[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f9WAchkc9q5_TUgyKQrvRBeBzITH061NZNaamvUroNEA":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":11,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":11,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":11,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},1114,"Neljä kirjaa Kristuksen seuraamisesta","Kempiläinen, Tuomas",1380,1471,"1114-tuomas-kempilainen-nelja-kirjaa-kristuksen-seuraamisesta","1114__Tuomas_Kempiläinen__Neljä_kirjaa_Kristuksen_seuraamisesta",null,"tietokirja",[],[],"fi",1418,1927,43140,272077,true,[],[],[],"Kempiläisen kristillinen hartauskirja tarjoaa ohjeita hengelliseen elämään, nöyryyteen ja sisäiseen rauhaan. Teos koostuu neljästä osasta, jotka käsittelevät muun muassa maailman turhuuden hylkäämistä, sielun ja Kristuksen välistä keskustelua sekä ehtoollisen merkitystä. Se on yksi kristikunnan luetuimmista ja vaikutusvaltaisimmista teoksista.","Tuomas Kempiläisen 'Neljä kirjaa Kristuksen seuraamisesta' on Projekti\nLönnrotin julkaisu n:o 1114. E-kirja on public domainissa koko EU:n\nalueella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja\nlevityksen suhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","NELJÄ KIRJAA KRISTUKSEN SEURAAMISESTA\n\nKirj.\n\nTuomas Kempiläinen\n\n\nLatinankielestä uudestaan suomensi sekä johdannolla\nja selityksillä varusti Erkki Kaila, Arkkipiispa\n\n\n\nOtava, Helsinki, 1927.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nJohdanto.\n\nENSIMMÄINEN KIRJA. Kehoituksia hengelliseen elämään.\n\n  1. Kristuksen seuraaminen ja kaikenlaisen maailman turhuuden hylkääminen.\n  2. Itsensä halpana pitäminen.\n  3. Totuuden oppi.\n  4. Varovaisuus toimissa.\n  5. Pyhän Raamatun lukeminen.\n  6. Hillittömät himot.\n  7. Turhien toiveiden ja ylpeyden karttaminen.\n  8. Liiallisen tuttavallisuuden välttäminen.\n  9. Kuuliaisuus ja alamaisuus.\n 10. Vältä turhia puheita.\n 11. Rauhan saavuttaminen ja pyhityksen tavoittelu.\n 12. Vastoinkäymisen hyödyllisyys.\n 13. Kiusauksia on vastustettava.\n 14. Ajattelematonta tuomitsemista on vältettävä.\n 15. Rakkauden töistä.\n 16. Lähimmäisten vikoja on kärsittävä.\n 17. Hengellisestä elämästä.\n 18. Pyhien isien esimerkistä.\n 19. Tosi kristityn jumalisuuden harjoitukset.\n 20. Etsi yksinäisyyttä ja hiljaisuutta.\n 21. Särkynyt sydän.\n 22. Silmäys ihmiselämän kurjuuteen.\n 23. Ajattele kuolemaasi!\n 24. Synnin tuomio ja rangaistus.\n 25. Palava halu elämän parannukseen.\n\nTOINEN KIRJA. Sisälliseen elämään tähtääviä kehoituksia.\n\n  1. Sisäinen elämä.\n  2. Nöyrä alistuvaisuus.\n  3. Hyvä, rauhaa rakastava ihminen.\n  4. Puhdas sydän ja vilpitön halu.\n  5. Meidän tulee pitää itseämme silmällä.\n  6. Hyvän omantunnon ilo.\n  7. Kuinka Jeesusta tulee rakastaa yli kaiken.\n  8. Tuttavallinen seurustelu Jeesuksen kanssa.\n  9. Kaiken lohdutuksen puutteesta.\n 10. Kiitollisuus Jumalan armosta.\n 11. Kuinka harvat rakastavat Kristuksen ristiä.\n 12. Pyhän ristin kuninkaallinen tie.\n\nKOLMAS KIRJA. Sisällisestä lohdutuksesta.\n\n  1. Kristuksen ja uskovaisen sielun keskustelu.\n  2. Totuuden hiljainen puhe sydämessä.\n  3. Jumalan sanaa on kuunneltava nöyryydessä.\n  4. Vaella Jumalan edessä totuudessa ja nöyryydessä.\n  5. Jumalallisen rakkauden ihmeellinen vaikutus.\n  6. Tosi rakkauden tuntomerkki.\n  7. Nöyryys on armon lahjain vartija.\n  8. Pidä itseäsi halpana Jumalan silmissä.\n  9. Jumala on kaiken viimeinen päämäärä.\n 10. On suloista, maailmaa halveksien, palvella Jumalaa.\n 11. Sydämen halut on tutkittava ja hillittävä.\n 12. Kärsivällisyyttä on kasvatettava ja himoja vastustettava.\n 13. Nöyryys Jeesuksen Kristuksen seuraamisessa.\n 14. Jumalan salaiset tuomiot.\n 15. Kuinka meidän on rukoiltava, kun haluamme jotakin.\n 16. Tosi lohdutusta on etsittävä ainoastaan Jumalassa.\n 17. Kaikki huoli on heitettävä Jumalan huomaan.\n 18. Ajalliset vaivat on Kristuksen esimerkin mukaan\n     nöyryydessä kannettava.\n 19. Vääryyden kärsimisestä.\n 20. Oman heikkouden ja elämän viheliäisyyden tunnustus.\n 21. Sielun korkein hyvä on saada levätä Jumalassa.\n 22. Muistelkaamme Jumalan moninaisia hyviä tekoja.\n 23. Neljä keinoa rauhan saavuttamiseen.\n 24. Meidän ei tule tutkistella lähimmäisen elämää.\n 25. Mistä riippuu sydämen rauha ja tosi parannus.\n 26. Tosi mielen vapaus saavutetaan pikemmin rukouksella\n     kuin lukemisella.\n 27. Itserakkaus on korkeimman hyvän pahin vihollinen.\n 28. Parjaajia vastaan.\n 29. Ahdistuksen päivänä on Jumalaa rukoiltava ja kiitettävä.\n 30. Rukoilkaamme apua Jumalalta ja luottakaamme armon palaamiseen.\n 31. Hylkää luodut, jotta löytäisit Luojan.\n 32. Meidän tulee kieltää itsemme ja luopua himoista.\n 33. Sydämen huikentelevaisuudesta ja mielen kiinnittämisestä Jumalaan.\n 34. Jumalaa rakastavalle on Jumala kallis yli kaiken.\n 35. Tässä elämässä emme vapaudu kiusauksista.\n 36. Ihmisten tuomiot ovat turhat.\n 37. Ken itsensä täydellisesti kieltää, hän saavuttaa sisäisen vapauden.\n 38. Pidä ulkonaisissa asioissa oikea järjestys ja turvaa Jumalaan\n     vaaroissa.\n 39. Ihminen ei saa olla toimissaan kärsimätön.\n 40. Ihminen älköön kerskatko, sillä hänellä ei ole itsessään\n     mitään hyvää.\n 41. Ajallisen kunnian halpana pitämisestä.\n 42. Älköön rauhamme riippuko ihmisistä.\n 43. Turhasta, maallisesta tiedosta.\n 44. Sydäntä ei ole kiinnitettävä ulkonaisiin.\n 45. Ei tule uskoa kaikkia, sillä helposti hairahdumme puheessa.\n 46. Turvaa Jumalaan, kun herjauksen nuolet sinuun sattuvat.\n 47. Ajalliset vaikeudet on kestettävä iankaikkisen elämän toivossa.\n 48. Ikuisuuden päivä ja tämän elämän ahdistukset.\n 49. Iankaikkisen elämän ikävöiminen ja luvatun palkan ihanuus.\n 50. Lohduttoman ihmisen tulee antautua Jumalan käsiin.\n 51. Ihmisen on tyydyttävä alhaisiin toimiin, kun ei suuriin kykene.\n 52. Ihmisen ei ole katsottava ansainneensa lohdutusta, vaan\n     pikemminkin kuritusta.\n 53. Jumalan armo ei kuulu niille, jotka maallisia rakastavat.\n 54. Luonnon ja armon erilaiset vaikutukset.\n 55. Luonnon turmelus ja armon vaikutus.\n 56. Meidän tulee kieltää itsemme, ottaa ristimme ja seurata Kristusta.\n 57. Älä ole liian toivoton, kun huomaat langenneesi.\n 58. Meidän ei ole tutkittava liian korkeita asioita eikä Jumalan\n     salattuja tuomioita.\n 59. Jumala on oleva ainoa turvamme.\n\nNELJÄS KIRJA. Alttarin sakramentti. Kristuksen kutsu.\n\n  1. Kuinka suurella hartaudella Kristus on vastaanotettava.\n  2. Jumalan suuri hyvyys ja rakkaus tarjotaan sakramentissa ihmiselle.\n  3. Valmistuminen ehtoollisellakäyntiin.\n  4. Hartaille ehtoollisvieraille annetaan paljon hyvää.\n  5. Pappi sakramentin jakajana.\n  6. Kuinka Ehtoolliselle tulee itsensä valmistaa.\n  7. Omaatuntoa on tutkisteltava.\n  8. Kristuksen uhri ristillä ja itsekieltämys.\n  9. Kokonainen antautuminen Jumalalle.\n 10. P. Ehtoollista ei suotta ole laiminlyötävä.\n 11. Sakramentti ja Pyhä Raamattu ovat uskovaiselle sielulle\n     välttämättömät.\n 12. Ehtoolliselle aikovan tulee vakavasti itseänsä valmistaa.\n 13. Hurskas sielu etsii sakramentissa kaikesta sydämestään\n     Kristuksen yhteyttä.\n 14. Kuinka harras sielu ikävöitsee Kristusta.\n 15. Tie hartauteen on nöyryys ja itsensäkieltäminen.\n 16. Meidän on ilmaistava hätämme Kristukselle ja anottava\n     häneltä armoa.\n 17. Kristus on palavalla rakkaudella vastaanotettava.\n 18. Älkäämme udelko sakramentin salaisuutta, vaan seuratkaamme\n     nöyryydessä Kristusta.\n\n\n\n\nJohdanto.\n\n\nTuomas Kempiläinen oli kotoisin Reinin ja Maasin välillä olevasta\nKempenin kylästä. Kylä kuului Kölnin hiippakuntaan ja oli Saksan\npuolella rajaa. Tuomas, sukunimeltään _Hamerken_, syntyi 1380. Isä\noli käsityöläinen, äiti Gertrud oli jumalinen ja johti lapsiansa\ntodelliseen sydämen hurskauteen. Vanhempi veli Johannes oli hengen\nmiehiä ja kuoli luostarin johtajana. Hänen vaikutuksestaan pantiin\nTuomas yhteisen elämän veljeskunnan kouluun Deventeriin, jossa hän\nkasvoi hurskaaksi ja hengelliseksi mieheksi. Oltuaan eri kertoja\naugustinolaisen Agneten-luostarin johtajana hän kuoli v. 1471.\n\nTuomaan pääharrastuksena luostarissa oli hengellisten kirjojen\nkopioiminen. Hän oli tässä lempityössään väsymätön, ja kauniilla\nkäsialallaan hän jäljensi miltei lukemattomia kirjoja, m.m. neljään\nkertaan koko Raamatun. Mutta kopioimisen ohella hän myöskin kirjoitti\nomia teoksia, m.m. kolme elämäkerrallista teosta ja 25 uskonnollista\ntraktaattia, joista tärkein on _\"De imitatione Christi\"_ (Kristuksen\nseuraamisesta).\n\nKysymys siitä, kuka näiden traktaattien todellinen tekijä on, ei\nole kuitenkaan selvä. Kun Tuomas oli kuuluisa kirjain kopioitsija,\noli ajateltavissa, että hän olisi ollut vain näiden teosten\npuhtaaksikirjoittaja. Asiasta muodostui jo 1600-luvun alussa eri\nmunkkikuntain välinen riitakysymys: augustinolaiset, joihin Tuomas\noli kuulunut, pitivät jyrkästi kiinni Tuomaan tekijäoikeudesta,\njotavastoin benediktiinit väittivät tekijäksi joko kuuluisaa\nPariisin yliopiston kansleria Juhana _Gersonia_ tai Vercellin\nbenediktiinolaisapottia _Gerseniä_. Taistelua on kestänyt kautta\nvuosisatojen, eikä se ole vieläkään päättynyt.\n\nOli tekijäkysymyksen laita kuinka tahansa, varmaa on, että\nkysymyksessä olevat traktaatit on kirjoitettu 1400-luvun alkupuolella\nja että \"Kristuksen seuraamisesta\" on alankomaalaisen mystiikan\nkypsyneimpiä ja ihanimpia tuotteita. Se on kristikunnan enimmin\nlevinnyt hartauskirja: muuan bibliografi vuodelta 1864 mainitsee 545\nlatinalaista ja 900 ranskalaista painosta.\n\nOn luonnollista, että Tuomaassa ei ole havaittavissa Lutherin\nrohkeata ja iloista luottamusta Jumalaan. Olihan siihen aikaan vielä\npimeän peitossa vanhurskauttaminen uskosta, joka tekee ihmismielen\nkeveäksi ja onnelliseksi. Evankeliumi on Tuomaallekin vielä lakia,\nniinkuin hän \"Vallis liliorum\" traktaatissa nimittääkin Vanhaa ja\nUutta Testamenttia vanhaksi ja uudeksi _laiksi_ (\"Quaecumque in lege\nvetere et novo scripta sunt\"). Sentähden on kirjassa siellä täällä\nsemipelagiolaisia lauselmia, esim.: \"Tee se, mikä on vallassasi, niin\nJumala on tuleva hyvälle tahdollesi avuksi.\" Tällaisia lauseita ei\nkuitenkaan ole paljoa, sen vuoksi että Tuomas lakkaamatta teroittaa\nihmisluonnon heikkoutta. Myöskin askeettisissa neuvoissa esiintyy\nkatolisia lauselmia. Niinpä hän ylistää katolista kuuliaisuuden\nihannetta selittäen, että on paljon turvallisempaa totella kuin\nkäskeä. Ei missään ole parempi olla kuin kirkollisen esivallan\nkuuliaisena poikana. Mutta sellaisista katolisista kasvannaisista,\nkuin ovat Marian ja pyhimysten palvonta, on \"De imitatione Christi\"\npuhdas. Katoliset opit messusta ja transsubstantiosta sitä vastoin\ntavataan neljännessä kirjassa, jota senvuoksi onkin evankeelisen\nlukijan vaikea sulattaa.\n\n_Evankeelisena piirteenä_ on pidettävä, että kautta koko kirjan\nJumalan rakkaus meihin esitetään kristillisen elämän motiivina\nja kvietiivinä. Kolmannen kirjan 55:nnessä luvussa puhuu Tuomas\nvoimakkaasti ihmisluonnon turmeluksesta ja jumalallisen armon\nvoimasta. Ihmisen järki on suuren sumun peittämä; luonnon valo on\nkuin tuhkan alla piilevä kipinä. Ilman armoa on ihminen kuin kuiva\npuu, joka on valmis poisheitettäväksi. Ainoastaan mikäli armo käy\nedellä ja seuraa jäljessä, voimme tehdä hyviä töitä. Ei pidä luottaa\nomaan järkeensä eikä haluunsa, vaan Jeesuksen Kristuksen voimaan\n(virtuti subjectivae Jesu Christi). -- Ei myöskään luterilaiselle\nhurskaudelle niin olennainen _kiitollisuusmotiivi_ puutu Tuomaalta.\nToisen kirjan 10:nnen luvun nimikkeenä on: \"De gratitudine pro Gratia\nDei\" (kiitollisuudesta Jumalan armoa kohtaan). Gratia ei tässä\nkuitenkaan merkitse Jumalan Kristuksessa osoittamaa armoa, vaan\nihmiselle annettuja armon tuntemisia. Luku päättyy kehoitukseen: \"Ken\ntahtoo säilyttää Jumalan armon, olkoon annetusta armosta kiitollinen,\npoisotetun suhteen kärsivällinen. Rukoilkoon, että se palaisi; olkoon\nvarovainen ja nöyrä, jottei sitä menettäisi.\"\n\nVallitsevana sielun suhtautumisena Jumalaan esiintyy rakkaus,\nmutta evankeeliselle lukijalle tärkeä _fiducia_ (usko, luottamus)\nei kuitenkaan puutu, esim. II: 1, 3: \"Ei ole paljoa luottamusta\npantava heikkoon ja kuolevaiseen ihmiseen -- vaan pane kaikki uskosi\nJumalaan; hän olkoon pelkosi ja rakkautesi.\" Jeesuksen kuoleman\nmerkitys esiintyy vasta neljännessä kirjassa, katolisen messuopin\nvärittämänä.\n\nMistä johtuu Tuomaan \"De imitatione\" kirjan laaja levikki ja jatkuva\nmerkitys. Epäilemättä suureksi osaksi siitä, että hän paremmin kuin\nuseimmat tuntee ihmissydämen puutteineen ja tarpeineen. Tärkeintä\non kuitenkin se, että hän on onnistunut siinä, minkä on asettanut\npääpyrinnökseen: _tutkistella Jeesuksen Kristuksen elämää_ (in\nvita Jesu Christi meditari, I:1). Hän on antautunut siihen niin\nyksinkertaisesti, hartaasti ja syvällisesti, ettei kukaan siinä\nole hänen vertaisensa. Sen vuoksi tulevat ahdistetut sielut kautta\naikojen siitä etsimään lohdutusta ja virvoitusta.\n\nLaatuunsa nähden liittyy \"De imitatione Christi\" lähinnä Vanhan\nTestamentin _psalmeihin_ ja viisauskirjallisuuteen. Enimmät\nraamatunsitaatit on otettu psalmeista. Ne ovat keskuksia kirjan\nmonissa rukouksissa, ja niihin liittyy se rukoussävy, joka on Tuomaan\nkirjoille ominainen. Viisauskirjallisuudesta on Saarnaajan kirjaa\npaljon käytetty. Vallitsevana tunnelmana kaikkeen maalliseen nähden\nesiintyy alusta asti Saarnaajan pääaihe: \"Vanitas vanitatum\" (kaikki\non turhuutta), ja kautta kirjan se esiintyy eri variaatioissa.\nKorkeasta veisusta polveutuu Tuomaan mystiikka, joka enimmiten\nesiintyy yljän ja sielun rakkaussuhteena. Sananlaskujen kirja\non taas muodollisessa suhteessa vaikuttanut paljon, kun näet\nkirjassamme miltei kauttaaltaan esiintyy sananlaskujen tapainen\nparallelismi. Myöskin kolmannessa kirjassa yleinen puhuttelusana\n\"poikani\" neuvoineen viittaa lähinnä sananlaskukirjaan. Tuomas\nKempiläisen hartaus ja opetus on samaa pyhää viisautta kristillisesti\nkirkastetussa muodossa. Ja tämä kirkastus tulee Kristuksen opista ja\nelämästä, joka on kirjan ydinsisällys. Sentähden voi luterilainenkin\nkristitty hartaudekseen tätä kirjaa lukea, ja ytimekkyyteen nähden\nvoittaa se useimmat hartauskirjat, onpa miltei voittamaton.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSuomeksi ilmestyi v. 1823 Renqvistin toimesta Viipurissa painettu\n\"Pieni Kempi\", Tuomaan kirjoista otettu kokoelma, josta sittemmin\ntuli kaksi uutta painosta. \"Kristuksen seuraamisesta\" ilmestyi\nkahdessakin eri laitoksessa v. 1836, toinen _Strandbergin_\ntoimittamana Turussa, toinen _C. J. Kemellin_ toimittamana\nOulussa. Jälkimmäisellä tuli olemaan suuri merkitys suomalaisessa\nhartauskirjallisuudessa, siinä kun ensi kerran käytettiin tuoretta,\nkansanomaista suomen kieltä. Kemell oli syntynyt Ylivieskassa v.\n1805 ja kuoli jo nuorena ylimääräisenä pappina Alavieskassa v. 1832.\nSitä ennen hän kuitenkin ennätti saada valmiiksi käännöksensä,\njosta toinen painos julkaistiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran\nkustannuksella v. 1853. Alkulauseessa kirjoittaa hänestä tuntematon\njulkaisija: \"Kemellillä oli tarkoin tutkiva ja selvästi käsittävä\nsielu. Suomen kieltä rakasti hän sydämellisesti; sen parantamista ja\ntäydellisyyttä taitonsa jälkeen edesauttaa oli hänellä erinomainen\nhalu, ja runoihin luotu luontonsa havaittiin muutamista runoistansa,\njoissa se väikkyi kirkkaan tähden tavoin, joka talvisena iltana\nkimaltelee pohjoisella taivaalla -- ja katoaa.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nEsillä oleva suomennos on uusi käännös latinankielisestä\nalkutekstistä. Neljännessä kirjassa tehdyt, varsin vähäiset\nlyhennykset on selityksissä mainittu.\n\nViipurissa, helmikuussa 1927.\n\nErkki Kaila.\n\n\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN KIRJA\n\nKEHOITUKSIA HENGELLISEEN ELÄMÄÄN\n\n\n\n\nEnsimmäinen luku.\n\nKristuksen seuraaminen ja kaikenlaisen maailman turhuuden hylkääminen.\n\n\n\"Ken minua seuraa, hän ei vaella pimeydessä\", sanoo Herra (Joh.\n8: 12). Näillä sanoilla Kristus kehoittaa meitä hänen elämäänsä\nja vaellustansa noudattamaan, jos tahdomme totisesti valistua ja\nkaikesta sydämen sokeudesta vapautua. Hartaimpana pyrintönämme\nsiis olkoon Jeesuksen Kristuksen elämän tutkisteleminen.[Jeesuksen\nKristuksen elämän tutkisteleminen on kirjan keskus.]\n\n2. Kristuksen oppi on kaikkia pyhien oppeja ylevämpi; ja kellä olisi\nHenki, hän löytäisi siitä salatun mannan (Ilm. 2: 17). Mutta sattuu\nniin, että moni, joka usein kuulee evankeliumia, tuntee siihen vain\nvähäistä halua, koska hänellä ei ole Kristuksen Henkeä. Mutta ken\nhaluaa täysin määrin ja hyödyksensä Kristuksen sanoja tajuta, hänen\ntulee muodostaa koko elämänsä Kristuksen elämän mukaiseksi.\n\n3. Mitä sinua hyödyttää korkeastioppineesti väitellä\nKolminaisuudesta, jos sinulta puuttuu nöyryys, jota ilman et\nkelpaa kolmiyhteiselle Jumalalle? [Tuomas asettuu tässä keskiajan\nskolastiikkaa s.o. tyhjää muotoviisautta vastaan.] Totisesti, korkeat\nsanat eivät tee ihmistä pyhäksi ja vanhurskaaksi, mutta hurskas elämä\ntekee Jumalalle otolliseksi. Haluan mieluummin tuntea katumusta kuin\ntietää, kuinka se määritellään. Vaikka koko Raamatun ulkoa osaisit\nja kaikkien viisasten lauselmat, mitä se kaikki hyödyttäisi, jollei\nsinulla olisi Jumalan armoa ja rakkautta? Turhuuksien turhuutta --\nniin, kaikki on turhuutta paitsi rakkaus Jumalaan ja häntä ainoata\npalvella. Suurinta viisautta on pitää maailmaa halpana ja tavoitella\ntaivasten valtakuntaa.\n\n4. On turhuutta etsiä katoovia rikkauksia ja panna toivonsa niihin.\nTurhuutta on myöskin tavoitella kunniasijoja ja etsiä ylhäistä\nasemaa. On turhuutta noudattaa lihan himoja ja haluta sitä, josta\nmyöhemmin rangaistuksen täytyy seurata. On turhuutta toivoa\nitselleen pitkää ikää ja vähät välittää siitä, kuinka elämä on\neletty. Turhuutta on kiinnittää huomionsa vain nykyiseen elämään,\najattelematta niitä, jotka tulevat. Turhuutta on rakastaa niitä,\njotka nopeasti katoavat, ja olla rientämättä sinne, jossa on ikuinen\nilo.\n\n5. Muistele usein sananlaskua: \"Ei saa silmä kylläänsä näkemisestä\neikä korva täyttänsä kuulemisesta\" (Saarn. 1:8). Koeta sentähden\nvieroittaa sydämesi rakkaudesta näkyväisiin ja käänny näkymättömien\npuoleen, sillä ne, jotka noudattavat lihallista mieltänsä, tahraavat\nomantuntonsa ja menettävät Jumalan armon.\n\n\n\n\nToinen luku.\n\nItsensä halpana pitäminen.\n\n\nLuonnostaan jokainen ihminen haluaa tietoa, mutta mitä hyödyttää\ntieto ilman jumalanpelkoa? Parempi on todella nöyrä talonpoika, joka\nJumalaa palvelee, kuin ylpeä tiedemies, joka tutkii tähtien juoksua,\nmutta ei pidä omasta itsestään vaaria. Ken oikein itsensä tuntee,\npysyy omissa silmissään halpana eikä ihastu ihmisten kiitokseen.\nVaikka tietäisin kaiken, mikä maailmassa tapahtuu, enkä pysyisi\nrakkaudessa, mitä auttaisi se minua Jumalan edessä, joka töiden\nmukaan on minut tuomitseva?\n\n2. Luovu liiallisesta tiedonhalusta, sillä siitä johtuu Jumalasta\nvieraantuminen [Jumalasta vieraantuminen -- lat. distractio = hajalle\nmeneminen.] ja itsepetos. Ken paljon tietää, tahtoo myös mielellään\nnäkyä ja saada viisaan nimen. On paljon sellaista, minkä tietäminen\nsielua hyödyttää vähän tai ei ollenkaan. Ja sangen tyhmä on se, joka\ntavoittelee muuta kuin sitä, mikä sielun pelastusta edistää. Paljot\nsanat eivät sielua ravitse, mutta hurskas elämä virvoittaa mielen ja\npuhdas omatunto aikaansaa vahvan luottamuksen Jumalaan.\n\n3. Mitä suurempi on tietosi ja mitä parempi ymmärryksesi, sitä\nankarampi on tuomiosi oleva, jollei elämäsi ole sen mukaisesti\nollut pyhä. Älä sentähden ylpeile tiedoistasi ja taidoistasi, vaan\nole pikemminkin peloissasi sinulle annetusta tiedosta. Jos luulet\npaljon tietäväsi ja hyvin ymmärtäväsi asiat, niin tiedä, että on\npaljon enemmän sellaista, mistä sinulla ei ole tietoa. Älä pidä\nitseäsi hyvin viisaana, vaan tunnusta mieluummin tietämättömyytesi!\nMinkätähden tahdot olla muita etevämpi, kun kuitenkin on niin\nmonta sinua oppineempaa ja kokeneempaa? Jos tahdot jotakin\nhyödyllistä oppia ja tietää, niin opettele pysymään tuntemattomana\nja halpa-arvoisena. [Tutkielmassa \"Dialogus novitiorum\" esiintyy\nseuraava lyhyt sääntö (brevis regula): \"Pysy mielelläsi\ntuntemattomana, opettele kuolemaan, murehdi menneitä, halveksi\nnykyisiä, tutkistele tulevia.\"]\n\n4. Korkein ja arvokkain oppi on itsensä todellinen tunteminen ja\nhalpana pitäminen. On suuri viisaus ja täydellisyys pitää itseänsä\nvähässä mutta toisia suuressa ja korkeassa arvossa. Jos näetkin\njonkun toisen lankeavan julkiseen tai raskaaseen syntiin, niin älä\nkuitenkaan pidä itseäsi häntä parempana, koska et tiedä, kauanko\nvoit olla hyvässä pysyväinen. Heikkoja olemme kaikki, mutta älä pidä\nketään itseäsi heikompana!\n\n\n\n\nKolmas luku.\n\nTotuuden oppi.\n\n\nAutuas se, jota totuus opettaa sellaisena, kuin se on, eikä katoavin\nsanoin tai kuvauksin. Arvelumme ja aistimme vievät meidät usein\nharhaan ja tajuavat vain vähän. Mitä hyödyttää suuri viisastelu\nsalaisista ja hämäristä asioista, joista meitä ei tuomiolla\ntilille aseteta? Hulluus on suuri, jos laiminlyömme hyödylliset ja\ntarpeelliset asiat ja kiihkeästi tavoittelemme niitä, jotka vain\ntyydyttävät uteliaisuutta, vieläpä tuottavat vahinkoa. Silmät meillä\non, mutta emme näe.\n\n2. Ja mitä me huolehdimme suvuista ja lajeista? Se, jolle\niankaikkinen Sana puhuu, hän vapautuu monista harhaluuloista.\nYhdestä Sanasta ovat kaikki, ja yhtä ne kaikki puhuvat; ja tämä\non se alkuperuste, joka meillekin puhuu. Sitä ilman ei kenkään\nmitään ymmärrä eikä oikein arvostele. Se, jolle kaikki on yhtä ja\njoka johtaa kaikki yhteen ja näkee kaikki yhdessä, hän voi olla\nsydämessään luja ja rauhallisena pysyä Jumalassa. O Jumala, joka\nolet totuus, yhdistä minut itseesi iankaikkisessa rakkaudessa! Paljo\nlukeminen ja kuuleminen minua usein kyllästyttää! Sinussa on kaikki\nmitä haluan ja ikävöin. Vaietkoot kaikki opettajat, ääneti olkoon\nkoko luomakunta kasvojesi edessä: Sinä yksin puhuos minulle.\n\n3. Kuta enemmän ihminen on saavuttanut yhteyttä ja sisällistä\nyksinkertaisuutta, sitä enemmän ja sitä korkeampia asioita hän\nvaivatta käsittää, koska hän saa ylhäältäpäin ymmärryksen valon.\nPuhdas, yksinkertainen ja vakava henki ei häily sinne tänne monissa\naskareissa, sillä hän tekee kaikki Jumalan kunniaksi ja koettaa\nolla vapaa omista itsekkäistä haluistaan. Mikä sinua enemmän\nestää ja vaivaa kuin sydämesi kuolettamatta jäänyt himo? Hyvä ja\nhurskas ihminen järjestää ensin tehtävänsä sisältäpäin, ennenkuin\nne ulkonaisesti toimitetaan. Eivätkä ne johda häntä synnillisen\ntaipumuksen haluihin, vaan hän hallitsee niitä järjen määräyksen\nmukaan. Kenellä on ankarampi taistelu kuin sillä, joka tahtoo itsensä\nvoittaa? Meidän pääpyrintönämme pitäisi olla saada voitto itsestämme\nja päivä päivältä vahvistua ja jossakin hyvässä edistyä.\n\n4. Kaikkeen täydellisyyteen, joka tässä elämässä havaitaan, liittyy\njokin määrä epätäydellisyyttä, eikä mikään meidän mietiskelymme\nole hämäryyttä vailla. Nöyrä itsensätunteminen on varmempi tie\nJumalan luo kuin syvin tieteellinen tutkiminen. Ei kuitenkaan\ntiede sellaisenaan eikä jokin asian yksinkertainen tutkiminen ole\nhyleksittävä, mikäli se sellaisenaan on hyvä ja Jumalan säätämä;\nmutta aina on sen edelle asetettava hyvä omatunto ja siveellinen\nelämä. Mutta koska monet enemmän harrastavat tietoa kuin hyvää\nelämää, he usein erehtyvät ja kasvavat tuskin ollenkaan tai varsin\nvähän hedelmää.\n\n5. Jos käytettäisiin yhtä suurta harrastusta vikojen hävittämiseen\nja hyveiden istuttamiseen kuin kysymysten herättämiseen, niin\nei tapahtuisi niin paljon pahaa ja pahentavaista kansassa eikä\nolisi niin suurta penseyttä hengellisten kesken. Tuomiopäivän\ntullessa meiltä varmasti ei kysytä, mitä olemme lukeneet, vaan\nmitä olemme tehneet; ei sitä, kuinka paljon olemme oppineet, vaan\nkuinka hurskaasti olemme eläneet. Sano minulle: missä ovat nyt nuo\noppineet herrat, jotka heidän eläessään tai opiskellessaan hyvin\ntunsit? Heidän virkansa ovat siirtyneet toisille, ja epäiltävää on,\nmuistellaanko heitä enää. Eläessään he näyttivät jotakin olevan, ja\npian sen jälkeen heistä vaietaan.\n\n6. Oi kuinka nopeasti maailman kunnia katoaa! Oi kunpa heidän\nelämänsä olisi ollut heidän tietonsa vertainen! Silloin he olisivat\noikein opiskelleet ja lukeneet. Kuinka monet menevät hukkaan maailman\nturhan viisauden vuoksi, kun vähät välittävät Jumalan palvelemisesta!\nJa kun he mieluummin tahtovat olla suuria kuin pieniä, niin he käyvät\najatuksiltaan turhanpäiväisiksi. Todella suuri on se, jolla on suuri\nrakkaus. Todella suuri on se, joka omasta mielestään on halpa ja\nkunnian kukkulat vähäksi arvaa. Tosiviisas on se, joka pitää raiskana\nkaiken maallisen voittaakseen Kristuksen. Ja tosioppinut on se, joka\nluopuu omasta tahdostaan ja tekee Jumalan tahdon.\n\n\n\n\nNeljäs luku.\n\nVarovaisuus toimissa.\n\n\nMeidän ei tule uskoa jokaista sanaa eikä mielijohdetta, vaan\nkutakin asiaa on varovasti ja vitkalleen punnittava Jumalan edessä.\nValitettavasti usein uskotaan ja puhutaan lähimmäisestä mieluummin\npahaa kuin hyvää; niin heikkoja olemme. Mutta pyhitetty ihminen ei\nhelposti usko jokaista juttua, koska hän tuntee heikon ihmisluonnon,\njoka on taipuvainen pahaan ja helposti lankeaa puheessa.\n\n2. Tosiviisauteen kuuluu, ettei ole äkkipikainen toimissaan eikä\nitsepäisesti pysy omissa mielipiteissään. Tähän kuuluu sekin, ettei\nusko kaikkia ihmisten puheita eikä juoksuta kuulemiaan tai uskomiaan\nheti toisten korviin. Neuvottele viisaan ja tunnollisen henkilön\nkanssa ja pyydä mieluummin saada viisaammaltasi opetusta kuin\nnoudattaa omia mielijohteitasi. [\"Neuvon pyytäminen on nöyryyden\nmerkki.\" (Tutkielma \"Recommendatio humilltatis).\"] Hurskas elämä\ntekee ihmisen viisaaksi Jumalan mielen mukaan ja kokeneeksi monessa\nasiassa. Kuta nöyrempi ja Jumalalle kuuliaisempi joku on, sitä\nviisaampi ja rauhallisempi hän on kaikissa olosuhteissa.\n\n\n\n\nViides luku.\n\nPyhän Raamatun lukeminen.\n\n\nTotuutta on etsittävä P. Raamatusta eikä kaunopuheisuutta. Raamattua\non luettava siinä hengessä kuin se on kirjoitettu. Pikemmin\nmeidän tulee Raamatusta etsiä sitä, mikä hyödyttää, kuin sanonnan\nterävyyttä. Hurskaita ja yksinkertaisia kirjoja tulee meidän lukea\nyhtä halukkaasti kuin korkeaoppisia ja syvällisiä. Älköön sinua\nhäiritkö kirjoittajan maine, olkoon se suuri tai pieni; vaan puhtaan\ntotuuden rakkaus johtakoon sinua lukemaan. Älä kysy, kuka tämän on\nsanonut, vaan tarkkaa sitä, mitä sanotaan.\n\n2. Ihmiset katoavat, mutta Herran totuus pysyy iankaikkisesti.\nHenkilöihin katsomatta Jumala puhuu meille monella tavalla. [Muutaman\nJumalaapelkääväisen vaimon palatessa kirkosta häneltä kysyttiin,\nmitä hän muisti saarnasta. Hän vastasi lyhyesti: \"En osaa teille\nmuuta vastata kuin sen, etten tahdo enää tehdä syntiä.\" Hän vastasi\ntaitavasti ja noudatti Herran sanoja: \"Autuaita ovat ne, jotka\nkuulevat Jumalan sanan ja säilyttävät sen.\" (Tutkielmasta \"Sermones\nad novicios\".)] Uteliaisuutemme on usein meillä haittana Raamatun\nlukemisessa, kun tahdomme ymmärtää ja tutkistella sellaista, jonka\nohi pitäisi yksinkertaisesti mennä eteenpäin. Jos lukemisestasi\ntahdot hyötyä, niin lue nöyryydessä, yksinkertaisuudessa ja uskossa\näläkä milloinkaan tavoittele oppineen mainetta. Kysele halukkaasti ja\nkuuntele vaieten pyhien sanoja äläkä kyllästy vanhojen vertauksiin,\nsillä ne eivät ole suotta syntyneet.\n\n\n\n\nKuudes luku.\n\nHillittömät himot.\n\n\nNiin usein kuin ihminen jotakin luvattomasti himoitsee, on rauha\nsydämestä mennyttä. Ei ole ylpeällä eikä ahneella milloinkaan lepoa,\nmutta hengellisesti köyhällä ja nöyrällä on yltäkylläinen rauha.\nIhminen, joka ei vielä ole kokonaan itsestään kuollut, joutuu\nhelposti kiusatuksi, jopa voitetuksi pienissä ja mitättömissä\nasioissa. Hengellisesti heikon ja jollakin tavoin lihallisen sekä\naistillisiin taipuvaisen on työlästä kokonaan pidättäytyä maallisista\nhaluista. Sentähden häntä usein surettaa, kun hänen täytyy jostakin\nkieltäytyä; ja hän suuttuu helposti, kun joku häntä vastustaa.\n\n2. Mutta hänen saavutettuaan sen, mitä himoitsee, painaa häntä kohta\nomantunnon tuomio; sillä intohimon noudattaminen ei tuota sitä\nrauhaa, jota ihminen etsii. Todellinen sydämen rauha saavutetaan\nainoastaan himoja vastustamalla, ei noudattamalla. Ei ole rauhaa\nlihallisen ihmisen sydämessä eikä myöskään siinä, joka on ulkonaisiin\nmieltynyt, vaan ainoastaan sen sydämessä, joka on palava ja\nhengellinen.\n\n\n\n\nSeitsemäs luku.\n\nTurhien toiveiden ja ylpeyden karttaminen.\n\n\nMieletön on se, joka panee toivonsa ihmisiin tai luotuihin\nkappaleisiin. Älä häpeä palvella muita Jeesuksen Kristuksen\nrakkaudessa ja olla köyhä tässä maailmassa. Älä itseesi luota,\nvaan pane toivosi Jumalaan. Tee mitä voit, kyllä Jumala hyvän\ntarkoituksesi täyttää. Älä turvaa tietoosi tai jonkun muun\nviisauteen, vaan pikemmin Jumalan armoon, joka on nöyräin auttaja ja\nkopeain masentaja.\n\n2. Älä kerskaa rikkauksista, jos sinulla niitä ehkä on, äläkä\nystävistä, jotka kenties ovat mahtavia, vaan iloitse Jumalassa,\njoka on kaikkia parempi ja ennen kaikkea tahtoo itsensä antaa. Älä\npöyhkeile ruumiinvoimistasi tai kauneudestasi, jotka vähäinen sairaus\nsaattaa pilata ja raadella. [\"Miksi kopeilet, tomu ja tuhka? Maasta\nolet ja maaksi tulet.\" (Tutkielmasta \"De tribus tabernaculis\".)]\nÄlä ole itserakas oman kuntosi tai älysi takia, ettet olisi\nvastenmielinen Jumalalle, jonka omaa on kaikki se luonnollinen hyvä,\nminkä ehkä omistat.\n\n3. Älä pidä itseäsi muita parempana, ettei ehkä Jumala pitäisi sinua\nhuonompana, sillä hän tietää, mitä ihmisessä on. Älä kopeile hyvistä\nteoistasi, sillä Jumalan tuomiot ovat toiset kuin ihmisten; mikä\nihmisille kelpaa, ei aina kelpaa Jumalalle. Jos sinussa on jotakin\nhyvää, usko muista parempaa pysyäksesi nöyränä. Ei ole vahingoksi,\nvaikka pidät itseäsi kaikkia muita huonompana; mutta jos pidät\nitseäsi yhtäkään parempana, tuottaa se verrattoman vahingon. Rauha\nsäilyy nöyrässä aina, mutta kopean sydämessä asuu kateus ja suuttumus.\n\n\n\n\nKahdeksas luku.\n\nLiiallisen tuttavallisuuden välttäminen.\n\n\nÄlä avaa sydäntäsi kenelle tahansa, vaan esitä asiasi viisaalle\nja jumalaapelkäävälle ihmiselle. Ole harvoin nuorten ja vierasten\nseurassa. Älä rikkaita imartele äläkä pyri ylhäisten seuraan.\nSeurustele nöyräin ja yksinkertaisten, hurskasten ja hyväntapaisten\nkanssa ja keskustele sellaisista asioista, jotka ovat rakennukseksi.\nÄlä ole tuttavallinen naisten kanssa, vaan anna kaikki hyvät naiset\nJumalan huomaan. [Tässä ilmenee katolinen käsitys naisista. Sama\nilmenee seuraavassa luvussa, jossa esitetään suhdetta esimiehiin.]\nHarrasta ystävyyttä Jumalan ja hänen enkeliensä kanssa ja karta\nliiallista tuttavuutta ihmisten kanssa.\n\n2. Rakastaa tulee tosin kaikkia ihmisiä, mutta ei ole hyvä olla\njokamiehen ystävä. Joskus näyttää outo taampaa katsoen olevan\nsuurikin valo, mutta läheltä katsoen hänen valonsa himmenee. Monesti\nluulemme seurustelumme suuresti miellyttävän toisia, mutta alammekin\nolla epämiellyttäviä, niin pian kuin he huomaavat tapamme ja vikamme.\n\n\n\n\nYhdeksäs luku.\n\nKuuliaisuus ja alamaisuus.\n\n\nErittäin hyödyllistä on elää kuuliaisuudessa, olla esimiehen vallan\nalaisena eikä olla oma herransa. On paljon turvallisempaa olla toisen\nvallan alla kuin esimiehenä. Useat ovat kuuliaisia enemmän pakosta\nkuin rakkaudesta; se on heille vain rasitukseksi, ja vähimmästäkin\nhe nureksivat. Sellaiset ihmiset eivät milloinkaan saavuta hengen\nvapautta, elleivät koko sydämestään Jumalan vuoksi alistu. Muuta\nsinne tai tänne, rauhaa et tavoita muutoin kuin nöyrästi alistumalla\nesimiehesi johtoon. Luulottelu, että toinen paikka on parempi, ja\nmuutteleminen paikasta toiseen on tuonut pettymyksen monelle.\n\n2. Tosin jokainen mieluummin toimii oman mielensä mukaan ja taipuu\nniiden seuraan, jotka hänen kanssaan ovat yksimielisiä. Mutta jos\nJumala on keskellämme, täytyy meidän joskus uhrata oma ajatuksemme\nhyvän sovun vuoksi. Ken on niin viisas, että hän kaiken täydellisesti\ntietäisi! Älä sentähden luota liiaksi omaan ajatukseesi, vaan\nkuuntele mielelläsi muidenkin mielipidettä. Jos ajatuksesi olisikin\nhyvä, mutta Herran tähden luovut siitä ja seuraat toista, olet\nenemmän siitä hyötyvä.\n\n3. Usein olen tämän huomannut: parempi on kuulla ja noudattaa neuvoa\nkuin antaa neuvoa. Voi niinkin olla, että ajatuksesi on oikea, mutta\njollet mukaudu muiden tuumiin, vaikka asianhaarat sitä vaativat, on\nse ylpeän, itsepäisen sisun merkki.\n\n\n\n\nKymmenes luku.\n\nVältä turhia puheita.\n\n\nKarta ihmishälinää niin paljon kuin voit. Jutteleminen\nmaailmallisista asioista tuottaa vahinkoa silloinkin, kun se tapahtuu\nvilpittömässä mielessä. Sillä ennen pitkää turhuus meidät saastuttaa\nja vangitsee. Kuinka usein olen toivonut, että olisin ollut vaiti ja\nerilläni ihmisistä! Minkätähden olemme niin kärkkäitä puhumaan ja\nkeskenämme juttelemaan, kun kuitenkin niin harvoin ilman omantunnon\nloukkausta palaamme hiljaisuuteen! Me etsimme keskusteluista toinen\ntoiseltamme lohdutusta tai haluamme huojentaa monien surujen\nrasittamaa mieltämme. Meitä miellyttää ajatella ja puhua siitä, mitä\nsuuresti haluamme ja rakastamme, tai myös siitä, mistä meillä on\nkiusaa ja vastusta.\n\n2. Mutta voi, kuinka mitätöntä ja turhaa on se, minkä näin saamme!\nSillä tämä ulkonainen lohdutus on suureksi esteeksi Jumalan\nsisälliselle lohdutukselle. Sentähden valvokaamme ja rukoilkaamme,\nettei aika kuluisi hukkaan. Jos on tilaisuutta puhua sitä, mikä on\nrakennukseksi, niin puhu! Paha tapa ja välinpitämättömyys siitä, mikä\ntuottaa edistystä hengellisissä asioissa, vaikuttaa sen, ettemme\nsuista suutamme. Mutta hurskas keskustelu hengellisistä asioista\ntuottaa epäilemättä paljon sisällisen elämän edistymistä, enimmin\nsiellä, missä samanhenkiset kokoontuvat Herrassa.\n\n\n\n\nYhdestoista luku.\n\nRauhan saavuttaminen ja pyhityksen tavoittelu.\n\n\nMe saisimme nauttia suurta rauhaa, ellemme puuttuisi toisten\npuheisiin ja töihin ja sellaisiin asioihin, jotka eivät meitä koske.\nKuinka sellainen ihminen voi kauan nauttia rauhaa, joka sekaantuu\nmuiden asioihin, takertuu ulkonaisiin ja harvoin kokoaa itsensä\nsisällisesti?\n\nAutuaita ovat yksinkertaiset, sillä heillä on oleva suuri rauha.\n\n2. Mitenkä muutamat pyhät ovat päässeet niin pitkälle\ntäydellisyydessä ja jumalisissa tutkisteluissa? Sen tähden, että\nhe ovat pyrkineet kuolettamaan itsestään kaikki maalliset himot;\nsiten he ovat voineet koko sydämestään kiintyä Jumalaan ja saavuttaa\nsisällisen vapauden. Me taas olemme liiaksi himojen vallassa ja\nkatoavaisista huolestuneita. Harvoin voitamme yhdenkään vian\ntäydellisesti emmekä pääse jatkuvaan, jokapäiväiseen pyhitykseen, ja\nniin pysymme kylmäkiskoisina ja haluttomina.\n\n3. Jos olisimme itseltämme kokonaan kuolleita emmekä olisi\nsisällisesti sidotulta, niin saisimme jumalallisia maistaa ja\ntaivaallisten tutkistelusta jotakin kokea. Varsinainen este on se,\nettemme ole haluista ja himoista vapaita emmekä koetakaan vaeltaa\npyhien täydellistä tietä. Kun vähäinenkin vastoinkäyminen sattuu,\nniin käymme toivottomiksi ja antaudumme ihmisten lohdutettaviksi.\n\n4. Jos uskaltaisimme urhoollisina miehinä kestää taistelussa, niin\nsaisimme pian nähdä avun tulevan Jumalalta taivaasta. Sillä hän on\naltis auttamaan niitä, jotka itse taistelevat ja hänen armoonsa\nturvaavat; hänpä se antaa tilaisuudenkin taistelemiseen, jotta\nvoittaisimme. Jos ulkonaisiin harjoituksiin panemme pääpainon,\nsilloin on hartautemme löytävä pikaisen lopun. Pankaamme kirves puun\njuurelle, jotta himoista puhdistettuina saisimme rauhallisen mielen.\n\n5. Jos vuosittain kitkisimme pois yhdenkin paheen, niin me pian\nolisimme täysiä miehiä. Mutta päinvastoin saamme usein huomata\nolleemme parempia ja puhtaampia kristityitä kääntymyksemme\nalkutaipaleella kuin monen ajastajan kuluttua. Palavuuden ja\npyhityksen pitäisi joka päivä kasvaa, mutta nyt pidetään suurena\nihmeenä, jos ken säilyttää edes kipinän alkuperäistä palavuutta.\nJos tarmokkaammin tarttuisimme asiaan alussa, niin myöhemmin kaikki\nkävisi helposti ja ilolla.\n\n6. Vaikea on luopua totutuista tavoista, mutta vielä vaikeampaa on\nmurtaa oma tahtonsa. Jollet voita pieniä ja helppoja vastuksia,\nkuinka voitat sitten vaikeampia? Pidä varasi ja vastusta haluasi\nheti alussa; luovu pahasta tottumuksesta, ettet vähitellen joutuisi\nyhä suurempiin vaikeuksiin. Oi jospa huomaisit, kuinka suuren\nrauhan tuottaisit itsellesi jumalisella elämällä ja kuinka suuren\nilon muille, luulen, että huolellisemmin harrastaisit hengellistä\nedistystä.\n\n\n\n\nKahdestoista luku.\n\nVastoinkäymisen hyödyllisyys.\n\n\nAjoittaiset rasitukset ja vastoinkäymiset ovat meille hyväksi,\nsillä ne saattavat ihmisen menemään itseensä, jotta hän ymmärtäisi\nolevansa muukalainen eikä panisi toivoansa siihen, mikä kuuluu tähän\nmaailmaan. Meille on hyväksi, että joskus kärsimme vastustusta ja\nettä meistä ajatellaan pahaa silloinkin, kun tarkoitamme ja teemme\nhyvää. Sellaiset kokemukset auttavat nöyryyteen ja suojelevat\nturhasta kunnianpyynnöstä. Sillä kun ihmiset meitä halveksivat eikä\nmeistä hyvää uskota, silloin käännymme Jumalan puoleen saadaksemme\nhänestä itsellemme todistajan.\n\n2. Sentähden pitäisi ihmisen niin vahvistaa itseänsä Jumalassa,\nettei hänen tarvitsisi etsiä lohdutusta ihmisiltä. Kun vakaamielinen\nihminen joutuu hätään tai kiusaukseen, tai kun pahat ajatukset\nahdistavat häntä, silloin hän käsittää, kuinka välttämätön Jumala\nhänelle on, ja kuinka hän ilman Jumalaa ei mitään voi. Silloin hän\nsuree, huokaa ja rukoilee kurjuutensa vaivassa. Silloin kyllästyttää\nhäntä elämä, ja hän toivoo saavansa täältä erota ja olla Kristuksen\nkanssa. Silloin hän myöskin oppii ymmärtämään, ettei pysyväistä\nturvallisuutta eikä täydellistä rauhaa voi löytyä maailmassa.\n\n\n\n\nKolmastoista luku.\n\nKiusauksia on vastustettava.\n\n\nNiin kauan kuin maailmassa elämme, emme voi kiusauksia ja ahdistuksia\nvälttää. Sen vuoksi onkin Jobin kirjassa kirjoitettu: \"Ihmisen\ntäytyy aina olla sodassa maan päällä\" (Job. 7:1). Sentähden pitäisi\njokaisen olla kiusauksiaan vastaan varuillaan ja valvoa rukouksissa,\nettei vihollinen saisi tilaisuutta pettämiseen, sillä hän ei koskaan\nnuku, vaan kiertelee etsien, kenen hän nielisi. Ei kenkään ole niin\ntäydellinen eikä niin pyhä, ettei hänellä joskus olisi kiusauksia;\nkokonaan emme niistä pääse.\n\n2. Kiusaukset ovat kuitenkin ihmiselle usein sangen hyödyllisiä,\nvaikkakin ne ovat vaivalloisia ja raskaita, sillä niissä ihminen\nnöyryytetään, puhdistetaan ja opetetaan. Kaikkien pyhäin on täytynyt\nkulkea monen kiusauksen ja ahdistuksen läpi, kunnes ovat kypsyneet.\nMutta ne, jotka eivät voineet kiusauksia kestää, ovat langenneet ja\nhylätyiksi joutuneet. Ei ole niin pyhää säätyä eikä niin syrjäistä\npaikkakuntaa, ettei olisi kiusauksia eikä vastuksia.\n\n3. Ei yksikään ihminen pääse kiusauksista kokonaan vapaaksi tässä\nelämässä. Sillä meissä itsessämme on kiusauksen itu: olemmehan\nsynnissä syntyneet. Kun yksi kiusaus haihtuu, hyökkää toinen meidän\npäällemme! Aina on meillä jotakin kärsittävänä, sillä onnellisuuden\ntilan olemme menettäneet. Moni koettaa päästä kiusauksia pakoon,\nmutta lankeaa niihin vielä syvemmälle. Emme pelkällä pakenemisella\nvoita, mutta kärsivällisyydellä ja tosi nöyryydellä tulemme kaikkia\nvihollisia vahvemmiksi.\n\n4. Ken ainoastaan ulkonaisesti kiusausta välttelee kiskomatta sitä\njuurineen ulos, hyötyy siitä vähän; sitä nopeammin kiusaukset\nhänen tykönsä palaavat, ja hän tuntee tilansa entistä pahemmaksi.\nVähitellen ja kärsivällisyydessä sekä Jumalan pitkämielisyyden\navulla ne voitetaan paremmin kuin kiivaudessa ja omalla voimalla.\nKiusauksissa ollessamme kysykäämme kokeneemmilta neuvoa; älkäämme\nmyöskään kiusatuita ankaruudella kohdelko, vaan lohduttakaamme heitä\nyhtä leppeästi, kuin toivoisimme heidän samassa tilassa meille\ntekevän.\n\n5. Se alkujuuri, josta kaikki kiusaukset lähtevät, on mielen\nhuikentelevaisuus ja luottamattomuus Jumalaan. Sillä niinkuin\nperäsimensä menettänyttä laivaa hyökyaallot viskelevät sinne tänne,\nniin joutuu epävakainen ja päämääränsä unohtanut ihminen kiusauksiin.\nTuli koettelee raudan, kiusaus ihmisen. Usein olemme epätietoisia\nsiitä, mitä voimme, mutta kiusaus näyttää, mitä olemme. Varsinkin on\ntarkkaan valvottava kiusauksen alkaessa, koska vihollinen helpommin\nvoitetaan, jollei sitä lasketa ollenkaan sielun ovesta sisälle,\nvaan vastustetaan jo kynnyksen ulkopuolella sen pyrkiessä sisälle.\nSentähden joku kirjoittaa:\n\n    \"Tautia jos parantaa tahdot, niin aikaisin estä;\n    turhaan rohtosi toit, kun vika vanheta sai.\"\n\n[Lainattu säkeistö on _Ovidiuksesta_ ja kuuluu kokonaisuudessaan:]\n\n    [\"Principiis obsta, sero medicina paratur,\n    Cum mala per longas invaluere moras.\"]\n\nEnsin tulee mieleen yksityinen ajatus, sitten se vahvistuu\nviehättäväksi kuvitelmaksi, sen jälkeen seuraa mieltymys ja himo\nja viimeksi -- suostumus. Niin tunkeutuu paha vihollinen kokonaan\nsisään, kun sitä ei alussa vastusteta. Ja mitä pitemmän aikaa\nvastustamisessa viivytellään, sitä heikommaksi tullaan päivä\npäivältä, ja sitä vahvemmaksi käy vihollinen.\n\n6. Muutamilla on raskaimmat kiusauksensa kärsittävinä kääntymyksensä\nalussa, toisilla elämänsä lopulla, toisilla taas alituisesti pitkin\nelämäänsä. Muutamat pääsevät sangen huokeilla kiusauksilla, sen\nmukaan kuin Jumala viisaudessaan ja hyvyydessään sallii, hän, joka\noikein arvioi ihmisten aseman ja voiman ja edeltäkäsin määrää kaiken\nvalittujensa autuudeksi.\n\n7. Sentähden meidän ei tule langeta epätoivoon, kun meitä kiusataan,\nvaan rukoilkaamme Jumalaa sitä hartaammin armollisesti auttamaan\nmeitä ahdistuksissamme ja tekemään, niinkuin Paavali sanoo,\nkiusauksestamme sellaisen lopun, että voimme sen kestää (1 Kor. 10:\n13). Nöyryyttykäämme sentähden itsemme Jumalan käden alle kaikessa\nkiusauksessa ja ahdistuksessa, sillä nöyrät on Jumala pelastava ja\nkorottava.