[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fMHCJwXTLEmV2zSbK3U_9SL-PSbPx_9WXoVkvR0WOVYc":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":26,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":31,"aiDescription":32,"preamble":33,"content":34},1111,"Pietar Patelin eli Sukkela asianajaja","Hannikainen, Pietari",1813,1899,"1111-hannikainen-pietari-pietar-patelin-eli-sukkela-asianajaja","1111__Hannikainen_Pietari__Pietar_Patelin_eli_Sukkela_asianajaja",null,"naytelma",[14],"huumori",[],"fi",1460,1864,7557,41467,false,49666,[24,25],"Comedy plays","French drama -- Translations into Finnish",[27,28],"Humour","Plays/Films/Dramas","\"Pietar Patelin eli Sukkela asianajaja: Ilveilys kolmessa näytöksessä\" by Anonymous is a comedic play written in the mid-19th century. This humorous work revolves around themes of deception and social status, showcasing the absurdity of the legal world and the dynamics of relationships in a small community. The narrative likely reflects the societal norms and values of the era, with a focus on the misadventures of its protagonist, Pietar Patelin, a shrewd lawyer.  The story unfolds through a series of misunderstandings and clever maneuverings led by the titular character, Pietar Patelin. Initially struggling with his financial situation and desperate to improve his appearance, Patelin concocts a series of schemes to convince others of his affluence. As the plot progresses, he becomes entangled in various subplots, including a conflict with a local farmer, Wilhelm, over stolen sheep and a prospective marriage between Wilhelm's son and Patelin's daughter. Ultimately, the story combines elements of farce and wit, utilizing clever wordplay and absurd situations to explore themes of honesty, societal expectations, and the lengths individuals will go to in pursuit of social acceptance and love. (This is an automatically generated summary.)",[6],252,"Ranskalaisesta alkuperäisteoksesta suomennettu kolminäytöksinen ilveilys kertoo köyhästä mutta neuvokkaasta asianajajasta. Patelin yrittää petkuttaa kangaskauppiasta saadakseen uudet vaatteet, mikä johtaa koomisiin tilanteisiin ja sanalliseen kikkailuun.","Pietari Hannikaisen 'Pietar Patelin' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1111. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","PIETAR PATELIN eli SUKKELA ASIANAJAJA\n\nIlveilys kolmessa näytöksessä\n\n\nFranskasta suomentanut P. Hannikainen.\n\n\n\nHelsingissä,\nSuomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,\n1864.\n\n\n\n\n\n      Painoluvan antanut: G.F. Aminoff\n\n\n\nJÄSENET:\n\n Wilhelm, kauppamies.\n Waltter, hänen poikansa.\n Victor Patelin, asianajaja.\n Rouva Patelin.\n Henrika, Patelinin tytär.\n Bärttylin, tuomari.\n Antti, Wilhelmin paimenpoika.\n Kati, Patelinin piika.\n Kaksi talonpoikaa.\n\n\n\n\nENSIMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nEnsimäinen kohtaus.\n\nHerra Patelin (yksin). Se on päätetty; ihan tänään, vaikka minulla ei\nole yhtä penniä, minun täytyy saada uusi vaatteus. Todellaki, ihmiset\nsanovat oikein, että se on yhdentekevä olla saita tahi köyhä. Ken hiis,\njoka näkee minun näissä vaatteissa, tuntisi minua asianajajaksi. Ei,\nparemmin voisivat luulla minut koulumestariksi. Siitä on kaksi viikkoa\nkun läksin kotikylästäni ja tulin tänne, toivoen täällä menestyä\nasioissani paremmin. Ne sensiaan yhäti pahenevat. Tuossa yhdellä\npuolellani mulla on naapurina tuttava piirikunnan tuomari, eikä\npienintäkään juttua. Toisella puolella rikas veran kauppias, eikä\npenniä millä ostaisin huononkaan vaatteuksen. Voi sinua Patelin parka!\nmillä sinä nyt tyydytät vaimosiki, joka välttämättömästi tahtoo sinun\nnaittamaan tytärtäsi. Ken hänestä nyt huolii, nähdessä sinua noissa\nrytkissä. Sinun täytyy rumasti käydä toimeen käsin. Niin, jos koettasin\nsaada velaksi verkasen takin tuon naapurimme Wilhelmin puodista. Kunhan\nma kerran ulkonaisesti näytän rikkaalta mieheltä.\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Kati. Rouva Patelin. Herra Patelin.\n\nH. Patelin. Vaan tuossa tulee vaimoni piikoinensa, puhellen minun\nvaate-asioistani. Saas kuulla mitä he niistä sanovat.\n\n    (Syrjäytyy).\n\nR. Patelin. Noh, tuleppas tähän, Kati, minä en voinut sinua puhutella\nkammarissani, pelosta että se mieheni rutale voisi kuulla.\n\nH. Patelin. Jopa.\n\nR. Patelin. Sinun täytyy suorastaan sanoa mistä tyttäreni saa ne koriat\nvaatteet joissa hän käypi.\n\nKati. Noh! rouva, isäntähän ne hänelle antaa.\n\nR. Patelin. Isäntäkö! hän ei saa vaatteita itselleenkään.\n\nH. Patelin (syrjässä). Se on totta.\n\nR. Patelin. Minä ajan sinun pois, etkä ole enää Antin morsiankaan, jos\net puhu totta.\n\nKati. Voi hyvä rouva, kun minun täytyy se teille sanoa. Waltteri,\nteidän naapurin, sen riitaan verkakauppian ainoa poika rakastaa mamseli\nHenrikkaa ja lahjoittelee sille vähän väliä.\n\nH. Patelin (syrjässä). Tyttäreni ammentaa samasta lähteestä johon\nminulla on aikomus mennä.\n\nR. Patelin. Vaan mistä Waltteri saa ne lahjukset? Hänen isänsä on rikas\nsaituri, mikä hänelle ei anna mitään.\n\nKati. Kuulkaapas rouva, kuin isät eivät anna lapsilleen mitään, niin\nlapset varastavat, se on ihan tavallista ja Waltter tekee muiden\nmukaan.\n\nR. Patelin. Noh, vaan miksi hän ei tule tytärtäni kosioimaan.\n\nKati. Sen hän jo olisi tehnytki, mutta hän pelkää isänsä ei siihen\nsuostuvan, syystä, jos ette pahastu, että isäntä aina käy niin\nhuonoissa vaatteissa. Se muka todistaa huonoja asioita.\n\nH. Patelin. Sen minä tahdonki korjata.\n\nR. Patelin. Minä kuulin jotai, pakene pian!\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    R. Patelin. H. Patelin.\n\nR. Patelin. Noh siinähän sinä olet!\n\nH. Patelin. Tässä!\n\nR. Patelin. Ja miten vaatetettu?\n\nH. Patelin. Niin etten tahdo ylpeillä.\n\nR. Patelin. Vaan pysyä rutaleena, ja minä sanon sen suoraan, sinun\nrutaleesi peloittavat kaikki kosiat jotka voisivat tulla tyttärellemme.\n\nH. Patelin. Sinulla on oikein. Ihmiset katsovat esinnä vaatteihin. Minä\ntunnustan että nämä tekevät pahaa Henrikalle; ja minulla on sentähden\naikomus tänään pukeutua vähän paremmin.\n\nR. Patelin. Sinäkö pukeutua paremmin! ja millä, jos saan luvan kysyä?\n\nH. Patelin. Siitä sinä et tarvitse päätäsi vaivata; Hyvästi!\n\nR. Patelin. Ja mihin sinä nyt menisit jos saan kysyä?\n\nH. Patelin. Menen ostamaan verkasen vaatteuksen.\n\nR. Patelin. Ostamaan vaatteuksen, ilman rahatta?\n\nH. Patelin. Niin kaiketi. Minkä värisen sinä neuvot sitte minun\nottamaan? Raudanharmaan vainko pimiämmän?\n\nR. Patelin. Noh! Ota sitte min saat, ja minkä löydät sinulle kylläksi\nhuonon. Minä tahdon puhutella Henrikkaa. Minä sain kuulla asioita jotka\neivät minua kovin hyvitä.\n\nH. Patelin. Jos ken tulee minua kysymään, niin minä olen tuolla\nnaapurimme puodissa.\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\nHerra Patelin (yksin). Puodin ovi ei ole vielä kiini... minä ajattelen\nettei se haittaisi jos panisin toisen viitan. Paitsi että se peittäisi\nvähän näitä ryysyjäni, parempi viitta voisi ehkä antaa enemmän painoa\nsanoilleni, joita arvelen puhella herra Wilhelmille voittaakseni\ntarkoitustani. Tuossa se onkin poikanensa. Pukeutukaamme pian ja\nlaittaikaamme järkiään sinne.