[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fObUFBqZ256t5kinVhT-GfNiPzb-7Mig_FcWjdQjY90g":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":7,"genre":10,"themes":11,"origin":12,"language":13,"yearPublished":14,"yearPublishedTranslation":15,"wordCount":16,"charCount":17,"usRestricted":18,"gutenbergId":19,"gutenbergSubjects":20,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":25,"gutenbergTranslators":26,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},1160,"Historia-teos kirjat III-VI","Herodotos (n. 485-420 e.Kr.)",null,"1160-herodotos-historia-teos-kirjat-iii-vi","1160__Herodotos__Historia-teos_kirjat_III-VI","tietokirja",[],[],"fi",-430,1908,72343,482002,false,50576,[21,22],"Greece -- History -- To 146 B.C.","History, Ancient",[24],"History - Ancient","\"Herodotoksen historia-teos III-VI\" by Herodotus is a historical work written in the 5th century BC. This section covers Books III through VI of The Histories, continuing the epic narrative of the Persian Empire's expansion and its collision with Greek city-states. From Cambyses's conquest of Egypt to the conspiracy of the Magi, these books chronicle the rise and fall of kings, the clash of civilizations, and the mounting tensions that would explode into the Greco-Persian Wars—a conflict Herodotus frames as freedom versus slavery. (This is an automatically generated summary.)",[27],"Rein, Edvard",290,"Herodotoksen klassikkoteos tarkastelee Persian valtakunnan laajentumista ja antiikin maailman tapahtumia. Kirjat III–VI sisältävät kuvauksia Kambyseen Egyptin-valloituksesta, Dareios I:n hallintokaudesta sekä varhaisista yhteenotoista kreikkalaisten ja persialaisten välillä.","Herodotoksen 'Historia-teos III-VI' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1160. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","HISTORIA-TEOS III-VI\n\nKirj.\n\nHerodotos\n\n\nKreikan kielestä suomentanut Edv. Rein\n\n\n\nWSOY, Porvoo, 1908.\n\n\n\n\n\n\nKOLMAS KIEJA.\n\n\n1. Yllämainittua Amasista vastaan Kambyses, Kyroksen poika, lähti\nsotaretkelle, vieden mukaansa paitsi muita myös helleenien joukosta\nioonilaisia ja aiolilaisia. Syy tähän retkeen oli seuraava. Kambyses\nlähetti Egyptiin airuen ja pyysi Amasiilta hänen tytärtään. Näin\ntekemään häntä oli yllyttänyt eräs egyptiläinen mies, joka oli\nvihoissaan Amasiille siitä, että tämä kaikkien Egyptin lääkärien\njoukosta oli temmannut juuri hänet vaimostaan ja lapsistaan ja antanut\nhänet persialaisten haltuun, silloin kun Kyros lähettiläiden kautta\npyysi Amasiilta Egyptin parasta silmälääkäriä. Siitä siis vihoissaan\negyptiläinen neuvollaan yllytti ja kehoitti Kambysestä pyytämään\nAmasiin tytärtä, jotta tämä joko antaisi hänet ja siten saisi surua tai\nolisi antamatta ja siten vihoittaisi Kambyseen. Amasis, joka sekä\nvihasi että pelkäsi persialaisten valtaa, ei tiennyt antaako vai\nkieltää. Hän tiesi näet vallan hyvin, että Kambyses ei aikonut ottaa\ntytärtä puolisokseen, vaan jalkavaimokseen. Tätä punniten hän teki\nseuraavalla tavalla. Entisen kuninkaan, Aprieen, huoneesta oli jäänyt\njälelle ainoastaan yksi tytär, joka oli hyvin kookas ja kauniinnäköinen\nja jonka nimi oli Nitetis. Tämän neitosen Amasis puki koruvaatteisiin\nja kultiin ja lähetti hänet omana tyttärenään Persiaan. Jonkun ajan\nkuluttua, kun Kambyses tervehti neitosta kutsumalla häntä isän nimellä,\nniin neitonen virkkoi hänelle: \"Oi kuningas, sinä et tiedä, että Amasis\non sinut pettänyt, hän kun lähetti minut morsioksi koristettuna\nsinulle, antaen minut pois muka omana tyttärenään. Mutta\ntodellisuudessa minä olen Aprieen tytär, hänen, jota vastaan Amasis\negyptiläisten kera nousi kapinaan surmaten hänet, oman valtiaansa.\"\nTämä ilmoitus ja tämä seikka nostattivat Kambyseen, Kyroksen pojan,\nEgyptiä vastaan, sillä hän vihastui suuresti.\n\n2. Niin kertovat persialaiset. Egyptiläiset taas omistavat Kambyseen\nitselleen, väittäen hänen syntyneen juuri tästä samasta Aprieen\ntyttärestä. Kyros muka näet oli lähettänyt airuen pyytämään Amasiin\ntytärtä, eikä Kambyses. Mutta väittäessään niin eivät he puhu oikein.\nEihän heille ole tietymätöntä -- sillä jos ketkään, niin egyptiläiset\ntuntevat persialaisten tavat --, että ensiksikään äpärän ei ole heillä\ntapana päästä hallitsijaksi, jos aviolapsi on tarjona, ja sitten, että\nKambyses oli akhaimenidi Farnaspeen tyttären, Kassandanen, poika, eikä\nminkään egyptiläisnaisen. Vaan he vääristelevät historiaa tekeytymällä\nKyroksen huoneen sukulaisiksi. Näin on tämän asian laita.\n\n3. Kerrotaanpa myös seuraava tarina, jota minä puolestani en usko.\nMuuan persialainen nainen tuli Kyroksen hoviin naisten puolelle ja kun\nhän näki Kassandanen vieressä seisomassa kaunismuotoisia ja kookkaita\nlapsia, niin hän ylen ihmeissään suuresti kiitteli niitä. Mutta\nKassandane, Kyroksen vaimo, sanoi näin: \"Vaikka minä olen tämmöisten\nlasten äiti, niin Kyros halveksii minua, mutta sitä, joka on tuotu\nEgyptistä, hän pitää kunniassa\". Niin hän lausui vihoissaan Nitetistä\nkohtaan, mutta vanhempi hänen pojistaan, Kambyses, virkkoi: \"Jahka\nminusta tulee mies, oi äiti, niin käännän Egyptissä ylimmät alimmiksi\nja alimmat ylimmiksi\". Niin lausui Kambyses, joka silloin oli noin\nkymmenvuotias, ja naiset ihmettelivät suuresti. Mutta hän muisti\nsanansa ja, sittenkun hän oli mieheksi varttunut ja saanut kuninkuuden,\nteki hän sotaretken Egyptiä vastaan.\n\n4. Sattui myös eräs toinen tapahtuma, joka vaikutti\nmainittuun sotaretkeen. Amasiin palkkasoturien joukossa oli muuan\nhalikarnassolainen mies, jonka nimi oli Fanes ja joka oli erittäin\nälykäs sekä sodassa urhoollinen. Tämä Fanes oli jostakin syystä\nsuuttunut Amasis kuninkaaseen ja läksi laivalla karkuun Egyptistä,\npäästäkseen Kambyseen puheille. Mutta koska hän palkkasoturien kesken\nnautti melkoista arvoa sekä tunsi Egyptin olot mitä tarkimmin, niin\nAmasis katsoi tärkeäksi saada hänet kiinni ja käski ajaa häntä takaa.\nJa Amasis tavoitti häntä lähettämällä luotettavimman kuohilaistaan\nkolmisoudulla hänen jälkeensä. Tämä ottikin hänet kiinni Syyriassa,\nmutta ei silti tuonut häntä takaisin Egyptiin. Sillä Fanes petti hänet\nviekkaudellaan. Hän päihdytti näet vartiat ja pääsi siten pois\nPersiaan. Ja juuri kun Kambyses läksi liikkeelle marssiakseen Egyptiä\nvastaan, mutta ei tiennyt neuvoa, miten kulkea vedettömän erämaan läpi,\nsaapui Fanes ja ilmaisi Amasiin toimenpiteet sekä selitti samalla,\nmiten marssi oli suoritettava. Hän neuvoi nimittäin lähettämään\narabialaisten kuninkaalle pyynnön, että hän myöntäisi Kambyseelle\nturvallisen läpikulun.\n\n5. Ainoastaan tältä kohtaa on pääsö Egyptiin tunnettu. Foinikiasta\nnäet aina Kadytis-kaupungin ääriin asti on maa Palestinan syyrialaisten\nhallussa. Kadytis-kaupungista, joka minun luullakseni ei ole\npaljoa pienempi kuin Sardes, ovat kauppapaikat merenrannalla\nIenysos-kaupunkiin saakka arabialaisten, Ienysoksesta taas\nSerbonis-järveen saakka, jonka vieritse Kasion-vuorcn harju kulkee\nmereen, ovat ne syyrialaisten hallussa. Ja Serbonis-järvestä, mihin\ntarun mukaan Tyfon on kätketty, alkaa jo Egypti. Ienysos-kaupungin\nja Kasion-vuoren sekä Serbonis-järven välillä oleva maa, joka ei\nole mikään vähäinen alue, vaan jota on noin kolme päivänmatkaa,\non kovin vedetöntä.\n\n6. Nyt tahdon mainita jotain, jonka harvat Egyptissä käyneet ovat\nvaarinottaneet. Egyptiin tuodaan kahdesti joka vuosi koko Hellaasta ja\nlisäksi Foinikiasta saviastioita täynnä viiniä, mutta kuitenkaan ei\nsiellä sanalla sanoen ole nähtävissä yhtä ainoata tyhjää viiniruukkua.\nMihin siis -- kysyttänee -- ne joutuvat? Senkin tahdon ilmoittaa.\nJokaisen kunnanesimiehen täytyy omasta kaupungistaan koota kaikki\nsaviastiat ja viedä ne Memfiiseen, ja Memfiistä täytyy ne toimittaa\njuuri äskenmainittuihin Syyrian erämaihin ja täyttää vedellä. Siten\nEgyptiin tulleet ja siellä tyhjennetyt astiat tuodaan Syyriaan\nennestään siellä olevien lisäksi.\n\n7. Tällaisen pääsön Egyptiin persialaiset järjestivät, varustamalla\nyllämainitulla tavalla taipaleen vedellä, heti kun olivat ottaneet\nhaltuunsa Egyptin. Vaan koska heidän tullessaan ei vielä ollut tarjona\nvettä, niin Kambyses halikarnassolaiselta vieraaltaan saamansa neuvon\nmukaan lähetti sanansaattajia arabialaisten kuninkaan luo ja pyysi sekä\nsai suojelusta, sitä ennen annettuaan ja otettuaan häneltä vastaan\nuskollisuuden vakuutuksen.\n\n8. Arabialaiset pitävät uskollisuudenliittonsa rehellisemniin kuin\nketkään muut ihmiset ja tekevät ne seuraavalla tavalla. Kun kaksi\nhenkilöä tahtoo tehdä uskollisuudenliiton keskenään, niin joku kolmas\nmies seisoo molempien toisten keskellä ja leikkaa terävällä kivellä\nliitontekijäin kämmenten sisäpuolelle haavan peukalon kohdalle ja\nsitten hän ottaa kumpaisenkin vaipasta nukan ja sivelee verellä\nseitsemää heidän välillään olevaa kiveä; ja niin tehdessään hän kutsuu\nnimeltä Dionysosta ja Uraniaa. Näiden menojen jälkeen liiton tehnyt\nsuosittelee ystävilleen muukalaista tai myös heimolaistaan, jos hän\non heimolaisen kanssa liiton tehnyt. Ja ystävätkin katsovat\nvelvollisuudekseen pitää uskollisuudenlupaukset pyhinä. He pitävät\njumalina ainoastaan Dionysosta ja Uraniaa ja he väittävät leikkaavansa\ntukkansa samalla tapaa kuin Dionysos itse. He leikkaavat hiuksensa pään\nympäri ajaen niitä hiukan ohimoiden kohdalta. Ja Dionysos on heillä\nnimeltään Orotalt ja Urania Alilat.\n\n9. Sittenkun nyt arabialaisten kuningas oli tehnyt liittosopimuksen\nKambyseen luota tulleitten sanansaattajien kanssa, niin hän ryhtyi\nseuraavaan toimenpiteeseen. Hän täytti kamelinnahasta tehtyjä säkkejä\nvedellä ja sälytti niillä kaikki elävät kamelinsa, jonka tehtyään hän\nmarssi erämaahan ja odotti siellä Kambyseen sotajoukkoa. Tämä on\nuskottavampi niistä kahdesta kertomuksesta, jotka ovat olemassa. Mutta\ntulee myös mainita vähemmän uskottava kertomus, koskapa semmoinenkin on\nolemassa. Arabiassa on suuri joki, nimeltä Korys, joka laskee\nniinsanottuun Punaiseen mereen. Siitä joesta kerrotaan arabialaisten\nkuninkaan johtaneen vettä johtoa myöten, jonka hän oli tehnyt\nompelemalla yhteen härän- ja muita vuotia ja joka ulottui aina\nerämaahan saakka; mutta erämaahan hän kaivatti suuria säiliölammikoita,\njoiden tuli ottaa vastaan ja säilyttää vesi. Ja kuitenkin on\nkaksitoista päivämatkaa joelta tähän erämaahan. Ja hän kuljetti veden\nkolmen vesijohdon kautta kolmeen eri paikkaan.\n\n10. Psammenitos, Amasiin poika, oli asettunut leiriin Niilin\nniinsanotun pelusionilaisen suuhaaran luo odottamaan Kambysestä. Sillä\nei sattunut niin, että Kambyses Amasiin eläessä olisi hyökännyt Egyptiä\nvastaan, vaan Amasis kuoli hallittuaan neljäviidettä vuotta, joiden\nkestäessä ei mitään erittäin onnetonta tapausta häntä kohdannut.\nKuoltuaan ja tultuaan palsamoiduksi hänet haudattiin siihen pyhätössä\nolevaan hautaan, jonka hän itse oli rakennuttanut. Mutta Amasiin pojan,\nPsammenitoksen, hallitessa Egyptiä kohtasi egyptiläisiä mitä suurin\nihme. Egyptin Teebassa satoi vettä, mitä ei ole tapahtunut koskaan\nennen eikä myöhemmin minun aikoihini saakka, kuten teebalaiset itse\nkertovat. Sillä Ylä-Egyptissä ylimalkaan ei laisinkaan sada; mutta\nsilloin Teebassa sataa pisarteli.\n\n11. Marssittuaan erämaan läpi asettuivat persialaiset lähelle\negyptiläisiä iskeäkseen yhteen. Mutta silloin Egyptin kuninkaan\napujoukot, jotka olivat muodostetut helleeneistä ja kaarilaisista,\nvihoissaan Faneelle siitä, että hän oli opastanut muukalaisen\nsotajoukon Egyptiä vastaan, ryhtyivät seuraavaan kostotoimeen. Faneen\npojat olivat jääneet Egyptiin. Ne he nyt veivät leiriin ja isän\nnäkyviin, asettivat sekoitusastian molempien leirien väliin ja sitten\nhe toivat kunkin lapsen yksitellen ja teurastivat heidät siten, että\nveri valui sekoitusastiaan. Ja kun he olivat tehneet täten järjestänsä\nkaikille lapsille, niin he kaasivat viiniä ja vettä astiaan; sitten\nkaikki palkkasoturit joivat verta, jonka jälkeen he tekivät\nhyökkäyksen. Syntyi ankara taistelu, jossa kummastakin sotajoukosta\nkaatui useita, mutta lopuksi egyptiläiset pakenivat.\n\n12. Siellä minä näin jotain varsin ihmeellistä, johon kyselemällä sain\nselityksen maanasujamilta. Tässä taistelussa kaatuneitten luut ovat\nnimittäin luodut niin, että molempien sotajoukkojen luut ovat eri\nläjissä. Sillä persialaisten luut ovat yhtäällä, niinkuin ne alun\npitäen olivat, ja toisaalla taas ovat egyptiläisten luut. Mutta\npersialaisten pääkallot ovat siihen määrään hauraita, että jos vain\nohuella kiviliuskalla viskaa niitä, tulee niihin reikä. Egyptiläisten\ntaas ovat niin vahvat, että niitä vaivoin kiven iskulla voi murskata.\nSyyksi siihen he sanoivat seuraavan seikan, jonka helposti saatoinkin\nuskoa, että nimittäin egyptiläiset lapsuudesta alkaen ajavat päänsä, ja\nsiitä pääkallo kovettuu päivänpaisteessa. Sama seikka on myös syynä\nsiihen, että he eivät tule kaljuiksi. Sillä egyptiläisissä näkee\nvähemmän kaljupäitä kuin missään muualla maailmassa, Tämä siis on syynä\nsiihen, että heillä on lujat pääkallot. Siihen taas, että\npersialaisilla on heikot pääkallot, on seuraava syy. He hemmottelevat\nalun pitäen päätään käyttämällä tiara nimisiä päähineitä. Se siitä.\nSaman ilmiön näin Papremiissa niillä, jotka libyalainen Inaros tuhosi\nyhdessä Dareioksen pojan, Akhaimeneen, kanssa.\n\n13. Kun egyptiläiset olivat taistelusta kääntyneet pakosalle, pakenivat\nhe epäjärjestyksessä. Mutta kun heidät oli tungettu Memfiiseen, niin\nKambyses lähetti jokea myöten ylös mytileneläisen laivan, joka kuljetti\npersialaista airutta, ja vaati egyptiläisiä antautumaan. Vaan\nnähdessään laivan tulevan Memfiiseen syöksyivät egyptiläiset miehissä\nlinnasta ulos, hävittivät laivan, hakkasivat miehet kappaleiksi ja\nveivät ne muurien sisälle. Senjälkeen egyptiläiset joutuivat\npiiritykseen ja antautuivat jonkun ajan kuluttua. Mutta lähellä asuvat\nlibyalaiset pelästyivät näistä Egyptin tapahtumista, jättäytyivät\ntaistelutta persialaisten valtaan, ottivat suorittaakseen veroa ja\nlähettivät lahjoja. Niin tekivät myös kyreneläiset ja barkalaiset,\npeloissaan, samoin kuin libyalaisetkin: Kambyses otti libyalaisilta\ntulevat lahjat suopeasti vastaan, mutta ylenkatsoi kyreneläisten\nlähettämiä, koska ne, kuten minusta näyttää, olivat liian vähäiset.\nKyreneläiset olivat nimittäin lähettäneet viisisataa minaa hopeaa.\nNiinpä Kambyses tarttui niihin ja sirotti ne omin käsin sotajoukon\nkesken.\n\n14. Kymmenentenä päivänä siitä, kun Kambyses oli valloittanut Memfiin\nlinnan, hän, häväistäkseen egyptiläisten kuningasta, Psammenitosta,\njoka oli hallinnut kuusi kuukautta, pani hänet istumaan etukaupunkiin.\nSinne Kambyses pani hänet istumaan muiden egyptiläisten kanssa ja\nkoetteli hänen mielenlujuuttaan seuraavalla tavalla. Hän puetti hänen\ntyttärensä orjanpukuun ja lähetti hänet, vesiastia olalla, hakemaan\nvettä. Ja yhdessä kuninkaantyttären kanssa hän lähetti myös muita,\nsamalla tapaa puettuja neitoja, jotka hän oli valikoinut ensimäisten\nmiesten tytärten joukosta. Kun nyt neidot itkien ja ääneensä parkuen\nkulkivat isiensä ohi, niin kaikki isät huusivat ja itkivät yhdessä\nlastensa kanssa nähdessään heidät näin kurjassa tilassa. Mutta\nPsammenitos tuijotti vain eteensä ja huomattuaan mitä tapahtui hän loi\nsilmänsä maahan. Senjälkeen kun vedenkantaja-neidot olivat kulkeneet\nohi, lähetti Kambyses Psammenitoksen pojan yhdessä kahdentuhannen muun\nsamanikäisen egyptiläisen kanssa, kaulassa köyden silmukka ja suissa\nsuitset. Heidät vietiin kärsimään rangaistusta kostoksi niiden\nmytileneläisten surmasta, jotka laivan keralla olivat Memfiissä\njoutuneet tuhon omiksi. Kuninkaalliset tuomarit olivat nimittäin\ntuominneet niin, että maksoksi jokaisen miehen hengestä piti kymmenen\negyptiläisen ylimyksen kuoleman. Kun Psammenitos näki nuorukaisten\nkulkevan ohi ja huomasi poikansa joukon etunenässä menevän kuolemaan,\nniin hän ympärillään istuvien egyptiläisten itkiessä ja vaikeroidessa\nteki samoin kuin nähdessään tyttärensä. Vaan kun nämäkin olivat menneet\nohi, sattui, että muuan vanhanpuoleinen mies Psammenitoksen\npöytäkumppanien joukosta, jolta oli viety koko omaisuus ja jolla ei\nollut jälellä enempää kuin kerjäläisellä, kulkiessaan anomassa almuja\nsotaväeltä kävi Psammenitoksen, Amasiin pojan, ja etukaupungissa\nistuvien egyptiläisten ohi. Niin pian kun Psammenitos sen näki, niin\nhän purskahtaen ankaraan itkuun kutsui nimeltä ystäväänsä ja löi\npäätään. Mutta Psammenitosta pitivät silmillä vartiat, jotka aina\nilmoittivat Kambyseelle, miten mikin kohtaus häneen vaikutti.\nIhmeissään hänen käytöksestään Kambyses sanansaattajan kautta kysyi\nhäneltä näillä sanoilla: \"Psammenitos, sinun herrasi Kambyses kysyy,\nminkä vuoksi, nähdessäsi tyttäresi kurjuudessa ja poikasi astumassa\nkuolemaan, et huudahtanut etkä itkenyt, mutta sen sijaan olet\nkunnioittanut tätä kerjäläistä, joka, niinkuin hän muilta on saanut\ntietää, ei edes ole sinun sukulaisesi\". Niin hän kysyi, mutta toinen\nvastasi: \"Oi Kyroksen poika, minun kotoiset onnettomuuteni olivat liian\nsuuret niitä itkeäkseni, mutta ystävän kärsimys ansaitsi kyyneleitä,\nhänen, joka on sortunut suuresta varallisuudesta ja vanhuuden partaalla\njoutunut mieron tielle\". Niin pian kun tämä vastaus kerrottiin, oli se\nheistä Psammenitoksen puolelta hyvin sanottu. Ja, niinkuin egyptiläiset\nkertovat, itki Kroisos, joka oli sattunut seuraamaan Kambysestä\nEgyptiin, ja itkivät läsnäolevat persialaiset. Itse Kambyseenkin\nvaltasi sääli, ja hän käski heti pelastaa Psammenitoksen pojan\nsurmattavien joukosta sekä tuoda hänet itsensä etukaupungista luokseen.\n\n15. Mutta ne, jotka olivat menneet noutamaan hänen poikaansa, eivät\nenää tavanneet häntä elävänä, vaan oli juuri hän ensimäiseksi\nteloitettu. Psammenitoksen itsensä sitävastoin he käskivät nousta ja\ntoivat Kambyseen luo. Siellä hän eleli edelleen kärsimättä mitään\nväkivaltaa. Ja jos hän myös olisi ymmärtänyt pysyä alallaan, niin hän\nolisi saanut Egyptin hoidettavakseen. Sillä persialaisilla on tapana\nkunnioittaa kuningasten poikia. Niinpä he antavat hallituksen\nkuningasten pojille, vaikka isät itse ovat kapinallisesti luopuneet.\nEttä heillä on tapana tehdä näin, sen saattaa päättää monesta muusta\nseikasta, mutta erittäinkin Inaroksen pojasta Thannyraasta, joka sai\ntakaisin sen hallituksen, mikä oli ollut hänen isällään, ja\nAmyrtaioksen pojasta Pausiriista, joka hänkin jälleen sai isänsä\nvallan. Ja kuitenkaan eivät ketkään olleet persialaisia suuremmassa\nmäärin vahingoittaneet kuin Inaros ja Amyrtaios. Mutta nyt, koska\nPsammenitos vehkeili, niin hän sai palkkansa. Hänet tavattiin nimittäin\nyllyttämästä egyptiläisiä kapinaan. Ja kun Kambyses sen kuuli, niin\nPsammenitos pakoitettiin juomaan härän verta ja kuoli heti. Siten hän\nsiis päätti päivänsä.\n\n16. Memfiistä Kambyses saapui Sais-kaupunkiin tehdäkseen sen, minkä\ntodella tekikin. Sillä heti kun hän oli tullut sisälle Amasiin\nkuninkaanasuntoon, käski hän kantaa haudasta ulos Amasiin ruumiin. Niin\npian kun tämä oli suoritettu, käski hän ruoskia ruumista, nykiä siitä\npois karvat ja pistellä ynnä kaikella muulla tavalla häväistä sitä. Ja\nkun ihmiset olivat sitä tehneet, siksi kunnes väsyivät -- palsamoitu\nruumis näet piti puoliaan eikä mennyt hajalle --, niin Kambyses käski\npolttaa sen. Ja siinä hän määräsi tehtäväksi semmoista, joka ei ollut\noikeata. Sillä persialaiset pitävät tulta jumalana. Ruumiinpoltto ei\nkumpaisellakaan kansalla ole käytännössä, persialaisilla siitä jo\nmainitsemastamme syystä, että eivät pidä oikeana omistaa jumalalle\nihmisen ruumista, egyptiläiset taas, koska katsovat tulta eläväksi\neläimeksi, joka syö kaiken, mihin se tarttuu, vaan ravittuaan itsensä\nkylläiseksi, kuolee yhdessä sen kanssa, jonka se on syönyt. Mutta nytpä\negyptiläisten ei mitenkään ole tapana antaa ruumista eläimille; juuri\nsiitä syystä he palsamoivatkin sen, jottei se maassa viruessaan\njoutuisi matojen syötäväksi. Siten Kambyses määräsi tehtäväksi\nsemmoista, joka soti molempien kansojen tapoja vastaan.\n\nMutta, niinkuin egyptiläiset kertovat, ei Amasis ollut se, jota näin\nkohdeltiin, vaan eräs toinen, Amasiin kokoinen egyptiläinen oli muka\nse, jota häväistessään persialaiset luulivat häpäisevänsä Amasista. He\nkertovat näet, että kun Amasis oraakelilta oli saanut tietää, miten\nhänen kuoltuaan oli käyvä, niin hän torjuakseen uhkaavan vaaran\nhautautti tämän miehen, joka nyt joutui ruoskituksi, oman\nhautakammionsa sisäpuolelle oven kohdalle, ja käski poikansa asettamaan\nhänen oman ruumiinsa sitävastoin hautakammion perimmäiseen soppeen.\nMutta minusta näyttää siltä, kuin koko näitä Amasiin hautausta ja\nmainittua miestä koskevia määräyksiä ei ollenkaan olisi annettu, vaan\nettä egyptiläiset ilman aikojaan kaunistelevat tosiasioita.\n\n17. Tämän jälkeen Kambyses päätti tehdä kolme eri sotaretkeä, nimittäin\nkarkhedonilaisia, ammonilaisia ja pitkäikäisiä etiopilaisia vastaan,\njotka asuvat siinä osassa Libyaa, mikä on eteläisen meren luona. Asiaa\nharkitessa hänestä näytti parhaalta lähettää karkhedonilaisia vastaan\nmerivoimansa, ammonilaisia vastaan taas valiojoukko maasotaväestöä,\nmutta etiopilaisia vastaan ensin vakoojia katsomaan, onko todella\netiopilaisten maassa se auringon pöytä, jonka kerrotaan siellä olevan,\nja sen lisäksi vakoilemaan muitakin seikkoja; mutta näön vuoksi tuli\nheidän viedä lahjoja etiopilaisten kuninkaalle.\n\n18. Auringon pöytä kuuluu olevan tämmöinen. Etukaupungissa on niitty,\ntäynnä kaikkien nelijalkaisten eläinten keitettyä lihaa; öisin siihen\nasettavat ja laativat taitavasti lihan kaupunkilaisista ne, jotka\nkulloinkin ovat hallinnonhoitajina, vaan päivin sinne tulee aterioimaan\nkuka vain tahtoo. Mutta maan asujamet väittävät, että maa itse joka\nkerta tuottaa ruuat ilmoille.\n\n19. Semmoisen kerrotaan niinkutsutun auringon pöydän olevan. Niin pian\nkuin Kambyses oli päättänyt lähettää vakoojia, hän heti käski noutamaan\nElefantine-kaupungista muutamia iktyofageja, jotka osasivat\netiopiankieltä. Sillä välin kun mentiin heitä noutamaan, hän käski\nmerivoimansa purjehtia Karkhedonia vastaan. Mutta foinikialaiset\nkieltäytyivät sitä tekemästä. He olivat muka ankarain valojen sitomia\neivätkä tekisi oikein, jos lähtisivät sotaretkelle omia lapsiansa\nvastaan. Ja kun foinikialaiset eivät tahtoneet mennä, eivät muut olleet\ntaistelukykyisiä. Sillä tavoin karkhedonilaiset pelastuivat\npersialaisten orjuudesta. Sillä Kambyses ei tahtonut käyttää väkivaltaa\nfoinikialaisia kohtaan, siitä syystä että he itsestään olivat\nantautuneet persialaisille, ja koko laivasto riippui foinikialaisista.\nMyös kyprolaiset olivat antautuneet persialaisille ja tulivat siten\nottamaan osaa sotaretkeen Egyptiä vastaan.\n\n20. Sittenkun iktyofagit olivat Elefantinesta saapuneet Kambyseen luo,\nniin hän lähetti heidät etiopilaisten tykö, neuvottuaan sitä ennen\nheitä, mitä heidän piti sanoman ja annettuaan heidän mukaansa\npurppurapuvun, kultaiset kaulakäädyt ja rannerenkaat sekä maljan\nvoidetta ja aarnin palmuviiniä. Näiden etiopilaisten, joiden luo\nKambyses lähetti sanan, kerrotaan olevan suurimmat ja kauniimmat\nihmiset koko maailmassa ja noudattavan sekä toisissa kohden muista\nihmisistä eroavia tapoja että erittäin hallituksen suhteen seuraavaa\ntapaa. He ottavat kuninkaakseen sen, jonka he kansalaistensa joukosta\nkatsovat olevan kookkaimman ja jolla on kokoaan vastaavat\nruumiinvoimat.\n\n21. Niin pian kun siis iktyofagit olivat saapuneet mainittujen miesten\nluo, niin he antoivat lahjat heidän kuninkaalleen ja sanoivat näin:\n\"Persialaisten kuningas, Kambyses, joka tahtoo tulla sinun ystäväksesi\nja kestituttavaksesi, on lähettänyt meidät matkaan, käskien meitä\ntulemaan sinun puheillesi ja antamaan sinulle nämä lahjat, joita hän\nitse mielellään käyttää\". Mutta etiopilainen, joka käsitti, että he\nolivat tulleet vakoojina, lausui heille näin: \"Ei ole persialaisten\nkuningas lähettänyt teitä tuomaan minulle lahjoja siitä syystä, että\nkatsoisi tärkeäksi tulla minun kestituttavakseni, ettekä te puhu totta,\nsillä te olette tulleet vakoilemaan valtakuntaani. Eikä tuo mies ole\noikeamielinen. Sillä jos hän olisi oikeamielinen, ei hän haluaisi muuta\nmaata kuin omaansa eikä saattaisi orjuuteen ihmisiä, joiden puolelta\nhän ei ole mitään loukkausta kärsinyt. Mutta antakaa te nyt hänelle\ntämä jousi ja sanokaa hänelle näin: 'Etiopilaisten kuningas antaa\npersialaisten kuninkaalle sen neuvon, että vasta silloin kun\npersialaiset voivat jännittää näin suurta jousta, hän lähteköön\nylivoimaisen sotajoukon keralla sotaan pitkäikäisiä etiopilaisia\nvastaan. Mutta siihen asti hän kiittäköön jumalia, jotka eivät johdata\nEtiopian lasten mieleen koettaa hankkia muuta maata oman maansa\nlisäksi.'\"\n\n22. Näin sanottuaan hän laski jousen vireestä ja antoi sen\nsanansaattajille. Sitten hän otti purppurapuvun ja kysyi, mikä se oli\nja millä lailla se oli tehty. Ja kun iktyofagit totuudenmukaisesti\nkertoivat purppurasta ja värjäyksestä, niin hän sanoi: \"Petollisia ovat\nihmiset, petollisia heidän vaatteensa.\" Toiseksi hän kyseli kultaisia\nkaulakäätyjä ja rannerenkaita. Ja kun iktyofagit selittivät, miten\nniitä käytettiin koristukseksi, niin kuningas, joka piti niitä\nkahleina, sanoi naurahtaen, että heillä itsellään oli vahvemmat\nkahleet. Kolmanneksi hän kyseli voidetta. Ja kun he selittivät sen\nvalmistuksen ja miten sitä käytetään ihon sivelemiseen, niin hän\nvirkkoi siitä samaa kuin puvusta. Mutta kun hän joutui puhumaan\nviinistä ja sai tietää sen valmistuksen, niin hän ylenmäärin\nihastuneena juomasta vielä kysyi, mitä kuningas syö ja kuinka kauan\nkorkeintaan persialainen mies elää. He mainitsivat että hän syö leipää,\nsitä ennen selitettyään vehnän luonteen, ja että kahdeksankymmentä\nvuotta on pisin elämänmäärä, mikä ihmiselle on säädetty. Siihen\netiopilainen sanoi, ettei hän ollenkaan ihmetellyt, että he niin\nharvoja vuosia elävät, koska syövät lantaa. Eivätkä he -- sanoi hän\niktyofageille -- voisi niinkään kauan elää, jolleivät virkistäisi\nitseään tuolla juomalla, tarkoittaen viiniä; sillä siinä kohden\netiopilaiset olivat persialaisiin nähden alakynnessä.\n\n23. Kun iktyofagit vuorostaan kyselivät kuninkaalta etiopilaisten\nelämää ja elintapaa, niin hän sanoi, että useimmat heistä pääsevät\nsataankahteenkymmeneen ikävuoteen saakka, että muutamat heistä pääsevät\nyli senkin, ja että heidän ruokanaan on keitetty liha ja juomanaan\nmaito. Vakoojien ihmetellessä etiopilaisten pitkää ikää, johdatti\nkuningas heidät muutamalle lähteelle, ja kun he sen vedellä olivat\npesseet itsensä, niin he tulivat kiiltäviksi, aivan kuin jos vesi olisi\nollut öljyä. Ja siitä lähti ikäänkuin orvokin tuoksu. Edelleen vakoojat\nkertoivat, että tämän lähteen vesi oli niin keveätä, ettei mikään esine\nvoinut sen pinnalla kellua, ei puu eivätkä puutakaan keveämmät aineet,\nvaan että ne kaikki vaipuivat pohjaan. Jos tämä vesi todella on\nsemmoista kuin mitä kerrotaan, niin etiopilaiset kaiketi siitä syystä\novat niin pitkäikäisiä, että käyttävät sitä vettä kaikkeen. Lähteellä\nkäytyä kuningas vei heidät vankilaan, missä kaikki vangit olivat\nkultaisissa kahleissa. Näiden etiopilaisten kesken on nimittäin vaski\nkaikkein harvinaisin ja arvokkain aine. Ja katseltuaan vankilaakin he\nmyös kävivät katsomassa niinsanottua auringon pöytää.\n\n24. Tämän jälkeen he viimeiseksi katselivat etiopilaisten ruumisarkkuja,\njotka, kuten kerrotaan, tehdään hyalos [\"hyalos\" tarkoittaa nähtävästi\njotain lasintapaista ainetta] nimisestä aineesta ja valmistetaan\nseuraavalla tavalla. Kuivattuaan ruumiit, joko samalla tapaa kuin\negyptiläiset tai jollain muulla lailla, he sivelevät niitä kipsillä ja\nmaalaavat ne sitten yltä yleensä väreillä, koettaen mikäli mahdollista\njäljitellä vainajan ulkomuotoa. Sitten he asettavat ruumiin ympärille\nhyaloksesta tehdyn onton pylvään. Semmoista ainetta saadaan heillä\nrunsaasti kaivamalla ja siitä on helppo valmistaa esineitä. Ruumis,\njoka on pylvään sisällä, kuultaa sen läpi eikä ole ollenkaan\npahanhajuinen tai missään muussakaan suhteessa iljettävä. Ja siinä\nnäkyy kaikki yhtä selvästi kuin itse ruumiissa. Vuoden ajan pitävät\nsitten lähimmät sukulaiset pylvästä kodissaan, ja antavat sille\nesikoislahjat kaikesta sekä tuovat sille uhreja. Tämän jälkeen he\ntoimittavat sen ulos ja pystyttävät sen kaupungin ulkopuolelle.\n\n25. Katseltuaan kaikkea vakoojat lähtivät takaisin, ja kun he olivat\ntämän ilmoittaneet, niin Kambyses vihastui ja läksi heti sotaretkelle\netiopilaisia vastaan. Eikä hän antanut mitään käskyä ruokavarojen\nhankkimisesta eikä ottanut huomioon, että hän oli aikeessa lähteä\nsotaan maan ääriin. Vaan hullu ja mieletön kun oli, hän heti\niktyofagien ilmoituksen kuultuaan, läksi retkelle, mutta määräsi\nsaapuvilla olevat helleenit jäämään paikoilleen ja vei mukaansa koko\nmaaväkensä. Mutta kun hän retkellään oli saapunut Teebaan, eroitti hän\nsotajoukostaan noin viisikymmentätuhatta miestä ja käski heidän tehdä\nammonilaiset orjiksi ja sitten polttaa Zeun oraakelin. Itse hän,\nmukanaan muu sotajoukko, kävi etiopilaisia vastaan. Mutta ennenkuin\nsotajoukko oli suorittanut viidennen osan matkasta, olivat kaikki\nruokavarat, mitä heillä oli, lopussa ja ruokavarojen jälkeen syötiin\njuhtia, mutta nekin loppuivat pian. Jos nyt Kambyses sen huomattuaan\nolisi muuttanut päätöksensä ja vienyt takaisin sotajoukon, olisi hän,\nhuolimatta alussa tapahtuneesta erehdyksestä, ollut viisas mies. Mutta\nnyt hän pitämättä lukua mistään kulki aina vain eteenpäin. Ja niin\nkauan kun sotamiehillä oli jotain maasta otettavaa, ylläpitivät he\nhenkeään syömällä yrttejä, mutta senjälkeen kun he olivat saapuneet\nhieta-aavikolle, tekivät muutamat heistä kauhean teon. Kymmenestä\nmiehestä he näet heittämällä arpaa aina ottivat yhden ja söivät hänet.\nSaatuaan siitä tiedon Kambyses kauhistui sitä, että he söivät toinen\ntoisensa, heitti sikseen retken etiopilaisia vastaan, kääntyi takaisin\nja saapui Teebaan, menetettyään suuren osan sotaväestään. Teebasta hän\nsitten lähti alas Memfiiseen ja antoi helleenien purjehtia sieltä pois.\n\n26. Niin kävi Etiopian retken. Ne taas, jotka lähetettiin sotaretkelle\nammonilaisia vastaan, läksivät oppaiden johdolla liikkeelle Teebasta,\nja varmaa on, että he saapuivat Oasis-kaupunkiin, joka on niiden\nsamolaisten hallussa, joiden sanotaan kuuluvan aiskhrionilais-heimoon.\nSinne on hieta-aavikon halki seitsemän päivänmatkaa Teebasta, ja sen\npaikan nimi on helleenien kielellä \"Autuasten saari\". Siihen paikkaan\nasti siis kerrotaan sotajoukon saapuneen, mutta siitä eteenpäin\ntietävät heistä jotain kertoa ainoastaan ammonilaiset ja ne, jotka\nnäiltä ovat sen kuulleet. Persialaiset eivät näet saapuneet\nammonilaisten luo eivätkä myöskään palanneet takaisin. Ammonilaiset\nitse kertovat seuraavalla tavalla. Kun persialaiset mainitusta Oasiista\nmenivät hieta-aavikon poikki ammonilaisia vastaan, sattui, heidän\nollessaan jotenkin näiden alueen ja Oasiin keskivälillä ja parhaillaan\nsuurustaessaan, että alkoi puhaltaa ankara ja raju etelätuuli, joka\nkuljetti muassaan hiekkavuoria, joiden alle he hautaantuivat ja siten\nhävisivät jäljettömiin. Näin ammonilaiset kertovat käyneen sen\nsotaretken.\n\n27. Juuri samaan aikaan, kun Kambyses oli saapunut Memfiiseen, ilmestyi\negyptiläisille Apis, jonka nimi helleenien kielellä on Epafos. Heti sen\nilmestyttyä egyptiläiset pukeutuivat kauniimpiin vaatteisiinsa ja\npanivat toimeen juhla-aterioita. Kun Kambyses näki egyptiläisten\ntekevän näin, niin hän varmasti uskoi egyptiläisten viettävän ilojuhlaa\nhänen vastoinkäymisensä johdosta. Hän kutsui niinmuodoin luokseen\nMemfiin päällysmiehet, ja kysyi heidän saavuttuaan heiltä, minkä vuoksi\negyptiläiset eivät, hänen edellisellä kerralla Memfiissä ollessaan,\nolleet sellaista tehneet, vaan juuri silloin, kun hän oli saapunut\nkadotettuaan melkoisen osan sotajoukkoaan. Päällysmiehet ilmoittivat,\nettä heille oli ilmestynyt jumala, joka tapaa ilmestyä vasta pitkän\najan kuluttua, ja silloin kun hän on ilmestynyt, juhlivat kaikki\negyptiläiset riemusta. Sen kuultuaan Kambyses väitti heidän\nvalehtelevan ja rankaisi heidät valehtelijoina kuolemalla.\n\n28. Surmautettuaan heidät hän toiseksi kutsui papit eteensä. Kun papit\nsanoivat samalla tapaa, lausui hän, ettei häneltä kauan tule pysymään\nsalassa, onko egyptiläisten luo tullut lauhkea jumala vai ei. Enempää\nsanomatta hän käski pappien tuoda esiin Apis jumalansa. Niinpä he\nläksivät sitä noutamaan. Tämä Apis eli Epafos on vasikka, syntynyt\nlehmästä, joka sen jälkeen ei enää saa tulla kantavaksi. Egyptiläiset\nsanovat, että taivaasta iskee valonsäde alas lehmään, ja että se siitä\nsynnyttää Apiin. Mainittu vasikka, jota nimitetään Apiiksi, on muuten\nmusta, mutta sillä on seuraavat merkit: otsassa sillä on kolmion\nmuotoinen, valkea täplä, selässä ikäänkuin kotkankuva, hännässä\nkahdenlaatuiset karvat, ja kielen alla kovakuoriaisen tapainen.\n\n29. Niin pian kun papit olivat tuoneet Apiin, Kambyses, joka jo oli\njotenkin hullu, tempasi tikarinsa ja tahtoi pistää Apista vatsaan,\nmutta iskikin sitä kupeeseen. Naurahtaen hän silloin virkkoi papeille:\n\"Voi teitä konnia, semmoisiako ovatkin jumalat, että niissä on lihaa ja\nverta ja että voivat tuntea rautaa? Vaikka, onhan tämä jumala\negyptiläisten arvoinen. Mutta ette te rankaisematta pidä minua\npilkkananne.\" Näin lausuttuaan hän antoi käskyn asianomaisille ruoskia\npappeja ja tappaa muista egyptiläisistä jokaisen, jonka tapaisivat\njuhlimasta. Siten egyptiläisten juhla sai loppunsa ja papit\nrangaistuksen. Mutta kupeeseen lyöty Apis riutui temppelissä, missä se\nvirui ja kun se haavastaan kuoli, niin papit Kambyseen tietämättä\nhautasivat sen.\n\n30. Mutta, niinkuin egyptiläiset kertovat, heti tämän ilkityön jälkeen\nKambyses, joka jo ennestäänkin oli mieletön, tuli kerrassaan raivoksi.\nEnsi työkseen hän surmasi Smerdiin, oman veljensä isän ja äidin\npuolelta, jonka hän kateudesta oli lähettänyt pois Egyptistä, siitä\nsyystä että tämä yksin persialaisten joukosta taisi kahden sormen\nleveyden jännittää sitä jousta, jonka iktyofagit olivat tuoneet\nEtiopian kuninkaan luota, mitä ei kukaan muista persialaisista kyennyt\ntekemään. Smerdiin lähdettyä pois Persiaan Kambyses näki unessa\ntämmöisen näyn. Hänestä oli kuin olisi Persiasta tullut sanansaattaja\nilmoittaen, että Smerdis, istuen kuninkaallisella valtaistuimella,\nkosketti päälaellaan taivasta. Tämän johdosta siis huolissaan ja\npeläten omasta puolestaan, että veli surmaisi hänet ja tulisi\nhallitsijaksi, Kambyses lähetti Prexaspeen, joka persialaisten joukosta\noli hänen uskollisimpansa, Persiaan tappamaan Smerdiin. Prexaspes\nläksikin sisämaahan Susaan ja tappoi Smerdiin, houkutellen hänet\nmetsästysretkelle; toisten mukaan vieden hänet Punaiselle merelle ja\nsiellä upottaen hänet.\n\n31. Tämä oli -- niin he kertovat -- ensimäinen Kambyseen pahoista\nteoista. Toiseksi hän surmasi sisarensa, joka oli seurannut häntä\nEgyptiin, ja jonka hän oli ottanut vaimokseen, vaikka olikin hänen\nsisarensa molempien vanhempien puolelta. Tämän avioliiton laita oli\nseuraava, sillä sitä ennen ei persialaisilla ollut tapana naida\nsisariaan. Kambyses oli rakastunut erääseen sisaristaan ja tahtoi naida\nhänet, mutta koska hän siinä aikoi tehdä semmoista, joka ei ollut tavan\nmukaista, niin hän kutsui luokseen kuninkaalliset tuomarit ja kysyi,\noliko olemassa lakia, joka sallii sen ken niin tahtoo naida sisarensa.\nJa kuninkaalliset tuomarit ovat miehiä, jotka valitaan persialaisten\njoukosta elinajaksi tahi kunnes heidät tavataan harjoittamasta jotain\nvääryyttä. He istuvat persialaisten kesken oikeutta ja selittävät\nesi-isien säädöksiä, ja kaikki asiat jätetään heidän ratkaistavakseen.\nKun nyt siis Kambyses kysyi sitä, niin he antoivat hänelle samalla\nkertaa oikeudenmukaisen ja itselleen turvallisen vastauksen. He\nsanoivat nimittäin, etteivät tosin löytäneet mitään lakia, joka sallii\nveljen naida sisarensa, mutta toiselta puolen he väittivät löytäneensä\nsemmoisen lain, joka sanoo, että persialaisten kuninkaan on lupa tehdä\nmitä vain haluaa. Siten he eivät tulleet lain purkajiksi Kambyseen\npelosta, mutta, jotteivät itse suojellessaan lakia joutuisi turmioon,\nhe keksivät toisen lain, joka suosi Kambyseen avioliittoa sisartensa\nkanssa. Silloin Kambyses nai hänet, jota hän rakasti, ja jonkun ajan\nkuluttua hän otti vaimokseen toisenkin sisarensa. Nuorempi näistä oli\nse, joka oli seurannut Kambysestä Egyptiin, ja jonka hän tappoi.\n\n32. Hänen kuolemastaan on, samoin kuin Smerdiin, olemassa kaksi eri\nkertomusta. Helleenit kertovat, että Kambyses kerran laski yhteen\nleijonanpojan ja koiranpenikan, ja että hänen puolisonsa katseli\ntapausta. Kun penikka joutui tappiolle, mursi penikan veli, toinen\npenikka, kahleensa ja tuli toisen avuksi, jolloin penikat yksissä\nneuvoin pääsivät leijonanpojasta voitolle. Nähdessään sen Kambyses\niloitsi, mutta vieressä istuva kuningatar itki. Sen huomattuaan\nKambyses kysyi, minkä vuoksi hän itki. Silloin kuningatar virkkoi\nettä hän, nähdessään toisen penikan puolustavan veljeään, itki\nmuistellessaan Smerdistä, koska hän tiesi ettei ollut olemassa ketään,\njoka Kambysestä puolustaisi. Tämän sanan vuoksi hän, kuten helleenit\nkertovat, sai surmansa Kambyseeltä. Egyptiläiset taas kertovat, että\nkerran kun istuttiin pöydän ääressä, vaimo otti vuohenkaalin, nyppi\nlehdet ympäriltä pois ja kysyi mieheltään, oliko hänestä kuorittu vai\nlehdellinen vuohenkaali kauniimpi, johon Kambyses vastasi:\n\"lehdellinen\". Siihen vaimo sanoi: \"Ja kuitenkin sinä kerran olet\ntehnyt niinkuin minä tälle vuohenkaalille, kun olet Kyroksen huoneen\npaljaaksi raastanut\". Silloin Kambyses vihastui ja potkaisi vaimoaan.\nJa vaimo, joka oli raskaana, kuoli saamastaan vammasta.\n\n33. Näin Kambyses riehui omaisiansa vastaan, joko sitten Apiin vuoksi\ntai jostain muusta kohtaamastaan onnettomuudesta raivoissaan; onhan\nniin paljon onnettomuuksia, jotka saattavat ihmiselle sattua.\nSitäpaitsi kerrotaan Kambyseen syntymästään saakka poteneen vaikeata\ntautia, jota muutamat sanovat \"pyhäksi taudiksi\". Eipä siis ollut\nihmeellistä, että kun ruumis sairasti vaikeata tautia, ei sielukaan\nollut terve.\n\n34. Seuraavalla tavalla Kambyses riehui myös muita persialaisia\nvastaan. Kerrotaan näet, että hän kerran virkkoi näin Prexaspeelle,\njota hän kunnioitti kaikista enimmin, joka toi sisään hänelle sanomat,\nja jonka poika oli Kambyseen juomanlaskijana, mikä sekin on varsin\nsuuri kunnia: \"Prexaspes, minä miehenä pitävät persialaiset minua, ja\nmitä he minusta puhuvat?\" Toinen vastasi: \"Oi herra, kaikissa muissa\nkohdin sinua suuresti kiitetään, mutta he väittävät sinun liiaksi\npitävän viinin juonnista\". Niin siis hän puhui persialaisista, mutta\nkuningas vastasi vihastuneena: \"Persialaiset siis väittävät, että olen\njuomari ja niin ollen vailla mieltä ja järkeä. Siispä eivät heidän\naikaisemmat puheensa olleetkaan tosia.\" Kerran ennen oli nimittäin\nKambyses kysynyt neuvostossaan olevilta persialaisilta sekä\nKroisokselta, minkälainen mies hän heistä oli isäänsä Kyrokseen\nverraten. Siihen he vastasivat, että hän oli parempi isäänsä; sillä hän\nomisti kaiken sen, minkä isäkin, mutta oli sitäpaitsi hankkinut\nitselleen Egyptin ja meren. Näin persialaiset vastasivat, mutta\nKroisos, joka oli saapuvilla eikä pitänyt arvosteluista, virkkoi\nKambyseelle näin: \"Minusta taas, oi Kyroksen poika, et ole isäsi\nvertainen sillä sinulla ei ole vielä semmoista poikaa, jommoisen hän\nsinussa on jälkeensä jättänyt.\" Sen kuultuaan Kambyses ihastui ja\nkiitteli Kroisoksen tuomiota.\n\n35. Muistellen siis tätä Kambyses vihoissaan sanoi Prexaspeelle:\n\"Tarkkaa nyt itse, puhuvatko persialaiset totta, vai ovatko he itse\nvailla mieltä näin sanoessaan. Jos minä ampumalla osaan tuohon\npoikaasi, joka seisoo eteisessä, keskelle sydäntä, on ilmeistä, että\npersialaiset puhuvat joutavia. Mutta jos en osaa, niin myönnän, että\npersialaiset puhuvat totta ja että minä en ole täydessä tajussani.\"\nNäin sanottuaan hän jännitti jousen ja ampui poikaa sekä käski sen\ntehtyään avata ruumiin ja tutkia haavaa. Niin pian kun huomattiin, että\nnuoli oli sydämessä, naurahti Kambyses ylen iloisena ja lausui pojan\nisälle: \"Prexaspes, on siis käynyt ilmi, että minä en ole hullu, vaan\nettä persialaiset ovat vailla mieltä. Sanoppa nyt minulle, oletko\nmilloinkaan maailmassa nähnyt ketään niin tarkkaa ampujaa?\" Siihen\nPrexaspes, joka näki että mies oli mieletön, ja pelkäsi omasta\npuolestaan, virkkoi: \"Herra, en luule että itse jumalakaan olisi voinut\nniin hyvin ampua.\" -- Niin Kambyses menetteli sillä kertaa. Toisen\nkerran taas hän todisti kaksitoista etevintä persialaista syypäiksi\nvähäpätöiseen hairahdukseen ja kaivatti heidät elävältä maahan, pää\nedellä.\n\n36. Kun Kambyses näin menetteli, katsoi Kroisos velvollisuudekseen\nnuhdella häntä. Ja hän puhutteli Kambysestä näin: \"Oi kuningas, älä\nkaikessa anna myöten nuoruudellesi ja intohimoillesi, vaan hillitse ja\nsuista itseäsi. Hyvä on olla huolellinen ja viisasta on varovaisuus.\nVaan sinä tapat joutavan syyn nojalla miehiä, omia maanmiehiäsi, sinä\ntapat myös lapsia. Jos edelleen niin teet, niin katso vain, etteivät\npersialaiset sinusta luovu. Minua on isäsi Kyros hartaasti käskenyt ja\nkehoittanut panemaan mieleesi ja huomauttamaan, aina milloin voin\njonkun hyvän neuvon antaa.\" Niin Kroisos hyvänsuovassa tarkoituksessa\nhäntä neuvoi. Mutta Kambyses vastasi näin: \"Sinäkin tässä rohkenet\nneuvoa minua, sinä, joka niin oivallisesti hoidit valtakuntaasi ja\nannoit niin hyvän neuvon isälleni, kun kehoitit häntä kulkemaan\nAraxes-joen yli ja menemään massagetejä vastaan, silloin kun he itse\ntahtoivat tulla meidän maahamme. Itsesi syöksit turmioon, kun niin\nhuonosti hoidit omaa valtakuntaasi, ja myös Kyroksen, sen kautta että\nhän totteli sinua. Mutta etpä rankaisematta ole minua neuvonut, sillä\nminä olen jo kauan aikaa etsinyt tilaisuutta saadakseni sinut kiinni.\"\nNäin sanottuaan hän otti jousen ampuakseen Kroisoksen, mutta tämä\nkavahti pystyyn ja juoksi ulos. Kun Kambyses ei voinut ampua häntä,\nkäski hän palvelijoita ottamaan kiinni ja tappamaan hänet. Mutta\npalvelijat, jotka tunsivat Kambyseen luonnonlaadun, piiloittivat\nKroisoksen siinä aikeessa, että jos Kambyses alkaisi katua ja etsisi\nKroisosta, he ilmaisemalla hänet saisivat palkintoja, koska olivat\npelastaneet Kroisoksen hengen; siinä tapauksessa taas että Kambyses ei\nkatuisi eikä kaipaisi häntä, he ottaisivat hänet hengiltä. Vähän ajan\nkuluttua Kambyses todella kaipasikin Kroisosta, ja huomattuaan sen,\npalvelijat ilmoittivat hänelle, että tämä oli elossa. Vaan Kambyses\nsanoi kyllä iloitsevansa siitä, että Kroisos oli hengissä, mutta\nlisäsi, että he eivät olleet sitä ilmaiseksi tehneet, vaan että\nsaisivat surman palkakseen. Ja niin tapahtuikin.\n\n37. Näin hirveästi Kambyses siis riehui sekä persialaisia että\nliittolaisia vastaan oleskellessaan Memfiissä. Hän avasi myös vanhat\nhautakammiot ja katseli ruumiita. Niinpä hän myös tuli Hefaistoksen\npyhättöön ja laski paljon pilaa jumalankuvasta. Hefaistoksen kuva on\nnimittäin hyvin niitten foinikialaisten pataikien kaltainen, joita\nfoinikialaiset kuljettavat kolmisoutujensa kokissa. Mutta niiden\nvaralle jotka eivät ole semmoista nähneet, tahdon ilmoittaa seuraavan\ntunnusmerkin: pataiki on lintukotolaisen mukailu. Kambyses meni myös\nkabeirien pyhättöön, johon ainoastaan papin on lupa käydä sisälle.\nNiidenkin kuvat hän poltti, paljon niitä pilkattuaan. Nekin ovat\nsamanlaiset kuin Hefaistoksen kuvat ja niitä sanotaankin hänen\nlapsikseen.\n\n38. Minusta on siis aivan ilmeistä, että Kambyses oli tullut kovin\nraivoksi, sillä ei hän muuten olisi ryhtynyt pilkkaamaan pyhiä asioita\nja tapoja. Jos näet joku ehdottaisi ja käskisi kaikkia ihmisiä\nvalitsemaan itselleen kaikista kauniimmat tavat, niin jokainen kansa\nharkittuaan ottaisi omansa; niin pitää kukin omia tapojaan kaikista\ntavoista kauniimpina. Ei ole siis todennäköistä, että kukaan muu kuin\nhullu ihminen tekee semmoisista asioista pilkkaa. Että kaikki ihmiset\narvelevat tapojen suhteen tällä lailla, sen saattaa päättää monesta\nmuustakin merkistä, mutta varsinkin seuraavasta. Hallitusaikanaan\nDareios kerran kutsui saapuvilla olevat helleenit luokseen ja kysyi,\nmistä hinnasta he tahtoisivat syödä kuolleet isänsä. He sanoivat,\netteivät mistään hinnasta sitä tekisi. Senjälkeen Dareios kutsui\nluokseen muutamia niistä indialaisista, joita kutsutaan kallatilaisiksi\nja jotka syövät vanhempiaan. Niiltä hän helleenien läsnäollessa, jotka\ntulkkien kautta saivat tietää, mitä puhuttiin, kysyi, kuinka paljosta\nrahasta ottaisivat tulella polttaakseen kuolleet isänsä. He huusivat\nääneen ja käskivät hänen olla puhumatta syntiä. Semmoinen on nyt kerran\ntapa, ja oikein näyttää minusta Pindaros runoilleen sanoessaan, että\ntapa on kaikkien kuningas.\n\n39. Samaan aikaan kun Kambyses läksi sotaretkelle Egyptiä vastaan,\ntekivät myös lakedaimonilaiset retken Samosta ja Polykratesta, Aiakeen\npoikaa vastaan. Viimemainittu oli panemalla toimeen kapinan saanut\nhaltuunsa Samoksen ja jakoi ensiksi kaupungin kolmeen osaan sekä antoi\nveljilleen Pantagnotokselle ja Sylosonille kummallekin osansa. Sitten\nhän tappamalla toisen heistä ja karkoittamalla nuoremman, Sylosonin,\nsai haltuunsa koko Samoksen. Ja sen tehtyään hän teki sopimuksen\nEgyptin kuninkaan Amasiin kanssa ja lähetti hänelle ja otti häneltä\nvastaan lahjoja. Ja vähässä ajassa lisääntyi Polykrateen mahti ja oli\nkuulu kautta Ioonian ja muun Hellaan. Sillä mihin tahansa hän\nsuuntasi kulkunsa, päättyi kaikki onnellisesti. Hänellä oli sata\nviisikymmensoutua ja tuhat jousimiestä ja hän ryösti ja raastoi kaikkia\nilman eroitusta. Sillä hän sanoi pikemmin tekevänsä ystävilleen\nmieliksi antamalla pois mitä oli ottanut, kuin jos alun pitäen ei olisi\nmitään ottanut. Hän valloitti lukuisia saaria, niinikään myös useita\nkaupunkeja mannermaalla. Muun muassa hän meritaistelussa löi myöskin\nlesbolaiset, jotka koko sotaväellään tulivat miletolaisten avuksi, ja\nvangitsi heistä useita, joiden sitten kahleissa täytyi kaivaa koko\nkaivanto Samos-kaupungin muurin ympäri.\n\n40. Mutta Polykrateen suuri onni ei kaiketi jäänyt Amasiilta\nhuomaamatta, vaan se huolestutti häntä. Ja kun Polykrateen onni\nkasvamistaan kasvoi, niin Amasis kirjoitti näin kuuluvan kirjeen ja\nlähetti sen Samokseen: \"Näin lausuu Amasis Polykrateelle. On tosin\nsuloista kuulla ystävänsä ja kestituttavansa menestyvän. Minulle\nkuitenkaan sinun suuri myötäkäymisesi ei ole mieleen, minä kun tiedän,\nettä jumaluus on kateellinen. Siksi soisinkin mieluummin, että niin\nhyvin minulla itselläni kuin niillä, jotka ovat mieltäni lähellä,\ntoimissaan osaksi olisi menestystä, osaksi vastoinkäymistä, ja että\nmieluummin viettäisin elinaikani vaihtelevalla onnella kuin että\nminulla kaikessa olisi menestystä. Sillä en ole vielä kuullut\nkerrottavan kenestäkään, jonka ei lopulta olisi käynyt perin huonosti,\njos hänellä kaikessa on ollut onni. Noudata sinä siis minun neuvoani ja\ntee onnesi suhteen näin. Mieti, mikä sinulle on kallisarvoisinta ja\nminkä menettämisestä enimmin murehtisit, ja viskaa se pois, niin että\nse ei enää tule ihmisten ilmoille. Ja jos ei siitä perin myötä- ja\nvastoinkäymiset vuorotellen tule osaksesi, niin koeta parantaa\nkohtaloasi tätä minun neuvoani noudattaen.\"\n\n41. Luettuaan tämän ja käsittäen, että Amasis antoi hänelle hyvän\nneuvon, Polykrates alkoi tuumia, minkä kalleutensa menettäminen\ntuottaisi hänelle enimmin murhetta. Ja tuumiessaan hän tuli seuraavaan\npäätökseen. Hänellä oli kultaan upotettu smaragdikivinen sinetti, jota\nhänen oli tapana kantaa ja joka oli samolaisen Theodoroksen, Telekleen\npojan, tekoa. Sen Polykrates siis päätti viskata pois ja teki näin. Hän\ntäytti viisikymmensoudun miehillä, astui itse siihen ja käski sitten\nlaskea ulapalle. Niin pian kun hän oli joutunut kauas pois saaresta,\nhän veti sormestaan sinettisormuksen ja viskasi sen koko miehistön\nnähden mereen. Sen tehtyään hän purjehti pois ja kotiin tultuaan hän\ntunsi itsensä onnettomaksi.\n\n42. Mutta viisi tai kuusi päivää senjälkeen sattui Polykrateelle\nseuraava tapaus. Muuan kalastaja sai suuren ja kauniin kalan ja\narveli, että se oli annettava Polykrateelle. Niinpä hän vei sen\nkuninkaanlinnalle ja sanoi tahtovansa päästä Polykrateen puheille. Ja\nkun se hänelle suotiin, niin hän lausui antaessaan kalan: \"Oi kuningas,\nkun minä tämän kalan sain, en katsonut oikeaksi viedä sitä torille,\nvaikkakin elän kätteni työstä, vaan se näytti minusta olevan sinun ja\nsinun valtasi arvoinen. Siksi minä tuon ja annan sen sinulle.\"\nIhastuneena näistä sanoista kuningas vastasi näin: \"Sinä olet tehnyt\nvarsin hyvin ja kaksinkertainen kiitos olkoon sinulle sekä sanoistasi\nettä lahjastasi. Niinpä me kutsumme sinut aterialle.\" Kalastaja piti\ntätä suurena kunniana ja läksi kotiinsa. Mutta leikatessaan auki kalan\nlöysivät palvelijat sen vatsasta Polykrateen sinettisormuksen. Heti kun\nhe olivat sen nähneet ja ottaneet, he iloissaan veivät sen Polykrateen\nluo. Ja antaessaan hänelle sinettisormuksen he kertoivat, millä tavalla\nse oli löytynyt. Silloin Polykrateen mieleen juolahti, että se oli\njumalallinen tapahtuma, ja hän kirjoitti kirjeeseen kaiken sen, mikä\noli hänelle sattunut, senjälkeen kun hän oli tekonsa tehnyt. Ja\nkirjoitettuaan sen hän antoi kirjeen vietäväksi Egyptiin.\n\n43. Luettuaan Polykrateelta tulleen kirjeen Amasis huomasi, että\nihmisen on mahdoton pelastaa toista ihmistä häntä odottavasta\nkohtalosta, ja että Polykrateen ei tulisi käymään hyvin, koska hän oli\nsiihen määrään onnellinen, että löysi senkin, minkä oli viskannut pois\nluotaan. Senvuoksi hän lähetti airuen Samokseen ja ilmoitti purkavansa\nkestiystävyyden. Sen hän teki siitä syystä, että silloin kun ankara ja\nsuuri onnettomuus kohtaisi Polykratesta, hänen ei tarvitsisi murehtia\nkestiystävän tähden.\n\n44. Tätä Polykratesta vastaan, joka kaikessa oli niin onnellinen,\nlähtivät siis lakedaimonilaiset sotaan niiden samolaisten kutsumina,\njotka myöhemmin perustivat Kydonian kaupungin Kreetaan. Kun Kambyses,\nKyroksen poika, kokosi sotajoukkoaan Egyptiä vastaan, lähetti\nPolykrates hänelle viestin, että hän lähettäisi pyytämään häneltäkin\nSamoksesta sotajoukkoa. Kuultuaan sen Kambyses mielellään laittoi sanan\nSamokseen pyytäen Polykratesta lähettämään sotajoukon hänen mukaansa\nEgyptiä vastaan. Polykrates valitsi silloin ne alamaisistaan,\njoiden epäili olevan halukkaimpia kapinaan, ja lähetti heidät\nneljälläkymmenellä sotalaivalla sekä pyysi Kambysestä, ettei tämä\nlähettäisi heitä takaisin.\n\n45. Toiset kertovat, että Polykrateen lähettämät samolaiset eivät\nsaapuneetkaan Egyptiin, vaan että kun he olivat joutuneet\nKarpathos-saaren seuduille, he neuvottelivat keskenään ja päättivät\nolla purjehtimatta enää edemmäs. Toiset kertovat, että he tosin\nsaapuivat Egyptiin, jossa heitä pidettiin vartioituina, mutta pääsivät\nsieltä karkuun. He purjehtivat niinmuodoin kotia Samokseen, ja\nPolykrates meni laivoillaan heitä vastaan sekä ryhtyi taisteluun.\nKotiinpalaavat voittivat ja astuivat maihin saareen, mutta joutuivat\nsiellä maataistelussa tappiolle ja purjehtivat sitten Lakedaimoniin.\nJotkut kertovat, että Egyptistä karanneet voittivat Polykrateen, mutta\nerehtyvät luullakseni siinä. Sillä ei heidän olisi ollenkaan tarvinnut\nkutsua lakedaimonilaisia avukseen, jos itse olisivat kyenneet\nkukistamaan Polykrateen. Sitäpaitsi sanoo terve järki, että\nkotiinpalaavat samolaiset, harvalukuisia kun olivat, eivät olisi\nvoineet voittaa häntä, jolla oli niin suuri joukko sekä palkattua\napuväkeä että omia jousimiehiä. Senlisäksi Polykrates oli sullonut\nhallitsemiensa kaupunkilaisten vaimot ja lapset laivavajoihin ja oli\nvalmiina polttamaan heidät vajoineen päivineen, jos kaupunkilaiset\nmenisivät kotiinpalaavien puolelle.\n\n46. Kun ne samolaiset, jotka Polykrates oli karkoittanut, olivat\nsaapuneet Spartaan ja päässeet hallitusmiesten eteen, niin he puhuivat\nlavealti, suuressa avuntarpeessa kun olivat. Mutta spartalaiset\nvastasivat ensimäisessä esittelyssä heille, että he olivat unohtaneet\npuheen alkuosan eivätkä taas ymmärtäneet sen loppua. Toisessa\nesittelyssä sitten samolaiset eivät virkkaneet mitään muuta kuin toivat\nsäkin ja sanoivat, että säkki tarvitsee leipää. Spartalaiset vastasivat\nheille, että säkki oli tarpeeton, mutta päättivät kuitenkin auttaa\nheitä.\n\n47. Sitten lakedaimonilaiset varustautuivat ja läksivät sotaan Samosta\nvastaan, kuten samolaiset sanovat, siitä syystä, että nämä aikaisemmin\nitse olivat auttaneet heitä messenialaisia vastaan. Mutta kuten\nlakedaimonilaiset taas kertovat, eivät he niin paljon lähteneet\naikeessa puoltaa apua anovia samolaisia kuin kostaa samolaisille sen,\nettä nämä olivat ryöstäneet heidän Kroisokselle kuljettamansa\nsekoitusmaljan ja sen haarniskan, jonka Egyptin kuningas Amasis oli\nlähettänyt heille lahjaksi. Haarniskan olivat nimittäin samolaiset\nryöstäneet vuotta ennen kuin sekoitusmaljan. Se oli pellavasta, siihen\noli kudottu runsaasti kuvia ja se oli koristettu kulta- ja\npuuvillakuteilla. Mutta varsin ihmeteltävä se on siitä syystä, että\nhaarniskan jokaisessa langassa, joka jo itse on ohut, on\nkolmesataakuusikymmentä lankaa, kaikki näkyviä. Toinen samanlainen on\nse, jonka Amasis pyhitti Atenelle Lindos-saareen.\n\n48. Myös korintolaiset uurastivat osaltaan hartaasti, että sotaretki\nSamosta vastaan saataisiin aikaan. Sillä heitäkin olivat samolaiset\nloukanneet, mikä oli tapahtunut yhtä miespolvea aikaisemmin kuin\npuheenalainen sotaretki ja samaan aikaan kuin sekoitusmaljan ryöstö.\nPeriandros, Kypseloksen poika, oli nimittäin lähettänyt kolmesataa\netevinten kerkyralaisten poikaa Sardeeseen Alyatteen luo kuohittaviksi.\nKun lapsia vievät korintolaiset olivat laskeneet Samoksen rantaan, ja\nsamolaiset saivat kuulla, mitä varten heidät vietiin Sardeeseen, niin\nhe ensiksikin neuvoivat lapsia pysyttelemään Artemiin pyhätössä ja\nsitten eivät sallineet turvananojia vedettävän pyhätöstä pois. Ja kun\nkorintolaiset estivät lapsia saamasta ruokavaroja, niin samolaiset\nsääsivät juhlan, jota vieläkin viettävät seuraavaan tapaan. Koko sen\najan kuluessa, jolloin lapset tarvitsivat turvaa, he yön tullen panivat\ntoimeen neitosten ja nuorukaisten kuorotansseja, ja näiden tanssien\nyhteyteen he sääsivät lain, että piti tuotaman sesami- ja\nmesileivoksia, jotta kerkyralaisten lapset voisivat ottaa ne ja siten\nsaada elatuksensa. Näin tapahtui siihen saakka, kunnes ne\nkorintolaiset, jotka vartioivat lapsia, poistuivat ja läksivät\ntiehensä. Mutta lapset samolaiset veivät kotiin Kerkyraan.\n\n49. Jos nyt korintolaiset Periandroksen kuoltua olisivat olleet\nystävällisissä väleissä kerkyralaisten kanssa, eivät he tästä syystä\nolisi ottaneet osaa sotaretkeen Samosta vastaan. Mutta nyt he, aina\nsiitä saakka kun korintolaiset perustivat siirtolan saareen, ovat\nolleet erimielisiä keskenään, vaikka ovatkin samaa heimoa. Senvuoksi\nsiis korintolaiset kantoivat kaunaa samolaisille.\n\n50. Mutta Periandros oli kostonhimosta valinnut etevinten\nkerkyralaisten lapset ja lähettänyt ne Sardeeseen kuohittaviksi. Sillä\nkerkyralaiset olivat ensiksi tehneet hänelle ilkityön. Sittenkun\nnimittäin Periandros oli tappanut vaimonsa Melissan, kohtasi häntä\ntämän lisäksi toinenkin onnettomuus. Se oli seuraava. Hänellä oli\nMelissasta kaksi poikaa, toinen iältään seitsentoista-, toinen\nkahdeksantoista-vuotias. Nämä äidinisä Prokles, joka oli Epidauroksen\nvaltias, noudatti luokseen ja otti ystävällisesti vastaan, niinkuin\nluonnollista olikin, kun olivat hänen tyttärensä lapsia. Mutta kun hän\nlaski heidät luotaan, niin hän saattaessaan heitä matkalle lausui:\n\"Tiedättekö sitten, lapset, kuka on tappanut teidän äitinne?\" Näistä\nsanoista vanhempi poika ei sen enempää välittänyt. Mutta nuorempi,\njonka nimi oli Lykofron, tuli sen kuultuaan niin murheelliseksi, että\nsaavuttuaan Korintokseen ei puhutellut isäänsä, koska tämä oli hänen\näitinsä murhaaja, ei vastannut, kun isä tahtoi keskustella hänen\nkanssaan, eikä lausunut mitään, kun isä kyseli. Lopuksi Periandros\nsuuttui ja ajoi hänet pois kotoa.\n\n51. Ajettuaan Lykofronin pois Periandros kysyi vanhemmalta pojaltaan,\nmitä äidinisä heille oli jutellut. Tämä kertoi, että hän oli\nystävällisesti ottanut heidät vastaan. Mutta sitä, minkä Prokles,\nlähettäessään heidät pois, oli heille lausunut, hän ei muistanut,\nsyystä että ei ollut sitä käsittänyt. Mutta Periandros sanoi olevan\nkerrassaan mahdotonta, ettei äidinisä olisi jotain heidän päähänsä\npannut, ja tutkisteli sitä itsepintaisesti. Vihdoin tuo lause\nmuistuikin pojalle mieleen ja hän ilmoitti sen. Periandros, joka\nkäsitti asianlaidan eikä ollenkaan tahtonut osoittaa leväperäisyyttä,\nlähetti sanansaattajan niiden luo, joitten tykönä hänen karkoittamansa\npoika eleli, ja kielsi heitä ottamasta häntä vastaan huoneisiinsa. Ja\nkun poika sieltä karkoitettuna tuli toiseen taloon, ajettiin hänet\ntästäkin pois, koska Periandros uhkasi vastaanottajia ja käski häätää\nhänet. Kun hänet taas karkoitettiin, niin hän meni vieläkin toiseen\ntaloon, jossa hänen ystävänsä asuivat. Sillä koska hän oli\nPeriandroksen poika, niin he ottivat hänet vastaan, vaikka\npelkäsivätkin.\n\n52. Lopuksi Periandros julisti semmoisen kuulutuksen, että sen, joka\nottaisi pojan vastaan taloonsa tai puhuttelisi häntä, täytyisi sakkona\nsuorittaa määrätty, Apollolle pyhitetty rahasumma. Mainitun kuulutuksen\nvuoksi ei kukaan tahtonut keskustella pojan kanssa eikä ottaa häntä\nvastaan taloonsa. Eikä hän itsekään katsonut oikeaksi koettaa uhmailla\nkieltoa, vaan kuljeskeli itsepäisesti pylväskäytävissä. Kun Periandros\nneljäntenä päivänä näki poikansa viheliäisessä tilassa pesemättömänä ja\nnälkäytyneenä, niin hän sääli häntä. Ja heittäen sikseen suuttumuksensa\nhän meni lähemmäs ja virkkoi: \"Oi poikani, kumpi näistä kahdesta\ntilasta on otollisempi, nykyinenkö vai se, että teet niinkuin isäsi\ntahtoo ja otat vastaan itsevaltiuden ynnä kaiken sen hyvän, mikä\nminulla on? Olethan sinä, vaikka olet minun poikani ja onnellisen\nKorintoksen kuningas, valinnut kerjäläisen elämän ja vastustelet sekä\nolet vihoissasi sille, jota sinun kaikkein vähimmin pitäisi vihata.\nSillä jos joku onnettomuus on tapahtunut, jonka johdosta kannat kaunaa\nminua kohtaan, niin se on kohdannut minua ja minä olen siitä sitä\nenemmän saanut osani, koska itse olen sen aikaansaanut. Mutta koska nyt\nolet huomannut, kuinka paljoa parempi on olla kadehdittu kuin säälitty,\nja samalla, mitä merkitsee olla vihastunut vanhemmilleen ja\nmahtavammilleen, niin lähde nyt pois kotiin.\" Näillä sanoin Periandros\nkoetti voittaa hänet puolelleen. Mutta poika ei vastannut isälleen\nmitään muuta kuin sanoi, että isä nyt oli velkapää maksamaan jumalalle\npyhät sakot, koska oli antautunut puheisiin hänen kanssaan. Kun\nPeriandros huomasi, että pojan vamma oli parantumaton ja voittamaton,\nniin hän toimitti hänet pois näkyvistään lähettämällä hänet laivalla\nKerkyraan. Periandros vallitsi näet myös tätä saarta. Mutta senjälkeen\nkun Periandros oli lähettänyt pojan pois, lähti hän sotaretkelle\nappeansa Proklesta vastaan, joka hänen mielestään oli enimmin syypää\nhänen silloiseen onnettomuuteensa, valloitti Epidauroksen ja sai myös\nitse Prokleen valtaansa.\n\n53. Mutta kun Periandros aikaa myöten vanheni ja huomasi, ettei hän\nenää jaksanut valvoa ja hoitaa toimiaan, niin hän lähetti sanan\nKerkyraan ja kutsui Lykofronia ottamaan käsiinsä valtikan. Sillä\nvanhemmassa pojassaan hän ei huomannut olevan kykyä siihen, tämä kun\nilmeisesti tuntui tylsälahjaiselta. Vaan Lykofron ei katsonut edes\nkannattavan antaa vastausta viestintuojalle. Mutta Periandros, joka oli\nkovin kiintynyt nuorukaiseen, lähetti vielä tämän luokse hänen\nsisarensa, oman tyttärensä, arvellen että poika helpoimmin tottelisi\ntätä. Saavuttuaan perille sisar virkkoi: \"Oi poika, tahdotko\nmieluummin, että itsevaltius joutuu toisille, ja että isäsi omaisuus\nhäviää kuin itse tulla ottamaan ne haltuusi? Lähde pois kotiin, lakkaa\nitseäsi kurittamasta. Liiallinen kunniantunto on huono tavara. Älä\nparanna pahaa pahalla. Monet asettavat kohtuuden oikean edelle. Moni,\njoka pyytää puoltaa äitinsä oikeuksia, menettää isänsä oikeudet.\nItsevaltius on häilyväinen kapine, ja monet sitä tavoittelevat; isä\ntaas on jo vanha ja ikäloppu. Älä anna siis omaisuuttasi muille.\" Niin\nsisar, isänsä opettamana, mitä houkuttelevimmin puhui veljelleen. Mutta\ntämä vastasi, ettei hän ollenkaan tulisi Korintokseen, niin kauan kun\nhän kuuli isän olevan elossa. Kun sisar oli tämän ilmoittanut, niin\nPeriandros kolmannen kerran lähetti kuuluttajan ehdottamaan, että hän\nitse tulisi Kerkyraan, mutta että poika saapuisi Korintokseen ja\nseuraisi häntä hallituksessa. Kun poika suostui tähän ehdotukseen, niin\nPeriandros hankkiutui lähtemään Kerkyraan, poika taas Korintokseen.\nMutta saatuaan tietää kaiken sen, tappoivat kerkyralaiset nuorukaisen,\njottei Periandros saapuisi heidän maahansa. Tämän johdosta Periandros\ntahtoi kostaa kerkyralaisille.\n\n54. Niin pian kun lakedaimonilaiset suurella sotajoukolla olivat\nsaapuneet, alkoivat he piirittää Samosta. Hyökättyään muuria vastaan he\nnousivat etukaupungissa meren luona olevaan torniin, mutta kun\nPolykrates itse tuli avuksi, työnnettiin heidät suurella voimalla ja\nväellä takaisin. Ylemmästä, vuorenselänteellä olevasta tornista taas\ntekivät hyökkäyksen sekä palkkasoturit että useat itse samolaisista.\nMutta jonkun aikaa pidettyään puoliaan lakedaimonilaisia vastaan,\npakenivat he takaisin. Lakedaimonilaiset puolestaan seurasivat heitä\nkintereillä ja tappoivat heidät.\n\n55. Jos nyt saapuvilla olevat lakedaimonilaiset olisivat sinä päivänä\nesiintyneet samanlaisina kuin Arkhias ja Lykopas, olisi Samos tullut\nvalloitetuksi. Arkhias ja Lykopas olivat nimittäin yksin tunkeutuneet\nmuurien sisäpuolelle, pakenevien samolaisten kintereillä, ja olivat\nsaaneet surmansa Samoksen kaupungissa, kun paluu oli heiltä katkaistu.\nTämän Arkhiaan jälkeläisen kolmannessa polvessa, erään toisen Arkhiaan,\njoka oli vanhemman Arkhiaan Samios nimisen pojan poika, minä itse\ntapasin Pitanessa -- hän näet oli kotoisin siitä kunnasta. Kaikista\nmuukalaisista hän enimmin kunnioitti samolaisia ja sanoi, että hänen\nisälleen oli pantu nimeksi Samios siitä syystä, että tämän isä Arkhias\noli Samoksessa kunnostanut itseään ja siellä kuollut. Ja hän sanoi\nkunnioittavansa samolaisia, senvuoksi että samolaiset valtion\nkustannuksella olivat haudanneet hänen isoisänsä.\n\n56. Kun lakedaimonilaiset olivat Samoksen piiritykseen kuluttaneet\nneljäkymmentä päivää ollenkaan pääsemättä sen pitemmälle, niin he\nläksivät pois Peloponnesokseen. Niinkuin muuan tyhjänpäiväinen huhu\ntietää kertoa, oli muka Polykrates lyöttänyt suuren joukon kotimaista\nlyijyrahaa, sekä kullannut rahat ja antanut ne lakedaimonilaisille;\nviimemainitut olivat muka ottaneet ne vastaan ja sitten lähteneet pois.\nTämä oli ensimäinen sotaretki, minkä doorilaiset lakedaimonilaiset\ntekivät Aasiaan.\n\n57. Ne samolaiset taas, jotka olivat lähteneet sotaretkelle\nPolykratesta vastaan, purjehtivat nekin, kun lakedaimonilaiset olivat\naikeessa jättää heidät, tiehensä ja tulivat Sifnokseen. He tarvitsivat\nnäet rahoja, jota vastoin sifnolaiset siihen aikaan olivat\nmahtavuutensa kukkuloilla ja olivat rikkaimmat saarelaisista, heillä\nkun oli saaressaan kulta- ja hopeakaivoksia, jopa siihen määrään, että\nniistä saaduista kymmenyksistä asetettiin Delfoihin aarre, joka veti\nvertoja mitä kallisarvoisimmille vihkilahjoille. Itse he joka vuosi\njakoivat keskenään niistä tulevat rahat. Silloin kun he nyt laittoivat\nitselleen aarrekammion, kysyivät he neuvoa oraakelilta, salliko\nkohtalo, että heidän nykyinen onnekas tilansa säilyisi kauankin. Siihen\nvastasi Pytia heille:\n\n    \"Sifnoksesaa kun valkeanaan prytanein talo hohtaa,\n    valkeanaan torin laidat, silloin tarvis on miestä,\n    puisen joukon mi torjua voi, puna-airuen häätää.\"\n\nJa sifnolaisilla oli siihen aikaan todella tori ja hallintohuone\nkoristettuina parolaisella marmorilla.\n\n58. Tätä oraakelilausetta sifnolaiset eivät kuitenkaan kyenneet\nkäsittämään silloin heti eivätkä myöskään samolaisten saavuttua. Sillä\nkohta kun samolaiset olivat laskeneet Sifnoksen rantaan, lähettivät he\nkaupunkiin yhden laivoistaan, jossa oli lähettiläitä. Muinoin olivat\nnimittäin kaikki laivat punamaalilla sivellyt, ja sitä juuri Pytia oli\ntarkoittanut, käskiessään heitä pitämään varansa puista joukkoa ja\npunaista airutta vastaan. Saavuttuaan perille lähettiläät pyysivät\nsifnolaisilta kymmenen talenttia lainaksi. Kun sifnolaiset\nkieltäytyivät lainaamasta heille, niin samolaiset havittelivat heidän\nviljamaitaan. Saatuaan siitä tiedon sifnolaiset heti menivät\npuolustamaan maitaan ja iskivät heidän kanssaan yhteen, mutta joutuivat\ntappiolle. Tällöin samolaiset sulkivat useilta heistä paluun kaupunkiin\nja kiskoivat heiltä sittemmin sata talenttia.\n\n59. Hermionelaisilta samolaiset ostivat Peloponnesoksen luona olevan\nHydrea-saaren ja uskoivat sen troizenilaisten huostaan. Itse he\nasettuivat Kreetassa sijaitsevaan Kydoniaan, vaikka tosin eivät siinä\ntarkoituksessa sinne purjehtineet, vaan ajaakseen zakyntholaiset pois\nsaaresta. Sinne he jäivät ja elelivät siellä viiden vuoden ajan\nonnellisessa tilassa ja he ovat rakentaneet Kydoniassa olevat pyhäköt.\nMutta kuudentena vuotena aiginalaiset yhdessä kreetalaisten kanssa\nmeritaistelussa tekivät heidät orjiksi ja hakkasivat poikki heidän\nlaivojensa villisianpään muotoiset kokat sekä vihkivät ne Aiginassa\nolevaan Atenen temppeliin. Sen aiginalaiset tekivät, koska kantoivat\nkaunaa samolaisille. Sillä samolaiset olivat Amfikrateen hallitessa\nSamosta tehneet sotaretken Aiginaa vastaan ja tuottaneet aiginalaisille\nsuurta vauriota, mutta myös itse heidän puoleltaan kärsineet paljon\nvahinkoa. Se oli siis syynä yllämainittuun seikkaan.\n\n60. Olen pitemmältä puhunut samolaisista, syystä että he ovat kaikkien\nhelleenien joukosta aikaansaaneet kolme mahtavinta suurtyötä. On\nnimittäin olemassa sadan viidenkymmenen sylen korkuinen vuori, johon on\nkaivettu alhaalta alkava kaksisuinen kaivos. Kaivoksen pituus on\nseitsemän stadionia, sen korkeus ja leveys molemmat kahdeksan jalkaa.\nPitkin kaivosta on sen pohjaan kaivettu toinen, kahdenkymmenen kyynärän\nsyvyinen ja kolmen jalan levyinen kaivos, jonka kautta johdettu vesi,\nmikä tuodaan eräästä suuresta lähteestä, saapuu putkien kautta\nkaupunkiin. Mainitun kaivoksen rakentaja oli megaralainen Eupalinos,\nNaustrofoksen poika. Tämä on yksi mainituista kolmesta suurtyöstä.\nToinen on sataman ympäri mereen tehty pato, jonka syvyys on ainakin\nkaksikymmentä syltä. Padon pituus taas on kolmatta stadionia. Kolmas\nheidän aikaansaamistaan rakennuksista on kaikista suurin temppeli,\nminkä me tunnemme. Sen ensimäinen rakentaja oli muuan kotimainen mies\nRoikos, Fileen poika. Tämän vuoksi olen pitemmältikin puhunut\nsamolaisista.\n\n61. Sill'aikaa kun Kambyses, Kyroksen poika, viipyi Egyptissä mielensä\nmenettäneenä, nousi kaksi maagia kapinaan. He olivat veljeksiä,\n+ja Kambyses oli jättänyt toisen heistä huoneensa kaitsijaksi.\nViimemainittu nousi kapinaan häntä vastaan, koska hän hyvin tiesi, että\nSmerdiin kuolema oli pidetty salassa, ja että monet luulivat hänen\nolevankin elossa. Tätä silmälläpitäen maagi ryhtyi seuraavaan tuumaan\nsaadakseen käsiinsä hallituksen. Hänellä oli veli, joka, kuten\nmainitsin, yhdessä hänen kanssaan oli noussut kapinaan ja oli\nulkonäöltään aivan Smerdiin, Kyroksen pojan, näköinen, hänen, jonka\nKambyses surmautti, vaikka olikin hänen oma veljensä. Mainittu mies oli\nsiis ulkomuodoltaan Smerdiin näköinen ja hänellä oli sitäpaitsi vielä\nsama nimikin, Smerdis. Tämän miehen maagi Patizeitbes voitti puolelleen\nlupaamalla toimittaa hänelle kaikki ja vei sekä asetti hänet\nvaltaistuimelle. Ja sen tehtyään hän lähetti airuita joka suunnalle,\nmuun muassa myös Egyptiin ilmoittamaan sotajoukolle, että siitä pitäen\noli toteltava Smerdistä, Kyroksen poikaa, eikä Kambysestä.\n\n62. Niinpä muiden muassa julisti sen myös Egyptiin määrätty airut. Hän\ntapasi näet Kambyseen sotajoukkoineen Syyrian Agbatanassa, asettui sen\nkeskelle ja julisti maagin käskyt. Kuultuaan tämän airuen omasta suusta\nKambyses luuli, että tämä puhui totta, ja että Prexaspes oli hänet\npettänyt eikä muka ollutkaan tappanut Smerdistä, silloin kun hänet\nlähetettiin sitä tekemään. Hän katsahti siis Prexaspeeseen ja virkkoi:\n\"Prexaspes, näinkö siis suorititkin sen tehtävän, minkä sinulle\nuskoin?\" Mutta toinen lausui: \"Oi herra, ei ole totta, että veljesi\nSmerdis milloinkaan olisi noussut sinua vastaan kapinaan, eikä että\nsinulle sen miehen puolelta koskaan koituisi mitään taistelua, ei\nsuurta eikä pientä. Sillä minä olen tehnyt sen, minkä minun käskit\ntekemään ja olen omin käsin itse hänet haudannut. Jos todella vainajat\nnousevat kuolleista, niin voit odottaa, että meedialainen Astyageskin\nherää eloon. Mutta jos kaikki jää ennalleen, ei ainakaan Smerdiin\npuolelta enää nouse mitään turmiota. Mutta nyt minusta näyttää\nparhaalta ajaa takaa airutta sekä tutkistella ja kysellä, kenenkä luota\nhän on tullut julistamaan meille, että meidän tulee totella Smerdis\nkuningasta.\"\n\n63. Tämä Prexaspeen ehdotus miellytti Kambysestä; kohta lähdettiin\ntavoittamaan airutta, ja hän tulikin. Hänen saavuttuaan Prexaspes kysyi\nhäneltä näin: \"Ihminen, sinä väität tulevasi sanansaattajana Smerdiin,\nKyroksen pojan, luota. Sano nyt siis totuus ja lähde sitten rauhassa\nmatkoihisi! Näyttäytyikö Smerdis itse sinulle ja antoiko hän itse tämän\ntehtävän, vai tekikö sen joku hänen palvelijoistaan?\" Hänpä virkkoi:\n\"Smerdistä, Kyroksen poikaa, en ole nähnyt aina siitä saakka, kun\nKambyses kuningas marssi Egyptiin. Mutta se maagi, jonka Kambyses\nmääräsi huoneensa hoitajaksi, hän se antoi nämä tehtävät, sanoen että\nSmerdis, Kyroksen poika, oli se, joka käski ilmoittamaan teille tämän.\"\nNiin hän heille kertoi aivan totuudenmukaisesti. Vaan Kambyses sanoi:\n\"Prexaspes, sinä olet kunnon miehen tavoin täyttänyt käskyni ja olet\nviasta vapaa. Mutta kukahan saattaa olla se persialainen, joka on\nnoussut kapinaan minua vastaan, ja anastanut Smerdiin nimen?\" Siihen\nPrexaspes virkkoi: \"Minä luulen käsittäväni tämän asian laidan, oi\nkuningas. Maagit ne ovat, jotka ovat tämän kapinan panneet toimeen,\nnimittäin Patizeithes, jonka jätit huoneesi kaitsijaksi, ja hänen\nveljensä Smerdis.\"\n\n64. Kun Kambyses siinä kuuli Smerdiin nimen, välähti hänen mieleensä\nyhtäpitäväisyys näiden sanojen ja hänen unensa välillä. Hänestä oli\nunessa tuntunut siltä, kuin olisi joku ilmoittanut hänelle, että\nSmerdis istuutui kuninkaalliselle valtaistuimelle ja kosketti\npäälaellaan taivasta. Koska hän nyt ymmärsi suotta tuhonneensa\nveljensä, niin hän itki Smerdistä. Vaan itkettyään ja haikeasti\nmurehdittuaan koko kovaa onneaan hän hyppäsi hevosen selkään, aikoen\npikimmiten lähteä sotaretkelle Susaan maagia vastaan. Mutta hänen\nhypätessään hevosen selkään putosi miekan tupen kenkäin pois, jolloin\nmiekka paljastui ja tunki hänen reiteensä. Hän haavoittui niinmuodoin\nsamaan paikkaan, mihin itse aikaisemmin oli iskenyt egyptiläisten\njumalaa Apista. Ja kun Kambyses tunsi saaneensa kuolettavan haavan,\nniin hän kysyi, mikä kaupungin nimi oli. He sanoivat: \"Agbatana\". Nytpä\noli hänelle jo aikaisemmin Buton kaupungista annettu sellainen\noraakelinvastaus, että hän tulisi päättämään päivänsä Agbatanassa. Sen\nvastauksen hän oli käsittänyt niin, että hän tulisi vanhana kuolemaan\nMeedian Agbatanassa, missä koko hänen valtansa keskus oli. Mutta\noraakeli tarkoittikin Syyrian Agbatanaa. Niinpä kun hän kyselemällä\nsilloin sai tietää kaupungin nimen, hän niin hyvin maagin aikaansaaman\nonnettomuuden tärisyttämänä kuin haavansa johdosta tuli järkiinsä,\nkäsitti jumalanvastauksen ja virkkoi: \"Sallimus on määrännyt, että\nKambyses, Kyroksen poika, täällä on päättävä päivänsä.\"\n\n65. Sillä kertaa Kambyses virkkoi vain sen verran. Mutta noin\nkaksikymmentä päivää myöhemmin hän lähetti noutamaan luokseen\narvokkaimmat läsnäolevista persialaisista ja lausui heille näin: \"Oi\npersialaiset, nyt on minulle sattunut semmoinen tapaus, että minun\ntäytyy ilmaista teille muuan asia, jota olen enimmin kaikista salannut.\nSillä ollessani Egyptissä minä näin unessa näyn, jota minun ei\nmilloinkaan olisi pitänyt näkemän. Minusta näytti siltä, kuin kotoa\nolisi tullut sanansaattaja ilmoittamaan, että Smerdis istuutui\nkuninkaalliselle valtaistuimelle ja kosketti päälaellaan taivasta.