleet rakennusosaston \nherrat hykersivät käsiään kahdestakin syystä, ensiksi sen vuoksi, ettei \nheistä tullut murhamiehiä, ja toiseksi siitä syystä, että oli tiedossa \nheille uusia sivuansioita. Kaikki oli onnistunut erinomaisen hyvin ja \nniin lähdettiin paluumatkalle.\n\nPuolen vuoden päästä rupesi moottoreita vihdoinkin tulemaan. Kävi \nkuitenkin niin ohraisesti, etteivät ne sopineet valmiisiin runkoihin, \nminkä vuoksi ne vietiin varastoon toisten romujen joukkoon ja jäivät \nsinne kaikessa rauhassa ruostumaan. Niitähän ei voitu käyttää ja oli \ntilattava kokonaan uudet koneet. Uudet hankinnat, uudet asiamiehet ja \nuudet illalliset kaikkine jälkinäytöksineen. Minua alkoi jo tympäistä \ntuollainen kiertokulku ja paikallaan tallaaminen, että pyysin eron ja \nsiirryin muille työaloille. Koetin vältellä lentokoneita, missä vain \nliikuskelin, mutta lopulta täytyi minun Matran tähden vielä kerran \nnousta sellaiseen ja nyt olen täällä teidän joukossanne onnellisen \nretken tehneenä lentäjänä, hymähti Sisukas kertomuksensa päätteeksi.\n\n\n\n\nKAHDESTOISTA KERTOMUS.\n\n\nJokainen uusi kertomus oli mustaihoisille tuonut uusia yllätyksiä. \nTämän johdosta heidän mielenkiintonsa yhä kasvoi eivätkä he kertaakaan \nnäyttäneet olleen tuskastuneita tahi väsyneitä kuulemiinsa. Kunakin \npäivänä tyytyivät yhteen kertomukseen ja sallivat vieraittensa kaiken \nmuun ajan käyttää lepoon ja virkistykseen. Valkoiset oppivat vähitellen \nymmärtämään joitakin alkuasukkaiden sanoja ja lyhempiä lauseita, mikä \nteki mustiin erittäin edullisen vaikutuksen, he kun huomasivat \nherättäneensä edes sen verran kunnioitusta ja arvonantoa vieraiden \ntaholta, että heitä huvitti tutustua kieleenkin. Sopivassa \ntilaisuudessa sekä Matra että Sisukas yrittelivät matkia ja mongerrella \noutoja sanoja ja siten totuttautua lausumaan maan kieltä oikealla \ntavalla. Sanat olivat lyhyitä ja helposti opittavia. Jokapäiväiseen \nkäyttöön kykenivät he jo piankin sovelluttamaan uuden kielen taitoansa, \nmutta tärkeissä keskusteluissa oli tulkki sentään välttämätön. Onhan jo \nennen huomautettu, että tulkillakin oli vaikeuksia tarkalleen \nselvitellä kertomuksissa esiintyviä asioita, kun maailmankatsomus, \nelintavat ja henkinen kehitys oli niin erilainen valkoisilla ja \nmustilla. Mutta mitä pitemmälle aika kului ja mitä enemmän oli \nselityksiä annettu, sitä kevyemmin kävi seuraavien kertomusten \ntulkitseminen. Sitäpaitsi olivat viralliset kuuntelijat, nuo vanhat \nuroot, rotunsa älykkäimpiä miehiä, mikä seikka myöskin vaikutti \nasioiden helpompaan ymmärtämiseen.\n\nPäästyään kielituntemuksessa niin pitkälle, että saattoivat \nalkuasukasten kanssa vaihtaa joitakin yksinkertaisimpia asioita \nkoskevia mielipiteitä, utelivat valkoiset vieraat paikkakuntalaisilta \nheidän uskonmenojansa ja muita huomaamiaan erikoisuuksia heidän \nelintavoissaan. Alkuasukkaat tuntuivat olleen verrattain salaperäisiä, \njopa vaiteliaitakin, kun tämän tapaisiin asioihin puututtiin. Yhtä ja \ntoista saivat valkoiset kuitenkin selville, mikä avarsi heidän \nnäköpiiriään ja maailmankatsomustaan. He oivalsivat helposti kansan \nuskonnollisuuden ja sen hartauden, millä vanhoja perinnäistapoja \nseurattiin. Sivistynyt maailma ei ollut vielä voinut heihin \nsanottavasti vaikuttaa eikä uusia aatteitaan juurruttaa monista \nyrityksistään huolimatta. Vanhempien ihmisten kunnioitus oli \nensimmäisiä velvollisuuksia ja kaikki vääryys tuomittiin mitä \nankarimmin. Perheissä vallinnut yhteissopu oli mitä ihanteellisin, \nkukin tiesi tehtävänsä ja tunsi velvollisuutensa. Kaikki kävi \nsäännöllisesti ja täsmällisesti kuin konetyössä. Valkoisilla oli paljon \nuutta nähtävää ja opittavaa. Heistä tuntuikin elämä täällä erämaassa \nvallan kadehdittavalta verrattuna niihin oloihin, joista olivat \ntulleet. Omaisten ja tuttujen puute tietysti aikaansai jonkinlaisen \nkoti-ikävän, kaikesta huolimatta. Tottumus on toinen luonto, ja siitä \njohtui ajoittainen kaipuu päästä taas \"ihmisten ilmoille\". Muuten \nolivat he oloonsa sangen tyytyväisiä ja rauhallisesti odottelivat \nasioiden kehitystä. Mitään pakoa eivät he voineet ajatellakaan, sillä \nvartiointi oli kaiketi siksi tarkkaa, ettei hengissä voinut uskoa sillä \ntiellä pysyttävän. Kuitenkin keskustelivat Matra ja Sisukas usein \ntulevaisuudesta ja koettelivat keksiä keinoja vastaisen varalle. Pois \noli täältä joka tapauksessa päästävä, sehän oli selvä. Mutta aloitetut \nsivistyskurssit oli pidettävä loppuun eli toisin sanoen, oli kerrottava \nniin paljon asioita yhteen kyytiin, että mustat tosiaankin uskoisivat \nheidän tekevän kaikkensa isäntäväen hyödyksi. Omaa etua oli kuitenkin \nvalvottava ja siitä piti kyllä Matra huolen. Hän suunnitteli jos \njonkinlaisia keinoja pälkähästä pääsemisekseen ja valmisteli\nehdotuksia paluumatkan onnellista järjestelemistä varten. Entisiä \nmenettelytapojaan ei hän nyt voinut hyväkseen käyttää, ei \nnaisellisuuttaan eikä lahjomista. Naisten ja miesten välinen suhde oli \nsellainen, ettei Matra voinut ajatellakaan vaikutusvaltaisten miesten \nlähentelemistä, niin mielensä kuin tekikin. Sydämmensä oli kyllä \nlämmennyt erästä nuorempaa, voimakaslihaksista ja rotevaa miestä \nkohtaan, mutta Sisukas varoitteli häntä ryhtymästä minkäänlaisiin \nlemmenleikkeihin, ettei heidän molempien päät joutuisi keittopataan \nennenaikaisesti ja niin turhanpäiväisen asian takia. Sisukas puolestaan \noli aina valmis tyydyttämään Matran intohimon vaatimuksia, ettei hän \nvain olisi hairahtunut kuolemansyntiin, mikä olisi saattanut hänetkin, \nSisukkaan, mustien uhrialttarille. Kylän pojat katselivat Matraa \nihmeolentona. Eivät oikein voineet käsittää, miksi hän peitteli itseään \nkaikenmoisin vaatekappalein, eikä tahtonut totuttautua seuraamaan \npaikan tapoja esiintymällä kuumimpana aikana paljastetuin yläruumiin, \nmikä ei hänelle suinkaan olisi ollut häpeäksi, sillä vartalonsa oli \nvieläkin mitä ihanin nähtävyys ja rintansa sopivan pyöreät ja pystyssä \npäin. Kaikesta huolimatta kävi hän arkailematta miesten kanssa yhdessä \nuimamatkoilla ja silloin esiintyi hän kaikessa naisellisessa \nloistossaan, notkeana ja veitikkamaisena vaalean tukan tuulessa \nkauniisti hulmutessa.\n\nJoskus tekivät Matra ja Sisukas yhteisiä pitempiä vaellusretkiä metsien \nsyvyyksiin. Siellä oli vapaus suurin, mutta yksinäisyys myös mitä \ntuntuvin. Vaikkeivät he toisiaan rakastaneetkaan, sanan ahtaammassa \nmerkityksessä eli sielullisesti, niin täällä tunsivat he kuuluvansa \ntoisilleen ja nauttivat yhdessäolosta mitä intohimoisimmin. Näillä \nmatkoilla joutuivat he tietämättään salaiselle uhripaikalle, jossa oli \nselviä ihmisjälkiä, taloustavaraa, ruokajätteitä ynnä muuta sellaista. \nKerran kuulivat he kaukaa huutoa ja ulinaa. Paikkaa lähestyessään \nhuomasivat he yksinäisen nuorukaisen voihkivan tuskissaan. Tämä teki \nkaamean vaikutuksen, jotain salaperäistä oli tekeillä, arvelivat he. \nUskaltamatta mennä poloisen luo asiantilaa tutkimaan palasivat he \nkiireesti asuinpaikalleen ja tiedoittivat näkemisestään isäntäväelle. \nHetken kuluttua selvisi heille koko asia. Maan tavan mukaan piti \nnuorukaisten miehuudenikään saavuttuaan kärsiä uskonnollinen \nympärileikkaus, joka toimitettiin kaukana korvessa erikoismenoin, minkä \njälkeen heidän oli viivyttävä metsässä muutaman päivän ajan tuskia \nkärsimässä. Valkoisia ihmetytti tuollaiset salaiset hommat, kun eivät \nolleet aikaisemmin niistä mitään tienneet, olivat kyllä kuulleet \npuhuttavan juutalaisten salaisista menoista ja eräästä myöskin \njuutalaisten taholta alkunsa saaneesta kansainvälisestä järjestöstä \nnimeltä \"Salamaurit\". Luutnantti Sisukas otti tämän salajärjestön \npuheeksi ja kertoi siitä seuraavaa.\n\nYleensä on salainen toiminta ja yhteenliittyminen kaikkialla \nvaltiovallan taholta kielletty, koska niiden tarkoituksena \ntavallisimmin on työskennellä yhteiskuntajärjestyksen muuttamiseksi \nväkivaltaisin keinoin vastoin voimassa olevia lakeja ja asetuksia, \nsanoi Sisukas ensi aluksi. Vallankumouksellisen toiminnan tulee olla \nsalaista, sehän on selvä asia, eikä sitä voi kokonaan estää \nviisaimmillakaan vastatoimenpiteillä. Usein tuollaiset salahankkeet \nonnistuvat, mutta usein keksitään sopivimpaan aikaan niiden johtajat ja \nhyökkäyssuunnitelmat, joten yritykset menevät myttyyn. Ilmiantajia ja \nkavaltajia sukeltautuu esiin, jotka rahapalkkion tahi jonkun muun \nhyvityksen toivossa pettävät liittolaisensa ja saattavat aateveljensä \ntuhon omiksi. Salamaurien liitto on toisen luontoinen. Sen jäsenet \ntekevät tarmokasta myyräntyötä joka maassa omien yksityispyyteittensä \ntoteuttamiseksi, vaikka toiminta on verhottu veljeyden, siveyden, \nkunniallisuuden ja kaiken muun hyvän varjolla. Liiton toiminta on \nkaikesta huolimatta viranomaisten taholta sallittu, se on siis \nerikoisasemassa muihin salaliittoihin verrattuna. Turha sitä on \nihmetelläkään, kun useat vaikutusvaltaiset valtiomiehet ja muut \nkorkeassa asemassa olevat henkilöt houkutellaan siihen liittymään muka \nsuuren huomion ja kunnioituksen osoituksena. Johdon taholta esitellään \nsiihen pyydettäväksi vain kaikkein varmimpia yksityispyyteiden \nhavittelijoita, sellaisia, jotka kaikessa voivat ja lupautuvat olla \ntoisille avuksi, oli kysymys minkälaisesta asiasta tahansa. Uuden \njäsenen vaali toimitetaan palloilla siten, että valkoiset pallot \nmerkitsevät hyväksymistä ja mustat hylkäämistä. Seurapiiri on niin \nrajoitettu, että vaalin tulee olla aivan yksimielinen. Jos jokin \ntulokas saa yhden mustan pallon, ei hän kelpaa jäseneksi, sillä jos \nhänellä sattuu olemaan yksi vihamies tahi kilpailija jollakin alalla, \nesimerkiksi naisiin nähden, niin häntä ei huolita tähän pyhään seuraan, \njoka omin uskonnollisin erikoismenoin kastaa tulokkaan veljekseen. \nKuninkaitakin kuuluu olevan tässä hienossa salaseurassa. Mitä heillä on \noikeastaan tekemistä yksityispyyteen kanssa, on varsin vaikeata \nkäsittää, sillä onhan heillä jo kaikkea, mitä ihminen saattaa toivoa, \non valtaa, kunniaa eikä leivästäkään ole puutetta. Mutta heitä \ntarvitaan kuten ministereitäkin ja rahamiehiä. Otetaan sinne köyhiäkin, \nmutta sellaisia, jotka sukulaisuussuhteiden tahi tuttavuuksien avulla \nvoivat hankkia veljilleen jotain hyvää. Vain veljilleen, sillä\nnaiset eivät voi seuraan kuulua sekä alemman asemansa että \nlörpöttelytaipumustensa takia. Salamaurit eivät nimittäin tuo \njulkisuuteen mitään omasta hommistaan, ei muuta kuin sen miehen, ken \nmilloinkin on päässyt järjestön päämieheksi, jotta häntä tiedettäisiin \npelätä kuin ruttoa. On vahinko, että niin moni kelpo mies on joutunut \ntähän pesään, josta on vaikea päästä eroon, vaikka kuinka tahtoisi. \nKuolemanrangaistus odottaa, jos jotain maailmalle tiedoittaa, sentähden \non liittoon kuuluttava luonnolliseen kuolemaan saakka, jollei tahdo \nennenaikaista kuolemaa. Ja kenpä sitä toivoisi. Ennen kaikkea on elämä \nniille kallis, jotka etuilla tahtovat kuulumalla tähän salakoplaan. \nLiitto on voimakas, sitä ei voi kieltää. Sen jäsenet ovat pyhiä \nseurakuntalaisia, koko muu kansa vain pahalta löyhkäävää lantaa, näin \najattelevat salamaurit. Kun salamauri astuu ovesta sisälle johonkin \nseuraan, niin tekee hän salaisen tervehdysliikkeen, josta veljet heti \nhuomaavat pyhimyksen läsnäolon. Yhteisesti udellaan silloin maailman \nkuulumisia, kerrotaan juoruja ja narrataan oikeita ihmisiä lausumaan \najatuksensa julki milloin poliittisiin ja milloin yksityishenkilöitä \nkoskeviin asioihin nähden. Kaikki pannaan korvan taakse ja tiedoitetaan \nomissa kokouksissa ihmisyyden ja isänmaan nimessä. Virkoja täytettäessä \nvoi vain veli tulla kysymykseen, samoin suurempia kauppoja \nsolmittaessa. Siis täysin juutalainen järjestelmä. Liiton jäseniä \nveroitetaan menestyksen mukaan. Paremmasta virasta on maksettava vuoden \ntuloero ja kaupasta, oli se vaikka salakuljetusta, kolmasosa \nmahdollisesta voitosta. Liiton varallisuus kasvaa ja jäsenten \nhyvinvointi lisääntyy. Jos jokin korkeampi mies on vastahakoinen \ntulemaan seuraan, kunnioitetaan häntä lähetystöin ja avonaisin \npankkipaperein, johon voi aivan mielivaltaisesti merkitä määrän ja \nnostaa sen, jos on lupautunut seuran jäseneksi. Tämän miehen on sitten \naivan luonnollisesti koroitettava kymmenen veljeä kahta astetta \nkorkeampaan virkaan tahi hankittava heille arvonimiä ja ritarimerkkejä. \nSellainen on komento. Ja kaikki luistaa erinomaisesti. Ihminenhän on \nheikko, sen me tunnemme.\n\nLait ja määräykset eivät ollenkaan pidä paikkaansa, silloin kun veljen \nmenestys on kysymyksessä. Niissä maissa, joissa salamaurien toiminta on \nollut jo pitempiaikaista, ei kukaan muu kuin veli pääse asemiin eikä \nsuuriin tuloihin yksityisellä toiminnallakaan. Se, jota ei ole otettu \nliittoon, on kuin pakana, halveksittu, saastainen olio. Kansan syvillä \nriveillä ei ole aavistustakaan tästä komennosta. Sen tuntevat vain ne, \njotka jokapäiväisessä elämässään pakostakin joutuvat salamaurien\nkanssa tekemisiin. Niiden rehellisten kansalaisten piirissä, jossa \nollaan hiukankin selvillä salamaurien toimintatavoista ja heidän \ntarkoituksistaan, halveksitaan, inhotaan koko liittoa ja pidetään sitä \nmitä turmiollisimpana kasvannaisena, mutta eihän kansa mahda mitään, \nsen on vain kärsittävä ja sivulta katsottava, mitä tapahtuu. \nKansainvälinen juutalaisuus johtaa maailmaa, se käsitys on kyllä \nkansalla ainakin mitä rahamaailmaan tulee. Mutta harva mies ja nainen \nsynkillä saloilla ja viljavilla lakeuksilla aavistaakaan, että maan \npolitiikkaa johtavat myös kansainväliset juutalaiset, vaikkakin omien \nkansalaisten, vieläpä luottamusmiesten, välityksellä. Turmioon on \nvalkoinen rotu joutumassa, kun käyränokkaiset viholliset ovat saaneet \nniin monet maat ja kansat solutetuiksi omien tarkoitusperiensä \ntoteuttamiseksi. Viheliäisiä ovat ne kansalliset ainekset, jotka \nalentuvat tuollaiseen salaiseen toimintaan omaa isänmaataan ja \nkansaansa vastaan. Muuta en voi sanoa. Onnellisia olette, te mustat \nystävämme, jos vielä olette säilyneet tuolta rutolta, joka on jo \nliiaksi päässyt leviämään kaikkialle, minne vain joutuneekaan \nvalkoisten valtakuntiin.