\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Waltter. H. Wilhelm. (Tulevat ulos puodistansa, kantaen pöydän,\n    jossa on verkapankko ja pannen sen puodin oven viereen ja\n    kolme tuolia ympärille joita kantaa puotipoika).\n\nH. Wilhelmi. Puodissa alkaa tulla hämärä. Asettakaamme tämä vähän\nenemmän käveliöin näkyville. Istuppas tuohon, Waltteri, minä arvelen\nsinun käskeä etsimään paimenen kaitsemaan lampaita, joiden villa\ntarvitaan verkaan.\n\nWaltter. Eikös isä sitte tyydy Anttiin, entiseen paimeneen?\n\nH. Wilhelm. En ensinkään, sillä hän minua varastaa, ja minä pelkään\nettä sinä olet samassa neuvossa.\n\nWaltter. Minä!\n\nH. Wilhelm. Juuri sinä. Minä olen kuullut että sinä rakastelet, en\ntiedä mitä tyttöä tässä lähellä ja että sinä sille annat lahjuksia, ja\nminä tunnen että sinulla on morsiamena joku Kati, mikä palvelee häntä,\nse kaikki vaikuttaa että minä pelkään sinua.\n\nWaltter (syrjässä). Ken hiis sen on hänelle virkkanut. (Kovasti). Minä\nvakuutan teille isä, että Antti palvelee meitä hyvin uskollisesti.\n\nH. Wilhelm. Niin sinua, vaan ei minua, sillä tämän kuukauden ajalla,\nkun hän läksi entisestä talostansa ja tuli minulle, on minulta hävinnyt\nsata kaksikymmentä lammasta; ja se ei ole mahdollista, että niin\nvähässä ajassa niitä, miten hän sanoo, niin monta on kuollut kapiin.\n\nWaltter. Taudit raatelevat usein hirviästi.\n\nH. Wilhelm. Niin missä lääkärit niitä auttaavat, mutta lampaille ei ole\nlääkäriä. Muuten Antti on olevinansa tuhma pöllö, mutta totuudessa hän\non kavala peto ja suuri konna. Viimenki minä tapasin hänet ihan työssä,\ntappamassa lammasta; Minä häntä löin ja käsketän täksi päiväksi\noikeuteen. Kuitenki, ennen kuin asia menee etemmäksi, tahdoin kuulla\njos sinulla on mitä osaa siihen varkauteen, joka minulle näin on\ntapahtunut.\n\nWaltter. Voi, isäseni! Kuin minä puuttuisin teidän lampaihinne?\n\nH. Wilhelm. Minä vien sen sitte oikeuteen, mutta tahdon sen ensin\ntarkemmin tutkistella. Annappas minulle nuo tilikirjat. (Hän istuutuu,\nWaltter noutaa kirjat ja panee pöydälle verkapankon päälle). Hyvä! jätä\nminut yksinäni. Jos lautamies tulee minua kysymään, niin kutsuta minua\nsisälle. Minä jään tänne vielä odottelemaan ostajia.\n\nWaltter (erikseen). Minä noudan Antin sovittelemaan isääni.\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    H. Patelin. H. Wilhelm.\n\nH. Patelin (itsekseen). Hyvä, hän on yksinään, lähestykäämme.\n\nH. Wilhelm (lukee kirjastansa). Tilinteko lampaista ja niin edespäin...\nKuusi sataa lammasta, ja niin edespäin --\n\nH. Patelin (itsekseen). Tuo verkapankko, se sopiiki minulle; (kovasti)\nnöyrin palvelianne, herra Wilhelm!\n\nH. Wilhelm (nostamatta silmiään kirjasta). Vissisti lautamies jota\npyydätin luokseni! Odottakaa vähän!\n\nH. Patelin. Ei, herra, minä olen...\n\nH. Wilhelm. Vaatteustako? Ostajako sitte, nöyrin palvelianne.\n\nH. Patelin. Ei herra, minä olen asianajaja, jos suvaitsette.\n\nH. Wilhelm. Sellaista minulla ei ole tarvis, hyvästi, hyvästi!\n\nH. Patelin. Minun nimeni ei voi teille olla outo: minä olen Patelin,\nasianajaja.\n\nH. Wilhelm. Patelin? Asianajaja? Minä en tunne teitä herra...\n\nH. Patelin (erikseen). Tekeytykäämme siis tutuksi. (Kovasti). Minä\nlöysin isävainajani paperitöistä velan, joka ei ole maksettu,\nja -- ---\n\nH. Wilhelm. Se ei liikuta minua, minä en ole velkaa kellekään.\n\nH. Patelin. Ei herra, se on ihan vastoin, minun isävainajani jäi velkaa\nteidän isävainajalle kolmesataa markkaa, ja ollen rehellinen mies, minä\ntulen teille maksamaan.\n\nH. Wilhelm. Minulle maksamaan? Malttakaapas herra: minä muistelen vähän\nteidän nimeä. Oikein, minä tunsin ennen sukunne. Te asuitte eräässä\nkylässä tässä lähellä. Me olemme myös olleet tuttavat. Suokaa anteeksi!\nNöyrin palvelianne, istuikkaatte, istuikkaatte tuohon. (Kumarteleivat\ntoisillensa. H. Wilhelm osoittaa tuolia etempänä verkapankosta, vaan\nH. Patelin tahtoo lähemmäksi sitä ja istuiksee vihdoin niin).\n\nH. Patelin. Herra...\n\nH. Wilhelm. Niin herra...\n\nH. Patelin (pannen yhden kätensä verkapankon päälle). Jos kaikki jotka\nminulle ovat velkaa, olisivat yhtä rehelliset kuin minä maksamaan\nvelkansa, minä olisin paljon rikkaampi kuin olen, vaan minä en\nsentähden voi pidättää vierasta omaisuutta.\n\nH. Wilhelm. Kuinka moni ihminen sitä ei nykyaikana osaa tehdä!\n\nH. Patelin. Minusta se on rehellisen ihmisen ensimäinen toimi maksaa\nvelkansa, ja minä halasin sentähden nyt kuulla milloin te suvaitsette\nottaa vastaan ne kolmesataa markkaanne.\n\nH. Wilhelm. Paikalla.\n\nH. Patelin. Teidän rahat ovat minulla kyllä valmiiksi luettuna, mutta\nteidän tulee saada aikaa valmistaa minulle laillisen kuitin, sillä tämä\nvelka on lähtevä tyttäreni Henrikan perintörahoista, joista minun\ntäytyy antaa laillinen tili.\n\nH. Wilhelm. Oikein. Olkoon sitte huomenaamuksi kello viisi.\n\nH. Patelin. Kello viisi, aivan oikein. Minä vaan olen valinnut niin\npahasti aikani, herra Wilhelm, että pelkään nyt teitä hämmentäväni.\n\nH. Wilhelm. Ette ollenkaan: minulla on nyt kaupastani ihan jouto-aika.\n\nH. Patelin. Teillä yksinään on kuitenki suuremmat asiat kuin kaikilla\ntämän paikan kauppeilla.\n\nH. Wilhelm. Se tulee siitä että minä teen paljon työtä.\n\nH. Patelin. Ei, ei, se tulee siitä, herra, että te olette lauhkein mies\nkoko maassa. (Koetellen verkaa). Ompas se oivallinen verka.\n\nH. Wilhelm. Se on jotenki kaunista.\n\nH. Patelin. Te käytätte kauppaanne niin erinäisellä nerolla.\n\nH. Wilhelm. Herra Patelin...\n\nH. Patelin. Niin merkillisellä lempeydellä...\n\nH. Wilhelm. Olkaa, herra Patelin.\n\nH. Patelin. Niin jalolla vapamielisyydellä, joka viehättää kaikki\nihmiset.\n\nH. Wilhelm. Ei, herra!\n\nH. Patelin. Turkanen! Kuin tuo veran väri on suloinen silmille.\n\nH. Wilhelm. Sen minä uskon, sillä se on kastanianväri.\n\nH. Patelin. Kastanianväri! Kauhian ihana! Lyökäämme veto, herra\nWilhelm, että tuo väri on teidän keksimä.\n\nH. Wilhelm. Minun, niin, mutta värjärini avulla.\n\nH. Palelin. Johan minä sen olen sanonut, että tuossa päässä on enemmän\nälyä kuin pienessä kylässä.\n\nH. Wilhelm. Noh, noh, noh!\n\nH. Patelin (silittäen verkaa). Mutta on tuo villaki hienointa laatua.\n\nH. Wilhelm. Se on engelskan villaa.\n\nH. Patelin. Sen minä luulinki... mutta engelskasta johtuu mieleeni,\nherra Wilhelm, emmekös me ole olleet koulukumppanit?\n\nH. Wilhelm. Maisteri Nikodemuksen luonna?\n\nH. Patelin. Aivan niin. Te olitte kaunis kuin enkeli.\n\nH. Wilhelm. Ne sanoivat niin äitilleni.\n\nH. Patelin. Ja teillä oli hirmuisen hyvä oppi.\n\nH. Wilhelm. Kahdeksantoista vuotissa minä jo luin ja kirjoitin.\n\nH. Patelin. Mikä vahinko kuin ette ruvenneet korkeimpiin virkoihin!\nMene tiedä, herra Wilhelm, jos nyt voisitte hallita koko valtakuntaa.\n\nH. Wilhelm. Kuin joku toinenki.\n\nH. Patelin (katsellen verkaa). Kesken puheenne: minä ajattelin ostaa\ntuon väristä verkaa. Sillä jos oikein muistan, niin vaimoni halavoi\nminun ostaa itselleni uuden vaatteuksen, ja arvelen sentähden että,\nhuomenaamuna, kello viisi, tuotuani teille kolmesataa markkaa, voisin\nehkä ottaa tätä verkaaki.\n\nH. Wilhelm. Minä sen sitte säilytän.\n\nH. Patelin (hiljaan syrjässä). Säilytän! Minä en ole sillä autettu.