[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fIb5w-5vlGBJzDcTWtBwjzXm0lA4udxEs6mX500ODhIY":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":10,"genre":11,"themes":12,"origin":13,"language":14,"yearPublished":15,"yearPublishedTranslation":16,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},1142,"Kalliit hunajan pisarat Kalliosta Kristuks4esta","Wilcocks, Tuomas (n. 1549-1608)",null,"1142-wilcocks-tuomas-kalliit-hunajan-pisarat-kalliosta-kristuksesta","1142__Wilcocks_Tuomas__Kalliit_hunajan_pisarat_Kalliosta_Kristuksesta","eli Lyhykäinen varoitussana kaikille Pyhille ja syntisille","tietokirja",[],[],"fi",1666,1901,12863,78725,false,50413,[22,23],"Devotional literature","Salvation",[25],"Religion/Spirituality","\"Kalliit hunajan pisarat Kalliosta Kristuksesta\" by T. W. is a religious treatise written in the early 20th century. The work appears to be a spiritual guide or cautionary text aimed at Christians, emphasizing the necessity of rooting one's faith in the pure grace of Christ. T. W., likely Tuomas Wilcocks, elaborates on themes of sin, redemption, and the centrality of Christ's righteousness in achieving salvation, urging readers to introspect their faith and reliance on Christ alone.  The opening of the treatise introduces the author's earnest desire to guide believers, warning them against superficial Christianity devoid of genuine faith in Christ's redemptive power. Wilcocks contemplates the dangers of relying on one's righteousness and emphasizes that true faith requires a full recognition of one's sinful nature, reliance on Christ's grace, and ongoing communion with Him. His introduction sets the tone for a work steeped in theological reflection and personal introspection, urging the reader to live in constant awareness of Christ's sacrifice and the transformative power of faith. (This is an automatically generated summary.)",[],300,"Klassinen hartauskirja tarjoaa hengellistä lohdutusta ja opastusta kristityille ja syntisille. Teos painottaa Kristuksen armon merkitystä pelastuksessa ja ohjaa lukijaa etsimään hengellistä ravintoa yksin uskosta.","Tuomas Wilcocksin 'Kalliit hunajan pisarat' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 1142. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan\nkäytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","KALLIIT HUNAJAN PISARAT KALLIOSTA KRISTUKSESTA\n\neli\n\nLyhykäinen varoitussana kaikille\nPyhille ja syntisille\n\n\nKirj.\n\nTUOMAS WILCOCKS\n\n\nSaksankielestä ruotsintanut ja tarpeellisilla\nmuistutuksilla selittänyt\n\nABRAHAM FROSTERUS\nTurun konsistorin notario\n\nSuomennos\n\n\n\nTampereella, 1901.\nKirjapaino Osakeyhtiö \"Sanoma\" Tampereella.\n\n\n\n\n\n\nMuutamia tietoja Tuomas Wilcocks'ista.\n\n\nTuomas Wilcocks eli 16:sta vuosisadalla. Waikka tiedot hänestä\novatkin jotenkin vaillinaiset -- niinpä on hänen syntymä- ja\nkuolinvuotensakin tuntematon -- tiedämme kuitenkin, että hän,\njätettyänsä yliopiston, jossa hän v. 1589 saavutti maisterin arvon,\noli myöhemmin evankelisena saarnaajana Lontoossa, menestyksellä\nJumalan pyhää sanaa julistaen. Täällä kerrotaan heränneiden ihmisten\netsineen hänen seuraansa ja häneltä jääneenkin tunnonvaivoilleen\nlohdutusta.\n\nKirjailijanakin ahkerasti työskennellen on hän teoksissansa\nselittänyt raamatun eri osia -koko Psaltarin, Salomonin\nKorkian Weisun, Roomalaisepistolan osia y.m., jonka ohessa hän\nenglanninkielelle on kääntänyt monia teoksia, kaikki uskonnollista\nlaatua. Warsinkin ovat nämät herättäväiset, arvokkaat ja opettavaiset\n_\"Hunajan pisarat\"_, jotka uudestaan painettuina nyt lasketaan\nheränneiden lukijain käsiin, tekijän kotimaassa Englannissa\nsaavuttaneet laajan lukijakunnan. Wiidettäkymmentä englanninkielistä\npainosta on tästä kirjasta aikojen kuluessa ilmestynyt. Ja toista\nsataa vuotta takaperin on se Saksan kielellekin käännetty;\nruotsinkielisiä painoksia siitä myöskin löytyy. Mielihyvällä on\ntätä arvokasta kirjaa kaikkialla luettu, missä puhdasta raamattuun\nperustuvaa evankeelista totuutta on rakastettu ja Kristusta kaikkena\nkaikessa pidetty. Että tämän kirjan tekijä uskonpuhdistuksen suureen\ntyöhönkin on osaa ottanut, todistaa erään hänen kääntämänsä teoksen\nnimi: \"Katoolisen kirkon oleelliset, näkyväiset tunnusmerkit\".\n\n\n\n\nKirjantekijän alkulause.\n\n\nTällä viimeisellä ajalla [Kirjantekijä, joka tässä kirjassansa\nkaikkialla puhuu Raamatun puheenparsilla, ei tässä muuta tarkoita,\nkuin sitä aikaa, jossa nyt elämme, ja joka lähenemistään lähenee\nmaailman loppua; viimeiseksi ajaksi kutsutaan Pyhässä Raamatussa\nUuden testamentin aikaa, joka on maailman lopun läheisin aika.]\ntunnen tykönäni Herran rakkauden viehättävine ja suloisine säteinensä\njohonkin määrään loistavan sydämmessäni, tekevän minun mieleni ja\nhaluni palavaksi, eikä ainoastaan innostuttavan minun sieluani\nsydämmeni hartaudessa ja hengessä taipumaan Wapahtajan puoleen [Tällä\nkirjantekijä ei tarkoita muuta kuin sydämmellistä haluansa uhrata\nkaiken saamansa armonvalon Wapahtajansa hyväksi, palvellen häntä\nrakkaudessa ja opettaen niitä sieluja, joista hän tässä puhuu.], joka\nminua suuresti rakastaa ja joka rakkaus kaiken tuntemisen ylitse\nkäy (Ef. 3: 19), vaan myös rakkaudella kohtelemaan kaikkia ylhäältä\nsyntyneitä Siionin lapsia ja toivottamaan heille hyvää; varsinkin\nkun nyt tapaa monta vaivaista horjuvaa sielua, jotka kujeilevat ja\nkavalat ihmiset viettelevät kaikkinaisilla opetuksilla, joilla heitä\nympäröivät saadaksensa heitä pettää. (Ef. 4: 14).\n\nSen lisäksi tehdään myös kaikellaisia vääriä perustuksia, joille\ntyöläästi ja turhaan koetetaan rakentaa. Sillä kun ihmiset eivät ole\ntoimellisia rakkaudessa eivätkä kasva kaikissa, Hänessä, joka pää on,\nKristuksessa (Ef. 4: 14), ei voi mitään kristillisyyden kasvamista\nheissä tapahtua. Ilman Kristuksen yhteyttä on kaikki, mitä me teemme,\nkirouksen alaista.\n\nRakas lukija! Sinä olet tässä vähäisessä kirjassa, jos Herra\ntahtoo lukemistasi siunata [Nämät sanat eivät ole epäilyksen, vaan\ntoivomuksen sanoja, niinkuin näkyy kirjantekijän alkulauseen lopusta]\nkuuleva ikäänkuin hiljaisen äänen kajastavan jälestäsi: _Tämä on\ntie, jota sinun pitää käydä; älä poikkee oikealle äläkä vasemmalle\npuolelle_ (Ef. 30: 18-21). Sillä se tie, joka johdattaa kalliin\naarteen tykö, nimittäin sielun vanhurskaaksi tekemiseen Jumalan\nedessä, kulkee ja vie Jesuksen Kristuksen vanhurskauden kautta, sillä\nkaikki meidän oma vanhurskautemme on niinkuin saastainen vaate, (Jes.\n64: 6 ja Hesek. 36: 17) _vaan pitää kaikkien kielten vannoa, että\nHerrassa on minulle vanhurskaus ja väkevyys; sillä Herrassa kaikki\nIsraelin siemen vanhurskautetaan, ja saa itseänsä Hänestä kerskata_\n(Jes. 45: 23, 24, 25).\n\nEi mikään muu kuin ainoan Wanhurskaan kuolema meidän väärintekijäin\nedestä, voi saattaa meitä Jumalan tykö; _sillä sen, joka ei mitään\nsynnistä tietänyt, on Jumala meidän edestämme synniksi tehnyt, että\nme Hänessä tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä\nkelpaa_. (2 Kor. 5: 21).\n\nRakas lukija! Heitä maahan Kristuksen jalkain juureen kaikki, kaikki\nmikä sinussa vielä on vanhaa ihmistä. Hänellä yksinänsä pitää olla\netuus ennen kaikkea (Kol. 1: 18). Kaikki hengellisen Temppelin astiat\nja aseet ovat uudessa liitossa pienimmästä suurimpaan ripustettavat\nKristuksen niskoille. Hänelle yksinänsä tulee kunnia siitä, että hän\nantaa näille pyhyyden astioille oikean armonsa; Hänhän se on, joka\non Herran Temppelin rakentava ja kunnian siitä saava. Hänhän on myös\nIsänsä neuvosta ja päätöksestä tuon Temppelin ainoa perustuskivi,\nkulmakivi ja kruunu. Hän on itse armon täysinäisyys ja Isän kirkkaus.\nTule siis, puuttukoon sinulta mitä hyvänsä, ainoastaan Hänen tykönsä;\nHänellä on lääkettä ja lohdutusta kyllin, joka voi kaiken sinun\nturmeluksesi ja vikasi parantaa.\n\nRakas lukija! Herra auttakoon sinua sydämmessäsi tuntemaan mitä\nseuraavat varoituksen sanat sisältävät. Hän itse tehköön ne\nsinulle sulaksi hunajaksi, joka tuottaisi sielullesi ijankaikkista\nsuloisuutta ja parantaisi sinun luusi, että sielusi sinussa\nsiten saisi olla iloissansa. Minä olen uskossa ja evankeliumin\nosallisuudessa sinun veljesi.\n\nTuomas Wilcocks.\n\n\n\n\n1 §.\n\n_Ystäväni, minä lähestyn sinua varoitussanalla, josta minä toivon\nsekä minun että sinun sydämmellesi hyötyä._\n\nSinua kutsutaan kristityksi, käyt ihmisten kanssa kirkossa ja\nnautitset sakramenttejä. Siinä teet sinä hyvin; se on jalo etu. Mutta\njos ei sinun kristillisyytesi ole Kristuksen veressä juurtunut,\n[1] [Numerot viittaavat Abraham Frosteruksen tekemiin selityksiin,\njotka ovat tämän kirjan loppupuolella.] niin se lakastuu, eikä\nsiitä tule muuta kuin väärä ja pettävä korskeus, jolla sinä menet\nhelvettiin.\n\n2 §. Jos sinä tämän ohessa yhä vieläkin pysyt sinun syntivelassasi\nja omassa vanhurskaudessasi, niin kuluttaa ja kalvaa tämä käärmeen\nmyrkky sinun kristillisyytesi kaiken nesteen ja voiman. Koettele ja\ntutki sentähden joka päivä suurimmalla uutteruudella, mihin sinun\nkristillisyytesi toivo ja kerskaus perustuu, onko Kristuksen oma käsi\nitse laskenut perustuksen siihen. Jos ei niin ole tapahtunut, ei\nkristillisyytesi voi puolustautua päälle syöksevää rajuilmaa vastaan.\nSaatana kukistaa kaiken, se kaatuu ja sen lankeemus on oleva suuri\n(Math. 7: 27).\n\n3 §. _Luulolta petetty sielu!_ Sinä tulet varmaan pahoin\nseulotuksi[2]. Sinun kristillisyytesi luonto tulee kerran visusti\ntutkittavaksi, silloin on hirmuista, kun tuo turha rakennus hajoo ja\nkaatuu päällesi, etkä enään mitään löydä, johon voisit itsesi nojata\nja luottaa.\n\n4 §. _Korkealle lentävä henki!_ Waro aikanaan vahattuja siipejäsi;\nkerta pitää niiden totisesti kiusauksen helteessä sulaman. Kuinka\nsurkeata on elämän viettäminen, sielun ollessa vahvaa perustusta ja\nijankaikkisuuteen ulottuvaa varaa vailla.\n\n5 §. _Armosta runsaslahjainen kristitty!_ Pidä varasi, ettei mikään\nmato ole juuressa, joka turmelee kaiken sinun hyvän maalajisi ja,\nkirouksen helteen ruvetessa polttamaan, kuivaa ja lakastuttaa kaiken\nsinun ympärilläsi.\n\nTutki tarkoin joka päivä sieluasi ja tee itsellesi tämä kysymys:\n_Huomaanko Kristuksen verta sielussani[3]. Mikä vanhurskaus se on,\njohon nyt perustan autuuteni? Olenko irtautunut kaikesta omasta\nvanhurskaudestani? Oi!_ kuinka monen suuresti ylistetyn kristityn\non vihdoin, nähdessänsä luulottelemisiensa hyvien töiden perustaman\nkristillisyytensä rakennuksen kukistuneeksi, täytynyt huutaa ja\nsanoa: _kaikki on hukassa, ijankaikkisesti hukassa!_\n\n6 §. Ajattele, että suurimpia syntiä voidaan salata yhtä hyvin\nparasten töiden kuin suurimman omantunnon vaivan alla. Huolehdi\nsiitä, että sinun synnin haavoittama sielusi tulisi Kristuksen\nveren kautta perin pohjin paratuksi[4] ja varo, ettet vielä\nparantumattomalle synninhaavallesi kasvata ainoastaan kettä, muutamia\nvelvollisuuksia, nöyryyttä, sydämmen huojennusta ynnä muuta sellaista\nvaariinottamalla[5]. Jos sinä tahdot, vaikka millä, parantaa synnin\nhaavoittamaa sieluasi, huolimatta Kristuksen verestä, niin et saa\nmuuta aikaan kuin sen, että paisuma tulee yhä enemmän myrkytetyksi.\nSinä tulet kohta huomaamaan, ettei synti sinussa tule ikänänsä\nkuoletetuksi, jos et sinä ole tuntenut Kristusta siinä kivussa, jossa\nhän ristin päällä sinun tähtesi on antanut verensä vuotaa kuolemaan\nasti. Totisesti, ei mikään muu pysty kuolettamaan syntiä, kuin\nainoastaan Kristuksen vanhurskauden katseleminen[6].\n\n7 §. _Luonto_[7] ei kykene valmistamaan mitään voidetta, joka olisi\nkelvollinen sielua parantamaan. Kaikki parantaminen, joka tapahtuu\nvelvollisuuksia noudattamalla, eikä Kristuksen kautta, on mitä\nvaarallisin keino. Perin köyhä turmeltunut luonto ei voi kaikkine\nomine voiminensa, vaikka ne olisivat kuinkakin parannetuita, joka\nolisi kyllin hieno ja puhdas alastonta sielua peittämään. Tähän ei\nkelpaa mikään muu kuin Kristuksen täysin kelvollinen vanhurskaus.\n\n8 §. Kaiken, mitä luonto on sommitellut kokoon, pitää hajota ennen\nkuin voidaan pukeutua Kristuksen vanhurskauteen. Kaikki luonnon\nkuteet löytää saatana, repii joka ainoan langan ja rätin rikki,\nja asettaa siten sielun paljaana ja alastomana Herran syntivihan\neteen[8].\n\nLuonto ei kykene kaikilla omilla voimillansa saamaan edes ainoatakaan\narmon pisaraa aikaan, jolla se pystyisi syntiä kuolettamaan eli\nastumaan Kristuksen silmäin eteen.\n\n9 §. _Minä olen kristitty_, sanot sinä. Tosin käyt sinä kirkossa,\nolet rukouksissa läsnä ja käyt Herran Ehtoollisella, mutta kaiken\ntämän ohessa saatat olla surkeassa tilassa. Ajattele kuitenkin,\nonko Kristus koskaan tähän päivään asti mielessäsi tullut kaikkea\nmaailmassa löytyvää täydellisyyttä ja vanhurskautta ylenpalttisesti\nkalliimmaksi; onko kaikki maailman suuruus Hänen rakkautensa ja\narmonsa Majesteetillisen ylevyyden rinnalla tomuksi rauennut.