[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$ff7BeP3P2Q8zsIJxdfvc_VF8W2COZPnyk6dT2FwiWvi4":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":26,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":32,"aiDescription":33,"preamble":34,"content":35},1121,"Henrik Renqvist","Akiander, Matthias",1802,1871,"1121-akiander-matthias-henrik-renqvist","1121__Akiander_Matthias__Henrik_Renqvist",null,"muistelmat",[],[],"fi",1857,1887,63825,427777,false,50264,[23,24,25],"Finland -- Church history","Finland -- Religion","Pietism -- Finland",[27,28],"Biographies","History - Religious","\"HENRIK RENQVIST\" by Matthias Akiander is a historical narrative likely written in the late 19th century. The text chronicles the life of Henrik Renqvist, a young man from Finland born in 1789, who grapples with his spiritual aspirations amidst the constraints of his environment and upbringing. It covers his early education, struggles with his family's expectations, and the development of his religious fervor.  The opening of the narrative details Renqvist's early life and his emerging desire to pursue a spiritual calling despite his father's wishes for him to take over the family farm. He faces obstacles due to limited financial means for education but exhibits a deep yearning for knowledge, particularly in religious texts. His journey is marked by encounters with various influential figures in his community, as he seeks guidance and understanding of his faith, ultimately leading him to embrace a path that intertwines with the broader religious awakening movements in Finland. The narrative sets a foundation for his subsequent challenges and the significant impact he would have on his community as a spiritual leader. (This is an automatically generated summary.)",[31],"Peltolainen, K.",158,"Elämäkerrallinen teos kertoo herätysliikevaikuttaja Henrik Renqvistin elämänvaiheista ja hengellisestä kehityksestä. Se kuvaa Renqvistin lapsuutta Ilomantsissa, hänen opintietään sekä kasvuaan yhdeksi rukoilevaisuuden tunnetuimmista hahmoista 1800-luvun Suomessa.","Matthias Akianderin 'Henrik Renqvist' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1121. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","HENRIK RENQVIST\n\nKirj.\n\nMatthias Akiander\n\n\nSuomentanut K. Peltolainen\n\nAlkuperäinen teos: \"Historiska upplysningar om religiösa\nrörelserna i Finland.\"\n\n\n\nFr. M. Saukko, Sortavala, 1887.\nSortavalan kirjapainossa.\n\n\n\n\n\n\nHenrik Renqvist.\n\n\nHenrik Renqvist, talollisen Heikki Kukkosen poika Sonkojan kylästä\nja Ilomantsin pitäjästä, syntyi elokuun 1 päivänä v. 1789. Jo\nhänen aikaisimmassa nuoruudessansa ilmausi hänessä taipumus\npapilliseen toimeen, koska hän korkeilla kivillä ja järven rannoilla\nharjoitteli saarnaamaan. Siten heräsi hänessä myös palava halu\nkirjanlukemiseen, mutta isän niukat tulot estivät ajattelemastakaan\nhänen kouluttamistaan; isä toivoi vaan, että tämä poika, joka oli\nvanhin veljeksistä, tulisi hänen jälkeensä maanviljeliäksi ja pysyisi\nisänsä säädyssä. Mutta kun pojan lukuhalua ei voitu tyydyttää isän\nkotona, antoi isä hänen yhdessä provasti J. Molanderin molempain\npoikain kanssa nauttia kotiopettajan ylioppilas J. D. Schroederin\nopetusta. Opittuansa tämän johdolla puoli katekismoa ulkoa ruotsiksi\nja vähän latinan kielioppia sekä harjoitettuansa kaunokirjoitusta,\nkirjoitettiin hän 17:llä ikävuodellansa Kuopion alkeiskouluun\n(trivialikoulu). Vuonna 1808, kun koulu sodan tähden suljettiin,\noli Renqvist 2:lla luokalla. Täten pysähtyi hänen koulunkäyntinsä\nja sen jatkamisen toiveet himmenivät siksi, kunnes hän, pysyäkseen\nluku-uralla, rupesi hankkimaan siihen tarpeellisia varoja. Sodan\naikana alkoi hän pitää maakauppaa maantuotteilla ja kaikenlaisella\ntavaralla, jota hän osti Sortavalasta ja möi Oulussa sekä muissa\nPohjanmaan paikkakunnissa. Täten keräsi hän itselleen jommoisenkin\nomaisuuden, noin 1000 taaleria. Ja kun Kuopion koulu sodan jälkeen\ntaas avattiin, luuli Renqvist käyttävänsä varansa parhain tietojensa\njatkamiseksi. Hän tuli siis uudestaan Kuopion kouluun; mutta kauan\nhän ei siellä pysähtynyt, niinkuin nähdään seuraavasta.\n\nMaakauppiaana matkustellessaan Oulussa, oli Renqvist ostanut, paitsi\nmuutamia virsikirjoja, pari pienempää hartauden kirjaa, joista toinen\noli Artur Dent'in \"Kääntymisen Harjoitus.\" Tästä kirjasta luki hän\nkerran kohtia itsellensä ja äidillensä. Näin lukeissansa heräsi hän\nensimäisen kerran vakaisesti miettimään sielunsa iankaikkista onnea\nja murehtimaan tilastansa iankaikkisuudessa. Sillä nyt huomasi hän\nolevansa kadotettujen joukossa, jotka eivät ole käyneet ahtaasta\nportista, mikä viepi autuuteen. Tämä murhe, vaikka sen pian muut\nhuolet tukahuttivat, uursi kuitenkin juurensa niin syvälle hänen\nsydämeensä, ettei se koskaan sammunut. -- Kuopion koulussa ollessaan\nkuuli hän puhuttaman, että kaupungissa oli moniaita heränneitä\nhenkilöitä, niinkuin kulta- ja hopeaseppä Jaakko Lundström ja\ntalollinen, sittemmin kirjakauppias, talollisen Ivar Juhana Wäänäsen\nveli, Pekka Wäänänen, joka murheellisen loppunsa vuoksi oli tunnettu,\nsekä että Nilsiän pitäjässä Juhana Lustig piti uskonnollisia\nkokouksia. Nyt syttyi Renqvistissä halu tavata tätä miestä ja\nolla hänen kokouksissaan. Ja toivonsa tyydyttämiseksi päätti hän\njoululomalla v. 1810 lähteä sinne. Tähän tulikin hyvä tilaisuus,\nkun näet talollinen Aaron Miettinen Maaningan kappelista sattui\ntulemaan Kuopion kaupunkiin, aikomuksessa lähteä Nilsiään, käydäkseen\nLustig'in tuona. Renqvist suostui nyt Miettisen kanssa matkustamaan\nhänen seurassansa yhteiselle asialle. Mutta pitkällisten pyry-ilmojen\ntuottama kelirikko esti heidät pääsemästä Nilsiään, jonka vuoksi\nMiettinen pyysi Renqvistiä tulemaan kotiinsa Maaningalle, jonne\nmyöskin odotettiin Lustig'ia joulun pyhinä. Niinmuodoin meni Renqvist\nMaaningalle, jonne Lustig'kin toisena joulupäivänä monioitten\nlahkolaistensa kanssa tuli. -- Täällä herätti Lustig'in esitelmä\nRenqvistin uudestansa murehtimaan sielunsa autuudesta. Sentähden\nalkoi hän, Kuopioon palattuansa, käydä heränneitten henkilöiden luona\nja pitää seuraa heidän kanssansa. Ja kun hänen opettajansa sekä\ntoverinsa alkoivat häntä nuhdella siitä, että hän liittäytyi noihin\nheränneisin, joita tällä paikkakunnalla kutsuttiin uskonnollisiksi\nhaaveilioiksi, piti Renqvist parhaana erota koulusta. Siten jätti\nhän Kuopion koulun talvella v. 1811, varsinkin kun hän näki, ettei\nhänellä ollut kykyä papiksi eikä seurakunnan opettajaksi niin kauan,\nkun luuli kylläksi oleman murehtimista oman sielunsa autuudesta.\nIsänsäkään ei laittanut häntä kouluun kasvattaakseen pappia,\nmutta oman taloutensa vuoksi, että poika, opittuansa kirjoitusta\nja lu'unlaskua, auttaisi isäänsä talouden asioitten muistoon\nkirjoittamisessa.\n\nSillä välillä jatkoi Renqvist herättävän kirjallisuuden tutkimista,\ntaitaaksensa kotonaan neuvoa lähimmäisiään autuuden opissa. Ja\nhankkiakseen itsellensä sekä kotiseudulleen kirjoja, matkusti hän\nTurun kaupunkiin. Täällä etsi hän hurskaita sydämiä. Samaan aikaan\noli vielä Turussa Zinzendorfin opin lahkolaisia ja niitten joukossa\nkirjansitoja-vanhin J. Agrelius, jonka luona Renqvist majausi.\nTämä mies saattoi Renqvistin muuttamaan ajatuksensa tulevaisesta\nvaikutus-alastaan. \"Se ihminen\", sanoi hän Renqvistille, \"menettelee\nväärin, ken ei vaella Jumalan viittaamaa tietä. Jos Jumala tahtoo\nkäyttää sinua kädessään aseenansa toimittamaan Hänen työtään,\nteet sinä väärin, jollet seuraa hänen antamiaan viittauksia\nkanssa-ihmisiesi johdattamisessa totuuden ja hyväin avuin tiellä.\nMutta taitaaksesi johdattaa muita, on sinun ensin itse opittava\ntuntemaan totuus; sinun tarvitsee hankkia tietoja ja saavuttaa\nitsellesi tieteellinen perustus ahkeralla tutkimisella.\" Tämän\nkehoituksen mukaan alkoi Renqvist pitkittää keskeytettyä oppimistansa\nlinnansaarnaajan Juhana Lönnmark'in johdolla. Heti sen jälkeen\nehdotteli Agrelius hänen vaihettamaan nimensä Kukkosesta Renqvistiksi\n(ren -- puhdas, qvist -- oksa; puhdas oksa totisessa viinapuussa).\nTurussa ollessaan vaipui Renqvist syvään sielunhätään, nimittäin\nsuureen hengelliseen ahdistukseen. On huvittavaa saada likemmin\ntuntea hänen sisällistä tilaansa tänä aikana. Valmistautuessaan\nHerran pyhälle ehtoolliselle, oli hän lukenut ja tutkinut ne 100\nKristillisyyden ojennusnuoraa, jotka ovat Dentin \"Kääntymisen\nharjoituksessa.\" Mutta vaikka hän, heräämisensä jälestä Kuopiossa,\nvältti, ei ainoastaan ehdollista syntiä, vaan myös kaikkia, mikä\nantaisi aihetta syntiin, oli ahkera rukoilemisessa ja Jumalan\nsanan tutkimisessa, kävi usein Herran ehtoollisella ja Turussa\nmelkein joka päivä kirkossa, ei hän kuitenkaan luullut elävänsä\nnimitettyjen elämän sääntöjen mukaan, ja uskoi olemansa kokonaan\neksynyt sielunsa autuutta etsiessään, ja silloin oli hän niin onneton\nsielun ja ruumiin puolesta, ettei muka Jumala eikä ihmiset voineet\nhäntä auttaa. Sittemmin synnytti hänen sairas mielikuvitteensa\nmitä kammottavimpia ajatuksia ja kuvia. Siten luuli hän olevansa\npahantekiänä kahlehdittu ja lähetetty kotiseudulleen Ilomantsiin.\nVieläkin kuvitteli hän, etteivät ihmiset synny luonnollisella\ntavalla, vaan tulevat ylös maasta, niinkuin pienet olennot, joita\nvanhemmat henkilöt, joiden joukossa ne ilmestyvät, sitte kasvattavat\nja nämä henkilöt siitä kutsutaan vanhemmiksi. Samoin eivät\nihmiset muka kuolekaan luonnollisella kuolemalla, vaan ainoastaan\ntapaturmasta, itsemurhasta, tahi toisten toimesta. Ne, jotka eivät\nnäin kuole, saavat elää iankaikkisesti; mutta jolleivät elä niinkuin\nheidän pitäisi, kärsitään heitä jonkun aikaa maailmassa, mutta\nviskataan sitte, kädet ja jalat sidottuina, ulkonaiseen pimeyteen.\nJa jos niinkin tapahtuisi, että jotakuta ihmistä ei viskattaisi\npimeyteen, naulitaan hän korkeaan ristinpuuhun, joka pystytetään\nkorkealle vuorelle, semmoiselle kuin Renqvist, asuessaan nyt\nJokikadulla, näki edessään Aurajoen toisella puolella. Ja tähän\nristiin naulittuna, sanoi kiusaaja, olet sinä elävä iankaikkisesti.\nTämmöiset kuvitelmat taivuttivat Renqvistin lopettamaan elämänsä\nhukuttamalla. Tämä päätös mielessään, läksi hän eräänä päivänä\nsyksyllä v. 1811 asunnostaan ulos, jolloin piika, jota oli käsketty\nhäntä silmällä pitämään, seurasi häntä. Tultuansa Turun sillalle,\nviskautui hän käsipuitten ylitse jokeen; mutta läsnäolevat henkilöt\nvetivät hänen heti ylös, enempää vahingoittumatta. Heti talvikelin\ntultua, lähetettiin hänet ylioppilas Juh. von Becker'in kanssa\nkotipuolelleen. Joulun pyhinä petille päästyään vanhempiensa luo,\nottivat he kyynelsilmin hänen vastaan, mutta hän ei tuntenut heitä.\nKeväällä v. 1812 alkoi hän parantua, mutta, kun ei luullut tulemansa\nentiseen terveyteensä vanhempiensa kodissa, läksi hän puolisairaana\ntakaisin Turkuun, jossa hän jälleen sai täydellisen sielun ja mielen\nterveyden. Saadakseen lukemisensa jatkamiseen tarpeellisia ruumiin\nja sielun voimia, mietti hän koko vuoden vanhempiensa luona, kunnes\nhän kesällä v. 1813 palasi Turkuun. Tänä kesänä teki hän ensimmäisen\nmatkansa Tukholmaan, jossa kaupungissa hän sittemmin vuosina 1815 ja\n1816 uudestaan kävi. Tukholmassa hän kävi jumalisuuden harjoituksissa\nveljesten seurakunnan kirkossa, asui saman seurakunnan jäsenen\nkirjanpainaja Sam. Rumstedt'in luona, ja tutustui Skeppsholman\n(Laivasaaren) pastorin Häggman'in sekä kappalaisen Juh. Wätterdahl'in\nkanssa. Kun Tukholman Evankelinen seura halusi saada asioitsian\nkirjasiensa levittäjäksi etelä Suomessa, esitteli Wätterdahl v.\n1816 Renqvistin mainitun seuran jäseneksi, jonka perästä Renqvist\ntäytti tehtävänsä levittämällä seuran kirjasia Turussa, Helsingissä\nja Porvoossa. Tämä toimi tuotti Renqvistille sen edun, että seura,\njoka tahtoi edistää hänen opintojensa jatkamista, lahjoitti hänelle\nkaikki tulot kirjoista, jotka hän sai myödyksi. Kirjevaihtoa pitkitti\nRenqvist Wätterdahl'in kanssa sittemmin aina vuoteen 1821 (katso\nkirjeitä n:o 1-6).\n\nTurussa ollessaan kävi Renqvist jokaisena sunnuntai-iltana hartauden\nharjoituksissa, joita pidettiin joko salvumies Malm'illa taikka\nräätäli Mikko Akerroos'illa. Kauan kyllä näytti Renqvistin mielestä\nkummankin miehen oppi oikealta; mutta tutkittuansa Raamatun\nrikisteriä ja Juh. Arnd'tin Totinen kristillisyys nimistä kirjaa,\nhavaitsi hän Malm'in opin oikeastaan perustuvan kuolleesen uskoon,\nhän kun puhui paljon evankeliumista, mutta ei sanottavasti mitään\nlaista. Renqvist erkani siis Malm'ista ja seurasi Akerroos'ia, joka\npuhui yhtä paljo laista, tuin evankeliumistakin. Tämän räätälin\nluona piti hän sittemmin asuntoa. Ne muut, joiden kanssa hän Turussa\ntuli tutuksi, olivat: Juh. Paterson, jonka hän, tämän matkatessa\nTukholmasta Pietariin, tapasi v. 1811 kirjansitoja Agrelius'ella.\nSamassa talossa hän myös tutustui Taivassalon provastin Juh. Utter'in\nkanssa. Pernoon provastin Rancken'in luona kävi hän v. 1814, ja tuli\nsiten tutuksi hänen sisarensa, provastin lesken Malm'in kanssa, jonka\nmielen-heimolaisia olivat Turussa leskirouva Trapp ja leski Hamberg;\njotka kaikki olivat kristillisyydessänsä totisia ja auttoivat\nRenqvistiä hänen oppi-ajallansa Turussa.\n\nVuonna 1816 pääsi hän vihdoinkin ylioppilaaksi Turussa ja v. 1817\npapiksi vihittynä apulaiseksi Liperiin. Elähytettynä hartaimmalla\nhalulla työskentelemään Jumalan kunniaksi ja kanssa-kristittyinsä\niankaikkiseksi onneksi, ryhtyi hän nuoruutensa innolla pyhään\nkutsumukseensa, joka oli vaikutusalansa tarkoitus, ja saapui Liperiin\nlujalla aikomuksella parhaan kykynsä ja ymmärryksensä mukaan hoitaa\nlähetystointansa. Mutta muutamia vuosia virkaa toimitettuansa,\nhuomasi hän, kuinka hänen ihanimmat luulottelunsa tulemasta\nvaikuttavaisuudesta vaihtuivat pelkäksi suruksi ja vastukseksi.\nLuokaamme sentähden pikainen silmäys sen seudun hengelliseen tilaan,\nmihin Renqvist oli kutsuttu sielunpaimeneksi.\n\nLiperin seurakunnassa oli jonkun aikaa ennen ollut opettajana\njumalinen mies, provasti H. Montin. Tämä pastori oli kaikella tavalla\nja kaikissa tilaisuuksissa, niinkuin lukukinkerissä, rippikoulussa ja\nsairaitten luona käydessään, koetellut kuuliainsa sieluja ylentää,\nvahvistaa ja johdattaa heitä autuuden opissa; ja sen ohessa koki hän\nhävittää julkisia paheita, niinkuin juopumusta, tuhlaavaisuutta,\nvalaista yksinkertaisia epä-uskon ja taikauskon vaarallisista\nseurauksista ja saada hylkäämään kaikki syntiset huvitukset,\nniinkuin tanssit ja kortin lyönnit y.m. Jumalisuuden siemenet,\njotka hän kuusitoista-vuotisella vaikutus-ajallaan (1784-1801)\nkylvi, juurtuivat tosin, mutta ennättivät hedelmöidä ainoastaan\nmuutamissa yksityisissä ihmisissä, koska suurin osa kansaa hänen\nkuoltuansa vajosi entiseen suruttomuuteensa ja syntisyyteensä. --\nRenqvist koetti seurata Montin'in jälkiä kohottaakseen langenneita\nja johdattaakseen pimeydessä vaeltavaisia totiseen valoon. Sillä\njo palveluksensa ensi aikoina hän surulla huomasi, että, ehkä\nseurakunnassa oli kirjaa taitavia henkilöitä, tavattiin siellä\nkuitenkin niin taitamattomia uskonopissa, jotteivät tienneet\nvähääkään maailman Luojasta, eikä Vapahtajasta edes nimeltään, vielä\nvähemmän oliko hän ihminen, enkeli tahi Jumala, eivätkä tienneet\nleipäkö vai viina Herran ehtoollisessa jaetaan ensin. Koko pitäjässä\noli ainoastaan seitsemän Raamattua, monelta perhekunnalta puuttui\nvirsikirjakin, puhumattakaan muista uskonnollisista kirjoista.\nJumalan sanan viljely ei siis kansassa ollut yleisesti käytännössä,\nsitä vastoin moni harjoitti taikauskoa, juoppoutta ja huoruuden\nsyntiä; sillä paloviinan kauppiaita oli kaikkialla, korttia pelasivat\npyhäpäivänä nuoret ja vanhat, noituutta harjoitettiin hautausmaalla\nperjantai- ja sunnuntai-öinä, ja vihkimättömät parikunnat siittivät\nlapsia [Tämä lyhyt kuvaus seurakunnan tilasta on ote laveammasta\nkertomuksesta, jonka Renqvist Waasan hovioikeuteen lähettämässä\nvalituksessaan kirjoitti kansan elämästä Liperissä.]. Seurakunnan\npastori, joka kymmeninä vuosina oli kuluttanut voimiaan vähästä\npalkasta sotapappina, oli hyvä-luontoinen mies, joka sovinnolla ja\nsuopeudella sekä kristillisellä tyyneydellä vastusteli seurakunnassa\nvallitsevia paheita, hyvin tietäen, että ympäristöllä olevain\nseurakuntien väestö ei ollut parempi [Katso muun muassa Kiteen\npitäjästä Suomen muistettavia miehiä, II osa sivu. 88 muist.].\nRenqvist tahtoi käydä toista tietä ja koetella voimakkaammin\nvaikuttavia keinoja. Ne olivat: 1:ksi rukousten aamuin ja illoin\npitämisellä synnyttää kotohartautta; 2:ksi selittää katekismoa ja\nautuuden oppia kaikkialla, missä kansa kokoontuu hänen ympärillensä,\njoko sairaitten luona tahi pitäjällä muissa virantoimituksissa\nollessa ja paitsi sitä kaikkina lauantai-iltoina kotona omassa\nhuoneessaan; 3:ksi hankkia ja levittää aapisia ja katekismoja,\nvirsikirjoja ja Raamatuita ynnä muita herättäviä kirjoja; 4:ksi\nhylätä entiset irstaiset tarkastusmiehet ja asettaa kylihin useita\nraittiita niitten sijaan, joiden oli valvominen siveyttä ja\nilmoittaminen paheissa eläviä nuhdeltaviksi; 5:ksi kehoittaa kirjaa\ntaitavia henkilöitä kylissä opettamaan vanhempia ihmisiä kirjanlukuun\nja vaatia vanhempia pitämään huolta nuorempain lastensa opetuksesta;\n6:ksi panna jalkapuuhun niitä, jotka jumalanpalvelus-aikana\noleksivat Jumalan huoneita ulkona kirkon mäellä ja 7:ksi toimittaa\nkirkon lähelle tupa, joka sopisi seurakunnan kaukaisimpain seutujen\nasukkaille kirkkomajaksi ja kokoushuoneeksi sekä lapsille,\njoita Renqvist opetti lauantain aamupuolilla että kirkkoväelle,\njota hän neuvoi saman päivän iltapuolella [Kaikki nämä pykälät\novat otetut Renqvistin hovioikeuteen lähettämästä, edellisessä\nmuistutuksessa mainitusta valituskirjasta.]. Ei ole vaikea arvata\ntäänmoisten hankkeitten herättäneen vastenmielisyyttä ja nurinaa. --\nEnsimäisenä palvelusvuotenaan ei Renqvistille onnistunutkaan saattaa\nenempää, kuin kahdeksan henkilöä koko seurakunnassa heränneeksi\nja todelliseen parannukseen; seuraavana vuonna lisääntyi heidän\nlukunsa kahdellatoista, mutta kolmantena vuonna levisi herääminen\njo koko seurakuntaan. Renqvist järjesti silloin heränneille lyhyen\nohjeen, jossa hän selitti, mitä heidän Jumalan kymmenen käskyn\nmukaan oli seurattava jokapäiväisessä elämässä (katso kirj. n:o 7).\nHeränneitten ja suruttomain välillä syntynyt ero tuotti puolueen\nuusien parannuksien perustajaa vastaan, joista ei tiedetty mitä ne\naikaan saattaisivat, sillä yksinkertainen, vaan viehätetty kansa\nehkä häiritsisi vaarallisilla vehkeillä seurakunnan järjestystä\nsemmoisen miehen johtaessa, joka kenties ei voisi estää ja hillitä\nvahingollisia liiallisuuksia.\n\nTästä pelästyneenä ilmoitti seurakunnan pastori, provasti R. J.\nPerander asian tuomiokapituliin kirjeellä lokakuun 20 päivältä\nv. 1820, jossa hän valitti apulaisensa liiallisia katumus- ja\nhartaus-harjoituksia myöhään illoilla ja öillä ja mieletöntä,\ninnostelevaa uutteruutta, mikä myöskin puhkesi mitä sopimattomimmiksi\npuheiksi saarnatuolissa. Ja kun provasti sen ohessa sanoi Renqvistin\ntahtoneen tunkeutua toimi-alalleen, päättää, asettaa ja järjestää\nseurakunnassa provastin luvatta sekä osottaneen itsellensä ynseyttä\nja loukkaamaa kohtelua puheissaan ja kirjoituksissaan, pyysi hän\nsen johdosta, että Renqvist muutettaisiin Liperistä pois ja jätti\nkonsistorion tutkittavaksi, minkä rangaistuksen Renqvist ansaitsisi\nesimiehelleen, provastille osoitetusta ynseydestään.\n\nTämän valituskirjeen johdosta määräsi konsistorio kontrahtiprovastin\nsaamaan selvää kaikista näistä provastitarkastuksessa ja myöskin\ntutkimaan oliko Renqvist Liperissä ollessansa opissaan ja elämässään\nosoittanut mitään erinomaisuutta. Tarkastuksen toimitti Kaavin\nkirkkoherra, kontrahtiprovasti Samuel Kiljander maaliskuun 3-5\npv. 1821, tavalla, jonka kirje n:o 8 näyttää. -- Ja tarkastaja\nlähettäessään pöytäkirjan tuomiokapituliin, ilmoitti hän havainneensa\nRenqvistin sekavaksi ja horjuvaksi vastauksissaan, mutta kuitenkin\ntyössään varsin ahkeraksi ja väsymättömäksi, ja sanoi vielä\nRenqvistin niin kansakkaassa seurakunnassa, kuin Liperi on,\nmahdollisesti vaikuttavan haaveksivaisuutta, koska yksinkertainen\nkansa helposti käsittäisi väärin hänen uutteruutensa ja siten\njoutuisi rikoksiin; jonka vuoksi Kontrahtiprovastikin piti Renqvistin\npois muuttamisen tarpeellisena, ja luuli hänen sopivimmaksi\ntyöskentelemään jossakin vankihuoneessa. -- Kun Renqvist puolestaan\nnäki, ettei hän tarkastuksessa saanut kylläksi aikaa antaakseen\ntarpeellisia selityksiä kanteen vastaamiseksi ja kumoamiseksi,\nlähetti hän konsistorioon puolustuskirjeen, jossa hän syyttää\npastoriansa kirkkokurin ja monen muun seikan laiminlyömisestä,\nväittää tarkastuksessa olleita asioita niin löyhästi käsitellyn,\nettei hän, eikä kenkään rehellinen mies, siihen tyytyisi ja vaatii\nsentähden uutta ja tarkempaa tutkintoa, sekä ilmoittaa viimeiseksi\nseurakunnassa olevan 111 henkilöä, joista nuorimmat ovat syntyneet\nv. 1793; vaan eivät ole päästetyt Herran ehtoolliselle, 46\nparikuntaa, jotka luvattomasti elävät yhdessä ja siittävät lapsia ja\n8 sääty-henkilöä, jotka useamman vuoden laiminlöivät käydä Herran\npyhällä ehtoollisella. Seurakunnan pastorin ja kontrahtiprovastin\ntästä vastattua, kutsuttiin Renqvist konsistorioon kuulustettavaksi\ntässä kirjoituksessa olevista seikoista. Kuulustelu pidettiin elokuun\n14 pv. 1822 ja siinä valmistettu pöytäkirja on tässä myöhemmin n:o\n9. Tämän tutkimuksen perästä näki konsistorio olevan syytä pyytää\nmaallisessa oikeudessa ratkaistavaksi seuraavat seikat: 1:ksi\nonko kiertokouluopettaja Hasselin, Renqvistin syytöksen tavoin\nalituisesti juovuksissa ja harjoittaa kylissä tappelua? 2:ksi jättikö\nprovasti Perander v. 1818, saatuaan kaksi kutsumusta antamaan Herran\nehtoollista sairaalle, nimeltään Anna Nupponen, Lehmonahon kylästä,\nKontiolahden pitäjästä, täyttämättä sanotun toimen? 3:ksi onko\npappismies Renqvist muutamassa kinkerilu'ussa erästä viisitoista\nvuotista poikaa vitsalla pakoittanut tunnustamaan näpistämistä? ja\n4:ksi oliko talollinen Heikki Tuhkunen, jonka Renqvist ehtoolliselta\npois käski, pyhälle sakramentille kirjoitettu ja rippisanoja\nkuulemassa ollut sekä minkälainen tämä poiskäskeminen oikeastaan oli,\nja kuinka oli Tuhkusen juoppouden laita?\n\nMutta ennenkun näitten asioiden tutkiminen kihlakunnan oikeudessa\nennätettiin alottaa, piti pispa tarkastuksen Liperin seurakunnassa\nhelmikuun 23-27 pv. 1823. Siinä pidetystä pöytäkirjasta otamme tähän\nH. Renqvistiä koskevat asiat ja syytökset.\n\nTalollinen Paavo Sorsa, Käsämän kylästä, ilmoitti useamman\ntalonisännän hartausharjoitusten nimellä kokoavan luokseen\nnuorta kansaa, miehiä ja naisia, jotka näissä kokouksissa ovat\nmuka osoittaneet semmoista käytöstä, joka nähtävästi ilmaisee\nhillimättömiä himoja ja tuhlaavaisuutta, sekä armovuoden-saarnaaja\nRenqvistin Herran ehtoolliselta sulkevan niitä vanhempia ja isäntiä,\njotka toimittivat kanteesen tämmöisiä häiriöitä. Seurakunnalta\nkysyttyä myönsi se Sorsan ilmoituksen oikeaksi; mutta kun moniaat\nkokouksissa käyneet, jotka nyt seisoivat likinnä alttaria, koettivat\nhuudoilla seurakuntaa häiritä, eikä mitään järjestystä saatu ja kun\npäivä oli ehtoopuoleen kulunut, jätettiin osia seuraavaan päivään,\njolloin kaikki asianomaiset saivat tässä asiassa ilmoittaa itsensä\npispalle ja muille, tarkastajille pappilassa.\n\nSeuraavana päivänä jätti talollinen Pekka Juhananpoika Waris,\nTaipaleen kylästä kokoukselle seuraavan kirjoituksen:\n\nKääntymys-harjoituksen ja jumalanpalveluksen nimessä pidetään\ntässä seurakunnassa sekä kirkon lähellä olevassa, en tiedä minkä\nvirkavallan rakennuttamassa, niin kutsutussa rukoushuoneessa\nettä kyläkunnissa yksityisten kodissa h:ra armovuoden-saarnaaja\nRenqvistin johdolla kokouksia, jotka rukousmuodossa, ulkonaisissa\nseremonioissa ja muissa heidän ottamissa tavoissaan erovat\nseurakunnissamme tähän asti tavallisista ja hyväksytyistä. Onpa\nmyöskin onnistunut näitten kokousten kannattajalle saada lukuisasti\nlahkolaisia. Siitä vuotanutta tai mahdollisesti vuotavaa hengellistä\nhyvää olen minä tosiaankin kovin vähänäköinen arvostelemaan, mutta\nsiitä lähtenyt kansakunnallinen paha on varsinkin hyvin tunnettu,\nsillä työnhalua, yleistä velvollisuuden täytäntöä ja kristillistä\nnöyryyttä ja sovinnollisuutta noissa, jos niin saan heitä kutsua,\nuskonnollisissa haaveksioissa kokonansa kaivataan. Varsinkin on tämä\nlahko osoittautunut peloittavaiseksi synnyttäessään lukemattomia\nhämmennyksiä perheisin: vihaa ja katkeruutta aviopuolten välille,\nlapset tottelemattomiksi vanhemmilleen ja palveliat isännilleen.\nMinun, 12 henkisen perheen isän, on surulla ja mielikarvaudella\ntäytynyt kärsiä suurinta nurjuutta ja halveksimista varsinkin kahden\nlapseni puolelta, jotka vastoin tahtoani ovat heittäytyneet noihin\nharjoituksiin; niinpä, -- minun 23-vuotinen poikani on luopunut\nluotani ja nyt kuleskelee ympäri työttömänä hartaus-harjoituksissaan\nmelkein kuin heikkomielinen. -- Tämän omani, ja niin sanoakseni, koko\nseurakunnan vaarallisen tilan uskallan nöyrimmästi jättää korkeasti\noppineen h:ra pispan huomioon anoen samalla neuvoa, miten minä omasta\nkohdastani koettanen korjata sattunutta onnettomuutta.\n\nTähän lisäksi Waris suullisesti armovuoden-saarnaaja Renqvistin\nolevan syynä kaikkeen tuohon hämmennykseen ja mainittuja rukoushetkiä\ntavallisesti pidettävän yönaikana, jonka vuoksi niihin osaa\nottavaiset sen perästä makaavat päivällä sekä muuten vaeltavat ympäri\nmarkkinaväen tavalla.\n\nKuudennusmies Antti Perkinen myöskin mainitsi armovuoden-saarnaaja\nRenqvistin rakennuttaneen kirkon lähelle niin kutsutun rukoushuoneen,\njohon sangen suuri kansa-joukko, usein 5 à 600 henkeä kokoutuu, sekä\nnäissä kokouksissa usealta varastettavan eväät ja vaatteet; vieläkin\nlisäsi Perkinen, armovuoden-saarnaaja Renqvistin osoittaneen ynseyttä\npastorilleen, provasti Peranderille ja ilmoitti armovuoden-saarnaajan\nedellisenä syksynä rippilapsille pitämässä tavallista pitemmässä\nluetuksessa epäjärjestyksen ja vallattomuuden vallinneen semmoisen,\nettä Renqvistin luettaessa osa poikia poltti tupakkaa ja tytöt\nsöivät ja joivat. -- Kuudennusmies Pekka Piiparinen yhtyi talollisen\nWariksen valitukseen rukoushetkien pitämisajasta sekä sanoi hyvin\ntuntevansa, että miehet ja naiset noista edellä mainituista\nkokouksista lähtevät käsikkäin ja etsivät yksinäisyyttä saunoissa ja\nriihissä, harjoittaakseen haureutta.\n\nTalollinen Juhana Korhonen yhtyi myöskin samaan Pekka Wariksen\nvalitukseen ja ilmoitti aviovaimojenkin usein mainituissa kokouksissa\nantavan vietellä itsensä luvattomaan seurustelemiseen miesten kanssa.\nMitä heidän hartausharjoituksiinsa tulee, sanoi hän rukouksia\nJumalalle, paitsi \"Isä meidän\" ja \"Herran siunaus\", pidettämän\ntavallisimmin omilla sanoilla, siinä käyttämättä hyväksyttyjä ja\nkäskettyjä rukouksia ja niitä semmoistenkin pitävän, jotka itse\neivät taida kirjaa lukea. Todistukseksi heränneitten, kuten he\nitseänsä nimittävät, hengellisestä ylpeydestä, mainitsi hän vietä\nheidän kylmyydellä kohtelevan muita pappia ja näitten heränneitten\nOutokummulla, Sysmän kylässä Kinkerilukuja pidettäessä lähteneen\nhuoneesta heti, kun pastorin apulainen Kiljander alkoi luettamisen.\nJuhana Korhonen ilmoitti tyytymättömyyttänsä siihen, että nämä\nheränneet Herran pyhää ehtoollista nautittuansa heittäytyvät kirkossa\nsopimattomasti kasvoilleen joko käytävälle tahi kuoriin ja siten\nestävät muita rippivieraita ehtoollispöytään pääsemästä.\n\nKysyttyä sanoi provasti Perander heränneitten usein käyvän Herran\nehtoollisella ja luuli joskus huomanneensa ehtoollisen nauttioita\nolleen enemmän, kuin rippivieraiksi oli kirjoitettu.\n\nTalollisen poika Olli Pekanpoika Wänskä valitti myöskin isänsä piian\npalveluksesta karanneen ja eikä ole palannut. Hänen valitukseensa\nyhtyi lautamies Antti Huttunenkin siinä, että hänen palvelusväkensä\noli käynyt näissä kokouksissa ja usein monta päivää peräkkäin olleet\nkotoa poissa sekä siten laiminlyöneet tehtävänsä.\n\nTäten lueteltujen ja muutamien muitten valituksien johdosta selitti\nRenqvist kirjallisesti näin:\n\nNöyryydessä antaakseni vaaditun selityksen valituksiin, jotta\nmuutamat sanankuuliani tässä pispan tarkastuksessa ovat minua vastaan\njuonikkaasti tehneet, täytyy minun antaa seuraama lausunto:\n\nKoska itse en tiedä opettaneeni muuta kuin pyhässä Raamatussa ja\ntunnustuskirjoissamme olevaa oppia, enkä toimineeni vastoin lakia\nja asetuksia, kiellän minä kaikki mitä talolliset Paavo Sorsa,\nPekka Waris, Antti Perkinen, Pekka Piiparinen, Juhana Korhonen,\nOlli Wänskä, Antti Huttunen ja kouluttaja Antti Hasselin ovat minua\nvastaan väärin kantaneet, ja vaadin heitä laillisesti todistamaan\nkanteitaan sekä pyydän samalla nöyrimmästi, että he, jolleivät\nvoi sitä tehdä, saisivat lain ja asetuksien mukaisen palkan,\nei ainoastaan minua, laillista opettajaansa vastaan tekemistä\nperusteettomista kanteistaan, vaan myöskin juopumuksesta, johon he\nkaikki ovat ylen määrin taipuvaiset. Mutta jos heillä on joitakin\nmuita seurakunnan, joko heränneitä tai heräämättömiä jäseniä\nvastaan, tehkööt siitä itse kanteen heitä vastaan hengellisille tahi\nmaallisille esimiehilleen. Niin kauan en pidä velvollisuutenani\nvastata muitten rikoksista, kun ei ole todistettu minun opettaneeni\ntahi käskeneeni ketään tekemään pahaa tahi hyvää laiminlyömään.\n\nKirkkotuvasta taas, tai rukoushuoneesta, kuten Pekka Waris kaikkea\ntarkoittamassa narrimaisessa ja ilkeässä (Rääkkylän kappalaisen\nMartti Kiljanderin kirjoittamassa) valituksessaan sitä nimittää, olen\njo suullisesti lausunut, että se nimittäin on rakennettu kristinopin\nopettamista varten yksinkertaisille ja lapsille sekä kirkkomäen\nkirkkomajaksi. Ja jos hän tahi jotkut muut, joitten mielestä tämä\nhuone on pahentavainen, ovat huomanneet siinä meneteltämän vastoin\nlakia ja asetuksia, on sekin luonnollisesti heidän todistettava ja\nilmoitettava henkilöitten nimet, jotta tiedettäisiin, omatko mainitun\npahuuden harjoittajat heränneitä tahi heräämättömiä, vaiko kumpiakin.\nSillä ketään ei kielletä tupaan tulemasta, kunhan on hiljaa ja\nsiivosti; ken toisin tekee, työnnetään tavallisesti ulos.\n\nMutta mitä provasti Peranderin, usein mainittujen heränneitten\nehtoollisella käynnistä, tekemään muistutukseen tulee, siitä en\nole hänelle mitään sääntöä määrännyt ja jos sen olisinkin tehnyt,\neihän hänen tarvinnut totella minua. Älköön hän salliko heidän niin\nusein käydä ehtoollisella, jos hän siihen kirkkojärjestyslaista\nsyitä löytää. Mutta hänen huomionsa, että useampia oli saapunut\nrippisanoihin ja ehtoolliselle, kuin oli kirjoitettu, on tullut\nsiitä, että minä hänen käskystänsä, kun ei ollut tilaa merkitä nimeä\nkirkkokirjan sarekkeesen, olen päästänyt muutamia merkitsemättä,\nvarmasti tietäessäni, ettei heistä ollut kirkkokirjassa mitään\nmuistutusta.\n\nKaikista tässä pispantarkastuksessa minua vastaan tehdyistä\nkanteista, joihin minua on vaadittu kirjallisesti vastaamaan, en\nmuita tunnusta tosiksi, kuin kouluttaja Antti Hasselinin muutoin\ninhottavassa ja perusteettomia seikkoja sisältävässä valituksessa\nmainitseman, että nimittäin minä nousin saarnatuoliin \"uskonvirttä\naljettaissa.\" Tämä ei tapahtunut minun toivomuksestani, vaan\nlukkarin, joka luultavasti erehtyi virsien laulamisessa, kun hän\nuskonvirren sijasta lauloi saarnavirren (gradualivirren) ja\nalkoi sitte vasta uskonvirren, jota minä luulin hänen laulavan\nrappuvirreksi tai värsyksi. Sillä minulla ei ollut määrättyjä\nrappuvärsyjä, vaan lukkari sai laulaa mitä halusi. Vaan että, kuten\nkouluttaja Hasselin väittää, olisin unohtanut ehtoollisrukouksen, en\nomantuntoni mukaan tiedä sen niin tapahtuneen; mutta jos niin olisi\nkäynyt, on se erehdyksestä. Kumminkin on se hänen todistettava, jos\nhän muutoin tahtoo pysyä väitöksessään.\n\nViimeiseksi pyydän nöyrimmästi h:ra pispalta turvaa kaikkia näitä\nhäpeämättömiä parjauksia vastaan yleensä, mutta erittäinkin\ntalollista Pekka Warista, joka kyllin rohkeassa valituksessaan\nkunnioittaa minua muun muassa uskonnollisen haaveksian nimellä, minkä\nsuhteen on ehkä tehtävä eroitus, onko se saanut alkunsa Wariksen\nomasta vai valituksen kirjoittajan mielestä. Henr. Renqvist.\n\nTutkiakseen armovuoden-saarnaajan käsitystä lunastuksesta ja\nvanhurskauttamisesta teki pispa hänelle näistä useita kysymyksiä;\nja selitti armovuoden-saarnaaja suurimpainkin syntisten voivan\nsaada armon Jumalalta Jesuksen kalliin ansion tähden, jos eivät\nehdollisilla synneillä tekeydy siihen kelvottomiksi. Viime\nsaarnassaan käyttämät pyhän Raamatun sanat: 2 Kor. 5: 21 _\"Jumala\non sen, joka ei synnistä mitään tietänyt, meidän edestämme synniksi\ntehnyt, että me Hänestä tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan\nedessä kelpaa\"_, selitti armovuoden-saarnaaja näin: \"jos me teemme\ntotisen katumuksen ja parannuksen, tulemme Vapahtajan vanhurskaudesta\nosallisiksi.\"\n\nArmovuoden-saarnaajaa Renqvistiä vastaan tehdyn muistutuksen, että\nhän saarnatuolista kuulioitaan kielsi heränneitä seurustelemasta\njumalattomien kanssa ja rupeamasta heidän palvelukseensa, minkä\narmovuoden-saarnaajan pispalle jättämä kirjoituskin [Tämä kirjoitus\non tässä jälempänä n:o 7.] todistaa, selitti hän kehoittaneensa\nedellisiä karttamaan jumalattomien seuraa, siten estääksensä sekä\nriitaa ja eripuraisuutta seurakunnassa että muiden heränneitä kohtaan\nosoittamaa halveksimista. Jumalattomilla ymmärsi hän julkisesti\npaheita harjoittamia henkilöitä; mutta hän oli aina varoittanut\nheränneitä jonkun palveluksessa ollessa laiminlyömästä palvelian\nvelvollisuuksia ja paikkaansa ennen palvelus-ajan loppua jättämästä.\n\nVasta mainitusta \"neuvoja heränneille\" nimisestä kirjoituksesta\nhuomattiin myöskin armovuoden-saarnaajan siinä käskysanoja\nselittäessään jättäneen yhdeksännen käskyn sillensä, jonka\nvuoksi pispa vaati Renqvistiltä lausuntoa siitä. Ja selitti\narmovuoden-saarnaaja nämä neuvot kirjoittaneensa kiireisesti,\nainoastaan muistin avuksi opettaessa.\n\nPispantarkastuksen jälkeen lähetti kansa tuomiokapituliin\nRenqvistin puolustukseksi suomenkielisen kirjoituksen, joka sisälsi\nRenqvistin vuonna 1817, jumalattomuuden suurimmillaan ollessa,\ntulleen Liperiin virantoimittajaksi. Hän alkoi silloin innokkaasti\nvastustaa jumalattomuutta, joka ilmautui kapakoissa, juomingeissa,\ntappeluissa, huvikemuissa, tansseissa, kortinlyönnissä, noitumisessa,\ntaikauskossa. Vieläkin hän opetti ja rankaisi kansaa, piti rukouksia,\nkehoitti totiseen parannukseen ja karttamaan syntisiä seuroja.\nSelitti joutuvan kaikkien kadotetuiksi, jolleivät käänny Jumalan\narmahtavan rakkauden turviin. Kääntymisettä, uudestaan syntymisettä,\nkatumuksetta ja ahkeratta rukouksetta ynnä jumalisetta ja pyhättä\nelämättä ei kenkään tule taivaan valtakuntaan, koska ei mitään\nsaastaista päästetä uuteen Jerusalemiin. Hän opetti kuinka parannus\non tehtävä ja käytävä ahtaasta portista, kaitaa tietä, joka vie\niankaikkiseen elämään. Kuvaeli tuntomerkit, joista ihminen huomaa,\nvaeltaako hän elämän kaitaa tietä, vaiko kadotuksen laveaa tietä,\nja selitti ihmisen sielun eri tilat. Murheellisia lohdutti hän\nKristuksen ansiolla ja Jumalan säälivällä armolla; jumalattomilla\nei sanonut oleman osaa Jumalan armoon eikä autuuteen, koska heidän\nuskonsa ei ollut elävä vaan kuollut. Semmoinen opetus vaikutti hyviä\nhedelmiä, ja moni muutti sydämensä ja mielensä. Kansaa kotoutui\nRaamattua lukemaan niitten tuo, joilla tämä kirja oli. Kirkon tuona\nolemaan kirkkotupaan kotoutuivat pitkämatkaiset lauantai-iltoina,\nlukivat ja tutkivat Jumalan sanaa ja pitivät rukouksia. Kun\nRenqvistin muut virkatoimet sallivat, kävi hän itsekin näissä\njumalisuuden harjoituksissa.\n\nRenqvist itse vielä kertoo valituskirjassaan Waasan hovioikeuteen v.\n1827 hartausharjoituksista ja kirkkotuvasta seuraavaa: mainitussa\nkirkonvierisessä tuvassa opetin minä, kun aikaa oli, lauantain\naamupuolina pieniä lapsia ja iltapuolilla kaikkea sinne kokoontunutta\nkirkkoväkeä. Siten oppivat sangen monet tuntemaan välttämättömästi\ntarvitsevansa sekä sisällisen että ulkonaisen elämänsä suhteen\nkokonaan muuttua ja saivat syvän huolen ja halun pelastaa sielunsa\nuhkaavasta vaarasta, jonka näkivät syntiensä ja sydämensä\nkääntymättömän tilan tähden itsellensä tarjona oleman. Useinpa kävi\nniinkin, että moni huikentelevainen ja maallismielinen ihminen, joka\ntuli tupaan, kentiesi aikoen näitä hartausharjoituksia pilkata,\njoutui niin alakuloiseksi, että, vaikka tullessaan irvisteli, läksi\nkumminkin sieltä itkien. Vieläpä pienet lapsetkin ja yksinkertaiset\nihmiset saivat usein sydämeensä sellaisen piston, joka saatti heidät\nvakaisuudella armoa isoamaan, kirjan lukemista oppimaan ja elämäänsä\nparantamaan. Tämän sain minä vaikuttaneeksi lasten ja yksinkertaisten\nymmärryksen ja käsitys-ky'yn mukaisella opetuksella, jota en olisi\nvoinut saarnatuolista toimittaa. Ja niinmuodoin nähtiin ihmisiä\nsieltä lähtevän suuremmalta tai ainakin samanlaiselta surulla, kuin\nmilloinkaan kirkosta, jonka vuoksi ei siis tämä sovi yhteen Pekka\nPiiparisen syytöksen kanssa, että muka \"miehet ja vaimot läksivät\nsieltä käsikkäin ja etsimät yksinäisyyttä saunoissa ja riihissä\nhaureuden harjoittamiseksi\", eikä myöskään ote talollisen Juh.\nKorhosen ilmoitus sen kanssa yhtäpitävä, että muka \"naimisessa\nolevat vaimot näissä kokouksissa vieteltäisiin luvattomaan yhteyteen\nmiesten kanssa\", eikä kuudennusmies Antti Perkisenkään esiintuoman\nkanssa, että he muka näissä kokouksissa olisivat \"eväänsä ja huivinsa\nkadottaneet\", ei ainakaan ole heitä opetettu tekemään tuommoista eikä\nmuita paheita. Näistä kantajista on Juhana Korhonen itse lastensa ja\nperheensä suureksi kiusauksesi elänyt jo monta vuotta erään lesken\nkanssa yhdessä, eikä vielä pispantarkastuksessa ollut häneen vihitty;\nja vaikka minä ilmoitin hänen luvattoman yhdessä elämisensä, ei häntä\nkatsottu esteelliseksi haureudesta syyttämään kanssa-ihmisiänsä.\n\nTyönhalua, yleistä velvollisuuden täytäntöä, kristillistä nöyryyttä\nja sovinnollisuutta on kansassa ja olen minäkin niitä, autuuden\noppia esittäessäni, muistuttanut oikean kristityn välttämättömäksi\nvelvollisuudeksi, vaikka talollinen Pekka Waris, tai oikeammin\nRääkkylän kappalainen Martti Kiljander, joka Wariksen ilkeätä\nvalituskirjaa kirjoittaessaan täytti sen semmoisilla asioilla, jotta\nei Waris pyytänyt eikä tietänyt pyytää, sanoo puuttuman heränneissä.\nKaikki pispantarkastuksessa luetellut syytökset kokouksissani\nkäynyttä kansaa vastaan omat yhtä perättömät, kuin kertomus Wariksen\n23-vuotisesta pojasta, Asianlaita on seuraava: Waris omaten\nainoastaan puoli ruununtilaa ja monta lasta, kuten hän itsekin\nkanteessaan todistaa perheessään oleman 12 henkeä, antoi poikansa\npalvelukseen samaan kylään serkullensa, kihlakunnan lautamies Juhana\nWarikselle, joka maksoi hänelle ensi vuodelta palkkaa 60 taaleria\nja jos jäisi toiseksi vuodeksi, saisi siitä 100 taaleria, jota\nvastaan muut rengit Liperissä saivat 30 tai 40 ja korkeintaan 50\ntaaleria. Poika ei liene siis ollut mikään tyhjäntoimittaja tai\njoutilas, niinkuin isänsä kertoo. Mutta poika oli harjoitellut puu- ja\nrautasepän työtä ja katsoi senvuoksi ansiollisemmaksi työskennellä\nitsenäisenä ja ansaita 150 taaleria vuoteensa. Kaikki Liperiläiset\ntunsivat tämän pojan, nimeltänsä Niilo Paavo Waris, oleman ahkerimman\nja jumalisimman miehen koko seurakunnassa ja paljoa viisaamman ja\nahkeramman isäänsä, joka häntä kutsuu mielipuoleksi ja joutilaaksi.\nSillä edellinen osoittaa silminnähden kaikissa käytöksissänsä\nrakastavansa Jumalan pelkoa, joka on viisauden alku, Sanal. 9: 10,\nmutta jälkimäisellä harvoin tavataan työnä muuta, kuin juominen,\nja juovuksissaan ei hän salli nähdä ketään perheestään, kaikkein\nvähimmän niitä, joiden hän tietää Jumalaa pelkäävän, vaan ahdistaa\nheitä kirouksilla ja tappelulla.\n\nTietääkseni hartausharjoitukset ja muut toimeni eivät ole\nvaikuttaneet mitään häiriöä ja rettelöä seurakunnassa, mutta\npäinvastoin, Jumalan armon avulla, paljo valistusta ja parannusta,\nsillä suuri osa seurakunnan jäseniä on hyljännyt syntisen elämänsä ja\nalkanut harjoittaa jumalisuutta, joka armon saamiseksi Kristuksessa\non tarpeellinen, ja sitä he eivät ote tehneet haaveksivaisesti oman\nmielensä mukaan, niinkuin useasti tapahtuu suurissa heräämisissä,\njollei papisto pidä huolta heränneitten ohjaamisesta, vaan vihjaa\nja vainoo heitä. He joutuvat silloin tavallisesti monenlaisille\nharhateille ja harha-oppiin, jotka eivät kuulu armonjärjestykseen,\nniinkuin näyt, horroksissa olot, vaatteitten polttamiset ja\nmonenlaiset hulluudet, jotka heitä eksyttävät ja eroittavat Raamatun\nopista. Semmoista ei ole Liperissä tapahtunut. Ainoastaan vaatteitten\npolttaminen oli syntymäisillään heränneitten kesken eräässä kylässä,\nmutta minä estin sen heti alussa Raamatun oppia vastaan sotivana\nkeksintönä. Päinvastoin opetin minä Jumalan armon avulla sielunsa\nautuutta sureksimia ihmisiä, etteivät luopuisi oikealle eikä\nvasemmalle, maan pysyisivät Jumalan sanassa viitotulla autuuden\ntiellä 5 Mos. 17: 11.\n\nVaikka minä siis, kuten vakuutukseni on, nuhteettomasti elin,\nopetin Raamatun mukaisesti ja toimitin kaiken papinviran Liperissä\nkirkkolain mukaan niin, että useimmat seurakunnan jäsenet näkivät\ntyöskenteleväni rehelliselle sananpalvelialle sopivalla tavalla,\nminkä saattaa päättää muun muassa siitäkin, että monet terveyden\npäivinään minua vastustaneetkin sairaat vihdoin niin luottivat\nminuun, jotta pikemmin halusivat kuolinvuoteellaan tehdä minulle\ntunnustuksiansa, kuin jollekin muulle papille; levisi kumminkin\njumalattomien ihmisten kautta minun vähäisestä persoonastani, kuten\nPaavali sanoo, _hyvän maineen_ seurassa _pahakin maine_, 2 Kor. 6:\n8, mistä sittemmin niin kauan ja niin kovin minua rasittanut yleisön\nkäsitys (opinion) minusta syntyi.\n\nMaaliskuun 27 pv. 1823 otti kihlakunnan oikeus tutkittamaksi\nsekä konsistorion ennen että pispan nyt tarkastuksessa laillista\ntutkintoa vaativiksi katsomat seikat; ja kun tutkintoa oli toimitettu\nhuhtikuun 7, kesäkuun 16, elokuun 18 ynnä lokakuun 6 ja 7 päivänä,\njulisti oikeus lokakuun 7 p. päätöksen, jossa Renqvist määrättiin\nvaltionvalan [Edföre.] rikkojana vankeuteen, hän kun lukukinkerillä\nerästä viisitoista vuotista mökkiläisen poikaa Juhana Antinpoika\nIhalaista oli varkaudesta kurittanut. Kun kymmenen talollista\ntakaamalla lupasivat itse häntä vartioida, ei kumminkaan häntä\nviety Kuopion läänin vankilaan, vaan sai pysyä omassa kodissaan,\nkunnes Waasan hovioikeus, jonne Renqvist asian särki, hänet vapautti\nkymmenen viikkoa kestäneestä vartioimisesta. Konsistoriokin, jolle\nannettiin tieto kihlakunnan oikeuden tutkinnosta ja päätöksestä,\njätti Waasan hovioikeuden ratkaistavaksi, oliko kihlakunnan oikeus\ntässä asiassa oikein menetellyt asetuksien mukaan. -- On helppo\nymmärtää, että kihlakunnan oikeuden päätöksestä Renqvistille tullut\nhäväistys, joka nähdään vääräksi hovioikeuden pikaisesta mainitun\npäätöksen kumoamisesta, koski kovasti tuon uutteran sananpalvelian\nmieleen. Hänen sanotun päätöksen johdosta tuomiokapituliin lähettämä\npuolustuskirjansa on tässä myöhemmin n:o 10. Ja kun hovioikeus\nheinäkuun 14 pv. 1824 lähetti asian takaisin tarkemmin tutkittavaksi\nja käsiteltäväksi, käsitteli kihlakunnan oikeus sitä yhdeksässä\nistunnossa lokakuun 18 päivästä v. 1824 tammikuun 24 päivään v. 1826,\njolloin se lopullisesti päätettiin.\n\nKäsittääksemme syvää kurjuutta, johon Renqvist vaimonsa ja neljän\npienen lapsensa kanssa käräjöimisensä alusta asti ja vielä kauan sen\nperästäkin oli joutunut, tahdomme lukialle esittää lyhyen kertomuksen\nRenqvistin kovista, osaksi kyllä hänen itsensä tuottamista,\nkohtaloista.\n\nSavolaisen herännäisyyden (pietismin) samaan aikaan ottama suunta,\njosta toisessa kohden ennen on puhuttu, oli saattanut pispa J.\nMolanderin tarkastamaan useain Karjalan seurakuntain ohessa\nIisalmeakin ja antamaan alammaisen kertomuksen suorastaan hänen\nMajesteetillensa Keisarille. Sitte sai pispa hänen Majesteettinsa\narmollisen käskyn, Suomen asiain komitean puheenjohtajan, vapaaherra\n_R. H. Neyvinder'in_ elokuun 2 pv. 1823 antamassa käskykirjeessä,\nmuuttaa Renqvist Liperistä Porvoosen, siellä olemaan pispan ja\ntuomiokapitulin välittömässä peräänkatsannossa. (Katso kirj. n:o\n11). Siten määrättiin Renqvist kohta sen perästä ylimääräiseksi\nsaarnaajaksi Porvoosen; mutta koska hän samaan aikaan oli\nvartioittava, ei hän saattanut lähteä olopaikastansa ennen vapaaksi\npääsemistään. Talvella v. 1824 saapui hän kuitenkin Porvoosen, niihin\nhän kumminkaan ei voinut käräjässä vielä ratkaisemattoman riita-asian\ntähden pysähtyä.\n\nSyksyllä v. 1824 määrättiin hän virkaatoimittavaksi rehtoriksi\nPorvoon kouluun (pedagogioon), jota virkaa hänen täytyi antaa\napulaisen toimittaa alinomaisten käräjämatkojensa vuoksi Liperiin,\nja näin meni hänen pieni palkkansa 200 ruplaa pankossa, apulaiselle.\nTämän lisäksi ilmoitti pispanpitäjän varapastori Kaarlo Aug.\nMolander v. 1824 konsistorioon Renqvistin, matkallaan vanhempiensa\nluoksi Ilomantsiin, pitäneen luvattomia kokouksia jumalisuuden\nharjoittamiseksi kaukaisissa kylissä Ilomantsin seurakunnassa,\nsekä Suomen kenralikuvernöri _Arsenij Jakrevskij_ ilmoitti\nkirjoituksessaan elokuun 10 päivältä v. 1825 tuomiokapituliin\nvirkamatkallaan Porvoosen saaneensa tietää pappismies\nRenqvistin, joka lahkolaishaaveksimisesta oli pantu konsistorion\nperäänkatsantoon, oleman opettajana koulussa, mutta vielä jatkaman\nsekä kaupungissa että naapuriseurakunnissa, joissa hän toisinaan\nkävi, salaisien kokousten pitämistä, jonka vuoksi kenraalikuvernöri\nvaati asiasta tarkkaa kertomusta. Täyttääksensä kenralikuvernörin\ntoivoa, koetti konsistorio saada tarpeellisia tietoja. Mitä\nsiinä lienee matkaansaatu, ei tarkoin tunneta, mutta ei ainakaan\nLiljentaalissa ollut Renqvistillä mitään yhteiskuunallisia lakia\nvastaan rikollista, joka olisi vastoin hänen virkavalaansa, nähdään\nkirjeestä n:o 12 Kuitenkin luovutettiin Renqvist, suullisesti\ntutkittua elokuun 15 pv. 1825 vastaiseksi papinviran toimituksesta\nja kiellettiin jatkamasta palvelustansa koulussa. Hovioikeuteen\nvalittamalla (katso kirj. n:o 13) voitti hän hovioikeuden päätöksellä\nhuhtikuun 19 p:vältä v. 1826 sen muutoksen, että tuomiokapitulin\npäätös kumottiin ja asia pantiin samalle kannalle, jolla se oli ennen\ntuomiokapitulin päätöstä.\n\nKonsistorio oli kyllä syyskuun 3 pv. 1823 ja heinäkuun 14 pv. 1824\nKeisarilliselta Majesteetilta pyytänyt jotakin palkkaa Renqvistille,\nmutta kun siitä ei saatu päätöstä ennenkun kesäkuun 16 pv. 1826, oli\nRenqvist niinmuodoin kolme vuotta ollut palkatta, ja olisi perheensä\nkanssa näitten vastoinkäyntien ja vaivojen ajalla nääntynyt nälkään\nja kurjuuteen, jolleivät Suomen ulkopuolella olemat laupeaat kädet\nolisi pelastaneet häntä perheenensä välttämättömästä perikadosta.\nHän oli jo v. 1811 tutustunut Turussa jumalisen ja jalomielisen\n_Patersonin_ [J. Paterson oli sepän poika Skottlannista. Hänen\nansionsa Raamatunseuran perustamisessa Suomeen ja vaikutus, jonka\nRaamatun levittäminen kansan uskonnolliseen elämään teki, eivät\nole niin arvossa pidetyt, kuin olisi pitänyt.] kanssa, joka on\nRuotsin, Suomen ja Venäjän pipliaseuran perustaja. Sitte tapasi\nRenqvist häntä vielä kerran Turussa ja palvellessaan Liperissä oli\nhän kirjevaihdossa tuon mielenheimolaisensa kanssa, joka silloin\noleskeli Pietarissa. Tässä kaupungissa kävi Renqvist hänen luonansa\nv. 1823, ja pappina ollessaan Liperissä, kehoitti Paterson häntä, ei\nainoastaan uutteraan virkansa toimitukseen, vaan myöskin auttoi häntä\nJumalan pyhän sanan levittämisessä Karjalaan (katso kirj. n:o 14).\nSaatuansa tietää Renqvistin joutuneen toivottomaan tilaan, lähetti\nPaterson hänelle varoja elämän tärkeimpiin tarpeihin. Samoin teki\nkaksi muutakin kristillismielistä miestä, _Juh. Gosner_ ja _Corn.\nRahm_, koska he toivoivat, että tylyt suhteet eivät tyhjäksi tekisi\nRenqvistin ajamaa Jumalan asiaa. Monta Rahm'in lohduttavaista ja\nrauhoittavaista kirjettä on tässä luettavana n:o 15-20.\n\nPalveltuansa jonkun aikaa ylimääräisenä apulaisena (amanuens)\ntuomiokapitulissa, määrättiin Renqvist Keisarin armollisella,\nkesäkuun 16 pv. 1826 annetulla käskyllä seuraavan heinäkuun 13\npäivästä virkaatoimittavaksi vankihuoneen saarnaajaksi Svartholman\nlinnaan, jossa hän sai pankkoruplan päivältä palkaksi tai 365 ruplaa\nvuodelta, minkä ohessa häntä nimenomaan kiellettiin linnasta ulos\nmenemästä, jota linnan päällikkö määrättiin silmällä pitämään. --\nJa sittekun Liperin käräjät olivat lähettäneet tutkinnon asiasta\nja virkaatoimittava pastori Porvoon tuomiokirkon seurakunnassa,\nlehtori Kaarlo El. Alopaeus konsistorioon lähettämässä kirjeessänsä\nkesäkuun 22 päivältä v. 1826 oli valittanut Renqvistin osoittaneen\ntottelemattomuutta ja ylenkatsetta niille käskyille, joita lehtori\nvirkansa puolesta [Tottelemattomuuden todistukseksi oli lehtori\nAlopaeus muun muassa katsonut muka seuraavat tapaukset. Hän kielsi\nRenqvistiä pitämästä muita kokouksia, kuin semmoisia, joissa oli\nkaksi tai kolme henkilöä. Mutta Renqvist kysyi kuinka hän silloin\ntekisi, jos useampia henkilöitä saapuisi Jumalan sanaa kuulemaan.\nTeidän pitäisi kieltää heitä kokoutumasta luoksenne joukottain. Tätä\nvastaan muistutti Renqvist: Math. 4: 9 värsystä tiedämme Vapahtajan\ntehneen opetuslapsensa ihmisten kalastajiksi, vaan mikä kalastaja on\nniin tyhmä, että hän verkkoa laskiessansa ensin karkoittaa kalat.\nPeräti toista opettaa Vapahtaja meille Luukk. 5 lu'ussa, jossa\npuhutaan suuresta kalansaaliista.] hänelle antoi, otti tuomiokapituli\nlopullisesti tutkiaksensa kaikki tämän lavean jutun tapahtumat ja\nnäki näitten paksujen kanne- ja vastuukirjatukkujen sisällöstä olevan\nselvän, ettei Renqvist ansainnut sen suurempaa rangaistusta, kuin\nettä hän käytöksestänsä saisi tuomiokapitulissa vakaisia nuhteita\nja julkisesti pyytäisi anteeksi niiltä esimiehiltänsä, joille hän\npuheissa ja kirjotuksissa oli osoittanut epäkunnioitusta sekä\nmaksaisi kantajalle lainkäynnin kulungit (katso kirj. n:o 21).\n\nTietääksensä ei Renqvist ollut opettanut mitään, joka soti Raamatun\noppia vastaan, vaan hän kaikissa oli toimittanut virkansa, niinkuin\nrehellisen paimenen tulee ja hänen kallis virkavalansa häntä vaati,\noli hän tyytymätön asian päätökseen ja haki sen muutosta lavealla\nvalituskirjalla, jossa hän puolestansa tutkii ja kumoaa kaikki\nkanneseikat ja sen ohessa selittää itselleen välttämättömäksi tehdä\nvirkansa niin, kuin hän oli tehnyt. Hän katsoen tätä, ei omakseen,\nvaan Jumalan asiaksi, tahtoi hovioikeuteen perinpohjin selittää\nseikkansa ja mihin kärsimisiin maailma sentähden oli hänet saattanut.\nTyynellä malttavaisuudella otti hän vastaan sentähden hovioikeuden\nloppupäätöksen joulukuun 11 p:vältä v. 1827, missä valittamansa\nrangaistus, johon tuomiokapituli hänet tuomitsi, siihen määrään\nkovennettiin, että hovioikeus tuomitsi hänen, paitsi anteeksi\npyyntöön ja lainkäynti-kulunkien maksamiseen, rahasakkoihin ja\nyhdeksi vuodeksi olemaan viratta (katso kirj. n:o 22). Ja täten\nviimeinkin loppui lainkäynti.\n\nEmme tahdo jättää tässä mainitsematta Renqvistin vastustajista\nLiperissä erästä miestä, joka muutti mielensä hänestä ja näytti\nosanottavaisuutta hänen surkuteltavaan tilaansa. Katteini Henr.\nBogisl. Nilsson, joka omasi konnun Liperin kirkonkylässä, ei\nalussa kärsinyt Renqvistin parannussaarnoja ja hartausharjoituksia\nenemmän, kuin muutkaan pitäjän säätyhenkilöt. Mutta Nilsson saatuaan\nvakuutuksen siitä, että Renqvist'iä viattomasti syytettiin,\nniinkuin hän opettaisi, ettei se, joka on herännyt ja haluaa\nhartausharjoituksia ja jumalista elämää, tarvitsisi tehdä maallista\ntyötä, ei totella heräämättömiä vanhempiansa, isäntiänsä ja\nesivaltaa, ja siitä, että Renqvist päinvastoin kehoittaa uskolliseen\ntyöhön ja tottelemaan niitä, joilla on valta käskeä, jos käskyt\neivät ole semmoisia asioita, mitkä sotivat Jumalan sanaa ja käskyjä\nvastaan, ja huomattuaan myöskin tämän todistukseksi renkinsä ja\nmökkiläisensä, jotka olivat irstaiset ja tottelemattomat, mutta\nkokouksissa tultuansa tilansa tuntemaan, raitistuvan elämässään ja\nruvenneen ahkeroiksi ja uskollisiksi kutsumuksessaan, sai hän toiset\najatukset Renqvistin vaikutuksesta ja rupesi hänestä pitämään, vaan\nei kuitenkaan heti ilmoittanut sitä Renqvistille. Mutta kun hän\ntuomittiin vankeuteen, ei Nilsson voinut kauemmin suvaita hänen\nviatonta kärsimistään, vaan avasi sydämensä hänelle ja rupesi hänen\nystäväkseen. Ja hänen todellinen ystävyytensä näkyy muun muassa\nkirjeestä, jonka hän kirjoitti Waasan hovioikeuden presidentille\nC. J. Rotkirch'ille v. 1826, konsistorin tuomion langettua (katso\nkirj. n:o 23). Eräs toinen mies, joka kauan oli suosinut Renqvistiä\nja osanottajaisuudella kohteli häntä, oli Perniön provasti, tohtori\nG. Rancken, kuten se kirje osoittaa, minkä Renqvist Patmos'estansa\nv. 1827 kirjoitti Rancken'ille (katso kirj. n:o 24). -- Hänen\npalveluksensa Liperissä on vielä rakkaassa muistossa hänen entisillä\nsikäläisillä sanankuulioillansa.\n\nSvartholman muurien sisään suljettuna työskentelemään törkeitten\nsyntisten parantamiseksi ja johdattaen heitä oikealle tielle, vietti\nRenqvist siellä puoli-kymmenettä vuotta, kunnes hän 29 p. heinäkuuta\nv. 1835 sai valtuukirjan kappalaisen virkaan Sortavalassa. Kuinka\nmonta paatunutta syntistä hänen Svartholmassa lienee onnistunut\nsaattaa katumukseen ja parannukseen, ei tarkemmin tiedetä.\nAivan hedelmättömästi ei hän täälläkään näkynyt kutsumuksessaan\ntyöskennelleen, koska hän sai kääntäneeksi monta syntistä katumukseen\nja parannukseen. Niistä tahdomme mainita jotakin vanki Mikko\nPylkkäsestä, joka oli kotoisin Mikkelin pitäjästä ja tuomittu\ntunnustuksessaan epäluulon-alaisena vääränrahan tekemisestä. Tämän\nPylkkäsen luona vankihuoneessa kävi useasti veljensä Taneli,\njoka mieltyi Renqvistin oppiin ja alkoi kotipitäjässään julistaa\nsitä muille ja itse sen mukaan elää. Svartholmasta vapaaksi\npäästyänsä, horjahti Mikko veli armotilastansa, jota vastoin\nTaneli uskollisesti työskenteli Renqvistin opin levittämiseksi\nsanotussa pitäjässä. Monet muutkin vangit tulivat heränneiksi,\njoista talollinen _Jaakko Eweli_, kotoisin Wähä-Kyrön pitäjästä,\nirti päästyään rupesi Renqvistin kirjakaupitsiaksi (kolportöriksi)\nWaasan läänissä. Siitä kirjevaihdosta, jota hän kirjakaupitsiana\nollessaan piti Renqvistin kanssa, nähdään Ewelin likeisimpinä\nystävinä ja mielenheimolaisina Svartholmassa olleen Nordlund, Back,\nKivimäki, Pylkkänen, Nyberg, Jusola, Juhana Jakku, kuin myös N. G.\nMalmberg Pidisjärvellä, Töysän saarnaaja Wilh. Österblad, Orismalan\nrautatehtaan saarnaaja Fr. M. Toppelius, ja toimittivat Renqvistin\nkirjojen myöntiä Waasan läänissä. Kirjevaihdosta, joka enimmäkseen\nsisältää kirjojen myönti-tiliä, tahdomme tässä julkaista ainoastaan\npari kirjettä (n:o 25, 26), joissa Eweli puhuu sielunsa tilasta.\nEttei Renqvist muussakaan suhteessa ollut joutilaana, todistavat ne\nmonet uskonnollisten kirjojen suomennokset, joita hän Svartholmassa\nollessansa toimitti painoon. Kirjojen kääntämistoimi näytti\nyleisesti olleen rauhoittava lohdutus hänen sielulleen, samoin oli\nse ainakin vähäisenä apuna hänen ruumiilliselle toimeentulolleen.\nSillä noinakin surullisimpina vuosina 1825-1827 toimitti hän\npainoon koko seitsemän kappaletta vähäisiä kirjasia, joista muutamat\nsittemmin ilmestyivät 3, 4 jopa 6 painoksessa. Kuitenkaan ei tämä\nyksinään olisi riittänyt näissä elämän koettelemisissa ja tuskissa\nvoimassa pitämään hänen miehuuttansa elämänsä tarkoituksen työssä ja\nsäilyttämään vähentymättömänä hänen ahkeruuttansa Jumalan asiassa,\njollei hän Herran tahdolle turvallisella alamaisuudella olisi\nvastanottanut niin iloisen kuin suruisenkin päivän ja muistanut\nVapahtajan sanoja: _Te tulette vihattaviksi kaikilta minun nimeni\ntähden; vaan ei hiuskarvakaan pidä päästänne hukkuman. Pitäkäät\nsielunne kärsivällisyydessä_, Luukk. 21: 17-19; ja sovittanut\npyrintöihinsä ja lähetystoimeensa Gamalielin sanoja: _jos tämä\nteko on ihmisistä, raukee se tyhjään; vaan jos se on Jumalasta,\nette sitä voi tyhjäksi tehdä_, Ap. T. 5: 38, 39. Itsekin sanoo hän\npuolustuskirjassaan (katso kirj. n:o 10): \"Jos ei minun kohtaloni\nsaisikaan martyrikruunua, niin kärsin minä totisen uhrin viattomuuden\nja uskontoon sydämellisen hartauteni, hyveiden ja hyvien tapojen\ntähden, ja tahdon iloisesti heittäytyä tähän kohtaloon.\"\n\nIloista oli Renqvistin Svartholmassa saada monta todistusta\njumalismielisten ihmisten avusta hengellisten kirjojen\ntoimittamiseksi. Hän oli suomentanut kaikki neljä Arndt'in kirjaa\n\"Totisesta kristillisyydestä\", ja talvella v. 1827 lähetti hän ne\nkirjanpainaja Frenckelille Turkuun, jossa ne syksyllä joutuivat\ntulen ruoaksi, ja Renqvist ei edes tiennyt, oliko niitten painaminen\nalotettukaan. Mutta mitä tapahtui? Eräs hänelle tuntematon\nmies, kauppias J. M. Ilwan Raumassa, joka pitäjän suutari Juh.\nDahlberg'illä oli nähnyt vaillinaisen kappaleen sanotun teoksen\nensimäistä kirjaa, kiittää Renqvistiä käännöksestä ja lähettää\nkahdeksantoista taaleria työn jatkamisen kehoitukseksi. Renqvist\ntilasi silloin vaillinaisen painoksen ja Ilwan, joka piti huolta\ntoimittamisesta, lähetti taas Renqvistille 150 taaleria. Samoin\nkävi myöskin Chr. L. Hjeltin kirjapainossa painetulle Renqvistin\nsaarnalle: \"Itse-koettelemus ja parannuksen neuvo\", josta mainittu\nDahlberg myöskin oli ennättänyt saada kappaleen ennen Turun patoa.\nTästäkin kirjasta sai hän Ilwanilta 100 taaleria vaivoistansa. Samaan\naikaan, kuin Ilwanin rahalähetyksen, sai Renqvist ystävältänsä,\nrusthollari Salomo Häkkäselta Mäntyharjusta 250 taaleria ja entiseltä\nsanankuulialtaan, talollinen Iwar Sahlmanilta Liperissä 100\npankkoruplaa.\n\nNäin kehoitettuna monelta kulmalta, jatkoi Renqvist sitä suuremmalla\nmielihyvällä ja halulla kirjojen kääntämistointansa. Mutta\nvaikka vapaa-ehtoiset avut olivat jotenkin suuret, ei ne hänelle\nriittäneet monen kirjan kustantamiseen, jolleivät kirjanpainajat\nsuostuneet antamaan aikaa painatusmaksujen suorittamiseen, siksi,\nettä hän niitä myömällä ennättäisi saada siihen varoja. Pikainen\nkirjojen meno antoi hänelle tilaisuuden tavallisesti vuodessa\nmaksaa kirjapainajille; ja samassa kuin hänen kirjansa tulivat\nyleisemmin tunnetuiksi, menivät ne nopeammin kirjakauppiaitten ja\nkirjansitojain sekä muitten henkilöitten toimella, jotta kävivät\nSvartholmassa sukulaistensa tuona. Tällä tavoin sai hän perheensä\nelättäneeksi, ja kirjasia ilmaiseksi jakamalla köyhille Jumalan\nvaltakunnan leviämistä edistäneeksi monessa maaseudussa. Hän\npainatti ei ainoastaan suomalaisia, vaan ruotsalaisiakin kirjoja,\nniinkun Hammerinin postilla (Hammerins postilla) ja Ehtoolliskirja\n(nattvardsbok), Huutavan ääni (Ropande rösten), Tutkinnoita kuukauden\njoka päivälle (Betraktelser för hvarje dag i månaden), Vaillinaisesta\nkristillisyydestä (Bristande christendom) ja Fresenius'en Lyhyt\nopetus katumattomille (Fresenii korta undervisning för obotfärdiga).\n\nMitä nyt Renqvistin oppiin tulee, on prosessori _A. J. Granfelt\nDet kristliga lifvets vilkor och väsende_ (Kristillisen elämän\nehdot ja olento) nimisessä kirjassaan selittänyt sen ja annostellut\ntieteelliseltä kannalta. Me kerromme maan tässä lyhykäisesti,\nmitä Renqvist itse siitä mainitsee _\"Wäärän opin kauhistus\"_\nkirjassaan. Hän sanoo nimittäin opettavansa, että ihminen, kun\nsyntivelan tunto hänessä herää, pakoitetaan katuvaisena synnin\nmurheessansa rukoilemaan Jumalalta armoa ja laupeutta, Ps. 51:\n15, ottamaan turvansa Jesukseen ja hänen ansioonsa, käymään usein\nHerran pyhällä ehtoollisella, tutkimaan ja kuulemaan Jumalan sanaa,\nJoh. 5. 39, pakenemaan syntiä, ottamaan ristinsä ja seuraamaan\nJesusta, Luukk. 9: 23 ja kestäväisenä vastaan ottamaan ja kärsimään\nmaailman pilkkaa, vihaa ja vainoa 2 Tim. 3: 12. Mutta hän pakenee\nsyntiä ei ainoastaan ulkonaisesti, vaan sisällisestikin, Ef. 55:\n7, ja yhdistyy Jesuksen kanssa, 1 Kor. 6. 15, 19, ja tulee oksaksi\ntotisessa miinapuussa, Joh. 15 luku että Jesus asuisi hänessä ja\nhän siten uskolla omistaisi hänen ansionsa omaksi ansioksensa,\nja hänen vanhurskautensa omaksi vanhurskaudeksensa Jumalan vihaa\nvastaan, ja hänen valonsa valistukseksensa taitaakseen eroittaa hyvää\npahasta, ja hänen voimansa väkevyydeksensä, voidakseen kuolettaa\nvanhan ihmisen, ja hänen rakkautensa omaksi rakkaudeksensa Jumalaa\nja lähimmäistä kohtaan [Katso Wäärän opin kauhistus ja oikean opin\npuolustus. Kuopiossa 1854; s. 26-28.] Kaikkea tätä nimittää hän\nkatumukseksi, parannukseksi synnistä ja maailmasta ja kääntymiseksi\nJumalaan. Mutta, sanoo hän vielä, tietäen kykenemättömyytensä\ntäyttämään Jumalan lakia, täytyy ihmisen, saadakseen huojennusta\nsynnin raskauttamalle omalle tunnolleen, sen äärettömässä\nsurussa, laskeutua tomuun, ja tunnustaen syntivelkansa Jesuksen\nnimessä huutaa laupeaalta isältä armoa Jesuksen ansion tähden ja\nturvautua lohdullisiin sanoihin Joh. 15-16. Puhellen Jumalan kanssa\nrukouksessa, voi hän avata sydämensä Jesukselle, vastustaa syntisten\najatusten asumusta sydämessä ja siten estää niitä tukahuttamasta\nvanhurskauttamisessa saatua elävää uskoa; hän voi parantaa elämänsä\nja olla siinä pysyväinen. Hän katsoi katuvaisen ihmisen, joka\nelävällä uskolla ottaa vastaan Kristuksen ja hänen ansionsa ja\nvanhurskautensa, kelvolliseksi tulemaan Jumalan luokse. Päinvastoin,\nmitä muutamat hänen vastustajansa ovat väittäneet, opetti hän, että\nuskon vanhurskauden tulee käydä elämän vanhurskauden edellä. Hänen\netevin oppilauseensa oli, että kun usko töittä on kuollut, ihmisen\ntulee rukouksella ja valvomisella säilyttää vanhurskauttamisessa\nsaatu elävä uskonsa, koska tämän kadotettua koko hänen kääntymisensä\nja pyhityksensä häviää. Uskotta on mahdoton Jumalalle kelvata, Hebr.\n11: 6, ja kaikki työmme elämättä uskotta ovat hyödyttömät ja turhat.\nJos mieli elämän-vanhurskauden säilyä ja kasvaa, on elävä usko\nsäilytettävä ja kasvatettava, mikä ei tapahdu, jollei olla uutterat\nrukouksessa sisällisesti ja ulkonaisesti ja valvomisessa sydämensä ja\nkoko elämänsä ylitse, niinkuin armovälikappaleitten käyttämisessäkin,\nkuten Paavali sanoo: _Ottakaat päähänne autuuden rautalakki, ja\nHengen miekka, joka on Jumalan sana; ja rukoilkaat joka aika kaikella\nrukoilemisella ja anomisella Hänessä, ja siinä valvokaat kaikella\nahkeruudella ja rukouksella._ Ef. 6: 17, 18.\n\nOn ennen jo kerrottu (katso prof. Matth. Akianderin teosta\n\"Historiska upplysningar om religiösa rörelserna i Finland\", VI osa\ns. 18-20) hänen saaneen tälle opilleen kiivaan vastustajan, P.\nRuotsalaisen, joka ryhtyi vastustamaan Renqvistin opin pääkohtaa\nrukouksesta ja vanhurskaasta elämästä. Saadakseen opillensa sijaa\nLiperissä, lähetti Ruotsalainen sinne ensin muutamia tiedustajia;\nsittemmin tuli hän itse kahden muun kanssa ja luuloitteli Renqvistin\nlahkolaisille heidän oppi-isänsä ja pappinsa pitävän heitä lain\npiinapenkissä, koska hän ei tuntenut likemmin heidän sielujensa\nautuudetonta tilaa, eikä siis myöskään ymmärtänyt heitä johdattaa\noikealle tielle. Siihen vaaditaan kielillä puhujia, jotka parhain\ntuntevat kunkin ihmisen sisällisen tilan, mutta teidän pappinne\nhylkää nämä hengen lahjat. Sentähden olisi parasta, että joku\ntai jotkut seuraisivat meitä opettelemaan tätä puhetta. Mutta\nRenqvist saatuaan kuulla tästä, kielsi hän sanankuulioiltaan kaiken\nseurustelemisen ja yhteyden näitten \"kielten rohvessorien\" (linguarum\nprofessores) kanssa (katso kirj. n:o 27 [Katso vielä mitä tästä\non ennen sanottu prof. Matth. Akianderin teoksessa \"Historiska\nupplysningar om religiösa rörelserna i Finland\", VI osan s. 18-23.]).\n\nSuullisessa keskustelussa erään Ruotsalaisen lahkolaisen kanssa oli\nRenqvist, näyttääkseen rukousten pitämisen hyötyä, kerran maininnut\nJesuksen ja Danielin esimerkit; mutta Ruotsalais-lahkolainen koki\nkumota häntä kutsumalla kaksi seuraajaansa ja kysymällä heiltä,\nmitä hyötyä he sielunsa rauhalle olivat saaneet rukouksesta, johon\nkumpikin yksimielisesti vastasi sielunsa tilan olleen surkuteltavan\nniin kauan, kun he harjoittivat rukousta, vaan tulleensa hengellisen\nköyhyytensä tuntoon ja saapuneensa sielujensa pelastuksen suhteen\noikealle tielle heti, kun olivat lakanneet rukouksia pitämästä.\nJa vaikka Ruotsalais-lahkolainen puolestaan lisäsi asian pitämän\nolla niin, kuin nämä miehet omasta kokemuksestaan yksinkertaisesti\ntodistivat, ei Renqvistiä, jolla oli päinvastainen kokemus, saatu\nmyöntymään näitten henkilöitten vakuutuksella eikä lauseilla,\njoita Ruotsalais-lahkolainen tässä tilaisuudessa luki Fresenius'en\nRippikirjasta [Katso Wäärän opin kauhistus, s. 71.].\n\nKun nyt Ruotsalainen ja Renqvist saarnasivat parannusta ja uskoa,\neivät he pääasiassa niin paljoa erinneet toisistaan, kuin he itse\nluulivat ja väittivät. Kumpainenkin koki tulla Kristuksen luo,\nvaikka eri tietä myöten. Kuitenkin tuli heidän kesken mielenkiihko\nsamassa määrässä ankarammaksi, kuin kumpaisenkin lahkolaiset enenivät\nmaaseuduilla. Renqvist kun oli pakoitettu olemaan yhdessä paikassa,\nsaattoi ainoastaan kirjoituksillaan vaikuttaa kansaan muilla\nseuduilla. Ja vahvistaaksensa lahkolaisissansa rukouksen oppia, antoi\nhän v. 1835 painosta kirjat: _tutkinto rukouksen tarpeellisuudesta_\nja sittemmin v. 1844 puolustuksen opillensa, nimellä: _Wäärän opin\nkauhistus ja oikian opin puolustus_ [Toista painosta, joka tuli ulos\nv. 1854, on tässä seurattu.], jossa hän paljastaa kaikki Ruotsalaisen\nihmiselliset heikkoudet ja selittää, että hänen oppinsa on aivan\nväljän lutherilainen, koska hän ei ainoastaan hylkää rukousta,\nvarsinkin sydämen nöyryydessä tapahtuvaa ja sen ohessa muitakin\njumalisuuden harjoituksia, vaan kuitenkin kunnioittaa halpaa elämän\nparannusta ja väittää, ett'ei ihminen voi lohduttaa itseänsä Jumalan\narmolla ja Kristuksen ansiolla, ei varsinkaan ilman sisällisiä\ntuntumuksia ja Pyhän Hengen sisällistä todistusta ja sisällistä\nvahvistusta (passi) uskolla omistetusta Kristuksen sovituksesta.