[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fzz2fShmxDTc9CDFsbqJ2fowskdVD7OrwamfmBB31dnA":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":7,"genre":10,"themes":11,"origin":12,"language":13,"yearPublished":14,"yearPublishedTranslation":15,"wordCount":16,"charCount":17,"usRestricted":18,"gutenbergId":19,"gutenbergSubjects":20,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":25,"gutenbergTranslators":26,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},1141,"Historia-teos kirjat I-II","Herodotos (n. 485-420 e.Kr.)",null,"1141-herodotos-historia-teos-kirjat-i-ii","1141__Herodotos__Historia-teos_kirjat_I-II","tietokirja",[],[],"fi",-440,1907,52040,341121,false,50409,[21,22],"Greece -- History -- To 146 B.C.","History, Ancient",[24],"History - Ancient","\"Herodotoksen historia-teos I-II\" by Herodotus is a historical work written in the 5th century BC. Considered the founding work of Western history, it chronicles the rise of the Persian Empire and the dramatic conflicts between Persia and the Greek city-states. Herodotus frames these wars as a clash between slavery and freedom, weaving together tales of kings, oracles, conquests, and cultural customs. Through extensive travels and interviews, he preserves remarkable achievements and investigates the deep-rooted causes of hostilities between East and West. (This is an automatically generated summary.)",[27],"Rein, Edvard",268,"Antiikin Kreikan historioitsijan teos tutkii kreikkalaisten ja muiden kansojen välisten sotien syitä sekä kuvaa eri kulttuurien tapoja ja vaiheita. Ensimmäiset kaksi kirjaa syventyvät erityisesti persialaisten ja egyptiläisten historiaan, myytteihin sekä maantieteeseen. Esitys pohjautuu kirjoittajan tekemiin tutkimusmatkoihin ja keräämiin kertomuksiin.","Herodotoksen 'Historia-teos I-II' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1141. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan\nkäytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","HISTORIA-TEOS I-II\n\nKirj.\n\nHerodotos\n\n\nKreikan kielestä suomentanut Edv. Rein\n\n\n\nWSOY, Porvoo, 1907.\n\n\n\n\n\n\nENSIMÄINEN KIRJA.\n\n\nHalikarnassolainen Herodotos tarjoaa tässä esityksen tutkimuksistaan,\njotteivät ihmisten toimet aikojen kuluessa hälvenisi, eivätkä ne suuret\nja ihmeelliset teot, joita osaksi helleenit, osaksi barbarit, ovat\nsuorittaneet, jäisi maineettomiksi, ja ennen kaikkea, jotta selviäisi,\nmistä syystä he ovat joutuneet sotiin toistensa kanssa.\n\n1. Persialaisten historiantuntijat väittävät, että foinikialaiset ovat\nantaneet ensi aiheen eripuraisuuteen. Nämä olivat nimittäin tulleet\nniinkutsutusta Punaisesta merestä meidän meren luo ja asettuneet siihen\nmaahan, jossa vielä nytkin asuvat, sekä kohta antautuneet pitkiin\nmerimatkoihin. Niinpä he, kuljettaen mukanaan egyptiläisiä ja\nassyrialaisia tavaroita, saapuivat muun muassa myös Argokseen. Tämä\nArgos oli siihen aikaan kaikissa kohdin edellä muita paikkoja siinä\nmaassa, jota nyt kutsutaan Hellaaksi. Mainittuun Argokseen olivat siis\nmuka foinikialaiset saapuneet ja panneet näytteille tavaransa.\nNeljäntenä tai viidentenä päivänä siitä, kun olivat saapuneet, ja\nheillä oli melkein kaikki loppuun myytynä, oli meren luo tullut useiden\nmuiden naisten muassa myös kuninkaan tytär. Ja oli hänen nimensä,\nniinkuin myös helleenit sanovat, Io, Inakhoksen tytär. Kun naiset\nparaillaan seisoivat laivan peräkeulan tykönä ja ostivat tavaroista\nniitä, joita heidän eniten teki mieli, niin foinikialaiset kehoittivat\ntoisiaan karkaamaan heidän kimppuunsa. Useimmat naisista pääsivät\npakoon, mutta Io joutui muiden kera ryöstetyksi. Foinikialaiset\nviskasivat hänet laivaan ja lähtivät purjehtimaan Egyptiä kohden.\n\n2. Sillä tavoin persialaiset kertovat Ion saapuneen Egyptiin, eivätkä\nniinkuin helleenit, ja he sanovat tämän tapauksen olleen ensi alkuna\nloukkauksiin. Mutta tämän jälkeen he väittävät muutamien helleenien\n(mitään nimeä he eivät saata mainita) suunnanneen kulkunsa Foinikian\nTyrokseen ja ryöstäneen kuninkaantyttären Europan. Nämä lienevät\nkaiketi olleet kreetalaisia. Siihen saakka siis molemmat olivat\nmaksaneet toisilleen samalla mitalla, mutta sittemmin olivat helleenit\nmuka syypäät toiseen loukkaukseen. He olivat näet sotalaivalla\npurjehtineet kolkhilaiseen Aiaan sekä Fasis-virralle, ja muut\ntehtävänsä suoritettuaan ryöstäneet kuninkaantyttären Medeian. Sitten\noli kolkhilaisten kuningas lähettänyt kuuluttajan Hellaaseen pyytämään\nhyvitystä ryöstöstä ja vaatimaan pois tytärtä. Mutta helleenit\nvastasivat, etteivät nekään olleet heille antaneet hyvitystä argolaisen\nIon ryöstöstä; niinpä eivät he itsekään aio noille semmoista antaa.\nEdelleen he kertovat, että toisessa miespolvessa tämän jälkeen\nPriamoksen poika Alexandros sen kuultuaan oli tahtonut ryöstämällä\nsaada vaimon Hellaasta, varmasti vakuutettuna siitä, ettei tulisi\nantamaan hyvitystä, sillä eiväthän nuo toisetkaan sitä antaneet. Kun\nhän nyt sitten oli ryöstänyt Helenan, niin helleenit päättivät ensiksi\nlähettämällä sanansaattajia vaatia pois Helenaa ja pyytää hyvitystä\nryöstöstä. Mutta heidän tätä pyyntöä esittäessään vetivät muka toiset\nesille Medeian ryöstön ja huomauttivat siitä, kuinka helleenit\ntahtoivat muilta saada hyvitystä, vaikkeivät itse olleet sitä antaneet\neivätkä vaadittaessa olleet Medeiaa luovuttaneet.\n\n4. Siihen saakka oli siis ollut vain molemminpuolisia ryöstöjä, mutta\ntästä puolen olivat helleenit suuressa määrin tehneet itsensä syypäiksi\nloukkauksiin. He näet olivat ennemmin alkaneet tehdä sotaretkiä Aasiaan\nkuin aasialaiset Europpaan. Nytpä persialaiset sanovat pitävänsä\nnaisten ryöstöä vääränä tekona, mutta sulana mielettömyytenä puuhata\nkostoa, sittenkuin ne kerran on ryöstetty; järkeväksi sitä vastoin he\nkatsovat olla ensinkään välittämättä ryöstetyistä naisista, sillä onhan\nilmeistä, ettei heitä ryöstettäisi, elleivät itse sitä tahtoisi. Niinpä\npersialaiset sanovat, että Aasian puoleiset eivät ole pitäneet mitään\nlukua ryöstetyistä naisistaan, mutta että helleenit, lakedaimonilaisen\nnaisen vuoksi, ovat koonneet suuren sotajoukon ja sitten tulleet\nAasiaan ja kukistaneet Priamoksen vallan. Siitä perin he sanovat\npitäneensä helleenejä vihollisinaan. Persialaiset näet omistavat\nitselleen Aasian ja siinä asuvat kansat, mutta katsovat Europan ja\nhelleenien olevan heistä erillään.\n\n5. Näin persialaiset kertovat tapahtuneen, ja Ilionin valloituksessa he\nnäkevät alkusyyn vihollisuuteensa helleenejä kohtaan. Mutta Ion suhteen\npoikkeavat foinikialaiset persialaisista seuraavassa kohden. He näet\neivät sano ryöstämällä vieneensä häntä Egyptiin, vaan väittävät, että\nhän Argoksessa muka oli pitänyt yhteyttä laivan isännän kanssa ja\nhuomattuaan olevansa raskas häveten vanhempiaan vapaaehtoisesti\npurjehtinut pois foinikialaisten matkassa, jottei asia tulisi ilmi.\n\nNäin puolestaan persialaiset ja foinikialaiset kertovat. Minä taas en\nnäitten seikkojen suhteen lähde väittämään, oliko asia näin vai\nmahdollisesti jollain muulla tavoin; tahdon vain mainita hänet, jonka\nitse tiedän ensiksi alottaneen vääriä tekoja helleenejä kohtaan, ja\nsitten mennä kertomuksessani eteenpäin, yhtäläisesti käsitellen\nihmisten pieniä ja suuria asuinpaikkoja. Sillä monet niistä, jotka\nmuinoin olivat suuria, ovat nyt pienet, ja toiset, jotka minun aikanani\novat suuria, olivat ennen pienet. Koska siis ymmärrän, että\ninhimillinen onni ei mitenkään ole pysyväinen, tahdon yhtäläisesti\nkäsitellä molempia.\n\n6. Kroisos oli suvultaan lyydialainen ja Alyatteen poika. Hän oli\nniiden kansojen hallitsija, jotka asuivat tällä puolen Halysta, mikä\njoki virtaa etelästä syyrialaisten ja paflagonilaisten alueiden välitse\npohjoiseen ilmansuuntaan ja laskee niinkutsuttuun Pontos Euxeinokseen.\nTämä Kroisos oli, mikäli me tiedämme, ensimäinen barbari, joka pakoitti\nmuutamia helleenejä suorittamaan veroa, ja teki toiset ystäviksensä.\nValtansa alle hän saattoi Aasiassa asuvat ioonilaiset, aiolilaiset ja\ndoorilaiset, ystävikseen hän teki lakedaimonilaiset. Mutta ennen\nKroisoksen hallitusta olivat kaikki helleenit vapaita. Sillä\nkimmeriläisten sotaretki, joka tehtiin Iooniaa vastaan ja oli\ntapahtunut ennen Kroisosta, ei muodostunut kaupunkien hävitykseksi,\nvaan ainoastaan päällekarkaukseksi ja ryöstöksi.\n\n7. Lyydian hallitus, joka oli ollut herakleideilla, joutui seuraavalla\ntavalla Kroisoksen suvulle, nimittäin niinkutsutuille mermnadeille.\nSardeen hallitsijana oli Kandaules, jota helleenit nimittävät\nMyrsilokseksi, ja joka oli Herakleen pojan Alkaioksen jälkeläinen.\nSillä Agron, Ninoksen poika, ja Beloksen, Alkaioksen pojan, pojanpoika,\noli ensimäinen herakleidi, joka tuli Sardeen kuninkaaksi, ja Kandaules,\nMyrsoksen poika, viimeinen. Ne taas, jotka ennen Agronia olivat tätä\nmaata hallinneet, olivat Atyksen pojan Lydoksen jälkeläisiä, jonka\nmukaan koko tätä kansaa kutsuttiin lyydialaisiksi, kun sitävastoin sitä\nennen oli kutsuttu maionilaisiksi. Heiltä saivat oraakelinlauseen\nnojalla hallituksen herakleidit, jotka polveutuivat Iardanoksen\norjattaresta sekä hallitsivat kaksikymmentäkaksi miespolvea, s.o.\nviisisataaviisi vuotta, niin että poika aina isältään peri hallituksen,\naina Kandauleeseen, Myrsoksen poikaan saakka.\n\n8. Tämä Kandaulespa oli suuresti ihastunut vaimoonsa, ja ihastuksissaan\nhän arveli omistavansa kaikista kauniimman vaimon. Näin hän arveli ja\nylisteli ylenmäärin vaimonsa ihanuutta, myöskin Daskyloksen pojalle\nGygeelle, joka Kandauleen henkivartijoista enimmin nautti hänen\nsuosiotaan ja jolle hänen oli tapana uskoa tärkeimmät asiansa. Jonkun\najan kuluttua -- sallimus oli näet määrännyt, että Kandauleen piti\nkäymän onnettomasti -- tämä lausui Gygeelle näin: \"Gyges, minusta\ntuntuu kuin sinä et uskoisi minua, kun puhun vaimoni ihanuudesta, ja\novathan ihmisten korvat vähemmän herkät uskomaan kuin heidän silmänsä.\nLaita sen vuoksi niin, että saat nähdä hänet alastomana.\" Mutta Gyges\nhuudahti ääneen ja virkkoi: \"minkä ymmärtämättömän sanan, valtias,\nlausut, kun käsket minua katselemaan valtiatartani alastomana?\nRiisuuhan nainen yltään kainoutensa samalla kertaa kuin pukunsa. Jo\naikoja sitten ovat ihmiset keksineet viisaita mietelmiä, joista tulee\nottaa oppia; ja näitten joukossa on tämä yksi: katsokoon kukin omaansa.\nMinä kyllä uskon hänen olevan kaikista naisista kauniimman ja pyydän\nsinua, ettet vaatisi säädyttömiä.\" Näin hän siis vastusteli peläten,\nettä hänelle siitä koituisi turmiota, mutta toinen vastasi näin: \"ole\nlevollinen, Gyges, äläkä pelkää, että minä näin puhelen koetellakseni\nsinua tai että vaimoni puolelta sinua kohtaisi jokin vaurio. Sillä minä\ntulen ennakolta järjestämään asian niin, että hän ei edes saa\ntietääkään sinun nähneesi hänet. Minä aion nimittäin asettaa sinut\nmakuuhuoneeseemme, avatun oven taakse. Heti kun minä olen tullut\nsisälle, saapuu myös vaimoni makuulle. Lähellä sisäänkäytävää on tuoli.\nSinne hän riisuessaan vaatekappaleensa asettaa ne yksitellen, joten\nsinä saat tilaisuuden kaikessa rauhassa katsella häntä. Mutta silloin\nkun hän tuolin luota käy vuoteen ääreen, ja sinä joudut hänen selkänsä\ntaakse, niin laita niin, ettei hän saa nähdä sinua kulkiessasi ovesta\nulos.\" Koska Gyges siis ei voinut päästä asiasta, niin hän suostui.\nMutta kun Kandaules arveli, että oli aika käydä makuulle, niin hän vei\nGygeen huoneeseensa, ja kohta senjälkeen saapui myös vaimo. Hän tuli\nsisään ja asetti vaatteensa paikoilleen, ja silloin Gyges sai ihailla\nhäntä. Kun Gyges sitten vaimon mennessä makuulle joutui tämän selän\ntaakse, hän pujahti tiehensä ja läksi ulos. Mutta hänen mennessään ulos\nvaimo huomasikin hänet. Vaan älyten, että se oli tapahtunut miehensä\ntoimesta, hän ei huudahtanut, vaikka olikin häpeissään, ja tekeytyi\nniinkuin ei olisi huomannut, mutta mietti mielessään kostoa\nKandauleelle. Sillä lyydialaisten, samoin kuin miltei kaikkien\nmuidenkin barbarien kesken, tuottaa yksin miehellekin suurta häpeätä,\njos hänet nähdään alastomana.\n\n11. Sillä kertaa kuningatar ei ilmaissut mitään, vaan pysyi alallaan.\nMutta heti kun päivä valkeni, hän käski niitä palvelijoistaan, joiden\nhuomasi olevan itselleen uskollisimmat, olemaan valmiina ja kutsutti\nluokseen Gygeen. Tämä tulikin käskystä siinä luulossa, että kuningatar\nei tiennyt mitään tapahtumasta. Sillä hänen oli ennenkin ollut tapana\nmennä kuningattaren luo, joka kerta kun tämä kutsui. Mutta kun Gyges\nsaapui, nainen virkkoi näin: \"nyt, Gyges, on sinulla edessäsi kaksi\ntietä, joista annan sinun valita, kumpaako tahdot kulkea. Sinun täytyy\nnäet joko tappaa Kandaules, ottaa minut vaimoksesi ja ruveta\nlyydialaisten kuninkaaksi tai kohta ilman muuta kuolla, jottet vastedes\nkaikessa tottelisi Kandaulesta ja saisi nähdä semmoista, jota sinun ei\ntule nähdä. Sillä totisesti täytyy joko hänen, joka tämän neuvon antoi,\ntai sinun, joka olet nähnyt minut alastomana ja tehnyt semmoista, joka\non säädytöntä, joutuman tuhon omaksi.\" Aluksi Gyges hämmästyi hänen\nsanojaan, mutta sitten hän alkoi rukoilla, ettei kuningatar pakoittaisi\nhäntä tekemään sellaista valintaa. Vaan kun hän ei osannut taivuttaa\nnaista ja näki, että todella oli edessä pakko joko surmata valtias tai\nitse saada muilta surmansa, niin hän päätti itse jäädä eloon ja kysyi\nsiis vielä näin: \"koska sinä pakoitat minut vasten tahtoani tappamaan\nvaltiaani, niin annahan minun myös kuulla, millä tavalla meidän tulee\nkäydä häneen käsiksi.\" Silloin kuningatar keskeyttää häntä näillä\nsanoin: \"Siitä samasta paikasta, mistä hänkin minua näytteli\nalastomana, tulee hyökkäys tehtäväksi, ja hänen kimppuunsa tullaan\nkäymään hänen nukkuessaan.\"\n\n12. Niin pian kuin he olivat sommitelleet salajuonen, yön tultua Gyges\nseurasi naista huoneeseen. Sillä hän ei päässyt asiasta erilleen,\nhänellä kun ei ollut mitään keinoa vapautua siitä, vaan täytyi joko\nhänen tai Kandauleen kuolla. Siinä kuningatar antoi hänelle tikarin ja\npiilotti hänet saman oven taakse, missä ennenkin oli ollut. Ja sitten\nKandauleen levätessä Gyges astui esiin ja tappoi hänet. Ja niin Gyges\nsai sekä vaimon että kuninkuuden. Niinpä hän sai kuninkuuden, ja\nDelfoin oraakeli vahvisti häntä siinä.\n\n13. Sillä kun lyydialaiset panivat pahakseen Kandauleen onnettomuuden\nja olivat aseissa, sopivat Gygeen puoluelaiset ja muut lyydialaiset\nsiitä, että jos oraakeli julistaisi hänet lyydialaisten kuninkaaksi,\nhän saisi hallita, mutta jollei, niin hänen tulisi antaa hallitus\ntakaisin herakleideille. Oraakeli antoikin vastauksen, jonka nojalla\nGyges tuli kuninkaaksi. Sen verran kuitenkin Pytia vielä sanoi, että\nkosto herakleidien puolesta tulee kohtaamaan Gygeen viidettä\njälkeläistä. Tästä lausumasta eivät kuitenkaan lyydialaiset eivätkä\nheidän kuninkaansa yhtään välittäneet, ennenkuin se kävi toteen.\n\n14. Tällä tavoin siis mermnadit saivat itsevaltiuden karkoitettuaan\nherakleidit. Ja tultuaan hallitsijaksi Gyges lähetti Delfoihin useita\nvihkilahjoja, sillä mitä Delfoissa on hopealahjoja, ovat useimmat\nniistä hänen antamiaan; ja paitsi hopeaa hän vihki suunnattoman määrän\nkultaa, josta ansaitsevat eniten muistamista ne luvultaan kuusi\nkultaista sekoitusastiaa, jotka sinne pyhitettiin. Nämä seisovat\nkorintolaisten aarreaitassa ja painavat kolmekymmentä talenttia.\nTosiasiassa kuitenkaan se aarre ei ole korintolaisten valtion, vaan\nKypseloksen, Eetionin pojan, oma. Mainittu Gyges oli Fryygian kuninkaan\nMidaan, Gordioksen pojan, jälkeen ensimäinen barbari, joka, mikäli\ntiedämme, pyhitti vihkilahjoja Delfoihin. Sillä myös Midas pyhitti\nsinne kuninkaallisen istuimensa, jossa hän julkisesti tuomitessaan\nistui, ja kannattaa sitä katsella. Mainittu istuin sijaitsee juuri\nsiinä, missä Gygeen sekoitusastiatkin. Ja tätä kultaa ja hopeaa, jonka\nGyges sinne vihki, delfolaiset pyhittäjän mukaan kutsuvat nimellä\n\"Gygadas\".\n\n15. Päästyään hallitukseen Gyges hyökkäsi sotajoukollaan Miletokseen ja\nSmyrnaan sekä valtasi Kolofonin kaupungin. Vaan jättäkäämme hänet\nsikseen, mainittuamme tämän. Sillä mitään muuta suurtyötä ei hän\nsuorittanut hallitusaikanaan, joka kesti kahdeksanneljättä vuotta.\nSensijaan tahdon mainita Ardyksestä, Gygeen pojasta, joka hallitsi\nGygeen jälkeen. Tämä valloitti Prienen sekä hyökkäsi Miletokseen. Hänen\nhallitessaan Sardeessa saapuivat Aasiaan kimmeriläiset, jotka\npaimentolaisskyytit olivat heidän olinpaikoistaan hätyyttäneet, ja\nvalloittivat Sardeen, paitsi linnaa.\n\n16. Ardyksen hallittua yhdeksänviidettä vuotta seurasi hallituksessa\nArdyksen poika Sadyattes, joka hallitsi kaksitoista vuotta, ja\nSadyatteen jälkeen Alyattes. Tämä soti Kyaxaresta, Deiokeen\njälkeläistä, ja meedialaisia vastaan, ajoi kimmeriläiset ulos Aasiasta,\nvalloitti Smyrnan, joka oli saanut asujaimensa Kolofonista käsin, ja\nhyökkäsi Klazomenaihin. Tämän asukkaista hän ei kuitenkaan suoriutunut\nsillä tavoin kuin olisi suonut, vaan kärsi suuren tappion. Muista\ntoimista, mitkä hän hallituksessa ollessaan suoritti, ansaitsevat\nseuraavat enimmin kertomista.\n\n17. Hän ryhtyi miletolaisia vastaan sotaan, minkä oli perinyt isältään.\nNiinpä hän vei sotajoukkonsa Miletosta vastaan ja piiritti sitä\nseuraavalla tavalla. Aina milloin vilja pelloilla oli tuleentunut, hän\nhyökkäsi sotajoukkoineen maahan. Ja sotaan hän marssi pillien,\nharppujen ja nais- sekä mieshuilujen tahdin mukaan. Mutta niin pian\nkuin hän saapui Miletoksen alueelle, ei hän hajoittanut eikä polttanut\ntaloja maaseudulla tai kiskonut niistä pois ovia, vaan jätti ne\nseisomaan paikoilleen. Sensijaan hän aina hävitti puut ja viljan maasta\nja läksi sitten takaisin. Sillä miletolaiset vallitsivat merellä, joten\nlyydialaisten sotajoukolla ei ollut mitään hyötyä piirityksestä.\nAsumuksia taas lyydialainen siitä syystä ei hävittänyt, että\nmiletolaisilla olisi, mistä lähtisivät kylvämään ja muokkaamaan maata,\nja hänellä itsellään, kun he tekisivät maatöitä, olisi hyökätessään\njotain ryöstettävääkin.\n\n18. Näin menetellen hän soti yksitoista vuotta, joiden kuluessa\nmiletolaiset kärsivät kaksi suurta tappiota, toisen kerran\ntaistellessaan omassa maassaan Limeneionissa, toisen kerran\nMaiandroksen kedolla. Kuutena näistä yhdestätoista vuodesta hallitsi\nlyydialaisia vielä Sadyattes, joka myös siihen aikaan hyökkäsi\nsotajoukkoineen Miletoksen alueeseen. Hän se myös oli, joka oli sodan\nalkanut. Niinä viitenä vuotena sitävastoin, jotka seurasivat noita\nkuutta, kävi sotaa Sadyatteen poika Alyattes, joka, kuten ennenkin olen\nosoittanut, oli isältään perinyt sodan ja uurasti sitä innolla.\nMiletolaisia avustivat tässä sodassa ioonilaisista ainoastaan\nkhiolaiset. Nämä tekivät vastapalveluksen antamalla takaisin saman\nsamasta. Sillä aikaisemmin miletolaiset olivat auttaneet khiolaisia\nsodassa erythraialaisia vastaan.\n\n19. Mutta kun kahdentenatoista vuotena sotajoukko oli virittänyt laihon\ntuleen, kävi niin, että sattui seuraava tapaus. Heti kun laiho oli\nsyttynyt, se tuulen ajamana sytytti niinkutsutun assessolaisen Atenen\ntemppelin; ja temppeli syttyi ja paloi poroksi. Aluksi ei siitä sen\nenempää välitetty, mutta sotajoukon tultua Sardeeseen Alyattes\nsairastui. Kun tauti kävi pitkällisemmäksi, hän lähettää Delfoihin\ntiedustelijoita, joko sitten jonkun toisen neuvosta tai koska itsekin\nkatsoi hyväksi lähettää kysymään jumalan mieltä taudin johdosta. Heidän\ntultuaan Delfoihin Pytia ei sanonut antavansa vastausta heille,\nennenkuin uudelleen rakentaisivat sen Atenen temppelin, jonka olivat\npolttaneet Assessoksessa, Miletoksen alueella.\n\n20. Tiedän että niin tapahtui, koska olen sen kuullut delfolaisilta.\nMiletolaiset taas lisäävät tähän, että kun Periandros, Kypseloksen\npoika, joka oli hyvin läheinen kestiystävä Miletoksen silloiselle\nhallitsijalle Thrasybulokselle, kuuli Alyatteelle annetun\noraakelinvastauksen, niin hän lähetti sanansaattajan ilmoittamaan\nasiasta, jotta tämä ennakolta tietäisi siitä ja siten voisi ryhtyä\nneuvoon käsilläolevan tapauksen varalle.\n\n21. Näin miletolaiset puolestaan kertovat tapahtuneen. Niin pian kuin\nsiis tämä oli ilmoitettu Alyatteelle, hän kohta lähetti kuuluttajan\nMiletokseen ja tahtoi tehdä välirauhan Thrasybuloksen ja miletolaisten\nkanssa, siksi aikaa kuin hän rakentaisi temppelin. Lähetti meni siis\nMiletokseen, mutta Thrasybulos, joka ennakolta tarkoin tunsi koko jutun\nja tiesi, mitä Alyattes aikoi tehdä, sommittelee seuraavan juonen.\nKaiken sen viljan, mitä kaupungissa oli sekä hänen omaansa että\nyksityisten, hän keräsi kokoon torille ja julisti miletolaisille, että\nsittenkuin hän antaisi merkin, he kaikki joisivat ja mässäisivät\ntoistensa kanssa.\n\n22. Tämän Thrasybulos teki ja julisti siinä tarkoituksessa, että\nsardeelainen airut saisi nähdä suuren viljaläjän kaadettuna torille ja\nihmisten viettävän hyviä päiviä sekä ilmoittaisi siitä Alyatteelle. Ja\nnäin tapahtuikin. Sillä kun airut sen nähtyään ja asiansa esitettyään\nThrasybulokselle, oli lähtenyt pois Sardeeseen, saatiin, kuten minä\nolen kuullut, juuri tästä syystä, eikä mistään muusta, aikaan sovinto.\nAlyattes näet, joka luuli viljanpuutteen Miletoksessa olevan ankaran ja\nväestön äärimäiseen kurjuuteen saakka nääntyneen, kuulikin Miletoksesta\npalaavalta kuuluttajalta päinvastaisia tietoja kuin minkälaiseksi itse\narveli asianlaidan. Senjälkeen tehtiin sotivien kesken sovinto sillä\nehdolla, että he olisivat toistensa kestiystäviä ja liittolaisia;\nAlyattes taas rakensi Atenelle Assessokseen kaksi temppeliä yhden\nsijasta ja toipui itse taudistaan. Niin kävi Alyatteen sodan\nmiletolaisia ja Thrasybulosta vastaan.\n\n23. Mainittu Periandros, joka ilmaisi Thrasybulokselle\noraakelinvastauksen, oli Kypseloksen poika ja hallitsi Korintosta.\nHänen hallitessaan sattui, niinkuin korintolaiset kertovat -- ja heidän\nkanssaan pitävät lesbolaiset yhtä -- mitä suurin ihme: delfinin selässä\noli nimittäin Tainaroniin saapunut methymnalainen Arion, joka oli\netevimpiä silloisia kitaransoittajia ja, mikäli me tiedämme,\nensimäinen, joka sepitti, nimitti ja esitti dityrambeja Korintoksessa.\n\n24. Kerrotaan että tämä Arion, joka enimmän ajan oleskeli Periandroksen\nluona, sai halun purjehtia Italiaan ja Sisiliaan; ja ansaittuaan siellä\nsuuria summia hän tahtoi palata takaisin Korintokseen. Niinpä hän läksi\nliikkeelle Taraksesta [s.o. Tarentumista], ja koska eniten luotti\nkorintolaisiin, hän vuokrasi laivan, jonka miehistö oli Korintoksesta.\nMutta ulapalla merimiehet alkoivat väijyä Arionin henkeä ja päättivät\nviskata hänet mereen siten saadakseen hänen rahansa. Sen havaittuaan\nArion rupesi rukoilemaan, jätti heille rahansa ja pyysi vain saada\npitää henkensä. Mutta eipä hän kuitenkaan saanut heitä taivutettua,\nvaan laivamiehet käskivät häntä joko surmaamaan itsensä, jolloin saisi\nhautauksen maalla, tai hetimmiten hyppäämään mereen. Uhkauksista pulaan\njoutunut Arion pyysi, että he, jos hyväksi katsoisivat, sallisivat\nhänen täydessä juhlapuvussa tuhdolla seisten esittää laulua. Ja laulun\nlaulettuaan hän lupasi surmata itsensä. Niinpä heissä heräsi halu\nkuulla maailman parasta laulajaa, ja he väistyivät peräkeulasta laivan\nkeskiosaan. Mutta Arion pukeutui täyteen juhlapukuunsa, tarttui\nkitaraan ja lauloi tuhdolla seisten korkean veisun alusta loppuun. Vaan\nvirren päättyessä hän heittäytyi mereen sellaisenaan, täydessä\njuhlapuvussaan. Ja merimiehet purjehtivat Korintokseen, mutta Arionin\nkerrotaan delfinin ottaneen selkäänsä ja vieneen Tainaroniin. Sinne hän\nastui maihin ja läksi puvussaan Korintokseen; ja saavuttuaan perille\nhän kertoi koko tapauksen. Mutta Periandros ei uskonut, vaan piti\nArionia vartioituna eikä laskenut häntä minnekään; kuitenkin hän piti\nsilmällä laivamiehiäkin. Kun nämä siis tulivat saapuville, hän kutsutti\nheidät luokseen ja tiedusteli, oliko heillä jotain kerrottavaa\nArionista. He väittivät hänen olevan turvassa Italiassa ja jättäneensä\nhänet hyvissä voimissa Tarakseen. Mutta silloin juuri ilmestyikin\nArion, sellaisena kuin oli mereen hypätessään. Hämmennyksissään eivät\nmerimiehet nyt enää voineet kieltää asiaa, koska se oli näytetty\ntoteen. Näin korintolaiset ja lesbolaiset puolestaan kertovat, ja vielä\nnyt on Tainaronissa Arionin vaskinen vihkilahja; se ei ole varsin suuri\nja kuvaa delfinillä ratsastavaa miestä.\n\n25. Sittemmin Alyattes, lopetettuaan sodan miletolaisia vastaan, kuoli,\nhallittuaan viisikymmentäseitsemän vuotta. Hän oli toinen tämän huoneen\njäsen, joka Delfoihin pyhitti vihkilahjan. Taudista parantuneena hän\nnimittäin vihki suuren hopeisen sekoitusastian ynnä juotetun\nrautajalustan, mikä ennen kaikkia vihkilahjoja Delfoissa kannattaa\nkatsomista, ja on khiolaisen Glaukoksen tekoa, hänen, joka yksin\nkaikista ihmisistä on keksinyt raudan juottamisen.\n\n26. Alyatteen kuoltua seurasi hallituksessa Alyatteen poika Kroisos,\nollessaan kolmenkymmenenviiden vuoden ikäinen. Hän se oli, joka\nhyökkäsi helleenien ja niistä ensiksi efesolaisten kimppuun. Tällöin\nefesolaiset hänen piirittäminään pyhittivät kaupunkinsa Artemiille,\nkiinnittämällä nuoran temppelistä muuriin. Vanhan kaupungin, jota\nsilloin piiritettiin, ja temppelin väliä on seitsemän stadionia.\nEfesolaisten kimppuun siis Kroisos ensiksi hyökkäsi, mutta sitten\nvuoron perään kaikkien ioonilaisten ja aiolilaisten, syyttäen mitä\nmistäkin ja esittäen suurempia syytöksiä niitä vastaan, joita vastaan\nsaattoi keksiä suurempia syytöksiä, mutta toisia vastaan esittäen myös\njoutavia asioita.\n\n27. Niin pian kuin nyt siis Aasiassa asuvat helleenit olivat\npakoitetut suorittamaan veroa, niin Kroisos päätti rakentaa laivoja ja\nkäydä käsiksi saarelaisiin. Kun hänellä oli kaikki valmiina\nlaivanrakentamiseen, kerrotaan prieneläisen Biaan tai toisten mukaan\nmytileneläisen Pittakoksen saapuneen Sardeeseen. Kun silloin Kroisos\nkysyi, mitä uutta Hellaasta kuului, niin hän lausui seuraavalla tavalla\nja lopetti siten laivanrakentamisen: \"Oi kuningas, saarelaiset\npestaavat kymmenentuhatta ratsumiestä, ja aikovat lähteä sotaretkelle\nSardeeseen ja sinua vastaan.\" Siinä luulossa, että hän puhui totta,\nKroisos virkkoi: \"jospa jumalat johdattaisivat saarelaisten mieleen\ntämän, että hevosilla tulisivat lyydialaisten lapsia vastaan.\" Mutta\ntoinen keskeytti sanoen: \"oi kuningas, hartaastipa näytät haluavan\ntavata saarelaisia ratsain mannermaalla, ja toivosi on luonnollinen.\nMutta mitä muuta luulet saarelaisten haluavan, kuin että, heti kun\nkuulivat sinun aikovan heidän varalleen rakentaa laivoja, soivat\ntapaavansa lyydialaiset merellä, kostaakseen sinulle mannermaalla\nasuvien helleenien puolesta, joita sinä pidät orjuudessa?\" Tuo\njohtopäätös kuuluu kovasti huvittaneen Kroisosta, ja koska\ntoinen tuntui puhuvan sattuvasti, hän totteli tätä ja lakkasi\nlaivanrakentamisesta. Ja niin hän solmi kestiystävyysliiton saarilla\nasuvien ioonilaisten kanssa.\n\n28. Jonkun ajan kuluttua olivat melkein kaikki Halys-joen tällä puolen\nolevat kansat kukistetut. Sillä paitsi kilikialaisia ja lykialaisia\nKroisos oli laskenut valtansa alle kaikki muut.\n\n29. Sittenkuin siis nämä olivat kukistetut, saapui rikkautensa huipulla\nolevaan Sardeeseen kaikkien muiden Hellaan viisasten miesten muassa,\nmitä siihen aikaan sattui olemaan, ja miten mikin heistä milloinkin\ntuli, myöskin atenalainen Solon, joka atenalaisten käskystä oli\nlaatinut lakeja ja sitten oleskeli kymmenen vuotta ulkomailla, jonne\noli matkustanut maailmaa katsomaan, jottei hänen olisi pakko purkaa\njotain laatimistaan laeista. Sillä itse eivät atenalaiset kyenneet sitä\ntekemään, he kun suurilla valoilla olivat sitoutuneet kymmenen vuotta\nnoudattamaan niitä lakeja, joita Solon heille säätäisi.\n\n30. Tästä syystä sekä katsellakseen maailmaa Solon saapui Egyptiin\nAmasiin luo ja niin myös Sardeeseen Kroisoksen tykö. Hänen tultuaan\nsinne Kroisos kestitsi häntä hovissaan. Mutta kolmantena tai neljäntenä\npäivänä palvelijat Kroisoksen käskystä kuljettivat häntä ympäri\naarreaitoissa ja näyttelivät hänelle kaikkea, mikä oli suurta ja\näveriästä. Kun hän oli kaikki nähnyt ja katsellut, mikäli siihen oli\ntilaisuutta, Kroisos virkkoi näin: \"atenalainen kestiystävä, meidän\nkuuluviimme on tullut paljon puhetta viisaudestasi ja matkoistasi, ja\nettä muka viisauden rakkaudesta olet kulkenut maita mantereita. Nyt\nsiis minussa on herännyt halu kysyä, kenenkä olet nähnyt olevan\nkaikista ihmisistä onnellisimman.\" Näin hän kysyi siinä luulossa, että\nitse muka oli onnellisin ihminen. Ollenkaan imartelematta, vaan\ntotuuden mukaisesti, Solon lausuu: \"oi kuningas, atenalaisen\nTelloksen.\" Hämmästyneenä lausunnosta Kroisos kysyi kiihkeästi: \"missä\nkohden siis katsot Tellosta onnellisimmaksi?\" Hänpä virkkaa:\n\"ensiksikin Tellos eli onnellisessa valtiossa ja hänellä oli kauniita\nja hyviä lapsia ja hän sai nähdä heille kaikille syntyvän lapsia ja\nkaikkien jäävän eloon. Toiseksi hänellä oli meidän oloihimme nähden\nhyvä toimeentulo, ja vihdoin muodostui hänen elämänsä loppu mitä\nloistavimmaksi. Kun näet Eleusiissä oli syttynyt taistelu atenalaisten\nja heidän naapuriensa kesken, niin hän riensi avuksi, ajoi viholliset\npakosalle ja sai mitä kauniimman kuolon; ja atenalaiset hautasivat\nhänet valtion kustannuksella siihen paikkaan, mihin oli kaatunutkin, ja\nkunnioittivat häntä suuresti.\"\n\n31. Niin paljon onnellista Telloksesta kertomalla Solon vain yllytti\nKroisosta. Niinpä tämä kysyi, ketä hän katsoi toiseksi Telloksen\njälkeen, varmasti arvellen tulevansa ainakin toiselle sijalle. Mutta\nSolon vastasi: \"Kleobista ja Bitonia. Näillä näet, jotka syntyperältään\nolivat argolaisia, oli riittävä toimeentulo ja sen lisäksi tällaiset\nruumiinvoimat: molemmat olivat yhtäläisesti saaneet palkintoja\nkilpailuissa, ja kerrotaanpa heistä myös seuraava tarina. Argolaiset\nviettivät Hera-juhlaa, ja nuorukaisten äidin täytyi ehdottomasti ajaa\npyhättöön, mutta härät eivät ajoissa saapuneet pellolta. Kun siis aika\npakoitti, nuorukaiset itse astuivat ikeen alle ja vetivät vaunuja,\njoissa heidän äitinsä kulki; ja suoritettuaan neljäkymmentäviisi\nstadionia he saapuivat pyhättöön. Sittenkuin he olivat tämän tehneet,\nja koko kansanjoukko oli heidät nähnyt, osoitti heidän suhteensa\njumala, että ihmisen on paljoa parempi kuolla kuin elää. Argolaiset\nnäet ympäröivät nuorukaisia ja onnittelivat heitä heidän\nruumiinvoimiensa vuoksi, argottaret taas äitiä, että oli sellaisia\nlapsia saanut. Mutta äiti, ylen iloisena sekä heidän teostaan että\nmaineestaan, seisahtui jumalankuvan eteen ja rukoili, että jumalatar\nantaisi hänen lapsilleen Kleobiille ja Bitonille, jotka olivat hänelle\nniin suurta kunniaa tuottaneet, sen, minkä saavuttaminen ihmiselle on\nparasta. Tämän jälkeen uhrattuaan ja aterioituaan nuorukaiset panivat\nmaata itse pyhättöön eivätkä enää sen koommin nousseet, vaan päättivät\nnäin päivänsä. Mutta argolaiset teettivät heidän kuvansa ja pystyttivät\nne Delfoihin, koska olivat olleet miesten parhaimmat.\"\n\n32. Solon siis antoi näille toisen sijan onnellisuudessa. Mutta Kroisos\nvirkkoi kiivastuneena: \"oi atenalainen vieras, entä meidän onnemme,\nonko se sinusta niin mitätön, ettet ole katsonut meitä edes yksityisten\nmiesten vertaisiksi?\" Hänpä vastasi: \"oi Kroisos, sinä kysyt\ninhimillisten seikkojen suhteen minua, joka tiedän, että kaikki\njumaluus on kateellista ja epävakaista. Sillä pitkän ajan kuluessa\njoutuu näkemään paljon sellaista, jota ei tahdo, ja paljon myös\nkärsimään. Minä asetan nimittäin seitsemänkymmentä vuotta\nihmiselämän rajaksi. Nämä seitsemänkymmentä vuotta tekevät\nkaksikymmentäviisituhattakaksisataa päivää, lukuunottamatta\nkarkauskuukausia. Ja jos yhdellä kuukaudella pitennetään joka toinen\nvuosi, jotta vuodenajat sattuisivat oikealle kohdalleen, niin saadaan\nseitsemällekymmenelle vuodelle tulevia karkauskuukausia kolmekymmentä\nviisi ja näistä kuukausista syntyviä päiviä tuhattaviisikymmentä.\nKaikista näistä päivistä, joita, sijoitettuina seitsemällekymmenelle\nvuodelle, on kaksikymmentäkuusituhatta kaksisataaviisikymmentä, ei\ntoisena päivänä tapahdu vallan samaa kuin toisena. Näin siis, oi\nKroisos, on ihminen kokonaan sattumaa. Minä näen kyllä, että sinä olet\nerinomaisen rikas sekä hallitset useita ihmisiä; mutta sitä, mitä\nminulta kysyit, en saata vielä sinusta sanoa, ennenkuin olen kuullut\nkauniisti lopettaneesi elämäsi. Sillä eihän upporikas ole onnellisempi\nsitä, jolla on päiväksi, ellei se kohtalo samalla seuraa, että hän\nkaikin puolin suotuisassa tilassa hyvästi päivänsä päättää. Sillä monet\npohatat ovat onnettomat, ja monet, joilla on kohtalainen toimeentulo,\nonnelliset. Ja ylen äveriäs, mutta onneton, voittaa kahdessa kohden\nhyväosaisen, mutta jälkimäinen monessa kohden edellisen. Edellinen voi\nkyllä helpommin tyydyttää haluaan ja kantaa suurta kohtaavaa tappiota,\nmutta jälkimäinen on seuraavissa kohdin hänestä edellä. Tosin hän ei\nsaata samalla tavalla kuin toinen kestää tappiota ja tyydyttää haluaan,\nmutta tästä suojelee häntä hänen hyvä kohtalonsa; sensijaan hänessä ei\nole ruumiillisia vikoja eikä tauteja, hän on vapaa onnettomuuksista,\nhänellä on hyviä lapsia, ja kaunis ulkomuoto. Jos hän tämän lisäksi\nvielä hyvin päättää päivänsä, on hän juuri tuo, jota sinä etsit, ja\njoka ansaitsee onnellisen nimen. Mutta ennenkuin ihminen kuolee, tulee\npidättyä arvostelusta eikä vielä kutsua häntä onnelliseksi, vaan\nhyväosaiseksi. Nytpä on mahdotonta, että yksi ihminen voisi kaikkia\nnäitä etuja yhdistää, samoinkuin ei mikään maa riitä tarjoamaan kaikkea\nitselleen, vaan yhtä sillä on, mutta tarvitsee toista; ja se, jolla on\nuseimmat edut, on paras. Niin myös ei ihmisyksilökään semmoisenaan ole\nkylliksi itselleen; sillä yhtä hänellä on, mutta toista hän tarvitsee.\nJoka siis omistaa enimmät näistä eduista ja tekee sitä lakkaamatta sekä\nsitten toivomustensa mukaan päättää päivänsä, hän, oi kuningas, minusta\non oikeutettu kantamaan tätä nimeä. Tulee nimittäin aina katsoa, minkä\nlopun mikin asia saa; sillä monet, joille jumala on vilaukselta\nnäyttänyt onnea, hän on myöhemmin perinjuurin nujertanut.\"\n\n33. Tämän sanottuaan ei Solon tietenkään enää pysynyt Kroisoksen\nsuosiossa, vaan piittaamatta hänestä vähääkään tämä lähetti hänet\nluotaan menemään pitäen häntä kovin typeränä, koska, jättämällä sikseen\nkäsilläolevan hyvän, käski pitää silmällä joka asian loppua.\n\n34. Mutta Solonin lähdettyä kohtasi Kroisosta jumalan puolelta suuri\nrangaistus, nähtävästi siitä syystä, että hän piti itseään\nonnellisimpana kaikista ihmisistä. Sillä heti senjälkeen hän\nnukkuessaan näki unen, joka hänelle totuudenmukaisesti ilmaisi ne\nonnettomuudet, jotka tulivat tapahtumaan hänen poikansa suhteen.\nKroisoksella oli nimittäin kaksi poikaa, joista toinen oli viallinen,\nhän kun oli kuuromykkä, mutta toinen ikätoveriensa joukossa kaikissa\nkohdin kaikkien ensimäinen, ja oli hänen nimensä Atys. Niinpä uni\nosoitti Kroisokselle, että hän tulisi kadottamaan tämän Atyksen siten,\nettä hän tulisi haavoittumaan rautaisen peitsenkärjen kautta.\nSittenkuin Kroisos oli herännyt ja itsekseen punninnut asiaa, hän\nsäikähtyneenä unesta otti pojallensa vaimon eikä milloinkaan sen\nkoommin lähettänyt häntä, jonka oli ollut tapana johtaa lyydialaisia\nsotaan, sentapaiseen toimeen. Ja heittokeihäät, peitset sekä kaikki\nsemmoiset aseet, joita ihmiset sodassa käyttävät, hän toimitti pois\nmiestuvista ja ahtoi kamareihin, jottei joku seinälle ripustettu esine\nputoaisi pojan päälle.\n\n35. Mutta kun hänellä juuri oli käsillä poikansa häät, saapuu\nSardeeseen mies, jota oli kohdannut se kova onni, että hänellä oli\nrikoksen tahraamat kädet; muuten hän oli syntyperältään fryygialainen\nja kuninkaallista sukua. Hän saapui Kroisoksen taloon ja pyysi tulla\nmaan tavan mukaan puhdistetuksi, ja Kroisos puhdisti hänet. Ja\npuhdistus tapahtuu lyydialaisilla melkein samalla tavalla kuin\nhelleeneillä. Mutta senjälkeen kuin Kroisos oli suorittanut mitä tapa\nvaati, hän tiedusteli, mistä ja kuka mies oli, näin sanoen: \"oi\nihminen, kuka sinä olet ja mistä päin Fryygiaa saapuen olet tullut\nanomaan minulta turvaa? Minkä miehen tai naisen sinä olet murhannut?\"\nHän vastasi: \"oi kuningas, minä olen Midaan pojan, Gordiaan, poika,\nnimeni on Adrastos, olen vasten tahtoani tullut surmanneeksi oman\nveljeni, jonka vuoksi isäni on minut ajanut pois, ja olen vailla\nkaikkea.\" Kroisos vastasi hänelle näin: \"ystävistä polveudut ja\nystävien luo olet tullut, missä sinulta ei ole puuttuva mitään, niin\nkauan kuin meidän luonamme viivyt. Ja koettamalla kantaa tätä kovaa\nkohtaloa niin keveästi kuin suinkin, voitat itsellesi suurimman edun.\"\n\n36. Niinpä Adrastos eleli Kroisoksen luona. Mutta siihen samaan aikaan\nilmestyi Myysian Olympos-vuorelle aika suuri otus siaksi. Tältä\nvuorelta lähtien se havitteli myysialaisten vainioita, ja useasti\nmyysialaiset menivät ulos sitä vastaan, mutta eivät voineet sille\nmitään pahaa tehdä, vaan kärsivät itse sen puolelta vahinkoa. Viimein\ntulivat myysialaisten lähettiläät Kroisoksen luo ja sanoivat näin: \"oi\nkuningas, mitä suurin otus siaksi on ilmestynyt meidän maahamme, ja se\nturmelee vainioitamme. Sitä emme voi ottaa kiinni, vaikka kuinkakin\nponnistelemme. Nyt siis pyydämme sinua lähettämään meille poikasi ja\nvalionuorukaisia ynnä koiria, karkoittaaksemme sen maasta pois.\" Näin\nhe pyysivät, mutta muistaen unennäköään Kroisos virkkoi näin: \"älkää\nenää mainitko poikaani, sillä en minä tahtoisi lähettää häntä teidän\nmukaanne. Hän on näet äsken nainut ja hänellä on nyt siitä huolta.\nMutta minä tahdon lähettää lyydialaisten valiomiehet ja koko\nkoiraparven ja tulen käskemään niitä, jotka lähtevät, olemaan mitä\ninnokkaimpia yhdessä teidän kanssanne karkoittaakseen eläimen maasta.\"\n\n37. Niin hän vastasi, ja myysialaiset olivat siihen tyytyväiset. Mutta\nsilloin tulee sisään Kroisoksen poika, joka oli kuullut, mitä\nmyysialaiset pyysivät. Kun nyt Kroisos ei sanonut lähettävänsä\npoikaansa heidän myötään, niin nuorukainen sanoi hänelle näin: \"oi\nisäni, kauneinta ja jalointa oli ennen muinoin minusta mennä sotaan ja\nmetsästysretkelle ja siten kunnostaa itseäni; mutta nyt sinä estelet\nminua kumpaisestakin tästä, vaikka et ole minussa huomannut mitään\npelkuruutta tai haluttomuutta. Millä silmin minun nyt tulee näyttäytyä\nkulkiessani torille ja torilta pois? Millaiseksi tulen kansalaisilleni\nnäyttäytymään, millaisena tulee äskennaitu vaimoni minua pitämään?\nMillaisen miehen kanssa hän tulee katsomaan olevansa naimisissa? Anna\nnyt joko minun lähteä metsästykseen, tai vakuuta järkisyillä, että\nminun on parempi tehdä näin.\"\n\n38. Kroisos vastaa täten: \"oi poikani, en minä tätä tee siitä syystä,\nettä olisin sinussa huomannut jotain pelkuruutta tai mitään muuta\nepämiellyttävää, mutta uni, jonka nukkuessani näin, sanoi, että sinä\nolet oleva lyhytikäinen. Sinä tulet nimittäin saamaan tuhosi rautaisen\nkeihäänkärjen kautta. Tähän näkyyn katsoen siis joudutin häitäsi ja\nsenvuoksi en laske sinua tämmöisiin yrityksiin, koettaen jos\nmahdollista varastaa sinua kuolemalta, ainakin niinkauan kuin itse\nelän. Sinähän olet minun ainokainen poikani, sillä tuota toista, joka\non jäänyt kuuloa vaille, en voi lukea omakseni.\"\n\n39. Nuorukainen vastaa näin: \"on anteeksi annettavaa, oi isä, että\nminun suhteeni olet niin varovainen, kun olet sellaisen näyn nähnyt.\nMutta on kohtuullista, että minä sanon sinulle sen, mitä et ymmärrä,\nvaan mikä sinulta on jäänyt huomaamatta. Sinä väität siis unen\nsanoneen, että tulisin kuolemaan rautaisen keihäänkärjen kautta. Mutta\ntuolla sialla, millaiset kädet sillä on, mikä semmoinen rautapeitsi\nsillä on, jota sinä pelkäät? Jos uni olisi sanonut, että tulisin\nkuolemaan hampaan tai jonkun muun hampaalta näyttävän esineen kautta,\nsilloin tulisi sinun tehdä se, minkä teet. Mutta nytpä olikin puhe\nkeihäästä. Koska siis meillä ei ole taistelua miehiä vastaan, niin\npäästä minut menemään.\"\n\n40. Kroisos vastaa: \"oi poikani, sinä tavallaan voitat minut\nselittäessäsi unennäön tarkoituksen. Niinpä minä siis sinun voittamana\nmuutan mieleni ja päästän sinut menemään metsästykseen.\"\n\n41. Näin puhuttuaan Kroisos noudatti luoksensa fryygialaisen\nAdrastoksen ja tämän tultua sanoi hänelle näin: \"Adrastos, kun tyly\nkohtalo, josta kyllä en sinua moiti, oli sinut masentanut, minä\npuhdistin ja otin sinut vastaan asuntooni, jossa vieläkin olet, ja olen\ntarjonnut sinulle kaiken ylläpitosi. Nyt siis, koska olet velvollinen\nhyvillä töillä palkitsemaan minua, joka ensin olen sinua kohtaan tehnyt\nhyviä töitä, pyydän sinua rupeamaan poikani vartijaksi, kun hän lähtee\nmetsästämään, jotteivät tiellä jotkut pahantekijät ja rosvot ilmestyisi\nja tuhoisi teitä. Sitäpaitsi täytyy sinun myös mennä sinne, missä\nsaatat tulla kuuluisaksi urotöistä, sillä sehän on isänperintösi ja\nonhan sinulla lisäksi voimia.\"\n\n43. Adrastos vastaa: \"oi kuningas, en minä muutoin olisi lähtenyt\ntämmöiseen voitteluun. Sillä ei tällaisen kovan kohtalon kohtaaman sovi\nmennä onnellisten ikätoveriensa joukkoon, eikä ole minulla haluakaan,\nja useista syistä olisin pysytellyt poissa. Mutta nyt, koska sinä sitä\nvaadit, ja tulee tehdä sinulle mieliksi (sillä tuleehan minun palkita\nsinua hyvillä töillä), olen valmis tekemään tämän ja, mikäli vartijasta\nriippuu, voit odottaa poikasi, jota käsket minun vartioimaan,\nvahingoittumatta palaavan.\"\n\n43. Kun Adrastos näin oli vastannut Kroisokselle, niin Adrastos ja Atys\nläksivät matkaan mukanaan valionuorukaisia ja varustettuina koirilla.\nSaavuttuaan Olympos-vuorelle he hakivat eläintä ja löydettyään sen he\nasettuivat piiriin sen ympäri sekä viskasivat heittokeihäänsä sitä\nvastaan. Siinä nyt vieras, juuri hän, joka oli puhdistettu murhasta ja\nnimeltään Adrastos, heittäessään sikaa ei osunutkaan siihen, vaan\ntapasi Kroisoksen poikaa. Kun keihäänkärki näin tähän sattui, kävi unen\nlausuma hänen suhteensa täytäntöön. Ja muuan henkilö juoksi\nilmoittamaan Kroisokselle tapauksen ja saavuttuaan Sardeeseen kertoi\ntälle sekä ottelusta että pojan kohtalon.\n\n44. Kroisos tuli poikansa kuolemasta kovin järkytetyksi ja valitti\nvielä enemmän sitä, että hänet oli murhannut se, jonka itse oli\nmurhasta puhdistanut. Ja kovasta kohtalosta katkerana hän kiivaasti\nhuusi avuksi Zeus Puhdistajaa, ottaen hänet todistajaksi siihen, mitä\nhän vieraan puolelta oli saanut kärsiä, ja kutsui jumalaa sekä\nkotilieden että ystävyysliittojen suojelijaksi. Kotilieden\nsuojelijaksi hän nimitti jumalaa siitä syystä, että ottamalla vastaan\nasuntoonsa vieraan oli tietämättään elättänyt poikansa murhaajaa,\nystävyysliittojen suojelijaksi taas, koska oli saanut pahimman\nvihamiehensä hänestä, jonka oli lähettänyt poikansa vartijaksi.\n\n45. Sen jälkeen saapuivat lyydialaiset kantaen vainajaa, ja hänen\ntakanaan seurasi murhamies. Hän asettui vainajan eteen ja jätti itsensä\nKroisoksen valtaan ojentaen käsiään ja käskien tätä tappamaan hänet\nvainajan päälle. Hän mainitsee edellisestä kovasta kohtalostaan ja\nsanoo, että hän tämän lisäksi vielä on tuhonnut puhdistajansa ja että\nhän ei enää saata elää. Sen kuultuaan Kroisos, vaikka hänellä olikin\nniin suuri kotoinen onnettomuus, sääli Adrastosta ja lausui hänelle:\n\"minä olen, oi vieras, saanut sinulta kaiken hyvityksen, koskapa itse\ntuomitset itsesi kuolemaan. Et sinä yksin ole syypää tähän\nonnettomuuteeni, paitsi mitä tahtomattasi olet tehnyt, vaan kaiketi\njoku jumalista, joka jo aikoja sitten ennakolta ilmaisi mitä tuleman\npiti.\" Kroisos nyt siis hautasi poikansa niinkuin tapa vaati. Mutta\nAdrastos, Gordiaan, Midaan pojan, poika, hän, joka oli joutunut oman\nveljensä murhaajaksi ja murhaajaksi puhdistajansa, tunsi itsensä\nkovaonnisimmaksi kaikista ihmisistä, joita tiesi, ja niin pian kuin\nihmisten hälinä hiljeni haudan ympärillä, hän tappoi itsensä kummulle.\n\n46. Kahden vuoden ajan Kroisos toimetonna istui suuressa murheessa\npoikansa menetyksen johdosta. Mutta kun Kyros, Kambyseen poika, oli\nkukistanut Astyageen, Kyaxareen pojan, ylivallan, ja persialaisten\nmahti kasvoi, teki tämä seikka lopun Kroisoksen murheesta, ja hän alkoi\nmiettiä, saattaisiko hän jollain tavoin taltuttaa persialaisten\nkasvavaa voimaa, ennenkuin se paisuisi liian suureksi. Ja heti kun tämä\najatus hänessä oli herännyt, hän koetteli ennuspaikkoja, sekä\nhelleenein keskuudessa olevia että Libyassa sijaitsevaa, lähettäen\nmitkä minnekin, toiset menemään Delfoihin, toiset Abaihin, fokilaisten\nmaahan, toiset Dodonaan. Jotkut lähetettiin Amfiaraoksen ja\nTrofonioksen luo, toiset Brankhidaihin Miletoksen alueeseen. Nämä\nolivat ne helleeniläiset ennuspaikat, joihin Kroisos lähetti\nsanansaattajia saadakseen neuvoa. Toiset taas hän laittoi Libyaan\nAmmonin luo kysymään oraakelia. Hän lähetti joka taholle ja koetteli,\nmitä ennuspaikat tiesivät, jotta, jos ne tavattaisiin todenperäisiksi,\nhän toistamiseen lähettäisi kysymään, tuliko hänen ryhtyä sotaretkeen\npersialaisia vastaan.\n\n47. Ja lähettäessään lyydialaiset koettelemaan oraakeleita, hän antoi\nheille seuraavan tehtävän. Siitä päivästä alkaen, jolloin he lähtivät\nSardeesta, tuli heidän lukea sata päivää ja sadantena päivänä\ntiedustella oraakeleilta, ja kysyä mitä lyydialaisten kuningas Kroisos,\nAlyatteen poika, juuri silloin sattui tekemään; ja mitä kukin oraakeli\njulisti, se tuli heidän kirjoittaa muistiin sekä ilmoittaa hänelle.\nMitä muut oraakelit puolestaan julistivat, sitä ei kukaan kerro. Mutta\nheti kun lyydialaiset Delfoissa astuivat sisään temppelisaliin\nsaadakseen vastauksen jumalalta ja kysyivät niinkuin käsketty oli,\nvastasi Pytia kuusimittarunossa näin:\n\n    \"Hiekan määrän mä tiedän ja merten matkat ma tunnen,\n    mykkää myös tajuan, puhumattoman kuiskehen kuulen.\n    Kas, kovakilpisen konnan tuoksu mun tuntohon tunki,\n    min lihat parhaillaan kera lampaan vaskessa kiehuu:\n    vaskea alla sen on, myös vaski sen päältäkin peittää.\"\n\n48. Tämän Pytian julistuksen lyydialaiset kirjoittivat muistiin ja\nlähtivät sitten pois Sardeeseen. Ja niin pian kuin muutkin ympäri\nmaailmaa lähetetyt sanansaattajat saapuivat tuoden mukanaan\noraakelinvastaukset, niin Kroisos avasi ja katseli kaikkia\nkirjoituksia. Mutta niistä ei mikään häntä miellyttänyt. Vaan kun hän\nkuuli Delfoin oraakelista tulleen vastauksen, hän heti osoitti siitä\noraakelille kunnioitusta ja uskoi siihen, arvellen että Delfoin\nennuspaikka oli ainoa maailmassa, koska se oli keksinyt mitä hän teki.\nSillä senjälkeen kuin oli lähettänyt tiedustelijat eri oraakelien luo,\nhän otti vaarin sovitusta päivästä, mietti juonen, jota oli mahdoton\nkeksiä ja arvata, ja ryhtyi seuraavaan toimenpiteeseen: hän hakkasi\nkilpikonnan ja lampaan kappaleiksi, keitti itse ne yhdessä vaskisessa\nkattilassa ja asetti päälle vaskisen kannen.\n\n49. Semmoisen oraakelinvastauksen siis Kroisos sai Delfoista. Mutta\nmitä Amfiaraoksen ennuspaikan vastaukseen tulee, en saata sanoa, mitä\nse lausui lyydialaisille, sittenkuin olivat pyhätön luona tehneet mitä\ntapa vaatii -- ei näet siitä ole olemassa kertomusta --, paitsi että\nKroisos katsoi Amfiaraoksenkin omistavan todenperäisen ennuspaikan.\n\n50. Tämän jälkeen hän koetti suurilla uhreilla suostutella Delfoissa\nvallitsevaa jumalaa. Niinpä hän uhrasi uhrieläimiä kolmetuhatta joka\nlajia ja laati suuren rovion sekä poltti poroksi kullalla ja hopealla\nverhottuja makuusohvia, kultamaljoja, purppuravaatteita ja -ihotakkeja,\ntoivoen siten paremmin voivansa voittaa jumalan suosion. Ja kaikille\nlyydialaisille hän antoi käskyn, että he itse kukin uhraisivat sen,\nmitä kullakin oli. Ja niin pian kuin hän oli uhrannut, hän sulatti\nsuunnattoman määrän kultaa ja taotti siitä puolitiilejä, jotka teki\npituudelleen kuuden, leveydelleen kolmen ja korkeudelleen yhden\nkämmenen levyisiksi, luvultaan sataseitsemäntoista. Näistä oli neljä\npuhdasta kultaa, kukin painaen puolenkolmatta talenttia, muut\npuolitiilet taas olivat vaaleata kultaa ja painoivat kaksi talenttia.\nHän teetti myös puhtaasta kullasta leijonan kuvan, jonka paino teki\nkymmenen talenttia. Tämä leijona kuitenkin putosi, silloin kun Delfoin\ntemppeli paloi, puolitiilien päältä -- niiden päällä se nimittäin\nlepäsi -- ja nyt sitä säilytetään korintolaisten aarreaitassa sekä\npainaa puolenseitsemättä talenttia, sillä puolenneljättä talenttia\nsiitä suli pois.\n\n51. Saatuaan tämän kaiken valmiiksi Kroisos lähetti sen Delfoihin ja\nsen mukana seuraavat toiset esineet: kaksi suurensuurta sekoitusastiaa,\nkultaisen ja hopeaisen, joista kultainen seisoi oikealla kädellä\ntemppeliin astuessa, hopeinen vasemmalla. Mutta nämätkin siirrettiin\ntemppelin palon aikana, ja kultainen seisoo klazomenailaisten\naarreaitassa painaen puolenyhdeksättä talenttia ja vielä kaksitoista\nminaa, hopeainen taas sijaitsee temppelin eteisen nurkassa ja vetää\nkuusisataa amforaa, sillä delfolaiset sekoittavat siinä viiniä jumalan\nilmestysjuhlana. Delfolaiset väittävät sen olevan samolaisen\nTheodoroksen tekoa, ja niin minäkin luulen; sillä ei se minusta näytä\nmiltään jokapäiväiseltä teokselta. Edelleen hän lähetti neljä\nhopeatynnyriä, jotka seisovat korintolaisten aarreaitassa, ja pyhitti\nsinne kaksi vihkivesiastiaa, kultaisen ja hopeaisen, joista kultaisessa\non kirjoitus, missä lakedaimonilaiset sanovat sen olevan heidän\nvihkilahjansa, mutta eivät sano siinä oikein. Sillä itse asiassa\ntämäkin on Kroisoksen, ja kirjoituksen on siihen pannut eräs\ndelfolainen, joka tahtoi tehdä lakedaimonilaisille mieliksi; hänen\nnimensä minä kyllä tunnen, mutta en tahdo sitä mainita. Sitävastoin on\nse poika, jonka käden kautta vesi valuu, lakedaimonilaisten antama,\nmutta ei kumpainenkaan vihkivesiastia. Näiden myötä Kroisos lähetti\nuseita vähemmän huomattavia vihkilahjoja, kuten ympyriäisiä hopeasta\nvalettuja kulhoja ja myös kolmenkyynäräisen kultaisen naisenkuvan, jota\ndelfolaiset väittävät Kroisoksen leipojattaren muotokuvaksi. Lisäksi\nhän pyhitti oman vaimonsa kaulakoristeet ja vyöt.\n\n52. Nämät esineet hän lähetti Delfoihin, mutta Amharaokselle, jonka\nurhoollisuudesta ja kärsimyksestä hän oli kuullut, hän pyhitti joka\nkohdasta yhtäläisesti kultaisen kilven ja samoin kokonaan\ntäysikultaisen keihään, missä niin hyvin varsi kuin kärjet olivat\nkullasta. Molempia näitä esineitä on minun aikoihini saakka säilytetty\nTeebassa ja siellä ismenolaisen Apollon temppelissä.\n\n53. Niille lyydialaisille, joitten piti viedä nämä lahjat pyhättöihin,\nKroisos antoi tehtäväksi kysellä oraakeleilta, tuliko hänen lähteä\nsotaretkelle persialaisia vastaan ja koettaa voittaa liittolaisekseen\njonkun kansan sotajoukko. Ja kun lyydialaiset, saavuttuaan niihin\npaikkoihin, joihin heidät oli lähetetty, olivat pyhittäneet\nvihkilahjansa, he kysyivät oraakeleilta sanoen: \"Kroisos, lyydialaisten\nynnä muiden kansojen kuningas, katsoo näitä ainoiksi ennuspaikoiksi\nihmiskunnassa, ja on senvuoksi antanut teille ilmoituksienne arvoisia\nlahjoja ja nyt hän vielä kysyy teiltä, tuleeko hänen lähteä\nsotaretkelle persialaisia vastaan ja koettaa voittaa jonkun kansan\nsotajoukko liittolaisekseen.\" Niin he kysyivät; mutta molempien\nennuspaikkojen lausunnot kävivät yhteen julistaessaan Kroisokselle,\nettä jos hän lähtee sotaretkelle persialaisia vastaan, hän tulee\nhajoittamaan suuren vallan, ja ne neuvoivat häntä liittämään\nystävikseen ne helleeneistä, jotka havaitsisi mahtavimmiksi.\n\n54. Kun nyt Kroisos kuuli ne jumalanlauseet, jotka oli tuotu, hän\nihastui ikihyväksi oraakelinvastausten johdosta, vallan varmasti\ntoivoen tulevansa hajoittamaan Kyroksen valtakunnan. Hän lähetti taasen\nsanan Pythoon [Delfoihin] ja antoi lahjoja delfolaisille, kullekin sata\nkultastateria, otettuaan sitä ennen selville niiden luvun. Delfolaiset\ntaas antoivat tämän sijasta Kroisokselle ja lyydialaisille oikeuden\nensimäiseksi kysyä oraakelilta, vapauden maksuista, etumaiset\nistuinsijat sekä tilaisuuden sille heistä, joka vain tahtoi,\nikipäiviksi tulla delfolaiseksi.