\n\n10 §. Jos sinä totisesti olet nähnyt Kristuksen,[9] niin et sinä\nHänessä ole muuta havainnut kuin sulan armon, sulan vanhurskauden,\njoka on mitä äärettömin ja vuotaa loppumattomana kaiken synnin\nviheliäisyyden ylitse. Jos sinä sellaisena olet nähnyt Kristuksen,\nniin saatat jaloillasi tallata kaikkein ihmisten ja enkelitten\nvanhurskauden, kun se ajatus johtuisi mieleesi, että heidän\nvanhurskautensa kykenisi tekemään sinut Jumalalle kelvolliseksi[10].\n\nKun sinä olet tullut elävästi Kristuksen tuntemaan, niin et sinä\nsilloin ilman Hänettä tahdo tehdä yhtään ainoata hyvää työtä,\nvaikkapa koko maailma sinulle annettaisiin [11].\n\nJos sinä kerran olet nähnyt Kristuksen, niin olet sinä huomannut\nHänet vahvaksi kallioksi, joka on kaikkea omaa vanhurskauttasi,\nsaatanaa ja syntiä korkeampi (Ps. 61: 3), ja tästä kalliosta, joka\nsinua alati seuraa (1 Kor. 10: 4), vuotaa lakkaamatta armon hunajaa\nravinnoksesi.\n\nTutki itseäsi, oletko koskaan saanut Kristusta elävästi tuntea Isän\nainokaisena Poikana, armoa ja totuutta täynnä (Joh. 1: 14, 16,\n17). Älä lepää eniten kuin olet vakuutettu siitä, että olet tullut\nKristuksen tykö, että seisot sillä ijankaikkisella kalliolla, että\nolet seurannut Hänen sielullesi antamaa kutsumustansa, ja että olet\nvanhurskaaksi tekemisen kautta tullut Hänen kanssansa yhdeksi (Joh.\n17: 21-23).\n\n11 §. Ihmiset voivat jalosti puhua uskosta niin kauan, kun he ovat\nterveinä, mutta harvat tuntevat kuitenkin oikein tämän asian.\nKristus on Pyhän Raamatun salaisuus ja armo on Kristuksen salaisuus.\nUsko on ihmeellisin asia koko maailmassa; jos sinä panet siihen\nvähintäkään omaasi tärkeä-arvoisena, olet silloin pilannut kaiken.\nKristus ei tahdo ensinkään sitä uskona pitää. Kun sinä uskot ja tulet\nKristuksen tykö, täytyy sinun luopua omasta vanhurskaudestasi, etkä\nsaa mitään muuta mukanasi tuoda, kuin syntisi. Tuo kuuluu kovalta;\nkuitenkin sanon vielä kerran: Sinun pitää hylkäämän kaiken pyhyytesi,\npyhittämisesi [12], hyvät työsi, nöyryyttämisesi, etkä saa viedä\nmyötäsi Hänen tykönsä mitään muuta kuin puutteesi ja viheliäisyytesi;\nmuutoin ei Kristus sovi sinulle, etkä sinä Hänelle. Kristus on\nsellainen Lunastaja, jonka sivulle ei mitään muuta sovi, etkä sinä\ntässä saa pitää itseäsi muuna kuin kadotettuna syntisenä, muutoin\nette te, Kristus ja sinä, ikänänsä sovi yhteen.\n\nEi mitään maailmassa ole niin työlästä kuin Kristuksen yksinänsä\nvanhurskaudeksi vastaanottaminen, se on: Hänen Kristukseksi\ntunteminen ja omistaminen! (Math. 16: 17; Joh. 6: 60). Panehan vaan\nvähintäkään omastasi Hänen sivullensa, Hän ei silloin enää ole\nsinulle mikään Kristus [13].\n\n12 §. Jos mikään muu kuin Kristus johtuu mieleesi, mennessäsi Jumalan\ntykö siinä tarkoituksessa, että Hän sinut vastaanottaisi, niin\nkutsu sitä Antikristukseksi[14] ja käske sen paeta. Anna Kristuksen\nvanhurskauden yksinänsä pitää voitto. Hänen ulkopuolellansa on kaikki\nBaabelia [15]. Waan Baabelin täytyy langeta, jos Kristus on jäävä\nseisomaan; _mutta sinä olet riemuitseva, kun se päivä tulee, jona\nsen lankeemus tapahtuu_ (Jes. 1: 10, 11, 12). _Kristus on sotkenut\nviinakuurnan yksinänsä, eikä yksikään kansasta ollut Hänen kanssansa_\n(Jes. 63: 3). Mitä ikänänsä sinä panet hänen sivullensa, sen on Hän\njulmuudetta ja vihalla kerran rikki polkeva.\n\n13 §. Sinä pidät tosin uskoa helppona asiana; mutta onko sinun\nuskoasi koskaan koeteltu kiusauksen hetkellä, jona kaikki sinun\nsyntisi olisivat oikein silmiesi eteen paljastuneet? Onko saatana\nkoskaan saanut kiusata uskoasi? Onko Jumalan viha koskaan raskaana\nkuormana painanut omaatuntoasi? Jos niin on, että olet ollut helvetin\nja sen luolan kidoissa, niin on Jumala voinut näyttää sinulle\nKristuksen lunastushintanasi, takauksenasi, vanhurskautenasi j.n.e.;\nsilloin vasta olet voinut sanoa: _Oi! minä näen, että Kristuksessa on\narmoa kyllin;_ silloin voit lapsen tavoin sopertaa tuota painavinta\nsanaa koko maailmassa: _Minä uskon_[16]. Siis koettelematon usko on\npysymätön usko.\n\n14 §. Uskoon tarvitaan selvä syntisi tunto sekä katuvaisen ja\nhengellisesti vaivaisen sydämmesi elävä vakuutus[17] Kristuksen\nveren ansiosta[18] ja Hänen totisesta halustansa, ei minkään muun\nkuin hellimmän armahtavaisuutensa ja sääliväisyyteensä liikuttamana,\ntehdä sinut autuaaksi juuri sentähden, että olet niin suuri\nsyntinen. Nämät ovat suuria asioita, eivätkä helpompia itsessänsä\nkuin maailman luominen[19]. Kaikki luonnonvoimat eivät ulotu täällä\nniin korkealle, että sinä niiden tukeemana, kun synti hirmuisille\nvelkoinensa rajuilmana syöksee päällesi ja sinua ahdistaa, kykenisit\ntotisesti uskomaan Kristuksessa vielä löytyvän jonkun armon ja\nhyvänsuomisen, jonka kautta sinä vaivainen sielu-parka taitaisit\npelastetuksi tulla. Kun saatana sentähden omaatuntoasi synnistä\nsoimaa ja sielusi silloin[20] heittää synnin Kristuksen niskoille,\nniin on se evankeelinen käytös, jolloin oikein Kristukseksi tunnustat\nHänet, joka maailmaan tullut on juuri sinun syntikuormaasi kantamaan.\nEvankeliumin pääsuunta on yksinänsä Kristuksen vanhurskauden\nvastaanottaminen, yksinänsä Hänen verisen sovintonsa ja ansionsa\nkautta autuaaksi tulemisen tahtominen. Kun sielu, niin hyvin parasten\ntöittensä harjoittamisessa kuin suurimmassa hädässänsäkin, voi sanoa:\n_Ei mikään muu kuin Kristus, Kristus ainoastaan ja yksinänsä on\nminulle tehty vanhurskaudekseni, pyhyydekseni ja lunastuksekseni,\neikä suinkaan se nöyryyttäminen, jonka tykönäni löydän ja Hänen\nedessänsä teen; ei, ei; eivätkä mitkään niin sanotut hyvät työni,\njoita olen voinut aikaansaada, eivätkä myöskään ne armontuntemiset\nja makeat liikutukset, joita minä tykönäni olen tuntenut_, silloin\non sielu siinä tilassa, etteivät mitkään rajuilmat taida sitä\nvahingoittaa, eikä äkkiarvaamatta sen päälle karata[21].\n\n15 §. Kaikkein meidän kiusaustemme ja kaikkein saatanan meistä\nsaamien etujen ja voittojen sekä meidän näistä tekemien valituksiemme\nsyynä on meissä kiinni riippunut oma vanhurskautemme ja se väärä\nhyvä luulo, joka meillä on meistä itsestämme[22]. Näitä tykönäsi\nkuohuvia ja paisuvia ajatuksia ahdistaa nyt Jumala sen kautta, että\nhän sallisi saatanan karata sinun päällesi[23], juuri niinkuin\nLaaban karkasi Jaakopin päälle epäjumalan kuvain tähden (1 Moos.\n31: 26, 35). Senkaltaiset salaiset epäjumalasi ovat täällä sinulta\npois otettavat, joko sinä sitä tahdot eli olet tahtomatta; muutoin\nestävät ne Kristusta sinun tykösi tulemasta. Ennenkuin Kristus sinun\nsydämmeesi astuu, ennen ei kadotuksen tuomio totisesti sisästäsi\npakene; mutta kussa vielä kadotus on, siellä on sydämmen kovuus.\nSentähden todistaakin se kadotuksesi tuomio, joka suuressa määrin\nvielä on sydämmessäsi, että sinussa on vähä Kristuksesta eli ettei\nsinussa ole vähääkään Hänestä[24].\n\n16 §. Kun sinun syntivelkasi rupeaa omaatuntoasi järkyttämään, niin\nvaro silloin, ettet millään muulla kuin Kristuksen verellä tahtone\nsitä tyynnyttää, muutoin tulet yhä enemmän paatuneeksi. Ota vastaan\nainoastaan Kristus rauhaksesi (Ef. 2: 14; Fil. 5: 7), äläkä hyviä\ntöitäsi, äläkä kyyneleitäsi j.n.e. Kristuksen täytyy olla sinun\nvanhurskautesi, eikä niiden armonlahjojen, joita olet saanut[25].\nSinä taidat tässä tehdä Kristuksen, se on, Hänen sovituksensa hyödyn,\nmitättömäksi yhtä helposti hyvää kuin pahaakin eli syntiä tekemällä\n(1 Kor. 1: 17; Dan. 9: 26)[26]. Katsele Kristusta ja tee niin paljon\nkuin tahdot. Seiso koko painollasi Kristuksen vanhurskauden päällä ja\nvaro, ettei sinun toinen jalkasi ole oman vanhurskautesi, ja toinen\nKristuksen vanhurskauden päällä [27]. Ennenkuin Kristus on tullut ja\nrakentanut sinussa armoistuimensa [28], ei sinun omassatunnossasi\nole muuta kuin kadotuksen tuomio, kauhistus, salainen epäilys, ja\nsielusi häilyy toivon ja pelon välillä, jollainen tila ei suinkaan\nole evankeelinen tila.\n\n17 §. Se, joka on ylen arka avoimin silmin katselemaan syntiä\nkaikkein kauheimmassa hirmuisuudessaan ja oikein tutkistelemaan sitä\nhelvetin syvyyttä, joka löytyy hänen omassa sydämmessänsä, hänellä\nei ole yhtään uskallusta Kristuksen ansioon. Mutta vaikka oletkin\nkuinka suuri syntinen tahansa, eli niin suuri kuin todellisesti\nolet ja todenperäisesti tunnet olevasi, (kun nimittäin sinun suuri\nsyntiturmeluksesi ja helvetin syvyys oikein aukenee silmiesi eteen)\njos sinä vaan koetat vastaanottaa Kristusta puolustajaksesi ja\nedesvastaajaksesi, niin olet havaitseva, että Hän on vanhurskas Jesus\nKristus.\n\nKatsele kaikessa epäilyksessä, omantunnon vaivoissa ja ahdistuksissa\nuskolla ja rukouksella alati ja järkähtämättä Kristusta, äläkä\nrupea sanailemaan ja riitelemään tästä asiasta saatanan kanssa,\nsillä silloin olisi hän saavuttanut tarkoituksensa; vaan aja hänet\nluotasi pois ja käske hänen mennä Kristuksen tykö; Kristus on kyllä\nhänelle antama sen vastauksen, mikä hänelle tulee. Kristuksen\nvirkana on meidän edesvastaajanamme oleminen (1 Joh. 2: 1) ja meidän\ntakausmiehenämme seisominen lain edessä vastaamassa (Hebr. 7: 25).\nHänen virkanansa on myöskin meidän välimiehenämme ja asianajajanamme\nottaa toimittaaksensa hyvään päätökseen meidän turmeltuneen asiamme\nankarimman vanhurskauden edessä (Gal 3: 20; 1 Tim. 2: 5). Tähän\nvirkaan on Hän valan tehnyt (Hebr. 7: 20, 21). Anna sinä siis se asia\nKristuksen haltuun; mutta jos sinä itse vähintäkään tahdot syntiesi\nmaksamisessa ja sovittamisessa olla avullisena, niin siten luovut\nsen vanhurskaan Kristuksen palvelijana ja ystävänä olemasta, joka\nkuitenkin on sinun edestäsi synniksi tehty (2 Kor. 5: 21) [29].\n\n18 §. Saatana taitaa tosin tuoda esiin Pyhän Raamatun ja vääristellä\nsitä, mutta ei hän taida vastata siihen. Kristuksen oma mitä tärkein\nja painavin sana on se, jolla hän itse on saatanan suun tukkinut\n(Math. 4).\n\nKoko raamatussa ei löydy yhtään ainoaa kovaa sanaa vaivaiselle omasta\nvanhurskaudesta paljastetulle syntiselle, vaan merkitsee ja eroittaa\npäin vastoin Raamattu hänet sellaiseksi, että hän yksinänsä, eikä\nkukaan muu, on Armon ja Evankeliumin esineenä ja niiden alaisena [30].\n\nRupea täydellisesti luottamaan Kristuksen hyväntahtoisuuteen, siten\ntulet sinä myöskin nöyräksi ja halulliseksi Häneen uskomaan ja Hänen\nrakkautensa vaatimuksia tottelemaan (Jer. 15: 16; Ps. 110: 3; Fil.\n4: 6; Hebr. 10: 35, 36). Jos sinä huomaat, ettet taida uskoa, niin\nmuista, että uskon vaikuttaminen sinussa on Kristuksen oma työ.\nPyydä sitä Häneltä sydämmellisellä rukouksella; Hän on yksinänsä\nse, joka vaikuttaa sinussa sekä tahdon että toimituksen Hänen hyvän\nsuosionsa jälkeen (Fil. 2: 13; vert. Kork. Weis. 1: 4; Hebr. 12: 2).\nWalita sinun epäuskoasi, joka tekee omassatunnossasi synnin velan\nväkevämmäksi kuin Kristuksen, Hänen ansiotansa halventamalla sekä\nHänen vertansa epäpyhänä, halpana, huonona ja sinun sovittamiseksesi\nriittämättömänä pitämällä.\n\n19 §. Sinä valitat ja päivittelet paljon itseäsi, mutta jos sinua\nsyntiviheliäisyytesi pakottaa enemmän katselemaan Kristusta ja\nvähemmin itseäsi[31], niin on se peräti oikein; muutoin ovat sinun\nvalitusvirtesi pelkkää ulkokultaisuutta.\n\nVarsin viheliäinen ja surkea asia on hyvien töittesi,\narmontuntemistesi ja havaitsemiesi sydämmenhuojennusten katseleminen,\nkoska sinun kuitenkin pitäisi katsella ainoastaan Jesusta[32].\nSenkaltainen katseleminen tekee sinut ylpeäksi, mutta Jesuksen armon\nkatseleminen yksinänsä, _se nöyryyttää sinut, sillä armosta olette te\nvapahdetut uskon kautta, eikä se ole teistä; Jumalan lahja se on_,\nkirjoittaa Paavali Ef. 2: 8.\n\n20 §. Älä ole pelonalaisena missään kiusauksissasi ja vaivoissasi\n(Jaak. 1: 2). Näiden kuritusten tarkoituksena ei ole lyödä sinua\nkappaleiksi, vaan laskea sinut alas omasta korkeudestasi[33] ja\nnostaa sinut kalliolle Kristukselle.\n\nSinä voit tulla niin syvälle viedyksi, että sinä näet itsesi\nhoiperoivan helvetin partaalla, ja olet juuri tulemaisillasi sinne\nsyöstyksi; et kuitenkaan voi tulla syvemmälle saatetuksi kuin\nhelvetin kuiluun (kuinka monta pyhää onkaan sinne joutunut saatanan\npahoin muokattaviksi!); mutta sielläkin täytyy sinun huutaa Herraa\navuksesi ja katsella Hänen pyhää temppeliänsä (Joon. 2: 4, 5) [34].\n\nJerusalemin temppeliin ei saanut kukaan mennä sisälle\npuhdistamattomana ja sinne soveliaita uhria myötänsä tuomatta (Ap. T.\n21: 26; Moos. 6: 2, 13, 18). Mutta nyt on Kristus meidän Temppelimme,\nmeidän Uhrimme, meidän Alttarimme ja Ylimmäinen Pappimme, jota ei\nkukaan muu saa lähestyä kuin vaivainen syntinen, eikä millään muulla\nuhrilla kuin Hänen omalla kerran vuotaneella uhriverellänsä (Hebr. 7:\n27; vertaa myös v. 24, 25, 26; 4: 15, 16; 10: 19-22).