\n\nKoska Renqvist oli köyhä, täytyi hänen lopettaa lukemisensa niin pian\nkun mahdollista, astuakseen kirkon palvelukseen. Jumaluusopillisen\ntietonsa sai hän Pyhästä Raamatusta ja tunnustuskirjoista sekä\nhartauden kirjoista, joista hän tuki monta ja piti sen, mitä niissä\noli hyvää ja hänen oman sydämensä halajamisen kanssa yhtäpitävää.\nSillä hänessä vaikutti enemmän tunto, kuin ymmärrys. Turussa\nollessaan seurusteli hän sellaisten jumalisten henkilöitten\nkanssa, jotka kristillisessä vakuutuksessaan suosivat sekä lakia\nettä evankeliumia tai parannusta ja uskoa ja jotka sydämessänsä\nsäilyttivät lämpyisemmän kristillisyyden, kuin jäykkä oikouskoisuus\n(orthodoxia). Ne kirjoitukset, joita hän enimmän suosi ja tutki,\novat: _Arndt, Totinen kristillisyys ja Parahin yrttitarha, Fresenius,\nNeuvojille ja neuvottaville, Rippi- ja Herran Ehtoollisen kirja ja\nOmantunnon kysymykset, J. Gerhard, Pyhät tutkistelemukset, Hammerin,\nTien osoittaja ijankaikkiseen elämään, Gouge, Sana syntisille,\nsana pyhille, Baudewien Vanhempain ja lasten sielun pelastus, J.\nWegelius, Postilla, Chr. Scriver, Sielun aarre_ (Själaskatt) ja\n_Abr. Achrenius'en kirjoituksia_, sekä useita muita. Koko siinä\nkirjajoukossa, jonka hän suomalaisessa käännöksessä painoon antoi,\nei ollut kuin pari kappaletta Lutherus'en teoksia, jotka kumminkaan\neivät olleet hänelle tuntemattomia.\n\nOlemme jo ennen [Katso V osa 4. 370.] puhuneet Porvoossa nousseesta\nerimielisyydestä Renqvistin ja H. Wikström'in kesken, joka asetti\nLutherus'en teokset muun hartauden kirjallisuuden edelle. Tässä\nsaattaa vielä mainita, että kun Renqvist papinkokelaana Porvoossa\nkysyi Fr. Axbergiltä, mistä tiedetään jos meillä on elävä usko;\nvastasi Axberg: rakkaudesta. Renqvist: no, kuinka sitten tiedetään,\nettä meillä on rakkaus? Axberq, koska otetaan vaari omista\najatuksista, huomataan, että on enempi maallista ja syntisiä\najatuksia, kuin hengellisiä ja jumalisia, ja tämä todistaa, että\nei ole rakkautta Jumalaan eikä ihmisiin ja niinmuodoin puuttuu\nelävä usko. Renqvist vastasi: sitä minä en tahdo vastustaa;\npäinvastoin helposti myönnän, ettei minulla ole oikeaa rakkautta,\nenkä ole oikeastaan kääntynyt. Sittekun hän vihittiin papiksi ja\nmäärättiin pastorin apulaiseksi Liperiin, sanoi Axberg hänelle:\nte tulette olemaan pappina varsin pimeässä Karjalassa ja siellä\ntulette joko antamaan teidän sielunne asian raueta tai vahvistutte\nsiinä. Tämä riippuu teidän vaikuttavaisuudestanne; sillä edellinen\ntapahtuisi, jos te ette voi saattaa ihmisiä heräämään, jota vastaan,\njos te vaikutatte muitten heräämistä te itse tulette varjelluksi\nlankeemuksesta ja välikappaleena Jumalan kädessä saattaisitte\nsanankuulianne pitämään huolta sielunsa autuudesta.\n\nJ. Fr. Bergh'in, nykyisen Rantasalmen pastorin kanssa on Renqvist\nollut yhteydessä kauemman aikaa, kuin yhdenkään muun nykyään\nelävän seurakunnan opettajan kanssa, ollen aina kuitenkin heidän\nuskonnolliset mielipiteensä samat. Renqvist on alati pysynyt\nopissansa, J. Fr. Bergh'iin sitä vastoin ovat helposti muutkin\nvaikuttaneet. Usean kerran koetti hän sovittaa Ruotsalaista ja\nRenqvistiä keskenään heidän opissansa. Renqvistille kirjoitti hän\nmyös v. 1824 sellaisen kirjeen, jossa hän toivoi, että Renqvist\nhylkäisi lakimaisen oppinsa ja tulisi enempi evangeliseksi. Tähän\nvastasi Renqvist, ett'ei hän luullut olevansa mitenkään liiaksi\nlakimainen, koska hän opettaa, että syntisen, joka tuntee itsensä\ntuomituksi, pitäisi uskolla omistaa Kristuksen ansio ja hengellisesti\nköyhän pitäisi uskoa, että hänen syntivelkansa annetaan hänelle\nanteeksi Kristuksen sovintokuolemalla, niinkuin syntisen vaimon,\npublikanin, Pietarin ja Tuhlaaja pojan esimerkki osoittaa, ja jos\nhän ei rohkenisi uskoa, pitäisi hänen rukoilla itsellensä senlaista\nuskoa ja odottaa Herran apua, luottamatta sisälliseen todistukseen,\nsekä turvautuen Jesuksen lupaukseen Matth. 5: 3, autuaat ovat\nhengellisesti vaivaiset. Ja kun kirjeenvaihto tämän ystävän kanssa\nvalaisee Renqvistin omaa sisällistä vaurastumista, lisäämme tähän\nmoniaita hänen kirjeitänsä (katso kirjeet 28-36).\n\nSittekun Renqvist v. 1844 oli ulosantanut edellämainitun \"Wäärän\nopin kauhistus\"-kirjan, ilmestyi pappismies Kaarlo Iisakki Nordlund\nkumoten sekä Renqvistin että Ruotsalaisen opin, joita uuden\n_evangelilaisuuden_ julistajat (ihmis-)_töiden oppina_ tahtoivat\nhävittää. [Tämä lentokirja on nimeltä: \"Wäärän opin kauhistuksesta\"\nj.n.e., jonka on kirjoittanut ja kustantanut H. R. v. 1844, muutama,\nsana. Turussa 1846.] Kirjantekijä moittii Renqvistiä sentähden, ettei\ntämä ensinkään selitä Ruotsalaisen suurimpaa hairausta, nimittäin,\nettä hän heränneitä ihmisiä, joita ensin johdattaa evangeliumin\narmolupauksiin ja uskoon, sittemmin hämmentää tämän Jumalan sanaan\nja armolupauksiin perustuman uskon omalla opillansa sisällisestä\ntaistelusta ja ikävöimisestä Pyhän Hengen todistusten perään. Ei\nmyöskään kirjantekijä luule Renqvistin likemmin antaneen ilmi,\nmissä määrin tuota riidanalaista kielillä puhumista oikeastaan\non Ruotsalaisen lahkolaisissa. [Renqvist kyllä selittää tarkasti\nkoko ky'yllään Wäärän opin kauhistuksessa s. 140-142.] Mitä\nkoskee itseä Renqvistiä, paheksii Nordlund hänen Lutherus'esta\nmainitsemia lauseitansa sivuilta 82, 83, 101, 104 ja tuumaa, että\nRenqvist ei anna uskolle oikeaa arvoa ja merkitystä, semmoista,\nkuin evangeliumi opettaa, koska hän sallii sen, joka uskon perästä\nseuraa, käydä yhtenä uskon kanssa, niin että uskon hedelmät\ntulevat samaa tietä uskoksi. Nordlundin kirjoitukseen vastasi\nRenqvist v. 1848 lentokirjallaan: _Vastaus sille kirjalle, joka\nväärän opin kauhistus kirjaa vastaan on räntätty_ Turussa v. 1846,\njossa hän selittää, että hän on aina pitänyt Lutherus'en ja hänen\nkirjoituksensa oikeutetussa armossansa ja kunniassansa ja nyt on\nainoastaan julkaissut Pontoppidan'in sanat hänestä sekä, ett'ei hän\nmissään ole vähentänyt uskon oikeaa merkitystä autuuden opissa, vaan\npäinvastoin kaikissa kirjoituksissaan kokenut teroittaa parannusta\nja uskoa evangeliumihin. Mark. 1: 15. Ja kun F. G. Hedberg sittemmin\n\"Kristillisissä sanomissa\", n:o 38 vuosikerrassa 1855, väitti\nRenqvistin kirjoitusten vaikuttaneen häiriöä Inkerinmaassa, katsoi\nRenqvist itsensä kehoitetuksi kumoamaan tätä väitöstä ja kirjoitti\nevangelisuutta vastaan kirjan, joka tuli painosta v. 1856 nimellä\n_Kuolleen uskon opin ilmoittaja_, missä hän, ottaen todistukseksi\nJaak. 2: 20, että usko ilman töitä on kuollut, selittää kaikki\nevangelisuuden lahkolaiset kuolleen uskon julistajiksi, koska he\nrakentavat kaikki uskolle ja hylkäävät kaikki työt. Että hän näille\nmietteilleen löysi saman mielisiä henkiheimolaista useissa paikoissa,\nnähdään muun muassa kirjeistä (n:o 37-40) tässä jälempänä.\n\nMitä muuten huomattanee tyytymättömyydestä Renqvistin autuuden\nopin käsityksestä, ei edes hänen vastustajansakaan pitäisi voivan\nkieltää tai himmentää hänen puhtaan tarkoituksensa johtamaa ja yli\nneljäkymmentä vuotta taukoomatta kestänyttä intoansa edistää Suomen\nkansassa Jumalan pelkoa, avuja ja siveellisyyttä. Sydämen ilolla\nvoipi huomata Renqvistin vaikutuksen hedelmiä, jotta semmoiset\npaheet, kuin juoppous ja siitä seuraavat rikokset niillä seuduin,\njoissa hän oli palvellut ja varsinkin missä hän vielä palvelee,\nihmeteltävässä määrässä ovat vähenneet. Hänen kirjoituksiansa, jotka\novat levinneet yli koko maan myöskin siellä, missä muut oppipuolueet\novat saaneet lahkolaisia, ja luetaan halulla. Tämän kirjoittaja\n[Prof. Akiander. Suom. muist.] oli matkoillaan maassa kansan\nulkonaisesta elämästä ja käytöksestä huomannut josko he kuuluivat\nRuotsalaisen tahi Renqvistin henkiheimolaisiin. Edelliset näyttävät\nsynkiltä ja alakuloisilta, ovat sulkeutuneet itseensä, eivätkä\npaljon huoli ulkonaisesta elämästään, sitä vastoin jälkimmäiset ovat\nsiistit, puheliaat ja tyytyväiset elämäänsä.\n\nKun eräs asia, joka myöhempänä asiana hallituksen suostumuksella tuli\nyleiseksi puuhaksi, voitti suuren osanottavaisuuden koko maassa,\nnimittäin, että pakanamaailmassa julistaa Jumalan ilmoitettua Sanaa\nja iloista tietoa maailman Vapahtajasta, oli Renqvist jo kymmenen\nvuotta ennen kaikessa hiljaisuudessa sitä harjoittanut ja siten\nvalmistanut kansan mieltä tähän pyhään työhön. Sillä tunnettu on,\nettä hän jo vuodesta 1847 lähtien teki keräyksiä pakanalähetyksen\nhyväksi ja lähetti niitä lähetysseuralle Tukholmaan. Sillä tavoin\nlähetettiin sinne 200, 300 ja vuonna 1853, 500 ruplaa kerraltaan.\nTässä työssä oli hänellä uskollisena auttajana _Ferdinand Uhde_\nTampereella, eräs harras kristitty ja \"hiljaisista maassa\",\njoka maailman silmissä huomaamattomana edisti Suomen saloissa\nJumalan asiaa kiitollista muistoa ansaitsevalla lämpimyydellä.\nYhteensopivaisuus uskonnollisissa vakuutuksissa ja mielipiteissä\nja siitä seuraava henkiheimolaisuus teki nämä miehet uskollisiksi\nystäviksi ja veljiksi Kristuksessa. Kirjoittaja ei saata olla\nmuutamilla tässä alempana julkaistuilla kirjeillä (n:o 41-46)\nosoittamatta heidän yhteistä ahkeroimistansa pakana-lähetyksen\nedistämiseksi ja sitä suurta armoa, jonka Uhde antaa Renqvistille\nja sitä vilpitöntä ystävyyttä, jolla hän yhtenään kohtelee tätä\nluonnollisilla silmillä näkemätöntä, mutta sielun puolesta hänen\nkanssansa läheisesti yhdistettyä kristillisyys-veljeänsä.\n\nVaikka Renqvist oli ahkera hartauskirjallisuuden suomentamisessa,\noli hän yhtä innokas kirjeellisesti vaihtamaan ajatuksiansa\netäämpänä asuvien sielunystäväinsä kanssa, ja suullisesti opettamaan\nyksinkertaisia, lohduttamaan murheellisia ja huojentamaan vaivatuita,\njotka muualta hänen luoksensa tulivat. Tässä myöhemmin olevista\nkirjeistä (n:o 47-82) nähdään, että kristiveljet eri paikoista\nkysyivät hänen neuvoansa, varsinkin kun eri oppilahkolaiset kokivat\njohdattaa heitä pois Kristuksen opin yksinkertaisuudesta. Uhde'lta\nhän sai 17 vuotena (1843-1860) 80 ja J. M. Ilwan'ilta Raumalta 25\nvuotena yli 50 kirjettä. Muista henkilöistä, joitten kanssa Renqvist\nmyöhempinä 20 vuotena piti kirjevaihtoa, nimitettäköön: talollinen\n_Heikki Ojala_ Pattijoen kylästä, Siikajoen pitäjästä, maanviljeliä\n_E. G. Ilwan_ Ahlaisten kappelista, talollinen _J. E. Niemi_\nMörtmarkun kylästä, Lapvärtin pitäjästä, talollinen _M. Ahvenainen_\nMäntyharjun pitäjästä, _Kristina Stenbäck_ Rautalammin pitäjästä,\nloinen _Heikki Tuovinen_ Majasalmen kylästä, Liperin pitäjästä,\nRuskealan kiertokouluopettaja _Adam Suppanen_, kapteini _J. R. A.\nJägerhorn_ Ylänneeltä, talolliset _Iisakki Kattilakoski_ ja _Eero\nTokola_ Wälikannuksen kylästä, Ylikannuksen kappelista ja Lohtajan\npitäjästä, työmies _Jaakko Kimanen_ Inkerinmaasta, talollinen _Antti\nManninen_ Apajalahden kylästä, Hirvensalmen pitäjästä, rusthollari\n_Antti Paasonen_ Paasolan kylästä, Mikkelin pitäjästä, talollinen\n_Juhana Tervo_ tai Lahdenperä Repolahden kylästä, Siikajoen\npitäjästä, talollinen _Salomo Häkkänen_ Mäntyharjun pitäjästä,\nloinen _Pekka Hiltunen_ Liperin pitäjästä, talollisen poika _Pentti\nRaasina_ Kunnasniemen kylästä, Kontiolahden kappelista, talollisen\npojat _Juhana Tanskanen_ ja _Heikki Mertanen_ Martovaaran kylästä,\nPolvijärven kappelista ja Liperin pitäjästä, _Juhana Lokka_ Liukkolan\nkylästä, Mikkelin pitäjästä, talollinen _Paavo Närvänen_ Puttolan\nkylästä, Mikkelin pitäjästä, talollinen _Simo Määttänen_ Öllölän\nkylästä, Ilomantsin pitäjästä, talollinen _Heikki Laukkanen_\nMaarianvaaran kylästä, Kaavin pitäjästä, _Juhana Haapalainen_\nNerkon kylästä Iisalmen pitäjästä, Ilomantsin kiertokoulu-opettaja\n_Aaron Ohrn, Heikki Pesonen_ Kuusjärven kylästä, samasta pitäjästä,\n_Antti Turunen_ Lehmonahon kylästä, Kontiolahden kappelista,\nkultaseppä _Aaron Hochman_ Joensuun kaupungista, ja _J. H. Pakarinen_\nRantasalmen pitäjästä. Niin hyvin tämä kuin hänen 60 suomalaista\nkirjaansa todistavat hänen väsymätöntä intoansa Jumalan valtakunnan\nedistämiseksi ja kasvamiseksi Suomen saloissa, mitä eivät hänen\npahimmat vastustajansakaan voineet polkea.\n\nNuo Renqvistin 60 eri kirjateosta, jotka hän oli toimittanut ja\nosaksi omalla kustannuksellaan painattanutkin, ovat kymmenenneksi\nosaksi alkuperäisiä, muut käännöksiä.\n\n       *       *       *       *       *\n\n1. _J. Wätterdahl'ilta_, toukok. 30 pv. 1816.\n\n[J. Wätterdahl'in kirjeistä ovat jätetyt pois ne kohdat, jotka\neivät koske ainettamme, eivätkä sisällä muuta erittäin tärkeää.\nKirjoitt. muist.]\n\nRakas, lemmitty veli! -- -- -- Minulle oli sanomattoman ilahuttavaa\nsaada kuulla Herran Hengen puhaltaneen erääsen seurakuntaan Hämeessä.\n[Tämä seurakunta oli Joutsan kappeli, jossa Margareta Högman silloin\nmatkaansaattoi herätyksiä.] Oi, jos Herran tuli leviäisi kaikkialle\nja lämmittäisi koko Pohjolan! Hänen kätensä ruvetkoon kaikkiin ja\nopastakoon kaikkia niitä, jotka omat heränneet autuutensa huoleen,\nmissä hyvänsä he asuvat ja elävät! Hän onkin luvannut tahtoa omistaa\nlaumansa. Jollei alapaimenet kelpaa, niin Hän itse pitää huolen\nsielujen hoidosta. Herra auttoi heitä tuomio-istuimella, Hän on\nvieläkin omistava heidät, sen varmasti uskon. Anna minun kuitenkin\nkuulla, miten teidän käy. Jos matkasi sopii tavata heitä, niin\ntervehdä heitä minulta, vaikka olen tuntematon.\n\nKiitos Jumalan lasten ja ystäväin rakkaista tervehdyksistä! Kun\nnyt sattuu tilaisuus, niin tervehdä heitä kaikilta täällä olevilta\nJesuksen rukoilioilta ja sano heille, että he ovat huokaustemme ja\nonnentoivotuksiemme esineenä, Rakkauden side yhdistää meitä, missä\nhyvänsä tämän maan piirissä asumme ja iankaikkisuudessa tulemme\nJumalan armosta yhtymään toisiimme ja ymmärtämään toisiamme silloin,\nkun me yhteisesti laulamme meidän Herrallemme ylistystä. Se jalo\nystävä Pekka Wäänänen on minulle erittäin rakas hänen suurista\nuhrauksistansa sinulle ja Herran tähden. Jesus varjelkoon häntä\naina rakkaudessansa ja nöyrässä mielessään, Tervehdä häntä, kun\nhänen tapaat. Sjögrenin Uuden Testamentin selitykset (Explicatio)\neivät pitäisi oleman sinulle, veljeni, joka tiedät kenehen uskot,\nvahingolliset, mutta muutoin teos on uudissanainen, jonka vuoksi en\nole siihen kiintynyt. Et veljeni saane siitä erittäin vahvistusta.\nStarken raamatun teos on varsin lavea. Muutoin se tietääkseni\non oikouskoinen (orthodox). Reichel'in raamatun teos on sangen\nvalaiseva ja hyvä. Saksankielinen Esaias, vanhurskauden saarnaaja,\non kelpo-kirja, samoin kuin Reichel'kin. Pontoppidanin \"Collegiumi\npastorale\" on oivallinen.\n\nSinun terveytesi on ja on oleva minulle ihastukseksi. Varsinkin\nhupaista on minulle se, että olet nyt kirjoitettu ylioppilaaksi\nja siis olet valinnut varman elämän uran. Herra on johdattava\nsinua eteenpäin. Riemullista on sinua nähdä vaikuttamassa Jesuksen\nvaltakunnan levittämiseksi. Totisesti on Herra sitä siunaava.\nAuttakoon hän sinua saadaksesi myödä kaikki, niin ettet tarvitse\nkärsiä kustannuksista. Tuskin tiedän, miten sinä saatat ennättää\nkääntää niin paljo ja toimittaa korjaus (korrektur) lukemista ja\npaljoja juoksuja, jotka seuraavat semmoista tointa, ja samalla\nkuitenkin hoitaa laiminlyömättä tutkimatyötäsi. Minäkin tahdon neuvoa\nsinua voimalla kokea ennättää tieteellisellä uralla niin pitkälle\nkun mahdollista on, varsinkin siinä, mitä sinulle kuuluu papiksi\ntullessa. Sillä kun kerran kaulus on kaulassasi, käynee se sinulle,\nniinkuin on käynyt minullekin: aika menee viran toimitukseen, ja\ntuskin saatetaan saada muutamia hetkiä lukea omaksi hyödyksi.\nAjattele pastorali-tutkintoa, saatuasi määräyksen, sillä olethan jo\niäkäs. Jos pääset sitte pastoriksi on se hyvä; jollet, niin saattaa\nHerra avata sinulle tien kappalaisen paikkaan, johon tyydyt. Minä\nonnittelen sinua veli Johnsson'ille. Jesus olkoon kolmantena teidän\nseurassanne ja antakoon teidän olla toisillenne kehoituksena.\n\nJumalalle olkoon ylistys, että Herran ystävät Turussa ovat elossa\nsielun ja ruumiin puolesta! Sano heille kaikille ja muille Jesuksen\nystäville, missä ja milloin heitä tapaat, terveisiä meiltä\nTukholmasta. Heidän hengellinen ja ruumiillinen hyvinvointinsa on\naina oleva meidän sydämellinen ilomme.\n\nNyt alotan kertoa meistä Tukholmalaisista ja Ruotsalaisista\nyleiseen. Täällä on taistelu valkeuden ja pimeyden roolilla.\nViimeisen puolustajat, jotka tahtovat pitää itseään valistuneina,\nkäyttävät kaikenlaisia keinoja, pidättääkseen ruhtinaansa valtaa\nmaassa. Jesuksen ystävät eivät tämmöisiä teitä ymmärrä, vaan menevät\nsuoraan edes ja työskentelevät hiljaisuudessa Herransa evankeliumin\nlevittämiseksi, missä suinkin saattavat. Alati rasittaa mieltä\nse, ettei Jesuksen asia suju niin, kuin pitäisi ja sydämellisesti\ntoivottiin; mutta Jumalalle olkoon ylistys, edistyy se kuitenkin.\nSanan jaloa siementä levitetään runsaasti. Niin hyvin piplia- kuin\nevangelinen-seurakin työskentelee alallaan loistavalla menestyksellä.\nRuotsin pipliaseura on tänä vuonna toimittanut kaksinkertaisen\npainoksen Raamatusta ja tuskin kuitenkaan on tilaisuudessa suorittaa\nkaikkia seuralle tulleita tilauksia. Pipliaseuroja on olemassa\nGötheborg'issa, Westerås'issa, Wisby'ssä ja Lundissa. Rumstedt\non vahvasti työskennellyt Raamatun painattamisessa; hänellä on\nviisi painoa työssä. Hän painaa myös Lutherus'en Evangelista\nkirkkopostillaa, Luulajan ja Piitimen heränneitten toimesta.\n\nArkkipispa Lindblom on nyt viimeinkin myöntynyt Upsalaan asettamaan\npipliaseuran, joka yhdistyy meidän Tukholmalaiseen seuraan. Tämä\non uudis-uskolaisista ja uudistelijoista saatu voitto, joka on\nkiihoittava valtakunnan toisia pispoja seuraamaan samaa esimerkkiä.\nMutta siinä on ollut paljo työtä saattaessa asiaa näin pitkälle.\nPatersonilla on suuri osa tässä menestymisessä, kun hän hankki 300\npuntaa sterlingiä Upsalan laitoksen hyväksi.\n\nMeidän evangeliset lentokirjat ovat jo olleet johteena todelliseen\nkääntymiseen kahdelle henkilölle, joka varmaan tiedetään. Yksi on\nlehtori Geslen gymnasiossa, oppinut, taiteellinen ja vilkas mies.\nUudis-kirjailiana et hän kysynyt meidän lentokirjoja, joista hän sai\njoukon seuran toimesta. Koko talven oli kirjapakka liikuttamatta,\nmutta keväällä v. 1815 oli hän eräänä päivänä raskaalla mielellä,\navasi hän pakan ja sai käsiinsä ensiksi n:o 5 \"Köyhä Jooseppi\"\nnimisen kirjan, jonka hän luki lävitse. Tuskin oli se tehty, kun jo\nuros makasi Jesuksen jalkain juuressa ja rupesi siitä ajasta Herramme\nystäväksi ja rukoiliaksi. Nyt hän on molemmissa seuroissa ja on\nvaikuttava ase Herran kädessä. -- Toinen on eräs vaimo, joka sureksi,\nkun luuli maanneensa lapsensa kuoliaaksi. Täten joutui hän omantunnon\nvaivaan, eikä hänellä ollut lohdutusta. Hän sai vihdoinkin moniaita\nmeidän lentokirjasia ja löysi niistä täyden lohdutuksen, jotta hän\nnyt on autuas ihminen ja iloinen Jumalassa Vapahtajassansa.\n\nHerääminen Luulajassa ja Piitimessä ja niiden seuduilla jatkuu. Ensin\nmainitussa paikassa havaitaan heränneitä vielä. Daalassa ja muissa\nseuduissa havaitaan liikkeitä kansassakin. Uutteroita miehiä ilmautuu\ntuolla täällä ja auttavat, työskennellen, Jumalan valtakunnan\nkasvamiseksi. On siis monta syytä kiittää ja ylistää Jumalaa.\nTukholmassa käy se kovin hitaasti; kuitenkin pyhäpäivinä keräytään\nsaliin runsaasti ja Warnke pitää voimallisia esityksiä.\n\nTervehdä Jesuksen rauhalla kaikkia sekä Turussa että sen ulkopuolella\nolevia Herran ystäviä ja ole itse sydämellisesti tervehditty\nKristuksessa Jesuksessa, jota toivoo armas ystäväsi.\n\nTukholmassa toukok. 30 pv. 1816.\n\n                                          Juh. Wätterdahl.\n\n2. _Samalta_, toukok. 22 pv. 1817.\n\nRakas, lemmitty veli! -- -- -- Se kirjoitus, jonka rouva Lesrén\ntoivoo saada suomennetuksi, ansaitsee tosiaankin sen. Eräs\nepäilyksessä oleva nainen Westergöthlannissa on sen lukemisesta\nsaanut lohdutuksen ja on nyt urhoollinen Jesuksen tunnustaja.\nHyvä olisi, jos veli jollakin lailla saisit sen käännetyksi ja\nlevitetyksi. Että dekanus tahtoo olla varma sisällön oikeudesta ja\nkielen puhtaudesta ennen, kun hän antaa painamis-luvan, ei saakaan\nihmetellä. Se onkin hyvä, että hän hyväksyy hurskaan provastin\nRanckenin lausunnon tässä asiassa.\n\nHerra pyhittäköön Johnsson'in sydäntä niin, että hänkin saattaa\nkelvollisesti hankkia Jumalan valtakunnan salaisuuksia. Minä näen\nAgrelius'en kirjeestä, että hän aikoo tulla kesällä Tukholmaan ja\nminua ilahuttaa saada tutustua hänen kanssansa. Jos hän taitaa puhua\nruotsia niin paljon, että hänelle on hyötyä kokouksista salissa, olen\nminä kyllä hankkiva hänelle tilaisuuden sinne.\n\nMinua hyvin ilahuttaa Paterson'in käynti Wäänäsen luona. Mutta\nmiten osasi hän puhella hänen kanssansa? Luultavasti tulkin kautta.\nKaikissa tapauksissa on se ylimäärin ilahuttavaista, että tuo\ntoimellinen kristillisyyden edistäjä sai kehoitusta, kun hän sitä\nniin hyvin tarvitsi. Paterson on vaikuttava Jumalan ja Jesuksen\npalvelia. Hän tervehtii yhtä mielellänsä rikkaita ja köyhiä. Hän\nvaikuttaa kaikkien iankaikkiseksi hyväksi levittämällä Jumalan sanaa\nja Herra on hänen kanssansa. Se onkin suuri Jumalallinen ihme, että\nsuunnaton Wenäjän valtakunta ottaa vastaan Herran Sanaa tuommoisella\nhalulla. Herralle olkoon sentähden iankaikkisesti kiitos ja ylistys!\nOi, jos Suomalaiset yleisesti saatettaisiin herättää ajattelemaan,\nmitä heidän rauhaansa sopii! Wäänäsen ja sinun työsi ja kylvön\nHerrassa, ei suinkaan jää runsaatta siunauksetta. Mitä provasti\nRancken kirjoittaa, on kaunista ja totta. Me olemme kaikki siitä\npitäneet. Niinpä, -- Wäänäsen nimi on varmasti kirjoitettu Karitsan\nelämänkirjaan ja tunnettu taivaassa.\n\nSinä olet siis, -- vakuutettuna sen olevan Jumalan tahdosta -- käynyt\nevangeliumin palveliaksi, Jesuksen todistajana hänen lunastamille\nja rakkaille Suomalaisillensa. Yksinkertaiselta ja sydämelliseltä\nhuokauksella Vapahtajalle, otan minä, tätä kirjoittaessani, sinulle\npyhästä kirjasta erään lauseen: _\"sinun sielusi olkoon sidottu\nelävien kimpussa, Herran Jumalasi luona\"_ (l Sam. 25: 29). Jo\nsen lisäksi on: \"Ah, mun Immanuelini, sido elon kimppuun minun\nviheliäinen, kurja sieluni; eläkä sitä konsaan päästä! -- Lahjoita\nminulle, Karitsani, katuvainen mieli! Maria Magdalenan sydän, joka\nhellästi rakastaa miestänsä yöt ja päivät, jolla on sinun meresi ja\nkatkera kuolemasi muistissa, niin että täällä saan vaeltaa Jumalan\nrauhassa, mutta kuitenkin tuntea samalla surkeuteni haavat.\" [Koska\nnämä ja kaksi seuraavaa runovärsyä ovat sangen omituiset, eikä\nsuomennoskaan saata olla täysin vastaavainen, olkoot ne sulkujen\nvälissä vielä alkukielellä. Suom. muistutus.] (\"Ach min Immanuel,\nBind i liffens knippe Min så snöda, arma själ, Låt den aldrig\nslippa! -- och Skänk mig, mitt Lamm, ett syndaraktigt sinne! Mariae\nMagdalenae hjertelag, Som älskar ömt sin man båd natt och dag, Som\nhar ditt Blod och bittra död i minne, Så att jag här må vandra i\nGuds frid, Men känna dock mitt eländs sår dervid\"). Vaimoni myöskin\nvalitsi sinulle, veli, seuraavan: _Ei yhdessäkään toisessa ole\nautuutta; sillä ei ole muuta nimeä taivaan alla ihmisille annettu,\njossa meidän pitää autuaiksi tuleman_. Ap. T. 4: 12. Sen lisäksi on:\n\"Ihmiseksi Jesus on tullut edestäni mun, Siitä iloitkaamme vaan,\nHän suo elon autuaan.\" (Jesus meniska bles för mig, Hjertat deras\ngläder sig; Ty i Honom finner jag Salighet och lif hvar dag). Ja\ntoisessa paikassa sanotaan: _\"Minä, minä olen Herra ja paitsi minua\nei ole yhtään Vapahtajaa\"_ (Ef. 43: 11). Ja vieläkin seuraava:\n\"Sinä olet ainoa autuaaksi tekiämme; kirkastaudu ja ilmaudu meille\nentistä enemmän, antaaksesi meille uuden elämän haavasi ja veresi\nvälitysvoimalla.\" (\"Du och ingen annan Är den enda mannen, Som oss\nsaliggör. Kom att dig förklara, gör oss uppenbara Mer än nånsin\nförr, Hvad din far och blod förmår, Att det enda medlet blifver, Som\nnytt lif oss gifver\"). Nämä lauseet ja värsyt osoittavat kenessä\nsinun, rakas veli, on pysyminen ja kenestä todistaminen. Jumalalle\nolkoon kiitos! veli, sinä tunnet Hänen ja olet antanut itsesi Hänen\nhaltuunsa ajaksi ja iankaikkisuudeksi. Sinä, veljeni, niinmuodoin\ntiedät, kuka Herra on, minkälainen sydämenlaatu hänellä on meitä\nkohtaan ja kuinka mielellänsä hän vetää meitä luoksensa. Olkoon\nhän siis ainoana aineenasi kaikissa todistuksissasi, puheissasi\nja opetuksissasi. Johdattaos, veljeni, sieluja hänen autuutensa\ntuntemiseen sanalla ja työllä ja ellös milloinkaan, ei milloinkaan\nväsykö julistamasta häntä koko maailman syntien sovinnoksi. Jos\nsemmoisten todistusten ei nähtäisikään vaikuttavan, niin elköön\nse eksyttäkö sinua, veljeni, ja saattako epäileväiseksi. Jesus\naina olkoon, veljeni, sinun turvasi ja tukesi kaikissa virkateillä\nkohtaavissa huolissa ja ahdistuksissa. Hän tahtoo auttaa kaikissa.\nJos sinulla, veljeni, ei olekaan semmoisia lahjoja, kuin muilla,\nelä anna sen tehdä mieltäsi alakuloiseksi. Lahjat ovat moninaiset;\nJumala jakaa niitä tahtonsa mukaan. Jos sinun lahjasi, veliseni,\novat pyhitetyt ja semmoisina aina pysyvät, niin on Herra työsi\nkautta Hänessä voittava tarkoituksensa yhtä pian, kuin niidenkin,\njoilla ovat suuret luonnonlahjat. Pidä voiteenasi ainoastaan Jumalan\nhenkeä. Rukoile Vapahtajalta silmän terävyyttä, kun on kysymys\nkuuliain sieluntilasta. Elä kiirehdi tässä tuomioinesi. Saattaapa\nse vahingoittaa -- paljonkin. Ole senvuoksi hyvin varovainen. Ole\nvarovainen mielessäsi tuomitessa sitä tai tuota ja vielä varovaisempi\ntätä tuomioa lausuessa. Minä kokemuksesta tiedän, että sangen usein\nerehdytään, varsinkin naissu'usta. Ole siis korkeimmassa määrässä\nvarovainen seurustellessasi heidän kanssansa. Elä koskaan lähesty\nkunniallista väliä likemmäksi. Niin kauan kun pysyt, veljeni,\nvapaana, on se hyvä; mutta rukoile Jumalalta hänen mielensä mukaista\npuolisoa, jos Herra tahtoo johdattaa sinun aviosäätyyn. Kuitenkin\nensin pitää sinulla, veljeni, olla pysyvä paikka ja se semmoinen,\nettä sinulla, veli, on tarpeellinen toimeentulo ja eläke. Ole\nlasten ystävä ja työskentele viedäksesi lapsia Jesuksen luo. Osoita\nvanhemmille tuntumattomasti kyselyissä ja kanssapuheissa, kuinka\nheidän pitää menettelevän täyttääksensä tässä tärkeässä asiassa\nvelvollisuutensa. Neuvo kaikkialta sovintoon ja rauhaan. Mutta\nminä olen kovin pitkämielinen. Jesuksen Henki on opettava sinulle,\nveljeni, kaikki ja johdattava sinua totuudessa. Hän olkoon kanssasi,\nveljeni, ja johdattakoon kaikki, niinkuin hänelle kelpaa!\n\nNyt muutamia ilmoituksia Ruotsista. Meidän seuralta vaikuttaa Herra\nyhä selvemmin ja ihanammin; kaikki ilmoitukset maaseuduitta siitä\ntodistavat. Meillä on pipliaseuroja kaikissa muissa hiippakunnissa,\npaitsi Linköping'issä ja Kalmarissa; minä toivon, että myös näissä on\noleva tämä laitos ennen vuoden loppua. Strengnäs'issä ei kyllä ole\npipliaseuraa hippakuntaa kohti, mutta siinä on kuitenkin otemassa\nyksi pipliaseura Eerikille Askersund'issa. Se kukoistaa ja siinä\non yli 400 jäsentä. Hernösandissa ei ole vielä seuraa ennätetty\nperustaa, mutta kyllä se vasta tehdään. Arkkipispa on vuoden\nalusta vaikuttanut seurallansa. Skaarassa niinikään on se hyvällä\nkannalla. Sen pispalta olen saanut useita hupaisia kirjeitä. Lund'in\nja Göteborg'in pipliaseurat ovat vieläkin vaikuttavimmat. Monessa\npaikassa perustetaan pitäjissä piplia-yhtiöitä, joihin muutamissa\npaikoissa yhteinen kansa ottaa osaa vaimoineen ja lapsineen. He\nkokoutuvat piplian lukuun niin hyvin johonkin huoneesen, kuin myös\nmuutamissa paikoissa kirkkoihin määrättynä päivänä viikossa. --\nRumstedt'illa on 6 kirjapainoa kerrallaan piplioita painamassa.\nEvangelinen seura on vaikutusajallansa painattanut miljonan\nkaksisataa tuhatta lentokirjaa, joista miljona ja neljätoista tuhatta\non jo lukiain käsissä isänmaassa ja sen ulkopuolella.\n\nHerätykset pohjoisessa jatkuvat. Mutta, valitettavasti, vihollinen on\nsaanut tilaisuutta kylvää paljo ohdakkeita nisuin sekaan. Omistakoon\nHerra itse viimisen, ettei sitä edellinen tukehuttaisi.\n\nTästä suuresta hankkeesta ja sen herttaisesta edistymisestä, jonka\nJumala armostansa antaa, ovat meidän uudis-uskolaiset täynnä\nnärkästystä. He sylkevät ja parjaavat sitä, mutta täytyy heidän\nkuitenkin osaksi auttaa sitä, ainakin Raamatun levittämisen\nedistämisessä ja maksaa siihen osaltansa. Herra suokoon meille\narmoansa iloisesti ja hilpeästi toimiaksemme, koska se näyttää noin\noivallisesti onnistuman. Kylvö on runsas; leikattakoon myös autuaalle\niankaikkisuudelle samassa määrässä. Venäjällä kuuluu se onnistuman\noivallisesti. Lehtori Renvall sanoo viimeisessä kirjeessänsä, ettei\nSuomessa saateta mitään pipliaseuroja perustaa. Herra herättäköön\nSuomen kansaa tässäkin asiassa.\n\nNorjassa edistynee asia hitaasti, mutta Henderson, joka nyt on\nPaterson'in viran-sijaisena, pitäisi kotimatkallansa Kristianiaan\npoiketa Tukholmassa, saattaaksensa asian kuntoon. Tanskassa se\nluultavasti edistyy myös hyvin hitaasti ja hiljaisesti.\n\nNyt rakas veli! tervehtivät sinua Jesuksen rauhalla täällä olevat\nystävät ja tutut, toivottaen sinulle kaikkea mahdollista armoa ja\napua korkeudesta uutterasti täyttämään sitä kallista tehtävää, jonka\nHerralta olet saanut.\n\nTukholmassa toukok. 22 p. 1817.\n\n                                           Juh. Wätterdahl.\n\n3. _Samalta_, kesäk. 7 pv. 1817.\n\nRakas, lemmitty veli! Sydämellisellä ilolla ja hartaalla\nmyötätuntoisuudella minä olen saanut ja lukenut kirjeesi veljeni,\n17 p:ltä toukokuusta. Kiitos Herralle, joka on sinua auttanut\nniin pitkälle, että nyt saatat oman sydämesi vaiston mukaan,\nsäännöllisesti nimitettynä ja vihittynä astua Herran Jesuksen\nlunastetuille julistamaan siunattua sanaa hänen rististänsä, joka on\nJumalan voima kaikille uskovaisille autuudeksi.\n\nMitä sinä kirjoitat pispan innollisesta ja vakaisesta toimimisesta\nsinun ja toveriesi kanssa, on minulle äärettömän mieluista\nja tyydyttävää. Herra siunatkoon hänen virka-intoansa ja\nuskollisuuttansa runsaassa määrässä! Minä olen, nähden tässä\ntodistuksen pispan vakaisuudesta, ottanut vapauden esitellä\nhäntä evangelisen seuran jäseneksi ja olen lähettänyt hänelle\nkutsumuskirjeen.\n\nHyvä, että veljeni tunnet tarvitsevasi Jesuksen rakkauden\nelähyttämistä kylmään sydämeesi. Se kehoittaa rukoukseen ja vetää\nsinun likemmäksi Häntä, jota nyt tästä lähin paljoa enemmän, kuin\nennen, tarvitset. Omaksi tarpeeksi on Jesuksen armo, itsestänsä\naina yhtä tarpeellinen jokaiselle ihmiselle; mutta siinä suhteessa\nkanssalunastettuihin, johon nyt olet tullut, havaitset kyllä\ntarpeen paljoa suuremmaksi. Sinun, veli, pitää nyt yleisesti ja\nyksityisesti puolustaman Herramme oikeutta kaikkien sydämiin ja\ninnolla kehoittaman, houkutteleman ja taivuttaman heitä tulemaan\nhänen luoksensa, antaakseen hänen sovittaa itseänsä Jumalan kanssa.\nKiitä Jumalaa jokaisesta vakuutuksesta, jolla Jumalan Henki\nelähyttää sydäntäsi, ja tunkeudu siis aina lähemmäksi ja lähemmäksi\niankaikkisesti armahtavaa Vapahtajaamme.\n\nEnsi tilaisuudessa saanen kirjeen sinulta, rakas veljeni.\nTavallisuuden mukaan on minulla yhtenänsä työtä seuran asioissa.\nHerra auttaa siinä minua kaikkien ahdistusten ja vastusten läpi ja\nsuopi minulle ilon nähdä menestystä ja siunausta kaikkialla. Meidän\nlentokirjat Herran armolla tuottavat tarkoitetun vaikutuksensa.\nNiitä suositaan ja luetaan suurella halulla joka paikassa. Ne\novat uutis-uskolaisten silmätikuksi, vaan he eivät voi niitten\nlevittämistä estää, vaikka he kuinkakin sitä tahtovat ja toivovat.\nTyöskennelkäämme kukin seudullamme ja tehkäämme Herran antaman\narmon mukaan evangelinen saarnaajain toimi rehellisesti ja täydellä\nuutteruudella. Jumala katsoo sitä suosiollisesti ja ei anna meidän\nturhaan työskennellä. Hän ottaa meiltä hedelmättömyyshäpeämme ja\nantaa meidän ilolla huomata merkin siitä siunauksesta, jolla Hän\nauttaa meidän heikkoa työtämme.\n\nTervehdä rakasta Wäänästä ja useita Herran ystäviä ja rukoilioita,\njoita saatat tavata ja sano heille, että olen kuitenkin mielessäni\nheidän kanssansa Kristuksessa Jesuksessa ja heitä hellästi ja\nvilpittömästi rakastan hänen tähtensä, joka meitä ensin rakasti,\nvaikka olemme persoonallisesti toisillemme tuntemattomat ja pysymme\nsemmoisina, kunnes Herramme meidät esittelee toisillemme ja tekee\nmeidät sydämellisesti iankaikkisesti tutuiksi taivaassa. Sinua\ntervehtää Dahlcrona, Dahlström, Gnospelius, Häggman, Rumstedt,\nWarnke, rouva Frantz, minun rakas vaimoni ja sinun halpa veljesi ja\nystäväsi.\n\nTukholmassa kesäk. 7 p. 1817.\n\n                                      Juh. Wätterdahl.\n\n4. _Samalta_, lokak. 22 pv. 1818.\n\nRakas veli! Syvimmällä ihastuksella sain ja luin sinun rakkaan\nkirjeesi elokuun 19 p:vältä. Luettelo paikkakunnan herrasväestä on\nsurkuteltava, eikä ilmoita heistä hyvää. Koston päivät lähenevät ja\nsilloin he tuskalla alkavat huutaa. Tuo yleinen joukko, joka seuraa\nesimerkkiä tekee mieleni karvaaksi. Rakkaani, kohtele siitä heitä\nhelleydellä ja osoita heitä vakaisuudella ja samalla varovaisuudella\noikealle. Sano heille kahden kesken ja käske heitä lukemaan Raamattua\nja katsomaan, kuinka muinaisina aikoina tavallisesti kansan\nylimmäiset olivat Jumalan ja Kristuksen vihollisia. Mainitse heille\nFarao, Nimrod, Juutalaisten valtiaat Jeremiaan aikana sekä Kristuksen\nja apostolein aikoina, Ahasveron hovissa y.m., mutta varsinkin\nKristuksen aikana ja sitte kun hän oli taivaasen mennyt. Huomauta\nheille sitä paikkaa, jossa Vapahtaja ylistää taivaallista Isäänsä,\njoka suvaitsi sallia pimeyden vallitsevan viisaita, vaan antoi\nsamalla valkeuden loistaa heikoille ja taitamattomille. Vapahtajalla\non ollut uskollisimpansa kaikkina aikoina taitamattomien,\nyksinkertaisien, raakain, talollisten, mökkiläisten, mäkitupalaisten,\nvaimojen, lasten, käsityöläisten, ja muiden joukossa. Semmoisen\nkansan seasta oli hän valinnut opetuslapsensa, apostolinsa, ja\naseensa, jotka hänen Sanaansa ovat julistaneet ja levittäneet\nmaailmassa. Paterson, joka ehkä on tunnettu, tai saatetaan sanoa\netenkin Venäjän Raamatunseuran alkuunpaniaksi, mikä siellä suurelta\nmahdilla vaikuttaa, on sepän poika Skottlannista. Eikö monta\ntalollisen poikaa ole päässyt papiksi ja Jesuksen todistajaksi\nmeidänkin pohjoisissa maissa? Välttäkööt siis suuria ja ylhäisiä ja\nvarokaat heitä ylipäänsä, etteivät nämä ikinä viettelisi heitä pois\nKristuksen yksinkertaisuudesta. Oi että alhainen kansaluokka kaiken\nsydämensä yksinkertaisuudella tahtoo pysyä Vapahtajassansa, niinpä\nhänkin mielisuosiolta vaeltaa heidän keskellänsä ja opastaa heitä\nelämänsä tiellä.\n\nKiitos Herralle! Ruotsissa edistyy hyvin etenkin evangelinen seura.\nSen kirjat saavat enemmän ja enemmän luottamusta, niitä suositaan\nja luetaan halulla jota paikassa. Niitä ostetaan mieluisesti\nSmålannissa; Tukholmassakin on niillä ostajia, varsinkin kaupunkiin\ntullessa yhteisessä kansassa ja venhemiehissä. Lukeminen ei mene\nvaikutuksetta; jotakin siitä silloin tällöin huomataan, enimmät\njäänevät kätköön iankaikkisuuteen pääsemiseen asti. Silloin\nihastuttaa meitä sanomattomasti, kun olemme jotakin saattaneet tehdä\nsiunatun kylvön hyväksi. Kuitenkin työskentelee vihollinen kaikin\nvoimin hyvän vastustamiseksi; monella tavalla ahkeroitsee hän sitä\nja, valitettavasti, menestykselläkin. Meidän tarvitsee valvoa ja\nrukoilla ja harjaantua hengellisissä aseissa. Jesus auta meitä! Me\nolemme luonnostamme kovin kykenemättömät.\n\nViimeisessä istunnossa oli joukossamme kaksi Kvekarilaista. He\nmatkustavat etsiäkseen ihmiskunnan puutteita ja katselevat kaikkia\nköyhäin ja kärsiväisten hyväksi tehtyjä laitoksia ja ovat hyvin\ntyytyväiset Tukholmassa. He olivat katselleet kuninkaallista\nsairashuonetta Kuningassaarella, kirjapainoamme laitoksineen,\njoihin he olivat täydellisesti tyytyväiset, s ontoin myös Danwik'in\nvaivaishuoneesen, jotka ovat etevämmät englantilaisiakin laitoksia.\nKristianian ja Norjan Raamatunseuran laitoksiin eivät he olleet\nensinkään tyytyväiset. Täältä he matkustavat Pietariin. Istuntoon\ntulivat he lakit päässä ja istuivat ennenkuin ottivat ne pois. Se on\nheidän tapansa -- ihmeellistä kyllä.\n\nHeränneet papit Smålannissa jatkavat maan työtänsä siunauksella;\nHerra on heidän kanssansa. Kalmarin hiippakunnassa myös on ainakin\nyksi herännyt pappi. Oi! että heidän lukunsa enentyisi! Tuolloin\ntällöin saadaan tieto yhdestä ja toisesta heränneestä täällä\nRuotsissa; muutamissa tienoissa leviää herätys leviämistänsä, mutta\nvihamieskin on heti valmis kylvämään ohdakkeita nisuin sekaan.\n\nSe ilahuttaa minua, että sinäkin, rakas veljeni, saatat näyttää\nesimerkin Herran armostansa auttaman todistuksiasi. Herra pitäköön\nsydämesi, veliseni, sen ohessa kiinteästi nöyryydessä, siitä riippuu\npaljon, paljon. Sinua oli hartaasti kaivannut Turussa Agrelius ja\nJohnsson ei läheskään niin paljo. Kirjoita hänelle ja ilahuta häntä.\nMinä olen pyytänyt Turussa arkkidiakonia Nordqwist'ia puhumaan Turun\narkkipispalle Tengström'ille, että hän tahtoisi vaikuttaa senatissa,\njotta Wäänänen voittaisi anomuksensa, koska tämä mies saattaisi paljo\nhyödyttää suomalaista evangelista seuraa, jos hän saisi täydellisen\nvapauden matkustaa ympäri kirjakauppiaana.\n\nMitä minuhun tulee, ei minua ole vielä koroitettu. Häggman on päässyt\nkirkkoherraksi Tuulaan Strengnäs'in hippakuntaan. Nyt haen minä hänen\nsijaansa aluksi; Herra ohjatkoon parhain!\n\nJesuksen rauha olkoon sinun ja perheesi kanssa, toivoo ja rukoilee\nsydämestään\n\nTukholmassa lokak. 22 p. 1818\n\n                                      Joh. Wätterdahl.\n\n5. _Samalta_, marrask. 16 v. 1819.\n\nRakkain veli! Lokakuun 17 p. oli minulla se verraton ilo saada ja\nlukea sinun rakas kirjeesi heinäkuun 23 p:ltä josta sydämellisesti\nkiitän. Tuo kirje sisälti monta asiaa, joista minä iloitsen ja\nriemuitsen, että minun yhteyteni sentähden on suurempi, kuin sinä\nsaattanet uskoakaan. Olen kauan aikonut sitä vastata, mutta aina on\nsattunut esteitä Nyt täytyy minun antaa aikaa sitten, koska tänä\naamuna on ehkä viimeinen laivakulku, jotta vesitse maksutta saan\nlaittaa lähettämiseni Turkuun.\n\nOlipa varsin kaunista lukea, kuinka Herra ilmausi voimakkaasti ja\nerittäinkin helluntaipäivänä. Yksi herännyt saattoi kaksi muuta\nHerran luo. Kuinka ihanata! Heitä on siis jo pikku seurakunta, jossa\nJesus itse on voimallansa läsnä kun he ovat kokoontuneet hänen\nnimeensä. Jos vielä enemmän tulee, käyköön miten Jesus tahtoo!\nAh, jos koko seutu syttyisi ja tuli leviäisi lähi tienoille!\nSaata heränneitä halullisiksi syvemmälle tunkeutumaan itsensä\ntuntemisessa, ja sentähden vakaisemmin rukoilemaan: _tutki minua,\nJumala, ja koettele minun sydämeni, ja katso, jos lienen pahalla\ntiellä, niin saata minua iankaikkiselle tielle._ Ps. 139: 23, 24.\nTuo on aivan välttämätöntä heidän armossa varmistumiseksensa. Mitä\nenemmän tunnemme viheliäisyytemme perittyine syntiturmeluksineen,\nsitä enemmän virkenee meissä tarpeen tunne Vapahtajasta ja hänen\narmonsa osallisuudesta sekä jokapäiväisestä puhdistuksesta hänen\nveressänsä. Armossa ja Herramme Jesuksen Kristuksen tuntemisessa\nkasvaessa köyhdymme köyhtymistään hengessä ja estymme siten itseemme\nluottamasta jo niin hyvin vaarallisesta hengellisestä ylpeydestä.\nJesus tuntuu yhä tarpeellisemmaksi sydämelle sen ainoaksi aarteeksi,\nkaikeksi kaikessa.\n\nMerkillistä on, mitä sinä, veli, kerrot, että enimmät heränneistä\novat miehenpuolia. Se tahtoo olla, kuten sinäkin kirjoitat,\ntavallisesti päinvastoin. No, se vaikuttaa ehkä hyväntekeväisesti\ntoiseen sukupuoleenkin, että naisväki myös käsittää sen, mitä se on\nvailla. Onnittelen sinua isänä. Herra antakoon sinun pieni poikasi\nkasvaa, menestyä hänelle, joka verellänsä on hänet ostanut ja pysyä\nkasteensa armossa loppuun asti. -- Sinä valitat hitaisuutta. Se\non vaikea sielun sairaus, joka vaivaa useata. Taistelkaamme sitä\nvastaan, ja paetkaamme kiiruhtaen Jesuksen luokse ja koetelkaamme\nhänen ristinsä juurella ilahuttaa ja virkistyttää sydämiämme.\n\nSe oli kauhea ripitysretki; minä en sitä kestäisi. Herra vahvistakoon\nsinua armollansa sitä enemmin. Hän antakoon sinulle viisauttakin\nkäyttäytyäksesi niinkuin pitää Jesuksen mielen mukaan, kun\nvirkaveljesi kadehtivat ja vihaavat sinua. Se onkin aivan oikein,\nensisti tutkia sairaita niin paljo, kuin asianhaarojen mukaan voipi,\nennenkun pidetään rippisanat ja jaetaan synninpäästö ja kalliit\nsakramentit. Johdatetaan heitä samalla itseänsä tuntemaan, joka\nheille sittemmin saattaa olla aivan hyödyllinen, etenkin, jos he\njälleen paranevat. -- Se ilahuttaa minua, että Wäänänen vihdoinkin\nvoitti etsimänsä vapauden. Minä toivon hänen kaikella innolla\njatkavan sielujen kokoamista Herralle todellisten uskonnollisten\nkirjojen levittämisellä. Veli, sinäkin vaikutat hyvän levittämiseksi\nnyt, kuten ennenkin kirjojen myömisellä. Ah, jos useammat papit\nryhtyisivät tekemään samoin kaukaisissa pitäjissä! -- Rouva Lesrén on\nentisellänsä. Jumalalle olkoon siitä kiitos!\n\nMeidän molemmat seurat ovat tähän asti edistyneet; mutta ole\nvakuutettu, veljeni, vihollisen tehneen vastustansa. Minä olen ollut\nja olen vieläkin hänen hyökkäyksensä esineenä. Herra yksin tietää,\nkuinka kauan minä kestän. Minä olen nyt 50:llä ikävuodellani ja enkä\ntaida saavuttaa mitään parempaa virkaylennystä. Minä raukean ja ikävä\nmasentaa mieleni. Nuori Häggman on valmis ottamaan työalani, konsa\nminä lopetan. Hän on nyt otettu apulaisekseni evangelisessa seurassa,\nmutta minä tahdon häntä myöskin ruotsalaiseen pipliaseuraan. --\nLinköpingiin ja Karlskronaan on perustettu pipliaseurat. Geflessä\novat pipliaseuran perustaneet ylioppilaat, joilla on puheenjohtajana\nkaupungin pastori, tohtori Lundström. Ylioppilaat, jotka huomataan\nolevan heränneitä, ovat lähettäneet evangeliselle seuralle rahoja\nja pyytäneet joukon sen kirjoja levitettäväksensä, joka on heille\nmyönnetty. -- Weksiössä on moniaita lukiolaisia herännyt, sekä\njoitakuita koulupoikia. Kun myöskin usea nuori saarnaaja on herännyt,\nniin näyttävät toiveet olevan hyviä ja lupaavia. Kalmarinkin\nhiippakunnan taivaalta alkaa valon juova näyttäytyä. Siellä on kaksi\nnuorta herännyttä saarnaajaa, joista toinen on nykyään päässyt\ntuomiokirkon-apulaiseksi. Hänen nimensä on Ringberg. Arkkipiispa\nLindblom'in kuoleman tietänet, veljeni. Linköpingin piispa Karl von\nRosenstein on päässyt arkkipiispaksi ja sikäläinen lehtori, tohtori\nMarkus Wallenberg on nimitetty Linköpingin piispaksi.\n\nNyt en muista mitään erittäin kerrottavaa tällä kertaa, jos ei sitä,\nettä kuninkaall. hovisaarnaajan Wijkanderin, joka ei hakenutkaan\nHäggman'in jälkeläiseksi Laivasaareen (Skeppsholm), määräsi kuningas\nsiihen upseeriston pyynnöstä, vaikka kuninkaall. hovikonsistorio\nkatsoi minut siihen oikeutetuksi kaikkien hakioitten edellä, joitten\njoukossa myöskin oli amiraalipastori ja sotaprovasti, jumaluusopin\ntohtori Nordin. Näin käypi minulle, veljeni; tuommoista ulkonaista\nkehoitusta nautin Herrani työssä. Tarvitsenpa siis kaikkien Jesuksen\nystävien esirukousta. Jumala auttakoon minua!\n\nEtenkin katteini Dahlcrona on käskenyt minua sanomaan sinulle\nsulimmat terveiset. Hän ottaa sydämellistä osaa sinun asioihisi ja\niloitsee siitä, että sinä saat olla välikappaleena Herran kädessä\nsytyttämässä valoa pimeään seutuun. Jesus siunatkoon kaikki työsi ja\nantakoon sinulle sieluusi rohkeutta, halua, vireyttä ja uutteruutta\nedelleen työskennelläksesi, jotta voimat kestäisi ja hilpeys\nelähyttäisi mielesi.\n\nLämpimällä uskollisuudella ystäväsi ja veljesi\n\nTukholmassa marrask. 16 p. 1819\n\n                                      Juh. Wätterdahl.\n\n6. _Samalta_, lokak. 17 pv. 1821.\n\nRakas veli! Ennättääkseni kirjoittaa muutamia riviä, on se viipynyt\ntähän asti, ennenkun sain muutaman tuokion vapauden. Herran asia\nedistyy Ruotsissa kovin hitaasti; huomataan maailman ja pimeyden\nlasten kovasti vastusteleman sitä. Saatana kovin suuresti vallitsee\nihmisiä; hän sallii kylläkin monta parannusta ja muodostusta, kun\nvaan saapi kaikissa omata ja hallita sydämmiä. Niinpä esimerkiksi\novat kyllä tietääkseni lakanneet oksentamasta myrkkyänsä uskonnolle\nja totiselle kristillisyydelle seuroissa ja keskuksissa. Eivät\nosoita enään Raamatun nojalla sukkeluuttansa. Ne, jotka sitä ovat\ntahtoneet, ovat saaneet vastarinnan. Asianhaarat omat vetäneet\nmonta Raamatun vihollista pipliaseuroihin, joissa he nyt maksavat\nRaamatun levittämiseksi. Mutta he ovat ainakin Tukholmassa tänä\nvuonna kylläkin kuultavasti lausuneet ajatuksensa vahtimestarille,\ntämän käydessä kutsumassa lipun ja vuosikertomusten kanssa yleiseen\nkokoukseen. Ja yleisesti ei huomata mitään muutosta uskonnollisissa\nmietteissä. Kreivi Rosenbladin ystävät ovat suuttuneet häneen,\nkun hän käypi näissä uskonnollisissa seuroissa ja suojelee niitä\nja he eivät tiedä, miten saisivat hänet niistä. -- Ylhäisissä ja\nalhaisissa, jopa itse kansassakin vallitsee kylmyys uskonnolle,\ntotiselle kristillisyydelle ja papeille; joka on ihmeteltävä.\nSe näyttää, kuin he tahtoisivat tykkänään päästä niistä ja olla\nvalmiit heitä surmaamaan. Jos kansanliike syntyisi Ruotsissa, Jumala\nyksin tietänee, missä se päättyisi. Papitkin yleisesti ovat aivan\nkuoleutuneet kaikesta totisesta kristillisyyden tunteesta ja ovat\nsanankuulioillensa esimerkkinä kaikessa maailman elämässä, jopa\nuseasti paheissa ja kaikenlaisessa jumalattomuudessa. Haureita ja\nirstaisia heittiöitä määrätään papeiksi. Sinä saatat kyllä käsittää,\nettei vaikutus siitä saata olla muu, kuin kuulioitten viha ja\nylenkatse. Näin ovat asiat Ruotsissa. Paheet ja rikokset ottamat\nvoiton. Murtovarkauksia harjoitetaan ja maanteillä ei saa matkustaa\nrauhassa. Kirkot hylätään ja ainoastaan semmoisilla saarnaajilta,\njoilla on suuret lahjat kutkutella kuuliainsa korvia heläjävällä\nkaunopuheliaisuudella, on kyllältä sanankuulioita. Laivasaaren\n(Skeppsholman) kirkko on melkein tyhjänä minun saarnatessani.\n\nLukioiksi kutsutut pohjoisessa omat suuressa häiriössä. He ovat\nharhateillä. Saatana on heidät pettänyt ja voimakkaalla melullaan\nvahingoittaa koko lailla Kristuksen valtakuntaa. He eivät anna\nhillitä itseänsä, vaan ovat hillitsemättömät.\n\nNäin ollen, täytyy minun myöntää, ja Jumalalle olkoon kiitos! kun\ntuon voin, pappia löytyvän tuolla täällä hiippakunnassa, jotka omat\nuutterat Herrassa. Maakunnissa löytyy hajallaan asuvia heränneitäkin,\njotka ahkeroitsevat Jesuksen valtakunnan edistämisessä. Mutta ne ovat\nharvat kääntymättömäin joukon suhteen. Kuinka kauan pitää kurjan\nihmissuvun oleman perkeleen leikkikeränä? Suuret ovat Herran toimet\nihmisten valistamiseksi meidän päivinämme, mutta milloinka niitten\nvaikutus yleisesti saadaan tietää?\n\nPreussissa lienee se (herännäisyys) alkanut ilmautua jotenkin\nsuurenlaisesti. Minulle on kerrottu siellä olevien upsierien yhtyvän\nrukoushetkiä pitämään rukoellakseen Jesuksen valtakunnan kasvamista.\nSe näyttää varsin hyvältä. Oi, josko se niin kävisi Ruotsissakin.\nNo, me työskentelemme toivossa siinäkin, missä ei toivoa ole. Jumala\nolkoon Jesuksen nimessä meidän kanssamme ja siunatkoon meitä!\nRaamatun levittäminen edistyy muutamissa hiippakunnissa voimakkaasti,\nniinkuin Götheborg'issa.\n\nMinä olen vielä entiselläni ja olen kokenut suurimpia tympeyksiä\nja vastuksia virkaan korotuksessa. Tuo vanha Kristuksen vihollinen\non Rosenstein, joka on Kirkollisasiain esimiehenä, ei milloinkaan\ntahdo kuolla, maikka hän on kauan ollut ikänsä elänyt; ja tuskin\nsaavutan minä ylennystä hänen aikanansa. Minkätähden Jumala sallii\ntuommoisen pukin olla puutarhanhoitajana ja minulle osoittaa noin\nsuurta tympeyttä, on minulle aivan käsittämätöntä. Kuitenkin\ntäytyy minun rukoilla armoa ollakseni tyytyväinen kohtalooni\nja sentäänkin väsymättä jatkaa vähäistä vaikutustani. Muitten\ntympeyksien ohessa, joista tämä vuosi on merkillinen ja jotka ovat\nsen tehneet minulle kovin katkeraksi, on sekin, että viime helmikuun\n2 päivänä lakkautettiin tai supistettiin minulta useammassa asiassa\npostivapaus. Täten aikaansaatettiin minulle monta harmia Evangeliumia\nedistävän sanomalehden lähettämisessä muihin seutuihin.\n\nKuinka Jesuksen asialle käypi sinun sanankuulioittesi kesken ja\nseudullasi ja hiippakunnassasi? Kuinka sen talollisen kanssa, josta\nennen kirjoittelimme, [Jos vaan Renqvist enään saattaa muistaa, oli\nse talollinen Juhana Korhonen Sysmän kylästä Liperin pitäjässä, josta\nRenqvist kirjoitti J. Wätterdahl'ille. Tämä mies oli ensimäisiä,\njotka Liperissä heräsivät, ja vaikka hän oli uuttera rukouksessa\nja avuksihuutamisessa, käytti ahkerasti armokeinoja, vakuutti\nRenqvist kuitenkin siitä, ettei hän rakentanut autuuttansa omaan\nvanhurskauteen; sillä hän itse lausui itsestään: \"en minä rakenna\nautuuteni toivoa oman jumalisuuteni päälle, vaikka sitä suuressa\nmäärässä harjoitan, vaan ainoastaan Vapahtajamme Herran Jesuksen\ntäydellisen ansion päälle.\"] kuinka sinun taloutesi kanssa ja\nmuuten huoneessasi uskonnollisessa katsannossa? Ethän siitä itse\nluopune, vaikka asut niin eroitettuna muista hurskasmielisistä\npappismiehistä? Rakkaani, pysy Jesuksen luona ja koettele kaikin\nvoimin hänen armollisella avullansa ja hänen henkensä kaikkein\nviisaimmalla johdolla koota sieluja taivaan valtakuntaan kykysi\nmukaan. Se palkitsee hyvin vaivat lopussa, vaikka se käy maailmassa\nkaikenlaisten vastusten lävitse. Ajattele rukouksissasi raukkaa\nystävääsi\n\nTukholmassa lokak. 17 p. 1821.\n\n                                     Juh. Wätterdahl'ia.\n\n7. _Renqvistin neuvoja heränneille._\n\nSielunsa autuudesta murhetta pitäväinen kutsutaan heränneeksi\nihmiseksi. Mutta joka tahtoo kantaa heränneen nimeä, hänellä pitää\noleman tapana ahkera rukous, ja yhteisesti kaikkinaisen synnin\nvälttäminen, mutta erinomattain, ettei hän riko Jumalan käskyjä\nvastaan, jotka laissa kirjoitettuina löytyvät. Neuvot tähän ovat\nseuraavaiset:\n\n1:sen _käskyn jälkeen_, pitää hänen välttämän kaikkinaista epäjumalan\npalvelusta, kuin ovat: velhoin avun etsimiset, taikaukset, uhraukset,\npäiväin valitsemiset ja kaikkinaiset rajoitukset, olkoot ne mistä\nlaadusta hyvänsä; välttämän ahneutta, maailman kunniaa, iloa ja\nystävyyttä, koreutta ja hyviä päiviä, jotka kaikki tulee epäjumalan\npalvelukseksi.\n\n2:sen _käskyn jälkeen_, välttämän sen korkian Jumalan kalliin nimen\nmainitsemista turhissa asioissa, kiroilemista ja vannomista, turhia\npuheita ja jaarituksia Matt. 12: 36. Mutta sitä vastaan hengessä ja\ntotuudessa avuksi huutaman Herran nimeä, pitämän ajatuksensa koossa\nrukouksissa ollessansa, oleman ahkera rukoilemaan, kiittämään,\nylistämään ja kunnioittamaan Herran nimeä.\n\n3:nen _käskyn jälkeen_, muistaman pyhittää lepopäivän, niinkuin\nkatekismus opettaa, pyhillä ajatuksilla, puheilla ja töillä; oleman\nahkera sanan kuulia ja lukia, rukoilia ja veisaaja, kirkossa ja\njumalisissa seuroissa käviä, välttämän askareita, matkustuksia,\nmyllyjä ja muita toimituksia, kalastamista, linnun pyyntöjä, kylässä\njuoksemista, makaamista ja laiskuutta, häissä, läksiäisissä, maahan\npaniaisissa ja muissa kestissä vieraana olemista, ja kaikkea muuta,\njossa sabatti-päivän pyhittämistä jollaki muotoa estämään tulee.\n\n4:nen _käskyn jälkeen_, osoittaman kuuliaisuutta vanhenemille,\nisännille ja emännille, esivallalle ja opettajille kaikissa, kuin\nei tule olemaan Jumalaa eikä omaatuntoa vastaan. Ei vastaamaan\nkiljumalla eli eripuraiselta puheella, eikä suuttuman, ehkä\nnuhdellaan ja pahoilla sanoillasi kohdellaan; ei oleman ynsiä, eikä\ntyly ketään kohtaan. Pitämän perheestänsä ja lapsistansa vaari, että\nheti tottuisivat Jumalaa tuntemaan ja pelkäämään; pitämään rukouksia\nheidän kanssa joka aamu ja ehto ja lukeman joka päivä Raamattua eli\nmuita jumalisia kirjoja.\n\n5:nen _käskyn jälkeen_, välttämän sielunsa tappamista, ja sentähden\nlaittaman pelvolla ja vapistuksella, että autuaaksi tulisi; niin myös\nvälttämän lähimmäisen vahingoittamista sielun ja ruumiin puolesta;\nmutta sitä vastaan häntä auttaman, holhoman ja hengen vaarassa\nvarjeleman.\n\n6:nen _käskyn jälkeen_, oleman puhdas ajatuksissa, puheissa,\ntöissä ja käytöksissä, olkoon se aviosäädyssä eli ulkona siitä;\nelämän sovinnolla avio-säädyssä ja kärsimän, ehkä jumalatoin olisi\ntoispuoleinen.\n\n7:nen _käskyn jälkeen_, välttämän kaikkinaista varkautta ja\nnäpistelemistä, niin ettei mitään salaistakaan vilppiä tapahtuisi\nketään kohtaan; ettei isännät pidätä palkollistensa palkkaa, eikä\npalkolliset tee laiskasti isäntäinsä töitä, eikä heiltä mitään\nnäpistele; ettei esivallalle vääryyttä tehdä siinä kuin heille tulee;\nei ottaman korkoa lainan edestä, eikä lainaa kieltämän, silloin kuin\ntaidetaan auttaa. Ei oleman ahne kaupan ja viinan myömisen kautta,\neikä oleman täytetyn viinalla, vaan Pyhällä Hengellä. Ef. 5: 18.\n\n8:nen _käskyn jälkeen_, välttämän panetusta ja parjaamista, olkoon\nkuka ihminen hyvänsä; risti-veljeä taikka sisarta nuhteleman\nkahden kesken ensin, ja jos ei se auta, ottaman kaksi eli kolme\nja nuhteleman niiden kanssa, ja jos ei sekään auta, ilmoittaman\nseurakunnalle Matt. 18; mutta ei muutoin huuteleman hänen\nerhetyksiänsä ja rikoksiansa. Välttämän käräjän käymisiä niin paljon\nkuin mahdollinen on, käräjä-herroin lahjomisia ja muulla luvattomalla\nja sopimattomalla tavalla asiansa valvomista, ehkä vielä oikia asiaki\nolisi. Käräjän asioissa ensin tutkia ja kysyä ennenkuin puuttua niitä\nalkamaan. 1 Kor. 6.\n\nTämä koskee yhdeksänteenki käskyyn.\n\n10:nes _käsky_ käskee: ei valtaamaan kamalasti lähimmäisen\npalvelioita pestaamisen kautta, mutta ei myös isäntäin ja emäntäin\nottaman jumalattomia palvelioiksi eli huonemiehiksi; itsensä ja\nperheensä hämmennykseksi; eikä palvelus- ja lois-väen menemän\njumalattomitten huoneisin ja leipään, sen kautta lankeemaan pois\narmon tiestä.\n\nJotka näitä syntejä ja muita välttävät, niitten sallitaan kantaa\nheränneen nimeä ja käydä Herran pyhällä ehtoollisella niin usein kuin\nhe oman tuntonsa lohdutukseksi halajavat. Mutta jotka toisin tekevät,\npidetään pakanoina ja publikanina. Ja sentähden pannaan kyläkuntiin\npäällys- eli katsomusmiehet.\n\nJos joku näkee virheen ja vilpin toisessansa, sen pitää häntä kahden\nkesken nuhteleman, ja sitte se ilmoitetaan peräänkatsomus-miehelle,\njonka tulee sitte nuhdella; ja jos ei se auta, niin ilmoitettakoon\nkoko heränneitten joukolle, ja sitte pitää häntä joukon läsnä-ollessa\nnuhdeltaman. Ellei sekään auta, niin hän pitää pois hyljättämän.\nMatt. 18.\n\nPeräänkatsomus-miesten pitää myös vaarin ottaman aluskuntansa\nheränneistä, jos he tarttuvat vietteliän neuvoon, eli sen kaltaisen\nihmisen neuvoon, joka toisin vääntelee Jumalan sanan ja autuuden\nopin, olkoon senlainen vietteliä sitte omasta tahi vieraasta\npitäjästä; niin myös estämän eli poiskieltämän näyt, unennäöt ja\nniitten ilmoittelemiset ja selitykset, niinkuin myös kielillä\npuhumiset ja niitten tarpeellisuuden. Ja jos joku vieraan maan\nihminen ilmaantuu, joka sanoo itsensä hengelliseksi ja olevansa\njotaki, ja rupee ilmoittamaan erinomaisia ilmoituksia, senkaltaisen\npariin ei saa mennä, eikä sen opetuksia saa heränneet ottaa vastaan,\nennenkuin tutkitaan ihminen ja hänen menonsa; sitä vähemmän saa\nlähteä senkaltaisen perässä juoksemaan. Peräänkatsomus-miesten\npitää myös kohta ilmoittaman, kuin joku senlainen ihminen ilmestyy\nkyläkunnassa, ettei se saisi vietellä monilla opetuksen tuulilla\nniitä ilmanki eksyväisiä, vasta alkavaisia heränneitä sieluja.\n\nPyörtymisiä jos tapahtuu, niin ne tutkistellaan, mistä laadusta ne\nomat ja mistä ne tulevat. Ja ne kielletään pois, jos ne havaitaan\nturhiksi viekastelemisiksi.\n\nKutsumuksessansa käsketään pysymään Syr. 11: 10, 21. 1 Kor. 7:\n20-24. 1 Tessal. 4: 11. 1 Piet. 4: 15.\n\n8. _Ote provasti-tarkastuksen pöytäkirjasta Liperissä_ maaliskuun\n3-5 pv. 1821.\n\nSittenkun apulainen Henr. Renqvist useissa kirjeissä hra provasti N.\nJ. Perander'ille oli syyttänyt häntä kaikenlaisista virkavirheistä\nja laiminlyömisistä, uhaten samoin tehdä Porvoon konsistorioon, on\nh:ra provasti lähettänyt ei ainoastaan nämä Renqvistin kirjoitukset\nkorkea-arvoiselle konsistoriolle, saati sen ohessa myöskin anonut,\nettä hänelle lähetettäisiin mitä pikemmin toinen apulainen, joka\nmielenlaadultaan ja ruumiinvoimiltaan olisi luotettavampi kuin\nRenqvist.\n\nTämän johdosta on korkea-arvoinen konsistorio viime kuluneen\nmarraskuun 8 p. käskenyt allekirjoittaneen täällä toimittamassa\nlaillisessa provasti-tarkastuksessa tutkimaan h:ra provastin viime\nlokakuun 20 p. tekemiä valituksia, jonka ohessa olisi tutkittava,\noliko Renqvist tässä seurakunnassa ollessaan ilmaissut mitään\neriskummaisuutta opissa ja elämässä sekä voidaanko siihen mitään\njohtoa antaa.\n\n_Maaliskuun 5 p. kirkkoherran talossa._\n\nSittekun asianomaiset olivat täällä koossa, kertoi h:ra provasti\nPerander samaa, mitä hän viime kuluneen lokakuun 20 p. konsistorioon\noli ilmoittanut, että nimittäin apulainen Renqvist lähetettäisiin\ntäältä johonkin kaukaisempaan seutuun, koska hän tässä seurakunnassa\nliiallisilla hartausharjoituksillaan, pitkällisillä rukouksillaan,\nharhaluuloillaan ja usein sopimattomalla saarnatavallaan oli sangen\nmonessa herkkä-uskoisessa vaikuttanut kiihkoa ja hämmennystä, joista\najan pitkään saattaisi olla vaarallisia seurauksia. Tähän h:ra\nprovastin toivoon yhdistyivät h:ra kihlakunnan tuomari Hällström,\nh:ra nimismies Stenius ja talolliset kirkonmies Pekka Piiparinen,\nLauri Malin, Antti Perkinen sekä Heikki Kettunen y.m.; mutta muu\nyleisö selitti tyytyvänsä Renqvistin tänne jäämiseen, johon h:ra\nnimismies lisäsi, että Renqvist, jonkun henkilön syyllisyydestä\nilmoitettua, tarkemmatta tutkinnotta, kieltää semmoiselta\nehtoolliselle pääsön, joka oli muka tapahtunut usealle, mutta nyt\nerittäin mainittiin niistä talollinen Heikki Koponen Käsämän kylästä,\njonka Renqvist, ilmoitetun riitaisuuden tähden vaimonsa kanssa, oli\nestänyt ehtoolliselta. Tämän on h:ra provasti sittemmin tutkinut\nja huomannut aivan perättömäksi. Samaten on Renqvist käskenyt pois\nsepän Aaron Asikaisen, kun hän aikoi tulla ehtoollispöytään, mutta\nAsikainen ei ollut kirjoitettukaan ehtoollis-vieraaksi, vaikka hän\noli ollut rippi-saarnassa. Asikainen sanottiin olevan juopumukseen\ntaipuvainen, eikä ole rippikirjan mukaan kolmeen vuoteen käynyt\nehtoollisella. Sitte antoi esiin talollinen Heitti Tuhkunen Liperin\nSalosta tämän kihlakunnanoikeuden pöytäkirjan, joka tähän liitetään\nja selittää Tuhkusen syyttäneen Renqvistiä siitä, että Renqvist ei\nantanut hänen mennä ehtoolliselle, vaikka hänet pastori-vainaja\nKekoni oli ehtoollis-vieraaksi kirjoittanut ja hän sen johdosta oli\nollut rippi-saarnassa. Tämän myönsi Renqvist ja sanoi sen tapahtuneen\nsyystä, kun Tuhkunen kuuluu olevan irstainen.\n\nSitte ilmoitti vielä edellä mainittu h:ra nimismies Stenius, että\napulainen Renqvist h:ra provastin sairauden ajalla ei ollut lukenut\njoka vuosi kuuloitettaviksi määrätyitä esivallan asetuksia, mutta\nkyllä siihen sijaan lukenut kirkkolakia, joka usein oli kestänyt\npaljon kauemmin, kuin muu jumalanpalvelus. Vielä ilmoitti h:ra\nprovasti Renqvistiä vastaan, että hän vastoin provastin tahtoa joka\nkylään oli asettanut viisikin tarkastusmiestä, vaikka semmoisia\nh:ra provastin määräämiä oli ollut ainakin yksi kussakin kylässä\nja luulivat h:ra provasti ynnä nimismies Stenius ja kirkonmies\nKinnunen, että jotakin häiriötä ja epäluotettavampia ilmoituksia oli\nnäiden liian useiden tarkastusmiesten kautta syntynyt, jonka ohessa\nJuh. Hirvinen ja muutamat muut luulivat näistä tarkastusmiehistä\nolleen enemmän hyötyä, kuin vahinkoa. Myöskin oli Renqvist, häneltä\nkysymättä, tänä talvena asettanut useimpiin kyliin moniaita\nkirjan-taitavia opettamaan taitamattomia sisälu'ussa, jotka olivat\n15 jopa yli 30 vuoden ikäisiä, joita hän julkisella kuuloituksella\nsaarnatuolista oli käskenyt näihin lukuharjoituksiin tulemaan. Kun\nnämä Renqvistin toimet olivat tulleet provastin kuuluviin, on h:ra\nprovasti käskenyt Renqvistin jättämään ne kunnes niistä saataisiin\ntarkastajan kanssa miettiä; ja koska semmoisien opastajien kautta\nvoidaan saavuttaa aiottu tarkoitus ja kun ne eivät tule kansalle\nliian kalliiksi, sekä kiertokoulunopettajalla kun on kylliksi työtä\nnuorien lasten opettamisessa, niin ei tarkastaja suinkaan voi olla\nsitä hyväksymättä; kuitenkin riippuu kaikki tämä h:ra provastin,\nilmaantuvien seikkojen mukaan järjestettävästä toimesta ja huolesta,\njoka vasta pidettävässä pitäjän kokouksessa voidaan vahvistaa,\nvarsinkin kun läsnä oleva yleisö tunnusti näitten opetuslaitosten\nkautta jo jossakin määrin edistyneensä.\n\nViimeksi muistutti h:ra provasti Renqvistin saarnoissansa käyttäneen\ntuimia, kovia ja sopimattomia lausetapoja, niinkuin hän eräässä\nsaarnassaan sanoi, että uskottomilla et ole kirpunkaan vertaa uskoa,\nsekä toisen kerran, kun eräs sanankuulia saarnan ajalla aikoi mennä\nulos kirkosta, sanotaan hänen kysyneen häneltä, riensikö hän nyt jo\nkadotukseen, jota lausetta suntio Sidensnörekin, joka silloin ei\nollut kirkossa, nyt muiden kertomuksen mukaan todisti Renqvistin\nkäyttäneen ja jonka Renqvist itse tunnusti, sitä paitsi sanoo hän\nmitä useimmiten melkein kaikissa saarnoissaan saatanan asuvan\njumalattomien sydämessä ja heidän haluavan helvettiin, jonne heidän\nrukouksensa ja huokauksensakin menevät, vaan ei Jumalan luokse;\nRenqvistin kerrotaan myöskin saarnassaan sanoneen, että Vapahtaja\nei etsinyt herrojen ystävyyttä, eikä ottanut osaa heidän huveihinsa\nja luuli h:ra provasti, että Renqvist semmoisilla lausetavoilla\nnäytti tahtoman panetella säätyhenkilöitä ja siten herättää nurjuutta\nheidän ja alhaisemman kansaluokan välillä. Tätä todistaakseen toi\nh:ra provasti esiin erään Renqvistin kuuloituksen, jota kuitenkaan\nei ollut luettu, vaan jonka hän nyt tunnusti. Tämän kaiken lisäksi\non Renqvist, kuten sanottiin, saattanut muutamiin seurakuntalaisiin\nsen ajatuksen kristillisyyden harjoituksista, että he hylkäävät\nkaiken maallisen työn, jota vastoin he ainoastaan lukevat, rukoilevat\nja laulavat; ja mainitsi Mikko Hiltusen Sysmästä, naapurinsa,\ntalollisen Paavo Kuusisen kaksi tytärtä, joista heidän isänsä\nsanotaan valittaneen, että he eivät tee työtä, vaan, lukevat, minkä\nh:ra nimismies Stenius ja suntio Sidensnöre todistivat, mutta muut\nväittivät vastaan ja kertoivat mainittujen tyttöjen ainoastaan aamuin\nja illoin lukevan tavalliset rukoukset ja toimittaman tehtävänsä.\n\nApulainen Renqvist, joka ei sanonut saarnanneensa mitään muuta\noppia, kuin meidän uskontomme kanssa yhtäpitävää, lausui h:ra\nprovastin laiminlyövän kirkkokuria, päästävän ehtoolliselle yhtä\nhelposti kristillisyyttä taitamattomat, kuin siinä edistyneemmätkin\nja merkitsemän samalla sinetillä jumalattomat, kuin jumalisetkin;\nja antoi Renqvist sen ohessa luettelon useista tässä seurakunnassa\nolevista vihkimättömistä parikunnista, jotka omat eläneet yhdessä\npitemmän tai lyhemmän ajan sekä siittäneet useita lapsia. Tämän\nluettelon jätti tarkastaja h:ra provasti Perander'ille käskien\nasianomaisen ruununpalvelian kautta heti alkavissa talvikäräjissä\nsaattavaan vihkimättömät lailliseen vastuusen sekä muutoin\nmenettelemään heidän kanssansa lain ja asetuksien mukaan. --\n\n                                         Sam. Kiljander.\n\n9. _Ote Porvoon konsistorin tuomiopöytäkirjasta_ elokuun 14 pv. 1822.\n\n4 §.\n\nViime vuonna 1821 lokakuun 24 p. tapahtuneen kutsunnan mukaan saapui\nkonsistorioon tänään k:lo 11 e.p. väliajansaarnaaja Liperissä Henrik\nRenqvist suullisesti kuulustettavaksi muutamista hänen herra provasti\nPeranderia vastaan tekemistä kannekirjoituksistaan, jotka koskevat\nhuolimattomuutta virassa ynnä muita seikkoja.\n\nVäliajan-saarnaajalta Renqvistiltä kysyttiin siis, tahtoiko hän\ntunnustaa hänen nimellänsä merkittyjen v. 1819 h:ra provasti\nPerander'ille lähetettyjen kolmen kirjelipun, jotka nyt luettiin,\nolevan mainitun Renqvistin kirjoittamat? jonka Renqvist tunnusti.\nSitte kysyttiin häneltä, tunnustiko hän nämät kirjeliput\nkirjottaneensa provasti Perander'ille pikaistumisessa ja veljellisen\nrakkauden puutteessa, ja eikö hänen semmoisetta kirjeenvaihdosta\nolisi pitänyt ystävyydessä ratkaista provastin kanssa riita, joka\noli syttynyt heidän välillensä? Tähän vastasi väliajan-saarnaaja\ntahtovansakin ystävyydessä oikaista provasti Perander'ia, koska\nhän oli katsonut provastin aivan monessa kohden virheelliseksi,\nja lisäsi väliajan-saarnaaja velvollisuutensa ja veljellisen\nrakkautensa käskeneen häntä oikaisemaan erhettyvää veljeänsä.\nMutta kun väliajan-saarnaaja oli huomannut, että provasti ei\ntahtonut ottaa varten hänen muistutuksiaan ja kehotuksiaan, vaan\npikemmin osoittaneen Renqvistiä konsistorioon, niin sen johdosta\nei väliajan-saarnaaja voinut olla ilmoittamatta h:ra provastin\nkoko menetystapaa konsistorioon, koska tämä menetystapa Renqvistin\najatuksen mukaan oli ollut semmoinen, kuin Jumalaa pelkäämättömän ja\nihmisiä häpeämättömän. Renqvistiltä kysyttiin vielä, hyväksyisikö\nhän mainituissa kirjelipuissa provastia kohtaan käytettyä kiukkua\nja oliko se todella tapahtunut veljellisestä rakkaudesta? Tähän\nvastasi Renqvist, että häneltä tosiaankin täydellinen veljellinen\nrakkaus provastia kohtaan puuttui, väittäen kuitenkin erhettyvän\nkanssaihmisen ojentamisenkin kuuluvan velvollisuuksiin ja osoittavan\nveljellistä rakkautta; kumminkin myönsi hän kirjoituksensa provastia\nvastaan ehkä olleen liian ankarat ja omisti niinmuodoin viaksensa\nsen, ettei hän käyttänyt sävyisempää kirjoitustapaa. Sittemmin\nkysyttiin eikö väliajan-saarnaajalla, niinkuin maaliskuun 12 pv.