[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fHn5BSGQxGl-HyrHNsg1SDZqqFTxFi9yXQpAY0qO8z0w":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":26,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":32,"aiDescription":33,"preamble":34,"content":35},1125,"Arabian-pulweria","Holberg, Ludvig",1684,1754,"1125-holberg-ludvig-arabian-pulweria","1125__Holberg_Ludvig__Arabian-pulweria","Komedia yhtenä näytöksenä, kahdella waihoksella.","naytelma",[14],"huumori",[],"fi",1724,1869,6255,37842,false,50304,[24,25],"Comedy plays","Danish drama -- Translations into Finnish",[27,28],"Humour","Plays/Films/Dramas","\"Arabian-pulweria: Komedia yhtenä näytöksenä, kahdella waihoksella\" by Ludvig Holberg is a comedic play written during the early 18th century. This work is a brief exploration of themes such as greed, deception, and the folly of humans seeking easy wealth. The play's comedic elements are rooted in the protagonist's manipulation of the characters around him as he attempts to exploit others for profit.  In the story, Oldfuks, a cunning man who has posed as various professionals across Europe, arrives in a new city intent on reinventing himself as an alchemist who can turn base metals into gold. He tricks a wealthy man, Polidor, into believing he can teach him the secret of gold-making, demanding a hefty sum for his services. The plot unfolds with humor as various characters, including a Jewish merchant and Polidor's wife, get entangled in Oldfuks' deception. As the comedy progresses, it becomes evident that Oldfuks is a charlatan, ultimately exposing the folly in both the seekers of wealth and those who exploit them. The play concludes with the revelation of Oldfuks' trickery, bringing a message about the dangers of greed and the inevitability of deception. (This is an automatically generated summary.)",[31],"Heimo, Taavetti",244,"Holbergin yksinäytöksinen komedia kertoo veijarimaisesta Oldfuksista, joka saapuu uuteen kaupunkiin tarkoituksenaan huijata varakkaita asukkaita. Teos on satiirinen kuvaus ahneudesta, petoksesta ja ihmisten helpouskoisuudesta rikastumisen toivossa.","Ludvig Holbergin 'Arabian-pulweria' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1125. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","ARABIAN-PULWERIA\n\nKomedia yhtenä näytöksenä, kahdella waihoksella.\n\n\nKirj.\n\nLUDVIG HOLBERG\n\nSuomentanut Taawetti Heimo\n\nSarja: Näytelmiä II.\n\n\n\nWiipurin Suomalaisen kirjallisuusseuran painattama.\nN. A. Zilliacus'en kirjapaino, Wiipuri, 1869.\n\n\n\n\n\n\n    Näytetty: A. E. Modeen.\n\n\n\n\nJÄSENET:\n\n\n Polidor.\n Henrik.\n Oldfuks.\n Andreas.\n Leonora.\n Nilla.\n Juutalainen.\n Leander.\n Leanderin rouwa.\n Wiisi  wierasta herraa.\n Wiisi rouwaa.\n Kaksi runoilijaa.\n Rawintolaisäntä.\n\n\n\n\nEnsimäinen kohtaus.\n\n\nPolidorin kartanon edusta.\n\n    Andreas. Oldfuks.\n\nOldfuks. Tämä kaupunki ei olekkaan niin pieni, kuin minä luulin. Täällä\non komeita talojakin koko joukko, josta näkyy, että asukkaat lienewät\nwarakkaita ihmisiä. (Andreas tulee). Mutta kas! onpa totta niinkin\ntuossa minun entinen kumppanini Andreas, jota en ole nähnyt niin moneen\nwuoteen. Andreas! sinäkö itse, wai sinun haahmosi?\n\nAndreas. Heh, Oldfuks! Sinäkö, weli hywä! Olenko tosin niin onnellinen,\nettä löydän sinun täällä näin odottamattani? (Syleilewät, suutelewat ja\nitkewät).\n\nOldfuks. Oi, kunniallinen ystäwäni ja uskollinen weikkoni! Minua\npyörryttää ilosta, nähdessäni sinua täällä. Minä luulin sinun\nhirtetyksi jo monta wuotta sitten. Waan nyt minä näen, että sinä osaat\ntoimittaa wirkaasi. Eihän warastaminen olekkaan mikään mahti, raaka\ntalonpoikakin osaa tehdä sitä; waan warastaa niin, ett'ei milloinkaan\njoudu kiini, se, sanon minä, on oikeata ammattiälyä.\n\nAndreas. Kiitoksia paljon, weli hywä, kun ajattelet niin hywää minusta.\nSe ei ole minulle wähäinen mielihywä, että minua kiittää niin kelpo\nmies, kuin sinä olet. Muuten kiitän minä wanhempiani hywästä kurista ja\nopetuksesta, josta on ollut minulle hyötyä aina, olinpa sitten missä\nhywänsä maailmassa. Sentähden minä saatan sanoa, weli kulta,\nkiittelemättä itseäni, että minua ei ole saatu kiini töistäni, muuta\nkuin yhden ainoan kerran, ja siitäkin pääsin minä jotenki hywin, sillä\nminulta meni waan pari korwiani.\n\nOldfuks. Ei, joutawia! Pari korwia enemmän tahi wähemmän, mitä siitä.\nMinä huomaan, että sinä sentähden pidät tuota luppalakkia.\n\nAndreas. Niin, sentähden minä en koskaan tee hywää päiwää ihmisille\nmuuten, kuin sotamiehen tawoin, kumarran wähän ja panen käteni\nkorwalleni. Sentähden sanotaan minua ylpeäksi, mutta ne tekewät\nminulle, totta maari, wallan wäärin; sillä enhän minä ylpeille. Waan\nmitä muuta, weikkoseni?\n\nOldfuks. Aiwan hywin. Minä olen tullut toimeen kaikkien ihmisten\nkanssa, paitsi noita kirottuja kaupungin poliisijunkkareita, jotka\ntoisillaan owat tahtoneet ahdistella minua hywän nimeni ja maineeni\ntähden. Neljätoista päiwää sitten oli minulla tekemistä erään kanssa,\njoka panetti minun kiini, waan minä, wälttääkseni selkkauksia, pujahdin\npois arestista; sillä oikeudenkäynnistä, weliseni, ei ole paljon\nhyötyä.\n\nAndreas. Kyllä se on totta, weikkoseni. Olenpa minäkin huomannut, että\nnuo kaupungin poliisi junkkarit owat mokomia roistoja, jotka eiwät anna\nolla kunniallisten ihmisten rauhassa.\n\nOldfuks. Ne owat niin kateellisia, että kun kelpo mies on saanut jonkun\nkillingin, koettawat he paikalla nyhtää sitä pois häneltä.\n\nAndreas. Hywäntapaista ihmistä wainoowat kaikki.\n\nOldfuks. Etenkin hänen omat maalaisensa, jonkatähden minä en ole\nkoskaan mielinyt tulla juuri usein syntymäkaupunkiini.\n\nAndreas. Waan mitä nyt aiot toimittaa täällä?\n\nOldfuks. Sitäpä en ole miettinyt wielä. Joutilaaksi en minä tahtoisi\nruweta, sillä siitä ei ole hiidellenkään. Minä olen pikimiltäni kokenut\nkaikki ammatit. Augsburg'issa olin minä lääkärinä, ja toimitin sitä\nwirkaa kauan hyödyllisesti, siksi kuin lääkärikunta, pelkästä\nkateudesta, kietoi minun riitaan, ja tahtoi minua hirtettäwäksi, waikka\nminun sairaillani ei ollut mitään walittamista.\n\nAndreas. Sen minä uskon; sillä he, luulen, kuoliwat kaikki.