\n\n8. Kiusauksissa ja ahdistuksissa koetellaan, miten pitkälle ihminen\non päässyt; niissä hän osoittaa voimansa, ja niissä ilmenee hänen\nkuntonsa. Ei siinä ole mitään merkillistä, jos ihminen on hurskas\nja palava, kun ei mikään häntä paina, mutta joka vastoinkäymiset\nkärsivällisesti kestää, hänen edistyksestään on toivoa. Muutamat\nsäästyvät suurilta kiusauksilta, mutta kärsivät tappioita pienissä\nja jokapäiväisissä, jotta he nöyryytettyinä eivät suuremmissa\nkoetuksissa milloinkaan luottaisi itseensä, he, jotka jo vähäisissä\nhuomataan heikoiksi.\n\n\n\n\nNeljästoista luku.\n\nAjattelematonta tuomitsemista on vältettävä.\n\n\nKäännä silmäsi itseesi ja kavahda tuomitsemasta toisten tekoja.\nToisten tuomitsemisessa ihminen tekee turhaa työtä, usein erehtyy ja\nhelposti tekee syntiä. Mutta jos koettelemme ja tuomitsemme itseämme,\non työmme tuottava hedelmää. Me arvostelemme asioita tavallisesti sen\nmukaan, kuinka ne meitä miellyttävät; itserakkauden tähden emme voi\noikein tuomita. Jos Jumala aina olisi ikävöimisemme ainoa päämäärä,\neivät meidän aistimme pääsisi meitä harhaan johtamaan.\n\n2. Mutta usein piilee jotakin sisällämme taikka kohtaa meitä\nulkoapäin, joka meitä eksyttää ja vie mukaansa. Monet salaa ja\ntietämättään etsivät itseänsä niissä asioissa, joita tekevät.\nHe näyttävät olevan hyvässä rauhassa, niin kauan kuin asiat\nkäyvät mieltä myöten; mutta kun käy vastoin toiveita, heti ollaan\nlevottomuudessa ja surussa. Mielipiteiden eroavaisuudessa syntyy myös\nusein eripuraisuutta kansalaisten ja ystävien, jopa hurskasten ja\njumalistenkin kesken.\n\n3. Vanhoista tottumuksista on vaikea päästä, eikä helposti kenkään\nanna viedä itseään ulommaksi kuin itse näkee. Jos luotat enemmän\nomaan ymmärrykseesi tai pyrkimykseesi kuin Jeesuksen Kristuksen\nansioon, [Virtus subjectiva Jesu Christi = Jeesuksen Kristuksen\nansio.] niin sinä tuskin tulet jumalallisesta valosta osalliseksi.\nSillä Jumala tahtoo meidät täydellisesti yhdistää itseensä ja\nrakkauden liekissä kohoamaan kaiken ymmärryksen yläpuolelle.\n\n\n\n\nViidestoista luku.\n\nRakkauden töistä.\n\n\nPahaa ei ole lupa tehdä minkään asian hyväksi eikä kenenkään\nmielennouteeksi, mutta puutteessa olevan hyväksi voi joskus jättää\nhyvän työn tekemättä tai vaihtaa parempaan. Näin menetellen ei hyvää\ntyötä pilata, vaan se muutetaan paremmaksi. Ilman rakkautta ei\nulkonainen teko mitään hyödytä; mutta se, mikä rakkaudesta tapahtuu,\nolkoon se kuinka pientä ja halpaa tahansa, tuottaa hedelmän. Jumalan\nvaa'assa painaa enemmän se, mistä syystä joku jotakin tekee, kuin\nhänen tekonsa.\n\n2. Paljon tekee, ken paljon rakastaa; paljon tekee, ken hyvin tekee.\nHyvin tekee, ken enemmän katsoo yhteistä hyvää kuin omaa haluansa.\nUsein näyttää olevan rakkautta, mikä on pelkkää lihallisuutta;\nsillä luonnollinen taipumus, oma tahto, palkan toivo ja mukavuuden\netsiminen harvoin pysyvät poissa.\n\n3. Jos jollakin on todellista rakkautta, hän ei missään asiassa\netsi itseänsä, vaan hänen ainoana toivotuksenansa on, että kaikki\ntapahtuisi Jumalan kunniaksi. Ei hän ketään kadehdi, sillä hän ei\netsi omaa yksityistä iloansa. Eikä hän tahdo iloita itsessään,\nvaan hän haluaa löytää autuutensa Jumalassa. Ei hän lue mitään\nhyvää ihmisten työksi, vaan omistaa kaiken Jumalalle, josta elämän\nlähteestä kaikki vuotaa ja jossa lopuksi kaikki pyhät löytävät\nautuaallisen levon. Oi, jos kellä olisi kipinä todellista rakkautta,\nhän huomaisi pian, kuinka kaikki maalliset ovat täynnä turhuutta.\n\n\n\n\nKuudestoista luku.\n\nLähimmäisten vikoja on kärsittävä.\n\n\nSe, mitä et voi parantaa itsessäsi etkä muissa, tulee sinun\nkärsivällisesti kestää, kunnes Jumala asiat toisin järjestää.\nAjattele, että niin kenties on parempi sinun koettelemiseksesi\nkärsivällisyydessä, jota ilman eivät hyvät työsi merkitse mitään.\nSellaisissa vaikeuksissa on sinun kuitenkin ahkerasti rukoiltava,\nettä Jumala armollisesti sinua auttaisi ja että sinä nöyrästi voisit\nkestää.\n\n2. Jos joku kerran tai kahdesti varoitettuna ei asetu, älä hänen\nkanssaan kiistele, vaan jätä koko asia Jumalan huomaan, että\nhänen tahtonsa tapahtuisi ja hänen kunniansa kirkastettaisiin\nkaikissa hänen palvelijoissansa, hänen, joka taitaa pahat hyväksi\nkääntää. Pyri kärsimään muiden vikoja ja heikkouksia, minkälaisia\nne lienevätkin; sillä onhan sinullakin vikoja, joita muiden on\nsiedettävä. Jollet voi itseäsi saada sellaiseksi kuin tahdot,\nkuinka voisit sitten saada toisen mielesi mukaiseksi? Mielellämme\nhaluaisimme, että toiset olisivat täydellisiä, mutta omia\npuutteitamme emme paranna.\n\n3. Me tahdomme, että toisia ankarasti nuhdeltaisiin, mutta itse\nemme halua nuhdetta. Meitä harmittaa suuresti toisten vallattomuus,\nmutta itseltämme emme tahdo mitään kieltää. Toisia tahtoisimme kyllä\nlakisäännöksillä sidottavan, mutta itse emme anna hillitä itseämme\nmillään. Tästä käy ilmi, kuinka harvoin rakastamme lähimmäistämme\nniinkuin itseämme. Jos kaikki olisivat täydellisiä, mitä meillä\nsilloin olisi toisiltamme kärsittävää?\n\n4. Mutta nyt on Jumala järjestänyt niin, että oppisimme kantamaan\ntoinen toisemme kuormia; sillä ei kukaan ole ilman puutteellisuutta,\nei kukaan ilman taakkaansa, ei kukaan ole itselleen kylliksi, ei\nkukaan kyllin viisas; vaan meidän tulee keskenämme toisiamme tukea,\nkeskenämme lohduttaa, samoin auttaa, neuvoa ja varoittaa. Kuinka\nkauaksi kukin on kerinnyt, se ilmenee parhaiten vastoinkäymisten\nkohdatessa. Sillä ei vastoinkäyminen ihmistä heikonna, vaan se\npaljastaa sen, millainen hän on.\n\n\n\n\nSeitsemästoista luku.\n\nHengellisestä elämästä. (Luostarielämästä.)\n\n\nSinun on opittava voittamaan itsesi, jos haluat pitää rauhaa ja\nyksimielisyyttä muiden kanssa. Ei ole pieni asia valittamatta elää\nyhdyselämää toisten kanssa ja kuolemaan asti pysyä uskollisena.\nAutuas on, ken siinä hurskaasti elää ja hyvin juoksunsa päättää. Jos\ntahdot uskossa pysyä ja edistyä, niin on sinun pidettävä itseäsi\nmuukalaisena ja kulkijaimena maan päällä. Sinun on tultava tyhmäksi\nKristuksen tähden, jos tahdot viettää hengellistä elämää.\n\n2. Vaateparsi ja ulkonainen käytös merkitsevät vähän; mutta parannus\nja himojen kuolettaminen, ne tekevät ihmisestä hengellisen. Ken muuta\netsii kuin yksin Jumalaa ja sielunsa autuutta, on löytävä ahdistusta\nja tuskaa. Eikä rauhaansa voi kauan säilyttää, ken ei halua olla\nvähäisin ja kaikkien alamainen.\n\n3. Sinä olet tullut palvelemaan etkä hallitsemaan; sinä tiedät,\nmihin olet kutsuttu: työntekoon ja vaivannäköön, mutta et jouten\nolemaan etkä jaarittelemaan. Tässä ihmistä koetellaan niinkuin kultaa\nahjossa. Tässä ei kenkään kestä, jollei koko sydämestään nöyryytä\nitseään Jumalan tähden.\n\n\n\n\nKahdeksastoista luku.\n\nPyhien isien esimerkistä.\n\n\nKatsele pyhien isien eläviä esimerkkejä, joista tosi täydellisyys ja\njumalisuus loistaa, ja sinä olet näkevä, kuinka vähäistä ja mitätöntä\non, mitä me saamme aikaan. Oi, mitä on meidän elämämme, jos sitä\nniihin verrataan! Pyhät Kristuksen ystävät palvelivat Jumalaa nälässä\nja janossa, vilussa ja alastomuudessa, työssä ja nääntymisessä,\nvalvomisissa ja paastoissa, rukouksissa ja pyhissä tutkisteluissa,\nvainoissa ja moninaisissa häväistyksissä.\n\n2. Oi, kuinka monta ja raskasta ahdistusta ovat kärsineet apostolit,\nmarttyyrit, tunnustajat, neitseet ja kaikki muut, jotka ovat\nseuranneet Kristuksen jälkiä! Sillä he ovat vihanneet sielujansa\ntässä elämässä voittaaksensa ne iankaikkiseen elämään. Oi, kuinka\nankaraa ja itsensäkieltävää elämää pyhät ovat viettäneet erämaassa!\nKuinka pitkiä ja ankaria kiusauksia he ovat kestäneet! Kuinka usein\nvihollinen heitä vainosi! Kuinka palavia rukouksia he Jumalalle\nlähettivät! Kuinka ankaria paastoja he ovat pitäneet! Kuinka suuri\non ollut heidän kiivautensa pyhitykseen! Kuinka uskollisesti he ovat\nsotaa käyneet omia syntejänsä vastaan! Kuinka puhdas ja vilpitön on\nollut heidän halunsa Jumalan puoleen! Päivisin he tekivät työtä ja\nyönsä he viettivät pitkällisissä rukouksissa, vaikka tosin eivät\ntyöskennellessäänkään lakanneet hengessään rukoilemasta. [Oratio\nmentalis = hengen sisäinen rukous.]\n\n3. Kaiken aikansa he käyttivät hyödyllisesti; jokainen\njumalanpalvelukseen uhrattu hetki tuntui liian lyhyeltä, ja jumalisen\ntutkistelun suloisuuden takia unohtui ruumiillisen ravinnonkin\ntarve. He luopuivat kaikista rikkauksista, arvopaikoista, ystävistä\nja omaisista, eivät halunneet maailmallisia, tuskin elatukseen\nvälttämättömästi kuuluvaa; välttämätönkin ruumiin hoito kävi heille\nvaivaksi. Maallisten tavarain suhteen he olivat köyhiä, mutta\nrikkaita armossa ja hyveissä. Ulkonaisesti he elivät puutteessa,\nmutta sisällisesti heitä virkisti armo ja jumalallinen lohdutus.\n\n4. Maailmassa he olivat muukalaisia, mutta Jumalan läheisimpiä\nystäviä. Omissa silmissään he eivät olleet mitään, mutta Jumalan\nsilmissä kalliita ja rakkaita. He pysyivät tosi nöyryydessä,\nvaelsivat yksinkertaisessa kuuliaisuudessa, rakkaudessa ja\nkärsivällisyydessä; ja niin he vahvistuivat päivä päivältä hengessä\nja Jumalan armossa. He ovat annetut esimerkiksi kaikille hurskaille,\nja heidän pitäisi meitä kiihottaa enemmän pyhitykseen kuin\nsuruttomien suuri joukko välinpitämättömyyteen.\n\n5. Oi kuinka palava oli ensimmäisten kristittyjen hartaus! Kuinka\nsydämellinen heidän rukouksensa! Kuinka ankara oli heidän kurinsa!\nKuinka suuri oli kunnioitus ja kuuliaisuus johtajan käskyjä kohtaan!\nHeidän jälkensä todistavat vielä, että he olivat todella pyhiä\nja täydellisiä miehiä, jotka urhoollisesti taistellen voittivat\nmaailman. Nyt pidetään suurena sitä, joka ei ole rikollinen tai joka\nkärsivällisesti kantaa kohtalonsa.\n\n6. Mikä penseys ja huolimattomuus on tilassamme, kun niin nopeasti\nunohdamme ensimmäisen rakkautemme, ja elämä suorastaan kyllästyttää\nvälinpitämättömyyden ja saamattomuuden takia. Älköön kuitenkaan\npyhityksen ikävöiminen sinussa kokonaan nukahtako nähtyäsi niin monta\nhurskasten esimerkkiä.\n\n\n\n\nYhdeksästoista luku.\n\nTosi kristityn jumalisuuden harjoitukset.\n\n\nTosi kristityn elämä on oleva kaikilla hyveillä kaunistettu,\njotta hän olisi sisällisesti sellainen, kuin hän ulkonaisesti\nihmisistä näyttää. Oikeastaan hänen sydämessään pitäisi olla paljon\nenemmän hyvää, kuin mikä ulospäin näkyy, sillä Jumala itse pitää\nmeitä silmällä. Häntä tulee meidän yli kaiken kunnioittaa, missä\nlienemmekin, ja puhtaina kuin enkelit vaeltaa hänen edessänsä. Joka\npäivä tulee meidän uudistaa hyvä päätöksemme ja herättää itseämme\npyhään intoon, niinkuin vasta tänään olisimme tulleet kääntymykseen,\nja sanoa: auta minua, Herra Jumala, pysymään hyvässä päätöksessäni ja\npyhässä palveluksessasi ja salli minun tänään oikein aloittaa, sillä\nei se ole mitään, jota tähän asti olen tehnyt.\n\n2. Millainen on aikomuksemme, sellainen on parannuksemme, ja suuri\nahkeruus on tarpeen, jos tahdomme edistyä. Jos se, joka tekee lujan\npäätöksen, usein horjahtaa, kuinka sitten käy sen, joka harvoin\ntai heikosti jotakin päättää! Monella tavalla tapahtuu päätöksestä\nperäytyminen; vähäinenkin hartaudenharjoitusten laiminlyönti menee\ntuskin ilman vahinkoa. Hurskas perustaa aikomuksensa Jumalan armoon\neikä omaan viisauteensa; ainoastaan siihen uskoen hän voi jotakin\nsaavuttaa. _Ihminen päättää, mutta Jumala säätää_, eikä ihmisen\nelämän tie ole hänen vallassaan.\n\n3. Jos tavanomainen jumalisuuden harjoitus joskus jää suorittamatta\nhurskaan työn tai veljellisen rakkauden vuoksi, voidaan\nlaiminlyönti helposti korjata. Mutta jos se jää kyllästymisestä\ntai huolimattomuudesta, niin se on moitittavaa ja tuottaa\nvahingon. Koettakaamme, minkä voimme, sittenkin me moninaisissa\npuutumme. Kuitenkin on tehtävä lujia päätöksiä, varsinkin niitä\nsyntejä vastaan, jotka ovat suurimmaksi esteeksi. Sekä ulkonaiset\nettä sisälliset asiat ovat yhtä huolellisesti tutkittavat ja\njärjestettävät, sillä molemmat vaikuttavat parannukseen.\n\n4. Jollet jatkuvasti voi saada ajatuksiasi kootuksi, tee se kuitenkin\njoskus, ainakin kerran päivässä, aamuin tai illoin. Aamulla tee\npäätöksesi, illalla tutki vaellustasi, millainen kuluneena päivänä\nolet ollut sanoissa, töissä ja ajatuksissa, koska kenties olet niillä\nloukannut Jumalaa ja lähimmäistä. Vyötä itsesi, kuten mies, perkeleen\nkavalia juonia vastaan. Hillitse halu kaikkeen hekumaan, niin olet\nhelpommin voittava muun lihan himon. Älä milloinkaan ole kokonaan\njoutilas, vaan lue tai kirjoita, rukoile tai tutkistele tai tee\njotakin hyödyllistä yhteiseksi hyväksi! Ruumiilliset työt on varoen\nsuoritettava, sillä kaikki eivät sovellu kaikille.\n\n5. Hartaudenharjoituksiin, jotka eivät kuulu yhteiseen\njumalanpalvelukseen, ei ole ryhdyttävä julkisesti, sillä ne paremmin\nsoveltuvat yksinäisyyteen. Varo kuitenkin, ettet olisi haluton\nyhteiseen jumalanpalvelukseen ja vireämpi yksityisiin harjoituksiisi;\nvaan täytettyäsi ensin uskollisesti yhteiset velvollisuutesi antaudu\nsitten, jos aikaa on, omiin harjoituksiisi, niinkuin hurskautesi\nvaatii. Kaikilla ei voi olla sama harjoitus; yksi soveltuu yhdelle,\ntoinen toiselle. Myöskin aikaan nähden ovat eri harjoitukset\nsoveliaita, koska toiset suoritetaan sopivimmin pyhäisin, toiset\narkisin. Toisia tarvitsemme kiusauksien aikoina, toisia rauhan ja\nlevon aikoina. Me ajattelemme toisin ollessamme murheessa, toisin\nollessamme iloisia Jumalassa.\n\n6. Pääjuhlina on meidän uudistettava hengelliset harjoituksemme\nja entistä enemmän rukoiltava Herralta apua. Juhlasta juhlaan\ntulee meidän uudistaa päätöksemme, ikäänkuin matkustaisimme tästä\nmaailmasta pois päästäksemme ikuiseen juhlaan. Sentähden on meidän\nhuolellisesti valmistauduttava pyhiin aikoihin, vietettävä ne tosi\nhartaudessa ja tarkoin otettava vaari niihin kuuluvista pyhistä\nmenoista, ikäänkuin meidän olisi lähimmässä tulevaisuudessa tehtävä\nJumalalle tili.\n\n7. Ja jos lähtöpäivämme viipyy, niin uskokaamme, että olemme liian\nvalmistumattomia ja kelvottomia siihen suureen kunniaan, joka\naikanansa on meille ilmestyvä, ja koettakaamme paremmin valmistautua\nlähtöömme! Autuas on se palvelija, sanoo evankelista Luukas, jonka\nHerra tullessaan löytää valvomasta. Totisesti minä sanon teille, hän\nasettaa hänet kaiken tavaransa haltijaksi (Luuk. 12:43, 44).\n\n\n\n\nKahdeskymmenes luku.\n\nEtsi yksinäisyyttä ja hiljaisuutta.\n\n\nValitse sovelias aika ollaksesi yksin itsesi kanssa ja ajattele\nsilloin Jumalan hyviä tekoja. Luovu utelemasta turhia! Lue sellaisia\naineita, jotka eivät tuota ajan kulutusta, vaan katumusta! Jos luovut\nturhasta juttelemisesta ja joutilaasta kylässäkäymisestä, niin ikään\nkuuntelemasta uutisia ja huhuja, niin olet löytävä riittävästi aikaa\nhurskaisiin tutkisteluihin. Muinaiset pyhät karttoivat ihmisten\nseuraa, minkä voivat, ja palvelivat mieluummin salaisuudessa Jumalaa.\n\n2. Muuan ajattelija on sanonut: Oltuani ihmisten seurassa olen joka\nkerta vähemmän ihmisenä siitä lähtenyt. [Lauselma tavataan Senecan\n7:nnessä epistolassa.] Tämän saamme tavallisesti, kauan toisten\nkanssa juteltuamme, havaita. On helpompaa kokonansa vaieta kuin olla\npuheessaan hairahtumatta. Helpompaa on olla yksin kotona kuin varoa\nitseänsä kylässä. Ken haluaa päästä sisälliseen ja hengelliseen\nelämään, hänen täytyy Jeesuksen kanssa lähteä pois ihmisjoukosta.\nEi kukaan voi turvallisesti esiintyä julkisuudessa paitsi se, joka\nmielellään on salassa. Ei kukaan niin levollisesti puhu kuin se, joka\nmielellään on vaiti. Ei kukaan voi niin hyvin olla käskijänä kuin\nse, joka mielellään tottelee. Ei kukaan voi niin turvallisesti olla\nensimmäinen kuin se, joka mielellään on alamainen.\n\n3. Ei kukaan vaarattomasti iloitse, ellei hänellä ole hyvän\nomantunnon todistusta itsessään. Pyhien varmuus on kuitenkin aina\nollut täynnä jumalanpelkoa. Ja vaikka he ovat olleet suuresti\nmuiden edellä hyveissä ja armossa, eivät he ole olleet sen vähemmän\nvalppaita ja nöyriä. Jumalattomien suruttomuus sitä vastoin lähtee\nylpeydestä ja vääristä luuloista ja kääntyy lopuksi suureen\npettymykseen. Älä koskaan heittäydy suruttomaksi tässä elämässä,\nvaikka näyttäisit olevan hurskas ja pyhä.\n\n4. Ihmisten arvossa pitämät henkilöt ovat tavallisesti eniten\nvaarassa liiallisen itseluottamuksen tähden. Sentähden on monelle\nhyödyllisempää, etteivät ole kokonaan kiusauksia vailla, vaan\npäinvastoin niiden alaisia. Näin he säilyvät suruttomuudelta ja\nylpeydeltä ja tyytymästä ulkonaiseen lohdutukseen. Oi, kuinka hyvän\nomantunnon saisikaan pitää se, joka ei milloinkaan etsisi katoavia\niloja eikä maallista seuraa! Oi, kuinka suurta rauhaa ja lepoa saisi\nnauttia se, joka hylkäisi kaikki turhat huolet, ajattelisi ainoastaan\njumalallisia asioita ja kiinnittäisi kaiken toivonsa Jumalaan.\n\n5. Ei kukaan ole mahdollinen saamaan taivaallista lohdutusta paitsi\nse, joka on hyvin harjaantunut katumukseen. Jos todella haluat\nsydämesi pohjasta katua, niin mene kammioosi ja sulje se maailman\nmelulta, niinkuin kirjoitettu on: Puhukaa sydämissänne vuoteillanne\nja olkaa hiljaa (Ps.4:5). Kammiossasi löydät sen, minkä ulkona\ntavallisesti menetät. Mitä enemmän yksinäisyyttä harrastat, sitä\nmieluisemmaksi se tulee, mitä vähemmän harrastat, sitä ikävämmältä se\ntuntuu. Jos kääntymyksesi alussa sitä harrastat ja rakastat, on se\ntuleva hyväksi ystäväksi ja suloiseksi lohdutukseksi.\n\n6. Hiljaisuudessa ja levossa edistyy hurskas sielu ja oppii Raamatun\nsalaisuuksia; siinä hän löytää ne kyynelvirrat, joissa hän yön\ntyvenessä peseytyy ja puhdistautuu, jotta pääsisi sitä lähemmäksi\nLuojaansa, mitä kauempana on maailman melusta. Ken ystävistään\nja tutuistaan Kristuksen tähden luopuu, häntä Jumala enkeleineen\nlähestyy. On parempi olla hiljaa ja pitää autuudestansa huolta kuin\nsieluaan laiminlyöden tehdä ihmeitä ja merkkejä. Kiitettävää on\nharvoin lähteä ulos, karttaa näkysällä olemista ja olla niin paljon\nkuin mahdollista muita näkemättä.\n\n7. Miksi tahdot nähdä sitä, jota sinun ei ole sallittu omistaa?\nMaailma katoaa ja hänen himonsa. Aistilliset halut viettelevät\nkäyskentelemään; mutta kun palaat, mitä tuot mukanasi muuta kuin\nloukatun omantunnon ja hajallisen mielen? Iloista lähtöä seuraa\nuseimmiten murheellinen paluu, ja iloinen, myöhään kulutettu ilta tuo\nmukanaan haikean aamun. Niin on jokaisen lihallisen nautinnon laita:\nse liehakoiden lähestyy, mutta lopuksi se puree kuin käärme (Sananl.\n23: 31, 32). Mitä yleensä voit muualla nähdä, jota et täällä näe?\nKatso, silmäisi edessä ovat taivas ja maa ja alkuaineet; niistä on\nkaikki valmistettu.\n\n8. Voitko missään auringon alla nähdä mitään pysyväistä? Luulet\nehkä saavasi kylläksesi, mutta siihen et pääse. Jos näkisit kaiken\nolemassaolevan, mitä se olisi muuta kuin turha näky? Korota silmäsi\nJumalan puoleen korkeuksiin ja rukoile syntejäsi ja laiminlyöntejäsi\nanteeksi. Jätä turhat turhille ja tavoittele sinä niitä, mitä Jumala\non sinulle käskenyt. Sulje ovesi ja kutsu luoksesi Jeesuksesi,\nrakkaasi. Pysy hänen kanssaan kammiossa, sillä muualla et löydä\nsellaista rauhaa.\n\nJollet olisi käynyt kylässä etkä kuunnellut ihmisten jaarituksia,\nolisit saanut nauttia suurta rauhaa. Niin kauan kuin sinua huvittaa\nturhain uutisten kuunteleminen, täytyy sinun kärsiä levottomuutta\nsydämessäsi.\n\n\n\n\nYhdeskolmatta luku.\n\nSärkynyt sydän.\n\n\nJos tahdot saavuttaa pyhitystä, niin pysy jumalanpelossa äläkä\nsalli itsellesi liian suurta vapautta, vaan pidä aistisi kurissa\näläkä antaudu hillittömän iloisuuden valtaan. Jos sydämesi särkyy,\nlöydät tosi hurskauden. Katumus saavuttaa paljon hyvää, mutta\nhuikentelevaisuus sen pian tuhlaa. On ihmeellistä, kuinka ihminen\ntässä elämässä milloinkaan voi täysin ilostua, ihminen, joka muistaa\nloppuansa ja sielunsa moninaisia vaaroja.\n\n2. Ollen kevytmielisiä ja unohtaen puutoksemme emme ajattele sielumme\nhätää, vaan nauramme usein suruttomasti, vaikka meidän oikeastaan\ntulisi itkeä. Ei ole tosi vapautta eikä viatonta iloa paitsi\njumalanpelossa ja hyvässä omassatunnossa. Onnellinen se, joka voi\nirtaantua kaikesta hajamielisyydestä ja huikentelevaisuudesta ja osaa\nkoota mielensä pyhään katumukseen. Autuas, ken kieltäytyy siitä,\nmikä voipi hänen omaatuntoansa raskauttaa tahi saastuttaa. Taistele\nmiehuullisesti, huono tottumus voitetaan hyvällä. [Sananlaskun\ntapainen lauselma: certa viriliter, consuetudo consuetudine\nvincitur.] Jos osaat jättää ihmiset omaan oloonsa, niin hekin antavat\nsinun olla rauhassa ja toimittaa askareesi.\n\n3. Älä käy käsiksi muiden asioihin äläkä sekaannu sinua suurempien\ntoimiin. Pidä ennen kaikkea itseäsi silmällä ja neuvo itseäsi\nennen muita. Jos et omista ihmisten suosiota, älä sitä sure, mutta\nole pahoillasi siitä, ettet niin valppaasti varo itseäsi, kuin\nJumalan palvelijan ja hurskaan ihmisen sopii. On usein ihmiselle\nhyödyllisempää ja turvallisempaa olla ilman paljoa lohdutusta\ntässä elämässä, varsinkin mitä maallisiin tulee. Mutta jos olemme\njumalallisen lohdutuksen puutteessa tai harvoin sen nautinnossa, niin\nsiinä on omaa syytämme, kun emme tavoittele tosi katumusta emmekä\ntykkänään luovu turhista ja ulkonaisista.\n\n4. Tunne olevasi kelvoton taivaalliseen lohdutukseen, vaan\npäinvastoin ansaitsevasi koettelemusta. Kun ihminen on oikein\nmusertunut, silloin koko maailma on hänelle raskas ja karvas. Hyvällä\nihmisellä on aina syytä suruun ja itkuun. Jos hän katselee itseään\ntai lähimmäistään, niin hän havaitsee, ettei kukaan elä ilman vaivaa.\nMitä tarkemmin hän itseään tutkii, sitä enemmän hän suree. Surun ja\nkatumuksen syynä ovat syntimme ja rikoksemme, joihin olemme niin\ntakertuneet, että harvoin jaksamme kohota taivaallisia asioita\ntutkistelemaan.\n\n5. Jos useammin ajattelisit kuolemaasi kuin pitkää ikää, epäilemättä\ninnokkaammin etsisit parannusta. Jos vakavammin ajattelisit helvetin\ntuskia, varmaan täällä mielelläsi kestäisit työtä ja vaivaa etkä\nkammoisi ankarintakaan elämää. Mutta koska nuo eivät tule mieleen ja\nhellimme sitä, mikä miellyttää, niin pysymme kylminä ja hitaina.\n\n6. Hengellisyyden puutteesta myöskin tapahtuu, että ruumis raukka\nniin helposti valittaa. Rukoile sentähden nöyrästi Herraa, että hän\nantaisi sinulle katuvaisen mielen, ja sano profeetan kanssa: \"Ruoki\nmeitä kyynelleivällä ja juota meitä kyyneleillä maljoittain\" (Ps. 80:\n6).\n\n\n\n\nKahdeskolmatta luku.\n\nSilmäys ihmiselämän kurjuuteen.\n\n\nKurja olet, missä lienetkin ja kunne kääntynetkin, ellet käänny\nJumalan puoleen. Miksi pahoittelet, kun ei kaikki sinulle onnistu,\nniinkuin tahdot ja haluat? Kuka saa kaiken menemään mieltänsä myöten?\nEn minä etkä sinä eikä yksikään ihminen maailmassa. Ei kukaan ole\nmaailmassa ilman jotakin vaivaa tai vahinkoa, olkoon kuningas tai\npaavi? Kuka sitten on onnellinen? Varmaankin se, joka kärsittävänsä\nkärsii Jumalan vuoksi.\n\n2. Moni heikko ja epävakainen sanoo: katso, kuinka onnellista\nelämää tuo mies elää; kuinka hän on rikas, kuinka suuri, kuinka\nvoimallinen ja ylhäinen! Mutta käännäpäs katseesi taivaallisiin ja\nsinä olet näkevä, etteivät nuo maalliset ole mitään, vaan ne ovat\nsangen epävarmoja, vieläpä rasittavia, koska niiden omistaminen\ntuottaa murhetta ja pelkoa. Ei ihmisen onni ole siinä, että\nhänellä on runsaasti maallista hyvää, vaan riittää, kun hänellä on\nkohtuullinen osansa. Varsin viheliäistä on elämä maan päällä. Mitä\nhartaammin ihminen haluaa hengellisesti elää, sitä karvaammaksi\nkäy nykyinen elämä, sillä sitä selvemmin hän näkee ja tuntee\ninhimillisestä turmeluksesta johtuvat puutteet. Suuri viheliäisyys\nja vaiva on hurskaalle ihmiselle muiden seuroissa syödä ja juoda,\nvalvoa ja nukkua, työskennellä ja levätä ja olla muiden luonnon\nvälttämättömyyksien alainen. Sillä hän soisi olevansa erossa\nsellaisesta ja kaikesta synnistä vapaa.\n\n3. Sisällistä ihmistä rasittavat sangen suuresti tässä elämässä\nruumiilliset tarpeet. Sen vuoksi rukoileekin profeetta, joka\nmielellään tahtoisi olla niistä vapaa, sanoen: \"Herra, auta minut\npois ahdistuksistani\" (Ps. 25: 17). Mutta voi niitä, jotka eivät\nviheliäisyyttänsä tunne, ja vielä enemmän voi niitä, jotka rakastavat\nkurjaa ja turmeltunutta elämäänsä. Sillä niin suuresti muutamat\nriippuvat siinä, että, vaikka vaivoin työskennellen tai kerjäten\nsaavat välttämättömän elatuksen, eivät Jumalan valtakunnasta\nvälittäisi mitään, jos vain voisivat täällä alati elää.\n\n4. Oi noita mielettömiä ja sydämeltään uskottomia, jotka ovat niin\nsyvästi hautaantuneita maallisiin, että ainoastaan lihalliset asiat\nheistä joltakin maistuvat. Mutta nämä kurjat saavat lopuksi raskaasti\ntuta, kuinka arvotonta ja mitätöntä oli se, jota he rakastivat. Mutta\nJumalan pyhät ja Kristuksen hurskaat ystävät eivät tavoitelleet\nsitä, mikä lihaa miellytti, eikä sitä, mikä ajallisuudessa on\nkaunista, vaan koko heidän toivonsa ja mielenkiintonsa kohdistui\niankaikkiseen hyvään. Heidän halunsa ja ikävänsä suuntautui pysyviin\nja näkymättömiin, ettei rakkaus näkyväisiin vetäisi heitä alaspäin.\nÄlä, rakas veli, vielä menetä hengellisen kasvamisen toivoa; vielä on\nsiihen aikaa ja tilaisuutta!\n\n5. Miksi tahtoisit lykätä hyvää päätöstäsi! Nouse, aloita tällä\nhetkellä ja sano: _Nyt_ on työn ja taistelun aika, nyt on otollinen\nhetki parannukseen. Milloin on kärsimisen ja koettelemuksen aika,\nsilloin on myös aika mennä eteenpäin. Sinun on kuljettava tulen\nja veden kautta, ennen kuin pääset virvoituksen maahan. Ellet tee\nitsellesi väkivaltaa, et vikojasi voita. Niin kauan kuin kannamme\ntätä haurasta majaa, emme voi olla ilman syntiä emmekä elää ilman\nikävää ja tuskaa. Mielellämme pitäisimme lepoa kaikesta kurjuudesta,\nmutta koska synnillä olemme menettäneet viattomuutemme, olemme myös\nmenettäneet tosi onnen. Sentähden on meidän pysyttävä kärsivällisinä\nja odotettava Jumalan laupeutta, kunnes viheliäisyytemme päättyy ja\nkuolevaisuuden nielee elämä.\n\n6. Oi, kuinka hauras on ihmisen elämä ja aina valmis syntiin. Tänään\ntunnustat syntisi ja huomenna jatkat niiden tekemistä. Nyt päätät\nniitä kavahtaa, ja hetken perästä teet niin kuin et mitään päätöstä\nolisi tehnyt. Syystä tulee meidän sentähden pysyä nöyryydessä,\nemmekä milloinkaan saa itsestämme suurta ajatella, kun olemme niin\nheikkoja ja huikentelevaisia. Pian voidaan myöskin huolimattomuudella\nmenettää, mikä Jumalan armosta suurella vaivalla tuskin on saatu.\n\n7. Mikä meistä lopuksi tullee, kun niin varhain käymme penseiksi!\nVoi meitä, jos aiomme nyt jo asettua levolle, ikäänkuin rauha ja\nvarmuus olisi saavutettu, vaikka tosi pyhyyden jälkeä ei vielä\nnäy vaelluksessamme. On siis aivan tarpeellista ryhtyä uudestaan\nikäänkuin vast'alkavaiset oppimaan hyviä tapoja; niin ehkä olisi\ntoivoa vastaisesta parannuksesta ja hengellisestä kasvamisesta.\n\n\n\n\nKolmaskolmatta luku.\n\nAjattele kuolemaasi!\n\n\nSangen pian on loppusi edessäsi; katso siis, kuinka on laitasi!\nTänään ihminen elää, mutta huomenna häntä ei enää ole. Ja kun on\npoissa ihmisten näkyvistä, on samalla poissa heidän mielestään.\nOi tuota ihmissydämen hitautta ja kovuutta, kun se ajattelee vain\nnykyisiä eikä huolehdi tulevaisista. Sinun pitäisi kaikissa töissäsi\nja ajatuksissasi niin menetellä, kuin jos olisit huomenna kuoleva.\nJos sinulla olisi hyvä omatunto, et paljoa pelkäisi kuolemaa. Parempi\nolisi kavahtaa syntejä kuin paeta kuolemaa. Jollet ole tänään valmis,\nkuinka sitten olisit huomenna! Huominen päivä on epävarma; mistä\ntiedät, tokko sinulla sitä onkaan.\n\n2. Mitä hyödyttää elää kauan, kun niin vähän parannumme! Pitkä ikä\nei aina paranna, lisääpähän vain syntien määrää. Oi, kunpa edes\nyhden päivän olisimme oikein hyvin viettäneet tässä maailmassa. Moni\nlukee vuosia kääntymyksestään, mutta parannuksen hedelmä on mitätön.\nJos kuoleminen on peloittavaa, kenties kauemmin eläminen on vielä\nvaarallisempaa. Autuas se, joka alati pitää kuolemaa silmäinsä edessä\nja joka päivä valmistaa itseänsä kuolemiseen. Jos joskus olet nähnyt\nihmisen kuolevan, niin muista, että sinun on mentävä samaa tietä!\n\n3. Kun aamu on tullut, niin ajattele, että et näe iltaa. Kun ilta on\nsaapunut, älä ole varma eläväsi aamuun. Ole sentähden aina valmis ja\nelä niin, ettei kuolema sinua valmistumattomana tapaa. Moni kuolee\näkkiä ja odottamatta. Sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ei\ntunneta. Kun vihdoin viimein hetkesi on tullut, silloin alat ajatella\ntoisin kuluneesta elämästäsi; ja sinä saat suuresti katua, että olet\nniin huolimattomasti ja suruttomasti elänyt.\n\n4. Kuinka onnellinen ja viisas on se, joka eläessään pyrkii\nolemaan sellainen, jollainen toivoisi olevansa kuollessaan! Suuren\nluottamuksen kuollessa antaa täydellinen maailman hylkääminen,\npalava halu pyhitykseen, rakkaus kuriin, parannuksen teko, nöyrä\nkuuliaisuus, itsensä kieltäminen ja kärsivällisyys vastoinkäymisessä\nrakkaudesta Kristukseen. [Kempiläisen katolinen katsomus osoittautuu\ntässä, kun hän ei esitä Kristusta kuolevan turvana, vaan sen sijaan\nhänen omat harjoituksensa, jotka aina jäävät epätäydellisiksi. --\nEräässä paikassa on rukous: \"Muista minua, Jumala, kuoleman hetkellä\nja tee laupeus palvelijallesi, sillä minä en turvaa ansioihini, vaan\nsinun laupeuteesi ja hyvyyteesi.\" (\"De disciplina.\")] Niin kauan kuin\nolet terve, voit tehdä paljon hyvää, mutta mitä voit sairaana tehdä,\nse jää epävarmaksi. Harvat tulevat sairaudesta paremmiksi; niinkuin\nnekin, jotka kulkevat pyhiinvaellusretkillä, harvoin pyhempinä\npalaavat.\n\n5. Älä turvaa tuttaviin ja omaisiin äläkä lykkää autuutesi asiaa\ntulevaisuuteen: ihmiset unohtavat sinut pikemmin kuin luuletkaan.\nParempi on ajoissa pitää varansa ja tehdä jotakin hyvää kuin toivoa\nmuiden apuun. Nyt on kallis aika käsissä; nyt on otollinen aika, nyt\non autuuden päivä (2 Kor. 6: 2). Mutta voi sinua, kun et paremmin\nkäytä aikaa etkä kokoa niitä tavaroita, joista voisit iäisesti elää!\nSinä olet kerran haluava parannukseksesi päivän tai tunnin, enkä\ntiedä, oletko sen saava.\n\n6. Oi rakkaimpani, minkä vaaran saisit vältetyksi, mistä pelosta sinä\nvapautuisit, jos aina pysyisit varuillasi ja odottamassa kuolemaa.\nKoeta elää niin, että kuoleman hetkellä pikemmin voisit iloita kuin\npelätä. Opi nyt kuolemaan maailmassa, jotta silloin saisit alkaa elää\nKristuksen kanssa. Opi nyt hylkäämään kaikki, jotta kerran pääsisit\nKristuksen luo. Kurita nyt ruumistasi katumuksessa, jotta sinulla\nsilloin olisi vahva turva.\n\n7. Sinä tyhmä, miksi kuvittelet kauan eläväsi, kun ei yksikään päivä\nole sinun vallassasi. Kuinka moni on pettynyt ja äkkiarvaamatta\nsaanut lähteä ruumiista! Kuinka usein oletkaan saanut kuulla\nsanottavan: se ja se menetti henkensä sodassa, se hukkui veteen, se\nputosi korkealta ja taittoi niskansa, se kuoli ruokapöydässä, se\nlöysi loppunsa kesken peliä. Toinen kuolee tuleen, toinen miekkaan,\ntoinen menehtyy ruttoon, toinen rosvojen käsiin; niin tapaa tuoni\njokaisen, ja ihmisen elämä pakenee kuin varjo (Job. 14:1, 2).\n\n8. Kuka muistaa sinua kuoltuasi ja ken on puolestasi rukoileva?\nTee nyt heti, ystäväni, minkä voit: et tiedä, milloin kuolet,\netkä sitä, mikä kuoleman jälkeen on tuleva. Niin kauan kuin aikaa\non, kokoa katoamattomia aarteita. Älä ajattele muuta kuin miten\npelastuisit, äläkä huolehdi muusta kuin siitä, mikä Jumalalle kuuluu.\nHanki itsellesi Jumalan pyhistä ystäviä kunnioittamalla heitä ja\nnoudattamalla heidän tekojansa, jotta, kun olet lähtenyt tästä\nmaailmasta, he ottaisivat sinut vastaan iankaikkisiin majoihin (Luuk.\n16:9).\n\n9. Pidä itseäsi vieraana ja muukalaisena, jota maailman meno ei\nkoske. Pidä sydämesi vapaana ja ylennettynä Jumalan puoleen, koska\nsinulla ei täällä ole pysyväistä asuinsijaa. Lähetä sinne huokauksesi\nja rukouksesi joka päivä, että henkesi voisi kuoleman jälkeen\nonnellisesti mennä kotiin Jumalan luo. Amen.\n\n\n\n\nNeljäskolmatta luku.\n\nSynnin tuomio ja rangaistus.\n\n\nAjattele kaikissa asioissa loppua ja kuinka voit seisoa sen ankaran\ntuomarin edessä, jolta ei mikään ole salattu, joka ei lahjuksista\nlepy, eikä verukkeita kuuntele, vaan tuomitsee niinkuin oikein on. Oi\nsinä mieletön ja viheliäinen syntinen, mitä olet vastaava Jumalalle,\njoka tuntee kaikki sinun rikoksesi, sinä, joka saatat säpsähtää\nvihastuneen ihmisen muotoa. Miksi et katsele eteenpäin tuomion\npäivään, jolloin ei toinen voi toista puolustaa, vaan jokaisen on\nkannettava oma taakkansa. Nyt on vielä työsi hedelmällistä, nyt\nitkuasi ja huokauksiasi kuullaan ja kärsimys puhdistaa.\n\n2. Suuren ja terveellisen kiirastulen läpi käy kärsivällinen\nihminen, joka kärsiessään vääryyttä enemmän tuntee mielipahaa toisen\npahuudesta kuin omasta loukkauksestaan, joka mielellään rukoilee\nvihamiestensä edestä ja sydämestään antaa heille anteeksi, joka ei\nhidastele pyytää lähimmäiseltään anteeksi, joka helpommin säälii\nkuin suuttuu, joka itselleen väkivaltaa tehden pakottaa lihan hengen\nkuuliaisuuteen. Parempi on nyt etsiä puhdistusta ja vapautusta\nsynneistään kuin jättää ne tulevaisen vihan alle. Me petämme itsemme,\njos säilytämme luvatonta rakkautta lihaamme.\n\n3. Mitäpä muuta helvetin tuli on kuluttava kuin sinun syntejäsi!\nMitä enemmän nyt itseäsi säästät ja noudatat lihaasi, sitä kovempia\nrangaistuksia saat kokea, sitä enemmän polttoainetta sinä kokoat.\nJokainen saa kärsiä rangaistukset omista synneistään. Laiskoja\najetaan siellä palavin pistimin, ja juomarit saavat tuntea\nsanomatonta nälkää ja janoa. Hekumallisia valellaan siellä palavalla\npiellä ja haisevalla tulikivellä, ja kateelliset ulvovat tuskasta\nkuin raivokkaat koirat.\n\n4. Ei ole sitä pahetta, jolla ei olisi omaa tuskaansa. Kopeat saavat\nsiellä tuntea kaikenlaista häväistystä ja ahneet kaikenlaista\npuutetta. Yhden tunnin rangaistus on siellä oleva raskaampi kuin\ntäällä sadan vuoden katumusharjoitukset. Tuomituilla ei ole oleva\nlepoa eikä lohdutusta. Täällä on kuitenkin työn välissä loma-aikoja\nja surullisella jotakin ystävien lohdutusta. Sure sentähden\nsyntejäsi, jotta tuomion päivänä saisit tuntea iloa autuasten\nparissa. Silloin saavat vanhurskaat tuntea suurta rakkautta\nahdistajiansa ja sortajiansa kohtaan. Silloin on nouseva tuomitsemaan\nse, joka ennen sai nöyrästi kärsiä ihmisten tuomioita. Silloin on\nköyhällä ja nöyrällä oleva suuri turva, mutta röyhkeä on vapiseva.\n\n5. Silloin on käyvä ilmi, että se on ollut viisas, joka on oppinut\nolemaan Kristuksen tähden tyhmä ja hylätty. Silloin on jokainen\ntäällä kestetty vaiva tuottava iloa, ja kaikkinainen pahuus on\ntukkiva suunsa. Hurskas saa silloin iloita ja jumalaton murehtia.\nKen on lihaansa kurittanut, saa silloin suuremman riemun, kuin minkä\nmaailman hekuma tarjoaa. Silloin on halpa verho välkkyvä ja pulska\npukine käyvä himmeäksi. Silloin moni matala maja on suuremmassa\nkunniassa kuin kullattu linna. Silloin horjumaton kärsivällisyys\nauttaa enemmän kuin tämän maailman valta. Yksinkertainen kuuliaisuus\non silloin suuremmassa arvossa kuin kaikki maailman viekkaus.\n\n6. Silloin puhdas omatunto on tuottava enemmän iloa kuin oppineiden\nviisaus. Silloin on mammonan hylkääminen painava enemmän kuin kaikki\nmaan aarteet. Silloin on hurskaasta rukouksesta oleva enemmän\niloa kuin hienoimmasta juhla-ateriasta. Silloin saat hiljaisesta\nvaikenemisesta iloita enemmän kuin pitkistä jutuista. Silloin hyvät\ntyöt painavat enemmän kuin kauniit sanat. Silloin olet enemmän saava\niloita puhtaasta elämästä ja vakavasta parannuksesta kuin täällä\nmaailmallisesta ilosta. Opi nyt kärsimään vähäisiä vaivoja, jotta\nsilloin pääsisit raskaista. Koettele nyt täällä, minkä verran voit\nkärsiä. Jos nyt niin vähän voit kärsiä, kuinka silloin voit kestää\nikuista vaivaa? Jos jo vähäinenkin vaiva saa sinut kärsimättömäksi,\nmitä sitten helvetin tuli! Katso, molempia et voi nauttia: hekumaa\ntässä maailmassa ja Kristuksen kanssa hallitsemista taivaassa.\n\n7. Jos tähän päivään asti olisit elänyt kunniassa ja hekumassa, mitä\nse sinua hyödyttäisi, jos sinun tällä hetkellä olisi kuoltava. Kaikki\nmuu on turhuutta paitsi rakastaa Jumalaa ja häntä ainoata palvella.\nSillä ken Jumalaa kaikesta sydämestä rakastaa, hän ei pelkää\nkuolemaa, ei rangaistusta, ei tuomiota eikä helvettiä; sillä rakkaus\nantaa vapaan pääsyn Jumalan luo. Mutta ei sovi ihmetellä, että se,\njoka yhä synnistä iloitsee, pelkää kuolemaa ja tuomiota. Mutta jollei\nrakkaus voi sinua pahasta pidättää, hillitköön sinua edes helvetin\npelko. Mutta se, joka laiminlyö jumalanpelon, hän ei voi pysyä lujana\nhyvässä, vaan on ennen pitkää lankeava perkeleen pauloihin.\n\n\n\n\nViideskolmatta luku.\n\nPalava halu elämän parannukseen.\n\n\nPysy valppaana ja ahkerana Jumalan palveluksessa ja ajattele usein:\nmiksi olen tänne tullut ja maailman jättänyt? Etköhän elääksesi\nJumalalle ja tullaksesi hengelliseksi ihmiseksi. Halaja siis\npalavasti parannusta, jotta pian saisit palkan töistäsi. Silloin et\nkuollessasi ole tunteva pelkoa tai tuskaa. Sinun on vielä vähän aikaa\nnähtävä vaivaa; sitten saat suuren levon, vieläpä iäisen ilon. Jos\nsinä pysyt halullisena ja uskollisena työssäsi, on Jumala varmaan\noleva uskollinen ja palkanannossa runsaskätinen. Säilytä luja toivo\nvoittopalkinnon saamisesta, mutta älä heittäydy suruttomuuteen, ettet\nkangistuisi tahi ylpistyisi.\n\n2. Eräs mies häilyi tuskallisena pelon ja toivon vaiheilla. Kun hän\nkerran hädissään kirkossa heittäytyi rukoillen alttarin eteen, sanoi\nhän: Oi, kunpa tietäisin, voinko loppuun asti vahvana pysyä! Silloin\nhän heti kuuli jumalallisen vastauksen sisässään: Mitä tekisit, jos\nsen tietäisit? Tee mitä siinä tapauksensa tahtoisit tehdä, niin saat\nolla varma! Hän tunsi heti lohdutusta ja vahvistusta, ja ahdistava\nepäilys lakkasi. Eikä hän enää uteliaana kysellyt, mitä hänelle\nvastaisuudessa tapahtuisi, vaan hän tiedusteli sitä enemmän, mikä oli\nJumalan hyvä ja otollinen tahto kaiken hyvän työn aloittamiseen ja\npäättämiseen.\n\n3. Toivo Herraan ja tee hyvää, sanoo profeetta, asu maassa ja nauti\nsen hyvyyksistä (Ps. 37:3). Se, mikä niin monta estää parannuksesta\nja pyhityksestä, on vastuksien kammo ja taistelun pelko. Parhaiten\nedistyvät hyvässä ne, jotka miehuullisesti koettavat voittaa sen,\nmikä heille on vaikeinta. Mitä enemmän ihminen voittaa itsensä ja\nkuolettaa lihaansa hengellä, sitä enemmän hän kasvaa armossa.\n\n4. Kaikilla ei ole yhtä paljon voittamista ja kuolettamista, mutta\nuuttera kilvoittelija on edistyvä paremmin, vaikka hänellä olisi\nenemmän intohimoja, kuin siveämpi, joka on vähemmän innokas. Kaksi\nseikkaa eniten vaikuttaa parannukseen: väkinäinen luopuminen siitä\npahasta, mihin luontomme taipuu, ja voimakas pyrkimys siihen, mikä\nmeiltä vielä puuttuu. Koeta erikoisesti myöskin kavahtaa sitä, mikä\nmuissa on epämiellyttävää.\n\n5. Pidä aina silmällä parannustasi niin, että milloin saat\nnähdä hyviä esikuvia tahi kuulla niistä, aina innostuisit niitä\nnoudattamaan. Jos taas huomaat jotakin moitittavaa, niin kavahda,\nettet niin tekisi, tai jos joskus olet tehnyt, koeta nopeasti tehdä\nparannus. Niinkuin sinun silmäsi katselevat muita, niin toiset\nkatselevat sinua. Kuinka ihanata on nähdä hurskaita ja palavia\nveljiä, joilla on kuri ja hyvät tavat. Kuinka raskasta ja surullista\non nähdä sellaisia, jotka kurittomasti vaeltavat eivätkä kutsumustaan\ntäytä. Kuinka vahingollista on laiminlyödä kutsumuksensa tehtäviä ja\nsekaantua sellaisiin, jotka eivät meille kuulu.\n\n6. Muista tehtyä hyvää päätöstäsi ja pidä ristiinnaulittua\nesikuvanasi. Katsellessasi Jeesuksen Kristuksen elämää saat kylläkin\nhävetä, kun et ole sen enempää pyrkinyt hänen kaltaisekseen, vaikka\nsiksi kauan olet Jumalan tietä kulkenut. Jumalinen ihminen, joka\nhalullisesti ja hartaasti asustaa Herramme Jeesuksen pyhimmän elämän\nja kärsimyksen tutkistelussa, on runsaasti löytävä sieltä kaiken,\nmikä hänelle on hyödyllistä ja tarpeellista; eikä hän ulkopuolelta\nJeesusta löydä mitään parempaa. Oi, jos ristiinnaulittu Jeesus tulisi\nsydämeemme, kuinka pian ja riittävästi tulisimme opetetuiksi.\n\n7. Harras kristitty tekee kaikki tehtävänsä hyvillä mielin;\nhuolettoman ja penseän mielestä tuntuu kaikki vaikealta ja\nmahdottomalta, koska häneltä puuttuu sisäinen lohdutus ja ulkonainen\non häneltä kielletty. Ilman kuria elävä kristitty on aina\nlankeemukselle alttiina. Se, joka etsii kevyttä ja väljää elämää, on\naina oleva mielestään ahdingossa, sillä aina jokin ikävä häntä kohtaa.\n\n8. Mitenkä tekevät monet jumaliset, jotka ovat antautuneet ankaran\nkurin alaisiksi? He lähtevät harvoin ulos, elävät maailmasta\nerillään, syövät mitä halvinta ruokaa, käyvät karkeissa pukimissa,\ntekevät paljon työtä, puhuvat vähän, valvovat myöhään, nousevat\nvarhain, rukoilevat väsymättä, lukevat usein ja pitävät itseään\nankarassa kurissa. Ajattele vanhoja pyhiä, kuinka he joka yö\nnousivat ylistämään Herraa. On sentähden häpeällistä, että\nhartaudenharjoituksissasi laiskoittelet, kun niin monet muut Jumalaa\nkunnioittavat.\n\n9. Oi, kunpa ei muuta tarvitsisi tehdä, kuin kaikesta sydämestä\nylistää Jumalaa, meidän Herraamme! Oi, kunpa ei milloinkaan\ntarvitsisi syödä, juoda eikä nukkua, vaan aina saisi Jumalaa kiittää\nja antautua hengellisiin harjoituksiin; silloin olisi paljon\nonnellisempaa kuin nyt, kun täytyy hoitaa ruumista ja sen tarpeita!\nKunpa ei noita tarpeita olisikaan, vaan ainoastaan sielun hengelliset\nvirvoitukset, joita, valitettavasti, niin harvoin saamme nauttia.\n\n10. Kun ihminen on päässyt niin pitkälle, ettei hän enää etsi\nluoduista itselleen lohdutusta, silloin vasta hän alkaa maistaa\nJumalaa, silloin hän on myöskin tyytyväinen siihen, mitä tapahtuu.\nSilloin hän ei suurista iloitse eikä vähäisistä sure, vaan jättäytyy\nkokonaan ja turvallisesti Jumalan huomaan, joka on kaikki kaikessa.\nHäneltä ei mikään huku, vaikka kaikki hänelle elävät ja noudattavat\nviivyttelemättä hänen viittauksiaan.\n\n11. Muistele aina loppuasi; hukkaan kulutettu aika ei milloinkaan\npalaja. Ilman huolta ja uutteruutta et milloinkaan tule paremmaksi.