[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fYVJxw81iUN5fX1k5Gwvl678VsiLB579nE7xlYESNt18":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":7,"genre":10,"themes":11,"origin":13,"language":14,"yearPublished":15,"yearPublishedTranslation":16,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":31,"aiDescription":32,"preamble":33,"content":34},1168,"Historia-teos kirjat VII-IX","Herodotos (n. 485-420 e.Kr.)",null,"1168-herodotos-historia-teos-kirjat-vii-ix","1168__Herodotos__Historia-teos_kirjat_VII-IX","tietokirja",[12],"sota",[],"fi",-440,1910,58875,403972,false,50632,[22,23],"Greece -- History -- To 146 B.C.","History, Ancient",[25,26,27],"History - Ancient","History - Royalty","History - Warfare","\"Herodotoksen historia-teos VII-IX\" by Herodotus is a historical work written in the 5th century BC. This collection comprises Books VII through IX of The Histories, Herodotus's foundational account of the ancient world. It documents the Greco-Persian Wars, portraying the conflict as a struggle between Persian tyranny and Greek freedom. Through extensive travels and interviews, Herodotus preserves remarkable achievements of both Greeks and non-Greeks, investigating the causes of their hostilities and chronicling the rise of empires and city-states. (This is an automatically generated summary.)",[30],"Rein, Edvard",297,"Antiikin historiankirjoituksen perusteos kuvaa Persian valtakunnan laajentumista ja sen käymiä sotia kreikkalaisia kaupunkivaltioita vastaan. Teos sisältää historiallisten tapahtumien ohella runsaasti maantieteellisiä tietoja sekä yksityiskohtaisia kuvauksia eri kansojen tavoista ja uskomuksista. Se on ensimmäinen laaja yritys selvittää menneisyyttä tutkimuksen ja havaintojen avulla.","Herodotoksen 'Historia-teos VII-IX' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1168. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","HISTORIA-TEOS VII-IX\n\nKirj.\n\nHerodotos\n\n\nKreikan kielestä suomentanut Edv. Rein\n\n\n\n\nWSOY, Porvoo, 1910.\n\n\n\n\n\n\nSEITSEMÄS KIBJA.\n\n\n1. Kun tieto Marathonin taistelusta oli saapunut kuningas Dareiokselle,\nHystaspeen pojalle, joka jo ennestäänkin oli suuresti katkeroitunut\natenalaisia kohtaan heidän hyökkäyksestään Sardesta rastaan, suuttui\nhän paljoa ankarammin ja hankkiutui vielä innokkaammin lähtemään sotaan\nHellasta vastaan. Ja heti hän lähetti kautta kaupunkien käskyn asettaa\njalkeille sotajoukon, määräten kunkin varustamaan entistä paljoa\nenemmän väkeä ynnä sotalaivoja, hevosia, viljaa ja kuorma-aluksia.\nTämän käskyn kiertäessä maita oli Aasia järkyksissä kolmen vuoden ajan,\nsillä parhaimmat miehet kerättiin kokoon ja harjoitettiin ikäänkuin\nHellaan retkeä varten. Mutta neljäntenä vuotena egyptiläiset, jotka\nKambyses oli tehnyt orjiksi, luopuivat kapinallisesti persialaisista.\nSilloin Dareios vieläkin innokkaammin hankkiutui sotaretkelle molempia\nkansoja vastaan.\n\n2. Sillä välin kuin Dareios hankki lähtöä Egyptiä ja Atenaa vastaan,\nsyntyi hänen poikiensa kesken riita hallituksesta, koska kuninkaan,\npersialaisten lain mukaan, tuli nimittää seuraajansa ennen sotaan\nlähtemistä. Dareiokselle oli näet, jo ennenkuin hän pääsi kuninkaaksi,\nhänen edellisestä vaimostaan, Gobryaan tyttärestä, syntynyt kolme\npoikaa, ja, hänen kuninkaaksi tultuaan, Kyroksen tyttärestä, Atossasta,\ntoiset neljä. Edellisistä oli vanhin Artobazanes, myöhemmin syntyneistä\ntaas Xerxes. Ja koska nämä eivät olleet saman äidin lapsia, niin he\nolivat keskenään eripuraiset; Artobazanes vetosi siihen, että hän oli\nvanhin koko lapsijoukosta ja että kaikkien ihmisten kesken vanhimmalla\non tapana pitää hallitusta. Xerxes taas siihen, että hän oli Atossan,\nKyroksen tyttären, poika ja että Kyros oli se, joka oli persialaisille\nvapauden hankkinut.\n\n3. Ennenkuin Dareios vielä oli ajatuksensa ilmaissut, sattui niin, että\nsamoihin aikoihin saapui Susaan myös Aristonin poika Demaratos, joka\noli menettänyt Spartan kuninkuuden ja oli vapaaehtoisesti lähtenyt\nmaanpakoon Lakedaimonista. Kuultuaan Dareioksen lasten eripuraisuudesta\ntuli tämä mies, kuten huhu kertoo, Xerxeen tykö ja neuvoi tätä sen\nlisäksi, mitä hän jo oli lausunut, huomauttamaan, että hän oli syntynyt\nDareioksen jo ollessa kuninkaana ja hallitessa persialaisia, jota\nvastoin Artobazanes oli syntynyt Dareioksen vielä ollessa yksityisenä\nmiehenä. Niinmuodoin ei ollut oikein eikä kohtuullista, että jollakin\ntoisella kuin Xerxeellä oli tuo arvo ja etuus. Sillä, niinkuin\nDemaratos neuvoessaan lausui, Spartassakin vallitsee semmoinen laki.\nettä jos muutamat pojista ovat syntyneet ennenkuin heidän isänsä on\npäässyt hallitukseen, mutta, yksi syntyy myöhemmin, isän jo hallitessa,\nniin tämä jälestäpäin syntynyt perii kuninkuuden. Xerxes käytti\nhyväkseen Demaratoksen neuvoa, ja Dareios, joka arveli tämän poikansa\npuhuvan oikein, nimitti hänet kuninkaaksi. Minun luullakseni kuitenkin\nolisi Xerxes ilman tätä neuvoakin päässyt kuninkaaksi, sillä Atossaila\noli käsissään kaikki valta.\n\n4. Nimitettyään Xerxeen persialaisten kuninkaaksi alkoi Dareios\nvarustella sotaanlähtöä. Mutta tämän tapauksen sekä Egyptin kapinan\njälkeisenä vuotena kohtasi kuolema Dareioksen. kesken hänen\nsotavalmistuksiaan, hänen hallittuaan kaikkiaan kuusineljättä vuotta;\neikä hänen ollut onnistunut kostaa egyptiläisille enempää kuin\natenalaisillekaan.\n\n5. Dareioksen kuoltua siirtyi kuninkuus hänen pojalleen Xerxeelle.\nAluksi Xerxes ei lainkaan ollut halukas käymään Hellaan kimppuun, vaan\nkokosi sotajoukkoa Egyptiä vastaan. Mutta hänen luonaan oleskeli\nGobryaan poika Mardonios, joka oli Xerxeen serkku ja Dareioksen\nsisarenpoika sekä nautti suurinta arvoa persialaisten kesken, ja tällä\noli aina tapana lausua näin: \"Herra, ei ole kohtuullista, että\natenalaiset, jotka ovat tehneet niin paljon pahaa persialaisille, eivät\nsaa mitään rangaistusta teoistaan. Vaan pane nyt toimeen se, mikä\nsinulla juuri on käsillä. Mutta jahka olet suistanut Egyptin\nröyhkeyden, niin vie sotajoukkosi Atenaa vastaan, jotta saavuttaisit\nhyvän maineen ihmisten kesken ja jokainen vastedes kavahtaisi ryhtyä\nsotaan sinun valtakuntaasi vastaan.\" Tämä hänen puheensa siis tarkoitti\nkostoa. Mutta siihen hän vielä lisäsi, että Europa on erittäin kaunis\nmaa, joka kantaa kaikenlaisia istutettuja puita, on erinomaisen\nhedelmällinen ja sen arvoinen, että kaikkien kuolevaisten joukosta vain\nkuninkaan tulee saada se omakseen.\n\n6. Näin Mardonios puhui, koska hän halusi valtiollisia seikkailuja ja\nitse tahtoi päästä Hellaan käskynhaltijaksi. Ja aikaa myöten hänen\nonnistuikin taivuttaa ja suostuttaa Xerxes tähän. Oli myös muita\nseikkoja, jotka osaltaan auttoivat häntä siinä. Ensiksikin näet saapui\nTessaliasta aleuadien lähettämiä sanansaattajia, jotka vakuuttivat\nnäiden täydellistä alttiutta ja kutsuivat kuningasta Hellaaseen.\nNämät aleuadit olivat Tessalian kuninkaita. Toiseksi pitivät ne\npeisistratidit, jotka olivat tulleet Susaan, samaa puhetta kuin\naleuaditkin ja kärttivät Xerxestä vielä enemmän kuin edelliset. Sinne\ntullessaan he olivat ottaneet mukaansa Onomakritos nimisen atenalaisen\nennuslauseitten selittäjän ja Musaioksen oraakelivastausten\njärjestäjän, jonka kanssa he sitä ennen olivat tehneet sovinnon.\nPeisistratoksen poika Hipparkhos oli näet karkoittanut Onomakritoksen\nAtenasta, syystä että hermionelainen Lasos oli todistanut hänen\nliittäneen Musaioksen oraakelilauseisiin ennustuksen, jonka mukaan\nLemnoksen edustalla sijaitsevat saaret kerran vajoaisivat meren\npohjaan. Siitä syystä oli Hipparkhos karkoittanut hänet, vaikka hän\nennen kyllä oli paljon tämän kanssa seurustellut. Nyt oli Onomakritos\nmatkannut peisistratidien myötä Susaan, ja nämä puhuivat hänestä\nihmeellisiä asioita. Siitä syystä hän, aina milloin saapui kuninkaan\neteen, luki julki ennuslauseitaan. Ja jos ne sisälsivät jotakin, joka\ntiesi onnettomuutta barbarille, ei hän puhunut asiasta mitään, vaan\nvalikoi ja luki vain onnekkaimmat kohdat ja sanoi olevan säädetyn, että\npersialainen mies oli tekevä sillan Hellespontoksen yli, sekä kuvaili,\nkuinka ylimeno oli tapahtuva. Niinpä hän, lukemalla julki\nennustuksiaan, ahdisti kuningasta, samoinkuin myös tekivät\npeisistratidit ja aleuadit esittämällä mielipiteitään.\n\n7. Niin pian kuin Xerxes oli päättänyt lähteä sotaan Hellasta vastaan,\npani hän, toisena vuotena Dareioksen kuolemasta, toimeen sotaretken\nkapinoitsijoita vastaan. Kukistettuaan nämät ja saatettuaan koko\nEgyptin vielä ankarampaan orjuuteen, kuin missä se oli Dareioksen\naikana ollut, hän uskoi sen veljensä Akhaimeneen, Dareioksen pojan,\nhuostaan. Mutta Akhaimeneen hoitaessa Egyptiä surmasi hänet jonkun ajan\nperästä libyalainen Inaros, Psammetikhoksen poika.\n\n8. Kun Xerxes Egyptin valloituksen jälkeen oli aikeessa ryhtyä\nsotaretkeen Atenaa vastaan, kutsui hän etevimmät persialaiset\nkokoukseen, kuullakseen heidän mielipiteensä ja itse kaikkien\nläsnäollessa ilmaistakseen oman tahtonsa. Heidän kokoonnuttuaan Xerxes\nlausui näin: \"Persian miehet, en minä ensimäisenä aio keskuudessanne\nottaa käytäntöön tätä tapaa, vaan noudatan tapaa, jonka itse olen\nvastaanottanut. Sillä niinkuin vanhemmilta ihmisiltä olen kuullut, emme\nkoskaan vielä ole nauttineet lepoa aina siitä saakka kuin me, silloin\nkun Kyros oli kukistanut Astyageen, meedialaisilta perimme tämän\nvallan. Mutta näin ohjaa asioita jumala, ja meidän monet toimemme\nsaavat onnellisen päätöksen. Mitä nyt Kyros ja Kambyses ja minun isäni\nDareios ovat suorittaneet ja mitkä kansat he ovat entisten lisäksi\nhankkineet, sitä ei tarvinne mainita, koska sen hyvin tunnette. Mutta\nsiitä perin kuin minä itse otin vastaan tämän valtaistuimen, olen\nmiettinyt, millä tavoin menettelisin, jotta en jäisi jälelle niistä,\njotka aikaisemmin ovat tässä arvossa olleet, enkä heitä vähemmin\nlisäisi persialaisten valtaa. Ja miettiessäni huomaan, että samalla\nkuin meille karttuu kunniaa eikä tuo maa ole pienempi tai huonompi,\nvaan päinvastoin tuottavampi tätä maata, jonka nyt omistamme, samalla\nme saamme kostaa ja rangaista. Senvuoksi olen nyt kutsunut teidät\nkokoon, jotta esittäisin teille, mitä aion tehdä. Minä aion rakentaa\nsillan Hellespontoksen yli ja marssittaa sotajoukon Europan halki\nHellasta vastaan, kostaakseni atenalaisille sen, minkä he ovat tehneet\npersialaisille ja minun isälleni. Olettehan nähneet, kuinka isäni\nDareioskin valmisti sotaretkeä näitä miehiä vastaan. Mutta hän kuoli,\neikä hän saanut kostetuksi heille. Vaan minä en aio herjetä hänen enkä\nmuiden persialaisten puolesta heille kostamasta, ennenkuin valloitan ja\npoltan Atenan, joka ensiksi on alkanut harjoittaa vääryyttä minua ja\nisääni vastaan. Ensinnäkin näet he tulivat Sardeeseen, jonne saapuivat\norjamme, miletolaisen Aristagoraan kera, ja sytyttivät siellä lehdot\nynnä pyhätöt. Ja mitä he sitten tekivät meille, kun me Datiin ja\nArtafreneen johdolla olimme heidän maahansa tunkeutuneet, sen\nluultavasti tiedätte kaikki. Tämän vuoksi olen nyt siis varustautunut\nlähtemään sotaretkelle heitä vastaan, ja harkitessani huomaan tästä\nyrityksestä koituvan meille näin suuria etuja: jos kukistamme heidät\nsekä heidän naapurinsa, jotka asuvat fryygialaisen Pelopsin maassa,\nniin teemme Zeus jumalan ilmankannen rajaksi Persian valtakunnalle. Ei\nnäet aurinko ole katseleva yhtään maata, joka meidän valtakuntaamme\nrajoittuisi, vaan kaikki ne olen minä teidän kerallanne saattava\nyhdeksi ainoaksi maaksi, koko Europan halki samottuani. Olen nimittäin\nkuullut asianlaidan olevan sellaisen, että jos meidän vain onnistuu\npoistaa mainitsemani kansat vihollistemme luvusta, niin ei ole jääpä\njälelle mitään miesten kaupunkia eikä ihmisheimoa, joka meidän\nkanssamme pystyisi ottelemaan. Niin tulevat niskoilleen saamaan\norjuuden ikeen sekä meitä vastaan syylliset että syyttömät. Jos te\ntämän teette, niin varmaan saavutatte suosioni. Kun minä teille\nilmoitan ajan, jolloin on tultava, pitää kunkin teistä alttiisti\nsaapua. Ja sille, joka tullessaan tuo mukanaan parhaiten järjestetyn\nsotajoukon, annan semmoisia lahjoja, joita meidän kesken pidetään\narvokkaimpina. Teidän on siis tehtävä näin. Mutta jotten teistä\nnäyttäisi tekevän tätä päätöstä omin päin, niin minä esitän asian\nyhteisesti keskusteltavaksi, samalla kuin käsken sitä teistä, kuka vain\nhaluaa, lausumaan mielipiteensä.\" Näin sanottuaan hän lopetti puheensa.\n\n9. Hänen jälkeensä lausui Mardonios: \"Oi herra, sinä et ainoastaan ole\nparas kaikista tähän asti eläneistä ja elävistä persialaisista, vaan\nmyös kaikista vastedes elävistäkin, koska kaikki, mitä olet\nkosketellut, on ylen oivallista ja totta, mutta varsinkin, koska et\nsalli Europassa asuvien arvottomien ioonilaisten pitää meitä\npilkkanaan. Sillä olisihan kauhea asia, jos me, vain lisätäksemme\nvaltaamme, olemme kukistaneet ja pidämme orjinamme sakeja. indialaisia,\netiopilaisia, assyrialaisia yunä monta muuta suurta kansaa, vaikka nämä\neivät ole persialaisille tehneet mitään pahaa, mutta emme kosta\nhelleeneille, jotka ensin ovat ruvenneet meitä loukkaamaan. Mitä me\npelkäämme? Millaista väkijoukkoa? Minkälaisia rahavaroja? Tunnemmehan\nheidän taistelutapansa, tunnemmehan, että heidän valtansa on heikko.\nOlemmehan kukistaneet ja pidämme hallussamme heidän lapsensa, jotka\nasuvat maassamme ja joita kutsutaan ioonilaisiksi, aiolilaisiksi ja\ndoorilaisiksi. Olenhan jo minä itsekin näitä miehiä koetellut, isäsi\nkäskystä marssiessani heitä vastaan. Ja kun minä silloin olin samonnut\nMakedoniaan saakka ja olin vähällä päästä itse Atenaan, ei yksikään\ntullut vastaani taisteluun. Ja kuitenkin on, kuten olen kuullut,\nhelleeneillä tapana ymmärtämättömyydestä ja typeryydestä järjestää\nsotansa mitä ajattelemattomimmalla tavalla. Sillä aina milloin he\njulistavat sodan toisiansa vastaan, he hakevat itselleen kauniimman ja\ntasaisimman paikan ja menevät sinne taistelemaan, niin että\nvoittajatkin poistuvat sieltä suurella tappiolla; voitetuista taas ei\nminun kannata puhuakaan, he kun kokonaan joutuvat tuhon omiksi. Ja\nkuitenkin pitäisi heidän, koska samaa kieltä puhuvat, ratkaista\nriitansa käyttämällä kuuluttajia ja sanansaattajia ja vaikka mitä\nkeinoa tahansa mieluummin kuin taisteluita. Jos nyt kaikin mokomin\ntäytyisi taistella toisiansa vastaan, pitäisi toki kummankin\nriitapuolen etsiä itselleen semmoinen paikka, missä sitä olisi\nvaikeampi ahdistaa, ja siinä koetella voimiaan. Mutta vaikka helleenit\nmuuten noudattavat tätä huonoa tapaa, eivät he ajatelleetkaan taistelua\nsilloin, kun olin marssinut Makedonian maahan saakka. Vaan kuka, oi\nkuningas, on sinua vastaan tuleva sotimaan, silloin kun Aasiasta tuot\nmuassasi koko väenpaljoutesi ja kaikki laivasi. Minun luullakseni ei\nhelleenien mahti moiseen röyhkeyteen kohoa. Mutta jos nyt minä\nmielipiteessäni pettyisin ja he ajattelemattomuudessaan pöyhkeinä\ntodella käyvät meitä vastaan taisteluun, niin he kyliä saavat huomata,\nettä me sota-alalla olemme etevimmät kaikista ihmisistä. Älköön siis\njätettäkö mitään koettamatta. Sillä itsestään ei ihmisille mikään\nonnistu, vaan yrittämällä he ylimalkaan saavat kaikkensa toimeen.\"\n\n10. Tällä tavoin suositeltuaan Xerxeen mielipidettä Mardonios lakkasi\npuhumasta. Kun nyt muut persialaiset olivat vaiti eivätkä uskaltaneet\nlausua esitetylle vastakkaista mielipidettä, virkkoi Artabanos,\nHystaspeen poika, joka oli Xerxeen setä, juuri tähän asemaansa\nluottaen, näin: \"Oi kuningas, jollei keskenään vastakkaisia\nmielipiteitä esitetä, ei saata valitessa ottaa parempaa, vaan täytyy\nnoudattaa sitä, mikä kerran on lausuttu, mutta kyllä, jos on eri\nmielipiteitä esitetty, aivan niinkuin emme semmoisenaan saata eroittaa\nsekoittamatonta kultaa, vaan vasta kun hivutamme sitä rinnan muun\nkullan kanssa, me havaitsemme sen paremmaksi. Minä jo kielsin isääsi,\nveljeäni Dareiosta, lähtemästä sotaretkelle skyytejä vastaan, miehiä,\njoilla ei missään kohden maataan ole kaupunkia. Vaan hän, joka toivoi\nkukistavansa heidät, ei minua totellut. Hän läksi sotaretkelle, mutta\nkääntyi takaisin, kadotettuaan monta hyvää miestä sotaväestään. Vaan\nsinä, oi kuningas, aiot lähteä miehiä vastaan, jotka ovat paljoa\netevämmät skyytejä ja joiden sanotaan sekä maalla että merellä olevan\nkaikista parhaimmat. Mikä vaara tässä uhkaa, se tulee minun ilmaista\nsinulle. Sinä väität rakentavasi sillan Hellespontoksen yli ja sitten\nkuljettavasi sotajoukon Europan halki Hellaaseen. Nytpä saattaa käydä\nniin, että sinä joko maa- tai meritaistelussa joudut tappiolle, taikka\nmolemmissakin. Sillä noiden miesten kerrotaan olevan uljaita, ja sen\nsaattaa myös päättää siitä, että atenalaiset yksin tuhosivat sen suuren\nsotajoukon, joka Datiin ja Artafreneen johdolla tuli Attikan alueelle.\nMutta otaksutaanpa, että meillä ei molemmilla tahoilla ole menestystä.\nJos he nyt kuitenkin laivoillaan tekevät hyökkäyksen, voittavat\nmeritaistelussa, purjehtivat Hellespontokseen ja purkavat sitten\nsillan, koituu siitä sinulle, oi kuningas, suuri vaara. Enkä minä päätä\ntätä minkään oman viisauteni nojalla, vaan siitä onnettomuudesta, joka\noli vähällä kohdata meitä, silloin kun sinun isäsi teki sillan\ntraakialaisen Bosporoksen ja Istros-joen yli sekä astui skyytien\nmaahan. Silloin skyytit pyytämällä pyysivät niitä ioonilaisia, joille\nsillan vartioiminen oli uskottu, purkamaan sen. Ja jos silloin\nMiletoksen itsevaltias Histiaios olisi seurannut muiden valtiasten\nmielipidettä eikä olisi sitä vastustanut, olisi persialaisten mahti\nollut mennyttä. Ja kuitenkin, onhan kauheata kuulla mainittavankaan,\nettä kuninkaan koko mahti kerran on riippunut yhdestä ainoasta\nmiehestä. Älä siis huoli saattaa itseäsi mihinkään tämmöiseen vaaraan,\nkun ei ole mitään pakkoa, vaan tottele sinä minua. Hajoita nyt tämä\nkokous, harkitse ensin itseksesi ja, milloin katsot hyväksi, ilmoita\nsitten se, mikä sinusta näyttää parhaalta. Hyvää neuvoa näet minä pidän\nmitä suurimpana voittona. Sillä joskin se kohtaa vastustusta, on neuvo\nyhtäkaikki hyvä, ja sattumasta vain riippuu, että se joutuu tappiolle.\nMutta se, joka on huonon neuvon keksinyt, on onnellisimmassa\ntapauksessa vain tehnyt hyvän löydön, sillä huonon neuvon hän\nyhtäkaikki on keksinyt. Etkö näe, kuinka jumala salamallaan iskee muita\nylemmäksi kohoaviin luontokappaleisiin eikä salli niiden suurennella,\nvaan että pienet eivät häntä ärsytä. Etkö näe, kuinka hän aina\nsuurimpiin rakennuksiin ja korkeimpiin puihin vasamansa viskaa. Sillä\njumalan tekee aina mieli typistää kaikkea, mikä pistää muita ylemmäksi.\nSamaten myös saattaa lukuisan sotajoukon tuhota vähäinen, kun jumala\nkateellisena sotilaissa herättää pelkoa tai heihin iskee ukkosensa,\nniin että he kunniattomasti saavat tuhonsa. Sillä jumala ei salli\nkenenkään muun kuin itsensä olla korkea. Hätiköiminen kaikessa\nsynnyttää hairahduksia, joista tavallisesti aiheutuu suuria vahinkoja.\nMutta maltti tuottaa, jos kohta ei heti paikalla näkyviä etuja, niin\nkuitenkin semmoisia, joita aikaa myöten huomataan. Tämän neuvon siis\nannan sinulle, oi kuningas. Mutta lakkaa sinä, Gobryaan poika Mardonios\npitämästä joutavaa puhetta helleeneistä, jotka eivät huonoa mainetta\nansaitse. Sillä helleenejä parjaamalla yllytät kuningasta lähtemään\nsotaan. Ja juuri sitä vartenhan sinä näytät ponnistavan kaikki voimasi.\nVaan älköön niin käykö. Sillä parjaus on mitä kauheinta, koska siinä on\nkaksi väärintekijää ja yksi vääryyttä kärsivä. Parjaaja näet tekee\nväärin syyttäessään poissaolevaa, toinen taas tekee väärin uskoessaan,\nennenkuin täsmälleen on päässyt selville asiasta. Ja se, joka ei ole\nläsnä tässä keskustelussa, kärsii tällöin heidän puoleltaan vääryyttä\nsiinä, että toinen häntä parjaa ja toinen hänestä saa huonon\nkäsityksen. Mutta jos nyt välttämättömästi täytyy näitä miehiä vastaan\nlähteä sotaan, no hyvä, silloin jääköön kuningas itse persialaisten\nkotiseuduille, me molemmat taas pankaamme lapsemme pantiksi, ja valitse\nsinä itse ne miehet, joita tahdot, ja lähde sotaan, mukanasi niin suuri\nsotajoukko kuin vain haluat. Ja jos nyt kuninkaan asioiden käy,\nniinkuin sinä sanot, tapettakoon minun lapseni, ja niiden lisäksi minut\nitsenikin. Mutta jos käy niinkuin minä ennustan, kärsikööt sinun\nlapsesi tämän, ja niitten mukana sinä itsekin, jos nimittäin palaat.\nJos sitä vastoin et tahdo alistua tähän, vaan kaikin mokomin aiot viedä\nsotajoukon Hellasta vastaan, niin väitän, että moni tänne jääneistä\nkerran on saava kuulla Mardonioksen, jonkun suuren onnettomuuden\npersialaisille tuotettuaan, joutuneen koirien ja lintujen raadeltavaksi\njoko ehkä atenalaisten tai ainakin lakedaimonilaisten maassa, jollei jo\naikaisemminkin matkalla, ja saaneen kokea, millaisia miehiä vastaan\nkehoitat kuningasta sotaan lähtemään.\"\n\n11. Täten virkkoi Artabanos, mutta Xerxes vastasi vihastuneena näin:\n\"Artabanos, sinä olet isäni veli. Se sinua suojelee saamasta ansaittua\npalkkaa tyhjänpäiväisistä sanoistasi. Sen häväistyksen toimitan\nkuitenkin sinulle, rangaistukseksi kehnoudestasi ja pelkuruudestasi,\nettet saa seurata myötäni Hellasta vastaan, vaan että sinun täytyy\njäädä tänne naisten pariin. Minä olen kyllä ilman sinuakin paneva\ntoimeen, mitä olen lausunut. En näet soisi olevani Dareioksen poika\nenkä polveutuvani Hystaspeesta, Arsameesta, Ariaramneesta, Teispeestä,\nKyroksesta, Kambyseestä ja Akhaimeneesta, ellen saa kostaa\natenalaisille. Sillä minä ymmärrän hyvin, että joskin me pysymme\nrauhallisina, eivät he kuitenkaan sitä tee, vaan lähtevät\ntoistamiseenkin maatamme vastaan, jos nimittäin voi päättää heidän\nalkuhankkeistaan, kun he nimittäin sytyttivät Sardeen tuleen ja\nsamosivat Aasiaan. Ei kumpikaan siis saata vetäytyä takaisin, vaan\nkysymyksessä on molempien onni tai onnettomuus: joko on kaikki, mikä\ntällä puolen on, joutuva helleenien, tai kaikki, mikä tuollapuolen on,\njoutuva persialaisten valtaan, sillä meidän vihollisuutemme välillä ei\nole mikään sovinto mahdollinen. On siis oikein, että me, jotka ensiksi\nolemme kärsineet loukkausta, nyt kostamme, yksin senkin vuoksi, jotta\nminä oppisin tuntemaan tuon kauhean vaaran, marssimalla näitä miehiä\nvastaan, jotka isieni orjakin, fryygialainen Pelops, siihen määrään\nkukisti, että aina näihin saakka sekä ihmiset itse että heidän maansa\novat kukistajansa mukaan kantaneet nimeään.\"\n\n12. Niin pitkälle tätä puhetta jatkui. Mutta kun sitten tuli yö,\nvaivasi Artabanoksen tuuma Xerxestä. Ja yön varrella mietiskellessään\nhän huomasi, ettei hänen lainkaan ollut edullista lähteä sotaan\nHellasta vastaan. Tehtyään nyt taas tämän päätöksen hän nukkui. Ja\nnähtävästi unessa hän, kuten persialaiset kertovat, näki tämmöisen\nnäyn. Xerxeestä tuntui siltä, kuin olisi kookas ja kaunismuotoinen mies\nasettunut hänen viereensä ja lausunut: \"Muutatko, oi persialainen,\ntodella päätöksesi, niin ettet viekään sotajoukkoa Hellasta vastaan,\nvaikka jo annoit persialaisille käskyn kerätä sotaväkeä? Et sinä niin\nollen tee oikein, jos muutat päätöksesi, enkä minä, joka tässä\nvieressäsi seison, ole sitä sinulle antava anteeksi. Vaan seuraa sinä\nsitä tietä, jota päivällä päätit kulkea.\"\n\n13. Sen lausuttuaan hän Xerxeestä näytti liitävän pois. Mutta päivän\nvaljettua ei kuningas ollenkaan välittänyt tästä unennäöstä, vaan\nkerättyään ne persialaiset, jotka hän edelliselläkin kertaa oli\nkutsunut kokoon, hän lausui heille näin: \"Persian miehet, antakaa\nminulle anteeksi, että niin äkkiä muutan päätökseni. En ole näet vielä\nsaavuttanut ymmärrykseni huippua, eivätkä ne, jotka kehoittavat minua\ntuolla tavoin tekemään, hetkeksikään jätä minua rauhaan. Kuultuani\nArtabanoksen mielipiteen tosin aluksi kyllä minun nuoruuteni kuohahti,\nniin että syydin vanhempaani miestä vastaan varsin sopimattomia sanoja,\nmutta nyt olen kuitenkin myöntynyt ja aion noudattaa hänen neuvoaan.\nKoska siis olen päättänyt olla lähtemättä Hellasta vastaan, niin olkaa\nte levolliset.\"\n\n14. Tämän kuultuaan persialaiset iloissaan heittäytyivät maahan hänen\neteensä. Mutta yön tultua asettui unessa sama haamu nukkuvan Xerxeen\nääreen ja virkkoi: \"Oi Dareioksen poika, sinä olet siis julkisesti\npersialaisten kuullen peruuttanut sotaretken ja vähäksynyt minun\nsanojani, aivan kuin jos joltakin mitättömältä olisit ne kuullut.\nNiinpä tiedä siis tämä! Ellet heti lähde sotaan, tulee siitä tämä\nsinulle seuraukseksi. Yhtä suureksi ja mahtavaksi kuin lyhyessä ajassa\nolet paisunut, yhtä halpa olet myös ennen pitkää jälleen oleva.\"\n\n15. Kovin säikähtyneenä unennäöstään Xerxes kavahti vuoteeltaan pystyyn\nja lähetti sanansaattajan kutsumaan Artabanoksen luokseen. Tämän\nsaavuttua virkkoi Xerxes hänelle näin: \"Artabanos, heti aluksi minä\ntosin olin epäviisas lausuessani sinulle tyhjänpäiväisiä sanoja\noivallisen neuvosi johdosta. Vaan vähän ajan kuluttua minä kaduin ja\nhuomasin, että minun olikin tehtävä, niinkuin sinä olit neuvonut. Mutta\nkuitenkaan en kykene tätä tekemään, vaikka haluankin. Sillä siitä\nsaakka kuin nyt olen kääntynyt ja muuttanut päätökseni, käy minun\nluonani ja ilmestyy minulle unessa haamu, joka ei lainkaan hyväksy,\nettä teen näin. Ja nyt se poistuessaan vielä uhkasikin minua. Jos siis\nsen lähettäjä on jumala ja hänen tahtonsa on, että kaikin mokomin\nsotaretki Hellasta vastaan tehdään, on tämä sama unennäkö liitävä\nsinunkin luoksesi, antaen sinulle saman käskyn kuin minullekin. Ja minä\nluulen, että tämä voisikin tapahtua, jos ottaisit kaikki minun\nvaatteeni, pukisit ne yllesi, sitten istuutuisit valtaistuimelleni ja\nlopuksi paneutuisit nukkumaan minun vuoteeseeni.\"\n\n16. Näin lausui Xerxes Artabanokselle. Mutta tämä ei totellut\nensimäisestä käskystä, koska hän ei katsonut olevansa oikeutettu\nistuutumaan kuninkaalliselle valtaistuimelle; lopulta kuitenkin, kun\nhänet siihen pakoitettiin, hän teki työtä käskettyä ja lausui näin:\n\"Minun mielestäni, oi kuningas, on samantekevää, ajatteleeko itse\noikein, vai tahtooko totella sitä, joka antaa hyvän neuvon. Mutta\nsinut, joka olet kummankin näistä saavuttanut, vievät huonojen ihmisten\npuheet harhaan, aivan niinkuin kerrotaan, että tuulten vihurit\nahdistavat merta, tuota ihmisille mitä hyödyllisintä, eivätkä salli sen\nnoudattaa omaa luontoaan. Kuullessani sinulta soimauksia, eivät ne\nsurettaneet minua niin katkerasti kuin se, että, kun persialaisilla oli\nedessään kaksi mielipidettä, joista toinen kiihoitti röyhkeyttä, toinen\nsitä taltutti ja sanoi olevan pahaa opettaa sielua aina tavoittamaan\njotakin enempää, kuin mikä käsillä on, -- että kun siis sellaiset\nmielipiteet olivat tarjona, sinä valitsit itsellesi ja persialaisille\nvaarallisemman. Nyt siis, kun olet kallistunut parempaan mielipiteeseen\nja heittänyt sikseen retken helleenejä vastaan, väität, että luonasi\nunessa käy jonkun jumalan lähettämä haamu, joka ei salli sinun jättää\nkesken retkeä. Mutta ei tämä, poikani, ole mitään jumalallista.\nIhmisten luo liitelevät unikuvat ovat sellaisia, kuin minä, joka olen\nsinua monta vuotta vanhempi, nyt tahdon sinulle opettaa. Ne asiat,\njoita päivällä ajattelee, tavallisesti liitelevät unennäköinä. Nytpä me\nviimeksi kuluneina päivinä aivan erityisesti olemme pohtineet juuri\ntätä sotaretkeä. Jos taas tämän asian laita ei ole sellainen kuin minä\nselitän, vaan siinä on jotakin jumalallista, niin olet sinä lyhyesti jo\nmaininnut kaiken; niinpä ilmestyköön näky siis minullekin, samoinkuin\nsinulle, ja käskien samaa. Mutta ei sen silti tarvitse pikemmin minulle\nilmestyä, jos minulla on ylläni sinun pukusi, kuin jos minulla ei sitä\nole, eikä ennemmin sinun vuoteellasi kuin omallani, jos se ylipäänsä\ntahtoo näyttäytyä. Sillä eihän se ole niin yksinkertainen -- mikä\nsitten lieneekään tuo, joka sinulle unessa ilmestyy --, että se päättää\nvain puvustasi ja, nähdessään siinä minut, luulee minua sinuksi. Mutta\nnyt on tutkittava, eikö se pidä minua missään arvossa tai huoli\nilmestyä ja käydä luonani, olipa minulla sitten yllä oma pukuni tai\nsinun. Sillä jos se yhtämittaa saapuu, niin sanoisin minäkin sen olevan\njumalallisen. Mutta jos nyt olet vakaasti päättänyt, että tulee\ntapahtua näin, eikä ole mahdollista sitä välttää, vaan minun todella\ntäytyy sinun vuoteessasi nukkua, no niin, silloin minä tahdon sen\ntehdä. Ja ilmestyköön näky minullekin. Mutta siihen saakka tahdon pysyä\nesittämässäni mielipiteessä.\"\n\n17. Sen verran lausuttuaan Artabanos, joka toivoi voivansa osoittaa,\nettä Xerxes puhui joutavia, teki niinkuin käskettiin. Hän pukeutui\nXerxeen vaatteisiin ja istuutui kuninkaalliselle valtaistuimelle, ja\nArtabanoksen käytyä levolle tuli hänen nukkuessaan sama näky, joka oli\nkäynyt Xerxeenkin luona, asettui Artabanoksen yläpuolelle ja lausui:\n\"Sinäkö se olet, joka neuvot Xerxestä luopumaan sotaretkestään Hellasta\nvastaan, muka huolenpidosta häntä kohtaan? Vaan etpä sinä vastedes,\nenempää kuin tälläkään haavaa, ole rankaisematta koettava torjua sitä,\nminkä kerran täytyy tapahtua. Ja Xerxeelle itselleen on jo osoitettu,\nkuinka hänen on käyvä, jos hän ei tottele.\"\n\n18. Artabanoksesta näytti kuin olisi unikuva näin uhkaillut ja\nhehkuvilla rauta-aseilla aikonut polttaa häneltä silmät päästä. Ääneen\nhuudahtaen hän kavahti pystyyn ja istuutui Xerxeen viereen sekä kertoi\njuurta jaksaen unennäkönsä. Sitten hän lausui näin: \"Minä, oi kuningas,\nmiehenä, joka jo olen nähnyt monen suuren vallan sortuneen heikompansa\nkautta, en sallinut sinun kaikessa noudattaa nuoruuttasi, koska\nymmärsin, että on pahaa haluta paljon tavaraa, ja muistelin, kuinka\nkävi Kyroksen retken massagetejä vastaan, ja niinikään muistelin\nKambyseen retkeä etiopilaisia vastaan, samoinkuin myös jouduin ottamaan\nosaa Dareioksen sotaan skyytejä vastaan. Tämän käsittäen arvelin, että\njos pysyisit alallasi, olisit kaikkien ihmisten silmissä oleva\nonnellinen. Mutta koska nyt joku yliluonnollinen voima meitä työntää\neteenpäin ja, kuten näyttää, jokin jumalan tuoma tuho tapaa helleenit,\nniin minä itsekin käännyn ja muutan mielipiteeni; mutta ilmoita sinä\npersialaisille jumalan lähettämä sana ja käske itse heidän noudattaa\naikaisempaa määräystäsi varustuksiin nähden sekä tee niin, että kun\njumala kerran tämän sallii, sinä puolestasi et mitään laiminlyö.\" Hänen\nnäin lausuttuaan he rohkaistuivat unennäöstä. Heti päivän tultua Xerxes\nilmoitti tämän persialaisille, ja Artabanos, joka aikaisemmin yksin\npeittelemättä oli varoittanut sotaretkestä, kehoitti nyt yhtä\navonaisesti siihen.\n\n19. Xerxeen parhaillaan varustaessa sotaanlähtöä ilmestyi hänelle\nunessa kolmas näky, jonka maagit, siitä kuultuaan, selittivät\ntarkoittavan koko maan piiriä, väittäen, että kaikki ihmiset olivat\njoutuvat hänen orjikseen. Ja unennäkö oli tämä. Xerxeestä tuntui\nikäänkuin olisi hänellä ollut päässään öljypuunlehvä-seppele ja kuin\nöljypuusta lähtevät oksat olisivat kattaneet koko maan, mutta sitten\noli seppele hänen päästään hävinnyt. Maagien annettua tämän selityksen\nmatkusti kohta joka mies kokoonkutsuttujen persialaisten joukosta omaan\nmaakuntaansa ja osoitti mitä suurinta alttiutta käskyjen täyttämisessä,\nkoska itsekukin tahtoi saada tarjona olevat lahjat. Sillä tavoin Xerxes\npani toimeen sotajoukon keräyksen, tutkistellen joka paikkaa\nmannermaalla.\n\n20. Sillä Egyptin valloituksesta saakka hän neljä täyttä vuotta varusti\nsotajoukkoa sekä sotajoukon tarpeita, mutta viidennen vuoden kuluessa\nhän suurella väenpaljoudella lähti sotaan. Niistä sotaretkistä, jotka\nme tunnemme, oli näet tämä kaikkein suurin, niin ettei sille vertoja\nvetänyt Dareioksen retki skyytejä vastaan, ei skyytien retki, kun nämä,\najaessaan takaa kimmeriläisiä, hyökkäsivät Meedianmaahan, laskivat\nvaltansa alaiseksi melkein koko Yiä-Aasian ja siinä asustivat -- retki,\njosta heille Dareios myöhemmin koetti kostaa -- ei, mikäli\nkertomuksesta voi päättää, atreidien matka Ilioniin, eikä myysialaisten\nja teukrolaisten ennen Troian sotaa suorittama retki, jolloin he\nBosporoksen kohdalta tunkivat Europan puolelle, saattoivat valtansa\nalle kaikki traakialaiset, laskeutuivat Ioonian-meren rannalle ja\nsamosivat etelään päin Peneios-joelle saakka.\n\n21. Kaikkia näitä, ja jos mitä sotaretkiä niiden lisäksi on ollut, ei\nvoida tähän verrata. Sillä mitä kansaa ei Xerxes Hellasta vastaan\nvienyt? Mikä vesi, lukuunottamatta suuria jokia, ei juotaessa häneltä\nehtynyt? Sillä toiset kansat asettivat laivoja, toisia käskettiin\ntulemaan jalkaisin, toisten oli määrä antaa ratsuväkeä, toisten asettaa\naluksia hevosten kuljetusta varten, samalla kuin heidän itsensä tuli\nottaa osaa sotaan, toisten hankkia sotalaivoja siltojen laatimista\nvarten, toisten taas toimittaa viljaa ja aluksia.\n\n22. Ja aluksi, koska ensimäisten Athos-niemen ympäri purjehtineitten\noli käynyt onnettomasti, tehtiin noin kolmen vuoden aikana\npääsyvalmistuksia varsinkin Athos-niemen varalle. Elaius-kaupungissa\nKhersonesoksessa oli nimittäin kolmisoutuja ankkurissa. Sieltä käsin\nläksi sotajoukosta kaikenlaatuista väkeä, jotka saivat kaivaa\nruoskaniskujen alla, ja toisia tuli aina sijaan. Kaivoivatpa myös\nAthos-vuoren seuduilla asuvaiset. Työtä johti kaksi persialaista,\nBubares, Megabazoksen poika, ja Artakhaies, Artaioksen poika. Athos on\nlaaja ja kuuluisa vuori, joka pistää mereen ja on ihmisten asuma. Siltä\nkohtaa, missä vuori liittyy mannermaahan, se jatkuu niemimaan tapaisena\nja muodostaa noin kahdentoista stadionin levyisen kannaksen. Tämä on\ntasankoa, jossa on matalia kumpuja ja joka ulottuu Akanthoksen merestä\nToronea vastassa olevaan mereen. Tällä kannaksella, johon Athos\npäättyy, sijaitsee eräs helleeniläinen kaupunki, Sane, mutta Sanen\nulkopuolella ja itse Athos-niemellä ovat ne kaupungit, jotka\npersialainen silloin ryhtyi tekemään mannermaakaupungeista\nsaarikaupungeiksi. Nämät ovat: Dion, Oiofyxos, Akrothoon, Thyssos ja\nKleonai.\n\n23. Nämät ovat ne kaupungit, jotka sijaitsevat Athos-niemellä. Mutta\njaettuaan työ-alueen kansojen kesken barbarit kaivoivat näin. He\nvetivät suoran viivan Sane-kaupungin kohdalta, ja kun kaivanto oli\nsaatu syväksi, kaivoivat alimpana seisovista toiset, toiset taas\njättivät aina sen maan, mikä luotiin, toisille, jotka seisoivat\nyläpuolella, portailla, vastaanottajat puolestaan toisille, kunnes se\nsaapui ylimpänä oleville. Nämä kantoivat maan sieltä ja kaatoivat sen\npois. Muilta, paitsi foinikialaisilta, luhistuivat tällöin kaivannon\nseinät, tuottaen siten kaksin verroin vaivaa. Sillä koska muut tekivät\nsen yhtä leveäksi alhaalta kuin ylhäältäkin, täytyi heille käydä näin.\nMutta foinikialaiset, jotka kaikissa muissakin toimissaan osoittavat\nälyä, osoittivat sitä tässäkin. Saatuaan näet heille tulevan osuuden\nlaittoivat he kaivannon yläosan kaksi vertaa niin leveäksi kuin miksi\nkaivanto itse oli tuleva, ja työn edistyessä he aina vain kavensivat\nsitä. Ja kun tultiin pohjaan, oli heidän kaivannollaan sama leveys kuin\nmuiden tekemillä osuuksilla. -- Siellä on niitty, jossa heillä oli tori\nja myyntipaikka. Ja Aasiasta tuli heille runsaassa määrin jauhoja.\n\n24. Ja niinkuin minä päätellessäni olen havainnut, käski Xerxes\nylpeydestä kaivattaa kannaksen, koska tahtoi näyttää mahtiaan ja jättää\njälkeensä muistomerkin. Sillä vaikka persialaisten olisi ollut\nmahdollista ilman mitään vaivaa vetää laivat kannaksen poikki, käski\nhän kaivaa merikanavan, niin leveän, että kaksi kolmisoutua saattoi\nsoudettaessa kulkea rinnan. Mutta näille samoille miehille, joitten oli\nmäärä tehdä kaivanto, annettiin myös tehtäväksi rakentaa silta\nStrymon-joen yli.\n\n25. Näin hän nyt tässä kohden menetteli. Ja siltojen varalle hän\nvarusti bybloksesta ja valkoliinasta tehtyjä köysiä, annettuaan\nfoinikialaisille ja egyptiläisille käskyn hankkia näitä ja niinikään\nmuonavaroja, kerätäkseen niitä kokoon sotajoukkoa varten, jotteivät\nsotajoukko ja juhdat, marssiessaan Hellasta vastaan, tulisi näkemään\nnälkää. Ja tutkittuaan paikkoja hän käski koota muonavaroja sopivimpiin\nkohtiin sekä kaikkialta Aasiasta kuormalaivoilla ja lautoilla tuoda\nmitä minnekin. Viljan ainakin toivat toiset Traakian niinkutsutulle\n\"Valkorannalle\", toisia käskettiin viemään sitä perintholaisten\nomistamaan Tyrodizaan, toisia Doriskokseen, toisia Eioniin,\nStrymon-joen varrelle, ja vielä toisia Makedoniaan.\n\n26. Sillä välin kuin nämä puuhasivat siinä työssä, mikä heillä oli\nkäsillä, matkasi koko maasotajoukko Xerxeen keralla Sardeeseen, lähtien\nliikkeelle Kappadokian Kritallasta. Sinne oli näet koko sen sotajoukon,\njonka mannermaata myöten oli määrä matkata yhdessä Xerxeen itsensä\nkanssa, käsketty kokoontua. Kuka nyt käskynhaltijoista oli tuonut\nparhaiten järjestetyn sotajoukon ja kuninkaalta saanut tarjona olevat\nlahjat, sitä en saata ilmoittaa. En näet edes tiedä, joutuivatko he\nsiitä ensinkään kilpailemaan. Kuljettuaan nyt Halys-joen yli he\njoutuivat Fryygiaan ja tämän kautta matkatessaan he saapuivat\nKelainaihin, jossa kumpuaa ilmoille Maiandroksen sekä erään toisen joen\nlähteet, joka ei ole Maiandrosta vähempi ja jonka nimi on Katarrektes.\nViimemainittu pulppuaa esiin itse Kelainain torilla ja laskee\nMaiandros-jokeen. Sen luona on myös näytteille ripustettuna Marsyas\nsileenin nahka, hänen, jonka fryygialaisten puheen mukaan Apollon oli\nnylkenyt ja jonka nahan hän sitten oli sinne ripustanut.\n\n27. Tässä kaupungissa odotti heitä eräs lyydialainen Pythios, Atyksen\npoika, joka kestitsi mitä suurenmoisimmalla tavalla kuninkaan koko\nsotajoukkoa ja Xerxestä itseään, ja ilmoitti olevansa halukas\nasettamaan rahaa sotaan. Kun Pythios teki tämän rahatarjouksen, kysyi\nXerxes läsnäolevilta persialaisilta, mikä Pythios oli miehiään ja\nkuinka suuria summia hän omisti, koska semmoista tarjoili. He\nlausuivat: \"Oi kuningas, tämä on se, joka isällesi Dareiokselle\nlahjoitti kultaisen plataanin ja viiniköynnöksen. Hän on vielä nytkin,\nmikäli me tiedämme, rikkaudessa ensimäinen mies sinun jälkeesi.\"\n\n28. Ihmeissään heidän puheensa loppuosasta Xerxes sitten kysyi\nPythiokselta itseltään, kuinka paljon rahaa hänellä oli. Tämä virkkoi:\n\"Oi kuningas, en minä tahdo sinulta salata omaisuuttani enkä\npuolustella itseäni tietämättömyydelläni, vaan, koska asian tunnen,\ntahdon täsmälleen mainita sen. Sillä heti kun sain tietää sinun astuvan\nHellaan merta kohti, niin minä, joka tahdoin sinulle antaa rahaa\nsotaan, otin selvän asiasta ja laskiessani havaitsin, että minulla on\nhopeassa kaksituhatta talenttia ja kullassa seitsemäätuhatta vaille\nneljäsataa kertaa kymmenentuhatta Dareios-stateria [s.o. 3,093,000\nstateria]. Ja nämä minä sinulle lahjoitan. Itse saan minä riittävän\ntoimeentulon orjistani ja maatiluksistani.\"\n\n29. Näin hän virkkoi, mutta ihastuksissaan näistä sanoista Xerxes\nlausui: \"Lyydialainen vieras, aina siitä asti, jolloin minä läksin\nPersian maasta, en, lukuunottamatta sinua, ole tähän saakka tavannut\nainoatakaan miestä, joka olisi mielinyt sotajoukolleni tarjota\nvieraslahjoja, enkä ketään, joka olisi tullut kasvojeni eteen ja\nitsestään tahtonut kerätä kokoon rahoja sotaan. Mutta sinähän olet\nsuurenmoisesti kestinnyt sotajoukkoani ja lisäksi vielä ilmoitat\nantavasi suuria rahasummia. Niinpä minä palkaksi niistä annan sinulle\nnämä kunnialahjat. Minä teen sinut kestiystäväkseni ja saatan sinun\nneljäsataa kertaa kymmenentuhatta stateriasi täyteen antamalla omistani\nseitsemäntuhatta, jotta eivät nuo sinun neljä miljoonaasi olisi\nvajanaiset, vaan että summa, minun täyttämänäni, tasoittuisi. Pidä\nomanasi, mitä itse omin neuvoin olet hankkinut, ja ymmärrä aina olla\nsellainen. Sillä jos näin teet, ei sinun tällä hetkellä, enempää kuin\nvastedeskään, tarvitse katua.\"\n\n30. Näin lausuttuaan ja täytettyään lupauksensa Xerxes matkasi yhä vain\neteenpäin. Ja sivuutettuaan Anaua nimisen fryygialaisen kaupungin sekä\njärven, josta saadaan suolaa, hän saapui suureen Kolossai-kaupunkiin\nFryygiassa. Siellä on Lykos-joki, joka syöksyy maan aukeamaan ja häviää\nnäkymättömiin, mutta ilmestyy sitten noin viiden stadionin päässä\njälleen, purkautuakseen sekin Maiandros-jokeen. Lähtien Kolossaista\nFryygian ja Lyydian rajoille sotajoukko saapui Kydrara-kaupunkiin,\nmissä on maahan isketty patsas, jonka on pystyttänyt Kroisos ja johon\npiirretty kirjoitus osoittaa rajoja.\n\n31. Astuessaan Fryygiasta Lyydiaan Xerxes tuli tienhaaraan, missä\ntoinen tie vie vasemmalle, Kaariaan päin, toinen taas oikealle,\nSardeeseen. Jälkimäistä matkatessa on pakko kahlata Maiandros-joen yli\nja kulkea Kallatebos-kaupungin sivuitse, missä asuu käsityöläisiä,\njotka valmistavat hunajaa tamariskista ja vehnästä. Tätä tietä\nmatkatessaan Xerxes tapasi plataanin, jolle hän sen kauneuden vuoksi\nlahjoitti kultaiset koristeet ja jonka hän uskoi ainaisen hoitajan\nhuostaan. Seuraavana päivänä hän saapui lyydialaisten pääkaupunkiin.\n\n32. Sardeeseen saavuttuaan hän ensiksikin lähetti kuuluttajia\nHellaaseen vaatimaan maata ja vettä sekä julistamaan, että\nvalmistettaisiin aterioita kuninkaalle. Ainoastaan Atenaan ja\nLakedaimoniin hän jätti lähettämättä sanansaattajat vaatimaan maata,\nmutta kaikkialle muuanne hän lähetti. Ja toistamiseen hän lähetti\nvaatimaan maata ja vettä tästä syystä. Hän otaksui, että kaikki ne,\njotka aikaisemmin eivät olleet sitä Dareiokselle antaneet, nyt ainakin,\nhänen lähetettyään sanan, pelosta sen tekisivät. Koska hän siis\ntarkalleen tahtoi saada tämän selville, lähetti hän taas sanan.\n\n33. Tämän jälkeen hän varustautui marssimaan Abydokseen. Sillä välin\ntoiset rakensivat sillan Hellespontoksen yli Aasiasta Europaan.\nHellespontoksen Khersonesoksessa on Sestos- ja Madytos-kaupunkien\nvälillä leveä, mereen pistäytyvä kallioniemi, vastapäätä Abydosta.\nSiellä ottivat vähän myöhemmin atenalaiset sotapäällikkönsä\nXanthippoksen, Arifronin pojan, johdolla vangiksi Sestoksen\nkäskynhaltijan, Artayktes nimisen persialaisen ja naulitsivat hänet\nelävältä paaluun -- saman miehen, joka Protesilaoksen pyhättöön\nElaiuksessa oli kuljetellut naisia ja siellä harjoitellut\nrikollisuutta.\n\n34. Tähän kallioniemeen siis ne, joitten tehtävänä se oli, rakensivat\nkaksi siltaa Abydoksesta käsin, jolloin foinikialaiset rakensivat\ntoisen, valkoliina-köysistä, egyptiläiset toisen, byblos-köysistä.\nAbydoksesta on seitsemän stadionia vastapäiseen rantaan. Mutta kun\nsillat oli tehty salmen poikki, nousi ankara myrsky, joka särki ja\nhajoitti ne.\n\n35. Saatuaan tästä tiedon käski Xerxes, pahoillaan siitä, antaa\nHellespontokselle kolmesataa ruoskaniskua sekä upottaa mereen\nkahleparin. Olenpa kuullut, että hän tämän toimeenpanijain myötä myös\nlähetti vasituisia miehiä painamaan orjanleiman Hellespontokseen. Joka\ntapauksessa hän käski pieksijöitä lausumaan nämä barbariset ja syntiset\nsanat: \"Oi sinä katkera vesi, sinun valtiaasi on tämän rangaistuksen\nsinulle säätänyt, siksi että olet hänelle vääryyttä tehnyt, vaikk'et\nhäneltä ole mitään vääryyttä kärsinyt. Ja kuningas Xerxes on sinun\nylitsesi astuva, tahdoitpa tai et. Syystä siis ei kukaan ihminen\nsinulle uhraa, sinä samea ja suolainen virta.\" Näitten tehtäväksi hän\nsiis määräsi meren kurittamisen, mutta niiltä, jotka olivat johtaneet\nHellespontoksen sillanrakennus-työtä, hän leikkautti päät.\n\n36. Ja ne, joitten toimena tämä epämieluinen tehtävä oli, tekivät sen,\nmutta sillat rakensivat toiset rakennusmestarit. Ja he rakensivat ne\ntäten. He asettivat riviin viisikymmen-airokkaita ja kolmisoutulaivoja,\nPontos Euxeinoksen puolelle kolmesataa kuusikymmentä, toisaalle,\nHellespontoksen puolelle taas kolmesataa neljätoista, suorassa kulmassa\nPontosta vastaan, mutta yhdensuuntaisesti Hellespontoksen virran\nkanssa, jotta laivasilta kannattaisi pingoitettuja köysiä. Ja\nasetettuaan laivat riviin he laskivat veteen suunnattoman suuria\nankkureita, toiset Pontosta vastaan, toisen sillan kohdalle,\nsisäpuolelta puhaltavien tuulien varalle, toiset toisen sillan\nkohdalle, länteen ja Aigeian-merelle päin, länsi- ja etelätuulen\nvaralle. Mutta viisikymmen-airokkaitten ja kolmisoutujen väliin he\njättivät läpikulkua varten aukon, jotta, kuka vain tahtoisi, voisi\nkeveillä aluksilla purjehtia sekä Pontokseen että Pontoksesta ulos. Ja\ntehtyään tämän he maasta käsin jännittivät köysiä, pingoittaen niitä\npuisilla keloilla. Mutta nyt he eivät enää järjestäneet molempia\nköysilajeja erikseen, vaan määräsivät kumpaakin siltaa kohti kaksi\nvalkoliina- ja neljä byblos-köyttä. Niitten paksuus ja kauneus oli\nsama, mutta liinaiset olivat suhteellisesti painavammat, sillä kyynärä\ntätä painoi talentin. Ja kun nyt oli laskettu köydet salmen poikki,\nsahasivat he hirsiä, tekivät ne sillan leveyden pituisiksi ja asettivat\nne järjestykseen jännitettyjen köysien päälle; ja pantuaan ne riviin\ntoistensa viereen he liittivät ne toisiinsa. Tämän tehtyään he toivat\nniitten päälle lautoja ja asetettuaan järjestykseen laudatkin he loivat\nvielä näitten päälle maata, jonka he sitten polkivat lujaksi, sekä\nlaittoivat vihdoin suojuksen kumpaakin laitaa pitkin, jotta eivät\njuhdat pelästyisi nähdessään meren allaan.\n\n37. Kun sillanteko oli suoritettu ja samoin työt Athos-vuorella,\nnimittäin ne kanavan suiden kohdalla olevat padot, jotka oli luotu\naallokon varalle, jott'eivät kaivannon suut täyttyisi, sekä itse kanava\nilmoitettiin kokonaan valmistuneeksi, läksi sotajoukko talvehdittuaan\nkevään tullen liikkeelle Sardeesta marssiakseen Abydokseen. Ja juuri\nsen lähtiessä matkalle poistui aurinko paikaltaan taivaalla ja meni\nnäkymättömiin, ja vaikkei taivas ollut pilvessä vaan oli selkeä, tuli\npäivän sijasta yö. Kun Xerxes sen näki ja huomasi, alkoi ilmiö häntä\nhuolestuttaa, ja hän kysyi maageilta, mitä se tiesi. He selittivät,\nettä jumala ennusti helleenien kadottavan kaupunkinsa, sanoen auringon\nolevan helleenien kohtalon ennustajan, kuun taas heidän omansa.\nSaatuaan tämän tietää Xerxes ylen iloisena antoi lähtökäskyn.\n\n38. Kun hän parhaillaan pani sotajoukkonsa liikkeelle, tuli\nlyydialainen Pythios, säikähdyksissään taivaalla näkyneestä merkistä,\nmutta ylpeästi luottaen antamiinsa lahjoihin Xerxeen luo ja virkkoi\nnäin: \"Oi valtias, minä tahtoisin anoa ja saada sinulta jotakin, joka\nsinun on helppo minulle suoda, mutta jonka saaminen minulle on\nsuuriarvoinen.\" Xerxes, joka luuli hänen aikovan anoa mitä muuta\ntahansa ennemmin kuin sitä, mitä hän todella pyysi, sanoi sen\ntäyttävänsä ja käski niinmuodoin Pythiosta lausumaan julki, mitä\nhalusi. Tämän kuultuaan Pythios rohkaistuneena lausui näin: \"Oi\nvaltias, minulla sattuu olemaan viisi poikaa, ja nyt on niin osunut,\nettä heidän kaikkien täytyy sinun seurassasi lähteä sotaan Hellasta\nvastaan. Mutta, oi kuningas, sääli minua, joka olen näin korkean iän\nsaavuttanut, ja vapauta sotapalveluksesta yksi pojistani, nimittäin\nvanhimpani, jotta hän voisi hoitaa sekä minua itseäni että tavaroitani.\nMutta muut neljä vie myötäsi ja saapuos aikeesi täyttäjänä takaisin.\"\n\n39. Xerxes vihastui kovin ja vastasi näin: \"Oi kurja ihminen, oletko\nsinä, silloin kun minä itse olen lähtenyt sotaan Hellasta vastaan ja\nvienyt myötäni poikani, veljeni, omaiseni ja ystäväni, uskaltanut\nmuistella omaa poikaasi, sinä, minun orjani, jonka olisi vaimoinesi ja\nkaikkine kotiväkinesi pitänyt seurata mukanani? Niinpä tiedä nyt, että\nihmisten korvissa asustaa mieli, joka hyviä kuullessaan täyttää koko\nolennon mielihyvällä, mutta kuullessaan päinvastaista joutuu\nkuohuksiin. Ja vaikka sinä nyt olet tehnyt hyvää ja olet ilmoittanut\ntekeväsi vielä enemmänkin, ei sinun kuitenkaan pidä kehuman hyvillä\ntöilläsi voittaneesi kuningasta. Vaan koska nyt olet kääntynyt\njulkeaksi, olet saava palkkasi, jos kohta et koko ansiosi mukaista\nKestilahjasi pelastavat sinut ja neljä poikaasi; mutta sen\nrangaistuksen olet kärsivä, että se yksi, johon enimmin olet kiintynyt,\nmenettää henkensä.\" Näin vastattuaan hän heti käski niitä, joitten\ntoimena se oli, etsimään esille vanhimman Pythioksen pojista ja\nhakkaamaan hänet keskeltä kahtia, ja sen tehtyään sijoittamaan molemmat\npuoliskot, toisen oikealle, toisen vasemmalle puolelle tietä, ja antoi\nsitten sotajoukon marssia niitten välitse.\n\n40. Heidän tehtyään täten kävi sotajoukko siitä välitse. Ensimäisinä\nkulkivat kuormarengit ynnä juhdat, näitten jälestä tuli kaikenlaisista\nkansoista kokoonhaalittu väkijoukko, sikinsokin ja epäjärjestyksessä.\nMutta kun enemmän kuin toinen puoli oli mennyt, oli kulkueessa\nväliaukko; nämä näet eivät vielä kuuluneet kuninkaan seuraan.\nEtunenässä kulki sitten tuhat persialaista ratsumiestä valittua väkeä.\nNäiden jälestä tuli tuhat keihäänkantajaa, nekin valittuja\npersialaisia, ja ne pitivät peitsenkärkensä maahan käännettyinä. Sitten\ntuli kymmenen niinkutsuttua pyhää nesaionilaista hevosta, jotka olivat\nmitä oivallisimmin koristetut. Niitä kutsutaan nesaionilaisiksi\nhevosiksi tästä syystä: Meediassa on suuri tasanko, jonka nimi on\nNesaionin tasanko. Tältä tasangolta ovat nuo suuret hevoset kotoisin.\nNäiden kymmenen hevosen taakse oli sijoitettu Zeun pyhät vaunut, joita\nveti kahdeksan valkoista hevosta, ja niiden takana seurasi jalan\nohjaksia pitävä ajaja. Sillä ei yksikään ihminen saa nousta niiden\npäällä sijaitsevalle valtaistuimelle. Niiden takana ajoi itse Xerxes\nnesaionilaisten hevosten vetämissä vaunuissa. Hänen vieressään seisoi\najaja, nimeltä Patiramfes, persialaisen Otaneen poika.\n\n41. Tällä tavoin Xerxes aloitti marssin Sardeesta, mutta aina milloin\nhänen mielensä teki, hän astui sotavaunuista katettuihin\nmatkavaunuihin. Hänen takanaan kulki tuhat keihäänkantajaa, parhaimmat\nja jaloimmat persialaisten joukosta, pitäen keihäitään tavalliseen\ntapaan, sitten tuli toinen, persialaisten keskuudesta valittu\ntuhatmiehinen ratsujoukko, ja ratsujoukon jälestä kymmenen tuhatta\nmuiden persialaisten joukosta valittua miestä. Nämä olivat\njalkaväkeä. Heistä oli tuhannella keihäissään kenkäinten sijasta\nkultaiset granaattiomenat ja he sulkivat joka puolelta muut, mutta\nniitten sisäpuolella olevilla yhdeksällä tuhannella oli hopeiset\ngranaattiomenat. Kultaiset granaattiomenat oli myös niillä, jotka\nkäänsivät keihäänkärkensä maahan, ja kultaiset omenat niillä, jotka\nlähinnä seurasivat Xerxestä. Näiden kymmenentuhannen jälkeen oli\nsijoitettu ratsujoukko, jossa oli kymmenentuhatta miestä. Ratsujoukon\ntaakse oli jätetty aina kahden stadionin pituinen väli ja sitten\nseurasi muu joukko sikin sokin.\n\n42. Mutta Lyydiasta sotajoukko matkasi Kaikos-jokea ja Myysian\nmaata kohti, Kaikoksen luota taas se, kulkien niin, että Kane-vuori\njoutui sen vasemmalle puolelle, marssi Atarneuksen kautta\nKarene-kaupunkiin. Sieltä se kulki Teeban tasangon halki, sivuuttaen\nAdramytteion-kaupungin sekä pelasgilaisen Antandroksen. Jättäen\nIda-vuoren vasemmalle kädelleen se sitten samosi Ilias-maakuntaan.\nMutta ensi aluksi, sen viettäessä yötä Ida-vuoren juurella,\nyllättivät sen ukkonen ja salamat, tuhoten sangen paljon väkeä.\n\n43. Sieltä sotajoukko saapui Skamandros-joelle, joka, siitä saakka kun\nhe Sardeesta käsin olivat matkalle lähteneet, oli ainoa joki, minkä\nvesi ehtyi ja mikä juotaessa ei sotajoukolle ja elukoille riittänyt.\nNiin pian kuin siis Xerxes saapui tälle joelle, nousi hän Priamoksen\nlinnaan, koska häntä halutti sitä katsella. Katseltuaan sitä ja\ntiedusteltuaan sikäläisiltä asukkailta juurta jaksaen kaikkea hän\nuhrasi iliolaiselle Athenelle tuhat lehmää, ja maagit valoivat\nsankarien kunniaksi juomauhreja. Kun he sen olivat tehneet, valtasi\nyöllä kauhu leirin. Päivän tullen sotajoukko läksi sieltä, jättäen\nvasemmalle kädelle Rhoitionin kaupungin sekä Ofryneionin ja\nDardanoksen, joka viimemainittu rajoittuu Abydokseen, oikealle taas\nteukrolaiset gergithit.\n\n44. Mutta kun sotajoukko oli päässyt Abydokseen, tahtoi Xerxes nähdä\nsen kokonaisuudessaan. Ja koska vartavasten hänelle ennakolta oli tähän\npaikkaan tehty korkea marmorinen istuin -- abydolaiset olivat näet\nkuninkaan käskystä aikaisemmin sen tehneet --, istuutui hän siihen. Ja\nkääntäen silmänsä rannikolle päin hän katseli sekä maasotajoukkoa että\nlaivoja, ja hänen katsellessaan teki hänen mieli nähdä, kuinka\nsuoritettiin kilpataistelu laivojen kesken. Ja kun se suoritettiin ja\nSidonin foinikialaiset voittivat, joutui hän ihastuksiinsa\nkilpaleikistä ja laivastosta.\n\n45. Vaan nähdessään koko Hellespontoksen laivojen peittämänä ja kaikki\nrannat sekä Abydoksen tasangot täynnänsä ihmisiä hän kiitteli itseään\nonnelliseksi, mutta sitten hän vuodatti kyyneleitä.