\n\n55. Annettuaan delfolaisille nämä lahjat, Kroisos kolmannen kerran\nkysyi oraakelilta, sillä sittenkuin hän kerran oli keksinyt ennuspaikan\ntodenperäisyyden, ei hänellä enää ollut minkäänlaista määrää. Ja\ntiedustellessaan hän kysyi oraakelilta, tulisiko hänen hallituksensa\nkestämään kauan. Silloin Pytia antoi näin kuuluvan vastauksen:\n\n    \"mutta kun kerran meedien herraksi saanut on muuli,\n    silloin, hempeä Lyydian mies, sorarannoille Hermoon\n    väistyös, ällös jää, älä pelkurin nimeä kammoo.\"\n\n56. Kun nämä sanat saapuivat, Kroisos ihastui vielä enemmän, ollen\nsiinä luulossa, ettei milloinkaan miehen sijasta muuli voisi tulla\nmeedialaisten kuninkaaksi, ja ettei niinmuodoin hän itse eivätkä hänen\njälkeläisensä milloinkaan tulisi herkeämään hallitsemasta. Senjälkeen\nhän harkitsi ja tutki, keitä helleeneistä hänen tulisi mahtavimpina\nkoettaa voittaa puolelleen. Ja tutkiessaan hän havaitsi, että\nlakedaimonilaiset ja atenalaiset olivat muita etevämmät, ja olivat\nedelliset doorilaista, jälkimäiset ioonilaista heimoa. Nämä nimittäin\nkävivät kaikkein etevimmistä, ollen alkujaan toinen pelasgilainen,\ntoinen helleeniläinen kansa. Toinen ei ollut vielä milloinkaan lähtenyt\nmaasta ulos, toinen taas oli paljon harhaillut. Sillä Deukalionin\nhallitessa se asui Fthiotismaakunnassa, Doroksen, Hellenin pojan,\naikana taas Ossan ja Olympoksen juurella sijaitsevassa maassa,\nniinkutsutussa Histiaiotiissa. Kun sen Histiaiotiista olivat\nkarkoittaneet kadmolaiset, niin se asui Pindoksessa ja kutsuttiin sitä\nmakednolaiseksi kansaksi. Sieltä taas se siirtyi Dryopiiseen ja\nDryopiista se vihdoin tuli Peloponnesokseen ja sai nimen doorilaiset.\n\n57. Mitä kieltä pelasgit puhuivat, sitä en saata täsmälleen sanoa.\nMutta jos on lupa tehdä johtopäätöstä vielä nyt elävistä pelasgeista,\nnimittäin sekä niistä, jotka asuvat tyrsenien yläpuolella Krestonin\nkaupungissa, muinoin olivat naapureita nyt niinkutsutuille\ndoorilaisille ja asuivat siihen aikaan siinä maassa, jota nykyjään\nkutsutaan Thessaliotiiksi, että niistä pelasgeista, jotka asettuivat\nPlakiaan ja Skylakeeseen Hellespontoksen seuduille ja olivat olleet\natenalaisten naapureina, ja mitä muita pelasgilaisia kaupunkeja on,\njotka ovat nimensä muuttaneet, -- jos näitten nojalla saa tehdä\njohtopäätöstä, niin pelasgit puhuivat barbarikieltä. Jos nyt näin on\nollut laita koko pelasgilaisen heimon, niin Attikan kansa, ollen\npelasgilainen, oppi, siirtyessään helleeniläiseksi, samalla myös toisen\nkielen. Sillä krestonilaiset eivät puhu samaa kieltä kuin mitkään\nheidän nykyisistä naapureistaan, eivätkä sitä tee myöskään\nplakialaiset; mutta keskenään he puhuvat samaa kieltä. Ja selvää on,\nettä he ovat säilyttäneet sen kielileiman, minkä toivat mukanansa\nmainittuihin paikkoihin siirtyessään.\n\n58. Helleeniläinen heimo on minun nähdäkseni syntymästään saakka aina\nkäyttänyt samaa kieltä. Ja erottuaan pelasgilaisesta heimosta, se,\nvaikka oli heikko, vähästä alusta lähtien on kasvanut suureksi\nkansanpaljoudeksi, varsinkin sen kautta, että pelasgilaiset ja monet\nmuut barbarikansat ovat siihen liittyneet. Aiemmin ainakaan ei\npelasgilainen kansa, joka oli barbarinen, milloinkaan ole suuresti\nkasvanut.\n\n59. Näistä kansoista nyt oli attikalainen, kuten Kroisos kuuli,\nPeisistratoksen, Hippokrateen pojan, sortamana, hänen, joka siihen\naikaan oli atenalaisten hallitsijana, ja se oli pilkottuna eri\npuolueisiin. Hippokrateelle, joka yksityisenä miehenä kerran oli\nkatsomassa Olympian kilpaleikkejä, sattui nimittäin kerran suuri ihme.\nHänen teurastettuaan uhrieläimet, alkoivat näet jalustalla seisovat\nkattilat, jotka olivat täynnä lihaa ja vettä, kiehua ja kuohua yli\nreunojensa, vaikkei ollut tulta. Silloin lakedaimonilainen Khilon, joka\nsattui olemaan vieressä ja oli nähnyt ihmeen, neuvoi Hippokratesta\nensiksi olemaan ottamatta itselleen vaimoa, joka synnyttäisi lapsia, ja\ntoiseksi, jos hänellä jo sattui olemaan vaimo, eroamaan hänestä sekä\nvihdoin, jos hänellä sattui olemaan joku poika, hylkäämään tämän. Mutta\nHippokrates ei suostunut noudattamaan tätä Khilonin neuvoa. Niinpä\nhänelle sitten syntyikin Peisistratos, joka, rannikkolais-atenalaisten\nkeskenään riidellessä, edellisten johtajana Megakles, Alkmaionin poika,\njälkimäisten Lykurgos, Aristolaideen poika, keräsi kokoon kolmannen\npuolueen, sillä hänellä oli mielessä itsevaltius. Niinpä hän kokosi\npuoluelaisia, väitti asettuvansa vuoristolaisten johtajaksi ja ryhtyi\nseuraavaan juoneen. Hän haavoitti itseään ja muuliaan, ajoi valjakon\ntorille, ikäänkuin juuri olisi pelastunut vihollisten käsistä, jotka\nmuka olivat tahtoneet tuhota hänet, ja pyysi sen johdosta kansalta\nsaada jotain vartiostoa. Ja koska hän ennen oli kunnostanut itseään\nsotaretkellä megaralaisia vastaan ja oli valloittanut Nisaian sekä\nsuorittanut muita suurtöitä, niin atenalaisten kansa antoi pettää\nitsensä ja valitsi kaupunkilaisista muutamia miehiä sekä antoi ne\nhänelle. Niistä tosin ei tullut Peisistratoksen peitsenkantajia\n[tavallinen henkivartijoiden nimitys], mutta nuijankantajat; sillä\nkädessä puiset nuijat he aina seurasivat hänen takanaan. Nämä nousivat\nyhdessä Peisistratoksen kanssa kapinaan ja saivat haltuunsa linnan.\nPeisistratos hallitsi sitten atenalaisia, lakkauttamatta kuitenkaan\nolemassaolevia virkoja tai säännöksiä, ja hoiti kaupunkia\nvallitsevien asetusten mukaisesti pitäen sitä oivallisessa ja hyvässä\njärjestyksessä.\n\n60. Mutta vähän ajan kuluttua Megakleen ja Lykurgoksen puoluelaiset\nyhtyivät karkoittaakseen hänet. Tällä tavoin siis Peisistratos ensi\nkerran sai haltuunsa Atenan ja jälleen kadotti itsevaltiuden, ennenkuin\nse hänellä vielä oli oikein vankkana. Mutta ne, jotka olivat\nkarkoittaneet Peisistratoksen, riitaantuivat taas uudestaan keskenään.\nSilloin Megakles, puolueensa ahdistamana, kuuluttajan kautta kysyi\nPeisistratokselta, tahtoiko tämä saada hänen tyttärensä vaimokseen\nitsevaltiutta vastaan. Peisistratos hyväksyi ehdotuksen ja suostui\nsiihen mainitulla ehdolla, ja sitten he tehdäksensä hänelle paluun\nmahdolliseksi keksivät toimenpiteen, joka minun mielestäni oli mitä\nyksinkertaisin. Sillä vanhastaan on helleeniläinen kansa eronnut\nbarbarikansasta siinä, että se on ymmärtäväisempi ja suuremmassa\nmäärässä vapaa typerästä yksinkertaisuudesta kuin jälkimäinen; mutta\nnytpä nämä atenalaisten keskuudessa, joitten sanotaan olevan\nsukkeluudessa ensimäiset helleenien joukossa, panivat toimeen tämmöisen\njuonen. Paianian kunnassa oli nimittäin nainen, nimeltä Pye, joka oli\nkolmea sormea vaille neljää kyynärää pitkä ja muuten hyvännäköinen.\nTämän naisen he pukivat täysiin sotatamineisiin, asettivat vaunuihin ja\nneuvoivat, mikä asento hänen tulisi ottaa esiintyäkseen parhaiten\nedukseen. Sitten he ajoivat kaupunkiin, lähetettyään sitä ennen\netujuoksijoina kuuluttajia, jotka, kaupunkiin saavuttuaan puhuivat mitä\noli käsketty, sanoen näin: \"oi atenalaiset, ottakaa suopein mielin\nvastaan Peisistratos, jota Atene on kunnioittanut kaikista ihmisistä\nenimmin, tuomalla hänet itse omaan kaupunkiinsa takaisin\". Näin he\nsanoivat kulkien sinne tänne. Ja kohta levisi maalaiskuntiin huhu, että\nAtene muka tuopi takaisin Peisistratoksen, ja kaupungissa asuvat\nuskoivat naisen olevan itsensä jumalattaren ja osoittivat jumalallista\nkunnioitusta ihmiselle sekä ottivat vastaan Peisistratoksen.\n\n61. Saatuaan takaisin itsevaltiuden mainitulla tavalla Peisistratos\nMegakleen kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti nai Megakleen\ntyttären. Mutta kun hänellä jo oli poikia nuorukaisiässä, ja\nalkmaionidien päällä sanottiin lepäävän kirouksen, niin hän ei tahtonut\nvastanaidusta vaimostaan saada lapsia eikä pitänyt yhteyttä hänen\nkanssaan, kuten tapa on. Aluksi tosin vaimo piti asiaa salassa, mutta\nmyöhemmin hän joko sitten äidin kysellessä tai kysymättä ilmoitti sen\ntälle, ja äiti taas miehelleen. Tämäpä pani kovin pahakseen, että\nPeisistratos niin halveksi häntä. Ja suutuksissaan hän sopi vihansa\npuoluelaistensa kanssa. Mutta Peisistratos, saatuaan tietää, mitä oli\ntekeillä häntä vastaan, väistyi kokonaan maasta, tuli Eretriaan ja\nneuvotteli yhdessä poikiensa kanssa. Ja voitolle pääsi Hippiaan\nmielipide, että piti jälleen koettaa ottaa takaisin itsevaltius. He\nkeräsivät silloin antimia niistä kaupungeista, jotka jossain suhteessa\nolivat vanhassa kiitollisuuden velassa heihin. Ja vaikka monet\ntarjosivat suuria summia, voittivat kuitenkin teebalaiset muut\nrahalahjoillaan. Tämän jälkeen vieri, lyhyesti sanoen, joku aika,\nkunnes heillä oli kaikki valmiina paluumatkaan. Argolaisia tuli palkkaa\nvastaan Peloponnesoksesta, ja heidän luokseen tuli vapaaehtoisesti\nmuuan naxolainen, nimeltä Lygdamis, joka osoitti mitä suurinta\nharrastusta ja toimitti sekä rahaa että väkeä.\n\n62. Niin he läksivät liikkeelle Eretriasta ja saapuivat yhdennentoista\nvuoden kuluessa takaisin. Ensimäinen paikka Attikassa, jonka he\nvaltasivat, oli Marathon. Heidän ollessaan siinä paikassa leirissä\ntulivat sekä heidän kaupungissa asuvat puoluelaisensa että lisäksi\nmaalaiskunnista muita, joille itsevaltius oli rakkaampi kuin vapaus.\nNämä nyt siis kokoontuivat, mutta ne atenalaiset, jotka asuivat\nkaupungissa, eivät ollenkaan välittäneet siitä, niin kauan kuin\nPeisistratos keräsi rahoja, eikä myöhemminkään, kun hän oli saanut\nhaltuunsa Marathonin. Mutta vasta kun kuulivat hänen lähtevän\nMarathonista kaupunkia vastaan, he marssivat häntä torjumaan. He\nmenivät koko sotajoukollaan kotiin palaavia vastaan, Peisistratos taas\nja hänen seuralaisensa läksivät liikkeelle Marathonista, menivät\nkaupunkia kohti, ja tulivat samaan paikkaan, nimittäin pallenelaisen\nAtenen pyhätön luo, sekä asettivat sinne leirinsä vihollisia vastaan,\niskeäkseen heidän kanssaan yhteen. Siellä muuan akarnanilainen\npoppamies, Amfilytos, joka jonkun jumalallisen sallimuksen johdosta\nseisoi lähellä, astui Peisistratoksen luo ja julisti kuusimittarunossa\nnäin kuuluvan ennuslauseen:\n\n    \"verkko jo viskattu on, viritettynä vuottavi nuotta,\n    sinnepä joutuun tonnit ne rientävät kuutamoyössä.\"\n\n63. Näin hän siis haltioissaan Peisistratokselle julisti, ja tämä\nkäsitti ennustuksen ja sanoi uskovansa, mitä hänelle oli julistettu,\nsekä vei sotajoukkonsa taisteluun. Kaupungista tulleet atenalaiset\nolivat tietysti juuri silloin ruvenneet suurukselle, ja suuruksen\njälkeen toiset heistä olivat ryhtyneet noppapeliin, toiset antautuneet\nunen valtaan. Mutta Peisistratos seuralaisineen hyökkäsi atenalaisten\nkimppuun ja ajoi heidät pakoon. Ja heidän ollessaan pakosalla\nPeisistratos keksi mitä ovelimman keinon estääkseen heitä enää\nyhtymästä ja saadakseen heidät pysymään hajallaan. Hän antoi nimittäin\npoikiensa nousta hevosen selkään ja lähetti heidät edelleen, ja\nsaavuttaessaan pakolaiset he sanoivat, niinkuin Peisistratos oli\nkäskenyt, ja kehoittivat heitä olemaan hyvässä uskalluksessa sekä\nmenemään kukin omilleen.\n\n64. Kun atenalaiset tottelivat, Peisistratos siis täten kolmannen\nkerran sai haltuunsa Atenan ja juurrutti itsevaltiutensa\npalkkasoturilaumojen ja rahatulojen avulla, joita kertyi osaksi omasta\nmaasta, osaksi Strymon-virran seudulta, sekä ottamalla panttivangeiksi\nniiden atenalaisten lapsia, jotka olivat pitäneet puoliaan eivätkä heti\nolleet paenneet, ja sijoittamalla ne Naxokseen. Sillä Peisistratos oli\nsodassa senkin laskenut valtansa alle ja uskonut Lygdamiin huostaan.\nLisäksi hän oraakelinlauseiden johdosta puhdisti Delos-saaren ja teki\nsen seuraavalla tavalla. Koko siltä alueelta, joka pyhäköstä näkyi, hän\nkaivatti maasta kuolleet ja siirsi ne toiseen paikkaan Delosta. Niin\nPeisistratos hallitsi itsevaltiaana atenalaisia, atenalaisista taas\nolivat toiset kaatuneet taistelussa, toiset alkmaionidien mukana\npaenneet kotoaan.\n\n65. Sillä kannalla Kroisos kuuli atenalaisten tilan siihen aikaan\nolevan; lakedaimonilaisista taas hän sai tietää, että ne olivat\nvapautuneet suuresta ahdingosta ja olivat jo sodassa päässeet voitolle\ntegealaisista. Sillä Leonin ja Hegesikleen hallitessa Spartassa oli\nlakedaimonilaisilla muissa sodissaan menestystä, mutta vain\ntegealaisten puolelta he kärsivät tappioita. Sitä ennen heillä myös\nmelkein kaikista helleeneistä oli huonoimmat lait ja olivat sekä\ntoisiaan että vieraita kohtaan juroja. Mutta seuraavalla tavalla he\nsaivat hyviä lakeja. Muuan arvossa pidetty spartalainen, Lykurgos, tuli\nDelfoihin, oraakelin tykö, ja heti kun hän astui sisään temppelisaliin,\nlausui Pytia näin:\n\n    \"terve Lykurgo, mun uhkean temppelin luo sinä saavut,\n    rakasna Zeulle ja muillekin kaikille taivahisille,\n    kahdella päällä ma oon, jumalaksiko vai inehmoksi\n    kutsuisin sua, vaan jumalaks' toki luulen, Lykurgo.\"\n\nVielä muutamat kertovat Pytian tämän lisäksi ilmoittaneen hänelle\nspartalaisten nyt voimassaolevan valtiomuodon. Mutta, niinkuin\nlakedaimonilaiset itse kertovat, Lykurgos muka oli tuottanut sen\nKreetasta, ollessaan veljenpoikansa Leoboteen, spartalaisten kuninkaan\nholhoojana. Sillä heti senjälkeen kuin hän oli ruvennut holhoojaksi,\nhän muutti kaikki laitokset ja varoi, ettei niitä rikottaisi.\n\n66. Sillä tavoin lakedaimonilaiset muuttivat olonsa ja saivat hyviä\nlakeja. Ja Lykurgoksen kuoltua he perustivat hänen kunniakseen pyhätön\nsekä kunnioittivat häntä suuresti. Ja kun maa oli hyvä, ja siinä\nlukuisa väestö, he ennen pitkää elpyivät ja alkoivat kukoistaa. Siksipä\nhe eivät enää tyytyneet kuluttamaan aikaansa rauhassa, vaan koska\nuskoivat olevansa voimakkaampia kuin arkadialaiset, he pyysivät Delfoin\noraakelilta saada ottaa koko arkadialaisten maan. Mutta Pytia julisti\nheille näin kuuluvan vastauksen:\n\n    \"Vaaditko Arkadiaa? Sit' en anna, liikoja vaadit.\n    Paljon on terhoja syöviä miehiä Arkadiassa,\n    siitä mi häätävät sun, minähän sitä sulta en kiellä.\n    Annan siis Tegean, sitä polkea tahdissa tanssin\n    saat, ja sen kaunista mittaamaan tulet nuoralla kenttää.\"\n\nKun tämä sanoma tuotiin, niin lakedaimonilaiset pysyttelivät erillään\nmuista arkadialaisista, mutta lähtivät, mukanaan kahleita, sotaretkelle\ntegealaisia vastaan, luottaen petolliseen oraakelinlauseeseen,\nikäänkuin muka tulisivat tekemään tegealaiset orjikseen. Mutta he\njoutuivatkin kahakassa alakynteen, ja ne heistä, jotka otettiin\nvangiksi, saivat tehdä työtä omissa tuomissaan kahleissa ja\nmaanmittausnuoralla mitata tegealaisten kenttää. Ja samat kahleet,\njoihin he olivat kytketyt, ovat vielä minun aikoihini saakka olleet\nsäilössä Tegeassa, missä riippuvat Atene Alean temppelissä.\n\n67. Tässä aikaisemmassa sodassa lakedaimonilaiset yhtämittaa ottelivat\nhuonolla menestyksellä tegealaisia nastaan, mutta Kroisoksen aikana ja\nAnaxandrideen sekä Aristonin hallitessa Lakedaimonissa spartalaiset jo\nolivat päässeet sodassa voiton puolelle. Ja voitolle he olivat päässeet\nseuraavalla tavalla. Koska he aina sodassa kärsivät tappioita\ntegealaisten puolelta, he lähettivät tiedustelijoita Delfoihin\nkysymään, ketä jumalista suostuttamalla he pääsisivät voitolle\ntegealaisista. Ja Pytia antoi heille sen vastauksen, että he sen\ntekisivät, jos maahansa toisivat Agamemnonin pojan, Oresteen, luut\nMutta kun he eivät kyenneet löytämään Oresteen hautaa, he uudestaan\nlähettivät jumalan luo kysymään, missä paikassa Orestes lepäsi. Tätä\nkysyville läheteille Pytia lausui seuraavasti:\n\n    \"Arkadian lakealla on muuan paikka, Tegea,\n    sielläpä puhkuu tuulia kaks' pakon ankaran alla,\n    iskua vastavi isku, on turmio turmion päällä;\n    siin' Agamemnonin poian peittävi hyötysä mantu.\n    Tuon jos haltuhus saat, Tegean heti herraksi pääset.\"\n\nMutta senkin jälkeen kuin lakedaimonilaiset olivat tämän kuulleet, he\nyhtäkaikki olivat kaukana sen löytämisestä, vaikka kaikkialta etsivät,\nkunnes vihdoin Likhas, muuan niistä spartalaisista, joita kutsutaan\n\"hyväntekijöiksi\", sen löysi. Nämä \"hyväntekijät\" ovat kulloinkin\nvanhimmat niistä porvareista, jotka kohdakkoin tulevat astumaan pois\nratsuväenpalveluksesta ja ovat luvultaan viisi joka vuosi. Sinä\nvuotena, jolloin tulevat astumaan pois ratsuväestä, heidät lähetetään\nSpartan valtion puolesta sinne tänne saamatta missään levätä.\n\n68. Näitä miehiä siis oli Likhas, joka Tegeassa löysi haudan, osaksi\nsattumalta, osaksi oman viekkautensa kautta. Kun lakedaimonilaiset\nsiihen aikaan olivat kanssakäymisissä tegealaisten kanssa, hän kerran\ntuli pajaan ja katseli raudan takomista; ja ihmetteli nähdessään,\nkuinka se tapahtui. Huomattuaan hänen ihmettelynsä seppä levätessään\ntyöstään sanoi: \"totta kaiketi, oi lakedaimonilainen vieras, jos olisit\nnähnyt sen, minkä minä, olisit kovasti ihmetellyt, koskapa nyt näin\nkummastelet raudan tekoa. Sillä kun minä tähän pihaani tahdoin tehdä\nitselleni kaivoa, kohtasin seitsemän kyynärän pituisen ruumisarkun. Ja\nkun en voinut uskoa, että milloinkaan on ollut ihmisiä, jotka ovat\nolleet nyt eläviä suurempia, avasin sen ja näin, että ruumis oli yhtä\npitkä kuin arkku. Ja mitattuani sen minä jälleen kaivoin sen maahan.\"\nNäin hän siis kertoi, mitä oli nähnyt, mutta toinen punnitsi hänen\nsanojaan ja teki sen johtopäätöksen, että ruumis oraakelinlauseen\nmukaan olikin Orestes. Ja hän teki johtopäätöksensä seuraavalla\ntavalla. Nähdessään sepän molemmat palkeet hän havaitsi, että nämä\nolivat tuulet, alaisimen taas ja vasaran hän käsitti iskuksi ja\nvastaiskuksi, ja vihdoin rautaa, jota taottiin, turmioksi turmion\npäällä, koska muka rauta on keksitty ihmisen turmioksi. Näin hän päätti\nja tultuaan Spartaan hän ilmoitti lakedaimonilaisille koko seikan. He\ntekivät häntä vastaan valesyytöksen ja karkoittivat hänet maasta pois.\nHän saapui silloin Tegeaan, kertoi onnettomuutensa sepälle ja tahtoi\nvuokrata häneltä talon. Mutta tämä ei siihen suostunut. Vihdoin hän\nkuitenkin sai hänet taivutetuksi ja asettui sinne asumaan. Nyt hän\nkaivoi auki haudan, kokosi luut ja vei ne muassaan Spartaan. Ja joka\nkerran kun molemmat tästä perin mittelivät voimiaan, niin\nlakedaimonilaiset pääsivät sodassa paljon voitolle. Ja jo oli heillä\nenin osa Peloponnesostakin valtansa alle laskettuna.\n\n69. Saatuaan siis tietää tämän kaiken Kroisos lähetti Spartaan\nlähettiläitä, mukanaan lahjoja ja pyytämään liittolaisuutta,\nneuvottuaan sitä ennen niille, mitä heidän tuli sanoa. Tultuaan perille\nhe sanoivat: \"Kroisos, lyydialaisten ynnä muiden kansojen kuningas, on\nlähettänyt meidät ja lausuu näin: 'oi lakedaimonilaiset, koska jumala\non minulle antanut sen orakelinneuvon, että minun tulee tehdä itselleni\nhelleenit ystävikseni, ja olen kuullut teidän olevan etevimmät\nHellaassa, niin minä siis oraakelinlauseen nojalla käännyn teidän\npuoleenne ja tahdon tulla teidän ystäväksenne ja liittolaiseksenne\nvilpittä ja petoksetta'.\" Tämän Kroisos lähettilästensä kautta\njulistutti. Lakedaimonilaiset taas, jotka itsekin olivat kuulleet\nKroisoksen saaman jumalanvastauksen, ihastuivat lyydialaisten tulosta\nja vannoivat heille kestiystävyyttä ja liittolaisuutta. He olivat myös\nkiitollisuuden velassa muutamista hyvistä töistä, joita aiemmin olivat\nsaaneet Kroisoksen puolelta osakseen. Lakedaimonilaiset olivat näet\nlähettäneet Sardeeseen ostamaan kultaa sitä Apollon kuvapatsasta\nvarten, joka nyt sijaitsee Lakonian Thornaxissa. Mutta kun he tahtoivat\nostaa, niin Kroisos antoi sen heille ilmaiseksi.\n\n70. Tämän vuoksi siis lakedaimonilaiset ottivat vastaan\nliittolaisuuden, kuin myös siksi, että Kroisos kaikista helleeneistä\noli juuri heidät valinnut ystävikseen. Niinpä he ensiksi itse\nasettuivat olemaan valmiina, kun hän käskisi, ja toiseksi he teettivät\nja veivät lahjaksi vaskisen sekoitusastian, pitkin ulkoreunaansa täynnä\nkuvia ja suuruudeltaan vetäen kolmesataa amforaa, koska tahtoivat antaa\nKroisokselle vastalahjan. Tämä sekoitusastia ei kuitenkaan saapunut\nSardeeseen, ja syy siihen esitetään kahdella tavalla. Lakedaimonilaiset\nkertovat, että sittenkuin sekoitusastia matkalla Sardeeseen oli tullut\nSamoksen maan kohdalle, purjehtivat muka samoslaiset, jotka olivat\nsiitä saaneet tietää, sotalaivoillaan luo ja ottivat sen pois. Mutta\nsamoslaiset itse taas väittävät, että sittenkuin ne lakedaimonilaiset,\njotka veivät sekoitusastiaa, olivat myöhästyneet ja kuulleet Sardeen\nvalloituksesta ja Kroisoksen vangitsemisesta, he muka olivat myyneet\nsekoitusastian Samoksessa, jolloin yksityiset miehet olivat ostaneet ja\npystyttäneet sen Heran temppeliin. On myös mahdollista, että kun myyjät\nolivat tulleet Spartaan, he olivat sanoneet joutuneensa samoslaisten\nryöstämiksi.\n\n71. Niin nyt oli sekoitusastian laita. Mutta Kroisos erehtyi\noraakelinlauseen suhteen ja teki sotaretken Kappadokiaan, toivoen\nkukistavansa Kyroksen ja persialaisten vallan. Kroisoksen hankkiessa\nsotaanlähtöä persialaisia vastaan antoi muuan lyydialainen, jota jo\nennen pidettiin viisaana, mutta tämän ajatuksensa vuoksi varsinkin sai\nsuuren maineen lyydialaisten kesken -- hänen nimensä oli muuten\nSandanis -- Kroisokselle seuraavan neuvon: \"oi kuningas, sinä hankit\nsotaanlähtöä sellaisia miehiä vastaan, joilla on yllään nahkahousut ja\njoilla koko muukin puku on nahasta, jotka edelleen eivät syö sitä, mitä\ntahtovat, vaan mitä heillä on saatavana, heillä kun on karu maa.\nLisäksi he eivät käytä viiniä, vaan juovat vettä, eikä heillä ole\nviikunoita pureskella eikä mitään muutakaan herkkua. Ensiksi siis, jos\nvoitat, niin mitä sinä heiltä olet ottava pois, kun heillä ei ole\nmitään? Ja toiseksi taas, jos tulet voitetuksi, niin harkitse, mitkä\nedut olet kadottava. Sillä jos he kerran saavat maistaa meidän\nhyvyyksiämme, he takertuvat niihin kiinni, emmekä heistä voi päästä\nirralleen. Minä puolestani ainakin kiitän jumalia, jotka eivät johdata\npersialaisten mieleen lähteä sotaretkelle lyydialaisia vastaan.\" Ei hän\nnäillä sanoilla kuitenkaan vakuuttanut Kroisosta. Itse asiassa\npersialaisilla, ennenkuin olivat kukistaneet lyydialaiset, ei ollut\nmitään ylellistä tai hyvää.\n\n72. Helleenit kutsuvat kappadokialaisia syyrialaisiksi. Nämä\nsyyrialaiset olivat, ennenkuin persialaiset rupesivat hallitsemaan,\nmeedialaisten alamaisia, mutta silloin he olivat Kyroksen. Ja rajana\nmeedialaisen ja lyydialaisen vallan välillä oli Halys-joki, joka\njuoksee Armenian vuoresta kilikialaisten alueen läpi ja virtaa sitten\nniin, että oikealla kädellä ovat matienilaiset, vasemmalla\nfryygialaiset. Sivuutettuaan nämä ja virraten edelleen pohjoista\nkohti eroittaa se toisistaan toiselta puolen syyrialaiset ja\nkappadokialaiset, vasemmalta puolen paflagonit. Siten Halys-joki\nleikkaa poikki melkein koko sen osan Aasiaa, joka on Kyprosta\nvastapäätä olevan meren ja Pontos Euxeinoksen välillä. Tämä alue juuri\non koko sen maan kaula. Siihen väliin menee kevytaseiselta mieheltä\nmatkaa viisi päivää.\n\n73. Kroisos läksi sotaretkelle Kappadokiaa vastaan sekä halusta tähän\nmaahan, hän kun tahtoi liittää sen omaan alueeseensa, että varsinkin\nkoska luotti oraakelinvastaukseen ja halusi kostaa Kyrokselle Astyageen\npuolesta. Kyros, Kambyseen poika, oli nimittäin kukistanut Astyageen,\nKyaxareen pojan, joka oli Kroisoksen vävy ja meedialaisten kuningas. Ja\nKroisoksen vävyksi hän oli tullut seuraavalla tavalla. Parvi\npaimentolaisskyytejä oli puolueriitojen johdosta tunkeutunut Meedian\nalueelle. Meedialaisia hallitsi siihen aikaan Kyaxares, Praorteen\npoika, Deiokeen pojanpoika, joka aluksi kohteli näitä skyytejä hyvin,\nkuten turvananojia ainakin. Niinpä hän piti heitä suuressa arvossa ja\nuskoi heidän huostaansa lapsia, jotta oppisivat heidän kieltään ja\njousella ampumisen taidon. Jonkun ajan kuluttua, jolloin skyytit aina\nkävivät metsästämässä ja sieltä aina toivat jotain, tapahtui myös\nkerran, että eivät mitään saaneet. Kun he tyhjin käsin palasivat, niin\nKyaxares -- hän oli näet, kuten osoittautui, pikaluontoinen -- kohteli\nheitä kovin tylysti ja häpeällisesti. Kärsittyään Kyaxareen puolelta\ntämmöistä kohtelua, joka heistä oli ansaitsematonta, he päättivät\nhakata kappaleiksi erään niistä pojista, jotka heidän luonaan olivat\nopissa, valmistaa hänet aivan niinkuin heidän oli tapana valmistaa\nmetsänriistaa, ja viedä sekä antaa hänet Kyaxareelle, kuten saaliin\nainakin; ja sen annettuaan heidän piti pikimmiten laittautua Alyatteen,\nSadyatteen pojan, luo Sardeeseen. Niin kävikin: Kyaxares ja hänen\nsaapuvilla olevat pöytäkumppaninsa nauttivat tätä lihaa, ja tekonsa\njälkeen skyytit anoivat Alyatteelta turvaa.\n\n74. Kun ei Alyattes luovuttanut skyytejä pois Kyaxareelle hänen\npyytäessään, oli sittemmin syntynyt sota lyydialaisten ja meedialaisten\nkesken viiden vuoden ajaksi, jolloin meedialaiset monasti voittivat\nlyydialaiset, monasti taas lyydialaiset voittivat meedialaiset. Niitten\naikana he myös kerran tavallaan taistelivat yöllä. Sillä sillaikaa kuin\nhe tasaväkisesti jatkoivat sotaa, niin kuudentena vuotena tapahtuneessa\nkahakassa sattui, että taistelun sytyttyä päivä äkkiä muuttui yöksi.\nTämän päivän vaihdon oli miletolainen Thales ennakolta ilmoittanut\nioonilaisille tapahtuvaksi ja asettanut määräajaksi juuri sen vuoden,\njolloin se myös tapahtui. Mutta niin pian kuin lyydialaiset ja\nmeedialaiset näkivät, että oli tullut päivän sijasta yö, he lakkasivat\ntaistelemasta ja rupesivat molemmat innokkaammin puuhaamaan, että\nsaataisiin aikaan rauha. Ja ne, jotka välittivät sovintoa heidän\nkesken, olivat nämä: kilikialainen Syennesis ja babylonilainen\nLabynetos. Nämä olivat ne, jotka myös jouduttivat valallisen liiton\naikaansaamista heidän kesken ja saivat toimeen molemminpuolisen\navioliiton. He taivuttivat näet Alyatteen antamaan tyttärensä Aryeniin\nKyaxareen pojalle Astyageelle. Sillä ilman vahvaa pakkoa eivät\nsopimukset tahdo pysyä vahvoina. Valansa tekevät nämä kansat samalla\ntavoin kuin helleenitkin ja sen lisäksi ne viiltävät käsivarsiaan,\njonka jälkeen nuolevat pois toistensa veren.\n\n75. Mainitun Astyageen, joka oli Kyroksen äidinisä, oli tämä kukistanut\nsyystä, jonka minä myöhemmin historiassani tulen osoittamaan. Tämän\njohdosta Kyrokselle suutuksissaan Kroisos lähetti oraakelien luo\nkysymään, ja, kun sitten petollinen vastaus oli tullut, hän, luullen\nsen olevan itselleen edullisen, lähtikin sotaretkelle persialaisten\nalueelle. Mutta kun Kroisos oli saapunut Halys-joelle, hän, kuten minä\npuolestani väitän, kuljetti sotajoukon vielä nytkin olemassaolevia\nsiltoja myöten ylitse. Mutta, niinkuin helleenien kesken yleisesti\nlevinnyt huhu tietää, oli muka miletolainen Thales auttanut häntä sen\nkuljettamisessa. Kroisoksen ollessa nimittäin neuvottomana, miten\nsotajoukkonsa kulkisi yli -- ei näet siihen aikaan muka vielä ollut\nolemassa näitä siltoja -- oli Thales, joka oli leirissä läsnä,\ntoimittanut hänelle niin, että joki, joka virtasi sotajoukon vasemmalla\nkädellä, myös tuli virtaamaan sen oikealta puolelta, ja sen hän oli\naikaansaanut seuraavalla tavalla. Alottaen leirin yläpuolelta hän\nkaivoi syvän haudan, jonka veti puolikuunmuotoiseksi, niin että virta\njohdettiin vanhasta uomastaan kaivokseen ja joutui leirin taakse, mutta\ntaas, kun se oli sivuuttanut leirin, laski vanhaan uomaansa. Siten,\nheti kun joki itse asiassa oli jakaantunut kahtia, sen yli pääsi\nkummaltakin kohtaa kulkemaan. Väittävätpä muutamat, että vanha uoma\nkokonaan kuivikin. Mutta sitäpä minä en voi hyväksyä. Sillä kuinka ne\nsilloin marssiessaan takaisin olisivat päässeet joen yli?\n\n76. Kuljettuaan joen yli Kroisos sotajoukkoineen saapui niinkutsuttuun\nPteriaan Kappadokiassa. Mainittu Pteria on vahvin paikka tässä maassa\nja sijaitsee lähellä Sinopen kaupunkia, joka on aivan Pontos\nEuxeinoksen luona. Sinne hän asettui leiriin ja havitteli syyrialaisten\nmaita. Ja hän valloitti pterialaisten kaupungin ja teki heidät orjiksi,\nvalloittipa myös kaikki sen ympärillä olevat paikat sekä ajoi\nsyyrialaiset, jotka olivat vallan viattomat, kodeistaan ja konnuistaan.\nMutta Kyros keräsi sotajoukkonsa, liitti puolelleen kaikki välillä\nolevat kansat ja kävi Kroisosta vastaan. Vaan ennenkuin sotajoukko\nlähti marssimaan liikkeelle, hän lähetti airueita ioonilaisten luo ja\nkoetti houkutella heitä luopumaan Kroisoksesta. Ioonilaiset kuitenkaan\neivät taipuneet siihen. Kun sitten Kyros tuli ja asetti leirinsä\nKroisosta vastaan, niin he mittelivät toistensa voimia Pteriassa.\nSiellä syntyi ankara taistelu, ja useita kaatui molemmin puolin;\nlopulta, kun heidät yllätti yö, he erosivat kumpaisenkaan puolen\nsaamatta voittoa.\n\n77. Niin ottelivat molemmat sotajoukot sillä kertaa keskenään. Kroisos\nsyytti sotaväkensä vähälukuisuutta, sillä hänen sotajoukkonsa, joka\niski yhteen, oli paljoa pienempi kuin Kyroksen. Tätä seikkaa syyttäen\nhän, kun Kyros seuraavana päivänä ei yrittänyt tehdä hyökkäystä, marssi\npois Sardeeseen, mielessä kutsua avukseen egyptiläiset. Hän oli näet,\njo ennemmin kuin lakedaimonilaisten kanssa, tehnyt myös Amasiin,\nEgyptin hallitsijan, kanssa liiton. Samalla hän päätti lähettää\nnoutamaan luokseen myös babylonilaiset -- sillä näidenkin kanssa hän\noli liitossa, ja babylonilaisia hallitsi siihen aikaan Labynetos --\nsekä ilmoittamaan myös lakedaimonilaisille, että olisivat määräaikana\nläsnä. Nämät siis kaikki yhdistettyään ja koottuaan oman sotajoukkonsa\nhän aikoi antaa talven mennä ohi ja kevään tullen lähteä sotaretkelle\npersialaisia vastaan. Näin hän mietti ja niin pian kuin oli saapunut\nSardeeseen, hän lähetti airueita liittolaistensa luo julistamaan, että\nne viidentenä kuukautena kokoontuisivat Sardeeseen. Mutta koko\nläsnäolevan, persialaisia vastaan sotineen vierasperäisen sotaväkensä\nhän laski pois ja antoi hajaantua, koska ei mitenkään uskonut, että\nKyros, joka äsken oli otellut niin vähän ratkaisevalla tuloksella,\nmarssisi Sardesta vastaan.\n\n78. Kroisoksen parhaillaan näin tuumiessa tuli koko etukaupunki täyteen\nkäärmeitä. Niin pian kuin ne ilmestyivät, jättivät hevoset laitumensa\nsekä menivät ja söivät ne suuhunsa. Kun Kroisos tämän näki, näytti se\nhänestä ihmeeltä, niinkuin olikin. Kohta hän lähetti tiedustelijoita\ntelmessolaisten selittäjien luo. Tiedustelijat saapuivat ja saivat\ntelmessolaisilta tietää, mitä ihme merkitsi, mutta eivät tulleet\ntilaisuuteen ilmoittamaan sitä Kroisokselle. Sillä ennenkuin olivat\npurjehtineet takaisin Sardeeseen, Kroisos otettiin vangiksi.\nTelmessolaiset kuitenkin selittivät sen näin: Kroisoksella oli\nodotettavissa maahansa muukalainen sotajoukko, joka saavuttuaan oli\nkukistava maan väestön; sillä käärme merkitsi muka maan lasta, hevonen\ntaas vihollista ja tulokasta. Tämän vastauksen telmessolaiset antoivat\nKroisokselle, kun tämä jo oli vangittuna, vaikka eivät vielä tienneet,\nmitä oli tapahtunut Sardeen ja itse Kroisoksen suhteen.\n\n79. Kun Kroisos kohta Pterian taistelun jälkeen marssi pois, ja Kyros\nsai tietää, että hän marssittuaan tiehensä, aikoi laskea sotajoukkonsa\nhajalle, niin hän neuvotellessaan huomasi itselleen edulliseksi marssia\nSardeeseen niin pian kuin suinkin, ennenkuin lyydialaisten sotavoima\nuudestaan ehtisi kokoontua. Ja yhtä nopeaan kuin hän oli tämän\npäätöksen tehnyt, hän myös pani sen täytäntöön. Sillä hän marssitti\nsotajoukkonsa niin joutuisasti Lyydiaan, että itse toi tulostaan\nviestin Kroisokselle. Tällöin Kroisos, vaikka olikin joutunut suureen\npulaan, koska asiat olivat käyneet toisin, kuin mitä itse oli\notaksunut, kuitenkin johdatti lyydialaiset taisteluun. Eikä ollut\nsiihen aikaan Aasiassa miehuullisempaa eikä uljaampaa kansaa kuin\nlyydialaiset. He taistelivat hevosen selästä, heillä oli suuret keihäät\nja olivat itse hyviä ratsastajia.\n\n80. Viholliset tulivat toisiansa vastaan sillä suurella ja aukealla\nkedolla, joka on Sardeen kaupungin edustalla. Sen läpi virtaa muiden\nmuassa Hyllos-joki, joka kohisten yhtyy suurempaan, Hermos-nimiseen\njokeen, mikä taas virtaa Dindymene-emon pyhältä vuorelta ja laskee\nmereen Fokaian kaupungin kohdalla. Kun Kyros siinä näki lyydialaiset\ntappojärjestyksessä, niin hän peläten ratsuväkeä, teki erään\nmeedialaisen miehen, Harpagoksen, kehoituksesta seuraavalla tavalla.\nHän kokosi yhteen kaikki sotajoukkoaan seuraavat elatusta ja tavaroita\nkantavat kamelit, otti pois niiltä taakat ja antoi miesten astua niiden\nselkään, puettuina ratsuväen tamineisiin. Varustettuaan heidät näin hän\nmääräsi heidät kulkemaan Kroisoksen ratsuväkeä kohti, mutta käski\njalkaväen seurata kameleja ja järjesti jalkaväen taakse koko ratsuväen.\nKun kaikki olivat järjestetyt paikoilleen, hän neuvoi muista\nlyydialaisista armotta tappamaan jokaisen, joka heidän tiellensä\njoutui, mutta jättämään henkiin Kroisoksen itsensä, vaikkakin hän\nkiinni otettaessa puolustautuisi. Näin hän neuvoi. Mutta kamelit hän\njärjesti ratsuväkeä vastaan seuraavasta syystä. Hevonen pelkää kamelia\neikä siedä nähdä sen muotoa eikä tuntea sen hajua. Tämän sotajuonen hän\noli keksinyt, jotta Kroisos ei voisi käyttää ratsuväkeään, jolla\nlyydialainen juuri aikoi jopa loistaa. Ja itse asiassa, heti kun heidän\nmennessään toisiansa vastaan taisteluun, hevoset vainusivat kameleja ja\nnäkivät nämä, ne kääntyivät ympäri, ja Kroisokselta hävisi toivo.\nKuitenkaan eivät lyydialaiset senjälkeen olleet pelkureita, vaan niin\npian kuin huomasivat asianlaidan, he hyppäsivät hevosten selästä maahan\nja iskivät jalkasin yhteen persialaisten kanssa. Mutta jonkun ajan\nkuluttua, ja sittenkuin useita oli molemmin puolin kaatunut,\nlyydialaiset ajettiin pakoon ja tungettiin muurin sisäpuolelle, johon\npersialaiset heidät saartoivat.\n\n81. Niinpä lyydialaiset joutuivat piiritystilaan. Mutta Kroisos, joka\narveli, että piiritys tulisi kestämään kauan aikaa, laittoi linnasta\ntoiset lähettiläät liittolaisten luo; edelliset olivat lähetetyt\nilmoittamaan, että oli kokoonnuttava Sardeeseen viidentenä kuukautena,\nmutta nämä Kroisos lähetti pyytämään mitä pikaisinta apua, koska hän\noli piiritettynä.\n\n82. Siispä hän lähetti sanan sekä muitten liittolaisten luo että\nLakedaimoniin. Samaan aikaan sattui myös spartalaisilla itsellään\nolemaan argolaisten kanssa riita niinkutsutusta Thyrean alueesta. Tämän\nThyrean, joka kuului Argoliin osueeseen, lakedaimonilaiset olivat\neroittaneet ja ottaneet haltuunsa. Argolaisten oma oli myös länteen\npäin oleva alue Maleaan saakka, sekä mantereella oleva maa että\nKytheran saari ynnä muut saaret. Argolaiset riensivät puoltamaan heiltä\nriistettyä aluetta, mutta molemmat tekivätkin siinä sellaisen\nvälipuheen ja sopivat keskenään, että kolmesataa kumpaiseltakin\npuolelta taistelisi, ja että alue joutuisi niille, jotka pääsisivät\nvoitolle; sitävastoin piti kummankin sotajoukon enemmistön lähtemän\npois omilleen eikä saanut jäädä sinne ottelun ajaksi, siitä syystä\netteivät, jos olisivat läsnä, nähdessään omiensa joutuvan alakynteen,\nnäitä puolustaisi. Tämän sopimuksen tehtyään he läksivät pois, mutta\nkummaltakin puolen jälellejääneet iskivät yhteen. Taistelussa he olivat\ntasaväkiset, ja vihdoin jäi kuudestasadasta miehestä jälelle kolme,\nnimittäin argolaisista Alkenor ja Khromios, lakedaimonilaisista\ntaas Othryades. Nämä olivat jälellä, kun yö yllätti. Silloinpa\nmolemmat argolaiset muka voittaneina juoksivat Argokseen, mutta\nlakedaimonilainen Othryades ryösti argolaisten kaatuneilta niiden\naseet, vei ne omaan leiriinsä ja pysytteli paikallaan rivissä.\nSeuraavana päivänä molemmat puolueet tulivat saapuville ottamaan selvän\nasiasta. Jonkun aikaa siinä molemmat väittivät voittaneensa, toiset\nhuomauttaen, että heistä olivat useammat jääneet eloon, toiset taas\nosoittaen, että nuo olivat paenneet, mutta että heidän oma miehensä oli\npysynyt paikoillaan ja ryöstänyt toisten ruumiita. Lopulta riidasta\nsukeusi taistelu, jossa he iskivät yhteen; mutta sittenkuin molemmin\npuolin useita oli kaatunut, voittivat lakedaimonilaiset. Siitä perin\nargolaiset ajavat päänsä, kun sitä ennen olivat olleet pakoitetut\nkäyttämään pitkää tukkaa, ja sääsivät lain, jossa kirouksella\nkielsivät ketään argolaista antamasta hiustensa kasvaa tai naisiaan\nkantamasta kultakoristeita, ennenkuin voittaisivat takaisin Thyrean.\nLakedaimonilaiset sääsivät itselleen päinvastaisen lain; he alkoivat\nnimittäin siitä pitäen käyttää pitkää tukkaa, jota sitä ennen\neivät olleet tehneet. Mutta kerrotaan, että se Othryades, joka\nkolmestasadasta oli jäänyt eloon, häpesi palata Spartaan kaikkien\nasetoveriensa jouduttua tuhon omiksi ja teki senvuoksi lopun itsestään\nThyreassa.\n\n83. Tällä kannalla olivat spartalaisilla asiat, kun sardeelainen airut\ntuli pyytämään heitä auttamaan piiritettyä Kroisosta. Sittenkuin\nkuulivat airueelta asian, he yhtäkaikki läksivät liikkeelle. Mutta\nheidän ollessaan jo varustettuina ja laivojen ollessa valmiina, tuli\ntoinen viesti, että lyydialaisten linna oli vallattu, ja että Kroisos\noli otettu vangiksi.\n\n84. Niinpä he, vaikka panivatkin tämän seikan kovin pahakseen,\nlakkasivat hankkeistaan. Mutta Sardes vallattiin seuraavalla tavalla.\nKun Kroisosta piiritettiin neljättätoista päivää, Kyros, lähettämällä\nsotajoukkonsa tykö ratsumiehiä, julisti tulevansa antamaan suuria\npalkintoja sille, joka ensimäisenä astuisi muurille. Tämän jälkeen\nsotajoukko teki yrityksen, mutta ilman menestystä. Kun siinä muut\nolivat yrityksestä lakanneet, koetti muuan mardilainen, jonka nimi oli\nHyroiades, lähestyä siltä kohtaa linnaa, mihin ei oltu asetettu mitään\nvartijaa. Ei näet ollut pelkoa, että linna siltä kohtaa koskaan\nvallattaisiin. Sillä se on tältä puolelta jyrkkä ja voittamaton.\nAinoastaan siltä kohdalta ei Meles, Sardeen muinainen kuningas,\nollut kantanut muurin ympäri sitä leijonaa, jonka hänen jalkavaimonsa\noli synnyttänyt. Telmessolaiset olivat nimittäin julistaneet,\nettä jos leijonaa kuljetettaisiin muurin ympäri, tulisi Sardes\nvalloittamattomaksi. Ja Meles oli muun muurin kohdalta, mistä linnan\nkimppuun voitiin päästä, sitä kantanut, mutta oli halveksinut tätä\nkohtaa, joka muka oli valloittamaton ja jyrkkä. Se osa kaupunkia antaa\nTmolokseen päin. Mutta nytpä mainittu mardilainen Hyroiades oli\nedellisenä päivänä nähnyt erään lyydialaisen astuvan alas tuon linnan\nosan kohdalta noutaakseen kypärää, joka ylhäältä oli vierinyt maahan,\nsekä ottanut sen mukaansa ylös; sen hän oli huomannut ja pannut\nmieleensä. Siitä hän silloin kiipesi ylös ja hänen mukanaan muita\npersialaisia. Ja kun tuli lisäksi useampia, vallattiin vihdoin Sardes\nja koko kaupunki hävitettiin.\n\n85. Saman Kroisoksen suhteen tapahtui seuraava seikka. Hänellä oli\npoika, josta ennenkin olen maininnut, muuten kelpo nuorukainen, mutta\nmykkä. Entisinä onnenpäivinään Kroisos oli tehnyt kaiken voitavansa\nhänen puolestaan ja muiden tuumien muassa, mitkä hänen mieleensä olivat\njuolahtaneet, hän myös oli Delfoihin lähettänyt pojan suhteen kysymään\noraakelia. Ja Pytia vastasi hänelle näin:\n\n    \"Lyydian poika, sä kansojen valtias, houkkio Kroisos,\n    ällös puhuvan poikasi äänt' ikävöityä pyydä\n    koissasi kuullakses'. Tämä kohtalo kaukana olkoon.\n    Turmion päivänä näät ens' kerran kielensä laukee.\"\n\nKun nyt linnaa valloitettiin, kävi muuan persialainen, joka ei tuntenut\nKroisosta, hänen kimppuunsa tappaakseen hänet. Kroisos kyllä näki hänen\ntulevan vastaansa, mutta käsilläolevan onnettomuutensa vuoksi hän ei\nsiitä huolinut, koska hänen ei lainkaan ollut väliä, vaikka saisikin\nkuoliniskun. Mutta niin pian kuin poika, juuri tuo mykkä, näki\npersialaisen käyvän kohti, hän säikähdyksissään ja onnettomuuden\nvaltaamana ratkesi sanoiksi ja lausui: \"ihminen, älä tapa Kroisosta!\"\nNämä olivat hänen ensimäiset sanansa, mutta senjälkeen hän osasi puhua\nkoko elinaikansa.\n\n86. Persialaiset siis saivat haltuunsa Sardeen ja ottivat vangiksi\nKroisoksen, sittenkuin hän oli hallinnut neljätoista vuotta, ollut\npiiritettynä neljätoista päivää ja oraakelinlauseen mukaisesti oli\ntehnyt lopun omasta suuresta valtakunnastaan. Persialaiset ottivat ja\nveivät hänet Kyroksen luo. Tämä käski pinoa suuren rovion ja antoi\nKroisoksen kahleisiin sidottuna astua sen päälle sekä asetti\nneljätoista lyydialaista poikaa hänen ympärilleen. Hänellä oli näet\nmielessä joko uhrata nämä esikoisuhriksi tai hän tahtoi täyttää jonkun\nlupauksen tai sitten hän oli kuullut Kroisoksen olevan jumalisen ja oli\nsiitä syystä antanut hänen astua roviolle, koska tahtoi nähdä, tulisiko\njoku jumalista pelastamaan hänet joutumasta elävänä poltetuksi. Niin\nhän teki. Mutta Kroisoksen seistessä roviolla johtui hänen mieleensä,\nvaikka olikin niin suuressa onnettomuudessa, se Solonin jumalallisesta\nvaikutuksesta lähtenyt lausuma, ettei kukaan eläessään ole onnellinen.\nKun tämä hänen päähänsä pälkähti, hän jälleen tuli entiselleen ja\nhuoahtaen pitkästä äänettömyydestään hän kolmasti lausui: \"Solon\". Kun\nKyros sen kuuli, hän käski tulkkien kysyä Kroisokselta, kuka se oli,\njota hän huusi avukseen. Ne tulivat Kroisoksen luo kysymään, mutta tämä\npysyi aluksi vaiti kysyttäessä. Vihdoin kun hänet pakoitettiin\npuhumaan, hän lausui: \"se, jonka olisi pitänyt tulla kaikkien\nhallitsijoiden puheille, sillä sitä minä olisin katsonut arvokkaammaksi\nkuin suuria rahasummia.\" Koska Kroisos puhui heille näin epäselvästi,\nhe uudestaan kysyivät, mitä hän tarkoitti. Ja kun he itsepintaisesti\nutelivat ja vaivasivat häntä, hän vihdoin kertoi, kuinka atenalainen\nSolon kerran oli tullut hänen luokseen, kuinka hän nähtyään\nhänen rikkautensa oli sitä vähäksynyt -- puhuen siinä niinkuin\ntodellisuudessa olikin asianlaita -- ja kuinka vihdoin Kroisokselle\nitselleen oli käynyt, aivan niinkuin Solon oli sanonut; ja tällöin tämä\noli yhtä paljon tarkoittanut Kroisosta kuin koko ihmiskuntaa, ja\nvarsinkin niitä, jotka omasta mielestään ovat onnellisia. Sen Kroisos\nkertoi, kun rovio jo oli sytytetty, ja sen reunat jo paloivat. Ja\nkuultuaan tulkeilta, mitä Kroisos sanoi, Kyros muutti mielensä ja otti\nhuomioon, että hän itse, vaikka oli ihminen, elävältä uskoi tulen\nvaltaan toisen ihmisen, joka ei ollut häntä itseään ollut vähemmän\nonnellinen. Koska hän sen lisäksi pelkäsi kostoa ja punnitsi, ettei\nihmiselämässä mikään ole pysyväistä, niin hän käski mitä pikimmiten\nsammuttamaan palavan tulen ja antamaan Kroisoksen ja hänen seurassaan\nolevien astua roviolta maahan. Mutta ne, jotka tulta yrittivät\nsammuttaa, eivät enää voineet taltuttaa sitä.\n\n87. Ja lyydialaiset kertovat, että kun Kroisos siinä huomasi Kyroksen\nmielenmuutoksen ja näki joka miehen sammuttamassa tulta, voimatta\nkuitenkaan enää sitä suistaa, hän huutaen kutsui avukseen Apolloa ja\nrukoili, että jos jumala milloinkaan oli Kroisokselta otollista\nlahjaa saanut, hän nyt auttaisi ja pelastaisi hänet uhkaavasta\nonnettomuudesta. Niin hän itkien kutsui avukseen jumalaa. Mutta\nselkeälle ja tyyneelle taivaalle kerääntyi äkkiä pilviä, nousi\nrajuilma, tuli rankkasade ja rovio sammui. Kun Kyros siis näin huomasi,\nettä Kroisos oli jumalille rakas ja kunnon mies, hän antoi hänen astua\nalas roviolta ja kysyi näin: \"Kroisos, kuka ihmisten joukosta taivutti\nsinut lähtemään sotaretkelle minun maatani vastaan ja esiintymään\nystävän sijasta vihollisenani?\" Hän virkkoi: \"oi kuningas, sen minä\nolen tehnyt sinun onneksesi, mutta omaksi onnettomuudekseni. Syypää on\ntähän helleenein jumala, joka yllytti minua lähtemään sotaretkelle.\nSillä eihän kukaan ole niin mieletön, että itse valitsee sodan rauhan\nasemasta. Jälkimäisen aikana näet pojat hautaavat isänsä, mutta\nedellisen aikana isät poikiaan. Mutta jumalille oli kai mieleen, että\nnäin kävisi.\"\n\n88. Näin hän puhui. Mutta Kyros vapautti hänet, asetti hänet istumaan\nlähelle itseään ja piti häntä erinomaisen suuressa arvossa sekä katseli\nsuurella ihmetyksellä häntä. Ja niin tekivät myös kaikki hänen\nseurassaan olevat. Mutta Kroisos oli mietteihinsä vaipuneena ja ääneti.\nSitten hän kääntyi ja nähdessään, kuinka persialaiset hävittivät\nlyydialaisten kaupunkia, hän virkkoi: \"oi kuningas, tuleeko minun sanoa\nsinulle sitä, mitä nyt juuri ajattelen, vai vaieta?\" Kyros käski hänen\nrohkeasti sanoa, mitä tahtoi. Hänpä kysyi tältä ja lausui: \"mitä tämä\nsuuri väkijoukko niin suurella innolla toimittaa?\" Kyros virkkoi: \"se\nryöstää sinun kaupunkiasi ja vie pois sinun tavaroitasi.\" Kroisos\nvastasi: \"ei se minun kaupunkiani eikä minun tavaroitani ryöstä. Ei ole\nminulla enää mitään niitten kanssa tekemistä. Vaan sinun omaisuuttasi\nne riistävät ja raastavat.\"\n\n89. Kroisoksen sanat vetivät puoleensa Kyroksen huomion. Käskettyään\nmuut pois hän kysyi Kroisokselta, mitä hänelle turmiollista Kroisos\nnäki siinä, mikä oli tekeillä. Hän virkkoi: \"koska jumalat ovat tehneet\nminut sinun orjaksesi, katson oikeaksi ilmoittaa sinulle, jos jossain\nkohden huomaan paremmin kuin sinä. Persialaiset ovat luonteeltaan\nylimieliset, mutta köyhät. Jos siis sallit heidän ryöstää ja ottaa\nhaltuunsa suuria tavaroita, on sinulla heidän puoleltaan odotettavissa\nseuraavaa. Sen heistä, joka enimmän ottaa, voit odottaa nousevan\nkapinaan itseäsi vastaan. Jos siis sinulle on mieleen mitä sanon, niin\ntee seuraavalla tavalla. Aseta kaikille porteille vartijoiksi muutamia\npeitsenkantajistasi, ja ottakoot ne ryöstäjiltä tavarat pois sanoen,\nettä niistä välttämättömästi täytyy antaa kymmenykset Zeulle. Sillä\nlailla sinä et jouda heidän vihansa esineeksi riistäessäsi heiltä\nväkisin pois tavarat, ja toiselta puolen he tulevat myöntämään\nmenetteleväsi oikein ja tulevat siksi vapaaehtoisesti niin tekemään.\"\n\n90. Tämän kuullessaan Kyros ihastui ikihyväksi, koska se hänestä näytti\nolevan hyvä neuvo. Hän kiitteli paljon Kroisosta ja käskettyään\npeitsenkantajia suorittamaan mitä Kroisos oli neuvonut, hän virkkoi\ntälle näin: \"Kroisos, koska olet valmis toimittamaan kuninkaallisen\nmiehen hyviä tekoja ja puhumaan semmoisen miehen sanoja, niin pyydä\nsellaista lahjaa, jonka heti tahdot saada.\" Kroisos virkkoi: \"oi herra,\nenimmin sinä minulle teet mieliksi, jos sallit minun lähettää nämä\nkahleet helleenien jumalalle, jota minä jumalista enimmin kunnioitin,\nja kysyä häneltä, onko hänen tapana pettää niitä, jotka hänelle tekevät\nhyvää.\" Kyros kysyi, mistä hän jumalaa syytti, kun näin tätä moitti.\nSilloin Kroisos kertoi alusta loppuun kaikki, mitä hänellä oli ollut\nmielessään, mainitsi oraakelien vastaukset ja varsinkin vihkilahjat ja\nkuinka hän ennustuksen yllyttämänä oli lähtenyt sotaretkelle\npersialaisia vastaan. Kertoessaan tämän hän uudestaan palasi\npyyntöönsä, että Kyros sallisi hänen nuhdella jumalaa tästä. Naurahtaen\nKyros virkkoi: \"sekä tämän olet saapa minulta, Kroisos, että kaikkea\nmuutakin, mitä kulloinkin pyydät.\" Sen kuultuaan Kroisos lähetti\nDelfoihin muutamia lyydialaisia ja antoi heille toimeksi asettaa\nkahleet temppelin kynnykselle ja kysyä, eikö jumala häpeä, että\nennustuksillaan oli yllyttänyt Kroisosta lähtemään sotaretkelle\npersialaisia vastaan, ikäänkuin hän muka tulisi tekemään lopun Kyroksen\nvallasta, josta yrityksestä jumalalle nyt tuli tällaiset esikoislahjat\n-- ja tällöin tuli heidän osoittaa kahleita. Tätä piti heidän kysymän\nsekä, oliko helleeniläisillä jumalilla tapana olla kiittämättömät.\n\n91. Lyydialaisten saavuttua ja lausuttua mitä olivat toimeksi saaneet,\nkerrotaan Pytian virkkaneen näin: \"sallimuksen määräämää kohtaloaan\non jumalankin mahdoton välttää. Kroisos on suorittanut viidennen\nesi-isänsä rikoksen, hänen, joka herakleidien peitsenkantajana\nollessaan noudatti naisen vilppiä, murhasi herransa ja otti haltuunsa\ntämän arvon, joka ei ollenkaan hänelle kuulunut. Loxias [s.o. Apollo]\non innokkaasti uurastanut, että Sardeen onnettomuus tapahtuisi\nKroisoksen lasten, eikä hänen itsensä aikana, mutta ei ole kyennyt\nkääntämään syrjään kohtalon määräyksiä. Sen verran kuitenkin kuin nämä\nsallivat, hän on pannut täytäntöön ja tehnyt Kroisokselle mieliksi.\nKolme vuotta näet hän on lykännyt toistaiseksi Sardeen valloituksen, ja\nKroisos ymmärtäköön, että hän joutui vangiksi näin monta vuotta\nmyöhemmin kuin kohtalo oli määrännyt. Toiseksi, kun Kroisos oli tulla\npoltetuksi, jumala torjui sen. Ja annettua ennustusta Kroisos syyttä\nmoittii. Loxias julisti näet hänelle, että jos hän lähtisi sotaretkelle\npersialaisia vastaan, hän tulisi hajoittamaan suuren valtakunnan.\nKroisoksen olisi tähän nähden, jos hänen kerran piti saada hyvä neuvo,\ntullut lähettää uudestaan kysymään, tarkoittiko vastaus hänen omaansa\nvai Kyroksen valtakuntaa. Koska hän ei käsittänyt sitä, mikä oli\nsanottu, eikä uudestaan kysynyt, syyttäköön itseään. Ei hän sitäkään\nkäsittänyt, mitä Loxias, hänen viimeisen kerran kysyessään oraakelia,\nlausui muulista. Kyros näet juuri oli tuo muuli. Hänhän oli syntyisin\nkahdesta eri kansaan kuuluvasta henkilöstä, joista äiti oli ylhäisempi,\nisä halvempi. Sillä edellinen oli meedialainen ja Astyageen,\nmeedialaisten kuninkaan tytär, jälkimäinen oli persialainen ja näiden\nalamainen; ollen kaikissa suhteissa alempi, hänellä siis oli\nvaltiattarensa aviovaimonaan.\" Näin Pytia vastasi lyydialaisille, ja ne\nveivät viestin Sardeeseen sekä ilmoittivat sen Kroisokselle. Ja sen\nkuultuaan hän myönsi, että syy oli hänen omansa, eikä jumalan. Näin\nsiis kävi Kroisoksen valtakunnan, ja niin tapahtui Ioonian ensimäinen\nkukistuminen.\n\n92. Kroisokselta on olemassa myös useita muita vihkilahjoja Hellaassa\neikä yksistään yllämainituita. Niinpä on Boiotian Teebassa kultainen\nkolmijalka, jonka hän vihki ismenolaiselle Apollolle, Efesoksessa sekä\nkultaiset lehmät että useimmat sikäläisistä patsaista, Atene Pronaian\ntemppelissä Delfoissa suuri kultainen kilpi. Viimemainittu on säilynyt\naina minun aikoihini saakka, mutta osa vihkilahjoista on joutunut\nhukkaan. Edelleen ovat Brankhidaissa Miletoksen alueella Kroisoksen\nlahjat, jotka, kuten olen kuullut, ovat yhtä painavat ja samallaiset\nkuin Delfoissa olevat. Se, minkä hän vihki Delfoibin ja Amfiaraoksen\ntemppeliin, oli hänen omaansa ja isänperintönsä esikoisuhri; mutta muut\nvihkilahjat tulivat erään hänen vihamiehensä omaisuudesta, joka oli\nesiintynyt Kroisoksen vastustajana, ennenkuin tämä pääsi kuninkaaksi,\nja oli innokkaasti puuhannut, että lyydialaisten hallituksen saisi\nPantaleon. Tämä taas oli Alyatteen poika ja Kroisoksen velipuoli isän\npuolelta. Kroisos näet oli Alyatteen poika kaarilaisesta vaimosta,\nPantaleon ioonilaisesta. Vaan sittenkuin Kroisos isänsä suostumuksella\noli saanut valtaansa hallituksen, hän piikkitynnyrissä kidutti\nvastustajansa kuoliaaksi, mutta hänen omaisuutensa, jonka jo ennen oli\npyhittänyt, hän silloin ylläsanotulla tavalla vihki niihin paikkoihin,\njotka mainittiin. Sen verran olkoon sanottu vihkilahjoista.\n\n93. Ihmeitä semmoisia, kuin on monessa muussa maassa, ei juuri Lyydian\nmaassa ole kuvailtavaksi, lukuunottamatta kultahiekkaa, jonka virta\nkuljettaa mukanaan Tmolos-vuoresta. Mutta yksi teos siinä tavataan ja\nse on, lukuunottamatta egyptiläisiä ja babylonilaisia muistomerkkejä,\nsuurin maailmassa. Siellä on nimittäin Alyatteen, Kroisoksen isän,\nhauta, jonka jalusta on laadittu suurista paasista, mutta muu hauta on\nmaakumpu. Ja sen ovat rakennuttaneet torikauppiaat, käsityöläiset ja\nilotytöt. Ylhäällä haudan päällä on aina minun aikoihini saakka ollut\nluvultaan viisi rajakiveä, joihin oli piirretty kirjoitus osoittamaan\nmitä kukin oli tehnyt, ja ilmeni mitattaessa, että tyttöjen osuus oli\nsuurin. Sillä Lyydian kansan tyttäret harjoittavat kaikki haureutta ja\nkokoovat itselleen siten myötäjäiset ja tekevät niin, kunnes joutuvat\nnaimisiin; siten ne naittavat itsensä. Haudan ympärys on kuusi\nstadionia ja kaksi pletronia, ja leveys kolmetoista pletronia. Ja\nhaudan luona leviää suuri järvi, jota lyydialaiset väittävät\nehtymättömäksi. Sitä kutsutaan Gygeen järveksi.