\n\nOldfuks. Niinpä kyllä. Waan kuitenkin pääsiwät he waiwoistansa. Jos\nminulla olisi ollut rahoja jatkaakseni riitaa tohtorein kanssa, olisin\nminä näyttänyt heille mitä miehiä he oliwat, miten he rääkkäsiwät\nsairaita ihmisraukkoja koko wuosikausia, pahemmin kuin pyöwelit, waikka\nminä en koskaan wiiwyttänyt ketään kauemmin kolmea päiwää. Olipa siellä\nAugsburg'issa monta rikasta ihmistä, jotka koko onnensa suhteen saawat\nkiittää minun lääkelistojani; sillä jos minä en olisi niin pian\nparantanut niiden rakkaita wanhempia, olisiwat he wielä saaneet odottaa\nperintö-osaansa, mikä oikeuden mukaan oli heidän omansa. Minä en olisi\ntarwinnut muuta kuin panna waan heidän todistuksensa, minun\nkelwollisuudestani, muita tohtoreja wastaan. Mutta minä päätin lähteä\npois kaupungista, päästäkseni niistä miehistä, sillä he owat siellä\noman asiansa tuomarina; ja kun kerran on tuomittu kuolemaan ja\nhirtetty, häntä ei auta sitten enää mikään, apelleeratkoon waikka sata\nkertaa.\n\nAndreas. Se on oikein, weli kulta.\n\nOldfuks. Nürnberg'issä olin minä ennustajana, ennustin kauan\nrahapalkalla, ja minua pidettiin ensin suuressa arwossa, sillä monta\nminun ennustuksistani käwi toteen tismalleen; mutta, kun ihmisen\nwiisaus ei pidä ryhtiänsä aina, niin minäkin kerran ennustin jotakin,\nmikä koski tasawaltaa, ja käwikin toisin, josta syystä tahdottiin\ntarttua minun siipikynkkääni. Waan onnekseni olin minä ennustaja; minä,\nnäet, ennustin itsellenikin (mitä etua ei ole sallittu jokaiselle\nennustajalle) että minun olisi paha perinyt, tutkinnon-alaiseksi\njouduttuani; minä siis woitelin saappaani, ja läksin tieheni hywän sään\naikaan.\n\nAndreas. Olisinpa minäkin osannut ennustaa samoin, waikka en ole\nkoskaan harjoittanut sitä ammattia.\n\nOldfuks. Frankfurt'issa Mainjoella olin minä olewinani\nmiekkailun-opettaja, sain koko joukon oppilaita, jotka kaikki\nantoiwat minulle rahaa. Waan kun opetus oli pantawa alkuun, arwelin\nminä: mitä hyötyä on nuorille ihmisille siitä, että he oppisiwat\nmiekkailemaan, -- ne muuttuisiwat waan huimapäisiksi, luottaisiwat\ntaitoonsa, jo saattaisiwat joutua onnettomuuteen. Minä siis,\nestääkseni sellaista, matkustin pois kenenkään tietämättä.\n\nAndreas. Mutta annoitko oppilaille heidän rahansa takaisin?\n\nOldfuks. Ei, weli kulta; kun en tietänyt mistä niitä saisi niin pian,\nja minä tarwitsin matka-rahaa. Kuitenkin, etteiwät he näet luulisi\nminun tahtowan pettää heitä, lainasin minä myöskin wähän rahaa\nisännältäni, merkiksi, että minä muka tulen takaisin, Frankfurt'ista\nmatkustin minä Strasburg'iin, ja siellä rupesin waltiomieheksi.\n\nAndreas. Waan miten se käwi laatuun?\n\nOldfuks. Aiwan hywin. Minä lu'in wähän Hybner'in waltiotieteellisiä\nkirjoituksia, etenkin sitä lukua, mikä koskee Strasburg'ia ja sen\nseutuja, sanoin itseni aatelismieheksi, rupesin hywin kunniallisen\nnäköiseksi, mikä ei ole wähäarwoista waltiomiehille, wieläpä löysin\nwikoja kaikissa maistraatin toimissa ja koko kaupungin asioissa; sillä\ntawoin pääsin minä sellaiseen arwoon että sain wiran, josta kuitenkaan\nen huolinut, ennenkuin minulle annettiin wuoden palkka edeltäkäsin.\nWaan saatuani rahat, ajattelin minä: kelpaisithan sinä muuksikin, kuin\nwiettämään päiwiäsi istuen kynä tökerö kädessä, -- matkustin sentähden\nkoreasti pois, ilman jäähywäisittä, jolla wiime mainitulla\nkäytökselläni minä näytin niille, jotka epäiliwät minun\nkelwollisuuttani, että minä olin mahtawa waltiomies. Köln'issä, missä\nme wiimeksi olimme yhdessä, olin minä olewinani tähtitieteilijä,\nLondon'issa kullantekijä, Antwerp'issä pyhimys, mikä ammatti tuotti\nminulle rahaa kaikista enimmän, sillä ihmiset uhrasiwat minun\nhuoneeseni, niinkuin kirkkoon, että minä muka rukoilisin heidän\npuolestansa.\n\nAndreas. No, minkätähden sinä et pitänyt sitä wirkaa?\n\nOldfuks. Kun kerran parahillani seisoin kadulla, kehoittaen ihmisiä\nJumalisuuteen, tuli eräs minun wanha kumppanini, tirkisti minua\nsilmiin, purskahti nauruun, ja sanoi läsnäolijoille: tämä mies, jota te\nluulette pyhimykseksi, on mitä pahin konna maailmassa. Waan minuun\nluotettiin niin, että ihmisjoukko oli walmis kiwittämään sitä miestä,\nkuten pyhimyksen pilkkaajata ainakin. Kuitenkin paheni minun asiani\ntästä tapauksesta niin, että minä en uskaltanut olla kaupungissa\nkauemmin, waan matkustin tänne.\n\nAndreas. No, miksi sinä aiot ruweta nyt?\n\nOldfuks. Enpä tiedä itsekään, miksi minun olisi rupeeminen.\nMinä teen arwan napeillani, ja rupeen toimittamaan sitä ammattia,\nmikä sattuu wiimeiselle. (Koskettelee nappejansa). Tohtori,\nennustaja, miekkailunopettaja, pelaaja, waltiomies, kullantekijä,\ntähti-tieteilijä, pyhimys. (Alkaa uudesti ja sattuu kullantekijään).\nNo niin, minä rupeen tekemään kultaa, ja sinä minun apulaisekseni.\n\nAndreas. No kyllä minä autan, kykyni mukaan.\n\nOldfuks. Kuule Andreas! Minulla on tässä sata taaleria surwottua\nkultaa, sekoita siihen jotakin muuta, laita puoti torille, ja rupea\npulwerikauppiaaksi, waan älä myy kellenkään muille, kuin sille, joka\nkysyy arabian-pulweria. Siinä on kaikki, mitä sinun päässäsi tarwitaan.\nAnna waan minun pitää huolta muusta. Se sata taalaria tuottaa meille\nneljä tuhatta. Kas tässä on sinulle kulta, mene nyt paikalla, tee\nniinkuin minä sanon, ja aseta itsesi torille. Saatuani neljätuhatta\ntaalaria, annan minä sinulle neljännen osan.\n\nAndreas. Hywä, hywä, ennen puolen tunnin kuluttua, olen minä walmis\nkaupukseni kanssa.\n\n    (Menee. Heti hänen mentyä tulee Juutalainen).\n\n\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Juutalainen. Oldfuks.\n\nJuutalainen. Hywe päiwe, herra kulta! Mite tarwita?\n\nOldfuks. Ei mitään nyt, weijari! Minä olen wasta tullut tähän\nkaupunkiin. Waan huomena, kun minä alotan työtäni, woitte saada wähän\nkultaa, kuitenkin sillä ehdolla, ett'ei sanoa sitä kellenkään, sillä\nmuuten eiwät ihmiset antaisi minun olla rauhassa. Minä en teekään\nkultaa kerralla enemmän kuin mikä minulla piisaa kuukauden tarpeisin;\nwaan jos ken tahtoo oppia mahtia minulta, maksaa se neljätuhatta\ntaalaria.\n\nJuutalainen. Haa, on herra kullan tekejä?\n\nOldfuks. Wähän omiksi tarpeiksi.\n\nJuutalainen. Aa, hywä herra, sillä saa hywä ystäwä; suur herra tääll'\nasu.\n\nOldfuks. Mikä hänen nimensä on?\n\nJuutalainen. Hänen nimi on Polidor. Hän on paljo aika ja suur raha\nsiihen kuluttanut, aa kaikki turha. Hän anta kernaast' neljätuhat\ntaalterii, jos hän tämä konsti oppi.\n\nOldfuks. Onko hän muuten taitawa mies?\n\nJuutalainen. Oike hywe herra oppinu mees, ja suur luonnon-oppiger.