\n1819 kirjoitetussa kirjelipussa on, tosiaan ollut puoltakaan tuntia\nseuraavan rukouspäivän saarnan valmistamiseen, koska kuitenkin\nh:ra provasti Perander sanoo vaaditussa vastauksessaan, että\nväliajan-saarnaajaa jo rukouspäivän edellisenä sunnuntaina oli\nkehoitettu ja käsketty sinä rukouspäivänä saarnaamaan sekä että\nväliajan-saarnaajalla mainitun rukouspäivän saarnan valmistukseen\noli ollut aikaa neljä päivää, muitten päivien aamuja ja iltoja\nlukematta? Tässä väitti väliajan-saarnaaja, ettei h:ra provastin\nselitys ollut totuuden mukainen, jotta hänellä muka oli ollut niin\npitkä valmistus-aika, koska hän, niinkuin ennen kappalais-vainaan\nKekonin eläissä, tälläkin viikolla oli auttanut h:ra provastia\nväkiluettelojen teossa, jopa sunnuntainakin. Perjantaina sanoi hän\nh:ra provastin käskeneen itseänsä sairas-matkalle ja lauantaina\nkirjoittamaan rippiväkeä. Muutoin myönsi väliajan-saarnaaja puolen\ntunnin ajalla ei tarkoittaneensa; että aika oikeastaan oli niin\nlyhyt, vaan että hän ainoastaan vertasi viikon jäännöksen puoleen\ntuntiin, jona lyhyenä aikana hän et oikein saattanut ehtiä valmistaa,\nminkä johdosta hän ei ottanut saarnataksensa rukouspäivänä, vaan\nväitti, että h:ra provastin olisi pitänyt joko käydä sairaan\nluona perjantaina tahi saarnata rukouspäivänä, väittäen vieläkin\nväliajan-saarnaaja, että hän ei saarnaisi, kun hänellä ei ollut aikaa\neikä tilaisuutta valmistaa saarnaansa. Renqvist oli toimittanut\nsairasmatkan ja h:ra provasti oli saarnannut rukouspäivänä. Sitte\nvaadittiin väliajan-saarnaajan lausuntoa pysyikö hän väitöksessään,\nettä Liperin seurakunta oli kokonaan turmeltunut, vaikka sekä\nh:ra provasti Perander tänne siitä vaaditussa selityksessään\nsanoo, että Liperin seurakunta ei ole muita seurakuntia enemmän\nhuomattava paheistaan ja tietämättömyydestään että myöskin\nmainitun seurakunnan kirkossa toimitetun provasti-tarkastuksen\npöytäkirja selittää sanotun seurakunnan jossakin määrin edistyneen\nlukutaidossa? Tähän vastasi väliajan-saarnaaja seuraavasti: minä\nen sovita itseäni muiden seurakuntien mukaan, jos minä en tiedä\nenkä tunne niiden tilaa, ja mitä provasti-tarkastukseen tulee, kävi\nse siten, että kun luettaminen alettiin kirkossa, oli suurin ja,\nkuten minä luulen, taitamattomin osa jo kirkosta lähtenyt; muutoin\ntutkittiin kirkossa olevaa seurakuntaa yleensä, tarkastamatta\nmiten kukin erittäin olisi voinut selvitä; ja koska näin kävi,\nniin oli mahdotonta tutustua koko seurakunnan kristillisyyden ja\nsiveyden kanssa; minä väitän siis nytkin Liperin seurakunnan olevan\nvarsin turmeltuneen ja taitamattoman, koska muka sen kaikissa\nlukukinkerissä ja muissa tilaisuuksissa olen tullut tuntemaan. Kun\nväliajan-saarnaajaa tässä kehoitettiin miettimään, eikö hän ehkä\nseurakunnan vastattavaksi esittänyt niin vaikeita ja mutkaisia\nkysymyksiä, että se yleensä vähäisellä käsityksellään ei voinut\nymmärtää eikä tajuta mitä hän tarkoitti, lausui väliajan-saarnaaja\naina ja kaikissa tilaisuuksissa tutkistelleensa yksinkertaisimmalla\ntavalla; väliajan-saarnaaja myönsi kumminkin tässä seurakunnassa\nolevan joitakuita, jotka tuntevat kristinoppinsa ja osaavat\nkirjaa lukea; mutta väliajan-saarnaajan lopullinen kuvaus koko\ntästä seurakunnasta oli kuitenkin vastustavainen h:ra provasti\nPerander'in ja tarkastajan h:ra kontrahtiprovastin arvosteluille.\nTämän johdosta kysyttiin väliajan-saarnaajalta, oliko hän kauan\nvirkaa toimittanut Liperin seurakunnassa? Tähän vastasi hän siellä\nolleensa vähän kuudetta vuotta. Kun häntä sitte muistutettiin, että\nhänellä olisi pitänyt tällä ajalla oleman tilaisuutta jonkunlaisesti\nojentaa seurakuntaa, vastasi hän, ettei hän sitä voinut tehdä,\nvaikka hän kyllä oli kokenut vaariin ottaa kaikki epäjärjestykset\nja monin keinoin estää niitä. Niinpä sanoi väliajan-saarnaaja esim.\nmuistiin kirjoittaneensa ne, jotka olivat olleet poissa yleisistä\nja määrätyistä lukukinkeristä; kuitenkaan ei hän ole voinut näitä\nhidastelevia saattaa lain käsiin, koska väliajan-saarnaajalla\nei ollut siihen pastorinsa, h:ra provasti Perander'in lupaa.\nKysymykseen, pysyikö väliajan-saarnaaja edellisessä väitöksessään,\njoka koskee h:ra provastin huolimattomuutta virassa ja, että h:ra\nprovasti Renqvistin ilmoituksen mukaan oli saarnannut seurakuunalle\nainoastaan siveys-oppia, lausui väliajan-saarnaaja nytkin asian\noleman niin, että nimittäin h:ra provasti ei ollutkaan saarnannut\nniin usein, kuin hänen olisi pitänyt, vaan oli tahtonut Renqvistin\nniskoille jättää koko kuorman, sekä että h:ra provasti niinäkin\nharvoina kertoina, jolloin hän saarnasi, oli laiminlyönyt pääasian,\nnimittäin parannuksen saarnaamisen; ja sanoi väliajan-saarnaaja,\nettei ulkonainen siveys parannuksetta autuuteen saata. Kysyttyä mistä\nsiveysopillisista aineista h:ra provasti tavallisesti saarnasi,\nvastasi väliajan-saarnaaja, ettei hän nyt voinut muistaa muuta,\nkuin, että pää-aine h:ra provastin saarnoissa oli: kuinka autuaat\nomat Jumalan lapset ajassa ja iankaikkisuudessa; mutta miten Jumalan\nlapsiksi tullaan, on h:ra provasti jättänyt kokonaan opettamatta;\nlisäten väliajan-saarnaaja seurakunnan semmoisilla saarnoilla\nsaatettavan siihen luuloon, ettei autuaaksi pääsemiseen niin paljoa\nvaadittaisikaan, kuin väliajan-saarnaaja oli saarnoissansa esittänyt,\nettä nimittäin parannus ja kääntymys varsinkin johdattavat ihmisen\niankaikkiseen onneen.\n\nSitte kuulusteltiin väliajan-saarnaajaa hänen kiertokoulunopettajaa\nHasselinia vastaan tekemänsä syytöksen johdosta ja kysyttiin häneltä,\noliko Hasselin vielä jatkanut irstaisuuttaan, jonka Renqvist nytkin\nvakuutti ja väitti olevan irstaisen, eikä parantuneen, sekä sangen\nharvoin käyvän pitäjällä opettamassa kansan lapsia; ja lupasi\nväliajan-saarnaaja ottaa toimeksensa todistaa sen.\n\nVäliajan-saarnaajalle luettiin nyt h:ra provasti Peranderin sisään\njättämä selitys, joka koski Kontiolahdelle tehtyä sairasmatkaa, ja\nkysyttiin väliajan-saarnaajalta, oliko hän vielä vakuutettu provastin\nsiinä loukanneen? Tähän lausui useinmainittu väliajan-saarnaaja, että\nh:ra provastin selitys ei pitänyt yhtä asian todellisuuden kanssa,\nja väitti Renqvist tapauksen olevan siten, kuten hän oli siitä\nkirjoittanut; hän ei sanonut kuitenkaan tahtovansa, että provasti\ntulisi siitä kärsimään. Kun väliajan-saarnaajalta vielä kysyttiin,\ntiesikö hän miten lähellä sairasta h:ra provasti oli ollut, mikä\noli sairaan nimi, oliko hän nainut, sekä milloin sairaan luokse\npyydettiin? Vastasi Renqvist h:ra provastin, hänen ajatuksensa\nmukaan, olleen puolen peninkulman päässä sairaasta, sairaan vaimon\nnimen olleen Anna Nupponen, hänen olleen naimisessa Pentti Sinkkosen\nkanssa, sekä tämän seikan tapahtuneen talvella. Muuten sanoi\nRenqvist tahtovansa näyttää tämän kaiken toteen, jos sitä häneltä\nvaadittaisiin.\n\nKoska väliajan-saarnaaja oli syyksi sanonut, ettei hän saanut\nvapautta puolustaa ja selittää asiaansa h:ra kontrahti-provasti\nKiljander'in Liperissä toimittamassa provastitarkastuksessa,\nkuulusteltiin häntä tässäkin asiassa, ja pysyi Renqvist nytkin\nväitöksessään, että hän tarkastuksessa kyllä olisi antanut\nselityksensä kaikista seikoista, mutta ettei hän saanut sitä tehdä,\njonka vuoksi hänen täytyi kirjallisesti selittää asiansa.\n\nSen jälestä kysyttiin väliajan-saarnaajalta, oliko hän, niinkuin h:ra\nprovasti Perander sanoi, estänyt Liperissä henkilöitä ehtoollisella\nkäymästä ja miksi hän oli sitä tehnyt? Renqvist myönsi estäneensä\nhenkilöitä ehtoolliselta ja sanoi sen tapahtuneen, kun hän oli\nhuomannut jonkun tehneen itsensä siihen syylliseksi. Ja sanotaan\nväliajan-saarnaajan myöskin määränneen tarkastusmiehiä kuhunkin\nkylään, joitten tuli kaitsea kunkin siveyttä tahi siveellistä\nkäytöstä y.m. Näiden tarkastusmiesten tuli myös joka lauantai olla\nläsnä ehtoollisvieraita kirjoitettaessa p.m. uskottujen henkilöitten\nkanssa ilmoittamassa, löytyikö kylässä joku semmoinen, joka olisi\nsuljettava ehtoolliselta, tahi todistamassa, josko joku ehtoolliselta\nsuljettu oli itsensä parantanut, harrastanut kristillisyyttä ja\nelänyt sovinnossa kanssa-ihmistensä keskuudessa.\n\nJatkeeksi ja koska h:ra provasti Perander oli sanonut Renqvistin\nsaarnoissaan käyttäneen sopimattomia lauselmia, kuulustettiin häntä\ntässäkin seikassa, ja myönsi hän sanoneensa silloin, kun muutamat\nsaarnan ajalla menivät ulos kirkosta: helvettiinkös te menette,\nkoska etten kirkossa pysy? jolla hän tahtoi muistuttaa heille, miten\nsopimattomasti he käyttäytyivät, kun eivät tahtoneet kirkossa pysyä.\n\nMitä tulee syytökseen, että Renqvist lukukinkerillä ruoski\nerästä poikaa, sanoi hän pojan varastaneen parin kenkiä, jota\nei tunnustanut. Saadaksensa tietää totuuden, oli mainittu\nRenqvist vielä luullut olevansa oikeutettu, kouluissa käytetyn\ntavan mukaan, vitsalla pakoittamaan saada poikaa totuuteen,\njoka väliajan-saarnaajan sanojen mukaan oli ennenkin tunnettu\nnäpistelemisestä. Kysyttyä vieläkö ne vanhemmat henkilöt ovat\nseurakunnassa, jotka, hänen konsistorioon tekemänsä ilmoituksen\nmukaan, eivät olleet käyneet Herran pyhällä ehtoollisella ja joista\nh:ra provasti ei ollut voinut saada selvää, koska Renqvist ei ollut\nmerkinnyt, mistä kylistä he ovat ja millä sivuilla kirkonkirjoissa\nhe ovat kirjoitetut, ei Renqvist voinut antaa mitään selitystä.\nKuulustettua h:ra provasti Peranderin selityksen johdosta, joka koski\nuseampia miehiä ja naisia, jotka Renqvistin syytöksen mukaan olisivat\nLiperin seurakunnassa eläneet yhdessä luvattomassa yhteydessä\nsäännöllisesti yhteen vihkimättöminä; vastasi väliajan saarnaaja\nettei hän voinut hyväksyä h:ra provastin siitä tekemää selitystä,\nmaan pysyi ennen antamassa lauseessaan; hän ei kuitenkaan saattanut\nkieltää provasti Peranderin petosta asian ilmi tultua kokeneen saada\nsemmoisia vihityksi, ja sen johdosta väittäneen väliajan-saarnaajan\nilmoituksen siitä olleen perättömän. Useinmainittu Renqvist\nmyönsi myöskin h:ra provastin joskus vetäneen oikeuteen semmoisia\nhenkilöitä, mutta ne yhtä kaikki sitte taas olivat eläneet yhdessä;\nja olisi h:ra provastin välttämätön velvollisuus ollut uudestaan\nsaattaa heidät kanteenalaisiksi; mutta koska h:ra provasti kaikkea\ntätä oli pitänyt sivuasiana, ei väliajan-saarnaaja mitenkään voinut\nluopua lauseestaan. Provasti Peranderin konsistorioon antama selitys,\nkoskeva useampia säätyhenkilöitä Liperissä, jotka eivät olleet\nuseaan vuoteen käyneet Herran pyhällä ehtoollisella, luettiin nyt\nväliajan-saarnaajalle, ja sen johdosta sanoi Renqvist, että pitäjän\nsäätyhenkilöt, mikäli hän tiesi, eivät ole olleet niin pitkillä\nmatkoilla, että ne olisivat estäneet heitä ehtoolliselle tulemasta.\nMitä h:ra provasti oli itsestänsä ilmoittanut ehtoollisella käymisen\nsuhteen, ei väliajan-saarnaaja myöskään voinut hyväksyä; muutoin\nlausui väliajan-saarnaaja, ettei hän saattanut tietää h:ra provastin\nmietteitä, ajatuksia ja aikomuksia, vaan pysyi ainoastaan siinä,\nmitä hänellä itsellään oli ollut tilaisuus huomata, että h:ra\nprovasti nimittäin useaan vuoteen ei ollut käynyt ehtoollisella.\nJa sanoi väliajansaarnaaja kansankin, joka oli sitä ihmetellyt,\nvoivan sen todistaa. -- Mitä Renqvistin rippisanoihin tulee,\nei väliajan-saarnaaja myöntänyt niittenkään olleen niin pitkät\nja semmoiset kuin h:ra provasti niitä kuvaa, eikä kestäneen\nkolmea neljännestiimaa kauemmin. Niistä rukousharjoituksista,\njoita väliajan-saarnaajan sanotaan pitäneen eri tilaisuuksissa\naina puoliyöhön saakka ja joita sanotaan pidetyn, ei ainoastaan\nLiperin kirkon luo sitä varten erittäin rakennetussa huoneessa,\nvaan myös monessa muussa kohden sanotussa seurakunnassa, antoi\nväliajansaarnaaja sen lausunnon, että kysymyksessä oleva pirtti\nkirkon luona oli rakennettu seurakunnan yhteisillä avuilla ja\non käytettävä seurakunnan kirkkomajaksi, eikä olisi moitittava,\njos siinä rukouksiakin pidettäisiin. Rukoushetket eivät myöskään\nole olleet niin pitkät, kuin h:ra provasti niistä kertoo.\nMitään varsinaisia niin sanottuja pyörtymisiä ei ole tapahtunut\nrukoushetkinä, ja jos jolloinkin semmoista on tapahtunut, moitti\nväliajansaarnaaja niitten tapahtuneen muutamista luonnollisista\nsyistä. Ei myöskään muita syleilemisiä ole ollut, kuin mitä naisväki\ntavallisesti käyttää miehiä tervehtiessään. -- Väliajan-saarnaaja\nei kieltänyt, että hän hartaushetken loputtua aina oli heittäytynyt\nvuoteelle, mutta sitä ei hän ole koskaan tehnyt rikoksellisessa\ntarkoituksessa. Että muka vuoroin rukoilemista olisi harjoitettu\nsamassa huoneessa, moitti väliajan-saarnaaja olevan vastoin totuutta,\nvaan että väliajan-saarnaaja toisinaan on ollut kuuliana, kun joku\ntoinen piti rukouksen, myönsi väliajan-saarnaaja todeksi. Rukoukset\nnäissä tilaisuuksissa omat pidetyt tavallisesti ulkomuistista,\nenimmiten omilta sanoilla; sillä silloin ovat ne virkistäväisemmät.\nViimeksi kysyttiin väliajan-saarnaaja Renqvist'iltä, oliko hän\ntalollisen Tuhkusen syytöksen mukaan alttarilta pois käskenyt\nmainitun talollisen, sanoen: _sinä olet mahdoton ehtoollisvieras_,\nvaikka hänet kappalais-vainaa Kekoni oli ripille kirjoittanut\nja kumpi pappi silloin tarjosi kalkkia sekä tapahtuiko tämä\ntalollisen poiskäskeminen ennen ehtoollista tahi sitä jaettaessa?\nVäliajan-saarnaaja lausui tosiaankin pois käskeneensä Tuhkusen, koska\nhän ei tietänyt, että Tuhkunen oli ehtoollisvieraaksi kirjoitettu;\nmutta tapahtuiko Tuhkusen pois käskeminen ehtoollisen edellä tahi\nsitä jaettaessa, ei väliajan-saarnaaja, joka sanoi tarjonneensa\nkalkkia, voinut muistaa.\n\nSittekun kaikki tämä oli merkitty, sai Renqvist astua ulos: ja on\nkonsistorio vast'edes ryhtyvä tässä asiassa vielä tuleviin toimiin.\nVuosi ja päivä edelläkirjoitetut.\n\n                                     Pöytäkirjan laatinut:\n                                       C. M. Kjellman,\n                                    konsistorion vara notario.\n\n10. _Renqvistin puolustuskirja._\n\nKosta luulen Liperin pitäjän kihlakunnan oikeuden lähettäneen Teidän\narmollisen oikeutenne käsiteltäväksi tutkintonsa niistä sen toimeksi\njätetyistä asianhaaroista, jotka koskevat provasti Peranderin\nja minun kesken, valitettavasti, syntynyttä riitaa, katson minä\nvelvollisuudekseni sen johdosta syvimmässä nöyryydessä esiin tuoda\nseuraavaa:\n\nPöytäkirjan neljää seikkaa vastaan tahdon tässä muistuttaa,\nseuraten sen järjestystä, kuin myös sittemmin siihen yhdistettyyn\nkysymykseen Kaarlo Kolehmaisen ripityksen laiminlyömisestä hänen\nkuolinvuoteellansa.\n\nl:ksi Uskallan luulla ja vakuuttaa, etten ole rikkonut ilmoittaessani\npitäjän kiertokouluopettaja Antti Hasselin'in osoittamaa\nrenttumaisuutta: sillä vastoin kaikkea lain hyväntekeväisyyttä\n(beneficia juris), joka hänelle oikeutta käydessä annettiin,\nnäkyy kuitenkin selvästi monen vierasmiehen todistuksesta, joita\ntutkittaessa kuulusteltiin, että häntä ei ainoastaan kerran, vaan\nuseasti, ei ainoastaan ennen, mutta myös viime aikoinakin on tavattu\njuoppoudessa ja väkeväin juomain ylellisessä nautinnossa.\n\nMinä heitän siksensä Hasselinin renttumaisuuden, joka ei ehkä\nvastakaan lakkaa ja jonka kaikki koko seudun puolueettomat henkilöt\ntunsivat, eikä siis h:ra provasti Peranderin pispantarkastuksessa\nolisi pitänyt häntä puolustaa ja kaunistella. Minä en ole\nilmoittanut tätä saadakseni Hasselinin pientä virkaa, niinkuin\nyleisön mieliosoitus on väärin luullut; sillä paitsi sitä, että\nminun apulais-palkkani oli paljo suurempi Hasselinin palkkaa ja\nminun tulevaisuustoiveeni avasi minulle suuremman ja vaikuttavamman\npalvelusuran, niin tunsin hyvin, että jos hän olisikin saanut eron,\nei minun papillista palvelustani olisi käynyt yhdistäminen hänen\nkouluttajatoimeensa. Ei Jumalan tähden, vaikka muutamat talolliset\nyksinkertaisuudessaan ja hyväntahtoisuudessaan toivoivat minulle\nmainittua palvelusta, en milloinkaan olisi sitä ottanut. Minä olen\ntahtonut huomauttaa Teitä tästä kasvavan nuorison asiasta; jos tätä\nluetaan viaksi, niin täytyy minun puhtaan ja vakaisen uutteruuteni\nhyvässä asiassa puolustaa minua. Muutoin en tahdo Hasselinin häviöä,\nvaan se on Teidän vallassanne katsoa asiaa miltä kannalta hyvänsä.\n\n2:ksi Minä tosiaankin iloitsen, että h:ra provasti Perander, vaikka\njätti talollisen Sinkkosen vaimon ripittämättä kuolemaan, pääsi\nrankaisematta. Koska minä kärsin hänen vääryyksistään, olivatpa\nne todellisia tai minun semmoisiksi luulemiani, uskalsin, ehkä\nmyöskin hartaan uskon innon yllyttämänä, ilmoittaa tämän asian.\nKaksi vuotinen lainkäyttöaika rikoksen kanteelliseksi saattamiseksi,\njoka ei ole sakolla pääsemätön, armahti h:ra provastin. Vaikka minä\nmonen muun kanssa kaikessa tapauksessa katsoin tämän h:ra provastin\nlaiminlyömisen jumalattomaksi ja siveydettömäksi, sillä pyhä\nvelvollisuus käskee pappismiestä, palkkansa keräyksestä huolimatta,\nantamaan kuolevalle lohdutusta, jota saapi kalliin Vapahtajamme\nruumiin ja veren jakamisella, niin oli kuitenkin paha ajatus kaukana\nminusta. Minun pitäisi seurata Vapahtajan esimerkkiä ja korkeaa\noppia, joka ei milloinkaan toivonut kenellekään pahaa, kaikkein\nvähimmän vihollisillensa. Elköön h:ra provasti vasta hairahtuko näin\ntärkeässä asiassa, kuin tämä, on ja on oleva minun sydämellinen ja\nhyvää tarkoittava toivoni.\n\n3:ksi Niinkuin tuomio osoittaa, on minua syytetty vitsomalla\nkoettaneen saada erästä poikaa tunnustamaan näpistelemistään --\nja sentähden määrätty vankeuteen. Sum judicatus, Deus de omnibus\nsupremo die judicet (Minä olen tuomittu, Jumala tuomitkoon kaikista\nviimeisenä päivänä). Ei koskaan ole minun tarkoitukseni siinä ollut\ntehdä semmoista julmuutta, joka ansaitsisi valtiovalan rikoksen\nnimen; ei minun luonnollinen taipumukseni eikä siveellinen ja\nuskonnollinen mielialani sallisi semmoista tehdäkseni. Asianhaarat,\ntodistukset, minun yksinkertaiset ja koukkuilemattomat selitykseni\nantakoot asialle minkä muodon tahansa. Mutta minun nuoren ja muuten\nkokemattoman tuomarini tuomio, jota tehtäessä on ehkä kiukkuisesta\nmielestä seurattu enemmän lain kuollutta kirjainta, kuin rikoksen\ntodellista määrää ja laatua, huomattanee ylioikeuksien tarkemmissa\ntutkinnoissa, joihin minä olen vedonnut. Mutta jos kohtalonani\nolisikin marttyrin kruunu, kärsin todellisen viattomuuden ja minun\nsydämellisen uskonnon harrastukseni, hyveiden ja hyväin tapain uhrin,\nja tahdon iloisesti antautua kohtalooni, vaikka olisinkin vakuutettu\nh:ra provasti Peranderin keksimillänsä ja vastoin asianomaisten\ntahtoa tekemillänsä kanteilla koreasti kostaneen niitä pieniä\nvikoja, joita olen tehnyt hänelle puhtaasta hyväntahtoisuudesta\nJumalan seurakunnan iankaikkiseksi autuudeksi. Monta helläsydämistä\nja hyvänsuopaa ihmistä on ainakin säälivä minua ja minun onnetonta\nperhettäni, jossa on rakastettu vaimo ja neljä pientä ja turvatonta\nlasta. Sillä välillä ja siksi, kun asia on asianomaisella seudulla\nennätetty ajaa, olen minä parhaastaan elänyt yksityisten hyväin\nihmisten välityksellä.\n\n4:ksi H:ra provasti Peranderin oma myötäseuraava todistus osoittaa\ntalollisen Heikki Tuhkusen, joka yleisesti tunnettiin korkeimmassa\nmäärässä renttumaiseksi ja hillitsemättömäksi elämässänsä ei\nainoastaan kotona, vaan monessa yleisessä tilaisuudessa, niinkuin\nlukukinkerillä y.m., olleen tavoin tai toisin suljettuna Herran\nehtoolliselta. Semmoisesta syystä ja tietämättäni varapastori\nKekoni-vainaan tietämättömyydessään, Tuhkusen ehtoolliselta\nsulkemisesta, kirjoittaneen hänet ehtoollisvierasten joukkoon,\nilmoitin minä hänelle merkillä ja matalalla äänellä, ett'ei hän\nvalituksessa olleessa tilaisuudessa tulisi ehtoollisen nautintoon.\nMinä sanoin: rakkaani, ei ole sinulle luvallista tulla Jumalan\npöytään, jota kieltoa Tuhkunen myös totteli. Tutkinnot setvittävät\nkoko asian luotettavaisesti. Ei mitään julkista kirkkorauhattomuutta,\nniinkuin parjaajani tahtovat väittää, ole täten tehty. Minä olen\nainoastaan suurimmassa hyväntahtoisuudessani tahtonut johdattaa\nsyntistä parannuksen tielle.\n\nViimeseksi saan minä Kaarlo Kolehmaisen ehtoollisetta kuolemisen\njohdosta puolustuksekseni luetella, mitä minä jo niin hyvin\npispantarkastuksessa kuin kihlakunnan oikeudessakin olen vakuuttanut,\nettä hänen järkensä käyttäminen oli niin heikkoutunut äkkipikaisilla\nhourauksen puuskauksilla, jotten katsonut soveliaaksi jakaa hänelle\nehtoollista. Hän oli polvillansa, pyysi vettä muiden kaivoista,\nsanoi itsellänsä oleman viinanassakan, joka painoi hänen kylkeänsä\ny.m., joita tutkistelemispöytäkirjoissa, minä en ymmärrä mistä\nsyystä, vaikka vierasmiehet todistivat, ei ole mainittu. Yhtähyvin\non osa todistajista kirjoitettuna, jotka ovat kertoneet hänen\nhourailemisestansa. Minä olin kummallisessa asemassa. Jos minä olisin\nhänet ripittänyt, niin vastustajieni olisi sopinut katsoa tätä\nanteeksi antamattomaksi viaksi, kun olisin hullulle ja sekaantuneelle\ntuhlannut ja siten väärinkäyttänyt kalliita armokeinoja. Nyt en sitä\ntehnyt -- on kuitenkin vika vielä suurempi. O ambae Pharisaeorum\nleges! (molemmat Farisealaisten lait). Mielelläni matkustin tälle\nripitysretkelle ja mielelläni olisin tahtonut ripittää tätä sairasta,\nniinkuin siellä viivyinkin ja nuotikkailla jumalisten virsien\nlaulannalla koetin saada heikkoa sekaannuksesta tointumaan (sillä\nminä useilla ja melkein yksinään tässä pitäjässä toimittamillani\nripitysretkillä kokemuksesta usein havaitsin tämän onnistuneen,\nsamoin kuin Davidille, kun hän harpullaan sai Saulin tuntoihinsa).\nNiinmuodoin ei Kolehmainen jäänyt laiskuudesta, pahantahtoisuudesta\neikä huolimattomuudesta ripittämättä. Jos olen yksinkertaisuudessani\nrikkonut, niin kärsin sen rangaistuksen, jonka hyvä tahtoni hänen\nautuudestaan on ansainnut.\n\nLopuksi en saata olla muistuttamatta, että yleinen mieli on\nparhaastaan tehnyt minun onnettomuuteni. Enemmän innokkaana, kuin\npahana, enemmän yksinkertaisena, kuin kavalana, olen minä opettanut\nJumalan seurakunnalle meidän kalliin oppimme pyhiä ohjeita. Minä\nuskon jokaiselle puolueettomalle saattavani puolustaa oppini ja\ntarkoituksieni puhtautta. Vakaasti saatan vakuuttaa aikomuksenani\nolleen, niin hyvin sanankuulioitteni siveellisen sivistyksen, kuin\nmyös suuremman tiedon Jumalan sanassa. Jos olen rikkonut seuratessani\naikamme evangeliumiseurain, joissa on kunnianarvoisia miehiä,\nyleisiä opetuksia, ja siten saavuttanut maailmanmielisten vihan,\nhalveksimisen ja pahansuonnin, niin toivon suurimmassa nöyryydessä\nvalistuneitten esimiesteni antavan minulle suosionsa, kun minulla\non oikein, ja samalla lempeällä sääliväisyydellä oikaisevan minua,\nkun minä rikon. Tosi on, että minä enemmän liiallisesta hartaudesta\nhyvään asiaan, kuin uppiniskaisuudesta ja vastusteluhalusta, olen\nloukannut esimiestäni h:ra provasti Peranderia, jonka (älköön tästä\npahastuko) minä tunnossani näin kovin kylmäksi ja haluttomaksi\npyhän kutsumisensa toimittamisessa. Mutta kun ei ole minun asiani\noikaista häntä, niin rukoilen Teidän kauttanne h:ra provastilta,\njota olen loukannut, sääliväistä anteeksi antamusta. Vaikka ne monet\nihmiset, jotka viimisessä pispantarkastuksessa osittain sentähden,\nkun minä heitä jonkun kerran rikoksistansa nuhtelin, osittain\nkevytmielisyydestä, seuraten joukkoa, joka huusi: ristiin naulitse!\nristiin naulitse! ehkä myöskin muutamien pahansuopain kehoittamina\nvalittivat suullisesti ja antoivat minusta perättömiä herjauskirjoja\nja niissä luettelivat tapauksia, jotka eivät milloinkaan ole\ntapahtuneet, eivätkä koskaan ole aikoneet, koettaneet, uskaltaneet\ntai saattaneet todistaa niitä, jätän minä kuitenkin siksensä. Onni,\netteivät ne, jotka pitävät minun rukousten-pitämistäni salaisina\nuskonnon menoina (eleysin mysterioina) ole syyttäneet minua itseäni\nkarkeimmasta pahanteosta. Moite on yhtäkaikki moite ja tarvitsee\nlaillista todistusta ennen, kun sitä saattaa uskoa. Kuitenkin on tämä\npiristynyt liitto saattanut herättää Teissä ja pispan-tarkastuksessa\nolleissa kunnioitettavissa esimiehissä nurjaa mieltä minua kohtaan.\nIloisesti halusin niinmuodoin kunnioitettavalla käskyllä saapuvani,\nmitä välemmin sitä parempi, virantoimitukseen Porvoosen, jossa\nminä toivoin saada oikeuttaa suhdettani, saavuttamalla esimiesten\nhyvää ajatusta, ja etenkin päästäkseni siltä seudulta, jossa olen\nkärsinyt kovimmat vainot, vaikka ehkä moni vainoojistani on Pietarin\ntavalla katunut. Mutta tämänkin toiveeni ovat seuraukset kihlakunnan\noikeuden kovasta ja onnettomasta päätöksestä toistaiseksi minulta\nriistäneet. Onnettomuuteni tunne voittaa kaiken ymmärrykseni; mutta\nvakuutettuna, että, oikein eroittaen törkeät rikokset pienemmistä ja\ntodet valheista, annatte minulle semmoisen turvan, jota ihmiselliset\nja valistuneet esimiehet ovat velvolliset osoittamaan sorretulle\nalammaiselle ja kansalaiselle, lopetan minä tämän puolustuskirjani\nsyvimmällä nöyryydellä.\n\n                                            H. Renqvist.\n\n11. _Pispalle tohtori Juhana Molander'ille_ elokuun 2 pv. 1823.\n\nHänen Keisarilliselle Majesteetillensa olen nähnyt velvollisuudekseni\nalammaisuudessa ilmoittaa, mitä h:ra tohtori ja pispa on tahtonut\nantaa minulle tietää niistä eri pitäjissä Savossa ja Karjalassa,\nmutta etenkin Iisalmen ja Liperin pitäjissä pidetyistä kokouksista,\njoissa suuri joukko ihmisiä _heränneitten_ nimellä antautui\nhartausharjoituksiin, jotka tunnettuna monin puolin poikkeavaisiksi\ntotisen kristillisyyden käskyistä ja evangelis-Lutherilaisen kirkon\ntavoista, ynnä sopimattomasta vaikutuksesta kokouksessa olleitten\nmielialaan, elämään ja käytökseen, niin hyvin tämän suhteen kuin\nmyös aikain, jolloin kokouksia pidettiin sekä mitä niissä ja niiden\nyhteydessä tapahtui, havaittiin oleman mietittävää laatua, jottei\nniitä pitäisi jättää huomaamatta.\n\nKun asian Hänen Keisarilliselle Majesteetillensa esittelin, oli Hänen\nMajesteettinsa tutkiessansa siinä ilmoitettua, nähnyt sen olevan\nhuolestuttavan, että hänen alamaisensa edellä sanotulla seudulla\nolivat pitäneet uskontoharjoituksia, jotka, eroten muun seurakunnan\njumalanpalveluksesta ja ollen kovin poikkeavaiset siitä, tuottivat\nsemmoisen eripuraisuuden hallitsevassa kirkossa, jotta siitä on\nmyöskin pelättävä epäjärjestystä yhteiskunnallisessa keskuudessa;\nmutta kun Hänen Keisarillinen Majesteettinsa on nähnyt suuren\nvarovaisuuden olevan alussa tarpeellisen eksyneitten oikaisemisessa,\nniin on Hänen Majesteettinsa armossa tahtonut, että hallituksen huoli\ntässä asiassa on rajoitettava ainoastaan auttamaan seudun papistoa\ntilaisuuteen häiritsemättä toimittamaan kutsumustansa ja opettamaan\neksyneitä Lutherilaisen kirkon uskontunnustuksessa niin, ettei,\nkuten on tapahtunut, siinä mikään määrän opin harrastaja, saatuansa\nsuurenlaisen luottamuksen, häiritsisi sitä vaikutuksellansa.\n\nJa koska armovuoden-saarnaaja Henrik Renqvist on vaikuttanut eräässä\nosassa Liperin pitäjäläisiä mielenhaluttomuutta pitäjän papistolle\nja heidän opettamillensa kristinopin tiedoille, sekä ne hänen eri\nkokoushuoneessa määräämänsä jumalisuusharjoitukset ovat synnyttäneet\nomituisen seurakunnan, jota hän on koettanut kaikella ahkeruudella\naina enemmin ja enemmin laajentaa; niin on Hänen Keisarillinen\nMajesteettinsa armossa tahtonut käskeä h:ra tohtoria ja pispaa\nsekä kunnioitettavaa Porvoon konsistorioa peräyttämään Renqvistin\nmääräystä armovuoden-saarnaajaksi Liperiin, heti eroittamaan hänet\nsieltä, sekä antamaan hänelle toisen viran, jonka Hänen Keisarillinen\nMajesteettinsa tahtoo määrätä Porvoon kaupunkiin, jotta h:ra tohtori\nja pispa sekä konsistorio olisi tilaisuudessa tarkkaavaisuudella\nkatsoa tämän pappismiehen käytöstä ja tekoja, sekä alussa\nsoveliaalla tavalla saattaa oikaista, jos siinä joskus huomattaisiin\najattelemattomuutta ja rikosta. Jos nykyään Porvoossa ei olisi\navoinna semmoista palkallista virkaa, johonka Renqvistin saattaisi\nmäärätä tai asettaa, on hänen Keisarillinen Majesteettinsa armollinen\ntahto, että siksi, kun semmoinen virka jääpi avonaiseksi, joku\npapillinen toimi Porvoossa hänelle katsottaisiin sopivalla palkalla,\njonka h:ra tohtori ja pispa sekä konsistorio saapi määrätä ja joka\nHänen Keisarillisen Majesteettinsa omassa käytännössä olevasta\nvararahastosta on maksettava. Muutoin tahtoo Hänen Keisarillinen\nMajesteettinsa h:ra tohtorin ja pispan vakaisesti nuhtelemaan\npappismies Renqvistiä heti hänen Porvooseen tultuansa kysymyksessä\nolemasta virkavelvollisuutta vastaan sotivasta menettelemisestä,\nkuin myös sen ohessa muistuttamaan häntä vasta välttämään semmoisia\nvikoja, jos tahtoo päästä laillisesta rangaistuksesta. Samoin\nkäsketään armossa h:ra tohtoria ja pispaa sekä konsistorioa\npapistolla niissä pitäjissä, joissa on kysymyksessä olevia\njumalisuusharjoituksia kuultu, varoituttaa sopivilla kuvauksilla\nJumalan sanasta ja kaikella helleydellä eksytettyjä tästä lähtien\nparemmin huomaamaan niitä opetuksia, joita papisto jakaa, pysymään\nainoastaan oikeassa uskonopissa ja yhteisissä maassa säädetyissä\nuskonnon-harjoituksissa, sekä hiljaisessa ja totiselle kristitylle\narvollisessa vaelluksessa.\n\nJos ehkä saattaisi tapahtua, että edeltä sanotut kokoukset ja\nerinäiset hartausharjoitukset kaikesta tästä huolimatta, sen\nsijassa, kun pitäisivät vähentymän ja lakkaaman, ilmaantuisivat,\njotta hänen keisarillinen majesteettinsa täytyisi jättää rikkovaiset\nvakaisempaan kohteluun, ja kun hänen majesteettinsa on tahtonut\nlujentaa vakuutuksensa, mitä semmoisessa suhteessa oikeammin pitäisi\ntehdä, jos niin surkuteltavasti olisi, että jossakussa Suomen\nhiippakunnassa semmoinen epäjärjestys seurakunnissa ilmaantuisi, niin\non hänen keisarillinen majesteettinsa tahtonut käskeä h:ra tohtoria\nja pispaa, kuin myös Porvoon tuomioprovastia, professori, ritari\nja tohtori Mauno Alopaeusta kokoontumaan Turussa h:ra arkkipispan\nja sikäläisen tuomioprovastin kanssa tästä asiasta neuvottelemaan,\nja sitte ilmoittamaan hänen keisarilliselle majesteetillensa tässä\nkokouksessa asiasta ilmaantuneet mielipiteet ja alamaisen lausunnon\nniistä toimista, joihin olisi ryhtyminen, jos edellä mainitut suhteet\nvaltaan pääsisivät. [Kirjoittaja ei ole saanut mainitun kokouksen\nkeskusteluja ilmoittaaksensa kirkon arvokkaimpain miesten lausumia\najatuksia ja neuvoja pietismin hävittämiseksi maasta. Kirjoittajan\nmuistutus.] Ja on hänen keisarillisen majesteettinsa sallinut h:ra\ntohtorin ja pispan sopia ajasta kysymyksessä olevalle kokoukselle\narkkipispan, tohtori Tengström'in kanssa. Tästä hänen keisarillisen\nmajesteettinsa määräyksestä, joka nyt myöskin annetaan h:ra\narkkipispalle ja hän määrätköön h:ra tuomioprovastin Gadolin'in,\nsaan minä armollisimmalla käskyllä pyytää teitä, h:ra tohtori ja\npispa, hyväntahtoisesti ilmoittamaan h:ra tuomioprovastille, tohtori\nAlopaeus'elle; kuin myös saan ilmoittaa v:n 1807 reklementissä\nmäärätyn kyyti- ja päivärahan maksettavan teille, h:ra tohtori ja\npispa, sekä h:ra tuomioprovasti, tohtori Alopaeus'elle, matkalla\näsken mainitussa tarkoituksessa Turkuun edellä sanotusta, hänen\nkeisarillisen majesteettinsa erinäisestä vararahastosta.\n\nLopuksi on hänen keisarillinen majesteettinsa tässä asiassa\narmollisesti julistanut, että papistoa niissä seurakunnissa, joissa\nmuistutetuilla harhaopeilla on ollut puolustajia, pitäisi varoittaa\nhyvin vaarinottamaan seutunsa uskonnollisesta tilasta, sekä samalla\nmäärätä, että jos edellä valitettu paha leviäisi ja kasvaisi tai\nmyös tuottaisi rikoksia seurakunnan järjestyksessä, silloin siitä\nheti ilmoittamaan h:ra tohtorille ja pispalle, jonka pitää asiasta\nhänen keisarilliselle majesteetillensa alammaisuudessa tarkasti\nilmoittamaan.\n\nTäydellä kunnioituksella Pietarissa elok. 2 pv. 1823.\n\n                                       Rob. H. Rehbinder.\n\nOikein kirjoitetuksi täkäläisen konsistorion arkistossa säilytetystä\nalkukirjoituksesta todistaa, Porvoon tuomiokapitoliossa elok. 17 pv.\n1825.\n\n                                          Käskystä:\n                                        Adolf Boman.\n                                        Konsit. Notario.\n\n12. _Kappalaisen Lauri Tallgren'in muistikirja_ tammik. 23 päivältä\nv. 1826.\n\nUseoita kertoja kysyttyäni Lovisan postikonttorissa, sain viimeinkin\n17 p. tätä kuuta korkeasti kunnioitettavan konsistorion virkakirjeen\n15 päivältä elokuuta viime vuonna virkaatoimittavan (pedagogi-)\nkoulurehtorin H. Renqvistin olosta luonani viime kuluneena\nheinäkuuna. Tosi on, että minä eräässä kirjeessäni pojalleni\nAugustille käskin hänen sanoa terveisiä Renqvistille ja rukoilla\nhäntä, jos se hänelle soveltuisi, heti lukukauden loputtua tulemaan\njoksikuksi ajaksi luokseni, sillä minä toivoin saavani häneltä\napua virantoimituksissani, kun leini sinä aikana vaivasi oikeaa\nkättäni, ja toivoin, koska ei mitään apua ollut Pernosta saatavana,\nvähintäin viikon vapautta, saattaakseni pitää hauteita kipeällä\npaikalla. Minä en tiennyt, ettei Renqvist saisi edes lupa-asioinakaan\nlähteä Porvoon kaupungista. Ei hän saapunutkaan luokseni ennen, kun\nheinäkuun lopulla, jolloin minun käsivarteni jo parani. Sekin on\nmyös totta, että hän täällä ollessansa piti rukouksia parina kolmena\niltana luonani, kerran majuri ja ritari Gripenberg'in tyttärinensä,\nsekä maamittari Forsman-vainaan lesken, kuin myös minun muutamien\npalvelioitteni läsnä ollessa. Sen teki hän kehoittamattani ja\nsillä tavalla, että, sitte kun pieni seuramme oli puhellut yhtä ja\ntoista uskonnollisista asioista ja Renqvist oli lukenut muutamia\nkauniita paikkoja Arndt'in Totisesta Kristillisyydestä, ehdotti hän\nlopettamaan keskustelumme Jumalaa rukoilemalla, jota ei kukaan meistä\ntahtonut kieltää; sillä me uskomme vielä olevamme velvolliset Jumalaa\navuksi huutamaan yksinäisyydessä ja muitten kristillismielisten\nhenkilöitten parissa, sekä Kristuksen lupauksensa mukaan oleman\nvieläkin niitten seassa, jotka Hänen nimessään kokoontuvat.\nSunnuntaina, 24 p. heinäk. toimitti hän minun pyynnöstäni\nalttaritoimet kirkossa, jossa ei kuitenkaan ehtoollista sinä päivänä\njaettu. Jumalanpalveluksen päätettyä läksin minä heti kirkosta\nripitysretkelle 6/4 penikulman matkalle, jolla aikaa Renqvist pitäjän\ntuvassa piti lyhyen puheen sille kirkkoväelle, joka sinne jäi, ja\nlopetti kokouksen rukouksella.\n\nSanotun majorin luona Liljendalin kartanossa oleskeli Renqvist täällä\nollessansa kaksi tai kolme päivää, ja lienee sielläkin tapansa\nmukaan pitänyt uskonnollisia keskusteluja ja rukoushetkiä; mutta\nketä ja kuinka monta henkilöä siellä on ollut läsnä, en ole tahtonut\ntiedustella, koska minä mieluisemmin toivon pidettävän semmoisia\nharjoituksia, kuin muita turhia ja lihallisia ajanviettoja. Muita\nkokouksia ei Renqvist tietääkseni ole täällä pitänyt, eikä myöskään\nkutsunut ketään edellä sanottuihin. Hänen tapansa näkyy oleman, että\njos hän missä löytää yhden tai useamman, tunnettuja tai tuntemattomia\nihmisiä, tahtoo hän mieluimmin puhella heidän kanssansa hengellisistä\naineista; tapa, jota meidän valistuneella ajalla hylkivät kaikki\nseurat, joka ilmoittaa varsin selvästi hengellistä elottomuutta\nmeidän aikaisissa ihmisissä.\n\nLiljendalissa 23 p. tammik. 1826.\n\n                                         Lauri Tallgren.\n\n13. _Renqvistin valituskirja Turun hovioikeuteen._\n\nSyvimmässä nöyryydessä uskallan täten rukoilla kumoamaan korkeasti\nkunnioitetun Porvoon tuomiokapitulin päätöstä 15 p:ltä elokuuta\ntänä vuonna, jolla minua on kielletty toimittamasta papillista\npalvelusta siksi, kun minua vastaan nostetut jutut lopullisesti\npäätettäisiin. Aina siitä asti, kun minua Jumalan armolla kutsuttiin\nja meidän evangelisen seurakuntamme kirkon tavan mukaan laillisesti\nmäärättiin saarnavirkaan, on ollut sisällisin haluni ja uskollisin\ntoimeni Jumalan pyhän Sanan julistamisella, semmoisena, kuin\nse pyhässä Raamatussa puhtaasti ja selvästi opetetaan, koettaa\nedistää Jesuksen valtakuntaa maassa. Millä tavalla tässä olen\nonnistunut, ei ole minun arvosteltavana; kuitenkin iloitsen, koska\ntiedän työskennelleeni parhaan tietoni ja voimani mukaan, ollen\nvakuutettuna, ettei istuttaja ja kastelija, vaan Jumala kasvun\nantaa. Semmoisessa säädyssä, jossa jokainen ahkera työskentelijä on\nalttiina monellaisille kiusauksille, en ole odottanut häiritsemätöntä\nmenestystä, mutta koska elän kristillisessä seurakunnassa ja kun\nminulla on valistunut ja lempeä hallitus, joka helleydellä puolustaa\njokaisen alammaisensa oikeutta, uskallan minä kuitenkin pyytää Teidän\nkorkeasuosioista tointanne kärsimiseni vähentämiseksi. Eksyneitten\nihmisten toimesta ovat minun hyvät ajatukseni pahasti vääristeltyinä,\nminun ehkä varomattomat, mutta kuitenkin hyvää tarkoittavat toimeni\nkovasti kanneltuina ja tuomittuina saattaneet minut pitkälliseen\nkäräjöimiseen, joka on monessa suhteessa katkeroittanut elämäni ja on\nmyös ollut syynä siihen kovaan onneen, mikä nyt korkeasuosiollisen\ntuomiokapitulin päätöksellä näkyy kohtaavan minua. Minä en\nmitenkään ymmärrä olevani keisarillisen majestetin armollisella\nkäskykirjalla 2 p:ltä elok. v. 1823 määrätty, etten, paitsi julkista\njumalanpalvelusta, muitten ihmisten seurassa saisi rukoilla ja\nkiittää Jumalaa sekä yhteiseksi hengen vahvistukseksi lukea ja\ntutkistella Jumalan pyhää Sanaa; mutta jos semmoista olisi käsketty\nedellä sanotussa armollisessa käskykirjassa, niin en ole vastoin\nparasta tahtoani saattanut olla rikkomatta sitä vastaan. Sillä minun\nolisi pitänyt saada, paremmaksi ohjeekseni, ote edellä sanotusta\narmollisesta käskykirjasta, vaan se ainoastaan luettiin minulle\nkerran hätäisesti, niin etten minä mitenkään saattanut sitä oikein\nkäsittää ja muistaa sen sisältöä; ja kun se olisi ollut enemmän\nyhtä pitävä hänen keisarillisen majesteettinsa armollisen tahdon\nlempeyden kanssa, että minua ensimmäisestä rikoksesta armollista\nkäskykirjaa vastaan olisi hellästi ja vakaisesti muistutettu paremmin\nnoudattamaan sitä, joten minä olisin saanut oikean tiedon sen\nsisällöstä, on minua ensimäisestä rikoksesta niin kovasti rangaistu,\njotta minut saatettiin mitä vaikeimpaan tilaan. Minua ei ainoastaan\nole estetty ansaitsemasta jokapäiväistä leipääni, mutta myös ehkä\nkoko elinajakseni eroitettu toimittamasta sitä virkaa, joka on ollut\nkoko onnellisuuteni ja jossa olen saattanut edistää kansalaisteni\nmenestystä. Sillä minulta alkaa mennä kaikki toivo, ettei nuo minua\nvastaan nostetut käräjöimiset koko minun elinaikanani lopu. Minä en\nsaata enkä uskalla arvostella kuinka oikein korkeasti kunnioitettu\nh:ra tohtori, piispa ja ritari on eräitten pahansuopain panetteliain\ntodistamattomista ja laillisesti tutkimattomista kertomuksista minua\nsuoraan ja välittämättömästi häväistyt korkean hallitsijan luona,\n-- joka on ollut syynä edellä sanottuun armolliseen käskykirjaan;\nmutta että tämän korkean käskykirjan isällinen ja lempeä tarkoitus on\nkovasti selitetty ja sovitettu tässä minulle onnettomalle miehelle,\njoksi itseni varsin hyvin tunnen -- tämmöinen menettely on aivan\nodottamatonta meidän aikana, jolloin valistuksen kynttilän pitäisi\npoistaa kärsimättömyyden pimeää pilveä ja jolloin ei omantunnon\nrauhan pitäisi olla uskonnollisten riitojen ja vainoamisten esineenä.\nTurvaa, sääliväisyyttä ja ainakin armeliaisuutta toivoin minä olevan\nesimiehissäni ja kanssatyöskenteliöissäni Kristuksen viinimäessä, kun\nminä vakaasti uskallan luottaa siihen, ettei minua koskaan saateta\nsyyttää harhaopista tai pyhästä Raamatusta ja meidän yleisiksi\nvaltuutetuista oppikirjoistamme poikkeamisesta, joka pitäisi helposti\nhuomattaman konsistorion kovasta tarkastamisesta koetus-ajallani\nPorvoossa. -- Minä olen seurannut ja uskonut pitäväni seurata meidän\nevangelisen seuran monen kunnioitettaman miehen esimerkkiä, ahkerasti\nja uskollisesti edistäen Jumalan pyhää ja totista Sanaa -- ja tätä ei\npitäisi koskaan katsottaman viaksi tämmöisellä ajalla, jolloin meidän\nkorkea hallituksemme on antanut esteettömän suostumuksensa siihen.\nNäillä perusteilla rukoilen minä sentähden syvimmässä nöyryydessä\nkumoamaan useasti sanottua korkea-arvoisen tuomiokapitulin päätöstä,\nsyvimmällä kunnioituksella\n\n                                            H. Renqvist.\n\n14. _Juh. Paterson'nin kirje_ helmik. 3 (15) p:ltä v. 1821.\n\nMinun rakas ystäväni! Kaikki teidän kirjeenne ovat oikein tulleet\nkäsiini, ja minä olisin jo kauan sitte niihin vastannut, mutta\nosaksi sairaus ja osaksi paljot toimet ovat minua siitä estäneet.\nEnsiksi ottakaa vastaan minun kiitokseni niistä huvittavaisista\nkertomuksista, joita te olette minulle antaneet Karjalan\nuskonnollisesta tilasta. Minä iloitsen varsinkin niistä herätyksistä\nuseissa pitäjissä, joista kerrotte, ja saatan niitä pitää ainoastaan\nJumalan työnä. Minä kiitän aina Jumalaa, kun kuulen ihmisten heräävän\nsynti-unestaan, ja, hyläten kapakoissa ja muissa irstaisuuksissa\naikansa vietännän, tuleman yhteen lukemaan Raamattua ja muita\njumalisia kirjoja ja laulamaan Jumalalle kiitosta ja rukoilemaan. Ja\nkun minä kuulen, että heidän elämänsä muutenkin on heidän oppinsa\nmukainen, uskon heissä Jumalan hengen vaikuttuvan. Minä toivon,\nystäväni, että Jumala on teidän lähettänyt tuohon kaukaiseen seutuun\nedistämään hänen työtänsä. Mutta, ystäväni, muistakaa teidän\ntehtävänne olevan vaikean ja että teidän on oltava hyvin varovainen,\nmitä sanotte ja mitä teette, jotteivät vihollisenne saisi mitään\nsyytä vastustaa teitä tai Jumalan suuria töitä.\n\nKatsokaa aina, etteivät heränneet laiminlyö käydä uutterasti\nkirkossa ja osoittaa sitä kunniaa heidän opettajillensa, kuin\nheidän pitää. Heidän on jättäminen heräämättömätkin opettajat\ntuomitsematta tai puhumatta heistä halveksimalla. Paljon parempi on,\nettä he yhdistyvät rukoilemaan laupiasta Jumalaa avaamaan heidänkin\nsilmänsä, ja saattamaan heidät oikealle tielle. Eipä meillä ole\nmuuta odotettavanakaan, kuin vihollisia. Se on niin ollut alusta,\nja Vapahtaja on sanonut, että samoin on oleva maailman loppuun\nasti. Meillä on samallainen herätys täällä Inkerinmaassa, ja useita\nsatoja on heräytynyt unestansa Herraa etsimään. Heitä alussa paljon\nvainosivat, etenkin heidän opettajansa, joiden velvollisuus olisi\nollut kehoittaa heitä heidän hartaudessansa. He haukkuivat niitä\nsaarnatuolista ja myöskin ruumiillisesti rankaisivat: mutta kun\nsitä rumettiin tuntemaan, olivat he vaarassa menettää kappansa ja\nkauluksensa laittomasta menettelystään. Kun se tuli hallituksen\ntietoon, oli pispa Cygnaeus'en toimena tutkia asiata, jonka hän teki\nhartaan kristityn tavalla, ja iloitsi löytäessään niin paljon hyvää\nnoissa vainotuissa ihmisissä. Hän kävi heidän rukoushetkissään,\nrukoili heidän kanssansa ja neuvoi heitä hylkäämään, mitä heillä\noli väärää. Hän on juuri tänä iltana ollut luonani, neuvottelemassa\nminun kanssani, mitä olisi tekeminen tuolle hyvälle kansalle.\nHän on hankkinut Ropsan keisarillisessa huvilinnassa rukoussalin\nja lähettänyt heille nuoren heränneen papin, koska kirkkoherra\non heidän vihollisensa. Voi sitä, joka nyt kokisi vainota heitä!\nMutta heränneet eivät laiminlyö kirkonkäyntiä, eivätkä käyttäydy\nsopimattomasti pappia kohtaan. Koetetaan sävyisyydellä ja lempeydellä\npoistaa heistä kaikenlaiset huikentelevaisuudet ja kehoitetaan\nhartaasti rukoilemaan, laulamaan ja lukemaan Jumalan sanaa ja muita\njumalisia kirjoja. Kunkin seudun heränneistä kokeneimmat valitaan\nja pannaan johdattamaan hartautta joka kylässä ja katsomaan, että\nheränneet vaeltavat kelvollisesti, antamatta syytä moitteihin.\n\nMenkää Jumalan nimessä siivosti ja Raamatun mukaisesti julistamaan\nHerran evangeliumia ja kehoittamaan heränneitä etsimään Herraa ja\nvaeltamaan hänen kunniaksensa. Viholliset kohta uupuvat, varsinkin\nhuomatessaan kaikki koetuksensa Herran asian estämiseksi olevan\nturhat. Ja jos he menettelevät vastoin lakia, saattavat he itsellensä\nrangaistuksen, minkä lain rikos ansaitsee.\n\nMinä olen lähettänyt talollisella, joka toi viimisen kirjeen, 40\nRaamattua ja 25 Uutta Testamenttiä, jotka minä kokonansa jätän,\nystäväni, teidän haltuunne jaettaviksi maksutta heränneille Liperissä\nja sen läheisissä pitäjissä, tarvitsematta kenellekään ihmiselle\ntehdä näistä tiliä. Kirjoita minulle usein ja ilmoita miten Herran\nasia on edistynyt, ja ole vakuutettu minun avustani. Teidän\nrehellinen ystävänne\n\n                                             Juho Paterson.\n\nP.S. Minä olen melkein kokonaan unhottanut ruotsini.\n\n15. _Rahmnilta_, [Pastori Kornelius Rahmn, joka pari vuotta palveli\nPietarissa, pääsi v. 1825 ruotsin pastoriksi Lontoosen, missä hän\nvielä v. 1838 oli. Hän harrasti suuresti lähetystyötä, niinkuin\nnähdään hänen kirjeestään, josta on ote painettuna _Sanomia\nhengellisissä aineissa_ (\"Tidningar i andeliga ämnen\") v. 1838.]\nPietarista maalisk. 20 p. 1824.\n\nMinun rakas veljeni! Sinun kirjeesi viime helmikuun 25 p:ltä tuli\nminulle aivan oikein ja siitä sydämellisesti kiitän. Tervehdykset\nsaatoin perille. Tohtori Paterson oli jo ennen saanut sinulta\nkirjeen, jonka hän ilmoitti minulle. Sittemmin sai h:ra Boudon\nkirjeen ja on nyt jo saanut toisen, vastauksena hänen myöhäisemmälle\nkirjeellensä. Kaikista näistä kirjeistä olemme yhtä suurella ilolla\nhuomanneet sinun voivan hyvin ja olevan terveen _sisällisessä_\nihmisessä, kuin ikävälläkin nähneet _ulkonaisen_ asemasi vielä olevan\nhuolestuttavaisen. Se kalkki, jonka sinä olet saanut juodaksesi, on\ntosin karvas, kuitenkin on Vapahtajan itsensä täytynyt sama juoda,\nvaikka hänen juomisensa siitä oli paljoa runsaampi, kuin sinä tahi\nkukaan ihminen voipi sietää. \"Minun kalkkini pitää teidän juoman ja\nteitä pitää kastettaman sillä kasteella, jolla minua kastetaan\",\ntämän sanoi hän jo Johannekselle ja Jaakobille. Kuitenkin kuuluu\nse myöskin: _jos kärsimme, niin myös ynnä hallitsemme_, 2 Tim.\n2: 12. Ja minä tiedän sinunkin, veljeni, ilolla näkemäsi sinulle\nkäytettävän Johanneksen sanoja Ilmest. 1: 9 _minä, teidän veljenne\nja osallinen vaivassa ja valtakunnassa ja kärsivällisyydessä,\nJesuksessa Kristuksessa_. Murhe auttaa pääsemään valtakuntaan, ja\nkärsivällisyys, Jesuksen Kristuksen kärsivällisyys pidättää siellä.\n\nTällä ajalla ei Herra ole kuitenkaan antanut olla sinun\nkehoituksetta, jonka huomaan kirjeestäsi, nimittäin sillä tavalla,\nettä hän on sallinut sinun löytää sieltä täällä yhtämielisiä\nvirkaveljiä ja ystäviä, jotka ainakin ovat osaa ottavaiset ja\nsääliväiset. Tämäkin on hänen Davidin suusta puhutun armollisen\nsanansa täyttämys: _Herra panee kuorman päällemme, mutta hän myös\nauttaa meitä_, Ps. 68: 20. Vieläkin rukoilen sinua hakemaan voimaa\nnäistä sanoista: _Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi; sillä minä\nolen sinun Jumalasi minä vahvistan sinua, ja autan sinua, ja tuen\nmyös sinua minun vanhurskauteni oikealla kädellä_. Es. 41: 10. Anna\nevangeliumin vihollisten riehua niin paljon kuin he tahtovat; se ei\ntee mitään. He eivät vihaa H. Renqvistiä, vaan Jesusta Kristusta,\njonka asialle he ovat nurjat ja jonka valtikkaa he eivät tahdo\nhallitsiaksensa. Lukekoot ja miettikööt kuitenkin 2:sta psalmia,\netenkin 12:ta värsyä! He kyllä luulevat voivansa tehdä suuria asioita\nja ottavat turvaksensa maallisten asiain ajajain juonet, kätkeissänsä\nja kaunistellessansa sydämensä pahuutta evangeliumille, jota he\nmittaavat porvarillisen säännön ja ihmisellisten lakien uutteran\npyhityksen muodossa. Mutta Herra on ajallansa riisuva heiltä peitteen\nja asettava heitä esiin alastomina, jolloin, niinkuin profeta Esaias\nHerran nimessä sanoo: _Herra tekee tuomion ojennusnuoraksi ja\nvanhurskauden mitaksi, niin pitää rakeet karkoittaman pois väärän\nturvan, ja veden pitää viemän tulen pois_, Ef. 28: 17. Ei päästäsi,\nveljeni, ole hiuskarvaakaan putoava maahan Herran tahdotta.\n\nAsiasta, josta tiedät meillä olleen tekemistä, kun olit täällä,\nei ole mitään kuulunut. Asianhaarat eivät liene vielä myöntäneet\nmitään enempää tointa. Asia on semmoista laatua, että täytyy olla\nkärsivällisyyttä ja odottaa, mitä Herra sallii tapahtua ja katsoa,\nmilloin hänen aikansa tulee. Ei mitään saada tässä pakoittamalla\naikaan. Jumala on ohjaava ihmisten sydämet ja antava tilaisuuden.\nMinä en vielä mitään tiedä.\n\nPaitsi mitä luutnanti Boudon on kerännyt, olen minäkin ystävieni\nkesken saanut vähän kokoon sinulle, vaan en tahdo niitä nyt lähettää,\nkun en varmuudella tiedä, jos vielä olet Porvoossa tai muualla.\nSentähden toivoisin, että sinä saattaisit ilmoittaa olostasi minulle\nsekä sanoa kenelle tai millä osoitteella minä vasta saattaisin\nlähettää ne. Jos et vielä ole lähtenyt Porvoosta, vaan ihka nyt olet\nlähtemäisilläsi Turkuun, niinkuin olet sanonut, niin rukoilen sinua\nmennessäsi käymään tohtorien Rancken'in ja Ignatius'en luona ja\nsanomaan heille terveisiä minulta ja rakkaalta vaimoltani.\n\nLähinnä sinua on minun paha mieleni rakkaasta vaimostasi ja\nlapsistasi. He saavat aikasin oppia kantamaan Kristuksen ristiä.\nHerra vahvistakoon ja auttakoon heitä! Minä luulen, että sinä, jos se\non mahdollista, koettaisit saada tavata rouva Lesréniä Hatanpäässä.\nMinä olen vakuutettu, että hän, jos mahdollista on, auttaa sinua\nmyöskin käännöksiesi painattamisessa. Jos häntä saat nähdä, niin sano\nhänelle meiltä sydämmellisiä terveisiä. -- Täällä liikkuu nyt paljon\ntautia. Tohtori Paterson ei ole oikein terve. Meidän pastori Richard\nKnill on muutaman viikon ollut sairas. -- Kaikki ystävät käskevät\nsanomaan sinulle sydämellisiä terveisiä! Toivoo\n\n                                          Kornelius Rahmn.\n\n16. _Samalta_, (päivän määrättä).\n\nMinun rakas veljeni! Viime maaliskuun 26 p. kirjoitin sinulle\nPorvooseen kaupunginsaarnaaja Hirnin kirjeessä, ja kahta päivää\nmyöhemmin oli viimeinen kirjeesi Hatanpäässä kirjoitettu. Siis\net ollut Porvoossa ja, niinkuin viime kirjeessäsi sanot, et\nHatanpäässäkään sinä aikana, kun sanottu kirjeeni tuli pastori\nHirnille Porvooseen. Minä kuitenkin uskon, pastori Hirnin lähettäneen\nsen sinulle Liperiin ja siis sinun tuntevan sen sisällön.\n\nViimeisestä kirjeestäsi huomaan sinun Lesrénin talossa voineesi\noikein hyvin. Minä iloitsen, että sinä matkamiehenä olet saanut\nvirvoitusta vaivaloisella tielläsi. Sanottua Gerh. Tersteegen'in\npuhetta en ole muistaakseni lukenut, mutta päättäen sen miehen muista\nviisaista kirjoista, saatan tietää sinun löytäneesi rasvaa, ydintä ja\nviiniä siitä, missä ei rupaa ole. Sillä etenkin semmoisista aineista,\nkuin _Kristuksen rakkaus_, oli hän mestari puhumaan ja kirjoittamaan.\nTersteegen'in kirjoista, joita alkuperäiselläkin kielellä, saksaksi,\non varsin vähän, ei ole, paitsi sanottua puhetta ja ehkä vielä\njotakuta pientä esitelmää, mitään ruotsinnettu.\n\nTohtori Paterson kertoi minulle hänelle kirjoittamasi kirjeen\nsisällön. Se ihastutti minua sanomattomasti ja kehoitti minua Jumalaa\nkiittämään hänen uskollisuudestansa ja isällisestä hyvyydestänsä,\nkun hän on herättänyt sinun parhaaksesi ihmisiä ilahuttamaan ja\nneuvomaan sinua. Meidän ei pidä luottamaan ihmisiin tai uskomaan\nsentähden itseämme varmaksi ja vaarattomaksi, jos meillä on joku\nkanssa-vaeltaja, pääasiassa yhtä heikko kuin mekin, iankaikkisuuteen.\nKuitenkin pitää meidän kiittämän Jumalaa, joka ei välikappaleetta\ntee mitään, kun hän näkee hyväksi antaa meille kehoitusta, apua ja\nvirvoitusta. -- -- --\n\nNiin paljon me kaikista näemme, niinkuin kerrot, ettei sinulla ole\nmitään pelättävää, että Herra riisuu vihollisiltansa aseet ja että\ntarvitset vaan yksinkertaisesti vaeltaa tietäsi ja luottaa häneen,\netkä ole toivossasi häpeään joutuva. Kaikkia täkäläisiä Jesuksen\nystäviä virvoittaa ja kehoittaa hyvin Herran hyvyys kohtaasi\nlujuuteen, järkähtämättömyyteen ja alati kestäväisyyteen Herran\ntyössä, tietäen, ettei työmme ole jääpä hedelmittä Herrassa.\n\nBernierin kirjasta: _\"Kätketty elämä\"_ j.n.e. olen tahtosi mukaan\npuhunut pastori Gosner'ille, joka hyvin sydämellisesti ottaa osaa\nkaikessa, mikä koskee sinua. Hän on jo Saksanmaalla ollessansa\nkirjoittanut otteen sanotusta teoksesta, joka ensin oli painettu\nNyrnberg'issä ja sitte monessa muussa paikassa. Tämä ote on pieni\nja sisältää teoksen ytimen ihka sen, minkä Gosner näki sinä aikana\nlukioillensa sopivimmaksi. Hän sanoi olevan hänelle mahdottoman\nsanoa, mitä hän on pois heittänyt, tai mitä sinun pitäisi heittää tai\nottaa, kun suuren saksalaisen alkuteoksen ja ruotsinnoksen välillä\njo oli suuri ero. Paitsi sitä, jos tahdot painattaa semmoisen otteen\nBernierin kirjan ruotsinnoksesta, niin pitää sinun hänen tavallaan\nkatsoa lukiain tarvetta, tajua ja muita semmoisia seikkoja, sekä\nrukoillen Jumalaa, koettaa ottaa sitä, joka parhaiten hyödyttää ja\nvahvistaa yksinkertaisia Jumalaa rakastavia sieluja. Lyhykäisesti,\nmitä sydämesi näkee enimmän lämmittäväksi ja mikä on Raamatun\npuhtaan sanan ja totisen yhdenvertaisuuden mukaan, sen saatat ottaa,\njos haluat. -- Tämä kysymys ja tämä toimi on herättänyt minussa\najatuksen, että saksasta ruotsintaa sanottu Gosner'in ote. -- -- --\n\nJumalan työ keskessämme näyttää edistyvän, seurakunta lisääntyy\nja minä toivon, ettei työ jää hedelmättömäksi. -- Vaimoni ja\npikku Hanna, tohtori Paterson, tohtori Henderson, pastori Gosner,\nluutnantti Boudon, Kjellström, Holmström'in perhe käskevät kaikki\nsanoa sinulle sydämellisiä terveisiä. Sano terveisiä Pekka Mustiselle\nja kaikille, jotka hänen kanssansa Herraa Jesusta Kristusta\nhurskasmielisesti rakkaana pitävät.\n\n                                      Kornelius Rahmn.\n\nP.S. Minä lähetän sinulle tässä täkäläisten kristillisten ystäväin,\njotka ovat useaa kansallisuutta, kuitenkin enimmät ruotsalaisten ja\nsuomalaisten keräämät 175 ruplaa. Se on vähän, mutta minä lähetän sen\nJesuksen rakkauden uhrina. Anna minun tietää, jos olet ne saanut ja\nkirjoita minulle kohta Helmholts'iin.\n\n17. _Samalta_, Pietarissa 18 p. syysk. 1824.\n\nMinun rakkain veljeni! Toissa päivänä sain viimisen kirjeesi 11\np:ltä syyskuuta, josta näen kärsimisesi vielä jatkuvan. Ihmiset\nmenevät yhdestä julmuudesta toiseen ja tekevät elämäsi katkeraksi.\nNäemmehän tässä kaikessa kuitenkin Herran käden? _Tapahtuuko jotakin\npahaa kaupungissa, jota ei Herra tee?_ kysyy profeetta Amos 3:\n6. Se kuuluu ihmiselliseen heikkouteemme ja nurjuuteemme, että\nkaikissa tilaisuuksissamme, onnellisissa ja onnettomissa, katsomme\nvälikappaleihin; ja useasti unhotamme hänet, jonka uskomme pitävän\nmeitä kädessänsä, joka kääntää kaikkein ihmisten sydämet mihin\ntahtoo, ja hänen sallimattansa ja tietämättänsä ei hiuskarvakaan\npäästämme putoa. Herra viepi sinua aina taisteluun ja kärsimisiin\npuhdistaaksensa sillä uskoasi, koetellaksensa pysyväisyyttäsi ja\nrakkauttasi; vieläpä luodaksensa sinulle taivaallisen mielen ja\ntehdäksensä sinua semmoiseksi, että täydellisesti saatat kuolla\ntästä maailmasta ja elää toivon ja uskon kautta tulevaisessa. Se\non varma asia; sillä minä huomaan kirjeestäsi, että Herra samassa\nsuhteessa, kuin hän sallii sinulle ulkonaista kärsimistä, virvoittaa\nsieluasi sanomattomalla rakkaudellansa ja Pyhän Henkensä sisällisellä\nturvalla, niin että sinua ravitaan joka päivä sillä leivällä, joka on\ntaivaasta alas tullut ja joka antaa maailmalle elämän ja virvoitetaan\nsillä elämän vedellä, jonka Jesuksemme antaa kaikille niille, jotka\nhäneen uskovat. Onpa sinulla syytä Davidin kanssa sanoa: _Herra: Sinä\nvalmistat minulle pöydän, vihollistesi kohdalle: sinä voitelet pääni\nöljyllä, ja maljani on ylivuotavainen. Hyvyys ja laupeus noudattavat\nminua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa\niankaikkisesti._ Ps. 23: 5, 6.\n\nNiin kauan kun Porvoon konsistorio ei Jumalaa pelkää, et saata tuolta\nhengelliseltä tuomio-istuimelta odottaa muuta, kuin mitä nyt koet,\njoka on hyvin selvä, että kun semmoista on jo tapahtunut sinun ja\nkonsistorion kesken, ei sillä ole ystävällistä ajatusta sinusta,\neikä luottamusta sinuun. Laillisesti et saata konsistoriolle mitään\ntehdä, sillä laki ja asetukset ovat sillä puolellansa ja se tietää\nkyllä menestyksellä antaa oikean valon vieläpä tärkeydenkin, ainakin\nsinne, kunnes eivät oikein käsitä ja ymmärrä tätä: _Laupiutta minä\ntahdon ja en uhria_ Hos. 6: 6. Asianomaiset suoraan sanoen pitävät\nsinua papiston apulaisena, jolle he saattavat tehdä mieltänsä\nmyöten ja lähettää sinne minne näkevät tarpeelliseksi. Tähän on\nlaki. Mutta jos he tutkimatta ja seuraamatta Jumalan sanaa tahtovat\nmyös kuunnella vanhoja tuomari-sääntöjämme, joissa sanotaan: \"ei\nmikään ole tuomarille niin tärkeä kuin hyväntahtoisuus\", niin\nvarmaankaan eivät he lain määräyksellä tahtoisi tappaa ja hävittää\nlähimmäistänsä. Ei maksa vaivaa laveasti puhua tästä; sillä asiaa\nei voida muuttaa. Tänäkin päivänä on se sellainen, kuin kohta 6000\nvuotta on ollut: vihollisuus vaimon siemenen ja käärmeen siemenen\nkesken. Tämä on pääperustus kaikkeen kärsimiseesi, ja kuitenkin olet\nsinä onnellisempi vastustajiasi; sillä sinä nautit Jesuksen rauhaa ja\nhyvää toivoa armosta tässä ja tulevaisessa elämässä.\n\nOnpa kurja ja inhoittava maailmallinen korkeus, kun se nousee\nKristusta vastaan. Hänen asiansa ja Hänen kansansa! Arvonimet ja\narvomerkit eivät voi peittää hengellistä köyhyyttä, heikkoutta ja\nkurjuutta. Ne tekevät sen vieläkin enemmän näkyväksi ja silmään\npistäväksi. Paljon odotetaan aina suurilta miehiltä ja kohtuullisesti\nvaaditaan heissä olevankin hyviä ihmisiä; mutta kun huomataan päin\nvastoin, niin saavat he oikein ajattelevain inhon, ja närkästyksellä\nkäännetään heille selkä, koska on havaittu heissä erehdytyn.\n\nEi sovi asiasta korkeimmille asianomaisille sanoa mitään. Pimeys,\njonka läpi emme voi tunkeutua, peittää kaikki. Ei nyky aikaan ole\nkovin syvälle ryhdyttävä tähän aineesen, etenkin siitä kysymään. En\nsiis parhaalla tahdollanikaan saata tästä antaa sinulle luotettavaa\nneuvoa. En tiedä tästä sanoa mitään enempää, eikä muutkaan\ntäkäläiset. Saamme nähdä, mitä kaikkein kuningasten Kuningas ja\nherrain Herra on tekevä, kun hän hyväksi näkee.\n\nSyytettäessä puolustaida maan lakien mukaan ja käyttää kansalaisetuja\nsemmoisissa suhteissa, ei saata koskaan olla väärin. Tähän on meillä\nmonta apostoli Paavalin esimerkkiä, joita ei liene varsin turhaan\nmeidän tiedoksemme kirjoitettu pyhään Raamattuun.\n\nJos sinulla on tilaa kouluhuoneessa, niin saatat sunnuntaisin\niltapuolella pitää pyhäkoulua lapsille. Ja jos siinä vähitellen\nannetaan olla lasten vanhempain, ystävien ja tuttavien läsnä, niin\nsaat kohta tilaisuuden vanhemmillekin julistaa Jumalan sanaa.\nPyhäkoulut eivät ole kielletyt; ne eivät ole semmoisia kokouksia,\njoita laki estää. Ne ovat vaan koetuksia kasvavan su'un hyödyksi,\njotka aina ja kaikkialla ovat luvallisia. Annetaan lasten oppia ulkoa\nmuutamia värssyjä Uudesta Testamentista ja kysellään siitä; saattaa\nmyöskin kertailla katekismoa ja vaihtelun vuoksi opettaa jotakin\nvirsikirjasta, jotka elämään sovittamalla mieleen teroitetaan, ja\nsiinä saapi aina tekstiä yltäkyllin. Rukous ja laulu ovat semmoisissa\nharjoituksissa aivan paikallansa.\n\nMinä toivon, ettet sinä maltittomuudessa kirjoita neiti Nilsson'ille\njyrkästi. Me mielellämme tahdoimme kuulla enemmän ja laveammin\nhänestä ja kaikkein mieluimmin häneltä itseltänsä, ennen kun hän\npäättää tänne tulla. Me emme saata vakuuttaa häntä mistään suurista\nehdoista eikä pitkällisestä luonamme olemisesta; sillä emme itsekään\ntiedä kuinka kauan täällä tulemme olemaan. Raskaampaan työhön on\nmeillä venäläinen tyttö palveluksessamme; mutta vaimoni tahtoo\nkuitenkin ruoan laittajaksi, vaatteitten silittäjäksi, ompeliaksi\nja m. semmoiseksi jonkun, joka on taitava näissä toimissa ja jolla\non taipuva ja hyvä luonto mielellään auttamaan missä tarvitsee.\nNyt kun sinä matkustat Liperiin, puhu siis hänelle ja pyydä häntä\nkirjoittamaan meille ajatuksiansa ja mitä hän pitää tarjoamistamme\nehdoista. Sano hänelle, ettei hän luulisi Pietarin oloja kovin\nloistaviksi, ja älköön jättäkö kotiseutuansa, jollei hän selvään\ntunne sen olevan Herran tahdon.\n\nPieni Hannamme on ollut toisen kerran sairaana, mutta alkaa jo\nHerran hyvyydestä parantua. Pastori Juh. Gosner on kirjoittanut\nmeille ja kysynyt kuinka on laitasi. Hän sanoo sinulle terveisiä.\nSinä tietänet, että hän keväällä lähetettiin rajan yli ja on nyt\nAltonassa. Tohtori Paterson ja kaikki ystävät, joiden joukossa\nvaimoni ja Hanna sanovat sinulle sydämellisiä terveisiä. Jumala\nvahvistakoon ja holhotkoon sinua ja perhettäsi, joille täkäläiset\nlähettämät sydämellisiä terveisiä.\n\n                                          Kornelius Rahmn.\n\n18. _Samalta_ 29 p. maalisk. 1825.\n\nSydämellisesti rakastettu veljeni Kristuksessa Jesuksessa! Viime\nsyksystä asti, jolloin Porvoosta läksit Liperiin, en ole vähintäkään\nkuullut sinusta. Sinä kirjoitit minulle vähää ennen lähtöäsi\nja se onkin viimeinen sinulta saamani kirje. Se on herättänyt\nrauhattomuutta ja surua sinusta niin hyvin minussa, kuin monessa\ntäkäläisessä ystävässäsi ja Jumalan lapsissa. Ja tietomme tilastasi\nja matkasi tarkoituksesta vaikutti meihin; vaikka tiesimme ja\ntoivoimme sinun perheenesi olevan Herran kädessä. Nyt muutamia\npäiviä sitte saapui tänne Sortavalasta eräs tuttu ja kristillinen\nystävä, kauppias Boehm, jolta kysyin, josko hän tiesi tai oli\nkuullut sinusta? Hän sanoi, ettei hän tosin ollut tuttu kanssasi,\nvaan oli kuitenkin kuullut sinun olleen pahasti sairaana ja, että\nvieläkin olisit sekä ettei olisi paljon toivoa paranemisestasi. Se\nkoski meihin kovin syvälle. Nyt huomasin, mikä oli ollut syynä,\netten niin pitkään aikaan kuullut sinusta. Nyt, veljeni, jos vielä\nkykenet antamaan minulle tietoa itsestäsi, niin kirjoita kohta kaiken\nmokomin, niin, _heti_, jos mahdollista, osoitteella Helmholtsiin,\nRaamattuhuoneesen. Elä viivyttele, sillä se on tietämätön, jos minä\njään kauemmaksi Pietariin. Myötäseuraavat ovat ystäväin kokoomat\nsinulle. Kun saan varman tiedon, mihin kirjeet sinulle ovat\nlähetettävät, niin saat vielä enemmän, jota kristillinen rakkaus\non Herralle uhrannut. Mutta minä toivoisin saada lähettää ne omiin\nkäsiisi, ettei vihollisesi saisi nielasta niitä. Kirjoita heti, jos\nelät, ja sano minulle, missä olet ja kuinka on laitasi, ja mihin on\nkirjeesi lähetettävät, että sinä ne saisit.\n\nHerra Jesus, jota palvelet, johon uskot ja jota rakastat, hän\nvarjelkoon sinua ja antakoon sinulle lohdutusta siipeinsä varjossa.\nVaimoni, t:ri Paterson, Boudon ja muut ystävät pyytävät sanoa sinulle\nsydämellisiä terveisiä minun kauttani, ollen kuoloon asti uskollinen\nystäväsi.\n\n                                          Kornelius Rahmn.\n\n19. _Samalta_ 26 p. heinäk. 1825.\n\nKaikkein rakkahin veli! Kirjeesi 7 p:ltä heinäkuuta olen oikein\nsaanut. Tieto semmoisestaki terveydestäsi ihastutti meitä kaikkia,\nkun ei se sinua estä työskentelemästä ja vaikuttamasta Herran työssä\nmahdollisten asianhaarain mukaan. Kirjeesi niille kahdelle ystävälle,\njoille sinä useasti sanotusta kirjasta kirjoitit, ovat myöskin\ntulleet perille ja hekin käskevät sanoa sinulle hyvin rakkaita\nterveisiä. Muutamat syyt ovat estäneet heitä antamasta siitä kirjasta\nsinulle selkeää vastausta. Ja, sinulla ei ole enää odotettavana\nkirjaa eikä vastausta. Älä koskaan enää kirjoita siitä asiasta. Se\npainos, joka siitä tehtiin muutamia vuosia sitte erään yksityisen\nkustannuksella, on nyt aivan loppuun mennyt, eikä sitä enää koskaan\nuudisteta. Eräällä toisella yksityisellä henkilöllä, joka asui\nRaamattuhuoneessa, oli niitä omasta puolestansa kaupaksi, ja koko\nasialla ei ollut mitään yhteyttä Raamattupuodin kanssa, niinkuin\nsinä sitä kutsut. Siinä ei koskaan ole ollut muuta, kuin Raamatuita\nja Uusia Testamenttia kaupaksi; kaikki muut eivät kuulu laitoksen\ntarkoitukseen, eikä niitä siis saata sieltä odottaa, eikä pidä etsiä.\n\nKirjeestäsi näen, ettei asia kihlakunnan oikeudessa ole vielä\npäättynyt. Se on ihmisellisesti tuomiten ja puhuen ikävä seikka. Me\nemme kuitenkaan uskalla napista siitä, vaikka me yhtä hyvin, kuin\nluultavasti sinäkin, mielellämme näkisimme asian jo hyvin päätetyksi.\nSillä ken saattaa tietää, minkä tähden Herra on hyväksi nähnyt\nantaa sinulle tätä kärsimistä. Epäilemättä se ei ole ollut hyödyttä\nsisälliselle ihmisellesi. Ja kun kaikki se hyöty on voitettu, mitä\nsillä on voitettava, niin pääsetkin sinä varmaan vapaaksi tämmöisestä\nvaikeasta kärsimisestä. Kuitenkin on eräs pyytänyt minua kysymään:\njos sinulla on mitään toivoa saada asia pian päätetyksi? -- -- --\n\nSe on vaikuttanut suuren mielihyvän kaikissa täkäläisissä Jumalaa\nrakastavissa sieluissa, jotka ovat saaneet kuulla siitä, että sinä\npian saatat antaa neljä ilmoittamaasi korkea-aatteista kirjaa\nilmestyä päivän valoon ja tulla yhteisen kansan käsiin. Antakoon\nHerra tähän siunauksensa ja sanansa taivaan kasteena pehmittää\nihmisten sydämet ja valmistaa niitä vastaan ottamaan pyhästä\nRaamatusta elämän sanaa, mikä on elävä siemen, joka yksin voipi\ntehdä meidät osallisiksi Jumalan luonnosta, jolloin me pakenemme\nmaailman katoavaisia himoja! Todistukseksi siitä osan otosta, jota\ntäällä vilpittömimmät sydämet osoittavat tämmöiselle hankkeelle, olen\nsaanut toimekseni tässä lähettää sinulle 200 ruplaa pankkoseteliä\npainokustannusten suorittamiseksi, jottet sinä tarvitse käyttää omia\nväljiä tulojasi, etkä joutua suurenlaiseen velkaan. Tämä on uusi\ntodistus taivaallisen Isän ja Herramme Jesuksen sydäntä taivuttavasta\nvoimasta, jonka minäkin tiedän antavan uskollesi uutta voimaa ja\nkehoitusta pysyväisyyteen ja hyvää kulkuasi jatkamaan loppuun asti.