[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fvTAjw5T3ziSJJ3kXTszHRnkeQ4PuP8ssLRwHTq3lLxE":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},1165,"Naimiskauppa","Wuori, Martti",1858,1934,"1165-wuori-martti-naimiskauppa","1165__Wuori_Martti__Naimiskauppa","Yksinäytöksinen huvinäytelmä","naytelma",[],[],"fi",1895,null,4793,26416,false,50443,[23],"Finnish drama -- 19th century",[25],"Plays/Films/Dramas","\"Naimiskauppa: Yksinäytöksinen huvinäytelmä\" by Martti Wuori is a one-act play written in the late 19th century. The play revolves around the topic of marriage negotiations, focusing on the challenges and social implications faced by a Finnish family living in Petersburg. The characters navigate complex relationships and societal expectations in their quest for love and compatibility.  The story unfolds in the household of Heikki Vasara, a craftsman, as he and his wife, Anna, grapple with their daughter Olga’s romantic choice involving a wealthy yet untrustworthy Russian suitor, Vanja Kulikov. Throughout the play, family dynamics emerge, revealing Heikki's protective nature and Anna’s aspirations for social status through their daughter's marriage. Their conversations and interactions with other characters, including the loyal servant Kalle, highlight themes of love, betrayal, and societal pressures. As tensions rise, revelations about Kulikov’s deceit come to light, ultimately leading to a confrontation that reshapes the relationships within the family. In the end, the play underscores the importance of genuine affection and moral values over mere financial gain in marriage. (This is an automatically generated summary.)",[],335,"Yksinäytöksinen huvinäytelmä sijoittuu 1890-luvun Pietariin suomalaisen käsityöläisperheen kotiin. Arkisessa kuvauksessa seurataan perheen ja palvelusväen välistä kanssakäymistä, jossa suurkaupunkielämä ja venäjän kielen vaikutus näkyvät perheen tavoissa ja puheenparressa.","Martti Wuoren 'Naimiskauppa' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1165.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","NAIMISKAUPPA\n\nYksinäytöksinen huvinäytelmä\n\n\nKirj.\n\nMARTTI WUORI\n\n\nNäytelty ensi kerran suomalaisessa teatterissa Helsingissä 1893.\n\n\n\nArvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1908.\n\n\n\n\n\n\nNÄYTELMÄN HENKILÖT:\n\n _Heikki Vasara_, käsityöläinen.\n _Anna_, hänen vaimonsa.\n _Olga_, heidän tyttärensä.\n _Kalle Kalke_, sälli.\n _Eeva_, palvelustyttö.\n\nTapaus Pietarissa.\n\n\n\n\nHuone Vasaran asunnossa. Vasemmalla (näyttämöltä katsoen) kaksi\nikkunaa, joiden välissä sohva ja sen edessä pöytä ja kaksi nojatuolia;\nseinällä, ikkunoiden välissä, taulu ja ikkunoiden edessä kukkakoreja.\nPerällä ovi, joka viepi puodin kautta kadulle. Oikeanpuolisessa\nperänurkassa trymoopeili, jonka pöytälaudalla seisoo kaksi lasista\nkukkavaasia. Oikealla myöskin ovi, ja oven ja näyttämön etuosan välillä\npiironki, joka on peitetty virkatulla liinalla ja jonka päällä seisoo\npieni toalettipeili sekä molemmin puolin sitä kynttelit. Piirongilla on\nsitäpaitsi postilla ja virsikirja toisella puolen; toisella puolen taas\nmustepullo kynineen.\n\n\nEnsimäinen kohtaus.\n\n    Anna (yksin.)\n\nAnna (istuu sohvassa, samovaarin ääressä, juoden teetä teevadilta, jota\npitää haritettujen sormiensa nenillä ja johon joka särppäyksen edellä\nkovasti puhaltaa; huutaa, kaadettuaan kupista viimeisen tähteen\nteevadille): Eeva! -- -- Eeva!!! -- -- Ka, Eeva hoi!!!\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Anna ja Eeva.\n\nEeva (tulee juosten oikealta): Mitä se emäntä tahtoo?\n\nAnna: Kuuroko sie oot, kun et jo vähemmällä huutamisella kuule?!\n\nEeva (pyyhkii märkiä käsiänsä hameesensa): Enkä. Kuulinhan mie. Vaan\neihän sitä kesken lattian pesua mihin niinpian kerkiä.\n\nAnna: No! -- Ja taaskin \"emäntä\", vaikka jo senkin seitsemän kertaa oon\nsinulle sanonut, että täällä Pietarissa pitää matamiksi titulierata.\n\nEeva: Ai, antakaa anteeks', hyvä emän... matami, piti mun sanoa! Kuka\nne kaikki lieraukset niin yht'äkkiä muistaa vasta Suomesta tultuaan.\n\nAnna (juoden teensä loppuun): Kas niin! Saat ubiraiata samovaarin.\n\nEeva: Niin poisko korjata? Hyvä on.\n\n    (Ottaa samovaarin ja menee oikealle.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Anna ja Vasara.\n\nVasara (tulee perältä): Ihan tämä jo alkaa näyttää kummalliselta.\n\nAnna: No? Eikö Kalle vieläkään oo tullut?\n\nVasara: Ei.\n\n    (Kävelee miettiväisenä edestakaisin).\n\nAnna: Vot tjebe! Siinä sen nyt näet, ett'ei nykyään voi kehenkään\nnadjeejatsja, ei yhteenkään ihmiseen luottaa.\n\nVasara: Enpä toden perään tiedä, mitä sanoa.