\n\nMinäkin tietäisin yhtä ja toista kertoa, ehätti Matra väliin, sillä \nmuutamat tutuistani ovat jutelleet minulle heikkoina hetkinä melkein \nhuomaamattaan salaisuuksia, joiden ei olisi pitänyt päästä ihmisten \nilmoille. Paria hyvää ystävääni epäilin jo pitemmän aikaa kuuluvan \nsalamaureihin, mutta he kielsivät aina sen. Toisten avulla sain tämän \nkuitenkin todetuksi, sillä molemmat olivat säännöllisesti samana iltana \nkokonaan kateissa ja sitä valittaessani tuli muuan asiasta perillä \nollut minulle ohimennen maininneeksi jostakin salaisesta istunnosta, \nminkä kohta huomasin merkitsevän tätä liittoa. Toinen näistä kahdesta \noli nuori upseeri, joka jännityksellä odotteli koroitusta. Toivoin \nkyllä puolestani hänelle menestystä, vaikka tiesinkin pojan \nkoulunkäynnin supistuneen hyvin vähiin, joten asetusten mukaan hän ei \nolisi enää voinut saada korkeampaa arvoastetta. Mutta kuinka kävikään. \nEräänä vuosipäivänä näin kuin näinkin hänen nimensä lehdissä \nkoroituksineen ja siirtoineen toiseen paikkaan. En ollut uskoa \nsilmiäni, kun mies astui iltapäivällä luokseni tavanmukaiselle \nvierailulle. Pistin komeat kemut pystyyn. Läsnäolleissa \nvirkatovereissaan huomasi alussa jonkinlaista vakavaa ilmettä, ehkä \nkateuttakin, mutta mieliala muuttui yön pitkään soiton, tanssin ja \nviinin vaikutuksesta. Jonkun ajan kuluttua kierteli ihmeellisiä huhuja \nmuka todistusten väärennyksistä ja muusta sen tapaisesta. Huhut \nosoittautuivat tosiksi, poika oli itse laatinut hyvillä arvolauseilla \nvarustetut paperit, joiden nojalla koroitus voitiin toimittaa. \nTavallinen kansalainen olisi joutunut oikeuteen, häpeään ja vankilaan, \nmutta salamaureista kyllä huolehditaan. Rikoksesta ei sanomalehdissä \nhiiskuttu sanaakaan, sillä lehtien toimituksissa ja johtokunnissa on \naina jokin liiton solu, ja niin kulki tämä sankari sekä vapaana että \nsai vielä kaiken lisäksi puolenvuoden päästä uuden korotuksen, jotta \nkaikki entiset epäilykset haihtuisivat. Salamaurien kunnia ja maine ei \nsaa millään muotoa tahriintua, niin pyhinä he itseään pitävät Toisen \nkerran tyhjensi muuan pankinjohtaja koko kylän yhteisen pankkiholvin ja \nläksi pääkaupunkiin hurjastelemaan, pistäytyipä naapurivaltakuntaankin \nvierailulle. Palattuaan huvimatkalta hän joutui kiinni ja tuomittiin. \nMutta kun hänellä oli vielä hiukan varoja säästössä, niin kehoitettiin \nhäntä liittymään hyvää maksua vastaan salamaureihin ja sen hän tekikin. \nMuutaman päivän kuluttua sai hän armahduksen, mikä oli helppo \njärjestää, kun seuran jäseniin kuului sellainen, jonka vallassa oli \nyhdellä kynänvedolla tehdä kaikki tuomiot mitättömiksi. Asia herätti \nääretöntä huomiota, siitä keskusteltiin parlamentissakin, mutta harvat \nja valitut tietävät vielä tänä päivänäkään, millä voimalla kaikki oli \ntapahtunut. Synninpäästön saanut asianomainen, toisella jalallaan \nontuva herra pääsi erään pankin rajaseudulla sijaitsevan haarakonttorin \njohtajaksi ja alkoi elellä jälleen mukavasti. Palkka oli valitettavan \npieni, mutta tuloja kyllä riitti, kun hänen oli kätköistään onnistunut \nlöytää joukko luottamuksella hänelle jääneitä asiakkaittensa vuosia \nsitten uudistettuja ja maksettuja vekseleitä. Näillä hän kiristi \nystäviltään toistamiseen rahat pois, milloin pelkällä uloshaulla \nmilloin vaatien ahtaissa taloudellisissa oloissa eleleviä maistereita \nvararikkoon. Oli ihmeellistä, että pankin pääjohto salli sellaisen \nhyenan pysyä paikallaan.\n\nMustaihoiset väittivät, ettei heillä ollut mitään tekemistä mokoman \nliikkeen kanssa. Se, mikä heillä toimitettiin salassa eli oikeammin \nvain pienemmässä mutta silti julkisessa piirissä, oli kaikki rehellistä \nja säädyllistä, uskonnollisiin menoihin kuuluvaa. Se ei ole myöskään \nkansainvälistä, vaan eri heimoilla on omat perinnäistapansa. Näistä \nasioista keskusteltiin vielä myöhemmin yksityisesti sopivassa \ntilaisuudessa ja saivat valkoiset vieraat tässäkin suhteessa mitä \nparhaan kuvan paikallisista oloista ja tavoista.\n\n\n\n\nKOLMASTOISTA KERTOMUS.\n\n\nIkäänkuin jatkaakseen edellistä kertomusta ryhtyi Matra selostamaan \nseuraavana päivänä muutamia sellaisia tapauksia, joissa hän \nhenkilökohtaisesti oli ollut mukana. Salamaurien kanssa lähempään \nyhteyteen oli hänen vaikeata päästä, sillä heidän toimintansa oli kuin \nolikin salaista, sieltä vuoti äärettömän vähän ulospäin eikä sitäpaitsi \nnaisiin luotettu ollenkaan. Mutta tuomarien ja asianajajien välttämätön \napulainen hän oli kyllä ollut, lienevätkö sitten olleet myös \nsalamaureja tahi ei, sitä hän ei voinut varmuudella sanoa. Kun oli \njokin suurempi asia ajettavana, lausui Matra, koskipa se tullia, \nperintöä tahi jotain muuta sellaista juttua, jossa miljoonat olivat \nkysymyksessä, niin aina minua tarvittiin. Oikeusjutussa on todistajilla \nmitä suurin merkitys, asian todellinen laatu ei niin paljon merkitse \nkuin todistukset. Ja siinä onkin usein kova työ, todistajien \nhankkimisessa, sellaisten todistajien, jotka juuri sattuvat tietämään \nkyseessä olevasta asiasta sellaista, minkä avulla miljoonat voitetaan. \nEräässä tulliasiassa, jossa erikoisluvilla oli tärkeä osuutensa, olin \npitkän aikaa touhussa hiki hatussa. Erikoisluvat olivat väärennettyjä \nja kymmenien miljoonien tavarat olivat mennä valtiolle ihan ilman \nedestä ja suurliikemiehet, niiden joukossa joku juutalainenkin, olivat \nvähällä menettää suuren omaisuuden. Muuan naishenkilö oli etevällä \ntavalla järjestänyt erikoislupapaperit ja nostanut sievoisen palkkion. \nHän oli lyöttäytynyt erään korkean virkamiehen rakastajattareksi ja kun \nmies oli naimisissa, niin kohtauspaikkana pidettiin virastohuoneustoa, \njohon mies usein iltaisin kiirehti tärkeisiin oikeusneuvotteluihin. \nRuskettuneiden ja pölyisten asiapapereiden takana arkistohyllyillä \nsäilytettiin viini- ja tupakkavarastoja, taisipa siellä olla joku \npienempi päänaluinenkin. Tuo naikkonen tottui pian taloon siinä määrin, \nettä tunsi kaikki salaisimmatkin lokerot. Löysi painettuja lomakkeita, \nerilaisia leimoja ja niin poispäin. Usein sattui niin hullusti, että \nmies nukahti kesken ilonpitoja. Silloin käytti ystävätär tilaisuutta \nhyväkseen, sieppasi joukon papereita, painoi niihin leimoja ja \nkirjoitti itse virkamiehen nimen, jonka jäljittelyä oli monet kerrat \naivan rehellisesti miehen nähden harjoitellut. Tyttö sanoi olevansa \nsiinä määrin rakastunut ukkoon, että tahtoi oppia kirjoittamaan hänen \nnimensä samalla tavalla kuin hän itsekin sen teki. Salavihkaa \npoistuttuaan soitti hän aina heti virkamiehen huoneeseen puhelimella, \nherätti hänet ja kehoitti kiiruhtamaan kotiin, ettei syntyisi \nhäväistysjuttua noin vain turhan tähden. Mies noudatti joka kerta \nkehoitusta ja säilyi siten omaisten silmissä mitä mallikelpoisimpana \naviomiehenä ja virkamiehenä, joka ei öitäkään malttanut viettää \nkotosalla, aina vain työpöydän ääressä. Niin herkkäuskoisia monet \nnaiset ovat. Ei sitä oikein tahtoisi ottaa toden kannalta, kun tuntee \nheidän viekkautensa. Onhan naisilla taas omat ompeluseuransa ja \nteekutsunsa, joihin ei miehillä ole menemistä. Ota sitten selvä siitä, \nmitä kulloinkin ommellaan. Monasti on aviomiehen hyvin vaikeata olla \nliiaksi utelias, ettei samaa tautia herättäisi myös toisessa \npuoliskossa.\n\nPaperit oli siis saatu ja tavarat tilattu. Virkamies väitti tuontiluvat \nväärennetyiksi eikä tavaroita annettu asianomaisille omistajille. \nSeurasi pitkäveteinen oikeusjuttu kymmenine todistajineen. Selkoa ei \ntahtonut tulla. Tällä välin oli virkamies muuttanut toiselle \npaikkakunnalle ja uusi mies astui tilalle. Nyt olisi jo helpompi \ntodistaa paperit oikeiksi, arveltiin ja minua pyydettiin selvittämään \nsotkuinen vyyhti. Luvattiin kolmasosa koko voitosta, mikä saataisiin \ntavaramäärän myynnistä. Tarjous oli loistava, se myönnettänee. Minä \nhankin puolestani kaksi luotettavaa ystävätärtä avukseni kohtalaista \nkorvausta vastaan. Nyt he lyöttäytyivät vuorostaan asianomaisen \nvirkamiehen seuralaisiksi ja sama peli jatkui kuin ennenkin, nimittäin \nettä pitkin öitä pidettiin kokouksia, tietysti jälleen vain virallisia. \nNämä neitoset tekivät kuitenkin sellaisen havainnon, että kaikki \ntärkeät kaapit olivat lukittuja, tarkasti lukittuja, joka kerta, kun \nvierailivat talossa, Tämä olikin erittäin tärkeä keksintö. Naiset \nhaastettiin todistajiksi, he eivät muuta voineet eivätkä tarvinneet \nsanoa, kuin että paperit ovat virastossa varmasti lukon takana, eikä \nniitä siis voi kukaan sivullinen käsiinsä saada. Selvä todistus. \nPapereita ei voida väärentää, ne ovat oikeassa järjestyksessä laaditut \nja siinä hyvä. Tukkukauppiaat voittivat asiansa ja minä ansaitsin \nsievoisen summan. Ilman mitään vääriä valoja tahi muita kepposia.\n\nMinusta ovat kuitenkin mielenkiintoisempia perintöjutut, kun vaan \nperittävä määrä on mahdollisimman suuri. Eikä pikkurahat olekaan \nkysymyksessä sellaisissa asioissa, joissa minä liikun. Ja muutenkin on \nturha riidellä tuhansista tahi kymmenistä tuhansista, sen verran menee \naina asianajajille, jotka ottavat mielellään kaiken, minkä vain irti \nsaavat. Ottaisivat ihmiseltä sielunkin, jos vain siihen kykenisivät. \nTunsin erään varakkaan isäntämiehen, joka oli pakoitettu oikeudellista \ntietä valvomaan etujaan kotipesänsä jaossa, kun veljekset olivat väärin \ntodistein yrittäneet kähveltää hänen osuutensa kokonaan. Omin neuvoin \nhän oli kyllä saanut kootuksi melkoisen omaisuuden, joten mies ei \nsuinkaan ollut mikään köyhä, mutta puoliaanhan täytyi pitää kieroutta \nvastaan. Hän matkusti pääkaupunkiin ja hankki itselleen asianajajan, \ntunnetusti pätevän ja täysin luotettavan lakimiehen, kuten he kaikki \nomasta mielestään ovat. Riita-asia oli monet kerrat esillä, asianajaja \nnosti vuosittain hyvän palkkion, mutta juttu venyi vaan venymistään. \nIsäntä lopulta hermostui ja kääntyi toisen lakimiehen puoleen, joka \nvarmasti lupasi viedä asian nopeasti onnelliseen ratkaisuun. Sama \nkomento kuin ennenkin. Pyydettiin lykkäystä, hankittiin oikeita ja \nolemattomia todistajia, tehtiin matkoja ja palkattiin lukuisasti \netsiviä nuuskimaan vastapuolen todistajien luotettavaisuutta ja niin \nedespäin. Kului vuosia, isännän viljavarastot vähenivät, pitipä vielä \nmyydä sievoinen kappale metsäkulmastakin, jotta asianajajan vaatimukset \nsaatiin tyydytetyiksi. Perinnön saamisesta ei ollut mitään tietoa, \nisäntä vanheni ja sai sydänvian. Sairaalassa totesi lääkäri tilanteen \nolevan varsin vakavan ja kehoitti isäntää laatimaan jälkisäädöksensä. \nHaettiin kolmas tuomari, joka sen sitten teki todistajien läsnäollessa. \nHuomattuaan voimiensa todellakin vähenevän kutsui hän luokseen entiset \nkaksi asianajajaansa, jotka kiireen kaupalla riensivät sairaalaan siinä \nvakaassa toivossa, että isäntä lahjoittaisi heille omaisuutensa jätteet \nkaikesta siitä hyvästä, mitä he olivat hänen eteensä tehneet. Vallitsi \njuhlatunnelma, kun herrat juhlapukuisina astuivat sairaan luo. Sängyn \nkummallakin puolen paloivat komeat kynttilät, sairas oli kalpea kuin \npalttina, tuskin sai sanoja suustaan. Hän pyysi herroja asettumaan \nsängyn kummallekin puolen ja virkkoi viimeiset sanansa: \"Tahdon kuolla \nsamalla tavalla kuin Herramme Jeesus Kristus, Jumalamme kuoli \nristinpuulla kahden ryövärin välissä.\" Hän huokasi syvään ja heitti \nhenkensä. Herrat tuomarit eivät sanoneet sanaakaan. He poistuivat \nalakuloisina, kuten vainajan ääreltä ainakin.\n\nKerron vielä toisen tapauksen, jossa naisillakin on osuutensa. Hyvä \nystäväni, pikkuinen, kaunis, punaposkinen kuusitoistavuotias tyttönen \noli joutunut erään ylioppilaan, varakkaanpuoleisen tehtailijan pojan, \npauloihin ja antautunut lopulta hänen rakastetukseen. Nuolet\nviettivät usein herttaisia hetkiä toistensa seurassa, haaveilivat \ntulevaisuudestaan ja tekivät lupauksia. Herttainen tyttö oli tulossa \näidiksi, kun poika vielä jatkoi opintojaan, mikäli siihen aikaa riitti, \nkun kaiket illat, milloin ei vain ollut osakuntaan mentävä, seurusteli \nrakastettunsa kanssa. Hän oli kunnon mies ja sellaisena harvinaisen \nuskollinen. Sormuksetkin vaihdettiin. Mitään juhlallisia kihlajaisia ei \npidetty, toveripiirissä vain juhlittiin. Otettiin valokuvia sekä \nyhdessä että erikseen ja oltiin onnellisia. Poika tuli ja tulipa sitten \nvielä tytärkin jonkun ajan päästä. Sukulaiset vastustelivat siinä \nmäärin avioliittoa, että nuoripari eleli vihkimättä monet vuodet. \nYhdessä eivät he kumminkaan asuneet, vaan kävi sulhanen ja isä \nmorsiantaan ja vaimoaan tuhkatiheään tervehtimässä. Mies oli \nrakkaudessaan runsaskätinen, mikäli sai rahoja irti. Hän lahjoitteli \nsekä koruja että varoja omalle kullalleen ja hänen lapsilleen. Mies \nvalmistui itsenäiseksi ja matkusteli usein ulkomailla saadakseen alansa \nkäytännöllistä kokemusta. Ystävyyssuhde jatkui kuitenkin edelleen. \nOmaiset lähettelivät miehelle yhä rahaa lisää, jotta hän pysyisi \nlastensa äidistä niin etäällä kuin mahdollista. Yhdessä he eivät \nvoineet mennä maan rajojen ulkopuolelle, sillä silloin olisi miehelle \nnoussut seinä pystyyn, varoja ei olisi liiennyt. Mies oli kyllä \ntäysikäinen, mutta vanhemmat ankaria ja suvaitsemattomia. Matkoilla \nollessaan sairastui mies kerran vakavasti ja kotiin palattuaan piti \nhänen mennä sairaalaan. Häntä hoidettiin kuin ruhtinasta. Hankittiin \nerikoisesti hauskan näköisiä sairaanhoitajattaria, oikein paremmista \nperheistä kotoisin olevia. Häntä suojeltiin kaikin keinoin pääsemästä \nkosketuksiin entisen ystävättärensä kanssa. Tästä huolehti erityisesti \nmuuan nuori hoitajatar, joka oli luultavasti pihkaantunut potilaaseen. \nOnhan tunnettu asia, että jollei hoitajattaren onnistu vietellä jotain \nlääkäriä, niin käy hän tavallisesti jonkin varakkaan potilaan kimppuun \nja saa hänet lopulta omakseen. Miehet ovat niin heikkoja. Erittäinkin \nsairastellessaan, kun on seuran puute. Näin meni meidän miehemme \nansaan, ennenkuin pääsi täysin tervehtyneenä edes sairaalasta pois. \nHäät vietettiin hoitajattaren kanssa ja lapsuuden ystävä, aviomiehen \naviottomien lasten äiti sai ryhtyä hakemaan itselleen toista miestä \npäästäkseen rouvan kirjoihin. Mutta hänen lastensa isä ei kuitenkaan \nperillisiään hyljännyt. Ennen vihkimistään oli hän laatinut \njälkisäädöksen, jossa määräsi omaisuutensa tasan jaettaviksi \naviollisten kuin myöskin mahdollisten muiden rintaperillisten kesken. \nTällä teollaan osoitti hän olevansa oikea miesten mies. Virallisesti \nhylätty nainen tottui vähitellen viralliseen mieheensä ja elämä kulki \nhiljaista vaatimatonta latuaan. Isän ja äidin tiet olivat haarautuneet \neri suunnille. Muutamien vuosien kuluttua tuli surusanoma, joka tiesi \nkertoa isän menneen manan majoille ja jättäneen suunnattoman omaisuuden \njälkeensä. Salaman nopeudella kiersi uutinen ympäri maata ja monet \nnaiset kateellisina valittivat, etteivät olleet joutuneet vainajan \nystäväpiiriin, hänen lastensa äidiksi. Mutta oikea äiti oli \nrauhallinen, hän odotti, ei ollut koskaan havitellut rikkauksia, olihan \nvain terveen ja kunniallisen naisen tavoin rakastanut lastensa isää, \nkaunista, jalomielistä ja oikeudentuntoista miestä. Mutta köyhissä \noloissa elellen tahtoi hän kuitenkin valvoa oikeutta ei omien etujensa, \nvaan yhteisten lasten turvan vuoksi. Nyt alkoi hänelle taiston ja \nkoettelemuksen aika.