\n\n46. Kun Artabanos, joka alussa vapaasti oli lausunut mielipiteensä,\nkehoittaessaan Xerxestä olemaan lähtemättä sotaan Hellasta vastaan --,\nkun tämä mies sen huomasi ja näki Xerxeen vuodattavan kyyneleitä, kysyi\nhän näin: \"Oi kuningas, kuinka vallan toisin menettelet nyt, kuin\nvastikään. Silloinhan kiittelit itseäsi onnelliseksi, nyt itket.\"\nXerxes virkkoi: \"Minun tuli näet sääli, punnitessani, kuinka lyhyt\nkaikki inhimillinen elämä on, sillä näistä näin monesta ei sadan vuoden\nperästä ole ketään jälellä.\" Mutta Artabanos vastasi lausuen: \"Vielä\ntoisesta, tätäkin säälittävämmästä seikasta täytyy meidän elämämme\nvarrella kärsiä. Sillä ihmisluonto on sellainen, että tässä näin\nlyhyessä elämässä ei ole ketään, ei näitten eikä muittenkaan joukossa,\njonka mieleen ei monasti, eikä vain kerran, se ajatus johtuisi, että\nhän mieluummin haluaisi kuolla kuin elää. Sillä kohtaavat onnettomuudet\nja taudit järkyttävät meitä ja vaikuttavat sen, että elämä, joka on\nlyhyt, kuitenkin tuntuu pitkältä. Koska nyt elämä on niin vaivaloinen,\nkoituu kuolema näin ihmisen toivotuimmaksi turvapaikaksi. Ja jumala,\njoka ensin on antanut maistaa elonajan makeutta, havaitaankin juuri sen\nkautta kateelliseksi.\"\n\n47. Xerxes vastasi sanoen: \"Artabanos, koska nyt ihmiselo on sellainen,\nkuin sinä sitä kuvailet, niin lakatkaamme siitä puhumasta, älkäämmekä\nmuistelko pahoja asioita, kun meillä on käsillä hyviä. Mutta ilmoita\nminulle tämä. Olisitko sinä, jos unennäkö ei olisi näin selvästi\nsinulle ilmestynyt, pysynyt vanhalla kannallasi ja kehoittanut minua\nolemaan lähtemättä sotaan Hellasta vastaan vai olisitko muuttanut\nmieltäsi? Sanoppa tämä minulle tarkkaan!\" Artabanos vastasi sanoen: \"Oi\nkuningas, päättyköön ilmestynyt unennäkö sillä tavoin, kuin me molemmat\nhaluamme; minä puolestani olen yhä vielä täynnä pelkoa enkä voi\nsaavuttaa mieleni tasapainoa, niin hyvin punnitessani useita muita\nasioita kuin erittäin nähdessäni kaksi sinun pahinta vihollistasi.\"\n\n48. Tähän virkkoi Xerxes näin: \"Kummallinen mies, mitkä nämä kaksi\nminun pahinta vihollistani ovat, joista puhut? Onko maasotaväki\nlukumääränsä puolesta moitittava, ja näyttääkö siltä, että helleenien\nsotajoukko on oleva monta vertaa suurempi meidän joukkoamme, vai onko\nmeidän laivastomme jäävä heistä jälelle vai onko molempien käyvä niin?\nSillä jos meidän voimamme tässä kohden näyttävät puutteellisilta,\nkerättäköön mitä pikimmin kokoon toinen sotajoukko.\"\n\n49. Artabanos vastasi sanoen: \"Oi kuningas, ei kukaan, jolla järkeä on,\nmoittisi tätä sotajoukkoa eikä laivojen lukumäärää. Mutta jos kokoot\nuseampia sotajoukkoja, tulevat ne kaksi vihollista, joista puhun,\nvieläkin vaarallisemmiksi. Nämä kaksi ovat maa ja meri. Sillä minun\nnähdäkseni ei ole missään kohti merta niin suurta satamaa, että se\nmyrskyn noustua riittäisi ottamaan vastaan tämän laivastosi ja\npelastamaan laivat. Eikä kuitenkaan tarvita ainoastaan yhtä semmoista,\nvaan useita, pitkin koko sitä rannikkoa, jota matkasi noudattaa. Ja\nkoska nyt ei ole olemassa satamia, jotka voivat ottaa laivoja vastaan,\nniin ota huomioon, että sattumat hallitsevat ihmisiä eivätkä ihmiset\nsattumia. Ja kun siis näistä kahdesta vihollisesta toinen on mainittu,\nlähden nyt puhumaan toisesta. Maa on tässä kohden vihollisesi. Jos ei\nmikään vastarinta ole sinua kohtaava, tulee maa sinulle sitä\nvaarallisemmaksi, mitä kauemmaksi etenet, alati huomaamatta\ntunkeutuessasi eteenpäin. Mitään täydellistä menestystä ei ole\nihmisillä. Niinpä minä väitän, että, vaikkei kukaan asettuisikaan\nvastaasi, maa aikaa myöten laajenemistaan laajetessaan on synnyttävä\nnälänhädän. Siksi se mies minusta olisi paras, joka suunnitellessaan\npelkää ja ottaa huomioon jokaisen mahdollisen tappionsa, mutta\ntoimeenpanossa olisi rohkea.\"\n\n50. Xerxes vastasi näin: \"Artabanos, sinä arvostelet näitä molempia\nseikkoja niinkuin tuleekin. Mutta älä kuitenkaan kaikkea pelkää äläkä\npunnitse kaikkea samalla lailla. Jos nimittäin tahtoisit jokaisen\nkulloinkin kohtaavan tapauksen edellä punnita kaikkea samalla lailla,\net saisi koskaan mitään aikaan. On parempi uskaltaa kaikkea ja vaikkapa\nkärsiä puolet tappioista kuin jokaista asiaa ennakolta pelätä eikä\nkoskaan kärsiä mitään vauriota. Ja jos vain intät kaikkea vastaan, mitä\nsanotaan, etkä itse esitä mitään varmaa, niin sinä saatat siinä erehtyä\nyhtä hyvin kuin se, joka on väittänyt päinvastaista. Toinen on siis\nyhtä hyvä kuin toinenkin. Mutta kuinka saattaa, kun kerran on ihminen,\ntietää mitään varmaan? Minun luullakseni se on mahdotonta.\nTavallisestihan voitto suosii yritteliäitä, mutta ei hevin niitä, jotka\nkaikessa arvelevat ja vitkastelevat. Sinä näet, mihin valta-asemaan\npersialaisten mahti on kohonnut. Jos nyt ne, jotka ennen minua ovat\nolleet kuninkaina, olisivat samoin ajatelleet kuin sinä, tai jos\nheillä, vaikk'eivät itse olisikaan niin ajatelleet, olisi ollut\njoitakin samanlaisia neuvonantajia, et olisi koskaan saanut nähdä sen\nkehittyvän tälle kannalle. Mutta nyt he juuri antautumalla vaaroihin\novat vieneet asiansa näin pitkälle. Sillä suurten vaarojen uhalla\nsaavutetaan tavallisesti suuria tuloksia. Heidän esimerkkiään siis\nseuraten me oivallisimpana vuodenaikana lähdemme liikkeelle, ja\nlaskettuamme valtamme alaiseksi koko Europan palaamme takaisin,\nkohtaamatta missään nälkää tai kärsimättä mitään epämieluista. Sillä\nensiksikin me matkaamme, vieden itse mukanamme paljon rehua, ja\ntoiseksi saamme niiden viljaa, joiden maan ja väestön kimppuun käymme.\nMehän lähdemme sotaan kyntäjä-, ei paimentolaiskansaa vastaan.\"\n\n51, Artabanos lausui tämän jälkeen: \"Oi kuningas, koska et salli pelätä\nmitään asiaa, niin ota ainakin vastaan tämä neuvoni. Sillä\nlaajaperäiset asiat vaativat välttämättömästi, että niistä puhutaan\nlaveammalti. Kyros, Kambyseen poika, laski koko Ioonian, paitsi Atenaa,\nveronalaiseksi persialaisille. Neuvon siis sinua, ettet millään muotoa\nveisi näitä miehiä heidän isiänsä vastaan. Pystymmehän me ilman\nnäitäkin pääsemään vihollisista voitolle. Sillä jos he seuraavat,\ntäytyy heidän joko esiintyä mitä väärämielisimpinä, orjuuttaessaan\nemäkaupunkinsa tai mitä oikeamielisimpinä, osaltaan puoltaessaan sen\nvapautta. Edellisessä tapauksessa he eivät tuota meille erinäistä etua;\njälkimäisessä taas he saattavat suuresti vahingoittaa sotajoukkoasi.\nSiispä muista myöskin, mitä vanha tosi sananlasku sanoo, ettei loppu\nnäy asian alussa.\"\n\n52. Tähän vastasi Xerxes: \"Artabanos, niitten mielipiteitten joukosta,\njoita olet esittänyt, on tämä kaikkein väärin, kun pelkäät ioonilaisten\nmuuttavan mielensä; onhan meillä heistä mitä paras näyte, jonka\ntodistajana sinä itse voit olla, samoinkuin muut Dareioksen mukana\nskyytejä vastaan sotaan lähteneet. Silloin kun koko persialaisen\nsotajoukon hukkuminen tai säilyminen riippui heistä, osoittivat he\noikeamielisyyttä ja uskollisuutta eivätkä mitään epämieluista meille\ntuottaneet. Sitäpaitsi, kun olemme omaan maahamme jättäneet heidän\nlapsensa ja vaimonsa ynnä rahansa, ei tarvitse ajatellakaan heidän\nryhtyvän joihinkin kumouksellisiin hankkeisiin. Näin ollen älä pelkää\ntätä, vaan ole rohkealla mielin ja suojaa taloani sekä itsevaltiuttani.\nSinun huostaasi näet yksin kaikkien joukosta minä uskon valtikkani.\"\n\n53. Näin lausuen Xerxes lähetti Artabanoksen Susaan. Sitten hän\nkutsutti luokseen arvokkaimmat persialaiset. Ja heidän saavuttuaan hän\nlausui heille näin: \"Olen kutsunut teidät kokoon ja pyydän, että\nesiintyisitte, persialaiset, kelpo miesten lailla ettekä häpäisisi\npersialaisten muinaisia, suuria ja ansiokkaita tekoja, vaan\nosoittakaamme kukin erikseen ja kaikki yhdessä alttiutta. Sillä se\nhyvä, jonka puolesta uurastetaan, on yhteistä kaikille. Tämän takia\nkehoitan teitä innokkaasti antautumaan sotaan. Sillä niinkuin minä olen\nkuullut, lähdemme sotaan urhoollisia miehiä vastaan, ja jos me heidät\nvoitamme, ei varmaankaan mikään muu sotajoukko ikinä meitä vastaan\nasetu. Vaan nyt astukaamme yli salmen, rukoiltuamme niitä jumalia,\njotka Persian ovat huomaansa ottaneet.\"\n\n54. Sinä päivänä he valmistautuivat ylimenoon. Mutta seuraavana päivänä\nhe odottivat, kunnes näkisivät auringon nousevan, ja sytyttivät\nkaikenmoista suitsutusta silloilla sekä siroittivat myrtinoksia tielle.\nMutta kun aurinko nousi, valoi Xerxes kultaisesta maljasta juomauhrin\nmereen ja rukoili aurinkoa, ettei hänelle sattuisi mitään sellaista\nonnettomuutta, joka estäisi häntä laskemasta valtansa alle Europan,\nennenkuin hän sen viimeisiin ääriin olisi ehtinyt. Ja rukoiltuaan hän\nviskasi Hellespontokseen maljan, kultaisen sekoitusastian ja\npersialaisen miekan, jota he kutsuvat nimellä \"akinake\". Sitä en\nkuitenkaan saata tarkalleen ratkaista, auringolleko pyhittäen hän\nheitti ne mereen, vai katuiko hän ruoskineensa Hellespontosta ja tahtoi\ntekonsa hyvitykseksi lahjoittaa ne merelle.\n\n55. Niin pian kuin tämä oli suoritettu, astuivat toista, Pontoksen\npuoleista siltaa myöten jalkaväki ja koko ratsuväki, Aigeian-meren\npuoleista myöten taas juhdat ja palvelusväki. Etunenässä kulkivat nuo\nkymmenentuhatta persialaista, kaikki seppelöityinä, näiden jälestä\nkulki kaikenmoisista kansoista sekoitettu sotajoukko. Sinä päivänä\nkulkivat nämä, seuraavana päivänä ensiksi ratsumiehet ja ne, jotka\nkäänsivät keihäänkärkensä maahan. Nämätkin olivat seppelöidyt. Sitten\ntulivat pyhät hevoset ja pyhät vaunut, ja näitten jälestä Xerxes itse\nynnä keihäänkantajat sekä tuhat ratsumiestä, ja näitten perästä muu\nsotajoukko. Ja samalla laivat läksivät merelle ja laskivat vastakkaista\nrantaa kohti. Olenpa myös kuullut kuninkaan kaikkein viimeisenä\nkulkeneen ylitse.\n\n56. Astuttuaan Europan puolelle Xerxes katseli, kuinka sotajoukko\nruoskien hoputtamana kulki yli. Ja se kulki siitä seitsemässä päivässä\nja seitsemässä yössä, hetkeksikään herkeämättä. Siellä kerrotaan,\nXerxeen jo astuttua Hellespontoksen yli, erään hellespontolaisen miehen\nlausuneen: \"Oi Zeus, minkä vuoksi sinä, tekeytyen persialaisen miehen\nnäköiseksi ja ottaen Zeus nimen sijasta nimeksi Xerxes, tahdot hävittää\nHellaan, tuoden mukanasi koko maailman ihmiset? Olisithan sinä ilman\nnäitäkin sen saattanut tehdä.\"\n\n57. Niin pian kuin kaikki olivat astuneet yli ja alkoivat taivaltaa,\nilmestyi heille suuri ihme, josta Xerxes ei vähintäkään välittänyt,\nvaikka se oli niin helposti selitettävissä. Tamma synnytti näet\njäniksen. Se oli nimittäin helposti selitettävissä sillä, että Xerxes\nsuuresti rehennellen ja kopeillen aikoi marssittaa sotajoukkonsa\nHellasta vastaan, mutta oman henkensä hädässä juosten oli palaava\nsamaan paikkaan. Ja Xerxeelle sattui toinenkin enne, hänen ollessaan\nSardeessa. Muuli synnytti nimittäin muulin, jolla oli kahdet siittimet,\noriin ja tamman, ja oriin olivat yläpuolella. Välittämättä kummastakaan\nhän kuitenkin matkasi edelleen, ja hänen mukanaan maasotajoukko.\n\n58. Mutta laivasto purjehti ulkopuolelle Hellespontosta ja kulki pitkin\nrannikkoa, päinvastaiseen suuntaan kuin maasotajoukko. Se purjehti näet\nlänteen päin, suunnaten matkansa Sarpedonin nientä kohti, jonne\ntultuaan sen oli määrä pysähtyä. Mutta maasotajoukko marssi itään päin\nja auringon nousua kohti Khersonesoksen kautta, oikealla puolellaan\nHellen, Athamaan tyttären, hauta, vasemmalla Kardian kaupunki, ja\nmatkaten erään kaupungin läpi, jonka nimi on Agora. Sieltä se, kiertäen\nniin kutsutun Melas-lahden, astui Melas-joen yli, jonka vesi ei silloin\nriittänyt sotajoukolle, vaan loppui kesken. Astuttuaan siis tämän joen\nyli, josta myös mainittu lahti on nimensä saanut, se läksi länteen\npäin, kulkien aiolilaisten Ainos-kaupungin ja Stentoris-järven ohi,\nkunnes se saapui Doriskokseen.\n\n59. Doriskos on Traakiassa oleva rannikko ja suuri tasanko, ja tämän\nhalki virtaa suuri Hebros-joki. Sinne oli rakennettu kuninkaallinen\nvallitus, tuo, jota juuri kutsutaan nimellä Doriskos, ja siellä oli\nDareioksen asettama persialainen varusväki aina niistä ajoista saakka,\njolloin hän läksi sotaan skyytejä vastaan. Tämä paikka siis näytti\nXerxeestä sopivalta sotaväen järjestämiseen ja lukemiseen ja hän\ntekikin niin. Kaikki laivat olivat myös saapuneet Doriskokseen, ja\nlaivainpäälliköt toimittivat ne Xerxeen käskystä Doriskoksen\nläheisyydessä olevaan rantaan, missä sijaitsee samothrakelainen\nkaupunki Sale sekä Zone, ja joka päättyy kuuluisaan Serreionin\nniemenkärkeen. Tämä paikka oli muinoin kikonien oma. Laskettuaan laivat\ntähän rantaan he vetivät ne maihin kuivumaan. Mutta Doriskoksessa\nXerxes sillä välin pani toimeen sotajoukon katselmuksen.\n\n60. En saata täsmälleen sanoa, kuinka suuren osuuden kukin kansa\nsuoritti koko määrään. Sillä sitä ei kukaan ihminen kerro. Mutta koko\nmaasotajoukon miesluku osoittautui miljoonaksi seitsemäksisadaksi\ntuhanneksi mieheksi. Ja ne laskettiin tällä tavalla: he ajoivat kokoon\nsamaan paikkaan kymmenentuhatta ihmistä, ja sullottuaan heidät yhteen\nniin tiiviisti kuin saattoivat, he piirsivät niitten ympäri piirin.\nPiirrettyään ja laskettuaan nuo kymmenentuhatta menemään he laativat\npitkin piiriä aitauksen, niin korkean, että se ulottui miehen navan\nkohdalle. Tehtyään tämän he antoivat toisten astua aitaukseen, kunnes\nkaikki tällä tavoin olivat lasketut. Ja laskettuaan he järjestivät\nheidät kansojen mukaan.\n\n61. Ne, jotka ottivat osaa sotaretkeen, olivat seuraavat. Ensiksi\npersialaiset, jotka olivat tällä tavoin varustetut. Päässään heillä oli\nveltosti riippuvat \"tiara\" nimiset päähineet, ruumiin verhona oli\nheillä kirjavat pitkähihaiset ihotakit ja kalansuomuja muistuttavat\nrautasuomu-haarniskat, jaloissa roimahousut ja tavallisten kilpien\nsijasta pajuista palmikoidut kilvet, joiden alapuolella viinet\nriippuivat. Heillä oli lyhyet keihäät, suuret jouset, ruo'oista tehdyt\nnuolet ja lisäksi tikarit, jotka riippuivat oikealla kupeella vyöstä.\nPäällikkönään oli heillä Otanes, Amestriin, Xerxeen vaimon isä, ja\nhelleenit kutsuivat heitä muinoin kefeneiksi, mutta itse he, samoinkuin\nheidän naapurinsakin, kutsuivat itseään artalaisiksi. Mutta sittenkuin\nDanaen ja Zeun poika Perseus oli saapunut Beloksen pojan, Kefeuksen,\nluo, ja ottanut vaimokseen hänen tyttärensä Andromedan, syntyi hänelle\npoika, jolle hän antoi nimeksi Perses, ja tämän hän jätti sinne.\nKefeuksella näet ei sattunut olemaan miespuolista perillistä. Hänestä\nsiis ovat persialaiset saaneet nimensä.\n\n62. Samalla tavoin puettuina läksivät meedialaiset sotaan. Sillä nämä\ntamineet ovat meedialaisia, eivätkä persialaisia. Meedialaisten\npäällikkönä oli Tigranes niminen akhaimenidi, ja heitä kutsuivat\nmuinoin kaikki arialaisiksi, mutta kolkhilaisen Medeian saavuttua\nAtenasta näitten arialaisten tykö muuttivat he nimensä. Näin kertovat\nmeedialaiset itse itsestään. Sotaan lähtevät kissiläiset taas olivat\nmuuten varustetut samalla tavoin kuin persialaiset, mutta tiarain\nsijasta he pitivät päänauhoja. Ja kissiläisiä komensi Anafes, Otaneen\npoika. Hyrkanialaiset taas olivat asestetut samalla lailla kuin\npersialaiset, ja heillä oli johtajanaan Megapanos, joka myöhemmin tuli\nBabylonin hallitusmieheksi.\n\n63. Sotaan lähtiessään assyrialaisilla oli vaskikypärät, punotut\njollakin barbarisella tavalla, jota ei ole helppo selittää, heillä oli\nkilvet, keihäät ja egyptiläisten veitsien kaltaiset tikarit, edelleen\nrautanauloilla nastoitetut puunuijat ynnä pellavahaarniskat. Näitä\nkutsuvat helleenit syyrialaisiksi, mutta barbareilta he ovat saaneet\nnimen assyrialaiset. Heitä komensi Otaspes, Artakhaieen poika.\n\n64. Baktrialaiset läksivät sotaan, päässään aivan samanlaiset päähineet\nkuin oli meedialaisilla, mutta heillä oli kotimaiset ruokojouset ja\nlyhyet keihäät. Skyytiläisillä sakeilla oli päässään terävähuippuiset\nkankeat pystylakit, jaloissa roimahousut sekä aseina kotimaiset jouset\nja tikarit, ja lisäksi vielä \"sagaris\" nimiset kirveet. Näitä, jotka\novat amyrgolaisia skyytejä, he kutsuivat sakeiksi. Persialaiset\nkutsuvat näet kaikkia skyytejä sakeiksi. Baktrialaisia ja sakeja\nkomensi Hystaspes, Dareioksen ja Kyroksen tyttären, Atossan, poika.\n\n65. Indialaisilla oli yllään puuvillavaatteet, ja heillä oli\nruokojouset ynnä ruokonuolet, joissa oli rautakärki. Tällä tavoin\nolivat indialaiset varustettuina, ja heillä oli päällikkönään\nFarnazathres, Artabateen poika.\n\n66. Arialaiset olivat varustetut meedialaisilla jousilla, mutta muuten\nniinkuin baktrialaisetkin. Arialaisia johti Sisamnes, Hydarneen poika.\nParthilaiset, khorasmilaiset, sogdilaiset, gandarit ja dadikit läksivät\nsotaan samoissa tamineissa kuin baktrialaisetkin. Näiden johtajina\nolivat seuraavat: parthilaisten ja khorasmilaisten Artabazos, Farnakeen\npoika, sogdilaisten Azanes, Artaioksen poika, gaudarien ja dadikien\nArtyfios, Artabanoksen poika.\n\n67. Kaspialaisilla sotureilla oli yllään turkit, ja aseina kotimaiset\nruokojouset sekä lyhyet miekat. Näin olivat nämä asestetut, ja\njohtajanaan heillä oli Ariomardos, Artyfioksen veli, sarangit taas\nkoreilivat värjätyissä vaatteissaan, ja heillä oli polviin ulottuvat\nsaappaat sekä meedialaiset jouset ja keihäät. Sarangeja komensi\nFerendates, Megabazoksen poika. Paktyeillä oli turkit sekä kotimaiset\njouset ja tikarit. Paktyeillä oli päällikkönään Artayntes, Ithamitreen\npoika.\n\n68. Utilaiset, mykiläiset ja parikanit olivat asestetut samalla lailla\nkuin paktyit. Heidän johtajinaan olivat: utilaisten ja mykiläisten\nArsamenes, Dareioksen poika, parikanien taas Siromitres, Oiobazoksen\npoika.\n\n69. Arabialaisilla oli pitkät, vöillä sonnustetut viitat, ja oikealla\nkupeellaan pitkät, taapäin jännitettävät jouset. Etiopilaisilla\noli verhonaan pantterin- ja jalopeurantaljat ja heillä oli pitkät,\njopa neljänkin kyynärän pituiset, taatelipalmun lehtien varsista\ntehdyt jouset ja lisäksi pienet ruokonuolet. Mutta raudan sijasta\noli teräväksi hiottu kivi, jommoisella he myös kaivertavat\nsinettisormuksensa. Lisäksi heillä oli keihäät, joiden nenässä oli\npeitsenkärjen tavoin teräväksi hiottu gasellin sarvi. Heillä oli myös\nnauloilla nastoitetut nuijat. Mutta taisteluun mennessään he sivelivät\ntoisen puolen ruumistaan kipsillä, toisen puolen punamaalilla.\nArabialaisia ja Egyptin tuollapuolen asuvia etiopilaisia komensi\nArsames, Dareioksen ja Artystonen, Kyroksen tyttären, poika, -- hänen,\njota Dareios vaimojensa joukosta enimmin rakasti ja jonka kuvan hän oli\ntakomalla teettänyt kullasta.\n\n70. Egyptin tuollapuolen asuvia etiopilaisia ja arabialaisia siis\nkomensi Arsames, itäiset etiopilaiset taas -- heitä oli näet\nsotajoukossa kahta lajia -- olivat liitetyt indialaisiin eivätkä\nulkonäöltään ollenkaan eronneet toisista, vaan ainoastaan kieleensä ja\nhiuksiinsa nähden. Itäiset etiopilaiset ovat näet suorahiuksiset,\nLibyan etiopilaiset taas ovat kiharatukkaisimmat kaikista ihmisistä.\nNämä Aasian etiopilaiset olivat enimmäkseen asestetut samalla tavoin\nkuin indialaisetkin, ja heillä oli päässään hevosen otsanahka, nyljetty\nkorvineen harjoineen. Harja kävi heillä töyhdöstä, ja he antoivat\nhevosten korvien jäykkinä törröttää. Ja suojanaan he kilpien sijasta\nkäyttivät kurjennahkoja.\n\n71. Libyalaiset kulkivat nahkaisissa tamineissa ja käyttivät tulessa\nkaraistuja heittokeihäitä. Heidän päällikkönään oli Massages,\nOarizoksen poika.\n\n72. Paflagonit läksivät sotaan, päässään punotut kypärät, ja heillä oli\npienet kilvet ja lyhyet keihäät sekä lisäksi heittokeihäät ja tikarit\nja jaloissa kotimaiset, puolipohkeeseen ulottuvat saappaat.\nLigyiläiset, matienit, mariandynit ja syyrialaiset läksivät sotaan\nsamalla tavoin puettuina kuin paflagonit. Näitä syyrialaisia kutsuvat\npersialaiset kappadokialaisiksi. Paflagoneja ja matieneja komensi\nDotos, Megasidroksen poika, mariandynejä, ligyiläisiä ja syyrialaisia\nGobryas, Dareioksen ja Artystonen poika.\n\n73. Fryygialaisilla oli lähinnä samanlaiset tamineet kuin\npaflagoneilla, vain hiukan niistä poikkeavat. Mutta, kuten\nmakedonialaiset kertovat, kutsuttiin fryygialaisia brigeiksi, niin\nkauan kuin he Europassa asuen olivat makedonialaisten naapureina, mutta\nsiirryttyään Aasiaan he, samalla kertaa kuin vaihtoivat maansa,\nmuuttivat nimensäkin fryygialaisiksi. Armenialaiset, jotka ovat\nfryygialaisten siirtolaisia, olivat samalla lailla asestetut kuin\nfryygialaisetkin. Näitä molempia komensi Artokhmes, joka oli nainut\nDareioksen tyttären.\n\n74. Lyydialaisilla oli aivan samanlaiset aseet kuin helleeneillä.\nLyydialaisia kutsuttiin muinoin maioneiksi, mutta Lydoksen, Atyksen\npojan, mukaan he saivat tämän nimityksen, vaihtaen siihen entisen\nnimensä. Myysialaisilla oli päässään kotimaiset kypärät, heillä oli\npienet kilvet ja he käyttivät tulessa karaistuja heittokeihäitä. He\novat lyydialaisten siirtolaisia, ja Olympos-vuoren mukaan heitä\nkutsutaan olympieneiksi. Lyydialaisia ja myysialaisia komensi\nArtafrenes, Artafreneen poika, hänen, joka yhdessä Datiin kanssa oli\nhyökännyt Marathoniin.\n\n75. Traakialaiset läksivät sotaan päässään ketunnahkaiset päähineet ja\nruumiinsa yllä ihotakit, joitten päälle he olivat kietoneet kirjavia\nviittoja, jaloissaan ja pohkeillaan heillä oli hirvennahkaiset\nsaappaat, ja aseina heittokeihäät, keveät kilvet ja pienet tikarit.\nNäiden muutettua Aasian puolelle ruvettiin heitä kutsumaan\nbithynialaisiksi, mutta aikaisemmin, Strymon-joen luona asuessaan,\nheillä oli, kuten he itse kertovat, nimenä strymonilaiset. Väitetään,\nettä teukrolaiset ja myysialaiset karkoittivat heidät heidän\nolinpaikoiltaan. Aasiassa asuvia traakialaisia komensi Bassakes,\nArtabanoksen poika.\n\n76. ......illa [tässä mainitun kansan nimi on käsikirjoituksista\nhävinnyt] oli pienet karvaamattomasta härännahasta tehdyt kilvet,\njokaisella oli kaksi lykialais-tekoista metsästyskeihästä, ja päässään\nheillä oli vaskikypärät. Kypäriin oli liitetty vaskiset häränkorvat\nja -sarvet, ja niitten yläpuolella oli töyhdöt. Mutta pohkeittensa\nympäri he olivat käärineet purppuranvärisiä vaatekaistaleita. Näitten\nihmisten maassa on Areen ennuspaikka.\n\n77. Maionilaisilla kabaleilla, joita kutsutaan lasoneiksi, oli samat\ntamineet kuin kilikialaisilla, ja aion kuvata niitä, silloin kun\nkuvauksessani joudun kilikialaisten osastoon. Milyeillä oli lyhyet\nkeihäät ja soijilla kiinnitetyt vaatteet. Muutamilla heistä oli\nlykialaiset jouset, ja päässään heillä oli nahasta tehdyt sotalakit.\nNäitä kaikkia komensi Badres, Hystaneen poika.\n\n78. Moskheilla oli päässään puiset kypärät, ja heillä oli pienet kilvet\nja keihäät, joissa oli pitkät kärjet. Tibarenit, makronit ja\nmossynoikit läksivät sotaan, asestettuina samalla tavoin kuin\nmoskhitkin. Heitä johtivat seuraavat päälliköt: moskheja ja tibareneja\nAriomardos, Dareioksen ja Parmyksen, Kyroksen pojan Smerdiin tyttären,\npoika, makroneja ja niossynoikeja Artayktes, Kherasmiin poika, joka oli\nhallitusmiehenä Hellespontoksen Sestoksessa.\n\n79. Mareilla oli päässään kotimaiset, punotut kypärät sekä aseina\npienet nahkakilvet ja heittokeihäät. Kolkhilaisilla oli päässään\npuukypärät, pienet karvaamattomasta nahasta tehdyt kilvet ja lyhyet\nkeihäät, ja lisäksi heillä oli väkipuukot. Mareja ja kolkhilaisia\nkomensi Farandates, Teaspiin poika. Alarodit ja saspeirit läksivät\nsotaan, varustettuina samalla tavoin kuin kolkhilaisetkin. Näitä\nkomensi Masistios, Siromitreen poika.\n\n80. Punaisen meren saarilta mukana seuraavilla kansoilla -- nimittäin\nniiltä saarilta tulevilla, joihin kuningas lähettää niinsanotut\nmaastakarkoitetut asumaan, -- oli lähinnä samanlaiset vaatteet ja aseet\nkuin meedialaisilla. Näitä saarelaisia komensi Mardontes, Bagaioksen\npoika, joka Mykalen luona päällikkönä ollessaan toisena vuotena tämän\njälkeen kaatui taistelussa.\n\n81. Nämä olivat ne kansat, jotka maitse läksivät sotaan ja jotka olivat\nmäärätyt palvelemaan jalkaväkenä. Nämä mainitut henkilöt siis\nkomensivat tätä sotajoukkoa ja he myös järjestivät ja laskivat miehet\nsekä nimittivät tuhannen- ja kymmenentubannen-päälliköt, ja\nkymmenentuhannenpäälliköt taas sadan- ja kymmenenpäälliköt. Mutta\nosastoilla oli toiset, kansoilla toiset päällysmiehet.\n\n82. Päällikköinä olivat siis nämät, jotka mainittiin, mutta näiden sekä\nkoko yhteisen jalkaväen ylipäällikköinä olivat Mardonios, Gobryaan\npoika, Tritantaikhmes, Artabanoksen poika, hänen, joka oli esittänyt\nsen mielipiteen, ettei pitänyt lähteä sotaan Hellasta vastaan, ja\nSmerdomenes, Otaneen poika, molemmat viimemainitut Dareioksen\nveljenpoikia ja Xerxeen serkkuja, Masistes, Dareioksen ja Atossan\npoika, Gergis, Ariazoksen poika, ja Megabyzos, Zopyroksen poika.\n\n83. Nämä olivat koko yhteisen jalkaväen ylipäälliköt, lukuunottamatta\nkymmentätuhatta. Näiden kymmenentuhannen ylipäällikkönä oli Hydarnes,\nHydarneen poika, ja näitä persialaisia kutsuttiin kuolemattomiksi\nseuraavasta syystä. Jos luku tuli vajanaiseksi sen kautta, että joku\njoko kuoli tai sairastui, oli jo ennakolta valittu sijaan toinen mies,\neikä heitä koskaan tullut olemaan kymmentätuhatta useampia eikä\nharvempia. Parasta järjestystä osoittivat kaikkien joukosta\npersialaiset, ja he olivat myös urhoollisimmat. Heillä oli sellaiset\ntamineet, kuin olen maininnut, sitäpaitsi he upeilivat suunnattomalla\nkullallaan ja kuljettivat mukanaan katettuja matkavaunuja, ja niissä\njalkavaimonsa sekä lukuisan ja hyvin varustetun palvelusväkensä. Ja\nkamelit ynnä vetojuhdat kuljettivat, muusta sotaväestä erillään,\nruokavaroja heitä varten.\n\n84. Ratsupalvelusta taas suorittavat seuraavat kansat; kaikki\nkuitenkaan eivät asettaneet ratsuväkeä, vaan ainoastaan nämä. Ensiksi\npersialaiset, varustettuina samalla tavalla kuin heidän jalkaväkensä,\npaitsi että muutamilla heistä oli päässään myös vaskesta ja raudasta\ntaotut kypärälaitokset.\n\n85. On olemassa eräs paimentolais-kansa, nimeltään sagartit, jotka ovat\npersialaista heimoa ja puhuvat persiankieltä ja joitten varukset ovat\npersialaisten ja paktyiläisten varustusten keskivälillä. Nämä asettivat\nkahdeksantuhatta ratsumiestä, mutta heidän ei ole tapana pitää\nvaski- eikä rauta-aseita, lukuunottamatta tikareita, vaan he käyttävät\nhihnoista punottuja pauloja. Näihin luottaen he menevät taisteluun. Ja\nnäiden miesten taistelutapa on tämmöinen. Jouduttuaan vihollisten\nkanssa käsikähmään he viskaavat paulat, joiden nenässä on silmukka.\nMihin hyvänsä mikin heistä osaa, hevoseen tai mieheen, niin hän vetää\nsen puoleensa. Ja toiset saavat surmansa, ikäänkuin satimeen joutuen.\n\n86. Tämmöinen on niiden taistelutapa, ja he olivat liitetyt\npersialaisiin. Edelleen meedialaiset, samoissa tamineissa kuin heidän\njalkaväkensäkin, ja kissiläiset niinikään. Indialaiset olivat\nvarustetut samalla tavalla kuin heidän jalkaväkensä ja he sekä\nratsastivat että ajoivat vaunuissa; mutta vaunujen eteen oli\nvaljastettu hevosia ja villiaaseja. Baktrialaiset olivat asestetut\nsamalla tavoin kuin heidän jalkaväkensä, ja paktyit niinikään, ja\nlibyalaiset myös samaten kuin heidän jalkaväkensä. Nämätkin kaikki\najoivat vaunuissa. Niinikään olivat kaspialaiset ja parikanit\nvarustetut samalla lailla kuin heidän jalkaväkensä. Arabialaisilla oli\nsamat tamineet kuin heidän jalkaväellään ja he ratsastivat kaikki\nkameleilla, jotka nopeudessa eivät jää hevosista jälelle.\n\n87. Ainoastaan nämä kansat suorittavat ratsupalvelusta. Ratsuväen luku\nteki kahdeksankymmentä tuhatta miestä, lukuunottamatta kameleja ja\nvaunuja. Muut ratsumiehet olivat järjestetyt osastoittain, mutta\narabialaiset olivat asetetut viimeisiksi. Sillä koska hevoset eivät\nsiedä kameleja, olivat nämä asetetut viimeisiksi, jott'eivät hevoset\nniitä säikähtäisi.\n\n88. Ratsuväen päällikköinä olivat Datiin pojat Harmamithres ja\nTithaios. Mutta heidän kolmas toverinsa päällikkyydessä, Farnukhes, oli\nsairauden takia jätetty Sardeeseen. Sillä kun he juuri olivat\nlähtemässä liikkeelle Sardeesta, oli häntä kohdannut surkea\nonnettomuus. Hänen ratsastaessaan oli näet hevosen jalkoihin juossut\nkoira, jolloin hevonen, joka ei ollut katsonut eteensä, säikähti, nousi\npystyyn ja viskasi selästään Farnukheen. Lankeemuksesta oli se seuraus,\nettä hän alkoi sylkeä verta, ja sairaus päättyi näivetystautiin. Mutta\nhevonen rangaistiin heti ensi aluksi sillä tavoin kuin Farnukhes käski.\nPalvelijat taluttivat sen siihen paikkaan, missä se oli herransa\nheittänyt maahan, ja leikkasivat poikki sen jalat polvien kohdalta.\nSillä tavoin Farnukhes joutui pois johdosta.\n\n89. Kolmisoutujen luku taas teki tuhat kaksisataa seitsemän, ja laivoja\nasettivat seuraavat kansat. Foinikialaiset yhdessä Palestinan\nsyyrialaisten kanssa antoivat kolmekymmentä ja olivat tällä tavoin\nvarustettuina. Heillä oli päässään melkein aivan helleeniläisten tapaan\ntehdyt kypärät, he olivat puetut pellavahaarniskaan ja heillä oli\nkilvet, joissa ei ollut reunoja, sekä heittokeihäät. Nämä\nfoinikialaiset asuivat, kuten he itse kertovat, muinoin Punaisen meren\nrannalla, mutta siirtyivät sieltä ja asuvat nyt Syyriassa, meren\nääressä. Tätä Syyrian osaa ynnä koko Egyptiin ulottuvaa aluetta\nkutsutaan Palestinaksi. Egyptiläiset asettivat kaksisataa laivaa.\nHeillä oli päähineinä punotut kypärät, edelleen kuperat kilvet, joissa\noli suuret reunat, sekä laivapeitset ja suuret sotakirveet. Useimmilla\nheistä oli haarniska ja pitkä väkipuukko.\n\n90. Sillä tavoin nämä olivat varustetut. Kyprolaiset puolestaan\nasettivat sataviisikymmentä laivaa, ja heillä oli tämmöiset tamineet.\nHeidän kuninkaillaan oli pään ympäri kiedotut nauhat, toisilla heistä\noli ihotakit, mutta muuten he olivat puetut niinkuin helleenit. Näitä\novat seuraavat heimot: Salamiista ja Atenasta, Arkadiasta,\nKythnoknesta, Foinikiasta sekä Etiopiasta alkuisin olevat, kuten\nkyprolaiset itse kertovat.\n\n91. Kilikialaiset asettivat sata laivaa. Näillä taas oli\nkotimaiset kypärät päässään, tavallisten kilpien sijasta heillä oli\nkarvaamattomasta härännahasta tehdyt pienet kilvet, ja he olivat puetut\nvillaisiin ihotakkeihin. Kullakin oli kaksi heittokeihästä ja miekka,\nlähinnä samanlainen kuin egyptiläiset väkipuukot. Heitä kutsuttiin\nmuinoin hypakhaialaisiksi, nykyisen nimensä he saivat Kilix nimisen\nfoinikialaisen, Agenorin pojan, mukaan. Pamfylit asettivat\nkolmekymmentä laivaa ja olivat varustetut helleeniläisillä aseilla.\nNämä pamfylit ovat niitä, jotka yhdessä Amfilokhoksen ja Kalkhaan\nkanssa hajaantuivat Troiasta.\n\n92. Lykialaiset asettivat viisikymmentä laivaa ja heillä oli haarniskat\nsekä säärystimet. Heillä oli edelleen kanukkapuiset jouset, sulattomat\nruokonuolet ja heittokeihäät, heidän hartioillaan riippui vuohennahka,\npäässään heillä oli sulkien reunustama hattu. Heillä oli tikarit ja\nsirpit. Lykialaisia, jotka ovat kotoisin Kreetasta, kutsuttiin ennen\ntermileiksi, nykyisen nimityksensä he saivat Lykos nimisen atenalaisen,\nPandionin pojan, mukaan.\n\n93. Aasian doorilaiset asettivat kolmekymmentä laivaa, heillä oli\nhelleeniläiset aseet ja he ovat alkuisin Peloponnesoksesta. Kaarilaiset\nasettivat seitsemänkymmentä laivaa ja olivat muuten asestetut samalla\ntavoin kuin helleenit, mutta heillä oli sirpit ja tikarit. Kuinka heitä\naikaisemmin kutsuttiin, se on tämän historian ensimäisissä\nkertomuksissa mainittu.\n\n94. Ioonilaiset asettivat sata laivaa ja olivat varustetut samalla\ntavoin kuin helleenit. Niin kauan kuin ioonilaiset asuivat siinä\nPeloponnesoksen maakunnassa, jonka nimenä nykyään on Akhaia, ja\nennenkuin Danaos ja Xuthos saapuivat Peloponnesokseen, kutsuttiin\nheitä, kuten helleenit kertovat, aigialolaisiksi pelasgeiksi, mutta\nIonin, Xuthoksen pojan, mukaan heitä sittemmin nimitettiin\nioonilaisiksi.\n\n95. Saarelaiset asettivat seitsemäntoista laivaa ja olivat asestetut\nniinkuin helleenit, ollen hekin pelasgilaista heimoa; mutta myöhemmin\nkutsuttiin heitä ioonilaisiksi, samalla tavalla kuin Atenasta kotoisin\nolevia \"kahdentoista kaupungin\" ioonilaisia. Aiolilaiset asettivat\nkuusikymmentä laivaa ja olivat varustetut samalla tavoin kuin\nhelleenit; helleenien kertomuksen mukaan kutsuttiin heitä muinoin\npelasgeiksi. Hellespontolaiset -- lukuunottamatta Abydos-kaupungin\nasukkaita, joille kuningas oli antanut toimeksi pysyä alallaan ja\nvartioida siltoja, -- lähtivät Pontoksesta sotaan, asettaen sata\nlaivaa, ja olivat varustetut samalla tavoin kuin helleenit. Nämä olivat\nioonilais- ja doorilais-heimoisia siirtolaisia.\n\n96. Kaikissa laivoissa palveli merisotureina persialaisia, meedialaisia\nja sakeja. Parhaiten purjehtivat laivat näistä olivat foinikialaiset,\nja heidän joukostaan sidonilaiset, asettaneet. Näillä kaikilla,\nsamoinkuin niillä, joita oli käsketty maata myöten kulkemaan, oli\nkullakin kotimaiset johtajansa, joita minä en tässä ole maininnut, ne\nkun eivät ole tutkimukselleni välttämättömiä. Sillä eivät jokaisen\nkansan johtajat olleet merkillisiä, ja kussakin kansassa oli yhtä\nmonta johtajaa kuin oli kaupunkejakin, eivätkä nämä seuranneet\nsotapäällikköinä, vaan orjina, kuten muutkin, pelkät sotilaat. Ja minä\nolenkin jo maininnut kaikki ne persialaiset sotapäälliköt, joilla oli\nylin valta ja jotka johtivat kutakin kansaa.\n\n97. Laivaston ylipäällikköinä olivat Ariabignes, Dareioksen poika,\nPrexaspes, Aspathineen poika, Megabazos, Megabateen poika, ja\nAkhaimenes, Dareioksen poika. Ioonilaista ja kaarilaista sotavoimaa\njohti Ariabignes, Dareioksen ja Gobryaan tyttären poika, egyptiläisten\npäällikkönä oli Akhaimenes, joka oli Xerxeen veli sekä isän että äidin\npuolelta, ja muuta sotajoukkoa johtivat molemmat muut. Kolmikymmen- ja\nviisikymmen-airokkaitten sekä pursien ynnä pitkien hevos-alusten\nhavaittiin yhteen laskettuina tekevän kolmetuhatta laivaa.\n\n98. Huomattavimmat laivastossa olevista, ylipäällikköjen\njälkeen, olivat nämä: sidonilainen Tetramnestos, Anysoksen poika,\ntyrolainen Matten, Siromoksen poika, Merbalos, Agbaloksen poika,\nArados-kaupungista, kilikialainen Syennesis, Oromedonin poika,\nlykialainen Eyberniskos, Sikaan poika, ja kyprolaiset Gorgos, Khersiin\npoika, ja Timonax, Timagoraan poika, sekä kaarilaisista Histiaios,\nTymneen poika, Pigres, Hysseldomoksen poika, ja Damasithymos,\nKandauleen poika.\n\n99. Muita osastonpäällikköjä en ole maininnut, koska en pidä sitä\nvälttämättömänä, mutta enimmin minä ihailen Artemisiaa, joka, jos kohta\nnainen, otti osaa sotaretkeen Hellasta vastaan. Vaikka hän näet\nmiehensä kuoltua itse hoiti hallitusta ja hänellä jo oli poika\nnuorukais-iässä, läksi hän innosta ja miehuudesta sotaan, olematta\nsiihen mitenkään pakoitettu. Hänen nimensä oli siis Artemisia, ja hän\noli Lygdamiin tytär, ollen isän puolelta peräisin Halikarnassoksesta,\näidin puolelta taas kreetalainen. Hän johti halikarnassolaisia sekä\nKos-, Nisyros- ja Kalydna-saarten miehistöä ja asetti viisi laivaa.\nSidonilaisten jälkeen hän asetti koko laivaston mainioimmat laivat ja\nantoi kaikkien liittolaisten joukosta parhaimmat neuvot kuninkaalle.\nMutta kaikkien niiden kaupunkien koko väestön, joita olen maininnut\nArtemisian johtaneen, minä väitän olevan doorilaista heimoa;\nhalikarnassolaiset ovat näet troizenilaisia, muut epidaurolaisia. Sen\nverran olkoon mainittuna laivastosta.\n\n100. Mutta sittenkuin sotajoukko oli laskettu ja järjestetty, halusi\nXerxes, itse kulkien joukkojen läpi, niitä katsella. Niinpä hän tekikin\nsen. Ja ajaen vaunuissa kunkin kansan sivu hän tiedusteli kutakin, ja\nkirjurit merkitsivät kaikki muistiin. Ja hän ajoi, kunnes oli saapunut\nsekä ratsu- että jalkaväen toisesta päästä toiseen. Kun Xerxes tämän\noli tehnyt, työnnettiin laivat mereen, jonka jälkeen hän vaunuista\nsiirtyi sidonilaiseen laivaan, istuutui kultaisen teltan alle ja\npurjehti laivankokkien editse, tiedustellen jokaista niistä samalla\ntavalla, kuin maasotajoukolle oli tehnyt, ja kirjoituttaen tiedot\nmuistiin. Mutta kaikki laivanpäälliköt olivat vieneet laivansa noin\nneljän pletrin päähän rannasta, ankkuroineet ne sinne, kokat maahan\npäin, ja asettaneet merisotilaat kuten taisteluun ainakin. Vaan\nkuningas purjehti laivan kokkien ja rannikon välitse ja katseli niitä.\n\n101. Purjehdittuaan näidenkin ohi ja astuttuaan laivasta hän noudatti\nluokseen Demaratoksen, Aristonin pojan, joka hänen seurassaan otti osaa\nsotaretkeen Hellasta vastaan. Ja kutsuttuaan tämän luokseen hän kysyi\nhäneltä näin: \"Demaratos, nyt minua huvittaa kysyä sinulta erästä\nasiaa, jonka tahdon tietää. Sinä olet helleeni ja, kuten sinulta sekä\nmuilta puheilleni saapuvilta helleeneiltä olen saanut tietää, olet\nkotoisin kaupungista, joka ei ole pienin eikä heikoin. Sano siis\nminulle tämä: uskaltavatko helleenit tehdä vastarintaa minulle? Sillä\nminun luullakseni, vaikka kaikki helleenit ja kaikki muut lännessä\nasuvat ihmiset kokoontuisivat, eivät he kykene kestämään minun\nhyökkäystäni, joll'eivät nimittäin ole keskenään ystäviä. Tahdon\nkuitenkin kuulustella sinunkin mielipidettäsi, mitä sinä heistä sanot.\"\nNiin hän kysyi, mutta Demaratos virkkoi vastaukseksi: \"Kuningas,\ntuleeko minun noudattaa totuutta vai puhua sinulle mieliksi?\" Xerxes\nkäski hänen noudattaa totuutta sanoen, ettei hän siltä olisi vähemmän\nkuninkaan mieleen kuin ennenkään.\n\n102. Tämän kuultuaan Demaratos lausui näin: \"Kuningas, koska käsket\nkokonaan noudattamaan totuutta ja puhumaan niin, ettet myöhemmin\njostakin valheesta tapaisi, niin tiedä tämä: köyhyys on aina ollut\nHellaan toveri, mutta hyve on jälestäpäin saavutettu, ymmärryksen ja\nankaran lain hankkimana. Ja tätä käyttämällä Hellas torjuu luotaan sekä\nköyhyyden että sortovallan. Minä tosin kiitän kaikkia noissa\ndoorilaisissa maissa asuvia helleenejä, mutta se, mitä nyt lähden\nkertomaan, ei koske näitä kaikkia, vaan lakedaimonilaisia yksin.\nEnsiksi on mahdotonta, että he milloinkaan hyväksyisivät sinun\nsanojasi, jos ne tarkoittavat Hellaan orjuuttamista, ja toiseksi he\nlähtevät vastaasi taisteluun, vaikkapa kaikki muut helleenit pitäisivät\nsinun puoltasi. Mitä taas lukumäärään tulee, niin älä tiedustele,\nkuinka monta heitä tarvitaan kyetäkseen sen tekemään. Sillä jos heitä,\nlähtiessään sotaan, on tuhat miestä, taistelevat he sinua vastaan ja\nsamoin, jos heitä on siitä joko päälle tai alle.\"\n\n103. Tämän kuultuaan virkkoi Xerxes naurahtaen: \"Demaratos, millaisen\nsanan lausuitkaan, kun väität, että tuhat miestä on taisteleva näin\nsuurta sotajoukkoa vastaan. No niin, sano minulle tämä. Sinä väität\nitse olleesi näiden miesten kuninkaana. Tahdotko siis heti paikalla\ntaistella kymmentä miestä vastaan? Ja kuitenkin, jos teidän\nvaltiolaitoksenne on kokonaan sellainen, kuin miksi sinä sitä kuvailet,\ntulee sinun, heidän kuninkaansa, teidän lakienne mukaan asettua kahta\nvertaa niin suurta vihollisvoimaa vastaan. Sillä jos kukin heistä on\nkymmenen minun sotajoukkoni miehen veroinen, niin minä vaadin, että\nsinä asetut kahtakymmentä vastaan. Silloinhan pitäisi sinun väitteesi\npaikkansa. Mutta jos te olette sellaisia ja sen mittaisia kooltanne\nkuin sinä ja ne helleenit, jotka ovat olleet minun puheillani, ja\nkuitenkin näin kovin kehutte, niin varo vain, ettei tämä puheesi ole\njoutavaa kerskausta. Sillä katsotaanpa, miten kaiken todennäköisyyden\nmukaan on asianlaita. Kuinka voisi tuhat, tai kymmenenkin tuhatta\ntaikkapa viisikymmentäkin tuhatta miestä, jotka kaikki yhtäläisesti\novat vapaita eivätkä yhden ainoan hallitsemia, asettua näin suurta\nsotajoukkoa vastaan? Sillä jos heitä on viisituhatta, tulee meitä\nolemaan enemmän kuin tuhat jokaista vastaan. Jos näet heitä, samalla\ntavoin kuin meitä, hallitsisi yksi, niin he tämän pelosta saattaisivat,\nvastoin omaa luontoaan, tulla urhoollisiksi ja ruoskan pakoittamina\nmennä harvalukuisempina useampia vastaan. Mutta vapauteen päässeinä he\neivät varmaankaan tee kumpaakaan näistä. Luullakseni helleenit, vaikka\nlukumäärältään olisivatkin tasaväkiset, tuskin taistelisivat yksistään\npersialaisiakaan vastaan. Mutta meillä sitävastoin juuri tavataan sitä,\nmistä sinä puhut, jos kohta ei suuressa määrässä, vaan harvassa. Sillä\nminun peitsenkantajieni joukossa on semmoisia, jotka tahtoisivat\ntaistella yhtaikaa kolmeakin helleeniläistä miestä vastaan. Vaan sitä\nsinä et tunne ja siksi puhut joutavia.\"\n\n104. Siihen virkkoi Demaratos: \"Oi kuningas, alun pitäen minä ymmärsin,\nettä jos noudatan totuutta, en saata puhua sinulle mieliksi. Mutta\nkoska pakoitit minua puhumaan totista totta, kerroin, miten\nspartalaisten on laita. Ja kuitenkin ymmärrät itse parhaiten, missä\nmäärin minä tätä nykyä rakastan noita, jotka vietyään minulta arvoni ja\nisiltä perityt etuoikeuteni ovat riistäneet minulta kaupungin ja\ntehneet minut maanpakolaiseksi, kun sitävastoin sinun isäsi otti minut\nvastaan ja antoi minulle elatuksen ja kodin. On siis kohtuullista, että\njärkevä mies ei työnnä luotaan ilmeistä hyväntahtoisuutta, vaan\nrakastaa sitä mitä suurimmassa määrin. Enpä minä lupaa kykeneväni\ntaistelemaan kymmentä enkä kahtakaan miestä vastaan, ja mieluimmin\nolisin taistelematta yhtäkään vastaan. Mutta jos olisi pakko tai jokin\nsuuri kilvoitus yllyttäisi, taistelisin kaikkein kernaimmin yhtä\nvastaan niistä, jotka kukin väittävät olevansa kolmen helleenin\nveroisia. Niinpä myös lakedaimonilaiset, taistellessaan yksitellen,\neivät ole keitäkään miehiä kehnompia, mutta joukkona ollen he ovat\nkaikista miehistä urhoollisimmat. Sillä vaikka ovatkin vapaita, eivät\nhe kuitenkaan ole vapaita kaikessa. Heidän valtiaanaan on näet laki,\njota he pelkäävät vielä paljoa enemmän kuin sinun väkesi sinua. He\ntekevät siis, mitä ikinä se käskee. Ja se käskee aina samaa,\ntaistelemaan mitään ihmispaljoutta pakenematta ja jäämään paikoilleen\njoko voittaen tai kuollen. Jos katsot minun tässä jutelleen joutavia,\ntahdon vaieta, sen pitemmältä enää puhumatta. Minkä puhuin, sen olin\npakoitettu puhumaan. Käyköön kuitenkin mielesi mukaan, kuningas.\"\n\n105. Näin Demaratos vastasi. Mutta Xerxes käänsi asian leikiksi eikä\nensinkään suuttunut, vaan lähetti hänet suosiollisesti luotaan.\nSittenkuin Xerxes tämän keskustelun jälkeen oli asettanut\nkäskynhaltijaksi yllämainittuun Doriskos-kaupunkiin Maskameen,\nMegadosteen pojan, sitä ennen pantuaan viralta Dareioksen asettaman,\nmarssitti hän sotajoukkonsa Traakian kautta Hellasta vastaan.\n\n106. Niinpä Xerxes sinne jätti Maskameen, joka esiintyi niin\nmiehuullisesti, että Xerxeen oli tapana hänelle lähettää lahjoja, koska\nhän oli enimmin kunnostanut itseään kaikkien niiden joukosta, jotka\nXerxes itse tai Dareios oli asettanut käskynhaltijoiksi. Ja hänen oli\ntapana lähettää niitä joka vuosi. (Samoin teki myös Artaxerxes, Xerxeen\npoika, Maskameen jälkeläisille.) Sillä jo ennen tätä sotaretkeä oli\nkaikkialle Traakiassa ja Hellespontoksessa asetettu käskynhaltijoita.\nKaikki nämä, sekä Traakiassa että Hellespontoksessa olevat, paitsi\nDoriskoksen käskynhaltijaa, karkoittivat tämän sotaretken jälkeen\nhelleenit; mutta Doriskoksessa olevaa Maskamesta eivät ketkään vielä\nole voineet karkoittaa, vaikka monet ovat sitä koettaneet. Siitä syystä\nsiis hänelle lähettää lahjoja se, joka kulloinkin Persiassa hallitsee.\n\n107. Mutta helleenien karkoittamista käskynhaltijoista ei kuningas\nXerxes pitänyt ketään niin urhoollisena kuin Bogesta Eionissa. Vaan\ntätä hän ei lakannut kiittelemästä ja hän kunnioitti mitä suurimmassa\nmäärin hänen Persiaan jääneitä lapsiaan. Ja Boges ansaitsikin todella\nsuurta kiitosta. Sillä kun atenalaiset ja Kimon, Miltiadeen poika,\nhäntä piirittivät, olisi hänellä ollut tilaisuus, sopimuksen tehden,\nlähteä pois ja palata Aasiaan. Mutta siihen hän ei suostunut, jottei\nkuningas luulisi hänen pelkuruudesta jääneen henkiin, vaan hän kesti\npiirityksen viimeiseen asti. Vaan kun linnoituksessa ei enää ollut\nmitään muonaa, käski hän pinota suuren rovion, tappoi lapsensa,\nvaimonsa, jalkavaimonsa ja palvelijansa ja viskasi ne sitten tuleen,\njonka jälkeen hän kokosi kaiken kullan ja hopean, mitä kaupungissa oli,\nja siroitti sen muurilta Strymon-jokeen. Ja sen tehtyään hän itse\nheittäytyi tuleen. Siksi persialaiset vielä tänäkin päivänä syystä\nkiittävät häntä.\n\n108. Doriskoksesta Xerxes matkasi Hellasta vastaan ja pakoitti kaikki,\njotka vain tiellään tapasi, ottamaan osaa sotaretkeen. Sillä kuten jo\nennenkin olen osoittanut, oli koko maa Tessaliaan saakka laskettu\nkuninkaan vallan alle ja maksoi hänelle veroa, sittenkuin Megabazos ja\nmyöhemmin Mardonios olivat sen kukistaneet. Ja Doriskoksesta\nmatkatessaan hän ensiksi sivuutti samothrakelaiset linnoitukset, joista\nviimeisenä lännessä on Mesambria niminen kaupunki. Siihen rajoittuu\nthasolaisten kaupunki Stryme, ja näiden molempien keskitse virtaa\nLisos-joki, jonka vesi silloin ei riittänyt Xerxeen sotaväelle, vaan\nloppui. Tämän maan nimenä oli muinoin Gallaike, nyt se on Briantike.\nOikeinta on sanoa tätäkin kikonien maaksi.\n\n109. Astuttuaan Lisos-joen kuivaneen uoman poikki hän sivuutti\nseuraavat helleeniläiset kaupungit: Maroneian, Dikaian ja Abderan.\nNäiden ohi hän siis kulki ja samoin seuraavien, niiden kohdalla olevien\njärvien: Maroneian ja Strymen välillä sijaitsevan Ismaris-järven,\nDikaian kohdalla olevan Bistonis-järven, johon kaksi jokea, Trauos ja\nKompsantos laskevat vetensä. Abderan kohdalla Xerxes ei sivuuttanut\nmitään kuuluisata järveä, mutta sensijaan Nestos-joen, joka virtaa\nmereen. Näiden paikkojen jälkeen hän sivuutti thasolaisten mannermaalla\nsijaitsevat kaupungit, joista yhden ääressä on ympärimitaten noin\nkolmenkymmenen stadionin laajuinen, kalainen ja erittäin suolainen\njärvi. Tämän saattoivat kuivilleen jo juhdat yksinään, kun niitä\njuotettiin. Ja tämän kaupungin nimi on Pistyros.\n\n110. Näitten helleeniläisten rannikkokaupunkien ohi hän siis kulki,\njättäen ne vasemmalle kädelleen. Mutta ne traakialaiset kansat, joiden\nmaan kautta hän matkasi, olivat: paitilaiset, kikonit, bistonit,\nsapalaiset, dersalaiset, edonit ja satrit. Näistä seurasivat retkelle\nmeren ääressä asuvat laivoillaan, mutta ne näistä luettelemistani\nkansoista, jotka asuivat sisämaassa, paitsi satrit, pakoitettiin kaikki\nseuraamaan jalan.\n\n111. Satrit eivät ole vielä olleet kenenkään alamaisia, mikäli me\ntiedämme, vaan he, yksin kaikkien traakialaisten joukosta, ovat aina\nminun aikoihini saakka yhtämittaa pysyneet vapaina. He asustavat näet\nkorkeilla, kaikenlaatuista metsää taajaan kasvavilla, lumen peittämillä\nvuorilla ja ovat sodassa erinomaisia. Nämä juuri omistavat Dionysoksen\nennuspaikan. Tämä ennuspaikka sijaitsee mitä korkeimmassa vuoristossa,\nja satrien joukosta ovat bessit ne, joitten keskuudesta pyhätön\nennuspapit otetaan, mutta ennuslauseet julistaa papitar, samoinkuin\nDelfoissa; eikä ole hevin mitään sen pulmallisempaa.\n\n112. Kuljettuaan mainitun alueen ohi Xerxes sitten sivuutti\npieriläisten linnoitukset, joista toisen nimenä on Fagres ja toisen\nPergamos. Tästä hän matkasi näiden linnoitusten sivu, jättäen oikealle\nkädelleen laajan ja korkean Pangaion-vuoren, missä on kulta- ja\nhopeakaivoksia, joita pieriläiset, odomantit ja varsinkin satrit\nkäyttävät.\n\n113. Sitten hän, mennen Pangaion-vuoren pohjoispuolella asuvien\npaionien, doberien ja paioplien ohi, kulki länteen päin, kunnes saapui\nStrymon-joelle ja Eion-kaupunkiin, jonka päällikkönä oli silloin vielä\nelossa oleva Boges, sama, josta vähän aikaisemmin mainitsin. Tämän\nPangaionvuoren ympärillä olevan maan nimenä on Fyllis, ja se ulottuu\nlänteen päin Angites-jokeen saakka, joka laskee Strymoniin, etelään\ntaas itse Strymoniin. Viimemainitulle maagit uhrasivat valkoisia\nhevosia saadakseen onnellisia enteitä.\n\n114. Suoritettuaan nämä taikatemput ynnä sen lisäksi paljon muutakin\njoen kunniaksi he saapuivat Ennea Hodoi (\"Yhdeksän tietä\") nimiseen\npaikkaan ja kulkivat siellä Strymonin poikki niitä siltoja myöten,\njotka he siellä tapasivat. Mutta saatuaan tietää, että tämän paikan\nnimi oli \"Yhdeksän tietä\", kaivoivat he siellä yhtä monta maan\nasukasten poikaa ja neitosta elävinä maahan. Tämä elävältä maahan\nkaivaminen on persialainen tapa, koska olen kuullut, että myös Xerxeen\nvaimo Amestris vanhoilla päivillään oli maahan kaivattanut neljätoista\npersialaista poikaa, jotka olivat huomattavien miesten lapsia, siten\nomasta puolestaan osoittaakseen kiitollisuuttaan sille jumalalle, jonka\nsanotaan asuvan maan alla.\n\n115. Ja kun sotajoukko oli lähtenyt Strymonin luota, oli lännessä\nrannikko ja siinä Argilos niminen helleeniläinen kaupunki, jonka ohi\nkulku kävi. Tämän, samoinkuin sen yläpuolella olevan seudun nimenä on\nBisaltie. Sieltä Xerxes, vasemmalla kädellään Posideionin luona oleva\nlahti, kulki niinkutsutun Syleuksen tasangon halki, sivuuttaen\nhelleeniläisen Stagiros-kaupungin, ja saapui Akanthokseen, vieden\nmukaansa jokaisen sekä näistä että Pangaion-vuoren ympärillä asuvista\nkansoista, menetellen samalla tapaa kuin aikaisemmin luettelemilleni\nkansoille; merenrannalla asuvat hän näet pakoitti laivoillaan ottamaan\nosaa sotaretkeen, mutta merestä loitolla asuvat seuraamaan jalan. Tätä\ntietä, jota myöten kuningas Xerxes marssitti sotajoukkonsa, eivät\ntraakialaiset luo umpeen eivätkä sille kylvä, vaan pitävät sitä vielä\ntänäkin päivänä erinomaisen pyhänä.\n\n116. Niin pian kuin siis Xerxes oli saapunut Akanthokseen, julisti hän\nasukkaille kestiystävyyttä, lahjoitti heille meedialaisen puvun ja\nkiitti heitä nähdessään, kuinka he itse olivat halukkaat sotaan, ja\nkuullessaan heidän uutteruudestaan kaivaustyössä.\n\n117. Xerxeen ollessa Akanthoksessa sattui, että kaivaustyön esimies\nArtakhaies, jota Xerxes piti arvossa ja joka oli syntyperältään\nakhaimenidi sekä kooltaan suurin persialaisista (hän oli näet neljää\nsormea vaille viittä kuninkaallista kyynärää pitkä) ja vahvaäänisin\nkaikista ihmisistä, kuoli tautiin. Siksi oli Xerxes suuresti pahoillaan\ntästä ja toimitti hänelle mitä komeimmat hautajaiset. Ja koko\nsotajoukko loi hänelle kummun. Tälle Artakhaieelle uhraavat\nakantholaiset erään oraakelilauseen johdosta kuten puolijumalalle,\nmainiten häntä nimeltä.\n\n118. Näin siis kuningas Xerxes suri Artakhaieen kuolemaa. Mutta ne\nhelleenit, jotka olivat ottaneet vastaan sotajoukon ja kestinneet\nXerxestä, joutuivat täydelliseen kurjuuteen, niin että heidän täytyi\njättää kotinsa ja kontunsa. Niinpä olivat thasolaiset, joitten\nmannermaalla olevien kaupunkiensa puolesta oli täytynyt ottaa vastaan\nXerxeen sotajoukko ja sitä kestitä, tätä toimittamaan valinneet erään\nkansalaistensa joukossa erittäin suurta arvoa nauttivan miehen,\nAntipatroksen, Orgeuksen pojan. Ja tämä todensi, että ateriaa varten\noli suoritettu neljäsataa hopeatalenttia.\n\n119. Jotenkin samanlaiset laskut esittivät muidenkin kaupunkien\npäämiehet. Ateria, josta jo kauan ennen oli ilmoitettu ja jota\npidettiin erittäin tärkeänä, toimeenpantiin seuraavalla tavalla.\nEnsiksi, heti kun kaupunkilaiset ympäri maata ilmoittavilta\nkuuluttajilta olivat saaneet asiasta tiedon, jakoivat he kaupunkien\nkesken viljan ja valmistivat kaikki useiden kuukausien kuluessa\nvehnä- ja ohrajauhoja. Sitten he, voidakseen ottaa vastaan sotaväen,\nhakivat kauniimmat elukat, jotka he ostivat ja syöttivät, sekä\nruokkivat häkeissä ja lammikoissa maa- ja vesilintuja. Edelleen he\nlaittoivat kultaisia ja hopeaisia juoma-astioita sekä sekoitusmaljoja\nynnä kaikkea muuta, mitä pöydälle pannaan. Tämä tehtiin ainoastaan\nkuninkaalle ja hänen pöytäkumppaneilleen, mutta muulle sotajoukolle\nvalmistettiin vain semmoista, joka kuului ruokintaan. Ja aina milloin\nsotajoukko saapui, oli siihen valmiiksi pystytetty teltta, johon Xerxes\nitse asettui asumaan, mutta muu sotaväki oleskeli taivasalla. Vaan kun\ntuli aterian aika, saivat isännät nähdä vaivaa, mutta persialaiset\nsöivät kyllikseen, viettivät siellä yönsä, ja seuraavana päivänä he\nkiskoivat maasta teltan, ottivat mukaansa kaiken irtaimiston ja\nläksivät siten matkoihinsa, jättämättä mitään ja vieden kaiken\nmukaansa.\n\n120. Tämän johdosta lausui sattuvasti eräs Megakreon niminen\nabderalainen, neuvoessaan abderalaisia menemään järjestänsä, miehet ja\nvaimot, pyhättöihinsä rukoilemaan jumalia ja pyytämään, että nämä\nvastakin torjuisivat toisen puolen heitä uhkaavista onnettomuuksista,\nja lausumaan entisistä hartaat kiitokset jumalille siitä, että kuningas\nXerxeellä ei ollut tapana kahdesti joka päivä aterioida. Sillä jos\nabderalaisia olisi käsketty valmistamaan aamiainen samalla lailla kuin\npäivällinen, ei heillä olisi ollut valittavanaan muuta kuin joko olla\njäämättä odottamaan Xerxeen tuloa tai odottaa ja joutua huutavimpaan\nhukkaan.