\n\nAnna: Sen siinä nyt sait. Ja sie kun aina hvaliiaat [kehut], että\n\"Kalle on poikkeus muista sälleistä, sese vasta työtä tekee, kuin mies,\nei ryyppää tippaakaan ja hänen huostaansa voi antaa vaikka koko\ntalonsa.\" Po djelóm tjebé! [Se on oikein sinulle.]\n\nVasara: Sie, mamma, katselet taas Kallea liian karsaalla silmällä ja\nsen tautta oot nyt mielissäsi, kun kerrankin sait vettä myllyysi. Mutta\nmie en sittenkään vielä tahtoisi hänestä mitään pahaa luulla.\n\nAnna: Et tahtoisi!? Milläs sen sitte objäsniiaat [selität], että mies\non kesk'viikosta itselleen riimaanantain tehnyt? Otti ja katos'.\n\nVasara: Tiedätkös, mitä arvelen, mamma?\n\nAnna: Vielä siinä mitä arvella?\n\nVasara: Kuulehan toki! Oothan sie itsekin huomannut, että Kallen silmät\nusein, varsinkin viime aikoina, ovat olleet niinkuin Olgaan päin\nkääntyneet.\n\nAnna: Hä-ä? Ol...?\n\nVasara: Ka niin juuri. Ja kun hän nyt näki, että Olga on mieltynyt\ntoiseen...\n\nAnna: ... niin muka suuttui ja meni matkaansa, shtó-li? Ha-ha-ha-ha!\n\nVasara: Kuulehan e'es loppuun! Varmaankaan ei hän tänään tahtonut olla\nkotona. Sillä jos hänellä toden perään on jotakin vakavaa sydämmensä\npohjalla, niin oli hänen vaikea nähdä toisen miehen Olgan sulhasena.\n\nAnna: A toden peräänkö sie tuumaat, että hän ois' uskaltanut toivoa...?\n\nVasara: ... saavansa kerran Olgan vaimokseen. Miks'ei?\n\nAnna: Vot tak njet! [Eipähän toki vain.] Siihen en mie ainakaan oo\nhänelle syytä antanut eikä slishkom [liioin] Olgakaan.\n\nVasara: Olgasta et saata sitä sanoa.\n\nAnna: Saatan vjérno [varmasti].\n\nVasara: ... Sillä Kalle on jo niin monta vuotta meillä ollut, että Olga\nja hän ovat melkein kuin sisar ja veli yhdessä kasvaneet. Ja\nvälinpitämätön Kallea kohtaan ei Olga ollenkaan ollut, ennenkuin\näskettäin sattumalta tuohon Ivan Kulikoviin tutustui.\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Edelliset ja Eeva.\n\nEeva (on tullut korjaamaan pois tarjoimen ja teekupit): Saako nämä\nmuutkin juomalekeet jo tästä viedä?\n\nAnna: Nje úsh-to [tokkos] niiden paikka siinä on. Ja johan mie taannoin\nkäskin ne korjata.\n\nEeva (itsekseen jupisten): Samovaarinhan työ vaan käskitte...\n\nVasara: Kuule, Eeva! Onko Olga siellä?\n\nEeva: Siellähän se kammarissaan viitisekse, vaatisekse; sanoo\nsulhasensa tänään tulevan. -- Voi, voi! Ihanko se tyttö on hupsu, että\nse sen Ryssän ottaa, joka meillä toissa päivänä kävi.\n\nAnna: Mitäs se sinuun kuuluu, möhlö?\n\nEeva: Eihän se mitä, hyvä emän... matami piti mun sanoa. Sääliksi vaan\nvähän käypi. Siellä meidän puolella, näet, kun niitä laukkuryssiä\nkulki, niin nekös peijoonit osasivat kaupoissa pettää. Ja sen tauttahan\nmie vaan ajattelin, että eiköhän ne nämä osaa sitä naimiskaupoissakin.\n\nVasara (nauraa makeasti): Hoh-hoh-hoh!\n\nAnna: Mää matkaas', löntterö, tuhmuuksinesi!\n\nEeva: Hyvyydessänihän mie vaan, hyvä emän... matami, piti mun sanoa.\n\n    (Menee tarjoimineen ja kuppineen oikealle).\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Anna ja Vasara.\n\nVasara: Hoh-hoh-hoh! Eipä se vanha Eeva ole niin tuhma, kuin miltä se\nnäyttää.\n\nAnna: Kaneshno! [Tietysti!] Se sinua miellytti. Olisit kai valmis\nperuuttamaan koko asian. Hospodi sentään, mikä lehkomyislennyi\n[huikentelevainen] sie oot, Heikki!\n\nVasara: Päinvastoin. Isänä pitää minun punnita asiaa tarkkaan.\nKevytmielisesti en tahtoisi antaa siunaustani näin tärkeälle\naskeleelle.\n\nAnna: Vot tak! Nyt alat taaskin vanhaa nuottiasi veisata.\n\nVasara: Muistathan toki, mamma, että ainoan tyttäremme tulevaisuus on\nkysymyksessä.\n\nAnna: A mikäs hätä Olgan olisi rikkaan asioitsijan matamina?\n\nVasara: Siinäpä se on. Yhtä kevytmielisesti aprikoitte te molemmat,\nsie ja Olga, vaikka sie jo viidettäkymmentä käyt ja Olga vasta\nkahdeksattatoista vuottaan. Olen varma, että Olgaa vaan on miellyttänyt\nmiehen jotenkin pulska ulkomuoto ja sinua se, että saat vävyksesi muka\nrikkaan venäläisen asioitsijan, se kun mielestäsi on hienompi, kuin\ntavallinen suomalainen käsityöläinen.\n\nAnna: Niin vot onkin. Se täytyy sinunkin myöntää. Ja vihaksipa pistää\nRouhiaisen matamin, kuin meidän Olga saapi paremman miehen, kuin heidän\nLiisa.\n\nVasara: No niin, no niin! Tiesinhän minä: paljasta turhamielisyyttä\nvaan! Mutta minusta muut syyt kaikki ovat liian keveät näin painavassa\nasiassa. Ja miehen rikkauden ja toimen tunnemme sitäpaitsi vaan hänen\nomista puheistaan, hänen oikeita avujaan emme vielä yhtään.\n\nAnna: Mitäs pahaa sinä sitte hänestä tiedät?\n\nVasara: No, en juuri pahaa, vaan en hyvääkään.\n\nAnna: Toto jest! [Sepä se on!] Ja sen tautta vaan, ett'ei hän oo\nsuomalainen, et tahtoisi hänelle tytärtämme antaa?\n\nVasara: Osaks' kyllä senkin tautta.