\n\nJaloluontoinen mies oli jättänyt kauniin muiston itsestään. Hän oli \nsaanut taistella kahdella rintamalla, toisaalta omatuntonsa ja \ntoisaalta vanhempiensa tahdon kanssa. Vainaja oli ollut oikea mies, hän \noli rakastanut ystäväänsä, mutta oli myöskin seurannut vanhempiensa \ntoivomuksia. Kumpi näistä on kauniimpi piirre, on ehkä vaikeata sanoa. \nTaloudellinen puoli määrää tässä elämässä kuitenkin niin paljon, että \njotain on usein välttämätöntä uhrata sen eteen. Joka tapauksessa oli \nhän rehellisesti tunnustanut olevansa lastensa isä ja päättänyt turvata \nheidän tulevaisuutensa oikeudenmukaisella jälkisäädöksellä. Mutta tämä \nei ollut mieleen vainajan läheisille omaisille, jotka sadoista \nmiljoonistaan huolimatta eivät olisi samaa verta kantaville köyhille \nperillisille sallineet annettavan pientä ropoistakaan. Juoksupojan \npaikan olisi poika kuulema kyllä saanut suuren tehtaan konttorissa, ei \nmuuta. Se olisi ollut paukku se. Äidin ei auttanut muu kuin turvautua \noikeusistuimeen ja ryhtyä valvomaan alaikäisten lastensa etuja. \nVainajan aikoinaan lahjoittamien säästöjen turvin pani hän jutun \nvireille erään viinaan menevän lakimiehen avulla. Hänen oli saatava \ntodistetuksi kihloissa olonsa vainajan kanssa, jotta lapset olisivat \npäässeet osallisiksi perinnöstä, kuten vainaja oli tarkoittanut. \nTodistajia löytyi ja saatiinpa vielä kihlausajan aikuisia valokuviakin \nkäytettäviksi. Mutta kuinka olikaan, miljoonien omistajat siroittelivat \nrahaa ympärilleen kuin roskaa vain, ostivat kaikenlaisia todistajia, \nkäyttivät armeijoittain yksityisetsiviä oikean asian vääristelemistä ja \nheitä vastaan kohdistuvan todistusainehiston tuhoamista varten. Kun \nkantaja sai hankituksi hyvän ja pätevän todistajan, riensivät etsivät \nheti setelit kourassa tämän kimppuun ja lähettivät hänet jonnekin \nulkomaille kylpemään ja huilaamaan. Tarvittaessa ei siis ollut \ntavattavissa. Kun alkuperäisistä tapahtumista oli aikaakin kulunut jo \nmonta vuotta, oli hyvin työlästä noukkia silloisia kanssaihmisiä \ntodistamaan asiasta, jonka he olisivat tienneet melkein yhtä hyvin kuin \nkantaja itsekin. Olipa moni tärkeä henkilö jo ehtinyt kuolla. Tilanne \nkävi yhä kiusallisemmaksi, kun todistus toisensa jälkeen kumottiin jos \nmistäkin haalituilla vastatodistajilla. Asia oli kerran ehtinyt kulkea \nkaikkien oikeusasteiden läpi ja kanne oli kaikkialla kumottu muka \ntoteen näyttämättömänä. Tämän mukaan olisivat siis lapset jääneet ilman \nluvattua ja oikeudenmukaista perintöä.\n\nTällä välin olivat lapset jo ehtineet tulla täysi-ikäisiksi ja saivat \noikeuden itse hoitaa asiaansa. Äiti oli ollut pakoitettu uhraamaan \nkaikki käteisensä pöytäkirjoihin ja muihin asiapapereihin sekä ennen \nkaikkea asianajajalleen melkoisia määriä asioiden hoitamisesta, vaikka \nsiitä tuli toistaiseksi pannukakku. Asian ollessa loppuvaiheissa \nhuomattiin asianajajan mielenkiinnon vähenneen, kun hän seurasi sitä \npuolittain väkinäisesti. Syytti kylläkin rahantarvettaan eikä siis \nviitsinyt täydellä höyryllä työskennellä köyhien lasten hyväksi, siitä \nhuolimatta että tiedossa oli ruhtinaallinen palkkio, jos asia ja \nmiljoonat voitettaisiin. Tuntui siltä kuin hän olisi enemmän pitänyt \nvastaajien puolta, kun laiminlöi monet tärkeät tehtävät. Alettiin jo \nepäillä hänenkin tarttuneen rikkaiden lahjuksiin samoin kuin monet \ntodistajat olivat tehneet, vaikkei näitä puolia voitu vielä toteen \nnäyttää. Asiat jätettiin uusien miesten käsiin ja alettiin uudestaan. \nTuomariasianajaja toimi ripeästi oikealla innolla ja tarmolla. Hän haki \nesiin vainajan entiset työtoverit ja ystävät, jotka olivat tietoisia \nkantajien äidin ja vainajan välisistä suhteista ja tosiystävyydestä. \nVastapuoli lähetti tämänkin asianajajan puheille sekä salaisia \nurkkijoitaan että rahan tarjoojia, jotka kehoittivat häntä luopumaan \nturhasta vaivannäöstä ja ajanhukasta, kun kantajat kerran olivat sillä \nkertaa rutiköyhiä. Asia oli muka kantajien taholta toivoton ja palkkio \njäisi saamatta. Mutta tämä tuomari olikin rehti mies. Ei hän huolinut \nkymmenistä eikä sadoistakaan tuhansista, hän tahtoi voittaa asian ja \nsaada oikeutta sorretuille ihmisille. Kun ei tämä auttanut, niin \nuhattiin hänen henkeänsä. Mutta mies ei lannistunut. Hän oli toista \nmaata kuin tuo, alati päissään ollut edellinen tuomari. Ken onneton \nlienee neuvonutkaan kääntymään sellaisen puoleen, joka oli valmis \nmyymään itsensä ja häneen luottaneiden ihmispoloisten tärkeän asian. \nJos asia olisi voitettu, olisi hän tullut saaneeksi kaksinkertaiset \ntulot, mitä vastaan nylkyreillä ei ole mitään sanomista, sehän on \nselvä. Ja useat lakimiehet ovat niin kuivankiskoisia, ettei heille eikä \nheidän laeilleen merkitse oikeus eikä totuus läheskään niin paljon kuin \nraha, tuo raha, raha. Tuomarinvalasta huolimatta. Näin on asianlaita \nsiellä valkoihoisten puolella, sanoi kertoja.\n\nKävi vähitellen selväksi, että vastapuolen, noiden satojen miljoonien \nomistajien, todistajat olivat järjestään vannoneet väärän valan, \npuhuneet siis oikeuksissa sellaisista, mikä ei ollut totta ja mistä \neivät olleet vähääkään tietoisia. He olivat siis asianajajien käyttämiä \nyhteisiä vakituisia todistajia, jotka kelpaavat vaikka milloin ja \nvaikka minkä asian yhteydessä. Sellaistakin on tässä maailmassa. \nYleinen mielipide oli kaiken aikaa ollut kantajien puolella, mutta \nvaltiovalta tahtoi pöngittää upporikkaita tehtailijoita ja seurauksena \noli, että muuan vainajan lähemmistä sukulaisista sai rihkamaneuvoksen \narvonimen. Sillä oli kunnia pelastettu. Pelastettu se oli \noikeudellisestikin, sillä väärän valan tekijät saivat rangaistuksena, \nkun sen sijaan heidän kiihoittajansa ja lahjojansa kävelivät vapaina ja \narvokkaina kansalaisina. Lopputulos oli se, että vainajan lapset \nvoittivat sittenkin asian ja miljoonat oli maksettava. Tästä tuli kyllä \npesään pieni reikä, mutta häpeä saatiin pian peitetyksi. Väärään valaan \nyllyttäjät ja siveellistä oikeutta vastustaneet porhot rahallisen \ntappion korvaukseksi saivat kunniajäsenen arvonimen kukin omassa \nyhdistyksessään tahi ammattiseurassaan. Vainajan lapsista tuli onneksi \nsellaisia ihmisiä ja kunnon kansalaisia, ettei heille koskaan voitu \najatellakaan mitään arvonimeä, olivathan vain tavallisia kapitalisteja.\n\n\n\n\nNELJÄSTOISTA KERTOMUS.\n\n\nMatran ja Sisukkaan tulosta nykyiseen olinpaikkaansa oli jo\nkulunut pitempi aika. Tulkki oli välillä parikin kertaa käväissyt \nvirastokaupungissa ja viipynyt tärkeiden asioiden tähden viikon päivät \nkerrallaan. Valkoisista alkoi käydä olo pitkäveteiseksi sekä \nikävystyttäväksi ja he odottelivat jännityksellä poispääsyään. Tähän \nsaakka oli heillä aina ollut jotain uutta nähtävää ja opittavaa, mutta \nelämä alkoi jo maistua puulta, kun uutuudenviehätys oli ohi mennyt. \nKuumuuteenkin oli heidän vaikea tottua, mikä vielä lisäsi kaipuuta \njoutua muille maille ja oikeiden ihmisten joukkoon. Mustien isäntiensä \nelämäntapoihin olivat he kyllä tottumaisillaan, mutta matkalle teki \nmieli kuitenkin. Pulmankysymyksenä kiersi ja kaarsi heidän päässään \nlentokoneen kohtalo, kun polttoaine puuttui. Olisihan sillä voinut \npalata samaa kyytiä kuin oli tultukin, ajattelivat Matra ja Sisukas ja \nsurivat tässä suhteessa kovaa kohtaloaan. Eräänä päivänä saivat he \nlohduttavan tiedon, mikä kevensi heidän sydäntänsä. Isäntäväki \ntiedoitti nimittäin omasta ja heimojen puolesta toimittavansa heidät \noikein juhlallisesti ja mukavasti matkalle sekä saattavansa joukkoineen \nniin pitkälle kuin vain oli mahdollista ja vanhin päällikkö toivoi \nvoivansa järjestää matkahelpotuksia useampien rajojen yli. Luvattiinpa \nmatkaeväitä ja paljon lahjojakin mukaan muistoksi miellyttävästä \nyhdessäolosta ja tärkeistä tiedonannoista. Mutta ennen lopullista \neroamista oli päätetty toimeenpanna suuret juhlallisuudet, johon \nkutsuttaisiin korkeita päälliköitä etäisemmiltäkin seuduilta. Olihan \nnäiden valkoisten vierailu luettava merkkitapaukseksi sitä suuremmalla \nsyyllä, kun oli opittu niin paljon uutta ja kuultu monta valkoista \nmaailmaa koskevaa kertomusta, joista tärkeimpinä pidettiin, kuten oli \nluonnollista, puolustuslaitosta koskeneet tiedonannot ja kuvaukset. \nPaljon oli mustille juteltu sellaistakin, jota eivät millään ehdolla \nolisi tahtoneet matkia ja jäljitellä. Ei edes periaatteellisista \nsyistä, puhumattakaan käytännöllisestä mahdollisuudesta. Yleisen \ntilanteen selvittelyä ja vastaisia toimenpiteitä varten oli monet \nkerrat neuvoteltu päälliköiden salaisissa kokouksissa ja tultu\nsiihen lopputulokseen, että olisi lähetettävä omia nuoria miehiä \nmaailmalle henkilökohtaisesti tutustumaan sotatekniikkaan ja muihin \nyhteiskunnallisiin kysymyksiin. Samalla sovittiin kuitenkin siitä, \netteivät heidän lähettämänsä tutkijat ja opiskelijat saisi kohota kovin \nkorkeisiin valkoisten sotilasarvoihin, jottei heihin tarttuisi \nsellaisia tapoja, joista olisi maalle tuhoisia seurauksia. Heidän \ntulisi syventyä pelkästään oikeisiin ja omaa kansaa hyödyttäviin \ntarpeellisiin asioihin eikä pyrkiä asemansa perusteella rikastumaan \ntoisten kustannuksella, ei edes vastaisen vihollisvaltionkaan \nvahingoksi. Näin rehellisesti ja suoraviivaisesti katselivat vanhat \nasioita, paljon kokeneet mustaihoiset päällikköurhot.\n\nLähtöpäivän lähetessä tuli kiirettä kylään. Touhuttiin kuin viimeistä \npäivää. Miehet kävivät suurilla joukoilla metsästysretkillä ja riistaa \ntuli aika tavalla. Papit ja noidat, taikojen näyttäjät ja rummuttajat \nsekä muut ohjelman suorittajat saapuivat jo aattona paikkakunnalle \nharjoituksia pitämään ja siunausta suurille juhlanmenoille antamaan. \nHoilaten ja rummuttaen otettiin kaikki vieraat vastaan. Valkoisille \nesiteltiin kymmeniä päälliköitä, joista toiset olivat lihavia kuin \ntynnyri ja toiset pitkiä ja nälkiintyneen näköisiä. Muutamat näyttivät \nvallan hirvittäviltä kirjavissa sota- ja juhla-asuissaan, mutta oli \nmyöskin varsin miellyttäviä miehiä, ainakin Matran mielestä. He olivat \nkaunisrakenteisia, hymyileviä olentoja, joiden seurassa olisi viihtynyt \npitempäänkin. Matran ja Sisukkaan lausuttua ihmettelyänsä kaikesta \nnäkemästään komeudesta ja huomaavaisuudesta pyydettiin heitä vielä \nkerran verestämään muistojaan ja ikäänkuin jäähyväisiksi pitämään vielä \nyhden mielenkiintoisen esitelmän, sellaisen, joka erityisesti sopisi \ntähän tilaisuuteen. Heitä kehoitettiin mainitsemaan vaikka vain muutama \nsana valkoisten valtioiden päämiesten, kuninkaiden, vastaanotoista ja \nlinnoissa suoritettavista juhlamenoista. Tämä olikin kiitollinen aihe, \njohon kumpikin valkoinen vieras, Matra ja Sisukas, heti tarrasi kiinni. \nJa niin he päättivät yhteisvoimin vielä kerran kuvailla näkemiään ja \nkuulemiaan.\n\nLuutnantti Sisukas alkoi esityksen. Ensin hän selitti valtion \ntärkeimmän virkamiehen olleen juhlamenojen ohjaajan, jota monet \nihailivat ja jumaloivat, mutta vielä useammat vihasivat ja\npelkäsivät. Molempien kantajoukko pysyi säännöllisesti samana pieniä \npoikkeuksia lukuunottamatta. Edelliset olivat vakituisesti ohjaajan \nnimiluettelossa, jälkimmäiset saivat tyytyä juhlien kulkua kuvaaviin \nsanomalehtiselostuksiin. Kansalliskunto ja isänmaalliset ansiot olivat \nsivuseikkoja kutsuvieraita valittaessa, ohjaajan listoille pääsivät \nulkomaiden edustajat ja korkeimpien viranomaisten ohella vain ne miehet \nja heidän naisensa, jotka olivat älynneet lähettää ohjaajalle etukäteen \nkukkia, syntymäpäivälahjoja tahi suuren tavaratalon lahjakortteja oman \nnimikorttinsa seuraamina, vasta silloin saattoivat olla varmoja \nkutsukortin saapumisesta valtakunnan hienoimpiin juhlatilaisuuksiin. \nKöyhemmät ihmiset, kuten minä esimerkiksi, sanoi Sisukas, en olisi \nmitenkään päässyt ilman Matran suosiollista avustusta. Ohjaaja, joka \noli vanhapoika eli vakituisesti naimaton mies, liikuskeli usein \niltamyöhällä kadunkulmissa ja narraili ohikulkevia naisia seurakseen. \nHarvoin hänen onnistui saada joku verkkoonsa, sillä melkein kaikki \nnaiset tunsivat hänet jo kaukaa ja kiiruhtivat kadun toiselle puolelle \ntahi piiloutuivat porttikäytäviin. Kun hänen kuvansa oli usein \nhuomattavalla paikalla sanomalehtien etusivuilla ja monet itserakkaat \ntyttölapset olivat aiheuttaneet hauskojen juorujen syntymisen \nkaupungissa, niin ei ollut ihmekään, että useimmat naiset väittelivät \nkohdata häntä julkisella paikalla. Mutta Matra oli rohkea ja asettui \neräänä iltana varta vasten häntä odottamaan. Hän oli pukeutunut \nerikoisen hemaisevasti, hame lyhyt ja kevyt, jota tuulenhenki vahvasti \nliehutteli, kauniit sääret vilkkuivat katulyhdyn valossa ja silmät \nloistivat kuin taivaan tähdet. Suuri kala tarttui heti onkeen, \nvaltakunnan tärkein virkamies purasi matoa ja läksi kävelemään kotia \nkohti ongenkoukun seuratessa mukana. Porraskäytävään saakka oli sopu \nmitä parhain, mutta siellä tekeytyi Matra vastustelevaksi ja kainoksi. \nHän kuunteli kauniita sanoja, tunsi käden lempeästi silittelevän \nsuortuviaan, sipasipa se joskus rintapuoltakin, mutta turhaan, Matra ei \nlähtenyt sisälle. Ohjaaja oli kuitenkin jo senverran lämmennyt, ettei \ntahtonut millään erota tytöstä ja lupasi vaikka mitä, jos vain saisi \nhetkiseksi seurakseen. Matra vaati lopulta suoraan ja jyrkästi kahden \nhengen pääsylippua kuninkaan ja kuningattaren lähestyviin kutsuihin. Se \nluvattiin empimättä. Matra pyysi sitä heti käteensä ja saatuaan sen \nluikki tiehensä suoraa päätä minun luokseni. Ilomme oli rajaton, kun \nnäin vähällä uhrauksella oli kaikki järjestyksessä. Kyllä tuo Matra on \nsentään etevä, huudahti Sisukas innoissaan ja mustaihoiset osoittivat \nhänelle suosiotaan.