\n\n94. Niin on siis tämän asian laita. Lyydialaisilla on jotenkin samat\ntavat kuin helleeneillä, paitsi että panevat tyttölapsensa\nharjoittamaan haureutta. He ovat, mikäli me tiedämme, ensimäiset\nihmiset, jotka alkoivat lyöttää ja käyttää kulta- ja hopearahoja, ja\novat myös ensimäiset kaupustelijat. Lyydialaiset itse väittävät myös,\nettä kaikki nykyjään sekä heidän omassa että helleenein kesken\nkäytännössä olevat pelit ovat heidän keksintöään. Ja he kertovat, että\nnämä keksittiin heillä samalla kertaa kuin Tyrseeniaan lähetettiin\nsiirtokunta, ja kertovat niistä seikoista seuraavaa. Atyksen, Maneen\npojan, hallitessa syntyi ankara viljanpuute kautta koko Lyydian. Jonkun\naikaa lyydialaiset kärsivät sitä, mutta lopuksi he, kun se ei lakannut,\netsivät siihen hoivaa ja heistä keksi mikä minkäkin keinon. Niinpä\nsilloin keksittiin kuutio-, noppa-, pallo- ja kaikellaiset muut pelit,\npaitsi lautapeliä. Sillä sen keksintöä eivät lyydialaiset omista\nitselleen. Nälän varalta he siis keksivät ja tekivät niin, että\npelasivat joka toisen päivän kokonaan, jottei heidän silloin tarvitsisi\netsiä elatusta, joka toisena taas olivat pelaamatta ja hankkivat\nelatusta. Tällä tavoin he kestivät kahdeksantoista vuotta. Mutta kun\npaha ei hellittänyt, vaan yltyi yhä pakoittavammaksi, niin silloinpa\nheidän kuninkaansa jakoi kaikki lyydialaiset kahteen osaan ja heitti\narpaa, kumpiko jäisi maahan, ja kumpiko lähtisi maasta pois; itsensä\nhän asetti sen osan kuninkaaksi, jonka arpa määräisi jäämään\npaikoilleen, mutta poislähtevän joukkueen johtoon hän pani poikansa,\njonka nimi oli Tyrsenos. Arvottua menivät toiset heistä maasta ulos,\nläksivät alas Smyrnaan ja hankkivat itselleen laivoja, joihin asettivat\nkaiken sen irtaimen omaisuuden, mitä tarvitsivat. Sitten he lähtivät\npurjehtimaan elannon ja maan hakuun, kunnes monet kansat sivuutettuaan\nsaapuivat ombrilaisten maahan, minne perustivat kaupunkeja ja mihin\novat jääneet asumaan tähän aikaan saakka. Mutta lyydialaisten sijasta\nhe kutsuivat itseään kuninkaanpojan mukaan, joka oli heidät sinne\nvienyt. Hänestä he ottivat nimeksi tyrseenit.\n\n95. Lyydialaiset olivat niinmuodoin tulleet persialaisten orjiksi.\nTästä nyt meidän kertomuksemme käy tutkimaan, mikä mies oli Kyros, joka\nkukisti Kroisoksen valtakunnan, ja millä tavalla persialaiset pääsivät\nAasian johtoon. Ja minä aion kirjoittaa sen mukaan kuin muutamat\npersialaiset, jotka eivät tahdo kaunistella Kyroksen vaiheita, vaan\nesittää asian niinkuin se todella on ollut, kertovat, vaikka taidan\nesittää Kyroksesta jopa kolmekin muunlaista toisintoa.\n\n96. Sillaikaa kuin assyrialaiset hallitsivat ylä-Aasiata\nviisisataakaksikymmentä vuotta, alkoivat ensiksi meedialaiset heistä\nluopua; vapauden taistelussaan assyrialaisia vastaan nämä nähtävästi\nolivat kelpo miehiä, torjuivat päältään orjuuden ja tekeytyivät\nvapaiksi. Näiden jälkeen tekivät kaikki muutkin kansat samoin kuin\nmeedialaiset. Mutta siihen aikaan, jolloin kaikki mannermaan kansat\nolivat itsenäisiä, meedialaiset uudestaan joutuivat itsevaltiuden\nalaisiksi seuraavalla tavalla. Meedialaisten keskuudessa oli viisas\nmies, nimeltä Deiokes, Fraorteen poika. Tämä Deiokes halusi\nitsevaltiutta ja menetteli senvuoksi näin. Koska meedialaiset asuivat\nkyläkunnittain, niin hän, joka jo ennestäänkin oli omassa kylässään\nhuomattava, vielä innokkaammin lyöttäytyi uurastamaan oikeutta. Ja sen\nhän teki, vaikka kautta koko Meedian vallitsi suuri laittomuus, ja hän\nymmärsi, että vääryys on oikeuden vihollinen. Huomatessaan hänen\nelintapansa saman kylän meedialaiset valitsivat hänet tuomarikseen. Ja\nkoska hän tavoitti valtaa, niin hän oli suora ja oikeamielinen. Näin\nmenettelemällä hän saavutti kiitosta, jopa siihen määrään, että muiden\nkylien asukkaat, jotka ennen olivat joutuneet väärien tuomioiden\nalaisiksi, kuullessaan, että Deiokes oli ainoa mies, joka\noikeudenmukaisesti tuomitsi, mielellään menivät hekin Deiokeen luo\ntuomittavaksi. Ja lopulta eivät he kääntyneet kenenkään muun puoleen.\n\n97. Mutta koska hänen luonaan käyvien luku yhä kasvoi, kun kuultiin,\nettä hänen tuomionsa tulivat totuudenmukaiset, ja Deiokes niinmuodoin\nhuomasi, että kaikki riippui hänestä, ei hän enää tahtonut istua siinä,\nmissä ennen oli istunut tuomitsemassa eikä sanonut enää aikovansa\ntuomita. Ei näet hänelle ollut edullista omia asioitaan laiminlyömällä\npäivät päästänsä julistaa tuomioita lähimäisilleen. Mutta kun rosvoilu\nja laittomuus pitkin kyliä yltyi vielä paljoa pahemmaksi kuin ennen,\nniin meedialaiset kokoontuivat ja neuvottelivat keskenään sekä puhuivat\nkäsilläolevasta asemasta. Ja minun luullakseni puhuivat Deiokeen\nystävät jokseenkin näin: \"jos nykyistä tilaa jatkuu, emme me voi asua\ntässä maassa, niinpä asettakaamme siis itsellemme kuningas. Siten sekä\nmaa tulee olemaan hyvässä järjestyksessä että me itse voimme kääntyä\nmaatöihimme, eikä meidän tarvitse laittomuuden vuoksi jättää kotiamme\nja kontuamme.\" Näin jotenkin puhumalla he saivat meedialaiset\ntaivutetuiksi tahtomaan kuningasta.\n\n98. Ja ehdoteltaessa, kenenkä asettaisivat kuninkaakseen, ehdotti ja\nkiitti joka mies kiihkeästi Deiokesta, kunnes he suostuivat siihen,\nettä tämä tulisi heidän kuninkaakseen. Hän puolestaan käski heidän\nrakentaa itselleen kuninkuuden arvoisen asumuksen ja lujittamaan hänen\nvaltaansa peitsenkantajilla. Meedialaiset tekivät niin. He näet\nrakensivat hänelle suuren ja lujan asumuksen siihen paikkaan maata,\nmihin hän itse määräsi, ja sallivat hänen koota itselleen\npeitsenkantajia kaikkien meedialaisten joukosta. Mutta niin pian kuin\nhän oli saanut hallituksen käsiinsä, hän pakoitti meedialaiset tekemään\nitselleen erikoisen kaupungin, laittamaan sen kuntoon ja vähemmän\nhuolehtimaan muista. Kun meedialaiset siihenkin suostuivat, hän rakensi\nsuuren ja vahvan linnoituksen, jota nykyjään kutsutaan Agbatanaksi,\njossa toinen muuri on kehässä toisensa ympärillä. Tämä linna oli sillä\ntavoin laadittu, että toinen kehämuuri ainoastaan rintasuojuksillaan\nkohosi toistaan korkeammalle. Siihen vaikutti osaksi kai paikkakin,\njoka on kukkula, osaksi, ja vielä suuremmassa määrässä, oli tahallaan\nniin laitettu. Kehämuureja on kaikkiaan seitsemän, ja viimeisessä on\nkuninkaanasunto ja aarreaitta. Suurin muuri niistä on laajuudeltaan\nAtenan kehämuurin kokoinen. Ensimäisen kehämuurin rintasuojat ovat\nvalkeat, toisen mustat, kolmannen purppuranväriset, neljännen siniset,\nviidennen vaaleanpunaiset. Siten ovat kaikkien kehämuurien rintasuojat\nmaalatut väreillä. Kahdella viimeisellä on, toisella hopeoidut,\ntoisella kullatut rintasuojat.\n\n99. Nämä muurit siis Deiokes rakensi itselleen ja oman asuntonsa\nympäri, mutta muun kansan hän käski asua muurin ympärillä. Kun kaikki\noli rakennettu, niin Deiokes oli ensimäinen, joka sääsi semmoisen\njärjestyksen, ettei kukaan saisi mennä sisälle kuninkaan luo, vaan että\njokaisen tuli kaikissa asioissa lähettilästen välityksellä olla hänen\nkanssaan kanssakäymisissä, ettei kukaan saisi nähdä kuningasta, ja\ntämän lisäksi vielä, että kaikille olisi säädytöntä nauraa tai sylkeä\ntämän edessä. Tämmöisellä ylevyydellä hän ympäröi itseänsä siitä\nsyystä, etteivät hänen ikätoverinsa, jotka olivat kasvaneet yhdessä\nhänen kanssaan ja jotka eivät olleet halvemmasta huoneesta peräisin\nkuin hänkään eivätkä miehuudessa olleet hänestä jälellä, tuntisi\nitseään loukatuiksi ja juonittelisi häntä vastaan, vaan hän tuntuisi\nheistä toisellaiselta, kun eivät häntä näkisi.\n\n100. Sittenkuin hän oli tämän järjestänyt ja itseään lujittanut\nitsevaltiudessaan, hän valvoi ankarasti oikeutta. Ne, jotka esittivät\nvalituksia, lähettivät ne sisälle hänen luokseen, ja hän tuomitsi ja\nlähetti sisääntuodut asiat takaisin. Näin hän teki riitajuttujen\nsuhteen, ja muutkin asiat olivat hänellä hyvin järjestettyinä. Jos hän\nkuuli jonkun esiintyvän röyhkeästi, hän heti lähetti noutamaan tämän ja\nrankaisi häntä aina rikoksen suuruuden mukaan; ja hänellä oli vakoojia\nja urkkijoita kautta koko sen maan, jota hallitsi.\n\n101. Deiokes yhdisti ainoastaan meedialaisen kansan ja hallitsi sitä.\nMeedialaisten heimot ovat seuraavat: busit, paretakenit, strukhatit,\narizantit, budilaiset, maagit. Niin monta on siis meedialaisten heimoa.\n\n102. Deiokeen poika oli Fraortes, joka seurasi hallituksessa,\nsittenkuin Deiokes, hallittuaan viisikymmentäkolme vuotta, oli kuollut.\nOtettuaan vastaan hallituksen hän ei tyytynyt vallitsemaan ainoastaan\nmeedialaisia, vaan lähti sotaretkelle persialaisia vastaan, ahdisti\nensiksi heitä ja teki heidät ensiksi meedialaisten alamaisiksi.\nSenjälkeen hän, kun hänellä oli hallussaan nämä kaksi kansaa, jotka\nkumpikin olivat vahvoja, laski valtansa alle Aasian, kulkien toisesta\nkansasta toisen luo. Vihdoin hän lähti sotaretkelle assyrialaisia\nvastaan ja assyrialaisten joukosta niitä vastaan, joilla oli Ninos ja\nolivat aikaisemmin hallinneet kaikkia, mutta silloin, liittolaisten\nheistä luovuttua, olivat jääneet yksikseen, vaikka muuten olivat\nhyvinvoipia. Näitä vastaan siis sotaretkelle lähdettyään Fraortes itse\njoutui tuhon omaksi hallittuaan kaksikymmentäkaksi vuotta, ja samoin\nenin osa hänen sotajoukostaan.\n\n103. Fraorteen kuoltua seurasi Kyaxares, Fraorteen poika, Deiokeen\npojanpoika. Tämän kerrotaan olleen vielä paljoa uljaamman esi-isiään,\nja hän ensiksi ryhmitti aasialaiset kansat osastojen mukaan ja järjesti\nerikseen kunkin aselajin, keihäänkantajat, jousenkantajat ja\nratsumiehet. Sitä ennen olivat kaikki olleet yhtäläisesti sekaisin\ntoisiinsa sotkettuina. Hän se oli, joka taisteli lyydialaisia vastaan,\nsilloin kun kesken taistelua päivästä tuli yö, ja joka yhdisti valtansa\nalle koko Aasiau, tuolla puolen Halys-joen. Koottuaan kaikki\nhallitsemansa kansat hän läksi sotaretkelle Ninosta vastaan, sekä\nkostaakseen isänsä puolesta että koska tahtoi anastaa tämän kaupungin.\nMutta kun hän iskettyään yhteen assyrialaisten kanssa oli voittanut\nheidät ja paraillaan piiritti Ninosta, hyökkäsi skyytien suuri\nsotajoukko, jota johti heidän kuninkaansa Madyes, Protothyeen poika. Ne\nhyökkäsivät Aasiaan karkoitettuaan kimmeriläiset Europasta Aasiaan ja,\nseuratessaan näitä heidän pakomatkallaan, he vihdoin saapuivat Meedian\nmaahan.\n\n104. Väli Maiotis-järvestä Fasis-joelle ja kolkhilaisten luo tekee\nkevytaseiselle kolmenkymmenen päivän matkan, Kolkhiista taas ei ole\npitkältä kulkea rajan yli Meedian maahan, vaan niiden välillä on\nainoastaan yksi kansa, nimittäin saspeirit; ja kun on sivuuttanut nämä,\nollaan Meediassa. Kuitenkaan eivät skyytit tätä tietä hyökänneet, vaan\nkääntyivät ylemmälle, paljoa pitemmälle tielle, oikealla kädellään\nKaukasos-vuori. Siellä meedialaiset iskivät yhteen skyytien kanssa,\nmutta joutuivat taistelussa tappiolle ja kadottivat valtansa; vaan\nskyytit ottivat koko Aasian haltuunsa.\n\n105. Sieltä he menivät Egyptiä vastaan. Mutta sittenkuin olivat\njoutuneet Palestinan Syyriaan, tuli heitä vastaan Egyptin kuningas\nPsammetikhos ja sai heidät lahjoilla ja rukouksilla pidätettyä\nkulkemasta edemmäksi. Kun skyytit sitten vetäytyessään takaisin\njoutuivat Askalonin kaupunkiin Syyriassa, niin useimmat heistä kulkivat\nvahinkoa tekemättä ohi, mutta muutamat harvat jättäytyivät jälkeen ja\nryöstivät taivaallisen Afroditen pyhätön. Tämä pyhättö on, kuten minä\ntiedustelemalla olen saanut selville, vanhin kaikista pyhätöistä, mitä\nmainitulla jumalattarella on. Sillä Kyproksessa oleva pyhättö on saanut\nalkunsa täältä käsin, kuten kyprolaiset itse väittävät, ja Kytherassa\nolevan ovat foinikialaiset perustaneet, lähtien juuri tästä Syyriasta.\nMutta niihin skyyteihin, jotka olivat ryöstäneet Askalonissa olevan\npyhätön, ja näiden jälkeläisiin pani jumalatar ikipäiviksi n.s.\nnaistaudin. Tämän vuoksi skyytit, kuten itse sanovat, potevat sitä\ntautia, ja ne, jotka saapuvat Skyytian maahan, ovat tilaisuudessa\nheidän keskuudessaan näkemään, mitenkä on laita niiden, joita skyytit\nkutsuvat enareiksi.\n\n106. Kaksikymmentäkahdeksan vuotta skyytit hallitsivat Aasiaa, ja\nkaikki joutui heidän röyhkeytensä ja huolimattomuutensa johdosta\nautioksi. Sillä paitsi säännöllistä veroa he kiskoivat jokaiselta sen,\nminkä kunkin päälle panivat, ja paitsi veroa he kulkivat ympäri\nryöstämässä mitä milläkin oli. Vaan Kyaxares ja meedialaiset panivat\ntoimeen kestit, joihin kutsuivat useimmat skyyteistä, juottivat\npäihdyksiin ja murhasivat heidät. Ja sillä tavoin meedialaiset pääsivät\njälleen hallitukseen ja saivat vallan niiden yli, joita ennenkin olivat\nhallinneet, ottivat Ninoksen -- millä tavalla he sen ottivat, olen\ntoisessa paikassa kertomustani osoittava -- sekä tekivät assyrialaiset,\npaitsi Babylonian aluetta, käskynalaisikseen.\n\n107. Tämän jälkeen Kyaxares kuoli, hallittuaan neljäkymmentä vuotta,\nniihin luettuina ne vuodet, jolloin skyytit hallitsivat. Hallituksessa\nseurasi Kyaxareen poika, Astyages. Hänelle syntyi tytär, jolle hän\nantoi nimeksi Mandane. Tästä Astyages näki sellaisen unen, että\ntyttärestä läksi niin paljon vettä, että se täytti hänen kaupunkinsa ja\ntulvi yli koko Aasiankin. Hän esitti unensa unenselittäjille maagien\njoukossa ja säikähti saatuaan tietää kaiken. Sitten Astyages, kun\nmainittu Mandane jo oli naimakuntoinen, ei antanut häntä kellekään\nhänen arvoisistaan meedialaisista, peläten näkyään, vaan eräälle\npersialaiselle, nimeltä Kambyses, jonka hän huomasi olevan hyvää sukua\nja luonteeltaan sävyisän, mutta jonka muuten asetti paljon alapuolelle\nkeskisäätyistä meedialaista.\n\n108. Mandanen ollessa naimisissa Kambyseen kanssa näki Astyages\nensimäisenä vuotena toisen näyn: samaisen tyttärensä kohdusta hän näki\nkasvavan viiniköynnöksen, joka ulottui yli koko Aasian. Tämän nähtyään\nhän esitti sen unenselittäjille ja noudatti luokseen Persiasta\ntyttärensä, joka oli viimeisillään. Ja kun tämä saapui, Astyages piti\nhäntä vartioituna, koska tahtoi tuhota sen, joka hänestä syntyisi.\nSillä hänen näkynsä nojalla maagien unenselittäjät ilmoittivat, että\nhänen tyttärensä lapsi tulisi kuninkaaksi hänen sijalleen. Tätäpä siis\nvaroen Astyages, niin pian kuin Kyros syntyi, kutsui Harpagoksen, joka\noli hänen sukulaisensa ja uskotuimpansa meedialaisten joukosta sekä\nkaiken hänen omaisuutensa hoitaja, ja lausui hänelle näin: \"Harpagos,\nälä suinkaan vähäksy sitä asiaa, jonka sinulle aion esittää, äläkä petä\nminua, niin että muita puoltamalla syökset itsesi turmioon. Ota se\nlapsi, jonka Mandane on synnyttänyt, vie se kotiisi ja tapa se. Hautaa\nse sitten millä tavalla itse tahdot.\" Harpagos vastasi: \"oi kuningas,\net sinä tässä miehessä ole vielä muulloinkaan koskaan huomannut mitään\nepämieluista, ja niin minä aion pitää varani, etten tulevaisuudessakaan\nriko missään kohden sinua vastaan. Jos nyt siis sinulle on mieleen,\nettä näin tapahtuu, niin täytyy minun huolellisesti toimittaa\npalvelukseni.\"\n\n109. Näin Harpagos vastasi, ja niin pian kuin hänelle oli jätetty\nlapsukainen, kuolinvaatteisiin puettuna, hän meni itkien kotiinsa.\nSinne tultuaan hän ilmoitti vaimolleen kaikki, mitä Astyages oli\npuhunut. Tämä silloin lausui hänelle: \"mitä nyt siis aiot tehdä?\" Hän\ntaas vastasi: \"en ainakaan niinkuin Astyages käski, enkä vaikka hän\ntulee hulluttelemaan ja raivoamaan vielä pahemmin, minä ainakaan aio\ntehdä hänelle mieliksi ja antaa apuani semmoiseen murhaan. Useista\nsyistä en tahdo murhata lasta: ensiksi se on minun sukulaiseni, ja\ntoiseksi Astyages on vanha ja ilman miespuolisia jälkeläisiä. Jos siis\nhänen kuoltuaan käy niin, että itsevaltius joutuu tälle tyttärelle,\njonka pojan hän nyt tappaa minun kauttani, niin mikä muu silloin minua\nuhkaa kuin mitä suurin vaara? Oman turvallisuuteni vuoksi täytyy lapsen\nkuolla; mutta sen murhaajaksi täytyy tulla jonkun Astyageen miehistä\neikä minun väestäni.\"\n\n110. Niin hän virkkoi ja laittoi kohta lähettilään sen Astyageen\nkarjapaimenen luo, jonka tiesi paimentavan tähän sopivimmilla\nlaitumilla ja vuorilla, joissa oleskeli eniten petoja; ja hänen nimensä\noli Mitradates. Hän oli naimisissa orjakumppaninsa kanssa, ja tämän\nhänen vaimonsa nimi olisi helleenien kielellä Kyno [Narttu],\nmeediankielellä se oli Spako. Sillä meedian kielellä narttu on \"spak\".\nNe vuoret, joiden juurella mainittu paimen käytti lehmiään laitumella,\novat Agbatanasta pohjoiseen ja Pontos Euxeinokseen päin. Täällä päin\nnäet, saspeireja vastaan, on Meedianmaa kovin vuorista ja ylänteistä\nsekä metsien peittämää, jota vastoin koko muu Meedia on tasaista. Niin\npian kuin siis karjapaimen suurimmalla kiireellä oli kutsua\nnoudattanut, Harpagos virkkoi näin: \"Astyages käskee sinua ottamaan\ntämän poikasen ja asettamaan sen autioimpaan kohtaan vuoristoa, jotta\nse niin pian kuin suinkin joutuisi turmioon. Ja hän käski sanoa, että,\njollet sitä tapa, vaan jollain tavoin jätät sen henkiin, niin hän tulee\nsyöksemään sinut mitä pahimpaan turmioon. Ja minut on määrätty\nvalvomaan heitteille pantua lasta.\"\n\n111. Sen kuultuaan karjapaimen otti poikasen, meni samaa tietä takaisin\nja saapui majalleen. Silloin juuri hänen vaimonsa, joka koko päivän oli\nollut synnyttämäisillään, jostain jumalallisesta vaikutuksesta\nsynnyttää, senjälkeen kuin karjapaimen oli lähtenyt kaupunkiin.\nMolemmat olivat huolissaan toistensa puolesta, mies peloissaan vaimonsa\nsynnytyksen vuoksi, vaimo taas siksi, että Harpagos vastoin tapaansa\noli noudattanut luokseen hänen miehensä. Kun tämä nyt palasi ja\nlähestyi, niin vaimo, joka näin odottamatta hänet näki, kysyi ensiksi,\nminkä vuoksi Harpagos niin hartaasti oli käskenyt hänen tulla luokseen.\nSiihen mies virkkoi: \"oi vaimo, kun tulin kaupunkiin, minä näin ja\nkuulin semmoista, jota minun ei olisi pitänyt nähdä ja jonka ei koskaan\nolisi pitänyt tapahtua meidän herroillemme. Koko Harpagoksen talo oli\nitkun vallassa, ja minä menin hämmästyneenä sisälle. Heti kun tulin\nsisään, näin näytteille asetetun poikasen, joka sätkytteli ja kirkui,\npuettuna kultiin ja kirjavaan pukuun. Niin pian kuin Harpagos minut\nnäki, hän käski minun pikimmiten ottaa lapsen ylös ja mennä viemään ja\nasettamaan sen siihen paikkaan vuoristoa, missä oleskelee runsaimmin\nvillieläimiä. Ja hän väitti, että Astyages oli se, joka antoi minulle\ntämän toimeksi, ja samalla hän uhkaili kovasti, jos en sitä tekisi.\nMinä otin sen ylös ja vein sen pois mukanani, koska luulin sitä jonkun\ntalonväkeen kuuluvan lapseksi. Sillä ei minussa silloin vielä olisi\nvoinut herätä epäluuloa siitä, mistä se todella oli. Mutta minä\nihmettelin nähdessäni, kuinka se oli puettu kultiin ja komeisiin\nvaatteisiin, ja kummastelin myös surua, joka ilmeisesti vallitsi\nHarpagoksen talossa. Mutta pian minä sitten tiellä kuulen koko\nasianlaidan siltä palvelijalta, joka oli jättänyt käsiini lapsen ja\nsaattoi minua kaupungista ulos; hän kertoi nimittäin, että se oli\nAstyageen tyttären, Mandanen, ja Kambyseen, Kyroksen pojan, lapsi, ja\nettä Astyages käskee tappamaan sen. Ja nyt, tässä se on!\"\n\n112. Näin sanoen karjapaimen otti esille ja näytti lasta. Mutta kun\nvaimo näki, että poikanen oli suuri ja hyvännäköinen, hän kyynelsilmin\ntarttui miehensä polviin ja pyytämällä pyysi, ettei hän millään neuvoin\npanisi sitä heitteille. Vaan mies sanoi, että hänen oli mahdoton tehdä\ntoisin. Sillä Harpagoksen luota saapuu tarkastusmiehiä katsomaan, ja\nitse hän joutuu pahimpaan turmioon, ellei sitä tee. Kun vaimo\nniinmuodoin ei saanut miestään taivutetuksi, hän sitten virkkoi näin:\n\"koska nyt siis en voi taivuttaa sinua olemaan panematta lasta\nheitteille, niin tee näin, jos kerran on aivan välttämätöntä nähdä joku\nheitteille pantuna. Minäkin olen synnyttänyt, mutta olen synnyttänyt\nkuolleen lapsen. Vie ja aseta tämä nähtäväksi, mutta Astyageen tyttären\npoikaa kasvattakaamme kuin omaamme. Sillä lailla ei sinua voi tavata\ntekemästä väärin herrojasi kohtaan, emmekä ole antaneet huonoa neuvoa\nitsellemme. Sillä kuollut saa osakseen kuninkaalliset hautajaiset ja\neloonjäänyt saa pitää henkensä.\"\n\n113. Vallan hyvin tuntui karjapaimenesta vaimo silloiseen asiantilaan\nnähden puhuvan, ja hän tekikin kohta siten. Niinpä hän antoi sen\nlapsen, jonka oli tuonut surmattavaksi, vaimonsa huostaan, mutta\nomansa, tuon kuolleen, hän otti ja pani siihen arkkuun, missä kantoi\ntoista. Ja puettuaan sen ylle kaikki toisen lapsen koristeet hän vei ja\nasetti sen autioimpaan paikkaan vuoristossa. Mutta kun sinne pantu\nlapsi jo oli siellä kolmatta päivää, karjapaimen meni kaupunkiin, sitä\nennen jätettyään siihen paikkaan erään paimenpojan vartijaksi, tuli\nHarpagoksen taloon ja sanoi olevansa valmis näyttämään lapsen ruumista.\nHarpagos lähetti luotettavimmat peitsenkantajistaan sinne ja\ntarkastutti sekä hautautti heidän kauttaan karjapaimenen lapsen. Niin\nse tuli haudatuksi, mutta karjapaimenen vaimo otti hoitoonsa sen, joka\nmyöhemmin sai nimen Kyros, mutta antoi kaiketi hänelle jonkun muun\nnimen kuin Kyros.\n\n114. Mutta kun poika oli kymmenen vuotias, sattui hänelle seuraava\ntapaus, joka hänet saattoi ilmi. Hän leikitteli siinä kylässä, missä\nmainitut karjalaitumetkin olivat, ja hän leikitteli muiden toveriensa\nkanssa tiellä. Ja leikkiessään lapset valitsivat kuninkaakseen juuri\nhänet, jota kutsuttiin karjapaimenen pojaksi. Tällöin tämä määräsi\nmuutamia pojista rakentamaan huoneita, toisia olemaan peitsenkantajina,\nvieläpä jonkun heistä olemaan \"kuninkaansilmänä\" [Persian kuninkaan\nsalaneuvoksen arvonimi]; edelleen hän antoi jollekin kunniaviraksi\ntuoda sisälle lähetykset, siten säätäen kullekin oman toimensa. Kun\nsilloin eräs näistä lapsista, joka oli leikissä mukana ja meedialaisten\nkeskuudessa arvossapidetyn miehen, Artembareen, poika, ei tehnyt sitä,\nmitä Kyros oli määrännyt, niin tämä käski muita poikia tarttumaan\nhäneen kiinni. Pojat tottelivat, ja Kyros kuritti häntä pieksämällä\nvarsin ankarasti. Heti kun poika pääsi vapaaksi, hän, sitä enemmän\nsuunniltaan, koska oli kärsinyt itselleen arvotonta kohtelua, palasi\nkaupunkiin isänsä tykö ja valitti sitä, mitä oli saanut osakseen\nKyroksen puolelta; kuitenkaan hän ei sanonut \"Kyroksen\" -- ei näet\ntällä vielä ollut sitä nimeä --, vaan \"Astyageen karjapaimenen pojan\"\npuolelta. Vihan vimmoissaan Artembares tuli Astyageen luo, mukanaan\npoikansa, ja sanoi kärsineensä sietämätöntä kohtelua, lausuen: \"oi\nkuningas, näin meitä on sinun orjasi, karjapaimenen poika, häväissyt\";\nja samalla hän osoitti poikansa olkapäitä.\n\n115. Kuultuaan ja nähtyään sen, Astyages, joka Artembareen arvon vuoksi\ntahtoi pojan puolesta kostaa, noudatti luokseen karjapaimenen\npoikineen. Kun molemmat olivat saapuneet, Astyages katsahti Kyrokseen\nja lausui: \"sinäkö, mokoman poika, olet rohjennut kohdella tämän\nmiehen poikaa, joka minun luonani on ensimäinen, siihen määrään\nhäpeällisesti?\" Kyros vastasi näin: \"oi herra, sen minä olen hänelle\ntehnyt syystä. Sillä kylänpojat, joita tämäkin oli, asettivat\nleikkiessään minut kuninkaakseen. Minä nimittäin näytin heistä siihen\nsopivimmalta. Nyt muut pojat suorittivat mitä määrättiin, mutta tämä ei\ntotellut eikä välittänyt mistään, kunnes sai rangaistuksen. Jos siis\ntämän vuoksi ansaitsen jotain pahaa, niin kas tässä minä olen.\"\n\n116. Pojan puhuessa näin Astyages alkoi tunnustella häntä: toiselta\npuolen kasvonpiirteet hänestä näyttivät muistuttavan hänen omiaan ja\nvastaus tuntui pikemmin olevan vapaan miehen antama, toiselta puolen\nheitteillepanon aika näytti sopivan yhteen pojan iän kanssa. Näistä\nseikoista hämmästyneenä hän jonkun aikaa oli äänetönnä. Vaivoin vihdoin\ntoivuttuaan hän, koska tahtoi Artembareen poistuvan, jotta ottaisi\nkarjapaimenen yksin tutkittavakseen, lausui: \"Artembares, minä olen\nlaittava niin, että sinulla ja sinun pojallasi ei ole oleva mitään\nsyytä moitteeseen.\" Niin hän siis lähetti luotaan Artembareen, Kyroksen\ntaas veivät Astyageen käskystä palvelijat sisähuoneisiin. Mutta kun\nkarjapaimen oli jäänyt yksikseen, Astyages kysyi häneltä, mistä hän oli\nottanut pojan ja kuka oli sen hänen huostaansa antanut. Paimen väitti\nsitä omakseen ja sanoi äidin vielä olevan luonaan. Mutta Astyages sanoi\nhänen tekevän huonon palveluksen itselleen, kun halusi päästä ankaraan\npiinapenkkiin; niin sanoen hän samalla viittasi peitsenkantajille\nottamaan hänet. Piinapenkkiin vietäessä paimen sitten ilmaisi\ntodellisen asianlaidan. Alusta alkaen hän kertoi totuudenmukaisesti\nkaikki ja lopetti rukoilemalla sekä pyysi Astyagesta antamaan hänelle\nanteeksi.\n\n117. Kun karjapaimen oli ilmaissut totuuden, Astyages välitti\nhänestä vähemmän, mutta paheksui sitä enemmän Harpagosta ja käski\npeitsenkantajien kutsua hänet luokseen. Niin pian kuin Harpagos tuli\nsaapuville, Astyages kysyi: \"Harpagos, millä tavalla otit hengiltä\ntyttäreni lapsen, jonka annoin sinun huostaasi?\" Harpagos, joka huomasi\nkarjapaimenen olevan sisällä, ei huolinut kulkea valheen kengillä,\njottei häntä todistettaisi syylliseksi ja vangittaisi, vaan sanoi näin:\n\"oi kuningas, senjälkeen kuin olin ottanut vastaan lapsen, minä\nitsekseni neuvottelin ja harkitsin, mitenkä tekisin sinulle mieliksi,\nmutta kuinka samalla sinun silmissäsi olisin viaton enkä joutuisi\ntyttäresi ja sinun omasta mielestäsi murhamieheksi. Niinpä minä\nmenettelin seuraavasti. Minä kutsuin luokseni tämän karjapaimenen ja\nannoin hänen huostaansa poikasen, sanoen että sinä se käskit tappamaan\nsen. Enkä minä niin sanoessani valehdellutkaan. Niinhän sinä määräsit.\nMinä joka tapauksessa annoin sen hänen huostaansa ja käskin samalla\nhäntä asettamaan sen autiolle vuorelle ja jäämään itse vartioimaan sitä\nsiksi kunnes se kuolisi. Ja minä uhkailin hänelle kaikenmoista, ellei\nhän panisi tätä täytäntöön. Sittenkuin hän oli suorittanut käskyn, ja\nlapsi oli kuollut, lähetin luotettavimmat kuohilaistani ja tarkastutin\nsekä hautautin sen heidän avullaan. Niin oli, oi kuningas, tämän asian\nlaita, ja semmoisen kuoleman poikanen sai osakseen.\"\n\n118. Harpagos siis suoraan ilmoitti totuuden. Astyages taas, salaten\nkiukkuaan, jota tapahtuman johdosta mielessään hautoi, kertoi ensiksi\njälleen Harpagokselle tapauksen sen mukaan kuin itse oli kuullut\nkarjapaimenelta, ja sitten hän sen kerrottuaan lopetti sanomalla, että\nlapsi on elossa ja että se, mikä oli tapahtunut, oli hyvää. Muun muassa\nhän sanoi: \"olin suuresti murheissani siitä, mitä olin tehnyt tämän\nlapsen suhteen, enkä ottanut keveältä kannalta, että olin joutunut\ntyttäreni kanssa riitoihin. Kun nyt siis kohtalo on kääntynyt hyvään\npäin, niin lähetä ensiksi oma poikasi vastatulleen pojan tykö ja saavu\nsitten itse pitoihin, sillä minä aion panna toimeen poikani\npelastajaisuhrit niitten jumalten kunniaksi, joille se kunnia kuuluu.\"\n\n119. Sen kuultuaan Harpagos heittäytyi maahan ja katsoi\nsuuriarvoiseksi, että hänen rikoksensa oli niin suotuisaan tulokseen\nvienyt ja että hän niin onnellisilla enteillä oli kutsuttu pitoihin; ja\nsitten hän läksi kotiinsa. Heti sinne tultuaan hän lähetti poikansa --\nhänellä oli ainoastaan yksi noin kolmentoista vuotias poika -- ja käski\nhänen mennä Astyageen taloon ja tekemään mitä tämä käskisi. Itse hän\noli ylen iloinen ja kertoi vaimolleen mitä oli tapahtunut. Mutta niin\npian kuin Harpagoksen poika oli tullut Astyageen luo, tämä teurastutti\nhänet ja paloiteltuaan hänet jäsen jäseneltä, hän paistatti osan ja\nkeitti toisen osan lihoista. Ja kun hän oli kaikki laittanut valmiiksi,\nhän piti sitä käsillä. Kun sitten pitojen aika oli tullut, ja sekä muut\npöytävieraat että Harpagos saapuivat, niin toisille, samoin kuin\nAstyageelle itselleen, asetettiin pöytiä täynnä lampaanlihaa, mutta\nHarpagokselle pöytä täynnä hänen oman poikansa lihaa, paitsi päätä,\nkäsiä ja jalkoja -- mutta muuten kaikki. Nämä olivat erillään vadissa,\nmutta peitettyinä. Niin pian kuin Harpagos näytti saaneen kylläkseen\nruuasta, Astyages kysyi häneltä, oliko hän pitänyt kestityksestä, johon\nHarpagos sanoi varsin paljon siitä pitäneensä. Silloin toivat ne,\njoitten tehtävänä se oli, pojan pään, kädet ja jalat peitettyinä ja\nasettuen Harpagoksen viereen käskivät häntä poistamaan peitteen ja\nottamaan siitä mitä tahtoi. Harpagos totteli ja poistaessaan peitteen\nnäki poikansa jätteet. Siitä näöstä kuitenkaan hän ei hämmentynyt, vaan\nmalttoi mielensä. Mutta Astyages kysyi häneltä, tunsiko hän, minkä\notuksen lihaa oli syönyt. Harpagos sanoi kyllä tuntevansa ja lisäsi\nettä kaikki, mitä vain kuningas tekee, on otollista. Näin vastattuaan\nja korjattuaan loput lihoista hän meni kotiinsa. Sitten hän luullakseni\naikoi koota ja haudata kaikki.\n\n120. Tämän rangaistuksen Astyages antoi Harpagokselle. Mutta Kyroksen\nsuhteen hän piti neuvoa ja kutsui samat maagit, jotka yllämainitulla\ntavalla olivat selittäneet hänen unensa. Heidän saavuttuaan Astyages\nkysyi heiltä, miten he olivat selittäneet hänen näkynsä. Ne sanoivat\nsamalla tavoin, että nimittäin lapsen olisi pitänyt tulla kuninkaaksi,\njos olisi elänyt eikä sitä ennen olisi kuollut. Astyages vastasi heille\nnäin: \"lapsi on olemassa ja on elossa; se on elänyt aikansa maalla,\nja kylänlapset ovat hänet asettaneet kuninkaakseen. Ja hän on\ntäydellisesti tehnyt kaikki, mitä todellisetkin kuninkaat tekevät.\nSillä hän järjesti peitsenkantajat, ovenvartijat, viestintuojat ja\nkaikki muut ja hallitsi siten. Ja mihin nyt tämä teistä näyttää\nvievän?\" Sanoivat maagit: \"jos lapsi on elossa eikä ole hallinnut\nmissään tahallisessa tarkoituksessa, niin ole huoleti hänen puolestaan\nja ole hyvällä mielellä. Sillä ei hän enää toista kertaa tule\nhallitsemaan. Vähäpätöisyyksiin näet ovat muutamat meidänkin\nennustuksistamme päätyneet, ja varsinkin ne, jotka ovat yhteydessä\nunien kanssa, häipyvät usein mitättömiin.\" Astyages vastasi näin:\n\"minäkin, oi maagit, olen itse aivan samaa mieltä, että kun poika\nkerran on tullut nimitetyksi kuninkaaksi, uni on mennyt täytäntöön, ja\nettä minun ei enää ollenkaan tarvitse pelätä tätä poikaa. Kuitenkin\nharkitkaa nyt huolellisesti ja neuvotelkaa minun kanssani siitä, mikä\non oleva turvallisinta minun huoneelleni ja teille itsellenne.\"\nSanoivat siihen maagit: \"oi kuningas, meille itsellemmekin on tärkeätä,\nettä sinun hallituksesi pysyy pystyssä. Sillä se siirtyy vieraisiin\nkäsiin siinä tapauksessa, että se joutuu tälle pojalle, joka on\npersialainen, ja silloin me, meedialaisia kun olemme, joudumme orjiksi\nja kadotamme vieraina kaiken arvon persialaisten puolelta. Mutta niin\nkauan kuin sinä, joka olet meidän maanmiehemme, olet kuninkaana, me\nsekä otamme osaa hallitukseen että nautimme sinun puoleltasi suurta\narvoa. Niin ollen siis meidän ennen kaikkea tulee pitää huolta sinusta\nja sinun hallituksestasi. Ja nyt jos olisimme tässä huomanneet jotain\npelottavaa, olisimme ilmoittaneet sinulle kaikki. Mutta koska nyt uni\nhupeni mitättömiin, niin olemme sekä itse rohkeita että kehoitamme\nsinua olemaan samoin. Vaan lähetä tämä poika pois näkyvistäsi Persiaan\nvanhempiensa luo.\"\n\n121. Sen kuultuaan Astyages ilostui, kutsui Kyroksen ja sanoi hänelle\nnäin: \"oi poikani, sinulle minä tein väärin tyhjänpäiväisen unennäön\njohdosta, mutta oman onnesi avulla olet jäänyt henkiin. Nyt siis lähde\nrauhassa Persiaan, ja minä tulen lähettämään saattomiehiä mukaasi. Ja\nsinne tultuasi olet löytävä isän ja äidin, toisellaiset kuin\nkarjapaimen Mitradates ja hänen vaimonsa.\"\n\n122. Näin sanottuaan Astyages lähetti pois Kyroksen. Kun tämä saapui\nKambyseen taloon, ottivat hänen vanhempansa hänet vastaan. Ja kun he\nsen tehtyään saivat kuulla, kuka hän oli, niin he hellästi hyväilivät\nhäntä. Hehän luulivat hänen heti paikalla kuolleen ja tiedustelivat,\nmillä tavalla hän oli jäänyt henkiin. Kyros kertoi heille, kuinka hän\nsiihen asti oli ollut tietämätön ja kerrassaan erehdyksissä, mutta\ntiellä saaneensa tietää kaikki elämänvaiheensa. Hän oli nimittäin\nluullut olevansa Astyageen karjapaimenen pojan, mutta matkalla sieltä\npois hän oli saattajiltaan kuullut koko asianlaidan. Edelleen hän\nkertoi, että häntä oli kasvattanut karjapaimenen vaimo, ja tätä hän\npitkin koko kertomustaan kiitteli, ja hänen kertomuksessaan oli \"Kyno\"\nkaikki kaikessa. Vanhemmat panivat mieleensä sen nimen ja jotta lapsen\neloonjääminen näyttäisi persialaisista vieläkin yliluonnollisemmalta,\nhe levittivät sen huhun, että heitteille pantua Kyröstä oli elättänyt\nnarttu. Siitä sai alkunsa tämä huhu.\n\n123. Mutta Kyros miehistyi ja oli ikätoveriensa kesken miehekkäin ja\nrakastetuin. Vaan Harpagos, joka halusi kostaa Astyageelle, koetti\nliittää hänet puoleensa, sillä hän huomasi, ettei, yksityinen kun oli,\nomin neuvoin voisi kostaa Astyageelle. Siksi hän, nähdessään Kyroksen\nvarttuvan, tahtoi tehdä hänet liittolaisekseen ja vertaili Kyroksen\nkärsimyksiä omiinsa. Mutta vielä sitä ennen hän oli valmistanut asiaa\nnäin. Koska Astyages oli ankara meedialaisia kohtaan, Harpagos antautui\npuheisiin ensimäisten meedialaisten kanssa, yksitellen kunkin kanssa,\nja koetti saada heidät vakuutetuiksi siitä, että heidän tuli asettaa\nKyros etunenään ja tehdä loppu Astyageen kuninkuudesta. Kun nyt asia\nnäin oli Harpagoksella muokattuna ja valmiina, niin hän tahtoi ilmaista\ntuumansa Kyrokselle, joka oleskeli Persiassa. Mutta koska hän ei\nmillään keinoin voinut tätä tehdä, kun tiet olivat vartioituina, hän\nkeksi seuraavan juonen. Hän valmisti taitavasti jäniksen niin, että\nviilsi halki sen vatsan, ollenkaan nykimättä pois karvoja, ja pani\nsitten semmoisenaan sen sisälle kirjeen, johon oli kirjoittanut\nkirjoitettavansa. Sitten hän ompeli kiinni jäniksen vatsan, antoi\nverkot luotettavimmalle palvelijoistaan kuten metsästäjälle ainakin ja\nlähetti hänet pois Persiaan. Samalla hän käski häntä antamaan jäniksen\nKyrokselle ja suullisesti sanomaan, että tämä omin käsin avaisi sen,\nkenenkään hänen sitä tehdessään olematta saapuvilla.\n\n124. Näin tapahtuikin. Kyros otti vastaan jäniksen ja aukaisi sen. Ja\nlöydettyään sen sisästä kirjeen, hän otti ja luki sen. Mutta kirje\nkuului näin: \"Oi Kambyseen poika, sinusta huolehtivat jumalat. Sillä et\nsinä muuten koskaan olisi niin suurta onnea saavuttanut. Kosta nyt\nmurhaajallesi Astyageelle! Sillä jos niin olisi käynyt kuin hän halusi,\nolisit kuollut; mutta jumalten ja minun avullani olet jäänyt eloon.\nLuullakseni olet jo aikoja sitten saanut tietää kaiken, sekä kuinka\nsinulle itsellesi on käynyt, että mitä minä Astyageen puolelta olen\nkärsinyt, siksi etten sinua tappanut, vaan annoin karjapaimenelle. Jos\nnyt tahdot minua totella, olet hallitseva koko sitä maata, jota\nAstyages nyt hallitsee. Sinun tulee nimittäin taivuttaa persialaiset\nluopumaan ja sitten lähteä sotaretkelle meedialaisia vastaan. Ja jos\nAstyages nimittää minut päälliköksi sinua vastaan, tulee sinulle\nkäymään mieltäsi myöten; ja niin myös, jos joku muu arvossapidetty\nmeedialainen tulee päälliköksi. Nämä tulevat näet ensiksi luopumaan\nAstyageesta ja menemään sinun puolellesi ja sitten he koettavat\nkukistaa hänet. Ja koska siis nyt kaikki täällä meidän puolella on\nvalmiina, niin tee näin ja tee nopeaan!\"\n\n125. Sen kuultuaan Kyros mietti, millä tavalla viisaimmin taivuttaisi\npersialaiset luopumaan, ja miettiessään hän huomasi tämän sopivimmaksi\nja teki siis seuraavalla tavalla. Hän kirjoitti kirjeeseen semmoista,\nmitä vain itse tahtoi, ja kutsui senjälkeen kokoon persialaiset. Sitten\nhän aukaisi kirjeen ja sanoi lukiessaan, että Astyages nimittää hänet\npersialaisten sotapäälliköksi. \"Ja nyt, oi persialaiset\", jatkoi hän,\n\"minä käsken teitä saapumaan, kullakin mukanaan sirppi.\" Näin Kyros\njulisti. Nyt on persialaisia useita heimoja, ja ne niistä, jotka Kyros\nkokosi ja taivutti luopumaan meedialaisista, ovat seuraavat, ja niistä\nriippuvat kaikki muut persialaiset: pasargadit, marafilaiset,\nmaspilaiset. Näistä pasargadit ovat etevimmät, ja niihin kuuluu myös\nakaimenidien suku, josta persialaiset kuninkaat polveutuvat. Muut\npersialaiset ovat seuraavat: panthialilaiset, derusilaiset ja\ngermanilaiset. Nämät ovat kaikki maataviljeleviä; mutta muut, nimittäin\ndait, mardit, dropikit ja sagartilaiset, ovat paimentolaisia.\n\n126. Kaikki saapuivat, mukanaan yllämainittu työkalu. Nytpä oli\nPersiassa orjantappuraa kasvava paikka, pituudelleen ja leveydelleen\nnoin kahdeksantoista tai kaksikymmentä stadionia; sen paikan Kyros\nkäski heidän päivässä raivata puhtaaksi. Kun persialaiset olivat\nsuorittaneet heidän tehtäväkseen määrätyn ansiotyön, hän senjälkeen\nkäski heidän seuraavana päivänä tulla saapuville puhtaiksi pestyinä.\nSillä välin Kyros kokosi isänsä vuohi-, lammas- ja nautakarjat yhteen\npaikkaan sekä teurasti ja valmisti ne, kestitäkseen persialaisten\nsotajoukkoa niillä ynnä lisäksi viinillä ja mitä otollisimmilla\nruuilla. Ja kun persialaiset seuraavana päivänä saapuivat, hän asetti\nheidät istumaan niitylle ja kestitsi heitä. Mutta sittenkuin he olivat\nlakanneet aterioimasta, Kyros kysyi heiltä, kumpiko tila oli heistä\nenemmän toivottava, sekö, mikä heillä edellisenä päivänä oli ollut, vai\nse, mikä heillä sinä päivänä oli. He sanoivat että niitten välillä oli\nsuuri ero. Sillä edellisenä päivänä he olivat kokeneet paljasta pahaa,\nmutta sinä päivänä paljasta hyvää. Kyros otti varteen tämän lausunnon\nja paljasti koko asian sanoen: \"Persian miehet, näin on teidän\nlaitanne. Jos te tahdotte totella minua, saatte sekä tämän että\nsitäpaitsi määrättömän paljon muitakin etuja, samalla kuin teillä ei\nole oleva mitään orjantyötä; mutta jos ette tahdo minua totella, tulee\nteillä olemaan lukemattomia eilisen kaltaisia vaivoja. Totelkaa siis\nminua ja tulkaa vapaiksi. Sillä itse luulen jumalallisen sallimuksen\njohdosta olevani syntynyt käymään käsiksi tähän asiaan enkä katso\nteidän olevan kehnompia miehiä, kuin meedialaiset, yhtä vähän muissa\nsuhteissa kuin sodankäynnissäkään. Näin ollen, luopukaa siis pikimmiten\nAstyageesta.\"\n\n127. Saatuaan johtajan persialaiset nyt ilomielin koettivat vapautua,\njo aikoja sitten harmissaan siitä, että meedialaiset heitä hallitsivat.\nNiin pian kuin Astyages sai tietää Kyroksen puuhaavan tätä, hän\nlähettämällä sanansaattajan kutsui hänet luokseen. Mutta Kyros käski\nsanansaattajan viedä takaisin sen viestin, että hän kyllä saapuu\nAstyageen tykö, ennemmin kuin tämä itse sitä tahtookaan. Sen kuultuaan\nAstyages asesti kaikki meedialaiset ja, jumalten sokaisema kun oli,\nnimitti heidän päällikökseen Harpagoksen, unohtaen mitä oli hänelle\ntehnyt. Niin pian kuin sotaan lähteneet meedialaiset joutuivat\nkäsikähmään persialaisten kanssa, taistelivat kyllä muutamat heistä,\nnimittäin kaikki ne, jotka eivät olleet osallisia sopimuksesta, toiset\nsitä vastoin menivät persialaisten puolelle, mutta useimmat esiintyivät\ntahallaan pelkurimaisesti ja pakenivat.\n\n128. Kun meedialainen sotajoukko näin häpeällisesti oli hajaantunut, ja\nAstyages oli saanut sen tietää, hän heti uhaten Kyrosta virkkoi: \"mutta\neipä Kyros siltä ole iloitseva.\" Sen verran sanottuaan hän ensin antoi\nseivästää ne unenselittäjät maagien joukosta, jotka olivat neuvoneet\nhäntä päästämään Kyroksen vapaaksi, sitten hän asesti ne meedialaiset,\njotka olivat jääneet kaupunkiin, sekä nuoret että vanhat miehet. Ne\nAstyages vei ulos ja iski yhteen persialaisten kanssa, mutta joutui\ntappiolle, otettiin itse vangiksi ja kadotti ne meedialaiset, jotka oli\nvienyt taisteluun.\n\n129. Astyageen ollessa sotavankina asettui Harpagos hänen eteensä,\nilkkuen ja pilkaten häntä; ja muun purevan ohella, mitä lausui, hän\nmyös kysyi Astyageelta, miltä hänestä tuntui olla orjana kuninkaan\nsijasta ja saada semmoinen palkka siitä ateriasta, jolloin hän oli\nHarpagoksen pojan lihalla tätä kestinnyt. Katsahtaen Harpagokseen\nAstyages kysyi, omistiko hän Kyroksen työn itselleen. Harpagos virkkoi,\nettä hän itse oli kirjeen kirjoittanut ja että teko niinmuodoin\noikeudenmukaisesti oli hänen. Silloin Astyages järkisyillä osoitti,\nettä Harpagos oli samalla kertaa yksinkertaisin ja väärämielisin\nkaikista ihmisistä, yksinkertaisin, koska hän, vaikka hänellä olisi\nollut tilaisuus päästä kuninkaaksi, jos kerran se, mikä oli tapahtunut,\noli hänen toimestaan tapahtunut, oli toiselle jättänyt vallan,\nväärämielisin, koska aterian vuoksi oli saattanut meedialaiset\norjuuteen. Sillä jos välttämättömästi täytyi jättää kuninkuus jollekin\ntoiselle eikä itse sitä pitää, olisi ollut oikeampi antaa tämä hyvä\njollekin meedialaisista, kuin persialaisista. Nyt meedialaiset, vaikka\nolivat syyttömiä, olivat herroista tulleet orjiksi, jota vastoin\npersialaiset, jotka ennen olivat meedialaisten orjia, nyt olivat\ntulleet heidän herroikseen.\n\n130. Tälläpä tavoin Astyages, hallittuaan kolmekymmentäviisi vuotta,\nlakkasi hallitsemasta, ja meedialaiset joutuivat hänen ankaruutensa\nvuoksi persialaisten vallan alle, vallittuaan Halys-joen tuolla puolen\nolevaa Aasiaa kahta vaille satakolmekymmentä vuotta, lukuunottamatta\nsitä aikaa, jolloin skyytit siellä vallitsivat. Myöhemmin kuitenkin\nmeedialaiset katuivat tehneensä niin ja luopuivat Dareioksesta. Vaan\nkohta luopumisensa jälkeen heidät voitettiin taistelussa ja\nkukistettiin uudestaan. Mutta sillä kertaa siis, Astyageen aikana,\npersialaiset ja Kyros nousivat kapinaan meedialaisia vastaan ja\nhallitsivat siitä pitäen Aasiaa. Muuten ei Kyros tehnyt Astyageelle\nmitään pahaa, vaan piti häntä luonaan hänen kuolemaansa saakka.\n\nTällä tavoin Kyros syntyi, kasvoi ja sai hallituksen, ja kun myöhemmin\nKroisos alotti vihollisuudet, hän kukisti tämän, kuten ennen olen\nmaininnut. Ja kukistettuaan hänet Kyros sitten pääsi koko Aasian\nvaltiaaksi.\n\n131. Persialaisista tiedän, että heillä on tämmöiset tavat. Heillä ei\nole tapana pystyttää jumalankuvia, temppeleitä tai alttareita, vaan\nvieläpä syyttävät hulluudesta niitä, jotka sen tekevät, koska itse,\nkuten minusta näyttää, eivät kuvittele jumalia ihmismuotoisiksi,\nniinkuin helleenit. Mutta he tapaavat nousta vuorten huipuille ja\ntoimittaa uhreja Zeulle, kutsuen koko taivaanpiiriä Zeuksi. He uhraavat\nauringolle, kuulle, maalle, tulelle, vedelle ja tuulille. Ainoastaan\nnäille jumalille he alusta pitäen uhraavat, mutta ovat lisäksi oppineet\nuhraamaan myös Uranialle [s.o. Afrodite Uranialle (taivaalliselle\nAfroditelie)], ja sen he ovat oppineet assyrialaisilta ja\narabialaisilta. Mutta assyrialaiset kutsuvat Afroditea Mylittaksi,\narabialaiset Alilatiksi ja persialaiset Mitraksi.\n\n132. Mainituille jumalille toimitetut uhrit tapahtuvat persialaisten\nkesken seuraavalla tavalla. He eivät tee itselleen alttareita eivätkä\nsytytä tulta, kun heidän pitää uhraaman. Eivät he myöskään käytä\njuomauhria, huilunsoittoa, seppeleitä tai uhrijauhoja. Niin pian kuin\njoku tahtoo jollekin näistä jumalista uhrata, hän vie elukan puhtaaseen\npaikkaan ja kutsuu nimeltä jumalaa, päähine seppelöitynä, tavallisimmin\nmyrtillä. Ainoastaan itselleen ei uhraajalla ole lupa rukoilla\nmenestystä, vaan hän anoo, että kävisi hyvin kaikille persialaisille,\nja myös kuninkaalle. Sillä kaikkien muiden persialaisten mukana hän\nitsekin on luettuna. Ja sittenkuin hän on leikellyt uhrieläimen\npalasiksi ja keittänyt lihat, hän ensin levittelee alle niin tuoreita\nruohoja kuin suinkin, mieluimmin apilaa, ja niiden päälle hän sitten\nasettaa kaikki lihat. Hänen laitettuaan kaikki järjestykseen lukee\nvieressä seisova maagi jumalten synnyn; tätä nimittäin juuri sanotaan\nlukujen käsittelevän. Ilman maagia näet ei heillä ole tapana panna\ntoimeen uhrejaan. Odotettuaan siinä vähän aikaa uhraaja vie pois\nmukaansa lihat ja käyttää niitä sitten niinkuin parhaaksi näkee.\n\n133. Kaikista päivistä persialaisten on tapana enimmin pitää kunniassa\nkunkin syntymäpäivää. Sinä päivänä he katsovat kohtuulliseksi tarjota\nrunsaamman aterian kuin muina päivinä. Silloin varakkaat heidän\njoukostaan asettavat esille härän, hevosen, kamelin ja aasin, jotka\nkokonaisina ovat uunissa paistetut, mutta köyhät panevat esille pientä\nkarjaa. He käyttävät vähän pääruokia, mutta useita jälkiruokia, ei\nkuitenkaan kaikkia yhtaikaa. Senvuoksi persialaiset sanovat, että\nhelleenit lopettavat nälkäisinä, koska heille ei aterian jälkeen tuoda\nmitään, josta kannattaisi puhua. Jos jotain semmoista tuotaisiin, eivät\nhelleenit muka lakkaisi syömästä. Persialaiset ovat kovin viiniin\ntaipuvia, eikä heillä ole sallittua antaa ylen tai heittää vettänsä\ntoisen edessä. Semmoista siis kartetaan. Mutta juovuspäissään on heillä\ntapana neuvotella tärkeimmistä asioistaan. Ja sen, mikä heidän\nneuvotellessaan on miellyttänyt, seuraavana päivänä heidän\nraittiina ollessaan esittää heille sen talon isäntä, missä olivat\nneuvotellessaan. Ja jos tuuma miellyttää heitä raittiinakin, he\nnoudattavat sitä, mutta jollei, he heittävät sen sikseen. Ja taas sitä,\nmistä raittiina ennen ovat neuvotelleet, he juopuneina uudestaan\npunnitsevat.\n\n134. Jos persialaiset tapaavat toisiaan teillä, saattaa siitä helposti\nratkaista, ovatko toisiaan kohtaavat keskenään samanvertaiset. Sillä\nsensijaan että tervehtisivät toisiaan, he antavat toisilleen suuta,\nmutta jos toinen on vähän ala-arvoisempi, he suutelevat poskelle. Jos\ntoinen on paljoa halvempaa syntyä, tämä heittäytyy maahan ja suutelee\ntoisen jalkoja. He kunnioittavat niitä, jotka asuvat heitä lähinnä,\nkaikista enimmin -- nimittäin itsensä jälkeen --, toiseksi niitä, jotka\nasuvat näiden jälestä. Sitten he kulkien eteenpäin kunnioittavat\nnaapureitaan samassa suhteessa. Vähimmin he pitävät arvossa niitä,\njotka asuvat heistä itsestään loitoimpana, ja katsovat itseään\nverrattomasti etevimmiksi kaikista ihmisistä. Muut ovat heidän\nkäsityksensä mukaan samassa suhteessa lähempänä tai kauempana kunnosta,\nja loitoimpana heistä itsestään asuvia he pitävät kehnoimpina.\nMeedialaisten hallitessa myös kansat hallitsivat toisiaan. Meedialaiset\nhallitsivat kaikkia yhdessä ja samalla niitä, jotka asuivat heitä\nlähimpinä, nämä puolestaan naapureitaan, ja nämä taas niitä, jotka\nolivat heitä likimpinä. Sillä etenevässä järjestyksessä kukin kansa\nsamalla kertaa itse hallitsi ja oli hallittuna.\n\n135. Vieraisiin tapoihin ovat persialaiset erittäin taipuvaiset. Niinpä\nhe pitävät meedialaista pukua, jota katsovat kauniimmaksi omaansa, ja\nsodassa egyptiläisiä rintahaarniskoita. He harrastavat kaikenmoisia\nnautintoja, joihin ovat tutustuneet, niinpä myös poikarakkautta, jonka\novat helleeneiltä oppineet. Jokaisella heistä on useita laillisia\nvaimoja, mutta he omistavat vielä sitäpaitsi useampia jalkavaimoja.\n\n136. Taistelukuntoisuuden jälkeen todistaa kelpoisuutta, jos saattaa\nasettaa näytteille niin monta lasta kuin suinkin. Sille, joka näyttää\nuseimmat lapset, kuningas joka vuosi lähettää lahjoja. Sillä\npaljoudessa he arvelevat voiman olevan. He opettavat pojilleen\nviidennestä ikävuodesta alkaen kahdenteenkymmenenteen saakka ainoastaan\nkolme asiaa: ratsastamista, ampumista jousella ja toden puhumista.\nMutta ennenkuin poika täyttää viisi vuotta, ei hän saa tulla isänsä\nnäkyviin, vaan viettää elämänsä naisten parissa. Näin he tekevät siitä\nsyystä, että, jos poika kasvaessaan kuolisi, se ei tuottaisi isälle\nmitään murhetta.\n\n137. Tätä tapaa minä kiitän ja niinikään kiitän sitä, ettei itse\nkuningaskaan saa yhden ainoan syyn nojalla tappaa ketään, ja ettei\nkukaan muista persialaisista saa yhden ainoan syyn nojalla tuottaa\nkorvaamatonta kärsimystä kellekään huonekuntalaisistaan. Vaan vasta\nsilloin, jos hän, punnitsemalla toisiansa vastaan hairahdukset ja\npalvelukset, huomaa, että edellisiä on enemmän ja ne ovat suuremmat,\nhän saa antautua vihansa valtaan. Persialaiset sanovat, ettei kukaan\nvielä ole tappanut omaa isäänsä tai äitiään, vaan aina milloin\nsemmoista on tapahtunut, olisi -- niin he väittävät -- tutkittaessa\nvälttämättömästi huomattu, että lapset ovat olleet vaihdokkaita tai\näpäriä. He väittävät näet olevan epätodenmukaista, että oikea vanhempi\nolisi oman lapsensa kautta saanut surmansa.\n\n138. Siitä, mitä heidän ei ole lupa tehdä, ei heillä ole lupa\npuhuakaan. Häpeällisimpänä he pitävät valehtelemista ja sitten\nvelkaantumista, niin hyvin useista muista syistä kuin siitä syystä,\nettä väittävät velallisen välttämättömästi täytyvän joskus\nvalehdellakin. Jos joku porvareista sairastuu pitalitautiin tai\nvalkeaan rohtumaan, ei hän saa tulla kaupunkiin eikä pitää\nkanssakäymistä muiden persialaisten kanssa. He väittävät, että hän on\njossain suhteessa rikkonut aurinkoa vastaan ja siksi kärsinyt tuon\nrangaistuksen. Jokaisen semmoista potevan muukalaisen he karkoittavat\nmaasta ja surmaavat valkoiset kyyhkyset, koska pitävät niitäkin saman\ntaudin tartuttamina. Virtaan he eivät heitä vettänsä, sylje tai pese\nsiinä käsiään eivätkä salli kenenkään muunkaan sitä tehdä, sillä he\nkunnioittavat virtoja mitä suurimmassa määrässä.\n\n139. Ja sitten on persialaisten suhteen olemassa eräs toinen tosiasia,\njoka heiltä itseltään on jäänyt huomaamatta, mutta meiltä kuitenkaan\nei. Heidän nimensä, jotka vastaavat merkitykseltään yksilöitä ja heidän\njaloja ominaisuuksiaan, päättyvät kaikki samaan kirjaimeen, nimittäin\nsiihen, jota doorilaiset kutsuvat nimeltä \"san\", ioonilaiset \"sigma\"\n[s.o. S-kirjaimeen]. Jos tutkii, huomaa nimittäin, että persialaisten\nnimet päättyvät näin, eivätkä vain muutamat, vaan kaikki järjestänsä\nsamalla tapaa.\n\n140. Tämän minä saatan varmasti lausua persialaisten suhteen, koska\ntunnen asian. Mutta heidän kuolleistaan kerrotaan ikäänkuin\nsalaisuutena ja hämärästi, että persialaisen miehen ruumista ei\nhaudata, ennenkuin lintu tai koira on sen raadellut. Maagien tiedän\nvarmasti niin tekevän, sillä he tekevät sen julkisesti. Mutta muuten\npersialaiset sivelevät ruumiin vahalla ja kätkevät sen sitten maahan.\nMaagit eroavat paljon sekä muista ihmisistä että Egyptin papeista.\nSillä jälkimäiset katsovat omantunnon asiaksi olla tappamatta mitään\nelävää olentoa, paitsi mitä uhraavat. Maagit sitä vastoin tappavat\nomakätisesti kaikki, paitsi koiraa ja ihmistä, ja lukevat itselleen\nsuureksi voitoksi, jos eroituksetta tappavat muurahaisia, käärmeitä\nynnä muita matelevia ja lentäviä eläimiä. Tämän tavan laita olkoon\nniinkuin sitä alun pitäen on harjoitettu. Mutta minä palaan\naikaisempaan kertomukseen.\n\n141. Heti niin pian kuin lyydialaiset olivat joutuneet persialaisten\nvallan alle, laittoivat ioonilaiset lähettiläitä Sardeeseen Kyroksen\nluo, tahtoen samoilla ehdoilla olla hänen alamaisiaan kuin olivat\nolleet Kroisoksen. Mutta kuultuaan heidän esityksensä Kyros kertoi\nheille seuraavan sadun. \"Oli kerran huilunsoittaja, joka nähdessään\nmeressä kaloja alkoi soittaa, odottaen että ne tulisivat maalle. Mutta\nkun hän siinä toivossa pettyi, hän otti verkon, kietoi siihen suuren\njoukon kaloja ja veti ne maalle. Ja kun hän nyt näki kalojen hyppivän,\nhän sanoi niille: 'lakatkaahan tanssimasta, koska ette minun\nsoittaessani tahtoneet tulla tänne tanssimaan'.\" Tämän sadun Kyros\nkertoi ioonilaisille ja aiolilaisille siitä syystä, että kun Kyros itse\naikaisemmin oli lähettilästen kautta pyytänyt ioonilaisia luopumaan\nKroisoksesta, he eivät totelleet, mutta silloin, asiain jo ollessa\nratkaistuina, olivat valmiit tottelemaan Kyrosta. Näin Kyros sanoi\nheille suutuksissaan, mutta kun tieto siitä tuotiin ioonilaisten\nkaupunkeihin, ja he sen kuulivat, he kaikki kohdastaan ympäröivät\nitsensä muureilla ja kokoontuivat Panionioniin, kaikki muut paitsi\nmiletolaisia. Ainoastaan näiden kanssa näet Kyros oli solminnut\nvalallisen liiton, samoilla ehdoilla kuin lyydialainenkin. Mutta muut\nioonilaiset päättivät yhteisestä sopimuksesta laittaa lähettiläitä\nSpartaan pyytämään ioonilaisille avustusta.\n\n142. Nämä ioonilaiset, joitten oma myös Panionion on, ovat kaikista\nmeille tunnetuista ihmisistä tulleet perustaneeksi kaupunkinsa seutuun,\njossa vallitsee kauniin ilmanala ja kauniimmat vuodenajat. Sillä\nIoonian pohjois- ja eteläpuolella olevien maiden laita ei ole sama kuin\nIoonian, edellisiä kun rasittaa pakkanen ja kosteus, jälkimäisiä taas\nlämmin ja kuivuus. Ioonilaiset eivät käytä samaa kieltä, vaan heillä on\nneljä toisistaan poikkeavaa murretta. Miletos on heidän ensimäinen\nkaupunkinsa etelässä, sitten ovat Myus ja Priene. Nämä sijaitsevat\nKaariassa ja niiden asukkaat puhuvat keskenään samaa kieltä. Lyydiassa\ntaas ovat seuraavat: Efesos, Kolofon, Lebedos, Teos, Klazomenai,\nFokaia. Nämä kaupungit eivät kielen puolesta ollenkaan pidä yhtä\nennenmainittujen kanssa, mutta keskenään ne ääntävät samalla tapaa.