\nJos alat pensistyä, niin sinun käy huonosti, mutta jos käyt\npalavaksi, niin löydät suuren rauhan ja Jumalan armon vaikutuksesta\nvaivasi keventyy. Harras ja ahkera ihminen on kaikkeen valmistunut.\nOn raskaampaa vastustaa vikojansa ja himojansa kuin tehdä\nruumiillista työtä. Ken ei karta pieniä syntejä, hän helposti lankeaa\nsuurempiin. Jos päiväsi käytät hyödyllisesti, saat illalla iloita.\nValvo itseäsi, kannusta itseäsi ja muistuta itseäsi; olkoon muiden\nlaita miten tahansa, älä laiminlyö itseäsi! Minkä verran valvot\nitseäsi, sen olet edistyvä pyhityksessä.\n\n\n\n\n\n\nTOINEN KIRJA\n\nSISÄLLISEEN ELÄMÄÄN TÄHTÄÄVIÄ KEHOITUKSIA\n\n\n\n\nEnsimmäinen luku.\n\nSisäinen elämä.\n\n\n\"Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä\", sanoo Herra (Luuk.\n17:21). Käänny kaikesta sydämestäsi Herran puoleen ja hylkää tämä\nviheliäinen maailma, niin sielusi on löytävä rauhan. Opi pitämään\nhalpana ulkonaiset asiat ja antautumaan sisäisille, niin saat huomata\nJumalan valtakunnan tulevan tykösi. Sillä Jumalan valtakunta on\nrauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä, eikä sitä anneta jumalattomille.\nKristus on tuleva tykösi ja osoittava sinulle lohdutuksensa, jos\nsydämessäsi valmistat hänelle otollisen asunnon. Hänen kauneutensa\nja kirkkautensa ovat sisällistä laatua, ja sisällisyydessä hän\nviihtyy. Usein hän käy sisällisen ihmisen luona suloisesti häntä\npuhuttelemassa sekä jakamassa ihanaa lohdutusta, suurta rauhaa ja\nihmeteltävää ystävällisyyttä.\n\n2. Uskollinen sielu, valmista sydämesi tälle yljälle, jotta hän\nsuvaitsisi tulla tykösi ja asua luonasi. Näin hän sanoo: \"Jos\njoku rakastaa minua, niin hän on pitävä minun sanani, ja Isäni on\nrakastava häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja teemme itsellemme\nasumuksen hänessä\" (Joh. 14: 23). Tee siis Kristukselle sija ja\nkiellä muilta pääsy. Jos Kristus on sydämessäsi, olet rikas ja\nsinulla on kyllin. Hän on oleva holhoojasi ja uskollinen asiamiehesi\nkaikessa, niin ettei sinun tarvitse turvautua ihmisiin. Ihmiset\nmuuttuvat ja menevät nopeasti pois, mutta Kristus elää iankaikkisesti\nja auttaa sinua loppuun asti.\n\n3. Älä luota suuresti heikkoon ja kuolevaiseen ihmiseen, vaikka hän\nolisikin sinulle hyödyllinen ja rakas; äläkä pane paljoa pahaksesi,\nvaikka hän joskus puheella ja työllä sinua vastustaa. Jotka tänään\novat puolellasi, voivat huomenna olla sinua vastaan, sillä ihminen\non muuttuvainen kuin tuuli. Pane kaikki turvasi Jumalaan; hän olkoon\npelkosi ja rakkautesi. Hän on vastaava puolestasi ja kaiken hyvin\ntoimittava, niinkuin hän hyväksi huomaa. Ei sinulla täällä ole\npysyväistä kaupunkia; missä lienetkin, olet vieras ja muukalainen,\neikä sinulla ole milloinkaan lepoa, ennenkuin yhdistyt Kristukseen.\n\n4. Mitä täältä etsit, kun ei maan päällä kuitenkaan sinulla ole\nlepoa! Sinun asuntosi on oleva taivaassa, ja maallisia on sinun\nkatseltava niinkuin niitä, jotka katoavat. Kaikki katoavat ja sinä\nniiden kanssa. Katso, ettet niihin kiinny, jottet joutuisi niiden\nvaltaan ja hukkuisi. Ylennä ajatuksesi Korkeimman puoleen ja ohjaa\nrukouksesi Kristuksen tykö. Jos et kykene korkeita ja taivaallisia\ntajuamaan, niin etsi rauhaa Kristuksen kärsimisessä ja asusta hänen\npyhissä haavoissaan. Jos hurskaalla mielellä pakenet Jeesuksen\nhaavojen ja arpien turviin, saat ahdistuksessasi tuntea suurta\nvirvoitusta; silloin et paljoa välitä ihmisten pilkasta ja voit\nhelposti kestää ylenkatseellisia sanoja.\n\n5. Kristuskin oli maailmassa ihmisten ylenkatsoma, ja ystävät ja\ntuttavat jättivät hänet hänen suurimmassa hädässään häväistäväksi.\nKristus kärsi alttiisti ylenkatsetta, ja sinä rohkenet nurista.\nKristuksella oli vihamiehiä ja herjaajia, ja sinä haluat vain\nystäviä ja hyväntekijöitä. Minkä vuoksi sinun kärsivällisyytesi\nkruunattaisiin, jos sinulla ei mitään vastoinkäymisiä olisi. Jollet\ntahdo kärsiä mitään vastahakoisuutta, kuinka sitten olet Kristuksen\nystävä? Kärsi Kristuksen kanssa ja Kristuksen tähden, jos tahdot\nKristuksen kanssa hallita.\n\n6. Jos olisit oikein päässyt Jeesuksen sydämeen ja olisit maistanut\njotakin hänen palavasta rakkaudestaan, silloin et välittäisi mitään\nomasta mukavuudesta tai epämukavuudesta, vaan pikemminkin iloitsisit\nosaksesi tulleesta häväistyksestä, sillä rakkaus Jeesukseen saattaa\nihmisen ylenkatsomaan itseään. Ken Jeesusta ja totuutta rakastaa,\non sisäänpäin kääntynyt ja pahoista haluista vapautunut, hän voipi\nvapaasti lähestyä Jumalaa, hengen siivillä kohota itsensä yläpuolelle\nja nauttia rauhaa.\n\n7. Ken pitää kaikkia asioita sellaisina, kuin ne ovat, eikä\nsellaisina, kuin miksi niitä sanotaan ja arvataan, hän on tosi\nviisas eikä ihmisten, vaan Jumalan opettama. Ken osaa vaeltaa\nsisällisen ihmisen mukaisesti eikä ulkonaisiin pane mitään painoa,\nhän ei valitse paikkoja eikä kaipaa määräaikoja jumalisuuden\nharjoituksillensa. Sisällisesti harjaantunut ihminen kokoaa itsensä\nnopeasti, koska hän ei milloinkaan kokonaan heittäydy ulkonaisiin.\nEi hänellä ole esteenä ulkonaiset työt tai kulloinkin välttämättömät\naskareet, vaan hän mukautuu olosuhteiden mukaan. Sisällisessä\ntasapainossa olevaa ja vakaantunutta ihmistä eivät järkytä ihmisten\neriskummalliset ja oudot juonet. Ulkonaiset asiat häiritsevät ihmistä\nsikäli, kuin hän niihin kiinnittää huomiota.\n\n8. Jos olisit oikeassa suhteessa Jumalaan ja mieleltäsi puhdas,\nniin kaikki asiat kääntyisivät sinulle parhain päin. Sentähden ovat\nmonet asiat sinulle vastenmielisiä ja häiriöksi, koska et vielä\nole itseltäsi kuollut etkä maallisista irtaantunut. Ei mikään niin\nsaastuta eikä kiedo ihmissydäntä kuin epäpuhdas rakkaus luotuihin.\nJos kieltäydyt ulkonaisista lohdutuksista, saat tutkistella\ntaivaallisia ja sisällisesti riemuita.\n\n\n\n\nToinen luku.\n\nNöyrä alistuvaisuus.\n\n\nÄlä pane suurta painoa siihen, kuka on puolellasi ja kuka vastassasi;\nmutta pidä siitä huoli, että Jumala on puolellasi, mitä tehnetkin.\nJos omatuntosi on puhdas, on Jumala sinua puolustava. Ketä Jumala\npuolustaa, häntä ei ihmisten ilkeys voi vahingoittaa. Jos osaat\nvaieta ja kärsiä, on Jumala sinua varmasti auttava. Hän tietää,\nmilloin ja kuinka sinua on autettava, ja sinun on oltava hiljaa.\nJumala voi auttaa ja kaikesta pahasta pelastaa. Usein edistää\nnöyryyttämme suuresti, kun virheemme ovat toisten nähtävinä ja\nnuhdeltavina.\n\n2. Kun ihminen nöyryydessä tunnustaa vikansa, silloin hän helposti\nlepyttää muut ja sovittaa vihastuneet. Nöyrää Jumala suojelee ja\npahasta pelastaa, nöyrää hän rakastaa ja lohduttaa; nöyrän puoleen\nhän kääntyy, nöyrälle lahjoittaa suuren armon ja korottaa hänet\nalennuksesta kunniaan. Nöyrälle hän ilmoittaa salaisuutensa ja häntä\nhän suloisesti vetää puoleensa. Nöyrä on häväistynäkin rauhallinen,\nkoska hänen perustuksensa on Jumala eikä maailma. Älä luulottele\nedistyneesi, jollet ajattele olevasi kaikkein halvin.\n\n\n\n\nKolmas luku.\n\nHyvä, rauhaa rakastava ihminen.\n\n\nHanki ensin itsellesi rauha, niin voit muihinkin nähden olla\nrauhantekijä. Rauhaa rakastava hyödyttää enemmän kuin suuresti\noppinut. Kiihkeä ihminen kääntää hyvänkin pahaksi ja on herkkä\nuskomaan pahaa. Hyvä ja rauhaa rakastava kääntää kaiken hyväksi.\nSe, jonka sydämessä on rauha, ei ketään epäile. Ken on tyytymätön\nja kiihtynyt, on myös epäluuloja täynnä; ei hänellä itsellään ole\nrauhaa, eikä hän anna muidenkaan olla rauhassa. Hän puhuu usein,\nmitä ei pitäisi puhua, ja laiminlyö sen, mikä olisi hyödyksi. Hän\ntutkistelee, mitä muiden olisi tehtävä, ja jättää omat tehtävänsä\ntekemättä. Kiivaile ensin itseäsi vastaan, sitten voit syystä\nkiivailla lähimmäistäsi vastaan.\n\n2. Omia tekojasi sinä kyllä osaat puolustella ja kaunistella, mutta\nmuiden puolusteluja sinä et tahdo kuulla. Oikeampaa olisi sinun\nitseäsi syyttää ja veljesi vikoja peittää. Jos tahdot, että muut\nkärsivät sinua, niin kärsi sinäkin muita. Katso, kuinka kaukana sinä\nvielä olet tosi rakkaudesta ja nöyryydestä; nöyrä ei pahastu muihin\nkuin itseensä. Ei vaadita suurtakaan taitoa seurustella hyvien ja\nlempeiden ihmisten kanssa; siihen kaikki ovat valmiita luonnostaan.\nJokainen pitää mielellään rauhaa samoin ajattelevien kanssa ja\nrakastaa heitä. Mutta elää sovinnossa kovien ja nurjain, kurittomien\nja vastahakoisten ihmisten kanssa, siihen tarvitaan paljon armoa ja\ntodellista miehen mieltä.\n\n3. On niitä, joilla itsellään on rauha ja jotka muidenkin kanssa\nvoivat ylläpitää rauhaa. Ja on niitä, joilla itsellään ei ole rauhaa\nja jotka eivät myöskään muille sitä suo. Ne ovat vaivaksi muille,\nmutta itselleen vielä enemmän. Vielä on niitäkin, jotka pitävät\nitsensä rauhallisina ja koettavat tehdä muitakin rauhallisiksi. Onhan\ntässä viheliäisessä elämässä meidän rauhamme enemmän vastusten nöyrää\nkärsimistä kuin tunteettomuutta. Ken paremmin taitaa kärsiä, omistaa\nsuuremman rauhan. Hän on itsensä ja maailman voittaja, Kristuksen\nystävä ja taivaan perillinen.\n\n\n\n\nNeljäs luku.\n\nPuhdas sydän ja vilpitön halu.\n\n\nKahden siiven varassa ihminen kohoutuu maallisista: ne ovat\nvilpittömyys ja puhtaus. Aikomus olkoon vilpitön ja halu Jumalan\npuoleen puhdas. Vilpittömyys tavoittelee Jumalaa, puhtaus hänet\nkäsittää ja omistaa. Ei mikään hyvä työ tule sinua häiritsemään, jos\nsisällisesti olet vapaa luvattomista himoista. Jollet tavoittele etkä\npyydä mitään muuta kuin Jumalan mielisuosiota ja lähimmäisen parasta,\nolet nauttiva sisäistä vapautta. Jos sydämesi olisi vilpitön, niin\nkoko luomakunta olisi elämän kuvastin ja pyhän opin kirja. Ei ole\nniin mitätöntä luontokappaletta, ettei se jollakin tavoin ilmaisisi\nJumalan hyvyyttä.\n\n2. Jos olisit sisällisesti hyvä ja puhdas, silloin esteettömästi\nkaiken näkisit ja käsittäisit. Puhdas sydän näkee läpi taivaan ja\nhelvetin. Millainen ihmisen sydän on, sellainen on myös sen arvostelu\nulkonaisista. Mikäli maailmassa yleensä on iloa, niin on sitä\npuhdassydämisellä ihmisellä. Ja mikäli on tuskaa ja ahdistusta, niin\nsen parhaiten tuntee paha omatunto. Niinkuin rauta ahjossa puhdistuu\nruosteesta ja tulee kokonaan hehkuvaksi, niin ihminen, joka kokonaan\nkääntyy Jumalan puoleen, puhdistuu synnin kuonasta ja muuttuu uudeksi\nihmiseksi.\n\n3. Kun ihminen alkaa pensistyä, pelkää hän vähäisintäkin vaivaa ja\netsii ulkonaista lohdutusta. Mutta kun hän alkaa voittaa itsensä ja\npäättävästi vaeltaa Jumalan tiellä, silloin hän lukee vähäiseksi sen,\nmikä häntä ennen raskaasti painoi.\n\n\n\n\nViides luku.\n\nMeidän tulee pitää itseämme silmällä.\n\n\nEmme voi paljoakaan itseemme luottaa, sillä meiltä puuttuu usein\nniin hyvin armo kuin valvominen. Itsessämme on varsin vähäinen valon\nkipinä, ja tämänkin me helposti huolimattomuudella menetämme. Emme\nusein huomaakaan, kuinka sokeita olemme. Tehtyämme syntiä teemme\nsen vielä pahemmaksi tyhjillä puolusteluilla. Kun meitä liikuttaa\nintohimo, luulemme sitä pyhäksi kiivaudeksi. Muissa me moitimme\nvähäisiä vikoja, mutta omia suuria puutteitamme emme huomaa. Mitä\nmuiden taholta saamme kärsiä, sitä me pidämme suurena, mutta emme\nhuomaa sitä, mitä muut saavat meidän taholtamme kärsiä. Ken omat\nvikansa oikein arvostelee, hän ei voi toisia ankarasti arvostella.\n\n2. Herännyt ihminen asettaa huolen omasta kohdastansa muiden huolien\nedelle; ja hän, joka pitää itseänsä tarkasti silmällä, vaikenee\nmielellään toisista. Et milloinkaan tule sisällisesti heränneeksi,\njollet vaikene muista ja pidä silmällä itseäsi. Jos mielesi kokonaan\nkohdistuu itseesi ja Jumalaan, niin sinua liikuttaa vähän se, mitä\nulkona tapahtuu. Missä olet silloin, kun et ole kotona sydämessäsi?\nJa jos oletkin kaikki kokenut, mitä sillä olet voittanut, jos olet\noman sielusi laiminlyönyt? Jos sinulla on oleva rauha ja todellinen\nyhteys Jumalan kanssa, täytyy sinun unohtaa kaikki muu ja valvoa oman\nsielusi asiaa.\n\n3. Paljon olet hengellisissä edistyvä, jos pidät itsesi erossa\najallisista huolista. Paljon menetät, jos ajallisiin kiinnyt.\nÄlköön sinulle olko mikään suurta, mikään korkeata, otollista tai\nmieluista paitsi Jumala ja mikä Jumalasta on. Pidä turhana kaikkea,\nmitä maailma tarjoaa sinulle iloksi. Jumalaa rakastava sydän pitää\nkaikkea turhana Jumalaan verraten. Iankaikkinen ja Ääretön, Jumala,\njoka kaiken täyttää, hän yksin olkoon sielun lohdutus ja sydämen\ntosi ilo. [Tutkielmassa \"De disciplina\" on lause: \"Ajattele Jumalan\nja itsesi olevan yksin maailmassa, niin sinulla on oleva suuri rauha\nsydämessäsi.\"]\n\n\n\n\nKuudes luku.\n\nHyvän omantunnon ilo.\n\n\nHyvän omantunnon todistus on hyvän ihmisen kunnia. Jos sinulla on\nhyvä omatunto, on sinulla myöskin aina ilo. Hyvä omatunto kestää\npaljon ja on vastuksissakin iloinen. Paha omatunto on pelon ja\nlevottomuuden vallassa. Jos sydämesi ei sinua tuomitse, on sinulla\nsuloinen lepo. Älä iloitse, paitsi milloin olet tehnyt hyvää.\nPahoilla ei koskaan ole todellista iloa, eivätkä he tunne sisällistä\nrauhaa; jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo Herra (Jes. 57:21). Ja\nvaikka he sanovatkin: \"meillä on rauha, ei meille pahaa tapahdu;\nken rohkenee vahingoittaa meitä?\" älä usko heitä, sillä Jumalan\nviha nousee nopeasti, ja heidän tekonsa raukeavat tyhjiin ja heidän\naivoituksensa hukkuvat.\n\n2. Sille, jonka sydämessä rakkaus asuu, ei ole vaikeata ahdistuksessa\nkerskata; sillä sellainen kerskaaminen on kerskaamista Kristuksen\nrististä. Ihmisiltä saatu kunnia on lyhytaikainen. Maailman kunniata\nseuraa murhe. Hyvien kerskaus on heidän omissatunnoissaan eikä\nihmisten suussa. Hyvien ilo on Jumalasta ja Jumalassa, sillä he\niloitsevat totuudesta. Ken todellista ja iankaikkista kunniaa\nikävöitsee, hän ei välitä ajallisesta. Ken taas tavoittelee maallista\nkunniaa taikka ei ainakaan sitä sydämestään halveksi, hänelle on\ntaivaallinen arvoltaan vähäistä. Ken ei suureksi arvaa kiitosta eikä\nmoitetta, hänellä on suuri sielun rauha.\n\n3. Kenellä on puhdas omatunto, hän on helposti tyydytetty. Et ole\nparempi, jos sinua kiitetään, etkä huonompi, jos sinua moititaan.\nSinä olet mikä olet, et ainakaan parempi kuin mitä olet Jumalan\nsilmissä. Jos katsot vain sitä, mitä itsessäsi sisällisesti olet,\nsilloin et välitä siitä, mitä ihmiset sinusta puhuvat. Ihminen näkee\nsen, mikä silmiin pistää, mutta Jumala katsoo sydämeen. Ihminen\nnäkee teon, Jumala aikomuksen. Nöyrän mielen merkki on tehdä oikein\nja kuitenkin pitää itsensä halpana. On suuren puhtauden ja hartaan\nluottamuksen merkki olla etsimättä lohdutusta luoduilta.\n\n4. Ken ei etsi todistusta mistään ulkoapäin, hän osoittaa kokonaan\nantautuneensa Jumalalle. Sillä koeteltu ei ole se, joka itseänsä\nkiittää, vaan se, jota Jumala kiittää (2 Kor. 10:18). Sisällisen\nihmisen oikea tila on vaeltaa Jumalan kanssa eikä sallia kiinnittää\nitseään ulkonaisiin.\n\n\n\n\nSeitsemäs luku.\n\nKuinka Jeesusta tulee rakastaa yli kaiken.\n\n\nAutuas, ken ymmärtää, mitä on rakastaa Jeesusta ja pitää itseään\nhänen tähtensä halpana. Muu rakas on tämän rakastetun vuoksi\njätettävä, sillä Jeesus tahtoo olla yli kaiken rakas. Rakkaus\nluotuihin on petollinen ja huikentelevainen; rakkaus Jeesukseen on\noleva uskollinen ja kestävä. Joka luotuun turvaa, kaatuu kaatuvan\nkanssa, joka Jeesuksen käsittää, pysyy iankaikkisesti. Rakasta häntä\nja pidä häntä ystävänäsi; muiden hylätessä hän ei sinua hylkää eikä\nsalli lopuksi hukkua. Kaikista muista täytyy sinun joskus erota,\ntahtonet taikka et.\n\n2. Pitäydy Jeesukseen elämässä ja kuolemassa ja turvaudu hänen\nuskollisuuteensa, hänen, joka kaikkien hylätessä yksin voi sinua\nauttaa. Rakastettusi on sen luontoinen, ettei hän anna toiselle\nsijaa, vaan tahtoo yksin omistaa sydämesi ja kuten kuningas istua\nomalla valtaistuimellaan. Jos osaisit irtaantua kaikesta maallisesta,\ntahtoisi Jeesus mielellään kanssasi asua. Saat huomata melkein kaiken\nmenneen hukkaan, minkä perustat ihmisiin ilman Jeesusta. Älä etsi\ntukeasi tuulen huojuttamasta ruo'osta, sillä kaikki liha on kuin\nruoho ja kaikki sen kunnia kuin ruohon kukkanen.\n\n3. Pian petyt, jos vain katsot ihmisten ulkonaista muotoa. Jos\nmuilta etsit lohdutusta ja etua, löydät tavallisesti vahingon. Jos\nkaikkialta etsit Jeesusta, olet myös kaikkialta hänet löytävä. Mutta\njos etsit itseäsi, olet myöskin omaksi vahingoksesi itsesi löytävä.\nSillä se ihminen, joka Jeesusta ei etsi, vahingoittaa itseänsä\nenemmän, kuin koko maailma ja kaikki hänen vastustajansa voivat sitä\ntehdä.\n\n\n\n\nKahdeksas luku.\n\nTuttavallinen seurustelu Jeesuksen kanssa.\n\n\nKun Jeesus on läsnä, on kaikki hyvää ja huokeata; kun Jeesus on\npoissa, on kaikki vaikeata. Jollei Jeesus lohduta, on muu lohdutus\nturhaa; mutta jos Jeesus puhuu yhdenkin sanan, on siitä suuri ilo.\nEiköhän Maria nopeasti noussut paikalta, jossa hän itki, kun Martha\nsanoi hänelle: \"Mestari on täällä ja kutsuu sinua.\" Autuas hetki,\njolloin Jeesus kutsuu kyynelistä hengelliseen iloon. Kuinka kuiva ja\nkova sinä olet ilman Jeesusta! Kuinka mieletön, jos pyydät jotakin\nmuuta paitsi Jeesusta! Siitä saat suuremman vahingon, kuin jos\nmenettäisit koko maailman!\n\n2. Mitä voi maailma sinulle tarjota ilman Jeesusta. Olla ilman\nJeesusta on synkkä helvetti, olla Jeesuksen kanssa ihana paratiisi.\nJos Jeesus pysyy luonasi, ei mikään vihollinen voi sinua\nvahingoittaa. Ken löytää Jeesuksen, hän löytää suuren aarteen,\nkaikkein kalleimman tavaran. Ken menettää Jeesuksen, hän menettää\nliian paljon, enemmän kuin koko maailman. Ken ilman Jeesusta elää,\nhän on köyhistä köyhin, ken on Jeesuksen kanssa, hän on rikkaista\nrikkain.\n\n3. On suuri taito osata seurustella Jeesuksen kanssa ja suuri viisaus\npitää Jeesus tallella. Ole nöyrä ja rauhaa rakastava, ja Jeesus on\noleva luonasi. Ole harras ja hiljainen, ja Jeesus on pysyvä luonasi.\nHelposti voit karkottaa Jeesuksen ja menettää hänen armonsa, jos\nantaudut ulkonaisiin. Jos sinä hänet karkotat ja menetät, kenen tykö\npakenet ja kenestä saat itsellesi ystävän? Ilman ystävää ei sinun ole\nhyvä olla, ja jollei Jeesus ole sinulle ylimmäinen ystävä, tulet pian\nolemaan murheellinen ja hylätty. On oleva kohtalokasta sinulle, jos\njohonkin muuhun panet luottamuksesi. Olkoon koko maailma mieluummin\nvastassasi kuin että menetät Jeesuksen. Kaikista rakkaista olkoon\nJeesus rakkain ystäväsi.\n\n4. Kaikkia ihmisiä on rakastettava Jeesuksen vuoksi, Jeesusta itsensä\nvuoksi. Ainoastaan Jeesusta Kristusta on erikoisesti rakastettava,\nkoska hän yli muiden ystäväin havaitaan uskolliseksi. Hänen vuokseen\nja hänessä olkoot sekä ystävät että viholliset sinulle rakkaita, ja\nkaikkien niiden puolesta on rukoiltava, että kaikki tuntisivat hänen\nja rakastaisivat häntä. Älä koskaan tavoittele ihmisiltä erikoista\nkiitosta tai rakkautta, sillä tämä kuuluu yksin Jumalalle, jolla ei\nole vertaistansa. Äläkä tahdo kokonaan omistaa jonkun toisen sydäntä\näläkä myös luovuta sydäntäsi jollekulle toiselle, vaan olkoon Jeesus\nsinussa ja jokaisessa muussa hyvässä ihmisessä.\n\n5. Pysy puhtaana ja vapaana sisällisesti kiintymättä mihinkään\nluotuun. Sinun on kannettava Jumalalle alaston ja puhdas sydän, jos\nhaluat maistaa, kuinka Herra on suloinen. Mutta tähän et milloinkaan\npääse, ellei hänen armonsa sinua vedä ja johdata, niin että kaikista\nvapautuneena voisit yksin häneen yhtyä. Kun Jumalan armo lähestyy\nihmistä, silloin hän tulee kykeneväksi kaikkeen; kun se taas jättää\nhänet, silloin hän on köyhä ja heikko ja alttiiksi annettuna vaivaan.\nÄlä tässäkään kuitenkaan heittäydy epätoivoon, vaan tyydy kaikessa\nJumalan tahtoon ja kanna se, mikä ikänä sinua kohdanneekin, Jeesuksen\nKristuksen kiitokseksi. Talvea seuraa kevät, yön kuluttua saapuu\npäivä, ja rajuilman jälkeen taivas selkenee. [Ihana loppulause kuuluu\nlatinaksi: \"Post hiemem sequitur aestas, post noctem redit dies, et\npost tempestatem magna serenitas.\"]\n\n\n\n\nYhdeksäs luku.\n\nKaiken lohdutuksen puutteesta.\n\n\nEi ole vaikeata olla ilman inhimillistä lohdutusta, kun meillä on\njumalallinen. Mutta suuri, hyvin suuri asia on olla ilman niin hyvin\ninhimillistä kuin jumalallista lohdutusta ja Jumalan kunniaksi\nmieluisasti kärsiä sydämen täydellistä tyhjyyttä, ei missään asiassa\netsiä omaansa eikä katsella omia ansioitansa. Mitä suurta siinä on,\njos on iloinen ja harras tuntiessaan armon osallisuutta? Tällainen\naika on kaikille toivottava. Suloista on matkustaa, kun Jumalan armo\non kannattamassa. Ei taakka tunnu raskaalta, kun Kaikkivaltias auttaa\nja paras Johtaja taluttaa.\n\n2. Mielellämme tahdomme säilyttää jotakin lohdutuksenamme, ja\ntyöläästi ihminen riisuutuu itsestään. Pyhä marttyyri _Laurentius_\n[Laurentius ja Sixtus kärsivät marttyyrikuoleman Valerianuksen\nvainossa v. 258. Jälkimmäinen oli Rooman piispa Sixtus II, edellinen\ndiakoni.] voitti maailman samoin kuin myös hänen läheinen ystävänsä,\njoka oli pappi. Sillä kaiken, mikä maailmassa näyttää mieluisalta,\nhän hylkäsi ja salli nurisematta erottaa pois luotaan pappi\n_Sixtuksen_, jota hän suuresti rakasti. Rakkaudesta Luojaan hän\nvoitti rakkauden ihmiseen ja valitsi mieluummin Jumalan suosion kuin\ninhimillisen lohdutuksen. Niin sinäkin opi luopumaan ystävistäsi\nrakkaudesta Jumalaan. Äläkä raskaasti sure, jos ystävä sinut jättää,\ntietäen, että meidän on kaikkien kerran erottava.\n\n3. Paljon ja kauan saa ihminen itsensä kanssa taistella, ennen kuin\noppii kokonaan itsensä voittamaan ja antamaan kaiken rakkautensa\nJumalalle. Niin kauan kuin ihminen itseensä luottaa, hän helposti\nlankeaa ihmisten lohdutettavaksi. Mutta ken Kristusta oikein rakastaa\nja pyhyyttä innokkaasti tavoittelee, hän ei enää kaipaa tämän elämän\nlohdutuksia ja huvituksia, vaan etsii mieluummin kovia koettelemuksia\nja kärsii halullisesti vaivaa Kristuksen tähden.\n\n4. Kun siis saat Jumalalta hengellistä lohdutusta, niin ota se\nkiitollisuudella vastaan; pidä se jumalallisena lahjana äläkä omana\nansionasi. Älä ylpeile siitä äläkä näytä ulkonaista iloa, vaan\nole entistä nöyrempi lahjan vuoksi, niin myös kaikissa toimissasi\nentistä valppaampi ja huolellisempi, sillä ennen pitkää tämä hetki on\nohitse, ja koettelemus seuraa. Kun lohdutus katoaa, älä heti antaudu\nepätoivoon, vaan odota nöyryydessä ja kärsivällisyydessä taivaallista\netsintää; Jumala voi antaa sinulle entistä runsaamman lohdutuksen.\nTämä ei ole uutta eikä outoa niille, jotka ovat kokeneet Jumalan\nteitä, sillä suuret pyhät ja muinaiset profeetat ovat usein saaneet\nsellaista kokea.\n\n5. Sentähden sanoi eräs heistä nauttiessaan armon läsnäoloa: \"Minä\nsanoin myötäkäymisessäni: en minä ikänä kukistu.\" Mutta kun armon\ntuntemus oli kadonnut, hän lisäsi: \"Kun sinä kasvosi kätkit, niin\nminä hämmästyin.\" Tätä tuntiessaan hän ei kuitenkaan langennut\nepätoivoon, vaan rukoili sitä hartaammin: \"Kuule, Herra, ja armahda\nminua, ole minun auttajani, Herra!\" Viimein hän sai nauttia\nrukoustensa hedelmän ja todistaa, että hänen rukouksensa oli kuultu,\nsanoen: \"Sinä olet muuttanut valitukseni iloksi, sinä olet riisunut\nsurupukuni ja vyöttänyt minut riemulla\" (Ps. 30: 6-12). Jos niin\non tapahtunut suurille pyhille, ei meidän köyhäin ja heikkojen ole\nlangettava epätoivoon, kun toisinaan olemme palavia, toisinaan\nkylmiä; sillä Jumalan henki tulee ja menee hyvän tahtonsa mukaan.\nNiin sanoikin autuas Job: \"Sinä tarkastat ihmistä joka aamu, tutkit\nhäntä joka hetki\" (7:18).\n\n6. Mihin siis panisin toivoni ja mihin muuhun turvaisin kuin yksin\nJumalan suureen laupeuteen ja taivaallisen armon toivoon? Sillä\nvaikka minulla on luonani hyviä ihmisiä, hurskaita veljiä, uskollisia\nystäviä tai pyhiä kirjoja tahi kauniita tutkisteluja taikka minua\nilahduttavat suloiset laulut ja virret, kaikki ne minua varsin vähän\nauttavat enkä niistä lohdutusta löydä, kun olen armoa vailla ja\noman kurjuuteni varassa. Silloin ei ole parempaa lääkitystä kuin\nkärsivällisyys ja itsensä kieltäminen Jumalan tahdon mukaan.\n\n7. En ole milloinkaan tavannut niin hurskasta ja jumalista, joka ei\njoskus olisi tuntenut armon menetystä tai palavuuden vähentymistä. Ei\nkukaan pyhistä ole ollut niin korkealle temmattu ja valaistu, ettei\nennemmin tai myöhemmin olisi joutunut kiusauksiin. Ei kukaan ole\nmahdollinen korkeaan jumalantuntemiseen, ellei hän ole kiusauksissa\nkoeteltu. Sillä kiusaus on tavallisesti merkki myöhemmin seuraavasta\nlohdutuksesta. Niille, jotka ovat kiusauksissa koeteltuja, annetaan\ntaivaallinen lohdutus. \"Sen, joka voittaa\", sanoo Jeesus, \"annan minä\nsyödä elämän puusta\" (Ilm. 2: 7).\n\n8. Mutta taivaallinen lohdutus annetaan ainoastaan sen vuoksi, että\nihminen olisi urhokkaampi vastoinkäymisiä kestämään. Kiusaus seuraa,\njotta ihminen ei korottaisi itseään. Perkele ei nuku, eikä liha ole\nvielä kuollut: älä siis heittäydy huolettomaksi, sillä oikealla ja\nvasemmalla on vihollisia, jotka eivät milloinkaan lepää.\n\n\n\n\nKymmenes luku.\n\nKiitollisuus Jumalan armosta.\n\n\nMiksi etsit lepoa, koska olet työhön syntynyt? Valmistaudu ennemmin\nkärsivällisyyteen ja ristin kantamiseen kuin lohdutukseen ja iloon.\nKen tämän maailman lapsista ei mielellään vastaanottaisi hengellistä\nlohdutusta ja iloa, jos vain voisi saada! Sillä hengelliset\nlohdutukset vievät suuresti voiton maailman iloista ja lihan\nnautinnoista. Maailmalliset huvitukset ovat joko turhia tai huonoja.\nYksin hengelliset ilot ovat suloisia ja nuhteettomia, hyveistä\nlähteneitä ja Jumalan puhdassydämisille antamia. Mutta Jumalan\nantamia lohdutuksia ei kenkään voi alituisesti nauttia mielensä\nmukaan, sillä kiusauksen hetki ei viivyttele.\n\n2. Mutta väärä vapaus ja liiallinen itseluottamus estävät suuresti\njumalallista lähestymistä. Jumala tekee hyvin antaessaan armonsa\nlohdutuksen, mutta ihminen tekee pahoin, kun hän ei siitä Jumalaa\nsydämellisesti kiitä. Sentähden eivät armon antimet voi meihin\nvirrata, kun olemme kiittämättömiä niiden antajaa kohtaan emmekä\npalauta niitä kaikkia alkulähteeseensä. Kiitolliselle armoa\nlisäämistään lisätään, ja ylpeältä otetaan pois se, mitä nöyrälle\nannetaan.\n\n3. En halua sellaista lohdutusta, joka minulta vie synnin surun,\nenkä halua sellaisia näkemyksiä, jotka johtavat kopeuteen. Ei kaikki\nylhäinen ole pyhää, eikä kaikki suloinen ole hyvää, eikä kaikki halu\nole puhdasta, eikä kaikki mieluinen ole Jumalalle mieluista. Halulla\notan vastaan sen armon, josta tulen yhä nöyremmäksi, yhä enemmän\ntäyteen pyhää pelkoa ja valmiiksi itsekieltäymykseen. Ken on opetettu\narmon lahjoilla ja totutettu armon menettämisen ruoskaan, hän ei\nuskalla ajatella itsestänsä mitään hyvää, vaan tunnustaa itsensä\npikemmin köyhäksi ja alastomaksi. Anna Jumalalle se, mikä Jumalalle\nkuuluu, itsellesi, mikä omaasi on, se on: kiitä Jumalaa hänen\narmostaan, mutta omista itsellesi synti ja sitä seuraava ansaittu\nrangaistus.\n\n4. Etsi itsellesi aina alimmainen sija, niin korkein sinulle suodaan,\nsillä ylimmäistä ei ole ilman alimmaista. Suurimmat Jumalan pyhät\novat omissa silmissään vähimmät, ja mitä korkeampia he ovat, sitä\nalhaisempia he ovat omassa mielessään. Sydämen ollessa täynnä\ntotuutta ja taivaallista kirkkautta ei siinä ole mieltymystä turhaan\nkunniaan. Ollessaan Jumalassa perustettuja ja vahvistettuja eivät he\nvoi olla omassa mielessään korkeita. Ja ne, jotka Jumalalta ottavat\nkaiken sen hyvän, minkä saavat, eivät etsi kunniata toisiltaan, vaan\nhaluavat yksin sitä kunniaa, joka Jumalalta tulee, ja toivovat,\nettä Jumala tulisi kirkastetuksi heissä ja kaikissa pyhissä, ja\ntavoittelevat yksin sitä.\n\n5. Ole siis pienimmästä kiitollinen, niin sinä olet mahdollinen\nsaamaan suurempia. Olkoon sinusta pieninkin suurimman arvoinen ja\nenimmin halveksittu erinomaisen lahjan vertainen. Jos katsomme\nantajan arvokkuutta, ei mikään lahja näytä vähäiseltä tai\nmitättömältä. Sillä ei suinkaan se ole vähäistä, mitä Kaikkivaltias\nantaa. Vaikkakin hän jakaisi kuritusta ja ruoskaa, on sinun oltava\nkiitollinen, sillä hän tekee aina meidän pelastuksemme hyväksi,\nminkä sallineekin tapahtua. Ken haluaa pitää armon tallella, olkoon\nkiitollinen saamastaan armosta ja kärsivällinen, kun menettää sen.\nHän rukoilkoon, että se palaisi, pysyköön nöyränä ja valppaana, ettei\nsitä menettäisi.\n\n\n\n\nYhdestoista luku.\n\nKuinka harvat rakastavat Kristuksen ristiä.\n\n\nMoni soisi pääsevänsä Kristuksen taivaalliseen valtakuntaan, mutta\nharva tahtoo kantaa hänen ristiänsä. Moni haluaa lohdutusta, mutta\nharva kärsimistä. Herra näkee monta pöytänsä ääressä, mutta harvoja\nitsensäkieltäjiä. Kaikki haluavat hänen kanssaan iloita, harvat\ntahtovat hänen tähtensä mitään kärsiä. Monet seuraavat Jeesusta\nleivän murtamiseen asti, mutta harvat juomaan kärsimisen maljasta.\nMonet ihailevat hänen ihmeitänsä, harvat ovat seuraamassa ristin\nhäpeään. Monet rakastavat Jeesusta niin kauan kuin ei satu vastuksia.\nMonet häntä kiittävät ja siunaavat, niin kauan kuin saavat häneltä\nlohdutuksen tunteita. Mutta milloin Jeesus kätkeytyy ja jättää heidät\nvähäksikin aikaa, niin he kohta lankeavat valituksiin tai epätoivoon.\n\n2. Mutta ne, jotka rakastavat Jeesusta hänen itsensä takia eivätkä\nodotettavan lohdutuksen takia, kiittävät häntä yhtä hyvin tuskassa ja\nsielun ahdistuksessa kuin suurimmassa lohdutuksessa. Ja vaikka hän\nei milloinkaan antaisi heille yhtäkään lohdutusta, niin he kuitenkin\nhäntä alati kiittäisivät ja ylistäisivät.\n\n3. Oi, mitä voikaan puhdas rakkaus Jeesukseen, johon ei sekaannu\nmitään omien halujen tai oman mukavuuden etsimistä. Eivätkö kaikki\nne ole oikeastaan palkollisia, jotka alati etsivät lohdutusta?\nEivätkö ne pikemminkin rakasta itseään kuin Kristusta, jotka alati\najattelevat omaa etuansa ja mukavuuttansa. Missä on se, joka\nilmaiseksi on valmis Jumalaa palvelemaan?\n\n4. Harvoin on ketään niin hengellistä, että on täysin itsestään\nriisuutunut. Sillä missä lienee ketään, joka on todella hengessään\nköyhä ja ilman kiintymystä luotuihin? Sellainen on kuin kallis kivi,\njota on kuulusteltava kaukaa, vieläpä maailman ääristä. Vaikka\nihminen antaisi kaiken tavaransa, ei se kuitenkaan olisi mitään. Ja\nvaikka hän ankarasti tekisi parannusta, olisi se varsin vähän. Ja\nvaikka hän käsittäisi kaiken tiedon, niin hän olisi vielä kaukana.\nJa vaikka hänellä olisi kaikki hyveet ja mitä palavin hartaus,\nniin paljon kuitenkin puuttuisi: se yksi näet, mikä on kaikkein\ntarpeellisin. Mikä se sitten on? Se, että luovuttuaan kaikista\nkieltää itsensä ja riisuutuu kokonaan eikä säilytä mitään omaansa.\nJa kun on tehnyt kaiken, minkä ymmärtää olevan tehtävä, ei ajattele\ntehneensä mitään.\n\n5. Älköön ihminen panko suurta arvoa siihen, mitä maailma pitää\nsuurena, vaan pitäköön itseään kelvottomana palvelijana, niinkuin\nHän sanoo, joka on itse totuus: \"Kun olette tehneet kaiken sen,\nmikä teille käsketty oli, niin sanokaa: me olemme hyödyttömiä\npalvelijoita.\" Sellainen on todella hengessä köyhä ja alaston ja voi\npsalminkirjoittajan kanssa sanoa: \"Minä olen yksinäinen ja köyhä\"\n(Ps. 40: 18). Ei kukaan ole rikkaampi, ei kukaan voimakkaampi eikä\nvapaampi, kuin se, joka voi itsestään ja kaikesta muusta luopua ja\nitsensä alimmaksi asettaa.\n\n\n\n\nKahdestoista luku.\n\nPyhän ristin kuninkaallinen tie.\n\n\nKiellä itsesi, ota ristisi ja seuraa Jeesusta! Monesta näyttää tämä\npuhe kovalta. Mutta paljon kovempaa on oleva kuulla viimeisen tuomion\npuhetta: menkää pois minun luotani, te kirotut, iankaikkiseen tuleen!\nNiiden, jotka täällä halullisesti kuulevat ja noudattavat ristin\nsanaa, ei siellä tarvitse pelätä saavansa kuulla ikuista tuomiota.\nTämä ristin merkki on näkyvä taivaalla, kun Herra tulee tuomiolle.\nSilloin kaikki ristin ystävät, jotka eläessään ovat muodostuneet\nRistiinnaulitun mukaisiksi, saavat suurella turvallisuudella lähestyä\ntuomariansa, Kristusta.\n\n2. Miksi siis pelkäät ottaa ristisi, kun sen kautta kulkee tie\ntaivaan valtakuntaan? Ristissä on autuus, ristissä on elämä,\nristissä suojelus vihollisia vastaan; ristissä on taivaallisen\nonnen vuodatus, ristissä on mielen vahvistus, ristissä hengen ilo;\nristissä on korkein hyve ja pyhityksen täydellisyys. Ei ole sielun\nautuutta eikä iäisen elämän toivoa muualla kuin ristissä. Ota siis\nristisi ja seuraa Jeesusta, ja sinä saat mennä iäiseen autuuteen.\nHän on itse kulkenut edellä kantaen ristiänsä; hän on sinun tähtesi\nkuollut ristillä, jotta sinäkin kantaisit ristiäsi ja haluaisit\nkuolla ristillä. Sillä jos Kristuksen kanssa kuolet, saat myös hänen\nkanssansa elää, ja jos olet osallinen kärsimisessä, saat myös olla\nosallinen kunniassa.\n\n3. Katso, kaikki keskittyy ristiin, ja kaikki yhtyy kuolemaan, eikä\nole toista tietä elämään eikä tosi rauhaan kuin pyhän ristin ja\njokapäiväisen kuolettamisen tie. Mene minne tahdot, etsi mitä haluat:\net löydä korkeampaa tietä ylhäällä etkä turvallisempaa tietä alhaalla\nkuin on pyhän ristin tie. Järjestä kaikki asiat mieltäsi myöten: et\nlöydä muuta kuin että sinun täytyy aina jotakin kärsiä joko hyvällä\ntai pahalla, ja niin sinä aina löydät ristin. Joko sinun täytyy\nruumiissasi tuntea kipua tahi sielussasi kärsiä ahdistusta.\n\n4. Milloin tunnet itsesi Jumalan hylkäämäksi, milloin naapurien\nkiusaamaksi, milloin, ja tavallisimmin, olet itsellesi rasitukseksi,\nlöytämättä mitään keinoa pelastukseksi tai lohdutusta huojennukseksi,\nvaan sinun täytyy kestää, niin kauan kuin Jumala hyväksi näkee.\nSillä Jumala tahtoo, että sinä opit kärsimään ahdistusta ilman\nlohdutusta, jotta kokonaan alistuisit hänen edessään ja ahdistuksen\nkautta tulisit entistä nöyremmäksi. Ei kukaan niin sydämessään\ntunne Kristuksen kärsimistä kuin se, joka on joutunut samanlaista\nkärsimään. Risti on sinulle sentähden aina valmistettu ja odottaa\nsinua kaikkialla. Et voi sitä välttää, minne paennetkin: sillä minne\nhyvänsä paennet, viet itsesi muassasi ja tapaat myös kaikkialla\nitsesi. Käänny ylös tai alas, mene ulos tai sisälle: kaikkialla\nolet löytävä ristin, ja välttämätöntä on, että kaikkialla säilytät\nkärsivällisyyden, jos tahdot omistaa sisällisen rauhan ja saavuttaa\niankaikkisen seppeleen.\n\n5. Jos mielelläsi kannat ristiäsi, niin sekin kantaa sinua ja johtaa\ntoivottuun päämäärään, jossa on oleva kaikkien vaivojen loppu.\nSillä täällä ne eivät lopu. Jos kannat sitä vastenmielisesti, teet\nitsellesi painavan kuorman ja raskautat vain itseäsi. Ja kuitenkin on\nsinun sitä kannettava. Jos heität luotasi yhden ristin, olet varmaan\nsaava osaksesi toisen ja kenties raskaamman.\n\n6. Luuletko voivasi välttää sitä, mistä ei yksikään kuolevainen ole\npäässyt? Kuka pyhistä on saanut olla ilman ristiä ja ahdistusta? Ei\nHerrallamme Kristuksellakaan ollut yhtään vaivatonta hetkeä, niin\nkauan kuin hän eli. \"Eikö Kristuksen pitänyt kärsiä ja sitten mennä\nkirkkauteensa\" (Luuk. 24: 26). Kuinka siis tahdot etsiä toista tietä\nkuin pyhän ristin kuninkaallista tietä?\n\n7. Kristuksen koko elämä oli sulaa ristiä ja marttyyriutta, ja sinä\netsit itsellesi lepoa ja iloja. Suuresti eksyt etsiessäsi muuta\nkuin että voisit tuskasi kärsiä, koska koko tämä katoavainen elämä\non täynnä viheliäisyyttä ja ristien piirittämä. Mitä korkeammalle\njoku edistyy hengellisessä elämässä, sitä raskaammat ristit hän on\nlöytävä. Taivaan ikävöimisen mukana kasvaa muukalaisuuden tuottama\ntuska.\n\n8. Mutta ketä näin moninaisesti vaivataan, hän ei kuitenkaan ole\njäävä ilman lohdutusta ja lievitystä, kun hän huomaa mitä suurimman\nhedelmän syntyvän ristin kärsimisestä. Kun hän näet mielisuosiolla\nalistuu ristiinsä, muuttuu vaivain taakka turvaamiseksi Jumalan\napuun. Ja mitä enemmän liha kärsimyksistä masentuu, sitä enemmän\nhenki sisällisen armon kautta vahvistuu. Ja joskus rakkaus\nahdistukseen ja vastoinkäymiseen halusta Kristuksen kaltaisuuteen\nniin vahvistaa ihmistä, ettei hän tahtoisi ollakaan ilman ristiä ja\nsurua; hän tuntee olevansa Jumalalle samassa määrässä otollinen, mitä\nraskaampaa hänen on hänen tähtensä kannettava. Ei se ole ihmisvoima,\nvaan Kristuksen armo, joka niin paljon vaikuttaa heikossa lihassa,\nettä halullisella mielellä etsii ja rakastaa sitä, mitä ihminen\nluonnostaan pelkää ja kammoaa.\n\n9. Ei ole ihmisluonnon mukaista kantaa ja rakastaa ristiä, kurittaa\nruumistaan ja saattaa se ikeen alaiseksi, karttaa kunniapaikkoja,\nvapaaehtoisesti kärsiä häväistystä, pitää itseään halpana ja suoda\nmuidenkin pitää itseään halpana, nöyrästi kestää vastoinkäymisiä ja\nvahinkoja sekä olla haluamatta onnea tässä maailmassa. Jos itseesi\nkatsonet, niin huomaat, ettet itsestäsi pysty mihinkään tällaiseen.\nMutta jos Herraan turvaat, annetaan sinulle voimaa ylhäältä, niin\nettä voit saattaa sekä maailman että lihan valtasi alle. Mutta sinun\nei tarvitse sielun vihollistakaan pelätä, jos olet uskolla varustettu\nja Kristuksen ristillä merkitty.\n\n10. Hankkiudu siis hyvänä ja uskollisena palvelijana miehuullisesti\nkantamaan Herrasi ristiä, Hänen, joka rakkaudesta sinuun ristillä\nkuoli. Valmistaudu kärsimään paljon vastoinkäymistä tässä\nviheliäisessä elämässä; sillä sellaista on sinulle tapahtuva,\nmissä lienetkin, ja sen olet varmaan kokeva, vaikka missä\npiilottelisit. Niin täytyy olla, eikä ole muuta keinoa vaivoista\nja tuskista pääsemiseksi kuin niiden kärsiminen. Juo halullisesti\nHerran maljasta, jos haluat olla hänen ystävänsä ja saada osan\nhänen kanssansa. Heitä asiasi Herran huomaan. Hän menetelköön sen\nkanssa, niinkuin hyväksi näkee. Mutta sinä, valmistaudu ahdistusten\nkärsimiseen ja niitä parhaina lohdutuksinasi pitämään, sillä eivät\ntämän ajan vaivat ole tulevan kunnian vertaisia, vaikka sinun yksin\nolisi ne kaikki kärsittävä.\n\n11. Kun olet siihen asti päässyt, että ahdistus on sinulle suloinen\nKristuksen tähden, silloin voit katsoa asiasi olevan hyvällä\nkannalla, sillä olet löytänyt paratiisin maan päältä. Niin kauan kuin\nkärsiminen on sinulle raskasta ja yrität sitä välttää, niin kauan ei\nlaitasi ole oikein, ja halu paeta ahdistusta seuraa sinua alati.\n\n12. Jos valmistaudut, niinkuin sinun tulee, kärsimään ja kuolemaan,\non tilasi pian paraneva ja olet löytävä rauhan. Vaikka sinut\ntemmattaisiin kolmanteen taivaaseen kuten Paavali, et sittenkään\nolisi vakuutettu kaikkia kärsimyksiä vastaan. \"Minä tahdon hänelle\nnäyttää\", sanoo Jeesus, \"kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun\nnimeni tähden\" (Ap. T. 9:16). Vaivat sinulle joka tapauksessa jäävät,\njos haluat Jeesusta rakastaa ja alati häntä seurata.\n\n13. Oi, kunpa olisit mahdollinen jotakin kärsimään Jeesuksen nimen\ntähden; kuinka suuri kunnia sinulle, kuinka suuri riemu kaikille\npyhille, kuinka suuri rakennus lähimmäiselle! Kaikki puhuvat\nkärsivällisyydestä, mutta harvat ovat valmiit kärsimään. Pitäisihän\nsinun toki edes vähän kärsiä Kristuksen tähden, kun monet kärsivät\nvaikeampia vaivoja maailman vuoksi.\n\n14. Ole vakuutettu siitä, että kuolema on sinua odottamassa. Mitä\nenemmän ihminen itseltänsä kuolee, sitä enemmän hän alkaa elää\nJumalalle. Ei kenkään ole sovelias käsittämään taivaallisia, ellei\nole antautunut Kristuksen tähden vastuksia kärsimään. Ei mikään ole\nJumalalle otollisempaa, ei mikään itsellesi hyödyllisempää tässä\nmaailmassa kuin vapaaehtoinen kärsiminen Kristuksen tähden. Ja jos\nsinun olisi valittava, pitäisi sinun mieluummin kärsiä vastuksia\nKristuksen tähden kuin etsiä paljon lohdutusta, koska siten\nolisit enemmän Kristuksen kaltainen, niinkuin pyhät ovat olleet.\nSillä pyhityksemme ei johdu runsaasta lohdutuksesta ja suloisista\ntunteista, vaan pikemminkin vaivain ja ahdistusten kestämisestä.\n\n15. Jos olisi olemassa jotakin parempaa ja hyödyllisempää ihmisen\nautuudeksi kuin kärsiminen, niin Kristus olisi sen varmaan\nesimerkillä ja sanalla osoittanut. Sillä hän kehoittaa nimen omaan\nsekä opetuslapsiaan että kaikkia, jotka haluavat häntä seurata,\nkantamaan ristiä, sanoessaan: \"Jos joku tahtoo minun perässäni tulla,\nhän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua\" (Luuk.\n9:28). Kun kaikki on tarkkaan tutkittu, on tämä lopputulos: \"Monen\nahdistuksen kautta meidän on meneminen sisään Jumalan valtakuntaan\"\n(Ap. T. 14:22).\n\n\n\n\n\n\nKOLMAS KIRJA\n\nSISÄLLISESTI LOHDUTUKSESTA\n\n\n\n\nEnsimmäinen luku.\n\nKristuksen ja uskovaisen sielun keskustelu.\n\n\nMinä tahdon kuulla, mitä Herra Jumala minussa puhuu (Ps. 85:9).\nAutuas se sielu, joka sydämessään kuulee Herran puhuvan ja\nhänen suustaan saa lohdutuksen sanan. Autuaita ne korvat, jotka\nkuulevat Jumalan Hengen hiljaista kuiskutusta, mutta eivät huoli\ntämän maailman äänistä. Erityisesti autuaita ne korvat, jotka\neivät kuuntele ulkonaisen äänen helinää, vaan kuuntelevat, mitä\ntotuus sisällisesti puhuu. Autuaita ne silmät, jotka suljettuina\nulkonaisille suuntautuvat vain sisällisiin. Autuaita ne, jotka\nsisällisiin syventyvät ja pyrkivät jokapäiväisillä harjoituksilla\nyhä enemmän käsittämään taivaallisia salaisuuksia. [Tästä alkaa\nvuoropuhelu sielun ja Kristuksen välillä. Edellistä puhutellaan\nsanalla: \"poikani\", jälkimmäistä sanalla: \"rakkaani\" tai \"armaani\".\n\nAreana coelestia = taivaalliset salaisuudet, mystiikassa paljon\nkäytetty sanonta, esim. Swedenborgin pääteoksen nimi.] Autuaita\nne, jotka haluavat olla avoinna Jumalalle ja irroittavat itsensä\nmaallisista esteistä. Ota huomioon tämä, sieluni, ja sulje aistimiesi\novet, jotta voisit kuulla, mitä Herra, sinun Jumalasi, sinussa puhuu.\n\n2. Näin sanoo Herra, sinun rakkaasi: minä olen pelastuksesi, rauhasi\nja elämäsi. Pysy minun luonani, niin saat rauhan. Hylkää katoavaiset,\netsi iäisiä. Mitä ovat kaikki ajalliset muuta kuin vietteleviä\nvirvatulia? Ja mitä auttavat kaikki luodut, jos olet Luojasi\nhylkäämä? Luovu kaikista ja antaudu uskollisessa luottamuksessa\nLuojallesi, jotta voittaisit todellisen autuuden.\n\n\n\n\nToinen luku.\n\nTotuuden hiljainen puhe sydämessä.\n\n\nPuhu, Herra, niin palvelijasi kuulee. Palvelijasi olen; anna miilulle\nymmärrystä tunteakseni todistuksesi. Taivuta sydämeni sanojesi\npuoleen: vuotakoon puheesi niinkuin aamukaste! Israelin lapset\nsanoivat muinoin Moosekselle: puhu sinä meille, jotta kuulisimme,\nälköön puhuko meille Herra, ettemme kuolisi! En minä niin, Herra, en\nminä niin rukoile, vaan mieluummin rukoilen Samuel profeetan kanssa\nnöyrästi ja hartaasti: puhu, Herra, niin palvelijasi kuulee! Älköön\npuhuko minulle Mooses eikä kukaan muu profeetta, vaan puhu sinä itse,\nHerra Jumala, kaikkien profeettain innoittaja ja valaisija; sillä\nsinä yksin voit minua heitä ilmankin täydellisesti opettaa; mutta he\neivät voi ilman sinua saada mitään aikaan.