\n\nEnnen juhlapäivää oli Matra minulle jutellut muutamista \nvarteenotettavista seikoista, jotka koskivat linnanrakennusta ja sen \nsisustusta. Piti välttää seinien kosketusta, ettei väri ja home tahrisi \npukua, tiesi hän minulle kertoa. Joskus oli kattorappaus tanssin aikana \npudonnut permannolle ja aikaansaanut aikamoisen hämmingin, kun \nhengenvaara oli lähellä ollut. Uuneihin ei saisi nojata, koska \nurakoitsija kiireessä ei ollut ehtinyt kunnollisesti niitä korjata, \nvaan oli hätäisesti verhonnut risaiset kohdat pinkopahvilla ja \nmaalauttanut ne lasten leikkivärillä, mikä on halpa tapa. Tuoleihin ei \npitänyt istuutua, sillä ne olivat monta sataa vuotta vanhoja eikä siis \nvoitu taata niiden kestävyyttä. Hän varoitteli minua vielä muustakin, \nvaan en muista tällä hetkellä enempää. Tein tästä sen huomion, että \nohjaajan varovaisuus oli aivan paikallaan uusiin vieraisiin nähden, \nentisethän jo hyvin tiesivät talon tavat ja heikkoudet. Jaa, sen vielä \nnyt muistan, että Matra kehoitti minua käymään ennen juhlaan lähtöä \ntarpeillani, sillä linnan mukavuuslaitos oli vain kahta henkeä varten, \nja kun kutsuilla on läsnä noin kuusi tuhatta ihmistä, niin ymmärtää \nhyvin, ettei siellä vahingon sattuessa muuhun ehtisikään kuin \njonottamiseen. Eräälle ulkomaiselle lähettiläälle oli kuulema kerran \nsattunut niin ohraisesti maisteltuaan liian paljon alkoholitonta \nmehuvettä, että maha meni piloille. Moninkertaisissa nauhoissa ja \njalokivitähdeissään seisoi tämä komea mies hetken aikaa jonossa polvet \nkoukussa, hermostui hetken päästä ja hyvästelemättä ketään riensi \nkiireesti ulko-ovelle ja hävisi sitä tietä yön pimeyteen. Turkit ja \ntöyhtöhatut toimitettiin myöhemmin kotiin. Varteenotettava esimerkki.\n\nMäärätyllä kellonlyömällä astelimme Matran kanssa sydän kurkussa \nkomeita portaita pitkin juhlasaliin päin satapäisen ihmismeren \njoukossa. Jännityksemme kohosi lähestyessämme sitä ovea, jossa \nkutsukortit tarkastettiin. Ohjaaja näytti tyytyväisesti hymyilevän ja \nkumarteli hän kohteliaasti kaikille vieraille. Meidät huomattuaan \njäykistyi hän hetkiseksi, taisi punastuakin vanha mies. Kun olin \nsotilaspuvussa, ei hän voinut käännyttää meitä takaisin, vaikka mieli \nolisi ehkä tehnytkin. Astelimme siis sisälle yhtä varmasti kuin \ntoisetkin. Tulikoe oli kestetty. Silmiä häikäisevä valo tuli vastaamme \nsuureen valtaistuinsaliin astellessamme. Väki oli kauttaaltaan \njuhlapuvussa, miehillä hännystakki tahi sotilasjuhlapuku ja naiset \nenimmäkseen melkein alastomina. Toiselta puolen näkyi rinnan kohdalta \npaljon paljasta ja toiselta puolen oli selkä tuskin ollenkaan verhottu, \njoten etäämpää katsoen oli vaikeata arvata, kumpi puoli oli katsojaan \npäin. Timantit kimmeltelivät ja helmet hohtivat hienolla jauheella \nsirotetulla pinnalla. Näky oli suuremmoinen. Joukossa käyskenteli myös \nyksinkertaisessa talonpoikaistakissa esiintyviä isäntiä vaatimattomine \nemäntineen. Muutamilla oli ristejäkin rinnassa, mitkä lienevät \ntodellisten ansioiden perusteella saatuja, kun sitävastoin niiden \nherrojen merkit, joilla oli niitä rinta, kupeet ja pielukset täynnä\noli ansaittu vähemmän uhrausta ja verta vaatineella tavalla. \nRintakoristeista voi jo heti päätellä, mikä ammatti kullakin oli, \nainakin mitä kaikkein koristeellisimpiin herroihin tuli. Nämä olivat \njoko ulkoministeriön tahi lähetystöjen virkailijoita, joiden tehtävänä \non käydä toistensa luona vierailuilla, päivällisillä, iltakutsuilla, \nkortinpeluussa ja tanssiaisissa. Ken miellytti jotain korkeata naista, \nsai pian mitalin, ja ken sattui pelissä paljon häviämään, sai \nlohdutukseksi ristin rintaansa. Täten kertyy näitä rivi toisensa \njälkeen. Mitä enemmän on merkkejä, sitä kalpeammalta mies näyttää. \nVaikuttaneekohan siihen sitten metallin kirkkaus vaiko liikarasitus, on \nvaikeata noin suoraa päätä sanoa.\n\nOli mielenkiintoista tehdä havaintoja. Vieraat ryhmittyivät eri \npaikkoihin innokkaaseen keskusteluun. Ritarimerkkejä vailla olleet \nlähentelivät huomattavasti korkeampia viranomaisia, jopa itse \nruhtinastakin, näyttääkseen aivan läheltä mitä heiltä puuttui. Nuoret \nmiehet juoksentelivat kilpaa varakkaiksi tunnettujen neitosten perässä \nja rouvat tyytyväisinä seurasivat nuorten kisailua, kukin kohdaltaan \ntoivoen parhaan miehen vävypojakseen. Virkamiesten vaimot herttaisin \nhymyin laskivat leikkiä keskenään tahi vakavin ilmein valittelivat \nministereille miestensä palkkojen pienuutta ja työpäivän pituutta, kun \nse venyi melkein säännöllisesti yli puolenyön, hätäisesti ehtivät vain \nkäydä aterialla kerran päivässä. Heidän miehensä taas salavihkaa \nkehuskelivat toisilleen uusista löydöistään tarkoittaen vasta tehtyjä \nvalloituksia naisliikkeen alalla. Ken kuvaili tarkasti ihastuksensa \nulkonäköä ja herttaisuutta, ken kertoi sydänmaan kylän majataloihin \ntehdyistä hauskoista huvimatkoista, jolloin sai aivan vapaasti esiintyä \n\"vaimonsa\" kanssa, vaikka mukana olisikin ollut esimiehen nuori ja \nintohimoinen rouva. Nimiä ei tällöin tuotu julkisuuteen, se on miehille \nkunniaksi luettava, mutta liian usein he kuitenkin lörpöttelevät \ntoisillensa sellaisia asioita, joista ei naisen kunnian vuoksi saisi \nmainita sivulliselle sanaakaan. Siinä onkin juuri monen miehen \nheikkous, että hän yritettyään ensin kaikin tavoin saada pauloihinsa \njonkun naisen, heti hänet vallattuaan julistaa ystävilleen salaisen \nsuhteensa onnistumisen. Jollei oltaisi näin turhan itserakkaita ja \ntyhmän avomielisiä, niin elämä kulkisi paljon kauniimmin. Monet \nikäneidot olisivat maailman onnellisimpia ihmisiä, vanhojen ja \nkykenemättömien miesten kaksikymmentä tahi kolmekymmentä vuotta \nnuoremmat vaimot saisivat kaikessa rauhassa nauttia siitä, mihin heillä \non siveellinen oikeus, ja miehet säästyisivät liian usein toistuvilta \nmetsästysretkiltä uusien suhteiden solmiamista varten, kun entiset ovat \nheidän ämmämäisen juoruamisen takia katkeneet.\n\nVäliin kiintyi huomio joko miesten ryhtiin ja käyttäytymiseen tahi \nnaisten pukujen kuosiin ja kalleuteen. Toiset arvostelivat taiteellisen \nmakunsa mukaan, toiset taas kateellisina saivat kuunnella harvinaisen \nsilkkilaadun kahinaa. Mitä miehiin tuli, niin oli niitä jos minkin \nnäköisiä ja arvoisia, oli oikeastaan vaikeata sanoa, ken oli korkeinta \nluokkaa ja ken alhaisesta säädystä peräisin. Talonpoikainen parlamentin \njäsen saattoi esiintyä mallikelpoisesti ja erittäin kohteliaana \nseuramiehenä, kun tapasi myös korkeasti oppineita herroja yleisten \ntapojen vastaisissa pukimissa. On ihmeellistä, että jotkut unhoittavat \nylioppilasaikuisen esiintymisensä ja vanhempana saattavat \nhuolimattomuudellaan itsensä häpeään sellaisissa paikoissa kuin \nkuninkaallisissa kutsuissa. Toiset miehet suutelevat tervehtiessään \nnaista kädelle hellävaroin ja toiset voimiaan näyttääkseen puristavat \nniin vimmatusti, että nainen menee joko kippuraan tahi tainnoksiin. \nKansanvaltaisessa maassa voi tapahtua niinkin, että joku arvoisa vieras \nniistää nenänsä sormillaan kääntyen kyllä varovaisuussyistä nurkkaan \npäin. Pesu on kallista hänen mielestään tahi on nenäliina sitten jäänyt \nerehdyksestä kotiin. Muutamilla uskovaisilla eukoilla oli virsikirjat \nkainalossa, kaiketi luulivat välillä veisattavankin, koska uteliain \nkatsein hakivat seiniltä värssyn numeroita, mutta löysivät vain \nentisten ruhtinaiden kauniisti maalattuja muotokuvia. Pankkimiehet \nneuvottelivat koron nostamisesta maan yleisen mielipiteen \nvastapainoksi. Kansa vaati koron alentamista edes hiukankin alle\n50 %, mikä alkoi tuntua jo liialliselta, koron suuruus nimittäin. \nHomehtuneimmat virkamiehet pohtivat yleisön tungettelevaisuutta \nvirastoihin, kun eivät enää saaneet rauhassa torkkua sanomalehtensä ja \nteelasinsa ääressä kuten ennen, vanhaan hyvään aikaan. Mieli teki \nkeilaa lyömään tahi totilasin ääreen, mutta ei saanut mennä, piti istua \nvahtimassa huoneessaan siltä varalta, että joku asiakas sattuisi \ntulemaan. Palkkoja vaadittiin koroitettaviksi suurten verojen takia, \nverojen pienentymistä taas toivottiin lisääntyneen työtaakan \nkorvaamiseksi. Kullakin on omat huolensa. Nuoremmat sotilashenkilöt \narvostelivat viimeisiä koroituksia, joissa tehtiin paljon vääryyttä, \nkun virassa vähemmän onnistuneita, mutta esimiestensä kanssa yhteisissä \nliikeyrityksissä olleita, erikoisesti suosittiin. Elämmekö \noikeusvaltiossa, kysäsi muuankin, joka oli joutunut epäsuosioon \nkieltäytyessään allekirjoittamasta kivääripiippujen tarkistusta \nkoskevia papereita, koska ne olivat vääriä. Tarkastuksen tulos oli \npapereiden mukaan mitä kiitettävin, vaikka 60 % koko määrästä käsitti \nkieroja ja kaarevia piippuja, joilla ei voinut ampua edes harakoita. \nMuut tarkastustoimikuntaan kuuluneet toverit koroitettiin \nisänmaallisista ansioistaan astetta ylemmäksi. Miljoonien säästö\noli kyseessä, siitä johtui ylipäällikön kiitollisuus asianomaisia \nkohtaan. Sama sotilas viittasi kädellään ennestään tuntemaamme \npatruunaministeriin päin, joka yhdessä toisten yläkoulun opettajien \nkanssa varsin hiljaisella äänellä keskusteli tulevista nimitysasioista. \nJohtaja hykersi käsiään viimeisimmän voittonsa johdosta, kun \naliopettaja oli saatu läpiajetuksi yliopettajan virkaan ilman mitään \nkilpailua ja pätevyysnäytettä. Kohdakkoin täytettävän uuden viran \nsuhteen oli hän myös toivehikas, kun oli pyytänyt erästä häntyriään \nsitä hakemaan, ettei vain joku pätevämpi sivullinen vahingossa \npujahtaisi tälle paikalle ja haittaisi opiston hyvää mainetta. Johtaja \nsoimasi pääministerille toisia hakijoita jos milläkin tavalla ja \nosoitti heidän olevan sekä epäisänmaallisia että muutenkin mahdottomia, \nkun eivät kaikessa tahtoneet hyväksyä johtajan menettelytapoja. \nMieluinen hakija oli kuulunut patruunatehtaan johtokuntaan ja siitä \njohtui hänen etevämmyytensä toisten rinnalla. Vielä riemuitsi johtaja \nsiitä erikoistapauksesta, kun hänen ehdoittamansa muuatta pidennysaikaa \nkoskeva hylkäävä päätös oli saanut ministerin hyväksymisen, vaikka se \nsotikin asetuksia vastaan ja oli ensimmäinen ratkaisu laatuaan. \nSilmiään räpäyttämättä oli ministeri piirtänyt nimensä esittelijän \ntekemään, mutta anojien mielestä väärän tuomion alle ja kiiruhtanut \npuolustusvaliokunnan kokoukseen puolustaakseen lisämäärärahaa \npatruunatehtaan laajentamista varten, sillä patruuneja tarvittiin \nenemmän, kun yhä useammasta puuttui ruuti, kuten kokeet osoittivat. \nJäljestä päin selvisi, ettei esittelijä ollut viitsinyt edes pikaisesti \nsilmäillä papereita käsissään olleen hyvin mielenkiintoisen \nseikkailuromaanin vuoksi, vaan, luottaen johtajan arvovaltaiseen ja \noikeudenmukaiseen vaatimukseen, oli heti lykännyt paperit ministerin \nnenän alle ja selittänyt pidennysaikaa pyytäneiden viranhakijoiden \nolevan liiankin päteviä, joten heidän sivuuttamisensa lopullisessa \nnimityksessä oli mitä helpoin ja yksinkertaisin asia.\n\nPienemmän kahvipöydän ääressä kuhisi joukko rautatieläisiä, jotka \nmuodostivat maan suurimman virkakunnan. Kullakin heistä oli niin paljon \nsanomista, ettei kukaan saanut kunnollista sananvuoroa. Jokainen puhui \nja selitteli eri asiaa, ei kukaan joutanut rauhallisesti kuuntelemaan. \nParhaan hulinan aikana lähestyi itse pääjohtaja alaisiaan ja kehoitti \nesiintymään siivosti. Pari vast'ikään vankilasta vapautunutta \nvirkailijaa hyökkäsi esimiehen ääreen ja tiedusteli tiukassa \näänilajissa, että millä keinoin nyt vastaisuudessa saadaan tulot ja \nmenot sopusointuisiksi, kun halkokaupat vähenevät. Kivihiileen \nnäyttivät olleen tyytymättömiä. Selittelivät kiihoittuneina, ettei \nhiiltä voi latoa kuten halkoja, on siis mahdotonta säästää \npolttoainetta yhtä paljon kuin ennen. Halkoja oli nimittäin mennyt \ntodellisuudessa paljon vähemmän kuin mitä kirjat näyttivät. Muuan \nmiehistä ehdotti uutta kivihiilen louhimistapaa. Hän tahtoi ne \ntehtäväksi halon muotoisiksi, sillä halkojen latominen oli ollut \nerittäin hauskaa ja edullista hommaa. Tähän ajatukseen yhtyi ryhmän \ntakana seisoskellut lämmittäjäkin, mutta vaati samalla saada vaihtaa \nvirkansa esimerkiksi varastokirjanpitäjän kanssa, jonka toimen lupasi \nsuorittaa palkatta, kun sanoi olevansa halkojen pinoamisen \nerikoistuntija ja siten selviytyvänsä tästä tärkeästä sivutyöstä \nvarmasti paremmin kuin aikoinaan oikeusjuttuihin sotkeutuneet. \nLämmittäjän etuilemista vastustivat monet miehet aivan suutuksissaan. \nMuuan osastopäällikkö kääntyi kohteliaasti johtajan puoleen ja selitti \nhänellä olevan etuoikeuden viranvaihtoon, sillä olihan hän jo monet \nvuodet esitellyt halkoasioita ja saanut ne aina järjestetyiksi \nvaltiolle yhtä edullisesti kuin kirjanpitäjäkin, koska oli hyväksynyt \npapereissa olleet liiat nollat. Johtajaa näytti tämä hermostuttavan. \nLuin hänen ajatuksistaan, että olisi mielellään mennyt hänkin \nhalkokuninkaiden kanssa välittömään kaupantekoon, kun olisi vain ollut \ntakeita saada saman hengen mies jälleen omalle tilalleen. Taisin arvata \noikein, koska hän heti haki pääministerin käsiinsä ja neuvotteli \nvakavasti pitkän aikaa hänen kanssaan.