\n\nAnna: A milläs se suomalainen po tvójemu [sinun mielestäsi] sitte on\nparempi, kuin venäläinen tahi muu muukalainen?\n\nVasara: Hyviä ja huonoja on kyllä kaikkialla. Enkä mie sitä sillä\nsanonut. Mutta arvaathan itse, mitä ristiriitaisuuksia voi syntyä\naviopuolisoiden välillä, joista toinen on suomalainen, toinen\nmuukalainen?\n\nAnna: On sitä, Bóshe moi [Hyvä Jumala], riitaa kylliks' suomalaistenkin\naviopuolisoiden välillä.\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Edelliset ja Olga.\n\nOlga (tulee oikealta koreaksi puettuna).\n\nVasara: Tuossapa Olga onkin.\n\nOlga: Olenko mie nyt hyvin, mamma?\n\nAnna: No niin kaunis, kuin mansikka mäellä. Pastóika! [Odotas!] Annas\nkun sinua oikein kääntelen ja katselen joka haaralta! -- Vot, ei sen\nparemmaksi ihminen saata tulla. Nytpä pitäisi Rouhiaisen matamin saada\nsinut nähdä, niin kyllä sille pitkä nokka tulisi, noin, tuommoinen!\n\n    (Näyttää pitkää nenää).\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\n    Edelliset ja Eeva.\n\nEeva (pistää päänsä ovesta oikealta): Emän... matami hoi!\n\nAnna: No, mikä nyt hätänä?\n\nEeva: Pipsteekkiäkö sitä päivälliseksi ostetaan vai?\n\nAnna: Padashdi-she [Odotashan!], Jumalan luoma! Mie tulen siin'\npaikass'.\n\nEeva: Hyvä on!... Hih! Onpas se meidän Olga nyt fiini!\n\n    (Vetäytyy takaisin).\n\n\nKahdeksas kohtaus.\n\n    Anna, Vasara ja Olga.\n\nOlga: Kuule, mamma, osaako se Eeva nyt ostaa hyvää lihaa, kun Vanja\nmeille tänään päivälliselle tulee? Eläkä unhota piroshnit [tortut].\n\nAnna: Éto vjérno! Täytyy mennä sille vielä toimittamaan, muutoin se\ntuopi, Boh snájet [Jumala tiesi],  mitä.\n\n    (Rientää oikealle).\n\n\nYhdeksäs kohtaus.\n\n    Vasara ja Olga.\n\nOlga: Se on nyt siis ihan päätetty, pappa: Vanja saapi myöntävän\nvastauksen?\n\nVasara: Mamma ja sie näytte sen kyllä päättäneen.\n\nOlga: Entäs sie? Ethän sie nyt enää ai'o ruveta vastaan panemaan?\n\nVasara: Pakoittaa en ole koskaan tahtonut; ja näin arassa asiassa\nvarsinkaan en tahtoisi sitä tehdä. Mutta oletkos nyt itse,\nlapsukaiseni, tarkkaan miettinyt, minkä tärkeän askeleen elämässäsi\nai'ot ottaa?\n\nOlga: Kyllä pappa. Vaan eihän se ole mitä miettimisestä parantunut.\nSillä jo heti paikalla, kun mie Vanjan ensi kerran näin, niin mie\nsanoin, että siinä se on se oikea: hän eikä kukaan muu.\n\nVasara: Tarkoitat kai sillä, että rakastat häntä kovin?\n\nOlga: Voi, niin että oikein...!\n\nVasara: Onhan se rakkaus kyllä tärkeä asia naimisiin mentäessä, mutta\ntokkohan sinun rakkautesi nyt on oikein syvä.\n\nOlga: Ihan sydämmeni pohjasta mie häntä rakastan, pappa.\n\nVasara: Mutta sinun sydämmesi on vielä liian kokematon, tyttö riepuni\n(nipistää Olgaa poskesta) ja sulhastasi tunnet vielä liian lyhyen ajan.\nTässä olisi sen vuoksi järkikin avuksi otettava ja asiaa olisi sinun\npitänyt kauemmin aikaa miettiä, ennenkuin...\n\nOlga: Enhän mie voi sitä enää kauemmin... Viimekään yönä en sen takia\nummistanut silmiäni melkein yhtään.\n\nVasara: No sanohan nyt minulle sitte, oletkos esimerkiksi ajatellut\nkaikkia niitä erilaisuuksia, jotka välillänne tulevat olemaan kielen ja\nkansallisuuden suhteen?\n\nOlga (näppärästi): Olenpa kyllä. Sitäpä me mamman kanssa sanottiin,\nettä hyvä se on, että ainakin venättä osaan, niin en sanasta velkaa\njää, vaan voin puheessa puoliani pitää, jos siksi tulisi.\n\nVasara: Ka näethän sie sen konstin kyllä osaavan. Eikä tosin oppi ojaan\nkaada. Mutta sese ikävä on, että jos nyt naimisiin joudut, niin unhotat\noman kielesi kokonaan. Muutenkin jo me suomalaiset täällä Pietarissa\nomaa kieltämme halveksimme ja rääkkäämme sekoittamalla siihen vieraita\nsanoja. Useinpa sen omassa keskuudessammekin vaihdamme ruotsiin,\nsaksaan tai venäjään -- se kun muka on \"fiinimpää\" olevinaan, -- ja jos\nsitte sattuu naiminen muukalaisen kanssa, niin jääpi se unhotuksiin\nkokonaan, omasta maasta ja kansallisuudesta puhumattakaan. Ja kuitenkin\non oma äidinkieli ja isänmaa pyhimpiä asioita, joita ihmisellä maan\npäällä on.\n\nOlga: Tahdotkos sitte, pappa, että minun pitäisi jättää se, jota\nrakastan, sen tautta, että hän on muukalainen, ja ottaa suomalainen,\njota en rakasta? Sitä en voi.\n\nVasara: Ikävä on, ett'et omain maalaistesi joukosta ole voinut löytää\nmieleistäsi miestä, joka edes olisi tunnustanut samaa uskontoa, kuin\nsie.\n\nOlga: Samaa Jumalaahan me kristityt kaikki palvelemme.