\n\n21 §. Kuvaile mielessäsi kaikkien taivaan täydellisyyteen saatettuin\nsielujen esimerkkiä, kuinka he ovat saaneet armon[35]. Sinä mahdat\najatella! _Oi! kuinka suureksi armon muistomerkiksi tulisin minä\nsilloin!_ mutta minä vastaan: ajattele, kuinka sinäkin voit tulla\nniin monen tuhannen joukossa yhtä ihanaksi armon ihmetyöksi, kuin\nhekin. Eihän suurin syntinen koskaan ole ollut ylen suuri Kristuksen\narmolle[36].\n\nÄlä siis epäile, vaan aseta kaikki toivosi Jumalaasi ja\nvapahtajaasi,[37]. Kun synnin ja murheen pilvet ovat synkimmillänsä,\nniin katsele silloin Isän Jumalan armon ja rakkauden pystyttämää\nPatsasta, sillä sentähden on Hän taivaaseen korotettu, että\nkaikkien vaivaisten syntisten pitää aina vakaasti silmänsä sinne\npäin kääntämän. Jos saatana ja sinun omatuntosi sinua kuinka paljon\ntahansa soimaavat, niin älä sentähden ensinkään tuomitse itseäsi[38];\nKristuksen yksinänsä täytyy tässä saada pitää viimeinen sana. Hän\non elävitten ja kuolleitten tuomari ja Hänen ainoan tulee julistaa\nse päätös, joka tekee sinun turmeltuneen asiasi hyväksi. Hänen\nverensä puhuu sulaa sovintoa ja kaikki on sovitettu (Kol. 1: 20).\nSama veri on meidän puhdistuksemme (1 Joh. 1: 7), lunastushintamme\nja lunastuksemme (Ap. T. 20: 28; 1 Piet. 1: 19), meidän puhtauteen\npyhityksemme (Hebr. 9: 13, 14), vanhurskaaksi tekemisemme (Room. 5:\n9) ja Jumalan lähelle pääsemisemme (Ef. 2: 13)[39]. Tästä verestä\nei ole yhtäkään pisaraa hukkaan vuotanut[40]. Asetu ja _kuule mitä\nHerra Jumala puhuu, että Hän rauhan lupaa kansallensa ja pyhillensä,\netteivät he mihinkään hulluuteen joutuisi_ (Ps. 85: 9). Hän lupaa\narmon, laupeuden ja rauhan (2 Tim. 1: 2). Tämä on Isän ja Kristuksen\nsana.\n\n22 §. Odota sydämmellisesti ikävöiden ja rukoillen Kristuksen\nilmestymistä, niinkuin kointähteä. Hän on totisesti silloin esiin\nastuva, niinkuin kaunis aamurusko ja niinkuin sade, joka maan kastaa\n(Hos. 6: 3; 2 Piet. 1: 19)[41].\n\nYhtä vähän kuin aurinkoa voidaan estää nousemasta, yhtä vähän\nvoidaan myös Kristusta, vanhurskauden aurinkoa, (Mal. 4: 2) estää\nvalaisemasta ja kylmää sydäntäsi lämmittämästä [42]. Älä käännä\nyhtään silmänräpäystä katsettasi pois Kristuksesta. Älä ensiksi\ntässä tilassa katsele syntiäsi, vaan katsele ensiksi Kristusta.\n(Vertaa 29 §:lää). Kun olet murheellinen syntiesi tähden, etkä\nsilloin katsele Kristusta, (Sak. 12: 10), pane pois sellainen käytös!\nKatsele kaikissa toimissasi Kristusta, nimittäin: ennenkuin sinä teet\njotakin, rukoile, että saisit anteeksiantamusta [43]; itse työssäsi,\nettä saisit Häneltä siihen apua, ja työsi toimitettua, että Hän\nantaisi työsi itsellensä kelvata. Jollet sinä niin tee, menettelet\nlihallisesti ja kevytmielisesti.\n\nÄlä tee lakia Evankeliumista, ikäänkuin olisi osa jäänyt sinun\ntehtäväksesi ja kärsittäväksesi ja Kristus ainoastaan osan olisi\nsiitä tehnyt ja kärsinyt, ja Hän siten olisi ainoastaan puoleksi\nVälimiehesi, niin että sinun itse pitäisi kantaa osan synneistäsi ja\nkärsiä niiden tähden. Anna synnin särkeä sydäntäsi, vaan älä anna\nkumota toivoasi Evankeliumiin [44].\n\n23 §. Katsele tässä enemmän vanhurskaaksi tekemistä kuin\npyhittämistä. Älä tärkeimmissä käskyissä tee Kristuksesta Moosesta,\njoka ainoastaan uhkaa ja vaatii, vaan pidä Kristus takausmiehenäsi,\njoka on ottanut asiasi toimittaaksensa [45]. Jos sinä olet katsellut\nomia töitäsi, velvollisuuksiasi, avujasi ja muita senkaltaisia,\nniin saat sen kalliisti maksaa. Ei ole siis ihme, että alituisesti\nvalitat, vaikka olet tuntenut mitä vakuuttavimpia armontodistuksia.\nKristuksen ansion yksinänsä, ilman näitä, pitää olla sinun toivosi\nperustuksena, johon sinä taidat luottaa ja jossa sinä taidat levätä.\nKristus yksinänsä voipi olla kunnian toivo (Kol. 1; 27).\n\n24 §. Kun me astumme Jumalan eteen, niin emme saa mitään muuta viedä\nmukanamme, kuin Kristuksen. Joka ainoa lisäys meidän omastamme ja\njoka ainoa meidän oma kelvolliseksi tekemisemme ja valmistamisemme on\nmyrkky, joka uskon turmelee[46]. Joka hyviin töihin, armolahjoihin ja\nsenkaltaisiin rakennuksensa perustaa, hän ei tunne Kristuksen ansiota\n(Joon. 2: 8, 9).\n\nTämä se on, joka tekee uskon vaikeaksi ja peräti ylenluonnolliseksi\nasiaksi. Jos sinä tahdot oikein uskoa ja uskossa pysyä, niin\ntäytyy sinun päivä päivältä oppia likana ja roskana pitämään omia\netujasi, kuuliaisuuttasi, hyviä töitäsi, lahjojasi, kyyneleitäsi,\nhartauttasi ja niitä sydämmen liikutuksia, joiden ohessa sinä olet\ntuntenut sydämmesi sulavan, olevan voimallisesti taivutetun j.n.e.\n(Fil. 3: 8), ja sitä vastoin pitämän lujasti ja kiinteästi kiinni\nKristuksesta, eikä mistään muusta. Joka päivä täytyy sinun omien\ntöittesi, oman apusi ja neuvosi mennä mitättömiin. Jumalan kädestä\npitää sinun joka silmänräpäys ja hengenveto ottaa kaikki. Mutta nyt\non Kristus Jumalan lahja (Joh. 4: 10). Usko on myös Jumalan lahja\n(Ef. 2: 8); samalla tapaa on syntein anteeksi-antamuskin Jumalan\nvapaatahtoinen lahja (Room. 5: 16). Ah! kuinka pauhaa, kiljuu ja\nraivoaa luonto siitä, että kaikki on lahjaa ja antia, ja ettei\nhän taida tekemisellänsä, kyyneleillänsä ja velvollisuuksiensa\nharjoittamisella mitään itsellensä ansaita, ja että kaikki oma\nvaikuttaminen on pois suljettuna, jolla ei ole vähintäkään arvoa\ntaivaassa.\n\n25 §. Jos luonto olisi saanut tehdä autuuden järjestyksen, niin olisi\nse kernaimmin antanut autuuden Enkelitten ja Pyhien haltuun, heidän\nkaupittavaksensa, kuin ottanut sen Kristuksen käsistä, joka kuitenkin\nmaksotta sen antaa; juuri sentähden emme me Hänen haltuun ja itsiämme\nusko.\n\nLuonto olisi toimittanut asian niin, että olisi ollut autuutta töillä\nostaminen; sentähden oudoksuu se Kristuksen ansiota, että Kristus\ntekee kaiken Hänen tavaransa tyhjäksi. Luonto tahtoisi tehdä kaikki\nmitä maailmassa voisi, tullaksensa sillä autuaaksi mieluummin, kuin\nmennä Kristuksen tykö uskossa ja Hänen kanssansa olla tekemisessä.\nKristus ei tahdo mitään, mutta sielu pyytää kaikella voimallansa\npakottaa Häntä omastansa jotakin ottamaan. (Jes. 55: 2; Jer. 2: 13).\n\n26 §. Koeta tämän suuren erhetyksen ohessa muistella, onko Kristuksen\nansio ja loppumaton sovintotyö, joka on tapahtunut Hänen kuolemansa\nkautta, koskaan tullut sinulle painavaksi ja selväksi. Jos tämä\nsilloin, kun Jumalan viha raskaana kuormana painoi omaatuntoasi, on\ntullut sinulle ilmi, niin oli se suuri armo.\n\nEi kukaan muu, kuin vaivainen sielu, joka on suurimmassa hädässä,\ntaida tuntea Kristuksen ansion suuruutta. (Room. 5: 20, 21). Jolla\non ainoastaan heikko käsitys ja tunto turmeluksestansa, hän pitää\nKristuksen veren ja ansion vähä-arvoisena.\n\n27 §. _Hämmästynyt syntinen!_ Sinä vilkuilet ympärillesi sinne ja\ntänne ja sanot: _Kuka on meille osoittava sen, mikä hyvää on?_ Sinä\nkokoot ja panet yhteen läjään koko sinun hyvien töittesi varaston,\nsaadaksesi kokoon sen vanhurskauden, jolla voisit pelastua, mutta\nnyt on otollinen aika katsella Kristusta: _Kääntäkäät teitänne Hänen\ntykönsä, niin te tulette autuaiksi, kaikki maailman ääret._ (Jes. 45:\n22). Paitse häntä ei ole muuta ketään, joka taitaisi auttaa sinua\n(Jes. 45: 21, 22; Luuk. 12: 32). Hän on Vapahtaja, eikä kukaan muu.\nKatso muutoin ympärillesi, kuhunka tahdot, niin olet hukassa. Jumala\nei tahdo katsella muuta kuin Kristusta, eikä sinun myöskään pidä\nkatsella mitään muuta.\n\nKristus on samoin kuin vaskikäärme korvessa korotetuksi tullut,\nettä syntiset kaikista maailman ääristä, kaikkein kaukaisimmatkin,\ntaitaisivat hänet nähdä ja kääntää kasvonsa Hänen puoleensa. Laimein\nkatsanto Häneen on autuaaksi tekevä, heikoin Häneen tarttuminen tekee\nsinut terveeksi. (Math. 9: 21, 22).\n\nJumala tahtoo, että sinun on Häntä katseleminen; sentähden on Hän\npannut Hänet korkealle Kunniansa Istuimelle julkisesti kaikkein\nvaivaisten syntisten silmien eteen (Joh. 6: 39, 40). Sinulla on\nlukemattomia syitä katsella Häntä (Jumalan Karitsana, joka pois ottaa\nkaikki sinun syntisi) (Joh. 1: 29), eikä yhtään ainoata syytä kääntää\nsilmiäsi pois Hänestä (Room. 8: 34, 35). Sillä Hän on siveä ja nöyrä\nsydämmestä (Math. 11: 29). Hän tahtoo itse esikuvaksi tehdä kaikki,\nmitä Hän luontokappaleiltansa vaatii, _kantaa heidän heikkouttansa,\nolla itsestänsä pitämättä_ (Room. 15: 1, 2, 3, 5, 7), ja lain\nvaatimusten täyttämistä vaatimatta. Hän on siveyden hengellä jälleen\nauttava sinua oikealle tielle ja kantava sinun kuormasi (Gal. 6: 1,\n2; vertaa Hes. 34: 16; Hebr. 2: 17, 18; 4: 15). Hän ei ole ainoastaan\nseitsemän kertaa anteeksi antava, vaan seitsemänkymmentä kertaa\nseitsemän (Math. 18: 21, 22). Tämä oli työlästä apostoli Pietarinkin\nuskoa; sillä kun meistä ihmisistä tuntuu niin raskaalta antaa niille\nanteeksi, jotka meitä vastaan rikkovat, ajattelemme me Kristuksenkin\nolevan yhtä kovan kuin me olemme.\n\n28 §. Me pidämme[47] syntiä ylen määrin suurena ja ajattelemme\nKristuksenkin samoin tekevän, ja juuri siten mittaamme me Hänen\nloppumatonta rakkauttansa meidän järkemme mittanuoralla ja Hänen\nloppumatonta ansiotansa meidän syntimme suuruuden mitalla; vaan se on\nsuurinta ylpeyttä ja Jumalan häväistystä. (Ps. 108: 11, 12; Jes. 40:\n15).\n\nKuule, mitä Hän sanoo: _Minä olen sovinnon löytänyt; sen tähden on\nsyntinen lunastettava, ettei hänen pidä mennä kadotukseen._ (Joh. 33:\n24; vertaa Hebr. 9: 12). _Häneen_ sanoo Isä Jumala, _minä mielistyin_\n(Math. 3: 17)[48]. Jumala ei tahdo muuta mitään; ei muu auta sinua,\neikä taida omaatuntoasi rauhoittaa, kuin Kristus, joka on tyydyttänyt\nIsän. Jumala tekee kaikki Kristuksen tähden.\n\nSinun ansaitsemasi palkka on helvetti, viha ja hylkääminen.\nKristuksen ansio on elämä, anteeksi-antaminen ja Jumalan armoon\nkorjaaminen. Hän ei ainoastaan tahdo asettaa elämää silmiesi\neteen, vaan lahjoittaa sinulle anteeksi-antamisen ja armonkin.\nAnteeksi-antaminen on Kristuksen oma kunnia ja suurin huvitus. (Jes.\n32: 40, 41). Ajattele, että Kristus niin kauvan, kun Hän vaelsi\nmaan päällä on enemmin seurustellut Publikaanien ja syntisten kuin\nKirjanoppineitten ja Fariseusten kanssa, jotka olivat Hänen pahimmat\nvihollisensa, sillä he olivat hurskaita [49]. Ei ole asia niinkuin\nsinä luulet, että Kristuksen nykyinen kunniantila tekisi Hänet\nvaivaisista syntisistä huolettomaksi[50], eli että he nyt olisivat\nHänen silmissänsä ylönkatsotuita luontokappaleita. Ei suinkaan!\nHänellä on vielä tänäkin päivänä sama sydän taivaassa, kuin ennen\nmaan päällä. Hän on Jumala, eikä muuta itseänsä.\n\nHän on ja pysyy Jumalan karitsana, joka kantaa maailman synnit (Joh.\n1: 29). Hän on itse kärsinyt kaikki ne kiusaukset, hädät, murheet,\nhalveksimiset ja hylkäämiset (Math. 26: 38), jotka sinua kohtaavat.\nHän on itse ensin juonut katkerimman osan kalkista ja jättänyt\nsinulle makeimman. Kadotus on nyt poisotettu: Kristus on yhtä haavaa\njuonut kaiken Jumalan vihan, eikä ole jättänyt sinulle muuta kuin\nautuuden maljan[51]. 29 §. Sinä sanot: _en taida minä uskoa eikä ole\nminulla yhtään oikeaa syntieni katumusta ja murhetta_. Mutta tiedä,\nettä silloin olet sitä paremmin Kristukselle sovelias, kun sinulla ei\nole muuta päälläsi, kuin syntiä ja viheliäisyyttä.\n\nMene Kristuksen tykö kaiken sinun katumattomuutesi ja epäuskosi\nkanssa, saamaan Häneltä katuvaisuutta ja uskoa: se tulee Hänelle\nkunniaksi. Sano Kristukselle: en minä tuo vanhurskautta enkä lahjaa,\nsen kautta tullakseni vastaanotetuksi eli vanhurskaaksi tehdyksi.\nMinä tulen ja tahdon Sinun vanhurskauttasi; se pitää olla minulla,\njos tahdon autuaaksi tulla.\n\nTarkkaa! Itsestämme olemme me sitä mieltä, että me kernaasti\ntahdomme viedä jotain hyvää mukanamme Kristuksen tykö; vaan ei\nasian kuitenkaan pidä niin olla. Ihmisen luonnonlahjat vaikka\nne olisivatkin parhaimmalla tavalla harjoitetut ja kuinkakin\nkiiltäisivät, eivät ole taivaassa kupari-äyrinkään arvoiset. Armo ja\ntöiden ansio eivät sovi yhteen (Tiit. 3: 5; Room. 11: 16).\n\nTämä on hirmuisen kova solmu luonnolle, joka ei millään muotoa taida\nsaada sitä päähänsä, että sen täytyy tulla kokonansa paljastetuksi\nkaikesta, eikä saa pitää yhtään ainoata hyvän eli vanhurskauden\nrahtua, peilaillaksensa itseään siinä. Oma vanhurskaus ja oma apu\novat ne sydänkävyt, joita luonto niin suuresti rakastaa, että se\nennen tahtoo kuolla kuin kadottaa niitä. Nämät tekevät Kristuksen\nluonnollisen ihmisen silmissä itiin muodottomaksi, ettei hänellä\nvoi olla minkäänlaista ikävöitsemistä oppia Häntä tuntemaan;\nsillä Kristus on kerrassaan kaikkein kiiltävimpiä oman rakkauden\ntarkoituksia vastaan.