\n\nMinä nyt otan puheeksi sen tärkeän pykälän kirjeessäsi, joka minua\nkaikkein enimmän huvittaa. Sinä puhut ajattelevasi itsesi ja maailman\nkieltämistä ja valppautta päästäksesi sen likempään yhteyteen,\njoka sieluasi rakastaa ja rakkauden yhteyteen hänen kanssansa\ntäydellisemmin, kuin ennen. Sinä valitat hitauttasi ja sanot\njättäneesi terveysveden juonnan, ettei mielettömäin ihmisten seura\nkokonaan estäisi sinua aikeestasi. Yhtä täydellisesti kuin hyväksyn\npäätöksesi, yhtä sydämellisesti toivon onnea sinun aikeellesi\ntunkeutua taivaan valtakuntaan ja vaikka itsessäsi aina heikkona,\nkuitenkin Kristuksen armosta väkevänä ja voimakkaana saartaa sitä\nluoksesi. Mietiskellessäni ja ajatellessani lausuntoasi, syttyy\nminussa sydämellinen halu päästäkseni sellaiseksi, kuin minun\npitäisi olla. Minä kyllä jotenkin tiedän kuinka laitani pitäisi\nolla -- mutta mikä minä olen? Kun toisinaan ajattelen useasti\nkurittaneeni, muistuttaneeni, opettaneeni ja kehoittaneeni muita\nja katson itseäni, niin vapisen; sillä minä muistan sanat: kenelle\npaljo on annettu, häneltä paljo vaaditaankin. Ihmeellistä kuitenkin,\nettä minä olen havainnut omat muille lausutut sanani ja puheeni\nolevan salaman säteinä omassa sielussani ja pakottajana heittämään\nsitä, mitä muissa soimasin, mutta samalta huomasin olevani siihen\nvoimaton. Ei mikään paremmin ja pontevammin vakuuta meitä sydämemme\nsynkeästä turmeluksesta, kuin hitaus rakkautta rakastamaan. Se on\njotakin aivan luonnotonta, ettei rakasteta. Täällä ei ole ketään\nihmistä, joka ei rakasta ja tahdo itseänsä rakastettavan. Mutta\nminkätähden ei tahdota rakastaa Jesusta, joka ensin on meitä\nrakastanut? Minkätähden ainoasti tämä käypi hitaasti, kun muutoin\nrakkaus vanhempiin, lapsiin, vaimoon, ystäviin, hyväntekiöihin y.m.\non helppo asia, joka sujuu itsestänsä. Oi, kuinka syvälle olemme\nvajonneet Aatamin lankeamisella! Ja olemmepa sittemmin varsin syvälle\nitsemme vajottaneet lihallisuutemme tyydyttämisellä! -- Kuitenkin\nolkoon Jumalalle ylistys hänen sanomattomista lahjoistansa! Armon,\navun, pelastuksen, elämän, valon, ojennuksen, voiman olemme saaneet\nJesuksen Kristuksen ansiolla. Sentähden saattoikin apostoli antaa\ntämän kehoituksen: iloitkaat aina Herrassa; ja taas minä sanon:\niloitkaat! Fil. 4: 4.\n\nMaailma ja maailman omaisuudet ovat petolliset, ja mitä paremmin\nopimme tuntemaan niitten tyhjyyttä ja arvottomuutta, sitä paremmin\nja helpommin käy myöskin niitten kieltäminen, etenkin kun jo\nolemme saaneet maistaa Herraa, kuinka makea ja suloinen hän on.\nAlinomainen rukouksissa seurusteleminen Herran kanssa ja pyhän\nehtoollisen ahkera nauttiminen ovat kaksi arvokasta välikappaletta\nmaun saamiseksi hänestä. Raamatun lukeminen tutkimalla, ikäänkuin\nHerran silmäin edessä, antaa ihmeellisen voiman ja heräyksen.\nParin värsynkin hyvästi ajatteleminen, kun niitten annetaan olla\nleipäpalana taskussa syötäväksi päivän pitkään, olen havainnut\nkelvolliseksi välikappaleeksi pitämään oikeassa mielialassa. Silloin\nsaattaa tehdä paljon vähällä vaivalla. Tämä on suuri taito ja syvä\nsalaisuus, jota useammat eivät käsitä. Tässäkin saamme kuitenkin\nhavaita, ettei saatana anna asian edistyä häiritsemättä. Hän antaa\nmeidän pelästykseksemme kuulla ärjymistänsä. Kuitenkin pelastaa Herra\njumaliset kiusauksista. Pelastukoot sinä, minä ja meidän omaisemme ja\nkaikki lähellä ja kaukana pahasta!\n\n                                            Kornelius Rahmn.\n\n20. _Samalta_ 16 p. elokuuta 1825.\n\nSydämestä rakastettu veljeni Kristuksessa! Sinun viimisen\ntervetulleen kirjeesi 3 p:ltä tätä kuuta olen oikein saanut ja\nsiitä sinua sydämellisesti kiitän. Sen sisältö saattoi minun\nhyvin iloiseksi, kun minä siitä huomasin lähetetyt rahat tulleen\nsinulle ja Jumalan työn Suomalaisten sieluissa edistymän ja meidän\nHerramme Jesuksen valtakunnan ja lunastettujen piirin levenemisen\nolevan odotettavana sinun maanmiesten kesken. Mitä sinä neiti\nGripenberg'istä kirjoitat, nimittäin, että hän on oikealla\nevangelisella tiellä, mutta samalla hyvin tunnokas, näyttää\nosoittavan, että sinä katsot paljoa tunnokkaisuutta semmoiseksi, joka\nei aina ole olemassa evangelisella tiellä, eikä siihen kuulu. Se ei\nkoskaan saata olla tarkoituksesi, vaan pikemmin ajatuksiesi väärin\nilmoittaminen. Sillä mitä evangelisemmaksi sielu käy, veliseni,\nsitä tunnokkaammaksikin se käy. Se kuuluukin Fil. 2: 12 _laittakaat\npelvolla ja vapistuksella, että autuaiksi tulisitte_. Autuaaksi\ntekevä, elävä ja vaikuttava usko Herraan Jesukseen, palava rakkaus\nhäneen ja Hengen pantti pelastuspäiväksi ovat suuria ja kalliita\narmolahjoja; ja kyllä semmoinen sielu on hyvin siunattu, ja se\nonkin alkanut iankaikkisen elämän täällä alhaalla, ken on saanut\nosan näistä lahjoista. Mutta mitä arvollisempi kalleus on, sitä\nenemmän pelätään vahingoittaa tai hävittää sitä. Mitä autuaammalta\ntuntuu rakkauden yhteydessä ja osallisuudessa oleminen, sitä\nenemmän peloittaa sen katkeaminen ja vahingoittuminen. Katso, tästä\npelosta ja vapistuksesta tulee tunnokkaisuus, joka ei koskaan käy\nliian suureksi. Kristillisyys ilman tunnokkaisuutta on epäiltävä.\nMinä tiedän täällä olevan erään kristityiden lajin, joka kovin\npaljon vastustaa, mitä he kutsuvat lailliseksi olemukseksi. Tämä\nonkin jotakin varsin toista, kuin tunnokkaisuus, joka kuuluu\nevangeliseen olemukseen. Se, joka uskoo Herraan Jesukseen ja palaa\nrakkaudesta häneen, on jo uskon vanhurskauttama, ja _niin ei ole nyt\nyhtään kadotusta niissä, jotka ovat Jesuksessa Kristuksessa, eikä\nvaella lihan, vaan Hengen jälkeen._ Rom. 8: l. He ovat vapautetut\nlain uhkauksesta, rangaistuksesta ja tuomiosta, mutta eivät sen\npitämisestä ja siitä huolimisesta. Sillä heitä on kutsuttu vaeltamaan\nJesuksen jälkiä, niinkuin hän vaelsi? Mutta kuinka hän vaelsi? Hän\ntäytti lain. Sinun tahtosi, Jumalani, teen minä mielelläni; ja sinun\nlakisi on sydämessäni, Ps. 40: 9. Tämä oli hänen sanansa: Koko\nlain pääsumma on rakkaus, ja Jesuksen elämä on kuva sen rakkauden\ntäytättämisestä. Kristuksen rakkaus pakottaa niitä, jotka häntä\nrakastavat. Kaikki tämä todistaa tunnokkaisuutemme välttämättömästi\nkasvavan samassa suhteessa suuremmaksi, mitä enemmän täydymme\nJesuksen rakkaudella. Laillinen olemus on orjallinen ja kuolettava\nolemus, jota vastoin evangelinen tunnokkaisuus on todistuksena\nsisällisesti uudessa ihmisessä olevan elämää ja voimaa.\n\nNyt, veliseni, saan kertoa sinulle seurani kutsuneen minua lähtemään\nEnglantiin. Ehkä 14 päivässä, jos Jumala tahtoo, ennätän meritse\ntäältä Lontoosen. Minun täytyy jouduttautua myöhäisen vuoden ajan\nvuoksi. Rukoile sydämellisesti Jumalaa minun ja omaisieni puolesta,\nettä matka olisi onnellinen ja Jumala veisi meidät kunniaksensa\nsinne, missä parhaiten taidamme häntä palvella. Minä eroan\nkatkeruudella ystävistäni, joiden keskellä Herra on antanut minun\nnauttia sanomatonta siunausta ja missä olen nyt saanut 2 vuotta\ntyöskennellä sanassa ja opissa. Sinuakaan en voi enää suoraan\npalvella. Sinä saat nyt kirjoittaa t:ri Paterson'ille. Ne 200 ruplaa,\njotka eräs täkäläinen hyvä ystävä on vuosittain sinulle luvannut,\nolet saapa Paterson'in kautta. Uuden vuoden aikana ne saanet; minä\nolen puuhaava siitä. Kun sinä Paterson'ille ilmoitat, missä sinä\naikana oleskelet, niin lähetetään rahat sinulle. Asuinpaikkani, jos\nHerra minut hyvin Lontoosen auttaa, ilmoitan vastedes, jos sinä\ntahtoisit kirjoittaa minulle. Kuitenkin uskon, että Paterson'kin\nlähettänee kirjeet minulle, vaikka niitä en saane kaualle\nkäsiini. Kiitoksia nyt, rakas veljeni, kaikesta ystävyydestäsi ja\nuskollisuudestasi. Näyttää siitä, kuin emme enää koskaan tässä\nelämässä saisi persoonallisesti tavata toisiamme. Mutta olkaamme\nHerramme Jesuksen rakkaudessa aina sidottuna yhtehen. Minä toivon\nHerran vievän meidät yhteen kirkkaudessa. Nyt, Herra siunatkoon\nsinua, vaimoasi ja lapsiasi, ja tehköön sinut Herrasi palveluksessa\nuskolliseksi ja edistyväiseksi! Paterson, Boudon, Kjellström, rouva\nHolmström ja kaikki muut rakkaat ystävät sanovat sinulle terveisiä.\nJesus olkoon sinun, omaisiesi ja kaikkein meidän kanssamme! Toivoo\n\n                                         Kornelius Rahmn.\n\n21. _Porvoon tuomiokapitulin päätös_ 15 päivältä marrask. 1826.\n\nPorvoon tuomiokapitulin päätös niistä syytöksistä, joita\nkonsistorioon on esiintuonut sekä Liperin kirkkoherra, provasti\nNiilo Juhana Perander v. 1820 silloisen apulaisensa, nykyisen\nvirkaatoimittavan vankihuoneen saarnaajan Svartholman linnassa\nHenrik Renqvist'in muka tottelemattomuudesta ja ynseydestä\nh:ra provastille ynnä muista, niin hyvin virantoimissa, kuin\nmuuallakin tehdyistä rikoksista, että myöskin Renqvist h:ra\nprovasti Perander'in huolimattomasta kirkkokurista sekä muista\nlaittomuuksista, kuin myös sikäläisen kiertokoulu-opettajan Antti\nHasselinin laiminlyödystä lasten opetuksesta sekä irstaisuudesta\nja tappelusta; joista tutkintoa pidettiin toimitetuissa provastin- ja\npispan-tarkastuksissa, kuin myös sanotun pitäjän arvoisassa\nkihlakunnan oikeudessa, missä jutussa olivat (toimittajina)\nKaavin kirkkoherra, kontrahtiprovasti Samuel Kiljander ja Porvoon\nseurakunnan virkaatoimittava pastori, lehtori maj. Kaarlo Elias\nAlopaeus. Annettu Porvoossa 15 p. marrask. 1826.\n\nTämän jutun asiapapereista tullaan tietämään seuraavaa: eräässä 8\npäivänä marraskuuta tehdyssä kirjoituksessa on Liperin kirkkoherra\nh:ra provasti Niilo Juhana Perander valittanut sen aikaisen\napulaisensa Henrik Renqvistin ylenpalttisista parannus- ja\nhartausharjoituksista myöhään iltasilla ja öillä sekä tuhmasta,\ninnostelevasta uutteruudesta, joka on puhjennut sopimattomiksi\nlauseiksi yksin saarnatuolistakin, minkä ohessa h:ra provasti väitti\nRenqvistin tahtovan tunkeutua h:ra provastin virkaan, järjestää,\nsäätää ja asettaa seurakunnassa h:ra provastilta kuulustamatta\nsekä muutoin puheissa ja kirjoituksissa osoittaa h:ra provastille\nynseyttä ja muuta solvaisevaa kohtelua; jonka vuoksi h:ra provasti\nmonen esiintuodun syyn johdosta on pyytänyt muuttamaan Renqvistiä\npois sieltä sekä lykännyt konsistorion tutkittavaksi, mihinkä\nrangaistukseen Renqvist tekeysi syylliseksi hänen esimiehelleen h:ra\nprovastille osoitetusta ynseydestä.\n\nTämän ilmoituksen johdosta on konsistorio määrännyt asianomaisen\nprovasti-tarkastuksen, saadaksensa kaikesta tästä täydellisemmän\ntiedon, kuin myös josko Renqvist Liperissä ollessaan on osoittanut\njotakin eriskummaisuutta opissa ja elämässä, sekä mistä ja\nminkälaisesta syystä. Ja tämän toimituksen on Pohjois-Karjalan\nprovastikunnan kontrahtiprovasti, Kaavin kirkkoherra h:ra Samuel\nKiljander pitänyt 3, 4 ja 5 p. maaliskuuta v. 1821; jossa\ntutkittaessa saatiin tietää, että sanotun seurakunnan jäsenet sekä\nvanhat että nuoret jotenkin ovat edistyneet niin hyvin sisä- kuin\nulkolu'ussakin, sekä kristillisyytemme pääkappaleitten käsityksessä,\nkuin myös papit ja seurakunta molemmin puolin todistivat, ettei\nmitään erityisiä paheita seurakunnassa ollut olemassa. Muutoin\ntarkastuspöytäkirja selittää: moni talollinen valitti sikäläisen\nkiertokoulun opettajan Antti Hasselinin huolimattomuutta virassansa,\njota toiset taas vastustivat; usea seurakunnan säätyhenkilö ja\nkansalainen ilmaisi toiveensa, että Renqvist muutettaisiin pois\nmuuanne, jota vastoin toiset pyysivät, että hän saisi jäädä\npaikallensa; mainittu Renqvist 16 p. heinäkuuta samana vuonna käski\npois talollisen Heikki Tuhkusen, kotoisin Liperisalon kylästä, Herran\nehtoolliselta, vaikka kappalaisvainaa, varapastori Kekoni oli hänet\nedellisenä päivänä ehtoolliselle kirjoittanut ja hän myöskin oli\nrippisaarnassa ollut, jonka Renqvistkin silloin myönsi, ilmoittaen\nsen tapahtuneen Tuhkusen irstaisuuden vuoksi; Renqvist asetti\nprovastilta kuulustamatta joka kylään viisikin tarkastusmiestä,\nmaikka semmoisia oli jo provasti ennen asettanut ainakin yhden\njoka kylään, ja tästä Renqvistin toimesta olisi rettelöitä ja\nepäluotettavia ilmoituksia syntynyt; Renqvist saarnoissansa olisi\nkäyttänyt tuimia, kovia ja sopimattomia lausetapoja; hän vielä\neräässä saarnassansa oli sanonut, ettei Vapahtaja etsinyt herrojen\nystävyyttä, eikä ottanut osaa heidän huveihinsa, jolla lauseella h:ra\nprovasti luuli Renqvistin tahtoneen panetella säätyhenkilöitä ja\nsiten herättää nurjuutta heidän ja alhaisemman kansaluokan välillä;\nsama Renqvist muutamassa lukukinkerissä Liperisalon kylässä antoi\nrangaista vitsalla erästä 15 vuotista poikaa kenkäparin varkaudesta;\nRenqvist olisi eräälle osalle seurakunnan jäsenistä ilmoittanut\nsemmoisen ajatuksen kristillisyyden harjoittamisesta, että\nkaikellainen maallinen työ olisi laiminlyötävä, jota vastoin heidän\nainoastaan olisi luettava, rukoiltava ja laulettava, ja Renqvist\nkanteli h:ra provasti Perander'in huolimattomuudesta kirkkokurissa.\n\nHerra kontrahtiprovasti Kiljander'ilta vaaditussa ja edellä\nsanotun tarkastuspöytäkirjan kanssa konsistorioon lähetetyssä\nvirallisessa lausunnossa asiasta, on h:ra kontrahtiprovasti\nilmoittanut huomanneensa Renqvistin vastauksissaan sekavaksi ja\nhorjuvaksi, mutta kuitenkin aivan ahkeraksi ja väsymättömäksi;\njonka ohessa h:ra kontrahtiprovasti lausui, että Renqvist niin\nväkirikkaassa seurakunnassa, kuin Liperi, ehkä saattaisi aikaan saada\nhaaveksivaisuutta, koska yksinkertainen kansa helposti saattaisi\nväärin ymmärtää hänen intonsa, joten pahennusta syntyisi, jonka\nvuoksi h:ra kontrahtiprovasti katsoi Renqvistin pois muuttamisen\ntarpeelliseksi, sekä luuli vankihuoneen saarnaajan viran hänelle\nsopivimmaksi. Tämän lausunnon kanssa on h:ra kontrahtiprovasti\nlähettänyt otteen eräästä piirilääkäri Juhana Modin'in 9 p. lokakuuta\nv. 1819 tekemästä todistuksesta, joka osoittaa provasti Perander'in\nsilloin olleen kovin sairaana n.s. syyskuumeessa, jota hän oli\npitänyt oman kertomuksensa mukaan 11 viikkoa, sekä seuraavana vuonna\n6 viikkoa horkassa, paitsi monta muuta sairautta; oli myöskin h:ra\nkontrahtiprovasti ilmoittanut provasti Perander'in selittäneen, että\njos joku viime aikoina hänen virkavelvollisuuasiastansa ehkä olisi\nlaiminlyöty, niin se ei ole verkkaisuudesta eikä huolimattomuudesta\ntapahtunut, vaan syynä on siihen ollut pitkittyvä sairaus, jonka\nohessa on ollut monta rasitusta, mitkä omat häntä vähän väliä\nvaivanneet.\n\nKun edellä nimitetyt asiapaperit tulivat 4 p. huhtik. 1826, esille\notettiin konsistoriossa saman kuun 11 p. eräs saman Renqvistin\nallekirjoittama konsistorioon jätetty valituskirja, jossa\nRenqvist syyttää provasti Perander'ia ei ainoastaan kirkkokurin\nlaiminlyönnistä, sanoen, että Liperin seurakunta olisi, kuin erämaa,\njossa taitamattomuus ja suurimmat paheet olisivat valloillansa,\nvaikka h:ra provasti Perander oli tarkastuksessa sen kieltänyt;\nvaan myöskin että: h:ra provasti on jättänyt lasten opetuksen\nseurakunnassa irstaisimman ihmisen käsiin, semmoisen kuin Hasselin\noli; provasti Perander aivan harvoin saarnasi, ja kun hän\nsemmoista teki, hän ei saarnaisi parannuksesta, kääntymisestä,\nuudestisyntymisestä, eikä yleisiä paheita vastaan, jotka olivat\ntavalliset seurakunnassa; h:ra provasti on osoittanut ahneutta ja\nhäpeällistä voittoa; hänellä ei ollut tapana pitää rukoushetkiä,\nei edes silloinkaan, kun provasti oli pitäjällä; hän kieltäysi v.\n1818 toimittamasta talollisen vaimon Anna Nupposen, Lehmonahon\nkylästä, Kontiolahden kappelista, ripitystä, jonka luokse h:ra\nprovasti ylöskantomatkallansa oli saanut kaksi kutsumusta ja joka oli\nkuollut saamatta Herran pyhää ehtoollista, ennen kun pappi sanotusta\nkappelista, jonne h:ra provasti hakiaa käski, ennätti saapua; h:ra\nprovasti, samalla kun kunniallisellekin ihmiselle, antoi ehtoollista\neräälle seurakunnasta vastaiseksi suljetulle talolliselle Juhana\nPuhakalle, Oravisalon kylästä. Tämän ohessa vaati Renqvist pitämään\nparempaa tarkastusta, kuin h:ra kontrahtiprovasti Kiljander'in\ntoimittama, sanoen mainitun tarkastajan törkeästi erhettyneen\ntässä tärkeässä toimessa, jottei Renqvist, eikä kukaan rehellinen\nmies saattanut siihen tyytyä, koska ei h:ra kontrahtiprovasti\nnoudattanut semmoista tarkkuuta, kun kirkkolaissa käsketään, joten\nkävi, ettei tarkastaja lasten kirkossa löytänyt osaamattomia ja\nHerran ehtoolliselle päästämättömiä, ja ei myöskään kirkkokirjain\nmuistutuksista ole hankkinut tietoja asujanten tavoista, eikä\nkoetellut seurakunnan kristillisyyden tietoa, joka siellä olisi\nhuonolla kannalla; jota paitsi Renqvist ilmoitti, ettei hän pidetyssä\ntarkastuksessa saanut vapautta puolustautua ja selvittäytyä siitä,\nmitä hänestä oli kanneltu, jonka vuoksi hän nyt oli pakoitettu\npuolustautumaan tarkastuksessa tehtyjä kanteita vastaan, joista\nyhdestätoista puolustusseikasta kuuluu kymmenes näin: \"Että minä\neräässä lukukinkerissä annoin vitsalla rangaista erästä 15 vuotista\npoikaa, sitä käskin tehdä sentähden, kun ei poika osannut lukea vaan\nsitä vastoin tehdä pahaa, jota hän kuitenkaan ei tunnustanut, johon\nminä tahdoin häntä vitsalla pakoittaa, jotenka lukkarivirantoimittaja\nHelenius, minun käskystäni antoi hänelle muutamia rapsauksia\nainoastaan paidan päälle.\" Paitsi tätä on Renqvist myötä liittänyt\nluettelon 111 henkilöstä, jotka eivät olleet päästetyt Herran\npyhälle ehtoolliselle, vaikka niistä nuorimmat olivat syntyneet v.\n1793, ja toisen luettelon 46 parista, jotka luvattomasti olivat\nyhdessä eläneet ja siittäneet lapsia, sekä kolmannen luettelon 8\nsäätyhenkilöstä, niitten joukossa h:ra provasti Perander, jotka\nmonena vuonna olivat laiminlyöneet käydä Herran pyhällä ehtoollisella.\n\nNäistä kuulusteltua, ovat herrat kontrahtiprovasti Kiljander ja\nprovasti Perander antaneet kirjalliset selityksensä. Edellinen\nheistä sanoi, ettei hän katsonut tarpeelliseksi ryhtyä niin suureen\nvaivaan jotta lukea läpi Liperin pitäjän kirkkokirjat, koska ei\nseurakunta, eikä papistokaan kirkossa kysyttäessä antanut siihen\naihetta; ei myöskään h:ra kontrahtiprovasti katsonut tarvittavan\nhuolia niistä epävarmoista muistutuksista, joilla Renqvist oli\nmuka täyttänyt sanotun seurakunnan kirkkokirjat, melkein kaikki\nne, jotka eivät käyneet hänen hartausharjoituksissansa ja jotka\neivät ostaneet häneltä kirjoja, ovat muka saaneet aina jonkun\nmuistutuksen. Herra kontrahtiprovasti, vetäen todistukseksi,\njottei hänen tarkastuspöytäkirjansa ollut itsestänsä todistajana,\nPielisen kirkkoherra h:ra majisteri Abraham Strömmerin ja Kuopion\nalkeiskoulun rehtorin h:ra majisteri Aaron Wenell'in, jotka\nauttoivat h:ra kontrahtiprovastia koko toimituksessa, ilmoitti\nh:ra kontrahtiprovasti muutoin, ettei Renqvist tahtonut antaa h:ra\nprovastin tutkia asiata, kun joku muistutus tehtiin, vaan heti\nensimmäisten sanojen lausuttua on hän sekaantunut siihen varsin\nkorkealla ja räikeällä äänellä; jonka tähden h:ra kontrahtiprovasti\noli pakoitettu käskemään häntä vaikenemaan, kunnes häneltä vastausta\nvaadittaisiin, ja kun sitä häneltä vaadittiin, ei Renqvist ote muka\nmuuta sanonut, kuin mitä tarkastuspöytäkirjassa on; jonka vuoksi h:ra\nkontrahtiprovasti lopuksi vaati Renqvistille laillista vastuuta hänen\nperättömistä ja sopimattomista väitteistänsä.\n\nHerra provasti Perander on antamassansa selityksessä ilmoittanut,\nettä jos Renqvist on huomannut seurakunnan asukkaat osaamattomiksi,\nniin luuli h:ra provasti vian oikeastaan olevan Renqvistin\ntutkimistavassa, joka ei aina ollut selvin ja ystävällisin;\nh:ra provasti on laillisessa järjestyksessä ruununpalvelioilla\noikeudessa käytättänyt ne rikokset ja paheet, jotka h:ra provasti\ntunsi, eli jotka ovat selkeästi ilmaistut, mutta hän ei saattanut\nhuolia kulkupuheista ja perättömistä huhuista; eikä kovin monta\nkirkkokuntaa liene, joissa seurakunta käyttäikse niin hiljaisesti\nja säädyllisesti, kuin Liperissä; ei koko h:ra provastin siellä\nolo-aikana muuta, kuin yksi ainoa talollinen, ja sekin jo kauan\naikaa sitte, kanteli h:ra provastille Hasselinin jonkun kerran\nolleen päissänsä, jolloin h:ra provasti myöskin vakaisesti käski\nHasselinin välttämään semmoista. Kyllä oli Renqvist muka vuonna 1820\nsyyttänyt Hasselinia, mutta kun h:ra provasti vaati kantelioita h:ra\nprovastille ilmoittamaan, ja kun he eivät sitä tehneet, on h:ra\nprovasti epäillyt Renqvistin muka luottamattomista kaipauksista\nkuuluttaaksensa kirkonkokousta tästä, etenkin kun Hasselin tämän\ntähden kuulusteltua vakuutti olevansa aivan viaton, jonka myöskin\nmoni yhteisestä kansasta, joilta h:ra provasti hänestä kyseli, muka\ntodisti. Kaikkina suurina juhla- ja rukouspäivinä, sekä monena\nsunnuntainakin on h:ra provasti muka saarnannut emäkirkossa, ja\nkappelissa, niin usein kun h:ra provastin pastoraalitoimet sitä\nsallivat; ettei h:ra provasti saarnannut parannuksesta y.m. ja\nyleisiä paheita vastaan, ovat muka hävittömiä valheita, samoin\nkuin kaipaus h:ra provastin ahneudesta; toimituksensa pitäjällä\nilmoittaa h:ra provasti aina alottaneensa ja lopettaneensa\nrukouksella, jonka koko seurakunta saattaa todistaa. Ja mitä\ntalollisen Puhakan ripitykseen tulee, on häntä muka aina päästetty\nehtoolliselle yksinänsä sakastissa, niin kauan kun hän jaksoi tulla\nkirkkoon, mutta sitte, kun Puhakka tuli vanhaksi ja voimattomaksi,\non sitä toimitettu sanotun talollisen kotona jolloin hän myöskin\non muka ollut tavallisesti yksinänsä, mutta muutamia vuosia ennen\nkysymyksessä olevaa aikaa, on h:ra provasti ollessaan Puhakan\nluona, joka silloin muutamain muitten vanhusten kanssa ilmoittihe\nripitettäväksi, antanut heille ehtoollista yhdessä, kun tilaisuus\nei muutoin sopinut, sekä ne toisetkaan eivät muka kieltäytyneet\nPuhakan kanssa ruveta ehtoolliselle, jota ei h:ra provasti katsonut\nlaittomaksi, koska eivät asetukset muka säätäneet, kuinka salaripille\npantuja henkilöitä kotona ripitettäisiin, jolloin rippi ja\nehtoollinen, kun yleistä jumalanpalvelusta ei pidetä, katsottaisiin\nenemmän yksityiseksi; minkä ohessa h:ra provasti ilmoittaa, ettei\nhänellä muta ollut sanomista Puhakalle, joka 30 vuotta sitte\nensikerran lainkäynnin perästä nautti autuuden välikappaleita\nmuuta, kuin mitä toisillekaan. Myötäliitetyistä luetteloista ei\nh:ra provasti ensimäistä saattanut verrata kirkkokirjoihin, koska\nRenqvist ei ole merkinnyt sivua, jossa kysymyksessä olevat henkilöt\nlienevät kirjoitettuina. Paitsi tätä oleskelee muka moni sanotuissa\nluetteloissa nimitetyistä henkilöistä seurakunnan ulkopuolella, ja\nyksi osa ei tullut kutsuttaissa; h:ra provasti ei sanonut tietävänsä,\njosko Renqvist h:ra provastin käskystä tai muutoin huoleksi\nsaadaksensa osaamattomia asianmukaisesti opetetuiksi; ilmoittaen sen\nohessa, että jos Renqvist olisi käyttänyt sen ajan, jonka hän kulutti\nkaikenlaiseen muuhun, heidän luonansa käymiseen ja opettamiseen,\nniin hän olisi, h:ra provastin ajatuksen mukaan, ei ainoastaan\nluetteloissa kirjoitetulta, maan myös kymmenen kertaa useammankin\nsaattanut opettaa ja päästää Herran ehtoolliselle. Samoin on muka\nsuurin osa toisessa luettelossa olemista parista h:ra provastin\ntoimesta, osaksi vihityt, osaksi oikeuteen vedetyt ja syytetyt,\nosaksi on heidät ainakin ruununpalvelioille ilmoitettu, paitsi niitä,\njotka ovat estetyt avioliittoon menemästä, kun heillä ei ole papin- eikä\nlaillista pesänjakokirjaa; jota paitsi h:ra provasti ilmoitti\nmuutamien kysymyksessä olevien henkilöitten osaksi olevan seurakunnan\nulkopuolella, osaksi jo kuolleen ja osaksi vasta äsken tulleen\nh:ra provastin tietoon, joten et vielä ole ennätetty heitä lakiin\nvetää; kun myös useaa ainoastaan kulkupuheista, ilman kohtuullista\nsyytä ei saatettu ilmoittaa lailliseen vastuusen. Tämän ollessa on\nh:ra provasti myös koettanut kumota ilmoitusta Herran ehtoollisen\nlaiminlyömisestä: luetellen muun muassa puolustamiseksensa, että\nhän, osaksi sairauden tähden ei saattanut, osaksi odottaessa toisen\npappismiehen tuloa seurakuntaan Renqvistin sijaan jonka kanssa hän\noli riidassa, ei tahtonut mennä ehtoollisen nautintoon, ja että h:ra\nprovastilla niinmuodoin oli kirkkolain myöntämä syy; puolustautuen\nmyöskin syytökseen Anna Nupposen ripittämisen laiminlyömisestä.\n\nKun konsistorio sittemmin 24 p. lokakuuta 1821 esille otti tämän\nasian, päätti konsistorio suullisesti kuulustella Renqvistiltä\nmuutamia hänen kirjoissaan olevia seikkoja; jonka tähden Renqvistiä\nkutsuttiin konsistorioon, jonne hän muutaman ajan kuluttua saapui\n14 p. elokuuta 1822, ja häntä kuulusteltiin, niinkuin pöytäkirja\nosoittaa. Sen jälestä näki konsistorio selvityksen asianomaisissa\noikeuksissa olevan tarpeen seuraavista seikoista: 1:ksi josko\nkiertokoulu-opettaja Hasselin niinkuin Renqvist ilmoittaa, on\nalinomaa juovuksissa ja tappelee kylissä; 2:ksi kieltäysikö h:ra\nprovasti Perander, kun häntä v. 1818 kahdesti kutsuttiin antamaan\nehtoollista eräälle sairaalle, Anna Nupposelle, Lehmonahon kylästä,\nKontiolahden kappelista, sanottua tointa tekemästä, ja miten se\ntapahtui, sekä kuinka kaukana mainittu kylä on siitä paikasta, jossa\nh:ra provasti silloin oli saatavillansa, ja kuinka pitkä matka\nKontiolahden kappalaisen puustellista olisi sairaan silloiselle\nasumaseudulle; 3:ksi josko pappismies Renqvist lukukinkerillä\nkoetteli pakoittaa erästä 15 vuotista poikaa tunnustamaan\nnäpistämistään, ja 4:ksi josko Renqvistin ehtoollispöydästä pois\nkäskemä talollinen Heikki Tuhkunen oli pyhälle sakramentille\nkirjoitettu ja rippisaarnassa ollut sekä kuinka häntä oikeastaan\najettiin, ja kuinka oli laita Tuhkusen juoppouden kanssa.\n\nSillä välillä ja ennenkun tämä tutkinto saatiin loppuun, on h:ra\ntohtori, pispa ja ritari Juhana Molander 23, 24, 25 26 ja 27 p.\nhelmik. 1823 toimittanut säännöllisen pispantarkastuksen sanotussa\npitäjässä. Siinä havaittiin seurakunnan vanhimpain jäsenten,\nniin paljo kuin saatettiin koettaa, omaavan selvän käsityksen\nuskonoppimme päätotuuksista ja välttävän taidon sisä- ja ulkolu'ussa,\nsekä että nuoremmat yleisesti ovat osanneet tavata, selvästi\nlukea kirjasta ja ulkoa Lutherin pienen katekismon, silloin myös\nseurakunta antoi kunnioittavan todistuksen h:ra provasti Perander'in\nvirantoimituksesta ja ansiollisesta käytöksestä; jonka ohessa usein\nsanottu h:ra provasti vakuutti totisen Jumalan palveluksen olevan\nyleisen useammassa seurakunnan jäsenessä, mutta valitti semmoisiakin\nlöytyvän, jotka tarvitsevat muistutuksia ja laillista kuritusta.\nSanotussa tilaisuudessa on myöskin selvinnyt, että kirkkokirjat\nolivat täytetyt muistutuksilla, joita Renqvist on tehnyt ja jotka\nsisälsivät suuremmaksi osaksi perättömiä kanteita. Usein sanotussa\ntarkastuksessa on h:ra tohtori, pispa ja ritari esiin tulleesta\nsyystä muistuttanut Renqvistiä kirjoittamaan saarnojansa, sekä\nvaadittaessa antamaan h:ra provasti Perander'ille kirjoituksensa\ntarkastettavaksi. Muutoin oli talollinen Rautiainen ilmoittanut,\nettä pappismies Renqvist haettaessa oli kyllä tullut ripittämään\nKaarlo Kaarlonp. Kolehmaista, Kaatamon kylästä, joka oli sairaana,\nsekä että sairas Renqvistin rukouksia pidettyä ja kolme virttä\nlaulettua, jolla ajalla sairas oli polvillansa, oli pyytänyt\nRenqvistiä antamaan itsellensä ehtoollista, mutta että Renqvist\nkielsi, käskien häntä odottamaan seuraavaan päivään, jota ennen\nsairas oli yöllä kuollut; tämän ilmoituksen Renqvist tunnusti, vaan\nsamalla sanoi sairaan olleen äkkipikaisessa hourauksessa, jonka\nvuoksi Renqvist näki täytyvän kieltää häneltä ehtoollisen, josta\nseikasta konsistorio 26 p. maalisk. 1823 on myöskin pyytänyt arvoisan\nkihlakunnan oikeuden tutkimusta. Tämän jälkeen, ja alammaisuudessa\nseuraten hänen keisarillisen majesteettinsa armollista käskyä,\njonka on antanut hänen ylhäisyytensä ministeri-valtiosihteeri,\nsalaneuvos ja ritari kreivi Rehbinder kirjoituksessa 2 p. elok.\n1823, on Renqvist eroitettu Liperistä ja määrätty varasaarnaajaksi\nPorvoon kaupunkiin, sekä sen jälkeen virkaatoimittavaksi rehtoriksi\nsanotun kaupungin alkeiskouluun (pedagogi). Sen jälestä oli arvoisa\nkihlakunnanoikeus lopullisella päätöksellä 7 p:ltä lokak. 1823\nlopettanut tutkimuksensa ja määrännyt Renqvistin valtiovalan (edföre)\nrikkojana vankeuteen, kunnes konsistorio, jonne sanottu oikeus on\nlähettänyt asiakirjat, Renqvist'istä tarkemmin määräisi. Tämmöisenä\nlykkäsi konsistorio asian korkea-arvoisen keisarillisen Waasan\nhovioikeuden valistuneesti päätettäväksi, josko arvoisa kihlakunnan\noikeus on tässä asiassa tehnyt oikein lain mukaisesti; jonka jälestä\nyllämainittu oikeus on määrännyt Renqvistin vapautettavaksi, ja,\nasianomaisia kuulusteltua ja heiltä selityksen saatua, päätöksellä\n14 p:ltä heinäk. 1824 käskenyt kihlakunnan oikeuden uudestaan\nottaa asia likemmin tutkiaksensa ja käytelläksensä sekä saattaa se\nlopulliseen päätökseen. Sen perästä sanottu oikeus päätöksellänsä\n24 p. tammik. tänä vuonna on lopettanut sanotun tutkimuksen, sekä\nlähettänyt pöytäkirjat, kuin myös edellisen juttukirjan tänne, mitkä\nkaikki asiakirjat konsistoriossa julkaistiin 15 p. viime kulunutta\nmaaliskuuta.\n\nTällä välin oli Renqvist'istä varapastori Kaarlo Augusti\nMolander Ilomantsista 16 p. marrask. 1824 konsistorioon tehdyssä\nkirjassansa ilmoittanut, että hän matkoillansa Porvoosta Liperin\npitäjän kihlakunnan oikeuteen, on pitänyt luvattomia kokouksia\njumalisuusharjoitusten toimittamiseksi kaukaisissa kylissä sanotussa\nIlomantsin seurakunnassa josta Renqvistiä on kuulusteltu ja hän\nvastauksensa antanut, sekä varapastori Molander vastauksinensa\nsisään tullut. Tällä ajalla oli myöskin hänen ylhäisyytensä\nSuonten kenraalikuvernööri ja ritari monessa ritarikunnassa,\nkorkeasti-vapaasukuinen h:ra Arsenij Zakrevskij kirjoituksessansa 29\np. heinäk. (10 p. elok.) 1825 tuomiokapituliin ilmoittanut, kuinka\nhänen ylhäisyytensä 2 p. sanotussa kuussa virkamatkallansa Porvoon\nkaupungissa on saanut tietää, että eri-uskoisesta haaveksimisesta\nkonsistorion katsantoon ja silmälläpitoon pantu ja sikäläiseen\nalkeiskouluun opettajaksi asetettu pappismies Renqvist olisi,\nniinkuin hänen ylhäisyydelleen ilmoitettiin, vielä jatkanut sekä\nkaupungissa että ympäristössä olevissa maaseurakunnissa, joissa\nhän toisinaan käypi, salaisien kokousten pitämistä; jonkatähden\nhänen ylhäisyytensä toivoi, että tuomiokapituli antaisi tästä ensi\ntilassa hänen ylhäisyydellensä tarkan kertomuksen. Tämän johdosta\nkuulusteltiin Renqvistiä konsistoriossa suullisesti ja hänen siinä\nantamansa selityksen johdosta vaadittiin selvitystä Liljentaalin\nkappalaiselta, varapastori Lauri Tallqrenilta, joka sen on antanut.\n\nTämän jälestä kunink. kirjeen Turun tuomiokapitulille 29 p.\nmaalisk. 1751 ja kunink. julistuksen johdosta 24 p. tammik. 1781\nkoskeva uskonnonvapautta, on konsistorio lykännyt korkea-arvoisen\nkeisarillisen Waasan hovioikeuden tutkittavaksi, kuinka\nRenqvistiä vastaan ilmoitettujen uskonnollisten juttujen kanssa\non meneteltävä, ja on keisarillinen hovioikeus tämän johdosta\narvoisalla kirjoituksellansa 2 p. viime kulunutta toukokuuta antanut\ntuomiokapitulille tietää, ettei keisarillinen hovioikeus nähnyt tämän\nasian olevan sitä laatua, jotta keisarillisen hovioikeuden tarvitsisi\nvälittömästi puuttua siihen.\n\nYlläsanotun kuulustelemisen johdosta pantiin Renqvist vastaiseksi\nmyöskin päätöksellä 15 p:ltä elok. 1825 tottelemattomuudestansa\nPorvoossa ollessa väliaikaisesti virattomaksi, jonka hankkeen Turun\narvoisa keisarillinen hovioikeus päätöksellänsä 19 p. huhtik. tänä\nvuonna, Renqvistin tekemän valituksen johdosta ja asiassa erittäin\nesiintulleitten seikkojen perustuksella on hyväksi nähnyt kumota.\nTätä seuraten asetti konsistorio Renqvistin taas papinvirkaa\ntoimittamaan, ja kun hän nähtiin sopimattomaksi edellä sanottuun\nopettajan virkaan alkeiskoulussa, määrättiin hänet ylimääräiseksi\ntuomiokapitulin apulaiseksi täällä auttamaan toimitettavien puhtaaksi\nkirjoittamisessa, sekä samalla toimittamaan papinvirkaa Porvoon\nkaupungissa pastorin silmälläpidolla.\n\nSen jälkeen on Porvoon seurakunnan virkaatoimittava pastori, h:ra\nlehtori maisteri Kaarlo Elias Alopaeus 22 p. viime kesäkuuta\nkonsistorioon tehdyssä kirjoituksessa valittanut Renqvistin\nosoittaneen tottelemattomuutta ja halveksimista niille käskyille,\njoita h:ra lehtori oli hänelle virkansa puolesta antanut. Tämän\ntähden Renqvist, jonka konsistorio alammaisesti totellen hänen\nkeisarillisen majesteettinsa kaikkein armollisinta käskyä,\narmollisessa kirjoituksessa 16 p:ltä kesäk. tänä vuonna, on määrännyt\nvirkaatoimittavaksi vankihuoneen saarnaajaksi Svartholman linnaan,\nmistä hänellä ei ollut oikeutta muualla käydä, on selityksensä\nantanut, sekä h:ra lehtori Alopaeus'en vastaus siitä sisään\ntullut, vaatimuksella Renqvist'ille rangaistusta hänen ynseästä\nkirjoitustavastansa.\n\nMitä täten on asiassa tapahtunut sekä asian juttukirjat muutoin\nsisältävät, on konsistorio, niissä osissa, jotka konsistorion\nratkaistavaksi saattavat kuulua, lopulliseen tutkintoon ottanut. Ja\nmitä nykyään virkaatoimittavaa vankihuoneen saarnaajaa Renqvistiä\nvastaan nostettuihin kanteisiin tulee, on konsistorio kyllä\nnähnyt selkeäksi, että sanottu pappismies on jättänyt talollisen\nKaarlo Kaarlonp. Kolehmaisen ripittämättä, vaikka hän, muutamain\ntodistajain kertomuksen mukaan, oli Renqvistin tultua aivan\nselvässä tunnossansa; mutta kun Renqvist itse väitti ja monen muun\nvierasmiehen todistuksilla vahvisti sairaan olleen äkkipikaisessa\nhourauksessa, ja kun pappismiestä semmoisessa tilaisuudessa ei saata\npakoittaa sakramenttiä jakamaan; ei konsistorio saata siis sentähden\npäättää Renqvistiä lailliseen syyhyn, vaikka konsistorio katsoo\nhänen, joka hyvin kauan tässä tilaisuudessa on vaivannut sairasta,\nkäyttäytyneen typerästi ja sopimattomasti; samoin ei konsistorio\nsaata jättää Renqvistille viaksi lukematta, että hän ehtoollista\njakaessa on pois ajanut ehtoollispöydästä talollisen Tuhkusen, jota\nhän jälestäpäin olisi saattanut nuhdella, jos hänellä siihen olisi\nlaillista syytä; hän on v. 1820 syksyltä muutamassa lukukinkerissä\ntalollisella Niilo Mertosella Liperisalon kylässä virassansa\nväärin käyttäytynyt, kun hän ei ole ainoastaan sallinut, vaan\nomassa antamassaan selityksessä on maininnut, ja tuomiokapitulissa\nsuullisissa tutkinnossa, jossa häntä siellä pidettiin, myöntänyt\nantaneensa lyödä mökkiläisen poikaa Ihalaista, tahtoessaan saada\nhäntä tunnustamaan kenkäparin varastamista, jonka Renqvistin\nerhetyksen on myöskin kuulusteltu vierasmies, aprakkakirjuri Alopaeus\nvalalla vahvistanut, vaikka Renqvist sitte kihlakunnan oikeudessa 1\np. huhtikuuta v. 1825 väitti tämän oman ilmoituksensa muka olevan\nvalheellisen ja sen tapahtuneen, kun hän ei luullut semmoisen\nkäytöksen oleman rikoksen; ja kun konsistorio muutoin on nähnyt\nselväksi, että Renqvist vastoin kirkkolain 19 lu'un 19 §:n sääntöä\non vaeltanut ympäri ja pitänyt hartausharjoituksia seurakunnissa,\njoihin häntä ei ollut valtuutettu papinvirkaa toimittamaan, sekä että\nhän on osoittanut tottelemattomuutta ja ylenkatsetta esimiehensä\nkäskyille, sekä malttamattomilla, perättömillä ja todistamattomilla\nmuistutuksilla täyttänyt Liperin pitäjän kirkkokirjat, kuin myös\nsaarnoissansa on käyttänyt sopimattomia lauseita ja selityksissänsä\npuhunut kahdannepäin, niin katsoo konsistorio kohtuulliseksi, että\nRenqvistin pitää kaikesta tästä saada tuomiokapitulissa vakaisia\nnuhteita muistutuksella, että hän semmoisia ja muita erhetyksiä\ntästä tähtien välttäisi, jos hän tahtoo pysyä papinvirassa. Ja\nkun useasti mainittu pappismies muutoin on osoittanut silloiselle\nlikimälle esimiehellensä h:ra provasti Perander'ille ynseyttä ja\nloukkaavalla tavalla kohdellut häntä, sekä h:ra kontrahtiprovasti\nKiljander'ista esiin-tuonut perättömiä syytöksiä hänen toimittamansa\nprovastitarkastuksen johdosta, joiden valheellisuus on\npispantarkastuksessa selville saatu; kuin myös hän on käyttänyt h:ra\nlehtori Alopaeus'esta sopimatonta kirjoitustapaa; sentähden näkee\nkonsistorio oikeaksi määrätä Renqvistiä tuomiokapitulissa julkisesti\nanteeksi pyytämään jokaiselta, h:ra provasti Perander'ilta, h:ra\nkontrahtiprovasti Kiljander'ilta ja h:ra lehtori Alopaeus'elta.\n\nMitä taas niihin syytöksiin tulee, joita nykyinen vankihuoneen\nsaarnaaja Renqvist on ilmoittanut h:ra provasti Perander'ista, niin\nei konsistorio näe sanottua provastia saatettavan syylliseksi tehdä\nlaiminlyödystä kirkkokurista tahi siitä, että hän on ripittänyt\nsalaripille määrätyn talollisen Juhana Puhakan yhdessä muitten, hänen\nkotonansa olevain henkilöitten kanssa; ja Oikeudenkäynti Kaaren 17\nlu'un 32 § nojalla, vertailtu kuninkaalliseen asetukseen 20 p:ltä\ntammik. 1779, monen paikat; muuttamisesta yleisen lain säännöissä, ei\nkonsistorio myöskään näe saatettaman määrätä h:ra provastia laissa\nsäädettyyn vastuuseen Anna Nupposen ripittämisen laiminlyömisestä,\nkoska tämä h:ra provastin rikos on tapahtunut enemmän kuin kaksi\nvuotta ennen sen ilmiantamista; mutta konsistorio ei saata jättää\nh:ra provastia ystävällisesti virkakirjeellä muistuttamatta, että\nvasta-edes ankaramman vastuun välttämiseksi paremmalla ahkeruudella\nhankkisi tiedon sairaitten tilasta, joitten luo häntä kutsutaan, ja\nheidän kaukaisuudestansa hänestä tai muista pappismiehistä, ennen kun\nhän luoksensa lähetettyjä hakijoita neuvoo muuanne menemään, samoin\nmyös muistutetaan opettajan velvollisuudesta, ettei hän vastaisesti\njättämällä ehtoollisella käyntiänsä anna aihetta uskomaan hänen\nhalveksivan kalliitten armonvälikappaleitten nautitsemista.\n\nMitä Renqvistin kiertokoulu-opettajan Hasselin'in viran\nlaiminlyömisestä, juoppoudesta ja tappelusta tekemiin kanteisin\ntulee, niin ei konsistorio katso hänestä toteen näytetyksi semmoisia\nvirkavirheitä, joiden vuoksi häntä konsistorio saattaisi välittömästi\nvastuusen määrätä; se kun onkin seurakunnan pastorin katsottava,\nettä kiertokoulun-opettaja virkansa säännöllisesti hoitaa ja muussa\ntapauksessa hänen kanssansa laillisesti meneteltävä.\n\nJa mitä lopuksi lainkäyntikulunkeista tehtyihin anomuksiin tulee,\nniin ovat h:ra provasti Perander sekä virkaatoimittava vankihuoneen\nsaarnaaja Renqvist puolekkain kumpikin maksavat sen, kantajalle,\ntaloudenjohtaja h:ra Juhana Heikki Gustafsson'illa kihlakunnan\noikeuden tuomitseman palkinnon, sanotun taloudenjohtajan tässä\njutussa saamista juttukulunkeista, yhteensä neljäkuudetta ruplaa\nkuusiseitsemättä kaksikolmattaosaa kopekkaa hopeassa; jota paitsi\nRenqvist velvoitetaan maksamaan lunastus niistä tämän päätöksen\nkappaleista, jotka annetaan h:ra kontrahtiprovasti Kiljander'ille\nja h:ra lehtori Alopaeus'elle, heille kummallekin kolme ruplaa\nneljäkolmatta kopekkaa samaa rahaa; mutta talollisen Heikki Tuhkusen\nsekä virkaatoimittavan vankihuoneensaarnajan Renqvistin molemmin\npuolin tehdyt anomukset lainkäyntikulunkien palkitsemisesta katsoo\ntuomiokapituli asian laadun suhteen kohtuullisiksi kumota.\n\nKuninkaallisen kirjeen 7 p:ltä jouluk. 1787 § 5:n johdosta lykätään\ntämä päätös nöyryydessä korkea-arvoisen keisarillisen Waasan\nhovioikeuden tarkempaan, hyvin oikeaan tutkintoon, sekä siinä\ntarkoituksessa lähetetään armossa määrätyssä ajassa keisarilliseen\nhovioikeuteen tämän päiväisen tuomiokirjan sisältö, arvoisan\nkihlakunnan oikeuden tutkintopöytäkirja ja päätös sekä muut tähän\njuttuun kuuluvat asiapaperit. Sen ohessa konsistorion lähetettävässä\nkirjeessä on nöyryydessä ilmoitettava, että konsistorio antaa\nh:ra lehtori Alopaeus'elle kappaleen tätä päätöstä, sekä erittäin\ntoimitetaan kuusi kappaletta niistä, nimittäin yksi hänen\nkeisarillisen majesteettinsa käskynhaltialle Kyminkartanon läänissä,\nannettavaksi virkaatoimittavalle vankihuoneensaarnaajalle Henrik\nRenqvistille, sekä viisi hänen keisarillisen majesteettinsa\nkäskynhaltialle Savon ja Karjalan läänissä, annettavaksi h:ra\nkontrahtiprovasti Kiljander'ille, h:ra provasti Perander'ille,\nkiertokoulun-opettaja Hasselin'ille, talolliselle Heikki\nTuhkuselle ja asian kantajalle taloudenjohtaja ja ruununnimismies\nGustafsson'ille, jokaiselle kappaleensa, joista heidän on antaminen\nsaantikuitit, mitkä konsistorio sitte, niitten tänne tultua, lähettää\nsanottuun keisarilliseen hovioikeuteen.\n\nTähän päätökseen tyytymätön saapi 8 §:n ylempänä mainitun 1787\nvuoden kuninkaallisen kirjeen mukaan antaa valituksensa arvoisaan\nkeisarilliseen Waasan hovioikeuteen joko itse tahi hänen laillinen\nasianajajansa kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa tästä osan\nsaatuansa, ja samalla näyttää todistuksen päivästä, jolloin se\nhänelle annettiin; tyytymätön asianomainen on myös velvollinen\nkeisarillisen Waasan hovioikeuden yleisten säännösten 6 p:ltä\ntoukok. ja 10 p:ltä jouluk. 1819 ja Oikeudenkäynti Kaaren 15 lu'un\n4 ja 10 §§:n mukaan virheettömästi laillisen vastuun ja seurauksen\nuhalla varustamaan sanottu asianajajansa laillisella valtuuskirjalla\njutun valvomiseksi keisarillisessa hovioikeudessa, sekä sen\nohessa jättämään kaikki tästä asiasta konsistoriossa näyttämänsä\nasiakirjat ja todistukset, kuin myös konsistorion tässä asiassa\nantamat pöytäkirjat ja päätökset, samalla myös ne asiapaperit, jotka\nsanotuissa kirjoissa ovat hänen puhevaltansa perusteeksi mainitut;\nja jos syyttävä asianomainen, joka ei laillisessa määrä-ajassa lain\nja asetuksien mukaan korkea-arvoiseen keisarilliseen hovioikeuteen\nanna aikomaansa muutoksen anomusta valitetun päätöksen kanssa ja\nmuine siihen kuuluvine lisäyksineen, mutta ynnä, jättäen epäyskirjan,\nsanoo syynä olleen erinäisiä ja välttämättömiä esteitä, ettei hän\nsaattanut sitä kaikin puolin täyttää, on hänen ilmoittamansa este,\nhänen keisarillisen majesteettinsa armollisen asetuksen 4 p:ltä\nkesäk. 1817 mukaan, asianomaisen tuomarin, julkisen notarion,\npapin, ruununpalvelian tahi muiden seudulla olevien uskottavain\nhenkilöitten kirjallisella todistuksella vahvistettava, minkä jälestä\non korkea-arvoisen keisarillisen hovioikeuden tutkittava tämmöisen\ntodistuksen arvo ja onko tyytymättömän asianomaisen puhevalta\nsiinä katsottava säilytettäväksi taikka ei. Vuosi ja päivä edellä\nkirjoitettu.\n\n                 Juh. Borgström.             G. H. Forsius.\n                 Kaarlo Gust. Ottelin.       Henr. Juh. Lindström,\n                                  C. M. Kjellman.\n\n22. _Waasan hovioikeuden päätös_ 11 p:ltä jouluk. v. 1827.\n\nKeisarillisen Waasan hovioikeuden, Suuriruhtinanmaan Suomessa,\npäätös kihlakunnanoikeudessa Liperin pitäjässä ja Kuopion läänissä\ntutkitusta sekä saman oikeuden ynnä Porvoon tuomiokapitulin\ntuomitsemasta jutusta, jossa sanotun pitäjän kirkkoherra, provasti N.\nJ. Perander ja talollinen Olli Rautiainen ovat kantaneet nykyisestä\nvirkaatoimittavasta vankihuoneen saarnaajasta Svartholman linnassa\nHenrik Renqvist'istä, kuin myös siitä kanteesta, jonka Renqvist on\nnostanut provasti ja kirkkoherra Perander'ista erinäisten rikosten\nja erhetysten vuoksi pappisviran toimittamisessa, ja tämän kanssa\nyhteydessä tehdystä Renqvist'ille vastuun vaatimuksesta, kun hän\nlukukinkerissä v. 1820 syksyllä on muka antanut kurittaa alaikäistä\nmökkiläisen poikaa Juhana Antinpoika Ihalaista, saadaksensa Ihalaista\ntunnustamaan hänestä silloin ilmoitettua näpistysrikosta ja sen\nkautta valtio-valan rikkonut; missä asiassa kihlakunnan oikeus\nja tuomiokapituli ovat lausuneet mietteensä, niinkuin alempana\ntarkemmin ilmoitetaan, sekä tuomiokapituli on lähettänyt päätöksensä\nkeisarillisen hovioikeuden tarkastettavaksi; jonka jälestä niin\nhyvin provasti Perander kuin virkaatoimittava vankihuoneen saarnaaja\nRenqvist'kin ovat lähettäneet asiasta muistutuksensa. Waasassa 11 p.\njouluk. 1827.\n\nTutkinnot ja juttuun kuutuvat asiapaperit osoittavat: että provasti\nja kirkkoherra Perander eräässä tuomiokapituliin 8 p. marraskuuta\nv. 1820 antamassaan kirjoituksessa valittaa muun muassa Renqvistin,\njoka sinä aikana oli apulaisena provasti Perander'illa Liperissä,\nosoittaneen provastille ynseyttä ja halveksivaisesti kohdelleen\nhäntä ja kieltäytyneen toimittamasta hänen antamiaan käskyjä; jonka\njohdosta tuomiokapituli on määrännyt provasti-tarkastuksen, joka on\npidetty 3, 4, ja 5 p. maalisk. v. 1821, missä Renqvististä taas on\nkanneltu, että hän 16 p. heinäk. v. 1820 Herran ehtoollista jakaessa\nLiperin pitäjän emäkirkossa on pois käskenyt ehtoollispöydästä\ntalollisen Heikki Tuhkusen, vaikka tämä varapastori Kekoni-vainaan\nehtoollisvieraaksi kirjoittamana oli ollut rippisaarnassa; että\nRenqvist saarnoissansa on käyttänyt sopimattomia ja loukkaavia\nlauseita, sekä että Renqvist syksyllä v. 1820 pidetyssä\nlukukinkerissä talollisella Niilo Mertosella Liperinsalon kylässä\njoukon läsnä ollessa edellä sanotulla tavalla on koettanut saada\nalaikäistä Juhana Antinpoika Ihalaista tunnustamaan talollisen\nJuhana Kuren hänestä silloin ilmoittamaa näpistelyä; jota paitsi\nei ainoastaan talollinen Olli Rautiainen Liperin pitäjässä v.\n1823 pidetyssä pispantarkastuksessa ole ilmoittanut Renqvistin,\nvaikka häntä 25 p. helmik. samana vuonna oli kutsuttu ripittämään\ntalollista Kaarlo Kolehmaista, joka makasi heikkona sairaana,\nhartausharjoituksilla kuluttaneen ajan ja lykänneen toimituksen niin\npitkälle, että Kolehmainen on kuollut, saamatta armonvälikappaleita,\nvaan myöskin ilmoitettiin sanotussa pispantarkastuksessa\nRenqvistin kirkonkirjoihin kirjoittaneen perättömiä muistutuksia\nja kanteita; tämän ollessa on kontrahtiprovasti ja kirkkoherra\nSamuel Kiljander vaatinut tuomitsemaan Renqvistiä vastuusen\nsiitä, kun hän erittäin syytti provastin tehneen virheitä edellä\nsanotussa provastitarkastuksessa; jonka jälestä ja sitte kun\nRenqvist tuomiokapituliin valitti provasti Perander'in pitävän\nkiertokoulunopettajana Liperin pitäjässä erästä henkilöä, Antti\nHasselinia, joka, ollen juomari ja muutoin elämältään siveydetön,\nei olisi sovelias lasten opettamiseen; ja että provasti, vaikka\nhän 11 p. helmik. v.1812 oli saanut 2 eri kutsumusta ripittämään\ntalollista Pentti Sinkkosen vaimoa Anna Nupposta, on yhtä kaikki\nkieltäytynyt sitä tekemästä, joten on käynyt niin, että Anna Nupponen\non kuollut saamatta pyhää ehtoollista; ettei provasti Perander\njakaessansa armonvälikappaleita talolliselle Juhana Puhakalle, joka\ntörkeistä rikoksista oli määrätty salaripille, noudattanut siinä\nmäärättyä sääntöä, ja että provasti itse oli laiminlyönyt saman aikaa\nkäydä Herran ehtoollisella sekä muutoin tuntuvasti laiminlyönyt\nkirkkokurin seurakunnassa; niin on määrätyn kantajan Kaavin pitäjän\nnimismiehen, talouden johtajan Juhana Heikki Gustafsson'in ja\nkonsistorion valitseman asiamiehen, varapastori Martti Kiljander'in\nläsnä ollessa tutkintoa Liperin pitäjän kihlakunnan oikeudessa tästä\nasiasta pidetty, sekä on sanottu oikeus 7 p. lokak. v. 1823 päättänyt\nasian lopullisen tuomitsemisen tuomiokapitulin tehtäväksi; jonka\njälestä keisarillinen hovioikeus konsistorion 12 p. marraskuuta\nmainittuna vuonna tekemän ilmoituksen sekä niiden Renqvistin\nantamien muistutusten johdosta, joita hän teki kihlakunnan oikeuden\n14 p. heinäk. v. 1824 toimittamasta päätöksestä, pyytäen kumoamaan\nsanotun oikeuden ei ainoastaan edeltä sanottuna päivänä annettua\nlopullista lausetta Renqvistin asiasta, vaan myöskin samana vuonna\n17 p. maalisk. ja 18 p. huhtikuuta tehtyjä päätöksiä, lykkäsi esiin\ntulleista syistä asian taas kihlakunnan oikeuteen, jonka uudestaan\non pidettävä tutkinto ja estämättä entisiltä toimiltansa lausuttava\nmielipiteensä asiassa.\n\nSitte kun tällä tavalla käsketty tarkempi tutkinto oli pidetty, on\nkihlakunnan oikeus päätöksellä 24 p:ltä tammik. viime vuonna hyvin\nnähnyt Renqvistiä tuntuvasti vaivatun kanteella, että hän on antanut\nkurittaa Juhana Antinpoika Ihalaista saattaaksensa häntä tunnustamaan\nhänestä kannettua näpistely-rikosta; kun Renqvist kielsi hänen\naikomuksensa olleen siten pakottaa Juhana Ihalaista tunnustamaan,\nei häntä saatettu, niinkuin kanneltiin, syyttää valtiovalan\nrikkomisesta, jonka tähden Juhana Ihalaisen isän ja holhoojan\nmökkiläisen Antti Ihalaisen vaatimaa lainkäyntikulunkien palkkioa\nei myöskään saatettu päättää; tämän ohessa talollisesta Heikki\nTuhkusesta tehty syytös, että hän on silloin ollut juovuksissa,\nkun Renqvist häntä ehtoollispöydästä pois käski, kun laillista\ntodistusta ei tästä ole saatettu näyttää, on Tuhkunen vastuusta\nvapaaksi päästetty; joten kihlakunnan oikeus on Renqvistin määrännyt\nkantajalle nimismies ja taloudenjohtaja Gustafssonille maksamaan, ei\nainoastaan kaksi kolmannesta hänen kyydistänsä ja ruokarahastansa\nedellisessä käräjässä ollessa yhdeksällä-toista ruplalla\nyhdeksälläkymmenellä kahdeksalla kahdella-kolmasosa kopekalla, vaan\nmyöskin viimisestä tutkinnosta lasketut kulungit, neljälläneljättä\nruplalla ja kahdeksalla-seitsemättä kopekalla, kaikki hopeassa; ja\non Porvoon konsistorion määrättävä niistä kulungeista, joita on\ntehty tutkittaessa provasti Perander'ista ja vankihuoneen saarnaaja\nRenqvististä ilmoitettuja virkavirheittä: josko Perander'ia\nkatsottiin velvolliseksi osaa ottamaan niitten maksamisessa, sekä\nsamalla ilmoittakoon mielipiteensä niitten lainkäynti-kulunkien\nmaksamisesta, joita Renqvist ja Heikki Tuhkunen asiassansa vaativat.\n\nSillä välillä ja ennen asian joutumista konsistorion tutkittavaksi,\non siellä kanneltu Renqvististä, että hän Ilomantsin seurakunnassa\nv. 1824, sekä seuraavana vuonna Porvoon kaupungissa ja Liljentaalin\nseurakunnassa on pitänyt luvattomia kokouksia hartausharjoitusten\ntoimittamiseksi; kuin myös virkaatoimittava pastori Porvoon\nseurakunnassa, lukion lehtori Kaarto Elias Alopaeus on vaatinut\nRenqvistiä vastuusen, ei ainoastaan siitä, kun hän ollessaan v. 1825\nylimääräisenä saarnaajana Porvoon kaupungissa on muka osoittanut\ntottelemattomuutta ja ylenkatsetta niille käskyille, joita lehtori\nAlopaeus hänelle viran puolesta antoi, vaan myöskin siitä, kun\nRenqvist on lehtori Alopaeus'esta muka käyttänyt loukkaavaa\nkirjoitustapaa; joista tuomiokapituli 15 p. marrask. viime vuonna\non ilmaissut mielipiteensä jutussa: sekä kyllin selväksi nähnyt\nRenqvistin jättäneen talollisen Kaarlo Kolehmaisen ripittämättä,\nvaikka hän muutamain todistajain puheen mukaan Renqvistin tultua\non ollut täydellisesti tunnossansa, mutta kun Renqvist on sanonut\nsyyksi ja monta vierasmiestä myöskin todistanut, että Kolehmainen,\nRenqvistin ollessa hänen luona, on ollut äkkipikaisessa hourauksessa,\nja kun ei ole sopinut määrätä pappismiestä semmoisessa tilassa\njakamaan sakramenttia, niin ei saatettu syyttää Renqvistiä siitä;\nkuitenkin Renqvist on käyttäytynyt sopimattomasti siinä, että hän\ntavallista kauemmin on vaivannut sairasta hartausharjoituksilla,\nsamoin jäi myös sekin Renqvistin syyksi, että hän ylempänä mainitussa\ntilaisuudessa pyhää ehtoollista jakaessa syyttömästi Heikki Tuhkusen\nehtoollispöydästä pois käski; syksyllä v. 1820 Renqvist talollisen\nNiilo Mertosen luona pidetyssä lukukinkerissä, jossa hän oli\nvirkansa toimituksessa, sattuneesta syystä laittomasti on antanut\nrangaista mökkiläisen poikaa Juhana Antinpoika Ihalaista hänestä\nilmoitetusta erhetyksestä; ja vastoin kirkkolain 19 lu'un 19 §:n\nsääntöä on Renqvist pitänyt hartausharjoituksia seurakunnissa,\njoissa hänellä ei ollut valtaa papin virkaa toimittaa; Renqvist\non osoittanut tottelemattomuutta ja ylenkatsetta esimiestensä\nkäskyille, sekä hätäisillä, laittomilla ja todistamattomilla\nmuistutuksilla henkilöistä on täyttänyt Liperin pitäjän kirkkokirjat;\nkuin myös saarnoissansa on hän käyttänyt sopimattomia lauseita;\njoiden johdosta konsistorio on katsonut Renqvistin pitävän saada\ntuomiokapitulissa vakaisen nuhteen, muistuttamalla vastedes\nvälttämään semmoisia ja muita virheitä, jos hän toivoi pysyä\npapin virassa; ja kun Renqvist muutoin on osoittanut silloiselle\nesimiehelleen provasti Perander'ille ynseyttä ja sopimattomalla\ntavalla kohdellut häntä, sekä kontrahtiprovasti Kiljander'ista\ntehnyt perättömiä syytöksiä hänen tarkastuksensa johdosta, jotka\npispantarkastus on osoittanut valheiksi ja sen ohessa käyttänyt\nsopimatonta kirjoitustapaa lehtori Alopaeus'esta, niin oli Renqvist\nsentähden tuomiokapitulissa julkisesti anteeksi pyytävä. -- Mitä\nprovasti Perander'ista ilmoitettuihin rikoksiin tulee, niin\nkonsistorio ei ole nähnyt saatettavan häntä vastuun alaiseksi\nmäärätä, ei kirkkokurin laiminlyömisestä Liperin seurakunnassa\neikä siitäkään, kun provasti oli ripittänyt salaripille määrätyn\ntalollisen Juhana Puhakan muitten hänen kotiseudullansa olevain\nhenkilöitten kanssa; jonka ohessa, ja kun kahden vuoden ajalla ei\nole kanneltuna provasti Perander'in laiminlyöneen Anna Nupposen\nripittämistä, ei konsistorio ole lainkäyntikaaren 17 lu'un 32\n§:n ja kunink. asetuksen 20 p:ltä tammik. v. 1779 mukaan nähnyt\nmyöskään saattaa provastia vastuusen niistä; kuitenkin muistuttaisi\nkonsistorio provastia ystävällisesti vasta paremmalla uutteruudella\nottamaan selvää, ei ainoastaan sairaitten tilasta, joiden luo häntä\nkutsutaan, vaan myöskin heidän etäisyydestänsä hänestä tai muista\npappismiehistä ennen, kun hän neuvoo luoksensa tullutta hakiaa\nmuuanne, niin myös muistutetaan (häntä) opettajan velvollisuudesta,\nettei hän toistaiseksi lykkäämällä ehtoollisella käyntiänsä antaisi\nsyytä uskoa hänen halveksivan kalliitten armonvälikappaleitten\nkäyttämistä; ja kun kiertokouluopettaja Hasselinista ei saatettu\ntoteen näyttää semmoista virkarikosta, josta häntä konsistorio\nsaattaisi välittömästi tuomita, ja kun se on seurakunnan pastorin\nkatsottava, että kiertokouluopettaja virkansa säännöllisesti\nhoitaa ja muutoin hänen kanssansa laillisesti menetellä, niin on\nse sikseen jätettävä. Muutoin on provasti Perander ja vankihuoneen\nsaarnaaja Renqvist määrätty puolekkain kumpainenkin maksamaan\nkantajalle, kruununnimismies, taloudenjohtaja Gustafsson'ille\nkihlakunnan oikeuden tuomitsema palkinto Gustafsson'in kulungeista\nasiassa, yhteensä neljäkuudetta ruplaa kuusiseitsemättä ja\nkaksikolmatta osaa kopekkaa hopeassa; jota paitsi Renqvistin pitää\nmaksaa lunastus niistä konsistorion päätöksen kappaleista, jotka\nannetaan kontrahtiprovasti Kiljander'ille ja lehtori Alopaeus'elle,\nkumpainenkin näistä maksaa kolme ruplaa neljäkolmatta kopekkaa\nsanottua rahaa; mutta Renqvistin ja Heikki Tuhkusen vaatimat\nlainkäynti palkinnot on konsistorio kumonnut.\n\nKun juttu sittemmin keisarilliseen hovioikeuteen tuli, ja koska\nRenqvististä on kanneltu ja tuomiokapituli, miten jo mainittiin,\ntuomitsi hänet vastuusen Porvoon kaupungissa ja Liljendalin\nseurakunnassa Turun hovioikeuspiirissä hartausharjoitusten nimellä\npidetyistä luvattomista kokouksista ja esimiehelleen lehtori\nAlopaeus'elle osoittamasta tottelemattomuudesta ja penseydestä,\nsekä siitä, kun Renqvist siinä on käyttänyt lehtori Alopaeus'sesta\nsopimatonta kirjoitustapaa, määrännyt Renqvistin lehtorilta\njulkisesti anteeksi pyytämään, on keisarillinen hovioikeus\nkirjoituksessaan 18 päivänä viime heinäkunta lykännyt asian\nkeisarilliseen Turun hovioikeuteen, joka siihen yhtyisi lain ja\nasianhaarain mukaan; tämän johdosta on mainittu keisarillinen\nhovioikeus päätöksellä 9 p:ltä seuraavaa elokuuta hyväksynyt\ntuomiokapitulin lausunnon siitä vastuusta, johon Renqvist edellä\nsanotuista Porvoon kaupungissa ja Liljendalin seurakunnassa tekemistä\nrikoksistaan on tuomittu, sekä kun Renqvist oli syytettynä monesta\nvirkavirheestä, joita on tehty tämän keisarillisen hovioikeuden\npiirissä, mitkä siis olivat täällä tutkittavat, on lykännyt jutun\ntämän keisarillisen hovioikeuden lopullisesti käyteltäväksi.\n\nMitä sillä tavoin oli tapahtunut, on keisarillinen hovioikeus ottanut\ntutkiaksensa; ja katsoo kohtuulliseksi hyväksyä sekä kihlakunnan\noikeuden julistaman päätöksen talollisesta Heikki Tuhkusesta että\ntuomiokapitulin lausunnon kiertokouluopettajasta Hasselinista;\nsamoin hyväksytään myös tuomiokapitulin päätös provasti Perander'in\nvapauttamisessakin syytöksistä, että hän seurakunnassaan oli muka\nlaiminlyönyt kirkkokuria, sekä jaksaessaan pyhää ehtoollista\ntalolliselle Juhana Puhakalle, joka oli rikoksesta vastaiseksi\nsalaripille määrätty, ei ollut seurannut siitä säädettyä järjestystä;\nmitä taas provastista tehtyyn ilmoitukseen tulee, että hän olisi\nlaiminlyönyt tärkeän ripitysretken talollisen vaimon Anna Nupposen\nluokse, minkä virkarikoksen tutkimisesta konsistoriolla ei ole\nollut laillista syytä luopua sillä perusteella, että kannetta siitä\nei oltu tehty kuninkaallisessa asetuksessa 20 p:ltä tammikuuta\n1779 määrätyssä ajassa, niin on tutkimalla selvinnyt provasti\nPerander'illa sinä päivänä, jolloin häntä kutsuttiin ripitysretkelle,\nolleen osa Liperiläisiä kokoon kutsuttuna aprakoitansa maksamaan,\nmissä toimessa hän samana päivänä olikin ollut, sekä että provasti\nsiitä syystä, ja kun hakia ei hänelle kertonut sairaan olleen\nniin heikon, ettei pyydetty retki sietänyt mitään viivytystä,\noli käskenyt hakijan kutsumaan kappalaista Forstén'ia, joka oli\nollut virkaatoimittavana pappina Kontiolahden kappelissa, mihin\nseurakuntaan sairaskin kuului ja jolta sitä paitsi, mikäli provasti\ntiesi, silloin ei ollut esteitä muista virkatoimista; mihin nähden\nkeisarillinen hovioikeus, muuttamalla tuomiokapitulin päätöksen,\nei katso saatettavan provasti Perander'ia, joka kerrotulla tavalla\noli pitänyt huolta siitä, ettei sairaalta puuttunut pyydettyä\npapillista apua, tässä osassa määrätä mihinkään vastuusen; kuitenkin\njättää keisarillinen hovioikeus muuttamatta konsistorion lausunnon\nmuistutuksesta, mitä provasti Perander'in katsottiin pitävän saada\nsekä ripitysretkistä yleensä että uskonnon opettajan velvollisuudesta\nitse asianmukaisesti armonvälikappaleita seurakunnassa käyttää.\n\nSaarnaaja Renqvististä kannellusta asiasta, ja ensinkin hänen\nmenettelemisestänsä Juhana Antinpoika Ihalaisen kanssa näyttää,\nettä Renqvist tuomiokapitulissa kuin myös kihlakunnan oikeudessa\non tunnustanut ilmoitetussa lukukinkerissä talollisella Niilo\nMertosella syksyllä v. 1820 antaneensa kepillä rangaista\nJuhana Ihalaista saattaaksensa siten häntä tunnuslamaan sitä\nnäpistysrikosta, jota hänestä ilmoitettiin; yhtä kaikki ja kun\nRenqvist tutkittaessa on tämän tekonsa selittänyt, ettei hän siihen\nryhtymisellä tarkoittanut pakoittaa Juhana Ihalaista tunnustamaan,\nvaan ainoastaan kurittaa häntä rikoksesta, jonka Renqvist on nähnyt\ntodeksi Ihalaisesta, sekä kun laillista todistusta muusta suhteesta\nvalalla kuulusteltujen vierasmiesten kertomuksella ei saatettu\nvahvistaa; niin ei katsonut keisarillinen hovioikeus saatettavan\ntuomita Renqvistiä valtiovallan rikkomisesta; mutta kun se on\ntunnustettu ja todistettu, että Renqvist sanotussa tilaisuudessa\nainoastaan yksityisesti hänelle ilmoitettua Juhana Ihalaisen\nrikoksesta, ja vaikka tämä lakkaamatta puolusti viattomuuttaan, on\nomavaltaisesti ryhtynyt silloin kokoutuneen joukon läsnäollessa\njulkisesti kurittamaan Juhana Ihalaista, ja sittemmin, yhtä\nyksinkertaisesti tuin tarpeettomastikin, kirkonkirjoihin merkinnyt\nIhalaisen näpistelleen ja varastelleen, ja sentähden sanotulla\ntavalla kärsineen rangaistuksen; niin luetaan tämmöinen rikoksellinen\nkäytös Renqvistille virkansa toimituksessa viaksi; ja kun valalla\nkuulusteltujen vierasmiesten todistus on ilmoittanut, että talollinen\nKaarlo Kolehmainen Renqvistin tultua häntä ripittämään ja suuremman\nosan siitä pitkästä ajasta, jonka Renqvist viipyi hänen luonansa,\nvaikka vuoteen omana ja heikkona sairaana, oli kuitenkin selvässä\ntunnossansa, mutta että Renqvist, kun hänen olisi pitänyt oikein\ntäyttää kutsumuksensa, silloin pitäen laveita hartausharjoituksia,\njoissa sairaskin oli osallisena, on kuluttanut ajan, jolloin sairaan\nvoimat aina enemmän ja enemmän heikkonivat, sekä lopuksi lykännyt\nehtoollisen antamisen seuraavaan päivään, jolla ajalla Kolehmainen\noli kuollut; sentähden katsoo keisarillinen hovioikeus Renqvistin\npitävän myöskin tämän sopimattoman käytöksensä laillisesti palkita.\n\nTalollisen Heikki Tuhkusen Renqvististä nostamasta kanteesta on\nnähty, että Renqvist edellä sanotulla ajalla, kun Tuhkunen muitten\nehtoollisvieraitten kanssa kirkossa oli tullut alttarille saadaksensa\narmovälikappaleita, oli julkisesti pois käskenyt hänet kelvottomana,\nvaikka Heikki Tuhkunen ei elinpäivänänsä ollut pastorilta saanut\nmuistutusta, ettei hän saisi niitä käyttää tai että hän jollakin\ntavalla seurakunnan yhteydestä olisi eroitettu, vaan oli kappalainen\nhänen rippisaarnassa oltuansa tavallisuuden mukaan ehtoollisen\nnautintoon päästänyt; minkä vuoksi Renqvist myös tästä rikoksestansa\npapinviran toimituksessa on vastaava; samalla katsoo keisarillinen\nhovioikeus samoin kuin tuomiokapitulikin Renqvistin siinä menetelleen\nlakia vastaan, kun hän on pitänyt hartausharjoituksia Ilomantsin\nseurakunnassa, johon hän ei ollut valtuutettu saarna-virkaa\ntoimittamaan; keisarillinen hovioikeus myöskin havaitsee Renqvistin\nrikkoneen osoittamallansa tottelemattomuudella ja ylenkatsomalla\nniitä käskyjä, joita provasti Perander virassa hänelle antoi, sekä\nettä Renqvist on saarnoissansa käyttänyt loukkaavia ja sopimattomia\nlauseita.\n\nMäärättäessä vastuuta, mihin Renqvist näissä on itsensä saattanut,\nkatsoo keisarillinen hovioikeus kohtuulliseksi, muuttaen\ntuomiokapitulin lausunnon, yhdeksi vuodeksi eroittaa Renqvistin\npapinvirkaa toimittamasta, johon luetaan keisarillisen Turun\nhovioikeudenkin edellä mainitun päätöksen mukaan syyksi otetut\nrikokset kuninkaallisen kirkkolain 19 lukua ja 19 § vastaan. Ja\nkun Renqvist on sen ohessa tuomiokapituliin ilmoittanut provasti\nPerander'ista törkeänlaatuisia virkavirheitä, sekä myöskin tehnyt\nmonta perätöntä syytöstä erhetyksistä siinä provastitarkastuksessa,\njonka provasti Kiljander toimitti maaliskuussa v. 1821 Liperin\nseurakunnassa, ja ei ole näitä ilmoituksiansa sen perästä epuuttanut,\nvaan sitä vastoin kiihkeästi jatkanut niitä myöskin keisarilliseen\nhovioikeuteen, sekä niitä, jotka koskemat provasti Perander'ia,\non koettanut osaksi toteen saattaa, vaan se on turhaksi mennyt;\nsentähden, ja kun keisarillinen hovioikeus ei havaitse kuitenkaan\nvalitusten ja ilmoitusten provasti Perander'ista lähteneen vihasta\nja pahansuopuudesta, katsoo keisarillinen hovioikeus Renqvistin\nansainneen näistä perättömistä ilmoituksistansa Rikoskaaren 60 luvun\n2 §:n mukaan sakkoa kolmekymmentä taaleria tai neljätoista ruplaa\nneljäkymmentä kopekkaa hopeassa, sekä tuomiokapitulissa julkisesti\npyytää anteeksi provasteilta Perander'ilta ja Kiljander'ilta;\nsanotut sakot, jotka jaetaan valtion, kihlakunnan ja asianomaisten\nriitamiesten kesken, on Renqvist varain puutteessa sovittava\nkahdentoista päivän vankeudella vedellä ja leivällä. Mitä paitsi\nRenqvist on keisarillisen Turun hovioikeuden päätöksen mukaan\nlehtori Alopaeus'ta vastaan tekemät rikoksensa sovittava. Muutoin\nvelvoitetaan Renqvist yksinään vastaamaan juttuun määrätylle\ntaloudenjohtaja ja kruununnimismies Gustafsson'ille määrätystä\npalkinnosta, sekä sen johdosta Gustafsson'ille maksamaan\nhänen kihlakunnanoikeuteen antamansa rätingin mukaan yhteensä\nneljäseittemättä ruplaa kuusiseitsemättä kopekkaa hopeassa,\njossa kihlakunnanoikeuden ja tuomiokapitulin lausunto täten\noikaistaan; jota vastoin sanotun oikeuden ja tuomiokapitulin\npäätöksessä se kohta, joka koskee Antti Ihalaisen, Renqvistin\nja Heikki Tuhkusen vaatimia lainkäynti-kulunkien palkinnoita\nsekä Renqvistin velvollisuutta riitamiehillensä maksaa lunastus\ntuomiokapitulin päätöksestä, on pitävä paikkansa; asiain näin ollessa\nse lainkäynti-kulungin palkinto, jota Renqvist keisarillisessa\nhovioikeudessa pyysi, ei ole maksettava.\n\nSisässä olevasta palkastansa ei Renqvist, kun hän on sopimattomasti\nnostanut kanteita tässä asiassa, saa tiliä konsistoriolta.\n\nOikein kirjoitetuksi keisarillisen hovioikeuden päätöksestä todistaa\nkeisarillisen Waasan hovioikeuden arkistonhoitaja 12 p. maalisk. v.\n1828.\n\n                                    toimittajan sijainen:\n                                         C. J. Boy.\n\n23. _H. B. Nilsson'in kirjoitus_, v. 1826.\n\nVaikka minulla ei ole onnea olla tuttu teidän ylhäisyytenne\nkanssa, toivon kuitenkin vanhana rehellisenä miehenä saavuttavani\nsuosiotanne, kun minä nyt uskallan valittaa teidän ylhäisyytenne\nyleisesti tunnetulle oikeudellisesti jalolle mielialalle ja\nihmisrakkaudelle siitä, kun Porvoon pispa ja konsistorio ovat\njulmimmalla tavalla vainonneet pappismies H. Renqvistiä.\n\nMinä monen hurskasmielisen ja kristillisen ihmisen kanssa, tunnen\nhänen erityisesti. Päin vastoin, mitä pispa on hänestä valittanut,\nsaatan minä teidän kanssansa vakuuttaa Renqvistillä olevan totisen\nJumalan pelon ja nuhteettoman elämän, hän on oikeuden, hengen mies\nsekä hänellä on lempeä ja sävyisä luonne, ja tosiaankin vapaa\nkaikesta kiihkosta, innosta ja väärästä opista, joilla pispa ja\nkonsistorio ovat merkinneet hänen hartausharjoituksensa, joita\nhe -- ainoastaan he -- ovat kutsuneet luvattomiksi. Renqvistin\nvalituskirjasta ja konsistorion viimeisestä päätöksestä sekä muista\nsisään lähetetyistä asiakirjoista näkee teidän ylhäisyytenne varman\ntotuuden, josta minä nyt otan vapauden nöyrimmästi jutella.\n\nRenqvistiä on vainottu siitä kun hän on uskaltanut nuhdella\nsilloista pastoriansa Liperissä h:ra provasti Perander'ia monesta\nvirkarikoksesta ja seurakunnassa valloillaan olevista suurista\nepäjärjestyksistä, muun muassa senkin, ettei provasti itse 3\nvuoden ajalla ollut käynyt Herran korkealla ehtoollisella, eikä\nollut kirkossa muuta, kuin 3 tai 4 kertaa vuodessa, vaikka kirkko\non ainoastaan 3 à 400 askeleen päässä pappilasta. Tämä Renqvistin\ntoimi, seurauksena oikeasta uutteruudesta Jumalan kunniaksi saattaa\nPerander'ia ajattelemaan ja oikaisemaan sitä mitä piti oikaista,\nvaikutti sellaisen närkästyksen hänessä Renqvistiä kohtaan, ettei\nhän ainoastaan ilmoittanut sitä konsistorioon julkisena ynseytenä,\nvaan myös nosti jutun Renqvistiä vastaan kihlakunnan oikeudessa, joka\nhänen tuomitsi valtiovalan rikkomisesta vankeuteen. Keisarillinen\nWaasan hovioikeus vapautti hänet kuitenkin hyvin oikeudellisesti\nvankeudesta ja lykkäsi jutun uuteen tutkintoon, minkä perästä\nkihlakunnan oikeus vapautti hänen kaikesta vastuusta.