\n\nOldfuks. Hänen oppinsa ei auta paljo sitä mahtia saamaan; minä woin\nopettaa sen talonpojalle yhtä pian kuin oppineimmalle miehelle; siihen\ntarwitaan waan wähän tietoa ja muutamia taikatemppuja tehtäwä.\n\nJuutalainen. Aa, hän on nin moni pettäny, että hän ei enä taho ketän\nusko.\n\nOldfuks. Hän on hywin oikeassa; maailma onkin nykyään täynnä petosta.\nMinä siis en waadi häntä uskomaan minua enemmän kuin muitakaan,\nennenkuin hän näkee kokeita, ja saapi uskon käsiinsä.\n\nJuutalainen. Aber, osako herra tehä kulta mustakin metallist'?\n\nOldfuks. Mitä joutawia kyselette! Minä teen kultaa kaikista aineista.\nHywästi! Minä menen nyt majaani.\n\nJuutalainen. Mis herra asu?\n\nOldfuks. Tuolla rawintolassa. Jos tulette luokseni huomena, niin saatte\nhiukan kultaa minulta.\n\n    (Menee).\n\nJuutalainen. Hywe, hywe; me tapa, me tapa.\n\n\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Henrik. Juutalainen.\n\nJuutalainen (erikseen). Aa, silmist se mees hywelle näky, a wast me\nhänt usko, kun me näke. Aber, minu pite puhu täme historia herra\nPolidoril.\n\n    (Kolkuttaa owea).\n\nHenrik (tulee owesta). Ketä te tahdotte puhutella, Benjamin?\n\nJuutalainen. Mine pite puhu herra Polidorin kans.\n\nHenrik. Enpä luule saawanne puhutella häntä nyt; sillä nyt on hän\npahalla päällä, jolloin häntä aina waiwaa kuumetauti; -- --\n\nJuutalainen. On hän kauwan kumma-tauti? On hän kipiä?\n\nHenrik. Noin kaksikymmentä wuotta waan.\n\nJuutalainen. Eih, lörpöttä! Mine näki hän kolme päiwä sitte.\n\nHenrik. Minä en tiedä muuta, kuin että hänessä on kuumetauti.\nNähdessäni miestä, joka parhaalla kesähelteellä seisoo hiiloksessa\nkorwiansa myöten, arwaan minä, että hän on hullu tahi kuumetautinen.\n\nJuutalainen. Aa, nyt mine ymmerrä sinu meininki -- hän teke kulta.\n\nHenrik. En tiedä jos hän tekee tahi pesee, se taitaa olla yhtäkaikki;\nsillä koko kultatyöstä ei hän ole saanut wielä senkään werran, millä\nostaisi nuoraa, milloin wiimeinkin hänen kurjan, kaiken omaisuutensa\ntuohon joutawaan menetettyä, täytyy ruweta hirteen. Eikä hän laske\npuheillensa ketään niissä toimissa ollessaan.\n\nJuutalainen. Aa, sinu pite sano hänel: tänne kultamaasteri äskeh on\ntullu; hän opetta ensin, ennenku palkka tahdo; sitt laske hän minu\npuhu.\n\nHenrik. Noh, jos se on totta, niin kyllä saatte hänen puhutellaksenne;\nmutta muuten, jos hänelle sanottaisiin: talonne palaa, waimonne on\nwaarassa, warkaat owat murtaneet sisälle huoneesenne, sillä ette saisi\nhäntä lähtemään kapineitensa luonta pois; waan tämä on jotakin, mitä\nminä uskallan sanoa hänelle.\n\nJuutalainen. Mene sukkela sisä; mine ei tietä, kuika kauwan hän täll'\nwiipy.\n\nHenrik. Hän on täällä ulkopuolimaisessa huoneessa, minä huudan akkunan\ntakana, -- sisälle en uskalla mennä. (Huutaa hiljaa kolme kertaa).\nHerra! Herra! Herra Polidor!\n\nPolidor (sisäpuolella). Mikä lurjus siellä, joka uskaltaa huutaa\nminulle?\n\nHenrik. Minulla on hywin tärkeätä sanomista herralle.\n\nPolidor. Ja minulla on sinun selällesi woidetta, mikä opettaa sinua\nantamaan minun olla rauhassa toiste.\n\nHenrik. Täällä ulkona on wieras, joka osaa tehdä oiwallista arabian\nkultaa.\n\nPolidor. Äläpä huoli. Minä tulen nyt paikalla.\n\nHenrik (erikseen). Tiesinhän minä, että se manietti wetää hänet ulos.\n\n\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Polidor. Juutalainen. Henrik.\n\nPolidor (tulee owesta yökauhtanassaan, nahkaisella esiliinalla, päässä\nhattu leweällä alaskäännetyllä lierillä, pale riipuksissa olalla,\npihdit kädessä ja naama hywin nokinen). Missä se mies on, joka osaa\ntehdä kultaa?\n\nJuutalainen. Mine justi häne puheilla oli, hän asu trahteeri.\n\nPolidor. Opettaako hän mahtiansa muille?\n\nJuutalainen. Opetta. Aber, se junkkari on kallis.\n\nPolidor. Paljoako hän pyytää?\n\nJuutalainen. Neljätuhat daalterii.\n\nPolidor. Se on wäbän liiallista.\n\nHenrik. Eikö mitä. Minä antaisin hänelle mielelläni koko tynnyrin\nkultaa, jos minulla olisi sitä, sillä mitä minä huolisin siitä, kun\nsitten osaisin tehdä kymmenen kertaa niin paljon.\n\nPolidor. Kehoitatko sinä siis minua, Henrik, antamaan rahoja?\n\nHenrik. Minä kehoitan teitä hirttämään molemmat, kullantekijän sekä\nJuutalaisen; sillä toinen on Juutalainen, ja toinen, takaan minä, yhtä\nhywä kuin muutkin, jotka owat pettäneet teitä niin monta kertaa.\n\nPolidor. Kuules, Benjamin! Takaatko, että hän ei petä minua.\n\nJuutalainen. Ei minu ystäwä, mine sano kiitos! Kas, ei mine hänt tunte,\nmine waan puhu häne kans; hän itse wasta. Hän ens kaks kerta opetta,\nhän ei enne mitä pyytä.\n\nPolidor. Onhan tuossa sopiwat ehdot. Benjamin! toimita hänet tänne,\nniinkuin muuten waan, sillä minä en tahdo näyttää hänelle olewani kowin\nhalukas oppimaan hänen mahtiansa.\n\nJuutalainen. Mine mene kohta.\n\n    (Menee. Leonora ja Nilla tulewat owesta).\n\n\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Leonora. Polidor. Henrik. Nilla.\n\nLeonora. Herrainen aika, kultaseni! Minkä paholaisen näköinen te\nolette, -- ja kadulla!\n\nPolidor. Minun työssäni, eukkoseni, ei tule muun näköiseksi.\n\nLeonora. Saattepa sanoa, että siitä ei tule muun näköiseksi; sillä mitä\nsiitä on herunut teille niin monen wuoden ajalta, kuin te olette\nwaiwanneet itseänne tuolla paholaisen nokityöllä?\n\nPolidor. Kawata mitä sanot, hywä rouwani, äläkä nimitä siksi\narwollisinta ammattia maailmassa.\n\nNilla. Oikein herra, tuo ammatti on arwollista, sillä sitä ei woi\nharjoittaa muut kuin rikkaat ja ylhäiset. Se on myöskin hyödyllistä\nihmisen sielulle.\n\nPolidor. Johan nyt liikoja laskettelet.\n\nNilla. Mutta minä näytän sen teille selwästi. Köyhyys on hyödyllistä\nihmisen sielulle, kullanteko saattaa köyhyyteen, ja niin tawoin on se\nhyödyllinen ihmisen sielulle.\n\nPolidor. Kuulkaapa, rouwa! Älkää pitäkö leiwässänne mokomia suulaita\nneitsywiä.\n\nLeonora. Kultaseni! Nilla on oikeassa, eikä kukaan ymmärtäwäinen\nihminen saata moittia hänen sanojansa. Teidän omalla esimerkillänne\nwoipi kyllin näyttää, mitä hyötyä tuosta ammatista on.\n\nPolidor. Kun siitä tulee, niin siitä tulee kerrallaan.\n\nNilla. Kerrallaanpa kyllä. Herra tisleeraa, keittää, sulattaa, walaa\nniin kauan, kuin hän lopulta panee tulen nurkkaan, ja silloin tulee\nkurjuus kerrallaan.