\n(Kovasti). Aikomuksessa ostaa tilan, olin tänä aamuna pannut erikseen\ntuhat kaksisataa markkaa, joita en arvellut ennen koskettaa, mutta nyt\nnäen, herra Wilhelm, että te tuletta siitä ottamaan osanne.\n\nH. Wilhelm. Elkää sentähden tilaa jättäkää, saattehan te verkani\nainaki.\n\nH. Patelin. Kyllähän minä sen tiedän, mutta minä en rakasta ottaa\nmitään velaksi. No miten minua huvittaa nähdä teidät noin iloisna!\nMiten tervet muoto, se on pitkän ijän tunnusmerkki.\n\nH. Wilhelm. Minä voin hyvin.\n\nH. Patelin. Kuin paljon te luulisitte minun tuota verkaa tarvitsevan,\nettä tietäsin niiden kolmen sadan markan lisäksi panna yhtaikaa veran\nhinnanki.\n\nH. Wilhelm. Teille on tarvis... malttakaa. Te tahdotte varmaan täyden\nvaatteuksen...\n\nH. Patelin. Hyvin täyden, se tahtoo sanoa, nutun, västin ja kaatiot,\nkaikki hyvin pitkät ja välkit.\n\nH. Wilhelm. Siihen kaikkeen teille pitää olla, malttakaas... ummelleen\nkuusi kyynärää. Käskettekö minun odottaessani sen nyt leikata.\n\nH. Patelin (erikseen harmitellen). Odottaessako! (Kovasti). Ei herra,\nei vielä, ensin raha kädessä, jos suvaitsette. Minä en osta mitään kuin\nkäteisellä rahalla. Se on minun tapani.\n\nH. Wilhelm. Se tapa on hyvin hyvä. (Erikseen). Tarkka mies, liian\ntarkka.\n\nH. Patelin. Muistatteko vielä, herra Wilhelm, kun kerran söimme yhtenä\niltaista Hotel de Nordissa.\n\nH. Wilhelm. Se oli eräsnä markkina-aikana.\n\nH. Patelin. Aivan niin. Me puhelimme ruuan perästä sen ajan asioista:\nkuin kauneita asioita minä silloin teiltä kuulin!\n\nH. Wilhelm. Ja ne te vielä muistatte?\n\nH. Patelin. Minä en muistasi? Te ennustitte jo silloin kaikki mitä\nmaassamme sittemmin on tapahtunut.\n\nH. Wilhelm. Minä näen asiat hyvin kaukaaki.\n\nH. Patelin. Kuin paljon, herra Wilhelm, te minulta anotte kyynärästä\ntätä verkaa?\n\nH. Wilhelm. Katsotaanhan. (Katselee veran pintaa). Toiselle minä sen\nmöisin kuudesta markasta, vaan teille, herra, minä sen annan viidestä.\n\nH. Patelin (erikseen). Sinä juutalainen. (Kovasti). Se on hyvin\nhelposta; kuusi kertaa viisi kyynärää, se tekee ummelleen...\n\nH. Wilhelm. Kolmekymmentä markkaa.\n\nH. Patelin. Oikein, kolmekymmentä markkaa, umpinainen luku. Mutta\nolkaapas, herra Wilhelm, meidän tulee uudistaa tuttavuutemme, huomenna\nte syötte päivällisen minun luonnani, hanhen paistin, jonka minulle\nlahjoitti eräs valittaja.\n\nH. Wilhelm. Hanhen paatin! sitä minä hyvin rakastan.\n\nH. Patelin. Sen parempi. Sille päätökselle kättä. (Antavat kättä).\nHuomenna päivälliselle. Vaimoni sen valmistaa ihmeellisesti. (Lyöden\nkädellään verkaan). Mutta todella sanoen, minun haluttaa saada päälleni\nvaatteuksen tuosta verasta. Uskotteko te, jos sen otan huomenaamuna,\nettä se ehtisi valmiiksi päivälliselle?\n\nH. Wilhelm. Jos ette räätälille anna sen enemmän aikaa, niin hän\nvissisti sen turmelee.\n\nH. Patelin. Se olisi suuri vahinko.\n\nH. Wilhelm. Tehkää vielä paremmin. Te sanoitte rahat olevan valmiina.\n\nH. Patelin. Ilmankos minä ajattelisin koko asiaa!\n\nH. Wilhelm. Minä lähetän erään puoti-poikani tuomaan veran teille\nkotiin. Nyt muistanki että minulla on leikattu juuri sellainen kappale\nkuin teille on tarvis.\n\n    (Vetää erilleen sen leikatun kappaleen).\n\nH. Patelin (temmaten kappaleen). Se on hyvin onnellisesti.\n\nH. Wilhelm. Malttakaa, minun täytyy ensin se mitata teidän nähden.\n\nH. Patelin. Hyvä, mutta se on juuri kuin epäilisin teitä.\n\n    (Nousee seisalleen).\n\nH. Wilhelm (nousten seisalleen). Antakaa, antakaa, minä lähetän sen\ntuomaan, ja te lähetätte takaisin päin siitä mulle maksun.\n\nH. Patelin (erikseen). Maksun? (Kovasti). Ei, ei elkää vaivatko\npalvelioitanne. Minulla ei ole kuin pari askelta kotiini. (Tahtoo ottaa\nveran ja pitäen siitä aina kiini). Ja kuin sanoitta, niin se joutuu\nvälemmin räätälille.\n\nH. Wilhelm. Antakaa pojan tulla kerallanne, että minä sitä myöten saan\nrahat.\n\nH. Patelin. Elkää vaivatko poikaanne, minä en ole niin suurellinen ja\nmuuten nyt jo on niin pimeä, ettei se näykään minun kainalostani.\n(Ottaa veran ja panee kainaloonsa). Ihmiset voivat luulla tämän\nsuttu-paperiksi.\n\nH. Wilhelm. Mutta, hyvä herra, minä annan teille kumminki pojan\nkeralla, että...\n\nH. Patelin. Elkää huoliko mitään, minä sanon se on ihan turha; kello\nviisi ummelleen kolmesataa kolmekymmentä markkaa ja päivälliseksi\nhanhi. Voi kuin minulla nyt on kiire, hyvästi naapuri, nöyrin\npalvelianne (nähden hänen seuraavan) hyvästi, hyvästi.\n\n    (Syöksee pikaisesti tiehensä).\n\nH. Wilhelm. Hyvästi, herra, hyvästi!\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\nH. Wilhelm (yksin). Sinne se hiis nyt meni minun verkani kanssa, mutta\nkello viiteen aamua ei ole pitkä aika. Minä syön päivällisen hänellä,\nkyllä hän maksaa, vissisti hän sen maksaa. Mutta katsopas miten\ntunnollinen asianajaja, hitto vieköön! jos elinaikanani olen sellaista\nnähnyt. Minä vaan kadun että otin niin kalliin hinnan verastani, koska\nhän kuitenki maksaa minulle kolmesataa markkaa, joita en tiennyt\nkaivatakaan. Sillä minä en vieläkään voi ymmärtää mistä hiideltä se\nvelka on voinut tulla. Mutta olkoon! Nyt jo onki yö. Arvelen tässä\nmitähän tänään tulen voittamaan. Hoi, hoi, tänne!\n\n\nKahdeksas kohtaus.\n\n    H. Wilhelm ja puotipoika.\n\nH. Wilhelm. Pankaa kaikki puodin ovet ja ikkunat kiini. (Poika kantaa\npöydän ja tuolit puotiin). Mutta katsopas, jos se ei ole tuossa se\nAntin hylky, joka varasti minun lampaani.\n\n\nYhdeksäs kohtaus.\n\n    Antti, käärittyin päin. H. Wilhelm.\n\nH. Wilhelm. Voi se sen varas, kaikki mitä tässä voitan, se lurjus\nvarastaa minulta pois.\n\nAntti. Hyvää iltaa, isäntä, ja hyvää yötä!\n\nH. Wilhelm. Vielä sinä rohkenet tulla minun eteeni?\n\nAntti. Sentähden, hyvä herra, elkää suuttuko, että monjat herra antoi\nminulle paperin, missä muka puhutaan lampaista, oikeudesta ja\nmanauksesta.\n\nH. Wilhelm. Sinä tekeydyt hyvin tuhmaksi; mutta minä vakuutan sinulle\nettet enää lampaita tapa, muista se!\n\nAntti. Voi hyvä isäntä, elkää toki panettelioita uskokaa.\n\nH. Wilhelm. Vain panettelioita, lurjus! Enkö minä yöllä tavannut sinut\nlammasta tappamassa.\n\nAntti. Minun kaulani päälle, isäntä! se tapahtui sentähden ettei se\nkuolisi.\n\nH. Wilhelm. Tappaa lampaita etteivät ne kuolisi?\n\nAntti. Niin, kapiin, nimittäin; sillä elkää suuttuko, jos ne kuolisivat\npahaan tautiin, niin ne eivät kelpaisi kellekään, ja sentähden ne\ntäytyy tappaa ennen kuin ehtivät kuolla.\n\nH. Wilhelm. Ehtivätkö kuolla? petturi! Lampaat joiden villasta minä\nteen engelskan verkaa, mistä maksetaan viisi markkaa kyynärä. Suoria\ntästä lurjus! satakaksikymmentä lammasta yhdessä kuukaudessa!\n\nAntti. Ne olisivat pilanneet kaikki muutki, minä vannon sen kaulani...\n\nH. Wilhelm. Saathan sen huomena nähdä tuomarin edessä.\n\nAntti. Voi hyvä isäntä, tyytykää nyt siihen että olette minut\ntappaneet, niin kuin näette, ja sopikaamme pois, jos lystäätte.\n\nH. Wilhelm. Minä lystään nähdä sinut hirtettynä. (Mennen pois) kuulit\nsinä sen?\n\nAntti. Taivas suokaan teille paljon iloa.\n\n\nKymmenes kohtaus.\n\nAntti (yksin). Minun täytyy siis mennä saamaan asianajajan,\npuolustamaan oikeuttani.\n\n\nYhdestoista kohtaus.