\n\nTapasin minä siellä oman ylijohtajanikin, tokasi Matra jatkoksi ja \nsanoi hänen tapansa mukaan häärineen milloin siellä milloin täällä, \nrauhaton sielu kuten aina. Se mies se vasta häärää. Eikä ihme, kun on \nniin monta rautaa tulessa, niin monta vaikeasti selvitettävää \nsekasotkua virastossa. Useita oikeuskäyntejä alaistensa kanssa, \nkunnialoukkaus- ja muita rikosjuttuja tuhka tiheään. Onpa onni sentään, \nkun on näinkin korkeassa ja turvatussa asemassa pikkuihmisiin nähden, \nettei lakipykälät sovi häneen yhtä hyvin kuin alaisiinsa ja sitäpaitsi \nsaa hän aina hankituksi päteviä todistajia, sillä väärästä valasta ei \nheitä uskalla kukaan syyttää, joutuisihan silloin koko maa häpeään \nyhden vaivaisen virastopäällikön tähden. Sellaista ei saa \njärjestyneessä yhteiskunnassa tapahtua ja siksi hän voittaa aina kaikki \njutut, ei edes varoitustakaan satu tulemaan. Mutta alaistensa \nansioluetteloihin piirrellään raskaita tuomioita, tietysti tekosyyllä, \nsen arvaa jokainen. Tälläkin kertaa kulki hän ylituomarista toiseen ja \njokaisen kanssa oli hänellä jotain salaperäistä kuiskutettavaa. Milloin \nhän löi rintoihinsa tahi nosti kätensä ylös mussolinimaisesti, milloin \ntaas kumarteli syvään ja alamaisen kohteliaasti. Myöskin nöyrä mies, \nkun tarvitaan. Se riippuu asian heikkoudesta, muuta ei voi arvella. \nJätän tuon löyhkän sikseen, olenhan hänestä jo niin usein maininnut, \nlisäsi Matra ja kehoitti luutnanttia jatkamaan linnakutsuissa tekemiään \nhuomioita.\n\nNiin, niin, jaaritteli Sisukas, kyllähän siellä väkeä oli. Jos \njokaisesta kaiken tietämänsä kertoisi, emme saisi tänään emmekä \nhuomennakaan vielä juttuja loppumaan. Mutta kun kerran alkuun olen \npäässyt, niin enköhän saane jatkaa muutamalla sanalla. Mustaihoiset \npyysivät mitä hartaimmin esittelemään yhä uusia henkilöitä ja \nkuvailemaan heitä aivan avomielisesti kuten tähänkin saakka. Luutnantti \njatkoi siis. Jouduin sattumalta erääseen hauskaan seurapiiriin, johon \nkuului enimmäkseen talonpoikaisväkeä, mutta he olivat varsin eteviä \nsekä puheissaan että tavoissaan. Hymysuin onnittelivat he toisiansa \nnerokkaasti suoritettujen kauppojen vuoksi ja muuatta heistä myös \nosoittamastaan erinomaisesta viranhoidosta, minkä viran hänen oli \nonnistunut saada erivapaustietä, kun oli ollut niitä puolueen \nnapamiehiä, joita toiset pelkäsivät ja raivasivat tällä tavalla \ntieltänsä pois. Käydessäni kerran asioilla hänen virkahuoneessaan tein \nmielenkiintoisen havainnon hänen tarmostaan ja ammattitaidostaan. Hän \nrasvaili kaikessa rauhassa viraston ovien saranoita toisen toisensa \njälkeen ja pyysi minua olemaan avuksi ovien kohottelemisessa, kun \nlaitoksen virkailijoilla oli niin sanomattoman kiire, ettei hän \nmitenkään tahtonut heitä häiritä. Minä jätin asiapaperini pöydälle\nja seurasin kehoitusta. Kun ovet olivat kunnossa, pisti tämä \nvirastopäällikkö käteeni lyhytvartisen luudan ja yhdessä mentiin sitten \nkäytäviä lakaisemaan. Sanoi kotonaankin maalla aina itse puhdistaneensa \nroskat, joten tämä sopi niin hyvin hänelle täällä kaupungissakin. \nKulkijat ja kadunkulmassa seisoskelleet autonkuljettajat katselivat \nsilmät pyöreinä hommiamme, sanoivatpa vielä jonkun kompasanankin, kun \ntunsivat ylitirehtöörin. Minua hävetti, mutta en voinut lähteä pois, \nkun asiani olisi jäänyt toimittamatta. Mutta toiseen päivään jäi se \nkuitenkin, kun huoneeseen palattuamme tuli naapurille kova nälkä ja \nrupesi haukkailemaan pöydällä olleita kuivia leipäpalasia, joille oli \nhiukan siroiteltu karkeata suolaa. Sanoi olevansa niin kansanvaltainen, \nettä tyytyy samaan suolaan kuin kotoiset lampaatkin. Tunsin hänet kyllä \nerittäin itaraksi mieheksi, mutta suurten suolapalojen ratisemista \nhänen hampaissaan en voinut pitkään kestää ja niin läksin kesken \nasiaani tästä kuuluisasta virastosta. Samassa seurassa oli pari \nsellaista puoliherraa, joista täytyy mainita pari sanaa, he kun olivat \naikoinaan tehneet etevät isänmaalliset maatilankaupat. Toisessa \ntapauksessa pääsi myyjä ministeriksi ja toisessa joutui ostaja pois \nministerituolilta, sellainen on kohtalo. Erästä huomattua miestä \ntahdottiin hallitukseen aivan väkisin. Hän ei suostunut, mutta esitti \ntoisen, pätevämmän, sijastaan, niin vaatimaton hän oli. Kun ei muu \nauttanut, niin piileskeli hän kolme päivää, minkä ajan kuluessa asian \npiti olla järjestyksessä. Ministeriksi päässyt kaveri oli kiitollinen \nja möi hoitamansa valtion tilan edullisin ehdoin vaatimattomalle \nministeriehdokkaalle, joka otti sen mieluummin vastaan kuin korkean \narvoaseman. Mikä olikin oikein ja viisaasti tehty. Puolen vuoden \nkuluttua möi hän kymmenennen osan takaisin valtiolle ja sai siitä \nkaksinverroin sen, minkä oli koko tilasta maksanut. Tästä \nneronleimauksesta huolimatta ei hän ole vielä saanut edes \nkauppaneuvoksen nimeä puhumattakaan valtio- tahi vuorineuvoksesta. Ne \nkuuluvat myyjille. Toinen mies taas oli kotikylänsä seuralle luvannut \nsuuren lahjoituksen, jos pääsisi parlamenttiin. Hän pääsikin. Köyhä kun \noli, niin ei millään olisi voinut pitää sanaansa, mutta hätä keinon \nkeksi. Hän möi huonoimman palan pikkutilastaan valtiolle, sai runsaat \nrahat ja maksoi kunniavelkansa. Tämä mies oli pelastettu, mutta se. \njoka kaupan välitti, jäi ilman välityspalkkiota ja menetti vielä \nkaupanpäälliseksi virkansa, kun oli antanut esittelijän vetää itseään \nnenästä, kuten niin monelle ministerille oli jo sitä ennenkin sattunut.\n\nPienen nurkkapöydän ääressä poltteli kalliita, kansan kustantamia \nsikaareja suurimahaisessa seurueessa muutamia herroja, joiden \nulkonäöstä voi heti päätellä heidän olevan työväestön \"verenimijöitä\", \nkuten sanomalehdet kertovat. Kiihkeästi keskusteltiin tärkeistä päivän \nkysymyksistä, muun muassa työmaaterrorista, joka oli viedä koko kansan \nhunningolle. Toisaalta väitettiin työväen kärsivän mitä julminta \nterroria ja toisaalta oltiin sitä mieltä, että terroria harjoitettiin \nvain työnantajain taholla. Muuan suurtehtaan johtaja valitteli \nisänmaallisten ainesten käyvän ehtimättä hänen kimppuunsa, vaikka hänen \ntehtaallaan sopu oli mitä parhain. Hän oli laittanut työväelleen suuret \nkokoussalit ja antanut heidän kaikessa rauhassa pitää kokouksiaan, \nolipa esittänyt omasta puolestaan vielä taiteellista ohjelmaakin \navuksi. Ihmetteli, että viranomaisten taholta liian usein ahdisteltiin \nhänen miehiään ja teljettiin muka isänmaalle vaarallisina vankiloihin. \nOlihan hän tarkasti huolehtinut siitä, ettei rintamamiehiä tahi muita \nrauhanhäiritsijöitä päässyt tunkeutumaan hänen tehtaaseensa. Kuitenkin \nhäntä sorrettiin kansan taholta. Valtiovalta oli sentään ymmärtänyt \nhänen tukalan asemansa ja koristanut hänet ristillä. Toinen tehtailija \nhaukkui hänet pataluhaksi ja selitti kaikin tavoin karttavansa \nepäisänmaallista ainesta alueellaan ja antavansa työtä vain \nkunnollisille naisille ja miehille, jotka eivät millään tavalla \nvehkeilleet valtakuntaa vastaan. Hän oli saanut kosolta uhkauskirjeitä \nja edellisen tehtailijan työväki oli tuominnut hänet kuolemaankin, \nmutta ristejä ei hän saanut. Tämä mies oli tosi-isänmaallinen siinäkin \nmielessä, että hän huolehti työväestöstään kahta vertaa paremmin kuin \ntuo edellinen, vaikkakaan ei sallinut salaista myyräntyötä tehneiden \nmaankavaltajien harjoittaa kiihoitusta oman väkensä keskuudessa, mitä \nedellinen tehtailija piti ainoana rauhansäilyttämiskeinona. Kansa olisi \nollut valmis hävittämään tämän miehen tehtaan ja pistämään hänet \nloppuiäkseen linnaan, toiseen linnaan nimittäin, jota sanotaan myös \nvankilaksi, mutta kun siltoja, ja laivoja tarvittiin maan puolustusta \nvarten, niin ei voitu sitä noin vain suoralta kädeltä tehdä. En olisi \nvälittänyt olla hänen seurassaan, olisin mielelläni heittänyt hänet \nvaikka ikkunasta alas kivikadulle, mutta työtä olisi ollut liikaa, \nsillä olihan siellä niin paljon toisia yhtä rehellisiä ja hyödyllisiä \nisänmaan ystäviä, että väki olisi vähentynyt enemmän kuin puolella. \nTämä olisi ollut loukkaus jo linnanvaltiaita kohtaan ja sitä tietä \nolisi koko maa joutunut häpeään. Monimutkainen juttu, eikö totta.\n\nTanssiaisissa kohtasin vanhan ystäväni pankinjohtajan, joka oli viime \naikoina varakoitunut melko lailla. Palkkansa ei ollut juuri \nmainitsemisen arvoinen, mutta tulot olivat sitä suuremmat. Hän tunnusti \nminulle avoimesti kieltolain olevan aivan välttämättömän itselleen, \nniin mielellään kuin hän terveytensä hoitamiseen käyttikin sekä \nkonjakkia että sampanjaa, jota ei joka mies kustannakaan. Vaikka olin \nvanha ystävänsä, kuten jo sanoin, niin en koskaan saanut hänen \npankistaan luottoa, sillä varat tarvittiin pelkästään liikeasioihin. Se \nmies taas, joka minut piti viinoissa, oli kertonut saavansa rahaa \nvaikka kuinka paljon ja vaikka milloin, kyllä pankissa sitä varten \nrahaa kassassa on. Liikeyritys on tuottava ja kansantaloudellisesti on \nse erittäin tärkeä elinkeino, kuinka sitä muuten terveenä pysyisi. Hän \nselitti minulle, ettei litraa tahi kahta varten luottoa tarvitse, mutta \nkun on kysymyksessä kymmenet tuhannet litrat, niin silloin ovat \npankkiholvit avoinna. Siitä hyötyy pankinjohtajakin, etkö sitä\nymmärrä, sanoi tuo kaveri minulle. Keskusteluamme kuunteli muuan \nkauppamatkustaja, joka vuodet läpeensä kierteli pitkin maata. Hän oli \nleikkisä mies, tiesi paljon asioita ja siten oli häntä erikoisen \nhupaista kuunnella. Kertoi eräässä pikkukaupungissa joutuneensa hiukan \nahtaalle, kun vietiin pahnoille, vaikka oli ostanut tavaran kaupungin \nomalta poliisilta, joita oli muuten kaksi sillä paikkakunnalla. \nSeuraavana päivänä osti hän jälleen poliisilta, kun tämä sattui olemaan \ntoinen mies. Osti ja joi ja löysi itsensä jälleen putkasta. Sadatteli \nkovaa kohtaloaan ja mietiskeli itsekseen, missä se vika oikein oli. \nIlmaisi ajatuksensa ja seikkailunsa eräälle kaupunkilaiselle, joka heti \nselvitti tilanteen. Piti näet ostaa yht'aikaa kummaltakin poliisilta, \nniin varmasti säilyi turvallisesti, vaikka olisi koko kaupungin \nkääntänyt ylösalaisin. Mies valitteli rahanmenoja, kun poliisit möivät \nvain litran vähintäin kerrallaan, ja pienen ruokaryypyn tähden oli \npakoitettu varaamaan samalla kertaa kaksi kokonaista litraa, joka ei \nkuitenkaan säilynyt pitempään, vaan loppui hauskassa toveriseurassa \nsamana iltana.\n\nOn niitä neekereitä meilläkin, jatkoi luutnantti innostuneena.\nSiis teidän sukulaisianne, hyvät naiset ja herrat, mutta ne ovat \nkuitenkin valkoihoisia kuten mekin ja ovat tarkemmin sanottuna \nsanomalehtineekereitä eli toimittajia, eteviä kynänkäyttäjiä, mutta \nmyös mestareita valehtelemaan ja juoruja levittämään kuin myöskin \nkääntämään kaikki asiat nurinpäin, kun sille päälle sattuvat. \nKirjoittelevat esimerkiksi muutamissa maissa mitä jyrkimmin kieltolain \npuolesta, vaikka melkein mies kuin mies vetävät itseensä kuin sienet \ntahi kuin esikuntien korkeimmat upseerit, jotka rauhanaikana \nsuorittavat sankarityönsä viinapöydän ääressä. Kieltolain tarkistajia \nnämä neekeriystävämme parjaavat minkä ennättävät, mutta kaikissa \navajais- ynnä muissa juhlatilaisuuksissa ovat ensimmäisiä tutkimaan eri \nlajeja ja merkkejä ja mitä kauneimmin sanoin lehdissä kuvailemaan \nylevää tunnelmaa, jota \"kesti yli puolen yön\". Nämä toimenmiehet ovat \nalati rahapulassa. On ihmeellistä, että rahat loppuvat, vaikka \ntyöskentelevät aamusta iltaan ja illasta aamuun. Milloin toimituksessa, \nmilloin kapakassa, mutta työn touhussa koko ajan. Liikemaailmassa\novat he tärkeitä tekijöitä. Ken lähettää heille pienen rasian\njotain mitätöntä tavaraa, saa toimituksen puolesta ilmaisen \nmainoskirjoituksen, mutta jos joku sattuu ymmärtämättömyydessään \nesittämään heille jotain vakavaa ja tärkeää, niin ei silloin ole \nlehdessä tilaa. He ovat valtaherroja, nuo meidän neekerimme, kaikki \njärjestään. En uskalla avata sydäntäni ja kertoa, mitä mielessäni on, \nsillä vaatimattomuudessani en haluaisi kuvaani heidän palstoilleen enkä \njoutua hammasteltavikseen. Niinpä näillä juhlillakin tervehdin heitä \nvain kohteliaasti jäämättä seuraan, josta monasti olin aikoinani saanut \ntarpeekseni. Pelkäsin nimittäin, että heti tulisi pieni vippi \nkysymykseen tahi he pyrkisivät puoliväkisin juhlia jatkamaan Matran \nluo, jonne tavallisesti keräännyttiin sopiva seura mukana iloista ja \njäykkyydestä vapaata hetkeä viettämään virallisten menojen jälkeen.\n\nToimittajat ovat omasta mielestään läpeensä suuria politiikkoja ja \ntaitavia asianajajia. Sen näkee jo siitä, että samasta asiasta voi joka \nmies kirjoittaa ja väitellä eri tavalla ja jokainen on ehdottomasti \noikeassa. Oikeisiin politiikan ammattikuntiin kuuluu sentään \ntoisenlaista joukkoa ja jos nämä miehet saisivat häiritsemättä hoitaa \nmaan asioita, niin monessa paikassa olisi parempi komento ja järjestys. \nRuhtinaan oman seurueen lähettyvillä huomasi kaksi tosipolitiikkoa, \npitkän, nuorenpuoleisen ja komean rauhanenkelin sekä lyhyen, paksun ja \ntahdonlujan diktaattorin. Kumpikin oli koko illan juhlayleisön \nsilmätikkuna ja heitä lähemmin tuntemattomat haeskelivat kilvan sopivaa \nhenkilöä, joka esittäisi nämä herrat uteliaille kansalaisille. \nRauhanenkeli oli erikoisesti naisten suosikki ja diktaattoria ihailivat \nkaikki ne, jotka toivoivat parempien aikojen koittavan tavaksi tulleen \nlehmäkauppapolitiikan harrastuksen vastapainoksi. Te ette ehkä tiedä, \nhyvät herrat, mitä lehmäkauppapolitiikka on, älysi Sisukas huomauttaa \nja selosti sitä seuraavalla tavalla. Parlamentin ja muiden valtuustojen \neri puolueet hankkivat itselleen vasikan ja ruokkivat sitä parhaansa \nmukaan. Kukin ostaa hyväksi havaitsemaansa ravintoa ja koettaa lihottaa \nsiitä suuren, paljon sekä maitoa että lihaa tuottavan lehmän. \nRuokintatavoista riippuu tietysti niiden menestyminen eli lihominen, \nmikä on tärkeintä puoluepolitiikassa, kun lehmät myydään huutokaupassa \nja välistä myös lipuilla äänestämällä valtiolle. Jottei saman puolueen \nonnistuisi liian usein saada omaa lehmäänsä läpiajetuksi, ryhtyvät \npuoluejohtajat vastapuolten edustajien kanssa neuvotteluihin yhteisistä \nmenettelytavoista. Se puolue, jonka lehmä on jäänyt laihimmaksi, \nkääntyy kohteliaasti lihavimman lehmän omistajan puoleen ja ehdottaa \nsellaista yhteistoimintaa, että ensin myytäisiin lihavin lehmä ja heti \nsenjälkeen laiha lehmä, etteivät sen ruokintaan menneet uhraukset vain \nmenisi kokonaan hukkaan. Näin tehdään sitten kuuluisat lehmäkaupat, \nvaltio saa sekä lihavia että laihoja lehmiä elätettäväkseen, mistä on \nseurauksena se, että lopulta jää valtiolle laiha lehmä yleiseksi \nrasitukseksi ja verokoroitusten aiheuttajaksi, kun lihava on\npitänyt heti paikalla lahdata entisten valtiovelkojen korkojen \nsuorituskustannusten peittämiseksi. Usein käy niinkin, että kaksi \nlaihaa lehmää joutuu yhteisvoimin äänestämällä valtiolle ja silloin \nmenevät maan taloudelliset asiat hunningolle, kun nämä tautiset, laihat \nlehmät kuolevat itsestään kansan vahingoksi, mistä johtuva kärsimys ja \nnälkä on kestettävä nurisematta, sillä lehmäkauppiaat ovat ottaneet \nkaiken vallan käsiinsä ja uhkaavat ruhtinaankin jättää nälkäkuoleman \nvaraan, jos hän uskaltaisi nousta heidän etupolitiikkaansa \nvastustamaan. Mainitsemani rauhanenkeli on sävyisä mies, joka tahtoo \nkaikkien kanssa olla sovussa ja siitä syystä silittelee hän mielellään \njokaista lehmää, mikä tuodaan hänen eteensä, hän ei uskalla edes \nvalitella sen laihuuttakaan. Mutta diktaattori, tuo jymy mies, on \nsellainen, että hän ottaa lehmäkauppiaita itseään sanasta kiinni ja \nheiluttelee heitä jonkun aikaa ilmassa kysyen, mitä lehmä maksaa. Jos \nkauppias määrää hinnan, niin viskataan hänet heti ikkunasta ulos, mutta \njos lupaa ilmaiseksi, niin saa hän jäädä paikoilleen ehdolla, että \nsokeasti tottelee vastaisuudessa diktaattorin määräyksiä. Täten saadaan \nlehmäkaupat loppumaan ja kaikki lehmät lihotetaan yhteisvoimin ilman \nkilpailua, riitaa ja toraa. Maahan tulee varmempi ja pitkäaikaisempi \nrauha kuin rauhanenkelin poliittisen ohjelman mukaan ja diktaattori \nniittää laakereita, vastaanottaa tuhansittain onnittelusähkösanomia, \nsaa kukkia ja lahjoja. Häntä maalataan ja muovaillaan eri asennoista, \nkoko isänmaallinen kansanaines on haltioissaan erikoisen hyvin \nonnistuneiden taiteellisten tulosten johdosta. Vastustajat maalailevat \nja muovailevat myös häntä, mutta aivan toisin tuloksin. Lehmän sarvet \nsiirtyvät hänen päähänsä ja kuva muistuttaa oikeastaan enemmän pirua \nkuin ihmistä, mikä on tarkoituskin. Toisten mielestä hän on itse \npääpaholainen, joka olisi nujerrettava, ja toiset pitävät häntä \nisänmaan pelastajana, rohkeana, epäitsekkäänä miehenä, jonka tahtoa \nolisi kaikkien ilman poikkeusta seurattava.