\nPeläten, että veljeni riistäisi minulta hallituksen, minä silloin\ntoimin suuremmalla nopeudella kuin viisaudella. Sillä eihän ihmisen\nvallassa ollut torjua sitä, minkä piti tapahtuman. Vaan minäpä houkkio\nlähetän Prexaspeen Susaan tappamaan Smerdiin. Tämän näin suuren\nilkityöni jälkeen elelin pelotta, ollenkaan aavistamatta, että\nsenjälkeen kuin Smerdis oli raivattu pois, joku toinen ihminen nousisi\nkapinaan. Mutta minä erehdyin kaikesta siitä, mikä oli tapahtuva, ja\njouduin vallan suotta velisurmaajaksi; ja minä olen yhtäkaikki\nmenettänyt kuninkuuteni. Sillä Smerdis maagi oli se, josta jumala\nunessa minulle ilmoitti, että hän tulisi nousemaan minua vastaan\nkapinaan. Mutta minun tekoni on kerta kaikkiaan tehty, ja, huomatkaa\nse, Smerdis, Kyroksen poika, ei ole enää elävien joukossa.\nKuninkaanlinnaa vallitsevat maagit, nimittäin se, jonka jätin\nomaisuuteni hoitajaksi ja hänen veljensä Smerdis. Mutta se, jonka\netenkin olisi pitänyt puolestani kostaa sitä häväistystä, minkä maagien\npuolelta olen kärsinyt, on saanut osakseen mitä jumalattomimman\nkuoleman lähimpiensä käden kautta. Koska hän nyt ei enää ole elävien\njoukossa, on tästä puolen tärkeintä teille, oi persialaiset, ilmoittaa\nviimeinen tahtoni. Niinpä minä, huutaen avuksi kuninkaallisia jumalia,\nlasken teidän kaikkien, mutta varsinkin läsnäolevien akhaimenidien\nsydämelle, ett'ette sallisi johdon jälleen joutua meedialaisille, vaan\nettä, jos he vilpillä ovat saaneet sen ja pitävät sitä hallussaan,\nvilpillä otatte sen heiltä pois, ja jos he taas väkivoimalla ovat sen\ntehneet, väkivoimalla ja vallalla sen voitatte takaisin. Ja jos te\ntämän teette, niin kantakoon maa teille kasvun, synnyttäkööt teille\nhedelmää vaimot ja karjalaumat; ja itse tulette iät päivät olemaan\nvapaina. Mutta jos ette voita takaisin hallitusta tai ette yritä sitä,\nniin minä rukoilen, että teille tulisi päinvastainen kohtalo osaksi. Ja\nsenlisäksi vielä, että jokainen persialainen saisi saman lopun kuin\nmikä minulle on tullut.\" Samalla kuin Kambyses sen virkkoi, itki hän\nääneen koko kohtaloaan.\n\n66. Nähdessään kuninkaan purskahtavan äänekkääseen itkuun kaikki\npersialaiset reväisivät vaatteensa ja puhkesivat määrättömään\nvalitukseen. Kun sitten kylmänvihat kävivät luuhun ja reisi nopeasti\nmätäni, tempasi tauti pois Kambyseen, Kyroksen pojan, joka oli\nhallinnut kaikkiaan seitsemän vuotta ja viisi kuukautta, hänen\njättämättä jälkeensä yhtään mies- tai naispuolista perillistä. Mutta\nläsnäolevat persialaiset eivät ollenkaan uskoneetkaan, että maageilla\noli hallussaan valta, vaan luulivat Kambyseen, heidät pettääkseen.\nlausuneen Smerdiin kuolemasta mitä lausui, jotta koko persialainen\nväestö ryhtyisi sotaan tätä vastaan. Niinpä he todella luulivat, että\nSmerdis, Kyroksen poika, oli tullut kuninkaaksi. Sillä myöskin\nPrexaspes jyrkästi kielsi tappaneensa Smerdiin, koska ei ollut hänelle\nturvallista Kambyseen kuoltua väittää omin käsin tuhonneensa Kyroksen\npojan.\n\n67. Kambyseen kuoltua maagi hallitsi rauhassa ne seitsemän kuukautta,\njotka Kambyseeltä jäivät vajaaksi kahdeksasta vuodesta. Niitten\nkuluessa hän suoritti kaikkia alamaisiaan kohtaan suuria hyviätöitä,\nniin että hänen kuoltuaan kaikki Aasiassa asuvat, paitsi itse\npersialaiset, häntä kaipasivat. Maagi lähetti nimittäin sanan kaikille\nniille kansoille, joita hän hallitsi, julistaen, että saisivat kolmeksi\nvuodeksi vapautuksen sotapalveluksesta ja veroista.\n\n68. Näin hän julisti heti noustessaan valtaistuimelle. Mutta\nkahdeksantena kuukautena tuli seuraavalla tavalla ilmi, kuka hän oli.\nOli muuan Otanes niminen mies, Farnaspeen poika, joka suvultaan ja\nrikkauksiltaan oli ensimäisiä persialaisia. Mainittu Otanes ensiksi\nalkoi epäillä, että maagi ei ollutkaan Kyroksen poika Smerdis, vaan se,\nmikä hän todella olikin. Ja näin hän päätteli siitä, ettei maagi\nkulkenut ulos linnasta ja ettei hän kutsunut eteensä ketään\narvossapidetyistä persialaisista. Kun tämä epäluulo Otaneessa oli\nherännyt, menetteli hän seuraavalla tavalla. Kambyses oli ottanut\nvaimokseen hänen tyttärensä, jonka nimi oli Faidyme. Tämä oli siihen\naikaan maagilla, joka oli nainut hänet, samoin kuin kaikki muutkin\nKambyseen puolisot. Otanes nyt siis lähetti tiedustelemaan mainitulta\ntyttäreltään, kenen kanssa hän lepäsi, Smerdiinkö, Kyroksen pojan,\nvaiko jonkun muun kanssa. Tytär lähetti vastaukseksi sanan, ettei hän\nsitä tiennyt. Hän näet ei ollut koskaan nähnyt Kyroksen poikaa\nSmerdistä eikä myöskään tiennyt, kuka se oli, joka hänet oli nainut.\nSilloin Otanes uudestaan lähetti näin kuuluvan sanan: \"Jollet itse\ntunne Kyroksen poikaa Smerdistä, niin kysy Atossalta, kenenkä kanssa\nsekä hän itse että sinä olette naimisissa. Sillä totta varmaan hän\ntuntee oman veljensä.\" Siihen tytär lähetti vastineeksi: \"En saata\npäästä Atossan puheille enkä nähdä ketään muutakaan niistä naisista,\njotka oleskelevat yhdessä minun kanssani. Sillä heti niin pian kun tämä\nihminen -- kuka sitten lieneekin -- sai hallituksen, niin hän hajoitti\nmeidät eri tahoille ja käski toisen sinne, toisen tänne.\"\n\n69. Sen kuullessaan näytti Otaneesta asia vieläkin selvemmältä, ja hän\nlähetti siis tyttären luokse kolmannen, näin kuuluvan sanan: \"Oi tytär,\njalon syntysi vuoksi täytyy sinun alistua vaaraan, johon isäsi käskee\nsinun antautua. Jos nimittäin miehesi ei ole Kyroksen poika Smerdis,\nvaan se, joksi minä puolestani epäilen, älköön hän saako ilokseen pitää\nsinua vaimonaan ja hallita persialaisia, vaan tulee hänen siitä kärsiä\nrangaistus. Tee siis näin. Kun hän kanssasi lepää, ja sinä huomaat\nhänen nukkuneen, niin tunnustele hänen korviaan. Ja jos ilmenee, että\nhänellä on korvat, niin voit olla varma siitä, että puolisosi on\nKyroksen poika Smerdis, mutta jos hänellä ei ole korvia, on hän maagi\nSmerdis.\" Siihen Faidyme lähetti vastauksen ja sanoi joutuvansa suureen\nvaaraan, jos hän niin tekisi. Sillä jos sattuisi niin, että miehellä ei\nolisi korvia, ja Faidyme tavattaisiin niitä tunnustelemasta, niin hän\nhyvin tiesi, että Smerdis tulisi tuhoamaan hänet. Kuitenkin hän sanoi\naikovansa tehdä niin. Niinpä hän otti toimittaakseen tehtävän isälleen.\nMainitulta Smerdis maagilta oli nimittäin Kyros, Kambyseen poika,\nhallitusaikanaan leikkauttanut korvat pois jonkun suurenpuoleisen\nrikoksen vuoksi. Siispä tämä Otaneen tytär Faidyme suoritti kaikki,\nmitä oli ottanut tehdäkseen isälleen. Sittenkun näet hänen vuoronsa\ntuli mennä maagin luo -- persialaiset antavat näet vaimojensa\njärjestyksessä tulla luokseen, -- niin hän meni sisälle ja lepäsi\nmiehen vieressä; ja kun maagi oli nukkunut sikeään uneen, niin Faidyme\ntunnusteli hänen korviaan. Vaivatta ja huokeasti Faidyme silloin\nhuomasikin, että miehellä ei ollut korvia, ja heti päivän valjettua hän\nlähetti sanan ja ilmoitti asianlaidan isälleen.\n\n70. Mutta Otanes otti luokseen Aspathineen ja Gobryaan, jotka olivat\nensimäiset miehet persialaisten keskuudessa sekä hänen erityiset\nuskottunsa, ja kertoi heille koko asian. He epäilivät jo itsestäänkin,\nettä niin oli laita, ja kun nyt Otanes esitti heille asian, niin he\nhyväksyivät hänen ehdotuksensa ja päättivät ottaa kukin liittoonsa sen,\njohon enimmin luottivat. Niinpä Otanes toi mukaansa Intafreneen,\nGobryas Megabyzoksen ja Aspathines Hydarneen. Kun heitä niinmuodoin oli\nkuusi, saapui Susaan Dareios, Hystaspeen poika, tullen Persiasta, jonka\nmaaherrana oli hänen isänsä. Sittenkun nyt tämä oli saapunut, päättivät\nmainitut kuusi persialaista ottaa liittoonsa myös Dareioksen.\n\n71. Nämä seitsemän kokoontuivat nyt ja antoivat toisilleen\nuskollisuudenvakuutuksia. Mutta kun tuli Dareioksen vuoro lausua\nmielipiteensä, sanoi hän heille näin: \"Minä luulin vallan yksin\ntietäväni, että hallitsijana on maagi, ja että Smerdis, Kyroksen poika,\non kuollut. Ja juuri siitä syystä olen minä kiireesti tullut tänne\nnostattamaan teidät kapinaan maagia vastaan. Mutta koska on käynytkin\nniin, että tekin siitä tiedätte, enkä ainoastaan minä, niin on minun\nmielestäni heti toimittava eikä lykättävä asiaa toistaiseksi, sillä se\nei ole sille eduksi.\" Siihen virkkoi Otanes: \"Oi Hystaspeen poika, sinä\nolet kelpo miehen poika ja näyt osoittavan olevasi isäsi vertainen.\nMutta älä mitenkään noin maltittomasti jouduta yritystä, vaan ryhdy\nsiihen suuremmalla harkinnalla. Sillä meitä täytyy olla useampia,\nennenkun käymme asiaan käsiksi.\" Siihen Dareios virkkoi: \"Läsnäolevat\nmiehet, jos noudatatte Otaneen neuvoa, niin huomatkaa, että siten\nkuljette kurjimpaan perikatoonne. Sillä joku tulee kantelemaan asian\nmaagille, itse saadakseen siitä voittoa. Paras olisi ollut, jos omalla\nuhallanne olisitte sen tehneet. Mutta koska kerran katsoitte hyväksi\nilmoittaa asiasta useammille ja uskoitte sen minullekin, niin pankaamme\nse toimeen tänään. Taikka muuten tietäkää, että, jos tämä päivä menee\nmenojaan, niin minä, eikä kukaan muu, ehätän ilmiantamaan ja\nilmoittamaan asian maagille.\"\n\n72. Kun Otanes tällöin näki Dareioksen näin kiihtyneenä, virkkoi hän\nsiihen: \"Koska nyt pakoitat meitä jouduttamaan asiaa etkä anna lykätä\nsitä toistaiseksi, niin sanopa itse, millä tavalla pääsemme\nkuninkaanlinnaan ja käymme heidän kimppuunsa. Tiedät kai itsekin, että\nvartiastoja on asetettu joka paikkaan, joskaan et näkemästäsi, niin\nainakin kuulemastasi. Millä tapaa pääsemme niitten läpi?\" Dareios\nvastasi näin: \"Otanes, on monta asiaa, joita syillä ei voi osoittaa\noikeiksi, mutta kyllä teoilla. Toisia taas on, joita sanoilla voi\ntodistaa oikeiksi, mutta joista ei synny mitään mainehikasta tekoa.\nTiedättehän, ettei ole ollenkaan vaikeata kulkea asestettujen\nvartiastojen sivu. Ensiksi näet tulee jokainen laskemaan meidät ohi\nasemamme vuoksi, joko ehkä kunnioituksesta tai pelosta meitä kohtaan\nSitten on minulla varsin sopiva tekosyy, minkä nojalla pääsemme niiden\nohi, jos sanon äsken juuri tulleeni Persiasta ja tahtovani ilmoittaa\nkuninkaalle erään sanoman isältäni. Sillä missä on tarvis valehdella,\nvalehdeltakoon. Samaan päämäärään me pyrimme, joko sitten valehtelemme\ntai puhumme totta. Toiset valehtelevat silloin, kun valheilla\nvakuuttaen voivat saavuttaa jonkun edun, toiset taas puhuvat totta,\njotta totuudella voittaisivat hyötyä ja että heihin enemmän\nluotettaisiin. Siten me eri tavoin uurastamalla pidämme kiinni samasta\npäämäärästä. Mutta jos ei ole mitään voitettavana, saattaa totuutta\npuhuva yhtä hyvin valehdella, kuin valehtelija puhua totta. Se\novenvartia, joka hyvällä laskee meidät ohi, on aikanaan siitä saava\npalkkansa; mutta sitä, joka koettaa tehdä tenää, kohdeltakoon\nvihollisena. Ja sitten tunkeutukaamme sisälle ja ryhtykäämme työhön.\"\n\n73. Sen jälkeen lausui Gobryas näin: \"Hyvät ystävät, milloinka meille\non tarjoutuva kauniimpi tilaisuus saavuttaa takaisin hallituksemme\ntaikka, jos emme siihen kykene, kuolla? Nythän meitä, jotka olemme\npersialaisia, hallitsee meedialainen mies, maagi, vieläpä sellainen,\njolla ei ole korvia. Ja kaikki ne teistä, jotka olitte saapuvilla\nKambyseen tautivuoteen ääressä, muistatte kaiketi varsin hyvin, mitä\nhän päiviensä päättyessä uhkasi persialaisille, jos eivät yrittäisi\nvoittaa takaisin hallitusta -- mitä me silloin tosin emme uskoneet\ntodeksi, vaan luulimme Kambyseen vilpillisessä aikeessa niin puhuneen.\nNyt siis äänestän, että tottelemme Dareiosta emmekä hajaannu tästä\nkokouksesta, vaan -- nyt suoraa päätä maagia vastaan!\" Niin lausui\nGobryas, ja kaikki kiittivät ehdotusta.\n\n74. Mutta sill'aikaa kun nämä tästä neuvottelivat, sattui seuraava\ntapaus. Maagit neuvottelivat keskenään ja päättivät tehdä Prexaspeen\nystäväkseen, koska hän oli sekä Kambyseen puolelta kärsinyt julmaa\nkohtelua, tämä kun oli ampunut hänen poikansa kuoliaaksi, että yksin\ntunsi Smerdiin, Kyroksen pojan, kuoleman, koska hän omin käsin oli\nhänet surmannut. Lisäksi tuli vielä, että hän persialaisten kesken\nnautti mitä suurinta mainetta. Sentähden he siis kutsuivat ja ottivat\nhänet ystäväkseen sekä vannottivat häntä lupauksilla ja valoilla\npitämään omana salaisuutenaan eikä kenellekään ihmiselle ilmoittamaan\nheidän persialaisia kohtaan tekemäänsä petosta. Ja samalla he lupasivat\nantaa hänelle runsaassa määrin kaikkea hyvää. Niin pian kuin maagit\nolivat saaneet Prexaspeen taivutetuksi ja hän oli luvannut tehdä mitä\nnämä tahtoivat, he tekivät toisen ehdotuksen; he sanoivat aikovansa\nkutsua kaikki persialaiset kuninkaanlinnan muurien alle ja käskivät\nhänen nousta muurille ja julistaa, että heidän hallitsijanaan on\nKyroksen poika Smerdis, eikä kukaan muu. Tähän he häntä kehoittivat,\nkoska hän tietenkin oli luotettavin mies persialaisten joukossa, ja\nmonasti oli lausunut, että Kyroksen poika Smerdis oli elossa, sekä oli\nkieltänyt hänen murhansa.\n\n75. Kun Prexaspes sanoi olevansa valmis tekemään tämänkin, niin maagit\nkutsuivat kokoon persialaiset, veivät hänet ylös torniin ja käskivät\nhäntä puhumaan. Mutta hän jättikin tahallaan mainitsematta kaiken sen,\nmitä he häneltä pyysivät, vaan alkaen Akhaimeneesta saakka hän esitti\nKyroksen sukujohdon, ja vihdoin, kun hän saapui viimeksimainittuun, hän\nlopetti kertomalla mitä hyvää Kyros oli tehnyt persialaisille; ja\nläpikäytyään nämä seikat hän ilmaisi totuuden sanoen ennen salanneensa\nsen -- olisihan hänen ollut vaarallista kertoa mitä oli tapahtunut --,\nmutta sillä hetkellä oli hänen pakko ilmaista asianlaita. Niinpä hän\nkertoi, että hän, Kambyseen pakoittamana, itse oli tappanut Kyroksen\npojan Smerdiin, ja että maagit nyt hallitsivat. Ja ankarasti kirottuaan\npersialaisia, elleivät anastaisi takaisin hallitusta ja kostaisi\nmaageille, hän viskautui pää edellä alas tornista. Sen lopun sai\nPrexaspes, joka koko ikänsä oli ollut arvossapidetty mies.\n\n76. Niin pian kun siis yllämainitut seitsemän persialaista olivat\npäättäneet heti käydä maagien kimppuun ja olla lykkäämättä asiaa\ntoistaiseksi, he rukoiltuaan jumalia läksivät matkaan, tietämättä\nmitään siitä, miten Prexaspeen oli käynyt. Mutta kulkiessaan he\npuolitiessä saivat tietää myöskin Prexaspeen kohtalon. Silloin he\nastuivat tiepuoleen ja neuvottelivat taas keskenään. Siinä Otanes\npuoluelaisineen jälleen kehoitti kaikin mokomin lykkäämään tuuman\ntoistaiseksi eikä käymään siihen käsiksi, niin kauan kun asiat olivat\nnäin kuohutilassa, jota vastoin Dareios kannattajineen vaati, että heti\nmentäisiin panemaan päätös toimeen eikä sitä lykättäisi. Heidän siinä\nkiistellessään ilmestyi seitsemän haukkaparia, mitkä ajoivat takaa\nkahta korppikotkaparia, joita ne nykivät ja raastoivat. Sen nähtyään\nkaikki seitsemän kiittivät Dareioksen mielipidettä ja menivät sitten\nlintumerkin rohkaisemina kuninkaanlinnalle.\n\n77. Ja kun he saapuivat portille, kävi niinkuin Dareios oli\notaksunutkin. Sillä kunnioituksesta persialaisten ensimäisiä miehiä\nkohtaan ja ollenkaan aavistamatta mitään semmoista heidän puoleltaan,\nlaskivat vartiat jostakin jumalallisesta vaikutuksesta heidät ohitseen,\neikä kukaan kysynyt mitään. Ja sittenkun he olivat tulleet pihaan, he\ntapasivat siellä ne kuohilaat, joitten tehtävänä oli viedä sanomat\nsisälle. Viimemainitut kyselivät heiltä, missä tarkoituksessa he olivat\ntulleet. Ja samalla kuin kuohilaat sitä näiltä kyselivät, he uhkailivat\novenvartioita, koska olivat laskeneet heidät ohitseen, ja koettivat\npidättää seitsemää salaliittolaista, kun nämä tahtoivat kulkea\neteenpäin. Mutta viimemainitut rohkaisivat toisiaan, tempasivat\ntikarinsa ja pistivät tuossa paikassa kuoliaiksi vastarinnan tekijät\nsekä menivät juoksujalassa miestupaan.\n\n78. Maagit sattuivat juuri silloin molemmat olemaan sisällä\nneuvottelemassa Prexaspeen teosta. Kun he siis näkivät kuohilaat\nhämmentyneinä ja kuulivat heidän huutavan, juoksivat he molemmat\ntakaisin huoneeseen ja, huomattuaan mitä oli tekeillä, asettuivat\npuolustautumaan. Toinen heistä ehätti ottamaan seinältä jousen, toinen\nturvautui keihääseen. Siinä he joutuivat hyökkääjien kanssa käsirysyyn.\nSillä heistä, joka oli ottanut jousen, ei ollut siitä mitään hyötyä,\nsyystä että viholliset ahdistivat häntä vallan läheltä. Vaan toinen\npuolustautui keihäällä ja iski ensin Aspathinesta reiteen, sitten\nIntafrenestä silmään. Ja saamastaan vammasta Intafrenes menetti\nsilmänsä, mutta ei kuitenkaan kuollut. Niinpä toinen maageista\nhaavoitti nämä. Vaan kun toisella ei ollut mitään hyötyä jousesta, niin\nhän pakeni miestuvan vieressä olevaan makuuhuoneeseen ja tahtoi teljetä\noven, mutta kaksi noiden seitsemän joukosta, Dareios ja Gobryas,\nsyöksivät yhdessä hänen kanssaan sisään. Gobryaan painiessa maagin\nkanssa Dareios seisoi vieressä neuvotonna, koska pelkäsi pimeässä\niskevänsä Gobryasta. Nähdessään hänen joutilaana vieressä seisovan\nGobryas kysyi, miksei hän käyttänyt kättään. Toinen vastasi: \"Pelkään,\nettä isken sinuun.\" Mutta Gobryas lausui siihen: \"Työnnä miekkasi\nvaikkapa meidän molempienkin lävitse!\" Dareios totteli, iski\ntikarillaan ja osasikin onnen kaupalla maagiin.\n\n79. Tapettuaan maagit salaliittolaiset leikkasivat poikki heidän päänsä\nja jättivät molemmat haavoittuneensa siihen paikkaan, sekä senvuoksi,\nettä nämä olivat voivuksissa, että myös linnaa vartioimaan. Mutta\ntoiset viisi juoksivat, käsissään maagien päät, huutaen ja meluten\nulos, kutsuivat kokoon muut persialaiset ja kertoivat tapahtuman sekä\nnäyttivät päitä. Samalla he tappoivat jokaisen maagin, joka joutui\nheidän tielleen. Mutta saatuaan tietää noiden seitsemän teon ja maagien\npetoksen, persialaiset katsoivat oikeudekseen itsekin tehdä samalla\ntapaa, tempasivat tikarinsa ja tappoivat missä vain tapasivat jonkun\nmaagin. Ja ellei yö olisi yllättänyt ja pidättänyt heitä, eivät he\nolisi jättäneet yhtä ainoata maagia jälelle. Tätä päivää persialaiset\nyhteisesti pitävät kaikista päivistä pyhimpänä ja viettävät silloin\njuhlaa, jota he kutsuvat \"maagien murhaksi\". Sinä päivänä ei yksikään\nmaagi saata näyttäytyä, vaan he pysyttelevät koko sen päivän kotosalla.\n\n80. Kun melu oli asettunut, ja oli kulunut kuudetta päivää siitä,\nneuvottelivat maageja vastaan kapinantehneet asiain koko tilasta. Ja\nsiinä tilaisuudessa pidettiin puheita, jotka muutamista helleeneistä\novat olleet uskomattomia, mutta jotka siitä huolimatta ovat pidetyt.\nOtanes puolestaan kehoitti jättämään asiain johdon persialaisten kansan\nomiin käsiin, sanoen näin: \"Minusta näyttää parhaalta, että yksi ainoa\nei enää ole hallitsijanamme, sillä se ei ole mieluista eikä hyvää.\nTiedättehän, mihin määrään Kambyseen röyhkeys kohosi, olettehan saaneet\nkokea myös maagin kopeutta. Ja kuinka voisikaan yksinvalta olla hyvin\njärjestetty tila, se kun ilman vastuuta sallii tehdä, mitä haluaa?\nSehän saattaisi kaikkein parhaimmankin miehen, joka semmoiseen valtaan\non joutunut, pois niistä mielipiteistä, joita hän siihen saakka on\nkannattanut. Sillä tarjonaolevat edut synnyttävät kopeutta, kateus taas\non ihmiselle synnynnäinen. Ja sillä, jolla on nämä kaksi ominaisuutta,\non kaikki paha omanaan. Osaksi näet yltäkylläisyyden synnyttämästä\nröyhkeydestä, osaksi kateudesta hän tekee paljon ilkitöitä. Ja\nkuitenkin pitäisi ainakin itsevaltiaan olla mitään kadehtimatta,\nhänellä kun on käytettävänään kaikki edut. Mutta hän käyttäytyykin\npäinvastoin maanmiehiänsä kohtaan. Sillä hän kadehtii parhaimpia\nkansalaisia, kun nämä elävät ja menestyvät, mutta iloitsee huonoimmista\nja on erittäin kärkäs kuuntelemaan parjauksia. Häntä on erinomaisen\nvaikea kohdella. Sillä jos häntä kohtuullisesti ihailee, niin hän panee\npahakseen, ettei häntä nöyrästi palvella, jos taas joku nöyrästi häntä\npalvelee, niin hän närkästyy tähän kuten imartelijaan ainakin. Mutta\npahin on se, josta nyt tulen puhumaan. Hän rikkoo isiltä perittyjä\nlakeja, tekee väkivaltaa naisille ja tappaa ihmisiä tuomitsematta.\nMutta sillä tilalla, jolloin kansa hallitsee, on ensiksi kaikista\nkaunein nimi, yhdenvertaisuus, toiseksi sen tilan vallitessa ei tehdä\nmitään semmoista, mitä yksinvaltias tekee. Kansa hallitsee arvan\nnojalla, sillä on vastuunalainen hallitus, ja se lykkää kaikki asiat\nyhteisesti ratkaistavaksi. Minä lausun siis sen mielipiteen, että me\nheittäisimme sikseen yksinvaltiuden ja korottaisimme kansan valtaan.\nSillä paljoudesta kaikki riippuu.\"\n\n81. Otanes siis esitti tämän mielipiteen. Megabyzos taas kehoitti\njättämään hallituksen harvojen käsiin ja puhui näin: \"Mitä Otanes sanoi\nitsevaltiuden lakkauttamisesta, sen sanon minäkin. Mutta kun hän käski\nsiirtämään vallan kansalle, niin hän erehtyi siitä, mikä on paras\nmielipide. Sillä ei ole olemassa mitään ymmärtämättömämpää eikä\nröyhkeämpää kuin kelvoton väkijoukko. Siispä on kerrassaan sietämätöntä\npaeta itsevaltiaan kopeudesta kurittoman kansan röyhkeyden turviin.\nSillä jos edellinen jotakin tekee, niin hän tekee sen tietensä, mutta\njälkimäinen ei tiedä mitään. Ja kuinka se voisikaan mitään tietää --\nse, joka ei kotoaan ole oppinut eikä nähnyt mitään jaloa ja joka\najattelematta heittäytyy yleisiin asioihin, syösten eteenpäin\ntulvavirran tavoin! Ne, jotka siis suovat pahaa persialaisille,\nkäyttäkööt kansaa; mutta me sitävastoin valitkaamme paraimpien miesten\njoukosta toverikunta ja jättäkäämme sille valta. Näitten joukossahan\nmekin tulemme olemaan. Ja otaksuttavaa on, että paraimmat miehet myös\ntulevat antamaan paraimmat neuvot.\"\n\n82. Tämän mielipiteen esitti siis Megabyzos. Kolmanneksi Dareios\nilmaisi mielipiteensä sanoen: \"Siinä, minkä Megabyzos lausui yhteisestä\nkansasta, hän näyttää oikein puhuneen, mutta siinä, mitä hän\nharvainvallasta lausui, hän ei näy puhuneen oikein. Sillä jos nämät\nkolme, nimittäin kansanvalta, harvainvalta ja yksinvalta, ovat tarjona,\nja edellytetään, että kukin on paras mahdollinen laatuaan, niin minä\nväitän, että viimeksimainittu on niistä paras. Onhan ilmeistä, ettei\nmikään ole parempi kuin yksi ainoa mies, jos hän nimittäin on paras.\nSillä jos hänellä on paras mielipide, niin hän moitteettomasti saattaa\nhoitaa kansaa, ja silloin voidaan vihamiehiä vastaan tehtyjä neuvoja\nparaiten pitää salassa. Harvainvallassa sitävastoin, missä monet\nkäyttävät kykyään yhteiseksi hyväksi, syntyy tavallisesti kiivasta\nyksityistä vihamielisyyttä. Sillä kun jokainen omasta puolestaan tahtoo\nolla ylinnä ja saattaa oman mielipiteensä voimaan, niin he joutuvat\nkeskenään ankaraan vihamielisyyteen, josta syntyy puolueriitoja, ja\npuolueriidoista murhia. Murhista taas on seurauksena yksinvalta, ja\njuuri tämän kautta osoittautuu, että viimemainittu on paras. Jos taas\nkansa hallitsee, on mahdotonta, ettei kaikkinaista huonoutta syntyisi.\nJa kun huonous kerran on päässyt juurtumaan yhteiskuntaan, niin ei\nhuonojen kesken synny vihollisuuksia, vaan lujat ystävyysliitot. Sillä\nne, jotka pyytävät vahingoittaa yhteiskuntaa, tekevät sen liittymällä\nyhteen. Näin tätä jatkuu, kunnes joku asettuu kansan etunenään ja tekee\nlopun semmoisten toiminnasta. Seuraus siitä on, että viimemainittu\njoutuu kansan ihailemaksi ja, ihailtuna kun on, hän pian saattaa\nesiintyä yksinvaltiaana. -- Ja senkin kautta kansa itse osoittaa, että\nyksinvalta on paras. Sanalla sanoen ja kokoamalla kaikki asianhaarat\nyhteen, mistä on meille tullut vapaus ja kenenkä antamana? Kansaltako,\nharvainvallaltako vai yksinvaltiaalta? Minun mielipiteeni on siis se,\nettä koska yksi mies on meidät tehnyt vapaiksi, me säilytämme\nyksinvaltiuden. -- Sitäpaitsi ei ole hyvä kumota isiltä perittyjä\nlakeja, sillä se ei ole edullista.\"\n\n83. Nämä kolme mielipidettä siis esitettiin. Mutta seitsemästä miehestä\nliittyi neljä viimeksi esitettyyn mielipiteeseen. Niin pian kun nyt\nOtanes, joka uurasti yhdenvertaisuuden toimeenpanoa, joutui\nmielipiteineen tappiolle, sanoi hän heille näin: \"Liittoutuneet miehet,\nselväähän on, että yksi meistä on tuleva kuninkaaksi, joko sitten arvan\nnojalla tai siten, että uskomme valitsemisen Persian kansan huostaan,\ntai vielä jollakin muulla keinoin. Minä puolestani en aio teidän\nkanssanne kilpailla. Tahdon nimittäin yhtä vähän hallita kuin tulla\nhallituksi. Mutta minä luovun hallituksesta vain sillä ehdolla, ettei\nkukaan teistä tule hallitsemaan, ei minua itseäni eikä niistäkään\nketään, jotka minusta vasta tulevat polveutumaan.\" Kun Otanes tämän oli\nlausunut, ja muut kuusi olivat siihen suostuneet, niin hän siis ei\nkilpaillut heidän kanssaan, vaan väistyi syrjään. Ja vielä nytkin hänen\nhuoneensa on ainoa persialaisten joukossa, joka on vapaa, ja jota\nhallitaan vain sen verran kuin se itse haluaa, kunhan se vain ei\nloukkaa persialaisten lakeja.\n\n84. Mutta jälellejääneet kuusi neuvottelivat keskenään, kuinka he\ntarkoituksenmukaisimmalla tavalla asettaisivat kuninkaansa. Ja he\nkatsoivat parhaaksi, että jos kuninkuus joutuisi jollekin muista\nseitsemästä, niin annettaisiin Otaneelle ja kaikille hänen\njälkeläisilleen etuoikeutena joka vuosi meedialainen puku ynnä kaikki\nne lahjat, joita persialaisten kesken pidetään arvokkaimpina. Tämän he\npäättivät annettavaksi hänelle siitä syystä, että hän ensiksi oli\nkeksinyt asian laidan ja saanut aikaan salaliiton. Ja omaksi hyväkseen\nhe päättivät, että jokainen seitsemästä saisi ilman edelläkäyvää\nilmoitusta päästä kuninkaanlinnaan, jollei nimittäin kuningas sattuisi\nlepäämään vaimonsa kanssa, ja että kuninkaan ei olisi lupa naida\nmuualta kuin liittoutuneitten perheistä. Mutta kuninkuudesta he\npäättivät seuraavasti. Se, jonka hevonen ensiksi hirnuisi, kun he\nauringon noustessa olivat astuneet hevosen selkään etukaupungissa, oli\nsaapa kuninkuuden.\n\n85. Nytpä oli Dareioksella ovela hevosrenki, jonka nimi oli Oibares.\nTälle miehelle Dareios, liittoutuneitten erottua toisistaan, puhui\nnäin: \"Oibares, me olemme päättäneet valita kuninkaan seuraavalla\ntavalla. Se, jonka hevonen ensiksi hirnuu, kun me auringon nousussa\nastumme hevostemme selkään, saapi kuninkuuden. Nyt siis, jos tiedät\njonkun keinon, niin laita niin että minä saan tämän arvon eikä kukaan\nmuu.\" Oibares vastasi näin: \"Jos tästä, oi herra, riippuu, tuletko\nkuninkaaksi vai et, niin ole sen puolesta huoleti ja hyvällä mielellä,\nsillä ei kukaan muu pääse sinun sijastasi kuninkaaksi. Semmoiset on\nminulla taiat.\" Dareios virkkoi siihen: \"Jos sinulla on tiedossa joku\nsellainen juoni, niin on aika ryhtyä siihen eikä lykätä toistaiseksi,\nsillä huomispäivänä on meillä kilpailu.\" Sen kuultuaan Oibares teki\nseuraavasti. Niin pian kun yö tuli, ajoi hän erään tamman, sen, josta\nDareioksen orhi eniten piti, etukaupunkiin, sitoi sen siihen ja vei\njälestäpäin Dareioksen hevosen sinne. Sitten hän kuljetti oritta tamman\nympäri enimmäkseen niin läheltä, että se kosketti tammaa, ja antoi sen\nlopulta astua tamman.\n\n86. Päivän valjetessa nuo kuusi sopimuksensa mukaan saapuivat\nhevostensa selässä. Kun he ajaessaan etukaupungin läpi saapuivat siihen\npaikkaan, mihin tamma edellisenä yönä oli ollut sidottuna, juoksi\nDareioksen hevonen esiin ja hirnahti. Ja samalla kun hevonen sen teki,\nvälähti salama kirkkaalta taivaalta ja jyrähti ukkonen. Nämä\nDareiokselle sattuneet enteet vahvistivat hänelle kuninkuuden,\nikäänkuin ne olisivat tapahtuneet jostain sopimuksesta. Mutta muut\nhyppäsivät hevosten selästä ja heittäytyen maahan tervehtivät Dareiosta\nkuninkaanaan.\n\n87. Näin sanovat toiset Oibareen menetelleen. Toiset taas -- sillä\nkummallakin tavalla persialaiset kertovat -- sanovat hänen tehneen\nsiten, että hän muka siveli samaisen tamman häpyä kädellään, jonka\nsitten kätki roimahousuihinsa. Kun sittemmin hevosten auringon\nnoustessa piti lähtemän pois, oli Oibares ojentanut esiin kätensä ja\nvienyt sen lähelle Dareioksen hevosen sieraimia, jolloin se\nvainutessaan oli korskunut ja hirnunut.\n\n88. Siten tuli Dareios, Hystaspeen poika, kuninkaaksi, ja hänen\nalamaisiaan olivat, paitsi arabialaisia, kaikki Aasian kansat, jotka\nKyros ja myöhemmin Kambyses olivat kukistaneet. Arabialaiset kuitenkaan\neivät ollenkaan olleet orjan suhteessa persialaisiin, vaan olivat\nkestiystäviä, silloin kun laskivat Kambyseen maansa läpi Egyptiin.\nSillä vasten arabialaisten tahtoa eivät persialaiset olisi voineet\nhyökätä Egyptiin. Ja Dareios nai persialaisten ensimäisistä perheistä,\nnimittäin kaksi Kyroksen tytärtä, Atossan ja Artystonen, joista Atossa\nennen oli ollut naimisissa Kambyses veljensä ja toisen kerran maagin\nkanssa, mutta Artystone oli neitsyt. Ja hän nai vielä toisen, Smerdiin,\nKyroksen pojan, tyttären, jonka nimi oli Parmys. Hän otti vaimokseen\nmyös Otaneen tyttären, hänet, joka paljasti maagin. Ja kaikki oli\ntäynnänsä Dareioksen valtaa. Ensiksi hän teetti ja pystytti kivisen\nkorkokuvan, mihin oli kuvattuna ratsumies, ja siihen hän teki näin\nkuuluvan päällekirjoituksen: \"Dareios, Hystaspeen poika, on hevosensa\n(siinä hän mainitsi sen nimen) ja hevosrenkinsä Oibareen kunnon kautta\nsaavuttanut persialaisten kuninkuuden.\"\n\n89. Tehtyään Persiassa tämän Dareios asetti kaksikymmentä\nmaaherrakuntaa, joita persialaiset itse kutsuvat satrapikunniksi.\nPerustettuaan maaherrakunnat ja asetettuaan maaherrat hän sääsi, että\nhänelle suoritettaisiin veroa kansojen mukaan, yhdisti kuhunkin kansaan\nsen naapurit, mutta liitti naapurien tuolla puolen ja kauempana asuvat\nkansat, minkä mihinkin kansaan. Mutta maaherrakunnat ja vuotuiset\nveromäärät hän jakoi seuraavalla tavalla. Niitä kansoja, jotka\nsuorittivat hopeassa, oli käsketty suorittamaan paino laskettuna\nbabylonilaisen talentin mukaan, niitä, jotka suorittivat\nkullassa, euboialaisen; ja babylonilainen talentti tekee\nseitsemänkymmentäkahdeksan euboialaista minaa. Sillä Kyroksen ja\nsittemmin myös Kambyseen hallitessa ei ollut verosta määrätty mitään,\nvaan tuotiin lahjoja. Mainitun verojärjestelmän ja muiden sentapaisten\nsäännösten vuoksi sanovat persialaiset, että Dareios oli kaupustelija,\nKambyses herra ja Kyros isä, syystä että ensinmainittu teki kaikki\nasiat kaupanalaisiksi, toinen oli tuima ja välinpitämätön, kolmas\nlempeä ja oli hankkinut heille kaiken sen hyvän, mikä heillä oli.\n\n90. Niinpä ioonilaisilta, Aasiassa asuvilta magneteilta, aiolilaisilta,\nkaarilaisilta, lykialaisilta, milyeiltä ja pamfyleiltä -- kaikille\nnäille näet Dareios oli säätänyt yhteisen veron -- tuli neljäsataa\ntalenttia hopeassa. Tämä oli ensimäinen hänen säätämistään piireistä.\nMyysialaisilta, lasoneilta, kabaleilta ja hytenneiltä tuli viisisataa\ntalenttia. Tämä oli toinen piiri. Niiltä hellespontolaisilta, jotka\njäävät oikealle kädelle salmeen käsin purjehdittaessa, fryygialaisilta,\nAasiassa asuvilta traakialaisilta, paflagoneilta, mariandyneilta ja\nsyyrialaisilta tuleva vero oli kolmesataa kuusikymmentä talenttia. Tämä\noli kolmas piiri. Kilikialaisilta tuli kolmesataa kuusikymmentä\nvalkoista hevosta, yksi joka päivän kohdalle, ja viisisataa talenttia\nhopeata. Siitä kului sataneljäkymmentä sen ratsuväen ylläpitoon, joka\noli vahdissa Kilikianmaassa, mutta kolmesataa kuusikymmentä meni\nDareiokselle. Tämä oli neljäs piiri.\n\n91. Alkaen Posideionin kaupungista, jonka Amfilokhos, Amfiaraoksen\npoika, rakensi kilikialaisten ja syyrialaisten rajalle, aina Egyptiin\nsaakka, paitsi arabialaisten osuutta -- se näet oli verosta vapaana --,\nteki vero kolmesataa viisikymmentä talenttia. Tässä piirissä on koko\nFoinikia ja niinkutsuttu palestinalainen Syyria sekä Kypros. Tämä oli\nviides piiri. Egyptistä, Egyptin naapureina olevilta libyalaisilta,\nKyrenestä ja Barkasta -- nämä olivat nimittäin asetetut egyptiläiseen\npiiriin -- tuli seitsemänsataa talenttia, paitsi sitä Moiris-järvestä\nsaatua hopeata, joka kertyi kaloista. Lukuunottamatta tätä hopeata\nynnä viljaa, tuli seitsemänsataa talenttia. Sillä lisäksi tulee\nsatakaksikymmentä tuhatta medimniä viljaa, joka jaetaan Memfiin\n\"Valkolinnassa\" asuville persialaisille ja näiden palkkasotureille.\nTämä oli kuudes piiri. Sattagydit, gandarit, dadikit ja aparytit, jotka\nluettiin yhteenkuuluviksi, toivat sataseitsemänkymmentä talenttia. Tämä\noli seitsemäs piiri. Susasta ja muusta kissiläisten maasta tuli\nkolmesataa. Tämä oli kahdeksas piiri.\n\n92. Babylonista ja muusta Assyriasta tuli Dareiokselle tuhat\nhopeatalenttia ja viisisataa kuohittua poikalasta. Tämä oli\nyhdeksäs piiri. Agbatanasta, muusta Meediasta, parikaneilta ja\northokorybanteilta neljäsataa viisikymmentä talenttia. Tämä oli\nkymmenes piiri. Kaspialaiset, pausikit, pantimathit ja dareitit panivat\nmaksunsa yhteen ja suorittivat kaksisataa talenttia. Tämä oli\nyhdestoista piiri. Baktrialaisista aina aiglilaisiin saakka tuli verona\nkolmesataa kuusikymmentä talenttia. Tämä oli kahdestoista piiri.\n\n93. Paktyikesta, armenialaisilta ja heidän naapureiltaan Pontos\nEuxeinokseen saakka tuli neljäsataa talenttia. Tämä oli kolmastoista\npiiri. Sagarteilta, sarangeilta, thamanalaisilta, utilaisilta, mykeiltä\nja Punaisen meren saarilla asuvilta, jonne kuningas lähettää\nniinsanotut maastakarkoitetut asumaan, -- kaikilta näiltä tuli verona\nkuusisataa talenttia. Tämä oli neljästoista piiri. Sakit ja\nkaspialaiset suorittivat kaksisataa viisikymmentä talenttia. Tämä oli\nviidestoista piiri. Parthilaiset, khorasmilaiset, sogdilaiset ja\nareialaiset kolmesataa talenttia. Tämä oli kuudestoista piiri.\n\n94. Parikanit ja Aasian etiopilaiset suorittivat neljäsataa talenttia.\nTämä oli seitsemästoista piiri. Matieneille, saspeireille ja\nalarodilaisille oli säädetty kaksisataa talenttia. Tämä oli\nkahdeksastoista piiri. Moskheille, tibareneille, makroneille,\nmossynoikeille ja mareille oli määrätty kolmesataa talenttia. Tämä oli\nyhdeksästoista piiri. Indialaiset taas, jotka ovat paljoa lukuisammat\nkaikkia kansoja, mitä tunnemme, toivat suurimmat verotkin verraten\nkaikkiin muihin, nimittäin kolmesataa kuusikymmentä talenttia\nkultahiekkaa. Tämä oli kahdeskymmenes piiri.\n\n95. Babylonilaisessa rahassa maksettu hopeamäärä tekee, laskettuna\neuboialaisen talentin mukaan yhdeksäntuhatta kahdeksansataa\nkahdeksankymmentä talenttia. Ja koska kulta lasketaan kolmetoista\nkertaa niin kalliiksi kuin hopea, niin havaitaan, että kultahiekka\ntekee neljätuhatta kuusisataa kahdeksankymmentä talenttia. Jos siis\nkaikki yllä luetellut summat lasketaan yhteen, kertyi vuotuista veroa\nDareiokselle neljätoistatuhatta viisisataa kuusikymmentä euboialaista\ntalenttia. Tätä kuuttakymmentä vielä pienempiä summia en tällöin\nmainitse, vaan olen jättänyt ne sikseen.\n\n96. Tämä oli se vero, joka tuli Dareiokselle Aasiasta ja vähäksi osaksi\nLibyasta. Aikaa myöten tuli kuitenkin toinen vero myös saarista ja\nEuropassa Tessaliaan saakka asuvilta. Näitä aarteita kuningas tallettaa\nseuraavalla tavalla. Hän sulattaa ja valaa ne saviruukkuihin ja\ntäytettyään astian hän ottaa ympäriltä pois saven. Ja joka kerta kun\nhän tarvitsee rahoja, hän hakkaa pois niin suuren kappaleen kuin hän\nkulloinkin tarvitsee.\n\n97. Nämä olivat maakunnat ja veromääräykset. Persia on ainoa maa, jota\nen ole maininnut veroamaksavaksi. Persialaiset asuvat nimittäin\nmaassaan maksamatta veroa. Seuraavien kansojen taas ei ollut määrätty\nsuorittaa mitään veroa, vaan ne toivat lahjoja: Egyptin rajoilla asuvat\netiopilaiset, jotka Kambyses marssiessaan pitkäikäisiä etiopilaisia\nvastaan oli kukistanut, sekä ne, jotka asuvat pyhän Nysän seuduilla ja\nviettävät Dionysos-juhlia. Nämä molemmat suorittivat veroa joka toinen\nvuosi ja ovat suorittaneet aina minun aikoihini saakka kaksi khoiniksia\npuhdasta kultaa, kaksisataa ebenpuun runkoa, viisi etiopilaista poikaa\nja kaksikymmentä suurta norsunhammasta. Kolkhilaiset ja heidän\nnaapurinsa Kaukasos-vuoreen saakka ottivat antaaksensa lahjoja --\nsiihen vuoreen saakka nimittäin persialaiset hallitsevat, mutta ne\nseudut, mitkä ovat Kaukasos-vuoresta pohjoiseen päin, eivät enää\nollenkaan välitä persialaisista -- mainitut kansat ovat siis minun\naikoihini asti joka neljäs vuosi tuoneet ne lahjat, jotka ovat ottaneet\nsuorittaakseen, nimittäin sata poikaa ja sata neitoa. Arabialaiset\ntoivat joka vuosi tuhat talenttia suitsutusta. Nämä lahjat he, paitsi\nveroa, toimittivat kuninkaalle.\n\n98. Mainitun runsaan kullan saavat indialaiset seuraavalla tavalla. Se\nosa Indian maata, joka on auringon nousuun päin, on paljasta hiekkaa.\nEnsimäisinä itään ja auringon nousuun päin kaikista Aasiassa asuvista\nihmisistä, joita me tunnemme ja joista myös varmuudella jotain\nkerrotaan, asuvat indialaiset. Sillä indialaisista itäänpäin oleva maa\non hiekan vuoksi erämaata. Indialaisten joukossa on monta, keskenään\neri kieliä puhuvaa heimoa, joista toiset ovat paimentolaisia, toiset\neivät, toiset asuvat joen suistomaissa ja syövät raa'altaan kaloja,\njoita pyytävät ruokoveneillä. Ja vene tehdään yhdestä ainoasta ruo'on\nsolmuvälistä. Nämä indialaiset käyttävät kaislasta tehtyjä vaatteita.\nHe niittävät nimittäin kaislan virrasta, loukuttavat sen, punovat sitä\nmaton tapaan ja pukeutuvat sitten siihen ikäänkuin haarniskaan.\n\n99. Toiset niistä indialaisista, jotka asuvat itään päin, ovat\npaimentolaisia ja syövät raakaa lihaa; niitä nimitetään padalaisiksi ja\nheidän kerrotaan noudattavan seuraavia tapoja. Kun joku heidän\nheimostaan sairastuu, oli se mies tai nainen, tappavat miehen hänen\nlähimmät miesystävänsä, väittäen, että kun tauti häntä riuduttaa, niin\nheiltä menee hukkaan hänen lihansa. Hän kyllä kieltelee olevansa\nsairas, mutta he eivät myönnä sitä, vaan tappavat hänet ja panevat\ntoimeen pidot. Jos taas nainen sairastuu, tekevät hänen lähimmät\nnaistuttavansa samalla tapaa kuin miehet. Vaan sen, joka pääsee\nkorkeaan ikään, he ensin juhlallisesti uhraavat ja syövät sitten\npidoissa. Mutta niin pitkälle eivät monetkaan heistä pääse. Sitä ennen\nnäet he tappavat jokaisen, joka sairastuu.\n\n100. Toisilla indialaisilla on käytännössä tämä toinen tapa. He eivät\ntapa mitään elävää, eivät kylvä mitään eivätkä ylipäänsä omista\nhuoneita; he syövät yrttejä ja heillä on muuan hirssijyvän kokoinen\npalkohedelmä, joka itsestään kasvaa maasta, ja jota he palkoineen\npäivineen keittävät ja syövät. Jos joku heistä sairastuu, niin hän\nmenee erämaahan ja laskeutuu sinne pitkälleen. Eikä kukaan välitä\nsiitä, onko hän kuollut vai sairas.\n\n101. Nämä indialaiset, jotka olen maininnut, pitävät kaikki\nsukupuoliyhteyttä julkisesti, aivan kuin elukat, ja heillä on kaikilla\nyhtäläinen ja samankaltainen ihonväri kuin etiopilaisilla. Heidän\nsiemenensä ei ole, kuten muilla ihmisillä, valkeaa, vaan mustaa,\nniinkuin heidän ihonsa; semmoinen siemen on myös etiopilaisilla.\nMainitut indialaiset asuvat tosin muita etäämpänä persialaisista ja\netelään päin eivätkä ole koskaan totelleet Dareios kuningasta.\n\n102. Toiset indialaiset asuvat Kaspatyros-kaupungin ja Paktyiken\nrajoilla, pohjoiseen päin niiltä seuduilta sekä muista indialaisista,\nja heillä on samanlaiset elintavat kuin baktrialaisilla. Ne ovat myös\nsotaisimmat indialaisista ja nämät ne ovat, jotka lähtevät hakemaan\nkultaa. Sillä mainitussa seudussa on hiekka-erämaa. Siinä erämaassa ja\nhiekassa elää muurahaisia, jotka ovat kooltaan pienemmät kuin koirat,\nmutta kettuja suuremmat; Persian kuninkaan luona on niitä muutamia,\njotka on pyydetty sieltä. Mainitut muurahaiset tekevät itselleen\npesänsä maan alle ja luovat hiekan maan pinnalle, samalla tapaa kuin\nhelleenien maassa tavattavat, ja ovatkin ulkomuodoltaan aivan niiden\nkaltaiset. Ja se hiekka, jonka ne luovat maan pinnalle, on\nkullanpitoista. Tätä hiekkaa noutamaan lähtevät indialaiset erämaahan.\nJokainen valjastaa kolme kamelia, jolloin kummallakin puolen on koiras,\njoka vetää vain hihnasta, mutta keskellä kulkee naaras. Viimemainitun\nselkään mies itse astuu, sitä ennen toimitettuaan niin, että emällä on\nniin nuoret varsat kuin mahdollista, silloin kun hän sen viepi niiden\nluota pois ja panee sen valjaisiin. Sillä heidän kamelinsa eivät\nnopeudessa ole hevosia huonommat ja jaksavat sitä paitsi paljoa\nparemmin kantaa kuormia.\n\n103. En huoli kuvailla helleeneille, minkälainen kamelin ulkomuoto on,\nkoska he sen tietävät, mutta mitä he eivät kamelista tunne, sen tahdon\nilmaista. Kamelilla on takajaloissa neljä reittä ja neljä polvea, ja\nsen siittimet ovat takajalkojen välissä ja kääntyneinä häntään päin.\n\n104. Sellaista tapaa noudattamalla ja siten valjastamalla indialaiset\nratsastavat hakemaan kultaa, jolloin he laskevat niin, että tulevat\nolemaan ryöstöpaikalla silloin, kun kuumuus on polttavimmillaan.\nKuumuuden vuoksi näet muurahaiset kätkeytyvät maan alle. Mutta näiden\nihmisten maassa on aurinko kuumimmillaan aamusin, ei, niinkuin muilla\nihmisillä, puolenpäivän aikaan, vaan sen noususta toriajan loppuun\nsaakka. Siihen aikaan se paahtaa paljoa ankarammin kuin puolenpäivän\naikaan Hellaassa, niin että kerrotaan ihmisten silloin vilvoittelevan\nitseään vedessä. Keskipäivällä on melkein yhtä lämmintä muitten\nihmisten luona kuin indialaisten. Mutta päivän kallistuessa iltaa kohti\ntulee aurinko heillä yhtä lämpimäksi kuin aamuaurinko muualla. Ja siitä\npitäen kylmenee yhä, kunnes päivänlaskussa on aika kylmä.\n\n105. Sittenkun indialaiset, säkit mukanaan, ovat saapuneet paikalle,\ntäyttävät he nämä hiekalla ja ratsastavat mitä pikimmin takaisin.\nSillä, niinkuin persialaiset kertovat, tuntevat muurahaiset heti hajun\nja lähtevät ajamaan heitä takaa. Niille ei vedä nopeudessa vertoja\nmikään muu eläin, niin että elleivät indialaiset pääsisi jonkun verran\nedelle, sill'aikaa kun muurahaiset keräytyvät kokoon, ei yksikään\nheistä pelastuisi. Koiraskamelit, jotka ovat huonompia juoksemaan kuin\nnaaraat ja laahaavat mukana, lasketaan sitten irti, ei kuitenkaan\nyht'aikaa molempia. Mutta naaraat, jotka muistelevat jälkeensä\njättämiään varsoja, eivät ollenkaan hellitä. Siten saavat, kuten\npersialaiset väittävät, indialaiset enimmän kultansa, sillä sitä\nkultaa, jonka he omasta maastaan kaivavat, on harvemmassa.\n\n106. Maailman äärimmäiset seudut ovat tavallaan saaneet jaloimmat\nluonnontuotteet, samoin kuin Hellas on saanut suotuisimmin tasoitetut\nvuodenajat. Ensinnä näet on idässä äärimmäisenä asutuista maista India,\nniinkuin vähän aikaisemmin olen maininnut. Siellä ensiksi ovat\nnelijalkaiset eläimet ja linnut paljoa suuremmat kuin muissa maissa,\npaitsi hevosia (nämä ovat nimittäin pienemmät meedialaisia hevosia,\njoita kutsutaan nesalaisiksi); toiseksi siellä on rajaton määrä kultaa,\nosaksi kaivettua, osaksi jokien kuljettamaa ja osaksi osoittamallani\ntavalla ryöstettyä. Viljelemättömät puut kantavat siellä hedelmänä\nvillaa, joka kauneudessa ja hyvyydessä voittaa lampaan villan; ja\nindialaiset käyttävät näistä puista tehtyjä vaatteita.\n\n107. Etelään päin taas on viimeisenä asutuista maista Arabia, ja se on\nainoa kaikista maista, missä libanotos, mirhami, kasia, kaneli ja\nledanon kasvavat. Kaikki nämä aineet hankkivat arabialaiset itselleen\nsuurella vaivalla, paitsi mirhamia. Libanotoksen he kokoovat\npolttamalla styrax-puuta, jota foinikialaiset tuottavat helleenien\nmaahan. Näitä libanotosta kantavia puita näet vartioivat siivekkäät,\nkooltaan pienet ja ulkomuodoltaan kirjavat käärmeet, suuri joukko\nkunkin puun ympärillä; nämä ne ovat, jotka suurissa parvissa lähtevät\nEgyptiä kohti. Eikä niitä millään muulla voi ajaa puitten luota pois\nkuin styraxin savulla.\n\n108. Arabialaiset kertovat myös, että koko maa tulisi täyteen näitä\nkäärmeitä, jollei niiden kävisi jotenkin niinkuin ymmärsin tapahtuvan\nkyykäärmeille. Nähtävästi on jumalallinen kaitselmus viisaana, niinkuin\nse luonnollisesti onkin, tehnyt kaikki ne eläimet, jotka ovat\npelkurimaiset ja syötävät, erittäin sikiäviksi, jotteivät syötäessä\njoutuisi sukupuuttoon, mutta ne, jotka ovat hirveitä ja tuottavat\nvastusta, vain vähän sikiäviksi. Niinpä jänis, jota jokainen eläin,\nlintu ja ihminen pyytää, on niin kovin hedelmällinen. Se on ainoa\neläin, jolla on moninkertainen hedelmöityminen, niin että samalla\nkertaa yksi sikiö on karvainen, toinen alaston, kolmas juuri muodostuu\nkohdussa ja neljäs vasta sikiytyy. Niin on tämän asian laita.\nNaarasleijona sitä vastoin, joka on väkevin ja rohkein eläin, synnyttää\nvain kerran elämässään ja silloin vain yhden poikasen. Sillä samalla\nkuin se synnyttää, se yhdessä sikiön kanssa viskaa pois kohtunsa.\nSiihen on seuraava seikka syynä. Kun poikanen emässä alkaa liikkua,\nniin se raatelee kohtua, koska sillä on kaikista eläimistä terävimmät\nhampaat. Ja kasvaessaan se tulee kynsimistään kynsineeksi sitä, niin\nettä kun synnytyshetki on käsillä, ei koko kohtuun ole jäänyt yhtään\neheää paikkaa.\n\n109. Niin myös, jos kyykäärmeet ja Arabiassa asuvat siivekkäät käärmeet\nsikiäisivät luontonsa mukaisesti, ei ihmisten olisi mahdollista elää.\nMutta nytpä, kun parit yhtyvät ja koiras juuri siittää ja heittää\nsiemenensä, karkaa naaras sen kaulaan ja imeytyy siihen kiinni eikä\nhellitä, ennenkun se on sen syönyt suuhunsa. Koiras siis kuolee\nmainitulla tavalla, mutta naaras kärsii seuraavan rangaistuksen\nkoiraksen taposta. Isänsä puolesta kostaen vielä kohdussa olevat sikiöt\nsyövät emänsä, ja syötyään puhki vatsan ne tunkeutuvat ulos. Mutta muut\nkäärmeet, jotka eivät ole vahingollisia ihmisille, munivat ja hautovat\nsuuren määrän poikasia. Nytpä on kyykäärmeitä kautta koko maan, mutta\nsiivekkäitä käärmeitä on lukuisasti Arabiassa, vaan niitä ei ole\nmissään muualla. Siitä syystä näyttää siltä kuin niitä olisi niin\npaljon.\n\n110. Mainitun libanotoksen arabialaiset hankkivat itselleen\nylläkerrotulla tavalla, kasian taas seuraavalla. He sitovat vuotia ja\nnahkoja ruumiinsa ympäri ja kasvoilleen, paitsi silmilleen, ja lähtevät\nsitten kasian hakuun. Se kasvaa eräässä järvessä, joka ei ole varsin\nsyvä ja jonka ympärillä ja sisässä asustaa joitakin siivellisiä\neläimiä, jotka jokseenkin muistuttavat yökköjä, vikisevät kovasti ja\npitävät urhoollisesti puoliaan. Ne täytyy torjua silmiltään ja sitten\nniittää kasia.\n\n111. Mutta kanelin he keräävät vielä ihmeellisemmällä tavalla. Missä se\nkasvaa ja mikä maa sen tuottaa, sitä he eivät saata mainita, muuta kuin\nettä muutamat todenmukaisesti väittävät sen kasvavan niillä seuduin,\nmissä Dionysosta kasvatettiin. Kerrotaan, että näitä puikkoja, joita me\nfoinikialaisten mukaan kutsumme kinamomoniksi [s.o. kaneliksi], tuovat\nsuuret linnut, jotka kantavat niitä pesiinsä. Ja ne ovat laatineet\npesänsä savesta jyrkille vuorille, minne ihminen ei mitenkään pääse.\nTämän vuoksi ovat siis arabialaiset keksineet seuraavan juonen. He\nhakkaavat kuolleitten härkien, aasien ja muiden juhtien lihan\nkappaleiksi ja toimittavat niin suuria kappaleita kuin suinkin\nmainittuihin paikkoihin, asettavat ne lähelle pesiä ja lähtevät kauas\npois niistä. Silloin lentävät linnut alas ja vievät lihakappaleet\npesiinsä, mutta viimemainitut eivät kestä niin suurta painoa, vaan\nsärkyvät ja putoovat maahan, jolloin ihmiset tulevat paikalle\nkorjaamaan kanelin. Sillä tavoin se kerätään kokoon ja saapuu sitten\nsieltä muihin maihin.\n\n112. Ledanon taas, jota arabialaiset kutsuvat ladanoniksi, syntyy vielä\nihmeellisemmällä tavalla kuin edellinen. Se syntyy näet mitä\npahanhajuisimmasta aineesta, mutta on kuitenkin hyvänhajuisin. Sitä\ntavataan nimittäin pukkien parrassa, missä se kasvaa niinkuin pihka\npuissa. Sitä käytetään useiden voiteitten tekoon ja varsinkin sitä\narabialaiset käyttävät suitsuttaessaan.\n\n113. Sen verran olkoon sanottu suitsutusaineista. Mutta Arabianmaassa\nvallitsee sanomattoman suloinen tuoksu. Siellä on kahta ihmeellistä\nlajia lampaita, joita ei ole missään muualla. Toisella niistä on\npitkät, ainakin kolmen kyynärän pituiset hännät. Jos annettaisiin\nniiden laahata maata, niin lampaat saisivat haavoja, kun hännät\nhankautuisivat maata vasten. Mutta nyt osaa jokainen paimen ainakin\njonkun verran veistellä puuta. Niinpä he tekevät pieniä vaunuja ja\nsitovat ne lammasten häntiin, niin että kiinnittävät kunkin eläimen\nhäntään yhdet vaunut. Toisella lammaslajilla taas on leveät, jopa\nkyynärän levyiset hännät.\n\n114. Lounaaseen päin asutuista maista leviää Etiopianmaa. Se tuottaa\npaljon kultaa, suunnattoman suuria norsuja, pelkkiä istuttamattomia\npuita ja ebenpuuta. Ja siinä asuvat mitä kookkaimmat, kauniimmat ja\npitkäikäisimmät ihmiset.\n\n115. Nämä ovat äärimmäiset maat Aasiassa ja Libyassa. Mutta mitä tulee\nniihin Europan äärimmäisiin seutuihin, jotka ovat lännessä päin, en voi\nvarmuudella sanoa niistä mitään. Sillä minä puolestani en voi uskoa,\nettä on olemassa joki, jota barbarit kutsuvat Eridanokseksi, joka\nlaskee pohjoisessa olevaan mereen ja jonka varsilta kertomuksen mukaan\nmeripihka tulee. Enkä tiedä, onko olemassa Tinasaaria, joista tina\nmeille tuodaan. Sillä itse Eridanos-nimi todistaa, että se on\nhelleeniläinen eikä vieraskielinen, ja että se on jonkun runoilijan\nsepittämä. Toiseksi en ole, vaikka olen nähnyt vaivaa saadakseni\nasiasta selvän, keltään silmännäkijältä voinut kuulla, onko todella\nmerta sillä kulmalla Europpaa. Joka tapauksessa tina ja meripihka\ntulevat meille Europan äärimmäisistä seuduista.\n\n116. Europan pohjois-osissa näkyy olevan kaikkein suurin määrä kultaa.\nMillä tavoin se saadaan, sitä en voi varmuudella sanoa, kerrotaan vaan,\nettä sen ryöstävät aarnikotkilta yksisilmäiset miehet, niinsanotut\narimaspit. Mutta minä en voi uskoa, että muka olisi olemassa\nyksisilmäisiä miehiä, jotka muuten ovat samanluontoiset kuin muut\nihmiset. Näyttää siis siltä kuin juuri äärimmäisissä seuduissa, jotka\nympäröivät ja sulkevat sisäänsä muun maan, tavattaisiin ne\nluonnontuotteet, joita me pidämme jaloimpina ja harvinaisimpina.\n\n117. Aasiassa on olemassa tasanko, jota kaikkialta ympäröi vuori, ja\nsiinä viisi kalliorotkoa. Tämä tasanko oli muinoin khorasmien hallussa,\nollen khorasmien itsensä, hyrkanien, parthilaisten, sarangien ja\nthamanalaisten rajamailla. Mutta siitä pitäen, kun persialaisilla on\nollut valta käsissään, se tasanko on kuninkaan oma. Sitä ympäröivästä\nvuoresta virtaa suuri joki, jonka nimi on Akes. Tämä kasteli ennen\nnäiden mainittujen kansojen maita, haaraantumalla viiteen eri suuntaan\nja kulkien joka rotkon läpi kunkin maahan. Mutta siitä perin, kun\nmainitut kansat ovat tulleet Persian vallan alle, he ovat joutuneet\ntällaiseen pulaan. Kuningas on rakentanut patoja rotkoihin ja pannut\nsulkuportin kunkin rotkon eteen. Kun nyt vesi on suljettu ja estetty\npääsemästä pois, muuttuu vuorien välinen tasanko mereksi, koska joki\nlaskee siihen, mutta ei pääse minnekään pois. Niinmuodoin kun\nasujamilla, jotka ennen olivat tottuneet käyttämään vettä, ei enää\nollut sitä käytettävissä, niin he joutuivat suureen hätään. Talvisin\nnäet Jumala kyllä antaa sadetta heille, niinkuin muillekin ihmisille,\nmutta kesäisin, kun he kylvävät hirssiä ja sesamia, he ovat veden\ntarpeessa. Kun nyt siis heille ei suoda mitään vettä, niin he tulevat\nvaimoineen persialaisten maahan ja asettuvat kuninkaan ovelle huutamaan\nja ulvomaan. Silloin kuningas käskee avaamaan tasangolle vievät portit\nniille heistä, jotka eniten vettä tarvitsevat. Kun nyt heidän maansa on\nkylläkseen imenyt vettä, suljetaan se portti, ja kuningas käskee\navaamaan toisen portin niille, jotka muiden joukosta eniten tarvitsevat\nvettä. Ja niinkuin minä kuulemasta tiedän, niin kuningas tällä\navaamisella tuottaa itselleen suuria summia, lukuunottamatta veroa.\n\n118. Niin on asianlaita. -- Mutta yhdelle niistä seitsemästä miehestä,\njotka olivat tehneet kapinan, Intafreneelle, sattui, että hän heti\nkapinan jälkeen erään ylimielisen teon johdosta seuraavalla tavalla\nkuoli. Hänellä oli näet asiaa kuninkaalle ja hän tahtoi mennä sisälle\nkuninkaanlinnaan. Sillä oli olemassa semmoinen laki, että ne, jotka\nolivat nousseet kapinaan maagia vastaan, pääsivät kuninkaan luo ilman\nedelläkäyvää ilmoitusta, paitsi jos kuningas sattui lepäämään vaimonsa\nkanssa. Intafrenes ei siis katsonut kenenkään tarvitsevan ilmoittaa\nhäntä, vaan koska hän oli yksi noista seitsemästä, niin hän tahtoi\nmennä sisälle. Mutta ovenvartija ja ilmoittaja eivät sitä sallineet,\nväittäen että kuningas paraillaan lepäsi vaimonsa kanssa. Silloin\nIntafrenes, joka arveli heidän valehtelevan, teki näin. Hän tempaa\ntikarinsa ja leikkaa heiltä poikki korvat ja nenät, jotka hän pujotti\nhevosensa suitsiin; ne hän sitten sitoi heidän kaulaansa ja laski\nheidät menemään.\n\n119. Hepä näyttäytyivät kuninkaalle ja mainitsivat syyn, minkä vuoksi\nheidän oli niin käynyt. Dareios, joka pelkäsi, että nuo kuusi\nliittoutunutta olivat tehneet sen yhteisestä päätöksestä, lähetti\nnoutamaan luokseen kunkin yksitellen ja tutki jokaisen mielipidettä,\nsaadakseen selville, hyväksyivätkö he sen, mikä oli tapahtunut.\nHuomattuaan, että Intafrenes ei ollut tekoaan tehnyt yksissä neuvoin\nmuiden kanssa, Dareios otatti kiinni tämän lapsineen ja kaikkine\nmiespuolisine omaisineen, siinä lujassa vakaumuksessa, että\nviimemainittu sukulaistensa kanssa valmisteli kapinaa häntä vastaan. Ja\nvangittuaan heidät hän heitätti heidät kuolemaantuomittujen vankilaan.\nMutta Intafreneen vaimo kulki kuninkaanlinnan ovella itkemässä ja\nvaikeroimassa. Aina vain tätä samaa tekemällä hän vihdoin herätti\nDareioksen säälin, niin että kuningas lähetti sanansaattajan, joka\nlausui näin: \"Oi vaimo, kuningas Dareios antaa sinun pelastaa yhden\nvangituista omaisistasi, sen, minkä kaikkien joukosta tahdot valita.\"\nMietittyään vaimo vastasi näin: \"Jos kuningas suo minulle yhden hengen,\nniin minä kaikkien joukosta valitsen veljeni.\" Saatuaan sen kuulla\nDareios ihmetteli vastausta ja lähetti julistajallaan tämän sanan: \"Oi\nvaimo, kuningas kysyy sinulta, mitä sinä ajattelet, kun sinä jätit\nmiehesi ja lapsesi sikseen, mutta valitsit veljesi jäämään eloon,\nhänet, joka kuitenkin on sinulle lapsiasi vieraampi ja vähemmän rakas\nkuin miehesi.\" Hänpä vastasi näin: \"Oi kuningas, saattaahan minulle\ntulla toinen mies, jos Jumala niin tahtoo ja muita lapsia, jos minä\nkadotan nämä. Mutta koska isäni ja äitini eivät enää ole elossa, en\nminä millään tavalla voi saada toista veljeä. Tätä minä ajattelin\nsanoessani niin.\" Hyvinpä näytti vaimo puhuvan Dareioksen mielestä, ja\nkuningas laski vapaaksi sekä sen, jota vaimo pyysi, että vanhimman\nlapsista, sillä vaimon käytös oli miellyttänyt Dareiosta. Mutta kaikki\nmuut hän surmautti. Sanotulla tavalla siis yksi noista seitsemästä\njoutui turmioon.\n\n120. Jotenkin siihen aikaan, jolloin Kambyses oli sairaana, sattui\nseuraava tapaus. Sardeen käskynhaltijana oli Kyroksen asettama\npersialainen mies, nimeltä Oroites. Hänenpä teki mieli ryhtyä erääseen\njumalattomaan tekoon. Vaikka hän näet ei ollut mitään pahaa kärsinyt\neikä mitään loukkaavaa sanaa kuullut samolaisen Polykrateen puolelta,\neipä edes ennen ollut nähnytkään häntä, halusi hän kuitenkin ottaa\nkiinni ja tuhota hänet ja, niinkuin useammat kertovat, seuraavasta\nsyystä. Oroites ja muuan toinen, Mitrobates niminen persialainen, joka\nhallitsi Daskyleionin piiriä, istuivat kerran kuninkaan ovella; ja\nsiinä jutellessaan he joutuivat riitaan. Heidän siinä kiistellessään\nkunnostaan Mitrobates sanoi moittien: \"Vai sinäkö tässä tahdot olla\nmiesten joukossa, sinä, joka et ole kuninkaalle hankkinut Samos-saarta,\njoka sijaitsee aivan sinun piirisi ääressä ja joka on niin helppo\nvallata, että eräs maanasujamista viidentoista raskasaseisen\nkeralla nousi kapinaan, valtasi saaren ja hallitsee sitä vieläkin\nitsevaltiaana.\" Muutamat väittävät siis, että Oroites, kuultuaan tämän\nja harmissaan häväistyksestä, alkoi vähemmän haluta kostaa sille, joka\nnäin oli sanonut, kuin kerrassaan tuhota Polykrateen, jonka takia hän\noli joutunut huonoon huutoon.\n\n121. Toiset ja harvemmat taas sanovat, että Oroites lähetti Samokseen\nkuuluttajan pyytämään jotain -- ei näet kerrota mitä. Silloin juuri\nPolykrates sattui makaamaan miestuvassa ja hänen luonaan oli myös\nteolainen Anakreon. Ja joko sitten, koska Polykrates jostain syystä\ntahallaan tahtoi näyttää halveksivansa Oroiteen valtaa, tai jostakin\nsattumasta tapahtui seuraavalla tavalla. Kun nimittäin Oroiteen airut\nsaapui ja kertoi asiansa, niin Polykrates joka sattui makaamaan kasvot\nseinään päin, ei yhtään kääntynyt eikä vastannut mitään.\n\n122. Nämä kaksi aihetta Polykrateen kuolemaan kerrotaan, ja kullakin on\nlupa uskoa, kumpaako tahtoo. -- Niinpä Oroites, joka oleskeli\nMaiandros-joen yläpuolella sijaitsevassa Magnesiassa, lähetti erään\nlyydialaisen miehen, Gygeen pojan Myrsoksen, viemään sanoman\nSamos-saareen, koska hän tunsi hyvin Polykrateen mielen. Polykrates on\nnimittäin, mikäli me tiedämme, ensimäinen helleeni, joka alkoi ajatella\nmerivaltaa, lukuunottamatta knossolaista Minosta, ja jos mahdollisesti\njoku muu ennen häntä lienee hallinnut merta. Mutta niinsanottua\nihmissyntyä olevista henkilöistä on Polykrates ensimäinen, ja hänellä\noli vahvat toiveet saada haltuunsa Ioonia ja saaret. Oroites, joka\ntiesi hänen semmoista miettivän, lähetti näin kuuluvan sanoman: \"Näin\nsanoo Oroites Polykrateelle. Minä tiedän, että sinä tavoitat suuria,\nmutta että sinulla ei ole aikeitasi vastaavia varoja. Jos nyt teet\nniinkuin esitän, tulet sekä kohottamaan omaa asemaasi että pelastamaan\nminut. Kuningas Kambyses väijyy näet henkeäni, ja siitä olen saanut\nvarman tiedon. Toimita nyt minut itseni ja rahani pois täältä, pidä\nitse osa niistä ja anna minun pitää osani. Ja mikäli rahoista riippuu,\ntulet hallitsemaan koko Hellasta. Mutta jos et usko minua mitä rahoihin\ntulee, niin lähetä se, joka on uskotuimpanasi, ja hänelle minä tahdon\nnäyttää ne.\"\n\n123. Ehdotuksen kuultuaan Polykrates ihastui ja suostui siihen. Ja\nkoska hän nähtävästi kovin halusi rahoja, niin hän ensiksi lähetti\nerään maanmiehistään, Maiandrioksen, Maiandrioksen pojan, joka oli\nhänen kirjurinsa ja joka vähää myöhemmin pyhitti kaikki Polykrateen\nmiestuvassa olevat merkilliset koristukset Heran temppeliin. Mutta kun\nOroites sai tietää, että hänellä oli odotettavissa tiedustelija, niin\nhän teki seuraavalla tavalla. Hän täytti kivillä kahdeksan arkkua\nvähäistä vaille reunoja myöten, kaasi peitteeksi kivien päälle kultaa,\nsulki arkut kiinni ja piti ne valmiina. Kun Maiandrios tuli ja näki ne,\nilmoitti hän näkemänsä Polykrateelle.\n\n124. Niinpä Polykrates läksi sinne, vaikka tietäjät paljon epäsivät, ja\nmyös ystävät, ja lisäksi vielä hänen tyttärensä oli nähnyt seuraavan\nunennäön. Hänestä näytti silta kuin hänen isänsä olisi riippunut\nkorkealla ilmassa, jolloin Zeus häntä pesi ja aurinko voiteli. Tämän\nunen nähtyään hän teki kaiken voitavansa estääkseen Polykratesta\nmatkustamasta Oroiteen luo ja vielä tämän astuessa viisikymmensoutu\nlaivaansa, hän huusi isälleen pahoja aavistuksiaan. Silloin isä uhaten\nvirkkoi, että jos hän itse ehona palajaisi, tytär saisi kauan olla\nneitseenä. Mutta tytär rukoili, että uhkaus kävisi täytäntöön; hän\ntahtoi näet ennen olla enemmänkin aikaa neitseenä kuin kadottaa isänsä.\n\n125. Mutta mistään neuvosta välittämättä Polykrates purjehti Oroiteen\nluo, ottaen myötänsä useiden muiden toveriensa muassa myös erään\nkrotonilaisen miehen, Demokedeen, Kallifonin pojan, joka oli lääkäri ja\nammatissaan taitavin aikalaisistaan. Vaan saavuttuaan Magnesiaan\nPolykrates joutui kurjasti turmioon, tavalla, joka ei ollut hänen\nitsensä eikä hänen ajatustapansa arvoinen. Sillä lukuunottamatta\nSyrakusan itsevaltiaita, ei yksikään muista helleeniläisistä\nitsevaltiaista mielenjaloudessa ansaitse vertailua Polykrateen kanssa.\nSiispä Oroites surmautti hänet tavalla, jota ei sovi kertoakaan, ja\nristiinnaulitsi hänet. Kaikki ne Polykrateen seuralaisista, jotka\nolivat samolaisia, Oroites laski pois, kehoittaen heitä kiittämään\nhäntä vapaaksi pääsemisestään; mutta kaikki häntä seuranneet\nkestiystävät ja palvelijat hän teki orjiksi ja piti heidät hallussaan.\nJa kun tällöin Polykrates riippui ilmassa, kävi hänen tyttärensä koko\nuni toteen. Sillä joka kerta kun satoi, niin häntä pestiin, ja silloin\nkun hänen ruumiistaan tunki pinnalle visvaa, niin aurinko voiteli\nhäntä.\n\n126. Semmoisen lopun sai Polykrateen suuri onni. Mutta vähän aikaa\nmyöhemmin saavutti kosto Polykrateen surmasta myös Oroiteen. Sillä\nKambyseen kuoleman ja maagien kuninkuuden jälkeen Oroites viipyi\nSardeessa, millään tavoin hyödyttämättä persialaisia, joilta\nmeedialaiset olivat riistäneet hallituksen. Siinä sekasorrossa hän\npäinvastoin tappoi Daskyleionin käskynhaltijan Mitrobateen, joka oli\nherjannut häntä Polykrateen vallan vuoksi, tappoipa myös Mitrobateen\npojan Kranaspeen, molemmat persialaisten kesken arvossapidettyjä\nmiehiä, ja teki myös kaikenmoisia muita ylimielisiä tekoja. Niinpä kun\nhänen luokseen tuli muuan Dareioksen sanansaattaja, eikä sanoma ollut\nhänelle mieleen, hän tämän paluumatkalla murhautti hänet asettamalla\ntien varrelle miehiä väijyksiin ja antoi murhan jälkeen piiloittaa\nmiehen hevosineen päivineen.\n\n127. Niin pian kun Dareios sai käsiinsä hallituksen, teki hänen\nmielensä kostaa Oroiteelle kaikista hänen rikoksistaan ja varsinkin\nMitrobateen ja hänen poikansa surmasta. Mutta hänestä ei näyttänyt\nhyvältä lähettää sotajoukkoa suoraa päätä häntä vastaan, katsoen\nsiihen, että vielä vallitsi yleinen sekasorto, että hän itse äskettäin\noli saanut hallituksen ja että hän kuuli Oroiteen olevan erittäin\nmahtavan; hänellä oli nimittäin henkivartijoina persialaisia ja\nhallussaan Fryygian, Lyydian ja Ioonian piirit. Tämän vuoksi Dareios\nniinmuodoin ryhtyi seuraavaan toimenpiteeseen. Hän kutsui kokoon\narvokkaimmat persialaiset ja lausui heille näin: \"Oi persialaiset, kuka\nteistä ottaisi viekkaudella, mutta ei väkivallalla eikä hälinällä\ntäyttääkseen minulle erään tehtävän? Sillä missä viekkaus on tarpeen,\nei väkivallalla ole mitään virkaa. Kuka teistä siis joko toisi Oroiteen\nelävänä minulle tai tappaisi hänet? Sillä hänhän ei ole ollenkaan\nhyödyttänyt persialaisia, vaan päinvastoin tehnyt heille paljon pahaa.\nNiinpä hän ensiksi on tuhonnut kaksi meistä, Mitrobateen ja hänen\npoikansa, ja sitten hän tappaa ne, jotka minä olen lähettänyt kutsumaan\nhäntä pois, ilmaisten siten sietämätöntä ylimielisyyttä. Ennenkun hän\nsiis tuottaa jotain suurempaa pahaa persialaisille, täytyy meidän\nsuistaa hänet kuolemalla.\"\n\n128. Näin Dareios kyseli, ja kolmekymmentä miestä heidän joukostaan\ntarjoutui, itsekukin tahtoen toimittaa tehtävän. Heidän siitä\nriidellessään Dareios pidätti heitä käskien heittämään arpaa. Heidän\narpoessaan sai arvan Bagaios, Artonteen poika. Sen saatuaan Bagaios\nteki näin. Hän kirjoitti joukon useita eri aineita käsitteleviä\nkirjeitä, painoi niihin Dareioksen sinetin ja meni sitten, muassaan\nkirjeet, Sardeeseen. Saavuttuaan perille ja tultuaan Oroiteen eteen,\nhän otti esille kunkin kirjeen yksitellen ja antoi ne kuninkaallisen\nkirjurin luettavaksi. Kaikilla käskynhaltijoilla on nimittäin\nkuninkaalliset kirjurit. Bagaios antoi kirjeet koetellakseen\nhenkivartijoita, olisivatko he valmiit luopumaan. Nähdessään heidän\nsuuresti kunnioittavan kirjeitä ja vielä enemmän kirjeiden sisällystä\nhän antoi toisen kirjeen, jossa oli nämä sanat: \"Oi persialaiset,\nkuningas Dareios kieltää teitä olemasta Oroiteen henkivartijoina.\"\nKuultuaan tämän he laskivat keihäät maahan hänen eteensä. Kun Bagaios\nnäki heidän uskovan mitä kirje sisälsi, niin hän rohkaistuna antoi\nkirjurille viimeisen kirjeen, jossa sanottiin: \"Kuningas Dareios käskee\nSardeessa olevia persialaisia tappamaan Oroiteen.\" Sen kuultuaan\nhenkivartijat tempasivat tikarinsa ja tappoivat heti Oroiteen. Siten\npersialaisen Oroiteen saavutti kosto samolaisen Polykrateen surmasta.\n\n129. Kun vangit olivat tulleet Susaan, ja Oroiteen rahat oli tuotu\nsinne, sattui vähän aikaa myöhemmin, että kuningas Dareios\nmetsästysretkellä hyppäsi hevosen selästä ja nyrjäytti jalkansa. Ja\nnähtävästi jalka nyrjähti ankaranpuoleisesti, sillä kehräsluu meni\nsijoiltaan. Ja koska hänellä jo ennestäänkin oli tapana pitää\nympärillään semmoisia egyptiläisiä, joita katsottiin etevimmiksi\nlääketaidossa, niin hän silloinkin käytti niitä. Mutta ne käänsivät ja\nväänsivät jalkaa niin, että tekivät sen vieläkin pahemmaksi. Niinpä\nDareios seitsemään päivään ja seitsemään yöhön ei saanut kivulta unta.\nKun nyt kahdeksantena päivänä hänen tilansa oli huono, niin joku, joka\njo ennen Sardeessa oli kuullut puhuttavan krotonilaisen Demokedeen\ntaidosta, ilmoitti siitä Dareiokselle. Tämä käski tuoda Demokedeen mitä\npikimmin luokseen. Niin pian kun he löysivät hänet jostakin Oroiteen\nvankien joukosta, missä hän kenenkään huomaamatta oleskeli, toivat he\nhänet saapuville kahleitaan laahaten ja repaleihin puettuna.\n\n130. Kun hänet oli asetettu Dareioksen eteen, kysyi tämä, ymmärsikö hän\nammattiaan. Toinen ei myöntänyt, koska pelkäsi, että jos hän ilmaisisi\nitsensä, hän ei koskaan pääsisi takaisin Hellaaseen. Mutta Dareios\nhuomasi selvästi, että hän teki verukkeita, vaikka tunsi asiansa, ja\nkäski niitä, jotka olivat hänet tuoneet, panemaan esille ruoskia ja\ntutkaimia. Silloin Demokedes ilmaisi itsensä, väittäen, että hän tosin\nei varmasti ammattia osannut, mutta että hän seurustelemalla erään\nlääkärin kanssa oli huononlaisesti oppinut sitä. Kun Dareios sittemmin\nuskoi asiansa hänelle, niin hän noudattaen helleeniläistä lääketaitoa\nja käyttämällä lieviä keinoja ankarien jälkeen auttoi kuninkaan saamaan\nunta. Ja vähässä ajassa hän saattoi terveeksi kuninkaan, joka ei enää\ntoivonut koskaan jalastaan saaliista tulevan. Tämän jälkeen Dareios\nlahjoitti Demokedeelle kaksi paria kultaisia kahleita. Mutta tämä\nkysyi, tahtoiko kuningas tahallaan tehdä hänen onnettomuutensa\nkaksinkertaiseksi siitä syystä, että hän oli tehnyt hänet terveeksi.\nTämä sana miellytti Dareiosta ja hän lähetti hänet naisväkensä luo. Ja\nkuohilaat veivät ja näyttelivät häntä sanoen naisille, että tämä oli\nse, joka oli pelastanut kuninkaan hengen. Ja kukin naisista ammensi\nmaljallaan kultaa ja lahjoitti Demokedeelle niin runsaat antimet, että\nhäntä seuraava Skiton niminen kotiorja kokosi maljoista putoavat\nstaterit, jolloin hänelle kertyi aika suuri joukko kultaa.\n\n131. Tämä Demokedes oli seuraavalla tavalla saapunut Krotonista ja\ntullut Polykrateen tuttavuuteen. Hän eleli Krotonissa riidassa isänsä\nkanssa, joka oli äreäluontoinen. Ja koska Demokedes ei voinut sietää\ntätä, niin hän jätti hänet ja läksi pois Aiginaan. Hän asettui sinne ja\nvoitti jo ensimäisenä vuotena muut lääkärit, vaikka hänellä ei ollut\nniitä työkaluja, joita tähän ammattiin tarvitaan. Ja toisena vuotena\naiginalaiset valtion puolesta antoivat hänelle palkaksi talentin, mutta\nkolmantena vuotena atenalaiset antoivat sata minaa, neljäntenä taas\nPolykrates kaksi talenttia. Näin tavoin Demokedes saapui Samokseen, ja\ntästä miehestä alkaen krotonilaiset lääkärit saivat varsin suuren\nmaineen.\n\n132. Kun nyt Demokedes Susassa oli parantanut Dareioksen, oli hänellä\nsangen suuri omaisuus ja hän pääsi kuninkaan pöytäkumppaniksi; ja,\nlukuunottamatta sitä ainoaa, että hän ei päässyt takaisin Hellaaseen,\noli hänellä kaikki tarjona. Ja kun ne egyptiläiset lääkärit, jotka\nennen olivat koettaneet parantaa kuningasta, piti ristiinnaulittaman,\nsyystä että helleeniläinen lääkäri oli heidät voittanut, niin hän\nrukoilemalla kuningasta heidän puolestaan pelasti heidät. Edelleen hän\npelasti muutaman eliläisen, joka oli seurannut Polykratesta ja\nkenenkään huomaamatta oleskeli orjien joukossa. Sanalla sanoen\nDemokedes merkitsi erinomaisen paljon kuninkaan luona.\n\n133. Vähän aikaa tämän jälkeen sattui toinen tällainen tapaus. Atossa,\nKyroksen tytär ja Dareioksen vaimo, sai rintaansa paiseen, joka\nsittemmin puhkesi ja syöpyi laajemmalle. Niin kauan kun se vielä oli\npieni, hän häpesi ja salasi sitä eikä ilmaissut sitä kenellekään. Mutta\nkun se kääntyi häijyksi, noudatti hän luoksensa Demokedeen ja näytti\nsen hänelle. Tämä sanoi tekevänsä kuningattaren terveeksi, mutta\nvannotti häntä tekemään hänelle sen vastapalveluksen, jota hän sitten\npyytäisi. Mutta mitään sopimattomia hän ei aikonut pyytää.\n\n134. Niin pian kun Demokedes sitten lääkitsemällä oli tehnyt Atossan\nterveeksi, niin tämä, niinkuin Demokedes oli opettanut, puhui vuoteessa\nDareiokselle näin: \"Oi kuningas, vaikka sinulla on niin suuri valta,\nistut sinä joutilaana etkä laske persialaisten vallan alle mitään muuta\nkansaa tai valtakuntaa. Mutta onhan kohtuullista, että mies, joka on\nnuori ja suurien rikkauksien valtias, myös osoittaa jotakin saavansa\naikaan. Kahdessa suhteessa sinulle on hyödyllistä tehdä niin,\nensinnäkin, jotta persialaiset ymmärtäisivät, että heitä hallitsemassa\non mies, ja toiseksi, jotta kuluttaisivat voimansa sodassa eivätkä\njoutilaisuudessa eläen ryhtyisi salajuoniin sinua vastaan. Nythän sinä\nsaatat suorittaa jonkun teon, niin kauan kun iältäsi olet nuori. Sillä\nsitä myöten kuin ruumis kasvaa, kasvavat myös sielunvoimat, mutta sen\nriutuessa nämäkin riutuvat ja tylsistyvät kaikkiin tehtäviin.\" Näin\nAtossa saamansa ohjeen mukaan lausui, mutta kuningas vastasi näin: \"Oi\nvaimo, sinä olet maininnut kaiken sen, minkä minä itsekin aion tehdä.\nMinä olen nimittäin päättänyt rakentaa sillan tältä mantereelta\ntoiselle ja sitten lähteä sotaretkelle skyyttejä vastaan. Ja tämä on\noleva tehty ennen pitkää.\" Siihen Atossa virkkoi näin: \"Pidä nyt\nvarasi, ja jätä tällä kertaa matka skyyttien maahan sikseen. Nehän\ntulevat olemaan vallassasi, kun vain tahdot. Vaan lähde sinä Hellasta\nvastaan. Sillä sen johdosta, mitä olen kuullut, haluan saada\nlakonilaisia, argolaisia, attikalaisia ja korinttolaisia\npalvelijattaria. Onhan sinulla mies, joka kaikista paraiten osaa\nnäyttää kaikkea ja olla oppaana Hellaassa, nimittäin se, joka sinun\njalkasi paransi.\" Dareios vastasi: \"Oi vaimo, koska nyt sinusta näyttää\nhyvältä, että ensiksi koettelemme Hellasta, niin minusta tuntuu\nparemmalta ensin yhdessä hänen kanssaan, jonka sinä mainitset, lähettää\nmuutamia persialaisia vakoojia sinne tarkastamaan ja katsomaan sekä\nilmoittamaan meille kaikki asiat. Ja saatuaan selvän kaikesta minä\nsitten tahdon kääntyä heitä vastaan.\"\n\n135. Näin Dareios virkkoi ja -- tuumasta toimeen. Sillä heti kun päivä\nvalkeni, kutsui hän eteensä viisitoista arvossapidettyä miestä, käski\nheidän seurata Demokedesta ja käydä kaikissa Hellaan rannikkopaikoissa.\nMutta heidän piti katsoman, ettei Demokedes karkaisi heidän luotaan,\nvaan kaikin mokomin tuoda hänet takaisin. Annettuaan heille sen\ntoimeksi Dareios toiseksi kutsui eteensä Demokedeen itsensä ja pyysi\nhäntä selittämään ja näyttämään koko Hellaan persialaisille, mutta\nsitten tulemaan takaisin. Ja hän käski häntä ottamaan ja viemään kaiken\nirtaimen omaisuutensa lahjaksi isälleen ja veljilleen, sanoen antavansa\nhänelle sijaan moninkertaisesti. Lisäksi hän sanoi antavansa lahjaksi\nkuormalaivan, jonka oli täyttänyt kaikenmoisilla hyvyyksillä, ja jonka\noli määrä purjehtia hänen mukanaan. Tätä ei Dareios minun luullakseni\nmissään vilpillisessä mielessä ilmoittanut. Mutta Demokedes, joka\npelkäsi, että Dareios koetteli häntä, ei suinpäin syössyt ottamaan\nvastaan kaikkea, vaan sanoi jättävänsä jälkeensä osan paikoilleen,\njotta hänellä se olisi palattuaan takaisin; kuormalaivan, jonka Dareios\nilmoitti antavansa lahjaksi hänen veljilleen, hän kuitenkin sanoi\nottavansa vastaan. Ja annettuaan myös tälle yllämainitut tehtävät\nDareios lähetti heidät luotaan merenrannalle.\n\n136. Nämä läksivät alas Foinikiaan ja siellä olevaan Sidonin\nkaupunkiin, miehittivät heti kaksi kolmisoutulaivaa ja täyttivät\nniitten mukana myös suuren kuljetuslaivan kaikenmoisilla hyvyyksillä.\nSaatuaan kaikki valmiiksi he purjehtivat Hellaaseen, ja kulkien läheltä\nmaata he katselivat ja kuvasivat Hellaan rannikkoa, kunnes katseltuaan\nsen enimmät ja huomattavat paikat saapuivat Italiaan Taras-kaupunkiin.\nTämän kaupungin kuningas, Aristofilides, tehdäkseen palveluksen\nDemokedeelle, ensiksi otatti meedialaisten laivoista irti peräsimet ja\npidätti toiseksi itse persialaiset muka vakoojina. Heidän ollessaan\ntässä pulassa, Demokedes saapui Krotoniin. Ja kun hän jo oli saapunut\nkotiinsa, niin Aristofilides laski persialaiset irti ja antoi heille\ntakaisin sen, minkä oli ottanut pois heidän laivoistaan.\n\n137. Persialaiset purjehtivat sieltä ajaakseen Demokedesta takaa ja\nsaapuivat Krotoniin, jossa tapasivat hänet torilla ja tarttuivat kiinni\nhäneen. Toiset krotonilaisista, jotka pelkäsivät persialaista valtaa,\nolivat valmiit luovuttamaan hänet, mutta toiset tarttuivat hekin\npuolestaan häneen ja pieksivät nuijillaan persialaisia. Nämä silloin\nlausuivat näin: \"Krotonin miehet, katsokaa, mitä teette! Te riistätte\npois miehen, joka on kuninkaan karannut orja. Kuinka voi Dareios\nkuningas tyytyä kärsimään tämän loukkauksen? Kuinka voi teidän tekonne\npäättyä teille hyvin, jos otatte hänet pois meiltä? Mitä kaupunkia\nvastaan me ennemmin kuin tätä teemme sotaretken? Mitä me ennemmin\nkoetamme orjuuttaa?\" Näin he sanoivat, mutta eivät kuitenkaan voineet\ntaivuttaa krotonilaisia, vaan saivat purjehtia takaisin Aasiaan,\nmenetettyään Demokedeen ja samoin kuormalaivan, jonka olivat\nkuljettaneet mukanaan, eivätkä enää pyytäneet päästä edemmäs Hellaaseen\nja tutkia sitä, heiltä kun oli riistetty opas. Yhden tehtävän kuitenkin\nDemokedes antoi heille, heidän lähtiessään merille: hän käski nimittäin\nheidän sanoa Dareiokselle, että Demokedes oli nainut Milonin tyttären.