\n\nVasara: Se on totta. Mutta kuitenkin uskonnon sisällisessä luonteessa\non sittenkin niin paljon erilaista, että sen voi imeä itseensä\nainoastaan äidin maidon kanssa. Ajattelehan nyt, että siekin, luonnon\njärjestyksen mukaan, olet äidiksi tuleva. Sie olet toista uskoa, kuin\nmiehesi, -- sillä Jumala meitä varjelkoon omaa uskontoamme hylkäämästä,\n-- ja lapsesi ovat lain mukaan kasvatettavat isänsä uskoon. Niinmuodoin\ntulet sie ja lapsesi olemaan eri uskoa. Jos nyt oikein omantunnon\nmukaisesti tahdot äidin pyhät velvollisuudet täyttää, niin luuletko sen\nvoivasi tehdä, rakas lapseni? Mie en sitä luule. Joko täytyy sinun tahi\nlastesi uskonnon siitä kärsiä.\n\nOlga: Voi miksi nyt haastat tuolla lailla, pappa? Sie olet sittenkin\nvastaan?\n\nVasara: Tee kuinka tahdot, vaan nyt sie tiedät minun ajatukseni tässä\nasiassa. Ja sinua rakastavana isänäsi täytyi minun se sinulle nyt vielä\nviimeisen kerran lausua.\n\n\nKymmenes kohtaus.\n\n    Edelliset ja Anna.\n\nAnna: (tulee oikealta): Vot täss' on sulle kirje, Olga. Sen toi\npassiljni [kaupungin lähetti].\n\nOlga (sieppaa kirjeen): Ai! Se on Vanjalta. Mitähän hän kirjoittaa?\n(Repii kuoren auki ja lukee): -- Voi, voi!\n\nAnna: No mikä nyt on? Eikö hän päivälliselle tulekaan?\n\nOlga: Ei; ei sano voivansa tulla. On estetty...\n\nAnna: Kas niin! Arvasinhan sen. Helkkari sentään, kun tuli laitetuksi\npiroshnitkin ostamaan.\n\nOlga: ... Ja hän pyytää, että pappa oisi niin hyvä ja tulisi hänen\nluokseen. Menetkös, pappa menetkös?\n\nVasara: Miekö? Ja mitä varten? Kylläpähän tulee toisen kerran.\n\nOlga: Sitten menen mie.\n\nAnna: Stoi [Seis]. S'ei passaa. Mitäs Rouhiaisen matami sanoisi, jos\nkuulisi, että minun tyttäreni on käynyt yksinäisen nuoren miehen\nluona?! E-hei!\n\nOlga: Mitäs mie nyt sitte teen?\n\n    (Alkaa nyyhkyttää ja menee pahoillaan oikealle).\n\n\nYhdestoista kohtaus.\n\n    Anna, Vasara ja Eeva.\n\nEeva (tulee samassa oikealta, saali hartioilla ja piirakaskori\nkädessä): Täss' on nyt ne piroshnit, emän... matami piti mun sanoa.\n\nAnna: Ähäs! Siitäkös nyt kiire oli, kun ei kiirettä ollut.\n\nEeva: Itsehän te laitoitte...\n\nAnna: Jospa tuota muutoin aina tekisit, mitä käsketään! Lennätä\ntakaisin!\n\nEeva (itsekseen, kummissaan): Mitä kummia tämä nyt on? -- (Annalle:)\nVaan eihän ne näitä mitä enää takaisin ota.\n\nAnna: Vie, vie, vie! Sano, että ovat vanhoja ja... ja... ja\nhomehtuneita.\n\nEeva: Hom...! Ne kuin ihan vereksiks' sanoivat. -- (Peräytyy verkalleen\noikealle ja katsoo Annaan pitkään; itsekseen:) Onkohan se tuo oikein\nviisas?!\n\n    (Menee).\n\n\nKahdestoista kohtaus.\n\n    Anna ja Vasara.\n\nAnna: Paslúshai [Kuulehan] Heikki! Etkö sie nyt kuitenkin menisi\nusnáiaamaan [kuulustelemaan], niin Olgaakin sillä utesháiaisit\n[lohduttaisit].\n\nVasara: Mää nyt tästä, kun ei Kallekaan ole kotona.\n\nAnna: Kyllä mie sill'aikaa makasiinia hoidan. -- Ja itsekin voit\nsamalla miehestä správitsa [tiedustella] ja selkoa ottaa.\n\nVasara (itsekseen): Se on totta. Se on minun velvollisuutenikin.\n(Ääneen): No olkoon menneeksi! Mie lähden. Menen täältä kyökin kautta,\nniin on lyhempi matka.\n\n    (Menee oikealle):\n\nKolmastoista kohtaus.\n\n    Anna.\n\nAnna (yksin): Jokohan se sulhanen toden perää pötkii käpälämäkeen? Ja\nmie kun luulin, että nytpäs sitä saan Rouhiaisen matamille pitkää nenää\nnäyttää, kun meidän Olga saapi niin pulskan ja rikkaan miehen. -- Mutta\nmie pelkään pahaa. Ehkä se Kalle peeveli on prótiv [vastaan] minua\nalkanut juonitella. Kuka sen juuttaan tietää?...\n\n\nNeljästoista kohtaus.\n\n    Anna ja Olga.\n\nOlga (palaa itkettyneenä ja nyyhkyttäen): Missä pappa on?\n\nAnna: Elä tuossa naprásno [turhaan] tillitä. Hän läksi jo.\n\nOlga: Läksi?! Ja mie en saanut Vanjalle terveisiäkään laittaa.\n\nAnna: Vót jestshó [Vielä mitä], kun se jo alusta alkaen näinikään\nkujeilemaan rupee.\n\n\nViidestoista kohtaus.\n\n    Edelliset ja Eeva.\n\nEeva (ovelta): Emän... matami hoi!\n\nAnna: Joko taaskin?\n\nEeva: Tulkaahan vähän tänne.\n\nAnna: Hóspodi sentään! Senkös kanssa ei jouda muuta kuin kúhnassa\n[kyökissä] seistä törröttämään.\n\n    (Menee Eevan perästä oikealle).\n\n\nKuudestoista kohtaus.\n\n    Olga.\n\nOlga (yksin): Voih, mitähän tämä nyt merkitsee? Ja minkähän tähden\noikeastaan hän ei tullut? Estetty, kirjoitti hän vaan. Mutta ehkä hän\nonkin sairas, vaikka kirjoitti vaan sillä lailla. (Ottaa kirjeen\ntaskustaan ja istuutuu sohvaan). Luenpahan e'es, pappaa vuotellessa,\ntätä Vanjan kirjettä.\n\n    (Lukee itsekseen):\n\n\nSeitsemästoista kohtaus.\n\n    Olga ja Kalle Kalke.\n\nKalle (on sillä välin, Olgan huomaamatta, tullut perältä huoneeseen):\nHyvää päivää!\n\nOlga (hypähtää istualtaan ja kätkee nopeasti kirjeen taskuunsa): Kalle!\nHyi, kun säikäytti! Oikein sydäntäni hytkäytti.\n\nKalle: Suokaa anteeksi!\n\nOlga: Mitäs sinä tahdot?\n\nKalle: Missähän mestari on, kun ei makasiinissa ketään ollut?\n\nOlga: Pappa ei oo kotona.\n\nKalle: Vai ei? Minnekähän hän on mennyt?