\n\nSillä välillä oli pispa yksipuolisesti ja ilman täydellistä syytä\nvalittanut hänen Majesteetillensa, Keisarille valheellisesti\nRenqvistin kiihkosta ja väärästä opista y.m. ja saanut armollisen\nkäskyn paroni R. H. Rehbinderin kautta, että Renqvist asetettaisiin\nPorvoon kaupunkiin papilliseen virkaan konsistorion katsottavaksi,\nsekä että hän saisi siitä palkan. Mutta sen sijaan määrättiin\nhän rehtorin virkaan Porvoon koulussa ja sittemmin kiellettiin\nmäärä-ajaksi papinvirkaa toimittamasta osoitetun tottelemattomuuden\ntähden. Tämän viralta poispanon kumosi kuitenkin keisarill. Turun\nhovioikeus v. 1826 ja käski konsistorion taas asettamaan Renqvistin\npapilliseen toimeen. Sen perästä sai hän kerran toisen saarnata sekä\notettiin ylimääräiseksi tuomiokapitulin apulaiseksi.\n\nSittemmin kehoitti pispa h:ra kenraalikuvernöriä asettamaan\nRenqvistin Svartholman linnaan vankien saarnaajaksi, jossa hän sai\npankkoruplan päivältä palkkaa ja kiellon, ettei hän askeltakaan\nliikkuisi linnasta. Hän oli niinmuodoin pantu sivili vankeuteen.\n\nJa kun konsistorio Renqvistin, Perander'in ja monen muun välillä\nteki jutussa päätöksen, vapautettiin Renqvist muusta vastuusta, kuin\nsaada käytöksestänsä muistutus konsistoriolta sekä anteeksi pyytää\nprovasteilta Perander'ilta, Kiljander'ilta ja Alopaeus'elta. Koko\ntältä ajalta 2 vuodelta ja 5 kuukaudelta, jotka Renqvist käskystä\nPorvoon kaupungissa palveli, ei hän saanut muuta kuin 80 pankkoruplaa\npalkkaa.\n\nMinä olen vaivannut teidän ylhäisyyttänne kertomalla sitä kovaa,\nepäkristillistä ja ansaitsematonta kohtelua, jota Renqvist jo 5\nvuotta on saanut kärsiä ja jolla ajalla hän vaimonsa ja neljän lapsen\nkanssa on ollut hädässä ja kärsimyksessä ainoastaan sentähden, että\nhän papin valansa mukaan ja hellän omantuntonsa kehoituksesta on\nkoettanut poistaa epäjärjestystä ja muistuttaa pastoriansa viran\nlaiminlyömisestä, tätä miestä, jota pispa silminnähtävästi ja\njulkisesti on ottanut puolustaaksensa ja mahdillansa varjellut.\n\nMuutamia sanoja uskallan lopuksi nöyrimmästi lisätä Renqvistin\nhartausharjoituksista, joita konsistorio laittomasti kutsuu\nluvattomiksi. Missä ovat Suomen lait ja asetukset, jotka kieltävät\npappismiestä kotonansa tai muualla muitten ihmisten kanssa pitämästä\nyhdessä rukouksia? Päinvastoin tulee hänen, kirkkolain 12 luvun 1 §:n\nmukaan, \"kehoittaa kansaa, joka päivä rukoilemaan Jumalaa niin hyvin\nkotona, kuin yhteisesti ja erittäin seurakunnassa.\" Ja kun pispa on\nuskaltanut valittaa Renqvistin kiihkosta ja väärästä opista itse\nKeisarillisen istuimen edessä. olisi ainakin ollut toivottava, että\nhän olisi todistanut valituksensa oikeuden jollakin konsistoriossa\npidetyn tutkinnon pöytäkirjalla. Mutta kun ei ole mihinkään toimeen\nsiinä ryhdytty, ei varmaankaan pispa eikä konsistorio ole katsonut\nRenqvistin olevan vääräoppisen. Mitä paitsi, kuinka se sopisi\nmäärätä vääräoppiseksi arveltua miestä vangeille saarnaajaksi? Eikö\nheidän sielujansa pidetä yhtä kalliisti lunastettuina, kuin kaikkien\nmuitten ihmisten, kun heille tahdotaan antaa ainoastaan väärä-oppinen\nsielunpaimen? Koko menettely Renqvistin kanssa näyttää todistavan,\nettei tarkoitus ollut muuta, kuin pahentaa viatonta miestä\nhallitsialle ja yleisölle ja tehdä hänet ikipäiviksensä onnettomaksi.\nSe todistaa, mitä Renqvist itse selittäessään provasti Alopaeus'en\nkannetta syystä valittaa, että semmoinen kohtelu osoittaa yksityistä\nvainoa ja jumalatonta aatetta.\n\n24. _Kirje provasti, tohtori Rancken'ille_ 25 p. toukok. v. 1827.\n\nTäten saan minä nöyrimmästi lausua velvollisen kiitokseni ei\nainoastaan teidän, h:ra tohtori, arvoisasta ja lohduttavasta\nkirjoituksestanne vaan myöskin niistä rahoista, jotka minä\nolen saanut. Kuinka ihastuttavaa eikö se ole minulle täällä\nPatmoksessani, että joka Jumalan ja kristillisyyden ystävä minua\nainakin kirjeellisesti muistaa! Aina 16 päivästä viime elokuuta olen\nminä Porvoon konsistorion vainon johdosta ollut herrasvankeudessa\ntällä saarella. Sillä määräys linnan päällikölle sisältää, etten\nminä millään tekosyyllä saa tilaisuutta käydä muualla minun\npalveluspaikastani tai linnasta. Viime talvena koettelin nöyrillä\nkirjoituksilla niin hyvin h:ra valtiosihteri kreivi Rehhinder'ille\nkuin h:ra kenraalikuvernörille saada vapautta vankeudestani; mutta\nsain vastaukseksi konsistorion kautta maan toria ja nuhteita\nSopimattomasta menettelystä, etten minä konsistorion kautta\nkirjoittanut rukouskirjaani näille herroille, vaan olen uskaltanut\ntehdä sen välittömästi sekä että minä olen esiintuonut perättömän\nilmoituksen, kun olen sanonut minua pidettävän vankeudessa\npalveluspaikassani ja rukoillut vapahdusta siitä. Kuitenkin minä olen\nvalittanut konsistorion viimisestä päätöksestä keisarilliseen Waasan\nhovioikeuteen ja uskallan tästä valituskirjasta lähettää otteen\nh:ra tohtorille, joka, ollen hellä Jumalan asiasta ja viattomain\nihmisten kärsimisestä, mielellään tahtoo saada tarkemman selvän siitä\npitkällisestä vainosta, jonka tämän ajan korkeasti oppineet ovat\nsytyttäneet minua vastaan, tai siitä vääryydestä, jota konsistorio\nja provasti P. niin monena vuonna ovat minulle tehneet. Kirjoitus on\ntosin kovin pitkä, mutta minä en ole saattanut tehdä sitä lyhemmin,\nkun olen katsonut olevan tarpeellisen antaa hovioikeudelle tarkan\nkertomuksen kaikesta ja sitä paitsi olen tottumaton kirjoittamaan\nlyhyesti ja kuitenkin ymmärrettävästi.\n\nPatmos, 25 p. toukok. 1827.\n\n                                       Henr. Renqvist.\n\n25. _Jakob Ewel'in lähetyskirja_ 9 p. helmikuuta 1835.\n\nMinun rakas entinen opettajani ja opetus-isäni! Voikaat hyvin ja\nJumalan armo olkoon teidän ja vaimonne ja lapsenne kanssa!\n\nKoska me saamme vielä sen armon Jumalalta, että puhutella toisiamme\nkirjallisesti, niin minä nyt lähestyn teitä pitkän ajan perästä\nsangen suurella kiitoksella kaiken teidän hyvyytenne edestä minua\nkohtaan. Syy, minkätähden en ole ennen vastannut teidän kirjaanne\n6 p. syyskuuta 1834, on se, että minulla oli se ajatus, että niitä\nkirjoja toivoin tulevan tänne Waasan markkinoille, niinkuin niitä\ntuliki jo syys-markkinoille, nimittäin _Salattu elämä, Huutavan ääni,\nArmellan elämäkerta ja Johan Arndtin Totisesta kristillisyydestä\nensimäinen kirja_, niin että Waasan pukpintarilla on nytki niitä\nkolmia edellä mainituita. Minun rakas opetus-isäni, te mainitsitte\nkirjassanne, että minä tulisin sinne, johonka minä olisin kyllä\nmieluinen, mutta nyt tältä erältä se taitaa jäädä muutamien syitten\ntähden. Te myöski sanotte saaneenne sen rahan, jonka minä teillen\nlähetin; ja minä olen saanut kaikki ne lukukirjat, jotka te sanotte\nlähettäneenne, sekä Salattu elämä kirjan, että Marttyrein kirjan,\nja Käsikirjan ja muutamia Rukouksen tarpeellisuudesta, jotka kaikki\nolen rehellisesti käteeni saanut. Kuin te nyt tästä edes minulle\nkirjoitatte, niin lähettäkäät kirja samoin kuin ennenki herra rovasti\nSakarias Forsmannin tykö, niin minä sen vissisti saan käteeni.\n\nTe neuvotte eli varoitatte minua kirjassanne pysyväisyyteen\njumalisuudessani, jonka neuvon minä aivan hyvällä mielellä vastaan\notin, ja olen Jumalan armon ja voiman kautta teidän neuvoja hyväkseni\nkäyttänyt ja harjoittanut. Mutta suurella murheella täytyy minun\nvalittaa, että en näe vielä mitään hedelmätä työstäni. Sillä\nkaikki sukulaiseni elävät suruttomuuden tilassa; paitsi minun\nisä-vainajani sisarta on vaan yksi, joka harjoittaa oikiaa Herran\npelkoa. Mutta Jumalalle ja Karitsalle olkoon kiitos ja ylimmäinen\nylistys sen edestä, että tässä vähäisessä seurakunnassa on lähemmäksi\nkaksikymmentä sielua, jotka harjoittavat sisällistä jumalisuutta.\nMutta niitä väärä-uskolaisia on täällä paljo, jotta sanovat, että\nhelvetistä pääsee pois, kuin sieltä jonkun ajan on ollut. He ottavat\nvielä Raamatusta todistuksia puhettensa päälle ja selittävät väärin\npäin Jumalan pyhän sanan. Ne Raamatun paikat, jotka he ottavat, ovat\n1 Kor. 3: 13, että meidän tekomme tuli koettelee, ja Vapahtajan\npuheet velan maksamisesta ja viimeisestä ropoista, Matth. 5: 26,\nja että pitää tuleman yksi lammashuone ja yksi paimen. He sanovat\nmyöskin, että kuolleitten edestä pitää rukoileman ja ovat minulta\nkysyneet, jos te olette siitä mitään minulle puhuneet eli mitä se\non, kuin 2 Makkaberein kirjassa 12 luvussa ja viimeisissä värssyissä\npuhutaan. Kuin te minulle kirjoitatte, niin antakaat näistä\njollakulla radilla selitystä avuksi näitä minun vihollisiani vastaan.\nEt ole tästäkään miesrievusta tällä haavalla vielä mitään, eikä hänen\njumalisuudestansa, jonka myötä tämän kirjan lähetän. Hänen nimensä on\nJakob Akkola, ja hän on meidän pitäjästä. Sen minä itsestäni sanon,\nettä Jumalan armosta olen se, kuin minä olen, ja ettei Jumalan henki\nole minua vielä lakannut nuhtelemasta ja vetämästä puoleensa.\n\nEi nyt mitään muuta tällä erällä, vaan tuhansia terveysiä teillen\nkaikille, mutta erinomattain teille, minun rakas opetus-isäni.\nSanokaat terveysiä minun puolestani kaikille uskonveljille ja\n-sisarille, mutta erinomattain Norlunnille, Pakille, Kirvoimäelle,\nPylkkäselle, Klatelle (?), Jusolalle, Nyperille. Minä annan teidät\nkaikki Kolme-yhteisen Jumalan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen haltuun ja\nhuomaan. Toivotan kaikkea hyvää! -- Wähästä Kyröstä 9 p. helmikuussa\n1835.\n\n                                               Jakob Eweli.\n\n26. _Lähetyskirja samalta_, 28 p. lokakuuta 1837.\n\nMinun rakas opettajani ja opetusisäni! Voikaat hyvin ja Herran armo\nja rauha olkoon teidän ja lastenne kanssa!\n\nKoska minä nyt näin pitkän ajan perästä vastaan teidän rakasta ja\nystävällistä kirjanne 25 päivästä heinäkuussa, jossa te pyydätte\nminulta tietoa sieluni asiasta eli tilasta, niin nyt nöyryydessä\nsen tunnustan, että kylmäkiskoisuus ja penseys tahtoo voittaa sekä\nrukouksessa että Jumalan sanan lukemisessa, ja sitä vastaan hallita\nhempeys puheissa ja halullisuus maailmaan ja rakkauteen. Kuitenkaan\nei ole Herran armo minussa ollut vaikuttamaton, sillä minä en\nkuitenkaan ole ehdollisiin synteihin langennut, eikä hänen Henkensä\nole lakannut minua alati muistuttamasta ja Jesuksen tykö vetämästä.\nSentähden Kiitetty olkoon Jesuksen nimi Ja hyvin lausuttu aina, Sillä\nse on satama ja niemi, Joka meille rauhan lainaa j.n.e. Minä olen\nollut terveenä ruumiin puolesta ja sekä vaimoni että lapseni ovat\nterveenä... Malmberg, josta te mainitsette, oli täällä kesäkuussa\nja otti minulta kirjoja 8 Itse koettelemusta, 10 Ystävällistä\nvaroitusta, 5 Huutavan ääntä. Kyllä hän niistä lähettää teille\nrahan ja tiedon. Se vaimoihminen Isosta Kyröstä kotosin, josta te\nkirjassanne mainitsette, on vielä pysynyt jumalisuudessansa. Teidän\nkäskynne jälkeen annoin minä kahden riksin edestä kirjoja hänen\nköyhyytensä avuksi.\n\n                                              Jakob Eweli.\n\n27. _Ulosveto \"Wäärän opin kauhistus\" kirjasta_. [Katso Wäärän opin\nkauhistus. Kuopiossa 1854, s. 112.]\n\nKuin he ensikerran tulivat Liperin seurakuntaan, jossa minä\n(nimittäin Renqvist) siihen aikaan olin papin viran toimittajana,\nniin oli heitä 4 eli 5 henkeä. Toisella kerralla tuli jo itse\npäämieskin usiampain apulaistensa kanssa. Mutta ei he kielistänsä\nminulle mitäkään sanoneet, eikä niillä puhuneet, kuin he tiesivät,\netten minä niitä kärsinyt. Sillä minä olin jo sitä ennen eli jo v.\n1817 tullut ymmärtämään, ettei mokomat kielet ole muun kuin pahan\nhengen antamat villitykset. Eikä he myöskään minun kuulteni puhuneet\nrukouksen poisheittämisestä eikä muista villityksistänsä. Kuitenkin\nolivat he kotia palatessansa kylissä heränneillen ihmisille sanoneet:\ntällä tavalla kuin te olette alkaneet sielunne asian valvomisen ei\ntule tolkkua koko talkkunastanne; sillä tämä teidän pappinne pitää\nteitä lain piinan penkissä, tuin hän itsekin siinä on; ja vaikkei\nhän sitäkään tekisi, niin ei hän kuitenkaan tiedä sielunne tiloja\nja sentähden ei hän myöskään taida ojentaa teitä oikialle tielle.\nSiihen asiaan tarvitaan hengellisillä kielillä puhujat; sillä ne\ntietävät, missä tilassa kukin ihminen on sielunsa puolesta, ja sen\nvuoksi he myöskin taitavat ojentaa oikialle tiellen. Mutta kuin\ntämä teidän pappinne ei mitään tiedä erinomaisista Pyhän Hengen\nvaikutuksista, vaan ne omat hänelle hulluus, niinkuin Paavali sanoo,\nniin sentähden emme saata tänne teillen lähettää kielillä puhujoita,\njonka tähden tarvitsisi joitakuita teistä tulla meidän puolelle\nsaamaan kielillä puhumisen lahjan, jotka sitten olisivat ojentajina\nkaikille muillenkin, ja heistä sitte se lahja tulisi muillenkin\nniille, joillen se tulisi. Tähän heidän hyvään neuvoonsa jo muutamat\nrupesivatki suostumaan ja sentähden olivat liiton keskenänsä tehneet\nlähteäksensä sinne. Mutta juuri heidän lähtöpäivänänsä tapahduin\nminä tulemaan sairasta ripittämään siihen kylään, josta he olivat\nlähtemässä, jossa tilassa yksi lähtemistä toki ilmoitti minullen koko\nheidän aikomuksensa. Ja kuin minä sitten selitin heille ne kielet,\njoita oppimaan he olivat lähtemässä, niin ei yksikään ainoa lähtenyt\nmokomaan kielten kouluun. Mutta kun minä pelkäsin seurakunnassa\nolevan muitakin, joilla olisi aikomus sinne lähteä, niin minä yhtenä\nsunnuntaina saarnastuolista kuuluutin, ettei yksikään mahtaisi\nolla niin hullu, joka läksisi mokomiin mustalaisten kulkemisiin.\nJa sen jälkeen ei enää kuulunutkaan senkaltaisia aikomuksia, sitä\nvähemmin tapahtui lähtemisiä mokomaan kielten akatemiaan. Jolla\ntavalla päästiin siitä seikasta. Kuitenkaan ei kauvan oltu rauhassa,\nkuin jo tuli villitsiäin joukkokunnasta yhtä haavaa kolme kielillä\npuhujata, jotka ei kyllä minun saapuilla ollessani ilmoittaneet\nkieliänsä; mutta minun poissaollessani olivat he kielillänsä puhuneet\nminun asuntohuoneessanikin. Kuitenki he olivat julki jumalattomat\nulkonaisessaki käytöksessänsä, niin ei kukaan lukua pitänyt heistä,\neikä heidän kielistänsä, jolla tavalla heidänkin yrityksensä meni\ntyhjään. Mutta ei vieläkään päästy heistä urkoin rauhaan. Sillä\nyhtenä lauantai-iltana, minun pitäessäni rukouksia kirkkotuvassa\nkirkkoväen kanssa, rupesi yksi mies villihenkien lahkokunnasta\nkorkealla äänellä panemaan kieltänsä, mutta kuin minäkin ymmärsin\nyskän, nousin minä ylös polviltani ja käskin muutki nousemaan ja\ntarttumaan siihen älinän pitäjään mieheen ja kantamaan hänen ulos\nkoko huoneesta, joka myöskin niin tehtiin, ja se saatti, että toki\nsiihen paikkaan jäi häneltä koko hänen kielensä: sillä ei hän enää\nniillä puhunut, maikka hän oli koko kesän työmiehenä seurakunnassa.\nMutta kuin näitten kielten rohvessuorit (professorer) saivat kuulla,\nkuinka minä olin pilkannut heidän kieliänsä ja ne hylännyt, ja\nerinomattain kuin heidän päärohvessuorinsa (primarius) sen kuuli,\nniin ei hän enää, ei suusanalla, eikä kirjallisesti tullut antelemaan\nminullen niinkuin ennen, evankeliumin suloisia lohdutuksia eli\nlohduttelemaan minua näillä tavallisilla lohdutussanoilla: _joka ei\ntyötä tee, vaan uskoo sen päälle, joka jumalattoman vanhurskaaksi\ntekee, hänen uskonsa luetaan vanhurskaudeksi_ Rom. 4: 5. Vaan\nkirjallisesti tuli kaikkein suurimmalla lain pahalla minua otsaan\nlyömään, sanoen: sinä, sen jaaveli, olet langennut pilkkaan Pyhää\nHenkeä vastaan, _jota sinullen ei anneta anteeksi, ei tässä, eikä\ntulevaisessa maailmassa_ Matth. 12: 31,32. Ja sen lisäksi sanoi: jos\net sinä itse tahdo mennä Jumalan valtakuntaan, niin älä ehkees estele\nmuita sinne menemästä Matth. 23: 13 ja sen kautta tee helvettiäs\nvielä kuumemmaksi kuin se jo ilmanki on j.n.e.\n\n28. _H. Renqvistiltä_ 14 p. elok. 1824. [Näissä H. Renqvistin\nkirjeissä on kirjoittaja jättänyt pois ne, jotka eivät yleisesti\nhyödytä. Kirj. muist.]\n\nRakkahin veljeni! Sinä luultavasti tiedät, että minua on taas\nkutsuttu uudestaan Porvoosen, ryhtyäkseni siellä virkatoimeen,\nminkätähden nyt jouduttaun matkalle sinne; mutta en saata, vaikka\nminulla on kiire, jättää sinua tervehtimättä musteella ja kynällä,\nkun ei käy laatuun personallisesti, koska minulle Rautalammitse on\nsuorempi tie, jota aion matkustaa.\n\nJo kauan sitte olen saanut sinun viimisen kirjeesi ja vasta nyt\nvastaan siihen. Sinä sanot, että minun pitäisi olla enemmän\nevangelinen niin hyvin itseni kuin sanankuuliaini suhteen. Minä sanon\nsitä vastaan, että minun, sinun ja kaikkien ihmisten pitäisi olla\nenemmän lailliset, kuin me olemme: sillä parempi on olla lain, kuin\nsynnin orjana. Sillä heräämisen pu'ussa tai sen varjossa emme saa\nrikkoa lakia, jota me yhtä kaikki olemme tekevät, jollemme ahkeroitse\nolla tottelevaiset, rakkaat y.m. Jumalalle. Ja sitä emme ahkeroitse,\nkun emme huuda armoa ja apua, ja niinmuodoin olemme me tahallamme\ntottelemattomia ja ilman rakkautta. Minä heti selitän lauseeni.\nSinä olet useasti kuullut, kuinka minä olen lausunut: nimittäin,\nettä syntinen, joka neuvottomana tuntee itsensä tuomituksi,\npitää ja saapi uskolla omata koko Kristuksen ansiot omaksensa ja\nnäyttää sitä omanansa vanhurskaalle ja pyhälle Jumalalle, joka\nvaatii täydellistä vanhurskautta, rakkautta, tottelevaisuutta,\npalvelusta, kiitollisuutta tai koko pyhän lakinsa täyttämistä, tahi\nettä semmoinen hengellisesti köyhä syntinen saapi uskoa pahuutensa\nja rikoksensa hänelle Kristuksen jo hänen ansionsa ja kuolemansa\nvuoksi anteeksi annettaman, josta Raamatussa on monta esimerkkiä,\nmutta etenkin vertaus tuhlaaja pojasta ja, että hän saapi uskoa sen\nmillainen hän on ajattelematta: parantuisinko, niin Herra kyllä\nminua suurta syntistä armahtaisi. Tähän todistukseksi otan hyvin\nmonta esimerkkiä Raamatusta ja lauseita suomalaisesta kirkkomme\nvirsikirjan virsistä, niinkuin Niniveläiset, David, Manasse, syntinen\nvaimo, publikani, Pietari, tuhlaaja poika, palvelia, joka oli\nherrallensa tai kuninkaallensa velkaa kymmenen tuhatta leiviskää\nja selitän nämä esimerkit laveasti, vakuuttaakseni hengellisesti\nköyhiä ja murheellisia, jotka eivät mielellänsä tahdo uskoa Jumalan\nlupauksia, kun he oikeen tuntevat syntinsä ja sydämensä, vielä luen\nminä tavallisesti heille muutamia värsyjä Math. 5 lu'usta ja useita\nVapahtajan omia, parhaita lupauksia. Virsikirjasta olen ennen kaikkia\nlukenut heille N:ot 250, 251, 249, 258, 259, 263 ynnä monta muuta\nsaman sisältöistä ja kaksi viimistä värsyä virrestä 282, kuin myös\nvirren 292. Nämä lauletaan myöskin yleisesti kaikissa kokouksissa.\nVielä sanon heille, että jos he eivät uskalla uskoa, joka ei\nolekaan ihmisen työ, niin pitää heidän rukoilla uskoa ja sitä toivoa;\nja jos he eivät heti saa vakuutusta, jota he toivovat, niin pitää\nheidän kärsiväisyydellä odottaa Herran avunaikaa. Jos se ei tule,\nvaikka he kauan ovat sitä rukoilleet ja odottaneet, pitää heidän\nluottaa Jesuksen lupaukseen Matth. 5 lu'ussa, jossa hengellisesti\nköyhiä ylistetään autuaiksi, vaikkei heille siitä ote annettu selvää\nvakuutusta. Vielä kehoitan heitä tukemaan rukouksilla ja huokauksilla\nsekä ajattelevaisuudella evangeliumia ja semmoisia kirjoja, jotka\nselvästi vakuuttavat syntistä, että hän on tervetullut Vapahtajan\nluona, vaikka hän olisi suurempi syntinen kuin hän on, jos hän maan\non katuvainen. Tätä tapaa olen käyttänyt lohduttaessani katuvaisia\nsyntisiä jo neljä tai viisi vuotta, vaikka minä vasta puolitoista\nvuotta sitte sain vakuutuksen omalle sielulleni. Nyt pitää sinun\nminulle anteeksi antaa, (niinkuin sinä myös teetkin, sillä minä\ntunnen sinun) jos minä sanon sinulle, että sinä enemmän julkaiset\ntaitamattomuutesi, kuin mitään, joka olisi todellinen ja yhtäläinen\nRaamatun opin kanssa, kun sinä sanot, että minun pitäisi olla enemmän\nevangelinen, kuin olen. Mitenkä mielestäsi pitäisi minun olla enemmän\nevangelinen? Ehkä siten, että minun pitäisi hiljaisesti mennä uskon\nhedelmäin ohitse, jotka ovat: uusi Kuuliaisuus, oman-, maailman- ja\nsynninraskauden hylkääminen, ja sen sijaan Jumalan totisen ja\npalavan rakkauden ahkeroitseminen: sillä siihen olemme luodut,\nlunastetut, pyhitetyt ja käsketyt, mihin meidän pitää yöt ja päivät\nrukoilla armoa, mieltymystä ja voimaa tai Pyhän Hengen apua sekä\nuhraamaan itsemme kokonansa sisällisesti ja ulkonaisesti Hänelle,\njoka on meidät tuonut, lunastanut ja pyhittänyt; ja kun se ei ole\nmeidän voimassamme rukoilla siihen armoa, ja jos me sillä armolla ja\nvoimalla, joka meille suodaan, tosiaankin saatamme jotain toimittaa,\nniin pitää meidän kuitenkin pitämän itseämme suurimpina syntisinä ja\ntahtoman armoa ainoastaan Jesuksen täyttämistyön ja sovintokuoleman\ntähden. Onko tämä sinun ja muitten Kuopiossa, Nilsiässä ja Iisalmessa\nolevain heränneitten mielestä laillisena olemista? Jos niin on,\nsaan teille suoraan sanoa, että te tahdotte ikäänkuin pettää\nJumalaa, jonka pitäisi teidän sillä tavalla sallia ehdollisesti olla\ntottelemattomat, kylmät, mutta sen sijaan uida omassa-, maailman- ja\nsyntien rakkaudessa, ja ei ollenkaan tai ainakin välinpitämättömästi\nhoitaa teidän sydämenne sisällistä ja ulkonaista oloa, joka olisi\nVapahtajan seuraamista ilman itsensä kieltämistä ja ilman, että\npäivittäin kantaa ristinsä, ilman pyhitystä, uutta kuuliaisuutta,\ntottelevaisuutta, lihan ristiin naulitsemista sekä monta muuta,\njoista uudestisyntyneen ihmisen pitää tai rakkaudesta Vapahtajalle\non velvollinen vaarin ottamaan. Mutta minä arvaan minkätähden sitä\nkutsutaan laillisena olemiseksi. Niin, sentähden, ettei lihalla ja\nverellä ole mitään voittoa tästä opista.\n\nMinä en sitä paljon ihmettele, että sinua loukkaa semmoinen\noppi, joka vaatii tottelevaisuutta ja rakkautta; sillä kun sinua\nvasta-alkavaa ahdistavat semmoiset, jotka taitavat laveasti puhua\nuskonnollisista asioista, niin sinä uskot kaikkea, mikä kiiltää; se\non vasta-alkavain tavallinen tapa. Minusta taas on kovin hullumaista\nolla niin kauheasti yksinkertainen, olipa se ken tahansa, että pitää\ntottelevaisuuden, rakkauden y.m. vaatimista vääränä oppina ja lain\ntyönä, vaadittakoon sitä keneltä hyvänsä, vaikka kääntymättömältä;\nsillä Jumala itse vaatii sitä sanassansa kaikitta ihmisiltä ja\ntarkoittaa kääntymättömillä niitä, jotka eivät saada totella ja\nrakastaa enemmän kuin kuollut ihminen, kun heidän pitäisi kääntyä\nja anoa elämää ja voimaa siihen; mutta enemmän ihmettelen veli\nLundström'iä ja Wäänästä, jotka, ollen vanhat kristityt loukkaantuvat\nselvästä ja Raamatussa yleisesti ja laveasti esitellystä opista,\njoka on sydämenä ja lähteenä kaikkeen, minä tarkoitan rakkautta\nJumalaan, jota he kammoamat, vaikka he eivät julkea sitä suoraan\nsanoa, vaan vääntelevät niin, että minä vaadin muka sitä myöskin\nkääntymättömiltä, jota minä teen paljon vähemmän, kuin he itse\nitseltänsä; sillä jos he sen tekisivät, nimittäin vaatisivat\nitseltänsä rakkautta Jumalaan, niin he vähemmän loukkaantuisivat\npuheesen ja oppiin rakkaudesta y.m. Mutta minä ymmärrän mistä se\ntulee, niin, se tulee siitä, etteivät he mielellään tahdo hyljätä\nherttaista mukavuutta ja penseyttä. Sillä totta sanoen, minä\nolen murheella havainnut monta vuotta tätä ennen omani ja heidän\nkylmyyteensä Vapahtajan seuraamiseen, jonka he myöskin alussa\ntunnustivat, murehtivat siitä ja sanoivat, että pitäisi paremmin\nryhtyä asiaan; mutta sittemmin, kun siitä ei mitään tullut, vaan jäi\ntyhjiin lupauksiin, rupesivat he Ruotsalaisen kehoituksesta enemmän\nvastustamaan tätä hyvää ja terveellistä asiata, kuin tunkeutumaan\nVapahtajan rakkauteen. Myöskin ymmärrys sanoo, että pitää rakastaa\nJumalaa, Lunastajaa ja hyvän tekijää, ja jos ei sitä saata tehdä,\nniin ei pidä ainakaan olla asiasta huoleton, kuten he yhtä kaikki\nomat, kun eivät edes rukoile Vapahtajaa siitä, jaa, eivät salli,\nettä muutkaan rukoilevat ja puhuvat siitä. Onko tämä kristillistä ja\nRaamatun opin mukaista? Ja kuitenkin kutsutaan tätä evangeliseksi;\nja jos joku tahtoo, että sen pitäisi olla toisin, niin sanotaan\nhäntä lain noudattajaksi. Tässä tilassa uskon minä olevan paremman\nolla lain, kuin synnin orja, kuin rakkaudesta Vapahtajaan tahdotaan\nkieltäytyä sisällisesti ja ulkonaisesti ja ahkeroidaan, ettei\nvapaaehtoisesti rikota hänen käskyjänsä.\n\nTästä saatat sinä, rakas veli, jos tahdot, jotenkin päättää, oliko\nse kaikki oikein, mitä Ruotsalainen y.m. viimeiseksi väittivät.\nMinua silloin nuhdeltiin, että minä vaadin rakkautta Jumalaan\nja tottelevaisuutta hänelle ja pidän pitkiä rukoushetkiä, jonka\nviimisen seikan sinäkin katsoit viaksi ja olit sen merkiksi, että\nsinäkin kyllästyit siihen y.m. Minun mielestäni pitäisi sinun\npikemmin havaita oman sydämesi turmellus ja valittaa sitä, kuin\nrukouksen pituutta, kun et mielelläsi tahdo puhua Jumalan kanssa.\nRuotsalaisesta y.m. olen minä makuutettu, että he kyllä omat tulleet\nheräämiseen, mutta seisattuneet sitten löyhään kristillisyyteen tai\nsemmoiseen josta puhutaan \"Monen hurskaan sielun puuttuvaisuus\"\nnimisessä kirjassa, minkätähden se on maan tekokristillisyyttä.\nMinä en sano kristillisyyttäni paremmaksi, mutta minun sydämeni\nja omatuntoni eivät anna minun olla välinpitämättömänä, kylmänä\nja tyytyä semmoiseen kristillisyyteen, vaan minun on pyrkiminen\npäästäkseni parempaan sydänten tilaan. Tähän antakoon armollinen\narmahtajamme minulle, sinulle ja kaikille ihmisille armoa ja voimaa.\n\nMinä en usko kirjevaihtomme vahingoittavan meitä ja toivon, ettet\nsinä joudu harhateille, jos puhut ja seuraat sitä, mitä olen\nkirjeessäni sanonut, jos vaan sinä jokapaikassa ymmärrät ajatukseni,\nsillä tämä kirje on kiireesti kyhätty. Voi hyvin! Liperissä 14 p.\nelok. 1824. H. R.\n\nP.S. Sinä sanot minun kovin paljon kehoittavan rukoukseen. Rakas\nveli, Raamattu kehoittaa siihen vielä enemmän ja mitä Raamattu\nkehoittaa, sitä pitäisi meidänkin kehoittaman, käyköönpä sitten\nkuinka hyvänsä. Ah, sinä rakas rukous, kuinka paljon hyvää sinä\ntuot ylhäältä! Lue myötäseuraava kirjanen, siinä sinä saat nähdä,\nkuinka meidän pitää pysyä tarkkaan Jumalan sanassa, mutta ei missään\nmuussa. Minä en mitään pahaa ajattele sinusta, mutta luulen vaan,\nettä sinä saatat helposti joutua harhatielle, hienompaan kiihkoon,\npenseyteen j.n.e., kun sinä jättäydyt välinpitämättömäksi rukouksen\nharjoittamisesta tai sallit vähentää niitä, sekä vähennät muita\nharjoituksia, uskoen niitten olevan lain-täyttämis- ja -töiden oppia,\njoka on hienoa viekkautta. Sinä sanot, ettet sinä pidä kielillä\npuhumista pääasiana, mutta Pyykkö puolustaa sitä ja sanoo: he puhuvat\noikeaa Kanaan kieltä, ja niin muodoin vertaa sitä oikeaan Kanaan\nkieleen. Viimeksi oli kielillä puhuja Nilsiästä Ruotsalaisen kanssa\nKuopiossa. Pyykkö sanoo laveassa kirjoituksessaan minun oppiani\nvastaan eräässä paikassa: ei oikeat kristityt rukoile polvillansa\nmuulloin kuin suurissa kokouksissa [A. Pyykön kirje on painettu prof.\nMatth. Akianderin \"Historiska upplysningar om religiösa rörelserna i\nFinland\" teoksen VI osassa siv. 190.], minkätähden minä vastaisin:\njos niin olisi, niin ei Kristus olisi ollutkaan oikea kristitty,\nsillä hän rukoili polvillansa yksinäisyydessä, niinkuin nähdään,\nollessansa yrttitarhassa.\n\n                                                 R.\n\n29. _Samalta._ 2 p. helmik. 1828.\n\nRakas veljeni! Paikalla pää-asiaan: tarkoitukseni armon\njärjestyksestä on se, että ihmisen pitää tulla sisällisesti\nlevottomaksi synneistänsä ja huolensa pitäväksi Jumalan\narmahtamisesta, kun Jumala ainoastaan armostansa ja rakkaan Poikansa\nJesuksen täyttämistyön ja verisen sovinnon tähden vanhurskauttaa\nhäntä siten, että Hän antaa hänen syntinsä anteeksi ja lukee\nhänelle Poikansa Jesuksen vanhurskauden, jonka me selvästi näemme\nvertauksesta tuhlaaja pojasta. Ihmisen levottomaksi käyminen\nkatumattoman ja kääntymättömän sielunsa tilasta on jo Jumalan armo,\njota seuraa toinen armo, nimittäin syntein anteeksi antaminen,\nminkätähden ei kellään sisällisesti levottomalla ja armoa\nisoovaisella syntisellä pitäisi oleman syytä epäillä, vaan pitäisi\najatteleman: kun Jumala on suonut minulle armonsa tuntemaan syntiäni\nja niitten kauheutta, niin on hän minulle varmaan samalla antanut\nmyös senkin armon, jota kutsutaan vanhurskauttamiseksi, jos nämä\nmolemmat riippuvat toisistansa. Mutta semmoisen heränneen ihmisen\npitää suurimmassa mitassa tekemän niinkuin Fresenius kolmessa\nsäännössänsä opettaa, se on niin tärkeä, kuin merihädässä olevalle\nihmiselle koetella pelastautua vaarasta, että hän kääntyisi ja\npysyisi armossa, muutoin luopuu hän, samoin kuin kuninkaan palvelija,\njoka oli saanut syntinsä anteeksi, mutta uudestaan vajosi entisiin\nsynteihinsä. Sentähden hyväksyn minä täydellisesti sanotut säännöt,\njota sinä et näy yhtähyvin tekevän, sen vuoksi, että kappaleen\nainenimenä on \"Opetus katumattomille.\" Mutta Fresenius'en opetus\nopettajille, heidän sanankuuliainsa opastamisesta osoittaa, ettei\nhänen sääntönsä ole oikeastaan kivikuolleille ja täydellisesti\nkatumattomille, vaan semmoisille, jotka jo huolehtivat autuudestansa.\nSillä hän sanoo: kun he ensi kerran tulevat luokseni, en anna heille\nmuuta opittavaa, kuin vaan minun 3 sääntöäni. Sinun pitäisi hyväksyä\nne, vaikka ne olisivatkin täydellisesti katumattomille, kun sinä\nviimeisessä kirjeessäsi sanot oikean saarnatavan kääntymättömille\najatuksesi mukaan olevan: kääntykää, tehkää parannus ja uskokaa\nevangeliumia. Eivätköhän sinun sääntösi ole paljon vaikeammat\nkatumattomille, kuin Fresenius'en? Katumaton ihminen ei saata\nsinun sääntöjäsi seurata enempää, tuin Fresenius'en, sillä eihän\nkuollut saata mitään tehdä, ja semmoisille on sama, jos sanotaan ja\nsaarnataan: rukoile, valvo ja lue Raamattua tahi niinkuin sinä sanot:\nkääntykää, tehkää parannus ja uskokaa evankeliumia. Niin kauan kun\nihminen on armotta, ei hän voi mitään tehdä.\n\nMinä menen nyt pää-asiaan meistä itsestämme, nimittäin, mitä meidän\nnykyisessä tilassamme pitäisi tehdä, päästäksemme oikeiksi Jesuksen\nopetuslapsiksi: l:ksi havaita, ettemme vielä ole semmoiset, 2:ksi\nsisällisesti itkeä, että me niin kauan olemme laiminlyöneet Jumalan\narmon ja estäneet sitä itsessämme, 3:ksi yhtäkaikki uskoa Jumalan,\nJesuksen sovinnon tähden, vielä armahtavan meitä ja 4:ksi mielellämme\nJumalan armolla täyttää Fresenius'en 3:n säännön määräykset; mutta\ntämän kaiken ohessa harrastaa ainoastaan rakkautta, joka meidät tekee\nmyöntyväisiksi kaikissa velvollisuuksissa Jumalalle, itsellemme ja\nlähimäisellemme; sillä rakkaus ei kujeile eikä uuvu. Sentähden on\nmielestäni meille tarpeellinen yöt ja päivät lakkaamatta sisällisesti\nisota ja janota rakkautta, rukoilla ja anoa sitä, etsiä sitä siksi,\nettä meitä sillä kastetaan, niinkuin hänen ensimäisiä opetuslapsiansa\nhelluntaina. Meidän pitää tekemän niinkuin muinoin kauppias, joka\nmöi kaikki, mitä hänellä oli, ja osti kaikkein kalleimman helmen;\nmeidän pitää uskoa itsestämme sitä, mitä Jesus sanoi rikkaalle\nnuorukaiselle: _sinulta puuttuu vielä yksi_; sillä meiltäkin puuttuu\nyksi, nimittäin rakkaus ja sen kanssa kaikki. _Jos minulla olisi\nkaikki usko, niin että vuoretkin siirtäisin, eikä olisi minulla\nrakkautta, niin en mitään olisi_ l Kor. 13: 2. Mutta kun me,\nJumalalle olkoon sydämellinen kiitos! saatamme vielä löytää sen,\nniin etsikäämme sydämellisesti, etsikäämme täydellä vakavuudella ja\nelkäämme salliko minkään estää itseämme tästä kaikkein tärkeimmästä\nasiasta. Lue \"Kristuksen rakkaus vaatii meitä\", lue ajattelemalla,\nniin saat Jumalan armolla siitä vakuutuksen, mitä olen sanonut\nrakkaudesta ja sen harrastamisen tärkeydestä. Olen havainnut ihmisen\npitämän ahkeraan ulkonaisesti rukoilla, ennen kun hän saattaa\nalinomaa sisällisesti rukoilla ja isota rakkautta (katso Arndtin\nTotinen kristillisyys 2 kirj. 20 luku). Raamatun lukeminen on kolmas\ntarpeellinen harjoitus, joka auttaa meitä Jumalaa rakastamaan. Jos\nminä en Jumalan hengen johdolla olisi alkanut näitä harjoituksia,\nniin en edes tietäisi kaivata minulta yhtä puuttuman; mutta enempää\nei olekaan. Ah, sydämellinen veljeni, miten minä olen ollut kylmä ja\npenseä Jesuksen rakkaudessa koko elinaikani! Vasta nyt täällä olen\nrumennut huokailemaan: Auta minua, laupein Herra Jumalani!\n\nRistin kantamisella ei ansaita autuutta, vaikka se olisikin\nKristuksen risti. Kuitenkin sanoo Paavali suurella murheella olevan\nJumalan valtakuntaan mentävä, ja niitten, jotka tahtovat Jesuksessa\nKristuksessa elää, pitää kärsimän vainoa: jos muutoin ynnä kärsimme,\nettä ynnä hänen kanssansa kunniaan tulisimme. Rom. 8: 17. Scriver\nsanoo kristitylle oleman ristin niin tärkeän, kuin suola lihalle,\njota paitsi viimeksi sanottu mätänee, ja niinkuin sade ruohoille\nja kasveille kuumana kesänä. Tätä vahvistaa myös Jaakobin sanat:\n_rakkaat veljeni, pitäkäät se sulana riemuna, kuin lankeette\nmoninaisiin kiusauksiin_. Jaak. 1: 2. Mutta ristin hyöty ja muut\nRaamatun opit ovat kätkössä niin kauan, kun ei omalla kokemuksella\ntulla niitä oikein ymmärtämään.\n\nPakeneminen \"turvapaikkaan\", Jesuksen haavoihin on minun mieleni ja\nkokemukseni mukaan se, kun herännyt syntinen halajaa armoa Jesuksen\ntäydellisestä sovituksesta ja kun armon etsiä päivittäin rukoilee\nJumalalta: sovita minua Jesuksen sovituksella ja puhdista Jesuksen\nverellä ja lue hänen täyttämistyönsä minun hyväkseni, sekä kun toivoo\nja uskoo saavansa armon Jesuksen verellä ja kuolemalla. Mutta ei pidä\nsiihen seisattua, vaan tunkeutua samalla rakkaan Vapahtajan likempään\nja likempään yhteyteen ja hänen rakkauteensa. Sentähden, että minä\nheränneiltä ihmisiltä olen vaatinut semmoista uskollisuutta, olet\nsinä luullut minua lain orjaksi ja semmoiseksi, joka ei ole paennut\n\"turvapaikkaan.\" Mutta jos olen rikkonut, niin onkin rikokseni se,\netten ole turvapaikoista etemmäksi Jesuksen palavaan rakkauteen ja\nlikempään yhteyteen mennyt, vaan olen ollut kevytmielinen ja mieto\nisoomaan ja janoomaan, etsimään ja rukoilemaan rakkautta; ja jos\nolenkin sitä tehnyt, niin olen kevytmielisyydelläni estänyt Jumalan\nhengen sytyttämästä minussa sitä rakkautta, jota olen rukoillut.\n\nSinä sanot viimeisessä kirjeessäsi Fresenius'en kolmen säännön\nenemmän häiritsevän ja eksyttävän äsken heränneitä pää-asiasta,\njoka on köyhänä ja tuomittuna syntisenä tuleminen Kristuksen luokse\nja armon ja elämän löytäminen hänessä. Sinun mielestäsi pitäisi\nFresenius'en ohjeiden sijaan antaa nämä säännöt: etsi Jesusta\nsiksi, kun hänen löydät ja elä tahallasi anna minkään estää itseäsi\nhäntä etsimästä ja löytämästä, tahi elä tyydy ennen, kun näet\nitsesi autuaana Jesuksen haavoissa. Nämä sääntösi sisältävätkin\nsamaa, kuin Fresenius'en; erotus on vaan siinä, että Fresenius\nantaa yksinkertaisen selityksen asiasta, tai millä tavalla etsitään\nja löydetään Jesus, sekä millä tavalla poistetaan kaikki esteet\ntämän tärkeän tarkoituksen saavuttamisesta. Sillä Fresenius vastaa\nsyntiänsä surevan sielun kysymyksiin: mitä minun on tehtävä\nautuudekseni, tai kuinka minun on käyttäytyminen Jesusta etsiessäni\nja kuinka minun on karttaminen, ettei mikään minua tarkoituksessani\nestäisi? Sinun pitää rukoilla ja oikein sydämellisesti, mutta ei\nniinkuin ennen suruttomuudessasi teit, jolloin ainoastaan tavan\nvuoksi aamuin ja illoin pidit rukouksia. Sinun pitää menemän\nyksinäisyyteesi ja heittäymän polvillesi ja rukoileman Jumalaa, että\nhän kääntäisi sinun ja antaisi sinulle armon ja rukouksen Hengen.\nYksinäisyyttä tarvitset sentähden, että saattaisit paremmin vuodattaa\nJumalalle sydämesi ja pitää ajatuksesi ko'ossa, jos olet heikko\ntoimituksissasi ja ihmisten seurassa anomaan Jumalalta armoa kaikissa\ntilaisuuksissa, saattaaksesi ylentää sydämesi Jumalalle. Sinun pitää\nvalvoa niin, että kartat turhamaista puhetta, turhuuden kuuntelemista\ny.m.\n\nRakas veli, minun täytyy sinulle sanoa, ettet saavuta oikeaa rauhaa\nsydämessäsi, niin kauan, kun pelkäät rukouksen harjoituksia, kuten\nkirjoituksessasi ilmoitat, sillä se on ihka väärä evankeliumi,\njoka on minua kiusannut lähes kymmenen vuotta. Asia on tämä:\nminä heräsin ja sain myöskin hyvän lohdutuksen ja virvoituksen\nsuuressa surussani. Mutta pitkällisessä taudissa, jolloin olin myös\nheikkomielisenä, kylmenin minä parannusaikomisessani niin, että\nminä olin jotenkin haluton. Kuitenkaan ei minulla ollut rauhaa,\nminkä tähden minun täytyi hakea ihmisiä, joitten luulin Jumalaa\npelkäävän ja jotka myös opettivat muita ja pitivät kokouksia.\nSe oli Turussa. Minä valitin heille kurjaa sieluni tilaa. He\nvastasivat minulle tavallisesti: niin se käypi, kuin ollaan omissa\ntöissä ja raketaan omaa vanhurskautta ja sen kautta mennään ohitse\nVapahtajasta, joka on ainoa syntisten auttaja. Minä kysyin: mitäs\nminun pitäisi tekemän? Vastaus: lakkaa pois omista töistäs, riennä\nvapaakaupunkiin, siellä säilyt veren kostajan käsistä, katso Jumalan\nkaritsan puoleen, joka kantaa maailman synnit; hän on se, joka ottaa\nvastaan syntisiä, hän on ainoa syntisten ystävä j.n.e. Kun minun\nsisällinen tilani nyt tahtoi pakottaa minua ahkeraan rukouksen\nharjoitukseen, ajattelin minä, että minun pikemmin pitää hylätä\ntai vähentää rukoukset, jos minun on luopuminen omista töistäni,\nomasta vaikutuksestani ja oman vanhurskauden rakentamisesta. Minä\nen sentähden tohtinut alottaa ahkeraa rukousta, vaan koettelin\nilman sitä tulla Jesuksen luokse ja saada vakuutusta armosta ja\nsyntien anteeksi antamisesta ja etenkin saada hengellistä sydäntä\nkovin haluttoman ja kylmän sijaan, jommoiseksi minä omani tunsin.\nMinä kävin kirkossa, luin Jumalan sanaa, kartoin törkeitä syntiä ja\ntoimitin illoin ja aamuin rukoukseni polvillani, vaikka ajattelin\nsenkin olevan omia töitä, joita pitäisi vähentää. Kuitenkin oli\nomatuntoni rauhaton ja kaikki mitä Raamatusta tai muista jumalisista\nkirjoista luin, oli minua vastaan, paitsi muutamia paikkoja\nZieguerer'in Jumalinen tutkistelemus ja Hunajan Pisarat, jotka minun\njohtajani ahkerasti toivat esiin minun ja muitten vakuutukseksi\nkokouksissa. Etenkin lohdutti minua lause, että Jesuksen luo mennään\nsemmoisina, kuin olemme, madellaan hänen parantamiin haavoihinsa\nniin kurjina, viheliäisinä, alastomina ja tuomittuina, kuin olemme,\nriisuuntuen kaikista omista töistä ja teoista. Tällä en päässyt sitä\nhengellisemmäksi, vielä vähemmin mielistyneeksi Jesuksen rakkaudesta,\nvaan tunsin olevani enemmän maailmallinen, penseä ja kylmä. Jos\njonkun kirjan avasin, etenkin Raamatun, niin oli se melkein joka\npaikassa suoraan minua vastaan, josta sain täydellisen vakuutuksen,\nettei laitani ollut oikein, ja huoleksin sentähden autuudestani,\njos olisin kuollut semmoisena, kuin olin. Kun minä sittemmin sain\nFresenius'en kolme sääntöä käsiini ja luin niitä, näyttivät ne\nminusta sotivan Zieguerer'in, Wilcock'in ja minun johdattajani\noppia vastaan, vaan uskoin kuitenkin Fresenius'ta enemmän, kuin\nmuita ja huolehdin enemmän ulkonaista rukousta, ei kuitenkaan niin\nahkeraan, kuin hän käskee, jos tahdotaan karttaa oman vanhurskauden\nrakentamista. Zieguerer'in ja Fresenius'en välisen tien näin\nparhaaksi seurata. Silloin aloin, paitsi aamusilla ja iltasilla,\nmyöskin muina aikoina heittäytyä polvilleni, en kuitenkaan useasti,\nen edes joka päivä, vaan kun sisällinen tilani minua siihen pakoitti\ntai kun suurempi levottomuuteni syttyi. Mutta ei sekään auttanut\nminua. Pappina ollessani Liperissä havaitsin, ettei Wilcock ja\nZieguerer sotineet Fresenius'ta vastaan, kuten ennen luulin ja vika\noli minun, kun en uskollisesti seurannut Fresenius'ta. Minä aloin\nsiis Jumalan nimessä seurata hänen neuvoansa ja olen siitä saanut\nvakuutuksen ja armon sisälliseen rukoukseen, ja tätä armoa ynnä\nsisällistä haluani rakkauteen ja likempää yhteyttä Vapahtajani kanssa\non Jumalan henki aina enemmän vaikuttanut täällä vankeudessani, jossa\nen ole tarvinnut viipyä muissa toimissa ja toisten opettamisessa.\n\nSvartholmassa 2 p. helmik. 1828.\n\n                                             H. Renqvist.\n\n30. _Samalta_ (päivä määrättä).\n\nMinun rakkahin veljeni! Sydämellinen kiitos sille ijankaikkiselle\nrakkaudelle, joka semmoisissa hengellisissä ja ruumiillisissa\nvaikeuksissa, joita olet saanut kokea, voimassa pitää uskosi kipinän,\nettei se sammu. Tässä toteutuu: suitsevaista kynttilän sydäntä\nei hän sammuta, eikä murenna särjettyä ruokoa Jes. 42: 3. Nyt on\nmeidän tunkeuminen syvemmälle Jesuksen sovittamiseen ja yhteyteen\nrukouksella ja uskolla. Niin käypi aina parhaaksemme häviömmekin,\njotka tuottamansa kiusauksen tähden ovat yhtä vahingolliset\nmuille, kuin vaikeat meille itselle. Mutta ne käyvät hyväksemme,\nsanoo Bernier, siten, että ne masentavat meidät tomuun ja tuhkaan\nylpeydestämme, joka tietämättämme on meissä, niin ettemme huomaa sitä\nja sentähden uskomme itsestämme hyvää, maikka meillä ei koskaan ole\nsiihen syytä. Semmoisista puuskista pitäisi meidän enemmän viisastua,\nruveta varovaisiksi ja puhdistua, sillä ne polttavat omaatuntoa,\nniinkuin tuli, jota vanha ihminen kyllä tarvitsee, kun muistetaan\nkiusaus, jota siten on tehtynä kanssaihmisille ja sanankuulioille,\netenkin niille, joita velvollisuus vaatii johdattamaan Jesuksen\nluokse. Jos masennuksemme käytämme oikein oman sielumme hyödyksi,\nniin parannamme siten itsemme, jotta vastedes saatamme olla muillekin\nhyödyksi. Sekin on meille hyödyksi, että antaudumme ristiä ja\nkärsimisiä kantamaan, joista Bernier sanoo: \"moni pitää itseänsä\nhengellisesti voimakkaana; mutta jolleivät ole oikein uskolliset\nJumalalle rakkaudessa aina halveksimiseen ja kärsimiseen asti, niin\nhe ovat pettyneet. Sillä niin kauan, kun pelkäämme hyväntahtoisesti\nottaa vastaan sitä, mitä halveksiminen matkaansaattaa, niin kauan\nemme ole vietä alottaneet olla hengelliset.\" Ja toisessa paikassa\nsanoo hän: \"minä iloitsen kaikessa surussani, että masentumiseni\ntapahtuu julkisesti; sillä se tekee, että minun niitten kanssa, jotka\nsen tietävät, pitää halveksiman itseäni. Minä en nyt saata luulla\nmuitten ylistävän ja kunnioittavan minua, ja vielä vähemmän saatan\nitse sitä tehdä, koska olen tehnyt niin ja niin.\" Elä sentähden,\nrakas veljeni, anna rohkeutesi kadota, vaan pakene sitä ahkerammin\nJesuksen luokse, niinkuin Pietari teki. Auta meitä suloinen Jesus!\n\n31. _Samalta_ 10 p. kesäk. 1828.\n\nSydämestä rakastettu veljeni! Kirjeesi Porvoosta olen aikoja sitte\nsaanut. Minä iloitsen äärettömästi, että Jumala niin voimakkaasti\ntahtoo vetää sinua luoksensa, kun hän antaa sinun tuntea itsesi ja\nsyntisi. Nyt saat lohdutusta evangeliumista, joka sanoo: autuaat ovat\nmurheelliset, autuaat ovat, jotka isoovat ja janoovat vanhurskautta\nM. 5: 3-6; sillä semmoisessa tilassa, jossa sinä nyt tunnet\nolevasi, olet sinä tosiaankin hengellisesti köyhä, murheellinen ja\nvanhurskautta isoova ja janoova. Ken niin tuntee syntinsä, kuin\nsinä, kuten kirjeessäsi kerrot, nyt teet, semmoiselle ei Wilcock\nsano löytymän yhtään kovaa sanaa koko Raamatussa, vaan pikemmin\non semmoinen evangeliumin esine. Mutta jos niin on, ettet sinä\nkuitenkaan saata sitä uskoa, niin pitää sinun olla kärsiväinen\nrukouksessasi, etsimisessäsi, isoomisessasi ja janoomisessasi. Kyllä\nHerra auttaa, kun hänen aikansa tulee, tai niin pian, kun hän näkee\nhyväksi ilmaista sinua Pojallensa ja hänen täyttämistyönsä sinun\nlohdutukseksesi ja autuudeksesi.\n\nSvartholmassa 10 p. kesäkuuta 1828.\n\n                                             H. Renqvist.\n\n32. _Samalta_ 6 p. marrask. 1829.\n\nMinun rakas veljeni! Viime viikolla lähetin minä suomennokseni\nArndtin Totisesta Kristillisyydestä ensimäisen kirjan painettavaksi.\nTarkka käsikirjan läpilukeminen teki hyvän vaikutuksen turmeltuneesen\nsydämeeni; sillä kirja kehoittaa voimakkaasti vanhaa ihmistämme\nkuolettamaan ja uskollamme vahvistamaan meissä sijaa Kristukselle,\njota minua muistutti ja kehoitti enemmän ajattelemaan Jesuksen asuman\nsydämessäni, joten minä joka päivä voin kuolettaa vanhan ihmisen,\ntai oikeammin, Jesus tekee sen minussa armollisella asumisellansa.\nNyt alati ajattelen niinhyvin rukouksessa kuin muutoinkin: suloinen\nHerra Jesus! tule asumaan sydämessäni uskon kautta ja hävitä minusta\nsaatanan kuva, kuoleta vanha ihminen minusta himoinensa ja haluinensa\nja paina minuun sitä vastaan oma kuvasi, joka on Jumalan kuva, tai\nuusi ihminen hedelminensä ja avuinensa. Pane lempein Herra Jesus!\nasumisellasi sydämeeni oma mielesi, ajatuksesi ja luontosi avuinensa.\n\nSillä mitä on koko kristillisyytemme, jollemme vanhaa ihmistämme\njoka päivä ja joka hetki kuoleta? Mutta miten hän Kristuksetta\nkuoletetaan? Ja kuinka Kristus kuolettaa hänet meistä, jollemme\nuskolla ota Kristusta sydämihimme, ja kuinka saattaa hän tulla\nsydämihimme, jollemme häntä rukoile? Mutta toiselta puolelta,\nmitä auttaa minua, jos minä paljon ja ahkerasti rukoilen ja\nkuitenkin sillä ajalla unhotan pää-asian, joka on Jesuksen asuminen\nsydämessämme, mikä herättää tahtoa ja voimaa vanhan Adamin\nkuolettamiseen, tai lihan ristiinnaulitsemiseen kaikkine himoinensa\nja haluinensa. Jos ei oikein kuoleteta vanhaa ihmistä tai luontoa,\nniin ei tarvita paljon täydellisesti muuttuaksemme luonnollisiksi\nmieleltämme ja vajotaksemme myös törkeihin syntihin. Lempein Herra\nJesus! anna meille armoa valvoa yötä ja päivää varjellaksemme sinun\narmoasi!\n\nSvartholmassa 6 p. marrask. 1829.\n\n                                            H. Renqvist.\n\n33. _Samalta_ 31 p. maalisk. 1832.\n\nMinun vilpittömästi rakastettu veljeni! Meidän Herramme Jesuksen\nKristuksen armo, henki ja rakkaus olkoon ja hallitkoon sydämemme!\n\nSuuri armo olisi se, jos saataisiin Pyhä Henki sydämeemme, sillä hän\nolisi meissä rukouksen Henki, viisauden Henki ja Herran pelon Henki;\nHän opettaisi meitä kaikessa ja johtaisi meitä totuuteen. Yhtä vähän\nolisi Hän meissä vaikuttamatta, tuin paha henki niissä sydämissä,\njoissa se saapi oleskella ja hallita. Mutta minä viheliäinen syntinen\nen tähän asti ole oikein ottanut Häntä sydämeeni, sentähden on\nminun sydämeni ollut irstas ja täydetty maailmallisilla, turhilla\najatuksilla, vaikka vasten tahtoani ja minun suurimmaksi inhokseni\nja rauhattomuudekseni. Minulla ei ole ollut mitään voimaa joka hetki\nkarkoittaa tarpeettomia haluja ja ajatuksiani, tai kuolettaa vanhaa\nihmistäni, mikä on tullut siitä, ettei Jumalan Henki ole saanut\nottaa ja hallita sydäntäni niin, että olisin lakkaamatta isonnut\nja janonnut Jesuksen yhteyttä ja vartioinut sydäntäni. Sentähden\nei minulla niissä rukouksen ja uskon harjoituksissani, joita olen\nkoettanut monena vuonna pitää, ole ollut oikein rauhallinen sydän.\nKun nyt Herra Hengellänsä, suomentaessani kirjaa: \"Kristuksen\nkanssa kätketty elämä Jumalassa\", on saanut vaikuttaa vähän minussa\nja antaa minulle armoa sydämelliseen rukoukseen, niin olen saanut\nhengelleni valoa ja turvaa, sekä vakuutuksen, että, jos ihminen\ntahtoo joka päivä kasvaa sekä itsensä että Vapahtajan tuntemisessa\nja rakkaudessa, pitää hänen lakkaamatta rukoilla ja valvoa, alati\nkarkoittaa tarpeettomia haluja ja ajatuksia sydämestänsä ja antaa\nsen aina työskennellä hengellisissä ja jumalisissa asioissa. Mutta\nsiinä kamppausta ja kilvoitusta tarvitaan, erinomattain alkaessa.\nÖitä on minun täytynyt siinä viettää ja päivilläki mennä eripäälleni\nhuokauksia huokailemaan. Sitte kuin siihen armon kipinöitä annettiin,\nolen rukoukseen mennessänikin ollut rukouksessa, joka ei lakkaa,\nvaikka polviltani nousen ylös. Nyt oli rukous rukouksen ja huokaus\nhuokauksen perästä, oli missä oli, ja se armo (sisällinen rukous) on\nkuitenkin vielä sangen heikko. Mutta toivon Herran, joka hyvän työnsä\non alkanut, vahvistamaan sitä, ettei tuiki pienet asiat sitä saa\nestää, jos minä olen vaarinottavainen itsestäni ja päälle pitäväinen.\nAuta, auta, armas Jesus, äläkä laske minua käsistäs!\n\nSvartholmassa 31 p. maalisk. 1832.\n\n                                                H. R.\n\n34. _Samalta_ 20 p. maalisk. 1833.\n\nMinun rakas veljeni! Saan kiittää sinua viimisestä minulle rakkaasta\nkirjeestäsi. Sangen murheellisena minä läksin sinun tyköäs,\najatellen: mikä oppi se on, kuin uskon nimellä ja varjolla rukous\nhyljätään, vaikka rukous on uskon ensimmäinen hedelmä, joka nähdään\nNiniven kuninkaan esimerkistä, joka, kuin hän uskon kipinän sai\nJonan saarnasta, rupesi hän lujasti huutamaan Jumalan tykö ja siihen\nmuitakin käskemään ja kehoittamaan, ja Paavalin esimerkistä, jonka\nitse Jesus peljätti uskoon, rupesi kohta rukoilemaan, niinkuin\non siitä nähtävä, että, tuin Jumala käski Ananian menemään häntä\nneuvomaan ja Ananias sanoi: kuinka minä rohkenen mennä senkaltaisen\npedon tykö, joka on sitä ja sitä tehnyt? johon Jumala vastasi: _saat\nmennä hänen tykönsä, hän on jo valittu ase minun kädessäni, sillä\nhän rukoilee_ (Ap. T. 9: 11-15). Samalla tavalla, kuin Kananean\nvaimolla oli suuri usko, niin se kaiketi saatti hänen suuressa\nmäärässä rukoustakin harjoittamaan. Ja sen lisäksi kun tiesin Juh.\nArndtin kirjoista, että usko sammuu sen ihmisen sydämessä, joka\nrukouksen kanssa vilpistelee, niin siitä sain sen vakuutuksen, että\nilman rukousta ei tule usko oikiaan alkuun, ei lisäänny eikä pysy\nvoimassansa rukoilemattoman sielussa j.n.e.\n\nMinä olen nykyään saanut Ruotsissa ilmestyneet ja saksasta käännetyt\nUuden Testamentin Selitykset ja käännän nyt viimistä osaa niistä\nsiihen epistola postillaan, josta jo ennen olen kääntänyt ensimäisen\nosan tai talvipuolen, jonka toimittaja on Schultenius. Mutta ne\nselitykset, joita nyt käännän, on Juh. Gosner, joka Pietarissa piti\nsuuria kokouksia, kirjoittanut saksaksi. Tämä kirja, tai Raamatun\nselitykset, näyttää oleman kelvollinen ja sillä on nimenä: \"Jesuksen\nelämän ja opin Henki Uudessa Testamentissa.\"\n\nSvartholmassa 20 p. maalisk. 1833.\n\n                                           H. Renqvist.\n\n35. _Samalta 24_ p. toukok. 1834.\n\nMinun rakas veljeni! Lausuntosi johdosta kasteenliiton rikkomisesta\non minulla se ajatus, että saatetaan Jumalan armolla elää niin,\nettei sitä rikottaisi, niinkuin on mahdollista ja siihen löytyy\nesimerkkiä Raamatussa, että armoitetut sielut kestävät ensimäisessä\nparannuksessansa niin, etteivät he ole siitä horjahtaneet, niinkuin\nDavid, Loth, Noa ja Pietari, vaan aina heräämisestänsä ovat he olleet\nloppuun asti järkähtämättömät. Mutta silloin pitää vanhempain ja\nkoko huonekunnan olla totisia kristityttä, joka on niin harvinaista\nmaassamme, jotta meitä Suomalaisia saattaa, kovaksi onneksi, sanoa\nkasteemme liiton rikkojiksi. Veljes-seurakunnilla, jos he omat niin\npuhdas-oppiset ja vilpittömät Jumalan pelossa, kuin he sanovat ja\nmoni uskoo ja minäkin olen uskonut, vaan nyt en sitä enää tee, kun\nolen lukenut t:ri Fresenius'en kirjan: Theologiska Betänkanden on\nden herrnhutiska sektens beskaffenhet (Jumaluusopillisia Mietteitä\nherrnhuti-lahkon laadusta), jossa hän tuhansilla syillä ja\ntodistuksilla vakuuttaa senaikaisen veljesseurakunnan päämiehensä\nkreivi Zinzendorffin kanssa osoittaneen törkeitä erhetyksiä niin\nopissa kuin elämässä, niin olisi se mahdollista lapsille ja\nihmisille, jotka itse tahtoisivat elää niin, etteivät rikkoisi\nkasteensa liittoa.\n\nSvartholmassa 24 p. toukok. 1838.\n\n                                         H. Renqvist.\n\n36. _Samalta_ 20 p. kesäk. 1838.\n\nMinun rakas veljeni! Molemmat mieleiseni kirjeet sinulta olen\nsaanut. Minä olen sydämestäni levoton siitä, että sinä hyväksyt\nRuotsalaisen harha-opin, joka estäessänsä armoa etsiviä sieluja\nrukouksesta, estää heitä myös uskosta ja siten myös Vapahtajan\nJesuksen Kristuksen osallisuudesta ja yhteydestä, niinkuin J. Arndt\n\"Paradisin Yrttitarhassansa\" sanoo: \"Jollei kääntymyksettä harjoiteta\nrukousta, väljenee usko ja häviää viimein.\" Vielä sanoo hän: ihminen\non lankeamisensa perästä veltostunut kaikkiin jumalisiin asioihin.\nEttei hän jäisi tähän tilaan ja turmeltuisi, on hän monenlaisilla\ntutkimuksilla kehoittava ja herättävä itseänsä rukoukseen --\nja vielä: Jumala on niin määrännyt, ettei kenkään suullisetta\nrukouksetta tule sydämelliseen rukoukseen. Kun nyt Ruotsalaisen\noppi rukouksista ei ole yhtäpitävä Arndtin opin kanssa ja minä\nmieluisemmin uskon viimistä, kuin edellistä, koska viimisen oppi on\nyhtäpitävä Jesuksen oman opin kanssa, niin ei minua voida houkutella\nRuotsalaisen oppia hyväksymään niin kauan, kun hän ei seuraa Jumalan\nsanaa, niinkuin sen saarnaaja Arndt. -- Kyllähän tuon vähemmälläki\narvelemisella voipi ymmärtää, ettei Arndtin selitys petä, vaan sitä\nvastaan Ruotsalaisen sekä oppi että esimerkki elämässä viepi pään\nhonkaan.\n\n20 p. kesäk. 1838.\n\n                                        H. Renqvist.\n\n37. _H. Renqvistille_ Tampereelta 31 p. lokak. 1843.\n\nRakas veljeni Kristuksessa! Vaikka minä oikein hyvin ymmärrän\nruotsinkieltä, niin en sitä kuitenkaan kykene kirjeellisesti\ntarpeen mukaan käyttämään, toivossa, että te saksalaisenkin kirjeen\nymmärrätte, vastaan minä tällä kielellä teidän rakkaan kirjeenne 21\np:ltä heinäk., jonka täkäläinen kirjansitoja Lemlin saattoi käteeni.\nMinä olisin jo aikoja siihen vastannut, jos en olisi toivonut saavani\nteille, teidän kirjainne painattamiseksi tarpeellista rahasummaa\nhankituksi. Minä käännyin sentähden Pietarissa olevain ystävieni\npuoleen, jotka toimeksivat Raamatun ja kirjain levittämisessä, ja\nsain vasta viime viikolla heidän vastauksensa, joka vielä sen lisäksi\noli kieltävä, he sanoivat ainoastaan pienempäin, eikä suurempain,\nkirjojen levittämistä pitävänsä päätarkoituksenaan. Omista varoistani\nen saata koko summaa 700-1000 ruplaan pankkoa teille lähettää,\nmutta kun te tahdotte painatuttaa niin hyviä kirjoja ja kun on\nvarsin toivottavaa, että suomenkin kielellä enemmän hyvää ravintoa\nsydämelle ja hengelle ja totisen kristillisyyden edistyttämiseksi\nvalmistettaisiin, niin tahdon tehdä, mitä minulle on mahdollista,\nedistyttääkseni näin hyvää asiaa. Minä lähetän teille sentähden\nmyötänä seuraavat sata ruplaa hopeassa ja toivon, että tämä summa\nainakin vähän auttaa tarpeellisempain kirjain painattamisessa. Niihin\nluen minä etenkin Arndtin kolmannen kirjan, ja sen kirjasen, jonka\nolette tehneet: \"Pettävästä ja pettämättömästä autuuden opista.\"\nVaikka viimeksi mainitun sisältöä en tunne, niin olen kuitenkin\nystäviltä niin paljon kuullut, että tarkoituksenne sillä on estää\nsen opin vahingollista seurausta, jonka perustajana näyttää olleen\ntalollinen P. Ruotsalainen ja jota nuorissa saarnaajissa aina\nenemmän leviää. Tämä oppi perustaikse lokaiseen kristillisyyteen,\nantaa lihalle turvallisuuden ja viettelee lukemattomia sieluja.\nAika on, että harhaantuneilta silmät aukaistaan, ja on monelta\nhaaralta jo kauan toivottu, että tämä häiriö estettäisiin. Jos siis\nkirjanne, jota en epäile, on siinä aikomuksessa kyhätty, on se sana\naikanansa sanottu ja tuhansille terve tullut. Minä en suosi väittelyä\nja sentähden mielelläni näkisin, ettei kirjassanne yksityiseen\nryhdyttäisi, vaan ainoastaan totuus oikeassa valossa esiteltäisiin.\nTotuus itse puolustaa itsensä ja ainoastaan sen vertaileminen\nharha-oppiin on hankkiva sille voiton.\n\nKun niin suuri hyvän hengellisen ravinnon isoominen jo kaikkialla\nSuomessa näyttäiksen, niin en epäile, ettei kirjanne joutuisasti\nkaupaksi menisi ja kun siihen on paras tilaisuus taimella, niin\nolisi hyvä, jos se painettaisiin niin pian, kun mahdollista ja\nlähetettäisiin ensi rekikelissä joka haaralle. Jos mahdollista on,\nniin rukoilen teitä meidänkin seudulle lähettämään 500 kappaletta\nsiitä kirjasta, kun täällä monta hengellistä kirjaa myödään ja\nmuillekin seuduille levitetään. Te saatatte nämä kirjat lähettää\nneitsy Katarina Ekblom'ille (Englandilaisella), joka monta vuotta on\nniitä myöskennellyt. Niin pian, kun rahoja niistä saadaan, pidän minä\nhuolen niiden lähettämisestä teille ja te saatte sitte tilaisuuden\npainattaa niitä enemmän, niin että niiden vaikutus siten saattaisi\nedistyä. Me tahdomme tässä Herraan turvautua, joka saattaa yltäkyllin\nsiunata, jos se on hänen pyhä tahtonsa. Elkää antako mielenne\nlaimistua ja rukoilkaa ainoastaan viisautta ja pyhää Henkeä, että te\nkaikissa oikeuden saavuttaisitte ja kaikki Jumalan kunniaksi ja hänen\nnimensä ylistykseksi maailmassa tekisitte.\n\nVilpittömällä rakkaudella pysyn teihin Kristuksessa yhdistettynä.\n\n                                            Ferd. Uhde.\n\n38. _H. Renqvistille_ Tampereelta 5 p. helmik. 1853.\n\nRakas veljeni Kristuksessa! On sekä minulle että neitsy H:lle\nollut sangen iloista saada kirje sinulta, veljeni, jo pitkän ajan\nperästä. Sillä me aloimme jo pelätä jonkun sairauden ehkä estävän\nkirjoittamasta. Meidän iällämme täytyy meidän aina olla valmiit\nkuulemaan yhden tai toisen ystävistämme kuolleen. Mutta se ei ole\noleva minään surun syynä; sillä tämän pahan maailman jättäminen\nja pääseminen ruumiin majasta, missä ollaan monen viettelyksen\nsaavutettavina, ei suinkaan ole valitettava, jos vaan meillä on\nhyvä toivo syntimme oleman uskolla kalliisen Vapahtajaamme anteeksi\nsaadut ja hänen armollansa vapaasti pääsevämme Isän valtakuntaan.\nMinä hyväksyn kaikessa sinun, veli, saarnatapasi, jota viime\nkirjeessä mainitset. Sillä usko ei saa olla luulottelu eikä\nymmärryksen vakuutus, vaan usko on elinvoima, joka ei koskaan saata\nolla vaikuttamatta, vaan aina osoittautuu hedelmissä. Hedelmistä\npuu tunnetaan, eikä Vapahtajamme, puhuessaan viimisestä tuomiosta,\nmainitse mitään puhtaasta tahi oikeasta uskosta, vaan hän tuomitsee\ntöiden mukaan. Yhtä varma myöskin on, etteivät ihmiset voi mitään\nhyviä, Jumalan tuomioistuimen edessä kelpaavia töitä tehdä, vaan\nne johtuvat sydämestä, joka on uskolla uudesti syntynyt ja joka\nsiten Jumalan armosta ja Hänen Henkensä avulla voi tuottaa hyviä\nhedelmiä. Maailmassa on _uskottomuutta_ ja _kuollutta uskoa_.\nEdellistä tavataan valitettavasti paljon heränneissä sieluissa meidän\naikanamme, jälkimäistä oikeauskoisissa. Toivon, ettet väärin ymmärrä\ntarkoitustani, vaikken ruotsiksi taida kyllin selvästi ajatuksiani\nilmoittaa. Ett tahdo töitä uskotta, enkä uskoa töittä. Ihmisen ei käy\neroittaminen, mitä Jumala on yhdistänyt.\n\nÄskettäin on rakas Gosner kääntynyt 80:lle ikävuodellensa, jolloin\nhän kirjoitti: \"en ole koskaan toivonut pääseväni näin vanhaksi;\nsillä vaikkapa vanhuudella onkin monet vastuksensa, pidän kumminkin\narmona voida palvella Herraa niin kauan täällä maailmassa ja\nvalmistautua iankaikkisuuteen, käydäkseni Vapahtajalleni vastaan;\ntämä suuri tarkoitus, kun minä olen näkevä hänet, mimmoinen hän on\nja tuleva hänen kaltaiseksensa. Elämäni ei ole nykyään mikään elämä,\nvaan joka päiväinen kuolema. Joka päiväinen rukoukseni ja huokaukseni\non, etten minä itse eläisi, vaan että Kristus eläisi minussa. Jos hän\nminulla on, en minä kysyisi taivasta enkä maata.\"\n\nVoin tosiaan vakuuttaa Gosnerin elämän olevan semmoisen nykyään.\nSaatetaan hänestä sanoa samaa, kuin Simeonista ja Hannasta, ettei hän\nenää lähde pois Herran temppelistä (sydämessänsä), vaan on yöt ja\npäivät rukouksessa. En luule monta semmoista sielua nykyään löytyvän\nmaailmassa; mutta ne ovat maan suola, jota paitsi kristikunta\nmätänisi. He elämät salattuina Kristuksessa, mutta Herra tuntee\nomansa.\n\nOn muutoin kuin olisi Europassa (paitsi Englannissa) kuolon\nhaju v. 1848 jälestä levinnyt kansoihin. Kristilliset voimatkin\nnäyttävät veltostuneilta. Uskottomuus, epäusko ja Kristuksesta\nluopuminen vallitsevat. Jollei Herra uudestaan armahda ja henkensä\nkautta luo uutta elämää kuolleiden luihin, niin pelkään, että\nkynttiläjalka kokonaan kumoon kaadetaan Europassa ja kristillisyys,\ntotinen kristillisyys on pakeneva muihin maan osiin, missä pakanat\nsen kiitoksella ja ylistyksellä vastaan ottavat, niinkuin on\ntapahtunut Luvatussa maassa ja Aasiassa ja pohjois Afrikassa,\njoissa kristillisyys kukoisti edellisinä vuosisatoina. Niin ehkä on\ntapahtuva Europassakin, jos kansat eivät käänny. -- --\n\nEnglannin pipliaseura pitää suuren yleisen kokouksen ensi\nmaaliskuulla Lontoossa, viettääkseen viisikymmenvuotista\nperustusjuhlaansa, ja silloin aiotaan kehoittaa vielä suurempiin\nponnistuksiin, nopeammin levittämään Raamattua yli koko maailman.\nJos voisit antaa kertomuksen seuran vaikutuksen seurauksista täällä\nSuomessa, olisi se sangen mieluista.\n\nToivoen sinulle, veljeni, Herran Jesuksen armoa ja rauhaa pysyn n.k.e.\n\n                                           Ferd. Uhde.\n\n39. _H. Renqvistille_ Tampereelta 24 p. helmik. 1855.\n\nRakas veljeni Kristuksessa! Tällä kertaa täytyy minun pyytää\nanteeksi, etten vielä ole vastannut jouluk. 29 p. lähettämääsi,\nminulle rakasta kirjettäsi. Syynä oli, että neitsy H. tällä ajalla\noli matkalla Jämsään majorin rouvan Jack'in luo, ja minä tahdoin\nodottaa hänen palaamistansa, yhdessä hänen kanssaan kirjoittaaksemme\nrakkaalle ystävällemme. Vaikka hän jo kuukausi sitte palasi, ei\nhän kuitenkaan ennen ole ehtinyt kirjoittaa, mistä hän luultavasti\nitse on kertonut sisässä olevassa kirjeessänsä. Hänen mielensä on\njonkun aikaa ollut jotenkin alakuloinen häiriöstä, joka ilmestyi\nkristityissä, kun niin monta puoluetta on ja toinen vastustaa\ntoistansa katkeruudella. Sen lisäksi kun hän joskus huomaa\npappiemme saarnaavan puhdas-oppisesti ja hän alkaa luulla muutoksen\ntapahtuneen heidän ajatustavassansa, silloin sattuu usein, että\nhe saarnatuolissa lausuvat niin varsin kummallisesti rukouksesta,\nettä luultaisiin heidän hylkäävän rukouksen kokonansa ja että he\nsemmoisissa saarnoissa tarkoittavat häntä, koska hän koulussa koettaa\nmitä vakaisimmin kehoittaa lapsia rukoukseen. Silloin käy hän usein\nniin alakuloiseksi, ettei hän luule niiden oleman ensinkään uskovia\nsieluja, sekä kammoo kaikkea seurustelemista muiden kristittyjen\nkanssa. Minä toivoisin, että sinä, veli, tahtoisit lohduttaa häntä\nja vakuuttaa hänelle puolueita aina olleen ja oleman, kunnes\nihmissu'usta tulee yhden paimenen yksi lauma. Ajatuksia vaihtamalla\nedistetään totuuden parasta. Protestantinen kirkko olisi aikoja sitte\nvaipunut samaan hengelliseen kuolemaan ja jähmeyteen, kuin katolinen,\njos se olisi kokenut yllä pitää samaa näennäistä, pintapuolista\nyhteyttää, kuin jälkimäinen. Kiitos olkoon Jumalalle, että meillä\non vapaus estämättömästi ilmoittaa ajatuksemme. Niin kauan, kun on\nkaksi ihmistä, jotka eivät kaikissa täydellisesti ole yksimieliset,\ntäytyy olla puolueitakin, ja missä suurin hengellinen vapaus ja\nJumalan pelko vallitsevat, siellä tapaamme enimmät oppilahkot,\nniinkuin esim. Amerikassa, Englannissa ja Saksanmaalla viime aikoina.\nVasta silloin, kun Kristus pääsee Hengellänsä maailman valtiaaksi,\neri ajatukset katoavat ja kaikki olevat yksimieliset Kristuksessa.\nÄlkööt kumminkaan tämmöiset seikat estäkö mettä rakkaudella\nkohtelemasta kaikkia niitä, jotka uskovat Herraamme Jesukseen ja\nhäntä rakastavat. Paavali sanoo: jos vaan Kristusta saarnataan, jos\nvaan siinä perustuksessa pysytään, että ainoastaan uskolla häneen\npääsemme autuaiksi, niin ei meidän tarvitse huolia muista pienemmistä\nseikoista. Ryövärillä ristissä ei ollut aikaa oppia mitään uskon\nsääntöjä, mutta hänellä oli usko Kristuksen voivan vapahtaa hänet, ja\nhän vapahdettiin.\n\nMinä yhdistyn täydellisesti siihen, mitä sinä, veljeni, lausut\nalituisesta rukouksesta ja luulen juuri rukouksen puutteen, mitä\nvallitsee uskovissa sieluissa, olevan syynä siihen rauenneesen\nhengelliseen elämään, jota kaikkialla huomataan. Arndt \"Totinen\nKristillisyys\" nimisessä kirjassansa kirjoittaa oivallisesti\nalituisesta sydämen rukouksesta ja ottaa parhaat, vanhemmat ja\nmyöhemmät, opettajat todistajiksi, että ainoastaan n.s. sisällisellä\nrukouksella (koska se ei tarvitse sanoja) totinen hengellinen elämä\nsaatetaan yllä pitää; sillä se on sen hengittäminen. Ei kukaan\nkirjoita paremmin tästä harjoituksesta, kuin Tersteegen, kirjailia,\njonka sinä, veljeni, varmaankin tunnet, koska luulen, että yhden\nhänen saarnoistansa: \"Kristuksen rakkaus vaatii meitä\", olet suomeksi\nkääntänyt.\n\nGosner on vakuuttanut minulle hänen ainoana työnänsä vanhoilla\npäivillänsä olevan melkein yöt, päivät istua hiljaa Herran edessä ja\npitää Hänelle alituista sabbatia. Silloin saa hän tuntea totisia,\nvälittömiä taivaallisia liikutuksia; silloin vuodattaa Herra armoa ja\nrauhaa hänen sieluunsa; silloin herää hänessä kiitos ja ylistys ja\nesirukous kaikkien ihmisten vaan erittäinkin Kristuksen maailmassa\nolevan seurakunnan edestä; silloin katoaa aika, kuin jos elettäisiin\njo iankaikkisuudessa, sanalla sanoen, se on taivas maassa. -- Näin\npitäisi kaikkien kristittyjen tila oleman, ja silloin olisi sydän\ntemppeli, jossa me Simeonin ja Annan tavalla vietämme koko aikamme ja\nlakkaamatta palvelemme Jumalaa Vapahtajaamme.\n\nJokaiselle opettajallekin on se paras harjoitus; sillä tämmöisessä\nrukouksessa, kun hän makaa kasvoillansa tomussa eikä uskalla puhua\nHerran läsnä ollessa, saa hän osaksensa sen voiteen, joka johtaa\nhäntä kaikessa totuudessa ja antaa hänelle taivaallista voimaa\nsieluja kääntämään. Kymmenen sanaa, puhuttuna tällä voiteella\nvahvistettuina, vaikuttavat paremmin, kuin tuntikausia kestävä\nsaarna. Siispä jos sairaus estäisikin sinun, veljeni, saarnatuolissa\nsaarnaamasta elä ole toivoton. Herra on kuitenkin antava kylläksi\ntilaisuutta muutamilla tämmöisen rukouksen harjoituksesta saaduilla\nsanoilla toimittaa Jumalan suuria töitä.\n\nAnna anteeksi että olen niin paljon puhunut asiassa jonka sinä,\nveljeni, luultavasti tunnet paremmin, kuin minä mutta se on minun\nmieli-aineeni. Jää hyvästi!\n\n                                              Uhde.\n\n40. _H. Renqvistille_ Pitkärannasta 15 p. marrask. 1855\n\nHerra pastorin arvoisan kirjeen 9 p:ltä tätä kuuta olen saanut, ja\nvastatessani sitä, pyydän kaikkein ensiksi anteeksi kaikkia vikoja\ntässä kirjeessä; sillä minä en ole harjaantunut ruotsia kirjoittamaan.