\nPainiskelija Milon nautti nimittäin suurta mainetta kuninkaan luona. Ja\nminusta näyttää siltä kuin Demokedes siitä syystä olisi suorittamalla\nsuuren rahasumman jouduttanut tätä avioliittoaan, että Dareios\nymmärtäisi hänen kotonaankin olevan suuressa arvossa.\n\n138. Lähdettyään Krotonista persialaiset ajautuivat laivoineen\nIapygtaan. Mutta heidän ollessaan siellä orjina, pelasti heidät muuan\nGillos niminen maanpakolainen Taras-kaupungista ja toimitti heidät pois\nkuningas Dareioksen luo. Tämä tarjoutui silloin palkinnoksi antamaan\nGillokselle mitä hän vain tahtoi. Gillos kertoi onnettomuutensa ja\nvalitsi sen, että kuningas auttaisi hänet takaisin kotiin Tarakseen.\nMutta että hän ei tekisi Hellasta levottomaksi, jos hänen tähtensä\nsuuri laivasto purjehtisi Italiaa vastaan, Gillos sanoi, että\nriittäisi, jos knidolaiset yksin veisivät hänet takaisin; hän näet\narveli, että nämä, jotka olivat tarantolaisten ystäviä, paraiten\nvoisivat tehdä niin, että hän pääsisi kotiin. Dareios suostui siihen ja\ntäyttikin lupauksensa. Hän lähetti näet sanansaattajan Knidokseen ja\nkäski knidolaisten viedä Gilloksen kotia Tarakseen. Nämä tottelivat\nDareiosta, mutta eivät kuitenkaan saaneet tarantolaisia taivutetuiksi\neivätkä myöskään kyenneet pakoittamaan heitä. Niin oli sen asian laita.\nNämä olivat ensimäiset persialaiset, jotka saapuivat Aasiasta\nHellaaseen, ja sellaisesta syystä he tulivat vakoilemaan.\n\n139. Tämän jälkeen kuningas Dareios valloitti Samoksen, kaikista\nhelleeni- ja barbarivaltioista ensimäisen, ja siihen hänet sai seuraava\nseikka. Kun Kambyses, Kyroksen poika, läksi sotaretkelle Egyptiä\nvastaan, saapui myös useita helleenejä sinne, mitkä, niinkuin\nluonnollista olikin, harjoittaakseen kauppaa, mitkä taas katsellakseen\nitse maata. Niiden joukossa oli myös Syloson, Aiakeen poika, joka oli\nPolykrateen veli ja oli Samoksesta karkoitettu. Mainitulle Sylosonille\nsattui seuraava onnellinen tapaus. Hän otti kerran tulipunaisen viitan,\nviskasi sen ylleen ja liikuskeli sitten Memfiin torilla. Kun hänet\nsiinä näki Dareios, joka oli Kambyseen henkivartijana eikä vielä\nnauttinut mitään erityistä arvoa, niin hänen teki mielensä viittaa. Hän\ntuli senvuoksi Sylosonin luo ostaaksensa sen. Nähdessään Dareioksen\nniin suuresti haluavan viittaa Syloson jostakin jumalallisesta\nvaikutuksesta virkkoi: \"Minä en myy tätä mistään hinnasta, mutta annan\nsen ilmaiseksi, jos kerran niin pitää tapahtuman\". Hartaasti kiittäen\nsiitä Dareios niinmuodoin otti vaatekappaleen.\n\n140. Sylosonpa luuli tehneensä typerästi, kun kadotti viittansa. Mutta\nkun ajan vieriessä Kambyses kuoli, seitsemän liittoutunutta nousi\nkapinaan maagia vastaan, ja näiden seitsemän joukosta Dareios sai\nkuninkuuden, niin Syloson sai tietää, että kuninkuus oli joutunut sille\nmiehelle, jolle hän itse kerran Egyptissä oli hänen pyytäessään antanut\nvaatteensa. Hän läksi siis ylös Susaan ja istuutui kuninkaanlinnan\neteiseen sekä väitti olevansa Dareioksen hyväntekijä. Sen kuultuaan\novenvartija ilmoitti asian kuninkaalle. Ihmeissään tämä lausui näin:\n\"Ja kuka sitten on se helleeni, jolle minä olen kiitollisuuden velassa?\nVasta äskenhän olen päässyt hallitukseen, ja tuskin vielä yksikään\nheistä on meidän luoksemme tullut, enkä tiedä mistään velasta kellekään\nhelleenille. Tuokaa kuitenkin hänet sisälle, jotta saisin tietää mitä\nhän tahtoo, kun näin puhuu.\" Ovenvartija toi Sylosonin sisälle, ja kun\nhän seisoi kuninkaan edessä, kysyivät tulkit häneltä, kuka hän oli ja\nmitä hän oli tehnyt, kun väitti olevansa kuninkaan hyväntekijä. Syloson\nkertoi siis koko tapauksen viitasta ja että hän itse oli viitan antaja.\nSiihen Dareios vastasi: \"Oi sinä miehistä jaloin, oletko sinä se, joka\nannoit minulle lahjan, silloin kun minulla vielä ei ollut mitään\nvaltaa. Ja joskin se oli vähäinen, niin on hyvätyö kuitenkin sen\narvoinen kuin jos nyt olisin jostakin suuren lahjan saanut. Niinpä minä\nsiitä hyvästä annan sinulle yllin kyllin kultaa ja hopeaa, niin ettei\nsinun koskaan tarvitse katua tehneesi hyvää Dareiokselle, Hystaspeen\npojalle.\" Siihen virkkaa Syloson: \"Älä, oi kuningas, anna minulle\nkultaa äläkä hopeata, vaan pelasta ja anna minulle isänmaani Samos,\njonka nyt hallussaan pitää meidän orjamme, senjälkeen kun veljeni\nPolykrates sai surmansa Oroiteen kautta. Anna minulle se, mutta\nmurhaamatta ja orjuuttamatta ketään.\"\n\n141. Tämän kuultuaan Dareios lähetti pois sotajoukon ja teki sen\npäälliköksi Otaneen, yhden noista seitsemästä, ja käski hänen panna\ntoimeen kaikki, mitä Syloson oli pyytänyt. Otanes matkasi alas\nmerenrantaan ja laittoi sotajoukkonsa lähtövalmiiksi.\n\n142. Samoksessa vallitsi Maiandrios, Maiandrioksen poika, jolle\nPolykrates oli uskonut hallituksen. Hän tahtoi olla kaikista\noikeamielisin, mutta se ei häneltä onnistunut. Sillä senjälkeen kun\nhänelle oli ilmoitettu Polykrateen kuolema, hän teki näin. Ensiksi hän\npystytti alttarin Zeus Vapauttajalle ja rajoitti sen ympärille sen\nalueen, joka nyt on etukaupungissa. Sitten hän, tämän tehtyään, kutsui\nkokoon kaikki asujamet ja puhui näin: \"Minulle on, kuten tekin\ntiedätte, uskottu koko Polykrateen valta ja mahti, ja minun asiani on\nnyt hallita teitä. Mutta sen, mitä minä lähimmäisessäni moitin, tahdon,\nmikäli voin, itse jättää tekemättä. Sillä en minä ollut tyytyväinen\nsiihen, että Polykrates hallitsi vertaisiaan miehiä, enkä kehenkään\nmuuhun, joka tekee samoin. Polykrateen kohtalo on nyt mennyt\ntäytäntöön, mutta minä jätän hallituksen teidän haltuunne ja julistan\nteille yhdenvertaisuuden. Minä katson kuitenkin, että minun tulee saada\nseuraavat kunnialahjat: Polykrateen rahoista tulee minun erikseen saada\nkuusi talenttia, ja sitäpaitsi minä valitsen itselleni ja kaikille\njälkeläisilleni Zeus Vapauttajan pappisviran, sillä itse olen hänelle\nperustanut pyhätön ja teille minä hankin vapauden.\" Tämän hän ilmoitti\nsamolaisille. Mutta muuan heistä nousi ja virkkoi: \"Etpä sinä\nansaitsekaan hallita meitä, mokoma halpasyntyinen roisto! Vaan tee sinä\nmieluummin tili niistä rahoista, joita olet hoitanut.\"\n\n143. Tämän lausui kaupunkilaisten kesken arvossapidetty mies, jonka\nnimi oli Telesarkhos. Maiandrios, joka käsitti, että jos hän luopuisi\nhallituksesta, joku toinen asettuisi itsevaltiaaksi hänen sijaansa, ei\nenää ajatellut luopumista, vaan vetäytyi linnaan, noudatti luokseen\njokaisen yksitellen, muka tehdäkseen tiliä rahoista, ja otti kiinni\nsekä sitoi heidät kahleisiin. Niin he olivat vangittuina, mutta\nsittemmin Maiandrios itse sairastui. Silloin hänen veljensä, nimeltä\nLykaretos, joka luuli hänen kuolevan, tappoi kaikki vangit, saadakseen\nhelpommin käsiinsä hallituksen Samoksessa. Sillä samolaiset nähtävästi\neivät tahtoneet olla vapaina.\n\n144. Sittenkun siis persialaiset olivat saapuneet Samokseen vieden\nSylosonin kotiinsa, ei yksikään kohottanut kättään heitä vastaan.\nMaiandrioksen puoluelaiset sanoivat näet olevansa valmiit tekemään\nsopimuksen, ja Maiandrios itse sanoi poistuvansa saaresta. Kun Otanes\nsiihen suostui ja teki sopimuksen, niin arvokkaimmat persialaisista\nantoivat asettaa itselleen istuimet vastapäähän linnaa ja istuutuivat\nsinne.\n\n145. Maiandrios hallitsijalla oli hourunsekainen veli, nimeltä\nKharilaos. Tätä pidettiin jonkun hairahduksen vuoksi kahleissa\nmaanalaisessa vankilassa, ja kun hän nyt kuuli, mitä oli tekeillä, ja\nvankilan aukoista kurkistaessaan näki, kuinka persialaiset kaikessa\nrauhassa siinä istuivat, niin hän huusi ja sanoi tahtovansa päästä\nMaiandrioksen puheille. Sen kuultuaan Maiandrios käski päästää irti ja\ntuoda hänet luokseen. Niin pian kun Kharilaos oli sinne tuotu, koetti\nhän heti herjaten ja haukkuen taivuttaa Maiandriosta käymään\npersialaisten kimppuun, sanoen näin: \"Minut, joka olen sinun oma\nveljesi ja joka en ole tehnyt mitään semmoista rikosta, joka ansaitsisi\nkahleita, olet sinä, miehistä kurjin, vanginnut ja heittänyt\nmaanalaiseen vankilaan. Mutta vaikka näet persialaisten karkoittavan ja\ntekevän itsesi kodittomaksi, et uskalla rangaista heitä, vaikka heidät\nolisi niin helppo kukistaa. Vaan jos todella heitä pelkäät, niin anna\npalkkasoturit minulle, ja minä tahdon kostaa heille heidän tänne\ntulonsa. Sinut itsesi taas olen valmis lähettämään saaresta pois.\"\n\n146. Näin siis Kharilaos virkkoi. Maiandrios hyväksyi ehdotuksen eikä\nhän luullakseni siinä mennyt niin pitkälle mielettömyydessä, että olisi\nluullut oman valtansa voittavan kuninkaan mahdin, vaan hän teki sen\npikemmin siksi, ettei rankaisematta suonut Sylosonille kaupungin\njoutuvan hänen valtaansa aivan vahingoittumatonna. Hän tahtoi siis\närsyttämällä persialaisia heikontaa Samosta niin paljon kuin suinkin ja\nsitten jättää sen käsistään, hyvin älyten, että jos persialaiset\nkärsisivät jotakin vahinkoa, he tulisivat vieläkin katkerammiksi\nsamolaisia kohtaan. Omasta puolestaan hän tiesi turvassa pääsevänsä\npois saaresta, milloin vain itse tahtoi. Hän oli näet ennakolta\nteettänyt salakäytävän, joka vei linnasta merelle. Siispä Maiandrios\nitse purjehti pois Samoksesta. Mutta Kharilaos asesti kaikki\npalkkasoturit, avasi portit ja hyökkäsi persialaisten kimppuun, jotka\neivät odottaneet mitään semmoista, koska luulivat, että kaikki oli\nsovittuna. Ja palkkasoturit heittäytyivät niitten persialaisten\nkimppuun, joita kannettiin kantotuoleissa ja jotka nauttivat mitä\nsuurinta arvoa, sekä tappoivat heidät. Niin he tekivät. Mutta muu\npersialainen sotajoukko tuli avuksi, joten ahdistetut palkkasoturit\ntungettiin takaisin linnaan.\n\n147. Kun sotapäällikkö Otanes näki, että persialaiset kärsivät suurta\nvauriota, niin hän unohti ne ohjeet, jotka Dareios, lähettäessään hänet\nluotaan, oli hänelle antanut, että nimittäin hän ei saisi tappaa eikä\ntehdä orjaksi ketään samolaista, vaan että hänen tuli antaa saari\nloukkaamatonna Sylosonille. Nämä ohjeet hän tahallaan jätti\nnoudattamatta ja komensi sotajoukkoa tappamaan jokaisen, jonka saivat\nkiinni, eroituksetta niin miehet kuin lapsetkin. Siinä osa sotajoukosta\npiiritti linnaa, toiset taas tappoivat jokaisen, joka vastaan tuli,\nyhtäläisesti pyhätössä ja pyhätön ulkopuolella.\n\n148. Karattuaan Samoksesta, Maiandrios purjehti pois Lakedaimoniin.\nSaavuttuaan sinne ja vietyään sisämaahan ne tavarat, mitkä hän\nlähtiessään oli ottanut mukaansa, hän teki näin. Hän asetti esiin\nhopeaisia ja kultaisia juoma-astioita, joita hänen palvelijansa aina\nhuuhtoivat puhtaiksi; sill'aikaa hän jutteli Spartan kuninkaan\nKleomeneen, Anaxandridaan pojan kanssa ja vei hänet vähitellen\nkotiinsa. Kun Kleomenes näki juoma-astiat, ihmetteli hän ja oli\nhämmästyksissään. Mutta toinen käski hänen viedä pois niistä mitä vain\ntahtoi. Kun Maiandrios pari kolme kertaa oli näin lausunut, käyttäytyi\nKleomenes mitä oikeamielisimmän miehen tavoin, hän kun ei katsonut itse\nvoivansa ottaa vastaan tarjouksia. Ja kun Kleomenes käsitti, että\nMaiandrios antamalla muille porvareille lahjoja voisi saada apua, niin\nhän meni eforien luo ja sanoi, että oli Spartalle parempi, jos\nsamolainen vieras lähtisi pois Peloponnesoksesta, ettei viettelisi joko\nhäntä itseään tai jotakin muuta spartalaista huonoon tekoon. He\ntottelivatkin ja julistivat Maiandrioksen karkoitettavaksi.\n\n149. Mutta persialaiset jättivät Sylosonin haltuun Samoksen, tyhjänä\nmiehistä. Myöhemmin kuitenkin sotapäällikkö Otaneskin auttoi\nkansoittamaan sitä erään unennäön ja siittimeensä tulleen taudin\njohdosta.\n\n150. Sotalaivaston ollessa poissa Samoksen luona, nousivat\nbabylonilaiset kapinaan, erittäin hyvin valmistettuaan hankkeensa.\nSillä koko sen ajan ja sen sekasorron vallitessa, jolloin maagi\nhallitsi, ja seitsemän liittoutunutta nousi häntä vastaan kapinaan, he\nvarustautuivat piirityksen varalle. Ja nämä heidän toimensa jäivät\nkaiketi huomaamatta. Mutta julkisesti luovuttuaan he tekivät\nseuraavalla tavalla. Otettuaan ensin pois äitinsä, he valitsivat kukin\ntalonväestään itselleen yhden naisen, sen, jonka jokainen tahtoi, mutta\nmuut kaikki he veivät yhteen paikkaan ja kuristivat. Sen yhden, jonka\njokainen itselleen valitsi, tuli leipoa hänen leipänsä. Ja he\nkuristivat naiset, jotteivät nämä kuluttaisi heidän ruokavarojaan.\n\n151. Sen kuultuaan Dareios kokosi koko sotavoimansa ja\nläksi sotaretkelle heitä vastaan. Ja marssittuaan Babylonia\nvastaan hän alkoi piirittää sen asujamia, jotka eivät ollenkaan\nvälittäneet piirityksestä. Babylonilaiset nousivat näet ylös muurin\nrintasuojuksille, hyppivät ja pilkkasivat Dareiosta ja hänen\nsotajoukkoaan; ja muuan heistä lausui näin: \"Mitä te täällä kökötätte,\npersialaiset, ettekö mene matkoihinne? Vasta silloinhan te voitte\nmeidät valloittaa, kun muulit synnyttävät.\" Näin virkkoi eräs\nbabylonilaisista, joka ei ikinä saattanut uskoa, että muuli voisi\nsynnyttää.\n\n152. Vuosi ja seitsemän kuukautta oli jo kulunut, ja Dareios ynnä koko\nsotajoukko hänen kanssaan olivat kärsimättöminä, kun eivät voineet\nvalloittaa Babylonia. Ja kuitenkin Dareios oli käyttänyt kaikkia juonia\nja kaikkia temppuja babylonilaisia vastaan. Mutta eipä hän sittenkään\nvoinut saada heitä haltuunsa. Ja muiden juonien muassa, joita hän\nkäytti, hän myös koetti sitä, jolla Kyros oli heidät vallannut. Mutta\nbabylonilaiset olivat varuillaan, eikä hän kyennyt heitä saamaan\nvaltaansa.\n\n153. Mutta silloin sattui kahdentenakymmenentenä kuukautena\nZopyrokselle, Megabyzoksen pojalle, hänen, joka oli yksi noista\nseitsemästä maagin surmaajasta -- tälle Megabyzoksen pojalle\nZopyrokselle siis sattui seuraava ihme: yksi hänen muonavaroja\nkantavista muuleistaan synnytti. Kun se ilmoitettiin, ei Zopyros sitä\nuskonut, ennenkuin itse näki varsan. Sitten hän kielsi näkijöitä\nilmaisemasta tapausta kellekään, mutta mietti itsekseen sitä. Ja\nkatsoen sen babylonilaisen lausuntoon, joka alussa oli sanonut, että\nkaupunki tulisi valloitetuksi, silloin kun muulit synnyttävät, Zopyros\narveli, että Babylon nyt oli valloitettavissa. Sillä jumalallisesta\nvaikutuksesta oli mies puhunut, ja hänen oma muulinsa synnyttänyt.\n\n154. Niin pian kun Zopyroksesta jo näytti tulleen kohtalon määräämä\nhetki, jolloin Babylon oli valloitettava, lähestyi hän Dareiosta ja\ntiedusteli häneltä, pitikö hän Babylonin valloittamista erittäin\ntärkeänä. Saatuaan tietää, kuinka tärkeäksi kuningas sen katsoi, hän\nedelleen mietti, miten itse voisi tulla siksi, joka kaupungin\nvalloittaisi, ja se urotyö tulisi hänen omakseen. Sillä persialaisten\nkesken palkitaan suuresti ansioita virka- ja arvoylennyksillä. Mutta\nnytpä hän huomasi, ettei hän millään muulla keinoin voisi saada\nBabylonia käsiinsä, kuin että silpoisi itseänsä ja sitten karkaisi\nheidän puolelleen. Silloin Zopyros, pitäen vähäpätöisenä oman\nturmelemisensa, turmeli itsensä parantumattomalla tavalla. Hän leikkasi\nnimittäin pois nenänsä ja korvansa, ajoi hiukset yltympäri rumasti\npois, ruoski itseään ja tuli sitten Dareioksen eteen.\n\n155. Mutta Dareios pani kovin pahakseen nähdessään tämän mitä\narvokkaimman miehen niin silvottuna, kavahti valtaistuimeltaan pystyyn,\nhuudahti ja kysyi häneltä, kuka se oli, joka oli hänet silponut, ja\nmitä hän puolestaan oli tehnyt. Zopyros virkkoi: \"Ei ole olemassa muuta\nmiestä kuin sinä, jolla olisi niin suuri valta, että voisi kohdella\nminua tällä tavalla. Eikä kukaan muu ihminen, oi kuningas, ole tätä\nminulle tehnyt kuin minä itse. Sillä minusta on harmittavaa, että\nassyrialaiset näin pitävät persialaisia pilkkanaan.\" Kuningas vastasi:\n\"Oi sinä hirvein mies, riettaimmalle teolle olet pannut mitä jaloimman\nnimen, väittäessäsi piiritettyjen vuoksi kohdelleesi itseäsi noin\nkauheasti. Miksi, oi sinä huimapää, viholliset pikemmin tulevat\nmenemään puolellesi, jos olet silvottu? Etkö sinä ole joutunut vallan\nsuunniltasi, kun näin olet itsesi turmellut?\" Mutta Zopyros lausui:\n\"Jos olisin sinulle ehdottanut sen, mitä minä aioin tehdä, et olisi\nsallinut minun sitä tehdä. Mutta nyt olen sen tehnyt omalla uhallani.\nSiis, jos vain sinä teet tehtäväsi, niin me otamme Babylonin. Minä aion\nnimittäin tässä tilassa mennä karkulaisena kaupungin muurin luo ja\nsanoa babylonilaisille, että olen sinun puoleltasi kärsinyt tämän. Ja\nluulen että jos minun onnistuu vakuuttaa heidät siitä, että niin on\nasianlaita, olen saava sotajoukon johdon. Mutta aseta sinä puolestasi\nkymmenentenä päivänä siitä päivästä lukien, jolloin minä tulen muurien\nsisälle, siitä sotajoukkosi osasta, jonka hukkumisesta ei ole mitään\nväliä, tuhat miestä niinkutsutulle Semiramiin portille. Aseta sitten\ntaas seitsemäntenä päivänä, lukien kymmenennestä, minulle toiset\nkaksituhatta niinkutsutulle ninolaisten portille. Anna edelleen\nseitsemännestä päivästä kulua kaksikymmentä päivää ja vie sekä sijoita\nsitten toiset neljätuhatta niinkutsutulle kaldealaisten portille.\nMutta älköön olko edellisillä älköönkä näillä jälkimäisilläkään\nmuita puolustusaseita kuin tikari. Mutta se anna heidän pitää.\nKahdennenkymmenennen päivän jälkeen käske muun sotajoukon suoraapäätä\njoka puolelta rynnätä muuria vastaan, mutta aseta persialaiset\nniinkutsutulle beliläiselle ja kissiläiselle portille. Sillä, niinkuin\nminä luulen, tulevat babylonilaiset, kun minä kerran olen suorittanut\nsemmoisia suurtekoja, uskomaan minulle muun ohella myös portin avaimet.\nJa siitä alkaen on oleva minun ja persialaisten huolena tehdä mitä\ntehdä tulee.\"\n\n156. Nämä ohjeet annettuaan Zopyros meni portille, tavantakaa kääntyen\nympäri, ikäänkuin todella olisi ollut karkuri. Kun hänet näkivät\ntorneista ne, jotka vartavasten olivat sinne asetetut, niin he\njuoksivat alas, raottivat hiukan toista portinpuoliskoa ja kysyivät,\nkuka hän oli ja mitä hän oli tullut pyytämään. Hän ilmoitti heille\nolevansa Zopyros ja karanneensa heidän puolelleen. Sen kuultuaan portin\nvartijat veivät hänet babylonilaisten kansankokoukseen. Siinä\nseisoessaan kokouksen edessä hän vaikeroi ja väitti Dareioksen puolelta\nkärsineensä sen, minkä itse oli tehnyt, ja muka siitä syystä osakseen\nsaaneensa tämmöistä kohtelua, että oli neuvonut kuningasta luopumaan\nsotaretkestä, koska ei näkynyt mitään mahdollisuutta Babylonin\nvalloittamiseen. Ja puhuessaan hän virkkoi näin: \"Ja nyt, oi\nbabylonilaiset, minun tuloni tuottaa teille mitä suurimman edun, mutta\nDareiokselle, sotajoukolle ja persialaisille mitä suurimman turmion.\nEipä näet hän suotta ole minua näin silponut. Minähän tunnen tyystin\nkaikki hänen tuumansa.\"\n\n157. Niin Zopyros puhui. Mutta nähdessään persialaisten kesken suurinta\narvoa nauttivan miehen vailla nenää ja korvia, ruoskanjälkien\nrumentamana ja veren tahraamana, niin babylonilaiset, siinä lujassa\nuskossa, että hän puhui totta ja todella tuli heidän liittolaisenaan,\nolivat valmiit jättämään hänen huostaansa mitä hän heiltä pyysi. Ja hän\npyysi sotajoukkoa. Saatuaan sen heiltä hän teki aivan niinkuin\nDareioksen kanssa oli sopinut. Hän vei näet kymmenentenä päivänä\nbabylonilaisten sotajoukon ulos ja saartoi sekä surmasi ne tuhat\nmiestä, jotka hän oli neuvonut Dareioksen ensiksi asettamaan vastaansa.\nKun babylonilaiset huomasivat, että Zopyros suoritti tekoja, jotka\nvastasivat hänen sanojaan, niin he olivat erinomaisen iloiset ja\nvalmiit kaikessa palvelemaan häntä. Sitten hän antoi sovittujen päivien\nkulua, valitsi taas itselleen muutamia babylonilaisia, vei ulos ne ja\nsurmasi toiset kaksituhatta Dareioksen sotaväestä. Nähtyään tämänkin\nteon kaikki babylonilaiset kiittelivät häntä. Mutta hän antoi taas\nsovittujen päivien kulua ja vei miehensä ulos määräpäivänä, saartoi\nviholliset ja surmasi niistä neljätuhatta. Kun sekin teko oli\nsuoritettu, oli Zopyros babylonilaisten kesken kaikki kaikessa, ja he\nnimittivät hänet sotajoukon ylipäälliköksi ja linnoitusten\nkomentajaksi.\n\n158. Mutta silloinpa vasta, kun Dareios sopimuksen mukaan teki\nhyökkäyksen joka puolelta muuria vastaan, Zopyros paljasti koko\nvilppinsä. Babylonilaiset näet nousivat muurille ja koettivat torjua\nDareioksen päällehyökkäävää sotajoukkoa, mutta Zopyros avasi\nniinkutsutun kissiläisen ja beliläisen portin ja laski persialaiset\nmuurin sisäpuolelle. Ne babylonilaisista, jotka näkivät mitä oli\ntapahtunut, pakenivat Zeus Beloksen pyhättöön. Ne taas, jotka eivät\nolleet sitä nähneet, jäivät kukin paikoilleen, kunnes hekin huomasivat\ntulleensa kavalletuiksi.\n\n159. Sillä tavoin Babylon toisen kerran valloitettiin. Sittenkuin\nDareios sai valtaansa babylonilaiset, hajoitti hän ensiksi heidän\nmuurinsa ja kiskoi irti kaikki heidän porttinsa. Sillä kun edellisellä\nkerralla Kyros valloitti Babylonin, ei hän ollut tehnyt kumpaakaan.\nEdelleen Dareios seivästytti noin kolmetuhatta etevintä miestä, mutta\nantoi kaupungin muiden babylonilaisten asuttavaksi. Ja jotta\nbabylonilaisilla olisi vaimoja, ja he saisivat jälkeläisiä, Dareios\nmenetteli näin -- sillä, niinkuin jo alussakin on osoitettu, olivat\nbabylonilaiset elatuksestaan huolehtiessaan kuristaneet naisensa.\nDareios käski näet naapurikansoja tuomaan Babyloniin naisia, säätäen\nkullekin kansalle määrätyn luvun, niin että naisia tuli kaikkiaan\nviisikymmentätuhatta. Näistä naisista polveutuvat nykyiset\nbabylonilaiset.\n\n160. Dareioksen arvostelun mukaan ei yksikään persialainen, ei\nmyöhemmin eikä aikaisemmin eläneistä, lukuunottamatta ainoastaan\nKyrosta, voittanut Zopyrosta ansiokkaissa teoissa; sillä vain Kyrokseen\nei kukaan persialainen vielä ole katsonut voivansa verrata itseään. Ja\nmonasti kerrotaan Dareioksen lausuneen mieluummin tahtovansa, että\nZopyros olisi jäänyt kärsimättä runtelunsa kuin että hänellä olisi\nkaksikymmentä Babylonia entisen lisäksi. Ja Dareios osoitti\nZopyrokselle suurta kunniaa. Niinpä hän vuotuisesti antoi hänelle\nsemmoisia lahjoja, jotka persialaisten mielestä ovat arvokkaimpia,\njättipä hänelle Babylonin verotta hoidettavaksi koko hänen elinajakseen\nja antoi vielä paljon muutakin. Mainitun Zopyroksen poika oli se\nMegabyzos, joka Egyptissä johti sotajoukkoa atenalaisia ja liittolaisia\nvastaan. Ja tämän Megabyzoksen poika oli se Zopyros, joka karkulaisena\ntuli Persiasta Atenaan.\n\n\n\n\nNELJÄS KIRJA\n\n\n1. Babylonin valloituksen jälkeen tapahtui Dareioksen retki skyytejä\nvastaan. Sillä kun Aasia väkilukunsa puolesta oli kukoistavimmillaan ja\nsuuria rahasummia kertyi kokoon, teki Dareioksen mieli kostaa\nskyyteille se, että he aikaisemmin olivat hyökänneet Meedianmaahan ja\ntaistelussa voitettuaan vastustajansa aloittaneet vihollisuudet. Sillä\nskyytit hallitsivat, niinkuin ennenkin olen maininnut, Ylä-Aasiata\nkahdeksankolmatta vuotta. Ajaessaan näet takaa kimmeriläisiä he\nhyökkäsivät Aasiaan ja tekivät lopun meedialaisten hallituksesta. Nämä\nhallitsivat nimittäin Aasiata, ennenkuin skyytit saapuivat. Mutta kun\nskyytit, oltuaan poissa kotoa kahdeksankolmatta vuotta, tämän ajan\nkuluttua palasivat omaan maahansa, odotti heitä siellä ottelu, joka ei\nollut meedialaisia vastaan kestettyä vähäisempi. He tapasivat nimittäin\nvastassansa melkoisen sotajoukon. Sillä skyytien vaimot olivat, kun\nheidän miehensä olivat niin kauan poissa, menneet orjien tykö.\n\n2. Skyytit sokaisevat kaikki orjansa maidon vuoksi, jota he juovat,\ntehden näin. He ottavat huilujen kaltaisia luupillejä, asettavat ne\ntammojen siittimeen ja puhaltavat niihin, jolloin toiset lypsävät\ntoisten puhaltaessa. Ja näin sanotaan heidän tekevän seuraavasta\nsyystä. Kun näet tamman suonet puhallettaessa täyttyvät ilmasta,\nlaskeutuvat utaret. Ja lypsettyään he kaatavat aina maidon\npuupönttöihin, asettavat sokeat orjat riviin pönttöjen ympäri ja\nantavat niiden hämmentää maitoa. Ja sen, mikä nousee pinnalle, he\nkuorivat pois ja sitä he pitävät arvokkaimpana, mutta se, mikä jää\npohjaan, on huonompaa. Tästä syystä skyytit sokaisevat jokaisen, jonka\nottavat kiinni. He näet eivät kynnä, vaan ovat paimentolaisia.\n\n3. Näistä heidän orjistaan ja vaimoistaan oli siis kasvanut nuori\npolvi. Ja kun nämä olivat saaneet tietää syntyperänsä, niin he kävivät\nMeediasta kotiinpalaavia skyytejä vastaan. Ja ensiksi he eroittivat\nmaan luomalla leveän kaivannon, joka ulottui Taurian vuorista\nMaiotis-järveen, sen leveimmälle kohdalle. Kun sitten skyytit koettivat\nhyökätä maahan, niin he asettuivat leiriin ja taistelivat näitä\nvastaan. Koska nyt monasti jo oli törmätty yhteen, eivätkä skyytit\ntaistelussa voineet päästä voitolle, lausui muuan heistä näin: \"Mitä me\nteemmekään, skyytiläiset miehet! Sillä aikaa kuin me taistelemme omia\norjiamme vastaan, me sekä itse tulemme tapetuiksi ja vähenemme että\ntappamalla heidät saamme hallita harvempia. Siksipä minusta näyttää\nparhaalta, että heitämme keihäät ja jouset ja otamme kukin\nhevosruoskamme ja käymme sitten heidän kimppuunsa. Sillä niin kauan\nkuin he näkivät meidän kantavan aseita, niin he arvelivat olevansa\nvertaisiamme ja vertaisistamme syntyisin, mutta jahka näkevät, että\nmeillä aseiden sijasta on ruoskat, niin he tulevat huomaamaan olevansa\nmeidän orjiamme, ja kun he sen älyävät, eivät he tule pitämään\npuoliaan.\"\n\n4. Kuultuaan tämän skyytit noudattivat neuvoa. Hämmästyneinä moisesta\nhyökkäyksestä vastustajat unohtivat taistella ja pakenivat. Siten\nskyytit hallitsivat Aasiata ja palasivat, meedialaisten karkoitettua\nheidät, tällä tavoin jälleen omaan maahansa. Siksi Dareios tahtoi\nkostaa heille ja keräsi sotajoukon heitä vastaan.\n\n5. Kuten skyytit itse kertovat, on heidän kansansa kaikista nuorin ja\nsen synty on tällainen. Ensimäinen mies, joka oli tässä siihen aikaan\nautiossa maassa, oli nimeltään Targitaos. He kertovat, että tämän\nTargitaoksen vanhemmat olivat Zeus ja Borysthenes-joen tytär -- jota\nminä puolestani tosin en usko, mutta niin he kuitenkin kertovat.\nSemmoista syntyperää siis oli muka Targitaos; mutta hänellä oli kolme\npoikaa, Lipoxais, Arpoxais ja nuorin Kolaxais. Näiden hallitessa putosi\nliitäen taivaasta alas Skyytianmaahan kultaisia esineitä, nimittäin\naura, ies, sotakirves ja malja. Vanhin oli ensiksi nähnyt ne, mutta kun\nhän tahtoi mennä lähemmäksi ja tarttua niihin, oli kulta hänen\nlähestyessään leimahtanut palamaan. Hänen mentyään pois oli toinen\nmennyt likelle, mutta kulta oli uudestaan tehnyt samalla tavalla.\nNiinpä heidät karkoitti pois kullan palo, mutta kun kolmas veli meni\nsinne, niin kulta oli sammunut, ja hän vei sen kotiinsa. Silloin olivat\nvanhemmat veljet harkinneet asiaa ja luovuttaneet koko kuninkuuden\nnuorimmalle.\n\n6. Lipoxais oli niiden skyytien kantaisä, joita kutsutaan aukhatien\nheimoksi, keskimäinen, Arpoxais, niiden, joita kutsutaan katiareiksi ja\ntraspeiksi, nuorin heistä, kuningas, niiden, joita kutsutaan\nparalateiksi. Kaikilla heillä on yhteisesti, kuninkaan nimen mukaan,\nnimenä skolotit. Helleenit taas ovat nimittäneet heidät skyyteiksi.\n\n7. Näin siis skyytit kertovat alkuperästään. Kaikkiaan he sanovat\nkuluneen ensimäisestä kuninkaastaan Targitaoksesta Dareioksen retkeen\nvain tuhat vuotta. Tätä pyhää kultaa kuninkaat etupäässä vartioivat ja\njoka vuosi he rukoilevat ja palvovat sitä suurilla uhreilla. Se, joka\njuhlassa taivasalla vartioidessaan pyhää kultaa nukkuu, ei skyytien\npuheen mukaan elä vuotta täyteen. Siitä toimesta annetaan hänelle\nsenvuoksi niin paljon maata kuin minkä ympäri hän yhdessä päivässä itse\nvoi ratsastaa. Mutta koska maa oli suuri, jakoi Kolaxais sen kolmeen\nkuningaskuntaan ja antoi ne pojilleen; niistä hän teki yhden muita\nsuuremmaksi ja siinä säilytettiin kulta. Mutta kauemmas ylös,\npohjoiseen päin heidän tuollapuolellaan asuvien maasta, ei saata nähdä\nmitään eikä mennä edemmäksi ilmassa liitelevien höyhenien vuoksi; sillä\nsekä maa että ilma ovat muka täynnä höyheniä, ja ne siis estävät näön.\n\n8. Näin kertovat skyytit itsestään ja heidän tuollapuolellaan olevasta\nmaasta, mutta Pontoksessa asuvat helleenit seuraavalla tavalla.\nAjaessaan Geryoneen karjaa Herakles saapui tähän maahan, joka silloin\noli autiona, mutta jossa nyt skyytit asuvat. Geryones asui kuitenkin\nPontoksen ulkopuolella, siinä saaressa, jota helleenit sanovat\nErytheiaksi ja joka sijaitsee Gadeiran luona ulkopuolella Herakleen\npatsaiden, Okeanoksen äärellä. Okeanoksesta taas he kertovat semmoisen\ntarinan, että se alkaa auringonnousun kohdalta ja virtaa koko maan\nympäri, mutta tosiasiassa eivät he voi sitä todistaa. Sieltä Herakles\noli saapunut nyt niinkutsuttuun Skyytianmaahan ja oli, kun hänet täällä\nyllätti talvi ja pakkanen, vetänyt päälleen leijonantaljansa ja\nnukkunut; mutta sillävälin olivat laitumella käyvät hevoset\nyliluonnollisella tavalla hävinneet vaunujen edestä.\n\n9. Niin pian kuin Herakles heräsi, alkoi hän etsiä niitä ja kulkiessaan\nläpi maan hän saapui niinkutsuttuun Hylaian maahan. Siellä hän tapasi\neräästä luolasta jonkunmoisen puoli-immen, kaksimuotoisen kyyn, joka\nyläosaltaan vyötäisistä alkaen oli nainen, mutta alaosaltaan käärme.\nNähtyään hänet Herakles ihmetteli ja kysyi, oliko hän missään nähnyt\nhevosia kuljeskelemassa. Käärme-impi vastasi, että ne oli hänellä\nitsellään, mutta että hän ei anna niitä pois, ennenkuin Herakles pitää\nyhteyttä hänen kanssaan. Ja siitä hinnasta Herakles teki sen. Mutta\nnainen lykkäsi lykkäämistään hevosten antamisen, koska niin kauan kuin\nsuinkin tahtoi pitää Heraklesta luonaan, kun sitävastoin tämä tahtoi\nlähteä pois saatuaan hevosensa. Vihdoin hän antoi ne pois sanoen: \"Nämä\nhevoset, jotka tänne tulivat, minä kyllä olen ottanut talteen, ja sinä\nolet niistä minulle antanut löytöpalkan: minä kannan nimittäin sinusta\nkolme poikaa. Mutta selitä nyt, mitä tulee tehdä, kun ne tulevat\ntäysikasvuisiksi? Pitääkö minun jättää heidät tänne asumaan -- sillä\nminä yksin vallitsen tässä maassa --, vai lähettää ne sinun luoksesi?\"\nNäin hän kysyi, mutta Herakleen kerrotaan siihen virkkaneen: \"Jahka\nnäet poikien miehistyneen, teet viisaasti, jos menettelet näin. Anna\nsen heistä, jonka näet osaavan jännittää tätä jousia tällä lailla ja\ntällä tavoin vyöttää ympärilleen tämä vyö, asua tässä maassa. Mutta\nlähetä maasta pois se, joka ei pysty suorittamaan näitä määräämiäni\ntehtäviä! Jos niin teet, olet sekä itse siitä saava iloa että täyttävä\nminun käskyni.\"\n\n10. Silloin Herakles jännitti toisen jousistaan -- siihen asti\nnimittäin Herakles kantoi kahta --, näytteli vyötään ja antoi jousen ja\nvyön, jossa oli ylhäällä vyönkiinnekohdalla kultainen malja; ja sen\ntehtyään hän läksi pois. Mutta kun pojat syntyivät ja miehistyivät,\nniin äiti ensiksi antoi heille nimet, yhdelle heistä nimen Agathyrsos,\nhäntä seuraavalle Gelonos, ja nuorimmalle Skythes, ja toiseksi hän\nmuistaen määräystä teki niinkuin käsketty oli. Nytpä kaksi pojista,\nAgathyrsos ja Gelonos, eivät kyenneet suorittamaan kilpakoetta, jonka\nvuoksi he äidin maasta karkoittamina läksivät matkaansa; mutta nuorin\nheistä, Skythes, täytti sen ja jäi maahan. Ja Herakleen pojasta\nSkytheestä polveutuvat aina skyytien kuninkaat, ja maljan muistoksi\nkantavat skyytit aina tähän aikaan saakka maljoja vöissään. Tämän oli\näiti yksin saanut toimeen Skytheelle. Näin kertovat Pontoksessa asuvat\nhelleenit.\n\n11. On olemassa vielä eräs näin kuuluva kertomus, ja sen käsitykseen\nminä itse enimmin kallistun. Paimentolaisskyytit, jotka asuivat\nAasiassa, olivat massagetien sodalla ahdistamina kulkeneet yli\nAraxes-joen Kimmerian maahan. Sillä sen maan, jossa skyytit nyt asuvat,\nkerrotaan muinoin olleen kimmeriläisten oman. Skyytien lähestyessä\nkimmeriläiset neuvottelivat sen johdosta, että suuri sotajoukko oli\ntulossa, ja tällöin kävivät heidän mielipiteensä kahtaalle; molempia\npuolustettiin kiivaasti, mutta kuningasten mielipide oli parempi.\nKansan mielipide oli näet se, että oli edullisinta lähteä pois eikä\njäädä taistelemaan tomun ja tuhkan puolesta, mutta kuningasten, että\npiti oteltaman maan puolesta hyökkääjiä vastaan. Eipä nyt kansa\ntahtonut totella kuninkaita, eivätkä kuninkaat kansaa. Toiset siis\nneuvoivat, että taistelutta lähdettäisiin pois ja jätettäisiin maa\nhyökkääjien käsiin, mutta kuninkaista näytti parhaalta kuolla ja kaatua\nomassa maassaan eikä paeta yhdessä kansan kanssa, sillä he punnitsivat\nkuinka suuria etuja he siinä olivat nauttineet ja kuinka suuret\nonnettomuudet todennäköisesti heitä kohtaisivat, kun olisivat\nmaanpakolaisina. Tämän päätöksen tehtyään he jakaantuivat kahtia ja\ntultuaan luvultaan tasaväkisiksi he taistelivat toisiansa vastaan. Ja\nsiinä kaikki kuninkaat saivat surman omiensa kädestä, ja kimmeriläisten\nkansa hautasi heidät Tyras-joen luo, missä yhä vieläkin heidän hautansa\non nähtävänä. Ja haudattuaan heidät he hankkivat lähtöä maasta ulos.\nMutta sinne hyökänneet skyytit ottivat haltuunsa aution maan.\n\n12. Ja vielä nytkin on Skyytianmaassa \"kimmeriläisten linna\", ja\n\"kimmeriläisten kahluupaikka\", on olemassa myös maa nimeltä Kimmeria ja\nniinkutsuttu \"kimmeriläinen salmi\". On ilmeistä, että kimmeriläiset\nlähtivät skyytejä pakoon Aasiaan ja asuttivat sen niemimaan, jossa nyt\non olemassa helleeniläinen kaupunki Sinope. On myös ilmeistä, että\nskyytit ajoivat heitä takaa ja hyökkäsivät Meedianmaahan, koska\neksyivät tiestä. Kimmeriläiset pakenivat näet koko ajan pitkin\nmerenrantaa, mutta skyytit ajoivat heitä takaa, jättäen Kaukasoksen\noikealle kädelleen kunnes he, käännyttyään tieltään sisämaahan,\nhyökkäsivät Meediaan. Tämä on se toinen kertomus, jossa helleenit ja\nbarbarit pitävät yhtä.\n\n13. Mutta prokonnesolainen. Aristeas, Kaystrobioksen poika, väitti\nrunoelmissaan saapuneensa Foiboksen haltioimana issedonien maahan ja\nkertoi edelleen, että issedonien tuollapuolen asui yksisilmäinen kansa,\nnimeltä arimaspit, näiden takana kultaa vartioivat aarnikotkat, ja\nnäiden takana hyperborealaiset, jotka ulottuvat mereen saakka. Kaikki\nnämä siis, paitsi hyperborealaisia, olivat, alkaen arimaspeista, muka\nahdistaneet naapureitaan, niin että arimaspit olivat tunkeneet\nissedonit pois maastaan, issedonit taas skyytit, ja eteläisen meren\nluona asuvat kimmeriläiset, skyytien hätyyttäminä, jättäneet maansa.\nSiten ei hänkään, mitä tähän maahan tulee, pidä yhtä skyytien kanssa.\n\n14. Olen jo maininnut, mistä se Aristeas oli kotoisin, joka tämän\nlausui. Mutta tahdon kertoa sen jutun, jonka hänestä kuulin\nProkonnesoksessa ja Kyzikoksessa. Kerrotaan nimittäin että Aristeas,\njoka sukuperältään ei ollut ketään toista kaupunkilaista huonompi, oli\nProkonnesoksessa tullut vanuttajan työhuoneeseen ja siihen kuollut.\nVanuttaja oli silloin sulkenut työpajansa ja mennyt ilmoittamaan\nkuolemaa vainajan sukulaisille. Mutta kun jo oli pitkin kaupunkia\nlevinnyt huhu, että Aristeas oli kuollut, saapui Artake-kaupungista\nmuuan kyzikolainen mies, joka intti toisten kertomusta vastaan,\nväittäen että Aristeas oli kohdannut häntä, kun hän oli menossa\nKyzikokseen, ja oli puhellut hänen kanssaan. Tämä mies kiisteli\nkiivaasti vastaan, mutta vainajan sukulaiset tulivat vanuttajan\ntyöpajalle, uhrilahjoja mukanaan, haudatakseen hänet. Mutta kun huone\navattiin, ei Aristeasta näkynyt, ei elävänä eikä kuolleena. Mutta\nsittemmin, seitsemäntenä vuotena, hän ilmestyi Prokonnesokseen ja\nsepitti nämä runoelmat, joita helleenit nyt kutsuvat arimaspilaisiksi\nrunoelmiksi. Ja sen tehtyään hän toistamiseen hävisi.\n\n15. Näin kertovat nuo molemmat kaupungit. Mutta tämän\ntiedän tapahtuneen Italiassa asuville metapontiolaisille\nkaksisataaneljäkymmentä vuotta Aristeaan toisen häviämisen jälkeen,\nniinkuin minä vertaamalla Prokonnesoksessa ja Metapontionissa\nkuulemiani kertomuksia olen havainnut. Metapontiolaiset väittävät, että\nAristeas itse ilmestyi heidän maahansa ja käski pystyttämään\nApollon alttarin ja asettamaan sen viereen kuvapatsaan, missä on\nprokonnesolaisen Aristeaan nimi. Hän sanoi näet, että Apollo oli\nsaapunut ainoastaan heidän maahansa italiotien joukosta, ja että hän\nitse, joka nyt oli Aristeas, oli seurannut häntä; ja jumalaa\nseuratessaan hän muka oli ollut korppina. Sen sanottuaan hän oli\nhävinnyt, mutta metapontiolaiset kertovat lähettäneensä tiedustajan\nDelfoihin kysymään jumalalta, mitä tuon ihmisen ilmestys tiesi. Pytia\nkäski heidän totella ilmestystä, ja jos he tekisivät sen, tulisi heidän\nkäymään paremmin. He olivat ottaneet varteen tämän neuvon ja panneet\nsen täytäntöön. Ja nyt seisoo Apollon kuvan vieressä kuvapatsas, jossa\non Aristeaan nimi, ja sen ympärillä kasvaa laakereita. Ja se kuvapatsas\non pystytetty torille. Sen verran olkoon nyt sanottu Aristeaasta.\n\n16. Mutta mitä on sen maan tuollapuolella, josta tätä on ruvettu\nkertomaan, siitä ei kukaan tiedä mitään varmaa. En näet ole voinut\nmitään kuulla keltään silminnäkijältä, joka väittäisi jotain siitä\ntietävänsä. Eipä näet Aristeaskaan, josta juuri-ikään oli puhe,\nväittänyt yllämainituissa runoelmissaan saapuneensa issedoneja\nedemmäksi, vaan siitä, mitä heidän tuollapuolellaan on, hän kertoo vain\nkuulemansa mukaan, väittäen että issedonit ovat ne, jotka näin\nkertovat. Vaan niin kauas kuin olemme varmuudella voineet kuuleman\nnojalla päästä, tulee kaikki mainittavaksi.\n\n17. Borystheneläisten kauppapaikasta -- se näet on merenrannikolla\nolevista paikoista keskimäisin koko Skyytiassa -- asuvat ensiksi\nkallippidit, jotka ovat helleeniläisiä skyytejä, heidän\ntuollapuolellaan toinen kansa, jota kutsutaan alazoneiksi. Nämä,\nsamoinkuin kallippiditkin, harjoittavat samoja elinkeinoja kuin\nskyytit, mutta kylvävät ja syövät myös viljaa ynnä sipulia, laukkaa,\nvirnaa ja hirssiä. Alazonien takana asuvat kyntäjä-skyytit, jotka eivät\nkylvä syödäkseen vaan myydäkseen. Näiden takana asuvat neurit. Neurien\npohjoispuolella oleva maa on ihmisistä autio erämaa, mikäli me\ntiedämme.\n\n18. Nämä ovat ne kansat, jotka asuvat Hypanis-joen varsilla\nlänteenpäin Borystheneestä. Mutta kun menee Borystheneen yli, on\nmerestä lukien ensimäisenä Hylaia, siitä sisämaahan mennessä asuvat\nmaanviljelijä-skyytit, joita Hypanis-joen luona asuvat helleenit\nkutsuvat borystheneläisiksi, kun he itse taas käyttävät nimeä\nolbiopolitit. Näiden maataviljelevien skyytien aluetta on siis kolme\npäivämatkaa itään päin, ulottuen sille joelle, jonka nimenä on\nPantikapes, pohjoiseen taas yhdentoista päivän laivamatka ylös\nBorysthenestä myöten. Heidän tuollapuolellaan on jo laaja erämaa.\nErämaan takana asuvat androfagit, joka on erikoinen kansa eikä\nollenkaan skyytiläinen. Näiden tuollapuolella on sitten todellinen\nerämaa, jossa, mikäli tiedämme, ei asu mitään kansakuntaa.\n\n19. Itään päin näistä maanviljelijä-skyyteistä ja kun on mennyt yli\nPantikapes-joen, asuvat jo paimentolais-skyytit, jotka eivät kylvä\neivätkä kynnä. Koko tämä maa on aivan puutonta, paitsi Hylaia. Näiden\npaimentolais-skyytien aluetta on neljätoista päivämatkaa maassa, joka\nulottuu Gerros-jokeen saakka.\n\n20. Gerros-joen toisellapuolen ovat nämä niinkutsutut kuninkaansijat ja\nne skyytit, jotka ovat etevimmät, sekä lukuisimmat ja jotka pitävät\nmuita skyytejä orjinaan. Nämä ulottuvat etelään Taurianmaahan saakka,\nitään taas sille kaivannolle asti, jonka sokeista polveutuneet\nkaivoivat, sekä siihen Maiotis-järven rannalla olevaan kauppapaikkaan,\njoka on Kremnoi nimeltään. Toiset osat heidän aluettaan ulottuvat\nTanais-virtaan. Pohjoiseen päin, yläpuolella kuninkaallisia skyytejä,\nasuvat melankhlainit, eräs toinen kansa, joka ei ole skyytiläinen.\nMelankhlainien tuollapuolella on järviä ja ihmisistä tyhjä erämaa,\nmikäli me tiedämme.\n\n21. Kun menee yli Tanais-virran, ei ole enää Skyytian maata, vaan\nensimäinen alueista on sauromatien, jotka Maiotis-järven sopukasta\nalkaen asuvat pohjoiseen päin viidentoista päivämatkan verran, ja on\nheidän maansa tyhjä sekä metsäpuista että istutetuista. Näiden takana\nasuvat toisen alueen saaneet budinit; heidän asumansa maa kasvaa\ntiheästi kaikenlaista metsää.\n\n22. Budinien tuollapuolen on pohjoiseen päin ensiksi seitsemän\npäivämatkan verran erämaata, idempänä erämaan takana asuvat\nthyssagetit, lukuisa ja omaperäinen kansa. Ne elävät metsästyksestä.\nLähellä näitä ja samoissa paikoissa asuvat ne, joilla en nimenä iyrkit;\nnekin elävät metsästyksestä ja tekevät seuraavalla tavalla. Metsämies\nnousee väijyksiin puuhun, joita on taajassa pitkin koko maata.\nJokaisella on varalla hevonen, jota on opetettu makaamaan vatsallaan,\nollakseen niin matala kuin suinkin, ynnä koira. Kun hän nyt puusta\nnäkee otuksen kaukaa, ampuu hän siihen nuolensa, astuu hevosen selkään\nja ajaa sitä takaa, ja koira ottaa sen kiinni. -- Näiden tuollapuolella\nitään päin asuvat muut skyytit, jotka luopuivat kuninkaallisista\nskyyteistä ja siten saapuivat tähän maahan.\n\n23. Aina näiden skyytien maahan saakka on mainittu maa kokonaan\ntasankoa ja hyötyisää, mutta siitä pitäen se on kivistä ja rosoista. Ja\nkun on mennyt tämän laajan rosoisen maan läpi, asuu korkeiden vuorien\njuurella ihmisiä, joiden sanotaan kaikkien olevan syntymästään saakka\nkaljupäisiä, miehet ja naiset yhtälailla; ne ovat myös tylppänenäisiä\nja niillä on suuret poskipäät, ne puhuvat omaa kieltään, mutta\nkäyttävät skyytiläis-pukua ja elävät puiden tuotteista. Pontilainen puu\non sen puun nimi, josta ne elävät, ja suuruudeltaan se on lähinnä\nviikunapuuta. Sen hedelmä on pavunkaltainen, mutta siinä on sydän. Kun\ntämä hedelmä on tullut kypsäksi, niin he siivilöivät sitä kankailla; ja\nsiitä vuotaa neste, joka on paksua ja mustaa, ja sen nimi on \"askhy\".\nSitä ne sekä nuolevat että sekoittavat maitoon ja juovat tahi myös\nlaittavat sen tahmeasta sakasta kakkuja, joita syövät. Karjaa näet ei\nheillä ole paljon, sillä laitumet eivät ole sielläpäin juuri\nerinomaisia. Jokainen asustaa puun alla, ja talvisin he peittävät puun\nvalkealla huopapeitteellä, mutta kesäisin ovat ilman peitettä. Heitä ei\nyksikään ihminen loukkaa, sillä heidän kerrotaan olevan pyhiä. Eikä\nheillä ole mitään sota-aseita. He ratkaisevat ympärillä asuvien\nriitoja, vieläpä jos joku maanpakolaisena pakenee heidän turviinsa,\nniin ei yksikään häntä loukkaa. He ovat nimeltään argippilaiset.\n\n24. Aina näihin kaljupäisiin saakka on maa vallan tunnettu, samoinkuin\nniiden tällä puolen asuvat kansatkin. Sillä muutamat skyyteistä\nsaapuvat heidän luokseen, ja näiltä, samoinkuin Borystheneen\nkauppapaikasta ynnä muista pontolaisista kauppapaikoista tulevilta\nhelleeneiltä, on helppo saada tietoja heistä. Mutta ne skyytit, jotka\nheidän luokseen tulevat, toimittavat asiansa seitsemän tulkin avulla ja\nseitsemällä kielellä.\n\n25. Aina näihin saakka on siis maa tunnettu, mutta siitä, mikä on\ntuollapuolella kaljupäisiä, ei kukaan varmuudella tiedä ilmoittaa\nmitään. Sillä korkeat, pääsyttömät vuoret eroittavat maan, eikä kukaan\nvoi kulkea niiden yli. Nämä kaljupäiset kertovat, mitä minä tosin\nen usko, että vuorilla asuu vuohijalkaisia miehiä, ja heidän\ntuollapuolellaan muita ihmisiä, jotka nukkuvat kuusi kuukautta. Tätä\nminä en laisinkaan saata olettaa todeksi. Itään päin kaljupäisistä\noleva maa tunnetaan varmuudella, ja siinä asuu issedoneja, mutta siitä,\nmikä on tuollapuolella kaljupäisiä ja issedoneja, heistä pohjoiseen\npäin, ei tunneta muuta kuin mitä nämä itse kertovat.\n\n26. Issedonien kerrotaan noudattavan tämmöisiä tapoja. Kun joltain\nmieheltä on kuollut isä, tuovat kaikki sukulaiset elukoita, ja\nteurastettuaan nämä sekä hakattuaan lihat kappaleiksi, he hakkaavat\nmyös isännän kuolleen isän palasiksi, sekoittavat kaikki lihat ja\nvalmistavat niistä aterian. Mutta vainajan pään ne tekevät sileäksi,\npuhdistavat ja kultaavat sen, ja sitten ne käyttävät sitä pyhänä\nesineenä sekä suorittavat hänelle vuotuiset suuret uhrit. Näin tekee\npoika isälleen, samoinkuin helleenit viettävät vainajainjuhlaa. Muuten\nkerrotaan näidenkin olevan oikeamielisiä, ja miehillä sekä naisilla on\nyhtäläinen valta.\n\n27. Nämätkin siis ovat tunnetut, mutta siitä eteenpäin kertovat\nissedonit asuvan yksisilmäisiä ihmisiä ja kultaa vartioivia\naarnikotkia. Heiltä ovat skyytit saaneet tämän tiedon, skyyteiltä taas\nme muut olemme ottaneet sen ja nimitämme heitä skyytinkielellä\narimaspeiksi; yksi on näet skyytinkielellä \"arima\", silmä taas \"spu\".\n\n28. Koko tässä kuvatussa maassa on niin ankara talvi, että siellä\nkahdeksan kuukautta vallitsee vallan sietämätön pakkanen, jolloin ei\nmaa sula loaksi, jos siihen kaataa vettä, mutta kyllä, jos sytyttää\ntulen. Mutta meri ja koko kimmeriläinen Bosporos jäätyvät ja kaivannon\ntällä puolella asuvat skyytit kulkevat joukoissa yli jään ja ajavat\nvaununsa toiselle puolelle sindien luo. Sillä tavoin talvea jatkuu\nkahdeksan kuukautta, mutta neljänä jälelläolevanakin siellä on kylmä.\nTämä talvi eroaa luonteeltaan kaikista muiden seutujen talvista siinä\nkohden, että siellä sadeaikana tuskin sataa nimeksikään, mutta kesäisin\nei tule sateesta loppua; ja siihen aikaan kun muualla käy ukkonen,\nsilloin siellä ei jyrise, vaan kesäisin tavan takaa. Jos ukkonen\ntalvella jyrisee, on tapana kummastella sitä kuten ihmettä ainakin.\nSamoin myös jos tapahtuu maanjäristys, oli se sitten kesällä tai\ntalvella, pidetään sitä Skyytianmaassa ihmeenä. Hevoset jaksavat kestää\ntämän talven, mutta muulit ja aasit eivät ensinkään sitä siedä. Mutta\nmuualla, jos hevoset seisovat pakkasessa, paleltuvat niiden jäsenet,\njota vastoin aasit ja muulit kestävät.\n\n29. Minusta näyttää siltä kuin myös sikäläinen sarveton lehmärotu siitä\nsyystä ei saisi sarvia. Tämän mielipiteeni puolesta todistaa myös se\nHomeroksen säe Odysseiassa, joka kuuluu näin:\n\n    \"Libyan myös, miss' oinahat oitis sarvia saavat;\"\n\nsiinä aivan oikein mainitaan, että kuumissa maissa sarvet nopeasti\nilmestyvät. Mutta kovassa kylmyydessä elukoille joko ei kasva ollenkaan\nsarvia tai sitten kasvaa aivan pienet.\n\n30. Siellä nyt tapahtuu siis kylmän vuoksi näin. Mutta minä ihmettelen\n-- kertomuksenihan on alusta saakka pitänyt välikertomuksista --, minkä\nvuoksi koko Elis-maakunnassa ei saata syntyä muuleja, vaikka maa ei ole\nkylmä eikä ole mitään muutakaan näkyväistä syytä. Eliläiset itse\nväittävät, että jokin kirous on syynä siihen, että heillä ei synny\nmuuleja. Mutta kun lähestyy se aika, jolloin tammojen tulee varsoa,\nniin he ajavat ne pois naapuriensa luo ja päästävät sitten niiden tykö\naaseja, kunnes tammat tulevat kantaviksi. Senjälkeen ne ajetaan\ntakaisin kotia.\n\n31. Mitä taas tulee höyheniin, jota skyytit kertovat ilman olevan\ntäynnä ja joiden vuoksi muka ei voi nähdä eikä kulkea edemmäksi\nmannermaahan, niin on minulla niistä seuraava mielipide. Tämän maan\ntuollapuolella sataa aina lunta, vähemmän tosin kesällä kuin talvella,\nkuten luonnollista onkin. Niinpä jokainen, joka läheltä on nähnyt\nsakean lumen putoavan, kyllä tietää mitä minä tarkoitan. Lumi näet\nmuistuttaa höyheniä. Ja koska siellä talvi on tämmöinen, ovat tämän\nmannermaan pohjoisosat asumattomat. Niinmuodoin luulen, että skyytit ja\nheidän naapurinsa kuvannollisesti sanovat lunta höyheniksi. Täten on\nsiis mainittu, mitä kerrotaan kauimpana asuvista kansoista.\n\n32. Mitä taas tulee hyperborealaisiin ihmisiin, niin eivät skyytit\nniistä kerro mitään, eivätkä ketkään muutkaan sielläpäin asuvista,\njolleivät mahdollisesti issedonit. Mutta minun luullakseni eivät\nnämätkään kerro mitään. Sillä siinä tapauksessa skyytitkin kertoisivat\nniistä, kuten kertovat yksisilmäisistä. Sitävastoin on Hesiodos\nmaininnut hyperborealaisista, samoin myös Homeros \"Epigoneissa\", jos\nnimittäin Homeros todella on sepittänyt tämän runoelman.\n\n33. Mutta kaikkein enimmin kertovat heistä delolaiset, jotka väittävät,\nettä vehnänolkiin käärittyjä uhrilahjoja tuodaan hyperborealaisten\nmaasta skyytien maahan; skyyteiltä taas ottavat naapurit ne vastaan ja\ntoimittavat ne toiselta toiselle länteen päin aina Adrian merelle\nsaakka. Sieltä ne lähetetään edelleen etelää kohti, jolloin\ndodonalaiset ensimäisinä helleenien joukosta ottavat ne vastaan,\nnäitten tyköä ne saapuvat Malis-lahdelle, kulkevat salmen poikki\nEuboiaan, missä ne lähetetään kaupungista toiseen aina Karystokseen\nsaakka. Mutta sitten jää Andros sivulle, sillä karystolaiset\ntoimittavat ne Tenokseen. Siten he kertovat näiden uhrilahjojen\nsaapuvan Delokseen. Mutta ensimäisellä kerralla hyperborealaiset\nlähettivät viemään uhrilahjoja kaksi tyttöä, delolaisten mukaan\nnimeltään Hyperokhe ja Laodike. Heidän myötään hyperborealaiset\nlähettivät viisi miestä kansalaistensa joukosta turvasaatoksi -- nuo,\njoita kutsutaan perfereiksi ja jotka nauttivat suurta kunniaa\nDeloksessa. Mutta koska hyperborealaisten lähettämät henkilöt eivät\npalanneet takaisin, niin heistä oli liian ankaraa, jos heidän alati\nkävisi niin, että eivät saisi jälleen niitä, joita lähettivät, ja\nkantoivat senvuoksi rajoille uhrilahjat, käärittyinä vehnänolkiin, sekä\nantoivat toimeksi ja käskivät naapureita lähettämään niitä edelleen\nomasta maastaan toiseen maahan. Ja täten lähetettyinä edelleen lahjat,\nkuten he kertovat, saapuvat Delokseen. Minä tunnen itsekin eräitä\nmenoja, jotka muistuttavat näiden uhrilahjojen antamista. Kun nimittäin\ntraakialaiset ja paionilaiset naiset uhraavat kuningatar Artemiille,\npitävät he aina uhrilahjoja vehnänoljissa.\n\n34. Niin minä tiedän näiden tekevän. Mutta näiden hyperborealaisten\nmaasta tulleiden ja Deloksessa kuolleiden neitojen kunniaksi keritsevät\ndelolaisten tytöt ja pojat hiuksensa. Tytöt leikkaavat ennen häitään\npalmikkonsa, kietovat sen värttinän ympäri ja asettavat sen\nhautakummulle; ja hautakumpu on vasemmalla kädellä, kun astuu Artemiin\ntemppelitarhaan, ja sen päällä kasvaa öljypuu. Kaikki delolaisten pojat\ntaas kietovat hiussuortuvan ruohonkorren ympäri ja asettavat sen\nhautakummulle.\n\n35. Semmoista kunniata siis he nauttivat Deloksen asujainten\npuolelta. Nämät samat väittävät myöskin, että Arge ja Opis, kaksi\nhyperborealaisten maasta tullutta neitoa, ovat matkustaneet näiden\nsamojen kansojen kautta ja saapuneet Delokseen jo aikaisemmin kuin\nHyperokhe ja Laodike. Viimemainitut olivat nimittäin saapuneet\ntuodakseen Ileithyialle sen veron helposta synnyttämisestä, jonka\nolivat ottaneet suorittaakseen, kun sitävastoin Arge ja Opis, kuten he\nkertovat, olivat tulleet yhdessä itse jumalien kanssa ja he ovat\nasukasten puolelta saaneet muita kunnianosoituksia. Heidän naisensa\nkeräävät näet näitä varten antimia, nimeltä mainiten heitä eräässä\nvirressä, jonka muuan lykialainen mies, Olen, on sepittänyt.\nDelolaisilta taas ovat saarelaiset ja ioonilaiset sen tavan oppineet\nsekä laulavat Opiin ja Argen kunniata, nimeltä mainiten näitä ja\nkeräten lahjoja. (Tämä Olen, joka tuli Lykiasta, oli muuten sepittänyt\nmuitakin vanhoja virsiä, joita lauletaan Deloksessa.) Ja kun\nuhriteurasten reisikappaleet ovat poltetut alttarilla, viskataan niistä\njäänyt tuhka Opiin ja Argen haudalle ja kulutetaan siihen. Ja niiden\nhauta on Artemiin temppelin takana, itäänpäin, sekä on aivan lähellä\nkeolaisten majataloa.\n\n36. Ja tämä olkoon mainittu hyperborealaisista. Sillä juttua\nAbariksesta, jonka kerrotaan olevan hyperborealainen, en huoli esittää;\nsen mukaan hän, mitään syömättä, kuljetteli nuolta ympäri koko maata.\nMutta jos on joitakin hyperborealaisia (pohjantakaisia) ihmisiä, on\nmyös toisia, eteläntakaisia. Ja minun täytyy nauraa nähdessäni, kuinka\nmonet kyllä piirustavat maan karttoja, mutta ei kukaan ole järkevällä\ntavalla sitä kuvannut. Ne piirustavat nimittäin Okeanoksen virtaavaksi\nmaan ympäri, joka taas laitetaan niin pyöreäksi, kuin jos se olisi\nharpilla vedetty, ja tekevät Aasian yhtä suureksi kuin Europan. Minä\ntahdon senvuoksi muutamin sanoin osoittaa näiden kumpaisenkin suuruuden\nsekä millaiseksi kumpikin on piirrettävä.\n\n37. Aasiassa asuvat persialaiset, jotka ulottuvat eteläiseen,\nniinkutsuttuun Punaiseen mereen saakka. Näiden tuollapuolella asuvat\npohjoiseen päin meedialaiset, meedialaisten takana saspeirit,\nsaspeirien takana kolkhilaiset, jotka ulottuvat pohjoiseen mereen\nsaakka, mihin Fasis-joki laskee. Nämä neljä kansaa asuvat merestä\nmereen.\n\n38. Siitä jatkuu Aasia kahtena niemekkeenä länteen päin, ja näitä minä\nnyt aion kuvata. Toinen niemeke, alkaen yhdeltä puolen pohjoisessa\nFasis-joesta, ulottuu Aigeian mereen pitkin Pontosta ja Hellespontosta\ntroialaisen Sigeionin kohdalle. Etelässä taas tämä sama niemeke ulottuu\nFoinikian äärellä sijaitsevasta Myriandos-lahdesta mereen Triopionin\nkärkeen saakka. Tällä niemekkeellä asuu kolmekymmentä kansakuntaa.\n\n39. Tämä on nyt toinen näistä niemekkeistä. Toinen alkaa Persiasta ja\njatkuu Punaiseen mereen; sen muodostavat Persia, siitä alkava Assyria\nja sen jälkeen Arabia. Se päättyy, jos kohta ainoastaan tavallisen\nkielenkäytön mukaan, Arabianlahteen, johon Dareios johti Niilistä\nkanavan. Persiasta aina Foinikiaan saakka on maa leveä ja laaja; mutta\nFoinikiasta tämä niemeke jatkuu pitkin palestinalaista Syyriaa ja\nEgyptiä, mihin se päättyy. Siinä on ainoastaan kolme kansaa.\n\n40. Tämä on se osa Aasiaa, joka ulottuu Persiasta länteen päin. Mutta\npersialaisten, meedialaisten, saspeirien ja kolkhien tuollapuolen,\nitään päin olevaa maata rajoittaa yhtäältä Punainen meri, pohjoisessa\ntaas Kaspianmeri ja Araxes-joki, joka virtaa itään päin. Aina Indiaan\nsaakka on Aasia asuttu, mutta siitä pitäen on maa autio itään päin,\neikä yksikään saata ilmoittaa, minkälainen se on.\n\n41. Semmoinen ja niin suuri on Aasia. Mutta Libya liittyy toiseen\nniemekkeeseen. Sillä Egyptin jälestä alkaa jo Libya. Egyptin kohdalta\non tämä niemeke kapea. Tästä meidän merestämme Punaiseen mereen on\nsatatuhatta syltä, mikä tekisi tuhat stadionia. Mutta tästä kapeasta\nkannaksesta alkaen on se niemeke, jota kutsutaan Libyaksi, erinomaisen\nleveä.\n\n42. Minä siis ihmettelen niitä, jotka ovat rajoittaneet ja eroittaneet\ntoisistaan Libyan, Aasian ja Europan. Sillä eroitus niiden suuruudessa\non melkoinen. Europpa ulottuu nimittäin pituudelleen pitkin molempia,\nmutta leveydeltään niitä ei voi verratakaan keskenään. Sillä Libya on\nselvästi meren ympäröimä, paitsi sitä osaa siitä, mikä rajoittuu\nAasiaan, kuten egyptiläisten kuningas Neko ensimäisenä, mikäli me\ntiedämme, on näyttänyt. Senjälkeen nimittäin kuin hän lakkasi\nkaivamasta Niilistä Arabianlahteen ulottuvaa kanavaa, hän lähetti\nfoinikialaisia miehiä laivoissa matkalle, käskien niitä paluumatkallaan\npurjehtimaan Herakleen patsasten kautta, kunnes tulisivat pohjoiseen\nmereen ja siten saapuisivat Egyptiin. Foinikialaiset läksivät matkalle\nPunaisesta merestä ja purjehtivat pitkin eteläistä merta. Ja aina kun\ntuli syysmyöhä, laskivat he maihin ja kylvivät viljaa maahan, missä\nosassa Libyaa purjehtiessaan kulloinkin olivat, sekä odottivat\nleikkuuaikaa. Korjattuaan viljan he purjehtivat pois, niin että he\nkahden vuoden kuluttua kolmantena vuotena kiersivät Herakleen patsasten\nohi ja saapuivat Egyptiin. Ja he kertoivat, mitä minä tosin en saata\nuskoa, mutta mahdollisesti joku toinen, että heillä purjehtiessaan\nLibyan ympäri oli aurinko oikealla kädellä.\n\n43. Siten tämä seikka ensiksi huomattiin. Sittemmin kertovat\nkarkhedonilaiset tehneensä saman matkan. Sillä akhaimenidi Sataspes,\nTeaspiin poika, ei purjehtinut Lihyan ympäri, vaikka hänet vartavasten\nlähetettiin, vaan säikähtäen sekä matkan pituutta että kolkkoutta hän\nkääntyi takaisin, suorittamatta äitinsä hänelle määräämää ansiotyötä.\nHän oli näet häväissyt immen, joka oli Zopyroksen, Megabyzoksen pojan,\ntytär. Kun Sataspes sitten tämän rikoksen vuoksi piti kuningas Xerxeen\nkäskystä seivästettämän, niin hänen äitinsä, joka oli Dareioksen sisar,\nrukoili hänen puolestaan, sanoen aikovansa säätää pojalleen vielä\nsuuremman rangaistuksen kuin kuningas. Hänen täytyisi nimittäin\npurjehtia Libyan ympäri, kunnes hän, purjehtiessaan sen ympäri,\nsaapuisi Arabianlahteen. Xerxes suostui tähän ehdoitukseen, ja Sataspes\nsaapui Egyptiin, otti sieltä laivan ja merimiehiä sekä purjehti\nHerakleen patsaille. Purjehdittuaan niiden kautta ja kierrettyään sen\nLibyan niemen, jonka nimi on Soloeis, hän purjehti etelään päin. Hän\nkulki useiden kuukausien ajan laajaa merta, mutta koska samaa kulkua\nkesti yhä edelleen, kääntyi hän takaisin ja purjehti pois Egyptiin.\nSieltä hän saapui kuningas Xerxeen luo ja väitti kauimpana ollessaan\npurjehtineensa vähäkasvuisten ihmisten ohi, jotka käyttivät\npalmunlehvistä tehtyjä vaatteita. Ja kun he itse laivallaan laskivat\nmaihin, niin nämä aina pakenivat vuorille jättäen kaupunkinsa. Itse he,\nmennessään kaupunkeihin, eivät tehneet mitään vahinkoa, ottivat niistä\nainoastaan ruokavaroja. Mutta syy siihen, ettei hän kokonaan\npurjehtinut Libyan ympäri, oli, niinkuin hän väitti, se, että laiva ei\nenää voinut kulkea eteenpäin, vaan pysähtyi. Mutta Xerxes ei uskonut\nhänen puhuvan totta, vaan, koska hän ei ollut suorittanut määrättyä\nansiotyötä, niin hän seivästytti hänet, vahvistaen siten entisen\nrangaistuksen. Tämän Sataspeen kuohilas läksi, heti kun kuuli herransa\nkuolleen, karkuun Samokseen, mukanaan suuri rahasumma, minkä muuan\nsamolainen mies anasti; minä tiedän kyllä hänen nimensä, mutta jätän\nsen tahallani mainitsematta.\n\n44. Mutta suurin osa Aasiaa tuli tutkituksi Dareioksen toimesta. Tämä\ntahtoi nimittäin tietää, missä Indos-joki, joka kaikkien jokien\njoukosta on toinen, jossa tavataan krokodiilejä -- missä siis tämä joki\nlaskee mereen. Hän lähetti laivoilla muutamia luotettavia miehiä,\nmuiden muassa Skylaxin, joka oli kotoisin Karyandasta. Nämä läksivät\nmatkalle Kaspatyros-kaupungista ja Paktyike-maakunnasta ja purjehtivat\npitkin virtaa mereen saakka, ja, merta myöten taas länteen päin\npurjehtien, he kolmantenakymmenentenä kuukautena saapuivat siihen\npaikkaan, mistä egyptiläisten kuningas oli, niinkuin aikaisemmin olen\nmaininnut, lähettänyt foinikialaiset purjehtimaan Libyan ympäri.\nSenjälkeen kuin he olivat tehneet tämän kiertomatkan, laski Dareios\nindialaiset valtansa alle ja vallitsi tätä merta. Siten havaittiin,\nettä muu osa Aasiaa, paitsi sitä, mikä on itään päin, on laadultaan\nsamanlaista kuin Libya.\n\n45. Mitä Europpaan tulee, ei kukaan ole selvästi huomannut, onko se\nidässä ja pohjoisessa meren ympäröimä, mutta pituudeltaan tiedetään sen\nulottuvan pitkin molempia toisia maanosia. Enkä minä myöskään saata\narvata, miksikä maalla, joka kuitenkin on yksi, on kolme eri nimeä,\njoilla on naisten nimitykset, enkä, miksi egyptiläinen joki Niili ja\nkolkhilainen Fasis ovat määrätyt rajoiksi (toiset taas mainitsevat\nmaiotilaisen Tanais-joen ja kimmeriläisen kahluupaikan). En myöskään\nole voinut saada selville niiden nimiä, jotka ovat laatineet nämä\nrajat, enkä, minkä mukaan he ovat antaneet nimet. Niinpä väittävät\nuseimmat helleenit, että Libya on saanut nimensä eräästä kotimaisesta\nnaisesta, Libyasta, ja Aasia taas Prometheuksen vaimon nimen mukaan.\nTämän nimen omaksuvat myös lyydialaiset väittäessään, että Aasia on\nsaanut nimensä Asieen, Kotyksen pojan ja Maneen pojanpojan, eikä\nPrometheuksen Asian mukaan. Edellisen mukaan on myös asilainen\nsukukunta Sardeessa saanut nimensä. Mutta mitä Europpaan tulee, ei\nyksikään ihminen tiedä, onko se meren ympäröimä, eikä, mistä se on\ntämän nimen saanut; ei myöskään ole tunnettu, kuka sen on antanut,\njollemme tahdo väittää, että maa on saanut nimensä tyrolaisesta\nEuropasta, jolloin se siis olisi aikaisemmin ollut nimetön, niinkuin\ntoisetkin maanosat. Mutta nytpä onkin ilmeistä, että tämä oli kotoisin\nAasiasta eikä saapunut tähän maahan, jota helleenit nykyään kutsuvat\nEuropaksi, vaan ainoastaan Foinikiasta Kreetaan ja Kreetasta Lykiaan.\nSen verran olkoon nyt tästä mainittu; me puolestamme tulemme käyttämään\nmaanosien käytäntöön otettuja nimiä.\n\n46. Lukuunottamatta skyytejä asuvat Pontos Euxeinoksen seuduilla, joita\nvastaan Dareios läksi sotaretkelle, kaikkein sivistymättömimmät kansat.\nSillä me emme voi tälläpuolen Pontosta asuvista kansoista mainita\nainoatakaan, joka kekseliäisyydessä olisi merkillinen, emmekä tiedä\nketään huomattavaa miestä, paitsi skyytiläistä kansaa ja Anakharsista.\nSkyytiläinen heimo on nimittäin tehnyt erään kaikista inhimillisistä\nkeksinnöistä, mitä me tunnemme, sukkelimman keksinnön, mutta muissa\nkohdin en minä sitä kiitä. Tämä heidän suurin keksintönsä on siinä,\nettä ei kukaan, joka heitä vastaan hyökkää, voi päästä pakoon, ja ettei\nkukaan voi saavuttaa heitä, jos eivät tahdo tulla tavatuiksi. Heillähän\nei ole rakennettuina kaupunkeja eikä linnoituksia, vaan he siirtävät\nasumuksiaan, ovat kaikki hevos-jousimiehiä, eivät elä kynnöstä, vaan\nkarjasta, ja kuljettavat asumuksiaan vankkureilla. Kuinka semmoisia\nvastaan voisi taistella ja heidän kimppuunsa päästä?\n\n47. Tämän he ovat keksineet, syystä että maa on siihen sovelias, ja\nheillä on joet liittolaisinaan. Sillä tämä maa, joka on tasankoa, on\nruohoinen ja vesiperäinen, ja jokia siinä virtaa melkein yhtä monta\nluvultaan kuin on kanavia Egyptissä. Tahdon mainita nimeltään\nainoastaan ne niistä, jotka ovat kuuluisat, ja joita myöden voi\npurjehtia mereltä ylös. Ne ovat: viisisuinen Istros, sitten Tyras,\nHypanis, Borysthenes, Pantikapes, Hypakyris, Gerros ja Tanais. Ne\nvirtaavat seuraavalla tavalla.\n\n48. Istros, joka on suurin kaikista joista, joita me tunnemme, virtaa\naina samanlaisena, sekä kesät että talvet, ja on ensimäinen virta\nlännestä lukien niistä, jotka ovat Skyytianmaassa. Sen suuruuteen on\nsyy tämä. Ne monet muut joet, jotka siihen laskevat, tekevät sen\nsuureksi. Skyytianmaan kautta virtaa siihen viisi suurta jokea: se,\njolle skyytit antavat nimen Porata ja helleenit Pyretos, edelleen\nTiarantos, Araros, Naparis ja Ordessos. Ensinmainittu joki on suuri ja\nyhdistää, virraten idän puolelta, vetensä Istrokseen. Toinen,\nniinsanottu Tiarantos, on lännempänä ja pienempi. Araros, Naparis ja\nOrdessos kulkevat näiden keskitse ja purkautuvat Istrokseen.\n\n49. Nämät ovat ne omassa maassa alkavat skyytiläiset joet, jotka\ntäyttävät Istros-virran. Agathyrsien maasta virraten yhtyy siihen\nMaris-joki, Haimoksen huipuilta taas virraten pohjoiseen päin laskee\nsiihen kolme muuta suurta jokea: Atlas, Auras ja Tibisis. Traakian ja\ntraakialaisten krobyzien kautta virraten purkautuvat Athrys, Noes ja\nArtanes Istrokseen. Paionien maasta ja Rodope-vuoresta laskee siihen\nKios-joki, joka kulkee halki Haimos-vuorten. Illyriasta virraten\npohjoiseen laskee Angros joki triballien tasankoon ja Brongos-jokeen,\nBrongos taas Istrokseen. Siten Istros vastaanottaa nämä molemmat\nsuuret joet. Ombrilaisten yläpuolella olevasta maasta laskee siihen\nKarpis-joki ja eräs toinen, Alpis niminen joki, virraten nekin\npohjoiseen päin. Istros virtaa näet koko Europan läpi, alkaen kelttien\nmaasta, jotka kynetien jälestä asuvat äärimmäisinä lännessä Europan\nkansoista. Virraten koko Europan halki se laskee Skyytian sivulta\nmereen.\n\n50. Sen kautta että yllä luetellut joet ynnä monet muut laskevat\nvetensä yhteen, tulee Istros suurimmaksi kaikista joista, koskapa, jos\nvertaa niitä semmoisinaan, Niili voittaa vedenpaljouden puolesta. Sillä\nviimemainittuun ei mikään joki eikä mikään lähde laske, siten lisäten\nsen vesimäärää. Istros virtaa kesät talvet aina yhtäläisenä minun\nluullakseni seuraavasta syystä. Talvella sillä on luonnollinen\nkorkeutensa, tai vähän suurempi. Sillä tässä maassa sataa ylimalkaan\ntalvella vähän, vaan tulee ainoastaan lunta. Kesällä taas se suunnaton\nlumimäärä, joka talvella sataa, sulaa ja laskee kaikkialta Istrokseen.\nTämä lumi, joka laskee siihen, ynnä sen ohella runsaat ja ankarat\nrankkasateet täyttävät sen. Sillä koko kesän siellä sataa. Mutta kuta\nenemmän vettä aurinko vetää puoleensa kesällä talveen verraten, sitä\nrunsaammat ovat toiselta puolen Istroksen lisävedet kesällä kuin\ntalvella. Kun näitä verrataan keskenään, syntyy tasapaino, niin että\nvesi aina pysyy samalla korkeudella.\n\n51. Istros on siis yksi Skyytian joista. Senjälkeen seuraa pohjoisesta\ntuleva Tyras, saaden alkunsa suuresta järvestä, joka eroittaa Skyytian\nja neurien maan. Sen suistamossa asuu helleenejä, joita kutsutaan\ntyriteiksi.\n\n52. Kolmas joki, Hypanis, lähtee Skyytianmaasta ja virtaa suuresta\njärvestä, jota ympäröivillä laitumilla elää valkoisia villihevosia.\nTätä järveä kutsutaan vallan oikein \"Hypaniin äidiksi\". Siitä siis\nHypanis saa alkunsa ja virtaa viiden päivämatkan pituuden matalana ja\nsuolattomana, mutta siitä perin neljän päivän laivamatkan se on kovin\nkatkeraa. Siihen laskee nimittäin katkera lähde, joka on siihen määrään\nkatkera, että se, niin vähäinen kuin onkin kooltaan, antaa makunsa\nHypanis-joelle, jolla suuruudessa ei ole monta vertaistaan. Tämä lähde\nsijaitsee kyntäjä-skyytien ja alazonien maan rajoilla. Nimenä on\nlähteellä ja sillä paikalla, mistä se virtaa, skyytinkielellä\nExampaios, tahi helleenien kielellä \"Pyhät tiet\". Alazonien kohdalla\nTyras ja Hypanis lähestyvät toisiaan, mutta siitä pitäen kumpikin\nkääntyy omalle taholleen ja virtaa, välillään leveä maa.\n\n53. Neljäs joki on Borysthenes, joka Istroksen jälkeen on suurin näistä\nja meidän mielipiteemme mukaan tuotteliain ei ainoastaan skyytiläisistä\njoista, vaan myös kaikista muista, lukuunottamatta egyptiläistä Niiliä.\nSillä ei ole toista jokea, jota saattaisi verrata tähän. Mutta muista\non Borysthenes tuotteliain, se kun tarjoo mitä kauniimpia ja rehevimpiä\nkarjalaitumia ynnä erinomaisen oivallisia ja runsaita kaloja, on mitä\nhyvänmakuisin ja virtaa puhtaana liejuisten rantojen läpi. Sen varsilla\ntulee vilja mitä parasta, ja missä maahan ei kylvetä, kasvaa erittäin\npitkää heinää; sen suistamossa laskeutuu itsestään suunnattomat määrät\nsuolaa ja siinä tavataan suuria selkärangattomia merieläviä, joita\nkutsutaan antakaieiksi ja joita kaupitellaan suolattuina, ynnä paljon\nmuuta ihmeteltävää. Aina gerrien maahan saakka, johon on neljänkymmenen\npäivän laivamatka, on sen juoksu pohjoisesta tunnettu. Mutta minkä\nkansojen kautta se tämän maan tuollapuolen virtaa, sitä ei kukaan\nsaata ilmoittaa. On ilmeistä, että se erämaan kautta virtaa\nmaanviljelijä-skyytien maahan. Nämä skyytit näet asuvat sen varsilla\nkymmenen päivän laivamatkan pituudelta. Ainoastaan tämän joen,\nsamoinkuin Niilin, lähteitä en saata ilmoittaa, eikä luullakseni kukaan\nmuukaan helleeneistä. Lähellä sitä paikkaa, missä Borysthenes virtaa\nmereen, yhtyy siihen myös Hypanis, joka purkautuu samaan suomaahan.\nNäiden jokien välistä maata, joka on kiilanmuotoinen kaistale,\nkutsutaan Hippolaoksen niemeksi, johon on pystytetty Demeterin pyhättö.\nMutta pyhätön toisella puolen, Hypaniin luona, asuvat borystheneläiset.\n\n54. Tämä olkoon sanottu näistä joista. Näiden jälkeen on viidentenä\nvielä joki, jonka nimi on Pantikapes ja joka sekin virtaa pohjoisesta\npäin ja järvestä; sen ja Borystheneen välillä asuvat maataviljelevät\nskyytit, ja se laskee Hylaiaan, jonka läpi kuljettuaan se yhtyy\nBorystheneeseen.\n\n55. Kuudes joki on Hypakyris, joka saa alkunsa järvestä ja virraten\npaimentolais-skyytien kautta laskee Karkinitis-kaupungin kohdalle,\njättäen oikealle Hylaian ja niinkutsutun Akhilleuksen juoksuradan.\n\n56. Seitsemäs joki, Gerros, on Borystheneestä erillään niin kauas kuin\nBorysthenes on tunnettu, ja sillä on sama nimi kuin itse maallakin,\nnimittäin Gerros. Se virtaa mereen päin, eroittaa toisistaan\npaimentolais- ja kuninkaallisten skyytien maan, sekä laskee\nHypakyris-jokeen.\n\n57. Kahdeksas joki on Tanais, joka virtaa halki pohjoisesta, saaden\nalkunsa suuresta järvestä, ja laskee vielä suurempaan, niinkutsuttuun\nMaiotis-järveen, joka eroittaa toisistaan kuninkaalliset skyytit ja\nsauromatit. Tähän Tanais-virtaan laskee toinen, jonka nimi on Hyrgis.\n\n58. Nämät siis ovat kuuluisimmat niistä joista, joita skyytit\nomistavat. Mutta Skyytiassa kasvava ruoho lisää kaikista ruoholajeista,\njoita tunnemme, enimmin sappea karjassa. Että niin on asianlaita, sen\nsaattaa päättää, jos avaa elukat.\n\n59. Nämät ovat siis heidän suurimmat tulolähteensä. Mutta muuten on\nheillä tämänkaltaiset tavat. He palvelevat ainoastaan seuraavia\njumalia: enimmin Hestiaa, edelleen Zeusta ja Maata, joista pitävät\nMaata Zeun puolisona, näiden jälkeen Apolloa, taivaallista Afroditea,\nHeraklesta ja Aresta. Näitä kunnioittavat kaikki skyytit, mutta\nniinkutsutut kuninkaalliset skyytit uhraavat myös Poseidonille. Ja\nskyytinkielellä on Hestia Tabiti, Zeusta kutsutaan minun mielestäni\nvallan oikein nimellä Papaios, Maa on Api, Apollon Goitosyros,\ntaivaallinen Afrodite Argimpasa, Poseidon Thagimasadas. Kuvia,\nalttareita ja temppeleitä ei heillä ole tapana pystyttää muuta kuin\nAreelle. Mutta hänelle se on tapana.\n\n60. Sama uhraustapa vallitsee yhtäläisesti kaikissa juhlissa, ja siinä\nmenetellään näin. Uhriteuras seisoo etujalat sidottuina, uhraaja, joka\ntaas seisoo elukan takana, kaataa sen maahan vetämällä köydenpäätä;\nuhriteuraan sortuessa hän kutsuu nimeltä sitä jumalaa, jolle uhraa,\nsitten hän kiireesti viskaa ansan kaulaan, pistää silmukkaan puikon,\nkierittää tätä ja kuristaa siten elukan. Eikä hän siinä sytytä tulta,\nvihi teurasta tai vala viiniuhria. Vaan kuristettuaan ja nyljettyään\nsen hän heti käy sitä keittämään.\n\n61. Koska Skyytianmaa on kovin puutonta, on siellä keksitty tällainen\nkeino lihan keittämiseksi. Senjälkeen kuin uhriteuraat on nyljetty,\npuhdistavat he lihat luista, sitten he viskaavat ne kotitekoisiin\nkattiloihin, jotka enimmin muistuttavat lesbolaisia sekoitusastioita,\npaitsi että ovat paljoa suuremmat. Niihin he viskaavat lihan ja\nkeittävät sen polttamalla uhriteurasten luita. Mutta jos heillä ei ole\nkäsillä kattilaa, viskaavat he kaikki lihat uhriteurasten mahalaukkuun,\nsekoittavat siihen vettä ja sytyttävät luut. Nämä palavat\nerinomaisesti, ja luista puhdistetut lihat mahtuvat helposti\nmahalaukkuun. Siten härkä keittää itsensä ja samoin muutkin uhriteuraat\nkukin itsensä. Senjälkeen kuin liha on keitetty, antaa uhraaja lihoista\nja sisälmyksistä osan esikoislahjaksi ja viskaa sen eteensä. Ja he\nuhraavat sekä muuta karjaa että erittäin hevosia.\n\n62. Muille jumalille he siis uhraavat tällä tavoin sekä tämmöisiä\nelukoita, mutta Areelle taas näin. Valtakuntiensa jokaiseen piiriin he\novat pystyttäneet tämmöisen Areen pyhätön. He pinovat risukimppuja noin\nkolmen stadionin pituisiksi ja levyisiksi, mutta ei perin korkeiksi\nläjiksi. Tämmöisen päälle tehdään tasainen neliönmuotoinen paikka,\njonka kolme kylkeä on äkkijyrkät, mutta neljännen kohdalta voi astua\nylös. Joka vuosi he ajavat sinne sataviisikymmentä vaunullista risuja,\nläjä kun aina rankkasateitten vuoksi laskeutuu. Tämän pyhitetyn paikan\npäällä on jokaisella pystytettynä vanha tikari, ja tämä on Areen kuva.\nTälle tikarille he vuotuisesti uhraavat karjaa sekä hevosia, vieläpä\nseuraavassa kohden enemmänkin, mitä eivät muille jumalille. Kaikista\nvangiksi saaduista vihollisista he näet uhraavat aina yhden sadasta,\nmutta ei samalla tavalla kuin elukoita, vaan toisella tavalla. He\nvuodattavat näet viiniä vankien päähän, jonka jälkeen he teurastavat\nheidät niin, että veri valuu astiaan, sitten he vievät veren ylös\nrisuläjälle sekä vuodattavat sen tikarin päälle. Sen he siis kantavat\nylös, mutta alhaalla, pyhätön luona he tekevät näin. He leikkaavat\nteurastetuilta miehiltä pois aina oikean käsivarren olkapään kohdalta\nja viskaavat sen ilmaan ja sitten he päätettyään muutkin uhrit lähtevät\npois. Käsivarsi jää makaamaan siihen, mihin se putoo, ja ruumis taas\nmakaa erillään siitä.\n\n63. Nämä uhrimenot siis vallitsevat heillä. Sikoja sitävastoin he eivät\nensinkään käytä, eikä heidän lainkaan ole tapana kasvattaakaan niitä\nmaassaan.\n\n64. Sotatavat ovat heillä seuraavat. Senjälkeen kuin skyytiläinen mies\non kaatanut ensimäisen miehen, niin hän juo tämän verta, ja vie\nkaikkien niiden päät, jotka hän taistelussa surmaa, kuninkaalle. Sillä\nvain se, joka tuo pään, saa osan saadusta saaliista, mutta se, joka ei\ntuo, ei sitä saa. Ja seuraavalla tavalla hän nylkee nämä päät. Hän\ntekee ensin leikkauksen pään ympäri korvien kohdalta, sitten hän\ntarttuu päänahkaan ja ravistaa sen irti, jonka jälkeen hän härän\nkylkiluulla kaapii lihan pois, hieroo nahkaa hyppysissään ja saatuaan\nsen kyllin pehmeäksi hän käyttää sitä pyyheliinaksi sekä ripustaa sen\nratsuhevosensa suitsiin ja ylpeilee siitä. Ja sitä, jolla on useimmat\nsemmoiset, pidetään paraimpana miehenä. Monet heistä tekevät\nnyljetyistä nahoista myöskin viittoja pukeakseen ne ylleen, ommellen\nniitä samalla tapaa kuin paimenpaitoja. Monet nylkevät kuolleilta\nvihollisilta pois kädet kynsineen päivineen ja tekevät niistä kansia\nnuoliviiniinsä. Ihmisen nahka onkin sekä paksua että loistavaa ja on\nvalkeudessa melkein loistavin kaikista nahoista. Monet nylkevät myös\nkokonaisia miehiä, pingoittavat nahan puun ympäri ja kuljettavat niitä\nhevostensa selässä.\n\n65. Tämmöinen tapa siis heillä on. Mutta itse päiden suhteen, ei\nkuitenkaan kaikkien, vaan pahimpien vihamiestensä, he menettelevät\nseuraavalla tavalla. Kaikki, mikä on kulmakarvojen alapuolella,\nsahataan pois jonka jälkeen kallo puhdistetaan. Ja jos omistaja on\nköyhä, niin hän verhoo sen ulkoa ainoastaan karvaamattomalla\nhärännahalla ja käyttää sitä niin. Mutta jos hän on rikas, niin hän\nverhoo sen nahalla, mutta kultaa sen sitäpaitsi sisältä ja käyttää sitä\nsiten juoma-astiana. Tämän he tekevät myös sukulaistensa suhteen, jos\nnämä joutuvat riitaan heidän kanssaan, ja kantaja kuninkaan edessä\npääsee voitolle. Ja kun hänen luokseen tulee semmoisia vieraita, joita\nhän pitää arvossa, niin hän asettaa esille päät ja kertoo, mitenkä\nnämä, vaikka olivatkin sukulaisia, olivat häntä vainonneet, vaan että\nhän oli saanut heidät valtaansa. Ja sitä he sanovat kelpo työksi.