\n\n    Waltter. Henrika. Kati (lyhti kädessä) ja Antti.\n\nHenrika. Jättäkää minut, Waltter. Isäni ja äitini tulevat heti, me\nolemme matkalla tätini luo iltaiselle. He ovat käskeneet minun astua\nedellänsä, paetkaa nyt heti.\n\nAntti. Pitääkö minun, herra, sammuttaa lyhti?\n\nWaltter. Ei, ei, silloin minä kadottaisin ilon häntä nähdä. Ihana\nHenrika, koska nyt olemme sattuneet vastakkain, salli minun, minä\nrukoilen...\n\nHenrika. Ei, ei, paetkaa, minua vapisuuttaa.\n\nWaltter. Pelkäättekö te sitä joka teitä niin rakastaa.\n\nHenrika. Minä en pelkää koko maailmassa ketään niin kuin teitä, ja te\ntunnette mintähden.\n\nAntti (Antin kanssa etenee Henrikasta). Elä jätä minua, Kati!\n\nKati. Se on tämä invalidi joka vetää minua kädestä.\n\nHenrika. Jos rakastat minua, Waltter, niin elä ajattele enää minua,\nennen kuin saat siihen isäsi suostumuksen.\n\nKati (Henrikalle). Antti ja minä olemme päättäneet siinä teitä auttaa.\n\nAntti. Minä jo olen keksinyt hyvän neuvon, joka auttaa, niin pian kuin\nminä olen päässyt erilleen jutustani.\n\nWaltter (Antille). Tulkoon mitä hyvänsä, minä pelastan sinun kaikesta.\n\nHenrika. Isäni tulee, paetkaamme kaikki.\n\n    (Juoksevat pois).\n\n\nKahdestoista kohtaus.\n\n    H. Patelin. R. Patelin.\n\nH. Patelin. Noh, eukkoseni, onko tämä verka sinusta hyvä?\n\nR. Patelin. Oivallinen, mutta millä sen maksat. Sinä olet luvannut\nhuomenaamuna, ja tiedät sinä millainen juutalainen tuo Wilhelm on, se\nei sinulle anna mitään armoa.\n\nH. Patelin. Hänen tullessa, elä ajattele muuta kuin mitä jo olen sulle\nsanonut ja miten minua puolustat.\n\nR. Patelin. Minun täytyy se tehdä vasten tahtoani, nimittäin, auttaa\nsinua ulos huoneistasi, mutta se mitä olet aikonut tehdä on minusta\nnähden hyvin häpäisevää ja sopimatointa rehelliselle miehelle.\n\nH. Patelin. Vaimo parsa, sinä olet hyvin typerä. Mikään ei ole\nmaailmassa helpompaa kuin olla rehellinen sen, joka kerran on rikas.\nAinoasti köyhälle se on hyvin työläs. Mutta jättäkäämme se kaikki.\nLähtekäämme nyt sisareni luo iltaiselle, ja sieltä palattuamme, vielä\ntänäiltana se on paras leikata tuo vaatteus, tapausten varaksi jotka\nvoivat tapahtua.\n\nR. Patelin. Lähkäämme; mutta minua peloittaa vaan ettei huomisaamuna\nkäy hyvästi.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nEnsimäinen kohtaus.\n\nH. Wilhelm (yksin). Toimellisen miehen tulee aamulla luetella kaikki\ntyöt mitä päivällä aikoo tehdä, katsokaamme mitä minulla tänään on.\nEnsiksi, kello viisi minun tulee ottaa kolmesataa markkaa Patelinilta\nhänen isävainaansa velkaa. Sitte kolmekymmentä markkaa kuudesta\nkyynärästä verkaa, minkä hän minulta otti eilen illalla. Samalla yksi\nhanhipaisti päivälliseksi, valmistettu hänen vaimoltansa. Sen perästä\nmennä oikeuteen paimentani vastaan niistä kymmenestä tusinasta\nlampaita, jotka hän on minulta varastanut. Minä arvelen että siinä on\nkyllä. Mutta hiis! Aika jo on ammoin sivuin, eikä miestä vielä näy.\nLähkäämme häntä etsimään. (On lähtemässä mutta palaikse takaisin). Ei,\nniin tarkka mies ei unhota lupaustansa. Mutta hänellä on kuitenki minun\nverkani ja minä en ole hänestä sen enemmän kuullut. Mitä tehdä? (Vähän\nmietittyä). Mutta voisinhan minä olla menevinäni käymään hänellä;\nsaadakseni sillä tiellä kuulla miten asiat siis ovat. (Kuuntelee\novella). Luulen että hän paraillaan lukee minulle rahoja; ja minun\nnenässäni tuntuu juuri kuin hanhea paraikaa paistettaisi. Annas kun\nvähän kolkutan ovelle. (Kolkuttaa ja kuuntelee).\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    H. Patelin (huoneessaan) ja H. Wilhelm.\n\nH. Patelin. Eukko-o-o.\n\nH. Wilhelm. Se on hänen äänensä.\n\nH. Patelin. Avaa ovi, apteekkari tulee -- --\n\nH. Wilhelm. Apteekkaariko? Mitä?\n\nH. Patelin. Joka tuopi oksennus -- -- pul-ve-ria.\n\nH. Wilhelm. Oksennus-pulveriako? Siellä on joku sairasna ja minä en\nvarmaan oven läpi tuntenut hänen ääntänsä. Kolkuttakaamme kovemmin.\n(Kolkuttaa kovemmin).\n\nH. Patelin. Lu-ut-ka! Ku-u-vatus, ava-at sinä?\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    H. Wilhelm. R. Patelin.\n\nR. Patelin (surkialla ja vienolla äänellä). Ken se niin jyskyttää? Voi,\ntekö se oletta, herra Wilhelm?\n\nH. Wilhelm. Minähän se olen. Ja te olette varmaan rouva Patelin.\n\nR. Patelin. Niin olen herra, vaan suokaa anteeksi, minä en tohdi\npuhella niin kovasti.\n\nH. Wilhelm. Puhelkaa sitte kuin suaitsette. Minä tulin tapaamaan herra\nPatelinia.\n\nR. Patelin. Puhelkaa, hyvä herra, hiljemmin.\n\nH. Wilhelm. Miksi hiljemmin? Minä tulin, kuin jo sanoin, käymään\nteillä.\n\nR. Patelin. Vielä hiljemmin, minä rukoilen.\n\nH. Wilhelm. Niin hiljaan kuin tahdotte, mutta minä tahdon häntä nähdä.\n\nR. Patelin (pian itkein). Voi herra kulta, onhan se raukka nyt\nnähtävässä tilassa!\n\nH. Wilhelm. Kuin? Mikä häntä on voinut kohdata sitte eilen illan?\n\nR. Patelin. Eilen illanko? Kuin, herra, hän ei ole viikkokauteen\nliikahtanut vuoteelta.\n\nH. Wilhelm. Vuoteeltako? Ja eilen illalla hän kuitenki kävi minulla.\n\nR. Patelin. Teilläkö, hän?\n\nH. Wilhelm. Hän, minulla, ja hän oli hyvin iloinen ja hyvällä tuulella.\n\nR. Patelin. Oh, hyvä herra, te oletta vissisti tänä yönä nähneet unta.\n\nH. Wilhelm. Oikein, se ei ole pahasti sanottu. Nähnyt unta! Ja ne kuusi\nkyynärää verkaa, jotka hän otti, olenko minä siitäki nähnyt unta?\n\nR. Patelin. Kuusi kyynärää verkaako?\n\nH. Wilhelm. Aivan niin, kuusi kyynärää verkaa, kastanian väristä, ja\nhanhipaisti, joka meidän piti syödä päivälliseksi, noh olenko minä\nsenki nähnyt unta?\n\nR. Patelin. Te olette pahaan aikaan tulleet minua ivaamaan.\n\nH. Wilhelm. Ivaamaanko? sen kattilassa; Minä en ollenkaan ivaa, eikä\nminun sitä haluta. Minä vakuutan teille että hän eilen illalla toi\nminulta nuttunsa alla kuusi kyynärää verkaa.\n\nR. Patelin. Jospa hän olisi sellaisessa tilassa edes ollut! Mutta\nkuulkaapas, herra, hän oli koko eilisen päivän hyvin raivossa, jossa\nhän houraili jotai, ja minä luulen sitä kestää vielä nytki.\n\nH. Wilhelm. Oh! menkää helvettiin, te raivootte itse ja minä tahdon\nkaiken mokomin hänet nähdä.\n\nR. Patelin. Oh. hyvä herra! se on siinä tilassa, missä hän nyt on, ihan\nmahdotoin. Me olemme panneet hänet äsken sohvalle oven viereen,\nkorjataksemme vähän hänen tilaansa. (Itkein). Te surkuttelette häntä\nkun saatte nähdä.\n\nH. Wilhelm. Hyvä, hyvä, minun säälittää, mutta missä tilassa hyvänsä\nminä tahdon häntä nähdä eli... (Syöksee ovea kohti).\n\nR. Patelin. Voi, voi, elkää avatkaa, te tapatte minun mieheni. Hän saa\naika-ajoin sellaisen vimman lähteä juoksemaan.\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    H. Wilhelm. H. Patelin. R. Patelin. (Ovi avautuu, H. Patelin\n    yöviitassa ja yölakissa juoksee vimmaisena).\n\nR. Patelin. Katsokaapas, nyt se jo on mennyt. Sanoinhan minä sen.\nAuttakaa nyt minun saamaan hän jälle paikalleen. Mies parka, lepää nyt\ntuossa!\n\n    (Hän taluttaa sen istumaan tuolille).\n\nH. Patelin. Ai, ai, minun päätäni!\n\nH. Wilhelm. Todella, miten kurjassa tilassa. Mutta kuitenki, minusta\nhän näyttää pian saman näköiseltä kuin illalla, aivan vähän muuttunut.\nJos mä katson lähempää. (Äänellä kuin puhutellaan sairasta). Herra\nPatelin, tunnetteko te minua?\n\nH. Patelin (Wilhelm). Ah! hyvää päivää, herra Antolin!