\n\nSuurella ilolla lähetän tässä 50 ruplaa hopeassa h:ra pastorin\npuhumaan lähetysasiaan ja saan kiittää niistä lehdistä, Lundin\n\"Missiontidning\" ja \"Bibel-vännen\" (Lähetyssanomia ja Biblia-ystävä),\njotka h:ra pastori liitti kirjeeseensä.\n\nHyvin mielelläni olisin lukenut h:ra pastorin Hedbergin oppia\nvastustavaisen kirjan. Se on aine, josta on jo paljo kirjoitettu\nja paljo varsin asiaan koskevata. Mutta kuitenkin riippuu paljon\nsiitä, kuinka Hedbergiläisyys määritellään ja määrätään, mitä sillä\noikeastaan ymmärretään. Hedbergiläisyys ja kaikki senkaltainen\nkuollut oiko-uskoisuus y.m. muuttaa värinsä, niinkuin Kameleonti,\nkun vaan sitä vastustetaan; ja vastusteliat silloin arvelevat, että\nkaikki, mitä on sanottu, saattaa olla hyvin oikein, mutta sitä\nei käy sovittaminen Hedbergiläisyyteen, koska sitä ei ole oikein\nymmärretty. Ja jos käsitetään taas toiselta puolelta tätä oppia, niin\nsanovat sen ystävät, ettei se, jota on puhuttu sovi vastustamaan\nHedbergiläisyyttä. On siis varsin vaikea saada tätä asiaa selväksi.\n\nPuheet \"viimisen vihan ajoista\" ja Antikristuksesta toivoisin\nmielelläni myöskin lukeakseni. Tähän asti ne ovat minulle\ntuntemattomat. (Mitä kirjeessä vielä seuraa, ei koske tähän aineesen,\nja jätetään sen vuoksi pois).\n\nSydämellisin kiitos h:ra kehoituksesta kirjeen lopussa. Suokoon\nJumala minun käyttäytyä sen mukaan.\n\nSuurimmalla kunnioituksella\n\n                                      M. Ungern Sternberg.\n\n41. _H. Renqvistille_ Tampereelta 23 p. syysk. 1854.\n\nRakas veljeni Kristuksessa! Vihdoinkin saatan nyt lähettää kuitin\nlähetyksistä Ruotsin lähetysseuralle. Sen on tehnyt oikeusneuvos\nSnoilsky, joka on seuran rahaston hoitaja. Mutta summa on suurempi,\nkuin sain sinulta, veljeni, ja Paasoiselta, koska neitsy H. oli\nmyöskin kerännyt rahoja, jotka samalla lähetettiin. Mitenkä\nilmoitetaan Lähetyssanomissa, en saata janoa; sillä maisteri\nPalmqvist ei siitä sanonut mitään. Mutta minä käskin hänen tehdä sitä\nvarovaisesti, ettei siitä olisi haittaa vastaiselle keräykselle. Minä\nsaan pyytää, että sanoisit veljeni, Paasoiselle asianmukaisen kuitin\ntulleen, että hän saattaisi ilmoittaa asiasta antajoille. Se on kauan\nviipynyt, kun posti täältä käy ainoastaan kerran viikossa Tukholmaan\nja sitä paitsi menee maitse Haaparannan kautta, jotta monta viikkoa\ntarvitaan ennen, kun vastaus voidaan saada.\n\nMaisteri Palmqvist ilmoittaa sen surullisen sanoman, että\nlähetyssaarnaaja Hamberg on Kiinassa kuollut. Hän seurasi\nTukholmasta Augusta Nordstedt'ia, joka oli naimisessa saksalaisen\nlähetyssaarnaajan kanssa Kiinassa, muutamien viikkojen perästä ja\njuuri hyödylliseksi tulemaisillansa, hankittuansa tarpeellisen taidon\nvaikeassa Kiinan kielessä. Ihmeelliset ovat Herran tiet.\n\nRuotsalaista lähetysseuraa koetellaan enimmin, kun siitä kuolleina\non vienyt melkein kaikki lähettämänsä saarnaajat: Fast, Hamberg,\nNordstedt; -- Elgqvist tuli kotiin suuria harmia kärsittyänsä. Elköön\nseura uupuko, jatkakoon kestävästi tointansa.\n\nNäyttää kuin me olisimme saaneet täällä kaupungissa evangelisemman\npapin. Maisteri Ingman on määrätty armovuoden saarnaajaksi\nMessukylään ja asuu täällä kaupungissa, kun Messukylässä ei ole\nasuinhuoneita. Sama Ingman oli ennen Grönberg'in, Bergh'in,\nDurchman'in, Malmberg'in y.m. ystävä. Grönberg tervehti hänen\ntuloansa suurella ilolla. Mutta kuinka hämmästyivät hänen\nystävänsä, kun he kuulivat hänen saarnaavan peräti toisin, kuin\ntoivoivat. Näyttää tosiaan siitä, kun ystävyys heidän väliltänsä\nolisi rikkoutunut. Ingman kävi luonani ja minä puhuin vapaasti ja\nhuomasin hänellä olevan kokonaan toiset ajatukset, kuin niillä\nmuilta, pääasiallisesti rukouksesta. Hän sanoi itse kymmenen vuotta\nsitte olleensa suuri Paavo Ruotsalaisen opin puolustaja; mutta\neräissä häissä, kun hän ensi kerran kohtasi häntä ja tunsi itsensä\nonnelliseksi, kun hän pantiin yöksi samaan suojaan Ruotsalaisen\nkanssa, näki hän Paavon olleen aikalailla päissänsä. Ja kun hänen\nkäytöksensä, kirouksista ja lörpötyksistä, oli hyvin kammottava,\nhavaitsi Ingman heti, ettei semmoinen mies mitenkään saattanut tuntea\nja seurata puhdasta oppia, koska hedelmistä puu tunnetaan. Sen\njälkeen hylkäsi hän vähitellen Ruotsalaisen puolueen ja tutkisteli\nrukouksella p. Raamattua. Suuret murheet ovat sittemmin opettaneet\nhäntä likemmin tuntemaan Vapahtajaa, ja minä kyllä uskon hänen olevan\nnöyrän Kristuksen opetuslapsen. Neitsy H. toivoo myöskin hänen olonsa\ntäällä kaupungissa suuresti vaikuttavan Grönberg'iin, joka kuitenkin\nhänen mielensä mukaan etsii totuutta, mutta on vielä takertunut\nmuiden ystäväinsä oppeihin. [Tästä asiasta sanoo sama kirjoittaja\ntoisessa aikaisemmassa kirjeessänsä: \"minä iloitsen, että neitsy H.\non personallisesti tutustunut kanssasi ja saattaa nyt jokaiselle\nvakuuttaa kaikkien soimauksien ja epäilyksien väärästä opista, joita\ntoinen puolue levittää sinusta, olevan perättömiä. Yhtä kaikki on\nvaikea vakuuttaa niitä, jotka ovat semmoisessa holhouksessa (tai\nhengellisessä johdossa, kuten sitä kutsutaan), etteivät he uskalla\nedes kirjaa lukea, jos eivät siihen saa lupaa. Semmoinen käytös\nmuistuttaa paljon paavillisen pappisvallan omia tuntoja vallitsevasta\nväkivallasta. Mutta heittäkäämme me. Herra tietää kyllä kutsua omansa\ntästäkin joukosta että he tulevat autuuteen.\"] Toivokaamme parasta.\nHerra johdattaa kaikkia, eikä ole antanut Ingman'in turhaan tulla\ntänne. Postimestari Rosenbröijer iloitsee nyt saadessansa kuulla\nevangelista saarnaa.\n\nNeitsy H. käskee sanomaan terveisiä ja molemmat me toivomme kaikesta\nsydämestä sinulle hyvää terveyttä, saattaaksesi vielä kauan saarnata\nHerran nimeä, niinkuin Abraham ja moni muu korvessa.\n\n                                              Ferd. Uhde\n\n42. _Samalle_ 30 p. toukok. 1857.\n\nRakas veli Kristuksessa! Anna anteeksi, että olen niin kauaksi\njättänyt viime kirjeen vastaamatta; mutta useat toimet ovat minua\nestäneet. Oli sangen ikävää nähdä sinun, veljeni, täytyneen\nkirjoittaa lyijykynällä. Terveytesi näyttää olevan kovin epävarma,\netkä kuitenkaan saa levätä, mikä olisi sangen tarpeellinen voimain\nkarttumiseksi. Mutta autuas lepo on sinulle, veli tulossa ja se\non kestävä loppumatta. Herra näkyy tahtovan osottaa sinulle, että\nhän antaa kynän levätä ja viettää jälellä oleva aika rukouksessa.\nNiin on Herramme tehnyt 82 vuotiaalle Gosnerillekin, joka on\nhalvautuneena, mutta nyt elää ainoastaan rukoillen. Niin on Herra\ntehnyt monelle muulle ja heidän rukouksensa on tuottanut äärettömän\nsiunauksen Jumalan seurakunnalle, usein ehkä enemmän, kuin heidän\nsaarnansa. Voittivathan Israelin lapset Moseksen kohottaessa kätensä\nylös rukoukseen! Niin tekivät apostolitkin, ja nytkin on semmoisia\nsalassa olevia sieluja, jotka Bernier Louwigny'n tavalla lakkaamatta\nrukoilevat. Semmoiset ovat maan suolana, joka estää mätänemästä.\nSeuraa nyt uutta kutsumusta ja rukoile minunkin edestäni.\n\nKoska mainitset kirjeessäsi noin seitsemänkymmentä ruplaa\nlähetysapu-rahoja kokoontuneen, tahtoisin esitellä, että suurena\njuhlana, jota 18 p. kesäkuuta vietetään kristinopin 700 vuotta sitte\nensi kerran Suomessa saarnaamisen muistoksi ja jolloin kolehtia\npakanain lähetystölle koko maassa kootaan, silloin nämäkin rahat\njätettäisiin tähän kolehtiin, näytteeksi esivallalle Suomen kansan\nhalunneen semmoisia keräyksiä Jumalan valtakunnan levittämiseksi ja\nsillä olevan semmoista tarkoitusta varten nykyisenäkin hädän aikana\nroponsa, jonka se mielellään antaa Jumalan asialle. Suuresti toivon,\nettä tämä kolehti karttuisi runsaaksi; sillä esivallan silmät eivät\nole vielä auenneet näkemään siunausta, minkä semmoinen Jumalan työhön\nosan ottaminen tuottaa. Katsonpa siis parhaaksi olla toistaiseksi\nnäitä rahoja Ruotsiin lähettämättä. Jos myöhemmin saamme nähdä, ettei\nniitä käytetä tarkoituksen mukaisesti, silloin voimme toimia, kuten\nennen. -- -- --\n\nToivottaen Jumalan armoa ja rauhaa pysyn minä k.e.\n\n                                             Ferd. Uhde.\n\n43. _Samalle_ syysk. 5 p. 1857.\n\nRakas veli Kristuksessa! Kyllä olen voinut aavistaa sinun taaskin\nsairastuneen ja siitä syystä olleen estetyn minulle kirjoittamasta,\nkun muuten olet niin nopea kirjevaihdossa. Jumalalle olkoon kiitos!\nettä tilasi on vähän parantunut; mutta meidän iällämme on meidän aina\noltava valmiit täältä lähtöön, sillä Herra tulee useinkin silloin\nkun häntä vähimmän odotetaan. Sen lisäksi tekee myöskin vanhuuden\nheikkous elämän kuormaksi, että halutaan päästä tämän maailman\nkurjuudesta. Saatanan valta näyttää vallitsevan kaikkialla ja\nrakkaan Vapahtajamme opetuslapset omat harvalukuiset ja sen ohessa\nheikot ja voimattomat. Mikä kärsivällisyys, että hän vielä armahtaa\nmeitä, eikä jätä kurjuuteemme, tai hylkää meitä. Missä ovat ne\n7,000, jotka vielä ovat hänelle uskolliset? Heidän täytyy varmaankin\nolla salassa, koska heitä kristillisessä seurakunnassa melkein\nturhaan saa etsiä. Ihmeelliset ovat Herran tiet. Ei missään oikein\nhuomata hänen kirkkoansa, ja kuitenkin on voitto oleva Hänen, ja\nlukemattomat joukot, joita ei kukaan voi lukea, ovat Häntä palvelevat\niankaikkisesti! Missä ovat he? Ketkä ovat he? Jos tarkastamme\nitseämme, jos tarkastamme kanssa-ihmisiä, huomaamme pelkkää kurjuutta\nja viheliäisyyttä. Missä on pyhien seurakunta, ja missä loistaa\nheidän valonsa ja vetää Kristukseen hänen totisia seuraajiansa? Mutta\nnäyttäköön miten pimeältä tahansa maassa, tahdomme kumminkin pitää\nuskomme; päivä tulee, jolloin kaikki on ilmestyvä, niinkuin Herra on\nennustanut. Kasvakaamme vaan kukin kohdastansa uskossa ja hengessä.\nHerra tuntee omansa ja on kokoava heidät kaikista maailman ääristä.\n\nEi ole vielä mitään kuultu millä tavoin koottuja lähetys-apuja\nkäytetään ja luultavasti ovat itse tuomiokapitulit vielä epätietoiset\nmiten niitä käytetään. Niiden päätöstä tahdomme odottaa. Mutta sen\nverran olen kumminkin huomannut, että paljo epäillystä on kansassa\ntästä asiasta. Rakkaat ystävämmekään Paasoinen ja Manninen eivät\nole jättäneet apuansa kolehtiin, vaan äskettäin lähettäneet nämä\nrahat minulle Tukholmaan lähetettäviksi, minkä heti teinkin, koska\nneitsy H keskikesästä saakka oleskelee Ruotsissa. Tohtori tahtoi\nhäntä käyttämään merivesikylpyä, vaan hän sairastui kovasti matkalla\nTukholmaan ja oli monta päivää vuoteen omana. Sitte lähettivät\nTukholman lääkärit hänen kylpemään Wisbyhyn Gottlannissa. Hän voi\nnyt paljo paremmin, mutta en vielä tiedä milloin hän palaa kotiin.\nMinä odotan kirjettä ja toivon myöskin saada kuulla, tuleeko\ntohtori Fjellstedt Suomeen meitä tervehtimään. Tavatessaan neitsy\nH:n Tukholmassa lausui hän toivon saada tervehtiä veljiä Suomessa\nja kirjoitti minulle, kysyen, luulinko mitään esteitä olevan hänen\ntänne tulollensa. Minä kutsuin häntä tulemaan mitä pikemmin, koska\nhän kaikkialla otettaisiin avosylin vastaan kun hän on niin hyvin\ntunnettu pipliateoksensa vuoksi. Mutta silloin oli hän jo matkalla\nLapinmaahan, enkä minä sittemmin ole saanut kuulla mitään hänestä.\n\nMinä toivon tyttäresi silmätaudin onnellisesti parantuvan, vaikka\nprofessori von Graefe'kään ei voi kaikkia sairaita parantaa. Meidän\nläheisyydessämme asuva kihlakunnantuomari Maermontan, jolla on musta\nkaihi kummassakin silmässä alkoi myöskin toivoa kuullessaan sanomista\nluettavan kertomusta ja matkusti heinäkuussa, mutta palasi heti\nparantumattomana.\n\nSaatan nyt ilmoittaa meneväni tänä talvena käymään sukulaisteni luo\nisänmaahan ja luultavasti lähteväni matkalle tämän kuun lopussa.\nKirjevaihtomme on siis joksikin ajaksi lakkaava; ja jos sinulla on\njotakin asioimista täällä tai Tukholmassa, niin saattaisit paraite\nkääntyä neitsy H:hon, hänen palattuansa Ruotsista. Saan nyt sanoa\njäähyväiset sinulle, veli, toivottaen Herran siunauksen aina,\nniinkuin tähän asti asuvan sinussa, rakas veljeni, ja armon ja rauhan\nsekä Herran hengen runsaassa mitassa seuraavan sinua päivien loppuun.\n\n                                                 Ferd. Uhde.\n\n44. _Samalle_ 5 p. helmik. 1859.\n\nRakas veli Kristuksessa! Minä olen saanut kaksi kirjettä, toisen\njoulukuulta ja toisen tammikuulta sekä kopion kirjeestä professori\nSchaumanille ja voin ainoastaan iloita, että lähetysseura Helsingissä\non suostunut painattamaan ja levittämään kaksi kirjaasi. Kun 20\nvuotta olen ollut sen vastustuksen todistajana, mitä lähetystyö\non kärsinyt täällä Suomessa, sekä miten hengellinen hallitus\nvielä on kokenut sammuttaakin kaikkea osanottavaisuutta tämän\nasian edistämiseen kansassa, niin ei saateta kyllin ihmetellä nyt\ntapahtuvaa muutosta. Sen on Herra tehnyt, täytyy heidän huudahtaa;\nhänelle on kaikki mahdollista. Mutta kaikista nyt iloitsevista\nolet ehkä kuitenkin sinä etevin, sillä kukin tietänee sinun olleen\nensimäisen, joka rakkaudesta Jumalan valtakunnan levittämiseen\npakanain joukossa sytytit tämän kipinän Suomen kansan sydämeen ja\njota paljon kestäen häväistystä, vainoa ja kärsimisiä, kylvit tämän\ntaivahisen siemenen, mikä nyt orastuu ja lupaa tuottaa hedelmää.\nUskovaisten kesken on se yleisesti tunnettu ja elämän kirjaankin\nmerkitty ja ilahduttaa se kaikkia, että Herra on antanut sinun\nnähdä sen armon, mikä on tullut maalle. Suomen kansa on viimeisiä\nryhtymässä lähetysasiaan, mutta viimeiset tulevat ehkä ensimäisiksi.\nSaatetaan jo tuosta pienestä alusta, mikä on tehty, huomata kansan\nhitaasti osaa ottaman ja kokeman edistää Jumalan asiaa. Mitä onkaan\ntapahtuva, kun he Suomen lähetyssanomista saavat parempaa tietoa\ntästä suuresta työstä.\n\nMinä en epäile, ettet annetun luvan mukaan pitäisi lähetysrukousta\nkunkin kuukauden ensi maanantaina. Ajattele vaan! täälläkin meidän\nkaupungissamme toimitaan semmoista ja alkaa jo ensi maanantaina.\nNeitsy Katarina Ekblom meni kaupungin papin luo ja esitteli asian\nsemmoisella innolla, että pastori heti suostui siihen ja lupasi\nitse pitää julkisen rukouksen kirkossa. Se on paras keino saattaa\nlähetysasiaa tunnetuksi, sillä tuhansia ihmisiä tulee varmaan\nuteliaisuudesta semmoiseen iltakirkkoon ja saa kuulla, mitä heille\ntähän asti oli aivan tuntematonta. Siitä on täällä Suomessakin\nnäkyvä, miten suuren siunauksen saa seurakunta, joka ottaa osaa\nJumalan valtakunnan levittämiseen pakanoissa pienillä avuilla. Uusi\nelämä on heräävä ja moni on katuva ja parantuva.\n\nKatsoisin paraaksi, että itse lähettäisit sen suuren rahasumman\nseuralle Helsinkiin. Se on oleva suureksi kehoitukseksi\njohtokunnalle. Kirjoita siis minulle, milloin aiot lähettää\njäännöksen kootuista varoista Helsinkiin, ja minä olen toimittava,\nettä sinulta saamani varat täältä lähtevät samaan aikaan. Koko\ntallessani oleva summa tekee 165 ruplaa hopeassa.\n\nNykyään pitäisi uskovaisten Suomessa tehdä kaikkea asian\nedistämiseksi, osoittaaksensa kiitollisuutta hallituksen\ntoimille. Mutta jos sittemmin nähdään, ettei varoja käytetä\ntarkoituksenmukaisesti, silloin on vapaus lähettää rahat sinne, missä\nne paremmin hedelmää tuottavat.\n\nNeitsy H. pyytää tervehtimään ja molemmat toivomme muistavasi meitä\nrukouksissasi, joita lähetät Herran istuimelle.\n\n                                                Ferd. Uhde.\n\n45. _Samalle_, 18 p. kesäk. 1859.\n\nRakas veljeni Kristuksessa! Niin tervetulleet kuin kirjeesi aina\novatkin olleet minulle, oli kuitenkin tällä kertaa surettavaa nähdä,\nmiten suurella vaivalla kirjeitäsi kirjoitat. Voimat näyttävät\nvähenevän, ja vaikka sinulle on ainoastaan iloista piakkoin päästä\ntästä pahasta maailmasta, muuttamalla oikeaan kotiin, levätäksesi\nVapahtajan luona kaikista taisteluistasi ja vastuksistasi, joita\nvastaan olet koko elämäsi ajan saanut taistella, on se kumminkin\noleva Jumalan seurakunnalle Suomessa suuri vahinko, jollei Herra\nherätä jotakin toista saman henkistä ja voimaista, tuin sinä veljeni.\nMeillä on syytä nykyään monta, jotka saarnaavat evankeliumia, mutta\nheidän elämässään kaivataan Jumalan henkeä ja voimaa, sana ei ole\nheidän elämänänsä ja voimanansa, ja hedelmätkin ovat siis sen mukaan.\nVuodattakoon Herra henkensä kaikelle kansallensa ja herättäköön\nuskollisia palvelioita! Mutta ajat alkavat näyttää uhkaavimmilta;\nniinkuin meillä olisi suuret rangaistukset odotettavina. Ihmiset\neivät enää tahdo kuulla Jumalan tyyntä ja hiljaista ääntä, joka\nniin kauan on heitä kutsunut. Täytyyhän Hänen silloin puhua\njyrinällä. Onhan jetin todistus Hänen rakkaudestansa. Hän ei jätä\nmitään koettamatta johdattaessaan ihmisiä luoksensa. Hirmuista on\nkuulla, miten ihmiset nyt teurastavat toisiansa. Ei mikään eläin\ntapa kaltaistansa, mutta ihmiset omat saatanallisia. Oi! jospa\nrukouksemme voisivat taivuttaa Herraa vielä kerran tulemaan eteesi ja\nsanomaan: tähän saakka, ei kauemmaksi! Mutta hän tietää parhaiten,\nkäyttäisivätkö he hyväkseen semmoista viivytystä, tai pahentuisivatko\nhe ainoastaan. -- -- --\n\nNeitsy H. on voinut hyvin koko talven ja käyttää kylmävesiparannusta\nmikä näyttää hänelle tekevän hyvää. Heti keskikesän perästä aikoo hän\nnyt, kuten tavallisesti, matkustaa Tukholmaan virkistämään henkeänsä\nja seurustelemaan luotettavien uskovaisten ystäviensä kanssa. Hän\nlähettää paljon terveisiä.\n\nTänään vietetään Helsingissä ensimmäistä lähetysjuhtaa Suomessa.\nSe on juhla, jota minulta ei ollut toivoa saada nähdä. Ohjatkoon\nHerran Henki johtokuntaa taitteen totuuteen. Luulen varmasti useiden\njäsenien harrastavan asiaa, mutta heiltä puuttuu vielä kokemusta. Jos\nhe ovat rehellisiä, on Herra heille kyllä antava oikean lähetyshengen\nja kaikki, mitä he tarvitsevat. Neitsy Katarina Ekblom on matkustanut\nsinne ollaksensa läsnä juhlassa. Ja häneltä toivon minä saavani\ntarkempia ilmoituksia.\n\nToivoen sinulle, rakas veljeni, Jumalan armoa ja rauhaa ja Hänen\nsisällistä läsnäoloansa päiviesi loppuun asti, pysyn k.e.\n\n                                             Ferd. Uhde.\n\n46. _Samalle_, 22 p. syysk. 1860.\n\nRakas veli Kristuksessa! On sangen pitkä aika siitä, kun sain\ntietoa sinusta; mutta toivon kumminkin, ettei terveytesi ole\nhuonontunut ja että Jumalan armosta voit kanssapuheilla olla\nhyödyllinen vahvistukseksi uskovaisille ja esirukouksilla edistää\nJumalan valtakunnan leviämistä. Me elämme vakuutta vaativassa\najassa, ja suuria taisteluita on maahan tulemassa. Mitta täyttyy\nkyllä pian ääriinsä saakka ja Herran tuomiot tekevät lopun suuresta\nsekasorrosta. Paavin valtaa ahdistetaan nyt niin kovin, että sen\nperikato näyttää väistämättömältä. Samoin Muhammedin valtaa. Mutta\nprotestanttinenkin kirkko on puhdistettava; sillä uskottomuus ja\npuoluehenki pääsevät monin paikoin voitolle, ja rakkaus heikontuu.\nMeidän kaikkien täytyy vielä enemmän herätä hengelliseen elämään.\nMeidän täytyy jättää kuori ja liittyä sydämeen. Ulkonainen\non näkyväinen, mutta katoovainen. Sisällinen on näkymätön,\nja katoomaton. Sentähden, rakas veli, on Herra pannut sinut\ntautivuoteelle, johtaaksensa sinua sisällisemmin kaikessa totuudessa.\nUlkonainen vaikutus on vähitellen kokonansa jätettävä, että rukous ja\nsisällinen seurusteleminen Jumalan kanssa olisi ainoana toimenasi.\nSilloin voidellaan sinut Pyhällä Hengellä, voidaksesi jakaa\nhenkeä ja elämää sekä kaikille, jotka tulevat lähempään yhteyteen\nkanssasi, että koko Jumalan seurakunnalle. Niinkuin Mooseksen kasvot\nkirkastuivat, kun hän neljäkymmentä päivää oli ollut Herran luona\nSinailta, niin armoitetaan semmoinen Herran palvelija, että hän\nloistaa, kuin aurinko ennen laskemistansa ja jakaa valoansa lähelle\nja kauas. Seuraa tätä Herran kutsumusta ja elä salattua elämää;\nsilloin on viiminen vaikutuksesi oleva vielä ihanampi kuin edellinen\nvaikutusrikas elämäsi.\n\nNyt sanon jäähyväiset sinulle rakastettu veljeni. Olen ensi viikolla\nlähtemässä Saksanmaalle, ja minun korkealla iälläni on epävarmaa,\nsaanko milloinkaan palata Suomeen. Tällä kertaa on kyllä päätetty,\nettä vietän ainoastaan talviajan lämpimämmässä seudussa ja keväällä\npalaan takaisi; mutta kaikki on Jumalan kädessä, emmekä me saa edes\najatella huomispäivää.\n\nVaikkemme koskaan ole nähneet toisiamme, olemme kuitenkin olleet\nystävät sisällisessä suhteessa, ja Jumalan armosta toivon yhtyvämme\nsiinä valtakunnassa, missä ei mitään eroa enään ole.\n\nArmo ja rauha sinulle, rakas veli, ja kaikille, jotka rakastavat\nkallista Vapahtajaamme Jesusta Kristusta. Amen.\n\n                                            Ferd. Uhde.\n\n47. _H. Renqvistille_, Pietarporista 23 p. heinäkuuta 1836.\n\nEhkä teille tuntematon, mutta teidän ahkeran työnne kautta minulta\ntunnettu, vaikka ei nimen ja näön puolesta, kuitenkin teidän\nkäännetyin kirjainne lukemisen kautta, joista minä olen halajanut\nvielä eteenkinpäin saadakseni selvimmän evankeliumin valon, jota\nminä halulla kaipaan sentähden että nyt on kyllä monessa paikassa\nkristityn nimi, mutta ei voimaa, rohkenen minä kysymään teiltä\nsuoraan: kuin te olette sinut kuuloni jälkeen Walkealan seurakunnan\nkanssa paremmin tuttu, niin onko siellä eläviä Kristuksen löytäneitä\njäseniä eli halullisia saamaan yhdistystä? Tämän tähden minä teiltä\nnäistä kysyn, kun olen muutamain kanssa ollut puheessa näistä\nasioista, niin he näyttivät löyhän perustuksen päällä olevansa,\nja parempaa ei ole kellään heistä, eikä ole mahdollista tulla\nparemmaksi. En minäkään taida kerskata itsestäni jotaki, koska\nminäkin olen jälkimäisessä luvussa, josta on tietämätön, tulenko\nminä Kristuksen löytäjäksi elikkä hylkääjäksi. Rukoilen teitä\nnöyrimmittäin kirjoittamaan meilleki jotain perustuksen löytämisestä,\nsillä me olemme jo kauvan haparoineet sitä. Minä olen niistä, joita\nvankina pidettiin; nyt olemme täällä kylmässä erämaassa, eikä ole\nmeillä paimenta. Monta on luopunut siitä ensimäisestä kehoituksesta\nja tyytynyt paremmin ulkonaiseen varjoon eli kuvaan, mutta voima on\npois. Näissä en minä ote löytänyt tunnon rauhaa ja iloista toivon\nperustusta, jota ei anna häpiään tulla. Tämä olkoon lyhykäisesti\nsanottu meistä.\n\nToivotan teille hyvää siunausta teidän seurakunnassanne, joka minun\nluuloni mukaan on kylmä erämaa.\n\n                                   Thomas Martinpoika Sihvoin.\n\n48. _Samalle_, Pietarporista 6 p. huhtikuuta 1837.\n\nMinun rakas opettajani! Olen kyllä viipynyt teille kirjoittamassa\nmonenlaisten esteitten tähden; suoraan sanoen on paha tahtoni häjyin\nkoukkuinsa kanssa paljoa enemmän tätä estänyt. Niinkuin jo Immoselle\npuhuin, olen minä saanut teidän kirjanne ja opetuksenne, joista nyt\nlähetän monta tuhatta kiitosta.\n\nTe kirjoititte minulle nykyisen ajan heränneitten kristillisyydestä\nja niistä kirjoista, jotka ovat oikian tunnon löytämisestä totinen\nneuvo. Mutta valitettavasti olen minä samaan lukuun kuin tämän\naikaiset heränneet kuuluva, alkain ensimäisestä herätyksestä, jossa\nluulin minulla olevan kaikki hyvin, etenki kuin minulla oli niin\nsuuri armon tunto Kristuksen rakkaudesta, jota en kuitenkaan osannut\nkäyttää hyväkseni, vaan jouduin lankeemuksen portaalle, jonka nyt\nkyllä valitettavasti tunnen, että olen sangen onnettomassa tilassa.\nSillä nyt kaikki puuttuu, mitä sielun autuuteen tarpeellista on. Tämä\nkävi tällä tavalla: kuin ensimäisen rakkauden tunto jäi takaperin\nminun ylenpalttisen korotukseni tähden, jouduin minä fariseuksen\nportaille, omilla töilläni auttamaan sieluni tilaisuutta, ymmärtäen,\nettä minun pitää hyviä töitä tehdä ja näyttää uskoni töilläni,\nkussa kuitenki, Jumala paratkoon, puuttui vielä uskon oikia alkuki,\nnimittäin hengellinen köyhyys. Niin joutui täydellinen suruttomuus\nvallan päälle, jossa tilassa minä vaelsin pitkän ajan, siihen asti\nkuin minua uusi levottomuus käsitti. Nyt on entinen elämäni omalle\ntunnolleni suurin soimaus, joka toisen kerran vaivaa minua niin\nkovasti, että luulen maan minun nielevän, niinkuin Mooseksen aikana\nHerran kiusaajat korvessa. Sillä ajalla en minä taida puhua hyvästä\nmitään, enkä myös oikein puhdasta Raamatun sanaakaan järjestyksessä\nulospuhua. Tämä on nyt lyhykäisesti puhuttu minun nykyinen tilani.\nMinä rukoilen teitä olemaan niin hyvät ja Jesuksen rakkauden tähden\nauttamaan minua opetuksella ja esirukouksella kaikkein meidän\nedestämme, että Jumala meitä oikein uudestaan synnyttäisi ja lainaisi\nmeille Henkensä, joka meissä vielä uudistaisi armon. Tämän olen minä\nteille, rakas opin-isä, uskonut sieluni tilasta, jota en vielä ole\nmuillen ilmoittanut, sillä ei täällä ole senkaltaisia, jotka voisivat\nauttaa ja myös neuvoa sielun tarpeesta. -- --\n\n                                                     Th. Sihvoin.\n\n49. _H. Renqvistille_ Porvoosta 11 p. elok. 1838.\n\nKorkeasti kunnioitettava h:ra pastori! pitkä aika on kulunut siitä,\nkun minulla on ollut kunnia ilmoittaa h:ra pastorille ajatuksiani\nhengellisistä asioista, mutta usein muistellut sitä aikaa, jolloin\nse oli minulle suotu. Siis pyydän nyt kirjallisesti, että h:ra\npastori tahtoisi kehoittaa minua kääntymään oikein uskovaiseksi ja\nhaluamaan kallista Vapahtajaani. Hänen suuri kärsivällisyyteensä\nja laupeutensa on kuitenkin säilyttänyt minua armossansa sekä\nkäyttänyt ristiä ja kärsimisiä minua siinä pysyttääksensä. Koska\nkasvamisessa ja pyhityksessä edistyminen on oleva sydämellisenä\nhuolenamme ja uutterimpana pyrintönämme, toivon ja rukoilen h:ra\npastoria olemaan niin hyvä ja heti ilahuttamaan minua kirjeellään\nja kehoituksillaan siihen ja miten se parhaiten ja uskollisimmin\nvoitetaan sekä sisällisestä rukouksesta. Vaikka minulla on sangen\nhyviä kirjoja ja käytän niitä, on kuitenkin niin rauhoittavaa saada\nkääntyä elävän sielun puoleen, joka kokemuksestansa taitaa vahvistaa,\nopettaa ja kehoittaa ja se on aina hyvin edistävää. Olisi minulle\nmieluista kuulla, onko pastorilla monta herännyttä ja elävää sielua\nseurakunnissanne, ja oletteko, pastori, menestynyt pyrinnöissänne,\nvahvistaa heitä, eikä kohdannut vastustusta, miten ennen oli niin\nmonena vuonna. Täällä on pieni ihmisyhteys, joka kuuluu Wikström'in\npuolueesen; sanotaan heidän kokonaan joutuneen lain orjiksi, eivätkä\nanna saattaa itseänsä oikealle. Kun olen kuullut pastorin täällä\nollessaan kokeneen johdattaa heitä oikealle, toivoisin teidän, kun\nminulla on ilo saada kirje, antavanne minulle lausuntonne heistä ja\nmiten heitä paraite voitaisiin johdattaa oikealle. Ehkä se voisi nyt\nhelpommin tapahtua, kun Wikström on kuollut, joka kannatti heidän\nerhetystänsä (kehoittaen) pysymään ainoastaan laissa. Saattaisi\nkääntyä ensin tämän puolueen päähenkilöihin ja koettaa heitä ensin.\nJos se onnistuisi, voisivat he sitten palauttaa muut.\n\nTäällä on muutamia muitakin armoa etsiviä sieluja, jotka välistä\novat yhdessä meidän kanssanne. Helsingissäkin kuuluu olevan pieni\njoukko heränneitä. Oletteko te, pastori, kirjevaihdossa Nurmijärven\npastorin B:n kanssa? Onhan hän teidän kaikista ensimäisiä hengellisiä\nveljiänne; hänen sanotaan olevan hyvin hengellisen, niin että minä\nolen toivonut tutustua hänen kanssansa.\n\nPyydän teidän suosiollanne heti saada kuulla miten pastori voi\nhengellisessä suhteessa. Minun tilani on ollut enemmän kärsivä,\nkuin edistyvä, ja kurja ja viheliäinen olen minä tosiaan, mutta\nkuitenkin on minulla se rakas toivo, että minulla on elämä ja osa\nVapahtajassani hänen suuren armonsa kautta.\n\nYstävyydellä ja täydellisimmällä kunnioituksella on minulla kunnia\nk.e.\n\n                                      C. W. Gripenberg.\n\n[Hän on majurintytär ja elää (v. 1862) Helsingissä.]\n\n50. _Samalle_, Svartholma 15 p huhtik. 1839.\n\nKorkeasti kunnioitettu ja rakas h:ra pastori! Pastorin kirjeessä\nBackille (Juonas Back oli elinkautinen vanki Svartholmassa), sain\ntietää teidän, h:ra pastori, olevan terveenä, vaikka taistelu\nalkaa käydä aina karkeammaksi, kuten kirjoitettu on. Korkein\nantakoon teille, h:ra pastori, aina enemmän voimia taistelemaan\nsotivassa seurakunnassa. Mitä sieluni asiaan tulee, olen kokenut,\nmutta en päässyt lähellekään, missä minun pitää olla. Joka ilta\ntehdessäni päivän tiliä, huomaan miten paljon on jäänyt tekemättä\nsiitä, mitä olisi pitänyt tehdä. Kuitenkin luotan Jumalaan. Minä\nrukoilen nöyrimmästi, ettette, h:ra pastori, unhottaisi kehoittaa\nja muistuttaa meitä. Minä en tiedä täällä tapahtuneen mitään\nmerkillistä. Lampu kuoli täällä viikolla. Kaikki teidän, pastori,\nentiset sanankuulianne käskevät sanoa teille terveisiä, mutta etenkin\nJusola, Danroth, Nyberg, Kivimäki. Teidän, h:ra pastori, kuuliaisin\npalvelia.\n\n                                          Juh. Nordlund.\n\n[Hän oli elinkautinen vanki ja kotoisin Eurajoen pitäjästä.]\n\n51. _Samalle_, Mikkelissä 6 p. syysk. 1839.\n\nKorkeasti kunnioitettu ja hyvä h:ra pastori! Minä näen, ettei\nHerra tahdo sallia minun sekaantua maailman pyörteesen, kun hän\netsii ja kehoittaa minua valittuin ystäväinsä kautta. Sen huomasin\nnytkin saadessani teidän, h:ra pastori, oppirikkaan kirjeenne\n8 p:ltä elokuuta, josta sydämellisesti kiitän. Kiitoksia sen\nopista ja ystävyydestä, jota sillä olette minulle osoittanut.\nHyvä h:ra pastori, kyllä olen useasti hyvin toivonut saadakseni\npersoonallisesti olla seurassanne; mutta kun se ei ole käynyt\nlaatuun, olen heittänyt tämän toivoni Jumalalle; jos hän hyväksi\nnäkee, saattaa se vielä armonajassa tapahtua. Suokoon Jumala!\nettä me uskomme lopulla yhtyisimme siellä, mihin olemme kutsutut\nvaeltamaan. Mutta vaikealta se näyttää. Tie taivaasen on kaita\nja vaeltajalle vaikea niin kauan, kun emme rakasta Jesusta, joka\nmeitä sinne opastaa. Mutta sitte, joka kieltää kaiken siinä olevan\nesteen ja uskolla omaa Jesuksen ja tahtoo hänelle uhrata kaikki, on\nkapea tie helppo, sillä vanha ihminen on ristiin naulittu Jesuksen\nkanssa. Mutta tämäpä, h:ra pastori, on vaikea lihalle ja verelle,\nja monta sotaa on siitä ollut minullakin, huonolla soturilla, joka\nolen tahtonut omalla vanhurskaudella saada uskoa, vaan en ole sitä\nsaanut muutoin, kuin olen heittänyt kaikki Jesukselle ja rukoillut\nuskon vahvistusta häneltä, joka on heikoissa väkevä. Kyttä minun\ntäytyy myöntää nytkin olevan paljon, joka tahtoo sekaantua tähän ja\neroittaa minua tästä, kun ajatukseni toimivat niin paljon maallisissa\naskareissa. Tässä olen ehkä ajatellut Jesuksen nimessä ja hänen\nkanssansa tahtoa toimia kaikki: ah, jos sitä voisin!\n\nMinä suuresti iloitsen, että Jumala saattoi sisareni tyttären\ntulemaan teidän, h:ra pastori, luoksenne näinä erhetysten aikoina.\nKäsittäköön hän tarkkaan totuuden ja oikeuden ja pysyköön uskollisena.\n\nKristuksen rakkauden uskollisuudella pysyn minä k.e.\n\n                                          Margaretha Hoffrén.\n\n52. _Samalle_, Kristiinasta ja Pyynikistä 28 p. joulukuuta 1839.\n\nKorkeasti kunnioitettu h:ra pastori ja ystävä Kristuksessa! Kauan\nsitte olisi minun pitänyt kiittää tervetulleesta kirjeestänne 31\np:ltä lokakuuta, mutta sen velvollisen ja raskaan vastaamisen olen\nminä päivästä päivään laiminlyönyt. Nyt kiitän kirjeen hyvästä\nopista. Onnellinen olisin ajassa ja iankaikkisuudessa, jos voisin\nniistä ottaa vaaria. Tahdon olen saanut (ansaitsematon armo sekin)\nja tällä tahdolla olen vaeltava ja alituisella rukouksella ja joka\npäiväisellä parannuksella olen koettava päästä Jumalan lapseksi,\nkoska hän on sanonut antavansa voimaa niille, jotka tahtovat päästä\nJumalan lapsiksi. Ei ilman vaivaa lihalle ja verelle saata se\ntapahtua, koska ulkonaisia ja sisällisiä vihollisia on olemassa. Minä\nen saata muuta sanoa itsestäni kuin, että olen heikompia sotijoita.\nMutta minä en päästä Jesustani, hän on minulle kaikki kaikessa, Hänen\nkanssansa on minulla aika lyhyt.\n\nSisareni tytär on täällä luonani ja jääpi vielä vastaiseksikin,\nehkä ensi syksyyn. -- Onko h:ra pastori saanut kirjettäni, joka oli\nkirjoitettu Mikkelistä syyskuun alussa, kun Mina Miltopaeus oli vielä\nSortavalassa?\n\nKristityn ystävällisellä kunnioittamisella.\n\n                                            Margar. Hoffrén.\n\n53. _H. Renqvistille_, 29 p. toukokuuta 1841.\n\nRakas pastori, Jesuksen Kristuksen palvelia, osallinen evankeliumin\nvaivassa ja työssä!\n\nTässä on nyt minulla tila ilmoittaa teille, rakas pastori, että\nminä olen saanut teidän kirjanne, ja kiitän teitä sydämmellisesti\nsen edestä; sillä minä ja minun ystäväni tulimme siitä lohdutetuksi\nja vahvistetuksi. Ehkä meillä on kirkas Jumalan sanan valkeus,\njosta me selvästi näemme, ettei Jumala tahdo muunlaista parannusta,\nkuin senlaista, joka on yhteen sopivainen meidän langenneen ja\nturmellun tilamme kanssa; kun on meidän turmeluksemme kuitenkin\nniin suuri ja villitykset niin viekkaat ja väkevät, että usein\ntahtoo epäilys vaivata, ajatellen: jos ainakin muut, jotka minua\ntuomitsevat, lienevät oikiassa, ja minä väärässä. Jonkatähden Herra\nteitä lohduttakoon teidän vaivoissanne, niinkuin tekin olette meitä\nlohduttaneet.\n\nMinä jo ennenkin kirjoitin teille, rakas pastori, niistä eriseuroista\nja villityksistä, jotka täällä pohjan perällä pauhaavat. Se on\nihmeellinen, että jokainen lahkokunta pyytää vahvistaa oppinsa\nJumalan sanalla; ja kaiketi on tämä se villitys, josta Vapahtaja\nennustaa Mark. 13: 21, 22. Yksi lahkokunta opettaa rukoilemaan,\ntoinen paastoomaan, kolmas itsensä kieltämään, neljäs uskomaan. Ne,\njotka rukousta opettavat, ei pidä lukua itsensä kieltämisestä, eikä\nuskosta; ne taas jotka itsensä kieltävät, ei pidä lukua rukouksesta,\neikä uskosta, ja jotka opettavat uskomaan, ne eivät pidä huolta\nrukouksesta, eikä itsensä kieltämisestä. Mutta kaikkien näiden\nharjoitusten alla heidän keskellänsä hallitsee kauhia oma-rakkaus,\nettä pitää itsensä suurena, josta sitte seuraa kaikkein niiden\ntuomitseminen, jotka ei niin tee, kuin he tekevät, ja vielä monet\nmuutki synnit, niinkuin ahneus, viha, koston pyyntö, käräjän\nkäymiset, ja vielä niinki, että ne hengellisesti ylpiät kehuivat\nnöyryydestänsäki. Ja näin on riita heränneitten välillä niistä\nasioista, jotka kuuluvat kristillisyyden harjoitukseen, jota myös\ntotisesti on Christuksen oppi. Ja olisi hyvä, jos ne ulosvuotaisivat\nuskosta. Kaikki, kuin ei ole uskosta, se on synti sanoo apostoli.\nJa eihän se olekkaan ihme, kuin nämät ei tahdokkaan mitään tietoa\npää-asiasta, nimittäin, kuinka langennut syntinen ja kasteensa liiton\nrikkoja jäälleen pääsisi Jumalan armolapseksi, että taivaallinen Isä\nanteeksi antaisi hänen syntinsä ja tykö-lukisi syntiselle Poikansa\nkalliin ansion ja makson vanhurskaudeksi, niinkuin hän Pojallensa\ntykö-luki meidän syntimme 2 Kor. 5: 21. Ja kuin syntinen on tältä\ntavalla uskosta vanhurskaaksi tullut Rom. 5: 1 ja Jesuksen kautta\nsovinnon saanut Rom. 5: 11, niin silloin ei hänelle tarvitse sanoa,\nkiellä itses j.n.e., mutta silloin rakkaus Jesusta kohtaan sen\nhyvän tähden, minkä hän nyt saanut on, vaatii hänen Maarian kanssa\nkastelemaan kyyneleittä Jesuksen jalkoja sen syyn tähden että hänelle\non paljon anteeksi annettu, ja Paavalin kanssa ei hän kerskaa muusta\nsuin Herran Jesuksen rististä, jonkatähden hänelle sitten on maailma\nristiin naulittu ja hän maailmalle.\n\nTämä ei olekkaan luonnon teko, niinkuin ulkokullatuilla, jotka\nopettavat, kuin joku sielu herää synnin unesta, sanoen: _kiellä\nitses, pane pois entiset koriat vaattees ja pueta itses ryysyllä\nja körteillä, ettäs pääset erillensä maailmasta, niin sinä voitat\nChristuksen_. Ja kuin se on tapahtunut, niin he kohta sanovat: _hän\non armon saanut_, ja tällä tavalla he viettelevät sielu-parkoja\nluonnon voimalla tekemään Christuksen opin jälkeen, mutta estävät\nheitä menemästä Jesuksen tykö joka heille antaisi voiman Jumalan\nlapsiksi tulla Joh. 1: 12, 13. Jos nyt joku, joka tämän onnettoman\ntilan näkee, näille rupee varoittamaan, että _koetelkaat, jos te\nolette uskossa, jos Jesus Christus on teissä, jos te olette kaivaneet\nsyvään ja laskeneet perustuksen kalliolle eli sannalle_, se on:\njos teidän kristillisyytenne vuotaa elävästä uskosta eli on paljas\nluonnon työ, niin he rupiavat kohta nauramaan ja sanovat: niin _järki\npuhuu; kyllä sinulla on järjen viisautta, mutta minäpä katsonkin\nnokisilla silmillä Raamattuun_. Heidän tarkoituksensa on, ettei\nmitään saa ymmärtää Jumalan sanasta, mutta olla niin kuin puu. Tässä\nvillityksessä on ei ainoastansa yhteinen kansa, vaan myös opettajat.\nJa tämä lahkokunta on levennyt pitkin Suomen rantaa, aina Tornioon\nasti, ja jos lienee jo Ruotsinki valtakunnassa.\n\nNyt minä vielä tahdon teille, rakas pastori, ilmoittaa _kielillä\npuhujasta_. En minä tosin ole itse nähnyt häntä, enkä kuullut hänen\npuhettansa, mutta olen muilta kuullut tällä tavalla: kielillä puhuja\nmenee hengettömäksi, lankee maahan ja sitte rupiaa puhumaan: fria\nmig, fria mig! luullen silloin pitävänsä aviosäätyä hengellisesti\nChristuksen kanssa. Silloin hän näkee kaikkein tilan, kuka on\nonnettomassa, kuka onnellisessa tilassa. Häntä on nyt kuljetettu\nmonessa pitäjässä, että kukin saisi tietää, kuinka hänen asiansa\non. Ah, Jumala armahda vielä meidän päällemme sinun Poikas Jesuksen\nkatkeran piinan ja kuoleman tähden!\n\nRakas pastori! en minä ole näitä kirjoittanut itseni korottumiseksi\nja muitten sortamiseksi; enkä olisi ollenkaan tahtonut kirjoittaa,\nsillä minä arvaan, että te tulette näitten sanomain yli\nmurheelliseksi. Mutta en ole kuitenkaan saattanut vaiti olla; kuin\nsydämessä on kyllyys, niin täytyy suunki vuotaa yli. Minä pelkään,\nettei Johan Tervo ja Johan Nevala, jotka te kyllä tunnette, ole\nvielä uskossa käsittäneet Vapahtajaa: sentähden, rakas pastori, jos\nte heille kirjoitatte, niin varoittakaat heitä; sillä he kuulevat\nteidän ääntänne. Älkäät kuitenkaan sanoko minun tätä ilmoittaneen.\nJohan Tervo edesantaa outoja ilmestyksiä, erinomaittain sen kuin hän\nsanoi minulle, että silloin, kuin hän kävi teidän tykönä, oli teidän\ntalossanne niin väkevä Pyhän Hengen haju eli löyhkä ja monta muitakin\nilmestyksiä ja maistamisia, joita hän sanoo tunteneensa. Tämmöiset\nasiat ovat minusta outoja, että sielu tulisi ilahutetuksi ruumiin\ntuntemisten kautta. Mutta sen minä kyllä todeksi uskon, jos sielu saa\nmaistaa, kuinka suloinen Herra on, niin ruumiski tulee virvoitetuksi.\nHerra Jesus, hyvä paimen, etsiköön jokaista eksyväistä lammasta ja\nsaattakoon laumansa tykö. Amen.\n\nNyt viimeiseksi, rakas pastori, teille paljon terveysiä minulta ja\nminun ystäviltäni. Tervehtäkäät teidän ystäviänne meidän puolestamme,\njotka yhdessä Hengessä Isää lähestyvät. Jumalan armo olkoon kaikkein\nmeidän kanssamme ja auttakoon meitä taivaalliseen valtakuntaansa,\nettemme tielle vaipuisi. Teidän tuntemattomalta, kuitenkin Hengessä\ntutulta ystävältänne\n\nPattijoen kylästä 29 p. toukok. 1841.\n\n                                               Henr. Ojala.\n\nPaaval Ruotsalainen on saattanut teidän pahoin haisemaan täällä; hän\nsanoo teidän olevan omassa vanhurskaudessa.\n\n54. _Lähetyskirja_ 8 p. syyskuussa v. 1842.\n\nKunnioitettava rakas isä! Armo olkoon teidän kanssanne ja rauha\nJumalalta meidän Isältämme, ja Herralta Jesukselta, joka on elävitten\nja kuolleitten tuomariksi tuleva, tekemään kirjoitetun oikeuden sen\nvälillä, joka Jumalaa totuudessa palvelee ja joka ei Häntä sydämen\nvilpittömyydessä palvele!\n\nPitkän ajan olen ollut kirjoittamata teille. Syynä on ollut se\nsanoma, joitta olen kuullut teidän jo olleen kotia menneen ajallisen\nkuoleman oven kautta ijäiseen elämään. Mutta koska nyt äsken kuulin\nteidän vielä matkan päällä oleman, niin päätin muutamalla sanalla\ntietää antaa, että minäkin vielä matkan päällä olen. Herra Jesus\nsuokoon, että minä ja kaikki muut, jotka vaeltavat ijäistä kotoa\nkohden, mahtaisimme astua vilpittömät askeleet, jalkamme aina pitäin\noikialla tiellä. Minulla olis nyt paljon kirjoitus ainetta, mutta\ntahdon niin lyhykäisesti kuin mahdollista on puhua.\n\nMerkillinen on tosin tämä aika isämme maassa sen liikutuksen suhteen,\nkuin nyt on matkalla. Sen minä todistan, että kiivaus on Herran\npelvon puolesta, vaan ei ole tahdon ja selvän Jumalan sanan jälkeen.\nEsimerkiksi oman vanhurskauden suhteen, joksi uskoit vanhurskaudesta\nulosvuotavaa ja eroittamatonta elämän vanhurskautta soimataan ja\nvielä tuomitaanki, edestuoden, ettei saa kellenkään osoittaa merkkiä\nsiitä, että rukoillaan julki ja äänessä, vaan sydämessä pitää tointa\npidettämän ja ottaman niinkuin muutkin siveät ihmiset ilman kaikkea\nulkonaista rukousta. Ja jos havaitaan, että joku on rukouksen\nottanut parannuksen harjoitukseksi, niin hänen sanotaan rakentavan\nomaa vanhurskautta ja olevan fariseusten lahkokunnasta. Jos joku\nyksinkertainen tulee heidän parihinsa, niin he käyvät solmeevilla\npuheen parsilla ympäri, niinkuin hämähäkki saaliinsa verkkohonsa\npiirittää, ja kuin ovat sen hyvin solmenneet, niin he nauravat. Tämä\nkavaluus ei ole viisaus; se näkyy jumalattoman petokseksi. Eikö\nPaavali sano: _rakkaat veljet, jos joku ihminen osaa johonkuhun\nvikaan tulla, niin te, jotka hengelliset olette, ojentakaat\nsenkaltaista siveyden hengessä; ja katso itsiäs, ettes sinä myös\nkiusattaisi_. Mutta onko tämä _toinen toisensa kuorman kantamista?_\nOnko tämä _Kristuksen lain täyttämistä?_ Eikö _kunkin pidä omaa\nkuormaansa kantamaan?_ Gal. 6: 1, 2, 5. _Kuka sinä olet, joka toisen\nmiehen palveliata tuomitset? Omalle isännällensä hän lankee ja\nnousee, Jumala on voimallinen hänen ojentamaan ylös_. Rom. 14. 4.\nTämä on minun ajatukseni. Herra minua johdattakoon tasaista tietä\nmyöten. Ei tämä suinkaan ole muille eksytys kuin vasta-alkaville,\nsillä kyllä se, joka taitaa sanasta saada täyden todistuksen totuuden\nvahvistukseksi, sen ymmärtää, että on vika tällä paikkaa. Ainoastansa\nse, joka äsken on tullut totuutta lähemmäksi, kuin hän sen kuulee\nSionin vartijalta, ottaa tämän helpomman opin vastaan. Tämä helpompi\nautuuden kauppa (siksi minä sen kutsun, hyvin tietäen, että\nijankaikkinen elämä on Jumalalta) on tuotu _Paavo Ruotsalaiselta_\nKarjalasta, joka taitaa teille olla paremmin tuttu kuin minulle,\njoka en ole häntä nähnytkään, enkä soisi näkevänikään. Hän on\nheränneet ottanut viedäksensä keskitien haaraa myöden Sionin vuorta\nkohden, ja teistä todistanut, että olette oman vanhurskauden karilla\nhaaksirikkoon tulleet, jonka todistuksen kuulin omilla korvillani\nyhdeltä Paavon opin järjestyksen vastaanottaneelta meidän Tyruksessa,\njohon minä vastasin: minä olen siis myöskin samalla karilla\nhaaksirikossa. O! Herra armahda! Kirjoitettu on: _teidän seassanne\npitää eriseurat oleman, että ne, jotka koetellut ovat, teidän\nseassanne ilmoitettaisiin_. l Kor. 11: 19. Kuka siis taitaa autuaaksi\ntulla? Vanha Herransa iloon mennyt, maassamme ollut kristillinen\nSionin vartia sanoi: \"teillä on tänä viimeisenä vaarallisena aikana\nsuuri sekaannus niitten askeleista ja jaloista, jotka ovat väärin\nkäyneet ja kuitenkin päälleseisovat heillä itsekullakin olevan oikian\ntien autuuteen.\" Tämä on surkia totuuden tunnustus ja sopii hyvin\nmeidän asioihimme. Kuitenki minulla tämän surkeuden alla on toivo\nsiitä syystä, että sanaa saarnataan järjestyksellä; mutta se taas\npeljättää, että jos joku sanasta saa elämän, niin se sanotaan olevan\nkuolemaan vikapää, ja joka sanaa myöden rupee elämätänsä ojentamaan,\nsaa fariseuksen nimen. Oman vanhurskauden pilkka-kaapu levitetään sen\nselkään ja niin viedään hengelliseen kuolemaan ja tapetaan ensimäinen\nhalu hänessä, eli tehdään helpomman kaupan havitelleeksi.\n\nNäin olen minä puolestain ja hämärtävällä tavalla maalannut etehenne\nnykyisen kristillisyyden kuvan. Pyyntöni olis siis saadakseni tietää,\njos kukatiesi lienen väärin ulos toimittanut sen kuin nyt, niinkuin\noppimaton kirjoitus-taidossa edestuonut olen. Te tunnette paremmin\nsen Paavo Ruotsalais miehen, joka tahtoo olla heränneitten pää.\nToista Pyhä Paavali sanoo: _Kristus on seurakunnan pää._ Ef. 5: 23\nja Jumala on Kristuksen pää; sen minä uskon, mutta toisesta päästä\nepäilen. Tällä Paavolla, ehkä on tuntematon tällä paikalla, pitää\noleman suuri vaiva meistä rantakuntalaisista Kristinan ja Turun\nvälillä. Jos hän asuu likellä teitä niin tervehtäkäät häntä minulta\nja muilta täällä ja sanokaa, ettei ulkonaisesta harjoituksesta\nja niinkuin hän kutsuu polvirukouksesta tule niin vaarallista\nomaa vanhurskautta kuin siitä, ettei ollenkaan rukoilla. Väärin\nkäyttämisestä pitää toisin varoitettaman, vaan ei suinkaan itse\nasiata maahan lyötämän. Rukoilioita on kahta lajia, ensiksi, joka\nrukoilee hän puhuu omassa asiassansa, ja toiseksi, joka rukouksia\npitää, hän puhuu muiden edestä valituilla sanoilla, ja kävelee ympäri\nJumalan sanaa myöksentelemässä, josta Paavali nuhtelee Korintolaisia.\nMutta jos jollekulle seurassa istuvalle tulee Pyhän Hengen vaatimus\nkumarretuilla polvilla ja kasvoilla rukoilla ja sydämensä tuntemisen\njälkeen puhua salatusta viisaudesta parannukseksi, niin, jos hän\npuhuu Jumalan sanaa, ei sitä pidä oman vanhurskauden rakennuksena\npidettämän, vaan suurena Jumalan lahjana, yhteiseksi rakennukseksi,\nparannuksen edesauttamiseksi j.n.e.\n\nTässä olen nyt edespannut asian, jota tällä ajalla olen tutkistellut.\nSuu puhuu sydämen kyllyydestä. Herra tietää, kuinka paljon tämä\nsekaseuraisuus on minulle työtä antanut sisällisesti. Minä sen siksi\npitäisin, ettei Jumalan Henki ole itsiänsä vastaan, ja ettei niiden,\njotka Jumalan hengen kautta puhuvat, pitäisi taitaman Kristusta\nkiroilla. Minun sydämellinen pyyntöni olisi siis saadakseni tietää\nteidän ajatuksenne tästä aineesta. Herra, armahda meitä ja paranna\nmeitä, ja lähetä meille Pyhä Henkes, totuuden Henki, johdattamaan\nmeitä kaikkeen totuuteen, muutoin me hukassa olemme ijankaikkisesti.\nNyt näkyy se aika olevan käsillä, että _jos mahdollinen olisi, niin\nvalitutkin eksytettäisiin_ Matth. 24: 24. Viimeinen aika, surkia\naika, jona kristityt elävät niinkuin käärmeen sikiöt keskinäisessä\neripuraisuudessa, josta tämä maailman herra ja sielun vihamies on\nhyvin mielin.\n\nOlkaat hyvästi Herran nimessä tervehdetty minulta huonolta\nmatkamieheltä.\n\nAhlaisten kappelista 8 p. syyskuussa v. 1842.\n\n                                            E. G. Ilwan.\n\n55. _H. Renqvistille_, 2 p. elokuuta 1845.\n\nKunnioitettava rakas Isä! olkaat tämän kautta minulta sydämellisesti\ntervehdetty Isän, Pojan Jesuksen ja Pyhän Hengen nimessä.\n\nTeidän tervetulleen kirjoituksenne 26 p. kesäkuuta sain vastaanottaa\n9 p heinäkuuta, jonka päälle nyt vastaan. Mitä Lutheruksen\nHuone-postillaan tulee, niin se on jo nyt suomennettu ja Frenckelin\ntykönä präntissä. Suomentaja on tosin minulle tietämätön. Suokoon\nJumala sen tuleman Lutheruksen omilla sanoilla ilman poisjätteitä ja\nlisään panoja! Suokoon jumala sen miehen, joka on suomentanut, olevan\nheimolaisuudessa sen Hengen kanssa, jota aikanansa Lutheruksessa\nvaikutti ja hänen suunsa kautta totuuden valkeutta kuoleman varjon\nsynkiässä maassa olevalle sukukunnallemme ilmoitti. Mutta jos toisin\non, niin on suuri häviö. Sillä erilaiset luodut taitavat yhdestä\nkukkaisesta imeä ja valmistaa sekä myrkkyä että hunajaa; niin myös\non tämänkin asian laita. Vastaa itse Herra kunnia ja käännä kaikki\nparhaaks, ettei vihamies saisi sinun nimelläs turmiota tehdä sinun\nistutukselles, vaan häpiään tulisi. O Herra kuule, o Herra, auta\nSionia!\n\nMinä olin Johanneksen pyhänä Raumalla setäni tykönä ja kuulin häneltä\nkirjoista, niinkuin te nyt minulle kirjoititte, ja olen jota päivä\nodottanut mainituita kirjoja tuleman, vaan tähän päivään asti ei ole\nniitäkään kuulunut. Halulliset ovat käyneet minulta kysymässä \"Wäärän\nopin kirjaa\", mutta minä olen sanonut: odottakaat, kyllä se tulee.\nAika näkyy tulevan liian pitkäksi odottajille. Joska Herra soisi\narmon aikaa ja Hengen voimaa teille alkamaan toista osaa \"Wäärän\nopin kauhistuksesta\" ja valmistaisi sillä tietä näkemään valkeutta,\nmonelle horjuvalle sielulle valoksi neuvoksi ja lohdutukseksi, joka\nei ole tullut vakuutukseen, taitaaksensa tehdä eroituksen valheen ja\ntotuuden välillä. Sillä paljon on niitä ihmisiä, jotka seisovat, niin\nsanoakseni, kahden tien haarassa, neuvottomina, kumpanenko niistä\nmahtanee olla oikia tie Molemmat näyttävät johdattaman taivaalliseen\nasuinsiaan; molemmilla on päälle-kirjoitus: _autuuteen_; molemmilla\non Pyhä Raamattu, molemmilla Jesus, molemmilla Lutherus, vaan\nerinäisessä tarkoituksessa ja tykö-sovituksessa. O Jesu lainaa\nviisautt', Ett' vältän pirun kavaluutt'! Jos jolloin kulloin\non tarvis ollut, niin on se nyt todellaki tarvis pitää silmät\nauki; sillä perkele käy ympäri, puettuna valkeuden enkeliksi ja\nvanhurskauden saarnaajana.\n\nHerra auttakoon kaikkia niitä, jotta tahtovat totuuden sanan kautta\nkäsittää totuuden! Mutta minä sanon sekä itse puolestani että muitten\nkoettelemuksesta, että kyllä se piankin käy laatuun vakuutuksella\ntunnustaa ja vastaan ottaa Kristusta siinä kristillisessä\n_totuudessa_ sanan kautta, ymmärryksen suhteen; mutta sydän tahtoo\nkuitenki vielä tämän ohessa pitää taipumuksensa kiinnitettynä\nkatoovaisiin, ja niin on ihminen, havaitsemata sitä itse, vangittuna\nmaailmaan; halu maailman kunnian perään ja hienommat luonnollisten\nhuvitusten taipumukset ja nautinnot ovat aina tiellä, pyrkiessä\ntäydellisyyttä kohden. Jesus on ymmärryksen silmäin edessä kallis,\nmutta sisälle-käyntö ahtaasta portista on luonnolle ja vanhalle\n_Adamille_ raskas ja katkera; sillä hän tahtoisi jotain pitää\nvanhasta hienommasta hapatuksesta; -- sanalla sanoen hän tahtoisi\nkatsoa etehensä ja taaksensa yhtä aikaa. Näin on minun ajatukseni\njälkeen laatu usiamman herätyksen armolta liikutetun kanssa.\n\nJa kuin siis täänlaatuiset kuulevat olevan mielestänsä soveliamman\npolun ja tien autuuteen, niin ei ole ihmettä, että lähtevät\netsimään päästäksensä helpommalla mielestänsä siinä uudessa opin\njärjettömyydessä autuaaksi, hyljäävät _sanan_ ja sanan kanssa\nsopivat kirjat, ja ovat niin hävyttömät, että sanovat, tultuansa\nsiihen uuteen oppiin, Pyhän Raamatunki vääräksi, apostolein ja\nkoko marttyrein joukon menneeksi helvettiin ynnä koko joukon muita\nkristillisiä opettajia ja kristityitä hamaan tähän aikaan asti, ja\nnyt vasta olevan sen oikian järjestyksen ja tien löytäneensä. Koska\nkuulevat uskoa vaan tarvittavan, niin he ovat kohta valmiit uskonsa\nkanssa oman ymmärryksen voimasta ja niin he luulevat uskovansa,\nettä heidän uskonsa ei suinkaan ole Pyhältä Hengeltä sanan kautta\nvaikutettu, vaan itse otettu ja tehty usko, josta uskon elämä on\neroitettu ja makaa _tekopyhyyden_ solmussa. Sanotaan: usko vaan\nja elä niinkuin muutki, älä näytä sitä muille, sillä se on omaa\nvanhurskautta; usko vaan niinkuin kristitty ja elä niinkuin muutki,\nsyö, juo, huvittele, älä rukoile, sillä se on Antikristuksen työ,\nälä pane kättäs ristiin, älä kumarra polvia, älä huokaa; ja näin\nhirviän pedon he tekevät kristillisyydestä. Minun ajatukseni on, että\nhuokaus, esimerkiksi, on uuden Jumalalta lahjoitetun mielenlaadun\nhengenveto, sillä kussa on elämä, siinä on myös hengitys, ja kussa\nei ole hengenvetoa, siinä on nähtävästi kuolema. Opin sekoituksiin\njoutuvat ne, jotka ei ole perustetut vahvassa profetallisessa sanassa.\n\nÄlkäät mieltänne pahaksi panko, ehkä minä näin laviasti kirjoitan\nsiitä uudesta opin onnettomuudesta, sillä ehkä huonoudessa halajaisin\nminä pysyä _totuudessa_.\n\nAhlaisten Ylikylästä 2 p. toukokuuta 1845.\n\n                                               C. G. Ilwan.\n\n56. _H. Renqvistille_, 30 p. joulukuuta 1845.\n\nMinun hyvin sydämellisesti rakastettu ystäväni! Ah, vaeltakaamme\nhengessä Jesuksen elämän tiellä ja polulla, rakastakaamme\nsydämellisesti toisiamme, eroutukaamme maailmasta ja ruvetkaamme\nJumalalle uskollisiksi loppuun asti, niin että armosta saamme elämän\nkruunun Jesuksen verellä ja haavoilla!\n\nTeidän kirjeenne, h:ra pastori, minä sain tänä 30 p. jouluk., vaikka\nse oli kirjoitettu jo 12 p. syyskuuta, mistä suosiosta ja vaivasta\nminä nyt saan kiittää teitä, h:ra pastori. Nyt muistan, mitä muutamia\nvuosia takaisin syntyi sielussani, kun ensi kerran sain nähdä teidän\nsuomentamaa Juh. Arndtin \"Totista kristillisyyttä\": minä ylistin\nJumalaa, että hän on valinnut semmoisen aseen, joka on ryhtynyt\nsiihen ansiolliseen vaivaan, saattaa suomalaisillekin päivän valoon\nniin ihanan kirjan. Silloin myös tapahtui, kun minä parhaallaan\nolin silmäilemässä tätä ihanaa kirjaa, että luokseni huoneeseni\ntuli odottamatta vanha pastorimme _Elias Lagus_, joka myöskin on\noikein hengellinen pappi ja on senjälkeen muuttanut täältä kymmenen\npeninkulman päähän Wähä-kyröön, lähelle Waasan kaupunkia, johon hän\npääsi kirkkoherraksi -- minä arvelin sanoa, samalla kun katselin\nsanottua kirjaa, tuli hän sattumalta ja kysyi heti tervehdittyänsä:\nmikä kirja se on, jota luet? Minä annoin hänen katsoa sitä, ja hänen\nsydämensä puhkesi ilosta, kun niin hyvää kirjaa saattaa suomenkin\nkielellä lukea, ja lisäsi, ettei tämä Henrik Renqvist säästä\nvaivojansa sanan palvelemisessa, sekä kertoi minulle h:ra pastorin\nelämänvaiheet. Minä sanon, että aina siitä päivästä on se muistissani\npysynyt ja ollut sydämellisenä toivonani saada, jos Jumala niin\nsuopi, jollakin tavalla tulla tuntemaan teitä, h:ra pastori, vaikka\nen ole saattanut havaita, kuinka se toteutuisi. Mutta minä jätän\nsen Jumalan haltuun. Nyt on halpa ja mitätön mies Abraham Rönqvist\nsaattanut minun siihen tilaisuuteen. Minä sanoin: halpa ja mitätön\nmies, ei sentähden, että häntä halveksisin köyhyydestänsä, ei! mutta\nhänen juomishimonsa vuoksi, jonka vian kanssa monta muuta vikaa\non yhdistettynä. Jumalan henki oli hänet tosiaankin herättänyt,\nmutta hän oli antanut himojensa voittaa; sillä nyt hän käyttää\nkristillisyyttä elatuskeinonansa, hankkiakseen varoja juoppoutensa\nharjoittamiseksi, josta paheesta minäkin olen häntä nuhdellut.\n\nMinä tahdon nyt sanoa jotakin seutumme väärä-oppisten vaatteuksesta,\nvaikkei niitä, Jumalalle kiitos, ole seurakunnassamme, mutta\nyltäkyllin ympärillämme niin hyvin suomalaisia kuin ruotsalaisia,\nopettajain ja sanankuuliain, ylhäisten ja alhaisten, köyhäin ja\nrikasten, vanhain ja nuorten joukossa, jotka ovat voimakkaan\neksytyksen antaneet hairahduttaa itsensä niin, että he uskovat\nvalheen henkeä. Sivistyneestä kansaluokasta ja herrassäädystä ovat\netenkin naispuoliset saaneet sen hullutuksen, että muka on anteeksi\nsaamaton synti heille kantaa niitä vaatteita, joita he entisessä\ntilassansa käyttivät. Sentähden ovat he antaneet värjätä kaikki\nvaatteensa ja huivinsa mustiksi, ja vaatettaneet itsensä semmoiseen\nvirkapukuun, että selvään tuntee heidät joukkoonsa kuuluviksi. Minä\nkysyin kerran eräältä nuorelta rouvasihmiseltä, minkätähden nuo\nuudet kristityt (sillä niin kutsuvat heitä oikein ajattelevaiset,\nvaan maailman lapset kutsuvat kerettiläisopin lahkolaisiksi tahi\nkörttiläisiksi) noin vaatettavat itsensä? Ja sain vastaukseksi, että\nheidän opettajansa vaatii sitä, ja hän lisäsi, että sillä tavalla\ntullaan maailmasta kieltäytymään; sillä nyt minua maailma halveksii\nja minä saan kärsiä pilkkaa Kristuksen tähden y.m. Minä sanoin,\nettei se ole Kristuksen tähden kärsimistä, vaan vaatteiden. Ja mitä\nalhaisempaan kansaluokkaan tai talollisiin tulee, niin pukeutuvat\nvaimot hyvin vaalean harmaasen puolivillaiseen, tamppaamattomaan ja\nsilittämättömään sarkahameesen, esiliinaan ja pitkään ja väljään\nlievekurtikkaan, joka ennen oli varsin harvinainen ja näkymätön.\nHeidän huivinsa ovat samallaiset, kuin R:n kappelissa. Viime vuonna\nryhtyivät he siihenkin vikaan, että mennä kesä-aikana paljasjaloin\nkirkkoon ja ehtoollispöytään, ja tultuansa kotia heittävät he\ntämän nunna- ja munkkipu'un ja pukeutuvat tavallisiin vaatteihin\nja jalkimiin. Ja mitä miehiin tulee, niin ovat hekin vaatetetut\nvirkapu'ulla, kaikki yhdellaisella myöskin vaalean harmaalla pitkällä\ntakilla ja ruotsalaiset käyttävät pyöreätä, matalaa ja harmaata\nhuopahattua, vaan suomalaiset tekevät itsellensä vaalean harmaasta\nsarasta pyöreät lakit, niinkuin kalotit, vaan joissa on lippu\netupuolella.\n\nHe eivät tervehdi mielellänsä ketään, ainakaan ei kaikki heistä. Minä\ntapasin matkalla kerran heistä yhden ja tervehdin häntä sanalla:\n\"hyvä päivä\", ja kun hän vastasi vaan: \"päivä, päivä\", ihmettelin\nminä siitä harvinaisesta tervehdyksestä, mutta toverini sanoivat\nsen olevan heidän tapansa. Samoin kun Jesuksen nimeä mainitaan,\nseisovat he kuin seiväs notkistamatta päätänsä tahi polviansa, olipa\nse kirkossa taikka muualla. Yleisesti sanottu, se on kopea ja kylmä\nkristillisyys, kristillisyys ilman Kristusta ja hänen osallisuuttansa.\n\nMinä kerran kysyin harha-oppiselta harmaalta nunnalta, kuinka on\nhänen sielunsa asia? Hän vastasi: hyvin. Minä lausuin: mutta mikä\non nyt syynä siihen, ettet enää niin kuin ennen tee kanssakäymistä\nja seuraa minulle, niinpä et edes tervehdäkään minua, etkä katso\nminuun? Mihin on nyt hävinnyt kristillinen rakkaus kristittyjen\nkeskestä, jonka pitäisi olla kristittyjen oikea tuntomerkki ja\nyhdistysside! Sillä jollemme rakasta toisiamme, niinkuin Kristuksen\nruumiin jäsenet, niinkuin saman Isän lapset, kaikki Jesuksen verellä\nlunastetut, niin emme ole oikeita Jesuksen ystäviä. Sillä te olette\nminun ystäviäni, jos teette, mitä minä käsken teille sanoo Jesus; ja\nhän käskee meitä toisiamme sydämellisesti rakastamaan, sillä rakkaus\non Jumalalta y.m. Vähän ajateltuansa vastasi hän aivan riettaalla\nja röyhkeällä katsannolla ettei hänellä ole uskoa eikä rakkautta,\nei Jumalan eikä ihmisrakkautta. No, kuinka sitten, kysyin minä, ja\nvastikään sanoit olevan hyvin kanssasi ja nyt taas sanot, ettei\nsinulla ole uskoa eikä rakkautta. Jaa, niitä minulla ei ole, sanoi\nhän. Minä: se lienee sitte varmaan hyljättävä oppi, joka teillä on,\nniinpä perkeleellinen oppi, sillä perkeleellä ei ole uskoa eikä\nrakkautta. Itse paha henki tekeytyy valkeuden enkeliksi vaan uskoa ja\nrakkautta ei hänellä ole ja niitä hän ei saata matkia. Tästä suuttui\nhän niin silmittömäksi, että hän sukkelaan lensi pois suojasta\nsuutansa aukaisematta.\n\nKovin pitkäksi kävisi kertoa kaikkia heidän hullutuksiansa ja kaikkia\nheidän puheitansa, etenkin ensiksi tämän harha-opin synnyttyä\n9 vuotta sitte, jolloin se ilmaantui S:n ja W:n kaupungeissa.\nSittemmin levittivät sitä muutamat harhaoppiset nuoret papit ympäri\nmaata. Mahdotonta olisi saattaa ja ennättää luetella kaikkia heidän\nvehkeitänsä ja sitä paitsi se olisi tarpeeton, koska yhtäläiset\nvallattomuudet ovat kerrottuina \"Wäärän opin kauhistuksessa.\"\n\nMutta toinenkin harha-oppi on tällä seudulla ollut yleinen 12 tahi\n13 vuotta taaksepäin. Se oli kuitenkin toisenlainen. Heränneet\nkerääntyivät suuriin joukkoihin ja parvihin hengellisellä tavalla\nrohkaisemaan toisiansa, etenkin sunnuntaisin iltapuolilla ja\niltasilla aina puoliyöhön, jolloin lukivat jostakin kirjasta,\nlauloivat virsiä ja hengellisiä lauluja, puhuvat hengellisistä\naineista ja lopettivat tavallisesti rukouksella, joka muuttui\nkuitenkin äärettömäksi mölinäksi ja huudoksi, jota kiihoitti heidän\nmielensä niin, että heitä tapasi kummallinen tauti, halvauksen\nkaltainen, jossa he joukottain kaatuivat, pyörtyivät ja kun he\nuudestaan selvisivät, läähättivät ja puhkuivat he niin, jotta luuli\nhengen heistä lähtevän. Heillä oli myös tapana huutaa, että heidän\nsydämensä tahtoi haleta y.m.\n\nOli vieläkin eräs harha-oppi silloin valloillansa muutamissa,\nnimittäin semmoisissa, jotka ilmoittivat näkyjä ja ilmauksia\nnäkevänsä ja sanoivat olevansa toisinaan taivaassa ja toisinaan\ntaas helvetissä. Tämä hurmaus tapasi heitä melkein samalla kellon\nlyönnillä joka ilta, jolloin lukemattomia luonnollisia ihmisiä\nvirtasi sinne katsomaan heitä ja kuulemaan heidän saarnaansa. Mutta\nmuilla seuduilla ja heidänkin joukossansa oli toisia rehellisiäkin\nkristityitä, jotka huomasivat sen erhetykseksi ja alkoivat Jumalan\nSanasta osoittaa heille näitten raivoisien houreitten vääryyttä.\nMinä matkustin kerran semmoisen ihmisen luokse oikaistakseni häntä,\nkoska ennen tunsin hänen olleen totisesti Jumalan hengen herättämän\nsielun, mutta kun tulin hänen luoksensa, oli hän jo selvinnyt.\nMinä kysyin häneltä muun muassa, jos hän tosiaankin oli taivaassa\nja helvetissä ja näki ne kappaleet, joista hän siellä kertoi. Ei,\nsanoi hän, vaan se oli niinkuin joku olisi saarnannut sydämessäni\nniin ankarasti, etten tahtonut ennättää sitä väleen huudahtaa kun\nsitä minulle saarnattiin. Minä olen sittemmin, lisäsi hän, selvästi\nsaanut havaita, ettei se ollut muu kuin ylpeyden hengen luoma enkeli\nsyvyydestä, joka minua hallitsi. -- -- --\n\nPaljon lienen nyt kirjoittanut, vaan vähän olen ennättänyt puhua\noman sieluni tilasta. Nyt saan vaan kertoa, että Jumalan Hengen\nsaavuttava armo aina lapsuudestani on lakkaamatta vaikuttanut minuun\nsiihen asti, kun ensi kerran menin Herran pyhälle ehtoolliselle\nv. 1820. Silloin opastettiin minua elämän tielle, mutta nuoruuden\ntaitamattomuudessa kadotin vähittäin tämän tuntuvan armon, uskoin\nkuitenkin sillä ajalla olevan hyvin laitani aina vuoteen 1828,\njolloin Jumalan Henki selvästi avasi silmäni näkemään totisen sieluni\nhädän ja jolloin minä myös ensi kerran sain oikein nähdä turmelukseni\nsyvyyden. Sittemmin on Jumalan Henki opastanut minua vakaisesti askel\naskeleelta elämän tiellä niin, että nyt saatan sanoa, tähän asti\non Herra minua auttanut, Ylistetty olkoon Hänen nimensä ja armonsa\niankaikkisesti. Amen.\n\nLapvärtin pitäjän Mörtmarkun kylässä 30 p. joulukuuta 1845.\n\n                                               L. E. Niemi.\n\n57. _H. Renqvistille_, l p. toukokuuta 1856.\n\nRakas ystävä Herrassa Jesuksessa! Tämän kautta saan minä toivottaa\nteille onnea, menestystä ja siunausta Jumalalta, jolta kaikkinainen\nhyvä anto ja täydellinen lahja tulee, kaikkihin teidän hyviin\naikomuksiinne sekä kirjain toimituksen että viinan hävityksen\nsuhteen. Minä kävin syksyllä Tampereella ja siellä ystävät minua\npaljo nuhtelivat siitä, etten ole käynyt tykönänne, ehkä te olette\nmeidän isämme hengellisissä asioissa. He sanoivat, jos me oltaisiin\nniin likellä kuin sinä olet, niin johan me olisimme käyneet hänen\ntykönänsä, joka onkin meidän hengellinen isämme. Sillä ei ole\nketään muita, jotka niin isällistä murhetta pitäisivät meidän\nsielumme autuudesta kuin hän on pitänyt sekä kirjan kääntämisen että\npränttämisen kautta. Ja se olisi minulle häviöksi, etten ole teitä\nnähnyt ruumiillisilla silmillä. Edesmenneenä talvena aivoin kyllä\ntulla, mutta en joutanut, enkä päässyt tulemaan. -- -- --\n\nMäntyharjusta 1 p. toukok. 1846.\n\n                                       M. Ahvenainen.\n\n58. _H. Renqvistille_, 26 p. joulukuuta 1848.\n\nKorkiasti kunnioitettu herra ja minun hengellinen isäni! Minun\nsydämeni ihastui suuresti, luin minä saan ne kolme kirjaa teiltä, ja\nsydämeni tuli kiitollisuutta täyteen kun rakas Jesus on toimittanut\nsenlaisen sielun paimenen, taikka hengellisen isän, joka meille\noikein autuuden tien opettaa. Ja sinä rakas Jesus, sinun rakkautes\non tutkimaton; mitä sinä minussa olet nähnyt, kuin sinä olet minua\nniin rakastanut, että sinä olet minua varjellut väärästä opista\nja villitsijäin seurasta, jotka ovat kyllä monta kertaa olleet\ntarjona, vaikk'ei minun ole kertaakaan tullut mieleenikään, että\nlieneekö toi oikein. Ja siitä minä olen juuri vihattava, ettei\nne minun voi omaa nimeänikään kuulla antaa. Enpä minä tahdokkaan\nihmisille kelvata, vaan Jumalalle. Jesus Christus on minun ja minä\nolen hänen, sitä Pyhä Henki minulle aina muistutaa ja kirkastaa\nminun uskoni silmäinsä edessä. Minun epäuskoni ja turmelukseni\novat suuret; mutta eivät ne minua estä armo-istuimen Jesuksen tykö\nmenemästä. Tästä jumalallisessa valkeudessa näen minä ne pienimmätki\nraiskat, joita ei yksikään ihminen olisi minulle taitanut sanoa.\nEn kuitenkaan laiskuuden ja valvomattomuuden tähden olisi ilman\nrukousta saanut maistaa Kristuksen mielen kaltaisuutta. Te arvelitte\nkirjoituksissanne, jos meidän piti vielä armon ajassa elämän. Kyllä\nminä olenki koko syksyn ollut kovin tautinen ja ajatellut lähtöaikani\noleman liki, vaikka en kuolemaa pelkää, koska Jesus on ottanut\npois kuoleman odan. Kiitos olkoon Jumalalle, joka meille on voiton\nantanut meidän Herran Jesuksen Kristuksen kautta! Minä olen tällä\nkertaa niinkuin pieni lapsi, jota luvataan viedä kirkkoon, ja joka\nkokottaa sitä aikaa, milloin hän pääsisi menemään kirkkoon; niin\nminäki nyt odotan kuolemaa. Mutta Jumala ei tunne omaksensa muussa\nkuin hänen poikansa verisessä vanhurskauden vaatteessa; sentähden\nminä nyt tahdon niitä vaatteita hankkia joka-aikaisen katumuksen\nja parannuksen kautta, niin sitten on Jesuksen vanhurskaus minulla\nvanhurskautena ja hänen pyhyytensä minulla pyhyytenä. Mitä te näette\nminussa ymmärtämättömyyttä, viekäätte se rukouksissanne Herran eteen.\nKiitoksia paljon niiden rakkauden lähetysten edestä, jotka olen\nsaanut; Herra palkitkoon monenkertaisesti!\n\n_Johan Hyvärisen_ jalka meni poikki kevät-kesällä ja hän sairasti\nsitä koko kesän. Nyt hän pääsee kepin avulla kulkemaan, Silloin\nKöyrin aikana, kuin minulle tulivat ne kolme kirjaa, ei Johan ollut\nkotona; hän oli ystävissä ja tuli vasta jouluaattona kotiin ja sanoo\nnyt nöyrimmästi sydämellisiä terveysiä ja pyytää eksemplaria niistä\nkirjoista, joita minulle lähetitte. Hän on oppinut sitomaan kirjoja.\n\nOn meillä täällä vähäinen seura rukoilemassa: _Peter Huttunen_ ja\n_Johan Sarin_. Tämä Sarin on köyhä mökinmies, jolla on 5 lasta. Ja\nkun hän nai nykyisen vaimonsa, niin kaikki kielsivät, kuin se oli\nsurutoin, eikä taitanut yhtäkään lukea; mutta Johan oli rukoileva\nja siivo mies. Ja kuin ei kukaan tahtonut häntä ottaa huoneeseensa,\nniin hän teki itsellensä metsään huoneen ja opetti vaimonsa lukemaan\nniin että hän jo lukee koko Lutheruksen katekismuksen. Hän on hyvin\ntyytyväinen, eikä laske lapsiansa kerjäämään, vaikk'ei heillä ole\npaljo maan pruukkia. Kuin minä hänen näen, niin minun henkeni tulee\nniin kehoitetuksi ja hän puhuu niin hengellisesti, eikä koskaan\nvalita köyhyyttänsä, vaan siitä sanoo oleman mielensä pahan, kuin hän\nei taida hyvää tehdä niin paljo kuin soisi. Hän lähettää terveysiä\nja nuhtelee itseänsä, ettei ole nuorena opetellut, kirjoittamaan,\nettä itse kirjoittaisi. Ei nyt mitään muuta, vaan terveisiä kaikesta\nsydämestä; toivon saada olla ystävänne.