\n\n2. He voivat kyllä julistaa sanoja, mutta eivät voi antaa Henkeä. He\npuhuvat kauniisti, mutta jos sinä vaikenet, eivät he voi lämmittää\nsydäntä. He luovat kirjaimia, mutta sinä avaat ymmärryksen. He\nesittävät salaisuuksia, mutta sinä ilmaiset niiden merkityksen. He\nopettavat käskyjä, mutta sinä autat niitä täyttämään. He osoittavat\ntien, mutta sinä annat voimaa sitä kulkemaan. He vaikuttavat\nainoastaan ulkonaisesti, mutta sinä neuvot ja valistat sydämet. He\nkastelevat istutusta, mutta sinä annat kasvun. He julistavat sanoja,\nmutta sinä annat kuuleville ymmärryksen.\n\n3. Älköön siis puhuko minulle Mooses, vaan puhu sinä, Herrani ja\nJumalani, joka olet iankaikkinen totuus, etten ehkä kuolisi ja\njäisi hedelmättömäksi, jos minua vain ulkonaisesti muistutetaan\nenkä sisällisesti syty, ettei minulle koituisi tuomioksi se sana,\njonka olen kuullut, mutta jota en ole tehnyt, jonka olen tuntenut,\nmutta jota en ole rakastanut, jonka olen uskonut, mutta jota en ole\npitänyt. Puhu siis, Herra, niin palvelijasi kuulee, sillä sinulla on\niankaikkisen elämän sanat. Puhu minulle sieluni lohdutukseksi, koko\nelämäni parannukseksi, mutta itsellesi iankaikkiseksi kunniaksi ja\nylistykseksi!\n\n\n\n\nKolmas luku.\n\nJumalan sanaa on kuunneltava nöyryydessä.\n\n\nKuuntele, poikani, sanojani, mitä suloisimpia sanoja, jotka ovat\nkalliimmat kuin kaikki tämän maailman viisasten tieto. Minun sanani\novat henkeä ja elämää, eikä niitä käsitetä inhimillisen ymmärryksen\nvoimalla. Niitä ei ole käytettävä turhaksi ajanvietteeksi, vaan\nniitä on hiljaisuudessa kuultava ja nöyryydessä ja hartaudessa\nvastaanotettava. Ja minä sanoin: \"Autuas on se mies, jota sinä,\nHerra, kuritat ja jolle lakiasi opetat, jotta hänellä olisi rauha\npahoinakin päivinä, kunnes hauta kaivetaan jumalattomalle\" (Ps. 94:\n12, 13).\n\n2. Minä, sanoo Herra, olen se, joka alusta olen opettanut\nprofeetat puhumaan enkä tähän asti ole herennyt puhumasta kaikille\nihmisille; mutta monet ovat paatuneet ja kuurot minun äänelleni.\nMonet kuuntelevat mieluummin maailmaa kuin Jumalaa ja noudattavat\nmieluummin lihansa himoa kuin Jumalan tahtoa. Maailma lupaa\nvähäisiä ajallisia etuja, ja kilvan sitä palvellaan. Minä lupaan\nmitä suurimmat ja ikuisesti kestävät aarteet, mutta ihmisten\nsydämet pysyvät kylminä. Kuka minua palvelee sellaisella halulla ja\nahkeruudella kuin millä maailmaa ja sen herroja palvellaan? \"Häpeä,\nSiidon\", huutaa meri (Jes. 23: 4), ja jos syytä kysyt, niin kuule,\nmiksi! Vähäisen asian vuoksi vaelletaan pitkät matkat, ikuisen elämän\nvuoksi tuskin jalkaa maasta nostetaan. Pienintäkin voittoa kiihkeästi\netsitään ja yhdestä pennistä häpeällisesti riidellään; turhain asiain\nja pienenkin palkan toivossa itseään yötä ja päivää rasitetaan.\n\n3. Mutta, voi häpeätä! Muuttumattoman tavaran, verrattoman palkan,\nkorkeimman kunnian ja loppumattoman autuuden vuoksi ei viitsitä\nvähintäkään vaivaa nähdä. Häpeä sentähden, sinä laiska ja nureksiva\npalvelija, nähdessäsi maailman lasten paremmin valmistautuvan\nkadotukseen kuin itsesi iankaikkiseen elämään. He iloitsevat enemmän\nturhuudesta kuin sinä totuudesta. He pettyvät usein toiveissaan,\nmutta minun lupaukseni ei tuota kenellekään pettymystä, enkä minä\nheitä ketään, joka minuun turvautuu. Minkä lupaan, sen annan; minkä\nsanon, sen täytän, kunhan vain joku pysyy lujana minun rakkaudessani\nloppuun asti. Minä palkitsen kaikki hyvät ja vakavasti koettelen\nkaikki hurskaat.\n\n4. Kirjoita sanani sydämeesi ja tutki niitä uutterasti; kiusauksen\nhetkenä ne ovat sinulle tarpeellisia. Se, mitä lukiessasi et ymmärrä,\non selviävä sinulle etsikon päivänä. Kahdella eri tavalla minä etsin\nvalitultani, nimittäin koettelemuksin ja lohdutuksin. Kahdella\ntavalla minä joka päivä heitä opetan: nuhdellen heitä vioista ja\nkehoittaen hyvässä kasvamaan. Se, jolla on minun sanani ja joka\nkatsoo ne ylen, hänellä on oleva se, joka hänet tuomitsee viimeisenä\npäivänä (Joh. 12: 48).\n\n_Rukous hartauden armon saamiseksi._\n\n5. Herrani ja Jumalani, sinä olet sieluni paras tavara. Mikä minä\nolen uskaltaakseni sinua puhutella? Minä olen halvin palvelijasi,\nkurja maan matonen, paljon kurjempi ja halveksittavampi kuin\ntiedän tai sanoa uskallan. Muista, Herra, minua kuitenkin, koska\nen mitään ole, en mitään omista enkä mitään mahda. Sinä olet yksin\nhyvä, vanhurskas ja pyhä; sinä voit kaiken, annat kaiken ja täytät\nkaiken, jättäen ainoastaan synnin orjat tyhjiksi. Muista, Herra,\nlaupeuttasi (Ps. 25: 6) ja täytä sydämeni armollasi, sinä, joka et\njätä käsialojasi kesken ja tyhjäksi.\n\n6. Kuinka voisin kestää tätä kurjaa elämää, jollet minua vahvistaisi\nlaupeudellasi ja armollasi! Älä käännä kasvojasi pois minusta, älä\nviivyttele armollista lähestymistäsi, älä ota pois lohdutustasi,\nettei sieluni kovenisi niinkuin kuiva, karkea maa (Ps. 143:6). Herra,\nopeta minua tekemään tahtosi; opeta minua soveliaasti ja nöyrästi\nedessäsi vaeltamaan. Sinä olet viisauteni, sinä tunnet minut todella,\nsinä tunsit minut, ennen kuin maailma olikaan ja ennen syntymistäni\ntähän maailmaan.\n\n\n\n\nNeljäs luku.\n\nVaella Jumalan edessä totuudessa ja nöyryydessä.\n\n\nPoikani, vaella minun edessäni totuudessa ja etsi minua alati\nsydämen nöyryydessä. Ken vaeltaa minun edessäni totuudessa, hän on\noleva turvattu pahan hyökkäyksiltä, ja totuus on vapauttava hänet\njumalattomien viettelyksistä ja parjauksista. Jos totuus sinut\nvapahtaa, olet oleva totisesti vapaa etkä välitä ihmisten turhista\npuheista. Herra, sanasi on tosi, tapahtukoon minulle niin! Totuutesi\nminua opettakoon, se minua varjelkoon ja loppuun asti suojelkoon.\nSe vapauttakoon minut pahasta halusta ja luvattomasta rakkaudesta\nvaeltaakseni edessäsi vapaalla sydämellä.\n\n2. Minä opetan sinulle, sanoo totuus, [Veritas = totuus, Kristuksen\nnimiä.] mikä on oikeata ja minulle mieluista. Ajattele syntejäsi\nsurulla ja inholla, äläkä milloinkaan luule hyvien töittesi vuoksi\nmitään olevasi. Todellisuudessa olet syntinen ja moniin rikoksiin\nsyyllinen ja kiedottu. Omiin varoihisi jätettynä sinä tavoittelet\ntyhjää, helposti lankeat, joudut pian voitetuksi, helposti hämmennyt\nja pelästyt. Ei sinulla ole mitään, mistä voisit kerskua, vaan\npaljon, josta tulisi nöyrtyä; sinä olet paljon heikompi kuin mitä\nvoit kuvailla.\n\n3. Älköön näyttäkö sinusta suurelta mikään jota teet. Älköön mikään\nnäyttäkö suurenmoiselta, arvokkaalta, ihmeteltävältä tai maininnan\narvoiselta; sillä ei ole mitään ylevää, todella kiitettävää tai\ntavoiteltavaa paitsi mikä on iankaikkista. Miellyttäköön sinua yli\nkaiken iäinen totuus, vastenmielinen olkoon oma kehnoutesi. Älä\npelkää, älä moiti äläkä pakene mitään niin paljon kuin syntejäsi;\nsillä niitä sinun tulee enemmän paheksua kuin minkään maallisen\ntavaran menetystä. Muutamat eivät vaella vakuudessa edessäni,\nvaan uteliaisuuden ja ylpeyden johtamina haluavat tietää minun\nsalaisuuksiani ja käsittää Jumalan korkeuksia sekä unohtavat siten\noman sielunsa pelastuksen. Ylpeytensä ja uteliaisuutensa vuoksi he\nlankeavat usein suuriin kiusauksiin ja synteihin, sillä minä olen\nheitä vastaan.\n\n4. Pelkää Jumalan tuomioita ja kauhistu Kaikkivaltiaan vihaa! Älä\npyri käsittämään Korkeimman töitä, vaan tutkistele omia vikojasi:\nkuinka paljon olet rikkonut ja kuinka paljon hyvää laiminlyönyt.\nMonen hartaus on vain kirjoissa, toisten kuvissa, toisten\nulkonaisissa menoissa ja merkeissä. Toisilla minä olen suussa, mutta\nvarsin vähän sydämessä. Mutta on myös toisia, jotka mieleltään\nvalaistuina ja puhtaina sydämessä alati tavoittelevat iankaikkisia,\nvastenmielisesti kuuntelevat maallisia ja haikein mielin täyttävät\nruumiilliset tarpeensa. Nämä ne tajuavat, mitä totuuden Henki heissä\npuhuu. Sillä hän opettaa heitä halveksimaan maallisia, rakastamaan\ntaivaallisia, unohtamaan maailman sekä yötä ja päivää ikävöimään\ntaivasta.\n\n\n\n\nViides luku.\n\nJumalallisen rakkauden ihmeellinen vaikutus.\n\n\nMinä ylistän sinua, taivaallinen Isä, Herramme Jeesuksen Kristuksen\nIsä, siitä, että muistat minua vaivaista. Oi, sinä laupeuden Isä ja\nkaiken lohdutuksen Jumala, minä kiitän sinua, joka minua kelvotonta\nkuitenkin joskus lohdutuksellasi virvoitat. Minä ylistän ja\nkunnioitan sinua alati yhdessä ainosyntyisen Poikasi ja Puolustajan,\nPyhän Hengen kanssa iankaikkisesta iankaikkiseen. Eijaa, Herrani ja\nJumalani, Sinä pyhä rakkauden lähde, kun tulet sydämeeni, riemuitsee\nkaikki, mikä minussa on. Sinä olet minun kunniani ja sydämeni\nihastus. Sinä olet toivoni ja linnani ahdistuksen päivinä.\n\n2. Mutta koska rakkauteni on niin heikko ja pyhitykseni\nepätäydellinen, tarvitsen vahvistustasi ja lohdutustasi. Käy\nsentähden usein sydämeni temppelissä ja neuvo minua pyhällä\nkurituksellasi. Vapahda minut pahoista himoista ja paranna sydämeni\nluvattomista haluista, että minä sisällisesti parannettuna ja\npuhdistettuna tulisin kelvolliseksi rakastamaan, urhoolliseksi\nkärsimään ja vahvaksi kestämään.\n\n3. Rakkaus on ylen suuri lahja, joka tekee raskaan helpoksi ja\ntyynellä mielellä kestää sen, mikä on vastenmielistä. Se keventää\njokaisen kuorman ja tekee katkeran suloiseksi ja makeaksi. Jalo\nrakkaus Jeesukseen johtaa suuriin töihin ja kiihoittaa etsimään yhä\nsuurempaa täydellisyyttä. Rakkaus pyrkii ylöspäin eikä salli itseään\nsitoa siihen, mikä on alhaista. Rakkaus haluaa olla vapaa ja erillään\nmaallisista siteistä, ettei sen sisällinen katse himmenisi, ettei se\najallisiin etuihin takertuisi eikä vastuksiin lankeaisi. Ei taivaassa\neikä maassa ole mitään, joka olisi suloisempaa kuin rakkaus, ei\nmitään väkevämpää, ei korkeampaa eikä avarampaa, ei ihanampaa eikä\nparempaa kuin rakkaus on; sillä rakkaus on Jumalasta, eikä se voi\nmissään muualla löytää lepoa kuin yksin Jumalassa, kaikkien luotujen\nyläpuolella.\n\n4. Rakastava juoksee, kiittää ja iloitsee; hän on vapaa ja irti\nesteistä. Hän antaa kaiken kaikesta, ja hänellä on kaikki kaikessa.\nSillä unohtaen kaiken muun hän lepää korkeimmassa, josta kaikki\nhyvä virtaa. Ei hän katso lahjoja, vaan kääntyy kaiken hyvän lahjan\nAntajan puoleen. Rakkaus ei aina tunne määrää, vaan hehkuu yli kaiken\nmäärän. Rakkaus ei tunne taakkaa eikä laske vaivojaan; se haluaa\ntehdä enemmän kuin jaksaa, ei valita mahdottomuutta, vaan pitää\nkaiken itselleen mahdollisena ja luvallisena. Sen vuoksi se pystyy\nkaikkeen ja toimittaa ja täyttää paljon, missä rakkaudeton lannistuu\nja väsyy.\n\n5. Rakkaus valvoo eikä nukkuessaankaan nuku. Ei se väsyksissäkään\nhellitä, ei sitä ahdistus ahdista eikä hirmu hirvitä, vaan kirkkaana\nliekkinä ja palavana soihtuna se ylöspäin leimuaa ja valtavasti\ntunkee esteiden läpi. Ken tietää, mitä rakkaus on, hän tuntee sen\näänen. Sielun harras halu on kuin väkevä huuto Jumalan korvissa, joka\nhuutaa: \"Minun Jumalani, minun rakkauteni, sinä olet kaikkinesi minun\nja minä kaikkineni sinun.\"\n\n6. Laajenna minua rakkaudessasi, jotta oppisin sydämeni sisimmällä\nmaistamaan, kuinka suloista on rakastaa, vieläpä rakkaudessa raueta\nja kylpeä. Kannattakoon minua rakkautesi niin, että kohoten itseni\nyli pääsisin ylenpalttisen ihastukseen ja hurmioon. Minä laulan\nrakkauden laulua [Rakkauden laulu (canticum amoris) viitannee\nKorkeaan Veisuun.] ja seuraan sinua, armaani, korkeuteen, jotta\nsieluni raukeaisi kiitokseesi, rakkauden riemuvirteen. Tahdon\nrakastaa sinua enemmän kuin itseäni enkä itseäni ilman sinua ja\nkaikkia sinua rakastavia sinussa, niinkuin vaatii rakkauden laki,\njoka sinusta loistaa.\n\n7. Rakkaus on vapaa, vakaa ja vilpitön, iloinen ja ihana; urhea,\nkärsivällinen, uskollinen, pitkämielinen; rohkea eikä itseään etsivä.\nMissä joku etsii itseänsä, siellä hän lankeaa rakkaudesta. Rakkaus\non huolellinen, nöyrä ja rehellinen, ei huikentelevainen eikä\nturhiin taipuva; se on raitis, siveä, luotettava ja levollinen sekä\nvalpas aistimiensa vartija. Rakkaus on esimiehilleen alamainen ja\nkuuliainen, omissa silmissään mitätön, Jumalaa kohtaan kiitollinen ja\nantautuvainen, alati häneen luottava, silloinkin, kun Jumala häneltä\nitsensä peittää, sillä ilman tuskaa ei rakkaudessa eletä.\n\n8. Joka ei ole valmis kaikkea kärsimään eikä kaikessa tahdo rakkaansa\nmieltä noudattaa, hän ei tiedä tosirakkaudesta. Rakastavan pitää\nrakastetun vuoksi mielellään kestää sekä kovia että katkeria päiviä\neikä vastuksien tähden hänestä erota.\n\n\n\n\nKuudes luku. Tosirakkauden tuntomerkki.\n\nPoikani, ei rakkautesi ole vielä urhea eikä älykäs.\n\n\nKuinka niin! Herrani? Koska pienistäkin vastuksista lannistut ja\nheti haluat lohdutusta. Joka on urhoollinen rakkaudessa, hän pysyy\nkiusauksissa lujana eikä usko vihollisen viekkaita houkutuksia.\nSellaista minä rakastan sekä hyvinä että pahoina päivinä.\n\n2. Joka on älykäs rakkaudessa, hän ei niin paljon katsele rakkaansa\nlahjoja kuin lahjoittajan rakkautta. Hyvä tahto on hänelle kalliimpi\nkuin lahjan suuruus, ja hän pitää lahjoja rakastettuansa halvempina.\nJalo rakkaus ei lepää lahjoissa, vaan minussa yli kaikkien lahjojen.\nEi kaikki sentähden ole hukassa, jos et tunne minua tai pyhiä kohtaan\nniinkuin tahtoisit. Se miellyttävä, suloinen tunne, jota joskus\ntunnet, on läsnäolevan armon vaikutus ja taivaallisen isänmaan\nesimaku, johon ei liiaksi ole turvattava, koska se tulee ja menee.\nMutta taisteleminen pahoja mielen yllykkeitä vastaan ja vihollisen\nhoukutusten halveksiminen, se on pyhityksen merkki, ja sillä on suuri\npalkka.\n\n3. Älkööt sinua sentähden häiritkö pahat mielikuvat, jotka toisinaan\nsieluusi hyökkäävät. Säilytä luja pyrkimys ja oikea aikomus\nJumalaa kohti. Eikä ole luulottelua, kun sinut joskus temmataan\nylös korkeuksiin, ja sitten jälleen saat palata kokemaan sydämesi\npahuutta. Tämä on enemmän sinun kärsittävääsi kuin työtäsi, ja niin\nkauan kuin se tuottaa sinulle pahaa mieltä ja taistelua, niin se on\npikemminkin hyväksi kuin pahaksi.\n\n4. Tiedä, että vanha vihollinen ennen kaikkea tahtoo estää haluasi\nhyvään ja tehdä tyhjäksi kaikki hartaudenharjoitukset. Hän tahtoo\nestää sinua ajattelemasta edesmenneitä pyhiä, muistelemasta pyhää\nkärsimistäni, niin ikään tuntemasta omia syntejäsi, vartioimasta omaa\nsydäntäsi ja sitkeästi pyrkimästä siihen, mikä hyvää on. Hän syöksee\nsinua vastaan pahoja ajatuksia joukoittain, jotta saisi rukouksen ja\npyhän sanan lukemisen sinulle vastenmieliseksi, jopa peloittavaksi.\nNöyrä synnintunnustus ei ole hänelle mieleen, myös hän koettaa\npidättää sinua, mikäli mahdollista, sakramenttia nauttimasta. Älä\nusko häntä äläkä välitä hänestä, vaikka hän usein virittää sinulle\nansansa. Lue se hänen työkseen, kun hän viskaa mieleesi pahaa ja\nsaastaista. Sano silloin hänelle: mene pois, saastainen henki, häpeä,\nsinä onneton; olet inhottava, kun tuollaista minulle kuiskuttelet.\nLuovu minusta, sinä häijy viettelijä; ei sinulla ole minussa osaa,\nsillä Jeesus on kanssani, niinkuin jalo sotilas, mutta sinä olet\nkirottu. Tahdon mieluummin kuolla ja kärsiä mitä tahansa kuin suostua\nsinuun. Vaikene siis, en ole sinua kuunteleva, vaikka yhä edelleen\nvainoisit minua. Herra on minun valoni ja autuuteni, ketä minä\npelkäisin. Vaikka kokonaiset sotajoukot nousisivat minua vastaan, ei\nsydämeni ole pelästyvä. Herra on minun Auttajani ja Lunastajani.\n\n5. Taistele kuin kelpo sotilas; ja vaikka toisinaan heikkoudesta\nlankeat, taistele uusin voimin, turvaten minun ylitsevuotavaan\narmooni, ja varo itserakkautta ja ylpeyttä. Sen vuoksi monet menevät\neksyksiin ja lankeavat miltei auttamattomaan sokeuteen. Olkoon\nylpeiden ja itseluottavaisten sortuminen sinulle varoitukseksi ja\njatkuvaksi muistutukseksi nöyryyteen.\n\n\n\n\nSeitsemäs luku.\n\nNöyryys on armon lahjain vartija.\n\n\nPoikani, sinulle on hyödyllisempää ja turvallisempaa salata hartauden\narmo, niin ettet paisu etkä paljon siitä puhu etkä pane siihen liian\nsuurta arvoa; pidä itseäsi pikemmin halpana ja arvottomana sitä\nottamaan vastaan. Ei sinun tule kiinteästi riippua kiinni hartauden\ntunnossa, sillä se helposti kääntyy päinvastaiseksi. Ajattele armon\ntunnossa ollessasi, kuinka kurja ja tyhjä tapaat olla, kun et\narmoa tunne. Eikä hengellisen elämän edistyminen ole yksin siinä,\nettä tunnet lohdutuksen armoa, vaan myös siinä, että nöyrästi\nja kärsivällisesti kestät sen puutetta, kunhan vain et kyllästy\nrukoukseen etkä laiminlyö tehtäviäsi, vaan, niin hyvin kuin voit\nja ymmärrät, suoritat ne hyvällä mielellä; älä myöskään tuntemasi\nkylmyyden ja valjuuden vuoksi laiminlyö itseäsi.\n\n2. Monet heittäytyvät kärsimättömiksi ja huolimattomiksi heti, kun\nkaikki ei menesty mieltä myöten. Sillä ihmisen tie ei ole hänen\nomassa vallassaan (Jer. 10:23), vaan Jumalan vallassa on jakaa\nlohdutustansa, milloin hän tahtoo, minkä verran hän tahtoo ja\nkenelle hän tahtoo, ei enempää kuin minkä hän hyväksi näkee. Jotkut\nvaromattomat ovat hartauden armon tavoittelemisessa tuottaneet\nitselleen turmion, kun ovat tahtoneet suorittaa enemmän kuin ovat\nvoineet eivätkä ole ottaneet lukuun oman heikkoutensa suuruutta,\nvaan ovat enemmän noudattaneet sydämensä halua kuin järkevää\nharkintaa. Ja koska he ylimielisesti ryhtyivät suurempiin kuin minkä\nJumala näki hyväksi, he siten nopeasti menettivät armon. Nuo, jotka\nrakensivat majansa taivaisiin, joutuivat köyhiksi ja hylkiöiksi,\njotta nöyrtyneinä ja köyhtyneinä oppisivat olemaan lentämättä omilla\nsiivillään ja sen sijaan etsimään suojansa minun siipieni alta. Ne,\njotka ovat aloittelevia ja kokemattomia Herran tiellä, joutuvat\nhelposti eksyksiin ja tuhon omiksi, elleivät noudata kokeneempien\nneuvoa.\n\n3. Jos he tahtovat ennemmin noudattaa omaa ajatustaan kuin luottaa\nniihin, jotka ovat harjoitettuja, on heillä oleva surkea loppu,\nelleivät tahdo luopua oman viisautensa poluilta. Harvoin kuitenkin\nne, jotka ovat itseviisaita, sallivat nöyrästi toisten itseään\njohtaa. Kohtalainen viisaus ja vähäinen ymmärrys nöyryydessä on\nparempi kuin suuret tiedon aarteet turhamaisessa itserakkaudessa.\nSinulle on parempi omistaa vähän kuin paljon, mistä voit ylpeillä.\nEi menettele ymmärtäväisesti se, joka ylenpalttisesti antautuu\nilon valtaan unohtaen entisen köyhyytensä ja pyhän jumalanpelon;\nsillä saatu armo myös helposti menetetään. Eikä sekään ymmärrä tosi\nviisautta, joka vastoinkäymisen ja onnettomuuden aikana antautuu\nepätoivon valtaan eikä turvaa minuun, niinkuin hänen tulisi.\n\n4. Joka rauhan aikana on liian huoleton, hänet havaitaan sodassa\nusein pelkuriksi. Jos osaisit alati pysyä nöyränä ja halpana omissa\nsilmissäsi ja pitää itseäsi kurissa, et niin helposti joutuisi\nvaaraan ja loukkaukseen. Pidä tämä neuvo sääntönäsi: mieti saatuasi\npalavan hengen, mitä sitten tapahtuu, kun valo sammuu. Jos näin\ntapahtuu, niin ajattele, että valo voi jälleen palata, se valo, jonka\nolen ajaksi ottanut pois, sinulle varoitukseksi, mutta itselleni\nkunniaksi.\n\n5. Tällainen koettelemus on sinulle hyödyllisempi, kuin jos asiat\naina menisivät mieltäsi myöten. Sillä jumalisuus ei ole sen mukaan\narvosteltava, kuin jollakin on ollut näkyjä tai lohdutuksen tunteita\ntahi kuinka perillä hän on Raamatusta taikka miten korkeassa\nasemassa, vaan sen mukaan, kuinka on perustettu nöyryydessä ja\nJumalan rakkaudella täytetty, missä määrin puhtaasti etsii vain\nJumalan kunniaa, vieläpä iloitsee siitä, että muilta saa enemmän\nosakseen ylenkatsetta ja nöyryytystä kuin tunnustusta ja kiitosta.\n\n\n\n\nKahdeksas luku.\n\nPidä itseäsi halpana Jumalan silmissä.\n\n\nMinä tahdon puhua Herralleni, vaikka olen tomua ja tuhkaa. Jos pidän\nitseäni suuremmassa arvossa, katso, sinä olet minua vastaan, ja minun\nrikokseni lausuvat oikean todistuksen, jota vastaan en voi sanoa.\nMutta jos itseni luen mitättömäksi ja tyhjän verraksi, jos luovun\npitämästä itseäni jonakin ja pidän itseni tomuna, joka olenkin,\nsilloin olet oleva minulle armollinen, ja valosi on lähestyvä\nsydäntäni. Silloin kaikki turha itserakkaus, jopa pieninkin, on\nhukkuva minun mitättömyyteni alhoon ja ainaiseksi katoava. Siellä\nosoitat minulle, mitä olen, mitä olin ja mistä olen tullut: sillä\nminä en ole mitään, enkä sitä tietänyt. Jos jään omiin varoihini,\nkatso, en ole mitään muuta kuin pelkkää heikkoutta; mutta jos\nhetkeksi minuun katsahdat, tulen heti rohkaistuksi ja täytyn uudella\nilolla. Ja todella on suuri ihme, että tulen niin äkkiä korotetuksi,\nkun rakkaudessa syleilet minua, joka omasta painostani aina vaivun\nsyvyyksiin.\n\n2. Se on sinun rakkautesi, joka niin ansiottomasti minua armahtaa\nja auttaa minua monissa ahdistuksissani; se varjelee minut myöskin\nsuurista vaaroista ja pelastaa minut lukemattomista vahingoista.\nRakastaen väärällä tavalla itseäni minä hukutin itseni; etsiessäni\nja puhtaasti rakastaessani yksin sinua löysin sinut ja itseni, ja\nrakkaudesta vajosin yhä syvemmälle omaan tyhjyyteeni. Sillä sinä,\noi armaani, kohtelet minua yli kaiken ansion, vieläpä yli sen, mitä\nrohkenen toivoa ja rukoilla.\n\n3. Ole ylistetty, Jumalani, sillä vaikka minä olen kaikkeen\nhyvään arvoton, niin sinun laupeutesi ja määrätön hyvyytesi ei\nmilloinkaan herkeä tekemästä hyvää kiittämättömille ja sinusta kauas\npoikenneille. Käänny puoleemme tullaksemme kiitollisiksi, nöyriksi ja\nhartaiksi, sillä sinä olet autuutemme, voimamme ja rohkeutemme.\n\n\n\n\nYhdeksäs luku.\n\nJumala on kaiken viimeinen päämäärä.\n\n\nPoikani, minun täytyy olla sinun korkein ja viimeinen päämääräsi, jos\nhaluat olla todella autuas. Tässä aikomuksessa puhdistuu sydämesi,\njoka niin usein taipuu oman itsesi ja luotujen puoleen. Sillä jos\njossakin suhteessa etsit itseäsi, heti lankeat heikkouteen ja\nkuivuuteen. Suuntaa sentähden kaikki asiat minuun, sillä minä olen\nse, joka olen kaikki antanut. Katsele kaikkea korkeimmasta hyvästä\nlähteneenä, minkä vuoksi kaikki on myöskin johdettava minuun,\nviimeiseen alkuperäänsä.\n\n2. Minusta, elävästä lähteestä, ammentavat kaikki, pienet ja suuret,\nköyhät ja rikkaat, elävää vettä; ja ne, jotka vapaaehtoisesti ja\nmielellänsä minua palvelevat, saavat armon armosta. Ken sitä vastoin\ntahtoo löytää kunniansa ulkopuolella minua taikka iloita omassa\nhyvyydessään, ei ole pysyvä tosi ilossa, eikä hänen sydämensä\nlaajene, vaan hän joutuu moninaisiin esteisiin ja ahdistuksiin.\nÄlä siis lue mitään hyvää omaksesi äläkä odota mitään ihmisiltä,\nvaan omista kaikki Jumalalle, jota ilman ihmisellä ei ole mitään.\nMinä annoin kaiken, minä tahdon myös kaiken takaisin ja odotan\nvakavuudella kiitosta.\n\n3. Tämä on totuus, jolla turha kunnia karkotetaan. Ja niin pian kuin\ntaivaallinen armo ja tosi rakkaus on astunut sydämeesi, ei siellä ole\nsijaa kateudelle eikä sydämen ahtaudelle, eikä itserakkautta ole enää\noleva. Sillä jumalallinen rakkaus voittaa nämä kaikki ja laajentaa\nkaikki sielun voimat. Jos olet todella viisas, iloitset yksin minussa\nja asetat toivosi minuun, sillä ei kukaan muu ole hyvä paitsi yksin\nJumala, jota on kiitettävä yli kaiken ja ylistettävä kaikissa.\n\n\n\n\nKymmenes luku.\n\nOn suloista, maailmaa halveksien, palvella Jumalaa.\n\n\nNyt minä jälleen puhun, oi Herra, enkä vaikene. Minä puhun sinun\nkorviisi, Jumalani, joka samalla olet Herrani ja korkeuden Kuningas.\nKuinka suuri, o Herra, on hyvyytesi, jonka olet pannut talteen\npelkääviäsi varten! Mitä oletkaan niille, jotka sinua rakastavat ja\nkaikesta sydämestä sinua palvelevat? Sanomaton on tutkistelemisesi\nsalaisuus, jonka lahjoitat niille, jotka sinua rakastavat. Ja\nvarsinkin tässä olet minulle osoittanut rakkautesi suuruuden, että\nloit minut, sitä ennen olemattoman, ja minut, kaukana harhailevan,\npalautit oikealle tielle ja käskit minun rakastaa itseäsi.\n\n2. Oi, iankaikkisen rakkauden lähde, mitä sinusta sanonen? Kuinka\nvoisin unohtaa sinut, joka huolit minua muistaa, vielä sittenkin, kun\nolin tuottanut itselleni kurjuuden ja turmion! Yli kaiken toivon olet\npalvelijallesi tehnyt laupeutta ja yli kaiken ansion osoittanut armoa\nja ystävyyttä. Millä maksan kaiken armosi? Ei ole kaikille sallittua\nkokonaan kieltäytyä maailmasta ja antautua pyhään elämään. Ja mitä\nerinomaista olisi palvella sinua, jota koko luomakunta on velvollinen\npalvelemaan! Mutta tämä on pikemmin suurta ja ihmeteltävää, että\nsuvaitset ottaa palvelukseesi näin köyhän ja arvottoman, vieläpä\nottaa hänet rakkaittesi joukkoon.\n\n3. Katso, kaikki, minkä omistan, on sinun; niin myös se, jolla sinua\npalvelen. Ja kuitenkin, päinvastoin, sinä paljon enemmän palvelet\nminua kuin minä sinua. Katso, maa ja taivas, jotka olet ihmisen\nhyväksi luonut, ovat joka päivä alttiita tekemään sen, minkä heille\nkäsket. Ja, mikä on vielä enemmän, enkelitkin olet asettanut ihmistä\npalvelemaan. Ja, yli kaiken tämän, sinä tahdoit itse palvella ihmistä\nja lupasit itse antautua siihen.\n\n4. Mitä antaisin sinulle kaikista noista tuhatlukuisista lahjoista?\nOi, kunpa voisin sinua palvella kaikkina elinpäivinäni! Oi, kunpa\nvoisin päivänkin sinua kelvollisesti palvella! Sinä olet arvollinen\nsaamaan kaiken palveluksen ja kiitoksen, vieläpä iäisen ylistyksen.\nSinä olet totisesti minun Herrani, ja minä olen sinun heikko\npalvelijasi, jonka tulee kaikin voimin sinua palvella ja jonka ei\nsovi milloinkaan kyllästyä sinua kiittämään. Sitä toivon ja haluan;\ntäydennä armossasi se, mikä minulta puuttuu.\n\n5. On suuri kunnia sinua palvella ja luopua kaikesta sinun tähtesi.\nSuurta armoa saavat tuntea kaikki ne, jotka mielisuosiolla antautuvat\npyhimpään palvelukseesi. Pyhän Hengen suloisinta lohdutusta saavat\nnauttia ne, jotka rakkaudesta sinuun hylkäävät maalliset ilot. Suuren\nhengen vapauden saavuttavat ne, jotka nimesi tähden kulkevat kaitaa\ntietä ja luopuvat maailmallisista huolista.\n\n6. Oi suloista ja ihanaa Jumalan palvelusta, joka kautta ihminen\ntulee todella vapaaksi ja pyhäksi! Oi, mikä pyhä sääty on hurskas\npalvelus, joka ihmisestä tekee enkelien vertaisen, Jumalan mieleisen,\nperkeleille pelättävän ja uskoville rakkaan! Oi, kuinka suotuisa ja\ntoivottava on tuo palvelu, jolla korkein hyvä ja iäti pysyväinen ilo\nsaavutetaan.\n\n\n\n\nYhdestoista luku.\n\nSydämen halut on tutkittava ja hillittävä.\n\n\nPoikani, sinun on vielä opittava paljon, jota et vielä ole oppinut.\n\n-- Herrani, mitä on minun vielä opittava?\n\nHalaja ainoastaan sitä, mikä on minun tahtoni mukaista; älä rakasta\nitseäsi, vaan noudata hartaasti minun mieltäni! Sinussa syttyy usein\nhaluja, jotka sinua voimakkaasti kiihottavat; mutta tutkistele,\nliikuttaako sinua minun kunniani vai se, mikä itseäsi miellyttää.\nJos minä olen intosi syynä, niin olet tyytyväinen siihen, mitä minä\nmäärään, mutta jos siinä piilee jotakin omaa harrastusta, niin se on\nse, joka sinua estää ja raskauttaa.\n\n2. Varo siis, ettet kuulematta minun neuvoani liiaksi luota johonkin\noman sydämesi toivomukseen, ettet myöhemmin joutuisi katumaan tai\nehkä inhoamaan sitä, mihin olit mieltynyt ja minkä puolesta intoilit.\nEi sinun ole ajattelematta noudatettava jokaista halua, joka näyttää\nhyvältä, eikä sinun ole harkitsematta hylättävä halua, joka näyttää\nvastenmieliseltä. Sinulle on joskus terveellistä harjoittaa hillintää\nhyvienkin harrastusten ja tarkoitusten suhteen, ettet liiallisella\nkiivaudella joutuisi mielettömyyksiin etkä kurittomuudellasi\ntuottaisi muille pahennusta taikka toisten vastustuksen vuoksi\njoutuisi häiriöön, vieläpä tuhon omaksi.\n\n3. Joskus sinun on myös käytettävä väkivaltaa ja miehuullisesti\nvastustettava lihallista himoa, eikä sinun tule välttää siitä, mitä\nliha tahtoo tai ei tahdo, vaan sinun on pikemmin pidettävä siitä\nhuolta, että se vasten tahtoaankin on alamainen hengelle. Ja niin\nkauan sitä on kuritettava ja taivutettava palvelemaan, kunnes se on\nvalmis kaikkeen, oppii tyytymään vähään ja pienestäkin iloitsemaan\neikä vastoinkäymisissä nurise.\n\n\n\n\nKahdestoista luku.\n\nKärsivällisyyttä on kasvatettava ja himoja vastustettava.\n\n\nMinun Herrani ja Jumalani, minä huomaan, että kärsivällisyys on\nminulle suuresti tarpeen, sillä tässä elämässä on lakkaamatta\nvastuksia. Vaikka kuinka tahansa tavoittelen rauhaa, ei elämäni pääse\nvapaaksi sodasta ja taistelusta.\n\n2. Niin on, poikani! Mutta minä en tahdokaan, että hakisit sellaista\nrauhaa, joka olisi vailla kiusauksia eikä tuntisi vastuksia, vaan\nsinun tulee vasta silloin ajatella löytäneesi rauhan, kun olet\nerilaisissa ahdistuksissa harjoitettu ja monissa vastoinkäymisissä\nkoeteltu. Jos sanot, ettet voi paljoa kärsiä, kuinka sitten voit\nsietää kiirastulen tuskat? [Viittaus katoliseen kiirastulioppiin.]\nKahdesta pahasta on pienempi valittava. Voidaksesi välttää\niankaikkiset rangaistukset koeta kärsiä Jumalan tähden nykyiset\nnurisematta. Tai luuletko, että tämän maailman ihmiset kärsivät\nvain vähän tahi ei mitään? Eivät suinkaan, vaikka kysyisit onnen\nhelmalapsiltakin.\n\n3. Mutta, sinä ehkä sanot, heillä on monta iloa, ja he saavat\nnoudattaa omia halujansa, eivätkä he pidä kiusauksistansa paljoa\nlukua.\n\n4. Olkoon, että heillä on, mitä haluavat, mutta kuinka kauan\nluulet sen kestävän? Katso, tämän maailman kylläiset katoavat kuin\nsavu, eikä heille jää muistoakaan entisistä iloista. Eikä heillä\neläessäänkään ole lepoa, vaan kesken huvituksiensa katkeruutta,\nkyllästymisiä ja pelkoa. Samasta syystä he usein saavat itselleen\nsurun lähteen siitä, josta luulevat tulevan iloa. Syystä heille\ntapahtuu, että heidän tavoitellessaan luvattomia huveja he joutuvat\nniitä häpeällä ja karvaalla mielellä nauttimaan. Oi, kuinka lyhyet,\nkuinka petolliset ja häpeälliset sellaiset nautinnot ovat! Mutta sitä\nnämä raukat eivät sokeassa kiihkossaan huomaa, vaan niinkuin mykät\neläimet vähäisen ja katoavaisen ilon takia syöksyvät sielun surmaan.\nSentähden, poikani, älä noudata halujasi, vaan karta omaa tahtoasi!\nIloitse Herrassa, niin hän antaa sinulle mitä sydämesi haluaa!\n\n5. Jos siis tahdot löytää tosi ilon ja runsaan lohdutuksen\nminussa, niin katso, halveksiessasi maallisia ja kieltäytyessäsi\nsenkaltaisista iloista on sinulla siunaus ja runsas lohdutus oleva.\nJa mitä enemmän luovut luotujen antamasta lohdutuksesta, sitä\nvoimakkaampia ja suloisempia lohdutuksia olet minulta saava. Mutta\nensimmältä et pääse tähän ilman murhetta ja työlästä kilvoitusta.\nVanha juurtunut tapa panee vastaan, mutta se voitetaan uudella,\nparemmalla. Liha tosin nurisee, mutta se on hengen voimalla\nhallittava. Vanha käärme on sinua kiihottava ja kiusaava, mutta se on\nrukouksella ajettava pakoon; sen lisäksi hyödyllinen työ tukkii siltä\ntien. [Tässä kehoittaa Tuomas työntekoon kiusauksien voittamiseksi.\nTyön itsenäisen arvon keksi vasta Luther.]\n\n\n\n\nKolmastoista luku.\n\nNöyryys Jeesuksen Kristuksen seuraamisessa.\n\n\nJoka pyrkii vapautumaan kuuliaisuudesta, saattaa itsensä menettämään\narmon, ja ken itselleen erityistä hyvää etsii, hän menettää yhteisen.\nKen ei mielellänsä eikä halusta esimiehiänsä tottele, hän osoittaa\nsillä, ettei hänen lihansa vielä ole kukistettu, vaan että se\nnurisee ja niskoittelee. Opi sentähden kiireesti olemaan ylemmällesi\nkuuliainen, jos yleensä mielit pitää lihaasi kurissa. Jos sisällinen\nihminen ei joudu vahinkoon, voidaan helpommin ulkonainen vihollinen\npoistaa. Ei ole vaivalloisempaa eikä pahempaa sielun vihollista, kuin\nitse olet itsellesi, jollet ole sopusoinnussa hengen kanssa. Sinun\ntäytyy niin muodoin oppia todella halveksimaan itseäsi, jos haluat\npäästä voitolle lihasta ja verestä. Koska vielä taidottomasti itseäsi\nrakastat, vastustelet kokonaan antautumista toisen tahtoon.\n\n2. Mitä erinomaista siinä on, jos sinä, joka olet tomu ja tuhka,\nJumalan tähden alistut ihmistä tottelemaan, kun minä, Kalkkivaltias\nja Korkein, joka kaikki olen tyhjästä luonut, olen sinun tähtesi\nalentunut ihmisiä tottelemaan. Olen tullut kaikkein nöyrimmäksi ja\nalhaisimmaksi, jotta minun nöyryydelläni voittaisit oman ylpeytesi.\nOpi olemaan kuuliainen, sinä tomu. Opi nöyryyttämään itsesi, sinä maa\nja multa, opi olemaan ihmisten jalkojen tallattavana. Opi murtamaan\noma tahtosi ja alistumaan täydelliseen kuuliaisuuteen.\n\n3. Kiivaile itseäsi vastaan äläkä salli ylpeyden itsessäsi asua,\nvaan notkistu niin pieneksi ja alhaiseksi, että kaikki voivat päästä\nkulkemaan ylitsesi ja polkemaan sinua niinkuin katujen lokaa. Mitä on\nsinulla, sinä turha ihminen, valittamista? Mitä voit, sinä saastainen\nsyntinen, sanoa niitä vastaan, jotka nuhtelevat sinua, sinä, joka\nniin monesti olet loukannut Jumalaa ja ansainnut kadotuksen? Mutta\nminun silmäni on sinut säästänyt, koska sielusi on ollut minulle\nkallis. Sillä minä tahdoin, että tuntisit minun rakkauteni ja aina\nolisit kiitollinen minun hyvistä töistäni, että antautuisit tosi\nnöyryyteen ja alistumiseen ja että kärsisit sen halveksimisen, joka\nosaksesi saattaa tulla.\n\n\n\n\nNeljästoista luku.\n\nJumalan salaiset tuomiot.\n\n\nSinun tuomiosi jyrisevät ylitseni, o Herra; pelolla ja vapistuksella\nsinä rusennat kaikki minun luuni, ja sieluni on suuresti kauhuissaan.\nMinä seison hämmästyneenä ajatellen, etteivät taivaatkaan ole\nedessäsi puhtaita (Job. 15: 15). Jos enkeleissäsikin havaitset\nvääryyttä, etkä niitä armahtanut, mitä sitten minulle tapahtuu?\nTähdet ovat pudonneet taivaasta, ja mitä minä, joka olen pelkkä\ntomu, luulottelen olevani? Ne, joiden töitä laajalti mainittiin,\novat pudonneet syvyyteen, ja ne, jotka söivät enkelien leipää, ovat\nsaaneet tyytyä syömään sikojen ruokaa.\n\n2. Ei ole mitään pyhyyttä, jos sinä, Herra, otat pois kätesi. Ei\nmikään viisaus auta, jollet sinä meitä hallitse. Ei mikään väkevyys\nsuojaa, jos sinä suojelemasta lakkaat. Ei mikään puhtaus ole taattu,\nellet sinä sitä varjele. Ei mikään vartioitseminen hyödytä, ellei\nsinun silmäsi valvo. Sillä sinun hylkääminäsi me uppoamme ja hukumme,\nmutta kun sinä tulet luoksemme, niin me nousemme ja elämme. Kovin\nhorjuvaisia olemme, mutta sinulta saamme vahvistusta; itsessämme\nolemme penseitä, mutta sinä meidät sytytät palaviksi.\n\n3. Oi, miten nöyrästi ja halvasti minun pitäisi itsestäni ajatella!\nKuinka vähäksi olisi arvattava, jos minussa jotakin hyvää\nnäyttäisikin olevan! Kuinka syvään minun pitäisi alentaa itseni\ntutkimattomain tuomioittesi edessä, o Herra, minä, joka en huomaa\nitsessäni muuta kuin tyhjän tyhjää. Oi mittaamaton suuruus! Oi,\nylitsepääsemätön meri, jonka rinnalla en löydä itsessäni muuta kuin\ntäydellistä mitättömyyttä! Missä on nyt turhan kunnian piilopaikka?\nMissä luottamus omaan kuntoon? Kaikki turha kunnia on uponnut sinun\ntuomioittesi syvyyteen.\n\n4. Mitä on kaikki liha sinun edessäsi? Sopiiko saven kerskata\nsavenvalajaa vastaan? Voidaanko sellaista turhalla puheella korottaa,\njonka sydän on täydellä todella alistunut Jumalan edessä? Sitä, jonka\ntotuus on alentanut, ei koko maailma voi korottaa, eikä sitä ihmisten\nkiitos liikuta, joka on kaiken toivonsa perustanut Jumalaan. Sillä\nkatso, nekään, jotka puhuvat, eivät ole mitään, sillä he katoavat\nsamoin kuin heidän sanojensa kaiku. Mutta Herran totuus pysyy\niankaikkisesti.\n\n\n\n\nViidestoista luku.\n\nKuinka meidän on rukoiltava, kun haluamme jotakin.\n\n\nPoikani, näin on sinun sanottava jokaisessa asiassa: Herrani, käyköön\ntämä, niinkuin sinulle näkyy hyväksi! Herra, jos tämä on sinun\nkunniaksesi, niin se tapahtukoon. Herra, jos näet tämän hyväksi\nja havaitset sen olevan hyödyllistä, niin anna minun käyttää sitä\nsinun kunniaksesi. Mutta jos tunnet sen tulevan minulle vahingoksi\neikä hyödyttävän sieluni autuutta, niin tukahduta minulta halukin\nsiihen. Sillä ei kaikki halajaminen ole Pyhästä Hengestä, vaikka\nse näyttääkin ihmisestä oikealta ja hyvältä. On vaikeata todella\nerottaa, onko se hyvä henki vai jokin muu henki, joka sinua yllyttää\ntätä tai tuota haluamaan, vai onko se oma henkesi, joka sinua\nliikuttaa. Monet ovat lopuksi pettyneet, jotka ensin näyttivät olevan\nhyvän hengen johdettavina.\n\n2. Mitä tahansa tulleekin mieleesi toivottavalta näyttävää, on\nsitä ainoastaan jumalanpelossa ja sydämen nöyryydessä haluttava ja\ntavoiteltava. Mutta anna oma tahtosi alttiiksi ja anna kaikki minun\nhuomaani sanoen: Herra, sinä tiedät, mikä on parempaa; anna sen\ntapahtua, mitä sinä tahdot! Anna mitä tahdot, niin paljon kuin tahdot\nja milloin tahdot. Menettele kanssani, niinkuin hyväksi tiedät ja\nniin että sinulle tulee kunnia. Aseta minut sinne, minne tahdot, ja\nmenettele kanssani vapaasti kaikessa. Minä olen kädessäsi, kuljeta\nminua, niinkuin tahdot. Katso, palvelijasi olen, valmiina kaikkeen;\nen halua itselleni elää, vaan sinulle; kunpa se vain tapahtuisi\nsoveliaasti ja täydellisesti!\n\n_Rukous, että Jumalan hyvä tahto tapahtuisi_ [Iltarukous.]\n\n3. Oi armollisin Jeesus, suo minulle armosi, että se olisi minun\nkanssani ja työskentelisi minussa sekä loppuun asti pysyisi\nkerallani. Suo minun alati haluta ja tahtoa sitä, mikä sinulle\non mieluisinta. Sinun tahtosi olkoon minun, ja minun tahtoni\nnoudattakoon sinun tahtoasi ja olkoon yhtä mieltä sen kanssa. Oi,\nkunpa aina voisin tahtoa ja olla tahtomatta sitä, jota sinä tahdot\ntai et tahdo, niin etten voisikaan tahtoa muuta!\n\n4. Anna minun kuolla pois kaikesta, mikä on maailmassa, niin että\nsinun tähtesi mielelläni olisin tuntematon ja halveksittu tässä\nmaailmanajassa. Anna minun yli kaiken halutun löytää leponi sinussa\nja sinussa saada sydämelleni rauha. Sinä olet sydämen tosi rauha ja\nainoa lepo. Ilman sinua on kaikki vaivaa ja levottomuutta. Tässä\nrauhassa juuri, toisin sanoen sinussa, korkeimmassa, iankaikkisessa\nhyvässä, olen nukkuva ja löytävä levon. Amen.\n\n\n\n\nKuudestoista luku.\n\nTosi lohdutusta on etsittävä ainoastaan Jumalassa.\n\n\nMitä hyvänsä voin haluta tai ajatella lohdutuksekseni, sitä en\nodota täällä, vaan tuolla puolen. Vaikka minä yksin omistaisin\nkaikki maailman lohdutukset ja voisin nauttia kaikki sen ilot, niin\ntietäisin kuitenkin, etteivät ne kauan voi kestää. Sentähden sinä,\nsieluni, et voi löytää täyttä lohdutusta etkä virvoitusta muussa kuin\nJumalassa, joka on köyhäin lohduttaja ja nöyräin suojelija. Malta\nkotvasen, sieluni, odota jumalallista lohdutusta, niin sinulla on\noleva yltäkylläisesti kaikkea hyvää taivaassa. Jos liian kiihkeästi\ntavoittelet maallisia, niin kadotat iankaikkiset ja taivaalliset.\nKäytä ajallisia, tavoittele taivaallisia. Mistään ajallisesta hyvästä\net voi tulla tyydytetyksi, sillä sen nauttimiseen et ole luotu.\n\n2. Jos omistaisitkin kaikki luodut hyvyydet, et voisi olla onnellinen\netkä autuas, sillä Jumalassa, kaiken Luojassa, on koko onnellisuutesi\nja autuutesi, ei sellaisena, jollaisena tämän maailman houkat sitä\nkatselevat ja kehuvat, vaan sellaisena, jollaisena Kristuksen\nhartaat uskovaiset sitä odottavat ja jota toisinaan saavat maistaa\npuhdassydämiset, joiden seurustelu tapahtuu taivaassa. Turhaa ja\nlyhytaikaista on kaikki ihmislohdutus; autuasta ja todellista on\nse lohdutus, joka totuudelta sisällisesti vastaanotetaan. Hurskas\nihminen kuljettaa kaikkialla mukanaan lohduttajansa, Jeesuksen,\nja sanoo hänelle: ole kanssani, Herra Jeesus, joka aika ja joka\npaikassa. Tämä olkoon minun lohdutukseni, olla mielelläni kaikkea\ninhimillistä lohdutusta vailla. Ja jos sinunkin lohdutuksesi puuttuu,\nolkoon sinun tahtosi ja vanhurskas koettelemuksesi korkeimpana\nlohdutuksenani, sillä et sinä alati vihastu etkä vaadi tilille\niankaikkisesti (Ps. 103:9).\n\n\n\n\nSeitsemästoista luku.\n\nKaikki huoli on heitettävä Jumalan huomaan.\n\n\nPoikani, salli minun menetellä kanssasi niinkuin tahdon; minä tiedän,\nmikä sinulle on hyväksi. Sinä ajattelet ihmisten tavoin, sinä tunnet\nmonessa suhteessa, niinkuin inhimilliset tunteesi vaativat.\n\n2. Herra, totta on, mitä sanot. Sinun huolesi minusta on suurempi\nkuin kaikki murheeni omasta itsestäni. Horjuvalla perustuksella\nseisoo, joka ei murhettaan heitä sinun huomaasi. Herra, kunhan\nvain tahtoni pysyy vahvana sinussa, tee minusta mitä haluat. Mitä\ntehnetkin, se on hyvää.\n\nJos tahdot minut olemaan pimeydessä, ole ylistetty, jos tahdot minut\nolemaan valossa, ole jälleen ylistetty. Jos katsot hyväksi minua\nlohduttaa, ole kiitetty, ja jos tahdot minut olemaan ahdistuksessa,\nole aina yhtä kiitetty. [Todistus täydellisestä antautumisesta\nHerralle. Verrattakoon tähän seuraava lause: \"Kun olen köyhä, kiitän\nsinua; kun olen murheessa, kiitän sinua; kun olen iloinen, kiitän\nsinua; missä lienenkin, aina kiitän sinua.\" (Traktaatti \"De tribus\ntabernaculis\".)]\n\n3. Poikani, näin on sinun oltava, jos haluat minun seurassani\nvaeltaa. Sinun tulee olla yhtä valmis kärsimään kuin iloitsemaan.\nYhtä mielelläsi on sinun oltava köyhä ja puutteenalainen kuin rikas\nja mahtava.\n\n4. Herra, mielelläni kärsin sinun tähtesi, mitä tahtonetkin\nkärsittäväkseni lähettää. Yhtä mielelläni tahdon ottaa kädestäsi\nvastaan pahaa ja hyvää, suloista ja karvasta, iloa ja surua ja\nkiittää kaikesta, mikä minulle sattuu. Varjele minua kaikesta\nsynnistä, niin en pelkää kuolemaa enkä helvettiä. Kunhan et minua\niankaikkisesti hylkää etkä minua poista elämän kirjasta, ei minua\nvahingoita, mikä kova onni minua kohdanneekin.\n\n\n\n\nKahdeksastoista luku.\n\nAjalliset vaivat on Kristuksen esimerkin mukaan nöyryydessä\nkannettava.\n\n\nPoikani, minä astuin alas taivaasta sinun pelastuksesi hyväksi; otin\nkantaakseni kurjuutesi, en pakosta, vaan rakkauden vaatimuksesta,\njotta oppisit kärsivällisyyttä ja kantaisit ajalliset vaivat ilman\nnurkumista. Sillä syntymiseni hetkestä ristin kuolemaan saakka ei\nkärsimysten kantaminen minulta loppunut. Minä kärsin suurta ajallista\npuutetta, usein sain kuulla syyttelyjä itseäni vastaan, kärsin\nvihastumatta pilkkaa ja herjausta, hyvistä töistäni sain palkakseni\nkiittämättömyyttä, ihmeistäni häväistystä, opetuksestani moitetta.