\n\nLeonora. Te olette tehneet tuota työtä kymmenen wuotta, ja jos sitä\nkestää wielä yhtä kauan, niin täytyy teidän ruweta tekemään jotakin\nkäsityötä, ansaitaksenne leipäänne.\n\nNilla. Ja ruweta tekemään tulitikkuja köyhyydessänsä.\n\nPolidor. Rukillesi, suupaltti! siinä on sinulle kyllä; ja rouwani,\nmenkää sisälle ompelus-työhönne, älkääkä häiritkö minua.\n\nNilla. Kyllä rouwa ompelee, jahka te annatte hänelle wähän teidän\ntekemää kultaa; sillä kun te teette kultaa niin paljon päiwässä, niin\nmitä me tarwitsemme kirjata ja juowittaa silkillä.\n\nPolidor. Johan nyt piru riiwaa piikaa. Jos ei minun kunniani olisi\nhaittana -- -- Kuulkaa! ennen muutaman päiwän kuluttua sulen minä\nteidän suunne, ja näytän teille mitä minun työstäni tulee. Tänne\nkaupunkiin on tullut muukalainen mies, joka rupee tekemään kokeita\nminulle.\n\nNilla. Sekö? Hän on mitä pahin roisto ja petturi maailmassa.\n\nPolidor. No, tunnetko sinä häntä?\n\nNilla. Eikös hän ole Antikristi? Wai miten niitä kullantekijöitä\nnimitetään latinankielellä?\n\nPolidor. Aikonet sanoa _Alkemisti_. Niin; Se on kullantekijä. Waan\nmistä sinä tiedät, että hän on petturi?\n\nNilla. Siitä, että hän on kullantekijä.\n\nPolidor. Paha sinun perii, jos et tuki suutasi. Sanotko minunkin\npetturiksi?\n\nNilla. Mitäs muuta? Te petätte itseänne, petätte rouwaanne, petätte\nlapsianne. Minä sanon totuuden, waikka henkeni menköön. Kuulkaa, mitä\nminä sanon, ennenkuin menen: Olisi parasta, kullantekijän sijaan\nlähettää hakemaan pesuakkaa, joka kaapisi pois noen ja karstan teidän\nnaamastanne.\n\n    (Menee pois sisään).\n\nPolidor. Leonora! minä en suwaitse tuota piikaa tässä talossa.\n\nLeonora. Älkää, kultaseni! Hän on uskollinen ja kunniallinen piika, ja\nkaikki, mitä hän sanoo, on pelkkää hywänsuopaisuutta.\n\nPolidor. Rouwani! olkaa niin hywä ja menkää wähän pois, nyt minä tahdon\nolla yksin.\n\nLeonora. Mielelläni.\n\n    (Menee huoneesen).\n\nHenrik (katsoen siwukadulle). Jopa totta niinkin tulee tuolta\nJuutalainen kullantekijän kanssa. Tehkään waan kultaa senki werran,\nmillä ostaisi itsellensä koreat waatteet.\n\nPolidor. Oh, sinä et tunne kullantekijöitä, he eiwät koreile. Kas\ntässä, Henrik! Wie pale ja pihdit sisälle, ja tuo minulle peruukki\nhatun sijaan.\n\n    (Henrik juoksee hakemaan peruukin ja panee sen herransa päähän.\n    Wähä wäli-aikaa, jolloin Henrik silmäilee Polidoria).\n\nHenrik. Eikö olisi parempi mennä sisälle?\n\n    (Esirippu putoaa).\n\n\n\n\n\nWAIHOS.\n\nPolidorin etuhuone.\n\n\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Polidor. Henrik. Oldfuks. Juutalainen.\n\n    (Polidor käwelee lattiaa, odotellen. Henrik seisoo owen luona.\n    Kolkutus. Henrik awaa. Oldfuks ja Juutalainen tulewat).\n\nJuutalainen. Herra! täss on mees. Mine näki suur waiwa, ennenku sai\ntäme mees tänne. Hän olko puhu itse.\n\nPolidor. Terwe, herra! Minä olen hywilläni, kun löydän ammattilaisiani.\nMilloinka tulitte tähän kaupunkiin?\n\nOldfuks. Se taitaa olla teille yhtä kaikki, jos minä olen tullut tänä\npäiwänä tahi eilen.\n\nHenrik (hiljaa Polidorille). Se mies on jyrkkäpäinen.\n\nPolidor. Niin, Henrik, kaikki suuret mahtimiehet owat juonikkaita. --\n(Kääntyen Oldfuksiin). Minä soisin woiwani olla teille apuna näillä\nseuduin.\n\nOldfuks. Hywä herra! Paras apu, mitä te woitte tehdä minulle, on se,\nettä olette wähemmällä siewistelemisellä. Mitäpä apua teistä woisi olla\nminulle?\n\nPolidor. Ainahan ihminen woipi auttaa toista; näette, kun te olette\nwieras näillä seuduilla, niin minä saatan toimittaa teitä hywäin\nihmisten tuttawuuteen.\n\nOldfuks. Hywiä ihmisiä! ha, ha, ha! Onko teillä niitä niin kyllin? Minä\nolen kulkenut ympäri kaiken maailman, waan en wielä ole löytänyt hywiä\nihmisiä. Minä olen tawannut ainoastaan yhden hywän ihmisen koko\nmaailmassa; se oli minun mestarini Albufagomar-Fagius, syntyisin\narabialainen. Hän oli hurskas ja sääli järettömiä eläimiä enemmän, kuin\nihminen toista ihmistä. Muistanpa, kun hänen oma kissansa erään kerran\nmakasi isäntänsä waatteen liepeellä, ja silloin sattui olemaan hänen\nrukoushetkensä, jonkatähden hän, ei tarwitaksensa häiritä kissan\nrauhallista unta, leikkasi pois kappaleen waatteestansa, joka oli\nkissan alla.\n\nPolidor. Sepä oli erinomaista armeliaisuutta. Sellaisia ihmisiä ei ole\nmeillä. Tuletteko nyt siis Arabiasta?\n\nOldfuks. En, herra! minä tulen kuusta. Enkä tiedä, mitä hyötyä\nmokomista utelemisista on.\n\nPolidor. Pitäähän sitä olla jotakin puheen aluksi.\n\nOldfuks. Minä en huoli mokomista alkulauseista. Jos teillä on siis\njotakin sanomista minulle, niin suoraan asiaan; sillä minun aikani on\nkallista.\n\nPolidor. Minä olen kuullut, että te olette Adepto.\n\nOldfuks. Saatanpa olla.\n\nPolidor. Ja kun minäkin olen monta wuotta harrastanut sitä tiedettä,\nniin pyrin minä aina tilaisuuteen puhutella sellaisia ihmisiä.\n\nOldfuks. Mitä teillä on ollut opetuksena?\n\nPolidor. Minä olen lukenut kaikki mitä parahimmat keksijät owat\nkirjoittaneet.\n\nOldfuks. Parahimmat keksijät owat pahimpia pöllöpäitä, jotka eiwät\ntiedä itsekään, mitä he owat kirjoittaneet. Minä luin kymmenen wuotta\nturhaan, sillä minä olin lukemiseni lopulla yhtä wiisas kuin\nalkaissanikin; mutta tuo mainio Albufagomar-Fagius opetti minulle\ntuntikaudessa, mitä minä en keksinyt niin monen wuoden ajalla.\n\nPolidor. Ettekö maksua wastaan tahtoisi opettaa sitä mahtia minulle?\n\nOldfuks. Kuuden wuoden ajalla, mestaristani erottuani, en ole tahtonut\nopettaa sitä kellenkään ihmiselle, sillä se on ollut kielletty minulle;\nwaan puoli wuotta takaperin sain minä pyynnölleni sellaisen wastauksen,\nminkä näette tästä hänen kirjeestänsä, kolmekolmannelta päiwältä\nGoraelkuuta kuusisataa ja kolme wuotta Hegirasta lukien. Kas tässä,\nmitä hän kirjoittaa siitä: _Allrabricamo Triel Sluki, Elmacino Eben\nAlfantara Masaki Gombada_.\n\nPolidor. Minä en ymmärrä arabiankieltä wähääkään.\n\nOldfuks. Wielä: _Mihynki Caraffa Almanzera Tarif Elbrunadora\nAlcantara_.\n\nPolidor. Mitä merkitsee sana _Alcantara_? Espaniassa on eräs sen\nnimellinen paikka.\n\nOldfuks. Sana _Alcantara_ merkitsee rahamäärää, joka europalaisessa\nrahassa tekee neljätuhatta taalaria; sillä niin paljon rahaa hän käskee\nminun ottamaan siltä, kelle minä opetan mahtia.\n\nPolidor. Waan saanettehan ottaa wähemmänkin, jos tahdotte?\n\nOldfuks. Ei! Kuulkaa mitä hän kirjoittaa siitä: _Aitzema cranganor\nMonomotopa Lacangandaro Mihopi Madagascar rencollavet_.