\n\n121. Mutta vaikka he siis olivat näin ahtaalla, niin he kuitenkin\npanivat täytäntöön, mitä käskettiin. Akanthoksesta Xerxes antoi\nlaivojen lähteä luotaan, käskettyään sitä ennen laivaston päälliköitä\nodottamaan Thermessä, tuossa Thermen lahden äärellä sijaitsevassa\nkaupungissa josta tämä lahtikin on nimensä saanut. Sinne näet hän kuuli\nolevan lyhyimmän tien. Sillä Akanthokseen saakka matkasi sotajoukko\nDoriskoksesta tällä tavoin järjestettynä: jaettuaan koko maasotajoukon\nkolmeen osastoon Xerxes käski yhden niistä mennä meren rantaa myöten ja\npysytellä laivaston läheisyydessä; sen päällikköinä olivat Mardonios ja\nMasistes. Toinen sotajoukon kolmannes oli käsketty kulkemaan sisämaan\nkautta ja sen päällikköinä olivat Tritantaikhmes ja Gergis. Ja kolmas\nosasto, jonka mukana Xerxes itse matkasi, kulki edellisten keskitse, ja\nsen päällikköinä olivat Smerdomenes ja Megabyzos.\n\n122. Niin pian kuin nyt Xerxes oli päästänyt luotaan laivaston,\npurjehti se Athos-niemen poikki kaivetun kanavan läpi, joka ulottui\nsiihen lahteen, minkä ääressä sijaitsevat kaupungit Assa, Piloros,\nSingos ja Sarte. Otettuaan näistäkin kaupungeista sotaväkeä se purjehti\nedelleen, laskien suoraan Thermen lahtea kohti. Ja kiertäen Toronen\nalueella sijaitsevan Ampelos-niemen se sivuutti seuraavat\nhelleeniläiset kaupungit, joista se myös otti laivoja ja sotaväkeä:\nToronen, Galepsoksen, Sermylen, Mekybernan ja Olynthoksen.\n\n123. Tämän alueen nimenä on Sithonia. Mutta laivasto oikaisi\nAmpelos-niemestä suoraa päätä Kanastraia-nientä kohti, mikä on\nulkonevin kärki koko Pallenen niemimaalla, ja sieltä se otti laivoja ja\nsotaväkeä Poteidaiasta, Afytiistä, Neapoliista, Aigesta, Therambosta,\nSkionesta, Mendestä ja Sanesta. Nämä näet ovat siinä maassa sijaitsevat\nkaupungit, jonka nimenä nykyään on Pallene, mutta jolla aikaisemmin oli\nnimenä Flegra. Purjehdittuaan tämänkin maan ohi laivasto saapui\nmääräpaikkaansa ja otti mukaansa sotaväkeä myös Pallenesta eteenpäin\nThermen lahden varrella olevista kaupungeista, joiden nimet ovat:\nLipaxos, Kombreia, Aisa, Gigonos, Kampsa, Smila ja Aineia.\nSen alueen nimenä, jossa ne sijaitsevat, oli vielä siihen aikaan\nKrossaia. Mutta Aineiasta alkaen, johon kaupunkeja luetellessani\nlopetin, kävi laivaston matka jo Thermen lahtea ja Mygdonian maata\nkohti. Ja purjehtiessaan se saapui yllämainittuun Thermeen sekä\nSindos-kaupunkiin ja Khalestraan Axios-joen varrella, joka eroittaa\ntoisistaan Mygdonian ja Bottiaiïs-maan; viimemainitun kapealla\nrannikkokaistaleella sijaitsevat kaupungit Ikhnai ja Pella.\n\n124. Tähän paikkaan siis, Axios-joen ja Therme-kaupungin sekä näiden\nmolempien välisten kaupunkien seuduille, laivasto asettui leiriin\nodottamaan kuningasta. Mutta Xerxes ynnä maasotajoukko kulki\nAkanthoksesta suoraa tietä sisämaan halki saapuakseen Thermeen. Ja hän\nmatkasi Paionian ja Krestonian kautta Kheidoros-joelle, joka, alkaen\nkrestonien maasta, virtaa Mygdonian alueen halki ja laskee Axios-joen\nääressä olevan suon kohdalla mereen.\n\n125. Hänen matkatessaan tätä tietä hyökkäsi jalopeuroja hänen muonaa\nkantavien kameliensa kimppuun. Sillä jalopeurat laskeutuivat öisin\nolinpaikoistaan, mutta eivät kajonneet mihinkään muuhun, ei juhtiin\neikä ihmisiin, vaan raatelivat ainoastaan kameleja. Ja minä ihmettelen,\nmikä syy mahtoi pakoittaa jalopeuroja pysymään erillään muista ja\nkäymään vain kamelien kimppuun, jota eläintä eivät ennen olleet nähneet\neivätkä koetelleet.\n\n126. Näillä seuduin on runsaasti sekä jalopeuroja että villihärkiä,\njoiden ylen suuria sarvia tuodaan Hellaaseen. Jalopeurojen\nasuinpaikkojen rajoina ovat Abderan alueen halki virtaava Nestos-joki\nja Akarnanian läpi virtaava Akheloos. Sillä itäpuolella Nestos-jokea ei\nmissään koko etupuolisessa Europassa saata nähdä jalopeuraa, eikä\nmyöskään Akheloos-joen länsipuolella koko muulla mantereella, vaan\nniitä tavataan ainoastaan näiden kahden joen välillä. [Tämä kohta on\njoko kirjoitettu Aasiassa, tai on Herodotos tässä käyttänyt aasialaista\nlähdettä.]\n\n127. Thermeen saavuttuaan Xerxes sijoitti sinne sotajoukkonsa. Ja\nsiihen paikkaan leiriytyvä sotajoukko täytti niin suuren osan\nmerenrantaa, että se, alkaen Thermen kaupungista ja Mygdoniasta,\nulottui Lydias- ja Haliakmon-joille saakka, jotka eroittavat\nBottiaiïs-maan ja makedonialaisten alueen toisistaan, ja yhdistävät\nvetensä samaan uomaan. Näissä seuduissa siis barbarit pitivät leiriä.\nMutta näistä luetelluista joista vain Kheidoros yksin ei riittänyt\nsotajoukolle, vaan ehtyi juotaessa.\n\n128. Mutta Thermestä Xerxes näki nuo ylen korkeat Tessalian vuoret,\nOlympoksen ja Ossan. Ja kun hän sai tietää, että niiden välillä oli\nvain kapea laakso, jonka läpi virtaa Peneios, ja kuuli, että sieltä vei\ntie Tessaliaan, teki hänen mieli purjehtia katsomaan Peneioksen suuta,\nkoska hän sitten aikoi marssia ylempänä asuvien makedonialaisten alueen\nkautta perraibien maahan ja Gonnos-kaupungin luo. Tästä näet hän kuuli\nolevan turvallisimman tien. Ja hän noudattikin heti tätä mielitekoaan.\nHän astui sidonilaiseen laivaan, johon hänen aina oli tapana astua,\nmilloin hän tahtoi tehdä jotakin tämmöistä, ja antoi merkin muillekin\nlaivoille lähteä merelle sekä jätti maasotajoukon paikoilleen. Mutta\nkun Xerxes oli saapunut ja katsellut Peneioksen suuta, ihmetteli hän\nsuuresti ja kutsui luokseen oppaat sekä kysyi, oliko mahdollista\nkääntää joen suunta muuanne ja antaa sen toiselta kohtaa laskea mereen.\n\n129. Mutta on sellainen puhe, että Tessalia muinoin oli järvenä, sitä\nkun kaikkialta saarsivat ylen korkeat vuoret. Sillä idässä sen sulkevat\nPelion- ja Ossa-vuoret, jotka juurelta yhtyvät toisiinsa, pohjoisessa\nOlympos, lännessä Pindos, etelässä ja suvituulen puolelta Othrys.\nNäiden lueteltujen vuorten keskellä oleva umpilaakso on Tessalia. Tähän\nlaskee useita jokia, mutta huomattavimmat niistä ovat nämä viisi:\nPeneios, Apidanos, Onokhonos, Enipeus ja Pamisos, jotka, omanimisinä\nTessaliaa sulkevilta vuorilta laskien, yhtyvät tällä tasangolla ja\npurkautuvat yhden ainoan solan kautta, joka sekin vielä on kapea,\nmereen, sitä ennen kaikki yhdistettyään vetensä toisiinsa. Vaan heti\nkun ne ovat yhtyneet, pääsee jo Peneios nimi voitolle ja saattaa muut\njoet nimettömiksi. Mutta muinoin -- niin väitetään --, silloin kun ei\nvielä ollut tätä solaa eikä tätä läpikulkua, ei näillä joilla eikä\nnäiden jokien lisäksi Boibeis-järvellä ollut niitä nimiä, jotka niillä\nnyt on. Ne virtasivat kuitenkin yhtäkaikki samalla tavoin kuin nytkin\nja tekivät virratessaan koko Tessalian mereksi. Nytpä tessalialaiset\nitse väittävät Poseidonin luoneen sen solan, jonka läpi Peneios virtaa,\nja puhuvatkin siinä todenmukaisesti. Jokainen näet, joka arvelee\nPoseidonin järkyttävän maata ja maanjäristyksien aikaansaamien\nhalkeamien olevan tämän jumalan töitä, saattaisi senkin nähdessään\nväittää sitä Poseidonin tekemäksi. Sillä, niinkuin minusta näyttää, on\ntuo vuorten halkeama maanjäristyksen työtä.\n\n130. Mutta kun Xerxes kysyi, oliko Peneioksella muuta laskupaikkaa\nmereen, virkkoivat oppaat, jotka tarkalleen tunsivat asian: \"Kuningas,\ntällä joella ei ole muuta laskua mereen kuin juuri tämä; sillä koko\nTessalia on ylt'ympäri vuorten reunustama.\" Siihen kerrotaan Xerxeen\nvirkkaneen: \"Ovelaa väkeä ovat tessalialaiset. Tätähän he, muuttaessaan\nmielensä, jo aikoja sitten pitivät silmällä, nimittäin muun muassa\njuuri sitä seikkaa, että heillä oli helposti valloitettava ja nopeaan\notettava maa. Sillä ei tarvittaisi muuta kuin että laskettaisiin joki\nheidän maahansa, padolla tunkemalla se pois solasta ja kääntämällä sen\nkulku, niin että koko Tessalia, vuoria lukuunottamatta, joutuisi\ntulvaveden alle.\" Tämän hän lausui silmällä pitäen Aleuaan poikia,\njotka olivat tessalialaisia ja ensimäisinä helleenien joukosta olivat\nantautuneet kuninkaalle. Xerxes luuli nimittäin heidän julistaneen\nystävyyttään koko kansan puolesta. Tämän sanottuaan ja katseltuaan\npaikkaa hän purjehti takaisin Thermeen.\n\n131. Niinpä hän Pierian seuduilla kulutti useita päiviä. Yksi\nsotajoukon kolmannes raivasi näet puhtaaksi Makedonian vuoren, jotta\nkoko sotajoukko tätä tietä kulkisi perraibien maan puolelle. Mutta\nHellaaseen maata vaatimaan lähetetyt kuuluttajat saapuivat, toiset\ntyhjin käsin, toiset tuoden maata ja vettä.\n\n132. Ja ne, jotka sitä antoivat, olivat seuraavat: tessalialaiset,\ndolopit, ainianit, perraibit, lokrilaiset, magnetit, Maalis-maalaiset,\nFthian akhaialaiset ja teebalaiset ynnä muut boiotilaiset, paitsi\ntessalialaisia ja plataialaisia. Näiden varalle olivat barbareja\nvastaan sotaan nousseet helleenit tehneet valaliiton. Ja vala sisälsi\nsen, että kun heidän oli sodassa käynyt hyvin, he Delfoin jumalalle\npyhittäisivät kymmenykset kaikkien niiden helleenien omaisuudesta,\njotka, olematta siihen pakoitettuja, olivat antautuneet persialaisille.\nNäin kuului helleenien vala.\n\n133. Mutta Atenaan ja Spartaan Xerxes ei tästä syystä lähettänyt\nkuuluttajia vaatimaan maata. Sillä kun Dareios juuri tätä varten oli\nlähettänyt airuet, olivat atenalaiset viskanneet heidät kuiluun ja\nlakedaimonilaiset kaivoon, käskien heitä sieltä tuomaan maata ja vettä\nkuninkaalle. Tästä syystä Xerxes ei lähettänyt sinne maanvaatijoita.\nMikä onnettomuus kohtasi atenalaisia sen johdosta, että he olivat näin\nkohdelleet kuuluttajia, sitä en saata mainita -- paitsi että heidän\nmaansa ja kaupunkinsa hävitettiin. Vaan sen en luule tästä syystä\ntapahtuneen.\n\n134. Mutta lakedaimonilaisia ainakin kohtasi Talthybioksen, Agamemnonin\nkuuluttajan, viha. Spartassa on näet olemassa Talthybioksen pyhättö,\nonpa siellä myöskin Talthybioksen jälkeläisiä, niinsanotut\ntalthybiadit, joille kaikki Spartan puolesta suoritettavat\nkuuluttajatoimet ovat kunniakirjaksi annetut. Kun nyt spartalaiset tuon\ntapauksen jälkeen uhrasivat, ei mikään uhri heille onnistunut. Tätä\njatkui näin jonkun aikaa. Lakedaimonilaiset olivat murheissaan ja\npahoillaan, jonka vuoksi he pitivät useita kansankokouksia ja\nkuuluttamalla kysyivät, tahtoiko joku lakedaimonilainen kuolla Spartan\npuolesta. Silloin Sperthias, Aneristoksen poika, ja Bulis, Nikolaan\npoika, kaksi ylhäissukuista ja varakasta spartalaista, vapaaehtoisesti\nottivat kärsiäkseen rangaistuksen Xerxeeltä Dareioksen Spartassa\ntuhoutuneitten kuuluttajain hyvitykseksi. Siten spartalaiset lähettivät\nheidät Meediaan, kuten kuolemaan ainakin.\n\n135. Tämä miesten rohkeus ansaitsee ihailua, samoinkuin myös nämä\nheidän sanansa. Matkallaan Susaan he näet saapuivat Hydarneen luo. Ja\nHydarnes oli syntyperältään persialainen sekä Aasian rannikolla\nasuvaisten ylipäällikkö. Tämä kutsui heidät vieraikseen ja kestitsi\nheitä, ja kestitessään hän kyseli heiltä näin: \"Lakedaimonin miehet,\nminkä vuoksi vierotte kuninkaan ystävyyttä? Katsokaa minua ja minun\ntilaani ja nähkää, kuinka kuningas ymmärtää kunnioittaa urhoollisia\nmiehiä. Niinpä, jos tekin antautuisitte kuninkaalle -- hän näet pitää\nteitä urhoollisina miehinä --, voisi kukin teistä kuninkaan\nsuostumuksella hallita Hellasta.\" Tähän he vastasivat näin: \"Hydarnes,\nse neuvo, jonka meille annat, on yksipuolinen. Sillä toista olet\nkokenut ja osaat neuvoa, mutta toista et. Orjana kyllä ymmärrät olla,\nmutta vapautta et ole kokenut etkä tiedä, onko se suloinen vai ei.\nSillä jos olisit sitä kokenut, niin neuvoisit meitä sen puolesta\ntaistelemaan ei vain keihäin, vaan kirveinkin.\"\n\n136. Näin he vastasivat Hydarneelle. Kun sitten heidän saavuttuaan\nSusaan ja tultuaan kuninkaan eteen henkivartijat ensin käskivät heitä\nlankeamaan kasvoilleen ja osoittamaan kunnioitustaan kuninkaalle sekä\nkoettivat väkisin pakoittaa heitä siihen, niin he lausuivat, että\nvaikka heidät työnnettäisiin suin päin maahan, he eivät ikinä sitä\ntekisi. Sillä heillä ei ollut tapana maassa ryömien ketään ihmistä\nkumartaa eivätkä he sitä varten olleet tulleet. Saatuaan tämän\ntorjutuksi he sitten pitivät tämmöisen puheen ja lausuivat\nsen yhteydessä vielä tämänkin: \"Oi meedialaisten kuningas,\nlakedaimonilaiset ovat lähettäneet meidät kärsimään rangaistusta\nSpartassa tuhottujen kuuluttajien hyvitykseksi.\" Heidän puhuessaan\nnäin sanoi Xerxes jalomielisyydessään, ettei hän aikonut olla\nlakedaimonilaisten kaltainen. Nämä olivat näet hämmentäneet yleistä\nkansainoikeutta surmaamalla kuuluttajat, mutta itse hän ei aikonut\ntehdä sitä, josta hän heitä moitti, eikä, kostoksi surmaamalla näitä\nlähettejä, vapauttaa lakedaimonilaisia syyllisyydestä.\n\n137. Siten taukosi, spartalaisten tehtyä näin, Talthybioksen viha heti,\nvaikkakin Sperthias ja Bulis palasivat Spartaan. Mutta kauan aikaa\nmyöhemmin, peloponnesolaisten ja atenalaisten välisen sodan aikana,\nheräsi se jälleen, kuten lakedaimonilaiset kertovat. Ja tämä näyttää\nminusta olevan kaikkein ihmeellisimpiä tapauksia. Sillä se, että\nTalthybioksen viha kohtasi sanansaattajia eikä tauonnut, ennenkuin se\noli täyttynyt, se oli sulaa oikeutta. Mutta että se kohtasi niiden\nmiesten lapsia, jotka tuon vihan johdosta olivat laittautuneet\nmatkaan kuninkaan tykö, nimittäin Buliin poikaa, Nikolasta, ja\nSperthiaan poikaa, Aneristosta, joka miehitetyllä laivalla purjehti\nHalieis-kaupunkiin ja valloitti tämän sen Tirynsistä tulleilta\nasujamilta, se on minusta selvästi tapahtunut jumalallisesta\nsallimuksesta. Lakedaimonilaiset lähettivät näet nämä miehet\nsanansaattajina Aasiaan, mutta traakialaisten kuninkaan Sitalkeen,\nTereuksen pojan, ja erään abderalaisen Nymfodoroksen, Pytheuksen\npojan, kavaltamina heidät vangittiin Hellespontoksen alueella\nsijaitsevan Bisanthen tienoilla, vietiin Attikaan, jossa he saivat\nsurmansa atenalaisten toimesta, ja heidän mukanaan myös muuan\nkorintolainen, Aristeas, Adeimantoksen poika. Tämä nyt kuitenkin\ntapahtui monta vuotta kuninkaan retken jälkeen. Mutta minä tahdon\npalata aikaisempaan kertomukseeni.\n\n138. Kuninkaan sotaretki oli nimeksi aiottu Atenaa vastaan, mutta\ntarkoitti todellisuudessa koko Hellasta. Vaan helleenit, jotka jo\naikoja sitten olivat siitä saaneet tietää, eivät kaikki tätä viestiä\nottaneet samalla tavoin vastaan. Toiset näet niistä, jotka\npersialaisille olivat antaneet maata ja vettä, olivat siinä rohkeassa\nluottamuksessa, etteivät tulisi barbarin puolelta kärsimään mitään\nikävyyttä. Ne taas, jotka eivät olleet sitä antaneet, olivat suuressa\npelossa, koska Hellaassa ei ollut riittävää määrää laivoja uhkaavan\nvihollisen torjumiseksi ja koska useimmat eivät tahtoneet ryhtyä\nsotaan, vaan olivat varsin meedialaismieliset.\n\n139. Tässä paikassa olen pakoitettu lausumaan mielipiteen, joka kyllä\non epämieluisa useimmille, mutta jota en saata olla lausumatta, koska\nse minusta näyttää olevan tosi. Jos näet atenalaiset säikähtyneinä\nuhkaavasta vaarasta, olisivat lähteneet maastaan tai myös, sieltä\nlähtemättä ja paikoilleen jääden, olisivat antautuneet Xerxeen valtaan,\nei olisi yksikään yrittänyt merellä tehdä kuninkaalle vastarintaa. Jos\nnyt siis ei yksikään olisi merellä Xerxestä vastustanut, olisi\nmantereella käynyt näin: joskin peloponnesolaiset olisivat Isthmoksen\nkautta rakentaneet suojamuureja ikäänkuin haarniskapaidaksi itselleen,\nolisivat lakedaimonilaiset jääneet yksikseen; sillä liittolaiset\nolisivat jättäneet heidät pulaan, ei tosin vapaaehtoisesti, mutta\npakosta, kun barbarien laivasto olisi heiltä vallannut kaupungin\ntoisensa perästä. Ja yksikseen jääneinä he suurtöitä suoritettuaan\nolisivat urheasti kaatuneet. Joko olisi heidän käynyt näin, tai\nolisivat he jo ennen, nähdessään muiden helleenien pitävän\nmeedialaisten puolta, tehneet Xerxeen kanssa sovinnon. Ja siten olisi\nHellas kummassakin tapauksessa joutunut persialaisten valtaan. Sillä\nminä en saata käsittää, mikä hyöty oli Isthmoksen poikki rakennetuista\nmuureista, jos kerran kuningas vallitsi merellä. Jos nyt joku sanoisi\natenalaisten tulleen Hellaan pelastajiksi, ei hän erehtyisi totuuteen\nnähden. Sillä sille puolelle, johon he kääntyivät, täytyi asiain\nkallistua. Ja sen kautta, että atenalaiset valitsivat Hellaan vapaana\nsäilymisen, tuli heistä juuri ne, jotka herättivät koko muun Hellaan,\npaitsi meedialaisten puolelle menneitä, ja, lähinnä jumalten jälkeen,\ntorjuivat kuninkaan. Eivätkä nuo kauheat Delfoista tulevat\noraakelilauseet, jotka syöksivät heidät pelkoon, voineet taivuttaa\nheitä hylkäämään Hellasta, vaan paikoilleen jääden he uskalsivat\nkohdata maatansa vastaan hyökkäävää vihollista.\n\n140. Atenalaiset olivat näet lähettäneet Delfoihin tiedustelijoita,\nkoska halusivat saada oraakelilta neuvoa. Ja kun tiedustelijat, pyhätön\nääressä suoritettuaan säädetyt menot, olivat astuneet temppelisaliin,\nantoi Pytia, jonka nimi oli Aristonike, tämän vastauksen.\n\n    Mies-polot, oi mitä viivytte? Pois, pois maailman ääriin,\n    taa kodit, korkeat taa jätä kaupungin kehämuurit,\n    sillä sen ei pysy pystynä pää, ei vankkana varsi,\n    ei jalat allaan, ei kädet, ei muu vyötärys säily,\n    tyhjiin raukenevat, tuli kaataa kaikki ja tuima\n    Ares, kiidättäin sotavaunuin syyrialaisin.\n    Sortaa myös monet muut hän linnat, ei sinun yksin,\n    suojat kuolematonten suo rajun valkean raastaa.\n    Kaiketi kammoissaan jopa huojunevat, hiki tihkuu\n    virtana heistä, jo mustan hurmehtii katonharjat\n    hurmeen, ennustain tuhopäivää torjumatonta.\n    Vaan pyhätöstäni pois, epätoivoon valmihit olkaa!\n\n141. Tämän kuultuaan joutuivat atenalaisten tiedustelijat mitä\nsuurimman murheen valtaan. Mutta heidän ollessaan ennustetusta\nonnettomuudesta epätoivoissaan neuvoi Timon, Androbuloksen poika,\ndelfolaisten kesken suurta arvoa nauttiva mies, heitä ottamaan käteensä\nturvananojan-oksat ja, kuten turvananojat ainakin, uudestaan kääntymään\noraakelin puoleen. Atenalaiset tottelivat neuvoa ja lausuivat:\n\"Oi ruhtinas, anna meille parempi vastaus isänmaahamme nähden\nkunnioituksesta näitä turvananojan-oksia kohtaan, jotka sinulle tuomme\ntullessamme, sillä muuten emme poistu pyhästä suojastasi, vaan jäämme\ntänne hamaan kuolemaan saakka.\" Heidän näin lausuttuaan julisti papitar\nheille tämän toisen vastauksen:\n\n    Zeusta Olympon ei rukoukset taivuta Pallaan,\n    vaikk' ylen runsaat hällä ne lie sekä mielevät neuvot.\n    Tää toki säilyvä on sana kuin teräs särkymätönnä:\n    muun vihamies kun on kaiken vallannut, mitä äärtää\n    kallio Kekropsin ja Kithaironin pyhä rotko,\n    Tritogeneialle turvan kestävän Zeus jylylaaja\n    lahjoittaa: puumuuri on sun sekä lastesi suoja,\n    ällös vartoamaan toki tyynnä sä sankkoja jääkö\n    joukkoja miesten ja ratsuin, saavia manteren puolta,\n    väistyös, selkäsi kääten, viel' olet iskevä päinkin.\n    Oi Salamis jumalainen, sa kuoletat saamia vaimoin,\n    kun Demeterin antimet kootaan tai sirotellaan.\n\n142. Koska tämä vastaus heistä näytti suotuisammalta, niinkuin se\nolikin, kirjoittivat he sen muistiin ja läksivät matkoihinsa Atenaan.\nKun tiedustelijat palattuaan ilmoittivat vastauksen kansalle,\nlausuttiin useita eri arveluja ennustuksen tarkoituksesta. Mutta\nvarsinkin nämä kaksi keskenään vastakkaista ajatusta esitettiin.\nMuutamat iäkkäämmät arvelivat jumalan julistaneen, että linna oli\nsäilyvä. Atenalaisten muinainen linna oli näet pensasaitauksen\nympäröimä. Toiset päättivät siis, että tämä juuri oli tuo puinen muuri,\ntoiset taas väittivät jumalan tarkoittavan laivoja ja käskivät\nvarustamaan näitä sekä jättämään kaiken muun sikseen. Mutta niitä,\njotka sanoivat puisen muurin merkitsevän laivoja, arvelutti kaksi\nPytian viimeksi lausumaa säettä:\n\n    \"Oi Salamis jumalainen, sa kuoletat saamia vaimoin,\n    kun Demeterin antimet kootaan tai sirotellaan.\"\n\nNämä säkeet hämmensivät niiden mielipidettä, jotka väittivät laivoilla\ntarkoitettavan puista muuria. Ennuslauseidenselittäjät tekivät näet\ntästä lausunnosta sen johtopäätöksen, että heidän oli joutuminen\ntappiolle Salamiin luona, jos hankkiutuisivat meritaisteluun.\n\n143. Atenalaisten kesken oli eräs äskettäin ensimäisten riviin kohonnut\nmies, jonka nimi oli Themistokles ja joka mainittiin Neokleen pojaksi.\nTämä mies väitti, että ennuslauseidenselittäjät eivät päätelleet vallan\noikein, ja hän puhui näin: jos tuo sana todella olisi atenalaisia\ntarkoittanut, ei se hänen mielestään olisi niin lempeässä muodossa\nlausuttu, vaan kuuluisi: \"Oi Salamis, sinä hirveä\", eikä: \"Oi Salamis\njumalainen\" -- koska kerran asukkaiden oli määrä siinä paikassa saada\nsurmansa. Mutta jos oikein ymmärsi oraakelilauseen, oli jumala lausunut\ntämän sanan vihollisista. Hän neuvoi siis näitä varustautumaan\nmeritaisteluun, koska muka juuri laivat olivat tuo puinen muuri.\nTätä Themistokleen neuvoa katsoivat atenalaiset itselleen\notollisemmaksi kuin ennustustenselittäjäin käsitystä, nämä kun epäsivät\nvarustautumasta meritaisteluun ja sanalla sanoen tahtoivat, ettei\nkohotettaisi kättäkään, vaan että lähdettäisiin Attikasta pois ja\nsiirryttäisiin asumaan johonkin toiseen maahan.\n\n144. Mutta jo tätä ennen oli eräs toinen Themistokleen ehdoitus\nkaikeksi onneksi pantu täytäntöön. Kun nimittäin atenalaisten\nvaltiorahastoon oli kertynyt paljon rahaa, jota heille tuli Laureionin\nmetallikaivoksista, ja heidän piti itse kunkin vuoroonsa saaman\nkymmenen drakmaa, taivutti Themistokles atenalaiset lakkaamaan tuosta\njakelusta ja näistä rahoista teettämään kaksisataa laivaa Aiginan sotaa\nvarten, kuten hän sanoi. Tämän sodan syttyminen siis sillä kertaa\npelasti Hellaan, koska se pakoitti Atenan rupeamaan merivallaksi.\nLaivoja tosin ei käytetty siihen tarkoitukseen, jota varten ne oli\ntehty, mutta Hellaan menestykseksi ne täten saatiin aikaan. Nämä laivat\nolivat siis atenalaisilla jo valmiiksi tehtyinä, mutta toisia oli\nniiden lisäksi rakennettava. Ja neuvoteltuaan oraakelivastauksesta he\npäättivät miehissä lähteä laivoillaan Hellaaseen hyökkäävää barbaria\nvastaan, luottaen jumalaan ja yhdessä niiden helleenien kanssa, jotka\ntahtoivat seurata.\n\n145. Nämä oraakelilauseet olivat siis atenalaiset saaneet. Ja kun nyt\nkaikki Hellaan menestyksestä huolehtivat helleenit olivat kokoontuneet\nja antoivat toisilleen lupauksia ja uskollisuuden-vakuutuksia,\nkatsoivat he neuvotellessaan parhaaksi kaikkein ensiksi sovittaa omat\nvihollisuutensa ja keskenäiset sotansa. Useatkin heistä olivat\nselkkauksissa toistensa kanssa, mutta ankarin oli atenalaisten ja\naiginalaisten välinen sota. Saatuaan sitten tietää Xerxeen olevan\nsotajoukkoineen Sardeessa päättivät he lähettää miehiä Aasiaan\nvakoilemaan kuninkaan toimia ja laittaa sanansaattajia Argokseen\ntekemään aseliittoa persialaisia vastaan sekä toisia Sikeliaan,\nGelonin, Deinomeneen pojan, luo ja Kerkyraan kutsumaan kumpiakin\nHellaan avuksi ja vielä toisia Kreetaan. Heillä oli näet huolenaan,\nettä kaikki, mitä vain helleenejä oli, liittyisivät yhteen ja\ntoimisivat yksissä tuumin, koska vaarat yhtäläisesti uhkasivat kaikkia\nhelleenejä. Mutta Gelonin mahtia sanottiin suureksi, jopa paljoa\nsuuremmaksi kaikkein muitten helleenien valtaa.\n\n146. Tämän päätöksen tehtyään he sovittivat keskenäiset vihollisuutensa\nja lähettivät ensiksi kolme miestä vakoojina Aasiaan. Saavuttuaan\nSardeeseen nämä ottivat selvän kuninkaan sotajoukosta, mutta joutuivat\nilmi, jonka jälkeen maasotajoukon päälliköt antoivat kiduttaa heitä ja\nviedä heidät surmattavaksi. Niinpä heillä oli varmasti kuolema\nedessään. Mutta saatuaan tietää tämän Xerxes paheksui sotapäällikköjen\ntuumaa ja lähetti muutamia henkivartijoistaan matkaan, käskien näiden,\njos tapaisivat vakoojat hengissä, tuoda heidät hänen luoksensa. He\ntapasivatkin heidät vielä hengissä ja toivat heidät kuninkaan eteen.\nKuultuaan sitten, mitä varten he olivat tulleet, käski Xerxes\nhenkivartijoiden kuljettaa heitä ympäri ja näyttää heille koko\njalka- ja ratsuväkensä; ja kyllältään kaikkea ihailtuansa olivat he\nvahingoittumatta lähetettävät mihin maahan vain itse tahtoivat.\n\n147. Ja antaessaan tämän käskyn hän lisäsi, että jos vakoojat\ntuhoutuisivat, eivät helleenit ennakolta saisi tietoa hänen valtansa\nsuuruudesta, jota ei saattanut kielin kertoa, eivätkä he toiselta\npuolen sanottavasti vahingoittaisi vihollisia, jos surmaisivat heistä\nkolme miestä. Jos sitä vastoin nämä palaisivat Hellaaseen, arveli hän\nhelleenein luovuttavan hänelle vapautensa, kun ennen suunniteltua\nsotaretkeä kuulisivat hänen mahdistaan. Siten ei hänen tarvitsisi nähdä\nvaivaa lähtemällä sotaretkelle. Samantapaisen ajatuksen hän lausui\ntoisenkin kerran. Ollessaan näet Abydoksessa Xerxes näki Pontoksesta\nviljaa kuljettavia aluksia purjehtimassa Hellespontoksen kautta,\nmatkalla Aiginaan ja Peloponnesokseen. Saatuaan tietää alusten olevan\nvihollisten omia valmistautuivat Xerxeen seuralaiset ottamaan ne\nvaltaansa ja katsoivat kuninkaaseen, odottaen tämän käskyä. Mutta\nXerxes kysyi laivamiehiltä, minne he purjehtivat. He vastasivat: \"Me\nviemme viljaa sinun vihollisillesi, oi valtias.\" Siihen kuningas\nvirkkoi: \"Emmekö me itsekin, varustettuina sekä viljalla että muillakin\ntarpeilla, purjehdi juuri sinne, mihin nämäkin? Mitä vahinkoa siis nämä\nmeille tekevät, kun toimittavat meille viljaa?\"\n\n148. Saatuaan siten katsella kaikkea vakoojat lähetettiin matkoihinsa\nja palasivat Europpaan. -- Mutta vakoojat lähetettyään laittoivat\npersialaista vastaan valaliiton tehneet helleenit toiseksi\nsanansaattajia Argokseen. Ja argolaiset kertovat näille käyneen tällä\ntavoin. Argolaiset olivat näet heti alussa kuulleet barbarin keräävän\nsotavoimia Hellasta vastaan. Ja sen tiedon saatuaan ja käsittäen, että\nhelleenit koettaisivat voittaa heidät puolelleen sodassa persialaista\nvastaan, lähettivät he tiedustelijoita Delfoihin kysymään jumalalta,\nkuinka heidän oli parasta tehdä. Heitä oli näet äskettäin kaatunut\nkuusituhatta miestä taistelussa lakedaimonilaisia ja Kleomenesta,\nAnaxandrideen poikaa, vastaan. Siitä syystä he siis lähettivät\nDelfoihin sanan. Ja Pytia antoi heidän kysymykseensä tämän vastauksen:\n\n    \"Naapuries vihamies, vaan suosima kuolematonten,\n    Vartiopaikallas pysy peitsin varjelu-valmiin,\n    Päätäsi varjellos, näet pää on ruumihin turva.\"\n\nNäin oli Pytia aikaisemmin julistanut. Mutta sanansaattajat tulivat\nArgokseen ja saapuivat neuvostoon sekä lausuivat sanottavansa. Lausuman\njohdosta neuvosto selitti argolaisten olevan valmiit noudattamaan sitä,\njos lakedaimonilaiset kolmeksikymmeneksi vuodeksi tekisivät välirauhan\nheidän kanssaan ja argolaiset itse saisivat toisen puolen koko liiton\njohdosta. Oikeastaan olisi koko johdon pitänyt joutuman heidän\nkäsiinsä, mutta yhtäkaikki he tyytyivät puoleen johtoon.\n\n149. Näin he kertovat neuvoston vastanneen, vaikka oraakeli oli\nkieltänyt heitä yhtymästä helleenien liittoon. Mutta ennuslauseen\npelosta he halusivat saada aikaan sotalakkoa kolmeksikymmeneksi\nvuodeksi, jotta heidän poikansa näiden vuosien kuluessa ehtisivät\nmiehistyä. Siinä tapauksessa taas, että sotalakkoa ei saataisi aikaan,\npelkäsivät he vastaisuudessa joutuvansa lakedaimonilaisten alamaisiksi,\njos jo tapahtuneen onnettomuuden lisäksi heitä vielä kohtaisi joku\ntoinen vaurio, nimittäin persialaisten puolelta. Näihin neuvoston\nsanoihin virkkoivat Spartasta tulleet lähetit näin: mitä välirauhaan\ntuli, aikoivat he siitä tehdä esityksen kansankokoukselle, mutta\nylijohdosta oli heitä käsketty itse vastaamaan; niinpä he siis\nlausuivat spartalaisilla olevan kaksi kuningasta, argolaisilla vain\nyhden. Näin ollen ei käynyt päinsä riistää jommaltakummalta Spartan\nkuninkaalta johtoa, mutta ei mikään estänyt argolaista saamasta\nyhtäläistä äänioikeutta, kuin mikä heidän kahdella kuninkaallaan oli.\nTämän johdosta siis argolaiset selittävät, etteivät he voineet sietää\nspartalaisten vallanhimoa, vaan valitsivat mieluummin barbarien\nherruuden kuin sen, että jossakin kohden olisivat antaneet myöten\nlakedaimonilaisille. Ja he julistivat sanansaattajille, että näiden\nennen auringon laskua oli poistuttava argolaisten alueelta; muutoin\nheitä kohdeltaisiin vihollisina.\n\n150. Näin kertovat argolaiset itse näistä tapauksista. Mutta helleenien\nkesken kerrotaan myös toisin, nimittäin että Xerxes oli lähettänyt\nkuuluttajan Argokseen, ennenkuin hän lähti sotaretkelle Hellasta\nvastaan. Ja perille tultuaan kerrotaan airuen lausuneen: \"Argoksen\nmiehet, kuningas Xerxes lausuu teille näin: me olemme sitä mieltä, että\nkantaisämme on Perses, Perseuksen, Danaen pojan, poika, joka syntyi\nKefeuksen tyttärestä Andromedasta. Siten polveudumme tavallaan teistä.\nEi ole siis kohtuullista, että lähdemme sotaretkelle esi-isiämme\nvastaan ja että te, muita auttaen, asetutte meitä vastaan, vaan tulee\nteidän pysyä erillänne ja alallanne. Sillä jos minulle käy mieltäni\nmyöten, en ole kunnioittava keitään enemmän kuin teitä.\" Tämän\nkuultuaan kerrotaan argolaisten, jotka pitivät asiaa tärkeänä, aluksi\nolleen lupaamatta tai pyytämättä mitään. Mutta kun helleenit koettivat\nsaattaa heidät liittoonsa, niin he, käsittäen, että lakedaimonilaiset\neivät antaisi heille osaa päällikkyydessä, vaativat tätä, jotta siten\nsaisivat tekosyyn pysyäkseen alallaan.\n\n151. Tämän esityksen kanssa pitää yhtä myös seuraava, helleenien\nkertoma kohtaus, joka sattui useita vuosia näiden tapausten jälkeen.\nMemnonilaisessa Susassa osuivat jollakin asialla olemaan atenalaisten\nsanansaattajina Kallias, Hipponikoksen poika, ynnä hänen seurassaan\nsinne matkanneet. Samaan aikaan lähettivät myös argolaiset\nsanansaattajia Susaan kysymään Xerxeen pojalta Artaxerxeeltä, vieläkö\nheidän Xerxeen kanssa solmimansa ystävyys, josta he itse pitivät\nkiinni, pysyi voimassa, vai katsoiko kuningas heitä vihollisikseen.\nSiihen kuningas Artaxerxes virkkoi, että ystävyys kyllä pysyi voimassa\nja ettei hän pitänyt mitään kaupunkia Argosta rakkaampana.\n\n152. Lähettikö nyt todella Xerxes tuolla tavoin puhuvan kuuluttajan\nArgokseen ja lähtivätkö argolaisten sanansaattajat Susaan kysymään\nArtaxerxeeltä heidän ystävyydestään, sitä en saata täsmälleen sanoa\nenkä siitä esitä mitään arvelua, vaan ilmoitan juuri sen, mitä\nargolaiset itse kertovat. Mutta sen verran minä ymmärrän, että\njos kaikki ihmiset toisivat yhteen paikkaan nähtäväksi omat\nonnettomuutensa, vaihtaakseen niitä lähimmäistensä kanssa, niin kukin\ntarkastettuaan lähimmäistensä onnettomuuksia mielellään veisi omat\ntuomansa takaisin. Niinpä ei ole argolaistenkaan menettely niinkään\npaljoa häpeällisempi kuin muitten. Minä olen velvollinen kertomaan,\nmitä kerrotaan, mutta en suinkaan ole velvollinen kaikkea uskomaan; ja\ntämä sanani pitäköön paikkansa joka kertomukseeni nähden. Kerrotaanhan\nniinkin, että juuri argolaiset ne olivat kutsuneet persialaisen\nHellaaseen, koska heidän oli käynyt huonosti sodassa lakedaimonilaisia\nvastaan ja he siis halusivat vaikka mitä ennemmin kuin jäädä silloiseen\nsurkeaan tilaansa.\n\n153. Näin on argolaisista sanottu. Mutta Sikeliaan tuli niiden muiden,\nliittolaisten lähettämien sanansaattajien muassa, joitten tuli ryhtyä\nkeskusteluihin Gelonin kanssa, myös lakedaimonilaisten luota Syagros.\nTämän Gelonin esi-isä, Gelan asuttaja, oli kotoisin Triopionin ääressä\nsijaitsevasta Telos-saaresta. Hän näet ei jäänyt kotiinsa, silloin kun\nRhodoksen lindolaiset ja Antifemos perustivat Gelan. Aikaa myöten\npääsivät hänen jälkeläisensä maanalaisten jumalatarten ylipapeiksi ja\npysyivät tässä toimessa, sittenkuin Telines oli sen hankkinut itselleen\nseuraavalla tavalla. Muutamat puolueriidassa tappiolle joutuneet\ngelalaiset olivat paenneet Maktorionin kaupunkiin. Heidät Telines toi\ntakaisin Gelaan, käyttämättä mitään sotavoimaa, vaan ainoastaan\nmainittujen jumalatarten pyhien esineiden avulla. Mistä hän ne oli\nsaanut tai hankkinut itselleen, sitä en saata sanoa. Joka tapauksessa\nhän, niihin luottaen, toi gelalaiset takaisin. Ja hän teki sen sillä\nehdolla, että hän itse ja hänen jälkeläisensä pääsisivät jumalatarten\nylipapeiksi. Ja katsoen siihen, mitä Telineestä olen saanut tietää, on\nihme sekin, että hän moisen teon suoritti. Sillä sellaisia tekoja en\nluule joka miehen toimittavan, vaan ne vaativat rohkeata mieltä ja\nmiehekästä voimaa. Mutta nytpä Sikelian asukkaat kertovat hänen\npäinvastoin olleen naisellisen ja jotenkin hempeähkön miehen.\n\n154. Niin siis Telines oli saanut tämän kunniatoimen. -- Mutta\nKleandroksen, Pantareen pojan kuoltua, joka seitsemän vuotta oli ollut\nGelan itsevaltiaana ja oli saanut surmansa erään Sabyllos nimisen\ngelalaisen kädestä, anasti yksinvaltiuden Hippokrates, Kleandroksen\nveli. Hippokrateen itsevaltiaana ollessa oli Gelon, Telines ylipapin\njälkeläinen, samoinkuin monet muut, kuten Ainesidemos, Pataikoksen\npoika, Hippokrateen henkivartijana. Mutta jonkun ajan kuluttua hänet\nurhoollisuutensa vuoksi nimitettiin koko ratsuväen päälliköksi. Sillä\nHippokrateen piirittäessä kallipolilaisia, naxolaisia, zanklelaisia,\nleontinoilaisia ja lisäksi vielä syrakusalaisia ynnä lukuisia barbareja\nGelon esiintyi näissä sodissa mitä loistavimmalla tavalla. Eikä\nmainitsemistani kaupungeista yksikään, lukuunottamatta Syrakusaa,\nvälttynyt joutumasta Hippokrateen orjuuteen. Syrakusalaiset taas, jotka\nolivat kärsineet tappion Eloros-joen rannalla, pelastuivat\nkorintolaisten ja kerkyralaisten avulla, ja nämä pelastivat heidät\naikaansaamalla sellaisen sovinnon, että syrakusalaiset luovuttivat\nKamarinan Hippokrateelle. Kamarina kuului näet vanhastaan\nsyrakusalaisille.\n\n155. Mutta Hippokrateen oltua itsevaltiaana yhtä monta vuotta kuin\nhänen veljensä Kleandros, kohtasi kuolema hänetkin Hyblan kaupungin\nluona, kun hän oli lähtenyt sotaretkelle sikelialaisia vastaan. Silloin\nGelon oli puolustavinaan Hippokrateen poikien, Eukleideen ja\nKleandroksen oikeutta näiden maanmiehiä vastaan, jotka eivät enää\ntahtoneet olla heidän alamaisinaan; mutta tosiasiassa hän,\nmasennettuaan taistelussa gelalaiset, riisti Hippokrateen pojilta\nhallituksen ja hallitsi itse. Tämän myötäkäymisen jälkeen hän vei\nrahvaan ja omien orjiensa, niin sanottujen kyllyrien karkoittamat,\ngamoreiksi nimitetyt syrakusalaiset Kasmene-kaupungista takaisin\nSyrakusaan, jolloin hän sai haltuunsa tämänkin. Sillä Gelonin\nlähestyessä jätti syrakusalaisten rahvas Gelonin haltuun kaupunkinsa ja\noman itsensä.\n\n156. Mutta saatuaan valtaansa Syrakusan Gelon vähemmän välitti Gelan\nhallituksesta ja jätti sen veljelleen Hieronille. Sen sijaan hän\nvahvisti Syrakusaa, ja Syrakusa oli hänelle kaikki kaikessa. Ja ennen\npitkää se alkoi kohota ja kukoistaa. Sillä ensiksikin Gelon toi kaikki\nkamarinalaiset Syrakusaan ja antoi heille kansalaisoikeudet sekä\nhävitti Kamarinan kaupungin; sitten hän teki useammille kuin toiselle\npuolelle gelalaisista maanmiehistään samoin kuin kamarinalaisille. Ja\nkun piiritetyt Sikelian megaralaiset sopimuksen nojalla olivat\nantautuneet, niin hän toi heidän varakkaansa, jotka juuri olivat\npanneet vireille sodan häntä vastaan ja siitä syystä odottivat\njoutuvansa tuhon omiksi, Syrakusaan ja antoi heille kansalaisoikeudet.\nMegaralaisten rahvaan taas, joka ei ollut syypää tähän sotaan eikä\nodottanut mitään pahaa kärsivänsä, hän niinikään toi Syrakusaan, mutta\nmöi sen vietäväksi muuanne Sikeliasta. Samoin hän myös teki Sikelian\neuboialaisille, kohdellen eri kansanluokkia eri tavoin. Näin hän teki\nkummankin kaupungin asukkaille, koska piti rahvasta mitä hankalimpina\nasuintovereina.\n\n157. Moisella tavalla oli siis Gelonista tullut mahtava itsevaltias.\nMutta nyt, kun helleenien sanansaattajat saapuivat Syrakusaan,\nniin he menivät hänen puheilleen ja lausuivat näin: \"Meidät ovat\nlakedaimonilaiset ynnä näiden liittolaiset lähettäneet pyytämään sinua\nkanssansa liittoon barbaria vastaan. Varmaankin olet jo kuullut, että\nhän lähestyy Hellasta, että Persian mies aikoo tehdä sillan\nHellespontoksen poikki, tuoda koko itämaisen sotajoukkonsa Aasiasta, ja\nlähteä sotaretkelle Hellaaseen, näennäisesti marssiakseen Atenaa\nvastaan, mutta todellisuudessa aikoen saattaa koko Hellaan valtaansa.\nKoska nyt olet kohonnut suureen mahtavuuteen etkä, Sikelian\nhallitsijana ollen, vallitse vähintä osaa Hellaasta, niin tule niiden\navuksi, jotka aikovat pelastaa Hellaan, ja ota itse osaa sen\npelastamiseen. Sillä koko Hellaan kokoontuminen on aikaansaanut suuren\nsotavoiman, ja me vedämme vertoja niille, jotka meitä vastaan\nhyökkäävät. Mutta jos toiset meistä pettävät, toiset eivät tahdo\nauttaa, ja se osa Hellasta, mikä on terveenä, on vähäinen, niin silloin\nkyllä pyörii vaara, että koko Hellas sortuu. Sillä älä toivo, että kun\npersialainen taistelussa on meidät kukistanut, hän ei tule sinun\nluoksesi, vaan pidä sinä vain sitä ennen varasi. Jos meitä autat,\npuolustat näet itseäsi. Ja hyvin harkittua hanketta seuraa tavallisesti\nhyvä loppu.\"\n\n158. Näin he puhuivat. Mutta Gelon vastasi kiivaasti näin sanoen:\n\"Hellaan miehet, te pidätte julkeata puhetta, kun olette uskaltaneet\ntulla pyytämään minua liittolaiseksi barbaria vastaan. Silloin kun oli\nsyttynyt sota minun ja karkhedonilaisten välillä ja minä pyysin teitä\nkerallani käymään barbari-sotajoukon kimppuun sekä panin sydämellenne,\nettä kostaisitte egestalaisille Dorieuksen, Anaxandrideen pojan surman,\nja lupasin avustaa teitä kauppapaikkojen vapauttamisessa, joista teille\non koitunut suurta hyötyä ja voittoa, silloin te itse ette tulleet\nauttamaan minua ja kostamaan Dorieuksen surmaa. Ja, teidän varaanne\njääden, olisi nyt kaikki tämä barbarien vallassa. Mutta asiat ovat\nkääntyneet meille onneksi ja parempaan päin. Vaan nyt vasta, kun sota\non tehnyt kiertokulkunsa ja saapunut teillekin, muistuu mieleen Gelon.\nMutta vaikka teidän puoleltanne olen kohdannut halveksumista, en tahdo\nolla teidän kaltaisenne, vaan olen valmis auttamaan ja asettamaan\nkaksisataa kolmisoutua, kaksikymmentätuhatta raskasaseista,\nkaksituhatta hevosmiestä, kaksituhatta jousimiestä, kaksituhatta\nlinkoojaa ja kaksituhatta kevytaseista ratsastajaa. Ja minä sitoudun\nhankkimaan viljaa koko helleenien sotajoukolle siksi ajaksi, minkä sota\nkestää. Ja tämän minä lupaan sillä ehdolla, että minä pääsen helleenien\nylipäälliköksi ja johtajaksi barbaria vastaan. Mutta muulla ehdolla en\ntahtoisi itse tulla enkä lähettää muitakaan.\"\n\n159. Tämän kuultuaan ei Syagros voinut itseään hillitä, vaan lausui\nnäin: \"Kyllä tosiaan pelopidi Agamemnon kovasti vaikeroisi, jos kuulisi\nGelonin ja syrakusalaisten riistäneen spartalaisilta johdon. Mutta älä\nenää mainitse mitään siitä ehdoituksesta, että meidän tulisi sinulle\nluovuttaa ylijohto. Vaan jos tahdot auttaa Hellasta, niin tiedä, että\nolet oleva lakedaimonilaisten johdon alaisena. Jos siis et tahdo\nalistua hallittavaksi, niin älä tule avuksikaan.\"\n\n160. Kun Gelon kuuli Syagroksen tylyt sanat, lausui hän lopuksi näin:\n\"Oi spartalainen vieras, kun ihmistä kohtaan syydetään herjauksia,\njoutuu tavallisesti hänen mielensä kuohuksiin. Mutta vaikka puheesi on\nosoittanut röyhkeyttä, et kuitenkaan ole saattava minua vuorostani\nesiintymään sopimattomasti. Vaan koska te niin kiivaasti pidätte kiinni\nylijohdosta, olisi luonnollista, että minä, vielä enemmän kuin te,\nsiitä pitäisin kiinni, minä, joka olen paljoa suuremman sotajoukon ja\nmonta vertaa lukuisampien laivojen johtaja. Mutta koska tämä ehdoitus\non niin kovin vastenmielinen teille, tahdomme mekin jossakin kohden\nperäytyä entisestä vaatimuksestamme. Jos siis te johdatte\nmaasotajoukkoa, johdan minä laivastoa. Mutta jos teitä haluttaa johtaa\nmerellä, tahdon minä johtaa maajoukkoa. Ja teidän täytyy joko tyytyä\ntähän tai mennä matkoihinne, vailla tämmöisiä sotatovereita.\"\n\n161. Tämän esityksen siis Gelon teki. Mutta atenalaisten sanansaattaja\nehätti lakedaimonilaisen edelle ja vastasi näin: \"Oi syrakusalaisten\nkuningas, ei johtajan, vaan sotajoukon tarpeessa on Hellas meidät\nluoksesi lähettänyt. Mutta näyttää siltä kuin et sinä tahtoisi\nlähettää sotajoukkoa muulla ehdolla, kuin että itse pääset Hellaan\nylijohtajaksi, ja että vain halusta tähän olet tuova sotajoukkosi. Niin\nkauan kuin nyt pyysit johtaa koko helleeniläistä sotajoukkoa, oli\nmeille atenalaisillo kyllin pysyä alallamme, koska ymmärsimme\nlakonilaisen jaksavan puhua meidän molempienkin puolesta. Mutta koska\nluovut koko sotajoukon johdosta ja pyydät vain laivaston päällikkyyttä,\nniin on asianlaita tämä. Vaikkakin lakonilainen sallisi sinun olla sen\npäällikkönä, niin me emme kuitenkaan ole sitä sallivat. Sillä se on\nmeidän, jos nimittäin eivät lakedaimonilaiset itse sitä halua. Jos siis\nnämä tahtovat sitä johtaa, emme me pane vastaan, mutta kenenkään muun\nemme aio sallia olla laivaston päällikkönä. Suottahan olisimme silloin\nitsellemme hankkineet suurimman merivoiman helleenein kesken, jos\nmyöntäisimme johdon syrakusalaisille -- me atenalaiset, jotka\nmuodostamme vanhimman kansan ja olemme ainoat helleenit, jotka emme ole\nmuualta siirtyneet. Atenalaisten keskuudestahan runoilija Homeroskin\nsanoi sen miehen tulleen Ilioniin, joka parhaiten osasi asettaa\ntaistorintamaan ja järjestää sotajoukon. Niinpä ei meitä ollenkaan voi\nmoittia, kun näin puhumme.\"\n\n162. Gelon vastasi näin: \"Atenalainen vieras, näyttää siltä kuin teillä\nolisi käskijöitä, mutta ei tulisi olemaan käskettäviä. Koska nyt\nkuitenkin, missään kohden myöntymättä, tahdotte kaikkea, niin lähtekää,\nkuta pikemmin, sitä parempi, takaisin ja ilmoittakaa Hellaalle, että\nsen vuodelta on riistetty kevät.\" Sen lausunnon merkitys on tämä.\nSamoinkuin on selvää, että vuodessa kevät on arvokkain, samoin oli\nhelleenien sotajoukossa Gelonin sotavoima arvokkain. Hän oli siis sitä\nmieltä, että kun Hellaalta oli riistetty liitto hänen kanssaan, oli\nikäänkuin jos vuodelta olisi riistetty kevät.\n\n163. Näin siis Gelonin kanssa neuvoteltuaan helleenien sanansaattajat\npurjehtivat tiehensä. Senvuoksi Gelon, joka pelkäsi, että helleenit\neivät voisi päästä voitolle barbarista, ja piti kovana ja\nsietämättömänä tulla Peloponnesokseen ja joutua lakedaimonilaisten\nhallittavaksi, vaikka itse oli Sikelian itsevaltias, heitti sikseen sen\ntien ja kääntyi toiselle. Sillä heti saatuaan tietää persialaisen\nastuneen Hellespontoksen yli, hän lähetti erään Kos-saaren miehen,\nKadmoksen, Skytheen pojan, kolmella viisikymmenairokkaalla Delfoihin,\nmukanaan paljon rahaa ja huulillaan ystävällisiä sanoja, odottamaan,\nmille puolelle taistelu kallistuisi; ja jos barbari voittaisi, tulisi\nhänen antaa tälle rahat sekä maata ja vettä niiden puolelta, joita\nGelon hallitsi, mutta jos helleenit voittaisivat, tuli hänen tuoda ne\ntakaisin.\n\n164. Mainittu Kadmos oli ennen näitä tapauksia isältään vastaanottanut\nKos-saaren vahvaksi lujitetun itsevaltiuden, mutta vapaaehtoisesti,\neikä minkään vaaran pakosta, vaan oikeamielisyydestä, hän oli\nluovuttanut hallituksen Kos-saarelaisten omiin käsiin ja lähtenyt\nSikeliaan, missä hän samolaisilta oli ottanut Zanklen kaupungin, joka\nsittemmin on saanut nimen Messene, ja sinne asettunut. Tämän Kadmoksen,\njoka sillä tavoin oli Sikeliaan saapunut, siis Gelon lähetti matkaan\nhänen oikeamielisyytensä takia, minkä hän muistakin seikoista tunsi. Ja\nmuitten oikeamielisten tekojensa lisäksi Kadmos jätti muistoksi myös\ntämän, joka ei ollut vähimpiä. Vaikka hän olisi voinut jäädä pitämään\nniitä suuria rahasummia, jotka Gelon hänen huostaansa oli uskonut, ei\nhän sitä tahtonut tehdä, vaan senjälkeen kuin helleenit olivat\nmeritaistelussa päässeet voitolle ja Xerxes lähtenyt matkoihinsa,\nsaapui hänkin Sikeliaan, tuoden takaisin kaikki rahat.\n\n165. Sikelian asukkaat kertovat myös näin, että vaikkakin Gelon olisi\njoutunut olemaan lakedaimonilaisten päällikkyyden alaisena, hän\nkuitenkin olisi auttanut helleenejä, ellei Terillos, Krinippoksen poika\nja Himeran itsevaltias, akragantilaisten yksinvaltiaan, Theronin,\nAinesideraoksen pojan, Himerasta karkoittamana olisi tähän samaan\naikaan tuottanut maahan kolmeasataatuhatta foinikialaista, libyalaista,\niberiläistä, ligyiläistä, elisykiä, sardolaista ja kyrnolaista heidän\npäällikkönsä Amilkaan, Annonin pojan, karkhedonilaisten kuninkaan\njohdolla, jonka Terillos oman kestiystävyytensä nojalla ja varsinkin\nAnaxilaoksen, Kretineen pojan alttiuden avulla oli siihen taivuttanut.\nTämä, joka oli Rhegionin itsevaltias, oli antanut omat lapsensa\npanttivangeiksi Amilkaalle ja sitten, appeansa auttaakseen, tuonut\nAmilkaan Sikeliaan. Anaxilaos oli näet nainut Terilloksen tyttären,\njonka nimi oli Kydippe. Tästä syystä ei muka Gelon kyennyt auttamaan\nhelleenejä ja siksi hän lähetti rahat Delfoihin.\n\n166. Tähän he vielä lisäävät senkin, että samana päivänä, jolloin Gelon\nja Theron voittivat karkhedonilaisen Amilkaan Sikeliassa, myös\nhelleenit voittivat persialaisen Salamiin luona. Mutta Amilkaasta, joka\nisän puolelta oli karkhedonilainen, vaan äidin puolelta syrakusalainen,\nja miehuutensa vuoksi oli päässyt karkhedonilaisten kuninkaaksi, olen\nkuullut, että hän hävisi heti taistelun jälkeen, jouduttuaan siinä\ntappiolle. Sillä häntä ei näkynyt missään, ei elävänä eikä kuolleena,\nvaikka Gelon antoi etsiä häntä järjestänsä kaikkialta.\n\n167. Mutta karkhedonilaiset itse kertovat tällaisen tarinan, joka onkin\ntodennäköinen, että nimittäin barbarit taistelivat helleenejä vastaan\nSikeliassa, alkaen aamunkoitosta iltamyöhään saakka -- niin pitkälle\nkerrotaan näet ottelun venyneen --, mutta että Amilkas sill'aikaa\nviipyi leirissä uhraten ja poltti suurella roviolla kokonaisia\nteuraanruumiita. Ja kun hän parhaillaan valellessaan uhriteuraita, näki\nomaistensa pakenevan, heittäytyi hän tuleen. Ja siten hän paloi poroksi\nja hävisi. Mutta Amilkaan kunniaksi, hävisipä hän sitten sillä lailla,\nkuin foinikialaiset kertovat, tai jollakin muulla tavoin, he edelleen\nuhraavat, ja lisäksi he ovat siirtolain kaikkiin kaupunkeihin tehneet\nhänestä muistomerkkejä, mutta varsinkin itse Karkhedoniin.\n\n168. Sen verran Sikeliasta. Mutta kerkyralaiset vastasivat\nlähettiläälle seuraavasti, ja tekivät näin. Sillä samat henkilöt,\njotka olivat saapuneet Sikeliaan, koettivat saada puolelleen\nkerkyralaisetkin, puhuen heille samalla tavoin kuin Gelonille. Ja nämä\nlupasivatkin heti paikalla lähettää apua, selittäen, etteivät voineet\nsietää Hellaan joutuvan perikatoon. Sillä jos se sortui, ei heillä\nitsellään ollut edessään muuta kuin ensi tilassa joutua orjiksi. Niinpä\nheidän tulisi auttaa, mikäli mahdollista. Näin kauniilta kuulostavan\nvastauksen he antoivat. Vaan kun tuli aika lähteä avuksi, miehittivät\nhe, vaikka heillä olikin mielessään muuta, kuusikymmentä laivaa, mutta\nlaskivat töin tuskin ulapalle ja pysyttelivät lähellä Peloponnesosta,\npitäen laivoja ankkurissa Pyloksen ja Tainaronin kohdalla,\nlakedaimonilaisten maassa, ja odottaen hekin, mille puolelle sota oli\nkallistuva. Eivätkä he uskoneet helleenien pääsevän voitolle, vaan\nluulivat persialaisen täydellisesti voittavan ja saavan koko Hellaan\nvaltaansa. He tekivät siis tahallaan näin, voidakseen persialaiselle\nlausua tähän tapaan: \"Oi kuningas, silloin kun helleenit koettivat\nsaada meidät liittolaisiksi tähän sotaan, emme me tahtoneet asettua\nvastaasi emmekä tehdä mitään sinun mieltäsi vastaan, vaikka meidän\nsotavoimamme ei ollut suinkaan pienin ja vaikkemme olisi mukaamme\nottaneet vähintä laivamäärää, vaan päinvastoin useimmat, ainakin\natenalaisten jälkeen.\" Näin sanomalla he toivoivat voittavansa\nsuurempia etuja kuin muut. Ja niin olisikin luullakseni käynyt.\nHelleenien varalle taas oli heillä valmiina toinen puolustus, jota he\ntodella käyttivätkin. Kun nimittäin helleenit syyttivät heitä siitä,\netteivät he olleet tulleet avuksi, sanoivat he miehittäneensä\nkuusikymmentä kolmisoutua, mutta eivät muka olleet asuntatuulilta\nvoineet sivuuttaa Maleaa. Tämä oli ollut syynä siihen, etteivät olleet\ntulleet Salamiiseen, eivätkä he suinkaan mistään pahasta aikeesta\nolleet jättäytyneet meritaistelusta pois.\n\n169. Täten he pettivät helleenit. Mutta kun kreetalaisten luokse\nmäärätyt helleenit koettivat saada nämä puolelleen, tekivät\nkreetalaiset näin. He lähettivät yhteisesti tiedustelijoita Delfoihin\nkysymään jumalalta, olisiko heidän edullista auttaa Hellasta. Mutta\nPytia vastasi: \"Oi te houkkiot, te valitatte niitä kyyneleitä, joita\nMinos Menelaokselle antamanne avun vuoksi teille tuotti, vihoissaan\nsiitä, että helleenit eivät auttaneet kostamaan hänen surmaansa\nKamikoksessa, mutta että itse autoitte heitä, silloin kun muukalainen\nmies ryösti tuon naisen Spartasta.\" Kuultuaan tämän vastauksen\nkreetalaiset pidättäytyivät lähtemästä avuksi.\n\n170. Kerrotaan näet Minoksen, etsiessään Daidalosta, saapuneen\nSikaniaan, jota nyt sanotaan Sikeliaksi, ja siellä kärsineen\nväkivaltaisen kuoleman. Mutta jonkun ajan kuluttua saapuivat\nkreetalaiset jumalan yllytyksestä, kaikki, lukuunottamatta\npolikhnelaisia ja praisolaisia, suurella sotajoukolla Sikaniaan ja\npiirittivät viiden vuoden ajan Kamikos-kaupunkia, jossa minun aikoinani\nakragantilaiset ovat asuneet. Vaan kun he eivät kyenneet sitä\nvalloittamaan eivätkä nälän ahdistamina voineet jäädä paikoilleenkaan,\njättivät he aikeensa sikseen ja läksivät tiehensä. Mutta heidän\njouduttuaan matkallaan Iapygian kohdalle, yllätti heidät ankara myrsky,\njoka viskasi heidät maihin. Ja kun alukset särkyivät eikä heillä\nniinmuodoin näyttänyt olevan mitään mahdollisuutta matkata Kreetaan,\nperustivat he siihen paikkaan Hyrian kaupungin, jäivät sinne ja\nmuuttuivat kreetalaisista iapygilaisiksi messapiolaisiksi sekä\nsaarelaisista mannermaalaisiksi. Hyrian kaupungista käsin he perustivat\nmuitakin kaupunkeja, joita tarantolaiset paljoa myöhemmin koettivat\nhävittää, mutta kärsivät suuren tappion, niin että siitä koitui\nkaikista meille tunnetuista tappioista suurin helleenein mieshukka. Ja\nsiinä kuoli sekä tarantolaisia itse että kolmesataa Rhegionin\nkansalaista, jotka Mikythoksen, Khoiroksen pojan, pakoittamina, olivat\nsaapuneet auttamaan tarantolaisia, mutta kaatuneita tarantolaisia\nitseään ei laskettu. Vaan Mikythos oli Anaxilaoksen palvelija ja oli\njätetty Rhegionin vallanpitäjäksi. Sittemmin hänet karkoitettiin\nRhegionista, jonka jälkeen hän asutti Tegean Arkadiassa sekä vihki\nOiympiaan useita kuvapatsaita.\n\n171. Mutta se, mikä rhegionilaisista ja tarantolaisista mainittiin, on\nvälikohtaus kertomuksessani. Vaan autioksi jääneeseen Kreetaan asettui,\nkuten praisolaiset kertovat, paljon ihmisiä, muiden muassa varsinkin\nhelleenejä. Ja kolme miespolvea Minoksen kuoleman jälkeen sattuivat\nTroian tapaukset, joissa kreetalaiset eivät esiintyneet kehnoimpina\nMenelaoksen puoltajina. Tämän johdosta kohtasivat, heidän Troiasta\npalattuaan, nälkä ja rutto heitä, samoinkuin heidän karjaansa, kunnes\nKreeta toistamiseen joutui autioksi ja siihen asettui kolmas\nasujaimisto, joka nykyään, vanhan väestön jäännösten keralla, sitä\nviljelee. Näistä seikoista siis muistuttamalla Pytia pidätti\nkreetalaisia, kun he halusivat lähteä avustamaan helleenejä.\n\n172. Tessalialaiset taas pitivät aluksi pakosta meedialaisten puolta,\nsillä he osoittivat, että aleuadien vehkeet eivät heitä miellyttäneet.\nHeti näet saatuaan tietää persialaisen aikovan astua Europan puolelle\nhe lähettivät sanansaattajia Isthmokseen. Isthmoksessa olivat nimittäin\nkoolla Hellaan edustajat, jotka Hellaan parasta tarkoittavat kaupungit\nolivat valinneet. Heidän luokseen saavuttuaan lausuivat tessalialaisten\nsanansaattajat: \"Hellaan miehet, tulee vartioida Olympoksen ääreistä\npääsypaikkaa, jotta Tessalia ja koko Hellas olisivat turvassa sodalta.\nMe puolestamme olemme valmiit ottamaan osaa vartioimiseen, mutta\nteidänkin täytyy lähettää suuri sotajoukko, sillä, jollette lähetä,\nniin tietäkää, että aiomme tehdä sovinnon persialaisen kanssa. Sillä ei\nmeidän yksinään tarvitse, niin kaukana muun Hellaan edustalla vahtia\npitäen, teidän puolestanne tuhoutua. Mutta jollette tahdo auttaa, ette\ntoisaalta myöskään saata pakoittaa meitä mihinkään. Sillä kaikkea\npakkoa voimakkaampi on mahdottomuus. Ja silloin me itse koetamme keksiä\njonkun keinon pelastuaksemme.\" Näin lausuivat tessalialaiset.