\nVielä on jälellä kolme ioonilaista kaupunkia, joista kaksi sijaitsee\nsaarilla, nimittäin Samoksessa ja Khioksessa, mutta yksi on perustettu\nmannermaalle, nimittäin Erythrai. Khiolaisilla ja erythraialaisilla on\nsama murre, mutta samoslaisilla on yksin omansa.\n\n143. Näistä ioonilaisista siis miletolaiset olivat turvassa vaaralta,\nhe kun olivat solminneet valallisen liiton. Eikä myöskään saarelaisilla\nollut mitään pelättävää. Sillä eivät foinikialaiset vielä olleet\npersialaisten alamaisia eivätkä persialaiset itse olleet merimiehiä.\nMainitut ioonilaiset olivat erkaantuneet muista ioonilaisista\nainoastaan siitä syystä, että kun koko helleeniläinen kansa siihen\naikaan oli heikko, ioonilainen heimo oli kaikista heikoin ja\nvähäpätöisin. Sillä lukuunottamatta Atenaa, ei ollut mitään muuta\nhuomattavaa kaupunkia. Niinpä muut ioonilaiset ja atenalaiset\nkarttoivat sitä nimeä eivätkä tahtoneet, että heitä kutsuttaisiin\nioonilaisiksi. Ja vieläkin useimmat heistä minusta näyttävät häpeävän\nsitä nimeä. Mutta nuo kaksitoista kaupunkia sekä ylpeilivät siitä\nnimestä että perustivat omaa itseänsä varten pyhätön ja päättivät olla\nantamatta minkään muiden ioonilaisten ottaa siihen osaa. Eivätkä\nketkään muut pyytäneetkään päästä siihen osallisiksi kuin smyrnalaiset.\n\n144. Samalla tapaa nyt niinkutsutussa viisikaupunkimaassa, jota ennen\nsanottiin kuusikaupunki-maaksi, asuvat doorilaiset eivät ainoastaan\nvaro ottamasta vastaan keitään lähellä asuvista doorilaisista\nTriopionin pyhättöön, vaan ovatpa vielä sulkeneet pois osallisuudesta\nsiihen ne joukostaan, jotka ovat rikkoneet pyhätön säännöksiä vastaan.\nNiinpä he ammoisista ajoista olivat triopionilaisen Apollon\nkilpaleikeissä asettaneet vaskisia kolmijalkoja palkinnoiksi\nvoittajille; mutta niiden, jotka saivat ne, ei ollut lupa viedä ulos\nniitä pyhätöstä, vaan heidän täytyi pystyttää ne samaan paikkaan\njumalalle. Mutta kerran muuan halikarnassolainen mies, nimeltä\nAgasikles, joka oli päässyt voittajaksi, halveksimalla sitä säännöstä\nvei kolmijalan kotiinsa ja ripusti sen naulaan. Tästä syystä viisi\nkaupunkia, Lindos, Ialysos, Kameiros, Kos ja Knidos, sulki kuudennen\nkaupungin, Halikarnassoksen, pois osallisuudesta pyhättöön. Senpä\nrangaistuksen he antoivat halikarnassolaisille.\n\n145. Iooniliset näyttävät minusta siitä syystä tehneen itselleen\nkaksitoista kaupunkia eikä tahtoneen ottaa vastaan useampia siitä\nsyystä, että heillä myöskin asuessaan Peloponnesoksessa oli kaksitoista\nmaaosuutta, samoinkuin nyt akhaialaisilla, jotka karkoittivat\nioonilaiset, on kaksitoista maaosuutta, nimittäin: ensiksi Sikyonin\nluona Pellene, sitten Aigeira ja Aigai, missä on alati virtaava\nKrathis-joki, josta muuan Italiassa oleva joki on saanut nimensä, ja\nBura sekä Helike, johon akhaialaisten taistelussa lyömät ioonilaiset\npakenivat, edelleen Aigion, Rypes, Patrai, Farai ja Olenos, missä on\nsuuri Peiros-joki, vielä Dyme ja Tritaia, joka yksinään näistä\nsijaitsee sisämaassa. Nämä kaksitoista maaosuutta ovat nyt\nakhaialaisten ja olivat silloin ioonilaisten.\n\n146. Senpä vuoksi myös ioonilaiset tekivät itselleen kaksitoista\nkaupunkia, sillä on sulaa hulluutta väittää, että nämä ioonilaiset muka\novat enemmän ioonilaisia kuin muut tai jossain suhteessa ovat jalompaa\nsyntyperää. Melkoinenhan osa heistä on Euboiasta tulleita abanteja,\njoilla ei ole mitään yhteistä ioonilaisen nimen kanssa, heihin on\nsekaantunut orkhomenolaisia minyejä, kadmolaisia, dryopeja,\nkotoaan erkaantuneita fokilaisia, molosseja, pelasgeja, arkadeja,\nepidaurolaisia, doorilaisia; ja sitä paitsi monet muut kansat ovat\nniihin sekaantuneet. Mutta ne taas heistä, jotka läksivät liikkeelle\nAtenan prytaneionin luota ja pitävät itseään jalosukuisimpina\nioonilaisista, ne eivät vieneet vaimoja mukaansa siirtolaan, vaan\nottivat kaarilais-naisia, joiden vanhemmat he olivat surmanneet. Sen\nmurhan vuoksi nämä vaimot ovat säätäneet semmoisen lain ja valalla\nitseään vannottaneet sekä jättäneet sen perintönä tyttärilleen,\netteivät koskaan syö yhdessä miestensä kanssa eivätkä huuda heitä\nnimeltä siitä syystä että he surmasivat heidän isänsä, miehensä ynnä\nlapsensa ja sitten, vaikka olivat semmoista tehneet, elelivät yhdessä\nheidän kanssaan. Tämä tapa oli olemassa Miletoksessa.\n\n147. Kuninkaikseen asettivat toiset itselleen Hippolytoksen pojasta\nGlaukoksesta polveutuvia lykialaisia, toiset pylolaisia kaukoneja,\njotka polveutuivat Melanthoksen pojasta Kodroksesta, toiset taas\nmolempiin sukuihin kuuluvia. Ne kyllä pitävät kiinni siitä nimestä\ntavallaan enemmän kuin muut ioonilaiset ja olkoot vain puhtaita\nioonilaisia. Mutta ioonilaisia ovat kuitenkin kaikki, jotka ovat\nsyntyisin Atenasta ja viettävät Apaturia-juhlaa. Sitä viettävät kaikki,\npaitsi efesolaisia ja kolofonilaisia. Nämä yksin ioonilaisista näet\neivät vietä Apaturia-juhlaa ja nekin jättävät sen tekemättä erään\nmurhan johdosta.\n\n148. Panionion on pyhä paikka Mykalessa, se antaa pohjoiseen päin, ja\nsen ovat ioonilaiset yhteisesti pyhittäneet helikonilaiselle\nPoseidonille. Mykale taas on mannermaalla sijaitseva kallioniemi, joka\npistäytyy länteen päin Samosta vastaan, ja siihen ioonilaiset\nkokoontuivat kaupungeistaan ja viettivät sitä juhlaa, jolle panivat\nnimeksi Panionia.\n\n149. Nämä ovat ioonilaiset kaupungit; aiolilaiset kaupungit taas ovat:\nKyme, jota kutsutaan Frikonikseksi, Lerisai, Neonteikhos, Temnos,\nKilla, Notion, Aigiroessa, Pitane, Aigaiai, Myrina, Gryneia. Nämä ovat\naiolilaisten yksitoista vanhaa kaupunkia. Yhden näet niistä ioonilaiset\nottivat pois, nimittäin Smyrnan. Sillä niitäkin oli mannermaalla\nkaksitoista. Nämä aiolilaiset ovat joutuneet saamaan maan, joka on\nparempi kuin ioonilaisten, mutta jossa ei ole yhtä suotuisaa ilmanalaa.\n\n150. Smyrnan aiolilaiset kadottivat seuraavalla tavalla. He ottivat\nsuojaansa muutamia kolofonilaisia miehiä, jotka olivat tehneet kapinan,\nmutta tulleet voitetuiksi ja karkoitetuiksi isänmaastaan. Sittemmin\nkolofonilaiset käyttivät tilaisuutta, kun smyrnalaiset viettivät\nDionysos-juhlaa ulkopuolella muuria, sulkivat portit ja ottivat\nhaltuunsa kaupungin. Kaikki aiolilaiset riensivät avuksi, mutta silloin\ntehtiin semmoinen sopimus, että aiolilaiset jättäisivät Smyrnan sillä\nehdolla että ioonilaiset antaisivat pois irtaimen omaisuuden.\nSmyrnalaiset tekivät niin, jonka jälkeen yksitoista kaupunkia jakoi\nheidät keskenään ja teki heidät omiksi kansalaisikseen.\n\n151. Nämäpä ovat aiolilaiset mannermaakaupungit, paitsi Ida-vuorella\nsijaitsevia; ne ovat nimittäin erikseen. Saarilla olevista kaupungeista\non viisi Lesboksessa kuudennen Lesboksessa sijaitsevan, Arisban,\norjuuttivat methymnalaiset, vaikka olivat veriheimolaisia --, yksi\nTenedoksessa ja niinkutsutussa Hekatonnesos- (Satasaari-) ryhmässä\nyksi. Lesbolaisilla ja tenedolaisilla, samoin kuin niillä\nioonilaisilla, jotka asuivat saarilla, ei ollut mitään pelättävää.\nMutta muut kaupungit katsoivat parhaaksi yhteisesti seurata\nioonilaisia, mihin nämä vain johtaisivat.\n\n152. Niin pian kuin ioonilaisten ja aiolilaisten lähettiläät saapuivat\nSpartaan -- asia oli nimittäin kiireellä ajettu --, he valitsivat\nkaikkien puolesta puhumaan erään fokaialaisen, nimeltä Pythermos. Hän\nkietoi ympärilleen purppuraviitan, jotta niin monet spartalaiset kuin\nsuinkin tulisivat kokoon kuulemaan, ja piti seisaaltaan pitkän puheen,\njossa pyysi heitä auttamaan. Lakedaimonilaiset kuitenkaan eivät\nmyöntyneet, vaan päättivät olla auttamatta ioonilaisia. Nämä siis\nläksivät pois, mutta vaikka lakedaimonilaiset olivat työntäneet luotaan\nioonilaisten lähettiläät, he kuitenkin lähettivät viisisoutolaivassa\nmiehiä, niinkuin minusta näyttää, vakoilemaan sekä Kyroksen että\nIoonian puuhia. Saavuttuaan Fokaiaan nämä lähettivät Sardeeseen miehen,\njoka heidän keskuudessaan oli enimmin arvossapidetty, nimeltä Lakrines,\nlakedaimonilaisten nimessä kieltämään Kyrosta vahingoittamasta mitään\nHellaan kaupunkia, koska he muka eivät tule sitä sallimaan.\n\n153. Airueen lausuttua tämän, kerrotaan Kyroksen vielä kysyneen\nsaapuvilla olevilta helleeneiltä, mitä miehiä ovat lakedaimonilaiset ja\nkuinka paljon heitä on, kun semmoista hänelle julistavat. Kuultuaan\nasianlaidan oli hän lausunut spartalaiselle airueelle: \"en ole vielä\nsäikähtänyt sellaisia miehiä, joilla on keskellä kaupunkiaan määrätty\npaikka, johon kokoontuvat valoja vannomalla petkuttamaan toisiaan. Jos\nminä pysyn terveenä, eivät ioonilaisten kärsimykset tule heillä olemaan\npuheaineena, vaan heidän omansa.\" Nämä sanat Kyros syyti vasten kaikkia\nhelleenejä, koska heillä on toripaikkoja, missä ostavat ja\nmyyskentelevät. Sillä persialaisilla itsellään ei ole ensinkään tapana\nkäyttää toreja, eikä heillä ole ollenkaan kauppapaikkaakaan. -- Sitten\nhän uskoi Sardeen eräälle persialaiselle miehelle, Tabalokselle, mutta\nKroisoksen ja muiden lyydialaisten rahojen hoitamisen Paktyas-nimiselle\nlyydialaiselle, jonka jälkeen itse matkusti pois Agbatanaan, vieden\nKroisoksen mukaansa, eikä aluksi yhtään sen enempää välittänyt\nioonilaisista. Sillä Babylon oli hänellä esteenä, samoin kuin myös\nBaktrian kansa, sakilaiset ja egyptiläiset, joita vastaan itse aikoi\nlähteä sotaretkelle ja sensijaan lähettää ioonilaisia vastaan toisen\nsotapäällikön.\n\n154. Niin pian kuin Kyros oli matkustanut pois Sardeesta, Paktyas\ntaivutti lyydialaiset luopumaan Tabaloksesta ja Kyroksesta, läksi\nmerenrannalle ja, hänellä kun oli hallussaan koko Sardeesta saatu\nkulta, paikkasi apuväkeä ja kehoitti rannikkoväestöä lähtemään mukaansa\nsotaretkelle. Sitten hän marssi Sardesta vastaan ja piiritti Tabalosta,\njoka oli suljettu linnaan.\n\n155. Matkalla kuultuaan tämän Kyros lausui Kroisokselle näin: \"Kroisos,\nmillä keinoin tulen tekemään lopun tästä kaikesta? Eiväthän\nlyydialaiset näy aikovan lakata panemasta toimeen selkkauksia muille\nsekä itselleen. Pelkään pahoin, että olisi paras tehdä heidät orjiksi.\nSillä minusta näyttää kuin olisin tehnyt samoin kuin se, joka on\ntappanut isän, mutta säästää lapset. Niinpä minäkin olen ottanut\nvangiksi ja kuljetan mukanani sinua, joka olet enemmänkin kuin\nlyydialaisten isä, mutta lyydialaisille itselleen olen jättänyt\nkaupungin. Ja sitten ihmettelen, että ovat minusta luopuneet.\" Niinpä\nhän sanoi mitä ajatteli, toinen taas, peläten että Kyros perinpohjin\nhävittäisi Sardeen, vastasi seuraavasti: \"oi kuningas, sinä olet kyllä\npuhunut kohtuuden mukaisesti, mutta älä kuitenkaan kaikissa noudata\nvihaasi äläkä perustuksia myöten hävitä vanhaa kaupunkia, joka on\nsyytön sekä siihen, mikä ennen on tapahtunut, että siihen, mikä nyt\ntapahtuu. Sillä mitä minä ennen olen tehnyt, sen minä myös otan\npäälleni ja vastaan siitä. Mutta nykyiseen asiain tilaan on vikapää\nPaktyas, jonka huostaan uskoit Sardeen, ja hän siis kärsiköön siitä\nrangaistuksen. Mutta anna lyydialaisille anteeksi ja määrää heille\ntämä, jotteivät enää luopuisi sinusta, eivätkä tulisi vaarallisiksi.\nLähetä sana ja kiellä heitä omistamasta sota-aseita, käske heitä\npukemaan vaatteittensa alle ihotakit ja jalkoihinsa korkeat hihnakengät\nja tee tiettäväksi, että heidän tulee soittaa kitaraa, laulaa,\nharjoittaa pikkukauppaa ja opettaa lapsia. Ja pian saat, oi kuningas,\nnähdä heidän miehistä tulleen naisiksi, niin ettei sinun ollenkaan\ntarvitse pelätä heidän luopuvan.\"\n\n156. Sen neuvon siis Kroisos hänelle antoi, koska katsoi sen\notollisemmaksi lyydialaisille, kuin jos heidät myytäisiin orjiksi, ja\nkoska ymmärsi että jollei esittäisi riittävää perustetta, hän ei tulisi\ntaivuttamaan Kyrosta muuttamaan päätöstään. Hän pelkäsi myös, että\njoskin lyydialaiset sillä kertaa pelastuisivat, he myöhemmin joskus\nluopuisivat persialaisista ja silloin joutuisivat tuhon omiksi. Kyros\nihastui neuvosta, luopui vihastuksestaan ja sanoi taipuvansa Kroisoksen\nehdotukseen. Hän kutsui meedialaisen Mazareen ja käski hänen julistaa\nlyydialaisille sen, minkä Kroisos oli neuvonut, ja lisäksi tehdä\norjiksi kaikki muut, jotka yhdessä lyydialaisten kanssa olivat\nlähteneet sotaretkelle Sardeeseen, sekä ennen kaikkea tuoda Paktyaan\nitsensä elävänä hänen luokseen.\n\n157. Annettuaan matkan varrella nämä määräykset hän matkusti\npersialaisten asuinpaikoille. Mutta kun Paktyas kuuli, että häntä\nvastaan kulkeva sotajoukko oli lähellä, hän peloissaan läksi pakoon\nKymeen. Meedialainen Mazares marssi Sardesta vastaan, mukanaan eräs osa\nKyroksen sotajoukosta, mutta kun ei enää löytänyt Paktyasta\npuoluelaisineen Sardeesta, hän ensiksi pakoitti lyydialaiset panemaan\ntäytäntöön Kyroksen määräykset; ja tämän hänen käskynsä johdosta\nlyydialaiset ovat muuttaneet koko elintapansa. Senjälkeen Mazares\nlaittoi lähettiläitä Kymeen, käskien heidän antaa pois Paktyaan.\nKymeläiset päättivät kuitenkin ehdotuksen johdosta lähettää kysymään\nneuvoa Brankhidain oraakelin jumalalta. Sinne näet oli vanhastaan\nperustettu oraakeli, jolta kaikilla ioonilaisilla ja aiolilaisilla oli\ntapana kysyä neuvoa. Tämä paikka on Miletoksen aluetta ja sijaitsee\nPanormos-sataman yläpuolella.\n\n158. Kymeläiset lähettivät siis tiedustelijoita brankhidien luo\nkysymään, miten heidän tuli menetellä Paktyaan suhteen, tehdäkseen\njumalille mieliksi. Heidän tätä kysyessään he saivat sen\noraakelinvastauksen, että heidän tuli antaa Paktyas pois\npersialaisille. Niin pian kuin kymeläiset kuulivat sen sanoman, he\nsuoriutuivat jättämään pois hänet. Mutta sillä välin kun rahvas siihen\nsuuntaan puuhasi, esti kymeläisiä sitä tekemästä muuan porvarien kesken\narvossapidetty mies, Aristodikos, Herakleideen poika, joka ei luottanut\noraakelinvastaukseen ja luuli, että tiedustelijat eivät puhuneet totta.\nVihdoin läksivät toiset tiedustelijat toistamiseen kysymään neuvoa\nPaktyaan suhteen, ja niiden joukossa oli myös Aristodikos.\n\n159. Heidän saavuttuaan Brankhidaihin, Aristodikos kaikkien puolesta\nkysyi oraakelilta neuvoa sanoen näin: \"oi Herra, meidän luoksemme on\nturvananojana tullut lyydialainen Paktyas, paeten väkivaltaista\nkuolemaa persialaisten puolelta. Nyt nämä vaativat häntä pois, käskien\nkymeläisiä luovuttamaan hänet heille. Mutta vaikka me pelkäämmekin\npersialaisten ylivoimaa, emme kuitenkaan tähän saakka ole uskaltaneet\nantaa häntä pois, ennenkuin sinun puoleltasi varmasti osoitetaan,\nkumpaako meidän tulee tehdä.\" Niin hän kysyi, jumala taas antoi heille\nsaman vastauksen, käskien heidän antaa Paktyaan pois persialaisille.\nSilloin Aristodikos tahallaan teki näin. Hän kulki yltympäri temppelin\nja otti pois varpuset ja kaikki muunlaiset linnut, jotka pesivät\ntemppelissä. Hänen tätä tehdessään kuului, niin kerrotaan, kaikkein\npyhimmästä ääni, joka tunki Aristodikoksen korviin ja sanoi näin:\n\"jumalattomin ihminen, kuinka rohkenet tehdä tätä? Tuhoatko\ntemppelistäni turvananojani?\" Aristodikos ei siitä joutunut ymmälle,\nvaan sanoi: \"oi Herra, näinkö sinä autat turvananojiasi, mutta käsket\nkymeläisiä antamaan pois heidän turvananojansa?\" Silloin oli jumala\nuudestaan vastannut näin: \"totisesti niin minä käsken, jotta te\njumalattomasti menettelemällä pikemmin joutuisitte hukkaan, ettette\ntoista kertaa tulisi turvananojien antamisesta kysymään neuvoa\noraakelilta.\"\n\n160. Tämän sanoman kuultuaan kymeläiset, jotka eivät tahtoneet,\nluovuttamalla Paktyaan, syöstä itseänsä turmioon, mutta eivät myöskään,\npitämällä häntä luonaan, joutua piiritystilaan, lähettivät hänet pois\nMytileneen. Mazares lähetti ilmoittamaan mytileneläisille, että heidän\ntuli antaa pois Paktyas, ja he valmistautuivatkin siihen erästä\npalkkiota vastaan. En näet voi varmasti sanoa kuinka suuresta, sillä\nasiaa ei pantu toimeen. Niin pian kuin nimittäin kymeläiset saivat\ntietää mytileneläisten puuhaavan tätä, he lähettivät laivan Lesbokseen\nja toimittivat Paktyaan pois Khiokseen. Sitten kiskoivat khiolaiset\nhänet ulos Atene Poliukhoksen pyhätöstä ja luovuttivat hänet pois.\nPalkaksi siitä khiolaiset saivat Atarneuksen. Tämä Atarneus-niminen\npaikka sijaitsee Myysiassa, vastapäätä Lesbosta. Saatuaan haltuunsa\nPaktyaan persialaiset pitivät häntä vartioituna, koska tahtoivat\nasettaa hänet Kyroksen eteen. Ja kuluipa melkoinen aika, jonka\nkestäessä ei kukaan khiolainen kellekään jumalista sirottanut tästä\nsamaisesta Atarneuksesta saatuja ohrajauhoja eikä leiponut uhrikakkuja\nsikäläisestä viljasta; vaan kaikkea, mikä siitä maasta tuli, pidettiin\nerillään kaikesta pyhästä.\n\n161. Niin khiolaiset antoivat pois Paktyaan. Mutta Mazares lähti\nsenjälkeen sotaretkelle niitä vastaan, jotka yhdessä Paktyaan kanssa\nolivat piirittäneet Tabalosta, teki ensin prieneläiset orjiksi ja\nkuljeskeli sitten pitkin koko Maiandroksen kenttää, jättäen sen\nsotajoukkonsa ryöstettäväksi; sitten hän teki Magnesian suhteen samoin.\nMutta senjälkeen hän äkkiä sairastui ja kuoli.\n\n162. Mazareen kuoltua matkusti Aasian rannikolle Harpagos, joka seurasi\ntätä päällikkyydessä, syntyperältään hänkin meedialainen, sama mies,\njota meedialaisten kuningas Astyages oli kestinnyt hirveällä ruualla ja\njoka oli auttanut Kyroksen hallitukseen. Tämän miehen siis Kyros oli\nnimittänyt päälliköksi. Ja kun hän nyt saapui Iooniaan, hän valtasi\nkaupungit maavalleilla. Sillä heti kun oli saattanut asujaimet\npiiritystilaan muurien taakse, hän luomalla maavalleja muurien ääreen\nsaartoi heidät. Ja ensiksi hän kävi käsiksi Ioonian Fokaiaan.\n\n163. Nämä fokaialaiset ovat helleenien joukossa ensimäiset, jotka\ntekivät pitkiä laivamatkoja ja he ensiksi tekivät Adrianmeren,\nTyrsenian, Iberian ja Tartessoksen tunnetuiksi. He eivät purjehtineet\npyöryläisissä laivoissa, vaan viisikymmensouduissa. Saavuttuaan\nTartessokseen he tulivat ystäviksi tartessolaisten kuninkaan\nkanssa, jonka nimi oli Arganthonios, joka hallitsi Tartessosta\nkahdeksankymmentä vuotta ja eli kaikkiaan satakaksikymmentä. Tämän\nmiehen kanssa fokaialaiset tulivat niin hyviksi ystäviksi, että hän\nensiksi käski heidän jättää Ioonian ja asettua hänen omaan maahansa,\nmihin vain tahtoivat, ja sitten, kun ei voinut siihen taivuttaa\nfokaialaisia ja toiselta puolen kuuli heiltä, että meedialaisen mahti\nkasvoi, hän antoi heille rahoja, jotta rakentaisivat muurin kaupunkinsa\nympäri. Ja hän antoi runsaasti. Sillä muurin ympärys on useita\nstadioneja pitkä ja toisekseen se on kokonaan laadittu suurista ja\ntoisiinsa hyvin sovitetuista paasista.\n\n164. Sillä tavoin siis fokaialaisten muuri rakennettiin. Niin pian kuin\nHarpagos sitten oli kuljettanut sotajoukkonsa kaupunkia vastaan, hän\nalkoi piirittää heitä. Mutta hän teki semmoisen esityksen, että hänelle\nriittää, jos fokaialaiset tahtovat repiä alas vain yhden rintasuojan\nmuuristaan ja pyhittää yhden talon kuninkaalle. Vaan harmissaan\norjuudesta fokaialaiset sanoivat tahtovansa yhden päivän neuvotella\nkeskenään ja sitten vastata. Mutta siksi aikaa, jolloin itse\nneuvottelevat, he käskivät hänen viedä pois sotajoukkonsa muurin luota.\nHarpagos sanoi kyllä hyvin tietävänsä, mitä he aikoivat tehdä, mutta\nkuitenkin sallivansa heidän neuvotella. Sillä välin kun Harpagos siis\noli vienyt sotajoukkonsa pois muurin luota, fokaialaiset työnsivät\nmereen viisikymmensoutunsa, asettivat niihin lapsensa, vaimonsa ja\nkaiken irtaimistonsa, lisäksi vielä jumalankuvat pyhätöistä ynnä muut\nvihkilahjat, paitsi sitä, mikä oli vaskea, kiveä tai maalattua; mutta\nkaiken muun he asettivat laivoihin, astuivat itse niihin ja purjehtivat\nKhiokseen. Vaan persialaiset ottivat miehistä tyhjäksi jääneen Fokaian\nhaltuunsa.\n\n165. Kun khiolaiset eivät tahtoneet myydä niinkutsuttuja\nOinussai-saaria fokaialaisille, jotka niitä halusivat ostaa, pelosta\nettä niistä tulisi kauppapaikka, ja heidän oma saarensa siitä syystä\njoutuisi suljetuksi kaupasta pois, niin fokaialaiset lähtivät\nmatkalle Kyrnokseen [s.o. Korsikaan]. Kyrnokseen näet he erään\noraakelinvastauksen johdosta kaksikymmentä vuotta sitä ennen olivat\nperustaneet kaupungin, jonka nimi oli Alalia. Siihen aikaan oli\nnimittäin Arganthonios jo kuollut. Matkatessaan Kyrnosta kohti he ensin\npurjehtivat Fokaiaan ja surmasivat persialaisen varusväen, joka\nHarpagokselta oli ottanut vastaan kaupungin ja sitä vartioi. Sen\nsuoritettuaan he sitten julistivat ankarat kiroukset sille, joka heistä\njättäytyisi pois retkeltä. Tämän lisäksi he myös upottivat\nrautamöhkäleen mereen ja vannoivat, etteivät tule Fokaiaan, ennenkuin\nse möhkäle nousee pinnalle. Mutta heidän matkatessaan Kyrnosta\nkohti, valtasi useammat kuin puolet porvareista kaipuu ja ikävä\nkotikaupunkiinsa ja synnyinseutuihinsa, niin että rikkoivat valansa ja\npurjehtivat takaisin Fokaiaan. Vaan ne heistä, jotka pitivät valansa,\nnostivat ankkurin ja purjehtivat Oinussai-saarilta.\n\n166. Sittenkuin he olivat saapuneet Kyrnokseen, he asuivat yhteisesti\nennen saapuneitten kanssa viisi vuotta ja perustivat itselleen\npyhättöjä. Mutta koska he ryöstivät ja raastoivat kaikilta ympärillä\nasuvaisilta, niin alottivat yhteisestä sopimuksesta heitä vastaan\nsotaretken tyrseniläiset ja karkedonilaiset [s.o. etruskilaiset ja\nkartagolaiset], molemmilla kuusikymmentä laivaa. Fokaialaiset täyttivät\nhekin puolestaan laivansa, luvultaan kuusikymmentä, ja tulivat heitä\nvastaan niinkutsutulle sardonilaiselle merelle. Kun he meritaistelussa\niskivät yhteen, niin fokaialaiset saavuttivat oikean kadmolaisen voiton\n[s.o. n.s. Pyrrhos-voiton]. Neljäkymmentä laivaa heiltä oli mennyt\nhukkaan, ja jälellejääneet kaksikymmentä olivat kadottaneet\nkokkakaransa. Fokaialaiset silloin poikkesivat ensin Alaliaan, ottivat\nmukaansa lapsensa, vaimonsa ja niin paljon tavaraa kuin heidän laivansa\njaksoivat kantaa, jättivät Kyrnoksen ja purjehtivat Regioniin.\n\n167. Mutta hukkaan joutuneitten laivojen miehistön karkedonilaiset ja\ntyrseniläiset ottivat vangiksi. Tällöin agyllalaiset saivat osalleen\nkaikkein useimmat vangit, jotka he veivät ulos kaupungista ja\nkivittivät. Senjälkeen tapahtui agyllalaisille, että kaikki, jotka\nmenivät sen paikan ohi, missä fokaialaiset viruivat kivitettyinä,\nnyrjäyttivät jäsenensä ja saivat halvauksen, järjestänsä pikkukarja,\njuhdat ja ihmiset. Silloin agyllalaiset tahtoivat sovittaa rikoksensa\nja lähettivät Delfoihin kysymään neuvoa. Ja Pytia käski agyllalaisten\ntehdä sen, mitä yhä vieläkin suorittavat. He näet toimittavat\nvainajille suuria kuolinuhreja ja järjestävät voimistelu- ja\nratsuleikkejä heidän kunniakseen. Semmoisen lopun nämä fokaialaiset\nsaivat. Mutta ne heistä, jotka pääsivät pakoon Regioniin, läksivät\nsieltä käsin liikkeelle ja ottivat haltuunsa sen kaupungin Oinotrian\nmaassa, jonka nimenä nyt on Hyele. Ja sinne he asettuivat asumaan,\nsenjälkeen kuin olivat eräältä Poseidonian mieheltä saaneet tietää,\nettä se Kyrnos, jonka perustamisesta Pytia oli puhunut, oli\nsamanniminen puolijumala, vaan ei saari.\n\n168. Niin kävi siis Iooniassa sijaitsevan Fokaian. Ja jotenkin samalla\ntapaa kuin fokaialaiset, tekivät myös teolaiset. Sillä sittenkuin\nHarpagos maavallin avulla oli valloittanut heidän kaupunkinsa, he\nastuivat kaikki laivoihin, lähtivät purjehtimaan Trakiaa kohti, ja\nperustivat sinne Abderan kaupungin, jonka sitä ennen klazomenailainen\nTimesios oli perustanut, vaikka ei ollut siitä nauttinut hyötyä, kun\ntrakialaiset karkoittivat hänet. Mutta nyt Abderassa asuvat teolaiset\nkunnioittavat häntä puolijumalana.\n\n169. Nämä olivat ainoat ioonilaisista, jotka eivät sietäneet orjuutta\nja siitä syystä jättivät isänmaansa. Mutta muut ioonilaiset, paitsi\nmiletolaisia, antautuivat taisteluun Harpagosta vastaan, samoin kuin\nmaasta lähteneet, ja esiintyivät kelpo miehinä, taistellessaan kukin\noman kotinsa puolesta; mutta he joutuivat alakynteen ja tappiolle, vaan\njäivät kuitenkin kukin maahansa ja suorittivat mitä heidän\ntehtäväksensä pantiin. Sitävastoin miletolaiset, niinkuin ennenkin olen\nsanonut, olivat tehneet sopimuksen Kyroksen itsensä kanssa ja saivat\nsenvuoksi olla rauhassa. Tällä tavoin siis Ioonia toisen kerran joutui\norjuuteen. Mutta niin pian kuin Harpagos oli kukistanut mannermaalla\nasuvat ioonilaiset, niin saarilla asuvat ioonilaiset, peläten tätä\nkohtaloa, antautuivat itse Kyrokselle.\n\n170. Silloin kun ioonilaiset olivat ahdinkotilassa, mutta siitä\nhuolimatta kokoontuivat Panionioniin, esitti, kuten olen kuullut, muuan\nprieneläinen mies, nimeltä Bias, ioonilaisille mitä hyödyllisimmän\ntuuman; ja jos olisivat sitä noudattaneet, olisi heidän ollut\nmahdollista olla onnellisimmat helleenien joukossa. Hän ehdotti\nnimittäin, että ioonilaiset yhteisellä laivastolla lähtisivät merille,\npurjehtisivat Sardoon [s.o. Sardiniaan] ja perustaisivat yhden yhteisen\nkaupungin kaikille ioonilaisille; siten he orjuudesta vapautuneina\ntulisivat olemaan onnellisina, he kun asuisivat suurinta kaikista\nsaarista ja hallitsisivat toisia kansoja. Jos he sitävastoin jäisivät\nIooniaan, ei hän sanonut voivansa käsittää, kuinka he enää voisivat\nsaavuttaa vapautensa. Tämä prieneläisen Biaan tuuma esitettiin aikana,\njolloin ioonilaiset jo olivat joutuneet perikatoon. Mutta hyödyllinen\noli myös se ennen Ioonian perikatoon joutumista tehty ehdotus, minkä\nesitti miletolainen Thales, joka esi-isiensä kautta oli foinikialaista\nsyntyperää. Hän nimittäin kehoitti ioonilaisia laittamaan itselleen\nyhden yhteisen neuvoskunnan, jonka sija olisi Teos -- Teos oli\nnimittäin Ioonian keskustana --; muut kaupungit saisivat yhtäkaikki\npitää omat asetuksensa, mutta niitä katsottaisiin semmoisiksi, kuin jos\nolisivat maalaiskuntia. Sellaisia ehdotuksia nämä miehet siis tekivät\nheille.\n\n171. Kukistettuaan Ioonian Harpagos teki sotaretken kaarilaisia,\nkaunolaisia ja lykialaisia vastaan, vieden mukaansa sekä ioonilaiset\nettä aiolilaiset. Näistä ovat kaarilaiset saapuneet mannermaahan\nsaarilta. Sillä muinoin, kun he olivat Minoksen alamaisia ja kutsuttiin\nlelegeiksi, oli heillä hallussaan saaret. Mutta he eivät suorittaneet\nmitään veroa, niin pitkälle kuin minä saatan päästä taapäin ajassa\ntiedustelemalla suusanallisia kertomuksia; vaan, joka kerta kun Minos\npyysi, he täyttivät hänen laivansa miehillä. Ja koska Minos oli\nlaskenut valtansa alle paljon maata ja oli onnellinen sodassa, niin\nkaarilainen kansa oli siihen aikaan samalla kertaa kaikista kansoista\nehdottomasti huomattavin. He ovat tehneet kolme keksintöä, jotka\nhelleenit ovat ottaneet käytäntöön. Kaarilaiset nimittäin ovat ne,\njotka ottivat tavaksi sitoa kypäriin töyhtöjä sekä laittaa kilpiinsä\nmerkkejä, ja he ovat ensimäiset, jotka ovat kilpiinsä laittaneet\nkädensijat; siihen asti kantoivat kilpiä ilman kädensijaa kaikki, jotka\ntapasivat kilpiä käyttää, ohjaten niitä nahkahihnoilla, jotka\nripustivat kaulansa ja vasemman olkansa ympäri. Kauan aikaa myöhemmin\ndoorilaiset ja ioonilaiset sitten häätivät kaarilaiset saarilta, ja\nsiten nämä saapuivat mannermaalle. Näin väittävät kreetalaiset\ntapahtuneen kaarilaisten suhteen. Mutta itse kaarilaiset eivät\nkuitenkaan ole samaa mieltä näiden kanssa, vaan katsovat olevansa\nalkuasukkaita mannermaalla ja aina käyttäneensä samaa nimeä kuin\nnytkin. He viittaavat Mylasassa olevaan kaarilaisen Zeun vanhaan\npyhättöön, jossa myysialaisilla ja lyydialaisilla, muka kaarilaisten\nveljinä, on osansa. He sanovat näet Lydoksen ja Myloksen olevan Karin\nveljiä. Näillä on siis siinä osa, jotavastoin niillä, jotka ovat toista\nkansallisuutta, vaikkakin puhuvat samaa kieltä kuin kaarilaiset, ei ole\nsiinä osaa.\n\n172. Kaunolaiset ovat minun nähdäkseni alkuasukkaita, mutta väittävät\nitse olevansa Kreetasta. Kielensä puolesta he ovat lähennelleet\nkaarilaista kansaa, tai sitten kaarilaiset kaunokista --, en näet osaa\nratkaista, kummin on laita --; mutta heidän tapansa ovat vallan\nerilaiset kuin sekä muiden ihmisten että kaarilaisten. Heidän\nkeskuudessaan näet on varsin jaloa ikäluokkien ja ystävyyden mukaan\njoukottain tulla yhteen juomaan, sekä miehet että naiset ja lapset. He\nolivat perustaneet vieraita jumalanpalveluksia, mutta luopuivat niistä\nmyöhemmin ja päättivät palvella yksinomaan isiltäperittyjä jumaliaan.\nSilloin kaikki kaunolaiset järjestänsä pukeutuivat aseisiinsa, iskivät\nkeihäillään ilmaa ja jatkoivat siten aina Kalyndan rajoille saakka,\njolloin sanoivat karkoittavansa maastaan vieraat jumalat.\n\n173. Semmoiset tavat näillä on. Lykialaiset taas ovat alkujaan peräisin\nKreetasta -- koko Kreetaa näet pitivät muinoin hallussaan barbarit.\nMutta kun Europan pojat Sarpedon ja Minos olivat riitaantuneet Kreetan\nkuninkuudesta, ja Minos kiistassa pääsi voitolle, niin hän ajoi\nSarpedonin itsensä ja hänen puoluelaisensa pois, jolloin nämä\nmaanpakoon joutuneina saapuivat Aasiaan Milyaan maahan. Sillä se maa,\njota nykyään lykialaiset asuvat, oli muinoin nimeltään Milyas, ja\nmilyalaisia kutsuttiin silloin solymeiksi. Niin kauan kuin heitä\nSarpedon hallitsi, kutsuttiin heitä sillä nimellä, jonka toivat\nmuassaan, ja jolla nimellä vielä nytkin lykialaisia kutsuvat heidän\nnaapurinsa, s.o. termileiksi. Mutta niin pian kuin Pandionin poika\nLykos, hänkin veljensä Aigeuksen karkoittamana, oli Atenasta saapunut\ntermilien luo ja Sarpedonin tykö, niin heitä aikaa myöten ruvettiin\nLykoksen nimen mukaan kutsumaan lykiaiaisiksi. Heillä on osaksi\nkreetalaiset, osaksi kaarilaiset tavat. Mutta tämä yksi tapa on heille\nominainen, eivätkä siinä pidä yhtä keidenkään muiden ihmisten kanssa:\nhe kutsuvat itseään äitiensä eikä isiensä mukaan, ja jos toinen kysyy\nlähimäiseltään, kuka hän on, niin tämä luettelee sukujohtonsa äidin\npuolelta ja laskee järjestänsä äitinsä äidit. Ja jos porvarisnainen\nmenee naimisiin orjan kanssa, pidetään lapsia jalosukuisina. Mutta jos\nporvarismies, olipa vaikka ensimäinen heidän joukossaan, pitää\nulkomaalaista vaimoa tai jalkavaimoa, tulevat lapset olemaan\nkunniattomia.\n\n174. Niinpä Harpagos saattoi orjuuteen kaarilaiset, jotka eivät olleet\nsuorittaneet mitään loistavaa tekoa, he, yhtä vähän kuin kaikki ne\nhelleenit, jotka siinä maassa asuivat. Siellä asuivat muiden muassa\nlakedaimonilaisten siirtolaiset, knidolaiset. Heidän maansa, jota\nkutsutaan Triopioniksi, antaa merelle päin ja alkaa Bybassoksen\nniemimaasta. Ja koska koko Knidian alue, paitsi vähäistä väliä, on\nveden ympäröimä -- pohjoispuolelta sitä rajoittaa Kerameikos-lahti,\neteläpuolelta Symen ja Rodoksen kohdalla oleva meri --, niin\nknidolaiset koettivat, siihen aikaan kun Harpagos laski valtansa alle\nIoonian, kaivaa puhki sen vähäisen välin, joka on noin viisi stadionia,\ntehdäkseen maansa saareksi. Sillä kaikki, mikä sen sisäpuolella oli,\ntuli olemaan heidän. Sillä kohdalla näet, mihin Knidoksen alue päättyy\nmannermaahan, on se kannas, jonka läpi he kaivoivat. Sillaikaa kun nyt\nknidolaiset työskentelivät suurella innolla, niin työmiehet, ikäänkuin\njostain yliluonnollisesta vaikutuksesta ja tavallista enemmän, saivat\nkallioita louhittaessa vammoja sekä muihin kohtiin ruumista että\nerittäin silmiin. He lähettivät senvuoksi tiedustelijoita Delfoihin\nkysymään, mikä heillä oli vastuksena. Pytia vastasi heille, niinkuin\nknidolaiset itse kertovat, kolmimittarunossa näin:\n\n    \"varustamasta, kaivamasta herjetkää;\n    ois saaren luonut Zeus, jos niin ois tahtonut.\"\n\nTämän vastauksen Pytialta saatuaan knidolaiset lopettivat kaivamisen ja\nantautuivat taistelutta Harpagoksen valtaan, hänen hyökätessään\nsotajoukollaan heitä vastaan.\n\n175. Sisämaassa, Halikarnassoksen yläpuolella, asuivat pedasalaiset,\njoitten luona, aina kun heille itselleen tai naapureille tulee\ntapahtumaan jotain ikävää, Atenen naispapille kasvaa pitkä parta. Se on\nsattunut heille kolmasti. Nämä olivat Kaarian asukkaista ainoat, jotka\njonkun aikaa pitivät puoliaan Harpagosta vastaan ja tuottivat hänelle\nvarsin paljon tekemistä, linnoitettuaan vuoren, jonka nimi on Lide.\n\n176. Jonkun ajan kuluttua pedasalaiset kukistettiin. Lykialaiset taas\nmenivät, kun Harpagos oli johtanut sotajoukkonsa Xanthoksen kentälle,\nhäntä vastaan ja, vaikka taistellen harvat useita vastaan, he\nosoittivat suurta urheutta, mutta joutuivat tappiolle ja tungettiin\nkaupunkiin. Mutta silloin he veivät kokoon linnaan vaimonsa, lapsensa,\ntavaransa ja kotiväkensä, jonka jälkeen sytyttivät tuleen koko linnan,\nniin että se paloi poroksi. Sen tehtyään ja vannottuaan yhdessä ankarat\nvalat, xantholaiset menivät kaupungista ulos ja kuolivat kaikki\ntaistelussa. Mutta useimmat niistä lykialaisista, jotka sanovat\nolevansa xantholaisia, paitsi kahdeksaakymmentä taloutta, ovat\ntulokkaita. Nämä kahdeksankymmentä taloutta sattuivat juuri silloin\nolemaan poissa kotoa ja pelastuivat siten. Sillä tavoin Harpagos sai\nhaltuunsa Xanthoksen, ja melkein samalla tavalla hän sai myös\nKaunoksen. Sillä kaunolaiset noudattivat enimmäkseen lykialaisten\nesimerkkiä.\n\n177. Harpagos hävitti niinmuodoin alisen Aasian, ylisen taas hävitti\nKyros itse, kukistaen joka kansan ja säästämättä mitään. Enimmän osan\ntästä tahdomme tällä kertaa jättää sikseen; mutta sen, mikä hänelle\ntuotti suurimman vaivan ja enimmin ansaitsee kertomista, tahdon\nmainita.\n\n178. Laskettuaan koko muun mannermaan alaisekseen Kyros kävi\nassyrialaisten kimppuun. Assyriassa on kaiketi useita muitakin suuria\nkaupunkeja, mutta mainioin, vahvin ja se, missä Ninoksen hävityksen\njälkeen kuninkaan asumus oli, oli Babylon, joka oli tämäntapainen\nkaupunki. Se sijaitsee suurella tasangolla, suuruudelleen se on\nsadankahdenkymmenen stadionin pituinen joka sivultaan ja on\nneliönmuotoinen. Semmoinen siis on Babylonin kaupungin suuruus, ja se\non rakennettu tarkoituksenmukaisemmin kuin mikään muu kaupunki, jonka\nme tunnemme. Ensiksi sen ympäri kulkee syvä, leveä ja täynnänsä vettä\noleva kaivos, sitten viidenkymmenen kuninkaallisen kyynärän levyinen ja\nkahdensadan kyynärän korkuinen muuri. Mutta kuninkaallinen kyynärä on\nkolme sormea pitempi tavallista kyynärää.\n\n179. Täytyypä minun tämän lisäksi vielä ilmoittaa, mihin vallihaudasta\ntuleva maa käytetään, ja millä tavoin muuri oli laitettu. Samalla kuin\nhe kaivoivat vallihautaa, he tekivät kaivoksesta luodusta maasta\ntiilejä, ja laitettuaan riittävän määrän tiilejä, he polttivat ne\nuuneissa. Sitten he käyttivät muurauslaastiksi kuumaa maapihkaa,\nsulloivat aina kolmenkymmenen tiilikerroksen väliin ruokomattoja ja\nrakensivat ensiksi vallihaudan reunat ja sitten itse muurin samalla\ntavalla. Yläpuolelle muuria, sen ylimmän reunan kohdalle, he rakensivat\nyksikerroksisia huoneuksia, jotka olivat kääntyneet toisiansa vastaan.\nMutta huoneuksien väliin he jättivät sen verran, että nelivaljakko\nsiitä pääsi kulkemaan. Portteja oli yltympäri muurissa sata, kaikki\nvaskesta, ja pielet ja kamarat niinikään. On olemassa toinen kaupunki,\nkahdeksan päivämatkan päässä Babylonista. Sen nimi on Is. Siellä on\njoki, joka ei ole varsin suuri. Is on joenkin nimi, ja se valuu\nEufrat-jokeen. Mainittu Is-joki nostattaa vetensä mukana paljon\nmaapihkakokkareita, ja sieltä tuotiin maapihka Babylonin muuria varten.\n\n180. Sillä tavoin siis Babylon oli varustettu muurilla. Kaupunki taas\non jaettu kahteen osaan. Sen jakaa nimittäin kahtia joki, jonka nimi on\nEufrat, joka virtaa Armeniasta ja on suuri, syvä ja vuolas. Se laskee\nPunaiseen mereen. Muurista lähtevät sivuhaarat ulottuvat kummaltakin\npuolelta jokeen. Siitä kohdasta alkaa poltetuista tiileistä tehty pato,\njoka taipuu sisäänpäin ja jatkuu pitkin joen kumpaakin reunaa. Itse\nkaupunki on täynnä kolmi- ja nelikerroksisia rakennuksia, ja sen läpi\nristeilee suoria katuja, muiden muassa semmoisia, jotka kulkevat\npoikittain joelle päin. Jokaisen kadun kohdalla siis oli joen luona\nolevassa padossa pieni portti, luvultaan yhtä monta kuin oli kujia.\nNekin olivat vaskiset ja veivät myös samalle joelle.\n\n181. Mainittu muuri on niinmuodoin kaupungin haarniskana, mutta\nsisäpuolelta kulkee toinen muuri, joka ei ole varsin paljon heikompi\ntoista muuria, mutta ahtaampi. Ja kaupungin kumpaiseenkin osaan on\nkeskelle rakennettu, toiseen kuninkaanlinna, lujine muurineen, toiseen\ntaas Zeus Beloksen vaskiporttinen pyhättö, joka vielä minun aikoihini\nsaakka on ollut olemassa, ollen neliönmuotoinen ja joka puolelta kahden\nstadionin pituinen. Pyhätön keskelle on rakennettu vahva torni, sekä\npituudeltaan että leveydeltään stadionin mittainen, ja tämän tornin\npäällä on toinen torni ja taas toinen sen päällä, aina kahdeksaan\ntorniin saakka. Niihin johtavat portaat on tehty ulkopuolelta ja\nkiertävät kaikkien tornien ympäri. Jotenkin keskellä portaita on\nmajapaikka ja lepoistuimet, joille ne, jotka nousevat torniin, voivat\nistuutua lepäämään. Mutta viimeisen tornin päällä on suuri temppeli. Ja\ntemppelissä sijaitsee suuri, kauniilla patjoilla peitetty leposohva,\njonka vieressä on kultainen pöytä. Mutta mitään jumalankuvaa ei sinne\nole asetettuna. Eikä kukaan ihminen siellä vietä yötä, paitsi se\nkotimainen nainen, jonka jumala valitsee itselleen kaikkien\nkeskuudesta, niinkuin kertovat kaldealaiset, jotka ovat tämän jumalan\npappeina.\n\n182. Nämä samat väittävät -- mitä minä puolestani en usko --, että\njumala itse kulkee temppeliin ja lepää sohvalla, samalla tavalla kuin\nEgyptin Teebassa, kuten egyptiläiset kertovat. Sillä sielläkin nukkuu\nteebalaisen Zeun temppelissä nainen, ja molemmista näistä kerrotaan,\nettä niillä senjälkeen ei ole yhteyttä minkään miehen kanssa, samalla\ntavalla kuin Lykian Patarassa on laita jumalan tietäjä-papittaren,\nsilloin kun sellainen siellä on. Siellä näet ei aina anneta\noraakelinvastauksia. Mutta aina milloin papitar siellä on, hän yöksi\nsuljetaan temppelin sisälle.\n\n183. Babylonin pyhättöalueessa on alhaalla toinenkin temppeli, missä\nsijaitsee suuri kultainen Zeun kuvapatsas; sen vieressä on kultainen\npöytä, ja sen jalusta ynnä istuin ovat kultaiset. Ja kuten kaldealaiset\nsanoivat, on siihen mennyt kahdeksansataa talenttia. Ja temppelin\nulkopuolella on kultainen alttari. Siellä on myös toinen suuri alttari,\nmissä uhrataan täysikasvuisia elukoita, sillä kulta-alttarilla ei ole\nlupa uhrata muuta kuin ainoastaan imeväisiä. Suuremmalla alttarilla\nkaldealaiset myös polttavat kymmenentuhatta talenttia suitsutusta joka\nvuosi, silloin kun viettävät juhlaa tämän jumalan kunniaksi. Siihen\naikaan oli vielä tässä temppelikartanossa myös kahdentoista kyynärän\nkorkuinen kuvapatsas, pelkästä kullasta. Minä kyllä en sitä nähnyt,\nmutta kerron sen, mitä kaldealaiset kertovat. Sitä kuvapatsasta\ntavoitti Dareios, Hystaspeen poika, mutta ei uskaltanut sitä ottaa,\njota vastoin Dareioksen poika Xerxes sen otti ja tappoi papin, joka\nkielsi liikuttamasta kuvapatsasta. Sillä tavoin tämä pyhättö on\nkoristettu; ja siellä on monta yksityistä vihkilahjaa.\n\n184. Tätä Babylonia ovat tietenkin hallinneet useat muut kuninkaat,\njoita assyrialais-historiassani tulen mainitsemaan, ja jotka ovat\nlaittaneet kuntoon sekä muureja että pyhättöjä, mutta onpa niiden\njoukossa ollut kaksi naistakin. Se, joka hallitsi ennen, eli viisi\nmiespolvea ennen myöhempää. Hänen nimensä oli Semiramis, ja hän teetti\npitkin tasankoa valleja, jotka ansaitsevat katsomista. Sitä ennen joki\ntapasi tulvia yli koko tasangon.\n\n185. Myöhempi kuningatar, jonka nimi oli Nitokris, oli ymmärtäväisempi\nsitä, joka hallitsi aikaisemmin. Niinpä hän ensiksi on jättänyt\njälkeensä ne muistomerkit, joista tulen kertomaan, ja toiseksi hän,\nnähdessään kuinka meedialaisten valta oli suuri ja levoton, ja miten he\nriistivät toisen kaupungin toisensa jälestä, niiden joukossa Ninoksen,\nryhtyi niin useihin varokeinoihin kuin suinkin. Ensiksikin hän\nkaivamalla kanavia, ylhäältä päin teki Eufrat-joen, saman, joka virtaa\nkaupungin keskitse ja joka ennen virtasi suoraan, sillä tavoin\nvääräksi, että se kolme kertaa virratessaan saapuu erään Assyrian kylän\nluo. Sen kylän nimi, johon Eufrat saapuu, on Arderikka. Vielä nytkin\nkaikki, jotka matkustavat tästä meidän merestä Babyloniin ja\npurjehtivat alas Eufrat-jokea myöten, saapuvat kolmasti tämän samaisen\nkylän tykö ja kolmena päivänä peräkkäin. Tämän suhteen Nitokris siis\nteki sillä tavoin. Mutta joen kumpaisellekin reunalle hän loi vallin,\nja ihmetyttävää on, kuinka suuri ja korkea se on. Paljon yläpuolelle\nBabylonia hän kaivautti järveä varten altaan, joka oli vain vähän\nmatkan päässä joesta, sekä kaivoi aina siihen saakka, kunnes tuli\nvettä, ja teki sen alan neljänsadankahdenkymmenen stadionin levyiseksi.\nMutta sitä maata, joka tästä kaivamisesta lähti, hän käytti niin, että\nloi sen pitkin joen reunoja. Ja sittenkuin hän oli sen kaivanut\nvalmiiksi, hän antoi viedä sinne kiviä ja teetti altaan ympäri\nkivireunuksen. Hän ryhtyi näihin molempiin toimenpiteisiin, että\nnimittäin teki joen vääräksi ja koko kaivannon suoksi, siinä\ntarkoituksessa, että joki tulisi hitaammaksi, kun se taipuisi useihin\nmutkiin, sekä purjehdus Babyloniin siten vääräksi, ja että purjehduksen\njälkeen alkaisi pitkä kiertomatka järven ympäri. Ja hän toimitti nämä\ntyöt siihen osaan maata, missä solat ja lähin pääsy Meediasta\nsijaitsivat, siitä syystä, jotteivät meedialaiset, jotka pitivät\nliikeyhteyttä maan kanssa, saisi vihiä hänen toimistaan.\n\n186. Täten siis hän, mitä syvyyteen tulee, ympäröi kaupungin. Mutta\nlaitoksistaan hän teki itselleen myös seuraavan sivutyön. Katsoen\nsiihen, että kaupunki oli jaettu kahteen osaan, joitten keskitse joki\nvirtasi, oli edellisten kuningasten aikana, joka kerta kun joku tahtoi\ntoisesta osasta mennä joen yli toiseen osaan, täytynyt kulkea veneessä,\nmikä minun nähdäkseni oli hankalaa. Mutta kuningatar korjasi senkin\nepäkohdan. Silloin näet kun hän kaivoi altaan järveä varten, hän jätti\nsamaisesta työstä jälkeensä seuraavan toisen muistomerkin. Hän\nhakkautti hyvin suuria kiviä, ja niin pian kuin kivet olivat valmiit,\nja paikka kaivettu, hän käänsi joen koko vuon kaivamaansa paikkaan.\nSillävälin kun tämä täyttyi, ja vanha uoma kuivi, hän ensiksikin\nkaupungin porteista joelle vievien porrasten kohdalle muurautti joen\nreunat poltetuilla tilleillä samalla tapaa kuin muurin; sitten hän\nmelkein aivan keskelle kaupunkia rakensi louhimistaan kivistä sillan,\njonka kivet kiinnitti toisiinsa raudalla ja lyijyllä. Ja aina milloin\ntuli päivä, hän panetti niiden päälle neliskulmaisia hirsiä, joita\nmyöten babylonilaiset astuivat. Mutta yöksi otettiin nämä hirret pois\nsiitä syystä, etteivät asukkaat yöllä kulkisi toiselle puolelle ja\nvarastaisi toisiltaan. Niin pian kuin kaivanto oli joen kautta tullut\ntäydeksi järveksi, ja siltatyöt olivat järjestyksessä, hän johdatti\nEufrat-joen vanhaan uomaansa järvestä, ja sillä tavoin sekä kaivanto\ntuli suoksi, joksi se olikin tarkoitettu, että kaupunkilaiset olivat\nsaaneet sillan.\n\n187. Tämä samainen kuningatar pani myös toimeen seuraavan petoksen. Sen\nkaupunginportin päälle, jossa oli suurin väenliike, hän valmisti\nitselleen haudan, niin että se tuli riippumaan itse portin yläpuolella,\nja hakkautti siihen näin kuuluvan kirjoituksen: \"jos joku niistä, jotka\nminun jälkeeni tulevat Babylonin kuninkaiksi, on rahanpuutteessa, hän\navatkoon haudan ja ottakoon niin paljon rahaa kuin tahtoo. Mutta jos\nhän ei ole rahan puutteessa, älköön hän suotta sitä avatko. Sillä se ei\nole edullista.\" Tämä hauta pysyi koskematta siihen saakka, kunnes\nkuninkuus joutui Dareiokselle. Dareioksesta tuntui ankaralta, ettei\nsaanut käyttää tätä porttia eikä ottaa rahoja, vaikka ne siellä\nviruivat, ja kirjoitus itse kehoitti ottamaan niitä. Mainittua porttia\nnäet hän ei voinut käyttää siitä syystä, että jos siitä olisi kulkenut\nläpi, olisi hänen päänsä yläpuolella tullut olemaan ruumis. Mutta\navattuaan haudan, hän ei siitä löytänytkään rahoja, vaan ainoastaan\nruumiin ynnä näin kuuluvan kirjoituksen: \"jollet olisi niin määrättömän\nrahanhimoinen ja häpeällisen voitonpyyntöinen, et olisi vainajain\nlepokammioita avannut.\"\n\n188. Semmoinen oli siis, kuten kerrotaan, tämä kuningatar. Mainitun\nnaisen poikaa, Labynetosta vastaan, jolla oli sama nimi kuin hänen\nisällään sekä hallitsi assyrialaisia, alotti Kyros sotaretken. Kun\nsuurkuningas lähtee sotaretkelle, hän ottaa mukaansa kotoa hyvin\nvalmistettuja ruokia sekä karjaa; myös viepi hän mukanaan vettä\nKhoaspes-joesta, joka virtaa Susan ohi: ainoastaan sitä nimittäin\nkuningas juo eikä minkään muun joen vettä. Tämän Khoaspeen vettä\nkeitetään ja sitä kuljettavat hopeisissa astioissa monenmonet\nnelipyöräiset muulien vetämät vankkurit, jotka seuraavat mukana, mihin\nkuningas milloinkin matkustaa.\n\n189. Babylonia vastaan marssiessaan Kyros joutui Gyndes-joelle, jonka\nlähteet ovat matianilais-vuoristossa, ja joka virtaa Dardanian maan\nläpi sekä laskee toiseen, Tigris-nimiseen jokeen, joka taas virtaa\nOpis-kaupuugin ohi ja laskee Punaiseen mereen. Kun Kyros paraillaan\nkoetti kulkea mainitun Gyndes-joen yli, josta päästiin vain laivoilla,\nastui virmapäissään muuan hänen pyhistä valkoisista hevosistaan virtaan\nja yritti kulkea sen yli, mutta joki pyyhkäsi sen syvyyteen ja kuljetti\nsen mukanaan pois. Kovin pahoillaan tästä joen röyhkeydestä Kyros\nuhkasi tehdä sen niin voimattomaksi, että vastedes naisetkin polveaan\nkastamatta huokeasti voisivat siitä kulkea ylitse. Tämän jälkeen hän\njättämällä sikseen retken Babylonia vastaan jakoi sotajoukkonsa kahtia.\nSen tehtyään hän vedätti pitkin Gyndeen vartta satakahdeksankymmentä\njoka suuntaan menevää kanavaa, asetti sotajoukon pitkään riviin, ja\nniin järjestettyään sen, käski sen kaivaa. Ja katsoen suureen työväen\njoukkoon saatiin työ valmiiksi, mutta kuitenkin he tällä tavoin\nkuluttivat koko kesän siihen työhön.\n\n190. Mutta niin pian kuin Kyros oli kurittanut Gyndestä jakamalla sen\nkolmeensataankuuteenkymmeneen kanavaan, ja seuraava kevät koitti, hän\nmarssi Babylonia vastaan. Babylonilaiset puolestaan lähtivät häntä\nvastaan taisteluun ja odottivat häntä. Vaan kun hän marssiessaan tuli\nlähelle kaupunkia, niin babylonilaiset iskivät yhteen hänen kanssaan,\nmutta joutuivat taistelussa tappiolle ja tungettiin kaupunkiin. Koska\nhe kuitenkin entisestäkin hyvin tiesivät, että Kyros ei pysyisi\nrauhallisena, vaan näkivät hänen samalla tapaa käyvän joka kansan\nkimppuun, niin he olivat ennakolta tuottaneet sinne elintarpeita hyvin\nmoneksi vuodeksi. Siksipä he eivät ollenkaan välittäneet piirityksestä.\nMutta Kyros oli suuressa pulassa, kun kului paljon aikaa asiain\nollenkaan edistymättä.\n\n191. Joko nyt sitten joku toinen antoi hänelle siinä pulassa neuvon,\ntaikka hän itse älysi, mitä hänen oli tekeminen; joka tapauksessa hän\nteki seuraavasti. Järjestettyään osan sotajoukkoansa joen suun\nkohdalle, sinne, missä se laskee kaupunkiin, ja taas toisen osan\nkaupungin taakse, missä joki lähtee kaupungista ulos, hän käski\nsotajoukon menemään mainituista kohdista sisään kaupunkiin, milloin\nnäkisivät uoman yli päästävän kahlaamalla. Näin siis järjestettyään ja\nsillä tavoin neuvottuaan sotajoukkoa, hän marssi itse pois, mukanaan se\nosa sotaväkeään, joka ei ollut taistelukelpoinen. Ja saavuttuaan\njärvelle Kyros teki uudestaan saman, minkä yllämainittu Babylonin\nkuningatar oli tehnyt joen ja järven suhteen. Hän johti nimittäin\nkanavan avulla joen järveen, joka silloin oli suona, ja teki vanhan\nuoman ylikuljettavaksi sen kautta, että joki oli laskeutunut. Kun oli\nnäin tapahtunut, niin ne persialaiset, joille hän oli sen antanut\ntehtäväksi, tunkeutuivat Eufrat-joen uomaa myöten, joka oli laskeutunut\nniin, että se ulottui noin miehen reiden keskikohtaan, sisään\nBabyloniin. Jos nyt babylonilaiset olisivat ennakolta kuulleet tai\nhuomanneet, mitä Kyroksella oli tekeillä, niin he nähdessään\npersialaisten tulleen sisään kaupunkiin, olisivat kurjasti tuhonneet\nheidät. Sillä jos olisivat sulkeneet kaikki joelle vievät portit ja\nitse nousseet joen varsia pitkin sijaitseville padoille, he olisivat\nottaneet persialaiset aivan kuin rysään. Mutta nyt olivat persialaiset\nodottamatta heidän kimpussaan. Ja kaupungin asukkaat kertovat, että sen\nsuuruuden vuoksi keskellä asuvat babylonilaiset eivät huomanneet\nmitään, silloin kun jo kaupungin laidassa asuvat olivat voitetut, vaan\nkun heillä juuri sattui olemaan juhla, he parastaikaa tanssivat ja\npitivät hyviä päiviä, kunnes kylläkin saivat tietää asianlaidan.\n\n192. Sillä tavoin Babylon ensi kerran valloitettiin. Mutta kuinka suuri\nbabylonilaisten mahti on, sen tahdon monen muun tosiasian ohella\nosoittaa seuraavalla seikalla. Suurkuninkaalla on kaikki hallitsemansa\nmaat, paitsi säännöllisen veron suorittamista varten, jaettuina hänen\nja hänen sotajoukkonsa ylläpidon maksamista varten. Vuoden\nkahdestatoista kuukaudesta elättää häntä neljä kuukautta Babylonian\nmaa, kahdeksan kuukautta taas koko muu Aasia. Siten on Assyrianmaa\nmahtinsa puolesta kolmas osa muusta Aasiasta. Ja tämän maan\nmaaherrakunta, jota persialaiset kutsuvat satrapiaksi, on kaikista\nmaaherrakunnista kaikkein mahtavin. Niinpä Tritantaikhmes, Artabazoksen\npoika, joka kuninkaalta oli saanut tämän piirin, sai tuloina siitä joka\npäivä täyden artabin hopeata; artabi on persialainen mitta, joka vetää\nattikalaisen medimnin ynnä kolme attikalaista khoiniksia. Hänellä oli\nsiellä myös itseänsä varten, paitsi sotaratsuja, muitakin hevosia,\nnimittäin kahdeksansataa oritta ja kuusitoistatuhatta tammaa; jokaista\noritta vastasi nimittäin kaksikymmentä tammaa. Indialaisia koiria taas\nelätettiin niin suuri joukko, että neljä tasangolla olevaa suurta\nkylää, jotka olivat muista veroista vapaat, olivat saaneet tehtäväkseen\nhankkia elatuksen koirille. Semmoiset tulot oli Babylonin maaherralla.\n\n193. Assyrialaisten maassa sataa vähän, mutta se vähä ravitsee viljan\njuuren. Saamalla vettä joesta, laiho kuitenkin kypsyy ja vilja\ntuleentuu, mutta ei sillä lailla kuin Egyptissä, missä joki itse nousee\nvainioille, vaan kastaminen tapahtuu käsin ja pumpuin. Koko Babylonian\nmaata halkovat nimittäin, samoinkuin Egyptiä, kanavat. Suurin kanavista\non laivoilla kuljettava ja kulkee kaakkoon päin sekä ulottuu Eufratista\ntoiseen jokeen, Tigrikseen, jonka luona sijaitsi Ninos-kaupunki. Se maa\non kaikista maista, joita tunnen, kaikkein paras tuottamaan viljaa.\nMutta muuta, nimittäin puita, se ylimalkaan ei yritäkkään kantamaan,\nei viikunapuuta, ei viiniköynnöstä eikä öljypuuta. Viljaa sitävastoin\nse on siihen määrään hyvä tuottamaan, että se antaa ainakin\nkahdennensadannen jyvän, ja, silloin kun se on tuottavimmillaan,\nkolmannenkinsadannen. Niinpä vehnän ja ohran lehdet siellä helposti\ntulevat neljän sormen levyisiksi. Kuinka suuriksi puuntapaisiksi\nsitävastoin hirssi ja sesami tulevat, sitä en tahdo mainita, vaikka sen\nvarsin tunnen, hyvin tietäen, että niistä, jotka eivät ole saapuneet\nBabylonian maahan, jo se, mikä viljalajien suhteen on sanottu, on\ntuntunut sangen uskomattomalta. Öljypuun öljyä he eivät ollenkaan\nkäytä, vaan valmistavat öljyn sesamista. Pitkin koko tasankoa heillä\nkasvaa palmuja, useimmat hedelmiäkantavia, joista he myös valmistavat\nitselleen ruokaa, viiniä ja hunajaa. Niitä he hoitavat viikunapuiden\ntavoin niin hyvin muissa suhteissa kuin erittäin siinä kohden, että\nsitovat niitten palmujen hedelmän, joita helleenit kutsuvat\nurospuolisiksi, taateleita kantavien palmujen ympäri, jotta ampiainen\ntunkisi sisään niihin ja kypsyttäisi ne, ja jottei palmun hedelmä\nvariseisi. Urospalmujen hedelmissä tavataan nimittäin ampiaisia, samoin\nkuin metsäviikunapuissa.\n\n194. Mutta siitä, mikä siellä minusta itse kaupungin jälkeen on\nihmeellisintä, minä nyt käyn kertomaan. Heidän laivansa, jotka kulkevat\nalas virtaa myöten Babyloniin, ovat kokonaan pyöreät ja nahasta tehdyt.