\n\nPolidor. Minä en ymmärrä sitä. Mutta kirjoittaako hän, että te ette saa\nottaa wähemmän, kuin neljätuhatta taalaria?\n\nOldfuks. Äh! kuulettehan te, että tässä on: _Mihopi Madagascar\nrencollavet_.\n\nPolidor. Mutta jos tahtoisitte tehdä sitä waan pelkästä\nhywäntahtoisuudesta, ihan ilman palkintoa?\n\nOldfuks. Ei; hän sanoo selwästi syyn siihen, minkätähden sitä ei saa\ntehdä ilman palkintoa. Kas tässä: _Bramini Muhames Nadir Elaocombra\nCaffares Canunor Elcanan_. Jos siis tahdotte oppia mahtia, niin maksaa\nse neljätuhatta taalaria.\n\nPolidor. Se on wähän paljonläntä. Waan saanenhan luwan kysyä, kun te\nosaatte tehdä kultaa, niin mitä hyötyä teille rahasta on?\n\nOldfuks. Sitä tekemästä ilman palkintoa estää minun mainion mestarini\nkirjallinen määräys ja se syy, minkä hän sanoo tässä kirjeessä, näette:\n_Boamirci Muhamed Nadir_. Mitä te kysytte minulta, saatan minäkin kysyä\nteiltä. Näettekös: mitä te pidätte lukua muutamasta tuhannesta\ntaalarista, kun sitten paikalla osaatte tehdä rahaa tyhjästä?\n\nPolidor. Hywä kyllä, mutta sanoisinpa wielä muutakin, jos ette panisi\npahaksi.\n\nOldfuks. Arwaanhan minä, mitä te aiotte sanoa: teitä on petetty niin\nmonta kertaa, miksikä sitten uskoisitte miuua?\n\nHenrik. Eipä herrani, totta maar, olisikaan sanonut sitä noin\nmoukkamaisesti. Hän olisi wähintäänkin heittänyt pois sanan \"pettää\",\nja pannut sen sijaan kohteliaalla tawoin: häntä on trompeerattu.\n\nOldfuks. Te olette oikeassa, minä kiitän teidän warowaisuuttanne. Minä\nen pyydä teitä uskomaan minua, enkä siis waadi edeltäkäsin rahoja,\nainoastaan takausta, että ne maksetaan minulle, niin pian kuin te\nolette nähneet kokeita minun taidostani.\n\nPolidor. No hywä! Minä annan rahat tälle Juutalaiselle, joka maksaa ne\nteille paikalla, nähtyäni kokeita.\n\nOldfuks. Hywä! minä suostun siihen. Tahtoisin mennä sisälle, katsomaan\nteidän keittopajaa, jos se on kelwollinen siihen tarpeesen.\n\nPolidor. Niin, olkaa hywä ja astukaa sisälle.\n\n    (Polidor, Oldfuks ja Juutalainen menewät sisälle).\n\n\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\n    Henrik. Leonora. Nilla.\n\nHenrik (yksin). Tahtoisinpa tietää, mitä tuosta tulee. Minä pelkään\nherrani rahoja. Mutta tuolla tulee rouwa Nillan kanssa.\n\n    (Leonora ja Nilla tulewat).\n\nNilla. Henrik! missä herra on?\n\nHenrik. Hän meni wähän sisälle, ja takaisin tultuansa on hän Keisari\ntahi kerjäläinen. Hän on tehnyt kontrahdin erään uuden kullantekijän\nkanssa, joka muuttaa hänen toiseksi niistä.\n\nNilla. Noh, waatiiko kullantekijä rahaa siitä, kun hän opettaa mahtia\nherralle?\n\nHenrik. Benjamin nimiselle juutalaiselle annetaan neljätuhatta\ntaalaria, mitkä kullantekijä saapi, jahka hän näyttää keinonsa\nkelwolliseksi.\n\nLeonora. Oih! koko ruumiini wapisee jo; sillä minä tiedän warmasti,\nettä hänessä piilee petturi.\n\nHenrik. Ei! Herralla ei ole hätää. Hän oli kyllä warolla siinä, kun\ntahtoi nähdä ensin kokeita, ja jos kokeet owat kelwollisia, niin ei ne\nrahat ole hukassa.\n\nNilla. Rahat, mitä hän pyytää, ilmoittaa jo petturia; sillä mitä\nsellainen, joka osaa tehdä kultaa, waatisi rahaa muilta?\n\nHenrik. Mutta, hän sanoi herralle syyn siihen.\n\nNilla. Minä en ymmärrä, mitä hän saattaisi sanoa syyksi siihen.\n\nHenrik. Näetkös, syy siihen kuuluu olewan tämä: _Alcantara Eben Ezra\nMahomet podolski Hakopäisiäskomai_. Herrani katsoi sen syyn hywäksi, ja\nolipa tuo sopiwa minunkin mielestäni.\n\nNilla. Mitä se on meidän kielellä?\n\nHenrik. Enpä tiedä, ymmärränkö minä arabiankieltä?\n\nNilla. Woi sinua pöllö! Kun et ymmärrä sitä, niin mitenkä tiedät siinä\nolewan mitään syytä?\n\nHenrik. Näetkös, kullantekijä selitti meille sanat näin: _Spelamdisimo\nMadagascar hemancino rencollavet_.\n\nNilla. Siitä en minä tullut hullua wiisaammaksi.\n\nHenrik. Enpä minäkään. Mutta sen minä tiedän, että rahoja hän ei saa,\nennenkuin on tehnyt muutamia kokeita. He näkywät tulewan. Nyt on\nparasta mennä sisälle; sillä hän tahtoo olla yksin kullantekijän\nkanssa.\n\nLeonora. Oi, woi! Wereni ei ennusta mitään hywää. Waan oikein\nmietittyäni, en tarwitse huolia tuosta; sillä jos hän häwittää\nomaisuutensa päiwän tahi wuoden kuluessa, on yhden tekewä.\n\n    (Menewät kaikki sisään, ja Oldfuks sekä Polidor tulewat esille).\n\n\n\n\nKahdeksas kohtaus.\n\n    Oldfuks. Polidor. Sittemmin Henrik.\n\nOldfuks (tullessaan). Ei, herra hywä! minä en tahdo ollenkaan kajota\nkoko keitokseen, ett'ei teillä olisi syytä ruweta epäilemään. Panitteko\nmarkkuljumia pannuun niin paljon, kuin minä sanoin.\n\nPolidor. Panin.\n\nOldfuks. Kiehuuko se myöskin wienolla tulella?\n\nPolidor. Kiehuu, -- kaikki on teidän määräyksenne mukaan.\n\nOldfuks. Nyt tulee salaisuus, joka on monjaissa tärkeissä arabian\nsanoissa, joita teidän pitää kertoa kolmesti keitoksen aikana. Kas, ne\nowat minulla tässä, jos osaatte lukea niitä. (Ottaa paperin ja lukee).\nTäjiketnalluk tavo ajeruttep aj änis telo irran. Kertokaa se kolmesti\npolwillanne ollen.\n\nPolidor (Kertoo kolmesti, polwillaan ollen).\n\nOldfuks. Tosiaankin -- panittehan te myöskin arabian-pulweria pannuun.\n\nPolidor. En, herra, siitä ei ole ollut puhettakaan.\n\nOldfuks. Ai! ai! Se on mitä tarpeellisinta, sillä ilman sitä ei tule\nmitään koko keitoksesta.\n\nPolidor. Mutta mistä saadaan sitä pulweria?\n\nOldfuks. Näillä Nürnberg'iläisillä on tapana aina kaupoitella sitä\ntorilta. Muuten sillä otetaan pilkkuja pois waatteista. Sitä saadaan\nmarkalla koko joukko; sillä ne miehet eiwät tiedä sen pulwerin oikeasta\narwosta. Lähettäkää palwelija kiireesti torille.\n\nPolidor. Henrik!\n\nHenrik (tulee). Herra.\n\nPolidor. Juokse paikalla torille, ja osta arabian-pulweria markalla.\n\n    (Antaa rahan).\n\nHenrik. Keltä minä ostan sitä?\n\nOldfuks. Useammilla Nürnberg'iläisillä on sitä muun rihkaman mukana.\n\n    (Henrik menee pois).\n\nPolidor. Ihme ja kumma! Kuka luulisi sitä pulweria niin hywäksi?\n\nOldfuks. Wähäinen taika tietäjän mielestä on.\n\nPolidor. Wieläkö muuta?\n\nOldfuks. Ei mitään muuta. Seteliä, johon on kirjoitettu nuo\narabialaiset sanat, säilyttäkää kuin silmäteräänne, -- sillä siinä on\nkoko salaisuus.\n\nPolidor. Mutta, milloinka on arabian-pulweri pantawa pannuun?\n\nOldfuks. Ajasta ei ole lukua, kunhan se waan tapahtuu keitoksen tulella\nollessa. Kas, palwelija tulee jo takaisin. Tiesinhän minä, että sitä on\nniillä aina.