\n\n173. Helleenit päättivät tämän johdosta lähettää Tessaliaan merta\nmyöten maasotajoukon vartioimaan pääsypaikkaa. Ja kun sotajoukko oli\nkokoontunut, purjehti se Euripoksen kautta. Päästyään Alokseen\nAkhaiassa se astui maihin ja matkasi Tessaliaan, jätettyään laivat\nsiihen paikkaan, sekä saapui Tempe-laaksoon, joka alisesta Makedoniasta\nkulkee Tessaliaan Peneios-joen vartta pitkin, Olympos- ja Ossa-vuorten\nvälitse. Sinne asettuivat kokoontuneet helleenit, noin kymmenentuhatta\nraskasaseista, leiriin, ja niitten lisäksi tuli tessalialaisten\nratsuväki. Lakedaimonilaisten päällikkönä oli Euainetos, Karenoksen\npoika, joka oli valittu polemarkkien joukosta, mutta ei ollut\nkuninkaallista sukuperää, atenalaisten taas Themistokles, Neokleen\npoika. Siellä he viipyivät vain muutamia päiviä. Sillä makedonialaisen\nAlexandroksen, Amyntaan pojan, luota saapui sanansaattajia, jotka\nneuvoivat heitä lähtemään matkoihinsa eikä jäämään solaan, jotteivät\njoutuisi lähestyvän sotaväen jalkoihin tallatuiksi, viitaten sillä\nlukuisaan sotajoukkoon ja laivastoon. Kun sanansaattajat neuvoivat\nheitä näin ja kun neuvo näytti hyvältä ja makedonialainen ilmeisesti\noli heitä kohtaan hyvänsuopa, niin he noudattivat sitä. Mutta minun\nluullakseni taivutti heidät siihen pelko, koska kuulivat toisestakin\nTessaliaan vievästä tiestä, joka ylisen Makedonian puolelta kulki\nperraibien alueen kautta Gonnos-kaupungin kohdalta ja josta itse\nasiassa Xerxeen sotajoukko tunkeutuikin maahan. Niinpä helleenit\nastuivat takaisin laivoihinsa ja matkasivat jälleen Isthmokseen.\n\n174. Tämä Tessalian-retki tapahtui silloin, kun kuningas juuri oli\nastumaisillaan Aasiasta Europan puolelle ja jo oli Abydoksessa. Mutta\nliittolaisensa menettäneet tessalialaiset kävivät nyt alttiisti, eikä\nenää epäröiden, meedialaisten puolelle, niin että he tapausten\nkehittyessä osoittautuivat kuninkaalle mitä hyödyllisimmiksi.\n\n175. Mutta Isthmokseen saavuttuaan helleenit keskenään neuvottelivat\nAlexandroksen sanojen johdosta, miten ja mihinkä paikkoihin he\njärjestäisivät sodan. Ja voitolle pääsi se mielipide, että tuli\nvartioida Thermopylain solaa. Se näet näytti olevan kapeampi\nTessaliassa olevaa ja samalla lähempänä heidän omaa maataan. Vaan siitä\npolusta, jonka avulla helleenit sitten Thermopylaissa saarrettiin, he\neivät tienneet mitään, ennenkuin Thermopylaihin saavuttuaan saivat\nsiitä tiedon trakhinialaisilta. Tätä solaa he siis päättivät vartioida\nestääkseen barbaria tunkeutumasta Hellaaseen; laivaston taas oli määrä\npurjehtia Histiaiotis-maakunnassa sijaitsevaan Artemisioniin. Nämä\npaikat ovat näet lähellä toisiaan, niin että toisesta voi saada tietää,\nmitä toisessa tapahtuu, ja ne ovat tämänluontoiset.\n\n176. Mitä ensiksikin Artemisioniin tulee, on siinä leveä Traakian-meri\njoka kapenee kaidaksi, Skiathos-saaren ja Magnesian mantereen väliseksi\nväyläksi. Ja heti tämän kapean salmen ääressä on jo Artemisionin\nrannikko Euboiassa, ja siinä on Artemiin pyhättö. Trakhinian kautta\nHellaaseen vievä sola taas on kapeimmalta kohdaltaan puolen pletrin\nlevyinen. Kapein väli ei kuitenkaan ole tällä kohdalla, vaan muualla\nmaassa, nimittäin Thermopylain edessä ja takana; toinen paikka on solan\ntakana olevan Alpenoin ääressä, missä on vain yksien vaunujen\nkuljettava tie, toinen sen edessä, Foinix-joen varrella, lähellä\nAnthelen kaupunkia, missä niinikään on vain yksien vaunujen kuljettava\ntie. Thermopylain länsipuolella on pääsytön, jyrkkä ja korkea vuori,\njoka jatkuu Oitaan saakka. Tiestä itäänpäin taas alkavat meri ja\nrämeet. Solassa on tällä kohtaa lämpimiä lähteitä, joitten nimenä maan\nasukasten kesken on Khytroi (s.o. \"Padat\"), ja näitten ääressä\nsijaitsee Herakleen alttari. Tämän solan kohdalle oli rakennettu muuri,\njossa vanhastaan oli portti. Muurin olivat fokilaiset pelosta\nrakentaneet, silloin kun tessalialaiset olivat tulleet thesprotien\nalueelta asettuakseen asumaan Aiolismaahan, jonka he vielä nytkin\nomistavat. Ja kun nyt siis tessalialaiset silloin koettivat laskea\nheidät valtansa alle, torjuivat fokilaiset heidät ja johdattivat kuumaa\nvettä solaan, saattaakseen seudun tulvilleen. Ja he tekivät kaiken\nvoitavansa estääksensä tessalialaisia samoamasta heidän maahansa.\nIkivanha muuri oli nyt siis ennestään olemassa, mutta enin osa siitä\noli aikojen kuluessa jo sortunut. Vaan nytpä helleenit päättivät\nuudestaan pystyttää sen ja siltä kohtaa torjua barbarin Hellaasta.\nAivan lähellä tietä on Alpenoi niminen kylä. Siitä arvelivat helleenit\nsaavansa elatusta.\n\n177. Nämä paikat siis näyttivät helleeneistä sopivilta. Sillä kaikkea\nennakolta harkittuaan ja ottaen huomioon, että barbarit eivät voisi\nkäyttää suurta mieslukuaan eikä ratsuväkeään, he päättivät siellä\nkohdata Hellaaseen hyökkäävää vihollista. Ja saatuaan tietää\npersialaisen olevan Pieriassa he hajaantuivat Isthmoksesta ja läksivät\nsotaan, toiset heistä jalkasin Thermopylaihin, toiset merta myöten\nArtemisioniin.\n\n178. Siispä helleenit kiireimmän kautta riensivät sinne, mihin kukin\noli määrätty. Mutta sillä välin delfolaiset, peloissaan omasta ja\nHellaan puolesta, kysyivät jumalalta neuvoa, ja heille vastattiin, että\nheidän tuli rukoilla tuulia; näistä näet oli Hellas saapa vahvat\nliittolaiset. Saatuaan tämän oraakelinvastauksen delfolaiset ensiksi\nilmoittivat niille helleeneille, jotka tahtoivat pysyä vapaina,\nsaamansa vastauksen, ja ilmoittamalla sen näille, jotka kovasti\npelkäsivät barbareja, he hankkivat itselleen ikuista kiitosta. Tämän\njälkeen delfolaiset vihkivät tuulille alttarin Thyiassa. missä\nKefisoksen tyttären, Thyian, pyhä alue sijaitsee, hänen jonka mukaan\nitse paikkakin kantaa tätä nimeä, ja uhrasivat niille.\n\n179. Niinpä delfolaiset oraakelinlauseen johdosta vielä nytkin\nsuostuttavat tuulia. Mutta Xerxeen laivasto lähti liikkeelle Thermen\nkaupungista ja suuntausi kymmenellä parhaiten kulkevalla laivallaan\nsuoraa päätä Skiathosta kohti, missä ennestään oli vartioimassa kolme\nhelleeniläistä laivaa, troizenilainen, aiginalainen ja attikalainen.\nVaan nähdessään kaukaa barbarien laivat helleenit lähtivät pakoon.\n\n180. Jälestä seuraavat barbarit valtasivat heti troizenilaisen laivan,\njonka päällikkönä oli Prexinos, ja sitten he veivät sen miehistön\nkauniimman miehen laivan kokkaan ja teurastivat hänet, pitäen\nonnellisena enteenä, että se helleeni, jonka he kaikista ensiksi olivat\nsaaneet haltuunsa, myös oli kauniin. Mutta tämän teurastetun miehen\nnimi oli Leon. Ja kenties hän kohtalostaan osaksi myös sai kiittää\nnimeään [Leon merkitsee \"jalopeuraa\"].\n\n181. Mutta aiginalainen laiva, jonka päällikkönä oli Asonides, tuotti\nheille vastusta. Siinä oli soturina Pythes, Iskhenooksen poika, joka\nsinä päivänä esiintyi mitä urhoollisimmin. Sillä laivan jouduttua\nvihollisten valtaan hän teki vastarintaa siihen saakka, kunnes oli\nmiltei kappaleiksi hakattu. Mutta kun hän kaatuessaan ei kuollut, vaan\njäi henkiin, tekivät laivastosotureina palvelevat persialaiset\nkaikkensa pelastaakseen hänet, lääkiten hänen haavojaan mirhamilla ja\nkäärien niitten ympäri byssos-liinaisia siteitä. Ja saavuttuaan\ntakaisin omaan leiriinsä he suuresti ihaillen näyttelivät häntä koko\nsotajoukolle ja hoitelivat häntä hyvin. Mutta muita, samasta laivasta\nvangitsemiaan helleenejä, he kohtelivat orjina.\n\n182. Sillä tavoin vallattiin kaksi näistä laivoista. Kolmas sitä\nvastoin, jonka päällikkönä oli eräs atenalainen Formos, pakeni, mutta\najautui karille Peneioksen suulla, jolloin barbarit saivat haltuunsa\nlaivan, mutta eivät miehistöä. Sillä heti karille jouduttuaan\natenalaiset hyppäsivät maihin Tessaliassa ja matkasivat kotia Atenaan.\n\n183. Tämän saivat Artemisionin luo leiriytyneet helleenit tietää\nSkiathos-saaressa olevista vartionuotioista. Ja saatuaan sen tietää he\npelästyivät ja siirtyivät Artemisionista Khalkiiseen, vartioidakseen\nEuriposta, mutta jättivät päivävahteja Euboian kukkuloille. Vaan\nbarbarien kymmenestä laivasta kulki kolme Skiathos-saaren ja Magnesian\nvälisen riutan luo, jonka nimenä on Myrmex. Sinne barbarit pystyttivät\nkivipatsaan, jonka olivat tuoneet muassaan. Sitten itse laivasto lähti\nliikkeelle Thermestä, ja koska heillä oli reitti selvänä, laskivat he\nkaikilla laivoillaan vesille, yhdentoista päivän kuluttua siitä, kun\nkuningas oli alkanut marssia Thermestä. Mutta riutan, joka on melkein\nitse salmessa, oli heille näyttänyt skyrolainen Pammon. Ja koko päivän\npurjehtien barbarit suorittivat matkan Magnesian aluetta olevaan\nSepias-niemeen saakka sekä Kasthanaian kaupungin ja Sepias-niemen\nväliseen rantaan.\n\n184. Tähän paikkaan ja Thermopylaihin saakka oli sotajoukko päässyt\nvaurioitta, ja sen lukumäärä oli silloin vielä, kuten minä laskemalla\nolen havainnut, tämä. Aasiasta tulleilla laivoilla, joita oli\ntuhatkaksisataaseitsemän, teki alussa kaikista kansoista muodostunut\nväkijoukko kaksisataaneljäkymmentäyksituhatta neljäsataa\nmiestä, kun laskee kussakin laivassa olleen kaksisataa miestä.\nNäillä laivoilla palveli sotilaina, lukuunottamatta kunkin\nlaivan vakinaisia merisotamiehiä, kolmekymmentä miestä,\npersialaisia, meedialaisia ja sakeja; tämä toinen joukko tekee\nkolmekymmentäkuusituhattakaksisataakymmenen miestä. Tähän ja\naikaisempaan lukumäärään minä vielä lisään viisikymmenairokkaitten\nmiehistön, olettaen sen -- oli se sitten suurempi tai pienempi --\nkahdeksaksikymmeneksi mieheksi kutakin kohti. Näitten alusten luku\nlaskettiin, kuten jo ennen on mainittu, kolmeksi tuhanneksi; siis\ntekisi niissä olevien miesten luku kaksikymmentäneljätuhatta. Tämä\nsiis oli Aasiasta tullut merisotaväki, joka teki kaikkiaan\nviisisataaseitsemäntoistatuhatta kuusisataakymmenen miestä.\nJalkaväkeä taas oli miljoona seitsemänsataatuhatta, ratsuväkeä\nkahdeksankymmentätuhatta. Näihin minä vielä tahdon lisätä kameleilla\nratsastavat arabialaiset ja vaunuissa ajavat libyalaiset, joitten\nmäärän oletan kahdeksikymmeneksituhanneksi. Siispä laivaväen ja\nmaasotajoukon lukumäärä yhteenlaskettuna tekee kaksi miljoonaa\nkolmesataaseitsemäntoistatuhatta kuusisataakymmenen miestä. Tässä on\nmainittu itse Aasiasta tuotu sotajoukko, jättämällä sikseen\nmyötäseuraava palvelusväki ja viljankuljetus-alukset sekä kaikki ne,\njotka niissä purjehtivat.\n\n185. Mutta nyt on koko tämän jo yhteenlasketun sotajoukon lisäksi\nluettava vielä Europasta tuotu sotajoukko. Tässä täytyy kuitenkin\nrajoittua vain arveluihin. Niinpä Traakian ja Traakian edustalla\nolevien saarten helleenit asettivat satakaksikymmentä laivaa, ja\nnäitten laivojen miehistö teki kaksikymmentäneljätuhatta. Ja sen\nmaasotaväen määrä, jonka asettivat traakialaiset, paionit, eordit,\nbottiaiïlaiset, khalkidien heimo, brygit, pieriläiset, makedonialaiset,\nperraibit, ainianit, dolopit, magnetit, akhaialaiset ja kaikki\nTraakian rannikolla asustavaiset -- näiden kansojen maasotaväen\nlukumäärä teki luullakseni kolmesataatuhatta miestä. Tämä summa,\nlisättynä Aasiasta tulleitten lukuun, tekee kaikkiaan kaksi miljoonaa\nkuusisataaneljäkymmentäyksituhatta kuusisataakymmenen taistelukuntoista\nmiestä.\n\n186. Näin suuri oli luvultaan taistelukuntoinen sotaväki, mutta sen\nmukana seuraavaa palvelusväkeä, viljankuljetusveneitä ynnä muitten\nsotajoukon myötä purjehtivien alusten miehistöä en arvele olleen\nensinmainittua joukkoa vähemmän, vaan enemmän. Mutta minä oletan\nniiden luvun yhtä suureksi kuin taistelukuntoisen väen, en ollenkaan\nsuuremmaksi enkä pienemmäksi. Ja jos niiden luku pannaan yhtä\nmoneksi kuin oli taistelukuntoisia, teki niitten määrä täyteen\nyhtä monta tuhatta miestä. Niin muodoin vei Xerxes, Dareioksen\npoika, Sepias-niemeen ja Thermopylaihin saakka viisi miljoonaa\nkaksisataakahdeksankymmentäkolmetuhatta kaksisataakaksikymmentä miestä.\n\n187. Tämä siis oli Xerxeen koko sotajoukon miesluku, mutta naisten,\nsekä ruuanlaittajain että jalkavaimojen, samoinkuin kuohilasten määrää\nei kukaan saattane täsmälleen sanoa. Eikä myöskään juhtien ynnä muiden\ntaakkoja kantavien elukoiden sekä mukana seuraavien indialaisten\nkoirien lukumäärää kukaan voisi ilmoittaa. Näin ollen ei minusta ole\nensinkään ihme, että jokien vedet ehtyivät, vaan enemmänkin minua\nkummastuttaa, että ruokavarat riittivät niin monelle kymmenelle\ntuhannelle hengelle. Sillä olen laskenut ja havainnut, että jos kukin\npäivässä olisi saanut khoiniksin vehnää, eikä enempää, olisi kutakin\npäivää kohti suoritettu satakymmenentuhatta kolmesataaneljäkymmentä\nmedimniä. [Summassa on laskuvirhe. Jos jokainen 5,283,220:sta miehestä\nkunakin päivänä sai khoiniksin, tekee, koska 1 medimni oli 48\nkhoiniksia, puheenalainen määrä 110,067 1/12 medimniä.] Vaan sitä, mikä\nmeni naisille, kuohilaille, juhdille ynnä koirille, en laske. Mutta\nniin monien tuhansien miesten joukossa ei yksikään kauneutensa eikä\nkokonsa puolesta paremmin ansainnut olla tämän sotajoukon johtajana\nkuin Xerxes itse.\n\n188. Ja kun nyt laivasto liikkeelle lähdettyään purjehti vesille ja\nlaski Kasthanaian kaupungin ja Sepias-niemen väliseen rantaan,\nkiinnitettiin ensimäiset laivat maahan, mutta muut näitten eteen\nankkureihin. Sillä koska rannikko ei ollut laaja, olivat laivat\nasetetut, keula merelle päin, kahdeksaan riviin. Sen yön he viettivät\ntäten, mutta varhain aamulla alkoi, ilman oltua selkeä ja tyyni, meri\nkohista, ja nousi ankara myrsky ja raju itätuuli, jota näitten seutujen\nasujamet sanovat \"Hellespontoksen tuuleksi\". Kaikki ne miehistöstä,\njotka huomasivat tuulen yltyvän ja joitten ankkuripaikka sen salli,\nvetivät ennen myrskyn tuloa laivansa maihin ja pelastuivat siten itse,\nsamoinkuin heidän laivansa. Mutta kaikki ne laivat, jotka myrsky\nulapalla yllätti, se ajoi osaksi niinsanottuun Ipnoihin, Pelionin\näärelle, osaksi rannikkoa kohti. Toiset ajautuivat itse Sepias-nientä\nvastaan, toiset Meliboian kaupunkiin, toiset taas viskautuivat\nKasthanaiaan. Ja myrskyä oli kerrassaan mahdoton kestää.\n\n189. Mutta kerrotaan sellainen tarina, että atenalaiset erään\nennuslauseen nojalla olivat kutsuneet avukseen Boreaan [s.o.\nPohjatuulen], koska heille aikaisemmin oli tullut toinen oraakelineuvo,\njoka käski heidän kutsua avukseen vävynsä. Helleenien kertomuksen\nmukaan on näet Boreaalla attikalainen vaimo, Erekhtheuksen tytär\nOreithyia. Tämän lankouden nojalla siis, kuten maine käy, atenalaiset\npäättivät Boreaan olevan heidän vävynsä. Ja kun he, ollessaan\nlaivaleirissä Euboian Khalkiissa, huomasivat myrskyn kiihtyvän tai jo\nsitä ennen, he kutsuivat avuksi Boreasta ja Oreithyiaa, rukoillen näitä\nauttamaan heitä itseään sekä tuhoamaan barbarien laivat, kuten ennenkin\nolivat Athoksen luona tehneet. Tämänkö vuoksi Boreas kävi barbarien\nkimppuun heidän ollessaan ankkurissa, sitä en saata sanoa. Mutta\nainakin atenalaiset kertovat Boreaan, joka jo ennen oli heitä auttanut,\nnytkin tämän teon aikaansaaneen. Ja palattuaan kotiin he pystyttivät\nBoreaalle pyhätön Ilisos joen partaalle.\n\n190. Tässä onnettomuudessa kertovat ne, jotka vähimmän määrän\nmainitsevat, tuhoutuneen ainakin neljäsataa laivaa ja miehiä\nsuunnattoman luvun sekä äärettömän paljon tavaraa. Niinpä tämä\nhaaksirikko koitui erinomaisen hyödylliseksi eräälle Ameinokles\nnimiselle magnetille, Kretineen pojalle, joka omisti maata\nSepias-niemen seuduilla. Hän korjasi näet haltuunsa paljon kultaisia\njuoma-astioita, jotka myöhemmin ajautuivat maihin, ja niinikään paljon\nhopea-astioita; löysipä hän persialaisten sotarahastonkin ja anasti\nsuunnattomat määrät tavaraa. Mutta vaikka hän löydöstään suuresti\nrikastuikin, ei hän muissa kohdin ollut onnellinen. Sillä hänelle\ntuotti surua muuan tuskallinen tapaus, hän kun joutui oman poikansa\nsurmaajaksi.\n\n191. Mutta tuhoutuneitten viljankuljetus- ja muiden alusten määrää ei\nlaskettukaan. Niinpä laivaston päälliköt, peloissaan että\ntessalialaiset heitä ahdistaisivat, kun heidän oli käynyt näin\nhuonosti, laittoivat itselleen korkean suoja-aitauksen laivahylyistä.\nSillä myrskyä kesti kolme päivää. Lopuksi maagit toimittivat\nteurasuhreja ja koettivat loitsuilla tyynnyttää tuulta, jonka ohella he\nmyös uhrasivat Thetiille ja nereideille. Ja neljäntenä päivänä he\ntaltuttivat tuulen, taikka sitten se muuten itsestään asettui. Mutta\nThetiille he uhrasivat, kuultuaan ioonilaisilta sen tarinan, että hänet\noli tästä paikasta ryöstänyt Peleus ja että koko Sepias-niemen rannikko\noli hänen ja muiden nereidien oma.\n\n192. Niinpä tuuli neljäntenä päivänä asettui. Mutta seuraavana päivänä,\nensimäisenä siitä, kun myrsky oli päättynyt, juoksivat päivävahdit alas\nEuboian kukkuloilta ja ilmoittivat helleeneille kaikki, mitä\nhaaksirikossa oli tapahtunut. Saatuaan siitä tiedon nämä rukoilivat\nPoseidon pelastajaa ja valoivat juomauhrin, jonka jälkeen he kiireimmän\nkautta riensivät takaisin Artemisioniin, toivoen tapaavansa vain\naniharvoja laivoja vastassansa.\n\n193. Tultuaan nyt toisen kerran Artemisionin kohdalle he asettuivat\nsinne laivaleiriin. Ja helleenit ovat siitä perin käyttäneet Poseidon\n\"pelastajan\" nimitystä aina näihin saakka. Mutta tuulen taltuttua ja\nlaineiden asetuttua barbarit työnsivät laivansa vesille ja lähtivät\npurjehtimaan manteren rantaa myöten. Ja kierrettyään Magnesian niemen\nkärjen he oikopäätä purjehtivat Pagasaihin johtavaan poukamaan. Tässä\nMagnesian poukamassa on se paikka, mihin Iasonin tovereineen kerrotaan\njättäneen Herakleen, silloin kun tämä, heidän ollessaan matkalla\nkolkhilaiseen Aiaan noutaakseen oinaantaljan, oli Argo-laivasta\nlähetetty hakemaan vettä. Sieltä oli heidän määrä, otettuaan vettä,\nlaskea ulapalle. Tämän johdosta paikka sai nimen Afetai. [Nimi\nmuistuttaa erästä kreikkalaista verbiä, joka merkitsee: lähettää pois\nt. liikkeelle.] Siihen siis Xerxeen väki asettui ankkuriin.\n\n194. Mutta viisitoista näistä laivoista sattui lähtemään vesille paljoa\nmyöhemmin kuin muut, ja ne nähtävästi huomasivat Artemisionin luona\nolevat helleenien laivat. Tällöin barbarit luulivat näitä omikseen,\nmutta purjehtiessaan niitä kohti he joutuivatkin helleenien käsiin.\nNiitten päällikkönä oli Aiolian Kymen käskynhaltija Sandokes,\nThamasioksen poika, jonka Dareios kuningas ennen näitä tapauksia\ntällaisesta syystä oli otattanut kiinni ja käskenyt ristiinnaulita.\nSandokes, joka oli kuninkaallisia tuomareita, oli ottanut lahjoja ja\nlangettanut väärän tuomion. Mutta kun hän parhaillaan ristissä riippui,\nhavaitsi Dareios punnitessaan, että Sandokeen kuninkaallista huonetta\nkohtaan tekemät hyvät työt olivat suuremmat kuin hänen hairahduksensa.\nSen havaittuaan ja käsittäen itse menetelleensä suuremmalla\npikaisuudella kuin viisaudella Dareios päästi hänet vapaaksi. Mutta\nvaikka siis Sandokes täten oli pelastunut Dareios kuninkaan määräämästä\nkuolemanrangaistuksesta ja jäänyt henkiin, ei hänen nyt, helleenejä\nvastaan purjehtiessaan, ollut sallittu toistamiseen pelastua ja jäädä\neloon. Sillä nähtyään barbarien purjehtivan päin, helleenit, jotka\nhuomasivat heidän tekemänsä erehdyksen, laskivat heitä vastaan ja\nvangitsivat heidät huokeasti.\n\n195. Yhdessä näistä laivoista purjehti ja joutui vangiksi Aridolis,\nKaarian Alabandan itsevaltias, toisessa pafolainen sotapäällikkö\nPenthylos, Demonooksen poika, joka toi kaksitoista laivaa Pafoksesta,\nmutta, Sepias-niemen luona vallinneessa myrskyssä kadotettuaan niistä\nyksitoista, purjehti ainoalla jälellejääneellä laivallaan, silloin kun\nhän Artemisionin luona joutui vangiksi. Näiltä utelivat helleenit, mitä\ntahtoivat saada tietää Xerxeen sotajoukosta, ja lähettivät heidät\nsitten sidottuina Korintoksen kannakselle.\n\n196. Barbarien laivasto, lukuunottamatta niitä viittätoista, joita\nmainitsin Sandokeen johtaneen, saapui siis Afetaihin. Mutta Xerxes ynnä\nmaasotajoukko matkasi Tessalian ja Akhaian kautta ja oli jo kolme\npäivää sitten tunkeutunut Malis-maakuntaan. Sitä ennen hän oli\nTessaliassa pannut toimeen ratsukilpailun, missä koetteli omaansa ja\ntessalialaista hevosväkeä, koska hän oli kuullut tämän olevan\nhelleenien kesken parhaimman. Mutta siinä jäivät helleeniläiset hevoset\ntoisista paljon jälelle. Ja Tessalian joista oli Onokhonos ainoa, joka\nei riittänyt sotaväelle, kun sen vettä juotiin. Mutta Akhaiassa\nvirtaavista joista yksin sekin, joka niistä on suurin, nimittäin\nEpidanos, riitti vain töin tuskin.\n\n197. Xerxeen saavuttua Alokseen Akhaiassa kertoivat hänelle oppaat,\njotka tahtoivat kaikkea selittää, Zeus Lafystioksen pyhättöä koskevan\npaikallistarun, jonka mukaan Athamas, Aioloksen poika, oli, yksissä\nneuvoin Inon kanssa, keksinyt Frixoksen pään varalle salajuonen ja\nkuinka sittemmin akhaialaiset oraakelinlauseen johdosta ovat säätäneet\ntämän jälkeläisille tämmöiset tehtävät. Sitä, joka tästä suvusta on\nvanhin, he käskevät pysyttelemään poissa \"Leiton'ista\" (s.o.\nkansantalosta) ja vartioivat sitä itse. \"Leiton'iksi\" sanoivat näet\nakhaialaiset prytaneionia. Mutta jos hän käy siihen sisälle, ei hän\nmillään keinoin pääse sieltä ulos, ennenkuin hänen on määrä joutua\nuhrattavaksi. Jo monet näistä, joitten täytyy joutua uhrattaviksi,\novat, tätä peläten, lähteneet karkuun toiseen maahan; mutta jos he ajan\nvierittyä palaavat takaisin ja saadaan kiinni, toimitetaan heidät\nprytaneioniin. Sitten viedään mies ylt'yleensä seppeleiden peittämänä\nja juhlasaatossa uhrattavaksi. Tämä kohtalo on tullut Kytissoroksen,\nFrixoksen pojan, jälkeläisten osaksi, siitä syystä, että kun\nakhaialaiset oraakelinlauseen johdosta aikoivat tehdä Athamaasta,\nAioloksen pojasta, sovitusuhria maan puolesta ja juuri olivat\nuhraamaisillaan hänet, tämä Kytissoros saapui kolkhilaisesta Aiasta ja\npelasti hänet. Mutta tämän tekonsa kautta hän nostatti jumalan vihan\nomiin jälkeläisiinsä. Vaan kun Xerxes tämän kuultuaan saapui pyhän\nlehdon läheisyyteen, pysytteli hän itse aina siitä syrjässä ja käski\nkoko sotajoukon tehdä samoin; ja Athamaan jälkeläisten taloa hän piti\nkunniassa samalla tavoin kuin temppelialuettakin.\n\n198. Tämä tapahtui Tessaliassa ja Akhaiassa. Niiltä seuduilta Xerxes\nkulki Malis-maahan merenlahden vartta, jossa joka päivä syntyy vuoksi\nja luode. Tämän lahden rannoilla on tasainen kohta, joka toiselta\npuoleltaan on leveä, toiselta hyvin kaita. Paikan ympärillä on korkeita\npääsyttömiä vuoria, niinsanotut Trakhinian kalliot, jotka sulkevat koko\nMalis-maan. Ensimäinen kaupunki lahden äärellä, Akhaiasta tullessa, on\nAntikyra, jonka luona ainianien maasta virtaava Sperkheios-joki laskee\nmereen. Siitä on noin kahdenkymmenen stadionin päässä toinen, Dyras\nniminen joki, jonka tarina tietää ilmestyneen Herakleen avuksi, silloin\nkun tämä paloi. Siitä on, taaskin kahdenkymmenen stadionin päässä,\nkolmas joki, jonka nimenä on Melas.\n\n199. Tästä Melas-joesta on noin viiden stadionin päässä\nTrakhis-kaupunki. Siltä kohtaa on koko tämän maan levein väli vuorilta\nmereen, ja niiden luona sijaitsee Trakhis. Tasanko on näet siitä\npaikasta kahdenkymmenenkahden tuhannen pletrin levyinen. Mutta\nTrakhinian maata ympäröivässä vuoressa on, Trakhis-kaupungista etelään\npäin, rotko, ja tämän rotkon halki virtaa Asopos-joki pitkin vuoren\njuurta.\n\n200. On myös toinen, ei varsin suuri joki, Foinix, joka on etelään\npäin Asopoksesta ja, virraten näistä vuorista, laskee Asopokseen.\nFoinix-joen kohdalla on väli kapein, sillä siellä on ainoastaan siihen\nrakennettu ajotie. Foinix-joesta taas on viisitoista stadionia\nThermopylaihin. Mutta Foinix-joen ja Thermopylain välillä on Anthele\nniminen kylä, jonka ohitse juuri Asopos virtaa ja sitten laskee mereen,\nja sen ympärillä on leveä tasanko, mihin on perustettu Demeter\nAmfiktyoniin pyhättö ja missä sijaitsevat amfiktyonien istuimet ja itse\nAmfiktyonin pyhättö.\n\n201. Kuningas Xerxes siis piti leiriä Malis-maan Trakhiniassa, mutta\nhelleenit solatiessä. Tämän paikan nimenä on useimpien helleenien\nkesken Thermopylai, mutta maanasukasten ja ympärillä asuvaisten kesken\nPylai. Molemmat sotajoukot olivat niinmuodoin leirissä näissä\npaikoissa, ja Xerxes vallitsi koko pohjoista seutua Trakhis-kaupunkiin\nsaakka, helleenit taas koko etelän ja suven puoleista seutua tällä\nmantereella.\n\n202. Ja ne helleenit, jotka tässä paikassa jäivät odottamaan\npersialaista, olivat seuraavat: kolmesataa raskasaseista\nspartalaista, tuhat tegealaista ja mantineialaista, puolet kumpiakin,\nsatakaksikymmentä miestä Arkadian Orkhomenoksesta sekä muusta\nArkadiasta tuhat. Näin monta oli arkadialaisia. Korintoksesta taas oli\nneljäsataa ja Flius-kaupungista kaksisataa sekä Mykenaista\nkahdeksankymmentä miestä. Nämä olivat saapuneet Peloponnesoksesta;\nboiotilaisia taas oli seitsemänsataa thespialaista ja neljäsataa\nteebalaista.\n\n203. Näitten lisäksi tulivat opuntilaiset lokrilaiset, jotka koko\nsotavoimineen olivat aseisiin kutsutut, sekä tuhat fokilaista. Heidät\nolivat näet helleenit kutsuneet avukseen, sanansaattajien kautta\nilmoittaen itse tulleensa toisten etujoukkona ja muiden liittolaisten\nolevan joka päivä odotettavissa; meri oli heillä turvattuna, sitä kun\nvartioivat atenalaiset, aiginalaiset ynnä muut laivastopalvelukseen\nmäärätyt, eikä heillä ollut mitään pelättävää. Sillä se, joka Hellasta\nvastaan hyökkäsi, ei ollut jumala, vaan ihminen, eikä ollut eikä tulisi\nolemaan ketään kuolevaista, jota ei heti hänen syntymästään saakka\nonnettomuus olisi seurannut; ja kuta suurempi henkilö oli, sitä\nsuurempi oli onnettomuuskin. Siis täytyi myös hyökkääjän, koska kerran\noli kuolevainen, voida suistua kunniastaan. Tämän kuultuaan he\nriensivät helleenien avuksi Trakhis-kaupunkiin.\n\n204. Näillä oli kyllä useitakin sotapäällikköjä, kullakin kaupungilla\nomansa, mutta se, jota enimmin ihailtiin ja joka johti koko\nsotajoukkoa, oli lakedaimonilainen Leonidas, Anaxandrideen poika; tämän\nisä oli Leon, hänen isänsä Eurykratides, hänen Anaxandros, hänen\nEurykrates, hänen Polydoros, hänen Alkamenes, hänen Teleklos, hänen\nHegesilaos, hänen Doryssos, hänen Leobotes, hänen Ekhestratos, hänen\nAgis, hänen Eurysthenes, hänen Aristodemos, hänen Aristomakhos, hänen\nKleodaios, hänen Hyllos ja hänen isänsä Herakles. Ja Leonidas oli\nsaavuttanut Spartan kuninkuuden odottamattaan.\n\n205. Sillä koska hänellä oli kaksi vanhempaa veljeä, Kleomenes ja\nDorieus, oli kuninkuuden toivo häneltä riistetty. Mutta kun Kleomenes\noli kuollut jättämättä jälkeensä miespuolista perillistä eikä\nDorieuskaan enää ollut elossa, vaan hänkin oli Sikeliassa kuollut,\njoutui kuninkuus niinmuodoin Leonidaalle, niin hyvin siitä syystä, että\nhän oli syntynyt ennen Kleombrotosta -- tämä näet oli Anaxandrideen\nnuorin poika -- kuin siitä syystä, että hän myös oli nainut Kleomeneen\ntyttären. Tämä Leonidas läksi silloin Thermopylaihin, valittuaan\nmukaansa tavanmukaiset kolmesataa miestä semmoisten joukosta, joilla\noli lapsia. Ja hän saapui kutsuttuaan aseisiin nämä sekä teebalaisia\nniin monta kuin luetellessani mainitsin; näiden päällikkönä oli\nLeontiades, Eurymakhoksen poika. Ja Leonidas oli siitä syystä katsonut\ntärkeäksi kutsua aseisiin ainoastaan nämä helleenit, että heitä kovasti\nsyytettiin meedialaismielisyydestä. Senvuoksi hän kutsui heidät sotaan,\nkoska tahtoi tietää, lähettäisivätkö he väkeä muitten mukana vai\nhylkäisivätkö he julkisesti helleenien liittolaisuuden. Ja he\nlähettivät, vaikka heiliä olikin muuta mielessään.\n\n206. Spartalaiset olivat lähettäneet Leonidaan ja nämä hänen\nseuralaisensa ensimäisiksi, jotta muut liittolaiset, nähdessään heidät,\nlähtisivät sotaan eivätkä menisi meedialaisten puolelle hekin, jos\nkuulisivat näiden vitkastelevan. Mutta sitten -- heillä oli näet\nesteenä Karneia-juhla -- he aikoivat, juhlittuaan ja jätettyään\nvartiostoja Spartaan, kiiruimmiten miehissä rientää avuksi. Samalla\ntavoin aikoivat myös muut liittolaiset tehdä. Sillä samoihin aikoihin\nnäiden tapausten kanssa sattui Olympia-juhla. Ja koska he eivät\nluulleet Thermopylain ottelun niin nopeasti tulevan ratkaistuksi,\nlähettivät he vain nämä etujoukot.\n\n207. Näin nyt siis he aikoivat tehdä. Mutta kun persialainen lähestyi\nsolaa, ajattelivat Thermopylaissa olevat helleenit peloissaan\nlähteä pois. Niinpä nyt muut peloponnesolaiset päättivät mennä\nPeloponnesokseen ja vartioida Isthmosta. Mutta koska fokilaiset ja\nlokrilaiset tästä päätöksestä olivat kovin suutuksissaan, äänesti\nLeonidas, että jäätäisiin siihen paikkaan ja lähetettäisiin\nsanansaattajia kaupunkeihin, käskien näitä tuomaan heille apua, koska\nitse olivat liian harvalukuiset torjuakseen meedialaisten sotajoukon.\n\n208. Heidän tästä neuvotellessaan lähetti Xerxes vakoojana ratsumiehen\nkatsomaan, montako heitä oli ja mitä he mahtoivat tehdä. Vielä\nTessaliassa ollessaan hän näet oli kuullut, että tähän paikkaan oli\nkoottu vähäinen sotavoima, ja että johtajina olivat lakedaimonilaiset\nja Leonidas, joka sukuperältään oli herakleidi. Leirin luo\nlähestyttyään ratsumies katseli sitä, mutta ei nähnyt sitä kokonaan.\nSillä sen muurin sisäpuolelle asetettuja, jonka he olivat pystyttäneet\nja jota he vartioitsivat, ei ollut mahdollista nähdä. Vaan hän tarkasti\nulkopuolella olijoita, jotka olivat asettuneet muurin edustalle. Ja\nsillä haavaa sattuivat lakedaimonilaiset olemaan sijoitettuina\nulkopuolelle. Tällöin hän näki toisten miesten voimistelevan, toisten\nsukivan hiuksiaan. Tätä katsellessaan hän ihmetteli ja otti selvän\nheidän luvustaan. Ja täsmälleen otettuaan joka asiasta selvän hän\nkaikessa rauhassa ratsasti takaisin. Sillä ei yksikään häntä ajanut\ntakaa, vaan häntä kohtasi täydellinen välinpitämättömyys. Ja palattuaan\nhän kertoi Xerxeelle kaiken, mitä oli nähnyt.\n\n209. Sen kuullessaan Xerxes ei voinut käsittää asianlaitaa, että he\nnimittäin voimiensa takaa varustautuivat itse kuolemaan ja vihollisia\nsurmaamaan. Vaan koska he hänestä näyttivät tekevän jotakin\nnaurettavaa, noudatti hän luokseen Demaratoksen, Aristonin pojan, joka\noleskeli leirissä. Hänen saavuttuaan kysyi Xerxes tätä kaikkea, koska\nhän tahtoi saada selville, mitä lakedaimonilaiset tekivät. Mutta\nDemaratos lausui: \"Sinä olet ennenkin minulta kuullut näistä miehistä,\nsilloin kun läksimme liikkeelle Hellasta vastaan. Mutta sen kuultuasi\nteit minusta pilkkaa, sanoessani, kuinka näin tämän kaiken päättyvän.\nSillä korkein pyrkimykseni on sinun edessäsi, kuningas, noudattaa\ntotuutta. Kuule siis nytkin. Nämä miehet ovat saapuneet taistelemaan\nmeitä vastaan solasta, ja siihen he valmistautuvat. Sillä heillä on\ntällainen tapa. Aina milloin he ovat aikeessa panna alttiiksi henkensä,\nhe koristavat päänsä. Ja tiedä, että jos kukistat nämä sekä Spartaan\njääneen joukon, ei yksikään muu kansa maailmassa ole jäävä paikoilleen\nnostaen kättään sinua vastaan, kuningas. Sillä nyt käyt Hellaan\nkauneinta kuningaskuntaa ja sen parhaimpia miehiä vastaan.\" Kovin\nuskomattomalta tuntui Xerxeestä tämä kuulemansa, ja toistamiseen hän\nkysyi, millä tavoin he, noin vähäinen määrä, voivat hänen sotajoukkoaan\nvastaan taistella. Vaan Demaratos virkkoi: \"Oi kuningas, kohtele minua\nvalehtelijana, jollei tämä asia pääty, niinkuin minä sanon.\"\n\n210. Näin hän lausui, mutta ei voinut saada Xerxesta uskomaan sanojaan.\nJa neljä päivää oli jo Xerxes antanut kulua, aina vain toivoen\nhelleenien karkaavan tiehensä. Mutta kun he viidentenäkään päivänä\neivät lähteneet pois, vaan, kuten hänestä näytti, julkeudesta ja\nymmärtämättömyydestä aikoivat edelleen sinne jäädä, lähetti hän\nsuutuksissaan heitä vastaan meedialaiset ja kissiläiset, joille hän oli\nantanut tehtäväksi ottaa helleenit elävinä käsiinsä ja tuoda heidät\nhänen eteensä. Ja kun meedialaiset hyökkäsivät ja kävivät helleenien\nkimppuun, kaatui heitä useita; mutta uusia tuli sijaan, kääntymättä\ntakaisin, vaikka he kärsivätkin suuren tappion. Ja he tekivät selväksi\njokaiselle, eikä vähimmin kuninkaalle itselleen, että heitä kyllä oli\npaljon ihmisiä, mutta vähän miehiä. Ja ottelua kesti koko päivän.\n\n211. Mutta saatuaan näin tuiman vastaanoton väistyivät meedialaiset\npois, ja heidän sijalleen astuen hyökkäsivät ne persialaiset, joita\nkuningas nimitti \"kuolemattomiksi\" ja joitten päällikkönä oli Hydarnes;\nnäiden piti muka helposti tehdä loppu helleeneistä. Mutta jouduttuaan\nnäitten kanssa käsikähmään ei heidän ollenkaan käynyt sen paremmin kuin\nmeedialaisenkaan sotajoukon, vaan samalla tavoin, syystä että he\ntaistelivat ahtaassa paikassa ja käyttivät lyhyempiä keihäitä\nkuin helleenit eivätkä voineet levittää sotavoimaansa. Mutta\nlakedaimonilaiset taistelivat mainehikkaasti. Ja he osoittivat monella\ntavoin taistelevansa sotataitoisina taitamattomia vastaan. Mutta\nvarsinkin he sen tekivät, aina milloin he käänsivät selkänsä ja olivat\njoukossa pakenevinaan. Silloin barbarit, nähdessään heidän pakenevan,\nhuudolla ja melulla kävivät päin, mutta juuri kun he olivat\nsaavuttamaisillaan helleenit, kääntyivät nämä heitä vastaan ja löivät,\nkääntyessään takaisin lukemattomia persialaisia. Kuolipa siinä myös\nmuutamia itse spartalaisista. Mutta kun persialaiset kaikista\nyrityksistään huolimatta eivät ollenkaan voineet saada haltuunsa solaa,\nvaikka he sekä osastottain että koko voimallaan hyökkäsivät,\nvetäytyivät he takaisin.\n\n212. Näiden rynnäkköjen kestäessä kerrotaan kuninkaan, joka katseli\ntaistelua, kolmasti kavahtaneen valtaistuimeltaan, pelästyen\nsotajoukkonsa puolesta. Näin he silloin kamppailivat, mutta seuraavana\npäivänä eivät barbarit otelleet ollenkaan sen paremmin. Sillä koska\nhelleenejä oli niin vähän, luulivat he näiden olevan yli-yltään\nhaavoitettuja eikä enää kykenevän kättänsä kohottamaan, ja kävivät\nheidän kimppuunsa. Mutta helleenit olivat järjestyneinä aselajien ja\nheimojen mukaan ja taistelivat kukin rivissään, lukuunottamatta\nfokilaisia. Nämä olivat asetetut vuorelle vartioimaan polkua. Ja kun\nnyt persialaiset huomasivat, ettei edellisestä päivästä ollut mitään\nmuutosta tapahtunut, vetäytyivät he pois.\n\n213. Mutta kuninkaan ollessa neuvotonna, mitä tehdä asian tällä\nkannalla ollessa, tuli hänen puheilleen eräs Efialtes niminen\nmalilainen, Eurydemoksen poika. Arvellen kuninkaalta saavansa suuren\npalkinnon, tämä ilmoitti, että vuoren kautta vei Thermopylaihin polku,\nja syöksi siten turmioon sinne jääneet helleenit. Myöhemmin hän,\npeläten lakedaimonilaisia, pakeni Tessaliaan, ja hänen paettuaan\njulistivat Pylaia-istuntoon kokoontuneet pylagorit palkkion hänen\nhengestään. Sittemmin hän palasi Antikyraan, jossa sai surmansa\nAthenades nimisen trakhinialaisen kädestä. Tämä Athenades kuitenkin\ntappoi hänet toisesta syystä, jonka myöhemmissä kertomuksissani aion\nmainita; mutta yhtä kaikki iakedaimonilaiset sen johdosta osoittivat\nhänelle kunniata.\n\n214. Tällä tavoin siis Efialtes kuoli näitä tapauksia myöhemmin. Mutta\non myös olemassa toinen kertomus, jonka mukaan karystolainen Onetes,\nIfanagoraan poika, ja antikyralainen Korydallos ovat ne, jotka asian\nilmaisivat kuninkaalle ja veivät persialaiset vuoren ympäri. Vaan tämä\nei ainakaan minusta ole ensinkään uskottava. Sen saattaa näet\nensiksikin päättää siitä, että helleenien pylagorit, jotka kaiketi\ntarkimmin olivat asian tutkineet, eivät kuuluttaneet palkkiota Oneteen\neikä Korydalloksen, vaan trakhiniaiaisen Efialteen päästä. Toiseksi\ntiedämme Efialteen tästä syystä paenneen. Olisihan tosin Onetes voinut\ntuntea tuon polun, vaikkei ollutkaan malilainen, syystä että oli siinä\nmaassa paljon oleskellut. Mutta oli miten oli, Efialtes oli se, joka\njohdatti persialaiset vuoren ympäri polkua myöten, ja siksi minä\nmainitsen hänet syylliseksi.\n\n215. Mutta koska Efialteen lupaus miellytti Xerxestä, ihastui hän heti\nsuuresti ja lähetti matkaan Hydarneen ynnä hänen johdonalaisensa väen.\nJa he läksivät liikkeelle leiristä siihen aikaan, jolloin valot\nsytytetään. Tämän polun olivat Malis-maan asukkaat keksineet, ja sen\nkeksittyään he olivat opastaneet tessalialaiset fokilaisia vastaan,\nsilloin kun fokilaiset, sulkemalla solan muurilla, olivat turvanneet\nitsensä sodalta. Ja näistä ammoisista ajoista saakka oli malilaisille\nselvää, ettei sola ollut miksikään hyödyksi.\n\n216. Tämä polku on tällainen. Se alkaa Asopos-joen luota, joka virtaa\nrotkon halki, ja vuorella sekä polulla on sama nimi, Anopaia.\nAnopaia-polku kulkee pitkin vuorenselkää ja päättyy Alpenos-kaupungin\nkohdalla, joka on lokrilaisten ensimäinen kaupunki malilaisia vastassa,\nsekä niinsanotun Melampygos-kiven ja kerkopien istuinten kohdalla,\nsiinä, missä myös on kapein väli.\n\n217. Tätä tämänluontoista polkua myöten persialaiset, astuttuaan\nAsopos-joen yli, kulkivat koko yön, oikealla kädellään Oitan,\nvasemmalla Trakhinian vuoret. Aamunkoitossa he pääsivät vuoren\nkukkulalle. Tällä kohtaa vuorta vartioi, kuten ennenkin olen\nosoittanut, tuhat fokilaista raskasaseista, varjellen omaa maataan ja\nsuojellen polkua. Sillä allaolevaa pääsypaikkaa vartioivat mainitut\nhelleenit, mutta vuoren päällitse kulkevaa polkua olivat fokilaiset\nLeonidaalle tarjoutuneet vartioimaan.\n\n218. Ja tällä tavoin fokilaiset havaitsivat vihollisten päässeen\nvuorelle. Noustessaan olivat näet persialaiset jääneet heiltä\nhuomaamatta, koko vuori kun on puiden peitossa. Mutta koska oli tyyni,\nsyntyi luonnollisesti kova kahina lehdistä, joita oli paksulta\nkulkijain jaloissa. Silloin fokilaiset kavahtivat pystyyn ja pukivat\naseet ylleen. Ja samassa olivatkin barbarit läsnä. Nähdessään siinä\naseellista väkeä hämmästyivät barbarit, sillä he olivat toivoneet,\netteivät kohtaisi mitään vastarintaa; sensijaan he tapasivatkin\nedessään sotajoukon. Tällöin Hydarnes, joka pelkäsi näiden olevan\nlakedaimonilaisia, kysyi Efialteelta, mitä miehiä he olivat. Saatuaan\ntarkoin tietää tämän hän järjesti persialaiset taisteluun. Ja kun nyt\nfokilaiset joutuivat ankaran ja taajan nuolisateen alaisiksi, läksivät\nhe pakoon vuoren huipulle, siinä uskossa, että viholliset ensi sijassa\nolivat heitä vastaan lähteneet, ja valmistautuivat kuolemaan. Tämä siis\noli heidän ajatuksensa, mutta Efialtesta ja Hydarnesta seuraavat\npersialaiset eivät ensinkään välittäneet fokilaisista, vaan\nlaskeutuivat kiireesti vuorelta.\n\n219. Thermopylaissa oleville helleeneille oli ensiksi Megistias\ntietäjä, uhriteuraita tutkittuaan, julistanut, että heitä aamun tullen\nodotti kuolema; lisäksi oli myös saapunut karkulaisia, jotka\nilmoittivat persialaisten kiertomarssin. Nämä ilmaisivat tietonsa vielä\nyön aikana. Mutta kolmanneksi, päivän jo valjetessa, toivat sanan\npäivävahdit, juosten kukkuloilta alas. Helleenit silloin neuvottelivat\nkeskenään, ja heidän mielipiteensä kävivät eri suuntiin. Toiset näet\nkehoittivat jäämään paikoilleen, toiset epäsivät. Vihdoin he erkanivat\ntoisistaan, jolloin toiset läksivät pois ja hajaantuivat eri tahoille\nsekä kääntyivät kukin kaupunkiinsa; toiset taas valmistautuivat yhdessä\nLeonidaan kanssa jäämään paikoilleen.\n\n220. Kerrotaan myös Leonidaan itsensä lähettäneen heidät pois, pitäen\nhuolta siitä, etteivät joutuisi hukkaan; mutta hänen itsensä,\nsamoinkuin saapuvilla olevien spartalaisten ei käynyt päinsä jättää\nsitä paikkaa, mitä he alun pitäen olivat tulleet vartioimaan. Itsekin\nolen täydellisesti sitä mieltä, että kun Leonidas näki liittolaisten\nolevan haluttomia ja vastahakoisia kohtaamaan yhteisesti vaaraa, niin\nhän käski heidän lähteä tiehensä, mutta katsoi sopimattomaksi itse\npoistua; jos hän sitävastoin pysyi paikoillaan, oli hän jättävä\nmuistoksi suuren kunnian, eikä Spartan onni ikipäivinä ollut sammuva.\nKun näet spartalaiset heti sodan sytyttyä olivat tämän johdosta\nkysyneet oraakelilta neuvoa, oli Pytia vastannut heille, että joko\nLakedaimon oli joutuva barbarien hävitettäväksi tai heidän kuninkaansa\nhukkuva. Tämän hän heille julisti näin kuuluvin kuusimitta-säkein:\n\n    \"Teilt', oi Spartan aukeatanterisen asujoilta,\n    suuren, mainion kaupungin joko Perseun pojat\n    kaatavat, tai jää kaihoamaan Lakedaimonin ääret\n    kaattua valtijataan, jok' on Herakleen sukukantaa.\n    Ei näet estää voi väki sonnin, ei jalopeuran\n    vainoajaa, väki Zeun häll' on, eik' estyvä ennen\n    lie, kuin raastanut jommankumman on kappalehiksi.\"\n\nTätä lauselmaa siis Leonidas ajatteli, ja koska hän tahtoi jättää\nkunnian yksistään spartalaisille, niin luulen pikemmin hänen\nlähettäneen luotaan liittolaiset, kuin poislähteneiden olleen eri\nmieltä hänen kanssaan ja siksi noin kurittomasti menneen menojaan.\n\n221. Tästä on mielestäni melkoisena todistuksena se, että Leonidas\nilmeisesti myös käski luotaan sotajoukon mukana seuraavan tietäjän,\nakarnanilaisen Megistiaan, jonka sanottiin polveutuvan Melampuksesta ja\njoka uhriteuraitten nojalla oli lausunut, kuinka heidän oli käyvä. Ja\ntämän Leonidas oli tehnyt siinä tarkoituksessa, ettei tietäjä kuolisi\nhänen kerallaan. Mutta vaikka hänen käskettiinkin poistua, ei hän\nkuitenkaan hyljännyt Leonidasta. Sen sijaan lähetti hän luotaan\nsotajoukon myötä olleen ainoan poikansa.\n\n222. Leonidaan luota lähetetyt liittolaiset läksivät nyt\npois, totellen häntä, mutta thespialaiset ja teebalaiset\njäivät yksin lakedaimonilaisten luo. Näistä jäivät teebalaiset\nvastahakoisesti ja tahtomattaan, sillä Leonidas pidätti heidät luonaan\nikäänkuin panttivankeina. Sitävastoin jäivät thespialaiset täysin\nvapaaehtoisesti, selittäen etteivät aikoneet jättää Leonidasta ynnä\nhänen seuralaisiaan ja lähteä matkoihinsa; vaan he jäivät paikoilleen\nja kuolivat heidän kerallaan. Ja heidän päällikkönään oli Demofilos,\nDiadromeen poika.\n\n223. Auringon noustessa toimitettuaan juomauhrin Xerxes pysyi alallaan\nnoin toriaikaan saakka ja teki sitten hyökkäyksen. Sillä niin oli\nEfialtes neuvonut. Vuorelta lasku on näet suorempi ja väli siltä kohtaa\npaljoa lyhyempi kuin kiertotie ja vuorelle nousu. Niinpä Xerxes\njoukkoineen kävi lähemmäksi. Ja Leonidas ynnä hänen mukanaan olevat\nhelleenit, jotka nyt astuivat kuoloa kohti, etenivät tällä kertaa jo\npaljoa loitommas kuin alussa, nimittäin solan leveimpään kohtaan.\nMuurin suojavallia tosin vielä vartioitiin, mutta sen sijaan, että he\nedellisinä päivinä olivat väistyneet kapeaan kohtaan ja siellä\ntaistelleet, ottelivat he nyt sen ulkopuolella. Ja lukuisa joukko\nbarbareja kaatui. Sillä osastojen takana seisoivat päälliköt, jotka\nruoskalla sivalsivat joka miestä, siten aina vain hoputtaen heitä\neteenpäin. Siksi monet heistä suistuivat mereen ja hukkuivat, vielä\nuseammat tallaantuivat kuoliaiksi toistensa jalkoihin; eikä yhtään\nvälitetty siitä, joka hukkui. Sillä koska helleenit käsittivät, että\nheitä uhkasi kuolema vuoren ympäri kiertäneitten puolelta, ponnistivat\nhe, mistään piittaamatta ja vihan vimmoissaan, kaikki voimansa\nbarbareja vastaan.\n\n224. Jo olivat useimmilta keihäät katkenneet, mutta nyt he miekoillaan\nalkoivat tuhota persialaisia. Ja tässä ottelussa kaatui Leonidas, mitä\nurhoollisimmin taisteltuaan, ja hänen kerallaan muut mainehikkaat\nspartalaiset, joiden nimistä olen ottanut selvää, koska he sen ovat\nansainneet. Ja minä olen saanut selville kaikkien kolmensadan nimet.\nMutta persialaistenkin puolella kuoli tässä monta mainittavaa miestä,\nmuiden muassa myös kaksi Dareioksen poikaa, Abrokomes ja Hyperanthes,\njotka Artaneen tytär Fratagune oli Dareiokselle synnyttänyt. Tämä\nArtanes oli Dareios kuninkaan veli ja Arsameen pojan, Hystaspeen,\npoika. Ja naittaessaan tyttärensä Dareiokselle hän samalla antoi tälle\nkoko omaisuutensa, koska hänellä ei ollut muuta lasta kuin tämä yksi\ntytär.\n\n225. Niinpä kaatui täällä taistellen kaksi Xerxeen veljeä. Mutta\nLeonidaan ruumiista syntyi persialaisten ja lakedaimonilaisten kesken\nankara temmellys, kunnes helleenit urhoudellaan vetivät sen puolelleen\nja käänsivät vastustajat neljästi pakoon. Tätä kesti siihen saakka,\nkunnes Efialtes tovereineen saapui. Helleenien saatua tiedon näiden\ntulosta, muuttui jo taistelu. He näet väistyivät jälleen solatiehen, ja\nkuljettuaan muurin ohi he asettuivat miehissä kaikki, paitsi\nteebalaiset, eräälle kummulle. Tämä kumpu on siinä paikassa, mistä\npääsee solaan ja missä nyt sijaitsee Leonidaan muistoksi pystytetty\nkivijalopeura. Tässä paikassa puolustautuivat puukoilla ne, joilla\nvielä sattui semmoisia olemaan, toiset taas käsin ja hampain. Ja siinä\nhe hautaantuivat barbarien heittoaseitten alle, kun toiset näistä\nhyökkäsivät heitä kohti suoraan edestä ja hajoittivat muurin\nvallituksen, toiset taas kiersivät heidät ylt'ympäri joka puolelta.\n\n226. Miten urhoollisesti lakedaimonilaiset ja thespialaiset\nesiintyivätkään, mainitaan kuitenkin erään spartalaisen Dienekeen\nolleen kaikista urhoollisimman. Kerrotaan näet hänen, ennenkuin\nhelleenit iskivät yhteen meedialaisten kanssa, kuulleen eräältä\ntrakhinialaiselta, että kun barbarit ampuvat, pimenee heidän nuoliensa\npaljoudesta aurinko. Niin suuri oli muka niiden luku. Mutta tästä\nhämmästymättä ja meedialaisten paljoudesta välittämättä hän sanoi, että\ntrakhinialainen vieras ilmoitti pelkkää hyvää, jos meedialaiset\npimittivät auringon: silloinhan helleenit saivat taistella varjossa\neikä päivänpaisteessa.\n\n227. Tämän ynnä muita samankaltaisia lausuntoja kerrotaan\nlakedaimonilaisen Dienekeen jättäneen muistoksi itsestään. Hänen\njälkeensä kerrotaan kahden lakedaimonilaisen veljeksen, Alfeoksen ja\nMaronin, Orsifantoksen poikien, kunnostautuneen parhaiten.\nThespialaisten joukosta taas herätti enimmin huomiota eräs, jonka nimi\noli Dithyrambos, Harmatideen poika.\n\n228. Nämä, samoinkuin ne, jotka olivat kaatuneet ennenkuin Leonidas\nlähetti osan helleeneistä pois, ovat haudatut siihen paikkaan, mihin he\nkaatuivatkin. Ja niiden hautapatsaisiin on piirretty näin kuuluvat\nkirjoitukset:\n\n    Torjui kolmea miljoonaa tuhatkuntia neljä\n    tässä; ne Pelopsin niemi on kasvattanut.\n\nTämä siis on kirjoitettuna kaikille yhteisesti; mutta spartalaisille\nerityisesti:\n\n    \"Vieras, Spartaan vie tämä viesti, me uinumme tässä,\n    käskyjä noudattain näin Lakedaimonin lain.\"\n\nTämä siis on omistettu lakedaimonilaisille, tietäjälle taas tämä:\n\n    \"Tään sai haudan kuulu Megistias; surmasi meedit\n    tietäjän, kun yli pääs' Sperkheios-joen nuo.\n    Tuiman vartoavan tuhosurman ties, toki voinut\n    ei Lakedaimonin pään luota hän luopua pois.\"\n\nNämä hautakirjoitukset ja patsaat, paitsi tietäjälle omistettua\nkirjoitusta, ovat amfiktyonit heidän kunniakseen toimittaneet. Mutta\nMegistias tietäjälle sepitetyn kirjoituksen teki Simonides, Leoprepeen\npoika, syystä että he olivat toistensa kestiystäviä.\n\n229. Kerrotaan, että kaksi näistä kolmestasadasta, Eurytos ja\nAristodemos, olisivat molemmat yksissä tuumin voineet yhdessä pelastua\nSpartaan; he olivat näet Leonidaalta saaneet luvan lähteä sotajoukosta\npois ja viruivat Alpenoissa, sairastaen ankaraa silmätautia. Jos he\ntaas eivät olisi tahtoneet palata, olisivat he toistensa kera voineet\nkuolla. Mutta vaikka heidän olisi ollut tilaisuus tehdä jompikumpi\nnäistä, eivät he tahtoneet menetellä samalla tapaa, vaan joutuivat\nerimielisiksi. Kuultuaan näet persialaisten kiertomarssista Eurytos\npyysi saada aseensa, ja puettuaan ne ylleen hän käski helootin viedä\nitsensä taistelevien keskelle. Ja vietyään hänet perille palvelija\nläksi pakoon, mutta Eurytos syöksyi keskelle taisteluntuoksinaa ja\ntuhoutui. Aristodemos sitävastoin jättäytyi pelkurimaisesti taistelusta\npois. Ja jos nyt Aristodemos yksin olisi, mistään väliä pitämättä,\npalannut Spartaan taikka myös heidän molempien matkansa olisi\ntapahtunut yhteisesti, eivät spartalaiset luullakseni ensinkään olisi\nkantaneet vihaa häntä kohtaan. Nyt sitävastoin, kun toinen heistä oli\nsaanut surmansa, mutta toinen, jolla ei ollut sen parempaa perustetta\nmenettelyynsä kuin toisellakaan, ei ollut tahtonut kuolla, seurasi\nvälttämättömästi, että he vihastuivat ankarasti Aristodemokseen.\n\n230. Tällä tavoin ja tämmöisestä syystä kertovat muutamat\nAristodemoksen pelastuneen Spartaan, toiset taas kertovat, että hänet\nsanansaattajana oli lähetetty leiristä ja että hän, vaikka ajoissa\nolisi voinut ehtiä parhaillaan kestävään taisteluun, ei sitä tahtonut,\nvaan oli viipynyt matkalla ja siten jäänyt henkiin; mutta hänen\ntoverinsa oli saapunut taisteluun ja kuollut.\n\n231. Mutta Lakedaimoniin palattuaan Aristodemos sai osakseen häpeätä ja\nkunniattomuutta. Ja kunniattomana ollen hänen täytyi kärsiä tällaista\nkohtelua: ei yksikään spartalainen sytyttänyt hänelle tulta eikä häntä\npuhutellut, ja hänen täytyi kestää sitä häväistystä, että hän kulki\nnimellä \"pakolais-Aristodemos\".\n\n232. Vaan Plataian taistelussa hän puhdistautui koko siitä syytöksestä,\njonka hän oli vastaansa aiheuttanut. Kerrotaan, että myös eräs toinen\nnäiden kolmensadan joukkoon kuuluva mies, joka oli sanansaattajana\nlähetetty Tessaliaan, siten oli pelastunut, ja hänen nimensä oli\nPantites. Mutta kun hän Spartaan palattuaan menetti kunniansa, niin hän\nhirttäytyi.\n\n233. Mutta teebalaiset, joiden päällikkönä oli Leontiades, taistelivat\npakosta jonkun aikaa yhdessä helleenien kanssa kuninkaan sotajoukkoa\nvastaan. Vaan kun he näkivät persialaisten pääsevän voitolle, niin he,\nLeonidaan mukana olevien helleenien rientäessä kummulle, erosivat\nnäistä ja menivät, kurottaen käsiään, lähemmäs barbareja. Ja samalla he\nvallan totuudenmukaisesti sanoivat olevansa meedialaismielisiä ja\nolleensa ensimäisiä, jotka kuninkaalle antoivat maata ja vettä; he\nolivat pakosta saapuneet Thermopylaihin ja olivat syyttömiä kuningasta\nkohdanneeseen vaurioon. Tämän ilmoituksen johdosta he saivat jäädä\neloon, sillä näiden heidän väitteittensä puolesta todistamassa olivat\nmyös tessalialaiset. Mutta ei heillä kuitenkaan kaikessa ollut onnea.\nSillä kun he tulivat barbarien luo, niin nämä vangitsivat heidät ja\nsurmasivat muutamia heistä heidän lähestyessään. Vaan useimpiin heistä\nhe Xerxeen käskystä polttivat kuninkaalliset poltinmerkit, alkaen\nylipäälliköstä Leontiadeesta, jonka pojan Eurymakhoksen plataialaiset\nmyöhemmin surmasivat, kun hän neljänsadan teebalaisen miehen etunenässä\noli vallannut plataialaisten kaupungin.\n\n234. Näin kamppailivat helleenit Thermopylain luona. Mutta Xerxes\nkutsui luokseen Demaratoksen ja alkoi kysyä häneltä näin: \"Demaratos,\nsinä olet kunnon mies. Sen minä päätän tosiasioista. Sillä kaikki on\npäättynyt sillä lailla, kuin olet maininnut. Sano nyt siis minulle,\nkuinka monta muuta lakedaimonilaista on olemassa ja kuinka monet näistä\novat yhtä sotakuntoisia kuin nämä, vai ovatko kaikki sellaisia.\" Hän\nvirkkoi: \"Oi kuningas, kaikkien lakedaimonilaisten luku on suuri ja\nmonet ovat niiden kaupungit. Mutta sen, minkä tahdot saada tietää,\nolet saava. Lakedaimonissa on Spartan kaupunki, jossa on noin\nkahdeksantuhatta miestä. Kaikki nämä ovat samanlaiset kuin ne, jotka\ntäällä ovat taistelleet. Muut lakedaimonilaiset eivät tosin ole\nsamanlaisia kuin nämä, mutta ovat kelpo miehiä nekin.\" Tähän lausui\nXerxes: \"Demaratos, millä keinoin me vähimmällä vaivalla saamme nämä\nmiehet kukistetuiksi? Selitä se! Sinähän tunnet heidän ajatusjuoksunsa,\nkoska olet ollut heidän kuninkaanaan.\"\n\n235. Ja Demaratos vastasi: \"Oi kuningas, koska nyt niin hartaasti kysyt\nmieltäni, on kohtuullista, että ilmaisen parhaimman neuvoni. Niinpä\nsinun pitäisi lähettää laivastostasi kolmesataa laivaa Lakonian maahan.\nSen ääressä on Kythera niminen saari, josta Khilon, viisain meidän\nkeskuudessamme elänyt mies, sanoi, että spartalaisille olisi\netuisampaa, jos se vajoaisi mereen, kuin että se siitä kohoaa. Hän näet\naina aavisti siitä koituvan jotakin sentapaista, kuin mitä minä nyt\nlähden esittämään. Ja kuitenkaan ei hän ennakolta sinun retkestäsi\nmitään tietänyt, vaan pelkäsi yhtä lailla mitä miesten retkeä hyvänsä.\nTästä saaresta käsin säikytelköön sinun väkesi lakedaimonilaisia.\nSillä, jos heillä on läheisyydessään heitä itseään koskettava sota, ei\nsinun ensinkään tarvitse pelätä, että he rientävät muun Hellaan avuksi,\nsilloin kun maasotajoukkosi sen valtaa. Ja jos muu Hellas orjuutetaan,\njää Lakonia yksin heikoksi. Mutta jos et tätä tee, saat odottaa käyvän\nnäin. Peloponnesoksessa on kapea kannas. Jos kaikki peloponnesolaiset\nsiinä paikassa liittyvät kohtaamaan sinua, on sinulla odotettavissa\ntoisia taisteluita, vielä ankarampia kuin tähänastiset. Mutta jos\nmenettelet neuvoni mukaan, on tämä kannas, samoinkuin kaupungit,\ntaistelutta joutuva sinulle.