\n\n2. Herra, koska kaiken elinaikasi olit kärsivällinen ja siten täytit\nIsäsi tahdon, on kohtuullista, että minä, kurja syntinen, tahtosi\nmukaan aina olen kärsivällinen ja kannan tämän katoavaisen elämän\ntaakkaa, niin kauan kuin sinä tahtonet. Sillä vaikka nykyinen\nelämä tuntuukin vaivalloiselta, niin se kuitenkin sinun armosi\nvaikutuksesta on sangen hyödyllinen ja niin ikään sinun esimerkkiäsi\nja Pyhien jälkiä noudattaen heikollekin siedettävä ja selkeä. Se on\nmyöskin paljon lohdullisempi kuin muinoin Vanhan Liiton aikana, kun\ntaivaan portti oli lukittu ja tie sinne näytti jotenkin himmeältä,\nniin että vain harvat ryhtyivät etsimään taivaan valtakuntaa. Sillä\neivät nekään, jotka siihen aikaan olivat vanhurskaita ja autuuden\nperillisiä, voineet taivaan valtakuntaan päästä sisälle, ennenkuin\nkärsimiselläsi ja kuolemallasi olit velkamme maksanut.\n\n3. Oi, kuinka suuren kiitoksen velassa olen sinulle siitä, että\nolet nähnyt hyväksi minulle ja kaikille uskovaisille osoittaa hyvän\nja oikean tien iankaikkiseen valtakuntaasi. Sillä sinun elämäsi on\nmeidän tiemme, ja pyhässä kärsivällisyydessä vaellamme luoksesi, joka\nolet meidän seppeleemme. Ellet sinä olisi edellämme kulkenut ja meitä\nopettanut, kuka olisi huolinut seurata? Oi, kuinka monet olisivat\njääneet jälkeen, elleivät olisi edessään nähneet sinun kirkasta\nkuvaasi! Katso, nytkin pensistymme, vaikka olemme saaneet kuulla niin\nmonta opetusta ja niin monesta ihmetyöstä; kuinka sitten kävisi,\njollei meillä olisi tätä suurta valoa seurataksemme sinua.\n\n\n\n\nYhdeksästoista luku.\n\nVääryyden kärsimisestä.\n\n\nMitä sanot, poikani? Lakkaa jo valittamasta ja ajattele sekä minun\nettä kaikkien pyhien kärsimyksiä! Ethän vielä ole veriin asti\nkilvoitellut. Sinun kärsimisesi on varsin vähäistä verrattuna siihen,\nmitä he ovat kärsineet. Kuinka kovasti heitä onkaan kiusattu, kuinka\nraskaasti ahdistettu, kuinka moninaisesti koeteltu ja vaivattu!\nSinun tulee palauttaa mieleesi muiden raskaammat kärsimiset, jotta\nkeveämmin kantaisit omat pienesi. Ja jolleivät ne sinusta näytä\npieniltä, katso, ettei se johdu kärsimättömyydestäsi. Olkoot ne\nsuuria tai pieniä, koeta kaikki kärsivällisesti kestää.\n\n2. Mitä paremmin valmistaudut kärsimään, sitä viisaammin menettelet\nja sitä enemmän hyödyt. Sinä kannat kärsimystä myöskin keveämmin,\nkun sekä mieleltäsi että käytökseltäsi olet siihen valmistunut. Älä\nsano: tätä en voi sellaiselta ihmiseltä kärsiä eikä minun tarvitse\nsellaista kärsiä; sillä hän on minulle tehnyt suurta vääryyttä ja\nsyyttää minua sellaisesta, jota en milloinkaan ole edes ajatellut;\ntoiselta minä sellaista kärsisin, mikäli sen oikeaksi huomaisin.\nTällainen ajatus on tyhmä eikä se ota lukuun kärsivällisyyden\nhyvettä eikä palkkaa, vaan kiintyy henkilöihin ja niiden tekemiin\nloukkauksiin.\n\n3. Ei ole todella kärsivällinen, ken ei tahdo kärsiä muuta, kuin\nminkä itse näkee hyväksi ja keltä katsoo voivansa sen suvaita. Tosi\nkärsivällinen ei ota sitä huomioon, kuka häntä koettelee, onko se\nhänen esimiehensä vai hänen vertaisensa vai hänen valtansa alainen,\nonko se hyvä ja hurskas ihminen vaiko paha ja epäpyhä. Olkoon hänelle\ntuotettu mielipaha millainen tahansa ja tapahtukoon se kuinka usein\ntahansa, hän ottaa sen kokonaisenaan kiitollisena Jumalan kädestä\nja pitää sen suurena voittona; sillä on mahdotonta, että se, mikä\non Jumalan takia kärsitty, olkoon se kuinka vähäistä tahansa, voisi\njäädä palkitsematta.\n\n4. Ole siis valmis taisteluun, jos tahdot saada voiton. Ilman\nkilvoitusta et voi saada kärsivällisyyden seppelettä. Ellet tahdo\nkärsiä, saat olla ilman seppelettä. Mutta jos tahdot saada seppeleen,\nniin taistele miehuullisesti, kestä kärsivällisesti.\n\n    \"Ei työttä lepohon tulla.\n    Eikä voittohon sodatta\".\n\n[Säkeistö on Kemellin suomennos lauseesta:]\n\n    [\"Sine labore non tenditur ad requiem,\n    nec sine pugna pervenitur ad victoriam\".]\n\n5. Tulkoon, Herra, armosi avulla minulle mahdolliseksi sekin, mikä\nminulle luonnon mukaan näyttää mahdottomalta. Sinä tiedät, kuinka\nvähän minä voin kärsiä ja kuinka pian minä väsyn pienimmänkin\nvastoinkäymisen sattuessa. Tulkoon jokainen koettelemus minulle\nnimesi tähden rakkaaksi, jopa halutuksi; sillä kärsiminen ja\nvaivaantuminen sinun tähtesi on suuresti terveellistä sielulleni.\n\nKahdeskymmenes luku.\n\nOman heikkouden ja tämän elämän viheliäisyyden tunnustus.\n\n\nMinä tunnustan itseäni vastaan oman vääryyteni, tunnustan\nsinulle, Herra, heikkouteni. Usein vähäinenkin asia saattaa minut\nsurulliseksi, jopa epätoivoiseksi. Päätän taistella urheasti,\nmutta pienenkin kiusauksen sattuessa tulee minulle suuri ahdistus.\nMonesti on varsin mitätön asia, josta koituu suuri kiusaus. Ja\njuuri luullessani olevani jotakuinkin turvassa huomaan, että minä,\nkun en pidä varaani, olen heikosta tuulen henkäyksestä kumoon\nkompastumaisillani.\n\n2. Katso siis, Herra, minun alhaisuuttani ja minun heikkouttani,\njoka on sinulle hyvin tunnettu! Armahda minua ja pelasta minut\nliejusta, etten minä vajoaisi ja jäisi hylätyksi. Se minua usein\npainaa ja saattaa häpeämään, että niin kovin helposti lankean ja olen\nniin voimaton himojani vastustamaan. Ja vaikka en niihin kokonaan\nsuostukaan, ovat kuitenkin niiden alinomaiset hyökkäykset minulle\nvaivalloiset ja työläät, ja minua kyllästyttää myös suuresti elää\nalinomaisessa taistelussa. Ja siitäkin minun heikkouteni käy ilmi,\nettä häijyt mielikuvat paljon helpommin tulevat mieleeni, kuin siitä\nlähtevät.\n\n3. Oi, sinä Israelin väkevä Jumala ja uskovaisten sielujen harras\nystävä, katsahda armossa palvelijasi työhön ja vaivaan, ja auta\nhäntä kaikissa, mihin hän joutunee! Vahvista minua taivaallisella\nrohkeudella, ettei vanha ihminen, tuo viheliäinen liha, joka ei ole\nvielä kokonaan hengen alle alistettu, saisi vallita, vaan että sitä\nvastaan voisin taistella, niin kauan kuin henki pysyy tässä kurjassa\nelämässä. Oi, millainen on tämä elämä, missä eivät kiusaukset eivätkä\nvaivat lakkaa ja missä joka paikka on täynnä ansoja ja vihollisia.\nSillä jonkin kiusauksen tahi ahdistuksen poistuessa tulee uusi\ntilalle; vieläpä edellisen kiusauksen kestäessä hyökkää useita muita\näkkiarvaamatta vastaani.\n\n4. Kuinka voi rakastaa elämää, johon sisältyy niin paljon katkerata,\nniin paljon onnettomuutta ja kurjuutta! Kuinka sitä voi nimittää edes\nelämäksi, joka tuottaa niin paljon vitsausta ja surmaa? Ja kuitenkin\nmoni on siihen kiintynyt ja etsii siinä hupiansa. Maailmaa soimataan\nusein siitä, että se on täynnä turhuutta ja kavaluutta, eikä\nkuitenkaan sitä helposti jätetä, koska lihan himot ovat vallassa.\nToisaalta me johdumme sitä rakastamaan, toisaalta sen hylkäämään.\nMaailman rakkauteen viettelevät lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän\nkoreus; mutta se rangaistus ja vaiva, joka näistä koituu, synnyttää\npuolestansa vihaa ja inhoa maailmaa kohtaan.\n\n5. Mutta, voi tuskaa, häpeällinen halu valloittaa pian maailmalle\nantautuneen mielen ja pitää hupinaan rypeä synneissä, kun ei näe eikä\nole maistanut Jumalan suloisuutta eikä puhtaan elämän ihanuutta.\nMutta ne, jotka kokonaan hylkäävät maailman ja pyrkivät elämään\nJumalalle pyhän kurin alla, saavat tuntea sitä suloisuutta, joka\nmaailmasta luopuneille on luvassa. He saavat myöskin selvästi\nhuomata, kuinka suuresti maailma on sokeudessa ja eksyksissä.\n\n\n\n\nYhdeskolmatta luku.\n\nSielun korkein hyvä on saada levätä Jumalassa.\n\n\nYli kaiken ja kaikessa lepää, sieluni, alati Jumalassa, sillä Hän\nitse on pyhien iankaikkinen lepo. [Sanctorum aeterna requies = _R.\nBaxterin_ kuuluisan teoksen nimi: \"The saints everlasting rest\" (v.\n1687) suomeksi: \"Pyhien iankaikkinen lepo\" (1889).] Salli minun, oi\narmahin Jeesus, yli kaikkien luotujen levätä sinussa: yli kaiken\nterveyden ja kauneuden, yli kaiken maineen ja kunnian, yli kaiken\nmahtavuuden ja arvollisuuden, yli kaiken tiedon ja taidon, yli\nkaiken rikkauden ja viisauden, yli kaiken ilon ja riemun, yli kaiken\nkiitoksen ja ylistyksen, yli kaiken suloisuuden ja lohdutuksen, yli\nkaiken toivon ja lupauksen, yli kaiken ansion ja odotuksen, yli\nkaikkien lahjojen ja antimien, joita voit jakaa, yli kaiken riemun\nja kiitoksen, jota ihmissydän voi käsittää ja nauttia, yli kaikkien\nenkelien ja arkkienkelien sekä yli kaiken taivaan sotajoukon, yli\nkaikkien näkyväisten ja näkymättömien, yli kaiken sen mitä sinä,\nJumalani, et ole.\n\n2. Sillä sinä, Herrani ja Jumalani, olet hyvä yli kaiken, sinä yksin\nolet korkein, sinä yksin voimallisin, sinä yksin yltäkylläisin,\nsinä suloisin ja lohduttavin, sinä ihanin ja rakkain, sinä kaikista\njaloin ja kunniakkain, jossa kaikki täydellisyydet ovat yhdessä, ovat\naina olleet ja tulevat olemaan. Sentähden en voi tyytyä mihinkään,\njonka paitsi itseäsi minulle lahjoitat tahi itsestäsi ilmoitat tai\nlupaat, jollen saa sinua itseäsi nähdä ja nauttia. Sillä sydämeni ei\nvoi todellakaan löytää lepoa eikä tyydytystä, jollei se saa sinussa\nlevätä ja kohota kaikkien lahjain ja kaiken luodun ylitse.\n\n3. Oi rakkahin ylkäni, Jeesus Kristus, sinä puhtain rakkaus ja kaiken\nhallitsija, oi, kunpa minulla olisi tosi vapauden siivet liitääkseni\nluoksesi ja levätäkseni luonasi. Milloinka saanen kaikesta\nirroitettuna nähdä, kuinka suloinen olet, Herrani ja Jumalani?\nMilloinka saanen kokonansa koota itseni sinuun, niin että rakkaudesta\nsinuun en tunne enää itseäni, vaan ainoastansa sinut, yli kaiken\nymmärryksen ja määrän, tavalla, joka ei ole kaikille tunnettu? Mutta\nnyt saan usein elää huokauksessa ja onnettomuuttani murheella kantaa.\nSillä tässä murheen laaksossa [Vallis miseriarum = surun laakso, ks.\nLutherin selitystä 7:nteen rukoukseen.] sattuu minulle paljon pahaa,\njoka minua usein häiritsee, surettaa ja pimittää, usein myös estää,\nviettelee ja kietoo, ettei minulla olisi vapaata pääsyä luoksesi enkä\nsaisi nauttia suloista läsnäoloasi, joka on autuaitten hengillä aina\nsaatavissa. Liikuttakoot sinua huokaukseni ja lohduttomuuteni täällä\nmaan päällä!\n\n4. Oi Jeesus, iäisen kirkkauden loiste ja muukalaisuudessa olevan\nsielun [Anima peregrinans = muukalaisuudessa elävä sielu on mystiikan\nmieliaiheita.] lohdutus, sinun tykönäsi on suuni ilman puhetta, ja\näänettömyyteni puhuu sinulle. Kuinka kauan Herrani viipyy tulemasta?\nTulkoon hän minun kurjan tykö ja tehköön minut iloiseksi! Tarjotkoon\nhän minulle kätensä ja pelastakoon minut, kurjan, ahdingosta! Tule,\ntule, sillä ilman sinua ei ole iloista päivää eikä hetkeä, sillä sinä\nolet iloni ja ilman sinua on pöytäni tyhjä. Minä olen kurja olento ja\nikäänkuin kahleisiin kytketty vanki, siksi kunnes sinä läsnäolollasi\nminut virvoitat ja palautat vapauteen ja näytät minulle ystävälliset\nkasvot.\n\n5. Etsikööt muut sinun sijastasi mitä tahansa, minua ei mikään muu\nmiellytä paitsi sinä, Jumalani, toivoni ja iäinen autuuteni. En\nvaikene enkä rukoilemasta lakkaa, kunnes armosi palajaa ja sinä\nsisällisesti minulle puhut.\n\n6. _(Jeesus:)_ Katso, tässä olen, olen saapunut tykösi, koska minua\navuksesi huusit. Kyyneleesi ja sielusi ikävä, nöyryytesi ja sydämesi\nsuru taivuttivat minut ja toivat minut tykösi.\n\n7. _(Sielu:)_ Ja minä sanoin: Herra, minä kutsuin sinua ja ikävöitsin\nläsnäoloasi valmiina hylkäämään kaiken sinun tähtesi. Sillä sinä\nherätit minussa halun sinua etsimään. Ole siis ylistetty, Herra,\njoka olet näin hyvin tehnyt palvelijallesi, sinun suuren armosi\nmukaan. Mitä voi palvelijasi vielä sanoa edessäsi, paitsi syvästi\nnöyryyttää itseään, muistaen huonoutensa ja kelvottomuutensa. Sillä\nsinun vertaistasi ei ole kaikessa, mikä on ihmeellistä taivaassa ja\nmaassa. Sinun tekosi ovat sangen hyvät, sinun tuomiosi oikeat ja\nkaitselmuksesi johtaa kaikkea. Kiitos ja kunnia olkoon siis sinulle,\nIsän Viisaus, sinua kiittäköön ja ylistäköön suuni, sieluni ja kaikki\nluodut yhdessä!\n\n\n\n\nKahdeskolmatta luku.\n\nMuistelkaamme Jumalan moninaisia hyviä tekoja.\n\n\nAvaa, Herra, sydämeni sinun laillesi ja opeta minua vaeltamaan sinun\nkäskyissäsi. Anna minun ymmärtää tahtosi, suurella kunnioituksella\nja hartain mielin muistella hyviä tekojasi sekä yleisesti että\nyksityisesti minua kohtaan, jotta täst'edes voisin soveliaasti\nsinua kiittää. Hyvin tiedän ja tunnustan, etten vähimmässäkään\nmäärässä kykene niin kiittämään sinua, kuin minun pitäisi. Minä olen\nkelvoton kaikkeen minulle osoittamaasi hyvyyteen, ja kun tutkistelen\nylistettävää olemustasi, raukenee ylevyytesi edessä henkeni.\n\n2. Kaikki se, minkä sielun ja ruumiin puolesta omistamme, mitä\nmeillä lieneekin ulkonaista tai sisällistä, luonnollista tai\nyliluonnollista, kaikki tyynni on sinun hyvyyttäsi. Se on kaikki\nsinun lahjaasi, sinun, jolta kaiken hyvän olemme saaneet. Ja joskin\ntoinen on saanut enemmän, toinen vähemmän, kaikki on kuitenkin\nsinun, ja ilman sinua ei meillä mitään olisi. Ken on saanut enemmän,\nei voi ansiostaan kerskata eikä toisten rinnalla ylpeillä, vielä\nvähemmin toisia loukata, sillä suurin ja paras on se, joka vähimmin\nlukee itsellensä hyväksi ja kiitoksessa on nöyrin ja hartain. Ja ken\nitsensä kaikkein kelvottomimmaksi lukee ja arvottomimpana pitää, hän\non soveliain suurempia lahjoja saamaan.\n\n3. Mutta ken on vähemmän saanut, älköön hän murehtiko, älköön myös\nnureksiko älköönkä kadehtiko sitä, joka on saanut enemmän, vaan\nylentäköön henkensä sinun puoleesi ylistäen sinun suurta hyvyyttäsi\nsiitä, että niin runsaasti, niin ilmaiseksi ja mielelläsi sekä\nhenkilöön katsomatta jaat lahjojasi. Kaikki on sinusta, ja sentähden\non sinua myös kaikesta kiitettävä. Sinä tiedät, mitä kullekin on\nlahjoitettava; ja minkä tähden yhdellä on oleva enemmän, toisella\nvähemmän, ei ole meidän asiamme tutkia, vaan sinun, joka yksin\ntunnet, mitä kullekin on tuleva.\n\n4. Sentähden, Jumalani, luen suureksi eduksi, ettei minulla ole\npaljoa, mikä ulkonaisesti ja ihmisten mielestä on suurta ja\nkiitettävää. Kun joku huomaa oman köyhyytensä ja kelvottomuutensa,\nälköön siltä ottako itselleen aihetta raskasmielisyyteen, murheeseen\nja epätoivoon, vaan olkoon pikemmin iloinen ja lohdutettu, sillä\nsinä, Jumala, olet valinnut köyhät ja halvat ja tämän maailman\nhylkäämät omiksesi ja palvelijoiksesi. Todistuksena tästä ovat sinun\napostolisi, jotka olet asettanut koko maan ylimmäisiksi. Nurkumatta\nhe vaelsivat maailmassa, niin alhaisina ja halpoina, niin sävyisinä\nja vilpittöminä, että iloitsivat kärsiessään pilkkaa nimesi tähden ja\nottivat vastaan mielihyvin sen, mitä maailma kammoksuu.\n\n5. Sille, joka sinua rakastaa ja tuntee hyvät työsi, ei mikään tuota\nniin suurta iloa kuin hyvä tahtosi häntä kohtaan ja iankaikkisen\narmopäätöksesi sallimus, minkä johdosta hänen tulee olla niin\ntyytyväinen ja iloinen, että yhtä mielellään haluaa olla pienin\nkuin joku muu tahtoo olla suurin, on yhtä tyytyväinen viimeiseen\npaikkaan kuin joku muu ensimmäiseen ja yhtä mielellään halveksittu\nja hylätty, ilman nimeä ja kunniaa, kuin toisille on mieluista olla\nmuita edellä ja suuremmassa kunniassa. Sillä sinun tahtosi ja rakkaus\nsinun kunniaasi olkoon kristitylle kaikkea muuta kalliimpi, ja niiden\npitäisi häntä enemmän lohduttaa ja miellyttää kuin kaikki lahjat,\njotka hän on saanut tai on saapa.\n\n\n\n\nKolmaskolmatta luku.\n\nNeljä keinoa rauhan saavuttamiseen.\n\n\nPoikani, nyt opetan sinulle _tien rauhaan ja tosi vapauteen_.\n\nHerrani, tee niinkuin sanot, sillä tämä on minulle suloista kuulla.\n\nPoikani, pyri mieluummin tekemään toisen tahtoa kuin omaasi. Valitse\nennemmin omistaaksesi pieni omaisuus kuin suuri. Etsi aina alimmainen\nsija ja koeta olla kaikkien alamainen. Toivo ja rukoile alati, että\nJumalan tahto sinussa täydellisesti tapahtuisi. Katso, sellainen\nihminen käy sisälle rauhan ja levon maahan.\n\n2. Herra, tämä lyhykäinen opetuksesi sisältää suuren täydellisyyden.\nSanoiltaan se on lyhyt, mutta se on täynnä ymmärrystä ja runsaita\nhedelmiä. Jos sen voisin uskollisesti pitää, en joutuisi niin\nhelposti häiriöön. Sillä niin usein kuin tunnen olevani rauhaton\nja raskautettu, huomaan poikenneeni tästä säännöstä. Mutta sinä,\njoka olet kaikkivoipa ja tahdot sieluni pyhitystä, lahjoita minulle\nenemmän armoa, jotta voisin pitää sanasi ja saavuttaa autuuden.\n\n_Rukous pahoja ajatuksia vastaan._\n\n3. Minun Herrani ja Jumalani, älä pysyttele kaukana minusta;\nJumalani, katsahda puoleeni ja auta minua, sillä minua vastaan ovat\npahat ajatukset nousseet, ja suuret kauhistukset ahdistavat sieluani.\nMillä tavalla pääsen niistä kärsimättä vahinkoa, kuinka taidan ne\nvoittaa?\n\nMinä, sanoo Herra, tahdon käydä edelläsi ja tahdon nöyryyttää\nmaan suuret. Minä aukaisen vankihuoneen ovet ja ilmaisen sinulle\nsalaisuuksien syvyydet.\n\nTee, Herrani, kuten sanot, ja paetkoot sinun edestäsi kaikki pahat\najatukset. Tämä toivo on ainoa lohdutukseni, paeta sinun tykösi\nkaikessa ahdistuksessa, turvata sinuun, sisimmästä sydämestä avuksi\nhuutaa sinua ja kärsivällisesti odottaa lohdutustasi.\n\n_Rukous mielen valaisemisesta._\n\n4. Valaise minua, rakas Jeesus, sisällisen valon kirkkaudella ja\nkarkota sydämeni sisimmästä kaikki pimeys! Pidä koossa harhailevat\najatukseni ja poista minua ahdistavat kiusaukset. Taistele\nurhoollisesti puolestani ja voita pahat pedot, nuo inhottavat himot,\nettä sinun voimastasi syntyisi rauha ja riemulaulu kaikuisi sinun\nmajassasi, s.o. puhtaassa omassatunnossa. Aseta tuuli ja rajuilma;\nkäske meren hiljentyä ja pohjatuulen tyventyä, niin on oleva suuri\nrauha.\n\n5. Lähetä valosi ja totuutesi, jotta ne loistaisivat maan päälle,\nsillä kunnes valaiset minua, olen autio ja tyhjä maa. Vuodata armosi\nylhäältä, täytä sydämeni taivaan kasteella, avaa hartauden lähteet\nkostuttamaan maan pintaa, jotta se tuottaisi hyvän, otollisen\nhedelmän. Ylennä synneillä raskautettu mieleni ja kohdista haluni\ntaivaallisiin, jotta maistettuani taivaallista autuutta en enää\nhuolisi maallisia ajatella.\n\n6. Vapauta minut kaikesta luotujen tilapäisestä lohdutuksesta, sillä\nei mikään luotu kappale voi tuottaa tyydytystä haluilleni. Yhdistä\nminut itseesi rakkauden katkeamattomalla siteellä, koska sinä yksin\ntuotat rakastavalle tyydytystä, ja ilman sinua kaikki on turhaa ja\narvotonta.\n\n\n\n\nNeljäskolmatta luku.\n\nMeidän ei tule tutkistella lähimmäisen elämää.\n\n\nPoikani, älä ole utelias äläkä kanna turhia huolia. Mitä tämä tai\ntuo sinuun koskee? Seuraa sinä minua! Mitä se sinuun tulee, onko\njoku muu sellainen vai tällainen, puhuuko hän tai toimiiko hän niin\ntaikka näin? Sinun ei tarvitse vastata muiden puolesta; tee vain\ntili omasta kohdastasi. Miksi sekaannut muiden asioihin? Katso, minä\ntunnen kaikki ja näen kaikki, mitä auringon alla on. Minä tiedän,\nkuinka ovat kunkin asiat, mitä hän miettii, mitä tahtoo ja mihin hän\npyrkii. Minun huomaani on sentähden kaikki jätettävä; mutta sinä\npysy rauhassa ja anna puuhaajien puuhata, niinkuin tahtovat. Heidän\nosakseen on kerran koituva mitä ovat puhuneet tai tehneet, sillä\nminua ei kenkään petä.\n\n2. Älä tavoittele suuren nimen varjoa, monien ystävyyttä tahi\nihmisten erikoista mieltymystä. Sillä kaikki tämä viettelee sielun\npois siitä yhdestä, mikä on tarpeellista, ja pimittää mielen.\nMielelläni minä puhuisin sinulle sanaani ja ilmaisisin sitä, mikä on\nsalattu, jos hartaasti vartoisit tuloani ja avaisit minulle sydämesi\noven. Pidä varasi, valvo rukouksissa ja nöyryydessä.\n\n\n\n\nViideskolmatta luku.\n\nMistä riippuu sydämen rauha ja tosi parannus.\n\n\nPoikani, minä olen sanonut: rauhan minä jätän teille, minun rauhani\nminä annan teille; en minä anna teille, niinkuin maailma antaa.\nKaikki haluavat rauhaa, mutta kaikki eivät ota huomioon, mitä tosi\nrauhaan kuuluu. Minun rauhani on niiden luona, jotka ovat sävyisiä\nja nöyriä sydämestä. Kärsivällisyydessä on oleva rauhasi. Jos kuulet\nminua ja seuraat ääntäni, saat nauttia suurta rauhaa.\n\n2. Mitä minun on siis tehtävä?\n\n3. Ole varuillasi joka asiassa, mitä teet ja mitä puhut, ja suuntaa\npyrkimyksesi siihen yhteen, että olisit minulle mieliksi ja ettet\npaitsi minua mitään muuta haluaisi tai etsisi. Älä myöskään\ntarpeettomasti arvostele toisten töitä tai puheita äläkä sekaannu\nasioihin, jotka eivät sinua koske, ja niin saattaa käydä, ettet\npaljoa häiriinny. Mutta jos tahdot olla vapaa kaikesta vaivasta ja\nmyös kaikesta sielun tai ruumiin kärsimyksestä, niin tiedä, että\nsellainen ei kuulu nykyisen ajan, vaan ikuisen levon tilaan. Älä siis\nluule löytäneesi oikeata rauhaa, jollet tunne mitään rasitusta, tai\nluule kaiken olevan hyvin, jollei sinulla ole yhtään vastustajaa,\neikä kaiken olevan täydellistä, jos kaikki käy mieltäsi myöten. Älä\nmyöskään luulottele itsestäsi jotakin suurta tai erikoisesti olevasi\nJumalan rakastama, jos saat tuta suurta hartautta ja suloisuutta:\nsillä ei näistä tunneta sitä, joka totisesti rakastaa hyvää, eikä\nniistä riipu ihmisen tosi edistys ja täydellisyys.\n\n4. Mistä sitten, Herra?\n\n5. Siitä, että koko sydämestäsi antaudut jumalalliselle tahdolle,\netsimättä omaa etuasi pienessä tai suuressa, ajallisessa tai\niankaikkisessa. Sinun tulee yhtä hyvin olla kiitollinen onnessa ja\nvastoinkäymisessä, punniten kaikki yhtäläisellä vaa'alla. Tultuasi\nniin rohkeaksi ja kärsivälliseksi toivossa, että, kun sisällinen\nlohdutus on otettu pois, valmistat itseäsi vielä suurempaan\nkärsimiseen etkä puolusta itseäsi, ettei sinun muka pitäisi tällaisia\nkärsiä, vaan päinvastoin annat minun olla toimissani oikea ja\ntunnustat minut pyhäksi, silloin vaellat rauhan tosi tiellä ja saat\nilman epäilystä toivoa näkeväsi kasvoni kirkkaudessa. Mikäli olet\npäässyt täydelliseen itsesi halveksimiseen, tiedä saavasi nauttia\nylitsevuotavaista rauhaa, sikäli kuin se on tässä muukalaisuudessa\nmahdollista. [Tässä luvussa ei kyllin tehosteta ajatusta: \"Kristus on\nmeidän rauhamme\" (Ef. 2:14). Lähtökohtana on tosin Jeesuksen lause:\n\"Minun rauhani minä anna teille\", mutta tätä ei kehitetä, vaan kaikki\npaino pannaan ihmisen tekemiseen -- katolinen piirre.]\n\n\n\n\nKuudeskolmatta luku.\n\nTosi mielen vapaus saavutetaan pikemmin rukouksella kuin lukemisella.\n\n\nHerra, täydellisen miehen ei tule milloinkaan hellittää mieltänsä\ntaivaallisten tavoittelemisesta; huolten keskellä hänen tulee\nvaeltaa, niinkuin hän olisi ilman huolia, ei kylläkään suruttoman\ntavalla, vaan vapaan mielen etuoikeudella, kiintymättä luvattomassa\nrakkaudessa mihinkään luotuun.\n\n2. Rukoilen sinua, minun armollisin Jumalani, varjele minua tämän\nelämän huolilta, etten niiden valtaan joutuisi, samoin myös\nmoninaisista ruumiillisista tarpeista, etten lankeaisi himoihin,\nniin myös sielua kohtaavista vastuksista, etten surujen murtamana\nhukkuisi. En puhu niistä asioista, joita maallinen turhamaisuus\nniin kiihkeästi halajaa, vaan siitä surkeudesta, joka yhteisen,\nihmiskuntaa rasittavan kirouksen tähden minun sieluani painaa ja\nhidastuttaa, ettei se voi astua sisään hengen vapauteen, niin usein\nkuin se haluaisi.\n\n3. Oi, Jumalani, sanomaton suloisuus, tee minulle karvaaksi kaikki\nlihallinen halu, joka vieroittaa minua rakkaudesta iankaikkisiin\nja ajallista iloa kuvitellen viettelee minua puoleensa. Älköön se\nvoittako, minun Jumalani, älköön voittako liha ja veri, älköön minua\npettäkö maailma ja sen lyhytaikainen kunnia, älköönkä perkele minua\nkavaluudellaan houkutelko! Anna minulle urheutta vastustamaan,\nkärsivällisyyttä kestämään ja voimaa lujana pysymään. Anna minulle\nmaailmallisen hekuman sijasta sinun Henkesi suloinen voide ja\nlihallisen rakkauden sijasta vuodata minuun rakkaus sinun nimeesi.\n\n4. Katso ruoka ja juoma, vaatetus ja muut ruumiin tarpeet, jotka\nkuuluvat ruumiin ylläpitoon, ovat vaivalloisia palavalle hengelle.\nOpeta minua näitä käyttämään virkistykseksi ja kohtuudella, niin\netten kietoutuisi niitä liiallisesti haluamaan. Kaikkia näitä ei ole\nlupa hylätä, sillä luonnollinen elämä on ylläpidettävä, mutta Jumalan\npyhä laki kieltää himoitsemasta ylellisyyttä ja sitä, mikä hekumata\nherättää, ettei liha nousisi henkeä vastaan. Näiden karien välitse\njohdattakoon minut kätesi ja neuvokoon minua, etten puolelle tai\ntoiselle sortuisi.\n\n\n\n\nSeitsemäskolmatta luku.\n\nItserakkaus on korkeimman hyvän pahin vihollinen.\n\n\nPoikani, sinun on annettava kaikki kaikesta; älä pidätä mitään\nitsellesi. Tiedä, että rakkaus itseesi vahingoittaa sinua enemmän\nkuin mikään maallinen kappale. Kukin asia sitoo sinua sen verran,\nkuin olet siihen rakkaudessa kiintynyt. Jos rakkautesi on puhdas,\nvilpitön ja nuhteeton, olet vapaa maallisten asiain siteistä. Älä\nhimoitse sitä, jota ei ole lupa pitää, äläkä harjoita sitä, joka\nvoi sinut pauloihinsa kietoa ja siten riistää sisällisen vapauden.\nIhmettelen, ettet sydämesi pohjasta antaudu minulle kaikin, mitä voit\nhaluta tai omistaa.\n\n2. Miksi kulutat itseäsi turhalla murheella? Miksi näännytät itseäsi\nturhanaikaisilla huolilla? Jättäydy minun hyvään tahtooni, niin et\nole kärsivä mitään vahinkoa. Jos etsit tätä tai tuota, jos tahdot\nolla siellä tai täällä mukavuutesi tai halusi mukaan, et milloinkaan\nlöydä lepoa etkä ole oleva vapaa huolista, sillä joka asialla on\npuutteensa ja joka paikassa omat vastuksensa.\n\n3. Ei siis auta jonkin asian saaminen tai ulkonaisen omaisuuden\nmoninkertaiseksi lisääminen, vaan pikemminkin niiden hylkääminen\nja sydämestä poisjuurittaminen. Tämä ei koske ainoastaan rahan ja\ntavaran halua, vaan myöskin turhan kunnian ja kiitoksen pyytämistä,\nmikä katoaa maailman kanssa. Ei olinpaikkasi paljoa auta, jos hengen\npalavuus puuttuu; eikä ulkonainen rauha kauan pysy, jos sydämen tila\non ilman oikeata perustusta, toisin sanoen, jos olet ilman minua.\nPaikasta toiseen voit muuttaa, mutta parantua et voi. Sillä niin\npian kuin tilaisuus tulee, löydät taas saman, jota pakenit, ja vielä\nenemmän.\n\n_Rukous sydämen puhdistuksesta ja taivaallisesta viisaudesta._\n\n4. Vahvista minua, Jumala, Pyhän Hengen armolla. Anna voimaa\nvahvistua sisällisen ihmisen puolesta, niin että sydämeni pääsisi\nvapaaksi kaikesta turhasta huolesta ja tuskasta ja että kaikenlaiset\nhalut eivät viettelisi minua mihinkään asiaan, olkoon se sitten turha\ntai arvokas. Anna minun käsittää kaiken katoavaisuus ja että minä\nkatoan kaiken muun kanssa; sillä ei ole mitään pysyväistä auringon\nalla, kussa kaikki on turhuutta ja hengen vaivaa. Oi, kuinka viisas\non se, ken tämän ymmärtää!\n\n5. Anna minulle, Herra, taivaallinen viisaus, että oppisin sinua\nennen kaikkea etsimään ja löytämään, sinua yli kaiken tuntemaan\nja rakastamaan ja viisautesi järjestyksen mukaan pitämään muita\nsellaisina kuin ne ovat. Anna minun taitavasti karttaa sitä, joka\nminua imartelee, ja kärsimään sitä, joka vastustaa. Sillä on suuri\nviisaus, ettei anna jokaisen tuulen itseään liikuttaa eikä käännä\nkorvaansa jokaisen liehakoitsijan puoleen; joka niin tekee, hän\nvaeltaa vakavasti aloittamaansa polkua.\n\n\n\n\nKahdeksaskolmatta luku.\n\nParjaajia vastaan.\n\n\nPoikani, älä katkeroidu, jos jotkut sinusta pahasti ajattelevat\nja puhuvat sellaista, jota et mielelläsi haluaisi kuulla. Sinun\ntulisi ajatella itsestäsi vielä huonompaa eikä pitää ketään itseäsi\nheikompana. Jos vain hengessä vaellat, et paljoa välitä kiitävästä\nsanasta. On suuri viisaus vaieta pahana aikana ja kääntyä sisäänpäin\nminun puoleeni eikä hämmentyä inhimillisistä arvosteluista.\n\n2. Älköön rauhasi olko riippuvainen ihmisten puheista; päätelkööt he\nsinusta hyvää tai pahaa, et sinä siitä muutu. Missä on todellinen\nrauha ja kunnia? Eiköhän minussa? Ken ei ihmisten suosiota pyydä eikä\nepäsuosiota pelkää, saa nauttia suurta rauhaa. Luvattomasta halusta\nja turhasta pelosta johtuu kaikenlainen sydämen rauhattomuus ja\naistillisuuden ylivalta.\n\n\n\n\nYhdeksäskolmatta luku.\n\nAhdistuksen päivänä on Jumalaa rukoiltava ja kiitettävä.\n\n\nOlkoon nimesi, o Herra, ylistetty iankaikkisesti, kun olet sallinut\ntämän koetuksen ja ahdistuksen minua kohdata. Minä en voi siitä\npäästä, mutta minun on välttämätöntä paeta sinun turviisi, jotta sinä\nauttaisit minua ja kääntäisit sen minulle parhaaksi. Herra, minä\nolen nyt ahdistuksessa, eikä sydämeni tunne lepoa, sillä nykyinen\nkärsimykseni tuottaa minulle paljon tuskaa. Ja nyt, rakas Isä,\nmitä sanoisin? Olen joutunut suureen ahdinkoon; päästä minut tästä\nhetkestä! Mutta sentähden olen tähän hetkeen joutunut, jotta sinä\ntulisit kirkastetuksi, kun minut perinpohjin nöyryytetään ja sinä\nminut vapahdat. Olkoon sinun hyvä tahtosi pelastaa minut; mitä minä\nraukka voin tehdä ja minne menen ilman sinua? Anna minulle, oi Herra,\nkärsivällisyyttä tälläkin kerralla. Kun sinä minua autat, Jumalani,\nen pelkää, vaikka taakkani onkin raskas.\n\n2. Ja mitä kaiken tämän keskellä sanon? Herra, tapahtukoon tahtosi!\nMinä olen kyllä ansainnut joutua vaivaan ja ahdistukseen. Minun\ntulee sentähden kärsiä, ja kunpa voisin pysyä kärsivällisenä, kunnes\nrajuilma on ohitse ja sää selkenee. Sillä sinun kaikkivaltias\nkäsivartesi voi tämänkin kiusauksen ottaa pois ja lieventää sen\nankaruuden, niin etten kokonaan vaivu, sillä olethan monesti ennenkin\nniin tehnyt minulle, Jumala, minun armahtajani. Ja mitä vaikeampaa se\non minulle, sitä helpompi on tämä muutos sinun väkevyytesi oikealle\nkädelle!\n\n\n\n\nKolmaskymmenes luku.\n\nRukoilkaamme apua Jumalalta ja luottakaamme armon palaamiseen.\n\n\nPoikani, minä olen Herra, ja minä vahvistan sinua ahdingon päivänä.\nTule siis luokseni, kun asiasi ovat huonosti. Se, mikä on suurimpana\nesteenä taivaallisen lohdutuksen saamiseen, on hitautesi rukoilemaan.\nSillä ennenkuin minua hartaasti rukoilet, sinä etsit sieltä ja täältä\nlohdutusta ja virkistät itseäsi ulkonaisissa. Sentähden kaikki tämä\nsinua vähän hyödyttää, kunnes huomaat, että minä olen se, joka\npelastan ne, jotka minuun panevat toivonsa, ja ettei paitsi minua\nole mitään voimallista auttajaa, ei myöskään hyödyllistä neuvoa\neikä vaikuttavaa lääkettä. Rohkaise siis mielesi rajuilman rauettua\nja virkisty minun laupeuteni auringonpaisteessa, sillä minä olen\nläsnä, sanoo Herra, jotta parantaisin kaiken, en saattaakseni kaikkea\nainoastaan entiselleen, vaan yltäkylläiseen täydellisyyteen.\n\n2. Onkohan mikään minulle vaikeata, vai olenkohan sen kaltainen,\njoka sanoo eikä tee? Missä on uskosi? Seiso lujana ja pysy\njärkähtämättömänä! Ole rohkea ja kärsivällinen; lohdutus kyllä tulee\naikanaan. Odota vain minua, niin minä tulen ja parannan sinut.\nKoettelemus sinua vaivaa, ja tyhjä pelko sinua kauhistuttaa. Mitä\nmuuta tuottaa murhe tulevista tapahtumista kuin surua entisen surun\nlisäksi? Kullekin päivälle riittäköön oma surunsa. On turhaa ja\nhyödytöntä tulevista riemuita tai murehtia asioista, jotka ehkä eivät\nmilloinkaan tapahdu.\n\n3. On inhimillistä pettyä tällaisista luulotteluista, ja on heikon\nsielun tuntomerkki helposti antautua vihollisen vieteltäväksi.\nHänelle on yhdentekevää, vietteleekö hän ja pettää sinua tosilla vai\nväärillä ajatuksilla taikka kaataako hän sinut nykyisten rakkaudella\nvai tulevaisten pelolla. Älköön siis sydämesi murehtiko, älköön myös\npelätkö! Usko minuun ja pidä laupeuttani turvanasi! Usein, kun luulet\nitsesi olevan kaukana minusta, olenkin sinua lähellä. Usein, kun\nluulet olevasi kokonaan kadotettu, on suuri palkka lähellä. Ei kaikki\nsilti ole hukassa, vaikka asia menee vastoin luuloasi. Ei sinun\ntule arvostella sen mukaan kuin nykyisyydessä tunnet, eikä sallia\njokaisen vaivan, mistä se tulleekin, niin raskaasti painaa sydäntäsi,\nikäänkuin kaikki toivo pelastuksesta olisi kadonnut.\n\n4. Älä myöskään ajattele itseäsi kokonaan hylätyksi, vaikka\najoittaisin lähetän sinulle jonkin ahdistuksen tahi poistan\nodottamasi lohdutuksen; sillä tätä tietä vaelletaan taivasten\nvaltakuntaan. Ja epäilemättä hyödyttää sinua, kuten muitakin\npalvelijoitani, enemmän joutua harjoitetuksi vastoinkäymisissä kuin\njos kaikki kävisi mieltäsi myöten. Minä tunnen salaiset ajatukset, ja\npelastukseesi katsoen on sinulle sangen hyödyllistä toisinaan jäädä\nilman armon tuntua, ettet ehkä menestyksestä paisuisi ja mielistyisi\nitseesi siitä, joka ei mitään ole. Sen, minkä olen antanut, voin\nottaa pois ja myös palauttaa, kun minulle hyväksi näkyy.\n\n5. Antaessani jotakin annan omaani, ottaessani pois en ota mitään\nsinun omaasi, sillä kaikkinainen hyvä anti ja täydellinen lahja tulee\nminulta. Kun lähetän sinulle jonkin kärsimyksen tai vastoinkäymisen,\nälä nurise, älköönkä sydämesi langetko epätoivoon, sillä minä voin\nsinut nostaa ja kaiken surusi iloksi muuttaa. Sillä minä olen\noikeamielinen ja ylistettävä töissäni.\n\n6. Jos olet viisas ja katselet asioita totuudessa, niin ei sinun\ntarvitse vastoinkäymisissä antautua surun valtaan, vaan sinun tulee\npikemmin iloita ja olla kiitollinen, vieläpä pitää sitä sulana\nriemuna, että minä sinua kuritan enkä säästä. \"Niinkuin Isä minua\nrakasti, niin minä rakastan teitä\", sanoin rakkaille opetuslapsinen!\n(Jaak. 15:9). Heitä minä en lähettänyt ajallisten ilojen nautintoon,\nvaan suuriin kilvoituksiin, en kunniapaikkoihin, vaan häpeätä\nkärsimään, en joutilaisuuteen, vaan työntekoon, en lepoon, vaan\ntuottamaan hedelmää kärsivällisyydessä. Nämä sanat pidä mielessäsi,\npoikani.\n\n\n\n\nYhdesneljättä luku.\n\nHylkää luodut, jotta löytäisit Luojan.\n\n\nHerra, minä tarvitsen entistä suurempaa armoa päästäkseni sinne,\nmissä ei mikään luotu voi olla minulle esteeksi. Sillä niin kauan\nkuin jokin asia minua pidättää, en voi vapaasti rientää luoksesi.\nHän tahtoi luoksesi rientää, joka sanoi: \"Jospa minulla olisi siivet\nkuin kyyhkysellä, että lentäisin ja levon saisin\" (Ps. 55:7). Mikä on\nvilpitöntä silmää levollisempi? Ja kuka on vapaampi kuin se, joka ei\nmitään maan päällä halua? Ihmisen täytyy sentähden kohota kaikkien\nluotujen yläpuolelle, täysin luopua itsestään ja pysähtyä sellaiseen\nhengen korkeuteen, jotta näkee, ettei sinulla, kaikkien Luojalla,\nole mitään itsesi kaltaista. Sillä jollei ihminen irtaannu kaikista\nluoduista, ei hän voi vapaasti taivaallisille antautua. Sentähden on\nniin harvoja tutkistelevia sieluja, että niin vähän osataan irtautua\nluoduista kappaleista, jotka katoavat.\n\n2. Suuri armo on tarpeen keventämään sielua ja korottamaan sen\nitsensä ylitse. Jollei ihminen ole hengessä korotettu ja kaikista\nluoduista irroitettu sekä kokonaan Jumalaan yhdistetty, ei ole paljon\narvoista se, mitä hän tietää ja minkä omistaa. Vähäisenä on pysyvä\nja maassa on mateleva, ken pitää suurena jotakin muuta kuin sinun\nainoan Äärettömän, iankaikkisen hyvän. Ja mikä tahansa ei ole Jumala,\nse ei ole mitään ja on mitättömänä pidettävä. Suuri ero on jumalisen\nja hurskaan miehen viisaudella ja oppineen papin luonnollisella\ntiedolla. Se oppi, joka ylhäältä Jumalan vaikutuksesta virtaa,\non paljon jalompaa kuin se, minkä ihmisjärki työllä ja vaivalla\nitselleen omistaa.\n\n3. Moni näyttää haluavan taivaallisten tutkistelua, mutta ei harjoita\nitseänsä siinä, mitä siihen tarvitaan. Suurena haittana on sekin,\nettä pysähdytään muotoihin ja näkyväisiin kappaleihin, mutta vähän\najatellaan lihan kuolettamista. En tiedä mikä siinä on, mikä henki\nmeitä johtaa ja mitä me teeskentelemme, kun me, jotka tahdomme käydä\nhengellisistä, näemme niin suurta vaivaa ja huolta katoavista ja\nturhista asioista, mutta sisällistä tilaamme ajattelemme harvoin, ja\nsilloinkin hajanaisin mielin.\n\n4. Ikävä sanoa, kun olemme tehneet heikon yrityksen itsemme\nkokoamiseen, me kiiruhdamme ulkonaisiin emmekä aseta tekojamme\ntarkoin tutkittaviksi. Emme ota vaarin siitä, missä mielihalumme ovat\nkiinni, emmekä sure sitä, että kaikki meissä on niin saastaista. Kun\nkaikki liha oli turmellut vaelluksensa maan päällä, seurasi suuri\nvedenpaisumus (1 Moos. 6:12). Kun nyt sisumme on peräti turmeltunut,\njohtuu siitä välttämättömyydellä, että työmme sisäisen voiman\npuutteesta turmeltuvat. Puhtaasta sydämestä kasvavat hyvän elämän\nhedelmät.\n\n5. Tavallisesti kysytään, kuinka paljon joku on tehnyt, mutta\nminkälaisesta sisusta hänen työnsä lähtevät, sitä ei vakavasti\najatella. Tiedustellaan kyllä, onko hän ollut rohkea, rikas, kaunis,\nälykäs, onko hän ollut hyvä kirjoittaja, etevä laulaja taikka taitava\ntyömies; mutta onko hän hengessä köyhä, kärsivällinen ja lempeä,\nhurskas ja sisäänpäin kääntynyt, siitä vaietaan. Luonto katselee\nihmisen ulkonaisia ominaisuuksia, armo taas tarkkailee sisällisyyttä.\nEdellinen useasti joutuu pettymykseen, jälkimmäinen toivoo Jumalaan\neikä pety.\n\n\n\n\nKahdesneljättä luku.\n\nMeidän tulee kieltää itsemme ja luopua himoista.\n\n\nPoikani, täydellistä vapautta et voi omistaa, ellet kokonaan\nkiellä itseäsi. Kahleissa ovat kaikki ahneet, itseänsä rakastavat,\nhimokkaat, uteliaat, ne, jotka rakastavat hekumaa eivätkä Jeesusta\nKristusta, kuvitellen ja tavoitellen sitä, mikä ei pysy. Sillä kaikki\nse, mikä ei ole Jumalasta syntynyttä, on hukkuva. Pidä mielessäsi\ntämä lyhyt mutta sisältörikas lause: Luovu kaikesta, niin löydät\nkaiken, hylkää himo, niin löydät levon! Mietiskele tätä mielessäsi,\nja kun olet toteuttanut sen, ymmärrät kaiken.\n\n2. Herra, tämä ei ole yhden päivän työ eikä lasten askare; sillä\ntähän lyhyeen sääntöön sisältyy uskovaisten täydellisyys.\n\n3. Poikani, älä heti käänny pois äläkä heittäydy epätoivoon, kun\nolet saanut tietoosi täydellisyyden tien, vaan anna sen pikemmin\nvetää sinua ylöspäin tahi ainakin hartaasti sinne ikävöimään. Oi,\nkunpa näin olisi laitasi ja pääsisit kerrankin siihen, ettet olisi\nrakkaudessa kiintynyt itseesi, vaan pysähtyisit tarkkaamaan minun\nviittaustani ja Isäni, jonka olen sinulle osoittanut. Silloin olisit\nminulle otollinen ja koko vaelluksesi olisi ilossa ja rauhassa.\nVielä on sinulla paljon jätettävää; jollet niistä täydellisesti\nluovu, et tule saavuttamaan sitä, jota pyydät. Minä neuvon sinua\nminulta ostamaan tulessa puhdistettua kultaa, jotta rikastuisit, s.o.\ntaivaallista Viisautta, joka maalliset jaloillansa tallaa. Aseta\ntoiseen sijaan maallinen viisaus, äläkä pyri olemaan ihmisille tai\nitsellesi mieliksi.\n\n4. Olen käskenyt sinua sillä, mikä ihmisten silmissä on arvokasta ja\nkorkeata, ostamaan sitä, mikä heidän silmissään näyttää halvalta.\nSillä taivaallinen Viisaus näyttää olevan arvoton ja vähäpätöinen,\nvieläpä melkein unohduksiin joutunut; se ei ajattele itsestään\nkorkeita eikä tavoittele suurta mainetta maailmassa. Monet sitä kyllä\nsuullansa saarnaavat, mutta heidän elämänsä on siltä kaukana. Siitä\nhuolimatta se on kallis helmi, joka on monelta salassa.\n\n\n\n\nKolmasneljättä luku.\n\nSydämen huikentelevaisuudesta ja mielen kiinnittämisestä Jumalaan.\n\n\nPoikani, älä luota tunteisiisi, sillä ne helposti vaihtelevat. Niin\nkauan kuin elät, olet tahtomattasikin muutoksien alainen. Milloin\nolet iloinen, milloin surullinen, milloin rauhallinen, milloin\nlevoton, milloin hurskas, milloin kylmä, toisinaan harras, toisinaan\npenseä, toisinaan vakava, toisinaan huikentelevainen. Mutta se, joka\non viisas ja hengellisissä kokenut, on näiden yläpuolella, hän ei\nkysy, mitä itsessään tuntee tai mistä päin kulloinkin tuuli puhaltaa,\nvaan hän tavoittelee sitä, että hän saavuttaisi oikean ja toivotun\npäämäärän. Niin hän voi pysyä yhtenä ja samana ja järkkymättömänä,\nkiinnittäen vilpittömän silmänsä kaikissa vaihteluissa lakkaamatta\nminuun.\n\n2. Mitä puhtaampi on minuun kiinnitetty silmä, sitä vakavammin kuljet\nmoninaisten myrskyjen läpi. Mutta useissa puhtaan tarkoituksen silmä\nsumentuu; ihminen katsahtaa niin helposti sellaiseen houkuttelevaan,\njonka hän kohtaa. Harvoin on löydettävissä ihminen, joka on kokonaan\nvapaa itsekkyyden saastasta. Niinpä juutalaiset muinoin eivät menneet\nBetaniaan yksinomaan Jeesuksen vuoksi, vaan nähdäkseen Lazaruksen\n(Joh. 12:9). Puhdista siis hengellinen silmä, jotta se olisi vilpitön\nja yli kaiken muun minuun tähdätty.\n\n\n\n\nNeljäsneljättä luku.\n\nJumalaa rakastavalle on Jumala kallis yli kaiken.\n\n\nKatso, minun Jumalani on minun kaikkeni. Mitä parempaa tahtoisin ja\nmitä onnekkaampaa voisin toivoa! Oi, armas, suloinen sana, mutta\nainoastaan sille, joka rakastaa Sanaa eikä maailmaa, ei myös niitä,\njotka maailmassa ovat. Jumalani ja kaikkeni! Ymmärtävälle siinä on\nkyllin sanottu, ja rakastava sielu haluaa sanoa sen yhä uudestaan.\nKun sinä olet läsnä, on kaikki suloista, kun sinä olet poissa, on\nkaikki vastenmielistä. Sinä teet sydämen levolliseksi, sinä annat\nsuuren rauhan ja juhlamielen. Sinä saatat ajattelemaan hyvää kaikista\nja kiittämään sinua kaikissa, eikä mikään voi kauan miellyttää\nilman sinua; mieluiseksi se tulee ainoastaan sinun armosi kautta ja\nkelvolliseksi sinun viisautesi vaikutuksesta.\n\n2. Mikä hänelle voi olla vastenmielistä, jolle sinä (Jumala) olet\nmieluinen? Ja mikä voi sitä ilahduttaa, joka ei sinusta pidä\nväliä? Mutta tämän maailman viisaat ja hekuman orjat ovat vailla\nsinun viisauttasi; sillä siellä on turhuus, täällä on surma. Mutta\nne, jotka seuraavat sinua maallisten halveksimisessa ja lihan\nkuolettamisessa, ne huomataan tosi viisaiksi, sillä ne siirtyvät\nturhuudesta totuuteen ja lihan vallasta hengen valtakuntaan. Nämä\nrakastavat Jumalaa, ja mitä hyvää löytyneekin luoduissa, sen kaiken\nhe lukevat Luojan kiitokseksi. Tosiaan sangen erilainen on rakkaus\nLuojaan ja luotuihin, iankaikkisuuteen ja aikaan, luomattomaan Valoon\nja luotuun valoon.\n\n3. Oi, iankaikkinen Valo, [Luomattomasta valosta (lumen increatum)\nTuomas kirjoittaa toisessa paikassa: \"Anna, o Herra, minun nähdä\nvalossasi valo; en tarkoita taivaan valoa enkä maan valoa, en\nenkelimäistä enkä inhimillistä valoa, vaan iankaikkista, luomatonta,\nsanomatonta ja käsittämätöntä valoa.\" (Traktaatti \"De elevatione\nmentis\".)] joka olet ylevämpi kaikkia luotuja valoja, leimauta\nylhäältä kirkkautesi, niin että se tunkee läpi sydämeni kaikkien\nsalaisuuksien. Puhdista, ilahduta, kirkasta ja elvytä minun henkeni\nkaikkine voimineen pysyäkseni sinussa riemun hurmioissa. Milloin\ntulee tuo autuas ja kaivattu hetki, jolloin sinä tyydytät minua\nläsnäolollasi ja olet minulle kaikki kaikessa? Niin kauan kuin ei\ntätä ole, ei ole täyttä iloa. Vielä elää, sen pahempi, vanha ihminen\nminussa; ei se ole kokonaan ristiinnaulittu eikä täydellisesti\nkuollut. Vielä se himoitsee väkevästi henkeä vastaan, synnyttää\nsisällistä sotaa eikä salli sielun valtakunnalle rauhaa.