\n\nHenrik (tulee). Tässä on wiisikymmentä penniä takaisin, herra! Minä\nsain puolella markalla niistin-liinani täyteen.\n\nOldfuks. Menkää nyt sisälle, ja pankaa hywä kourallinen pannuun.\n\n    (Polidor ja Henrik menewät sisälle).\n\n\n\n\nYhdeksäs kohtaus.\n\n    Oldfuks.\n\nOldfuks (yksin). Hywä tulee. Minä annan hänen koettaa wielä pari\nkertaa, että hän uskoisi sitä paremmin; sillä niistä parista\nkourallisesta pulweria, kuin hän panee pannuun, tulee ainakin kymmenen\ntaalaria. Saatuani rahat, matkustan minä kumppanini Andreaan kanssa\npois kaupungista, ja annan tuon hywän herran pitää itsensä huolta\nsiitä, mistä hän saapi enemmän arabian-pulweria. Ha, ha, ha!\nOnhan se somaa, kun hän lähettää hakemaan sitä, mitä ei ole ollut\nkoskaan maailmassa, ja saapi kuulla, ett'ei kukaan tiedä koko\narabian-pulwerista. Minä riistän tältä mieheltä neljätuhatta taalaria,\nja kuitenkin teen minä hänelle hywän työn, josta hänen on kiittäminen\nminua; sillä tästä historiasta oppii hän niin paljon, että luopuu\nhoureistansa ja heittää muille koko kullantekemisen. Kumppanini Andreas\nansaitsee neljännen osan rahoista, sillä hän on toimittanut tehtäwänsä\nälykkäästi ja uskollisesti. Minä olen tuntenut häntä jo monta wuotta,\nja tiedän, ett'ei hän ole wiekkaudessa huonompi ketään, paitsi minua;\nmuuten en olisikaan uskonut hänelle sitä toimitusta. Mutta jopa tulee\nherra takaisin.\n\n\n\n\nKymmenes kohtaus.\n\n    Oldfuks. Polidor.\n\nPolidor (tultuaan, syleilee ja suutelee Oldfuksia). Oi kultainen herra\nkultaseni! Jumala itse on kulettanut teidät tänne, palkitsemaan minua\npitkällisestä työstäni ja moniwuotisesta hikoilemisestani, mitä minä\nolen kestänyt turhaan. Keino on kelwollinen, te olette kunnialla\nansainneet nuo neljätuhatta taalaria, jopa kaksinkertaisestikin.\n\nOldfuks. Minä en ota penniäkään enemmän, kuin suostumuksemme on.\n\nPolidor. Ähä! nyt minä pistän tulpan niiden suuhun, jotka owat aina\nnauraneet minulle, kerskaan wihollisilleni ja niille, jotka owat\nkääntäneet selkänsä minulle, ikäänkuin peläten minun muka joutuwan\nköyhyyteen, ja sen wuoksi owat unohtaneet kaikki, mitä hywää minä olen\ntehnyt heille, warakkaana ollessani.\n\nOldfuks. Niin, herra hywä! Se on maailman tapa.\n\nPolidor. Mutta nyt on minun wuoroni halweksia heitä.\n\nOldfuks. Älkää, herraseni! Sillä mitä tärkeintä minun mainio mestarini\nAlbufagomar-Fagius neuwoo oppilaillensa, on nöyryyttä. Näettehän te,\nminkälainen minä olen. Minä woisin elää ruhtinaallisesti, jos\ntahtoisin, mutta se on wastoin meidän mieltämme; se on myöskin syynä\nsiihen, että meidän ei luulla tietäwän tuota kallista mahtia, kuin me,\nnäette, elämme köyhällä tawoin.\n\nPolidor. Kyllä minäkin seuraan hänen opetuksiansa, sitä saatte\nwakuuttaa Albufagomar-Fagiukselle, jolle minä pyydän teidän\nilmoittamaan nöyrintä kunnioitusta minulta, milloin waan kirjoitatte\nhänelle.\n\nOldfuks. Sitä en unhota.\n\nPolidor. Tässä, herra kulta, on minun sinettini; kun wiette sen\nBenjamin Juutalaiselle, niin saatte rahat paikalla.\n\n    (Antaa sinetin).\n\nOldfuks. Koettakaa wielä kerran, warmuuden wuoksi.\n\nPolidor. Niin, tahdottenko wiipyä täällä niin kauan? Waimoni olkoon\nseurassanne sillä aikaa.\n\n    (Menee).\n\n\n\n\nYhdestoista kohtaus.\n\n    Oldfuks. Leonora. Nilla. Sitten Polidor.\n\nLeonora (tullessaan Nillan keralla samasta owesta, mistä Polidor meni).\nOi herra kulta! jos saisin sanoiksi kiitollisuuttani, niinkuin\ntahtoisin.\n\nOldfuks. Rouwa kulta! Teidän miehenne on kelpo mies, ja sentähden olen\nminä ilmaissut mahtiani hänelle.\n\nNilla (suutelee Oldfuksin kättä).\n\nOldfuks. Se on liian nöyrästi, mamseli! Minun käteni on wähän\nlikainenkin.\n\nNilla. Eikö mitä! se on kallis käsi, joka ansaitsee useampiakin\nsuutelemisia.\n\nLeonora. Ettekö halweksi tätä sormusta, pitääksenne sitä minun tähteni?\n\nOldfuks. Ei, rouwa kulta! minä en ota mitään antimia teiltä.\n\nLeonora. Ottakaa, herra kulta! Minä katson sen ystäwyyden merkiksi\nteiltä, älkää halweksiko sitä, pyydän nöyrimmästi.\n\nNilla. Oi herra kulta! tehkää toki rouwalle sellainen mielihywä.\n\nOldfuks. No, minä otan sen, ett'en pahoittaisi rouwan mieltä.\n\nNilla. Oi hywäinen aika! Ollapa minullakin jotakin hywää\nlahjoittaakseni teille. Ettekö halweksi tätä muistorahaa, jonka minä\nolen perinyt wanhemmiltani?\n\nOldfuks. Sääli olisi ottaa teiltä perintöosaanne.\n\nNilla. Herra kultaseni! minä en laske teitä, ennenkuin otatte sen.\n\nOldfuks. No, minä säilytän sitä teidän tähden, ja lähetän teille sen\nsijaan kultaisen rahan.\n\nPolidor (tullen owesta). Hehei! minä olen niin iloinen, ett'en tiedä\nmiten olla. Keino on kelwollinen. Wiime keitoksesta sain minä yhtä\npaljon kultaa. Hei, herra kulta! käykää meillä joka päiwä, niin kauan\nkuin te olette näillä tienoilla.\n\nOldfuks. Hywin mielelläni. Ehkä minä wiiwyn muutamia kuukausia näillä\nseuduilla.\n\nPolidor. Ettekö tekisi minulle sitä kunniata, että tulette luokseni\npäiwälliselle?\n\nOldfuks. Minulla ei ole aikaa; waan kyllä minä tulen iltaiselle teidän\nluoksenne. Nyt on minulla wähän pieniä toimituksia.\n\nPolidor. No, minä en tahdo wiiwyttää teitä. Rahat saatte Juutalaiselta,\nkun näytätte hänelle sinetin.\n\nOldfuks. Sitä en epäile. Hywästi niin kauan.\n\nPolidor. Minä sanon jäähywäiset koko perheeni puolesta!\n\n    (Oldfuks menee).\n\n\n\n\nKahdestoista kohtaus.\n\n    Polidor. Leonora. Nilla. Sitten Henrik.\n\nPolidor. No, rouwa! mitäs sanotte nyt? Olenko minä nyt häwittänyt\nteidän taloutenne hullulla työlläni?\n\nLeonora. Oi, kultaseni! Älkää toki panko pahaksi minun\najattelemattomuuttani.\n\nNilla. Minäkin pyydän nöyrimmästi anteeksi, kun olen niin monta kertaa\nrohkeasti nauranut sille.\n\nPolidor. Minä annan anteiksi teille lapsukaiset! kaikesta sydämestäni.\nOppikaatte waan siitä, ett'ette wasta kajoa asioihin, joita teidän\nymmärryksenne ei käsitä. Kas, Henrik! Mistä sinä tulet?\n\nHenrik (tulee). Oh, herra! onko se totta?\n\nPolidor. Mikä on totta?\n\nHenrik. Että herra osaa tehdä kultaa.\n\nPolidor. Niin, Henrik, aiwan oikein. Mutta mistä sinä olet saanut\ntietää sen?\n\nHenrik. Hoho! koko kaupunki tietää sen. Minä kuulin sitä ensin tässä\nlikellä taimikauppiaalta, hän pyrki senkin seitsemän kertaa minun\nsuosioni ja hywätahtoisuuteni turwiin, kaatoi suuren pullon täyteen\ndonskoita minulle, eikä tahtonut penniäkään siitä, waikka tuo nälkäinen\nkoira ennen ei antanut minulle wiinaryyppyäkään, ennenkuin panin rahat\npöydälle.