\n\nLuutnantti Sisukas keskeytti tällä hetkellä kertomuksensa, kun huomasi \nMatran haluavan käyttää sananvuoroa. Ja niin jutteli Matra vielä \njuhlilla tapaamistaan merkkihenkilöistä. Ilokseni äkkäsin minä siellä \nmyös maan tärkeimmän liikemiehen, sanoi Matra, erään suurtehtailijan, \njonka hymyilevä ja ystävällinen olemus aina herättää mieltymystä ja \nkiinnostaa kanssaihmisiä. Hän on tietysti älykäs, kekseliäs ja kaikin \npuolin lahjakas mies, joka oli ottanut elämäntehtäväkseen kansan \nterveyden parantamisen useimmin uusiintuvissa sairaustapauksissa. \nIsänmaallisena ja kotimaista teollisuutta harrastavana oli hän aina \nvastustellut ulkolaisia tuotteita ja päättänyt vihdoin ryhtyä \ntositoimiin vieraan kauppavallan tukahduttamiseksi. Kaiken muun ohella \ntuli hänestä hyvän menestyksen saavuttanut kapselitehtailija, jota \nsairaat ja vaivaiset kaikissa maan kolkissa siunasivat hyväntekijänään. \nMaailman mainiot \"Koti-kapselit\" menivät erikoisen hyvin kaupaksi, \nvierasmaalaiset tusinatuotteet syrjäytyivät ja mies alkoi rikastua \nsilminnähtävästi. Mutta ulkomaalaiset tehtaat olivat upporikkaita jo \nennestään ja ryhtyivät nyt rahan voimalla taistelemaan kotimaisen \ntavaran tuottajaa vastaan. He liittyivät yhteen, perustivat \ntaistelurahaston ja kylvivät suuria määriä rahaa ympäri nujertaakseen \nkotimaisen tehtaan. Työ oli kyllä vaikeaa, mutta raha tekee tehtävänsä, \nkuten olette jo monesta esittämästäni esimerkistä nähneet. Maan \nvaikutusvaltaisimpiin virkailijoihin kuului muuan pillerineuvos, jonka \ntahdosta riippui moni asia. Hän oli niin korkea herra, ettei häntä noin \nvain uskallettu lähestyä. Minut kutsuttiin jälleen apuun, huomautti \nMatra. Kanssani tehtiin sopimus neuvoksen voittamiseksi suunnitellun \ntoimenpiteen puolelle ja minä tartuin tunnetulla tarmollani asiaan \nkäsiksi. Kauvan sain neuvoksen kanssa tinkiä, ennenkuin sain asian \nsellaiselle tolalle, että itsellenikin olisi jäänyt muutama sata \ntuhatta vaivoistani. Minä sanelin myös päätöksen sanasta sanaan. Kaikki \nvalmiit \"Koti-kapselit\" oli luovutettava ulkomaalaisten liitolle, \ntehdas oli hävitettävä ja tehtailija köyhäintaloon. Tavara \ntakavarikoitiin, mutta sen pitemmälle ei ehditty vielä, kun tuli \nlukuisat kansalaiskokoukset sekä nämä kuninkaalliset juhlat ja \ntehtailija sai olla niissä läsnä poikineen ja tyttärineen. Seurasin \nhänen kintereillään pitemmän aikaa ja tein sen huomion, että kaikki \nvieraat poikkeuksetta kättelivät häntä, onnittelivat isänmaallisesta \ntyöstä ja valittelivat samalla häntä kohdanneen väkivallanteon \njohdosta. Tultuaan diktaattorin luo muodostui kohtauksesta illan \nhuippukohta. Läheiset nuoret miehet nostivat tehtailijan käsivarrelleen \nja kohottivat hänelle hyvähuudon. Tämä tietysti herätti huomiota siinä \nmäärin, että kaikki ihmiset tunkeutuivat samaan joukkoon, vaikkeivät \nvielä tienneetkään, mistä oli kysymys. Hiljaisuuden tultua viritti \npienempi kuoro juhlatilaisuutta varten sepitetyn \"Kapseli-laulun\", \njonka loppusäkeihin yhtyi koko juhlayleisö. Laulun loputtua kohotti \ndiktaattori kätensä ja lausui mahtavalla äänellä olevansa kotimaisen \nteollisuuden kannalla ja erikoisesti antoi tunnustuksen tehtailijan \npyrkimyksille, jotka olivat jaloja ja terveellisiä. Hän sanoi usein \nitsekin tarvitsevansa päänparannusta, kun valtiolliset kokoukset ja \nhuolet heikentävät hermoja, eikä apua tule mistään niin helposti kuin \npuheena olevista kapseleista. Kun hänelle sivulta huomautettiin, ettei \nniitä enää voitu saada viranomaisten suorittaman takavarikoimisen \ntakia, niin suuttui hän silmittömästi, kutsui heti pääsihteerinsä ja \nantoi määräyksen takavarikon peruuttamisesta ja neuvoksen \neroittamisesta. Tarpeen tullen lupasi hän tehtailijalle valtion \navustustakin, mutta tästä kunniasta tehtailija kieltäytyi mitä \njyrkiinmin, lahjoittipa vielä päälle päätteeksi punaiselle ristille \nsievoisen määrärahan hoitajattarien valistamista varten siihen \nsuuntaan, että yleensä käyttäisivät vain kotimaisia lääkkeitä ja \nkoettaisivat vaikuttaa puolestaan kapselien menekin lisääntymiseen, \nmistä samalla johtuisi kansan pikainen ja täysi tervehtyminen.\n\nYksiäänisen yhteislaulun jälkeen tuli muutakin ohjelmaa. \nSotilassoittokunta oli esittänyt muutamia isänmaallisia kappaleita jo \naikaisemmin sekä nuorison iloksi joitakin tansseja, johon nuorison \nleikkiin osallistui koko joukko vanhempaakin väkeä aina kuningattareen \nsaakka. Valtion päämiehen ympärillä hääräili sellainen liuta \nonnenonkijoita ja etuilijoita, ettei hän millään päässyt pyörähtämään \njazzia, tuota mustien ja valkoisten yhteistä kansallistanssia, josta \nollaan pääsemättömissä. Kaikkialla jazzataan, koulujen käytävissä, \nluistinradoilla ja uimahalleissa, pallokentillä ja painimatoilla, \nkaikkialla muuallakin eikä vain kuninkaallisissa linnoissa. Kirkoissa \nja hautausmaalla ei minun aikanani vielä jazziorkestereja näkynyt, en \nvoi taata, etteikö siellä olisi tällä välin tultu seuranneeksi ajan \nvaatimuksia. Kuten huomannette, hyvät herrat mustaihoiset, sanoi Matra \nkohteliaasti väliin, nykypäiväisen kulttuurin juuret ovat löydettävissä \njuuri täältä teidän aarniometsistänne. Onko sitten ihme, että valkoiset \nniin vimmatusti pyrkivät tunkeutumaan asuinsijoillenne, josta\nniin paljon hyvää olisi heille tiedossa henkiselläkin alalla eikä\nvain taloudellisessa merkityksessä. Niin, taiteellista ohjelmaa\nsiis jatkettiin monessa muodossa. Ensin tuli järjestyksessä \nharmonikkasoittoa. Yksitoista miestä veteli yht'aikaa minkä käsistä \nläksi. Tämäkin oli kansallista musiikkia. Mieltä ylentävää ja niin \ninnostavaa, että kaksi sydänmaan parlamentaarikkoa riensi emäntineen \nheti lattialle polskaamaan, vaikka ulkolaisten lähettiläiden kunniaksi \nsoitettiin heidän kansallislauluaan. Kun väki nousi kohteliaasti \npystyyn, niin tuli näille kahdelle kova kiire ennättää lattialle ennen \nmahdotonta tungosta ja sitäpaitsi tahtoivat he näyttää kuntoaan \nmuussakin kuin turhanpäiväisessä suunsoitossa parlamentin \npuhujalavalla, jossa teossa olivat kuuluja mestareita. Aina olivat \nlausunnoissaan vastaan, oli kysymys ollut vaikka omien palkkojensa \nkoroituksesta. Niinpä nytkin. Kun toiset seisoivat asennossa hymnejä \nkuunnellen, niin nämä heiluivat kuin kylänsä nurkkatansseissa. Soiton \nloputtua taputti yleisö innoissaan käsiään, minkä parlamentaarikot \nottivat itseensä ja kumartelivat joka suunnalle mahdollisimman \nkohteliaasti, kun luulivat mielenosoituksen kohdistuneen heihin tanssin \njohdosta. Yleisö hymyili ja tanssiparit olivat onnellisia.\n\nTämän jälkeen piti juhlien ohjaaja, tuo minun nenästä vetämäni hieno \nherra, tervehdyspuheen kiittäen samalla siitä huomaavaisuudesta, mikä \nhänen osalleen oli tullut, kun kansalaiset hänen kutsuaan seuraten \nolivat niin lukuisasti saapuneet valtakunnan huomattavimpaan juhla- ja \ntanssitilaisuuteen. Hän lausui vaatimattoman toivomuksensa, että \nläsnäolijat vastaisuudessakin muistaisivat häntä, jos mieli päästä \ntoistenkin linnan kutsuihin. Hän ilmoitti kuninkaallisten hankkineen \ntäksi illaksi kaksi itämaalaista tanssijatarta erikoisnumeroita varten, \nmutta varoitti samalla herroja pidättäytymään liiallisesta \ntunkeilevaisuudesta, koska näille salaperäisille kaunottarille oli jo \netukäteen toimitettu illan jatkajaisiin tarvittavat holhoojat. Nimiä ei \nmaininnut. Jännittynein katsein odottelivat sekä siviiliherrat että \nsotilaskeikarit tanssitähtien esiintymistä. Hetket olivat varsin \ntärkeitä, jokaisen teki mieli saada nähdä heidät aivan ensi \nsilmänräpäyksestä lähtien. Soitto alkoi. Se oli alkuperäistä \nitämaalaista soittoa, radion välityksellä kuunneltavaa. Veri kuohahti \nmonen suonissa, jäsenet hermostuivat ja silmät vilkkuivat. Sali pimenee \nja katon rajalta kiitävät valonheittäjien moniväriset säteet. Ensin \ntulee yksi sulotar esiin. Kumartaa ja lähettelee lentosuukkosia. \nÄskeiset parlamentaarikot ottavat jälleen itseensä ja vastaavat \nhuomaamattaan, että emäntänsä seisovat vieressä ja nykivät heitä \ntakinhihasta. Luulivat vain kateellisten naapurien tekevän heille \nkiusaa. Tanssijatar oli naamioitu, mikä herätti yleistä hämmästystä. \nMuuta pukua ei hänellä ollutkaan, mikä myös herätti hämmästystä. Vain \nkevyt harso liehui ilmassa. Vartalo oli kaunis, samoin jalatkin. Kynnet \npitkät ja kiiltävät, suu punainen, rinnat pyöreät, sanalla sanoen \nkaikki oli tosiaankin mallikelpoista. Tanssi myöskin. Hetken kuluttua \nilmestyy toinen yhtä hemaiseva, oli vaikeata valita, kumpaa katseli. He \nolivat kuin kaksoissisarukset, yhtä pitkiä ja kaikin puolin saman \nmuotoisia, kun kummallakin oli naamari, ettei silmäkulmia eroittanut. \nIhonväristä hieman epäiltiin heidän olevan alkuperäisiä itämaalaisia, \nmutta piti uskoa, kun kerran ohjaaja niin ilmoitti. Esityksen jälkeen \nkierteli kaikenlaisia huhuja muka petoksesta ja narraamisesta, kun joku \ntiesi kertoa tunteneensa molemmat omiksi ihmisiksi. Toisella oli ollut \nluoma vasemmassa pohkeessa ja toisen sormessa tuntemansa sormus. Näin \nväitti muuan julkea nuorukainen. Seuraavaa ohjelmanumeroa ei kukaan \njoutanut kuuntelemaan, miesten kesken keskusteltiin ja väiteltiin \ntanssijattarien nimistä ja naiset kerskuivat osaavansa tanssia aivan \nyhtä kauniisti ja taiteellisesti, jos vain ilkeisivät esiintyä noin \nalastomina. Parlamentaarikko-tanssimestarit kielsivät emäntiään \njyrkässä äänilajissa yhtymästä tuohon kehuskeluun, sanoivat kyllä \ntietävänsä, minkä näköisiä he ovat. Taisi tulla pari perheriitaa \npitkäksi aikaa.\n\nHuhuissa oli perää. Toinen noista kahdesta suosiota saavuttaneesta \nnaisesta oli kuuluisa, tunnettu kaunotar, joka kansainvälisten \nsuhteittensa johdosta oli joutunut omituiseen valoon ja siitä syystä \npidettiin tutkintovankeudessa, mutta oli tuotu nyt näyttämään taitoaan, \nminkä avulla oli pannut niin monen miehen pään pyörälle vapaanakin \nollessaan. Toinen oli myös tullut kuuluisaksi rakkausseikkailuistaan ja \ntunnustettiin ehdottomasti valtakunnan kauneimmaksi, mutta samalla myös \nälykkääksi ja rohkeaksi naiseksi. Oli antanut eräälle miesroistolle \nmitä kuuluu ja eli nyt onnellisena, kaikkien kunnioittamana ja \nihailemana aviovaimona. Elämänkokemus ja moninaiset sielulliset \nkärsimykset olivat elävöittäneet näitä naisia heidän esiintyessään \näskeisessä orjantanssissa. Ruumiillisen sulouden ohella havaitsi \nliikkeissä syvää henkeä ja antautumusta, jokainen asento kuvasi eri \nmielialaa ja tunnelmaa. Milloin tehtiin ankaraa työtä, milloin \nlevättiin, milloin puolustauduttiin raakojen esimiesten hyökkäyksiä \nvastaan, milloin taas intohimoisesti nautittiin kuvitellun, nuoren, \nvoimakaslihaksisen rakastajan hyväilyistä ja kuiskauksista. \nTanssiesitys oli sujunut hyvin, sen sanoi jokainen, vaikka esiintyjien \nsalaperäisyys oli ensi alussa kiinnittänyt siinä määrin huomion, että \nhenkilökysymys joutui etualalle itse tanssin antaman nautinnon ja huvin \nrinnalla. Yleisö oli haltioissaan ja tanssi oli toistettava. Ohjaaja \nsäteili tyytyväisenä ja kädestä pitäen kiitteli kaunottaria sekä \njohdatti heidät arvokkaasti pukuhuoneisiin. Pitkä jono miehiä seurasi \nperässä, ovet sulkeutuivat heidän nenänsä edessä ja herrat saivat \ntyytyä siihen seuraan, mikä salissa odotteli uuden jazzin alkamista.