\n\nAnna vaan luonnon tehdä Evankeliumia; tuo Evankeliumi olisi\ntotisesti perin vastakkainen sille, jonka Kristus on tehnyt; luonnon\ntekemä Evankeliumi tulisi ainoastaan vanhurskaille, nuhteettomille\nja pyhille soveliaaksi. Mutta Kristus on tehnyt Evankeliuminsa\nsinulle, se on: vaivaisille, jumalattomille, väärille ja kirotuille\nsyntisille. Luonto ei voi kärsiä sitä ajatustakaan, että Evankeliumi\nsopii yksinänsä syntisille. Pikemmin päättää se syöksyä epäilykseen,\nkuin sillä hänelle niin hirmuisella ehdolla[52] mennä Kristuksen\ntykö. Niin pian kuin luonto joutuu synninvelan ja rangaistuksen\nkautta ahdistukseen, hakee se tosin vanhan oman vanhurskautensa ja\nhartautensa majan ja pesän esille, mutta Jumalan kaikkivaltaisuus\nkukistaa nämät vahvat pesät.\n\nEvankeliumi ei sulje yhtään ihmistä pois, paitsi sen, joka\nteeskentelee itsensä vanhurskaaksi. Kristus katselee mieluisemmin\nhirveintä syntistä, joka katuvaisena tuntee syntinsä, kuin\nsenkaltaista, joka teeskentelee itsensä vanhurskaaksi; sillä\nsellaiselle Hän ei taida tulla vanhurskaudeksi tehdyksi, joka ei\ntunne itseänsä syntiseksi[53].\n\n30 §. Mielinkielin ja koristellen on helppo sanoa: _Minä olen\nsyntinen_, mutta totuudessa Publikaanin kanssa rukoileminen:\n_Jumala ole minulle syntiselle armollinen_, on vaikein rukous koko\nmaailmassa. Helppo on sanoa: _Minä uskon Kristukseen_, mutta tuntea\nKristuksen olevan täynnä armoa ja totuutta, jonka täydellisyydestä\nsinä armoa tarvitsevana syntisenä uskolla, joka hetki ikävöiden ja\nrukoillen, taidat ottaa armoa armosta, se on varsin toista! Tunnustaa\nKristusta [54] on helppo asia, mutta sydämestä Pietarin kanssa\ntunnustaa Häntä elävän Jumalan Pojaksi ja ainoaksi Wälimieheksi, sitä\neivät liha eikä veri pysty opettamaan [55]. Monta löytyy kyllä, jotka\ntunnustavat Kristuksen Wapahtajaksi, mutta harvat ovat ne, jotka\ntuntevat Hänet siksi.\n\n31 §. Ei mitään kalliimpaa ja tärkeämpää löydy maailmassa kuin armo\nja autuus Kristuksessa. Ei kukaan taida katsella sitä huomaamatta\ntämän kunnian ja autuuden olevan hänen omansa, sillä _katselemisesta\ntulee halajaminen_ [56].\n\n32 §. Minua hävettää se ajatus, että minä Jumalisuuteni\nharjoituksissa niin vähän olen tietänyt Kristuksen verestä, joka\nkuitenkin on Evankeliumin pää-asia. Helvettiä lähinnä ei taida mikään\nuskovaisen sielun silmissä näkyä hirmuisemmalta, kuin teeskennelty\nkristillisyys Kristuksetta.\n\nSinulla saattaa olla tykönäsi paljo hyvää, ja yhtä hyvin voipi\nsinulta puuttua yhtä, joka tekee, että sinä menet murheellisena\npois Kristuksen tyköä, sillä sinä et ole vielä myynyt kaikkea, mitä\nsinulla on (Mark. 10: 21, 22; Luut 1234), etkä sinä ole hyljännyt\nkaikkea omaa vanhurskauttasi. Tosin taidat sinä maailman tavalla\nolla ahkera ja vireä hyvien töitten harjoittamisessa, mutta sen\nohessa kuitenkin jokaisessa rukouksessa ja jumalanpalveluksessa olla\nKristuksen pahin vihollinen ja Hänen kieltäjänsä (Room. 14: 23; Hebr.\n11: 6).\n\n33 § Pyri pyhyyteen kaikin voimin, mutta älä tee siitä Kristusta,\njonka kautta toivoisit tulevasi autuaaksi. Jos sinä sen teet, pitää\ntekosi jälleen, tavalla tai toisella, tyhjiin raueta. Kristuksen\nmäärättömän sovintotyön, eikä sinun pyhyytesi, pitää Jumalan edessä\nolla sinun vanhurskautesi; muutoin on tuli sen kuluttava, niinkuin\nheinän ja oljen, kun Herra Pyhältä Istuimeltansa osottautuu sinulle\nhirmuiseksi. Silloin vasta on tämä yksinänsä luettava oikeaksi\njumalanpalvelukseksi ja uskoksi, nimittäin:\n\n1) Että rakennat kaikki yksinään ja ainoastaan tuolle ijankaikkiselle\nJumalan rakkauden ja armon kalliolle Kristukselle;\n\n2) että elät alituisessa Kristuksen ijankaikkisen vanhurskauden ja\nansion katselemisessa, sillä se pyhittää sydäntä, jota paitse sydän\npysyy lihallisena;\n\n3) että tässä Kristuksen katselemisessasi näet syntisi koko\niljettäväisyydessänsä ja kuitenkin uskot, että ne ovat anteeksi\nannetut ja sentähden jälleen tyhjäksi tehdyt;\n\n4) että samassa katselemisessa rukoilet, kuulet Jumalan sanaa,\nj.n.e., tuntien oman saastaisen olentosi ja kaikkien töittesi\nvajavaisuuden, joita heikkoja töitä Jumala kuitenkin armosta hyväksyy;\n\n5) että tässä katselemisessa poljet kaiken oman kerskautesi, oman\nvanhurskautesi ja etusi iljettävinä kappaleina jalkaisi alle;\n\n6) että suuresti pyrit siihen, että lakkaamatta löytyisit Kristuksen\nvanhurskaudessa;\n\n7) että sydämmestäsi iloitset siitä, että sinun omavanhurskautesi\nkukistetaan ja että kaikki sinun etusi peräti mitättömiksi\ntehdään niin, että Kristus, Wälimiehenä Istuimellansa (nimittäin\nsydämmessäsi), yksinänsä tulisi koroitetuksi, ja\n\n8) että murehdit kaikista hyvistä töistäsi, niin kiitettäviä kuin\nne ollakin voivat, joita sinä et ole tehnyt Kristuksen rakkauden\nkatselemisessa ja tuntemisessa. Sillä kaikki Jumalanpalvelus, paitsi\nKristuksen verellä priiskotettua omaatuntoa, on kuollut työ. (Hebr.\n9: 14; vertaa 10: 22).\n\n34 §. Sitä vapaan tahdon oppia autuuden tiellä, josta niin paljon\npuhetta on pidetty, on helppo kumota ja vääräksi näyttää sekä\nPyhästä Raamatusta, että sen sielun koettelemuksesta, joka joskus\nhengellisesti on lähestynyt Jesusta Kristusta, omistaaksensa\nitsellensä Hänen ansiotansa ja antautuaksensa Hänen vanhurskautensa\nalaiseksi. Kristus on paljo jalompi Persoona, kuin että viheliäinen\nluonto taitaisi antautua tuttavuuteen Hänen kanssansa ja Häneen\ntarttua. Niin äärettömän Pyhä on Hän, ettei viheliäinen luonto\n(luontona) ensinkään voi rohjeta katsella Häntä. Hän on myös niin\nkäsittämättömästi hyvä, ettei luonto ikänänsä taida uskoa sitä, kun\nnimittäin koko hänen synninmuotonsa oikein tulee Hänen silmäinsä\neteen.\n\nLuonnolle on Kristus ylön korkea ja niin kirkas, ettei se rohkene\ntarttua Häneen. Tässä täytyy ensin jotakin jumalallista tulla\nsieluun, ennenkuin luonto voipi Häntä käsittää [57]. Niin peräti\nmahdotonta on paljaan luonnon voida Häntä katsella ja käsittää.\n\n35 §. Se Kristus, jota luonnollinen vapaa tahto voi käsittää, on,\nniin sanoakseni, ainoastaan Luonto-Kristus, jonka ihminen tekee\nitsellensä [58], ei Isän Jumalan ja Herran Kristus, ei Jesus elävän\nJumalan Poika, jonka tykö ei kukaan taida tulla, ellei Isä häntä\nvedä. (Joh. 6: 44, 46; vertaa Math. 11: 27)[59].\n\n36 §. Wihdoin, etsi ja hae Kristusta joka päivä Raamatussa; niinkuin\nkulta vuoressa, siinä on Kristuksen sydän kätkettynä.\n\nOle valpas sotimaan erittäin niitä syntejä vastaan, joihin\nsinä luonnonlaadultasi olet taipuvainen; katsele niitä oikein\ninhottavaisuudessansa; siten eivät ne ikänänsä vallalle pääse.\nPysy aina köyhässä, nöyrässä ja särjetyssä sydämmen tilassa,\njokaisesta erhetyksestä murheellisena, kaikkia sisällisiä liikutuksia\ntarkkaavana sekä valmiina kalliimpia armoittamisia vastaan ottamaan\n[60].\n\nÄlä pidä mitään syntivelkaa omallatunnollasi; käytä niihin viipymättä\nKristuksen veren lääkettä [61]. Jumala antaa syntivelan tulla\nraskaaksi omassatunnossa juuri sentähden, että sinun pitää katsella\nKristusta ylennettynä vaskikäärmeenä.\n\n37 §. Älä mittaa Kristuksen rakkautta sen mukaan mitä tykönäsi\ntunnet, vaan Hänen lupaustensa jälkeen. Kiitä Jumalaa siitä, että\nHän tempaa kaikki väärät tuet altasi. Kiitä Häntä jokaisesta\nvälikappaleesta, jolla Hän pitää sieluasi alati valveilla Kristusta\nkatselemaan. Sairaus ja kiusaus on suruttomuutta ja kevytmielisyyttä\nparempi.\n\n38 §. Penseästä ja huolettomasta mielestä tulee vihdoin rietas ja\nylpeä henki, joka samalla taitaa rukoilla ja syntiä tehdä. Penseys\non hengellisen elämän myrkky ja rutto. Jollei kaikissa toimituksissa\ntätä myrkyllistä juurta lakkaamattoman Kristuksen kanssa\nseurustelemisen ja Hänen alinomaisen katselemisen kautta sydämmestä\nrevitä pois, niin tulee tuo juuri yhä väkevämmäksi ja juurtuneemmaksi\nsiten, että sinä senkaltaisessa mielessä mielistyt ainoastaan\nseurakunnan ulkonaiseen yhteyteen ja nautit Sakramenttejä[62].\n\n39 §. Älä punnitse armolahjojasi, niitä muiden ihmisten armolahjoihin\nverraten, vaan katso, kestävätkö sinun armolahjasi Jumalan sanan\nvaatiman koetuksen ja ovatko ne sen kanssa yhtä pitävät.\n\nTee mitä sinun tulee tehdä kaikella ahkeruudella ja uskollisuudella\nja pidä siitä huolta, että sinun toimituksesi olisivat sinulle\narvoisat ja tärkeät; mutta pelkää yhtä paljon uskalluksesi panemista\nhyviin töihisi, kuin lohdutuksen ja ilon löytämistä synnissä. Kaikki\nlohdutus, joka ei tule Kristuksesta, tulkoon se mistä tahansa, on\nkuolettavainen.\n\nOle alati rukouksessa, muutoin et moi säilyttää yhteyttä Jumalan\nkanssa. Millainen sinä olet rukoillessasi kammiossasi ja\nkotonasi, senkaltainen olet sinä myös kaikessa muussa, julkisessa\nJumalanpalveluksessa.\n\n40 §. Älä arvostele hyviä töitä sen paljon hälinän mukaan, joka\nniistä tavallisesti nousee, vaan sydämmen nöyrän tilan ja siihen\nyhdistyneen Kristuksen katselemisen mukaan.\n\nPelkää ja kammoksu suuria lahjoja ja töitä[63]. Muutaman suuren pyhän\nmiehen oli tapana sanoa, että _hän pelkäsi enemmin hyviä töitänsä\nkuin syntejänsä; hyvät työt viettelivät häntä usein ylpeyteen, mutta\nsynnit pitivät häntä aina nöyryydessä_.\n\n41 §. Kokoa itsellesi Kristuksen rakkauden osoituksista aarre[64];\nnuo rakkauden osoitukset tekevät sydämmen häntä lohtaan nöyräksi,\nja sulkevat sen synniltä. Älä ylönkatso pienimpiäkään, äläkä\nvähimpiäkään armon osoituksia ja tuntomerkkejä. Jumala voi antaa\nsinun joutua sellaiseen tilaan, jossa ne samat, joita nyt pidät\npienimpinä, tulevat sinulle hyvään tarpeeseen, niin ettet kaikkeen\nmaailman kunniaan tahtoisi vaihtaa sitäkään, joka seisoo 1 Joh. 3:\n14, nimittäin _veljiesi rakastamista_.\n\n42 §. Puolusta vaan puolustamistasi totuutta, äläkä poikkea\nhiuskarvaakaan siitä (Luuk. 9: 26; 12: 8, 9), mutta kavahda vihan\nvallassa ja pilkan himosta sitä tekemästä. Tuo langenneita ja auta\nheitä jälleen oikealle tielle sillä sydämmellisellä laupiudella,\njolla Kristus sinua on armahtanut. Auta murretuita ja katkenneita\njäseniä jälleen sijallensa Evankeliumin armolla.\n\n_Sinä hyvä henki!_ Älä ylönkatso heikkoja pyhiä! Sinä voit joutua\nsiihen tilaan, että toivoisit olevasi pienin heidän joukossansa.\n\nSääli uskollisesta sydämmestä muiden heikkoutta, mutta tutki paljo\ntarkemmasti omia virheitäsi. Käy ahkerasti sairaita ja hyljätyitä\nsieluja tervehtimässä, sillä kokemus on heitä paljon opettanut.\n\n43 §. Pysy kutsumuksessasi. Käytä itseäsi yhtä kiitollisena\nja uskollisena omaisiasi kuin Herraakin vastaan. Tyydy vähään\najallisissa; tulet sinä vähemmälläkin toimeen, pidä paljona sitäkin\nvähää omaisuutta, joka sinulla on maallista etua, sillä sinä olet\npienimpäänkin mahdoton; mutta jos sinulle suodaan tavaraa niin älä\npidä sitä sentähden halvempana, äläkä tule sentähden huolimattomaksi,\nettä Kristus on niin rikas ja antelias (2 Kor. 6: 1).\n\nPidä jokaista itseäsi parempana; ole aina itse itsellesi\nvastenmielinen, ikäänkuin ansaitsisit tulla kaikkien Pyhäin jalkain\nalle poljetuksi [65].\n\nAseta aina silmäisi eteen maailman turhuutta ja katoovaisuutta,\njoitten alaisina kaikki maalliset kappaleet ovat, äläkä rakkaudellasi\nmitään muuta halaja kuin Kristusta.\n\nPidä sitä pahimpana, että sinun täytyy nähdä Kristuksen olevan\nmaailmalle niin perin tuntemattoman, että niin tuiki harvat häntä\nkyselevät. Jokainen turhuus ja jaaritus kelpaa maailmalle paremmin\nkuin Hän. Jokaiselle suruttomalle sydämelle on Kristus vanha taru ja\nRaamattu tyhjä, perusteeton juttu.\n\nAnna sen ajatuksen käydä kipeästi sydämmellesi, että monta kastettua\nkristittyä tosin on seurakunnan ulkonaisessa yhteydessä eikä\nkuitenkaan armon alaisena; heillä on paljo huolta velvollisuuksista\nja kuuliaisuudesta, mutta vähän huolta Kristuksesta, eivätkä\ntiedäkään, mikä Evankeliumin armo on.\n\nValmista itseäsi ristiä vastaanottamaan, tervehdä mielihyvällä sitä\ntulemastansa, kanna sitä niinkuin Kristuksen ristiä kantaisit;\nilolla, olkoonpa se sitte pilkkaa, ivaa, häväistystä, ylönkatsetta,\nvankeutta ynnä muuta senkaltaista. Pidä vaan siitä hyvin huolta, että\nse on Kristuksen eikä sinun itsesi tekemä risti (1 Piet. 4; 15, 16).\n44 §. Kristuksen ristin ylistystä estetään siten että syntiä tehdään\n[66]. Wähin, vastoin velvollisuutta, parempaa tietoa ja ymmärrystä,\ntapahtuva totuuden laiminlyöminen (Math. 5: 19), taitaa yhtä hyvin\nsytyttää helvetin omassa tunnossasi, kuin tieten tapahtuva suurimpain\nsyntien ehdollinen harjoitus.\n\nJos sinä olet helvetin kidasta temmattu ja Kristuksen helmoihin\nsaatettu ja niin muodoin saanut sijaa Ruhtinasten joukossa Jumalan\nhuoneessa, ah! kuinka pitäisikään sinun kaikessa elämässäsi\nlaupiuden todistuksena ja esikuvana käyttäytyä. Sinä lunastettu ja\npelastettu sielu! Missä äärettömässä kiitollisuuden velassa oletkaan\nKristukselle! Minkä mallikelpoisen käytöksen pitäisi siis osoittautua\nkaikessa sinun vaelluksessasi ja jokaisessa hyvässä työssä? Eikö\njokaisen pyhäpäivän pitäisi olla sinulle kiitosjuhlana, veisataksesi\nHallelujaa! Mikä taivas maan päällä onkaan Kristuksen seurakunnassa\njäsenenä oleminen ja Hänen, Enkelten ja Pyhäin yhteydessä seisominen!