\n\nPolidor. Kas, sellainen on maailma; niin pian kuin jollekin käypi\nhywin, pyrkiwät kaikki hänelle ystäwiksi. Mutta mistä sellainen tulee\nniin pian tiedyksi?\n\nHenrik. Juutalainen lienee sanonut sitä ensin yhdelle, ja kun yksi\nkerran saapi tietää jotakin, menee se paikalta ympäri kaupunkia. Kaikki\nihmiset, jotka näkiwät minun kadulla, terwehtiwät minua, niinkuin minä\nolisin ollut kokonainen kreiwi; ja Risto Woikukkanen, joka ennen ei ole\nollut näkewinänsäkään minua, kumarsi niin sywään, että milt'ei kaatunut\nkatuojaan, -- mutta minä, näettekös, menin hänen siwuitsensa yhtä\npönäkästi, kuin hän ennen on mennyt minun siwuitseni.\n\nPolidor. Eiköhän siellä kolkuteta. Henrik! mene owelle.\n\nHenrik (awaa owea, waan lyöpi sen heti kiini taas). Siellä on Leanderi\nherra, joka pyrkii Teidän luokse kunniaterweisille.\n\nPolidor. Oho! Oikeinko totta? Se mies on ennen halweksinut minua kaikin\ntawoin.\n\nLeonora. Sano, Henrik, että me emme laske puheillemme sellaisia\nihmisiä!\n\nPolidor. Ei niin, eukkoseni! Malttakaamme mieltämme onnellisuudessamme.\nTulkaan waan sisälle.\n\n\n\n\nKolmastoista kohtaus.\n\n    Leander. Entiset. Sitten kolme wierasta herraa.\n    Leanderin rouwa ja kolme wierasta rouwaa.\n\nLeander. Ah, armahin herra Polidorini! Minun sanoiksi saamaton iloni on\nnähdä teitä hywässä terweydessä. Minä en woi sanoilla kuwailla sitä\nharrasta halua, kuin minulla on ollut saada nähdä teitä.\n\nPolidor. Sitäpä en ole huomannut; sillä minä olen monta kertaa käynyt\ntawoittamassa teitä, waan te ette muka ole olleet kotona, ja kadulla\nette ole koskaan tahtoneet terwehtiä minua.\n\nLeander. Armahin herra Polidorini! Te teette minulle, wähäarwoisimmalle\npalwelijallenne, wäärin; sillä Jumala tietää, että koko maailmassa ei\nole ketään toista ihmistä, jota minä kunnioitan niin paljon.\n\nPolidor. Arwoisa herra! Olkaa wähemmällä siewistelemisellä -- --\n\nHenrik. Ei, herra! Kyllä minä uskon, että Leanderi herra on teidän\nystäwänne; sillä saatuansa tietää, mikä onni teille oli tapahtunut,\nmuuttui hän niin, että tahtoo haleta pelkästä rakkaudesta teitä\nkohtaan.\n\nLeander. Minä wannon, kaiken pyhyyden nimessä, että minä olen\nentiselläni, ja se onni, joka on tapahtunut teille, arwoisa herra, ei\nollenkaan ole syynä minun tänne tulooni. Minä olen aina pitänyt teitä\nparempana kaikkia muita tuttawiani, ja paras onni minulle olisi olla\nteidän wähäarwoisin turwalaisenne.\n\nPolidor. Saattaa olla, herra! Nyt minun täytyy mennä pois teidän\nluotanne; minulla on wähän toimituksia.\n\n    (Menee sisälle).\n\nLeander (suutelee Henrikkiä). Ah, weikkoseni monsieur von Henrik!\nRuwetkaa minulle ystäwäksi ja puolustajaksi. Lupaatteko?\n\nHenrik. No miksi ei? _Serviteur treshumble!_ (Suutelewat toinen\ntoisiansa. Kolme wierasta herraa tulee, ylpeissä pukineissa, tähdet\nrinnoissa, he syleilewät Henrikkiä ja menewät Leanderin kanssa sisälle\nPolidorin sisähuoneesen).\n\nLeanderin rouwa (tulee ja suutelee Leonoran esiliinaa).\n\nLeonora. Ohoh, rouwaseni! Mistä tulee tuo suuri nöyryys?\n\nRouwa. Ah, armollinen rouwa! Woipiko kukaan olla liian nöyrä niin\narwokasta waimo-ihmistä kohtaan, kuin te olette? Loistaahan teistä\nwaloa kaikille näillä seuduilla.\n\nLeonora. No, ennen on teillä ollut ihan toisellaisia ajatuksia minusta.\n\nRouwa. Minä en rohkene wannoa teidän edessänne, armollinen rouwa, --\nwaan jos tohtisin, niin saattaisin kalleimmalla walallani wakuuttaa,\nettä -- -- (Kolme wierasta rouwaa tulee sisälle ja suutelewat hekin\nLeonoran esiliinaa).\n\nLeonora. Hywät rouwat! Menkäämme toiseen huoneesen. Koko maailma näkyy\npyrkiwän tänne sisälle; siis emme saata olla kauemmin täällä eteisessä.\n\n    (Henrik ja Nilla jääwät kahden kesken; ne kolme herraa tulewat\n    takaisin ulos, kumarrellen Polidorille, joka on sisäpuolella, niin\n    että eräs heistä kaatuu päin lattialle; suutelewat Henrikkiä ja\n    ottawat nöyrät jäähywäiset, ennenkuin lähtewät; rouwat tekewät\n    samoin Nillalle ja suutelewat hänen kättänsä).\n\nNilla. Eikö tämä ole oiwallista, Henrik? Nuo kolme rouwaa suuteliwat\njokainen minun kättäni.\n\nHenrik. No, johan sinä sait kunnioitusta enemmän kuin minä, sillä\nherrat suuteliwat minua suulle waan.\n\nNilla. Tämä historia kuwailee kyllin maailman menoa.\n\nHenrik. Niin, kuka olisi uskonut, että ylhäiset rouwat suutelisiwat\nmokoman hetaleen kättä, kuin sinä olet?\n\nNilla. Sanopa sitä! ja että mokomat ylhäiset herrat suutelisiwat\nsellaista törkysuuta, kuin sinun on. (Katsoo ikkunasta). Mutta tuolla\nseisattuu koko joukko waunuja; meille tulee wielä muitakin\nkunnia-terweisille.\n\n\n\n\nNeljästoista kohtaus.\n\n    Henrik. Nilla. Kaksi herraa. Kaksi rouwaa. Sitten kaksi runoilijaa.\n\nKaksi herraa (tulewat sisälle kahden rouwan kanssa). Saisimmeko pyytää\narmoa päästä herran puheille?\n\nHenrik. Hywät ihmiset! Minä en tiedä jos herra ja rouwa ottaa wastaan.\nSeiskoohan kuitenkin, niin kauan kuin he tulewat ulos. (Asettaa heidät\ntoiselle siwulle. Sillä aikaa tulee sisälle kaksi miestä mustissa\nwaatteissa). Mitä miehiä te olette?\n\nRunoilija. Me olemme runoilijoita.\n\nHenrik. Hywä! Te tulette hywään tarpeesen. Minulta kuoli eilen kissa,\njolle tahtoisin teettää muutamia kauniita wärsyjä.\n\nRunoilija. Käskekää waan meidän wähäpätöistä kykyämme, herra.\n\nHenrik (erikseen). Hiisi wieköön teidät, koirankuonolaiset! (Kowaa).\nMitä muuta asiata teillä on?\n\nRunoilija. Meillä on muutamia wähäarwoisia wärsyjä, kunnioitukseksi\nherralle ja rouwalle.\n\nHenrik. Hywä! Seiskaa tuolla siwulla, siksi kuin herraswäki tulee ulos.\nEttekö te koirat ota pois hattua päästänne! Ettekö tiedä, minkälaisessa\nhuoneessa te olette? (Ottawat pois hatun päästänsä ja katsowat kainosti\nalaspäin. Henrik käwelee edes ja takaisin). Kuulkaa, miehet! Montako\nwärsyä te woitte tehdä päiwässä?\n\nRunoilija (kumartaen). Nero työn tekee.\n\nHenrik. Osaatteko panna minulle riimiä sanoihin Henrik Lassinpoika?\n\nRunoilija. Se on wähän tukalaa.\n\nHenrik. Noh, te lienettekin lurjuksia runoilijoiksi! Osaatteko te tehdä\nsuorasanaisiakin wärsyjä?\n\nRunoilija. Ei, herra! se on wastoin luontoa.\n\nHenrik. Mitä, onko se wastoin luontoa? pilkkaatteko te minua? Hakopäät?