\n\n4. Mutta sinä, joka hillitset meren hyrskyt ja tyynnytät sen aaltojen\npauhun, kiiruhda auttamaan minua! Hajoita pakanat, jotka nousevat\nsotimaan, muserra ne voimallasi! Osoita suuret tekosi, ja saakoon\noikea kätesi voiton, sillä minulla ei ole muualla turvaa eikä\npakopaikkaa, paitsi sinussa, Herrani ja Jumalani!\n\n\n\n\nViidesneljättä luku.\n\nTässä elämässä emme vapaudu kiusauksista.\n\n\nPoikani, et milloinkaan voi tässä elämässä olla huoleton, vaan\nniin kauan kuin elät, ovat hengen aseet sinulle välttämättömän\ntarpeelliset. Sinun tiesi kulkee vihollisten keskitse, ja sinua\nahdistetaan sekä oikealta että vasemmalta. Jollet joka puolelta\nsuojaa itseäsi kärsivällisyyden kilvellä, et kauan haavoittumattomana\npysy. Ja vielä lisäksi, jollet sydäntäsi kiinnitä lujasti minuun ja\nvilpittömästi tahdo kaikkea kärsiä minun tähteni, et voi taistelun\nhellettä kestää etkä saavuttaa voitonpalkintoa. Sinun täytyy\nsentähden miehuullisesti taistella ja väkevällä kädellä murtaa\nvastukset. Sillä voittajalle annetaan taivaan mannaa, mutta laiskaa\non kaikenlainen kurjuus odottamassa.\n\n2. Jos tässä elämässä etsit lepoa, kuinka sitten saavutat\niankaikkisen levon? Älä odota täällä paljon lepoa, vaan valmistaudu\nsuureen kärsivällisyyteen. Älä etsi tosi rauhaa maan päältä, vaan\ntaivaista, ei ihmisten eikä luotujen seurasta, vaan yksin Jumalalta.\nRakkaudesta Jumalaan sinun tulee mielelläsi antautua kaikkea\nkärsimään, työtä ja vaivaa, kiusauksia ja ahdistuksia, tuskaa ja\npuutetta, heikkoutta ja vääryyttä, parjausta ja moitetta, nöyryytystä\nja häväistystä, nuhdetta ja ylenkatsetta. Nämä ovat hyväksi, niissä\nKristuksen opetuslasta koetellaan, niistä kasvaa taivaallinen\nvoitonseppele. Minä annan ikuisen palkan vähästä vaivasta ja\nmäärättömän kunnian pian ohimenevästä häpeästä.\n\n3. Luuletko sinä aina saavasi hengellisiä virvoituksia mielesi\nmukaan? Minun pyhäni eivät suinkaan ole aina saaneet sellaisia\nnauttia, vaan he ovat saaneet kärsiä moninaisia ahdistuksia ja\nkiusauksia, vieläpä surkeita toivottomuuden tiloja. Mutta kaikki\nnämä he kärsivällisesti kestivät ja turvasivat enemmän Jumalaan kuin\nitseensä siinä tiedossa, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole\nverrattavia tulevaiseen kirkkauteen. Tahdotko sinä yht'äkkiä saada\nsen, minkä toiset ovat monin kyynelin ja suurin vaivoin saavuttaneet.\nOdota Herraa, taistele miehuullisesti ja vahvista itseäsi; älä\nantaudu epätoivoon äläkä jätä paikkaasi, vaan anna niin hyvin ruumis\nkuin sielu alttiiksi Jumalan kunnian puolesta! Minä palkitsen\nrunsaasti; minä olen luonasi kaikessa ahdistuksessa (Ps. 91:15).\n\n\n\n\nKuudesneljättä luku.\n\nIhmisten tuomiot ovat turhat.\n\n\nPoikani, laske sydämesi turvallisesti Herran käteen äläkä pelkää\nihmisten tuomiota, kun omatuntosi sinut julistaa viattomaksi. On\nhyvää, jopa autuasta kärsiä sellaista, eikä tämä ole raskasta\nnöyrälle sydämelle, joka luottaa enemmän Jumalaan kuin itseensä. Moni\nihminen puhuu paljon, ja juuri sentähden häntä vähän uskotaan. Ei ole\nmyöskään mahdollista olla kaikille mieliksi. Vaikka Paavali koetti\nHerrassa kelvata kaikille ja olla kaikille, niinkuin kukin on (1 Kor.\n9:22), ei hän kuitenkaan arvannut suureksi olla ihmisten tuomittavana\n(1 Kor. 4:3).\n\n2. Paavali teki minkä voi, ihmisten rakennukseksi ja pelastukseksi,\nmutta ei silti voinut välttää sitä, että muut häntä toisinaan\ntuomitsivat ja ylenkatsoivat. Sentähden hän jätti kaikki tyynni\nJumalan huomaan, joka kaikki tietää, ja puolusti itseänsä\nkärsivällisyydellä ja nöyryydellä niitä vastaan, jotka puhuivat\ntörkeitä soimauksia taikka kerskasivat turhilla ja valheellisilla,\nitse keksimillään jutuilla. Kuitenkin hän silloin tällöin kirjoitti\npanettelijoitaan vastaan, ettei hänen vaikenemisestaan heikoille\nsyntyisi pahennusta.\n\n3. Kuka sinä olet pelätäksesi kuolevaista ihmistä? Tänään hän on,\nja huomenna häntä ei näy. Pelkää Jumalaa, niin ei sinun tarvitse\nkauhistua ihmisten peloittelua. Mitä voi ihminen sinulle kaikella\nherjaamisellaan! Itseään hän enemmän vahingoittaa kuin sinua,\neikä hän pääse Jumalan tuomiota pakoon, olkoon ken tahansa. Pidä\nJumala silmiesi edessä äläkä välitä ihmisten pistopuheista. Joskin\nnäyttää siltä, kuin joutuisit tappiolle ja häpeään, jota et ole\nansainnut, älä siitä närkästy äläkä kärsimättömyydellä vähennä\nvoiton seppelettäsi, mutta kohota mieluummin katseesi ylöspäin\nminun puoleeni, sillä minä voin sinut pelastaa kaikesta häpeästä ja\nvääryydestä ja maksan jokaiselle hänen tekojensa mukaan.\n\n\n\n\nSeitsemäsneljättä luku.\n\nKen itsensä täydellisesti kieltää, hän saavuttaa sisäisen vapauden.\n\n\nPoikani, kiellä itsesi, niin löydät minut. Hylkää itsekkyys ja\nomanvoitonpyyntö, niin olet aina saava voiton. Ja vielä runsaampi\narmo sinulle lisätään, kun pysyväisesti olet itsesi kieltänyt.\n\n2. Herra, kuinka usein minun on kieltäydyttävä, ja mistä on minun\nluovuttava?\n\n3. Aina ja kaikissa asioissa, niin pienessä kuin suuressa. En tee\nmitään poikkeusta, vaan tahdon löytää sinut kaikesta riisuttuna.\nKuinka muutoin voisit olla minun ja minä sinun, jollet ole kaikesta\nomasta tahdosta sekä sisällisesti että ulkonaisesti irtaantunut? Mitä\npikemmin tämän teet, sitä parempi on ollaksesi ja kuta täydellisemmin\nja vakavammin, sitä enemmän olet minulle mieleen ja sitä suurempi on\nvoittosi oleva.\n\n4. Muutamat kieltäytyvät eräin poikkeuksin; kun eivät kokonaan\nJumalaan luota, tahtovat he valvoa omia etujansa. Muutamat myöskin\nensin tarjoavat kaiken, mutta palaavat myöhemmin kiusauksen ajamina\nomillensa eivätkä sentähden elämän parannuksessa pääse eteenpäin.\nNämä eivät saavuta todellista puhtaan sydämen vapautta eivätkä\nsuloista tuttavallisuuden armoa, elleivät ensin kokonaan kiellä\nitseänsä ja uhraa itseänsä minulle joka päivä; ilman sitä ei\ntäydellisen yhteyden nautinto ole löydettävissä.\n\n3. Olen usein sinulle sanonut ja sanon jälleen: luovu itsestäsi,\nkiellä itsesi, niin olet nauttiva suurta sisäistä rauhaa. Anna\nkaikki kaikesta; älä pidätä mitään, älä pyydä mitään takaisin; pysy\nvilpittömästi ja epäröimättä minussa, niin olet omistava minut.\nSilloin olet sydämessäsi vapaa, eikä pimeys ole sinua peittävä.\nTavoittele sitä, rukoile sitä, halaja sitä, että kaikki oma sinulta\nriisuttaisiin, että vilpittömästi seuraisit yksin Jeesusta,\nkuollaksesi itsestäsi ja iäisesti elääksesi minulle. Silloin\nhaihtuvat turhat mielikuvitukset, häijyt kiusaukset ja tarpeettomat\nhuolet. Silloin myöskin häipyy hillitön pelko, ja itserakkaus saapi\nsurmansa.\n\n\n\n\nKahdeksasneljättä luku.\n\nPidä ulkonaisissa asioissa oikea järjestys ja turvaa Jumalaan\nvaaroissa.\n\n\nPoikani, sinun tulee uutterasti pyrkiä siihen, että jokaisessa\npaikassa, toimessa ja askareessa pysyt sisällisesti vapaana ja\nitsesi herrana ja että kaikki ulkonaiset ovat sinun alaisiasi etkä\nsinä niiden alainen. Sinun on oltava tekojesi herra ja määrääjä, ei\npalkollinen eikä orja, vaan vapaaksi ostettu Jumalan kansan jäsen,\njoka on siirtyvä Jumalan lasten osaan ja vapauteen. He seisovat\nnykyisten yläpuolella ja tutkistelevat iäisiä; vasemmalla silmällä\nhe katselevat katoavaisia, oikealla taivaallisia; ajalliset eivät\nvedä heitä puoleensa eivätkä kiinnitä heitä, vaan he vetävät pikemmin\najalliset palvelukseensa, sen mukaisesti kuin Luoja ja korkein\nRakentaja on ne asettanut ja määrännyt, hän, joka ei luomakuntaansa\nole mitään epäjärjestystä jättänyt.\n\n2. Jos sinä et myöskään jää katselemaan esineiden ulkonaista muotoa\netkä sitä, mitä lihallisin silmin näet tahi korvin kuulet, vaan joka\nkohdassa Mooseksen kanssa astut pyhään Majaan saadaksesi neuvoa\nHerralta, saat silloin tällöin kuulla jumalallisen vastauksen\nja palata takaisin valaistuna sekä nykyisten että tulevaisten\nsuhteen. Sillä Mooses meni aina pyhään Majaan saadakseen selvyyttä\nepäilyksiinsä ja epätietoisiin asioihin; niin hän myöskin turvautui\nrukouksen apuun kestääkseen vaaroissa ja ihmisten häntä vainotessa.\nNiin sinunkin on paettava sydämesi salaiseen kammioon rukoillaksesi\nhartaasti jumalallista apua. Sentähden myöskin Josua ja Israelin\nlapset lankesivat gibeonilaisten ansaan, niinkuin Raamatussa\nluetaan, kun eivät ensin tiedustelleet asiaa Herran suusta, vaan\nherkkäuskoisina antoivat itsensä pettää kauniilla puheilla ja\nvalehurskaudella.\n\n\n\n\nYhdeksäsneljättä luku.\n\nIhminen ei saa olla toimissaan kärsimätön.\n\n\nPoikani, usko alati asiasi minun haltuuni, minä järjestän kaikki\nhyvin aikanaan. Odota minun säädöstäni, niin olet huomaava sen olevan\nhyväksesi.\n\n2. Herra, mielelläni minä jätän sinun haltuusi asiani, sillä omalla\ntuumailullani en suuria aikaan saa. Oi, kunpa en niin paljoa\nriippuisi kiinni tulevissa tapahtumissa, vaan arvelematta antautuisin\nsinun hyvän suosiosi johtoon.\n\n3. Poikani, ihminen ajaa usein kiihkeästi sitä takaa, mitä halajaa;\nmutta kun hän sen on saanut, niin hänen mielihalunsa alkaa\nmuuttua; mieliteot eivät kauan pysy samassa asiassa, vaan pikemmin\nhoukuttelevat asiasta toiseen. Sentähden ei ole vähäinen asia\npienimmissäkin itseänsä kieltää.\n\n4. Ihmisen tosi pyhitys tapahtuu itsensäkieltämisessä; ken itsensä\nkieltää, hän on todella vapaa ja murheeton. Sillä vanha vihollisemme,\njoka kaikkea hyvää vastustaa, ei herkeä kiusaamasta, vaan valmistaa\nyötä päivää uusia väijytyksiä syöstäksensä varomattoman kulkijan\npetoksensa ansaan. Valvokaa siis ja rukoilkaa, sanoo Herra, ettette\njoutuisi kiusaukseen!\n\n\n\n\nNeljäskymmenes luku.\n\nIhminen älköön kerskatko, sillä hänellä ei ole itsessään mitään hyvää.\n\n\nHerra, mikä on ihminen, ettäs häntä muistat, tahi ihmisen lapsi,\nettäs hänestä pidät huolta (Ps. 8:5)? Millä me olemme ansainneet,\nettä suot meille armosi? Herra, mitä minulla olisi valittamista, jos\nminut hylkäisit, ja mitä olisi minulla sanomista, jos rukoukseni\njättäisit kuulematta! Totuudessa en voi muuta ajatella tai sanoa\nkuin tämän: Herra, minä en ole mitään, en voi mitään, eikä minulla\nole itsessäni mitään hyvää, vaan kaikissa minä puutun ja olen tyhjän\npuoleen pyrkimässä. Ja jollet sinä minua tukisi ja sisällisesti\nvahvistaisi, niin peräti penseäksi kävisin ja lopuksi tyhjiin\nraukeneisin.\n\n2. Mutta sinä, Herra, olet aina sama ja pysyt aina ikihyvänä, oikeana\nja pyhänä, tehden aina hyvin, oikein ja pyhästi sekä järjestäen\nkaikki viisaudessasi. Mutta minä, joka olen pikemmin valmis\nperäytymään kuin etenemään, en jaksa pysyä kohdallani, minä kun aina\nmuutun aikojen mukaan. Kuitenkin on asiani pian kääntyvä paremmaksi,\nkun sinulle näkyy hyväksi, ja sinä ojennat auttavan kätesi, sillä\nsinä yksin voit minua auttaa ja niin vahvistaa, ettei mieleni enää\nmuutu, vaan että sydämeni kääntyy sinuun yhteen ja löytää sinussa\nlevon.\n\n3. Sentähden, jos osaisin heittää pois kaiken inhimillisen\nlohdutuksen, joko tosi hartauden saavuttamiseksi tahi\nvälttämättömyydestä etsiä sinua -- sillä ei ole yhtään ihmistä, joka\ntaitaa minua lohduttaa --, silloin voisin todella turvata armoosi ja\nriemuita uuden lohdutuksen lahjasta.\n\n4. Kiitos sinulle, jolta kaikki tulee, joka kerta, kun minun käy\nhyvin. Mutta minä olen edessäsi turhuutta ja tyhjyyttä, ihminen,\nhuikentelevainen ja heikko. Mistä minä voisin kerskata ja mistä\npyytäisin kunniaa? Enköhän tyhjästä? Ja tämäkin on suurinta\nturhuutta. Maailman kunnia on kuin ilkeä tauti, turhuuksien turhuus,\nsillä se turmelee tosi kunnian ja riistää Taivaan armon. Ken\nitsellensä kelpaa, ei kelpaa sinulle, ken ihmiskiitosta havittelee,\nmenettää tosi hyvän.\n\n5. Mutta tosi kunniaa ja pyhää ihastusta on riemuita sinussa eikä\nomassa itsessä, iloita sinun nimessäsi eikä omassa hyvyydessä ja\nlöytää ilonsa jossakin luodussa ainoastaan sinun tähtesi. Olkoon\nkiitetty sinun nimesi, ei minun; ylistetty olkoon tekosi, ei minun;\nsiunattu olkoon pyhä nimesi, minua älköön ihmiskiitos kohdatko.\nSinä olet kunniani ja sydämeni ihastus. Sinusta kerskaan, sinussa\nriemuitsen kaiken päivää; mutta mitä itseeni tulee, kerskaan\nainoastaan heikkoudestani (2 Kor. 12:5).\n\n6. Etsikööt juutalaiset kunniaa toinen toiseltaan; minä etsin sitä\nkunniaa, joka yksin Jumalalta tulee (Joh. 5:44). Sillä kaikki\nihmiskunnia, kaikki ajallinen maine, kaikki maallinen korkeus on\nverrattuna sinun iankaikkiseen kunniaasi turhuutta ja hulluutta. Oi\nminun Totuuteni ja Laupeuteni, minun Jumalani, autuas Kolminaisuus,\nsinulle yksin olkoon kiitos ja kunnia, valta ja kirkkaus\niankaikkisuuksien iankaikkisuuksissa!\n\n\n\n\nYhdesviidettä luku.\n\nAjallisen kunnian halpana pitämisestä.\n\n\nPoikani, älä kiinnitä mieltäsi siihen, jos näet toisia\nkunnioitettavan ja korotettavan, mutta itseäsi halveksittavan ja\nnöyryytettävän. Ylennä sydämesi minun puoleeni, taivaaseen, niin\nihmisten osoittama ylenkatse ei ole sinua murheelliseksi saattava.\n\n2. Herra, me olemme sokeudessa, ja turhamaisuus meitä helposti\nharhaan johtaa. Jos oikein tutkin itseäni, en voi sanoa, että mikään\nluotu milloinkaan on tehnyt minulle vääryyttä, minkä vuoksi minulla\nei olekaan mitään valittamisen syytä. Mutta koska niin usein ja\nraskaasti olen rikkonut sinua vastaan, eivät luodut suotta nouse\nminua vastustamaan. Sentähden oikeudella minulle kuuluu häpeä ja\nhalveksiminen, mutta sinulle kiitos, kunnia ja ylistys. Ja jollen\nvarustaudu siihen, että mielelläni näen itseni kaikkien luotujen\nhalveksimana ja hylkäämänä, vieläpä kokonaan mitättömänä pidettävän,\nen voi saavuttaa sisällistä rauhaa ja lujuutta enkä myöskään saada\nhengellistä valistusta ja täyttä yhteyttä sinun kanssasi.\n\n\n\n\nKahdesviidettä luku.\n\nÄlköön rauhamme riippuko ihmisistä.\n\n\nPoikani, jos odotat sisällistä rauhaa joltakulta ihmiseltä, luottaen\nsiihen, että asutte yhdessä ja olette samanmielisiä, et tule\npääsemään vakaaseen sydämenlepoon. Mutta jos etsit turvasi alati\nelävästä ja muuttumattomasta Totuudesta, et ole antautuva murheen\nvaltaan, jos ystävä sinut jättää tai tuoni hänet pois tempaa.\nRakkautesi ystävään on perustuva minuun, ja minun tähteni on sinun\nhäntä rakastettava, ken hän lieneekin ja kuinka hyvä ja kallis hän\nnäyttäneekin olevan tässä elämässä. Ilman minua ei ystävyys kestä,\neikä se rakkaus ole tosi ja puhdas, joka ilman minua syttyy. Sinun\npitäisi olla niin kuollut sellaisille rakkauden siteille, että,\nmikäli se sinua koskee, tulisit toimeen ilman kaikkea inhimillistä\nseuraa. Mitä kauemmaksi ihminen etenee kaikesta maallisesta\nlohdutuksesta, sitä enemmän hän lähestyy Jumalaa. Mitä syvemmälle\nhän itsessään laskeutuu ja mitä halvempana itsensä pitää, sitä\nkorkeammalle hän kohoutuu Jumalan puoleen.\n\n2. Mutta ken jotakin itselleen hyväksi lukee, hän sulkee Jumalan\narmon sydämestään, sillä Pyhän Hengen armo hakee nöyrää sydäntä.\nJos osaisit täydellisesti itsesi kuolettaa ja luopua rakkaudesta\nluotuihin, vasta silloin voisin täyttää sinut armon virran\nrunsaudella. Niin pian kuin tähystelet luotuja, otetaan sinulta pois\nLuojasi katseleminen. Opi Luojasi tähden kaikki voittamaan, niin\nvoit päästä jumalantuntemiseen. Se, jota levottomasti halutaan ja\nrakastetaan, olkoon se kuinka vähäistä tahansa, haittaa pyrkimystä\nkorkeimpaan ja on vahingoksi.\n\n\n\n\nKolmasviidettä luku.\n\nTurhasta, maallisesta tiedosta.\n\n\nPoikani, älä salli ihmisten kauniiden ja sukkelain sanojen\nviekoitella itseäsi. Sillä Jumalan valtakunta ei ole puheessa,\nvaan voimassa. Tarkkaa minun sanojani, jotka sytyttävät sydämiä ja\nvalaisevat mieliä; ne tuottavat katumusta, mutta vaikuttavat myöskin\nlohdutusta. Älä milloinkaan lue sanaa siinä tarkoituksessa, että\nnäyttäisit oppineelta ja viisaalta. Pyri kuolettamaan vikojasi, sillä\nse hyödyttää sinua enemmän kuin vaikeiden riitakysymysten tunteminen.\n\n2. Kun olet paljon lukenut ja oppinut, on sinun alati palattava\nsamaan alkuperusteeseen. Minä olen se, joka opetan ihmiselle\nviisautta ja annan lapsenmielisille heleämmän valon kuin minkä\nhe joltakin ihmiseltä taitavat oppia. Se, jolle minä puhun, on\nväleen viisastuva ja suuresti Hengessä vahvistuva. Voi heitä, jotka\nihmisiltä utelevat kaikenlaisia ihmeellisiä asioita, mutta vähän\nvälittävät siitä, kuinka minua palvellaan. Aika on tuleva, jolloin\nilmestyy Kristus, opettajien opettaja ja enkelien Valtias. Hän on\nsilloin kuulusteleva, mitä olemme oppineet, s.o. hän tutkii jokaisen\nyksityisen omantunnon. Silloin Jerusalemia tarkoin tutkistellaan, ja\npimeyden piilot tulevat julki, ja viisasten todistelut vaikenevat.\n\n3. Minä olen se, joka silmänräpäyksessä kohotan nöyrän hengen, niin\nettä se käsittää enemmän iankaikkisen totuuden todistuksia kuin se,\njoka kymmenen vuotta on opiskellut kouluissa. Minä opetan ilman\nsanahelinää, ilman oppilauseiden ristiriitaa, ilman kunnianhimoa,\nilman vastatodistusten kamppailua. Minä olen se, joka opetan\nmaallisia ylenkatsomaan, nykyiset hylkäämään, ikuisia etsimään,\niankaikkisiin mieltymään, maallista kunniaa karttamaan, loukkauksia\nkärsimään, asettamaan kaiken toivon minuun, olemaan haluamatta mitään\npaitsi minua ja yli kaiken tulisesti minua rakastamaan.\n\n4. Ken minua sisäisesti rakastaa, hän oppii taivaallisia ja puhuu\nihmeellisiä. Hän hyötyy enemmän luopumalla kaikesta kuin tutkimalla\noppineiden rikkiviisautta. _Minä puhun toisille yleisiä, toisille\nerikoisia, muutamille ilmestyn merkein ja kuvin, mutta eräille minä\npaljastan salaisuuksia kirkkaassa valossa._ Kirjoitusten ääni on\nyksi, mutta se ei neuvo kaikkia yhdellä lailla: sillä minä olen\nTotuuden sisäinen opettaja, sydämen tutkija, ajatusten ymmärtäjä,\ntekojen vaikuttaja, antaen kullekin sikäli kuin oikeaksi arvaan.\n\n\n\n\nNeljäsviidettä luku.\n\nSydäntä ei ole kiinnitettävä ulkonaisiin.\n\n\nPoikani, monessa asiassa on sinun oltava tietämätön ja pidettävä\nitseäsi kuolleena maailmasta ja sellaisena, jolle maailma on\nristiinnaulittu. Monen asian ohitse on sinun myöskin kuurona\nkuljettava ja mieluummin ajateltava sitä, mitä rauhaasi sopii. On\nhyödyllisempää kääntää silmät pois epämieluisista asioista ja sallia\nkullekin oma mielensä kuin sekaantua riitaisiin keskusteluihin.\nJos asiasi ovat Jumalan kanssa oikein ja pidät mielessäsi hänen\ntuomionsa, voit helposti jättää vastustajasi voittajiksi.\n\n2. Oi Herra, mihin olemme joutuneet? Ajallisen menestyksen vuoksi\nkatkerasti itketään, vähäisen voiton vuoksi nähdään työtä ja vaivaa,\nmutta hengellinen vahinko unohtuu pian ja tuskin tulee lopultakaan\nmieleen. Siihen kiinnitetään huomio, josta ei ole mitään hyötyä,\nmutta se laiminlyödään, joka on kaikkein tarpeellisin; näin ihminen\nluisuu ulkonaisiin, ja jollei hän pian palaja, hän mielihyvin\nulkonaisiin vaipuu ja uppoaa.\n\n\n\n\nViidesviidettä luku.\n\nEi tule uskoa kaikkia, sillä helposti hairahdumme puheessa.\n\n\nHerra, auta minua ahdistuksissani, sillä ihmisten apu on turha.\nKuinka usein olen joutunut pettymään siinä, missä odotin\nuskollisuutta! Kuinka usein taas löysin uskollisuutta sieltä, missä\nen sitä odottanut! Sentähden on turhaa kiinnittää toivoansa ihmisiin,\nmutta vanhurskasten autuus on sinussa, Jumala. Ole ylistetty, Herrani\nja Jumalani, kaikessa, mikä meitä kohtaa! Me olemme heikkoja ja\nhuikentelevaisia, helposti me petymme, ja vähästä mielemme muuttuu.\n\n2. Kuka on se ihminen, joka niin huolellisesti taitaa itsensä\nvarjella, ettei joskus joutuisi pettymykseen tai hämmästyksen\nvaltaan! Mutta ken sinuun, Herra, turvaa ja vilpittömällä sydämellä\nsinua etsii, hän ei niin helposti lankea. Ja jos hän joutuukin\njohonkin koettelemukseen ja kietoutuu vaikeuksiin kuinka paljon\ntahansa, niin hän selviää niistä pian sinun avullasi tahi saapi\nainakin virvoitusta, sillä sinä et hylkää sitä, joka sinuun loppuun\nasti turvaa. Uskollinen ystävä on harvinainen, ja hän pysyy kaikissa\nahdingoissa. Sinä, Herra, olet yksin uskollinen kaikissa, eikä paitsi\nSinua ole toista.\n\n3. Oi, kuinka hyvin sen tajusi tuo pyhä sielu, [P. Agatha, joka\nkärsi marttyyrikuoleman keisari Deciuksen vainossa.] joka sanoi:\n\"Minun henkeni on lujasti perustettuna Kristukseen.\" Jos minunkin\nlaitani olisi sellainen, ei niin helposti ihmispelko minua ahdistaisi\neivätkä sanojen nuolet minua liikuttaisi. Kuka taitaa kaikki arvata\nedeltäpäin, kuka varoa tulevia onnettomuuksia? Jos jo se, mikä\nvoidaan edeltäpäin havaita, usein loukkaa, kuinka haavoittavatkaan\nsitten edeltäpäin tuntemattomat pahasti! Miksi en, kurja, paremmin\nole pitänyt varaani? Miksi olen ollut niin herkkä uskomaan muita?\nMutta ihmisiä me olemme, vieläpä sangen vajavaisia ihmisiä, vaikkakin\nmonet pitäisivät meitä enkeleinä. Keneen minä turvaisin, Herra,\nkeneen muuhun kuin sinuun? Sinä olet Totuus, joka et petä etkä pettää\ntaida. Ja toiselta puolen: jokainen ihminen on valehtelija, heikko,\nhuikentelevainen ja semminkin puheessa hairahtuva, niin että tuskin\non uskottava sitäkään, mikä ensi silmäyksellä näyttää todelta.\n\n4. Kuinka oikein olet kehoittanut kavahtamaan ihmisiä, vieläpä\nkotiväkeä, joka usein kuuluu vihollisten joukkoon, niin myös olemaan\nuskomatta, kun joku sanoo: katso täällä, tai: katso siellä! Minä olen\nvahingosta viisastunut; kunpa tulisin varovammaksi ja taitavammaksi\nvastaisuudessa! \"Ole varuillasi\", sanoo monikin, \"ja pidä omana\ntietonasi mitä sanon\". Ja sill'aikaa kuin minä olen vaiti ja säilytän\nsalaisuutta, ei hän itse voi vaieta siitä, minkä minulle salaisuutena\nuskoi, vaan menee pois ja pettää sekä minut että itsensä. Tällaisista\njuoruavista ja ajattelemattomista ihmisistä vapahda minut, Herra,\netten lankeaisi heidän käsiinsä enkä menettelisi samalla tavalla.\nAnna suuhuni todet ja vakaat sanat ja olkoon liukas kieli minusta\nkaukana! Minun on kaikin tavoin kavahdettava sitä, mitä itse en tahdo\nkärsiä.\n\n5. Oi, kuinka hyvää ja rauhallista on vaieta muista, ei sokeasti\nuskoa kaikkia eikä liian helposti kuulemiansa kertoa edelleen! Hyvä\non myöskin avata sydämensä harvoille, etsiä sinua, sydänten tutkijaa,\nei sallia jokaisen tuulen itseään kuljettaa, vaan toivoa kaikkien\nsekä ulkonaisten että sisällisten tapahtuvan sinun hyvän sallimuksesi\nmukaan. Kuinka turvallista on taivaallisen armon säilyttämiseksi\npaeta kaikkea julkisuutta ja olla etsimättä sitä, mikä näyttää\ntuottavan ulkonaista ihailua, vaan pikemmin kaikella uutteruudella\ntavoitella sitä, mikä synnyttää elämän parannusta ja hengen\npalavuutta. Kuinka monelle on ollut vahingoksi, kun heidän pyhää\nelämäänsä on mainittu ja julkisesti kiitetty! Kuinka terveellistä\non vaieten ja hiljaisuudessa säilyttää armo tässä vaivalloisessa\nelämässä, joka pyhän Raamatun mukaan on koettelemusta ja kilvoitusta.\n\n\n\n\nKuudesviidettä luku.\n\nTurvaa Jumalaan, kun herjauksen nuolet sinuun sattuvat.\n\n\nSeiso, poikani, lujana ja turvaa minuun! Mitä ovat sanat muuta\nkuin sanoja! Ne kiitävät ilmassa, mutta eivät voi pientä kiveäkään\nvahingoittaa. Jos olet syyllinen, ajattele, että tahdot mielelläsi\nitsesi parantaa; jos omatuntosi ei sinua soimaa, niin ajattele, että\nmielelläsi kärsit tämän Jumalan tähden. On tuskin kylliksi, että sinä\nehkä joskus kärsivällisesti kestät jonkin sanan, sinä, joka et jaksa\nkärsiä mitään ankarampia iskuja. Miksi niin vähäiset asiat koskevat\nsydämeesi, jollet vielä olisi lihallinen ja liiallisesti ihmisiin\nkiintynyt? Kun pelkäät ylenkatsetta, et halua kuulla moitetta\nvioistasi, vaan etsit suojaa puolusteluissa.\n\n2. Katsele itseäsi tarkemmin, niin olet huomaava, että sinussa vielä\nelää maailma ja turha halu kelvata ihmisille. Sillä niin kauan kuin\nkartat nöyryytystä ja moitetta vikojesi tähden, on selvää, ettet\nvielä ole todellisesti nöyrä etkä kokonaan maailmasta kuollut, ei\nmyös maailma ole sinulle ristiinnaulittu. Mutta kuuntele minun\nsanaani, niin et ole välittävä kymmenestä tuhannesta ihmissanasta.\nKatso, vaikka kaikki puhuisivat vastaasi pahinta, jota voidaan\nkeksiä, mitä he sinua vahingoittaisivat, jos annat kaiken liukua\nohitsesi etkä pane sille suurempaa arvoa kuin tomuhiukkaselle?\nVoivatko he hiuskarvaakaan sinulta riistää?\n\n3. Mutta kenellä ei ole herännyttä sydäntä eikä Jumalaa silmäinsä\nedessä, häneen koskee kipeästi moittiva sana. Se taas, joka minuun\nturvaa nojaamatta omiin ajatuksiinsa, on vapautuva ihmispelosta.\nSillä minä olen kaikkien salaisten asiain tuntija ja tuomari;\nminä tiedän, kuinka kukin teko on suoritettu, minä tunnen sekä\nvääryyden tekijän että kärsijän. Minusta on tuo sana lähtenyt,\nminun sallimuksestani tämä tai tuo on tapahtunut, jotta monen\nsydämen ajatukset ilmi tulisivat. Minä tuomitsen sekä syyllisen\nettä syyttömän, mutta ensin minä kummankin tutkin salaisessa\noikeudenkäynnissä.\n\n4. Ihmisten tuomio pettää usein; minun tuomioni on luja ja\nhorjumaton. Tavallisesti se on salassa ja ilmenee osittain vain\nmuutamille; ei se milloinkaan erehdy eikä erehtyä taida, vaikka se\nymmärtämättömien silmissä ei näyttäisikään oikealta. Sentähden on\nsinun turvauduttava minuun jokaisessa riita-asiassa eikä etsittävä\napua omalta ymmärrykseltäsi. Sillä vanhurskas ei hämmästy, vaikka\nmitä tahansa Jumalalta hänen osakseen annetaan. Kun häntä vääryydellä\nsyytetään, ei hän paljoa siitä välitä. Mutta ei hän myöskään\nturhamaisesti iloitse, kun häntä puolustetaan. Sillä hän tietää,\nettä minä olen se, joka tutkin sydämet ja munaskuut enkä tuomitse\ninhimillisen muodon tai näön mukaan. Usein näyttää silmissäni\nmoitittavalta se, mitä ihmisten arvelun mukaan kiitettävänä pidetään.\n\n5. Oi Herra Jumala, vanhurskas Tuomari, väkevä ja pitkämielinen,\nsinä, joka tunnet ihmisten heikkouden ja häijyyden, ole sinä\nväkevyyteni ja turvani, sillä ei minulle riitä omantuntoni tuomio.\nSinä tiedät, mitä minä en tiedä, minkä vuoksi, kun minua nuhdellaan,\nminun tulee nöyryyttää itseni ja hiljaisena herjaukset kestää.\nAnna siis minulle anteeksi armostasi, niin usein kuin en niin ole\ntehnyt, ja lahjoita suuremman kärsivällisyyden armo! Sillä parempi\non minulle sinun loppumaton laupeutesi kuin luuloteltu vanhurskaus,\njoka perustuu nukkuvaan omaantuntoon. Sillä vaikka minulla ei olekaan\nmitään tunnollani, en minä silti ole vanhurskautettu, sillä ilman\nsinun armoasi ei yksikään elävä ole vanhurskas sinun edessäsi (Ps.\n143:2).\n\n\n\n\nSeitsemäsviidettä luku.\n\nAjalliset vaikeudet on kestettävä iankaikkisen elämän toivossa.\n\n\nPoikani, älä anna vaivannäön, johon minun takiani olet joutunut,\nsinua murtaa äläkä anna ahdistusten sinua maahan kaataa; vaan salli\nminun lupaukseni itseäsi vahvistaa ja lohduttaa joka tilassa.\nMinulla on kyllin lahjoittaa sinulle yli kaiken mitan ja määrän.\nEi sinun tarvitse enää kauan täällä nähdä vaivaa, eivätkä sinua\ntuskat aina tule painamaan. Odota vielä vähän aikaa, ja saat nähdä\nvastoinkäymisten nopeasti loppuvan. Tulee hetki, jolloin kaikki vaiva\nja tuska haihtuu ja häviää. Vähäistä ja lyhytaikaista on kaikki, mikä\najan virrassa kulkee. [Selitykseksi seuraava säkeistö:]\n\n    [Praesens labor parvus est\n    et brevis est haec vita;\n    sed merces sequens grandis es\n    et requies infinita.]\n\n[Suomeksi:]\n\n    [Työmme täällä pieni on\n    ja lyhyt elämämme;\n    mutt' palkka siellä suuri on\n    ja lepo loppumaton.]\n\n[(Traktaatti \"Sermones\".)]\n\n2. Tee vakavasti mitä teet, työskentele uutterasti minun\nviinimäessäni; minä olen sinun palkkasi. Kirjoita, lue, veisaa,\nhuokaa, vaikene, rukoile ja kärsi vastoinkäymisiä miehuullisesti:\niankaikkinen elämä on kaikkien näiden, vieläpä suurempien taistelujen\narvoinen. Rauha on saapuva päivänä, jonka Herra tuntee; eikä se ole\nsellainen kuin tämän maailmanajan päivät ja yöt, vaan muuttumaton\nvalo, ääretön kirkkaus, horjumaton rauha ja murheeton lepo.\nSilloin ei sinun tarvitse sanoa: kuka on pelastava minut tästä\nkuoleman ruumiista? Eikä sinun tarvitse huutaa: voi minua, sillä\nmuukalaisuuteni aika on pidennetty! Sillä kuolema tehdään tyhjäksi,\nja on oleva loppumaton autuus, ei mitään tuskaa, vaan sula ilo ja\nriemu sekä ihana pyhien yhteys.\n\n3. Oi, jos olisit nähnyt taivaan pyhien lakastumattomat seppeleet ja\nkuinka suuressa kirkkaudessa he nyt riemuitsevat, he, joita tässä\nmaailmassa pidettiin halveksittavina ja tuskin elämään oikeutettuina,\ntotisesti sinä nöyryyttäisit itsesi maahan asti ja soisit mieluummin\nolevasi kaikkein alhaisin kuin yhtäkään ylempänä. Et silloin\nhalajaisi tämän elämän iloisia päiviä, vaan olisit pikemmin hyvilläsi\nsaadessasi kärsiä vaivaa Jumalan tähden ja pitäisit voittona olla\nihmisten kesken mitättömäksi arvattu.\n\n4. Oi, kunpa nämä asiat ymmärtäisit ja ne pääsisivät painumaan\nsyvälle sydämeesi, kuinka rohkenisit kertaakaan valittaa! Eikö mikä\nvaivalloisuus hyvänsä olisi iankaikkisen elämän vuoksi kärsittävä! Ei\nole vähäiseksi arvattava, voitatko vai menetätkö Jumalan valtakunnan.\nKorota sentähden kasvosi taivaan puoleen! Katso, minun kanssani\nkaikki pyhät, joilla tässä maailmanajassa on ollut ankara kilvoitus,\nsiellä riemuitsevat, siellä nauttivat lohdutusta, siellä ovat\nturvassa, siellä elävät levossa ja saavat minun kanssani iankaiken\nolla Isäni valtakunnassa.\n\n\n\n\nKahdeksasviidettä luku.\n\nIkuisuuden päivä ja tämän elämän ahdistukset.\n\n\nOi sinä ylhäisen kaupungin autuaallisin asunto! Oi sinä\niankaikkisuuden kirkkahin päivä, jota ei yö pimitä, jolloin\nkorkein totuus alati säteilee, päivä alati riemukas ja murheeton,\nei milloinkaan vastakohdakseen muuttuva. Oi, kunpa se päivä olisi\nkoittanut ja nämä ajalliset loppunsa saaneet! Pyhille se paistaa\nherkeämättä kirkkaalla valolla, mutta maan matkamiehille se vain\nkaukaa kuin kuvastimessa siintää.\n\n2. Taivaan asukkaat kyllä tietävät, kuinka ihana se on, mutta\nEevan maanpaossa olevat lapset huokaavat tämän elämän katkeruuteen\nkyllästyneinä. Tämän ajan päivät ovat lyhyet ja pahat, tuskaa ja\nahdistusta täynnä. Täällä meitä synnit ovat tahraamassa, intohimot\nkiihottamassa, moninaiset pelot ahdistamassa, monet huolet\nvaivaamassa. Milloin lankeamme uteliaisuuteen, milloin kietoudumme\nturhuuksiin, milloin erehdykset meitä ympäröivät, milloin moninainen\ntyö uuvuttaa. Me olemme toisinaan kiusauksilla vaivatut, toisinaan\nhekumasta hervottomat tai puutteella rasitetut.\n\n3. Oi, milloin kaikki tämä paha on päättyvä? Milloin olen pääsevä\nvapaaksi syntien kurjasta orjuudesta? Milloin sinua yksin saan\najatella? Milloin täydellisesti iloita sinussa? Milloin ilman mitään\nestettä saan nauttia vapautta, ilman kaikkea ruumiin tai sielun\nrasitusta? Milloin saan loppumattoman rauhan, rauhan, jota ei murhe\nhäiritse, ulkonaisen ja sisäisen ja joka puolelta turvatun. Rakas\nJeesus, milloin saan seisoa edessäsi sinua katsellen? Milloin nähdä\nvaltakuntasi kirkkauden? Milloin olet minulle kaikki kaikessa?\nMilloin saan olla kanssasi valtakunnassasi, jonka iankaikkisuudesta\nasti olet omillesi valmistanut? Olen kuin köyhä pakolainen\nvihollismaassa, jossa ovat ainaiset sodat ja suuret onnettomuudet.\n\n4. Lohduta minua maanpakolaisuudessani, lievitä tuskani, sillä kaikki\nhaluni on sinuun. Sillä se, mitä maailma lohdutukseksi tarjoaa, on\nminulle raskasta taakkaa. Sinua sisällisesti tuntea ikävöitsen, mutta\nen taida sitä käsittää. Tahtoisin riippua kiinni taivaallisissa,\nmutta ajalliset asiat ja kuolettamatta jääneet halut painavat minua\nalas. Hengessä tahtoisin olla yläpuolella kaiken tämän, mutta lihani\nvaikutuksesta joudun vastoin tahtoani kaiken sen alaiseksi. Näin\nminä, ihmisparka, olen sodassa itseni kanssa ja joudun itselleni\nrasitukseksi, kun näet henki pyrkii ylöspäin, mutta liha alaspäin.\n\n5. Mitä kärsinkään sisällisesti, kun taivaallisia miettiessäni\nja rukoillessani lihallisten mielikuvitusten saastainen joukko\nvastaani hyökkää! Minun Jumalani, älä erkane minusta kauaksi äläkä\nvihassasi käänny pois palvelijastasi! Lähetä leimauksesi ja hajoita\nvihollisesi, ammu nuolesi, ja vihollisen juonet mitättömiksi menkööt!\nKokoa sinä mieleni ja haluni puoleesi; anna minun unohtaa kaikki\nmaalliset; salli minun karkottaa ja hylätä syntiset mielikuvitukset.\nJoudu avukseni, ikuinen Totuus, ettei mikään turhuus minua saisi\nvaltaansa! Tule, taivaan ihanuus, ja kasvojesi edestä paetkoon\nkaikki saastaisuus! Anna armossasi minulle anteeksi, niin usein\nkuin rukoillessani ajatukseni kiintyvät johonkin muuhun kuin\nsinuun. Tunnustan vilpittömästi, että ajatukseni usein pääsevät\nirralleen. En useinkaan ole siinä saapuvilla, missä ruumiillisesti\nseison tai istun, vaan pikemmin siellä, missä ajatukseni liikkuvat.\nMissä mieleni on, siellä olen minäkin. Ja missä rakkauteni on,\nsiellä liikkuvat ajatukseni. Se tavallisesti mieleeni tulee, mikä\nluonnostaan ilahduttaa tahi tottumuksen vuoksi miellyttää.\n\n6. Sentähden sinä, joka olet itse Totuus, olet tästä sanonut:\n\"Missä sinun aarteesi on, siellä on myös sydämesi\" (Matt. 6:21).\nJos taivasta rakastan, mieluisasti myös taivaallisia ajattelen.\nJos taas maailmaa rakastan, iloitsen maallisesta onnesta ja suren\nvastoinkäymisistä. Jos olen mieltynyt lihaan, kuvittelen lihallisia.\nJos taas olen mieltynyt henkeen, iloitsen hengellisistä ajatuksista.\nMitä rakastan, sitä halukkaasti luen ja kuulen, ja sen kuva seuraa\nminua kotiin. Mutta autuas on se ihminen, joka sinun tähtesi,\nHerra, hylkää kaikki luodut, joka luontonsa pitää kurissa ja lihan\nhimot hengen palavuudessa ristiinnaulitsee voidakseen puhdistetulla\nomallatunnolla uhrata sinulle vilpittömän rukouksen uhrin ja\nollakseen kaikista maallisista vapaana arvollinen kuulumaan enkelien\nkuoroihin.\n\n\n\n\nYhdeksäsviidettä luku.\n\nIankaikkisen elämän ikävöiminen ja luvatun palkan ihanuus.\n\n\nPoikani, kun huomaat, että iankaikkisen elämän ikävöiminen sinuun\nylhäältä päin vuodatetaan ja haluat päästä pois tästä ruumiillisesta\nmajasta saadaksesi katsella minun kirkkauttani ilman vaihtelun\nvarjoa, laajenna silloin sydämesi ja ota halullisesti vastaan tämä\npyhä innoitus! Kiitä kaikesta voimastasi jumalallista hyvyyttä, joka\nsinua niin armollisesti kohtelee, niin lempeästi lähestyy, kiivaasti\nkutsuu, voimakkaasti nostaa ja estää sinua omasta voimastasi\nmaahan painumasta. Sillä et sinä tätä saa omalla miettimiselläsi\ntai yritykselläsi, vaan yksinomaan Jumalan suuren armon suomasta,\nedistyäksesi hyveissä ja suuremmassa nöyryydessä, valmistaaksesi\nvastaisiin taisteluihin, riippuaksesi minussa kiinni koko sydämesi\nhalulla ja palvellaksesi minua palavalla innolla.\n\n2. Poikani, usein palaa tuli, mutta liekki ei nouse savutta. Niin\nleimuaa monen sydämen halu taivaaseen päin olematta kuitenkaan\nvapaa lihallisen himon kiusauksesta. Sentähden he eivät myöskään\ntoimi puhtaasti Jumalan kunnian puolesta, vaikkakin innokkaasti\nhäntä rukoilevat. Sellainen on usein sinunkin ikävöimisesi,\njonka luulottelet olevan aivan puhtaan. Mutta se, mikä on omain\nharrastustesi saastuttamaa, ei ole puhdasta eikä täydellistä.\n\n3. Älä ano sitä, mikä itsellesi on mieluista ja mukavaa, vaan sitä,\nmikä on minulle otollista ja tulee minulle kunniaksi. Sillä, jos\narvioit asiat oikein, sinun on pidettävä minun sääntöjäni omaa\nhaluasi tärkeämpinä ja noudatettava niitä. Minä tunnen halajamisesi\nja olen monet huokauksesi kuullut. Sinä tahtoisit jo nyt olla Jumalan\nlasten kirkkauden vapaudessa; sinun mieltäsi ilahduttaa ikuinen koti\nja riemukas olo taivaallisessa isänmaassa, mutta sen aika ei ole\nvielä tullut; nyt on vielä toinen aika, taistelun, vaivannäön ja\nkoettelemuksen aika. Sinä toivot runsaasti saavasi nauttia korkeinta\nhyvää, mutta et tällä hetkellä voi sitä saavuttaa. Minä olen se,\njoka olen (Joh. 8: 24); odota minua, sanoo Herra, siksi kuin Jumalan\nvaltakunta tulee.\n\n4. Sinun täytyy vielä maan päällä kestää monta koettelemusta\nollaksesi harjoitettu. Silloin tällöin saat kokea lohdutusta, mutta\nrunsasta täydellisyyttä ei anneta. Rohkaise siis itsesi ja ole\nväkevä sekä töissäsi että kärsiessäsi sitä, mikä on luonnollesi\nvastahakoista. Sinun tulee pukeutua uuteen ihmiseen ja muuttua\nkokonaan toiseksi. Sinun on usein tehtävä sitä, mitä et tahdo, ja\njätettävä se tekemättä, mitä tahtoisit. Saat kokea, että se, mikä\nmuita miellyttää, menestyy, mutta se, mitä sinä haluat, edistyy\nhitaasti. Sitä, mitä muut sanovat, kuunnellaan; se, mitä sinä sanot,\nvähäksi arvataan. Toiset pyytävät ja saavat; sinä pyydät, mutta\npyytämääsi et saavuta.\n\n5. Muita ihmiskielin kilvan kehutaan, mutta sinusta ollaan ääneti.\nMuiden tehtäväksi uskotaan yhtä ja toista, mutta sinua ei pidetä\nmihinkään kelvollisena. Tästä luontosi usein tuntee masennusta, ja on\nsuuri asia, jos sen vaieten kestät. Näillä ja muilla samanlaisilla\nkoetellaan Jumalan uskollista palvelijaa, minkä verran hän on\noppinut kieltämään itseään ja murtamaan oman tahtonsa. Tuskin\nmissään asiassa sinun niin paljon vielä tarvitsee oppia itsestäsi\nkuolemaan kuin sen näkemisessä ja kärsimisessä, mikä on tahdollesi\nvastenmielistä, mutta olletikin silloin, kun sinua käsketään\ntöihin, jotka omasta mielestäsi näyttävät hyödyttömiltä, vieläpä\nepätarkoituksenmukaisilta. Ja kun ollessasi esimiehen vallan alainen\net uskalla vastustaa ylemmän käskyä, näyttää sinusta kovalta kulkea\ntoisen mielen mukaan ja luopua omasta mielipiteestäsi.\n\n6. Mutta ajattele, poikani, näiden töiden hedelmää, ajallisen\nelämän pikaista loppua ja aivan suurta palkkaa; silloin niistä\nei ole oleva sinulle rasitusta, vaan kärsivällisyydellesi mitä\nsuurinta kehoitusta. Sillä tämän vähäpätöisen oman tahtosi sijasta,\njosta vapaaehtoisesti luovut, on sinulla aina oleva taivaassa\nse, mitä tahdot. Siellä on sinulla oleva kaikki se, mitä kaivata\ntaidat. Siellä on sinulla oleva mahdollisuus nauttia kaikkea hyvää\ntarvitsemattasi pelätä sen menettämistä. Siellä tahtosi aina on oleva\nyhtä minun kanssani himoitsematta ulkonaisia tai mitään itsekästä.\nSiellä ei kukaan sinua vastusta, ei kukaan valita sinusta, eikä\nkukaan sinua estä eikä astu tiellesi; vaan kaikki, mitä kaipaat, on\noleva saatavissa, ja se, mitä halajat, täytetään, jopa kukkuramittaan\nasti. Siellä minä annan sinulle kunniaa kärsimäsi häväistyksen\nsijasta, ilopuvun murheen sijasta ja iäisen kunniaistuimen alhaisen\nsijan asemesta. Siellä nähdään kuuliaisuuden hedelmä, katumuksen\nkatkeruus on muuttuva iloksi, ja nöyrä mieli kunnialla kruunataan.\n\n7. Nöyryytä siis itsesi jokaisen edessä äläkä sitä katso, kuka\nsinulle käskyn antaa. Mutta pidä siitä vaari, että, olkoon käskijäsi\nesimiehesi, nuorempasi tai vertaisesi, otat hänen käskynsä, vieläpä\ntoivomuksensakin huomioon ja vakavasti koetat sen täyttää. Etsiköön\nyksi yhtä, toinen toista, kerskatkoon tämä tästä ja tuo tuosta,\nsaakoon kiitoksia vaikka tuhansittain, niin sinä älä iloitse muusta\nkuin omasta halpuudestasi sekä minun mielisuosiostani ja kunniastani.\nTämä olkoon ainoana toivonasi, että, niin hyvin elämässä kuin\nkuolemassa, Jumala aina kirkastettaisiin sinussa.\n\n\n\n\nViideskymmenes luku.\n\nLohduttoman ihmisen tulee antautua Jumalan käsiin.\n\n\nHerrani ja Jumalani, pyhä Isä, ole nyt ja iankaikkisesti ylistetty\nsiitä, että, niinkuin tahdot, niin on tapahtunut, ja että kaikki,\nmitä teet, on hyvää. Riemuitkoon palvelijasi sinussa, ei itsessään\neikä muussa; sillä sinä yksinäsi olet tosi ilo, sinä olet minun\ntoivoni ja minun kruununi, sinä, Herra, olet riemuni ja kunniani.\nMitä on palvelijallasi, jota hän ei olisi sinulta saanut, vieläpä\nilman omaa ansiotansa? Kaikki, mitä olet antanut ja tehnyt, on\nomaasi. Minä olen köyhä ja vaivattu nuoruudestani asti. Sieluni\non usein murheellinen kyyneliin saakka, toisinaan myöskin omassa\nitsessään hämmästynyt ja avuton uhkaavien kärsimyksien edessä.\n\n2. Minä ikävöitsen rauhan iloa, rukoilen lastesi rauhaa, niiden,\njotka nauttivat lohdutustasi valossa. Jos sinä suot rauhasi, jos sinä\nvuodatat pyhää iloa sydämeeni, on palvelijasi sielu oleva täynnä\nsoittoa ja harrasta kiitosta. Mutta jos vetäydyt varjoon, niinkuin\nusein tapahtuu, en voi käydä käskyjesi tietä, vaan pikemmin joudun\nnotkistamaan polveni ja lyömään rintoihini, sillä ei ole asiani\nniinkuin eilen ja toissa päivänä, jolloin soihtusi minua kirkkaasti\nvalaisi ja minä sain kiusauksista suojelusta siipeisi varjossa.\n\n3. Vanhurskas ja alati ylistettävä Isä, hetki on tullut, jolloin\npalvelijaasi koetellaan. Rakastettu Isä, on kohtuullista, että\npalvelijasi tällä hetkellä jotakin tähtesi kärsii. Kirkkauden\nIsä, on tullut hetki, jonka iankaikkisuudesta tiesit tulevan,\njolloin palvelijasi täytyy ulkonaisesti menehtyä elääksensä\nalati sisällisesti sinun luonasi. Vähän aikaa hänen täytyy olla\nylenkatsottuna, nöyryytettynä ja ihmisten silmissä hylättynä, vieläpä\nkärsimysten ja nääntymisten kuluttamana, noustakseen sinun kanssasi\nuuden päivän aamunkoitossa ja päästäkseen osalliseksi taivaan\nkirkkaudesta. Pyhä Isä, sinä olet sen määrännyt ja nähnyt hyväksi, ja\nse on tapahtunut, koska sinä olet niin käskenyt.\n\n4. Ystävällesi on armoa sinun tähtesi maailmassa kärsiä ahdistusta,\nniin usein kuin ja keltä ikänänsä sen sallit tapahtua. Ilman sinun\nsäätämistäsi ja edeltätietämistäsi ei mitään tapahdu maailmassa. Se\non minulle hyväksi, oi Herra, että olet minua nöyryyttänyt oppiakseni\nsinun vanhurskaat tuomiosi ja päästäkseni sydämeni ylpeydestä ja\nsuurista luuloista. Minulle on hyödyllistä, että häpeä on peittänyt\nkasvoni, etsiäkseni lohdutusta, ei ihmisiltä, vaan sinulta. Tästä\nolen myöskin oppinut pelkäämään tutkimattomia tuomioitasi, kun\nkuritat hurskasta yhdessä jumalattoman kanssa, vaikkakin kohtuudella\nja oikeudella.\n\n5. Minä kiitän sinua siitä, että et ole säästänyt syntejäni, vaan\nsuominut minua terävillä vitsoilla, siten tuottaen tuskia ja\nlähettäen sekä sisällisiä että ulkonaisia ahdistuksia. Kaikesta,\nmitä taivaan alla on, ei minulla ole muuta lohduttajaa paitsi\nsinä, Herrani ja Jumalani, sielujen taivaallinen lääkäri, sinä,\njoka runtelet ja parannat, syökset alas syvyyteen ja nostat sieltä\njälleen. Kurittava kätesi painaa minua, ja vitsasi minua ohjaa.\n\n6. Katso, rakas Isä, minä olen käsissäsi, minä kumarran itseni\nsinun kurittavan vitsasi alle. Piekse selkääni ja niskaani\noppiakseni taivuttamaan uppiniskaisuuteni tahtosi alaisuuteen. Tee\nminusta hurskas ja nöyrä oppilas, niinkuin tapasi on tehdä hyvää,\nvaeltaakseni sinun viittauksesi mukaan. Minä uskon itseni ja omaiseni\nsinun ojennettaviksesi; on parempi saada kuritus täällä kuin tuolla\ntoisella puolella. Sinä tiedät kaikki, sekä yleisesti että jokaisen\nerikseen, eikä ihmisen omassatunnossa ole mitään sinulta salattua.