\nHerran ehtoollisella käydessäsi, kuinka pitäisikään sinun sielusi\nsilloin siihen ijankaikkiseen rakkauteen upota, ikäänkuin olisit\nKristuksen kanssa haudattu, kaikista muista kappaleista kuolleena ja\nirroitettuna, paitsi Hänestä!\n\nNiin usein kun ajattelet Häntä yksinänsä, hämmästy ja ihmettele\nHänen suurta armoansa, Hänen armonsa korkeutta ja avaruutta. Jos\nsinun syntiviheliäisyytesi jälleen ilmaantuu, niin luo heti katseesi\nKristukseen, joka on sinulle kaikki anteeksi antanut, ja kun tunnet\nylpeäksi tulevasi, niin katsele Kristuksen armoa, Hän on totisesti\nsinut notkistava ja jälleen tomuhun jalkainsa eteen heittävä.\n\n45 §. Älä ikänänsä unhoita sitä hengellistä kihlauksenaikaa, jolloin\nsinä olit paljaana ja alastomana, vaan Hän verhosi sinua (Hes. 16: 8,\n9). Onko mahdollista, että sinulla sen ohessa voi olla yhtään ainoaa\nylpeää ajatusta. Muista Häntä, jonka käsivarret ovat käsittäneet\nsinua ja pidättäen estäneet sinua kadotukseen vajoomasta, Häntä, joka\non sinun sielusi syvästä helvetistä pelastanut (Ps. 86: 13).\n\nKiitä Häntä niin, että kiitoksesi soipi kaikkein Enkelitten ja\nihmisten korvissa, (Ps. 148), ja veisaa ijankaikkisesti Hänen\nkunniastansa ja armostansa (Ps. 89; 2, 3),\n\nWaella alituisessa nöyryydessä ja rukouksessa, vaella Jumalan\narmokasvoin edessä sellaisena, jonka päätie voideöljy on vuodatettu.\n\nÄlä koskaan unhota syntejäsi ja Kristuksen anteeksi antamusta,\nrikoksiasi ja Kristuksen ansiota, heikkouttasi ja Kristuksen voimaa,\nylpeyttäsi ja Kristuksen nöyryyttä, monia erhetyksiäsi ja Kristuksen\nhyvittämistä, syntivelkaasi ja Kristuksen veren alituista vuotamista,\nhorjumistasi ja Kristuksen auttavaa tukemista, puutteitasi ja\nKristuksen täydellisyyttä, kiusauksiasi ja Kristuksen sydämmellistä\narmahtamista, ilkeää saastaisuutta ja Kristuksen vanhurskautta.\n\n46 §. _Autuas sielu!_ jonka Kristus sellaisena löytää, _ettei sinulla\nole omaa vanhurskautta_ (Fil. 3: 9); vaan että sinä olet se, _joka on\npessyt vaatteensa ja ne Karitsan veressä valaissu_. (Ilm. k. 7: 14).\n\nMutta sinä valitettava ja viheliäinen uskolaiseni, joka et tunne\nEvankeliumia sisällisesti tykönäsi [67]! Älä tyydy siihen, että\nseurakunta antaa sinun olla yhteydessä; sinä taidat seurakunnassa\nsaavuttaa tarkoituksesi ja yhtä hyvin tulla hyljätyksi Kristuksen\ntuomiopäivänä; sinä voit kyllä olla kastettu, etkä kuitenkaan ole\ntullut Jesuksen ja Hänen priiskoitusverensä tykö. (Hebr. 12: 24).\nKaikki oma vaikutus ja ahkeroiminen ilman Kristuksen verta, ansiota\nja vanhurskautta, (jotka kuitenkin ovat Evankeliumin pääosia)\novat Evankeliumista erehtyväisiä ja jättävät sielun epäilyksen ja\ntietämättömyyden vaivaamaan tilaan. Kun epäilyksiä aikanansa ei\nkukisteta, muuttuvat ne sydämmen penseydeksi, joka on erittäin\nmäärällinen tauti.\n\nÄlä tee pilkkaa kirkonmenoista; ole ahkera Jumalisissa\ntutkistelemuksissa ja rukouksissa. Käy ahkerasti niissä\ntilaisuuksissa, joissa saatat kuulla jotain hyvää. Opetus, neuvo,\nnuhde, kehoitus ja lohdutus omat meille yhtä tarpeellisia kuin sade\nja kaste, tihkusade ja rankkasade ovat yrteille ja ruohoille (5 Moos.\n32: 2). Tee kaikki askareesi sydämmestä, ikäänkuin sinä palvelisit\nKristusta ja sinulla olisi suorastansa itse Hänen kanssansa\ntekemistä, ikäänkuin sinä näkisit Hänen ja Hän sinun ja sinä niin\nottaisit kaiken voiman Häneltä (Kot. 3: 17, 23, 24).\n\n47 §. Ota vaari niistä pyhistä liikutuksista hyvään päin, jotka\nilmaantuvat sielussasi. Pidä suurimpana laupiutena pieninkin hyvä\najatus, jonka sinä käsität Kristuksesta, ja halvinkin hyvä sana,\njonka sinä vilpittömästä sydämmestä puhut Hänestä. Oi! kiitä Jumalaa\nsiitä.\n\nKatso, etsiikö koitto ylhäältä joka päivä sinua (Luuk. 1: 78)\naamukasteessansa, että itkisit syntejäsi; ja koittaako tuo kirkas\nkointähti Jesus alati sinulle uutta armoa ja rauhaa jakamalla niin,\nettä Hän ystävällisesti ikäänkuin tervehtii sielua kaikissa sen\ntoimituksissa[68].\n\nJokainen harjoitus ja työ, joka ei tee ihmistä palavammaksi hengessä,\ntekee hänet lihallisemmaksi; ja joka häntä ei virvoita, eikä omissa\nsilmissänsä halvenna, se joko penseyttä ja kuolettaa, eli elättää\nsalaiseen ylpeyteen.\n\n48 §. Juudas taitaa tosin pistää kätensä vatiin ja ulkonaisesti\nnauttia hänelle suotuja kalliita etuja, niinkuin Kastetta,\nEhtoollista ja Seurakunnan yhteyttä, vaan Johannes nojautuu\nKristuksen rinnoille (Joh. 13: 23). Tämä käytös on evankeliumillinen,\njossa meidän on rukoileminen, Jumalan sanaa kuuleminen ja kaikki\nmeidän työmme ahkeruudella toimittaminen. Ei mikään ole niin\nvoimallinen sulattamaan sydämmen kovuutta, vaikuttamaan hiljaista\nsynnin katumusta sekä parantamaan mielen penseyttä ja huolettomuutta,\n(joka juuri on kristillisyyden pahin myrkky), kuin Kristuksen\nrinnoille nojautuminen. Tämä taitaa oikein perin pohjin nöyryyttää\nsielun, tehdä sen sydämmestä Kristuksen ystäväksi, ja vaikuttaa, että\nsynti tulee sille kauhistukseksi; se taitaa mitä kauhistavimmastakin\nhelvetin kekäleestä tehdä kirkkaan ja ihanan Kristuksen kuvan (Hesek.\n16: 8-13; Juud. 21-23; Ps. 45: 10).\n\nÄlä siis koskaan ajattele sielusi asian olevan sellaisen kuin sen\nolla pitäisi, ja olevasi kristitty, joka olet jonnekin ennättänyt,\nennenkuin olet tullut niin kauvas, että sinä itse näet ja tunnet\nistuvasi Kristuksen helmassa, joka on Hänen Isänsä helmassa (Joh. 1:\n18).\n\nTule ainoastaan ja rukoile Isää, että Hän kirkastaisi Kristuksen\nsinulle; niin taidat olla vakuutettu, että sinulle käy toivosi\njälkeen. Sinä et taida tulla Hänen tykönsä millään otollisemmalla\nrukouksella, kuin että Häneltä tätä ahkerasti anot ja pyydät: sillä\njuuri sentähden antoi Hän Hänen käydä ulos omasta helmastansa, että\nHän olisi kaikkein syntisten silmissä ijankaikkisena Hänen isällisen\nrakkautensa todistuksena.\n\n49 §. Luonnollisen auringon katseleminen heikontaa silmiä, mutta jota\nliikkumattomammasti sinä katselet Kristusta vanhurskautesi aurinkoa,\nsitä valoisammaksi ja kirkkaammaksi tulee uskosi silmä. Katsele\nainoastaan ahkerasti Kristusta, niin Hän totisesti tulee sinulle\nrakkaaksi ja sinä tahdot mielelläsi Häntä lähestyä. Pidä Häntä siis\nalituisessa muistossa; luo silmäsi alati Kristuksen vereen, muutoin\ntulet sinä jokaisen kiusauksen rajuilman ympäri kulettamaksi.\n\nJos sinä haluat nähdä, kuinka synnillinen synti on, oikein sitä\nkauhistuaksesi ja sentähden kyyneleitä vuodattaaksesi, niin älä rupea\nkatselemaan syntiä yksinänsä (vert. §§ 19 ja 22 ylempänä), vaan\nkatsele ensiksi Kristusta Hänen kärsimyksensä ja sovintokuolemansa\nmuodossa [69].\n\nJos sinä halajat saada tietää, kuinka kauvas sinä olet ehtinyt armon\nkoettelemuksessa, kuinka kauvas pyhityksessä, niin älä seiso ja\nkatsele senkaltaisia, vaan luo kaikkein ensiksi katseesi Kristuksen\nvanhurskauteen. Katsele Poikaa, niin sinä näet kaikki; sitten vasta\nsaat sinulle tapahtunutta armoa katsella [70].\n\n50 §. Uskon harjoituksessa tahdotaan kyllä mielellään ensimmäistä\nparasta katsella, ajatellen sen auttavan, ja siten tehdään se\ntoivon perustukseksi[71]. Mutta mene sinä Kristuksen tykö, äläkä\nluo silmiäsi sinulle tapahtuneeseen armoon, äläkä siihen pyhyyteen,\njonka luulet itselläsi olevan, vaan syntiisi ja viheliäisyyteesi. Ei\nsinulla pidä olla armon koettelemuksesi ja pyhityksesi kanssa mitään\ntekemistä, ennen kun sinä ensin olet saanut Kristuksen näkyviin,\nsillä ne ainoastaan pitävät Kristuksen sinulta salattuna. Se, joka\nkoettelemustensa kautta katselee Kristusta, hän on sen ihmisen\nkaltainen, joka näkee vedessä auringon liikkuvan ja häälyvän sen\nmukaan kuin vesi läikkyy.\n\nKatsele sinä ainoastansa Kristusta Isänsä ylimmäisen Armon ja\nRakkauden korkealla taivaalliselta istuimella loistavana; siten näet\nHänet omassa oikeassa totisessa sanomattomassa kunniassansa.\n\nTosin taitaa ylpeys ja epäusko vietellä sinua katselemaan jotakin,\njoka sinussa itsessäsi olisi; mutta usko ei tahdo millään muotoa\nkatsella mitään muuta kuin Kristusta yksinänsä; usko onkin, niin\nsanoakseni, nielevä sekä sinun pyhyytesi että sinun syntisi; sillä\nJumala on tehnyt Kristuksen sekä pyhyydeksi että synniksi meidän\nedestämme; meidänkin pitää juuri sentähden kumpanakin vastaan ottaa\nHänet (1 Kor. 1: 30; 2 Kor. 5: 21)[72]. Se, joka omaa pyhyyttänsä\nrakentaa, ajatellen pitävänsä sitä tarkoituksenansa ja voivansa\nitseänsä sillä lohduttaa, hän pystyttää suurimman epäjumalan, joka\nkuitenkin kerran on lisäävä hänen epäilystänsä ja peljästymistänsä.\nJos sinä vaan luot silmäsi pois Kristuksesta, niin vajoot sinä,\nsamoin kuin Pietari, samassa silmänräpäyksessä epäilykseen (Math. 14:\n31).\n\n51 §. Totiselta kristityltä ei puutu lohdutusta milloinkaan pikemmin,\nkuin juuri silloin, kun hän siten luopuu Evankeliumin järjestyksestä\nja tiestä, että hän omassa vanhurskaudessansa peilailee itseänsä ja\nluo katseensa pois Kristuksen täysin kelvollisesta vanhurskaudesta;\nse on, hän tuntee paremmin näkevänsä yön valossa kuin kirkkaan\npuolipäivän paisteessa. Se hunaja jota sinä imet omasta\nvanhurskaudestasi, tulee kerran sinun sielullesi mitä karvaimmaksi\nsapeksi ja se valkeus, jonka sinä siitä lainaat vaeltaaksesi siinä,\nmuuttuu synkimmäksi pimeydeksi.\n\nSe on perkeleen kiusausta, kun hän yllyttää sinua jäämään armossa ja\nsaamiesi tietojen ja koettelemustesi nojaan, niistä saadaksesi lepoa\nja lohdutusta sielullesi. Sitä vastoin tulee Isä ja kuvaa sinulle\nsanassa uudestaan Kristuksen armon, joka on paljon rikkaampi ja\njalompi, kuin sinä taidat ajatellakaan, ja joka Häntä äärettömästi\nmiellyttää, koska Hän käskee sinua tutkistelemaan yksinänsä\nKristuksen vanhurskautta, _sillä mitä Hän käskee, sen antaa Hän\nmyös_. (Math. 7: 5); ja tämä on autuaallinen herätys ja liikutus sekä\nhiljainen kuiskaus, joka nuhtelee sinun epäuskoasi. Seuraa sinä sen\npienintäkin viittausta, noudata sitä ahkerasti rukoillen ja pidä sitä\nverrattoman kalliina tavarana. Se on sinulle vakuutena siitä, että\nsinulle on vielä suurempi armo aivottu.\n\n52 §. Kun sinä mielelläsi tahdot rukoilla, etkä kuitenkaan\ntaida, vaan olet sentähden murheellinen ja surunalainen, katsele\nsilloin edestäsi rukoilevaa Wapahtajaasi, joka alati rukoilee\nhyvää puolestasi Isän tykönä (Joh. 14: 16; luku 17; Room. 8: 34;\nHebr. 7: 25). Mitä taitaa sinulta silloin puuttua? Jos sinä tulet\nlevottomaksi, niin luo katseesi Kristukseen, joka totisesti on sinun\nrauhasi, (Ef. 2: 14), ja joka taivaaseen mennessänsä on jättänyt\nsinulle rauhansa perinnöksi, ja useammat kerrat kieltänyt sinua\nsyntisellä tavalla ja epäuskoisella pelolla ensinkään itsellesi\ntuottamasta senkaltaista levottomuutta, että sinun lohdutuksesi ja\nuskosi siinä kärsisi hätää (Joh. 14: 1, 27).\n\nNyt istuu Hän siellä ylhäällä kunnian Istuimella, ristinpuussa\nsyvimmän alentumisensa tilassa, perin juurin kukistettuansa kaiken,\nmikä sinua vahingoittaa ja sortaa taitaa. Kaikki sinun syntisi,\nkaiken hätäsi, levottomuutesi, kaikki kiusauksesi on Hän kantanut ja,\npois mentyänsä, on Hän nyt sinulle sijaa valmistamassa.\n\n53 §. Sinä, joka pidät Kristusta yksinänsä kaikkena kaikessa sekä\nitseäsi peräti mitättömänä, sinä, joka teet Kristuksen ainoaksi\nelämäksesi ja olet kaikesta muusta vanhurskaudesta kuolleena, sinä\nolet totinen kristitty, niitä kaikkein rakkaimpia, jotka ovat\nlöytäneet armon Jumalan tykönä, sinä olet taivaan, rakas ystävä.\n\nTuota nyt vaan Kristukselle, kaiken Hänen sinulle osottaman\nrakkautensa edestä, se puhdas ilo, että sinä rakastat kaikkia Hänen\nköyhiä Pyhiänsä ja Hänen Seurakuntansa jäsentä, kaikkein huonointa\nja heikointakin, heidän tietojensa ja käsityksensä eroituksesta\nhuolimatta [73]. Nämätkin ovat Hänen sydämmeensä, samoin kuin\nmuinoin Israelin lasten nimet Aaronin rintakiveen (2 Moos. 28: 21),\npiirrettyinä. Anna näidenkin sentähden aina olla sinunkin sydämmeesi\nkirjoitettuina.\n\n_Toivottakaat Jerusalemille rauhaa; he menestyvät, jotka Sinua\nrakastavat!_\n\n\n\n\nAbraham Frosteruksen tekemät selitykset.\n\n[1] Kun kirjantekijä sekä tässä että monessa muussa paikassa puhuu\nKristuksen verestä meidän kristillisyytemme juurena ja perustuksena,\nymmärtää hän sillä koko Kristuksen sovinnon ja ansion vertaa § 50.\n\n[2] Tekijä tarkoittaa tässä sitä viettelystä, josta puhutaan Luuk.\n22: 31; Kor. 11: 3.\n\n[3] Nimittäin Kristuksen veren sovittamaa ja elämää antavaa voimaa,\nettä nimittäin elämäni vaelluksesta voisivat nähdä minut Hänen Pyhän\nHenkensä kautta muuttuneeksi, uudesta syntyneeksi, vanhurskautetuksi\nja pyhitetyksi. Ei ole tätä niin ymmärrettävä, että sielua jollakin\nluonnollisella tavalla priiskottaisi Kristuksen veri; sillä sitte\nkun Hän kerran ristin päällä on sen vuodattanut, meitä terveeksi\ntehdäksensä, jakaa Hän nyt verensä varsinaisen vaikuttavan voimansa\nkaikille niille, jotka uskossa isoovat ja janoovat.