\nAssyrialaisten yläpuolella asuvien armenialaisten maassa he pajusta\nleikkaavat ja tekevät itselleen kaaripuita, sekä verhoavat niitä\nulkoapäin nahkapeitteillä, jotka muodostavat pohjan. Mutta he eivät tee\nlaivojaan leveiksi peräkeulan, eivätkä kapeiksi kokan kohdalta, vaan\ntekevät ne pyöreiksi kuin kilven. Sitten he täyttävät ne oljilla ja\ntavaroilla ja antavat niiden mennä myötävirtaan. Enimmin he tuovat\nruukkuja, täynnä palmuviiniä. Laivaa ohjaa kahdella airolla kaksi\nmiestä, jotka seisovat pystyssä, ja joista toinen vetää airoa\npuoleensa, toinen työntää luotaan. Näitä aluksia tehdään niin hyvin\nvarsin suuria kuin pienempiäkin, ja suurimmat niistä kantavat jopa\nviidentuhannen talentin painoista lastia. Joka veneessä on elävä aasi\nja suuremmissa useampia. Kun he sitten laivamatkallaan saapuvat\nBabyloniin, he asettavat lastinsa näytteille ja myyvät heti pois\naluksen kaaripuut ja kaikki oljet, mutta nahat he sälyttävät aasien\nselkään ja ajavat ne Armeniaan. Sillä vasten virtaa ei käy millään\nkeinoin päinsä purjehtia, koska joki on siihen määrään vuolas. Siitäpä\nsyystä he eivät teekkään aluksiaan puusta, vaan nahasta. Ja sittenkuin\nhe aaseja ajaen ovat saapuneet takaisin Armeniaan, he samalla tapaa\nlaittavat itselleen toiset alukset.\n\n195. Heidän vaatteensa taas ovat tämmöiset. Heillä on liinainen,\njalkoihin ulottuva ihotakki, jonka päälle pukevat toisen, villaisen\nihotakin, ja kietovat ylleen pienen valkoisen vaipan; edelleen heillä\non kotimaiset kengät, jotenkin samanlaiset kuin boiotialaiset virsut.\nHe käyttävät pitkää tukkaa, jota sitovat päänauhoilla, ja voitelevat\nkoko ruumistaan. Jokaisella on sinettisormuksensa ja veistetty\nkeppinsä. Ja jokaiseen keppiin on kuvattu joko omena, ruusu, lilja, tai\nkotka, taikka jotain muuta. Sillä ilman vaakunaa ei heillä ole tapana\npitää keppiä.\n\n196. Täten he siis koristavat ruumistaan. Heidän keskuudessaan\nvallitsevien tapojen joukosta taas on meidän käsityksemme mukaan\nviisain seuraava, jota kuulen myös enetien, erään illyrialaisen kansan,\nnoudattavan. Kussakin kylässä tehtiin kerta kunakin vuotena näin. Niin\npian kuin neidot olivat tulleet naimakuntoisiksi, koottiin heidät\nkaikki ja vietiin yhteen paikkaan, ja niiden ympärille asettui\nmiesjoukko. Siinä antoi kuuluttaja jokaisen neidon, toisen toisensa\nperästä, nousta seisaalleen ja möi ne, alkaen kaikkein kauniimmasta.\nSitten, aina kun tämä suuresta summasta oli myyty, hän kuulutti\nmyytäväksi toisen, nimittäin sen, joka edellisen jälkeen oli kauniin.\nJa ne myytiin sillä ehdolla, että joutuisivat naimisiin. Ne\nbabylonilaisten joukosta, jotka olivat rikkaat ja naimahaluiset,\nostelivat niinmuodoin ihanimmat, tarjoten toinen toistaan enemmän.\nKaikki yhteisestä kansasta taas, jotka olivat naimahaluiset, he eivät\nollenkaan pyytäneet hyvää ulkomuotoa, vaan ottivat rahat ja rumemmat\nneidot. Sillä niin pian kuin kuuluttaja oli järjestänsä myynyt\nkauniimmat neidoista, hän antoi rumimman tai jos kuka heistä oli\nraajarikko, nousta, ja tämän sai se, joka pienintä rahasummaa vastaan\ntahtoi naida hänet, kunnes hän joutui sille, joka lupasi vähimmästä sen\ntehdä. Vaan raha kertyi kauniista neidoista, ja siten kauniit\nnaittoivat rumat ja raajarikot. Mutta ei ollut lupa naittaa tytärtään\nkenelle kukin vain tahtoi, eikä ilman takuumiestä viedä ostamaansa\nneitoa mukaansa, vaan täytyi ensin asettaa takuu siitä, että todella\naikoi hänet naida, jonka jälkeen vasta sai viedä hänet pois. Vaan jos\naviopuolisot eivät sopineet keskenään, sääsi laki, että sai viedä\nrahansa takaisin. Kellä hyvänsä, joka tahtoi, oli myös tilaisuus tulla\ntoisesta kylästä ostamaan. Tämäpä oli heidän kaunein lakinsa, mutta se\nei kuitenkaan enää ole voimassa, vaan he ovat äskettäin keksineet erään\ntoisen. Sillä siitä saakka, kun he valloituksen jälkeen ovat joutuneet\nhuonoon tilaan, ja heidän taloutensa rappiolle, niin jokainen puutetta\nkärsivä rahvaan mies panee tyttölapsensa harjoittamaan haureutta.\n\n197. Toinen viisas tapa on heillä seuraava. He kantavat sairaansa ulos\ntorille, sillä he eivät käytä lääkäreitä. Tällöin tulee sairaan luo ja\nantaa neuvoja taudin suhteen kuka vain itsekin on potenut jotain\nsamantapaista, kuin mitä sairas kärsii, tai nähnyt toisen potevan. He\ntulevat neuvomaan ja opastamaan, miten itse ovat tehneet, kun ovat\nsamanlaisesta taudista pelastuneet tai nähneet toisen pelastuneen.\nÄäneti ei ole lupa kulkea sairaan ohi, vaan täytyy ensin kysyä, mikä\ntauti hänellä on.\n\n198. Ruumiit asetetaan hunajaan, ja surumenot ovat jotenkin samanlaiset\nkuin Egyptissä. Joka kerta kun babylonilainen mies on pitänyt yhteyttä\nvaimonsa kanssa, hän sytyttää suitsutuksen ja istuutuu sen ääreen, ja\ntoisaalla taas vaimo tekee samoin. Mutta päivän valjetessa molemmat\nkylpevät. Sillä he eivät kajoa mihinkään astiaan, ennenkuin ovat\nkylpeneet. Tätä samaa tekevät myös arabialaiset.\n\n199. Mutta häpeällisin tapa babylonilaisilla on seuraava. Jokaisen\nsyntyperäisen naisen täytyy istuutua Afroditen pyhättöön ja kerran\nelämässään pitää yhteyttä vieraan miehen kanssa. Myöskin monet\nrikkaudestaan ylpeilevät, jotka katsovat itselleen alentavaksi\nsekaantua toisten naisten joukkoon, ajavat juhtien vetämissä katetuissa\nvaunuissa ja seisauttavat pyhätön luo. Ja heidän takanaan seuraa\nlukuisa palvelijajoukko. Mutta useimmat tekevät seuraavasti. Afroditen\ntemppelikartanossa istuvat monet naiset, päässään seppeleeksi kiedottu\nnauha. Toisia tulee, toisia menee. Valtateistä kulkee joka taholle\nsivuteitä naisjoukon läpi, ja niitä myöten vieraat kulkevat\nvalitsemassa. Senjälkeen kuin nainen kerran on sinne istuutunut, ei hän\nsaa lähteä pois kotiinsa, ennenkuin joku vieraista on viskannut rahan\nhänen syliinsä ja sitten pitänyt hänen kanssaan yhteyttä pyhätön\nulkopuolella. Mutta sen, joka viskaa rahan, tulee sanoa vain nämä\nsanat: \"minä vaadin sinua nimessä Mylitta jumalattaren!\" Mylittaksi\nnimittäin assyrialaiset kutsuvat Afroditea. Ja olkoon raha kuinka pieni\ntahansa, niin nainen aivan varmasti ei sitä luotaan työnnä; sitä näet\nhänen ei ole oikeus tehdä, sillä tämä raha tulee pyhäksi. Vaan hän\nseuraa sitä, joka ensiksi rahan on viskannut, eikä hylkää ketään. Mutta\nsittenkuin hän on yhteyttä pitänyt, hän on täyttänyt velvollisuutensa\njumalatarta kohtaan ja saa lähteä kotiinsa; eikä häntä siitä perin saa\nsiihen suostumaan, vaikka antaisi hänelle miten paljon hyvänsä. Kaikki\nne, jotka ovat saaneet osakseen hyvän ulkomuodon ja kookkaan vartalon,\nlähtevät pian pois; mutta ne heistä, jotka ovat rumia, saavat siellä\nviipyä kauan aikaa voimatta täyttää lakia, niinpä muutamat kolmen ja\nneljän vuoden ajan. Monin paikoin myös Kyprosta on olemassa jotenkin\ntämänkaltainen tapa.\n\n200. Nämä tavat vallitsevat babylonilaisilla. Heidän joukossaan on\nkolme heimoa, jotka eivät syö mitään muuta kuin kaloja, joita pyytävät,\nkuivaavat auringon paahteessa ja sitten valmistavat seuraavalla\ntavalla. He viskaavat ne huhmareeseen ja survottuaan ne petkeleillä he\nsiivilöivät niitä hienolla liinakankaalla. Ja joka tahtoo niitä syödä,\ntekee niistä joko taikinan tai leipoo leivän.\n\n201. Niin pian kuin Kyros oli tämänkin kansan kukistanut, teki hänen\nmieli saattaa massagetit valtansa alle. Kerrotaan, että tämä kansa on\nsuuri ja urhoollinen, ja se asuu itään ja auringon nousuun päin,\nAraxes-joen toisella puolen ja vastapäätä issedoneja. Muutamat sanovat\nmyös, että tämä kansa on skyytalainen.\n\n202. Araxes on toisten mukaan suurempi, toisten mukaan pienempi kuin\nIstros. Kerrotaan, että siinä on useita jotenkin Lesboksen kokoisia\nsaaria, joissa on ihmisiä, jotka kesät syövät kaikenmoisia maasta\nkaivamiaan juuria, mutta panevat kypsinä löytämänsä puunhedelmät\ntalteen ravinnoksi ja syövät niitä talvisaikana. He kuuluvat myös\nlöytäneen toisia puita, jotka kantavat joitakin semmoisia hedelmiä,\nettä ihmiset joukottain kokoontuvat yhteen niistä nauttimaan, jolloin\nsytyttävät tulen, istuutuvat piiriin sen ympäri ja heittävät hedelmät\ntuleen. Ja kun he tuntevat tuleen heitetyn, palavan hedelmän hajun, he\npäihtyvät päihtymistään, kunnes nousevat tanssimaan ja päätyvät\nlaulamaan. Semmoinen on kertomuksen mukaan heidän elinlaatunsa. --\nAraxes-joki virtaa matianilais-vuorista, mistä myös virtaa Gyndes --\nse, jonka Kyros jakoi kolmeensataan kuuteenkymmeneen kanavaan. Se\npurkautuu neljäänkymmeneen suuhaaraan, joista kaikki, paitsi yhtä,\nvaluvat soihin ja rämeisiin, missä kerrotaan asuvan ihmisiä, jotka\nsyövät raakaa kalaa ja käyttävät pukunaan hylkeennahkoja. Mutta tuo\nyksi Araxeen suuhaaroista virtaa esteettä Kaspianmereen. Tämä\nKaspianmeri on itsenäinen eikä ole yhteydessä muun meren kanssa. Sillä\nkoko se meri, jolla helleenit harjoittavat merenkulkua, sekä Herakleen\npatsasten ulkopuolella oleva niinkutsuttu Atlantinmeri että Punainen\nmeri, ovat yhtenä ainoana merenä.\n\n203. Kaspianmeri on siis toinen, itsenäinen meri, ja on pituudeltaan\nviidentoista päivämatkan pituinen soudettaessa ja leveydeltään, siinä\nmissä se on leveimmillään, kahdeksan päivämatkan levyinen. Ja pitkin\ntämän meren länsirantaa kulkee Kaukasos, joka alaltaan on laajin ja\nsuuruudeltaan korkein kaikista vuorista. Kaukasoksessa asuu useita ja\nkaikenmoisia kansanheimoja, jotka enimmäkseen kokonaan elävät\nmetsänhedelmistä. Heillä kerrotaan myös tavattavan puita, joiden\nlehdillä on semmoinen ominaisuus, että hieromalla ja sekoittamalla\nniihin vettä maalaavat niillä kuvia pukuunsa. Eivätkä ne kuvat\npesemällä lähde, vaan kuluvat muun villan mukana, ikäänkuin olisivat\nsiihen alunpitäen kudotut. -- Lihallisen sekauksen kerrotaan näillä\nihmisillä tapahtuvan julkisesti niinkuin eläimillä.\n\n204. Tämän niinkutsutun Kaspianmeren länsirantaa rajoittaa Kaukasos,\nmutta itään ja auringonnousuun päin alkaa tasanko, laajuudeltaan\nsilmänsiintämätön. Melkoisen osan tätä suurta tasankoa omistavat\nmassagetit, ja heitä vastaan teki Kyroksen mieli lähteä sotaretkelle.\nSiihen näet oli monta syytä häntä yllyttämässä ja kiihoittamassa,\nensiksi hänen syntynsä, jonka nojalla katsoi olevansa jotain enempää\nkuin ihminen, ja sitten hänen sodissa nauttimansa onni. Sillä mihin\npäin ikänä Kyros suuntasi sotaretkensä, ei minkään kansan ollut\nmahdollista pelastua hänen käsistään.\n\n205. Miehensä kuoltua oli massagetien kuningattarena eräs nainen. Hänen\nnimensä oli Tomyris. Tämän luokse Kyros lähetti kosimaan, näennäisesti,\nkoska tahtoi saada hänet vaimokseen. Mutta Tomyris, joka älysi, että\nKyros ei kosiskellut häntä itseään, vaan massagetien kuninkuutta,\nhylkäsi hänen lähentelemisensä. Koska siis Kyros ei petoksella päässyt\ntarkoituksensa perille, marssi hän Araxesta kohti ja alotti julkisesti\nsotaretken massagetejä vastaan, laittoi laivasillan joen yli,\nsotajoukon kuljettavaksi, ja rakensi tornit niille laivoille, joitten\ntuli viedä se joen yli.\n\n206. Hänen paraillaan ollessaan tässä työssä Tomyris lähetti airueen,\njoka lausui näin: \"oi meedialaisten kuningas, lakkaa puuhaamasta mitä\npuuhaat! Ethän sinä saata tietää, tuleeko tämä hanke päättymään\neduksesi. Lakkaa siis tästä, hallitse sinä omaasi ja katso tyynesti,\nkuinka me hallitsemme sitä, mitä me hallitsemme. Varmaan et kuitenkaan\ntahdo noudattaa näitä neuvoja, vaan tahdot tehdä kaikkea muuta\nmieluummin kuin elää rauhassa. Mutta jos niin kiihkeästi haluat mitellä\nvoimiasi massagetien kanssa, no hyvä, heitä sikseen vaivasi, joka\nsinulla on sillan rakentamisesta, ja tule joen yli meidän puolelle,\njahka me olemme vetäytyneet takaisin joelta kolmen päivän matkan. Tahi\njos tahdot mieluummin ottaa vastaan meidät teidän maahanne, niin tee\nsinä samoin.\" Sen kuultuaan Kyros kutsui kokoon persialaisten\nensimäiset, ja kerättyään heidät yhteen hän esitti heille asian ja\nkysyi heiltä neuvoa, kumminpäin tuli tehdä. Heidän mielipiteensä\nkävivät yhteen siinä, että kehoittivat omassa maassa ottamaan vastaan\nTomyriin sotajoukkoineen.\n\n207. Mutta lyydialainen Kroisos, joka oli läsnä, ei hyväksynyt tätä\nmielipidettä, vaan esitti käsilläolevalle mielipiteelle vastakkaisen,\nsanoen näin: \"oi kuningas, olen ennenkin sinulle sanonut, että koska\nZeus on antanut minut sinun käsiisi, olen voimieni mukaan torjuva\nkaiken vahingon, minkä mahdollisesti näen huonettasi uhkaavan. Sillä\nvahingostani, niin katkera kuin se onkin ollut, olen viisastunut. Jos\nluulet olevasi kuolematon ja vallitsevasi samanlaista sotajoukkoa, ei\nolisi ollenkaan tarvis, että minä ilmaisen sinulle mielipiteeni. Jos\nsitävastoin olet oppinut tuntemaan sekä itse olevasi ihminen että\nvallitsevasi toisia samanlaisia, niin ota ensin huomioon, että\nihmiskohtalot muodostavat kehän, joka pyörii ympäri eikä salli samojen\nhenkilöiden aina pysyä onnellisina. Siksipä minulla on esilläolevan\nasian suhteen päinvastainen ajatus kuin näillä toisilla. Jos nimittäin\ntahdomme ottaa vastaan viholliset maaliamme, koituu siitä sinulle\nseuraava vaara. Jos joudut tappiolle, kadotat lisäksi koko hallituksen,\nsillä onhan selvää, että jos massagetit voittavat, eivät he tule\npakenemaan takaisin, vaan tulevat marssimaan maakuntiasi vastaan. Jos\ntaas sinä voitat, et saa niin täydellistä voittoa, kuin jos mentyäsi\njoen yli heidän maahansa voittaisit massagetit ja ajaisit heitä takaa\nheidän paetessaan. Tuota toista mielipidettä vastaan minä siis tahdon\nasettaa sen, että voitettuasi vastaantulijat voit marssia suoraan\nTomyriin valtakuntaa vastaan. Mutta paitsi jo mainittua seikkaa, on\nhäpeällistä ja sietämätöntä, että Kyros, Kambyseen poika, naisen edestä\nväistyy ja vetäytyy takaisin asemastaan. Nyt siis minusta näyttää\nparhaalta, että kuljemme joen yli sekä etenemme saman verran kuin he\nväistyvät, ja sitten koetamme päästä heistä voitolle tekemällä\nseuraavalla tavalla. Sen mukaan kuin minä olen saanut tietää,\nmassagetit ovat kokemattomia persialaisten hyvyyksiin nähden ja\ntottumattomat suuriin nautintoihin. Sellaisia miehiä varten tulee\nmeidän siis runsaasti teurastaa suuri joukko karjaa sekä valmistaa ja\nasettaa ne leirissämme esille ateriaksi ja lisäksi myös ruukkuja,\nrunsaasti täynnä sekoittamatonta viiniä, ja kaikenmoisia ruokia. Sen\ntehtyämme tulee meidän jättää jälkeemme sotajoukon huonoin osa, ja\nmuiden taas tulee vetäytyä takaisin joelle. Ja ellen erehdy\nmielipiteessäni, niin he nähdessään niin paljon hyvyyksiä, tulevat\nkääntymään niiden puoleen, ja meille jää sen kautta tilaisuus\nsuorittamaan suuria töitä.\"\n\n208. Nämä mielipiteet olivat toisiansa vastassa. Mutta jättämällä\nsikseen edellisen mielipiteen Kyros valitsi Kroisoksen ja käski\nTomyrista vetäytymään takaisin, koska hän itse aikoi kulkea joen yli\nkuningattaren maahan. Tämä peräytyi, niinkuin ennakolta oli luvannut.\nKyros taas uskoi Kroisoksen poikansa Kambyseen huostaan, jolle hän\nantoi hallituksen. Ja paljon kehoiteltuaan tätä kunnioittamaan ja\nkohtelemaan Kroisosta hyvin, siinä tapauksessa että ylimeno massageteja\nvastaan ei onnistuisi, -- paljon siis kehoiteltuaan ja lähetettyään\nheidät pois Persiaan, Kyros itse sotajoukkoineen kulki joen yli.\n\n209. Sittenkuin Kyros oli päässyt toiselle puolen Araxeen, hän yön\ntultua nukkuessaan massagetien alueella näki tämmöisen näyn. Hän oli\nunessa näkevinään vanhimman Hystaspeen pojista, hartioissa siivet,\njoista toisella varjosti Aasian, toisella Europan. Akhaimenidi\nHystaspeen, Arsameen pojan, lapsista oli vanhin Dareois, joka silloin\noli noin kahdenkymmenen vuotias ja oli jätetty Persiaan syystä, että ei\nvielä ollut sotilasiässä. Kun nyt siis Kyros oli herännyt, hän harkitsi\nitsekseen näkyä. Koska näky hänestä näytti merkilliseltä, hän kutsui\nluokseen Hystaspeen, otti hänet yksikseen ja lausui: \"Hystaspes, sinun\npoikasi on tavattu vehkeilemästä minua ja minun hallitustani vastaan.\nKuinka minä tämän niin varmaan tiedän, sen tahdon ilmoittaa. Minusta\njumalat pitävät huolta ja näyttävät minulle ennakolta kaikki uhkaavat\nvaarat. Niinpä minä siis viimekuluneena yönä nukkuessani näin sinun\nvanhimman poikasi hartioissa siivet, joista toisella varjosti Aasian,\ntoisella Europan. Tämän näyn johdosta niinmuodoin ei ole muuta\nmahdollista, kuin että hän vehkeilee minua vastaan. Matkusta siis sinä\npikimmiten takaisin Persiaan ja laita niin, että, kohta kun minä,\nlaskettuani massagetit valtani alle, tulen sinne, asetat poikasi minun\neteeni tutkittavaksi.\"\n\n210. Niin Kyros lausui, koska luuli Dareioksen vehkeilevän häntä\nvastaan. Mutta itse asiassa jumaluus ilmaisi hänelle ennakolta, että\nhän tulisi kuolemaan siinä paikassa, ja että hänen kuninkuutensa oli\nsiirtyvä Dareiokselle. Hystaspes vastasi siis näin: \"pois se, että\nolisi ketään persialaissyntyistä miestä, joka sinua vastaan vehkeilisi,\nja jos semmoinen on, joutukoon hän pikimmiten turmion omaksi. Olethan\nsinä orjista tehnyt persialaiset vapaiksi, muiden hallitsemista\nkaikkien hallitsijoiksi. Mutta jos nyt joku näkysi ilmoittaa, että\nminun poikani suunnittelee vallankumousta vastaasi, niin minä annan\nhänet sinun käsiisi, kohdellaksesi häntä niinkuin tahdot.\"\n\n211. Näin vastattuaan Hystaspes kulki Araxeen yli ja meni Persiaan,\nvartioidakseen poikaansa Dareiosta Kyroksen varalle. Mutta Kyros eteni\nAraxeen luota yhden päivämatkan ja teki niinkuin Kroisos oli neuvonut.\nSenjälkeen Kyros ynnä se osa persialaisten sotajoukkoa, joka oli\ntaistelukuntoinen, marssi takaisin Araxeelle, jätettyään huonon osan\njälelle. Näiden Kyroksen sotajoukosta jääneiden kimppuun hyökkäsi\nmassagetien kolmas osa, surmasi heidät, heidän vastarinnastaan\nhuolimatta, ja nähtyään tarjonaolevan aterian he, niin pian kuin olivat\nlyöneet vastustajansa, laskeutuivat sen ääreen syömään. Ja kyllikseen\nsyötyään ja juotuaan viiniä he nukkuivat. Mutta silloin hyökkäsivät\npersialaiset heidän kimppuunsa, surmasivat useita heistä ja ottivat\nvielä useampia vangiksi, muiden muassa myös massagetien päällikön,\nTomyriin pojan, jonka nimi oli Spargapises.\n\n212. Saatuaan tietää, kuinka oli käynyt sotajoukon ja poikansa, Tomyris\nlähetti Kyroksen luo airueen, joka lausui näin: \"vereen kyllästymätön\nKyros, älä ollenkaan ylvästele siitä seikasta, mikä on tapahtunut, että\nnimittäin viiniköynnöksen hedelmällä, jolla juovutatte itsenne ja\nraivoatte siihen määrään, että samalla kuin viini valuu alas\nruumiiseenne, teistä lähtee pahoja sanoja -- että siis semmoisella\nmyrkyllä pettämällä olet poikani masentanut, vaan ei voimien takaisella\ntaistelulla. Ota niinmuodoin varteen se neuvo, minkä hyväntahtoisesti\nsinulle annan. Anna pois poikani ja lähde sitten matkaasi ilman mitään\nrangaistusta, vaikka olet häväissyt kolmannen osan massagetien\nsotajoukosta. Mutta jos et tätä tee, niin minä vannon kautta auringon,\nmassagetien herran, että minä tulen tekemään niin, että saat kylläksesi\nverta, olitpa kuinka kyllästymätön tahansa.\"\n\n213. Kun nämät sanat tuotiin Kyroksen kuuluviin ei hän ollenkaan\nniistä välittänyt. Mutta kohta kun päihtymys oli lähtenyt\nTomyris-kuningattaren pojasta, Spargapiseestä, ja hän huomasi, kuinka\nonnettomassa tilassa oli, hän pyysi Kyrokselta päästä vapaaksi\nkahleistaan, ja hän pääsikin vapaaksi. Vaan heti kun hänet oli\nvapautettu, ja hän saattoi esteettä liikuttaa käsiään, hän teki lopun\nitsestään. Sillä tavoin siis hän päätti päivänsä.\n\n214. Koska Kyros ei kuunnellut Tomyrista, niin tämä kokosi koko\nsotavoimansa ja iski yhteen Kyroksen kanssa. Tätä taistelua minä\narvostelen ankarimmaksi kaikista taisteluista, mitä barbarien kesken on\nollut, ja olen kuullut siinä käyneen seuraavasti. Ensiksi kerrotaan\nheidän seisoneen matkan päässä toisistaan ja ampuneen toisiansa\nvastaan, mutta sittemmin, kun nuolet heiltä oli ammuttu pois, olivat he\nkaranneet yhteen ja keihäin sekä tikarin toisiinsa takertuneet.\nPitemmän aikaa molemmat taistelussa pitivät puoliaan, eikä\nkumpainenkaan puoli tahtonut paeta. Mutta lopuksi massagetit pääsivät\nvoitolle. Enin osa persialaista sotajoukkoa tuhoutui täten siihen\npaikkaan, niinpä myös itse Kyros kuoli, hallittuaan kaikkiaan\nyhdeksänkolmatta vuotta. Mutta Tomyris täytti säkin ihmisverellä ja\netsi persialaisten kuolleitten joukosta Kyroksen ruumista; ja niin pian\nkuin hän sen löysi, hän laski hänen päänsä säkkiin. Ja herjaten\nvainajaa hän päälle päätteeksi sanoi näin: \"vaikka elän ja olen\ntaistelussa sinut voittanut, sinä kuitenkin olet minut syössyt\nturmioon, kun petoksella vangitsit poikani. Mutta minäpä tahdon,\nniinkuin uhkasinkin, verellä sinua kyllästyttää.\" Useista\nkertomuksista, joita on olemassa Kyroksen kuolemasta, on tämä minusta\nuskottavin.\n\n215. Massageteillä on samanlainen vaateparsi ja elinlaatu kuin\nskyyteillä. He esiintyvät joko ratsumiehinä tai jalkamiehinä --\nkumpaakin tapaa he käyttävät --, tahi myös jousi- ja keihäsmiehinä, ja\nheillä on tapana käyttää kaksiteräistä kirvestä. Kultaa ja vaskea he\nkäyttävät kaikkeen. Sillä kaikkeen, mikä kuuluu keihäisiin,\nnuolenkärkiin ja kirveisiin, he käyttävät vaskea. Mutta päähineitä,\nvöitä ja olkanauhoja he koristavat kullalla. Samalla tapaa he pukevat\nhevosten rinnat vaskihaarniskoihin, mutta ohjaksiin, suitsiin ja\nhevosen päänkoristeisiin he käyttävät kultaa; vaan rautaa ja hopeaa he\neivät ollenkaan käytä. Semmoista näet ei heillä ole maassaan, jota\nvastoin heillä on kultaa ja vaskea suunnattomat määrät.\n\n216. Heillä on seuraavat tavat. Jokainen tosin ottaa itselleen vaimon,\nmutta ne ovat yhteiset kaikille. Sillä mitä helleenit sanovat skyytien\ntekevän, sitä eivät tee skyytit, vaan massagetit. Niinpä aina kun\nmassagetilaisen miehen tekee mieli naista, hän ripustaa viinensä tämän\nvaunujen eteen ja pitää kainostelematta yhteyttä hänen kanssaan. Mitään\nmäärättyä elämänrajaa ei heillä ole säädettynä. Vaan kun joku on tullut\nhyvin vanhaksi, tulevat kaikki hänen läheisensä kokoon, teurastavat\nhänet ynnä hänen mukanaan elukoita, keittävät lihat ja pitävät kestiä.\nTätä heillä pidetään autuaimpana loppuna. Mutta tautiin kuollutta he\neivät syö, vaan kätkevät maahan, murehtien sitä, että hän ei joutunut\nuhratuksi. He eivät kylvä mitään, elävät nautaeläimistä ja kaloista,\njoita heille runsaasti tulee Araxes-joesta, ja juovat maitoa. Jumalista\nhe kunnioittavat ainoastaan aurinkoa, jolle uhraavat hevosia. Sen uhrin\nmerkitys on tämä: nopeimmalle kaikista jumalista he omistavat nopeimman\nolennon.\n\n\n\n\nTOINEN KIRJA.\n\n\n1. Kyroksen kuoltua sai kuninkuuden Kambyses, Kyroksen ja Kassandanen,\nFarnaspeen tyttären, poika saman kuningattaren, jonka aikaisemmin\ntapahtuneen kuoleman johdosta Kyros itse osoitti suurta surua ja käski\nmyös kaikkien alamaistensa tehdä samoin. Mainitun naisen ja Kyroksen\npoika siis oli Kambyses, joka katsoi ioonilaisia ja aiolilaisia isältä\nperityiksi orjikseen, teki sotaretken Egyptiä vastaan ja otti muiden\nhallitsemiensa kansojen ohella mukaansa myös ne helleenit, joita\nvallitsi.\n\n2. Ennenkuin Psammetikhos hallitsi egyptiläisiä, nämä pitivät itseään\nensimäisinä kaikista ihmisistä. Mutta siitä perin kun Psammetikhos,\ntultuaan kuninkaaksi, tahtoi tietää, ketkä olivat ensimäiset ihmiset,\nhe pitävät fryygialaisia itseään vanhempina, mutta itseään muita\nvanhempina. Kun nimittäin Psammetikhos ei tiedustelemalla voinut keksiä\nmitään keinoa sen kysymyksen selvittämiseksi, ketkä ovat olleet\nensimäiset ihmiset, niin hän ryhtyi seuraavaan juoneen. Hän otti kaksi\nhalpaa syntyperää olevaa, vastasyntynyttä lasta ja antoi ne muutamalle\npaimenelle kasvatettavaksi laumojensa joukossa sillä tavalla, että\nkielsi ketään lasten kuullen ääntämästä mitään, vaan tuli niiden\nyksikseen maata autiossa majassa. Ajallansa tuli paimenen viedä heidän\nluokseen vuohia, ruokkia heitä maidolla ja toimittaa muut askareet.\nTämän Psammetikhos teki ja määräsi senvuoksi, että tahtoi kuulla, minkä\näänen lapset, epäselvästä sopertamisesta päästyään ensin lausuivat. Ja\nniin tapahtuikin. Kun nimittäin paimen kahden vuoden ajan siten\ntehtyään kerran avasi oven ja astui sisään, niin molemmat lapset\nryntäsivät häntä vastaan ja ojentaen käsiään lausuivat: \"bekos\". Aluksi\npaimen sen kuultuaan pysyi hiljaa. Mutta kun tämä sana tavallisesti\nuudistui joka kerta kun hän kävi niitä katsomassa, niin hän ilmaisi sen\nherralleen ja vei lapset tämän käskystä hänen nähtäväkseen. Kuultuaan\nitsekin sen Psammetikhos tiedusteli, ketkä ihmiset käyttävät nimitystä\n\"bekos\" jostakin esineestä, ja tiedustellessaan sai hän tietää, että\nfryygialaiset siten nimittävät leipää. Siten egyptiläiset myönsivät ja\nsiitä tapauksesta he päättivät, että fryygialaiset ovat heitä\nvanhemmat. Että niin tapahtui, sen kuulin Hefaistoksen papeilta\nMemfiissä. Helleenit sitävastoin kertovat paljon muun joutavan ohella,\nettä Psammetikhos leikkasi muutamilta naisilta pois kielet ja antoi\nlasten sitten elää näiden naisten luona.\n\n3. Lasten hoidon suhteen he siis kertoivat näin. Ja minä kuulin myös\nmuuta Memfiissä, jouduttuani puheisiin Hefaistoksen pappien kanssa.\nMinä käännyin myös Teebaan ja Heliopoliiseen, siitä syystä että tahdoin\ntietää, pitivätkö sieltä saamani tiedot yhtä sen kanssa, mitä Memfiissä\nkerrottiin. Sillä Heliopoliin asukkaiden sanotaan egyptiläisten\njoukosta paraiten tuntevan historiaa. Siellä kuulemistani\nkertomuksista, mikäli ne koskevat jumalia, en ole halukas kertomaan\nmuuta kuin vain niiden nimet, koska arvelen, että kaikilla ihmisillä on\nyhtä vähän tietoa niistä. Ja sen, minkä minä niistä olen mainitseva,\ntulen muun yhteyden pakoittamana mainitsemaan.\n\n4. Mitä inhimillisiin asioihin tulee, niin mainitut papit keskenään\nyhtäpitäväisesti sanoivat, että egyptiläiset ensiksi kaikista ihmisistä\nkeksivät vuoden, jakamalla sen vuodenaikojen mukaan kahteentoista\nosaan. Sen he sanovat keksineensä tähdistä. He laskevat minun\nnähdäkseni siinä kohden viisaammin kuin helleenit, että helleenit\nvuodenaikojen vuoksi joka toinen vuosi asettavat väliin kuukauden, jota\nvastoin egyptiläiset laskevat kaikki kaksitoista kuukautta\nkolmeksikymmeneksi päiväksi ja lisäävät sitten joka vuosi viisi päivää\nulkopuolelle laskua, jotenka vuodenaikojen kehä kierrossaan aina sattuu\nsamaan aikaan. He sanoivat, että egyptiläiset ensiksi ovat ottaneet\nkäytäntöön kahdentoista jumalan nimitykset, jotka helleenit heiltä ovat\nsaaneet, ja että he ensiksi omistivat alttareita, kuvia, patsaita ja\ntemppeleitä jumalille sekä kaiversivat kuvia kiviin.\n\nJa että enin osa tästä on tapahtunut sillä lailla, sen he tosiasioilla\nnäyttivät toteen. Ensimäinen ihminen, joka hallitsi Egyptiä heidän\nmukaansa, oli Min. Hänen aikanaan oli muka koko Egypti, paitsi Teeban\npiiriä, suona, eikä veden yläpuolelle kohonnut mitään siitä maasta,\nmikä nyt on tällä puolella Moiris-järveä, johon mereltä on seitsemän\npäivän laivamatka ylävirtaan.\n\n5. Ja mielestäni he puhuivat oikein maan suhteen. Onhan ennalta\nkuulemattakin selvää sille, joka näkee ja jolla on ymmärrystä, että se\nosa Egyptiä, johon helleenit purjehtivat, on vesijättömaata ja joen\nlahja, jopa että vielä sekin, mikä on tämän järven tuolla puolen aina\nkolmen päivän laivamatkaan saakka, ja josta he eivät enää kertoneet\nmitään sellaista, on toinen samanlainen voittomaa. Egyptinmaan luonne\non nimittäin tämmöinen. Ensiksikin, jos vielä lähestyessään sitä ja\nollessaan päivämatkan päässä maasta, laskee luodin pohjaan, saadaan\nsieltä mutaa jopa yhdentoista sylen syvyydeltäkin. Tämä osoittaa, että\ntulvamaata ulottuu näin kauas.\n\n6. Egyptin pituus pitkin merta on kuusikymmentä skhoinia, niinkuin me\nmäärittelemme Egyptiä, Plinthinen mutkasta aina Serbonis-järveen\nsaakka, jonka luona Kasion-vuori on. Siitä lukien siis on kuusikymmentä\nskhoinia. Sillä kaikki ihmiset, joilla on puute maasta, mittaavat\nsylillä maataan, joilla on vähemmän puutetta, stadioneilla, joilla on\npaljon maata, parasangeilla, ja joilla on hyvin runsaasti, skhoineilla.\nParasangi tekee kolmekymmentä stadionia, kukin skhoini, joka on\negyptiläinen mitta, kuusikymmentä stadionia. Siten olisi se osa\nEgyptiä, joka on meren luona, kolmetuhattakuusisataa stadionia.\n\n7. Sieltä aina Heliopoliiseen saakka, joka sijaitsee keskiosassa maata,\nEgypti on leveä, kokonaan lakea, vesiperäinen ja liejuinen. Matka\nmereltä sisämaahan, Heliopoliiseen, on pituudelleen jotenkin sama kuin\nmatka Atenasta, kahdentoista jumalan alttarilta, Pisaan, Zeus\nOlympolaisen temppelin tykö. Jos nimittäin laskisi, huomaisi näiden\nmatkojen erotuksen olevan vallan vähäisen, ei enempää kuin viisitoista\nstadionia. Sillä matka Pisasta Atenaan on viisitoista stadionia vailla\ntuhattaviittäsataa, mutta matka mereltä Heliopoliiseen on täyteen tämä\nmäärä.\n\n8. Mutta Heliopoliista ylöspäin Egypti on kapea. Toisella puolen näet\npitkittyy Arabian vuorijono, kulkien pohjoisesta etelään ja suvea kohti\nja ulottuen aina niinkutsuttuun Punaiseen mereen saakka. Siinä ovat ne\nkivilouhokset, joita on louhittu Memfiin pyramideja varten. Siinä\nvuorijono kääntyy ja päättyy sitten mainittuihin paikkoihin. Mutta\nmissä se on leveimmillään, siinä se, kuten kuulin, on kahden kuukauden\nmatkan pituinen idästä länteen, ja sen äärimäiset seudut itäänpäin\ntuottavat suitsutusta. Semmoinen siis se vuori on. Libyaan päin\nolevassa Egyptin osassa kulkee toinen kallioinen vuorijono, jossa\npyramidit ovat; se on hiekan peittämä, samoinkuin se osa Arabian\nvuorta, joka kulkee eteläänpäin. Heliopoliista alkaen siis maa, sikäli\nkuin se kuuluu Egyptiin, ei enää ole laaja, vaan Egypti on ainoastaan\nnoin neljäntoista päivän laivamatkan levyinen. Maa on tasankoa, ja\nsiitä kohtaa, mistä se on kapein, minun nähdäkseni ei enempää kuin noin\nkahdensadan stadionin levyinen Arabian vuoresta niinkutsuttuun Libyan\nvuoreen.\n\n9. Siten tämä maa on muodostunut. -- Heliopoliista Teebaan on yhdeksän\npäivän laivamatka ylävirtaan, neljätuhattakahdeksansataakuusikymmentä\nstadionia matkaa, mikä tekee kahdeksankymmentäyksi skhoinia. Jos laskee\nyhteen nämä stadionit, niin on se osa Egyptiä, joka on meren luona,\nniinkuin jo ennenkin olen osoittanut, kolmetuhattakuusisataa stadionia.\nMutta minkä verran on mereltä keskimaahan, Teebaan saakka, tahdon\nilmoittaa. Sitä on kuusituhattakaksikymmentä stadionia. Teebasta taas\nElefantine nimiseen kaupunkiin on tuhatkahdeksansataa stadionia.\n\n10. Enin osa tätä yllämainittua maata näytti minusta itsestänikin,\naivan niinkuin papitkin sanoivat, olevan egyptiläisille myöhemmin\ntullutta vesijättömaata. Sillä mainittujen, Memfiin yläpuolella\nsijaitsevien vuorten välinen maa näytti minusta kerran olleen meren\nlahti, samoinkuin Monin, Teuthranian ja Efesoksen seudut sekä\nMaiandroksen tasanko, sikäli kuin on lupa verrata näitä vähäisiä\nseikkoja suuriin. Sillä niistä joista, jotka ovat maaduttaneet mainitut\nseudut, ei yhtä ainoatakaan kannata laajuudeltaan verrata yhteenkään\nNiilin viidestä suuhaarasta. On olemassa muitakin jokia, jotka\nsuuruudelleen eivät tule Niilin rinnalle, mutta silti ovat saaneet\nsuuria töitä aikaan. Niitä saatan mainita nimeltä useitakin, ja\nvarsinkin Akhelooksen, joka virtaa Akarnanian kautta sekä laskee mereen\nja on tehnyt puolet Ekhinadien saarista mannermaaksi.\n\n11. Arabianmaassa on, lähellä Egyptiä, merenlahti, joka tunkee\nniinkutsutusta Punaisesta merestä maahan ja on niin pitkä ja kapea,\nkuin juuri käyn ilmoittamaan. Se on niin pitkä, että jos alkamalla\nsisimmästä sopukasta purjehtii väljälle merelle, siihen matkaan menee\nsoudettaessa neljäkymmentä päivää. Leveydeltään lahti on siitä kohtaa,\nmistä se on leveimmillään, puolen päivän laivamatkan mittainen. Siinä\non joka päivä vuoksi ja luode. Toinen samanlainen lahti näyttää minusta\nEgyptikin kerran olleen, joten toinen lahti pohjoisesta merestä tunki\nEtiopiaa kohti, Arabianlahti taas etelästä kulki Syyriaa kohti, niin\nettä molemmat melkein tunkivat sopukoillaan toisiinsa kiinni ja\npoikkesivat toistensa suunnasta vain sen verran, että jäi väliin\nmaakaistale. Jos siis Niili tulee kääntämään uomansa mainittuun\nArabianlahteen, niin mikä estää tätä kahdessakymmenessä tuhannessa\nvuodessa maatumasta, kun joki yhä siihen virtaa. Luulenpa, että se\nkymmenessäkin tuhannessa vuodessa täyttyisi. Kuinka ei sillä ajalla,\njoka on kulunut ennen minun syntymääni, vielä paljoa tätä suurempikin\nlahti olisi täyttynyt niin suuren ja niin toimeliaan joen\nvaikutuksesta?\n\n12. Mitä siis Egyptiin tulee, niin minä sekä uskon niitä, jotka tämän\nväittävät, että itse luulen asianlaidan olevan aivan sillä lailla,\nkatsoen siihen, että Egypti pistäytyy ulommaksi kuin siihen rajoittuva\nmaa, että vuorilla tavataan näkinkenkiä, että suolavettä tihkuu esiin,\njotta se vahingoittaa pyramidejakin, ja että Egyptissä ainoastaan\nMemfiin yläpuolella olevalla vuorella on hiekkaa. Lisäksi Egypti ei ole\nsamankaltainen kuin sen rajamaa Arabia tai Libya tai edes Syyria;\nArabian rannikolla asuu näet syyrialaisia. Egypti on nimittäin mustaa\nja möyheätä maaperää, se kun on virran Etiopiasta tuomaa liejua ja\ntulvamaata. Libya sitävastoin on, niinkuin tiedämme, punaisempaa ja\njonkun verran hiekkaisempaa, ja Arabia sekä Syyria savisemmat ja\nkiviperäiset.\n\n13. Myös seuraavan suuren ihmeen tämän maan suhteen papit kertoivat,\nettä nimittäin aina kun joki Moiris-kuninkaan aikana nousi vähintäin\nkahdeksan kyynärää, se kasteli Memfiin alapuolella olevaa Egyptiä. Eikä\nMoiris vielä ollut yhdeksääsataa vuotta ollut kuolleena, silloin kun\nminä tämän kuulin papeilta. Mutta nykyään joki ei kohoa yli maan,\njollei se nouse vähintäin kuusitoista tai viisitoista kyynärää. Ja jos\ntämä maa samassa suhteessa kasvaa korkeudelleen ja yhtäpaljon karttuu\nlaajuudelleen, niin tulevat luullakseni Moiris-järven alapuolella ja\nniinkutsutussa Deltassa (s.o. suistamossa) asuvat egyptiläiset\nikipäiviksi kärsimään samaa haittaa kuin mitä sanovat helleenien\nkärsivän, koska Niili ei enää tulvi yli maan. Sillä saatuaan tietää,\nettä sataa yli koko helleenien maan, ja että sitä eivät kastele joet,\nniinkuin heidän omaa maataan, egyptiläiset sanoivat, että jos helleenit\njoskus pettyvät toiveessaan, he tulevat kurjasti näkemään nälkää. Se\nlausunto tiesi, että jos jumala ei tahdo helleeneille suoda sadetta,\nvaan antaa kuivuuden jatkua, niin helleenit tulevat kuolemaan nälkään.\nSillä eihän heillä ole muuta keinoa saada vettä kuin Zeulta yksinään.\n\n14. Ja siinä egyptiläiset puhuvat oikein mitä helleeneihin tulee. Mutta\nannappas, kun ilmoitan, miten on laita egyptiläisten itsensä. Jos,\nkuten ennenkin olen maininnut, Memfiin alapuolella oleva maa -- sehän\nse on, joka kasvaa -- kasvaisi korkeudelleen suhteessa kuluneeseen\naikaan, mikä muu olisi siitä seurauksena, kuin että siellä asuvat\negyptiläiset tulisivat näkemään nälkää, jos heidän maassaan ei sada,\neikä joki kykene kohoomaan vainioille? Mutta, niinkuin nyt on asiain\ntila, niin he korjaavat viljan maasta vähemmällä vaivalla kuin ketkään\nmuut ihmiset, vieläpä kuin toiset egyptiläiset. Heidän nimittäin ei\ntarvitse nähdä vaivaa vakojen kyntämisestä auralla tai kuokkimisesta,\neikä heidän ole tarvis toimittaa mitään muutakaan, mitä ihmiset\nviljansa saamiseksi puuhaavat. Vaan sittenkuin joki itsestään on tullut\nja kastellut heidän vainioitaan, ja kastettuaan jälleen poistunut,\nsilloin jokainen kylvää vainionsa ja laskee siihen sikoja; ja\nannettuaan sikojen tallata siemenen maahan, hän odottaa leikkuuaikaa,\njolloin sioilla puittaa viljan ja vihdoin korjaa sen talteen.\n\n15. Jos nyt siis tahtoisimme noudattaa ioonilaisten mielipiteitä\nEgyptistä, jotka sanovat, että Egyptin muodostaa ainoastaan suistamo,\njolloin he lukevat siihen kuuluvaksi rannikon niinkutsutusta Perseuksen\nvartiotornista Pelusionin kalankuivauspaikoille saakka, minne on\nneljäkymmentä skhoinia, ja sanovat sen ulottuvan mereltä sisämaahan\nKerkasoros-kaupunkiin saakka, jonka kohdalla Niili haarautuu, virraten\nPelusioniin ja Kanobokseen, mutta väittävät, että muut osat Egyptiä\nkuuluvat osaksi Libyaan, osaksi Arabiaan -- jos siis tätä mielipidettä\nnoudattaisimme, voisimme sen nojalla näyttää toteen, että\negyptiläisillä aikaisemmin ei ollut mitään maata. Sillä, niinkuin\negyptiläiset itse sanovat ja minusta näyttää, on suistamo tulvamaata ja\nvasta äskettäin niin sanoakseni tullut päivän valoon. Jos heillä nyt ei\nole ollut mitään maata, miksi he sitten suotta häärivät otaksumalla\nolevansa ensimäiset ihmiset? Eikä heidän olisi ollut tarvis ruveta\ntutkimaan, mitä kieltä lapset ensiksi puhuisivat. Enpä luule\negyptiläisten syntyneen samalla kertaa kuin se maa, jota ioonilaiset\nsanovat Deltaksi, vaan luulen heidän aina olleen olemassa siitä saakka,\njolloin ihmiskunta syntyi; ja maan edetessä ovat monet heistä jääneet\njälelle, mutta monet vähitellen vetäytyneet virtaa myöten alas.\nMuinaisajalla ainakin kutsuttiin Egyptiksi Teebaa, ja sen alueen\nympärys oli kuusituhattasatakaksikymmentä stadionia.\n\n16. Jos siis meidän mielipiteemme näistä seikoista pitää paikkansa,\nniin ioonilaisilla ei ole oikeata käsitystä Egyptistä. Jos taas\nioonilaisten mielipide on oikea, niin minä näytän toteen, että\nhelleenit ja ioonilaiset itse eivät osaa laskea lukua, väittäessään,\nettä on kaikkiaan kolme maanosaa, Europpa, Aasia ja Libya.\nNeljänneksihän heidän täytyy lukea Egyptin suistamo, jos nimittäin se\nei ole Aasiata eikä Libyaa. Sillä tämän käsityksen mukaan ei Niili ole\nse, joka erottaa Aasian Libyasta; ja koska Niili jakaantuu mainitun\nsuistamon kärjen kohdalla, niin viimemainittu tulisi olemaan Aasian ja\nLibyan välillä.\n\n17. Niinpä me heitämme sikseen ioonilaisten mielipiteen ja itse\npuolestamme sanomme tämän seikan suhteen näin. Egyptin muodostaa koko\ntämä egyptiläisten asuma maa, samoin kuin Kilikian kilikialaisten ja\nAssyrian assyrialaisten asuma maa, emmekä oikeudenmukaisesti tunne\nmuuta rajaa Aasialle ja Libyalle kuin Egyptin rajat. Jos sitävastoin\nhyväksymme helleenien otaksuman rajan, täytyy meidän olettaa, että koko\nEgypti, alkaen Katadupa-putouksesta ja Elefantine-kaupungista on jaettu\nkahteen osaan, joista toinen kuuluu Libyaan, toinen Aasiaan. Sillä\nNiili alkaa Katadupa-putouksesta ja virtaa mereen, halkaisten Egyptin\nkeskeltä. Aina Kerkasoros-kaupunkiin saakka Niili virtaa yhtenä jokena,\nmutta siitä kaupungista alkaen se jakaantuu kolmeen reittiin. Sitä,\njoka kääntyy itään päin, sanotaan Pelusionin suuhaaraksi. Toinen\nreiteistä antaa länteenpäin ja sen nimenä on Kanoboksen suuhaara.\nNiilin suora reitti taas on tämmöinen. Kulkiessaan ylämaista päin se\nsaapuu suistamon kärjen luo, mutta siitä alkaen se, halkaisten\nsuistamon keskeltä, laskee mereen, eikä se tuo vähintä vesimäärää tai\nole vähimmin kuuluisa. Sitä kutsutaan Sebennytoksen suuhaaraksi. On\nolemassa myös kaksi muuta suuhaaraa, jotka erottautuvat Sebennytoksen\nhaarasta ja kulkevat mereen. Niitten nimet ovat, toisen Saiin, toinen\nMendeen suuhaara. Sitävastoin bolbitinen ja bukolinen suuhaara eivät\nole luontaisia, vaan kaivetut.\n\n18. Sen mielipiteeni puolesta, että Egypti on niin suuri kuin minä\njärkiperusteella olen näyttänyt, puhuu myös Ammonin oraakelin antama\nvastaus. Sen minä sain tietää vasta senjälkeen kuin jo olin muodostanut\nmielipiteeni. Sillä kun Mareia ja Apis nimisten kaupunkien asukkaat,\njotka asuivat Libyaa vastaan rajoittuvassa osassa Egyptiä ja itse\npitivät itseään libyalaisina eivätkä egyptiläisinä, olivat vaivatut\njumalanpalvelukseen kuuluvista menoista eivätkä tahtoneet kieltäytyä\nsyömästä lehmänlihaa, he lähettivät Ammonin luo sanomaan, ettei heillä\nollut mitään yhteistä egyptiläisten kanssa. He asuivat muka suistamon\nulkopuolella eivätkä tapojensa puolesta pitäneet yhtä egyptiläisten\nkanssa ja tahtoivat, että heidän olisi lupa syödä kaikkia ruokia. Mutta\njumala ei sallinut heidän tehdä tätä, vaan sanoi, että Egypti on se\nmaa, jota Niili saapuessaan kastelee ja egyptiläisiä ne, jotka asuvat\nElefantine-kaupungin alapuolella ja juovat siitä joesta. Semmoinen\noraakelinvastaus heille annettiin.\n\n19. Senjälkeen kuin Niili on paisunut, se ei tulvi ainoastaan yli\nsuistamon, vaan myös monin paikoin niin sanotun Libyan ja Arabian yli,\nkahden päivämatkan pituudelle kummallekin puolelle, välistä kuitenkin\nenemmän, välistä vähemmän.\n\nMitä joen luontoon tulee, en voinut saada siitä mitään tietoa en\npapeilta enkä keneltäkään muulta. Olin kuitenkin halukas saamaan heiltä\ntietää, minkä vuoksi Niili paisuu ja on tulvillaan sata päivää, alkaen\nkesäpäivän seisauksesta, mutta saavutettuaan tämän päiväluvun, jälleen\nvetäytyy takaisin ja vähenee uomassaan, niin että se pysyy matalana\nkoko talven aina seuraavaan kesäpäivänseisaukseen saakka. Kaiken tämän\nsuhteen en pystynyt saamaan keltään egyptiläiseltä mitään tietoa,\ntutkiskellessani heiltä, mikä kyky Niilillä on olla päinvastaista\nluontoa kuin muut joet. Näitä seikkoja tahdoin tietää ja tutkiskelin\nniitä, kuin myös minkä vuoksi Niili yksin kaikista joista ei aikaansaa\ntuulenpuuskia.\n\n20. Muutamat helleeneistä, jotka ovat tahtoneet tulla kuuluisiksi\nviisaudestaan, ovat tämän veden suhteen esittäneet kolmea eri\nmahdollisuutta, joista kuitenkin kaksi ovat semmoiset, etten katso\ntarvittavan niistä sen enempää puhua, kuin vain sen verran, että olen\ntahtonut mainita ne. Niistä toinen väittää asuntatuulten olevan syynä\nsiihen, että joki paisuu, koska estävät Niiliä virtaamasta mereen.\nMutta useinpa asuntatuulet eivät puhalla, ja Niili tekee kuitenkin\nsamalla tavalla. Lisäksi, jos asuntatuulet olisivat siihen syynä,\npitäisi kaikkien muidenkin jokien, jotka virtaavat asuntatuulia\nvastaan, käydä samalla tavoin kuin Niilin, ja sitä enemmänkin, kuta\npienempiä ovat, ja kuta heikompi virta niissä on. Mutta monta jokea on\nSyyriassa, monta Libyassa, joitten suhteen ei mitään semmoista tapahdu\nkuin Niilin.\n\n21. Toinen selitys on ymmärtämättömämpi äskenmainittua ja samalla jo\nsanomattakin ihmeellisempi. Se väittää, että Niili virtaa Okeanoksesta\nja sen kautta aikaansaa puheenaolevan ilmiön, ja että Okeanos taas\nvirtaa koko maan ympäri.\n\n22. Kolmas selityksistä on kyllä kaikkein todennäköisin, mutta itse\nasiassa enimmin väärässä. Sillä sekään ei sano mitään, väittäessään,\nettä Niili saa vetensä sulavasta lumesta. Sehän virtaa Libyasta\nEtiopian keskitse ja laskee Egyptiin. Kuinka sitten se voisi saada\nvetensä lumesta, se kun enimmäkseen virtaa mitä lämpimimmistä maista\nkylmempiin maihin? Miehelle, joka pystyy harkitsemaan tämmöisiä\nseikkoja, tarjoovat näistä maista puhaltavat lämpimät tuulet ensimäisen\nja tärkeimmän todistuksen siihen, että ei ole luultavaa, jotta Niili\nlumesta saisi vetensä. Toinen todistus on se seikka, että tuo maa alati\non sateettomana ja jäättömänä; ja lumentulon jälkeen täytyy pakostakin\nseurata sadetta viisi päivää, niin että jos näissä tienoissa tulisi\nlunta, niissä myös sataisi. Kolmanneksi ovat ihmiset kuumuudesta\nmustia. Ja ilmahaukat sekä pääskyset pysyvät siellä vuoden umpeensa\neivätkä sieltä poistu; kurjet taas, jotka pakenevat, kun talvi tulee\nSkyytian maahan, matkaavat niihin paikkoihin talvehtimaan. Jos siis\nsataisi lunta vaikka kuinkakin vähän siinä maassa, jonka kautta Niili\nvirtaa ja mistä se alkaa virrata, niin ei mikään näistä tosiasioista\ntapahtuisi, kuten välttämättömyys todistaa.\n\n23. Sen mielipidettä, joka puhui Okeanoksesta, ei edes tarvitse näyttää\nvääräksi, koska hän liittää puheensa johonkin, joka on tuntematonta. En\nnäet minä ainakaan tiedä minkään Okeanos-joen olemassaolosta, vaan\nluulen Homeroksen tai jonkun aikaisemmista runoilijoista keksineen sen\nnimen ja tuoneen sen runouteen.\n\n24. Jos nyt minun itseni täytyy, moitittuani esilläolevia mielipiteitä,\nesittää oma kantani näistä hämäristä seikoista, niin tahdon ilmaista,\nminkä vuoksi minusta Niili kesäisin paisuu. Talvisin ajavat\ntalvimyrskyt auringon pois sen vanhalta radalta, ja se saapuu Libyan\nyläosiin. Ja osoittaakseni aivan lyhyesti asian, niin sillä on kaikki\nsanottu. Sillä on luonnollista, että se maa, jota lähimpänä ja jossa\njuuri tämä jumala [s.o. Aurinko] oleskelee, enimmin janoo vettä, ja\nettä siinä jokien omaperäiset vuolteet ehtyvät.\n\n25. Osoittaakseni sen laveammalti, on asianlaita tämmöinen. Silloin kun\naurinko kulkee etelä-Libyan yli, se aikaansaa seuraavan ilmiön. Koska\nilma näillä seuduin alati on selkeä ja maa lämmin, siellä kun ei ole\nkylmiä tuulia, niin aurinko kulkiessaan vaikuttaa saman kuin sillä on\ntapana tehdä kesällä kulkiessaan keskitaivaalla. Se vetää nimittäin\npuoleensa vettä ja sen tehtyään se työntää veden pois pohjoisiin\nseutuihin, jolloin tuulet ottavat vastaan, hajoittavat ja sulattavat\nsen. Ja luonnollisesti tästä maasta puhaltavat tuulet, etelä ja lounas,\novat kaikista tuulista ne, jotka ovat sateisimmat. Mutta minusta\nnäyttää siltä, että aurinko ei joka kerta laske luotaan kaikkea sitä\nvettä, minkä se vuotuisesti Niilistä saa, vaan että se myös jättää\nympärilleen osan. Vaan talven lauhtuessa aurinko jälleen poistuu\nkeskelle taivasta ja siitä perin se taas vetää kaikista joista samalla\ntapaa vettä. Siihen saakka toiset joet virtaavat suurina, niihin kun\nyhtyy paljon rankkasadevettä, ja koko maa on sateiden ja tulvapurojen\nvallassa; mutta kesällä, jolloin rankkasateet lakkaavat vuotamasta\njokiin, ja aurinko vetää vettä niistä, ne ovat voimattomat. Niili taas,\njoka ei saa rankkasadetta, mutta jota aurinko vetää puoleensa, on\nluonnollisesti ainoa joki, joka talvella virtaa paljoa matalampana kuin\nkesällä. Sillä kesällä sitä vedetään yhtä paljon kuin kaikkia muitakin\nvesiä, mutta talvella sitä yksin ahdistetaan. Sillä lailla luulen\nauringon olevan syypäänä mainittuun ilmiöön.\n\n26. Aurinko on niinikään minun mielipiteeni mukaan syynä myös siihen,\nettä ilma siellä päin on kuivaa, se kun radallaan polttaa kaiken. Siten\nLibyan etäisimmässä osassa alati vallitsee kesä. Jos nyt vuodenaikojen\nasema muuttuisi, ja siinä osassa taivasta, missä nyt pohjoinen ja talvi\nsijaitsevat, olisi etelätuulen ja suven asema, ja pohjoinen sijaitsisi\nsiinä, missä nyt etelä on, -- jos niin olisi laita niin aurinko,\ntalvimyrskyn ja pohjatuulen karkoittamana keskitaivaalta, menisi\nEuropan etäisimpiin osiin, samoinkuin se meni Libyaan, ja kulkiessaan\nkoko Europan läpi, se luullakseni vaikuttaisi Istroksen suhteen sen,\nminkä se nyt tekee Niilin suhteen.\n\n27. Mitä siihen tulee, että Niilin luona ei puhalla tuulia, on minulla\ntämä mielipide: ei ole ollenkaan todennäköistä, että tuuli puhaltaa\nkovin lämpimistä seuduista, koska se tavallisesti puhaltaa jostain\nkylmästä.\n\n28. Olkoon nyt tämän asian laita miten on ja miten se alunpitäen on\nollut. Mutta Niilin lähteitä ei kukaan minun puheilleni tulleista\negyptiläisistä, libyalaisista tai helleeneistä voinut vakuuttaa\ntuntevansa, paitsi Atenen temppelirahaston kirjuria Egyptin\nSais-kaupungissa. Vaan hän tuntui ainakin minusta laskevan leikkiä,\nväittäessään tietävänsä sen niin varmasti. Hän sanoi nimittäin näin:\n\"on olemassa kaksi vuorta, jotka päättyvät suippoon huippuun ja\nsijaitsevat Tebaiksessa olevan Syenen kaupungin ja Elefantinen välillä;\nniitten nimet ovat, toisen Krofi ja toisen Mofi. Näitten vuorten\nkeskeltä pulppuavat Niilin lähteet, jotka ovat pohjattomat; toinen\npuoli vettä virtaa Egyptiin ja pohjatuulta kohti, toinen puoli\nEtiopiaan ja etelätuulta kohti.\" Ja että lähteet ovat pohjattomat, sen\nhän sanoi Egyptin kuninkaan Psammetikhoksen kokeen avulla saaneen\nselville. Hän punoi nimittäin monen tuhannen sylen pituisen köyden ja\nlaski sen alas veteen, mutta ei päässyt pohjaan. Näin siis\nrahastonkirjuri selitti, jos nimittäin todella niin on asianlaita;\nmutta minun ymmärtääkseni joessa on joitakin voimakkaita pyörteitä ja\nvastavuolle, jotka viskaavat veden vuoria vastaan, niin että laskettu\nluoti ei voi päästä pohjaan. Mutta keltään muulta en voinut saada\nmitään tietoa.\n\n29. Mutta mitä minä sitäpaitsi sain tietää, kun läksin\nElefantine-kaupunkiin saakka omin silmin näkemään, ja mitä siitä alkaen\nkuulustelemalla muilta olen saanut tietää, se on seuraava. Jos menee\nElefantine-kaupungista virtaa ylöspäin, niin maa kohoaa. Siinä täytyy\nsiis sitoa kiinni laiva kummaltakin puolen ja vetää sitä kuin härkää ja\nkulkea siten. Ja jos köysi katkee, niin laiva lähtee menemään virran\nvuolteen voimasta. Tämä väli on neljän päivän laivamatka, ja Niili on\ntältä kohtaa yhtä mutkikas kuin Maiandros. Sillä tavoin täytyy\nmatkustaa kaksitoista skhoinia. Sitten saavutaan lakealle tasangolle,\nmissä Niili virtaa erään saaren ympäri. Sen nimi on Takhompso.\nElefantinen takaisessa maassa, samoinkuin toisessa puolessa saarta,\nasuu jo etiopilaisia, mutta toisessa puolessa egyptiläisiä. Saareen\nrajoittuu suuri järvi, jonka ympärillä asuu paimentolais-etiopeja. Sen\nyli purjehdittua tullaan jälleen Niilin uomaan, joka laskee tähän\njärveen. Sitten täytyy astua maihin ja jokea pitkin tehdä\nneljänkymmenen päivän matka. Sillä Niilistä kohoaa teräviä kiviä ja\nsiinä on paljon kallioita, joitten välitse ei käy purjehtiminen. Nuo\nneljäkymmentä päivää mainitun maan läpi kuljettua, astutaan taas\ntoiseen laivaan ja purjehditaan kaksitoista päivää, jonka jälkeen\nsaavutaan suureen kaupunkiin, jonka nimi on Meroe. Tämän kaupungin\nsanotaan olevan muiden etiopilaisten emäkaupunki. Sen asukkaat\nkunnioittavat jumalista ainoastaan Zeusta ja Dionysosta, ja niitä he\npitävät suuressa arvossa, ja heillä on olemassa Zeun ennuspaikka. He\nlähtevät sotaretkelle, silloin kun tämä jumala oraakelineuvojensa\nkautta heitä siihen käskee, ja sinne, mihin hän vain käskee.\n\n30. Viimemainitusta kaupungista purjehdittaessa tullaan, jälleen yhtä\npitkässä ajassa kuin Elefantinestä tultiin etiopilaisten emäkaupunkiin,\nautomolien (s.o. karkulaisten) luo. Näitten karkulaisten nimi on\nAsmakh, mikä sana helleenien kielellä merkitsee: kuninkaan vasemmalla\nkädellä seisovat. Nämä kaksikymmentäneljätuhatta sotilassäätyyn\nkuuluvaa egyptiläistä olivat luopuneet etiopilaisten puolelle\nseuraavasta syystä. Psammetikhos-kuninkaan aikana oli vartiojoukkoja\nasetettuina sekä Elefantine-kaupunkiin, etiopilaisia vastaan, että\nPelusionin Dafnaihin, arabialaisia ja syyrialaisia vastaan, ja vielä\nMareiaan, Libyaa vastaan. Vielä minun aikanani on olemassa\npersialaisten vartiojoukkoja aivan niinkuin Psammetikhoksen aikana,\nsillä persialaiset pitävät vahtia Elefantinessä ja Dafnaissa. Kun nyt\negyptiläiset olivat kolme vuotta pitäneet vahtia, eikä kukaan heitä\nvahdinpidosta vapauttanut, niin he neuvottelivat keskenään ja luopuivat\nkaikki yhteisestä päätöksestä Psammetikhoksesta sekä menivät Etiopiaan.\nSaatuaan sen tietää, Psammetikhos ajoi heitä takaa. Ja niin pian kuin\nhän heidät yllätti, hän pyysi hartaasti ja kehoitti, etteivät hylkäisi\nisiltä perittyjä jumaliaan, vaimojaan ja lapsiaan. Silloin oli, kuten\nkerrotaan, muuan heistä osoittanut kaluaan ja sanonut, että missä se\non, siellä tulevat heidän sekä vaimonsa että lapsensa olemaan. -- Sen\njälkeen kuin he olivat saapuneet Etiopiaan, he antautuivat Etiopian\nkuninkaan valtaan. Ja tämä antoi heille seuraavan vastalahjan. Muutamat\netiopilaisista olivat joutuneet hänen kanssaan riitaan. Nämä hän käski\nheidän karkoittaa ja sitten asettua heidän maahansa. Ja siitä perin kun\nhe ovat asettuneet asumaan etiopien keskuuteen, etiopit, opittuaan\negyptiläisiä tapoja, ovat tulleet sivistyneemmiksi.\n\n31. Neljän kuukauden vesi- ja maamatkan pituudelta siis Niili on\ntunnettu, lukuunottamatta sitä matkaa, minkä se virtaa Egyptin läpi.\nSillä jos laskee yhteen, niin huomataan, että tarvitaan niin monta\nkuukautta kulkeakseen Elefantinestä mainittujen automolien luo. Mutta\nsiitä perin ei kukaan saata selvästi ilmoittaa mitään, sillä tämä maa\non kuumuuden vuoksi autio.\n\n32. Mutta seuraavan minä kuulin kyreneläisiltä miehiltä, jotka sanoivat\ntulleensa Ammonin oraakelin luo ja joutuneensa puheisiin ammonilaisten\nkuninkaan Etearkhoksen kanssa. He olivat muista puheaineista johtuneet\njuttelemaan Niilistä, ja siitä, kuinka ei kukaan tunne sen lähteitä.