\n\nH. Wilhelm. Herra Antolinko?\n\nR. Patelin. Hän luulee teitä apteekkariksi; jättäkää hän.\n\nH. Wilhelm (rouvalle). Minä en tee mitään. (H. Patelinille). Herra\nmuistatteko te illallisen?\n\nH. Patelin. Minä olen teille säilyttänyt...\n\nH. Wilhelm. Hyvä, hän muistaa kaikki.\n\nH. Patelin. Suuren lasin täynnä vettäni.\n\nH. Wilhelm. Sen kanssahan mulla on tekemistäki!\n\nH. Patelin. Eukko näytä se apteekkarille, että hän saa nähdä jos\nminulla on mitä vikaa ureterissä.\n\nH. Wilhelm. Hyvä, hyvä! Mutta herra minä tahdon maksun.\n\nH. Patelin. Jos te voisitte vähän valaista minun tarpeeni, ne ovat --\nminä sanon sen teille, ne ovat kovia kuin rauta ja mustia kuin teidän\npartanne.\n\nH. Wilhelm. Pa, pa, pa! se on hyvällä rahalla kuin te maksatte.\n\nR. Patelin. Ettekö te näe että häh horisee? Menkää pois!\n\nH. Wilhelm. Turha kaikki.\n\nH. Patelin. Elkää minulle enää antako sellaisia ilkeitä pilleriä; ne\najaavat minulta sisukset ulos.\n\nH. Wilhelm. Minä soisin että ne ajasivat sinusta ulos minun verkani.\n\nH. Patelin. Eukko, aja, aja pois nuo mustat perhoset ympäriltäni;\n(katsellen ylös) katsokaa kuin ne nousevat --\n\nH. Wilhelm (katsoen ylös). Minä en näe siellä mitään.\n\nR. Patelin. Hän hourailee niin kuin jo sanoin, menkää pois.\n\nH. Wilhelm. Lörpötystä! Minä tahdon rahat.\n\nH. Patelin. Ne tohtorit ovat minut tappaneet rohtoillansa.\n\nH. Wilhelm. Nyt hän ei houraile, minä tahdon häntä puhutella. Herra\nPatelin!\n\nH. Patelin. Hyvät herrat, minä ajan nyt Homeruksen asiaa.\n\nH. Wilhelm. Homeruksenko?\n\nH. Patelin. Nimittäin Calypson neittä vastaan.\n\nH. Wilhelm. Calypsonko neittä! Ken hiis se sitte on?\n\nR. Patelin. Se oli sellaista kirjaa lukiessa kuin hän kääntyi tautiin.\n\nH. Patelin. Hänen luolansa seinät eivät enää kaikuneet sen suloisesta\näänestä.\n\nH. Wilhelm (erikseen). Mitä hittoja! Olisinko minä pitänyt jotai toista\nhänenä!\n\nR. Patelin. Hyvä herra, jättäkää nyt rauhaan se mies raukka.\n\nH. Wilhelm (rouva Patelinille). Odottakaa, hänellä voisi olla joku\nvälipää; nyt hän katsoo minua ikään kuin tahtoisi jotai sanoa.\n\nH. Patelin. Voi, herra Wilhelm...\n\nH. Wilhelm. Noh, nyt hän minut tunsi. Herra Patelin!\n\nH. Patelin. Suokaa minulle anteeksi -- --\n\nH. Wilhelm (rouvalle). Katsokaa, kuin hän muistaa.\n\nH. Patelin. Kun minä en kahteen viikkoon, jonka olen tässä kylässä\nollut, ole tullut teillä käyneeksi.\n\nH. Wilhelm. Hitoilla! se ei ole niin menevä. (Herra Patelinille). Eilen\nillalla, herra...\n\nH. Patelin. Niin eilen illalla, sovittaakseni teitä, minä lähetin erään\nystävän teiltä ostamaan...\n\nH. Wilhelm (erikseen). Hiidellä, minun verkani sitte sillä; hänen\nystävällä, jota minä en koskaan tapaa. (Vähän ajan mietittyä). Se on\nvaan juonia, ei kukaan muut kuin te itse ole ottaneet minun verkaani.\nSellaisilla perustuksilla...\n\nH. Patelin (nousten seisalleen). Muistatteko te että hypykkä oli yksi\nlaiji tanssia. Tarallalallala, tanssikaamme kaikki. (H. Patelin tempaa\nH. Wilhelmiä kädestä ja vie häntä väkisin tanssiin rallattaen:) Mummot,\nkonsa minä tanssin...\n\nH. Wilhelm (tanssittua). Oh, oh! En minä sitä jaksa. Mutta minä tahdon\nrahat.\n\nH. Patelin (hiljaan, erikseen). Odotas, jos minä en saa sinua pois!\n(Kovasti). Vaimo, kuule vaimo, varkaat tulevat, ne jo avaavat ovea,\nkuulet sinä, ne särkevät oven, katso, ne jo ovat tuossa, oh niitä\nkoiria, kyllä minä annan teille kyydin. Minun kirveeni! Missä kirveeni!\n(Tempaa kirveensä ja juoksee Wilhelmiä kohti hosuen ja huutaen).\nVarkaita, varkaita!\n\nH. Wilhelm (paeten). Jumalani! tässä ei ole hyvä olla.\n\n\nViides kohtaus.\n\n    R. Patelin. H. Patelin.\n\nR. Patelin. Hyvä, nyt se on tiessänsä. Minä nyt peräydyn. Mutta jää\nvielä hetkeksi tänne, jos hän sattuisi palautumaan.\n\n    (Menee).\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    H. Patelin. H. Bärttylin.\n\nH. Patelin (nähden Bärttylinin ja luullen sen WWilhelmiksi). Varkaita,\nvarkaita! Ei, tehän se olette, herra Bärttylin.\n\nH. Bärttylin. Ken se huusi varkaita? Mitä meteliä se on minun ovellani?\nJa mitä vallattomuutta täällä on? Noh, tehän se olette,\nvirkakumppalini!\n\nH. Patelin. Minähän se olen.\n\nH. Bärttylin. Ja noin varustettuna.\n\nH. Patelin. Kun minä luulin.\n\nH. Bärttylin. Asianajaja sellaisissa aseissa?\n\nH. Patelin. Minä luulin kuulleni var...\n\nH. Bärttylin. _Militant causarum patroni!_ se on: asianajajat ovat\nsyypäät sotaan.\n\nH. Patelin. Se tuli siitä että luulin kuulleni varkaiden särkevän\noveani.\n\nH. Bärttylin. Särkevän ovea tuomarin nenän edessä?\n\nH. Patelin. Minä luulin varkaat tunkevan huoneeseni.\n\nH. Bärttylin. Sitä tulee kuulustella.\n\nH. Patelin. Mutta niitä ei ollutkaan.\n\nH. Bärttylin. Kuulustella, nimittäin vierasmiehiä.\n\nH. Patelin. Ja ketä vastaan?\n\nH. Bärttylin. Ja sitte ne hirtättää.\n\nH. Patelin. Keitä hirtättää.\n\nH. Bärttylin. Ei tässä varkaille siaa anneta.\n\nH. Patelin. Mutta johan minä sanoin, ettei niitä ollutkaan ja että minä\nolin erehtynyt.\n\nH. Bärttylin. Noh! sitte aseet pois ja hippa sijaan. Viskatkaa pois toi\nkirves ja tulkaa oikeuteen, joka istuu tunnin perästä.\n\nH. Patelin. Sen minä arvelen tehdäki.\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\nH. Patelin (yksin). Minä tulen auttamaan erästä paimenta, josta Kati on\npuhunut. Se taitaa nyt olla paras pukeutua heti ja tulla tähän samassa.\n\n\nKahdeksas kohtaus.\n\n    Kati. Antti.\n\nKati. Sinun on tarvis hankkia sukkela asianajaja joka jollai juonella\npäästää sinut pulasta, ja koko kylässä ei ole muita kuin H. Patelin,\njoka sen mahtaa.\n\nAntti. Minä hänen jo tunnen, joku aika sitte, nimittäin velivainaa ja\nminä, mutta minä en tiedä kuin tehdä, sillä minä unhotin silloin\nhänelle maksaa.\n\nKati. Ehkei hän sitä enää muista. Ja muutenki, elä nimitä että palvelet\nherra Wilhelmiä, hän ehkei tahtosi tulla sen vastaan.\n\nAntti. Minä en haasta hänelle kuin isännästäni, ja hän voi luulla että\nminä palvelen vielä samassa talossa kuin sinua kihlatessani.\n\nKati. Muistathan, kun kerran olet asiasta irti, mitä olemme sopineet,\nsaadaksemme herra Wilhelmin antamaan luvan poikansa ja Henrikan\nnaimiseen. Tuossa se onkin nyt sinun asianajajasi, hyvästi.\n\n\nYhdeksäs kohtaus.\n\n    Antti ja Patelin.\n\nH. Patelin. Noh, tuon lurjuksen minä tunnen. Sinähän se olet minun\npalveliani Katin sulhanen.\n\nAntti. Minähän se olen, herra, minä.\n\nH. Patelin. Te olitte kaksi veljestä, jotka minä pelastin vankeudesta.\nToinen teistä jätti minulle maksamatta.\n\nAntti. Se oli veljeni.\n\nH. Patelin. Te olitte sairaat lähtemään vankeudesta ja toinen teistä\nkuoli.\n\nAntti. Minä se en ollut.\n\nH. Patelin. Kyllähän minä sen näen.\n\nAntti. Minä olin kuitenki paljon kipiämpi kuin veljeni. Mutta sanalla\nsanoen, minä tulin teitä pyytämään ajamaan minulle asiaa isäntääni\nvastaan.\n\nH. Patelin. Sinun isäntäsi, se on talollinen tässä lähellä.\n\nAntti. Se ei asu tästä kaukana, ja minä maksan teille hyvin.\n\nH. Patelin. Sen minä olen vaativaki. Tule nyt puhelemaan asiasi, ja\nilman valehtelematta.\n\nAntti. Tietäkää herra, että isäntäni maksaa mulle hyvin tiukalta\npalkkaa. Sitä korjatakseni ja vahingoittamatta isäntääni, minä teen\nvälistä pieniä kauppoja erään rikkaan tilaajan kanssa.