\n\n[4] Nimittäin niin, ettet enää voimakkaasti Jesuksen kovan sielun\ntuskan ja verisen kuoleman liikuttamatta, tahdo pitää yhtään ainoata\nsalaista syntiä estämässä Jesuksen veren perin juurin, se on\ntäydellisesti, parantamasta haavoitettua omaatuntoasi.\n\n[5] Ei ole tätä niin ymmärtäminen, että meillä olisi valta jättää\nvaarinotettavia velvollisuuksiamme tekemättä; vaan kaiken sen, minkä\nmeidän tulee tehdä, on meidän tekeminen vilpittömästä sydämmestä ja\nkernaasta sielusta, jonka Jumalan Henki vaikuttaa, ja tekee meidät\nhalukkaiksi Jesuksen rakkaudessa täydellä mielihyvällä kaikkea\ntekemään, eikä lohdutustamme ja rauhaamme perustamaan sellaisiin\ntöihin, jotka eivät koetuksissa kestä.\n\n[6] Tämän todistavat seuraavat Raamatun lauseet, kun niitä toista\ntoiseensa oikein verrataan: 4 Moos. 21: 8, 9; Joh. 3: 14, 15; Room.\n6: 8, 11; Hebr. 12: 2; tästä enemmän tämän kirjan toisissa paikoissa.\n\n[7] Tässä on muistettava, että kirjantekijä niin usein kuin hän tässä\nkirjassansa käyttää _Luonto_-sanaa, sillä tarkoittaa turmeltunutta\nluonnollista ihmistä kaikkine sielun ja ruumiin voiminensa,\nlahjoinensa, mahtinensa ja arvoinensa.\n\n[8] Saatana ei koeta koskaan järkähyttää sieluja heidän\nluonnollisesta ja väärästä omasta vanhurskaudestansa, vaan pikemmin\nnukuttaa heitä siihen; mutta kun omatunto lain voimallisen sanan\nkautta herää ja sielu siten huomaa väärän vanhurskautensa, silloin\non saatana valmis sekä syyttämään sielua, että myös syöksemään hänet\nepäilykseen (Sak. 5: 1, 2, 3).\n\n[9] Kirjantekijä ei suinkaan tässä tarkoita ruumiillisten silmäin\neli turmeltuneen mielikuvituksen, vaan uskon silmäin toimeen saamaa\nnäkemistä, joka tekee Herran Jesuksen sanassansa niin vakuuttavasti\nja voimakkaasti sielulle kuvatuksi, kuin olisi hän kaiken rakkautensa\nja armonsa Majesteetissä todenperäisesti Hänen silmäinsä edessä läsnä\n(Joh. 6: 40; Gal. 3: 1).\n\n[10] Tällä kirjantekijä ei neuvo ketään ylenkatseella silmäilemään\nJumalan Pyhissä ja Enkeleissä löytyvää hyvää, vaan hän tahtoo\nainoastaan muistuttaa lukijaa, ettei Pyhäin ja Enkelein vanhurskaus\nensinkään kelpaa perustukseksi, jollei hän pystyisi Jumalan armoon ja\nrakkauteen perustuvaa luottamustansa rakentamaan.\n\n[11] Kristuksessa, Kristuksen kanssa, Kristuksesta ja Kristuksen\nkautta on sellaisella armoitetulla sielulla päinvastoin halu kaikkiin\nhyviin töihin, eikä hän tahdo pienintäkään laiminlyödä, eikä suinkaan\nota mitään tehdäksensä siinä ilkeässä mielessä, että hän itse voisi\njotakin hyvää ja kiitettävää saada toimeen, päin vastoin hävettävät\nhäntä armollisen Jumalan ja Wapahtajansa edessä sellaiset myrkylliset\najatukset.\n\n[12] Katso alempana §§ 24 ja 33, jotka lähemmin selittävät\nkirjantekijän tarkoituksen tässä asiassa.\n\n[13] Nimittäin sinun Wapahtajasi. Jos Hänen sivullensa panet\nvähintäkään omastasi, silloin tahdot olla oma Wapahtajasi, oma\nopettajasi, oma Ylimmäinen Pappisi ja Kuninkaasi.\n\n[14] Antikristus merkitsee Kristuksen vastustajaa eli väärää\nopettajaa, joka hylkää Kristuksen ja Hänen ansionsa.\n\n[15] Babeli merkitsee sekoitusta eli hävitystä.\n\n[16] Tähän soveltuvat nämät sanat, jotka tohtori Martti Luther\npöytäpuheittensa 3:ssa luvussa puhuu luomisesta ja armosta: \"Ah!\nluontokappale on kaunis olento, armo kaunis asia; kun meidän pitää\nluomisen ja armon uskoa, silloin soperramme ja sanomme: 'minä utkon',\nkun pitäisi sanoa: 'minä uskon', samalla tapaa kuin lapsukainen\nsanoo 'eipä' kun hänen pitäisi sanoa 'leipä'. Sanat koettavat tosin\nvakuuttaa, vaan sydän sanoo: eipä. Mutta sen kautta me autuaaksi\ntulemme, että halajamme uskoa. Ah! meidän Herramme Jumala tietää\nhyvin, että olemme vaivaiset lapsukaiset, kunhan vaan tahtoisimme sen\ntunnustaa.\"\n\n[17] Wakuutus siitä, että synti on niin kauhea ja kadottavainen,\nkuin Jumalan laki meille sanoo sen olevan, nimittäin epäjumalain\npalvelusta, Jumalasta, siitä korkeimmasta Hyvästä luopumusta, kapina\nHäntä vastaan (Jes. 59: 2; Room. 8: 7; Ef. 4: 17, 18); sielun murha\n(1 Moos. 2: 17; Joh. 8: 44; Room. 8: 6; 1 Joh. 3: 8, 15 j.n.e.).\n\n[18] Ei meidän pelastuksemme synnin hirmuisesta velasta, sen julmasta\nvallasta ja loppumattomasta rangaistuksesta löytynyt Jumalan\nviisaudessa ja päätöksessä mitään muuta välikappaletta, kuin että\nKristus Jumalan Poika oli puuhun ripustettava ja että Hänen oli\nverinen kuolema kuoleminen, sekä meidän edestämme kirouksena oleminen\n(Hebr. 9: 22; Gal. 3: 13; Room. 5: 17, 21; Luuk. 6: 6, 7, 8, 11).\n\n[19] Jumalan Hengen vaikutuksesta totisesti syntiä katuvan\nsydämmen elävä vakuutus näistä asioista on usko. Sitä ovat meidän\npuhdasoppiset opettajammekin jalosti teroittaneet ja siitä ovat\nmuutamat, niinkuin Luther, Chemnits, Scriver y.m., puhuneet yhtä\nmerkillisillä sanoilla kuin kirjantekijäkin tässä puhuu.\n\n[20] Jesuksen Kristuksen pettämättömän sille osoittaman hyvänsuomisen\nrohkaisemana (Joh. 6: 37; 2 Kor. 8: 9; 2 Piet. 3: 15; Hebr. 7: 25).\n\n[21] Näiden raamatun sanain: \"Kristuksen on Jumala meille tehnyt\nviisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhyydeksi ja lunastukseksi\",\ntarkoituksena on, että Kristus yksinänsä on Jumalan päätöksestä\nmäärätty siksi, joka on ja jonka tulee olla minun ainoana\nviisautenani, siksi, joka yksinänsä tekee minut vanhurskaaksi,\nviattomaksi, kirkkaaksi ja puhtaaksi Jumalan pyhimpäin ja Hänen\nkirkkautensa valta-istuimen edessä; Hänen elonantava verensä\nyksinänsä tekee minut pyhäksi, vahvistaa minua vanhaa Aatamia\nkuolettamaan, sekä ilolla elämän tietä kulkemaan; ja Hänen verensä on\nminun ainoa pelastukseni.\n\n[22] Kun mielessämme haudomme liehakoitsevia ajatuksia itsestämme,\nomasta tiedostamme ja oivallisuudestamme, sekä hengellisissä että\nmaallisissa asioissa.\n\n[23] Tämä voitaisiin monista Raamatun sanoista todistaa, vaan\nminä noudatan ainoastaan suuren apostoli Paavalin omaa todistusta\ntässä asiassa (2 Kor. 7) ja muistutan sitä paitse lukijalle Jobin\nesimerkkiä. Katso muistutustani n:o 8.\n\n[24] Kirjantekijä tarkoittaa sanoilla: \"vähä eli ei vähääkään\nKristuksesta\", että vähä Kristuksen armosta ja vanhurskaudesta eli\nette vähääkään niistä senkaltaisessa sielussa löydä. Jos ystäväni\nluet, tarkoin miettien, mitä Jes. 28: 3, 17; 50: 10, 11; 1 Kor. 3: 15\nseisoo, et sinä silloin taida niin suuresti kärsimistäsi moninaisista\nkiusauksista kerskata.\n\n[25] Kirjantekijä ei suinkaan tässä hylkää niitä kyyneleitä, joita\nkatuvainen sielu vuodattaa synteinsä tähden, sillä niitä niin hyvin,\nkuin elävää ja katuvaista synnintuntoa, pitää kirjantekijä myös\narmonlahjana; mutta hän varoittaa tässä pitämästä niitä kiusausten ja\nomantunnon kanteiden lääkityksinä ja paranteina.\n\n[26] Tässä mainittu Dan. 9: 26, kun alkukieltä oikein katsotaan,\nei todista sitä, mitä kirjantekijä ajattelee; kuitenkin on asia\nitsessänsä oikea ja voidaan monista Raamatun sanoista todistaa (Gal.\n5: 4; 1 Kor. 3: 12; Fil. 3: 7, 8 sekä muista), jotka pelkkänä syntinä\nja häpeänä tuomitsevat kaikki meidän hyvät aikomuksemme, tietomme,\ntyömme ja tekomme, kun me siinä mielessä olemme niitä tehneet, että\nniiden kautta voisimme olla Jumalan armoissa (Room. 3: 19; 11: 32;\nGal. 3: 22). \"Kiitetty olkoon Herra Jesus ja Hänelle ainoalle olkoon\nkunnia! Häpeä peittäköön syystä meidät!\" näin kirjoittaa rakas\nLuther eräässä paikassa Jo. Sylw. Äranukselle kirjoittamassansa\nkirjeessä, sekä toisessakin Georg Spenleinille kirjoittamassansa\nkirjeessä, jonka kirjeen minä tässä senkin tähden tahdon sanasta\nsanaan julkaista, että se osoittaa tämän kalliin Jumalan miehen\nkoko sydämmen, uskon ja kristillisyyden jo ennen Uskonpuhdistusta,\nolletikin kun tämä kirje kokonaisuudessansa aivan harvoin Lutherin\nelämäkertaa kertovissa kirjoituksissa löytyy. Kirje kuuluu\nsuomennettuna näin:\n\n    _Jesuksessa Kristuksessa rakastettu veljeni Spenlein\n    Augustiinimunkki Memmingin luostarissa! Armon ja rauhan suokoon\n    sinulle Jumala ja Herra Jesus Kristus!_\n\n    Minä halajan tietää, mitä sinun sielusi nyt ajattelee, eikö\n    se milloin omaan vanhurskauteensa kyllästy ja opi Kristuksen\n    vanhurskauteen nojaamaan ja luottamaan. Meidän aikanammehan\n    tulevat monet kiusatuiksi, pitämään juuria ajatuksia itsestänsä,\n    ne varsinkin, jotka kaikin voimin pyytävät olla laupeita ja\n    hurskaita; ne, jotka, armosta meille runsaasti Kristuksessa\n    lahjoitettua Jumalan vanhurskautta ymmärtämättä, koettavat itse\n    tykönänsä niin kauvan aikaan saada sitä, mikä hyvää on, kunnes\n    omien avujen ja ansioiden kaunistamina luulevat taitavansa\n    Jumalan edessä seisoa, joka kuitenkin on perin mahdotonta.\n    Silloin kuin sinä oleskelit meidän tykönämme, oli sinullakin\n    sellaisia ajatuksia; olinhan itsekin saman harhaluulon sitomana,\n    vaan nyt sodin minä tätäkin erhetystä vastaan; en kuitenkaan\n    ole tähän asti sitä voittanut. Opi sentähden, rakas veljeni,\n    tuntemaan Kristusta ristiinnaulittuna; opi kunnioittamaan Häntä\n    ja toivottomuudessa ja epäilyksessäsi itsestäsi näin sanomaan\n    Hänelle: sinä, Herra Jesus, olet minun vanhurskauteni, mutta\n    minä olen sinun syntisi; Sinä olet tehnyt omaksesi mitä minun\n    on, ja antanut minulle mitä Sinun on; Sinä, minun Wapahtajani,\n    olet ruvennut siksi, mikä Sinä et ollut, ja antanut minun tulla\n    siksi, mikä minä en ollut. Kavahda pyrkimistä niin suurta\n    puhtautta saamaan, että herkeäisit itseäsi syntisenä pitämästä\n    ja syntisenä olemasta. Sillä Kristus asuu ainoastaan syntisten\n    tykönä. Hän on taivaasta astunut alas, asuaksensa syntisissä.\n    Tutkistele tarkasti Hänen rakkauttansa, sinä olet siten\n    havaitseva Hänestä suloisimman lohdutuksen vuotavan. Sillä jos\n    meidän pitäisi työmme ja kärsimistemme kautta päästä lepoon,\n    minkätähden olisi Hän silloin kuollut? Sentähden pitää sinun,\n    epäillen itsestäsi ja omista töistäsi, löytää rauhan yksinään\n    Hänessä. Siinä kivussa pitää sinun myöskin oppia Hänestä;\n    niinkuin Hän on korjannut sinut, niin on Hän myös tehnyt sinun\n    syntisi omaksensa, jos sinä, niinkuin sinun pitää, tämän vahvasti\n    uskot; sillä kirottu se, joka ei sitä usko! Korjaa sinä myös\n    samoin ja kanna kärsivällisyydellä niitä veljiä, jotka ovat\n    kelvottomia ja vielä eksyväisiä, ja tee heidän syntinsä omiksesi;\n    ja jos sinulla on jotakin hyvää, niin anna heidän nauttia hyötyä\n    siitä, niinkuin Apostoli opettaa: \"Korjatkaa toinen toistanne,\n    niinkuin Kristuskin on meitä Jumalan kunniaksi korjannut\" (Room.\n    15: 7) ja taas: \"Kullakin olkoon se ajatus kuin Kristuksella\n    Jesuksella oli, joka, vaikka Hän on Jumalan muodossa, ei lukenut\n    saaliiksi Jumalan kaltainen olla, vaan alensi itsensä, otti orjan\n    muodon päällensä ja tuli muiden ihmisten vertaiseksi\" (Fil. 2:\n    5 ja seur.). Tee sinäkin samoin. Jos sinä luulet olevasi heitä\n    parempi, niin älä lue sitä saaliiksesi, ikäänkuin olisi se\n    sinun omasi, vaan alenna itsesi, unhota millainen sinä olet, ja\n    ole niinkuin yksi heistä, että kantaisit heidän heikkouttansa.\n    Sillä onneton on sen vanhurskaus, joka ei tahdo auttaa niitä,\n    jotka hän rinnallansa huomaa olevan huonommassa tilassa kuin hän\n    itse on, vaan ajattelee sen sijaan paeta erämaahan ja oleskella\n    siellä, vaikka hänen läsnäolevana olisi pitänyt palvella muita\n    kärsivällisyydellänsä, esirukouksillansa ja esikuvallansa. Tämä\n    on sen leiviskän kätkemistä, jonka Herra kullekin on suonut,\n    tämä on olla kanssapalvelijoillensa antamatta sitä, mikä heidän\n    omansa on. Tiedä sentähden, jos sinä olet Kristuksen ruusu\n    ja lemmenkukka, että sinä voimassa pysytetään orjantappurain\n    seassa. Waro, ettet itse kärsimättömyyden, rohkean tuomitsemisen\n    eli salaisen ylpeyden kautta tule orjantappurain pistimeksi.\n    Kristuksen valtakunta on (Ps. 110: 2). Hänen valtakuntansa\n    vihollisten keskellä. Sano siis minulle, missä luulet\n    senkaltaisen vihollisten eli ystäväin asuinpaikan olevan. Jos\n    sinulta jotakin puuttuu, niin heitä itsesi maahan Herran Jesuksen\n    eteen ja etsi puutettasi rukouksessa; Hän on itse opettava\n    sinulle kaikki. Katsele ainoastaan mitä Hän sinun ja kaikkien\n    muiden ihmisten edestä on tehnyt, että sinä myös oppisit mitä\n    sinun tulee muille tehdä. Jos hän olisi tahtonut elää ainoastaan\n    hurskasten seassa ja kuolla ainoastaan ystäväinsä edestä, kenen\n    edestä, rakas veljeni, olisi Hänen silloin pitänyt kuolla ja\n    kenen joukossa elää? Tee sinäkin, veljeni niin ja rukoile minun\n    edestäni, Herra on silloin oleva sinun kanssasi. Jää hyvästi\n    Herrassa! Kirjoitettu Wittenbergissä 5 sunnuntaina Pääsiäisen\n    jälkeen vuonna 1516.