\"\n\n236. Hänen jälkeensä puhui Akhaimenes, Xerxeen veli ja merivoiman\nylipäällikkö, joka sattumalta oli keskustelussa läsnä ja pelkäsi, että\nXerxes taipuisi tekemään, niinkuin neuvottiin. Ja hän lausui näin: \"Oi\nkuningas, minä näen, että kuuntelet miehen sanoja, joka kadehtii sinun\nmyötäkäymistäsi taikka myös kavaltaa sinun asiasi. Sillä tämmöinen on\nhelleenien tapa ja tästä he iloitsevat: toisen myötäkäymistä he\nkadehtivat ja etevämmyyttä he vihaavat. Mutta jos, asiain tällä\nkannalla ollen, niistä laivoista, joista neljäsataa on joutunut\nhaaksirikkoon, lähetät vielä toiset kolmesataa kiertämään\nPeloponnesosta, tulevat vastustajamme tasaväkisiksi. Vaan jos\nmerivoimamme pysyy koossa, on vihollisten oleva hankala käydä sen\nkimppuun, eivätkä he ensinkään voi vetää sille vertoja, ja koko\nlaivasto on puolustava maasotajoukkoa ja maasotajoukko laivastoa, jos\nne liikkuvat yhdessä. Mutta jos poistat nuo laivat, et sinä voi olla\nniille hyödyksi, eivätkä ne sinulle. Ja minä olen sitä mieltä, että\nsinun tulee vain hyvin järjestää omat asiasi, puuttumatta vihollisten\nasioihin ja välittämättä siitä, mihin paikkaan he tahtovat sijoittaa\nsodan, mitä he aikovat tehdä ja kuinka suuri heidän mieslukunsa on.\nSillä kun he kykenevät itse hoitamaan omat asiansa, niin kykenemmehän\nmekin samalla lailla hoitamaan omamme. Ja joskin lakedaimonilaiset\nkäyvät persialaisia vastaan taisteluun, eivät he kuitenkaan voi\nparantaa jo kärsimäänsä vauriota.\"\n\n237. Xerxes vastasi näin: \"Akhaimenes, sinä puhut mielestäni hyvin, ja\nminä tahdon tehdä tällä tavoin. Ja Demaratos lausuu myöskin, mitä hän\nkatsoo minulle parhaimmaksi, mutta sinun mielipiteesi vie hänen\nantamastaan voiton. Vaan sitä väitettä minä en hyväksy, että muka hän\nei olisi hyvänsuopa minua kohtaan. Sen minä päätän jo hänen\naikaisemmista lausunnoistaan, mutta varsinkin tästä tosiasiasta:\nkansalainen kadehtii toista, onnellista kansalaista ja hautoo\nmielessään ääneti nurjuutta häntä kohtaan; ja jos kansalainen kysyy\ntoiselta neuvoa, ei luultavasti tämä neuvo hänelle sitä, mikä hänestä\nitsestään on parasta, ellei hän ole erittäin pitkälle edistynyt hyveen\ntiellä. Mutta semmoisia on harvassa. Kestiystävä sitävastoin on\nonnellista kestiystäväänsä kohtaan kaikkein hyväntahtoisin ja olisi\nvalmis antamaan tälle, hänen neuvoa kysyessään, mitä parhaimman neuvon.\nNiinpä minä siis en salli kenenkään vastaisuudessa panetella\nDemaratosta, joka on minun kestiystäväni.\"\n\n238. Näin lausuttuaan Xerxes kulki kuolleitten välitse, ja tultuaan\nLeonidaan luo sekä kuultuaan hänen olleen lakedaimonilaisten kuninkaan\nja ylipäällikön, hän käski hakata häneltä pään ja naulita sen paaluun.\nMonesta merkistä, mutta kaikkein parhaiten tästä minusta käy ilmi, että\nLeonidas oli kaikkein ihmisten joukosta se, johon kuningas Xerxes hänen\neläessään oli enimmin vihastunut. Sillä ei kuningas muuten olisi näin\nvasten kaikkea lakia ja tapaa kohdellut vainajaa, koska juuri\npersialaisilla, enemmän kuin keilläkään ihmisillä, joita minä tunnen,\non tapana kunnioittaa sodassa urhoollisia miehiä. Niinpä ne, joitten\ntehtävänä se oli, panivat käskyn toimeen.\n\n239. Mutta minä palaan siihen kohtaan kertomustani, mihin se\naikaisemmin keskeytyi. Lakedaimonilaiset olivat ensimäiset, jotka\nolivat saaneet tietää kuninkaan hankkiutuvan sotaan Hellasta vastaan,\nja lähettivät niinmuodoin sanan Delfoin oraakelin luo, mistä heille\nannettiin vähän ylempänä mainitsemani vastaus. Ja tästä he saivat\nihmeellisellä tavalla tiedon. Demaratos. Aristonin poika, joka oli\npaennut meedialaisten luo, ei ollut, kuten luulen, -- ja sen puolesta\npuhuu myös todennäköisyys -- lakedaimonilaisia kohtaan suopea;\nkuitenkin on täysi valta otaksua hänen tehneen sen, josta kohta tulee\npuhe, joko hyväntahtoisuudesta tai vahingonilosta. Kun näet Xerxes oli\npäättänyt lähteä sotaretkelle Hellasta vastaan, tahtoi Demaratos,\njoka oleskeli Susassa ja oli kuullut asian, ilmoittaa sen\nlakedaimonilaisille. Mutta kun hän ei muulla tavoin voinut sitä\nilmaista -- hän oli näet vaarassa joutua kiinni teostaan -- keksi hän\ntämän juonen. Hän otti kahdenkertaisen kirjoitustaulun, kaapi siitä\npois vahan ja kaiversi puuhun kuninkaan päätöksen. Ja sen tehtyään hän\nvaloi sulaa vahaa kirjoitukselle, jottei tyhjä taulu kuljetettaessa\nherättäisi mitään epäluuloa tienvartijoissa. Kun sitten taulu tuli\nperille Lakedaimoniin, eivät lakedaimonilaiset voineet arvata sen\nmerkitystä, ennenkuin, kuten olen kuullut, Kleomeneen tytär Gorgo,\nLeonidaan vaimo, itsestään sen keksi. Hän näet neuvoi ja käski heitä\nkaapimaan pois vahan, sanoen heidän silloin löytävän kirjoituksen\npuusta. He tottelivat, löysivät kirjoituksen ja lukivat sen; ja sitten\nhe lähettivät taulun muille helleeneille. Näin kerrotaan tämän\ntapahtuneen.\n\n\n\n\nKAHDEKSAS KIRJA\n\n\n1. Ne helleenit, jotka olivat määrätyt laivastossa taistelemaan, olivat\nnämä. Atenalaiset asettivat satakaksikymmentäseitsemän laivaa, jonka\nohella plataialaiset, vaikka olivat kokemattomia meriasioissa,\nurhoollisuudesta ja alttiudesta palvelivat atenalaisten keralla\nlaivoissa. Korintolaiset asettivat neljäkymmentä laivaa ja megaralaiset\nkaksikymmentä. Khalkidilaiset olivat miehittäneet kaksikymmentä\nlaivaa, jotka atenalaiset olivat heille jättäneet, aiginalaiset\nkahdeksantoista, sikyonilaiset kaksitoista, lakedaimonilaiset kymmenen,\nepidaurolaiset kahdeksan, eretrialaiset seitsemän, troizenilaiset\nviisi, styralaiset kaksi, keolaiset kaksi kolmisoutua ja kaksi\nviisikymmenairokasta. Opuntilaiset lokrilaiset olivat tulleet\nhelleenien avuksi, mukanaan seitsemän viisikymmenairokasta.\n\n2. Nämä siis olivat ne, jotka lähtivät sotaretkelle Artemisioniin, ja\nolen myös maininnut, kuinka suuren määrän laivoja kukin valtio asetti.\nJa Artemisioniin kokoontuneitten laivojen luku oli, paitsi\nviisikymmenairokkaita, kaksisataaseitsemänkymmentäyksi. Mutta\nylipäällikön, jolla oli korkein valta, asettivat spartalaiset,\nnimittäin Eurybiadeen, Eurykleideen pojan. Sillä liittolaiset\nselittivät, että ellei Lakonian mies johtaisi, eivät he lähtisi eivätkä\nseuraisi atenalaisten johtoa, vaan hajoittaisivat muodostumaisillaan\nolevan laivaston.\n\n3. Sillä alusta alkaen, jo ennenkuin lähetettiin sanansaattajia\nSikeliaan pyytämään liittoutta, kulki semmoinen puhe, että laivasto oli\nuskottava atenalaisten huostaan. Mutta kun liittolaiset panivat\nvastaan, antoivat atenalaiset myöten, koska pitivät Hellaan säilymistä\ntärkeänä ja oivalsivat, että jos helleenit keskenään kiistelivät\nylijohdosta, oli Hellas joutuva perikatoon. Ja siinä he olivat\noikeassa. Sillä sisällinen eripuraisuus on saman verran turmiollisempi\nyksimielistä sotaa, kuin sota rauhaa. Käsittäen siis tämän, atenalaiset\neivät vetäneet vastahankaa, vaan väistyivät aina siihen saakka, kunnes\nmuut suuresti tarvitsivat heitä, kuten sittemmin osoittautui. Sillä\nkun he, häädettyään persialaisen, jo kamppailivat hänen maansa\nomistamisesta, ottivat he Pausaniaan kopeudesta aiheen riistääkseen\nylivallan lakedaimonilaisilta. Mutta tämä tapahtui vasta myöhemmin.\n\n4. Nähdessään nyt, että niin suuri joukko laivoja oli laskenut\nAfetaihin ja että kaikki paikat olivat täynnänsä sotaväkeä, pelästyivät\nne helleenit, jotka todella olivat Artemisionin luo saapuneet, koska\nbarbarien asema olikin aivan toisenlainen, kuin miksi he olivat sitä\nkuvitelleet, ja aikoivat lähteä Artemisionin luota pakoon Hellaan\nsisävesille. Huomattuaan heidän miettivän tätä, pyysivät euboialaiset\nEurybiadesta viipymään vähän aikaa, kunnes he ehtisivät toimittaa\nturviin lapsensa ja talon väkensä. Vaan kun he eivät saaneet häntä\nsiihen suostumaan, kääntyivät he atenalaisten päällikön, Themistokleen,\npuoleen ja taivuttivat tämän kolmenkymmenen talentin hinnasta\ntoimittamaan niin, että helleenit jäisivät Euboian edustalle ja\nsuorittaisivat siellä meritaistelun.\n\n5. Mutta Themistokles sai helleenit pysymään alallaan tällä tavoin. Hän\nantoi saamistaan rahoista viisi talenttia Eurybiadeelle, kuten omistaan\nainakin. Ja hänen taivutettuaan siten puolelleen tämän, teki muitten\njoukosta ainoastaan korintolainen Adeimantos, Okytoksen poika, tenää,\nselittäen, että hän aikoi purjehtia Artemisionin luota pois eikä jäädä\npaikoilleen. Tälle siis Themistokles lausui vannoen: \"Et sinä ole meitä\njättävä, sillä minä aion antaa sinulle suurempia lahjoja, kuin mitä\nmeedialaisten kuningas voisikaan sinulle lähettää, jos hylkäisit\nliittolaiset.\" Samalla kuin hän näin julisti, lähetti hän Adeimantoksen\nlaivalle kolme hopeatalenttia. Niinpä he lahjojen kiehtomina taipuivat\nja tekivät euboialaisille mieliksi. Mutta kaikista hyötyi enimmin\nThemistokles, sillä ei tullut ilmi, että hän itse jäi pitämään loput\nrahoista. Vaan osansa saaneet luulivat rahojen tulleen atenalaisten\npuolelta juuri tässä tarkoituksessa.\n\n6. Täten siis helleenit jäivät Euboian luo ja suorittivat\nmeritaistelun. Ja siinä kävi näin. Saavuttuaan varhain iltapäivällä\nAfetaihin barbarit, jotka jo aikaisemmin olivat saaneet tietää vain\nmuutamien harvojen helleeniläisten laivojen olevan sijoittuneina\nArtemisionin kohdalle ja nyt itse olivat sen nähneet, halusivat käydä\nniiden kimppuun, siinä toivossa, että ehkä voisivat ne vallata. Mutta\nsuoraan edestä eivät he vielä katsoneet edulliseksi purjehtia\nhelleenejä vastaan, jott'eivät nämä, nähdessään hyökkääjät, lähtisi\npakoon, jolloin yö peittäisi pakenevat. Sillä tietysti helleenit\ntulisivat pakenemaan. Mutta eipä barbarien puheen mukaan edes\n\"tulenkantajankaan\" pitänyt jäädä eloon.\n\n7. Tämän varalta he siis keksivät seuraavan juonen. Eroitettuaan koko\nlaivojensa luvusta kaksisataa lähettivät he nämä Skiathos-saaren\nulkopuolitse, jott'eivät viholliset niitä näkisi, niiden purjehtiessa\nEuboian ympäri Kafareus- ja Geraistos-nienten sivu Euripos-salmeen.\nSieltä päin oli näet niiden määrä saapua, saartaen helleenit sekä\nsulkien heiltä paluun, kun taas päävoiman tuli hyökätä suoraan edestä.\nNäin päätettyään barbarit lähettivät matkaan tähän tarkoitukseen\nmäärätyt laivat, mutta itse eivät he sinä päivänä, eivätkä, ennenkuin\nympäri purjehtijat olivat merkillä ilmoittaneet tulleensa perille,\naikoneet käydä helleenien kimppuun. Nämä laivat he lähettivät Euboian\nympäri, mutta Afetaissa he panivat toimeen muitten laivojen\nkatselmuksen.\n\n8. Siihen aikaan, jolloin barbarit panivat toimeen laivojen\nkatsastuksen, oli laivaleirissä Skyllias niminen skionelainen, joka\naikalaistensa kesken oli paras sukeltaja. Hän oli myös Pelionin luona\nsattuneessa haaksirikossa pelastanut persialaisille paljon tavaraa, ja\npaljon hän oli itselleenkin anastanut. Tämä Skyllias oli kyllä jo\nennenkin mielessään miettinyt karata helleenien puolelle, mutta hänellä\nei ollut siihen saakka ollut tilaisuutta tähän. Millä lailla hän nyt\nsitten pääsi helleenien luo, en saata täsmälleen mainita, mutta\nihmettelen, jos se, mikä kerrotaan, on totta. Kerrotaan näet, että hän\nAfetaissa sukelsi mereen eikä noussut pinnalle, ennenkuin saapui\nArtemisioniin, kulkien tämän noin kahdeksankymmenen stadionin pituisen\nmatkan veden alitse. Tästä miehestä kerrotaan myös paljon muuta, mikä\ntuntuu epätodelta, mutta yhtä ja toista tottakin. Olkoon kuitenkin\nminun puolestani tästä miehestä se otaksuma lausuttu, että hän veneellä\nsaapui Artemisioniin. Ja heti perille päästyään hän ilmoitti\npäälliköille, kuinka haaksirikossa oli käynyt ja että osa laivoista oli\nlähetetty Euboian ympäri.\n\n9. Tämän kuultuaan helleenit alkoivat keskenään neuvotella. Ja niiden\nmonien mielipiteiden joukosta, jotka esitettiin, pääsi voitolle se,\nettä heidän tuli siksi päiväksi jäädä paikoilleen ja leiriytyä\nrannalle, mutta sitten, annettuaan keskiyön kulua, lähteä kohtaamaan\nEuboian ympäri purjehtivia laivoja. Mutta sittemmin, kun ei kukaan\npurjehtinut heitä kohti, laskivat he itse, myöhään iltapäivällä,\nbarbareja vastaan, koetellakseen heidän taistelutapaansa ja kykyään\ntunkeutua rintaman läpi.\n\n10. Nähdessään helleenien harvalukuisilla laivoillaan purjehtivan päin\npitivät Xerxeen sekä sotamiehet että päälliköt heitä kerrassaan\nmielettöminä ja laskivat hekin laivansa ulapalle, toivoen huokeasti\nsaavansa heidät valtaansa. Heidän toivonsa olikin vallan oikeutettu,\nkun he näkivät toisaalla helleenien harvat laivat, toisaalla omat\nlukuisat ja parempikulkuiset laivansa. Tässä vakaumuksessa he koettivat\nsaartaa helleenit, muodostaen piirin heidän ympärilleen. Tällöin kaikki\nne ioonilaiset, jotka olivat hyvänsuopia helleenejä kohtaan ja\nvastahakoisesti ottivat osaa sotaretkeen, olivat suuresti murheissaan,\nhuomatessaan nämä saarretuiksi, sillä he eivät luulleet kenenkään\nheistä palajavan. Niin heikolta näytti heistä helleenien asema. Kaikki\nne sitävastoin, jotka iloitsivat tapauksesta, kilpailivat keskenään\nsiitä, kuinka itsekukin ensi maisena voisi vallata attikalaisen laivan\nja saada kuninkaan lupaamat lahjat. Sillä atenalaisista oli heidän\nleirissään enimmin puhetta.\n\n11. Mutta niin pian kuin merkki oli annettu, asettuivat he ensin, kokka\nbarbareja vastaan, ja tunkivat peräkeulat keskustaa kohti; toisen\nmerkin jälkeen he, vaikka olivat suljetut tiukkaan tilaan, kävivät\nkäsiksi työhön, keula vasten keulaa. Siinä he valtasivat kolmekymmentä\nbarbarien laivaa sekä vangitsivat salaminilaisten kuninkaan Gorgoksen\nveljen, Filaonin, Khersiin pojan, joka sotajoukossa oli huomattava\nmies. Ensimäisenä helleenien joukosta valloitti vihollislaivan\natenalainen Lykomedes, Aiskhraioksen poika, ja hän sai voitonpalkinnon.\nMutta heidän kamppaillessaan vaihtelevalla onnella tässä\nmeritaistelussa yllätti ja hajoitti heidät yö. Niinpä helleenit\npurjehtivat takaisin Artemisioniin, barbarit taas Afetaihin,\ntaisteltuaan aivan toisella menestyksellä kuin olivat odottaneet. Tässä\nmeritaistelussa meni kuninkaan myötä tulleista helleeneistä ainoastaan\nlemnolainen Antidoros helleenien puolelle, ja atenalaiset lahjoittivat\npalkinnoksi siitä hänelle maatilan Salamiissa.\n\n12. Mutta yön tultua syntyi, vaikka oli keskikesän aika, suunnaton\nsade. jota kesti läpi yön, ja kuului kumeita ukkosenjyrähdyksiä\nPelionin puolelta. Ja ruumiit ja laivan hylyt ajautuivat Afetaihin,\nmissä ne sotkeutuivat laivankeuloihin ja särkivät airojen lavat. Ja\ntämän kuullessaan sikäläiset sotamiehet joutuivat pelon valtaan,\nluullen kokonaan hukkuvansa, kun olivat moisiin onnettomuuksiin\njoutuneet. Sillä ennenkuin he vielä olivat toipuneet Pelionin kohdalla\nsattuneesta haaksirikosta ja myrskystä, oli heidän kestettävä ankara\nmeritaistelu, ja meritaistelun jälkeen seurasi raju rankkasade ja\nvoimakkaat tulvavedet, jotka syöksyivät mereen, sekä kumeat\nukkosenjyrähdykset.\n\n13. Sellaiseksi muodostui heidän yönsä. Mutta niille heistä, joitten\noli määrä purjehtia Euboian ympäri, oli tämä sama yö vielä paljoa\nkauheampi, koska se yllätti heidät, heidän ajelehtiessaan ulapalla, ja\nheidän loppunsa koitui surkeaksi. Sillä kun myrsky ja rankkasade tapasi\nheidät Koilan kohdalla Euboiassa, ajelehtivat he tuulen varassa, ja\ntietämättä, minne kulkivat, he viskautuivat vasten kallioita. Kaiken\ntämän matkaansai jumala, jotta persialainen sotavoima tulisi\ntasaväkiseksi helleeniläisen kanssa eikä olisi sitä niin paljoa\nsuurempi.\n\n14. Niinpä nämä tuhoutuivat Koilan kohdalla Euboiassa. Mutta Afetaissa\nolevat barbarit pitivät, sittenkuin päivä heidän ilokseen oli\nvaljennut, laivansa liikkumatta, ja heidän oli huonossa tilassaan\ntyytyminen pysymään alallaan toistaiseksi. Vaan helleeneille tuli\navuksi viisikymmentäkolme attikalaista laivaa. Näiden tulo lisäsi\nheidän voimiaan, ja samalla saapui sanoma, että kaikki Euboian ympäri\npurjehtineet barbarit olivat heitä kohdanneessa myrskyssä tuhoutuneet.\nOttaen taas vaaria samasta ajasta päivää kuin viimeksikin he läksivät\nvesille ja hyökkäsivät kilikialaisten laivojen kimppuun. Tuhottuaan\nnämä purjehtivat he yön tultua jälleen Artemisioniin.\n\n15. Mutta kolmantena päivänä barbarien päälliköt, jotka panivat\npahakseen, että niin vähäinen luku vihollislaivoja häpäisi heidän\nlaivansa, ja myös pelkäsivät Xerxeen nuhteita, eivät enää odottaneet,\nkunnes helleenit alkaisivat taistelun, vaan rohkaisten toinen toistaan\nhe laskivat laivansa keskipäivällä ulapalle. Ja sattui niin, että nämä\nmeritaistelut ja Thermopylain maataistelut tapahtuivat samoina päivinä.\nJa merellä olevien koko kamppailu tarkoitti Euriposta, samoinkuin\nLeonidaan ja hänen seuralaistensa taistelun tarkoitus oli vartioida\npääsyä Hellaaseen. Toisella puolen oli kannustimena estää barbareilta\npääsy Hellaaseen, toisella puolen tuhota helleeniläinen sotajoukko ja\nvallata Hellaaseen vievä kulkupaikka.\n\n16. Järjestäydyttyään purjehtivat Xerxeen miehet vihollisiaan kohti,\nmutta helleenit pysyivät liikkumatta Artemisionin edustalla. Vaan\nbarbarit asettivat laivansa puolikuun muotoon saartaakseen heidät.\nVihdoin helleenit purjehtivat päin ja ryhtyivät käsikähmään. Tässä\nmeritaistelussa joutuivat molemmat tasaväkisiksi. Sillä suuruutensa ja\nlukuisuutensa vuoksi Xerxeen laivasto vahingoitti itseään, kun laivat\njoutuivat hämmennyksiin ja syöksyivät toisiansa vasten. Kuitenkin se\npiti puoliaan eikä väistynyt. Sillä barbareja sydämystytti, että\nmuutamien harvojen laivojen piti ajaa heidät pakoon. Niinpä monet\nhelleenien laivat tuhoutuivat ja myös monet miehistä, mutta vielä\nuseampia barbarien laivoja ja miehiä. Näin taisteltuaan he erkanivat\ntoisistaan, kumpikin taholleen.\n\n17. Tässä meritaistelussa kunnostautuivat Xerxeen sotilasten joukosta\nenimmin egyptiläiset, jotka useiden muiden suorittamiensa suurtöiden\nohella myös valtasivat viisi helleeniläistä laivaa miehineen päivineen.\nHelleeneistä taas kunnostautuivat sinä päivänä atenalaiset, ja\natenalaisten joukosta varsinkin Kleinias, Alkibiadeen poika, joka\nomalla kustannuksellaan otti osaa sotaretkeen, asettaen kaksisataa\nmiestä ja oman laivan.\n\n18. Erottuaan toisistaan molemmat laivastot kiiruhtivat ilomielin\nankkuripaikkaansa. Ja helleenien erottua sekä meritaistelusta\npoistuttua oli heillä tosin hallussaan ruumiit ja laivanhylyt, mutta he\nolivat saaneet kokea kovia, erittäinkin atenalaiset, joitten laivoista\npuolet oli vioittunut. Sen vuoksi helleenit siis aikoivat vetäytyä\npakoon Hellaan sisävesille.\n\n19. Mutta Themistokles käsitti, että jos ioonilaiset ja kaarilaiset\nsaataisiin erkanemaan barbarien sotavoimasta, niin he kyllä kykenisivät\npääsemään voitolle muista. Senvuoksi hän, kun euboialaiset parhaiksi\najoivat karjansa samalle merenrannalle, kutsui kokoon sotapäälliköt ja\nlausui heille, että hän luuli tietävänsä keinon, jolla toivoi saavansa\nparhaimmat kuninkaan liittolaiset hänestä luopumaan. Niin pitkälle hän\nsiis sillä kertaa paljasti tuumansa. Mutta asiain silloisessa tilassa\nhän sanoi, että heidän oli tehtävä näin: heidän tuli teurastaa\neuboialaisten elukoita, niin paljon kuin kukin tahtoi, sillä oli\nparempi, että ne sai heidän oma sotajoukkonsa kuin viholliset. Ja hän\nkehoitti itsekutakin päällikköä käskemään miestensä sytyttää tulia.\nMutta lähtöhetkestä hän oli itse pitävä huolta, niin että he\nvahingoittumatta pääsisivät Hellaaseen. He suostuivat tekemään näin, ja\nkohta he sytyttivät tulet sekä kävivät karjan kimppuun.\n\n20. Sillä euboialaiset, jotka olivat halveksineet Bakiin ennuslausetta\nmuka tyhjänpäiväisenä, eivät olleet vieneet mitään omaisuudestaan\nturviin eivätkä olleet varanneet itselleen elintarpeita, ikäänkuin sota\nolisi kokonaan sivuuttava heidät. Mutta nyt he olivat itse kääntäneet\nasiansa turmiokseen. Sillä Bakiin näitä seikkoja koskeva ennuslause\nkuuluu näin:\n\n    \"Vieras-ääninen mies meren bybloksella kun iestää,\n    muistaos kätkeä pois Euboiasta määkyvät vuohet.\"\n\nJa siitä, että he silloisissa ja vastaodotettavissa onnettomuuksissaan\neivät ensinkään olleet noudattaneet näitä neuvoja, he saivat mitä\nhaikeimmin murehtia.\n\n21. Helleenien tätä toimittaessa saapui vakooja Trakhiniasta.\nArtemisionin luona oli näet vakooja Polyas, syntyperältään\nantikyralainen, jonka oli määrä ilmoittaa Thermopylaissa oleville, jos\nlaivasto joutuisi alakynteen, ja jolla oli sitä varten valmiiksi\nvarustettu alus. Aivan samalla lailla oli myös Leonidaan\ntykönä atenalainen Abronikhos, Lysikleen poika, valmiina\nkolmikymmenairokkaalla viemään sanaa Artemisionin luona oleville, jos\njotakin odottamatonta kohtaisi maasotajoukkoa. Tämä Abronikhos siis\nsaapui ja ilmoitti, kuinka oli käynyt Leonidaan ja hänen sotajoukkonsa.\nSaatuaan tästä tiedon eivät helleenit enää lykänneet lähtöään, vaan\nlaittautuivat matkaan, siinä järjestyksessä, mihin kukin osasto oli\nasetettu, korintolaiset ensiksi ja atenalaiset viimeiseksi.\n\n22. Mutta silloin Themistokles valitsi itselleen atenalaisten parhaiten\npurjehtivat laivat, läksi vedenotto-paikoille ja hakkautti kiviin\nkirjoituksia, joita ioonilaiset seuraavana päivänä Artemisioniin\nsaapuessaan lukivat. Mutta kirjoitukset kuuluivat näin: \"Ioonian\nmiehet, te ette tee oikein, kun lähdette sotaan isiänne vastaan,\norjuuttaaksenne Hellaan. Vaan tulkaa kaikin mokomin meidän puolellemme.\nMutta jos teidän on mahdoton tehdä näin, niin pysytelkää ainakin tästä\npuolin sekä itse erillänne taistelusta että pyytäkää kaarilaisia\ntekemään samoin. Vaan jos kumpikin näistä on mahdotonta ja teitä painaa\nliian ankara pakko voidaksenne luopua barbarista, niin esiintykää\ntaistelussa tahallanne pelkureina, silloin kun iskemme yhteen,\nmuistaen, että polveudutte meistä, ja että vihollisuutemme barbaria\nkohtaan alkuaan on teidän aiheuttamanne.\" Tämän Themistokles kirjoitti,\nmielessään luullakseni nämä molemmat mahdollisuudet: joko täytyi\nkirjoitusten jäädä kuninkaalta huomaamatta, jolloin he saisivat\nioonilaiset luopumaan ja käymään helleenien puolelle, tai tulla ilmi ja\njoutua Xerxeen tietoon, jolloin ne saattaisivat ioonilaiset\nepäluulonalaisiksi ja poistaisivat heidät meritaisteluista.\n\n23. Nämä kirjoitukset Themistokles kirjoitutti. Vaan barbarien luo tuli\nkohta tämän jälkeen aluksella histiaialainen mies, ilmoittaen\nhelleenien lähteneen Artemisionista. Mutta he eivät uskoneet, vaan\npitivät sanantuojaa vartioituna, ja lähettivät muutamia nopeakulkuisia\nlaivoja tiedustelemaan. Näiden ilmoitettua asianlaidan läksi koko\nkoottu laivasto auringonnousussa purjehtimaan Artemisioniin.\nPysyteltyään siinä paikassa keskipäivään saakka he sitten purjehtivat\nHistiaiaan. Ja sinne saavuttuaan he ottivat haltuunsa histiaialaisten\nkaupungin ja ahdistivat kaikkia Histiaiotiin alueen rantakyliä\nHellopian maakunnassa.\n\n24. Heidän ollessaan siellä lähetti Xerxes laivastoon kuuluttajan, sitä\nennen ryhdyttyään erääseen toimenpiteeseen vainajiinsa nähden. Ja\ntoimenpide oli tämä. Kaikista sotaväkeensä kuuluvista, jotka olivat\nkaatuneet Thermopylaissa -- niitten luku nousi ainakin kahteenkymmeneen\ntuhanteen --, hän jätti paikoilleen noin tuhat ruumista, mutta muut hän\nhautautti kaivamiinsa hautoihin sekä antoi luoda niiden päälle maata ja\nlevittää ylle lehtiä, jottei laivaston väki niitä näkisi. Kuljettuaan\nsiis Histiaiaan kuuluttaja kutsui koko sotajoukon kokoon ja lausui\nnäin: \"Miehet, liittolaiset, Xerxes kuningas sallii sen teistä, joka\nhaluaa, jättää paikkansa ja mennä katsomaan, kuinka hän taistelee noita\nmielettömiä ihmisiä vastaan, jotka luulivat pääsevänsä voitolle\nkuninkaan sotavoimasta.\"\n\n25. Kuuluttajan ilmoitettua tämän ei senjälkeen mikään ollut niin\nharvinaista kuin alukset: niin monet tahtoivat mennä katsomaan. Perille\npäästyään he sitten katselivat ruumiita, kulkien niiden ohi. Ja\njokainen uskoi kaikkien siinä makaavien olevan lakedaimonilaisia ja\nthespialaisia, vaikka näkivät joukossa helootejakin. Mutta eipä sinne\nkulkeneilta kuitenkaan jäänyt huomaamatta, mitä Xerxes oli tehnyt omien\nmiestensä ruumiille. Ja sehän olikin naurettavaa: toisia näkyi vain\ntuhat ruumista makaamassa, toiset taas makasivat kaikki yhteen paikkaan\nkoottuina, luvultaan neljätuhatta. Sen päivän he omistivat\nkatselemiseen, mutta seuraavana päivänä toiset purjehtivat Histiaiaan\nlaivojen luo, Xerxes taas miehineen lähti maitse etenemään.\n\n26. Ja persialaisten luokse tuli Arkadiasta karkulaisina muutamia\nmiehiä, jotka pyysivät elatusta ja tahtoivat työtä. Persialaiset veivät\nheidät kuninkaan eteen ja tutkiskelivat heiltä, mitä helleenit tekivät.\nJa oli yksi, joka kaikkien puolesta tätä heiltä kyseli. Mutta he\nkertoivat persialaisille, että helleenit viettivät Olympia-juhlaa ja\nparhaillaan katselivat voimistelu- ja ratsukilpailuja. Hän kysyi\nedelleen, mikä palkinto heillä oli säädettynä, jonka voittamisesta\nhe kilpailivat. Ja he sanoivat, että palkinnoksi annettiin\nöljypuunlehvä-seppele. Tällöin lausui Tigranes, Artabanoksen poika,\nmitä jaloimman sanan, vaikka kuningas häntä sentakia syytti\npelkuruudesta. Saatuaan näet tietää palkintona olevan seppeleen, eikä\nrahaa, ei hän voinut pysyä ääneti, vaan lausui kaikkien kuullen näin:\n\"Voi Mardonios, millaisia miehiä vastaan oletkaan vienyt meidät\ntaistelemaan, he kun eivät kilpaile saavuttaakseen tavaraa, vaan\nhyvettä!\" Näin siis hän lausui.\n\n27. Sillä välin lähettivät tessalialaiset heti Thermopylain tappion\njälkeen kuuluttajan fokilaisten luo, joita kohtaan he alati kantoivat\nvihaa, mutta varsinkin viimeisen vaurionsa jälkeen. Tessalialaiset itse\nynnä heidän liittolaisensa olivat näet muutamia vuosia ennen tätä\nkuninkaan retkeä hyökänneet koko sotajoukollaan fokilaisten maahan,\nmutta joutuneet tappiolle ja kärsineet näiltä suuria vaurioita.\nFokilaiset tungettiin tosin Parnassokseen, mutta heillä oli mukanaan\nElis-maalainen, Tellias niminen tietäjä, joka heidän hyväkseen keksi\ntämän sotajuonen. Hän siveli kipsillä kuusisataa urhoollisinta\nfokilaista aseineen päivineen ja käski heidän yöllä käydä\ntessalialaisten kimppuun, neuvottuaan heitä tappamaan jokaisen\nkohtaamansa, joka ei ollut valkoinen. Nähtyään heidät pelästyivät\nensiksi tessalialaisten vartiastot, pitäen heitä joinakin kummituksina,\nja vartiastojen jälkeen itse sotajoukko, niin että fokilaiset saivat\nhaltuunsa neljätuhatta ruumista ynnä kilpeä, joista jälkimäisistä he\nvihkivät puolet Abaihin, puolet Delfoihin. Mutta tästä taistelusta\nsaatujen tavarain kymmenyksistä tehtiin ne suuret kuvapatsaat, jotka\nesittävät taistelua kolmijalan omistamisesta ja sijaitsevat Delfoin\ntemppelin edessä. Ja muita samanlaisia pyhitettiin Abaihin.\n\n28. Näin fokilaiset tekivät tessalialaisten jalkaväelle, kun se heidät\nsaartoi. Ja heidän maahansa hyökänneelle ratsuväelle taas he tuottivat\nkorvaamattoman vaurion. He tekivät näet Hyampoliin kohdalla olevaan\nsolaan suuren kaivannon, asettivat siihen tyhjiä ruukkuja ja loivat\nniiden päälle maata sekä tekivät sen muun paikan näköiseksi. Sitten he\nasettuivat ottamaan vastaan tessalialaisten hyökkäystä. Kun nyt nämä,\nmuka tallatakseen fokilaiset maahan, ajaa karauttivat näitä vastaan,\nsuistuivat he ruukkuihin. Ja siinä taittoivat hevoset jalkansa.\n\n29. Näitten molempien tapausten vuoksi siis kantaen kaunaa fokilaisia\nkohtaan, tessalialaiset lähettivät kuuluttajan, joka julisti näin: \"Oi\nfokilaiset, myöntäkää nyt jo, ett'ette ole meidän vertaisiamme. Sillä\njo ennenkin, niin kauan kuin meitä halutti pitää helleenien puolta, oli\nmeillä heidän keskuudessaan aina paljoa enemmän vaikutusvaltaa kuin\nteillä. Ja nyt on meillä barbarin luona niin suuri valta, että meidän\nvarassamme on, riistetäänkö teiltä maa, vieläpä joudutteko orjiksi.\nMutta vaikka meillä onkin käsissämme niin suuri mahti, emme mieti\nkostoa. Vaan annettakoon meille korvaukseksi viisikymmentä\nhopeatalenttia, ja me lupaamme torjua teidän maatanne uhkaavat vaarat.\"\n\n30. Tämän tessalialaiset ilmoittivat fokilaisille. Sillä nämä olivat\nainoat sikäläisistä asukkaista, jotka eivät pitäneet meedialaisten\npuolta; ja sen he, kuten minä olen päätellyt ja havainnut, tekivät\nyksinomaan vihasta tessalialaisia kohtaan. Mutta jos tessalialaiset\nolisivat kannattaneet helleenien asiaa, olisivat fokilaiset minun\nluullakseni olleet meedialaismielisiä. Kun siis tessalialaiset\nilmoittivat tämän, eivät fokilaiset sanoneet antavansa rahaa: olihan\nheillä itselläänkin, samoinkuin tessalialaisilla, tilaisuus pitää\nmeedialaisten puolta, jos muuten vain sitä tahtoisivat. Mutta ehdoin\ntahdoin he eivät aikoneet ruveta Hellaan kavaltajiksi.\n\n31. Ja kun tämä puhe tuotiin perille, vihastuivat tessalialaiset\nfokilaisille ja näyttivät barbareille tien. Niinpä nämä Trakhiniasta\nhyökkäsivät Doris-maahan. Doris-maasta pistäytyy näet tältä kohtaa\nkapea, noin kolmenkymmenen stadionin levyinen kaistale, sijaiten\nMalis- ja Fokis-maitten välillä. Se oli muinainen Dryopis. Ja tämä\nDoris on Peloponnesoksessa asuvien doorilaisten emämaa. Tätä\nDoris-maata siis barbarit eivät ryöstelleet, siihen tunkeuduttuaan.\nSillä asukkaat pitivät meedialaisten puolta, eivätkä tessalialaiset\ntahtoneet sitä ryöstettävän.\n\n32. Hyökätessään Doris-maasta Fokis-maahan he eivät saaneet käsiinsä\nfokilaisia itseään. Sillä osa fokilaisia oli noussut Parnassoksen\nkukkuloille. Ja Parnassoksen huippu, joka sijaitsee erillänsä, lähellä\nNeonin kaupunkia, on kyllin laaja antaakseen tilaa ihmisjoukolle. Sen\nnimi on Tithorea. Sinne olivat he siis toimittaneet tavaransa sekä itse\nnousseet. Mutta useimmat heistä olivat laittautuneet ozolilaisten\nlokrilaisten maahan, Krisan tasangon yläpuolella sijaitsevaan Amfissan\nkaupunkiin. Vaan barbarit risteilivät kautta koko Fokis-maan. Siten\nnäet tessalialaiset opastivat sotajoukkoa. Ja kaiken, minkä vain\nbarbarit saivat haltuunsa, he polttivat ja ryöstivät, sytyttäen sekä\nkaupunkeja että pyhättöjä.\n\n33. Sillä matkaten tätä tietä, pitkin Kefisos-joen vartta, he\nhävittelivät kaiken, polttivat poroksi Drymos-kaupungin, polttivat\nKharadran, Erokhoksen, Tethronionin, Amfikaian, Neonin, Pedieain,\nTriteain, Elateian, Hyampoliin, Parapotamioin ja Abain, missä oli rikas\nApollonin pyhättö, täynnään aarrekammioita ja vihkilahjoja. Silloin jo,\nsamoinkuin vielä nytkin, siellä oli ennuspaikka. Ja tämän pyhätön he\nryöstivät sekä sytyttivät tuleen, jonka ohella he vuoristossa ottivat\nkiinni muutamia takaa-ajamiansa fokilaisia sekä raiskasivat\npaljoudellaan joitakuita naisia kuoliaiksi.\n\n34. Sivuutettuaan Parapotamioi-kaupungin barbarit saapuivat\npanopeolaisten alueelle. Siitä alkaen heidän sotajoukkonsa\njakaantui osastoihin ja hajaantui. Suurin ja vahvin osa sotajoukkoa\nmatkasi itse Xerxeen keralla Atenaan ja hyökkäsi Boiotiaan sekä\nsiellä orkhomenolaisten alueeseen. Koko Boiotian väestö oli\nmeedialaismielistä, ja heidän kaupunkejaan suojelivat niihin sijoitetut\nmakedonialaiset, jotka Alexandros oli sinne lähettänyt. Ja nämä\nsuojelivat heitä sillä, että ilmoittivat Xerxeelle boiotilaisten olevan\nmeedialaisten puolella.\n\n35. Nämä barbarit siis kääntyivät sinne päin, mutta muut heistä\nläksivät oppaiden johdolla Delfoin pyhättöön, jättäen Parnassoksen\noikealle puolelleen. Ja kaiken, minkä nämäkin Fokis-maasta ottivat\nhaltuunsa, he hävittivät. Niinpä he polttivat panopeolaisten,\ndaulilaisten ja aiolidien kaupungit. Ja he erosivat muusta sotajoukosta\nja matkasivat tänne, ryöstääkseen Delfoin oraakelin ja tuodakseen\nXerxes kuninkaan nähtäväksi sen aarteet. Ja Xerxes tunsi, kuten olen\nkuullut, kaikki pyhätön merkilliset kalleudet paremmin kuin kotiin\njättämänsä, syystä että monet aina niistä puhuivat, ja varsinkin hän\ntunsi Kroisoksen, Alyatteen pojan, vihkilahjat.\n\n36. Saatuaan tästä tiedon delfolaiset joutuivat kauhuihinsa, ja\nsuuressa pelossaan he kysyivät oraakelilta neuvoa, mitä tehdä pyhille\nesineille, kaivaako ne kätköön vai viedä toiseen maahan. Mutta jumala\nkielsi heitä liikuttamasta niitä, sanoen itse kyllä kykenevänsä\nsuojelemaan omaisuuttaan. Tämän kuultuaan delfolaiset huolehtivat vain\nitsestään. Lapsensa ja vaimonsa he lähettivät salmen poikki Akhaiaan,\nmutta useimmat itse miehistä nousivat Parnassoksen huipuille ja veivät\nomaisuutensa Korykionin luolaan; toiset väistyivät Amfissaan\nLokris-maahan. Sanalla sanoen, kaikki delfolaiset jättivät kaupunkinsa\nkylmilleen, lukuunottamatta kuuttakymmentä miestä ynnä ennuspappia.\n\n37. Mutta silloin kun saapuvat barbarit olivat läheisyydessä ja jo\nmatkan päästä näkivät pyhätön, huomasi Akeratos niminen ennuspappi,\nettä temppelin edustalla makasi pyhiä aseita, jotka oli tuotu ulos\ntemppelistä, vaikka ei kenenkään ihmisen ollut lupa niihin koskea. Ja\nhän meni ilmoittamaan ihmeestä läsnäoleville delfolaisille. Mutta kun\nbarbarit kiiruhtaen saapuivat Athene Pronaian pyhätön kohdalle, yllätti\nheidät äskeistä vielä suuremmat ihmeet. Onhan tämäkin jo hyvin suuri\nkumma, kun sota-aseet ilmestyvät maahan, temppelin ulkopuolelle. Mutta\nse, mikä äskenmainitun jälkeen tapahtui, on kaikkia muita ilmestyksiä\nihmeellisempi. Sillä samalla hetkellä, kun barbarit jo olivat\nlähestyneet Athene Pronaian pyhättöä, iski heihin taivaasta salamoita,\nja Parnassoksen huipulta lohkesi kaksi kallionkärkeä, jotka suurella\njyskeellä vyöryivät heidän päälleen ja murskasivat useita heistä. Ja\nPronaian pyhätöstä kuului ääniä ja sotahuutoja.\n\n38. Kun kaikki tämä sattui näin yht'aikaa, valtasi barbarit kauhistus.\nJa huomattuaan heidän pakenevan astuivat delfolaiset alas ja surmasivat\nmelkoisen joukon heitä. Mutta henkiin jääneet pakenivat suoraa päätä\nBoiotiaa kohti. Ja nämä palanneet barbarit kertoivat, kuten olen\nkuullut, edellisten lisäksi nähneensä muitakin yliluonnollisia\nseikkoja. Kaksi ihmiskokoa suurempaa raskasaseista miestä oli heitä\nseurannut, surmaten ja takaa ajaen.\n\n39. Nämä olivat delfolaisten kertomuksen mukaan kaksi kotimaista\nsankariolentoa, Fylakos ja Antonoos, joiden temppelialueet sijaitsevat\npyhätön läheisyydessä, Fylakoksen itse tien varrella, Pronaian\npyhätön yläpuolella, Antonooksen taas lähellä Kastalian lähdettä,\nHyampeia-huipun alapuolella. Mutta Parnassokselta syöksyneet lohkareet\novat säilyneet aina minun aikoihini saakka ja sijaitsevat Athene\nPronaian temppelikartanossa, siinä paikassa, mihin ne barbarien rivien\nvälitse vieriessään pysähtyivät. Täten tapahtui näiden miesten lähtö\npyhätön luota.\n\n40. Mutta Artemisionista lähdettyään pysähtyi helleenien laivasto\natenalaisten pyynnöstä Salamiiseen. Ja atenalaiset olivat pyytäneet\nheitä pysähtymään Salamiin ääreen siitä syystä, että itse voisivat\ntoimittaa lapsensa ja vaimonsa Attikasta turviin ja lisäksi neuvotella,\nmitä heidän olisi tehtävä. Sillä heidän täytyi tehdä päätös silloiseen\nasemaan nähden, koska olivat käsityksessään pettyneet. He luulivat näet\ntapaavansa peloponnesolaiset Boiotiassa miehissä odottamassa barbaria.\nMutta mitään semmoista he eivät tavanneet, vaan kuulivat heidän\nsensijaan linnoittavan Isthmosta, koska pitivät Peloponnesoksen\nsäilymisen tärkeimpänä ja vartioivat sitä, heittäen kaiken muun oman\nonnensa nojaan. Saatuaan tietää tämän atenalaiset siis pyysivät heitä\npysähtymään Salamiin luo.\n\n41. Niinpä muut laskivat laivansa Salamiiseen, mutta atenalaiset omaan\nrantaansa. Mutta sinne saavuttuaan he julistivat, että kunkin\natenalaisen tuli, mihin parhaiten saattoi, pelastaa lapsensa ja\nkotiväkensä. Silloin useimmat lähettivät ne Troizeniin, toiset\nAiginaan, toiset Salamiiseen. He jouduttivat tätä muuttoa halusta\nnoudattaa oraakelinneuvoa ja vielä enemmän seuraavasta syystä.\nAtenalaiset kertovat näet suuren käärmeen linnan vartijana asustavan\npyhätössä. Näin he kertovat, ja sitäpaitsi, että he asettavat sen eteen\nja suorittavat sille \"kuukautis-uhreja\", kuten elävälle olennolle\nainakin. Mutta \"kuukautis-uhrina\" on mesileipä. Tämä mesileipä, joka\naina ennen oli kulunut loppuun, oli nyt jäänyt koskematta. Kun papitar\noli tämän ilmoittanut, jättivät atenalaiset vielä paljoa halukkaammin\nkaupunkinsa, koska muka jumalatarkin oli hyljännyt linnan. Ja\nkorjattuaan kaiken omaisuutensa turviin he purjehtivat laivaleiriin.\n\n42. Sittenkuin Artemisionista tulleet olivat laskeneet laivansa\nSalamiiseen, tulvi, tiedon siitä saatuaan, muukin helleenien laivasto\nTroizenista sinne. Oli näet käsketty kokoontumaan troizenilaisten\nsatamaan Pogoniin. Ja nyt kokoontui paljoa useampia laivoja kuin ne,\nmitkä Artemisionin luona olivat taistelleet, ja useammista\nkaupungeista. Laivastonpäällikkönä oli nyt sama mies kuin\nArtemisioninkin luona, spartalainen Eurybiades, Eurykleideen poika,\njoka ei kuitenkaan ollut kuninkaallista sukua. Mutta kaikkein useimmat\nja parhaiten purjehtivat laivat asettivat atenalaiset.\n\n43. Ja laivastossa olivat nämä. Peloponnesoksesta lakedaimonilaiset,\nasettaen kuusitoista laivaa, korintolaiset, asettaen saman täyden\nmäärän kuin Artemisionin luona, sikyonilaiset asettivat viisitoista\nlaivaa, epidaurolaiset kymmenen, troizenilaiset viisi, hermionelaiset\nkolme; nämä ovat, paitsi hermionelaiset, doorilaista ja makednilaista\nheimoa, ja olivat viimeksi lähteneet liikkeelle Erineoksesta,\nPindoksesta ja Dryopis-maasta. Mutta hermionelaiset ovat dryopeja,\njotka Herakles ja malilaiset karkoittivat siitä maasta, minkä nimenä\nnyt on Doris.\n\n44. Nämä nyt olivat ne peloponnesolaiset, jotka olivat\nlaivastossa mukana. Ulkopuolisesta mantereesta taas olivat nämä.\nAtenalaiset, jotka, vastapainona kaikille muille, yksin asettivat\nsatakahdeksankymmentä laivaa. Salamiin luona näet eivät plataialaiset\ntaistelleet yhdessä atenalaisten kanssa tällaisesta syystä. Kun\nhelleenit, poistuessaan Artemisionin luota, olivat päässeet Khalkiin\nkohdalle, kulkivat plataialaiset salmen poikki, vastapäätä olevaan\nBoiotian rantaan, toimittaakseen kotiväkensä turviin. Ja siten he,\npelastaessaan nämä, jäivät muista jälkeen. -- Mutta siihen aikaan,\njolloin pelasgit pitivät hallussaan sen maan, jota nyt sanotaan\nHellaaksi, olivat atenalaiset pelasgeja ja nimitettiin kranaeiksi.\nKekrops kuninkaan aikana heitä sanottiin kekropideiksi, Erekhtheuksen\notettua vastaan hallituksen muutettiin heidän nimensä atenalaisiksi ja\nIonin, Xuthoksen pojan, tultua atenalaisten sodanjohtajaksi nimitti hän\nheidät ioonilaisiksi.\n\n45. Megaralaiset asettivat saman täyden määrän kuin Artemisioninkin\nluona, amprakialaiset tulivat seitsemällä laivalla avuksi,\nleukadilaiset kolmella, ollen nämä doorilaista heimoa, Korintoksesta\nperäisin.\n\n46. Saarelaisista asettivat aiginalaiset kolmekymmentä laivaa. Heillä\noli kyllä muitakin laivoja miehitettyinä, mutta niillä he vartioivat\nomaa saartaan, vaan kolmellakymmenellä parhaiten purjehtivalla\nlaivallaan he ottivat osaa Salamiin meritaisteluun. Ja aiginalaiset\novat Epidauroksesta tulleita doorilaisia; mutta saaren nimi oli\naikaisemmin Oinone. Aiginalaisten jälkeen asettivat khalkidilaiset\nsamat kaksikymmentä laivaansa kuin Artemisioninkin luona, ja\neretrialaiset seitsemän laivaansa. Nämä ovat ioonilaisia. Edelleen\nasettivat keolaiset samat laivansa, ollen ioonilaista heimoa ja\nAtenasta peräisin. Naxolaiset asettivat neljä laivaa. Heidät olivat\nheidän maanmiehensä lähettäneet meedialaisten laivastoon, samoinkuin\noli laita muidenkin saarelaisten; mutta välittämättä ohjeista he olivat\nsaapuneet helleenien luo erään kansalaistensa kesken arvossa pidetyn\nmiehen, Demokritoksen, vaikutuksesta, joka silloin oli laivaston\npäällikkönä. Naxolaiset ovat ioonilaisia, Atenasta peräisin.\nStyralaiset asettivat samat laivat kuin Artemisioninkin luona,\nkythnolaiset yhden, joka oli viisikymmenairokas, ollen nämä molemmat\nkansat dryopeja. Myös serifolaiset, sifnolaiset ja melolaiset ottivat\nosaa sotaan. Nämä olivat näet ainoat saarelaiset, jotka eivät olleet\nantaneet kuninkaalle maata ja vettä.\n\n47. Kaikki nämä, jotka ottivat osaa taisteluun, asuvat thesprotilaisten\nja Akheron-joen tällä puolen. Thesprotilaiset rajoittuivat näet\namprakialaisiin ja leukadilaisiin, jotka sotaan tulleiden joukosta\nolivat kauimpana asuvaiset. Näitten ulkopuolella asuvista olivat\nkrotonilaiset ainoat, jotka tulivat vaaranalaisen Hellaan avuksi ja\nyhdellä laivalla, jota johti eräs pytholaisissa kilpailuissa kolmasti\nvoittanut Fayllos niminen mies. Krotonilaiset ovat sukuperältään\nakhaialaisia.\n\n48. Muut, jotka ottivat taisteluun osaa, asettivat kolmisoutuja, mutta\nmelolaiset, sifnolaiset ja serifolaiset viisikymmenairokkaita.\nMelolaiset, jotka ovat peräisin Lakedaimonista, asettivat kaksi,\nsifnolaiset ja serifolaiset, jotka ovat ioonilaisia, alkuisin Atenasta,\nyhden kummatkin. Ja laivojen koko määrä oli, lukuunottamatta\nviisikymmenairokkaita, kolmesataaseitsemänkymmentäkahdeksan.\n\n49. Kokoonnuttuaan Salamiiseen neuvottelivat mainituista kaupungeista\ntulleet sotapäälliköt keskenään. Ja tällöin Eurybiades kehoitti\njokaista, ken vain halusi, ilmaisemaan mielipiteensä siitä, mikä heidän\nvallassaan olevista paikoista katsottaisiin soveliaimmaksi\nmeritaistelun suorittamiseen. Attika oli jo heitetty sikseen, mutta hän\nesitti keskusteltavaksi muista maista. Ja useimpien puhujain\nmielipiteet kävivät siinä kohden yhteen, että tuli purjehtia\nIsthmokseen, Peloponnesoksen edustalle, ja he huomauttivat samalla,\nettä jos helleenit voitettaisiin meritaistelussa, niin he Salamiissa\nollen joutuisivat piiritykseen saaressa, missä heille ei voisi ilmestyä\nmitään apua, jota vastoin he Isthmoksen luona ollessaan voisivat\npelastua omaistensa tykö.\n\n50. Peloponnesolaisten sotapäällikköjen harkitessa tätä tuli muuan\natenalainen ilmoittaen, että barbari oli tunkeutunut Attikaan ja\npoltteli koko maata. Boiotian kautta Xerxeen kera samoava sotajoukko\noli näet, sytytettyään tuleen thespialaisten kaupungin, jonka asukkaat\nolivat vetäytyneet pois Peloponnesokseen, ja niinikään plataialaisten\nkaupungin, tullut Atenan alueelle, hävittäen siellä kaikki. Ja se oli\nsytyttänyt Tbespiain ja Plataiain, saatuaan teebalaisilta tietää, että\nväestö ei pitänyt meedialaisten puolta.\n\n51. Siitä saakka, kun barbarit astuivat Hellespontoksen yli, mistä he\naloittivat marssinsa ja missä he viipyivät yhden kuukauden, jonka\nkestäessä he menivät Europan puolelle, oli kulunut vielä kolme\nkuukautta, kun he, Kalliadeen ollessa atenalaisten arkonttina,\nsaapuivat Attikaan. Ja he ottivat haltuunsa kaupungin, joka oli\nautiona, ja löysivät pyhätöstä muutamia harvoja atenalaisia, pyhätön\nkaitsijoita ja köyhiä ihmisiä, jotka laudoilla ja hirsillä olivat\nvahvistaneet linnaa ja koettivat torjua hyökkääjiä; osaksi he elatuksen\npuutteesta eivät olleet väistyneet pois Salamiiseen, mutta sen lisäksi\nhe myös itse luulivat keksineensä Pytian heille antaman oraakelilauseen\nmerkityksen: puinen muuri oli muka oleva valloittamaton. Tämän näet he\nluulivat olevan ennuslauseen tarkoittaman pakopaikan, eikä laivojen.\n\n52. Mutta persialaiset asettuivat vastapäätä linnaa olevalle kummulle,\njota atenalaiset sanovat Areiopagin kukkulaksi. Ja he käärivät rohtimia\nnuolenkärkien ympäri ja sytyttivät ne, aina milloin ampuivat vallitusta\nvasten. Tällöin piiritetyt atenalaiset pitivät puoliaan, vaikka\nolivatkin joutuneet äärimmäiseen hätään, kun suojus petti. Mutta silti\nhe eivät ottaneet vastaan niitä sopimus-ehtoja, jotka peisistratidit\nesittivät. Ja muitten käyttämiensä puolustuskeinojen ohella he myös\nvierittivät kivimöhkäleitä portteja lähestyviä barbareja vastaan, niin\nettä Xerxes kauan aikaa oli neuvotonna, kun ei voinut heitä saada\nvaltaansa.\n\n53. Aikaa myöten kuitenkin ilmaantui barbareille keino päästä\npulasta. Sillä ennustuksen mukaan oli niin säädetty, että koko\nmantereenpuoleinen Attika oli joutuva persialaisten valtaan. Linnan\netupuolelta, mutta portin ja nousupaikan takaa, missä ei kukaan\nvartioinut ja mistä ei kukaan luullut kenenkään ihmisen koskaan voivan\nkiivetä, nousivat muutamat persialaiset Kekropsin tyttären Aglauroksen\npyhätön kohdalta, vaikkakin paikka oli jyrkkä. Nähtyään heidän nousseen\nlinnaan viskautuivat toiset atenalaiset muurilta alas maahan ja\ntuhoutuivat, toiset taas pakenivat temppelisaliin. Mutta linnanvuorelle\nkiivenneet persialaiset kääntyivät ensin portille ja avasivat sen;\nsitten he surmasivat alttareilla turvaa anovat atenalaiset. Ja lyötyään\nmaahan kaikki he ryöstivät pyhätön ja sytyttivät koko linnan tuleen.\n\n54. Saatuaan täydellisesti haltuunsa Atenan Xerxes lähetti ratsumiehen\nsanansaattajana Susaan ilmoittamaan Artabanokselle persialaisten\nmenestyksestä. Mutta toisena päivänä kuuluttajan lähettämisestä hän\nkutsui kokoon mukanaan seuranneet atenalaiset pakolaiset ja käski\nheidän nousta linnaan ja oman tapansa mukaisesti toimittaa uhrit, joko\nhän sitten näkemänsä unen tähden näin määräsi tai hänen omatuntonsa\nvaivasi häntä siitä, että hän oli sytyttänyt pyhätön tuleen. Ja\natenalaiset pakolaiset tekivät, niinkuin oli määrätty.\n\n55. Minkä vuoksi minä olen tämän maininnut, sen tahdon ilmaista. Tässä\nlinnassa on Erekhtheuksen temppeli, hänen, jonka sanotaan syntyneen\nmaasta, ja siinä on öljypuu ja \"meri\" [\"mereksi\" sanottiin erästä\nErekhtheionissa olevaa suolavesilähdettä], jotka atenalaisten puheen\nmukaan Poseidon ja Athene, maan omistuksesta kiistellessään, jättivät\ntodistuksiksi. Tämä öljypuu paloi pyhätön keralla barbarien käden\nkautta. Mutta kun ne, joita kuningas oli käskenyt uhraamaan, palon\njälkeisenä päivänä nousivat pyhättöön, näkivät he noin kyynärän\npituisen vesan versoneen kannosta. Sen he siis ilmoittivat kuninkaalle.\n\n56. Vaan kun Salamiissa oleville helleeneille ilmoitettiin, kuinka\natenalaisten linnan oli käynyt, joutuivat he niin suureen hämminkiin,\nettä muutamat sotapäälliköt eivät edes odottaneet päätöstä\nkäsiteltävänä olevassa asiassa, vaan syöksyivät laivoihin ja nostivat\npurjeet puikahtaakseen tiehensä. Mutta jälelle jääneet heidän\njoukostaan päättivät suorittaa meritaistelun Isthmoksen edustalla. Ja\ntuli yö, ja kokouksesta eronneet astuivat laivoihinsa.\n\n57. Mutta kun tällöin Themistokles oli saapunut laivaansa, kysyi muuan\natenalainen, Mnesifilos, mitä he olivat päättäneet. Saatuaan\nThemistokleelta tietää, että oli päätetty viedä laivat Isthmokseen ja\nsuorittaa meritaistelu Peloponnesoksen puolesta, lausui hän: \"Jos he\ntodella laskevat laivoillaan pois Salamiista, ei sinulla ole oleva\nisänmaata, minkä puolesta taistella. Sillä he kääntyvät kukin\nkaupunkiinsa, eikä Eurybiades, enemmän kuin kukaan muukaan\nihminen, saata pidättää sotajoukkoa hajaantumasta. Ja Hellas on\nymmärtämättömyydestä joutuva hukkaan. Mutta jos mitään keinoa on\nolemassa, niin mene ja koeta purkaa päätös; kenties voisit taivuttaa\nEurybiadeen muuttamaan mieltään, niin että hän jää tänne.\"\n\n58. Neuvo miellytti suuresti Themistoklesta, ja mitään tähän\nvastaamatta hän meni Eurybiadeen laivalle. Perille saavuttuaan hän\nsanoi tahtovansa keskustella tämän kanssa eräästä yhteisestä asiasta.\nEurybiades käski hänen astua laivaan ja puhua, jos mitä tahtoi. Siinä\nThemistokles istuessaan Eurybiadeen vieressä toisti kaiken, minkä hän\noli Mnesifilokselta kuullut, omina ajatuksinaan ja lisäsi paljon\nmuutakin, kunnes hän pyynnöillään sai Eurybiadeen taivutetuksi astumaan\npois laivasta ja kutsumaan sotapäälliköt kokoukseen.\n\n59. Heidän nyt siis kokoonnuttuaan Themistokles puhui lavealti ja\nvetosi heihin hartaasti, ennenkuin vielä Eurybiades oli esittänyt syyn\nsiihen, minkä vuoksi hän oli kutsunut kokoon sotapäälliköt. Hänen\npuhuessaan lausui korintolainen päällikkö Adeimantos, Okytoksen poika:\n\"Oi Themistokles, kilpaleikeissä saavat ne selkäänsä, jotka ennen\naikojaan astuvat esiin.\" Vaan Themistokles virkkoi puolustuksekseen:\n\"Mutta ne, jotka jättäytyvät jälkeen, eivät saa seppeltä.\"\n\n60. Sillä kertaa Themistokles vastasi näin leppeästi korintolaiselle.\nMutta Eurybiadeelle hän ei enää puhunut mitään siitä, mitä aikaisemmin\noli puhunut, että nimittäin, kun helleenit kerran olisivat nostaneet\nankkurin Salamiin luona, he lähtisivät karkuun; sillä liittolaisten\nläsnäollessa ei hänen sopinut syyttää ketään. Mutta hän käytti muita\nperusteluja ja lausui näin: \"Sinun vallassasi on nyt pelastaa Hellas,\njos tottelet minua ja jäät tänne suorittamaan meritaistelun etkä,\nnoudattaen näiden puheita, anna laivojen lähteä Isthmokseen. Kuule siis\nja vertaa keskenään molempia ehdoituksia! Jos Isthmoksen luona isket\nyhteen, olet taisteleva aukealla ulapalla, mikä ei suinkaan ole\nedullista meille, joilla on raskasliikkeisemmät ja harvalukuisemmat\nlaivat. Toiseksi menetät Salamiin, Megaran ja Aiginan, vaikkapa meillä\nmuissa kohdin olisikin menestystä. Mutta heidän laivastonsa keralla\nseuraa heidän maasotajoukkonsakin, ja siten sinä itse olet vievä\nviholliset Peloponnesosta vastaan ja saattava koko Hellaan\nvaaranalaiseksi. Mutta jos teet, niinkuin minä puhun, olet tästä\nvoittava kaikki nämä edut. Ensiksi näet, jos me ahtaassa paikassa\nharvoilla laivoilla iskemme yhteen useiden kanssa, pääsemme me, jos\nkäy, niinkuin on luultavaa, heistä suuressa määrin voitolle. Sillä\nmeritaistelu ahtaassa paikassa on meidän asiamme, laajalla alalla taas\nheidän. Edelleen säilyy Salamis, johon olemme vieneet vaimomme ja\nlapsemme turviin. Ja tähän ehdoitukseen sisältyy itse asiassa myöskin\nse, josta te enimmin pidätte kiinni: jos jäät tänne, olet täällä\ntaisteleva Peloponnesoksen puolesta yhtä hyvin kuin Isthmoksenkin\nluona. Ja jos olet järkevä, et ole vievä heitä Peloponnesosta vastaan.\nJos nimittäin käy, niinkuin minä toivon, ja me voitamme laivoillamme,\neivät barbarit saavu teidän Isthmokseenne eivätkä etene kauemmas\nAttikassa, vaan lähtevät täydessä epäjärjestyksessä pois; ja me\nvoitamme sen edun, että megaralaiset säilyvät, samoinkuin myös Aigina\nja Salamis, josta meillä on semmoinen ennuslausekin, että siinä olemme\nvihollisista saavat voiton. Jos nyt ihmiset tekevät järkeviä päätöksiä,\nkäy yleensä heille tavallisesti mieltä myöten. Mutta jos he eivät tee\njärkeviä päätöksiä, ei ole jumalankaan tapana edistää inhimillisiä\nsuunnitelmia.\"\n\n61. Themistokleen puhuttua näin kävi korintolainen Adeimantos taaskin\nhänen kimppuunsa, käskien hänen vaieta, hänen, jolla ei ollut\nisänmaata, ja sanoen, ettei Eurybiadeen pitänyt sallia kotikaupunkia\nvailla olevan miehen äänestää. Ja hän käski Themistokleen esittää\najatuksensa vasta silloin, kun tämä voisi osoittaa kotikaupunkinsa.\nTämän moitteen hän kohdisti Themistokleeseen siitä syystä, että Atena\noli valloitettu ja vihollisten hallussa. Mutta silloinpa Themistokles\nlausui hänelle ja korintolaisille monta kovaa sanaa ja todisti, että\natenalaisilla oli suurempi sekä kaupunki että maa kuin noilla toisilla,\nniin kauan kuin heillä oli miehitettynä kaksisataa laivaa; sillä heidän\nhyökkäystään eivät mitkään helleenit voisi torjua.\n\n62. Tämän hän osoitti ja kääntyi sitten Eurybiadeen puoleen, puhuen jo\nentistä jyrkemmin: \"Jos sinä jäät tänne, olet sinä oleva kunnon mies!\nMutta jollet jää, syökset Hellaan turmioon. Sillä sodan ratkaisu\nriippuu nyt laivoista. Tottele minua! Mutta jos tätä et tee, otamme me\nmuitta mutkitta mukaamme talonväkemme ja laittaudumme Italiaan,\nSiris-kaupunkiin, joka ammoisista ajoista on meidän, ja johon, kuten\nennustukset lausuvat, meidän tulee asettua asumaan. Ja kun te jäätte\nvaille tämmöisiä liittolaisia, tulette kyllä muistamaan minun sanaani.\"\n\n63. Tämä Themistokleen puhe sai Eurybiadeen muuttamaan mielensä. Ja\nminun luullakseni hän muutti mielensä pelosta, että atenalaiset\nhylkäisivät heidät, jos hän veisi laivat pois Isthmokseen. Sillä\natenalaisten poistuttua eivät muut enää olisi taistelussa vihollisten\nvertaisia. Siksi hän valitsi sen ehdoituksen, että heidän tuli jäädä\npaikoilleen ja siellä suorittaa meritaistelu.\n\n64. Näin Salamiissa olijat kiistelivät keskenään. Vaan kun Eurybiades\ntämän sanakiistan jälkeen oli päättänyt jäädä paikoilleen,\nvarustautuivat helleenit suorittamaan meritaistelun. Mutta kun tuli\npäivä, syntyi auringon noustessa maanjäristys maalla ja merellä. Ja he\npäättivät rukoilla jumalia ja kutsua liittolaisikseen aiakidit. Näin he\npäättivät ja tekivätkin. Sillä rukoiltuaan kaikkia jumalia he kutsuivat\nitse Salamiista avukseen Aiaan ja Telamonin, ja lisäksi vielä he\nlähettivät laivan Aiginaan tuomaan Aiakoksen ynnä muut aiakidit.\n\n65. Ja Dikaios, Theokydeen poika, muuan atenalainen pakolainen, joka\nnäihin aikoihin nautti arvoa meedialaisten kesken, on kertonut tämän.\nSilloin kun Xerxeen maasotajoukko oli hävittänyt Attikan alueen ja tämä\noli atenalaisista tyhjänä, sattui Dikaios yhdessä lakedaimonilaisen\nDemaratoksen kanssa olemaan Thrian kedolla. Tällöin hän näki tomupilven\nnousevan, ikäänkuin kolmikymmentuhantisen joukon liikkuessa, ja\nkulkeutuvan Eleusiistä päin. Ja ihmetellessään, mitkä ihmiset sen\nmahtoivat synnyttää, he olivat äkkiä kuulleet äänen, joka Dikaioksesta\nkuulosti kuin salaismenoja viettävien \"Iakkhos\"-huuto. Mutta Demaratos,\njoka ei tuntenut Eleusiin pyhiä menoja, kysyi häneltä, mitä tuo ääni\ntiesi. Siihen Dikaios virkkoi: \"Demaratos, ei ole muuta mahdollista,\nkuin että joku suuri vahinko kohtaa kuninkaan sotajoukkoa. Sillä on\nilmeistä, että koska Attika on autiona, ääni on jumalallinen, tullen\nEleusiistä päin atenalaisten ja liittolaisten avuksi. Ja jos se\npysähtyy Peloponnesokseen, on vaara uhkaava kuningasta itseään ynnä\nhänen mantereella olevaa sotajoukkoaan, mutta jos se kääntyy Salamiin\nluona oleville laivoille päin, on vaara, että kuningas kadottaa\nmerivoimansa. Mutta tätä juhlaa viettävät atenalaiset joka vuosi 'Emon'\nja 'Tytön' [s.o. Demeterin ja Koren (Persefonen) kunniaksi] kunniaksi,\nja kuka vain heistä itsestään taikka myös muista helleeneistä tahtoo,\nvihitään näihin salaismenoihin. Ja huuto, jonka kuulet, on sama\n'Iakkhos'-huuto, jota he tässä juhlassa kajahuttelevat.