\n\nRautalampi 26 p. jouluk. 1848.\n\n                            Christina Stenbäck.\n\n59. _H. Renqvistille_, 2 p. tammikuuta 1849.\n\nKoska meitä on nyt Jumala auttanut uuteen vuoteen onnellisesti,\nniin toivotan minä rakastetulle opettajalleni onnellista uutta\nvuotta ja tuhansilla kiitoksilla muistan teidän viimeistä preiviänne\nja niitä kauniita kirjoja, jotka sen myötä tulivat, erinomattain\nEhtoolliskirjaa, joka valaisi minua niissä asioissa, joista ennen\nolin pimeydessä.\n\nNyt tulen minä teidän tykönne uusilla sanomilla. Minä olen muutamia\nkertoja käynyt Tuusniemen rajain sisällä ja vienyt sinne teidän\nkirjojanne Ivar Saalmannin tykö, ja neljänä pyhänä pitänyt siellä\njulkisen kokouksen, näyttäen Pyhän Raamatun todistuksilla heidän\nluulonsa petolliseksi ja sitte kehoittanut rukouksen harjoitukseen\nsekä itse työllä että muulla kanssapuheella. Ja niissä on nyt suuri\nmuutos tapahtunut, niin että neljän kymmenen paikoilla on niitä,\njotka taipuvat rukoukseen. Näin on Jumalan armo vielä heitäki\nkutsuva autuuden tielle, joka on suuri Jumalan rakkaus. Ja se\nsuuri voima on ihmeellinen, joka siellä on Ruotsalaisen opilla yli\nKuopion pitäjän, nurkkiaan myöden. Kuopion papit, paitsi Granitia,\novat tässä pimeydessä täysin määrin, mutta Tuusniemen pappi ei\nkuulu kumpaankaan; hän pitää rukouksen puolta, vaan ei ensinkään\nRuotsalaisen.\n\nNäillä uusilla seuraajillamme on halu käydä teidän luona, johon minä\nolen heitä kehoittanut. Nyt oli heillä taas toinen meininki, josta\nhe vaativat minua teille kirjoittamaan, että jos teidän aikanne\nolisi sovelias käydä täällä, niin he lupasivat maksaa kulutuksen;\nvaan minä sanoit heille, ettei se ole pappein asia, eikä luvallinen\nniinkuin meille, jotka emme kysy muilta lupaa kuin kontiltamme, kuin\nlähtö minne tulee. Tämä vaatiminen on kyllä heillä todenteko, ja\nmatkustus olisi tarpeellinen, vaan kirkkoherra tehköön, kuinka paras\non. Juojärvellä Anders Kaistisen talossa olisi lupa käydä. Pyydän\nsiis nöyrästi lähettämään tästä asiasta minulle vastauksen, sillä he\nhalajavat teitä nähdä ja sitä minäki toivon halulla.\n\nTässä myös pyydän teiltä vakuutusta, lieneekö parempi olla neuvomata\nJumalan samalla muita ihmisiä, koska sitä vastaan on niin kauhia\nvaino nousemassa, erinomattain Kuopion papeilta, joilla on uhka lain\nkautta rangaista. Ja tässä kaatuu teidän päällenne, ei kuritus, vaan\npahin viha. Tämä nähdään siitä että Kuopion vara-kirkkoherra oli\nsyksyllä rippikoulussa sanonut kauheimmalla tavalla, jota ei surutoin\nihminen ollenkaan ilkeäisi suullensa ottaa, rukousta kieltäiskään,\nettä perkele on Renqvistin helvetistä oksentanut ja Renqvist sitte\noksentanut H. Tuovisen ja Mikko Hyvärisen, jotka nyt viettelevät\nkoko läänin. Tämä Hyvärinen on Sysmästä peräisin ja asuu Tuusniemen\nkappelissa ja on ahkera rukouksen harjoittaja. Näin ovat asiat täällä\nja saataisiin toteen, jos tarves tulisi. Tämä vaino olisi Liperinki\npapeilla, vaan provasti ei ole siihen suostunut ja nuoret papit eivät\njulkisesti nouse yli provastin. Kyllä magister oli saarnatuolissa\nkerran huutanut meidän pitäjässä olevan vääriä profeettoja, jotka\nomat koulun käymättömät, eikä ymmärrä mitään, mutta neuvovat\nkuitenkin ihmisiä. -- -- --\n\nMinun kanssani on näin: jos minä jättäisin pois muille Jumalan sanan\nilmoituksen, jota luonto välistä tahtoo hävetä tehdä, niin ei minulla\nolisi omantunnon lepoa, eikä rauhaa ei yöltä ei päivällä sentähden,\nettä se on itselleni neuvoksi ja kehoitukseksi. Niin usein kuin\nminä sen teen, saan minä aina uuden valkeuden tuta oman sydämeni\nsisällisiä koettelemisia. Sentähden nyt pyydän kirkkoherralta\nvakuutusta puoleen eli toiseen, tietääkseni, mitä minun tulee\ntehdä, mitä jättää tekemätä. Tätä en ole suruttomille papeille\nvielä ilmoittanut, sillä he pitävät minua ilmanki mielipuolena\nj.n.e. Terveysiä paljo minun puolestani ja kaikilta ristiveljiltä\nja sisarilta, toivotettu Isältä Jumalalta meidän Herran Jesuksen\nsuloisessa nimessä. Amen.\n\nKirjoitettu seuran puolesta ja oman asian kanssa Maljasalmella\nLiperin pitäjässä 2 p. tammikuuta v. 1849.\n\n                                           Henrik Tuovinen.\n\n60. _H. Renqvistille_, 17 p. tammikuuta 1849.\n\nRakas ystäväni ja hengellinen isäni! Minä saan teille muutamilla\nsanoilla ilmoittaa hengellisen tilani, josta minä suren, ja\nruumillisen köyhyyteni, josta minä häpeän senki tähden, että niin\nkauvan olen viipynyt teille kirjoittamasta. Siihen on ollut esteenä\nensiksi, etten ole saanut rahaa niistä kirjoista, joka minun on\nteille maksettava, ja toiseksi, että olen ollut niinkuin pois\nlangennut armosta. Mutta minä toivon, että, niinkuin rakas isä\narmahtaa lastansa, tekin minua niin armahdatte ja annatte minun\nnöyrän pyyntöni päälle tästä vastauksen. Jo seitsemän vuotta tätä\nennen olen raittiuden seuran kirjaan nimeni pannut, ja Herran armon\nkautta lupaukseni pitänyt ja toivon elämäni loppuun siinä pysyväni.\nHerra on suuresta armostansa etsinyt minua kadonnutta lammasta, ja\nHänen nimensä olkoon ijäti kiitetty! -- Ruotsalaisen seuralta olen\nvihattava, mutta on kuitenkin minullaki muutamia ystäviä. Olisi\npaljonki puhumista, mutta ei aika myöden anna, sen vaan sanon, että\ntoivon teille vanhan velkani vuoden sisällä tästä edes maksavani, jos\nsuinkin on mahdollinen.\n\nRauhan ja rakkauden Jumala varjelkoon suuren arvonsa kautta kaikesta\npahasta ja vahvistakoon kaikkeen hyvyyteen sekä teitä että minua!\nTätä toivottaa teidän ystävänne ja sanan kuulianne\n\nKuopiossa 17 p. tammikuuta 1849.\n\n                                      Johan Haapalainen.\n                              Nerkon kylässä Iisalmen pitäjässä.\n\n[Johan Haapalainen tuli tunnustusvankina Svartholmassa ollessansa\nRenqvistin tuttavaksi.]\n\n61. _Samalle_, 23 p. tammikuuta 1849.\n\nTerveysiä paljon teille, rakas herra, minulta alakirjoittajalta,\njos te vielä elänette; sillä tänne tuotiin teistä jo kuoleman sana,\njota ei kuitenkaan ole oikein tietty, onko se tosi vai valhe. Minä\nen silloin saanut teitä nähdäkseni kuin täällä kävitte, sillä minä\nsatuin Revon kylään sillä ajalla koulua pitämään, vaikka olisin\nkyllä ollut velkapää käymään teidän opetustanne kuulemassa, koska\nei ole muualla ollut tilaisuutta kiittää teitä lahjoitettuin\nkirjainne edestä. Kuin se on tähän asti tullut laimin lyödyksi, niin\nnyt, saatuani tilaisuuden teille kirjoittaa, sanon teille hyvin\npaljon kiitoksia lahjainne edestä. Ja kuin se kuoleman sanoma tuli\nkorvilleni, niin minä hämmästyin, en sitä ajatellen, että teille\nolisi kuolemassa vahinko tullut, vaan meidän oman etumme tähden\nhengellisissä asioissa, koska ei vielä ole senkaltaista opettajaa\nilmaantunut kuin te olette, koko korvan kuuluvilla ja epäilen, tokko\nHerra enään lähettänee toista. Iloisen mielen saisin minäki, jos\nsaisin kuulla teidän vielä elävänne.\n\nNe neljä kirjaa, nimittäin, Ankara varoitus, Wastauskirja, Wiinan\nkauhistus, Kiroilian rukous sain minä Waselia Ratiselta samassa\nkäsiini, kuin ne Parviaisen poika oli siihen jättänyt. Eläkäät\nterveenä, rakas opettaja. Sonkajassa 23 p. tammikuuta v. 1849.\n\n                                          Aaron Öhrn.\n                                        Lasten opettaja.\n\n62. _Samalle_,Svartholmasta 5 p. heinäkuuta (v.?).\n\nMinun rakas opettajani! Minä olen tullut kehoitetuksi teidän tykönne\ntulemaan yhden sielun tähden, jonka Jesus verellänsä on ostanut.\nJumalan henki on saanut sijan hänen sydämessänsä. Tämä nuorukainen\nei luullut olevan itsellänsä syntiä helatorstakiin asti, jona\nhänen ymmärryksensä silmät avattiin näkemään, että joku askele ja\nhengenveto, kuin hän maailmassa elänyt on, on synti. Hän palvelee\ntässä saaressa, mutta ei tahtoisi palvella tätä isäntää, eikä mennä\npois sentähden että luulee joutuvansa entiseen suruttomuuteensa. Ja\nkuin hän on minulta kuullut, minkälainen pastori on ja että siellä\non paljo heränneitä, niin hän on kimpussani, että minä laittaisin\nhänen sinne palvelemaan pastoria, sielunsa pelastuksen tähden. Minä\nen tee väärää todistusta, enkä tahdo sanoa hyvää pahaksi, enkä pahaa\nhyväksi; mutta viriä työntekiä hän on. -- -- --\n\nEi mitään muuta tällä erällä; me elämme kaikki ja sielun terveys\non minulla myös ollut näinä aikoina, ja toivotan sitä samaa teille\nJumalalta.\n\n                                         Junas Pakki (Back).\n\n63. _Samalle._\n\nNyt minä en tiedä muuta kirjoittaa kuin oman luontoni saastaisuudesta\nja sydämmeni turmeluksesta, joka aina minua reutua toista tietä\nkulkemaan, eikä anna itseänsä ojentaa Jumalan sanan ojennusnuoran\njälkeen. Niin perki paha on minun turmeltunut sydämeni saastaisuus,\nettä minä aina tulen Isän Jumalan Luojan ja Lunastajan ja Pyhän\nHengen Pyhittäjän murheelliseksi saattamaan. Tästä häjyn lihani\nkuolettamisesta tarvitsisin suuresti Vapahtajani ja teidän, minun\nopettajani, esirukousta silloin kuin en jaksa itse edestäni rukoilla.\n\nSilloin kuin tutkistelen Jumalan sanaa, täyttää murhe sydämmeni,\netten jaksa niin elää kuin Jumalan sana neuvoo; aina menee toisin\nkuin Jumala sanassansa sanoo: niin turmeltunut on minun lihallinen\nluontoni joka aika ja joka päivä. Siitä minulla on suuri murhe, että\nhalu ja ahkeruus puuttuu, ja sen kautta tulen kolme-yhteisen Jumalan\nsuuren armon kadottamaan.\n\nKyllä te armon kautta tiedätte, ilman minun kirjoittamattaniki, että\nyhtä ja toista kirjaa sanotaan mitättömäksi, vaikka kaikki kirjat\novat Raamattuun perustetut. Olkoon mitä lajia kirjoja tahansa, ne\novat kaikki sielun ylös-auttamiseksi. Mutta me olemme niin soenneet,\nettemme käytä kirjoja hyväksemme, vaan pahennukseksi. Ei siihen\nole Jumalan, ei opettajain syytä, vaan syy seisoo meidän omalla\npuolellamme, josta Vapahtaja itkein valittaa. Me polemme hengelliset\nkirjat: nyt ei pitäisi olla Kempin, ei Armellan kirjoja, ei Rukouksen\ntarpeellisuuden kirjoja. Nämäthän ovat jo viimeisen ajan merkit.\n\nOlkaat te, opettajat, siinä harjoituksessa eteenki päin, johon Herra\non teitä kutsunut armonsa kautta. Pyytäkäät eteenkipäin ojentaa\nhätääntyneitä sieluja rientämään Vapahtajan tykö, saarnaten laista,\njoille lakia tulee, evankeliumia, joille evankeliumia tulee.\n\nJos minun sieluni olisi siinä tilassa kuin Armellan sielun tila oli\naina viimeiseen hengenvetoon asti, niin minäkin toivoisin Jesuksen\nedesvastaajakseni; mutta minun elämäni et ole mitään hänen suhteensa.\nHän riippui kovasti Vapahtajassa, sillä hänen elämänsä ei ollut\npensiä, ei kylmä, eikä haluton, vaan kiivas, palava ja ahkera. Mutta\nminun täytyy vaiketa ja hävetä itseäni ja painaa kasvoni tomuun ja\nmykistyä elämäni suhteen, kuin niin harvoin muistelen Vapahtajani\nhaavoja ja katkeraa, kovaa kuolemaa.\n\n                                              Joh. Tolkki.\n\n64. _H. Renqvistille_, Pietarista 3 p. jouluk. 1849.\n\nKorkea arvoinen h:ra pastori!\n\nVaikka kelvoton saan minä kunnian toivottaa h:ra pastorille iloista\njoulua, kaikellaisella menestyksellä ja siunauksella, että rakas\nVapahtajamme olisi uskollinen vieras.\n\nMinä saan kiittää h:ra pastorin kirjeestä, jonka olen oikein saanut,\nmutta samalla saan rukoilla anteeksi laiminlyömistäni, että olen\nantanut niin kauan odottaa rahoja, jotka nyt seuraavat. Vastoin\ntahtoani tulin matkustamaan tänne Pietariin, ja nyt on mennyt\nhuonosti kaiken maallisen toimeni kanssa, ja sen lisäksi olen\nollut sairaana täällä tässä vieraassa kaupungissa. Mutta Jumalalle\nolkoon kiitos ja ylistys, että hän on niin armollisesti auttanut\nminua niin monen surun ja murheen läpi, joita hän on nähnyt minulle\ntarpeellisiksi. Tyytyköön mieleni Hänen isälliseen tahtoonsa. --\n\n                                            Eva Calenius.\n\n[Kuollessaan testamenttasi hän 500 ruplaa Lähetysseuralle Helsingissä.]\n\n65. _H. Renqvistille_, 4 p. huhtikuuta 1851.\n\nEnsisti sanon ja ilmoitan teille, että pari viikkoa sen jälkeen kuin\nteidän tuonta läksin, kohtasi minua suuri kiusaus. Minä jouduin\nepäilykseen ja silloin paloi omantuntoni tuli niin väkevästi,\nettä rupesin nääntymään. Minä viheliäinen rukoilin silloin sitä\nlakkaamaan, ja se kesti vähän aikaa ja minä tulin ihmeellisellä\ntavalla autetuksi. Nyt on taas toinen kavalampi kiusaus. Minun oma\nrakennukseni nousee niin korkialle; ja vaikka se on vastoin minun\ntahtoani, niin en minä sitä voi kukistaa. Kyllä minä sen ymmärrän,\netten ole muu kuin välikappale Jumalan kädessä, vaan kuitenki, koska\nnäen puheeni vaikuttavan jotain enemmän kuin ennen, niin pahat\najatukseni pyytävät minua vetää hengelliseen ylpeyteen ja minä\nvaivainen en pysy hengen köyhyydessä. Siitä ajasta asti, kuin epäilys\nminulta katosi, on minulla ollut niin keviä ja huokia, että pelkään\nolevani kokonaan eroitettuna siitä rististä, jota Vapahtaja käskee\npäällemme ottamaan. Minä puhuin tästä vara-kirkkoherralle B:lle, ja\nhän selitti minulle, että saan olla visseytetty armosta. Minä sanoin,\nkuinka tämän kaltaisen kuin minä olen on sovelias olla levollisella\nomalla tunnolla? Sillä mitä minun virkaani ja toimituksiini tulee,\nniin olen enemmän tukkinut kuin avannut toisille tien taivaasen, sen\nvähemmin olen itse sinne pyrkinyt. Ja kuin katselen käskysanoja, niin\nnäen koko elämäni olevan peräti toisenlaisen kuin pitäisi olla. Jos\nihminen tahtoo pysyä saarnan visseydessä armosta, niin pitää katumus\nja syntein kauhistus edellä käymän; mutta katumus ei ole niin pian\ntehty, eikä minulla ole ollut katkeraa omantunnon soimausta muuta\nkuin yksi yö. Hän vastasi: ei katumus tosin ole niin pikaisesti\ntehty, mutta olkaa kuitenki levossa, se tulee vähitellen itsestänsä\naikaa myöten. Vaikka tämä vastaus ei ole sovelias minun lihalliselle\nmielelleni, jätti se kuitenki minun peräti häijymäisiin ajatuksiin\nja antoi minulle tilan hengelliseen ylpeyteen, jonka kanssa minun\non nyt täytynyt taistella. Jonka tähden minä nöyrimmästi rukoilen\nteitä tutkimaan tätä minun sieluni tilaa ja muutamilla radeilla\nkirjoittamaan minulle ojennusta. Ja jos ette minun itse tähteni\nminua kuulisi, niin armahtakaatte toki niitä monia sieluja, joidenka\nopettajana minun oleman pitää. Tätä pyytää suurimmalla nöyryydellä\nj.n.e.\n\nRuskealassa 4 p. huhtik. 1851.\n\n                                              Adam Suppanen\n                                              koulumestari.\n\n66. _H. Renqvistille_, 8 p. toukok. 1851.\n\nKorkeasti kunnioitettu h:ra pastori! Aivan nyt sain ystävällisen\nja hyvin tervetulleen kirjeenne 25 p:ltä viime huhtikuuta. Kuinka\ntervetullut se oli, huomasin siitä, kun silmät kyyneltyivät lukeissa,\nvaikka se sattui kovaan sotamiehen sydämeen.\n\nKiitoksia, h:ra pastori, nöyrimmästi minulle antamistanne\nvaroituksista nykyisten ja tulevien kiusausten suhteen. Jo monta\naikaa on näyttänyt minusta kummalliselta, että Herramme ja\nJumalamme niin erittäin pitkämielisesti on sallinut pimeyden voiman\nsoaista lunastettujen silmät, jottei heidän töistään saattanut\naavistaa, kuka heidät on lunastanut ja kenellä on omistusoikeus\nheidän sieluihinsa, vaikka lupaus kuuluu, että Jesus on saava\nvoimakkaat saaliiksensa. Mutta kun omassa sydämessä saadaan havaita\nymmärrykselle käsittämättömällä tavalla, kuinka Jumala johdattaa\nsyntistä ajattelemaan murheen laaksossa olemisemme tarkoitusta\n-- ja sitä seuraavaa loppua, että kelvottomimpana jouduttautua\narmoistuinten luokse että syvimmässä alammaisuudessa Jumalan Hengen\njohdolta kerjätä armoa Sovittajan korkean sovintouhrin tähden,\nsilloin selkenee myös, että Sovittajan esirukouksella rangaistus\non toistaiseksi jätetty, ympäri kaivamalla, jos se vielä olisi\nmahdollista, taas hedelmättömän puun korjaamiseksi. Ja se onkin\ntarkoitus, että Vapahtaja saattaisi voimallansa vaikuttaa kiusauksen\najalla niihin, jotka toivovat ja rukoilemat saadaksensa totella\nJesuksen käskyä: _Tulkaat minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja\nolette raskautetut, ja niin tahdon teitä virvoittaa._ Matth. 11: 28.\n\nMitä ulkonaisiin kiusauksiin ja niiden vaarallisuuteen tulee,\ntaitaa vaikein olla väärä oppi, joka valitettavasti nykyään\non monellainen. On tosiaankin vaikea löytää yksinkertaisuudessa\nopetettuja oikealla evangelisella pohjalla, jotka kuitenkin oppinsa\nlevittämisellä pysyvät itsepäisinä, niinkuin esimerkiksi se opettaja\ntekee, josta h:ra pastori puhuu ja joka asuu hyvin lähellä minua.\nHänpä vasta on tekeytynyt levittämään ajatustansa uskosta, mutta se\nkarskahtaa kallioon, kun Vapahtaja itse armollansa antaa johdattaa\nyksinkertaisia.\n\nMitä taas sisällisiin kiusauksiin tulee, näyttää kysymys siitä\nolevan komin vaikea, koska sisällinen tilamme useasti saattaa\nsemmoista osoittaa, että vaikka mielellämme tahtoisimme, emme\nkuitenkaan uskalla, uskoa itseämme yhdistetyksi kalliin Vapahtajamme\nkanssa. Ja tästä riippuu kuitenkin kaikki, niinkuin väärien\noppien raapustaminen, lapsellinen uskallus ensimäiseen käskyyn,\nvoitto jokapäiväisessä sodassa vihollisia vastaan, ja mitä ikinä\nmuuta tapahtunee. Minä hyvin mielelläni toivoisin saada teidän\nselitystänne, h:ra pastori, milloin poloinen itseänsä pettämättä\nsaattaa uskoa itsensä Vapahtajan omaksi.\n\nMinä olen ollut tilaisuudessa hankkia tuonta teidän, h:ra pastori,\nkäännöksistänne ja niissä luullut näkeväni hyvän osoitteen Jumalan\nhyvyydestä hankkimaan suomalaisille talollisillemme semmoista\nopetusta, joka on nykyajan hengellisten tarpeiden mukainen, kun\noppi niin haikeasti vääristellään valheellisesti ja itsepintaisesti\nkestävien aatteiden mukaan. Niitten esipuhe sisältää samallaisen\nhengen, joka on valloillansa siinä pienessä etsivien sielujen\njoukossa, joihinka minäkin olen saanut onnen itseni lukea. Minä\nolen varsin tyytyväisenä havainnut kysymyksessä olevan esipuheen,\nvalaisevine muistutuksineen, sisältävän opetuksia pahan estämiseksi\nja totuuden tietoon tulemiseksi, mitä totuutta sielun pitää käyttää\nautuutta etsiessä. Sillä aina on helpompi sanoa minkälainen on\noltava, kuin opettaa, kuinka tullaan tarpeelliseen muutokseen, joka\narmoitetulla pitää olla. Minä hankin siis itselleni huvin heti saada\nvahvistautua ja vahvistaa omaiseni \"Pyhän Raamatun Ytimestä.\"\n\nHartaita ja sydämellisiä terveisiä toivovat vaimoni ja koko\nympäristöni, niistä palvelustytöt Kristina ja Ester saadaksensa minun\nkauttani lähettää h:ra pastorille. Saakaamme kerran kaikki yhteisesti\ntaivaassa tervehtiä toisiamme ja ihmetellä ansaitsemattoman armon\nsuuruutta. Tätä toivoo\n\nYlänneen kartanossa 8 p. toukok. 1851\n\n                                            J. R. A. Jägerhorn.\n\n67. _H. Renqvistille_, 2 p. heinäkuuta 1851.\n\nKuin me olemme saaneet kuulla, rakas opettaja, teidän ahkeruutenne\nja halunne Jumalan ja Kristuksen valtakunnan levittämisestä ja\nlunastettuin sieluin pelastuksesta, jonka me olemme myöskin\nhavainneet \"Wäärän opin kauhistus kirjasta\" ja siitä nähneet\nteidän sotivan vääriä lahkokuntia vastaan, ja myös tiedämme teidän\ntoimittaneen suomen kielisille monta hyvää kirjaa, joita on täällä\neniten tätä aikaa löytynyt käsikirjoituksissa; niin meidän pieni\njoukko rakastaa teitä niinkuin asetta Herran kädessä ja toivoo teitä\nnähdä ja puhutella. Mutta kuin teidän ja meidän välillä on pitkä\nmatka, sillä me asumme Lohtajassa, niin olemme ajatelleet kirjoittaa\nteille, toivoen, että se veljellinen rakkaus, joka syttyy Kristuksen\nrakkaudesta, ulottuu niiden kaukanakin asuvain tykö, joita ei olla\nluonnon silmillä nähtykään. Me olemme saaneet kuulla siellä olevan\nkirjan präntinkin, ja koska täällä olisi monta kirjaa, joita ei\nnimi-kristittyin suuri joukko tunnekkaan, niin kysymme, jos kävisi\nlaatuun siellä präntätä näitä käsikirjoituksia, joita nimitetään\n_mystico-kirjoiksi_, niinkuin Krist. Ant. Römeling kirjassansa\ntheologia mystica [Eipä theologia mystica olekkaan Römelingin vaan\nJean Pordagen tekemä kirja. Suom. muist.] (se on suomeksi: salainen\nJumalan opetus) sanoo ja kirjoittaa. Sillä tämä opetus on salaisella\ntavalla sielun salaisessa pohjassa Pyhältä Hengeltä eteen asetettu,\nja tulee pannuksi vastatuksin puustavi- ja koulu-theologiaa, jota\nopitaan kirjasta järjen voimalla. Hän sanoo toisessa paikassa:\nkuinka on se mahdollista, että se sotamies on seisomainen vihollisen\nedessä, joka poikkee järjestyksestä ja ottaa muuta eteensä. Jos hän\nulkonaisella ruumiillansa jotaki toimittaa kutsumisessansa, niin\nsielu on kuitenki Kristuksen sotalipun alla, eikä se saa sisällisellä\nihmisellä näihin maallisiin ryhtyä. Kunki täytyy vaikuttaa siinä\nkeskeydessä, jossa hän seisoo, ja vaikka meidän tilamme vaatisi\njotaki maallista korjaamaan, niin ei se saa kuitenkaan ikänänsä tulla\nsydämeen, joka yksinänsä on sen suuren Jumalan oma.\n\nMutta jos meidän pitää saaman voiton, niin meidän tulee kaikkein\nenimmän sotia itseämme vastaan. Sisällinen vihollinen on aina\nvaarallisin, niin myös meidän maailman henkemme lihallinen tahto\nmeissä. Kuin tämä kotovihollinen on voitettu ja alas painettu, niin\nne ulkonaiset täytyvät itsestänsä antaa itsensä vangiksi. Mutta koska\nse ennen parannusta hallitsi sielussa niinkuin kuningas, niin pyytää\nse aina saada entistä valtaansa.\n\nMeidän nöyrä ja ystävällinen anomisemme olisi saada tietoa tänne,\njos niitä \"salatun elämän\" kirjoja siellä on muita osia präntätty\nkuin se ensimäinen. Pyydämme tähän antamaan meille vastauksen.\nPaljon terveysiä kaikilta veljiltä ja sisarilta yhteisesti. Lohtajan\npitäjässä ja Ylikannuksen seurakunnan Wälikannuksen kylässä 2 päiv.\nheinäkuuta v. 1851\n\n                                         Isaak Kattilakoski.\n                                            Erik Tokola.\n\n68. _Samalle_, Jyväskylästä 8 p. helmikuuta 1853.\n\nVastaukseksi monista preivistänne on ensisti anteeksi pyyntöni, etten\ntätä ennen ole vastannut, johon on ollut monta syytä.\n\nMinä läksin 8 päivänä joulukuuta Turkuun ja pääsin Tuomaan päivänä\nYlänteen kartanoon, jossa tulin olemaan 15 p. tammikuuta sentähden\nkuin olivat maat sulana. Siellä pidimme monta kallista seuraa. Sitte\nläksimme Turusta 20 p. tammikuuta ja tulimme Tampereelle 24 p. samaa\nkuuta ja kuin menimme mamseli H:n tykö, niin oli saanut teiltä\npreivin, jota oli lukemassa ja jossa te kaipaatte minun päälleni,\netten ole vastannut preiviänne. Samassa kun istuin tuolille, sanoi\nmamseli: tuossa se nyt istuu laiska kirjoittaja, Tuolla tavalla sain\nhäpiää kunnian siaan ja se oliki oikein. Sitten tulimme Jyväskylään,\njossa taas sain lukea preivinne Willgrenille. Se oli aivan\nihmeellistä, että yksi niistä Pyhän Raamatun Ydin-kirjoista joutui\nHedbergin käteen, jota lukiessaan hän oli aivan alakuloinen, ja kun\nvielä sen lisäksi yksi ystävistämme nuhteli häntä väärästä opista,\nvastasi hän: siitäpä olenki useasti ollut kiusattu.\n\nKartanon ystävät voivat hyvin ja erinomaittain kapteini [Jägerhorn\nYlänteen kartanossa.] on kasvanut kristillisyydessänsä; häneltä\nsaatte paljo terveyksiä, ja samoin minulta ja veljeltäni ja Annilta.\nKirjoitti alaisin ystävänne\n\n                                          Gabriel Purri.\n\n[Gabriel Purri muutti Laukaalta Mikkelin kaupunkiin.]\n\n69. _H. Renqvistille_, 8 p. maaliskuuta 1855.\n\nJumalan rauha Jesuksessa Christuksessa olkoon kaikkein meidän\nkanssamme! Rakas opettajani! Aikoja on jo kulunut siitä saakka,\nkuin minä palasin syntymä-paikoiltani, ja ovat päivät niin ohitse\nmenneet, etten vielä olekaan antanut teille tietää minun köyhän\nsieluni asioista. Herran armoa olen kyllä saanut nautita; sillä, ehkä\nHän on minua saattanut monen pimiän ja murheellisen laakson läpitse,\nniin tunnen kuitenki tässäki hetkessä, että minä olen Hänessä ja Hän\nminussa. Jo kesällä Hän otti minulta vaimoni ja nuoremman lapseni\npois. Se tuntui kyllä sydämelleni karvaalle, kuin jäin poikani kanssa\nyksin, vaan iloiten kiitän Häntä kuitenki, että antoi, niinkuin\nsielun paimen todisti, vaimolleni sen tallelle pannun elämän kruunun,\njota minäki odotan.\n\nSenjälkeen olin minä ruumiillisen sairauden tähden viikon aikaa\nkokonansa suruttomassa seurakunnassa ja siellä tahtoi vihollinen\nsydämessäni päästä vallan päälle; vaan kiitos Vapahtajalleni,\nettä Hän antoi minulle terveyteni jälleen, niin että pääsin\nPietariin, jossa apulainen Suomen seurakunnassa Sirelius sanalla\ntaas herätti ja oikasi ja ylösrakensi hoiperoitsevan uskoni. Nyt\nolen matkustanut ympäri Inkerin maata ja olen kohdannut monta\nkristikumppania, uskovaisia sielun paimenia myöskin. Täällä on\npaljo heränneitä, vaan suurin osa, Jumala paratkoon! väärillä\nteillä; ja ovatki niin paatuneet erhetyksissänsä, ettei niitä enään\nliikuta Jumalan sanakaan. Herra on antanut kuitenki armonsa koittaa\nnäilleki onnettomille, sillä moniaissa seurakunnissa on täällä tosi\ntoimellisia opettajia, joiden opetus on ainoastaan Jumalan sanaa,\nniinkuin teidänki.\n\nKirjoja olen täällä kaupinnut kuin en ole jaksanut raskaampaa työtä\ntehdä. Nyt ei ote minulla tällä kertaa muuta sanomista kuin kiittää\nHerrani kautta sielussani teitä, rakas opettaja, kaikkein teidän\nopetustenne edestä, joita muistelen aina matkallani.\n\nTerveysiä sukulaisilleni ja Vartiaisen Leenalle. Kirjoittakaat\nminulle, rakas opettaja, se olisi suuri kehoitus sielulleni. Kirjan\nvoitte lähettää pastori Saelanille Liisilään. Jumalan armo Jesuksessa\nKristuksessa ilmestynyt olkoon teidän ja meidän kaikkein kanssa!\nNöyrimmästi teidän entinen palvelianne\n\n                                            Jaakko Kinanen.\n\n70. _Samalle_, 4 p. kesäkuuta 1855.\n\nSammuttaakseni haluani puhutella teidän kanssanne lähenen minä\nteitä nöyrästi näillä ratiloilla. Kerran jo lähetinki teille\nkirjaisen, vaan kuin en ote vastausta saanut, niin luulen sen\nvarmaanki kadonneen. Sentähden saan minä teille iloksi ilmoittaa,\nettä etenki nämät viimeiset ajat olen minä saanut oikein tuntea\nHerran läsnä-olon, ja vaikka hitaasti niin kuitenki olen eteenpäin\nkulkemassa. Älkäätte minua niin ymmärtäkö, että kerskaisin itsestäni,\nei, vaan Herrassani Jesuksessa Kristuksessa minä kerskaan, joka on\nminun pyhyyteni ja vanhurskauteni tuolla Isän oikialla kädellä, jolle\nolkoon kiitos ja kunnia.\n\nUlkonaisesta rukouksesta on minulle tullut kiitos moniain\nkristiveljein kanssa, ja en ole itsekkään oikein selvällä pohjalla\nsiinä asiassa. Jos, esimerkiksi, minä saan kokonansa suruttoman\nkäskeä, jos ei muuta, kuitenki vaikka ulkonaisesti polvillensa\nlankeemaan ja rukoilemaan? Itse minä kyllä sen tunnen, että jos joku\npäivä menee ohitse, ettei minulla ole tilaisuutta rukoilla oikein\npolvilleni langeten, niin kohta kaipaa tuntoni sen ylitse. Vaan en\ntiedä, mitenkä muille, jotta oppia pyytävät, tulee sanoa. Sentähden\nrukoilen nöyrimmästi, että kirjoittaisitte lyhykäisen selityksen\ntästä tärkiästä asiasta. -- -- --\n\nTerveyksiä paljo teidän rouvallenne ja lapsillenne. Nöyrimmästi\nrukoilen, että täyttäisitte anomiseni ja kirjoittaisitte minulle\nkirkkoherra Saelanin kautta.\n\nJumalan rauha Jesuksessa Kristuksessa olkoon teidän kanssanne!\n\n                      Teidän entinen palvelianne ja opetuslapsenne\n                                     Jaakko Kinanen.\n\nOnko Sortavalan puolella ilmaantunut niitä, jotka antavat itsensä\nkuohita? Täällä on niitä onnettomia sadottain.\n\n71. _Samalle_, 28 p. kesäkuuta 1857.\n\nSeppä Matts Limnell, Panelian kylästä, Euran pitäjästä ja Kiukaisten\nkappelista, on pyytänyt minua kirjoittamaan teille ja kysymään\nneuvoa hänen sielunsa tilasta. Hän sanoi: usiampia vuosia takaperin\nolin minä armon tilassa mutta maailma ja maallisten kappalten halu\nvirkosi jälleen valvomattomuuden tähden, enkä sitte enään ole armosta\nvakuutettu ollut. Kohta sen jälkeen makasin sairaana koko vuoden.\nMinun tilani on juuri senkaltainen, kuin _Johan Bunian_ kirjoittaa:\n\"Yhden kristityn vaellus-kirjassa\" miehestä joka istui rautahäkissä.\nMenneenä syksynä hän jo sitä valitti minulle ja minä neuvoin silloin\nhäntä tukemaan Arndtin \"Totisesta kristillisyydestä\" toisen kirjan\nalusta 1, 2 ja 3 luvun perään-ajatuksella ja huokauksella, että Herra\nhänelle ilmoittaisi hänen sielunsa tilan.\n\nKun minä kysyin: vieläkö synti on niin rakas kuin ennenki, niin\nhän vastasi: ei; omatunto minua alati nuhtelee synnistä, minä olen\nmuutoin niin paatunut: minä olen tehnyt syntiä Pyhää Henkeä vastaan.\nMinä: no kuin omatunto alati muistuttaa synnistä, niin seuratkaat\nJesuksen suloista kutsuvaista ääntä Matth. 11: 28, ynnä monen muun\narmolupauksen kanssa; lukekaat Jumalan sanaa, niinkuin Freseniuksen\n\"Rippikirjaa\" ja paetkaat Jesuksen tykö kaiken teidän paatumuksenne,\nsyntinne ja turmeluksenne kanssa, ristin juurelle, ja luottakaat\nHänen suureen sovinto-uhriinsa. Te tiedätte, että se \"on täytetty\",\nsynnin velka on täydellisesti ja ylivuotavaisesti maksettu,\nijankaikkinen vanhurskaus on edestuotu j.n.e. Niinkuin te sanoitte,\nettä te armon kautta vihaatte syntiä ja usein huokaatte: Herra Jesu,\nauta minua, ettekä myös epäile Kristuksen ansion täydellisyydestä,\nja teillä myös välipäin on armon vilaukset; niin ette vielä ole\ntehneet syntiä Pyhää Henkeä vastaan. Paetkaat siis Jesuksen tykö\nja rukoilkaat Häntä pyhällä verellänsä pesemään teitä puhtaaksi.\nJesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri puhdistaa meitä kaikista\nsynneistä. Rukoilkaat, että hän teitä pukisi Hänen vanhurskautensa ja\nviattomuutensa puvulla.\n\nHän vastasi: kyllä minä sitä olen koettanut, mutta ei minulla ole\narmon vakuutusta...\n\nMinä olen kysynyt Daniel Dahlbergiltä ja torppari Gustaf Satolalta,\njotka asuvat samassa kylässä (jotka myös lähettävät terveyksiä\nteille), kuinka sepän sielun tilan kanssa on laita? Dahlberg vastasi:\nseppä ei ole enään useana vuotena voinut työtä tehdä, vaan hän\nlukee ahkerasti Jumalan sanaa ja viettää siivoa elämää. Ja kuin\nseuraa pidetään kylässä välistä yhdessä välistä toisessa talossa,\nniin hän on läsnä. Toisinansa hänellä on armon vakuutus, mutta\nenimmästi hän valittaa olevansa juuri sen miehen kaltainen, joka\nistui rautahäkissä, niinkuin Bunian kirjoittaa. Toisinansa tyytyy\nhän myös tähän Jumalan johdatukseen, sanoen: \"Herra tietää oikian\navun ajan, Hän kaikk' toimittaa parahin.\" H. Satola sanoi: Limnell\nkäy pyhällä ehtoollisella, mutta sanoo ennen sinne mentyänsä, ettei\nse häntä hyödytä, vaan paaduttaa, ja sieltä palattuansa hän sanoo\nsamaa. Samoin hän mainitsee seurassa käymisestä, mutta menee kuitenki\nsinneki. Paljo hän myös kyyneleitä vuodattaa joka päivä tilastansa.\nHän mainitsi vielä: minä olen rukoillut Jumalaa armahtamaan minun\nperhettäni ja Herra on kuullut minun rukoukseni. Herättävä, valittava\nja kääntävä armo tekee voimallisesti työtä heissä. Jumalan kiitos!\n\nKaikesta tästä pyydän minä teiltä hyvää neuvoa ja vastausta tälle\nrakkaalle kristiveljellemme.\n\nRauma 28 p. kesäkuussa 1857.\n\n                                             J. M. Ilwan.\n\n72. _Samalle_, 1 p. helmikuuta 1858.\n\nKallis ystävä Jesuksessa! Koska olemme nyt olleet kauvan aikaa\nruumiin puolesta eroitettuna, eikä olla oltu suupuheisilla,\nemmekä kirjoituksenkaan kautta ole toisiamme lähestyneet, niin on\ntullut monesti mieleeni katsomaan, ettei vaan usko olisi minussa\nkuollut rakkauden töistä. Monesti olen ajatellut apostolin sanoja:\n\"muistakaat niitä ensimäisiä aikoja.\" Tämä on tehnyt minulle halun,\nettä vielä käydä katsomassa ja suullisesti puhuttelemassa teitä,\nrakas ystävä, ennenkuin Herra meitä pois kutsuu; vaan kuin siinä\non ollut aina minulla esteitä monia, niin olen tahtonut pyytää\njättää tämän asian Herran armovaikutusten alle, enkä tahdo itse olla\nesteenä, jos Herra tekin selvän käskyn lähteä tielle. Nyt luetan\nvaan ystävälleni kirjan mielihalussani. On mahtanut teidän mieleen\ntulla minun kohdaltani peloksi se hengellinen kuolema, joka on joka\npäivä ja aika tarjona, jos ei usko ihminen joka päivä uudistetuksi,\nvanha ihminen himoinensa kuoletetuksi, Jumalan rakkaus Pyhän Hengen\nkautta pyhitetyksi, vaeltamaan Jumalan tuntemisessa, uskovaisten\nkanssakäymisessä ja Hengen yhteydessä.\n\nKuin sanoin, ettemme ole kauvalle aikaa yhdessä olleet vaan se oli\nMikkelin markkinoilla ensikerran, kuin me tulimme yhdistetyiksi\nsillä Isän Jumalan rakkaudella, joka oli niin ihmeellistä, sillä se\nkävi minun, niinkuin Korneliuksen kanssa Minä olin toista vuotta\nvaeltanunna lain varjon alla, ulkona Vapahtajan ansiosta; mutta kuin\nsuuresti halajin armoa ja uskon vakuutusta, niin vissisti sain Pyhän\nHengen kautta, joka kirkasti Jesuksen ansion, vajotti hänen verensä\nviheliäiseen sieluuni, joka sitte peitti ja upotti syntein paljouden\nJumalan laupeuden vereen, josta vuoti minulle lapsen-oikeus. Siinä\nsain tuta sen sanan: \"niinkuin saaliin jaossa iloitaan\". Mitäs ilo\nsilloin on kuin synnin orja otetaan taivaan herkkupöytään! Tämän\nmuisto vetää veden silmään. Vaan kuin sitte laskettiin uskossa\nelämään, niin on siinä Herra minua ihmeellisesti kuljettanut. Hän on\nminua Henkensä kautta johdattanut ja opettanut ja sitte Hän lähetti\nteidät Mikkeliin, niinkuin minulle puhumaan. Ei kukaan usko sitä\niloa, mikä minulle tuli. Mitä puhuitte, ne kaikki olivat niinkuin\nainoasti minulle puhutut. Kuin minä vasta olin koetellut, niin uskoin\ntodeksi kaikki, koska ne olivat niin minun koettelemiseni jälkeen.\nNiin tulin uskoon, sain rakkauden sieluhuni. Sen ilon alla tulitte\nsydämelleni niin kalliiksi, etten ensimältä elänyt sitä päivää, jona\nen olisi ajatuksillani käynyt Sortavalassa luonanne. Aina se on ollut\nminulla kalliissa muistossa, kuinka Jesuksen rakkaus meidät armon\nkihlauksella kihlasi.\n\nSe on minun autuuteni perustus, että minä uskosta elän Se on minun\nuskoni, minkä armoittamisessa sain, että Jesuksen kautta tulen hänen\nverellänsä synnistä pestyksi kuolleesta uskosta elävään uskoon, niin\nnyt vaan on jokapäiväinen työ, että pahan sydämen haluja kantaa\nJesuksen tykö. Siinä saapi nähdä, kuin synnin päälle-karatessa vetää\nJesuksen ansion eteen niin sen voima raukee kaikki; siinä tulee\nsydän vahvistetuksi, ja sen päälle rakkaus syttyy. Ainahan jokainen\nhyväntekiätänsä rakastaa. Tässä on minulla välikappaleena rukous ja\nJumalan sana. Tätä ilmoitan ystävälleni, enkä maailmalle.\n\nNyt täytyy minun lopettaa puheeni, että en tiedä, saammeko tässä\narmon valtakunnassa olla yhdessä: vaan se ilo kehoittaa toivoani,\nettä pääsemme kunnian valtakunnassa yhteen meidän Herramme iloon!\n-- -- -- Herran rauha ja rakkaus olkoon teidän ja meidän kanssamme!\nPaljo terveyksiä teille ja muille ystäville Kristuksessa.\n\nHirvensalmesta 1 p. helmik. 1858.\n\n                                             Antti Manninen.\n\n73. _Samalle_, Mikkelistä 12 p. helmikuuta 1858.\n\nTerveysiä paljo teille rakas ystävä Herrassa! Kauvan olen\nmielitekoani viivyttänyt kirjoittaa teille kuin taidan olla peräti\nunhotettu jo teille, jonka hidastunut, kylmäkiskonen Jumalan\narmon kerjääminen kyllä ansaitsiki, koska rakastamattomuutta,\nkiittämättömyyttä ja haluttomuutta alati näen ja tunnen itsessäni,\nniin että tuskin voin silmiänikään nostaa taivaasen päin,\najatellessani tuhlattua armo-aikaani. Vaan kuin on niin voimallinen\nJumalan sanan valkeus, jossa Vapahtaja itse kutsuu vaivaisia ja\nsuurimpia syntisiä tulemaan tykönsä, niin nämät suloiset Jesuksen\nsanat ovat suureksi iloksi viheliäisille syntisille; ja kuin armon\najan lyhyys kuoleman ajatukset lankeevat käsiin, niin silloin tulee\narmahtaminen ja turva kalliiksi. Ja vaikka Jumala välistä näkyy\nviipyvän apunsa kanssa, niin viheliäinen syntinen kuitenki turvalla\nkiinni pitää Hänen omista lupauksistansa.\n\nSain kuulla meidän naapurin pojalta Antti Manniselta, että olette\nteki ruumiin voimista heikontuneet. Minäki olen Herralta armosta\nhyväksi nähty että elää kivuloisella ruumiilla ja nyt olenki sitte\njoulun erittäin ollut huono, että olen tällä kertaa sängyn omana.\nVaan Herra antakoon armonsa että tämän kurituksen hänen kädestänsä\nniin vastaan ottaisin, että hän saisi pehmittää kivikovan sydämeni\npellon pyhän sanansa siemenelle. -- Vanha Salomon Häkkänen kävi\nmenneellä viikolla meillä, ja hän on entyydellään, vaikka vanhuus on\nhänenki ruumiinsa voimat melkein vienyt.\n\nHerran armo asukoon meidän ja teidän kanssanne, jota armoa suuresti\ntarvitsen, ja toivon teidänki muistavan esirukouksissanne minun\nheikkouttani.\n\n                                               Paavo Närvänen.\n\n74. _H. Renqvistille_, Porvoosta 1 p. maalisk. 1858.\n\nKunnioitettava h:ra pastori! Ensi kerta ja luultavasti viiminenkin\nlienee nyt, kun minä h:ra pastorille kirjoitan. Minä uskon kohta\ntapaavani ja saavani olla yhdessä h:ra pastorin kanssa haudan\ntoisella puolella. Minä olen jonkun kerran tavannut h:ra pastorin\ntäällä murheen laaksossa vaikka siitä on kauan aikaa. Nyt saan\nkaikkein ensin kiittää terveyksistä. Minä sydämellisesti iloitsin\nsaadessani kuulla h:ra pastori Renqvistin vielä elävän ja muistavan\nentisiä kristillisyyden ystäviänsä.\n\nOn h:ra pastorille kerrottu minun vanhoillani muka armosta\neroutuneen. Minä olisin tosiaankin eroutunut, jollei Herra suuresta\narmostansa olisi minua auttanut. En olisi ansainnut, että Herra Jesus\nolisi minulle armollinen, päin vastoin olisi minut pitänyt hyljätä ja\nsysätä Herran kasvoin edestä iankaikkisesti; mutta, ylistetty olkoon\nHerra, joka on minua seurannut vanhuuteeni asti! Nyt odotan joka\nhetki iltaa, joka kohta tullee, ja silloin toivon saavani nauttia\nsitä, jota täällä ajassa olen uskonut ja siitä taistellut. Minä olen\nnyt tosin vanhennut, mutta vanha Aadamini ei näy tahtovan hävittää\nvoimaansa minussa. Hänen kanssansa on minun taisteleminen ja Jumala\nantakoon sen kohta loppua, sillä minä toivon nyt vaan saadakseni\nhäiritsemättömän levon, kun en luule olevani enää hyödyksi täällä\nmaassa. Kaikki vanhat ystävät ovat menneet pois kammioihinsa ja minä\nolen nyt yksin täällä. Kaikista vanhoista ystävistä, joita ennen\noli, on täällä vaan Kustaa, joka ennen oli Bergsta'ssa ja Anna Leena\nRuuth, joka oli Askolassa, on myöskin kuollut.\n\nKristillisyyttä ja uskonnollista elämää on vielä nytkin Porvoossa,\nvaikkei se enään ole niin julkisesti, kuin entisinä aikoina.\nNikodemuksen pelkoa näyttää nyt olevan täällä samoinkuin muuallakin.\nMinä rukoilen teitä, h:ra pastori, kirjoittamaan minulle muutamia\nriviä, se kovin ilahuttaisi minua. Jumala laupeudessansa\nkannattakoon, suojelkoon h:ra pastoria ja minua ja kaikkia muita,\njotka uskovat Jesukseen rakastavat häntä elämän loppuun asti, että\nme, kun päivämme loppuvat, saisimme silloin iloita yhdessä Jesuksen\nluona, joka meidät on verellänsä ostanut. Tätä toivoo\n\n                                       Katarina Hyrkelin.\n\nArmollisin h:ra pastori! Koska olen saanut onnen kirjoittaa nämä\nrivit leski Helinin pyynnöstä, toivon, ettei h:ra pastori pahastu,\njos lisään, että minä olen suntio Forsblom'in poika ja olin silloin\nlapsi, kun h:ra pastori oli Porvoossa. Kaksi kertaa olin kokouksissa,\njoita h:ra pastori piti kesäiltoina Wikström'in luona, ja tämä oli\nsiemen nykyiseen elämääni. Herra Jesus seurasi minua ja otti minun,\nniinkuin kekäleen tulesta muutamia vuosia sitte. Ylistetty olkoon\nJesuksen nimi iankaikkisesti! Kustaa Pihlflyckt, joka jo silloin kun\nte, h:ra pastori, olitte Porvoossa, oli Jesuksen tunnustaja, elää\nvielä. Kunnioittamisella\n\n                                        C. F. Forsblom.\n\n75. _H. Renqvistille_, 17 p. kesäkuuta 1858.\n\nSydämellisesti saan minä teitä kiittää sekä kirjanne että\nmuistutusten edestä, joita kirjassanne annatte aina rukoilemiseen\nja valvomiseen; sillä minä raukka suuresti tarvitsen muistutusta,\nkuin olen niin hidas ja haluton rukoilemaan ja valvomaan. Minun\nsydämessäni on suuri laiskuus ja huolimattomuus tässä kalliissa\nasiassa. Minä tunnen ja tunnustan sen, että sydämessä rukoileminen\non välttämättä tarpeellinen, kosk'ei sydän pysy muutoin avonaisena\narmoa vastaanottamaan suin uskon ja rukouksen kautta. Kirjassanne\nmainitsette, että minä olisin ottanut väärät luulot ja ajatukset\nteistä ja opetuksestanne ja sanotte olevanne siinä luulossa, että se\non vihollisen kiusaus. Ei minulla ole ollut mitään vastaan sanovaista\nmieltä teitä ja teidän oppianne kohtaan; sillä minulla on alati ollut\nikävä päästä teidän seuraanne, teidän oppianne kuulemaan ja teitä\nnäkemään. Näin on mieleni pohja teitä kohtaan; älkäätte epäilkö\nsiitä, sillä minä puhun suoraan ja totuuden. -- -- -- Sydämellisiä\nterveyksiä kaikille ystäville, mutta erittäin teille itsellenne.\n\nPaasolassa 17 p. kesäkuuta 1858.\n\n                                              Antti Paasonen.\n\n76. _H. Renqvistille_, Ilomantsista 1 p. heinäk. 1859.\n\nHyvä h:ra pastori! Kirjat sain jokin aika sitte, joista saan tuhat\nkertaisesti kiittää. Minun velvollisuuteni ja sydämellinen toivoni\non ollut jo kauan sitte kirjoittaa h:ra pastorille; mutta minun\nterveyteni on ollut huono. Jos ruumiilla on ollut vaivoja, niin\non sielunikin ollut rauhaton tilastansa, etten ole voinut koota\najatuksiani. Pyhä Raamattu osoittaa kuinka suurin syntinen saapi\narmon; mutta minun toivoni olisi saada h:ra pastorilta neuvoa, kuinka\nminäkin, ollen suurin syntinen, voin saada armon suuren Jumalan luona.\n\nMinä toivon saada tietää, jos h:ra pastori tulee tänä kesänä\nIlomantsiin ja mihin aikaan. Syksyllä olen aikonut matkustaa\nSortavalaan. Nyt täytyy minun lopettaa kirjeeni tuhansilla\nrukouksilla sen yksinkertaisesta sisällöstä; tahto olisi hyvä, mutta\nvoima puuttuu.\n\nJuliana Weisell. [Käkikoski nimisen rautatehtaan hoitajan Weisell'in\nrouva Ilomantsissa.]\n\n77. _H. Renqvistille_, 18 p. elokuuta 1859.\n\nKorkiasti kunnioitettava kirkkoherra! Sitten kuin minä kävin teidän\nluonanne 8:tena sunnuntaina kolminaisuudesta oppimassa Herran\nsanaa, ja suin sain Herran äänen kuulla oikeassa järjestyksessä\nteidän suunne kautta, niin pääsin alinomaiseen rukoukseen. Ja tätä\nalinomaista rukousta ei tarvinnut tehdä kuin vajaa vuorokausi, kuin\nHerra kirkasti minun sieluni silmäin eteen hänen pyhän lakinsa, josta\nminä tulin suureen tuskaan ja tunnon vaivaan, jotta en olisi maasta\npääsnyt kasvoiltani itkemästä ja rukoilemasta, vaikka olisin nousnut,\nsillä minä olin kuin kuollut, vaikka olin elävä. Tätä tuskaa ei\nkestänyt jos puoli tiimaa, kuin jo armo tapahtui, ja niin suuri armo,\nettä minun piti kiittää Herraa sekä sydämellä että suulla, niinkuin\nvaan jaksoin. Tästä olen pääsnyt alinomaiseen kiitokseen ja Herran\nylistykseen.\n\nJa rakas kirkkoherra, minä kiitän teitä tämän hyvän edestä, että\nojensitte minua oikialle tielle ja annoitte hyvän neuvon tässä\nkalliimmassa asiassa. Herra teitä edespäinkin auttakoon, antakoon\nteille suuren ilon ja lohdutuksen, antakoon teille suuremman\nviisauden, suuremman voiman teidän raskasta työtänne toimittaissa,\nantakoon rakas Isä teidän nähdä senkin ilon, että puolisonne ja\nlapsenne pääsisivät Herran kaidalle tielle ja elävään uskoon.\nOlethan sinä, rakas Jesus, luvannut, mitä ikänä te anotte Isältä\nminun nimeeni, sen hän teille antaa, muista, rakas Jesus, lupaukses.\nEihän sinun muissakaan sanoissas ole valhetta löydetty. Kirjoitettu\nIlomantsissa Syrjävaarassa 18 p. elokuuta 1859.\n\n                                        Simon Määttänen.\n\nRakas opettaja, jos teidän aikanne myöten antaisi, niin pyytäisin\nteitä kirjoittamaan itselleni, kuinka minun pitää tästä edespäin\ntekemän, etten erehtyisi oikialta tieltä harhateille.\n\n78. _Samalle_, 9 p. helmikuuta 1860.\n\nHalajan minun viheliäisyydessäni muistaa teitä jonkunlaisella\nlahjalla ja lähetän sentähden teille tämän gräddkannun, joka olkoon\nteidän oma ilman mitäkään maksutta. Sillä eikös siinä jo ole kyllä\nmaksua, kuin olette minunkin edestä työtä tehneet Herran viina-mäessä\nniin monella kirjalla, ja köyhille lahjoin antamalla, joita on paljon\ntäälläkin. Mutta aivan väljä joukko seuraa oikiaa oppia. Joku kolme\nvuotta takaperin sanoi minulle jumalinen mies, että herra Renqvist\non villi-opettaja ja ettei hän muka ole oikiassa. Tuohon en minä\nosannut mitäkään vastata, kuin silloin en vielä tietänyt mistäkään\nmitään, vaan olin sokia ja ajattelin, että hän, joka on jumalinen\nmies, mahtanee sen tietää. Kysyin kuitenki Paavo Raassinalta ja\nhän johdatti minua lukemaan Wäärän opin kauhistusta ja Kuolleen\nuskon-opin ilmoittajaa. Päältä katsoen näyttää, että ne, jotka\nniitä vihaavat, ovat kuin raatelevaiset sudet, jotka kerskaavat ja\nkiittävät itseänsä, joita on meidänki kaupungissa. Minä viheliäinen\nheitän toiset ja astun itse vaakan laudalle. Tahto minulla olisi,\nvaan ei ole voimaa, eikä käsitystä, niinkuin pitäisi, että tulla\nsielun hätään oikialla tavalla, elikkä niin etten pettäisi itseäni\nsiinä, jos minulla on usko eli ei, eli ainoastaan järjen viisaus.\nPelkään, etten ole niin kuin pitäisi. Asia on niin korkiasta\npainosta, että tarvitsisin opetusta.\n\nToivotan kaikkivaltiaan Jumalan vahvistusta teidän vanhalle ijällenne\nkuluttaa myötä seuraavaa muisto-merkkiä.\n\nJoensuussa 9 p. helmikuuta 1860.\n\n                                          Aaron Hochman.\n                                        hopiaseppä-mestari.\n\n79. _Samalle_, Hirvensalmella 28 p. maaliskuuta 1860.\n\nVakaa, kallis ystävä! Menneenä kevänä kävin Paasosen kanssa teitä\ntervehtimässä, ja siitä minulle on jäänyt rakas mieli teitä kohtaan.\nNiistä kirjoista, joista me teille puhuimme, ja jotka Paasonen\nmenneen talven markkinoilla Mikkelissä antoi minulle, olen nyt\ntänä vuonna samaan aikaan tehnyt likvidin. Ja kuin tulin menemään\nHelsinkiin markkina aikana, panin Paasoselle pyydön esitellä\nystäviä vähän kutakin myömään teidän kirjoja, mutta en ole kuullut,\nkuinka se lienee pantu toimeen. Minulla on lähetysseuran ja Porvoon\nBibliaseuran kirjoja, etten kaikkia ehdi.\n\n\"Kuolleen uskon ilmoittaja\" kirja on tullut minulle kalliiksi,\nkuin sitä olen moninkerroin lukenut. Kuitenkaan en olisi sitä niin\ntarkasti lukenut, jos ei yksi Hedbergin ystävä olisi pyytänyt\nlukemaan \"Ristillisiä sanomia.\" Nämät luettuani rupesin luulemaan,\nettei ne sanomat olekkaan niin pahat kuin sanotaan. Mutta kuin luin\nenemmän niitä sanomia ja Kuolleen uskon ilmoittajaa, niin havaitsin,\nettä kaikkein pitäisi Hedbergin oppia vastaan nouseman. Minä kuin\nkävin Helsingissä ja siellä kuulin, kuinka ne Hedbergin oppilaiset\novat laittaneet erikirkon paikan eli erihuoneen, jossa he pitämät\nBiblian selitystä sunnuntai iltapuolella, vaikka papit pitää kirkossa\nselityksiä, joihin eivät sano tyytyvänsä, niin minä ihmettelen, että\nHelsingin papit antavat näiden vapaasti selittää Raamattua oman\nmielensä jälkeen. -- -- --\n\nHirvensalmesta 28 p. maaliskuuta 1860.\n\n                                          Antti Manninen.\n\n80. _Samalle_, 4 p. kesäkuuta 1860.\n\nTämän kautta minä saan ilmoittaa teille aikomiseni käydä teidän\nluona. Vaikka on jo ollut mieli ennenki käydä, on se hyvä aikomus\nkuitenki jäänyt aika ajalta keskoiseksi, eikä tullut täytetyksi.\nMinä olin silloin Joensuun kaupungissa, kuin te reissusitte Mikkelin\nkaupungista, ja Joensuussa saarnasitte. Se oli kevät rukouspäivä\nja minulla oli silloin mieli puhutella teitä kahden kesken, vaan\nen rohjennut. Mutta kuin nyt sanottiin teidän tulevan käymään\nKontiolahdessa, niin en ole sentähden lähtenyt matkaan. Sitte minä\nnäin teidän lähetyskirjanne, jonka laitoitte Juveniuksen perheelle,\njossa sanotte, ettei teillä tule käynti Kontiolahdessa silloin kuin\nhe tahtoivat, ja ettette sitte talvellakaan ole jaksaneet ettekä\njoutaneet tulemaan. Nyt minä arvelen käydä teidän luona kesämarkkina\naikana, eli jos ei silloin onnistuisi, niin syyspuoleen. Tänne\ntuotiin jo semmoinen sanoma, että olitte kuolleet jo syksyllä, ja\nsitte toinen kerta nyt keväillä.\n\nTällä erällä en osaa muuta teille ilmoittaa kuin sen, että Jumala on\nminun todistajani, että minä olen teidän opetuksenne hyväksi nähnyt\nja sanonut sen kaikkein kuullen, jotka omat ruvenneet sitä vastaan\nsanomaan, niin heränneet kuin suruttomatkin. Minä olen kokenut lukea\nja aina välistä rukoillakin, vaikka en sitä ole oikein aikaan saanut,\nettä aina rukoilla. Vapahtaja sanoo, ettei tämä vihollinen mene pois\nmuutoin suin rukouksella ja paastolla. Minun huolimattomuuteeni on\nkyllä ollut erikoisia syitä, vaikka ei ne olisi syyksi kutsuttavat,\njos minä olisin oikein tarttunut tähän sota-aseeseen, jonka Jumala on\nmeille antanut.\n\nJumala olkoon teidän lohduttajanne murheessanne ja puolen-pitäjänne,\nkoska maailma ja sielun vihollinen kantaa ja valehtelee teidän\npäällenne. Usein olen ajatellut Vapahtajan sanoja: teidän palkkanne\non suuri taivaassa (Luuk. 6: 23) ja mitä profeta Daniel sanoo:\nopettajat paistavat niinkuin taivaan kirkkaus, ja jotka monta\nopettavat vanhurskauteen, niinkuin tähdet alati ja ijankaikkisesti\n(Dan. 12: 3); olen ajatellut, sen tekee kristillinen rakkaus,\nniinkuin Paavali sanoo, että rakkaus pysyy, vaikka kaikki muu\nlakkaa. Sillä Kristuksen rakkaus vaatii heitä työtä tekemään ja\nolemaan loppuun asti uskolliset, että he elämän kruunun saisivat.\nSydämmellisesti toivotan teille, että joka on teissä hyvän työn\nalkanut, sen myös teissä päättäisi, että tekin saisitte kuulla Hänen\nsuustansa sen suloisen sanoman, jonka muutkin uskolliset paimenet jo\nomat saaneet tämän elämän perästä, kuin omat juoksunsa päättäneet,\nylimäiseltä opettajalta ja sielun piispalta: sinä hyvä ja uskollinen\npalvelia: vähän päällä olit uskollinen, minä panen sinun paljon\npäälle; mene Herrasi iloon (Matth. 25: 21). Kirjoitettu Lehmonahossa\nKontiolahdella 4 p. kesäkuuta 1860.\n\n                                            Anders Turunen.\n\n81. _Samalle_, Kontiolahdelta 24 p. kesäkuuta 1860.\n\nParas ystävä ja rakas sielun paimen! Muistellessani menneen kesäistä\nsiellä-oloani saan sydämestäni kiittää sekä teidän neuvonne että\nvaivanne edestä minua kohtaan. Vaan samaa siellä-käyntiäni kadun,\nkuin en siitä hyötynyt niin paljo kuin toivoin. Syy siihen oli oma\ntaitamattomuuteni, kuin en ollut siellä yhdellä tiellä pitempää\naikaa, kunnes olisi minun ylen raskas mieleni kevennyt. Sillä peräti\nraskautettu tunto ja mieli ei käsitä pikaan parhaimpiakaan ja oikein\nperustetuita totuuksia ja neuvoja, koska sydän ja tunto on ahdistettu\nja ei oikein taida, eikä uskaltakkaan tilaisuuttansa ylösantaa, vaan\non mieli ja käsitys kuin sumun läpi aurinkoon katsanto.\n\nJa kuin nykyinen tilaisuuteni on uskon asioissa opetuksenne jälkeen\nparemmin tarkoittava Vapahtajattamme, evankeliumillisen lohdutuksen\nvalossa, kuin ennen, niin on sitä usiammat kiusauksetkin valmiita ja\nalinomaisena vieraana, joka tekee mielen raskaaksi; sillä parhaallaan\nkuin se jotaki selkeyttä itsessänsä tuntee on se taas pimitetty.\n\nOlen myös siitäki raskautettu, kuin en oikein tiedä, lieneekö\nhyvästä eli pahasta perustuksesta alinomainen haluni, että vielä\npäästä käymään teidän tykönänne. Ja sen teen, jos teidän tähän\nasiaan lyhyt vastauksenne myöten antaa ja saan selityksen, lieneekö\nparempi kotoani lähteä tieten eli tietämättä. Tieten lähtö saattaa\njoksikuksi ajaksi eripuraisuuden, tietämättä lähtö taas tekee jo sitä\najatellessaki murheen ja raskaan mielen. En siis tiedä, kumpi lienee\nparempi, vaan päätökseni on, että syksypuolella tulen, jos armon\naikaa annetaan, eikä ole niin tärkeä työ-aika. Ja lopuksi sanon,\netten taida, niinkuin tulisi, kaikkia ajatuksiani ylösantaa. -- -- --\n\n                                    Anna Räty.\n                           Talollisentytär Kontiolahdesta.\n\n82. _Samalle_, Kontiolahdelta 6 p. heinäkuuta 1861.\n\nRakas opettaja! Kirjoja \"Antikristuksesta\" sain, vaikka en tiedä\nkuinka monta. Siltä näyttää, ettei niitä tarvitse viikon kaupita,\nkuin moni niitä ikävällä odottaa. Ensi tilaisuudessa laitan Henrik\nMertaselle, yhdelle mökin miehelle, sitoa, jolle olen jo puhunut.\n\nOlen siellä käyntini jälkeen havainnut, kuinka Jumalan armo minua\non vetänyt sydämmelliseen parannukseen senkautta kuin on sallinut\nminun tulla kovasti kiusatuksi lihalta, jossa kiusauksessa olen\nsaanut pahasti haavoja ja jossa Jumalan laupeus kuitenki on\nvarjellut, etten ole tullut luvattomiin sekauksiin, jonka sangen\nsuuresti pelkään tapahtuvan. Sentähden olen aikonut antaa itseni\naviosäätyyn, mutta tämä tekee minun sangen murheelliseksi, kuin en\nole Jumalan tahdosta vakuutettu, jos minun pitää ottaman se tyttö,\njoka näyttää silmälleni soveliaaksi. Sentähden tästä kirjoitan, että\nojennuksekseni sanoisitte suullisesti veljelleni Johanalle, kuin ette\nvoi kirjoittaa, miten pitää tekemäni.\n\nTerveysiä paljo minulta ja kaikilta ystäviltänne.\n\nKunnasniemellä 6 p. heinäk. 1861.\n\n                                            Bengt Raasina.\n\n\n\n\n\n\nRENQVIST SORTAVALAN KAPPALAISENA\n\nKirj.\n\nP. Poutiainen\n\nSortavalan kirjapainossa 1887.\n\n\n\n\nMitä tätä ennen prof. M. Akianderin teoksessa Uskonnollisista\nliikkeistä Suomessa on kerrottu H. Renqvistin väsymättömästä\nahkeruudesta sielun hoitajana, pappina ja hengellisenä kirjailijana,\nse piti paikkansa aivan hänen elämänsä loppuun asti. Kutsuttuna\nv. 1835 kappalaiseksi Sortavalan seurakuntaan aukeni hänen\nsiunatulle työllensä suuri vaikutusala. Herra antaa seurakunnille\nopettajat; armossansa muisti Herra Sortavalan seurakuntaakin,\nlähetti sille, sen suruttomuuteen vaipunutta kansaa herättämään,\nkirkkomme herännäisyys-ajan kiivaimman, oikein Johannes kastajan\ntapaisen, parannuksen saarnaajan. Sen Hengen tuulosen, joka jo\nsilloin etelässä, pohjassa ja lännessä puhalteli Suomen saloilla,\nsoi Herra sen itäiselle perukallekin puhaltaa, keväimen sielläkin\ntuottaa, sen erämaat ja korvet ihanaksi istutukseksi muuttaa,\nyhtä ihanaksi kuin näitä seutuja, Laatokan pohjoisrantamia,\nympäröimä luontokin on. Renqvist oli todellakin \"huutavaisen\nääni korvessa\" tällä paikkakunnalla, jossa kuten yleensä\nItä-Suomen rajamailla historialliset olotkin olivat saattaneet\nkansan takapajulle. Heränneitä pappeja ja herännäisyysliikettä\nei mainita täällä Renqvistin tulon edellisenä aikana olleen.\nKansan luku- ja kristillisyyden-taito oli alhaisella kannalla ja\nelävää kristillisyyttä ei ollut huomattavissa, vaan siihen sijaan\nvallitsivat monet paheet, raa'at tavat ja erittäinkin taikausko.\nVähäinenkin Jumalan sanan tieto käytettiin usein taikauksiin,\nja monet viettivät suuremmalla hartaudella Jyrin, Köyrin y.m.\npyhitys-päiviä kuin kirkollisia pyhäpäiviä.\n\nTarpeen, suuresti tarpeen, oli siis että herännyt, innokas kansan\nmies, oman Karjalan poika, kutsuttiin tänne vaikuttamaan; hänhän\nkansasta lähteneenä tunsi kansansa ja sen seassa vaikuttaa voi.\nNämä seikat, tieto ja aavistus tästä Jumalan johdatuksesta, saattoi\nSortavalan seurakuntalaisten antamaan vaalissa enimmät äänensä\n\"Kukkos-papille\", joksi kansa häntä enimmäkseen nimitti, tuolle\nSvartholman vangille, vainotulle \"lahkolaiselle\" [Ettei häntä kansa\nliene minään lahkolaisena silloinkaan pitänyt, osoittaa tämä, monelle\nlukijalle ehkä tuttu, Renqvistiin sovitettu, kertomus, jonka jo\nlapsuuteni aikana kuulin: Kun piispa tahtoi kuulla, jos Renqvist\noikeata oppia saarnasi, pani hän hänen äkkipikaa saarnaamaan, antaen\nhänelle tekstin asemasta tyhjän paperilapun käteen. Renqvist olisi\nmuka silloin saarnatuolissa käännellyt paperia sanoen: \"Tämä puoli on\ntyhjä, tässä ei mitään, niin on myös Jumala tyhjästä maailman luonut\n-- -- -- tyhjästä on minuakin vastaan kanteita tehty -- -- --\" Saarna\noli niin mainio ja puhdasoppinen, että piispa tuli täydellisesti\nvakuutetuksi Renqvistin puhdasoppisuudesta ja viattomuudesta.]. Se\nHengen voima joka hänen vienosta saarna-äänestänsä värähteli sattui\nsydämiin, se lempeys, jolla hän tapansa mukaan kaikkia kohteli, se\nhuoli, jolla hänen tiedettiin kaikkien sielun autuutta harrastavan,\nvaikutti, että huomattiin: \"tuossa on meille sielunpaimen.\"\n\nOllen vielä miehuutensa ijän voimissa alkoi Renqvist v. 1836\nvirkaansa astuttua innolla virkansa toimet uudessa seurakunnassansa.\nHän oli nyt vapaa mies. Perheensä toimeentulo oli myös taattu. Liiat\nulkonaiset huolet, jotka tähän asti olivat häntä rasittaneet, sai\nhän nyt heittää pois ja pyhittää elämänsä päivät kokonaan virkansa\ntyölle. Kansan luku- ja kristillisyyden-taitoa koki hän kohta\nparantaa pitäen parempaa huolta kierto- ja sunnuntaikouluista.\nMilloin vaan aikansa myönsi, kävi hän niitä tarkastamassa, palkkasipa\nmyös omalla varallansa joskus väliaikaisesti lasten opettajia.\nSaattaaksensa kansan Sanaa ymmärtämään, piti hän uskonnollisia\nkeskusteluja, kysellen ja selitellen. Niitä ei hän laimin lyönyt\nhartaus-kokouksissaankaan eikä lauantai-iltoina pitämissään\nrippipuheissakaan, tullen siten selvemmälle ehtoollisvieraiden\nhengellisestä tilasta. Hänen kysymyksensä yleensä olivat helppoja\nyksinkertaisenkin vastata, sillä hän johti kysymyksellänsä\nvastaamaan. Hän näytti käyttäneen kyselevää opetustapaa, pitääksensä\nsen kautta kuulijat vireillä ja että siten paremmin totuudet\npainuisivat yksinkertaisenkin mieleen, semminkin kun hän usein niissä\nkäytti vertauskuvia jokapäiväisestä elämästä. Tuollaisen opetuksensa\npäätarkoitus oli siis hänellä kuulijainsa mielen ja sydämen herätys,\nsaadaksensa kuuliansa niinkuin Nathan Davidin, huomaamaan: \"sinä olet\nse mies!\"\n\nTäten hän sairaitakin johti tilaansa tuntemaan, pitäen pitkiä\nkeskusteluja sairaan kanssa sekä yksityisesti että myös muiden\nkuullen. Muutoin ei hän sairaiden luona koskaan laimin lyönyt pitää\nrukouksia ja myös veisata sopivia virren värssyjä. Kun näin sairaan\nluona käynnitkin hänellä olivat opettavaisia ja rakentavaisia,\nniin kokoontui niihin tavallisesti paljon kansaa; ja milloin hän\ntulostansa edellä ilmoittamatta saapui sairaan luokse -- kuten\nusein tapahtuikin -- lähetti hän tiedon kylälle, että tietäisivät\nkokoontua. Hän käytti näitäkin tilaisuuksia sieluja Herralle\nrakastaaksensa pitäen päälle sekä hyvällä että sopimattomalla ajalla\n(2 Tim. 4: 2) Hän saikin sairaan kohtalosta aihetta kansalle sydämen\nsanoja puhuaksensa.\n\nVallitsevat synnit ja paheet, jopa raa'at tavatkin toi Renqvist\nkeskusteluissaan ja saarnoissaan kauheana esille, nuhdellen ja\nvaroittaen niistä. Enimmän vallitsevia paheita olivat viinan\nkotipolton synnyttämä juoppous ja myös taikauskoisuus [Myöskin\nnykyään yhä enemmän lisääntynyt haureus, yöjuoksuissa ja\ntanssiseurassa y.m. ilmestyvä irstaisuus, kortinlyönnit y.m. olivat\nmyös silloinkin vallitsemassa.]. Ne, samoin kuin muutkin paheet\nvähenivät Renqvistin vaikutuksen kautta. Erittäinkin suuressa\nmäärässä ja kohta seurakuntaan tultuansa poisti hän taikauskoisuuden\nja kukisti maahan epäjumalain (Köyrin, Jyrin y.m.) uhripöydät. Hän\nvastusti myös Jumalan korkean nimen väärinkäyttämistä, ei suvaiten\nomituista kyllä, kansassa yleiseen käytettyjä tervehdyssanojakaan:\n\"Jumala antakoon!\" \"Jumala avuksi!\"\n\nRenqvistillä, kuten jo maininneet olemme, oli pääasiana saada kaikkia\nsanankuulijoitansa heräjämisen ja synteinsä tuntemisen tilaan, ja\nsentähden ei hän milloinkaan laimin lyönyt puhuteltavaltansa kysyä:\n\"Mitenkä on sielusi asia?\" ja erotessa muistuttaa: \"Muista sielusi\nasiaa!\" Usein hän, jos vain mitenkin tilaisuus salli, seisatti tiellä\najaessansa hevosensa puhutellaksensa vastaan tulijaa, päästäksensä\nsiten myös sielun asiasta puheesen. Hevosensa olivat tuollaisiin\nseisahduksiin niin tottuneet, että ne Renqvistin kuoleman jälkeenkin\ntuon tapansa pitivät.\n\nVaikka suuressa Sortavalan seurakunnassa on muutoinkin paljon\nsairasmatkoja, oli Renqvist sittenkin niin väsymätön ja innokas\ntuossa sielunhoitotoimessa, että missä hän vaan kuuli sairaan oleman,\najoi hän heti omalla hevosellaan sitä oppimaan eli kuten hän itse\nsanoi \"tunnustelemaan.\" Usein kuultiin sairastalossa kummastellen\nlausuttavan: \"kappalainen tulee!\" Kaupungin sairashuoneessa kävi hän\nmyös hyvin usein kutsumatta sairaiden luona. Tällainen paimen-rakkaus\nherätti tietysti seurakuntalaisissa luottamusta opettajaansa, siitä\nsyystä saikin Renqvist useammat sairasmatkat tehdä. Hän kirjoittaa v.\n1842 eräälle ystävällensä [Katso Akianderin edell. teoksen VII osa\nsivu 46.]: \"Täällä Jumalan armo saa ihmisiä heräjämään synnin unesta,\nniin että alinomaa ympäri koko seurakunnan synteinsä tähden joutuu\nsyntisiä suruun ja hätään, joitten kanssa minulla on yöt ja päivät\ntekemistä, kuin sen lisäksi melkein kaikki sairasten ripitykset\nlankeevat minun toimitettavaksi. Sentähden en kerkiä mihinkään muuhun\ntoimitukseen -- -- --\" Vielä vanhoilla päivilläänkin, ja jo muutenkin\nkivulloisena ollen nähtiin hän usein -- vaikka hänellä apulainenkin\noli -- sairasmatkoilla kulkevan, saaden teittömissä paikoin milloin\njalkasin käydä milloin ratsastaa. Ihanteelliselta näytti tämän\nkirjoittajalle tuo ratsastava vanhus hevosen selässä, sadetakki\nhartioilla, ripityslaukku kainalossa. Unhottumattomat olivat ne\nhetket kuin sai tuota kunnon vanhusta nähdä ja kuulla sairaan luona.\nTuossa sairaan vieressä istuu hän hopeainen liperi kiillellen\nkaulassa. Vakaasti ja lempeästi hän puhuu. Lempeä on hän neuvoissaan\nja varoituksissaan Näkyy se vaan että hänellä on suuri huoli sairaan\nsielun tilasta. Hän koittaa kaikin tavoin sairasta taivuttaa. Hän\nveisaa virren värsyjä sovittaen selittää niitä sitten sairaalle. Hän\nkantaa, polvilleen laskeutuen sairaan vuoteen viereen, hartaassa\nrukouksessa sairaan asian Herran kaikkein armahtajan eteen. -- -- --\n\nHänessä palava rakkaus Herraan Jesukseen saattoi hänen noin\ninnokkaaksi sielunhoitoon, osoittamaan rakkautta sanankuulijoillensa.\nJesuksen rakkauden tuleekin olla oikean paimenen tuntomerkki.\nJesus kysyi kolmasti Pietarilta: \"Simon Jonaan potka, rakastatko\nminua?\" ja saatuansa aina myöntävän ja vakuuttavan vastauksen,\nsanoi Jesus hänelle: \"kaitse minun lampaitani.\" Meillä on tilaisuus\neräästä Renqvistin yksityisestä kirjeestä [Ed. t. VII. s. 47.]\npilkistää hänen sydämensä tilaan tuossa suhteessa. Hän sanoo: \"En\nminä voi salata Jumalan ja meidän Herran Jesuksen Kristuksen suurta\narmoa ja rakkautta minua suurta syntistä kohtaan siinä, että hän\nrakkaudellansa on ruvennut täyttämään minun sydäntäni. Nyt on hän\nsytyttänyt rakkautensa kipunan sydämeheni, ja se kipuna nyt niin\nkiirehtää minua, että minä yhtä suoraa huudan lisäämään rakkautta\nsekä istuessani että astuessani, sisälle ja ulos käydessäni,\nmutta erinomaittain rukouksissani ja yksinäni ollessa sekä öillä\nvuoteessa että päivillä kammioissani, ja reissä sairaita ripittämään\nvaeltaissani on alinomainen huutoni huokaukseni ja anomiseni: anna,\nanna rakkautta, sinä rakkaus, sinä kolmeyhteinen rakkaus, anna\nrakkautta anna, anna ja anna! -- -- hän täyttää minun palavalla\nrakkaudellansa, niinkuin Pietarin, joka taisi sanoa: Herra sinä\ntiedät, että minä rakastan sinua\" (Joh. 21: 15).\n\nRenqvistin erinomainen hartaus ja into sekä yksityisessä\nsielunhoidossa että kaikissa virkansa toimissa rupesikin kohta\nhedelmiä kantamaan. Herätyksiä tapahtui kohta hänen seurakuntaan\ntulonsa jälkeen varsinkin nuoremmassa kansassa suurissa\njoukoissa, esim. Hakalan, Soukanrannan Wehkalahden Kuokkaniemen,\nNukuttatalasden, Karmalan, Tuoksjärven ja Tuokslahden kylissä.\nTämä hengellinen liike oli jo v:na 1841 valtanaan koko pitäjässä.\nRenqvist kirjottaa samana vuonna [Katso ed. t. VII s. 45.]: \"Täällä\non Herran armo saanut paljon syntisiä hätään synteinsä tähden, niin\nettei enään ole monta kylänpäätä jossa ei joku eli joitakuita olisi\nhuolessa asiastansa. Muutamissa kylissä on puoleksi, jos ei enemmäksi\nkatumuksen murheessa.\" Kun noin yleiset herätykset tapahtuivat, ei\nihmekään siis, jos hänellä oli heränneitten kanssa \"yöt ja päivät\ntekemistä\", ja ilotunteella hän toimikin, kun sai Herran työn\ntuottaman siunauksen. Nämä ja seuraavat ajat olivat Sortavalan\nseurakunnalle suloisia Herran etsikon aikoja, ylkä ja morsian,\nKristus ja seurakunta, kohtasivat silloin toisensa yrttitarhassa,\njossa keväimen ihanuus vallitsi, jossa viinapuut kukoistivat,\ngranatiomenat viherjöitsivät kukkaiset antoivat hajunsa ja meidän\novemme edessä olivat kaikkinaiset hyvät hedelmät (Korkeaveisu 6: 11;\n7: 12, 13). Hengen hedelmät (Gal. 5: 22) näkyivät kaikkialla. Silloin\nyhdyttiin sekä kirkolla että perheissä ja kylissä yhteen rukouksissa,\nsanantulkinnoissa ja veisuulla hartautta harjoittamaan. Kartanoista\nja vainioilta kaikuivat, renkkulaulujen sijaan, hengelliset laulut.\nEnemmän kokeneet heränneet pitivät kyläisissä hartauskokouksissa\nrukouksia ja antoivat neuvojaan vasta-alkaville. Pyhäinpäiviksi\nriennettiin jo ajalla lauantaina kirkolle ja pappilaan, huolimatta\nsiitä, jos suruton väki pilkaten sanoi heidän \"torppasäkeissään aikaa\nkantavan.\"\n\nSuuri oli ihmistulva Renqvistin pappilassa varsinkin pyhän tienoissa.\nSielunsa autuudesta huolehtivia ei vaan omasta seurakunnasta,\nmutta usein kaukaakin -- Mikkelistä Liperistä, Kaavilta,\nKontiolahdelta, Tohmajärveltä, Ilomantsista, Pälkjärveltä, y.m. sekä\nnaapuriseurakunnista -- riensi sinne neuvoa kysymään, hartautta\nharjoittamaan. Renqvist oli rakennuttanut omalla kustannuksellaan\npappilaansa hartauskokouksia varten erinäisen tuvan. Siellä piti hän\npyhän tienoissa aamuin illoin hartaushetkiä, jotka lauantai-iltoina\nkestivät usein hyvin myöhään asti. Näissä hartauskokouksissa piti hän\nitse hengellisiä keskusteluja ja rukouksia, luki ja selitteli jostain\nhartaus- tai saarnakirjasta. Alussa ja lopuksi sekä eri hartaus-osien\nvälillä veisattiin virsiä; tavallisesti käytetyt virret olivat N:o\n250, 251, 249, 258, 259, 263, 252, 235, 276, 282, 292, 294, 406 ja\n407. Virret osattiin ja veisattiin parhaastaan ulkomuistista. Joskus\nRenqvistin poissa ollessa pitivät muutkin siellä rukouksia ja kun\nhän silloin rukouksia pidettäessä sattui sinne tulemaan, pani hän\nmyös polvillensa. Välistä sattui harrasmielisille apulaisillensa myös\ntilaisuus pitää siellä hartaushetkiä. Vaikka väkeä oli, varsinkin\nlauantai-iltoina ja pyhäaamuinakin hyvin paljon näissä kokouksissa\nläsnä, kävi kuitenkin kaikki järjestyksessään ja hiljaisesti, ilman\ninnostus-ilmauksia, ekstatillisia kohtauksia ja kielillä puhumisia,\njoita et koskaan tapahtunut. Renqvistin ja Renqvistiläisten\nesitys- ja opetustapa ei ole intoilevaa, kiihoittavaa, tunteiden\ntulvaa vaikuttavaa, vaan tyyntä, hiljaista, sydämeen vaikuttavaa.