\n\n66. Kerran vuodessa jokainen piirinpäällikkö omassa piirissään täyttää\nviinillä sekoitusastian, josta juovat ne skyytit, jotka ovat tuhonneet\nvihollisia. Mutta ne, jotka eivät ole sitä tehneet, eivät saa maistaa\ntätä viiniä, vaan istuvat syrjässä halveksittuina. Tämä tuottaa heille\nmitä suurimman häpeän. Ne sitävastoin heistä, jotka ovat tuhonneet\nerittäin monta miestä, saavat yht'aikaa juoda kahdesta maljasta.\n\n67. Tietäjiä on skyyteillä paljon, ja nämä ennustavat pajuvitsoista\nseuraavalla tavalla. He tuovat mukanaan suuria risukimppuja, panevat ne\nmaahan, purkavat ne, asettavat kunkin vitsan yksitellen paikoilleen ja\nlukevat sitten loitsuja; ja niitä lukiessaan he jälleen käärivät vitsat\nkokoon ja sitten he uudestaan asettavat kunkin paikoilleen riviin. Tämä\nheidän ennustustapansa on esi-isiltä peritty. Mutta, enareit, jotka\novat miesvaimoja, sanovat, että Afrodite on heille opettanut\nennustustaidon. Joka tapauksessa he ennustavat niinipuun kuoresta. He\npilkkovat niinen kolmeen kaistaleeseen, kietovat nämä sormiensa ympäri\nja purkaessaan ne auki he ennustavat.\n\n68. Kun skyytien kuningas sairastuu, noudattaa hän luokseen kolme\nenimmin arvossa pidettyä miestä tietäjien joukosta, ja nämä ennustavat\nyllämainitulla tavalla. He puhuvat tavallisesti jotenkin siihen\nsuuntaan, että se tai se on vannonut väärän valan kuninkaan kotiliesien\nkautta, mainiten jonkun maanmiehistään. Mutta kuninkaan kotiliesien\nkautta on skyyteillä tapana vannoa varsinkin silloin, kun tahtovat\nvannoa suurimman valansa. Paikalla otetaan kiinni ja tuodaan se, jonka\nhe väittävät tehneen väärän valan; ja kun hän saapuu, niin tietäjät\ntodistavat häntä vastaan, että hän on vannonut väärän valan kuninkaan\nkotiliesien kautta, ja että kuningas siitä syystä on pahoinvoipa. Hän\nkieltelee, väittää, ettei ole vannonut väärin ja valittelee kovasti.\nKoska tämä kieltelee, noudattaa kuningas luokseen kaksi vertaa niin\nmonta tietäjää. Ja jos nämätkin katsoessaan arpoja selittävät hänet\nsyypääksi väärään valaan, niin ensimäiset tietäjät suoraa päätä\nleikkaavat pään häneltä poikki ja saavat hänen rahansa. Mutta jos\nlisäksi tulleet tietäjät vapauttavat hänet, saapuu muita tietäjiä ja\ntaas muita. Jos nyt useammat vapauttavat henkilön, on säädetty, että\nensimäisten tietäjien itsensä täytyy menettää henkensä.\n\n69. Seuraavalla tavalla he siis surmaavat nämä. He täyttävät vaunut\nrisuilla, valjastavat niiden eteen härkiä, sitovat tietäjät, kytkevät\nheiltä kädet takaa kiinni, pistävät kapulan heidän suuhunsa, painavat\nheidät keskelle risuja, sytyttävät ne tuleen, säikäyttävät härkiä ja\nlaskevat ne menemään. Monet härät palavat poroksi yhdessä tietäjien\nkanssa, monet taas pääsevät liekkien keskeltä pakoon, sittenkuin niiden\naisa on palanut poroksi. He polttavat yllämainitulla tavalla muistakin\nsyistä tietäjiä ja kutsuvat niitä valetietäjiksi. Eikä kuningas jätä\njälelle niiden lapsiakaan, jotka hän tappaa, vaan hän surmaa kaikki\nmiehenpuolet; mutta naispuolia hän ei vahingoita.\n\n70. Valaliittonsa skyytit tekevät niiden kanssa, joiden kanssa tekevät,\ntällä tavalla. He valavat suureen savimaljaan viiniä ja sekoittavat\nsiihen liitontekijäin verta, jonka saavat joko pistämällä ruumista\nnaskalilla tai viiltäen puukolla hiukan ihoa. Sitten he pistävät\nmaljaan tikarin, nuolia, tapparan ja heittokeihään. Tämän tehtyään he\nlukevat pitkiä rukouksia ja sitten juovat siitä sekä ne itse, jotka\nliiton keskenään tekevät, että arvokkaimmat heidän seuralaisistaan.\n\n71. Kuningasten haudat ovat gerrien maassa. Sinne he, kun heiltä on\nkuollut kuningas, kaivavat suuren neliskulmaisen maakuopan. Saatuaan\nsen valmiiksi he ottavat ruumiin ylös vaunuihin ja kuljettavat sen\nlähimmän kansan luo. Sitä ennen he ovat vahalla sivelleet ruumista sekä\nviiltäneet auki, puhdistaneet ja täyttäneet vatsan survotulla\nkypeiroksella suitsutuksella ynnä sellerin ja dillin siemenillä sekä\nsitten jälleen ommelleet sen kiinni. Ne, jotka ottavat vastaan täten\ntuodun ruumiin, tekevät aivan samoin kuin kuninkaalliset skyytit. He\nleikkaavat kappaleen korvastaan, keritsevät hiuksensa ylt'ympäri pään,\nviiltävät viiruja käsivarsiensa ympäri, raastavat otsaansa ja nenäänsä\nja pistävät nuolia vasemman kätensä läpi. Maastaan he sitten vaunuissa\nkuljettavat kuninkaan ruumiin seuraavan luo niistä kansoista, joita he\nhallitsevat. Ja ne, joiden luo he aikaisemmin ovat tulleet, seuraavat\nheitä. Ja sittenkuin he viedessään vainajaa ovat matkanneet kaikkien\nkautta, niin he ovat gerrien maassa, jotka asuvat kauimpana niistä\nkansoista, joita he hallitsevat, sekä hautojen luona. Sitten he\nlaskevat ruumiin hautaan oljille, iskevät keihäitä maahan ruumiin\nkummallekin puolelle, panevat riukuja niiden päälle ja kattavat ne\nsitten risuilla. Haudan jälelläolevaan avaraan tilaan he hautaavat\nyhden hänen jalkavaimoistaan, jonka ovat kuristaneet kuoliaaksi, hänen\njuomanlaskijansa, ruuanlaittajansa, tallirenkinsä, palvelijansa,\nsanantuojansa, hevosensa ynnä esikoiset kaikesta muusta sekä kultaisia\nmaljoja; he näet eivät ollenkaan käytä hopeata eikä vaskea. Tämän\ntehtyään he kaikki luovat suuren maakummun, jolloin he kilpailevat\nkeskenään ja pyrkivät tekemään niin suuren kuin mahdollista.\n\n72. Vuoden kuluttua he taas tekevät näin. He ottavat kelvollisimmat\nmuiden palvelijain joukosta -- ne ovat syntyperäisiä skyytejä, sillä\nkaikkien niiden täytyy palvella, joita kuningas itse siihen käskee,\nheillä kun ei ole rahalla ostettuja palvelijoita -- ja kuristavat\nnäistä palvelijoista viisikymmentä ynnä viisikymmentä hänen kauniinta\nhevostaan. Viimemainittujen vatsaontelon he tyhjentävät ja\npuhdistettuaan sen he täyttävät sen akanoilla ja ompelevat sen sitten\nkiinni. Senjälkeen he pystyttävät pyöränkehän puoliskon kahden tangon\nnenään, niin että se riippuu alaspäin, toisen puoliskon kahden toisen\ntangon nenään, ja iskevät sillä tapaa useita semmoisia maahan; edelleen\nhe ajavat paksuja seipäitä hevosten läpi pitkittäin kaulaan saakka ja\nnostavat ne pyöränpuoliskoille, joista etumaiset kannattavat hevosten\nlapoja, takana olevat taas vatsoja reisien kohdalta. Jalat riippuvat\nkummallakin puolen ilmassa. Senjälkeen he pistävät niitten suuhun\nsuitset ja kuolaimet, vetävät niitä eteenpäin ja kiinnittävät ne sitten\nvaarnoihin. Nyt he asettavat kunkin viidestäkymmenestä kuristetusta\nnuorukaisesta hevosensa selkään ja asettavat ne sillä tavoin, että\nensin ajavat suoran tangon kunkin kuolleen selkärankaa myöten kaulaan\nsaakka. Alaspäin ulottuu osa tästä tangosta ruumiin ulkopuolelle ja sen\nhe iskevät toisessa, hevosen läpi kulkevassa tangossa olevaan reikään\nkiinni. Ja pystytettyään nämä ratsumiehet piiriin hautakummun ympäri he\nlähtevät pois.\n\n73. Sillä tavoin he hautaavat kuninkaansa. Mutta aina milloin muut\nskyytit kuolevat, vievät lähimmät sukulaiset vainajat vaunuihin\nsijoitettuina ympäri ystävien luo. Näistä jokainen ottaa vastaan ja\nkestitsee saattomiehiä sekä asettaa vainajan eteen aivan samaa kuin\nmuillekin. Neljäkymmentä päivää yksityisiä henkilöitä sillä tapaa\nviedään ympäri, ja sitten ne haudataan. Ja hautajaisten jälkeen skyytit\npuhdistavat itsensä seuraavalla tavalla. He saippuoivat ensin päänsä ja\npestyään saippuan pois he ruumiilleen tekevät näin. He pystyttävät\nkolme salkoa, niin että ne nojaavat toisiansa vasten, levittävät niiden\nympäri villahuopia ja kiinnitettyään ne toisiinsa niin tiukkaan kuin\nsuinkin he viskaavat tulesta hehkuvia kiviä salkojen ja huopien\nkeskellä olevaan hinkaloon.\n\n74. Heidän maassaan kasvaa liinaa, joka, lukuunottamatta paksuutta ja\nkokoa, muistuttaa hyvin paljon pellavaa; mutta viimemainitun voittaa\nliina suuressa määrin. Se kasvaa niin hyvin itsestään kuin kylvettynä,\nja siitä tekevät traakialaiset itselleen vaatteitakin, jotka ovat aivan\npellavasta tehtyjen kaltaiset; niinpä joka ei ole erittäin perehtynyt\nsiihen, ei voisi eroittaa, onko kangas pellavaa vai liinaa. Mutta se,\njoka ei vielä ole nähnyt liinakangasta, saattaa luulla vaatetta\npellavakankaaksi.\n\n75. Tämän liinan siemeniä skyytit siis ottavat, jonka jälkeen he\nryömivät huopien alle ja viskaavat sitten siemenet hehkuville kiville.\nJa viskattaessa ne suitsuavat ja levittävät sellaisen höyryn, ettei\nmikään helleeniläinen höyrykylpy sitä voittaisi. Ja skyytit ulvovat\nihastuksissaan löylystä. Se käy heillä kylvyn sijasta. Sillä vedellä he\neivät ollenkaan pese ruumistaan. Heidän vaimonsa taas survovat rosoista\nkiveä vasten kypressi-, seeteri- ja libanospuuta ja valavat vettä\npäälle; ja sitten he voitelevat koko ruumiinsa ja kasvonsa tällä\nsurvomuksella, joka on tahmeata. Ja samalla kuin heille siitä lähtee\nhyvä tuoksu, tulee heidän ihonsa puhtaaksi ja kiiltäväksi, kun he\nseuraavana päivänä ottavat pois voiteen.\n\n76. Mutta vierasten tapojen noudattamista he kovasti karttavat, niin\nhyvin muiden kuin erittäin helleeniläisten tapojen, niinkuin osoittivat\nAnakharsis ja toiseksi taas Skyles. Niinpä kun Anakharsis, paljon\nmaailmaa katseltuaan ja kaikkialla suurta viisautta osoitettuaan,\noli matkalla skyytien asuinpaikoille, niin hän purjehtiessaan\nHellespontoksen läpi pysähtyi Kyzikokseen. Ja kun Anakharsis näki,\nkuinka kyzikolaiset erinomaisen suurenmoisesti viettivät juhlaa\njumalten emolle, niin hän teki emolle semmoisen lupauksen, että jos hän\nehona ja terveenä palajaisi kotiansa, hän uhraisi samalla tavalla kuin\nnäki kyzikolaisten tekevän sekä panisi toimeen yöjuhlan. Ja niin pian\nkuin hän saapui Skyytiaan, hän läksi salaa niinkutsuttuun Hylaiaan,\njoka sijaitsee Akhilleuksen kilparadan vieressä ja on kokonaan täynnä\nkaikenmoisia puita -- sinne hän siis läksi ja pani toimeen juhlan\nkaikkine menoineen jumalattarelle, kädessä rumpu ja kantaen ylleen\nripustettuja jumalankuvia. Mutta eräs skyyti, joka äkkäsi hänet, kun\nhän teki niin, antoi hänet ilmi Saulios kuninkaalle. Ja kun tämä\nitsekin saapui paikalle ja näki Anakharsiin sitä tekevän, niin hän\nampui hänet jousellaan kuoliaaksi. Ja jos joku nykyään mainitsee\nAnakharsista, eivät skyytit sano tuntevansa häntä, siitä syystä että\nhän siirtyi maastaan pois Hellaaseen ja omaksui vieraita tapoja. Mutta\nniinkuin minä kuulin Tymneeltä, Ariapeitheen asiamieheltä, oli\nAnakharsis skyytien kuninkaan Idanthyrsoksen setä ja Gnuroksen poika\nsekä Lykoksen pojanpoika ja Spargapeitheen pojanpojanpoika. Jos siis\nAnakharsis kuului tähän huoneeseen, niin tietäköön hän, että kuoli\nveljensä kädestä. Sillä Idanthyrsos oli Saulioksen poika, ja Saulios\ntaas oli se, joka tappoi Anakharsiin.\n\n77. Kuitenkin olen kuullut myös erään toisen, peloponnesolaisten\nkertoman tarinan, jonka mukaan Anakharsis skyytien kuninkaan\nlähettämänä oli tullut Hellaaseen oppilaaksi ja sitten palattuaan\ntakaisin lausunut sille, joka oli hänet lähettänyt, että kaikki\nhelleenit lakedaimonilaisia lukuunottamatta uutterasti harrastivat\nkaikkea viisautta; mutta viimemainitut olivat muka ainoat, jotka\nsaattoivat ymmärtäväisesti puhella ja vastata. Tämän jutun ovat ilman\naikojaan sepittäneet helleenit itse; mutta joka tapauksessa mies\ntuhoutui sillä tavoin kuin aikaisemmin mainittiin.\n\n78. Näin huonosti kävi tämän hänen vieraitten tapojensa ja\ntuttavallisuutensa vuoksi helleenien kanssa. Ja hyvin monta vuotta\nmyöhemmin sai samanlaisen kohtalon Skyles, Ariapeitheen poika. Skyytien\nkuninkaalla Ariapeitheellä oli nimittäin muiden lasten ohella poika\nSkyles. Tämä oli syntynyt istrialaisesta naisesta eikä suinkaan\nkotimaisesta, ja tämä hänen äitinsä opetti hänelle Hellaan kielen ja\nkirjoituksen. Jonkun ajan kuluttua kuoli Ariapeithes agathyrsien\nkuninkaan Spargapeitheen vilpin kautta, ja Skyles sai isänsä\nkuninkuuden ja vaimon, jonka nimi oli Opoia. Mainittu Opoia oli\nomanmaalainen, ja hänen kanssaan oli Ariapeitheellä poika Orikos. Mutta\nollessaan skyytien kuninkaana Skylestä ei ollenkaan miellyttänyt\nskyytiläinen elintapa, vaan hän oli paljoa enemmän taipuvainen\nhelleeniläisiin tapoihin sen kasvatuksen takia, jonka oli saanut, ja\nhän teki seuraavasti. Joka kerta kun Skyles vei skyytien sotajoukon\nborystheneläisten kaupungin alueelle -- nämä borystheneläiset sanovat\nitse olevansa miletolaisia --, aina milloin hän siis tuli heidän\nluokseen, niin hänellä oli tapana jättää sotajoukkonsa etukaupunkiin,\ntulla itse muurin sisäpuolelle, sulkea portit, ja riisuen pois\nskyytilaisen puvun ottaa helleeniläiset vaatteet ja niihin puettuna\nseurustella muiden kanssa ilman henkivartijoita tai muutakaan\nsaattuetta. Mutta portteja vartioitiin, jottei kukaan skyyteistä näkisi\nhäntä siinä puvussa. Ja hän noudatti sekä muissa kohdin helleeniläistä\nelintapaa että toimitti uhreja jumalille helleeniläisillä menoilla. Ja\nkun hän oli siellä viettänyt kuukauden tai vielä pitemmän ajan, niin\nhän lähti pois puettuna skyytiläiseen vaatetukseen. Niin hän teki\nuseasti ja rakensi taloja Borystheneen kaupunkiin ja nai sieltä\nkotimaisen naisen.\n\n79. Mutta koska hänen nyt kerran täytyi käydä huonosti, niin se\ntapahtui seuraavasta syystä. Hän sai halun tulla vihityksi Dionysos\nBakkheioksen salaismenoihin. Mutta juuri kun hän oli saava tämän\nvihkimyksen, tapahtui mitä suurin ihme. Hänellä oli borystheneläisten\nkaupungissa suuri ja kallisarvoinen, muurilla aidattu talo, jonka\nympärillä seisoi marmorista tehtyjä sfinksejä ja aarnikotkia. Siihen\njumala iski salamansa. Ja se paloi kokonaan poroksi, mutta Skyles\nsuoritti siitä huolimatta loppuun vihkimisen. Mutta skyytit herjaavat\nhelleenejä heidän Bakkhos-juhlistaan. He näet väittävät, ettei ole\noikein otaksua semmoista jumalaa, joka saattaa ihmiset raivoamaan.\nMutta sittenkuin Skyles oli tullut vihityksi Bakkheioksen menoihin,\nilmiantoi eräs borystheneläisistä hänet skyyteille näin sanoen: \"Tehän\npilkkaatte meitä, oi skyytit, siitä että me vietämme Bakkhos-juhlia ja\nettä jumala meidät haltioi. Mutta nyt on tämä jumala vallannut teidän\nkuninkaannekin, ja hän viettää Bakkhos-juhlaa ja raivoaa haltioissaan.\nMutta jos ette usko minua, niin seuratkaa ja minä tahdon teille\nnäyttää.\" Skyytien päämiehet seurasivat, ja borystheneläinen vei ja\nsijoitti heidät salaa torniin. Ja kun sitten Skyles juhlajoukkueen\nkeralla tuli saapuville, ja skyytit näkivät hänen viettävän\nBakkhos-juhlaa, niin he panivat sen kovin pahakseen ja menivät ulos\nkaupungista sekä ilmaisivat koko sotajoukolle, mitä olivat nähneet.\n\n80. Niin pian kuin Skyles tämän jälkeen marssi omille asuinsijoilleen,\nasettivat skyytit johtajakseen hänen veljensä Oktamasadeen, joka oli\nTereuksen tyttärenpoika, ja nousivat kapinaan Skylestä vastaan.\nHuomattuaan, mikä hanke häntä uhkasi ja minkä vuoksi niin tehtiin, hän\npakeni Traakiaan. Saatuaan tietää sen Oktamasades lähti sotaretkelle\nTraakiaa kohti. Ja sittenkuin hän oli päässyt Istrosjoelle, tulivat\ntraakialaiset häntä vastaan. Mutta kun he olivat ryhtymäisillään\nkäsikähmään, lähetti Sitalkes Oktamasadeelle näin kuuluvan sanan:\n\"Minkä vuoksi pitää meidän koetella toistemme voimia? Olethan sinä\nsisareni poika ja sinulla on luonasi veljeni. Anna sinä siis minulle\npois hänet, niin minä luovutan sinulle Skyleesi. Mutta älkäämme me,\nsinä ja minä, yrittäkö taistelua.\" Tämän sanan lähetti ja julistutti\nhänelle Sitalkes. Oktamasadeen luona oleskeli Sitalkeen veli, joka oli\nhänen luotaan paennut. Oktamasades suostuikin siihen, antoi pois oman\nenonsa Sitalkeelle ja sai takaisin veljensä Skyleen. Ja Sitalkes\nvetäytyi pois saatuaan veljensä, mutta Oktamasades hakkautti siinä\npaikassa Skyleeltä pään poikki. Siten skyytit vaalivat omia tapojaan ja\nsillä lailla he rankaisevat niitä, jotka omaksuvat vieraita tapoja.\n\n81. En kyennyt täsmälleen saamaan selville skyytien paljoutta, vaan\nkuulin erilaisia puheita heidän luvustaan. Sillä kerrottiin heitä,\nnimittäin varsinaisia skyytejä, olevan sekä erittäin paljon että vähän.\nTämän verran he kuitenkin saattoivat nähtäväkseni: Borysthenes- ja\nHypanis-jokien välillä on paikka, jonka nimi on Exampaios; siitä olen\nmyös vähän tätä ennen maininnut sanoessani, että siellä on katkera\nlähde, josta virtaava vesi tekee Hypaniin veden kelvottomaksi juoda.\nSiinä paikassa sijaitsee vaskiastia, suuruudeltaan jopa kuusikin kertaa\nniin suuri kuin se Pontoksen suulla oleva sekoitusmalja, jonka\nPausanias, Kleombrotoksen poika, pystytti. Sille, joka ei vielä ole\ntätä nähnyt, tahdon osoittaa sen seuraavasti. Skyytiassa sijaitseva\nvaskiastia vetää huokeasti kuusisataa amforaa ja seiniltään se on\nkuuden sormen paksuinen. Sen kertoivat maan asukkaat syntyneen\nnuolenkärjistä. Kun nimittäin heidän kuninkaansa, jonka nimi oli\nAriantas, tahtoi tietää skyytien lukumäärän, niin hän käski kaikkia\nskyytejä tuomaan yhden nuolenkärjen kunkin. Mutta sitä, joka ei toisi,\nhän uhkasi kuolemalla. Niinpä tuotiin aika suuri joukko nuolenkärkiä,\nja hän päätti niistä tehdä ja jättää jälkeensä muistomerkin. Niistä hän\nsiis oli tehnyt mainitun vaskiastian ja pystyttänyt sen tähän\nExampaiokseen. Tämän kuulin skyytien lukumäärästä.\n\n82. Muita merkillisyyksiä tässä maassa ei ole, lukuunottamatta että\nsiinä on mitä suurimmat ja luvultaan useimmat joet. Ja mikä paitsi\njokia ja suurta tasankoa vielä ansaitsee ihmettelyä, sen tahdon nyt\nmainita. Asukkaat osoittavat Tyras-joen luona kalliossa olevaa\nHerakleen jälkeä, joka näyttää miehen jalansijalta ja on kahden\nkyynärän pituinen. Semmoinen nyt siis se on, mutta minä tahdon palata\nsiihen aineeseen, josta alussa rupesin kertomaan.\n\n83. Kun Dareios parhaillaan varustautui skyytejä vastaan ja lähetti\nsanansaattajia käskien toisia asettamaan maasotaväkeä, toisia laivoja,\nja toisia rakentamaan sillan traakialaisen Bosporoksen yli, pyysi\nDareioksen veli Artabanos, Hystaspeen poika, ettei Dareios millään\nmuotoa ryhtyisi sotaretkeen skyytejä vastaan, huomauttaen miten\nmahdotonta oli päästä heidän kimppuunsa. Koska hän kuitenkaan ei\nhyvillä neuvoillaan voinut taivuttaa veljeään, niin hän vaikeni. Mutta\nDareios taas marssitti, sittenkuin kaikki hänellä oli valmiina,\nsotajoukkonsa pois Susasta.\n\n84. Tällöin muuan persialainen Oiobazos pyysi Dareiokselta, että koska\nhänellä oli kolme poikaa ja kaikki sotapalveluksessa, yksi saisi jäädä\nkotiin hänen luokseen. Dareios lausui siihen, että koska Oiobazos oli\nhänen ystävänsä ja hänen pyyntönsä niin kohtuullinen, niin hän oli\nsalliva kaikkien hänen poikiensa jäädä kotiin. Oiobazospa ihastui\nikihyväksi, koska luuli poikiensa päässeen vapaiksi sotapalveluksesta.\nMutta kuningas käski niitä, joiden tehtävänä se oli, tappamaan kaikki\nOiobazoksen pojat.\n\n85. Niinpä heidät teloitettiin ja siten he saivat jäädä kotiin. Mutta\nsittenkuin Dareios oli lähtenyt Susasta ja saapunut siihen Kalkhedonin\nalueella sijaitsevaan paikkaan Bosporoksen varrella, missä siltaa\nrakennettiin, niin hän astui laivaan ja purjehti sieltä niinsanottujen\nKyaneai-kallioiden luo, joiden helleenit väittävät aikaisemmin\nliikkuneen lyöden toisiansa vasten. Ja istuen kallionkielekkeellä hän\nkatseli Pontosta, joka ansaitseekin katsomista. Sillä se on kaikista\nmeristä ihmeellisin. Sen pituus on yksitoistatuhatta sata stadionia, ja\nleveys, leveimmältä kohdalta, kolmetuhatta kolmesataa stadionia. Tämän\nmeren suu on leveydeltään neljä stadionia. Mutta suun pituus, tuo\nkaula, jota kutsutaan Bosporokseksi ja johon silta oli rakennettu, on\nsatakaksikymmentä stadionia. Bosporos ulottuu Propontiiseen. Propontis\ntaas, joka on leveydeltään viisisataa stadionia ja pituudeltaan\ntuhatneljäsataa, laskee Hellespontokseen, joka kapeimmalta kohdaltaan\non seitsemän stadionia ja pituudeltaan neljäsataa. Ja Hellespontos\npurkautuu siihen merikitaan, jota kutsutaan Aigeianmereksi.\n\n86. Mainitut välit ovat seuraavalla tavoin mitatut. Laiva suorittaa\nyleensä, silloin kun on pitkät päivät, seitsemänkymmentätuhatta syltä,\nja yöllä kuusikymmentätuhatta. Nytpä on Pontoksen suusta Fasikseen --\nsiitä on nimittäin Pontos pisinnään -- yhdeksän päivän ja kahdeksan yön\nlaivamatka. Tämä tekee yhden miljoonan satakymmenentuhatta syltä, ja\nnämä sylet tekevät yksitoistatuhatta sata stadionia. Mutta Sindikestä\nThermodon-joen varrella olevaan Themiskyraan -- siltä kohdalta näet\nPontos on levein -- on kolmen päivän ja kahden yön laivamatka. Tämä\ntekee kolmesataakolmekymmentätuhatta syltä eli kolmetuhatta kolmesataa\nstadionia. Siten minä olen mitannut mainitun Pontoksen, Bosporoksen ja\nHellespontoksen ja semmoisia ne ovat kuin olen maininnut. Tämän\nPontoksen yhteydessä on myös järvi, joka laskee siihen ja joka ei ole\nsitä paljon pienempi; sitä kutsutaan Maietis-järveksi ja \"Pontoksen\näidiksi\".\n\n87. Pontosta katseltuaan Dareios purjehti takaisin sillalle, jonka\nrakennusmestari oli samolainen Mandrokles. Ja katseltuaan myös\nBosporosta hän pystytti sen rannalle kaksi marmoripylvästä ja uursi\ntoiseen assyrialaisen, toiseen helleeniläisen kirjoituksen, jotka\nilmoittivat kaikki ne kansat, joita hän vei mukanaan. Ja hän vei\nkaikkia niitä, joita hallitsikin. Näiden sotamiesten määrä oli,\nlukuunottamatta meriväkeä, seitsemänsataatuhatta, ratsumiehet niihin\nluettuina; ja laivoja oli kerääntynyt kuusisataa. Byzantionilaiset\nkuljettivat nämä pylväät myöhemmin kaupunkiinsa ja käyttivät niitä\nArtemis Orthosian alttariin, paitsi yhtä kiveä; tämä kivi jätettiin\nnäet Dionysoksen temppelin viereen Byzantionissa ja on täynnään\nassyrialaista kirjoitusta. Mutta se paikka, mihin Dareios kuningas\nrakensi sillan Bosporoksen yli, on, niinkuin minä päätän ja luulen,\npuolivälissä Byzantionia ja salmen suussa olevaa pyhättöä.\n\n88. Ihastuneena laivasiltaan Dareios lahjoitti sen rakentajalle,\nsamolaiselle Mandrokleelle, runsaat määrät antimia. Esikoislahjana\nniistä Mandrokles maalautti koko sillan rakentamisen Bosporoksen yli,\nDareioksen istumassa valtaistuimellaan ja koko hänen sotajoukkonsa\nmarssimassa salmen yli. Maalautettuaan tämän taulun hän vihki sen\nHeraioniin ja kirjoitti siihen seuraavan otsakirjoituksen:\n\n    \"Sillan laadittuaan yli Bosporon veen kalarikkaan\n    Heralle Mandrokles vihkinyt muiston on tään.\n    Seppelen itselleen, kotimaalleen kunnian hankki:\n    valtias Dareios tyytyen nähnyt on työn.\"\n\n89. Tämä siis jäi olemaan muistomerkkinä sillan rakentajasta. Mutta\nannettuaan Mandrokleelle lahjat Dareios kulki Europan puolelle, sitä\nennen käskettyään ioonilaisten purjehtia Pontokseen Istros-joelle\nsaakka, ja Istrokselle saavuttuaan häntä odotellessaan rakentaa\nsillan joen yli. Laivastoa johtivat ioonilaiset, aiolilaiset ja\nhellespontolaiset. He purjehtivat Kyaneai-kallioiden välitse ja\nsuuntasivat kulkunsa suoraa päätä Istrosta kohti ja kuljettuaan virtaa\nmyöten ylös kahden päivän laivamatkan merestä he rakensivat sillan joen\nkaulakohdan yli, mistä Istroksen suuhaarat jakaantuvat. Niin pian kuin\nDareios oli laivasiltaa myöten kulkenut Bosporoksen yli, matkasi hän\nTraakian läpi ja saavuttuaan Tearos-joen lähteille hän leiriytyi sinne\nkolmeksi päiväksi.\n\n90. Ympärillä asuvaiset kertovat, että Tearoksen vesi on jokivesistä\nparas lääke sekä muissa taudeissa että erittäinkin parantamaan ihmisten\nja hevosten rohtumia. Sen lähteet ovat luvultaan kahdeksanneljättä ja\nvirtaavat samasta kalliosta; ja muutamat niistä ovat kylmiä, toiset\nlämpimiä. Ja niille on yhtä pitkä matka Perinthoksen luona olevasta\nHeraiopoliista ja Pontos Euxeinoksen rannalla sijaitsevasta\nApolloniasta, nimittäin kahden päivän matka kummastakin. Mainittu\nTearos laskee Kontadesdos-jokeen, Kontadesdos taas Agrianeeseen,\nAgrianes Hebrokseen ja viimemainittu Ainopoliin luona mereen.\n\n91. Niin pian kuin siis Dareios tämän joen luo saavuttuaan oli sinne\nasettunut leiriin, pystytti hän, ihastuneena jokeen, patsaan ja\nkirjoitti siihen näin kuuluvan kirjoituksen: \"Tearos-joen lähteet\ntarjoovat kaikista joista parhaimman ja oivallisimman veden. Ja niiden\nluo saapui marssiessaan sotajoukkoineen skyytejä vastaan paras ja\noivallisin mies kaikkein ihmisten joukosta, Dareios, Hystaspeen poika,\npersialaisten ja koko mannermaan kuningas.\" Tämä kirjoitettiin sinne.\n\n92. Lähdettyään sieltä liikkeelle Dareios saapui toiselle joelle, jonka\nnimi on Arteskos ja joka virtaa odrysien alueen läpi. Mainitulle joelle\nsaavuttuaan hän teki seuraavalla tavoin. Hän osoitti paikan\nsotajoukolle ja käski kunkin miehen kulkiessaan siitä ohi asettamaan\nsinne kiven. Ja kun sotajoukko oli sen pannut täytäntöön, niin hän\nmarssi sotajoukkoineen pois, jätettyään sinne suuria kiviröykkiöitä.\n\n93. Mutta ennenkuin hän saapui Istrokselle, hän ensiksi kukisti getit,\njotka uskovat kuolemattomuuteen. Sillä Salmydessoksessa asuvat\ntraakialaiset sekä Apollonian ja Mesambrian kaupunkien takana asuvat,\nniinsanotut kyrmianit ja nipsalaiset, olivat taistelutta antautuneet\nDareioksen valtaan. Mutta getit joutuivat heti orjiksi, kun\nymmärtämättömyydestä asettuivat vastarintaan, ollen miehuullisimmat ja\noikeamielisimmät traakialaisista.\n\n94. Ja heidän kuolemattomuuden-uskonsa on tämmöinen. He eivät luule\nkuolevansa, vaan uskovat vainajan menevän Salmoxis-haltian tykö. Toiset\nheistä kutsuvat tätä samaa nimellä Gebeleizis. Aina joka viides vuosi\nhe arvalta määräävät henkilön, jonka sanansaattajanaan lähettävät\nSalmoxiin tykö, uskoen hänen huolekseen mitä kulloinkin tarvitsevat, ja\nlähettävät hänet seuraavalla tavalla. Toiset heistä järjestyvät riviin,\nkäsissään kolme keihästä, toiset tarttuvat kummaltakin puolen käsistä\nja jaloista siihen, joka on lähetettävä Salmoxiin tykö, heiluttavat\nhäntä ilmassa ja viskaavat hänet keihäänkärkiä vastaan. Jos hän nyt\nlävistettynä kuolee, niin he luulevat jumalan olevan heille suopean.\nMutta jos hän ei kuole, niin he syyttävät sanansaattajaa itseään,\nhokien häntä häijyksi ihmiseksi, ja tätä näin syytettyään he lähettävät\ntielle toisen. Ja he uskovat hänelle asiansa hänen vielä eläessään.\nNämä samat traakialaiset ampuvat myös nuolia ukkosta ja salamaa vastaan\nylös taivasta kohti uhaten jumalaa. Eivätkä he usko minkään muun\njumalan olevan olemassa kuin heidän omansa.\n\n95. Mutta sen mukaan kuin minä olen saanut tietää Hellespontoksen ja\nPontoksen maissa asuvilta helleeneiltä, oli mainittu Salmoxis ihminen\nja palveli orjana Samoksessa; ja hän palveli Pythagoraalla,\nMnesarkhoksen pojalla. Sitten hän tultuaan vapaaksi oli hankkinut\nitselleen suuria rikkauksia, jonka jälkeen hän oli lähtenyt pois omaan\nmaahansa. Siihen aikaan viettivät traakialaiset kurjaa elämää ja olivat\njotenkin ymmärtämättömiä. Mutta tämä Salmoxis, joka tunsi ioonilaisen\nelinlaadun ja hienostuneempia tapoja, kuin mitä traakialaisilta saattoi\nodottaa, hän kun oli seurustellut helleenien ja Pythagoraan kanssa,\njoka ei ollut heikoimpia helleenien tietoviisaista, valmistutti\nitselleen miessalin, johon otti vastaan kaikki etevimmät maanmiehensä\nja kestitsi heitä. Ja samalla hän opetti, ettei hän itse eivätkä hänen\njuomaveikkonsa ynnä kaikki heistä polveutuvat kuolisi, vaan joutuisivat\npaikkaan, missä alati tulisivat elämään ja nauttimaan kaikkea hyvää.\nMutta sillävälin kun hän näin teki ja puhui, hän teetti itselleen\nmaanalaisen huoneuksen. Ja kun huoneus oli hänellä täydellisesti\nvalmiina, niin hän katosi traakialaisten näkyvistä, astui alas\nmaanalaiseen huoneeseen ja eleli siellä kolme vuotta. Ja traakialaiset\nikävöivät ja surivat häntä kuin kuollutta. Mutta neljäntenä vuotena\nSalmoxis ilmestyi heille, ja siten he uskoivat mitä hän oli sanonut.\n\n96. Niin he väittävät hänen tehneen. Mutta mitä maanalaiseen huoneeseen\ntulee, en sitä usko enkä ole liioin uskomattakaan; kuitenkin luulen\nmainitun Salmoxiin eläneen monta vuotta ennen Pythagorasta. Mutta\nolkoonpa Salmoxis ollut joku ihminen tai joku getien kotimainen haltia,\njätämme hänet sikseen.\n\n97. Kun siis persialaiset olivat kukistaneet nämä getit, jotka\nyllämainitulla tavalla olivat menetelleet [kts. luku 93], seurasivat\nkukistetut muuta sotajoukkoa. Mutta niin pian kuin Dareios ja hänen\nmukanaan maasotajoukko oli saapunut Istrokselle, kulkivat kaikki joen\nyli, jonka jälkeen Dareios käski ioonilaisia purkamaan sillan sekä\nyhdessä muun laivaväen kanssa maata myöten seuraamaan häntä. Mutta kun\nioonilaiset juuri aikoivat purkaa sillan ja tehdä niinkuin oli\nkäsketty, lausui Koes, Erxandroksen poika, joka oli mytileneläisten\npäällikkö, Dareiokselle näin, kysyttyään sitä ennen häneltä, suvaitsiko\nhän kuulla sen mielipidettä, joka tahtoi lausua mitä ajatteli: \"Oi\nkuningas, sinähän lähdet sotaretkelle maata vastaan, jossa ei ole\nnäkyvä mitään kynnettyä peltoa tai asuttua kaupunkia. Anna sinä nyt\ntämän sillan jäädä paikoilleen ja jätä sen vartijoiksi ne, jotka ovat\nsen rakentaneetkin. Ja jos käy mielemme mukaan, niin että tapaamme\nskyytit, pääsemme sitä myöten pois; jos taas emme voi heitä tavata, on\npaluumatkamme turvattu. En ole nimittäin koskaan pelännyt, että\njoutuisimme tappiolle taistelussa skyytejä vastaan, vaan pikemmin,\nettemme voi heitä tavata ja että siten eksyksiin jäämällä kärsimme\njotain vauriota. Ja kenties joku sanonee puhuvani näin omasta\npuolestani, että muka saisin jäädä tänne. Mutta minä esitän ainoastaan\nsen mielipiteen, jonka olen huomannut parhaimmaksi sinulle, kuningas;\nitse olen kuitenkin seuraava mukanasi enkä tahtoisi jäädä jälelle.\"\nDareios ihastui suuresti ehdoituksesta ja vastasi hänelle näin:\n\"Lesbolainen vieras, jahka olen terveenä palannut kotiini, niin ilmesty\nkaikin mokomin luokseni, hyvillä töillä palkitakseni sinua hyvästä\nneuvostasi.\"\n\n98. Näin lausuttuaan ja tehtyään kuusikymmentä solmua hihnaan, hän\nkutsui puheilleen ioonilaisten itsevaltiaat ja lausui näin: \"Ioonian\nmiehet, aikaisemmin sillasta lausumani päätös jääköön sikseen. Mutta\npitäkää tämä hihna ja tehkää näin. Heti senjälkeen kuin olette nähneet\nminun matkaavan skyytejä vastaan, purkakaa siitä ajasta lukien yksi\nsolmu kunakin päivänä. Mutta jos minä tässä ajassa en tule saapuville,\nvaan solmujen päivät kuluvat teiltä loppuun, niin purjehtikaa pois\nomaan maahanne. Mutta siihen saakka, koska nyt kerran olen siten\nmuuttanut päätökseni, vartioikaa laivasiltaa ja harrastakaa kaikin\nvoimin sen suojelemista ja vartioimista. Jos niin teette, teette\nsuuresti minulle mieliksi.\" Näin lausuttuaan hän kiiruhti eteenpäin.\n\n99. Traakia pistäytyy Skyytianmaata edemmäksi mereen. Mutta siinä,\nmissä ensinmainitun maan ranta vetäytyy poukamaksi, alkaa Skyytia ja\nsiinä laskee Istros, jonka suu on kääntynyt itäiseen ilmansuuntaan.\nMutta nyt minä, määritelläkseni itse Skyytian suuruutta, aion kuvata\nsitä osaa siitä, joka alkaa Istroksesta ja on meren luona. Tämä\nalkuperäinen Skyytia alkaa Istroksesta, antaen kaakkoon päin,\nniinsanottuun Karkinitis-kaupunkiin asti. Siitä alkavassa maassa pitkin\nsaman meren äärtä, asuu taurilaiskansa niinsanottuun \"karuun\nniemimaahan\" saakka. Viimemainittu ulottuu itään päin olevaan mereen.\nKahdelta puolen Skyytia tapaa mereen, nimittäin sekä eteläiseen että\nitäiseen mereen, niinkuin on laita Attikankin maan; ja melkein samalla\nlailla kuin on laita viimemainitun, niin taurilaisetkin asuvat\nSkyytiassa, ikäänkuin jos toinen kansa eivätkä atenalaiset asuisi\nSunionin niemekkeellä Thorikoksen kunnasta Anaflystokseen saakka,\nedellyttämällä, että se pistäisi kauemmas mereen. Minä puhun nimittäin,\nmikäli voipi verrata näitä niin vähäisiä seikkoja suuriin. Semmoinen on\nTauria. Mutta sille, joka ei ole purjehtinut näiden Attikan paikkojen\nohi, tahdon toisella lailla tehdä asian selväksi. On ikäänkuin jos\nIapygiassa toinen kansa, eivätkä iapygit, olisi anastanut Brentesionin\nsataman ja Taras-kaupungin välisen maan ja siinä niemessä asuisi. Ja\nmainitsemalla näitä kahta esimerkkiä olen samalla maininnut monta muuta\nsamanlaista, joiden näköinen Tauria on.\n\n100. Tauriasta alkaen, taurilaisten takana ja itäisen meren viereisissä\nmaissa, nimittäin kimmeriläisen Bosporoksen ja Maietis-järven\nlänsipuolella, aina Tanais-jokeen saakka, joka laskee tämän järven\nsopukkaan, asuu jo skyytejä. Ylös sisämaahan ulottuvia seutuja taas\nrajoittavat Istroksesta lukien ensiksi agathyrsit, senjälkeen neurit,\nsitten androfagit ja viimeksi melankhlainit.\n\n101. Kaksi sivua Skyytiasta, joka on ikäänkuin neliönmuotoinen,\nrajoittuu mereen, ja se osa rajaa, joka kulkee sisämaassa, ja meren\nluona oleva ovat aivan yhtä pitkät. Istroksesta Borystheneeseen on\nnimittäin kymmenen päivänmatkaa, Borystheneestä Maietis-järvelle toiset\nkymmenen. Ja merestä sisämaahan melankhlainien luo, jotka asuvat\nskyytien takana, on kaksikymmentä päivänmatkaa. Ja päivämatkan minä\nlasken kahdeksisadaksi stadioniksi. Siten olisi Skyytia poikinpäin\nneljätuhatta stadionia ja pitkinpäin, sisämaahan, yhtä monta stadionia.\nSe siis on tämän maan suuruus.\n\n102. Mutta itsekseen punnitessaan, etteivät yksin kykenisi avonaisessa\ntaistelussa torjumaan Dareioksen sotajoukkoa, skyytit lähettivät\nsanansaattajia naapureilleen. Niinpä heidän kuninkaansa tulivatkin\nkokoon ja neuvottelivat, mitä olisi tehtävä, kun suuri sotajoukko\nmarssi heitä vastaan. Ja ne, jotka tulivat kokoon, olivat taurilaisten,\nagathyrsien, neurien, androfagien, melankhlainien, gelonien, budinien\nja sauromatien kuninkaat.\n\n103. Näistä noudattavat taurilaiset seuraavia tapoja. He uhraavat\n\"Neidolle\" kaikki haaksirikkoiset ja yleensä kaikki helleenit, joita he\nottavat kiinni purjehtimalla ulapalle, tällaisilla menoilla. He alkavat\ntoimituksen lyömällä uhrattavia nuijalla päähän. Toiset kertovat heidän\ntyöntävän ruumiin jyrkänteeltä alas -- pyhättö on nimittäin\njyrkänteelle perustettu --, mutta seivästävän pään. Toiset taas pitävät\nedellisten kanssa yhtä päähän nähden, mutta kertovat, etteivät he\ntyönnä ruumista alas jyrkänteeltä, vaan että he kätkevät sen maahan.\nSen jumaluuden, jolle taurilaiset uhraavat, sanovat he itse olevan\nIfgeneian, Agamemnonin tyttären. Mutta niille vihollisille, joita he\nsaavat käsiinsä, he tekevät näin. Kukin leikkaa poikki pään ja tuo sen\nkotiinsa; sitten hän pistää sen pitkän salon nenään ja pystyttää sen,\nniin että se kohoaa paljon yli rakennuksen, aivan savureijän kohdalta.\nJa he väittävät, että ne riippuvat siellä ilmassa koko talon\nvartijoina. Mutta he elävät ryöstösaaliista ja sodasta.\n\n104. Agathyrsit ovat mitä ylellisintä kansaa ja kantavat\npäällään erittäin paljon kultaa; vaimot he ovat tehneet miesten\nyhteisomaisuudeksi, jotta olisivat toistensa veljiä ja, ollen kaikki\nkeskenään heimolaisia, eivät olisi kateellisia ja vihamielisiä\ntoisilleen. Mutta mitä muihin tapoihin tulee, niin he lähentelevät\ntraakialaisia.\n\n105. Neurit noudattavat skyytiläisiä tapoja. Mutta yhtä miespolvea\nennen Dareioksen sotaretkeä sattui, että heidän täytyi jättää koko\nmaansa käärmeiden vuoksi. Heidän maahansa ilmaantui näet paljon\nkäärmeitä, mutta vielä enemmän tunki niitä sinne takaisista erämaista,\nkunnes he ahdingossaan jättivät oman maansa ja asettuivat asumaan\nbudinien keskuuteen. Ja neurien luullaan olevan noitia. Skyytit ja\nSkyytiassa asuvat helleenit kertovat näet, että kukin neuri kerran\nkunakin vuotena muuttuu sudeksi ja sitten muutaman päivän kuluttua\njälleen palaa entiselleen. Minua tosin he eivät saa uskomaan tätä\nkertomustaan, mutta he kertovat yhtäkaikki, vieläpä kertoessaan\nvannovatkin niin olevan.\n\n106. Androfageilla on kaikista ihmisistä raaimmat tavat; he eivät\nharjoita oikeutta eivätkä käytä mitään lakia. He ovat paimentolaisia ja\nkantavat vaatepartta, joka on samanlainen kuin skyytien, mutta heillä\non oma kielensä. Ja he ovat ainoat näiden joukossa, jotka syövät\nihmisiä.\n\n107. Melankhlaineilla on kaikilla mustat vaatteet, joista he ovat\nliikanimensäkin saaneet, ja he noudattavat skyytiläisiä tapoja.\n\n108. Budinit, joka on suuri ja laaja kansa, ovat järjestänsä vallan\nvaaleasilmäisiä ja punakoita. Heidän maassaan on rakennettuna puinen\nkaupunki, ja nimenä sillä kaupungilla on Gelonos. Muurin joka sivu on\nkolmenkymmenen stadionin pituinen, se on korkea ja kokonaan puusta.\nMyös heidän talonsa ovat puusta, samoinkuin heidän pyhättönsä. Siellä\non näet helleeniläisten jumalien pyhättöjä, jotka ovat laaditut\nhelleeniläiseen tapaan jumalankuvineen, alttareineen ja puisine\ntemppeleineen, ja Dionysoksen kunniaksi he viettävät kolmivuotis-juhlia\nja Bakkhos-juhlia. Gelonit ovat nimittäin alkujaan helleenejä, jotka\nsiirtyivät pois kauppapaikoilta ja asettuivat asumaan budinien maahan.\nJa he käyttävät kieltä, joka on osaksi skyytiläistä, osaksi\nhelleeniläistä. Mutta budinit eivät käytä samaa kieltä kuin gelonit,\neikä heillä ole sama elintapa.\n\n109. Sillä budinit, jotka ovat alkuasukkaita, ovat paimentolaisia ja\novat ainoat täkäläisistä kansoista, jotka syövät kuusenkäpyjä. Gelonit\nsitävastoin muokkaavat maata, syövät viljaa ja omistavat puutarhoja,\neivätkä ollenkaan ole ensinmainittujen kaltaisia ulkomuodoltaan eikä\nihonväriltään. Helleenit kuitenkin kutsuvat budinejakin geloneiksi,\nmutta nimitys ei ole oikea. Heidän maassaan on taajassa kaikenmoisia\npuita kasvavia metsiä; ja laajimmassa on suuri ja syvä järvi, ja sen\nympärillä suo sekä kaislikko. Siitä pyydystetään saukkoja ja majavia\nsekä eräänlaisia muita eläimiä, joilla on neliskulmaiset kasvot; niiden\nnahkoja he ompelevat päärmeeksi turkkeihinsa ja niiden kiveksiä\nkäytetään parantamaan emätautia.\n\n110. Sauromateista taas kerrotaan seuraavaa. Silloin kun helleenit\ntaistelivat amazoneja vastaan -- amazoneja kutsuvat skyytit nimellä\n\"Oiorpata,\" ja se nimi merkitsee Hellaan kielellä \"miessurmaajia\"; mies\non nimittäin heidän kielellään \"oior\" ja surmata \"pata\" -- silloin\ntarinan mukaan helleenit, voitettuaan Thermodonin taistelussa,\npurjehtivat pois vieden myötänsä kolmessa laivassaan kaikki amazonit,\njotka vain olivat saaneet vangiksi; mutta nämä karkasivat ulapalla\nmiesten kimppuun ja tekivät heistä lopun. Mutta naiset eivät tunteneet\nlaivoja eivätkä osanneet käyttää peräsintä eikä purjeita eivätkä\nsoutaakaan. Siksi he, tuhottuansa miehet, ajelehtivat aaltojen ja\ntuulen varassa ja saapuivat Kremnoihin Maietis-järven luo. Ja Kremnoi\non vapaiden skyytien alueella. Siellä amazonit astuivat laivoista\nmaihin ja alkoivat vaeltaa asuttuihin seutuihin. Ja ensimäisen\nhevoslauman kohdattuaan he anastivat sen sekä ryöstelivät ratsain\nskyytien omaisuutta.\n\n111. Mutta skyytit eivät osanneet arvata asianlaitaa. He eivät näet\ntunteneet amazonien puhetta, ei vaatepartta eikä kansaa itseään, vaan\nkummastelivat, mistä he olivat tulleet. He luulivat heidän olevan\nmiehiä varhaisimmassa iässään ja ryhtyivät taisteluun heitä vastaan.\nTaistelussa skyytit saivat valtaansa muutamia kuolleita ja siten he\nhuomasivat heidän olevankin naisia. He neuvottelivat siis keskenään ja\npäättivät, etteivät enää millään muotoa heitä tappaisi, vaan että he\nlähettäisivät heidän luokseen nuorimmat joukostaan, arvioltaan yhtä\nmonta kuin oli naisiakin; ja niiden piti asettua leiriin likelle\namazoneja ja tehdä samalla lailla kuin nämäkin tekivät. Mutta jos\nviimemainitut ajaisivat heitä takaa, ei heidän pitänyt taistella, vaan\npaeta heidän edestään. Vaan aina milloin he herkeäisivät, tulisi\nnuorukaisten jälleen leiriytyä heidän läheisyyteensä. Niin skyytit\npäättivät tehdä, koska tahtoivat heistä saada lapsia.\n\n112. Nuorukaiset lähetettiin matkaan ja tekivät niinkuin oli käsketty.\nMutta kun amazonit huomasivat, etteivät he olleet ensinkään tulleet\nvahinkoa tekemään, niin he jättivät heidät rauhaan. Ja päivä päivältä\nleirit likenivät likenemistään toisiaan. Nuorukaiset eivät enemmän kuin\namazonitkaan omistaneet mitään muuta kuin aseensa ja hevosensa, vaan he\nhankkivat elatuksensa samalla tavoin kuin nekin, nimittäin\nmetsästämällä ja ryöstelemällä.\n\n113. Mutta amazoneilla oli tapana puolipäivän aikaan tehdä näin. He\nhajaantuivat yksitellen tai kaksitellen poistuen edemmäs toisistaan\ntoimittaakseen tarpeensa. Huomattuaan sen skyytitkin tekivät samalla\ntavalla. Ja yksi heistä lähenteli erästä yksikseen jäänyttä amazonia,\neikä tämä työntänyt häntä luotaan, vaan salli hänen seurustella\nkanssaan. Ja vaikka nainen ei osannut puhua -- he näet eivät\nymmärtäneet toistensa kieltä -- niin hän kädellään viittasi, että\nnuorukainen seuraavaksi päiväksi tulisi samaan paikkaan, muassaan\ntoinen, osoittaen, että heitä tuli olla kaksi, ja itse tulisi hän\ntuomaan muassaan toisen. Nuorukainen meni pois ja kertoi sen muille.\nSeuraavana päivänä hän tuli itse samaan paikkaan, muassaan toinen, ja\ntapasi amazonin toisen keralla odottamassa. Niin pian kuin nuorukaisten\ntoverit kuulivat sen, kesyttivät hekin muut amazonit.\n\n114. Sitten he liittivät leirinsä yhteen ja asuivat yhdessä, kullakin\nvaimonaan se, jonka kanssa ensin oli pitänyt yhteyttä. Mutta miehet\neivät saattaneet oppia vaimojensa kieltä, jota vastoin vaimot\nomaksuivat miestensä kielen. Ja sittenkuin he olivat alkaneet käsittää\ntoisiaan, lausuivat miehet amazoneille näin: \"Meillä on vanhemmat,\nmeillä on omaisuutta. Älkäämme siis enää kauemmin viettäkö tällaista\nelämää, vaan menkäämme pois kansamme luo ja eläkäämme siellä. Mutta\nteitä me tulemme pitämään vaimoinamme, emmekä ketään muita.\" Siihen\nvirkkoivat naiset näin: \"Me emme voisi asua yhdessä teidän naistenne\nkanssa, sillä meillä ei ole samoja tapoja kuin heillä. Me ammumme\njousella, heitämme keihästä ja ratsastamme, mutta emme ole oppineet\nnaisten töitä. Teidän naisenne taas eivät tee mitään sellaista, mitä me\nolemme maininneet, vaan harjoittavat naisaskareitaan pysytellen\nvankkureissaan menemättä metsästämään tai mihinkään muuallekaan. Emme\nme siis heidän kanssaan voisi elää sovussa. Mutta jos tahdotte pitää\nmeitä vaimoinanne ja käydä oikeamielisistä, niin menkää vanhempienne\ntykö, arpokaa itsellenne teille tuleva osuus omaisuudesta, ja menkäämme\nsitten asumaan itseksemme.\"\n\n115. Nuorukaiset tottelivat ja tekivätkin niin. Mutta sittenkuin he\narpomalla olivat saaneet osuutensa ja olivat tulleet takaisin amazonien\ntykö, virkkoivat naiset heille näin: \"Meidät valtaa pelko ja kauhu\najatellessamme, miten meidän tulee asua tässä maassa, osaksi sentähden\nettä olemme riistäneet teidät isienne luota, osaksi koska olemme paljon\nhavitelleet teidän maatanne. Mutta koska tahdotte pitää meitä\nvaimoinanne, niin tehkää yhdessä meidän kanssamme näin. Lähtekäämme\ntästä maasta ja kulkekaamme Tanais-joen yli ja sinne asettukaamme\nasumaan.\"\n\n116. Nuorukaiset tottelivat siinäkin, ja mentyään Tanaan yli he\nvaelsivat kolmen päivän matkan Tanaiista itään päin sekä kolmen päivän\nmatkan Maietis-järvestä pohjoiseen päin. Ja saavuttuaan siihen maahan,\njossa nyt asuvat, he asettuivat sinne. Ja siitä pitäen noudattavat\nsauromatien vaimot vanhaa elintapaansa, kulkevat ratsain metsästämässä\nsekä yhdessä miesten kanssa että erikseen, käyvät sotia ja kantavat\nsamaa pukua kuin miehetkin.\n\n117. Sauromatit käyttävät skyytin kieltä, mutta vääntelevät sitä\nvanhoista ajoista saakka, koska amazonit eivät sitä oppineet\nkunnolleen. Avioliittoon nähden on heillä näin säädetty. Neito ei pääse\nnaimisiin, ennenkuin hän on tappanut yhden vihollisen. Siksipä jotkut\nheistä kuolevatkin vanhoina joutumatta naimisiin, koska eivät ole\nvoineet lakia täyttää.\n\n118. Näiden lueteltujen kansojen kokoontuneitten kuningasten tykö\nsaapuivat skyytien sanansaattajat ja ilmoittivat, että sittenkuin\npersialainen oli laskenut valtansa alaiseksi koko toisen mantereen, hän\noli rakentanut sillan Bosporoksen niskan yli, astunut tälle mantereelle\nja mentyään yli sekä kukistettuaan traakialaiset parhaillaan teetti\nsiltaa Istros-joen poikki, saattaakseen kaikki nämäkin maat valtaansa.\n\"Älkää siis millään muotoa syrjästä katsojina salliko meidän joutua\nturmioon, vaan käykäämme yksimielisesti hyökkääjiä vastaan. Jos te ette\ntee näin, niin me, vihollisen ahdistamat, joko jätämme maamme tai\npysyen paikoillamme teemme sovinnon hänen kanssaan. Sillä kuinka meidän\nkäy, jos te ette tahdo meitä puoltaa? Teidän ei senjälkeen tule olemaan\nhelpompi. Onhan persialainen tullut yhtäpaljon teitä kuin meitäkin\nvastaan, eikä hän ole tyytyvä siihen, että on karkoittanut meidät ja\npysyy teistä erillään. Tähän väitteeseemme on meillä vahva todistus.\nSillä jos persialainen olisi lähtenyt sotaretkelle ainoastaan meitä\nvastaan kostaaksensa entisen orjuutensa, olisi hänen pitänyt pidättyä\nkaikista muista ja siten käydä meidän maatamme vastaan sekä selittää\nkaikille marssivansa skyytejä, eikä muita vastaan. Mutta nyt hän, heti\nkun on astunut tälle mantereelle, kukistaa kaikki, jotka vaan hänen\ntielleen joutuvat. Niinpä hän jo vallitsee kaikkia traakialaisia ja\nnäiden ohella myös naapureitamme getejä.\"\n\n119. Skyytien ilmoitettua tämän neuvottelivat kansojen luota tulleet\nkuninkaat keskenään, ja heidän mielipiteensä kävivät eri tahoille.\nNiinpä gelonien, budinien ja sauromatien kuninkaat pitivät yhtä ja\nlupasivat auttaa skyytejä, mutta agathyrsi, neuri, androfagi ja\nmelankhlainien sekä taurilaisten edustajat vastasivat skyyteille näin:\n\"Jollette te ensiksi olisi loukanneet persialaisia, ja alottaneet\nsotaa, niin te ilmeisesti meidän mielestämme puhuisitte oikein\npyytäessänne sitä, mitä nyt pyydätte, ja me noudattaisimme mieltänne ja\ntoimisimme yksissä neuvoin teidän kanssanne. Mutta nytpä te ilman meitä\nolette hyökänneet persialaisten maahan ja vallinneet heitä, niin kauan\nkuin jumala sen salli, ja nyt he kostavat teille samalla mitalla,\nsittenkuin sama jumala on heitä kohottanut. Me sitävastoin emme silloin\nole mitenkään loukanneet näitä miehiä emmekä nyt koeta ensin heitä\nloukata. Jos kuitenkin persialainen hyökkää meidän maatamme vastaan ja\nalkaa sitä loukata, emme mekään tule virumaan toimettomina. Mutta\nsiksi, kunnes me tämän näemme, jäämme kotiimme. Sillä me luulemme, että\npersialainen ei ole tullut meitä, vaan niitä vastaan, jotka ovat\nsyypäitä loukkaukseen.\"\n\n120. Niin pian kuin skyytit olivat saaneet tiedon tästä, päättivät he\nolla julkisesti ryhtymättä mihinkään avonaiseen taisteluun, koska\nyllämainitut kansat eivät olleet heihin liittyneet, vaan, kulkien ja\nratsastaen aina tieltä pois, itse luoda umpeen kaivot ja lähteet,\njoiden ohi kulkivat, nyhtää ruohon maasta ja jakaantua kahteen\nosastoon, joista sauromatien tuli yhtyä toiseen, nimittäin siihen,\njonka kuninkaana oli Skopasis. Näiden tuli vähitellen vetäytyä edestä\npois, jos persialainen kääntyisi sille taholle, ja verkalleen pitkin\nMaietis-järven rantaa paeta suoraan Tanais-jokea kohti, mutta\npersialaisten marssiessa pois ajaa takaa hyökkääjiä. Tämä oli\nkuninkaallisten skyytien yksi osasto, joka oli määrätty kulkemaan sitä\ntietä, mikä juuri mainittiin. Mutta kahden muun osan kuninkaallisia\nskyytejä, sekä sen suuren, jota hallitsi Idanthyrsos, että kolmannen,\njonka kuninkaana oli Taxakis, tuli kokoontua samaan paikkaan. Ja\ngelonien sekä budinien liityttyä heihin tuli heidänkin aina kulkea\nyhden päivämatkan verran persialaisten edellä väistyen tieltä pois ja\ntehden niinkuin oli päätetty. Heidän tuli nyt ensin vetäytyä suoraa\npäätä niiden maihin, jotka olivat kieltäytyneet rupeamasta skyytien\nliittolaisiksi, siten sekoittaakseen nekin sotaan. Sillä joskaan nämä\neivät vapaaehtoisesti olleet antautuneet sotaan persialaisia vastaan,\ntulisivat he kuitenkin vasten tahtoaan siihen kiedotuiksi. Senjälkeen\ntuli heidän kääntyä omaan maahansa ja käydä vihollisten kimppuun, jos\nnimittäin neuvotellessaan sen hyväksi näkisivät.\n\n121. Niin päätettyään skyytit menivät Dareioksen sotajoukkoa vastaan,\nlähetettyään sitä ennen etujoukkona parhaimmat ratsumiehensä. Mutta\nkaikki vankkurit, joissa heidän lapsensa ja vaimonsa elelivät, he\nlähettivät edelleen ja vankkurien keralla kaikki elukat, paitsi mitä\ntarvitsivat elatuksekseen ja minkä he pidättivät itselleen, käskien\naina ajamaan pohjoista kohti.\n\n122. Nämä lähetettiin siis edeltä. Mutta niin pian kuin skyytien\netujoukko tapasi persialaiset noin kolmen päivän matkan päässä\nIstroksesta, niin he, ollen päivän matkan verran edellä, asettuivat\nleiriin ja hävittivät kaiken, mitä maasta kasvoi. Ja kun persialaiset\nnäkivät skyytien ratsuväen ilmaantuvan, niin he seurasivat näiden\njälkiä, samalla kuin nämä alati vetäytyivät tieltä pois. Ja näin\npersialaiset, suuntautuen tuota yhtä osaa vastaan, ajoivat heitä takaa\nitään päin ja suoraan Tanaista kohti. Ja heidän mentyään Tanais-joen\nyli menivät persialaisetkin heti jälestä yli ja ajoivat heitä takaa,\nkunnes he tultuaan sauromatien maan läpi saapuivat budinien alueelle.\n\n123. Niin kauan kuin nyt persialaiset kulkivat Skyytian ja Sauromatian\nmaan läpi, ei heillä ollut mitään ryöstettävänään, koska maa oli\nautiota. Mutta hyökättyään budinien maahan he tapasivat puisen\nkaupungin, jonka budinit sitä ennen olivat hyljänneet ja jättäneet\naivan tyhjilleen, sekä sytyttivät sen tuleen. Sen tehtyään he kulkivat\neteenpäin seuraten aina jälkiä, kunnes kuljettuaan sen maan läpi\nsaapuivat ylempänä mainittuun erämaahan [vrt. luku 22]. Tässä erämaassa\nei asu ketään ihmistä, se sijaitsee budinien maan tuollapuolen ja on\nseitsemän päivämatkan laajuinen. Erämaan tuollapuolen asuvat\nthyssagetit, ja heidän maastaan virtaa neljä suurta jokea, jotka\nlaskevat maietien alueen läpi niinkutsuttuun Maietis-järveen; niiden\nnimet ovat Lykos, Oaros, Tanais ja Syrgis.\n\n124. Kun Dareios siis oli tullut erämaahan, niin hän lakkasi\npikamarssistaan ja sijoitti sotajoukon Oaros-joen luo. Sen tehtyään hän\nrakensi kahdeksan suurta linnoitusta, yhtä pitkän matkan päähän\ntoisistaan, nimittäin noin kuudenkymmenen stadionin. Ja niiden\njäännökset ovat säilyneet minun aikoihini saakka. Mutta sillä välin kun\nDareioksen huomio oli kääntynyt tähän, kiersivät takaa-ajetut skyytit\ntaampana olevien maiden kautta ja palasivat Skyytiaan. Kun he\ntäten olivat kadonneet jäljettömiin eivätkä enää näyttäytyneet\npersialaisille, niin Dareios heitti linnoitukset keskeneräisiksi ja\npalasi itse kulkien länteen päin, siinä luulossa, että siinä olivatkin\nkaikki skyytit ja että he pakenivat länteen päin.\n\n125. Niin pian kuin Dareios suorinta tietä marsittaen sotajoukkoaan oli\nsaapunut Skyytiaan, tapasi hän skyytien molemmat osastot, ja\nkohdattuaan heidät hän ajoi heitä takaa, jolloin he väistyivät, aina\npysytellen päivämatkan päässä. Ja koska hän ei tauonnut ahdistamasta,\npakenivat skyytit päätöksensä mukaan niiden luo, jotka olivat\nkieltäytyneet rupeamasta heidän liittolaisikseen, ja ensiksi\nmelankhlainien maahan. Ja niin pian kuin skyytit ja persialaiset\nhyökkäämällä heidän maahansa olivat saattaneet heidät liikkeelle,\njohdattivat skyytit takaa-ajajansa androfagien alueelle. Kun nämätkin\noli saatu liikkeelle, niin he veivät persialaiset neurien maahan. Ja\nkun nämäkin saatiin liikkeelle, pakenivat skyytit edelleen ja menivät\nagathyrsien tykö. Mutta nähdessään naapuriensakin pakenevan skyytien\nedestä näiden liikkeelle ajamina, lähettivät agathyrsit, ennenkuin\nskyytit olivat heidän maahansa tunkeutuneet, kuuluttajan ja kielsivät\nskyytejä astumasta heidän rajojensa yli sekä julistivat ennakolta, että\njos he yrittäisivät tunkeutua maahan, niin agathyrsit aikoivat ensiksi\notella heidän kanssaan. Näin siis selittäen agathyrsit riensivät\npuolustamaan rajojaan, torjuakseen päällekarkaajat. Mutta silloin kun\npersialaiset ynnä skyytit olivat hyökänneet maahan, eivät\nmelankhlainit, androfagit eivätkä neurit asettuneet vastarintaan, vaan\nunohtaen uhkauksensa he pakenivat hämmennyksissään erämaahan pohjoista\nkohti. Mutta skyytit eivät enää saapuneet agathyrsien maahan, koska\nnämä olivat sen kieltäneet, vaan neurien maasta he johdattivat\npersialaiset omaan maahansa.\n\n126. Mutta kun tätä oli kauan jatkunut eikä siihen loppua tullut, niin\nDareios lähetti ratsumiehen skyytien kuninkaan Idanthyrsoksen tykö näin\nsanoen: \"Kummallinen mies, miksi aina pakenet, vaikka sinulla on\ntilaisuus tehdä näistä kahdesta jompikumpi? Jos näet luulet olevasi\nkyllin voimakas tekemään minun mahdilleni vastarintaa, niin pysähdy,\nlakkaa harhamatkoistasi ja taistele. Jos taas myönnät olevasi heikompi,\nniin lakkaa siinäkin tapauksessa juoksustasi ja tule puheilleni tuoden\nherrallesi lahjoina maata ja vettä.\"\n\n127. Siihen vastasi skyytien kuningas Idanthyrsos sanoen: \"Näin on\nminun laitani, oi persialainen. Minä en ole vielä ennen pelosta ketään\nihmistä paennut enkä nytkään sinua pakene; enkä minä nyt tee mitään\noutoa, vaan samaa, mitä olen rauhan aikana tottunut tekemään. Mutta\ntahdon ilmoittaa senkin, minkä vuoksi en heti paikalla kanssasi\ntaistele. Meillä ei ole kaupunkeja eikä viljeltyä maata, joitten\nvalloittamisen ja hävittämisen pelosta meidän tarvitsisi nopeammin\nruveta teidän kanssanne taisteluun. Mutta jos kaikin mokomin täytyy\npian niiksi tulla, onhan meillä esi-isiemme haudat. Niinpä siis,\netsikää ne ilmi ja koettakaa niitä turmella: silloin saatte kyllä\ntuntea, tulemmeko hautojen puolesta kanssanne taistelemaan vai emme.\nMutta sitä ennen, taikka jollemme niin hyväksi näe, emme aio ryhtyä\notteluun. Sen verran olkoon taistelusta sanottuna, mutta herroikseni\ntunnustan ainoastaan esi-isääni Zeusta ja Hestiaa, skyytien\nkuningatarta. Mutta maan ja veden sijasta aion lähettää sinulle\nsemmoisia lahjoja, kuin sinulle sopiikin tulla, ja siitä että väitit\nolevasi minun herrani, sanon että olet itkevä.\"\n\n128. Kuuluttajapa läksi matkaan ilmoittamaan tämän Dareiokselle. Mutta\nkuultuaan sanan \"orjuus\" skyytien kuninkaat suuttuivat silmittömästi.\nNiinpä he lähettivät sen osaston, joka oli määrätty menemään\nsauromatien kanssa, ja jota Skopasis johti, niitten ioonilaisten\npuheille, jotka vartioivat Istrosta ynnä siltaa. Ne taas heistä, jotka\nolivat jääneet jälelle, katsoivat parhaaksi olla enää viemättä\npersialaisia harhaan ja käydä heidän kimppuunsa, aina kun nämä\nkeräsivät elintarpeita. Siispä he, milloin vain havaitsivat Dareioksen\nväen keräävän elintarpeita, tekivät niinkuin oli päätetty. Ja skyytien\nratsuväki käänsi aina pakosalle persialaisten ratsuväen, mutta näiden\nratsumiehet pakenivat ja syöksyivät jalkaväen sekaan, joka silloin tuli\nauttamaan. Mutta ajettuaan ratsuväen pakosalle skyytit palasivat, koska\npelkäsivät jalkaväkeä, öisinkin skyytit tekivät samanlaisia\npäällekarkauksia.\n\n129. Mutta minä tahdon mainita mitä suurimman ihmeen, mikä oli\nedullinen persialaisille, mutta haitaksi skyyteille. Monasti kun kesken\nhyökkäystä persialaisia vastaan hevoset kuulivat aasien äänen, niin ne\nhämmentyivät ja kääntyivät ihmeissään takaisin, korviaan heristäen,\nkoska eivät olleet ennen semmoista ääntä kuulleet eivätkä semmoista\nulkomuotoa nähneet. Sillä Skyytianmaa ei tuota aasia eikä muulia,\nniinkuin ennenkin olen osoittanut, eikä ylimalkaan koko Skyytianmaassa\nole pakkasten vuoksi ollenkaan aaseja eikä muuleja. Siten aasit\nriuhtomisellaan saattoivat skyytien ratsuväen hämmennyksiin.\n\n130. Tämä oli se etu, jonka persialaiset vähäksi aikaa saivat sodassa.\nMutta aina milloin skyytit näkivät persialaisten hämmentyneen, he\ntekivät seuraavalla tavalla, jotta persialaiset jäisivät pitemmäksi\naikaa Skyytianmaahan ja siellä viipyessään joutuisivat ahdinkoon,\nkaiken puutteessa kun olivat. He jättivät näet jälkeensä osan karjaansa\npaimenineen, ja aina milloin niin tekivät, he lähtivät pois toiseen\npaikkaan. Mutta persialaiset hyökkäsivät karjan kimppuun, ottivat aina\nelukat ja sen tehtyään ylvästelivät teostaan.\n\n131. Kun tämä monasti uudistui, ei Dareios viimein tietänyt mitä tehdä.\nJa huomattuaan sen skyytien kuninkaat lähettivät kuuluttajan, joka toi\nDareiokselle lahjaksi linnun, hiiren, sammakon ja viisi nuolta.\nPersialaiset kysyivät lahjojen tuojalta, mitä antimet merkitsivät.\nMutta hän sanoi, ettei ollut muuta toimekseen saanut kuin antaa ne ja\nsitten heti mennä matkoihinsa. Vaan persialaisia itseään hän käski, jos\nolivat viisaita, harkitsemaan, mitä lahjat tiesivät. Ja sen kuultuaan\npersialaiset neuvottelivat.\n\n132. Dareioksen mielipide oli tällöin, että skyytit antoivat sekä\nitsensä että maata ja vettä, ja sen hän arvasi siitä, että hiiri elää\nmaassa ja syö samaa viljaa kuin ihminenkin, mutta sammakko vedessä;\nlintu taas näyttää enimmin hevoselta, ja nuolet muka tiesivät, että he\njättivät pois puolustusaseensa. Tämän mielipiteen esitti Dareios, mutta\nsitä vastaan soti Gobryaan mielipide, hänen, joka oli yksi niistä\nseitsemästä miehestä, jotka surmasivat maagin. Hän nimittäin arvasi,\nettä lahjat tiesivät tämän: \"Jollette te, oi persialaiset, lintuina\ntaivaalle lennä tai hiirinä maan alle pujahda tai sammakkoina\nlätäkköihin sukella, niin ette palaja, vaan näillä vasamoilla teidät\nammutaan.\"\n\n133. Sitenpä persialaiset arvailivat lahjoja. Mutta se skyytien osasto,\njoka aikaisemmin oli määrätty vartioimaan Maietis-järven luona, vaan\nnyt oli saanut käskyn mennä Istrokselle ioonilaisten puheille, puhui\nsillalle saavuttuaan näin: \"Ioonian miehet, me olemme tulleet tuomaan\nteille vapauden, jos nimittäin tahdotte meitä kuunnella. Tietoomme on\ntullut, että Dareios on antanut toimeksenne ainoastaan kuusikymmentä\npäivää vartioida siltaa, ja jollei hän tämän ajan kuluttua tule\nsaapuville, saatte lähteä matkoihinne omaan maahanne. Niinmuodoin, jos\nte tämän teette, tulette hänen silmissään olemaan syyttömiä ja\nsyyttömiä myös meidän silmissämme. Viipykää siis säädetyt päivät ja\nlähtekää niiden kuluttua tiehenne!\" Kun nyt ioonilaiset lupasivat tehdä\nnäin, kiiruhtivat skyytit pikimmiten takaisin.\n\n134. Sen jälkeen kuin lahjat olivat tulleet Dareiokselle, järjestyivät\npaikoilleen jääneet skyytit persialaisia vastaan, jalka- ja\nratsuväellään iskeäkseen heidän kanssaan yhteen. Mutta skyytien jo\nollessa järjestyneinä, kiiti jänis rivien keskitse. Ja aina sitä myöten\nkuin kukin heistä sen näki, he alkoivat ajaa jänistä takaa. Kun skyytit\nolivat joutuneet epäjärjestykseen ja huutelivat, kysyi Dareios syytä\nvihollisten meluun. Saatuaan tietää heidän ajavan takaa jänistä, lausui\nhän niille, joille hänen oli tapana muutenkin puhua: \"Nämä miehet\nhalveksivat meitä paljon, ja nyt näyttää minusta Gobryas ilmeisesti\npuhuneen oikein mitä skyytien lahjoihin tulee. Koska niinmuodoin minä\nitsekin jo olen sitä mieltä, on tarvis hyvää neuvoa, jotta\npaluumatkamme voisi turvassa tapahtua.\" Siihen virkkoi Gobryas: \"Oi\nkuningas, jo kertomuksesta minä jotakuinkin ymmärsin, että näiden\nmiesten kimppuun on mahdoton päästä, mutta tänne tultuani olen minä\nvielä täydellisemmin sen huomannut, nähdessäni, miten he meitä pitävät\npilkkanaan. Minusta näyttää nyt siis parhaalta, heti kun on tullut yö,\nsytyttää nuotiotulet, niinkuin meillä on tapana muulloinkin tehdä,\nviekoitella niitä sotamiehiä, jotka ovat heikoimmat rasituksia\nkestämään, jäämään tänne sekä kytkeä kiinni kaikki aasit ja sitten\nlähteä tiehemme, ennenkuin skyytit suuntaavat kulkunsa Istrostakin\nkohti hajoittaakseen sillan, taikka myös ioonilaiset tekevät jonkun\npäätöksen, joka on omiaan tekemään meistä lopun.\"\n\n135. Sen neuvon antoi Gobryas. Sitten tuli yö, ja Dareios noudatti tätä\nneuvoa. Raihnaat miehistön joukosta ja ne, joiden hukkumisesta oli\nvähimmin väliä, sekä kaikki kiinni kytkettämänsä aasit hän jätti siihen\npaikkaan leiriin. Ja hän jätti sinne aasit sekä sotaväen heikot sitä\nvarten, että aasit kirkuisivat; ihmiset taas jätettiin sinne\nheikkoutensa vuoksi, mutta syyksi ilmoitettiin, että Dareios itse muka\ntaistelukuntoisella osalla sotajoukkoaan aikoi käydä skyytien kimppuun,\nja sill'aikaa tuli heidän suojella leiriä. Ilmoitettuaan sen\npaikoilleen jääneille Dareios sytytti nuotiotulet ja kiiruhti\npikimmiten Istrokselle. Mutta väkijoukosta yksikseen jääneet aasit\npäästivät nyt vielä paljoa enemmän ääntä. Ja kuultuaan aasien kiljunnan\nuskoivat skyytit vallan varmasti persialaisten olevan paikoillaan.\n\n136. Niin pian kuin päivän tultua leiriin jätetyt huomasivat, että\nDareios oli kavaltanut heidät, kurottivat he käsiään skyytejä kohti ja\nkertoivat, missä tilassa olivat. Sen kuultuaan nämä pikimmiten\nvetäytyivät yhteen, sekä skyytien molemmat muut osastot että yksinäinen\nosasto, ynnä sauromatit, budinit, gelonit ja ajoivat takaa persialaisia\nsuoraan Istrosta kohti. Mutta koska persialainen sotajoukko enimmäkseen\noli jalkaväkeä eikä tuntenut teitä, kun ei ollut mitään raivattuja\nteitä, mutta skyytiläinen taas oli ratsuväkeä ja tunsi lyhyimmän tien,\nniin he eivät tavanneetkaan toisiaan, vaan skyytit ennättivät paljon\nennen persialaisia sillalle. Huomattuaan, että persialaiset eivät vielä\nolleet saapuneet, he lausuivat laivoissaan oleville ioonilaisille:\n\"Ioonian miehet, päivien luku on kulunut umpeen, ettekä te tee oikein\nenää viipyessänne täällä. Mutia jos te aikaisemmin olette pelosta\nviipyneet, niin purkakaa nyt silta ja lähtekää pikimmiten kaikessa\nrauhassa, vapaina, kiittäen jumalia ja skyytejä. Mutta hänet, joka\nennen oli teidän herranne, me tulemme masentamaan niin, ettei hän enää\nlähde sotaretkelle keitään ihmisiä vastaan.\"\n\n137. Tämän johdosta ioonilaiset neuvottelivat keskenään. Niinpä oli\natenalainen Miltiades, joka hoiti sotapäällikön virkaa sekä oli\nHellespontoksen khersonesolaisten itsevaltiaana, sitä mieltä, että tuli\ntotella skyytejä ja vapauttaa Ioonia. Mutta miletolaisen Histiaioksen\nmielipide oli vastainen tälle; hän näet sanoi, että nyt kukin heistä\nDareioksen avulla oli kaupungissaan itsevaltiaana, mutta jos Dareioksen\nmahti kukistuisi, ei hän kykenisi hallitsemaan miletolaisia eikä kukaan\nmuukaan keitään muita. Sillä jokainen kaupunki tulisi mieluummin\nhaluamaan kansanvaltaista kuin itsevaltaista hallitusta. Kun Histiaios\nesitti tämän mielipiteen, kääntyivät kaikki heti paikalla sen puoleen,\nvaikka aikaisemmin olivat omaksuneet Miltiadeen kannan.\n\n138. Ja ne, jotka ottivat osaa äänestykseen ja nauttivat arvoa\nkuninkaan puolelta, olivat hellespontolaisten itsevaltiaat, nimittäin\nabydolainen Dafnis, lampsakolainen Hippoklos, parionilainen\nHerofantos, prokonnesolainen Metrodoros, kyzikolainen Aristagoras ja\nbyzantionilainen Ariston. Nämä olivat Hellespontoksesta tulleet.\nIooniasta olivat khiolainen Strattis, samolainen Aiakes, fokaialainen\nLaodamas ja miletolainen Histiaios, jonka mielipide oli vastakkainen\nMiltiadeen esittämälle. Aiolilaisten joukosta oli läsnä ainoastaan yksi\nhuomattava mies, kymeläinen Aristagoras.\n\n139. Omaksuttuaan Histiaioksen neuvon he katsoivat hyväksi siihen\nliittää seuraavat teot ja sanat: he päättivät nimittäin purkaa skyytien\npuoleisen osan siltaa, ja purkaa sen jousen kantomatkan verran, jotta\nhe myös näyttäisivät jotakin tekevän, vaikk'eivät mitään tehneet, ja\njott'eivät skyytit yrittäisi väkivaltaa; ja purkaessaan Skyytiaan\nvievän sillan he aikoivat sanoa tulevansa tekemään kaiken, mikä\nskyyteille oli mieleen. Sen he lisäsivät ehdoitukseen. Sitten vastasi\nkaikkien puolesta Histiaios näillä sanoin: \"Skyytian miehet, oivallisia\nneuvoja olette tullessanne tuoneet ja otolliseen aikaan te pidätte\nkiirettä. Te olette meitä oivallisesti opastaneet, ja me täytämme\nhuolellisesti palveluksemme teitä kohtaan. Sillä, niinkuin te näette,\nme sekä puramme sillan että tulemme osoittamaan kaikkea alttiutta,\nkoska tahdomme olla vapaita. Mutta sillävälin kuin me tämän hajoitamme,\non teillä otollinen tilaisuus etsiä persialaisia, ja heidät\nlöydettyänne sekä meidän että omasta puolestanne kostaa heille ansion\nmukaan.\"\n\n140. Skyytit puolestaan uskoivat nyt toisen kerran, että ioonilaiset\npuhuivat totta, kääntyivät takaisin etsiäkseen persialaisia, mutta\nhairahtuivat kokonaan näiden kulkusuunnasta. Ja syypäinä siihen olivat\nskyytit itse, he kun olivat turmelleet sikäläiset hevoslaitumet ja\nluoneet vedet umpeen. Jos he näet eivät olisi tätä tehneet, olisi\nheidän, jos olisivat tahtoneet, ollut mahdollista huokeasti löytää\npersialaiset. Mutta nyt heidän hankkeensa jäi epäonnistuneeksi juuri\nsen tuuman takia, joka heistä oli näyttänyt parhaimmalta. Skyytit\nkulkivat nimittäin siltä kohtaa omaa maataan, missä oli rehua hevosille\nsekä vettä, ja etsivät sieltä vihollisiaan, koska luulivat heidänkin\nsamojen seutujen läpi peräytyvän. Mutta persialaiset kulkivatkin\nnoudattaen entisiä jälkiään ja löysivät siten vaivalla ylimenopaikan.\nVaan koska he saapuivat yöllä ja tapasivat sillan purettuna, niin he\njoutuivat mitä suurimpaan pelkoon, että ioonilaiset olivat heidät\nhyljänneet.\n\n141. Dareioksen ympäristössä oli muuan egyptiläinen mies, jolla oli\nvahvin ääni maailmassa. Tämän miehen Dareios käski asettua Istroksen\näyräälle ja kutsua miletolaista Histiaiosta. Hän tekikin niin, ja\nHistiaios, joka ensimäisestä huudosta kuuli, toimitti saapuville kaikki\nlaivat sotajoukon kuljettamiseksi ylitse ja laittoi sillan eheäksi.\n\n142. Siten siis persialaiset pääsivät pakoon, mutta skyytit, etsiessään\npersialaisia, jäivät toistamiseen heitä tapaamatta. Ja ioonilaisista\nskyytit lausuivat sen arvostelun, että he, ollakseen vapaita, olivat\npelkurimaisimmat kaikista ihmisistä, mutta, orjina heistä puhuen, mitä\nsuurimmassa määrin herroillensa uskollisia ja heihin kiintyneitä. Tämän\nmoitteen ovat skyytit ioonilaisia vastaan syytäneet.\n\n143. Matkatessaan Traakian kautta Dareios saapui Khersonesos-niemelle\nSestokseen. Sieltä hän itse meni laivoillaan Aasian puolelle, mutta\njätti päälliköksi Megabazoksen, erään persialaisen miehen, jolle\nDareios kerran Persiassa oli osoittanut suurta kunniaa, lausuessaan\nseuraavaa. Kun Dareios näet kerran ryhtyi syömään kranaattiomenia ja\njuuri ikään oli avannut ensimäisen omenan, kysyi hänen veljensä\nArtabanos häneltä, mitä hän soisi saavansa yhtä suuren paljouden kuin\noli kranaattiomenassa kiviä. Siihen Dareios virkkoi haluavansa saada\nyhtä monta Megabazosta mieluummin kuin Hellaan käskynalaisekseen. Sillä\nlausumallaan hän kunnioitti Megabazosta Persiassa, mutta nyt hän jätti\nhänet päällikkönä komentamaan kahdeksaakymmentätuhatta miestä\nsotajoukostaan.\n\n144. Tämä Megabazos jätti jälkeensä kuolemattoman muiston\nhellespontolaisten kesken lausumalla seuraavan sanan. Kun hän näet\nByzantionissa ollessaan oli saanut kuulla kalkhedonilaisten asettuneen\ntähän seutuun seitsemäätoista vuotta ennen byzantionilaisia, niin hän\nväitti kalkhedonilaisten siihen aikaan olleen sokeita. Sillä eivät he\nolisi valinneet rumempaa paikkaa, kun heidän oli tilaisuus asettua\nkauniimpaan, elleivät olisi olleet sokeita. Mainittu Megabazos\njätettiin siis ylipäälliköksi hellespontolaisten maahan ja laski\nvaltansa alle ne, jotka eivät pitäneet meedialaisten puolta. Tämän hän\nnyt toimitti.\n\n145. Tähän samaan aikaan tehtiin Libyaa vastaan toinen suuri sotaretki\nsyystä, jonka tulen kertomaan, sitä ennen kerrottuani toisen seikan.\nNiiden pelasgien Lemnoksesta karkoittamina, jotka Brauronista olivat\nryöstäneet itselleen atenalaisten naisia, olivat Argo-laivassa\nkulkijain jälkeläiset purjehtineet matkoihinsa Lakedaimoniin ja\nasettuneet Taygetos-vuorelle sekä siellä tehneet tulen. Sen nähtyään\nlakedaimonilaiset lähettivät sanansaattajan tiedustelemaan, keitä ja\nmistä he olivat. Sanansaattajan kysymykseen he sanoivat olevansa\nminyejä ja Argo-laivassa purjehtineitten sankarien lapsia; nämä olivat\nnäet laskeneet maihin Lemnoksessa ja siittäneet heidät. Kuultuaan jutun\nheidän syntyperästään lakedaimonilaiset lähettivät uudestaan kysymään,\nmissä aikomuksessa he olivat tulleet maahan ja sytyttäneet tulen. He\nväittivät pelasgien karkoittamina tulleensa isiensä tykö, ja olihan\nvallan oikein, että näin tapahtui. Ja he pyysivät lupaa asua yhdessä\nheidän kanssaan sekä saada osaa heidän kunniaviroistaan ynnä\nmaapalstoja. Lakedaimonilaiset suostuivatkin ottamaan vastaan minyit\nniillä ehdoilla, millä nämä itse pyrkivät. Ja varsinkin saattoi heidät\ntekemään näin se seikka, että tyndaridit olivat olleet mukana Argon\nmatkalla. He ottivat vastaan minyit ja antoivat heille maata sekä\njakoivat heidät heimopiiriensä kesken. Minyit taas solmivat heti\navioliittoja, mutta antoivat muille ne vaimot, jotka olivat Lemnoksesta\nmukanaan tuoneet.\n\n146. Kohta jonkun ajan kuluttua minyit alkoivat käyttäytyä röyhkeästi\nvaatien osallisuutta kuninkuuteen ja tehden muitakin häijyyksiä.\nLakedaimonilaiset päättivät niinmuodoin tappaa heidät; niinpä he\nottivat heidät kiinni ja heittivät vankilaan. Ja lakedaimonilaiset\ntappavat yöllä ne, jotka he tappavat, mutta päivällä ei ketään. Mutta\nkun he siis aikoivat ottaa minyit hengiltä, pyysivät näiden vaimot,\njotka olivat vapaasyntyisiä ja etevinten spartalaisten tyttäriä, saada\nmennä sisälle vankilaan ja päästä kukin oman miehensä puheille.\nSpartalaiset antoivat heidän tehdä niin, mitään vilppiä heidän\npuoleltaan aavistamatta. Mutta sittenkuin vaimot olivat tulleet\nsisälle, niin he tekivät näin. He antoivat miehilleen kaikki vaatteet,\nmitkä heillä oli yllään, ja ottivat itse miestensä vaatteet. Ja minyit,\npuettuina naisten vaatteisiin, läksivät ulos kuten naiset ainakin, ja\npäästyään sillä tavoin pakoon he jälleen asettuivat Taygetos-vuorelle.\n\n147. Samaan aikaan hankki Theras, Autesionin poika, Teisamenoksen\npojanpoika, Thersandroksen pojanpojanpoika ja Polyneikeen\npojanpojanpojanpoika, lähtöä Lakedaimonista pois. Tämä Theras,\njoka sukuperältään oli kadmolainen, oli Aristodemoksen lasten,\nEurystheneen ja Prokleen, eno. Näiden alaikäisyyden aikana Theras hoiti\nholhous-kuninkuutta Spartassa. Mutta sisarenpoikien vartuttua ja\notettua vastaan hallituksen Theras piti ikävänä joutua muiden\nhallittavaksi kerran päästyään hallituksen makuun eikä sanonut enää\naikovansa jäädä Lakedaimoniin, vaan purjehtivansa pois heimolaistensa\ntykö. Nykyisessä Theran saaressa, jonka nimi aikaisemmin oli Kalliste,\noli näet erään foinikialaisen Membliaroksen, Poikileen pojan,\njälkeläisiä. Etsiessään Europaa oli näet Kadmos, Agenorin poika,\nlaskenut maihin Therassa, niinkuin sen nykyinen nimi on. Ja hänen\nlaskettuaan sinne maihin, joko maa häntä miellytti tai hän jostakin\nmuusta syystä tahtoi tehdä näin. Hän jätti näet tähän saareen useita\nfoinikialaisia, niiden muassa oman sukulaisensa Membliaroksen. Nämä\nasuivat tässä niinsanotussa Kallistessa kahdeksan miespolvea, ennenkuin\nTheras tuli Lakedaimonista.\n\n148. Näiden luokse siis Theras hankkiutui lähtemään mukanaan muita\nheimopiirien jäseniä, asuakseen yhdessä heidän kanssaan eikä suinkaan\najaakseen heitä pois, vaan lukien heidät varsin läheisiksi ystävikseen.\nJa kun myös minyit vankilasta karattuaan olivat asettuneet\nTaygetokseen, ja lakedaimonilaiset tahtoivat tuhota heidät, pyysi\nTheras, ettei heitä surmattaisi, vaan lupasi itse viedä heidät maasta\npois. Lakedaimonilaisten suostuttua ehdoitukseen hän purjehti kolmella\nkolmikymmensoudulla Membliaroksen jälkeläisten luo, viemättä kuitenkaan\nmuassaan kaikkia minyejä, vaan ainoastaan muutamia harvoja. Sillä\nuseimmat heistä kääntyivät parorealaisten ja kaukonien puoleen, ajoivat\nheidät maasta pois, jakoivat itsensä kuuteen osaan ja perustivat sitten\nalueelleen seuraavat kaupungit: Lepreon, Makistos, Frixai, Pyrgos,\nEpion ja Nudion. Useimmat näistä ovat elis-maalaiset minun aikanani\nhävittäneet. Mutta saari sai asuttajansa mukaan nimen \"Thera\".\n\n149. Mutta Theraan poika ei mielinyt purjehtia hänen mukanaan, jonka\nvuoksi isä sanoi jättävänsä hänet lampaaksi susien keskelle. Tästä\nsanasta sai nuorukainen nimen Oiolykos [s.o. Lammassusi], ja jostakin\nsyystä se nimi pääsi voimaan. Oiolykoksen poika oli Aigeus, jonka\nmukaan aigeidien suuri heimo Spartassa on saanut nimensä. Koska\nmainitun heimon miesten lapset eivät jääneet eloon, niin he oraakelin\nneuvosta perustivat pyhätön Laioksen ja Oidipuksen Kostottarille; ja\ntämän jälkeen he jäivät eloon. Ja sittemmin tapahtui, että näiden\nmiesten jälkeläiset Therassakaan eivät jääneet eloon.\n\n150. Aina tähän kohtaan saakka kertomusta pitävät lakedaimonilaiset\nyhtä theralaisten kanssa, mutta tästä alkaen kertovat ainoastaan\ntheralaiset; ja he kertovat näin. Grinnos, Aisanioksen poika, joka oli\nyllämainitun Theraan jälkeläinen ja hallitsi Theran saarta, saapui\nDelfoihin, tuoden mukanaan hekatombin kaupungistaan. Muiden\nkansalaisten muassa, jotka häntä seurasivat, oli myös Battos,\nPolymnestoksen poika, joka polveutui Eufemos nimisestä minyistä. Kun\ntheralaisten kuningas Grinnos kyseli oraakelilta muita asioita, neuvoi\nPytia häntä perustamaan kaupungin Libyaan. Mutta hän vastasi sanoen:\n\"Minä puolestani, oi valtias, olen jo liian vanha ja ikäloppu\nlähteäkseni liikkeelle. Vaan käske sinä jotakuta näistä nuoremmista\nniin tekemään.\" Ja niin sanoessaan hän viittasi Battokseen. Sen verran\ntapahtui silloin. Mutta sittemmin he kotiin tultuaan eivät välittäneet\noraakelilauseesta, syystä etteivät tietäneet, missä päin maailmaa Libya\noli, eivätkä uskaltaneet lähettää siirtokuntaa tuiki tuntemattomiin\nseutuihin.