\nSilloin Etearkhos oli sanonut hänen luokseen kerran tulleen\nnasamonilaisia miehiä. Mainittu kansa on libyalainen ja asuu Syrtin\nluona sekä Syrtin itäpuolella olevassa maassa, ei kuitenkaan kauas\nitään. Kun nasamonit olivat saapuneet, ja heiltä kysyttiin, oliko\nheillä mitään enempää kerrottavana Libyan erämaista, he kertoivat näin.\nHeidän mahtavilla miehillään oli ollut ylimielisiä poikia, jotka\nmiehiksi vartuttuaan olivat muiden toimeenpanemiensa vallattomuuksien\nmuassa kerran arvalla määränneet viisi joukostaan lähtemään Libyan\nerämaihin, katsomaan voisivatko he mahdollisesti nähdä jotain enempää\nkuin mitä oli nähty, silloin kun oli pisimmälle päästy. Sillä pitkin\nsitä osaa Libyaa, joka koskettaa pohjoista merta, Egyptistä alkaen aina\nSoloeisniemeen saakka, missä Libyan rannikko päättyy, asuu libyalaisia\nja näitä useita eri kansoja, paitsi missä helleenit ja foinikialaiset\nasuvat. Mutta ylempänä, loitompana merestä ja meren ääressä asuvista\nihmisistä, Libya on täynnä petoeläimiä. Ja tuolla puolen petoeläinten\nalueen on hiekkaa ja kauhean vedetöntä ja vallan autiota maata.\nSittenkuin siis nuorukaiset ikätoveriensa lähettäminä olivat lähteneet\nliikkeelle, he hyvin varustettuaan itseään vedellä ja ruokavaroilla\nensin kulkivat asutun seudun kautta, sen tehtyään he saapuivat\npetoeläinten alueeseen, siitä he menivät erämaan halki, matkaten\nlänsituulta kohti; tultuaan sitten laajan, hiekkaisen maan läpi, he\nvihdoin näkivät tasangolla kasvavia puita, joita he lähestyivät ja\njoiden hedelmiä he poimivat. Mutta heidän poimiessaan ilmestyi pieniä,\nkeskikokoa vähäisempiä miehiä, jotka ottivat ja veivät heidät pois. Ja\nnasamonit ymmärsivät yhtä vähän viejien kieltä kuin nämä nasamonien.\nMutta he veivät viimemainitut mitä suurimpien soiden halki, ja\ntultuaan niiden läpi nämä saapuivat kaupunkiin, jossa kaikki olivat\nsamankokoiset kuin viejät ja iholtaan mustat. Ja kaupungin ohi virtasi\nsuuri joki, ja se virtasi lännestä auringonnousua kohti, ja siinä näkyi\nkrokotiilejä.\n\n33. Ammonilaisen Etearkhoksen kertomuksesta olkoon sen verran\nmainittuna, ja sitäpaitsi, että hän, niinkuin kyreneläiset sanoivat,\nväitti nasamonien palanneen takaisin, ja kaikkien ihmisten, joiden luo\nvain saapuivat, olevan noitia. Siispä tuon paikan ohi virtaavan joen\nEtearkhos päätti olevan Niilin, ja niinpä terve järkikin neuvoo.\nVirtaahan Niili Libyasta ja halkoo Libyan keskeltä. Ja, niinkuin minä\narvaan päättämällä ilmeisistä asioista tuntemattomiin, niin se lähtee\nyhtä pitkien välimatkojen takaa kuin Istros. Sillä Istros-joki alkaa\nkeltien maasta ja Pyrenen kaupungin luota sekä virtaa niin, että se\nhalkaisee Europan. Keltit taas asuvat ulkopuolella Herakleen patsaiden\nja rajoittuvat kynesiläisiin, jotka Europan asujaimista asuvat\nviimeisinä länttä kohti. Virraten koko Europan kautta Istros päättyy\nPontos Euxeinokseen, siihen paikkaan, missä miletolaisten lähettämät\nsiirtolaiset, istrolaiset, asuvat.\n\n34. Istros puolestaan on yleisesti tunnettu, se kun virtaa asutun\nseudun läpi, mutta Niilin lähteistä ei kukaan voi sanoa mitään. Sillä\nLibya, jonka läpi se virtaa, on asumaton ja autio. Ja kuinka pitkälle\ntiedustellessa sen juoksua saattoi päästä, olen maininnut. Se laskee\nEgyptiin; mutta Egypti on jotenkin suoraan vastapäätä vuorista\nKilikiaa. Sieltä on suoraa tietä Sinopeen, Pontos Euxeinoksen rannalle,\nviiden päivän matka nopeakulkuiselle miehelle; Sinope taas sijaitsee\nvastapäätä sitä kohtaa, missä Istros laskee mereen. Siten luulen, että\nNiili, kulkiessaan koko Libyan läpi, on yhtä pitkä kuin Istros.\n\n35. Olkoon tämä Niilin suhteen sanottu. Lähden nyt pitemmältä puhumaan\nEgyptistä, koska se omistaa enimmät ihmeet ja tarjoaa suurempia\nmuistomerkkejä kuin koko muu maa. Siitä syystä tulee siitä enemmän\npuhuttavaksi.\n\nSamoinkuin egyptiläisillä taivas on toisenlainen, ja heidän jokensa\nosoittaa toisenlaista luonnetta kuin muut joet, samoin heillä kaikkein\nuseimmissa suhteissa on päinvastaiset tottumukset ja tavat kuin muilla\nihmisillä. Heidän keskuudessaan naiset käyvät torilla tekemässä\nkauppoja, mutta miehet ovat kotona kutomassa. Toiset kutovat\ntyöntämällä kuteen ylöspäin, egyptiläiset alaspäin. Taakkoja miehet\nkantavat päänsä päällä, naiset hartioillaan. Naiset heittävät vetensä\nseisaaltaan, miehet istualtaan. Tarpeella he ovat sisällä, mutta syövät\nulkona kaduilla, jolloin selittävät, että mikä on häpeällistä, mutta\nvälttämätöntä, on tehtävä salassa, mutta sitä, mikä ei ole häpeällistä,\njulkisesti. Ei yksikään nainen ole mies- tai naisjumalan pappina, mutta\nmiehet kaikkien jumalten ja jumalatarten pappeina. Poikien ei ole\nollenkaan pakko elättää vanhempiaan, jolleivät tahdo, mutta tytärten on\nehdoton pakko, vaikka eivät tahtoisikaan.\n\n36. Muualla jumalten papit käyttävät pitkää tukkaa, Egyptissä taas he\najavat hiuksensa. Muilla ihmisillä on surun aikana tapana, että\nlähimmät sukulaiset leikkaavat tukkansa lyhyeksi, egyptiläiset taas\nantavat kuolemantapauksissa sekä hiustensa että leukapartansa kasvaa,\nvaikka sillävälin ajavat ne. Muitten ihmisten elämä on erotettu\neläimistä, egyptiläiset viettävät elämänsä yhdessä eläinten kanssa.\nToiset elävät vehnästä ja ohrista, egyptiläisistä saa se joka niistä\nvalmistaa elatuksensa, osakseen suurinta häpeätä; egyptiläiset\nnimittäin laittavat ravintonsa speltistä, jota muutamat kutsuvat\nmaissiksi. He sotkevat taikinan jaloillaan, mutta saven käsillään,\nja nostavat käsin myös lannan. Kalunsa toiset antavat olla niinkuin\novat, paitsi kaikkia niitä, jotka egyptiläisiltä ovat oppineet\nympärileikkaamisen; viimemainitut nimittäin käyttävät tätä tapaa.\nJokainen mies pitää kahta vaatekappaletta, jokainen nainen yhtä.\nPurjeiden renkaita ja köysiä toiset kiinnittävät ulkopuolelta,\negyptiläiset sisäpuolelta. Helleenit kirjoittavat kirjaimensa ja\nlaskevat lukua laskukivillään viemällä kätensä vasemmalta oikealle,\negyptiläiset oikealta vasemmalle. Mutta vaikka tekevät niin, he\nväittävät itse vievänsä kätensä oikealle, helleenien taas vasemmalle.\nHe käyttävät kahtalaista kirjoitusta, joista toista kutsutaan pyhäksi,\ntoista kansanomaiseksi.\n\n37. He ovat erinomaisen jumaliset, vieläpä enimmin kaikista ihmisistä,\nja heillä on tämmöiset tavat. He juovat vaskipikareista, joita\nhuuhtovat joka päivä eikä vain silloin tällöin. Heillä on aina yllään\nvastapestyt liinavaatteet ja ovat siinä hyvin tarkkoja. He\nympärileikkaavat itsensä puhtauden vuoksi, pitäen tärkeämpänä olla\npuhtaat kuin komeat. Papit ajavat koko ruumiinsa joka toinen päivä,\njottei täitä tai jotain muuta likaista olisi heidän päällään heidän\npalvellessaan jumalia. Papeilla on ainoastaan liinainen puku ja\nbybloksesta tehdyt jalkineet, eikä heidän ole lupa ottaa muuta pukua\ntai muita jalkineita. Kahdesti joka päivä ja kahdesti joka yö he\npesevät itseään kylmällä vedellä. He vaarinottavat sitäpaitsi sanalla\nsanoen lukemattomia muita menoja. Mutta toiselta puolen he nauttivat\nmelkoisia etuja. Yksityisomaisuudestaan näet eivät he käytä tai kuluta\nmitään, vaan heillä on pyhät leipänsä leivottuina ja jokainen saa\nsuuren määrän naudan- ja hanhenlihaa joka päivä, annetaanpa heille\nrypäleviiniäkin. Vaan kalaa ei heidän ole lupa maistaa. Papuja eivät\negyptiläiset ollenkaan kylvä eivätkä syö raa'altaan tai keitettyinä\nniitä, joita siellä mahdollisesti kasvaa. Mutta papit eivät edes siedä\nnähdä niitä, koska pitävät palkohedelmiä epäpuhtaina. Jokaisella\njumalalla on useita pappeja, eikä vain yksi, ja niistä on yksi\nylimäinen pappi. Ja kun joku semmoinen on kuollut, asetetaan hänen\npoikansa hänen sijalleen.\n\n38. Sonneja egyptiläiset pitävät Epafokselle pyhitettyinä ja siitä\nsyystä he tutkivat niitä seuraavalla tavalla. Jos eläimessä nähdään\nvaikkapa vain yksi musta karva, niin sitä ei pidetä puhtaana. Tätä\ntarkastaa vartavasten siihen määrätty pappi, elukan sekä seistessä että\nselällään ollessa, ja vetää ulos kielen katsoakseen, onko se puhdas\nniistä säädetyistä merkeistä, jotka minä toisessa osassa historiaani\nolen mainitseva. Hän katselee myös, ovatko häntäkarvat sillä\nluonnollisesti kasvaneet. Jos se on vapaa kaikesta tästä, niin hän\nmerkitsee sen käärimällä byblos-niintä sarvien ympäri, sivelee\nsenjälkeen sinettisavea päälle ja painaa siihen sormuksensa. Ja sitten\nhe vievät sen pois. Mutta sille, joka uhraa merkitsemättömän sonnin, on\nmäärätty kuolemanrangaistus.\n\n39. Semmoisellapa tavalla elukkaa tutkitaan. Mutta uhraaminen tapahtuu\nseuraavalla lailla. Vietyään merkityn elukan alttarin luo, missä\naikovat uhrata sen, uhraajat sytyttävät tulen. Sitten he alttarilla\nolevan teuraan päälle valavat viiniä, kutsuvat avuksi jumalaa ja\nteurastavat eläimen. Ja teurastettuaan he leikkaavat poikki pään.\nSitten he nylkevät elukan ruumiin ja vievät pois pään, monin kerroin\nsitä ensin kirottuaan. Ne, joilla on toripaikka, ja joiden keskuudessa\nasuu helleeniläisiä kauppiaita, vievät pään torille ja myyvät sen\nsiellä pois, mutta ne, joilla ei ole saatavissa helleenejä, viskaavat\nsen jokeen. Ja he kiroovat päätä näillä sanoilla: \"jos jonkun\nonnettomuuden pitää sattuman joko näille uhraajille tai koko Egyptille,\nniin se kääntyköön tähän päähän.\" Mitä nyt tulee uhrattujen eläinten\npäihin ja viiniuhriin, niin kaikki egyptiläiset noudattavat yhtäläisiä\ntapoja samalla lailla kaikissa uhritoimituksissa, ja tästä tavasta\njohtuu, ettei kukaan egyptiläinen maista minkään elollisen olennon\npäätä.\n\n40. Mutta uhriteurasten sisälmysten poisottamiseen ja niiden\npolttamiseen katsoen on heillä säädettynä mikä tapa minkin uhrieläimen\nsuhteen... [Tässä paikassa on tekstissä aukko.] Lähden niinmuodoin\nmainitsemaan, ketä jumalatarta he katsovat mahtavimmaksi ja kenenkä\nkunniaksi he viettävät suurinta juhlaa. Sittenkuin he rukoillen ovat\nnylkeneet härän, he ottavat pois koko vatsaontelon, jättävät muut\nsisälmykset ynnä rasvan paikoilleen, mutta leikkaavat poikki reisiluut,\nhäntäluun, lapaluut ja kaulan. Sen tehtyään he täyttävät härän muun\nruumiin puhtailla leivillä, medellä, rusinoilla, viikunoilla,\nsuitsutuksilla, mirhamilla ja muilla hyvänhajuisilla aineilla. Ja\ntäytettyään sen näillä sekä valettuaan päälle runsaasti öljyä he\npolttavat sen. Sitten he uhraavat, sitä ennen paastottuaan. Ja\nsillaikaa kuin uhriteuraat palavat, lyövät kaikki rintoihinsa.\nSenjälkeen kuin he ovat lyöneet itseään, he asettavat esille syötäväksi\nsen, mikä on jäänyt jälelle uhriteuraista.\n\n41. Kaikki egyptiläiset siis uhraavat puhtaita sonneja ja vasikoita,\nmutta lehmiä heidän ei ole lupa uhrata, vaan ovat ne Isiille pyhitetyt.\nSillä Isis kuvataan lehmänsarvisena naisena, niinkuin helleenit\nesittävät Ioa, ja kaikki egyptiläiset kunnioittavat lehmiä enimmin\nkaikista elukoista. Siitä syystä ei egyptiläinen mies eikä nainen\nsuutelisi helleeniläistä miestä suulle, eikä käytä helleeniläisen\nmiehen veistä, paistinvartaita tai kattilaa, eipä edes maista\nhelleeniläisellä veitsellä leikattua puhtaan härän lihaa. Kuolleet\nnaudat he hautaavat seuraavalla tavalla. Lehmät he viskaavat jokeen,\nmutta härät he kaivavat maahan, kukin etukaupunkiinsa, niin että toinen\ntai molemmat sarvet pistävät esiin merkiksi. Ja kun ne ovat mädänneet,\nja määrätty aika lähestyy, saapuu joka kaupunkiin vene niinkutsutusta\nProsopitis-saaresta. Se on suistamossa, ja ympärimitaltaan se on\nyhdeksän skhoinia. Mainitussa Prosopitis-saaressa on lukuisten muiden\nkaupunkien ohella myös se, josta veneet saapuvat korjaamaan härkien\nluut; sen kaupungin nimi on Atarbekhis, ja siinä on olemassa Afroditen\npyhä temppeli. Tästä kaupungista hajaantuu paljon väkeä, mikä mihinkin\nkaupunkiin, ja kaivettuaan ylös luut he vievät ja hautaavat kaikki\nyhteen paikkaan. Samalla tapaa kuin nautoja he myös hautaavat muita\nelukoita, kun nämä kuolevat. Semmoinen tapa heillä on niiden suhteen\nkäytännössä. He eivät näet tapa niitäkään.\n\n42. Kaikki, joilla on perustettuina teebalaisen Zeun pyhättöjä tai\njotka kuuluvat teebalaiseen piirikuntaan, pidättyvät lampaista, mutta\nuhraavat vuohia. Mutta kaikki egyptiläiset eivät yhtäläisesti kunnioita\nsamoja jumalia, paitsi Isistä ja Osirista, jota jälkimäistä he\nväittävät Dionysokseksi. Näitä kaikki yhtäläisesti kunnioittavat.\nKaikki ne taas, jotka omistavat Mendeen pyhätön tai kuuluvat\nmendeeläiseen piiriin, pidättyvät vuohista ja uhraavat lampaita.\nTeebalaiset puolestaan ja kaikki, jotka näiden vaikutuksesta pidättyvät\nlampaista, sanovat sen tavan tulleen heille säädetyksi seuraavasta\naiheesta. Herakles tahtoi kaikin mokomin nähdä Zeun, mutta jumala ei\ntahtonut, että hän näkisi hänet. Lopulta kun Herakles hellittämättä\npyysi, Zeus ryhtyi seuraavaan juoneen. Hän nylki oinaan, hakkasi poikki\nsen pään ja piti tätä edessään sekä pukeutui sen nahkaan ja näytti\nsiten itseään. Siitä pitäen egyptiläiset tekevät Zeun kuvan\noinaanpäiseksi, egyptiläisiltä taas ovat sen oppineet ammonilaiset,\njotka ovat egyptiläisten ja etiopilaisten siirtolaisia ja käyttävät\nkieltä, joka on näiden molempien kielten välillä. Ja minun nähdäkseni\nammonilaiset siitä myös ottivat nimensä. Egyptiläiset kutsuvat\nnimittäin Zeusta Amuniksi. Oinaita eivät teebalaiset uhraa, vaan ne\novat heillä pyhät mainitusta syystä. Mutta yhtenä päivänä vuodessa,\nZeun juhlassa, he tappavat oinaan, nylkevät, pukevat sen nahan samalla\ntapaa Zeun kuvan ylle ja vievät sitten sen luo toisen, nimittäin\nHerakleen kuvan. Sen tehtyään surevat oinasta kaikki pyhätön ympärillä\nolevat ja hautaavat sen sitten pyhään hautaan.\n\n43. Mitä Herakleeseen tulee, niin kuulin, että hän muka kuului\nkahdentoista jumalan joukkoon. Mutta toisesta Herakleesta, hänestä,\njonka helleenit tuntevat, en voinut missään osassa Egyptiä kuulla\nmitään. Ja että egyptiläiset todella eivät ole ottaneet Herakleen nimeä\nhelleeneiltä, vaan helleenit pikemmin egyptiläisiltä, ja helleeneistä\njuuri ne, jotka antoivat Amfitryonin pojalle nimeksi Herakles, -- että\nniin on asianlaita, siihen on minulla useiden muiden todistusten\njoukossa todistuksena myös se, että tämän Herakleen molemmat vanhemmat,\nAmfitryon ja Alkmene, alkujaan polveutuivat Egyptistä, ja että\negyptiläiset eivät sano tuntevansa Poseidonin tai dioskurien nimiä\neivätkä ole ottaneet näitä toisten jumalien joukkoon. Ja tosiaan, jos\nhe helleeneiltä olisivat ottaneet jonkun jumaluuden nimen, niin heidän\nei vähimmin, vaan päinvastoin enimmin, olisi pitänyt muisteleman\nviimemainittuja, koskapa he jo siihen aikaan harjoittivat merenkulkua,\nja jo silloin muutamat helleeneistä minun luullakseni ja käsittääkseni\nolivat merimiehiä. Niin ollen egyptiläiset ennemminkin olisivat\noppineet tuntemaan näiden jumalien nimet kuin Herakleen. Vaan Herakles\non egyptiläisillä ikivanha jumala. Ja niinkuin he itse sanovat, on\nseitsemäntoistatuhatta vuotta kulunut Amasiin hallitusaikaan siitä,\njolloin kahdeksasta jumalasta muodostui kaksitoista jumalaa.\n\n44. Koska tahdoin näitten seikkojen suhteen saada, mikäli mahdollista,\njotain selvää, purjehdin myös Foinikian Tyrokseen, saatuani tietää,\nettä siellä oli Herakleelle pyhitetty temppeli. Ja minä näinkin, kuinka\näveriäästi se oli koristettu useilla vihkilahjoilla; ja muiden muassa\noli siinä kaksi pylvästä, toinen pelkästä kullasta, toinen\nsmaragdikivestä, joka öisin suuresti hohti. Minä jouduin puheisiin\njumalan pappien kanssa ja kysyin, kuinka pitkä aika oli siitä, kun\npyhättö perustettiin. Ja huomasin silloin, etteivät hekään pitäneet\nyhtä helleenien kanssa. He sanoivat näet, että jumalan pyhättö\nperustettiin samalla kertaa kuin Tyros rakennettiin, ja Tyroksen\nrakentamisesta oli kaksituhattakolmesataa vuotta. Tyroksessa näin\ntoisenkin Herakleen pyhätön, ja tämä oli liikanimeltään thasolainen.\nMinä saavuin myös Thasokseen, jossa löysin foinikialaisten perustaman\nHerakleen pyhätön. He olivat nimittäin purjehtineet etsimään Europaa ja\nperustaneet Thasoksen. Ja tämä tapahtui jopa viisi miespolvea,\nennenkuin Amfitryonin poika Herakles syntyi Hellaassa. Nämä tutkimukset\nsiis osoittavat selvästi, että Herakles on vanha jumala. Ja minusta\nnäyttävät ne helleeneistä menettelevän oikeimmin, jotka ovat\nperustaneet kahdenlaatuisia Herakleen temppeleitä ja uhraavat toiselle\nikäänkuin kuolemattomalle, ja hänen liikanimensä on \"olympolainen\",\nmutta toisen kunniaksi he toimittavat kuolinuhreja, kuten\npuolijumalalle ainakin.\n\n45. Helleenit kertovat myös paljon muuta ajattelemattomasti, ja\nyksinkertainen on myös se heidän Herakleesta kertomansa tarina, kuinka\ntämä muka saapui Egyptiin, ja kuinka egyptiläiset seppelöivät ja veivät\nhänet juhlasaatossa uhrattavaksi Zeulle. Aluksi Herakles tällöin pysyi\nalallaan, mutta kun he alttarin luona vihkivät hänet uhrattavaksi, niin\nhän kääntyi puolustautumaan ja surmasi heidät kaikki. Näin kertoessaan\nhelleenit minusta näyttävät olevan kokonaan tietämättömät egyptiläisten\nluonteesta ja tavoista. Sillä kuinka ne, joista on jumalatonta\nteurastaa elukoita, paitsi sikoja ja semmoisia sonneja ja vasikoita,\njotka ovat puhtaat, sekä hanhia, uhraisivat ihmisiä? Ja edelleen, koska\nHerakles on yksi, vieläpä ihminen, kuten sanovat, kuinka hänessä oli\nkykyä murhaamaan monia kymmeniä tuhansia? Mutta olkoot sekä jumalat\nettä puolijumalat armolliset meille, kun näistä seikoista niin paljon\npuhumme!\n\n46. Mutta vuohia ja pukkeja yllämainitut egyptiläiset seuraavasta\nsyystä eivät uhraa. Mendeeläiset lukevat Panin kahdeksan jumalan\njoukkoon, ja sanovat näiden kahdeksan jumalan olleen ennen kahtatoista\njumalaa. Maalarit maalaavat ja kuvanveistäjät veistävät Panin kuvan,\nniinkuin helleenit, vuohenkasvoiseksi ja pukinjalkaiseksi, vaikka itse\nasiassa eivät katso hänen olevan semmoisen, vaan samanmuotoisen kuin\nmuutkin jumalat. Minkä vuoksi he kuvaavat häntä semmoiseksi, ei\nminun juuri tee mieli sanoa. Mendeeläiset kunnioittavat kaikkia\nvuohielukoita, ja enemmän pukkeja kuin vuohia, ja edellisien paimenet\nnauttivat suurempaa kunniaa. Ja niistä he varsinkin kunnioittavat yhtä,\nja kun se kuolee, tuottaa se suurta surua mendeeläiselle piirille.\nEgyptin kielellä kuuluu sekä pukki että Pan: \"Mendes\". Ja minun\nollessani tässä piirissä tapahtui seuraava ihme: pukki piti julkisesti\nyhteyttä naisen kanssa. Tämä tuli ihmisten tiettäväksi.\n\n47. Mutta sikaa egyptiläiset pitävät saastaisena eläimenä. Niinpä, jos\njoku heistä ohikulkiessaan tulee koskettaneeksi sikaa, niin hän\nvaatteineen päivineen heti astuu ja sukeltaa jokeen.\n\nEdelleen sikopaimenet, vaikka ovat syntyperäisiä egyptiläisiä, ovat\nainoat, jotka eivät saa mennä sisälle mihinkään pyhättöön Egyptissä,\neikä kukaan tahdo naittaa tytärtään heille eikä heidän joukostaan ottaa\nvaimoa, vaan sikopaimenet naittavat ja ottavat vaimonsa omasta\nkeskuudestaan. Muille jumalille egyptiläiset pitävät vääränä uhrata\nsikoja; ainoastaan Selenelle ja Dionysokselle he samaan aikaan,\nnimittäin täysikuulla, sen tekevät ja syövät niiden lihaa. Minkä vuoksi\nhe muissa juhlissa inhoovat sikojen uhraamista, tässä juhlassa\nsitävastoin uhraavat niitä, siitä asiasta on olemassa egyptiläisten\nkertoma tarina; mutta vaikka minä sen tunnen, ei sitä oikein sovi\nkertoa. Sikojen uhraaminen Selenelle toimitetaan täten. Kun pappi on\nteurastanut, hän asettaa hännänpään, pernan ja mahapaidan yhteen\nläjään, peittää ne koko sillä rasvalla, joka on vatsan ympärillä, ja\npolttaa ne sitten tulella. Mutta muun lihan egyptiläiset syövät\ntäysikuulla, jolloin he uhraavat uhriteuraat. Vaan jonakin muuna\npäivänä eivät he enää maistaisi. Ja köyhät heidän joukossaan\nmuodostavat varattomuutensa vuoksi taikinasta sikoja sekä paistavat ja\nuhraavat ne.\n\n48. Juhlan aattona jokainen teurastaa Dionysoksen kunniaksi ovensa\nedessä porsaan ja antaa sen poisvietäväksi sille sikopaimenelle, joka\nsen on myynyt. Mutta muun osan Dionysos-juhlaa egyptiläiset viettävät\nmelkein kokonaan samalla tavalla kuin helleenit, lukuunottamatta\nkuorotansseja. Fallosten sijasta he ovat keksineet muita, noin\nkyynäränpituisia nuoralla vedettäviä kuvia, joita naiset kantavat\nympäri pitkin kyliä; niissä on nuokkuva miehenkalu, joka ei ole paljoa\npienempi muuta ruumista. Etunenässä kulkee huilunsoittaja, ja naiset\nseuraavat laulellen Dionysosta. Mutta minkä vuoksi sillä kuvalla on\nniin suuri kalu ja liikuttaa vain sitä ruumiinosaa, siitä kerrotaan\npyhä tarina.\n\n49. Näyttääpä minusta siltä, kuin nämä uhrimenot eivät olisi olleet\ntuntemattomat Amytheonin pojalle Melampukselle, vaan että hän on\nollut niihin hyvinkin perehtynyt. Melampus on nimittäin se, joka on\ntuonut helleeneille Dionysoksen sekä nimen että uhrimenot ynnä\nfallos-kulkueen. Mutta koska hän ei ymmärtänyt kaikkea, ei hän tarkoin\nilmoittanut tarinaa, vaan hänen jälkeensä elävät viisaat ovat enemmän\nsitä ilmaisseet. Falloksen kuljettamisen Dionysoksen kunniaksi on siis\nMelampus ensiksi ottanut käytäntöön, ja häneltä ovat helleenit oppineet\ntekemään sen, minkä tekevät. Minäpä nyt väitän, että Melampus, joka oli\nviisas mies, hankki itselleen ennustustaidon, ja paljon muun ohella,\nminkä hän oppi tuntemaan Egyptissä ja sieltä toi helleeneille, hän myös\ntoi maahan Dionysos-palveluksen menot, vähän niitä muuttamalla. En näet\nvoi väittää, että tämän jumalan menot Egyptissä sattumalta pitävät yhtä\nhelleenien kesken vallitsevien menojen kanssa. Silloin ne olisivat\nkeskenään yhtäläiset helleeneillä, eikä niitä olisi vasta äsken maahan\ntuotu. En minä myöskään saata väittää, että egyptiläiset ovat ottaneet\nhelleeneiltä joko tämän tai jonkun muun tavan. Vaan minusta näyttää\nenimmin siltä, että Melampus on oppinut Dionysos-palveluksen\ntyrolaiselta Kadmokselta ja niiltä, jotka hänen kanssaan saapuivat\nFoinikiasta nyt niinkutsuttuun Boiotiaan.\n\n50. Myös melkein kaikkien jumalien nimet ovat Egyptistä tulleet\nHellaaseen. Että ne nimittäin ovat tulleet barbarein luota, sen minä\ntiedustelemalla olen saanut selville. Ja minä luulen siis, että ne ovat\nsaapuneet Egyptistä. Sillä lukuunottamatta Poseidonia ja dioskureja,\nniinkuin jo ennenkin olen maininnut, sekä Heraa, Hestiaa, Themistä,\nkhariteja ja nereidejä, ovat muiden jumalien nimet ammoisista ajoista\nolleet egyptiläisillä tunnetut tässä maassa. Tässä minä kerron mitä\negyptiläiset itse kertovat. Mutta ne jumalat, joiden nimiä he eivät\nsano tuntevansa, näyttävät minusta saaneen nimensä pelasgeilta,\npaitsi Poseidonia. Tämän jumalan viimemainitut oppivat tuntemaan\nlibyalaisilta, sillä alkujaan olivat libyalaiset ainoat, joilla oli\nPoseidonin nimi. Mutta puolijumalain palvelusta egyptiläiset eivät\nkäytä.\n\n51. Tämän ja sen lisäksi muuta, mitä tulen mainitsemaan, helleenit ovat\negyptiläisiltä omaksuneet. Mutta tapaa tehdä pystykaluisia Hermeen\nkuvapatsaita he eivät ole oppineet egyptiläisiltä, vaan sen ovat\npelasgeilta kaikista helleeneistä ensiksi ottaneet atenalaiset, heiltä\ntaas muut. Sillä pelasgit asettuivat asumaan yhteen atenalaisten\nkanssa, jotka siihen aikaan jo luettiin helleeneiksi, näiden maahan,\njonka johdosta ensinmainittujakin ruvettiin katsomaan helleeneiksi.\nJoka mies, joka on vihitty kabirien salaismenoihin, tietää, mitä minä\ntarkoitan. Sillä Samothrakessa asuivat nämä pelasgit, jotka asettuivat\nasumaan yhteen atenalaisten kanssa. Atenalaiset ovat siis ensimäisinä\nhelleeneistä pelasgeilta oppineet tekemään itselleen pystykaluisia\nHermeen kuvapatsaita. Pelasgit kertoivat siitä pyhän tarinan.\n\n52. Aikaisemmin pelasgit toimittivat kaikki uhrit rukoilemalla jumalia\nylimalkaan, kuten tiedän sen nojalla, mitä minä kuulin Dodonassa, mutta\nnimitystä tai nimeä eivät he antaneet kellekään niistä. He eivät näet\nvielä olleet kuulleet mitään nimiä. Vaan he kutsuivat niitä jumaliksi\nsiitä syystä, että nämä olivat asettaneet järjestykseen kaikki asiat,\nja niillä oli vallassaan kaikkien antimien jakaminen. Sitten pelasgit\npitkän ajan kuluttua saivat tietää muiden jumalien nimet, jotka\nEgyptistä tulivat tunnetuiksi, mutta paljoa myöhemmin Dionysoksen\nnimen. Ja jonkun ajan kuluttua he kysyivät Dodonan oraakelilta neuvoa\nnimien suhteen; sitä ennuspaikkaa on näet pidetty vanhimpana helleenien\nkeskuudessa, ja se oli siihen aikaan ainoa. Kun siis pelasgit kysyivät\nDodonassa neuvoa, tuliko heidän ottaa barbareilta saamansa nimet, niin\noraakeli käski käyttämään niitä. Siitä ajasta alkaen he uhrasivat ja\nkäyttivät jumalien nimiä. Ja pelasgeilta helleenit myöhemmin perivät\nne.\n\n53. Mutta mistä mikin jumala on syntyisin, ovatko kaikki aina olleet\nolemassa, ja millaiset ne ovat ulkomuodoltaan, sitä eivät he niin\nsanoakseni aina viime päiviin saakka ole tienneet. Sillä minä luulen,\nettä Hesiodos ja Homeros eivät ole eläneet enempää kuin neljäsataa\nvuotta ennen minua. Ja nämä ne juuri ovat, jotka helleeneille ovat\nsepittäneet jumalten synnyn, antaneet jumalille nimitykset, jakaneet\nniille arvoasteet ja ammatit ja kuvailleet niiden ulkomuotoa. Mutta ne\nrunoilijat, joiden sanotaan eläneen ennen näitä miehiä, elivät minun\nnähdäkseni myöhemmin. Edellisen puolen tästä sanovat Dodonan\npapittaret, mutta jälkimäisen, nimittäin sen, joka koskee Hesiodosta ja\nHomerosta, sanon minä.\n\n54. Mutta kahdesta oraakelista, joista toinen on helleenien\nkeskuudessa, toinen Libyassa, egyptiläiset kertovat seuraavan tarinan.\nTeebalaisen Zeun papit väittivät, että foinikialaiset olivat vieneet\npois Teebasta kaksi papitarta, joista he saivat tietää, että toinen oli\nmyyty Libyaan, toinen helleenien maahan; nämä naiset muka olivat ne,\njotka ensiksi olivat perustaneet ennuspaikkoja mainittujen kansojen\nkeskuuteen. Kysyessäni, mistä he niin varmasti tiesivät kertoa tämän,\nhe väittivät varta vasten laajalti etsineensä näitä naisia: voimatta\nkuitenkaan löytää niitä; mutta myöhemmin he olivat niitten suhteen\nkuulleet sen, minkä juuri kerroin.\n\n55. Tämän siis minä kuulin Teeban papeilta. Dodonan ennuspapittaret\ntaas väittävät, että kaksi mustaa kyyhkystä lensi Egyptin Teebasta ja\nsaapui, toinen Libyaan, toinen heidän luokseen; jälkimäinen oli\nistuutunut ruokatammeen ja ihmisäänellä julistanut, että piti\nlaitettaman sinne Zeun ennuspaikka. He olivat otaksuneet tätä\njumalalliseksi ilmoitukseksi ja tehneet sen mukaan. Mutta Libyaan\nlähtenyt kyyhkynen oli, kuten he kertovat, käskenyt libyalaisten\nperustaa Ammonin oraakelin. Tämäkin on Zeun oma. Niin kertoivat Dodonan\npapittaret, joista vanhimman nimi oli Promeneia, toisen Timarete, ja\nnuorimman Nikandra. Heidän kanssaan pitivät yhtä myös muut pyhätön\nympärillä asuvat dodonalaiset.\n\n56. Minulta on tämän seikan suhteen seuraava mielipide. Jos\nfoinikialaiset todella ryöstivät pyhät naiset ja möivät toisen niistä\nLibyaan, toisen Hellaaseen, niin minusta jälkimäinen nainen näyttää\njoutuneen myydyksi thesprotilaisten luo, nyt niinkutsuttuun Hellaaseen,\njota ennen sanottiin Pelasgiaksi. Ja sitten hän, ollessaan siellä\norjana, on luontaisen ruokatammen alle laittanut Zeun pyhätön; olihan\nluonnollista, että hän, joka Teebassa hoiti Zeun pyhättöä, muisteli\njumalaa sielläkin, minne oli saapunut. Senjälkeen hän perusti\noraakelin, sittenkuin oli oppinut helleenien kielen. Ja hän väitti,\nettä samat foinikialaiset, jotka olivat hänet itsensä myyneet, olivat\nmyyneet hänen sisarensakin Libyaan.\n\n57. Kyyhkysiksi näyttävät dodonalaiset kutsuneen naisia siitä syystä,\nettä koska nämä olivat barbareja, ne tuntuivat heistä ääntelevän\nlintujen lailla. Mutta jonkun ajan kuluttua he sanoivat kyyhkysen\npuhuneen ihmiskielellä, sittenkuin nimittäin nainen puhui niin, että he\nymmärsivät; vaan niinkauan kuin hän käytti barbarikieltä, hän tuntui\nheistä ääntelevän linnun tavoin. Sillä kuinka kyyhkynen olisi\nihmisäänellä puhunut? Sanoessaan taas kyyhkystä mustaksi, he viittaavat\nsiihen, että nainen oli egyptiläinen.\n\n58. Mutta ennus-tavat Egyptin Teebassa ja Dodonassa ovat keskenään\njotenkin samankaltaiset. Myös uhriteuraista ennustaminen on Egyptistä\ntullut.\n\nKaikissa tapauksissa egyptiläiset ovat ensimäiset ihmiset, jotka ovat\npanneet toimeen juhlakokouksia, -kulkueita ja -saattoja, ja heiltä ovat\nhelleenit ne oppineet. Sen todistuksena on minusta seuraava seikka.\nEgyptiläiset ovat ilmeisesti jo ammoisista ajoista toimittaneet niitä,\njota vastoin helleenein keskuudessa vasta äskettäin on ruvettu panemaan\nniitä toimeen.\n\n59. Juhlakokouksia eivät egyptiläiset yhtä kertaa vuodessa pane\ntoimeen, vaan heillä on niitä useita, mutta ennen kaikkea ja hartaimmin\nsemmoisia vietetään Bubastis-kaupungissa Artemiin kunniaksi, ja\ntoiseksi Busiris-kaupungissa Isiin kunniaksi. Tässä kaupungissa näet on\nIsiin suurin pyhättö, ja kaupunki sijaitsee keskellä Egyptin suistamoa.\nIsis on kreikankielellä Demeter. Kolmanneksi he panevat toimeen\njuhlakokouksen Sais-kaupungissa Atenen kunniaksi, neljänneksi\nHeliopoliissa Helioksen kunniaksi, viidenneksi Buton kaupungissa\nLetolle, kuudenneksi Papremis-kaupungissa Areelle.\n\n60. Kun he nyt lähtevät Bubastis-kaupunkiin, he tekevät seuraavalla\ntavalla. He purjehtivat, miehet ja naiset yhdessä, suuri joukko\nkumpaakin sukupuolta kussakin veneessä. Muutamilla naisista on\nkalistimet, joilla kalistavat, jotkut miehet puhaltavat huilua koko\npurjehduksen kestäessä, ja muut miehet sekä naiset laulavat ja\npaukuttavat käsiään. Mutta kun he purjehtiessaan joutuvat johonkin\ntoiseen kaupunkiin, he työntävät veneensä lähelle rantaa ja tekevät\nseuraavalla tavalla. Muutamat naisista tekevät sen, minkä juuri olen\nmaininnut, toiset huutaen pilkkaavat kaupungissa olevia naisia, toiset\ntanssivat, toiset seisovat ja vetävät ylös vaatteitansa. Sen he tekevät\njokaisen virran varrella olevan kaupungin kohdalla. Mutta sittenkuin he\nsaapuvat Bubastiiseen, he juhlivat panemalla toimeen suuria uhreja, ja\nsiinä juhlassa kuluu enemmän rypäleviiniä kuin muuten koko vuotena.\nSiinä tulee kokoon miestä ja naista, aina seitsemäänsataantuhanteen\nhenkeen, paitsi lapsia, niinkuin maan asukkaat kertovat. Niin siellä\ntehdään.\n\n61. Mutta kuinka Busiris-kaupungissa vietetään juhlaa Isiin kunniaksi,\nsen olen aikaisemmin maininnut. Uhrijuhlan jälkeen kaikki miehet ja\nnaiset, hyvin monet tuhannet ihmiset, lyövät rintoihinsa. Kenenkä\nkunniaksi he lyövät rintoihinsa, sitä on minun synti sanoa. Mutta\nkaikki kaarilaiset, jotka asuvat Egyptissä, tekevät vielä enemmän kuin\nnämä, he kun puukoilla iskevät otsaansa; ja sen kautta he ilmaisevat\nolevansa ulkomaalaisia eivätkä egyptiläisiä.\n\n62. Mutta sittenkuin ihmiset ovat kokoontuneet Sais-kaupunkiin\nuhrijuhlallisuuksia varten, niin kaikki jonakin yönä sytyttävät useita\nlamppuja taivasalla piiriin talojensa ympäri. Lamput ovat kulppeja,\ntäynnä suolavettä ja öljyä. Pinnalla kelluu lampunsydän. Tämä palaa\nkoko yön, ja juhlan nimenä on lampunsytyttäjäiset. Ja ne egyptiläiset,\njotka mahdollisesti eivät tule tähän kansanjuhlaan, ottavat vaaria\nuhrijuhlan yöstä ja sytyttävät nekin kaikki lamppunsa, ja siten ei pala\nainoastaan Saiissa, vaan kautta koko Egyptinkin. Mutta minkä vuoksi\ntämä yö on saanut osakseen valaistusta sekä kunniata, siitä kerrotaan\npyhä tarina.\n\n63. Heliopoliiseen ja Butoon egyptiläiset menevät ainoastaan uhraamaan.\nPapremiissa sitävastoin he toimittavat sekä uhrejaan että muita pyhiä\nmenojaan aivan niinkuin muuallakin. Kun aurinko menee mailleen,\npuuhaavat vain muutamat harvat papeista jumalankuvan ympärillä, mutta\nuseimmat heistä, käsissään puiset nuijat, seisovat pyhätön\nsisäänkäytävän luona. Ja toisia, enemmän kuin tuhatta miestä, seisoo\ntoisella puolella taajassa joukossa, kullakin heistäkin kädessään\nkarttu, täyttäen siten erään lupauksen. Mutta jumalankuvan, joka on\npienessä, kullatussa puutemppelissä, he edellisenä päivänä toimittavat\ntoiseen pyhään asumukseen. Ja harvat kuvan ympärille jääneet vetävät\nnelipyöräisiä vaunuja, jotka kuljettavat temppeliä sekä temppelissä\nolevaa kuvaa. Mutta etupihoissa seisojat eivät salli heidän tulla\nsisälle. Silloin lupauksen tehneet puolustavat jumalaa ja lyövät\nedellisiä, jotka taas puolestaan torjuvat heitä. Siinä syntyy ankara\nkarttukahakka, missä he lyövät toistensa päät halki, ja missä moni\nminun luullakseni kuoleekin vammoistaan. Egyptiläiset itse kuitenkin\nväittivät, ettei kukaan kuole.\n\nMaan asukkaat väittävät seuraavasta aiheesta ottaneensa tämän\nkansanjuhlan käytäntöön. Pyhätössä asui muka Areen äiti; Ares taas,\njoka oli kasvatettu poissa, tuli mieheksi vartuttuaan sinne ja tahtoi\nseurustella äitinsä kanssa. Mutta koska äidin palvelijat eivät olleet\nhäntä ennen nähneet, niin he eivät sallineet hänen tulla luo, vaan\ntorjuivat häntä. Silloin hän toi muassaan toisesta kaupungista väkeä,\npiteli palvelijoita pahoin ja meni sisälle äitinsä luo. Tämän johdosta\nhe väittävät ottaneensa tavaksi tuon tappelun Areen juhlassa.\n\n64. Egyptiläiset ovat ensimäiset, jotka ovat säätäneet sen lain, ettei\npyhätöissä saa pitää yhteyttä naisten kanssa eikä pesemätönnä mennä\nnaisen luota pyhättöön. Sillä melkein kaikki muut ihmiset, paitsi\negyptiläisiä ja helleenejä, pitävät yhteyttä pyhätöissä ja menevät\nvaimojensa luota pesemättöminä pyhättöön, koska katsovat ihmisten\nolevan samanlaisia kuin muut elukat. Näkeväthän he, miten muut elukat\nja lintujen heimot yhtyvät toisiinsa sekä jumalten temppeleissä että\npyhitetyissä alueissa; jos siis tämä ei olisi jumalalle otollista,\neivät elukatkaan niin tekisi.\n\n65. Sillä tavoin selitellen he tekevät semmoista, joka minusta ainakin\non vastenmielistä. Mutta egyptiläiset noudattavat liiallisestikin pyhiä\nasioita koskevia säännöksiä, muiden muassa varsinkin seuraavia. Vaikka\nEgypti rajoittuu Libyaan, ei siinä ole erittäin runsaasti eläimiä.\nMutta kaikkia niitä, joita siellä on, pidetään pyhinä, ja toiset niistä\nelävät yhdessä ihmisten itsensä kanssa, toiset eivät. Jos minä\nsanoisin, minkä vuoksi eläimet ovat pyhitetyt jumalille, joutuisin\npuhumaan jumalallisista asioista, joista minä mieluimmin olen\nkertomatta. Senkin, minkä vain sivumennen olen niistä maininnut, olen\npakosta puhunut. Eläimiin nähden on olemassa seuraava tapa. Kunkin\neläimen ruokkoa varten on erikseen määrätty egyptiläisten keskuudesta\nhoitaja, mies- tai naispuolinen, jolloin poika isältään perii arvon.\nKaikki, jotka kaupungissa ovat tehneet jumalalle jonkun lupauksen,\ntäyttävät sen seuraavalla tavalla. Rukoillen sitä jumalaa, jonka oma\neläin on, he ajavat lastensa joko koko pään tai puolen tai kolmannen\nosan päätä ja punnitsevat hiukset hopeassa. Ja sen, mitä ne painavat,\nhe antavat eläinten hoitajattarelle, joka sen edestä ostaa kaloja,\nleikkaa ne kappaleiksi ja tarjoaa ne syötäväksi eläimille. Semmoinen\nruokko siis on niille säädetty. Jos joku tappaa jonkun näistä eläimistä\nja tekee sen tahallaan, on rangaistuksena siitä kuolema; jos hän tekee\nsen vasten tahtoaan, niin hän kärsii sen rangaistuksen, minkä papit\nmääräävät. Mutta sen, joka tappaa ibiksen tai haukan -- teki hän sen\nsitten tahallaan tai vasten tahtoaan --, on pakko kuolla.\n\n66. Vaikka niitä eläimiä, jotka elävät yhdessä ihmisten kanssa, on niin\npaljon, tulisi niitä vielä paljoa enemmän, ellei kissojen kävisi\nseuraavalla tavalla. Senjälkeen kuin naaraat ovat poikineet, eivät ne\nenää juoksentele koirasten jälestä. Ja kun nämä pyytävät yhtyä, naaraat\neivät laske niitä luokseen. Tällöin koirakset keksivät seuraavan\ntempun. Ne ryöstävät ja sieppaavat pois naarakselta poikaset sekä\ntappavat ne, mutta tapettuaan eivät kuitenkaan niitä syö. Kun nyt\nnaarakset ovat kadottaneet poikansa, tekee niiden mieli toisia, ja\ntulevat silloin koirasten tykö; sillä se eläin rakastaa suuresti\npoikasiaan. Mutta tulipalon sattuessa tapahtuu kissojen suhteen kumma\nasia. Egyptiläiset näet asettuvat matkan päähän toisistaan vartioimaan\nkissoja eivätkä huoli sammuttaa paloa; mutta kissat pujahtavat ihmisten\nvälitse tai hyppäävät niiden yli ja heittäytyvät tuleen. Jos tämä\ntapahtuu, valtaa suuri suru egyptiläiset. Niissä taloissa, joissa\nitsestään kuolee kissa, kaikki asujaimet ajavat ainoastaan\nkulmakarvansa, mutta missä kuolee koira, koko ruumiinsa ja päänsä.\n\n67. Kuolleet kissat viedään pyhiin huoneisiin, mihin ne palsamoituina\nhaudataan Bubastis-kaupungissa. Koirat sitävastoin jokainen hautaa\nomassa kaupungissaan pyhiin hautoihin. Samalla tapaa kuin koirat,\nhaudataan farao-rotat. Mutta päästäiset ja haukat viedään\nButo-kaupunkiin, ja ibikset Hermupoliiseen. Vaan karhut, jotka ovat\nharvinaiset, ja sudet, jotka eivät ole sanottavasti suuremmat kettuja,\nhaudataan siihen paikkaan, mistä ne tavataan makaamassa.\n\n68. Krokotiilien luonto taas on tämmöinen. Neljänä\nsydäntalvi-kuukautena krokotiili ei syö mitään. Se on nelijalkainen,\nmutta on kuitenkin samalla maa- ja järvieläin. Se munii ja hautoo\nmunansa maalla, ja enimmän osan päivää se viettää kuivalla, mutta koko\nyön joessa. Sillä vesi on lämpimämpi kuin ilma ja kaste. Kaikista\nelävistä olennoista, joita me tunnemme, se tulee pienimmästä\nsuurimmaksi. Sillä sen munat eivät ole paljoa suuremmat hanhien munia,\nja poikanen on kooltaan munaa myöten, mutta kasvaessaan se tulee\nseitsemänkintoista kyynärän pituiseksi, vieläpä sitäkin suuremmaksi.\nSillä on siansilmät ja suuret hampaat sekä torahampaat suuruudeltaan\nruumista myöten. Se on ainoa eläin, joka ei ole saanut kieltä. Ei se\nmyöskään liikuta alaleukaansa, vaan se on siinäkin kohden ainoa eläin,\nettä se laskee yläleukansa vasten alaleukaansa. Sillä on myös vahvat\nkynnet ja suomuinen nahka, joka selästä on läpitunkematon. Vedessä se\non sokea, mutta ilmassa mitä tarkkanäköisin. Koska se elelee\nvedessä, se tulee sieltä, suu täynnä iilimatoja. Muut linnut ja\neläimet pakenevat sitä, mutta trokhilos-lintu [s.o. niinkutsuttu\n\"krokotiilinvartija\"] saa siltä olla rauhassa, tämä kun tekee sille\nhyötyä. Sillä aina kun krokotiili nousee vedestä maalle ja avaa kitansa\n-- niin se ylimalkaan tapaa tehdä länsituulen vallitessa --, trokhilos\nhiipii sen suuhun ja ahmii iilimadot. Toinen on siitä palveluksesta\nhyvillään eikä tee mitään pahaa.\n\n69. Toisille egyptiläisille krokotiilit ovat pyhiä, toisille eivät,\nvaan jälkimäiset kohtelevat niitä vihollisinaan. Mutta Teeban ja\nMoiris-jarven seuduilla asuvat pitävät niitä erittäinkin pyhinä. Ja\nmolemmissa paikoissa he elättävät yhtä kaikkien joukosta valittua\nkrokotiiliä, joka on kesytetty; sen korviin he pistävät lasisia ja\nkultaisia korvarenkaita sekä käätyjä sen etukäpälien ympäri ja antavat\nsille erityisiä ruokia ja uhrieläimiä. Ja he vaalivat krokotiilejä mitä\nparaiten niitten eläessä, ja niitten kuoltua he palsamoivat ja\nhautaavat ne pyhiin hautoihin. Mutta Elefantine-kaupungin seuduilla\nasuvat syövätkin niitä eivätkä niinmuodoin pidä niitä pyhinä. Eikä\nnäitä eläimiä kutsutakaan nimellä \"krokotiili\", vaan \"khampsa\". Mutta\nioonilaiset nimittävät niitä krokotiileiksi, koska ne heidän mielestään\nulkomuodoltaan muistuttavat niitä sisiliskoja, joita heidän luonaan\ntavataan pensasaitauksissa [sisilisko on ioonianmurteella\n\"krokodeilos\"].\n\n70. Niitä pyydetään monella eri tavalla. -- Mutta sitä tapaa, joka\nminusta näyttää enimmin ansaitsevan kertomista, tahdon tässä kuvata.\nPyydystäjä kiinnittää ensin koukkuun syötiksi sianselän ja viskaa sen\nsitten keskelle jokea, mutta itse hän joen äyräällä pitelee elävää\nporsasta ja lyö sitä. Kuullessaan äänen krokotiili pyrkii ääntä kohti\nja tavattuaan sianselän se nielee sen suuhunsa. Mutta pyydystäjät\nvetävät krokotiiliä. Senjälkeen kuin se on vedetty maihin, pyydystäjä\nkaikkein ensiksi heti sivelee sen silmät kiinni savella. Sen tehtyään\nhän aivan huokeasti saa sen täydellisesti valtaansa, mutta ellei hän\nsitä tee, hänen täytyy nähdä siitä vaivaa.\n\n71. Virtahevot ovat Papremiin piirin asukkaille pyhät, mutta\nmuille egyptiläisille ne eivät ole pyhiä. Niitten ulkomuoto on\ntämänluontoinen. Virtahepo on nelijalkainen, kaksoiskavioinen,\ntylppäkuonoinen, sillä on hevosenharja, torahampaat, hevosenhäntä\nja -ääni, ja kooltaan se on kuin suurin härkä. Ja sen nahka on niin\npaksua, että kun se on tullut kuivaksi, niin siitä tehdään\nkeihäänvarsia.\n\n72. Joessa on myös saukkoja, joita pidetään pyhinä. Myös kaloista\negyptiläiset pitävät niinkutsuttua suomukalaa ja ankeriasta pyhinä;\nnäiden he sanovat olevan pyhitetyt Niilille, samoinkuin linnuista\nristisorsan.\n\n73. On myös toinen pyhä lintu, jonka nimi on foinix. Minä tosin en ole\nsitä nähnyt muuta kuin kuvassa. Sillä se käy harvoin siellä -- joka\nviidessadas vuosi, kuten Heliopoliin asukkaat sanovat. Ja väitetään sen\nkäyvän siellä silloin, kun sen isä on kuollut. Jos se on kuvan\nkaltainen, niin se on tämän kokoinen ja tämmöinen. Toiset sen sulista\novat kullankarvaiset, toiset punaiset. Enimmin se on rakenteeltaan ja\nkooltaan kotkan kaltainen. He kertovat sen tekevän seuraavalla tavalla,\nmitä minä puolestani en kuitenkaan voi uskoa. Se lähtee liikkeelle\nArabiasta, kätkee isänsä mirhamiin ja tuo sen Helioksen pyhättöön sekä\nhautaa sen siihen. Ja tuominen tapahtuu seuraavalla tavalla. Ensiksi\nlintu muodostaa mirhamista muuan, niin suuren kuin se jaksaa kantaa, ja\nsitten se koettaa kantaa sitä. Ja kylliksi koeteltuaan, se kovertaa\nmunan, panee isänsä siihen ja sivelee uudestaan mirhamilla sitä kohtaa\nmunasta, jonka se koversi ja johon pani isänsä; kun nyt isä on sisällä,\ntulee paino olemaan sama kuin se oli ensin. Ja siveltyään munaa lintu\ntuo isän Egyptiin Helioksen pyhättöön. Näin he väittävät tämän linnun\ntekevän.\n\n74. Teeban seudulla on pyhiä käärmeitä, jotka eivät ensinkään ole\nvahingollisia ihmisille. Ne ovat kooltaan pienet, niillä on kaksi\nsarvea, jotka kasvavat päälaelta, ja kuoltuaan ne haudataan Zeun\npyhättöön, sillä niiden väitetään olevan tälle jumalalle pyhitetyt.\n\n75. Arabiassa on paikka, joka sijaitsee melkein aivan Buton kohdalla,\nja siihen paikkaan minä tulin saadakseni tietoa siivekkäistä\nkäärmeistä. Sinne saavuttuani näin käärmeiden luita ja selkärankoja\nniin suuret joukot, ettei niitä voi kuvailla. Siinä oli selkärangoista\nmuodostuneita läjiä, sekä suuria että vähempiä ja vieläkin pienempiä,\nja niitä oli paljon. Se paikka, missä selkärangat makaavat hajallaan,\non tämäntapainen: se on ahdas, suurelle tasangolle johtava vuorensola,\nmikä tasanko taas on yhteydessä Egyptin tasangon kanssa. On olemassa\nsemmoinen tarina, että siivekkäät käärmeet kevään tullen lentävät\nArabiasta Egyptiä kohti, mutta että ibislinnut menevät niitä vastaan\nsiinä maassa olevaan solaan, eivätkä salli käärmeiden siitä kulkea\nläpi, vaan tappavat ne. Sen työn vuoksi sanovat arabialaiset\negyptiläisten pitävän ibistä suuressa kunniassa, ja egyptiläiset\nmyöntävät itsekin siitä syystä kunnioittavansa näitä lintuja.\n\n76. Ibiksen ulkomuoto on tämmöinen. Se on kokonaan sysimusta, sillä on\nkurjen jalat, erittäin käyrä nokka, ja kooltaan se on jotenkin\nkrex-linnun [eräs kahlaaja, jota ei ole voitu tarkemmin määritellä]\nsuuruinen. Semmoinen siis on käärmeitä vastaan taistelevien, mustien\nibiksien ulkonäkö, mutta enemmän ihmisten jaloissa juoksentelevilla --\nibiksiä on nimittäin kahta laatua -- ovat pää ja kaula kokonaan\npaljaat, höyhenet valkeat, paitsi päässä, niskassa, siiven- ja\npyrstönpäässä; kaikki tämä, minkä mainitsin, on nimittäin sysimustaa.\nJalat sekä piirteet muuten ovat samanlaiset kuin toisellakin. Käärmeen\nulkomuoto taas on aivan niinkuin vesikyiden. Sillä ei ole höyhensiipiä,\nvaan sen siivet ovat jokseenkin yökön siipien kaltaiset. Sen verran\nolkoon mainittu pyhistä eläimistä.\n\n77. Itse egyptiläisistä ne, jotka asuvat viljellyssä osassa Egyptiä,\nharjoittavat kaikista ihmisistä enimmin muistiaan ja tuntevatkin\nhistoriaa paraiten kaikista ihmisistä, joita minä tiedän. Heidän\nelintapansa on tämmöinen. Kolme päivää peräkkäin joka kuukausi he\npuhdistavat vatsansa ja tavoittelevat terveyttä oksennuslääkkeillä ynnä\nvatsanhuuhtomisilla, he kun arvelevat kaikkien tautien ihmisille\ntulevan elantoaineista. Ja muutenkin egyptiläiset libyalaisten jälkeen\novat kaikista ihmisistä terveimmät, -- minun nähdäkseni vuodenaikojen\nvuoksi, koska vuodenajat eivät vaihtele. Sillä vaihteista, niin hyvin\nkaikilla muilla aloilla kuin erittäin vuodenaikojen vaihteista,\nsyntyvät enimmäkseen taudit ihmisille. Egyptiläiset syövät speltistä\nlaittamiaan leipiä, joita he kutsuvat \"kyllestis\"-nimellä. He käyttävät\nohrista valmistettua viiniä, sillä heidän maassaan ei ole\nviiniköynnöksiä. Kaloista he paahtavat päivänpaisteessa ja syövät\nraa'altaan toisia, toisia he liuvottavat suolavedessä ja kuivaavat\nsitten. Linnuista he syövät viiriäiset, ankat ja pikkulinnut raakoina,\nsitä ennen suolattuaan ne. Mutta kaikki muut lintu- tai kalalajit,\npaitsi niitä, jotka heillä ovat määrätyt pyhiksi, he syövät\npaistettuina tai keitettyinä.\n\n78. Heidän varakkaittensa seuroissa kantaa eräs mies aterialta päästyä\nympäri puusta tehtyä kirstussaan olevaa kuollutta, joka sekä\nmaalaamalla että veistämällä on tehty niin luonnonmukaiseksi kuin\nsuinkin ja kooltaan joka puolelle on noin kyynärän tai kahden pituinen.\nNäyttäen sitä kullekin juomaveikolle mies lausuu: \"katso tähän, juo ja\nnauti! Sillä kuoltuasi sinusta tulee tällainen.\"\n\n79. Niin he tekevät juomingeissaan. Muuten he noudattaen isiltä\nperittyjä tapojaan eivät omaksu mitään vierasta. Muiden mainitsemista\nansaitsevien tapojen joukossa on myös erään laulun, Linos-laulun,\nesittäminen, jota lauletaan sekä Foinikiassa että Kyproksessa ja\nmuuallakin, ja vaikka sillä kunkin kansan mukaan on oma nimensä, niin\nse kuitenkin on sama kuin se, jota helleenit laulavat Linoksen nimellä.\nSenvuoksi minä useiden muiden seikkojen ohella, jota Egyptissä\nihmettelin, kummastelin myös sitä, mistä olivat saaneet Linos-laulun.\nMutta he näyttävät alusta alkaen laulaneen sitä. Egyptinkielellä\nkutsutaan Linosta Manerokseksi. Egyptiläiset väittävät hänen olleen\nEgyptin ensimäisen kuninkaan ainokaisen pojan, jota, hänen\nennen aikojaan kuoltuaan, egyptiläiset olivat kunnioittaneet\nvalituslauluilla; ja se oli heidän ensimäinen ja ainoa laulunsa.\n\n80. Myös seuraavassa toisessa kohden egyptiläiset pitävät yhtä\nhelleenien kanssa, joskin heistä ainoastaan lakedaimonilaisten kanssa.\nKohdatessaan vanhempia antavat nuoremmat tietä sekä väistyvät syrjään\nja nousevat istuimeltaan niiden lähestyessä. Mutta eräässä toisessa\nkohden eivät he kuitenkaan pidä yhtä keidenkään helleenien kanssa:\nsensijaan että tiellä puhuttelemalla tervehtisivät toisiaan, he\nilmaisevat kunnioitustaan laskemalla kätensä alas polveen saakka.\n\n81. He pukeutuvat liinaisiin mekkoihin, joissa säärien ympärillä on\nheltut ja joita he kutsuvat nimellä \"kalasiris\". Niitten ylle he\nheittävät valkoiset villavaatteet. Kuitenkaan eivät he mene pyhättöön,\nyllään villavaatteita, eikä heitä haudata niissä, sillä se on syntiä.\nSiinä he pitävät yhtä niinkutsuttujen ortilaisten ja pythagorealaisten\nkanssa. Sillä myös sen, joka on näistä salamenoista osallinen, on synti\ntulla haudatuksi villavaatteissa. Siitä kerrotaan pyhä tarina.\n\n82. Myös seuraavat toiset seikat egyptiläiset ovat keksineet: kellekä\njumalista mikin kuukausi ja päivä on pyhitetty, ja mikä tulee minkin\nkohtaloksi sen mukaan, minä päivänä hän on syntynyt, minkä lopun hän on\nsaapa ja millainen ihminen hänestä tulee. Ja näitä keksintöjä ovat\nkäyttäneet ne helleeneistä, jotka ovat liikkuneet runouden alalla.\nEnteitä egyptiläiset ovat keksineet enemmän kuin ketkään muut ihmiset.\nSillä kun joku enne on tapahtunut, he pitävät silmällä ja merkitsevät\nmuistiin, miten asia päättyy, ja jos joskus myöhemmin tapahtuu jotain\ntämän kaltaista, niin he luulevat, että päätös tulee olemaan sama.\n\n83. Heidän ennustaitonsa laita on semmoinen, ettei se ammatti ole\nkenenkään ihmisen asiana, vaan muutamien jumalien. Niinpä siellä on\nHerakleen, Apollon, Atenen, Artemiin, Areen ja Zeun ennuspaikat; ja se,\njota he kaikista ennuspaikoista enimmin pitävät arvossa, on Leton,\nButo-kaupungissa oleva. Heidän ennustapansa eivät kuitenkaan ole\nkeskenään samanlaiset, vaan erilaiset.\n\n84. Lääketaito on heillä täten jaettuna: jokainen on yhden taudin\nlääkäri eikä useampien. Joka paikka on täynnään lääkäreitä. Toiset ovat\nsilmälääkäreitä, toiset pää-, toiset hammas-, toiset vatsalääkäreitä ja\nvielä toiset ovat näkymättömiä tauteja [s. o. sisätauteja] varten.\n\n85. Heidän surumenonsa ja hautajaisensa ovat tämmöiset. Siinä talossa,\nmissä on kuollut jonkun verran huomattava henkilö, sivelee kaikki talon\nnaisväki heti päänsä tai myös kasvonsa savella, ja sitten he,\njätettyään vainajan kotiin, itse juoksentelevat pitkin kaupunkia ja\nlyövät paljastettuihin rintoihinsa, joitten alapuolelle ovat vyöttäneet\nvaatteensa. Ja heidän seurassaan ovat kaikki naissukulaiset. Miehet\npuolestaan lyövät myös rintaansa, hekin vyötettyinä samalla tapaa. Ja\nsittenkuin he näin ovat tehneet, he vievät ruumiin palsamoitavaksi.\n\n86. On olemassa semmoisia, jotka vartavasten ovat lyöttäytyneet\npalsamoimistoimeen ja omistavat sen taidon. Aina kun heille tuodaan\nruumis, he näyttävät tuojille puisia vainajien malleja, jotka\nmaalaamalla on tehty luonnonmukaisiksi. Ja kalliimman lajin niistä he\nsanovat olevan sen oma, jonka nimen mainitsemista tämmöisessä\ntilaisuudessa minä pidän syntinä. Sitten he näyttelevät toista lajia,\njoka on halvempi ja huokeampi edellistä, ja vihdoin kolmatta, joka on\nhuokein. Ja selitellessään he kyselevät tuojilta, minkä mallin mukaan\ntahtovat vainajaansa käsiteltävän. Sukulaiset sopivat silloin heidän\nkanssaan hinnasta ja menevät sitten tiehensä, mutta toiset jäävät\nasuntoihinsa ja palsamoivat. Ja sen he tekevät seuraavalla tavalla, jos\nkalliinta tapaa noudatetaan. Ensiksi he rautakoukulla ajavat sierainten\nkautta ulos aivoja; sillä tavoin he ottavat ulos osan niitä, mutta\ntoisen osan valamalla sisään lääkkeitä. Sitten he terävällä\netiopilaisella kivellä tekevät leikkauksen pitkin kupeita ja ottavat\nsieltä ulos koko vatsaontelon; puhdistettuaan ja huuhdottuaan\nsitä palmuviinillä he uudestaan huuhtovat sitä survotuilla\nsuitsutusaineilla. Kun he sitten ovat täyttäneet vatsaontelon puhtaalla\nsurvotulla mirhamilla, kasialla ja muilla suitsutusaineilla, paitsi\nlibanotos-nimisellä, he jälleen ompelevat sen kiinni. Sen tehtyään\nhe asettavat ruumiin lipeäsuolaan ja säilyttävät sitä niin\nseitsemänkymmentä päivää. Sen kauemmin ei ole lupa säilyttää\nruumista tällä tavoin. Vaan sittenkuin nuo seitsemänkymmentä päivää\novat kuluneet, he pesevät vainajan, käärivät ruumiin kokonaan\nbyssos-liinasta leikattuihin kaistaleisiin ja sivelevät sitä hiukan\nkummilla, jota egyptiläiset enimmäkseen käyttävät liiman sijasta.\nSitten sukulaiset ottavat vastaan vainajan ja teettävät itselleen\npuisen ihmisen näköisen kuvan, jonka jälkeen he siihen sulkevat\nvainajan ja sen tehtyään panevat sen säilöön hautakammioon, asettaen\nsen seisomaan pystyyn seinää vasten.\n\n87. Sillä tavoin he käsittelevät vainajia kalliimmalla tavalla. Mutta\nniitten vainajia, jotka haluavat keskimäistä tapaa ja karttavat\nkalleutta, he käsittelevät täten. Täytettyään peräruiskuja\nseeteripuusta saadulla öljyllä he ajavat vatsaontelon täyteen öljyä,\nleikkaamatta kuitenkaan auki tai ottamatta ulos vatsaa, vaan ainoastaan\nhuuhtomalla ruiskuilla takapuolen kohdalta ja estämällä huuhdetta\nvuotamasta takaisin ulos. Sitten he kuivaavat ruumiit säädetyt päivät,\nmutta viimeisenä päivänä he laskevat vatsaontelosta ulos sen\nseeteriöljyn, jonka aikaisemmin ovat laskeneet sisään. Ja öljyllä on\nsemmoinen voima, että se työntää matkassaan ulos samalla sekä vatsan\nettä sisälmykset, jotka sillävälin ovat liuenneet. Mutta lipeäsuola\nsulattaa lihat, niin että ruumiista jää jälelle ainoastaan nahka ja\nluut. Senjälkeen kuin ovat niin tehneet, he antavat pois vainajan,\ntekemättä sille mitään sen koommin.\n\n88. Kolmas palsamoimistapa, jonka mukaan käsitellään vähemmän\nvarakkaita, on seuraava. Huuhdottuaan vatsaonteloa retikkaöljyllä he\nkuivaavat sitä seitsemänkymmenen päivän kuluessa ja antavat sen sitten\npoisvietäväksi.