\n\nMuiden suuruuksien ohella näin juhlilla vielä maan toiseksi tärkeimmän \nvirkamiehen, nimittäin valtakunnan henkilääkärin, joka monet suurtähdet \nrinnassaan mukavasti lekotteli häntä varten varatussa nahkatuolissa. \nHän kertoi olevansa kovin rasittunut ankarasta ja loppumattomasta \ntyöstä. Paitsi hovia oli hänen hoidettavanaan maan kaikki \nmielisairaalat, tutkittava sekä virkamieskunnan sieluntila tyhmyyksiä \ntehtäessä että parannettava niitä poloisia kansanmiehiä, jotka \nvirkamiesten vitkastelun takia asioita käsiteltäessä olivat menettäneet \njärkensä. Ovatpa merkillisiä nuo virkamiehet, tuumaili henkilääkäri, \nkun pitävät asiakirjoja pöytälaatikossa vuosimäärin, vaikkei \nmonellakaan ole muuta tehtävää kuin lukea romaania tahi jutella \nmaailman tapahtumista kahvikupin ääressä. Joskus käväisevät pankissa \nuusimassa vekseleitään, joita on pakko olla, muutenhan ei olisikaan \nmikään virkamies. Niin, virkamies olen minäkin, sanoi hän. Saan maksaa \nlain mukaisen veron, en voi yhtä satastakaan salata. Mutta vapaat \nammatinharjoittajat, tarkoitan tässä omia virkaveljiäni lääkäreitä, he \novat onnellisessa asemassa, kirjoittavat veroilmoituksiin, mitä \nhaluavat, ota ja tarkasta. Onpa tosiaankin ihmeellistä, lisäsi Matra \nomasta puolestaan, minä olen käynyt säännöllisesti kahden naislääkärin \nluona, tarve vaatii, kun on niin monen herran kanssa seurusteltava \nviran puolesta, ja ihmeekseni huomaan heidän tulonsa pienemmiksi kuin \nomani, vaikken minäkään merkitse muuta kuin valtiolta saamani pienen \npalkan. Mutta nuo professorit, nehän vasta kunniallisia ovat, kun \nkiskovat neljältäkymmeneltä potilaalta päivässä keskimäärin satasen ja \nvähintäin kolmasti viikossa tekevät suuremman leikkauksen, josta \nveloittavat kahdesta kymmeneen tuhanteen, ne vasta kitupiikkejä ovat, \nkun ilkeävät valtiota pettää tuolla tavalla. Mutta mene ja todista \nheidän petoksensa, heti lähtevät ilkeämieliset huhut liikkeelle ja \nsanomalehtien palstoilla luet omat tautisi ja vikasi. Ei voi tehdä \nmitään, jos vain lääkärinapua tarvitset. Henkilääkäri on pelastanut \nmonta valtiolle tärkeätä miestä pahemmista seurauksista. Kun \npankinjohtaja sattuu tekemään liiaksi tilankauppoja käsillä olevilla \npankin varoilla omaan ja ystäviensä tiliin sekä joutuu erehdyksestä \ntappiolle ja säästäjien silmissä huonoon valoon, niin minä toimitan \nhänet huoleti sairaalaan, sillä se on kuitattu, selitteli henkilääkäri. \nJa jos joku laatii perintökirjan köyhille sukulaisilleen eikä anna \nkaikkia miljoonejaan arvossa oleville tutuilleen, niin minä pistän \nhänet hulluinhuoneeseen ja julistan perintökirjan mitättömäksi. \nOikeutta täytyy jakaa tässä maassa, kun kerran on siihen valtaa ja \nvoimaa, sanoi henkilääkäri viimeiseksi, nousi ja läksi kävelemään \nkahvipöytään päin.\n\nHenkilääkärin poistuttua paikaltaan istuutui samaan nojatuoliin toinen \npöhömahainen herrasmies, otti tupakkakotelonsa ja tarjosi lähellä \nolleille omia sikaareitaan, vaikka talon puolesta kyllä oli vapaasti \nkäytettävissä moninainen varasto sekä kotimaista että ulkolaista \ntupakkaa. Tämä sanoi olevansa tukkukauppias se ja se, mutta kun ei \nkukaan tuntenut sen nimistä miestä, niin arvattiin heti hänen olevan \nparemman puoleisen salakuljettajan. Asia selvisi kokonaan, kun hän \nkehui myyvänsä pelkästään alkuperäisiä vanhoja tavaroita ja oikeita \nhollantilaisia sikaareita, joita oli juuri antanut maistiaisiksi. Hän \noli verrattain lihavan näköinen ukko, mutta sanoi avoimesti olevansa \nlaiha rutkale, jonka kauppamatkoilla täytyy aina esiintyä paksuna \nkomersanttina, ettei herättäisi epäilystä tullipaikoissa. Kun aina on \nyhtä pyöreä, niin läpäisee myös rajapaikoissakin. Lastenpatja oli \nhänellä nytkin mahan päällä ja komealta mies näytti. Kehui joskus \ntuoneensa pukunsa sisällä kokonaista kuusi hopeakalustoa, \ntoistakymmentä arvokasta taulua, viisi laatikkoa sikaareja, kolme \ntusinaa naisten housuja, joita varmasti oli monella läsnä olleella \nnaisella, ja jotain vielä, mistä ei lähemmin puhunut. Ehkä kiellettyä \npariisilaista apteekkitavaraa, mene ja tiedä. Asiaan innostuneena \nkirjoitti moni hieno herra hänen nimensä ja osoitteensa savukekotelon \nkanteen ja lupasi ensi tilassa tulla solmiamaan liiketuttavuutta. \nTukkukauppiaalla oli hyvä menestys, se täytyy myöntää. Hän sai lisään \nmonta uutta asiamiestä eikä siis ollenkaan valitellut sitä ajanhukkaa, \nmikä hänelle koitui tullessaan näille juhlille.\n\nNo niin, sanoi tähän väliin luutnantti Sisukas, esitelmämme on kaiketi \nvenynyt pitemmäksi kuin olimme ajatelleet. Teidänkin kärsivällisyytenne \non joutunut koetukselle, hyvät herrat heimopäälliköt. Vakuutan varmasti \nvoivani jatkaa kuninkaallisten juhlamenojen ohjelman selostusta vielä \njonkun aikaa, mutta eiköhän liene viisainta meidän itsemme juhlia \nparhaamme mukaan ja jättää menneet asiat sikseen. Olettehan jo saaneet \nyleispiirteisen kuvan muun maailman oloista ja kaiken lisäksi vielä \nvaatimattoman selostuksen ruhtinaallisia ympäröivistä henkilöistä, \njotka kauttaaltaan luetaan kerma- eli valiojoukkoon. Se on parasta \nylhäisöä, niitä on olemassa. Kansojen syvät rivit ovat toisenlaista \nainesta. Tavalliset, ahtaissa oloissa elävät ihmiset ovat puhtaampia ja \nsiveellisempiä, heidän työnsä on monessa suhteessa rehellisempää ja \nkunniallisempaa. Vain muutamat onnenonkijat ja hännänheiluttajat \nnousevat heidän riveistään, hylkäävät oikean ammattinsa ja \nkansanvaltaisuuden nimessä pyrkivät korkeammalle, vaikutusvaltaisiin \nasemiin ja virkoihin. Entinen rehellinen ja todellinen maahenki karisee \nheistä poliittisten tuulten mukana huuthelkkariin ja he opettelevat \nmatkimaan herrojen kujeita joka suhteessa. Omasta mielestään heistä \ntulee kaikkitietäviä neropatteja, he tuntevat tarkoin lait ja pykälät, \nosaavat neuvoa teknillisesti sivistyneitä ja oppineita ammattialaan \nkuuluvissa asioissa, he tuntevat kansantalouden ja ulkopolitiikan \ntärkeät ongelmat, salakareja eivät luule kohtaavansa missään. Niin \nvarmoja ovat nämä nousukkaat toiminnassaan, ettei järkevällä \ntalonpojalla tahi itsenäisesti ajattelevalla muulla kansalaisella ole \nmitään sanomista, kyllä hännänheiluttajat yhdessä muiden korkeiden \nvirkamiesten kanssa maan asiat hoitavat. Löytyy tarpeeksi eri \nnurkkakuntia, jotka johtaville ohjeita antavat. Ken totuutta harrastaa \nja rehellisesti tahtoo isänmaallista työtä tehdä, hänet leimataan \npetturiksi ja luopioksi, ammattiveljiensä mustaajaksi ja vaikka miksi. \nOmien salaisten rikostensa, valtionvarojen väärinkäytön tahi \nlainhalveksimisen ja oikeusmurhan, peittämiseksi teilataan viattomat \nihmiset kurjimmiksi olennoiksi, vain siitä syystä, että he ovat \nvaatineet rehellisyyttä ja oikeutta. Mutta saako sitä oikeusvaltiossa? \nMinä kysyn vaan, sanoi Sisukas. Te mustaihoiset olette valkoisten \nmielestä raakalaisia, ihmissyöjiä, pakanoita, kunnottomia olioita, \njotka pitäisi saada tuhotuiksi sukupuuttoon, jotta länsimainen sivistys \nleviäisi tarkasti kautta maailman. Siihen ainakin siellä meillä päin \npyritään. Mutta siellä erehdytään. Me, Matra ja minä, olemme nähneet \nteidän elintapanne, olemme tutustuneet teidän oikeuskäsitykseenne ja \nkunniallisuuteenne, me uskallamme vakuuttaa vilpittömin sydämin \nnäkevämme täällä paljon enemmän kaunista ja ihailtavaa kuin muualla, \njosta olemme tulleet. Me valitamme kuuluvamme toiseen rotuun eikä \nteihin, hyvät isännät. Jospa olisimme olleet tämän kylän lapsia, niin \nei meidän olisi tarvinnut lähteä pakoon oikeuden tuomiota eikä sen \nuhkaakaan. Me, olojen pakosta rikollisten joukkoon joutuneet, tosin \nvain pikkurikollisia oikeitten rinnalla, me saamme lymyillä \naarniometsissä ja suur-rikolliset johtavat valtakuntia, keräävät \nkansalta verot ja elelevät kuin viimeistä päivää. Emme masennu emmekä \nlannistu kuitenkaan. Palaamme takaisin kotikonnuillemme siinä toivossa, \nettä asiat oikein tutkitaan, tosirikolliset teljetään vankiloihin ja me \nheidän vaatimattomat orjansa ja palvelijansa, pikkuihmiset, kärsisimme \nvain sen, mikä meidän osaksemme lain oikean tulkinnan mukaan kuuluisi.\n\n\n\n\nVIIDESTOISTA KERTOMUS.\n\n\nJos lentomatka mustien maanosaan olikin ollut hermoille käypää, \nvaivaloista ja seikkailurikasta, niin paluumatka oli sensijaan \nrauhallista ja ylellistä oleilua suurlaivan matkustajana ilman huolia \nja rasituksia. Matralla ja luutnantilla oli jälleen hienoa seuraa, vain \nylhäisöä ja muuta varakasta väkeä oli ensi luokan matkustajina. Oli \nkäyränokkaisia, joita ei voinut välttää missään paremmassa paikassa, \noli diplomaatteja ja suurliikemiehiä, jos oli myös salaperäisiä, mutta \nhienosti puettuja olijoitakin. Elämä oli muuttunut toiseksi kuin mitä \nse oli ollut kuukausimäärin. Oikeastaan eivät Matra ja Sisukas vielä \nkoskaan olleet tunteneet itseään niin vapaiksi ja huolettomiksi\nkuin tällä pitkällä laivamatkalla, huolimatta tietymättömästä \ntulevaisuudesta perille saavuttua. He ottivat kaiken leikin kannalta, \nsatua oli heidän mielestään koko elämä, niin vaiherikasta se oli ollut. \nMahtoikohan todellisuus vielä eteen tulla, sitä joskus hiljaisina \nhetkinään mietiskelivät. Heillä oli paljon kerrottavaa toisille \nmatkustajille ja puolestaan kuulivat mielenkiintoisia kertomuksia \nmuilta kaukaisilta mailta, jotka olivat jääneet heiltä näkemättä. \nParatiiseista tiesivät monet kertoa, sellaisista maailman ääristä, \njoissa ei vääryyttä eikä rikollisuutta tiedetty lainkaan olevan ja \nluontokin oli senmukaista. Alituiseen kaunista säätä, aurinkoa ja \nvilvoittavia tuulia, luonto rehevää ja anteliasta. Laivalla saatiin \nradion avulla kuulla tuttuja säveleitä ja uutisia sivistyneen maailman \nkaikilta ääriltä. Toisaalta se tuntui hauskalta, mutta toisaalta \nmuistui niiden vaikutuksesta mieliin kirottu menneisyys, ainakin Matra \nnäin ajatteli. Urheiluharrastuksin ja pelipöytien ääressä aikaa \nkulutettiin ja ikävät asiat mielestä karisteltiin, mikäli ne hetkeksi \nvapauttivat herkän ihmisen. Matra ei suinkaan ollut herkkä aikaisemmin, \nmutta nyt oli hänen entinen karu luontonsa pehmittynyt, matkat ja \nseikkailut olivat kaiketi muutoksen tehneet. Ruumiillisesti olivat \nmolemmat ystävämme kyllä karaistuneita, sielulliset tunteet olivat taas \nkäyneet entistä herkemmiksi, tosiasiaa ei voi kieltää. Luutnantti oli \nonneksi löytänyt matkustajien joukosta itselleen vakituisen \nseuratoverin, erään nuorenpuoleisen, varakkaasti puetun ja esiintyneen \nneitosen joka setänsä kanssa oli tehnyt pitemmän huvi- ja liikematkan \netelämaihin. Heidän välilleen sukeutui läheinen suhde ja, mikäli sedän \nsilmä vältti, piileskelivät he yhdessä jossain salaisessa nurkassa. \nMatra oli apuna tilaisuuksia järjestämässä kiemaillen sillä aikaa sedän \nseurassa, johon kuului myös laivan toinen perämies, rehti ja kohtelias \nvanhapoika, kuten hän väitti olevansa. Kilvan hakkailivat nämä kaksi \nmiestä, perämies ja setä, Matraa, joka oli jälleen kuin kala vedessä. \nHän oli saanut olla erakkona pitkän ajan, vain hätävarana oli \nluutnantti, kohtalotoveri, ollut. Senhän jo tiedämme. Ei Matra viihdy \nyhden parissa, hänellä täytyy olla ihailijoita joka puolella, olihan \nsiihen jo tyttösestä pitäen tottunut.\n\nParin viikon päästä piti vaihtaa laivaa. Kaihomielin erottiin hauskasta \nja miellyttävästä seurasta. Setä oli luvannut Matralle vapaan matkan \nomaan maanosaansa ja hänen holhokkinsa pikku-neitonen oli mennyt \nsalakihloihin luutnantti Sisukkaan kanssa. Oikeastaan olisivat he \nmolemmat voineet aivan esteettömästi jatkaa maailmalla oloaan, mennä \nminne tuuli vei, mutta koti-ikävä painoi sentään mieltä. He lupasivat \nvastaisuudessa käydä ystävällisiä matkatovereitaan tervehtimässä ja \nluutnantti tietysti sanoi tytölle tulevansa hänet naimaan, kun saa \nisältä perintöosuutensa. Suuressa kaupungissa, jossa laivoja \nvaihdettiin, pidettiin vielä liikuttavat erojaisjuhlat hienossa \nravintolassa sedän kustannuksella. Tilaisuus oli sitä liikuttavampi, \nkun sedän täytyi vasten tahtoaan katsella vieraan seikkailijan liian \nläheistä suhdetta veljensä tyttäreen ja samalla esiintyä Matran \njulkisena ihailijana. Mutta suuressa maailmassa on paljon sallittua, \nsen tunsi jokainen tässäkin seurassa mukana ollut. Veljentytär läksi \nillallisen jälkeen luutnantin kanssa kaupungille ajelulle ja joutuivat \nnämä kaksi ihmistä lopulta erääseen toiseen ravintolaan, jossa saivat \nolla aivan rauhassa kenenkään tuntematta. Matra taas sai sedän \nnarratuksi hotelliin loppuiltaa viettämään ja niin meni se yö että \nhumahti. Aamulla kiiruhti kukin omaan laivaansa ja matka jatkui \nedelleen uusien tuttavuuksien ja perämiesten seurassa.\n\nToisella laivalla oli elämä koko joukon tukalampaa kuin edellisellä. \nMyrsky raivosi ja matkustajat sairastelivat. Seuraa oli alussa vaikeata \nlöytää, kun ruokailuaikoina näkyi kovin vähän väkeä liikkeellä. Vain \nmuutama mieshenkilö ja joku voimakkaampi neitonen, joka ei merikivusta \ntiennyt mitään. Matrakin sairastui, mutta Sisukas kesti koettelemukset \nja käveli kannella paljon siten säilyen ikävyyksiltä. Laivan lääkäri \nhuolehti pahimmista sairaista ja laivaväki jakeli toisille kuuluisia \n\"Koti-kapselien poikia\", jotka olivat ennen mainittujen jälkeläisiä. Ne \nolivat erinomaisia, tehosivat aivan satumaisen nopeasti ja kansa \nparani. Vähitellen tuuli laimeni ja matkustaminen alkoi tuntua \nsiedettävältä. Ihmisiä ilmaantui joka aterian aikana yhä uusia ja \nlopulta oli ruokasali aivan täynnä, joten meidän ystävillemme alkoi \nkultainen aika, kun oli mahdollisuuksia hankkia reipasta ja \nkiinnostavaa matkaseuraa. Ilokseen kohtasivat Matra ja Sisukas oman \nmaankin asukkaita, jotka olivat palaamassa joltain valtion \nkomennukselta. Siis virkamiehiä ja sotilashenkilöltä. Matran sydän \nensin vavahti kuullessaan tuttua murretta, mutta hermostuneisuus \nlakkasi äkkiä, kun tanssisoitto alkoi ja hänet vietiin lattialle. Oli \nedelliselläkin laivalla tanssittu, mutta siellä vangitsi Matraa sekä \nsedän että perämiehen seura, joista ei kumpikaan hypiskellyt, \nistuivatpa vain pelaten tahi ryypiskellen. Senpätähden mieltyi Matra \nnäihin maamiehiinsä, kun heti pääsi tanssiin. Ja sitä tietä vahvistui \ntuttavuus ja ystävyys. Juteltiin kaiken maailman asioista. Kerrottiin \nnähtyä ja kuultua. Kotipuolestaan eivät meidän ystävämme olleet pitkään \naikaan mitään kuulleet, mutta varovaisuussyistä pidättäytyivät liialta \nuteliaisuudelta ja jännityksellä odottelivat toisten puuttumista \nkotoisiin asioihin, erittäinkin politiikkaan. Vasta toisena päivänä \ntulivat oman maan asiat puheeksi ikäänkuin sattumalta, kun radiosta \ntiedoitettiin pienistä kahakoista, joita oli eilen ollut kotimaan \npääkaupungissa. Kuusi kuollutta vain, ei sen suurempi asia. Eikä yhtään \nhaavoittunutta, se selitti jo tarkemmin tilanteen. Ei ollut siis \nkysymys kapinasta, olipahan vain tuollainen pieni perheriita joko \ntytöstä tahi pullosta. Vierasmaalaisille oli vaikeata selittää koko \njuttua, kun eivät olleet koskaan edes oikeata tappelua nähneet rauhan \naikana. Sota oli eri asia. Joka tapauksessa ilmoitettiin heille \nmielipiteenä, ettei ollut sotaa eikä kapinaa, joten kukin sai rauhassa \njatkaa matkaa ja nousta perillä maihin ilman aseellista vastustusta.