\" Tähän\nDemaratos virkkoi: \"Ole vaiti äläkä kenellekään muulle tätä puhu. Siliä\njos nämä sanat saatetaan kuninkaan tietoon, menetät pääsi, enkä minä,\nyhtä vähän kuin yksikään muukaan ihminen voi sinua suojella. Vaan ole\nlevollinen; tästä sotajoukosta pitävät jumalat huolta.\" Näin hän\nvaroitti Dikaiosta. Mutta tomupilven ja äänen jälestä nousi\npilvenlonka, joka korkeuteen kohoten ajautui Salamista ja helleenien\nlaivaleiriä kohti. Ja tästä he ymmärsivät olevan niin säädetyn, että\nXerxeen laivasto oli hukkuva. Näin kertoi Dikaios, Theokydeen poika,\nvedoten Demaratokseen ynnä muihin todistajiin.\n\n66. Mutta kun Xerxeen laivaston miehistö, käytyään katsomassa\nlakonilaisten tappiota, Trakhiniasta oli kulkenut meren poikki\nHistiaiaan, viipyi se siellä kolme päivää, purjehti sitten Euripoksen\nkautta ja saapui kolmessa päivässä Faleroniin. Eivätkä persialaiset,\nhyökätessään Atenaan, minun luullakseni olleet mantereella ja laivoilla\nsen harvalukuisempia kuin saapuessaan Sepias-niemelle ja\nThermopylaihin. Sillä korvaukseksi niistä heidän miehistään, jotka\nhukkuivat myrskyssä, Thermopylaissa ja Artemisionin meritaisteluissa,\ntahdon asettaa nämä kansat, jotka eivät silloin vielä seuranneet\nkuningasta, nimittäin: malilaiset, doorilaiset, lokrilaiset ja\nboiotilaiset, (jotka seurasivat koko sotavoimallaan, lukuunottamatta\nthespialaisia ja plataialaisia), edelleen karystolaiset, androlaiset,\ntenolaiset ynnä kaikki muut saarelaiset, paitsi niitä viittä kaupunkia,\njoiden nimet aikaisemmin mainitsimme. Sillä kuta syvemmälle Hellaaseen\npersialainen tunki, sitä useammat kansat häntä seurasivat.\n\n67. Sittenkuin nyt kaikki nämä, paitsi parolaiset, olivat saapuneet --\nparolaiset olivat näet jättäytyneet Kythnokseen, odottaen kuinka sota\npäättyisi -- sittenkuin siis muut olivat saapuneet Faleroniin, läksi\nXerxes itse laivoille keskustellakseen laivaston päällikköjen kanssa ja\ntiedustellakseen heidän mieltään. Ja kun hän perille tultuaan istuutui\nkunniasijalleen, saapuivat kutsusta kaikkien kansojen hallitsijat ja\nlaivanpäälliköt ja istuutuivat siinä järjestyksessä, kuin kuningas\nkutakin kunnioitti, ensimäiseksi Sidonin kuningas, toiseksi Tyroksen,\nja sitten muut. Ja kun he nyt istuivat kukin paikallaan rivissä,\nlähetti Xerxes Mardonioksen kysymään ja koettelemaan jokaista, tahtoiko\nhän, että kuningas panisi toimeen meritaistelun.\n\n68. Kun Mardonios kulki ympäri kysymässä tätä jokaiselta, alkaen\nsidonilaisesta, esittivät kaikki muut saman ajatuksen ja kehoittivat\nryhtymään meritaisteluun, mutta Artemisia virkkoi näin: \"Lausupa,\nMardonios, kuninkaalle tällä tavoin, kuin minä nyt puhun, minä, joka\nmeritaisteluissa Euboian luona kunnostauduin yhtä paljon kuin muutkin\nenkä vähimmin urotöitä suorittanut. On kohtuullista, että minä, oi\nvaltias, lausun todellisen mielipiteeni, ja sen, minkä luulen sinun\neduillesi parhaimmaksi. Niinpä minä sanon näin. Säästä laivojasi äläkä\npane toimeen meritaistelua. Sillä nämä miehet ovat merellä yhtä paljon\nsinun väkeäsi etevämmät kuin miehet naisia. Minkä vuoksi täytyy sinun\nkaikin mokomin antautua alttiiksi meritaisteluihin? Eikö sinulla ole\nvallassasi Atena, jonka takia juuri lähditkin sotaan, eikö muukin\nHellas? Eihän tiellesi asetu yksikään. Ja niiden, jotka vastaasi ovat\nasettuneet, on käynyt ansion mukaan. Mutta minä tahdon ilmaista, kuinka\nluulen vastustajiemme asiain päättyvän. Jos et jouduta meritaistelun\ntoimeenpanoa, vaan annat laivojesi jäädä tänne maan ääreen tai myös\netenet Peloponnesokseen, on huokeasti käyvä sillä tavoin, kuin\najattelit tänne tullessasi, oi valtias. Sillä kauan aikaa eivät\nhelleenit voi pitää puoliaan sinua vastaan, vaan sinä olet hajoittava\nheidät, ja he tulevat pakenemaan kukin kaupunkiinsa. Sillä, kuten olen\nkuullut, ei heillä tässä saaressa ole ruokavaroja, eikä ole\ntodennäköistä, että jos marssitat maasotajoukkosi Peloponnesosta\nvastaan, ne heistä, jotka sieltä ovat tulleet, pysyvät alallaan;\neivätkä he huoli merellä taistella Atenan puolesta. Mutta jos heti\npaikalla joudutat meritaistelua, niin pelkään, että laivastosi kärsii\ntappion ja vielä syöksee maasotajoukonkin turmioon. Pane vielä lisäksi,\noi kuningas, mieleesi tämäkin, että kunnollisilla ihmisillä\ntavallisesti on huonot orjat, ja huonoilla hyvät. Mutta sinulla, joka\nkaikista miehistä olet paras, on niitten joukossa, jotka lukeutuvat\nsinun liittolaisiksesi, huonoja orjia, nimittäin egyptiläiset,\nkyprolaiset, kilikialaiset ja pamfylit, joista kaikista ei ole mitään\nhyötyä.\"\n\n69. Artemisian puhuessa Mardoniokselle näin olivat kaikki ne, jotka\nsoivat naiselle hyvää, pahoillaan hänen sanoistaan, koska pelkäsivät\nhänen kuninkaan puolelta kärsivän jotakin pahaa, syystä että hän kielsi\npanemasta toimeen meritaistelua. Mutta ne, jotka Artemisialle soivat\npahaa ja kadehtivat häntä senvuoksi, että häntä kaikkien liittolaisten\njoukosta enimmin kunnioitettiin, iloitsivat hänen vastaväitteestään,\nkoska muka hän sen takia oli joutuva turmioon. Mutta kun eri\nmielipiteet ilmoitettiin Xerxeelle, oli hän erittäin mielissään\nArtemisian lausunnosta, ja vaikka hän jo ennenkin oli pitänyt tätä\narvossa, niin hän silloin kiitti häntä vielä entistä enemmän. Kuitenkin\nhän käski noudattaa enemmistön neuvoa. Ja koska hän varmasti uskoi\nväkensä Euboian luona tahallaan esiintyneen huonosti siksi, että hän\nitse ei ollut läsnä, oli hän nyt ryhtynyt toimenpiteeseen voidakseen\nomin silmin katsella meritaistelua.\n\n70. Kun nyt annettiin käsky purjehtia esiin, veivät barbarit\nlaivansa Salamista kohti ja asettautuivat kaikessa rauhassa\ntaistelujärjestykseen. Sillä kertaa ei päivä heille riittänyt\nmeritaistelun toimenpanoon, yö näet yllätti heidät. Mutta he\nvarustautuivat seuraavaksi päiväksi. Vaan helleenit olivat pelon ja\nhuolen vallassa, ja ennen muita peloponnesolaiset. Heitä näet\nhuolestutti se, että heidän piti jääpyä Salamiiseen ja ryhtyä\nmeritaisteluun atenalaisten maan puolesta; jos heidät voitettaisiin,\njoutuisivat he katkaistuiksi ja saarretuiksi saareen, samalla kuin\nolivat jättäneet oman maansa suojattomaksi. Mutta barbarien maasotaväki\nmatkasi samana yönä Peloponnesosta kohti.\n\n71. Täällä oli kuitenkin ryhdytty kaikkiin mahdollisiin varokeinoihin,\njotta barbarit eivät mantereen puolelta maahan tunkisi. Sillä heti\ntiedon saatuaan Leonidaan ja hänen seuralaistensa kuolemasta olivat\npeloponnesolaiset rientäneet kaupungeistaan kokoon Isthmokseen ja sinne\nasettuneet, ja heillä oli päällikkönään Kleombrotos, Anaxandrideen\npoika, Leonidaan veli. Asetuttuaan Isthmokseen ja luotuaan umpeen\nSkironin tien he rakensivat, niinkuin neuvotellessaan olivat parhaaksi\nhavainneet, muurin Isthmoksen poikki. Ja koska heitä oli useita\nkymmeniä tuhansia ja joka mies teki työtä, saatiin työ valmiiksi. Sillä\nsinne kannettiin kiviä, tiilejä, hirsiä ja hiekkaa kantovaunuissa,\neivätkä avuksi rientäneet hetkeäkään levähtäneet työstään, ei yöllä\neikä päivällä.\n\n72. Ja ne helleenit, jotka miehissä olivat rientäneet Isthmokseen\navuksi, olivat nämä: lakedaimonilaiset, kaikki arkadilaiset,\nelis-maalaiset, korintolaiset, sikyonilaiset, epidaurolaiset,\nfliuntilaiset, troizenilaiset ja hermionelaiset. Nämä ne olivat, jotka\nolivat rientäneet avuksi, huolissaan vaaranalaisen Hellaan puolesta.\nMutta muut peloponnesolaiset eivät ensinkään siitä välittäneet. Ja\nkuitenkin olivat jo Olympia- ja Karneia-juhlat ohi.\n\n73. Peloponnesoksessa asuu seitsemän kansaa, joista kaksi on\nalkuväestöä ja asuu niissä maissa, missä ne ammoisista ajoista ovat\neläneet, nimittäin arkadilaiset ja kynuralaiset. Yksi kansa,\nakhaialaiset, ei tosin ole poistunut Peloponnesoksesta, mutta kuitenkin\nomasta maastaan, ja asuu nyt vieraassa maassa. Mutta muut neljä noista\nseitsemästä kansasta ovat tulokkaita, nimittäin doorilaiset,\naitolilaiset, dryopit ja lemnolaiset. Doorilaisilla on monta\nhuomattavaa kaupunkia, aitolilaisilla ainoastaan Elis, dryopeilla\nHermione ja Lakonian Kardamylen luona sijaitseva Asine; lemnolaisia\novat kaikki parorealaiset. Kynuralaiset taas ovat alkuasukkaita ja\nnäyttävät olevan ainoat ioonilaiset; mutta aikaa myöten he, argolaisten\nvallan alle jouduttuaan, ovat doorilaistuneet ja ovat orneateja.\n[Argolaiset olivat saattaneet valtaansa Argoliin Orneai-kaupungin\nasukkaat, jotka silloin joutuivat samaan asemaan kuin Spartan\nperioikit. Sittemmin siirtyi nimitys \"orneatit\" muillekin Argoliin\n\"perioikeille\".] Näitten seitsemän kansan muut kaupungit, paitsi\nluettelemiani, pysyivät erillään taistelusta. Ja jos minun on lupa\npuhua suuni puhtaaksi, pysyttelivät ne erillään siitä syystä, että\nolivat meedialaismielisiä.\n\n74. Niinpä Isthmoksessa olijat näkivät tällaista vaivaa, koska heidän\nmielestään jo oli kysymys elämästä tai kuolemasta ja koska he eivät\ntoivoneet laivoilla saavansa mitään loistavaa tekoa aikaan. Saatuaan\ntästä tiedon Salamiissa olevat kuitenkin olivat huolissaan -- tosin ei\nniin paljon omasta puolestaan peläten kuin Peloponnesoksen. Jonkun\naikaa he nyt kävivät toinen toisensa luona keskustelemassa hiljaa mies\nmieheltä ja kummeksivat Eurybiadeen ajattelemattomuutta. Mutta lopulta\npurkautui tyytymättömyys ilmi. Niinpä pantiin toimeen kokous, jossa\nkeskusteltiin paljon noista samoista asioista; toiset olivat sitä\nmieltä, että tuli purjehtia pois Peloponnesokseen ja sen puolesta\nantautua vaaraan eikä jäädä taistelemaan jo valloitetun maan puolesta,\nmutta atenalaiset, aiginalaiset ja megaralaiset vaativat, että\njäätäisiin paikoilleen puolustautumaan.\n\n75. Kun nyt siinä peloponnesolaisten mielipide pääsi Themistokleen\nmielipiteestä voitolle, meni tämä huomaamatta kokouksesta pois.\nJa tultuaan ulos hän lähetti meedialaisten leiriin aluksella\nSikinnos-nimisen miehen, joka oli Themistokleen orja ja hänen lastensa\nopettaja, sekä antoi hänelle tehtäväksi sanoa, mitä oli sanottava.\nSaman miehen Themistokles toimitti näitä tapauksia myöhemmin Thespiain\nkansalaiseksi, silloin kun thespialaiset ottivat uusia kansalaisia,\nsekä teki hänet varakkaaksi. Saavuttuaan aluksellaan perille Sikinnos\nsilloin lausui barharien sotapäälliköille näin: \"Minut lähetti\natenalaisten ylipäällikkö muiden helleenien tietämättä -- hän on näet\nkuninkaan puolella ja tahtoo mieluummin, että te pääsette voitolle kuin\nhelleenit -- tänne ilmoittamaan, että helleenit peloissaan miettivät\npakoa. Ja nyt on teidän tilaisuus suorittaa kaikista teoista kauniin\nteko, joll'ette salli heidän päästä karkuun. Sillä he eivät ole\nkeskenään yksimielisiä eivätkä ole vastustavat teitä, vaan saatte nähdä\nheidän taistelevan keskenään, teidän puoltanne pitävien toisia\nvastaan.\"\n\n76. Tämän barbareille ilmoitettuaan Sikinnos poistui. Ja koska sanoma\ntuntui uskottavalta, laskivat he ensiksi maihin suuren joukon\npersialaisia Salamiin ja mantereen välillä sijaitsevalle Psyttaleian\nluodolle. Sitten he sydänyön tultua antoivat läntisen sivustansa lähteä\npurjehtimaan ja muodostivat piirin Salamista vastaan, ja liikkeelle\nläksivät ne, jotka olivat sijoitetut Keoksen ja Kynosuran tienoille.\nNiinpä he ottivat laivoillaan haltuunsa koko salmen aina Munykhiaan\nsaakka. Ja he veivät laivansa vesille siinä tarkoituksessa, ettei\nhelleeneillä edes olisi tilaisuutta paetakaan, vaan he joutuisivat\nsaarroksiin Salamiin luo ja saisivat palkkansa Artemisionin otteluista.\nMutta niinsanotulle Psyttaleian luodolle laskivat persialaiset väkeä\nmaihin siitä syystä, että kun meritaistelu oli suoritettu, sinne\nvarsinkin oli ajautuva miehiä ja laivahylkyjä, koska saari sijaitsi\nsiinä väylässä, missä meritaistelu aiottiin suorittaa. He toivoivat\nnäet siten voivansa pelastaa toiset ja tuhota toiset. Ja tämän he\ntekivät hiljaisuudessa, jott'eivät vastustajat saisi siitä vihiä.\nNiinpä he, vain hiukan nukuttuaan yöllä, valmistelivat tätä hanketta.\n\n77. Oraakelilauseitten todenperäisyyttä en saata kieltää, ja ottaessani\nhuomioon seuraavan ennustuksen, en edes tahdo koettaakaan kumota niitä,\nne kun puhuvat niin selvää kieltä:\n\n    \"Miekan kultaisen kantaja, Artemis, sun pyhän rantas\n    laivat kun silloittaa merenääreiseen Kynosuraan,\n    sortanut sorjan Ateenan kun on raju vimma, jo uhkan,\n    röyhkeyden pojan, on jumalainen suistava Dike,\n    ääreti raivoavan, joka kaiken ahmata mieli.\n    Lyö näet vaskeen vaski, ja veet verin ruskovi Ares.\n    Silloin Zeus, Kronos-syntyinen, jylyn laatija laajan,\n    Hellaan vapauspäivän tuo sekä korkea Nike.\"\n\nKun nyt Bakis puhuu tämmöistä ja näin sattuvasti, en uskalla itse\nväittää mitään oraakelilauseita vastaan enkä hyväksy muittenkaan\nvastaväitteitä.\n\n78. Mutta Salamiissa olevien sotapäällikköjen kesken syntyi ankara\nsanasota. He näet eivät vielä tienneet barbarien saartaneen heidät\nlaivoillaan, vaan luulivat heidän olevan samassa paikassa, mihin\npäivällä olivat nähneet heidät sijoittuneina.\n\n79. Mutta päällikköjen parhaillaan riidellessä tuli Aiginasta muuan\natenalainen, Aristeides, Lysimakhoksen poika, jonka kansa\nliuskaäänestyksellä oli ajanut maanpakoon. Häntä minä, kuultuani hänen\nluonteestaan, pidän Atenan parhaimpana ja oikeamielisimpänä miehenä.\nTämä mies jäi seisomaan kokouksen edustalle ja kutsui sieltä pois\nThemistokleen, joka ei ollut hänen ystävänsä, vaan päinvastoin ankarin\nvihamiehensä. Mutta silloisten onnettomuuksien suuruus sai hänet\nunohtamaan tuon vihollisuuden, ja hän kutsui Themistokleen ulos\nkeskustellakseen hänen kanssaan. Hän oli nimittäin ennestään kuullut,\nettä peloponnesolaiset pyrkivät laivoineen laskemaan Isthmokseen.\nThemistokleen tultua ulos Aristeides lausui näin: \"Meidän tulee joka\ntilaisuudessa, mutta varsinkin tässä, kilpailla siitä, kumpiko meistä\nsaattaa tehdä suurempia palveluksia isänmaalle. Niinpä minä sanon, että\non yhdentekevää, puhuuko peloponnesolaisille paljon vai vähän laivaston\nlähdöstä täältä. Sillä minä väitän silminnäkijänä, että vaikka\nkorintolaiset ja Eurybiades itse nyt tahtoisivat purjehtia matkoihinsa,\neivät he sitä kykene tekemään. Viholliset ovat näet saartaneet meidät\npiiriin. Mene nyt sinä sisälle ilmoittamaan heille tämä.\"\n\n80. Themistokles vastasi näin: \"Vallan oivallisen neuvon sinä annat ja\nhyvän sanoman olet tuonut. Sinä olet näet silminnäkijänä tullut\nkertomaan juuri sen, jonka minä tahdoin tapahtuvaksi. Sillä tiedä, että\nse, minkä meedialaiset ovat tehneet, on minun aloitteestani tapahtunut.\nKun nimittäin helleenit eivät vapaaehtoisesti tahtoneet ryhtyä\ntaisteluun, täytyi heidät saattaa puolellemme vasten heidän omaa\ntahtoaan. Mutta koska nyt olet tullut ilmoittaen näin oivallisen\nuutisen, niin ilmoita se heille itse. Sillä jos minä sen kerron,\nluulevat he minun sepittävän valheita, enkä voi saada heitä uskomaan\nbarbarien näin tekevän. Vaan mene sinä itse saapuville ja osoita\nheille, kuinka asianlaita on. Parasta on, jos he uskovat ilmoituksesi,\nmutta jos he eivät sitä usko, on asia meille samantekevä. Sillä nyt he\neivät enää pääse karkuun, koska kerran olemme joka puolelta saarretut,\nkuten sinä sanot.\"\n\n81. Silloin Aristeides meni sisälle ja kertoi tulleensa Aiginasta sekä\ntöin tuskin päässeensä huomaamatta vihollisten ankkurissa väijyvältä\nmiehistöltä, kulkiessaan heidän laivojensa välitse. Sillä koko\nhelleenien sotavoima oli Xerxeen laivojen saartama. Ja hän neuvoi heitä\nvalmistautumaan torjuakseen viholliset. Tämän sanottuaan hän astui\nsyrjään, mutta kokouksessa olijain sanakiista alkoi uudestaan. Sillä\nuseimmat sotapäälliköistä eivät uskoneet koko sanomaa.\n\n82. Mutta heidän ollessaan epäilevällä kannalla karkasi kuninkaan luota\ntenolaisten miehittämä kolmisoutu, jonka päällikkönä oli Panaitios,\nSosimeneen poika, ja ne kertoivat koko totuuden. Tämän teon\njohdosta piirrettiin tenolaisten nimi siihen Delfoissa olevaan\nkolmijalkaan, johon barbarin kukistaneitten nimet kirjoitettiin. Tämän\nSalamiiseen karanneen ynnä aikaisemmin, Artemisioniin saapuneen\nlemnolaisen laivan kautta tuli helleenien laivojen määrä täyteen\nkolmeksisadaksikahdeksaksikymmeneksi. Sillä kaksi laivaa puuttui\nsilloin tästä luvusta.\n\n83. Helleenit uskoivat tenolaisten ilmoituksen ja valmistautuivat\nmeritaisteluun. Ja aamunkoiton valjetessa he kutsuivat kokoon\nmerisotilaansa. Tällöin lausui ennen muita Themistokles oivallisia\najatuksia, ja hänen puheessaan oli kauttaaltaan asetettuina vastakkain\nihmisen luonnosta ja laadusta johtuvat paremmat ja huonommat\nvaikuttimet. Ja kehoitettuaan heitä valitsemaan näistä paremmat hän\npäätti puheensa käskemällä astumaan laivoihin. Niinpä he astuivat\nlaivoihin, ja samalla tuli Aiginasta se kolmisoutu, joka oli lähtenyt\nhakemaan aiakideja.\n\n84. Tällöin laskivat helleenit kaikilla laivoillaan esiin, mutta heidän\nlaskiessaan kävivät barbarit kohta heidän kimppuunsa. Silloin muut\nhelleenit alkoivat huovata taapäin ja ajaa kohti rantaa, mutta muuan\natenalainen, pallenelainen Ameinias, laski rivistä ulos ja ajoi\nvihollislaivaa vastaan. Kun nyt molemmat laivat takertuivat toisiinsa\neivätkä voineet irtautua, riensivät muut Ameiniaan avuksi ja joutuivat\nsiten käsikähmään. Näin kertovat atenalaiset meritaistelun alkaneen,\naiginalaiset taas väittävät, että Aiginaan aiakideja hakemaan lähtenyt\nlaiva oli se, joka sen alkoi. Kerrotaan myös, että helleeneille oli\nnäyttäytynyt naisen haamu, joka ilmestyttyään oli heitä rohkaissut,\nniin että koko helleenien laivasto sen kuuli; mutta ensin se oli\nnuhdellut heitä näillä sanoin: \"Oi te kurjat, kuinka kauan aiotte\nhuovata taapäin?\"\n\n85. Vastapäätä atenalaisia olivat nyt foinikialaiset asetetut -- näillä\noli näet hallussaan Eleusiiseen ja länteen päin oleva siipi --\nlakedaimonilaisia vastassa taas olivat ioonilaiset. Näillä oli itään ja\nPeiraieukseen päin oleva sivusta. Mutta vain harvat näistä esiintyivät,\nThemistokleen kehoituksia noudattaen, tahallaan pelkurimaisesti,\nvaan useimmat eivät sitä tehneet. Saatanpa luetella useita\nkolmisoudunpäälliköitä, jotka valloittivat helleeniläisiä laivoja,\nmutta en tahdo niistä mainita muita kuin Theomestorin, Androdamaan\npojan, ja Fylakoksen, Histiaioksen pojan, molemmat samolaisia. Minä\nmainitsen ainoastaan nämä siitä syystä, että Theomestor tämän tekonsa\njohdosta persialaisten asettamana pääsi Samoksen itsevaltiaaksi.\nFylakos taas kirjoitettiin kuninkaan hyväntekijäin joukkoon ja sai\nlahjaksi paljon maata. Ja kuninkaan hyväntekijöillä on persiankielellä\nnimenä \"orosangit\".\n\n86. Näin oli siis heidän laitansa. Mutta enin osa laivoja hukkautui,\nmitkä atenalaisten, mitkä aiginalaisten tuhoamina. Sillä koska\nhelleenit taistelivat järjestyksessä ja rintamassa, barbarit taas eivät\nenää olleet järjestyksessä, vaan tekivät kaikki umpimähkään, oli\nluonnollista, että heidän oli käyvä, niinkuin kävikin. Ja kuitenkin he\nsinä päivänä esiintyivät paljon urhoollisemmin kuin Euboian luona,\nkoska itsekukin kohdastaan osoitti alttiutta ja pelkäsi Xerxestä, sillä\njokainen luuli kuninkaan katselevan juuri häntä itseään.\n\n87. Mitä nyt muihin tulee, en saata täsmälleen mainita, miten mikin\nbarbarien tai helleenien osasto otteli. Mutta Artemisialle sattui\ntapaus, josta hän saavutti entisestään vielä enemmän arvoa kuninkaan\npuolelta. Silloin kun jo kuninkaan asiat olivat joutuneet suureen\nhämminkiin, ajoi näet attikalainen laiva Artemisian laivaa takaa. Ja\nkun hänellä ei ollut mahdollisuutta päästä pakoon hänen edessään oli\nnäet muita oman laivaston laivoja ja hän itse sattui olemaan lähimpänä\nvihollislaivoja, päätti Artemisia menetellä tavalla, jonka toimeenpano\nkoitui hänelle hyödyksi. Attikalaisen laivan takaa-ajamana se kiidätti\nkohti omia laivoja, iskien erääseen, jossa oli kalyndalainen miehistö\nja jossa kulki itse kalyndalaisten kuningas Damasithymos. Oliko\nnyt Artemisialla siitä ajasta perin, jolloin he vielä olivat\nHellespontoksen seuduilla, jotakin riitaa tämän kanssa, sitä en\nkuitenkaan saata mainita, enkä myöskään, tekikö hän sen tarkoituksella,\nvai joutuiko kalyndalaisten laiva sattumalta hänen tielleen. Mutta\niskemällä siihen ja upottamalla sen saavutti kuningatar tämän\nonnellisen tapauksen kautta kaksinkertaisen edun. Sillä nähdessään\nhänen iskevän barbarilaivaan attikalaisen kolmisoudun päällikkö joko\npiti Artemisian laivaa helleeniläisenä tai luuli sen karanneen\nbarbarien puolelta ja auttavan helleenejä, jonka vuoksi hän kääntyi\nsiitä pois ja suuntausi muita vastaan.\n\n88. Niinpä Artemisian ensiksi onnistui päästä pakoon ja pelastua\nhukkumasta ja toiseksi kävi niin, että juuri hänen aikaansaamansa\nvahinko tuotti hänelle enimmin kunnioitusta Xerxeen puolelta. Kerrotaan\nnäet kuninkaan katsellessaan huomanneen, kuinka Artemisian laiva iski\ntoiseen, jolloin joku läsnäolijoista lausui: \"Näetkö valtias,\nkuinka hyvin Artemisia ottelee ja mitenkä hän äsken juuri upotti\nvihollislaivan?\" Kun Xerxes kysyi, oliko Artemisia todella sen tehnyt,\nväittivät he varmasti tuntevansa laivan kokkamerkin, vaan tuhoutunutta\nhe luulivat vihollislaivaksi. Mutta paitsi muuta, joka Artemisialle\nkääntyi parhaaksi, oli hänellä, kuten on mainittu, siinäkin onni, ettei\nyksikään kalyndalaisen laivan miehistöstä pelastunut ja voinut häntä\nsyyttää. Vaan Xerxeen kerrotaan lisänneen: \"Minun mieheni ovat tulleet\nnaisiksi ja naiseni miehiksi.\" Näin mainitaan Xerxeen lausuneen.\n\n89. Tässä taistelussa kaatui sotapäällikkö Ariabignes, Dareioksen poika\nja Xerxeen veli, kaatuipa myös useita muitakin mainittavia persialaisia\nja meedialaisia ynnä liittolaisia, mutta vain muutamia harvoja\nhelleenejä. Sillä koska nämä osasivat uida, niin ne, joitten laivat\ntuhoutuivat ja jotka eivät käsikähmässä saaneet surmaansa, uivat\nSalamiiseen. Mutta barbareista hukkuivat useat mereen, koska eivät\nosanneet uida. Ja silloin kun ensimäiset kääntyivät pakosalle,\ntuhoutuivat useimmat. Sillä koettaessaan laivoillaan tunkeutua esiin,\nitsekin kuninkaan nähden suorittaakseen jonkun urotyön, törmäsivät\ntaakse asetetut laivat pakenevien kanssa yhteen.\n\n90. Tässä hämmingissä sattui myös seuraava tapaus. Muutamat\nfoinikialaiset, joitten laivat olivat tuhoutuneet, tulivat kuninkaan\ntykö ja panettelivat ioonilaisia, väittäen laivojen heidän\nkavalluksensa kautta joutuneen hukkaan. Mutta kävikin niin, että\nioonilaisten sotapäälliköt eivät joutuneetkaan turmioon, vaan että\npäinvastoin panettelevat foinikialaiset saivat tällaisen palkan. Heidän\nnäet vielä näin puhuessaan syöksi samothrakelainen laiva attikalaista\nvastaan. Attikalainen laiva vajosi, mutta aiginalainen kävi\nsamothrakelaisten laivan kimppuun ja upotti sen. Vaan samothrakelaiset,\nollen taitavia heittokeihästen käyttäjiä, lennähyttivät ne sen laivan\nmiehistöön, joka ajoi heidän omansa upoksiin, syöksivät heidät veteen,\nastuivat itse laivaan ja valtasivat sen. Tämä tapaus pelasti\nioonilaiset. Sillä nähdessään heidän suorittavan tämän suurtyön kääntyi\nXerxes foinikialaisia vastaan, koska oli perin pahoillaan ja syytteli\nkaikkia; ja hän käski hakata heiltä päät poikki, jott'eivät, itse\npelkureina, parempiansa parjaisi. Sillä aina milloin Xerxes, istuessaan\nvastapäätä Salamista olevan Aigaleos nimisen vuoren juurella, näki\njonkun väestään meritaistelussa suorittavan urotyön, tiedusteli hän sen\ntekijää, ja kirjurit merkitsivät muistiin laivanpäällikön nimen ynnä\nhänen isänsä ja kotikaupunkinsa. Tähän foinikialaisten vastoinkäymiseen\nvaikutti osaltaan myös muuan saapuvilla oleva persialainen Ariaramnes,\njoka oli helleenien ystävä. Niinpä teloittajat kävivät käsiksi\nfoinikialaisiin.\n\n91. Mutta kun barbarit kääntyivät pakoon, purjehtien Faleroniin päin,\nasettuivat aiginalaiset heidän tielleen kulkuväylään ja suorittivat\nsiinä muistettavia tekoja. Sillä atenalaiset hävittivät taistelun\ntuoksinassa sekä vastarintaa tekevät että pakoon pyrkivät laivat,\naiginalaiset taas ne, jotka purjehtivat taistelusta. Ja aina milloin\njotkut vihollisista pääsivät atenalaisten käsistä pakoon, ajautuivat he\naiginalaisia kohden.\n\n92. Siinä tapasivat toisensa Themistokleen laiva, joka ajoi takaa\nerästä vihollislaivaa, ja muutaman aiginalaisen, Polykritoksen,\nKrioksen pojan, laiva, joka juuri iski sidonnaiseen laivaan. Tämä oli\nsama, joka oli vallannut Skiathos-saaren luona vartioivan aiginalaisen\nlaivan, missä purjehti Pytheas, Iskhenooksen poika, hän, jota\npersialaiset pahasti haavoitettuna pitivät laivassaan, koska ihailivat\nhäntä hänen urhoollisuutensa vuoksi. Nyt samainen sidonilainen laiva,\njoka persialaisten keralla kuljetti Pytheasta, vallattiin, joten tämä\nnäin pelastui Aiginaan. Mutta nähdessään attikalaisen laivan, jonka\ntunsi merkistä päällikönlaivaksi, huusi Polykritos Themistoklesta\nnimeltä ja ilkkui häntä, ivallisesti viitaten aiginalaisten muka\nmeedialaismielisyyteen. Tämän letkauksen siis Polykritos antoi\nThemistokleelle iskiessään vihollislaivaan. Mutta kaikki ne barbarit,\njoiden laivat säilyivät, pakenivat ja saapuivat maasotajoukon suojassa\nFaleroniin.\n\n93. Tässä meritaistelussa saavuttivat helleenien joukosta aiginalaiset\nenimmin mainetta, toisessa sijassa atenalaiset; yksityisistä taas\naiginalainen Polykritos ja atenalaiset Euraenes, Anagyruksen kunnasta,\nsekä pallenelainen Ameinias, joka myös oli ajanut takaa Artemisiaa. Ja\njos hän olisi tietänyt Artemisian siinä laivassa kulkevan, niin eipä\nhän olisi herjennyt, ennenkuin joko olisi vanginnut tämän tai itse\njoutunut vangiksi. Sillä semmoinen käsky oli annettu kolmisoutujen\npäälliköille, ja lisäksi oli säädetty kymmenentuhannen drakman palkinto\nsille, joka hänet elävänä ottaisi kiinni; sillä atenalaiset pitivät\nsietämättömänä, että nainen oli mukana sotaretkellä Atenaa vastaan.\nMutta Artemisia pääsikin pakoon, kuten ylempänä mainittiin. Ja myös\nmuut, joiden laivat olivat säilyneet, olivat Faleronissa.\n\n94. Atenalaiset kertovat, että korintolainen sotapäällikkö Adeimantos\nheti alussa, kun laivat iskivät yhteen, oli hämmentyneenä ja perin\npeloissaan nostanut purjeensa ja lähtenyt pakoon; ja nähdessään\npäällikkölaivan pakenevan olivat korintolaiset niinikään lähteneet\ntiehensä. Mutta heidän päästyään pakomatkallaan Athene Skiraan pyhätön\nkohdalle Salamiissa oli heitä jumalallisesta vaikutuksesta kohdannut\npikapursi, jonka lähettäjästä ei koskaan saatu mitään tietoa. Se oli\nlaskenut korintolaisia kohti, jotka eivät ollenkaan vielä tienneet,\nkuinka taistelussa oli käynyt. Ja tästä seikasta he päättävät tapauksen\nolleen yliluonnollisen. Pikapurren näet tultua lähelle korintolaisten\nlaivoja oli sen miehistö puhunut näin: \"Adeimantos, sinä olet kääntänyt\nlaivasi poispäin ja lähtenyt pakoon, pettäen helleenit. Vaan nämä\nsaavat nyt vihollisista niin loistavan voiton, kuin mitä ikinä ovat\ntoivoneet.\" Kun Adeimantos ei uskonut heidän sanojaan, lausuivat he\nuudestaan voivansa vaikka antautua panttivangeiksi ja kuolla, jollei\nilmenisi helleenien voittaneen. Niinmuodoin olivat siis Adeimantos ynnä\nmuut kääntäneet laivansa takaisin, mutta tulleet laivaston luo, kun\nkaikki jo oli suoritettu. Tämmöinen huhu liikkuu heistä atenalaisten\nkesken. Korintolaiset itse kuitenkaan eivät tätä myönnä, vaan katsovat\nolleensa ensimäiset meritaistelussa. Heidän puolestaan todistaa myös\nmuu Hellas.\n\n95. Mutta atenalainen Aristeides, Lysimakhoksen poika, josta vähän\naikaisemmin mainitsin, sanoessani häntä mitä parhaimmaksi mieheksi,\nteki tässä Salamiin luona syntyneessä hämmingissä näin. Hän otti\nmukaansa useita raskasaseisia, jotka olivat sijoitetut pitkin Salamiin\nmaan rantaa ja olivat syntyperältään atenalaisia, sekä vei ja laski\nheidät maihin Psyttaleian saareen. Nämä surmasivat kaikki tällä\nluodolla olevat persialaiset.\n\n96. Ja kun meritaistelu oli tauonnut, vetivät helleenit maihin\nSalamiiseen kaikki ne laivahylyt, joita vielä sattui siellä olemaan, ja\nvalmistautuivat uuteen meritaisteluun, siinä luulossa, että kuningas\nvielä aikoi käyttää säilyneitä laivojaan. Mutta suuren joukon\nlaivahylkyjä tempasi länsituuli ja ajoi niinsanottua Kolias-nientä\nkohti Attikaan. Siten kävi kaiken muun ohella, mitä Bakis ja Musaios\ntästä meritaistelusta olivat ennustaneet, toteen myös se, minkä tähän\npaikkaan ajautuneista laivahylyistä monta vuotta tätä ennen eräässä\nennuslauseessa oli maininnut muuan atenalainen oraakelinselittäjä\nLysistratos. Tämä ennustus, jonka merkitys oli jäänyt kaikille\nhelleeneille käsittämättömäksi, kuului:\n\n    \"Airoill' ohria kerran, Kolias, naisesi paahtaa.\"\n\nTämä oli nyt kuninkaan lähdettyä toteutuva.\n\n97. Saatuaan tiedon kärsimästään tappiosta Xerxes pelkäsi, että joko\njoku ioonilaisista neuvoisi helleenejä tai he itsestään purjehtisivat\nHellespontokseen purkamaan sillat, joten syntyisi vaara, että hänen\npaluunsa katkaistaisiin ja hän joutuisi Europassa perikatoon. Hän\nmietti senvuoksi pakoa. Mutta koska hän ei tahtonut, että tämä tulisi\ntunnetuksi helleeneille, yhtä vähän kuin hänen omallekaan väelleen,\nkoetti hän luoda padon salmen poikki Salamiiseen ja kiinnitti toisiinsa\nfoinikialaisia kauppalaivoja, jotta ne kävisivät samalla kertaa sekä\nsillasta että linnoituksesta, sekä teki sotavarustuksia ikäänkuin\npannakseen toimeen uuden meritaistelun. Nähdessään hänen tätä puuhaavan\nuskoivatkin kaikki varmasti, että hän täydellä todella oli\nvalmistautunut jäädäkseen taistelemaan. Mutta Mardoniokselta, joka\nparhaiten tunsi Xerxeen mielenlaadun, ei jäänyt huomaamatta, mikä oli\nkaikkien näiden hankkeiden tarkoitus.\n\n98. Samalla kuin Xerxes tämän teki, lähetti hän myös Persiaan\nviestinviejän ilmoittamaan heitä kohdanneen onnettomuuden. Ei ole\nolemassa mitään kuolevaista olentoa, joka nopeammin tulisi perille kuin\nnämä sanansaattajat. Ja sen ovat persialaiset saaneet aikaan tällä\ntavoin. Kerrotaan näet, että määrätyn välimatkan päähän toisistaan on\nsijoitettuina yhtä monta hevosta ja miestä, kuin koko matkaan menee\npäiviä, niin että hevonen ja mies on asetettuna kutakin päivämatkaa\nkohti. Heitä ei estä lumi, ei rankkasade, ei helle eikä yö erinomaisen\nkiireesti suorittamasta heille säädettyä pikamatkaa. Riennettyään\nmäärämatkansa ensimäinen jättää sanan toiselle, toinen taas\nkolmannelle. Siitä perin viesti kulkee niin, että toinen aina uskoo sen\ntoiselle, aivan kuten on laita helleenien soihtujuhlassa, jota he\nviettävät Hefaistoksen kunniaksi. Tälle hevospostille persialaiset ovat\nantaneet nimeksi \"angareion\".\n\n99. Ensimäisen sanoman saavuttua Susaan siitä, että Xerxes oli\nvallannut Atenan, herätti se kotiin jääneissä persialaisissa niin\nsuurta riemua, että he levittivät myrtinoksia pitkin kaikkia katuja,\npolttivat suitsutusta ja panivat toimeen uhrijuhlia ja kemuja. Mutta\ntoinen heille saapunut sanoma hämmensi heidät siihen määrään, että he\nkaikki repivät vaatteensa ja huusivat sekä vaikeroivat suunnattomasti,\nsyyttäen Mardoniosta. Eivätkä persialaiset niin paljon tätä tehneet\nmurheissaan laivoista, kuin peloissaan itse Xerxeen puolesta.\n\n100. Ja Persiassa vallitsi tämä mieliala koko ajan, aina siihen saakka,\nkunnes Xerxes itse tulollaan teki siitä lopun. Mutta nähdessään Xerxeen\nolevan kovasti pahoillaan meritaistelun takia Mardonios, joka epäili\nhänen ajattelevan lähtöä Atenasta, harkitsi itsekseen, että hän tulisi\nkärsimään rangaistuksen, koska oli taivuttanut kuninkaan lähtemään\nsotaan Hellasta vastaan. Ja hänestä näytti edullisemmalta yrittää joko\nkukistaa Hellas tai itse suurien tarkoitusperien puolesta antautua\nvaaraan ja jalosti kuolla. Enemmän kuitenkin kallistui hänen luulonsa\nsille puolelle, että hän oli saava Hellaan kukistetuksi. Ottaen tämän\nhuomioon hän siis esitti kuninkaalle tämmöisen ehdoituksen: \"Valtias,\nälä murehdi äläkä ensinkään ole kovin pahoillasi äskeisestä\ntapahtumasta. Sillä ei sotaamme ratkaise puu-, vaan mies- ja\nhevostaistelu. Ei kukaan näistä, jotka luulevat jo kaiken tehneensä,\nole astuva laivoista ja yrittävä tehdä sinulle vastarintaa, eikä\nmyöskään kukaan tältä mantereelta. Ja ne, jotka ovat meitä vastaan\ntulleet, ovat kärsineet rangaistuksensa. Mutta jos nyt hyväksi näet,\nniin käykäämme heti Peloponnesoksen kimppuun. Jos taas katsot parhaaksi\ntoistaiseksi pidättyä siitä, saattaa niinkin tehdä. Mutta älä ole\nalakuloinen. Sillä helleeneillä ei ole mitään mahdollisuutta pelastua\nkärsimästä rangaistusta siitä, mitä he ovat tehneet nyt ja ennen, ja\njoutumasta sinun orjiksesi. Tee nyt mieluummin sillä tavoin. Mutta jos\nolet vakaasti päättänyt itse lähteä pois ja viedä sotajoukon mukaasi,\non minulla siltäkin varalta neuvo. Älä anna, kuningas, persialaisten\njoutua helleenien silmissä naurettaviksi. Sillä ei sinun mahtisi\npersialaisten toimesta ole kärsinyt mitään vauriota, etkä saata\nmainita, missä kohden me olisimme olleet huonoja. Vaan jos\nfoinikialaiset, egyptiläiset, kyprolaiset ja kilikialaiset ovat\npelkurimaisesti esiintyneet, ei niiden tuottama tappio persialaisille\nkuulu. Koska nyt siis persialaiset eivät ole sinua kohtaan rikkoneet,\nniin tottele minua. Jos olet hyväksi nähnyt olla tänne jäämättä, niin\nlähde kotia ja vie mukaasi enin osa sotajoukkoa; minun velvollisuuteni\ntaas on valita kolmesataatuhatta miestä sotajoukostasi ja saattaa\nHellas orjuutettuna valtaasi.\"\n\n101. Tämän kuultuaan Xerxes, mikäli hän onnettomuuksiensa jälkeen vielä\nsaattoi, ihastui ikihyväksi ja sanoi vastaavansa Mardoniokselle,\nkummanko ehdoituksen hän oli paneva toimeen, ensin siitä neuvoteltuaan.\nMutta neuvotellessaan koolle kutsuttujen persialaisten kanssa hän\npäätti noudattaa neuvotteluun myös Artemisian, koska tämä aikaisemmin\noli osoittautunut ainoaksi, joka ymmärsi, mitä oli tehtävä. Artemisian\nsaavuttua Xerxes käski kaikkien muiden, sekä persialaisten\nneuvonantajien että henkivartijoiden, poistua, jonka jälkeen hän puhui\nnäin: \"Mardonios kehoittaa minua jäämään tänne käydäkseni\nPeloponnesosta vastaan, väittäen, että persialaiset ja maasotaväki\neivät ole syypäitä mihinkään minun tappiooni, ja että tilaisuus tämän\nseikan osoittamiseksi olisi heille tervetullut. Siispä hän joko\nkehoittaa minua tekemään tämän tai tahtoo itse valita kolmesataatuhatta\nmiestä sotajoukostani, saattaakseen valtaani Hellaan orjuutettuna, ja\nkäskee minua itseäni lähtemään muun sotajoukon keralla kotia. Neuvo nyt\nsiis minua, kumminko minun tulee menetellä, tehdäkseni hyvän päätöksen.\nSillä sinähän annoit niin hyvän neuvon äsken tapahtuneeseen\nmeritaisteluun nähden, kieltäessäsi siihen ryhtymästä.\"\n\n102. Näin Xerxes kysyi Artemisialta neuvoa, ja tämä vastasi täten:\n\"Kuningas, vaikeata on minun antaa parasta neuvoa, kun sitä kysyt;\nnykyisessä asemassa minusta kuitenkin näyttää edullisimmalta, että itse\nlähdet takaisin, mutta jätät Mardonioksen tänne niitten keralla, jotka\nhän haluaa pitää, jos hän nimittäin niin tahtoo ja lupaa tämän tehdä.\nSillä toiselta puolen, jos hän kukistaa sen, minkä hän väittää\ntahtovansa kukistaa, ja hänelle onnistuvat ne aikomukset, joista hän\npuhuu, on kaikki oleva sinun työtäsi, oi valtias. Sillä silloinhan\nsinun orjasi ovat sen toimittaneet. Toiselta puolen taas, jos käy\npäinvastoin kuin Mardonios ajattelee, ei vahinko ole oleva kovinkaan\nsuuri, kun vain sinä säilyt sekä sinun apuvarasi tuolla Aasiassa. Sillä\njos sinä ja sinun huoneesi säilytte, saavat helleenit omasta puolestaan\nvielä useasti kestää monet kamppailut. Mutta jos Mardoniosta jokin\nonnettomuus kohtaa, ei siitä ensinkään välitetä, eivätkä helleenit\nmitään voita, jos voittavatkin, koska vain ovat tuhonneet sinun orjasi.\nJa koska nyt olet polttanut Atenan ja siten saavuttanut retkesi\ntarkoituksen, voit lähteä takaisin.\"\n\n103. Tästä neuvosta ihastui Xerxes, sillä Artemisia osui puhumaan juuri\nniin, kuin hän itsekin ajatteli. Mutta vaikka kaikki miehet ja kaikki\nnaiset olisivatkin neuvoneet Xerxestä jäämään, ei hän luullakseni\nsittenkään olisi jäänyt. Siihen määrään hän oli peloissaan. Mutta nyt\nhän kiitti Artemisiaa ja lähetti tämän viemään hänen lapsensa\nEfesokseen. Sillä muutamat Xerxeen äpäräpojista olivat seuranneet hänen\nmukanaan.\n\n104. Lastensa keralla Xerxes lähetti niiden vartijaksi Hermotimoksen,\njoka syntyperältään oli pedasalainen ja kuohilasten joukosta nautti\nsuurinta arvoa kuninkaan luona. [Pedasalaiset asuvat Halikarnassoksen\ntuolla puolen. Ja Pedasassa tapahtuu tällä tavoin. Aina milloin tämän\nkaupungin naapureita, keitä hyvänsä, jonkun ajan kuluttua on kohtaava\njoku kova isku, kasvaa sikäläiselle Athenen papittarelle pitkä parta.\nTämä on jo kahdesti heille tapahtunut.]\n\n[Hakasten välinen kappale on aikaisemmin (I. 175) esiintynyt, vieläpä\nosaksi samoilla sanoilla, ja on nähtävästi tässä paikassa myöhempi\nlisäys.]\n\n105. Näitä pedasalaisia oli siis Hermotimos, joka ankarammin kuin\nkukaan muu ihminen, jonka me tunnemme, kosti kärsimänsä vääryyden. Hän\njoutui näet vihollisten vangiksi ja myytiin, jolloin hänet osti muuan\nkhiolainen Panionios, joka eli mitä jumalattomimmasta toimesta. Hän\nhankki nimittäin itselleen kauniita poikia, jotka hän aina kuohitsi ja\nvei suurista rahasummista myytäväksi Sardeeseen ja Efesokseen. Sillä\nbarbarien keskuudessa ovat kuohilaat uskollisuutensa vuoksi kaikissa\nkohdin suuremmassa arvossa kuin kuohitsemattomat. Niinpä Panionios\nuseiden muiden muassa -- tästä ammatista hän näet sai toimeentulonsa --\nmyös kuohitsi Hermotimoksen. Mutta eipä tämä kuitenkaan kaikessa ollut\nonneton; hän saapui näet Sardeesta kuninkaan tykö muiden lahjojen\nmyötä, ja jonkun ajan vierittyä hän oli kaikkein kuohilasten joukosta\nsaavuttanut suurimman arvon Xerxeen luona.\n\n106. Silloin kun kuningas pani liikkeelle persialaisen sotajoukon\nAtenaa vastaan ja oleskeli Sardeessa, matkusteli Hermotimos jossakin\nasiassa Myysian maahan, jossa khiolaiset asuvat ja jolla on nimenä\nAtarneus. Siellä hän tapasi Panionioksen. Tunnettuaan tämän hän lausui\nhänelle monta ystävällistä sanaa, luetellen ensiksi kaikkia niitä\netuja, mitkä hän Panionioksen toimesta oli saavuttanut. Ja sitten hän,\npalkaksi tästä, lupasi tehdä hänelle hyvää, jos hän toisi talonväkensä\nHermotimoksen luo ja asettuisi sinne asumaan. Panionios otti ilolla\nvastaan tarjouksen ja toimitti sinne lapsensa ja vaimonsa. Kun nyt\nHermotimos oli saanut hänet koko huonekuntineen käsiinsä, lausui hän\nnäin: \"Oi sinä, joka kaikkein ihmisten joukosta olet jumalattomimmalla\ntoimella hankkinut elatuksesi, mitä pahaa olin minä itse tai joku minun\nesi-isistäni tehnyt sinulle tai jollekin sinun esi-isistäsi, ettäs teit\nminut miehestä epatoksi? Sinä luulit jumalilta jäävän huomaamatta\ntekosesi. Mutta oikeutta noudattaen he ovat saattaneet sinut,\njumalattomien töiden tekijän, minun käsiini, niin että sinun ei\ntarvitse moittia sitä palkkaa, minkä minulta olet saapa.\" Näin hän\nilkkui Panioniosta, ja sitten hän tuotti eteensä tämän pojat. Ja\nPanionios pakoitettiin kuohitsemaan neljä poikaansa; ja hänen oli pakko\ntehdä se. Mutta hänen tehtyään tämän pakoitettiin hänen poikansa\ntekemään hänelle itselleen samoin. Siten tapasi Panionioksen samalla\nkertaa Hermotimos sekä kosto.\n\n107. Uskottuaan poikansa Artemisian huostaan Efesokseen vietäviksi\nXerxes kutsui luokseen Mardonioksen ja käski hänen valita sotaväestä\nne, mitkä hän tahtoi, ja koettamaan tehdä, niinkuin oli sanonut. Sinä\npäivänä tapahtui sen verran; mutta yöllä laskivat päälliköt kuninkaan\nkäskystä laivoillaan Faleronista ulapalle Hellespontosta kohti niin\nkiireesti kuin kukin taisi, suojellakseen siltoja, niin että kuningas\nniitä myöten pääsisi kulkemaan Aasian puolelle. Mutta kun barbarit\npurjehtiessaan olivat lähellä Zosteria, missä tästä mantereesta\npistäytyy mereen vähäisiä kallio-särkkiä, luulivat he näitä laivoiksi\nja pakenivat kauas. Viimeiseltä kuitenkin huomattuaan, että ne eivät\nolleetkaan laivoja, vaan särkkiä, he kokoontuivat jälleen ja matkasivat\nedelleen.\n\n108. Päivän tultua nähdessään maasotajoukon viipyvän paikoillaan\nluulivat helleenit laivojenkin olevan Faleronin seuduilla ja otaksuivat\nniiden aikovan ryhtyä meritaisteluun, jonka vuoksi he hankkiutuivat\npuolustautumaan. Mutta saatuaan tietää laivojen menneen menojaan he\nkohta päättivät ajaa niitä takaa. Niinpä he ajoivat takaa Xerxeen\nlaivastoa Androkseen saakka, kuitenkaan näkemättä sitä. Mutta\nAndrokseen saavuttuaan he neuvottelivat keskenään. Themistokles lausui\nnyt sen ajatuksen, että heidän tuli suunnata matkansa saarien välistä\nja, ajaen laivoja takaa, purjehtia oikopäätä Hellespontosta kohti\npurkamaan sillat. Eurybiades taas esitti tälle vastakkaisen mielipiteen\nsanoen, että jos he purkaisivat sillat, tuottaisivat he sen kautta\nHellaalle mitä suurimman onnettomuuden. Jos näet persialaisen paluu\nkatkaistaisiin ja hänet pakoitettaisiin jäämään Europaan, ei hän\nmielisi pysyä levossa. Sillä jos hän jäisi lepoon, ei mikään hänen\nhankkeistaan voisi menestyä, eikä hänelle tarjoutuisi mitään\ntilaisuutta paluuseen, vaan hänen sotajoukkonsa menehtyisi nälkään; jos\nhän sitävastoin ryhtyisi toimeen ja kävisi käsiksi tehtäväänsä,\njoutuisi kaikki Europassa, niin kaupungit kuin kansatkin, hänen\nvaltaansa, joko niin, että ne heti vallattaisiin, tai että ne ensin\ntekisivät välirauhan. Ja elatusta tulisivat barbarit aina saamaan\nhelleenien vuotuisesta viljasadosta. Mutta Eurybiadeesta näytti siltä,\nkuin persialainen ei aikoisi jäädä Europaan, jouduttuaan voitetuksi\nmeritaistelussa; oli siis sallittava hänen paeta, kunnes hän paeten\npääsisi kotiinsa. Ja hän kehoitti sitten vasta ryhtymään taisteluun\nkuninkaan omasta maasta. Tähän mielipiteeseen yhtyivät muidenkin\npeloponnesolaisten päälliköt.\n\n109. Huomattuaan, ettei hän voisi taivuttaa enemmistöä purjehtimaan\nHellespontokseen, kääntyi Themistokles atenalaisten puoleen. Nämä\nolivat näet enimmin suutuksissaan vihollisten paosta ja paloivat\nhalusta purjehtia Hellespontokseen omalla uhallaankin, vaikk'eivät muut\nsitä tahtoisikaan. Heille hän puhui näin: \"Olen itsekin ollut läsnä\nmonessa sellaisessa tapauksessa ja vielä useammin olen kuullut\nsemmoista tapahtuneen, että kun ihmiset ovat joutuneet tappiolle ja\novat saatetut pakkotilaan, he uudistavat taistelun ja korjaavat\naikaisemmin kärsimänsä vaurion. Niinpä älkäämme me, jotka olemme\nikäänkuin löytäneet itsemme ja Hellaan, torjuessamme luotamme moisen\nihmispilven, ajako takaa pakenevia miehiä. Sillä emme me ole tätä\nsuorittaneet, vaan jumalat ja puolijumalat, jotka katsoivat karsaasti,\nettä yksi ainoa mies, vieläpä jumalaton ja rikollinen, oli päässyt\nAasian ja Europan hallitsijaksi -- mies, joka yhtälailla kohteli pyhiä\nja yksityisiä esineitä, polttaen ja maahan syösten jumalten kuvia, joka\nmyös ruoski merta ja laski siihen kahleita. Vaan koska tällä haavaa\nasiamme ovat hyvällä kannalla, on meidän edullisempi pysyä Hellaassa ja\npitää huolta itsestämme ynnä talonväestämme. Ja rakentakoon kukin\njälleen talonsa ja toimittakoon huolellisesti kylvön, koska\ntäydellisesti olemme karkoittaneet barbarin maasta pois. Mutta kevään\ntullen purjehtikaamme Hellespontokseen ja Iooniaan.\" Näin hän lausui,\nsiten ikäänkuin velvoittaaksensa persialaista kiitollisuuteen, jotta\nhänellä olisi turvapaikka, jos jokin onnettomuus atenalaisten puolelta\nhäntä kohtaisi. Ja niin kävikin.\n\n110. Näin puhumalla Themistokles petti atenalaiset, ja he tottelivat.\nSillä kun hän, jota jo ennenkin oli pidetty viisaana, nyt oli\nosoittautunut todella viisaaksi ja hyväksi neuvonantajaksi, olivat he\nempimättä valmiit noudattamaan hänen ehdoitustaan. Ja kun nyt\natenalaiset olivat suostuneet tuumaan, lähetti Themistokles heti\naluksen ja miehiä, joitten hän varmasti tiesi pitävän salassa, mitä hän\noli käskenyt heidän ilmoittaa kuninkaalle, vaikkakin heitä\nkidutettaisiin kaikilla mahdollisilla tavoilla. Niiden joukossa oli\ntaaskin hänen kotiväkeensä kuuluva Sikinnos. Attikan rantaan\nsaavuttuaan jäivät toiset alukseen, mutta Sikinnos astui Xerxeen eteen\nja lausui näin: \"Minut lähetti Themistokles, Neokleen poika,\natenalaisten sotapäällikkö ja kaikkien liittolaisten joukosta paras ja\nviisain mies, ilmoittamaan sinulle, että hän, tehdäkseen sinulle\npalveluksen, on pidättänyt helleenit, kun he tahtoivat ajaa laivojasi\ntakaa ja purkaa Hellespontoksen sillat. Ja matkusta nyt kaikessa\nrauhassa.\" Tämän ilmoitettuaan he purjehtivat takaisin.\n\n111. Mutta senjälkeen kuin atenalaiset olivat päättäneet olla enää\nkauemmas takaa ajamatta barbarien laivoja ja purjehtimatta\nHellespontokseen purkamaan siltoja, saartoivat he Andros-saaren\nvalloittaakseen sen. Themistokles oli näet saarelaisten joukosta\nensiksi näiltä vaatinut rahaa, mutta he eivät olleet sitä antaneet. Hän\nhuomautti silloin heille, että atenalaiset olivat tulleet, tuoden\nmukanaan kaksi mahtavaa jumalaa, Taivutuksen ja Pakon, jonka vuoksi\nandrolaisten ehdottomasti oli annettava rahaa. Vaan nämä vastasivat\nsiihen sanoen, että Atena luonnollisesti kyllä oli mahtava ja varakas\nja että se oivallisten jumaliensa turvissa oli onnellinen, jota vastoin\nandrolaiset itse olivat päässeet mitä pisimmälle puutteessa. Oli näet\nolemassa kaksi kelvotonta jumalaa, jotka eivät heidän saarestaan\nluopuneet, vaan alati siellä viihtyivät, nimittäin Köyhyys ja\nMahdottomuus. Ja kun androlaisilla oli sellaiset jumalat, eivät he\naikoneet antaa rahaa. Sillä atenalaisten voima ei milloinkaan ollut\nvoittava heidän voimattomuuttaan.\n\n112. Koska androlaiset siis näin vastasivat eivätkä antaneet rahaa,\njoutuivat he piiritetyiksi. Mutta Themistokles, joka ei herjennyt\nahneudestaan, lähetti muihin saariin uhkaavia julistuksia ja vaati\nrahoja niiden samojen lähettilästen kautta, joita hän oli käyttänyt\nkuninkaankin luo toimittaessaan sanan. Ja hän käski lausua, että jos he\neivät antaisi, mitä vaadittiin, niin hän oli vievä helleenien\nsotajoukon heitä vastaan ja piirittävä sekä hävittävä heidän\nkaupunkinsa. Näin puhumalla hän sai suuria rahasummia kerätyksi kokoon\nkarystolaisilta ja parolaisilta. Kuullessaan näet Androsta kostoksi sen\nmeedialaismielisyydestä piiritettävän ja Themistokleen nauttivan\nsuurinta mainetta sotapäällikköjen joukossa, he peloissaan tästä\nlähettivät rahaa. En saata mainita, antoivatko jotkut muutkin\nsaarelaiset rahaa, mutta luulen kuitenkin muutamien muidenkin antaneen,\neikä ainoastaan näiden. Ei siltä kuitenkaan, ainakaan karystolaisiin\nnähden, onnettomuus lykkäytynyt toistaiseksi. Mutta parolaiset\npelastuivat sotajoukon tulosta, rahoilla lepyttämällä Themistokleen.\nNiinpä Themistokles Androksesta käsin hankki itselleen rahoja\nsaarelaisilta muiden sotapäällikköjen tietämättä.\n\n113. Mutta viivyttyään muutamia päiviä meritaistelun jälkeen Xerxes\nynnä hänen väkensä marssi samaa tietä takaisin Boiotiaan. Mardonios\nkatsoi näet hyväksi saattaa kuningasta tielle, ja samalla hänestä\nnäytti olevan liian myöhäinen vuodenaika sodankäyntiin. Hänestä oli\nnimittäin edullisempi talvehtia Tessaliassa ja sitten, kevään tullen,\nkäydä Peloponnesoksen kimppuun. Ja sotajoukon saavuttua Tessaliaan\nMardonios ensin valitsi itselleen kaikki niinsanotut kuolemattomat\npersialaiset, paitsi heidän päällikköään Hydarnesta -- tämä näet\nselitti, ettei hän aikonut luopua kuninkaasta --, sitten muista\npersialaisista haarniskapukuiset ja nuo tuhat ratsumiestä, sekä\nmeedialaiset, sakit, baktrialaiset ja indialaiset, sekä jalkaväen että\nratsuväen. Nämä kansat hän otti kokonaan mukaansa, mutta muista\nliittolaisista hän otti vain pieniä joukkoja, valiten semmoisia miehiä,\njoilla oli kaunis ulkomuoto, tai joiden tiesi suorittaneen jonkun\nkelpotyön. Enimmin hän kansojen joukosta valitsi persialaisia,\nnimittäin kaulakäätyjä ja rannerenkaita kantavia miehiä, toisessa\nsijassa meedialaisia. Nämä eivät olleet lukumäärältään persialaisia\nharvemmat, mutta voimiltaan he olivat heikommat. Ja heidän lukunsa teki\nkaikkiaan, ratsumiehet niihin luettuina, kolmesataatuhatta miestä.\n\n114. Siihen aikaan, jolloin Mardonios muodosti itselleen eri sotajoukon\nja Xerxes oleskeli Tessaliassa, oli lakedaimonilaisille Delfoista\ntullut sellainen oraakelilause, että heidän tuli vaatia Xerxeeltä\nhyvitystä Leonidaan surmasta ja ottaa vastaan se korvaus, minkä hän\ntarjosi. Niinpä spartalaiset kiireimmiten lähettivät kuuluttajan, joka\nsaavutti koko sotajoukon Tessaliassa ja astui Xerxeen eteen sanoen\nnäin: \"Oi meedialaisten kuningas, lakedaimonilaiset ja Spartan\nherakleidit vaativat sinulta hyvitystä taposta, kun surmasit heidän\nkuninkaansa hänen puolustaessaan Hellasta.\" Xerxes naurahti ja pysyi\nkauan aikaa ääneti; sitten hän, viitaten Mardoniokseen, joka sattui\nseisomaan hänen vieressään, lausui: \"Kyllä tämä Mardonios tässä on\nmaksava heille sellaisen korvauksen, kuin heille sopii.\"\n\n115. Tämän vastauksen saatuaan läksi kuuluttaja tiehensä. Mutta\njätettyään Mardonioksen Tessaliaan Xerxes itse matkasi kiireesti\nHellespontoksen rannalle ja saapui ylimenopaikalle viidessäviidettä\npäivässä, viemättä mukaansa sanalla sanoen ainoatakaan osaa\nsotajoukostaan. Mutta mihin tahansa persialaiset matkallaan joutuivat\nja keiden ihmisten luo vain tulivat, he ryöstivät ja söivät näiden\nviljan. Ja milloin he eivät mitään viljaa löytäneet, niin he nyhtivät\nmaasta versovan ruohon, koloivat puiden, sekä istutettujen että\nmetsäpuiden, kuoren, riipivät niistä lehdet ja söivät ne, eivätkä\njättäneet jälelle mitään. Tämän ne tekivät nälissään. Lisäksi tarttui\nsotaväkeen rutto ja vatsatauti, jotka tuhosivat sitä matkan kestäessä.\nMuutamia sairaita Xerxes myös jätti jälkeensä, käskien niitä\nkaupunkeja, joihin hän milloinkin marssiessaan joutui, hoitamaan ja\nelättämään näitä; niinpä hän jätti muutamia Tessaliaan ja Paionian\nSiris-kaupunkiin sekä Makedoniaan. Siris-kaupunkiin hän marssiessaan\nHellasta vastaan myös oli jättänyt Zeun pyhät vaunut. Mutta\npoistuessaan Xerxes ei niitä saanutkaan takaisin. Hänen niitä\nvaatiessaan väittivät näet paionit, jotka olivat antaneet ne\ntraakialaisille, että hevosten ollessa laitumella olivat Strymon-joen\nlähteillä asuvat ylämaan traakialaiset ryöstäneet ne vaunuineen\npäivineen.\n\n116. Tällöin teki myös bisaltilaisten ja Krestonian-maan kuningas\nhirmuisen teon. Hän oli itse selittänyt, ettei hän vapaaehtoisesti\nrupeaisi Xerxeen orjaksi, ja oli vetäytynyt Rhodopen vuoristoon. Olipa\nhän myös kieltänyt poikiaan lähtemästä sotaan Hellasta vastaan. Mutta\nnämä eivät siitä piitanneet, taikka sitten heidän muuten teki mieli\nkatsella sotaa; ja he olivat persialaisen keralla ottaneet osaa\nsotaretkeen. Kun senvuoksi kaikki kuusi olivat vahingoittumatta\npalanneet, puhkaisi isä heiltä silmät.\n\n117. Niinpä nämä saivat sen palkan. Mutta matkallaan Traakiasta\nsaavuttuaan ylimenopaikalle kulkivat persialaiset kiireesti laivoillaan\nHellespontoksen yli Abydokseen. Sillä he eivät enää tavanneet siltoja\nkunnossa, vaan ne olivat myrskyn hajoittamat. Sinne he pysähtyivät ja\nsaivat enemmän ruokaa, kuin mitä matkan varrella olivat saaneet. Mutta\nkun he nyt hillittömästi ahmivat ja vaihtoivat juomavetensä toiseen,\nkuoli säilyneestä sotaväestä useita. Vaan muut saapuivat yhdessä\nXerxeen kanssa Sardeeseen.\n\n118. On myös olemassa toinen kertomus, että sittenkuin Xerxes Atenasta\nlähdettyään oli saapunut Eioniin Strymonin varrelle, ei hän enää\nmatkustanut maitse, vaan uskoi sotajoukon Hydarneen vietäväksi\nHellespontokseen ja astui itse foinikialaiseen laivaan sekä matkusti\nAasiaan. Mutta hänen purjehtiessaan yllätti hänet ankara ja laineita\nnostava Strymonin-tuuli. Ja myrsky kävi sitä vaarallisemmaksi hänelle,\nkun laiva oli täpötäysi, syystä että kannella oli useita Xerxeen\nkeralla matkustavia persialaisia. Tällöin oli kuningas joutunut pelon\nvaltaan ja huutaen kysynyt perämieheltä, oliko heillä mitään\npelastuksen toivoa, johon tämä oli vastannut: \"Valtias, ei ole mitään\ntoivoa, ellei jollakin tavoin päästä tästä lukuisasta miehistöstä.\"\nTämän kuultuaan kerrotaan Xerxeen silloin lausuneen: \"Persian miehet,\nosoittakoon nyt kukin teistä, että hän huolehtii kuninkaasta. Teistä\nnäet näyttää minun pelastukseni riippuvan.