\n\n151. Seitsemään vuoteen senjälkeen ei Therassa satanut, ja niiden\nkuluessa heiltä kuivi kaikki saaressa olevat puut, paitsi yhtä. Kun\ntheralaiset kysyivät neuvoa oraakelilta, nuhteli Pytia heitä siitä,\netteivät olleet perustaneet siirtokuntaa Libyaan. Koska heillä\nnyt ei ollut mitään keinoa päästä onnettomuudesta, niin he\nlaittoivat lähettiläitä Kreetaan tutkistelemaan, oliko joku\nkreetalaisista tai heidän keskuudessaan asuvista muukalaisista saapunut\nLibyaan. Harhaillessaan ympäri saarta lähettiläät saapuivat myös\nItanoksen kaupunkiin, ja siellä he tapasivat Korobios nimisen\npurppurasimpukan-pyydystäjän, joka väitti tuulten ajelemana saapuneensa\nLibyaan ja siellä Platean saareen. Hänet he palkkaa vastaan taivuttivat\nja veivät Theraan. Therasta purjehti sitten miehiä vakoilemaan, aluksi\nei varsin monta. Kun nyt Korobios oli johdattanut heidät mainittuun\nPlatean saareen, niin he jättivät Korobioksen sinne annettuaan hänelle\nruokavaroja muutamaksi kuukaudeksi, mutta purjehtivat itse pikimmiten\ntuomaan theralaisille tietoja saaresta.\n\n152. Kun nämä viipyivät poissa kauemman aikaa kuin sovittu oli, loppui\nKorobiokselta kaikki. Sittemmin ajautui mainittuun Plateaan samolainen\nlaiva, jonka isäntänä oli Kolaios ja joka oli matkalla Egyptiä kohti.\nSaatuaan Korobiokselta tietää koko asianlaidan samolaiset jättivät\nhänelle ruokavaroja vuodeksi. Itse he lähtivät saaresta merelle pyrkien\nEgyptiä kohti, mutta joutuivat itätuulen ajamina pois suunnastaan. Ja\nkun tuuli ei hellittänyt, niin he kulkivat Herakleen patsasten sivu ja\nsaapuivat jumalallisesta sallimasta Tartessokseen. Tämä kauppapaikka\noli siihen aikaan koskematon, niin että he palattuaan takaisin saivat\ntavaroistaan suurimman voiton kaikista helleeneistä, mikäli me\nvarmuudella tiedämme, nimittäin aiginalaisen Sostratoksen, Laodamaan\npojan, jälkeen; sillä tämän kanssa ei pysty toinen kilpailemaan. Mutta\nottamalla voitostaan pois kymmenyksenä kuusi talenttia samolaiset\nteettivät niistä vaskiastian argolilaisen sekoitusmaljan malliin, ja\nyltympäri sen reunaa kohoaa aarnikotkanpäitä. Sen he vihkivät\nHeraioniin ja asettivat sen alle kolme seitsemän kyynärän korkuista\npolvistuvaa vaskista jättiläiskuvaa. Mutta yllämainitun tapauksen\njohdosta tuli kyreneläisten ja theralaisten ensimäinen läheinen\nystävyys solmituksi samolaisten kanssa.\n\n153. Sittenkuin theralaiset, jätettyään Korobioksen saareen, olivat\nsaapuneet Theraan, niin he ilmoittivat asuttaneensa saaren Libyan\nluona. Theralaiset katsoivat silloin hyväksi lähettää aina kahdesta\nveljestä arvan nojalla toisen sekä kaikista maalaiskunnista, joita oli\nseitsemän, joukon miehiä; ja heidän sekä johtajanaan että kuninkaanaan\noli oleva Battos. Siten he laittoivat kaksi viisikymmensoutua Plateaan.\n\n154. Näin kertovat theralaiset, ja kertomuksen loppuosassa theralaiset\npitävät yhtä kyreneläisten kanssa. Sillä mitä Battokseen tulee, eivät\njälkimäiset suinkaan ole samaa mieltä kuin theralaiset. He näet\nkertovat täten. Kreetassa on Oaxos-kaupunki, jossa oli kuninkaana\nEtearkhos. Hänellä oli Fronime niminen äiditön tytär, mutta hän nai\nvielä toisen vaimon. Taloon tultuaan tämä tahtoi tositeossakin olla\näitipuolena Fronimelle; niinpä hän tuotti hänelle pahaa ja keksi hänen\nvaralleen kaikkea kiusaa. Ja vihdoin hän syyttäen Fronimea\nhekumallisuudesta sai miehensä uskomaan, että niin oli laita. Niinpä\ntämä vaimonsa suostuttamana mietti jumalattoman teon tyttärensä pään\nvaralle. Oaxoksessa oleskeli näet muuan theralainen kauppamies\nThemison. Hänet kutsui Etearkhos vieraakseen ja vannotti häntä\nlupaamaan panna täytäntöön mitä ikänä Etearkhos pyytäisi. Hänen siis\nvannottuaan toi Etearkhos tyttärensä, antoi tämän hänen käsiinsä ja\nkäski hänen viedä pois sekä upottaa hänet mereen. Mutta vimmastuneena\nvalasta, johon hänet oli viekoiteltu, Themison purkaa kestiystävyyden\nja tekee näin. Hän otti vastaan tytön ja purjehti pois. Vaan ulapalle\npäästyään hän täytti Etearkhokselle antamansa lupauksen siten, että\nsitoi tytön köysiin ja laski hänet mereen, mutta vedätti hänet heti\nylös. Ja sitten hän saapui Theraan.\n\n155. Sitten otti Fronimen vastaan muuan theralaisten kesken\narvossapidetty mies, Theraion, joka piti häntä jalkavaimonaan. Ajan\nvierittyä hänelle syntyi poika, joka änkytti ja sammalsi ja jonka\nnimeksi pantiin Battos, kuten theralaiset ja kyreneläiset kertovat,\nmutta, niinkuin minä kuitenkin luulen, joku muu. Vaan Battokseksi\nmuutettiin nimi, senjälkeen kuin hän oli saapunut Libyaan, ja sen nimen\nhän sai Delfoissa annetun oraakelivastauksen johdosta sekä siitä\narvosta, jonka hän sai. Libyalaiset kutsuvat nimittäin kuningasta\nnimellä \"battos\", ja luulen Pytian ennustaessaan kutsuneen häntä\nlibyankielellä siitä syystä, että hänestä oli tuleva Libyan kuningas.\nSillä senjälkeen kuin tämä oli mieheksi varttunut, niin hän tuli\nDelfoihin kysyäkseen neuvoa äänestään. Hänen kysymykseensä antoi Pytia\ntällaisen vastauksen:\n\n    \"Battos, ääntäsi käyt, vaan ruhtinas Foibos Apollon\n    lammashyötysän Libyan viljelemään sinut laittaa\",\n\nikäänkuin olisi sanonut meidän kieltä käyttämällä: \"Oi kuningas, sinä\nääntäsi käyt.\" Mutta Battos vastasi näin: \"Oi ruhtinas, minä olen\ntullut kysymään sinulta neuvoa äänestäni, mutta sinä neuvot minulle\nmuuta, mahdottomuuksia, kun käsket minua asuttamaan Libyaa -- mutta\nmillä väellä ja millä miesvoimalla?\" Näillä sanoillaan hän ei\nkuitenkaan voinut taivuttaa jumalaa antamaan hänelle toista vastausta.\nJa kun jumala antoi Battokselle saman vastauksen kuin ennenkin, niin\ntämä jätti Pytian kesken hänen puhettaan ja meni Theraan.\n\n156. Senjälkeen kävi niin hyvin hänelle itselleen kuin muillekin\ntheralaisille uudestaan huonosti. Mutta kun theralaiset eivät tunteneet\nsyytä onnettomuuksiinsa, niin he lähettivät Delfoihin kysymään neuvoa\nsiihen kurjaan tilaan, jossa parhaillaan olivat. Pytia antoi heille sen\nvastauksen, että jos yhdessä Battoksen kanssa rakentaisivat Kyrenen\nLibyassa, tulisi heidän käymään paremmin. Senjälkeen theralaiset\nlähettivät Battoksen pois, mukanaan kaksi viisikymmensoutua. Nämä\npurjehtivat Libyaan, mutta kun eivät voineet mitään muuta tehdä,\nläksivät he taas kotia Theraan. Mutta kun he saapuivat sinne, niin\ntheralaiset ampuivat näitä eivätkä sallineet heidän laskea rantaan,\nvaan käskivät heidän purjehtia takaisin. Pakosta nämä purjehtivat pois\nja tekivät asutuksi Libyan luona sijaitsevan saaren, jonka nimi, kuten\nennenkin on mainittu, on Platea. Ja saaren kerrotaan olevan yhtä suuri\nkuin nykyinen kyreneläisten kaupunki.\n\n157. Siinä he asuivat kaksi vuotta, mutta kun ei mikään heillä\nmenestynyt, niin, jätettyään yhden joukostaan jälkeensä, muut kaikki\npurjehtivat pois Delfoihin. Ja oraakeliin saavuttuaan he kysyivät\nneuvoa sanoen, että asuivat Libyassa, mutta ettei heidän siltä yhtään\nkäynyt paremmin. Siihen vastasi heille Pytia näin:\n\n    \"Lammashyötysän Libyan jos tuta, käymätön, voisit\n    kuin minä, käynyt, niin ylen viisaaks' sun ylistäisin.\"\n\nSen kuultuaan Battos seuralaisineen purjehti takaisin. Sillä jumala ei\nhellittänyt vaatimasta heitä perustamaan siirtolaa, ennenkuin olivat\nsaapuneet itse Libyaan. Saavuttuaan saareen ja otettuaan mukaansa\nhänet, jonka olivat jättäneet, he asuttivat erään itse Libyassa,\nvastapäätä saarta sijaitsevan paikan, jonka nimi oli Aziris; sitä\nympäröivät kahden puolen mitä kauniimmat notkot ja yhdeltä puolen sen\nsivu virtaa joki.\n\n158. Siinä paikassa he asuivat kuusi vuotta. Mutta seitsemäntenä\nvuotena libyalaiset pyysivät saada viedä heidät parempaan paikkaan ja\ntaivuttivat heidät siten jättämään sen. Saatuaan heidät liikkeelle\nlibyalaiset veivät heidät sieltä länttä kohti, ja, jotteivät helleenit\nkulkiessaan kauniimman paikan ohi, sitä näkisi, niin he sovittivat\npäivän ajan siten, että veivät heidät yöllä siitä ohi. Mainitun paikan\nnimi on Irasa. Ja he veivät helleenit lähteelle, jonka sanotaan olevan\nApollonin oma, sekä lausuivat: \"Hellaan miehet, tässä on teidän mukava\nasua. Sillä täällä on taivas puhki.\"\n\n159. Battos perustajan eläessä, joka hallitsi neljäkymmentä vuotta, ja\nhänen poikansa Arkesilaoksen aikana, joka hallitsi kuusitoista vuotta,\nasuivat siinä kyreneläiset, ollen heitä vain niin suuri joukko kuin\nmitä heitä alun pitäen oli lähtiessään siirtolaan. Mutta kolmannen\nhallitsijan, niinsanotun \"onnellisen\" Battoksen aikana sai Pytia\noraakelilauseellaan helleenejä kaikista heimoista lähtemään Libyaan ja\nasuttamaan sitä yhdessä kyreneläisten kanssa. Kyreneläiset kutsuivat\nnäet heitä maanjaolle. Mutta Pytian lause kuului näin:\n\n    \"Sen, joka saapuva lie ylen armaan Libyan maille,\n    kun jako niist' on tehty jo, kerran käy katumoiksi.\"\n\nKun nyt suuri väkijoukko kerääntyi kokoon Kyreneen, hupeni ympärillä\nasuvien libyalaisten ja heidän Adikran nimisen kuninkaansa alue\nmelkoisesti. Koska jälkimäisiltä näin riistettiin maata, ja\nkyreneläiset heitä kohtelivat röyhkeästi, niin he lähettivät sanan\nEgyptiin ja antautuivat Egyptin kuninkaan Aprieen valtaan. Tämä kokosi\nsuuren sotajoukon egyptiläisiä ja lähetti sen Kyreneä vastaan. Mutta\nkyreneläiset lähtivät sotaan yllämainittuun Irasa nimiseen paikkaan\nsekä Theste-lähteelle, iskivät yhteen egyptiläisten kanssa ja voittivat\ntaistelussa. Sillä koska egyptiläiset eivät olleet aikaisemmin\nkoetelleet helleenejä ja ylenkatsoivat heitä, joutuivat he niin\nperinpohjaiseen häviöön, että vain aniharvat palasivat kotiinsa\nEgyptiin. Tämän tappion tähden ja koska syyttivät Apriesta siitä,\nluopuivat egyptiläiset hänestä.\n\n160. Tämän Battoksen poika oli Arkesilaos. Kuninkaaksi tultuaan hän\nriitaantui ensiksi omien veljiensä kanssa, niin että he jättivät hänet\nja läksivät muuanne Libyaan sekä perustivat itselleen sen kaupungin,\njota silloin ja vielä nytkin kutsutaan Barkaksi. Ja samalla kun he sen\nperustivat, saattoivat he libyalaiset luopumaan kyreneläisistä.\nSittemmin läksi Arkesilaos sotaretkelle niitä libyalaisia vastaan,\njotka olivat ottaneet turviinsa hänen veljensä ja itsekin luopuneet.\nPeläten häntä libyalaiset läksivät pakoon itäisten libyalaisten tykö.\nMutta Arkesilaos seurasi pakenevia, kunnes takaa ajaessaan joutui\nLeukoniin Libyassa, missä libyalaiset päättivät käydä hänen kimppuunsa.\nJa taistelussa he saivat kyreneläisistä sellaisen voiton, että\nseitsemäntuhatta raskasaseista kyreneläistä siinä kaatui. Tämän tappion\njälkeen Arkesilaos sairastui, ja kun hän tällöin oli nauttinut\nlääkettä, kuristi hänet hänen veljensä Haliarkhos. Haliarkhoksen taas\ntappoi vilpillä Arkesilaoksen vaimo, jonka nimi oli Eryxo.\n\n161. Kuninkuuden peri nyt Arkesilaoksen poika Battos, joka ontui ja oli\nhuonojalkainen. Mutta kohdanneeseen tapaturmaan nähden kyreneläiset\nlähettivät Delfoihin sanansaattajan kysymään, millä tavoin heidän tuli\nparhaiten järjestää olonsa ja elonsa. Silloin Pytia käski heidän\nArkadian Mantineiasta tuottamaan itselleen sovintotuomarin.\nKyreneläiset niinmuodoin pyysivät semmoista, ja mantineialaiset\nantoivat suurinta arvoa nauttivien kansalaistensa joukosta erään\nmiehen, jonka nimi oli Demonax. Tämä mies saapui Kyreneen ja saatuaan\ntietää kaikki asianhaarat hän ensiksi jakoi heidät kolmeen\nheimopiiriin, järjestäen jaon seuraavalla tavoin. Theralaisista ja\nympärillä asuvista hän muodosti ensimäisen piirin, toisen\npeloponnesolaisista ja kreetalaisista ja kolmannen kaikista\nsaarelaisista. Sitten hän eroitti Battos kuninkaalle tiluksia ja\npappisvirkoja, mutta kaikki muut etuudet, mitä kuninkailla aikaisemmin\noli ollut, hän laski kansan käsiin.\n\n162. Mainitun Battoksen ajan kesti tätä tilaa. Mutta hänen poikansa\nArkesilaoksen aikana syntyi paljon levottomuutta kunnia-etuuksista.\nBattos \"ontuvan\" ja Feretimen poika Arkesilaos selitti nimittäin, ettei\nhän tulisi suostumaan siihen järjestykseen, jonka mantineialainen\nDemonax oli laatinut, vaan vaati esi-isiensä etuoikeuksia. Sitten hän\nnosti sisällisen sodan, mutta joutui tappiolle ja pakeni Samokseen;\nhänen äitinsä taas pakeni Kyproksen Salamiiseen. Salamiissa vallitsi\nsiihen aikaan Euelthon, joka vihki sen katsomista ansaitsevan\nsuitsutusastian, joka on Delfoissa korintolaisten aarrekammiossa. Hänen\nluoksensa saavuttuaan Feretime häneltä pyysi sotajoukkoa, joka toisi\nheidät takaisin Kyreneen. Mutta Euelthon antoi kaikkea muuta hänelle\nmieluummin kuin sotajoukon. Nainen otti vastaan mitä annettiin ja\nsanoi, että kyllä sekin oli kaunis, mutta kauniimpaa olisi, jos\nkuningas antaisi hänelle hänen pyytäessään sotajoukon. Niin hän sanoi\njoka lahjaa annettaessa. Lopuksi Euelthon lähetti hänelle lahjaksi\nkultaisen rukin ynnä värttinän, ja oli siinä myös villoja. Kun Feretime\ntaas lausui samat sanat, niin Euelthon virkkoi, että semmoisia lahjoja\nnaisille annetaan, vaan ei sotajoukkoa.\n\n163. Siihen aikaan Arkesilaos oleskeli Samoksessa ja keräsi joka miehen\nkokoon maanjaolle. Kun suuri sotajoukko oli koossa, läksi Arkesilaos\nDelfoihin kysymään oraakelilta, kuinka hänen jälleenpalaamisensa oli\nonnistuva. Ja Pytia vastasi hänelle näin: \"Neljän Battoksen ja neljän\nArkesilaoksen ajan eli kahdeksan miespolvea antaa Loxias teidän hallita\nKyreneä; mutta sen kauemmin hän ei neuvo edes koettamaankaan hallita.\nPalaja sinä kuitenkin omaan maahasi ja ole levollinen. Mutta jos löydät\nuunin täynnä ruukkuja, niin älä polta ruukkuja, vaan lähetä ne\nvahingoittamatta matkaansa. Vaan jos sinä poltat ne, niin älä mene\nmerenhuuhtomaan paikkaan; jos sen teet, olet kuoleva sekä itse että\nkaunihin härkä.\" Sen vastauksen julisti Pytia Arkesilaokselle.\n\n164. Viimemainittu otti myötään väkensä Samoksesta ja palasi Kyreneen.\nMutta saatuaan hallinnon käsiinsä hän ei muistanut ennustusta, vaan\nkosti vastustajilleen kärsimänsä maanpaon. Niistä muutamat läksivät\nkokonaan maasta pois, muutamat, jotka Arkesilaos sai käsiinsä, hän\nlähetti Kyprokseen tuhottaviksi. Mutta heidät pelastivat knidolaiset,\njoiden maahan he olivat ajautuneet, ja lähettivät heidät Theraan.\nMuutamat muut kyreneläiset, jotka olivat paenneet Aglomakhoksen\nomistamaan suureen torniin, Arkesilaos sitävastoin poltatti\npinottuaan tornin ympäri puita. Mutta työn suoritettuaan hän huomasi,\nettä tämä olikin se ennustus, jossa Pytia oli varoittanut häntä\npolttamasta uunista löytämiään ruukkuja. Senvuoksi hän pidättäytyi\nkyreneläisten kaupungista, peläten ennustettua kuolemaa ja arvellen\n\"merenhuuhtomalla\" paikalla tarkoitettavan Kyreneä. Hänellä oli vaimona\nmuuan sukulaisensa, joka oli barkalaisten Alazeir nimisen kuninkaan\ntytär. Tämän luokse hän saapui. Mutta kun muutamat barkalaiset ja eräät\nKyrenestä tulleet pakolaiset huomasivat hänen liikkuvan torilla, niin\nhe tappoivat hänet ja lisäksi vielä hänen appensa Alazeirin. Ja joko\nsitten tahallaan tai vasten tahtoaan Arkesilaos erehtyi oraakelilauseen\nsuhteen. Joka tapauksessa hänen kohtalonsa täyttyi.\n\n165. Mutta niin kauan kuin Arkesilaos eleli Barkassa ja valmisti omaa\nturmiotaan, piti hänen äitinsä Feretime poikansa kunnia-arvoja\nKyrenessä hoitaen sekä muita toimia että istuen neuvostossa. Vaan\nsaatuaan tietää poikansa kuolleen Barkassa hän läksi pakoon Egyptiin.\nHän käytti näet hyväkseen niitä hyviä töitä, joita Arkesilaos oli\ntehnyt Kambysestä, Kyroksen poikaa, kohtaan. Tämä oli nimittäin se\nArkesilaos, joka oli antanut Kyrenen Kambyseelle ja säätänyt sille\nveron. Egyptiin saavuttuaan Feretime anoi turvaa Aryandeelta ja pyysi\nhäntä kostamaan puolestaan esittäen syyksi, että hänen poikansa oli\nmeedialaismielisyytensä tähden saanut surmansa.\n\n166. Tämä Aryandes oli Kambyseen alainen Egyptin käskynhaltija, joka\njonkun aikaa näitä tapauksia myöhemmin joutui turmioon, syystä että\ntahtoi tekeytyä Dareioksen vertaiseksi. Saatuaan näet tietää ja\nnähdessään, kuinka Dareios halusi jättää jälkeensä muistomerkin,\njommoista ei kukaan muu kuningas ollut saanut aikaan, hän jäljitteli\ntätä, kunnes sai palkkansa. Dareios oli nimittäin sulatuttanut kultaa\nniin puhtaaksi kuin mahdollista ja lyöttänyt siitä rahaa, ja nyt\nAryandes, Egyptin hallitusmies, teki samoin rahaa hopeasta. Ja vielä\nnytkin on \"aryandikon\" puhtain hopea. Saatuaan tietää hänen tekevän\nniin Dareios syyttäen häntä eräästä toisesta seikasta, nimittäin että\nhän muka kapinoitsi häntä vastaan, surmautti hänet.\n\n167. Mutta silloin yllämainittu Aryandes antoi, säälistä Feretimeä\nkohtaan, hänelle koko Egyptissä olevan sotajoukon, sekä maa- että\nmeriväen, ja nimitti maasotaväen päälliköksi Amasis nimisen\nmarafilaisen miehen, laivaston päälliköksi taas Badreen, joka\nsyntyperältään oli pasargadi. Mutta ennenkuin Aryandes laittoi\nsotajoukon matkaan, niin hän lähetti Barkaan kuuluttajan kysymään, kuka\noli Arkesilaoksen surmaaja. Silloin kaikki barkalaiset itse ottivat\nsyyn niskoilleen: he olivat näet kärsineet hänen puoleltaan paljon\npahaa. Vasta tästä tiedon saatuaan Aryandes lähetti sotajoukon\nFeretimen keralla matkaan. Tämä syy oli niinmuodoin retken näennäinen\naihe, mutta itse asiassa lähetettiin sotajoukko minun luullakseni\nLibyan kukistamista varten. Libyalaisia on näet useita erilaisia\nkansoja, ja vähäinen osa niitä oli kuninkaan vallan alaisina, mutta\nuseimmat eivät välittäneet Dareioksesta ollenkaan.\n\n168. Mutta libyalaiset asuvat seuraavassa järjestyksessä. Egyptistä\nalkaen asuvat ensimäisinä libyalaisista adyrmakhidit, jotka enimmäkseen\nnoudattavat egyptiläisiä tapoja, mutta käyttävät samanlaista pukua kuin\nmuutkin libyalaiset. Heidän naisensa kantavat molemmissa pohkeissaan\nvaskista rannerengasta ja pitävät pitkää tukkaa; ja aina kun kuka ottaa\ntäin päästään, puree hän ensin sitä ja viskaa sen sitten vasta pois.\nNämä ovat ainoat libyalaisista, jotka niin tekevät. He ovat myös\nainoat, jotka näyttävät kuninkaalle niitä neitoja, jotka aikovat mennä\nmiehelään; ja siltä, joka silloin kuningasta miellyttää, hän ottaa\nneitsyyden. Mainitut adyrmakhidit asuvat Egyptistä alkaen Plynos\nnimiseen satamaan asti.\n\n169. Näiden naapureina ovat giligamit, jotka asuvat länteen päin\nAfrodisias-saareen saakka. Tällä välillä on Platean saari, jonka\nasuttivat kyreneläiset, ja mannermaalla ovat Menelaos-satama sekä\nAziris, jossa kyreneläiset asuivat ja josta lähtien silfion alkaa\nkasvaa. Silfion kasvaa nimittäin Platean saaresta aina Syrtin suuhun\nsaakka. Ja he noudattavat samanlaisia tapoja kuin muutkin.\n\n170. Giligamien naapureina länteen päin ovat asbystit. Nämä asuvat\nyläpuolella Kyreneä, mutta rannikolle saakka eivät asbystit ulotu.\nSillä rannikolla asustavat kyreneläiset. Nelivaljakon käyttö ei ole\nvähimmin, vaan päinvastoin enimmin levinnyt heihin libyalaisten\njoukossa, ja he koettavat jäljitellä useimpia kyreneläisten tavoista.\n\n171. Asbystien naapureina länteen päin ovat auskhisit. Nämä asuvat\nBarkan tuollapuolella ja ulottuvat mereen Euesperides-kaupungin\nkohdalla. Keskellä auskhisien maata asuvat bakalit, vähäinen kansa,\njoka ulottuu mereen Taukheira-kaupungin kohdalla Barkan alueella. Ne\nnoudattavat samoja tapoja kuin Kyrenenkin tuollapuolella asuvat.\n\n172. Näiden auskhisien naapureina länteen päin ovat nasamonit, lukuisa\nkansa, joka kesäisin jättää elukkansa merenrannikolle ja nousee Augila\nnimiseen paikkaan poimiakseen taateleita. Taatelipuita kasvaa siellä\nrunsaasti ja ne tulevat kookkaiksi sekä kantavat kaikki hedelmiä. Ja he\npyydystävät heinäsirkkoja, paahtavat ne päivänpaisteessa ja survovat\njauhoksi, sitten he valavat maitoa päälle ja käyttävät seosta\njuomanaan. Kullakin heistä on tapana pitää useita vaimoja, mutta he\npitävät niitä yhteisinä samaan tapaan kuin massagetitkin. Ja he\npystyttävät sauvan oven eteen, kun pitävät yhteyttä. Kun nasamonilainen\nmies ensi kerran viettää häitä, on tapana, että morsian ensimäisenä\nyönä vuoron perään pitää yhteyttä kaikkien juhlavierasten kanssa.\nJa senjälkeen jokainen antaa hänelle lahjan, jonka on tuonut\nmukanansa. Ja he käyttävät seuraavia valoja sekä ennustustapoja. He\nvannovat nimittäin niiden miesten kautta, joiden sanotaan olleen\noikeamielisimmät ja parhaimmat heidän joukossaan ja tekevät sen\nkoskettamalla heidän hautakumpujansa. He hankkivat ennustuksia käymällä\nesi-isiensä haudoilla, joitten viereen he rukoiltuaan panevat maata. Ja\nsitä unta, minkä kukin näkee, hän noudattaa. Ja he käyttävät tämmöisiä\nuskollisuudenvakuutuksia. Toinen antaa juoda kädestään ja juo itse\ntoisen kädestä. Mutta jos heillä ei ole mitään nestettä, niin he\nottavat maasta tomua ja nuolevat sitä.\n\n173. Nasamoneihin rajoittuvat psyllit. Nämä tuhoutuivat seuraavalla\ntavalla. Heillä puhalsi kerran etelätuuli, joka kuivasi vesialtaat;\nkoko heidän Syrtin sisäpuolella oleva maansa oli näet vedetöntä.\nSilloin he neuvottelivat ja läksivät sitten yhteisestä päätöksestä\nsotaan etelätuulta vastaan -- kerron tässä mitä libyalaiset kertovat;\nmutta heidän jouduttuaan hiekka-aavikolle nousi etelätuuli, joka\nhautasi heidät. Ja siitä perin kun nämä hukkuivat, ovat nasamonit\npitäneet tätä maata hallussaan.\n\n174. Näiden takana asuvat etelään päin villieläinten alueella\ngaramantit, jotka karttavat kaikkia ihmisiä ja kaikkea seurustelua;\nheillä ei ole mitään sota-asetta eivätkä he osaa itseänsä puolustaa.\n\n175. Nämä siis asuvat nasamonien takana. Mutta meren luona ja\nviimemainituista länteen päin asuvat makilaiset, jotka ajavat hiuksensa\ntöyhdöksi antamalla tukkansa keskeltä kasvaa, mutta ajaen sen kahden\npuolen ihoon saakka; ja sodassa he kantavat suojanaan kamelikurkien\nnahkoja. Heidän alueensa läpi virtaa niinsanotusta \"Sulotarten\nkummusta\" Kinyps-joki, joka laskee mereen. Tämä Sulotarten kumpu kasvaa\ntaajaa metsikköä, kun sitävastoin yllämainittu Libya muuten on\npaljasta. Mereltä on sen luo kaksisataa stadionia.\n\n176. Näiden makilaisten naapureina ovat gindanit, joiden naiset\nkantavat kukin nilkkansa ympärillä nahkanauhoja seuraavasta syystä,\nkuten kerrotaan. Joka miehestä, joka heidän kanssaan on yhteyttä\npitänyt, he sitovat nilkkaansa nauhan. Ja se, jolla on useimmat, käy\nparhaimmasta, häntä kun useimmat miehet ovat rakastaneet.\n\n177. Mainittujen gindanien alueesta mereen pistäytyvällä\nkallioniemekkeellä asustavat lotofagit, jotka elävät ainoastaan\nsyömällä lotos-kasvin hedelmiä. Lotoksen hedelmä on kooltaan\nmastiks-puun hedelmän suuruinen ja jotenkin yhtä makea kuin taateli.\nTästä hedelmästä lotofagit myös valmistavat itselleen viiniä.\n\n178. Lotofagien naapureina meren luona ovat makhlyilaiset, jotka nekin\nkäyttävät lotosta, mutta vähemmässä määrin kuin edelliset. Niiden alue\nulottuu eräälle suurelle joelle, jonka nimi on Triton. Tämä laskee\nsuureen Tritonis-järveen. Siinä on saari, jonka nimi on Fla. Ja\nväitetään, että tämä saari annettiin oraakelilauseen nojalla\nlakedaimonilaisten asuttavaksi.\n\n179. Kerrotaanpa myös tällainen tarina. Senjälkeen kuin Iason Pelionin\njuurella oli rakentanut valmiiksi Argo-laivan, niin hän asetti siihen\nmuun hekatombin muassa myös vaskisen kolmijalan ja purjehti sitten\nPeloponnesoksen ympäri saapuakseen Delfoihin. Mutta hänen ollessaan\nmatkalla Malean kohdalla yllätti ja ajoi hänet pohjatuuli Libyaa\nkohti. Ennenkuin hän näki maata, joutui hän näet Tritonis-järven\nmatalikkoihin. Hänen ollessaan siinä neuvotonna, miten päästä ulos,\nilmestyi, kuten tarina tietää, Triton käskien, että Iason antaisi\nhänelle kolmijalan; silloin hän lupasi sekä näyttää heille väylän että\nsaattaa heidät vauriotta pois. Kun Iason siihen suostui, oli muka\nTriton vihdoin näyttänyt heille pääsypaikan matalikkojen läpi sekä\nasettanut kolmijalan omaan pyhättöönsä. Ja sitten Triton kolmijalalla\nistuen ennusti ja ilmoitti Iasonin tovereille koko asianlaidan,\nnimittäin että silloin kun joku niiden jälkeläisistä, jotka\nArgo-laivassa purjehtivat, veisi pois kolmijalan, silloin ei mikään\nvoisi estää, että sata helleeniläistä kaupunkia perustettaisiin\nTritonis-järven ympärille. Sen kuultuaan olivat libyalaiset\nmaanasukkaat piiloittaneet kolmijalan.\n\n180. Mainittujen makhlyilaisten naapureina ovat auseilaiset. Nämä,\nsamoinkuin makhlyilaiset, asuvat Tritonis-järven ympärillä, ja rajana\nheidän välillään on Triton. Makhlyilaiset jättävät tukkansa pitkäksi\ntakaa, auseilaiset taas edestä. Athenen vuotuisessa juhlassa\njakaantuvat heidän neitonsa kahteen puolueeseen ja taistelevat\ntoisiansa vastaan kivillä ja kartuilla, samalla kuin sanovat panevansa\ntoimeen isiltä perittyjä menoja kotoperäiselle jumalalle, jota me\nkutsumme Atheneksi. Ja niitä neitoja, jotka kuolevat haavoistaan, he\nkutsuvat valeneidoiksi. Mutta ennen kuin kansa laskee heidät\ntaistelemaan, tekevät he yhteisesti näin. He koristavat kulloinkin\nkauniimman neidon korintolaisella kypärillä ja helleeniläisillä\nsotatamineilla, antavat hänen astua vaunuihin ja kuljettavat häntä\njärven ympäri. Minkälaisilla aseilla he muinoin koristelivat neitojaan,\nennenkuin helleenit asettuivat asumaan heidän keskuuteensa, sitä en\nsaata sanoa, mutta luulenpa, että niitä koristettiin egyptiläisillä\naseilla. Minä väitän nimittäin sekä kilven että kypärin saapuneen\nhelleeneille Egyptistä. Athenen he väittävät olevan Poseidonin ja\nTritonis-järven tyttären; hän oli muka, jostakin syystä isälleen\nvihastuneena, antautunut Zeun haltuun, ja Zeus oli tehnyt hänet omaksi\ntyttärekseen. Niin he kertovat. -- Heillä ovat vaimot yhteiset, eivätkä\nhe vietä avioelämää, vaan pitävät yhteyttä elukkain tavoin. Mutta kun\njonkun vaimon lapsi on kasvanut suureksi, kokoontuvat miehet kolmantena\nkuukautena siitä lukien, ja sen miehen lapsena, jonka näköinen lapsi\non, sitä pidetään.\n\n181. Täten on mainittu meren luona asuvat paimentolais-libyalaiset.\nMutta niiden tuollapuolen on sisämaahan päin petoeläinten asuma osa\nLibyaa, ja petoeläinten alueen tuollapuolen rajoittaa niitä\nhiekkaharju, joka ulottuu Egyptin Teebasta Herakleen patsaille saakka.\nTässä harjussa on noin kymmenen päivämatkan päässä toisistaan kumpuja,\njotka ovat muodostuneet isorakeisista suolakokkareista, ja kunkin\nkummun laelta pursuaa suolan keskeltä kylmää, makeata vettä. Niiden\nympärillä asuu ihmisiä, äärimmäisinä erämaan luona ja petoeläinten\nalueen tuollapuolen. Ensimäisinä asuvat kymmenen päivämatkan päässä\nTeebasta ammonilaiset, joilla on pyhättönsä teebalaisesta Zeusta\nalkuisin. Sillä Teebassakin, kuten jo ennen olen maininnut, on\noinaankasvoinen Zeun kuvapatsas. Onpa heillä myös muutakin lähdevettä,\njoka varhain aamulla on haaleata, mutta kylmenee siihen aikaan, jolloin\ntori on täynnä. Ja kun on puolipäivä, tulee se varsin kylmäksi, ja\ntällöin he kastavat puutarhojaan. Mutta päivän aletessa veden kylmyys\nlauhtuu, kunnes aurinko laskee, jolloin vesi tulee haaleaksi. Sitten se\nlämpenemistään lämpenee keskiyöhön saakka, jolloin se kumpuilee\nkiehuvana. Mutta kun keskiyö on mennyt ohi, kylmenee vesi aamun\nkoittoon saakka. Tällä lähteellä on nimenä \"Auringon lähde\".\n\n182. Ammonilaisten jälkeen on hiekkaharjulla, kymmenen päivämatkan\npäässä edellisistä, ammonilaisen suolakummun kaltainen kumpu, jonka\nympärillä asuu ihmisiä. Tämän paikan nimi on Augila. Siinä paikassa\nkäyvät nasamonit korjaamassa taateleita.\n\n183. Augilasta taas on kymmenen päivämatkan päässä toinen suolakumpu\nynnä vettä ja paljon hedelmiä-kantavia taatelipuita, kuten on laita\nAugilankin asukkailla. Siellä asuu ihmisiä, joilla on nimenä\ngaramantit, kovin suuri kansa, jotka luovat suolan päälle maata ja\nkylvävät sitten siihen. Siitä on lyhyin tie lotofagien tykö, joista\nheille on kolmenkymmenen päivän matka. Garamantien maassa elävät myös\nnuo härät, jotka laitumella syödessään kulkevat takaperin. Ja\nsyödessään ne kulkevat takaperin seuraavasta syystä. Niillä on\neteenpäin kaareutuvat sarvet, ja siitä syystä ne syövät menemällä\ntakaperin. Sillä eteenpäin ne eivät voi mennä, syystä että sarvet\npistävät maahan. Mutta missään muussa kohden ne eivät eroa muista\nhäristä kuin tässä, samoinkuin myös siinä, että niiden nahka on paksua\nja notkeata. Mainitut garamantit pyydystävät nelivaljakoilla luolissa\nasustavia etiopilaisia. Sillä luolissa asustavat etiopilaiset ovat\nnopeajalkaisimmat kaikista ihmisistä, joista me olemme kuulleet\nkerrottavan. Luola-ihmiset syövät käärmeitä, sisiliskoja ynnä muita\nsentapaisia matelijoita. Se kieli, jota he käyttävät, ei ole minkään\nmuun kaltaista, vaan ne vikisevät aivan kuin yölepakot.\n\n184. Garamanteista on jälleen kymmenen päivämatkan päässä suolakumpu\nynnä vettä, ja sen ympärillä asuu ihmisiä, joilla on nimenä atarantit.\nNe ovat ainoat meille tunnetuista ihmisistä, jotka ovat nimettömät;\nyhteisesti on näet heillä kyllä nimenä atarantit, mutta kellään\nyksityisellä heistä ei ole mitään nimeä. Nämä kiroovat aurinkoa,\nsilloin kun se ylenmäärin paahtaa, ja syytävät sen lisäksi kaikenlaisia\nhäijyjä herjauksia, syystä että se polttamalla näännyttää heitä, sekä\nihmisiä että heidän maataan. Sitten, kymmenen päivämatkan päässä on\ntaas suolakumpu ynnä vesi, ja sen ympärillä asuu ihmisiä. Tästä\nsuolakummusta eteenpäin on vuori, jonka nimi on Atlas; se on kapea ja\njoka puolelta ympyriäinen, ja sen kerrotaan olevan niin korkean, että\nei ole mahdollista nähdä sen huippuja. Sillä kesät talvet niitä\npeittävät pilvet. Tämän vuoren väittävät maanasukkaat olevan taivaan\nkannatuspylvään. Ja sen vuoren mukaan ovat nämä ihmiset saaneet\nnimensä; heitä kutsutaan näet atlanteiksi. Ja heistä kerrotaan,\netteivät he syö mitään, missä henki on, ja etteivät näe unia.\n\n185. Näihin atlanteihin saakka siis saatan luetella harjulla asuvien\nkansojen nimet, mutta heistä eteenpäin en enää. Joka tapauksessa harju\nulottuu Herakleen patsaisiin saakka ja vielä niiden ulkopuolellekin. Ja\nsiellä on kymmenen päivämatkan päässä atlanteista suolakaivos, jonka\nääressä asuu ihmisiä. Heillä kaikilla on rakennukset tehdyt\nsuolaharkoista. Siinä osassa Libyaa nimittäin ei sada, sillä jos tulisi\nvettä, eivät seinät, suolasta kun ovat, kestäisi. Mutta tämän harjun\ntuollapuolen, etelään ja Libyan sisämaahan päin, on maa autiota,\nvedetöntä, eläimetöntä, sateetonta ja puutonta, eikä siellä ole mitään\nkosteutta.\n\n186. Siten ovat libyalaiset Egyptistä aina Tritonis-järveen saakka\npaimentolaisia ja syövät lihaa sekä juovat maitoa; ja samasta syystä\nkuin egyptiläisetkin, eivät hekään nauti lehmänlihaa eivätkä kasvata\nsikoja. Lehmänlihaa eivät kyreneläistenkään naiset Egyptin Isiin tähden\nkatso luvalliseksi maistaa ja he panevat myös toimeen paastoja ynnä\njuhlia hänen kunniakseen. Samoinkuin lehmän-, eivät barkalaisten naiset\nnauti sianlihaakaan.\n\n187. Niin on sen asian laita. Mutta Tritonis-järvestä länteen päin\neivät libyalaiset enää ole paimentolaisia, eivät käytä samoja tapoja\neivätkä lasten suhteen tee samoin kuin paimentolais-libyalaisilla on\ntapana. Sillä Libyan paimentolaisheimot tekevät näin -- tekevätkö\nkaikki, sitä en voi täsmälleen sanoa, mutta ainakin monet heistä. Kun\nheidän lapsensa ovat täyttäneet neljä vuotta, polttavat he likaisilla\nlampaanvilloilla päälaella olevia suonia, jotkut myös ohimoilla olevia,\nsiitä syystä, ettei päästä vuotava nilja vastaisuudessa tuottaisi\nvahinkoa. Ja siitä syystä sanotaan niiden olevan mitä terveimpiä. Sillä\nitse asiassa ovat libyalaiset terveimmät kaikista ihmisistä, joita me\ntunnemme, -- tästäkö syystä sitten, sitä en saata täsmälleen sanoa,\nmutta terveimmät ne joka tapauksessa ovat. Mutta jos poltettaessa\nlapsia kohtaa kouristus, niin he ovat sen varalta keksineet\nparannuskeinon; he valelevat niitä pukin vedellä ja pelastavat ne\nsiten. Minä tässä kerron mitä libyalaiset itse kertovat.\n\n188. Paimentolaisilla on tällaiset uhritavat. He vihkivät\nesikoislahjaksi elukan korvan ja viskaavat sen talon yli; ja sen\ntehtyään he vääntävät siltä niskan. He uhraavat ainoastaan auringolle\nja kuulle. Näille kaikki libyalaiset uhraavat, mutta Tritonis-järven\nympärillä asustavat enimmin Athenelle, senjälkeen Tritonille ja\nPoseidonille.\n\n189. Ja helleeneillä on itsellään Athenenkuvien puku ynnä aigis tehty\nlibyalaisnaisten puvun mukaan. Sillä lukuunottamatta sitä, että\nlibyalaisnaisten puku on nahkainen ja että aigiksista riippuvat hetulat\nheillä eivät ole käärmeitä, vaan nahkahihnoista tehtyjä, on Athene\nkaikissa muissa kohdin puettu samalla tavoin. Vieläpä nimityskin\ntodistaa, että Pallaankuvien puku on tullut Libyasta. Libyalaisnaiset\nkäyttävät näet vaatteittensa päällä sileitä, ripsuisia ja punalla\nvärjättyjä vuohennahkoja ja näiden vuohennahkojen mukaan on saanut\nnimensä helleenien aigis. Näyttääpä minusta siltä kuin naisten parku\npyhissä toimituksissa siellä ensin olisi saanut alkunsa. Sillä Libyan\nnaiset käyttävät sitä tapaa suuressa määrin ja hyvin kauniisti. Ja\nlibyalaisilta helleenit ovat oppineet valjastamaan yhteen neljä\nhevosta.\n\n190. Vainajiaan hautaavat paimentolaiset samalla tavoin kuin helleenit,\nlukuunottamatta nasamoneja. Nämä hautaavat heidät istuvaan asentoon ja\npitävät huolta siitä, että asettavat vainajan istumaan, silloin kun hän\nheittää henkensä, ja ettei hän kuole selällään maatessaan. Heidän\nasumuksensa ovat tehdyt nuorien ympäri palmikoidusta ruokokudoksesta ja\nniitä kuljetetaan paikasta toiseen. Semmoisia tapoja nämä noudattavat.\n\n191. Länteen päin Triton-joesta ovat auseilaisten naapureina jo\nmaataviljelevät libyalaiset, joilla on vakinaiset asumukset ja joilla\non nimenä maxyilaiset. He antavat hiuksensa oikealla puolella päätä\nkasvaa, mutta ajavat ne vasemmalta puolen pois sekä maalaavat\nruumistaan punaliidulla. He väittävät olevansa Troiasta tulleita\nmiehiä. Tässä maassa, samoinkuin muussa länsiosassa Libyaa, on paljon\nenemmän eläimiä ja metsiä kuin paimentolaisten asumassa maassa. Sillä\nLibyan itäosa, jossa paimentolaiset asustavat, on matalaa ja hiekkaista\naina Triton-joelle saakka, mutta siitä alkava, länteen päin ulottuva\nmaataviljeleväin alue on erittäin vuorista, metsäistä ja rikasta\neläimistä. Heidän alueellaan on näet ylen suuria käärmeitä, leijonia,\nelefantteja, karhuja, kyykäärmeitä, aaseja, joilla on sarvet,\nkoirankuonolaisia ja päättömiä, joilla on silmät rinnassaan, ainakin\nniinkuin niistä kertovat libyalaiset, sekä villimiehiä ja -naisia ynnä\npaljon muita eläimiä, jotka eivät ole sepitettyjä.\n\n192. Paimentolaisten luona ei tavata mitään näistä eläimistä, vaan\nseuraavia toisia: valkoperäisiä, gaselleja, antilooppeja, aaseja -- ei\nkuitenkaan niitä, joilla on sarvet, vaan muita, jotka eivät juo, niitä\nkun ei janota --, orys-gaselleja, joiden sarvista foinikialais-lyyryn\nhaarat tehdään, -- kooltaan tämä eläin on härän suuruinen --,\nlibyalaisia kettuja, hyeenoja, piikkisikoja, villioinaita,\nverkkoeläimiä, sakaaleja, panttereita, borys-gaselleja, noin kolmen\nkyynärän pituisia mannermaakrokotiilejä, jotka muistuttavat\nsisiliskoja, kamelikurkia ja pieniä käärmeitä, joilla kullakin on yksi\nsarvi. Näitä eläimiä siis tavataan siellä, ja lisäksi niitä, joita\nmuuallakin tavataan, paitsi hirveä ja villisikaa. Hirveä ja villisikaa\nei ensinkään ole Libyassa. Hiiriä taas siellä on kolmea lajia.\nToisia kutsutaan kaksijalkaisiksi, toisia zegereiksi -- tämä\nnimi on libyalainen ja merkitsee meidän kielellä \"kumpua\",\ntoisia neulahiiriksi. Onpa siellä myöskin kärppiä, jotka elävät\nsilfion-kaislikoissa ja ovat hyvin tartessolaisten kärppien kaltaisia.\nNiin paljon erilaisia eläimiä on paimentolais-libyalaisten maassa,\nmikäli me pisimmälle tunkeutuen saatoimme tutkia.\n\n193. Maxyilais-libyalaisten naapureina ovat zauekit, joitten naiset\nohjaavat sotavaunuja.\n\n194. Näiden naapureina ovat gyzantit, joitten maassa mehiläiset\nvalmistavat paljon hunajaa, mutta vielä enemmän kerrotaan työmiesten\nsitä valmistavan. Joka tapauksessa kaikki nämä maalaavat itseään\npunaliidulla ja syövät apinoita, joita suunnattomassa määrässä tavataan\nheidän vuorillaan.\n\n195. Heidän läheisyydessään sijaitsee, niinkuin karkhedonilaiset\nkertovat, Kyrauis niminen saari, kahdensadan stadionin pituinen, mutta\nkapea; sinne pääsee kahlaamalla mannermaalta, ja se on täynnä öljypuita\nja viiniköynnöksiä. Saaressa on järvi, jonka liejusta maanasukasten\nneidot piellä sivellyillä linnunsulilla nostavat kultahiekkaa. En\ntiedä, onko tämä totta, kirjoitan vain mitä kerrotaan. Mutta saattaa\nhyvinkin olla niin, koskapa itsekin Zakynthoksessa näin, mitenkä\njärvestä ja vedestä nostettiin pikeä. Siellä on useampiakin järviä,\nmutta suurin niistä on joka suunnalle seitsemänkymmentä jalkaa ja\nsyvyydeltään kaksi syltä. Siihen he laskevat kangen, jonka nenään ovat\nkiinnittäneet myrtinoksan, ja sitten he myrtinoksalla nostavat pien,\njolla on maapihkan haju ja joka muuten on parempaa kuin pieriläinen\npiki. He valavat sen järven lähelle kaivettuun kuoppaan. Mutta kun he\novat koonneet sitä runsaan määrän, niin he valavat sen kuopasta\nruukkuihin. Vaan se, mikä putoaa järveen, menee maan alitse ja tulee\nnäkyviin meressä, joka on noin neljän stadionin päässä järvestä. Täten\non myös se, mitä kerrotaan Libyan luona sijaitsevasta saaresta,\ntodennäköistä.\n\n196. Karkhedonilaiset kertovat myös seuraavaa. Libyassa on Herakleen\npatsasten ulkopuolella paikka, jossa asuu ihmisiä. Heidän luokseen\nkarkhedonilaiset saapuvat ja ottavat esille tavaransa. Ja asetettuaan\nne riviin rannikolle he astuvat aluksiinsa ja tekevät savua. Kun\nmaanasukkaat näkevät savun, niin he tulevat meren rantaan; sitten he\nasettavat siihen kultaa maksuksi tavaroista, jonka jälkeen he\nvetäytyvät pois tavaroiden luota. Silloin karkhedonilaiset astuvat\nmaihin ja tulevat katselemaan, ja jos kulta heistä näyttää vastaavan\ntavaroiden arvoa, ottavat he sen myötänsä ja lähtevät matkoihinsa.\nMutta jos se ei niitä vastaa, astuvat he uudestaan aluksiinsa ja jäävät\nniihin istumaan. Mutta asukkaat tulevat sinne ja asettavat heti lisäksi\nkultaa, kunnes saavat heidät tyydytetyiksi. Mutta eivät kummatkaan tee\npahaa toisilleen. Sillä toiset eivät kajoa kultaan, ennenkuin kulta\nheistä on tullut samanarvoiseksi kuin tavarat, eivätkä toiset kajoa\ntavaroihin, ennenkuin edelliset ovat ottaneet kullan.\n\n197. Nämä ovat ne libyalaiset kansat, joita me saatamme mainita, ja\nuseimmat niistä eivät silloin välittäneet eivätkä nytkään ollenkaan\nvälitä meedialaisten kuninkaasta. Sen verran saatan vielä tästä maasta\nmainita, että siinä asuu neljä kansaa eikä enemmän, mikäli me tiedämme,\njoista kansoista kaksi on syntyperäistä, kaksi ei. Libyalaiset ja\netiopilaiset ovat nimittäin syntyperäisiä, ja niistä toiset asuvat\nLibyan pohjois-, toiset sen eteläosassa: foinikialaiset ja helleenit\ntaas ovat tulokkaita.\n\n198. Minusta Libya etuihinsa nähden ei ole niin oivallinen, että sitä\nvoisi verrata Aasiaan ja Europpaan, lukuunottamatta ainoastaan\nKinypsiä; maalla on näet sama nimi kuin joella. Se on parhaimpia maita\nkantamaan viljaa eikä ole ollenkaan muun Libyan näköinen. Maa on näet\nmustaa multaa, ja sitä kostuttavat lähteet, eikä sitä haittaa se, että\nsen tarvitsisi olla huolissaan kuivuudesta tai että se joisi liian\npaljon vettä; tässä osassa Libyaa näet sataa. Mitä tulee viljasatojen\nmääriin, ovat ne yhtä suuret kuin Babylonian maassa. Hyväpä on sekin\nmaa, jossa euesperitit asuvat. Se tuottaa näet, parasta antiaan,\nsadannen jyvän, mutta Kinypsin seuduilla oleva maa kolmannen sadannen.\n\n199. Myös Kyrenen maassa, joka on korkein siinä osassa Libyaa, missä\npaimentolaiset asustavat, on kolme ihmeteltävää vuodenaikaa. Ensiksi\nnäet vilja merenrantaseuduilla kypsyy leikattavaksi ja korjattavaksi.\nKun se on korjattu kokoon, korjataan rannikkoseutujen yläpuolella\nolevat keskipaikat, joita kutsutaan \"kummuiksi\". Ja kohta kun tämä\nkeskimaan vilja on korjattu, tuleentuu ja kypsyy vilja myös ylimmässä\nmaassa, niin että juuri siksi kun ensimäinen vilja on syöty ja juotu,\njoutuu viimeinenkin. Siten kestää kyreneläisillä korjuuaikaa kahdeksan\nkuukautta. Sen verran olkoon tästä mainittu.\n\n200. Mutta sittenkuin ne persialaiset, jotka Aryandes oli Egyptistä\nlähettänyt Feretimen puolesta kostamaan, olivat saapuneet Barkaan,\nsaartoivat he kaupungin ja vaativat asujamia luovuttamaan Arkesilaoksen\nmurhaan syylliset. Mutta koska koko heidän väestönsä oli rikokseen\nosallinen, eivät he suostuneet vaatimukseen. Silloin persialaiset\npiirittivät Barkaa yhdeksän kuukauden ajan kaivamalla muurin luo\njohtavia maanalaisia käytäviä ja tekemällä voimakkaita hyökkäyksiä.\nMutta nämä käytävät sai vaskisen kilven avulla selville muuan\nvaskiseppä, käyttämällä tällaista keksintöä. Kuljettaen kilpeä\nsisäpuolelta, muuria pitkin, hän lähenteli sitä kaupungin perustaan.\nSilloin muissa kohdissa, joihin hän lähenteli kilpeä, ei kuulunut\nmitään, mutta kaivettujen paikkojen kohdalla kumisi aina kilven vaski.\nNytpä barkalaiset siltä kohtaa kaivoivat vastakäytävän ja tappoivat ne\npersialaiset, jotka kaivoivat maata. Sillä tavoin siis se keksittiin,\nja hyökkäykset barkalaiset niinikään torjuivat.\n\n201. Kun he nyt siinä kuluttivat paljon aikaa ja kummaltakin puolen\nuseita kaatui, eikä vähemmän persialaisten puolelta, teki maasotajoukon\nylipäällikkö Amasis, joka oli huomannut, etteivät barkalaiset\nväkivoimalla olleet vallattavissa, mutta kyllä vilpillä, tällä tavoin.\nHän kaivautti yöllä leveän haudan ja laski sen yli heikkoja hirsiä;\nhirsikerroksen päälle hän loi maata, jonka teki yhtä korkeaksi kuin\nmuun maanpinnan. Heti päivän tullen hän kutsui barkalaisia\nkeskusteluihin. He tottelivat mielellään, ja lopuksi he katsoivat\nhyväksi tehdä sopimuksen. Ja uhraten valateuraita tällä salahaudalla\nmolemmat tekivät keskenään sellaisen sopimuksen, että niin kauan kuin\ntämä maapohja pysyisi semmoisenaan, pysyisi myös vala muuttumatonna;\nbarkalaisten piti suorittaa kuninkaalle asianomainen vero, ja\npersialaiset lupasivat olla tekemättä muutoksia barkalaisten oloihin.\nValan jälkeen barkalaiset, luottaen persialaisiin, astuivat itse ulos\nkaupungista ja avasivat kaikki portit sekä sallivat kenenkä hyvänsä\nvihollisista, joka vain tahtoi, tulla sisälle linnoitukseen. Mutta\npersialaiset repivät rikki kätketyn sillan ja juoksivat sitten muurin\nsisäpuolelle. Ja he hajoittivat tekemänsä sillan siinä tarkoituksessa,\nettä he pitäisivät sen valan, jonka olivat barkalaisille vannoneet,\nettä nimittäin sopimus tulisi pysymään niin kauan kuin maa pysyisi\nsemmoisenaan kuin se silloin oli; mutta senjälkeen kuin he olivat\nrepineet rikki sillan, ei sopimus enää pysynyt vahvana.\n\n202. Sittenkuin nyt persialaiset olivat Feretimelle luovuttaneet\nsyyllisimmät barkalaisten joukosta, niin tämä seivästytti heidät\npiiriin muurin ympäri ja leikkasi pois heidän vaimojensa rinnat sekä\nkiinnitti nekin muurin ympäri. Muita barkalaisia hän käski\npersialaisten kohdella saaliinaan, lukuunottamatta niitä heidän\njoukostaan, jotka olivat battiadeja ja syyttömiä murhaan; näille\nFeretime uskoi kaupungin.\n\n203. Tehtyään niinmuodoin muut barkalaiset orjiksi persialaiset\nläksivät takaisin. Ja kun he olivat pysähtyneet kyreneläisten kaupungin\nkohdalle, laskivat kyreneläiset, täyttääkseen erään oraakelinkäskyn,\nheidät kaupunkinsa läpi. Sotajoukon kulkiessa siitä läpi käski\nlaivaston ylipäällikkö Badres valtaamaan kaupungin, mutta maasotajoukon\npäällikkö Amasis ei sitä sallinut. Barka oli muka ainoa helleeniläinen\nkaupunki, jota vastaan heidät oli lähetetty. Mutta kun he jo olivat\nkulkeneet kaupungin läpi ja olivat asettuneet Zeus Lykaioksen\nkukkulalle, niin he alkoivat katua, etteivät olleet vallanneet Kyreneä.\nJa he koettivat toistamiseen mennä sisälle, mutta kyreneläiset eivät\nsitä sallineet. Ja vaikkei kukaan taistellut, valtasi persialaiset\npelko, niin että juoksivat noin kuusikymmentä stadionia, ennenkuin\nasettuivat leiriin. Mutta kun leiri oli tehty, tuli sinne Aryandeen\nluota sanansaattaja, joka kutsui heitä pois. Silloin persialaiset\npyysivät kyreneläisiä antamaan heille eväitä, ja ne saatuaan he\nläksivät matkalle Egyptiin. Mutta siitä lähtien he joutuivat tekemisiin\nlibyalaisten kanssa, jotka saadakseen käsiinsä heidän vaatteensa ja\naseensa murhasivat heistä ne, jotka jäivät tielle tai laahasivat\njälestä; ja tätä jatkui aina siksi kunnes he saapuivat Egyptiin.\n\n204. Etäisin kohta, johon tämä persialaisten sotajoukko Libyassa pääsi,\noli Euesperides-kaupunki. Mutta ne barkalaiset, jotka he olivat tehneet\norjiksi, he kuljettivat Egyptistä kuninkaan luo, ja Dareios kuningas\nantoi heille erään kylän Baktrianmaassa asuttavaksi. He panivat sille\nkylälle nimeksi \"Barka\", ja se on aina minun aikoihini saakka ollut\nBaktrianmaassa asuttuna.\n\n205. Mutta eipä Feretimenkään päivät onnellisesti päättyneet. Sillä\nheti kun hän, barkalaisille kostettuaan, oli Libyasta palannut\nEgyptiin, sai hän kurjan kuoleman. Vielä eläessään hän pöhöttyi ja tuli\ntäyteen matoja, tietenkin siitä syystä, että liian ankarat kostot\nnostattavat jumalten vihan ihmisiä kohtaan. -- Sellainen ja niin suuri\noli se kosto, joka kohtasi barkalaisia Battoksen puolison Feretimen\npuolelta.\n\n\n\n\nVIIDES KIRJA\n\n\n1. Dareioksen Europpaan jättämät persialaiset, joiden päällikkönä oli\nMegabazos, laskivat hellespontolaisten joukosta valtansa alle ensiksi\nperintholaiset, jotka eivät tahtoneet alistua Dareiokselle alamaisiksi\nja joita aikaisemmin paionitkin olivat tylysti kohdelleet. Strymonin\nseudun paionit saivat nimittäin jumalalta semmoisen oraakelineuvon,\nettä heidän tuli lähteä sotaan perintholaisia vastaan, ja jos\nperintholaiset, leiriytyessään vastarintaa varten, huutaisivat heitä\nnimeltä, tulisi heidän käydä näiden kimppuun, mutta jolleivät heitä\nhuutaisi, ei heidän pitänyt tehdä hyökkäystä. Ja paionit tekivätkin\nnäin. Kun sitten perintholaiset asettuivat heitä vastaan leiriin\nkaupungin edustalle, haastoivat he toinen toisensa taisteluun, jonka\njälkeen heidän kesken pantiin toimeen kolminkertainen kaksintaistelu;\nsiinä iski yhteen mies ja mies, hevonen ja hevonen, sekä koira ja\nkoira. Mutta kun perintholaiset kahdessa ottelussa voittivat ja siitä\niloissaan virittivät \"paian\"-laulua, päättivät paionit, että tätä juuri\noraakeli olikin tarkoittanut, ja lausuivat toisilleen tähän suuntaan:\n\"Nyt kaiketi on meille annettu oraakelin lause täyttynyt, nyt on meidän\nvuoromme\". Ja niin paionit kävivät \"paian\"-virttä laulavien\nperintholaisten kimppuun, pääsivät heistä täydellisesti voitolle ja\njättivät heistä vain muutamia jälelle.\n\n2. Näin olivat paionit aikaisemmin menetelleet. Vaan nyt perintholaiset\nvapauttansa puolustaessaan esiintyivät kelpo miesten tavoin, mutta\nkuitenkin persialaiset ja Megabazos ylivoimallaan saivat heistä voiton.\nMutta niin pian kuin Perinthos oli saatu kukistetuksi, marssitti\nMegabazos sotajoukkonsa Traakian kautta laskien kuninkaan vallan alle\njokaisen sikäläisen kaupungin ja kansan. Sillä sen oli Dareios hänelle\nantanut tehtäväksi, että nimittäin laskisi Traakian valtansa alle.\n\n3. Traakian kansa on indialaisten jälkeen suurin kansa maailmassa. Ja\njos sitä hallitsisi yksi mies, tai se olisi yksimielinen, olisi se\nminun käsitykseni mukaan voittamaton ja kaikista kansoista vahvin.\nMutta koska on kerrassaan mahdotonta, että milloinkaan voisi näin\nkäydä, ovat traakialaiset heikkoja. Heillä on useita nimiä, kunkin maan\nasujamilla kun on omansa, ja he noudattavat kaikissa kohdin keskenään\nsamankaltaisia tapoja, lukuunottamatta getejä ja trauseja sekä niitä,\njotka asuvat tuollapuolen krestonilaisia.\n\n4. Näistä olen jo maininnut, miten sielun kuolemattomuuteen uskovat\ngetit tekevät. Trausit menettelevät kaikissa muissa kohdin samalla\ntavoin kuin muut traakialaiset, mutta aina kun heillä syntyy tai kuolee\njoku, he tekevät tällä tavoin. Sukulaiset istuutuvat vastasyntyneen\nympäri ja valittavat niitä suuria onnettomuuksia, jotka sen on\nkestettävänä, sittenkuin se kerran on maailmaan syntynyt; ja samalla he\nluettelevat kaikkia inhimillisiä kärsimyksiä. Mutta manalle menneen he\nleikkiä laskien ja iloiten kätkevät maahan, ja samalla he mainitsevat,\nkuinka suurista onnettomuuksista hän on vapautunut ja kuinka hän nyt\nnauttii kaikkea autuutta.\n\n5. Krestonilaisten tuollapuolella asuvaiset tekevät näin. Jokaisella on\nmonta vaimoa. Kun siis joku heistä kuolee, syntyy heidän vaimojensa\nkesken suuri riita siitä, ketä heistä mies on enimmin rakastanut. Ja\nystävät puuhaavat kovasti saadaksensa sen selville. Sitä vaimoa, jolle\nmyönnetään etusija ja palkinto, ylistävät miehet ja naiset, ja hänet\nteurastaa haudalle hänen lähin sukulaisensa; ja sittenkuin vaimo on\nteurastettu, haudataan hän yhdessä miehensä kanssa. Mutta muut pitävät\ntätä suurena onnettomuutena, sillä siitä koituu heille mitä suurin\nhäpeä.\n\n6. Muilla traakialaisilla on tämä tapa. He myyvät lapsiaan vietäväksi\nmaasta ulos eivätkä he vartioi neitojaan, vaan sallivat niiden pitää\nyhteyttä keiden kanssa vain tahtovat. Mutta vaimojaan he ankarasti\nvartioivat ja ostavat nämä heidän vanhemmiltaan suurista summista. Ja\njalona pidetään, jos kellä on ihoon piirrettyjä merkkejä, mutta\nepäjalona, jos ei ole merkkejä. On erinomaisen kunniakasta olla\nharjoittamatta maatöitä, mutta mitä kunniattominta tehdä niitä.\nSitävastoin on erittäin kunniakasta elää sodasta ja ryöstöstä.\n\n7. Nämä ovat heidän huomattavimmat tapansa. Jumalina taas he\nkunnioittavat ainoastaan näitä: Aresta, Dionysosta ja Artemista. Mutta\nheidän kuninkaansa kunnioittavat, toisin kuin muut kansalaiset,\njumalien joukosta enimmin Hermestä, vannovat ainoastaan hänen nimeensä\nja sanovat polveutuvansa Herneestä.\n\n8. Heidän varakkaittensa kunniaksi tapahtuvat hautajaismenot ovat\ntämmöiset. Kolmen päivän ajaksi he asettavat ruumiin näytteille ja\nteurastavat kaikenlaatuisia uhrieläimiä sekä pitävät kemuja, sitä ennen\nitkettyään vainajaa. Sitten he tekevät haudan, ensin joko poltettuaan\ntai jollakin muulla tavoin kätkettyään ruumiin maahan, jonka jälkeen he\nluovat päälle maakummun ja panevat toimeen kaikenmoisia kilpaleikkejä,\njolloin palkintojen suuruus määrätään sen mukaan, miten tärkeä mikin\nkilpa on. Semmoiset siis ovat traakialaisten hautausmenot.\n\n9. Mitä tulee siihen seutuun, joka on tästä maasta vielä edempänä, ei\nkukaan saata täsmälleen ilmoittaa, mitä ihmisiä siellä asuu, mutta se\nnäyttää olevan ääretöntä erämaata. Ainoat niistä ihmisistä, jotka\nasuvat tuollapuolen Istroksen, ja joista olen saanut tietoa, ovat\nnimeltään sigynnit ja he käyttävät meedialaista pukua. Heidän hevosensa\ntaas kuuluvat olevan yli koko ruumiin pitkäkarvaiset, ollen karvat jopa\nviiden sormen pituiset; ne ovat pienet ja tylppäkuonoiset eivätkä jaksa\nselässään kantaa miestä, mutta jos ne valjastetaan vaunujen eteen, ovat\nne mitä ripeimmät. Siitä syystä maan asukkaat ajavatkin vaunuissa.\nHeidän alueensa ulottuu lähelle Adrian enetejä, jotka sanovat olevansa\nmeedialaisten siirtolaisia. Millä lailla he muka ovat meedialaisten\nsiirtolaisia, sitä minä puolestani en saata ilmoittaa, mutta saattaahan\npitkän ajan kuluessa tapahtua vaikka mitä. Joka tapauksessa ylämaissa\nMassilian tuollapuolen asuvat ligyit kutsuvat sigynneiksi\nkaupustelijoita, kyprolaiset taas samalla nimellä keihäitä.\n\n10. Ja kuten traakialaiset kertovat, on Istroksen tuonpuolinen maa\nmehiläisten vallassa ja näiden vuoksi on muka mahdotonta tunkeutua\nedemmäs. Minusta tämä heidän kertomuksensa ei kuitenkaan tunnu\ntodenmukaiselta, sillä onhan tunnettua, että mainitut eläimet eivät\nsiedä pakkasta. Vaan minusta näyttävät pohjanpuoleiset seudut pakkasten\nvuoksi olevan asumattomia. Näin nyt kerrotaan tästä maasta. -- Sen\nrannikkoseudut siis Megabazos saattoi persialaisten valtaan.\n\n11. Heti kun Dareios oli kulkenut Hellespontoksen yli ja saapunut\nSardeeseen, hän muistellen miletolaisen Histiaioksen hyvää työtä ja\nmytileneläisen Koeen neuvoa noudatti heidät luokseen Sardeeseen ja\nantoi heidän valita, mitä halusivat. Histiaios, joka jo oli\nMiletoksen itsevaltiaana, ei pyytänyt entisen lisäksi mitään muuta\nitsevaltiaskuntaa, mutta anoi edonien omistamaa Myrkinosta,\nperustaakseen sinne kaupungin. Hän puolestaan siis valitsi itselleen\ntämän, mutta Koes, joka ei ollut itsevaltias, vaan yksityinen\nkansalainen, pyysi päästä Mytilenen itsevaltiaaksi.\n\n12. Kummankin saatua toivomuksensa täytetyksi he läksivät valitsemiinsa\npaikkoihin. Mutta sattumalta Dareios tuli nähneeksi erään kohtauksen,\njonka johdosta hänessä heräsi halu käskeä Megabazosta ottamaan ja\nsiirtämään paionit Europasta Aasiaan. Oli nimittäin kaksi paionilaista\nmiestä, Pigres ja Mantyes, jotka itse tahtoivat päästä paionien\nitsevaltiaiksi. Siksi he senjälkeen kuin Dareios oli mennyt Aasian\npuolelle, saapuivat Sardeeseen, tuoden mukanaan kookkaan ja\nhyvännäköisen sisarensa. Ja nyt he siitä ottivat vaarin, milloin\nDareios meni lyydialaisten etukaupunkiin istuntoa pitämään, ja tekivät\nsitten tällä tavoin. Koristeltuaan sisartaan parhaimpansa mukaan he\nlaittoivat hänet hakemaan vettä, astiaa päänsä päällä kantaen ja\nkuljettaen hevosta talutusnuora käsivarrellaan sekä kutoen pellavaa. Ja\nkun nyt nainen kulki siitä ohitse, herätti tämä Dareioksen huomiota.\nSillä se, mitä nainen teki, ei ollut persialaisen eikä lyydialaisen\ntavan mukaista eikä yleensä minkään Aasian kansan. Ja niin pian kuin\nkuninkaan huomio oli tähän kiintynyt, lähetti hän muutamia\nhenkivartijoistaan ottamaan vaaria siitä, mitä nainen hevosella aikoi\ntehdä. Niinpä he seurasivat naisen jälestä. Joelle saavuttuaan tämä\njuotti hevosta ja juotettuaan sekä ammennettuaan astian täyteen vettä\nhän meni takaisin samaa tietä siitä sivu, kantaen päänsä päällä vettä,\ntaluttaen käsivarrellaan hevosta ja kiertäen värttinää.\n\n13. Ihmeissään sekä siitä, mitä vakoojilta kuuli, että mitä itse näki,\nDareios käski tuoda naisen nähtäväkseen. Ja kun tämä tuotiin, saapuivat\npaikalle myöskin hänen veljensä, jotka jotenkin läheltä pitivät\nsilmällä, mitä tapahtui. Dareios silloin kysyi, mitä kansaa nainen oli,\njolloin nuorukaiset sanoivat itse olevansa paionilaisia ja naisen\nolevan heidän sisarensa. Edelleen kuningas kysyi, mitä miehiä paionit\nolivat, missä päin maailmaa he asuivat ja missä aikomuksessa\nnuorukaiset itse olivat tulleet Sardeeseen. He ilmoittivat kuninkaalle\ntulleensa sinne antautuakseen tämän valtaan. Paionia oli Strymon-joen\nvarsilla sijaitseva maa, Strymon taas oli lähellä Hellespontosta, ja\nitse he olivat Troiasta tulleitten teukrolaisten siirtolaisia. --\nKaiken tämän he kertoivat, mutta kuningas kysyi, olivatko kaikki naiset\nsielläpäin yhtä uutteria. Siihen he mielellään vastasivat myöntävästi;\ntämänhän kysymyksen varalle kaikki olikin valmistettu.\n\n14. Silloin Dareios kirjoitti kirjeen Megabazokselle, jonka hän oli\njättänyt ylipäälliköksi Traakiaan, ja antoi hänelle siinä toimeksi ajaa\npaionit liikkeelle heidän olinpaikoiltaan ja tuoda luokseen sekä heidät\nitsensä että heidän lapsensa ja vaimonsa. Heti riensi muuan ratsumies\nviemään sanaa Hellespontokseen ja kuljettuaan salmen poikki antoi tämä\nkirjeen Megabazokselle. Sen luettuaan viimemainittu otti mukaansa\noppaita Traakiasta ja läksi sotaretkelle Paioniaa vastaan.\n\n15. Saatuaan tietää persialaisten tulevan vastaansa paionit miehissä\nläksivät sotaan ja kulkivat merelle päin, koska luulivat persialaisten\nsieltä käsin tekevän hyökkäyksen. Niinpä paionit olivat valmistautuneet\ntorjumaan Megabazoksen lähenevää sotajoukkoa. Mutta kun persialaiset\nsaivat tietää paionien keräytyneen kokoon ja vartioivan meren puoleista\npääsöpaikkaa, niin he oppaitten johdolla kääntyivät ylemmälle tielle ja\ntunkivat paionien huomaamatta näiden miehistä autioiksi jääneisiin\nkaupunkeihin. Ja tyhjiä kun olivat persialaisten niitten kimppuun\nhyökätessä, saivat nämä helposti ne haltuunsa. Mutta heti kun paionit\nsaivat tietää, että kaupungit olivat vallatut, hajaantuivat he eri\ntahoille, kääntyivät kukin kotipuoleensa ja antautuivat persialaisten\nvaltaan. Sillä tavoin siis paionien joukosta siriopaionit, paioplit ja\nPrasias-järveen saakka asuvaiset karkoitettiin asuinsijoiltaan ja\nvietiin Aasiaan.\n\n16. Mutta Pangaion-vuoren seuduilla ja itse Prasias-järvellä asuvaiset\neivät ensinkään joutuneetkaan Megabazoksen vallan alle. Tämä koetti\nnimittäin myös karkoittaa järvi-asukkaita, jotka siinä asuivat tällä\ntavoin. Keskellä järveä on korkeiden paalujen nenään kiinnitettyjä\npalkkeja, joihin mannermaalta pääsee yhtä ainoata kaitaa siltaa myöten.\nPalkkeja kannattavia paaluja pystyttivät kaiketi alkujaan yhteisesti\nkaikki kansalaiset, mutta sittemmin on heillä ollut tapana pystyttää\nniitä tällaista lakia noudattamalla. Ne tuodaan Orbelos nimiseltä\nvuorelta, ja jokainen naimisiin menevä pystyttää kultakin vaimoltaan\nkolme paalua; jokainen ottaa nimittäin itselleen lukuisan joukon\nvaimoja. Ja he asuvat sillä tavoin, että kukin omistaa palkeille\nrakennetun majan, missä elelee, sekä iaskuoven, joka palkkien läpi vie\nalas järveen. Pikkulapsensa he sitovat nuoralla jalasta, koska\npelkäävät niiden muuten vierähtävän veteen. Mutta hevosilleen ja\njuhdilleen he antavat appeeksi kaloja. Ja näitä on niin runsaasti, että\nkun avaa laskuoven ja nauhasta laskee tyhjän kopan järveen, ei tarvitse\nkauan odottaa, ennenkuin sen saa vetää ylös täynnään kaloja. Ja kaloja\non kahta laatua, joista toisia kutsutaan nimellä \"paprax\", toisia\nnimellä \"tilon\".\n\n17. Ne paionit, jotka kukistettiin, vietiin siis Aasiaan. Mutta niin\npian kuin Megabazos oli kukistanut paionit, lähetti hän sanansaattajina\nMakedoniaan seitsemän persialaista, jotka hänen itsensä jälkeen\nnauttivat suurinta arvoa leirissä. Nämä lähetettiin Amyntaan luo\nvaatimaan maata ja vettä Dareios kuninkaalle. Prasias-järvestä on\nnimittäin varsin lyhyt matka Makedoniaan. Ensiksi näet on järven\nlaidassa se metallikaivos, josta näitä tapauksia myöhemmin joka päivä\nkertyi Alexandrokselle hopeatalentti, kaivoksen jälestä taas on\nDysoron-vuori, ja sen yli kuljettua ollaan jo Makedoniassa.\n\n18. Niin pian kuin siis nämä Amyntaan luo lähetetyt persialaiset olivat\nperille saapuneet, astuivat he tämän eteen ja vaativat Dareios\nkuninkaalle maata ja vettä. Amyntas sekä antoi heille kumpaakin että\nkutsui heidät vieraikseen. Ja valmistettuaan komeat pidot hän otti\npersialaiset ystävällisesti vastaan. Mutta aterialta päästyään ja\nkilvan juodessaan lausuivat persialaiset näin: \"Makedonilainen\nkestiystävä, meillä persialaisilla on semmoinen tapa, että aina milloin\npanemme toimeen suuret pidot, tuotamme sisälle sekä jalkavaimomme että\nlailliset vaimomme ja annamme heidän istua viereemme. Niinpä seuraa nyt\nsinäkin tätä tapaa, koska auliisti olet meitä ottanut vastaan ja\nsuurenmoisesti meitä kestitset sekä annat kuninkaalle maata ja vettä.\"\nSiihen virkkoi Amyntas: \"Oi persialaiset, meillä ei ole semmoista\ntapaa, vaan meillä ovat miehet eroitettuina naisista. Mutta koska\nkerran te, jotka olette valtiaina, sitä haluatte, niin on sekin\ntapahtuva.\" Sen verran lausuttuaan Amyntas lähetti noutamaan naiset. He\ntulivat kutsusta ja istuutuivat riviin vastapäätä persialaisia.\nNähtyään siinä nuo kaunismuotoiset naiset persialaiset puhuivat\nAmyntaalle ja sanoivat, että se, mikä oli tehty, ei suinkaan ollut\nviisasta. Olisi näet ollut parempi, jos naiset eivät ensinkään olisi\ntulleet, kuin että tulivat ja istuivat siinä persialaisten silmäkipuna.\nAmyntaan oli niinmuodoin pakko käskeä heidän istua miesten viereen.\nNaiset tottelivat, ja heti persialaiset tarttuivat heidän rintoihinsa,\nliiaksi kun olivat juoneet, yrittipä kaiketi joku suudellakin.\n\n19. Nähdessään tämän Amyntas, vaikka panikin sen pahakseen, pysyi\nalallaan, syystä että kovasti pelkäsi persialaisia. Mutta Amyntaan\npoika, Alexandros, joka oli saapuvilla ja näki tämän, ei, nuori ja\nloukkauksia kokematon kun oli, enää kyennyt itseään hillitsemään, vaan\nvirkkoi närkästyneenä Amyntaalle näin: \"Oi isä, anna myöten iällesi ja\nlähde levolle äläkä itsepintaisesti jää juominkeihin. Minä taas tahdon\npysyä täällä tarjotakseni vieraille kaikkea, mikä asiaan kuuluu.\"\nSiihen virkkoi Amyntas, vaikka kyllä ymmärsi, että Alexandros aikoi\npanna toimeen selkkauksia: \"Oi poikani, melkeinpä minä, kun olet noin\nkuohuksissa, ymmärrän sanasi, että nimittäin aiot panna toimeen\nselkkauksia, jahka ensin olet lähettänyt minut pois. Minä sen vuoksi\npyydän sinua olemaan panematta toimeen mitään selkkauksia näiden\nmiesten kanssa, jottet syöksisi meitä turmioon, vaan katsele\nkärsivällisesti sitä, mikä tapahtuu. Mitä poislähtööni tulee, tahdon\nkuitenkin totella sinua.\"\n\n20. Niin pian kuin Amyntas tämän pyydettyään oli mennyt tiehensä,\nlausui Alexandros persialaisille: \"Näihin naisiin nähden on teillä, oi\nvieraat, täysi valta, joko sitten tahdotte pitää yhteyttä kaikkien tai\nmuutamien kanssa heistä. Ilmoittakaa vain itse, mitä tässä kohden\nhaluatte. Mutta koska teidän nyt kohdakkoin tulee aika käydä levolle,\nja näen teidän olevan kelpolailla juovuksissa, niin antakaa, jos niin\nsuvaitsette, näiden naisten mennä kylpemään ja ottakaa heidät jälleen\nvastaan, sen jälkeen kuin ovat kylpeneet.\" Näin hän virkkoi, ja koska\npersialaiset tähän suostuivat, käski hän naisten mennä ulos ja lähetti\nheidät naisten huoneeseen. Mutta itse Alexandros puki naisten\nvaatteisiin muutamia sileäposkisia nuorukaisia, luvultaan yhtä monta\nkuin oli naisia, antoi heille tikarit ja vei heidät sisälle. Ja\ntuodessaan nämä hän virkkoi persialaisille näin: \"Oi persialaiset,\nkylläpä te näytätte tulleen kestityiksi niin perinpohjaisesti kuin\nsuinkin. Sillä kaikkea, mitä meillä on ollut, ja mitä sen lisäksi\nolemme voineet keksiä ja tarjota, on teillä ollut saatavana, ja, mikä\non kaikista suurinta, tämän lisäksi me annamme teille vielä omat\näitimme ja sisaremme, jotta täysin huomaisitte meidän kunnioittavan\nteitä arvonne mukaisesti. Ja ilmoittakaa lisäksi vielä kuninkaalle,\njoka teidät on lähettänyt, että helleeniläinen mies, hänen\nkäskynhaltijansa Makedoniassa, on hyvästi teitä vastaanottanut sekä\npöydällä että vuoteella.\" Sen lausuttuaan Alexandros asetti kunkin\npersialaisen viereen makedonilaisen miehen, muka naisena. Ja kun sitten\npersialaiset koettivat kosketella näitä, tekivät jälkimäiset heistä\nlopun.\n\n21. Sellaisen lopun saivat osakseen sekä persialaiset itse että heidän\npaivelijajoukkonsa. Heidän mukanaan oli näet seurannut sekä ajoneuvoja\nettä palvelijoita ynnä kaikki heidän runsaat laitoksensa. Kaikki tämä\njoutui kadoksiin samalla kertaa kuin kaikki persialaiset. Sitten,\njonkun aikaa myöhemmin, alkoivat kyllä persialaiset innokkaasti etsiä\nnäitä miehiä, mutta Alexandros rauhoitti heidät viekkaudellaan ja\nantamalla paljon rahaa sekä oman sisarensa, jonka nimi oli Gygaia. Ja\nAlexandros rauhoitti heidät antamalla mainitut lahjat Bubares nimiselle\npersialaiselle, joka oli hukkuneita etsivien ylipäällikkö.\n\n22. Täten nyt saatiin näiden persialaisten kuolema unohduksiin\npainetuksi. Mutta nämä Perdikkaasta polveutuvat ovat, sen mukaan kuin\nhe itse sanovat, helleenejä; itsekin olen minä sitä käsitystä ja aion\nmyöhemmin historiassani osoittaa, että he ovat helleenejä. Ja lisäksi\nvielä Olympian kilpaleikkejä järjestävät hellenodikit ovat sen\njulistaneet. Sillä kun Alexandroksen piti ottaa osaa kilpailuihin ja\nhän siinä tarkoituksessa oli astunut alas radalle, tahtoivat ne\nhelleenit, jotka tulivat hänen kilpakumppaneikseen, sulkea hänet niistä\npois, väittäen, että kilpaleikki ei ollut barbarisia, vaan\nhelleeniläisiä kilpailijoita varten. Mutta sittenkuin Alexandros oli\ntodistanut olevansa argolainen, julistettiin, että hän oli helleeni, ja\nottaessaan osaa kilpajuoksuun hän yhdessä erään toisen kanssa sai\nensimäisen sijan.\n\n23. Jotenkin näin oli tämä tapahtunut. Mutta tuoden muassaan paionit\nMegabazos saapui Hellespontoksen rannalle. Ja sieltä hän, salmen poikki\nkuljettuaan, saapui Sardeeseen. Mutta silloin miletolainen Histiaios\nlinnoitti sitä paikkaa, jonka hän pyynnöstään oli Dareiokselta saanut\npalkaksi laivasillan vartioimisesta, ja joka sijaitsee Strymon-joen\nvarrella sekä on nimeltään Myrkinos. Huomattuaan siis, mitä Histiaios\nteki, Megabazos, heti kun saapui Sardeeseen, muassaan paionit, lausui\nDareiokselle näin: \"Oi kuningas, mitä oletkaan tehnyt antaessasi\ntaitavan ja viisaan helleenin perustaa kaupungin Traakiaan, missä on\nviljalti metsää laivanrakennustarpeiksi, airopuita ja kaivoksia, ja\njonka ympärillä asuu suuri helleeniläinen ja barbarinen väestö, joka\nsaatuaan hänestä johtajan tulee öin päivin noudattamaan jokaista hänen\nvihjaustaan. Saata nyt tämä mies lakkaamaan tätä tekemästä, jottet\njoutuisi sisälliseen sotaan; mutta tee se suopeasti, noudattamalla\nhänet luoksesi. Ja jahka kerran olet saanut hänet valtaasi, niin laita\nniin, ettei hän enää Hellaaseen pääse.\"\n\n24. Näin puhumalla Megabazos helposti taivutti Dareioksen, koska hän\nniin hyvin ennakolta näki, mitä oli tulossa. Sitten kuningas lähetti\nsanansaattajan Myrkinokseen ja käski sanoa näin: \"Histiaios, tämä on\nDareios kuninkaan sana. Harkitessani olen havainnut, ettei ole ketään\nmiestä, joka olisi minua ja minun asioitani kohtaan altismielisempi\nkuin sinä. Ja tämän tiedän en ainoastaan sanojesi, vaan myös tekojesi\nkautta. Nyt siis, koska aion suorittaa suuria tekoja, tule kaikin\nmokomin luokseni, jotta uskoisin sinulle aikeeni.\" Luottaen näihin\nsanoihin ja samalla pitäen suurena kunniana päästä kuninkaan\nneuvonantajaksi, Histiaios saapui Sardeeseen. Hänen saavuttuaan Dareios\nlausui hänelle näin; \"Histiaios, olen noudattanut sinut luokseni\nseuraavasta syystä. Kun olin palannut Skyytiasta, ja sinä jouduit pois\nnäkyvistäni, en minä, lyhyesti sanoen, ole vielä ikävöinyt mitään niin\npaljon, kuin että saisin nähdä sinua, ja että sinä tulisit puheilleni\nSillä käsitän, että arvokkainta kaikesta, mitä saattaa omistaa, on\njärkevä ja hyväntahtoinen ystävä; ja näitä molempia ominaisuuksia\nsaatan kokemuksesta todistaa sinun osoittaneen minun hankkeitani\nkohtaan. Sinä olet nyt siis tehnyt hyvin saapuessasi luokseni, ja\ntahdon sinulle ehdoittaa tämän. Heitä mielestäsi Miletos ja äsken\nrakentamasi kaupunki Traakiassa ja seuraa minua Susaan. Siellä olet\nsaava samaa, mitä minullakin on, ja pääsevä minun pöytätoverikseni ja\nneuvonantajakseni.\"\n\n25. Näin lausuttuaan ja asetettuaan Artafreneen, velipuolensa isän\npuolelta, Sardeen käskynhaltijaksi, Dareios matkusti Susaan vieden\nmukaansa Histiaioksen, nimitettyään sitä ennen Otaneen rannikkolaisten\npäämieheksi. Viimemainitun isä, Sisamnes, oli ollut kuninkaallisia\ntuomareita, mutta oli rahasta langettanut väärän tuomion, josta syystä\nKambyses kuningas oli teurastuttanut hänet ja nylkenyt pois koko hänen\nnahkansa; ja vedätettyään pois hänen nahkansa hän siitä leikkautti\nhihnoja ja antoi punoa ne siihen tuoliin, jolla Sisamnes tuomitessaan\noli istunut. Ja levitettyään ne istuimen yli Kambyses nimitti Sisamneen\nsijaan, jonka oli tappanut ja nylkenyt, tuomariksi Sisamneen pojan ja\nteroitti hänen mieleensä, että muistelisi millä istuimella istui\ntuomitsemassa.\n\n26. Siispä mainittu Otanes, joka tällä istuimella istui, tuli silloin\nMegabazoksen seuraajaksi ylipäällikkyydessä. Ja hän kukisti\nbyzantionilaiset ja kalkhedonilaiset, valloitti Troian maassa\nsijaitsevan Antandroksen, valloitti Lamponeionin ja otettuaan\nlesbolaisilta laivoja hän valloitti Lemnoksen ja Imbroksen, joissa\nmolemmissa silloin vielä asui pelasgeja.\n\n27. Lemnolaiset taistelivat urhoollisesti ja pitivät puoliaan, mutta\njoutuivat kuitenkin aikaa myöten tappiolle. Vaan eloonjääneille heistä\nasettivat persialaiset käskynhaltijaksi Lykaretoksen, Samoksen entisen\nhallitsijan, Maiandrioksen, veljen. Tämä Lykaretos hallitsi Lemnoksessa\nkuolemaansa saakka. Ja Otanes syytti yllämainittuja kansoja siitä, että\ntoiset olivat karanneet sotaretkeltä skyytejä vastaan, toiset taas\nryöstäneet Dareioksen sotajoukkoa sen palatessa takaisin skyytien\nmaasta.\n\n28. Niin paljon hän sotajoukkoa johtaessaan sai aikaan. Senjälkeen oli\nvähäksi aikaa rauhaa onnettomuuksilta, mutta sitten alkoivat\nonnettomuudet toistamiseen Naxoksen ja Miletoksen puolelta tulla\nioonilaisille. Sillä toiselta puolen Naxos hyvinvoinnissa voitti muut\nsaaret, toiselta puolen oli Miletos samaan aikaan kukoistavimmillaan ja\nkoko Ioonian koriste, oltuaan sitä ennen kahden miespolven ajan kovin\nheikkona sisällisistä riidoista, kunnes parolaiset sovittivat ne;\nviimemainitut näet miletolaiset kaikkien helleenien joukosta olivat\nvalinneet itselleen riidanratkaisijoiksi.\n\n29. Ja parolaiset sovittivat heidät seuraavalla tavalla. Heidän\nparhaimmat miehensä saapuivat Miletokseen ja kun he näkivät asukasten\nolevan kovassa taloudellisessa rappiotilassa, niin he sanoivat\ntahtovansa kulkea näiden maan läpi. Niin he tekivätkin. Ja aina milloin\nhe kautta koko Miletoksen alueen kulkiessaan näkivät muuten autiossa\nmaassa hyvin hoidetun maatilan, he kirjoittivat muistiin tilan isännän\nnimen. Ja heti kun he koko maan läpi matkattuaan ja vain muutamia\nharvoja semmoisia tavattuaan olivat tulleet kaupunkiin, panivat he\ntoimeen kansankokouksen ja määräsivät ne hoitamaan kaupunkia, joiden\ntilat he olivat havainneet hyvin hoidetuiksi. He sanoivat nimittäin\nluulevansa, että nämä tulisivat samalla lailla huolehtimaan yleisistä\nasioista kuin omistaan. Mutta muita miletolaisia he käskivät\ntottelemaan näitä.\n\n30. Silläpä tavoin parolaiset sovittivat miletolaiset. Mutta silloin\nalkoi mainittujen kaupunkien puolelta koitua onnettomuuksia Joonialle.\nNaxoksesta läksi rahvasta pakoon muutamia miehiä hyvinvoipien joukosta,\nja pakoon lähdettyään he saapuivat Miletokseen. Miletoksen\nhallitusmiehenä sattui silloin olemaan Molpagoraan poika Aristagoras,\njoka oli Lysagoraan pojan, Histiaioksen, vävy ja serkku, hänen, jota\nDareios pidätteli luonansa Susassa. Histiaios oli näet Miletoksen\nitsevaltias, mutta sattui juuri siihen aikaan olemaan Susassa, jolloin\nHistiaioksen entiset kestiystävät naxolaiset saapuivat. Miletokseen\nsaavuttuaan naxolaiset pyysivät Aristagoraalta, että hän, jos\nmahdollista, hankkisi heille jonkun sotavoiman, niin että voisivat\npalata omaan maahansa. Mutta tämä laski niin, että jos he hänen\navullaan palaisivat kaupunkiinsa, hän itse pääsisi Naxoksen\nhallitsijaksi, ja piti heille Histiaioksen kestiystävyyden varjolla\nseuraavan puheen: \"Itse puolestani en voi taata voivani hankkia teille\nniin suurta sotavoimaa, että vastoin niiden naxolaisten tahtoa, joilla\non kaupunki vallassaan, saattaisin toimittaa teidät jälleen kotiinne.\nSillä olen saanut tietää naxolaisilla olevan kahdeksantuhatta\nraskasaseista ja useita sotalaivoja. Mutta minä tahdon ponnistaa kaikki\nvoimani auttaakseni teitä. Minä tuumin nimittäin tällä tavoin. Minulla\nsattuu olemaan ystävänä Artafrenes. Ja Artafrenes, tietäkää se, on\nHystaspeen poika ja Dareios kuninkaan veli. Hän hallitsee kaikkia\nAasian rannikolla asuvia, ja hänellä on suuri sotajoukko ja suuri\nlaivasto. Luulenpa, että tämä mies siis tulee tekemään, mitä vain\nhäneltä pyydämme.\" Sen kuultuaan naxolaiset antoivat Aristagoraalle\ntehtäväksi toimia parhaimman kykynsä mukaan ja käskivät hänen luvata\nlahjoja ja kuluja sotajoukkoa varten, mitkä he itse tulisivat\nsuorittamaan; heillä oli nimittäin vahvat toiveet siitä, että kun he\nvain ilmestyisivät Naxokseen, naxolaiset tulisivat tekemään kaikkea,\nmitä he vain käskisivät, ja niin myös muut saarelaiset. Sillä näistä\nKykladisaarista ei vielä yksikään ollut Dareioksen vallan alainen.\n\n31. Sardeeseen saavuttuaan Aristagoras lausui Artafreneelle, että Naxos\noli saari, joka ei ollut kooltaan suuri, mutta muuten kaunis ja viljava\nsekä lähellä Iooniaa; ja siellä oli muka paljon rahaa ja orjia. \"Lähde\nsiis sotaretkelle tätä maata vastaan ja vie sinne takaisin ne, jotka\nsieltä ovat karkoitetut. Ja jos sen teet, on minulla ensin sinulle\ntarjottavana suuria rahasummia, lukuunottamatta sotakulunkeja. On näet\nkohtuullista, että me johtajat hankimme ne. Toiseksi olet kuninkaalle\nhankkiva lisäksi sekä itse Naxos-saaren että sen alaiset Paros- ja\nAndros-saaret ynnä muut niinkutsutut Kykladit. Sieltä käsin voit\nhelposti käydä Euboian kimppuun, joka on suuri ja varakas saari, ei\npienempi Kyprosta ja erittäin helppo valloittaa. Ja näitä kaikkia\nvaltaamaan riittää sata laivaa.\" Artafrenes vastasi hänelle näin:\n\"Sinä osoitat, miten kuninkaan huoneelle on koituva etuja, ja neuvot\ntätä kaikkea hyvin, paitsi mitä tulee laivojen lukumäärään. Vaan\nsadan laivan sijasta on sinulla kevään tullen oleva valmiina\nkaksisataa laivaa. Mutta kuninkaan itsensä täytyy myös tähän antaa\nsuostumuksensa.\"\n\n32. Niin pian kuin Aristagoras tämän kuuli, niin hän ylen iloissaan\nläksi Miletokseen. Mutta kun Artafrenes oli lähettänyt sananviejän\nSusaan ilmoittamaan, mitä Aristagoras oli sanonut, ja Dareios itse oli\nsiihen suostunut, niin edellinen varusti kaksisataa kolmisoutua sekä\nerittäin suuren joukon persialaisia ynnä muita, nimittäin liittolaisia,\nja nimitti näiden päälliköksi erään Megabates nimisen persialaisen,\njoka oli akhaimenideja ja itse Dareioksen serkku ja jonka tyttären --\njos nimittäin se puhe on tosi -- lakedaimonilainen Pausanias,\nKleorabrotoksen poika, myöhemmin kihlasi, silloin kun hänen teki mieli\nruveta Hellaan itsevaltiaaksi. Niinpä Artafrenes nimitti Megabateen\npäälliköksi ja lähetti sotajoukon Aristagoraan luo.