\n\nHerkullisen aamiaisen jälkeen istuutuivat Matra ja Sisukas \nmaamiehinensä erääseen rauhalliseen nurkkaan ja alkoivat innostuneen \nkeskustelun, jolle antoi huomattavaa virikettä hyvänmakuinen etelän \nviini. Säännöllisesti tyhjennettiin pullo toisensa jälkeen, mutta ei \nollut mitään vaaraa tappeluista ja murhista. Päinvastoin läheni \nystävyys nopein askelin ja yhä avomielisemmin suhtauduttiin \nseuralaisiin. Kävi ilmi, että kotimaassa oli noussut valtava \nkansanliike, jonka voiman ja vallan seurauksena oli, että alkoi suuri \nrottasota, mutta verettömin keinoin. Kaikki valtakunnan juurien \nnakertajat, maamyyrät ja salamaurit, olivat joutuneet telkien taakse. \nNiitä kertyi niin suuri joukko, että puolet siveellisesti katsoen \nviattomista sakkovangeista tuli päästää vapaaksi. Vuorot olivat \nvaihtuneet, tuomarit ja muut korkeat herrat joutuivat hetkiseksi \nlepopaikkoihin ja rehellisin kansanaines, talonpojat, työmiehet, \nkäsityötyöläiset ja pikkuvirkamiehet, sai palata kotiin ja jatkaa \nkeskeytynyttä isänmaallista työtään, Jos tällä hetkellä olisi pidetty \nkuninkaallisia kutsuja, niin vähiin olisivat vieraat jääneet, kerma \nolisi puuttunut melkein kokonaan. Näin kertoivat äskettäin kotimaassa \nolleet ja sanomalehtiä seuranneet seuratoverit. Hienoa oli joka \nvankilassa, sanoi muuan heistä, mutta ei tainnut olla kunniamerkkejä \nsillä kertaa rinnassa eikä heitä kunniajäseniksi nimitetty, olivatpahan \nvain tavallista huomattavampia vankeja, kansan tuomion saaneita suuria \nrottia. Mahtoi käydä heidän sisulleen. Mutta oikein se oli, kunhan \npysyisivät valtion syöttiläinä hiukan vaarattomammissa paikoissa kuin \nkorkeissa asemissa suurilla palkoilla ja kansalta ryöstämillä \nsivutuloilla. Matran sydäntä hiveli eri tavalla, kun hän tämän kuuli. \nSanoi kotiin päästyään paljastavansa kaiken, mitä tiesi. Lupasi istua \nitse linnassa vaikka viisi vuotta, jos saisi vain yleisen tilanteen \nkorjatuksi ja kansan vapaaksi todellisista verenimijöistä, noista \nrotista, jotka niin paljon olivat hänenkin tietensä maalle tuhoa \ntuottaneet. Kuultuaan vielä, että maan raha-asiat olivat menneet aivan \nhunningoille, ettei ulkomaalaisia lainoja voitu hankkia ei niin \nmillään, kimmastui Matra ja kehasi järjestävänsä tästä puoleen \nyksinomaan valtakunnan yhteisiä raha-asioita eikä vain ystäviensä, \ntuhlaavien upseerien ja korkeiden herrojen, yksityisiä rahantarpeita. \nTodellinen sydämensuru valtasi tämän naisen. Jos hän olisi suinkin \naavistanut kansan nousun, niin olisi jäänyt vaikka vankilaan odottamaan \ntäysin tietoisena siitä, että hänet olisi ehdottomasti heti vapautettu, \nsillä hän ei pitänyt itseään oikein rikollisena, vaan ainoastaan \nvaikutusvaltaisten suurrikollisten välikappaleena, vastustusvoimaa \nvailla olevana käskyläisenä, joka kaikin keinoin oli pakoitettu \nseuraamaan korkeammalta tulleita käskyjä ja määräyksiä. Sisimmässään \nhän kyllä tunnusti olevansa kanssarikollinen, mutta silti pieni tekijä \nylijohtajien ja kunniajäsenien rinnalla. Hän kertoili toisille monista \nseikkailuistaan, lemmensuhteistaan ja niistä johtuneista seurauksista. \nKuvaili menestystään ja suurten tulojen hankintatapojaan, jotka tulot \nsupistuivat kuitenkin mitättömiin siihen nähden, mitä toiset saivat, \nnuo hänen asiakkaansa, valtiotalouden ja politiikan hakamiehet.\n\nHetki hetkeltä kiintyivät matkamiehet yhä enemmän Matraan. Hän oli niin \nsuloinen, että vaikka häntä olisi odottanut kuolemantuomio, niin joka \nmies olisi ollut valmis tekemään kaikkensa hänen edestään. Hänen \nsuosiostaan alkoi jälleen valtava kamppailu. Hän viehätti sekä naisena \nettä suurpoliittisena henkilönä. Riidan välttämiseksi heittivät \nkaverukset korttia, mikä määräsi lähemmän seurustelun järjestyksen. \nYhtä kylmänä kuin ennenkin alistui hän kohtaloonsa ja seurasi sitä \nmiestä hyttiin, jonka miehen oli onnistunut nostaa patakuningas. Korkea \nherra oli jälleen hänen tietänsä ohjaamassa. Totuttuun tapaansa \nesiintyi hän nöyränä ja kuuliaisena kansalaisena ja antautui. Tällä \nkertaa ei vain käskystä, vaan myös omasta hartaasta toivomuksestaan, \nsillä kortti oli osunut oikeaan mieheen, juuri siihen, jonka hyväilyä, \nhän oli enimmin odotellut. Onni oli siis häntä potkaissut taas pitkästä \naikaa. Matra katosi. Samoin myös suurin ja voimakkain mies joukosta. \nHauskaa iltaa, huudettiin heidän jälkeensä.\n\nNyt jäi luutnantti Sisukas yksin toisten miesten pariin. Hän kertoili \nmustaihoisten ystävällisyydestä ja kaikesta siitä hyvästä, mitä olivat \nMatran kanssa saaneet osakseen. Korvat höröllä kuuntelivat juomatoverit \nhänen juttujaan, eivät ottaneet puoliakaan todeksi, vaikka hän aivan \nvilpittömästi esitti asiat totuudenmukaisesti. Eihän hänellä ollut \nmitään syytä valehdella eikä pettää toisia. Pöytävieraat olivat \nihmeissään. Heidän oli vallan mahdotonta uskoa Sisukkaan puheita, kun \nhän kehui mustien oikeudentuntoa ja rehellisyyttä sekä mainitsi, että \nhänen oli aivan mahdotonta lähennellä ketään mustaa naista, niin mieli \nkuin olisi tehnytkin. Kuolema olisi ollut seurauksena, jos olisi \nuskaltanut. Täytyi tyytyä vain Matraan, kohtalotoveriin. Hyvä oli \nniinkin, arveli luutnantti, ja hyvä tekijä hän onkin. Aika kului \nvilkkaassa keskustelussa. Naisseuran puutteessa noustiin vihdoin ylös \nja suunnattiin askeleet tanssisaliin, jossa elämä oli mitä äänekkäintä. \nKukin hankki itselleen hauskan näköisen seuralaisen, syötti ja juotti \ntanssitoveriaan parhaansa mukaan ja vietti yönsä vähintäin yhtä hyvin \nkuin Matrakin, joka oli varsin vaativainen.\n\nSeuraavana päivänä oli seurue jälleen koolla, puuttui vain yksi mies, \njota ei näkynyt aamiaispöydässäkään. Epäiltiin hänen sairastuneen ja \nlepäävän kohmelossa, mutta eihän se voisi olla mahdollista, kun kerran \nlaivassa on saatavissa \"Koti-kapseleita\", vika täytyi olla jossain \nmuussa. Koputeltiin hänen hyttinsä ovelle, mutta ei hiiskaustakaan. Nyt \nei ollut mikään muu mahdollista, kuin että hänellä oli niin kaino \nyötoveri, ettei hän uskaltanut avata ovea sivullisille. Hänet jätettiin \nrauhaan. Mutta kun häntä ei kuulunut päivällisellekään, niin pelättiin \njo pahaa. Udeltiin siivoojalta asiantilaa ja hän ilmoitti herran kyllä \nolevan yksin, vaan ei sallinut kenenkään häiritä itseään. Oli nimittäin \nsyönyt ateriansakin hytissä. Tämän tiedon saatuaan hyökkäsi koko joukko \nhytin ovelle, kolkutti siksi kunnes ovi avautui. Se avautuikin lopulta \nja hytissä oli vain yksi mies vielä aamupuvussaan, mutta ahkerassa \ntyössä. Hän oli kirjailija ja merkitsi muistiin kaiken sen, minkä oli \nillalla kuullut ja sen lisäksi vielä senkin, mitä oli yöllä kokenut. \nHäntä kyllä häirittiin, mutta suostui hän sittenkin keskeyttämään \ntärkeän tehtävänsä, pukeutui ja tuli seuraan. Saatuaan pari, kolme \nlasia samppanjaa avasi hän sydämensä ja ilmoitti kirjoittavansa kirjan \nkuulemistaan. Oli ollut niin haltioissaan Matran kertomuksista, että \ntoivoi ansaitsevansa sievoisen summan kirjastaan, joka käsittelisi \nMatran ja Sisukkaan elämänvaiheita. Tanssitoverinsa hän oli hyljännyt \njo ensi kerralta ja ryhtynyt kirjoitushommiin, näin hän väitti. \nIllemmällä näytti hän ystävilleen käsikirjoituksiaan ja sen huomasi \nheti, että hän oli ottanut tehtävänsä vakavalta kannalta.\nKirjailija selitti tekevänsä kaikkensa, että siitä tulisi hyvä ja \nmielenkiintoinen. Toivoi jok'ikisen pikkumökkiläisenkin syventyvän \nsiihen ja saavan sen johdosta valistusta enemmän kuin kansanopistossa \nkonsanaan. Siellähän vain veisataan ja kehutaan valtakunnan johtomiehiä \ntuntematta lähemmin asioita ja johdattamatta kansanlapsia ymmärtämään \ntosioloja. Kaikki on muka hyvin, kun oman nurkan miehet ovat \nministereinä, ei siitä väliä ole, ken maan asioita oikein johtaa ja \nmillä tavalla niitä hoidetaan. Kun äly puuttuu sekä oppilailta että \nopettajilta, niin eihän ole ihme, että koko kansaa vedetään nenästä, \nminkä ehditään. Tästä lupasi kirjailija tehdä lopun ja saattaa ihmisten \nilmoille sellaisen kirjan, joka avaisi jokaisen isänmaanystävän silmät \nnäkemään, mihin ollaan menossa, jollei muutoksia tulisi. Kirjailija oli \naivan poissa suunniltaan kuvaillessaan niitä asioita, joista oli \naikonut kirjoittaa. Ystävät olivat kaikki yhtä mieltä hänen kanssaan ja \nniin päätettiin yhteisvoimin levittää hänen julkaisemaansa hauskaa ja \ntarpeellista kirjaa. Arveltiin kyllä, että vapaina olevat viranomaiset \nehkä yrittäisivät takavarikoida sen, mutta luotettiin kuitenkin \nkansannousun voimaan ja johtajien oikeudentuntoon, että kansan \nsallittaisiin lukea totuutta sen täydessä alastomuudessaan. Moni \nvarakas herra, jonka kunniallisia tekoja siinä kuvailtaisiin, olisi \nvarmasti valmis maksamaan suuria rahamääriä, jos saisi kirjan \njulkaisemisen estetyksi, mutta kirjailija lupasi mieluummin tyytyä \npienempään palkkioon kuin jättää julkaisemisen miljoonankaan edestä. \nMatrakin sanoi kieltäytyvänsä enää heitä auttamasta ja lupasi lähteä \nkiertelemään maita ja mantereita kirja kainalossa ja vakuutti itsekin \nansaitsevansa tällä työllä, niin mielenkiintoisena hän piti kirjailijan \nlupaamaa teosta.\n\nMuutaman päivän päästä oltiin jo tulossa kotirantaan. Jännitys oli \nsuuri ja silmät loistivat uteliaisuudesta nähdä, minkälaista väkeä oli \nrannalla vastassa. Nenäliinoja heiluteltiin ja soittokunta viritti \nisänmaallisen säveleen, sillä laivalla seurasi mukana myös muuan \nulkomaalainen vieras, vaikkei Matralla ja hänen seuralaisillaan ollut \nsiitä minkäänlaista aavistusta koko matkan aikana. Tämä korkea vieras \nosoittautui olleen sama komea ja huomiota herättävä mies, joka oli \nsaanut kaikki kauneimmat naiset valtaansa. Matraakin oli hätyytellyt, \nmutta toiset olivat saaneet hänet estetyksi turhilta seikkailuilta, kun \noli tärkeämpääkin tehtävää. Hieno mies oli osannut säilyttää \ntuntemattomuutensa ja oli siten voinut vapaasti elää mielensä mukaan \nkenenkään kiinnostumatta erikoisesti seuraamaan nuoren miehen hankkeita \nja hauskanpitoa. Rannassa oli häntä vastassa ulkoministeriön korkeita \nvirkamiehiä, mutta kaiketi uusia miehiä, koska heidän joukostaan ei \nkukaan nähnyt omaa tuttuaan. Vastaanottajien, niin yleisön kuin \nviranomaiseenkin, huomio oli kokonaan kiintynyt korkeaan vieraaseen ja \nnäin ollen pääsivät Matra ja kaikki muutkin ilman suurempaa vaivaa ja \ntullitarkastusta maihin. Vaikea tulikoe oli jälleen läpäisty koko \njoukolla.\n\nIllalla kokoontui laivalla kiinteäksi ja ystävälliseksi \ntoveruusseuraksi kehittynyt Matran ryhmä viettämään kotiintuloaan \nerääseen tuttuun paikkaan. Mukaan kutsuttiin myös muutamia luotetuimpia \nentisiä ystäviä ja työtovereita, joiden oli määrä lähemmin selostaa \nisänmaan viimeisimpiä tapahtumia ja kertoa kaikki tarkasti läsnä olevaa \nkirjailijaa varten. Isänmaallinen aines oli tosin jo noussut vaatimaan \noikeutta poistaa petturit joukostaan ja hävittää vieraan vallan hyväksi \ntyöskentelevät myyräntyöntekijät. Mikä oli onnistunutkin. Monet korkeat \nvirkamiehet oli syösty asemistaan ja toisia nimitetty tilalle. Mutta \nmonet suurrikolliset istuivat vielä paikoillaan, he olivat osanneet \nesiintyä niin ovelasti, etteivät kansanjohtajat tienneet käydä heihin \nkäsiksi, vaan kaiken lisäksi kumartelivat ja kunnioittivat heitä \nentiseen tapaansa. Huhuja kyllä liikkui väärinkäytöksistä, \nvaltionvarain varastelusta, laajalle levinneestä suosikkijärjestelmästä \nja muusta virkavaltaisuudesta, mutta näistä oli hyvin vaikea ottaa \ntodistettavasti selvää ja sentähden piti oletellut syylliset \ntoistaiseksi jättää rauhaan. Näissä merkeissä keskusteltiin sekä \nvakavasti että hilpeästi koko yö. Valettiin kannuja ja tehtiin \nsuunnitelmia. Kirjailija uteli toisilta asioiden yksityiskohtia ja \nmerkitsi muistiin pieneen taskukirjaansa. Matra ei sanonut antautuvansa \nviranomaisten käsiin, vaan tahtoi säilyä vapaana voidakseen ystäviensä \navulla salaisesti penkoa hyvin tuntemaansa mätää ja pöyhötellä sitä \nympäri, jotta kansan syvät rivit haistaisivat sen ja nousisivat \nyhteisvoimin taistelemaan vielä niitäkin vihollisiaan vastaan, jotka \nviattomuuden naamarilla pysyttelivät maan ohjaksissa. Matra tiesi \nvoivansa tehdä isänmaalle tällä tavalla suuria palveluksia ja korvata \nsen vahingon, minkä hän mahdollisesti oli saanut aikaan totellessaan \njulkeita esimiehiään ja muita kansan kustannuksella etuilevia \nvirkamiehiä. Hän ei suinkaan väittänyt kaikkien virkailijoiden olevan \nsamanlaisia, tiesi suurimman osan olevan kunnon kansalaisia, \nahkeruudestaan ja tunnollisuudestaan huolimatta elelevän ahtaissa \noloissa palkkojen pienuuden tähden, vaikka heidän tuli usein \nviraltapanon uhan edessä toimia vastoin omaatuntoaan ja siveellistä \noikeutta. Heidän asemansa ja leipänsä roikkui alituiseen ohuen narun \nvarassa, joka katkesi heti, jos uskalsi hiukankin olla eri mieltä \nesimiesten, noiden kaikkivaltiaiden, kanssa. Yhdistyksissä, puolueissa \nja liitoissa pidettiin kovaa kuria, ammattitovereiden erehdykset, jopa \nhirvittävät laittomuudetkin piti katsoa sormien lävitse, ei saanut \nsoimata ketään, teki hän mitä tahansa. Tästä johtui, että yhteishenki \noli mitä mallikelpoisin ja vei miehet lopulta kilpasille yksinomaan \noman hyödyn takaa-ajossa välittämättä maan ja kansan yhteisistä \neduista. Tämä kävi selville sekä Matran että Sisukkaan kertomuksista. \nKirjailijan kynä säkenöi, kun hän pani paperille kuulemiaan. Välistä \nteki kynä tenän, oli piirrettävä sellaisia asioita, joita ei mielellään \nsaattaisi julkisuuteen, mutta lähemmin mietittyään päätti kirjoittaja \npainattaa sen, minkä oli kirjoittanut. Hän aavisti kyllä kirjansa \njohdosta nousevan monen miehen takajaloilleen ja yritettävän toimittaa \nkirjailija ehkä vaikkapa hirteen, mutta sehän olisi aivan mahdotonta. \nKansa tahtoo tietää totuuden ja kun sitä sille annetaan luettavaksi, \nniin ahmii se joka sanan ja rivin. Toivottavasti huomataan lukea myös \nrivien välistäkin, siellä parhaat makupalat ovat. Sellaiset asiat, \njoihin eivät yleiset syyttäjätkään uletu, niin tarkoin ovat ne oikein \najattelevien kansalaisten luettaviksi kätketyt. Matrakin puolestaan \nuskoi, että kymmenet ehkäpä sadatkin lukijat tulevat onnittelemaan \nkirjailijaa ja lähettämään hänelle monet terveiset uusien tietojen \nohella, joita kirjailija tarvitsee seuraavaa teostaan varten, ellei \ntällä vielä tulisi olemaan tarpeeksi tehoa ja voimaa. --\n\n\n\n"]