\" Näin hän puhui, mutta he\nlankesivat maahan hänen eteensä ja heittäytyivät sitten mereen. Ja\ntäten keventyneenä laiva pelastui Aasiaan. Mutta heti maihin astuttuaan\noli Xerxes tehnyt näin. Hän lahjoitti perämiehelle kultaisen seppeleen\nsiitä hyvästä, että oli pelastanut kuninkaan hengen; mutta koska hän\noli syössyt perikatoon monta persialaista, käski kuningas leikata\nhäneltä pään poikki.\n\n119. Tämä on se toinen kertomus, joka Xerxeen paluusta on olemassa.\nMutta minä en sitä saata uskoa, en muissa kohdin, enempää kuin mitä\ntulee tähän persialaisten onnettomuuteenkaan. Sillä jos perämies olisi\nnäin puhunut Xerxeelle, en kymmenentuhannen henkilön joukosta voisi\ntavata yhtä ainoatakaan, joka olisi eri mielipidettä ja väittäisi\nkuninkaan semmoista tehneen; vaan hän olisi käskenyt kannella olevien,\njotka olivat persialaisia, vieläpä persialaisten ensimäisiä, astua\nlaivanruumaan ja heittänyt soutajista, jotka olivat foinikialaisia,\nmereen yhtä suuren määrän kuin oli persialaisia. Mutta, kuten jo\nennenkin olen maininnut, palasi Xerxes muun sotajoukon keralla maitse\nAasiaan.\n\n120. Siitä on tärkeänä todistuksena myös tämä seikka. On näet\ntunnettua, että Xerxes paluumatkallaan saapui Abderaan, teki asukasten\nkanssa kestiystävyysliiton ja lahjoitti heille kultaisen tikarin ynnä\nkultakirjaisen hiippalakin. Ja, kuten abderalaiset itse kertovat,\nvaikka tosin minä puolestani en saata sitä uskoa, irroitti Xerxes\nsiellä ensi kerran, Atenasta takaisin paetessaan, vyönsä, koska vasta\nsiellä katsoi olevansa turvissa. Mutta nytpä Abdera sijaitsee lähempänä\nHellespontosta kuin Strymon ja Eion, missä juuri väitetään hänen\nastuneen laivaan.\n\n121. Mutta kun helleenit eivät kyenneet valloittamaan Androsta,\nkääntyivät he Karystokseen, ja hävitettyään tämän alueen he läksivät\ntakaisin Salamiiseen. Ensi työkseen he nyt muusta saaliista eroittivat\nesikoislahjat jumalille; muiden muassa he pyhittivät kolme\nfoinikialaista kolmisoutua, yhden Isthmokseen, joka on ollut siellä\naina minun aikoihini saakka, toisen Sunioniin, kolmannen Aiaalle itse\nSalamiiseen. Tämän jälkeen he jakoivat saaliin ja lähettivät\nesikoislahjat Delfoihin, ja näistä tehtiin kuva, joka esittää miestä,\nkeulankärki kädessä, ja on kahdentoista kyynärän korkuinen. Se\nsijaitsee samassa paikassa, missä makedonialaisen Alexandroksenkin\nkultapatsas.\n\n122. Lähetettyään esikoislahjat Delfoihin kysyivät helleenit yhteisesti\njumalalta, oliko hän saanut riittävän määrän ja mieleisiänsä\nesikoislahjoja. Ja jumala vastasi muilta helleeneiltä kyllä saaneensa,\nmutta ei aiginalaisilta, vaan vaati heiltä itselleen kunniapalkinnon\nSalamiin meritaistelusta. Saatuaan tämän tietää aiginalaiset pyhittivät\nDelfoihin kolme kultatähteä, jotka ovat kiinnitetyt vaskisen maston\nnenään ja sijaitsevat nurkassa, aivan lähellä Kroisoksen\nsekoitusastiaa.\n\n123. Saaliinjaon toimitettuaan helleenit purjehtivat Isthmokseen\nantaakseen kunniapalkinnot niille helleeneille, jotka sodassa olivat\nesiintyneet urhoollisimmin. Kun sotapäälliköt sinne saavuttuaan\njakoivat äänestysliuskansa Poseidonin alttarin ääressä ratkaistakseen,\nketkä kaikkien joukosta saisivat ensimäisen ja toisen palkinnon,\nsilloin antoi jokainen heistä itselleen ensimäisen äänen, katsoen kukin\nitse esiintyneensä urhoollisimmin, mutta toisen sijan yhtyivät useimmat\nantamaan Themistokleelle. Siten he siis jäivät yksikseen, mutta toiseen\npalkintoon nähden Themistokles pääsi paljon edelle muita.\n\n124. Vaikka helleenit kateudesta eivät tahtoneet ratkaista tätä\nkysymystä, vaan purjehtivat kukin kotiinsa sitä ratkaisematta, joutui\nkuitenkin Themistokles suureen huutoon ja häntä pidettiin kautta koko\nHellaan kaikkein viisaimpana miehenä helleenien joukossa. Mutta koska,\nThemistokleen voitosta huolimatta, Salamiin luona taistelleet eivät\nhäntä kunnioittaneet, saapui hän kohta tämän jälkeen Lakedaimoniin\nsaadaksensa kunnioitusta osakseen. Ja lakedaimonilaiset ottivat hänet\nkomeasti vastaan ja kunnioittivat häntä suuresti. Ja urhoollisuuden\npalkintona he tosin antoivat Eurybiadeelle öljypuunlehvä-seppeleen,\nmutta viisauden ja taitavuuden palkinnon he antoivat Themistokleelle,\nollen sekin öljypuunlehvä-seppele. Ja he lahjoittivat hänelle\nkauniimmat vaunut, mitä Spartassa oli. Ja lakedaimonilaisten paljon\nylistettyä vierastaan saattoi häntä kolmesataa valiospartalaista, nuo,\njoita nimitetään ratsumiehiksi, aina Tegean rajoille saakka. Ja hän on\nkaikista meille tunnetuista ihmisistä ainoa, jolle spartalaiset ovat\nsuoneet kunniasaaton.\n\n125. Themistokleen saavuttua Lakedaimonista Atenaan soimasi\nafidnalainen Timodemos, joka oli hänen vihamiehiään, mutta muuten ei\nmikään huomattava henkilö, kateudesta aivan hurjistuneena\nThemistoklesta. Hän veti esille tämän tekemän matkan Lakedaimoniin ja\nväitti hänen Atenan vuoksi saaneen lakedaimonilaisilta nuo\nkunnianosoitukset eikä suinkaan oman itsensä vuoksi. Kun nyt Timodemos\nei herjennyt näin puhumasta, lausui Themistokles: \"Asianlaita on näin.\nEn minä spartalaisten puolelta olisi näin paljon kunniaa osakseni\nsaanut, jos olisin belbinalainen, yhtä vähän kuin sinä, hyvä mies.\nvaikka oletkin atenalainen.\" Sen verran tapahtui silloin.\n\n126. Vaan Artabazos, Farnakeen poika, joka jo ennestäänkin oli\npersialaisten kesken huomattava mies, mutta Plataiain taistelun jälkeen\ntuli vieläkin huomattavammaksi, saattoi, mukanaan kuusikymmentätuhatta\nmiestä Mardonioksen valitsemasta sotaväestä, kuninkaan ylimenopaikalle\nsaakka. Mutta kun nyt kuningas oli Aasiassa, matkasi Artabazos takaisin\nja saapui Pallenen kohdalle. Ja koska hänellä ei vielä ollut mitään\nkiirettä lähteä toiseen leiriin -- Mardonios talvehti näet Tessaliassa\nja Makedoniassa --, ei hän katsonut voivansa jättää valtansa alle\nlaskematta kuninkaasta luopuneita poteidaialaisia, koska he kerran\nolivat hänen tielleen joutuneet. Sillä kuninkaan marssittua heidän\nohitseen ja persialaisten laivaston lähdettyä pakoon Salamiista, he\nolivat julkisesti luopuneet barbareista. Niin myös muut Pallenen\nasukkaat.\n\n127. Silloin siis Artabazos piiritti Poteidaiaa. Mutta koska hän epäili\nmyös olyntholaisten luopuvan kuninkaasta, piiritti hän heidänkin\nkaupunkiaan. Se oli bottiaiïlaisten hallussa, jotka makedonialaiset\nolivat karkoittaneet Thermen lahden ääreltä. Ja piiritettyään sekä\nvallattuaan kaupungin hän antoi viedä asukkaat järven rannalle ja\nteurastutti heidät siellä, mutta kaupungin hän uskoi toronelaisen\nKritobuloksen ja Khalkidiken väestön hoidettavaksi, ja siten saivat\nkhalkidikelaiset haltuunsa Olynthoksen.\n\n128. Valloitettuaan tämän Artabazos innokkaasti puuhasi Poteidaian\nvalloittamista. Ja hänen tätä hartaasti puuhatessaan teki skionelaisten\npäällikkö Timoxeinos hänen kanssaan sopimuksen kavalluksesta -- millä\ntavoin hän aluksi sen teki, sitä en saata mainita, sillä sitä ei\nkerrota. Lopulta kuitenkin kävi näin. Aina milloin Timoxeinos tahtoi\nlähettää kirjeen Artabazokselle ja Artabazos Timoxeinokselle, käärivät\nhe kirjoittamansa kirjeen nuolen uurteiden viereen ja sulittivat sen,\njonka jälkeen he ampuivat sovittuun paikkaan. Mutta Timoxeinos\njoutuikin ilmi Poteidaian kavaltamisesta. Sillä ampuessaan kerran\nsovittuun paikkaan Artabazos ampui siitä harhaan ja osasikin erästä\npoteidaialaista olkapäähän. Ammutun ympärille kertyi, kuten sodassa\ntapa on, pian paljon väkeä, jotka heti poistivat nuolen, jolloin he\nhuomasivat kirjeen ja veivät sen sotapäälliköille. Ja saapuvilla oli\nmyös muiden pallenelaisten liittolaisjoukko. Mutta luettuaan kirjeen ja\nsaatuaan selville kavallukseen syyllisen sotapäälliköt päättivät\nSkionen vuoksi olla murskaksi musertamatta hänet kavalluksesta, jottei\nskionelaisia vastaisuudessa aina pidettäisi kavaltajina.\n\n129. Tällä tavoin siis hän joutui ilmi. Mutta Artabazoksen kolmatta\nkuukautta piirittäessä kaupunkia syntyi sattumalta meressä vahva luode,\njota kesti kauan aikaa. Huomattuaan, että oli muodostunut matalikko,\nalkoivat barbarit samota sitä myöten Palleneen. Mutta kun he olivat\nkulkeneet kaksi viidennestä koko matkasta ja vielä oli jälellä kolme,\nheidän päästäkseen Palleneen, nousi meressä ankara vuoksi, jommoista ei\nvielä monasti, kuten maan asukkaat kertovat, ollut sattunut. Niinpä ne\npersialaiset, jotka eivät osanneet uida, tuhoutuivat, uimataitoisten\nkimppuun taas purjehtivat aluksillaan poteidaialaiset ja tekivät heistä\nlopun. Ja syyksi vuokseen ja persialaisten tapaturmaan mainitsevat\npoteidaialaiset sen, että juuri ne persialaiset, jotka meri tuhosi,\nolivat rikkoneet Poseidonin temppeliä ja etukaupungissa olevaa\njumalankuvaa vastaan. Ja mainitessaan tämän syyn he mielestäni puhuvat\nhyvin. Mutta henkiin jääneet Artabazos vei Tessaliaan Mardonioksen luo.\nSiten kävi näiden, jotka olivat saattaneet kuningasta matkalle.\n\n130. Kun Xerxeen säilynyt laivasto pakomatkallaan Salamiista oli\nlaskenut maihin Aasiaan ja oli kuljettanut kuninkaan ynnä sotajoukon\nKhersonesoksesta Abydokseen, piti se talvea Kymessä. Mutta aikaisin,\nkevään tultua, se kokoontui Samokseen, mihin myös muutamat laivoista\nolivat jääneet talvehtimaan. Useimmat laivasoturit olivat persialaisia\nja meedialaisia, ja heidän päällikköinään olivat Mardontes, Bagaioksen\npoika, ja Artayntes, Artakhaieen poika. Heidän mukanaan oli päällikkönä\nmyös Artaynteen veljenpoika Ithamitres, jonka Artayntes itse oli\nottanut myötänsä. Mutta koska heitä oli niin ankarasti lyöty, eivät he\nedenneet kauemmas länteen -- eikä myöskään kukaan heitä siihen\npakoittanut, -- vaan he jäivät Samokseen pitämään silmällä, ettei\nIoonia luopuisi; ja heillä oli kolmesataa laivaa, ioonilaiset niihin\nluettuina. Eivätkä he edes odottaneetkaan helleenien tulevan Iooniaan,\nvaan luulivat näiden tyytyvän suojelemaan omaa maatansa. Ja sen he\npäättivät siitä, että helleenit eivät olleet persialaisia ajaneet\ntakaa, näiden paetessa Salamiista, vaan olivat iloisina lähteneet\ntaistelusta pois. Niinpä persialaiset mielestään olivat merellä\njoutuneet tappiolle, mutta maalla luulivat he Mardonioksen suuresti\npääsevän voiton puolelle. Samoksessa ollessaan he nyt miettivät,\nvoisivatko he tuottaa jotakin vauriota vihollisille, samalla kuin he\nmyös pitivät silmällä, mihin päin Mardonioksen hankkeet kallistuisivat.\n\n131. Mutta helleenit pani liikkeelle kevään tulo ja Mardonios, joka\noleskeli Tessaliassa. Heidän maavoimansa ei vielä ollut kokoontunut,\nmutta laivasto, luvultaan satakymmenen laivaa, saapui Aiginaan.\nSotapäällikkönä ja laivaston johtomiehenä oli Leutykhides, Menarcen\npoika, Hegesilaoksen pojanpoika. Tämän isä oli Hippokratides, tämän\nLeutykhides, tämän Anaxilaos, tämän Arkhidemos, tämän Anaxandrides,\ntämän Theopompos, tämän Nikandros, tämän Kharilaos, tämän Kunomos,\ntämän Polydektes, tämän Prytanis, tämän Euryfon, tämän Prokles, tämän\nAristodemos, tämän Aristomakhos, tämän Kleodaios, tämän Hyllos ja tämän\nisä Herakles. Ja Leutykhides kuului toiseen kuningashuoneeseen. Kaikki\nnämä, paitsi niitä seitsemää, jotka ensiksi lueteltiin Leutykhideestä\ntaaksepäin, olivat olleet Spartan kuninkaita. Atenalaisten päällikkönä\ntaas oli Xanthippos, Arifronin poika.\n\n132. Kaikkien laivojen saavuttua Aiginaan tuli ioonilaisilta\nlähettiläitä helleenien laivaleiriin. He olivat vähän tätä ennen myös\nsaapuneet lakedaimonilaisten tykö ja pyytäneet näitä vapauttamaan\nIoonian. Heidän joukossaan oli muiden muassa Herodotos, Basileideen\npoika. Nämä ioonilaiset olivat keskenään tehneet salaliiton ja\nväijyivät Strattiin, Khioksen itsevaltiaan henkeä, ollen alkujaan\nluvultaan seitsemän. Mutta kun yksi yritykseen osallisista antoi sen\nilmi ja heidän salajuonensa siten tuli tunnetuksi, väistyivät muut\nkuusi Khioksesta ja saapuivat Spartaan sekä sitten myös Aiginaan, missä\npyysivät helleenejä purjehtimaan Iooniaan. Kuitenkin he töin tuskin\nsaivat nämä houkutelluiksi Delokseen saakka. Sillä kaikki, mikä oli\nedempänä, oli helleeneistä peloittavaa, koska nämä eivät tunteneet\npaikkoja, vaan otaksuivat kaiken siellä olevan täynnä sotaväkeä; ja\nSamoksen luulivat he olevan yhtä kaukana kuin Herakleen patsaat. Niinpä\nsattui sillä tavoin, että barbarit peloissaan eivät uskaltaneet\npurjehtia Samosta edemmäksi länteen päin ja että helleenit, khiolaisten\npyynnöistä huolimatta, eivät uskaltaneet purjehtia Delosta edemmäksi\nitään. Siten pelko varjeli heidän välillään olevaa aluetta.\n\n133. Siispä helleenit purjehtivat Delokseen, mutta Mardonios talvehti\nTessaliassa. Sieltä käsin hän lähetti oraakeleihin Mys nimisen miehen,\njoka oli syntyisin Europos-kaupungista, ja antoi hänelle toimeksi käydä\nkysymässä neuvoa joka paikassa, missä persialaisten oli lupa kysellä.\nMitä hän nyt tämän tehtävän antaessaan tahtoi oraakeleilta saada\nselville, sitä en saata mainita, sillä sitä ei kerrota. Mutta minä\npuolestani luulen hänen lähettäneen kysymään neuvoa silloisista\nhankkeistaan, eikä muista asioista.\n\n134. On tunnettua, että tämä Mys saapui Lebadeiaan ja sai palkalla\ntaivutetuksi erään kotimaisen miehen astumaan alas Trofonioksen luo ja\nettä hän myös saapui Fokis maassa olevaan Abaihin. Ensiksi hän tuli\nTeebaan ja sinne päästyään hän kysyi neuvoa ismenolaiselta Apollonilta;\nsiellä kysytään oraakelia tarkastamalla uhriteuraita, kuten on laita\nOlympiassakin. Toiseksi hän rahalla taivutti erään muukalaisen, joka ei\nollut teebalainen, menemään nukkumaan Amfiaraoksen pyhättöön. Sillä ei\nkenenkään teebalaisen ole lupa sieltä pyytää ennustusta. Ja siihen on\nsyynä tämä. Amfiaraos käski antamallaan oraakelilauseella teebalaisten\nvalita, kumpaako näistä kahdesta he halusivat, käyttääkö häntä\nennustajana vai liittolaisena; sillä jommastakummasta heidän\ntäytyi luopua. Ja he valitsivat sen, että saisivat Amfiaraoksen\nliittolaisekseen. Tästä syystä ei kenenkään teebalaisen ole lupa siellä\nnukkua.\n\n135. Mutta seuraava teebalaisten kertoma tapaus on minusta mitä suurin\nihme. Tämä Europoksesta oleva Mys oli, kierrettyään kaikki\noraakelipaikat, tullut Apollon Ptooksen temppelikartanoon. Tämän\npyhätön nimenä on Ptoon, se on teebalaisten oma ja sijaitsee\nKopais-järven yläpuolella erään vuoren luona, aivan lähellä Akraifian\nkaupunkia. Kun mainittu Mys tuli tähän pyhättöön, hänellä oli\nseurassaan kolme miestä, jotka valtion puolesta olivat kansalaisten\njoukosta valitut kirjoittamaan muistiin, mitä jumala oli julistava, --\nalkoi ennuspappi heti ennustaa barbarikielellä. Ja mukana seuranneet\nteebalaiset olivat ihmeissään, kun kuulivat barbarikieltä Hellaan\nkielen sijasta, eivätkä osanneet mitään siihen asiaan. Mutta\neuropolainen Mys tempaisi heidän käsistään kirjoitustaulun, joka heillä\noli mukanaan, ja kirjoitti siihen ennuspapin sanat, selittäen hänen\nantavan vastauksen Kaarian kielellä. Ja kirjoitettuaan tämän muistiin\nhän läksi matkoihinsa Tessaliaan.\n\n136. Luettuaan oraakelien lauseet Mardonios lähetti sitten Atenaan\nsanansaattajana makedonialaisen Alexandroksen, Amyntaan pojan. Sen\nhän teki osaksi siitä syystä, että persialaiset olivat sukua\nAlexandrokselle. Muuan persialainen Bubares oli näet nainut\nAlexandroksen sisaren, Gygaian, Amyntaan tyttären, josta hänelle oli\nsyntynyt aasialainen Amyntas; tälle, jolla oli äidinisänsä nimi, antoi\nkuningas suuren Alabandan kaupungin Fryygiassa asuttavaksi. Osaksi\nMardonios lähetti Alexandroksen siksi, että oli saanut tietää hänen\nolevan Atenan valtion kestiystävän ja hyväntekijän. Täten näet hän\nluuli parhaiten voittavansa puolelleen atenalaiset, joiden hän\ntietenkin kuuli olevan lukuisan ja uljaan kansan ja joiden hän ennen\nmuita tiesi tuottaneen persialaisille merellä kärsityt vauriot. Jos hän\nsaisi nämä puolelleen, toivoi hän varmaan helposti pääsevänsä meren\nvaltiaaksi, niinkuin todella olisikin käynyt. Ja koska hän maalla\nkatsoi olevansa paljoa voimakkaampi, laski hän niin, että hän täten oli\npääsevä helleeneihin nähden voiton puolelle. Kenties myös oraakelit\njulistivat hänelle tämän, neuvoen häntä tekemään Atenan kansan\nliittolaisekseen, jossa tapauksessa hän siis niitä totellen olisi\nlähettänyt Alexandroksen Atenaan.\n\n137. Tämän Alexandroksen seitsemäs esi-isä oli Perdikkas, joka oli\nhankkinut itselleen makedonialaisten itsevaltiuden. Ja se tapahtui\ntällä tavalla. Argoksesta pakeni Illyriaan kolme veljestä, jotka olivat\nTemenoksen jälkeläisiä, Gauanes, Aeropos ja Perdikkas. Illyriasta he\nkulkivat rajan toiselle puolelle Ylä-Makedoniaan ja saapuivat Lebaian\nkaupunkiin. Siellä he palvelivat kuninkaan palkkalaisina, yksi\npaimentaen hevosia, toinen härkiä ja nuorin heistä, Perdikkas, pientä\nkarjaa. Ja kuninkaan vaimo keitti itse heille ruuat; muinoin näet\nolivat ihmisten hallitsijatkin rahoista köyhiä. Mutta aina milloin hän\nleipoi leivän, tuli Perdikkas pojan leipä kaksinkertainen. Kun joka\nkerta kävi samalla tavoin, ilmoitti hän sen miehelleen. Sen kuultuaan\njuolahti kuninkaalle heti mieleen, että tapaus oli ihme ja että se\nmerkitsi jotakin suurta. Niinpä hän kutsui luokseen päiväpalkkalaiset\nja käski heidän poistua maastaan. He sanoivat, että heillä oli oikeus\nsaada palkkansa ja vasta sen saatuaan he lupasivat mennä pois. Ja juuri\nsilloin paistoi päivä savureiästä huoneeseen. Kun kuningas tällöin\nkuuli palkasta puhuttavan, lausui hän jumalain sokaisemana: \"Palkaksi\nannan minä ansionne mukaan tämän.\" Ja samalla hän viittasi\nauringonpaisteeseen. Sen kuultuaan jäivät molemmat vanhemmat veljekset,\nGauanes ja Aeropos, siihen ällistyneinä seisomaan. Mutta poikanen,\njolla sattui olemaan kädessään veitsi, lausui: \"Me otamme, oi kuningas,\nvastaan, mitä sinä annat\", ja piirsi samassa veitsellään huoneen\npermantoon piirin päivänpaisteen ympäri. Ja sen tehtyään hän kolmasti\nammensi poveensa auringonpaistetta, jonka jälkeen hän läksi matkaansa,\nja muut hänen kanssaan.\n\n138. Siispä he läksivät tiehensä. Mutta eräs kuninkaan neuvoksista\nhuomautti hänelle, kuinka epäviisaasti hän oli menetellyt ja kuinka\nmielevästä nuorin veljeksistä oli ottanut, mitä annettiin. Tämän\nkuultuaan kuningas vihastuneena lähetti veljesten jälkeen ratsumiehiä\nsurmaamaan heidät. Tässä maassa on joki, jolle näiden Argoksesta\ntulleiden miesten jälkeläiset uhraavat kuten pelastajalleen. Kun nyt\ntemenidit olivat kulkeneet joen yli, paisui se niin suureksi, että\nratsumiehet eivät kyenneet pääsemään sen poikki. Vaan veljekset\nsaapuivat toiseen osaan Makedoniaa ja asettuivat lähelle niinsanottuja\nMidaan, Gordiaan pojan, puutarhoja, missä itsestään kasvaa ruusuja,\njoissa kussakin on kuusikymmentä terälehteä ja joitten tuoksu voittaa\nkaikkien muiden tuoksun. Näissä puutarhoissa vangittiin myös, kuten\nmakedonialaiset kertovat, Silenos. Puutarhojen yläpuolella sijaitsee\nBermion niminen vuori, joka talvisen ilmanalansa vuoksi on pääsytön.\nOtettuaan tämän maan haltuunsa veljekset sieltä käsin laskivat\nvaltaansa muunkin Makedonian.\n\n139. Tästä Perdikkaasta polveutui Alexandras näin. Alexandras oli\nAmyntaan poika, Amyntas Alketeen; Alketeen isä oli Aeropos, Filippoksen\npoika, Filippoksen isä Argaios, ja hänen isänsä taas Perdikkas, joka\nhankki itselleen hallituksen.\n\n140. Tämä siis oli Alexandroksen, Amyntaan pojan, sukujohto. Vaan\nsaavuttuaan nyt Mardonioksen lähettämänä Atenaan hän lausui: \"Atenan\nmiehet, Mardonios sanoo näin: Minulle on kuninkaalta tullut täten\nkuuluva viesti: 'Minä annan atenalaisille anteeksi kaikki heidän minua\nkohtaan tekemänsä rikokset. Mutta tee nyt, Mardonios, tämä. Anna heille\nensiksi takaisin heidän maansa, ja valitkoot he sitten itse tämän\nlisäksi vielä toisen maan, minkä hyvänsä tahtovat, ja olkoot\nitsenäisiä. Ja jos he tahtovat tehdä kanssani sovinnon, niin pystytä\njälleen kaikki heidän pyhättönsä, mitkä minä olen polttanut.' -- Ja\nkoska nyt kerran tämä käsky on minulle tullut, täytyy minun\nvälttämättömästi tehdä näin, jollei teidän puoleltanne ole mitään\nestettä. Ja minä lausun teille tämän. Miksi te nyt olette mielettömät\nja nostatte sodan kuningasta vastaan? Ettehän te kuitenkaan pysty häntä\nvoittamaan ettekä te kaikiksi ajoiksi voi häntä vastustaa. Olettehan\nnähneet Xerxeen sotajoukon lukuisuuden ja teot, olettehan myös\nkuulleet, mikä sotavoima minulla tätä nykyä on, niin että, vaikka\npääsisittekin voitolle ja etukynteen -- josta teillä tosin ei voi olla\nmitään toivoa, jos olette ymmärtäväisiä, -- on heti oleva käsillä\ntoinen monta vertaa suurempi sotajoukko. Älkää siis, koettamalla vetää\nvertoja kuninkaalle, laittako niin, että menetätte maanne ja saatte\nhenkenne kaupalla puolustautua, vaan sopikaa hänen kanssaan. Teillä on\ntilaisuus mitä kunniakkaimmalla tavalla tehdä sovinto, koska kerran\nkuningas on tälle kannalle asettunut. Olkaa vapaat, tehkää meidän\nkanssamme aseliitto vilpittä ja petoksetta!' Tämän, oi atenalaiset,\nMardonios käski minun sanoa teille. Omasta hyväntahtoisuudestani teitä\nkohtaan taas en tahdo puhua mitään, sillä ette kaiketi nyt ensi kertaa\nsitä huomaa. Mutta minäkin pyydän teitä tottelemaan Mardoniosta.\nNäenhän minä, ett'ette kaikiksi ajoiksi kykene sotimaan Xerxestä\nvastaan. Jos olisin teissä tämän kyvyn havainnut, en näet olisi koskaan\nteidän luoksenne tullut esittämään näitä ehdoituksia. Sillä kuninkaan\nmahti käy yli ihmisten voimain, ja hänellä on pitkä käsi. Mutta jos te\nnyt ette kohta tee sovintoa, vaikka he tarjoavat näin edullisia\nrauhanehtoja, niin pelkään teidän puolestanne, jotka enimmin kaikista\nliittolaisista asutte valtatien varrella ja yksin joudutte kärsimään\nvaurioita, koska te omistatte erikoisen, sotajoukkojen välisen\nriitamaan. Vaan taipukaa! Teillehän tuottaa suurta kunniaa, jos\nsuurkuningas yksin teille kaikista helleeneistä antaa rikoksenne\nanteeksi ja tahtoo tulla ystäväksenne.\"\n\n141. Näin puhui Alexandras. Mutta saatuaan tietää Alexandroksen tulleen\nAtenaan saattaakseen atenalaiset tekemään sovinnon barbarin kanssa,\npelkäsivät lakedaimonilaiset kovasti, että atenalaiset sopisivat\npersialaisen kanssa. He muistelivat näet niitä ennuslauseita, joiden\nmukaan meedialaisten ja atenalaisten oli määrä karkoittaa heidät ynnä\nmuut doorilaiset Peloponnesoksesta. He päättivät senvuoksi heti\nlähettää sanansaattajia. Nytpä osui niin, että molempien lähetystöjen\nesiintyminen sattui samaan aikaan. Atenalaiset olivat näet\nvitkastelleet ja venytelleet aikaa, hyvin ymmärtäen, että\nlakedaimonilaiset saisivat tietää kuninkaan luota saapuneesta\nsanansaattajasta, jonka tuli keskustella sopimuksesta. Ja he\nkäsittivät, että lakedaimonilaiset, siitä tiedon saatuaan, kiireimmiten\ntulisivat lähettämään sanansaattajia. Siksi he olivat tahallaan näin\nmenetelleet, siten osoittaakseen lakedaimonilaisille kantansa.\n\n142. Mutta kun Alexandros oli lakannut puhumasta, lausuivat vuorostaan\nSpartasta tulleet sanansaattajat näin: \"Meidät lähettivät\nlakedaimonilaiset pyytämään teitä, ett'ette panisi toimeen selkkauksia\nHellaalle ettekä barbarilta ottaisi vastaan ehdoituksia. Sillä se ei\nole suinkaan oikeata eikä soveliasta kenellekään helleenille, ja\nmonesta syystä kaikkein vähimmin teille. Tehän olette tämän sodan\nherättäneet, vaikka me emme sitä ensinkään tahtoneet, ja teidän\nmaastanne on alusta alkaen kamppailu ollut, jos kohta se nyt koskee\nkoko Hellastakin. Mutta, puhumatta tästä kaikesta, ei ole suinkaan\nsiedettävä, että helleenien orjuuteen joutuvat syypäiksi atenalaiset,\nte, jotka alati ja ammoisista ajoista saakka olette olleet tunnettuja\nsiitä, että olette useita heimoja saattaneet vapaiksi. Me suremme\nkanssanne ahdinkotilaanne samoinkuin sitä, että teiltä jo on mennyt\nkaksi satoa hukkaan ja niin kauan jo olette elannonpuutetta kärsineet.\nKorvaukseksi tästä ilmoittavat lakedaimonilaiset ynnä liittolaiset\naikovansa elättää teidän vaimojanne ja kaikkea sotaan kykenemätöntä\nkotiväkeänne koko sen ajan, jonka tämä sota kestää. Mutta älköön\nmakedonialainen Alexandras, joka näin siloittelee Mardonioksen sanoja,\nteitä taivuttako. Hänen on kyllä niin tehtävä. Sillä koska hän on\nitsevaltias, niin hän auttaa toista itsevaltiasta. Mutta teidän ei tule\nniin tehdä, jos nimittäin olette mielevät; ymmärrättehän, että\nbarbareihin ei ole mitään luottamista ja ettei heissä ole mitään\ntotuutta.\" Näin puhuivat sanansaattajat.\n\n143. Atenalaiset vastasivat Alexandrokselle näin: \"Me ymmärrämme kyllä\nitsekin sen, että meedialaisen mahti on monta vertaa suurempi kuin\nmeidän, niin ettei tarvitse meitä siitä herjata. Mutta kuitenkin me,\ninnolla vapauden puolesta taistellen, voimiemme takaa aiomme\npuolustautua. Älä sinä koeta taivuttaa meitä tekemään sovintoa barbarin\nkanssa, sillä me emme aio siihen suostua. Vaan ilmoita Mardoniokselle,\nettä niin kauan kuin aurinko kulkee tätä samaa rataansa, jota se nyt\nkulkee, me emme milloinkaan aio tehdä sovintoa Xerxeen kanssa. Vaan me\nmenemme häntä torjumaan, luottaen jumalien ja puolijumalien apuun,\njoiden asumukset ja kuvat hän poltti, vähintäkään heistä välittämättä.\nÄlä sinä vastedes tämmöisiä ehdoituksia tuoden näyttäydy atenalaisille,\näläkä, muka tehdäksesi meille hyviä palveluksia, kehoita tekemään\nrikollisia tekoja. Sillä me emme tahdo, että sinä, joka olet\nkestituttavamme ja ystävämme, atenalaisten puolelta kärsisit jotakin\nikävyyttä.\"\n\n144. Näin he vastasivat Alexandrokselle, mutta Spartasta tulleille\nsanansaattajille he lausuivat: \"Oli vallan inhimillistä, että\nlakedaimonilaiset pelkäsivät meidän aikovan tehdä sovinnon barbarin\nkanssa. Mutta kuitenkin näyttää teidän pelkonne olevan häpeällinen,\nkoska hyvin tunnette atenalaisten mielenlaadun ja tiedätte, ettei\nmissään koko maailmassa ole niin paljon kultaa eikä mitään kauneudessa\nja hyvyydessä niin erinomaista maata, jonka tahtoisimme ottaa vastaan\nsillä ehdolla, että kävisimme meedialaisten puolelle ja orjuuttaisimme\nHellaan. On näet monta tärkeätä syytä, jotka estävät meitä tätä\ntekemästä, vaikka tahtoisimmekin. Ensiksi, ja ennen muita, poltetut ja\nhävitetyt jumalien kuvat ja asumukset, joiden puolesta meidän on pakko\nmieluummin kostaa kuin tehdä sopimus sen kanssa, joka tämän teon on\ntehnyt. Toiseksi Hellaan heimo, joka on yhtä verta ja yhtä kieltä,\nyhteiset jumalien sijat ja uhrit sekä samankaltaiset tavat, joitten\nkaikkien kavaltajiksi rupeaminen ei olisi atenalaisille onneksi.\nTietäkää siis, joll'ette ennestään sitä tiedä, että niin kauan kuin\nyksikään atenalainen on hengissä, me emme milloinkaan aio tehdä\nsovintoa Xerxeen kanssa. Mitä kuitenkin teihin tulee, niin me kiitämme\nhuolenpitoanne meistä, kun siihen määrään olette meistä murhetta\nnähneet, että tahdotte elättää meidän kotiväkeämme. Niinpä te olette\nkylliksi osoittaneet suosiotanne, mutta kuitenkin tahdomme edelleen\npysyä samalla kannalla kuin tähänkin asti, tuottamatta teille mitään\nrasitusta. Mutta kun nyt asiat ovat tällä kannalla, niin lähettäkää\nmitä pikimmin sotajoukko. Sillä, niinkuin me arvelemme, ei ole kauan\naikaa viipyvä, ennenkuin barbari hyökkää maahamme, vaan sen hän tekee\nheti saatuaan sanoman, että me emme aio täyttää mitään hänen pyyntöään.\nEnnenkuin hän siis saapuu Attikaan, on tärkeätä, että sitä ennen\nriennämme puolustamaan Boiotiaa.\" Atenalaisten tällä tavoin vastattua\nläksivät lähettiläät kotia Spartaan.\n\n\n\n\nYHDEKSÄS KIRJA\n\n\n1. Kun Alexandros palattuaan oli Mardoniokselle ilmoittanut\natenalaisten vastauksen, läksi Mardonios liikkeelle ja vei kiireesti\nsotajoukkonsa Atenaa vastaan. Ja mistä hän kulki, otti hän asukkaat\nliittolaisikseen. Eivätkä Tessalian johtomiehet ensinkään katuneet,\nmitä ennen olivat tehneet, yllyttivät vain yllyttämistään persialaista,\nja larisalainen Thorex, joka oli saattanut Xerxestä hänen\npakomatkallaan, antoi nyt julkisesti Mardonioksen kulkea Hellasta\nvastaan.\n\n2. Mutta kun sotajoukko matkallaan oli joutunut Boiotiaan, koettivat\nteebalaiset pidättää Mardoniosta. He selittivät näet, ettei ollut\nsopivampaa leiripaikkaa kuin heidän maansa, eivätkä sallineet\nMardonioksen mennä edemmäs, vaan neuvoivat häntä asettumaan Boiotiaan\nja menettelemään niin, että hän taistelutta laskisi koko Hellaan\nvaltansa alle. Sillä jos helleenit pysyisivät yhtä yksimielisinä kuin\ntähänkin asti, olisi kenenkä hyvänsä oleva vaikeata asevoimin heidät\nvoittaa. \"Mutta jos teet, niinkuin me neuvomme\", sanoivat he, \"olet\nvaivatta saava tietää kaikki heidän ankarat tuumansa. Lähetä rahaa\nvaikuttaville miehille eri kaupunkeihin; jos sen teet, olet saattava\nHellaan eripuraiseksi. Sitten sinä helposti puoluelaistesi avulla olet\nlaskeva valtasi alaisiksi ne, jotka eivät pidä sinun puoltasi.\"\n\n3. Näin he neuvoivat Mardoniosta, mutta tämä ei totellut, sillä hänessä\noli herännyt kiihkeä halu toinen kerta valloittaa Atena. Ja siihen oli\nsyynä osaksi uhkamielisyys, osaksi hän tahtoi merkkitulilla saaresta\nsaareen ilmoittaa Sardeessa oleskelevalle kuninkaalle valloittaneensa\nAtenan. Attikaan saavuttuaan hän ei kuitenkaan silloin tavannut\natenalaisia, vaan sai tietää useimpien heistä olevan Salamiissa ja\nsaarissa. Ja niin hän valloitti aution kaupungin. Mutta kuninkaan\nvalloituksesta oli tähän myöhempään, Mardonioksen sotaretkeen, kulunut\nkymmenen kuukautta.\n\n4. Atenaan päästyään Mardonios lähetti Salamiiseen Murykhides nimisen\nhellespontolaisen tekemään samoja esityksiä, kuin mitä makedonialainen\nAlexandros oli tehnyt atenalaisille. Tämän sanan hän uudestaan lähetti\natenalaisille, vaikka ennestään tunsikin atenalaisten epäystävällisen\nmielialan, sillä hän toivoi heidän herkeävän ymmärtämättömyydestään,\nkun kerran Attikan maa oli valloitettu ja Mardonioksen vallan alaisena.\n\nb. Tästä syystä hän lähetti Murykhideen Salamiiseen, ja tämä saapui\nneuvoston eteen sekä esitti Mardonioksen tarjouksen. Neuvoston jäsenten\njoukosta lausui Lykides mielipiteenään, että hänestä tuntui\nedullisemmalta ottaa vastaan Murykhideen tekemä ehdoitus ja esittää se\nkansalle. Tämän mielipiteen siis hän lausui, joko sitten Mardonioksen\nlahjomana tai koska se häntä todella miellytti. Vaan atenalaiset, sekä\nneuvoston jäsenet että sen kuultuaan ulkopuolellakin olevat, ympäröivät\nLykideen ja kivittivät hänet, mutta laskivat hellespontolaisen\nMurykhideen vahingoittumattomana menemään. Lykideen vuoksi syntyi\nSalamiissa hälinä, ja kun atenalaisten vaimot saivat tietää, mitä oli\ntapahtunut, kehoittivat he toinen toistaan ja menivät joukossa\nkenenkään käskemättä Lykideen talolle sekä kivittivät hänen vaimonsa ja\nlapsensa.\n\n6. Salamiiseen olivat atenalaiset muuttaneet tästä syystä. Niin kauan\nkuin he odottivat sotajoukon Peloponnesoksesta tulevan heidän avukseen,\nviipyivät he Attikassa. Mutta kun peloponnesolaiset lykkäämistään\nlykkäsivät tulonsa ja vitkastelivat, ja toiselta puolen taas vihollisen\njo kerrottiin olevan Boiotiassa, toimittivat atenalaiset turviin kaiken\nomaisuutensa ja siirtyivät itse Salamiiseen, mutta lähettivät samalla\nsanansaattajia Lakedaimoniin moittimaan lakedaimonilaisia siitä, että\nolivat sallineet barbarin hyökätä Attikaan eivätkä yhdessä atenalaisten\nkanssa olleet menneet heitä vastaan Boiotiaan; ja samalla\nsanansaattajien tuli muistuttaa lakedaimonilaisia siitä, mitä\npersialainen oli luvannut atenalaisille, jos nämä muuttaisivat\nkantansa, ja julistaa, että jos lakedaimonilaiset eivät puolustaisi\natenalaisia, nämäkin kyllä voisivat löytää jonkun mahdollisuuden\npelastua.\n\n7. Tähän aikaan viettivät näet lakedaimonilaiset parhaillaan\nHyakinthia-juhlaa, he kun aina pitivät jumalan palvomista tärkeimpänä.\nMutta samalla valmistui valmistumistaan heidän Isthmokseen rakentamansa\nmuuri, ja oli jo ehditty rintasuojukseen. Niin pian kuin nyt Atenasta\ntulleet sanansaattajat Megaran ja Plataiain lähettilästen kera olivat\nsaapuneet, menivät he eforien puheille ja lausuivat näin: \"Meidät\nlähettivät atenalaiset sanoen, että meedialaisten kuningas antaa\nmeille takaisin maamme sekä tahtoo tehdä meidät liittolaisikseen\nkohtuullisilla ja tasapuolisilla ehdoilla, tahtoopa hän oman maamme\nlisäksi antaa vielä toisenkin maan, minkä vain itse valitsemme. Mutta\nkunnioituksesta Zeus Helleniosta kohtaan ja koska pidämme Hellaan\nkavaltamista kauheana, emme ole tähän myöntyneet, vaan olemme\nhyljänneet tarjouksen, vaikkakin helleenit ovat meille tehneet\nvääryyttä ja meidät pettäneet ja vaikka ymmärrämmekin, että on\nedullisempi tehdä sovinto persialaisen kanssa kuin sotia häntä vastaan.\nVaan emme silti vapaaehtoisesti aio tehdä sovintoa. Niin vilpittömästi\nme menettelemme helleenejä kohtaan. Te sitävastoin pelkäsitte silloin\nmitä ankarimmin, että me tekisimme sovinnon persialaisen kanssa. Mutta\nkun olitte selvästi huomanneet meidän kantamme, että nimittäin me emme\nmilloinkaan aio kavaltaa Hellasta, ja teidän Isthmoksen poikki\nrakentamanne muuri nyt on valmistumaisillaan, ette ollenkaan välitä\natenalaisista. Vaan vaikka olitte meidän kanssamme sopineet siitä, että\nläksisitte persialaista vastaan Boiotiaan, petitte te ja sallitte\nbarbarin tunkeutua eteenpäin Attikaan. Atenalaiset ovat nyt siis tätä\nnykyä vihoissaan teille, sillä te ette ole menetelleet, niinkuin olisi\npitänyt. Mutta nyt he ovat käskeneet teitä mitä pikimmin meidän\nkerallamme lähettämään sotajoukon kohdataksemme barbaria Attikassa.\nSillä Boiotian menetettyämme on meidän maassamme Thrian tasanko sopivin\ntaistelupaikaksi.\"\n\n8. Kuultuaan nyt tämän lykkäsivät eforit vastauksen antamisen\nseuraavaan päivään, seuraavana päivänä taas sitä seuraavaan. Näin he\ntekivät kokonaista kymmenen päivää, lykäten aina asian päivästä\npäivään. Sillä välin kaikki peloponnesolaiset rakensivat suurella\nkiireellä Isthmoksen muuria, ja työ oli heillä jo lähellä loppuaan.\nMutta siihen seikkaan, että he makedonialaisen Alexandroksen saavuttua\nAtenaan tekivät kaiken voitavansa, jott'eivät atenalaiset menisi\nmeedialaisten puolelle, kun he sitävastoin nyt eivät siitä ensinkään\nvälittäneet, -- siihen seikkaan en saata mainita muuta syytä, kuin että\nIsthmoksen muuri nyt oli heillä valmiina, jonka vuoksi eivät katsoneet\nenää ollenkaan tarvitsevansa atenalaisia. Siihen aikaan sitävastoin,\njolloin Alexandros saapui Attikaan, ei muuri vielä ollut rakennettu,\nvaan he työskentelivät parhaillaan, koska suuresti pelkäsivät\npersialaisia.\n\n9. Vihdoin kuitenkin spartalaiset antoivat vastauksen ja lähtivät\nliikkeelle. Ja se tapahtui tällä tavoin. Viimeisen esittelyn edellisenä\npäivänä sai muuan tegealainen Khileos, joka muukalaisten joukosta oli\nvaikuttavin mies Lakedaimonissa, eforeilta tietää koko asianlaidan. Sen\nkuultuaan hän lausui täten: \"Näin on laita, miehet eforit. Jos\natenalaiset eivät ole meidän kanssamme sovussa, vaan barbarin\nliittolaisia, on, huolimatta Isthmoksen poikki rakennetusta vahvasta\nmuurista, persialaisella oleva laaja portti selkoselällään avoinna\nPeloponnesokseen. Vaan totelkaa atenalaisia, ennenkuin he tekevät\ntoisen päätöksen, semmoisen, joka tuottaa Hellaalle tuhon.\"\n\n10. Tämän neuvon hän antoi lakedaimonilaisille. He ottivatkin sen heti\nvarteen, puhumatta kuitenkaan siitä mitään eri kaupungeista saapuneille\nsanansaattajille. Mutta he lähettivät vielä samana yönä viisituhatta\nspartalaista matkalle, määräten kunkin mukaan seitsemän helootia, ja\njättivät heidät Pausaniaan, Kleombrotoksen pojan johdettaviksi.\nYlijohto oli tosin Leonidaan pojalla, Pleistarkhoksella, mutta tämä oli\nvielä lapsi, ja Pausanias oli hänen holhoojansa ja serkkunsa. Sillä\nKleombrotos, Pausaniaan isä ja Anaxandrideen poika, ei enää ollut\nelossa, vaan oli kuollut vähän aikaa senjälkeen, kuin oli Isthmoksesta\ntuonut takaisin sen sotajoukon, joka oli rakentanut muurin. Ja\nKleombrotos oli tuonut sotajoukon Isthmoksesta takaisin tästä syystä.\nKun hän marssiessaan persialaista vastaan toimitti uhria, oli aurinko\npimennyt taivaalla. Ja Pausanias otti mukaansa myös Euryanaxin,\nDorieuksen pojan, joka oli samaa huonetta.\n\n11. Nämä siis läksivät Pausaniaan keralla Spartasta sotaan. Mutta\npäivän valjettua sanansaattajat, jotka eivät tietäneet mitään\nspartalaisten lähdöstä, tulivat eforien luo, aikoen palata itsekukin\nkotiinsa. Ja näiden eteen astuttuaan he lausuivat näin: \"Te\nlakedaimonilaiset vain pysytte täällä kotosalla, viettäen\nHyakinthia-juhlaa sekä leikkejä, ja petätte siten liittolaisenne. Mutta\nkoska te olette loukanneet atenalaisia, ja he ovat liittolaisten\npuutteessa, aikovat he mikäli mahdollista tehdä sovinnon persialaisen\nkanssa. Ja jahka olemme heidän kanssaan sopineet -- onhan ilmeistä,\nettä meistä tulee kuninkaan liittolaiset --, niin lähdemme sotaan mihin\nmaahan vain he meitä johdattavat. Ja te saatte huomata, mitä teille\nsiitä on koituva.\" Tähän sanansaattajien puheeseen eforit vastasivat\nvannoen, että luulivat spartalaisten jo Orestheionissa astuvan\n\"muukalaisia\" vastaan. He sanoivat näet barbareja \"muukalaisiksi\".\nMutta sanansaattajat, jotka eivät asiasta tienneet, kysyivät mitä\ntarkoitettiin. Saatuaan kyselemällä tietää koko totuuden he ihmeissään\nläksivät pikimmiten matkoihinsa, seuraten spartalaisia kintereillä. Ja\nheidän mukanaan oli viisituhatta lakedaimonilaisten perioikien joukosta\nvalittua raskasaseista miestä.\n\n12. Nämä siis riensivät Isthmokseen. Mutta heti tiedon saatuaan siitä,\nettä Pausanias seuralaisineen oli lähtenyt Spartasta pois, lähettivät\nargolaiset Attikaan parhaimman päiväjuoksijansa, mikä oli saatavissa;\nhe olivat näet aikaisemmin Mardoniokselle luvanneet itse estää\nspartalaisia lähtemästä liikkeelle. Atenaan saavuttuaan viestinviejä\nlausui näin: \"Mardonios, meidät lähettivät argolaiset ilmoittamaan\nsinulle, että Lakedaimonin nuori miehistö on marssinut kotoaan ja että\nargolaiset eivät kykene estämään heitä lähtemästä matkalle. Onnistukoon\nsinun keksiä joku hyvä neuvo tämän varalle.\"\n\n13. Näin siis lausuttuaan sanansaattaja läksi takaisin. Mutta kun\nMardonios kuuli tämän, ei häntä ollenkaan enää haluttanut jäädä\nAttikaan. Ennenkuin hän oli saanut tämän tietää, pysyi hän alallaan,\nkoska tahtoi päästä selville siitä, miten atenalaiset tulisivat\nmenettelemään. Siksi hän ei vahingoittanut eikä hävittänyt Attikan\nmaata, koska toivoi heidän aikaa myöten tekevän sovinnon hänen\nkanssaan. Mutta kun hän ei saanut heitä taivutetuiksi ja nyt kuuli koko\nasianlaidan, niin hän vetäytyi pois, ennenkuin Pausanias joukkoineen\noli saapunut Isthmokseen. Sitä ennen hän kuitenkin poltti Atenan ja\nhajoitti sekä tasoitti maata myöten kaiken, mitä muureista ja\nrakennuksista mahdollisesti enää oli pystyssä. Ja hän marssi tiehensä\nsiitä syystä, että Attikan maa ei ollut sovelias hevosväen liikkeille\nja että, jos hän vihollisen kanssa yhteen iskiessään olisi joutunut\ntappiolle, hänellä ei olisi ollut muuta pääsöpaikkaa kuin sola, missä\nmuutamat harvat miehet saattoivat pidättää hänen väkensä. Hän päätti\nsiis väistyä Teebaan ja kohdata vihollista ystävällisen kaupungin\nläheisyydessä ja hevosväelle sopivalla paikalla.\n\n14. Siispä Mardonios vetäytyi takaisin. Ja hänen jo ollessaan tiellä\nsaapui sanoma, että toinen, tuhannen lakedaimonilaisen suuruinen\nsotajoukko oli etujoukkona tullut Megaraan. Saatuaan tietää tämän hän\nitsekseen neuvotteli, voisiko hän jollakin tavoin ensiksi vangita nämä.\nNiinpä hän käänsi sotajoukkonsa takaisin ja vei sen Megaraan. Ja\nratsuväki, joka kulki edellä, hävitti tallaamalla koko Megaran maan. Se\noli etäisin kohta lännessä, mihin tämä Persian sotajoukko Europassa\nsaapui.\n\n15. Mutta sitten tuli Mardoniokselle sana, että helleenit olivat\nkokoontuneet Isthmokseen. Senvuoksi hän läksi takaisin Dekeleian\nkautta. Siliä boiotarkit olivat noudattaneet luokseen asopolaisten\nnaapurit, ja nämä opastivat hänet Sfendaleaihin sekä sieltä Tanagraan.\nOltuaan Tanagrassa yötä ja käännyttyään seuraavana päivänä Skolokseen\nMardonios jo pääsi teebalaisten alueelle. Tällöin hän havitteli\nteebalaisten maita, vaikka he olivatkin meedialaismielisiä. Eikä hän\ntehnyt sitä vihamielisyydestä heitä kohtaan, vaan ankarasta pakosta;\nhän tahtoi näet sinne tehdä suojavarustuksen leirilleen, ja laittaa\nturvapaikan itselleen siltä varalta, että hänen kävisi taistelussa\ntoisin, kuin hän toivoi. Ja hänen leirinsä ulottui Erythraista alkaen\nHysiain sivu aina Plataiain alueeseen saakka pitkin Asopos-jokea. Sen\nmuuria ei kuitenkaan tehty näin laajaksi, vaan kukin sivu tehtiin noin\nkymmenen stadionin pituiseksi.\n\n16. Barbarien tätä puuhatessa valmisti muuan teebalainen Attaginos,\nFrynonin poika, komeat vieraspidot ja kutsui niihin Mardonioksen\nitsensä ynnä viisikymmentä huomattavinta persialaista. Nämä\nnoudattivatkin kutsua, ja ateria oli järjestetty Teebaan. Mutta sen,\nmikä nyt tästä puolen seuraa, kuulin itse eräältä Thersandros nimiseltä\norkhomenolaiselta, joka oli innokkaimpia miehiä Orkhomenoksessa. Tämä\nThersandros kertoi, että Attaginos oli kutsunut hänetkin samoihin\npitoihin, joihin myös oli kutsuttu viisikymmentä teebalaista; eikä hän\nollut molempia kansoja sijoittanut erilleen toisistaan, vaan aina\nkulloinkin persialaisen ja teebalaisen samalle leposijalle. Mutta\nheidän jo aterialta päästyään, vaan vielä juodessaan oli Thersandroksen\npersialainen vierustoveri alkanut puhua Hellaan kieltä ja kysynyt\nhäneltä, mistä päin hän oli, jolloin hän oli vastannut olevansa\norkhomenolainen. Siihen oli persialainen virkkanut: \"Koska nyt olet\nollut pöytä- ja juomatoverini, tahdon jättää sinulle muiston\najatuksistani, jotta myös voisit katsoa eteesi ja tehdä itsellesi\nedullisimman päätöksen. Sinä näet nämä aterioivat persialaiset ja\nsotajoukon, jonka jätimme leiriin joen rannalle. Näistä kaikista olet\nvähän ajan kuluttua näkevä aniharvojen jääneen eloon.\" Näin lausuessaan\noli persialainen samalla viljalti vuodattanut kyyneleitä. Ihmeissään\nmoisesta puheesta Thersandros oli sanonut hänelle: \"Eikö siis tule\ntästä mainita Mardoniokselle ja niille persialaisille, jotka ovat häntä\nlähinnä kunniassa?\" Mutta persialainen virkkoi siihen: \"Vieras, sitä,\nminkä Jumala tahtoo tapahtuvaksi, on ihmisen mahdoton torjua. Sillä ei\nkukaan tahdo uskoa, vaikka puhunkin uskottavia. Ja jos kohta monet\nmeistä persialaisista tämän ymmärrämme, niin me kuitenkin seuraamme\nmukana, koska meitä sitoo pakko. Niinpä tuottaa ihmiselle mitä\nkatkerimman tuskan se, että vaikka ymmärtää paljon, ei ole voimaa estää\nmitään.\" Tämän keskustelun kuulin orkhomenolaiselta Thersandrokselta ja\nlisäksi sen, että hän itse heti oli kertonut sen muille ihmisille, jo\nennenkuin Plataiain taistelu oli tapahtunut.\n\n17. Mardonioksen leiriydyttyä Boiotiaan asettivat kaikki siellä päin\nasuvat helleenit, jotka olivat meedialaismielisiä, sotaväkeä. He olivat\nmyös hyökänneet Attikan alueelle. Ainoastaan fokilaiset, jotka nekin\ntäydellisesti olivat meedialaisten puolella, eivät olleet muiden mukana\nhyökänneet; sitä he eivät kuitenkaan vapaaehtoisesti olleet tehneet,\nvaan pakosta. Mutta muutamia päiviä siitä, kuin Mardonios oli saapunut\nTeeban alueelle, tuli fokilaisia, tuhat raskasaseista miestä, ja heitä\njohti muuan kansalaistensa kesken erittäin suuressa arvossa pidetty\nmies, Harmokydes. Näidenkin saavuttua Teebaan Mardonios lähetti\nratsumiehiä, jotka käskivät heitä asettumaan erikseen omaan leiriinsä.\nFokilaisten niin tehtyä saapui paikalle heti koko ratsuväki. Silloin\nlevisi kautta koko meedialaisten mukana olevan helleeniläisen\nsotajoukon huhu, että ratsuväki aikoi ampua fokilaiset kuoliaiksi, ja\ntämä sama huhu liikkui myös itse fokilaisten keskuudessa. Tällöin\nheidän päällikkönsä Harmokydes rohkaisi heitä näillä sanoin: \"Oi\nfokilaiset, on päivän selvää, että nämä ihmiset aikovat syöstä meidät\nilmeisen surman suuhun, sillä tessalialaiset ovat meitä panetelleet,\nkuten minä arvelen. Nyt täytyy jokaisen teistä esiintyä urhoollisena.\nSillä parempi on jotakin toimittaa ja henkeään puolustaen lopettaa\nelämänsä, kuin mitä hyvänsä sietäen saada tuhonsa häpeällisimmän\nkohtalon kautta. Ja huomatkoon kukin heistä, että ne, joitten pään\nvaralle he, barbarit, ovat surmaa punoneet, ovat helleeniläisiä\nmiehiä.\"\n\n18. Näin hän heitä rohkaisi. Mutta ratsumiehet saartoivat fokilaiset,\najaa karauttivat heitä kohti, ikäänkuin surmatakseen heidät, ja\nojensivat jousiaan muka ampuakseen heitä, ja ehkäpä joku ampuikin.\nMutta fokilaiset asettuivat vastarintaan, joka puolelta vetäytyen\nyhteen ja muodostaen niin taajan joukon kuin suinkin. Silloin\nratsumiehet peräytyivät ja ratsastivat takaisin. En saata täsmälleen\nsanoa, tulivatko he tessalialaisten pyynnöstä todella surmatakseen\nfokilaiset, mutta ratsastivat takaisin, nähdessään näiden käyvän\npuolustautumaan, koska he itse pelkäsivät siitä kärsivänsä jotakin\nvauriota -- niin oli näet Mardonios heille määrännyt --, vai tahtoiko\ntämä vain koetella, oliko heissä uljuutta. Ratsumiesten ajettua\ntakaisin Mardonios lähetti kuuluttajan, jonka hän käski sanoa näin:\n\"Olkaa huoleti, fokilaiset. Te olette osoittautuneet urhoollisiksi\nmiehiksi ettekä semmoisiksi, kuin miksi minä olin teitä kuullut. Niinpä\nkäykää nyt innolla tätä sotaa, sillä hyvien töiden teossa te ette ole\nvoittavat minua ettekä kuningasta.\" Niin kävi fokilaisten.\n\n19. Mutta Isthmokseen tultuaan lakedaimonilaiset leiriytyivät sinne.\nSaatuaan tästä tiedon muut peloponnesolaiset, jotka kannattivat\nparempaa asiaa ja jotka myös näkivät spartalaisten marssivan maastaan,\neivät katsoneet oikeaksi jäädä pois sotaretkeltä. Siispä he,\nsuoritettuaan hyväenteiset uhrit, matkasivat kaikki Isthmoksesta ja\nsaapuivat Eleusiiseen. Sielläkin toimitettuaan onnekkaita uhreja he\nmarssivat eteenpäin, ja heidän muassaan atenalaiset, jotka olivat\nsiirtyneet Salamiista ja Eleusiissä olivat heihin yhtyneet. Ja\nsaavuttuaan Boiotian Erythraihin huomasivat helleenit barbarien olevan\nleirissä Asopos-joen rannalla, jonka vuoksi he asettuivat leiriin\nvastapäätä vihollisia Kithaironin juurelle.\n\n20. Mutta koska helleenit eivät laskeutuneet tasangolle, lähetti\nMardonios heitä vastaan koko ratsuväkensä. Sen päällikkönä oli muuan\npersialaisten kesken arvossa pidetty mies, Masistios, jolle helleenit\novat antaneet nimeksi Makistios, ja hänellä oli kultasuitsinen sekä\nmuutenkin kauniisti koristettu nesalainen hevonen. Kun nyt ratsumiehet\ntällöin ajaa karauttivat helleenejä vastaan, hyökkäsivät he joukoissa\nja aikaansaivat hyökkäyksellään näille suurta vauriota sekä herjasivat\nheitä naisiksi.\n\n21. Sattumalta oli osunut niin, että megaralaiset olivat sijoittuneet\nsiihen paikkaan, mikä enimmin oli rynnäkköjen alaisena ja miltä\npuolelta vihollisten ratsuväki teki useimmat hyökkäyksensä. Siksi\nmegaralaiset, ratsuväen hyökkäyksen ahdistamina, lähettivät helleenien\npäällikköjen luokse kuuluttajan. Ja näiden luokse saavuttuaan lausui\nkuuluttuja heille tämän: \"Näin sanovat megaralaiset: 'Me, liittolaiset,\nemme kykene yksin kestämään persialaisten ratsuväkeä, ollessamme tässä\npaikassa, mihin me alusta pitäen asetuimme. Mutta vaikka ahdistettuina,\nolemme kuitenkin sitkeästi ja miehuullisesti pitäneet puoliamme. Vaan\njos te nyt ette lähetä joitakin muita meidän sijaamme rintamaan, niin\ntietäkää, että me jätämme paikkamme.'\" Tämän hän siis ilmoitti heille.\nSiiloin Pausanias kyseli helleeneiltä, tahtoivatko jotkut muut\nvapaaehtoisesti mennä tuohon paikkaan ja asettua megaralaisten sijalle.\nKun eivät muut tahtoneet sitä tehdä, ottivat atenalaiset sen\ntehdäkseen, ja heidän joukostaan kolmesataa valiomiestä, joiden\npäällikkönä oli Olympiodoros, Lamponin poika.\n\n22. Nämä ne olivat, jotka suostuivat tähän tehtävään ja sijoittuivat\nmuiden läsnäolevien helleenien edelle Erythraihin; sitä ennen he\nkuitenkin olivat ottaneet mukaansa jousimiehet. Heidän taisteltuaan\njonkun aikaa sai taistelu tämmöisen päätöksen. Kun barbarien ratsuväki\njoukottain hyökkäsi helleenejä vastaan, ammuttiin Masistioksen hevosta,\njoka eteni muista edelle, nuolella kylkeen, jolloin se tuskasta kavahti\npystyyn ja ravisti selästään Masistioksen. Tämän suistuttua maahan\nkävivät atenalaiset heti hänen kimppuunsa. Niinpä he ottivat hänen\nhevosensa ja surmasivat hänet itsensä, vaikka hän kyllä koetti\npuolustautua. Alussa he kuitenkaan eivät sitä voineet. Hänellä oli näet\ntällaiset varustukset. Alla oli hänellä kultainen suomuhaarniska ja\nhaarniskan ylle hän oli pukenut purppuraisen ihopaidan. Senvuoksi eivät\nhelleenit lyömällä haarniskaan saaneet aikaan mitään, ennenkuin joku\nhuomasi asianlaidan ja iski Masistiosta silmään. Siten hän kaatui ja\nkuoli. Tämä tapaus oli jostakin syystä jäänyt muilta ratsumiehiltä\nhuomaamatta. He näet eivät nähneet, kuinka hän suistui hevosen selästä,\nenempää kuin hänen kuolemaansakaan, vaan vetäytyessään takasin ja\nperäytyessään eivät he huomanneet tapausta. Mutta heti pysähdyttyään he\nalkoivat häntä kaivata, kun ei ollut ketään heitä järjestämässä.\nHuomattuaan nyt, mitä oli tapahtunut, he kaikki rohkaisten toisiaan\nkannustivat hevosiaan vihollisia kohti, saadakseen haltuunsa ruumiin.\n\n23. Nähdessään, että ratsumiehet eivät enää hyökänneet joukottain, vaan\nkaikki yhdessä, huusivat atenalaiset muuta sotajoukkoa avukseen. Mutta\nsillä välin kun koko jalkaväki riensi heidän avukseen, syntyi kiivas\ntaistelu kaatuneen ruumiista. Niin kauan kuin nuo kolmesataa olivat\nyksinään, taistelivat he vallan alakynnessä ja jättivät ruumiin\nsikseen. Mutta kun muu väki ennätti heidän avukseen, eivät vihollisten\nratsumiehet enää voineet pitää puoliaan, eikä heidän ollut mahdollista\nsaada ruumista valtaansa, vaan he kadottivat päällikkönsä lisäksi vielä\nmuitakin ratsumiehiä. Niinpä he vetäytyivät takaisin noin kahden\nstadionin verran ja neuvottelivat, mitä oli tehtävä; ja tällöin he\nkatsoivat parhaaksi ratsastaa takaisin Mardonioksen tykö, koska olivat\nmenettäneet päällikkönsä.\n\n24. Ratsuväen saavuttua leiriin herätti Masistioksen kuolema koko\nsotajoukossa ja varsinkin Mardonioksessa mitä haikeinta surua; he\nleikkasivat hiuksensa sekä hevosten ja juhtien harjat ja vaikeroivat\nsuunnattomasti. Ja koko Boiotia kaikui tästä, sillä Mardonioksen\njälkeen persialaisten ja kuninkaan luona suurinta arvoa nauttiva mies\noli menetetty.\n\n25. Niin barbarit omalla tavallaan kunnioittivat Masistios-vainajaa.\nMutta kun nyt helleenit olivat kestäneet ratsuväen hyökkäyksen ja\ntorjuneet sen, kävivät he vielä paljon rohkeammiksi ja asettivat ensin\nruumiin vaunuihin sekä kuljettivat sitä pitkin rivejä. Ja ruumis\nansaitsi kyllä kokonsa ja kauneutensa vuoksi katsomista, jonka vuoksi\nhe myös tekivät näin: he jättivät paikkansa rintamassa ja kävivät\nkatsomassa Masistiosta. Sitten he päättivät laskeutua Plataiaihin.\nSillä Plataiain alue näytti heistä paljoa sopivammalta leiripaikaksi\nkuin Erythrain seutu, samalla kuin siellä myös oli runsaammin vettä.\nTähän paikkaan ja siinä sijaitsevalle Gargafian lähteelle he siis\nkatsoivat parhaaksi tulla ja asettua järjestykseen sekä leiriytyä.\nNiinpä he läksivät liikkeelle ja kulkivat, Kithaironin juurta kiertäen,\nHysiaihin Plataiain maahan. Ja saavuttuaan perille he järjestäytyivät\nkansojen mukaan lähelle Gargafian lähdettä ja Androkrates nimisen\npuolijumalan temppelialuetta, sekä pitkin matalia töyräitä että\ntasaiselle maalle.\n\n26. Tällöin syntyi järjestyttäessä sotarintaan ankara sanakiista\ntegealaisten ja atenalaisten välillä. Kummatkin katsoivat näet\noikeudekseen johtaa toista siipeä ja toivat tämän tueksi esille sekä\nuusia että muinaisia tekojaan. Niinpä tegealaiset lausuivat näin:\n\"Meidän ovat kaikki liittolaiset aina katsoneet ansaitsevan tämän\npaikan kaikilla niillä yhteisillä retkillä, jotka peloponnesolaiset\nsekä muinoin että nykyisin ovat suorittaneet, hamasta siitä ajasta\nsaakka, jolloin herakleidit Eurystheuksen kuoltua koettivat palata\nPeloponnesokseen. Silloin me saimme sen oikeuden tällaisen teon kautta.