\n\n89. Mutta kun ylhäisten miesten vaimot ovat kuolleet, ei niitä heti\nanneta palsamoitavaksi, samoinkuin ei myöskään erinomaisen kauniita tai\nhuomattavampia naisia, vaan vasta sittenkuin ovat olleet kuolleina\nkolme tai neljä päivää, ne annetaan palsamoitavaksi. Sen he tekevät\nsiinä tarkoituksessa, etteivät palsamoitsijat raiskaisi niitä. He\nkertovat näet, että muuan niistä tavattiin raiskaamasta äsken kuollutta\nnaista, ja että hänen ammattiveljensä antoi hänet ilmi.\n\n90. Mutta jos käy ilmi, että kuka tahansa joko egyptiläisistä itsestään\ntai muukalaisista on joutunut krokotiilin hampaisiin tai itse virtaan\nhukkunut, niin täytyy sen kaupungin asukasten, johon ruumis on\najautunut, välttämättömästi palsamoida se ja koristeltuaan sitä mitä\nkauniimmin haudata se pyhiin hautakammioihin. Mutta ei kukaan muu saa\nedes kajotakaan siihen, ei sukulaisista eikä ystävistä, vaan itse\nNiilin papit hautaavat sen omin käsin, ikäänkuin se olisi jotain\nenemmän kuin ihmisruumis.\n\n91. He karttavat noudattamasta helleeniläisiä tapoja ja, lyhyesti\nsanoen, kaikkien muidenkin ihmisten tapoja. Sitä nyt muut egyptiläiset\nvarovat, mutta lähellä Neapolista on teebalaisessa piirissä\nKhemmis-niminen kaupunki, missä on Danaen pojan, Perseuksen, pyhättö.\nSe on neliskulmainen, ja sen ympärillä kasvaa palmuja. Pyhätön\neteispylvästöt ovat erittäin suuret ja niiden edessä on kaksi suurta\nkivistä ihmisenkuvaa. Mutta siinä ympäryksessä on temppeli ja siinä on\nPerseuksen kuva. Nämät kliemmiläiset sanovat, että Perseus monasti\nilmestyy heidän maassaan temppelin sisällä, ja että on olemassa\nanturakenkä, jota hän muka on käyttänyt; se on kooltaan kahden kyynärän\npituinen, ja joka kerta kun se ilmestyy, käy koko Egyptin hyvin. Niin\nhe kertovat ja viettävät seuraavanlaista helleeniläistä juhlaa\nPerseuksen kunniaksi. He ovat säätäneet voimistelukilpailun, joka\nkäsittää kaikki kilpailulajit, ja jossa asettavat palkinnoksi elukoita,\nvaippoja ja nahkoja. Ja kysyessäni, minkä vuoksi Perseus tapasi\nilmestyä ainoastaan heille, ja minkä vuoksi he erosivat muista\negyptiläisistä säätämällä voimistelukilpailut, niin he väittivät, että\nPerseus polveusi heidän kaupungistaan. Sillä Danaos ja Lynkeus, jotka\npurjehtivat Hellaaseen, olivat muka khemmiläisiä, ja seuraten\nsukujohtoa näistä alkaen he johtuivat Perseukseen saakka. Kun\nviimemainittu oli saapunut Egyptiin siinä tarkoituksessa, minkä myös\nhelleenit mainitsevat, nimittäin tuodakseen Libyasta Gorgon pään, niin\nhän, kuten he väittävät, myös oli tullut heidän luokseen ja hyvin\ntuntenut kaikki heimolaisensa. Niinpä hän jo tullessaan Egyptiin tunsi\nKhemmiin nimen, jonka äidiltään oli oppinut. Mutta voimisteluleikit he\nhänen käskystään panivat toimeen.\n\n92. Kaikki nämä tavat ovat käytännössä suomaiden yläpuolella asuvien\negyptiläisten keskuudessa. Suomaissa asuvat taas noudattavat samoja\ntapoja kuin muutkin egyptiläiset, muun muassa siinä, että jokaisella\nheistä on yksi vaimo, kuten helleeneilläkin. Mutta huojistaakseen\nelintarpeitaan he sitäpaitsi ovat keksineet seuraavan. Aina kun joki\ntulee täyteen ja tulvii yli ketojen, kasvaa vedessä paljon liljoja,\njoita egyptiläiset kutsuvat lotokseksi. Nämä he poimivat ynnä kuivaavat\npäivänpaisteessa; sitten he rouhentavat lotoksen unikukankaltaisen\nkeskustan ja valmistavat siitä tulella paahdettuja leipiä. Myös\nmainitun lotoksen juuri on syötävä ja jotenkin makea; se on pyöreähkö\nsekä omenan kokoinen. On myös olemassa muita liljoja, jotka ovat\nruusujen kaltaiset ja kasvavat nekin joessa; niitten hedelmä on\ntoisessa, juuresta kasvavassa suojuksessa, ja on näöltään enimmin\nmehiläisleivän kaltainen. Sen sisässä on laajasti syötäviä hedelmiä,\njotka ovat yhtä suuret kuin öljymarjansiemen, ja niitä syödään sekä\ntuoreina että kuivina. Vuosittain versovan bybloksen taas he kiskovat\nsoista ylös, ja leikkaavat poikki sen yläosan, jota käyttävät johonkin\nmuuhun tarkoitukseen, mutta alapuolelle jätetyn, noin kyynärän pituisen\nosan, he syövät. Mutta jos he tahtovat tehdä bybloksen erittäin\nmaukkaaksi, he kuumentavat sitä hehkuvassa uunissa ja syövät sen\nsitten. Vaan muutamat heistä elävät ainoastaan kaloista, joita pyytävät\nja joista ottavat ulos vatsaontelon, jonka jälkeen kuivaavat niitä\npäivänpaisteessa ja sitten syövät kuivattuina.\n\n93. Muuttokaloja ei juuri tavata virroissa, vaan ne oleskelevat\njärvissä ja tekevät seuraavalla tavalla. Aina kun niiden tekee mieli\nkutea, ne uivat parvittain mereen. Etunenässä kulkevat koirakset ja\npirskoittavat maitiansa, naarakset taas seuraavat ja hotaisevat sen\nsuuhunsa sekä hedelmöityvät siitä. Mutta sittenkuin ne ovat meressä\ntulleet raskaiksi, ne uivat kukin takaisin omille asuinsijoilleen.\nSilloin kuitenkaan eivät enää koirakset kulje etunenässä, vaan johto on\nnaaraksilla. Parvessa edellä kulkiessaan ne tekevät aivan niinkuin\nkoiraksetkin tekivät. Ne pirskoittavat pienissä erissä mätijyväsiä,\nvaan koirakset seuraavat jälestä ja nielevät ne. Mutta niistä\njyväsistä, jotka jäävät jälelle ja joita ei niellä, kasvaa ja tulee\nkaloja. Niiden, jotka mereen uidessaan pyydystetään, huomataan olevan\nhangattuja pään vasemmalta puolelta, ne taas, jotka takaisin uidessaan\npyydetään, ovat hangatut oikealta puolelta. Siten niiden käy\nseuraavasta syystä. Uidessaan alas merelle ne pysyttelevät vasemmalla\npuolella lähellä maata, mutta uidessaan takaisin ne pysyttelevät\npäinvastaisella puolella, työntäytyen rantaa vastaan ja koskettaen sitä\nniin läheltä kuin suinkin, tietenkin jotteivät virran vuolteen vuoksi\neksyisi suunnastaan. Mutta aina kun Niili alkaa paisua, alkavat ensin\nmaakuopat ja pitkin jokea olevat lätäköt täyttyä, sitä myöten kuin\njoesta niihin tihkuu vettä. Ja kohta kun ne tulevat täyteen, vilisee\nheti paikalla kaikkialla pikkukaloja. Ja luulen päässeeni selville\nsiitä, mistä nämä todennäköisesti tulevat. Kun Niili edellisenä vuonna\nvetäytyy pois, laskevat kalat mätinsä liejuun ja lähtevät sitten\nviimeisen veden mukana tiehensä. Mutta kun jonkun ajan kuluttua vesi\njälleen tulee sinne, syntyy tästä mädistä heti kaloja. Niin on laita\nkalojen.\n\n94. Sen öljyn, jota suomaassa asuvat egyptiläiset käyttävät, he saavat\nrisinikasvin hedelmästä, jota egyptiläiset kutsuvat nimellä \"kiki\". Ja\nhe valmistavat sen seuraavalla tavalla. He kylvävät jokien ja järvien\nvarsille risinikasvia, joka Hellaassa kasvaa itsestään viljelemättä.\nTätä siis kylvetään Egyptissä, ja se kantaa runsasta, mutta\npahanhajuista hedelmää. Sittenkuin he ovat koonneet hedelmät, niin\ntoiset kolhimalla pusertavat ulos öljyn, toiset myös paahtamalla\nkeittävät ja keräävät yhteen sen, mikä niistä vuotaa pois. Öljy on\nrasvaista ja kelpaa yhtä hyvin kuin puuöljy valaistukseksi, mutta siitä\nlähtee ilkeä haju.\n\n95. Hyttysten varalta, joita on runsaasti, egyptiläiset ovat keksineet\nseuraavat suojeluskeinot. Niitä, jotka asuvat yläpuolella suomaita,\nsuojaavat tornit, joihin he nousevat makaamaan. Sillä hyttyset eivät\nvoi tuulilta lentää korkealle. Ne taas, jotka asuvat suoseuduilla, ovat\ntornien sijasta keksineet nämä toiset varokeinot. Joka mies heidän\njoukossaan omistaa verkon, jolla päivin pyytää kaloja, mutta jota öisin\nkäyttää seuraavasti. Sen vuoteen ympäri, missä hän lepää, hän virittää\nverkon, ja sitten hän ryömii sen alle ja nukkuu siinä. Jos sitävastoin\nnukkuu kääriytyneenä vaippaan tai liinavaatteeseen, niin hyttyset\npurevat niitten läpi, vaan verkon läpi eivät ollenkaan koetakaan sitä\ntehdä.\n\n96. Ne alukset, joilla egyptiläiset kuljettavat tavaroita, ovat tehdyt\norjantappurasta, jonka ulkomuoto on enimmin kyreneläisen lotoksen\nkaltainen, ja jonka pihkana on kummi. Tästä orjantappurasta siis he\nhakkaavat noin kahden kyynärän pituisia lautoja ja asettavat ne yhteen\ntiilien tapaan sekä rakentavat laivat seuraavalla lailla. He\nkiinnittävät kahden kyynärän pituisia lautoja lujaan iskettyjen,\npitkien vaarnojen ympäri ja senjälkeen kuin he tällä tavoin ovat\nrakentaneet laivat, he levittävät niitten päälle poikkilautoja. Mutta\nkaaripuita he eivät käytä. Vaan sisältä he tilkitsevät liitepaikat\nbyblosniinellä. Edelleen he laittavat itselleen peräsimen, joka\npistetään laivan pohjan läpi. He käyttävät orjantappurapuista mastoa ja\nbybloksesta tehtyjä purjeita. Nämä laivat eivät voi kulkea ylävirtaan,\nellei vallitse ripeä tuuli, vaan niitä hinataan maasta käsin. Mutta\nmyötävirtaan niitä kuljetetaan näin. On tamariskipensaasta tehty\noventapainen lautta, joka on yhteenliitetty kaislapunouksilla, sekä\njokseenkin kaksi talenttia painava kivi, missä on läpi. Näistä antaa\nlaivuri lautan, sidottuna köyteen, kulkea aluksen edellä, ja kiven,\ntoiseen köyteen sidottuna, tulla jälestä. Kun nyt virta tarttuu\nlauttaan, niin viimemainittu kulkee nopeaan ja vetää \"baris'ta\" -- se\nnäet on näitten veneiden nimi --, mutta kivi, joka laahaa perässä ja\npysyttelee pohjassa, pitää laivaa suunnassaan. Näitä aluksia heillä on\nsuuri joukko ja muutamilla on monen tuhannen talentin kantavuus.\n\n97. Mutta kun Niili tulvii yli maan, näkyvät ainoastaan vedestä\nylenevät kaupungit, jotka jokseenkin muistuttavat Aigeian meressä\nolevia saaria. Sillä muu osa Egyptiä tulee mereksi, ja vain kaupungit\nkohoavat vedestä. Aina milloin tämä tapahtuu, asukkaat eivät enää kulje\npitkin joen uomaa, vaan tasangon keskitse. Niinpä sen matka, joka\nNaukratiista purjehtii ylös Memfiiseen, kulkee aivan pyramidien sivu.\nTavallinen reitti ei nimittäin käy tästä, vaan suistamon kärjen ja\nKerkasoros-kaupungin sivu.\n\n98. Mereltä sekä Kanoboksesta taas päästään tasangon halki\nNaukratiiseen Anthyllan kaupungin ja niinkutsutun Arkhandroksen\nkaupungin kohdalta. Näistä on Anthylla huomattava kaupunki ja se on\nvartavasten määrätty kustantamaan sen hallitsijan puolison jalkineita,\njoka kulloinkin Egyptiä hallitsee. Niin on ollut laita siitä saakka,\njolloin Egypti joutui persialaisten vallan alle. Toinen kaupunki taas\nnäyttää minusta saaneen nimensä Danaoksen vävyn, Arkhandroksen,\nFthioksen pojan mukaan, joka taas oli Akhaioksen poika. Sitä kutsutaan\nnimittäin Arkhandroksen kaupungiksi. Saattaahan tuo olla joku toinenkin\nArkhandros, mutta egyptiläinen ainakaan nimi ei ole.\n\n99. Tähän asti ovat minun omat havaintoni, arvosteluni ja tutkimukseni\npuhuneet, mutta tästä perin tulen kertomaan egyptiläisten historiaa sen\nmukaan, miten olen kuullut. Jotain semmoistakin, mitä omin silmin olen\nnähnyt, tulee myös siihen liitettäväksi.\n\nPapit kertoivat, että Egyptin ensimäinen hallitsija, Min, oli padonnut\nNiilin sekä perustanut Memfiin. Koko joki virtasi näet pitkin\nLibyanpuolista hiekkavuorta, mutta luomalla vastapadon noin sata\nstadionia yläpuolelle Memfistä Min aikaansai eteläänpäin olevan polven\nja kuivasi vanhan uoman sekä johdatti joen uuteen uomaan vuorten\nkeskitse. Vielä nytkin persialaiset suuresti pitävät huolta tästä\nNiilin erotetusta polvesta ja padottavat sen joka vuosi, öillä jos joki\nottaa murtaaksensa padot ja tulviakseen tältä kohtaa yli reunojensa, on\nkoko Memfis vaarassa joutua veden alle. Niin pian kuin mainittu Min,\njoka oli ensimäinen kuningas, oli tehnyt padolla erotetun maan\nkiinteäksi, niin hän perusti siihen sen kaupungin, jota nyt kutsutaan\nMemfiiksi. Sillä Memfiskin sijaitsee Egyptin kapeassa laaksossa. Mutta\nkaupungin pohjois- ja länsipuolelle hän kaivoi sen ympäri järven, jonka\njohdatti joesta -- sillä idässä rajoittaa kaupungin Niili itse --, ja\nsitten hän perusti siihen Hefaistoksen pyhätön, joka oli suuri ja mitä\nmainittavin.\n\n100. Hänen jälkeensä papit luettelivat kirjastaan\nkolmensadankolmenkymmenen muun kuninkaan nimet. Ne hallitsivat yhtä\nmonta polvea ja niitten joukossa oli kahdeksantoista etiopilaista, yksi\nkotimainen nainen, mutta muut olivat egyptiläisiä miehiä. Ja tämän\nkuningattarena olleen naisen nimi oli sama kuin erään babylonilaisen\nkuningattaren, nimittäin Nitokris. Hänestä he kertoivat, että hän kosti\nveljensä puolesta, joka oli ollut egyptiläisten hallitsijana, mutta\njonka nämä olivat tappaneet ja antaneet sisarelle kuninkuuden. Veljensä\npuolesta siis kostaen Nitokris petoksella tuhosi useita egyptiläisiä.\nHän teetti nimittäin itselleen laajan maanalaisen huoneen ja väitti\naikovansa vihkiä sen. Sitten hän kutsui suuren joukon egyptiläisiä\npitoihin, niiden joukossa ne, joiden tiesi olleen enimmin osalliset\nmurhaan, mutta laski heidän aterioidessaan joen heidän päälleen suuren\nsalaisen kanavan kautta. Sen verran papit hänestä kertoivat, ja\nsitäpaitsi että hän, niin pian kuin teko oli suoritettu, viskautui\nhuoneeseen, joka oli täynnä tuhkaa, pelastuakseen rangaistuksesta.\n\n101. Mutta muut kuninkaat eivät ole suorittaneet mitään urotöitä tai\nmitään loistavata tekoa, lukuunottamatta yhtä ja samalla viimeistä\nheistä, Moirista. Tämä on jättänyt muistoksi jälkeensä Hefaistoksen\ntemppelin pohjoiseen päin antavat esikartanot ja kaivauttanut järven,\njonka ympäryksen laajuuden stadioneissa myöhemmin aion osoittaa, sekä\nrakentanut siihen pyramideja, joiden suuruudesta tulen mainitsemaan\nsamalla kertaa kuin itse järvestä. Sen verran hän suoritti, mutta\nmuista ei kukaan ole tehnyt mitään.\n\n102. Tahdon siis sivuuttaa nämä ja mainita eräästä, joka niitten\njälkeen oli kuninkaana, nimittäin Sesostriista. Hänestä papit\nkertoivat, että hän ensiksi sotalaivoilla läksi liikkeelle\nArabianlahdesta ja laski valtansa alle Punaisen meren luona asuvat\nkansat, kunnes kulkien eteenpäin saapui mereen, jossa matalikkojen\nvuoksi ei enää voitu purjehtia. Ja niin pian kuin hän sieltä oli tullut\ntakaisin Egyptiin, niin hän, pappien kertomuksen mukaan, otti mukaansa\nsuuren sotajoukon ja marssi mannermaan halki, laskien valtansa alle\njoka kansan, joka hänen tielleen joutui. Ja missä hän vain tapasi\nuljaita ja vapautensa puolesta kiivaasti kamppailevia kansoja, sinne\nhän pystytti maahan patsaita, jotka kirjoituksilla ilmaisivat sekä\nhänen omansa että isänmaansa nimen, ja että hän omalla voimallaan oli\nlaskenut heidät valtansa alle. Niitten maassa taas, joitten kaupungit\ntaistelutta ja huokeasti oli ottanut haltuunsa, hän patsaisiin\nkirjoitti samaa kuin niitten kansojen maassa, jotka olivat esiintyneet\nmiehuullisesti, mutta sen lisäksi hän niihin piirsi naisenhävyn,\ntahtoen siten ilmaista, että ne olivat olleet pelkureita.\n\n103. Näin tehden hän kulki kautta mannermaan, kunnes käymällä Aasiasta\nEuropan puolelle laski valtansa alle skyytit ja trakialaiset. Nämä ovat\netäisimmät kansat, joiden luo egyptiläinen sotajoukko minusta näyttää\nedenneen. Heidän maassaan näet näkyy pystytettyjä patsaita, mutta sen\nedempänä niitä ei enää näy. Sieltä Sesostris kuningas kääntyi ja kulki\ntakaisin, mutta senjälkeen kuin hän oli joutunut Fasis-joelle, en saata\nvarmasti sanoa, erottiko hän sotajoukostaan osan ja jätti sen sinne\nmaan asujaimiksi, vai jäivätkö muutamat sotamiehistä, kyllästyneinä\nhänen harhailuunsa, itsestään Fasis-joen seuduille.\n\n104. Sillä kolkhilaiset ovat ilmeisesti egyptiläisiä, ja sen minä olin\nhuomannut jo ennenkuin olin sen muilta kuullut. Kun minä mietiskelin\ntätä seikkaa, kysyin minä siitä molemmilta, ja kolkhilaiset muistelivat\nenemmän egyptiläisiä kuin egyptiläiset kolkhilaisia. Kuitenkin\negyptiläiset sanoivat luulevansa, että kolkhilaiset olivat Sesostriin\nsotajoukkoa. Itse minä päätin sen siitä, että molemmat ovat\nmustaihoiset ja vanutukkaiset. Se tosin ei vielä merkitse mitään, sillä\nonhan olemassa muitakin samanlaisia kansoja. Mutta sitä enemmän minä\npäätin sen siitä asianhaarasta, että kaikista ihmisistä ainoastaan\nkolkhilaiset, egyptiläiset ja etiopilaiset alunpitäen ovat antaneet\nympärileikata itseään. Foinikialaiset ja Palestinassa asuvat\nsyyrialaiset myöntävät nimittäin itse oppineensa sen egyptiläisiltä, ja\nThermodon- sekä Parthenios-jokien seuduilla asuvat syyrialaiset ynnä\nnäiden naapurit, makronilaiset, sanovat vasta äskettäin oppineensa sen\nkolkhilaisilta. Nämä ovat ainoat ihmiset, jotka ympärileikkaavat\nitseään, ja niin he tekevät ilmeisesti egyptiläisten mukaan. Itse\negyptiläisistä ja etiopilaisista taas en saata sanoa, kummatko ovat\ntoisiltaan sen oppineet. Se on ilmeisesti hyvinkin vanha tapa.\nMutta että he ovat sen oppineet ollessaan yhteydessä Egyptin kanssa,\nsiihen on myös seuraava seikka tärkeänä todistuksena. Kaikki ne\nfoinikialaiset, jotka ovat kanssakäymisessä Hellaan kanssa, eivät enää\njäljittele egyptiläisiä tässä kohden, vaan jättävät lapsensa\nympärileikkaamatta.\n\n105. Nytpä minä tahdon mainita kolkhilaisista toisenkin seikan, joka\nosoittaa, kuinka suuresti egyptiläisten kaltaiset he ovat. Ainoastaan\nhe ynnä egyptiläiset valmistavat pellavansa samalla tavalla, ja\nmolempien kansojen koko elintapa sekä kieli ovat toistensa kaltaiset.\nKolkhilaista pellavaa tosin helleenit kutsuvat sardonilaiseksi,\nEgyptistä tulevaa kutsutaan kuitenkin egyptiläiseksi.\n\n106. Ne patsaat, jotka Egyptin kuningas Sesostris pystytti eri maihin,\nsuuremmaksi osaksi eivät enää ole jälellä, mutta Palestinan Syyriassa\nnäin niitä itse sekä niissä olevat yllämainitut kirjoitukset ynnä\nnaisenhävyn. Myös Iooniassa on kaksi kallioihin koverrettua kuvaa tästä\nmiehestä, toinen siinä, mistä kuljetaan Efesoksen alueelta Fokaiaan,\ntoinen Sardeesta Smyrnaan vievän tien varrella. Kumpaisessakin paikassa\non kaiverrettuna neljän ja puolen puoli-kyynärän korkuinen mies,\noikeassa kädessä keihäs, vasemmassa jousi ja muut tamineet samalla\ntapaa; hänellä on nimittäin sekä egyptiläiset että etiopilaiset\nvarustukset. Ja toisesta olkapäästä toiseen kulki yli rinnan\negyptiläinen hieroglyfikirjoitus, joka kuului näin: \"tämän maan olen\nminä omilla käsivarsillani hankkinut.\" Kuka ja mistä hän on, ei hän\ntässä ilmoita, mutta toisessa paikassa hän on sen tehnyt. Muutamat\nniistä, jotka ovat tämän kuvan nähneet, arvelevat sitä Memnonin\nkuvaksi, mutta ovat siinä kohden kaukana totuudesta.\n\n107. Kun nyt siis mainittu Sesostris kääntyi takaisin ja toi mukanaan\nuseita ihmisiä niistä kansoista, joiden maat oli laskenut valtansa\nalle, niin sattui, kuten papit kertoivat, seuraava tapaus. Sesostriin\njouduttua paluumatkalla pelusionilaiseen Dafnaihin, niin hänen\nveljensä, jonka huostaan hän oli uskonut Egyptin, kutsui pitoihin hänet\nitsensä ynnä hänen lapsensa. Mutta rakennuksen ulkopuolelle veli pinoi\nyltympäri halkoja ja pinottuaan hän sytytti ne tuleen. Niin pian kuin\nSesostris huomasi tämän, hän heti neuvotteli vaimonsa kanssa, sillä\nhänellä oli vaimonsa mukanaan. Tämä antoi sen neuvon hänelle, että\nkoska heillä oli kuusi lasta, hän, asettamalla roviolle pitkäkseen\nkaksi niistä, muodostaisi sillan yli tulen, astuisi sitten itse niitä\nmyöten ja pelastuisi siten. Niin Sesostris tekikin, ja kaksi lapsista\ntosin paloi sillä tavoin, mutta muut pelastuivat yhdessä isän kanssa.\n\n108. Palattuaan Egyptiin ja kostettuaan veljelleen Sesostris käytti\nsitä väkijoukkoa, jonka hän oli tuonut mukanaan niistä kansoista,\njoiden maat oli laskenut valtansa alle, seuraavalla tavalla. Kaikki ne\nkivet, jotka tämän kuninkaan aikana tuotiin Hefaistoksen pyhättöön ja\njotka kooltaan ovat erinomaisen suuret, vetivät mainitut ihmiset sinne,\nja kaikki Egyptissä nyt olevat kanavat heidät pakoitettiin kaivamaan;\nja siten he tekivät Egyptin, joka ennen oli kokonaan ollut\nkuljettavissa ratsain ja vaunuin, tähän kelpaamattomaksi, vaikka eivät\nolleet sitä tarkoittaneet. Sillä siitä ajasta perin Egypti, vaikka\nonkin kokonaan tasankoa, tuli mahdottomaksi kulkea hevosin ja vaunuin.\nSyynä siihen ovat nuo monet joka suuntaan kulkevat kanavat. Ja kuningas\nkaivautti kanavat halki maan seuraavasta syystä. Kaikki ne\negyptiläiset, joitten kaupungit eivät olleet joen varrella, vaan\nkeskellä maata, olivat, joka kerta kun joki vetäytyi pois ja maa kuivi,\nveden puutteessa ja saivat käyttää jotenkin suolaista juomaa, jota\nottivat kaivoista.\n\n109. Tämän vuoksi siis Egyptin halki kaivettiin kanavia. Ja he\nkertoivat, että mainittu kuningas jakoi maan kaikkien egyptiläisten\nkesken, antamalla jokaiselle yhtä suuren neliskulmaisen palstan, ja\nettä hän siitä hankki itselleen tuloja käskemällä suorittamaan veroa\nvuosittain. Mutta jos joki tempasi pois maata jonkun palstasta, niin\nomistaja tuli kuninkaan luo ja ilmoitti mitä oli tapahtunut. Silloin\nkuningas lähetti miehiä tarkastamaan ja mittaamaan, kuinka paljoa\npienemmäksi maa oli tullut, jotta omistaja vastaisuudessa suorittaisi\nveronsa oikeassa suhteessa alkujaan säädettyyn veroon. Ja minusta\nnäyttää siltä kuin maanmittaustiede siitä olisi saanut alkunsa\nja sitten Egyptistä tuotu Hellaaseen. Sillä auringonlaskijan\nja -osoittajan sekä päivän kaksitoista osaa ovat helleenit oppineet\ntuntemaan babylonilaisilta.\n\n110. Sesostris oli ainoa egyptiläinen kuningas, joka hallitsi Etiopiaa,\nja hän jätti jälkeensä muistomerkiksi Hefaistoksen temppelin eteen\nkaksi kivistä, kolmenkymmenen kyynärän korkuista kuvapatsasta, jotka\nesittävät häntä itseään, hänen vaimoaan sekä neljää lastaan, kukin\nkahdenkymmenen kyynärän korkuinen. Nämä ne olivat, joiden eteen\nHefaistoksen pappi paljoa myöhemmin ei sallinut persialaisen Dareioksen\nasettaa omaa kuvapatsastaan, sanoen että hän ei ollut toimittanut\nsamanlaisia tekoja kuin egyptiläinen Sesostris. Sillä Sesostris ei\nollut laskenut valtansa alle vähemmän kansoja kuin hänkään, ja\nsitäpaitsi skyytit, mutta Dareios ei ollut kyennyt kukistamaan\nskyytejä. Ei siis ollut oikein, että Dareios asetti kuvapatsaansa\nSesostriin kuvien eteen, ennenkuin hän töissä oli tämän voittanut. Ja\nkerrotaan, että Dareios alistui siihen.\n\n111. Sesostriin kuoltua kerrotaan, että kuninkuuden peri hänen poikansa\nFeros. Hän ei suorittanut mitään sotaretkeä, mutta hänelle sattui se\nonnettomuus, että hän joutui sokeaksi seuraavasta syystä. Kun joki\nkerran kovasti nousi -- aina kahdeksaantoista kyynärään saakka -- ja\ntulvi yli vainioiden, alkoi tuulla, ja joki rupesi lainehtimaan.\nSilloin kerrotaan, että mainittu kuningas esiintyi siihen määrään\nröyhkeästi, että tempasi keihään ja viskasi sen keskelle virran\npyörteitä; mutta kohta senjälkeen hän sai silmätaudin ja tuli sokeaksi.\nKymmenen vuotta hän oli sokeana, mutta kymmenentenä vuotena\ntuli Buto-kaupungista niin kuuluva oraakelinlause, että hänen\nrangaistuksensa aika oli kulunut loppuun ja että hän saisi näkönsä\njälleen, jos pesisi silmiään naisen vedellä, joka oli käynyt ainoastaan\noman miehensä luona eikä ollut ollut tekemisissä muiden miesten kanssa.\nFeros koetteli nyt ensiksi omaa vaimoaan, mutta kun ei saanut näköään\ntakaisin, järjestänsä sitten kaikkia muitakin naisia. Ja kun hän\njälleen alkoi nähdä, hän ajoi kokoon kaikki ne naiset, joita oli\nkoetellut, paitsi sitä, jonka vedellä peseytymällä oli saanut näkönsä,\nyhteen kaupunkiin, jota nyt kutsutaan nimellä Erythrebolos. Ja\nhaalittuaan heidät siihen kokoon hän poltti heidät kaupunkineen\npäivineen. Mutta sen, jonka vedellä peseytymällä oli saanut näkönsä,\nhän itse otti vaimokseen. Parannuttuaan silmätaudistaan hän pystytti\nkaikkiin pyhättöihin huomattavia vihkilahjoja, mutta varsinkin\nansaitsevat mainitsemista ne, mitkä hän asetti Helioksen pyhättöön,\nnimittäin kaksi kivistä obeliskia, joista kumpikin on tehty yhdestä\nainoasta kivestä ja on sata kyynärää korkea ja kahdeksan kyynärää\nleveä.\n\n112. Häntä seurasi, kuten he kertoivat, hallituksessa memfiiläinen\nmies, jonka nimi helleenien kielellä on Proteus. Memfiissä on vielä nyt\nolemassa hänen temppelialueensa, joka on erinomaisen kaunis ja somasti\nlaitettu sekä sijaitsee Hefaistoksen pyhätöstä eteläänpäin. Tämän\ntemppelialueen ympärillä asuvat tyrolaiset foinikialaiset, ja koko sitä\npaikkaa kutsutaan tyrolaisten kortteeriksi. Proteuksen temppelialueessa\non pyhättö, jota kutsutaan \"vieraan Afroditen\" pyhätöksi. Nytpä minä\nteen sen johtopäätöksen, että puheenaoleva pyhättö on Tyndareoksen\ntyttären, Helenan, oma, ja sen minä teen sen kuulemani kertomuksen\nnojalla, että Helena eleli Proteuksen luona, samoinkuin myös siitä,\nettä pyhättö on liikanimeltään \"vieraan Afroditen\". Sillä ei missään\nmuualla, missä Afroditella on pyhättöjä, niitä kutsuta \"vieraan\nAfroditen\" pyhätöiksi.\n\n113. Ja kun minä kyselin Helenasta, niin papit kertoivat, että\nasianlaita oli seuraava. Alexandros oli ryöstänyt Helenan ja\npurjehtinut Spartasta pois kotiin päin. Mutta niin pian kuin hän oli\njoutunut Aigeian mereen, viskasivat vastatuulet hänet syrjään Egyptin\nmereen ja sieltä -- myrsky näet ei hellittänyt -- Egyptiin sekä\nEgyptissä sen Niilin suuhaaran luo, jota nyt kutsutaan Kanoboksen\nsuuhaaraksi, ja Tarikheiaihin. Rannalla oli Herakleen pyhättö, joka\nvieläkin on olemassa; ja jos siihen kenenkä kotiorja hyvänsä pakenee ja\npainattaa ihoonsa pyhät merkit, antautuen siten jumalan huomaan, ei\nhäneen ole lupa koskea. Tämä tapa on yhä ollut voimassa minun aikoihini\nsaakka samanlaisena kuin se oli alusta alkaen. Saatuaan tietää pyhätön\nyhteydessä olevan tavan, Alexandroksen palvelijat, jotka tahtoivat\nvahingoittaa häntä, istuutuivat jumalan turvananojina temppeliin ja\nsyyttivät Alexandrosta sekä kertoivat koko jutun Helenasta ynnä\nMenelaosta kohdanneesta vääryydestä. Ja syytöksensä he esittivät sekä\npapeille että tämän suuhaaran päällysmiehelle, Thoniille.\n\n114. Sen kuultuaan Thonis pikimmiten lähetti Memfiiseen Proteuksen luo\nnäin kuuluvan viestin: \"tänne on tullut vieras, sukuperältään\nteukrolainen, joka Hellaassa on tehnyt jumalattoman teon. Hän on\nnimittäin vietellyt oman kestiystävänsä vaimon ja on tuulten ajamana\ntullut tähän maahan, tuoden muassaan naisen ynnä hyvin paljon tavaraa.\nTuleeko meidän siis antaa hänen purjehtia pois vahingoittumatonna, vai\notammeko häneltä pois mitä hän on tänne tuonut?\" Proteus lähettää näin\nkuuluvan vastaviestin: \"olipa tämä mies, joka on tehnyt jumalattoman\nteon kestiystäväänsä kohtaan, kuka tahansa, niin ottakaa kiinni ja\ntuokaa hänet pois minun luokseni, jotta saisin tietää, mitähän\nhänelläkin on sanottavanaan.\"\n\n115. Kuultuaan tämän Thonis ottaa kiinni Alexandroksen, pidättää hänen\nlaivansa, ja vie sitten hänet itsensä, Helenan ynnä tavarat sekä\nlisäksi vielä turvananojat Memfiiseen. Ja kun kaikki olivat saapuneet\nperille, kysyi Proteus Alexandrokselta, kuka hän oli ja mistä hän\npurjehti. Alexandros luetteli sekä esi-isänsä että mainitsi isänmaansa\nnimen ja kertoi myös matkastaan sekä mistä päin hän purjehti. Sitten\nProteus kysyi häneltä, mistä hän oli ottanut Helenan. Kun Alexandros\npuheli kiertäen kaartaen eikä sanonut totuutta, kumosivat turvananojat\nhänen väitteensä kertomalla hänen rikoksensa jutun juurta jaksaen.\nLopuksi Proteus julistaa seuraavan päätöksen sanoen: \"Jollen minä\nkatsoisi velvollisuudekseni olla tappamatta ketään vierasta,\njoka tuulen tempaamana on minun maahani tullut, niin kostaisin\nhelleeniläisen miehen puolesta sinulle, joka, oi miehistä kurjin, olet\nniin jumalattoman teon tehnyt häntä kohtaan, jonka puolelta olet\nnauttinut kestiystävyyttä. Olethan mennyt oman kestiystäväsi\nvaimon tykö. Eikä sekään sinulle riittänyt, vaan kiihoittavilla\nhoukutuksillasi olet hänet vietellyt mukaasi, senkin varas. Eikä yksin\nsekään riittänyt, vaan olet ryöstänyt kestiystäväsi talonkin. Nyt siis,\nvaikka pidän velvollisuutenani olla surmaamatta vieraita, en aio sallia\nsinun viedä pois tätä vaimoa enkä rahoja, vaan tulen säilyttämään ne\nhelleeniläisen kestiystävän varalle, kunnes hän itse tulee viemään ne\nmukanansa pois. Mutta sinua itseäsi ja matkatovereitasi minä käsken\nkolmen päivän sisässä lähtemään minun maastani johonkin toiseen maahan;\nmuussa tapauksessa tullaan teitä kohtelemaan vihollisina.\"\n\n116. Siten oli Helena, pappien kertomuksen mukaan, tullut Proteuksen\nluo. Näyttääpä minusta myös Homeros tunteneen tämän kertomuksen. Mutta\nkoska se ei yhtä hyvästi soveltunut hänen runoelmaansa kuin se toinen,\njota hän todella käytti, niin hän tahallaan heitti sen sikseen,\nosoittamalla kuitenkin tuntevansa mainitunkin toisinnon. Käy nimittäin\nilmi siitä, miten hän Iliadissa -- eikä hän missään muualla ole samaan\naineeseen palannut -- on kuvaillut Alexandrokseen harhamatkoja, että\ntämä harhaillessaan, mukanaan Helena, ajelehti muun muassa myös\nFoinikian Siidoniin. Siitä hän mainitsee \"Diomedeen urotöissä\", ja\nsanat kuuluvat näin:\n\n    \"Siinäpä säilössä on koruompelu-vaippoja hällä,\n    Siidonin naisten töitä, mi itse on Siidonin maasta\n    tuonut Alexandros jumalainen, laajoa merta\n    kulkien, matkassaan Helenaa jalosyntyä vieden.\"\n\nNäissä säkeissä Homeros osoittaa tuntevansa Alexandroksen harhamatkan\nEgyptiin. Syyria rajoittuu näet Egyptiin, ja foinikialaiset, joitten\noma Siidon on, asuvat Syyriassa.\n\n117. Näiden säkeiden nojalla käy myös vallan ilmeiseksi, että\n\"Kypria\"-runoelma ei ole Homeroksen, vaan jonkun muun tekemä. Sillä\nKypriassa mainitaan, että Alexandros kolmessa päivässä saapui Spartasta\nIlioniin muassaan Helena, suotuisan tuulen vallitessa ja meren ollessa\ntyvenenä. Mutta Iliadissa sanotaan, että hän harhaili sinne tänne\nvieden Helenaa muassaan.\n\n118. Mutta jääkööt nyt Homeros ja Kypria-runoelma sikseen! Kysyessäni\npapeilta, puhuvatko helleenit joutavia siinä kohden, minkä kertovat\nIlionin suhteen tapahtuneen, vai eivätkö, he kertoivat siihen\nseuraavaa, väittäen kyselemällä saaneensa tietää sen Menelaokselta\nitseltään. Helenan ryöstön jälkeen tuli teukrolaisten maahan helleenien\nsuuri sotajoukko auttamaan Menelaosta. Kun sotajoukko oli astunut\nmaihin ja asettunut paikoilleen, niin he lähettivät sanansaattajia\nIlioniin, ja niiden mukana meni myös Menelaos itse. Tultuaan muurin\nsisäpuolelle he pyysivät pois Helenaa ynnä niitä rahoja, jotka\nAlexandros varkain oli vienyt Menelaokselta, ja vaativat rangaistusta\nhänen väärästä teostaan. Mutta teukrolaiset vakuuttivat silloin ja\njälestäpäinkin, sekä vannoen että vannomatta, samaa, että nimittäin\nheillä ei ollut Helenaa eikä niitä tavaroita, joista helleenit\nvalittivat, vaan että ne kaikki olivat Egyptissä; niinmuodoin ei ollut\noikein, että heidän tuli antaa hyvitystä siitä, mitä egyptiläisellä\nProteuksella oli hallussaan. Mutta helleenit, jotka luulivat\nteukrolaisten pilkkaavan heitä, saartoivat kaupungin ja valloittivat\nviimein sen. Kun helleenien vallattua linnan Helenaa ei näkynytkään,\nvaan he taas kuulivat saman jutun, niin he vihdoin uskoivat ja\nlähettivät Menelaoksen itsensä Proteuksen luo.\n\n119. Tultuaan Egyptiin ja purjehdittuaan Memfiiseen Menelaos ilmaisi\nasian todellisen laidan, sai osakseen suuria kestilahjoja ja otti\nvastaan Helenan vahingoittumatonna ynnä lisäksi vielä kaikki omat\ntavaransa. Mutta vaikka Menelaos saikin ne, niin hän kuitenkin esiintyi\nväärämielisenä miehenä egyptiläisiä kohtaan. Kun hän nimittäin\nsuoriutui lähteäkseen matkalle, pidättivät häntä vastatuulet. Koska\ntätä kesti pitemmän ajan, niin hän keksi seuraavan jumalattoman keinon.\nHän otti nimittäin kaksi maanasukasten lasta ja teurasti ne uhriksi.\nKun sitten tuli kuuluviin, että hän oli sen tehnyt, niin hän vihattuna\nja takaa-ajettuna läksi laivoillaan pakoon Libyaan päin. Mutta minne\nhän siitä sitten kääntyi, sitä eivät egyptiläiset saattaneet sanoa.\nTämän kaiken he sanoivat osaksi tuntevansa kyselyjensä nojalla, osaksi\nhe sanoivat varmasti tietävänsä sen siitä syystä, että se oli\ntapahtunut heidän omassa keskuudessaan.\n\n120. Niin kertoivat egyptiläisten papit. Itse minä puolestani yhdyn\ntähän yllämainittuun kertomukseen Helenasta ja lisään siihen vielä sen,\nettä jos Helena olisi ollut Ilionissa, olisi hänet kyllä annettu pois\nhelleeneille, joko sitten Alexandroksen suostumuksella tai vasten hänen\ntahtoaan. Sillä eiväthän toki Priamos ja hänen läheisensä olleet siihen\nmäärään mielettömiä, että olisivat panneet omat henkensä, lapsensa ja\nkaupunkinsa vaaraan vain siksi, että Alexandros saisi elellä yhdessä\nHelenan kanssa. Ja vaikka he ensi aikoina olisivatkin olleet sillä\nkannalla, niin ainakin minä puolestani luulen, että kun sitten, heidän\njoutuessaan käsikähmään helleenien kanssa, useiden muiden troialaisten\nohella joka kerta myös kaatui kaksi tai kolme tai vielä useampiakin\nitse Priamoksen lapsista -- jos nimittäin saa jossain kohden uskoa\nrunoniekkoja --, niin Priamos, vaikkapa hän itsekin olisi elänyt\nyhdessä Helenan kanssa, olisi antanut tämän pois akhaialaisille\nvapautuakseen sillosesta onnettomuudestaan. Sitäpaitsi ei myöskään\nkuninkuus olisi joutunut Alexandrokselle, niin että Priamoksen\nvanhetessa hallitus olisi hänestä riippunut. Vaan Hektor, joka oli sekä\nvanhempi että enemmän mies puolestaan kuin Alexandras, oli Priamoksen\nkuoltua ottava vastaan hallituksen, eikä hänen olisi sopinut sallia\nveljensä harjoittaa vääryyttä, varsinkin kun Alexandroksen kautta olisi\nkoitunut suuria onnettomuuksia sekä hänelle itselleen että kaikille\nmuillekin troialaisille. Niinpä troialaiset eivät voineet antaa Helenaa\npois. Toiselta puolen taas eivät helleenit uskoneet heitä, kun he\nsanoivat totuuden. Ja jos minä saan mielipiteeni lausua, niin tämä\ntapahtui jumaluuden toimesta, jotta teukrolaiset kokonaan turmioon\nsyöksymällä tekisivät ihmisille ilmeiseksi, että suuria vääryyksiä myös\nseuraavat jumalien puolelta suuret rangaistukset. Ja tämän minä olen\nmaininnut, niinkuin asianlaita minusta näyttää olevan.\n\n121. Proteuksen jälkeen seurasi, niinkuin egyptiläiset kertoivat,\nhallituksessa Rampsinitos, joka jätti jälkeensä muistomerkeiksi\nHefaistoksen temppelin länteen päin antavat esikartanot, ja asetti\nvastapäähän esikartanoita kaksi kuvapatsasta, suuruudeltaan\nviidenkolmatta kyynärän korkuiset, joista egyptiläiset kutsuvat toista,\npohjoiseen päin seisovata kesäksi, mutta etelään päin olevata talveksi.\nJa sen eteen, jota he kutsuvat kesäksi, he nöyrästi heittäytyvät ja\nkohtelevat sitä hyvin, mutta sille, jota kutsuvat talveksi, he tekevät\npäinvastoin. Mainitulla kuninkaalla oli niin suuret raharikkaudet,\nettei kukaan myöhemmistä kuninkaista voinut häntä siinä voittaa tai\nedes tulla lähellekään. Koska hän nyt tahtoi turvassa säilyttää\naarteitaan, niin hän rakensi kivisen huoneen, jonka seinistä yksi oli\nlinnan ulkoseinänä. Mutta se, joka työn suoritti, punoi salakavalassa\naikeessa seuraavan juonen. Hän laittoi niin, että yhden kiven helposti\nsaattoi ottaa pois seinästä joko kaksi miestä tahi yksi mies. Niin pian\nkuin huone oli valmis, pani kuningas aarteensa siihen talteen. Kun\njonkun ajan kuluttua rakennusmestari oli kuolemaisillaan, kutsui hän\nluokseen poikansa, joita hänellä oli kaksi, ja kertoi heille, että hän\noli pitänyt huolta siitä, että heillä olisi runsas toimeentulo, ja\nniinmuodoin oli rakentaessaan kuninkaan aarreaitan erityisellä tavalla\nsen valmistanut. Selitettyään pojilleen selvästi kaikki, mikä koski\nkiven ulosottamista, rakennusmestari mainitsi heille tarvittavat mitat\nja sanoi, että jos he niistä ottavat vaarin, niin he pääsevät kuninkaan\nrahojen hoitajiksi. Sitten hän päätti päivänsä. Mutta pojat kävivät\nviipymättä käsiksi työhön, tulivat yöllä kuninkaanlinnalle, löysivät\nrakennuksesta kiven, jota helposti saattoivat käsitellä, ja veivät\nhuoneesta ulos suuren joukon aarteita.\n\nNiin pian kuin sitten kuningas sattui avaamaan huoneen, niin hän\nihmetteli nähdessään, että rahoja puuttui astioista. Mutta hänellä ei\nollut, ketä syyttäisi, koska sinetit olivat eheät ja huone suljettu.\nKun hänen kaksi tai kolme kertaa avatessaan huoneensa rahat aina\nilmeisesti olivat vähentyneet -- varkaat näet eivät herenneet\nryöstämästä --, niin hän teki seuraavalla tavalla. Hän käski näet\ntekemään ansoja ja virittämään ne niiden astioiden ympäri, joissa rahat\nolivat. Varkaat tulivat niinkuin ennenkin, ja toinen heistä hiipii\nsisälle. Mutta heti kun hän oli lähestynyt astiaa, niin hän tarttui\nansaan. Niin pian kuin hän huomasi, millaisessa onnettomuudessa oli,\nhän heti kutsui veljensä, osoitti hänelle tilansa ja käski häntä\npikimmiten hiipimään sisään ja leikkaamaan poikki hänen päänsä, jottei\nhän syöksisi toistakin turmioon, kun hänet nähtäisiin ja tunnettaisiin.\nToisen mielestä veli puhui hyvin, hän suostui ehdotukseen ja teki niin.\nSitten hän sovitti kiven paikoilleen ja meni kotiinsa, muassaan\nveljensä pää.\n\nNiin pian kuin tuli päivä, astui kuningas sisälle huoneeseen, mutta\nhämmästyi suuresti nähdessään ansassa varkaan päättömän ruumiin, vaan\nhuoneen vahingoittumattomana, siinä kun ei ollut mitään mahdollisuutta\npäästä sisään tai ulos. Kun hänellä ei ollut muuta neuvoa, niin hän\nteki näin. Hän ripusti varkaan ruumiin muurille ja asetti sinne\nvartijoita sekä käski näitä ottamaan kiinni ja tuomaan hänen luokseen\nsen, jonka näkisivät itkevän ja vaikeroivan.\n\nKun nyt ruumis oli sinne ripustettu, koski se kovasti vainajan äitiin.\nNiinpä hän puhutteli henkiin jäänyttä poikaansa ja antoi tälle\ntoimeksi, millä tavalla vain saattoi, laittamaan niin, että ottaisi\npois veljen ruumiin ja toimittaisi sen hänelle. Mutta jos hän sen\nlaiminlyö, niin äiti uhkasi itse mennä kuninkaan luo antamaan ilmi\nhänet siksi, jolla oli rahat hallussaan. Kun äiti kovasti ahdisti eloon\njäänyttä poikaansa, eikä tämä, vaikka paljon äidilleen puheli, voinut\nhäntä taivuttaa lakkaamaan siitä, niin hän vielä keksi seuraavan\njuonen. Hän sälytti aasinsa, täytti joukon säkkejä viinillä, asetti ne\naasien selkään ja ajoi ne edelleen. Niin pian kuin hän oli tullut\nniiden kohdalle, jotka vartioivat muurilla riippuvaa ruumista, hän\nnykäisi paria, kolmea säkinnippua ja aukaisi ne sitten itse\nsolmuistaan. Kun nyt viini alkoi vuotaa, hän löi päätään huutaen\nääneen, ikäänkuin ei olisi tiennyt, minkä aasin puoleen hänen ensin\npiti kääntymän. Nähdessään viljalti vuotavan viinin, vartijat juoksivat\nmiehissä tielle mukanaan astiat, joihin ammensivat maahan valuneen\nviinin, itse siitä nauttiakseen. Teeskennellen suuttumusta mies soimasi\nheitä kaikkia, milloin mitäkin, mutta kun vartijat koettivat rauhoittaa\nhäntä, hän aikaa myöten oli lauhtuvinaan ja antoi muka suuttumuksensa\nlaueta. Vihdoin hän ajoi aasit pois tieltä ja sälytti ne uudestaan. Kun\npuhelua jatkui, ja joku myös teki ilvettä hänestä ja houkutteli häntä\nnauramaan, niin hän antoi heille säkeistään vielä yhden. Silloin he\npäättivät ilman muuta laskeutua maahan siihen paikkaan juomaan, ottaa\nhänet mukaansa ja käskeä häntä jäämään heidän kanssaan juomaan. Hän\nsuostuikin siihen ja jäi sinne. Kun he nyt juodessaan kohtelivat häntä\nystävällisesti, niin hän antoi heille vieläkin yhden säkin. Vartijat\njoivat ylenmäärin, niin että kokonaan päihtyivät ja nukkuivat unen\nvaltaamina siihen paikkaan, missä ryyppäsivät. Mutta kun yötä oli\nkulunut pitkälle, irroitti mies veljensä ruumiin ja häväistäkseen\nvartijoita hän leikkasi pois parran heidän kaikkien oikealta poskelta,\nasetti ruumiin aasien selkään ja ajoi ne kotiin. Ja siten hän täytti\näidin antaman tehtävän.\n\nMutta kun kuninkaalle ilmoitettiin, että varkaan ruumis oli varastettu,\nniin hän suuttui kovasti. Koska hän kaikin mokomin tahtoi, että tulisi\nilmi, kuka se oli, joka tämän kaiken oli pannut toimeen, hän teki\nseuraavalla tavalla, jota minä tosin en saata uskoa. Hän sijoitti\ntyttärensä porttolaan ja käski hänen erotuksetta ottaa vastaan kaikki,\nmutta ennenkuin kukaan häneen rupeisi, tuli hänen pakoittaa tätä\nsanomaan hänelle, mikä oli viisain ja mikä jumalattomin teko, minkä hän\neläessään oli suorittanut. Se, joka silloin kertoo sen, mikä varkaan\nsuhteen tapahtui, täytyy hänen ottaa kiinni eikä hän saa laskea häntä\nulos. Ja tytär teki niinkuin isä käski. Mutta varas, joka huomasi,\nminkä vuoksi tämä pantiin toimeen, tahtoi neuvokkuudessa viedä voiton\nkuninkaasta ja teki senvuoksi seuraavasti. Hän leikkasi vereksestä\nruumiista pois käsivarren olkapään kohdalta ja läksi menemään,\nkäsivarsi viittansa alla. Kun hän tuli kuninkaantyttären tykö, ja\nhäneltä kysyttiin samaa kuin muiltakin, niin hän kertoi, että hänen\njumalattomin tekonsa oli se, jolloin hän kuninkaan aarreaitassa ansaan\njoutuneelta veljeltään oli leikannut poikki pään, viisain taas kun hän\npäihdyttämällä vartijat oli ottanut pois veljensä muurilla riippuvan\nruumiin. Sen kuultuaan kuninkaantytär tarttui varkaaseen, mutta tämä\nojensikin hänelle pimeässä ruumiin käden. Sen nainen otti ja jäi sitä\npitämään arvellen pitävänsä kiinni varkaan kädestä. Mutta varas antoi\nsen mennä menojaan ja läksi oven kautta pakoon.\n\nNiin pian kuin asia ilmoitettiin kuninkaalle, niin tämä ihmetteli\nmiehen neuvokkuutta ja rohkeutta; mutta lopulta hän lähetti sanan\nkaikkiin kaupunkeihin ja kuulutti jättävänsä varkaan rankaisematta ja\nottavansa suuremmoisesti hänet vastaan, jos hän tulisi kuninkaan eteen.\nTähän luottaen varas tulikin kuninkaan luo, ja Rampsinitos ihmetteli\nsuuresti häntä sekä antoi hänelle tyttärensä vaimoksi, koska hän muka\noli ymmärtäväisin ihminen maailmassa. Sillä egyptiläisiä kuningas piti\nviekkaudessa etevämpinä muita ihmisiä, egyptiläisistä taas etevimpänä\nhän piti tätä miestä.\n\n122. He kertoivat mainitun kuninkaan senjälkeen elävänä astuneen alas\nsiihen paikkaan, jota helleenit luulevat Hadekseksi, ja siellä\npelanneen noppapeliä Demeterin kanssa, jolloin oli milloin voittanut,\nmilloin joutunut tappiolle; ja sitten hän oli tullut takaisin, mukanaan\nDemeteriltä saamanaan lahjana kultainen pyyheliina. Rampsinitoksen\nmanalaanmenon johdosta he väittivät egyptiläisten viettävän juhlaa\nDemeterin kunniaksi, siitä ajasta alkaen, jolloin Rampsinitos tuli\ntakaisin. Ja minä tiedän, että he ovat viettäneet tuota juhlaa aina\nminun aikoihini saakka, mutta en kuitenkaan saata sanoa, viettävätkö he\nsitä mainitusta syystä. Samana päivänä papit kutovat päällysvaipan ja\nsitovat nauhan erään papin silmille joukostaan, vievät hänet\npäällysvaippaan puettuna Demeterin pyhättöön ja lähtevät sitten itse\ntakaisin. Mutta sen papin, jonka silmät on sidottu, vie, kuten he\nsanovat, kaksi sutta Demeterin pyhättöön, mikä sijaitsee kahdenkymmenen\nstadionin päässä kaupungista, ja sitten sudet vievät hänet takaisin\npyhätöstä samaan paikkaan.\n\n123. Näitä egyptiläisten juttuja hyväksyköön se, joka pitää niitä\nuskottavina. Minulla on koko kertomukseni kestäessä edellytyksenä, että\nkirjoitan mitä jokainen on sanonut ja niinkuin olen kuullut. Nytpä\negyptiläiset sanovat, että Demeter ja Dionysos hallitsevat manalaa.\nEgyptiläiset ovat myös ensimäiset, jotka ovat esittäneet sen opin, että\nihmisen sielu on kuolematon, ja että se ruumiin hävitessä menee\ntoiseen, kulloinkin syntyvään olentoon ja sittenkuin se on kiertänyt\nkautta kaikkien maa- ja merieläinten sekä lintujen, menee se uudestaan\nkulloinkin syntyvään ihmisruumiiseen. Ja sen kiertoaika on kolmetuhatta\nvuotta. Tätä oppia ovat muutamat helleeneistä, toiset aikaisemmin,\ntoiset myöhemmin, esittäneet omanaan; mutta vaikka minä tiedän niiden\nnimet, en minä niitä kirjoita tähän.\n\n124. Rampsinitoksen hallitusaikaan saakka he sanoivat, että Egyptissä\nvallitsi mitä paras järjestys, ja että Egypti suuresti menestyi. Mutta\nhänen jälkeensä tuli egyptiläisten hallitsijaksi Kheops, joka syöksi\nmaan täydelliseen kurjuuteen. Hän sulki näet kaikki pyhätöt ja esti\nensiksi asukkaita uhraamasta niissä sekä käski sitten kaikkia\negyptiläisiä tekemään häntä itseään varten työtä. Toisia hän käski\nottamaan kiviä Arabian vuoressa olevista louhoksista ja sieltä vetämään\nniitä Niiliin saakka. Ja kun kivet oli kuljetettu laivoilla joen yli,\nniin hän määräsi toisia ottamaan ne vastaan ja vetämään ne niinkutsutun\nLibyan vuoren luo. Noin satatuhatta ihmistä teki työtä, kukin ryhmä\naina kolme kuukautta kerrallaan. Kymmenen vuotta kului rasitetulle\nkansalle sen tien rakentamiseen, jota myöten he vetivät kiviä -- työ,\njoka minun nähdäkseni ei juuri ole paljoa pienempi kuin pyramidin teko.\nSillä tien pituus on viisi stadionia, leveys kymmenen syltä ja korkeus,\nsiinä missä se on korkeimmillaan, kahdeksan syltä; se on tehty\nhiotuista kivistä, joihin on kaiverrettu kuvioita. Siihen kului siis\nkymmenen vuotta, samoinkuin niiden maanalaisten kammioiden tekoon,\njotka ovat sillä ylängöllä, missä pyramidit sijaitsevat. Nämä kammiot\nhän teki itselleen hautapaikaksi saaressa, jonka hän muodosti\njohdattamalla sinne kanavan Niilistä. Mutta itse pyramidin tekoon kului\nkahdenkymmenen vuoden aika. Jokainen sen neljästä sivusta on kahdeksan\npletronia ja korkeus sama, ja se on tehty hiotuista ja mitä tarkimmin\ntoisiinsa sovelletuista kivistä. Ei mikään kivistä ole pienempi\nkolmeakymmentä jalkaa.\n\n125. Ja tämä pyramidi rakennettiin seuraavalla tavalla. Se tehtiin\nensin niin, että siinä oli ikäänkuin astuimet, joita toiset sanovat\nportaiksi, toiset taas rappusiksi. Sen jälkeen nostettiin muut kivet,\nkohottamalla niitä maasta ensimäiseen porraskertaan lyhyistä hirsistä\ntehdyillä vivuilla. Aina milloin kivi nousi ensimäiseen kertaan, niin\nse asetettiin toiseen vipuun, joka sijaitsi ensimäisessä kerrassa, ja\nsieltä se vedettiin toiseen kertaan ja toiselle vivulle. Sillä niin\nmonta kuin oli porraskertaa, niin monta oli myös vipua; tahi sitten oli\nyksi helposti kannettava vipu, jonka he siirsivät toisesta kerrasta\ntoiseen, aina kun he olivat ottaneet pois kiven. Sillä minä tahdon\nmainita kummankin tavan, niinkuin todella kerrotaan. Ensiksi siis\nvalmistettiin pyramidin ylin osa, sitten tehtiin se, mikä oli tätä\nlähinnä, ja lopuksi tehtiin se osa siitä, mikä oli lähinnä maata.\nEgyptiläisillä kirjaimilla on pyramidissa ilmoitettu, kuinka paljon\nrahaa kului työmiesten retikkaan, sipuliin ja laukkaan. Minä muistan\nhyvin, kuinka tulkki lukiessaan kirjoitukset minulle sanoi, ja kaikki\nse maksoi tuhatkuusisataa talenttia. Ja jos tämän asian laita on näin,\nniin kuinka suuria muita kulunkeja on täytynyt tehdä rautaa työkaluiksi\nvalmistettaessa ynnä työmiesten ruokaan ja vaatteisiin, kun he\nyllämainitun ajan käyttivät rakennustöihin ja sitten vielä kuluttivat\ntoisen ajan kivien hakkuuseen ja kuljetukseen sekä maanalaisen\nkaivannon tekemiseen, mikä minun luullakseni ei ollut mikään vähäinen\naika?\n\n126. Ja Kheops meni niin pitkälle häijyydessä, että kun hän tarvitsi\nrahoja, niin hän sijoitti oman tyttärensä porttolaan ja käski hänen\nansaita määrätyn rahasumman -- kuinka suuren, sitä he eivät sanoneet.\nJa tytär ansaitsikin sen, minkä isä määräsi, mutta sitäpaitsi hän myös\nomastakin puolestaan päätti jättää jälkeensä muistomerkin; siksi hän\npyysi jokaista, joka hänen luoksensa tuli, lahjoittamaan hänelle yhden\nkiven. Näistä kivistä he väittivät olevan rakennetun sen pyramidin,\njoka on keskimäinen kolmesta pyramidista ja sijaitsee suuren pyramidin\nedessä; sen kukin sivu on puolitoista pletronia.\n\n127. Egyptiläiset sanoivat, että mainittu Kheops hallitsi viisikymmentä\nvuotta, ja että hänen kuoltuaan hallituksessa seurasi hänen veljensä\nKhefren. Tämä menetteli samalla tapaa kuin ensinmainittu, muun muassa\nsiinä, että teki pyramidin, jonka mittasuhteet eivät kuitenkaan vedä\nvertoja Kheopsin pyramidille. Sillä minä olen itse mitannut sen. Ei\nnäet siinä ole maanalaisia kammioita, eikä siihen virtaa haaraa\nNiilistä, niinkuin toiseen pyramidiin, missä joki rakennetun kanavan\nkautta virtaa sisään ja kulkee ympäri sen saaren, jossa itse Kheopsin\nsanotaan lepäävän. Sitävastoin Khefren rakensi ensimäisen kerroksen\nkirjavasta etiopilaisesta kivestä; itse pyramidin sitävastoin hän teki\nneljäkymmentä jalkaa matalammaksi, mutta muuten yhtä suureksi kuin\ntoinen oli. Molemmat sijaitsevat samalla ylängöllä, joka on jokseenkin\nsadan jalan korkuinen.\n\n128. He kertoivat, että Khefren hallitsi viisikymmentäkuusi vuotta.\nNämä satakuusi vuotta olivat egyptiläisten laskun mukaan ne, jolloin\nheillä vallitsi kaikki kurjuus. Ja koko tuon pitkän ajan kuluessa\nolivat pyhätöt suljettuina eikä niitä avattu. Vihasta näitä kuninkaita\nkohtaan eivät egyptiläiset ollenkaan tahdo mainita niitä nimeltäkään,\nvaan pyramidejakin he kutsuvat Filitis-paimenen nimellä, joka siihen\naikaan kaitsi karjaa niillä seuduin.\n\n129. Kheopsin jälkeen he sanoivat, että Egyptiä hallitsi hänen poikansa\nMykerinos. Häntä eivät miellyttäneet isän teot, vaan hän avasi pyhätöt\nja antoi äärimäiseen kurjuuteen rasitetun kansan palata töihinsä ja\nuhreihinsa sekä oli se, joka kaikista kuninkaista langetti heille\noikeimmat tuomiot. Siitä syystä kiitetään häntä enimmin kaikista, jotka\ntähän saakka ovat olleet egyptiläisten kuninkaina. Eikä hän ainoastaan\ntuominnut oikein, vaan jos joku oli tyytymätön tuomioon, niin hän\nlepytti häntä antamalla hänelle jotain omaisuudestaan. Sillaikaa kun\nMykerinos esiintyi näin lempeänä kansalaisiansa kohtaan ja semmoista\npuuhasi, alkoivat hänen onnettomuutensa sillä, että hänen tyttärensä,\nainoa lapsi, joka hänellä kodissaan oli, kuoli. Tapauksen johdosta hän\nmurehti kovasti ja koska hän tahtoi haudata tyttärensä komeammin kuin\nmuut, niin hän teetti itselleen onton puisen lehmän, jonka jälkeen\nkultasi sen ja hautasi siihen mainitun kuolleen tyttärensä.\n\n130. Tätä lehmää ei kätketty maahan, vaan vielä minun aikoihini saakka\nse on ollut nähtävänä Sais-kaupungissa, missä se sijaitsee\nkuninkaanlinnassa, taitehikkaasti koristetussa huoneessa. Pitkin koko\npäivää uhrataan sen ääressä kaikenmoisia suitsutuksia, ja joka yö\nsiellä palaa lamppu kaiken aikaa. Lähellä tätä lehmää seisovat toisessa\nhuoneessa Mykerinoksen jalkavaimojen kuvat, niinkuin Sais-kaupungin\npapit sanoivat. Siellä seisoo nimittäin puisia jättiläis-kuvapatsaita,\nluvultaan noin kaksikymmentä, jotka ovat tehdyt alastomiksi. Mutta\nkeitä ne kuvaavat, siitä en kuitenkaan saata sanoa muuta kuin mitä\nniistä kerrotaan.\n\n131. Muutamat kertovat nimittäin lehmästä ja kuvapatsaista sellaisen\njutun, että Mykerinos rakastui omaan tyttäreensä ja yhtyi sitten vasten\ntämän tahtoa häneen. Sittemmin tytär, kuten he kertoivat, surusta\nhirttäytyi, jonka jälkeen isä hautasi hänet lehmään. Mutta hänen\näitinsä hakkautti niiltä palvelijattarilta, jotka olivat kavaltaneet\ntyttären isälle, kädet poikki, ja nyt ovat heidän kuvansa samassa\ntilassa kuin he itse eläessään olivat. Tämä on kuitenkin minun\nluullakseni tyhjää puhetta, varsinkin mitä tulee puukuvien käsiin.\nSillä minä näin itsekin, että kuvat ajan kulutuksesta olivat\nkadottaneet kätensä, jotka vielä minun aikoihini saakka olivat\nnähtävinä niitten jalkojen edessä.\n\n132. Lehmä on muuten peitetty purppuravaatteella, mutta kaula ja pää\novat sillä paljaat ja hyvin paksulla kultakerroksella kullatut. Ja\nsarvien välissä on kullasta mukailtu auringon kehä. Lehmä ei ole\npystyssä, vaan polvillaan, ja kooltaan se on kuin iso elävä lehmä. Se\nviedään ulos huoneesta joka vuosi, ja silloin egyptiläiset lyövät\nrintoihinsa surren sitä jumalaa, jota en tahdo nimeltä mainita\ntämmöisessä tilaisuudessa. Silloin he siis vievät ulos lehmän\npäivänvaloon. Kerrotaan näet tyttären kuollessaan pyytäneen isältään\nMykerinokselta kerran vuodessa saada nähdä auringon.\n\n133. Tyttärensä onnettoman kohtalon jälkeen sattui samalle\nkuninkaalle seuraava tapaus. Hänelle tuli Buto-kaupungista sellainen\noraakelinlause, että hän tulisi enään elämään ainoastaan kuusi vuotta\nja seitsemäntenä kuolemaan. Pahoillaan siitä hän lähetti oraakelin luo\nmoitelauseen jumalalle, jossa soimasi tätä siitä, että hänen isänsä ja\nsetänsä, jotka olivat sulkeneet pyhätöt sekä unohtaneet jumalat ja\nolivat syösseet ihmisetkin turmioon, olivat eläneet kauan aikaa, kun\nsitävastoin hänen, joka oli hurskas, täytyi niin pian kuolla.\nOraakelilta tuli hänelle toinen, niin kuuluva vastaus, että hän itse\njuuri sen kautta joudutti elämänsä loppua, ettei tehnyt sitä, mitä\nhänen olisi pitänyt tehdä. Sataviisikymmentä vuotta täytyi nimittäin\nEgyptin olla ahdinkotilassa, ja ne kaksi kuningasta, jotka olivat\nolleet ennen häntä, olivat sen älynneet, mutta hän ei. Kuultuaan, että\nsemmoinen tuomio hänestä oli langetettu, Mykerinos teetti suuren joukon\nlamppuja, ja aina milloin tuli yö, hän sytytti ne, joi ja piti hyviä\npäiviä, herkeämättä päivällä tai yöllä, sekä kuljeskeli suomaissa,\nlehdoissa ja missä vain kuuli olevan hauskimmat huvipaikat. Sen hän\nkeksi, koska tahtoi tehdä oraakelin valehtelijaksi sen kautta, että\nhänelle tuli kaksitoista vuotta kuuden sijasta, kun yöt oli tehty\npäiviksi.