\n\n33. Otettuaan Miletoksesta mukaansa sekä Aristagoraan että ioonilaisen\nsotajoukon ja naxolaiset Megabates oli purjehtivinaan Hellespontosta\nkohti. Mutta Khioksen kohdalle päästyään hän laski laivat satamaan\nKaukasassa, sieltä kulkeakseen pohjatuulella Naxokseen. Vaan koska ei\nollut niin sallittu, että naxolaisten sen retken kautta piti\ntuhoutuman, sattui seuraava tapaus. Megabateen kulkiessa ympäri\ntarkastamassa laivoilla olevia vartijastoja, ei myndolaisella laivalla\nsattunut olemaan ketään vartioimassa. Kovin suuttuneena siitä hän käski\nhenkivartijoitaan hakemaan esille laivan päällikön, jonka nimi oli\nSkylax, sitomaan hänet ja vetämään hänet laivan aironreijän läpi sillä\ntavoin, että pää tuli olemaan ulkopuolella ja ruumis sisäpuolella. Kun\nSkylax oli sidottu, ilmoitti joku Aristagoraalle, että Megabates oli\nsitonut ja häväissyt hänen myndolaista kestiystäväänsä. Aristagoras\ntuli ja rukoili persialaista, mutta koska hänen pyyntöjään ei otettu\nmihinkään kuuloon, meni hän itse ja vapautti miehen. Tämän kuultuaan\nMegabates pani sen kovin pahakseen ja vimmastui Aristagoraaseen. Vaan\ntämä virkkoi: \"Mitä sinulla on tämänkin asian kanssa tekemistä? Eikö\nArtafrenes lähettänyt sinua tottelemaan minua ja purjehtimaan sinne,\nmihin minä käsken? Mitä sinä sekaannut toisten asioihin?\" Näin virkkoi\nAristagoras. Mutta tästä sydäntyneenä toinen heti yön tultua lähetti\nNaxokseen aluksessa miehiä ilmaisemaan naxolaisille kaiken, mikä heitä\nuhkasi.\n\n34. Naxolaiset näet eivät ollenkaan odottaneet mainitun sotajoukon\nlähtevän liikkeelle heitä vastaan. Mutta saatuaan siitä kuitenkin\ntietää he heti toivat muurin sisäpuolelle, mitä heillä oli maaseudulla,\nvarustivat piirityksen varalle itselleen ruokaa ja juomaa sekä\nparantelivat muuria. Niinpä nämä varustautuivat heitä lähestyvän sodan\nvaralle. Ja kun sitten persialaiset olivat laivoineen kulkeneet\nKhioksesta Naxokseen, niin he sinne laskiessaan tapasivat heidät hyvin\nsuojattuina ja piirittivät heitä neljä kuukautta. Mutta niin pian kuin\nne rahat, jotka persialaisilla tullessaan oli ollut, heiltä olivat\nkuluneet loppuun, lisäksi Aristagoraalta itseltään oli mennyt paljon\nrahaa, ja piiritys vaati vielä enemmän, niin he rakensivat varustuksen\nkarkoitettujen naxolaisten suojaksi ja läksivät huonossa tilassa\nmatkoihinsa mannermaalle.\n\n35. Mutta Aristagoras ei voinut täyttää lupaustaan Artafreneelle.\nSamalla häntä ahdistivat sotaväen kustannukset, joita vaadittiin pois,\nja hän oli myös tuskissaan huonoon tilaan joutuneen sotajoukon sekä\nMegabateen vuoksi, jonka kanssa oli riitaantunut; luulipa hän myös,\nettä häneltä riistettäisiin Miletoksen hallitus. Kaikesta tästä\ntuskissaan hän mietti luopua kuninkaasta. Samaan aikaan sattui myös,\nettä Histiaioksen luota Susasta saapui tuo orja, jonka päähän oli\npiirrelty pilkkuja, ja joka ilmoitti, että Aristagoraan piti luopuman\nkuninkaasta. Sillä kun Histiaios tahtoi kehoittaa Aristagorasta\nluopumaan, mutta ei millään muulla keinoin saattanut turvallisesti sitä\ntehdä, tiet kun olivat vartioituina, niin hän ajoi uskollisimman\norjansa pään, piirsi siihen pilkkuja ja odotti, kunnes hiukset jälleen\nolivat kasvaneet. Ja heti kun ne olivat jälleen kasvaneet, niin hän\nlähetti orjan Miletokseen, antamatta hänelle mitään muuta toimeksi kuin\nettä, sittenkuin hän saapuisi Miletokseen, käskisi Aristagorasta\najamaan hänen hiuksensa ja senjälkeen tarkastamaan hänen päätään. Mutta\npilkut merkitsivät, niinkuin ennenkin olen maininnut, että Aristagoraan\npiti luopuman kuninkaasta. Sen Histiaios teki, suuresti harmissaan kun\noli siitä, että häntä pidätettiin Susassa. Siinä tapauksessa nimittäin,\nettä syntyisi kapina, oli hänellä vahvat toiveet päästä meren rannalle,\nmutta jos Miletos ei panisi toimeen mitään levottomuuksia, ei hän\notaksunut milloinkaan enää pääsevänsä sinne takaisin.\n\n36. Siinä aikeessa nyt Histiaios lähetti luotaan sanansaattajan. Ja\nsattui niin, että kaikki tämä kohtasi yht'aikaa Aristagorasta. Hän\nneuvotteli niinmuodoin puoluelaistensa kanssa, ilmaisten niinhyvin oman\nmielipiteensä kuin sen viestin, mikä Histiaiokselta oli saapunut.\nKaikki muut lausuivat samaan suuntaan ja käskivät luopumaan. Mutta\nhistoriankirjoittaja Hekataios koetti ensiksi estää heitä alottamasta\nsotaa persialaisia vastaan, mainitsemalla kaikkia niitä kansoja, joita\nDareios hallitsi, ja hänen valtaansa. Vaan koska hän ei saanut heitä\ntaivutetuiksi, niin hän sitten neuvoi heitä tekemään niin, että\ntulisivat valtiaiksi merellä. Sillä muuten hän ei sanonut käsittävänsä,\nkuinka se voisi tapahtua. Hän sanoi ymmärtävänsä, että miletolaisten\nmahti itsessään oli heikko, mutta jos otettaisiin Brankhidain pyhätöstä\npois ne aarteet, jotka lyydialainen Kroisos sinne oli pyhittänyt, niin\nhänellä oli vahvat toiveet, että he pääsisivät meren valtijaiksi; ja\nsillä tavoin sekä he itse saisivat rahoja käytettäväkseen, että\nviholliset eivät voisi niitä ryöstää. Nämä olivat nuo suuret aarteet,\njoista ensimäisissä kertomuksissani olen maininnut. Tämä mielipide\nkyllä ei päässyt voitolle, mutta kuitenkin he päättivät luopua, antaa\nyhden joukostaan purjehtia Myus-kaupunkiin Naxoksesta tulleen laivaston\nluo, joka nyt oli ensinmainitussa paikassa, ja koettaa ottaa vangiksi\nlaivoilla palvelevat päälliköt.\n\n37. Ja Ietragoras, joka siinä tarkoituksessa oli lähetetty, otti\npetoksella vangiksi mylassalaisen Oliatoksen, Ibanolliin pojan,\ntermeralaisen Histiaioksen, Tymneen pojan, Koeen, Erxandroksen pojan,\njolle Dareios oli lahjoittanut Mytilenen, kymeläisen Aristagoraan,\nHerakleideen pojan, ynnä lukuisia muita. Silloin Aristagoras julkisesti\nluopui Dareioksesta ja vehkeili kaikella mahdollisella tavalla häntä\nvastaan. Ensiksi hän näennäisesti luopui itsevaltiudestaan ja sääsi\ntasa-arvoisuuden Miletokseen, jotta miletolaiset vapaaehtoisesti\nyhdessä hänen kanssaan luopuisivat; ja senjälkeen hän muussakin\nIooniassa teki samoin, karkoittaen muutamia itsevaltiaista; ne\nitsevaltiaat taas, jotka hän oli ottanut vangiksi Naxosta vastaan\npurjehtineista laivoista, hän, saavuttaakseen kaupunkien ystävyyden,\nantoi pois, luovuttaen minkä mihinkin kaupunkiin, aina mistä kukin oli.\n\n38. Heti kun nyt mytileneläiset olivat ottaneet vastaan Koeen, niin he\nveivät hänet ulos ja kivittivät, mutta kymeläiset antoivat oman\nhallitsijansa mennä menojaan. Niin useimmat muutkin antoivat heidän\nmennä. Siten lakkautettiin itsevaltius kaupungeissa. Ja niin pian kun\nmiletolainen Aristagoras oli tehnyt lopun itsevaltiaiden hallituksesta,\nniin hän käski kaikkia asettamaan kuhunkin kaupunkiin hallitusmiehiä,\nja sitten hän itse läksi kolmisoudulla lähettinä Lakedaimoniin. Hänelle\noli näet tarpeen ruveta liittoon jonkun mahtavan hallitsijan kanssa.\n\n39. Spartassa ei enää ollut kuninkaana Leonin poika Anaxandrides, hän\nkun ei enää ollut elossa, vaan oli jo kuollut. Mutta Kleomenes,\nAnaxandrideen poika, piti hallitusta, jota hän ei ollut saanut\nkunnollisuutensa, vaan syntyperänsä vuoksi. Anaxandrideella oli\nnimittäin puolisona oma sisarentyttärensä, joka oli hänen mielensä\nmukainen. Mutta heille ei syntynyt lapsia. Näin ollen eforit kutsuivat\nhänet luokseen ja lausuivat: \"Jos todella et itse välitä itsestäsi,\nniin me ainakaan emme voi sallia Eurystheneen suvun sammuvan. Koska nyt\nse vaimo, joka sinulla on, ei synnytä, niin eroa hänestä ja nai toinen.\nJa jos niin teet, olet oleva spartalaisille mieleen.\" Mutta hän vastasi\nja sanoi, ettei hän aikonut tehdä kumpaakaan, ja että he eivät antaneet\nhyvää neuvoa kehoittaessaan häntä eroamaan siitä vaimosta, joka hänellä\noli ja joka ei ollut häntä vastaan rikkonut, sekä ottamaan toisen. Ei\nhän missään tapauksessa mielinyt heitä totella.\n\n40. Neuvoteltuaan tämän johdosta eforit ja gerontit tekivät\nAnaxandrideelle seuraavan ehdoituksen: \"Koska nyt siis näemme, kuinka\nkiintynyt olet vaimoosi, niin tee ainakin näin äläkä vastustele tätä,\njotteivät spartalaiset sinuun nähden tekisi jotain ikävää päätöstä.\nEmme nyt vaadi sinua eroamaan nykyisestä vaimostasi, vaan suo hänelle\nkaikkea, mitä tähänkin asti olet suonut. Mutta ota hänen lisäkseen\ntoinen vaimo, joka lapsia synnyttää.\" Heidän puhuessaan tähän suuntaan\nAnaxandrides suostui ehdoitukseen, ja hänellä oli sittemmin kaksi\nvaimoa ja kaksinkertainen talous, mikä ei suinkaan ollut spartalaisten\ntavan mukaista.\n\n41. Jonkun ajan kuluttua myöhemmin tullut vaimo synnyttää juuri tämän\nKleomeneen. Mutta juuri silloin kun hän spartalaisille antoi\nvallanperillisen, sattui sellainen tapaus, että entinenkin vaimo, joka\naikaisemmin oli ollut hedelmätön, joutui raskaaksi. Vaan kun\nvastatulleen vaimon sukulaiset saivat tietää, että hän todella oli\nsiunatussa tilassa, niin he rupesivat meluamaan ja väittivät hänen\nilman aikojaan kerskailevan ja aikovan ottaa vaihdokkaan. Koska he\nolivat kovin suutuksissaan, ja aika läheni, istuutuivat eforit\nlapsensaajan ympärille häntä vartioiden, syystä että epäilivät häntä.\nMutta hän synnytti Dorieuksen, ja pian senjälkeen hän sai Leonidaan ja\ntämän jälestä Kleombrotoksen. Toiset sanovat myös Kleombrotoksen ja\nLeonidaan olleen kaksoiset. Mutta se vaimo, joka Kleomeneen oli\nsynnyttänyt, ja oli Demarmenoksen pojan, Prinetadeen, tytär, ei enää\ntoista kertaa synnyttänyt.\n\n42. Kleomenes, niinkuin kerrotaan, ei ollut täysjärkinen, vaan\nraivohullu, jotavastoin Dorieus oli ensimäinen kaikkien yhdenikäistensä\njoukossa, ja oli siinä varmassa toivossa, että kunnollisuuden puolesta\nhänen piti saada hallitus. Niin hän siis ajatteli ja siksi, kun\nAnaxandrides oli kuollut, ja lakedaimonilaiset lakia noudattamalla\nolivat asettaneet kuninkaaksi vanhimman, Kleomeneen, hän pani sen\npahakseen ja katsoi arvolleen alentavaksi olla Kleomeneen hallittavana.\nSenvuoksi hän pyysi spartalaisilta väkeä ja vei heidät siirtolaan,\nkysymättä Delfoin oraakelilta neuvoa, mihin maahan lähtisi perustamaan\nsen, ja suorittamatta mitään muitakaan tavanmukaisia menoja. Vaan\nnärkästynyt kun oli, hän antoi alusten mennä Libyaa kohti, ja oppaina\noli theralaisia. Libyaan saavuttuaan hän sitten asettui libyalaisten\nkauniimpaan paikkaan Kinyps-joen varrelle. Mutta kun libyalaiset,\nmakilaiset ja karkhedonilaiset kolmantena vuotena hänet karkoittivat\nsieltä, niin hän saapui Peloponnesokseen.\n\n43. Mutta tällöin muuan eleonilainen, Antikhares, Laiosta koskevien\noraakelilauseitten nojalla käski hänen asuttamaan Herakleian aluetta\nSikeliassa, väittäen koko Eryxin maan olevan herakleidien, koska\nHerakles itse oli ottanut sen haltuunsa. Sen kuultuaan Dorieus läksi\nDelfoihin kysymään oraakelilta, tulisiko hän valloittamaan sen maan,\njohon hankki lähtöä. Ja Pytia julisti, että hän tulisi sen\nvalloittamaan. Otettuaan mukaansa saman sotajoukon, jonka oli vienyt\nLibyaankin, Dorieus laittautui Italiaan.\n\n44. Siihen aikaan aikoivat, niinkuin sybarilaiset kertovat, he itse ja\nheidän kuninkaansa Telys lähteä sotaretkelle Krotonia vastaan, mutta\nkrotonilaiset pelästyivät ja pyysivät Dorieusta heitä puolustamaan; ja\nhän suostuikin heidän pyyntöönsä. Niinpä Dorieus lähtikin heidän\nmukanaan sotaretkelle Sybarista vastaan ja valloitti Sybariin. Näin\nkertovat puolestaan sybarilaiset Dorieuksen seuralaisineen tehneen.\nKrotonilaiset taas väittävät, ettei yksikään vieras ollut heidän\nkerallaan ryhtynyt sotaan sybarilaisia vastaan, lukuunottamatta\nainoastaan elis-maalaista Kallias tietäjää, joka oli iamideja; ja hän\noli sen tehnyt seuraavasta syystä. Hän oli nimittäin karannut\nSybaris-kaupungin itsevaltiaan Telyksen luota ja saapunut heidän\nluokseen, sentähden että hänen uhratessaan Krotonin retken puolesta\nuhrit eivät olleet onnistuneet.\n\n45. Näin he kertovat. Ja molemmat esittävät siihen todistuksia.\nSybarilaiset puolestaan mainitsevat erään Krathis-joen kuivuneen uoman\nvarrella sijaitsevan temppelin pyhine alueineen, jonka he kertovat\nDorieuksen perustaneen krathilaiseksi nimitetylle Athenelle, senjälkeen\nkuin oli hävittänyt kaupungin. Ja toiseksi he pitävät itse Dorieuksen\nkuolemaa mitä tärkeimpänä todistuksena, koska hän tekemällä vastoin\noraakelin neuvoja joutui turmioon. Sillä jos hän ei olisi tehnyt asiaan\nkuulumatonta, vaan olisi tehnyt sen, mitä varten läksi matkaan, olisi\nhän vallannut Eryxin alueen ja sen vallattuaan saanut sen pitääkin,\neikä hän itse eikä sotajoukko olisi joutunut turmioon. Krotonilaiset\ntaas näyttävät Krotonin alueella useita elis-maalaiselle Kalliaalle\nannettuja valtiotiloja, joita Kalliaan jälkeläiset aina minun aikoihini\nsaakka ovat omistaneet, mutta ei mitään Dorieukselle ja Dorieuksen\njälkeläisille annettua. Ja kuitenkin, jos Dorieus olisi ottanut osaa\nSybariin sotaan, olisi hänelle annettu monta vertaa enemmän kuin\nKalliaalle. Nämä todistukset siis he molemmat esittävät, ja kunkin on\ntilaisuus kallistua siihen näistä kahdesta, jota uskoo.\n\n46. Dorieuksen kanssa purjehti muitakin spartalaisia\nsiirtolanperustajia, nimittäin Thessalos, Paraibates, Kelees ja\nEuryleon. Saavuttuaan koko laivastoineen Sikeliaan he joutuivat\ntappiolle taistelussa foinikialaisia ja egestalaisia vastaan ja\nkaatuivat. Ainoastaan Euryleon jäi siirtolanperustajista eloon tästä\nonnettomuudesta. Koottuaan sotajoukosta jälelle jääneet tämä otti\nhaltuunsa Selinus-kaupungin siirtolan Minoian ja auttoi selinuntilaisia\nvapautumaan yksinvaltiaansa Peithagoraan ikeestä. Mutta myöhemmin,\nkukistettuaan tämän, hän itse anasti saman kaupungin itsevaltiuden ja\noli lyhyen ajan yksinvaltiaana. Sillä selinuntilaiset nousivat kapinaan\nja tappoivat hänet, vaikka hän oli paennut Zeus Torinsuojelijan\nalttarin turviin.\n\n47. Dorieuksen mukana seurasi ja yhdessä hänen kanssaan kuoli\nkrotonilainen Filippos, Butakideen poika, joka kihlattuaan sybarilaisen\nTelyksen tyttären oli paennut Krotonista. Mutta kun avioliitosta ei\ntullut mitään, niin hän läksi purjehtimaan Kyreneen, ja sieltä käsin\nhän seurasi mukana omalla kolmisoudullaan itse kustantaen miehistönsä.\nHän oli olympialainen voittaja ja kaunein aikalaisistaan helleeneistä.\nJa kauneutensa tähden hän egestalaisten puolelta sai osakseen sellaista\nkunnioitusta, mitä ei yksikään muu; hänen haudalleen näet he ovat\npystyttäneet puolijumalan pyhätön ja lepyttelevät häntä uhreilla.\n\n48. Siten Dorieus päätti päivänsä. Mutta jos hän olisi sietänyt olla\nKleomeneen hallittavana ja olisi jäänyt paikoilleen Spartaan, olisi hän\npäässyt Lakedaimonin kuninkaaksi. Sillä Kleomenes ei hallinnut pitkää\naikaa, vaan kuoli ilman poikaa, jättäen jälkeensä ainoastaan Gorgo\nnimisen tyttären.\n\n49. Miletoksen itsevaltias Aristagoras saapui siis Spartaan Kleomeneen\npitäessä siellä hallitusta. Hän meni, kuten lakedaimonilaiset kertovat,\ntämän puheille, mukanaan vaskitaulu, johon oli kaiverrettu koko\nmaanpiiri, koko meri ja kaikki joet. Hänen puheilleen saapuessaan\nAristagoras virkkoi hänelle näin: \"Kleomenes, älä ihmettele, että pidän\nniin tärkeänä tänne tuloani. Meidän nykyinen tilamme on nimittäin\ntämmöinen. Ioonian lapset ovat vapaista joutuneet orjiksi, suurimmaksi\nhäpeäksi ja tuskaksi meille itsellemme ja vielä muiden muassa\nteillekin, sikäli kuin olette Hellaan ensimäiset. Niinpä siis, nimessä\nHellaan jumalien, pelastakaa orjuudesta veriheimolaisenne ioonilaiset.\nHelposti on tämä teille onnistuva. Sillä barbarit eivät ole\ntaistelukuntoisia, jota vastoin te, mitä tulee uljuuteen sodassa,\nolette korkeimman asteen saavuttaneet; ja heidän taistelutapansa on\ntämmöinen: heillä on jouset ja lyhyet keihäät, ja he menevät\ntaisteluun, yllään roimahousut ja päässään suippolakit. Niinpä on\nhelppoa kukistaa heidät. Onpa myös tuon mannermaan asujamilla etuja\nsemmoisia, joita ei ole kellään muilla: alkaen kullasta hopeata,\nvaskea, kirjavia pukuja, juhtia ja orjia, joista te voitte saada, mitä\nikänä haluatte. Ja he asuvat toistensa vieressä siinä järjestyksessä\nkuin olen mainitseva. Ioonilaisten vieressä ovat nämä lyydialaiset,\njotka asuvat hyvässä ja metallirikkaassa maassa.\" Niin hän sanoi\nosoittaen maanpiiriin, joka hänellä oli mukanaan, tauluun\nkaiverrettuna. \"Lyydialaisiin taas\", lausui puhuessaan Aristagoras,\n\"rajoittuvat nämä fryygialaiset, jotka asuvat itään päin ja joilla on\nsuurimmat karjalaumat ja runsaimmin hedelmiä kaikista kansoista, joita\ntunnen. Fryygialaisiin rajoittuvat nämä kappadokialaiset, joita me\nkutsumme syyrialaisiksi. Näiden naapureina ovat kilikialaiset, jotka\nulottuvat tähän mereen saakka, missä tämä Kypros-saari sijaitsee. Ne\nsuorittavat kuninkaalle vuotuisena verona viisisataa talenttia. Näihin\nkilikialaisiin rajoittuvat nämä armenialaiset, nekin omistaen suuria\nkarjalaumoja, ja armenialaisiin matienelaiset, joilla on hallussaan\ntämä maa. Näihin rajoittuu tämä Kissian maa, jossa sijaitsee tämän\nKhoaspes-joen varrella tämä Susa, missä suurkuningas elelee, ja siellä\nnuo raha-aarteet ovat. Jos te sen kaupungin saatte haltuunne, voitte jo\nhuoleti kilpailla Zeus jumalan kanssa rikkaudessa. Mutta nythän teidän\ntäytyy vähäisen, eikä varsin oivallisen maan ja ahtaitten rajojen\npuolesta ryhtyä sotaan sekä messenialaisia vastaan, jotka ovat\nvertaisianne, että arkadilaisia ja argolaisia vastaan, joilla ei ole\nvähintäkään kultaa eikä hopeata, jonka tähden toki saattaa viehättyä\ntaistelemaan ja kuolemaan. Kun teillä siis on tilaisuus huokeasti\nhallita koko Aasiata, niin miksi te valitsette itsellenne jotakin\nmuuta?\" Niin lausui Aristagoras, Kleomenes taas vastasi seuraavin\nsanoin: \"Oi miletolainen vieras, vastauksen antamisen lykkään\nkolmanteen päivään.\"\n\n50. Niin pitkälle he sillä kertaa pääsivät. Mutta kun vastausta varten\nmäärätty päivä oli joutunut, ja he tulivat sovittuun paikkaan, niin\nKleomenes kysyi Aristagoraalta, kuinka monen päivän matka oli\nioonilaisten mereltä kuninkaan tykö. Tällöin Aristagoras, joka muuten\noli ovela ja osasi hyvästi häntä pettää, teki erehdyksen. Vaikka hänen\nei olisi pitänyt lausua, niinkuin asia todella oli, jos kerran tahtoi\nviedä spartalaiset Aasiaan, hän kuitenkin sanoi sinne saakka olevan\nkolmen kuukauden matkan. Mutta silloin Kleomenes keskeyttämällä\nAristagoraan, kun tämä alkoi edelleen kertoa matkasta, lausui: \"Oi\nmiletolainen vieras, lähde matkoihisi Spartasta ennen auringon laskua!\nSillä et esitä lakedaimonilaisille mitään mieluista ehdoitusta, kun\ntahdot viedä heidät kolmen kuukauden matkan merestä.\"\n\n51. Näin sanottuaan Kleomenes meni kotiinsa. Mutta Aristagoras otti\nturvananojan oksan ja meni Kleomeneen taloon. Tultuaan sisälle kuten\nturvananoja ainakin hän käski Kleomenesta häntä kuulemaan, mutta sitä\nennen lähettämään pois lapsen. Kleomeneen vieressä näet seisoi hänen\ntyttärensä, jonka nimi oli Gorgo; tämä olikin hänen ainoa lapsensa ja\niältään kahdeksan- tai yhdeksänvuotias. Mutta Kleomenes käski\nAristagoraan puhua, mitä halusi, eikä lapsen vuoksi pidättyä siitä.\nSiinä nyt Aristagoras lupasi rahaa, alkamalla kymmenestä talentista,\njos Kleomenes täyttäisi hänen pyyntönsä. Vaan kuu Kleomenes hylkäsi\nehdoituksen, meni Aristagoras rahantarjouksissaan yhä pitemmälle,\nkunnes hän jo lupasi viisikymmentä talenttia. Mutta silloin huudahti\nlapsi: \"Isä, vieras lahjoo sinut, jollet nouse ja mene pois.\" Iloissaan\nlapsen neuvosta Kleomenes meni toiseen huoneeseen, ja Aristagoras läksi\ntykkönään tiehensä Spartasta saamatta tilaisuutta sen laveammin\nselvittää matkaa kuninkaan tykö.\n\n52. Tämän tien laita on seuraava. Kaikkialla on kuninkaallisia\nasemapaikkoja ja mitä kauneimmat majatalot, ja koko tie kulkee asutun\nja turvallisen seudun kautta. Pitkin Lyydiaa ja Fryygiaa on jonossa\nkaksikymmentä asemapaikkaa, ja matkaa on yhdeksänkymmentäneljä ja puoli\nparasangia. Fryygian jälestä seuraa Halys-joki; sen varrella on sola,\njonka läpi välttämättömästi on kuljettava, ja vasta sitten pääsee joen\nyli, jonka vieressä on suuri vartiasto. Kun on tullut joen yli\nKappadokiaan ja edelleen matkustaa kilikialaisten rajoille asti, on\nsillä välillä kahdeksankolmatta asemapaikkaa sadanneljän parasangin\nmatkalla. Näiden rajoilla on kuljettava kahden solan läpi ja\nsivuutettava kaksi vartiastoa. Niiden läpi kuljettua ja Kilikian kautta\nmatkattaessa on kolme asemapaikkaa, viidentoista ja puolen parasangin\nmatkalla. Kilikian ja Armenian rajana on laivoilla kuljettava joki,\njonka nimi on Eufrates. Armeniassa on viisitoista asemapaikkaa\nmajataloineen viidenkymmenenkuuden ja puolen parasangin matkalla ynnä\nvartiasto. Kun sieltä on mennyt Matienen maan puolelle, on siellä\nkolmekymmentäneljä asemapaikkaa sadankolmenkymmenenseitsemän parasangin\nmatkalla. Sen läpi virtaa neljä laivoilla kuljettavaa jokea, joitten\nyli välttämättömästi täytyy kulkea; ensimäinen on Tigris, toinen ja\nkolmas ovat sitten samannimiset, vaikka eivät ole samaa jokea eivätkä\nvirtaa samasta paikasta. Sillä ensinmainittu virtaa Armeniasta,\njälkimäinen Matienestä. Neljäs joki on nimeltään Gyndes, jonka Kyros\nkerran jakoi kolmeensataan kuuteenkymmeneen kanavaan. Sieltä taas\nKissian maahan tullessa on yksitoista asemaa, ja neljäkymmentäkaksi ja\npuoli parasangia on Khoaspes-joelle, joka sekin on laivoilla\nkuljettava. Ja sen varrelle on Susan kaupunki rakennettu. Kaikkia näitä\nasemia on yhteensä satayksitoista. Niin monta majataloa ynnä asemaa\nsiis on Sardeesta Susaan noustessa.\n\n53. Jos nyt kuninkaallinen valtatie on oikein mitattu parasangeissa, ja\nparasangi tekee kolmekymmentä stadionia, niinkuin se todella tekeekin,\non Sardeesta niinsanottuun memnonilaiseen kuninkaanlinnaan\nkolmetoistatuhatta viisisataa stadionia eli neljäsataaviisikymmentä\nparasangia. Ja jos joka päivää kohti tulee sataviisikymmentä stadionia,\nkuluu matkaan juuri yhdeksänkymmentä päivää.\n\n54. Siten miletolainen Aristagoras puhui oikein sanoessaan\nlakedaimonilaiselle Kleomeneelle, että kuninkaan tykö oli kolmen\nkuukauden matka. Ja jos kuka haluaa tietää vielä tarkemmin, tahdon\nilmoittaa senkin. Täytyy näet laskea tähän lisäksi vielä matka\nEfesoksesta Sardeeseen. Niinpä minä sanon olevan Hellaanmerestä Susaan\nasti siksi nimittäin sanotaan memnolaista kaupunkia -- kaikkiaan\nneljätoistatuhatta neljäkymmentä stadionia. Efesoksesta Sardeeseen on\nnimittäin viisisataa neljäkymmentä stadionia, joten kolmikuukautinen\nmatka pitenee kolmella päivällä.\n\n55. Lähtiessään pois Spartasta Aristagoras meni Atenaan, joka\nseuraavalla tavalla oli päässyt vapaaksi itsevaltiaista. Aristogeiton\nja Harmodios, jotka esi-isiensä puolelta olivat gefyralaisia, olivat\nsurmanneet Peisistratoksen pojan Hipparkhoksen, Hippias tyrannin\nveljen, joka unessa oli nähnyt vallan selvään, kuinka hänen oli käyvä.\nMutta vielä senkin jälkeen atenalaiset neljän vuoden ajan kärsivät\nitsevaltiudesta yhtä paljon, jopa enemmänkin kuin ennen.\n\n56. Hipparkhoksen unennäkö oli tällainen. Panathenaia-juhlan edellisenä\nyönä Hipparkhos oli näkevinään, kuinka hänen viereensä seisahtui kookas\nja komea mies, joka lausui seuraavat hämärät sanat:\n\n    \"Sietämätöntäkin sietäös, leijona, sietävin mielin.\n    Rikkoja ainoakaan ei vältä rankaisijaansa.\"\n\nTiettyä on, että hän ilmoitti tämän unenselittäjille, heti kun päivä\nvalkeni. Mutta sitten hän heitti mielestään unen ja otti osaa siihen\njuhlasaattoon, jossa kuolikin.\n\n57. Gefyralaiset, joihin kuuluivat Hipparkhoksen surmaajat,\npolveutuivat, niinkuin he itse väittävät, alkujaan Eretriasta, mutta,\nniinkuin minä tutkiessani olen havainnut, ne olivat niitä\nfoinikialaisia, jotka Kadmoksen keralla olivat saapuneet nyt\nniinsanottuun Boiotiaan ja asuivat siinä maassa, saatuaan osakseen\nTanagran alueen. Mutta sittenkuin ensin argolaiset sieltä olivat\nkarkoittaneet kadmolaiset, ja sitten boiotialaiset mainitut\ngefyralaiset, niin viimemainitut kääntyivät Atenaan päin. Ja\natenalaiset ottivat heidät määrätyillä ehdoilla kansalaisikseen,\nsulkemalla kuitenkin pois heidät useista oikeuksista, joista ei kannata\nmainita.\n\n58. Tähän maahan asetuttuaan toivat mainitut Kadmoksen keralla\nsaapuneet foinikialaiset, joita olivat gefyralaisetkin, useiden muiden\ntaitojen muassa helleenien keskuuteen kirjoitusmerkit, joita ei ollut\nennen helleeneillä ja jotka minun luullakseni aluksi olivat samoja kuin\nne, joita kaikki foinikialaiset käyttävät. Myöhemmin he ajan edetessä\nmuuttivat, samalla kertaa kuin kielensä, myös kirjainten muodon. Siihen\naikaan asui heidän ympärillään enimmäkseen helleeniläisiä ioonilaisia,\njotka opittuaan foinikialaisilta kirjaimet käyttivät niitä hiukan\nmuunneltuina, ja käyttäessään he tekivät yleiseksi nimityksen\n\"foinikialaiset merkit\", niinkuin kohtuus vaatikin, syystä että\nfoinikialaiset olivat tuoneet ne Hellaaseen. Ja kirjoja ioonilaiset\nvanhastaan kutsuvat nahoiksi, sen vuoksi että muinoin byblos-niinen\npuutteessa käyttivät vuohen- ja lampaannahkoja. Ja vielä minun\naikoinani kirjoittavat monet barbarit semmoisiin nahkoihin.\n\n59. Minä olen itsekin nähnyt kadmolaisia kirjaimia ismenolaisen\nApollonin pyhätössä Boiotian Teebassa; ne ovat uurretut kolmijalkoihin\nja enimmäkseen samanlaiset kuin ioonilaiset. Kolmijalkoihin tehty\npäällekirjoitus kuuluu näin:\n\n    \"Amfitryon minut vihki, kun teleboein tuli maasta.\"\n\nTämä olisi siis Laioksen, Labdakoksen pojan, Polydoroksen pojanpojan ja\nKadmoksen pojanpojanpojan, ajoilta.\n\n60. Toinen kolmijalka sanoo kuusimittarunossa näin:\n\n    \"Skaios, voittaen nyrkillään, minut sulle, Apollon,\n    kauas-ampuja, vihkinyt on, ylen kaunihin lahjan.\"\n\nSkaios olisi kaiketi Hippokoonin poika, jos nimittäin tämä on se, joka\nlahjan vihki, eikä kukaan muu samanniminen, ja Laioksen pojan,\nOidipuksen aikalainen.\n\n61. Kolmas kolmijalka, sekin kuusimittasäkeellä, sanoo:\n\n    \"Valtias Laodamaalta, Apollon sattuva-nuoli,\n    kolmijalka on tää, ylen kaunis, lahjana sulle.\"\n\nMainitun Laodamaan ollessa yksinvaltiaana karkoittivat argolaiset\nkadmolaiset, ja nämä kääntyivät enkheleiläisten puoleen. Mutta\ngefyralaiset, jotka jäivät paikoilleen, läksivät myöhemmin boiotilaisia\npaeten Atenaan. Ja he ovat Atenaan perustaneet pyhättöjä, joissa muilla\natenalaisilla ei ole mitään osaa, vaan jotka ovat muista pyhätöistä\nerilaiset, ja niinikään akhaialaisen Demeterin pyhätön salaismenoineen.\n\n62. Olen siis kertonut Hippiaan unennäöstä ja mistä olivat peräisin\ngefyralaiset, joita olivat Hipparkhoksen surmaajat. Mutta nytpä täytyy\nminun tämän lisäksi vielä uudestaan ryhtyä siihen kertomukseen, jota\naloin esittää, nimittäin mitenkä atenalaiset pääsivät vapaiksi\nitsevaltiaista. Hippiaan ollessa itsevaltiaana ja katkeroituneena\natenalaisia kohtaan Hipparkhoksen kuoleman vuoksi, koettivat\nalkmaionidit, jotka sukuperältään olivat atenalaisia, mutta olivat\npeisistratidien vainoamina lähteneet maanpakoon, yhdessä muiden\natenalaisten maanpakolaisten kanssa väkivoimalla päästä takaisin. Mutta\nhe kärsivät suuren tappion koettaessaan palata ja vapauttaa Atenan,\nsitä ennen varustettuaan Leipsydrion nimisen paikan Paionian\ntuollapuolella. Tällöin alkmaionidit, jotka tekivät kaiken voitavansa\npeisistratideja vastaan, ottivat amfiktyoneilta urakalla rakentaakseen\nsen Delfoin temppelin, joka nyt on olemassa, mutta jota silloin ei\nvielä ollut. Mutta varakkaita ja vanhastaan arvossa pidettyjä miehiä\nkun olivat, niin he rakensivat temppelin sekä muissa kohdin\nkauniimmaksi kuin malli oli, että laativat sen etupuolen Paroksen\nmarmorista, vaikka olivat tehneet semmoisen välipuheen, että tekisivät\ntemppelin karstakivestä.\n\n63. Niinkuin siis nyt atenalaiset kertovat, olivat mainitut miehet\nDelfoissa oleskellessaan lahjomalla taivuttaneet Pytian, joka kerta kun\ntuli spartalaisia joko yksityisasioissa tai valtion puolesta, vaatimaan\nnäitä vapauttamaan Atenan. Kun lakedaimonilaisille aina julistettiin\nsamaa, niin he lähettivät Asterin pojan Ankhimolioksen, joka\nkansalaisten kesken oli arvossa pidetty mies, sotajoukkoineen\nkarkoittamaan peisistratidit Atenasta, huolimatta siitä, että nämä\nolivat heidän hyvin läheisiä kestiystäviään; sillä he pitivät jumalan\ntahtoa ihmis-suhteita korkeampana. Nämä he lähettivät laivoilla merta\nmyöten. Ankhimolios purjehti Faleroniin ja laski siellä sotajoukon\nmaihin. Mutta peisistratidit, jotka ennakolta olivat saaneet siitä\nvihiä, kutsuivat Tessaliasta itselleen apua. He olivat nimittäin ennen\ntehneet liiton tessalialaisten kanssa. Heidän pyynnöstään viimemainitut\nyhteisestä päätöksestä lähettivät tuhat ratsumiestä ynnä kuninkaansa\nKineaan, joka oli kotoisin Kytinasta. Saatuaan nämä liittolaiset\navukseen peisistratidit keksivät tällaisen juonen. He raivasivat\nfaleronilaisten kentän tasaiseksi ja tekivät sen paikan hevosilla\nkuljettavaksi, jonka jälkeen antoivat ratsuväkensä hyökätä leiriä\nvastaan. Ja päällekarkauksellaan se tuhosi useita lakedaimonilaisia,\nmuiden muassa myös Ankhimolioksen, eloonjääneet taas he tunkivat\nlaivoihin. Siten päättyi ensimäinen Lakedaimonista tehty retki; ja\nAnkhimolioksen hauta sijaitsee Attikan Alopekessä, lähellä\nKynosargeessa olevaa Herakleen pyhättöä.\n\n64. Myöhemmin lakedaimonilaiset varustivat ja lähettivät Atenaa vastaan\nsuuremman sotajoukon, jonka päälliköksi nimittivät Kleomenes kuninkaan,\nAnaxandrideen pojan; mutta tätä he eivät enää lähettäneet meritse, vaan\nmannermaata myöten. Ja heidän hyökättyään Attikan maahan joutui ensiksi\ntessalialaisten ratsuväki heidän kanssaan käsikähmään, mutta kääntyi\nvähän ajan perästä pakosalle, ja heitä kaatui viidettäkymmentä miestä.\nEloonjääneet läksivät ilman muuta suoraapäätä Tessaliaa kohti. Mutta\nKleomenes saapui yhdessä niiden atenalaisten kanssa, jotka tahtoivat\nolla vapaita, kaupunkiin ja alkoi piirittää pelargilaislinnaan\nsuljettuja vallanpitäjiä.\n\n65. Mutta yhtäkaikki eivät lakedaimonilaiset olisi voineet karkoittaa\npeisistratideja. Sillä heillä ei ollut mielessä panna toimeen\nsäännöllistä piiritystä, ja toiselta puolen olivat peisistratidit hyvin\nvarustautuneet ruoalla ja juomalla. Ensinmainitut olisivat niinmuodoin\nmuutamien päivien saarron jälkeen lähteneet tiehensä Spartaan. Mutta\nnytpä sattui tapaus, joka toisille oli vahingollinen, mutta toisille\nedullinen. Kun nimittäin koetettiin salaa toimittaa peisistratidien\nlapset ulos maasta, niin ne joutuivat vangiksi. Tämä saattoi kaikki\nheidän asiansa hämmennyksiin, ja sitä vastaan, että saisivat takaisin\nlapset, he suostuivat atenalaisten asettamaan ehtoon, nimittäin\nlähtemään pois Attikasta. Senjälkeen he läksivät pois Skamandroksen\nluona olevaan Sigeioniin hallittuaan atenalaisia kolmenkymmenenkuuden\nvuoden ajan, ja olivat hekin alkujaan pylolaisia ja neleidejä,\npolveutuen samoista esi-isistä kuin Kodroksen ja Melanthoksen sukukin,\njotka olivat muualta tulleet ja aikaisemmin olivat heidän kuninkainaan.\nSen johdosta myös Hippokrates antoi pojalleen nimen Peisistratos,\nNestorin pojan Peisistratoksen muistoksi.\n\nSillä tavoin atenalaiset pääsivät vapaiksi itsevaltiaistaan. Ja nyt\ntahdon ensiksi ilmoittaa, mitä kaikkea kertomista ansaitsevaa he\nvapaiksi päästyään suorittivat ja kokivat, ennenkuin Joonia luopui\nDareioksesta, ja miletolainen Aristagoras saapui Atenaan.\n\n66. Atena, joka jo ennestäänkin oli suuri, tuli silloin, itsevaltiaista\nvapauduttuaan, vieläkin suuremmaksi. Siinä oli kaksi mahtavaa miestä,\nalkmaionidi Kleisthenes, josta tarina tietää, että hän oli lahjonut\nPytian, ja Isagoras, Teisandroksen poika, arvossa pidettyä sukua, jonka\nalkujuurta en kuitenkaan saata ilmoittaa. Hänen heimolaisensa uhraavat\nkaarilaiselle Zeulle. Mainitut miehet kiistelivät keskenään vallasta,\nja kun Kleisthenes joutui tappiolle, niin hän otti kansan puolelleen.\nSenjälkeen hän jakoi atenalaiset, jotka muodostivat neljä heimoa,\nkymmeneen heimoon sekä poisti Ionin poikien, Geleonin, Aigikoreuksen,\nArgadeen ja Hopleen nimet, keksien sijaan toisten puolijumalien nimiä,\njotka, lukuunottamatta Aiasta, ovat kotimaisia. Viimemainitun, joka oli\nvieras, hän lisäsi, syystä että tämä oli naapuri ja liittolainen.\n\n67. Sen tehdessään mainittu Kleisthenes minun luullakseni jäljitteli\näidinisäänsä Kleisthenestä, Sikyonin itsevaltiasta. Sillä jouduttuaan\nsotaan argolaisia vastaan tämä Kleisthenes ensiksikin kielsi ja\nlakkautti rapsodien laulukilpailut Sikyonissa; ja sen hän teki\nhomerolaisten runoelmien vuoksi, koska niissä yltä yleensä laulellaan\nargolaisista ja Argoksesta. Ja toiseksi, koska oli ja vieläkin on\nolemassa itse Sikyonin torilla Talaoksen pojalle Adrastokselle\nomistettu puolijumalan-pyhättö, niin Kleisthenes halusi karkoittaa\nhänet maasta pois, syystä että hän oli argolainen. Siksi hän tuli\nDelfoihin ja kysyi, tuliko hänen karkoittaa Adrastos. Mutta Pytia\njulisti hänelle, että Adrastos oli sikyonilaisten kuningas, mutta\nKleisthenes heidän teloittajansa. Kun nyt jumala ei tätä sallinut,\nniin Kleisthenes, tultuaan kotiin, uudestaan mietti keinoa, miten\nAdrastos itsestään lähtisi pois. Niin pian kuin hän luuli keksineensä\nsen, lähetti hän sanan Boiotian Teebaan ilmoittaen tahtovansa tuottaa\ntykönsä Astakoksen pojan Melanippoksen. Ja teebalaiset antoivat hänet.\nTuotettuaan kotiin Melanippoksen Kleisthenes määräsi hänelle\ntemppelialueen itse prytaneionin viereen ja pystytti hänelle pyhätön\nparhaiten varustettuun paikkaan. Ja Kleisthenes tuotti maahansa\nMelanippoksen -- sillä sekin täytyy kertoa --, siitä syystä että\nviimemainittu muka oli Adrastoksen verivihollinen, joka oli tappanut\nsekä hänen veljensä Mekisteen että vävynsä Tydeuksen. Määrättyään\nhänelle temppelialueen hän otti Adrastokselta pois uhrit ja juhlat sekä\nantoi ne Melanippokselle. Mutta sikyonilaisilla oli ollut tapana\nsuuresti kunnioittaa Adrastosta, sillä tämä maa oli Polyboksen oma,\nAdrastos taas oli Polyboksen tyttärenpoika; ja kun Polybos kuoli\njättämättä jälkeensä poikaa, niin hän antoi Adrastokselle hallitukeen.\nJa sikyonilaiset kunnioittivat Adrastosta monella tavoin, muun\nmuassa he viettivät hänen kärsimystensä muistoa traagillisilla\nkuorotansseilla, niillä kunnioittaen, ei Dionysosta, vaan Adrastosta.\nMutta Kleisthenes omisti kuorotanssit Dionysokselle, vaan kaikki muut\nuhrijuhlallisuudet Melanippokselle.\n\n68. Niin hän oli menetellyt Adrastokseen nähden. Ja doorilaisten\nheimonimet taas hän muutti toisiksi, jotteivät ne olisi samat\nsikyonilaisilla ja argolaisilla. Tällöin hän vasta oikein teki pilaa\nsikyonilaisista. Muuttaessaan näet näitä nimiä hän johti ne siasta,\naasista ja porsaasta ja lisäsi niihin ainoastaan itse päätteet --\npaitsi mitä tulee hänen omaan heimoonsa; viimemainitulle hän antoi\nnimen oman hallituksensa mukaan. Näitä nimitettiin arkhelaeiksi\n(kansanvaltiaiksi), toisia hyateiksi, toisia oneateiksi ja vielä toisia\nkhoireateiksi [sika on kreikankielellä \"hys\", aasi \"onos\" ja porsas\n\"khoiros\"]. Näitä heimojen nimiä sikyonilaiset käyttivät niin hyvin\nKleistheneen hallitessa kuin hänen kuoltuaan vielä kuudenkymmenen\nvuoden ajan. Myöhemmin he kuitenkin keskenään harkiten muuttivat ne,\nnimittäen itsensä hylleeiksi, pamfyleiksi ja dymanateiksi, ja\nneljänneksi he niihin lisäsivät aigialeit, jotka saivat nimensä\nAdrastoksen pojan Aigialeuksen mukaan.\n\n69. Näin siis oli sikyonilainen Kleisthenes menetellyt. Atenalainen\nKleisthenes taas, joka oli ensinmainitun tyttärenpoika ja oli nimitetty\nhänen mukaansa, halveksi minun luullakseni hänkin ioonilaisia, niinkuin\nedellinen doorilaisia, ja jäljitteli kaimaansa Kleisthenestä, jottei\nheillä olisi samoja heimoja kuin ioonilaisilla. Sillä kun hän oli\nvoittanut puolellensa atenalaisten rahvaan, joka silloin oli suljettuna\npois kaikista oikeuksista, niin hän muutti heimojen nimet ja lisäsi\nniiden luvun. Ja hän asetti kymmenen heimonpäämiestä neljän sijaan ja\njakoi kunkin heimon kohdalle kymmenen kuntaa. Ja voitettuaan rahvaan\npuolelleen hän oli paljon voitolla vastustajistaan.\n\n70. Mutta kun nyt Isagoras vuorostaan oli alakynnessä, niin hän ryhtyi\ntällaiseen vastajuoneen. Hän kutsuu avukseen lakedaimonilaisen\nKleomeneen, joka oli hänen kestiystävänsä peisistratidien piirityksen\najoilta; muuten Kleomenesta syytettiin siitä, että hän muka oli\nsuhteissa Isagoraan vaimon kanssa. Aluksi nyt siis Kleomenes lähetti\nAtenaan kuuluttajan julistaen Kleistheneen ja hänen kerallaan useita\nmuita atenalaisia maasta karkoitetuiksi, syyttäen heitä samalla\nveripattoisiksi. Tämän sanan hän lähetti Isagoraan neuvosta.\nAlkmaionideja ja heidän puoluelaisiaan syytettiin nimittäin\nmurhateosta, mutta Isagoras itse ei ollut siihen osallinen eivätkä\nmyöskään hänen ystävänsä.\n\n71. Mutta muutamia atenalaisia kutsuttiin seuraavasta syystä\nveripattoisiksi. Kylon oli muuan atenalainen ja olympialainen voittaja.\nSaadakseen itsevaltiuden hän esiintyi pöyhkeästi ja koetti, voitettuaan\nliittoonsa ikätoverinsa, anastaa linnan. Mutta kun hän ei voinut sitä\nvallata, niin hän istuutui turvananojana jumalankuvan ääreen. Vaan\nlaivakuntien päällysmiehet, jotka silloin hoitivat Atenaa, ajoivat\nheidät pois, mutta takasivat heille hengen. Siitä huolimatta heidät\nmurhattiin ja heidän murhastaan syytetään alkmaionideja. Tämä tapahtui\nennen Peisistratoksen aikaa.\n\n72. Niin pian kuin Kleomenes oli julistanut karkotetuiksi Kleistheneen\nja nuo veripattoiset, väistyi Kleisthenes itse. Mutta yhtäkaikki\nKleomenes saapui Atenaan muassaan vähäinen sotavoima, ja sinne\nsaavuttuaan hän karkoitti veripattoisina seitsemänsataa atenalaista\nperhettä, jotka Isagoras oli hänelle ilmoittanut. Sen tehtyään\nhän sitten koetti hajoittaa neuvoston ja jätti hallintovirat\nkolmellesadalle Isagoraan puoluelaiselle. Mutta kun neuvosto asettui\nvastarintaan eikä tahtonut totella, anastivat Kleomenes ja Isagoras\npuoluelaisineen linnan. Silloin kaikki muut atenalaiset yksissä neuvoin\npiirittivät heitä kahden päivän ajan. Mutta kolmantena päivänä tekivät\nvälirauhan ja läksivät maasta pois kaikki ne heistä, jotka olivat\nlakedaimonilaisia. Niinpä kävi Kleomeneelle toteen ennustus. Sillä kun\nhän oli noussut linnaan ottaakseen sen haltuunsa, meni hän jumalattaren\npyhättöön muka häntä tervehtimään. Mutta ennenkuin hän oli ovesta\nastunut sisälle, virkkoi papitar, istuimeltaan nousten: \"Oi\nlakedaimonilainen vieras, väisty takaisin äläkä tule sisälle pyhättöön!\nSillä tänne ei ole lupa doorilaisten astua.\" Mutta hän lausui: \"Oi\nnainen, minäpä en olekaan doorilainen, vaan akhaialainen.\" Ja ollenkaan\nnoudattamatta kehoitusta hän käytti väkivaltaa, mutta tuli silloin\nyhdessä lakedaimonilaisten kanssa karkoitetuksi. Vaan atenalaiset\nvangitsivat muut mestattaviksi, niiden joukossa myös delfolaisen\nTimesitheoksen, jonka kätten töistä ja rohkeudesta voisin hyvinkin\npaljon kertoa.\n\n73. Nämä nyt vangittiin ja saivat surmansa. Mutta atenalaiset\nnoudattivat sen jälkeen takaisin Kleistheneen ynnä nuo seitsemänsataa\nKleomeneen karkoittamaa perhettä; sitten he lähettivät sanansaattajia\nSardeeseen, koska tahtoivat tehdä liiton persialaisten kanssa. Sillä he\nymmärsivät, että lakedaimonilaiset ja Kleomenes olivat ärsytetyt sotaan\nheitä vastaan. Sanansaattajien saavuttua Sardeeseen ja ilmoittaessa\nasiansa, kysyi Sardeen käskynhaltija Artafrenes, Hystaspeen poika, mitä\nväkeä he olivat ja missä he asuivat, kun tahtoivat päästä persialaisten\nliittolaisiksi. Saatuaan sanansaattajilta tietää sen, hän vastasi\nheille lyhyesti näin. Jos atenalaiset antavat Dareios kuninkaalle maata\nja vettä, suostuu hän rupeamaan liittoon, mutta jolleivät anna, niin\nhän käski heidän mennä matkoihinsa. Silloin sanansaattajat, jotka\ntahtoivat tehdä liiton, omalla vastuullaan sanoivat antavansa. Mutta\nkotimaahan palattuaan he saivat tästä kärsiä suurta moitetta.\n\n74. Mutta Kleomenes, jota hänen mielestään atenalaiset sanalla ja\nteolla olivat ankarasti loukanneet, keräsi koko Peloponnesoksesta\nkokoon sotajoukon, ilmoittamatta kuitenkaan, mitä varten hän sen\nkeräsi. Hän tahtoi nimittäin kostaa Atenan kansalle ja asettaa\nIsagoraan itsevaltiaaksi; viimemainittu oli nimittäin seurannut hänen\nmukanaan ulos linnasta. Ja Kleomenes hyökkäsi suurella sotajoukolla\nEleusiiseen, samalla kun boiotilaiset sopimuksen mukaan valtasivat\nAttikan äärimmäiset kunnat, Oinoen ja Hysiain, ja toisella puolen\nkhalkidilaiset hyökkäsivät Attikan alueelle ja ryöstivät sitä. Mutta\nvaikka atenalaisia ahdistettiin kahtaalta, niin he aikoivat vasta\nmyöhemmin kostaa boiotilaisille ja khalkidilaisille, mutta asettuivat\nnyt tekemään vastarintaa Eleusiissä oleville peloponnesolaisille.\n\n75. Mutta kun he olivat hyökkäämäisillään toisiansa vastaan, alkoivat\nensiksi korintolaiset keskenään arvella, etteivät tehneet oikein, jonka\nvuoksi kääntyivät takaisin ja läksivät tiehensä. Ja sitten teki samoin\nAristonin poika Demaratos, joka hänkin oli spartalaisten kuningas ja\nniinikään oli johdattanut sotajoukkoa Lakedaimonista eikä sitä ennen\nollut Kleomeneen kanssa ollut eri mieltä. Tämän eripuraisuuden johdosta\nsäädettiin Spartassa semmoinen laki, etteivät molemmat kuninkaat saisi\nseurata mukana sotajoukon lähtiessä sotaan; sillä siihen asti olivat\nmolemmat seuranneet. Samalla säädettiin, että koska toinen heistä\nvapautettiin päällikkyydestä, myös toinen tyndarideista jäisi kotiin.\nSitä ennen näet molemmat nämäkin olivat apulaisiksi kutsuttuina\nseuranneet mukana.\n\n76. Kun silloin muut liittolaiset Eleusiissä näkivät, että\nlakedaimonilaisten kuninkaat eivät olleet yksimielisiä, ja että\nkorintolaiset olivat jättäneet paikkansa rintamassa, niin hekin\nläksivät matkoihinsa. Tämä oli neljäs kerta, jolloin doorilaiset\nsaapuivat Attikaan. Kahdesti nimittäin he hyökkäsivät maahan\nvihollisessa tarkoituksessa ja kahdesti he tulivat Atenan kansan\nhyväksi, ensimäisen kerran, silloin kun he myös asuttivat Megaran --\ntätä retkeä voitanee syystä kutsua atenalaisten kuninkaan Kodroksen\naikuiseksi --, toisen ja kolmannen kerran, silloin kun he, Spartasta\nlähtien olivat saapuneet karkoittamaan maasta peisistratidit, ja\nneljännen kerran, silloin kun Kleomenes, peloponnesolaisten kera,\nhyökkäsi Eleusiiseen. Siten tämä oli neljäs kerta, jolloin doorilaiset\nhyökkäsivät Atenan alueelle.\n\n77. Senjälkeen kuin nyt tämä retki näin kunniattomasti oli mennyt\nmyttyyn, ryhtyivät atenalaiset, jotka tahtoivat kostaa, ensiksi\nsotaretkeen khalkidilaisia vastaan. Mutta boiotilaiset tulivat\nEuripoksen rannalle khalkidilaisten avuksi. Vaan huomattuaan sen\natenalaiset päättivät ennemmin käydä boiotilaisten kuin khalkidilaisten\nkimppuun. Niinpä atenalaiset iskivät yhteen boiotilaisten kanssa ja\nsaivat suuren voiton; ja surmattuaan varsin monta heistä he ottivat\nseitsemänsataa vangiksi. Sinä samana päivänä atenalaiset kulkivat\nsalmen poikki Euboiaan ja iskivät yhteen khalkidilaistenkin kanssa. Ja\nvoitettuaan heidätkin he jättivät neljätuhatta palstasiirtolaista\nhippobotien tiluksille. Hippoboteiksi (s.o. ratsunpitäjiksi) sanottiin\nvarakkaita khalkidilaisia. Kaikki ne, jotka he näiden joukosta ottivat\nvangiksi, he kahlehtivat ja pitivät vartioituina yhdessä vangittujen\nboiotilaisten kanssa. Jonkun ajan kuluttua nämä vangitut kuitenkin\nlunastivat itsensä maksamalla kukin puolestaan kaksi minaa. Mutta\nheidän kahleensa, joihin he olivat olleet kytkettyinä, atenalaiset\nripustivat linnaan. Ja ne ovat säilyneet aina minun päiviini saakka ja\nriippuvat siinä muurin seinässä, jonka meedialainen ylt'ympärinsä\ntulella kärvensi, vastapäätä sitä temppelisalia, joka antaa\nlänteenpäin. Ja kymmenykset lunnaista he pyhittivät teettämällä niistä\nvaskisen nelivaljakon. Se seisoo vasemmalla kädellä, heti kun käy\nsisälle linnan esikartanoon. Ja siinä on tämä päällekirjoitus:\n\n    \"Boiotian sekä Khalkiin kansaa kamppaelussa\n    poiat Atenan löi, sortelivat sotatöin,\n    rautaisiin polokahleisiin heilt' uhman he kytki;\n    kymmenyslahjana tään Pallas valjakon sai.\"\n\n78. Ja nyt alkoi Atenan mahti kasvaa. Niinpä osoittautuu kaikkialla --\neikä vain jossakin kohden --, mikä arvokas asia tasavertaisuus on.\nSillä niin kauan kuin atenalaisia hallitsivat itsevaltiaat, eivät he\nsota-alalla olleet ketään naapuriansa etevämpiä. Mutta päästyänsä\nitsevaltiaista vapaiksi heistä tuli kaikista ensimäiset. Tämän osoittaa\nse, että he ollessaan hallittuina tahallaan esiintyivät pelkureina,\nvaltiaan hyväksi kun toimivat; mutta vapauduttuaan kukin osoittautui\nalttiiksi, koska omaksi hyväkseen toimi.\n\n79. Näin oli asiain tila Atenassa. Mutta teebalaiset puolestaan\nlähettivät tämän jälkeen sanan jumalalle, koska tahtoivat kostaa\natenalaisille. Pytia kuitenkin lausui, ettei heistä itsestään olisi\nkostajiksi, vaan käski heidän esittää neuvostolle, että tulisi pyytää\napua \"lähimmiltä\". Kotiin tultuaan lähetit siis panivat toimeen\nkansankokouksen, missä esittivät oraakelinkäskyn. Niin pian kuin\nteebalaiset kuulivat heidän sanovan, että tuli pyytää apua\n\"lähimmiltä\", virkkoivat he sen kuullessaan: \"Eivätkö lähimpänä meitä\nasu tanagralaiset, koroneialaiset ja thespialaiset? Ja nämähän aina\ntaistelevat meidän puolellamme ja auttavat meitä alttiisti sotaa\nkäymään. Miksi juuri heitä tarvitsisi pyytää? Eiköhän oraakeli pikemmin\ntarkoittanut jotakin muuta?\"\n\n80. Heidän näin puhuessaan virkkoi joku, joka myöskin oli asian\nkuullut: \"Minä luulen käsittäväni, mitä oraakeli mielii meille sanoa.\nAsopoksella kerrotaan olleen tyttäret Teeba ja Aigina. Koska siis nämä\novat sisaruksia, luulen jumalan neuvoneen meitä pyytämään aiginalaisia\nrupeamaan auttajiksemme.\" Ja koska ei mikään muu mielipide näyttänyt\nsen paremmalta, niin he heti lähettivät sanan aiginalaisille ja\nvetoamalla oraakelilauseeseen kutsuivat ja pyysivät heitä tulemaan\navukseen, he kun muka olivat heidän \"lähimpänsä\". Ja teebalaisille\navunpyytäjille aiginalaiset lupasivat lähettää heidän myötään aiakidit.\n\n81. Mutta kun teebalaiset, luottaen aiakidien apuun, kävivät\natenalaisten kimppuun, tuottivat nämä heille ankaraa vauriota. Silloin\nteebalaiset toistamiseen lähettivät aiginalaisille sanan ja antoivat\nheille takaisin aiakidit, mutta pyysivät sijaan miehiä. Kun nyt\nteebalaiset tekivät tämän pyynnön, alottivat suuresta varallisuudestaan\nylvästelevät aiginalaiset, muistellen vihollisuuttaan, joka heillä\nvanhastaan oli atenalaisia kohtaan, näitä vastaan leppymättömän sodan.\nSillä sill'aikaa kuin atenalaiset parhaillaan ahdistelivat\nboiotilaisia, purjehtivat he sotalaivoillaan Attikaan ja hävittivät\nFaleronin ynnä useita muitakin rannikko-kuntia. Ja näin tehdessään he\nsuuresti vahingoittivat atenalaisia.\n\n82. Aiginalaisten vanha, vielä kostamaton vihamielisyys atenalaisia\nkohtaan oli saanut alkunsa seuraavasta tapauksesta. Maa ei kantanut\nepidaurolaisille mitään hedelmiä. Tämän onnettomuuden tähden\nepidaurolaiset siis kysyivät neuvoa Delfoin oraakelilta. Pytia käski\nheidän pystyttää itselleen Damian ja Auxesian kuvapatsaat; sen jos\ntekisivät, tulisi heidän käymään hyvin. Epidaurolaiset kysyivät nyt,\ntuliko heidän tehdä kuvat vaskesta vai kivestä. Pytia kielsi heitä\nkäyttämästä kumpaakaan, vaan neuvoi tekemään ne istutetusta öljypuusta.\nEpidaurolaiset pyysivät niinmuodoin, että atenalaiset antaisivat heidän\nhakata maahan öljypuun, koska pitivät sikäläisiä öljypuita pyhimpinä;\nkerrotaanpa niinkin, että siihen aikaan ei missään muualla maailmassa\nollutkaan öljypuita. Atenalaiset sanoivat sallivansa sen sillä ehdolla,\nettä epidaurolaiset joka vuosi toisivat uhreja kaupungin jumalattarelle\nAthenelle sekä Erekhteukselle. Kun epidaurolaiset suostuivat tähän\nehtoon, saivat he, mitä pyysivät, ja tekivät näistä öljypuista\nitselleen jumalankuvia sekä pystyttivät ne. Ja maa kantoi heille\nhedelmiä, ja he täyttivät sopimuksensa atenalaisille.\n\n83. Siihen aikaan tottelivat aiginalaiset vielä, niinkuin olivat sitä\nennenkin tehneet, epidaurolaisia, niinpä he muun muassa kulkivat\nEpidaurokseen, aina kun heidän, keskinäisissä riitajutuissaan, täytyi\nesiintyä joko kantajana tai vastaajana. Mutta sitten he alkoivat\nrakentaa sotalaivoja ja luopuivat uhkamielin epidaurolaisista. Ja koska\naiginalaiset nyt olivat heidän vihollisiaan, niin he, meren valtijoina,\ntuottivat heille vahinkoa. Niinpä he salaa ryöstivät mainitut Damian ja\nAuxesian kuvat, toivat ne kotiinsa ja pystyttivät ne keskelle omaa\nmaataan, Oia nimiseen paikkaan, joka on noin kahdenkymmenen stadionin\npäässä kaupungista. Ja pystytettyään ne tähän paikkaan he\nsuostuttelivat niitä uhreilla ja pilkkaavilla naiskuoroilla, jolloin\nkummallekin jumaluudelle määrättiin kymmenen miestä kuoronjohtajiksi.\nKuorot eivät herjanneet ketään miespuolta, vaan ainoastaan oman maan\nnaisia. Samat pyhät menot olivat myös epidaurolaisilla, mutta heillä on\nsitäpaitsi vielä salaisia menoja.\n\n84. Kun nyt jumalankuvat olivat varastetut, eivät epidaurolaiset enää\ntäyttäneet sopimuksiaan atenalaisille. Silloin viimemainitut lähettivät\nepidaurolaisille sanan ja nuhtelivat heitä. Mutta nämä osoittivat\npätevillä syillä, etteivät menetelleet väärin. Sillä koko sen ajan,\njolloin heillä oli kuvat maassaan, he näet olivat täyttäneet\nsopimuksensa, mutta senjälkeen kuin ne oli heiltä riistetty, eivät he\nenää olleet velvolliset tuomaan veroa, vaan käskivät heitä kiristämään\nsitä niiltä, joilla kuvat oli, nimittäin aiginalaisilta. Tämän johdosta\nlähettivät atenalaiset sanan Aiginaan ja vaativat pois kuvia. Vaan\naiginalaiset sanoivat, ettei heillä ollut mitään tekemistä atenalaisten\nkanssa.\n\n85. Nytpä atenalaiset kertovat, että tämän vaatimuksen jälkeen oli\nkolmisoudussa kansalaisten joukosta lähtenyt muutamia valtion puolesta\nlähetettyjä miehiä, jotka saapuivat Aiginaan. Siellä he koettivat\nkiskoa jumalankuvat jalustoistaan irti, koska ne muka olivat heidän\nomista puistaan, viedäkseen ne sitten kotiinsa. Vaan kun he eivät sillä\nkeinoin voineet saada kuvia valtaansa, heittivät he köysiä niiden\nympäri ja alkoivat vetää. Mutta heidän vetäessään jyrähti ukkonen, ja\nukkosen jälkeen tuli maanjäristys. Siitä joutuivat kolmisoudun miehet,\njotka vetivät, mielipuoliksi, ja siinä tilassa he tappoivat toinen\ntoisensa, kuten vihollisensa, kunnes kaikista vain yksi ainoa jäi\njälelle ja palasi yksinään Faleroniin.\n\n86. Näin kertovat atenalaiset tapauksen. Aiginalaiset sitävastoin eivät\nmyönnä atenalaisten vain yhdellä laivalla saapuneen. Olisivathan he\nhuokeasti kyenneet torjumaan yhden laivan, jopa hiukan useampiakin,\nvaikkakaan heillä itsellään ei olisi ollut laivoja. Vaan useilla\nlaivoilla atenalaiset purjehtivat heidän maatansa vastaan, ja siitä\nsyystä he väistyivät vihollista, antautumatta meritaisteluun. Mutta he\neivät saata tarkalleen ilmoittaa, väistyivätkö he siitä syystä, että\nhuomasivat olevansa heikompia merivoimaltaan, vai siksi, että tahtoivat\ntehdä sen, minkä tekivätkin. Mutta koska nyt ei ketään asettunut\ntaisteluun atenalaisia vastaan, astuivat atenalaiset laivoista maihin\nja kääntyivät jumalankuvain puoleen. Vaan kun he eivät jaksaneet kiskoa\nniitä jalustoista, kietoivat he vihdoin köysiä niitten ympäri ja\nalkoivat vetää, kunnes molemmat kuvat vedettäessä tekivät samalla\ntavoin. Ja tässä he kertovat semmoista, jota minä puolestani en saata\nuskoa, mutta kenties joku muu. Kuvat olivat muka näet langenneet\npolvilleen heidän eteensä ja jääneet siihen asentoon ainiaaksi. Niin\nolivat -- aiginalaisten mukaan atenalaiset tehneet; itse taas olivat\naiginalaiset, saatuaan tietää, että atenalaiset aikoivat heitä vastaan\nalottaa sotaretken, suostuttaneet argolaiset puolelleen. Niinpä kun\natenalaiset olivat astuneet maihin Aiginassa, olivat myös argolaiset\ntulleet aiginalaisten avuksi, salaa kulkeneet Epidauroksesta salmen\npoikki saareen, hyökänneet atenalaisten kimppuun, jotka eivät siitä\nolleet saaneet mitään vihiä, ja katkaisseet heiltä paluun laivoille; ja\nsiinäpä samassa oli ukkonen jyrähtänyt ja maanjäristys käynyt.\n\n87. Näin nyt kertovat argolaiset ja aiginalaiset. Ja myös atenalaiset\nmyöntävät, että vain yksi heistä pelastui takaisin Attikaan. Muuten\nkertovat argolaiset itse tuhonneensa attikalaisen sotajoukon, jolloin\ntuo yksi jäi henkiin, atenalaiset taas väittävät, että sen teki\njumaluus. He kertovat kuitenkin, ettei tämä yksikään saanut jäädä\neloon, vaan että hän sai tuhonsa seuraavalla tavalla. Atenaan päästyään\nhän nimittäin ilmoitti onnettomuuden. Mutta kun siitä saivat tiedon\nAiginan-sotaan lähteneitten miesten vaimot, tarttuivat he joka puolelta\ntuohon ihmiseen, pistivät häntä viittojensa solkineuloilla ja kyselivät\nkukin järjestänsä, missä hänen miehensä oli.\n\n88. Sillä lailla oli hän tuhoutunut. Mutta atenalaisten mielestä oli\nnaisten teko vielä kamalampi kuin itse onnettomuus. Vaan koska eivät\nvoineet millään muulla tavoin naisia rangaista, muuttivat he heidän\npukunsa ioonilaiseksi. Siihen asti olivat näet atenalaisten naiset\nkäyttäneet doorilaista pukua, joka on vallan korintolaisen näköinen.\nSen he siis vaihtoivat pellavamekkoon, jottei heidän tarvitsisi käyttää\nsolkia. Tosiasiassa kuitenkaan tämä puku alkujaan ei ole ioonilainen,\nvaan kaarilainen, koskapa naisten koko vanha puku juuri oli sama kuin\nse, jota nyt kutsumme doorilaiseksi. Mutta argolaiset ja aiginalaiset\nottivat kummatkin tämän johdosta käytäntöön semmoisen tavan, että\ntekivät solkineulansa puolitoista vertaa siihenastista mittaa\npitemmiksi. Ja naiset vihkivät näiden jumalatarten pyhättöön varsinkin\nsolkia, mutta mitään attikalaista eivät he pyhättöön vie, ei mitään\nmuuta esinettä eikä saviastiaa, vaan kotimaisista astioista on heillä\nsiitä saakka ollut tapana siellä juoda.\n\n89. Siitä asti nyt argolaisten ja aiginalaisten naiset riidan vuoksi\natenalaisten kanssa ovat vielä minunkin aikoihini saakka kantaneet\npitempiä solkineuloja kuin ennen. Mainitulla tavalla siis sai\natenalaisten vihollisuus aiginalaisia kohtaan alkunsa. Ja kun nyt\nteebalaiset kutsuivat aiginalaisia avukseen, riensivät nämä\nboiotilaisten avuksi muistellen, mitä jumalankuville oli tapahtunut.\nMutta kun aiginalaiset parhaillaan ryöstelivät Attikan rannikkoa, ja\natenalaiset juuri olivat lähdössä aiginalaisia vastaan, tuli näille\nDelfoista ennuslause, että heidän tuli pysyä alallansa kolmekymmentä\nvuotta aiginalaisten väärinteosta lukien, mutta ensimäisenäneljättä\nvuotena säätää Aiakokselle pyhitetty alue. Vasta sitten tuli heidän\nalottaa sota aiginalaisia vastaan ja silloin oli heidän aikeensa\nmenestyvä. Mutta jos he heti paikalla ryhtyisivät sotaan, tulisivat he\nsillävälin paljon kärsimään ja paljon myös toimittamaan; lopuksi he\nkuitenkin tulisivat kukistamaan aiginalaiset. Niin pian kun atenalaiset\nolivat tämän viestin kuulleet, sääsivät he Aiakokselle sen\ntemppelialueen, joka nykyjään sijaitsee torilla. Mutta vaikka\nkuulivatkin, että heidän tuli pysyä alallansa kolmekymmentä vuotta,\neivät he kestäneet odotusta, koska aiginalaisten puolelta olivat\nkärsineet sietämätöntä kohtelua.\n\n90. Mutta heidän valmistautuessaan kostamaan nousi heille este\nlakedaimonilaisten puolelta. Saatuaan näet tietää sekä alkmaionidien\nvehkeet Pytiaan nähden että Pytian menettelyn heitä itseään ja\npeisistratideja vastaan pahastuivat lakedaimonilaiset kaksin verroin,\nsyystä että ensiksikin olivat karkoittaneet miehiä, jotka olivat heidän\nkestiystäviään, näiden maasta, ja toiseksi, että ilmeisesti ei\nosoitettu mitään kiitollisuutta atenalaisten puolelta, vaikka olivatkin\nnäin tehneet. Tämän lisäksi heitä vielä kiihoittivat oraakelilauseet,\njotka kertoivat, että he tulisivat atenalaisten puolelta kokemaan\npaljon sietämätöntä. Niistä ei heillä aiemmin ollut mitään vihiä, mutta\nnyt he saivat tietää ne Kleomeneelta, kun hän oli Spartaan kotiutunut.\nKleomenes oli näet Atenan linnasta saanut käsiinsä oraakelilauseet,\njotka ennen olivat olleet peisistratidien hallussa. Mutta joutuessaan\nkarkotetuiksi nämä jättivät ne pyhättöön, josta ne Kleomenes korjasi.\n\n91. Kun silloin lakedaimonilaiset olivat saaneet käsiinsä\noraakelilauseet ja näkivät, kuinka atenalaisten mahti kasvoi ja kuinka\nnämä eivät suinkaan olleet taipuvaisia heitä tottelemaan, niin he\nymmärsivät, että jos Attikan väestö tulisi vapaaksi, tulisi se heidän\nkanssaan tasaväkiseksi, mutta jos se jäisi itsevaltiuden alaiseksi,\nolisi se voimaton ja valmis tottelemaan. Kaikkia näitä asianhaaroja\nsilmällä pitäen he noudattivat luokseen Hippiaan, Peisistratoksen\npojan, Hellespontoksen rannalla sijaitsevasta Sigeionista. Ja kun\nHippias spartalaisten kutsusta oli tullut, ja nämä olivat noudattaneet\nmyös muiden liittolaisten luota sanansaattajia, lausuivat spartalaiset\nheille näin: \"Miehet, liittolaiset, me myönnämme, ettemme ole oikein\nmenetelleet. Kierojen ennuslauseitten yllyttäminä olemme isänmaastaan\nkarkoittaneet miehiä, jotka olivat mitä läheisimpiä kestiystäviämme ja\nolivat ottaneet saattaakseen Atenan valtamme alle, ja sen tehtyämme\nolemme kiittämättömälle rahvaalle uskoneet kaupungin. Mutta sittenkuin\nse, meidän avullamme vapaaksi päästyään, oli kohonnut, alkoi se\nröyhkeästi kohdella meitä ja kuningastamme sekä karkoitti meidät. Ja\nnyt se pöyhkeydessään paisumistaan paisuu. Sitä ovatkin jo kovin\nsaaneet kokea heidän naapurinsa boiotilaiset ja khalkidilaiset, ja pian\nkai moni muukin on huomaava hairahtaneensa. Ja koska me noin\ntehdessämme erehdyimme, niin tahdomme nyt yhdessä teidän kanssanne\nkäydä sinne ja koettaa kostaa heille. Juuri siitä syystä näet olemme\nnoudattaneet luoksemme Hippiaan ja teidät kaupungeista, jotta yksissä\ntuumin ja yhteisellä retkellä toisimme hänet Atenaan ja antaisimme\nhänelle takaisin, mitä me juuri olemme häneltä riistäneet.\"\n\n92. Näin he puhuivat, mutta liittolaisten enemmistö ei hyväksynyt\nehdoituksia. Vaan kun muut nyt pysyivät ääneti, puhui korintolainen\nSokles näin: \"Totta tosiaan, silloin taivas joutuu maan alle, ja maa\ntulee häilymään taivaan yläpuolella, ihmiset saavat asuinsijansa mereen\nja kalat ihmisten entiset asuinpaikat, kun te, oi lakedaimonilaiset,\nkumoatte tasavaltoja ja valmistaudutte kaupunkeihin palauttamaan\nitsevaltiuden, jota väärempää tai verisempää ei ihmiskunnassa ole\ntoista. Sillä jos nyt teistä näyttää edulliselta, että kaupungit ovat\nitsevaltiaitten hallussa, niin asettakaa itse ensin itsellenne\nitsevaltias ja koettakaa vasta sitten asettaa niitä muille. Mutta nyt,\nvaikka itse ette ole itsevaltiaita kokeneet, ja mitä ankarimmin\nvalvotte, ettei semmoista Spartaan tulisi, käyttäydytte nurjasti\nliittolaisia kohtaan. Jos sitä olisitte kokeneet, niinkuin me, olisi\nteillä siitä esitettävänä parempia mielipiteitä kuin nyt.\"\n\nKorintolaisilla oli näet tämmöinen valtiomuoto. Siellä oli\nharvainvalta, ja kaupunkia hallitsivat bakkhiadit, jotka naittoivat\ntyttärensä ja ottivat vaimonsa vain omasta keskuudestaan. Nytpä syntyi\nAmfionille, joka oli näitä miehiä, ontuva tytär. Tämän nimi oli Labda.\nKoska ei kukaan bakkhiadi tahtonut häntä naida, sai hänet Eetion,\nEkhekrateen poika, joka oli kotoisin Petran kunnasta, mutta esi-isiensä\nkautta lapithi ja Kaineuksen jälkeläinen. Vaan hänelle ei tästä,\nenempää kuin muustakaan vaimosta, syntynyt lapsia. Hän matkusti siis\nDelfoihin tiedustelemaan, saisiko hän jälkeläisiä. Ja hänen astuessaan\npyhättöön puhuttelee häntä oitis Pytia näillä sanoin:\n\n    \"Ei sua, arvoisa Eetion, pidä arvossa kenkään.\n    Labda on kantava; kohdustaan kivi vyöryvä kirpoo\n    murskaten hallitsijat, tilin käyden kanssa Korinton.\"\n\nTämä Eetionin saama oraakelilause tuli jollain tavoin bakkhiadien\ntietoon, jotka eivät olleet ymmärtäneet aiemmin tullutta, Korintosta\nkoskevaa ennuslausetta, joka tarkoitti samaa kuin Eetionin saama ja\nkuului näin:\n\n    \"Kallion kotka on kantava, synnyttäin jalopeuran\n    ankaran, raateliaan, monen polvet hervaisevaisen.\n    Huomatkaa tämä, kansa Korinton, kaikk' asuvaiset\n    Peirenen suloreunan ja kaupungin monikunnaan.\"\n\nTämä aikaisemmin bakkhiadeille annettu ennuslause oli jäänyt\nselittämättömäksi. Mutta kun he nyt kuulivat Eetionille annetun\nennuslauseen, niin he heti käsittivät, että edellinenkin piti yhtä\nEetionin lauseen kanssa. Tämän käsitettyään he pysyivät alallaan, koska\ntahtoivat tuhota sen lapsen, joka Eetionille oli syntyvä. Ja heti kun\nvaimo oli synnyttänyt, lähettivät he joukostaan kymmenen miestä siihen\nkuntaan, missä Eetion asui, surmaamaan lapsukaisen. Saavuttuaan Petraan\nja tultuaan Eetionin taloon he pyysivät lasta. Ja Labda, joka ei\nensinkään tiennyt, minkä vuoksi he olivat saapuneet, ja luuli heidän\nystävyydestä hänen isäänsä kohtaan pyytävän lasta, toi ja ojensi tämän\neräälle heistä. Nytpä he tullessaan olivat päättäneet niin, että se\nheistä, joka ensin ottaisi lapsen, murskaisi sen maata vasten. Mutta\nkun siis Labda toi lapsen esille ja antoi sen pyytäjälle, niin lapsi\njostakin jumalallisesta vaikutuksesta hymyili tälle miehelle, joka sen\notti vastaan. Tämän nähdessään ei hän raskinut lasta surmata, vaan\nantoi sen säälistä toiselle, ja tämä taas kolmannelle. Sillä tavoin se\nsiirtyen toiselta toiselle kulki kautta kaikkien kymmenen sylin, kun ei\nkukaan tahtonut sitä tuhota. He antoivat niinmuodoin lapsen takaisin\näidille ja läksivät ulos. Mutta ovella seistessään he alkoivat soimata\nja syytellä toinen toistansa ja varsinkin sitä, joka ensimäisenä oli\nottanut vastaan lapsen, koska hän ei ollut tehnyt, niinkuin oli\nsovittu. Ja vihdoin he hetkisen kuluttua päättivät mennä kaikki\nuudestaan sisälle yksissä neuvoin suorittaakseen surmatyön.\n\nMutta oli niin säädetty, että Eetionin kannasta oli versova turma\nKorintokselle. Labda oli näet kuullut kaiken tämän seisoen oven takana.\nJa koska hän pelkäsi, että he alkaisivat katua ja, toistamiseen\nsaatuaan käsiinsä lapsen, tappaisivat sen, niin hän vei ja kätki sen\nmielestään parhaimpaan piilopaikkaan, erääseen laatikkoon; hän ymmärsi\nnimittäin, että jos he palaisivat ja saapuisivat etsimään, he\ntutkisivat kaikkia läpikotaisin. Ja niinpä kävikin. He tulivat, mutta\nkun heidän etsiessään ei mitään löytynyt, katsoivat he parhaaksi lähteä\ntiehensä ja sanoa lähettäjille täyttäneensä kaikki heidän määräyksensä.\n\nNiinpä he läksivät pois ja kertoivat sillä tavoin. Mutta Eetionin poika\nkasvoi sittemmin ja koska hän laatikon avulla oli tästä vaarasta\npelastunut, annettiin hänelle sen mukaan nimeksi Kypselos [laatikko on\nkreikaksi \"kypsele\"]. Mieheksi vartuttuaan Kypselos kysyi neuvoa\nDelfoin oraakelilta ja sai sieltä kaksimielisen vastauksen, johon\nluottaen hän kävi Korintoksen kimppuun ja otti sen haltuunsa. Tämä\noraakelilause kuului näin:\n\n    \"Miekkonen mies, joka luokseni käy, juurt' Eetionin\n    Kypselos, kuulun Korinton valtias, miekkonen itse,\n    miekkoset lapset myös, mut lastenlapsensa eivät.\"\n\n\"Näin kuului oraakelilause. Mutta itsevaltiaaksi päästyään esiintyi\nKypselos tällä tavoin. Monta korintolaista hän ajoi maanpakoon, monelta\nhän riisti omaisuuden ja vielä useammalta hengen. Ja hänen hallittuaan\nkolmekymmentä vuotta onnellisesti päiviensä päähän saakka seurasi häntä\nhallituksessa hänen poikansa Periandros. Aluksi Periandros oli\nlempeämpi isäänsä, mutta siitä pitäen kun hän lähettien välityksellä\noli joutunut tekemisiin Miletoksen itsevaltiaan Thrasybuloksen kanssa,\ntuli hän vielä Kypselostakin verenhimoisemmaksi. Hän lähetti näet\nThrasybuloksen luo airuen kysymään, millä tavoin hän turvallisimmin\njärjestäisi hallituksen ja parhaiten kaupunkiaan hoitaisi. Thrasybulos\nsilloin vei Periandroksen luota tulleen sanantuojan kaupungin\nulkopuolelle ja astui viljavainioon; ja laihon läpi kulkiessaan hän\nsamalla uudestaan kyseli ja tutkiskeli kuuluttajalta syytä hänen\ntuloonsa Korintoksesta. Ja aina milloin hän huomasi jonkun muista\nylenevän tähkäpään, niin hän liisti sen poikki; ja niin tehdessään hän\nviskasi ne pois, kunnes hän tuolla tavalla oli tärvellyt kauniimman ja\nrehevimmän osan laihoa. Mutta kuljettuaan vainion läpi laski hän airuen\nluotaan, sanaakaan sitä ennen lausumatta. Vaan kun airut oli palannut\nKorintokseen, oli Periandros halukas saamaan tietää, minkä neuvon hän\noli saanut. Airut virkkoi, ettei Thrasybulos ollut hänelle mitään\nneuvonut ja lisäsi ihmettelevänsä, että Periandros oli hänet lähettänyt\nsemmoisen miehen tykö, joka oli mielenhäiriössä ja vahingoitti omaa\ntavaraansa; ja samalla hän kertoi, mitä oli nähnyt Thrasybuloksen\ntekevän.\"\n\n\"Mutta Periandros älysi asianlaidan ja käsitti, että Thrasybulos oli\nneuvonut häntä surmaamaan muita ylemmäksi kohoavat kaupunkilaiset.\nSiksi hän tekikin kaikkea mahdollista pahaa kansalaisilleen. Sillä\nkaikki, jotka Kypselos oli jättänyt tappamatta ja karkoittamatta,\nPeriandros raivasi järjestänsä pois. Niinpä hän yhtenä päivänä riisutti\nvaatteet kaikilta korintolaisten naisilta oman vaimonsa Melissan\nvuoksi. Hän oli näet lähettänyt sanansaattajia siihen vainajain\nennuspyhättöön, joka sijaitsee thesprotien maassa Akheron-joen\nvarrella, kysymään, mihin erään vieraan hänelle uskoma tavara oli\njoutunut. Mutta kun Melissa tällöin oli ilmestynyt, oli hän\nkieltäytynyt osoittamasta ja ilmaisemasta, missä uskottu tavara oli\nkätkettynä. Hänen oli näet vilu ja hän oli alaston. Sillä niistä\nvaatekappaleista, jotka Periandros hänen myötänsä oli haudannut, ei\nhänellä ollut mitään hyötyä, koska niitä ei oltu poltettu. Ja\ntodistuksena siitä, että hän, Melissa, puhui totta, oli se, että\nPeriandros oli pistänyt leivät kylmään uuniin. Kun tämä vastaus oli\ntuotu Periandrokselle -- merkki oli nimittäin luotettava, koska hän oli\nyhtynyt Melissaan, kun tämä jo oli kuollut --, käski hän oitis\nkuuluttaa, että kaikki korintolaisten naiset kokoutuisivat Heran\ntemppeliin. He menivät siis sinne, mitä kauniimmin koristeltuina kuten\njuhlaan ainakin. Mutta Periandros oli salaa asettanut sinne\nhenkivartijoita, joiden avulla hän riisutti heiltä kaikilta vaatteet,\neroituksetta vapailta ja palvelijattarilta. Sitten hän antoi viedä\nkaikki vaatteet kuoppaan, missä hän, Melissaa avukseen huutaen, poltti\nne. Hänen tehtyään tämän ja toistamiseen lähetettyään sanan\nennuspaikkaan, ilmaisi Melissan haamu, mihin hän oli pannut vieraan\nuskoman esineen. Semmoinen, oi lakedaimonilaiset, on itsevaltius ja\nsemmoisia tekoja se aikaansaa. Mutta meidät korintolaiset valtasi suuri\nihmettely jo heti silloin, kun saimme tietää teidän lähettävän\nnoutamaan Hippiasta, ja nyt olemme vieläkin enemmän ihmetelleet, kun\nolette näin puhuneet. Ja Hellaan jumalien nimessä me vannotamme teitä,\nettette asettaisi itsevaltiaita kaupunkeihin. Mutta jollette herkeä,\nvaan koetatte vastoin oikeutta tuoda takaisin Hippiasta, niin tietäkää,\nettä korintolaiset eivät tule tekoanne hyväksymään.\"\n\n93. Näin puhui Korintoksesta saapunut lähettiläs Sokles. Mutta avukseen\nhuutamalla samoja jumalia, kuin hänkin, Hippias vastasi, että\nkorintolaiset kyllä tulisivat kaikista enimmin peisistratideja\nkaipaamaan, jahka ne päivät olivat käsissä, jolloin heidän oli\njoutuminen atenalaisten sorrettaviksi. Näillä sanoin Hippias vastasi,\nhän kun tarkemmin kuin kukaan muu tunsi oraakelilauseet. Sillä välin\nolivat muut liittolaiset pysyneet ääneti. Mutta kun he kuulivat Sokleen\npuhuvan rohkeamielisesti, ratkesi kukin heistä puhumaan ja yhtyi\nkorintolaisen mielipiteeseen; ja he vannottivat lakedaimonilaisia,\netteivät panisi toimeen valtiollisia mullistuksia missään Hellaan\nkaupungissa.\n\n94. Siten se yritys raukesi. Hippiaan jouduttua sieltä poisajetuksi,\ntarjosi makedonilaisten kuningas Amyntas hänelle Anthemus-kaupunkia ja\ntessalialaiset Iolkosta. Mutta hän ei ottanut kumpaakaan näistä, vaan\nvetäytyi jälleen Sigeioniin, jonka Peisistratos kahakassa oli voittanut\nmytileneläisiltä ja sen vallattuaan asettanut sinne itsevaltiaaksi\näpäräpoikansa Hegesistratoksen, joka oli syntynyt argolaisesta\nnaisesta. Hän ei kuitenkaan saanut taistelutta pitää, mitä hän oli\nPeisistratokselta saanut. Sillä pitkän aikaa sotivat Akhilleionin ja\nSigeionin kaupungeista mytileneläiset ja atenalaiset keskenään. Ensin\nmainitut vaativat takaisin maata, atenalaiset taas eivät siihen\nmyöntyneet, vaan osoittivat pätevillä syillä, että heillä ja niillä\nmuilla helleeneillä, jotka yhdessä Menelaoksen kanssa olivat lähteneet\nkostamaan Helenan ryöstön, oli aivan yhtä paljon oikeutta Ilionin\nalueeseen, kuin konsanaan aioleilla.\n\n95. Heidän sotiessaan sattui taisteluissa kaikenmoisia kohtauksia,\nniinpä muun muassa Alkaios runoilija muutamassa ottelussa, missä\natenalaiset voittivat, pakeni ja pelastui tosin itse, mutta kadotti\naseensa, jotka atenalaiset saivat haltuunsa ja ripustivat Athenen\npyhättöön Sigeionissa. Tästä sepitti Alkaios runon, jonka hän lähetti\nMytileneen, kertoen siinä tapaturmastaan Melanippos nimiselle\nystävälleen. Mutta mytileneläiset ja atenalaiset sovitti keskenään\nPeriandros, Kypseloksen poika. Tämän ratkaistavaksi näet he olivat\nuskoneet asiansa. Ja hän sovitti heidät niin, että kumpienkin piti\nsaada pitää, mitä heillä oli.\n\n96. Siten joutui Sigeion atenalaisten valtaan. Mutta saavuttuaan\nLakedaimonista Aasiaan Hippias pani liikkeelle kaikkensa parjatakseen\natenalaisia Artafreneen edessä ja teki, mitä voi, jotta Atena joutuisi\nhänen oman ja Dareioksen vallan alle. Näin Hippias puuhasi. Saatuaan\nsiitä tiedon atenalaiset taas lähettivät sanansaattajia Sardeeseen ja\nkielsivät persialaisia kuuntelemasta atenalaisia maanpakolaisia. Mutta\nArtafrenes käski heidän, jos tahtoivat ehoina säilyä, jälleen ottaa\nvastaan Hippiaan. Vaan atenalaisetpa eivät suostuneet moisiin\nesityksiin. Ja ne hyljätessään he tiesivät asettuneensa persialaisten\nilmi vihollisiksi.\n\n97. Juuri siihen aikaan, jolloin he näin ajattelivat ja\nriitaantuivat persialaisten kanssa, saapui miletolainen Aristagoras,\nlakedaimonilaisen Kleomeneen karkoittamana Spartasta Atenaan. Tämä\nkaupunki näet oli mahtavampi kaikkia muita. Astuttuaan kansankokoukseen\nAristagoras puhui samaa, mitä hän oli puhunut Spartassa Aasian\nrikkauksista ja persialaisten sotatavasta, ja mainitsi, kuinka\npersialaiset eivät käyttäneet kilpeä eivätkä keihästä, ja kuinka helppo\noli kukistaa heidät. Näin hän kertoi ja lisäksi, että miletolaiset\nolivat atenalaisten siirtolaisia, jonka vuoksi oli kohtuullista,\nettä nämä, ollessaan niin mahtavia, heitä suojelivat. Ja hän\nlupaili jos mitä, kunnes sai heidät taivutetuiksi. Näyttääpä näet\nolevan huokeampi pettää useita kuin yhtä, koska hän ei kyennyt\npettämään lakedaimonilaista Kleomenesta yksinään, mutta teki sen\nkolmellekymmenelle tuhannelle atenalaiselle. Niinpä atenalaiset\ntaipuivat tuumaan ja päättivät äänestettyään lähettää ioonilaisten\navuksi kaksikymmentä laivaa, joiden päälliköksi he nimittivät\nkaupunkilaisten kesken erittäin suurta arvoa nauttivan miehen nimeltä\nMelanthios. Näistä laivoista johtui sitten onnettomuuksia sekä\nhelleeneille että barbareille.\n\n98. Mutta Aristagoras purjehti edeltä ja saapui Miletokseen. Ja siellä\nhän keksi tuuman, josta ioonilaisille ei ollut koituva mitään hyötyä,\n-- eikä hän tässä tarkoituksessa sitä tehnyt, vaan suututtaakseen\nDareios kuningasta. Hän lähetti nimittäin miehen Fryygiaan, paionien\nluo, jotka Megabazos oli tehnyt orjiksi ja vienyt pois Strymon-joen\nvarsilta; nyt he itsekseen asuivat eräässä paikassa Fryygiassa, missä\nheillä oli oma kylänsä. Paionien luo saavuttuaan tämä mies virkkoi\nnäin: \"Paionilaiset miehet, minut lähetti Miletoksen itsevaltias\nAristagoras esittämään teille pelastuskeinon, jos nimittäin tahdotte\ntotella neuvoani. Nyt on näet koko Ioonia luopunut kuninkaasta, ja\nteillä on tilaisuus pelastua omaan maahanne. Mereen saakka täytyy\nteidän itse pitää matkastanne huolta, mutta siitä perin me kyllä aiomme\nsen tehdä.\" Tämän kuultuaan paionit tervehtivät ehdotusta ilolla,\nottivat myötänsä lapsensa ja vaimonsa ja läksivät karkuun meren\nrannalle; muutamat heistä kuitenkin olivat peloissaan ja jäivät\npaikoilleen. Meren rannalle saavuttuaan paionit kulkivat salmen poikki\nKhiokseen. Ja heidän jo Khiokseen päästyään tuli lukuisa persialainen\nratsujoukko, ajaen kintereillä paioneja takaa. Kun he eivät siis näitä\nsaavuttaneet, niin he lähettivät Khiokseen paioneille käskyn palata\ntakaisin. Mutta paionit eivät suostuneet vaatimukseen, vaan Khioksesta\nveivät heidät khiolaiset Lesbokseen, lesbolaiset taas toimittivat\nheidät Doriskokseen, ja sieltä he jalan matkaten saapuivat Paioniaan.\n\n99. Sillävälin saapuivat atenalaiset kahdellakymmenellä laivalla ja\ntuoden matkassaan viisi eretrialaisten kolmisoutua, jotka eivät\natenalaisten vuoksi ottaneet osaa sotaretkeen, vaan miletolaisten\nitsensä vuoksi. Ja siinä he maksoivat vanhan velkansa. Miletolaiset\nolivat näet aikaisemmin auttaneet eretrialaisia sodassa khalkidilaisia\nvastaan, silloin kun samolaiset tulivat khalkidilaisten avuksi\neretrialaisia ja miletolaisia vastaan. Sittenkuin nyt nämä olivat\nsaapuneet, ja muutkin liittolaiset jo olivat koolla, pani Aristagoras\ntoimeen sotaretken Sardeeseen. Itse hän ei kuitenkaan sotaretkelle\nlähtenyt, vaan jäi Miletokseen, mutta määräsi miletolaisten päälliköksi\nmuita, nimittäin Kharopinos veljensä ja erään toisen, Hermofantos\nnimisen kaupunkilaisen.