\nSinä tunnet tulevaiset, ennenkuin ne tapahtuvat, etkä sinä kaipaa\nkenenkään opetusta tai neuvoa siitä, mikä on maan päällä tehtävä.\nSinä tiedät, mitä minun parannuksekseni on tarpeen ja kuinka paljon\nahdistuksista on apua synnin ruosteen pois hiomiseen. Tee minulle\nmielisuosiosi mukaan äläkä ylenkatso minua synnillisen elämäni\ntähden, joka ei ole kenelläkään paremmin tiedossa kuin sinulla.\n\n7. Salli minun, Herra, oppia tietämään se, mikä on tiedettävää,\nrakastamaan sitä, mikä on rakastettavaa, kiittämään sitä, mikä on\nsinun mielesi mukaista, pitämään arvossa sitä, mikä sinulle on\nkallista, ja hyleksimään sitä, mikä sinun silmissäsi on saastaista.\nÄlä salli minun tuomita ulkonaisen näön mukaan eikä arvostella\ntaitamattomain kuulopuheiden mukaan, vaan salli minun oikealla\ntuomiolla erottaa näkyväiset ja hengelliset ja yli kaiken etsiä sitä,\nmikä on sinun hyvän tahtosi mukaista.\n\n8. Ihmiset erehtyvät usein päätelmissään, niin myös pettyvät ne,\njotka rakastavat tätä maailmaa ja sen näkyväisiä kappaleita. Onko\nihminen sen vuoksi parempi, että muut pitävät häntä korkeammassa\narvossa? Viekas pettää viekkaan, turhamainen turhamaisen, sokea\nsokean, heikko heikon, häntä kehuessaan. Ansaitsematon kiitos\non pikemmin häpeäksi. Sillä mikä itsekukin on sinun (Jumalan)\nsilmissäsi, se hän todellakin on eikä yhtään enempää, sanoo nöyrä,\npyhä Franciscus.\n\n215\n\nYhdeskuudetta luku.\n\nIhmisen on tyydyttävä alhaisiin toimiin, kun ei suuriin kykene.\n\n\nPoikani, sinä et aina voi olla palavan innostuksen tilassa etkä\noleskella hengellisen tutkistelun korkeuksissa, vaan sinun on\ntoisinaan syntyperäisen turmeluksen tähden laskeuduttava alas\nlaaksoihin ja kannettava tämän turmeltuneen elämän taakkaa, usein\nvastoin tahtoasi ja kyllästymiseen asti. Niin kauan kuin olet tässä\nkuoleman ruumiissa, saat tuntea kyllästymistä ja sydämen ahdistusta.\nLihassa ollessasi saat huokauksin kantaa lihan taakkaa, kun et jaksa\nlakkaamatta jatkaa hengellisiä harjoituksia ja jumalista tutkistelua.\n\n2. Silloin on sinulle hyödyllistä antautua halpoihin, ulkonaisiin\naskareihin ja virkistää itseäsi hyvillä töillä, lujassa\nluottamuksessa odottaa minun saapumistani ja etsimistä ylhäältä,\nkärsivällisesti kestää hengen kuivuutta ja muukalaisuutta, kunnes\nsaat tuntea minun uudestaan olevan itseäsi etsimässä ja ahdistuksista\nkirvoittamassa. Sillä minä saatan sinut unohtamaan vaivasi ja\nnauttimaan sisäistä lepoa. Minä levitän eteesi pyhäin kirjoitusten\nkukkaisat kedot, jotta laajennetulla sydämellä uudestaan alkaisit\nvaeltaa käskyjeni tietä. Ja sinä olet sanova: \"Eivät tämän nykyisen\najan vaivat ole verrattavia siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä\nmeihin\" (Room. 8:18).\n\n\n\n\nKahdeskuudetta luku.\n\nIhmisen ei ole katsottava ansainneensa lohdutusta, vaan pikemminkin\nkuritusta.\n\n\nHerra, en ole ansainnut lohdutustasi enkä hengellistä etsimistäsi, ja\nsentähden menetteletkin oikeuden mukaan jättäessäsi minut köyhyyteeni\nja kurjuuteeni. Sillä vaikka voisin vuodattaa kyyneliä niin paljon\nkuin on pisaroita meressä, en olisi lohdutuksesi arvoinen. En\nole ansainnut muuta kuin vitsaa ja rangaistusta, sillä usein ja\nraskaasti olen sinua loukannut ja monessa kohden rikkonut. Sentähden\nen oikeutta myöten ansaitse vähintäkään lohdutusta. Mutta sinä,\nlaupias ja armollinen Jumala, joka osoittaaksesi hyvyytesi runsautta\nlaupeutesi astioita kohtaan et halua tekojesi hukkuvan, näet hyväksi\nvastoin kaikkea ansiota ja inhimillistä järjestystä osoittaa\nlaupeuttasi palvelijaasi kohtaan. Sillä sinun lohdutuksesi ei ole\nsellainen kuin inhimillinen oppi ja viisaus.\n\n2. Mitä olen tehnyt, että sinä antaisit minulle taivaallisen\nlohdutuksen? En muista tehneeni mitään hyvää, vaan aina olen ollut\nkärkäs syntiin ja hidas hyvään. Totta se on, enkä taida sitä kieltää.\nJos toisin sanoisin, nousisit minua vastaan, eikä minulla olisi\npuolustajaa. Mitä olen synneilläni ansainnut muuta kuin helvetin\nja ikuisen tulen? Totuudessa tunnustan ansainneeni häpeän ja\nylenkatseen, eikä ole soveliasta, että minut luetaan hurskaittesi\njoukkoon. Ja vaikka tämä on ikävää kuulla, minä kuitenkin annan\ntotuudelle oikeuden itseäni vastaan, voidakseni helpommin tulla\nosalliseksi armostasi.\n\n3. Mitä minä sanoisin, minä syyllinen ja häpeänalainen? Suuni ei voi\nmuuta sanoa kuin tämän: Herra, minä olen rikkonut, armahda minua ja\nanna minulle anteeksi! Kärsi minua vielä vähän aikaa vaihtaakseni\ntuskaani, ennenkuin lähden siihen maahan, joka on pimeä ja kuoleman\nvarjoon peitetty. Mitä enempää sinä kurjalta syntisraukalta\nvaadit, kuin että hän syntejänsä katuu ja nöyryyttää itsensä? Tosi\nkatumuksessa ja sydämen nöyryydessä syntyy anteeksiannon toivo,\nlevoton omatunto löytää sovituksen, ja kadotettu armo saavutetaan\njälleen. Tällöin ihminen pääsee turvaan tulevalta vihalta, ja Jumala\nja katuvainen sielu kohtaavat toisensa molemminpuolisessa pyhässä\nsuunannossa.\n\n4. Nöyrä katumus synneistä on sinulle, Herra, otollinen uhri, joka\ntuottaa suloisemman tuoksun kuin pyhän savun suitsutus. Tämä on\nkallis voide, jonka sallit vuodattaa pyhille jaloillesi; sillä\nkatuvaista ja nöyrää sydäntä sinä et milloinkaan ole tahtonut\nhylätä. Siinä on pakopaikka julman vihollisen kasvojen edestä. Siinä\nkorjataan ja pestään pois se, mikä muualla on saastutettu ja turmeltu.\n\n\n\n\nKolmaskuudetta luku.\n\nJumalan armo ei kuulu niille, jotka maallisia rakastavat.\n\n\nPoikani, minun armoni on kallis asia; sitä ei saa sekoittaa\nulkonaisiin eikä maalliseen lohdutukseen. Sinun on raivattava\ntieltäsi kaikki armon esteet, jos haluat sen suloisuutta nauttia.\nHae itsellesi hiljainen paikka, etsi yksinäisyyttä äläkä halaja\nihmisten seuraa, vaan vuodata pikemmin hartaita rukouksia Jumalan\nedessä saavuttaaksesi katuvaisen mielen ja puhdistetun omantunnon.\nÄlä arvaa maailmaa minkään arvoiseksi; pidä jumalisuutta kaikkea\nmuuta kalliimpana. Et voi samalla antautua minulle ja iloita maailman\nkatoavaisista kappaleista. Tuttavista ja rakkaistakin sinun täytyy\nerota ja kieltäytyä kaikesta ajallisesta virvoituksesta. Niinpä\napostoli Pietari kehoittaakin Kristuksen omia pitämään itseään\noutoina ja muukalaisina tässä maailmassa (1 Piet. 2:11).\n\n2. Oi, kuinka suuri uskallus on kuoleman hetkellä oleva sillä, jota\nei rakkaus maallisiin pidätä maailmassa. Mutta kuinka sydän voi olla\nniin vapaa kaikesta, sitä ei ymmärrä sairas sielu, sillä sielullinen\nihminen ei ymmärrä sisällisen ihmisen vapautta. Sillä ken tahtoo olla\ntosi hengellinen, hänen täytyy kieltäytyä niin hyvin vieraista kuin\nomaisista, ja ennen kaikkea hänen täytyy kavahtaa itseään. Jos itsesi\noikein voitat, on sinun helppo taivuttaa multa. Täydellinen voitto on\npäästä voitolle itsestään. Sillä se, joka itsensä pitää kurissa niin,\nettä aistielämä tottelee järkeä ja järki minua, hän on oikea voittaja\nja maailman herra.\n\n3. Jos tälle kukkulalle haluat nousta, tulee sinun miehuullisesti\naloittaa ja panna kirves puun juurelle voidaksesi kiskoa irti\nja hävittää jokaisen salaisen ja luvattoman taipumuksen sekä\nitsekkyyteen että maallisiin tavaroihin. Sillä itserakkaus on se\njuuri, josta kaikki muu pahuus vesoo ja joka olisi kaikkinensa\nrevittävä pois. Vasta sitten, kun se on tuhottu, on sielussa asuva\nsuuri rauha ja herkeämätön tyven. Mutta koska niin harvat ahkeroivat\ntäydellisesti itseltänsä kuolla eivätkä tahdo kokonaan itsestään\neritä, niin he pysyvät kiedottuina omaan itseensä eivätkä hengessä\nvoi kohoutua itsensä ylitse. Mutta ken minun seurassani haluaa\nvaeltaa, hänen täytyy kuolettaa pahat ja luvattomat halunsa, eikä hän\nsaa itsekkäässä himossa riippua kiinni luoduissa kappaleissa.\n\n\n\n\nNeljäskuudetta luku.\n\nLuonnon ja armon erilaiset vaikutukset.\n\n\nPoikani, ota tarkoin vaari luonnon ja armon erilaisista\nvaikutuksista, sillä ne ovat toisilleen aivan vastakkaisia, mutta\nkuitenkin niin salatulla tavalla, että tuskinpa hengellinen ja\nsisällisesti valaistu ihminen voi ne erottaa. Kaikki tosin haluavat\nhyvää ja ovat osoittavinaan jotakin hyvää puheissaan ja töissään, ja\nkaunis kuori pettää monen.\n\n2. Luonto on viekas ja viettelee monet; se johtaa paulaan ja\npetokseen ja etsii aina omaansa; armo sitä vastoin vaeltaa\nvilpittömyydessä, pakenee kaikkea, mikä pahalta näyttää, ei\nviekastele, vaan tekee kaiken yksinomaan Jumalan tähden, jossa löytää\nlopullisen leponsa.\n\n3. Luonto ei tahdo kuolla, ei olla ahdistuksessa eikä voitettuna, ei\ntahdo alistua eikä taipua toisen tahtoon; armo taas tahtoo kuolla\nitseltään, vastustaa lihallisuutta, alistuu mielellään ja sallii\ntoisen voittaa eikä myöskään halua käyttää omaa vapauttaan; se\nrakastaa kurinalaisuutta eikä tahdo muita vallita, vaan aina elää\nja olla Jumalan hallittavana. Jumalan tähden se myöskin on halukas\nalamaisuudessa taipumaan muiden määräyksiin.\n\n4. Luonto etsii omaa mukavuuttansa ja tavoittelee sitä, josta odottaa\nitselleen etua; armo sitä vastoin ei tavoittele sitä, mikä sille\nitselleen on mukavata tai hyödyllistä, vaan etsii sitä, mikä useita\nhyödyttää.\n\n5. Luonto haluaa kunniaa ja arvovaltaa, mutta armo antaa kunnian ja\nkiitoksen Jumalalle.\n\n6. Luonto pelkää häpeää ja halveksimista, mutta armo iloitsee\nkärsiessään häväistystä Jeesuksen tähden.\n\n7. Luonto rakastaa joutilaisuutta ja ruumiillista lepoa, armo taas\nkavahtaa joutilaisuutta ja tekee mielellään työtä.\n\n8. Luonnon tekee mieli kalliita ja kauniita esineitä, mutta halvat\nja karkeatekoiset se katsoo ylen; armo tyytyy yksinkertaisiin ja\nhalpahintaisiin eikä karkeita viero, ei myös kieltäydy pukeutumasta\nkuluneisiin vaatteisiin.\n\n9. Luonto tähtää katseensa ajallisiin, iloitsee maallisista\nvoitoista, murehtii vahingosta ja hermostuu pienimmästäkin pahasta\nsanasta; armo sitä vastoin tavoittelee iankaikkisia, ei riipu\nkiinni ajallisissa, ei hämmästy ajallisten tavarain menettämisestä\neikä kiivastu kovista sanoista, koska hänen tavaransa ja ilonsa on\ntaivaassa, jossa ei mikään katoa.\n\n10. Luonto on himoitseva, ottaa mieluummin kuin antaa ja rakastaa\nomaansa; armo taas on hurskas ja antelias, välttää eristymistä,\ntyytyy vähään ja pitää autuaampana antamisen kuin ottamisen.\n\n11. Luonto taipuu luotujen puoleen, harrastaa omaa lihaansa,\nturhuutta ja hekumaa; armo taas vetää Jumalan puoleen ja hyveisiin,\nkieltäytyy luoduista, pakenee maailmaa, vihaa lihan himoja, pitää\nkylässä-käyntinsä kohtuuden rajoissa ja karttaa maailman kanssa\nkemuissa istumista.\n\n12. Luonto haluaa ulkonaisia huvituksia ja aistihurmaa, mutta armo\netsii huvituksensa Jumalassa ja riemuitsee yli kaiken korkeimmassa\nhyvässä.\n\n13. Luonto toimii aina oman edun tai mukavuuden hyväksi eikä tahdo\ntehdä mitään ilmaiseksi, vaan toivoo tekemästään hyvästä yhtä hyvää\nellei parempaa tai ainakin kiitosta ja suosiota, ja haluaa, että\nhänen tekonsa pidettäisiin suurenarvoisina; mutta armo ei etsi\nmitään ajallista eikä pyydä muuta palkkaa kuin itse Jumalaa, ei myös\nhalua enempää maallisia hyvyyksiä kuin sen verran, mitä tarvitaan\ntaivaallisten tavoittelemiseen.\n\n14. Luonto iloitsee lukuisista ystävistä ja sukulaisista, kerskailee\nylhäisestä asemasta ja syntyperästä; se hymyilee mahtaville,\nimartelee rikkaita ja ylistää vertaisiaan; armo sitä vastoin osoittaa\nrakkautta vihollisille, ei ylpeile ystävien paljoudesta, ei kunnioita\nkorkeata sukua, paitsi milloin siihen on yhtyneenä erikoinen hyve;\nse suosii enemmän köyhää kuin rikasta, tuntee enemmän myötätuntoa\nviattoman kuin mahtavan kanssa; se iloitsee vilpittömien kanssa,\nmutta kammoo viekkaita; se kehoittaa hurskaita tavoittelemaan\nparempia armolahjoja ja hyvässä muuttumaan Jumalan Pojan kaltaisiksi.\n\n15. Luonto on valmis valittamaan pienintäkin puutetta ja\nvaivalloisuutta, mutta armo kestää urhoollisesti köyhyyden.\n\n16. Luonto ajattelee aina itseänsä, sotii ja kiivailee omasta\npuolestansa, mutta armo omistaa kaikki asiat Jumalalle, jossa niiden\nalkulähde on; se ei lue mitään hyvää omaksi ansiokseen eikä kopeasti\nsiitä kerskaile, ei se väittele eikä aseta omaa mielipidettään yli\nmuiden, vaan alistuu kussakin asiassa iankaikkisen viisauden ja\njumalallisen tuomion alaiseksi. Luonto haluaa päästä salaisuuksien\nperille ja kuulla uutisia; se haluaa esiintyä ja asioita aisteillansa\nhavaita, se kaipaa tunnustusta ja tekee mielellään sitä, josta\nsaa kiitosta ja ihailua; armo sitä vastoin ei utele uutisia eikä\ntutkistele erikoisuuksia, sillä tämä kaikki johtuu alkuturmeluksesta,\nkun ei mitään uutta eikä pysyvää ole maan päällä. Se opettaa pitämään\naisteja kurissa, karttamaan itsetyytyväisyyttä ja prameilua,\nnöyryydessä salaamaan sitä, mikä saattaa olla kiitettävää ja syystä\nihailtavaa, eikä missään asiassa eikä tiedossa etsimään muuta kuin\nsitä, mikä on hyödyllistä ja Jumalan kunniaksi. Ei se halua itseään\neikä tekojaan ylistettävän, vaan se tahtoo, että Jumala tulisi\nkiitetyksi lahjoissaan, hän, joka puhtaasta rakkaudesta kaikki\nlahjoittaa.\n\n17. Tämä armo on yliluonnollinen valo ja erikoinen Jumalan lahja; se\non valituiden sinetti ja iankaikkisen autuuden tunnus, joka korottaa\nihmisen maallisista taivaallisiin ja tekee lihallisesta hengellisen.\nKuta enemmän luonto painetaan alas ja voitetaan, sitä suurempi armo\nvuodatetaan, ja samalla sisällinen ihminen uusilla armon etsimisillä\nuudistetaan Jumalan kuvan mukaiseksi.\n\n\n\n\nViideskuudetta luku.\n\nLuonnon turmelus ja armon vaikutus.\n\n\nMinun Herrani ja Jumalani, joka loit minut kuvaksesi ja\nkaltaisuuteesi, suo minulle tämä armo, jonka olet osoittanut niin\nvälttämättömäksi minun pelastuksekseni, jotta voittaisin pahan\nluontoni, joka minua yhäti vetää syntiin ja kadotukseen. Sillä minä\ntunnen lihassani synnin lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan\nja usein ottaa minut vangiksi lihan kuuliaisuuteen; enkä minä kykene\nvastustamaan himojani, jollei minua auta sinun pyhin armosi, joka\nsangen palavana on sydämeeni vuodatettu.\n\n2. Minä tarvitsen armoa, ja suurta armoa, jotta luonto, joka hamasta\nnuoruudesta alati on kärkäs pahaan, voitetuksi tulisi. Sillä Aatamin,\nensimmäisen ihmisen, langetessa luonto turmeltui synnissä, ja niin\ntämän saastutuksen rangaistus meni perintönä polvesta polveen,\nniin että itse \"luonto sellaisenaan\", jonka sinä olet hyväksi ja\nvirheettömäksi luonut, nyt merkitsee turmelusta ja kelvottomuutta;\nsillä hänen liikuntonsa, omiin varoihinsa jätettynä, suuntautuu\nsäännöllisesti pahaan ja alhaiseen. Se pienoinen voima, joka on\njäänyt, on kuin tuhkan kätkössä oleva kipinä. Tämä on luonnollinen\njärki, joka tosin on suureen sumuun peittynyt, mutta kuitenkin\nkykenee erottamaan hyvän ja pahan, niin myös toden ja valheen,\nvaikkakin se on voimaton täyttämään sitä, minkä se pitää hyvänä, eikä\nmyöskään omista totuuden täyttä valoa eikä sisäistä terveyttä.\n\n3. Tästä johtuu, Jumalani, että minä yhdyn lakiisi sisällisen ihmisen\npuolesta ja tiedän, että sinun käskysi on hyvä, oikea ja pyhä, niin\nmyös ymmärrän vääräksi kaiken pahan ja kartettavaksi kaiken synnin.\nMutta minä palvelen lihassani synnin lakia, ollessani enemmän\nkuuliainen lihalle kuin järjelle. Näin ollen halua hyvään minulla\nkyllä on, mutta en taida sitä täyttää. Sentähden teen monta hyvää\npäätöstä, mutta kun armo puuttuu, minä vähäisestäkin vastustuksesta\nperäännyn ja väsyn. Minä siis kyllä tunnen täydellisyyden tien\nja selvästi näen, kuinka toimia tulisi, mutta oman turmelukseni\npainamana en pysty kohoamaan korkeuksiin.\n\n4. Oi, kuinka vallan tarpeellinen, Herrani, sinun armosi on minulle\nsekä hyvän alulle panemiseen että jatkamiseen, vieläpä loppuun\nsaattamiseen! Ilman sitä en pysty mihinkään, mutta minä voin kaikki\nsinussa, kun armosi minua vahvistaa. Oi, sinä totisesti taivaallinen\narmo, jota ilman eivät hyvät työni mitään merkitse eivätkä luonnon\nlahjat mihinkään auta! Ilman armoasi, o Herra, eivät hyödytä suuret\nvarat, ei kauneus eikä kunto, ei nero eikä kaunopuheisuus. Sillä\nluonnon lahjat ovat hyville ja pahoille yhteisiä, mutta valittujen\nerikoinen lahja on armo eli rakkaus; ne, jotka sillä on merkitty,\nkatsotaan soveliaiksi iankaikkiseen elämään. Niin arvokas on tämä\narmo, ettei profetian lahja eikä ihmeiden tekeminen eikä korkeimmalle\nkohoava mietiskely sitä ilman mitään merkitse. Ei usko eikä toivo\neivätkä muutkaan hyveet ole sinulle otollisia ilman rakkautta ja\narmoa.\n\n5. Oi autuaallisin armo, sinä, joka teet hengessä köyhän hyveistä\näveriääksi ja varakkaan sydämestään nöyräksi. Laskeudu alas minun\ntyköni, täytä minut varhain lohdutuksellasi, ettei minun sieluni\nväsymyksestä ja hengen kuivuudesta nääntyisi. Herra, minä tulisesti\nsinua rukoilen, että löytäisin armon sinun silmissäsi: sillä sinun\narmosi riittää minulle, vaikka minun täytyisikin olla monen muun\npuutteessa, joita luonto halajaa. Vaikka minun täytyykin kiusauksissa\nja moninaisissa ahdistuksissa olla, en pelkää mitään pahuutta, niin\nkauan kuin armosi on kanssani. Armo yksin on rohkeuteni, se tuo\nneuvon ja avun. Se on kaikkia vihollisia voimallisempi ja kaikkia\nviisaita viisaampi.\n\n6. Sinun armosi on totuuden opettaja, kurin neuvoja, sydämen valo,\nahdistuksessa lohduttaja, murheen karkottaja, pelon poistaja,\nhurskauden herättäjä ja kyynelten synnyttäjä. Mitä minä ilman sitä\nolen muuta kuin kuiva puu, pois heitettävä, kuivettunut oksa! Anna,\no Herra, armosi aina sekä käydä edelläni että minua seurata, tehköön\nse minut lakkaamatta innokkaaksi hyviin töihin Jeesuksen Kristuksen,\nsinun Poikasi kautta. Amen.\n\n\n\n\nKuudeskuudetta luku.\n\nMeidän tulee kieltää itsemme, ottaa ristimme ja seurata Kristusta.\n\nPoikani, kuta enemmän voit riisuutua itsestäsi, sitä enemmän voit\nlähestyä minua. Niinkuin ulkonaisista luopuminen tuottaa sisällisen\nrauhan, niin sisällinen itsensä kieltäminen yhdistää Jumalaan. Minä\ntahdon, että oppisit ilman vastustelua ja valittamista täydellisesti\nkieltämään itsesi ja antautumaan minun tahtooni. Seuraa minua: minä\nolen tie, totuus ja elämä. Ilman tietä ei kävellä, ilman totuutta\nei tunneta, ilman elämää ei eletä. Minä olen se tie, jota sinun on\nkuljettava, se totuus, jota sinun uskottava, se elämä, jota sinun on\ntoivottava. Minä olen tie, jolla ei eksytä, totuus, joka ei erehdy,\nelämä, joka ei pääty. Minä olen suorin tie, korkein totuus, tosi\nelämä, autuas elämä, luomaton elämä. Jos pysyt minun tielläni, niin\nolet tunteva totuuden, ja totuus on sinut vapauttava, ja sinä käsität\niankaikkisen elämän.\n\n2. Jos tahdot käydä elämään sisälle, niin pidä käskyt. Jos tahdot\ntuntea totuuden, niin usko minuun. Jos tahdot olla täydellinen, niin\nmyy kaikki. Jos tahdot olla minun opetuslapseni, niin kiellä itsesi.\nJos tahdot päästä autuaan elämän omistajaksi, niin halveksi nykyistä.\nJos tahdot tulia korotetuksi taivaaseen, niin nöyryytä itsesi\nmaailmassa. Jos tahdot päästä kanssani hallitsemaan, niin lähde\nkantamaan ristiäni. Sillä ainoastaan ristin ystävät löytävät autuuden\nja todellisen valon tien.\n\n3. Herrani Jeesus, koska tiesi oli kaita ja elämäsi maailmassa\nhalveksittu, anna minulle armosi, jotta minäkin maailman hylkynä\nollen voisin olla kaltaisesi. Sillä ei palvelija ole herraansa\nsuurempi eikä oppilas opettajaansa. Salli palvelijasi päästä elämäsi\nosallisuuteen, sillä siinä on autuuteni ja tosi pyhyys. Mitä\ntahansa sen ohella luen tai kuulen, se ei minulle tuota täydellistä\nvirvoitusta eikä iloa.\n\n4. Poikani, koska tämän kaiken olet lukenut ja tiedät, olet autuas,\njos sen myöskin panet täytäntöön. Hän, jolla on minun käskyni ja joka\nnoudattaa niitä, on se, joka rakastaa minua, ja minä olen rakastava\nhäntä ja ilmestyvä hänelle; ja minä sallin hänen istua kanssani Isäni\nvaltakunnassa.\n\n5. Herra Jeesus, se, minkä olet sanonut ja luvannut, se tapahtukoon\nja tulkoon minunkin osakseni! Sinun kädestäsi otin vastaan ristin;\nminä tahdon kantaa sitä kuolemaan asti määräyksesi mukaan. Totisesti,\nhurskaan elämä on ristiä, mutta se myös aukaisee paratiisin portit.\nAlkuun on päästy; taaksepäin ei ole lupa astua eikä jäädä kesken\ntielle.\n\n6. Oi veljet, joutukaamme eteenpäin, Jeesus on kanssamme. Jeesuksen\ntähden otimme ristin, Jeesuksen tähden olkaamme sille uskollisia.\nHän on auttajamme, johtajamme ja edelläkävijämme. Katso, kuninkaamme\nkäy edellämme, ja hän on taisteleva puolestamme. Seuratkaamme häntä\nurhoollisesti, älkäämme matkan kauhuja pelätkö; olkaamme valmiita\nkaatumaan taistelussa älkäämmekä tuottako kunniallemme sellaista\ntahraa, että lähtisimme ristiä pakoon.\n\n\n\n\nSeitsemäskuudetta luku.\n\nÄlä ole liian toivoton, kun huomaat langenneesi.\n\n\nPoikani, kärsivällisyys ja nöyryys vastoinkäymisissä kelpaavat\nminulle paremmin kuin suuri hartaus ja lohdutuksen tunto\nmyötäkäymisen aikana. Minkä tähden sinua lamauttaa, jos vähänkin\nsinua vastaan sanotaan? Ei suuremmankaan asian olisi pitänyt\nmieltäsi liikuttaa. Anna sen mennä ohitse; ei se ole mitään uutta,\nei ensi kertaa eikä viimeistä kertaa, jos kauan elänet. Olet\nkylläkin rohkea, niin kauan kuin ei mitään vastusta ole. Taitavasti\nosaat myöskin jakaa neuvoja ja vahvistaa muita sanoilla, mutta\nkun odottamaton ahdistus ovea kolkuttaa, kohta neuvosi ja voimasi\nraukeavat. Opi tuntemaan oma heikkoutesi, jonka usein olet saanut\nkokea vähäisissäkin asioissa. Kaikki, mikä sinua kohtaa, tapahtuu\nautuudeksesi.\n\n2. Karkota niin hyvin kuin taidat tällaiset asiat mielestäsi, mutta\njos olet joutunut ahdinkoon, älä heittäydy epätoivoon, älköönkä se\nsinua kauaa häiritkö. Jollet voi sitä ilomielin kantaa, niin kanna\nse ainakin kärsivällisesti. Jollet hyvällä mielellä voi kuulla\nmoitesanoja ja jos sisällisesti tunnet kiivastuvasi, niin pidä edes\nitsesi kurissa äläkä salli sopimattomien sanojen suustasi lähteä,\njoista vähäiset saavat pahennusta. Kiihtynyt mieli pian tyyntyy, ja\nkun armon aurinko paistaa, muuttuu murhe iloksi. Vielä minä elän,\nsanoo Herra, ja olen valmis sinua auttamaan, vieläpä entistä enemmän\nlohduttamaan, jos uskossa minuun turvaten hartaasti apua anelet.\n\n3. Pysy tyynenä ja vyötä kupeesi suurempaan kärsivällisyyteen! Ei\nkaikki ole hukassa, vaikka useinkin tunnet olevasi ahdistettu ja\nraskaasti kiusattu. Ihminen olet, etkä Jumala; liha olet, etkä\nenkeli. Kuinka voisit sinä aina pysyä hyveen tiellä, kun eivät sitä\nvoineet taivaan enkelitkään eikä ensimmäinen ihminen paratiisissa?\nMinä olen se, joka murheellisia virvoitan ja heikkoutensa tuntevat\nvedän jumalallisen voimani yhteyteen.\n\n4. Herra, ylistetty olkoon sanasi, joka on suussani makeampi hunajaa\nja mesileipää. Mitä tekisin suuressa ahdistuksessani ja hädässäni,\njollet pyhällä sanallasi minua vahvistaisi! Kunhan vain kerran saavun\nautuuden portille, mitä sillä on väliä, kuinka paljon olen saanut\nkärsiä. Anna hyvä loppu, anna autuas lähtö tästä maailmasta! Muista\nminua, Jumalani, ja taluta minua tasaista tietä valtakuntaasi. Amen.\n\n\n\n\nKahdeksaskuudetta luku.\n\nMeidän ei ole tutkittava liian korkeita asioita eikä Jumalan\nsalattuja tuomioita.\n\n\nKavahda väittelyä liian korkeista kysymyksistä ja Jumalan\nsalatuista tuomioista, esim. minkä vuoksi toinen hylätään, toinen\narmoihin otetaan, samoin miksi toista niin kovasti koetellaan,\ntoinen ylenmäärin ylennetään. Sellaiset asiat ovat yläpuolella\nihmisymmärryksen, eikä jumalallisten tuomioiden tutkisteluun ylety\nmikään järki eikä rikkiviisaus. Milloin vihollinen tällaisia mieleesi\njohtaa taikka myös viisastelevat ihmiset kyselevät, vastaa silloin\nprofeetan sanalla: \"Sinä olet vanhurskas, Herra, ja sinun tuomiosi\novat oikeat\" (Ps. 119: 137) tahi myös: \"Herran tuomiot ovat oikeat,\nkaikki tyynni vanhurskaat\" (Ps. 19: 10). Minun tuomioitani on\npelättävä, eikä niistä ole väiteltävä, ne kun ovat ihmisymmärrykselle\nkäsittämättömiä.\n\n2. Älä myöskään utele äläkä tutkistele autuaitten pyhyydestä, esim.\nken on toista pyhempi tai kuka on suurempi taivasten valtakunnassa.\nSellaiset tutkistelut tuottavat riitoja ja hyödyttömiä väittelyjä\nja ravitsevat inhimillistä ylpeyttä ja turhaa kunnianpyyntöä. Siitä\njohtuu edelleen kateutta ja eripuraisuutta, kun yksi asettaa yhden\npyhän ensimmäiseksi, toinen taas toisen. Sellaisten asiain uteleminen\nja tutkistelu ei tuota mitään hedelmää, vaan on pyhitetyille hengille\nvastenmielistä. \"Minä en ole eriseuraisuuden, vaan rauhan Jumala\",\nsanoo Herra; ja rauha on tosi nöyryydessä eikä itsensä ylentämisessä.\n\n3. Toisia vetää rakkauden kiivaus toisiin pyhiin, toisia taas\ntoisiin; mutta ei sellainen ole jumalallista rakkautta, vaan\ninhimillistä. Minä olen se, joka olen autuaat pyhittänyt, minä\nannoin armon ja minä lahjoitin heille kirkkauden. Minä tunnen heidän\ntekonsa, minä myös jakelin heille hyvyyteni siunauksia. Minä tunsin\nomani, kun he vielä nukkuivat olemattomuuden unta. Minä valitsin\nheidät, eivät he minua. Minä armossani heidät kutsuin, laupeudessani\nvedin puoleeni, minä myös erilaisten kiusausten kautta heidät\njohdatin. Minä vuodatin heille lohdutuksen virrat, minä annoin\nkestävyyttä, minä heidän kärsivällisyytensä kruunasin.\n\n4. Minä tunnen ensimmäisen ja viimeisen, minä syleilen jokaista\nsanomattomalla rakkaudella. Minua on ylistettävä minun pyhissäni,\nminua on yli kaiken kiitettävä ja minua on kunnioitettava jokaisessa,\nsillä minä ilman edelläkäypiä ansioita heidät valitsin. Ken halveksii\nvähintä, hän ei suurintakaan kunnioita, sillä minä tein sekä pienen\nettä suuren. Joka katsoo jonkun pyhistä ylen, hän ylenkatsoo minut ja\nkaikki muut, jotka ovat taivaan valtakunnassa. Kaikki ovat rakkauden\nsiteellä yhteen sidotut; he tuntevat samaa ja tahtovat samaa, ja\nkaikki he rakastavat toisiansa.\n\n5. Mutta mikä on tärkeämpää, he rakastavat enemmän minua kuin\nitseään ja hyviä tekojaan. Sillä itsensä ja kaiken itserakkauden\nyli korotettuina he antautuvat kokonaan minun rakkaudelleni, jonka\nnautinnossa he löytävät levon. Ei mikään voi heitä siitä kääntää pois\neikä painaa alas, sillä iankaikkista rakkautta täynnä he hehkuvat\nsammumattoman rakkauden tulta. Sentähden vaietkoot lihalliset ja\nluonnolliset ihmiset älköötkä rohjetko jaaritella pyhien tilasta,\nhe, jotka eivät osaa muuta kuin rakastaa omaa hekumaansa. He ottavat\npois ja lisäävät oman mielensä mukaan eivätkä välitä iankaikkisesta\ntotuudesta.\n\n6. Monet ovat tietämättömiä, varsinkin ne, jotka liian vähän\nvalistuneina harvoin osaavat rakastaa ketään puhtaasti hengellisellä\nrakkaudella. Heitä vetää vielä luonnollinen kiintymys tai\ninhimillinen ystävyyden tunne tuon tai tämän puoleen, ja sen\nmukaisesti kuin he käyttäytyvät maallisissa he kuvittelevat myös\ntaivaallisten olevan. Mutta on verraton eroavaisuus sen välillä,\nmitä vast'alkavaiset kuvittelevat ja mitä ylhäältä päin tulleen\nilmoituksen valaisemat miehet tutkistelevat.\n\n7. Varo siis, poikani, utelemasta sitä, mikä on ymmärryksesi\nyläpuolella, mutta tavoittele pikemmin sitä, että sinut löydettäisiin\nedes pienimmäksi Jumalan valtakunnassa. Ja jos joku tietäisikin, kuka\non toista pyhempi tai suurempana pidetään taivasten valtakunnassa;\nmitä tällainen tieto häntä hyödyttäisi, ellei hän sen johdosta\nnöyrtyisi edessäni ja kohoaisi sitä enemmän kiittämään nimeäni?\nPaljon otollisempi on Jumalalle, ken ajattelee syntiensä suuruutta\nja hyveittensä vähäisyyttä ja kuinka kaukana hän vielä on pyhien\ntäydellisyydestä, kuin se, joka väittelee pyhistä, ken on suurempi,\nken pienempi. Miksi turhamaisesti ryhtyä tutkistelemaan meiltä\nsalattuja asioita!\n\n8. He (pyhät) ovat tyytyväisempiä, jos ihmiset osaisivat\nrauhoittua ja lopettaa turhat jaarittelunsa. He eivät kerskaa\nomista ansioistaan, he kun eivät lue mitään itselleen hyväksi,\nvaan ainoastaan minun ansiokseni, joka äärettömästä rakkaudesta\nolen kaiken heille lahjoittanut. He ovat täytetyt niin suurella\nrakkaudella Jumalaan ja niin ylitsevuotavalla ilolla, ettei heiltä\npuutu mikään kunnia eikä onni. Kuta korkeammassa kirkkaudessa pyhät\nasuvat, sitä nöyrempiä he ovat itseensä nähden ja sitä läheisempiä ja\nrakkaampia minulle. Sentähden on autuaista kirjoitettu: \"He heittivät\nkruununsa Jumalan eteen ja lankesivat kasvoillensa Karitsan eteen ja\nkumarsivat häntä, joka elää iankaikkisuuksien iankaikkisuuksiin.\"\n\n9. Moni kysyy, kuka on suurin Jumalan valtakunnassa, eikä tiedä,\nonko hän edes mahdollinen vähimpien joukkoon luettavaksi. On suuri\nasia olla vähimpänä taivaassa, jossa kaikki ovat suuria; sillä\nkaikkia siellä nimitetään Jumalan lapsiksi, ja niitä he ovatkin.\nPienimmän pitää tuhanneksi tuleman ja satavuotiset syntiset kuolevat\n(Jes. 65: 20). Kun opetuslapset kysyivät, kuka oli suurin taivasten\nvaltakunnassa, saivat he tämän vastauksen: \"Ellette käänny ja tule\nlasten kaltaisiksi, ette pääse sisälle taivasten valtakuntaan.\nSentähden, joka alentaa itsensä niinkuin tämä lapsi, hän on suurin\ntaivasten valtakunnassa.\"\n\n10. Voi niitä, jotka eivät katso arvolleen sopivaksi nöyrtyä\nlasten vertaisiksi, sillä taivaan ovi on siksi matala, etteivät\nhe siitä sovellu tulemaan. Voi myöskin rikkaita, joilla täällä on\nlohdutuksensa, sillä vaivaisten astuessa sisään taivaaseen he saavat\nseisoa ulkopuolella valittamassa. Iloitkaa, te nöyrät, ja riemuitkaa,\nte vaivaiset, sillä teidän on Jumalan valtakunta, jos vain täällä\ntotuudessa vaellatte.\n\n\n\n\nYhdeksäskuudetta luku.\n\nJumala on oleva ainoa turvamme.\n\n\nHerra, mikä on turvani tässä elämässä? Ja mikä on lohdutukseni\nkaikessa, mikä minua kohdannee auringon alla? Etköhän sinä, Herrani\nja Jumalani, jonka laupeudella ei ole määrää? Missä minun on hyvä\nolla ilman sinua? Tai milloin minun on ollut paha olla, kun vain sinä\nolet ollut läsnä? Mieluummin haluan olla köyhä sinun tähtesi kuin\nrikas ilman sinua. Tahdon mieluummin sinun kanssasi olla muukalaisena\nmaan päällä kuin omistaa taivaan ilman sinua. Missä sinä olet,\nsiellä on taivas; missä sinua ei ole, siellä on kuolema ja kadotus.\nSinua halajaa sydämeni; sen vuoksi minun täytyy huoata ja huutaa\npuoleesi. Ei ole ketään muuta, johon voisin täydellisesti luottaa\ntahi jolta voisin hädässäni oikeaan aikaan apua saada, paitsi yksin\nsinä, Jumalani. Sinä olet toivoni, sinä turvani, sinä lohduttajani ja\nuskollisin auttajani kaikessa.\n\n2. Kaikki muut etsivät omaansa, sinä yksin asetat ensi sijalle\nminun autuuteni ja menestykseni ja käännät kaiken parhaakseni.\nJa vaikka annatkin minun joutua monenlaisiin kiusauksiin ja\nvastoinkäymisiin, teet sen kaiken minun hyväkseni, sinä, joka\nolet tottunut koettelemaan rakkaitasi tuhansin tavoin. Ja niin on\nsinua koettelemuksissa yhtä paljon rakastettava ja kiitettävä kuin\ntäyttäessäsi minut taivaallisilla lohdutuksilla.\n\n3. Sinuun, Herrani ja Jumalani, panen kaiken toivoni ja turvani,\nsinun päällesi sälytän kaiken hätäni ja ahdistukseni, sillä kaikki,\nmikä ulkopuolellasi nähdään, on epävarmaa ja häilyvää. Monet ystävät\neivät minua hyödytä eivätkä apujoukot voi minua auttaa, eivät myös\nviisaat neuvonantajat hyviä neuvoja antaa, eivät oppineiden kirjat\nlohduttaa, eivät kalleudet pelastaa eikä mikään paikka, olkoon se\nkuinka salainen tai ihana hyvänsä, voi suojaa tarjota, ellet sinä\nitse puolusta, auta, vahvista, lohduta, neuvo ja suojele.\n\n4. Sillä kaikki, mikä näyttää tuottavan rauhaa tai onnellisuutta, ei\nole mitään ilman sinun läsnäoloasi eikä todellisuudessa tuota mitään\niloa. Sinä olet kaiken hyvyyden hyvyys, elämän korkeus ja viisauden\nsyvyys; ja toivonsa asettaminen sinuun on palvelijoittesi paras\nlohdutus. Sinuun tähtäävät silmäni, sinuun asetan turvani, Jumalani,\nkaiken laupeuden Isä. Siunaa ja pyhitä sieluni taivaallisella\nsiunauksella, jotta siitä tulisi pyhä asuinsijasi ja iäisen\nkirkkautesi maja, niin ettei siinä löydettäisi mitään sellaista, joka\npyhyytesi silmiä loukkaa.\n\n5. Katsahda puoleeni suuren hyvyytesi ja määrättömän laupeutesi\nmukaan ja kuuntele köyhän palvelijasi rukousta, palvelijasi, joka\nvielä vaeltaa kuoleman varjon maassa. Suojaa ja varjele halvan\npalvelijasi sielua kaikissa tämän vajavaisen elämän vaaroissa. Anna\narmosi ohjata häntä rauhan tietä siihen isänmaahan, jossa ikuinen\nkirkkaus asuu. Amen.\n\n\n\n\n\n\nNELJÄS KIRJA\n\nALTTARIN SAKRAMENTTI. HERRAN KEHOITUS SAKRAMENTIN NAUTTIMISEEN\n\n\n\n\nKristuksen kutsu.\n\n\nTulkaa minun tyköni, te kaikki, jotka työtä teette ja olette\nraskautettuja, ja minä tahdon teitä virvoittaa, sanoo Herra. Se\nleipä, jonka minä annan, on minun lihani maailman elämän puolesta.\nOttakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne\nannetaan: se tehkää minun muistokseni. Joka syö minun lihani ja juo\nminun vereni, hän pysyy minussa ja minä hänessä. Ne sanat, jotka olen\nteille puhunut, ovat henkeä ja elämää.\n\n\n\n\nEnsimmäinen luku. [Tätä lukua on suomennoksessa lyhennelty.]\n\nKuinka suurella hartaudella Kristus on vastaanotettava.\n\nOpetuslapsen puhetta.\n\n\nNämä ovat sinun sanojasi, Kristus, sinä iankaikkinen totuus,\nvaikka tosin eivät ole samaan aikaan puhuttuja eivätkä samassa\nraamatunpaikassa kirjoitettuja. Sinun lausuminasi ne ovat tosia ja\nsiis uskossa ja kiitollisin mielin vastaanotettavia. Sinun ne ovat,\nja sinä olet ne puhunut, mutta ne ovat myöskin minun, kun olet ne\nilmoittanut minun autuudekseni. Minä otan ne halullisesti vastaan\nsinun suustasi, jotta ne sitä syvemmälle juurtuisivat sydämeeni.\nSellaiset armon sanat, täynnä suloisuutta ja rakkautta, liikuttavat\nmieltäni. Mutta omat rikkomukseni peloittavat minua, ja paha\nomatuntoni suomii minua lähestyessäni näin suuria salaisuuksia.\nSanojesi suloisuus minua kutsuu, mutta syntieni paljous minua painaa.\n\n2. Sinä kutsut minua itseäsi turvallisesti lähestymään saadakseni\nosan sinussa ja nauttiakseni kuolemattomuuden ravintoa, jos tahdon\npäästä iankaikkista elämää ja kirkkautta omistamaan. Tulkaa, sanot,\nkaikki te, jotka työtä teette ja olette raskautettuja, ja minä tahdon\nteitä virvoittaa. Mikä suloinen ja armas sana syntisen korvissa, kun\nsinä, minun Herrani ja Jumalani, kutsut minut, köyhän ja kurjan,\npyhän ruumiisi yhteyteen! Kuka olen minä, jotta rohkenisin sinua\nlähestyä? Katso, taivasten taivaat eivät sinua käsitä, ja sinä sanot:\n\"Tulkaa kaikki minun tyköni!\"\n\n3. Mitä tarkoittaa tämä armollinen lähestyminen ja näin suloinen\nkutsu? Kuinka uskaltanen tulla, minulla kun ei ole mitään hyvää\neteesi asettaa? Kuinka voin johdattaa sinut huoneeseeni, minä,\njoka niin usein olen rikkonut armaitten kasvojesi edessä! Sinua\nkunnioittavat enkelit ja arkkienkelit, sinua pelkäävät vanhurskaat ja\npyhät; ja sinä sanot: \"Tulkaa kaikki minun tyköni!\" Jolleivät nämä\nolisi, Herra, sinun sanojasi, kuka niitä uskoisi; ja jollet sinä\nkutsuisi, kuka rohkenisi astua esiin?\n\n4. Oi maailman näkymätön Luoja, kuinka ihmeellisesti menettelet\nkanssamme, kuinka lempeästi kohtelet valittujasi, kun sakramentissa\nannat itsesi heidän nautittavakseen! Tämä käy kaiken ymmärryksen\nylitse, tämä vetää erikoisesti hurskasten sydämet puoleensa ja\nsytyttää rakkauden hekin. Sinun tosi uskovaisesi, jotka koko\nikänsä tavoittelevat parannusta, saavat nauttiessaan tätä kallista\nsakramenttia usein suuren hartauden armon ja rakkauden kaikkeen\nhyvään.\n\n5. Oi tuota sakramentin ihmeellistä ja salattua armoa, jonka\nainoastaan Kristukseen uskovat saavat tuntea, mutta jota eivät\nuskottomat eivätkä synnin orjat saa kokea. Tässä sakramentissa\nlahjoitetaan hengellinen armo ja palautetaan sielun menetetty hyvyys\nja synnin rumentama kauneus. Niin suuri on toisinaan tämä armo, että\nei ainoastansa sielu, vaan myöskin heikko ruumis tuntee saaneensa\nuusia voimia.\n\n6. Mutta meidän penseytemme ja välinpitämättömyytemme on syvästi\nvalitettava, kun emme tunne suurempaa halua Kristuksen puoleen,\njosta kuitenkin kaikki pelastettavien toivo riippuu. Sillä hän itse\non meidän pyhityksemme ja lunastuksemme, hän yksin on matkamiesten\nlohdutus ja pyhien iankaikkinen nautinto. On sentähden varsin\nvalitettava asia, että monet tämän terveellisen salaisuuden niin\nvähässä arvossa pitävät, salaisuuden, joka ihastuttaa taivaan ja\nkoko maailmalle autuuden tuottaa. Oi tuota ihmissydämen sokeutta ja\nkovuutta, kun ei se tälle sanomattomalle lahjalle enempää arvoa anna,\nvaan pikemmin sen jokapäiväisestä käytännöstä suruttomuuteen vaipuu.\n\n7. Kiitos olkoon sinulle, rakas Jeesus, iankaikkinen Paimen, joka\nolet nähnyt hyväksi meitä kurjia muukalaisia kalliilla ruumiillasi ja\nverelläsi virvoittaa, vieläpä oman suusi puheella kutsua osallisiksi\nnäistä salatuista armolahjoista, sanoessasi: tulkaa minun tyköni te\nkaikki, jotka työtä teette ja olette raskautettuja, ja minä tahdon\nteitä virvoittaa.\n\n\n\n\nToinen luku. [Suomennoksessa on eräitä lyhennyksiä.]\n\nJumalan suuri hyvyys ja rakkaus tarjotaan sakramentissa ihmisille.\n\nOpetuslapsen puhetta.\n\n\nLuottaen suureen laupeuteesi, o Herra, lähestyn sinua kuten sairas\nlääkäriä, kuten nälkäinen ja janoinen elämän lähdettä, kuten kurja\nraukka taivaan Kuningasta, kuten palvelija Herraansa, kuten luotu\nLuojaansa, kuten lohduton armasta Lohduttajaansa. Mikä minä olen,\nettä lahjoitat itsesi minulle? Kuinka rohkenee tällainen syntinen\nastua eteesi? Ja kuinka sinä alennut tullaksesi tällaisen syntisen\nluo? Tunnethan palvelijasi ja tiedät, ettei hänessä ole mitään\nhyvää. Tunnustan siis kelvottomuuteni ja samalla sinun hyvyytesi,\nkiitän armoasi ja ylistän ylen suurta rakkauttasi. Kaiken tämän teet\nitsesi tähden etkä minun ansioitteni tähden, jotta hyvyytesi vielä\nenemmän minulle ilmoitettaisiin, rakkautesi minuun vuodatettaisiin ja\nnöyryytesi saisi minussa sijaa. Kun tämä on näkynyt sinulle hyväksi,\nja sinä olet käskenyt niin tapahtua, otan nöyryydessä armosi vastaan\nja rukoilen, ettei huonouteni olisi sen esteenä.\n\n2. Oi, armollisin Jeesus, minkä suuren kunnioituksen ja minkä\nalinomaisen kiitoksen olen sinulle velkaa pyhän ruumiisi ja\nveresi nauttimisesta, jonka kallisarvoisuutta ei yksikään ihminen\nselittää taida. Mitä on minun tällä pyhällä aterialla ajateltava,\nlähestyessäni Herraani, jota en niin kykene kunnioittamaan kuin minun\npitäisi ja jota kuitenkin niin hartaasti halajan? Mitä parempaa\nvoinkaan ajatella, kuin että kokonaan nöyryytän itseni sinun edessäsi\nja ylistän määrätöntä armoasi? Sinua, Jumalaani, ylistän ja sinulle\niäisesti kiitosta veisaan. Minä tunnen mitättömyyteni ja heittäydyn\neteesi kelvottomuudessani.\n\n3. Katso, sinä olet pyhistä pyhin, minä syntisistä saastaisin. Sinä\nkumarrut puoleeni, vaikka en ole mahdollinen sinua vastaanottamaan.\nSinä lähestyt minua, sinä haluat olla kanssani ja kutsut minua\npyhälle ateriallesi. Sinä annat minulle taivaan ruokaa ja enkelien\nleipää syödäkseni; ei mitään muuta kuin itsesi, sen elävän leivän,\njoka on tullut taivaasta alas ja antaa maailmalle elämän.\n\n4. Oi, kuinka kallis on sinun neuvosi, kun olet tämän sakramentin\nasettanut, kuinka ihana on tämä Ehtoollinen, jossa itsesi\nnautittavaksi annat! Kuinka suuri on sinun voimasi, kuinka\nerehtymätön totuutesi! Sinä sanoit sanasi, ja se tapahtui, sinä\nkäskit, ja se täyttyi. -- Sinä, kaiken maailman Herra, jolta ei\nmitään puutu, olet tahtonut sakramentissa asua tykönämme, säilytä\nsekä sydämeni että ruumiini tahrattomina, jotta voisin iloisella ja\npuhtaalla omallatunnolla entistä useammin autuudekseni viettää tätä\nsuurta salaisuutta, jonka sinä olet alituiseksi muistoksesi asettanut.\n\n5. Iloitse siis sieluni ja kiitä Jumalaa niin suuresta lahjasta\nja lohdutuksesta, joka sinulle tässä kyynelten laaksossa [Vallis\nlacrimarum = kyynelten laakso, vrt. Ps. 84: 7 mainittu \"Itkulaakso\".]\non annettu. Niin usein kuin sinä tätä sakramenttia vietät ja nautit\nKristuksen ruumista ja verta, täytetään sinussa lunastustyö, ja\nsinä tulet Kristuksen ansiosta otolliseksi. Kristuksen rakkaus ei\nmilloinkaan raukea, eikä hänen sovituksensa voima vähene. Valmistaudu\ntähän joka kerta mielesi uudistuksessa ja tutkistele hiljaisuudessa\nlunastuksen salaisuutta. Niin usein kuin sakramenttia nautit, tulisi\nsen olla sinulle yhtä tuore ja ihana, kuin jos Kristus juuri samana\npäivänä olisi astunut alas neitseen kohtuun ihmiseksi tullakseen\ntaikka ristillä riippuen kärsisi ja kuolisi hyväksesi.\n\n\n\n\nKolmas luku.\n\nValmistuminen ehtoolliskäyntiin.\n\nOpetuslapsen puhetta.\n\n\nKatso, minä tulen tykösi, Herra, sinun armopöytäsi ääreen, saadakseni\niloiten nauttia ateriaasi, jonka armossasi olet minulle kurjalle\nvalmistanut. Katso, sinuun sisältyy kaikki, mitä minä halajan;\nsinä olet minun autuuteni ja lunastukseni, toivoni ja vahvuuteni,\nkaunistukseni ja kirkkauteni. Ilahduta siis tänään palvelijasi\nsielua, sillä sinun puoleesi se kohoaa. Minä halajan nyt hartaasti\nsinut vastaanottaa, minä pyydän sinua huoneeseeni tulemaan, jotta\nminut Sakkeuksen kanssa katsottaisiin mahdolliseksi saamaan\nsiunauksesi ja luettaisiin Aabrahamin lasten joukkoon. Minun sieluni\nhalajaa sinua, sydämeni ikävöitsee yhteyttä kanssasi.\n\n2. Anna itsesi minulle, niin se riittää. Sillä sinua ilman ei ole\nmitään lohdutusta. Sinua ilman en tule toimeen enkä läsnäolottasi\nvoi elää. Sen vuoksi minun täytyy sinua usein lähestyä lääkettä\nsaadakseni sieluni pelastukseksi, etten ilman taivaallista evästä\nnääntyisi matkalla. Sinä, armahin Jeesus, lausuit kerran, puhuessasi\nkansanjoukoille ja parantaessasi heidän moninaisia tautejansa: en\ntahdo laskea heitä kotiin nälkäisinä, etteivät he nääntyisi tiellä.\nTee näin minullekin, sinä, joka uskovaisten virvoitukseksi olet\nsakramentin asettanut. Sinä olet sielun suloinen virvoitus, ja ken\nsinua soveliaasti nauttii, hän on iankaikkisen kirkkauden perillinen.\nVälttämätöntä on sentähden minulle, joka niin usein lankean ja rikon,\nniin helposti pensistyn ja näännyn, ahkerasti harjoittaa rukousta\nja synnintunnustusta, jotta uudistuisin ja puhdistuisin sinun pyhän\nruumiisi ja veresi kelvolliseen nauttimiseen. Kauan Ehtoollisesta\npoissa olemalla en jaksa hyvissä päätöksissäni pysyä.\n\n3. Ihmisen sisu on pahaan taipuvainen hamasta nuoruudesta (1 Moos.