\nVarsinaisia raamatun selityksiä ei Renqvist kokouksissaan pitänyt,\npuhui vaan jonkun raamatun paikan johdosta. Rukouksissa, joita illan\nkululla useampiakin pidettiin, olivat kaikki polvillansa.\n\nTahdomme tässä sivumennen lausua jonkun sanan näistä Renqvistin\nn.k. polvirukouksista, joita monet kristillismielisetkin toisin\najattelevat ovat ehkä tietämättänsä väärin tuominneet Renqvistin\nrukoukset olivat teeskentelemätöntä sydämen puhetta Jumalan kanssa,\nlapsen puhetta Isällensä. Siinä ei etsitty kauneita sanoja, puhuttiin\nvaan yksinkertaisia sydämen syvällisiä sanoja. Otamme tähän yleiset\npää-piirteet Renqvistin rukoustavasta. Ensin rukouksen alussa\nanoi hän usein armon ja rukouksen henkeä oikeaan rukoilemiseen\nja kiittämiseen. Kiittämisensä alkoi hän usein \"kiitos\"-sanan\nmainitsemisella: \"Kiitos, kiitos Sinulle, rakas taivaallinen Isä,\nsiitä että -- -- --\" Tämän kiitos-puolensa esitteli hän niin\nmonipuolisesti, että tuntui kuin ei vähinkään Jumalan hyvä työ olisi\njäänyt kiittämättä. Rukouspuolessa kertoo hän samoin monasti yksiä\nsanoja, esim.: armahda, armahda, [Renqvistin kerrottiin sanoneen,\nettä hän kerran unissan oli kuullut kirkonkellojen äänen sointuneen:\n\"armahda, armahda, armahda\", ja että hän sentähden käytti tätä sanaa\nrukouksissaan.] tai auta, auta, tahi kuule, kuule. Tähän laihin:\n\"auta, auta, rakas Isä, meitä näkemään oman tehottomuutemme ja\nkauhiat syntimme, jolla olemme helvetin ansainneet. Armahda, armahda,\nr. J., meitä, ja olethan sinä meitä Pojassasi Jesuksessa Kristuksessa\njo armahtanut -- -- --\" Hänen rukouksensa oli armon järjestyksen\nmukainen. Hän kantoi kaikki meidän puutteemme ja tarpeemme\nrukouksessa Jumalan eteen. Hän rukoili kaikkein ihmisten, esivallan,\nisänmaan, pakanain ja vihamiestensäkin edestä. Renqvistin rukous oli\nniin harras ja vilpitön, että sen täytyi liikuttaa supi syntisenkin\nsydäntä. Jokainen, joka tunsi tarvitsevansa rukoilla ei laimin lyönyt\nkäydä Renqvistin rukouksissa. Rukouksen lahjan voimme sanoa olleen\nRenqvistin pää-lahjan (carisma), ja sitä hän samoin kuin vielä\ntänäkin päivänä hänen seuralaisiensa pääasiallisesti kokouksissa\nkäyttävät, joka kyllä tuntuu yksipuoliselta.\n\nMainitsimme Renqvistin luona käyneen ihmisiä myös pitkien matkain\npäästä. Ne tulivat tuomisten kanssa ja viipyivät useammat -- jopa\nviikonkin -- päivät Renqvistin pappilassa. Kävi myös häntä oppimassa\nkirkkomme eteviä ja eräitä sittemmin korkeaan arvoon astuneita\nmiehiä, esim. sittemmin piispoiksi tulleet J. B. Johnsson ja C.\nH. Alopaeus, joka jälkimäinen, sen tiedon mukaan kuin me eräästä\nyksityisestä kirjeestä olemme saaneet, on lausunut mielensä ihastusta\nja iloa rakentavaisesta seuran pidostansa Renqvistin kanssa v. 1865.\nPiispa Johnsson kertoi tämän kirjoittajalle käynnistään nuorempana\nollessaan Renqvistin luona, kuinka siellä hartautta harjoitettiin\nj.n.e. Moni muu herännyt pappi kävi Renqvistiä tervehtimässä.\nErittäinkin, vähemmistä erimielisyyksistä opin käsityksen suhteen\nhuolimatta, piti hän hurskasmielisen provastin J. Fr. Bergh'in\nkanssa seuraa: he vierailivat joskus toistensa luona. Provastien\nG. Monell'in (Johan Arndt'in postillan suomentaja) ja K. J. G.\nSirelius'en lämpöisistä kirjeistä Renqvistille näkyy, että heidän\nvälillänsä oli henki-heimolaisuutta. Vallassäätyisistä, jotka joko\netempää hänen luonansa kävivät tai olivat kirjevaihdossa, voimme\nAkianderin antamain tietojen lisäksi mainita neidet Järnefelt\nPälkjärveltä ja jo aikaisesta v. 1838 kirjevaihdostaan tunnetun\n[Katso ed. t. VII s. 226.] neiti C. W. Gripenberg'in, jonka\nviimeisestä kirjeestä, kirjoitettu Turusta Renqvistin kuolinvuonna\nv. 1866 Huhtikuun 7 päivänä otamme eräitä kohtia: -- -- -- \"Oi miten\nsuloista ja autuaallista on nauttia Jesuksen armoa ja sydämessänsä\ntuntea hänen armollista ja autuaallista rukouksen kuulemista ja\nrakkaudesta rikkaita sanojansa, ja ristin painaessa paeta hänen\nuskollisen ja suloisen sydämensä turviin, saada lohdutusta ja\nvoimaa ja nöyryydessä jättäytyä hänen tahtoonsa ja hallitukseensa.\nMinä halajan sisällistä sabatin lepoa ja Hengen sisälliseen tilaan\npääsemistä. Siihen tarvitaan suurta hiljaisuutta. Armas opettajani\nja veljeni, auta esirukouksellasi mutua siihen armoon, sehän on\nalku ijäiseen elämään Jesuksessa, joka meitä on rakastanut ja\nantanut itsensä meidän edestämme. Meidän sielumme ja henkemme, koko\nmeidän olentomme olkoon hänelle uhratut. Hänelle olkoon kunnia ja\nkiitos, ylistys ja majesteetiys ijankaikkisesti. -- Rakas Weli,\nvaikka olemme kaukana toisistamme, kohtaamme kuitenkin hengessä\njokapäivä toisiamme Jesuksen ristin juurella\" -- -- --. Oman\nseurakunnan vallassäätyisiä oli varsin vähän, jotka uskonnollisista\nsyistä tai muutoinkaan kävivät Renqvistin luona, sillä Renqvist ei\nmaallismielistä seuraa pitänyt eikä maallisissa seuroissa käynyt.\n[Renqvist selittää 'Kuolleen Uskonopin Ilmoittajassa' siv. 23 ja\n24, että häntä vieraana käymisestä esti ajan puute, kun häneltä\najan tärkiksi vievät virkatoimet ja kirjain kirjoittamiset. Hän\nsanoo myös, ei tahtovansa mennä sellaisiin pitoihin, joissa ei hän\nluule saavansa sielun puolesta kehoittaa eli hyödyttää itseänsä\neikä lähimäisiänsä, vaan pikemmin pelkää saavansa niissä liikoja\nhaavoja sielulleen, erinomattain sisällisen aina rukoilemisen\nestymisen ja hämmentymisen suhteen. Seuroissa vaativat maailman\nherrat olemaan rahvaan miehinä eli elämään maan tavalla, niinkuin\neräs herra on Renqvistille suoraan sanonutkin: 'Elä maassa maan\ntavalla eli maalta pois pakene.' Tähän Renqvist vastasi: 'Se\nsananlasku on monta pettänyt, kun paitsi monia muita kauheita\nesimerkkejä, vedenpaisumisen aikuiset ihmiset ja rikas mies elivät\nmaassa maan tavalla, niin he myöskin maan tavalla pettivät itsensä.\nPaitsi sitä, apostoli sanoo: Joka siis tahtoo maailman ystävä eli\nrahvaan mies olla, hän tulee Jumalan vihamieheksi.' Jak. 4. 4.]\nLuonansa kävijöitä vallassäätyisiä kohteli hän samantapaisesti kuin\ntalonpoikaisiakin vieraita, puhellen heille elämän tärkeimmistä\nasioista ja pitäen usein ennen eroamista rukoukset. Hän kohteli\nkaikkia kuin veli veljeään ja sisartaan lempeästi johtaen puheensa\nsenkin kanssa, jolla maallisia asioita oli puhuttavana, hengelliseen,\ntiedustellen ja muistutellen sielun asiaa. Likistäen lämpimästi\nkättä sanoi hän aina luotaan lähtevälle: \"muista sielusi asiaa!\"\nKanssapuheessansa ja keskusteluissansa sanankuulijainsa kanssa ja\nmyös saarnoissaankin olivat erittäin seuraavat raamatun totuudet\nhänen mielilauseitansa, joita hän kuulijainsa mieleen teroitti:\n\"Ellette paranna teitänne, niin te kaikki hukkaan tulette\" (Luuk.\n13: 3). \"Laittakaat pelvolla ja vapistuksella, että te autuaiksi\ntulisitte\" (Phil. 2: 12). \"Ellette käänny ja tule niinkuin lapset,\nniin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan\" (Matth. 18:\n3). \"Pyytäkäät ahtaasta portista mennä sisälle\" (Luuk., 13: 24).\n\"Jumalaton hyljätköön tiensä ja pahointekijä ajatuksensa ja palatkoon\nHerran tykö, niin Hän armahtaa häntä\" (Jes. 55: 7). \"Heräjä sinä\njoka makaat ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee\" (Ef.\n5: 14). \"Tehkäät parannus ja uskokaat evankeliumi\" (Mark. 1: 15).\n\"Jos minulla olisi usko, niin että minä vuoret siirtäisin ja ei\nolisi minulla rakkautta, niin en minä mitään olisi\" (1 Kor. 13: 2).\n\"Usko ilman töitä on kuollut\" (Jak. 2: 20). \"Rukoilkaat lakkaamatta\"\n(1 Thes. 5: 17). \"Aina tulee rukoilla ja ei väsyä\" (Luuk. 18: 1).\n\"Väärä tuomari auttoi leskeä, eikös Jumalan pitäisi valituitansa\nauttaman, jotka yötä ja päivää huutavat\" (Luuk. 18: 7). \"Avukses\nhuuda minua hädässäs, niin minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää\nkunnioittaman minua\" (Ps. 50: 15). \"Kussa kaksi taikka kolme tulevat\nkokoon minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä\" (Matth.\n18: 20). \"Antakaat ja teille annetaan\" (Luuk. 6: 38). \"Tehkööt\nitsellenne ystäviä väärästä mammonasta\" (Luuk. 16: 9). \"Ottakaat\nkaikki Jumalan sota-aseet j.n.e.\" (Ef. 6: 13 j. s.). \"Tutkikaat\nraamatuita, sillä niissä te luulette teillenne ijankaikkisen elämän\nolevan\" (Joh. 5: 39) y.m. Lempeydellään, alttiiksi antamalta\nnöyryydellään ja vakavuudellaan voitti Renqvist luottamusta, ja niin\nsai hän tilaisuutta lausua kullekin sopivan sanan, neuvoa, lohduttaa\nja nuhdella. Suuri olikin häneltä taito yksityisessä sielun hoidossa.\nOtamme tähän siitä erään esimerkin. Kerran tuotiin seurakunnan\nkirkkoherran luokse ripitettäväksi eräs mies, joka, ollen ennen\nnäkevä ja kuuleva, oli joutunut kuuroksi ja sokeaksi. Kun kirkkoherra\nei mitään keinoa voinut keksiä miestä huomioon saattaaksensa, niin\nlähetti hän miehen Renqvistin luokse. Renqvist mietti hetkisen mitä\ntehdä, sitoi sitten papin kapan hartioilleen, pani liperit kaulaansa,\nasetti ehtoollis-esineet pöydälle, käski sitten miestä taluttaa\nluoksensa, tarttui miehen käteen johtaen sen liperiänsä ja kappaansa\nkoskettamaan. Mies huomasi nyt olevansa papin luona, ihastui suuresti\nja selitti sydämensä halun oleman ripittää itsensä ja käydä Herran\nehtoollisella. Renqvist johti miehen käden ehtoollis-esineisin ja\navattuun kirjaan sekä merkkipuheella käsin koskettamalla -- esim.\nsynnin tunnustukseen kehoittaessansa pannen miehen sormet ristiin\nja taivuttaen polvia -- onnistui tarpeelliset huomautukset miehelle\nantaa ja ehtoollisen sakramentista osalliseksi tehdä.\n\nLuonansa kävijöille myöskenteli Renqvist pyhiä raamatuita y.m.\nhengellisiä kirjoja, joita aina hänellä kaupaksi oli. Monelle,\nainakin köyhemmille, jakoi hän ilmaiseksi kirjojaan, ja velaksi\nantamiaan ei hän koskaan takaisin kysynyt. Hänen kauttansa levisi\npaljon p. raamatuita ja muita hengellisiä kirjoja seurakuntaan.\nRaittiutta edisti ja harrasti hän sekä ankaroilla Jumalan sanan\nvaroituksilla ja kuvailemalla juoppouden kurjuutta että kehoittamalla\nihmisiä raittiuslupauskirjaan kirjoituksella, ja myös jakamalla ja\nkaupitsemalla raittiuskirjoja, jotta hän muutamia [\"Juopumuksen\nerinomaiset edut\" v. 1833. \"Wiinan kauhistuskirja\" v. 1835.\n\"Suomalaisten Raittiuteen kutsumus jo suostumus\" 1836. Hänen\ntoimestaan tuli v. 1843 Sortavalassa painosta ulos \"Kertomus Robert\nBairdista ja kuinka Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa kohtuullisuuden\nseurat ovat edistyneet.\"] itsekin sepusteli. Hän olikin Suomen\nensimäisiä raittiudenharrastajoita, ja suuresti siunattu oli siinäkin\nsuhteessa hänen työnsä. Monet juopot pelastuivat hänen toimintansa\nkautta kurjasta tilastansa. Hänen talossaan ei kellenkään tarjottu\npäihdyttäviä juomia eikä edes§ tupakkiakaan, jonka polttamista hän\nmyös ankarasti vastusti, moittien sitä myös joskus saarnoissaankin.\n\nYhtä ahkera kuin Renqvist oli yksityisessä sielunhoidossa, oli hän\nmyös muissakin papillisen virkansa toimissa; mihinkään kunnallisiin\ntoimiin ei hän puuttunut. Jumalanpalveluksesta ei häntä voinut\nmuu estää kuin sairaus. Saarnaamiseen oli hänellä vanhuuden\npäivinänsäkin -- jolloin jo hänellä monet vuodet apulainen oli --\nsellainen halu ja into, että harva pyhä hän nähtiin saarnatuolissa.\nUsein veisattiin apulaisen saarnavirttä, kun Renqvist, tuntien\nvastustamattoman halun saarnata, apulaisen suostumuksesta astui\nsaarnatuoliin. Hän saarnasi vapaasti ilman mitään muuta saarnapaperia\nkuin edessään oleva pyhä raamattu. Ei edes saarnanjuuria ole häneltä\njälelle jäänyt. Äänensä oli vieno. Muutoin oli nuorempana ollessa\nollut kuuluva; vanhana kaikui se vaan, etempänä kirkossa oleville\nsanoja ei paljon- kuulunut. Sanat lähtivät sydämestä ja lausuttiin\nvakuuttavalla voimaila. Saarnansa kesti tunnin, välin liki kaksikin,\nehken enemmänkin. Innostuessaan kohotteli ja heitteli hän nyrkkiään\nsaarnatuolin laitaa vasten. Vapaasti saarnatessansa ja parannukseen\nkehoittamisen innossansa tulivat usein jo vanhuutensa päivinä samat\nseikat ja mielilauseensa raamatusta esille. Sodomasta ja Gomorrasta\nsekä Niniveläisistä usein kuuttiin. Varoittaen kansaa pahuudesta\nuhkasi hän sitä Jumalan tuomioilla, kalleilla ajoilla, sodilla ja\nnälkävuosilla, ja kun usein nuo uhkaukset toteutuivat, uskottiinkin\nRenqvistin ennustusten toteenkäyvän ja niitä peljättiin. Syksyllä\nv. 1865 ennen sairauttansa saarnasi hän viimeisen kerran, saarnansa\nalkulauseenaan pitäen Jeremiaan 8 luvun 7 värsyä: \"Kaikesa taivaan\nalla tietää aikansa, mettinen, kurki ja pääskynen huomaitsevat\naikansa, koska heidän pitää tuleman jälleen, vaan minun kansani ei\ntiedä Herran oikeutta.\" Kun hän tässä saarnassansa tautia, nälkää\ny.m. Herran vitsauksia ennusti ja seuraavina vuosina ne kansallemme\ntulivatkin, niin sanottiin: \"niin kävikin kuin Renqvist oli\nennustanut.\" -- Joiden korvat syyhyivät ja jotka ei karvasta totuutta\nkärsiä voineet, niitä ei Renqvistin saarna miellyttänyt, ne riensivät\npois kirkosta; vaan nöyrämieliset kuulijat tulivat runsaasti\nravituiksi.\n\nVaikka Renqvist oli parannuksen saarnaaja, ei hän milloinkaan\nkuulijoitansa toivottomaan tilaan jättänyt. Hän ei julistanut\nkatumattomille, synnin unessa makaajille: usko, usko, niin olet\nautuas! mutta katuvaisia, työtätekeväisiä, raskautettuja sieluja hän\nuskoon kehoitti, julistaen Jumalan armon Jesuksessa Kristuksessa.\n[Näin on hän mielipiteensä selittänyt esim. kirjassansa \"Kuolleen\nUskon Opin Ilmoittaja\" sivut 10, 17 jo 22 ynnä monessa muussa\npaikassa.] Jesuksen Kristuksen tykö tahtoi hän lain-saarnallansa\nsieluja kurittaa ja ajaa. Hän, varoen kuollutta uskoa ja ei\ntahtoen panna pään-aluksia suruttomille, julisti varovaisesti\nevankeliumia. Hän varoitti evankeliumin löyhästi saarnaajia vastaan\nsanankuulijoitaan kuolleesta luulo-uskosta, teroittaen heille oikeaa\nuskoa ja oikean uskovaisen tuntomerkkejä, että nim. oikea usko\nosoittautuu hyvissä töissä, uudessa kuuliaisuudessa ja rukouksen\nelämässä. Rukoukseen kehoittaminen oli hänen mieli-aineensa\nsaarnoissaankin, usein puhui hän siitä, vaikk'ei teksti olisi siihen\naihettakaan antanut. Hänen saarnansa sopivat siis suruttomille\nherätykseksi ja myös uskossa oleville pyhityksessä kilvoittelemisen\nneuvoksi. Joka puolueettomasti tarkastaa Renqvistin kirjoituksia,\nnäkee kyllä että hänen yksipuolisuutensa oli vaan näennäistä; itse\nasiassa oli hän ja ovat hänen seuralaisensa puhtaalla kirkkomme opin\nkannalla.\n\nYksipuolisuudelta näyttävään menettelyynsä saarnoissaan ja\nopetuksessaan -- se näkyi selvään -- oli usein aihetta antanut\nvirkatoveriensa häntä ja hänen opetustansa vastustavat toimet. Usein\nnuoret apulaispapit sekä pitäjällä yksityisesti että julkisesti\nopetuksissaan ja jopa saarnoissaankin vastustivat Renqvistin\nopetusta. [Renqvist puhuu \"Kuolleen Uskon Opin Ilmoittajassa\",\npainettu 1856, sellaisesta häntä vastustavasta apulaispapista, ja\neräästä käsilläolevasta asiapaperista näemme toisenkin apulaispapin\nsamoin menetelleen Renqvistiä kohtaan.] Eräskin apuloisensa\nvastusti saarnatuolista polvirukousta tähän tapaan (ruotsin\nvoittoisesti): \"Ei Jumala katso niskan pääll', eikä polven pääll'.\"\nEräs toinen lausui: \"He huutavat: armahda, armahda, armahda, rakas\nIsä, vaikka jo vuosituhansia sitten olemme armahdetut.\" Tämän\nlaatuisia väitelauseita Renqvistiä vastaan saivat seurakuntalaiset\nsuureksi mielipahaksensa saarnatuolista kuulla. Ei ihme siis, jos\ntyynimielinen Renqvist harmistuneena myös julki noita vastaan nousi.\nSaattoi olla, että Renqvistissä myös oli syytä ja että hän pitäen\noman opetuksensa oikeana muita syyttäkin moitti; se vaan kuitenkin\ntiedettiin, että Renqvistin kiivaus oli kiivaus totuuden ja Jumalan\nvaltakunnan puolesta, mutta ainakin eräällä vastustajallansa\ntiedettiin taas olleen lihallinen kiivaus. Oli kuitenkin monta\nRenqvistin virkatoveria, jotka eivät opettajille sopimattomiin\nväittelyihin Renqvistiä vastaan ruvenneet, vaan erimielisyyksistäkin\nhuolimatta tekivät sovussa Herran työtä. Kerran sattui, että yksi\nseurakunnan apulaispapeista oli yksipuolinen evankeliumin saarnaaja,\ntoinen saarnasi melkein yksinomaan uskovaisten elämästä. Tuo eri\nsuuntaisuus opetuksessa tuotti Renqvistille mielipahaa; hän pelkäsi\nsen synnyttävän häiriötä seurakunnassa. Kun hän tuosta eräälle\nystävällensä valitteli, lausui ystävä hänelle: \"Älkää liioin\nmurehtiko, ehkäpä se ei niin pahaksi ole. Te kaikki opettajat teette\nsaman Herran työtä, te teette nyt työtä juurikuin tehtaissa työ\ntehdään: yksi haavustaa kappaleen, toinen paremmaksi sen muodostaa\nja kolmas sen lopullisesti valmistaa ja kiiloittaa. Samoin tässäkin:\nTe herätätte sielut synnin unesta, toinen evankeliumin saarnallaan\nsaattaa ne uskoon ja kolmas uskossa ylläpitää. Kaikkia teitä\nsiis Herra tarvitsee, tehkää vaan sovussa Herran työtä.\" Tuohon\nselitykseen tyytyi Renqvist, myöntäen: \"Aivan niinhän se voi olla!\"\n\nEi kuiteiltaan suuremmassa määrässä, esimiehille valituksiin asti,\nilmestyvää kiukkua Renqvistin ja hänen virtatoveriensa välillä\ntiedetä täältä ollessa syntyneen, valitukset puolin ja toisin jäivät\nvaan paljaisiin uhkauksiin. Ei tarvitse luulla Renqvistin eläneen\nvirkatoveriensa kanssa alinomaisessa epäsovussa; päinvastoin eli\nhän useampain apulaispappien kanssa, muutamia lukuun ottamatta,\nhyvässä ystävyydessä ja sovussa. Renqvist oli tyyniluontoinen rauhan\nmies ja vastustajansa papit, ainakin heränneet niistä, käsittivät\nRenqvistin vilpittömyyden ja jumalisuuden hartauden virkatoimissaan.\nOn kuitenkin kerrottu, että vakinainen virkatoverinsa olisi pyytänyt\nsaattaa Renqvistiä edesvastaukseen hartaushetkien pitämisestä.\nVaadittuna, vainko kenenkään vaatimatta, tahtoi kuitenkin kerran\nRenqvistin Sortavalassa olon aikoina nimismies A. polisi-voimalla\nestää Renqvistiä kotoisia hartauden hetkiä pitämästä. Tapaus oli\nollut tälläinen. Renqvist oli parhaallaan perheensä ja suuren\nsanankuulija-joukon kanssa ruokasalissaan hartaushetkeä pitämässä;\nsilloin astuu nimismies A. täydessä virkapuvussaan kahden lautamiehen\nseuraamana huoneeseen ja kysyy vihaisesti: \"Mikäs kokous tämä\non?\" Renqvist selittää nyt tyynesti kokouksen tarkoituksen.\n\"Mutta tälläiset kokoukset ovat kielletyt\", lausuu nimismies.\nRenqvist vastasi tuohon: \"päinvastoin pyhässä raamatussa käsketään\nrukoilemaan, ja papin velvollisuus on opettaa kansaa ja herättää\nharrastusta Jumalan valtakuntaan.\" Muuta ei tästä polisi-toimesta sen\nenempää tullut kuin että kokous sillä kertaa tuli vaan häirityksi.\n\nErään kerran -- niin on meille varmana asiana kerrottu -- päättivät\nSortavalan herrat kaivata Renqvististä piispalle, jonka määrättynä\naikana piti saapua Kiteelle. Sinne päätettiin lähettää lähetyskunta\nvalitusta piispalle viemään. Renqvist ei tietänyt mitään koko\nasiasta, mutta myöhään illalla ennen lähetystön lähtöpäivää tuli\npostimestari N:n rouva, jolle oli käynyt sääliksi tuollainen\nvehkeileminen asiallisen tietämättä, ja ilmoitti asian Renqvistin\nrouvalle. Asiasta tuumailtiin ja päätettiin, että Renqvist itse menee\nmyös Kiteelle piispaa tervehtimään, saadaksensa jos tarvitaan siellä\nkohta valituksiin vastata. Seuraavana aamuna pantiin pillit pussiin\nja Renqvist lähti matkalle. Lähetystön jäsenet nähdessänsä Renqvistin\npiispan tuona nolostuivat suuresti, eikä kaipauksestansa mitään\ntullut; aivan tekemättä se jäi. Näitäkö vainon yrityksiä Renqvist\nlienee tarkoittanut kirjeessään 24 p. Heinäkuuta 1841 eräälle\nystävällensä, mainitessaan siinä [Katso Akianderin ed. t. VII s.\n45.], \"häntä vastaan on virkaveljiltä ja muilta herroilta uhkauksia\",\nvainko lienee muitakin vainon yrityksiä ollut, jotka siksensä\njäivät. Voimme sanoa Renqvistin täällä olo-ajallaan, verrattuna sitä\nedelliseen aikaan, saaneen rauhassa virkaansa hoitaa ja katkeamatonta\ntyötänsä Jumalan valtakunnan hyväksi tehdä, jos emme lukuun ota\nvastaan sanomisia ja pilkkaa, parjausta, jota kaikki oikeat Jumalan\nvaltakunnan jäsenet saavat maailmalta osaksensa.\n\nVainoista ja vainon ajoista puheemme päätteeksi saakoon tässä myös\neräs lystinmoinen Renqvistin kertoma tapaus sijansa. Renqvistin\nvainonsa aikana Porvoossa koulun rehtorina ollessa, kun kansaa rupesi\nhänen luonaan hartauskokouksissa käymään, oli piispa hänelle sanonut:\n\"Ihan ilmanen kumma, kun taas rupeat keräämään kansaa luoksesi.\"\nRenqvist vastasi: \"Vihittehän Te minun papiksi?\" Piispa: \"vihinhän\nminä.\" Renqvist: \"Täytyyhän minun opettaa, kun olen papiksi vihitty.\"\nPiispa: \"Isäsi kysyi minulta: panenko minä pojan kouluun, ja minä\nkehoitin panemaan, mutta jos olisin tietänyt, että tuommoinen hupsu\ntästä tulee, niin en olisi kehoittanut.\"\n\nSanoimme Renqvistin saaneen Sortavalassa rauhassa katkeamatonta\ntyötänsä Jumalan valtakunnan hyväksi tehdä ja katkeamatta hän\nsitä tekikin. Voimme sen hyvin arvata, kun hän tavattoman uuraan\nvirkatoimensa ohella toimitti painosta mitä suomennoksia mitä omiaan\n60 kirja-teosta.\n\n[Luettelemme tässä lukijain tiedoksi kaikki Renqvistin toimittamat\nkirjat. Renqvistin omia kirjoittamia kirjoja ovat seuraavat:\n\n1 \"Anttikristuksesta.\" Kuopiossa 1861; 2 \"Ilmoitus minkälainen\npyhän Raamatun ytin kirja on.\" Wiipurissa 1852; 3 \"Kuolleen uskon\nopin ilmoittaja.\" Kuopiossa 1856; 4 \"Lyhykäinen itsekoettelemus ja\nparannuksen neuvo.\" Kuopiossa 1862; josta on jo kuusi vanhempaa\npainosta; 5 \"Lyhykäinen tutkinto rukouksen tarpeellisuudesta.\"\nHelsingissä 1835; 6 \"Raamatun ytin.\" Wiipurissa 1853; 7\n\"Tutkistelemus, jossa osotetaan pyhä Raamattu olevan Jumalan sana\nja ei ihmisten sana.\" Viipurissa 1851; 8 \"Wiinan kauhistus.\"\nSortavalassa 1848 ja 1 painos siitä ennen v. 1835; 9 \"Wäärän opin\nkauhistus.\" Kuopiossa 1854 ja Helsingissä 1835; 10 \"Wastaus-kirja\nsille kirjallen, josa wäärän opin kauhistus-kirjaa wastaan on.\"\nTurussa painettu v. 1846, Kuopiossa 1854 ja Sortavalassa 1848.\n\nSuomentamiansa ovat seuraavat kirjat: 4 Johan Arndtin kirjaa\n\"Totisesta kristillisyydestä\"; 2 Lutheruksen kirjaa: \"Ankara\nWaroitus ahkeraan rukoukseen\" ja \"Wanhurskaudesta ja Uskosta\"; 3\nFreseniuksen kirjaa, nimittäin: \"Neuwo Neuwojille ja Neuvottaville\",\n\"Armosta langenneista\" ja \"Lyhykäinen Neuvo katumattomille\"; Johan\nBernierin 2 kirjaa: \"Salattu elämä Christuksen kanssa Jumalassa\";\n3 J. Rittmeijerin kirjaa: \"Herran Ehtoollisen kirja\", \"Rukouskirja\"\nja \"Synnin Rikisteri\"; 1 Ch. Sturmin \"Rukouskirja\"; l \"Pieni\nKemppi\"; 1 \"Armella Nikolasin tyttären elämäkerta\"; 1 B. Stegerin\n\"Historia pakanain kääntymisestä\"; 2 A. Fritschin \"Mirhami Kimppu\" ja\n\"Tutkistelemus Christuksen kärsimisestä\"; 2 Terstegen kirjaa: \"Sangen\nhengellinen puhe Christuksen rakkaudesta\" ja \"Monen hurskaan sielun\npuuttuvainen kristillisyys\"; 1 A. G. Spangenbergin \"Syntein anteeksi\nsaamisesta\"; 1 Merle d'Aubignén \"Kristityn welvollisuus pakanoita\nkohtaan\"; 1 D. Hollazius'en \"Lyhykäinen neuvo sydämen rukoukseen\"; 1\nJ Ch. Schinmeierin \"Perheen Wanhinten ja Palwelijain welwollisuudet\ntoisiansa kohtaan\"; 1 \"Historia Kolmesta Juudalaisten tyttärestä\"; 1\n\"Hyvä paimen\"; 1 S. Schultenius'en \"Epistola Postilla\"; 1 \"Huutavan\nääni korvessa\"; 1 E. Wallströmin \"Herran Koston aika syntisen\nkansan tarjona\"; 1 B. L. Sellergrenin \"Wäärä oma-wanhurskaus\"; 1 B.\nTollessonin \"Kiivas Waroitus aina walwomiseen ja rukoilemiseen\";\nl G. Murrayn \"Niiden ihmisten sielunwaara, jotka parannuksensa\nviivyttävät\"; 1 \"Sielun Pelastus\"; 1 \"Tänä päivänä, koskas kuulet\nHerran sinun Jumalas äänen, niin älä paaduta sinun sydäntäs\"; 1\n\"Kristityksi kääntynyt Murjani\"; 1 \"Kuinka autuaaksi tullaan\"; 1\n\"Kaksi Pyhää Marttyriä\"; 1 \"Ystäwällinen waroitus huolimattomille\";\n1 \"Waroitus Sana suruttomille syntisille\"; 1 \"Ruotsalaisen Lapsen\nPiijan kääntyminen ja autuaallinen kuolema\"; B. Monlin'in kirjaa\n\"Kristityn sodasta\"; 1 Johan Bunyanin \"Taiwaasen Juoksija\"; 1\nGodwinin \"Ihmisen turhista ajatuksista\"; 1 R. Lucas'en \"Päiwäkirja\neli kristilliset ajatukset kunakin päiwänä kuukaudessa\"; 2 Jacob\nJannevay'n kirjaa: \"Seitsemän Lapsen kääntymisestä\" ja \"Lasten\nKaswmattamisesta\"; 1 G. Hagerupin \"Pyhäin marttyrien merkilliset\nEsimerkit.\"]\n\nRenqvistin kirjailija-toimi ottikin häneltä kaiken liian ajan.\nHän kirjoitti usein öillä, valvoen hyvin myöhään iltasilla, sekä\nmyös aamulla ja milloin vain sai ihmisiltä siksikään rauhaa.\nKirjallisissa toimissaan piti hän varsin vähän apumiehiä; jonkun\najan oli hänellä tunnettu runoilija Antti Räty kirjurina auttamassa.\nRenqvistin toimesta luullaan kirjapainaja Holmströmin pitäneen\nSortavalassa kirjapainoa, jossa parhaastaan Renqvistin kirjoja\npainettiinkin. Holmström ja hänen perheensä olivat heränneitä\nihmisiä. Paljon toimi myös Renqvist pakana-lähetyksen hyväksi,\npitäen lähetysrukouksia, kooten rahoja ja kaupiten lähetyskirjasia.\nHän kertoo eräässä meillä käsissä olevassa kirjeessään esimerkkejä,\nmiten hänen suomentamansa Merle d'Aubignén kirjoittama kirja\n\"Kristittyjen velvollisuus pakanoita kohtaan\" vaikutti anteliaisuutta\npakanalähetykselle. Mikkelin talvimarkkinoilla 1853 oli eräs\nkäsityöläinen W., jolle Renqvist oli lahjoittanut mainitun kirjan,\nkohta sen luettuansa, ostanut sitä 200 kappaletta ja oli lahjoittanut\n9 ruplaa pakanalähetykselle. Eräs suruton kreikanuskoinen talonpoika\nSortavalan seuduilta, jolle Renqvist lähetti mainitun kirjan, oli,\nkohta sen luettua, Renqvistin kautta lähettänyt pakanalähetykselle\n52 ruplaa. Renqvist lähetti Tukholman lähetysseuralle v. 1847 162\nruplaa, vuosina 1848-1852 vuosittain kaksi ja kolme sataa ruplaa;\nmutta v. 1853, jolloin ylempänä mainittu kirja painosta ilmestyi,\n500 ruplaa ja vuosina 1854-1858 ajalla yhteensä noin 500 ruplaa.\nSyynä vähennykseen sanoo Renqvist olleen sen, että Tuomiokapituli\noli subsecreto-kiertokirjeessään kieltänyt Tukholman lähetystoimelle\nvaroja kokoomasta. Renqvist arvelee sen tapahtuneen \"erään\nkateellisen esimiehensä vaikutuksesta.\" Renqvistin täytyi siis sen\njälkeen, siksi kuin oma \"Suomen lähetysseura\" toimeen saatiin, toimia\nlähetyksen hyväksi enemmän \"subsecreto\", salakähmään.\n\nOlemme jo Renqvistin kirjojensa ilmaiseksi jakamisessa nähneet\nesimerkin hänen anteliaisuudestaan. Samoin oli hän myös antelias\nja avulias muissakin suhteissa. Velkojaan ja saataviaan ei hän\nkoskaan hakenut ulos ryöstöllä; köyhemmille kuittasi hän usein ilman\nmitään. Rahansa lainasi tarvitsevalle, vaatimatta velkakirjaa,\neipä usein merkinnyt edes muistikirjaansakaan, harvoin lienee\nkorkokaan juuri kysymykseen tullut. [Hän valittelee \"Wäärän Opin\nKauhistuskirjassaan\" s. 64 ja 65, kun papitkin ottavat köyhältä ja\nvarattomalta koron, lausuen, että \"köyhä kyynelissä silmin itkee ja\nveisaa opettajansa kovuutta virrenvärsyissä näillä sanoilla: Korko\nkorkia on köyhän kuorma, Ahne odotus vaivaisten hävitys: Näist' näkyy\njo joutuu tuomiopäivä. N:o 401, 6.\"] Kerromme tässä sivumennen erään\nmerkillisen kohtauksen Renqvistin ja muutaman velkamiehensä välillä.\nMies ja Renqvist olivat velkomustilin tähden joutuneet oikeuteen.\nMies väitti ei olevansa velkaa Renqvistille ja tarjoutui väitettänsä\nvalallaan vahvistamaan. Renqvist, peläten oikeuden siihen myöntyvän,\nhuudahti tuskan tunteella: \"Älkää, älkää, korkea oikeus, laskeko\nhäntä valalle, hän menettää muutamain ruplain tähden kuolemattoman\nsielunsa; minä ennen kuittaan tuon velan kuin annan hänen sielunsa\nhukata!\" Tämä säälintunteinen puhe vaikutti niin mieheen, että\nhän heti tunnusti oikeuden edessä velkansa ja pyysi Renqvistiltä\nvääryyttänsä anteeksi.\n\nKöyhät ja kerjäläiset eivät avutta Renqvistin luota lähteneet. Hän\nantoi omalla kädellään kokonaisia leipiäkin, rahaa y.m. ja käski\nperheensä jäseniä ja emännöitsijää aina köyhille antamaan, usein\nmääräten: \"tälle pitää antaa ruista -- --.\" Kun rouvansa, ollen\nvähemmin antelias, tahtoi miestään estellä leipää ylen määrin\nköyhille jakamasta, täytyi Renqvistin keksiä keinoja voidakseen\nauttaa vaimonsa tietämättä. Välistä kätki hän köyhälle annettaman\nlahjansa nuttunsa alle. Köyhiä ja vaivaisia elätettiin, eräitä\nvarsinaisesti, toisia pitkät ajat Renqvistin pappilassa.\n\nOlemme kertomuksessamme täten joutuneet Renqvistin perheellisiin\nja yksityis-elämää koskeviin seikkoihin. Renqvistin voimme\nsanoa olleen enemmän papin kuin yksityisen perheenmiehen.\nPapillinen virkansa vei häneltä enimmän aikansa ja siinä oli\nhänen pääharrastuksensa, vaikk'ei hän kuitenkaan laiminlyönyt\nperheellisiäkään velvollisuuksiansa. Hän hurskaana perheenisänä koki\nperheessänsäkin samaa vaikuttaa kuin muissakin, joiden pariin hän\njoutui, nimittäin, että he totuuden tuntoon ja autuaaksi tulisivat.\nRenqvist oli itse harras; hän koki myöskin perhettään taivuttaa\njumalisuuteen ja hartaudenharjoituksiin. Kun hän lastensa pienoisina\nollessa opetti heille piplian historiaa, koetti hän opetuksessaan\nherättää heidän mieltänsä ja päätti opetushetkensä aina rukouksella.\nLasten tuli myös olla läsnä hänen perheensä kesken joka aamu ja ilta\npitämissään hartauden hetkissä. Hellä hän oli lapsillensa, mutta\nei niin, että olisi vitsaa heiltä säästänyt. Hän käytti välistä\nruumiillistakin kuritusta lapsillensa. Maallisia huvituksia ei hän\nsuosinut eikä niitä lapsillensakaan sallinut. Maalliset laulut ja\nsoitto [Soitanto-musikin suosija ei Renqvist ollut. Hän vastusti\nurkujen hankkimista kirkkoon, sanoen niiden vaan häiritsevän\nhartautta. Yksiäänistä kirkkoveisua hän suosi ja veisasi myös\nitse, virret alkaen, hartaustilaisuuksissaan. \"Sionin virret\" ynnä\nmuutamat muutkin \"Hengelliset virret\" ja laulut hyväksyi hän ja\nniitä hänen seuralaisensa veisasivat ja vieläkin veisaavat, esim.\n\"Käy lähteeks' kyynelten\", \"Kiitos Karitsall' kuolleell\", \"Neitseet\njoutukaat\" y.m.] olivat myös lapsille luvattomat. Tällä iloja\nkieltävällä, hartaudellisella kasvatustavalla ei Renqvist kuitenkaan\nylempänä mainittua tarkoitustaan kaikin puolin voittanut, se kun oli\npakkomielistä lapsille ja kun toisen vanhemman löyhemmyys usein sen\nsalli mitä toinen oli kieltänyt.\n\nRenqvist vietti hiljaista, rauhallista koti-elämää, jossa hänellä\naika parhaastaan kului kirjojensa ääressä kamarissaan. Kun hän\naamusilla heräsi, kävi hän, vedettyään kamarinsa oven kiinni,\npolvillensa ja piti aamurukouksensa yksinäisyydessä. Sen jälkeen,\njos ei ollut neuvon kysyjiä tai muita asiamiehiä, istui hän\nkirjoitus-pöytänsä ääreen, joko painoon valmistettaviaan kirjojaan\nkirjoittamaan tai lukemaan Raamattua, jonka perinpohjaiseen\ntuttavuuteen hän alinomaisella lukemisellaan oli päässyt.\nTieteellistä jumaluusopillista kirjallisuutta ei hän sanottavasti\nviljellyt, vaan luki Raamatun ohella askeetillisiä hartauskirjoja,\nerittäinkin hänen mieli-luettavansa oli Scriver'in Sielun aarre\n[\"Seelenschatz\"; kirja löytyy myös käännettynä ruotsiksi.] niminen\nmainio teos ja myös eräät muut vanhat jumaluusopilliset kirjat,\npaitsi hänen yksittäisiä rukouksiansa ja hartauden harjoituksiansa\nkamarissansa -- joita luonansa kävijöiden sielun tarpeen mukaan\nhän piti sieltä usein päivilläkin -- piti hän, kuten jo maininneet\nolemme, joka aamu ja ilta oman perheensä ja palvelusväkensä kanssa\nruokasalissa rukouksiansa, joissa järjestys oli melkein samantapainen\nkuin rukoushuoneessansakin pitämissään hartaushetkissä. Ensin hänen\nitsensä alottamana veisattiin muutamia värssyjä, sitten polvillaan\npidettiin rukoukset ja luki hän lopuksi jostakin hartauden kirjasta\n[J. Arndtin, T. Kempin y.m. teoksia.] tai myöskin Raamatusta.\n\nVaikka Renqvist oli harras ja vakava, ei hän kuitenkaan mikään\nsynkkämielinen mies ollut. Usein piti hän leikillistäkin puhetta.\nSydämen sisällinen rauha vaikutti hänessä hyvää humoria,\nrattoisuutta. Pitäjälläkin ollessa tarinoi hän lapsuutensa ja\nkoulunkäynti-oloista [Otamme tähän luotettavan henkilön antaman erään\nRenqvistin suusta kuullun kertomuksen. Herätykseen tulemisestansa oli\nRenqvist kertonut, että kun hän kerran Kuopiosta tuli koulusta, oli\nhän mennyt eteiseen ja sieltä löytänyt hyllyltä Dentin \"Kääntymisen\nharjoitus\" kirjan. Hän luki siitä ensimäisen lehden ja meni sitten\näitilleen sanomaan: \"Emme äitirukka tällä keinoin eläessämme pääse\ntaivaasen.\" Äiti vastasi: \"Eihän sitä lapsirukka tiedä eläessään\nennenkuin kuoltua, mihin tullaan.\" Tähän hän äitilleen vastasi:\n\"Mene sitten kuoltua haparoimaan; johan pitää eläessään tietää mihin\njoutuu.\" Siitä asti oli hänellä jo ollut halla nahkan alla. -- Oli\nmyös kertonut, että kun hän lapsena kävi äitinsä kansa kirkossa ja\nkuuli papin saarnaavan, niin ajatteli: \"Rahvas toisin elää, toisin\npappi saarnaa.\"] tai miehuutensa monimutkaisen elämänsä vaiheista,\ntahi muusta sopivasta aineesta, sovittaen kuitenkin puheensa niin,\nettä pääsi pujahtamaan hengellisiin asioihin. Tyyni ja lempeä oli\nhänen tunteensa; harvoin hän kiivastui. Hyvästi ja ystävällisesti\nkohteli hän apulaisiansa. Papisvaltainen arvon antamisen vaatimus\nei tullut heidän välillänsä kysymykseen. Ei pyytänyt hän heitä\noman saarnansa mukaisiksi, eipä vaatinut heitä olemaan läsnä\nhartaushetkissään, jos eivät vapaasti tahtoneet niihin tulla.\nPalvelusväkensä vaati hän niissä läsnä olemaan. Palvelusväkeänsä\nkohtaan oli hän myös hyvä ja ystävällinen, eikä sallinut muidenkaan\nosoittavan ynseyttä heille, vaan heitä tuli pitää perheen jäseninä\ntalossa. Palvelijat, erittäinkin heränneet [Heränneitä palvelijoita\noli: Jaakko Lamberg Hakalasta, Liisa Kekki Tuoksjärveltä, Heikki\nKoponen Kaavilta, Beata Savolainen Tuusniemeltä, Pekka Luostarinen\nHakalasta, Lauri Kohonen Lavijärveltä, Hanno Sahlman Mikkelistä ja\nRenqvistin veljen tytär Brita Kukkonen Ilomantsista.], pysyivät\nuseita vuosia Renqvistin palveluksessa. Näyttääksemme yhdeltä\npuolen miten lämpöisessä ja isällisessä, \"patriarkallisessa\",\nsuhteessa Renqvist oli palvelijoihinsa ja toiselta puolen miten\nsuuri nöyryys hänessä vallitsi, otamme tähän esimerkiksi vaan erään\ntapauksen. Kerran vanhalla ijällään ja sairaana sekä epäilyksissä ja\nahdistuksissa ollessansa kutsui Renqvist renkinsä Jaakko Lambergin\nluoksensa kamariinsa ja valitteli hänelle epäilyksiään. Jaakko\nlohdutti Renqvistiä sillä, että Renqvistillä oli kyllä usko, ja että\nvaikka ihmisellä on epäilyksiä ja ahdistuksia kuolinvuoteellaankin,\nniin voittaa hänen uskonsa kuitenkin. Niinhän kävi kristityn Bunyanin\n\"Kristityn Waelluksessa.\" Jaakon tämän tapainen lohdutus-puhe\nilahutti ja virkisti Renqvistiä. Kuolinvuoteellaan, joku päivä ennen\nkuolemaansa, sanoi Renqvist tälle Jaakko-rengillensä: \"Kuules,\nJaakko, älä heitä kristillisyyttäsi!\" -- Kuinka tarkka Renqvist oli\npalvelijainsa siveellisestä menetyksestä ja samalla kuinka oman\nvoiton pyytämätön hän oli, näkyy seuraavasta. Kerran lähetti Renqvist\nerään renkinsä kaupunkiin markkinoille hevosta myymään. Kun renki,\nsaaden hyvän hinnan hevosesta, toi rahat Renqvistille, ihmeksi hän\nhinnan suuruutta ja kysyi rengiltä: \"Kuinkas niin paljon hevosesta\nsait? ilmoititkos ostajalle hevosen vian?\" \"En ilmoittanut; mitä minä\nniin vähästä viasta olisin ruvennut ilmoittamaan.\" Renqvist nuhteli\nrenkiä ja lähetti hänen heti kaupunkiin sanalla: \"Ostaja on saatava\nkäsiin, vika on ilmoitettava, liiat rahat pois annettavat.\" Ja niin\ntapahtuikin.\n\nTaloudellisiin asioihin, töihin ja toimiin ei Renqvist paljon\nryhtynyt. Niistä piti rouvansa huolta. Nuorempana ollessaan oli\nRenqvist ollut ahkera kalastaja, mutta vanhempana puolen ikäänsä\nei hän mitään ruumiillista askaretta toimittanut ja eipä hänen\nvanha vikainen ruumiinsa olisi sitä liioin sietänytkään. Renqvistin\npappilassa vietettiin ruoan ja kaiken muunkin puolesta yksinkertaista\nmaapapin elämää. Siten, vaikka vähäiset olivatkin kappalaistulonsa,\noli varoja auliisti köyhille jakaa ja muihin hyviin tarkoituksiin\nkäyttää. Joksikin lisäksi oli Renqvistillä kirjailija-toimensa\ntuottamat tulot. Velkoja ei Renqvist jälkeensä jättänyt.\n\nOn jo mainittu Renqvistin olleen kerran epäilyksessä ja\nahdistuksessa, jossa hän tarvitsi renkinsä lohdutusta. Sellaisia\nenemmän tai vähemmän ahtaita aikoja sattui tietysti hänelle kuten\nkaikille oikeille kristityille kyllä monasti. Silloin nähtiin hänen\nehtoollispyhinä usean kerran perätysten käyvän Herran armo-atrialla.\nMuutoinkin kävi hän siellä, samoin kuin hänen seuralaisensa myös\nkäyvät, useat kerrat vuodessa. Vuonna 1840 kehoittaa hän erästä\nystäväänsä ahkeraan rukoukseen sekä \"useasti Herran pyhällä\nehtoollisella käymiseen ynnä uskon ja Sanan ja valvomisen kanssa\",\nlausuen että \"näitten suuren tarpeellisuuden opettavat meille ristit\nja murheet, joita minullaki on ollut vielä suuremmat ja enemmät kuin\nennen [Katso Akianderin ed. t. VII s. 44.].\" Kaksi vuotta myöhemmin\nkirjoittaa hän samalle ystävällensä, että Jumalan ja Herran Jesuksen\nKristuksen rakkaus on hänestä ajanut pois pelvon ja epäilyksen\n[Ed. t. VII s. 47 ja 48.]. Samalle ystävällensä kirjoittaa hän v.\n1862 [Ed. t. VII s. 51 ja 52.]: -- -- \"minulla ovat raskaat ristit\nolleet monta vuotta. -- -- Mutta kyllä sitte on ollutki kurituksia\ntoista toisensa perään, joiden käsissä on täytynyt huutamista pitää\nsekä usiasti polvilleni että alinomaa sisällisesti, jonka kautta\nelävä usko on seisattunut sieluhuni ja sen kautta se rauha, jota ei\nmaailma taida antaa. Kiitos ja kiitos, kiitos ja kiitos, rakkain\nHerrani Jesus, armahtamisestas nyt ja ijankaikkisesti!\" Me emme\ntarkemmin voi tietää, mitä kaikkia nämä murheet, raskaat ristit ja\nmonet kuritukset ovat olleet, joita hänellä vuosien kuluessa oli.\nLienee osittain kirkossamme vallitsevat oppiriidatkin ja vastustajain\nparjaukset hänelle murhetta tuottaneet. Lienee ne myös olleet\nperheellistäkin laatua. Ainakin tiedämme poikansa Edvardin kohtalon,\nerittäinkin hänen mielenvikaan tulemisensa ja sellaisessa tilassa\nv. 1861 kuolemisensa tuottaneen hänen hellälle isän sydämellensä\nsyvän surun. Tästä raskaasta kurituksesta on hän nähtävästi\nkirjeessään vaikeroinnut eräälle ystävällensä K. J. G. S:lle, joka\nsitten kirjeessään [K. J. G. S:n kirje löytyi säilössä.] seuraavin\nsanoin häntä lohduttelee: \"Kun Herran tahdon mukaan raskaat surut\nja murheet päällemme karkaavat, niin olen minä puolestani tuntenut\nsen hengellisesti sangen terveelliseksi, kuin alkaa taivaalliselle\nIsälle, Kristuksessa sovitetulle ja rakkaalle taivaalliselle Isälle,\nsillä tavalla kaivata, että ensin Häntä rupeaa kiittämään kaikesta\nHänen sulasta armostansa. Sillä tavalla raukiaa murheen katkeruus\nja, niinkuin kirjeessänne sanotte, mieli vierastuu maallisista ja\nkatoovaisista enemmän ja enemmän ja muuttuu taivaallisien mukaiseksi,\nja valitus käypi siis nöyremmästä ja tyytyväisemmästä sydämestä. Ja\nmitä erittäin poikanne kuolemaan tulee, niin ainakin sen mukaan kuin\nHerra minulle senkaltaiset seikat on selittänyt, voimme toivoa sen\nrakkaan ja uskollisen Jesuksemme, joka hänenkin sielustansa kalliin\nhinnan on maksanut, toki ei viimeisilläkään hetkillä jättäneen\nhäntä kadonnutta lammasta etsimättä. -- -- Monta asiata meille\ntäällä maan päällä eläessämme on salattuna, sillä me ainoastaan\n'ymmärrämme puolittain', vaan siellä Herran kasvoin edessä ne meille\ntäydellisesti selviävät. Herra Jesus, joka meitä niin äärettömästi\nrakastaa ja joka voi lohduttaa, Hän lohduttakoon Teitäkin tässä\nmurheessanne.\"\n\nRuumiillisten vaivainkin ristiä sai Renqvist kantaa. Vuonna 1848\nIlomantsista matkaltansa tultua kääntyi hän lavantautiin, sairastaen\nsitten kuusi viikkoa ja ollen jo kuoleman kielissä. Vuonna 1858\nvalittelee hän eräässä kirjeessään [Katso ed. t. VII s. 51.] olevansa\nkivulias. Hänen kivulloisuudestansa, että hän on \"ruumiin voimista\nheikontunut\", mainitsee myös eräs kirje samalta vuodelta [Katso ed.\nt. VII s. 263.]. Kuolemaa ajatteli Renqvist usein. Jo kolme vuotta\nennen kuolemataan oli hän antanut ruumisarkkunsa valmistaa. Syksystä\n1865 lähtein oli Renqvist niin kivulloiseksi tullut, ett'ei hän enää\njaksanut kirkkoonkaan mennä. Saarnaamaan teki vielä silloinkin hänen\nmielensä. \"Sanoisin jäähyväiset seurakunnalle ja pyytäisin anteeksi,\nmitä on tullut paljoin puhutuksi\", lausui hän vaikeroiden. Tämä\nhalunsa ei enää toteentunut. Keväällä 1866 Toukokuussa sairasti hän\nneljä viikkoa lavantautia, ja syksyllä samana vuonna Lokakuun alussa\nkääntyi hän uudestaan raskaasen lavantautiin, joka, kestäen kuukauden\nja kaksi päivää, teki lopun hänen maallisesta elämästänsä 5 päivänä\nMarraskuuta.\n\nTämän kuolintautinsa alkupuolella kutsui hän Kymölän koulun\nopettajan, pastori A. M. Lyran luoksensa ja nautti lohdutukseksensa\nsekä uskonsa vahvistukseksi Herran pyhää ehtoollista yhdessä\naviopuolisonsa kanssa. Tässä taudissa oli hänellä ollut ahdistuksia\nja kovia kamppauksia. Hän oli valitellut, että hänen piti kaikkea\nkärsiä, että häntä ruoskittiin. Mutta armosta lohduteltuna hän täältä\nerisi. Kerran oli hän taudissa ollessaan lausunut: \"Kuolemaksihan\nse tulee, ja armahdetaanhan minua.\" Puolitoista viikkoa ennen\nkuolemaansa oli hän kuume-houreissaan lausunut: \"Tähän tulee suuria\nherroja, ruhtinaitta, kaikkitietäväiset vieraaksi, äkisti kirkkaus\nleimahtaa eikä ne teidän valkeutta tarvitse ja niiden kanssa minä\nlähden.\" Päivää ennen kuolemaansa oli hän tyttärensä kuullen sanonut:\n\"Tulkaat minun tyköni te kaikki, jotka työtä teette ja olette\nraskautetut, ja minä tahdon teitä virvoittaa.\" Pyhäinmiesten päivänä\nei hän enää jaksanut mitään puhua ja rahvaan iltakirkosta kotiin\ntultua vaipui hän uneen. Yöllä oli vielä sanonut: \"Köyhille antakaat\"\nja oli niitä ravitsevinaan. Oli myös sanonut: \"Kirkkoon pitää\nlähteä\". Maanantaiaamuna noin kello 8 aikana nukkui hän rauhallisesti\nkuoleman uneen 77 vuoden, 8 kuukauden ja 4 päivän ijässä, oltuaan\npappina lähes 50 vuotta. Niin huokea oli eronsa, että kun\nhoitajattarensa ja poikansa, lääkäriä odotellessa, olivat vaan hetken\najan toisissa huoneissa pistäytymässä, oli Renqvist heidän huoneesen\ntullessa jo kuollut. Tämä tapahtui, kuten jo olemme maininneet, 5\npäivänä Marraskuuta 1866.\n\nRenqvist jätti jälkeensä puolisonsa Eva Maria Öhman'in ja lapsia:\n1) Henrik, Sysmän kirkkoherra, 2) Johan, majuri, postinhoitaja\nWiipurissa, 3) Karl, taapikapteini Oulussa ja 4) Anna, naimisessa\ntirehtöri Fr. M. Saukon kanssa. Nuorin pojista Edward, joka oli\nentinen ylioppilas ja kirjapainon omistaja, kuoli, niinkuin jo\nmaininneet olemme, v. 1861.\n\nRenqvistin hautajaiset pidettiin perjantaina 9 p. Marraskuuta.\nRuumissaarnan piti apulaisensa K. J. Johnsson kirkossa, jossa myös\nruumis oli. Saarnansa alkusanoina käytti saarnaaja Simeonin sanoja:\n\"Nyt sinä lasket, Herra, palvelijas rauhaan menemään\" (Luk. 2: 29)\nja tekstinä oli: \"Ja minä annan teille paimenet minun sydämeni\njälkeen, jotka teitä pitää ravitseman opilla ja viisaudella\" (Jer.\n3: 15). Saarnaaja tulkitsi saarnassansa seurakuntalaisten, nuorien\nja vanhojen, syvää surua ja esitteli vainajan suuria ansioita ja\nväsymätöntä vaikutusta seurakunnan paimenena, pakana-lähetyksen\nedistäjänä ja hengellisenä kirjailijana ja kirjevaihdon kautta\nympäri Suomen Jumalan valtakunnan eteen työn tekijänä [Tämä saarna\npainettiin sanankuulijain pyynnöstä samana vuonna Wiipurissa.].\nRuumissaarnaa kuulemassa kirkossa ja vainajaa hautaan saattamassa\noli paljon sanantuulijoitansa, erittäin talonpoikaista väkeä.\nTalonpojat olivat kirstunkin kantajoina. Haudan siunasi ruumissaarnan\npitäjä hautausmaalla. -- Raskas oli syksyinen ilma, raskaampi oli\nsanankuulijain mieli tuossa rakkaan opettajansa haudalla. Mutta tämä\nsuru ei ollut synkkä ja toivoton. Vanha opettaja oli vaan pannut\nlevolle; ilossa oli hän nouseva. Rauha hänelle!\n\n       *       *       *       *       *\n\nHautajaisissa nosti eräs talonpoika Simo Räty kysymyksen\nmuistopatsaan pystyttämisestä Renqvistin haudalle. Tuumaan\ninnostuivat ja mieltyivät silloin erittäinkin talonpojat. Kohta\nvalittiin sitten viisi miehinen toimikunta asiata toimeen panemaan.\nKeräyslistoilla saatiin kokoon kolmesataa markkaa, joka summa pantiin\nsäästöpankkiin korkoa kasvamaan. Muistopatsaan pystyttämisen aikomus\njäi kuitenkin rahojen vähyyden tähden pitkiksi ajoiksi toteutumatta.\nYksinkertainen puuristi on aina viime aikoihin asti osoittanut\nsitä paikkaa Sortavalan hautausmaalla, johon Renqvistin maalliset\njäännökset kätkettiin. Vasta tänä vuonna (1887) toteutui muutamien\nyksityisten henkilöjen toimesta tämä muistokiven pystyttämisen\najatus. Tätä tarkoitusta varten kootut rahat eivät riittäneet, jonka\ntähden muutamat yksityiset henkilöt, joille vainajan muisto on rakas,\nlisäsivät uupuvan summan. Kivi on hakattu Sortavalan pitäjässä ja\ntuli maksamaan noin 550 S. m.\n\nSiellä nyt seisoo kummulla petäjien keskellä yksinkertainen, mutta\nsoma, noin 3 1/2 kyynärää korkuinen kivi tumman harmaasta granitista.\nSiihen on kirjoitettu:\n\n                HENR. RENQVIST\n                s. 1789 k. 1866.\n          määr. Sortavalan kappalaiseksi\n                    1836.\n\n    Pyrkikäät niitten perään, jotka ylhäällä ovat, eikä\n       niitten, kuin maan päällä ovat. Kol. 3: 2.\n                  Sanankuulioilta.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKertomuksemme täydentämiseksi on meidän vielä luotava lyhykäinen\njälkikatsahdus Renqvistin elämän työn tuotteisin; sillä töistään\ntekijä tunnetaan, työ tekijätään kiittää tai moittii. Apostoli\nPaavali puhuu 1 Korintilais-epistolansa kolmannessa luvussa\nopettajista, kuinka he ainoastaan Jumalan palvelijoina tekevät\nseurakunnassa työtä, mutta kasvun antaa Jumala, ja kuinka\nseurakunnan, Jumalan temppelin, rakennuksessa heidän työnsä, olkoon\nse kalliimpi tai halvempi arvoista -- \"kultaa, hopeata, kalleita\nkiviä, puita, heiniä, olkia\" siihen rakennukseksi panemista --\ntulee kuuloon, kun he vain ovat ainoalle perustukselle Jesukselle\nKristukselle rakentaneet. Tuomion tuli on kerran koetteleva kunkin\ntyön; jonka työ pysyy, se saa palkan, jonka työ palaa, se saa\nvahingon, mutta työntekijä tulee itse autuaaksi, kuitenkin niinkuin\ntulen kautta. Emme puhu nyt uskollisen Herran palvelijan Renqvistin\ntyön palkasta. Emme myös tiedä puhua hänen työnsä pysyväisyydestä\ntuomion tulessa; siitä tiedämme me vain puhua, että hän oli\nväsymätön rakentaja ja että hän rakensi oikealle perustukselle ja\nettä mitä hän rakensi, sillä on ainakin ollut tähän päivään asti\npysyväisyyttä. Väsymättömästä virka-uutteruudesta ei ole kukaan\nosannut Renqvistiä moittia; on vaan moittien hänestä sanottu, että\njos hän tavattoman uutteruutensa olisi käyttänyt esim. nuorison ja\nlasten opettamiseen -- jota ei hän myöskään laimin lyönyt ja oli\nvarsinkin nuorempana ollessaan siinä uuttera [Esim. katso ed. t. VII\ns. 62.] -- olisi siitä suurempi siunaus Jumalan valtakunnalle tullut.\nTulee muistaa: yhdet rakentavat \"kultaa\", toiset \"hopeata\" y.m.,\nkukin lahjainsa ja kykynsä mukaan; niin teki Renqvistkin lahjainsa\nja kykynsä mukaan uskollisesti Herran työtä, ja hänen työnsä oli\nmonipuolinen jo kylläkin. Renqvistin monipuolisen työn hedelmiä ei\nosata kyllin suureksi arvata ja arvostella. Hänen siunatun työnsä\nhedelmät ulottuivat ja ulottumat yltä ympäri armaan isänmaamme ja\nkaikkialle, missä suomalaista hengellistä kirjallisuutta luetaan;\nvoimme sanoo Renqvistin työn hedelmäin ulottuneen hänen ahkeran\nlähetystoimensa kautta aina Afrikan ja Aasian aroille. Hengellisen\nkirjailija-toimensa ja kirjain levittämisen [Käsillä olevasta\nEnglannin Piplia-seuran asiamiehen laskukirjasta näemme esim.\nLokak. 8 p. 1851 Renqvistille Pietarista lähetetyn tuhatta Uutta\ntestamenttia.] sekä lähettämäinsä kirjeittensä kautta ulottui hänen\nvaikutuksensa hyvin laajalle. Kirjoittamillansa; ja kääntämillänsä\nkirjoilla, joita tavataan vieläkin hyvin usean talon hyllyillä ja\nkirjavasuissa ympäri maatamme, ja joista on otettu useita painoksia,\njulistaa hän vieläkin, jo poismenneenä, Jumalan sanaa. Niissä on\nkansallemme tarjolla vahvempaa hengellistä ruokaa kuin nykyaikainen\nuskonnollinen muoti-kirjallisuus tarjota voipi. Sitä takaavat jo\nsellaiset kirjailija-nimet kuin Arndt, Fresenius, Bunyan, muita\nmainitsematta. Jos ei kansallamme olisi tälläistä Henki-ruokaa\nollut, kuka tietää millä tiellä nyt hengellisessä suhteessa jo\noltaisiin? Hyvä olisi, että kirkkomme vartijat pitäisivät huolenansa,\nettä herännäisyys-ajan, Renqvistin y.m. suomeksi toimittamia ja\nkirjoittamia kelpo-kirjoja aina myötävänä olisi. Ne tuottaisivat\nsamaa siunausta, jota näemme jo niiden ennenkin tuottaneen, josta,\nesimerkkejä mainitaksemme, monet eri haaroilta maatamme Renqvistille\nlähetetyt kirjeet antavat parhaimman todistuksen.\n\nSisälliset henki-hedelmät Renqvistin työstä näkee ja tietää yksin\nHerra, joka kasvun antaa. Satoihin tuhansiin sydämiin kylvi Renqvist,\nja tuhannet armoitetut hänen työtänsä siunaavat. Kuka voi arvata\nniiden luvuin, joita hän suu-sanasella opetuksellaan, hartaudellaan\nja hurskaan elämänsä esimerkillä armon tielle johti, ja niiden luvun,\njoita hän esim. vanki- ja sairashuoneissa Herralle etsi.\n\nSuurin siunaus Renqvistin työstä, kuten jo nähneet olemme, tuli\nSortavalan seurakunnalle, jonka paimenena hän vähän yli 30 vuotta\noli. Renqvistin työn hedelmät tässä seurakunnassa vieläkin\nrunsaina näkymät. Sortavalan seurakunta on muodostunut Renqvistin\nopinkäsitteiden ja katsantokannan mukaiseksi. Sen voimme sanoa\nolevan vieläkin, vaikka jo on 21 vuotta kulunut Renqvistin\nkuolemasta, oikean Renqvistiläisen seurakunnan. Renqvistiläisyys\non siihen lyönyt ulkonaisenkin leimansa. Turhaan ovat täällä\njalan sijaa pyytäneet muut kirkkomme opinsuunnat, Hedbergiläinen\nevankelilaisuus, Ruotsalaisen oppi, hihhulilaisuus y.m.; \"ne\novat vääriä\", sanotaan, \"ei niin Renqvist opettanut.\" Renqvistin\nneuvoa seuraten käy kansa täällä ahkerasti kirkossa, ahkerammin\nkuin missään tämän puolen seurakunnissa kirkko on aina täysi, --\nehtoollisvieraita on aina paljon, lukusiin ja ripityspaikkoihin\ny.m. tilaisuuksiin, missä Jumalan sanaa on tarjolla, rientää kansa.\nKohta kun joku sairaaksi tulee, haetaan pappi. Rukouksissa käydään\npolvilleen ja yleiseen rukouksissa käytetään, Renqvistin tavan\nmukaan, armahtamis-huudahtusta. Rukoileminen pidetään hyvin tärkeänä\nvaikuttimena. Usein saa pappi kyselmyksissään ja sairasvuoteilla\nkuulla kysymykseen: \"Mitenkäs armoon pääsisit?\" vastattavan: \"Kun\nsais rukoilluksi, niin armahdettaisihan minua.\" Suruttomatkin ovat\nkuulleet hurskaana pidetyn Renqvistin ja hänen seuralaistensa\nrukousta harjoittavan, ja yksinkertaisuudessaan panevat he siis\npääpainon rukoukseen. Varsinaiset Renqvistiläiset, joita Pyhä Henki\non valaissut ja saanut kaikkeen totuuteen johdatetuksi, ymmärtävät\nkuitenkin rukoukselle oikean siansa armonjärjestyksessä antaa, vaikka\nantavatkin sille -- niinkuin tuleekin tehdä -- hyvin suuren arvon ja\nsitä ulkonaisesti ja sisällisesti alinaikaa harjoittavatkin.\n\nVaikka yleisemmät herätykset seurakunnassa Renqvistin kuoleman\njälkeen suuressa määrässä vähenivät ja hengellinen elämä samalla\nlaimeni, voimme sanoa sen kuitenkin aina jotensakin vireillä olleen.\nVarsinkin viimeisien vuosien kululla on ainakin muutamissa kylissä\npaljon herätyksiä tapahtunut, erittäinkin nuoremmassa kansassa.\nHeränneet yhtyvät kylissään, jos heitä useampia on, usein yhteisiin\nhartauskokouksiin, joissa, kuten Renqvistin päivinäkin, rukouksia\npidetään, sanaa tutkitaan, virsiä ja hengellisiä lauluja veisataan.\nJa sattuu välistä, että kokouspaikan sivu kulkevaisen houkuttelee\nkorvihinsa kuuluva harras laulu seuraan menemään ja siellä sitten\nHerran Henki hänen puoleensa voittaa. He käyvät hyvin ahkerasti\nHerran huoneessa ja kaikissa tilaisuuksissa, joissa Jumalan sanaa saa\nkuulla; hyvin usein ovat he Herran ehtoollisella, muutamat toisin\najoin melkein yhtä usein kuin ehtoollista pidetään. Kaikkein pappein\nopetuksen, jopa nuhteenkin, ottavat he nöyryydessä hyväksensä. Eivät\nhe mestarina pyydä arvostella ja moittia pappejansa, eivätkä suvaitse\nsitä muidenkaan tekevän. He antavat suuren arvon papeillensa ja\nrukoilevat heidän edestänsä. Eräs Renqvistiläisiä vastustava pappi\ntorui kerran erästä vaimoa tämän Renqvistiläisyydestä, lausuen\nlopuksi: \"Mitä sinä joka pyhä kirkossa teet? en minä sinun mielesi\nmukaan saarnaa.\" Tähän vastasi vaimo: \"En minä siellä jouten ole, en\nturhaan siellä käy, minä kuuntelen tarkkaan Teidän saarnojanne, minä\nveisaan Herralle ja rukoilen ahkerasti. Hyvä opettaja! aina siellä\nrukoilen sydämeni pohjasta Teidänkin edestänne, anoen Teillekin\nHerralta armoa, valoa ja voimaa.\" Tämä vaimon vilpitön, rakkautta\nopettajaansa ilmaiseva vastaus hellytti papin mielen niin, että hän\nystävällisesti puristaen vaimon kättä lausui kiitoksensa vaimolle ja\nkehoitti edelleenkin vaimon kirkossa käymään ja edestänsä rukoilemaan.\n\nKirkolle tulevat Renqvistiläiset heränneet jo lauantai-iltapuolella\nja viettävät sen illan ja sunnuntai-aamun sekä myös seuraavan yön\ntienon, jos on kaksi pyhäpäivää, yhteisessä hartauskokouksessa kirkon\nvierellä olevassa n.k. pitäjän tuvassa aivan samoin kuin ennen\nRenqvistin johdolla hänen rukoustuvassansa pappilassa. Rukouksia\nsiellä pitävät jo keskustelemalla neuvojaan antavat tavallisesti\nvanhemmat kokeneet seurassa kävijät. Väkeä on usein hyvin paljon\nsiellä läsnä. On välistä tapahtunut, että joku hihhulilainen tai\nmuu lahkolainen on sinne tullut seuranpitoa, saarnailemisella,\nväittelemisellä, jopa rukouksen pitoakin häiritsemällä, estämään.\nVaan turhaan ne toimet ovat aina rauenneet. Näyttäisi kuin oikein\nriivauksen henki kiihoittaisi syrjäisiä tungetteleimaan niin\nkaunista ja suotavaa seuranpitoa estämään, etteivät saman mieliset\nkristityt saisi rauhassa Herraa palvella. Joka tällaisia seuroja\npyytää estellä, se ei aja Herran asiaa. Kaikkein kristillismielisten\nihmisten tulisi pikemmin tuollaisista hartauden seuroista iloita\nja niihin mennä ja muitakin kehoittaa. Erittäin pappein ja Jumalan\nsanassa oppineitten harrasmielisten kristittyin tulisi niihin mennä\nja pitää sieltä raamatun selityksiä ja rukouksia, kuten eräät\nseurakunnassa palvelleet papit ja muutamat seminarin opettajat\novatkin joskus tehneet. Ilolla heitä on sinne vastaan otettu, ja\nhe ovat olleet seuralaisille ja seuralaiset heille keskinäiseksi\nrakennukseksi. Seuran kokoukset tulisivat monipuolisemmaksi,\njos siellä siihen kykeneväin toimesta myös raamatun selityksiä\npidettäisiin ja harrastus Jumalan omaan raamatulliseen sanaan sitä\ntietä kansaan levenisi ja sen kanssa myös valo ja siunaus.\n\nRenqvistiläisiä, jotka ovat nöyriä ja kirkollismielisiä kristittyjä,\ntulisi kaikkien niiden, joille Lutherilainen kirkkomme on rakas,\nkannattaa ja suosia, sillä heidän vaikutuksensa on kirkollemme\nsiunaukseksi ja rakennukseksi, eikä niinkuin kirkkoamme\nvastustavain vapaakirkollisten, metodistain, haptistain ja myös\nhihhulilais-lahkolaisten toimet kirkollemme vahingoksi. Sellaiset\nkirkon elävät jäsenet, kuin Renqvistiläiset kristityt, ovat maan\nsuolana (Matth. 5: 15); he saarnaavat ja Herrasta todistavat myös\nelämällään, ja se onkin parhain todistus. Renqvistiläisten elämä\nnäyttää, että Kristus asuu uskon kautta heissä ja he Hänessä, että\nhe ovat oksia totisessa viinapuussa (Joh. 15: 5). Rietas ja paha\nelämä ja Renqvistiläisyys eivät sovi ollenkaan yhteen; juoppoutta,\nirstaisuutta, petollisuutta y.m. pahetta ei heidän seassaan suvaita;\nmaailman mukainen meno, kylän juoksut, tansseissa käynnit, vaatteilla\nkoreileminen y.m. turhuudet jäävät pois. Elämä on kaikin puolin\nsiivoa, mielen tyytyväisyys ja sisällinen uskon vanhurskaudesta\ntuleva rauha (Rom. 5: 1.) kuvastuu jo kasvoissa, käytös on nöyrää\nja hiljaista. He ovat avosydämisiä, teeskentelemättömiä. Voi\nolla joukossa jotakin, voi olla Renqvistiläistenkin joukossa\nitsevanhurskaita ihmisiä, jotka eivät vielä oikeata autuuden\ntietä tunne, vaan luottavat jumalisuuden harjoituksiin y.m.\nMutta poikkeuksena ovat ne pidettävät. Itsevanhurskaina olisivat\nRenqvistiläiset ylpeitä, kerskuvia, muita tuomitsevaisia, vaan nyt\novat he päinvastoin nöyrän publikanin kaltaisia, jotka armahtamista\nhuutavat, armoa kerjäävät, armosta elävät. Tuosta oman viheliäisyyden\ntunteesta se myös tulee, etteivät he kerskaele uskostaan, sillä he\npitävät uskosta ja autuudesta kerskaamista hengellisenä ylpeytenä\nja varovat niillä, jotka itseänsä \"uskovaiseksi\" ja \"autuaaksi\"\nkutsuvat, olevan kuolleen suun-uskon. Tuo varovaisuus on syynä, että\nhe varsin harvoin puhuvat uskosta, ja siitä syystä näyttääkin uskon\ntietopuolinen käsite olevan muutamilla heistä vähän hämäränlainen.\nMutta he puhuvat sitä useammin siitä, millaisen uskovaisen kristityn\ntulee olla, miten uskon tulee uudessa elämässä ilmestyä. Ja uskon\nolento ilmestyy heillä sisällisessä ja ulkonaisessa elämässä. Että\nJesus Kristus on Renqvistiläisillä, niinkuin kaikilla kristityillä\ntulee olla, A ja O, ja että he Jesuksen tähden, rakkaudesta häneen,\novat niin itsekieltäviä, tulee kyllä puhellessansa heidän kanssansa\npian selville. \"Kuinka kävisin\", sanovat he, \"leikkikokouksissa\njaloillani hyppimässä, kun tiedän minun tähteni rakkaan Vapahtajani\njalat ja kädet olleen ristinpuuhun kiinni naulitut; kuinka vaatteilla\ny.m. koreilisin, kun Jesus kantoi orjantappurakruunua ja purppuraista\npilkka-pukua; kuinka hennoisisin herkutella, kun muistelen Jesuksen\ntähteni sappea ja etikkaa juoneen; kuinka en minä syntiskurja\nkärsisi vaivaa ja pilkkaa, kun hän, viaton Jumalan Karitsa, minun\ntähteni verta hikoili, pilkattiin ja piinattiin -- -- --.\" Tälläinen\nmieliala, jota usein saa kuulla heidän ilmi tuovan, osoittaa kylläkin\nheissä oikeata uskon kantaa.\n\nSaakoon tässä vielä sijansa muutamat otteet\nRenqvistiläis-heränneitten kirjoittamista yksityisistä kirjeistä.\nEräs heistä vuoden 1885 alkupuolella kirjoittaa: -- -- \"hengellisesti\ntunnen heikkouteni olevan suuren itsessäni, usein niin suuren,\nettä en luule vielä alkaneenikaan; mutta armosta minä olen se kuin\nminä olen. Ja vaikka olen kaikilta tullut pilkatuksi ja oudoksi,\nei Jesus minua heitä; Jesus ompi ylkän, kuin ei koskaan hylkää\nmorsiantans köyhää, kuin on hengess' nöyrä. Ja en häpee ihmisten\npiittaa, sillä eihän Hänkään hävennyt ristin päälläkään edestäni\nkärsiessä, kaikkein edestä ja edessä. -- -- Itsekieltämisen tie eli\nmaailman ja sen turhuuden ylenkatsominen on halvin tie maailmassa\nja lihalle outo. Veisuvirressä sanotaan: Se usko, jolla taivaasen\ntullaan, Jo armon ajass' hedelmistään tutaan. Kun hän on nöyrä\nHengen vakuudess' Jumalan perään täydess' totuudess'. Suo Jesu hyvä\nylösnouseminen Meill' kaikill' yhteinen ja myös riemullinen, Että me\nsitten kirkkaall' ruumiilla, Herra Jesu, kasvojas' saamm' katsella\n-- -- --.\" Eräs toinen samana vuonna kirjoittaa: -- -- \"Vaikka ruumiin\npuolesta erkanemme, niin Jesuksen haavoissa olemme koossa. Herran\nsallimisesta meidän pitää ottaa niin hyvät kuin pahatkin päivät\nvastaan, vaan me ilahutamme itseämme sillä toivolla, että taivaassa\nyhtyisimme yhteiseen riemulauluun, siellä ei meitä kukaan\nhäiritse -- -- --.\"\n\nEräässä sanomalehti-kirjoituksessa sanoo eräs Renqvistiläinen\ntalonpoika muun muassa: \"Suruinen eli murheellinen sielu, joka\nsyntejänsä suree, on Herralle otollinen, sillä 'autuaat ovat\nhengellisesti vaivaiset' ja 'autuaat ovat murheelliset'. Sanotaan,\nettä sehän on syntiä olla surussa ja vaikeroida armon perään.\nMutta Herran sana antaa meille esimerkkiä Davidista, Jeremiasta,\nNiniveläisistä, Maria Magdalenasta, Publikanista ja monesta muusta,\njoilla oli synnin suru ja joille Herra antoi armon. Tahdotaan\nvaan sitä iloista uskoa. Ilo Herrassa on hyvä, mutta se on Herran\nlahja; ja joka ei ole synnin surua tuntenut, ei hän voi armosta ja\nanteeksiantamisestakaan, Herran lahjoista, iloita. Kyllä se niin\non, uskovainen aina suree syntiänsä. Täydellisyyttä ei kessään ole;\nvaivaiset syntiset kuitenkin olemme, vaikka Herran armoon luotamme.\nEi pyhä apostoli Paavalikaan täydellinen ollut. Kysytään: oletko\nuudesti syntynyt ja tunnustatko itses autuaaksi Jumalan lapseksi? Ja\njos satuakin olemaan Herran hengeltä nöyryytetty ja omissa silmissään\nalhainen, hengellisesti vaivainen, joka ei siinä silmänräpäyksessä\ntunnusta tilaansa kaiken kansan edessä, ja ajattelee, ettei tämä\nmikään tunnustuspaikka ole, niin silloin he kohta tuomitsevat ja\nsanovat: et sinä olekaan uudesti syntynyt, et ymmärrä niitä, jotka\nJumalan Hengen ovat. Mutta itseänsä he kiittävät: minä olen uudesti\nsyntynyt j.n.e. Rakkaat veljet, Raamattu sanoo: 'älkää tuomitko,\nettei teitä tuomittaisi'. -- -- Jos joku pelvolla ja vavistuksella\npyrkii autuaaksi, niin ei sitä pidä soimattaman, sillä nöyrälle antaa\nJumala armon. He moittivat meitä Sortavalaisia siitä, että me sekä\nkirkossa että kotona lankeemme polvillemme. Mutta minä kysyn: mitä\npahaa siinä on? Onko liikaa, että ihminen nöyryyttää itsensä Herran\nedessä sekä kirkossa että kotona? Herra yksin tosin sydämet tuntee\nja eroittaa vilpilliset kyllä, mutta niinhän hän tekee niittenkin\nseassa, jotka iloitsevat ja kerskaavat uskossaan. Voipi kristitty\ntosin rukoilla kävellessään tahi istuessaankin, mutta hyvä tapa se\non langeta Herran edessä polvilleen; niin hurskaat ennenkin ovat\ntehneet.\"\n\nVaikka Renqvistiläiset, ollen \"hiljaisia maassa\", elävätkin enemmän\nhiljaista yksityis-kristillistä elämää, ei pyytäen olla minään\nmestarina ja muitten opettajana, ei ollen myös kiihkoilevia muita\nkäännyttämään, eivät he kuitenkaan ole itsehensä suljettuja,\nmuista välittämättömiä; jos niin olisi, silloinhan ei heillä olisi\nkristillistä rakkautta. Aivan opettajansa Renqvistin tavan mukaan\npyytävät he -- missä vaan tilaisuutta siihen tulee -- muiden\nkanssa puhellessansa kääntää puhetta hengellisiin ja muistuttaa\n\"sielun asiaa.\" Usein sattuu, että Renqvistiläinen puhellessansa\njonkun heidän seuraansa vielä kuulumattomankin tuttavansa kanssa\nhengellisistä asioista tahtoo joko itse pitää tai pyytää tuttavaansa\npitämään rukouksia, lausuen: \"emmekös nyt nöyryyttäytyisi Herran\nedessä?\" Sairaita ja raskasmielisiä käyvät he varsinkin naapurissa,\nusein etempänäkin, oppimassa, neuvoen ja lohdutellen heitä, lukien ja\npitäen rukouksia. Turhaan ei ole mennytkään tällainen kristillisen\nrakkauden työ -- sieluja on voitettu Herralle. Paheita y.m.\nturmiollisia tapoja vastaan ovat he suurena vastapainona, usein ovat\nhe saaneet niitä estäneeksi ja hävittäneeksi; riettaat tanssiseurat\novat heidän siellä Jumalan sanan nuhteilla ja varoituksilla\nesiintyessä lakanneet, joskus muuttuneet päinvastaisiksi seuroiksi,\nnauru on silloin huulilta lakannut, pilkka paennut.\n\nRenqvistiläiset eivät ruokain ja juomain eikä vaatteiden puolesta\neroa muista ihmisistä muutoin kuin että ovat raittiita ja\nkoreilemattomia; monet tosin myös jättävät tupakan polttamisen\npois, pitäen sen turhana ajanhukkana ja siis synnillisenäkin.\nKaikissa suhteissa kokevat siis Renqvistiläiset heränneet, kuten\nnähneet olemme, seurata ja noudattaa Renqvistin elämän esimerkkiä ja\nneuvoja, erittäin: käyttää ahkerasti armonvälikappaleita, rukousta\nja kaikkia Jumalan sota-aseita (Ef. 6). Ja siitä syystä, näitä\nkäyttäen, he ovatkin pystyssä ja virkeässä elossa pysyneet ja, noin\ntehden, tulevat edelleenkin pysymään, kun sitä vastoin Ruotsalaisen\nseura on hajonnut ja melkein peräti loppunut. Renqvistiläisillä\non armonvälikappaleitten ja rukouksen ahkerassa käyttämisessä\nhengellisen elämän ehdot. Hartauskokoukset sen lisäksi heitä koossa\nja virkeinä pitävät.\n\nTähän päättyköön kertomukseni, jossa olen parhaan ymmärrykseni ja\ntotuuden mukaan koittanut esittää H. Renqvistin elämän vaiheita\nja vaikutusta Sortavalan kappalaisena, sekä luoda lyhykäisen\njälkikatsahduksen hänen työnsä vielä jäljellä oleviin hedelmiin,\nerittäinkin millaisina ne vielä tänäkin päivänä näkyvät tässä hänen\nseurakunnassansa. Kyhäykseni täytyi minun siitä syystä supistaa\nnäin puolinaiseksi ja lyhykäisesikin, kun tämän tuli vaan olla\njonakin liitteenä prof. M. Akianderin nyt suomenkielellä julkaistuun\nteokseen Renqvistin aikaisemmasta elämästä. Nämä tiedot, jotka\ntässä julkaissut olen, ovat osittain lapsuuteni ajoista asti\ntässä syntymä-seurakunnassani omin silmin näkemiäni, omin korvin\nkuulemiani; olen myös, ollen pappina jonkun ajan tässä seurakunnassa,\nollut tilaisuudessa tarkemmin tutustumaan tämän seurakunnan\nhengelliseen elämään. Monien vuosien kuluessa olen myös erityisiä\ntietoja tätä varten luotettavilta henkilöiltä hankkinut, sekä on myös\nollut käytettävänäni Renqvistin perillisten haltuuni antamia muutamia\nsäilyneitä asiapapereja. Arvosteluissani ja mietteistäni olen\npyytänyt puolueeton olla. Tarkkaan olen miettinyt, mitä paperille\npannut olen.\n\nSuokoon Jumala tämänkin pienen kyhäyksen, tämänkin lehtisen\nJumalan valtakunnan historiaa, olla sen lukijoille hengelliseksi\nrakennukseksi ja kehoitukseksi etsimään ja harrastamaan ennen kaikkea\nniitä kuin Jumalan valtakuntaan ja Hänen vanhurskauteensa kuuluvat.\nLähettäköön myös seurakunnan Herra eloonsa tällaisia uskollisia,\nväsymättömiä työmiehiä kuin kertomuksemme henkilö Renqvist oli,\njotka kovimmassakin helteessä samoin järkähtämättöminä pysyisivät.\nTällaisia heränneitä hengenmiehiä, valppaita Sionin vartijoita,\nkirkkomme tarvitsisi, sillä sitä uhkaa lähestyä sangen vaaralliset\najat. Mutta turvatkaamme Herraan ja luottakaamme Häneen; voitto on\nmeidän!\n\n\n\n"]