\n\n100. Tällä laivastolla saavuttuaan Efesokseen ioonilaiset jättivät\naluksensa Efesoksen alueella olevaan Koresokseen, mutta läksivät itse\nefesolaisten opastamina lukuisalla sotavoimalla sisämaahan. He\nmatkasivat pitkin Kaystrios-joen vartta, astuivat sitten Tmolos-vuoren\nyli ja saapuivat Sardeeseen. Ja kun ei kukaan heille tehnyt\nvastarintaa, niin he valloittivat Sardeen kokonaan, lukuunottamatta\nlinnaa. Mutta linnaa suojeli Artafrenes itse, jolla oli melkoinen\nmiesvoima.\n\n101. Mutta seuraava seikka esti heitä ryöstämästä kaupunkia, sittenkuin\nolivat sen vallanneet. Sardeessa olivat useimmat rakennukset kaisloista\ntehdyt, ja kaikissa niissäkin, jotka olivat tiilestä, oli kaislakatto.\nYhden näistä sytytti muuan sotamies tuleen, ja heti levisi tuli kautta\nkoko kaupungin, kulkien talosta taloon. Siinä nyt kaupungin palaessa\nlyydialaiset ja kaikki kaupungissa olevat persialaiset joka puolelta\njoutuivat saarroksiin, kun tuli levisi ylt'ympärinsä, eikä heidän ollut\nmahdollista päästä kaupungista ulos. Niinpä he juoksivat kokoon torille\nja Paktolos-joelle, joka kuljettaen kultahiekkaa Tmoloksesta virtaa\ntorin halki ja sitten yhtyy Hermos-jokeen, joka taas laskee mereen.\nTämän Paktolos-joen varrelle ja torille kerääntyivät lyydialaiset ja\npersialaiset joukottain ja olivat siellä pakoitetut puolustautumaan.\nMutta nähdessään muutamien vihollisista puolustautuvan, toisten\nlukuisassa joukossa rientävän päin, säikähtyivät valloittajat ja\nvetäytyivät niinsanotulle Tmolos-vuorelle; ja sieltä he yön tullen\nläksivät tiehensä laivoille.\n\n102. Ja Sardes paloi poroksi ja siinä myös kotimaisen Kybele\njumalattaren pyhättö. Tähän vedoten sytyttivät persialaiset myöhemmin\nkostoksi helleenien pyhätöt tuleen. Saatuaan tapahtumasta tiedon\nne persialaiset, jotka tällä puolen Halys-jokea hallitsivat\nmaaherrakuntia, kokoontuivat ja riensivät lyydialaisten avuksi. Mutta\nosuikin niin, että he eivät enää tavanneet ioonilaisia Sardeesta; he\nsiis seurasivat näiden jälkiä ja yllättivät heidät Efesoksessa.\nIoonilaiset kyllä asettuivat vastarintaan, mutta käsikähmässä he\nkärsivät suuren tappion. Ja paitsi useita muita kreikkalaisten\nmainioita miehiä, persialaiset surmasivat myös eretrialaisten päällikön\nEualkideen, joka oli saanut voitonseppeleitä kilpailuissa ja jota\nkeolainen Simonides paljon oli ylistänyt. Mutta ne heistä, jotka\npääsivät taistelusta pakoon, hajaantuivat sinne tänne kaupunkeihinsa.\n\n103. Näin he silloin kamppailivat. Vaan sittemmin atenalaiset kokonaan\nhylkäsivät ioonilaiset eivätkä enää sanoneet tulevansa näille avuksi,\nkun Aristagoras lähettien kautta hartaasti heitä kutsui. Mutta vaikka\nioonilaiset olivatkin menettäneet atenalaisten liittouden,\nvarustautuivat he yhtäkaikki sotaan kuningasta vastaan, koska he jo\nolivat niin paljon Dareiosta vihoittaneet. He purjehtivat\nHellespontokseen, panivat valtansa alle Byzantionin ynnä kaikki muut\nsikäläiset kaupungit ja purjehdittuaan jälleen Hellespontoksesta\nulos he saattoivat puolellensa enimmän osan Kaariata. Niinpä\nKaunos-kaupunkikin, joka aiemmin ei tahtonut olla heidän kanssaan\nliitossa, yhtyi nyt heihin.\n\n104. Ja kaikki kyprolaiset liittyivät vapaaehtoisesti heihin, paitsi\namathusilaiset. Nämäkin luopuivat meedialaisista, ja se tapahtui näin.\nOli muuan Onesilos, salaminiläisten kuninkaan Gorgoksen nuorempi veli,\nKhersiin poika, Siromoksen pojanpoika ja Euelthonin pojanpojanpoika.\nTämä mies oli jo monasti ennenkin kehoitellut Gorgosta luopumaan\nkuninkaasta, mutta kun hän nyt kuuli ioonilaistenkin luopuneen, niin\nhän varsin kiihoittamalla kiihoitti häntä siihen. Mutta kun Onesilos ei\nsaanut Gorgosta taivutetuksi, käytti hän kerran tilaisuutta, kun veli\noli poistunut Salamiin kaupungista, ja sulki puoluelaistensa avulla\nhänet porttien ulkopuolelle. Kaupunkinsa menetettyään Gorgos pakeni\nMeediaan, mutta Onesilos hallitsi Salamista ja kehoitti kaikkia\nkyprolaisia luopumaan yhdessä hänen kanssaan. Ja muut hän saikin\ntaivutetuiksi, mutta Amathus-kaupungin asukkaat, jotka eivät tahtoneet\nhäntä totella, hän saartoi ja alkoi piirittää heitä.\n\n105. Niinpä Onesilos piiritti Amathus-kaupunkia. Mutta niin pian kun\nDareios kuninkaalle oli ilmoitettu, että atenalaiset ja ioonilaiset\nolivat vallanneet ja polttaneet Sardeen, ja että tämän kapinahankkeen\noli punonut miletolainen Aristagoras, niin kerrotaan, ettei hän aluksi\nollenkaan välittänyt ioonilaisista, hän kun hyvin tiesi, että he\nluopumisestaan kyllä saisivat palkkansa. Mutta hän kysyi, keitä\natenalaiset olivat, ja saatuaan sen tietää hän pyysi jousta. Otettuaan\njousen asetti hän siihen nuolen ja lennätti sen kohti taivasta. Ja\nampuessaan ilmaan hän virkkoi: \"Oi Zeus, suo minun kostaa\natenalaisille!\" Sen sanottuaan hän käski yhtä palvelijoistaan, aina kun\nateria oli valmiina, kolmasti lausumaan: \"Valtias, muista atenalaisia!\"\n\n106. Käskettyään tämän hän kutsutti eteensä miletolaisen Histiaioksen\nja lausui: \"Olen saanut tietää, Histiaios, että sinun viransijaisesi,\njolle olet uskonut Miletoksen, on ryhtynyt vehkeilemään minua vastaan.\nHän on näet toiselta mantereelta tuottanut luokseen miehiä, yllyttänyt\nioonilaisia, jotka minä kyllä aion rangaista heidän teostaan,\nseuraamaan heidän mukanaan ja sitten riistänyt minulta Sardeen. Onko\nnyt tämä siis sinusta kaunista? Ja kuinka sellaista on voinut tapahtua\nilman sinun neuvonpiteitäsi? Varo vain, ettet vielä saa syyttää\nitseäsi!\" Siihen virkkoi Histiaios: \"Kuningas, millaisen sanan\nlausuitkaan! Minäkö olisin keksinyt hankkeen, josta voisi koitua\nsinulle jotakin ikävää, oli se sitten suurta tai pientä? Mitä\ntavoitellen ja minkä puutteessa minä sen tekisin? Minä, jolla on\ntarjona kaikki, mitä sinullakin on, ja jonka sinä olet katsonut kyllin\narvokkaaksi kuulemaan kaikkia päätöksiäsi. Vaan jos viranhaltijani\ntodella toimittaa jotakin semmoista, kuin olet maininnut, niin tiedä,\nettä hän on tehnyt sen omalla uhallaan. Mutta minä en ollenkaan saata\nuskoa todeksi, että miletolaiset ja minun viranhaltijani vehkeilisivät\nsinun valtaasi vastaan. Vaan jos he todella tekevät jotakin semmoista,\nja sinä, oi kuningas, olet kuullut totuuden, niin katso nyt, kuinka\npahoin teit muuttaessasi minut tänne meren luota. Ioonilaiset ovat\nkaiketi tehneet sen, mitä heidän kauan aikaa on tehnyt mieli, koska\nminä olin joutunut pois heidän näkyvistään. Sillä jos minä olisin ollut\nIooniassa, ei olisi yksikään kaupunki liikahtanut. Anna nyt siis minun\nmitä pikimmin matkustaa Iooniaan sovittamaan kaikki sikäläiset asiat\nentiselleen ja saattamaan käsiisi tuo Miletoksen haltija, joka nämä\nvehkeet on pannut toimeen. Ja minä vannon kautta kuninkaallisten\njumalien, että kun olen toimittanut nämä asiat mieltäsi myöten, en ole\nriisuva yltäni sitä ihotakkia, joka minulla on päälläni astuessani\nIoonian maahan, ennenkuin olen tekevä suuren Sardo-saaren\nveronalaiseksesi.\"\n\n107. Näin puhui Histiaios petollisella mielellä. Ja Dareios suostuikin\nhänen sanoihinsa ja lähetti hänet menemään, käskien häntä saapumaan\nluoksensa Susaan, lupauksensa täytettyään.\n\n108. Sillävälin kun sanoma Sardeen kohtalosta saapui kuninkaalle, ja\nDareios teki joutsellaan ylläkerrotulla tavalla sekä rupesi puheisiin\nHistiaioksen kanssa, ja Histiaios Dareioksen lähettämänä matkusti\nmerenrannalle -- sillävälin kun kaikki tämä tapahtui, sattui seuraava\nseikka. Salaminilaisen Onesiloksen piirittäessä Amathusia, ilmoitettiin\nhänelle, että muuan Artybios niminen persialainen, joka laivoissaan\nkuljetti suurta persialaista sotajoukkoa, oli odotettavissa Kyprokseen.\nSaatuaan tästä tiedon lähetti Onesilos kuuluttajia Iooniaan kutsumaan\nioonilaisia avukseen. Ja sen pitemmältä arvelematta ioonilaiset tulivat\nlukuisalla sotajoukolla. Niinpä ioonilaiset saapuivat Kyprokseen, ja\npersialaiset kulkivat laivoillaan Kilikiasta saareen ja menivät sitten\njalkaisin Salamista vastaan. Foinikialaiset taas purjehtivat\nlaivoillaan sen niemenkärjen ympäri, jota nimitetään \"Kyproksen\navaimiksi\".\n\n109. Kun tämä oli näin tapahtunut, kutsuivat Kyproksen itsevaltiaat\nkokoon ioonilaisten päälliköt ja virkkoivat heille: \"Ioonian miehet, me\nkyprolaiset annamme teidän valita, kumpiako vastaan tahdotte hyökätä,\npersialaisiako vai foinikialaisia. Sillä jos te tahdotte maalla asettua\ntaistelujärjestykseen mittelemään voimianne persialaisten kanssa, olisi\nteidän nyt aika astua laivoista ja asettua rintamaan maalla, meidän\ntaas astua teidän laivoihinne otellaksemme foinikialaisten kanssa.\nMutta jos te mieluummin tahdotte taistella foinikialaisten kanssa,\ntäytyy teidän, kumman tahansa näistä valitsettekin, tehdä niin, että\nmikäli teistä riippuu, Ioonia ja Kypros tulevat vapaiksi.\" Siihen\nvirkkoivat ioonilaiset: \"Meidät lähetti ioonilaisten liittoneuvosto\nmatkaan vartioidaksemme merta, mutta ei luovuttaaksemme kyprolaisille\nlaivoja ja itse hyökätäksemme maalla persialaisia vastaan. Niinpä me\naiomme kunnostaa itseämme siinä paikassa, mihin meidät on asetettu.\nTeidän taas tulee, muistaen mitä orjina ollessanne olette meedialaisten\npuolelta kärsineet, esiintyä kunnon miehinä.\"\n\n110. Näillä sanoin vastasivat ioonilaiset. Kun sittemmin persialaiset\ntulivat salaminilaisten kentälle, järjestivät kyprolaisten kuninkaat\nmuut kyprolaiset muita sotamiehiä vastaan, mutta asettivat\nsalaminilaisten ja soloilaisten valiomiehistön persialaisia vastaan. Ja\npersialaisten ylipäällikköä Artybiosta vastaan asettui vapaaehtoisesti\nOnesilos.\n\n111. Artybios ratsasti hevosella, jota oli opetettu raskasaseisen\nedessä nousemaan pystyyn takajaloilleen. Nytpä oli Onesiloksella\naseenkantaja, syntyperältään kaarilainen, erittäin sotakuntoinen ja\nmuuten lujaluontoinen mies. Saatuaan siis tietää Artybioksen hevosesta\nOnesilos virkkoi aseenkantajalleen: \"Kuulen, että Artybioksen hevonen\nnousee pystyyn ja etujaloillaan sekä suullaan tekee lopun jokaisesta,\njota vastaan se karkaa. Mieti nyt siis ja lausu sitten kohta, kumpaako\ntahdot pitää silmällä ja iskeä, hevostako vai Artybiosta itseänsä?\"\nTähän virkkoi hänen palvelijansa: \"Oi kuningas, olen valmis tekemään\nkumpaisenkin tai jommankumman, ja ylimalkaan, mitä sinä vain määräät.\nTahdon kuitenkin ilmaista sinulle, mikä sinun asemallesi on\nedullisinta. Minun mielestäni kuninkaan ja ylipäällikön tulee käydä\nkuninkaan ja ylipäällikön kimppuun. Sillä jos surmaat ylipäällikön,\nkoituu sinulle siitä suuri kunnia, ja toisekseen, jos hän sinut, mikä\nälköön tapahtuko, on onnettomuus puolta vähempi, jos vertaisensa\nkädestä kuolee. Meidän, palvelijoiden, taas tulee hyökätä muita\npalvelijoita ja myös hevosta vastaan. Äläkä sinä yhtään pelkää tämän\ntemppuja. Sillä minä lupaan sinulle, ettei se tästä puolen enää nouse\nketään miestä vastaan.\"\n\n112. Näin hän virkkoi, ja kohta joutuivat sotajoukot käsikähmään sekä\nmaalla että merellä. Laivoilla esiintyivät sinä päivänä ioonilaiset\nerinomaisesti ja saivat voiton foinikialaisista, ja yli muiden\nkunnostivat itseään etenkin samolaiset. Maalla taas ryntäsivät\nsotajoukot toisiansa vastaan, iskivät yhteen ja taistelivat. Mutta\nmolempien ylipäälliköiden kävi näin. Kun hevosen selässä istuva\nArtybios hyökkäsi Onesilosta kohti, iski Onesilos, niinkuin oli\naseenkantajansa kanssa sopinut, itse hyökkäävätä Artybiosta. Mutta\nsilloin kun hevonen löi etujalkansa Onesiloksen kilpeen, iski\nkaarilainen sirpillään ja leikkasi hevoselta etujalat poikki.\n\n113. Siten persialaisten ylipäällikkö Artybios sortui yhdessä hevosensa\nkanssa siihen paikkaan. Mutta muiden vielä parhaillaan taistellessa\npetti heidät Stesenor, joka oli Kurionin itsevaltias ja jolla oli\nympärillään melkoinen miesvoima. Näiden kurionilaisten sanotaan olevan\nargolaisten siirtolaisia. Kun nyt kurionilaiset olivat pettäneet,\ntekivät myös salaminilaisten sotavaunut samalla tavoin kuin\nkurionilaiset. Tämän johdosta pääsivät persialaiset voitolle\nkyprolaisista. Niinpä koko sotajoukko kääntyi pakosalle, ja siinä\nkaatuivat useiden muiden muassa myöskin Onesilos, Khersiin poika, joka\njuuri oli aikaansaanut kyprolaisten luopumisen, sekä Soloi-kaupungin\nkuningas Aristokypros, Filokyproksen poika, saman Filokyproksen, jonka\nluo atenalainen Solon saapui Kyprokseen ja jota hän runoelmissaan\nkiitti kaikista itsevaltiaista enimmin.\n\n114. Ja koska Onesilos oli piirittänyt Amathus-kaupungin asukkaita,\nleikkasivat nämä pois hänen päänsä ja ripustivat sen kaupungin portin\nyläpuolelle. Kun nyt pää siinä riippui ja jo oli tullut ontoksi,\npujahti sen sisälle mehiläisparvi, joka täytti sen vahakakuilla. Kun\namathusilaiset tämän tapauksen johdosta kysyivät neuvoa oraakelilta,\nvastattiin heille, että heidän tuli ottaa alas ja haudata pää ja joka\nvuosi uhrata Onesilokselle kuten puolijumalalle ainakin; jos nimittäin\nniin tekisivät, olisi heidän käyvä hyvin.\n\n115. Amathusilaiset tekivätkin sen ja tekevät niin yhä vielä minun\naikoihini saakka. Mutta kun ne ioonilaiset, jotka Kyproksessa\nsuoritettuaan meritaistelun saivat tietää Onesiloksen joutuneen\nperikatoon ja kaikkia Kyproksen kaupunkeja piiritettävän, paitsi\nSalamista, jonka salaminilaiset olivat luovuttaneet entiselle, Gorgos\nnimiselle kuninkaalle, niin he heti paikalla purjehtivat matkoihinsa\nIooniaan. Ja Kyproksessa olevista kaupungeista kesti kauimman ajan\npiiritystä Soloi, jonka persialaiset, kaivamalla ylt'ympäri puhki\nmuurien perustan, viidentenä kuukautena valloittivat.\n\n116. Vain vuoden ajan vapaina oltuaan kyprolaiset toistamiseen\njoutuivat orjuuteen. Mutta Daurises, joka oli nainut Dareioksen\ntyttären, ja Hymaies sekä Otanes, jotka nekin olivat naineet Dareioksen\ntyttäret, ajoivat takaa Sardesta vastaan lähteneitä ioonilaisia ja\ntunkivat heidät takaisin laivoihin. Ja lyötyään heidät taistelussa he\njakoivat keskenään kaupungit ja hävittivät ne.\n\n117. Mutta Daurises, joka oli kääntynyt Hellespontoksen rannalla\nsijaitsevia kaupunkeja vastaan, valloitti Dardanoksen ja valloitti myös\nAbydoksen, Perkoten, Lampsakoksen ja Paisoksen. Nämä hän valloitti,\nyhden kunakin päivänä. Mutta hänen marssiessaan Paisoksesta\nParion-kaupunkia vastaan tuli viesti, että kaarilaiset olivat yhtyneet\nioonilaisiin ja luopuneet persialaisista. Hän kääntyi siis\nHellespontoksesta poispäin ja marssitti sotajoukkonsa Kaariata vastaan.\n\n118. Mutta ennenkuin Daurises saapui, ilmoitettiin tämä jollakin tavoin\nkaarilaisille. Saatuaan siitä tiedon kerääntyivät kaarilaiset\nniinsanottujen \"Valkoisten pylväitten\" luo Marsyas-joen varrelle, joka\nvirraten Idrias-maasta laskee Maiandros-jokeen. Kaarilaisten\nkokoonnuttua esitettiin siinä useita mielipiteitä, ja sen, joka\nminusta näyttää parhaalta, lausui muuan kindyeläinen Pixodaros,\nMausoloksen poika, joka oli nainut kilikialaisten kuninkaan Syennesiin\ntyttären. Tämän miehen mielipide oli, että kaarilaisten tuli kulkea\nMaiandros-joen yli ja, saatuaan näin joen selkänsä taakse, sitten iskeä\nyhteen, jotta kaarilaiset esiintyisivät vieläkin urhoollisempina kuin\nmitä luonnostaan olivat, kun heillä ei olisi tilaisuutta paeta\ntakaisin, vaan olisivat pakoitetut jäämään paikoilleen. Tämä mielipide\ntosin ei päässyt voitolle, vaan päinvastoin se, että Maiandros-joen\npikemmin tuli joutua persialaisten kuin heidän itsensä taakse,\ntietenkin siksi, että jos persialaiset lähtisivät pakoon ja kahakassa\njoutuisivat alakynteen, he eivät voisi palata, vaan sortuisivat jokeen.\n\n119. Kun sittemmin persialaiset saapuivat ja olivat kulkeneet\nMaiandroksen yli, iskivät kaarilaiset persialaisten kanssa yhteen\nMarsyas-joen varsilla, taistelivat siellä ankaran taistelun ja kauan\naikaa, mutta lopulta he sortuivat ylivoiman alle. Persialaisia miehiä\nkaatui noin kaksituhatta, kaarilaisia noin kymmenentuhatta. Sieltä\npaenneet tungettiin Labraundaan Zeus Stratioksen temppelitarhaan, joka\non suuri ja pyhä plataanilehto. Kaarilaiset ovat, mikäli me tiedämme,\nainoat, jotka toimittavat uhreja Zeus Stratiokselle. Kun heidät siis\noli tänne tungettu, neuvottelivat he, miten pelastuisivat, ja olisiko\nheidän parempi antautua persialaisille vai kokonaan lähteä Aasiasta.\n\n120. Heidän tästä neuvotellessaan saapuivat miletolaiset ynnä näiden\nliittolaiset avuksi. Tällöin kaarilaiset heittivät aikaisemmat tuumansa\nja valmistautuivat jälleen taistelemaan alusta alkaen. Ja he iskivät\nhyökkäävien persialaisten kanssa yhteen, mutta taistelussa he kärsivät\nvieläkin suuremman tappion kuin ennen. Ja kaikista kaatui useita, vaan\nsuurimman tappion kärsivät miletolaiset.\n\n121. Mutta sittemmin kaarilaiset korjasivat tämän vamman ja rupesivat\njälleen taistelemaan. Saatuaan näet tietää, että persialaiset lähtivät\nliikkeelle heidän kaupunkejansa vastaan, he asettuivat väijyksiin\nPedasokseen vievän tien varrelle. Ja kun persialaiset yön aikaan\njoutuivat sille paikalle, tuhoutuivat he itse sekä heidän päällikkönsä,\nDaurises, Amorges ja Sisamakes. Yhdessä heidän kanssaan kaatui myös\nMyrsos, Gygeen poika. Mutta tämän väijytysjoukon päällikkönä oli muuan\nmylasalainen, Herakleides, Ibanolliin poika.\n\n122. Sillä tavoin nyt tuhoutuivat nämä persialaiset. Hymaies, joka\nhänkin oli Sardesta vastaan lähteneitten ioonilaisten takaa-ajajia,\nkääntyi Propontis-merelle päin ja valtasi Kios-kaupungin Mysiassa. Niin\npian kuin hän tämän vallattuaan sai tietää Dauriseen Hellespontoksesta\nlähteneen Kaariata vastaan, niin hän Propontiin luota poistuen vei\nsotajoukkonsa Hellespontosta vastaan ja kukisti kaikki Ilionin alueella\nasuvat aiolit, samoinkuin myös gergithit, jotka ovat muinaisten\nteukrolaisten jäännöstä. Mutta näitä kansoja kukistaessaan sairastui\nHymaies itse ja kuoli Troas-maakunnassa.\n\n123. Siten hän kuoli. Mutta Sardeen käskynhaltija Artafrenes ja kolmas\nsotapäällikkö, Otanes, määrättiin lähtemään Iooniaa ja sen viereistä\nAiolista vastaan. Ja Iooniassa he valtasivat Klazomenain, Aioliissa\nKymen.\n\n124. Sillä aikaa kuin nyt kaupunkeja vallattiin, osoittautui, ettei\nmiletolainen Aristagoras ollut mikään rohkea mies, vaikka hän oli\nnostattanut Ioonian kapinaan ja matkaansaanut suurta hämminkiä.\nNähdessään näet tämän hän mietti pakoa. Sen lisäksi hänestä myös näytti\nmahdottomalta päästä voitolle Dareios kuninkaasta. Tämän johdosta hän\nsiis kutsui kokoon puoluelaisensa ja neuvotteli heidän kanssaan. Ja\nsiinä hän lausui, että olisi edullista, jos heillä olisi tarjona joku\npakopaikka siinä tapauksessa, että heidät häädettäisiin Miletoksesta;\nja hän kysyi, tuliko hänen viedä siirtokunta tästä paikasta Sardoon vai\nedonien maassa sijaitsevaan Myrkinokseen, jonka ympäri Histiaios oli\nalkanut rakentaa muuria, saatuaan sen lahjaksi Dareiokselta.\n\n125. Näin kysyi Aristagoras. Silloin esitti historiansepittäjä\nHekataios, Hegesandroksen poika, sen mielipiteen, ettei hänen tulisi\nlähteä kumpaankaan näistä paikoista, vaan rakentaa itselleen linnoitus\nLeros-saareen ja siellä pysyä alallaan, jos hän joutuisi Miletoksesta\nkarkoitetuksi; sitten hän voisi sieltä käsin palata Miletokseen.\n\n126. Tämän neuvon siis antoi Hekataios. Mutta Aristagoraan itsensä teki\nenimmin mieli lähteä Myrkinokseen. Niinpä hän uskoi Miletoksen\nPythagoraan, erään arvossapidetyn kaupunkilaisen huostaan, otti itse\nmukaansa jokaisen, joka halusi tulla, purjehti Traakiaan ja otti\nhaltuunsa sen maan, johon oli matkalle suoriutunut. Sieltä käsin\nliikkeelle lähtiessään Aristagoras itse ynnä hänen sotajoukkonsa saivat\nsurmansa traakialaisten kautta, kun hänen piirittäessään erästä\nkaupunkia traakialaiset välirauhan tehtyään tahtoivat vapaasti lähteä\nkaupungista.\n\n\n\n\nKUUDES KIRJA.\n\n\n1. Saatuaan Ioonian nousemaan kapinaan Aristagoras siis kuoli tällä\ntavoin. Mutta Miletoksen itsevaltias Histiaios sai Dareiokselta luvan\nmatkustaa ja saapui Sardeeseen. Hänen saavuttuaan Susasta kysyi Sardeen\nkäskynhaltija Artafrenes häneltä, mistä syystä hänen mielestään\nioonilaiset olivat tehneet kapinan. Histiaios ei sanonut tietävänsä\nsitä ja ihmetteli tapahtumaa, ikäänkuin muka olisi ollut tietämätön\nsiitä, mitä oli tekeillä. Mutta Artafrenes, joka huomasi hänen\nteeskentelevän ja täsmälleen tunsi kapinan syyn, lausui: \"Tämän asian\nlaita on näin, Histiaios. Sinä se kengän ompelit, mutta Aristagoras\npisti sen jalkaansa.\"\n\n2. Artafrenes viittasi näillä sanoilla kapinaan. Mutta Histiaios, joka\npelkäsi Artafreneen oivaltavan asianlaidan, lähti heti seuraavana yönä\nkarkuun merelle päin ja petti siten Dareios kuninkaan. Sillä vaikka hän\noli luvannut laskea valtansa alle suuren Sardo-saaren, otti hän vastaan\njohdon ioonilaisten sodassa Dareiosta vastaan. Mutta kun hän oli\nkulkenut Khiokseen, vangitsivat khiolaiset hänet, koska epäilivät hänen\nDareioksen toimesta valmistavan heitä vastaan joitakin kapinahankkeita.\nSaatuaan tietää koko asianlaidan, että hän nimittäin oli vihollisissa\nväleissä kuninkaan kanssa, he kuitenkin laskivat hänet vapaaksi.\n\n3. Tällöin ioonilaiset kysyivät Histiaiokselta, minkä vuoksi hän niin\nhartaasti oli kehoittanut Aristagorasta luopumaan kuninkaasta ja\ntuottanut niin suuren onnettomuuden ioonilaisille. Mutta hän ei\npaljastanutkaan heille todellista syytä, vaan sanoi heille, että\nDareios kuningas oli päättänyt siirtää foinikialaiset heidän maastaan\nja asettaa ne asumaan Iooniaan, ja ioonilaiset taas Foinikiaan; siitä\nsyystä hän muka oli lähettänyt viestejä. Kuninkaalla kyllä ei ollut\nmitään sellaista mielessään, mutta sillä Histiaios kuitenkin säikähytti\nioonilaisia.\n\n4. Senjälkeen Histiaios, käyttäen sanansaattajanaan Hermippos nimistä\nmiestä, joka oli kotoisin Atarneuksesta, lähetti kirjeitä Sardeessa\noleville persialaisille, jotka ennestään olivat hänen kanssaan\njutelleet kapinasta. Mutta Hermippos ei antanutkaan kirjeitä niille,\njoiden luo oli lähetetty, vaan vei ja jätti kirjeet Artafreneen käsiin.\nSaatuaan tietää kaiken, mitä oli tekeillä, tämä käski Hermippoksen\nviedä ja antaa Histiaiokselta saamansa kirjeet niille, joille hän oli\nsaanutkin toimeksi viedä ne, mutta antaa hänelle itselleen ne\nvastakirjeet, jotka persialaiset lähettivät Histiaiokselle. Kun nämä\nsiten tulivat paljastetuiksi, surmautti Artafrenes useita persialaisia.\n\n5. Sardeessa tämä synnytti levottomuutta. Mutta Histiaioksen, joka\ntässä toiveessaan oli pettynyt, veivät hänen omasta pyynnöstään\nkhiolaiset Miletokseen. Vaan iloissaan jo siitä, että olivat päässeet\nAristagoraasta, eivät miletolaiset suinkaan olleet halukkaita\nvastaanottamaan toista itsevaltiasta maahansa, kun kerran olivat\nsaaneet maistaa vapautta. Ja kun nyt Histiaios yöllä koetti\nväkivoimalla palata Miletokseen, haavoitti muuan miletolainen häntä\nreiteen. Kun hän nyt joutui karkoitetuksi omasta maastaan, niin hän\nsaapui takaisin Khiokseen. Mutta koska hän ei voinut taivuttaa\nkhiolaisia antamaan hänelle laivoja, niin hän kulki Mytileneen ja\nkehoitti lesbolaisia antamaan hänelle laivoja. Nämä miehittivätkin\nkahdeksan kolmisoutua ja purjehtivat yhdessä Histiaioksen kanssa\nByzantioniin; sinne he asettuivat ja ottivat kiinni kaikki Pontoksesta\nulos purjehtivat laivat, paitsi niitä, jotka sanoivat tottelevansa\nHistiaiosta.\n\n6. Näin tekivät siis Histiaios ja mytileneläiset. Mutta itse Miletosta\nodotettiin suuren meri- ja maasotajoukon lähestyvän. Persialaisten\nsotapäälliköt olivat näet vetäytyneet yhteen ja muodostaneet yhden\nleirin sekä marssivat Miletosta vastaan, pitäen muita kaupunkeja\nvähäpätöisinä. Meriväestä olivat foinikialaiset innokkaimmat, ja\nsotaretkeen ottivat osaa myös kyprolaiset, jotka vast'ikään olivat\nkukistetut, sekä kilikialaiset ja egyptiläiset.\n\n7. Nämä siis lähtivät sotaretkelle Miletosta ja muuta Iooniaa vastaan.\nMutta sen kuultuaan ioonilaiset lähettivät edusmiehensä Panionioniin.\nSaavuttuaan mainittuun paikkaan ja neuvoteltuaan nämä katsoivat\nparhaaksi olla kokoamatta mitään maasotajoukkoa persialaisia vastaan,\nvaan olivat sitä mieltä, että miletolaisten itsensä oli suojeltava\nmuurejaan. Sitävastoin tuli heidän miehittää laivasto, jättämättä\nkotiinsa yhtäkään laivaa, ja sen tehtyään mitä pikimmiten kokoontua\nLadeen, meren puolelta puolustaakseen Miletosta. Lade on nimittäin\nvastapäätä Miletoksen kaupunkia sijaitseva pieni saari.\n\n8. Tämän jälkeen saapuivat ioonilaiset miehitettyine laivoineen, ja\nheidän kanssaan myös Lesboksessa asuvat aiolilaiset. Ja he järjestyivät\nseuraavasti. Itäpuolisen siiven saivat miletolaiset itse, asettaen\nkahdeksankymmentä laivaa. Heidän jälestään tulivat prieneläiset, tuoden\nkaksitoista laivaa, ja myusilaiset, tuoden kolme laivaa. Myusilaisten\njälestä tulivat teolaiset seitsemällätoista laivalla, ja teolaisten\njälestä khiolaiset sadalla laivalla. Näiden viereen järjestettiin\nerythraialaiset ja fokaialaiset, erythraialaiset asettaen kahdeksan\nlaivaa, fokaialaiset kolme. Fokaialaisten jälestä tulivat lesbolaiset,\ntuoden seitsemänkymmentä laivaa. Viimeiseksi asetettiin samolaiset,\nmukanaan kuusikymmentä laivaa läntiselle sivustalle. Kaikkien näiden\nlaivojen yhteinen luku teki kolmesataa viisikymmentäkolme kolmisoutua.\n\n9. Nämä olivat ioonilaisten laivat, mutta barbarien laivojen luku oli\nkuusisataa. Niin pian kuin viimemainitutkin saapuivat Miletoksen\nalueelle, ja myös koko heidän maasotajoukkonsa oli läsnä, niin\npersialaisten sotapäälliköt, saatuaan tietää ioonilaisten laivojen\nmäärän, alkoivat pelätä, etteivät voisi päästä voitolle ja että siten\neivät kykenisi valloittamaan Miletosta, koska eivät olleet merellä\nmahtavia, ja lisäksi joutuisivat vaaraan Dareioksen puolelta kärsiä\njotakin pahaa. Tätä silmällä pitäen he kokosivat yhteen ioonilaisten\nitsevaltiaat, jotka olivat paenneet Meediaan, senjälkeen kuin\nmiletolainen Aristagoras oli riistänyt heiltä vallan, ja jotka sillä\nhaavaa ottivat osaa sotaretkeen Miletosta vastaan. Ne, jotka näistä\nolivat saapuvilla, he kutsuivat kokoon ja lausuivat heille näin:\n\"Ioonian miehet, nyt on jokaisella teistä tilaisuus osoittaa\npalvelustaan kuninkaalle. Koettakaa nimittäin kukin eroittaa omat\nmaanmiehenne muusta liittolais-sotajoukosta. Esittäkää heille tämä ja\nilmoittakaa, että he eivät luopumisensa vuoksi tule kärsimään mitään\nikävyyttä, ei heidän pyhättönsä eikä omaisuutensa tule poltettavaksi,\neivätkä he tule saamaan osakseen sen ankarampaa kohtelua kuin tähänkään\nasti. Mutta jos he eivät tätä tee, vaan kaikin mokomin tahtovat\ntaistella, niin sanokaa silloin heille ja uhatkaa, niinkuin todella\nheidän tuleekin käymään, että heidät, jouduttuaan taistelussa\ntappiolle, myydään orjiksi, että me teemme heidän poikalapsensa\nkuohilaiksi, kuljetamme heidän neitosensa Baktraan ja annamme heidän\nmaansa muille.\"\n\n10. Näin he lausuivat. Vaan ioonilaisten itsevaltiaat lähettivät kukin\nyöllä sanan omaistensa luo. Mutta ne ioonilaiset, joiden tykö nämä\nsanomat saapuivat, pysyivät lujina eivätkä taipuneet kavallukseen,\nluullen kutkin, että persialaiset ilmoittivat tämän yksistään heille.\n\n11. Tämä tapahtui heti senjälkeen kuin persialaiset olivat saapuneet\nMiletoksen läheisyyteen. Kun sitten ioonilaiset olivat kerääntyneet\nLadeen, pidettiin siellä neuvotteluja, ja niissä kaiketi puhuivat\nuseatkin, mutta ennen muita fokaialainen päällikkö Dionysios, lausuen\nnäin: \"Nyt, oi loonian miehet, on ratkaistava, pysymmekö vapaina, vai\njoudummeko orjien, vieläpä karkulaisorjien kohtaloon. Siis, jos ette\ntahdo karttaa vaivoja, on teillä ensi aluksi kyllä oleva kovia\nkestettävänä, mutta sitten on teidän onnistuva voittaa vastustajanne ja\npäästä vapaiksi. Mutta jos heittäydytte veltoiksi ja huolimattomiksi,\nei mielestäni ole mitään toivoa siitä, että pääsette kärsimästä\nkuninkaan puolelta rangaistusta kapinastanne. Vaan totelkaa minua ja\nuskokaa itsenne minun haltuuni. Ja jos jumalat noudattavat kohtuutta,\nniin lupaan teille, että joko viholliset eivät ollenkaan yhdy\nkäsikähmään tai, jos sen tekevät, joutuvat he aivan alakynteen.\"\n\n12. Tämän kuultuaan ioonilaiset antautuivat Dionysioksen johdon\nalaisiksi. Mutta tämä käski laivojen kulkea jonossa toinen toisensa\njälestä, ja aina kun hän antoi niiden purjehtia toistensa välitse ja\nsiihen käytti soutajia, hän antoi myös merisotilasten olla aseissa.\nMuun osan päivää hän piti laivat ankkurissa, ja ioonilaiset saivat olla\ntyössä koko päivän. Seitsemän päivän ajan he tottelivat ja tekivät,\nmitä käskettiin. Mutta kahdeksantena päivänä ioonilaiset,\ntottumattomina sietämään semmoisia vaivoja ja uupuneina rasituksista ja\npäivän paahteesta, sanoivat toisilleen näin: \"Ketä jumaluutta vastaan\nolemme rikkoneet, kun meidän täytyy kestää tämmöistä? Olimmehan\nmielettömiä ja järkeä vailla, kun uskoimme itsemme fokaialaisen\nkerskurin huostaan, joka tuo muassaan vain kolme laivaa. Mutta saatuaan\nmeidät valtaansa hän tuottaa meille korvaamatonta vahinkoa, ja jo ovat\nmonet meistä sairastuneet, ja monen tulee nähtävästi käymään samoin.\nParempi on meidän kärsiä vaikka mitä hyvänsä kuin tätä kurjuutta, ja\nmieluummin tulee meidän odottaa orjuutta, oli se minkälainen tahansa,\nkuin kärsiä tätä tilaa. Niinpä siis, täst'edes älkäämme enää totelko\nhäntä!\" Niin he sanoivat, ja kohta tämän jälkeen ei kukaan tahtonut\ntotella Dionysiosta, vaan maasotajoukon tavoin he iskivät saaressa\ntelttansa maahan ja pysyttelivät varjossa eivätkä tahtoneet nousta\nlaivoihin ja suorittaa meriharjoituksia.\n\n13. Huomattuaan ioonilaisten tekevän näin punnitsivat samolaisten\npäälliköt niitä ehtoja, joita Aiakes, Sylosonin poika, oli\npersialaisten käskystä tarjonnut, pyytäessään heitä luopumaan\nioonilaisten liittolaisuudesta. Niinpä, koska samolaiset huomasivat,\nkuinka suuri epäjärjestys vallitsi ioonilaisten keskuudessa, ja koska\nheistä niinikään oli ilmeistä, että heidän oli mahdoton voittaa\nkuninkaan mahtia, niin he hyväksyivät ehdoitukset. He näet ymmärsivät\nhyvin, että joskin he voittaisivat sillä haavaa uhkaavan laivaston,\nheillä kohta tulisi olemaan edessään viittä vertaa suurempi. Heti kun\nhe siis näkivät, että ioonilaiset eivät tahtoneet esiintyä kunnon\nmiesten tavoin, ottivat he siitä tekosyyn ja katsoivat edulliseksi\npelastaa niin hyvin pyhättönsä kuin yksityisomaisuutensa. Ja se Aiakes,\njolta samolaiset olivat vastaanottaneet yllämainitut ehdot, oli Aiakeen\npojan, Sylosonin, poika ja oli, Samoksen itsevaltiaana ollessaan,\nmiletolaisen Aristagoraan toimesta menettänyt hallituksensa, samoinkuin\nmuutkin Ioonian itsevaltiaat.\n\n14. Kun siis foinikialaiset silloin purjehtivat kohti, toivat myös\nioonilaiset laivansa esille. Mutta siitä perin, kuin he tulivat lähelle\ntoisiaan ja iskivät yhteen, en saata täsmälleen kuvailla, ketkä\nioonilaisista tässä meritaistelussa esiintyivät pelkureina, ja ketkä\nkelpomiehinä. He syyttävät näet toisiaan. Kerrotaanpa, että tällöin\nsamolaiset, niinkuin sovittu oli Aiakeen kanssa, nostivat purjeensa ja\npurjehtivat taistelurintamasta pois Samokseen, lukuunottamatta\nyhtätoista laivaa. Näiden kolmisoutujen päällysmiehet pysyivät\npaikoillaan ja tottelematta ylipäälliköitä suorittivat meritaistelun.\nJa tämän teon tähden salli samolaisten neuvosto heidän nimensä ynnä\nkunkin isännimen piirrettäväksi patsaaseen, koska olivat olleet kunnon\nmiehiä; ja tämä patsas on torilla. Mutta nähdessään vierustoveriensa\npakenevan tekivät lesbolaisetkin samoin kuin samolaiset. Ja samalla\ntavoin tekivät myös useimmat ioonilaiset.\n\n15. Mutta niitten joukosta, jotka jäivät meritaisteluun, saivat\nkhiolaiset kestää kovimmat vauriot, he kun tekivät loistavia urotöitä\neivätkä tahallaan käyttäytyneet pelkurimaisesti. Heillä oli näet,\nniinkuin ennemmin jo on mainittu, sata laivaa, ja jokaisessa niistä oli\nmiehistönä neljäkymmentä valiomiestä heidän joukostaan. Vaikka he nyt\nnäkivät useimpien liittolaisten pettävän, eivät he katsoneet asiakseen\nesiintyä yhtä raukkamaisesti, vaan jääden vain muutamien harvojen\nliittolaisten kanssa taisteluun he murtautuivat vihollislaivaston läpi\nja taistelivat, kunnes olivat vallanneet useita vihollisten laivoja ja\nkadottaneet enimmät omistaan.\n\n16. Jälellejääneillä laivoillaan khiolaiset pakenivat omaan maahansa.\nMutta ne khiolaiset, joiden laivat saamistaan vammoista olivat tulleet\nkelpaamattomiksi, pakenivat, kun heitä ajettiin takaa, Mykaleen. Maihin\nlaskettuaan he jättivät laivansa sinne ja kulkivat itse jalan\nmannermaata myöten. Mutta samotessaan tunkeutuivat khiolaiset Efesoksen\nalueelle. Ja koska he saapuivat yöllä, ja sikäläiset naiset parhaillaan\nviettivät Thesmoforia juhlaa, luulivat efesolaiset, jotka eivät ennen\nolleet kuulleet khiolaisten kohtalosta ja nyt näkivät sotajoukon\nhyökänneen heidän maahansa, varmasti, että ne olivat rosvoja, jotka\ntahtoivat ahdistaa heidän naisiaan. Niinpä he miehissä riensivät avuksi\nja tappoivat khiolaiset.\n\n17. Semmoisen kohtalon siis nämä saivat. Mutta kun fokaialainen\nDionysios sai tietää, että ioonilaisilta oli kaikki mennyt hukkaan,\nniin hän vallattuaan kolme vihollislaivaa purjehti tiehensä, mutta ei\nenää Fokaiaan, hyvin tietäen, että se, yhdessä muun Ioonian kanssa, oli\njoutuva orjuuteen. Hän purjehti nimittäin oikopäätä Foinikiaan, ja\nupotettuaan siellä joukon rahtilaivoja mereen ja anastettuaan paljon\nrahaa hän läksi Sikeliaan, josta käsin hän harjoitti merirosvoutta\nkarkhedonilaisia ja tyrsenejä, mutta ei ketään helleeniä vastaan.\n\n18. Sittenkuin persialaiset meritaistelussa olivat voittaneet\nioonilaiset, saartoivat he Miletoksen maan ja meren puolelta, kaivoivat\npuhki muurien perustat ja kuljettivat niiden luo kaikenmoisia\npiirityskoneita. Ja kuudentena vuotena Aristagoraan kapinasta he\nkokonaan valloittivat kaupungin ja tekivät sen asukkaat orjiksi, niin\nettä näiden kohtalo tuli aivan sellaiseksi kuin Miletosta koskevassa\noraakelilauseessa oli sanottu.\n\n19. Sillä kun argolaiset Delfoissa olivat kysyneet neuvoa, miten\npelastaisivat oman kaupunkinsa, annettiin yhteinen oraakelivastaus,\njoka varsinaisesti koski argolaisia itseänsä, mutta jossa samalla oli\nmiletolaisiakin tarkoittava lisäys. Argolaisia koskevan osan aion\nmainita, kun ehdin siihen kohtaan kertomustani. Mutta se vastaus, mikä\nannettiin miletolaisille, huolimatta siitä, että nämä eivät olleet\nsaapuvilla, kuului näin:\n\n    \"Silloin, sa häijyjen juonten nostaja, korska Miletos,\n    runsautes monen ruokana lie, jaloriistana joukkoin,\n    vaimojes pestävä jalkoja miesten tuuheatukkain,\n    muiden hoidettavaksi mun templini jää Didymassa.\"\n\nTämä kohtalo tuli miletolaisten osaksi silloin, kun heidän useimmat\nmiehensä saivat surmansa pitkätukkaisten persialaisten kädestä, heidän\nvaimonsa ja lapsensa joutuivat orjiksi, ja Didymassa oleva pyhä alue\ntemppeleineen ja ennuspaikkoineen ryöstettiin ja poltettiin poroksi. Ja\ntässä pyhätössä säilytetyistä aarteista olen usein muissa paikoin\nkertomustani maininnut.\n\n20. Miletolaiset vangit vietiin sitten Susaan. Ja kuningas Dareios pani\nheidät asumaan niinsanotun Punaisen meren rannalla sijaitsevaan\nAmpe-kaupunkiin, jonka ohi Tigris-joki virtaa laskiessaan mereen. Mutta\nmuuten hän ei tehnyt heille mitään pahaa. Miletoksen kaupungin ja sen\nosan sikäläistä aluetta, joka on tasankoa, persialaiset itse pitivät\nhallussaan, mutta ylämaan he antoivat Pedasoksen kaarilaisille\nasuttavaksi.\n\n21. Kun tämä onnettomuus persialaisten puolelta kohtasi miletolaisia,\neivät sybarilaiset, jotka, kadotettuaan oman kaupunkinsa, asuivat\nLaoksessa ja Skidroksessa, maksaneet heille samalla mitalla. Sillä\nsilloin kun krotonilaiset olivat valloittaneet Sybariin, leikkasivat\nkaikki miletolaiset järjestänsä hiuksensa ja murehtivat suuresti. Nämä\nkaupungit olivat nimittäin kaikista kaupungeista, joita me tunnemme,\nläheisimmissä kestiystävyyssuhteissa keskenään. Vallan toisin\nkäyttäytyivät atenalaiset. Nämä osoittivat näet Miletoksen valloituksen\njohdosta monella muotoa haikeata suruaan. Niinpä kun Frynikhos esitti\n\"Miletoksen valloitus\" nimistä näytelmäänsä, purskahtivat katsojat\nkyyneliin; ja atenalaiset tuomitsivat hänet maksamaan tuhat drakhmaa,\nkoska hän heidän mielestään oli muistuttanut heitä heidän omista\nonnettomuuksistaan, ja he sääsivät, ettei kukaan enää saisi ottaa tätä\nnäytelmää esitettäväksi.\n\n22. Miletos jäi nyt tyhjäksi miletolaisista. Mutta ne samolaiset,\njoilla oli jotakin omaisuutta, eivät ensinkään olleet tyytyväisiä\nsiihen, mitä heidän omat päällikkönsä olivat tehneet meedialaisten\nhyväksi. Siksi he heti meritaistelun jälkeen, ennenkuin vielä\nhallitsija Aiakes oli saapunut heidän maahansa, päättivät perustaa\nsiirtolan eikä jäädä odottamaan persialaisia ja joutua Aiakeen orjiksi.\nSikelian zanklelaiset lähettivät nimittäin juuri samaan aikaan\nsanansaattajia Iooniaan ja kutsuivat ioonilaisia saapumaan Kaleakteen,\nkoska tahtoivat sinne perustaa ioonilais-kaupungin. Tämä niinsanottu\nKaleakte (s.o. \"Kaunoranta\") on sikelialaisten oma, sijaiten siinä\nosassa Sikeliaa, joka on vastapäätä Tyrseniaa. Kun nyt siis\nzanklelaiset kutsuivat ioonilaisia, laittautuivat näistä ainoastaan\nsamolaiset matkaan, ja heidän kerallaan miletolaiset pakolaiset.\nSillävälin sattui seuraava tapaus.\n\n23. Samolaiset saapuivat matkallaan Sikeliaan epizefyriläisten\nlokrilaisten luo. Siihen aikaan piirittivät parhaillaan zanklelaiset\nynnä heidän Skythes niminen kuninkaansa erästä sikelialaisten\nkaupunkia, jonka he tahtoivat valloittaa. Saatuaan tietää tämän ryhtyi\nRegionin itsevaltias Anaxilaos, joka silloin oli riidassa zanklelaisten\nkanssa, keskusteluihin samolaisten kera ja vakuutti heille, että tuli\njättää sikseen Kaleakte, jonne he olivat matkalla, mutta sensijaan\nottaa haltuunsa miehistä tyhjäksi jäänyt Zankle. Samolaiset noudattivat\nneuvoa ja ottivat haltuunsa Zanklen. Mutta niin pian kuin zanklelaiset\nkuulivat, että heidän kaupunkinsa oli vallattu, riensivät he sitä\npuolustamaan ja kutsuivat avukseen Gelan itsevaltiaan Hippokrateen.\nTämä näet oli heidän liittolaisensa. Vaan kun Hippokrates\nsotajoukkoineen todella oli tullut heidän avukseen, vangitsi hän\nzanklelaisten yksinvaltiaan Skytheen, koska tämä juuri oli ollut\nsyypäänä kaupungin menetykseen, sekä hänen veljensä Pythogeneen, ja\nlähetti heidät Inyx-kaupunkiin. Mutta muut zanklelaiset hän jätti\nsamolaisten haltuun, joitten kanssa hän teki sopimuksen ja\nmolemminpuolisen valaliiton. Ja samolaiset määräsivät Hippokrateelle\npalkaksi kaikesta kaupungissa olevasta irtaimistosta ja kaikista\norjista puolet, ja lisäksi kaiken, mikä oli maaseudulla. Itse hän\nvangitsi useimmat zanklelaisista ja kohteli heitä orjina, mutta\nkolmesataa heidän johtomiestään hän jätti samolaisten tapettaviksi.\nTätä eivät samolaiset kuitenkaan tehneet.\n\n24. Mutta zanklelaisten yksinvaltias Skythes karkasi Inyxistä Himeraan,\njosta hän saapui Aasiaan ja matkasi Dareios kuninkaan tykö. Ja Dareios\npiti häntä oikeamielisimpänä kaikista ihmisistä, jotka Hellaasta olivat\nhänen luokseen tulleet. Sillä saatuaan kuninkaalta luvan lähteä\nSikeliaan hän saapui sinne, mutta tuli jälleen takaisin Dareioksen luo\nja eleli siellä suuressa onnessa, kunnes hän vanhuuttaan kuoli\nPersiassa. -- Siten samolaiset pääsivät vapaiksi meedialaisten vallasta\nja saivat vaivatta haltuunsa kauniin Zanklen kaupungin.\n\n25. Miletoksen omistamisesta suoritetun meritaistelun jälkeen\ntoimittivat foinikialaiset persialaisten käskystä takaisin Samokseen\nAiakeen, Sylosonin pojan, jota he pitivät arvossa hänen suurten\npalvelustensa vuoksi. Niistä, jotka kapinallisesti olivat luopuneet\nDareioksesta, olivat samolaiset ainoat, joitten kaupunkia ja pyhättöjä\nei poltettu, ja se tapahtui siksi, että heidän laivansa lähtivät pois\nmeritaistelusta. -- Ja heti Miletoksen valloitettuaan persialaiset\nottivat haltuunsa Kaarian, jolloin muutamat kaupungit vapaaehtoisesti\nalistuivat; mutta toiset taas persialaiset saattoivat valtaansa\nväkivoimalla.\n\n26. Niin oli siis tämän asian laita. Mutta miletolaisen Histiaioksen\noleskellessa Byzantionin seuduilla ryöstellen ioonilaisten\nkuormalaivoja, niiden purjehtiessa ulos Pontoksesta, ilmoitettiin\nhänelle Miletoksen kohtalo. Silloin hän uskoi Hellespontoksen asiat\nabydolaiselle Bisalteelle, Apollofaneen pojalle, mutta purjehti itse,\nmukanaan lesbolaisia, Khiokseen. Ja kun khiolaisten vartiojoukko ei\nlaskenut häntä lähelle, iski hän niinsanotussa Koilaissa (s.o.\n\"Luolissa\") Khioksen alueella yhteen heidän kanssaan. Khiolaisista\nHistiaios surmasi useita, ja muut, jotka meritaistelussa olivat\nkärsineet suurta vauriota, hän lesbolaisten keralla kukisti, lähtien\nliikkeelle Khioksen Polikhnesta.\n\n27. Tavallisestihan sattuu enteitä, silloin kun on tulossa suuria\nonnettomuuksia joko jollekin kaupungille tai kansalle. Niinpä\nkhiolaisillekin oli sitä ennen sattunut suuria ennemerkkejä. Ensiksi\nnäet, kun he olivat lähettäneet Delfoihin sata nuorukaista käsittävän\nkuoron, oli ainoastaan kaksi niistä palannut, koska rutto oli temmannut\nja vienyt pois muut yhdeksänkymmentäkahdeksan. Toiseksi sattui samoihin\naikoihin, vähää ennen meritaistelua, että kouluhuoneen katto sortui\nja putosi lukevien poikien päälle sillä seurauksella, että\nsadastakahdestakymmenestä lapsesta yksi ainoa pääsi pakoon. Nämä merkit\njumala antoi heille. Kohta senjälkeen suoritettiin meritaistelu,\njoka mursi kaupungin, ja meritaistelun jälkeen tuli Histiaios\nlesbolais-joukkoineen. Ja kun nyt khiolaiset olivat kärsineet näin\nsuuria vaurioita, niin hän vaivatta kukisti heidät.\n\n28. Sieltä Histiaios teki sotaretken Thasosta vastaan, muassaan suuri\nluku ioonilaisia ja aiolilaisia. Hänen parhaillaan piirittäessään\nThasosta tuli viesti, että foinikialaiset purjehtivat Miletoksesta\nmuuta Iooniaa vastaan. Saatuaan tietää sen hän jätti hävittämättä\nThasoksen, mutta kiiruhti itse Lesbokseen muassaan koko sotajoukkonsa.\nMutta koska hänen sotajoukkonsa kärsi nälkää, niin hän kulki\nLesboksesta meren poikki mannermaahan, korjatakseen viljan sekä\nAtarneuksesta että Kaikoksen kedolta Mysiassa. Näillä paikoin sattui\nolemaan persialainen Harpagos, melkoisen suuren sotajoukon päällikkönä.\nKun nyt Histiaios astui maihin, iski Harpagos hänen kanssaan yhteen,\notti hänet vangiksi ja tuhosi enimmän osan hänen sotajoukkoaan.\n\n29. Ja Histiaios vangittiin seuraavalla tavalla. Taistellessaan\npersialaisia vastaan Malenessa Atarneuksen alueella kamppailivat\nhelleenit kauan aikaa, mutta sitten lähti ratsuväki liikkeelle ja\nhyökkäsi heidän kimppuunsa. Ja ratsuväki ratkaisi asian. Silloin,\nhelleenien kääntyessä pakosalle, Histiaios, joka ei luullut kuninkaan\ntämän uuden rikoksen vuoksi häntä surmaavan, turvautui tämmöiseen\npelkuruuteen. Kuu näet hänen paetessaan muuan persialainen mies otti\nhänet kiinni ja juuri tarttui häneen pistääkseen hänet kuoliaaksi, niin\nhän persiankielellä ilmaisi olevansa miletolainen Histiaios.\n\n30. Ja jos hän nyt jouduttuaan vangiksi olisi viety ja saatettu Dareios\nkuninkaan tykö, ei hän minun luullakseni olisi kärsinyt mitään pahaa,\nvaan kuningas olisi antanut anteeksi hänen rikoksensa. Mutta juuri tätä\nestääkseen ja jottei hän pujahtaisi tiehensä ja jälleen saavuttaisi\nkuninkaan luona suurta vaikutusta, seivästyttivät Sardeen käskynhaltija\nArtafrenes ja Histiaioksen vangitsija Harpagos, heti kun hänet oli\ntuotu Sardeeseen, siellä hänen ruumiinsa, mutta pään he palsamoivat ja\nlähettivät Dareios kuninkaalle Susaan. Saatuaan tästä tiedon Dareios\nnuhteli niitä, jotka olivat sen tehneet, etteivät olleet elävänä\ntuoneet Histiaiosta hänen eteensä. Ja hän käski pestä ja koristella pään\nsekä haudata sen, ikäänkuin se olisi ollut miehen, joka oli tehnyt\nsuuria palveluksia sekä hänelle itselleen että persialaisille.\n\n31. Näin kävi Histiaioksen. Mutta kun persialaisten merivoima, joka oli\ntalvehtinut Miletoksen seuduilla, seuraavana vuonna lähti vesille, niin\nse vaivatta valtasi mannermaan ääressä olevat saaret, Khioksen,\nLesboksen ja Tenedoksen. Ja joka kerta kun barbarit valloittivat jonkun\nsaaren, panivat he aina toimeen ihmisajon. Ja he panevat sen toimeen\ntällä tavalla. He tarttuvat toinen toisensa käteen ja muodostavat\nketjun, joka ulottuu pohjoisesta etelään, merestä mereen, ja sitten he\nkulkevat kautta koko saaren pyydystämässä ihmisiä. He valtasivat\nniinikään mannermaallakin olevat ioonilaiset kaupungit, vaikka eivät\nsiellä panneet toimeen ihmisajoa; se näet ei käynyt päinsä.\n\n32. Tällöin persialaisten päälliköt eivät jättäneet täyttämättä niitä\nuhkauksia, joita olivat lausuneet ioonilaisille, silloin kun nämä\nasettuivat leiriin heitä vastaan. Sillä niin pian kuin he olivat\nsaaneet valtaansa kaupungit, valitsivat he hyvännäköisimmät pojat,\nsalvoivat nämä ja tekivät heidät miehistä kuohilaiksi. Ja he\nkuljettivat kauniimmat neidot kuninkaalle. Näin he tekivät ja polttivat\nkaupungit pyhättöineen. Siten ioonilaiset kolmannen kerran joutuivat\norjuuteen, ensimäisen kerran lyydialaisten ja nyt kaksi kertaa\nperäkkäin persialaisten.\n\n33. Mutta laivasto lähti Iooniasta ja valloitti kaikki ne\nHellespontoksen ääreiset paikat, jotka salmen suuhun purjehdittaessa\njäävät vasemmalle kädelle. Sillä oikealla puolella sijaitsevat paikat\nolivat persialaiset itse saattaneet maan puolelta valtaansa. Europan\npuolella ovat Hellespontoksen alueella seuraavat paikat: Khersonesos,\njossa on lukuisasti kaupunkeja, Perinthos, Traakiassa olevat\nlinnoitukset, Selymbria ja Byzantion. Byzantionilaiset ja heitä\nvastapäätä asuvat kalkhedonilaiset puolestaan eivät jääneet odottamaan\nfoinikialaisten tuloa, vaan jättivät kotinsa, läksivät menemään Pontos\nEuxeinokseen ja asettuivat asumaan Mesambrian kaupunkiin. Mutta\npoltettuaan nämä luetellut paikat foinikialaiset kääntyivät\nProkonnesoksen ja Artaken puoleen, ja jätettyään nekin liekkien valtaan\nhe purjehtivat jälleen Khersonesokseen hävittääkseen muutkin kaupungit,\njoitten luo edellisellä kerralla olivat laskeneet maihin, mutta\njättäneet ne ryöstämättä. Vaan Kyzikoksen luo eivät he ollenkaan\npurjehtineet. Kyzikolaiset olivat nimittäin itse jo ennen\nfoinikialaisten tuloa Pontos Euxeinokseen joutuneet kuninkaan\nvallanalaisuuteen ja tehneet sopimuksen Daskyleionin käskynhaltijan\nOibareen, Megabazoksen pojan, kanssa.\n\n34. Ja foinikialaiset ottivat haltuunsa kaikki muut Khersonesoksen\nkaupungit, paitsi Kardian kaupunkia. Niitten valtiaana oli siihen\nsaakka ollut Miltiades, Kimonin poika, Stesagoraan pojanpoika, ja\nniiden hallituksen oli aikaisemmin saanut Miltiades, Kypseloksen poika,\nseuraavalla tavalla. Mainittu Khersonesos oli traakialaisten dolonkien\nhallussa. Kun nyt apsintholaiset sodalla ahdistivat näitä dolonkeja,\nniin jälkimäiset lähettivät kuninkaansa Delfoihin kysymään neuvoa\noraakelilta. Ja Pytia julisti heille, että heidän tuli tuoda\nuutisasukkaana maahansa se, joka, heidän mennessään pois pyhätöstä,\nensiksi kutsuisi heitä vieraiksi. Ja mennessään dolonkit kulkivat pyhää\ntietä myöten Fokiin ja Boiotian kautta.\n\n36. Ja kun ei kukaan kutsunut heitä, niin he kääntyivät Atenaan päin.\nAtenassa oli tosin siihen aikaan kaikki valta Peisistratoksen käsissä,\nmutta mahtava oli myös Miltiades, Kypseloksen poika. Hän kuului näet\nhuoneeseen, joka piti nelivaljakkoa, ja polveutui alkujaan Aiakoksesta\nja Aiginasta, mutta myöhempien polvien kautta hän oli atenalainen,\nkoska Aiaan poika Filaios oli ensimäinen mainitun huoneen jäsen, joka\ntuli atenalaiseksi. Tämä Miltiades istui kerran pylväspihassaan, kun\nhän näki dolonkien kulkevan ohi yllään ulkomainen puku ja kädessä\nkeihäät. Silloin hän huusi heille, ja kun he olivat tulleet saapuville,\ntarjosi hän heille majapaikkaa ja kestitystä. He suostuivat siihen,\nsaivat häneltä kestitystä ja ilmoittivat hänelle koko ennuslauseen. Ja\nsen tehtyään he pyysivät häntä noudattamaan jumalan kehoitusta.\nMiltiades suostui kohta ehdoitukseen, kyllästynyt kun oli\nPeisistratoksen hallitukseen ja koska ei tahtonut olla hänen tiellään.\nKohta hän laittautui Delfoihin kysyäkseen oraakelilta, tuliko hänen\ntehdä se, mitä dolonkit häneltä pyysivät.\n\n36. Kun Pytiakin kehoitti siihen, otti Miltiades, Kypseloksen poika,\njoka sitä ennen Olympiassa oli saanut voiton, silloin mukaansa jokaisen\natenalaisen, joka tahtoi ottaa osaa retkeen, purjehti yhdessä dolonkien\nkanssa ja otti haltuunsa maan. Ja ne, jotka olivat vieneet hänet\nmukanaan, asettivat hänet itsevaltiaaksensa. Ja ensiksi hän eroitti\nKhersonesoksen kannaksen Kardian kaupungista Paktyeen menevällä\nmuurilla, jotteivät apsintholaiset voisi heitä vahingoittaa\nhyökätessään heidän maahansa. Mainitun kannaksen leveys on\nkuusineljättä stadionia. Mutta tämän kannaksen sisäpuolella on koko\nKhersonesos neljänsadankahdenkymmenen stadionin pituinen.\n\n37. Rakennettuaan siis muurin Khersonesoksen kannakselle ja torjuttuaan\nsillä tavoin apsintholaiset hän ensiksi sitten aloitti sodan\nlampsakolaisia vastaan. Ja siinä lampsakolaiset olivat väijyksissä ja\nottivat hänet vangiksi. Mutta Miltiades oli rakas lyydialaiselle\nKroisokselle. Niinpä tämä, saatuaan tietää asian, lähetti sanan\nlampsakolaisille ja käski heidän laskea Miltiadeen vapaaksi. Jolleivät\nhe sitä tekisi, niin hän uhkasi juuria myöten hävittää heidät kuin\npetäjän. Lampsakolaiset arvailivat sinne tänne, mitä Kroisoksen uhkaus\ntarkoitti, kun hän sanoi juuria myöten hävittävänsä heidät kuin\npetäjän. Vihdoin sen sitten älysi muuan vanhemmista ja sanoi, niinkuin\ntotuus oli, että petäjä on kaikista puista ainoa, joka kerran hakattuna\nei enää työnnä mitään vesaa, vaan kuolee lopen. Peläten Kroisosta\nlampsakolaiset vapauttivat ja laskivat pois Miltiadeen.\n\n38. Tämä siis pääsi Kroisoksen avulla pois, mutta kuoli senjälkeen\nlapsetonna, jätettyään hallituksen ja varansa Stesagoraalle, Kimonin\npojalle, joka Kimon oli hänen veljensä äidin puolelta. Ja\nkhersonesolaiset uhraavat hänelle, kuten tapa on uhrata uutisasutuksen\nperustajalle, ja panevat toimeen hänen muistokseen ratsu- ja\nvoimistelukilpailuja, joihin ei yksikään lampsakolainen saa ottaa\nosaa. Mutta sodassa lampsakolaisia vastaan sattui, että Stesagoraskin\nkuoli lapsetonna; häntä iski nimittäin prytaneionissa kirveellä päähän\nmies, joka väitti karanneensa hänen puolelleen, mutta tositeossa oli\nhänen kiivain vihollisensa.\n\n39. Kun Stesagoraskin tällä tavoin oli kuollut, lähettivät\npeisistratidit Miltiadeen, Kimonin pojan ja kuolleen Stesagoraan\nveljen, kolmisoudussa matkaan ottamaan haltuunsa hallituksen\nKhersonesos-niemellä. Nämä olivat jo Atenassakin tehneet hänelle hyvää,\nikäänkuin eivät muka olisi mitään tienneet hänen isänsä kuolemasta,\njosta minä toisessa yhteydessä aion kertoa. Saavuttuaan Khersonesokseen\nMiltiades pysytteli kotosalla, silminnähtävästi kunnioittaakseen\nveljensä Stesagoraan muistoa. Saatuaan tietää sen kokoontuivat\nkhersonesolaiset joka taholta ja saapuivat yhteisesti lausumaan\nosanottoaan; mutta Miltiades vangitsi heidät. Sitten hän otti haltuunsa\nKhersonesoksen ja elätti viittäsataa palkkasoturia sekä nai\ntraakialaisten kuninkaan Oloroksen tyttären Hegesipylen.\n\n40. Mainittu Miltiades, Kimonin poika, oli juuri äsken tullut\nKhersonesokseen, mutta hänen sinne tultuaan kohtasivat häntä vielä\nankarammat vastukset kuin ne, jotka aikaisemmin olivat häntä\nkohdanneet. Kolmantena vuotena sitä ennen hänen oli täytynyt paeta\nskyytejä. Paimentolaisskyytit olivat näet Dareios kuninkaan\nkiihoittamina kerääntyneet yhteen ja samonneet tähän Khersonesokseen\nsaakka. Heidän hyökkäystään Miltiades ei jäänyt odottamaan, vaan pysyi\npoissa Khersonesoksesta, siihen asti kunnes skyytit läksivät matkaansa\nja dolonkit toivat hänet maahansa takaisin. Tämä siis oli tapahtunut\nkolmantena vuotena ennen niitä tapauksia, jotka silloin häntä\nkohtasivat.\n\n41. Kun hän nyt sai tietää, että foinikialaiset olivat Tenedoksessa,\nniin hän täytti viisi kolmisoutua niillä tavaroilla, joita hänellä oli\nkäsillä, ja purjehti pois Atenaan. Hän läksi liikkeelle Kardian\nkaupungista, purjehti Melaslahden poikki ja kulki Khersonesoksen sivu,\nmutta silloin foinikialaiset laivoineen kävivät hänen kimppuunsa.\nMiltiades itse pääsi pakoon Imbrokseen, mukanaan neljä laivoistaan,\nmutta viidennen laivan saivat foinikialaiset takaa ajaessaan valtaansa.\nSen laivan päällikkönä sattui olemaan vanhin Miltiadeen pojista,\nMetiokhos, joka ei ollut traakialaisen Oloroksen tyttären, vaan erään\ntoisen naisen poika. Hänet ottivat foinikialaiset samalla kuin laivan,\nja saatuaan tietää, että hän oli Miltiadeen poika, he veivät hänet\nkuninkaan tykö, luullen saavansa palkakseen suurta kiitollisuutta,\nsyystä että Miltiades, ioonilaisten neuvottelussa lausuessaan\nmielipiteensä, oli käskenyt tottelemaan skyytejä, kun viimemainitut\nvaativat heitä purkamaan laivasillan ja purjehtimaan kotiinsa. Mutta\nkun foinikialaiset olivat Dareioksen luo tuoneet Miltiadeen pojan\nMetiokhoksen, ei hän tehnyt tälle mitään pahaa, vaan sensijaan paljon\nhyvää. Niinpä kuningas antoi hänelle asunnon ja omaisuutta sekä\npersialaisen vaimon, josta hänelle syntyi lapsia, mitkä luetaan\npersialaisiin kuuluviksi. Mutta Miltiades saapui Imbroksesta Atenaan.\n\n42. Sinä vuonna ei persialaisten puolelta koitunut mitään tämän enempää\nvihamielisyyttä ioonilaisille, mutta sen sijaan ryhdyttiin sinä vuonna\nseuraaviin ioonilaisille perin hyödyllisiin toimenpiteisiin. Sardeen\nkäskynhaltija Artafrenes noudatti luokseen sanansaattajia eri\nkaupungeista ja pakoitti ioonilaiset tekemään keskenään semmoisen\nsopimuksen, että alistuisivat tuomioihin eivätkä ryöstelisi toisiltaan.\nNäin hän pakoitti heidät tekemään sekä mittasi heidän maansa\nparasangittain, niinkuin persialaiset kutsuvat kolmenkymmenen stadionin\nmatkaa, ja määräsi sen mukaan kullekin ne verot, joita he muuttamatta\novat siitä alkain aina minun aikoihini asti kantaneet semmoisina, miksi\nArtafrenes ne sääsi. Ja ne säädettiin melkein semmoisiksi, kuin ne\nennenkin heillä olivat.\n\n43. Ja siten he saivat elää rauhassa. Mutta kevään tullen, kun kuningas\noli eroittanut muut päälliköt, marssi Mardonios, Gobryaan poika, alas\nmerenrannalle, muassaan erinomaisen suuri maasotajoukko ja suuri\nlaivasto; hän oli iältään nuori ja oli äsken nainut Dareios kuninkaan\ntyttären Artozostren. Ja sittenkuin Mardonios, tuoden tämän sotajoukon,\noli joutunut Kilikiaan, niin hän itse astui laivaan ja matkasi muiden\nlaivojen keralla, mutta maasotajoukon johtivat muut päälliköt\nHellespontoksen rannalle. Ja kun Mardonios purjehtiessaan Aasian rantaa\nmyöten oli saapunut Iooniaan, niin tapahtui siellä jotakin sellaista,\njoka on mitä suurin ihme niistä helleeneistä, jotka eivät usko Otaneen\nnoille seitsemälle persialaiselle esittäneen sen mielipiteen, että\npersialaisten tuli saada kansanvaltainen hallitus. Mardonios\neroitti nimittäin ioonilaisten kaikki itsevaltiaat ja sääsi\nkaupunkeihin kansanvaltaisen hallituksen. Sen tehtyään hän kiiruhti\nHellespontokseen. Ja niin pian kuin suuri määrä laivoja ja suuri\nmaasotajoukko oli kokoontunut, kulkivat he laivoilla Hellespontoksen\nyli ja matkasivat Europan kautta Eretriaa ja Atenaa kohti.\n\n44. Viimemainitut kaupungit olivat niinmuodoin ne, jotka näennäisesti\nolivat heidän retkensä päämääränä, mutta itse asiassa oli heillä\nmielessään laskea valtansa alle niin monta Hellaan kaupunkia kuin\nsuinkin. Niinpä he ensiksi laivoillaan saattoivat valtaansa\nthasolaiset, jotka eivät kättänsä kohottaneet heitä vastaan, ja\ntoiseksi he maasotajoukollaan entisten alamaistensa lisäksi tekivät\nmakedonilaiset orjikseen. Sillä kaikki makedonilaisten ja persialaisten\nväliset kansat olivat jo joutuneet näitten vallanalaisuuteen.\nThasoksesta he sitten kulkivat meren poikki mannermaalle, matkasivat\nAkanthokseen saakka, ja Akanthoksesta käsin he kiersivät Athoksen.\nMutta heidän purjehtiessaan tämän ympäri yllätti heidät ankara ja raju\npohjatuuli, joka runteli laivoja pahanpäiväisesti ja viskasi useita \nniistä Athosta vasten. Kerrotaan, että tuhoutuneitten laivojen luku\nteki kolmesataa ja että hukkui kolmattakymmentätuhatta ihmistä. Sillä\nkoska Athosta ympäröivässä meressä on viljalti meripetoja, joutuivat\ntoiset näiden saaliiksi ja saivat siten surmansa, toiset taas\nmurskautuivat kallioita vastaan. Muutamat heistä eivät osanneet uida ja\nhukkuivat siitä syystä, toiset taas paleltuivat kuoliaaksi.\n\n45. Näin kävi laivaston. Mutta Mardonioksen ja Makedoniaan leiriytyneen\nmaasotajoukon kimppuun hyökkäsivät eräänä yönä traakialaiset brygit. Ja\nbrygit surmasivat useita persialaisia ja haavoittivat Mardonioksen\nitsensä. Kuitenkaan eivät hekään pelastuneet persialaisten orjuudesta.\nSillä Mardonios ei lähtenyt niiltä paikoilta liikkeelle, ennenkuin oli\nsaattanut heidät käskynalaisikseen. Laskettuaan heidät valtansa alle\nhän kuitenkin vei sotajoukon takaisin, syystä että hänen\nmaasotajoukkonsa oli kärsinyt suurta vauriota brygien puolelta ja\nlaivastonsa taas Athoksen luona. Näin sotajoukko häpeällisesti\nkamppailtuaan läksi tiehensä Aasiaan.\n\n46. Mainittujen tapausten jälkeisenä vuotena lähetti Dareios ensiksi\nsanansaattajan thasolaisten luo, joita heidän naapurinsa valheellisesti\nolivat syyttäneet kapinahankkeista, ja käski heidän repiä kaupunkinsa\nympäriltä pois muurin ja toimittaa laivat Abderaan. Sillä kun\nmiletolainen Histiaios piiritti thasolaisia, niin nämä käyttivät suuria\ntulojaan sotalaivojen rakentamiseen ja ympäröidäkseen kaupunkinsa\nvahvemmalla muurilla. Ja nämä tulot kertyivät heille sekä mannermaalta\nettä kaivoksista. Skaptesylessä olevista kultakaivoksista heille näet\ntuli kaikkiaan kahdeksankymmentä talenttia, itse Thasoksessa olevista\ntaas vähemmän, mutta kuitenkin siksi runsaasti, että thasolaisille,\njotka sitäpaitsi olivat vapaat viljaveroista, joka vuosi kertyi\nkaksisataa talenttia, ja silloin kun tuli enimmin, kolmesataa.\n\n47. Minä olen itsekin nähnyt nämä kaivokset, ja kaikkein ihmeellisimmät\nniistä olivat niiden foinikialaisten keksimät, jotka yhdessä Thasoksen\nkanssa olivat asuttaneet tämän saaren, minkä nykyinen nimi johtuu tästä\nfoinikialaisesta Thasoksesta. Nämä foinikialaiset kaivokset sijaitsevat\nThasoksessa, Ainyra ja Koinyra nimisten paikkojen välillä, vastapäätä\nSamothrakea; vuori on laaja ja metalleja etsittäessä on sitä paljon\nmylleröity. Semmoinen se on. Mutta kuninkaan käskystä thasolaiset sekä\nhajoittivat muurinsa että toimittivat kaikki laivansa Abderaan.\n\n48. Senjälkeen Dareios koetti saada selville, mitä helleeneillä oli\nmielessään, sotiako häntä vastaan vai antautua hänen valtaansa. Hän\nlähetti siis kuuluttajia kautta Hellaan, määräten minkä minnekin ja\nkäskien vaatimaan itselleen maata ja vettä. Nämä hän siis lähetti\nHellaaseen, muita kuuluttajia hän taas lähetti veronalaisiinsa\nrannikkokaupunkeihin, käskien näiden asettaa sotalaivoja ja aluksia\nhevosten kuljettamista varten.\n\n49. Ne siis varustivat nämä laivat. Hellaaseen saapuneille\nkuuluttajille taas antoivat monet mannermaalaisista sen, mitä\npersialainen esitti vaatimuksenaan, ja samoin kaikki saarelaiset,\njoiden luo lähettiläät tulivat samaa pyytämään. Niinpä muiden muassa\nmyös aiginalaiset antoivat Dareiokselle maata ja vettä. Mutta heidän\ntehtyään tämän alkoivat atenalaiset heti ahdistaa heitä, arvellen\naiginalaisten sillä tarkoittaneen atenalaisia, jotta nimittäin yhdessä\npersialaisten kanssa tekisivät sotaretken heitä vastaan. Ilolla he siis\nottivat tästä itselleen tekosyyn, läksivät Spartaan ja syyttivät\naiginalaisia siitä, että nämä olivat kavaltaneet Hellaan.\n\n50. Tämän kanteen johdosta meni Spartan kuningas Kleomenes Aiginaan\nottaakseen vangiksi syyllisimmät aiginalaisten joukosta. Mutta kun hän\nyritti vangita heitä, tekivät muut aiginalaiset hänelle vastarintaa;\nvarsinkin häntä vastusteli Krios, Polykritoksen poika, joka sanoi,\nettei Kleomenes rankaisematta olisi vievä yhtään ainoata aiginalaista\nmuassaan pois. Sillä tämän hän teki Spartan kansan käskemättä, mutta\natenalaisten lahjomana; olisihan hän muuten toisen kuninkaan keralla\ntullut heitä vangitsemaan. Tämän Krios lausui Demaratoksen\nkehoituksesta. Lähtiessään sitten Aiginasta pois Kleomenes kysyi\nKriokselta, mikä hänen nimensä oli. Kun tämä ilmoitti, mikä se oli,\nvirkkoi Kleomenes hänelle: \"Vaskita nyt jo sarvesi, oinas, sillä kohta\njoudut voittosille kovan kohtalon kanssa.\" [\"Krios\" merkitsee oinasta.]\n\n51. Sill'aikaa Demaratos, Aristonin poika, joka oli jäänyt Spartaan,\npanetteli Kleomenesta. Hänkin oli Spartan kuningas, mutta kuului\nhalvempaan huoneeseen, joka tosin ei muussa kohden ollut halvempi,\nkoska molemmat suvut polveutuivat samasta esi-isästä; mutta\nesikoisuutensa nojalla Eurystheneen huone tavallaan nautti suurempaa\nkunnioitusta.\n\n52. Minkään runoilijan kanssa yhtä pitämättä lakedaimonilaiset\nkertovat, että heitä eivät tuoneet heidän nykyiseen maahansa\nAristodemoksen pojat, vaan Aristodemos itse, joka oli Aristomakhoksen\npoika, Kleodaioksen pojanpoika ja Hylloksen pojanpojanpoika. Mutta\nvähän ajan kuluttua Aristodemoksen Argeia niminen vaimo, jonka\nkerrotaan olleen Autesionin, Tisameneen pojan, Thersandroksen\npojanpojan ja Polyneikeen pojanpojanpojan tytär, muka synnytti. Ja hän\nsynnytti kaksoiset, joiden syntymän Aristodemos vielä sai nähdä; mutta\npian senjälkeen hän kuoli tautiin. Silloiset lakedaimonilaiset\npäättivät lakia noudattaen tehdä vanhemman lapsista kuninkaaksensa,\nmutta eivät tienneet, kummanko valitsisivat, ne kun olivat siihen\nmäärään yhdenkaltaiset ja samankokoiset. Ja kun he eivät voineet\nratkaista, kumpiko oli vanhempi, niin he -- joko nyt tai mahdollisesti\njo sitä ennenkin -- kysyivät asiaa äidiltä. Mutta tämä väitti, ettei\nhän itsekään osannut heitä eroittaa. Näin hän, vaikka hyvinkin sen\ntiesi, lausui siinä aikeessa, että mahdollisesti molemmat voisivat\ntulla kuninkaiksi. Lakedaimonilaiset olivat niinmuodoin neuvottomina,\nja tässä pulassaan he tiedustelivat Delfoin oraakelilta, kuinka heidän\noli meneteltävä. Pytia silloin käski heidän pitää molempia lapsia\nkuninkainaan, mutta enemmän kunnioittaa vanhempaa. Näin vastasi Pytia\nheille, mutta kun lakedaimonilaiset yhtäkaikki olivat neuvottomina\nmiten saada selville, kumpiko oli vanhempi, antoi heille neuvon\nmuuan Panites niminen messenialainen. Tämä Panites antoi näet\nlakedaimonilaisille sen neuvon, että pitäisivät silmällä, kumpaako\nlapsista äiti ensin pesi ja ruokki; ja jos ilmeni, että tämä aina teki\nsamalla tavalla, olivat lakedaimonilaiset saaneet tietää kaiken sen,\nmitä tahtoivatkin; mutta jos äitikin epäröi ja teki milloin mitenkin,\noli selvää, ettei hänkään tiennyt mitään sen enempää, ja siinä\ntapauksessa oli lakedaimonilaisten käännyttävä muuanne. Kun sitten\nspartalaiset messenialaisen neuvoa noudattaen vakoilivat Aristodemoksen\nlasten äitiä, niin he huomasivat, että tämä, joka ei tiennyt, minkä\nvuoksi häntä pidettiin silmällä, aina samalla tapaa antoi etusijan\nvanhemmalle lapselle, joko sitten sitä ruokki tai kylvetti. He ottivat\nsilloin sen lapsen, jolle äiti vanhempana oli antanut etusijan ja\nkasvattivat sitä valtion kustannuksella. Tälle pantiin nimeksi\nEurysthenes, toiselle taas Prokles. Ja näistä kerrotaan, että he\nmiehiksi vartuttuaan koko ikänsä olivat riidassa keskenään ja että\nheidän jälkeläisensä jatkavat samalla tapaa.\n\n53. Näin kertovat lakedaimonilaiset yksin helleenien joukosta, mutta\nseuraavassa kirjoitan sen mukaan, mitä helleenit kertovat. Helleenit\nluettelevat nämä doorilaisten kuninkaat aina Perseukseen, Danaen\npoikaan saakka ja ovat siinä oikeassa, jos nimittäin jättää pois\njumalan [s.o. Zeus jumalan, jota väitettiin Perseuksen isäksi]. Ja he\nosoittavat, että nämä olivat helleenejä, sillä jo siihen aikaan\nluettiin heidät helleenien joukkoon. Sanoin \"aina Perseukseen saakka\",\nenkä hakenut sukujohtoa vielä kauempaa, siitä syystä ettei mainita\nketään kuolevaista Perseuksen isäksi, niinkuin Amfitryonia sanotaan\nHerakleen isäksi. Olen siis hyvällä syyllä sanonut: \"aina Perseukseen\nsaakka oikein\". Jos taas Akrisioksen tyttärestä Danaesta alkaen\nluettelisi heidän esi-isänsä, niin kävisi ilmi, että doorilaisten\njohtajat ovat suoraan etenevässä polvessa egyptiläisiä.\n\n54. Tämä on, sen mukaan kuin helleenit kertovat, heidän sukujohtonsa.\nVaan niinkuin persialaisten kertoma tarina tietää, oli Perseus itse\nassyrialainen, mutta tuli helleeniksi; Perseuksen esi-isät sitävastoin\neivät olleet helleenejä. Akrisioksen esi-isät taas, jotka eivät olleet\nmissään sukulaissuhteissa Perseukseen, olivat persialaisten mukaan,\nsamoinkuin helleenienkin, egyptiläisiä.\n\n55. Tämä olkoon nyt mainittuna näistä asioista. Mutta minkä vuoksi he,\nvaikka olivat egyptiläisiä, ja minkä ansioiden nojalla he pääsivät\ndoorilaisten kuninkaiksi, sen tahdomme jättää sikseen, koska muut jo\novat siitä puhuneet. Mutta sen, mitä muut eivät vielä ole kertoneet,\ntahdon minä mainita.\n\n56. Spartalaiset ovat kuninkailleen antaneet seuraavat arvot ja\nvaltuudet: kaksi pappisvirkaa, nimittäin Zeus Lakedaimonin ja Zeus\nUranioksen, sekä oikeuden ryhtyä sotaan mitä maata vastaan ikänä\ntahtovat, josta ei yksikään spartalainen saa heitä estää; ja jos joku\nsen tekee, niin hän joutuu syypääksi veripattoisuuteen. Sotaan\nlähtiessä menevät kuninkaat ensimäisinä, mutta palaavat viimeisinä.\nSotaretkellä vartioi sata valiomiestä heitä. Partioretkillä he saavat\nottaa niin monta lammasta kuin haluavat, ja kaikista, jotka uhrataan,\nhe saavat ottaa nahat ja selkäkappaleet.\n\n57. Nämä etuudet ovat heillä sodassa, mutta muutoin, rauhan aikana, on\nheille annettu seuraavat. Jos valtion varoilla toimitetaan joku uhri,\nsaavat kuninkaat istua ensimäisinä pöydässä, heille tarjotaan ensiksi\nja kummallekin heistä annetaan kaikista ruo'ista kaksi vertaa niin\npaljon kuin muille pöytäkumppaneille. He saavat ensimäisen maljan ja\nmyös uhrattujen eläinten nahat. Aina uutena kuuna ja kunkin kuukauden\nseitsemäntenä päivänä annetaan valtion kustannuksella kumpaisellekin\nApollonin temppelissä täysikasvuinen uhriteuras, lakonilainen medimni\njauhoja ynnä kortteli viiniä, ja sitäpaitsi kaikissa kilpaleikeissä\nerikoiset kunniasijat. Heidän oikeutenaan on nimittää vierasten\nvaltioiden kestiystäviksi kansalaisten joukosta ne, joita vain\ntahtovat, ja he saavat kumpikin valita kaksi pytholaista. Pytholaiset\novat nimittäin sanan saattajia, jotka lähetetään Delfoihin kysymään\nneuvoa ja jotka yhdessä kuningasten kanssa valtion kustannuksella\nsaavat elatuksensa. Jos kuninkaat eivät tule aterialle, lähetetään\nheille kotiin kaksi khoiniksia jauhoja ja kotyle viiniä kummallekin,\nmutta jos he ovat saapuvilla, annetaan heille kaikkea kaksin kerroin;\nsama kunnia heille osoitetaan myös silloin, kun joku yksityinen on\nkutsunut heidät aterialle. He säilyttävät saadut oraakelilauseet,\njoista sitäpaitsi vain pytholaiset saavat tietoa. Kuninkaat tuomitsevat\nyksin seuraavissa asioissa: siitä, kenenkä kanssa perijäneidon tulee\nmennä naimisiin, siinä tapauksessa että isä ei aikoinaan ole häntä\nkihlannut, sekä valtion maanteistä. Ja jos joku tahtoo ottaa jonkun\nottolapsekseen, tulee hänen tehdä se kuningasten edessä. He saavat\nistua vanhusten neuvostossa, jossa on kahdeksankolmatta jäsentä. Mutta\njos he eivät tule saapuville, saavat ne neuvosmiehistä, jotka ovat\nenimmin sukua kuninkaille, heidän etuoikeutensa, jolloin he antavat\nkaksi ääntä ja sitten kolmannen, omansa.\n\n58. Mainitut etuudet annetaan Spartan yhteiskunnan puolelta kuninkaille\nheidän eläessään, mutta seuraavat heidän kuoltuaan. Ratsumiehet\nilmoittavat kautta koko Lakonian tapauksesta, ja kaupungissa taas\nkulkevat naiset ympäri, kalistaen kattilaa. Sittenkuin tämä on\ntapahtunut, täytyy joka huoneesta kahden vapaan, miehen ja naisen,\npukeutua surupukuun; ja jolleivät he sitä tee, tuomitaan heidät suuriin\nsakkoihin. Ne menot, joita lakedaimonilaiset noudattavat kuningastensa\nkuoltua, ovat samanlaisia kuin Aasiassa asuvilla barbareilla;\nnoudattavatpa useimmat barbarit samoja menoja kuningastensa kuoltua.\nSillä milloin lakedaimonilaisten kuningas kuolee, täytyy vielä, paitsi\nspartalaisia, koko Lakoniasta perioikien määrätyssä luvussa pakosta\nottaa osaa suruun. Sittenkuin näitä sekä heloteja ja itse spartalaisia\non kerääntynyt yhteen monta tuhatta miestä yhdessä vaimojensa kanssa,\nniin he lyövät rajusti otsaansa, vaikeroivat kauheasti ja sanovat aina,\nettä viimeksi kuollut kuningas on ollut paras. He tekevät sen kuninkaan\nkuvan, joka sodassa on kuollut, ja kantavat sitä kauniilla peitteillä\nkoristetulla leposijalla. Ja siitä lukien, kun ovat hänet haudanneet,\nei kymmeneen päivään pidetä mitään kokousta torilla eikä toimiteta\nvirkamiesten vaalia, vaan he pitävät surua niiden päivien kestäessä.\n\n59. Myös eräässä toisessa kohdassa he pitävät yhtä persialaisten\nkanssa. Kun kuninkaan kuoltua toinen tulee kuninkaaksi, niin\njälkimäinen, astuessaan hallitukseen, vapauttaa velastaan jokaisen,\njoka on jotakin velkaa spartalaisten joko kuninkaalle tai valtiolle.\nPersiassa taas hallitukseen astuva kuningas antaa kaikille kaupungeille\nanteeksi maksamatta jääneet verot.\n\n60. Seuraavassa kohden taas lakedaimonilaiset pitävät yhtä\negyptiläisten kanssa. Heidän kuuluttajansa, huilunsoittajansa ja\nruoankeittäjänsä perivät isiensä ammatit, niin että huilunsoittajan\npojasta tulee huilunsoittaja, ruoan keittäjän pojasta ruoankeittäjä ja\nkuuluttajan pojasta kuuluttaja; eivätkä muut, jotka heleän äänensä\nvuoksi ovat viimemainittuun toimeen antautuneet, heitä sulje pois, vaan\npojat täyttävät viran isän tapaan.\n\n61. Niin tämä tapahtuu. Mutta nyt Demaratos panetteli Kleomenesta,\njoka oleskeli Aiginassa ja työskenteli Hellaan yhteiseksi hyväksi -- ei\nniin paljon suosiosta aiginalaisia kohtaan kuin kateudesta ja\npahansuonnista. Kleomenes taas päätti, Aiginasta palattuaan, syöstä\nDemaratoksen kuninkuudesta, jolloin hän, käydessään tämän kimppuun,\nnojasi seuraavaan asianhaaraan. Spartan kuninkaana oli Ariston, joka\noli nainut kaksi vaimoa, mutta ei saanut lapsia. Ja koska hän tiesi,\nettä hän itse ei ollut siihen syypää, niin hän nai kolmannen vaimon. Ja\nnaiminen tapahtui näin. Aristonilla oli spartalaisten joukossa ystävä,\njohon hän kaikista kansalaisista oli enimmin kiintynyt. Tällä miehellä\nsattui olemaan vaimo, joka Spartan naisista oli kaikkein kaunein, ja\nniin kauniiksi hän oli tullut oltuaan sitä ennen mitä rumin. Koska\nnimittäin hänellä oli mitätön ulkomuoto, niin hänen imettäjänsä, joka\nsäälitteli sitä, että lapsi oli varakasten ihmisten tytär ja kuitenkin\nniin rumannäköinen, sekä lisäksi vielä huomasi, kuinka vanhemmat\npitivät hänen ulkonäköään onnettomuutena, punnitsi tätä kaikkea ja\nkeksi seuraavan keinon. Hän kantoi tytön joka päivä Helenan pyhättöön,\njoka on niinsanotussa Therapnessa, Foiben pyhätön yläpuolella. Ja joka\nkerta kun imettäjä toi lapsen, niin hän seisahtui jumalankuvan eteen ja\nrukoili, että jumalatar ottaisi lapselta pois rumuuden. Mutta kerran\nkun imettäjä meni pyhätöstä ulos, kerrotaan hänelle ilmestyneen erään\nnaisen. Ja ilmestyttyään nainen oli kysynyt, mitä hän kantoi sylissään,\njolloin toinen oli sanonut kantavansa lasta; nainen oli silloin\nkäskenyt häntä näyttämään lasta, mutta imettäjä ei siihen suostunut,\nsillä vanhemmat olivat kieltäneet häntä näyttämästä sitä kellekään.\nMutta nainen käski kaikin mokomin näyttämään sitä. Kun imettäjä\nhuomasi, kuinka välttämättömästi nainen tahtoi nähdä lasta, niin hän\nvihdoin näytti sen. Silloin nainen silitteli lapsen päätä ja sanoi,\nettä hänestä oli tuleva Spartan kaunein nainen. Ja siitä päivästä\nmuuttui lapsen ulkonäkö. Ja kun tyttö sitten tuli naimakuntoiseksi, nai\nhänet Agetos, Alkeideen poika, juuri yllämainittu Aristonin ystävä.\n\n62. Tähän naiseen rakastui Aiiston tulisesti. Niinpä hän keksi\ntällaisen juonen. Hän lupasi itse antaa ystävälleen, mainitun vaimon\nmiehelle, koko omaisuudestaan lahjaksi sen, minkä toinen vain tahtoi,\nja käski ystävän niinikään antaa hänelle vastalahjan. Ollenkaan\npelkäämättä vaimonsa puolesta, koska tiesi, että Aristonillakin oli\nvaimo, ystävä suostui siihen, ja sitten he vielä valalla vahvistivat\nsopimuksensa. Senjälkeen Ariston antoi sen, minkä Agetos oli Aristonin\nkalleuksien joukosta itselleen valinnut mitä sitten lienee ollut. Mutta\nkun hän itse parhaillaan oli etsivinään vastalahjaa poisvietäväksi\nystävältä, niin hän koettikin viedä pois ystävän vaimon. Agetos sanoi\nsuostuneensa kaikkeen muuhun, paitsi siihen ainoaan; mutta valan ja\npetollisen juonen pakoittamana hän kuitenkin salli viedä hänet pois.\n\n63. Sillä tavoin siis Ariston otti kolmannen vaimon, sitä ennen\nhyljättyään toisen vaimonsa. Mutta ennen aikojaan ja ennenkuin kymmenen\nkuukautta oli umpeen kulunut, tämä kolmas vaimo synnyttää juuri\nyllämainitun Demaratoksen. Ja muuan kotoväestä tuli ilmoittamaan\nAristonille, joka yhdessä eforien kanssa istui neuvostossa, että\nhänelle oli syntynyt poika. Mutta hän, joka hyvin muisti ajan, milloin\noli ottanut vaimonsa, laski sormillaan kuukaudet ja lausui vannoen: \"Ei\nse liene minun poikani.