\n\nH. Patelin. Mitä kauppoja sinä teet?\n\nAntti. Teidän luvalla, minä estän isäntäni lampaat kuolemasta kapiin.\n\nH. Patelin. Siinä ei ole mitään pahaa, ja miten sinä sen teet?\n\nAntti. Elkää suuttuko, minä tapan ne silloin kun rupeevat kuolemaan.\n\nH. Patelin. Se on hyvin varma keino. Mutta etköhän sinä niitä tapa\nvarten ja sitte sano isännällesi niiden kuolleen kapiin, saadaksesi ne\nviskattavaksi ulos ja sitte jakaa myödyksi omaksi hyödyksesi.\n\nAntti. Sitähän isäntäni syyttää, sentähden että toissa yönä, minun\npannessa lampaita kiini, hän näki kun minä olin yhden -- sanonenko minä\nkaikki?\n\nH. Patelin. Jos tahdot minun ajamaan asiaasi, niin se on välttämätöin.\n\nAntti. Toisena yönä näki taas kun otin yhden suuren pässin joka oli\nihan terve. Minä vakuutan, etten tiennyt mitä tehdä -- minä panin, ihan\nhellästi -- veitseni sen kaulaa vasten, -- enkä minä tiennyt miten se\ntuli, mutta se kuoli yhtäkkiä.\n\nH. Patelin. Minä kuulen. Mutta ken sinun näki sitä tekevän.\n\nAntti. Isäntäni oli lymyinnyt navettaan: hän sanoi minun tehneen\nsamaten kymmenelle tusinalle lampaalle joita hän kaihosi. Ja muuten, te\ntunnette että se on mies joka puhuu aina totta. Hän löi minua (näyttää\npäätänsä) kuin näette ja minun täytyy mennä tohtorin paranuksen ala.\nSentähden, minä rukoilen, te olette asianajaja, tehkää että hänelle käy\npahasti ja minulle hyvästi ja etten minä tulisi mitään maksamaan.\n\nH. Patelin. Minä ymmärrän hyvin asiasi. Siinä nyt on kaksi tietä.\nEnsimäinen ei maksasi sinulle yhtä penniä.\n\nAntti. Rukoilen nöyrimmästi, ottakaamme se tie.\n\nH. Patelin. Olkoon vaan! sinun omaisuutesi on varmaan kaikki rahassa?\n\nAntti. Se en totta.\n\nH. Patelin. Se sinun pitää hyvin peittää.\n\nAntti. Kyllä kaiketi minä sen teen.\n\nH. Patelin. Isäntäsi täytyy maksaa kaikki kulungit.\n\nAntti. Sen parempi.\n\nH. Patelin. Ettei se sinulle maksa niin äyriä.\n\nAntti. Sen minä soisinki.\n\nH. Patelin. Hänen täytyisi, jos tahtoisi, sinut hirtättää.\n\nAntti. Ottakaamme nyt se toinen tie, minä rukoilen.\n\nH. Patelin. Noh, näet sinä -- sinut viedään tuomarin eteen.\n\nAntti. Kyllä kaiketi.\n\nH. Patelin. Muistat sinä mitä sinulle neuvon?\n\nAntti. Minulla on hyvä muisti.\n\nH. Patelin. Kaikkiin kysymyksiin, tehköön niitä sinulle tuomari,\nisäntäsi eli sen asianajaja elikkä minä, elä vastaa mitään kuin sen\nmitä olet kuullut niiltä eläimiltä joita paimennat. Sinä tunnet niiden\nkielen ja voit tekeytyä vaikka lampaaksi.\n\nAntti. Se ei ole juuri työlästä.\n\nH. Patelin. Tuo haava päässäsi antaa minulle tilan pelastaa sinun\nkaikesta vastuuksesta. Mutta minä vaadinki että sinun tulee sitte\nmaksaa minulle hyvin reimasti.\n\nAntti. Vaikka hengelläni, sen pitää tapahtuman.\n\nH. Patelin. Tuomari käypi pian istumaan, elä laiminlyö tulla esiin.\nSinä tapaat minut siellä. Hyvästi! Elä unhota tuoda minulle rahat.\n\nAntti. Minä teen niin kuin olette minua neuvoneet.\n\n\nKymmenes kohtaus.\n\nAntti (yksin). Kuin työläs kunnon miehen on elää!\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nEnsimäinen kohtaus.\n\n    Antti. H. Patelin. H. Bärttylin.\n\nH. Bärttylin (istuen oikeus pöydässä). Noh, asiamiehet voivat tulla\nesiin.\n\nH. Patelin (hiljaan Antille). Kun sinulta kysytään, niin vastaa miten\nolen neuvonut.\n\nH. Bärttylin. Ken tuo mies on?\n\nH. Patelin. Eräs paimen, jota isäntänsä on pieksänyt, ja joka tästä\npäästyä menee tohtoriin.\n\nH. Bärttylin. Meidän täytyy odottaa riitaveljeä, hänen valtuusmiestänsä\neli asianajajaansa.\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Antti. H. Patelin. H. Bärttylin. H. Wilhelm.\n\nH. Bärttylin. Mutta mitäs herra Wilhelm nyt tahtoo?\n\nH. Patelin (peittäen näköänsä). H. Wilhelm!\n\nH. Wilhelm. Minä tahdon itse ajaa asiani.\n\nH. Patelin (hiljaan Antille). Voi sinä petturi, se oliki herra\nWilhelmiä vastaan:\n\nAntti. Noh, sehän se on minun isäntäni.\n\nH. Patelin (hiljaan). Koetelkaamme päästä pois.\n\nH. Wilhelm (katsoen Pateliniä). Mitä hittoja, ken tuo mies on?\n\nH. Patelin (muuttaen ääntänsä). Herra; minä en aja asiaa kuin toista\nasianajajaa vastaan.\n\nH. Wilhelm. Minä en tarvitse asianajajaa. (Itsekseen). Tuon miehen\nnäössä on jotai.\n\nH. Patelin. Minä sitte menen tieheni. (Lähtee menemään).\n\nH. Bärttylin. Jääkää tänne ja ajakaa asiaa.\n\nH. Patelin (Bärttylinille). Mutta herra --\n\nH. Bärttylin. Minä sanon teille, jääkää. Minä tahdon edes yhden\nasianajajan oikeudessani. Jos te menette pois, minä pyyhin teidät ulos\nasianajajain kirjoista.\n\nH. Patelin (erikseen). Koetelkaamme sitte peittäytyä kuin voimme.\n\nH. Bärttylin. Herra Wilhelm, te olette päällekantaja, puhukaa.\n\nH. Wilhelm. Tietäkäät herra että tuo lurjus...\n\nH. Bärttylin. Ei mitään haukkumista.\n\nH. Wilhelm. Noh, tämä varas sitte...\n\nH. Bärttylin. Kutsukaat häntä nimeltänsä tahi ammatiltansa.\n\nH. Wilhelm. Tuo paimenen lurjus, sanon minä, on minulta varastanut\nkymmenen tusinaa lammasta.\n\nH. Patelin (peittäen ja muuttaen ääntänsä). Se ei ole todistettu.\n\nH. Bärttylin (H. Patelinille joka pitää pyyhettänsä silmillänsä). Mikä\nteillä on, asianajaja?\n\nH. Patelin. Hirmuinen hammastauti.\n\nH. Bärttylin. Se on paha. (H. Wilhelmille) Jatkakaa.\n\nH. Wilhelm (erikseen ja katsoen H. Pateliniä). Saakeli! Tuo asianajaja\nvivahtaa samaan näköön kuin se mikä vei minun kuusi kyynärääni verkaa.\n\nH. Bärttylin. Mitä todistuksia teillä on siitä varkaudesta.\n\nH. Wilhelm. Minä möin hänelle eilen... minä annoin hänelle kuusi\nkyynärää... kuusisataa lammasta ja minä en nyt löydä katraassa kuin\nneljäsataa kahdeksankymmentä.\n\nH. Patelin. Minä sen kiellän.\n\nH. Wilhelm (erikseen vähän korkeammin). Todella, jos minä en olis\nhäntä äsken nähnyt houreissaan, niin uskosin järkiään ettei se ole muu\nkuin hän.\n\nH. Bärttylin. Antakaa sen miehen nyt olla ja todistakaa asianne.\n\nH. Wilhelm. Minä sen todistan verallani, minä sen näytän\nkauppakirjallani. (Katsoen Pateliniä). Mihin ne kuusi kyynärää\ntulivat... ne kymmenen tusinaa lammasta tuliat minun karjastani?\n\nH. Patelin (vähän peittäytyen). Ne ovat kuolleet kapiin.\n\nH. Wilhelm. Hiis vie, jos se ei ole hän itse!\n\nH. Bärttylin. Ken sen kieltää ettei se ole hän. Vaan teille sanotaan\nettä lampaanne ovat kuolleet kapiin, mitä te siihen vastaatte?\n\nH. Wilhelm. Minä vastaan, teidän luvalla, että se on valetta; että hän\nvei viittansa alla... että hän ne on tappanut ja myönyt; että minä itse\neilen illalla... noh se on hän (katsoen Pateliniä joka ei enää paljon\npeittele). Juuri eilen illalla möin hänelle kuusi... kuusi (katsoen\nAnttiin) löysin hänen tappamassa lammasta.\n\nH. Patelin (nähden H. Wilhelmin hämmennyksissä ja hämmentääkseen sitä\nenemmän). Turhia juonia, herra, peitellessä vaan tekoansa, pieksäessä\ntätä paimen raukkaa jonka nyt täytyy mennä leikeltäväksi.\n\nH. Wilhelm. Hitoilla, kuultaa herra tuomari, se on totinen tosi että se\non hän, ihan hän, joka eilen illalla vei minulta kuusi kyynärää verkaa,\nja tänä aamuna, kun hän siitä oli maksava 30 markkaa...\n\nH. Bärttylin. Mitä hittoja ne kuusi kyynärää verkaa ja 30 markkaa tähän\nasiaan kuuluvat? Eihän tässä ole kysymystä kuin varastetuista\nlampaista.