\n\nRunoilija. Ei ollenkaan.\n\nHenrik. Montako jalkaa wärsyssä on? Minä olen unhottanut taas sen\nkirjawiisauden.\n\nRunoilija. Se on wärsyjen laadun mukaan.\n\nHenrik. Mitä mökisette! Eikö kaikki wärsyt ole yhtä pitkiä? Mutta\nminkätähden te ette ole ennen milloinkaan tehneet wärsyjä\nkunnioitukseksi herraswäelle, waikka he owat ansainneet ylistystä aina,\nyhtä hywin kuin nytkin?\n\nRunoilija. Sentähden kun meillä ei ole ollut onnea tietää heidän hywiä\nawujansa ennenkuin nyt.\n\nHenrik. Sanoisitte, että te ette ole tahtoneet tietää niitä, ennenkuin\nsaitte kuulla, mikä onni heille oli tapahtunut. Jos herra taipuu minun\ntuumiini, niin totta maari, hirtetään yksi runoilija joka päiwä, kunnes\nkoko suku on häwitetty juurta jaksain. Mutta tuolla tulee herra ja\nrouwa; nyt saatte kuulla, mitä he itse sanowat.\n\n\n\n\nWiidestoista kohtaus.\n\n    Entiset. Polidor. Leonora. Sitten rawintolan-isäntä ja Juutalainen.\n\nPolidor (tulee sisälle Leonoran kanssa, molemmat koreissaan). Henrik!\njuokse heti hakemaan minulle samanlaista pulweria neljällä markalla,\njotta et tarwitse käydä niin usein.\n\nHenrik. Paikalla, herra!\n\n    (Menee).\n\nPolidor. Mitä asiata teillä on, hywät ihmiset? Tahtoisitteko puhutella\nminua? (Wieraat astuwat esille, nöyrästi kumarrellen ja sanowat\ntulleensa, toiset alamaisille kunniaterweisille, toiset kuulemaan jos\nherralla on jotakin käskemistä; rouwat tekewät samoin Leonoralle ja\nsuutelewat hänen esiliinaa, runoilijat astuwat sitten esille ja\ntarjoowat paperiansa). Mitä paperia ne on?\n\nRunoilijat. Muutamia wähäpätöisiä wärsyjä, kunnioitukseksi herralle ja\nrouwalle.\n\nPolidor. Kuulkaat, hywät ihmiset jokainen! Kun minulla oli wastuksia,\nja minun luultiin pitkällisellä turhalla työllä joutuneen peräti\ntakapajulle, niin te ette huomanneet minussa mitään hywää, piditte\nhalpana minun taloani ja pilkkaisitte puheillanne minua itseäni.\nMutta nyt, kun minun työni on onnistunut ja huoneeni siunataan\nrikkaudella, näette te paljailla silmin, mitä ennen ette ole nähneet\nlasisilmilläkään. Jos minä nyt olisin pahin hölmö, pitäisitte te minua\nSalomonina; jos minä olisin mies mitä rumin, nimittäisitte te minua\nAbsaloniksi; pahinpanakin, olisin minä teidän mielestänne parahin.\nSellainen on maailma tätä nykyä; se ei kunnioita ketään muuta kuin\nsitä, ken onnellinen on. Oi! kun onni kääntyy pois, katoo myöskin\nrakkaus ja kunnioitus. Älkää kuitenkaan luulko minua niin typeräksi,\nettä minä en huomaisi teidän petollisuuttanne; sillä -- -- --\n\nHenrik (tulee takaisin). Woi herra kulta! mikä nyt lienee taikana?\nEnnen sain minä arabian-pulweria koko kantokuormani wiidellä kymmenellä\npennillä, waan nyt en saa rahtuakaan, waikka antaisin tynnyrin kultaa.\n\nPolidor. Mitä sanot?\n\nHenrik. Missä minä käwin, torilla sekä apteekissa, nauretaan minulle,\nja sanotaan minun juttelewan rojua.\n\nPolidor. Woi taiwaan Jumala! mitä kummia kuullaan!\n\nHenrik. Minä pelkään, herra, että meitä on petetty; sillä kaikki\nihmiset sanowat sellaista arabian-pulweria ei olewan olemassakaan. --\nKas peijakas! mitähän tuo mies tahtoo? (Rawintolan isäntä töytää\nsisälle, kokin waatteissa). Oletteko hullu, mies? Uskallatteko juosta\ntuon näköisenä ylhäisen herran huoneesen?\n\nIsäntä. Oi, woi! minua ei suututtaisi niin paljon, jos ei se olisi\nollut perinnöksi saatu pikari.\n\nPolidor. Se näkyy olewan kokki, joka asuu tuolla toisella puolella.\nToimita hänet kotiin, että pääsisi rauhaan entiselleen; mies parka on\nwimmastunut.\n\nIsäntä. Oih! jos ei siinä olisi ollut minun rakkaiden wanhempien nimi!\n\nPolidor. Oikein on paha mieleni; sillä hän on toimen mies ja kokki mitä\nparasta.\n\nIsäntä. Lusikankin wei hiisi, -- ja tarkoin katsottuani, lienee\nmuutakin mennyt mukana.\n\nHenrik. Kuulkaa, Risto herra! joko kauan olette olleet hulluna?\n(Erikseen). Ollappa minulla hywä patukka, millä peloittaisin häntä,\nniin kyllä paranisi mies.\n\nIsäntä. Tuleehan sellaisesta hulluksi.\n\nPolidor. Mikä teillä on hätänä, Risto herrani?\n\nIsäntä. Eräs wieras, joka sanoi olewansa kullantekijä, on karannut pois\nminun talostani, ja wei mennessänsä hopeapikarin ja hopealusikan. Minä\nuskoin häntä hywänä miehenä, kun kuulin hänen käywän Polidor herran\ntalossa. Hänen luonansa oli äsköittäin, ennenkuin hän meni pois, eräs\nyksisilmäinen perkele, pitkissä mustissa waatteissa.\n\nHenrik. Oliko hänellä luppalakki päässä?\n\nIsäntä. Oli, ja musta paikka silmällä.\n\nHenrik. Ahaa, -- -- Me olemme joutuneet yhteen katiskaan. Ihan sama,\njoka myi minulle arabian-pulweria.\n\nPolidor. Woi minua poloista! Niin meni minulta neljätuhatta taalaria.\n\n    (Wieraat sekä runoilijat panewat hatun päähänsä ja\n    käwelewät röyhkeästi lattialla).\n\nJuutalainen (tulee sisälle). Onkos tääll' kultamaasteri? Mine anto\nsille kalliit juwelit, ja hän sai minu raha.\n\nPolidor. Hywä, että teitäkin on petetty; tepä kuletitte hänen tänne\nminulle.\n\nJuutalainen. Oh, onko se petturi? Ai, ai, ai! minu kallis juweli!\n\nPolidor. Minulla ei ole neljästä tuhannesta taalarista muuta kuin pieni\npaperitilkku, jossa on muutamia kirjoitettuja arabialaisia sanoja,\njoita minun piti lukea, kultaa keittäessäni.\n\n    (Ottaa poweltansa paperin).\n\nEräs wieras. Näyttäkää! Minä ymmärrän wähän arabiankieltä. (Katselee\npaperiin). Ei se ole arabiankieltä, eikä muutu siksi sinä ikänä. Mitä\nhiisiä tämä on? Kun minä luen takaperin wiimeisen sanan, niin siinä on\nNarri. Katsotaanpa ensimäistä. Tässä on, totta niinkin: kullantekijät\nowat pettureja, ja sinä olet narri. Hohoho.\n\n    (Wieraat menewät ulos nauraen. Runoilijat kumartelewat\n    Polidorille, hänelle selkää kääntäen).\n\nLeonora. Woi minua! kuin lahjoitin wielä sille paholaiselle paraan\nsormukseni.\n\nNilla. Oih! minua ei harmita niin paljon muistoraha, jonka annoin\nhänelle, kuin se että minä suutelin sen rötkäleen likaista kättä.\n\nPolidor. Menkäämme sisälle. Me lähdemme maalle, ja asumme siellä\npienellä tiluksellamme, mikä meillä on wielä jälellä. Minä en huoli\nenää koskaan kullantekemisestä, waan heitän sen pahimmalle\nwiholliselleni. Se on saattanut köyhyyteen minun, wieläpä monia\nmuitakin kelpo ihmisiä. Oppikaat waan hywät ihmiset tästä ja muista\nsellaisista esimerkeistä, olemaan waroillanne!\n\n    (Kaikki menewät ulos, juutalainen ja\n    Rawintolan-isäntä woiwotellen).\n\n(Loppu).\n\n\n\n"]