\n\nOlga: Hän meni Va... Mistä minä tiedän. Olenko minä hänen vartijansa?!\n\nKalle: Sepä kumma!\n\n    (Äänettömyyttä. Hän aikoo ensin kääntyä ja mennä, vaan jääpi).\n\nOlga (katsoo häneen pitkään ja odottaa).\n\nKalle: Tuota...\n\nOlga: No?\n\nKalle: Sitähän mie, että ehkä mie sitte saan haastaa teidän kanssanne\nmuutaman sanan, koska nyt näin satuimme kahden kesken?\n\nOlga: Mitäs sulla on mulle haastamista?\n\nKalle: Mitäkö mulla on?\n\nOlga: Ka, niin juuri.\n\nKalle: Oisihan sitä paljonkin. Ja onhan sitä ehtinyt kertyä sydämmelle\njos jotakin sillä aikaa, kun mie isänne luona olen sällinä palvellut.\n\nOlga: Ka, haasta siitä sitte isälle eläkä minulle.\n\nKalle: Mitä työ nyt noin... niinkuin ette ymmärtäisi, mitä mie\ntarkoitan.\n\nOlga: Enkä, ka!\n\nKalle: Jos vai se sitte niin päin on, niin antakaa anteeksi, että kysyn\nsuoraan: onko teillä täysi tosi tuon venäläisen kanssa?\n\nOlga: Mitäs sull' on sen kanssa tekemistä?\n\nKalle: Ja te vielä sitä raskitte kysyä? No, jos ei muuta, niin on\nainakin minun sääli teitä, Olga neiti.\n\nOlga: Hyh, sitä en tarvitse.\n\nKalle: Sen kyllä näen. Niinkuin senkin, ett'ei teillä ole sitä enää\nvähääkään minua kohtaan. Mutta noin ette ollut ennen...\n\n    (Kotva äänettömyyttä).\n\nOlga (hyräilee itsekseen ja näyttää levottomalta).\n\nKalle: Vieläpä pari viikkoa sitte olitte ihan toisenlainen minua\nkohtaan.\n\nOlga: Voih! Jätä minut rauhaan, Kalle! Eläkä haasta noista vanhoista\nasioista.\n\nKalle: Kyllä. Vaan vastatkaa mulle ensin: miksi olette näin muuttunut?\n\nOlga: En mie mitä ole muuttunut.\n\nKalle: Se ei ole totta. Mie kyllä näen kaikki. Sillä tunnenhan teidät\nhyvin. Jo pienestä pahasta opin teitä tuntemaan ja... ja rakastamaan,\nsillä yhdessähän olemme kasvaneet melkein kuin veli ja sisar. Mutta mie\nrakastin teitä enemmän, kuin veli rakastaa sisartaan. Enkä luule\nerehtyväni, että työkin olette pitänyt minusta enemmän, kuin sisar\nveljestään. Sanokaa, sanokaahan suoraan: olenko siinä erehtynyt?\n\nOlga (ei vastaa mitään, vaan kääntyy poispäin).\n\nKalle: Niin, työ ette voi vastata, sillä työ olette omat sananne\nsyönyt.\n\nOlga: Pidätkö, Kalle, niitä sanoja sitte, jotka sinulle kerran,\n\"Hyväntekeväisyysseuran\" iltamasta tullessamme, tulin sanoneeksi, niin\nkovin lujina...?\n\nKalle: ... että paria viikkoa myöhemmin voitte suostua tyhjänpäiväiseen\nlavertelijaan, jonka tuskin tunnettekaan.\n\nOlga: Kalle!\n\nKalle: Jos vai työ niin tulette lupauksianne antaneeksi, niin\nansaitsisitte todellakin saada mieheksenne tuon keinottelijan.\n\nOlga: Jos et sinä lakkaa, niin...\n\n    (Aikoo mennä oikealle).\n\nKalle: Silmänräpäys vielä, Olga neiti!\n\nOlga: No?\n\nKalle: Minulla on teille muuan tärkeä asia ilmoitettavana.\n\nOlga: Mikä niin?\n\nKalle: Työhän ai'oitte mennä mammaanne hakemaan?\n\nOlga: Entä sitte?\n\nKalle: Minä tiedän, että koko tämä naimiskauppa on hänen tekoansa.\nSillä ettehän työ kuitenkaan ole sellainen kevytmielinen hupakko, Olga\nneiti. Mie iloitsen siis teidän puolestanne, kun voin teille ilmoittaa,\nettä teidän naimisestanne tuon herra Kulikovin kanssa ei tulekaan\nmitään.\n\nOlga (kovin hämmästyneenä): Mitä? Kuinka sie sen voit sanoa? Mistä sie\nsen tiedät?\n\nKalle: Se on sama, mistä sen tiedän. Mutta kiittäkää Jumalaa siitä! Se\non teidän onnenne.\n\nOlga: Vaan selitähän, Kalle hyvä, mitä sie sillä tarkoitat?\n\nKalle: Ehkäpähän kaikki kohta selviää. Enkä mie tahdo toisesta mitään\npahaa haastaa; luulisitte minun omaan pussiini puhuvan.\n\n    (Puodin ovikello helähtää).\n\nKalle: Sinne tuli joku makasiiniin. -- Elkää nyt panko pahaksi, jos\nminä kiivaudessani, mutta rakkaudestani olen teitä loukannut; ne ovat\nolleet loukatun sydämmen sanoja. Ettehän pane pahaksi?\n\nOlga (leppoisesti): Enkä, Kalle.\n\nKalle: Teidän parastahan mie vaan... Täytyy mennä.\n\n    (Menee perälle).\n\n\nKahdeksastoista kohtaus.\n\n    Olga.\n\nOlga (yksin): Voi! Herra Jumala! Mitä nyt on tapahtunut' Mitä hän\ntuolla tarkoitti? Ja Kalle! Mitä olenkaan hänelle tehnyt?! Kuinka\nolenkaan voinut olla näin paha häntä vastaan?! Voi, minua onnetonta!\nVoi, minua onnetonta!\n\n    (Heittäytyy tuoliin sohvan viereen ja nyyhkyttäen\n    panee päänsä käsivartensa päälle).\n\n\nYhdeksästoista kohtaus.\n\n    Olga ja Anna.\n\nAnna (tulee oikealta): Hospodi pamilui! [Herra armahda!] Yhäkö sie\ntuossa vielä istut ja itket?!\n\nOlga: Voi mamma, tiedätkös mitä?\n\nAnna: No, ka mitä nyt?\n\nOlga: Mie oon vissi, ett'ei siitä tulekaan mitään, koko asiasta.\n\nAnna: Vsdor! [Joutavia!]