\n8: 21), ja ellei jumalallinen lääke tule avuksi, vajoaa ihminen\npian vielä syvemmälle. Pyhä Ehtoollinen pidättää meitä pahasta ja\nvahvistaa hyvässä. Kun nytkin, vaikka nautin sakramenttia, olen niin\nusein välinpitämätön ja penseä, mitä tapahtuisikaan, ellen tätä\nlääkettä käyttäisi enkä viljelisi niin voimallista apua! Ja vaikka\nen joka aika olekaan valmistunut enkä ehtoollisviettoon soveliaassa\nmielentilassa, tahdon kuitenkin pyrkiä siihen, että voisin sopivin\nmääräajoin vastaanottaa jumalallisen sakramentin ja päästä niin\nsuuren armon osallisuuteen. Sillä niin kauan kuin uskovaisen sielun\nmuukalaiselämä tässä kuolevaisessa ruumiissa kestää, on sille suurena\nvirvoituksena saada hartaalla mielellä vastaanottaa oma rakastettunsa.\n\n4. Oi, mikä ihmeellinen rakkaus ja armo ilmenee meitä kohtaan,\nHerrani ja Jumalani, kaikkien henkien Luoja ja Virvoittaja, siinä\nettä sinä alennut lähestymään kurjaa sielua tyydyttääksesi sen\nnälkää jumaluutesi ja ihmisyytesi hellyydellä. Oi onnellista mieltä,\noi autuasta sielua, joka saa armon hartaudella sinut vastaanottaa\nja silloin täyttyä hengellisellä ihastuksella! Oi, minkä korkean\nValtiaan hän ottaa vastaan! Kuinka rakkaan vieraan hän majoittaa!\nKuinka mieluisan seuran hän saa! Kuinka uskollisen ystävän hän saa\nluokseen, kuinka kalliin ja yli kaikkien armaan yljän hän tavoittaa,\nrakastetun yli kaiken, mitä ihminen halata taitaa! Oi, minun suloisin\narmaani, vaietkoon taivas ja maa kaikkinensa sinun kasvojesi edessä;\nsillä mitä kiitettävää ja ihastuttavaa niissä lieneekin, ovat ne\nsinun armokätesi runsaudesta lähteneitä eivätkä vedä vertoja sinun\npyhälle nimellesi, jonka valtasuuruus on määrätön.\n\n\n\n\nNeljäs luku.\n\nHartaille ehtoollisvieraille annetaan paljon hyvää.\n\nOpetuslapsen pahetta.\n\n\nHerrani ja Jumalani, joudu ennättävällä armollasi palvelijasi\nluokse, jotta minä kelvollisesti voisin lähestyä pyhää ja korkeata\nsakramenttiasi. Sytytä minun sydämeni minussa ja herätä minut\nraskaasta uneliaisuudesta. Etsi minua autuaaksi tekevällä armollasi\nsaadakseni hengessä maistaa sinun suloisuuttasi, joka täydellisenä\non kätkettynä tässä sakramentissa kuten lähteessä. Valista silmäni\nnähdäkseni niin suuren salaisuuden ja vahvista minua uskomaan siihen\nlujalla uskolla. Sillä se on sinun vaikutustasi eikä ihmisvoimaa,\nsinun pyhä säädöksesi eikä mikään ihmiskeksintö. Ei kukaan ole\nitsestään kelvollinen tätä tajuamaan eikä käsittämään; käyhän se yli\nenkelienkin ymmärryksen. Mitä sitten minä, kelvoton syntinen, tomu ja\ntuhka, kykenisin näin pyhästä ja korkeasta salaisuudesta ymmärtämään?\n\n2. Herrani, minä lähestyn sinua sydämeni yksinkertaisuudessa,\nnöyryydessä ja toivossa käskysi mukaan, ja uskon totisesti, että\nsinä, Jumala ja ihminen, olet läsnä tässä sakramentissa. Sinähän\ntahdot, että ottaisin sinut vastaan ja sinuun rakkaudessa yhtyisin.\nSentähden minä lempeyttäsi avukseni huudan ja nöyryydessä anon\nerikoista armoasi, jotta sinuun kokonaan sulaisin ja rakkaudessa\nraukeisin ja etten mistään muusta lohdutuksesta milloinkaan\nvälittäisi. Sillä tämä mitä korkein ja pyhin sakramentti on sielun\nja ruumiin terveys, lääke kaikkiin hengellisiin sairauksiin, jossa\nvikani parannetaan, intohimot hillitään, kiusaukset heikennetään ja\nvoitetaan, suurempi armo lahjoitetaan, ennen saatua voimaa lisätään,\nusko ja toivo vahvistetaan ja rakkaus palavaksi viritetään.\n\n3. Moninaista hyvää olet hartaille ehtoollisvieraillesi jo\nlahjoittanut ja yhä lahjoitat, Jumalani, sinä minun sieluni\nylläpitäjä, inhimillisen heikkouden vahvistaja ja kaiken sisällisen\nlohdutuksen lähde. Sinä vuodatat lohdutustasi ystävillesi erilaisissa\nahdistuksissa ja nostat heidät oman kurjuutensa syvyydestä sinun\nvarjeluksesi turviin. Sinä virvoitat ja valaiset heitä sisällisesti\nuudella, erikoisella armolla, niin että he, jotka ennen ehtoollisella\nkäyntiä tunsivat vain tuskaa ja rakkauden puutetta, sen jälkeen\ntaivaallisen ruuan ja juoman vahvistamina tuntevat tilansa\nparemmaksi. Näin taitavasti sinä menettelet valittujesi kanssa, jotta\nhe todellisuudessa tuntisivat ja ihka selvästi kokisivat, kuinka\npaljon heikkoutta heissä itsessään on ja kuinka runsaasti hyvyyttä\nja armoa he sinulta saavat. Itsestään he ovat kylmiä, kankeita ja\nhartautta vailla, mutta sinulta he saavat palavuuden, virkeyden ja\nhartauden armon. Ken on nöyränä lähestynyt armon lähdettä saamatta\nsieltä edes jonkin verran armon suloisuutta? Tai kuka seisoo valtavan\nnuotion ääressä saamatta siitä edes jonkin verran lämpöä? Ja sinä\nolet alati täysi ja tulviva lähde, herkeämättä palava ja lämmittävä\ntuli.\n\n4. Joskaan minun ei ole vielä sallittu ammentaa lähteen runsaudesta\neikä kyllikseni juoda, sovittelen kuitenkin suuni lähteen reunan\npartaalle saadakseni sieltä edes jonkin pisaraisen, jotta voisin\njanoani sammuttaa enkä kokonaan nääntyisi. Ja jollen voikaan olla\nniin taivaallisen tulen pyhittämä kuin Kerubit ja Serafit, niin\nyritän kuitenkin olla hartaudessa ja valmistaa sydäntäni, saadakseni\npyhän sakramentin nöyrästä nauttimisesta edes vähäisen jumalallisen\ntulen liekin. Mutta mitä minulta puuttuu, täytä sinä se, rakas\nJeesus, pyhä Vapahtaja, minun puolestani laupiaasti, sinä, joka\narmiaasti kutsut kaikki tykösi sanoen: tulkaa minun tyköni, te\nkaikki, jotka työtä teette ja olette raskautettuja, niin minä tahdon\nteitä virvoittaa.\n\n5. Minä teen työtä otsani hiessä, kärsin sydämen kipua, olen\nsynneillä raskautettu, kiusauksien vaivaama, monien intohimojen\nkietoma ja heittelemä, eikä ole minulla auttajaa eikä pelastajaa\npaitsi sinä, Jumalani ja Vapahtajani; sinun haltuusi uskon itseni\nja kaikki omani, jotta minua varjelisit ja iankaikkiseen elämään\nkuljettaisit. Ota minut vastaan nimesi kunniaksi, sinä, joka\nolet valmistanut ruumiisi ja veresi minulle ruoaksi ja juomaksi.\nSalli, Jumalani ja laupias Vapahtajani, hartauteni yhä lämmetä\nsakramenttiisi nauttimisen kautta.\n\n\n\n\nViides luku.\n\nPappi sakramentin jakajana [Esitys papista jotenkin katolinen.]\n\nPapeille ja papeista.\n\n\nVaikka sinulla olisi enkelien puhtaus ja Johannes Kastajan pyhyys,\net olisi arvollinen tätä sakramenttia nauttimaan etkä jakamaan. Ei\nole nimittäin ihmisen vallassa pyhittää Kristuksen sakramenttia tai\nvastaanottaa enkelien ravintoa. Kallis on sentähden pappien virka,\njoille on annettu sellaista, mikä ei enkeleillekään kuulu. Ainoastaan\nkirkon laillisesti vihkimillä papeilla on valta pyhittää Kristuksen\nasettama sakramentti. Sillä pappi on Jumalan palvelija Jumalan käskyn\nja asetuksen mukaan. Mutta varsinainen toimeenpanija ja tekijä on\nJumala, jonka käskyjä kaikkien on toteltava.\n\n2. Sinun on siis enemmän uskottava kaikkivaltiasta Jumalaa\ntämän ihmeellisen sakramentin asiassa kuin omia aistejasi tai\nmuita näkyväisiä merkkejä. Pelolla ja pyhällä mielellä on tähän\ntehtävään käytävä. Pidä itsestäsi vaari ja katso, kenen palvelus\nsinulle on uskottu piispan kättenpäällepanemisen kautta. Sinä olet\nvihitty papiksi ja kutsuttu sakramenttia jakamaan; pidä siis huoli\nsiitä, että uskollisesti ja hartaasti aikanansa toimitat pyhän\ntoimituksen ja osoitat itsesi nuhteettomaksi. Et sinä ole taakkaasi\nkeventänyt, vaan olet vielä lujemmalla siteellä kuriin sidottu ja\npyhään vaellukseen velvoitettu. Papin on oltava kaikilla hyveillä\nkaunistettu, ja hänen on muille osoitettava hyvä esimerkki. Ei hänen\nsovi yleistä leveätä tietä vaeltaa, vaan hänen menonsa olkoon taivaan\nenkelien ja pyhien ihmisten kanssa.\n\n3. Pyhiin vaatteisiin puettu pappi kantaa Kristuksen merkkiä,\njotta hän kaikella nöyryydellä rukoilisi Jumalaa itsensä ja kaiken\nkansan puolesta. Hän kantaa sekä edessä että takana Herran ristin\nkuvaa, muistuttaakseen alati Kristuksen kärsimisestä. Kasukassa\non risti edessä, jotta pappi uutterasti katselisi Kristuksen\njälkiä ja hartaasti niitä seuraisi. Samoin on risti takana, jotta\nhän nöyryydessä kantaisi mahdolliset loukkaukset. Älköön hän\nesirukouksesta heretkö, ennenkuin on laupeuden saavuttanut! Kun\nEhtoollista vietetään, kunnioitetaan Jumalaa, ilahdutetaan enkeleitä,\nrakennetaan seurakuntaa ja tullaan osalliseksi taivaallisesta hyvästä.\n\n\n\n\nKuudes luku.\n\nKuinka Ehtoolliselle tulee itsensä valmistaa.\n\nOpetuslapsen puhetta.\n\n\nKun ajattelen sinun pyhyyttäsi, oi Herra, ja omaa mitättömyyttäni,\nniin minä suuresti vapisen ja hämmästyn. [Esityksessä kuvataan\nEhtoollista \"mysterium tremendumina\" katoliseen tapaan.] Jos pysyn\nEhtoolliselta poissa, pakenen elämää; jos taas kelvottomasti sen\nnautin, rikon sinua vastaan. Mitä siis teen, Jumalani, sinä, joka\nolet auttajani ja neuvonantaja hädässä?\n\n2. Opeta minulle oikea tie, neuvo minulle sellainen lyhyt valmistus,\njoka pyhään ateriaan soveltuu! Minun on tarpeellista tietää,\nkuinka kyllin hartaasti ja jumalisesti sydäntäni valmistaisin\nvastaanottaakseni sakramenttisi sieluni terveydeksi ja viettääkseni\nniin suurta, jumalallista salaisuutta.\n\n\n\n\nSeitsemäs luku.\n\nOmaatuntoa on tutkittava.\n\nHerran puhetta.\n\nJokaisen tulee lähestyä ja viettää tätä sakramenttia suurimmalla\nnöyryydellä ja anteeksipyynnöllä kuin myös lujalla uskolla ja\npuhtaalla aikomuksella, Jumalan kunniaksi. Tutkistele uutterasti\nomaatuntoasi ja puhdista sitä voimaisi mukaan katumuksella ja\nnöyrällä anteeksipyynnöllä, niin ettei sinulle jää mitään raskasta\ntaakkaa, joka sinua painaa ja vapaan pääsyn sakramentin nauttimiseen\nestää. Sinun on tunnettava vastenmielisyyttä kaikkia syntejä kohtaan\nyleensä ja sitäpaitsi surtava jokapäiväisiä erheitä erikseen. Ja jos\naika sallii, niin tunnusta Jumalalle myöskin sydämen salaisuudessa\npiilevät synnin saastat.\n\n2. Murehdi huokauksin sitä, että vielä olet niin lihallinen ja\nmaailmallinen; niin intohimojesi vallassa ja haluja täynnä; niin\nvähän valpas ulkonaisia kiusauksia vastustamaan ja valheellisiin\nkuvitelmiin kietoutunut; niin kääntynyt ulkonaisiin ja sisällisiin\nhaluton; niin herkkä keveään ilonpitoon ja huvituksiin ja niin\nvastahakoinen katumuksen kyyneliin; niin kärkäs siihen, mikä lihalle\nkelpaa, ja niin hidas hengen palavuuteen; niin halukas uusia\nkuulemaan ja kaunista katselemaan ja niin huoleton etsimään sitä,\nmikä on vähäpätöistä ja ihmisten silmissä halpaa; niin kiihkeä\npääsemään paljon omistajaksi ja niin saita antamaan ja niin nopea\nsulkemaan kätesi; niin ajattelematon puheissa ja niin haluton\nvaikenemaan; niin taitamaton hyvissä tavoissa ja niin kiihkeä\nteoissa; niin pöydän nautintoihin mieltynyt, mutta kuuro Jumalan\nsanalle; niin nopea viettämään lepohetkiä ja niin laiska työhön;\nniin valveilla satuja kuunnellessa ja niin unen voittama pyhissä\nmenoissa; niin innokas odottamaan jumalanpalveluksen loppumista\nja niin hajamielinen sitä tarkatessa. Sinä olet vielä huolimaton\nrukoushetkien suorittamisessa, laimea niiden viettämisessä ja\nEhtoollisella käydessäsi penseä; helposti hajamielisyyteen joutuva,\nmutta harvoin mieli ja ajatukset koossa; nopea vihaan ja pikainen\nnärkästymään; hanakka tuomitsemaan ja ankara muita arvostelemaan;\nmyötäkäymisessä iloinen ja vastoinkäymisissä huikentelevainen; hyviin\npäätöksiin kylläkin valmis, mutta huono niitä panemaan täytäntöön.\n\n3. Sittenkuin olet nämä puutoksesi surulla ja mielikarvaudella\ntunnustanut ja niitä valittanut, tee vahva päätös parantaaksesi\nelämäsi. Kanna sitten itsesi vilpistelemättä ja jakamattomalla\nmielellä sydämesi alttarille minun nimeni kunniaksi, s.o. anna\nsekä ruumiisi että sielusi minulle iäiseksi uhriksi, jotta\nvoisit kelvollisesti minun pöytääni tulla ja pyhän sakramenttini\nautuudeksesi nauttia.\n\n4. Ei ole nimittäin sen arvollisempaa Jumalalle annettavaa\nuhrilahjaa, kuin että Ehtoollisessa vilpittömästi annat itsesi\nJumalalle. Sille, joka katuvaisena ja armoa anoen tyköni tulee, minä\nvakuutan: niin totta kuin minä elän, en minä tahdo syntisen kuolemaa,\nvaan että hän kääntyisi ja eläisi. Enkä minä hänen syntejänsä enää\nmuistele, vaan niiden pitää anteeksiannetut oleman (Hes. 33: 11-16).\n\n\n\n\nKahdeksas luku.\n\nKristuksen uhri ristillä ja itsekieltäymys.\n\nHerran puhetta.\n\nNiinkuin minä vapaaehtoisesti, kädet ristille ojennettuina ja ruumis\npaljaana, edeskannoin itseni Jumalalle ja Isälle uhriksi, niin ettei\nminulla ollut mitään, mikä olisi jäänyt antamatta jumalallisen\nvanhurskauden sovintouhriksi, niin on sinunkin vapaaehtoisesti ja\njoka päivä kaikkine voiminesi ja haluinesi annettava itsesi pyhäksi\nja puhtaaksi uhriksi. Enhän muuta sinulta pyydä, kuin että kokonaan\nantaudut minulle. Mitä muuta paitsi itseäsi antanet, siitä en pidä\nlukua; en etsi lahjojasi vaan itseäsi.\n\n2. Niinkuin ei sinulle riittäisi kaikki muu, jollei sinulla minua\nole, niin eivät myöskään antimesi voi minua tyydyttää, jollet\nitseäsi anna. Uhraa itsesi minulle ja anna itsesi kokonaan alttiiksi\nJumalalle, niin se on oleva otollinen uhri. Katso, minä uhrasin\nitseni kokonaan Isälle sinun puolestasi; annoin vielä ruumiini ja\nvereni ruuaksesi, ollakseni kokonaan sinun ja sinun ollaksesi minun.\nMutta jos pysyt itsessäsi kiinni etkä vapaaehtoisesti mukaudu minun\ntahtooni, ei uhri ole täydellinen eikä yhteys välillämme eheä. Mutta\njos tahdot saavuttaa tosi vapauden, on sinun ennen kaikkia töitä\nkokonaan antauduttava uhriksi Jumalalle. Sentähden onkin niin harvoja\nvalaistuja ja sisällisesti vapaita, kun ei monikaan kokonaan itseänsä\nkieltää taida. Tämä lauselmani pysyy lujana: \"Joka ei luovu kaikesta,\nmitä hänellä on, ei hän taida olla minun opetuslapseni\" (Luuk. 14:\n33). Jos siis tahdot olla minun opetuslapseni, antaudu kaikkine\nhaluillesi minulle!\n\n\n\n\nYhdeksäs luku.\n\nKokonainen antautuminen Jumalalle.\n\nOpetuslapsen puhetta.\n\n\nKaikki, mitä on taivaassa ja mitä on maassa, on sinun. Minä haluan\nantautua sinulle vapaaehtoiseksi uhriksi ja myös alati omanasi\npysyä. Herra, sydämen yksinkertaisuudessa antaudun sinulle tänään\nalituiseksi palvelijaksi, sinulle kuuliaisena olemaan ja sinulle\nkiitosta uhraamaan. Ota minut vastaan tänään nauttiessani kallista\narmon ateriaa, jotta se tulisi minulle ja muulle kansallesi\nautuudeksi.\n\n2. Herra, minä kannan sovintoalttarillesi myös kaikki syntini ja\nrikokseni, jotka sinua vastaan olen tehnyt elämäni alusta tähän\npäivään asti. Oi, kunpa sinä sytyttäisit ja polttaisit ne rakkautesi\nliekillä, niin että kaikki synnin tahrat olisivat minusta pois\npyyhityt ja omatuntosi kaikesta pahasta puhdistettu. Palauta minulle\narmosi, jonka synneilläni olen menettänyt. Anna kaikki syntini\nanteeksi ja suutele minua laupeuden suunannolla.\n\n3. Mitä voin minä tehdä synneilleni muuta kuin tunnustaa ne\nnöyryydessä ja väsymättä rukoilla anteeksi antamusta. Kuule siis\nminua armossa, kun seison edessäsi! Syntini ovat minulle inhottaviksi\ntulleet; en tahdo niihin enää milloinkaan langeta; minä kärsin niiden\ntakia, niin kauan kuin elän; tahdon myös tehdä parannusta ja hyvittää\nminkä voin. Anna minulle, o Jumala, syntini anteeksi sinun nimesi\ntähden ja pelasta minun sieluni, jonka kalliilla verelläsi olet\nlunastanut. Minä heittäydyn laupeutesi turviin, minä antaudun sinun\nkäsiisi. Menettele kanssani laupeutesi mukaan äläkä maksa minulle\npahuuteni mukaan.\n\n4. Minä kannan eteesi myöskin vähät hyvyyteni, vaikka ne ovatkin\nmitättömiä ja epätäydellisiä. Minä rukoilen, että sinä minut\npyhittäisit, otolliseksi tekisit ja eteenpäin veisit, saattaaksesi\nminut, kelvottoman luotusi, kerran autuaaseen loppuun.\n\n5. Minä kannan vielä eteesi kaikki jumalisten ihmisten hyvät\ntoivotukset, samoin vanhempain ja ystäväin, veljien ja sisarten\nahdistukset, niin myös kaikkien rakkaitteni ynnä kaikkien niiden,\njotka rakkaudesta ovat minulle hyvää tehneet tahi minulta\nesirukouksia pyytäneet, olkoot he vielä elossa tahi jo vainajia,\njotta he kaikki tulisivat osallisiksi armosi avusta, lohdutuksestasi\nja suojeluksestasi vaaroissa, niin että he vapautettuina kaikesta\npahasta riemullisesti sinulle kiitosta veisaisivat.\n\n6. Minä kannan myöskin eteesi esirukoukseni, erikoisesti niiden\npuolesta, jotka minua ovat jotenkuten loukanneet, murheelliseksi\nsaattaneet tai solvaisseet taikka myös vahinkoa minulle tuottaneet.\nMinä rukoilen myös niiden puolesta, joita minä olen loukannut ja\nhuonosti kohdellut, sanoin tai töin, tieten tai tietämättäni, jotta\nmeille rikoksemme molemmin puolin anteeksi antaisit. Ota pois, o\nHerra, sydämistämme kaikkinainen epäluulo ja viha ja yleensä kaikki\nse, mikä veljellistä rakkautta turmelee ja vähentää. Armahda, Herra,\nniitä, jotka laupeuteesi turvaavat ja ovat armoasi vailla. Tee\nmeidät sellaisiksi, että olisimme mahdolliset armoasi nauttimaan ja\niankaikkisen elämän perimään.\n\n\n\n\nKymmenes luku.\n\nP. Ehtoollista ei suotta ole laiminlyötävä.\n\nHerran puhetta.\n\n\nSinun on usein käytävä armon ja laupeuden lähteellä, kaiken hyvyyden\nja puhtauden lähteellä, jotta parantuisit himoistasi ja rikoksistasi\nja vahvistuisit vastustamaan sielunvihollisen kiusauksia. Sillä\nkiusaaja, tietäen Ehtoollisen parhaaksi lääkkeeksi, käyttää jokaista\ntilaisuutta pidättääkseen uskovaisia siitä.\n\n2. Sentähden saavat jotkut valmistuessaan pyhälle aterialle\nerikoisesti kärsiä sielunvihollisen juonia. Sillä häijy henki,\nniinkuin Jobin kirjassa on kirjoitettu, tunkeutuu Jumalan\nlasten joukkoon, saadakseen heitä häiritä ja peloitella.\nHän vähentää heidän hartauttaan ja heikontaa heidän uskoaan\nsaattaakseen heidät haluttomiksi ja jos mahdollista luopumaan\nkoko ehtoollisellakäynnistä. Sinun ei kuitenkaan ole huolittava\nhänen tuottamistaan mielikuvituksista, olkoot ne kuinka törkeitä\nja kauhistuttavia tahansa, vaan sinun on palautettava ne hänelle\ntakaisin vasten naamaa. Tuo viheliäinen on halveksittava ja pilkkana\npidettävä, eikä hänen yllytystensä vuoksi ole pyhää ateriaa\nlaiminlyötävä.\n\n3. Monesti on myöskin esteenä liiallinen huoli todellisesta\nhartaudesta ja ripin pelko. Menettele viisasten neuvon mukaan ja pane\npois turha murhe ja epäilys, sillä se on Jumalan armon esteenä ja\nturmelee tosi hartauden. Älä suinkaan jonkin vähäisen huolen takia\nlaiminlyö Ehtoollista, vaan kiiruhda tunnustamaan syntisi ja anna\nnopeasti lähimmäisellesi anteeksi. Jos itse olet jotakuta loukannut,\npyydä nopeasti anteeksi, ja Jumala on sinulle anteeksi antava.\n\n4. Mitä auttaa synnintunnustuksen viivytteleminen ja\nehtoollisellakäynnin lykkääminen! Puhdista nopeasti itsesi, aja\nmyrkky ulos ja riennä ottamaan lääkettä, niin saat tuntea avun. Jos\ntänään lykkäät sen toistaiseksi, ilmestyy kenties huomenna vielä\nsuurempi este, ja niin estyt Ehtoolliselta yhä kauemmin ja tulet\nyhä enemmän kelvottomaksi. Heitä nopeasti pois hervottomuutesi ja\nhitautesi, epäröiminen ei mitään hyödytä, älkööt myös olko tiellä\npienet jokapäiväiset esteet. Mitä pitemmälle ehtoollisellakäynnin\nlykkäät, sitä suuremmaksi penseytesi kasvaa. Ikävä sanoa, on\nsellaisia haluttomia ja kuihtuneita sieluja, jotka lykkäävät\nehtoollisellakäynnin sen vuoksi, että pääsisivät valvomasta itseään.\n\n5. Voi, kuinka vähäinen rakkaus ja mitätön hartaus on niillä, jotka\nniin helposti lykkäävät Ehtoollisen toistaiseksi! Kuinka autuas ja\nJumalalle otollinen on se, joka säilyttää omantuntonsa niin puhtaana,\nettä olisi vaikkapa joka päivä valmis ja halukas Ehtoollisella\nkäymään, jos se olisi sallittua ja voisi huomiota herättämättä\ntapahtua. Jos ken joskus pysyy poissa nöyryydestä tai hyväksyttävän\nesteen vuoksi, häntä on sen vuoksi kiitettävä. Mutta jos kylmyys on\nhänet vallannut, tulee hänen kehoittaa itseään, ja Jumala on näkevä\nhänen halunsa.\n\n6. Mutta jos jollakulla on hyväksyttävä este ja hänellä on hyvä halu\nja harras kaipuu Ehtoollisen osallisuuteen, ei hän kuitenkaan ole\njäävä ilman sen hedelmää. Sillä hurskaalla ihmisellä on joka päivä ja\nhetki tilaisuus päästä Kristuksen hengelliseen yhteyteen, mutta siitä\nhuolimatta on hänen soveliaana aikana sakramentissa vastaanotettava\nLunastajansa ruumis ja veri ja siinä enemmän etsittävä Jumalan\nkunniaa kuin omaa lohdutustansa. Mutta joka kerta kun kristitty\nnauttii Kristuksen kärsimisen sakramenttia, hän näkymättömästi\nvirvoitetaan ja samalla hänen rakkautensa syttyy.\n\n7. Ken valmistaa itsensä vain suurina juhlina tai tottumuksesta, hän\non tavallisesti huonosti valmistunut. Autuas, ken itsensä Herralle\nuhriksi kantaa, niin usein kuin pyhää ateriaa viettää. Älä ole\nalttarille astuessasi liian hätäinen tai hidas, vaan käyttäydy hyvän\ntavan mukaisesti. Älä tuota muille vaivaa tai haittaa, vaan noudata\nisiltä perittyjä tapoja ja pidä enemmän vaari toisten hyvästä kuin\nomastasi.\n\n\n\n\nYhdestoista luku.\n\nSakramentti ja Pyhä Raamattu ovat uskovaiselle sielulle\nvälttämättömät.\n\nOpetuslapsen puhetta.\n\n\nOi armahin Jeesus, kuinka autuasta on hurskaalle sielulle sinun\npöytäsi ääressä Ehtoollista viettää, jossa hänelle ei muuta ruokaa\nnautittavaksi tarjota, paitsi sinua ainoa rakastettu ja ikävöity yli\nkaiken. Minullekin on mitä suloisinta sinun läsnäollessasi vuodattaa\nrakkauden kyyneliä ja hurskaan Magdaleenan kanssa kyynelillä pestä\njalkojasi. Mutta missä on sellainen hartaus? Missä sellainen\nkyynelvirta? Totisesti, sinun kasvojesi edessä pitäisi sydämeni olla\npalava ja minun ilosta itkemän. Olethan sinä sakramentissa läsnä,\nvaikkakin salatulla tavalla.\n\n2. Sillä jumalallisessa kirkkaudessasi sinua katsella eivät silmäni\nkestäisi, eikä koko maailma voisi kärsiä sinun valtasuuruutesi\nloistetta. Peittäessäsi itsesi sakramenttiin sinä heikkouttani\nsäästät. Minulla on palvottavana Hän, jota taivaan enkelit\nkumartavat, minä tosin toistaiseksi uskossa, mutta he näkemisessä\nja ilman peitettä. Minun on oltava tyytyväinen uskon valoon, siksi\nkunnes iäisen kirkkauden päivä koittaa ja varjot haihtuvat. Mutta\nkun täydellisyys tulee, silloin sakramenttien käyttökin lakkaa.\nTaivaassa eivät autuaat enää tätä lääkettä tarvitse, sillä he\niloitsevat alituisesti Jumalan läheisyydessä, katsellen häntä\nkasvoista kasvoihin. Muuttuen tutkimattoman jumaluuden kirkkauteen\nhe maistavat Jumalan lihaksi tullutta Sanaa, joka alusta on ollut ja\niankaikkisesti on pysyvä.\n\n3. Näitä ihmeitä ajatellessani tuntuu kaikki hengellinenkin lohdutus\ntyhjältä, sillä niin kauan kuin en Herraa näe hänen kunniassansa, en\npidä tässä maailmassa nähtyä enkä kuultua minkään arvoisena. Sinä,\no Jumala, olet todistajani, ettei mikään luotu voi minua tyydyttää,\npaitsi Sinä, jota halajan iäisesti katsella. Kuolevaisessa ruumiissa\nollessani ei tämä kuitenkaan ole mahdollista. Sentähden on minun\npysyttävä kärsivällisenä ja haluni taivutettava sinun tahtoosi.\nSillä sinun pyhäsi, jotka nyt taivaan valtakunnassa kanssasi\nriemuitsevat, odottivat eläessään sinun kirkkautesi tulemista. Mitä\nhe ovat uskoneet, sen uskon minäkin, mitä he ovat toivoneet, sitä\ntoivon minäkin, minne he ovat saapuneet, sinne toivon minäkin armosi\navulla saapuvani. Sillä välin vaellan uskossa, pyhien esikuvien\nvahvistamana. Minä pidän myöskin pyhiä kirjoja lohdutuksenani\nja elämän peilinä ja yli kaiken muun pyhän ruumiisi ja veresi\nlääkkeenäni ja turvanani.\n\n4. Kaksi asiaa pidän itselleni aivan välttämättöminä tässä elämässä,\njoita ilman en voisi sitä kestää. Niin kauan kuin olen pidätettynä\ntässä ruumiin vankilassa, tarvitsen vallankin näitä kahta: _ravintoa_\nja _valoa_. Pyhän ruumiisi ja veresi olet minulle heikolle sielun\nvirvoitukseksi lahjoittanut ja sanasi olet jalkaini valoksi asettanut\n(Ps. 119: 105). Ilman näitä kahta en hyvinkään elää taida; sillä\nJumalan sana on sielun valo ja sakramentti on elämän leipä. Nämä\novat ne kaksi pöytää, jotka on asetettu kahden puolen kirkkosi\naarrekammioon. Toinen on alttaripöytä, jonka päällä on pyhä leipä;\ntoinen on jumalallisen lain pöytä, jonka päällä on pyhä oppi; se\njohtaa horjumatta esiripun tuolle puolen, kaikkein pyhimpään.\n\n5. Kiitos sinulle, Herra Jeesus, sinä ikuisen kirkkauden loiste,\npyhän opin pöydästä, jonka olet antanut meille palvelijoittesi,\nprofeettain, apostolien ja muiden opettajien kautta. Kiitos sinulle,\nihmisten Luoja ja Lunastaja, joka, julistaaksesi koko maailmalle\nrakkautesi, olet valmistanut suuren Ehtoollisen, jossa et ole\nnautittavaksi antanut ainoastaan esikuvallista karitsaa, vaan\npyhimmän ruumiisi ja veresi; sillä aterialla sinä uskovaisesi ilolla\nravitset ja juotat heitä autuuden maljasta, johon sisältyy kaikki\nparatiisin ihanuus ja jolloin pöytäkumppaneinamme ovat pyhät enkelit.\n\n6. Oi, kuinka suuri ja vastuullinen on pappien toimi, heille kun on\nuskottu tämän aterian pyhittäminen ja jakaminen. Kuinka pyhät heillä\npitäisi olla kädet, kuinka puhdas heidän suunsa, kuinka saastaton\nheidän ruumiinsa, kuinka tahraton heidän sydämensä! Papin suusta ei\npitäisi lähteä muuta, kuin mikä on pyhää, nuhteettomia ja hyödyllisiä\nsanoja!\n\n7. Olkoot papin silmät vilpittömät ja häveliäät, sillä ne saavat\nkatsella Kristuksen ruumista. Olkoot hänen kätensä puhtaat, sillä\nniiden on koskettava pyhää sakramenttia! Sentähden kuuluu, jos\nkaikillekin, niin erityisesti papeille: olkaa pyhät, sillä minä,\nteidän Herranne ja Jumalanne, olen pyhä.\n\n8. Kaikkivaltias Jumala, anna meille, jotka olemme papinviran\nvastaanottaneet, armosi, että soveliaasti ja hartaasti voisimme\nsinua hyvällä omallatunnolla palvella! Ja jollemme niin viattomasti\ntaida vaeltaa, kuin meidän pitäisi, niin anna meidän kuitenkin saada\narmo syntejämme murehtia ja sitten nöyryyden hengessä sinua entistä\npalavammin palvella.\n\n\n\n\nKahdestoista luku.\n\nEhtoolliselle aikovan tulee vakavasti itsensä valmistaa.\n\nHerran puhetta.\n\n\nMinä olen puhtauden ystävä ja kaiken pyhyyden lähde. Minä etsin\npuhdasta sydäntä, sillä siinä on minun lepopaikkani. Tee siis\nhuoneesi laajaksi, niin minä opetuslapsinen! vietän Ehtoollista\nluonasi. Jos tahdot minun tulemaan tykösi ja jäämään luoksesi, niin\npoista luotasi vanha taikina ja puhdista sydämesi maja. Karkota\nsieltä maailma ynnä paheiden parvi; istu kuin yksinäinen varpunen\nkatolla ja ajattele murheella pahoja tekojasi. Rakastetulleen\nvalmistaa rakastava sielu parhaan sijan, osoittaen siten hartaan\nhalunsa.\n\n2. Tiedä kuitenkin, ettet omin voiminesi voi tätä valmistusta saada\naikaan, vaikka vuosikauden sitä harjoittaisit etkä mitään muuta\nmielessäsi pitäisi. Vain yksinomaan armosta sinun on sallittu\npöytääni lähestyä, niinkuin kerjäläinen, joka kutsutaan rikkaan\npitoihin. Etkä millään muulla sitä palkita taida kuin nöyryydellä ja\nkiitollisuudella. Ota siis rakkaudella ja pyhällä pelolla vastaan\nHerrasi ruumis ja veri, kun hän haluaa sinua lähestyä. Minä olen\nkutsun lähettänyt ja käskyn antanut, minä täytän sen, mikä sinulta\npuuttuu: tule ja ota minut vastaan.\n\n3. Kun sinulle hartauden armon lahjoitan, ole Jumalallesi kiitollinen\nsaamasi laupeuden vuoksi. Jos taas tunnet itsesi kuivaksi ja\nkylmäksi, niin rukoile, huokaa ja kolkuta; äläkä herkeä, ennenkuin\nolet saanut edes pisaran armoa vastaanottaa. Sinä tarvitset minua\nenkä minä sinua. Et sinä tule pyhittämään minua, vaan minä tulen\npyhittämään ja parantamaan sinua. Sinä tulet saadaksesi minulta\npyhyyttä ja yhdistyäksesi minuun. Minulta saat uuden armon ja\nviriät uuteen elämän parannukseen. Älä katso tätä armoa ylen, vaan\nvalmistaudu siihen kaikella vakavuudella saadaksesi rakastettusi\nluoksesi.\n\n4. Mutta sinun ei ole ainoastaan oikeasta valmistuksesta huolta\npidettävä, vaan sinun on myös muistettava valvominen Ehtoollisen\njälkeen. Eikä se ole vähemmän tarpeellinen kuin valmistus, sillä se\non tärkein ehto uuden armon vastaanottamiseen. Joka Ehtoolliselta\ntultuansa heti etsii ulkonaista virkistystä, on sangen haluton\nuuteen hartauteen. Varo turhaa juttelua, pysy hiljaisuudessa ja\nnauti Jumalan armoa: Hän on sinun, eikä koko maailma voi häntä\nsinulta riistää. Minä olen se, jolle sinun on kokonaan antauduttava;\nniin että et enää elä itsellesi, vaan minulle, joka kaikki huolesi\nkarkotan.\n\n\n\n\nKolmastoista luku.\n\nHurskas sielu etsii sakramentissa kaikesta sydämestään Kristuksen\nyhteyttä.\n\nOpetuslasten puhetta.\n\n\nOi, kunpa minä, Herra, löytäisin yksin sinut ja saisin avatuksi\nsinulle koko sydämeni ja pääsisin nauttimaan sinua, niinkuin sieluni\nhalajaa! Oi, kunpa ei yksikään luotu minua liikuttaisi, vaan sinä\nyksin puhuisit minulle ja minä sinulle, siihen tapaan kuin rakastava\npuhuu rakastettunsa ja ystävä ystävänsä kanssa. Sitä toivon ja\nrukoilen, että kokonaan sinuun yhtyisin, että sydämeni irtaantuisi\nluoduista kappaleista ja että ahkeran ehtoollisvieton kautta paremmin\noppisin ymmärtämään taivaallisia ja iäisiä. Ah, Herra Jumala, milloin\nolen pääsevä täydelliseen yhteyteen kanssasi, sinuun raukeamaan ja\nitseni unohtamaan! Salli itsesi pysyä minussa ja minun sinussa ja\nsiten meidän molempien yhdessä!\n\n2. Sinä olet totisesti rakkaani ja valittuni, jossa sieluni haluaa\nasua kaikki elinpäivänsä. Sinä olet rauhantekijäni, jossa on\nsuurin rauha ja paras lepo ja jonka ulkopuolella on vaiva ja tuska\nja määrätön kurjuus. Sinä olet totisesti salattu Jumala, [Deus\nabsconditus = salattu Jumala (Jes. 45:15).] eikä sinun mielisuosiosi\nole jumalattomain, vaan nöyräin ja vilpittömäin kanssa. Kuinka\nsuloinen onkaan Henkesi, o Herra, joka osoittaaksesi rakkauttasi\nlapsiasi kohtaan taivaan leivällä haluat heitä virvoittaa! Ei ole\nkansaa, jolla on sellainen Jumala kuin sinä, sillä sinä annat itsesi\nomillesi nautittavaksi, jotta sielu virkistyisi ja sydän taivaaseen\nkohotettaisiin.\n\n3. Mikä luontokappale saa niin suurta jumalallista rakkautta tuta\nkuin hurskas sielu, jonka luo itse Jumala saapuu sitä ruumiillansa\nravitsemaan! Oi sanomatonta armoa, oi ihailtavaa antautumista ja\nääretöntä rakkautta, eritoten ihmisille osoitettua! Millä, oi Herra,\ntällaisen rakkauden palkitsen! Ei minulla ole muuta lahjaa kuin\nsydämeni, jonka kokonansa tahdon Herralle lahjoittaa. Kun sieluni\non päässyt tyyten Jumalaan yhtymään, on sydämeni kiitosta veisaava.\nJa Herra on sanova minulle: jos tahdot olla minun kanssani, tahdon\nminäkin olla sinun kanssasi. Ja minä vastaan: ole armossa kanssani,\nHerra, niin minä sydämen halusta olen sinun kanssasi. Suurin haluni\non saada yhteydessäsi pysyä.\n\n\n\n\nNeljästoista luku.\n\nKuinka harras sielu ikävöitsee Kristusta.\n\nOpetuslapsen puhetta.\n\n\nOi Herra, kuinka suuri on suloisuutesi runsaus, jonka olet\npelkääväisillesi pannut tallelle. Kun muistelen, millä hartaudella\nmonet hurskaasi ovat sakramenttiasi lähestyneet, silloin itseäni\nhäpeän, jopa punastun, että alttariasi lähestyn niin penseänä ja\nkylmänä ja niin vailla todellista sydämen hartautta. Murheella\ntunnen, etten sinua kohtaan ole palava enkä niin voimakkaasti\nliikutettu, kuin entiset hurskaat ovat olleet, jotka rakkauden\npalavuuden vuoksi eivät ole voineet itkuansa pidättää, vaan sekä\nsuulla että sydämellä tavoittelivat sinua, elävän veden lähdettä.\nEivätkä he voineet nälkäänsä millään muulla tyydyttää kuin sinun\nruumiillasi ja verelläsi, jotka he hengellisellä halulla ja riemulla\nottivat vastaan.\n\n2. Kuinka palava oli heidän uskonsa; se on ilmeinen todistus sinun\npyhästä läsnäolostasi. Sillä Herransa totisesti tuntevat leivän\nmurtamisessa ne, joiden sydän on palava heidän vaeltaessaan Jeesuksen\nkanssa (Luuk. 24: 32, 35). Sellainen hartaus, niin palava rakkaus on\nminusta vielä kaukana. Rakas, hyvä Jeesus, ole minulle armollinen\nja salli köyhän kerjäläisesi, ainakin joskus Ehtoollisessa, tuntea\npieni kipinä armahtavaa rakkauttasi, jotta uskoni kasvaisi, toivoni\nsinun hyvyyteesi virkistyisi ja rakkauteni taivaallisella mannalla\nravittuna sammumattomana pysyisi.\n\n3. Mutta sinun armollesi on mahdollista lahjoittaa minulle tämä\nikävöimäni hartaus ja lähestyä minua hengen palavuudessa, kun sinulle\notollinen aika on saapunut. Sillä vaikka en tunne entisten hurskasten\npalavaa halua, minä kuitenkin sinun armostasi sitä ikävöitsen ja\nrukoilen, että minäkin pääsisin osalliseksi heidän pyhään seuraansa.\n\n\n\n\nViidestoista luku.\n\nTie hartauteen on nöyryys ja itsensä kieltäminen.\n\nHerran puhetta.\n\n\nHartauden armoa on sinun vakavasti tavoiteltava, ikävöiden etsittävä,\nkärsivällisyydessä ja uskossa odotettava, niin ikään on sinun\nse kiitollisuudella vastaanotettava, nöyryydessä säilytettävä,\nuskollisesti käytettävä ja muuten jätettävä Jumalan haltuun aika\nja tapa, jolla hän tahtoo sinua lähestyä. Erityisesti on sinun\nnöyryytettävä itsesi, kun tunnet varsin vähän tai et tunne ollenkaan\nsisällistä hartautta; mutta älä heittäydy liialliseen alakuloisuuteen\ntai murheeseen. Jumala antaa usein lyhyessä hetkessä sen, minkä hän\nkauan aikaa on pidättänyt. Joskus hän rukouksen päättyessä antaa\nminkä sen alkaessa lykkäsi toistaiseksi.\n\n2. Jos armo lahjoitettaisiin heti paikalla, kun sitä rukoillaan,\nei heikko ihminen sitä voisi kestää. Sen vuoksi on hartauden armoa\nhyvässä toivossa ja nöyrällä kärsivällisyydellä odotettava. Mutta\npane se syntiesi syyksi, milloin sitä ei anneta taikka milloin se\nsalaa poisotetaan. Välistä on vain vähäinen asia, joka estää tai\nsalaa armon, jos sitten sitä, joka niin suuren hyvän estää, voidaan\nsanoa vähäiseksi eikä pikemminkin suureksi. Mutta jos sen voitat,\nolkoon se suuri tai vähäinen, tulet saamaan mitä rukoilit.\n\n3. Sillä niin pian kuin koko sydämestäsi olet Jumalalle antautunut\netkä enää oman mielesi mukaan pyydä sitä tai tätä, vaan annat\nkaikki hänen haltuunsa, saat huomata itsesi häneen yhdistetyksi ja\nrauhoitetuksi; sillä ei mikään tuota niin suurta huojennusta kuin\nJumalan mielisuosioon tyytyminen. Ken siis vilpittömästi kohottaa\nhalunsa Jumalan puoleen ja itsestänsä karkottaa niin hyvin luvattoman\nmieltymyksen kuin myös vastenmielisyyden luotuja kappaleita kohtaan,\nhän on sovelias armon käsittämiseen ja hartauden lahjan saamiseen.\nMissä Herra tapaa tyhjät astiat, siinä hän siunauksensa jakaa. Mitä\ntäydellisimmin joku näistä maallisista kieltäytyy ja itseltänsä\nkuolee, sitä pikemmin armo saapuu, sitä runsaampana se lähestyy ja\nsitä korkeammalle se vapautetun sydämen kohottaa.\n\n4. Silloin hän on näkevä ja ihastuksesta raukeneva, ja hänen\nsydämensä on laajeneva, sillä Herran käsi on hänen kanssansa, ja\nhän on antautunut Herran käsiin ikiajoiksi. Katso, niin siunataan\nse, joka koko sydämestään etsii Herraa eikä sieluansa turhuuteen\nkiinnitä. Ottaessaan vastaan Pyhän Ehtoollisen hän saa suuren armon\nnauttia yhteyttä Herran kanssa, koska hän ei etsi omaa lohdutustansa,\nvaan yli kaiken Jumalan kunniaa.\n\n\n\n\nKuudestoista luku.\n\nMeidän on ilmaistava hätämme Kristukselle ja anottava häneltä armoa.\n\nOpetuslapsen puhetta.\n\n\nOi sinä lempeä ja kalliisti rakastettu Vapahtaja, jota hartaasti\nomakseni halajan, sinä tunnet heikkouteni ja kaiken hätäni;\nsinä tunnet, millaisissa synnin siteissä olen; sinä tiedät myös\nahdistukseni, kiusaukseni, vaivani ja syntisaastani. Lääkettä\nsaadakseni minä sinua lähestyn, lohdutusta ja huojennusta minä\nsinulta rukoilen. Minä puhun asiani sinulle, joka kaiken tiedät,\njolle kaikki sisukseni on tunnettu ja joka yksin minua voit lohduttaa\nja auttaa. Sinä tiedät mitä ennen kaikkea kaipaan ja kuinka köyhä\nolen kaikista hyveistä.\n\n2. Katso, köyhänä ja alastomana seison edessäsi armoa kerjäten\nja laupeutta pyytäen. Virvoita nälkäistä kerjäläistäsi, sulata\nkylmyyttäni rakkautesi tulella ja valaise minua, sokeata,\nkirkkaudellasi. Käännä maalliset minulle katkeriksi, harjoita minua\nvastuksilla kärsivälliseksi ja saata minut maalliset ja luodut\nhylkäämään ja unohtamaan. Korota sydämeni tykösi taivaaseen äläkä\nsalli minun maallisiin mieltyä! Tästä hetkestä lähtien ole sinä minun\niki-iloni, sinä yksin olet ruokani ja juomani, rakkauteni ja riemuni,\nihastukseni ja kaikkeni.\n\n3. Kunpa läsnäolollasi minut kokonaan sytyttäisit ja muuttaisit\nsiten, että olisin palavan rakkautesi sulattamana yksi henki\nkanssasi. Älä salli minun nälkäisenä ja kuivana poistua luotasi,\nvaan harjoita laupeutta minua kohtaan, niinkuin tapasi on ollut\npyhiesi kanssa menetellä. Olisiko ihme, jos sinusta kokonaan palamaan\nsyttyisin, ja itsessäni menehtyisin; olethan alati palava tuli,\nsydämiä puhdistava ja valaiseva valo.\n\n\n\n\nSeitsemästoista luku.\n\nKristus on palavalla rakkaudella vastaanotettava.\n\nOpetuslapsen puhetta.\n\n\nSyvällä hartaudella ja palavalla rakkaudella, koko sydämeni lämmöllä\nminä haluan vastaanottaa sinut, Herra, samoin kuin monet pyhät\nja hurskaat ovat Ehtoollisella käydessään sinua halanneet. He\novat myöskin pyhässä elämässä olleet sinulle otollisia ja palavan\nhurskauden tavoittelijoita. O Jumalani, sinä ikuinen rakkaus, minun\nparas tavarani ja autuuteni, minä halajan sinua suurella halulla ja\nsyvimmällä kunnioituksella, niin suurella kuin joku edesmenneistä\npyhistä milloinkaan on voinut tuntea.\n\n2. Ja vaikka olen kelvoton niin suureen hartauden tuntoon, uhraan\nkuitenkin sinulle kaiken sydämeni halun, ikäänkuin minulla yksin\nolisi sellainen palava hartauden halu sinua kohtaan. Mitä ikinä\nhurskas mieli voi käsittää ja tajuta, sen kaiken minä syvimmällä\nkunnioituksella ja sisällisellä halulla sinulle tarjoan ja kannan. En\npidätä itselleni mitään, vaan uhraan sinulle mielihalulla ja vapaasti\nitseni ja kaiken omani. Minun Jumalani, Luojani ja Lunastajani,\nminä halajan tänään sinut vastaanottaa yhtä suurella rakkaudella\nja kunnioituksella, kiitoksella ja ylistyksellä, nöyryydellä ja\nantautumisella, uskolla ja toivolla sekä sydämen puhtaudella kuin\npyhä äitisi, siunattu Neitsyt, kun hän enkelille, joka hänelle\nilmoitti sinun lihaan tulemisesi salaisuuden, nöyryydessä ja\nhartaudessa vastasi: \"Katso, Herran palvelijatar, tapahtukoon minulle\nsanasi mukaan\" (Luuk. 1: 38).\n\n3. Ja niinkuin autuas edelläkävijäsi, Johannes Kastaja, vaimosta\nsyntyneistä suurin, vielä äitinsä kohdussa ollessaan liikahti ilosta\nsinun läsnäollessasi ja sittemmin, nähdessään Jeesuksen vaeltavan\nihmisten joukossa, nöyryyttäen itsensä sanoi: \"Yljän ystävä, joka\nseisoo ja kuuntelee häntä, riemuitsee sangen suuresti yljän äänestä\"\n(Joh. 3:29), niin minäkin toivon itsessäni pyhän halun syttyvän,\nvoidakseni kaikesta sydämestä sinua lähestyä. Sentähden myöskin\nsinulle edeskannan ja uhraan kaiken hengellisen ilon, palavat\ntunteet, sielun hurmiot, yliluonnolliset valaistukset ja taivaalliset\nnäyt ynnä myös kaikki kiitokset, joita taivaan ja maan olennot\njulistavat; tämän teen sekä itseni että kaikkien niiden puolesta,\njotka ovat esirukoukseeni uskotut, sinulle kiitokseksi ja iäiseksi\nylistykseksi.\n\n4. Herrani ja Jumalani, ota vastaan rukoukseni ja haluni saada sinua\nlakkaamatta ylistää, sillä se on sinulle tulevaa sinun sanomattoman\nhyvyytesi ja korkeutesi tähden. Tällaisen kiitoksen haluan sinulle\nedestuoda joka päivä ja kautta aikojen ja kutsun myös taivaalliset\nhenget ja uskovaiset sielut siihen ylistyslauluineen kanssani\nyhtymään.\n\n5. Kiittäkööt sinua myös kaikki kansat, kansanheimot ja kielet\nja ylistäkööt pyhää ja kallista nimeäsi palavalla hartaudella ja\nkiitosveisuulla. Ja kaikki ne, jotka nöyryydessä ja hartaudessa\nnauttivat pyhää sakramenttiasi ja uskossa sen vastaanottavat, tulkoot\narmostasi ja laupeudestasi osallisiksi ja rukoilkoot myös minun\npuolestani. Ja kun he ovat pyhästä yhteydestäsi osallisiksi tulleet\nja lohdutettuina ja virvoitettuina ovat pyhältä pöydältäsi lähteneet,\nmuistakoot he myös esirukouksin minua, kurjaa raukkaa!\n\n\n\n\nKahdeksastoista luku.\n\nÄlkäämme udelko sakramentin salaisuuksia, vaan seuratkaamme\nnöyryydessä Kristusta.\n\nHerran puhetta.\n\n\nKavahda, ettet viisastellen tutki tämän salaisuuden syvyyttä, ellet\ntahdo vajota epäilyksen suohon. Ken Jumalan valtasuuruutta järjellään\ntutkii, hän nääntyy sen painon alle. Jumala voi tehdä suurempia\ntöitä, kuin mitä ihminen voi tajuta. Siedettävä on vain sellainen\nnöyrä totuuden etsintä, joka aina on valmis vastaanottamaan neuvoa ja\nvaeltamaan siinä terveessä opissa, jonka olemme saaneet.\n\n2. Autuas on yksinkertaisuus, joka hylkää vaikeat riitakysymykset\nja pysyy horjahtelematta Jumalan käskyjen selvällä ja tasaisella\npolulla. Monet ovat hartauden menettäneet yrittäessään tutkistella\nliian korkeita asioita. Uskoa ja pyhää elämää sinulta kysytään,\nmutta ei viisastelua eikä tunkeutumista Jumalan syvyyksiin. Jollet\noikein tajua alapuolellasi olevia asioita, kuinka sitten käsittäisit\nniitä, jotka sinua ylempänä ovat? Alistu Jumalan edessä ja nöyryytä\najatuksesi uskon kuuliaisuuteen, niin sinulle annetaan tiedon valo\nsikäli, kuin se sinulle on hyödyllistä ja tarpeellista.\n\n3. Muutamat joutuvat suuriin kiusauksiin sakramentista ja uskosta,\nmutta se on vihollisen työtä. Älä huolehdi äläkä rupea ajatuksissasi\nviisastelemaan, älä myös vastaa kiusaajan herättämiin epäilyksiin,\nvaan turvaa Jumalan sanaan ja profeettain ja muiden pyhien ihmisten\nopetuksiin, niin vihollinen on pakeneva. Tällainen kärsiminen on\nJumalan palvelijalle usein hyödyksi, sillä uskottomia ja jumalattomia\nvihollinen ei kiusaa, sillä ne ovat jo lujasti hänen vallassaan,\nmutta hurskaita ja uskovaisia hän monella tavalla kiusaa ja rasittaa.\n\n4. Jatka vaellustasi vilpittömässä uskossa ja käy pyhällä aterialla\nnöyrin mielin. Mitä et voi ymmärtää, usko se Kaikkivaltiaan huomaan.\nJumala ei sinua petä, mutta ken itseensä turvaa, hän joutuu\npettymykseen. Jumala pysyy yksinkertaisten tykönä, ilmaisee itsensä\nnöyrille, antaa ymmärrystä lapsenmielisille ja avaa puhdassydämisille\ntiedon aarteet, mutta ylimielisiltä hän armonsa salaa. Ihmisjärki on\nheikko ja erehtyy usein, mutta tosi usko ei erehdy.\n\n5. Järjen ja luonnollisen tutkistelun tulee seurata uskoa, mutta\nei suinkaan käydä edellä [Teroitetaan Anselmin ajatusta: \"credo\nut intelligam\" = minä uskon, jotta ymmärtäisin.], vielä vähemmän\nsitä loukata. Sillä usko ja rakkaus kuuluvat erityisesti tähän\nsakramenttiin ja vaikuttavat siinä salaisesti. Jumala, Iankaikkinen\nja Ääretön, jonka voima on mittaamaton, tekee suuria ihmeitä\ntaivaassa ja maan päällä, eikä hänen töitänsä taideta tutkia. Jos\nJumalan työt olisivat ihmisjärjellä käsitettäviä, eivät ne olisikaan\nihmeellisiä eivätkä sanoin lausumattomia.\n\n\n\n"]