\n\nH. Wilhelm. Se on totta, herra, tämä on ihan toinen asia, mutta me\ntulemme siihen sitte... mutta kuitenki minä en ole pettynyt -- tietkäät\nsentähden että minä olin lymyinnyt navettaan (katsoen Pateliniä). Noh!\nihan se on hän... minä olin lymyinnyt, kuin sanoin, silloin näin\ntulevan tämän lurjuksen navettaani ja... istuttua tuohon... hän otti\nsuuren lampaan... ja kauneilla puheillansa hän minut vietteli niin että\nhän minulta vei... kuusi kyynärää.\n\nH. Bärttylin. Kuusi kyynärää lampaitako?\n\nH. Wilhelm. Ei, verkaa, sen vietävä!\n\nH. Bärttylin. Antakaa nyt verka olla ja palatkaa lampaihinne.\n\nH. Wilhelm. Minä palaan sinne. Tämä lurjus otettua poveltansa\nveitsen... minä tahdoin sanoa verkani ... ei veitsen, minä sanoin...\nhän, hän, hän pisti sen viittansa ala ja vei kotiinsa, ja tänä aamuna\nkun hänen oli maksettava kolmekymmentä markkaa, hän kieltää multa sekä\nrahat että veran.\n\nH. Patelin. Katsokaat nyt, herra, hän ei tiedä mitä puhelee.\n\nH. Wilhelm. Hän sen tietää hyvin, (katsoen paimeneen) että hän on\nvarastanut minulta kymmenen tusinaa lammasta (katsoen Pateliniä) ja\ntänä aamuna -- kun hänen piti mulle maksaa kolmekymmentä markkaa\nkuudesta kyynärästä, kastanian väristä verkaa, hän maksoi minulle\nmustia perhosia, Calipson mamselia, tratallallala, tanssia ja hypyköitä\nja mitä helvettiä minä enää tiedän.\n\nH. Patelin (nauraen). Hän on hullu, hän on ihan hullu!\n\nH. Bärttylin. Todella, herra Wilhelm, kaikki valtakunnan oikeudet eivät\nvoisi saada selvää teidän asioista. Te syytätte paimenenne varastaneen\nteiltä kymmenen tusinaa lammasta, ja te siihen hämmennätte sekaisin\nkolmekymmentä markkaa ja mustia perhosia ja tuhat muuta hullutusta.\nNoh, vielä kerran, palatkaa lampaihinne, tahi minä päästän pois tämän\npaimenen. Mutta jos koettaisin itse häntä kysellä. (Antille). Tuleppas\nlikemmäksi, mikä sinun on nimesi?\n\nAntti. Pää... ä... ä... ä.\n\nH. Wilhelm. Sen hän valehtelee, hänen nimensä on Antti.\n\nH. Bärttylin. Antti eli Pää, se on yhtäkaikki. (Antille) Sanopas\nminulle onko se tosi että tuo herra antoi sinulle paimentaa kymmenen\ntusinaa lampaita?\n\nAntti. Pää... ä... ä... ä.\n\nH. Bärttylin. Mitä kummaa, oikeus on sinun pelästyttänyt, kuule, elä\npelkää, ja vastaa suoraan, löysikö herra Wilhelm sinun yöllä tappamassa\nlammasta?\n\nAntti. Pää... ä... ä... ä.\n\nH. Bärttylin. Mitä kummitusta tämä on?\n\nH. Patelin. Ne loukkaukset jotka hän on saanut päähänsä ovat\nsekoittaneet häneltä aivot.\n\nH. Bärttylin. Tämä on teille hyvin paha, herra Wilhelm.\n\nH. Wilhelm. Minulle paha! Yksi varastaa minulta veran, toinen lampaat,\nyksi maksaa sen lauluillansa, toinen määkimällä, menkööt helvettiin,\nkun se kaikki vielä minulle on paha.\n\nH. Bärttylin. Niin, hyvin paha. Teillä ei ole lupa lyödä, etenki\npäähän?\n\nH. Wilhelm. Saakeli sen tiesi, se oli yö ja kun minä lyön, silloin minä\nlyön joka paikkaan.\n\nH. Patelin. Hän tunnustaa tekonsa; _habemus confidentem reum_.\n\nH. Wilhelm. Ah! mene sinne ja sinne confitareisi kanssa. Sinä maksat\nminulle ne kuusi kyynärää verkaa tahi periköön sinut hiis.\n\nH. Bärttylin. Vielä kerran se verka. Se on oikeuden pilkkaa, oikeus on\npäättänyt asian mitättömäksi, kulungit vastakkain.\n\nH. Wilhelm. Minä vetoon. (H. Patelinille). Ja mitä teihin tulee herra,\nme tapaamme kohta toisemme.\n\n    (Menee).\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Antti. H. Patelin. H. Bärttylin.\n\nH. Patelin (Antille). Kiitä nyt herra tuomaria.\n\nAntti (Bärttylinille). Pä... ä... ä... ä.\n\nH. Bärttylin. Siinä on kyllä, suoria nyt tohtoriin, onneton!\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    H. Patelin. Antti.\n\nH. Patelin. Noh! Eikö se ollut oivallisesti kun minä pelastin sinut\nasiasta, josta olisit voinut päästä hirteen. Nyt se on sinun vuorosi\nminulle hyvästi maksaa kuin olet luvannut.\n\nAntti. Pä... ä... ä... ä.\n\nH. Patelin. Niin, sinä teit oikein hyvin; mutta nyt sinun pitää maksaa,\nkuulit sinä sen?\n\nAntti. Pä... ä... ä.\n\nH. Patelin. Noh, heitä jo hitoille se päää, ei siitä nyt enää ole\nkysymystä. Tässä ei ole nyt muita kuin minä ja sinä. Tahdot sinä nyt\nmaksaa hyvästi kuin olet luvannut?\n\nAntti. Päää.\n\nH. Patelin. Kuin, konna, minun olisi pettänyt tuo lammas ihmisen\nvaatteissa (juoksee Antin päälle joka pakenee). Lurjus! sinä maksat\ntahi...\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Kati (ottaen kiini Pateliniä).\n\nKati. Voi, voi, antakaa hänen mennä, hyvä herra, nyt on kysymys\ntoisesta asiasta.\n\nH. Patelin. Kuin sitte?\n\nKati. Se haava jonka hän sanoo olevan päässään on antanut meille varman\naseen, jolla pakottaa herra Wilhelmin suostumaan poikansa naimiseen\nteidän tyttärenne kanssa. Ettekö te ole sillä palkittu.\n\nH. Patelin. Voisko se olla mahdollista?\n\nKati. Antti on sanonut tuomarille menevänsä tohtoriin leikkuuttamaan\nloukkaustansa. Hän on kuollut leikkauksesta, ja se on herra Wilhelm\njoka siis hänen on tappanut.\n\nH. Patelin. Noh! Nyt minä näen koko teidän laitoksenne.\n\nKati. Odottakaa meitä vaan, minä menen pyytämään tuomarilta oikeutta.\n\n    (Menee).\n\n\nKuudes kohtaus.\n\nPatelin (yksin). Todellaki, se jonka hän nyt saa nähdä, saattaa hänen\nuskomaan että Antti on kuollut. Ja onneksi herra Wilhelm on itse\nsyyttänyt itsensä. Se on totta että tämä paimen on suuri konna, hän on\naina petellyt minua, joka toisinaan pettelen muita, mutta sen minä suon\nhänelle anteeksi, jos hänen kauttansa saan tyttäreni rikkaasen\nnaimiseen.\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\n    H. Patelin. H. Bärttylin. Kati.\n\nKati (itkein). Voih, voih!\n\nH. Bärttylin. Mitä te sanotte? se poika parka kuollut, ja niin rutosti!\n\nH. Patelin. Koko kylä sen jo tietää. Kuin onnettomuudet kohtavat\nyhtäkkiä!\n\nKati (itkein). Voih, voih, voih!\n\nH. Bärttylin. Minä teen teille oikeuden, elkää niin itkekää.\n\nKati. Hän oli minun sulhaseni. Ah, ah, ah!\n\nH. Bärttylin. Lohduttaikaa, hän ei ollut kuitenkaan vielä teidän\nmiehenne.\n\nKati. En minä niin itkisikään jos hän olisi ollut mieheni, hi, hi, hi!\n\nH. Patelin. Tyttö parka! se on paha asia herra Wilhelmille.\n\nH. Bärttylin. Hän tulee kyllä rangaistuksi. Teidän kanteelle minä jo\nolen antanut käskyn hänen kiinipanemisesta; hän tuodaan heti tänne.\nSillä aikaa minä asian vuoksi menen kuitenki katsomaan ruumiin. Te\nsanoitte että hän on siellä teidän setänne, tohtorin luonna. Minä olen\nheti takaisin.\n\n\nKahdeksas kohtaus.\n\n    H. Patelin. Kati.\n\nH. Patelin. Hän huomaa vissisti petoksen, jos ei löydä kuollutta.\n\nKati. Elkää pelätkö. Setäni on meidän kanssa samassa neuvossa ja Antti\non asettanut vuoteelle pään, joka panee hänen pian pakenemaan.\n\nH. Patelin. Mutta kylässä voi joku kohdata Antin.\n\nKati. Hän meni peittäimään erään naapurimme heinälatoon, josta hän ei\nlähde ennen kuin naiminen on päätetty.\n\n\nYhdeksäs kohtaus.\n\n    H. Patelin. H. Bärttylin. Kati.\n\nH. Bärttylin (itsekseen palatessaan). Ei, en elämässäni ole nähnyt\nihmisen päätä sellaisena. Se on raadeltu lyönnillä tahi sitte\nleikkelemisellä. Sillä on tuskin ihmisen muotoa, ja minä en voinut sitä\nkatsoa kääntämättä siitä pois silmiäni.\n\nKati (itkein). Ah, ah, ah!\n\nH. Patelin. Minä surkuttelen sitä herra Wilhelmiä. Se oli hyvä mies, ja\nsen kanssa oli mielellään asioissa.