. Mitä tuossa ennen aikojasi besbakójaat [olet\nhuolissasi] itseäsi?! Vuotahan e'es' kunnes pappa tulee, niin saamme\nkuulla. Tuolla lailla oot nyt itkemällä silmäsi pilannut, ett'ei sua\nkehtaa ihmisillekään näyttää. Padiikka [Menehän] nyt pian silmäsi\nhuuhtomaan! Sattuu vielä Rouhiaisen matami tulemaan, niin luulee, että\nmikä jupakka täällä on ollut. Mene!\n\nOlga: Enhän mie mitä oo itkenyt.\n\n    (Menee oikealle).\n\n\nKahdeskymmenes kohtaus.\n\n    Anna ja Eeva.\n\nEeva (tulee samassa oikealta): Enhän mie mitä lihaa saanut.\n\nAnna: Sus sentään! Vastakos sie nyt kävit lihaa ostamassa? Sekös tekee\nkaikki nurinpäin: ensin teseerin toi ja nyt kävi lihaa hakemassa.\nSiihenhän se sun aikasi meneekin, kun näin nasaat ja fperjoot\n[edestakaisin] juoksentelet? No, miks'et saanut sitte?\n\nEeva: Eihän siellä lauhkassa [puodissa] mitä tolkkua saa; kujeilevat\nvaan. Mie kysyin, mitä se pipsteekki funtti [naula] maksaa? -- \"Vatsat\npäät\", sanoo. -- Mitä vatsaa ja päätä, mie sanoin; pipsteekkiähän mulle\npitää. Mutta se vaan nauraa ja omaansa panee: \"vatsat päät, vatsat\npäät.\" -- Tfyi, senkin riivattu, mie sanoin; vielä sulle häntää, mie\nsanoin, ja läksin tieheni.\n\nAnna: Sus sentään sitä ihmistä. Etkö sie konsaan opi venäjäksi\nstshitaimaankaan?! [laskemaan lukuja.]\n\nEeva: Kuka sen heidän melskansa oppii, kun eivät osaa ihmisiksi\nhaastaakaan.\n\nAnna (on ottanut piirongilta kynän ja paperilapun): Aina sillä pitää\nsapiska [kirjelappu] mukana olla. Et kertaakaan osaa mitään ilman\nostaa.\n\n    (Kirjoittaa).\n\nEeva: Kukapa sitä muukaan osaa mitään ilmaseksi ostaa?!\n\nAnna (antaa lapun Eevalle): Vot sulle nyt. Eläkä tulekaan ilman lihaa\ntakaisin.\n\nEeva: En suinkaan mie paljasta luuta tuo.\n\n    (Menee oikealle):\n\n\nKahdeskymmenes ensimmäinen kohtaus.\n\n    Anna.\n\nAnna (yksin): Oikeinkohan se lie niin tuhma tuo Eeva, vai muutenkohan\nse vaan tuhmaksi tekeytyy, -- Jumala hänet tietää.\n\n\nKahdeskymmenes toinen kohtaus.\n\n    Anna, Vasara, sitte Olga.\n\nVasara (tulee oikealta vihaisena): Missä Olga on?\n\nAnna: Kas, siinähän sie jo oot, Heikki. -- Kamarissaan hän on.\n\nVasara: Kutsu hänet tänne!\n\n    (Kävelee edestakaisin).\n\nAnna (huutaa ovelta): Olga tules tänne! Pappa domói prishól [tuli\nkotiin] -- Hospodibóshe moi, Heikki, mikä sinun nyt on? Kävelet kuin\nkarhu häkissään.\n\nVasara: Mikä on? Vielä tuota kysyt!\n\nOlga (on tullut sisään ja katselee oven suusta pelästyneenä isäänsä).\n\nAnna: No, haastahan toki! Näethän, että Olgakin tuossa pelästyneenä\nvuottelee tietoa. No?\n\nVasara: No, no, no?! Se on hävytöntä sanon minä.\n\nAnna: Gavari-she [Haastahan], Jumalan luoma, jo, mikä? Mikä?\n\nVasara: Pelkkää kevytmielisyyttä! Sanoinhan mie: pelkkää\nkevytmielisyyttä!\n\nOlga: Eikös hän olekaan sairas, pappa?\n\nVasara: Sairas?! Terve kuin pukki.\n\nAnna: Mutta mitäs sitte on tapahtunut? Tahtoikos hän purkaa, vai?\n\nVasara: Mitä purkaa? Kontrahtiahan hän vaatii allekirjoittamaan.\nYmmärrätkös: kontrahtia?!\n\nAnna: M-hm! Kontrahtia! (Olgalle syrjään:) Slaava bóhu! [Jumalan\nkiitos!]. Ja mie jo pelästyin. (Vasaralle:) Hospodi, kuinka sie\nsäikäytit, Heikki. No, ka mikäs siin' on? Kirjoita! Mitä siitä on\nsuuttumista?\n\nVasara: Vai niin? Vai kirjoita? Tiedätkös sitte, mitä ehtoja hän siihen\ntahtoi panna?\n\nAnna: Sen kai, että Olga hänet vissisti ottaa?\n\nVasara: Niinkö luulet? E-hei! Vaan ensiksikin sen, että hän ottaa Olgan\nainoastaan siinä tapauksessa, että saapi neljäkymmentä tuhatta ruplaa\nmyötäjäisiä.\n\nAnna: Hä-ää?\n\nVasara: Niin juuri. Neljäkymmentä tuhatta ja ne vielä viikkoa ennen\nhäitä.\n\nAnna (Paukahuttaen kämmenensä yhteen): Neljäkymmentä tuhatta ruplaa\npridanoa! [myötäjäisiä!] Mutta sehän se on meidän kapitaalimme, joka\nmeillä pankissa on.\n\nVasara: Niin onkin.\n\nAnna: Ja ettäkö me sen antaisimme?! O-ho! Siihen sanon mie nietua.\n\nVasara: Saman sanoin jo hänelle miekin.\n\nAnna: Vai neljäkymmentä tuhatta ruplaa?! Vähäpäs se ahma tahtoisikin\nsiepata. Jääköön Olga ennen hotj [vaikka] vanhaksi piiaksi, kuin ne\nannan, jos ei häntä kuka ilman ota.\n\nOlga: Mutta mamma!...\n\nAnna: Vot ikään!\n\nOlga: Vaan tämähän on kauhea skandaali.\n\nAnna: Olkoon! Ja näyttäköön Rouhiaisen matami hotj viisi pitkää\nnenää...!\n\nVasara: Siinä sen nyt näette. Ja enkös mie jo alusta pitäen sanonut,\nettä se oli pelkkää kevytmielisyyttä koko juttu.\n\nAnna: A eikös sillä peevelillä sitte itsellään mitikään ookaan, hotj se\nitseään rikkaaksi hvaliiasi?\n\nVasara: Mikä rikas se on? Köyhä kuin kirkon rotta.\n\nAnna (Olgalle): Ka, paiskaa sille mokomalle sitte rukkaset vasten\npläsiä niin, että läjähtää!\n\n\nKahdeskymmenes kolmas kohtaus.\n\n    Edelliset ja Eeva.\n\nEeva (tulee oikealta, iso pala raakaa lihaa kädessä): No, nyt mie sen\ntoin.\n\nAnna: Mitäs tuosta tänne kantelet?! Vie kuhnaan [kyökkiin].