\" Sen kuulivat kyllä eforit, mutta eivät\nkuitenkaan sillä haavaa ollenkaan siitä piitanneet. Ja poika kasvoi, ja\nAriston katui niin lausuneensa, sillä hän oli vallan varmasti\nvakuutettu siitä, että Demaratos oli hänen poikansa. Ja hän antoi\nhänelle nimeksi \"Demaratos\" [s.o. \"Kansan rukoilema\"] siitä syystä,\nettä spartalaiset sitä ennen olivat julkisissa rukouksissaan anoneet,\nettä Aristonille, jota he kunnioittivat yhtä paljon kuin mitä edellistä\nkuningasta hyvänsä, syntyisi poika.\n\n64. Siitä syystä pantiin hänelle nimeksi Demaratos. Jonkun ajan\nkuluttua kuoli Ariston, ja Demaratos sai hallituksen. Mutta kohtalo oli\nnähtävästi niin määrännyt, että kun tämä seikka tulisi tunnetuksi, se\noli syöksevä Demaratoksen pois kuninkuudesta. Ja se tapahtui\nseuraavasta syystä. Demaratos oli jo ennen, silloin kun hän oli vienyt\nsotajoukon pois Eleusiistä, ankarasti riitaantunut Kleomeneen kanssa,\nja niinpä nyt taaskin, kun Kleomenes oli mennyt niitä aiginalaisia\nvastaan, jotka olivat meedialaismielisiä.\n\n65. Kleomenes hankkiutui nyt kostamaan ja teki Leutykhideen kanssa,\njoka oli Agiin pojan, Menareen, poika ja kuului samaan huoneeseen kuin\nDemaratos, semmoisen sopimuksen, että jos Kleomenes tekisi Leutykhideen\nkuninkaaksi Demaratoksen sijalle, niin Leutykhides seuraisi häntä\nretkelle aiginalaisia vastaan. Leutykhides taas oli tullut Demaratoksen\nvihamieheksi varsinkin seuraavan tapauksen johdosta. Leutykhides oli\nkihlannut Perkaloksen, Demarmenoksen pojan, Khilonin, tyttären, mutta\nDemaratos teki juonillaan tuon avioliiton tyhjäksi ryöstämällä itse\nsitä ennen Perkaloksen, jonka hän otti vaimokseen. Tästä aiheesta oli\nLeutykhideen vihollisuus Demaratosta kohtaan saanut alkunsa. Ja nyt\nLeutykhides Kleomeneen vaikutuksesta vannomalla syyttää Demaratosta,\nväittäen, että hän ei kohtuudenmukaisesti ole spartalaisten kuninkaana,\nkoska hän ei ole Aristonin poika. Ja valan tehtyään hän syyttää\nDemaratosta oikeuden edessä, vetämällä jälleen esille sen sanan, minkä\nAriston lausui, silloin kun orja ilmoitti hänelle, että oli syntynyt\npoika, ja kuinka hän laskettuaan kuukaudet vannomalla väitti, että\nlapsi ei ollut hänen omansa. Nojautuen siis tähän lauseeseen\nLeutykhides osoitti, että Demaratos ei ollut Aristonin poika ja ettei\nhän kohtuudenmukaisesti ollut Spartan kuninkaana; ja tällöin hän otti\ntodistajiksi ne eforit, jotka silloin sattuivat olemaan neuvostossa ja\nolivat kuulleet tämän Aristonin lauseen.\n\n66. Kun tämän johdosta kesti riitaa, katsoivat vihdoin spartalaiset\nparhaaksi kysyä Delfoin oraakelilta, oliko Demaratos Aristonin poika.\nMutta kun asia sitten Kleomeneen vaikutuksesta ilmoitettiin Pytialle,\nniin Kleomenes sai puolelleen Aristofantoksen pojan Kobonin, erään\nDelfoissa erittäin mahtavan miehen, ja Kobon taas taivutti\ntietäjäpapittaren Periallan sanomaan, niinkuin Kleomenes tahtoi\nsanottavan. Siten Pytia sanansaattajain kysyessä julisti, että\nDemaratos ei ollut Aristonin poika. Myöhemmin tuli kuitenkin asia\ntunnetuksi, jolloin Kobonin täytyi paeta Delfoista, ja Perialla\ntietäjätär eroitettiin kunniatoimestaan.\n\n67. Niin tapahtui Demaratoksen eroittaminen kuninkuudesta. Mutta\nseuraavan häväistyksen johdosta Demaratos pakeni Spartasta Meediaan.\nTultuaan eroitetuksi kuninkuudesta Demaratos valittiin hoitamaan erästä\nvirkaa. Olipa sitten Gymnopaidiai-juhla, jota Demaratos oli katsomassa.\nSilloin Leutykhides, joka itse jo oli tullut kuninkaaksi Demaratoksen\nsijalle, lähetti palvelijan ilkkumaan ja häväisemään Demaratosta ja\nkäski kysyä häneltä, miltä viranhoito tuntui kuninkaana-olon jälkeen.\nHarmistuneena kysymyksestä Demaratos sanoi itse kyllä jo kokeneensa\nkumpaakin, mutta toisen ei sitä tehneen; tuo kysymys oli kuitenkin\noleva alkuna joko tuhatkertaiseen onnettomuuteen tai tuhatkertaiseen\nonneen. Sen lausuttuaan ja peitettyään kasvonsa hän läksi katsomosta\nkotiinsa ja valmisti sekä uhrasi heti Zeulle härän, jonka tehtyään hän\nkutsui saapuville äitinsä.\n\n68. Äidin saavuttua Demaratos asetti hänen käsiinsä osan sisälmyksistä\nja rukoili häntä näin sanoen: \"Oi äiti, ottaen todistajikseni niin\nhyvin muut jumalat kuin erittäin tämän taloa-suojaavan Zeun minä\nrukoilen sinua ilmaisemaan minulle totuudenmukaisesti, kuka oikeastaan\non minun isäni. Sillä riidan kestäessä Leutykhides väitti ja sanoi,\nettä sinä olit edellisestä miehestäsi raskaana, kun jouduit\nAristonille. Toiset pitävät vielä riettaampaa puhetta, kun väittävät,\nettä sinä olet käynyt aasirengin luona ja että minä muka olen hänen\npoikansa. Minä rukoilen senvuoksi kautta jumalain, että sanoisit\ntotuuden. Ethän sinä, joskin olet tehnyt jotakin sellaista, mitä on\npuhuttu, ole ainoa, joka niin olet tehnyt, vaan monet sinun kanssasi\novat sen tehneet. Ja Spartassa on yleinen puhe se, että Aristonilla ei\nollut siitoskykyä; muutenhan olisivat hänen edellisetkin vaimonsa\nsynnyttäneet.\"\n\n69. Siten Demaratos puhui, mutta äiti vastasi näin: \"Oi poikani, koska\nrukoilemalla pyydät minua lausumaan totuuden, olet myös saapa tietää\nkoko totuuden. Kolmantena yönä siitä, kun Ariston toi minut kotiinsa,\ntuli minun luokseni Aristonin näköinen haamu, joka lepäsi kanssani ja\nsen tehtyään pani päähäni ne seppeleet, jotka hänellä oli muassaan.\nSitten hän meni menojaan, ja senjälkeen tuli Ariston. Nähdessään, että\nminulla oli seppeleet, hän kysyi, kuka ne oli minulle antanut. Minä\nväitin, että hän itse oli sen tehnyt, vaan hän ei sitä myöntänyt. Mutta\nminä vannoin ja sanoin, ettei hän tehnyt kauniisti, kun kielsi; olihan\nhän itse vähää ennen tullut ja levännyt kanssani ja sitten antanut\nminulle seppeleet. Mutta kun Ariston kuuli minun vannovan, niin\nhän älysi, että tapaus oli yli-inhimillinen. Tulipa sitten vielä\nilmi, että seppeleet olivat peräisin pihaportin viereisestä\npuolijumalan-pyhätöstä, jota sanotaan Astrobakoksen pyhätöksi, ja\ntoiseksi tietäjät selittivät, että haamu juuri oli ollut tuo\npuolijumala. Niinpä sinä, oi poika, tunnet kaiken, mitä tahdotkin saada\ntietää. Sillä joko sinä olet tästä puolijumalasta syntyisin ja isäsi\nsiis Astrobakos-puolijumala, taikka sitten Ariston; sillä sinä yönä\nsinun elämäsi sikisi. Sinun vihamiehesi ahdistavat sinua, varsinkin\nsanomalla, että Ariston itse, kun hänelle ilmoitettiin sinut\nsyntyneeksi, useiden kuullen oli kieltänyt sinun olevan hänen poikansa,\nmuka siksi, että aika, kymmenen kuukautta, ei ollut kulunut umpeen.\nMutta sen sanan hän päästi, siksi ettei tuntenut niitä asioita. Sillä\nnaisethan synnyttävät niin hyvin yhdeksännellä kuin seitsemännellä\nkuukaudella, eivätkä kaikki kymmenen kuukautta täyttäneinä. Nytpä minä,\noi poika, synnytin sinut seitsemännellä kuukaudella. Huomasipa itse\nAristonkin vähän aikaa myöhemmin ajattelemattomuudesta päästäneensä\ntuon sanan. Älä usko muita juttuja syntymästäsi, sillä olet kuullut\nkaikki aivan totuuden mukaan. Mutta aasirenkien kanssa synnytelkööt\nvaimot lapsia Leutykhideelle itselleen ja niille, jotka moista\npuhuvat.\"\n\n70. Niin sanoi äiti. Mutta saatuaan tietää, mitä tahtoi, Demaratos otti\nmukaansa evästä ja matkusti Eliiseen, ollen matkustavinansa Delfoihin\nkysymään neuvoa oraakelilta. Vaan lakedaimonilaiset, jotka epäilivät,\nettä hän yritti karata, ajoivat häntä takaa. Ja nähtävästi\nDemaratos ennätti päästä Eliistä meren poikki Zakynthokseen. Mutta\nlakedaimonilaiset tulivat sinne jälestä ja koettivat ottaa hänet kiinni\nsekä veivät pois hänen palvelijansa, Zakyntholaiset eivät kuitenkaan\nluovuttaneet häntä. Sieltä hän sittemmin matkusti Aasiaan Dareios\nkuninkaan luo. Viimemainittu otti hänet suurenmoisesti vastaan ja antoi\nhänelle maata sekä kaupunkeja. Sillä tavoin ja sellaisten vaiheiden\njälkeen saapui Aasiaan Demaratos, joka useasti oli lakedaimonilaisten\nkesken kunnostanut itseään sekä toimissa että neuvoissa ja varsinkin\noli tuottanut heille kunniaa voittaessaan nelivaljakolla Olympian\nkilpaleikeissä, ollen kaikista Spartan kuninkaista ainoa, joka sen oli\ntehnyt.\n\n71. Demaratoksen menetettyä kuninkuutensa otti Leutykhides, Menareen\npoika, vastaan hallituksen, ja tälle syntyi poika Zeuxidemos, jota\nmuutamat spartalaiset nimittivät Kyniskokseksi. Tämä Zeuxidemos ei\ntullut Spartan kuninkaaksi. Hän kuoli näet ennen Leutykhidestä ja jätti\njälkeensä Arkhidemos nimisen pojan. Kadotettuaan Zeuxidemoksen\nLeutykhides nai toisen vaimon, Eurydamen, joka oli Menioksen sisar ja\nDiaktorideen tytär. Tästä hänelle ei syntynyt mitään miespuolista\nperillistä, mutta sensijaan tytär Lampito, jonka Zeuxidemoksen poika\nArkhidemos Leutykhideen suostumuksella nai.\n\n72. Mutta eipä Leutykhideskään saanut vanheta Spartassa, vaan sai\ntavallaan maksaa Demaratokselle tekemänsä teon. Hän johti näet\nlakedaimonilaisten sotajoukon Tessaliaan, jolloin hänen olisi ollut\nmahdollista saattaa koko maa käskynalaisekseen, vaan hän antoi lahjoa\nitsensä suurella rahasummalla. Mutta hänet tavattiin leirissä itse\nteosta, kun hän istui rahapussilla, joka oli täynnään hopeaa, ja\nvedettiin oikeuteen. Hän kuitenkin pakeni Spartasta, ja hänen talonsa\nrevittiin. Silloin hän pakeni Tegeaan ja kuoli siellä.\n\n73. Tämä tapahtui myöhemmin. Mutta sillä kertaa, kun nyt Kleomeneen\nhanke Demaratosta vastaan oli onnistunut, meni hän heti Leutykhideen\nkeralla aiginalaisia vastaan, joille hän oli kovin vihoissaan itseänsä\nkohdanneen häväistyksen vuoksi. Kun nyt molemmat kuninkaat tulivat\naiginalaisia vastaan, katsoivat nämä parhaaksi olla enää vastarintaa\ntekemättä, ja kuninkaat valitsivat aiginalaisten joukosta kymmenen sekä\nrikkautensa että syntyperänsä puolesta huomatuinta miestä ja veivät\nheidät pois, muiden muassa myös Krioksen, Polykritoksen pojan, ja\nKasamboksen, Aristokrateen pojan, jotka olivat mahtavimmat. Nämä he\nveivät Attikaan ja jättivät heidät pantiksi aiginalaisten pahimmille\nvihollisille, atenalaisille.\n\n74. Mutta kun sittemmin Kleomeneen häijyt vehkeet Demaratosta vastaan\ntulivat ilmi, alkoi hän pelätä spartalaisia ja poistui salaa\nTessaliaan. Sieltä hän saapui Arkadiaan, ryhtyen vehkeilyihin ja\nyllyttäen arkadeja Spartaa vastaan. Ja hän käytti kaikenmoisia valoja\nsaadakseen heidät seuraamaan itseään, mihin hän vain heidät johtaisi.\nNiinpä hän muun muassa myös hartaasti halusi viedä Arkadien johtomiehet\nNonakris kaupunkiin, vannottaakseen heitä Styxin veden kautta. Mainitun\nkaupungin ääressä kertovat nimittäin arkadit Styxin veden olevan, ja se\non tämäntapainen. Vähäinen, kalliosta valuva vesimäärä vuotaa notkoon,\nja ylt'ympäri notkon kiertää aitaus. Nonakris taas, jonka luona tämä\nlähde on, on kaupunki Arkadiassa, lähellä Feneosta.\n\n75. Huomattuaan Kleomeneen tämmöistä puuhaavan toivat\nlakedaimonilaiset, jotka häntä pelkäsivät, hänet kotia Spartaan ja\nasettivat hänet hoitamaan niitä samoja toimia, joita hän ennenkin oli\nhoitanut. Mutta heti kotiin tultuaan hän joutui mielisairaaksi, oltuaan\njo sitä ennenkin hieman sekapäinen. Niinpä hän, joka kerta kun kohtasi\njonkun spartalaisen, sauvallaan töykkäsi tätä kasvoihin. Koska hän nyt\nteki näin ja oli aivan mielensä menettänyt, sitoivat sukulaiset hänet\njalkapuuhun. Mutta kun hän sidottuna ollessaan huomasi vartijan jääneen\nyksikseen, pyysi hän veistä. Kun ei vartija aluksi tahtonut sitä antaa,\nuhkasi Kleomenes vastaisuudessa muuten kostavansa, niin että vartija,\njoka oli heloti, uhkausten pelosta vihdoin antoi hänelle veitsen.\nSaatuaan käteensä aseen Kleomenes silpoi itseään, alkaen pohkeista. Ja\nviiltäen ruumistaan pitkin pituuttaan eteni hän pohkeista reisiin\nsaakka, reisistä lonkkaan ja nivuslihoihin, kunnes pääsi vatsaan, ja\ntätä vihloessaan hän heitti henkensä. Ja niinkuin useimmat helleenit\nkertovat, hän sai tämän lopun siitä syystä, että hän oli taivuttanut\nPytian puhumaan, sillä tavoin kuin tämä Demaratoksen suhteen oli\npuhunut, mutta, niinkuin atenalaiset yksin sanovat, siitä syystä, että\nhän oli hyökännyt Eleusiiseen ja hakkauttanut paljaaksi jumalatarten\ntemppelitarhan, tahi, niinkuin vihdoin argolaiset väittävät, siitä\nsyystä, että hän oli houkutellut sikäläisestä Argoksen pyhätöstä ne\nargolaiset, jotka taistelusta olivat sinne paenneet, ja lyönyt heidät\nkuoliaaksi sekä pyhää lehtoa kunnioittamatta sytyttänyt sen tuleen.\n\n76. Sillä kun Kleomenes kerran kysyi neuvoa Delfoin oraakelilta,\nvastattiin, että hän oli valloittava Argoksen. Spartalaisten\nkeralla hän siis saapui Erasinos-joelle, jonka kerrotaan virtaavan\nStymfalis-järvestä. Tämä järvi laskee nimittäin näkymättömään kuiluun,\nmutta sen vesi tulee jälleen näkyviin Argoksessa; tästä alkaen\nargolaiset kuitenkin jo sanovat sitä Erasinokseksi. Saavuttuaan siis\ntälle joelle Kleomenes sille teurasti uhrieläimen. Mutta uhrienteet\neivät ollenkaan olleet hänen ylimenolleen suotuisat. Silloin hän lausui\nkyllä ihailevansa Erasinosta, koska se ei pettänyt omia maanmiehiään,\nmutta lisäsi, että argolaiset eivät silti tulisi jäämään rankaisematta.\nSenjälkeen hän väistyi pois ja vei sotajoukkonsa Thyreaan, missä uhrasi\nmerelle sonnin, ja vei sitten miehistönsä laivoissa Tirynsin alueelle\nja Naupliaan.\n\n77. Tämän kuultuaan argolaiset riensivät merenrannalle. Ja saavuttuaan\nHesipeia nimiseen paikkaan, lähelle Tirynsiä, asettuivat he leiriin\nvastapäätä lakedaimonilaisia, jääden näistä vain lyhyen välimatkan\npäähän. Tällöin eivät argolaiset niin paljon pelänneet avonaista\ntaistelua, kuin että heidät vilpillä yllätettäisiin. Sillä juuri\ntämmöisen tapauksen varalle oli annettu se oraakelivastaus, jonka Pytia\njulisti yhteisesti heille ja miletolaisille ja joka kuului näin:\n\n    \"Mutta kun miehestä voiton vienyt on nainen ja maasta\n    pois hänet häätänyt, Argoksess' ikikunnian saanut,\n    silloin tuskissaan moni argotar poskensa raastaa.\n    Näin sukupolvet vastaisetkin virkkavat kerran:\n    Keihäs kauhean kaatanut on monikiemura-käärmeen.\"\n\nKaikki tämä siis herätti pelkoa argolaisissa. He päättivät senvuoksi\nseurata vihollisten kuuluttajan esimerkkiä ja tämän päätöksen tehtyään\nhe menettelivät näin. Joka kerta kun spartalainen kuuluttaja antoi\nmerkin lakedaimonilaisille, noudattivat argolaisetkin sitä.\n\n78. Huomattuaan, että argolaiset aina tekivät hänen oman kuuluttajansa\nantaman merkin mukaan, käski Kleomenes, että silloin kun kuuluttaja\nantaisi merkin käydä suurustamaan, he tarttuisivat aseisiin ja\nkävisivät argolaisia vastaan. Ja lakedaimonilaiset tekivätkin näin.\nSillä kun argolaiset kuuluttajan merkin mukaisesti parhaillaan\nsuurustivat, hyökkäsivät lakedaimonilaiset heidän kimppuunsa ja\nsurmasivat useita heistä, mutta vielä useampia, jotka olivat paenneet\nArgoksen lehtoon, he saartoivat ja vartioivat.\n\n79. Sitten Kleomenes teki näin. Hänellä oli luonaan karkulaisia, joilta\nhän sai tietää pyhättöön suljettujen argolaisten nimet, ja nyt hän\nlähetti kuuluttajan kutsumaan heitä sieltä pois, mainiten nimeltä\nkunkin; ja samalla hän käski sanoa saaneensa heistä lunnaat. Ja\nlunnaina on peloponnesolaisilla jokaisesta vangista säädettynä kaksi\nminaa. Tällä tavoin siis Kleomenes kutsutti yksitellen pois\nviisikymmentä argolaista ja surmasi heidät Ja tämä toimitettiin siten,\nettä muut temppelitarhassa olevat argolaiset eivät siitä tienneet\nmitään. Sillä koska metsikkö oli sankka, eivät siellä olijat nähneet,\nkuinka ulkopuolella olevien kävi, ennenkuin muuan heistä kiipesi puuhun\nja sen latvasta näki, mitä tapahtui. Ja nyt he eivät enää sen koommin\nkutsuttaessa lähteneet ulos.\n\nSO. Silloin Kleomenes käski kaikkien helotien pinoa halkoja lehdon\nympäri, ja heidän tehtyään tämän hän sytytti sen tuleen. Ja kun se jo\npaloi, kysyi hän eräältä karkulaiselta, minkä jumalan oma lehto oli.\nKarkulainen sanoi sen olevan Argoksen oman. Tämän kuultuaan Kleomenes\nraskaasti huoahtaen lausui: \"Oi ennuslauseiden antaja Apollon, suuresti\nolet minua pettänyt, kun lausuit, että muka olin valloittava Argoksen.\nNyt käsitän, että ennuslause jo onkin mennyt täytäntöön.\"\n\n81. Senjälkeen Kleomenes antoi suurimman osan sotajoukkoaan lähteä\ntakaisin Spartaan, mutta otti itse mukaansa tuhat parasta miestä ja\nmeni Heran pyhättöön uhraamaan. Mutta kun hän tahtoi uhrata alttarilla,\nkielsi sen pappi sanoen, ettei vieraan ollut sallittu uhrata siellä.\nVaan Kleomenes käski helotien viedä papin pois alttarin luota ja\nruoskia häntä, ja sitten hän itse uhrasi. Ja sen tehtyään hän palasi\nSpartaan.\n\n82. Kleomeneen tultua kotiin haastoivat hänen vihamiehensä hänet\neforien eteen väittäen, että hän, vaikka helposti olisi voinut\nvalloittaa Argoksen, oli jättänyt sen tekemättä, syystä että oli\nottanut vastaan lahjoja. Kleomenes puolestaan lausui heille -- en saata\ntarkalleen sanoa, puhuiko hän siinä totta vai valetta --, että hän\nluuli jumalan ennuslauseen toteutuneen, silloin kun he olivat\nvalloittaneet Argoksen pyhätön. Tästä syystä siis hän ei ollut katsonut\noikeaksi koettaa käydä kaupungin kimppuun, ennenkuin oli uhrannut ja\nsaanut selville, salliko jumala tämän vai oliko hän sen estävä.\nUhratessaan Heran pyhätössä Kleomenes kyllä sitten sai suotuisia\nenteitä, mutta kun jumalankuvan rinnasta äkkiä välähti tulenliekki,\nhuomasi hän asian todellisen laidan, että hän nimittäin ei ollut\nvalloittava Argosta. Sillä jos liekki olisi jumalankuvan päästä\nleimahtanut, olisi hän voinut valloittaa kaupungin kaikkineen\npäivineen, mutta kun se leimahti rinnasta, käsitti hän tehneensä\nkaiken, mitä jumala tahtoi tapahtuvaksi. Tämä hänen selityksensä tuntui\nspartalaisista uskottavalta ja todenmukaiselta, ja suurella äänten\nenemmistöllä hänet vapautettiin syytöksestä.\n\n83. Mutta Argos joutui siihen määrään tyhjäksi miehistä, että\nsikäläiset orjat ottivat haltuunsa koko johdon, halliten ja hoitaen\nasioita, kunnes kaatuneitten pojat olivat varttuneet nuorukaisiksi.\nNämä ottivat jälleen haltuunsa Argoksen ja karkoittivat orjat. Mutta\nkun viimemainitut olivat häädetyt pois, niin he taistelulla valtasivat\nTirynsin. Jonkun aikaa heidän välillään vallitsi sovinto, mutta\nmyöhemmin tuli orjien tykö Kleandros niminen tietäjä, syntyperältään\nfigalialainen Arkadiasta. Tämä kehoitti orjia käymään herrojensa\nkimppuun. Sen johdosta kesti heidän välillään sotaa kauan aikaa, kunnes\nvihdoin argolaiset vaivoin pääsivät voitolle.\n\n84. Argolaiset väittävät siis, että Kleomenes tästä syystä tuli\nhulluksi ja sai niin surkean lopun. Spartalaiset itse sitävastoin\nväittävät, ettei Kleomenes minkään jumaluuden vaikutuksesta tullut\nhulluksi, vaan että hän seurustellessaan skyytien kanssa oli\nruvennut juomaan sekoittamatonta viiniä ja siitä tullut hulluksi.\nPaimentolais-skyytit olivat nimittäin, senjälkeen kuin Dareios oli\nhyökännyt heidän maahansa, kiihkeästi halunneet kostaa hänelle, ja\nsiitä syystä lähettäneet sanan Spartaan ja tehneet sotaliiton sekä\nsemmoisen sopimuksen, että skyytien itsensä piti Fasis-joen kohdalta\nkoettaa tunkeutua Meedianmaahan, mutta käskeä spartalaisten,\nEfesoksesta käsin, nousta sisämaahan ja sitten yhtyä heihin samassa\npaikassa. Niinpä he kertovat, että kun skyytit tässä tarkoituksessa\nolivat tulleet, Kleomenes seurusteli heidän kanssaan liian paljon, ja\nkohtuullista enemmän heidän kanssaan seurustellessaan hän muka heiltä\noppi juomaan sekoittamatonta viiniä. Ja siitä arvelevat spartalaiset\nhänen tulleen hulluksi. Siitä perin, milloin he, kuten itse kertovat,\ntahtovat juoda jotakin väkevämpää, sanovat he: \"Ota skyytin ryyppy!\"\nNiin kertovat spartalaiset Kleomeneesta. Mutta minun luullakseni\nKleomenes kärsi tämän rangaistuksen Demaratoksen vuoksi.\n\n85. Saatuaan tietää Kleomeneen kuolemasta lähettivät aiginalaiset\nsanansaattajia Spartaan syyttämään Leutykhidestä niitten panttivankien\nvuoksi, joita pidätettiin Atenassa [ks. luku 73]. Lakedaimonilaiset\nasettivat tuomioistuimen, havaitsivat, että Leutykhides oli\nhäpeällisesti kohdellut aiginalaisia, ja tuomitsivat hänet\nluovutettavaksi pois Aiginaan, Atenassa pidätettyjen miesten sijasta.\nMutta kun aiginalaiset juuri olivat viemäisillään Leutykhideen pois,\nlausui heille Theasides, Leoprepeen poika, joka oli Spartassa\narvossapidetty mies, näin: \"Mitä aiotte tehdä, Aiginan miehet? Viedäkö\nSpartan kuninkaan, jonka kansalaisensa ovat luovuttaneet? Joskin\nspartalaiset vihoissaan nyt ovat näin päättäneet, niin katsokaa vain,\netteivät, jos tämän panette toimeen, myöhemmin tuota turmiota ja\nonnettomuutta maahanne.\" Sen kuultuaan aiginalaiset luopuivat viemästä\nLeutykhideen pois, mutta tekivät semmoisen sopimuksen, että hän\nseuraisi heitä Atenaan ja siellä luovuttaisi miehet aiginalaisille.\n\n86. Atenaan saavuttuaan Leutykhides vaati pois panttivankeja, mutta\natenalaiset, jotka eivät tahtoneet niitä antaa, vetivät esille\nverukkeita sanoen, että koska kaksi kuningasta oli pantin heille\njättänyt, niin he eivät pitäneet oikeana antaa sitä pois toiselle,\ntoisen olematta läsnä. Kun atenalaiset eivät sanoneet aikovansa niitä\nluovuttaa, puhui Leutykhides heille näin: \"Tehkää vain, atenalaiset,\nkummin itse tahdotte. Mutta jos luovutatte heidät, teette oikein,\njos taas ette luovuta, päinvastoin. Tahdon kuitenkin mainita teille,\nkuinka kerran Spartassa kävi erään pantin. Meidän spartalaisten kesken\nkäy kertomus, että kolme miespolvea ennen minua Lakedaimonissa eli\nGlaukos, Epikydeen poika. Tästä miehestä meillä mainitaan, että hän\nsekä kaikissa muissa kohdin oli ensimäinen että erittäin oli\noikeamielisyydestään parhaimmassa huudossa kaikista, jotka siihen\naikaan Lakedaimonissa asuivat. Hänelle nyt sattui, kuten meillä\nkerrotaan, sallimuksen määräämänä aikana tällainen tapaus. Muuan\nmiletolainen mies saapui Spartaan, tuli hänen puheilleen ja teki\ntällaisen esityksen: 'Minä olen miletolainen ja olen tullut\nnauttiakseni hyötyä sinun oikeamielisyydestäsi, Glaukos. Sillä koska\nkautta koko suuren Hellaan ja myös Iooniassa on ollut paljon puhetta\nsinun oikeamielisyydestäsi, niin minä harkitsin itsekseni, kuinka\nvaaranalainen Ioonia vanhastaan on, kun sitävastoin Peloponnesos elelee\nrauhassa ja turvassa, ja kuinka meillä ei ollenkaan saa nähdä\nrikkauksien säilyvän samoissa käsissä. Tätä siis tuumiessani ja\nmiettiessäni näytti minusta parhaalta muuttaa puolet koko\nomaisuudestani rahaksi ja uskoa se sinun huostaasi, hyvin ymmärtäen,\nettä rahat sinun luonasi talletettuina tulevat säilymään. Ota nyt siis\nvastaan rahani ja ota sekä säilytä nämä tunnukset. Ja anna sille, jolla\nne on mukanaan, rahat pois, hänen vaatiessaan.' Näin puhui Miletoksesta\ntullut vieras, ja Glaukos otti pantin vastaan äskenmainitulla ehdolla.\nPitkän ajan kuluttua tulivat sitten Spartaan sen miehen lapset, joka\noli Glaukokselle uskonut rahat. He tulivat hänen puheilleen, näyttivät\ntunnuksiaan ja vaativat pois rahoja. Mutta Glaukos hylkäsi vaatimuksen\nvastaten näin: 'En minä muista sellaista tapausta, eikä mieleeni johdu\nmitään semmoista, mitä te puhutte. Mutta jos se muistuu mieleeni, niin\ntahdon tehdä kaiken, mitä kohtuus vaatii. Sillä jos minä olen jotakin\nvastaanottanut, tahdon oikeudenmukaisesti antaa sen takaisin, ja jos\nminä en ensinkään ole mitään vastaanottanut, tahdon teihin nähden\nmenetellä helleenien lakien mukaisesti. Minä annan teille siis neljän\nkuukauden ajan tästä lukien, näyttääksenne toteen vaatimuksenne.'\nPahoillaan läksivät miletolaiset matkaansa, koska luulivat rahansa\nmenetetyiksi. Glaukos taas matkusti Delfoihin kysymään neuvoa\noraakelilta. Mutta kun hän siellä kysyi, voisiko hän valalla saada\nrahat omikseen, uhkasi Pytia häntä seuraavin sanoin:\n\n    \"Hetkeksi hyödyttää, oi Glaukos, laps Epikydeen,\n    vannoa väärin ja itselleen raha ryöstäen voittaa.\n    Vanno'os siis! Valan täyttäjäkään ei kuoloa vältä.\n    Vaan valan lapsi se jää, nimi puuttuvi, ei ole kätt',\n    ei jalkoakaan, mut on nopsa se seuraamaan, koko heimon\n    kunnes on raastanut pois, nukutellut huonehen kaiken.\n    Vaan valakelvon vaurastuu suku suosima onnen.\"\n\n\"Tämän kuultuaan Glaukos pyysi, että jumala antaisi hänen puheensa\nanteeksi. Mutta Pytia virkkoi, että on yhdentekevää, kiusaako jumalaa\nvai tekeekö pahaa. Silloin Glaukos noudatti luokseen miletolaiset\nvieraat ja antoi heille pois rahat. -- Mutta minä tahdon mainita, minkä\nvuoksi ryhdyin teille kertomaan tämän tapauksen, atenalaiset:\nGlaukoksen suvusta ei tätä nykyä ole jälellä ketään, eikä ole olemassa\nmitään kotiliettä, jota pidettäisiin hänen omanaan, vaan on hänen\nmuistonsa juurta myöten hävinnyt Spartasta. Niin tärkeätä on, ettei\nedes ajattelekaan muuta, kuin antaa pois pantin vaadittaessa.\"\n\n87. Näin lausui Leutykhides. Mutta koska atenalaiset eivät sittenkään\nhäntä kuunnelleet, läksi hän matkoihinsa. Vaan ennenkuin vielä\naiginalaiset olivat antaneet hyvitystä atenalaisille niistä\nloukkauksista, joita he teebalaisten mieliksi olivat heille tuottaneet,\ntekivät he näin. Vihoissaan atenalaisille ja arvellen kärsineensä\nnäiden puolelta loukkausta, he hankkiutuivat kostamaan heille. Ja kun\nnyt atenalaisilla oli viisisoutu Sunionin luona, asettuivat\naiginalaiset väijyksiin ja valtasivat pyhän juhlalaivan, joka oli\ntäynnään Atenan ensimäisiä miehiä, ja ottivat vangiksi sekä sitoivat\nmiehet.\n\n88. Saatuaan tämmöistä kohtelua aiginalaisten puolelta osakseen eivät\natenalaiset enää vitkastelleet, vaan koettivat keksiä kaikkea, mitä\nvain voivat aiginalaisia vahingoittaakseen. Aiginassa oli muuan\narvossapidetty mies, Nikodromos, jota sanottiin Knoithoksen pojaksi.\nKun nyt tämä, joka oli suutuksissaan aiginalaisille siitä, että he\naikaisemmin olivat ajaneet hänet saaresta pois, sai tietää atenalaisten\njuuri silloin olevan valmiina tuottamaan aiginalaisille vahinkoa, niin\nhän sopi atenalaisten kanssa Aiginan kavaltamisesta ja määräsi päivän,\nmilloin hän aikoi käydä käsiksi asiaan ja milloin viimeistään\natenalaisten oli tultava avuksi.\n\n89. Senjälkeen hän atenalaisten kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti\nottaa haltuunsa niinsanotun vanhan kaupungin. Mutta atenalaiset eivät\nsaapuneetkaan oikeaan aikaan. Sillä heillä ei sattunut olemaan laivoja,\njotka taistelussa olisivat voineet pitää puoliaan aiginalaisten laivoja\nvastaan. He pyysivät senvuoksi korintolaisilta laivoja lainaksi, mutta\nsillä välin meni heidän hankkeensa hukkaan. Korintolaiset, jotka siihen\naikaan olivat erittäin ystävällisissä väleissä atenalaisten kanssa,\nluovuttivat näiden pyynnöstä heille kaksikymmentä laivaa, antaen ne\nvuokraksi viidestä drakmasta; sillä lain mukaan heillä ei ollut\noikeutta antaa niitä lahjaksi. Saatuaan siis nämä ja otettuaan myötään\nomansa atenalaiset miehittivät kaikkiaan seitsemänkymmentä laivaa ja\npurjehtivat Aiginaa vastaan, mutta myöhästyivät yhden päivän.\n\n90. Mutta kun atenalaiset eivät oikeaan aikaan tulleet saapuville,\nastui Nikodromos alukseen ja karkasi Aiginasta. Hänen mukanaan seurasi\nmuitakin aiginalaisia, ja atenalaiset antoivat heille Sunionin\nasuttavaksi. Sieltä käsin he sitten ryöstelivät saaressa asuvia\naiginalaisia.\n\n91. Tämä tapahtui kuitenkin myöhemmin. -- Mutta aiginalaisten varakkaat\npääsivät voitolle rahvaasta, joka yhdessä Nikodromoksen kanssa oli\nnoussut kapinaan, ja saatuaan nämä kukistetuiksi veivät he heidät ulos\nkaupungista surmattavaksi. Tästä tapauksesta heihin jäi verisyy, jota\nhe kaikista yrityksistään huolimatta eivät kyenneet sovittamaan, vaan\nennenkuin jumalatar oli heihin leppynyt joutuivat he saarestaan\nkarkoitetuiksi. He ottivat näet vangiksi seitsemänsataa rahvaanmiestä\nja veivät heidät surmattavaksi. Mutta yksi näistä pääsi irti\nkahleistaan ja pakeni Demeter Thesmoforoksen temppelin esipihaan,\ntarttui ovirenkaaseen ja riippui siinä. Kun he silloin eivät saaneet\nhäntä vedetyksi irti, niin he hakkasivat poikki hänen kätensä ja\nvetivät hänet siten pois, mutta kädet jäivät ovirenkaaseen kiinni.\n\n92. Näin nyt aiginalaiset tekivät itselleen. Vaan kun atenalaiset\ntulivat seitsemälläkymmenellä laivallaan, taistelivat he merellä näitä\nvastaan, mutta joutuivat taistelussa tappiolle. He kutsuivat silloin\navukseen entisiä liittolaisiaan, argolaisia. Mutta nämä eivät enää\nheitä auttaneet, suuttuneina siitä, että ne aiginalaiset laivat, jotka\nKleomenes väkisin oli ottanut, olivat pysähtyneet Argolis-maakuntaan ja\nniitten miehistö mennyt maihin yhdessä lakedaimonilaisten kanssa. Tätä\nsamaa hyökkäystä tehtäessä oli myös miehiä sikyonilaisista laivoista\nastunut yht'aikaa maihin. Siitä syystä olivat argolaiset asettaneet\nheidän maksettavakseen sakkoina tuhat talenttia, viisisataa\nkumpaistenkin. Sikyonilaiset puolestaan myönsivät tehneensä väärin ja\nsuostuivat maksamaan sata talenttia ja saivat loput anteeksi, mutta\naiginalaiset eivät myöntyneet, vaan olivat itsepäisempiä. Siitä syystä\nsiis, heidän pyytäessään apua, ei valtion puolesta yksikään argolainen\nenää auttanut, mutta vapaaehtoisia tuli noin tuhat. Heidän\npäällikkönään oli Eurybates niminen mies, joka oli harjoittanut\nviisiottelua. Useimmat heistä kuitenkaan eivät palanneet takaisin, vaan\nsaivat atenalaisilta surmansa Aiginassa. Itse päällikkö Eurybates\nkunnosti itseään kaksintaistelussa ja tappoi sillä tavoin kolme miestä,\nmutta sai neljännen, dekeleialaisen Sofaneen, kädestä surmansa.\n\n93. Mutta kun atenalaiset olivat epäjärjestyksessä, iskivät\naiginalaiset yhteen heidän kanssaan laivoillaan ja voittivat heidät\nsekä ottivat heiltä neljä laivaa miehineen päivineen.\n\n94. Näin siis oli syttynyt sota atenalaisten ja aiginalaisten kesken.\nMutta koska Persian kuninkaan palvelija aina kehoitti häntä muistamaan\natenalaisia ja lisäksi peisistratidit häntä yllyttivät panettelemalla\natenalaisia, niin hän pani toimeen aikeensa. Samalla Dareios, tätä\ntekosyytä käyttämällä, tahtoi laskea valtansa alle ne Hellaan valtiot,\njotka eivät olleet antaneet maata ja vettä. Mutta Mardonioksen, jonka\noli käynyt kehnosti sotaretkellä, hän eroitti ylipäällikkyydestä ja\nnimitti muita ylipäälliköltä sekä lähetti ne Eretriaa ja Atenaa\nvastaan, nimittäin Datiin, joka oli meedialainen syntyperältään, ja\nveljensäpojan Artafreneen, Artafreneen pojan. Hän lähetti heidät\nluotaan annettuaan heille toimeksi orjuuttaa Atenan ja Eretrian sekä\ntuoda orjat eteensä.\n\n95. Niin pian kuin nämä olivat nimitetyt päälliköiksi, lähtivät\nhe kuninkaan luota ja saapuivat aleiselle kentälle Kilikiaan,\nmuassaan suuri ja hyvin varustettu maasotajoukko. Ja heidän\nollessaan siellä leirissä tuli lisäksi koko laivasto, sen mukaan\nkuin itsekutakin oli käsketty sitä varustamaan. Sinne saapuivat myös\nhevostenkuljetus-laivat, joita Dareios edellisenä vuotena oli käskenyt\nveronalaistensa valmistaa. Sijoitettuaan niihin hevoset ja asetettuaan\nmaasotajoukon laivoihin he purjehtivat kuudellasadalla kolmisoudulla\nIooniaan. Sieltä he eivät suunnanneet laivoja pitkin mannermaata\nsuoraan Hellespontusta ja Traakiaa vastaan, vaan lähtien Samoksesta\nkäsin he kulkivat Ikaroksen sivu ja saarien kautta, kuten minusta\nnäyttää, varsinkin koska pelkäsivät purjehdusta Athoksen ympäri,\nhe kun edellisenä vuotena siitä matkatessaan olivat kärsineet suuren\nvaurion. Siihen pakoitti heitä sitäpaitsi myös Naxos, jota ei vielä\noltu valloitettu.\n\n96. Ikaroksen mereltä persialaiset kulkivat Naxokseen ja laskivat\nsiellä maihin. Sillä tätä vastaan he, muistellen entisiä tapauksia,\nensiksi ajattelivat lähteä sotaretkelle. Naxolaiset läksivät pakoon\nvuorille, koettamatta pitää puoliaan. Mutta persialaiset tekivät\norjiksi ne, jotka he heistä saivat kiinni, ja sytyttivät tuleen sekä\npyhätöt että kaupungin. Sen tehtyään he läksivät merille muita saaria\nvastaan.\n\n97. Sillävälin kun persialaiset menettelivät näin, jättivät\ndelolaisetkin Deloksen ja läksivät pakoon Tenokseen. Kun laivasto\nlähestyi Delosta, purjehti Datis esiin eikä sallinut laivojen laskea\nankkuriin saaren tykö, vaan vastapäätä olevan Renaian rantaan. Mutta\nitse hän saatuaan tietää, missä delolaiset olivat, lähetti kuuluttajan\nja julisti heille näin: \"Pyhät miehet, miksi olette lähteneet pakoon,\nsyyttäen minua epäystävällisestä mielialasta? Sillä osaksi minä\nitsestäni olen sen päättänyt, osaksi on kuningas niin määrännyt, etten\nsiinä maassa, missä nuo kaksi jumalaa ovat syntyneet, ryöstä mitään, en\nitse maata enkä sen asujaimia. Lähtekää nyt siis omillenne ja hoitakaa\nsaartanne.\" Niin hän käski kuuluttaa delolaisille ja sitten hän antoi\npinota alttarille kolmesataa talenttia libanotosta ja poltti sen.\n\n98. Sen tehtyään Datis purjehti sotajoukkonsa kera ensiksi Eretriaan,\nvieden mukanaan ioonilaisia ja aiolilaisia. Ja tämän sotajoukon\nlähdettyä sieltä liikkui Delos, niinkuin delolaiset kertovat,\nmaanjäristyksen takia, ensimäisen ja viimeisen kerran minun aikoihini\nsaakka. Ja sen kaiketi jumala teki, jotta se ihmisille olisi enteenä\nvastaisiin onnettomuuksiin. Sillä Dareioksen, Hystaspeen pojan, ja\nXerxeen, Dareioksen pojan, sekä Artoxerxeen, Xerxeen pojan, aikana, eli\nkolmen miespolven aikana peräkkäin, sattui enemmän onnettomuuksia\nHellaalle kuin kahdellakymmenellä muulla miespolvella ennen Dareiosta,\nja niistä tuli osa persialaisten puolelta, osa ylivallasta sotivien\njohtovaltojen puolelta. Siten ei ollut ensinkään ihmeellistä, että\nDelos, joka ennen oli ollut liikkumaton, silloin liikkui.\nHellaankielellä merkitsevät nämä nimet: Dareios \"toimittajaa\", Xerxes\n\"soturia\" ja Artoxerxes \"suurta soturia\". Näillä nimityksillä helleenit\noman kielensä mukaan voisivat oikein nimittää näitä kuninkaita.\n\n99. Lähdettyään Deloksesta pois barbarit laskivat laivansa muihin\nsaariin, ottivat niistä sotaväkeä ja veivät panttivangeiksi\nsaarelaisten lapsia. Purjehtiessaan saaresta toiseen he myös laskivat\nKarystokseen, sillä karystolaiset eivät olleet antaneet heille\npanttivankeja ja olivat kieltäytyneet lähtemästä sotaretkelle\nnaapurikaupunkeja vastaan, tarkoittaen Eretriaa ja Atenaa. Näitä he\ntällöin piirittivät ja havittelivat heidän maataan, kunnes\nkarystolaiset asettuivat persialaisten puolelle.\n\n100. Kuullessaan, että persialainen sotajoukko purjehti heitä vastaan,\neretrialaiset pyysivät atenalaisia avukseen. Atenalaiset eivät\nkieltäneet apuaan, vaan antoivat heille avuksi ne neljätuhatta miestä,\njotka olivat saaneet osakseen khalkidilaisten hippobotien maan. Mutta\neretrialaiset eivät tehneetkään mitään järkevää päätöstä; he tosin\nnoudattivat luoksensa atenalaiset, mutta heidän keskuudessaan vallitsi\nkaksi mielipidettä. Toiset heistä ajattelivat nimittäin jättää\nkaupungin ja vetäytyä Euboian ylängöille, toiset taas hankkivat petosta\nsiinä toivossa, että voittaisivat etua Persian kuninkaan puolelta.\nSelvillä siitä, millä kannalla molemmat puolueet olivat, ilmoitti\nAiskhines, Nothonin poika, joka oli ensimäisiä miehiä eretrialaisten\njoukossa, sinne tulleille atenalaisille kaikki esilläolevat asianhaarat\nja pyysi heitä lähtemään pois kotiinsa, jott'eivät samalla joutuisi\ntuhon omiksi. Ja atenalaiset noudattivatkin tätä Aiskhineen kehoitusta.\n\n101. Niinpä atenalaiset kulkivat salmen poikki Oropokseen ja\npelastuivat siten. Mutta persialaiset purjehtivat ja laskivat laivansa\nmaihin Eretrian alueella Temenoksen, Khoiroain ja Aigilean kohdalla. Ja\nvallattuaan nämä paikat he heti toivat hevoset laivoista pois ja\nvalmistautuivat hyökkäämään vihollisia vastaan. Mutta eretrialaiset\neivät päättäneet tulla ulos taistelemaan, vaan heidän huolenaan oli\nsuojella muureja, sittenkuin kerran se mielipide oli voittanut, ettei\npitänyt jättää kaupunkia. Kun sitten tapahtui ankaria rynnäköitä,\nkaatui muurien luona kuuden päivän aikana useita kummaltakin puolen.\nMutta seitsemäntenä päivänä kavalsivat kaupungin persialaisille\nEuforbos, Alkimakhoksen poika, ja Filagros, Kyneuksen poika, kaksi\nkansalaisten kesken arvossapidettyä miestä. Päästyään kaupungin sisään\npersialaiset ryöstivät ja sytyttivät pyhätöt tuleen, kostoksi Sardeessa\npoltetuista pyhätöistä, ja sitten he Dareioksen käskyn mukaisesti\ntekivät ihmiset orjiksi.\n\n102. Masennettuaan Eretrian ja pysyteltyään siellä muutamia päiviä he\npurjehtivat Attikanmaahan, kovasti kiiruhtaen ja luullen atenalaisten\ntulevan tekemään samoin, kuin eretrialaisetkin olivat tehneet. Ja koska\nMarathon oli sopivin paikka Attikassa ratsuväen liikkeille ja lähinnä\nEretriaa, johdatti Hippias, Peisistratoksen poika, heidät sinne.\n\n103. Saatuaan tietää sen atenalaisetkin riensivät Marathoniin. Heitä\njohti kymmenen päällikköä, joista kymmenes oli Miltiades, hän, jonka\nisän, Kimonin, Stesagoraan pojan, oli täytynyt paeta Atenasta\nPeisistratoksen, Hippokrateen pojan, tieltä. Ja maanpakolaisuudessa\nollessaan hänen oli onnistunut nelivaljakolla voittaa Olympian\nkilpaleikeissä, ja sen voiton saadessaan hän oli saanut saman voiton\nkuin hänen veljensä äidin puolelta, Miltiades. Sittemmin hän seuraavana\nolympiadina voitti samalla valjakolla, mutta salli kuuluttaa\nPeisistratoksen voittajaksi; ja koska hän luovutti viimemainitulle\nvoiton, sai hän sopimuksen nojalla palata kotiinsa. Mutta sittenkuin\nhän samoilla hevosilla vielä kerran oli voittanut Olympiassa, kävi\nniin, että hän sai surmansa Peisistratoksen poikien toimesta;\nPeisistratos näet itse ei enää ollut elossa. Nämä surmauttivat hänet\nprytaneionin luona, yöllä lähettämiensä salamurhaajien kautta. Kimon on\nhaudattuna kaupungin edustalle, toiselle puolen niinsanottua\n\"Solatietä\". Ja vastapäätä häntä ovat hänen hevosensa haudattuina, nuo,\njotka saavuttivat kolme voittoa Olympiassa. Saman on jo tehnyt eräs\ntoinenkin valjakko, nimittäin lakonilaisen Euagoraan, mutta paitsi\nnäitä ei yksikään muu. -- Siihen aikaan kasvatettiin vanhempaa Kimonin\npojista, Stesagorasta, setänsä Miltiadeen luona Khersonesoksessa, mutta\nnuorempaa Kimonin itsensä luona Aienassa, ja hän oli Khersonesoksen\nasuttajan, Miltiadeen, mukaan saanut nimekseen Miltiades.\n\n104. Mainittu Miltiades siis oli atenalaisten päällikkönä tultuaan\nKhersonesoksesta ja pelastuttuaan kaksinkertaisesta kuolemasta. Ensiksi\nnäet foinikialaiset ajoivat häntä takaa Imbrokseen saakka ja koettivat\nkaikin voimin ottaa kiinni ja viedä hänet kuninkaan tykö. Ja toiseksi,\nkun hän oli edellisten käsistä päässyt pakoon, saapunut kotiinsa ja jo\nluuli olevansa turvissa, ottivat hänen vihamiehensä hänet vastaan niin,\nettä vetivät hänet oikeuteen ja syyttivät häntä itsevaltaisesta\nhallinnosta Khersonesoksessa. Päästyään näidenkin käsistä hän vihdoin\nkansan valitsemana oli nimitetty atenalaisten sotapäälliköksi.\n\n105. Ja ensiksikin, vielä kaupungissa ollessaan, lähettivät\nsotapäälliköt Spartaan Feidippides kuuluttajan, erään atenalaisen\nmiehen, joka muuten oli pikajuoksija ja hoiti tätä ammattia. Mainittu\nFeidippides kohtasi, kuten hän itse kertoi ja ilmoitti atenalaisille,\nParthenion-vuoren seuduilla, Tegean yläpuolella, Panin. Pan oli muka\nhuutanut Feidippidestä nimeltä ja käskenyt hänen kysyä atenalaisilta,\nminkä vuoksi nämä eivät ollenkaan välittäneet hänestä, vaikka hän oli\nheitä kohtaan suopea ja monasti jo oli ollut heille hyödyksi sekä\nvastakin aikoi olla. Atenalaiset uskoivat tämän todeksi, ja myöhemmin,\nkun heidän tilansa jo oli hyvällä kannalla, he pystyttivät linnan\nalapuolelle Panille pyhätön, ja tämän ilmoituksen johdosta he\nvuotuisilla uhreilla ja soihtujuhlalla suostuttelevat häntä.\n\n106. Juuri tällä matkalla siis, jolloin mainittu Feidippides\nväitti Panin hänelle ilmestyneen, hän sotapäällikköjen lähettämänä\nsaapui toisena päivänä Atenasta lähdettyään Spartaan. Ja perille\nsaavuttuaan hän lausui hallitusmiehille: \"Oi lakedaimonilaiset,\natenalaiset pyytävät teitä auttamaan heitä eikä sallimaan Hellaan\nvanhimman kaupungin joutua barbarien orjuuteen. Sillä onhan jo\nEretria orjuutettu, ja Hellas on joutunut yhtä huomattavaa\nkaupunkia köyhemmäksi.\" Näin hän ilmoitti heille sanottavansa, ja\nlakedaimonilaiset päättivät tulla atenalaisten avuksi; mutta heidän oli\nmahdoton heti paikalla tehdä se, koska eivät tahtoneet rikkoa lakia.\nOli nimittäin kuluvan kuukauden yhdeksäs päivä, ja he selittivät,\netteivät aikoneet maastaan marssia yhdeksäntenä päivänä, koska kuun\nkehä ei ollut täysi.\n\n107. Niinpä he siis odottivat täysikuuta. Mutta barbareja opasti\nMarathoniin Hippias, Peisistratoksen poika, nähtyään edellisenä yönä\nsellaisen näyn, että hän oli lepäävinään äitinsä vieressä. Ja tämän\nunennäön nojalla hän päätti, että hän oli palajava Atenaan ja saapa\ntakaisin hallituksen sekä vihdoin kotonaan iäkkäänä kuoleva. Tämän hän\nsiis päätti unennäöstään. Mutta nyt hän johtajana ollen ensiksi laski\nEretriasta otetut sotavangit maihin styralaisten saareen, jota\nnimitetään Aigleiaksi, ja sitten hän antoi laivojen laskea rantaan\nMarathonin luona ja ankkuroida, jonka jälkeen hän antoi barbarein astua\nulos laivoista ja järjesti ne. Mutta tätä puuhatessaan hän alkoi\naivastaa ja yskiä tavallista ankarammin. Ja vanhanpuoleinen kun hän\noli, olivat useimmat hänen hampaistaan irrallaan. Kun hän nyt siis\nrajusti yskähti, niin hän pudotti yhden hampaistaan. Se putosi\nhiekkaan, ja hän näki siinä paljon vaivaa sitä etsiessään. Mutta kun\nhammasta ei näkynyt, niin hän huoahtaen virkkoi vieressä seisoville:\n\"Tämä maa ei ole meidän, emmekä me saa pakoitetuksi sitä valtaamme,\nsillä sen verran kuin minulla vielä oli siinä osaa, sen on hampaani\nsaanut.\"\n\n108. Sillä tavoin Hippias päätti näyn toteutuneen. Mutta\nkun atenalaiset olivat asetettuina järjestykseen Herakleen\ntemppelialueella, tulivat plataialaiset miehissä heitä auttamaan.\nPlataialaiset olivat nimittäin antautuneet atenalaisille, ja\natenalaiset olivat jo heidän puolestaan nähneet paljon vaivaa. Ja he\nantautuivat atenalaisille seuraavalla tavoin. Teebalaisten ahdistamina\nplataialaiset ensiksi antautuivat Kleomeneelle, Anaxandrideen pojalle,\njoka sattumalta oli läheisyydessä, sekä lakedaimonilaisille. Mutta nämä\neivät suostuneet siihen, vaan sanoivat heille näin: \"Me asumme liian\nkaukana, ja teille tulisi tämmöinen apu kylläkin laimeaksi.\nEhtisittehän te monta kertaa tulla orjuutetuiksi, ennenkuin kukaan\nmeistä saisi siitä vihiäkään. Mutta me neuvomme teitä antautumaan\natenalaisille, jotka asuvat lähellä teitä eivätkä ole huonoja\nauttamaan.\" Sen neuvon lakedaimonilaiset antoivat eivätkä sitä tehneet\nniin paljon hyväntahtoisuudesta plataialaisia kohtaan kuin siksi, että\ntahtoivat että atenalaiset joutuisivat sotaan boiotilaisten kanssa ja\nsiitä saisivat vaivaa. Sen neuvon antoivat lakedaimonilaiset\nplataialaisille. Jälkimäiset noudattivatkin neuvoa, ja atenalaisten\ntoimittaessa uhrejaan kahdelletoista jumalalle he istuutuivat\nalttarille sekä antautuivat heidän turviinsa. Saatuaan siitä tiedon\nteebalaiset lähtivät sotaretkelle plataialaisia vastaan, ja atenalaiset\ntulivat näille avuksi. Mutta kun he olivat ryhtymäisillään taisteluun\neivät korintolaiset, jotka sattumalta olivat läsnä, sitä sallineet.\nJa kun molemmat uskoivat riidan ratkaisun näille, niin he määräsivät\nmaan rajat ja sovittivat riidan sillä ehdolla, että teebalaiset\njättäisivät rauhaan ne boiotilaiset, jotka eivät tahtoneet kuulua\nboiotilais-liittoon. Niin tuomittuaan korintolaiset läksivät\nmatkoihinsa, mutta atenalaisten lähtiessä pois hyökkäsivät boiotilaiset\nheidän kimppuunsa, vaan joutuivat hyökkäyksensä jälkeen taistelussa\ntappiolle. Silloin atenalaiset menivät niitten rajojen yli, jotka\nkorintolaiset olivat säätäneet plataialaisille; niitten rajojen yli he\nsiis kulkivat ja tekivät itse Asopoksen teebalaisten rajaksi Plataiaa\nja Hysiaita vastaan. Sanotulla tavalla plataialaiset olivat antautuneet\natenalaisille, ja nyt he tulivat avuksi Marathoniin.\n\n109. Atenalaisten sotapäälliköiden mielipiteet kävivät eri tahoille,\ntoiset kun heidän harvalukuisuuteensa nähden neuvoivat, ettei\niskettäisi yhteen meedialaisten kanssa, toiset taas, niiden joukossa\nmyös Miltiades, kun kehoittivat siihen. Kun mielipiteet menivät\nkahtaanne ja pelkurimaisempi pääsi voitolle, oli yhdestoista\näänestysliuska atenalaisten arvalla määrätyn polemarkin annettava;\nentisinä aikoina antoivat nimittäin atenalaiset saman äänestysoikeuden\npolemarkille kuin sotapäälliköille. Ja polemarkkina oli siihen aikaan\nafidnalainen Kallimakhos. Hänen luokseen tuli Miltiades ja lausui näin:\n\"Sinun vallassasi, Kallimakhos, on nyt joko saattaa Atena orjuuteen tai\nvapauttamalla se ikipäiviksi jättää jälkeesi muisto semmoinen,\njommoista eivät edes Harmodios ja Aristogeiton ole jättäneet. Sillä\novathan atenalaiset nyt joutuneet suurempaan vaaraan kuin kaikkena\nolinaikanaan. Jos he alistuvat meedialaisten valtaan, on ilmeistä, mitä\nhe Hippiaan haltuun jääneinä tulevat kärsimään; mutta jos tämä kaupunki\nsäilyy, niin se saattaa tulla ensimäiseksi Hellaan kaupunkien joukossa.\nMillä lailla siis tämä saattaa tapahtua, ja millä lailla näiden asiain\nratkaisu kuuluu juuri sinulle, sen minä nyt aion ilmaista. Meidän\nkymmenen sotapäällikön kesken käyvät mielipiteet eri tahoille, kun\ntoiset kehoittavat iskemään yhteen, toiset eivät. Jos me nyt emme iske\nyhteen, niin pelkään, että nousee jokin suuri eripuraisuus, joka siihen\nmäärään järkyttää atenalaisten mielipiteet, että he menevät\nmeedialaisten puolelle. Mutta jos me iskemme yhteen, jo ennenkuin\natenalaisten kesken syntyy mitään hajaannusta, saatamme jumalain avulla\nyhteentörmäyksessä päästä voitolle. Kaikki tämä kohdistuu nyt sinuun ja\nriippuu sinusta. Sillä jos sinä yhdyt minun mielipiteeseeni, on\nisänmaasi oleva vapaa, ja kaupunkisi Hellaan kaupunkien joukossa\nensimäinen. Mutta jos valitset niiden mielipiteen, jotka neuvovat\nkarttamaan taistelua, on kaikkien niiden etujen vastakohta, joita olen\nluetellut, sinua odottava.\"\n\n110. Näin puhumalla Miltiades voitti Kallimakhoksen puolelleen. Ja kun\npolemarkin ääni oli tullut lisäksi, tuli päätetyksi, että iskettäisiin\nyhteen. Sitten ne sotapäälliköt, joiden mielipide oli ollut, että piti\ntaisteltaman, jättivät Miltiadeelle ylijohdon, aina milloin heidän\npäivänsä tuli johtaa. Hän otti kyllä vastaan ylijohdon, mutta ei vielä\nryhtynyt taisteluun, ennenkuin hänen oma vuoronsa tuli.\n\n111. Niin pian kuin Miltiadeen vuoro oli tullut, järjestäytyivät\natenalaiset seuraavalla tavoin taisteluvalmiiksi. Oikeata siipeä johti\npolemarkki Kallimakhos; atenalaisilla oli nimittäin siihen aikaan\ntapana, että polemarkki piti oikeata siipeä. Tämän päällikön jälkeen\nseurasivat heti kaikki heimopiirit siinä järjestyksessä, mikä niillä\noli, toinen toisensa jälestä. Viimeisiksi järjestyivät plataialaiset,\njotka saivat vasemman siiven. Tästä taistelusta pitäen rukoilee\natenalainen kuuluttaja, atenalaisten toimittaessa uhreja joka neljäs\nvuosi tapahtuvissa kansanjuhlissaan menestystä plataialaisillekin,\nsamalla kertaa kuin atenalaisille. Mutta nyt kun atenalaiset\njärjestäytyivät Marathonissa, kävi näin. Kun sotajoukon rintaman pituus\ntehtiin yhtä suureksi kuin meedialais-sotajoukon, tuli sen keskusta\nvain muutaman rivin syvyiseksi, joten sotajoukko siltä kohtaa oli\nvarsin heikko, mutta kumpikin siipi oli mieslukunsa vuoksi vahva.\n\n112. Niin pian kuin he olivat järjestyksessä ja uhri oli tullut\nhyväenteinen, riensivät atenalaiset, heti valloilleen päästyään,\njuoksujalkaa barbareja vastaan. Heidän välillään ei ollut vähempää kuin\nkahdeksan stadionia. Nähdessään heidän pikamarssissa rientävän\nvastaansa persialaiset valmistautuivat heitä kohtaamaan ja luulivat\natenalaisten olevan hulluja ja syöksyvän suoraan turmioonsa, kun\nnäkivät heidän harvalukuisina, vieläpä juoksujalkaa, kiiruhtavan,\nvaikk'ei heillä ollut ratsuväkeä eikä jousimies-joukkoja. Niin\narvelivat barbarit. Mutta sittenkuin atenalaiset taajoissa joukoissa\nolivat joutuneet käsikähmään barbarien kanssa, niin he taistelivat\nmainehikkaasti. Ensimäisinä näet kaikista helleeneistä, joita me\ntunnemme, he menivät juoksujalkaa vihollista vastaan, ja ensimäisinä he\nkestivät meedialais-puvun ja siihen puettujen miesten näön. Sillä\nsiihen saakka oli yksin meedialaisten nimen kuuleminenkin herättänyt\npelkoa helleeneissä.\n\n113. Marathonin kedolla taisteltiin kauan aikaa. Ja sotajoukon\nkeskustassa, mihin persialaiset itse sekä sakilaiset olivat\nasetettuina, voittivat barbarit. Siinä siis barbarit voittivat ja\nmursivat rintaman sekä ajoivat atenalaisia takaa sisämaahan, mutta\nkummallakin siivellä voittivat atenalaiset ja plataialaiset. Ja\nvoitettuaan he antoivat barbarein pakosalle kääntyneen sotajoukon\npaeta, mutta vetivät molemmat siipensä yhteen ja taistelivat niitä\nvastaan, jotka olivat murtautuneet heidän keskustansa läpi, ja\natenalaiset voittivat. Ja he seurasivat iskien persialaisia, kunnes\nsaapuivat merenrantaan ja vaativat tulta sekä tarttuivat laivoihin.\n\n114. Tässä taisteluntuoksinassa sai surmansa polemarkki Kallimakhos,\njoka oli esiintynyt kunnon miehen tavoin, ja sotapäällikköjen joukosta\nkuoli Stesileos, Thrasyleoksen poika. Edelleen kaatui siinä Kynegeiros,\nEuforionin poika, jolta kirveellä hakattiin poikki käsi, kun hän\ntarttui laivankeulan kärkeen. Ja sitäpaitsi kaatui monta muuta\ntunnettua atenalaista.\n\n115. Sillä tavoin atenalaiset saivat valtaansa seitsemän laivaa. Mutta\nmuut laivat barbarit työnsivät merelle ja otettuaan Eretriasta saamansa\nsotavangit siitä saaresta, johon olivat jättäneet heidät, he\npurjehtivat Sunionin ympäri ehtiäkseen ennen atenalaisia kaupunkiin. Ja\natenalaisten kesken nousi semmoinen syytös, että barbarit alkmaionidien\njuonesta olivat saaneet sen päähänsä. Nämä olivat muka sopimuksesta\nnäyttäneet kilpeä persialaisille, näiden jo ollessa merellä.\n\n116. Persialaiset siis purjehtivat Sunionin ympäri. Mutta atenalaiset\nriensivät kiireesti, minkä jalat kestivät, kaupunkinsa avuksi ja\nennättivät sinne, ennenkuin barbarit saapuivat. Ja samoinkuin he olivat\nlähteneet Herakleen pyhätön luota Marathonin kedolla, samoin he\nsaavuttuaan perille asettuivat leiriin toisen Herakleen pyhätön,\nnimittäin Kynosargeessa olevan luo. Mutta päästyään laivoineen\nFaleronin kohdalle, joka silloin oli atenalaisten satamana ja oltuaan\nsiinä ankkurissa barbarit purjehtivat takaisin Aasiaan.\n\n117. Tässä Marathonin taistelussa kaatui barbareja noin kuusituhatta\nneljäsataa miestä, atenalaisia taas satayhdeksänkymmentäkaksi. Näin\nmonta kaatui kummallakin puolen. Siinä sattui myös tällainen ihme.\nMiehuullisesti taistellessaan käsikähmässä menetti muuan atenalainen,\nEpizelos, Kufagoraan poika, silmänsä, vaikka hänen ruumiiseensa ei\nsattunut mitään iskua tai heittoa, ja pysyi sitten siitä hetkestä\nelämänsä loppuun saakka sokeana. Minä kuulin hänen siitä kohtauksesta\nkertoneen siihen tapaan, että hänestä tuntui kuin olisi häntä vastaan\nasettunut suuri, raskasaseinen mies, jonka parta varjosti koko hänen\nkilpensä. Tämä haamu oli kulkenut hänen ohitsensa, mutta tappanut hänen\nvierustoverinsa. Niin kuulin Epizeloksen kertoneen.\n\n118. Mutta sittenkuin Datis, sotajoukkonsa keralla lähtiessään Aasiaan,\noli joutunut Mykonokseen, niin hän unessa näki näyn. Mikä se näky oli,\nsitä ei kerrota. Mutta heti kun päivä oli valjennut, hän pani toimeen\ntutkimuksen laivoissa. Ja löydettyään foinikialaisesta laivasta\nkullatun Apolloninkuvan hän tiedusteli, mistä se oli ryöstetty.\nSaatuaan selville, mistä pyhätöstä se oli, hän purjehti omalla\nlaivallaan Delokseen. Sitten hän laski jumalankuvan pyhättöön ja käski\ndelolaisia, jotka siihen aikaan jo olivat tulleet takaisin saareensa,\nviemään kuvan teebalaisten Delioniin, joka on merenrannalla, vastapäätä\nKhalkista. Sen käskyn annettuaan Datis purjehti takaisin, mutta\nkuvapatsasta delolaiset eivät vieneetkään pois; vaan kahdenkymmenen\nvuoden kuluttua teebalaiset itse oraakelilauseen nojalla toimittivat\nsen Delioniin.\n\n119. Laskettuaan Aasian rantaan veivät Datis ja Artafrenes ottamansa\neretrialaiset sotavangit Susaan. Ennenkuin eretrialaiset olivat\njoutuneet vangiksi, oli Dareios kuningas heitä kohtaan kantanut\nankarata vihaa, syystä että eretrialaiset ensiksi olivat ryhtyneet\nvihollisuuksiin. Mutta kun hän nyt näki heidät tuotuina luokseen ja\nvallanalaisinaan, ei hän heille tehnyt muuta sen pahempaa, kuin että\nsijoitti heidät asumaan Arderikka nimiselle tilukselleen, joka on\nKissianmaassa ja kahdensadankymmenen stadionin päässä Susasta sekä\nneljänkymmenen stadionin päässä siitä kaivosta, josta saadaan\nkolmenlaatuista ainetta. Siitä ammennetaan nimittäin maapihkaa, suolaa\nja öljyä seuraavalla tavalla. Ne nostetaan pumpulla, mutta sangon\nsijasta pumppuun kiinnitetään säkin puolikas. Tämä työnnetään pohjaan,\nja se, mikä nostetaan ilmoille, kaadetaan säiliöön. Ja kun se siitä\nkaadetaan, muuttuu se kolmella eri tavoin. Ja maapihka ja suola\nhyytyvät heti. Mutta öljy, jota persialaiset kutsuvat nimellä\n\"radinake\", on mustaa ja pahanhajuista. Sinne Dareios kuningas sijoitti\neretrialaiset, jotka aina minun aikoihini saakka ovat pitäneet tätä\nmaata hallussaan ja säilyttäneet muinaisen kielensä. Näin kävi\neretrialaisten.\n\n120. Mutta täysikuun jälkeen tuli Atenaan kaksituhatta\nlakedaimonilaista, joilla oli semmoinen kiire ehtiäkseen perille, että\nsaapuivat Attikaan kolmantena päivänä siitä, kun olivat lähteneet\nSpartasta. Ja vaikka he saapuivat taistelun jälkeen, niin he kuitenkin\nhalusivat katsella meedialaisia. Niinpä he menivät Marathoniin heitä\nkatsellakseen. Sitten he kiittivät atenalaisia ja heidän tekoaan sekä\nläksivät takaisin.\n\n121. Ihmeellinen ja uskomaton on minusta se puhe, että muka\nalkmaionidit ensinkään olisivat sopimuksesta näyttäneet kilpeä\npersialaisille siinä tarkoituksessa, että atenalaiset joutuisivat\nbarbarien ja Hippiaan valtaan. Ovathan he ilmeisesti vihanneet\nyksinvaltaa enemmän tai ainakin yhtä paljon kuin Hipponikoksen isä\nKallias, Fainippoksen poika. Tämä Kallias oli nimittäin ainoa\natenalainen, joka, silloin kun Peisistratos oli karkoitettu Atenasta,\nuskalsi ostaa hänen tavaransa, kun niitä kaupunginpalvelija kuulutti,\nja muutenkin punoi mitä vihamielisimpiä juonia häntä vastaan.\n\n122. Mainittu Kallias ansaitsee monessa kohden muistamista. Ensiksi\nnäet sen nojalla mitä edellä kerrottiin, kun hän kunnosti itseään\nisänmaansa vapauttajana. Toiseksi siihen nähden, mitä hän teki\nOlympiassa, missä hän, voitettuaan hevosellaan ja päästyään\nnelivaljakollaan toiselle sijalle sekä sitä ennen saavutettuaan\npythialais-kilpailuissa palkinnon, kaikkien helleenien kesken tuli\nkuuluisaksi uhkeitten pitojensa vuoksi. Ja vihdoin siihen nähden, miten\nhän käyttäytyi kolmea tytärtänsä kohtaan. Heidän päästyään näet\nnaimaikään hän antoi heille mitä arvokkaimmat myötäjäiset ja noudatti\nsiihen määrään heidän mielihalujaan, että antoi heidät sille miehelle,\njonka kukin kaikkien atenalaisten joukosta tahtoi valita itselleen.\n[Tätä lukua ei pidetä Herodotokaen kirjoittamana.]\n\n123. Ja alkmaionidit vihasivat itsevaltiaita yhtä paljon tai ainakaan\nei vähemmän kuin Kallias. Siispä minä pidän ihmeellisenä enkä voi uskoa\nsitä parjausta, että he olisivat näyttäneet kilpeä, he, joiden kaiken\naikaa täytyi itsevaltiaitten karkoittamina elää maanpaossa ja joiden\ntoimesta peisistratidit menettivät itsevaltiuden. Niinpä he minun\nmielestäni paljoa suuremmassa määrässä kuin Harmodios ja Aristogeiton\nolivat ne, jotka vapauttivat Atenan. Nämä näet tekivät, tappamalla\nHipparkhoksen, muut peisistratidit vieläkin katkerammiksi, eivätkä\nviimemainitut silti lakanneet olemasta itsevaltiaita. Alkmaionidit\nsitävastoin ilmeisesti vapauttivat Atenan, jos nimittäin he todella\nolivat ne, jotka taivuttivat Pytian käskemään lakedaimonilaisia\nvapauttamaan Atenan, kuten edellä olen osoittanut.\n\n124. Mutta ehkä he, jostakin syystä atenalaisten kansalle suuttuneina,\nkavalsivat isänmaansa? Päinvastoin, eihän ollut atenalaisten kesken\nsuuremmassa arvossa pidettyjä miehiä eikä keitään, joita olisi enemmän\nkunnioitettu. Niinpä ei ole todennäköistä, että he olisivat semmoisessa\ntarkoituksessa näyttäneet kilpeä. Nyt kuitenkin kilpi näytettiin, eikä\nsitä vastaan voi väittää mitään. Vaan kuka se oli joka sitä näytti,\nsitä en saata tämän enempää sanoa.\n\n125. Alkmaionidit olivat jo vanhastaan Atenassa kuuluisat, mutta\nAlkmaionin ja sitten taas Megakleen ajoista he vasta oikein tulivat\nmaineeseen. Ensiksi näet Alkmaion, Megakleen poika, auttoi Sardeesta\nKroisoksen luota Delfoin oraakeliin saapuneita lyydialaisia ja teki\nheille alttiisti palveluksia. Nytpä Kroisos, saatuaan oraakelissa\nkäyneiltä lyydialaisilta tietää, että Alkmaion oli tehnyt hänelle\nhyvää, noudatti hänet luokseen Sardeeseen. Ja hänen saavuttuaan sinne\nKroisos lahjoitti hänelle niin paljon kultaa, kuin hän vain saattoi\nyht'aikaa päällään kantaa ulos. Katsoen tähän omituiseen lahjaan\nAlkmaion varustautui seuraavasti. Hän pukeutui väljään ihotakkiin,\njättäen sen povustan pullottamaan, sitoi jalkoihinsa leveimmät\nhihnakengät, mitä saattoi löytää, ja meni siihen aarreaittaan, johon he\nhänet veivät. Kun hän siellä tapasi kultahiekkaläjän, sulloi hän\nensiksi pohkeittensa ympäri niin paljon kultaa kuin kenkiin mahtui,\nsitten hän mätti povustansa täpötäyteen kultaa, siroitti hiuksiin\nkultahiekkaa, pisti osan suuhunsa ja läksi ulos aarreaitasta, vaivoin\nlaahaten kenkiään ja näyttäen enemmän miltä muulta tahansa, kuin\nihmiseltä. Sillä hänen suunsa oli tukittuna, ja kaikki oli pullollaan.\nNähdessään hänet purskahti Kroisos nauruun ja antoi hänelle kaiken sen\nja lahjoitti vielä toisen mokoman lisää. Näin rikastui mainittu huone\nsuuresti, ja Alkmaion piti siten nelivaljakkoa ja saavutti voiton\nOlympiassa.\n\n126. Sittemmin kohotti tätä huonetta seuraavassa polvessa\nSikyonin itsevaltias Kleisthenes, niin että se tuli vielä paljoa\nkuuluisammaksi helleenien kesken, kuin mitä se ennen oli ollut.\nKleistheneellä, Aristonymoksen pojalla, joka oli Myronin pojanpoika ja\nAndreaan pojanpojanpoika, oli Agariste niminen tytär. Tämän hän tahtoi\nantaa vaimoksi sille, jonka hän huomaisi parhaimmaksi kaikista\nhelleeneistä. Kun siis vietettiin Olympian kilpaleikkejä ja Kleisthenes\nsiinä voitti nelivaljakolla, niin hän antoi kuuluttaa, että sen\nhelleeneistä, joka tahtoi ruveta hänen, Kleistheneen, vävyksi, tuli\nkuudenneksikymmenenneksi päiväksi tai sitä ennen saapua Sikyoniin,\nkoska hän, Kleisthenes, oli pitävä häät, vuoden kuluttua tästä\nkuudennestakymmenennestä päivästä lukien. Tällöin tulivat helleenein\njoukosta kosijoina kaikki ne, jotka pöyhkeilivät itsestään sekä\nisänmaastaan. Ja heille Kleisthenes vartavasten teetti juoksuradan ja\npainitantereen.\n\n127. Italiasta tuli sybarilainen Smindyrides, Hippokrateen poika,\njoka oli ylellisin mies maailmassa (siihen aikaan oli Sybaris\nmahtavimmillaan), ja Damasos Siris-kaupungista, Amyriin poika, hänen,\njota sanottiin \"viisaaksi\". Nämä tulivat Italiasta, Ioonian lahden\nrannoilta taas tuli epidamnolainen Amfimnestos, Epistrofoksen poika;\ntämä tuli Ioonian lahden rannoilta. Aitoliasta tuli sen Titormoksen\nveli, Males, joka ruumiinvoimiltaan voitti kaikki helleenit ja pakeni\nihmisiä Aitolianmaan viimeisiin ääriin. Peloponnesoksesta tuli Argoksen\nitsevaltiaan, Feidonin, poika Leokedes, sen Feidonin, joka laittoi\npeloponnesolaisille mitat ja kaikista helleeneistä esiintyi\nröyhkeimmin, hän kun karkoittaen elis-maalaisten kilpatuomarit itse\njärjesti Olympiassa kilpaleikit. Hänen poikansa siis tuli, ja tulivatpa\nmyös arkadilainen Amiantos, Lykurgoksen poika, Trapezus-kaupungista,\nsekä azanialainen Lafanes, Euforionin poika, Paiopoliista, hänen, joka,\nniinkuin Arkadiassa kerrotaan, oli kodissaan vastaanottanut dioskurit\nja siitä pitäen osoittanut vieraanvaraisuutta kaikkia ihmisiä kohtaan,\nja elis-maalainen Onomastos, Agaioksen poika. Nämä siis tulivat itse\nPeloponnesoksesta. Atenasta taas saapuivat Megakles, Alkmaionin poika,\nhänen, joka oli saapunut Kroisoksen luo, ja toiseksi Hippokleides,\nTeisandroksen poika, joka rikkaudessa ja kauneudessa voitti kaikki\natenalaiset. Eretriasta, joka siihen aikaan kukoisti, tuli Lysanias;\nhän oli ainoa, joka tuli Euboiasta. Tessaliasta taas tuli muuan\nkrannonilainen skopadi, Diaktorides, ja molossien maasta Alkon.\n\n128. Näin monta oli kosijoita. Heidän saavuttuaan määräpäiväksi\nKleisthenes ensiksikin tiedusteli heidän kotimaataan ja kunkin\nsukuperää ja sitten hän piti heitä vuoden ajan luonaan, jolla aikaa hän\nkoetteli heidän miehuuttaan, luonnettaan, kasvatustaan ja käytöstään,\nseurustellen sekä yksityisesti kunkin kanssa että kaikkien kanssa\nyhdessä, ja vieden voimistelulaitoksiin kaikki ne, jotka olivat\nnuorempia; mutta enimmin hän koetteli heitä pidoissa. Sillä koko sen\najan, jolloin hän piti heitä luonaan, hän teki niin, ja samalla hän\nkestitsi heitä mitä suurenmoisimmin. Ja kosijoista häntä nähtävästi\nenimmin miellyttivät Atenasta saapuneet, ja näistä hän antoi etusijan\nHippokleideelle, Teisandroksen pojalle, niin hyvin hänen miehuutensa\ntakia kuin senvuoksi, että hän esivanhempiensa kautta oli sukua\nKorintosta hallitseville kypselideille.\n\n129. Ja kun oli tullut se päivä, joka oli määrätty häitä varten ja\njolloin Kleistheneen itsensä tuli ilmaista, kenenkä hän kaikkien\njoukosta valitsi, uhrasi hän sata härkää ja kestitsi kosijoita itseään\nynnä kaikkia sikyonilaisia. Ja aterialta päästyään kosijat kilpailivat\nkeskenään soitossa ja kertomistaidossa. Juominkien jatkuessa\nHippokleides, joka oli joukossa ylimmäisenä, käski huilunsoittajaa\nsoittamaan tanssisäveltä, ja kun huilunsoittaja totteli, niin hän alkoi\ntanssia. Ja kaiketi hänen tanssinsa miellytti häntä itseään, mutta sen\nnähdessään Kleisthenes katseli karsaasti koko menoa. Hetkeksi\nherettyään Hippokleides käski tuoda sisään pöydän, ja kun pöytä oli\ntuotu, alkoi hän ensiksi, sillä seisten, esittää lakonilaisia\ntanssivuoroja, sitten muita, nimittäin attikalaisia, ja kolmanneksi hän\nasettui päälaelleen pöytää vasten ja sätkytteli säärillään ilmassa. Jo\nsilloin kun Hippokleides tanssi ensimäistä ja toista kertaa, luopui\nKleisthenes hänen tanssinsa ja julkeutensa vuoksi inholla siitä\najatuksesta, että Hippokleideestä tulisi hänen vävynsä. Mutta hän\npidätti kuitenkin itseään, koska ei tahtonut purkaa suuttumustaan tätä\nvastaan. Mutta nähdessään hänen sääriään sätkyttävän, hän voimatta enää\nhillitä itseään lausui: \"Oi Teisandroksen poika, nyt olet kuin oletkin\ntanssinut hääsi myttyyn.\" Mutta siihen Hippokleides sanoa tokaisi:\n\"Siitä välittää vähät Hippokleides!\"\n\n130. Siitä on tämä sananparsi saanut alkunsa. Mutta Kleisthenes vaati\näänettömyyttä ja lausui kaikkien kuultavaksi näin: \"Miehet, tyttäreni\nkosijat, minä sekä kiitän teitä kaikkia että soisin voivani teille\nkaikille osoittaa suosiotani, jos se olisi mahdollista, enkä\nvalitsemalla joukostanne yhden tahtoisi hyljätä muita. Mutta koska\nminulla on vain yksi tytär annettavana enkä siis voi tehdä teille\nkaikille mieliksi, niin minä annan niille teistä, joilta tämä\navioliitto menee hukkaan, kullekin lahjaksi hopeatalentin siitä\nkunniasta, että olette tahtoneet naida minun huoneestani ja\nmatkustaneet tänne kotoanne; mutta Alkmaionille. Megakleen pojalle,\nminä kihlaan tyttäreni Agaristen atenalaisten lakien mukaan.\" Kun\nMegakles sanoi suostuvansa kihlaukseen, niin Kleisthenes piti häät.\n\n131. Semmoisen päätöksen saivat kosijat, ja siten alkmaionidit\njoutuivat huutoon kautta Hellaan. Siitä avioliitosta syntyi se\nKleisthenes, joka sääsi atenalaisille heimopiirit sekä kansanvallan ja\njoka oli saanut nimensä sikyonilaisen äidinisänsä mukaan. Hän ynnä\nHippokrates olivat Megakleen poikia, Hippokrateen lapsia olivat toinen\nMegakles sekä toinen Agariste, joka oli saanut nimensä Kleistheneen\ntyttären Agaristen mukaan. Hän joutui naimisiin Xanthippoksen,\nArifronin pojan kanssa, ja raskaana ollessaan hän näki semmoisen unen,\nettä hän oli synnyttävinään leijonan; ja muutamien päivien perästä hän\nsynnytti Xanthippokselle Perikleen.\n\n132. Marathonin tappelun jälkeen Miltiades, joka jo ennenkin oli\nnauttinut suurta arvoa atenalaisten kesken, varsinkin kohosi kunniassa.\nHän pyysi nyt atenalaisilta seitsemänkymmentä laivaa, sotajoukon ja\nrahaa, ilmoittamatta heille, mitä maata vastaan hän aikoi lähteä\nsotaretkelle, vaan sanoen ainoastaan, että he tulisivat rikastumaan,\njos häntä seuraisivat. Hän oli näet vievä heidät semmoiseen maahan,\nmistä he helposti voisivat saada suunnattomasti kultaa. Näin sanoen hän\npyysi laivoja. Ja sen toivon kiihoittamina atenalaiset antoivatkin\nlaivat.\n\n133. Saatuaan sotajoukon hän purjehti Parosta vastaan siitä syystä\nmuka, että parolaiset ensiksi olivat alottaneet loukkaukset lähtiessään\nkolmisouduillaan Marathoniin yhdessä persialaisten kanssa. Se oli\nkuitenkin vain näennäinen syy, sillä hän kantoi kaunaa parolaisia\nkohtaan Lysagoraan, Teisiaan pojan vuoksi, joka syntyperältään oli\nparolainen ja oli panetellut häntä persialaisen Hydarneen edessä.\nSaavuttuaan määräpaikkaansa Miltiades tunki parolaiset muurin sisälle,\npiiritti heitä ja lähetti kuuluttajan vaatimaan sata talenttia, uhaten\nettä, jolleivät antaisi, hän ei tulisi viemään sotajoukkoa pois,\nennenkuin oli valloittanut heidän kaupunkinsa. Mutta parolaiset eivät\najatelleetkaan antaa mitään rahaa Miltiadeelle, vaan miettivät vain,\nmillä keinoin voisivat suojella kaupunkiaan; ja muiden keksintöjen\nmuassa he myös laittoivat niin, että se osa muuria, mistä kulloinkin\nsaattoi parhaiten hyökätä, yön tullen kohosi kahta vertaa korkeammaksi\nentisestään.\n\n134. Niin pitkälle kertomustani pitävät kaikki helleenit yhtä, mutta\ntästä alkaen kertovat parolaiset tapahtuneen seuraavalla tavalla.\nMiltiadeen ollessa neuvotonna tuli hänen puheilleen muuan sotavangiksi\njoutunut nainen, joka syntyperältään oli parolainen ja nimeltään Timo\nja jonka sanotaan olleen Manalan jumalten alipapittaren. Tämä oli muka\ntullut Miltiadeen eteen ja ilmoittanut, että jos hän piti Paroksen\nvalloitusta tärkeänä, tuli hänen tehdä, mitä nainen neuvoi. Senjälkeen\npapitar antoi neuvonsa ja Miltiades meni kaupungin edessä olevalle\nkummulle. Sitten hän hyppäsi Demeter Thesmoforoksen pyhätön aitauksen\nyli, kun ei voinut avata ovia, ja sen tehtyään hän meni temppelisalia\nkohti ties mitä siellä sisällä tehdäkseen joko sitten koskettaakseen\njotakin niistä esineistä, joita ei saa koskettaa tai tehdäkseen jotakin\nmuuta. Ja jo oli hän päässyt ovelle saakka, kun yht'äkkiä hänet valtasi\nkauhu, ja hän riensi takaisin samaa tietä, mutta hänen hypätessään\naidan yli meni häneltä reisiluu sijoiltaan; toiset taas kertovat hänen\nsatuttaneen polvensa.\n\n135. Tässä huonossa tilassa Miltiades nyt purjehti takaisin, viemättä\natenalaisille rahoja ja olematta hankkinut Parosta, vaan ainoastaan\npiiritettyään sitä kuusikolmatta päivää ja hävitettyään saarta. Mutta\nsaatuaan tietää, että jumalain alipapitar Timo oli opastanut\nMiltiadesta, lähettivät parolaiset, rangaistakseen häntä siitä,\nneuvonkysyjiä Delfoihin, niin pian kuin pääsivät piirityksestä. He\nlähettivät kysymään, tuliko heidän ottaa hengiltä jumalain alipapitar,\nkoska hän oli isänmaan vihollisille kertonut, miten kaupunki voitaisiin\nvalloittaa, ja oli Miltiadeelle ilmaissut semmoisia pyhiä asioita,\njoita miespuolisille ei saa puhua. Mutta Pytia ei sitä sallinut, sanoen\nettä Timo ei ollut syypää siihen, mitä oli tapahtunut, vaan koska oli\nniin määrätty, että Miltiadeen piti saada huono loppu, oli Timon haamu\nnäyttäytynyt Miltiadeelle, johtaakseen hänet turmioon.\n\n136. Niin julisti Pytia parolaisille. Mutta kun Miltiades oli palannut\nParoksesta, oli hänen nimensä kaikkien huulilla, ja muiden muassa\nmoitti häntä varsinkin Xanthippos, Arifronin poika, joka haastoi\nMiltiadeen kansan tuomittavaksi ja syytti häntä Atenan kavaltamisesta.\nMiltiades ei itse ollut läsnä puolustautumassa. Hän oli näet heikkona,\nreitensä kun oli alkanut mädätä. Hänen levätessään kantovuoteella\noikeuspaikassa puolustivat häntä hänen ystävänsä, muistuttamalla paljon\nMarathonin taistelusta ja siitä, kuinka hän oli valloittanut Lemnoksen\nja sen tehtyään sekä pelasgeille kostettuaan jättänyt saaren\natenalaisille. Ja kansa asettui hänen puolelleen mitä tuli kuolemasta\nvapauttamiseen, mutta hänen rikoksensa vuoksi he määräsivät hänelle\nviidenkymmenen talentin sakot. Vaan senjälkeen Miltiades kuoli, kun\nreiteen tuli vihat ja se mätäni; ja nuo viisikymmentä talenttia\nsuoritti hänen poikansa Kimon.\n\n137. Lemnoksen sai Miltiades, Kimonin poika, haltuunsa seuraavalla\ntavalla. Atenalaiset olivat Attikasta karkoittaneet pelasgit, joko\nsitten oikeudella taikka vääryydellä. Sillä siitä minä en saata\nilmoittaa muuta kuin mitä kerrotaan, että nimittäin Hekataios,\nHegesandroksen poika, kertomuksissaan on sanonut \"vääryydellä\". Kun\nnäet atenalaiset huomasivat, että se Hymettoksen juurella oleva maa,\njonka he olivat antaneet pelasgeille asuttavaksi palkaksi näiden,\nlinnan ympäri kerran laittamasta muurista, -- että siis tämä maa, joka\nennen oli ollut huonoa ja aivan arvotonta, oli hyvin viljeltyä, valtasi\nheidät kateus ja himo tuohon maahan; ja niin atenalaiset ajoivat heidät\npois, esittämättä sen enempää syytä siihen. Mutta niinkuin atenalaiset\nitse sanovat, he oikeudella ajoivat heidät maasta. Asuessaan näet\nHymettoksen juurella pelasgit sieltä käsin tällaisella tavalla\nloukkasivat atenalaisia. Viimemainittujen tyttäret kulkivat nimittäin\naina hakemassa vettä Enneakrunos-lähteestä, syystä että heillä, yhtä\nvähän kuin muillakaan helleeneillä, siihen aikaan ei vielä ollut\nkotiorjia. Mutta joka kerta kun neidot tulivat, niin pelasgit\nröyhkeydestä ja halveksumisesta tekivät heille väkivaltaa. Eikä\nsiinäkään ollut kyllin, että he tekivät niin, vaan lopulta heidät\ntavattiin itse teostaan, kun suunnittelivat päällekarkausta itse\nkaupunkia vastaan. Ja silloin olivat atenalaiset esiintyneet siihen\nmäärään jalompina miehinä kuin pelasgit, että vaikka he olisivat\nvoineet tappaa pelasgit, kun olivat tavanneet heidät vehkeilemästä,\neivät he sitä tahtoneet, vaan käskivät heidän ainoastaan lähteä pois.\nJa siten olivat pelasgit väistyneet maasta ja ottaneet haltuunsa muiden\npaikkojen muassa myös Lemnoksen. Edellisellä tapaa on Hekataios\nkertonut, jälkimäisellä taas kertovat atenalaiset.\n\n138. Mutta mainitut pelasgit, jotka silloin asuivat Lemnoksessa,\ntahtoivat kostaa atenalaisille. Ja koska he hyvin tunsivat atenalaisten\njuhlat, niin he hankkivat itselleen viisikymmensoutuja, virittivät\nväijytyksiä atenalaisten vaimoille, jotka Brauronissa viettivät\njuhlaa Artemiin kunniaksi, ryöstivät sieltä useita heistä, ja\npurjehtivat tiehensä. Ja vietyään naiset Lemnokseen he pitivät heitä\njalkavaimoinaan. Mutta kun nämä vaimot saivat yhä enemmän lapsia,\nopettivat he pojilleen Attikan kieltä ja atenalaisten tapoja. Nämä\npojat eivät tahtoneet seurustella pelasgilaisnaisten poikien kanssa, ja\njos joku jälkimäisistä löi jotakin heistä, riensivät kaikki avuksi ja\npuolustivat toisiaan. Katsoivatpa nämä pojat olevansa toisten herroja\nja vallitsivatkin heitä. Huomattuaan sen pelasgit neuvottelivat\nkeskenään. Ja heidän tuumiessaan heräsi heissä pelko siitä, mitä nuo\npojat miehiksi vartuttuaan tulisivat tekemään, kun he nyt jo ryhtyivät\nauttamaan toisiaan laillisten vaimojen poikia vastaan ja nyt jo\nkoettivat vallita näitä. Heistä näytti tällöin parhaalta tappaa\nattikalaisten vaimojen pojat. He tekivätkin niin ja surmasivat vielä\nlisäksi heidän äitinsä. Tämän teon johdosta sekä siitä aikaisemmasta,\njonka tekivät lemnolaisnaiset, kun tappoivat miehensä yhdessä Thoaan\nkanssa, on kautta Hellaan tullut tavaksi nimittää kaikkia hirmutekoja\n\"lemnolaisiksi\".\n\n139. Mutta senjälkeen kuin pelasgit olivat tappaneet omat lapsensa ja\nvaimonsa, ei heidän maansa kantanut hedelmää, eivätkä heidän vaimonsa\nja karjalaumansa synnyttäneet enää niinkuin ennen. Nälän ja\nlapsettomuuden rasittamina he lähettivät Delfoihin avunpyytäjiä anomaan\nvapautusta niistä onnettomuuksista, joihin olivat joutuneet. Ja Pytia\nkäski heidän antaa atenalaisille ne hyvitykset, joita atenalaiset itse\nheille tuomitsisivat. Niinpä pelasgit tulivat Atenaan ja selittivät\nsuostuvansa antamaan hyvitystä kaikesta vääryydestä, jota olivat\ntehneet. Mutta atenalaiset järjestivät prytaneionissa lepovuoteen niin\nkauniisti kuin saattoivat ja asettivat esille pöydän täynnään kaikkia\nhyvyyksiä sekä käskivät pelasgeja jättämään heille maansa yhtä\noivallisessa tilassa. Vaan heidät keskeyttäen virkkoivat pelasgit:\n\"Silloin kun laiva pohjatuulella yhdessä päivässä suorittaa matkan\nteidän maastanne meidän maahamme, tahdomme jättää maamme.\" He näet\npitivät sen aivan mahdottomana. Sillä Attika on Lemnoksesta kaukana\netelässä.\n\n140. Niin tapahtui siihen aikaan. Mutta hyvin monta vuotta myöhemmin,\nkun Hellespontoksen ääressä sijaitseva Khersonesos oli joutunut\natenalaisten valtaan, suoritti Miltiades, Kimonin poika, asuntatuulten\nvallitessa laivallaan matkan khersonesolaisesta Elaius-kaupungista\nLemnokseen ja vaati pelasgeja lähtemään saaresta pois, muistuttaen\nheille tuota sanaansa, jonka pelasgit eivät luulleet milloinkaan käyvän\ntoteen. Niinpä hefaistialaiset tottelivatkin, mutta myrinalaiset eivät\nmyöntäneet Khersonesoksen olevan attikalaista aluetta, jonka vuoksi he\njoutuivat piiritykseen ja lopulta antautuivat. Täten siis atenalaiset\nja Miltiades saivat haltuunsa Lemnos-saaren.\n\n\n\n"]