\n\n                                               Weljesi\n                                            _Martti Luther_,\n                                           Augustiini-munkki.\n\n[27] Tässä ei suinkaan opeteta, ettei armoitetussa kristityssä\npitäisi löytyä vakaista synnin katumusta ja kauhistusta, aina\nhillitsemässä häntä tekemästä kaikkea, mitä hän tahtoo, sillä\nse sotii sitä vakuutusta vastaan, joka Uskolla on synnin\nkauhistuksesta, josta kirjantekijä ylempänä 14 ja vielä enemmin\nseuraavissa §§:ssä sangen merkillisesti puhuu. Tekijän tarkoituksena\non, että se, joka on ollut oikeassa hädässä ja tuntenut synnin\nkuoleman pistimenä, mutta sitä vastoin on tässä hätääntyneessä\ntilassansa sillä tavalla ja muodolla, kuin ylempänä 13 §:ssä on\nsanottu, saanut oikein tuntea Jesusta ainoaksi Auttajaksensa,\nWapahtajaksensa ja Autuaaksitekijäksensä niin, että hän on tullut\ntäydellisesti vakuutetuksi siitä, että Kristus on hänet syvästä\nhelvetistä lunastanut ja verellänsä ja kuolemallansa Jumalan kanssa\ntäydellisesti sovittanut; tekijän tarkoituksena on, ettei ihminen\nsenkaltaisessa tilassansa tahdo tehdä pahaa, ettei hän tahdo tehdä\nsyntiä, vaan tekee kiitollisuuden lain mukaan täydellä mielihyvällä\nja halulla kalliin Wapahtajansa Jesuksen mielisuosioksi ja kunniaksi\nkaiken sen, minkä hänen pitää tehdä.\n\n[28] Seuraavista raamatunlauseista: Ps. 132: 14; Jes. 66: 1, 2; Joh.\n14: 23; 17:22,23; 1 Kor. 3: 16; 2 Kor. 6: 16, paitsi monista muista,\nnäkyy kyllin selvästi, että Jesus Jumalan Poika, Isän Jumalan ja\nPyhän Hengen kanssa, uskovaisessa sielussa rakentaa armo-istuimensa.\nTämä ei taida muuta, kuin täydellisesti ijankaikkisiin aikoihin\nköyhää ja armoitettua sielua lohduttaa.\n\n[29] Kirjantekijällä on ollut täysi syy lainata tämän sananparren\n1 Joh. 2: 1 värsystä, jossa _vanhurskas_-sanalla ei ainoastaan\ntarkoiteta sellaista, jolla on selvä oikeus omistaa ja pitää esinettä\nhyvin ansaittuna omaisuutenansa, vaan myös sitä, jota muuten\nkutsutaan _laupiaaksi ja armiaaksi_; tämän käsitämme juuri näin\nolevan sekä tämän 1 Joh. 2: 1. Raamatunlauseen yhtenäisyydestä, että\ntämän sanan käyttämisestä Pyhän Raamatun monissa paikoissa, (Ps.\n112: 9; Sananl. 11: 20, 21, 30; 12: 20; Jaak. 3: 17, 18 j.n.e.).\nSana vanhurskas, Korkeimmassa merkityksessään tarkoittaa siis tässä\nsen hyvän suosion ylenpalttisuutta ja sitä täydellistä oikeutta,\njonka se siis verellänsä ja kuolemallansa on ansainnut, tehdäksensä\nmeitä hukkuneita ja kadotettuja syntisiä vanhurskaiksi ja Jumalan\ntykönä ijankaikkisesti autuaiksi; sillä muutoin on Hän kostavan\nvanhurskautensa mukaan polttava tuli ja kaikki syntiset ovat heinä ja\nolki, jotka eivät silmänräpäystäkään taida Hänen edessänsä kestää,\njos Hän tahtoisi heidän kanssansa tuomiolle käydä.\n\n[30] Evankeliumin armo ei kuulu kellekään muulle kuin omasta\nvanhurskaudestaan paljastetulle, katuvaiselle syntiselle (Math. 5:\n3-6; Ps. 10: 14, 17; Luuk. 1: 53).\n\n[31] Kirjantekijä ei suinkaan tässä kiellä sinua katselemasta omaa\nsyntiviheliäisyyttäsi; sitä on hän myös ylempänä 17 §:ssä mieleesi\nteroittanut; hän selittää tämän tarkemmin seuraavissa sanoissa.\n\n[32] Meidän kallis Lutherimme on Paavalin Roomalaisille kirjoittaman\nEpistolan kauniissa alkupuheessansa elävästi kuvannut sellaisia\nsieluja, kun hän muun muassa sanoo: \"Ei se ole muuta kuin petosta,\njota muutamat opettavat, että töillä pitää valmistautua armoon\"; ja\nedespäin: \"että he haparoitsevat uskoa ja hyviä töitä, eivätkä tiedä,\nmikä usko ja hyvät työt ovat; kuitenkin puhuvat he ja juttelevat\nmonta sanaa uskosta ja hyvistä töistä\".\n\n[33] Se on, eroittaa sinut omasta hyvyydestäsi, vanhurskautesi,\nhartautesi ja pyhyytesi suuresta mielikuvituksesta ja luulosta, jonka\nnojalla sinä salaisesti niin suuresti ylpeilet.\n\n[34] _Helvetti_-sanalla tässä ei ymmärretä sitä ijankaikkista\nvaivan sijaa, josta ei yhtään lunastusta löydy, vaan suurinta\nsieluntuskaa ja peljätystä, joka usein Jumalan viisaasta neuvosta ja\npyhästä sallimuksesta voi kohdata uskovaisia sangen terveellisten\ntarkoituksien vuoksi. Siten Jumala joko tahtoo viedä uskovaista\nlikemmin itseänsä tuntemaan, tahi poistaa hänestä jonkun salaisen\nhyvän ajatuksen omasta mahdollisuudestansa, kelvollisuudestansa\nja salaisesta niihin luottamisestansa; tahi tahtoo Jumala näyttää\nhänelle ja irroittaa hänet jostakin salatusta paulasta, joka on\nsydämmen pohjassa ollut viritettynä, vaan on aikaa voittain tullut\nhyvien liikutusten, hartaiden harjoitusten ja omien parannusyritysten\npeittämäksi; tahi muutamien erhetysten tähden niin ankarasti kurittaa\nhäntä; että hän sitten, niinkuin ruumistansa polttanut lapsi tekee,\nparemmin karttaisi tulta; tahi sen kautta tehdä häntä kykeneväksi\nvälttämään jotakin uutta saatanan ansaa, ja estää häntä siihen\nlankeamasta. Senkaltaisessa merkityksessä käytetään helvetti-sanaa\nPyhässä Raamatussa (l Sam. 2: 6; Ps. 71: 20; Ps. 116: 3, 4; Jes. 38:\n10, 15; 2 Kor. 12: 7).\n\n[35] Nimittäin ei muulla tavalla paljastettuina köyhinä syntisinä\n(Ilm. k. 5: 9, 10; 7: 14).\n\n[36] Tämän todistavat nämät Raamatun lauseet: Joh. 3: 16; Room. 5:\n20; 1 Tim. 1: 14, 15, 16.\n\n[37] Nimittäin elävän toivosi, johon me Kristuksen kuoleman ja\nylösnousemisen kautta kutsutut olemme (Gal. 5: 5; Hebr. 7: 19; 1\nPiet. 1: 3, 21).\n\n[38] Sillä tavalla, että sinä joutuisit epäilykseen ja antaisit\nsaatanan viedä voiton asiastasi. Tosin pitää sinun kokonansa antautua\nJumalan edessä ijankaikkiseen kadotukseen ja tuomioon syypääksi\n(Room. 3: 4, 10, 19; 1 Kor. 11: 31, 32); mutta sitä vastaan et\nsuinkaan saa ryöstää Kristukselta Hänen kunniaansa, ikäänkuin\nHän olisi sinun hyvin ansaittua ijankaikkista kuolemantuskaasi\nja tuomiotasi ollut kärsimättä (Jes. 53: 8); tahi sinullekin\nijankaikkista lunastusta löytämättä (Hebr. 9: 12). Älä sellaista\ntuomiota itsestäsi suinkaan langeta (1 Joh. 3: 19, 20).\n\n[39] Tämän todistaa myös Jer. 28: 21.\n\n[40] Mitä kirjantekijä tässä sanoo, on ymmärrettävä Jumalan\naikomuksen ja viisauden mukaan, joka tahtoo, että Jesuksen verta,\nse on: koko Hänen sovintoansa kaikkiin merkillisiin tapauksiin\nnähden, nimittäin Hänen pyhään syntymäänsä ja alhaiseen vaellukseensa\nmaan päällä, Hänen suureen sieluntuskaansa, rukoukseensa ja\nkyyneleihinsä, Hänen veriseen hikeensä, naarmuihinsa ja haavoihinsa\nynnä moniin Hänen kärsimiinsä häväistyksiin, mitä pilkallisimpaan\nkuolemaansa, hautaamiseensa, voittorikkaaseen ylösnousemiseen ja,\ntaivaaseen astumiseen ja, Isänsä oikealla kädellä istumiseensa\nja Hänen meidän edestämme rukoilemiseensa nähden, että kaikkea\ntätä niin nautittaisiin, että kaikki ihmiset joka paikassa ja\nkaikissa elämänsä tapauksissa viimeiseen hengenvetoon asti\nuskoisivat Kristuksen sovintotyön kautta täydellisesti tulleensa\nvapahdetuiksi ja pyhitetyiksi; mitä kirjantekijä tässä sanoo, on näin\nymmärrettävä, Jumalan aikomuksen ja viisauden, eikä suinkaan ihmisten\nhuolimattomuuden mukaan, tätä kallista tavaraa vastaanottamaan ja\npelastukseksensa, vahvistukseksensa, elämäksensä ja autuudeksensa\nhyväksensä käyttämään. Sillä se on ja pysyy, Jumala paratkoon,\nylen totena, ettei osa ihmisistä nautitse mitään Kristuksen\nsovinnosta, ehkä he ovat täydellisesti lunastetut; muutamat taas\nantavat työläästi taivuttaa itseänsä nautitsemaan siitä niin paljon\nkuin heille on suotu ja lahjoitettu, se on: he eivät tahdo ottaa\nitsellensä täyttä lohdutusta, eikä heillä siis ole tarpeellista\nväkevyyttä, Jumalaa peläten, pyhyyttä täyttämään; toisin sanoen:\nhe antavat Jesuksen kalliin veren turhaan ja tyhjään vuotaa. Siitä\nnäkyy, kuinka väärä heidän nöyryytensä on, kun he eivät rohkene niin\nviheliäisinä ja vaivaisina kuin ovat, ottaa niin paljon itsellensä\narmonlahjasta, kuin heille on ansaittu ja nyt totisesti tarjotaan. He\nikäänkuin tahtovat ylpeässä epäilyksessänsä eli uskottomuudessansa\nsanoa: Jumalalla ei ole niin hyvää tahtoa, että Hän suopi minulle\nniin täyttä armon-mittaa, eikä Kristuksen verellä niin suurta voimaa,\nettä se taitaisi niin täydellisesti parantaa syntihaavani, eli niin\nperin juurin omastatunnostani poisottaa kaiken niiden veripahkain\ntuottaman kivun, jotka nyt vaivaavat minun sieluani ja tekevät minun\nhitaaksi kerran ilolla juoksemaan elämän tietä, jota minun pitää\nvaeltaa lepoon, että minä Hänen tykönänsä asuisin.\n\n[41] Kirjantekijä ei tässä suinkaan tarkoita mitään tavatonta\nKristuksen ilmestymistä, jota haaveksijain ja kväkarein on tapana\nhakea, vaan sitä ilmestymistä, joka tapahtuu Jumalan Pyhän\nsanan kautta, kun me, sitä ahkerasti tutkimalla ja alituisesti\nikävöimällä ja rukoilemalla päästäksemme Jumalan tykö, siitä saamme\neläväksi ja autuaaksi tekevän tiedon ja tunnon Kristuksesta, se\non: me tulemme Jumalan sanan kautta yhä varmempaan ja varmempaan\nvalkeuteen Kristuksen armon täydellisyydestä, eli toisin sanoen:\nsaamme laveamman tiedon, voimallisemman vakuutuksen ja siihen\nliittyneen elävän koettelemuksen ja tunnon Kristuksen ylenpalttisesta\nrakkaudesta meitä vaivaisia syntisiä kohtaan, joten autuuden\nhuoneen-hallitus ja järjestys meille silloin ilmoitetaan, ensiksi\nkointähtenä, sitten Jesuksen kirkkauden kasvoista kirkkaasti\nloistavana päivänä (2 Kor. 3: 18); jota valistuksen armoa täällä\nvakavaisuudessa ei kuitenkaan ole muuksi luettava, kuin aamuruskoksi\nsen ihanan puolipäivän suhteen, joka samasta Jesuksen ja Jumalan,\nsen Pyhän Kolmeyhteyden kirkkaudesta uskovaisille autuaallisessa\nijankaikkisuudessa koittava on (1 Kor. 13: 12; 1 Joh. 3: 1, 2).\n\n[42] Ei kukaan taida estää aurinkoa maanpiirille nousemasta ja\nvalaisemasta kaikkea, mitä sen säteet kohtaavat, vaikka tosin\nvoidaan sulkea silmät niin, ettei sen oikeaa kirkkautta ja valoa\nnähdä. Samoin ei myöskään voida Kristuksen opin saarnaamista estää\nmaailmassa, eikä voida estää Kristuksen opin autuaallista vaikutusta\ntuottamasta niissä, jotka eivät itse seiso sitä vastaan ja paaduta\nitseänsä. Ja, mikä vielä ihmeellisempää on, monta kertaa tunkeutuu\ntämä valkeus kaikkein suruttomimpienkin sydämmiin vastoin heidän\ntuntoansa ja haluansa, ehkä sen valaisema voima ja suloinen vaikutus\nsitten tulee heidän ehdollisten syntiensä kautta tukahutetuksi.\n\n[43] Tämä neuvo ei kehoita ketään syntiä tekemään, vaan Kirjantekijä\nmuistuttaa meitä, että paraskin työ, minkä me voimme tehdä, on\nniin heikkouksien tahraamana ja vajavaisuuksien sekoittamana, että\nmeillä on kyllin syytä pitää syntinä ja häpeänä kaikkea, joka on\nmeidän omaamme, eikä Jumalan armotyötä meissä. Sangen merkilliset\novat tohtori Chemnits'in sanat tästä asiasta, kun hän, tutkiessaan\nTridentin kokouksen päätöstä vanhurskaaksi tekemisestä, näin\nkirjoittaa Wapahtajan (Joh. 3: 18) sanain johdosta:\n\nUskovaisten vanhurskaaksi tekeminen autuutta ja ijankaikkista\nelämää varten on siinä, ettei heitä tuomita heidän töistänsä,\nvaan että he Kristuksen tähden päästetään kadotuksen tuomiosta ja\nkorjataan ijankaikkiseen elämään. Näin sanoo Kristus pyhitetyistä\nja uudestasyntyneistä Apostoleille: \"Kun te tehneet olette kaiken,\nmitä teidän on käsketty tehdä, niin sanokaa: me olemme kelvottomat\npalvelijat\". Ei hän tahdo, että hän näin piti sanoa ainoastaan\nniistä töistä, joita he ennen kutsumustansa vielä sangen heikkoina\nollessansa olivat tehneet; vaan sanoo Hän: \"vaikka te Pyhän Hengen\navulla olette niin pitkälle päässeet, että olette tehneet kaiken,\nmitä teidän on käsketty tehdä, niin sanokaat kuitenkin: 'me\nolemme kelvottomat palvelijat.\" Mutta kelvottomista palvelijoista\nlangetetaan, kun Jumala käy tuomiolle heidän kanssansa, että he\ntöistänsä tuomittaisiin, tämä tuomio (Math. 35: 30): Heittäkäät se\nkelvoton palvelija ulkonaiseen pimeyteen; siellä on oleva itku ja\nhammasten kiristys. Molemmissa paikoissa (Math. 25: 30 ja Luuk. 17:\n10) löytyvät sanat: \"_kelvoton palvelija\"_.\n\n[44] Tosin pitää antaa Lain olla Lakina ja Evankeliumin\nEvankeliumina, eikä suinkaan sekoittaa toista toiseen, vaan käyttää\nmolempia järjestyksessä ja tarkoitetuksensa mukaisesti; ei kuitenkaan\npidä samalla haavaa käyttää Lakia ja Evankeliumia, vaan harjoittaa\nniitä yhdessä, vaikka kumpaakin erikseen, johon Kirjantekijä itse jo\nennemmin 23 § aina loppuun asti oikein neuvoo.\n\n[45] Kirjantekijä teroittaa teroittamistaan vieläkin Kristusta\nuskomme ainoaksi silmämääräksi, sillä uskolla ei ole tässä\nKristuksen kanssa tekemistä muuna, kuin sinä, joka on vaivaisen ja\narmoa isoovaisen syntisen Autuuden Ruhtinas ja Takausmies, eikä\nsuinkaan mikään Mooses. Katso ennemmin tässä asiassa Luther-vainajan\nkirjoittamassa Uuden Testamentin alkupuheessa.