\n\nEeva: Hyvä on. -- (Kääntyen ovessa). Pikanelliako sitä tänään\npuljonkiin pannaan, vai?\n\nAnna: Eihän sitä, Jumalan luoma, joka päivä frikatellia tok' panna.\nLaita limppuja!\n\nEeva: Laitetaan sitte.\n\n    (Poistuu kummastuneena oikealle).\n\n\nKahdeskymmenes neljäs kohtaus.\n\n    Anna, Vasara ja Olga.\n\nOlga: Tiedätkös, mamma, mitä? Eiköhän koko tässä asiassa vaan ole mitä\nsalaisia juonia?\n\nAnna: Toto [Sitäpä] mie jo itsekin taanoin ajattelin, että vjerno se\nKalle...\n\nVasara: Se ei ole mahdollista. Se on ihan turha, että te nyt enää\nmitään Kallen päälle lykkäätte. Siihen ei ole vähääkään syytä.\n\nAnna: Naprótiv [Päinvastoin] se on hyvinkin mahdollista, Heikki. Kuinka\nherra Kulikov muuten olisi tullut pyytäneeksi kak ras [juuri tuon] tuon\nsumman, ell'ei Kalle olisi häntä siihen yllyttänyt. Sillä ei kukaan\nmuu, kuin hän, voi tietää meillä sen summan olevan.\n\nVasara: Se on pelkkä sattuma vaan eikä mitään muuta, sillä yhtä vähän\nKalle, kuin kukaan muukaan, voi tarkalleen minun asiani tuntea.\n\nOlga: Mutta, pappa, se minua kummastuttaa, mitenkä Kalle saattoi\nminulle edeltäpäin sanoa, ett'ei minun naimisestani Vanjan kanssa\ntulekaan mitään.\n\nAnna: Ähäs! Vot siinä sen näet, Heikki. Vot nyt se selviää!\n\nVasara: Milloinka hän sen on sanonut?\n\nOlga: Tänään juuri.\n\nAnna: Tä... tänään?\n\nVasara: Tänäänkö? Mutta Kallehan ei ole ollut kotona koko päivänä.\n\nOlga: Kun sie olit Vanjan luona ja mie istuin täällä yksinäni, niin\ntuli hän tänne sisään ja silloin hän sen sanoi.\n\nVasara: Mitä? Onko hän jo tullut kotiin?\n\nAnna: Vai on hän kotona? Pasaviikka [Kutsupas] hänet sitte tiliä\ntekemään! Pasaviikka hänet nyt sitte sanoistaan ja teoistaan\notvetshaimaan [vastaamaan], jotta mie saan hänet ajaa niskasta\npellolle! Siinä sen nyt näet! Semmoinen se nyt on, semmoinen herjaaja,\nmashennik [konna]!\n\nVasara (menee ja huutaa peräovesta:) Kalle, tules vähä tänne!\n\n\nKahdeskymmenes viides kohtaus.\n\n    Edelliset ja Kalle (perältä).\n\nVasara: No, Kalle? Mitä tämä merkitsee?\n\nAnna: No, papróobuikka [Koetapas] nyt puolustaa itseäsi, jos osaat!\n\nKalle: Pyydän anteeksi, että olen ollut näin kauan ilmoittamatta\npoissa, mutta...\n\nVasara: Niin. No?\n\nAnna: Mutta mitä? Mutta mitä, a?\n\nKalle: Tuota... enköhän mie sais' haastatella mestaria kahden kesken?\n\nAnna: Vot tak njet! Ei ollenkaan! Ei mitään koukkuja enää, kultaseni!\n\nKalle: Koukkuja? Mutta nyt en mie ymmärrä, mitä tämä on?\n\nVasara: Annahan nyt, mamma, Kallelle e'es suunvuoroa, niin hän kyllä\nhaastaa meidän kaikkienkin kuullen!\n\nAnna: No, no, haasta nyt sitte, jos osaat!\n\nKalle: Sama se. Jos minua vaaditaan kaikkien kuullen haastamaan, niin\nhaastan...\n\nAnna: Niin juuri, mie vaadin. Eläkä salaakaan mitään...!\n\nKalle: Eipä mulla mitä salaisuuksia ole. Ja parempihan se on, että\nkaikki tulee ilmi yht'aikaa.\n\nAnna: Toto onkin, sillä tässä on kyllä vierasmies, joka kaikki todeksi\nnäyttää.\n\n    (Osottaa Olgaa).\n\nKalle: Olga neiti!\n\nAnna: Niin justiin -- Olga!\n\nOlga: Enhän mie mitä, mamma...\n\nKalle: Mitäs kauheata mie sitten olen tehnyt, Olga neiti? Sanokaa!\n\nAnna: Katsopas sitä sutta lampaan vaatteissa! Arvasinhan mie sen. Mutta\nspóorippas [väitäppäs] nyt, ett'et itse oo sanonut Olgalle, ett'ei\nhänen naimisestaan tuon herra Kulikovin kanssa tulekaan mitään, hä?\n\nKalle: Sen myönnän sanoneeni.\n\nAnna: Ähäs! Se on siis totta. A konsa sen tiesit sanoa, niin myönnät\nkai myöskin käyneesi herra Kulikovia yllyttämässä kontrahdin\nallekirjoittamista ja neljänkymmenen tuhannen ruplan myötäjäisiä\nvaatimaan.\n\nKalle: Tuon kuulen nyt vasta ensi kerran ja teidän omasta suustanne. Ja\ntuota ette voine, Olga neiti, todistaa minun sanoneeni enkä tehneeni?\n\nOlga: En, Kalle, sitä en ole sanonutkaan.\n\nVasara: Kuule, mamma, nyt sie taas kiivastut ja syyttä Kallea syytät.\n\nAnna: A missäs hän sitte tänään on ollut? Pústj [Sanokoon] sitte sanoo,\nmissä hän tänään näin kauan on ollut!\n\nVasara: Niin, Kalle, mitäs sinun poissaolosi oikein merkitsee? Se vaan\nminun pitikin saada tietää.\n\nKalle: Mie puhun nyt sitte suuni puhtaaksi. -- Nähkääs; jo ensi\nkerralla, kun tuon herra Kulikovin talossanne näin, näytti hän minusta\noikealta veijarilta.\n\nAnna ja Olga (yht'aikaa): Mitä sanot?\n\nVasara: No?\n\nKalle: Ja kun mie sitte näin, mikä suhde kehittyi hänen ja Olga neidin\nvälillä, niin ei minun sydämmeni saanut rauhaa. Sillä jos ei matami ja\nmestari sitä tiedä, niin tietää ainakin Olga neiti vähän, kuinka paljon\nmie häntä rakastan. Voinpa sanoa, että hänkin minua ennen rakasti,\nvaikka sitte tuon herra Kulikovin tähden toisellaiseksi muuttui...