\n\nH. Bärttylin. Minä häntä säälin; mutta mitä tehdä! Yhdellä puolella\nmurha ja toisella morsian joka vaatii minulta oikeutta.\n\nH. Patelin. Kati, mitä sinä voitat hänen hirttämisestä? Eikö sinulle\nolisi parempi -- --\n\nKati (Patelinille). Kuulkaa isäntä! minä en tahdo enemmän voittaa kuin\nkostaa; ja jos millä häntä voisi pelastaa... mutta tunnettehan te miten\nminä rakastan mamselia, teidän tytärtä, joka on tämän herran\nristitytär...\n\nH. Bärttylin. Minun ristitytär! Noh! Mitä kaikkea hänellä on tästä\nasiasta?\n\nKati. Waltteri, hyvä herra, sen herra Wilhelmin ainoa poika, rakastaa\nhäntä; herra Wilhelm on tätä naimista vasten. Te olette molemmat niin\nviisaat. Katsokaa nyt jos ei tässä olisi jotai millä voisi tyydyttää\nkaikkia.\n\nH. Bärttylin. Oikein, tämä tyttö luopuu kanteestansa sillä ehdolla että\nherra Wilhelm suostuu mainittuun naimiseen.\n\nKati. Se on oivallisesti mietitty.\n\nH. Patelin. Se on mennä laupeuden tietä...\n\nH. Bärttylin (Katille). Ennen vankeuteen viemistä, hän tuotakoon tänne;\nminun täytyy itseni häntä puhutella. Mutta suostuttekos te herra\nPatelin?\n\nH. Patelin. Todella sanoen, minä en ollut vielä päättänyt naittaa\ntytärtäni... mutta kuitenkin pelastaakseni herra Wilhelmin hengen,\nolkoon sitte, minä suostun.\n\nH. Bärttylin. Minä odotan häntä tänne. (Katille). Te menkää pikaisesti\nhautaamaan kuollut, ettei minua voitaisi syyttää rikoksesta virkaani\nvasten.\n\n    (Kati menee).\n\n\nKymmenes kohtaus.\n\n    H. Patelin. H. Bärttylin.\n\nH. Patelin. Ja minä menen kirjoittamaan lyhykäisen liiton, jonka te\ntahtoisitte alle kirjoituttaa.\n\n\nYhdestoista kohtaus.\n\n    H. Bärttylin. H. Wilhelm (tuotuna sotamiehiltä).\n\nH. Bärttylin. Noh! Te olette siinä. Tiedättekös miksi olette vangittu?\nherra Wilhelm.\n\nH. Wilhelm. Tiedän. Se konna Antti sanoo olevansa kuollut.\n\nH. Bärttylin. Hän sen on ihan totuudessa. Minä näin sen äsken itse. Ja\nte olette tunnustaneet tekonne.\n\nH. Wilhelm. Helvetissä!\n\nH. Bärttylin. Noh! Minulla on teille yksi ehto. Te voitte sillä päästä\nkoko asiasta, ja palata vapaudessa kotiinne.\n\nH. Wilhelm. Jos se on minun tahdossani, niin hyvästi sitte. (Lähtee\nmenemään vaan vartiat pidättävät).\n\nH. Bärttylin. No noh! Odotelkaa. Tässä on kysymys jos te rakastatte\nparemmin naittaa poikanne tahi itse tulla hirtetyksi.\n\nH. Wilhelm. Kaunis ehto! Minä en rakasta enemmän yhtä kuin toistakaan\nniistä.\n\nH. Bärttylin. Minä sen teille selitän. Te olette tappaneet paimenenne,\neikö se ole tosi?\n\nH. Wilhelm. Minä olen häntä lyönyt. Jos hän on siitä kuollut, se on\nhänen oma syynsä.\n\nH. Bärttylin. Ei, ei, se on teidän; kuulkaa. Herra Patelinilla on\ntytär, kaunis ja sievä.\n\nH. Wilhelm. Niin, ja lisäksi yhtä köyhä kuin hän itse.\n\nH. Bärttylin. Teidän poikanne häntä rakastaa.\n\nH. Wilhelm. Ja mitä se minuun koskee?\n\nH. Bärttylin. Sen kuolleen morsian luopuu kanteestansa, jos te\nsuostutte poikanne naimiseen.\n\nH. Wilhelm. Vaan minä en siihen suostu.\n\nH. Bärttylin (vartioille). Viekää hän vankeuteen.\n\nH. Wilhelm. Vankeuteenko, menkää hiidelle. Laskekaa minua edes kotiini\nsanomaan etteivät minua tarvitse sinne odottaa.\n\nH. Bärttylin (vartioille). Elkää laskekaa häntä karkaamaan.\n\n\nKahdestoista kohtaus.\n\n    H. Patelin. H. Bärttylin. H. Wilhelm. Vartiat.\n\nH. Patelin (hiljaan herra Bärttylinille jättäin sille paperin). Tässä\non se kontrahti.\n\n\nKolmastoista kohtaus.\n\n    Kati. Waltter. Henrika. H. Patelin. H. Bärttylin. H. Wilhelm.\n    H. Patelin. Vartiat.\n\nH. Patelin (herra Wilhelmille). Herra, minun koko pereeni on valmis\nauttamaan teitä kovassa onnessanne.\n\nH. Wilhelm. Mitkä kiuasasteliat!\n\nH. Bärttylin. Noh! tässä nyt ovat teidän kaikki riitaveljet, selittäkää\npian tahdotteko te päästä asiasta.\n\nH. Wilhelm. Tahdon.\n\nH. Bärttylin. Kirjoittakaa liiton ala.\n\nH. Wilhelm. En ensinkään! minä en tahdo siitä tietää.\n\nH. Bärttylin. Viekää vankeuteen, jalat rautoihin.\n\nH. Wilhelm. Jalatko rautoihin? Jumalani! miten te sen tekisitte?\n\nH. Bärttylin. Se ei ole vielä siinä, minä rupeen heti tutkimaan.\n\nH. Wilhelm. Tutkimaanko?\n\nH. Bärttylin. Niin tutkimaan, laillisesti tutkimaan, ja sen perästä\nminä en voi muuta kuin antaa teidät hirttää.\n\nH. Wilhelm. Hirttää? armoa!\n\nH. Bärttylin. Pankaa sitte ala nimenne; jos vähänkään epäilette niin te\nolette hukassa, minä en silloin voi teitä pelastaa.\n\nH. Wilhelm. Noh! Jumalan armo!\n\n    (Kirjoittaa alle).\n\nH. Bärttylin (hänen kirjottaissa). Minä olen kuullut erään kuuluisan\nlääkärin sanovan, että päähän lyönti on vaarallinen kuin hitto. (Ottaen\nvastaan sen alakirjoitetun paperin). Noh, nyt se on hyvä. (Antaa sen\nPatelinille). Minä viskaan nyt tuleen koko jutun, ja toivotan teille\nonnea!\n\nH. Wilhelm. Niin, minä olen tänään tainnut tehdä hyvän kaupan!\n\nH. ja R. Patelin. Onnea kaupallenne.\n\nH. Wilhelm (molemmille). Te saitte sen huokialla hinnalla,\n\nWaltter (Wilhelmille). Isäni, minä en sitä tunnusta.\n\nH. Wilhelm. Mene hiidelle.\n\nHenrika (Wilhelmille). Herra, minä olen teille vihainen.\n\nH. Wilhelm (Henrikalle). Ja minä myös teille.\n\nKati (Wilhelmille). Mitä te annatte minulle palkinnoksi sulhasestani?\n\nH. Wilhelm (Katille) Lampaat jotka hän varasti.\n\n\nNeljästoista kohtaus.\n\n    Entiset. Kaksi talonpoikaa. Antti. (Kaksi talonpoikaa tuovat\n    Antin uhaten sitä ruoskalla. Hän säikäyttää jokaisen).\n\nYksi talonpoika (Antille). Astu!\n\nAntti. Armahtakaa!\n\nToinen talonpoika. Astu!\n\nAntti. Armoa!\n\nH. Wilhelm. Sen petturi, sinä et olekaan kuollut? Minä kuristan sinun,\nse ei maksa minulle yhtään enemmän.\n\n    (Antti lankee polvilleen).\n\nH. Bärttylin (pidättää Wilhelmiä). Odottakaa. (Talonpojille). Mistä\ntämä kummitus tulee?\n\nYksi talonpoika. Me löysimme tämän varkaan meidän heinäladosta, jonka\ntähden nyt tuomme hänet oikeuteen.\n\nH. Bärttylin (Antille, koetettua käsillään sen päätä, josta kääre on\npois). Hitoilla! Eihän sinulla ole mitään haavaa päässä!\n\nAntti (itkein). Minä sen tunnustan, ei mitään haavaa.\n\nH. Bärttylin. Mitä se sitte oli jota minulle näytettiin tohtorin\nvuoteella?\n\nAntti (itkein). Se oli vasikan pää.\n\nH. Wilhelm (Patelinille). Noh! koska hän ei olekaan kuollut, antakaa\nminulle liittokirjaki takaisin, minä vaadin sen.\n\nH. Bärttylin. Se on oikein.\n\nH. Patelin. Niin kyllä, kun vaan maksatte minulle luovumaisia kymmenen\ntuhatta markkaa.\n\nH. Wilhelm. Kymmenen tuhatta markkaa? se täytyy sitte jättää sikseen.\nMutta te maksatte minulle ne kolmesataa markkaa isävainaanne velkaa.\n\nH. Patelin. Hyvin mielelläni, kun vaan tuotte minulle hänen\nvelkakirjansa.\n\nH. Wilhelm. Hänen velkakirjansako? Ja minun kuusi kyynärää verkaani.\n\nH. Patelin. Se oli tyttäreni morsiusapua.\n\nH. Wilhelm. Morsius apuako? Syönhän minä toki teidän hanhipaistinne.\n\nH. Patelin. Sen me olemme syöneet päivälliseksi.\n\nH. Wilhelm. Päivälliseksi? (Osottain Anttia). Tuo lurjus saa maksaa\nkaikki ja lisäksi tulla hirtetyksi.\n\nWaltter. Isäni, nyt on aika minun tunnustaa, hän ei ole tehnyt mitään\nilman minun käskyittäni.\n\nH. Wilhelm. Kas niin, nyt minä olen saanut hyvän maksun verastani ja\nlampaistani.\n\n\n\n"]