\n\n[46] Ah! Wallan suoraan hylkää koeteltu kirjantekijämme tässä kaiken\nsen rohkeuden, jonka ihmiset siinä osottavat, että he hartaudetta ja\ntarvetta tuntematta veisaamalla ja rukoilemalla tahtovat lähestyä\nJumalaa ja Jumalalta armoa anomatta valmistavat itseänsä siihen. Tämä\nkirjantekijän opetus ei suinkaan sodi sitä vastaan, mitä David sanoo\n(Ps. 5: 4), vaan pikemmin sopii se hänen pyhän halunsa ja ajatuksensa\nkanssa yhteen (Ps. 51: 17, 18; vertaa 1 Moos 18: 27, 32; Jer. 10: 23;\nRoom. 8: 20).\n\n[47] Nimittäin siinä tilassa, josta kirjantekijä edellisessä §:ssä\noli puhunut.\n\n[48] vertaa Math. 17: 5, jossa sanat ovat näin ymmärrettävät: \"Minä\nolen ajatellut ja ajattelen hyvin, eli autuaallisesti\", nimittäin\nteistä (Jer. 29: 11).\n\n[49] Nimittäin omassa luulossansa (Math. 9: 10-13; Luuk. 7: 24).\n\n[50] Kylmäkiskoiseksi, nurjaksi ja huolettomaksi heidän autuutensa\ntilasta täällä ajassa ja ijankaikkisuudessa.\n\n[51] Ps. 110: 7; Math. 26: 39, 42; Gal. 3: 13, 14.\n\n[52] Nimittäin vaivaisena, jumalattomana, vääränä ja kirottuna\nsuurena syntisenä lähestyä Hänen armo-istuintansa. Jos luet Lutherin\nEpistolasaarnan 23:tena sunnuntaina P. Kolm. jälkeen, joka löytyy\nhänen Kirkko-Postillansa toisessa osassa, N:o 58 §§ 13, 18, 28, 29\nsekä §§ 20, 21, 22; hänen saarnassansa N:o 67 P. Matheuksen päivänä\nsamassa Kirkko-Postillassa; niin huomaat, että tämä kallis Jumalan\nmies on aivan yhtä mieltä kirjantekijän kanssa.\n\n[53] Tosin on Jumala Kristuksen kaikille langenneille Aatamin\nlapsille vanhurskaudeksi tehnyt, mutta kaikki eivät anna itseänsä\nsen kautta vanhurskaaksi tehdä, se on: he eivät anna itseänsä,\narmoa tarvitsevaisina ja Kristuksen veriseen ansioon Uskon\nkautta luottavaisina syntisinä, Jumalan-tuomiossa vanhurskaaksi\njulistaa juuri sentähden ei tulekaan tämä Kristuksen ansaitsema\nvanhurskaus heille hyväksi niin, että ne sen kautta tulisivat\nvanhurskaiksi tehdyiksi, eli toisin sanoen, Jumalan-tuomiossa\njulistetuiksi senkaltaisiksi, jotka ovat synnistä päästetyt ja\njoilla on täydellinen oikeus kaikkeen Jumalan armoon. Sillä toista\non vanhurskaus, toista taas vanhurskaaksi tekeminen. Wanhurskauden\nolemme me kaiken Jumalallisen viisauden ja pyhyyden kanssa Aatamin\nlankeemuksessa peräti kadottaneet; mutta vanhurskaaksi tekemisestä\ntulemme me ainoastaan Kristuksen täydellisen vanhurskauden kautta,\nainoastaan siten, että Kristuksen vanhurskaus ja pyhyys luetaan\nmeidän omaksemme, totisessa kääntymisessä ja jokapäiväisessä\npyhityksessä totisesti osallisiksi, ja jaamme niinmuodoin aina\nenemmin ja enemmin taipumusta ja voimaa hyvään, eli niinkuin me\nveisaamme muutamassa vanhassa kirkkovirressämme:\n\n    \"Näin Herran edess' hurskaaks' tulemm'\n    Lakia myös mielellämm' kuulemm',\n    Ja pyydämm' sitä pitää\".\n\nEmme suinkaan ijankaikkisiin aikoihin taida enää, sitten kun me\nniinmuodoin Jumalan kuvan kadottaneet olemme, ilman Hänen armottansa\nja voimattansa tehdä pienintäkään hyvää, vielä vähemmin saamme\nme sillä fariseusten ulkokullatulla toivolla itseämme hyvitellä,\nettä me pyhyytemme tähden, olkoonpa se kuinkakin kiiltävä, Jumalan\ntykönä voimme autuaiksi tulla. Tämä on juuri se, jota kirjantekijä\nkaikkialla kirjassansa niin kiivaasti teroittaa hänen ja meidän\naikaisia _Semipelagilaisia_ vastaan, jotka vähän, eli eivät\nvähääkään, pitävät lukua armosta, vaan vaativat sitä enemmin\ntöiden vanhurskautta ja hurskasta elämää, siihen pontevasti ja\nlujasti Kristuksen armoa ja apua vaatimatta; he eivät ymmärrä armon\nylenpalttista voimaa ja siitä vuotavaa pyhyyttä, sen autuaallista\nperustusta ja teeskentelemätöntä olentoa.\n\n[54] Sillä tavalla ja muodolla kuin yleinen suruton joukko nyt tekee.\n\n[55] Lihalla ja verellä ymmärretään luonnollisia ajatuksia,\nluonnollista voimaa ja kykyä Math. 16: 16, 17; 1 Kor. 12: 3. Katso\ntässä laveammin Lutherin Kirkko-Postillan evankeliumisaarnassa\nPietarin ja Paavalin päivänä N:o 73, §§ 3 4 5, 6, 7.\n\n[56] Se katseleminen, josta kirjantekijä tässä puhuu, on sama, jota\nhän ylempänä 6 ja 10 §§:ssä on maininnut. Tästä on meillä vanhassa\nsuomalaisessa virsikirjassakin N:o 20 v. 1 samankaltainen lohdullinen\nmuistutus.\n\n[57] Tuo jumalallinen on usko, joka on Jumalan hengen työ, ja jota\nluonto ei ikänänsä taida vaikuttaa.\n\n[58] Että kirjantekijä tässä kuvaa luonnollisen vapaan tahdon\nkykenemättömyyttä käsittämään Kristusta niin suoraan, että hän\nrohkenee ainoastaan Luonto-Kristukseksi kutsua sitä Kristusta, jota\nvapaa tahto kuvittelee Kristukseksi ja tahtoo käsittää Kristuksena,\nei sodi puhdasta oppia vastaan, vaan on pikemmin Kristuksen korkean\nJumaluuden ja Wälittäjä-viran kanssa yhtäpitävä. Samoin on kallis\nLutherkin kirjoituksissansa tästä monessa paikassa puhunut. Pidän\nsiis tarpeettomana tässä kertoa sellaisia hänen sanojansa, vaan\nviittaan lyhyesti hänen saarnaansa Pyhän Pietarin jo Paavalin\npäivänä, joka saarna löytyy hänen Kirkko-Postiltansa toisessa\nosassa N:o 72, §§ 3, 4, 5, 10. En kuitenkaan tällä neuvo ketään\nkäyttämään tätä puheentapaa, koska sitä ei löydy Raamatussa, eikä\nkirjantekijäkään näy kehoittavan sitä käyttämään.\n\n[59] Toht. _Calowius_, selittäessään näitä sanoja, kirjoittaa\nnäin: \"Isä ei vedä väkivallalla ja vastaanseisomattomalla tavalla,\nvaan armollisesti kutsumalla ja voimia lahjoittamalla tahtomaan ja\nseuraamaan, jota voimaa Hän ei vaikuta välittömästi, vaan Sanan ja\nsakramenttien kautta, tehden, että ne, jotka eivät tahdo, tahtovat,\njotka eivät voi, voivat\". Muutoin on kirkko-isä Augustinus, samaa\npaikkaa selittäessään, antanut meille tämän terveellisen neuvon: \"Jos\nsinua ei vedetä, niin rukoile, että sinua vedettäisiin\".\n\n[60] Se on, että sulasta armosta tulla sinuun tarttuneista ja vielä\nhaisevista syntihaavoistasi paratuksi.\n\n[61] Tästä on meillä monta merkillistä muistutusta vanhassa\nsuomalaisessa virsikirjassa N:o 17, 20, 147, 151, 158, 282 v. 6, 8,\n11; 295 j.n.e.\n\n[62] Tämän todistavat seuraavat Raamatunlauseet: Ps. 131: 2; Sananl.\n4: 23; Math. 22: 12, 13; Ap. T. 8: 13, 21, 22, 23; 1 Kor. 10: 3, 4,\n5; 11: 29; 2 Thess. 2: 10, 11; Hebr. 12: 12, 15.\n\n[63] Pois se, että meidän olisi pelkääminen hyvää tehdä, Gal. 6: 9,\n10, vaan tässä sanoo kirjantekijä olevan vaarallista, että me liian\npaljon hyvistä töistä tiedämme, ja ettemme voi huomata sitä suurta\nheikkoutta, joka niistä seuraa; jonka tähden meillä on kyllin syytä\nsuuresti hävetä Jumalan edessä, kun sellaisia pöyhkeitä ajatuksia\nsydämmistämme nousee.\n\n[64] Kirjantekijä ei näillä Kristuksen rakkauden osoituksilla\nsuinkaan tarkoita minkäänlaisia tavattomia ilmoituksia ja\nmielenvaikutuksia, joita haaveksijat ja villihenget tavottavat,\nvaan niitä armonvaikutuksia, joita Jesus ilmoitetun sanansa kautta\nihmisten sydämmissä totisesti vielä tänäkin päivänä vaikuttaa,\nkun he Hänen sanaansa oikeassa järjestyksessä harjoittavat, sen\nyksinkertaisesti vastaanottavat, siihen suostuvat, sitä uskovat\nja tottelevat; sillä \"Herra vaatii yksinkertaista kansaa, joka ei\ntiedä millään ulkonaisella koreudella kaunistella sitä, jota se\nJumalan sanasta kuulee\", näin sanoo kirkkoisä Ambrosius; katso\nmyös Gal. 1: 16. Toisin sanoen ymmärretään tässä Raamatun kanssa\nyhtäpitävää Jesuksen syntisiä kohtaan rakkaan, leppiän ja armeliaan\nsydämmen tuntemista ja koettelemista, jonka rakkauden työn ja\nolennon voiman ja totuuden Pyhä Henki Sanan ja Sakramenttien kautta\nantaa kääntymisen ja pyhityksen tiellä vaeltavan ihmisen joka päivä\nyhä selvemmin tuntea. Ah! kuinkahan monta sellaista esimerkkiä\nolisikaan meillä vielä tänäkin päivänä, jos mekin, samoin kuin\nvanhat kirkkoisämme ovat tehneet, jättäessään jälkeensä isien\nelämäkertomuksia, tahtoisimme, kukin puolestamme työskennellen,\nedistää tällaisten kertomusten täydellisiä kokoelmia. Mikä lisäys\nja voima niistä karttuisikaan Jumalan kaitselmuksen Historiaan,\njota kuitenkin meidän aikoinamme paljon puuttuu; ei uskovainen ole\nkuitenkaan Davidin tapaan entistä aikaa ajattelematta, eikä muille\nkertomatta niitä ihmeitä, joita Jumala hänelle ja pyhillensä on\ntehnyt (Ps. 77: 6, 12; 116: 15; 143: 2). Jokainen sielu, jolle\nse armo ja autuus tapahtuu, että Isä ilmoittaa Poikansa hänen\nsydämmessänsä, ymmärtää kaiken tämän hyvin, vaan muille on se\nsalaisuus, sillä ei kukaan muu tiedä eli ymmärrä tätä, vaikkapa sitä\ntuhannenkin kertaa selitettäisiin (Joh. 14: 21, 22, 23; Gal. 1: 16).\n\n[65] Uskovaiset Jumalan lapset ja pyhät eivät taida koskaan tulla\nniin mielettömiksi, että tahtoisivat ketään ihmistä, vieläpä vähemmin\nuskossa heikompia, jalkainsa alle polkea; katso edellisen §:län 3:tta\nkohtaa. Päinvastoin luulee jokainen sielu, joka oman syntyperäisen\nsuuren turmeluksensa oikein tuntee, ansaitsevansa tulla muiden pyhien\nkengän nauhoina pidetyksi. (Ps. 84: 11; Math. 15: 27; Luuk. 3: 16).\n\n[66] Tätä voidaan sanoa heikkouden synneistäkin, sillä jollei niitä\nkohta anteeksi anota, tulevat nämät ehdottomat synnit ehdolliseksi\npahaksi, (Ps. 19: 13, 14).\n\n[67] Joka ainoastaan suulla tunnustaa Evankeliumin jumalallista\ntotuutta, vaan ei tahdo sydämmessä koetella sen autuaallista\nvaikutusta (Joh. 5: 38-40).\n\n[68] Sitä meille myös muistuttaa muutama kaunis värsy ruotsalaisesta\nvirsikirjasta, joka suomeksi kuuluu näin:\n\n    Kosk' sielu sinult' etsitään,\n    Niin ilo kohta lisätään;\n    Turhuus myös pois suljetaan,\n    Rakkaus sydämmeen painetaan.\n\n[69] Tätä myös tuo kuuluisa ja suuri Jumalan opettama _Johan Gerhardi\npyhissä Tutkistelemuksissansa_ perusteellisesti opettaa, esimerkiksi\n2:ssa, 5:ssä ja muissa saman kauniin kirjan tutkistelemuksissa.\n\n[70] Kirjantekijä tahtoo sanoa, että uskovainen sielu on tyytyväisin,\ntutkistellessansa Kristuksen Persoonan Korkeaa Jumaluutta ja\nHänen äärettömän suurta autuuttansa, jonka Hänen voitollinen\nylösnousemisensa ja taivaaseen astumisensa on tuottanut kaikille\nniille Aatamin lapsille, jotka sen uskoa tahtovat. Kaikkea tätä\nvakaasti ja alituisesti tutkimalla oppii uskovainen sielu paraiten\ntuntemaan, kuinka suuri synnin hirmuisuus on, ja mistä Hänen totinen\nvanhurskautensa ja pyhityksensä vuotaa; hän ei voi viis muuta kuin\ntulla yhä enemmin ja enemmin sisälliseen häpeään saatetuksi ja\nsiten unohtaa ajatella, onko hän vähän, eli kauvas ennättänyt armon\nkoettelemuksessa ja pyhityksessä; sitä vastoin kiittää ja ylistää\nhän, sydämmestänsä iloiten, Wapahtajaansa, eikä väsy ijankaiken\nkatselemasta sitä korkeutta, syvyyttä, pituutta ja leveyttä, joka\nhänen vanhurskaudeksensa ja pyhyydeksensä pantu on, nimittäin siinä\nKristuksen rakkaudessa, jota eivät kaikki kirkastetut pyhät, eivätkä\nenkelitkään voi käsittää (Ef. 3: 19; 1 Piet. 1: 12; Ilm.k. 5: 3, 5,\ny.m.).\n\n[71] Nimittäin ensimmäiset tuntemiset j.n.e. Kirjantekijän tarkoitus\non: mielellään tahdotaan parasta itsestänsä toivoa ja ajatella, että\nollaan Jumalan lapsi; ja koska ei ole mitään, joka kysymykseen:\n_olenko minä Jumalan lapsi_, sydämmen pohjasta sanoo: _olen_, niin\nkoetetaan vehkeillen aikaan saada petollista _olen_-vastausta, näin\najatellen: olen kaiketi Jumalan lapsi; minkätähden? Niin, silloin\nja silloin olen minä tuntenut sitä ja sitä armon suloisuutta,\nsitä ja sitä sisällistä taipumusta miettiväisyyteen, nöyryyteen,\narmeliaisuuteen j.n.e. Mutta tämä on väärä päätös; sillä tosin taitaa\nkaikki tämä olla totta itsessänsä; mutta ei siitä seuraa kuitenkaan\nsitä, jota tahdotaan päättää. Ellei sinulla _juuri nyt_ ole Jesusta\nJumalanasi ja Herranasi, eli jos sinä et nyt Johanneksen kanssa makaa\nKristuksen rinnoilla ja ellei sinulla siinä ole sisällistä lepoa,\nniin horjuu kaikki sinun toivosi.\n\n[72] Kirjantekijä tarkoittaa, että uskotta ei mitenkään taida\nolla tekemistä sen ilkeän omanvanhurskauden kanssa, jonka ihminen\nvalmistaa itsellensä teräväjärkisyydellänsä omalla hartaudellansa\nja pyhyydellänsä, siinä tyhmässä luulossa, että hän niiden kautta\ntaitaa Jumalan edessä koetuksen kestää; vaan uskolla on yksinänsä ja\nainoasti Kristuksen kanssa alati tekemistä. Tästä muistuttaa meitä\nkauniisti vanhan suomal. virsikirjamme n:o 147 v. 7: \"Kristus meitä\nravitkoon, ja sielull' tarpeens' taritkoon, Eip' usko muita kärsi!\"\n\n[73] Kirjantekijä ei tässä suinkaan tarkoita vahingollista\nuskonnon välinpitämättömyyttä, vaan hän muistuttaa ainoastaan\nsiitä, mitä apostoli Paavali (Room. 15: 1-7) opettaa ja me\nUskontunnustuksessamme sanomme uskovamme: \"Minä uskon pyhäin ihmisten\nyhteyden\", eli niinkuin sama Uskontunnustuksemme muutamassa ruotsal.\nvirsikirjan virressä n:o 147 v. 26 näin lausutaan: \"Yhden Pyhän\nSeurakunnan ja kristittyin yhteyden uskon minä maailmassa olevan.\" Sen\nkansan, jota joka hetki vaivataan Kristuksen sanan ja opin tähden;\nHeillä on kaikilla yksi usko ja kaste; Kristukseen he panevat kaiken\nheidän toivonsa, Hän on yksinänsä heidän autuutensa.\n\n\n\n"]