\n\nAnna ja Vasara (katsovat Olgaan, joka seisoo, silmät maahan luotuina).\n\nKalle: Niin no. Sama se. Se on hänen oma asiansa. Mutta mie en voinut\nnähdä hänen suorastaan turmioon joutuvan. Sattumalta, nähkääs, sain\ntietää tuosta miehestä yhtä ja toista, joka vahvisti luuloni, että hän\ntoden perään onkin veijari.\n\nVasara: Siinä sen nyt näette.\n\nAnna: Mut voitkos sie sen todeksi näyttää, a?\n\nKalle: Tänään sain sen tietää varmaan ja siinä syy, miksi olen poikessa\nollut. Todeksi ei minun tarvinne näyttää, sillä kohta saatte ehkä sen\njo muullakin lailla tietää.\n\nVasara: Mutta haasta, Kalle! Nyt juuri tarvitsen lisätodisteita.\n\nKalle: No, koska mestari niin tahtoo. Nähkääs, asianlaita on niin, että\nherra Kulikov onkin -- nainut mies.\n\nVasara: Mitä sanot?!\n\nAnna: ja Olga (yht'aikaa): Hospodi Boshe moi! Onkos se mah...?!\n\nKalle: Niin... veijari, joka kosimalla ja suuria myötäjäisiä ennen\nhäitä vaatimalla koettaa pettää nuoria herkkämielisiä tyttöjä ja heidän\nvanhempiaan. Semmoisia kyllä on.\n\nVasara: Kas siinä se nyt selviää koko juttu.\n\nOlga: Mutta onko se mahdollista?\n\nAnna: Herra Kulikovista mie en voi sitä uskoa. Vot se ei saata olla\ntotta.\n\nKalle: Luulette siis minua valehtelijaksi?\n\nAnna: Niin luulenkin.\n\nVasara: Mitä sie nyt, mamma...\n\nAnna: Mie en sitä usko ennenkuin se toteen näytetään. Ja se ei ole\nmuuta, kuin Olgan ja hänen sulhasensa herjaamista. Vot shto! [Niin\njuuri!] Paljasta herjaamista.\n\nKalle: No, hyvä matami, jos se on sillä lailla, niin olkoon! Mutta\ntämän jälkeen ei minua enää talossanne tarvittane. Eikä minun sovikaan\ntänne jäädä.\n\n    (Menee perälle).\n\n\nKahdeskymmenes kuudes kohtaus.\n\n    Anna, Vasara Ja Olga.\n\nVasara: Mutta mitä sie nyt teet, mamma?! Kuinka voit sie sanoa tuolla\nlailla?! Olenhan mie jo itse nähnyt, mikä mies tuo herra on.\n\nAnna: Mitäs mie? Enhän mie mitä? Ja mikäs haju se nyt niin vdruk\n[yht'äkkiä] Kallen nokkaan muka pisti?\n\nVasara: Mikä?! Vielä tuota kysyt? Kadotan tässä nyt vielä sinun\nkiukkusi tähden oikean käteni, joka minua niin monta vuotta on\nuskollisesti palvellut.\n\n\nKahdeskymmenes seitsemäs kohtaus.\n\n    Edelliset ja Eeva.\n\nEeva (tulee kirje kädessä): Tässä on mestarille yks' preivi.\n\nVasara: Keltäs se nyt vielä On?\n\n    (Aukasee ja lukee itsekseen).\n\nEeva: En tiedä. Sen toi taaskin yks' semmoinen kenraali, jolla on\npunainen lakki päässä.\n\nAnna: Mikä kenraali? Passiljni, kaupungin lähettihän se on. -- No,\nHeikki?\n\nVasara: Kas nyt. Se on nyt sittenkin totta, mitä Kalle sanoi.\n\nAnna ja Olga: Mitä? Mitä?\n\nVasara: Tässä on nyt todiste. Tämä kirje on tuon veijarin omalta\nvaimolta, joka on saapunut Pietariin, saatuaan tiedon miehensä\nkavaluuksista, ja aikoo panettaa hänet kiinni. Ennenkin on hän jo, tuo\nmies, tehnyt samallaisen kepposen Kievissä. Ja hänen oikea nimensä\nonkin Petrov eikä Kulikov, vaikka hän elää väärällä passilla. Täss' on\nhänen vaimonsa adressi: hän aikoo nyt pyytää meitä kaikkia todistajiksi\nmiestään vastaan. Tuoss' on kirje, -- lukekaa!\n\nAnna ja Olga (ottavat kirjeen ja lukevat):\n\nEeva: Enkös mie sitten sanonut, että kyllä ne nämä osaavat pettää\nnaimiskaupoissakin!\n\nOlga: Jumalan kiitos sitte, pappa...\n\nVasara: Niin. No, mitäs siihen nyt sanotte? Jumalan kiitos! -- Mutta\nnyt pitää Kalle tänne kutsua. (Huutaa peräovesta): Kalle on hyvä ja\ntulee vielä tänne.\n\n\nKahdeskymmenes kahdeksas kohtaus.\n\n    Edelliset ja Kalle (perältä).\n\nKalle: Mitäh, mestari...?\n\nVasara: Tässä tuli nyt kirje, joka todistaa ilmoituksesi oikeaksi. Ja\nminun täytyy siis meidän kaikkien puolesta pyytää sinulta anteeksi\nkaikesta pahasta.\n\nKalle: Eihän mulla mitään ole anteeksi annettava.\n\nAnna (joka on tavaillut kirjettä, rutistaa sen ja viskaa vihaisesti\nnurkkaan).\n\nVasara: Kyllä. Mamma on hiukan kiivasluontoinen, sen sie hyvin tiedät,\nvaan ei se ole niin pahoin tarkoitettu, mitä hän sanoo. Sillä hän kyllä\naina sanansa ja tekonsa katuu. Eikö niin mammaseni? (Ottaa Annan\nkainaloonsa ja taputtaa häntä olkapäälle). -- Mutta entäs sie,\nOlgaseni! Kuinkas sie olet Kallea kohtaan käyttäytynyt? Näin huonosti\nolet sie palkinnut Kallen rakkauden, jonka suuruus sinua kohtaan tämän\ntapauksen kautta nyt on tullut ilmi. Mene nyt ja pyydä Kallelta\nanteeksi ja sopikaa sitte keskenänne niinkuin parhaiten taidatte.\n\nOlga (menee ujosti Kallen luo, joka tarttuu hänen käteensä).\n\nEeva (Vasaralle): Uskokaa taikka elkää, mestari, mutta sen mie sanon,\nettä kyllä noista (osottaa Olgaan ja Kalleen) kahdesta vielä kerran\nmaailmassa yks' pari tulee. Siltä se näyttää.\n\nAnna: Mutta, Hospodi Bosche moi, mitäs Rouhiaisen matami nyt sanoo?!!\n\n    Esirippu alas.\n\n\n\n"]