\n\n134. Hän jätti jälkeensä pyramidin, joka oli paljoa pienempi kuin hänen\nisänsä rakentama, ja jonka neljästä sivusta jokainen on kaksikymmentä\njalkaa vailla kolmea pletronia, ja se on tehty etiopilaisesta kivestä.\nMuutamat helleeneistä väittävät tosin, että se on hetaira-naisen\nRodopiin oma, mutta eivät puhu siinä oikein. Niinpä he ilmeisesti eivät\nedes tiedä, kuka Rodopis olikaan. Sillä eivät he olisi väittäneet hänen\nrakentaneen semmoista pyramidia, johon sanalla sanoen on kulunut\nlukemattomia tuhansia talentteja. Lisäksi tulee, että Rodopis kukoisti\nAmasiin hallitessa eikä Mykerinoksen aikana. Sillä Rodopis eli hyvin\nmonta vuotta näiden kuningasten jälkeen, jotka jättivät jälkeensä\nmainitut pyramidit, ja oli syntyisin Trakiasta sekä samoslaisen\nIadmonin, Hefaistopoliin pojan, orjatar ja satukertojan Aisopoksen\norjatoveri. Sillä viimemainittukin oli ollut Iadmonin orja, kuten\netenkin seuraavasta kävi ilmi. Senjälkeen kuin nimittäin Aisopos oli\nDelfoissa saanut surmansa, ja delfoilaiset oraakelin neuvon johdosta\nmonasti kuuluttamalla kyselivät, tahtoiko joku suorittaa sakot\nAisopoksen hengestä, niin ei ilmestynyt ketään muuta kuin Iadmonin\npojanpoika, toinen Iadmon, joka ne suoritti. Sillä tavoin oli\nAisoposkin kuulunut Iadmonille.\n\n135. Rodopis saapui Egyptiin samoslaisen Xantheuksen mukana\nansaitakseen rahaa. -- Mutta hänen saavuttuaan sinne osti hänet\nsuuresta rahasummasta mytileneläinen Kharaxos, Skamandronymoksen poika,\njoka oli lauluntekijättären Sapfon veli. Sillä tavoin Rodopis joutui\nvapaaksi, jäi Egyptiin ja hankki, erinomaisen viehättävä kun oli,\nitselleen suuria summia ollakseen Rodopis, mutta ei kuitenkaan niin\nsuuria, että ne olisivat riittäneet semmoisen pyramidin rakentamiseen.\nJa koska jokainen, joka sitä tahtoo, vielä meidän aikoinamme on\ntilaisuudessa näkemään kymmenennen osan hänen rahoistaan, niin ei pidä\nomistaa hänelle varsin suuria summia. Rodopis halusi näet teettää\nitselleen sellaisen teoksen, jota ei kukaan muu ollut keksinyt tai\nvihkinyt pyhättöön, ja asettaa sen vihkilahjaksi Delfoihin\nmuistomerkiksi itsestään. Hän teetti niinmuodoin kymmenyksillä\nrahoistaan useita rautaisia paistinvartaita, niin suuria, että niillä\nsaattoi paistaa kokonaisen härän, ja niin monta kuin kymmenyksillä\nsaatiin, sekä lähetti ne Delfoihin. Ne ovat yhä vieläkin siellä,\npinottuina sen alttarin taakse, jonka khiolaiset vihkivät, ja\nvastapäätä itse temppeliä. Ylimalkaan ovat Naukratiin hetairat\nviehättäviä. Mutta eipä ainoastaan se, josta puheenaoleva juttu\nkerrotaan, tullut niin kuuluisaksi, että kaikki helleenit tunsivat\nRodopiin nimen, vaan hänen jälkeensä myös toinen, jonka nimi oli\nArkhidike, tuli laulun aiheeksi kautta koko Hellaan, joskin hänestä\nvähemmän juteltiin kuin ensinmainitusta. Mutta niin pian kuin Kharaxos\nlunastettuaan Rodopiin palasi Mytileneen ivasi Sapfo veljeään kovasti\neräässä runossa.\n\n136. Mitä Rodopiiseen tulee, lopetan tähän. Mykerinoksen jälkeen oli,\nniinkuin papit kertoivat. Egyptin kuninkaana Asykhis, joka teki\nHefaistoksen temppelin itäänpäin antavat esikartanot, mitkä ovat\nkaikista kauniimmat ja suurimmat. Sillä kaikissa esikartanoissa on\ntosin kaiverrettuja kuvioita ja kaikennäköisiä muita rakennelmia, mutta\nnäissä on semmoisia kaikista enimmin. He kertoivat, että kun\nMykerinoksen hallitessa vallitsi suuri luotonpuute, säädettiin\negyptiläisille semmoinen laki, että jättämällä pantiksi isänsä ruumiin,\nsaattoi saada velan. Siihen pantiin vielä lisäksi semmoinen määräys,\nettä velan antaja sai valtaansa velallisen koko hautakammionkin, ja\nettä jos pantin antaja ei suostunut maksamaan velkaansa, häntä kohtasi\nse rangaistus, ettei hän itse kuoltuaan päässyt hautaamisesta\nosalliseksi, ei isältä perityssä haudassaan eikä missään muussakaan, ja\nettei hän saanut haudata ketään omaisistaan tämän kuoltua. Ja koska\nmainittu kuningas tahtoi voittaa ne, jotka ennen häntä olivat olleet\nEgyptin kuninkaina, niin hän jätti muistomerkeiksi jälkeensä tilleistä\ntekemänsä pyramidin, jossa on näin kuuluva kiveen piirretty kirjoitus:\n\"Älä halveksi minua kivisten pyramidien rinnalla! Minä olen näet niin\npaljon niiden edellä kuin Zeus on edellä muita jumalia. Sillä järveen\niskettiin kanki ja se savi, mikä kangen mukana seurasi, koottiin ja\nsiitä tehtiin tiilejä; ja sillä tavalla minut rakennettiin.\"\n\n137. Semmoisia tekoja Asykhis suoritti. Hänen jälkeensä hallitsi\nAnysis-niminen sokea mies Anysis-kaupungista. Hänen hallitessaan\nhyökkäsivät suurella sotavoimalla Egyptiin etiopilaiset ja\netiopilaisten kuningas Sabakos. Sokea lähti pakoon suomaihin, mutta\netiopilainen hallitsi Egyptiä viisikymmentä vuotta, joiden kestäessä\nhän menetteli seuraavalla tavalla. Kun joku egyptiläisistä teki jonkun\nrikoksen, hän ei milloinkaan tahtonut tappaa ketään, vaan tuomitsi\njokaisen hänen rikoksensa suuruuden mukaan siten, että määräsi kunkin\nluomaan valleja sen kaupungin luo, mistä kukin pahantekijä oli\nkotoisin. Siten tulivat kaupungit vieläkin korkeammiksi. Sillä ensi\nkerran olivat valleja luoneet ne, jotka Sesostris-kuninkaan aikana\nolivat kaivaneet vallihautoja, toisen kerran ne nyt etiopilaisen aikana\ntulivat erinomaisen korkeiksi. Minun luullakseni ovat muutkin Egyptin\nkaupungit kohonneet, mutta varsinkin on maa Bubastis-kaupungissa\nluomalla korotettu. Siellä on myös Bubastiin pyhättö, joka erittäin\nansaitsee mainitsemista. Sillä on kyllä olemassa muitakin suurempia ja\nkallisarvoisempia pyhättöjä, mutta ei ole mitään, joka olisi\nsuloisemman näköinen kuin tämä. Mutta Bubastis on hellaankielellä\nArtemis.\n\n138. Bubastiin pyhättö on seuraavalla tavalla järjestetty.\nLukuunottamatta sisäänkäytävää, on kaikki muu saarena. Sillä Niilistä\nkulkee kaksi kanavaa, jotka eivät yhdy toisiinsa, vaan joista kumpikin\nulottuu pyhätön sisäänkäytävään, toinen virraten ympäri tältä, toinen\ntuolta puolen, ja kumpikin on sadan jalan levyinen sekä puiden\nvarjostama. Esikartanot ovat kymmenen sylen korkuiset ja koristetut\nkuuden kyynärän korkuisilla kuvilla, jotka ansaitsevat mainitsemista.\nKoska pyhättö sijaitsee keskellä kaupunkia, näkee kaikkialta sinne\nalas, kun kulkee sen ympäri. Pyhättö tulee nimittäin olemaan näkyvissä\nsen johdosta, että kun kaupunkia on ylennetty, se itse on jäänyt\nliikuttamatta ja semmoiseksi, miksi se alunpitäen tehtiin. Sen\nympäri kiertää aitaus, johon on kaiverrettu kuvioita ja sisällä\non hyvin korkeita puita kasvava suuri lehto, missä jumalankuva\nsijaitsee. Pyhätön leveys ja pituus on joka puolelta yksi stadioni.\nSisäänkäytävään johtaa kivillä katettu, noin kolmen stadionin pituinen\ntie, joka kulkee kaupungin torin kautta itäänpäin ja on leveydelleen\nnoin neljä pletronia. Puolella sekä toisella tietä kasvaa pilviäpitäviä\npuita, ja se vie Hermeen pyhättöön.\n\n139. Etiopilaisen lähtö tapahtui vihdoin, niinkuin he kertoivat, täten.\nHän näki nukkuessaan seuraavan unennäön, jonka jälkeen hän läksi\npakoon. Hänestä näytti ikäänkuin hänen viereensä olisi asettunut mies,\njoka neuvoi häntä kokoomaan yhteen kaikki Egyptissä olevat papit ja\nsitten hakkaamaan ne keskeltä kahtia. Sen näön nähtyään hän sanoi, että\nhänestä tuntui siltä kuin jumalat olisivat osoittaneet hänelle tämän\nenteen, jotta hän rikkomalla pyhiä säännöksiä, kärsisi jonkun\nonnettomuuden jumalien tai ihmisten puolelta. Ei hän siis tulisi niin\ntekemään, vaan oli nyt kulunut umpeen se aika, jonka kestäessä hänen,\noraakelin mukaan, piti hallita Egyptiä ja sitten lähteä pois. Sillä\nhänen ollessaan Egyptissä julisti se ennuspaikka, jolta etiopilaiset\nkysyvät neuvoa, että hänen tuli hallita Egyptiä viisikymmentä vuotta.\nKoska siis tämä aika oli kulunut loppuun, ja unennäkö Sabakosta\njärkytti, niin hän vapaaehtoisesti läksi pois Egyptistä.\n\n140. Niin pian kuin etiopilainen siis oli poistunut Egyptistä, saapui\nsokea suomaistaan, missä hän asuskeli viisikymmentä vuotta saaressa,\njonka oli luonut tuhasta ja maasta. Sillä joka kerta kun egyptiläiset,\netiopilaisen tietämättä, tulivat ja, niinkuin jokaista oli käsketty,\ntoivat hänelle elatusta lahjaksi, niin hän käski heitä tuomaan myös\ntuhkaa. Tätä saarta ei kukaan ennen Amyrtaiosta voinut löytää, vaan\nenemmän kuin seitsemänsadan vuoden kuluessa eivät sitä kyenneet\nkeksimään ne, jotka olivat kuninkaina ennen Amyrtaiosta. Tämän saaren\nnimi on Elbo ja suuruudeltaan se on joka puolelta kymmenen stadionia.\n\n141. Anysiin jälkeen hallitsi muuan Hefaistoksen pappi, jonka nimi oli\nSethos. Hän halveksi ja vähäksyi egyptiläisten sotureita, koska ei\nollenkaan luullut tulevansa tarvitsemaan heitä, josta syystä sekä\nmuuten kohteli heitä häpäisevästi että riisti heiltä vainiot.\nEdellisten kuningasten aikana oli nimittäin erotettu heille kaksitoista\nvainiota joka miehelle. Siksipä kun arabialaisten ja assyrialaisten\nkuningas Sanakharibos sittemmin marssitti suuren sotajoukon Egyptiä\nvastaan, niin eivät egyptiläisten soturit tahtoneet tulla Sethokselle\navuksi. Tällöin pulaan joutunut pappi astui temppelin sisään ja valitti\njumalankuvan edessä, että häntä uhkasi semmoinen vaara. Hänen siinä\nvaikeroidessaan yllätti hänet uni, ja siinä hänestä näytti, ikäänkuin\njumala olisi asettunut hänen viereensä ja rohkaissut häntä; ei hän\nmennessään arabialaisten sotajoukkoa vastaan tulisi kärsimään mitään\nikävyyttä. Itse näet jumala tulisi hänelle lähettämään apumiehiä. Tähän\nunennäköön luottaen Sethos otti myötänsä ne egyptiläisistä, jotka\ntahtoivat häntä seurata, ja asettui leiriin Pelusioniin. Siinä on\nnimittäin pääsypaikka Egyptiin. Mutta häntä ei seurannut yksikään\nsotureista, vaan sensijaan kaupustelijoita, käsityöläisiä ja toriväkeä.\nHeidän saavuttuaan sinne, tulvi yöllä vihollisten ylitse peltohiiriä,\njotka söivät suuhunsa heidän viinensä, söivät heidän jousensa ja\nlisäksi vielä kilpien pitimet, niin että kun he seuraavana päivänä\npakenivat ja olivat ilman kilpiä, heitä kaatui useita. Ja nyt tämä\nkuningas, kivestä tehtynä, seisoo Hefaistoksen pyhätössä, kädessä\nhiiri, ja lausuu kirjoituksen kautta näin: \"katsoos minuun ja ollos\nhurskas!\"\n\n142. Näin pitkälle historiassani kertoivat egyptiläiset ja papit,\nosoittaen että ensimäisestä kuninkaasta tähän viimeksi hallinneeseen\nHefaistoksen pappiin oli kulunut kolmesataaneljäkymmentäyksi\nmiespolvea, ja että niiden kuluessa oli ollut ylimäisiä pappeja ja\nkuninkaita, molempia yhtä monta kuin polvea. Mutta nyt tekee kolmesataa\nmiespolvea kymmenentuhatta vuotta. Sillä kolme miespolvea on sata\nvuotta. Kun vielä oli neljäkymmentäyksi miespolvea yli kolmensadan,\nniin tämä tekee tuhatneljäsataakolmekymmentä vuotta. He sanoivat\nniinmuodoin, että yhteentoistatuhanteenkolmeensataanneljäänkymmeneen\nvuoteen ei yksikään jumala ole ihmiseumuotoisena ilmestynyt. Eivät he\nmyöskään sanoneet semmoista tapahtuneen entisten tai myöhempien Egyptin\nkuningasten kesken. Mainitun ajan kuluessa oli, kuten he kertoivat,\naurinko neljä kertaa noussut tavallisesta olinpaikastaan, kahdesti se\ntaas oli noussut siltä kohdalta, mihin se nyt laskee ja kahdesti se oli\nlaskenut sinne, mistä se nyt nousee; mutta niiden tapausten kestäessä\nei mikään seikka Egyptissä ollut toiseksi muuttunut, ei mikään\nsemmoinen, mikä egyptiläisille johtui maasta tai joesta, eikä myöskään\nmitä tauteihin tai kuolemanlajeihin tulee.\n\n143. Samoinkuin aikaisemmin historiankirjoittaja Hekataiokselle, joka\nTeebassa oli esittänyt sukujohtonsa ja liittänyt syntyperänsä\nkuudennessatoista polvessa jumalaan, samoin tekivät Zeun papit myös\nminulle, vaikka en esittänyt sukujohtoani. He veivät minut sisään\nsuureen saliin ja näyttivät sekä luettelivat juuri niin monta puista\njättiläis-kuvapatsasta kuin mainitsin. Sillä jokainen ylimäinen pappi\npystyttää eläessään sinne kuvansa. Luetellessaan ja näyttäessään niitä\npapit osoittivat, että jokainen niistä oli seurannut isäänsä, jolloin\nhe, alkaen viimeksi kuolleen kuvasta, kävivät läpi kaikki. Kun\nHekataios oli esittänyt sukujohtonsa ja kuudennessatoista polvessa\nliittänyt sen jumalaan, niin he esittivät vastakkaisen sukujohdon\neivätkä hyväksyneet sitä hänen väitettään, että ihminen oli syntyisin\njumalasta. Ja he esittivät semmoisen vastakkaisen sukujohdon, että\nkuvapatsaat polveutuivat, kukin \"piromis\" toisesta \"piromiista\", kunnes\nosoittivat sen kaikkien kolmensadanneljänkymmenenviiden kuvapatsaan\nsuhteen eivätkä liittäneet niitä mihinkään jumalaan tai puolijumalaan.\nMutta \"piromis\" on hellaankielellä \"kelpo mies\".\n\n144. Siispä he osoittivat, että ne, joiden kuvat siinä olivat, olivat\nkaikki sellaiset kuin kuvat osoittivat ja kaikkea muuta kuin jumalia.\nMutta ennen näitä ihmisiä olivat jumalat ne, jotka hallitsivat\nEgyptissä; he asuivat yhdessä ihmisten kanssa, ja niistä vallitsi aina\nyksi. Viimeisenä hallitsi maata Osiriin poika Horos jota helleenit\nkutsuvat Apolloksi. Tämä syöksi Tyfonin vallasta ja hallitsi\nviimeiseksi Egyptiä. Osiris taas on hellaankielellä Dionysos.\n\n145. Helleenien kesken pidetään nuorimpina jumalina Heraklesta,\nDionysosta ja Pania, mutta egyptiläisten kesken on Pan vanhin ja kuuluu\nniinkutsuttujen kahdeksan ensimäisen jumalan joukkoon. Herakles taas\nkuuluu niinkutsuttujen kahdentoista toisen jumalan joukkoon, ja\nDionysos kolmanteen jumalaryhmään. Kuinka monta vuotta egyptiläiset\nitse sanovat kuluneen Herakleesta Amasis-kuninkaaseen saakka, sen olen\nennen osoittanut. Panista sanotaan kuluneen vieläkin enemmän aikaa,\nDionysoksesta taas vähemmän, ja kuitenkin he laskevat kuluneen\nviimemainitusta Amasis-kuninkaaseen viisitoistatuhatta vuotta. Sen\negyptiläiset väittävät varmasti tietävänsä, koska aina laskevat ja\nkirjoittavat muistiin vuodet. Siitä Dionysoksesta, jota sanotaan\nKadmoksen ja Semelen pojaksi, on minun aikoihini saakka kulunut\nkorkeintain noin tuhatkuusisataa vuotta, Herakleesta, Alkmenen pojasta,\nnoin yhdeksänsataa vuotta. Panista, Penelopen pojasta taas, -- hänestä\nynnä Hermeestä näet helleenit kertovat Panin syntyneen -- on minun\naikoihini kulunut vähemmän vuosia kuin Troian sodasta, korkeintain noin\nkahdeksansataa vuotta.\n\n146. Mitä näihin molempiin, nimittäin Dionysokseen ja Paniin, tulee, on\nkunkin lupa noudattaa sitä tarua, jota hän enemmän uskoo. Itse\npuolestani olen niitten suhteen lausunut mielipiteeni [vrt. ylempänä\nluk. 49 ss]. Sillä jos nämätkin olisivat ilmestyneet ja vanhenneet\nHellaassa, niinkuin todella Amfitryonin poika Herakles teki, saattaisi\njoku sanoa, että hekin ovat olleet ihmisiä, jotka ovat saaneet nimensä\nnoista aikaisemmin esiintyneistä jumalista. Mutta nytpä helleenit\nkertovat, että heti Dionysoksen synnyttyä ompeli Zeus reiteensä ja\nkantoi hänet Etiopiassa sijaitsevaan, Egyptin tuolla puolen olevaan\nNysaan. Mitä taas Paniin tulee, eivät he edes saata sanoa, mihin hän\nsyntymänsä jälkeen läksi. Minusta on siis selvää, että helleenit\nmyöhemmin saivat tietää puheenaolevien jumalien nimet kuin muiden\njumalien. Ja siitä ajasta, jolloin he saivat tietää heistä, he myös\nlukevat heidän syntynsä.\n\n147. Sitenpä itse egyptiläiset kertovat. Mutta mitä muut ihmiset ja\nmuiden kanssa yhtäpitävästi egyptiläiset kertovat tässä maassa\ntapahtuneen, sitä minä nyt tahdon ilmaista. Siihen tulee myös\nlisättäväksi semmoista, jota itse olen nähnyt.\n\nSenjälkeen kuin egyptiläiset Hefaistoksen papin hallituksen jälkeen\nolivat tulleet vapaiksi, niin he jakoivat koko Egyptin kahteentoista\nosaan ja asettivat itselleen kaksitoista kuningasta. Nämä solmivat\nkeskenään naimisliittoja ja hallitsivat noudattamalla semmoisia\nsopimuksia, etteivät kukistaisi toisiaan eivätkä pyytäisi omistaa\ntoinen enempää kuin toinenkaan, vaan olisivat erittäin hyviä ystäviä\nkeskenään. Nämä säännökset he sääsivät itselleen ja valvoivat ankarasti\ntoisiaan siitä syystä, että heille heti alussa heidän hallitukseen\nastuessaan, oli ennustettu, että se heistä, joka vaskimaljasta\nvuodattaisi viiniuhrin Hefaistoksen pyhätössä, tulisi koko Egyptin\nkuninkaaksi. Heillä oli näet tapana kokoontua kaikkiin pyhättöihin.\n\n148. He päättivät yhteisesti jättää jälkeensä muistomerkin ja sen\npäätettyään he rakensivat labyrintin, joka sijaitsee vähän yläpuolella\nMoiris-järveä, jotenkin niin kutsutun \"krokotiilien kaupungin\"\nkohdalla. Sen minä todella olen nähnyt, ja se voittaa kaikki\nkertomukset. Sillä jos laskettaisiin yhteen helleenien tekemät\nrakennukset ja aikaansaamat työt, niin kävisi ilmi, että ne ovat\nmaksaneet vähemmän vaivaa ja kulunkeja kuin tämä labyrintti. Ja\nkuitenkin ansaitsevat mainitsemista sekä Efesoksessa että Samoksessa\nolevat temppelit. Tosin jo pyramidit voittivat kaikki kertomukset, ja\njokainen niistä vastaa useita suuriakin helleeniläisiä rakennustöitä,\nmutta labyrintti vie voiton pyramideistakin. Siinä on kaksitoista\nkatettua pihaa, joitten portit ovat toisiansa vastassa, kuusi\npohjoiseen, kuusi eteläänpäin kääntyneinä kaikki rivittäin. Sama muuri\nympäröi niitä ulkoapäin. Siinä on kahdenlaiset huoneet, toiset maan\nalla, toiset ylhäällä näiden päällä, luvultaan kolmetuhatta, kumpaakin\nlajia tuhatviisisataa. Ylhäällä olevat huoneet olen itse kulkiessani\nniiden läpi nähnyt, mutta maanalaiset tunnen vain kertomusten nojalla.\nSillä egyptiläiset esimiehet eivät mitenkään tahtoneet niitä näyttää,\nväittäen että siinä oli niiden kuningasten haudat, jotka alussa olivat\ntämän labyrintin rakentaneet, sekä pyhien krokotiilien haudat. Niin\nollen puhun alhaalla olevista huoneista ainoastaan mitä kuulopuheen\nkautta olen saanut tietää, mutta ylhäällä olevat näin itse ja ne ovat\nyli-inhimillistä tekoa. Sillä suojien kautta kulkevat läpikäytävät ja\npihojen halki vievät kiertotiet, erinomaisen kirjavia kun olivat,\nantoivat lukemattomia aiheita katseluun, kun kulki pihasta huoneisiin,\nhuoneista pylväskäytäviin, pylväskäytävistä toisiin suojiin ja\nhuoneista toisiin pihoihin. Kaikkien näiden päällä on katto, joka,\nsamoinkuin muurit on kivinen; muurit ovat täynnä kaiverrettuja\nkuvioita, ja jokainen piha on pylväskäytävän ympäröimä sekä laadittu\nvalkeista kivistä, jotka erinomaisen hyvin ovat toisiinsa liitetyt. Sen\nkulman vieressä, missä labyrintti päättyy, on neljänkymmenen sylen\nkorkuinen pyramidi, johon on kaiverrettu suuria kuvioita. Ja siihen on\ntehty maanalainen tie.\n\n149. Vielä ihmeellisempi tätä labyrinttiä, joka jo on niin merkillinen,\non niinkutsuttu Moiris-järvi, jonka viereen mainittu labyrintti on\nrakennettu. Sen ympärys yltympäriinsä on kolmetuhattakuusisataa\nstadionia, s.o. kuusikymmentä skhoinia eli yhtä paljon kuin itse\nEgyptin merenranta. Järven pituussuunta on pohjoisesta etelään ja,\nmissä se on syvinnä, on se viidenkymmenen sylen syvyinen. Ja että se on\nkäsin kaivettu, sen se itse osoittaa. Sillä jotenkin keskellä järveä\nseisoo kaksi pyramidia, kumpikin kohoten vedestä viisikymmentä syltä;\nsaman verran ne ulottuvat veden alle, ja molempien päällä on kivinen,\nvaltaistuimellaan istuva jättiläis-kuvapatsas. Niinmuodoin pyramidit\novat sadan sylen korkuiset, ja sata syltä taas tekee täsmälleen\nkuusipletronisen stadionin, kun syli lasketaan kuudeksi jalaksi ja\nneljäksi kyynäräksi, jalka neljäksi kämmenenleveydeksi, sekä kyynärä\nkuudeksi kämmenenleveydeksi. Järvessä oleva vesi ei ole omaperäinen --\nmaa näet on siltä kohtaa kovin vedetöntä --, vaan se johdetaan siihen\nkanavan kautta Niilistä; kuutena kuukautena vesi virtaa sisään järveen,\nkuutena kuukautena se taas virtaa ulos Niiliin. Ja silloin kun se\nvirtaa ulos, niin se noina kuutena kuukautena kaloista tuottaa\nkuninkaalliseen rahastoon joka päivä hopeatalentin, mutta kun vesi\ntulee siihen sisälle, kaksikymmentä minaa.\n\n150. Maan asukkaat kertoivat myös, että tämä järvi laskee maan alitse\nLibyassa olevaan Syrtiin, se kun kääntyy länteen päin sisämaahan\nMemfiin yläpuolella olevaa vuorta pitkin. Mutta koska en missään nähnyt\ntästä kaivaustyöstä jäänyttä maata, ja se herätti huomiotani, niin minä\nkysyin niiltä, jotka asuivat lähinnä järveä, missä kaivettaessa luotu\nmaa oli. He ilmoittivat minulle, mihin se oli viety, ja vakuuttivat\nminua siitä helposti. Kertomuksesta näet tiesin, että samanlaista oli\ntapahtunut assyrialaisten kaupungissa, Ninoksessa. Ninoksen\nkuninkaalla, Sardanapalloksella, oli näet suuria aarteita, joita\nsäilytettiin maanalaisissa aitoissa. Ne päättivät varkaat viedä pois.\nNiinpä he alottivat kaivaa omista taloistaan ja kaivoivat, mittaamalla\nja laskemalla, maan alitse kuninkaanlinnan luo, mutta kaivauksesta\nluomansa maan he aina yön tullen veivät Tigris-jokeen, joka virtaa\nNinoksen ohi, kunnes saivat suoritetuksi mitä tahtoivat. -- Samalla\nlailla kuulin nyt tapahtuneen myöskin Egyptissä olevan järven suhteen,\nsillä erotuksella, että työtä ei tehty yöllä, vaan päivällä.\nKaivaessaan näet egyptiläiset veivät luomansa maan Niiliin, jonka\nluonnollisesti täytyi, ottaessaan sen vastaan, huuhtoa se mukanansa\npois.\n\n151. Ja yllämainitut kaksitoista kuningasta käyttivät oikeutta. Mutta\nkun he jonkun ajan kuluttua uhrasivat Hefaistoksen pyhätössä, ja heidän\njuhlan viimeisenä päivänä piti valaa juomauhri, niin pääpappi,\ntuodessaan heille ne kultamaljat, joista he tapasivat valaa, erehtyi\nluvusta ja toi yksitoista maljaa, vaikka heitä olikin kaksitoista. Kun\ntällöin Psammetikhoksella, joka seisoi viimeisenä heistä, ei ollut\nmaljaa, niin hän otti päästään kypäränsä, joka oli vaskesta, ojensi sen\nesiin ja valoi juomauhrin. Mutta kaikki muutkin kuninkaat kantoivat\nkypärää ja heillä sattui juuri silloin olemaan ne päässään.\nPsammetikhos tosin ei ollut missään vilpillisessä mielessä ojentanut\nkypäräänsä esiin, mutta muut ottivat samalla huomioon, mitä\nPsammetikhos oli tehnyt, sekä oraakelinlauseen, joka sanoi, että se\nheistä, joka vaskimaljasta valaisi juomauhrin, tulisi yksin Egyptin\nkuninkaaksi. Muistaen oraakelinvastausta he kyllä eivät katsoneet\noikeaksi tappaa Psammetikhosta, koska tutkiessaan keksivät, ettei hän\nollut tuota tehnyt missään tahallisessa tarkoituksessa, mutta he\npäättivät riistää häneltä suurimman osan hänen valtaansa ja karkoittaa\nhänet suomaihin, joista hänen ei pitänyt saada lähteä eikä saanut olla\nmissään yhteydessä muun Egyptin kanssa.\n\n152. Tämä sama Psammetikhos oli aikaisemmin paennut Syyriaan\netiopilaisen Sabakoksen edestä, joka oli surmannut hänen isänsä\nNekoksen. Mutta kun etiopilainen unennäkönsä johdosta oli lähtenyt\npois, toivat Saiin piiristä olevat egyptiläiset Psammetikhoksen\ntakaisin. Sittemmin kohtasi häntä, hänen ollessaan kuninkaana, muiden\nkuningasten puolelta kypärän vuoksi uudestaan se onnettomuus, että\nhänen täytyi paeta suomaihin. Mutta koska hän tunsi kärsineensä suurta\nloukkausta niiden puolelta, jotka olivat hänet karkoittaneet, niin hän\npäätti kostaa heille. Hän lähetti niinmuodoin Buto-kaupunkiin kysymään\nneuvoa sikäläiseltä Leton oraakelilta, missä juuri egyptiläisillä on\nluotettavin ennuspaikkansa. Ja sieltä tuli hänelle se vastaus, että\nkosto on tuleva mereltä, silloin kun sieltä ilmestyy vaskimiehiä.\nPsammetikhos tosin silloin suuresti epäili, että hänelle koskaan kulisi\nvaskimiehiä avuksi. Mutta vähän ajan kuluttua sattui, että muutamat\nioonilaiset ja kaarilaiset, jotka olivat lähteneet merille\nrosvoilemaan, ajautuivat Egyptiin. Heidän astuttuaan maihin\nvaskivarustuksissaan, tuli muuan egyptiläinen suomaihin ja, kun ei\naikaisemmin ollut nähnyt vaskivarustuksisia miehiä, niin hän ilmoitti\nPsammetikhokselle, että mereltä oli tullut vaskimiehiä, jotka\nryöstelivät ketoa. Älyten, että oraakelinlause oli käynyt täytäntöön,\nPsammetikhos teki ioonilaiset ja kaarilaiset ystävikseen ja sai suuria\nlupauksia antamalla heidät jäämään luokseen.\n\nJa taivutettuaan heidät siihen hän yhdessä niiden egyptiläisten kanssa,\njotka pitivät hänen puoltaan, sekä mainittujen apujoukkojensa kanssa\nkukisti kuninkaat.\n\n153. Saatuaan koko Egyptin valtaansa Psammetikhos teetti Memfiissä\nolevan Hefaistoksen-temppelin eteläänpäin antavat esikartanot sekä\nApista varten pihan, missä sitä hoidetaan, aina milloin se ilmestyy.\nHän rakensi sen vastapäähän esikartanoita, ja se on kokonaan pylvästen\nympäröimä ja täynnänsä kuvia. Mutta pylvästen sijasta seisoo pihalla\nkahdentoista kyynärän korkuisia kuvapatsaita. Ja Apis on helleenien\nkielellä Epafos.\n\n154. Mutta ioonilaisille ja kaarilaisille, jotka olivat Psammetikhosta\nauttaneet, hän antoi maa-alueita asuttavaksi, vastapäätä toisiaan ja\nmolemmin puolin Niiliä. Niille annettiin nimeksi \"Leirit\". Nämä maat\nhän siis antoi heille sekä täytti myös kaikki muut lupauksensa, uskoipa\nmyös heidän huostaansa egyptiläisiä lapsia, jotta oppisivat\nhellaankielen. Ja ne oppivatkin sen täydellisesti, ja heistä\npolveutuvat egyptiläisten nykyiset tulkit. Mutta ioonilaiset ja\nkaarilaiset asuivat näillä alueilla kauan aikaa. Puheenaolevat alueet\nsijaitsevat merelle päin vähän alapuolella Bubastis-kaupunkia Niilin\nniinkutsutun pelusionilaisen suuhaaran luona. Jonkun aikaa myöhemmin\nAmasis-kuningas siirsi heidät sieltä ja asetti heidät asumaan\nMemfiiseen sekä teki heidät henkivartijoikseen egyptiläisiä vastaan.\nSittenkuin he olivat asettuneet asumaan Egyptiin, ja helleenit\nsiten joutuneet kanssakäymisiin egyptiläisten kanssa, niin me\nPsammetikhos-kuninkaasta alkaen tunnemme Egyptin olot tarkoin. Mainitut\nioonilaiset ja kaarilaiset olivat nimittäin ensimäiset vieraskieliset,\njotka asettuivat asumaan Egyptiin. Mutta niissä paikoissa, joista ne\nsiirtyivät, on vielä minun aikoihini saakka ollut laivateloja ja\nrakennusten jätteitä.\n\n155. Siten Psammetikhos sai Egyptin. -- Buton oraakelista olen jo\nmaininnut paljon, mutta minä tahdon puhua siitä vielä enemmän, sillä\nsitä se ansaitsee. Se on Leton pyhättö ja perustettu suuren kaupungin\nluo, Niilin niinkutsutun sebennytiläisen suuhaaran varrelle, ja\nsijaitsee oikealla kädellä, kun purjehtii mereltä ylös sisämaahan.\nNimenä on sillä kaupungilla, missä oraakeli sijaitsee, Buto, niinkuin\nennenkin olen maininnut. Tässä Butossa on Apollon ja Artemiin pyhättö\nsekä Leton temppeli, missä juuri oraakeli on; se on itse suuri ja sillä\non kymmenen sylen korkuiset esikartanot. Mutta minä tahdon ilmaista\nsen, mikä näkyvistä esineistä herätti suurimman ihmettelyni. Mainitussa\nLeton temppelialueessa on yhdestä ainoasta kivestä tehty temppeli,\nkorkeudelleen ja pituudelleen neljäkymmentä kyynärää, ja katon\npeitteenä on päällä toinen kivi, jonka ulkoneva reuna on neljän\nkyynärän pituinen.\n\n156. Mainittu temppeli on niiden seikkain joukossa, jotka puheenalaisen\npyhätön luona näin, ihmeellisin. Mutta toisessa sijassa mainittava on\nniinkutsuttu Khemmis-saari. Se sijaitsee syvässä ja leveässä järvessä,\nButossa olevan pyhätön ääressä, ja egyptiläiset sanovat, että tämä\nsaari uiskentelee veden pinnalla. Itse puolestani en minä nähnyt sen\nuivan enkä liikkuvan, ja kuullessani ihmettelin, tokko saari todella\nui. Siinä on suuri Apollon temppeli, siihen on pystytetty\nkolmenlaatuiset alttarit ja siinä kasvaa taajaan palmuja ynnä paljon\nmuita sekä hedelmiä kantavia että kantamattomia puita. Samalla kuin\negyptiläiset sanovat, että saari ui, he kertovat vielä seuraavan\ntarinan. Aikaisemmin ei muka tämä saari uinut, mutta Leto, joka kuului\nkahdeksan ensimäisen jumalan joukkoon ja asui Buto-kaupungissa, missä\njuuri tämä hänen oraakelinsa oli, otti Isiiltä huostaansa Apollon ja\npelasti hänet, kätkemällä hänet siihen saareen, jota nyt kutsutaan\n\"uivaksi\", silloin kun Tyfon tuli ja etsi kaikkialla löytääkseen\nOsiriin lapsen. He sanovat nimittäin, että Apollo ja Artemis\novat Dionysoksen ja Demeterin lapsia ja että Leto oli heidän\nhoitajattarensa. Egyptinkielellä on Apollo Horos, Demeter Isis ja\nArtemis Bubastis. Tästä tarinasta, eikä mistään muusta, on Aiskhylos,\nEuforionin poika, ottanut sen, minkä heti olen mainitseva, ollen siinä\nainoa vanhempien runoilijain joukossa. Hän tekee nimittäin Artemiin\nDemeterin tyttäreksi. -- Yllämainitun tapauksen johdosta oli siis saari\nalkanut uida. Niin he siitä kertovat.\n\n157. Psammetikhos hallitsi Egyptiä viisikymmentäneljä vuotta, joista\nhän yhdeksänäkolmatta vuotena piti Syyrian suurta kaupunkia Azotosta\npiiritystilassa, kunnes sen valloitti. Tämä Azotos on kaikista\nkaupungeista, joita minä tunnen, kestänyt pitkällisimmän piirityksen.\n\n158. Psammetikhoksen poika oli Nekos ja hän tuli Egyptin hallitsijaksi.\nHän ensiksi ryhtyi rakentamaan Punaiseen mereen vievää kanavaa, jonka\npersialainen Dareios sitten kaivoi. Sen pituus on neljän päivän\nlaivamatkaa, ja se kaivettiin niin leveäksi, että kaksi\nkolmisoutulaivaa saattaa yhtaikaa kulkea rinnan soutamalla; se on\njohdettu Niilistä vähän yläpuolella Bubastis-kaupunkia, lähellä\nPatumos-nimistä Arabian kaupunkia, ja se ulottuu Punaiseen mereen.\nEnsiksi kaivettiin se osa Egyptin tasankoa, joka on lähellä Arabiaa.\nTasangon eteläpuolella alkaa Memfiin kohdalla kulkeva vuorenharjanne,\nmissä kivilouhokset ovat. Pitkin tämän vuoren juurta on kanava johdettu\npitkinpäin lännestä itään, ja sitten se jatkuu kallionhalkeamiin,\nkulkien vuorelta etelää ja suvea kohti Arabianlahteen. Siltä kohtaa,\nmistä on vähin ja lyhyin matka pohjoisesta merestä eteläiseen ja\nniinkutsuttuun Punaiseen mereen, nimittäin Kasion-vuoresta, joka\nerottaa Egyptin ja Syyrian, on tasan tuhat stadionia Arabianlahteen.\nTämä on lyhyin väli, mutta kanava on saman verran pitempi kuin se on\nmutkikkaampi. Niistä egyptiläisistä, jotka sen kaivoivat, kuoli\nsatakaksikymmentätuhatta. Mutta Nekos lakkasi kesken kaivamistaan,\nkoska tuli väliin semmoinen oraakelin ilmoitus, että hän työskenteli\nbarbarin hyväksi. Barbareiksi nimittäin egyptiläiset kutsuvat kaikkia,\njotka eivät puhu samaa kieltä kuin he itse.\n\n159. Lakattuaan kanavaa kaivamasta Nekos ryhtyi sotaretkiin.\nNiinpä tehtiin kolmisoutuja, toiset pohjoisessa meressä, toiset\nArabianlahdessa Punaista merta varten, ja niiden telat ovat vieläkin\nnäkyvissä. Ja niitä hän käytti tarpeen tullen. Maajoukoillaan taas hän\niski yhteen syyrialaisten kanssa sekä voitti heidät Magdoloksen luona,\nja taistelun jälkeen hän valloitti Kadytiin, joka on suuri kaupunki\nSyyriassa. Sen puvun, mikä hänellä oli päällään suorittaessaan nämä\nteot, hän lähetti vihittäväksi Apollolle Brankhidaihin Miletoksen\nalueella. Sitten hän hallittuaan kaikkiaan kuusitoista vuotta kuoli,\nsittenkuin oli jättänyt hallituksen pojalleen Psammiille.\n\n160. Mainitun Psammiin hallitessa Egyptiä saapuivat eliläisten\nsanansaattajat ja kehuivat oikeudenmukaisimmalla ja kauniimmalla\ntavalla maailmassa säätäneensä kilpaleikit Olympiassa sekä arvelivat,\netteivät egyptiläiset, vaikka olivat viisaimmat kaikista ihmisistä,\nolleet keksineet mitään, joka heidän säännöksilleen vetäisi vertoja.\nNiin pian kuin eliläiset olivat saapuneet Egyptiin ja kertoivat minkä\nvuoksi he olivat saapuneet, niin kuningas kutsui kokoon ne\negyptiläiset, joita sanottiin viisaimmiksi. Tultuaan kokoon\negyptiläiset tiedustelivat eliläisiltä kaikkea, mitä heidän tuli tehdä\nkilpaleikkeihinsä nähden. Kerrottuaan kaiken eliläiset sanoivat\ntulevansa oppimaan, olivatko egyptiläiset keksineet jotain, joka olisi\noikeudenmukaisempaa kuin heidän säännöksensä. Egyptiläiset\nneuvottelivat ja kysyivät vielä eliläisiltä, ottavatko heidän\nmaanmiehensä osaa kilpaleikkeihin. Nämä sanoivat, että kuka vain joko\nheistä tai muista helleeneistä tahtoi, sai kilpailla. Silloin\negyptiläiset sanoivat, että kun he niin olivat säätäneet, he olivat\nkerrassaan erehtyneet oikeasta. Sillä ei ollut muuta mahdollista kuin\nettä puolustaisivat kilpailuun osaaottavaa kansalaistaan, tekemällä\nväärin muukalaiselle. Mutta jos he todella tahtoivat säätää kaikki\noikeudenmukaisesti ja siitä syystä olivat tulleet Egyptiin, tuli heidän\n-- niin egyptiläiset heitä neuvoivat -- säätää kilpaleikit ainoastaan\nvieraita kilpailijoita varten eikä antaa kenenkään eliläisen ottaa\nniihin osaa. Sen neuvon egyptiläiset antoivat eliläisille.\n\n161. Psammiin hallittua ainoastaan kuusi vuotta Egyptiä ja lähdettyä\nsotaretkelle Etiopiaan, mutta kohta senjälkeen kuoltua, seurasi\nhallituksessa Psammiin poika Apries. Lukuunottamatta esi-isäänsä\nPsammetikhosta hän oli onnellisempi aikaisempia kuninkaita ja hallitsi\nviisikolmatta vuotta. Niiden kestäessä hän marssitti sotajoukkonsa\nSiidonia vastaan ja taisteli meritse Tyroksen kuningasta vastaan. Mutta\nkoska kerran oli niin määrätty, että hänen täytyi käydä huonosti, niin\nonnettomuus tapahtui aiheesta, josta libyalais-historiassani aion\nlaveammin kertoa, mutta vähemmän laajasti tässä tilaisuudessa. Kun näet\nApries oli lähettänyt sotajoukon kyreneläisiä vastaan, mutta kärsinyt\nsuuren tappion, niin egyptiläiset, suuttuneina siitä, luopuivat\nhänestä, arvellen, että Apries tahallaan oli lähettänyt heidät pois\nilmeiseen perikatoon, jotta he saisivat tuhonsa, mutta itse sitä\nturvallisemmin hallitsisi muita egyptiläisiä. Pahoillaan tästä sekä\nkotiin palanneet että hukkuneitten ystävät julkisesti luopuivat\nhänestä.\n\n162. Saatuaan sen tietää Apries lähetti heidän luokseen Amasiin\npuhuttelemalla tyynnyttämään heitä. Saavuttuaan perille viimemainittu\nkoetti estää egyptiläisiä panemasta aiettaan täytäntöön, mutta hänen\nparhaillaan puhuessaan muuan takana seisova egyptiläinen asetti hänen\npäähänsä kypärän ja sen tehdessään sanoi panevansa sen kuninkaan\npäähän. Eikä se teko juuri ollutkaan Amasiille vastenmielinen, kuten\nmyöhemmin osoittautui. Sillä kun ne egyptiläiset, jotka olivat\nluopuneet, olivat asettaneet hänet kuninkaaksi, hän varustautui\nmarssimaan Apriesta vastaan. Saatuaan sen tietää Apries lähetti\nAmasista vastaan erään ympäristössään olevien egyptiläisten joukossa\narvossapidetyn miehen, jonka nimi oli Patarbemis, ja käski hänen tuoda\nluokseen Amasiin elävänä. Mutta kun Patarbemis saapui ja kutsui\nAmasista tulemaan, niin Amasis, joka juuri sattui istumaan hevosen\nselässä, kohottautui ja teki säädyttömän tempun sekä käski hänen viedä\nsen mukanaan Aprieelle. Siitä huolimatta kuuluu Patarbemis pyytäneen\nAmasista noudattamaan kuninkaan käskyä ja lähtemään tämän luo.\nJälkimäinen vastasi hänelle, että hän jo kauan sitten hankki lähtöä, ja\nettä Aprieen ei tarvitsisi häntä moittia. Hän tulisi näet sekä itse\nsaapumaan että tuomaan muassaan muitakin. Patarbemis ymmärsi kyllä\nsanotun nojalla Amasiin tarkoituksen ja nähdessään hänen valmistuksensa\nhän kiireesti lähti pois, niin pian kuin suinkin ilmoittaakseen\nkuninkaalle mitä oli tekeillä. Mutta kun hän saapui Aprieen luo\ntuomatta muassaan Amasista, sanotaan Aprieen vihastuneen niin\nsilmittömästi, että sen enempää harkitsematta käski leikata häneltä\nsekä korvat että nenän. Silloin muut egyptiläiset, jotka vielä pitivät\nAprieen puolta, nähdessään kuinka erästä heidän joukossaan\narvossapidetyintä miestä niin häpeällisesti oli kohdeltu, hetkeäkään\nvitkastelematta luopuivat toisten puolelle ja antautuivat Amasiille.\n\n163. Saatuaan siitäkin tiedon Apries asesti apujoukot ja marssi\negyptiläisiä vastaan; hänellä oli näet ympärillään kaarilaisia\napujoukkoja, kolmekymmentätuhatta miestä. Hänen kuninkaanlinnansa oli\nSais-kaupungissa; se on suuri ja ansaitsee katsomista. Ja Apries\npuoluelaisineen kävi egyptiläisiä vastaan, ja Amasis miehineen\nmuukalaisia vastaan. Molemmat tulivat Momemfiin kaupunkiin, missä\nheidän kohta tuli keskenään mitellä voimiaan.\n\n164. Egyptiläisillä on seitsemän luokkaa, joista yhtä kutsutaan\npapeiksi, yhtä sotureiksi, yhtä karjapaimeniksi, yhtä sikopaimeniksi,\nyhtä kaupustelijoiksi, yhtä tulkeiksi, yhtä perämiehiksi. Niin monet\novat egyptiläisten luokat ja nimensä ne ovat saaneet ammateistaan.\nSotureita kutsutaan kalasireiksi ja hermotybeiksi ja ne ovat\nallamainituista piireistä; koko Egypti on nimittäin jaettu piireihin.\n\n165. Hermotybien piirit ovat seuraavat: Busiriin, Saiin, Khemmiin ja\nPapremiin piirit, niinkutsuttu Prosopitis-saari, ja toinen puoli\nNathoa. Näistä piireistä ovat hermotybit, ja niiden luku teki, silloin\nkun ne olivat lukuisimmat, satakuusikymmentätuhatta. Ei kukaan heistä\nole opetellut mitään käsityötä, vaan he ovat kokonaan antautuneet\nsotilasalalle.\n\n166. Kalasirien piirit taas ovat seuraavat: Teeban, Bubastiin, Afthiin,\nTaniin, Mendeen, Sebennytoksen, Athribiin, Thmuiin, Onufiin, Anysiin ja\nMyekforiin piirit; viimeksimainittu piiri on saarella, vastapäätä\nBubastis-kaupunkia. Nämä ovat kalasirien piirit ja niiden luku teki,\nsilloin kun ne olivat lukuisimmat, kaksisataaviisikymmentätuhatta\nmiestä. Ei näidenkään ole lupa hoitaa mitään ammattia, vaan ne\nharjoittavat ainoastaan sotataitoa, jossa poika saa opetusta isältään.\n\n167. Ovatko helleenit oppineet tämänkin egyptiläisiltä, sitä en saata\nvarmuudella ratkaista, sillä minä näen, että trakialaiset, skyytit,\npersialaiset, lyydialaiset ja melkein kaikki barbarit pitävät niitä,\njotka oppivat ammatteja, ja heidän jälkeläisiään vähemmässä arvossa\nkuin muita kansalaisia, ja että niitä, jotka ovat vetäytyneet pois\nkäsitöistä, katsotaan jaloiksi, sekä varsinkin niitä, jotka ovat\nantautuneet sota-alalle. Sen ovat oppineet kaikki helleenit ja\nvarsinkin lakedaimonilaiset. Vähimmin halveksivat käsityöläisiä\nkorintolaiset.\n\n168. Sotureilla yksin oli, lukuunottamatta pappeja, erikoisena\nkunniaetuutena kaksitoista verotonta valiovainiota kullakin. Vainio on\njoka puolelta sata kyynärää, ja egyptiläinen kyynärä on yhtä pitkä kuin\nsamoslainen. Tämä oli kaikilla erikoisoikeutena. Mutta seuraavasta\nedusta he nauttivat vuoron perään, eivätkä milloinkaan samat henkilöt\naina. Tuhat kalasiria ja yhtä monta hermotybiä palveli kuninkaan\nhenkivartijoina, vuoden ajan kumpikin ryhmä. Silloin annettiin heille,\npaitsi vainioita, joka päiväksi seuraavat etuudet: leipää, painoltaan\nviisi minaa, kaksi minaa häränlihaa ja neljä arysteriä viiniä. Se määrä\nannettiin niille, jotka kulloinkin olivat henkivartijoina.\n\n169. Sittenkuin Apries, mukanaan apujoukkonsa, ja Amasis, mukanaan\nkaikki egyptiläiset, saapuivat Momemfis-kaupunkiin, he iskivät yhteen.\nMuukalaiset taistelivat kyllä urhoollisesti, mutta joutuivat\nalakynteen, koska miesluvultaan olivat paljoa harvemmat. Aprieella\nkerrotaan olleen semmoinen vakaumus, ettei muka mikään jumalakaan voisi\nottaa häneltä kuninkuutta: niin lujassa hän luuli valtaistuimellaan\nistuvansa. Mutta silloin hän joutuikin käsikähmässä tappiolle ja\nvietiin vangittuna Sais-kaupunkiin, joka ennen oli ollut hänen\nasuinpaikkanaan, mutta silloin jo oli Amasiin hovina. Siellä häntä\nelätettiin kuninkaanlinnassa, ja Amasis piteli häntä hyvin. Mutta\nlopulta, kun egyptiläiset moittivat Amasista sanoen, ettei hän tehnyt\noikein elättäessään heidän ja omaa pahinta vihollistaan, niin hän jätti\nAprieen egyptiläisten valtaan. Nämä kuristivat hänet ja hautasivat\nhänet sitten hänen isänsä hautaan, joka on Alenen pyhättöalueella,\naivan temppelisalin vieressä, vasemmalla kädellä sisäänastuessa.\nSaiilaiset hautasivat nimittäin kaikki tästä piiristä olevat kuninkaat\npyhätön sisäpuolelle. Amasiin hautapaikka taas on kauempana\ntemppelisalista kuin Aprieen ja tämän esi-isien, mutta kuitenkin sekin\non pyhätön pihassa. Se on suuri kivinen pylväsrakennus, jota\nkaunistavat palmupuita jäljittelevät patsaat ynnä muut kallisarvoiset\nkoristeet. Pylväsrakennuksen sisällä on kaksi ovea ja ovien\nsisäpuolella on hautapaikka.\n\n170. Onpa myös hänen hautansa, jonka nimen mainitsemista tämmöisessä\ntilaisuudessa katson synniksi, Saiissa, Atenen pyhätön perällä,\nulottuen pitkin temppelin koko takaseinää. Temppelialueella seisoo\nsuuria kiviobeliskeja, ja sen laidassa on järvi, joka on koristettu\nkauniilla, ympyriäisellä kivireunalla, ja on minun luullakseni\nlaajuudeltaan yhtä suuri kuin niinkutsuttu ympyriäinen järvi\nDeloksessa.\n\n171. Mainitussa järvessä esitetään öiseen aikaan näytöksiä hänen [vrt.\nedellistä lukua!] kärsimyshistoriastaan, ja niitä egyptiläiset kutsuvat\nmysterioiksi. Mutta näiden seikkojen suhteen tahdon noudattaa\nvaiteliaisuutta, vaikka tiedän enemmänkin, kuinka kaikki siellä\ntapahtuu. Myös Demeterin salaismenoihin nähden, joita helleenit\nkutsuvat thesmoforia-juhlaksi, tahdon noudattaa vaiteliaisuutta,\npaitsi mikäli siitä on luvallista puhua. Danaoksen tyttäret olivat\nnimittäin ne, jotka toivat mainitut menot Egyptistä ja opettivat ne\npelasgilais-naisille. Mutta sittemmin, kun Peloponnesoksen väestön\ntäytyi lähteä pois kotoaan doorilaisten tieltä, joutuivat menot\nhukkaan, ja ainoastaan jälellejääneet peloponnesolaiset sekä\narkadilaiset, jotka eivät olleet jättäneet kotoaan, säilyttivät ne.\n\n172. Sittenkuin Apries yllämainitulla tavalla oli tullut kukistetuksi,\ntuli Amasis kuninkaaksi. Hän oli kotoisin Saiin piiristä ja siitä\nkaupungista, jonka nimi on Siuf. Alussa egyptiläiset halveksivat\neivätkä pitäneet häntä missään erityisessä arvossa, koskapa hän ennen\noli ollut rahvaan mies eikä kuulunut mihinkään huomattavaan huoneeseen.\nMutta myöhemmin Amasis sai heidät puolelleen viisaudellaan ja\nviekkaudellaan. Muiden lukemattomien kalleuksien joukossa Amasiilla\nmyös oli kultainen jalkainpesuastia, jota hän itse ja kaikki hänen\npöytäkumppaninsa käyttivät, kun pesivät jalkojaan. Sen hän löi rikki,\nteetti siitä jumalankuvan ja pystytti sen siihen sopivimpaan paikkaan\nkaupunkia. Ja egyptiläiset kulkivat kuvapatsaan luona ja kunnioittivat\nsitä suuresti. Mutta kun Amasis sai tietää mitä kaupunkilaiset tekivät,\nniin hän kutsui kokoon egyptiläiset sekä ilmaisi asian ja sanoi, että\nkuvapatsas oli syntynyt jalkainpesuastiasta, ja että egyptiläiset nyt\nsuuresti kunnioittivat sitä astiaa, johon ennen olivat sylkeneet sekä\nheittäneet vetensä ja jossa olivat huuhtoneet jalkansa. Aivan\nsamoinkuin pesuastian -- sanoi Amasis -- oli hänen itsensäkin käynyt.\nSillä joskin hän ennen oli ollut rahvaan mies, niin hän kuitenkin sillä\nhaavaa oli heidän kuninkaansa. Ja hän käski kunnioittamaan ja pitämään\nitseään arvossa.\n\n173. Sillä tavoin hän sai puolelleen egyptiläiset, niin että ne\nmielellään palvelivat häntä. Ja tehtävänsä hän järjesti seuraavalla\ntavalla. Aamupäivän aina toriaikaan saakka hän uutterasti työskenteli\nesilläolevien asioiden ääressä, mutta siitä perin hän joi, laski pilaa\njuomaveikoistaan ja oli rivo ja leikillinen. Pahoillaan siitä hänen\nystävänsä nuhtelivat häntä näillä sanoin: \"Oi kuningas, et sinä oikein\nhuolehdi itsestäsi, kun liiaksi antaudut joutavuuksiin. Sinunhan tulisi\njuhlallisesti istua valtaistuimella päivät päästänsä toimittaen\ntehtäviäsi; silloin egyptiläiset ymmärtäisivät, että heitä hallitsee\nsuuri mies, ja sinä olisit paremmassa huudossa. Mutta nyt sinä esiinnyt\nkaikkea muuta kuin kuninkaallisesti.\" Mutta hän vastasi heille näin:\n\"Ne, joilla on jousi, jännittävät sitä aina milloin heidän on tarvis\nsitä käyttää. Sillä jos se kaiken aikaa olisi vireissä, murtuisi se,\nniin että sitä tarvittaessa ei voitaisi käyttää. Niin on myös ihmisen\nlaita. Jos hän ottaisi alati puuhatakseen vakavia asioita eikä\ntoisinaan heittäytyisi leikkisäksi, niin hän huomaamattaan tulisi joko\nraivohulluksi tai tylsämieliseksi. Tämän kun käsitän, annan kummallekin\nsen, mikä sille kuuluu.\" Niin hän vastasi ystävilleen.\n\n174. Kerrotaan, että silloin kun Amasis vielä oli yksityisenä miehenä,\nhän mielellään joi ja laski pilaa eikä suinkaan ollut mikään vakavia\nasioita harrastava mies. Niinpä aina kun häneltä puuttui varoja\njuominkeihinsa ja mässäämiseensä, hän kulki ympäri varastamassa.\nJa kun ihmiset väittivät, että hänellä oli heidän tavaroitaan, ja hän\nkielsi, niin he veivät hänet sen oraakelin luo, mikä milläkin oli\nkäytettävänään. Usein oraakelit kyllä langettivatkin hänet, mutta usein\nhän myös vapautettiin. Niitten jumalien pyhätöistä, jotka olivat\nvapauttaneet hänet varkauden syytöksestä, ei hän välittänyt eikä\nantanut niitten ylläpitoon mitään. Eikä hän myöskään käynyt niiden\nluona uhraamassa, koska ne jumalat eivät olleet minkään arvoisia,\nniillä kun oli valheelliset oraakelit. Mutta kaikista niistä, jotka\nolivat hänet tuominneet varkaudesta, hän erittäin huolehti, koska\nolivat totisia jumalia, joilla oli pettämättömät oraakelit.\n\n175. Niinpä Amasis Saiissa valmisti Atenelle kerrassaan ihmeellisiä\nesikartanoita, jotka paljon voittivat kaikki muut sekä korkeudessa että\nsuuruudessa; niin isot ja semmoiset ovat siinä kivet. Edelleen hän\npystytti sinne jättiläis-kuvapatsaita ja erittäin isoja mies-sfinksejä\nja toimitti sinne rakennusta varten muitakin tavattoman suuria kiviä.\nOsan niistä hän tuotti Memfiin kohdalla olevista kivilouhoksista, mutta\nylen suuret Elefantine-kaupungista, joka on kokonaista kahdenkymmenen\npäivän laivamatkan päässä Saiista. Ja se seikka, jota en ihmettele\nvähimmin, vaan päinvastoin enimmin, on seuraava. Amasis toimitti\nElefantinestä yhdestä ainoasta kivestä tehdyn rakennuksen, jota\nkuletettiin kolmen vuoden ajan; kaksituhatta miestä oli saanut käskyn\nsitä kuljettaa, ja nämä olivat kaikki perämiehiä. Rakennuksen pituus\nulkoapäin on kaksikymmentäyksi kyynärää, leveys neljätoista ja korkeus\nkahdeksan. Nämä ovat yhdestä kivestä tehdyn talon mitat ulkopuolelta,\nmutta sisäpuolelta on pituus kahdeksantoista ja neljä viidesosaa\nkyynärää, ja korkeus viisi kyynärää. Se sijaitsee pyhätön\nsisäänkäytävän vieressä. Kerrotaan, että sitä seuraavasta syystä ei\nvedetty sisälle pyhättöön. Kun rakennusmestari oli huonetta vedettäessä\nhuoahtanut ja valittanut, että niin paljon aikaa oli kulunut, ja oli\nollut kyllästynyt koko työhön, oli Amasis pitänyt tätä seikkaa\narveluttavana eikä sallinut rakennusta vedettävän edemmäs. Jotkut taas\nsanovat, että muuan niistä, jotka vivulla kohottivat rakennusta,\nmurskautui sen alle, jonka johdosta rakennusta ei vedetty sisälle.\n\n176. Myös kaikkiin muihinkin huomattaviin pyhättöihin Amasis vihki\nsuuruutensa puolesta merkillisiä teoksia. Niinpä hän muun\nmuassa Memfiiseen teetti Hefaistoksen temppelin edessä maassa\nmakaavan jättiläiskuvapatsaan, jonka jalat ovat pituudeltaan\nseitsemänkymmentäviisi jalkaa. Samalla jalustalla, joka on yhdestä ja\nsamasta kivestä tehty, seisoo kaksi muuta jättiläiskuvapatsasta,\nkumpikin suuruudeltaan kaksikymmentä jalkaa, toinen toisella ja toinen\ntoisella puolen isoa kuvapatsasta. Toinen samankokoinen kivinen kuva on\nmyös Saiissa ja makaa maassa samalla tapaa kuin Memfiissä oleva. Amasis\non myös se, joka on rakentanut Memfiissä olevan Isiin temppelin, mikä\non suuri ja erittäin katsottava.\n\n177. Amasiin hallitessa kerrotaan Egyptin olleen erinomaisen\nonnellisen sekä siinä kohden, mikä joesta koituu maalle että siinä,\nmikä maasta tulee ihmisille. Ja Egyptissä oli silloin kaikkiaan\nkaksikymmentätuhatta asuttua kaupunkia. Amasis oli se, joka sääsi\negyptiläisille semmoisen lain, että jokaisen egyptiläisen täytyi joka\nvuosi piirin päämiehelle ilmoittaa, mistä hän oli elänyt, mutta jos hän\nei sitä tehnyt eikä ilmoittanut rehellistä elinkeinoa, niin hänet\nrangaistiin kuolemalla. Sen lain omaksui atenalainen Solon ja sääsi sen\natenalaisille. Ja sitä he noudattavat aina näihin aikoihin asti, se kun\non moitteeton laki.\n\n178. Amasis oli helleeniläis-ystävä ja osoitti sitä sekä yksityisiä\nhelleenejä kohtaan että antoi niille, jotka olivat saapuneet Egyptiin,\nNaukratis-kaupungin asuttavaksi. Mutta niille heistä, jotka eivät\ntahtoneet siellä asua, vaan ainoastaan purjehtivat sinne, hän antoi\npaikkoja, minne saivat perustaa alttareita ja temppelialueita\njumalille. Suurimman helleenien temppelialueista, joka samalla on\nkuuluisin ja enimmin käytetty ja jota kutsutaan Hellenioniksi, ovat\nseuraavat kaupungit yhteisesti perustaneet: ioonilaisista kaupungeista:\nKhios, Teos, Fokaia ja Klazomenai, doorilaisista: Rodos, Knidos,\nHalikarnassos ja Faselis, aiolilaisista ainoastaan Mytilene-kaupunki.\nNäiden oma on mainittu temppelialue, ja nämä kaupungit ne ovat, jotka\nasettavat kauppapaikan päällysmiehet. Kaikki muut kaupungit, jotka\nvaativat osallisuutta temppelialueeseen, vaativat sitä, vaikkei heillä\nole mitään oikeutta siihen. Erikseen ovat aiginalaiset perustaneet\ntemppelialueen Zeulle, samoslaiset toisen Heralle, ja vielä\nmiletolaiset yhden Apollolle.\n\n179. Ainoastaan Naukratis oli vanhastaan kauppapaikkana, eikä mitään\nmuuta semmoista ollut Egyptissä. Jos joku saapui johonkin Niilin muista\nsuuhaaroista, niin hänen täytyi vannoa, ettei hän vapaaehtoisesti ollut\nsinne tullut, ja sen vannottuaan hänen täytyi purjehtia Kanoboksen\nsuuhaaraan, tai, jos vastatuulilta ei käynyt purjehtia, piti veneissä\nkuljettaa lasti suistamon ympäri, kunnes ne saapuivat Naukratiiseen.\nSemmoisessa arvossa pidettiin Naukratista.\n\n180. Kun amfiktyonit olivat kolmestasadasta talentista antaneet\nnykyjään Delfoissa olevan temppelin rakentamisen urakalle, syystä että\nennen siinä ollut itsestään oli palanut poroksi, tuli delfolaisten\nosaltaan suorittaa neljäs osa urakkasummasta. Delfolaiset matkustelivat\nniinmuodoin ympäri kaupunkeja kokoomassa antimia, eikä se määrä, minkä\nhe tällöin saivat Egyptistä, ollut vähin. Amasis näet antoi heille\ntuhat talenttia alunia, ja Egyptissä asuvat helleenit kaksikymmentä\nminaa rahaa.\n\n181. Kyreneläisten kanssa Amasis teki molemminpuolisen ystävyysliiton\nja päätti myöskin naida sieltä, joko sitten koska halusi helleeniläistä\nvaimoa, tai muuten ystävyydestä kyreneläisiä kohtaan. Hän nai siis --\ntoiset sanovat Battoksen, toiset Arkhesilaoksen, ja vielä kolmannet\nerään kaupunkilaisten kesken arvossapidetyn miehen tyttären, jonka nimi\noli Ladike. Mutta kun Amasis tämän vieressä lepäsi, ei hän voinut\nhäneen yhtyä, niinkuin muihin naisiin. Ja kun tavallisesti näin kävi,\nniin Amasis kutsui luokseen mainitun Ladiken ja sanoi hänelle: \"Nainen,\nsinä olet loihtinut minut, eikä sinulla ole mitään mahdollisuutta\npelastua kurjimmasta perikadosta, mihin mikään nainen milloinkaan on\njoutunut.\" Ladike kyllä kielsi sen tehneensä, mutta kun Amasis siitä\nhuolimatta ei lauhtunut, niin nainen ajatuksissaan rukoili Afroditea ja\nlupasi lähettää hänelle kuvapatsaan Kyreneen, jos Amasis sinä yönä\nvoisi häneen yhtyä -- siinä nimittäin oli hänellä ainoa keino pelastua\nturmiosta. -- Heti rukouksen jälkeen Amasis yhtyi häneen. Ja siitä\npitäen, aina milloin Amasis tuli hänen luokseen, hän saattoi häneen\nyhtyä; ja tämän jälkeen hän erinomaisesti mielistyi puolisoonsa. Ja\nLadike täytti lupauksensa jumalattarelle. Hän teetti nimittäin ja\nlähetti Kyreneen kuvapatsaan, joka vielä minun aikoihini saakka on\nsäilynyt ja sijaitsee ulkopuolella Kyrenen kaupunkia. Kun sitten\nKambyses sai valtaansa Egyptin ja kuuli samaiselta Ladikelta, kuka hän\noli, niin hän lähetti hänet vahingoittumatonna Kyreneen.\n\n182. Ja Amasis lähetti vihkilahjoja myös Hellaaseen, nimittäin Kyreneen\nkultaisen Atenen kuvan ynnä oman muotokuvansa maalattuna, edelleen\nLindoksessa olevalle Atenelle kaksi kivistä kuvapatsasta ja\nliinahaarniskan, joka ansaitsee katsomista, sitten Heralle Samokseen\nkaksi puista omaa muotokuvaansa, jotka vielä minun aikoihini saakka\novat sijainneet suuressa temppelissä, oven takana. Samokseen hän\nlähetti vihkilahjoja kestiystävyys-suhteen vuoksi, joka hänellä oli\nAiakeen pojan, Polykrateen kanssa, Lindokseen taas hän ei lähettänyt\nminkään kestiystävyys-suhteen nojalla, vaan siitä syystä, että\nLindoksessa olevan Atenen pyhätön tarinan mukaan olivat perustaneet\nDanaoksen tyttäret, laskettuaan sinne maihin, silloin kun pakenivat\nAigyptoksen poikia. Nämä lahjat Amasis vihki. Ja hän oli kaikista\nensimäinen, joka valloitti Kyproksen ja teki sen veronalaiseksi.\n\n\n\n"]