\nKun me yhdessä akhaialaisten ja siihen aikaan Peloponnesoksessa asuvien\nioonilaisten kanssa olimme rientäneet Isthmokseen ja asetuimme leiriin\nvastapäätä kotiinpalaajia, julistutti Hyllos -- niin kertoo tarina, --\nettei sotajoukon ollut tarvis iskeä yhteen sotajoukon kanssa ja\nantautua alttiiksi vaaraan, vaan että peloponnesolaisten leiristä sen,\njonka nämä itse katsoivat urhoollisimmakseen, tuli hänen kanssaan\nryhtyä kaksintaisteluun sovituilla ehdoilla. Peloponnesolaiset\npäättivätkin menetellä näin, ja sotajoukot tekivät sellaisen valallisen\nsopimuksen, että jos Hyllos voittaisi peloponnesolaisten johtajan,\nsaisivat herakleidit palata perintömaahansa, mutta jos hänet itsensä\nvoitettaisiin, tuli herakleidien lähteä matkoihinsa ja viedä\nsotajoukkonsa pois, eivätkä he sataan vuoteen saisi koettaa palata\nPeloponnesokseen. Niinpä valitsivat kaikki liittolaiset vapaaehtoisesti\nEkhemoksen, Eeropoksen pojan ja Fegeuksen pojanpojan, joka oli meidän\nsotapäällikkömme ja kuninkaamme, ja tämä suoritti kaksintaistelun\nHylloksen kanssa sekä surmasi hänet. Tästä teosta me saimme silloisilta\npeloponnesolaisilta useiden muiden suurien kunniaetuuksien ohella,\njoita yhä vielä nautimme, ennen muita oikeuden aina johtaa toista\nsiipeä, milloin yhteinen sotaretki tehdään. Teidän kanssanne nyt, oi\nlakedaimonilaiset, emme kiistele, vaan myönnämme teille oikeuden\nvalita, kumpaako siipeä tahdotte johtaa. Mutta toisen siiven johdon\nväitämme kuuluvan meille, samoinkuin ennenkin. Ja yksinpä tästä\nkerrotusta teosta huolimattakin, me ansaitsemme paremmin kuin\natenalaiset tämän paikan rintamassa. Sillä monta mainehikasta taistelua\nme olemme taistelleet teitä vastaan, Spartan miehet, monta taistelua\nmyös muitakin vastaan. Näin ollen on siis oikeampi, että siipi on\nmeidän hallussamme kuin atenalaisten, jotka eivät ole suorittaneet\nsemmoisia tekoja kuin me, ei uudempina aikoina, enemmän kuin\nmuinoinkaan.\"\n\n27. Näin tegealaiset puhuivat. Siihen virkkoivat atenalaiset: \"Me\nymmärrämme kyllä, että olemme kokoontuneet tänne taistellaksemme\nbarbaria vastaan emmekä riidelläksemme sanoista. Mutta koska\ntegealainen on ottanut esittääkseen niitä sekä muinaisia että nykyisiä\nurotöitä, joita me molemmat aikojen kuluessa olemme suorittaneet, on\nmeidän välttämättä osoitettava teille, minkä nojalla ennemmin meillä,\nkuin arkadilaisilla, on isiltä peritty oikeus kelpomiehinä aina olla\nensi sijalla. Kun herakleidit, joiden johtajan nämä väittävät\nIsthmoksessa surmanneensa, aikaisemmin olivat joutuneet kaikkien niiden\nhelleenien karkoittamiksi, joiden luo he paetessaan mykenalaisten\norjuutta olivat saapuneet, niin me yksin otimme heidät vastaan, siten\nsuistaen Eurystheuksen kopeuden, ja voitimme yhdessä heidän kanssaan\nsilloiset Peloponnesoksen valtiaat. Toiseksi väitämme, että kun\nPolyneikeen myötä seuraavat argolaiset olivat käyneet Teebaa vastaan,\nmutta sitten kaatuneet ja viruivat hautaamatta, me läksimme sotaan\nkadmolaisia vastaan, korjasimme haltuumme kaatuneitten ruumiit ja\nhautasimme ne omaan maahamme Eleusiiseen. Mainehikas on myös se teko,\njonka suoritimme silloin kun amazonit Thermodonjoen rannoilta kerran\nhyökkäsivät Attikaan, emmekä me Troian sodassa jääneet kenestäkään\njälelle. Mutta ei näitä seikkoja kannata muistella. Sillä ne, jotka\nsilloin olivat kelpomiehiä, saattavat nyt olla kehnompia, ja ne, jotka\nsilloin olivat kehnoja, voivat nyt olla parempia. Mutta kylliksi nyt\nmuinaisista teoista. Sillä vaikka emme olisikaan muuta suorittaneet --\nja kuitenkin on meillä, jos keillään helleeneillä, useita mainehikkaita\ntekoja näytettävänä, -- niin ansaitsemme ainakin Marathonin taistelun\nnojalla tämän kunniaetuuden ynnä sen lisäksi muitakin me, jotka yksin\nhelleenien joukosta ryhdyimme taisteluun persialaista vastaan ja\nkävimme käsiksi moiseen tehtävään, mutta kuitenkin säilyimme ja\nvoitimme kuusi viidettä kansaa. Eikö meillä jo yksin tämänkin tekomme\nnojalla ole oikeutta pitää tätä paikkaa rintamassa? Mutta eihän\ntämmöisessä tilaisuudessa sovi paikan vuoksi riidellä. Olemme senvuoksi\nvalmiit tottelemaan teitä, oi lakedaimonilaiset, ja asettumaan sinne,\nmissä ja keitä vastaan tahansa te näette hyväksi meidät asettaa\nseisomaan. Sillä mihin paikkaan ikinä meidät asetettaneekin, tahdomme\nkoettaa olla kunnon miehiä. Johtakaa siis meitä, me kyllä tottelemme.\"\nNäin he vastasivat. Ja koko lakedaimonilaisten sotajoukko huudahti\nääneen, että atenalaiset paremmin ansaitsivat paikan siivellä kuin\narkadilaiset. Siten atenalaiset pääsivät siivelle ja veivät voiton\ntegealaisista.\n\n28, Tämän jälkeen järjestyivät myöhemmin saapuvat ja aikaisemmin\ntulleet helleenit näin. Oikealla sivustalla oli kymmenentuhatta\nlakedaimonilaista. Näitten joukossa oli viisituhatta spartalaista,\njoita ympäröi kolmekymmentäviisituhatta kevytaseista helootia,\nseitsemän kutakin spartalaista kohti. Lähimmiksi vierustovereikseen\nspartalaiset olivat valinneet tegealaiset, sekä kunnioittaakseen heitä\nettä heidän urhoollisuutensa vuoksi. Heitä oli tuhatviisisataa\nraskasaseista. Näiden jälkeen asettuivat korintolaisten viisituhatta\nmiestä. He olivat Pausaniaalta hankkineet poteidaialaisille luvan\nseisoa heidän vieressään, ja näitä oli Pallenesta saapunut kolmesataa.\nNäiden vieressä seisoi kuusisataa Arkadian orkhomenolaista ja näiden\nvieressä kolmetuhatta sikyonilaista. Näiden vieressä oli kahdeksansataa\nepidaurolaista. Näitten viereen asettui tuhat troizenilaista,\ntroizenilaisten vieressä oli kaksisataa leprealaista, näiden vieressä\nneljäsataa mykenalaista ja tirynsiläistä, näiden vieressä tuhat\nfliuntilaista ja näiden vieressä kolmesataa hermionelaista. Lähinnä\nhermionelaisia seisoi kuusisataa eretrialaista sekä styralaista, näiden\nvieressä neljäsataa khalkidilaista, näiden vieressä viisisataa\namprakialaista, näiden jälestä seurasi kahdeksansataa leukadilaista ja\nanaktorilaista, ja näitten vieressä oli kaksisataa palelaista\nKefalleniasta. Näiden jälkeen tuli viisisataa aiginalaista, ja näiden\njälkeen asettui kolmetuhatta megaralaista. Näihin liittyi kuusisataa\nplataialaista. Viimeksi ja etumaisina seisoivat atenalaiset, joilla oli\nhallussaan vasen sivusta, kahdeksantuhatta miestä. Heidän päällikkönään\noli Aristeides, Lysimakhoksen poika.\n\n29. Lukuunottamatta niitä, joita oli asetettu aina seitsemän kunkin\nspartalaisen ympärille, olivat helleenit raskasaseisia, luvultaan\nyhteensä kolmekymmentäkahdeksantuhatta seitsemänsataa miestä. Näin\nmonta oli kaikkiaan barbaria vastaan kokoontuneita raskasaseisia.\nKevytaseisten määrä taas oli tämä: spartalaisten riveissä oli\nkolmekymmentäviisituhatta miestä, seitsemän kutakin spartalaista kohti,\nja niistä oli jokainen varustautunut kuten sotaan ainakin. Muiden\nlakedaimonilaisten ja helleenien kevytaseisia, joita oli yksi kutakin\nmiestä kohti, oli kolmekymmentäneljätuhatta viisisataa.\n\n30. Kaikkien taistelukuntoisten kevytaseisten luku teki siis\nkuusikymmentäyhdeksäntuhatta viisisataa, ja koko Plataiaihin\nkokoontuneen sotajoukon luku teki, raskasaseiset ja taistelukuntoiset\nkevytaseiset niihin luettuina, tuhatta kahdeksaasataa vaille\nsatakymmenentuhatta miestä. Mutta eloonjääneiden thespialaisten kanssa\nteki luku täyteen satakymmenentuhatta. Eloonjääneet thespialaiset\nolivat näet myös saapuvilla leirissä, luvultaan noin tuhat\nkahdeksansataa. Mutta he eivät olleet raskasaseisia. Nämä nyt siis\nolivat asetetut leiriin Asopos-joen varrelle.\n\n31. Mutta kun Mardonios ynnä hänen barbarinsa olivat kylliksi\nmurehtineet Masistiosta, saapuivat hekin, kuultuaan helleenien olevan\nPlataiain alueella, niillä seuduin virtaavan Asopoksen rannalle. Ja\nheidän saavuttuaan määräpaikkaansa Mardonios järjesti heidät vihollisia\nvastaan tällä tavoin. Lakedaimonilaisia vastaan hän asetti\npersialaiset. Ja koska persialaisia oli lukumäärältään niin paljon\nenemmän, niin he olivat järjestetyt tavallista useampiin riveihin,\nmutta ulottuivat kuitenkin vielä tegealaistenkin kohdalle. Ja Mardonios\nasetti heidät tällä tavoin. Hän valitsi koko voimakkaimman osan heistä\nja asetti sen lakedaimonilaisia vastaan, mutta heikomman osan hän\nsijoitti tegealaisten kohdalle. Tämän hän teki teebalaisten\nosoituksesta ja neuvosta. Lähimmäksi persialaisia hän järjesti\nmeedialaiset. Nämä ulottuivat pitkin korintolaisia, poteidaialaisia,\norkhomenolaisia ja sikyonilaisia. Meedialaisten viereen hän järjesti\nbaktrialaiset. Nämä olivat epidaurolaisia, troizenilaisia,\nleprealaisia, tirynsiläisiä, mykenalaisia ja fliuntilaisia vastassa.\nBaktrialaisten jälkeen hän asetti indialaiset. Nämä olivat\nhermionelaisia, eretrialaisia, styralaisia ja khalkidilaisia vastassa.\nIndialaisten viereen hän sijoitti sakit, jotka olivat amprakialaisia,\nanaktorilaisia, leukadilaisia, palelaisia ja aiginalaisia vastassa.\nSakien viereen hän asetti atenalaisia, plataialaisia ja megaralaisia\nvastaan boiotilaiset, lokrilaiset, malilaiset, tessalialaiset ja tuhat\nfokilaista. Kaikki fokilaiset näet eivät olleet meedialaismielisiä,\nvaan muutamat heistä myös kannattivat helleenejä ja olivat suljettuina\nParnassoksen seutuihin, mistä käsin he ryöstivät ja raastoivat\nMardonioksen sotajoukkoa ja häneen yhtyneitä helleenejä. Ja Mardonios\njärjesti myös makedonialaiset ja Tessalian asukkaat atenalaisia\nvastaan.\n\n32. Täten ovat nimitetyt suurimmat ja samalla mainioimmat ja\nhuomattavimmat niistä kansoista, jotka Mardonios asetti rintamaan.\nNäiden joukkoon oli sekoitettu väkeä muistakin kansoista, kuten\nfryygialaisia, traakialaisia, myysialaisia, paioneja ynnä muita,\nsitäpaitsi myös etiopilaisia ja egyptiläisistä niinsanotut hermotybit\nja kalasirit, jotka käyttävät aseenaan väkipuukkoa ja ovat\negyptiläisten ainoat soturit. Näiden, jotka palvelivat merisotilaina,\nhän vielä Faleronissa ollessaan oli antanut astua laivoista pois, sillä\negyptiläisiä ei oltu määrätty siihen maasotajoukkoon, joka Xerxeen\nkeralla saapui Atenaan. Näitä barbareja siis oli kolmesataatuhatta\nmiestä, kuten ennenkin olen osoittanut. Mutta niiden helleenien\nlukumäärää, jotka olivat Mardonioksen liittolaisia, ei kukaan tiedä,\nsillä niitä ei laskettu. Arviolta päättäisin niitä kerääntyneen\nviiteenkymmeneentuhanteen mieheen. Nämä näin järjestetyt olivat\njalkaväkeä, mutta ratsuväki oli erikseen asetettuna.\n\n33. Kun nyt siis kaikki olivat järjestyneet kansoittain ja\nosastoittain, panivat he seuraavana päivänä kummallakin puolella\ntoimeen uhreja. Helleenien puolella oli Teisamenos, Antiokhoksen\npoika, uhraajana. Hän seurasi näet tietäjänä tämän sotajoukon myötä.\nTämän miehen, joka oli elis-maalainen ja iamidien sukua, olivat\nlakedaimonilaiset tehneet omaksi kansalaisekseen. Kun näet\nTeisamenos kerran Delfoissa kysyi, oliko hän saava lasta,\njulisti Pytia, että hän oli voittava viidessä mitä ankarimmassa\nottelussa. Erehtyen oraakelilauseen tarkoituksesta hän silloin\nantautui voimisteluharjoituksiin, saavuttaakseen voittoja\nvoimistelukilpailuissa. Ja Teisamenos harjoitteli viisiottelua ja\nvoittikin Olympiassa kaikissa, paitsi yhdessä kilpailussa, jolloin hän\nkiisteli androlaisen Hieronymoksen kanssa. Mutta lakedaimonilaiset,\njotka älysivät, että Teisamenoksen saama ennustus ei tarkoittanut\nvoimistelukilpailuja, vaan taisteluja, koettivat maksusta taivuttaa\nhäntä rupeamaan heidän herakleidi-syntyisten kuningastensa keralla\nheidän johtajakseen sodassa. Kun nyt Teisamenos huomasi spartalaisten\npitävän tärkeänä, että saisivat hänet ystäväkseen, niin hän korotti\nhintaa, ilmoittaen, että jos he tekisivät hänet kansalaisekseen ja\nosalliseksi kaikista tähän kuuluvista oikeuksista, oli hän sen tekevä,\nmutta muusta hinnasta ei. Kuullessaan tämän spartalaiset ensiksi\nsuuttuivat ja heittivät kokonaan sikseen pyyntönsä, mutta lopulta, kun\nsuuri pelko valtasi heidät persialaissotajoukon uhatessa, he antoivat\nmyöten ja suostuivat ehtoon. Mutta huomattuaan heidän muuttaneen\nmielensä ei Teisamenos enää sanonut tyytyvänsä vain tähän, vaan vaati,\nettä myös hänen veljensä Hegias pääsisi Spartan kansalaiseksi samoilla\nehdoilla, kuin hän itsekin.\n\n34. Näin sanoessaan hän jäljitteli Melampusta, jos nimittäin saattaa\nkeskenään verrata kuninkuuden ja kansalaisoikeuden vaatijoita. Sillä\nkun Argoksen naiset olivat sairastuneet raivotautiin ja argolaiset\npalkkasivat Melampuksen Pyloksesta parantamaan heidän naistensa tautia,\nniin tämä vaati palkakseen puolet kuningaskunnasta. Argolaiset eivät\nsiihen suostuneet, vaan läksivät tiehensä. Mutta kun yhä useammat\nnaiset joutuivat raivoihinsa, ottivat argolaiset suorittaakseen, mitä\nMelampus vaati, ja menivät antamaan sen. Nähdessään nyt heidän\nmuuttaneen mielensä tämä vaati yhä enempää, sanoen, että elleivät he\nantaisi hänen veljelleen Biaallekin kolmannesta kuningaskunnasta, hän\nei aikonut tehdä, mitä he tahtoivat. Niinpä argolaiset ahdingossaan\nsuostuivat siihenkin.\n\n35. Samalla tavoin myös lakedaimonilaiset, jotka hartaasti halusivat\nTeisamenosta, myöntyivät kaikkiin hänen pyyntöihinsä. Ja heidän\nsuostuttuaan hänen viimeiseenkin vaatimukseensa tuli elis-maalainen\nTeisamenos spartalaiseksi ja auttoi näitä, heidän tietäjänään,\nsaavuttamaan viisi mitä suurinta voittoa. Teisamenos ynnä hänen\nveljensä ovat kaikkien vierasten joukosta ainoat, jotka ovat tulleet\nSpartan kansalaisiksi. Ja nuo viisi ottelua olivat seuraavat:\nensimäinen tässä mainittu Plataiain taistelu, toinen se, joka\nsuoritettiin Tegeassa tegealaisia ja argolaisia vastaan, sitten\nDipaiassa kaikkia arkadilaisia, paitsi mantineialaisia vastaan käyty,\nja edelleen messenialaisia vastaan Isthmoksessa suoritettu; viimeinen\nnäistä viidestä ottelusta oli se, joka tapahtui Tanagrassa atenalaisia\nja argolaisia vastaan.\n\n36. Silloin nyt siis tämä Teisamenos seurasi spartalaisten mukana ja\ntoimi tietäjänä Plataiain alueella. Ja uhrit lupasivat menestystä\nhelleeneille, jos he puolustautuisivat, mutta silloin eivät, jos he\nastuisivat Asopos-joen yli ja itse aloittaisivat taistelun.\n\n37. Mardoniokselle taas, joka innokkaasti halusi aloittaa taistelua,\neivät uhrit onnistuneet, mutta lupasivat menestystä siinä tapauksessa,\nettä hänkin vain puolustautuisi. Sillä Mardonioskin käytti\nhelleeniläisiä uhreja, ollen hänellä tietäjänä muuan elis-maalainen\nHegesistratos, joka oli huomatuin mies telliadien suvussa. Hänet olivat\nspartalaiset ennen näitä tapauksia ottaneet vangiksi ja sitoneet\nsurmatakseen hänet, syystä että olivat hänen puoleltaan kärsineet\npaljon kiusaa. Tässä onnettomassa tilassa, kun kysymyksessä oli henki\nja häntä ennen kuolemaa vielä odottivat monet surkeat kärsimykset, hän\nsuoritti uskomattoman teon. Hän oli kytkettynä raudoitettuun\njalkapuuhun, mutta sai kerran jollakin tavoin käsiinsä huoneeseen\ntuodun rauta-aseen ja päätti heti panna toimeen teon, joka on\nmiehuullisin kaikista meille tunnetuista teoista. Hän mittasi näet\nensin, kuinka pitkälle hän voisi saada jalkansa pölkystä irti, ja\nsitten hän leikkasi loput jalkaterästä pois. Tämän tehtyään hän, koska\nvartijat häntä valvoivat, kaivoi puhki seinän ja karkasi Tegeaan,\nmatkaten öisin, mutta päivin piiloutuen metsiin ja pysytellen alallaan.\nJa vaikka lakedaimonilaiset miehissä häntä etsivät, pääsi hän\nkolmantena yönä Tegeaan. Ja he ihmettelivät suuresti hänen rohkeuttaan,\nkun näkivät toisen puolen jalkaa paikoillaan, mutta eivät voineet häntä\nitseään löytää. Sillä kertaa hän täten pääsi lakedaimonilaisten käsistä\nja pakeni Tegeaan, joka ei niihin aikoihin ollut ystävyydessä\nlakedaimonilaisten kanssa. Mutta terveeksi tultuaan hän laittoi\nitselleen puujalan ja nyt hän julkisesti esiintyi lakedaimonilaisten\nvihollisena. Tämä vihollisuus lakedaimonilaisia vastaan, johon hän oli\njoutunut, ei kuitenkaan koitunut hänelle onneksi. Hänen näet\nennustellessaan Zakynthoksessa nämä ottivat hänet vangiksi ja\nsurmasivat hänet.\n\n38. Hänen kuolemansa tapahtui kuitenkin vasta Plataiain taistelun\njälkeen. Mutta nyt Hegesistratos, joka Mardoniokselta oli saanut\nmelkoisen rahasumman palkaksi, Asopoksen varrella uhrasi suurella\ninnolla sekä vihasta lakedaimonilaisia kohtaan että voitonhimosta. Kun\nnyt taistelua tarkoittavat uhrit eivät olleet hyväenteiset\npersialaisille itselleen, enemmän kuin heidän mukanaan oleville\nhelleeneillekään -- näilläkin näet oli oma vasituinen tietäjänsä, muuan\nleukadilainen Hippomakhos -- ja toiselta puolen tulvimistaan tulvi ja\nkarttui helleenejä, neuvoi eräs teebalainen Timegenides, Herpyksen\npoika, Mardoniosta vartioimaan Kithaironin solia, huomauttaen, kuinka\nhelleenejä joka päivä siitä tulvi, ja että hän voisi ottaa suuren\njoukon heitä vangiksi.\n\n39. Kahdeksan päivää sotajoukot jo olivat olleet leirissä vastatusten,\nkun Timegenides antoi tuon neuvon Mardoniokselle. Tämä käsitti, että\nneuvo oli hyvä, minkä vuoksi hän yön tultua lähetti ratsuväkensä\nKithaironin soliin, jotka vievät Plataiaihin ja joita boiotilaiset\nsanovat \"Kolmeksi pääksi\", atenalaiset taas \"Tammenpäiksi\". Eivätkä\npaikalle lähetetyt ratsumiehet turhaan sinne saapuneet. He saivat näet\nhaltuunsa viisisataa juhtaa, jotka kuljettivat ruokavaroja\nPeloponnesoksesta helleenien leiriin, ynnä juhtia seuraavat ihmiset,\nnäiden juuri astuessa solista tasangolle. Tämän saaliin saatuaan\npersialaiset säälimättä tappoivat kaikki, ollenkaan säästämättä juhtia,\nyhtä vähän kuin ihmisiäkään. Ja kyllikseen murhattuaan he saartoivat\nloput ja ajoivat ne Mardonioksen luo leiriin.\n\n40. Tämän tapauksen jälkeen molemmat sotajoukot taas kuluttivat\ntoimettomuudessa kaksi päivää, koska ei kumpikaan tahtonut aloittaa\ntaistelua. Barbarit tunkivat näet Asopos-joelle saakka, koetellen\nhelleenejä, mutta ei kumpikaan sotajoukko astunut sen yli. Kuitenkin\nMardonioksen ratsuväki alati ahdisti ja häiritsi helleenejä. Sillä\nteebalaiset, jotka olivat erittäin meedialaismielisiä, kävivät\ninnokkaasti sotaa ja opastivat aina barbareja siihen saakka, kunnes\ntaistelu alkoi, mutta sitten astuivat persialaiset ja meedialaiset\nheidän sijalleen, ja ne etenkin osoittivat kuntoa.\n\n41. Kymmeneen päivään ei nyt tapahtunut mitään sen enempää.\nMutta kun molempien yhdettätoista päivää ollessa vastatusten leirissä\nPlataiain alueella helleenien luku yhä kasvoi ja Mardonios jo kävi\nkärsimättömäksi joutenolostaan, syntyi keskustelu Mardonioksen,\nGobryaan pojan, ja Artabazoksen, Farnakeen pojan, välillä, joka\njälkimäinen nautti aivan erikoista arvoa Xerxeen luona. Ja\nneuvottelussaan he lausuivat nämä mielipiteet. Artabazos arveli, että\nmitä pikimmin oli pantava sotajoukko liikkeelle ja mentävä Teeban\nmuurien sisälle, mihin he olivat vieneet paljon muonavaroja itseänsä\nsekä rehua juhtia varten; siellä oli kaikessa rauhassa istuttava ja\nryhdyttävä keskusteluihin vihollisten kanssa menettelemällä tällä\ntavoin. Koska persialaisilla oli paljon kultaa, sekä rahaksi lyötyä\nettä lyömätöntä, ja paljon myös hopeata sekä juoma-astioita, tuli\nheidän säästämättä lähetellä niitä helleeneille, ja näiden joukosta\nvarsinkin eri valtioiden johtomiehille, jotka silloin kyllä pian\nhylkäisivät vapauden asian. Mutta heidän ei tullut iskeä vihollisten\nkanssa yhteen ja siten antautua vaaraan. Hänen ajatuksensa oli siis\nsama kuin teebalaistenkin, koska hänkin oli kaukonäköisempi kuin\nMardonios; sillä tämä oli raju ja varomaton eikä vähintäkään tahtonut\nantaa myöten. Mardonioksesta oli näet hänen oma sotajoukkonsa paljoa\nvahvempi helleenien sotajoukkoa, jonka vuoksi hänen mielestään\nviipymättä oli oteltava näiden kanssa eikä sallittava heitä kerääntyä\nvielä enemmän, kuin mitä heitä jo oli koolla. Mutta Hegesistratoksen\nuhrit hän jätti omaan arvoonsa eikä tahtonut pakoittamalla pakoittaa\nniitä onnistumaan, vaan arveli, että tuli noudattaa persialaisten tapaa\nja käydä taisteluun.\n\n42. Tätä Mardonioksen mielipidettä ei kukaan vastustanut, joten se\npääsi voimaan. Sillä hänhän se oli kuninkaalta saanut sotajoukon\npäällikkyyden, eikä Artabazos. Noudatettuaan siis luokseen seurassaan\nolevien helleenien osastonpäälliköt ja johtajat hän kysyi, tunsivatko\nhe mitään ennustusta, jonka mukaan persialaisten oli määrä tuhoutua\nHellaassa. Kun kokoukseen kutsutut pysyivät ääneti -- toiset näet\ntodella eivät tunteneet oraakelilauseita, toiset kyllä tunsivat, mutta\npitivät arveluttavana puhua niistä --, lausui Mardonios itse: \"Koska\nnyt te joko ette mitään tiedä tai ette uskalla puhua, niin tahdon minä\nmainita asian, sillä minä tunnen sen hyvin. On olemassa sellainen\nennustus, että persialaisten on määrä, Hellaaseen saavuttuaan, ryöstää\nDelfoin pyhättö ja ryöstön tehtyään joutua järjestänsä perikatoon.\nKoska tunnemme tämän, emme aio mennä tuohon pyhättöön ja koettaa sitä\nryöstää, joten me siitä syystä emme joudukaan hukkaan. Näin ollen\nkaikki ne teistä, jotka suotte persialaisille hyvää, voitte sen\npuolesta olla iloissanne, sillä me pääsemme voitolle helleeneistä.\"\nNäin sanottuaan hän käski heidän varustautua ja tehdä kaikki\ntaisteluvalmiiksi, sillä seuraavana päivänä oli aikomus iskeä yhteen\nvihollisten kanssa.\n\n43. Mutta sen oraakelilauseen, jonka Mardonios sanoi tarkoittavan\npersialaisia, tiedän varmasti sepitetyksi illyrialaisista ja\nenkheleiläisten sotajoukosta, eikä persialaisista. Sitävastoin on\nolemassa toinen, Bakiin sepittämä juuri tätä taistelua tarkoittava\nennustus:\n\n    \"... Kuulevi Thermodon ja Asopos heinäväranta\n    rynnäköt helleenein sekä barbaarein sotahuudon.\n    Sielläpä suistuva on moni jousenkantaja meedi,\n    vastoin salliman säätöä, tultua turmion päivän.\"\n\nTämän ynnä muita samanlaisia ennustuksia tiedän Musaioksen sepittäneen\npersialaisista. Ja Thermodon-joki virtaa Tanagran ja Glisaan välitse.\n\n44. Mutta senjälkeen kuin Mardonios oli tiedustellut oraakelilauseita\nja pitänyt rohkaisevan puheensa, tuli yö, ja sotajoukot asettuivat\nvartijapaikkoihinsa. Vaan kun yötä oli pitemmälle kulunut ja näytti\nsiltä kuin kautta leirien olisi vallinnut hiljaisuus ja ihmiset\nnukkuneet sikeimmässä unessaan, silloin ratsasti atenalaisten\nvartijastojen luo Alexandros, Amyntaan poika, makedonialaisten\nsotapäällikkö ja kuningas, ja pyysi päästä päällikköjen puheille.\nUseimmat vartijat jäivät paikoilleen, mutta jotkut juoksivat\npäällikköjen luo, ja sinne tultuaan he kertoivat, että meedialaisten\nleiristä oli ratsain saapunut muuan henkilö, joka ei ollut mitään muuta\nilmaissut, kuin että mainitsi sotapäälliköt nimeltä ja sanoi tahtovansa\npäästä heidän puheilleen.\n\n45. Tämän kuultuaan päälliköt heti seurasivat näitä vartijastoille. Ja\nheidän sinne saavuttuaan Alexandros lausui heille näin: \"Atenan miehet,\nnämä sanani uskon salaisuutena teidän huostaanne ja kiellän teitä\nilmaisemasta niitä kenellekään muulle kuin Pausaniaalle, jott'ette\nminua syöksisi turmioon. Sillä en minä puhuisi, ellen olisi kovin\nhuolissani koko Hellaan puolesta. Olen näet itse syntyperältäni\nalkujaan helleeni enkä soisi näkeväni Hellaan vapaasta joutuneen\norjuutetuksi. Niinpä minä siis ilmoitan, että uhrit eivät saata\nonnistua Mardoniokselle ja hänen sotajoukolleen, sillä muuten olisitte\njo kauan sitten saaneet taistella. Mutta nyt hän on päättänyt jättää\nuhrit omaan arvoonsa ja päivän valjetessa ryhtyä taisteluun. Hän näet\nluullakseni pelkää, että teitä kokoontuisi vielä enemmän. Varustautukaa\nsiis tämän varalle. Jos taas Mardonios lykkää yhteentörmäyksen\ntoistaiseksi eikä siihen nyt ryhdy, niin jääkää kuitenkin itsepäisesti\npaikoillenne, sillä muutamassa päivässä ovat heidän ruokavaransa\nlopussa. Mutta jos tämä sota päättyy teille mieliksi, niin\nmuistettakoon silloin minunkin vapauttamistani, minun, joka alttiudesta\nhelleenejä kohtaan olen suorittanut näin uskalletun teon ja olen\ntahtonut teille ilmoittaa Mardonioksen aikeen, jott'eivät barbarit\näkkiarvaamatta ja teidän mitään aavistamattanne hyökkäisi teidän\nkimppuunne. Minä olen makedonialainen Alexandros.\" Näin sanottuaan hän\nratsasti takaisin barbarien leiriin ja paikallensa rintamaan.\n\n46. Mutta atenalaisten päälliköt menivät oikealle sivustalle ja\nkertoivat Pausaniaalle, mitä olivat Alexandrokselta kuulleet. Tästä\nsanomasta säikähtäneenä hän, persialaisia peljäten, lausui näin: \"Koska\nnyt taistelu on määrätty tapahtuvaksi aamunkoitossa, tulee teidän,\natenalaisten, asettua persialaisia vastaan, meidän taas boiotilaisia ja\nteidän kohdallenne sijoitettuja helleenejä vastaan. Ja tämä siksi, että\nte tunnette meedialaiset ja heidän taistelutapansa, koska olette\nMarathonin luona taistelleet, me sitävastoin emme ole kokeneet emmekä\noppineet tuntemaan näitä miehiä. Sillä ei yksikään spartalainen ole\nmitellyt voimiaan meedialaisten kanssa, mutta olemme kyllä koetelleet\nboiotilaisia ja tessalialaisia. Siispä tulee teidän lähteä liikkeelle\nja mennä tälle sivustalle, meidän taas vasemmalle.\" Tähän virkkoivat\natenalaiset näin: \"Jo alusta saakka, kun näimme persialaisten\nasettuneen teitä vastaan, aioimme sanoa teille sen, minkä nyt itse\nennätitte ennen meitä. Mutta me pelkäsimme, että tämä puhe ei olisi\nteille mieleen. Vaan koska nyt itse olette tästä muistuttaneet, olemme\nmielihyvällä kuulleet ehdoituksen ja olemme valmiit tekemään niin.\"\n\n47. Koska tuuma miellytti molempia, vaihtoivat he aamun valjettua\npaikkansa. Mutta boiotilaiset huomasivat, mitä oli tekeillä, ja\nilmoittivat asian Mardoniokselle. Sen kuultuaan tämäkin koetti muuttaa\nasentoaan ja vei persialaiset lakedaimonilaisia vastaan. Huomattuaan\ntämän Pausanias, joka ymmärsi aikeensa joutuneen ilmi, siirsi\nspartalaiset takaisin oikealle sivustalle. Ja samoin teki myös\nMardonios persialaisiin nähden vasemmalla siivellään.\n\n48. Kun kummatkin jälleen olivat asettuneet entisille paikoilleen,\nlähetti Mardonios spartalaisten luo kuuluttajan, joka lausui näin: \"Oi\nlakedaimonilaiset, teitähän täkäläiset ihmiset sanovat urhoollisimmiksi\nmiehiksi, kehuen, että te ette pakene sodasta ettekä jätä riviänne,\nvaan paikoillenne jääden joko tuhoatte vastustajanne tai itse\ntuhoudutte. Mutta tässä kaikessa ei ollutkaan mitään perää. Sillä jo\nennenkuin iskimme yhteen ja antauduimme käsikähmään, näimme kuinka te\npakenitte, jätitte paikkanne, ja annoitte atenalaisten koetella meidän\nurhoollisuuttamme, mutta itse asetuitte meidän orjiamme vastaan. Tämä\nei suinkaan ole kelpomiesten työtä, ja me olemme mitä suurimmassa\nmäärin teihin nähden pettyneet. Maineenne takia me näet odotimme, että\nte olisitte lähettäneet luoksemme kuuluttajan haastamaan meidät\ntaisteluun ja olisitte tahtoneet otella vain persialaisia vastaan, ja\nme olimme valmistautuneet niin tekemään. Mutta emme olekaan mitään\nsellaista saaneet teistä kuulla, vaan pikemmin, että olette pötkineet\npakoon. Koska siis te ette ole tätä ehdoitusta ensin tehneet, niin\ntahdomme me sen tehdä. Eikö nyt helleenien puolesta teidän, joita\npidetään urhoollisimpina, ja barbarien puolesta meidän tulisi, yhtä\nmonta kummallakin puolen, taistella toisiamme vastaan? Ja jos hyväksi\nnähdään, että muidenkin tulee taistella, niin taistelkoot he kernaasti\nsitten. Mutta jos ette niin katso hyväksi, vaan on kyllin, että me\nyksin taistelemme, niin ratkaiskaamme me taistelu. Ja kummat tahansa\nmeistä voittanevatkin, niin he ovat koko sotajoukkonsa puolesta\nvoittaneet.\"\n\n49. Näin lausuttuaan ja jonkun aikaa odotettuaan kuuluttaja läksi\ntakaisin, koska ei kukaan hänelle vastannut, ja perille saavuttuaan hän\nilmoitti Mardoniokselle, kuinka hänen oli käynyt. Ylen iloissaan ja\ntyhjänpäiväisestä voitostaan ylpeänä tämä käski ratsuväkensä hyökätä\nhelleenejä vastaan. Ja hyökätessään ratsumiehet tuottivat suurta\nvahinkoa koko helleenien sotajoukolle heittämällä keihäitään ja\nampumalla nuoliaan. Sillä koska he olivat hevos-jousiväkeä, ei voinut\npäästä likelle heitä. Ja he hämmensivät ja loivat umpeen Gargafian\nlähteen, josta koko helleeniläinen sotajoukko otti vettä. Tämän lähteen\nkohdalle olivat ainoastaan lakedaimonilaiset asettuneet, mutta toisista\nhelleeneistä lähde oli enemmän tai vähemmän etäällä, aina sen mukaan,\nmihin mikin osasto oli sijoitettu. Sitävastoin oli Asopos lähellä, vaan\nkoska he olivat Asopoksesta suljetut, kulkivat he lähteellä. Joesta\nnäet ei heidän ollut mahdollista noutaa vettä vihollisten ratsumiehiltä\nja heidän nuoliltaan.\n\n50. Kun asiain tällä kannalla ollessa sotajoukolta oli riistetty\nvedensaanti ja ratsuväki sitä häiritsi, kokoontuivat helleenien\nsotapäälliköt neuvottelemaan niin hyvin näistä kuin muistakin seikoista\nja tulivat Pausaniaan tykö oikealle sivustalle. Sillä oli toinen\nseikka, joka, enemmän kuin tämä, heitä huolestutti. Heillä näet ei enää\nollut ruokavaroja, syystä että heidän palvelijoiltaan, jotka olivat\nlähetetyt Peloponnesokseen hankkimaan muonaa, oli ratsuväki sulkenut\ntien, niin ett'eivät he voineet päästä leiriin.\n\n51. Neuvotellessaan päättivät sotajoukot, siinä tapauksessa että\npersialaiset sinä päivänä lykkäisivät taistelun suorittamisen\ntoistaiseksi, mennä \"saareen\". Tämä sijaitsee Asopoksesta ja Gargafian\nlähteeltä, minkä ääressä helleenit silloin olivat leirissä, kymmenen\nstadionin päässä, Plataiain kaupungin edustalla. Mainittu, keskellä\nmannermaata sijaitseva saaren tapainen muodostuu tällä tavoin.\nVirratessaan Kithaironin vuorelta alas tasangolle joki jakaantuu\nkahteen uomaan, jotka ovat toisistaan noin kolmen stadionin päässä,\nmutta yhtyvät sitten yhdeksi. Joen nimi on Oeroe, ja maanasukkaat\nsanovat sitä Asopoksen tyttäreksi. Tähän paikkaan siis helleenit\npäättivät siirtyä, jotta heillä olisi käytettävänään runsaasti vettä ja\njott'eivät vihollisten ratsumiehet heitä vahingoittaisi, kuten tekivät\nnyt, jolloin he olivat suoraan vastapäätä helleenejä. Ja nämä katsoivat\nparhaaksi toimittaa siirtymisen toisen yövartion aikana, jott'eivät\npersialaiset näkisi heidän lähtevän liikkeelle ja niiden ratsuväki\nseuraisi ja saattaisi heitä epäjärjestykseen. Edelleen he päättivät,\nsaavuttuaan tähän paikkaan, jonka ympäriltä Kithaironista virtaava\nAsopoksen tytär Oeroe juuri juoksee, samana yönä lähettää puolet\nsotaväestään Kithaironiin tuomaan kuormaväestön, joka oli lähtenyt\nhankkimaan ruokavaroja. Tämä oli näet suljettu Kithaironiin.\n\n52. Näin he päättivät tehdä, ja koko sen päivän ahdisti heitä\nvihollisten ratsuväki, joten heillä oli kestettävänään hellittämätön\ntyö. Vaan kun päivä päättyi ja ratsumiehet olivat herjenneet\nahdistamasta, niin useimmat yön tultua ja lähtöön sovitun hetken\nsaavuttua nousivat ja läksivät tiehensä. Mutta heiliä ei ollutkaan\nmielessä lähteä sovittuun paikkaan, vaan liikkeelle päästyään he\niloissaan pakenivat vihollisten ratsuväen edestä plataialaisten\nkaupunkia kohti ja saapuivat pakomatkallaan Heran temppelille. Tämä\nsijaitsee plataialaisten kaupungin edessä, kahdenkymmenen stadionin\npäässä Gargafian lähteeltä. Ja sinne saavuttuaan he laskivat aseensa\npyhätön eteen.\n\n53. Niinpä nämä leiriytyivät Heran temppelin ympärille.\nMutta huomatessaan heidän lähtevän leiristä käski Pausanias\nlakedaimonilaisiakin tarttumaan aseihinsa ja menemään muitten jälestä,\njotka kulkivat edellä, arvellen heidän menevän sovittuun paikkaan.\nTällöin suostuivat muut osastonpäälliköt tottelemaan Pausaniasta, mutta\nAmomfaretos, Poliadeen poika, pitanelaisten osaston päällikkö, sanoi,\nettei hän ainakaan aikonut paeta muukalaisia ja vapaaehtoisesti\nhäväistä Spartaa, ja kummasteli huomatessaan tekeillä olevan hankkeen,\nkoska hän ei ollut edellisessä neuvottelussa ollut läsnä. Mutta\nPausanias ja Euryanax pitivät arveluttavana, että hän ei totellut\nheitä, mutta vielä arveluttavampana, siinä tapauksessa että hän\nkieltäytyisi seuraamasta, jättää pitanelaisten osaston oman onnensa\nnojaan, sillä jos he sen tekisivät, oli Amomfaretos seuralaisineen\nyksikseen jättäytyneenä joutuva perikatoon. Näin he harkitsivat ja\nantoivat lakonilaisen sotajoukon pysyä alallaan, mutta koettivat\nvakuuttaa Amomfaretokselle, ettei tullut tehdä niin.\n\n54. Niinpä he kehoittelivat Amomfaretosta, joka yksin\nlakedaimonilaisista ja tegealaisista oli jäänyt jälelle. Mutta\natenalaiset taas tekivät näin. He pysyttelivät alallaan siinä paikassa,\nmihin olivat asettuneet, koska ymmärsivät, että lakedaimonilaiset\npuhuivat yhtä, ajattelivat toista. Vaan kun sotajoukko pantiin\nliikkeelle, niin atenalaiset lähettivät joukostaan ratsumiehen\nkatsomaan, hankkivatko spartalaiset todella lähtöä vai eivätkö he\nollenkaan aikoneetkaan poistua, sekä kysymään Pausaniaalta, mitä tuli\ntehdä.\n\n55. Lakedaimonilaisten luo saavuttuaan kuuluttaja näki nämä\nsijoittuneiksi paikoilleen ja heidän ensimäiset miehensä ilmi riidassa.\nSillä kun Euryanax ja Pausanias kehoittivat Amomfaretosta miehineen\nolemaan antaumatta vaaraan jäämällä yksin lakedaimonilaisten joukosta\npaikoilleen, eivät he häntä saaneet taivutetuksi. Lopulta syntyi heidän\nvälillään riita, ja samassa saapui atenalaisten kuuluttaja ja seisahtui\nheidän viereensä. Riidan kestäessä Amomfaretos tarttuu molemmin käsin\nkiveen ja asettaa sen Pausaniaan jalkojen eteen, lausuen sillä\näänestysliuskalla äänestävänsä, ettei paettaisi muukalaisia,\ntarkoittaen tällä barbareja. Mutta Pausanias sanoi häntä hulluksi ja\nmielensä menettäneeksi ja käski sitten atenalaisten kuuluttajan, kun\ntämä kysyi kysyttävänsä, kertoa millainen asiain tila heillä oli, ja\npyysi atenalaisia vetäytymään heidän luokseen ja menettelemään\nlähtöönsä nähden niinkuin he itsekin.\n\n56. Kuuluttaja läksi siis takaisin atenalaisten luo. Mutta toiset\nkiistelivät yhä, kunnes aamunkoitto heidät yllätti. Sill'aikaa\nPausanias pysyi liikkumatta, vaan koska hän ei luullut, että\nAmomfaretos jäisi paikoilleen, jos muut lakedaimonilaiset lähtisivät\npois, niinkuin todella kävikin, niin hän antoi merkin ja vei kukkuloita\nmyöten pois kaikki muut. Ja tegealaiset seurasivat mukana. Mutta\natenalaiset kulkivat taistelujärjestyksessä toiseen suuntaan kuin\nlakedaimonilaiset. Edelliset näet pysyttelivät penkereillä ja\nKithaironin juurella, koska pelkäsivät vihollisten ratsuväkeä,\natenalaiset taas kääntyivät alas tasangolle.\n\n57. Amomfaretos, joka alussa ei luullut Pausaniaan ollenkaan uskaltavan\njättää heitä, pysyi lujasti siinä päätöksessään, että hänen miehineen\ntuli jäädä paikoilleen eikä siitä lähteä minnekään. Mutta kun Pausanias\nynnä hänen väkensä olivat jonkun matkaa edenneet, käsitti Amomfaretos\nheidän täydellä todella aikovan hyljätä hänet, jonka vuoksi hän käski\nosastoansa tarttumaan aseisiin ja kulkemaan askel askeleelta muun\njoukon luo. Vaan poistuttuaan noin kymmenen stadionin verran tämä jäi\nodottamaan Amomfaretoksen osastoa, asettuen Moloeis-joen ja Argiopion\nnimisen paikan lähistöön, missä myös on eleusiläisen Demeterin pyhättö.\nJa se jäi siitä syystä odottamaan, että, jos Amomfaretos ynnä hänen\njoukkonsa eivät poistuisi siitä paikasta, mihin olivat asettuneet, vaan\njäisivät sinne, se voisi tulla heidän avukseen. Siinä saavutti heidät\nAmomfaretos koko joukkoineen, ja samassa koko barbarien ratsuväki\nhyökkäsi heidän kimppuunsa. Sillä ratsumiehet tekivät niinkuin heidän\naina oli tapana tehdä. Mutta nähtyään sen paikan tyhjäksi, mihin\nhelleenit edellisinä päivinä olivat olleet sijoittuneina, he hoputtivat\nhevosiaan yhä vain eteenpäin, ja heti saavutettuaan helleenit he\nalkoivat ahdistaa näitä.\n\n58. Saatuaan tietää helleenien yön suojassa poistuneen ja nähdessään\npaikan tyhjänä Mardonios kutsui luokseen larisalaisen Thorexin ynnä\nhänen veljensä Eurypyloksen ja Thrasydeioksen ja lausui heille näin:\n\"Oi Aleuaan pojat, mitä te nyt enää sanottekaan, nähdessänne tämän\npaikan tyhjänä? Tehän, lakedaimonilaisten naapurit, väititte, että nämä\neivät pakene taistelusta, vaan ovat ensimäisiä miehiä sodassa -- nuo,\njoiden aikaisemmin itse näitte siirtyneen paikaltaan rintamassa ja\njoiden nyt me kaikki näemme kuluneena yönä karanneen. Nyt kun heidän\ntuli suorittaa ratkaiseva taistelu maailman kieltämättä urhoollisimpia\nmiehiä vastaan, he ovatkin osoittautuneet epatoiksi, jotka vain\nmitättömien helleenien kesken ovat voineet jotakin aikaansaada. Teille,\njotka ette ole kokeneet persialaisia, olen mielelläni antanut anteeksi\nsen, että olette kiittäneet näitä, joista teillä toki oli jotakin\ntietoa. Mutta enemmän minä ihmettelin, että Artabazos pelkäsi\nlakedaimonilaisia ja peloissaan lausui sen perin arkamaisen ajatuksen,\nettä tuli käskeä sotajoukon lähteä liikkeelle ja mennä teebalaisten\nkaupunkiin joutuakseen siellä saarroksiin. Sen on kyllä vielä kuningas\nminulta saapa tietää. Vaan toiste on siitä oleva puhe. Mutta nyt ei ole\nsallittava heidän tehdä näin, vaan on heitä ajettava takaa, kunnes he\njoutuvat kiinni ja kärsivät meiltä rangaistuksen kaikesta siitä, mitä\nhe ovat persialaisille tehneet.\"\n\n59. Näin lausuttuaan Mardonios vei persialaiset juoksujalassa Asopoksen\nyli helleenien jälestä, ikäänkuin ne olisivat olleet karkureita, mutta\nsuuntautui ainoastaan lakedaimonilaisia ja tegealaisia vastaan.\nAtenalaisia taas, jotka olivat kääntyneet tasangolle, hän ei voinut\nkukkulain vuoksi nähdä. Vaan nähdessään persialaisten lähtevän\nliikkeelle ajaakseen takaa helleenejä nostivat heti kaikki muutkin\nbarbari-osastojen päälliköt merkkinsä ja alkoivat ajaa helleenejä takaa\ntäyttä jalkaa. Eivätkä he olleet asetetut mihinkään järjestykseen tai\nvakinaisiin riveihin rintamassa.\n\n60. Niinpä nämä huudolla ja melulla kävivät helleenejä kohti muka\nsortaakseen heidät maahan. Kun nyt vihollisen ratsuväki ahdisti\nhelleenejä, lähetti Pausanias atenalaisten luo ratsumiehen, joka lausui\nnäin: \"Atenan miehet, nyt kun edessämme on ratkaiseva kamppailu siitä,\nonko Hellas oleva vapaa vai orjuutettu, ovat liittolaiset pettäneet\nmeidät, lakedaimonilaiset, ja teidät, atenalaiset, ja viimekuluneena\nyönä lähteneet karkuun. Nyt on siis päätetty asia, että tästä lähtien\non tehtävä näin: meidän tulee puolustautua niin urhoollisesti kuin\nsuinkin ja suojata toinen toistamme. Jos nyt vihollisten ratsuväki\nalussa olisi hyökännyt teidän päällenne, olisi tietysti meidän ja\ntegealaisten, jotka meidän kerallamme eivät petä Hellasta, pitänyt\nrientää teille avuksi. Mutta koska nyt koko ratsuväki on hyökännyt\nmeidän päällemme, on kohtuullista, että te tulette enimmin ahdistetun\nosaston avuksi. Vaan jos teidän on mahdotonta itse tulla avuksemme,\nniin tehkää meille ainakin se palvelus, että lähetätte jousimiehenne.\nMehän tiedämme, että te tämän sodan aikana olette olleet mitä\nalttiimpia, niin että uskomme teidän tässäkin meitä kuulevan.\"\n\n61. Saatuaan tästä tiedon atenalaiset läksivät liikkeelle mennäkseen\nlakedaimonilaisten avuksi ja voimiensa takaa heitä puolustaakseen.\nMutta atenalaisten jo parhaillaan kulkiessa sinne kävivät heidän\nkimppuunsa ne heitä vastaan asetetut helleenit, jotka olivat kuninkaan\npuolella, niin että he eivät enää voineetkaan päästä avuksi,\nsillä heidän kimppuunsa hyökännyt joukko ahdisti heitä. Siten siis\njäivät lakedaimonilaiset ja tegealaiset, joita oli, edellisiä\nkevytaseisten keralla luvultaan viisikymmentätuhatta, tegealaisia taas\nkolmetuhatta, yksikseen; viimemainitut näet eivät koskaan luopuneet\nlakedaimonilaisista. Ollessaan nyt iskemäisillään yhteen Mardonioksen\nja hänen sotajoukkonsa kanssa he juuri toimittivat uhreja. Mutta heidän\nuhrinsa eivät onnistuneet, ja sillä välin heitä kaatui useita ja vielä\nuseampia haavoittui. Persialaiset muodostivat näet palmikoiduista\nkilvistään suojamuurin ja ampuivat suuren määrän nuolia. Ja kun nyt\nspartalaiset olivat tällaisessa ahdinkotilassa eivätkä uhrit\nonnistuneet, käänsi Pausanias katseensa plataialaistem Heran-temppeliin\npäin ja kutsui avukseen jumalatarta, rukoillen että hän ei sallisi\nspartalaisten pettyä toiveessaan.\n\n62. Hänen vielä näin rukoillessaan nousivat ensiksi tegealaiset ja\nkävivät barbareja vastaan, ja heti Pausaniaan rukoiltua kääntyivät\nenteet uhraajille suotuisiksi. Kun tämä vihdoin viimeinkin tapahtui,\nkävivät spartalaisetkin persialaisia vastaan, ja persialaiset\nheittivät jousensa ja asettuivat torjumaan näitä. Aluksi taisteltiin\nkilpi-suojuksen ääressä. Mutta kun tämä oli kaatunut, syntyi ankara\nottelu itse Demeterin pyhätön ympärillä, ja sitä kesti kauan, kunnes he\njoutuivat keskenään käsikähmään. Sillä barbarit tarttuivat heidän\nkeihäisiinsä ja mursivat ne poikki Persialaiset eivät olleet\nrohkeudeltaan ja voimiltaan huonompia, mutta aseettomia kun olivat ja\nlisäksi ymmärtämättömiä eivätkä taidossa vastustajiensa vertaisia, he\nsyöksyivät esiin yksitellen tai kymmenen kerrallaan, liittäytyen\nsuuremmiksi tai pienemmiksi joukkueiksi, ja hyökkäsivät spartalaisten\nkimppuun, mutta tuhoutuivat.\n\n63. Aina missä Mardonios itse taisteli, istuen valkoisen hevosen\nselässä ja ympärillään tuhat urhoollisinta valiopersialaista, barbarit\nmyös kiivaimmin ahdistivat vastustajiaan. Ja niin kauan kuin Mardonios\noli elossa, he pitivät puoliaan ja torjuessaan vihollisia kaatoivat\nuseita lakedaimonilaisia. Mutta kun Mardonios oli saanut surmansa ja\nhänen ympärilleen asettunut joukko, joka oli kaikista vahvin, oli\nkaatunut, silloin kääntyivät muutkin ja väistyivät lakedaimonilaisten\nedestä. Erittäin suuressa määrin haittasi näet heitä heidän pukunsa,\nkoska heillä ei ollut haarniskaa. He ottelivat näet kevytaseisina\nraskasaseisia vastaan.\n\n64. Täällä saivat, kuten oraakelilause oli julistanut, spartalaiset\nMardonioksen kuoleman kautta hyvityksen Leonidaan surmasta, ja\nPausanias, Kleombrotoksen, Anaxandrideen pojan poika, saavutti\nkauniimman kaikista voitoista, mitä me tunnemme. Hänen esivanhempiensa\nnimet taaksepäin ovat mainitut Leonidaan yhteydessä. Heillä oli näet\nsamat esi-isät. Ja Mardonios sai surmansa Aeimnestos nimisen\nhuomattavan spartalaisen kädestä. Tämä iski jonkun aikaa\nmeedialaissotien jälkeen, sodan vallitessa, kolmensadan miehen\netunenässä Stenyklaroksessa yhteen messenialaisten koko sotavoiman\nkanssa, mutta kaatui itse kolmensadan miehensä keralla.\n\n65. Vaan kun persialaiset Plataiain luona kääntyivät lakedaimonilaisten\nedestä pakosalle, pakenivat he epäjärjestyksessä leiriinsä ja sen\npuisen muurin sisäpuolelle, jonka he olivat itselleen rakentaneet\nTeeban alueelle. Mutta ihmeellistä minusta on, että vaikka he\ntaistelivat Demeterin lehdon ääressä, ei havaittu ainoankaan\npersialaisen astuneen temppelikartanoon eikä siinä kuolleen, vaan\nuseimmat kaatuivat pyhätön ympärille vihkimättömään maahan. Ja luulenpa\n-- jos nimittäin on lupa jumalallisista asioista lausua jotakin arvelua\n--, että jumalatar itse ei laskenut heitä sisälle siitä syystä, että he\nolivat polttaneet hänen pyhän temppelinsä Eleusiissä.\n\n66. Niin kävi siis tämän taistelun. Mutta Artabazos, Farnakeen poika,\noli jo alusta saakka ollut tyytymätön siihen, että kuningas jätti\nMardonioksen Hellaaseen, ja oli nytkin vastustanut taistelua, vaikka\nhän kovasta epäämisestään huolimatta ei voinut sitä estää. Ja koska\nMardonioksen toimenpiteet eivät häntä miellyttäneet, oli hän itse\ntehnyt näin. Kun sotajoukot iskivät yhteen, johdatti Artabazos\nennakolta harkitun suunnitelman mukaan joukkojaan -- hänellä ei ollut\nmikään vähäinen joukko, vaan kokonaista neljäkymmentätuhatta miestä\nympärillään ja koska hän hyvin ymmärsi, minkä tuloksen taistelu oli\nsaava, hän käski heitä kaikkia menemään sinne, mihin vain hän heidät\njohdattaisi ja milloin näkisivät hänen ponnistavan voimiaan. Tämän\nkäskyn annettuaan hän johdatti väkensä ikäänkuin taisteluun. Mutta\njonkun matkaa edettyään hän jo näki persialaisten pakenevan. Siksi hän\nei enää johdattanutkaan heitä samassa järjestyksessä kuin ennen, vaan\nriensi kiireimmän kautta pakoon, vetäytymättä puisen muurin turviin,\nenemmän kuin Teebankaan muurien sisäpuolelle, vaan läksi fokilaisten\nmaahan, koska hän niin pian kuin suinkin tahtoi päästä Hellespontoksen\nrannalle.\n\n67. Niinpä he pakenivat Hellespontokseen päin. Ja muut kuninkaan mukana\nolevat helleenit esiintyivät tahallaan pelkurimaisesti, mutta\nboiotilaiset taistelivat kauan aikaa atenalaisia vastaan. Sillä ne\nteebalaiset, jotka pitivät meedialaisten puolta, osoittivat taistelussa\nmelkoista intoa eivätkä tahtoneet olla pelkureita, niin että kolmesataa\nheidän etevintä ja urhoollisinta miestään siinä sai surmansa\natenalaisten kädestä. Kun nämä teebalaisetkin olivat kääntyneet,\npakenivat he Teebaan, eikä sinne, mihin persialaiset ja koko muiden\nliittolaisten suuri joukko, ketään vastustamatta ja mitään urotyötä\nsuorittamatta, pakenivat.\n\n68. Ja minusta on ilmeistä, että koko barbarien mahti riippui\npersialaisista, koskapa he silloinkin, ennenkuin ryhtyivät ottelemaan\nvihollisten kanssa, pakenivat heti nähdessään persialaisten niin\ntekevän. Näin he pakenivat kaikki, lukuunottamatta ratsuväkeä,\nvarsinkin boiotilaista. Tämä turvasi heidän pakoaan siten, että se aina\noli lähinnä vihollisia ja hääti helleenit pois pakenevista ystävistään.\n\n69. Mutta voittajat seurasivat Xerxeen väkeä, ajaen takaa ja surmaten.\nTämän paon alkaessa ilmoitettiin muille helleeneille, jotka olivat\nsijoittuneet Heran temppelin ympärille eivätkä olleet ottaneet osaa\ntaisteluun, että se oli suoritettu ja että Pausanias joukkoineen\noli voittanut. Tämän kuultuaan helleenit läksivät täydessä\nepäjärjestyksessä liikkeelle, korintolaiset ja heidän seurassaan\nolevat vuorenvierustaa ja kukkuloita myöten sitä tietä pitkin,\njoka vei suoraan ylös Demeterin pyhätölle, megaralaiset ja\nfliuntilaiset taas tovereineen kulkivat tasaisinta tietä poikki\nkentän. Mutta kun megaralaisten ja fliuntilaisten jouduttua lähelle\nvihollisia teebalaisten ratsumiehet näkivät heidät kaukaa, heidän\nepäjärjestyksessä rientäessään eteenpäin, niin he ajaa karauttivat\nnäitä vastaan, johtajanaan Asopodoros, Timandroksen poika. Ja\nhyökkäyksellään he löivät heitä maahan kuusisataa miestä sekä ajoivat\nheitä takaa, tunkien heidät Kithaironiin.\n\n70. Siten siis nämä hukkuivat, sen enempää huomiota herättämättä. Mutta\npaettuaan puisen muurin turviin persialaiset ynnä muu joukko ennättivät\nnousta torneihin, ennenkuin lakedaimonilaiset saapuivat, ja niihin\nnoustuaan he parhaimpansa mukaan vahvistivat muuria. Ja kun nyt\natenalaiset lähestyivät, syntyi varsin ankara linnataistelu. Sillä niin\nkauan kuin atenalaiset olivat poissa, puolustautuivat barbarit ja\nolivat kokonaan voitolla lakedaimonilaisista, koska nämä eivät olleet\nperehtyneet linnataisteluun. Mutta atenalaisten tultua saapuville\nsyntyi ankara linnataistelu, jota kesti kauan aikaa. Lopulta kuitenkin\natenalaisten miehuus ja itsepintaisuus sai voiton, he nousivat muurille\nja repivät sen maahan. Ja siitä sitten muut helleenit tulvivat sisälle.\nEnsiksi syöksyivät tegealaiset muurin sisäpuolelle, ja nämä ne\nryöstivät Mardonioksen teltan, vieden sieltä muun muassa myös sen\nhevosseimen, joka oli kokonaan vaskesta ja näkemistä ansaitseva. Tämän\nMardonioksen seimen tegealaiset pyhittivät Athene Alean temppeliin,\nvaan kaikki muut ottamansa esineet he veivät helleenien yhteiseen\nvarastoon. Mutta muurin sorruttua eivät barbarit enää liittyneet\ntaajaksi parveksi, eikä kukaan heistä ajatellut puolustautumista, vaan\nhe joutuivat kerrassaan pois suunniltaan, koska olivat ajetut niin\ntiukkaan tilaan ja niin monia kymmeniä tuhansia ihmisiä tungettu yhteen\nkohtaan. Ja helleeneillä oli tilaisuus surmata heitä niin paljon, että\nkoko sotajoukon kolmestasadastatuhannesta miehestä ei kolmeakaantuhatta\njäänyt henkiin, lukuunottamatta niitä neljääkymmentätuhatta, joiden\nkeralla Artabazos pakeni. Spartan lakedaimonilaisia kuoli ottelussa\nkaikkiaan yhdeksänkymmentäyksi, tegealaisia kuusitoista ja atenalaisia\nviisikymmentäkaksi.\n\n71. Barbarien joukosta kunnostautui persialaisten jalkaväki ja sakien\nratsuväki, yksityisistä sotureista Mardonios. Helleeneistä taas olivat\nkyllä tegealaiset ja atenalaiset urhoollisia, mutta uljuudessa\nvoittivat kuitenkin lakedaimonilaiset. Tätä tosin en saata mistään\nmuusta päättää -- kaikki nämä näet voittivat vastassaan olevat --. kuin\nsiitä, että lakedaimonilaiset hyökkäsivät vihollisten vahvinta osaa\nvastaan ja kuitenkin voittivat heidät. Ja kaikkein urhoollisimmin\nesiintyi mielestäni Aristodemos, joka yksin noiden kolmensadan joukosta\noli pelastunut Thermopylaista ja siitä saanut kärsiä herjausta ja\nkunniattomuutta. Hänen jälkeensä kunnostautuivat Poseidonios, Filokyon\nja spartalainen Amomfaretos. Tästä huolimatta, kun oli puhe siitä, kuka\nheidän joukostaan oli ollut urhoollisin, päättivät läsnäolevat\nspartalaiset, että Aristodemos ilmeisesti oli häntä painavan syytöksen\nvuoksi tahtonut kuolla ja siitä syystä raivona jättänyt paikkansa\nrivissä ja suorittanut suurtekoja, jota vastoin Poseidonios oli\nesiintynyt urhoollisesti, vaikka hän ei tahtonut kuolla. Tämä oli siis\nollut urhoollisempi. Mutta niin he kaiketi lausuivat kateudesta. Kaikki\nnämä tässä taistelussa kaatuneet, jotka olen maininnut, saivat osakseen\nkunniata, lukuunottamatta Aristodemosta. Vaan Aristodemos, joka tahtoi\nkuolla, ei tästä syystä saavuttanut kunniata.\n\n72. Nämä ne olivat, jotka Plataiaissa saivat suurimman maineen. Sillä\nKallikrates kuoli syrjässä taistelusta, hän, joka oli kaunein mies\nkaikista silloin helleenien leiriin saapuneista, ei ainoastaan itse\nlakedaimonilaisten, vaan muittenkin helleenien joukosta. Silloin kun\nPausanias uhrasi, niin tämä Kallikrates, joka istui rivissään, sai\nnuolenhaavan kylkeensä. Niinpä hänet toisten taistellessa kannettiin\npois, ja kuolinkamppailussa hän lausui Arimnestos nimiselle\nplataialaiselle, että häntä ei surettanut kuolla Hellaan puolesta, vaan\nse, että ei ollut saanut käyttää käsivarttaan ja että hän ei ollut\nsuorittanut mitään arvoistansa tekoa, vaikka hartaasti oli sitä\nhalunnut.\n\n73. Atenalaisten joukosta kerrotaan Sofaneen, Eutykhideen pojan, joka\noli kotoisin Dekeleian kunnasta, saavuttaneen kiitosta. Hän oli siis\ndekeleialaisia, niitä, jotka kerran olivat suorittaneet kaikiksi\najoiksi hyödyllisen teon, kuten atenalaiset itse kertovat. Kun\nnimittäin tyndaridit muinoin suurella sotajoukolla hyökkäsivät Attikan\nmaahan tuodakseen Helenan kotiinsa ja havittelivat kuntia, koska eivät\ntietäneet, missä Helena piili, kerrotaan dekeleialaisten, toisten\nmukaan Dekeloksen itsensä, suuttuneina Theseuksen röyhkeydestä ja\npeloissaan koko atenalaisten maan puolesta, ilmoittaneen heille\nasianlaidan ja johdattaneen heidät Afidnaihin, jonka sitten muuan sen\nasujamista, Titakos, kavalsi tyndarideille. Ja tästä teosta alkaen on\naina näihin saakka dekeleialaisilla yhä ollut verovapaus ja\nkunnia-istuin Spartassa. Vieläpä siihen sotaan saakka, joka monta\nvuotta myöhemmin syntyi atenalaisten ja peloponnesolaisten kesken,\nlakedaimonilaiset jättivät Dekeleian rauhaan, vaikka he ryöstelivät\nmuuta Attikaa.\n\n74. Tästä kunnasta oli Sofanes, joka silloin kunnostautui atenalaisten\nkesken. Hänestä on olemassa kaksi eri kertomusta. Toisen mukaan hän\nkantoi rauta-ankkuria, joka vaskivitjoilla oli sidottu haarniskan\nvyöhön, ja aina milloin hän tuli lähelle vihollisia, hän viskasi sen\nmaahan, jott'eivät viholliset, syöksyessään esiin rintamasta, voisi\nsaada häntä liikahtamaan paikaltaan; kun taas viholliset pakenivat, oli\ntarkoitus nostaa ankkuri maasta ja sitten ajaa heitä takaa. Näin kuuluu\ntoinen kertomus. Toinen kertomus taas, joka poikkeaa edellisestä,\nmainitsee, että Sofaneella oli ankkurin kuva kilvessään, joka alati\nheilui sinne tänne, milloinkaan pysymättä alallaan, mutta ei\nhaarniskaan kiinnitettyä rauta-ankkuria.\n\n75. On myös toinen loistava teko, jonka Sofanes suoritti, kun hän\nnimittäin atenalaisten piirittäessä Aiginaa haastoi kaksintaisteluun\nEurybates nimisen argolaisen, joka oli voittanut viisiottelussa, sekä\nsurmasi hänet. Itse Sofaneen kohtaloksi tuli, että kun hän näitä\ntapauksia myöhemmin yhdessä Leagroksen, Glaukonin pojan, kanssa johti\natenalaisia, hän urhoollisen vastarinnan jälkeen sai surmansa edonien\nkädestä, Datoksessa taistellessaan kultakaivoksista.\n\n76. Helleenien lyötyä Plataiain luona barbarit tuli heidän luokseen\nkarkulaisena eräs nainen. Saatuaan tietää persialaisten tuhoutuneen ja\nhelleenien voittaneen pukeutui tämä nainen, joka oli erään persialaisen\nFarandateen, Teaspiin pojan, jalkavaimo, palvelijattarineen runsaasti\nkultiin ja mitä kauniimpiin vaatteisiin, astui vaunuista maahan ja\nkulki lakedaimonilaisten luo, näiden vielä parhaillaan tehdessä\nsurmatyötään. Ja nähdessään, kuinka Pausanias johti kaikkea, nainen,\njoka useasti oli kuullut mainittavan tämän nimeä ja synnyinmaata ja\nsiksi ennakolta ne hyvin tiesi, tunsi hänet ja tarttui hänen polviinsa\nnäin lausuen: \"Oi Spartan kuningas, pelasta minut, joka sinulta turvaa\nanon vankeuden orjuudesta! Olethan sinä tähän saakka minua auttanut,\ntuhotessasi nämä, jotka eivät piittaa haltioista eivätkä jumalista.\nMinä olen sukuperältäni Kos-saaresta ja Hegetorideen, Antagoraan pojan,\ntytär. Väkivallalla otti minut Kos-saaressa haltuunsa persialainen,\njoka on minua pitänyt vankinaan.\" Siihen Pausanias vastasi näin: \"Ole\nhyvässä uskalluksessa, nainen, koska olet turvananoja ja varsinkin, jos\ntämän lisäksi puhut totta ja olet Hegetorideen tytär Kos-saaresta,\nhänen, joka on paras kestiystäväni kaikista sielläpäin asuvaisista.\"\nNäin lausuttuaan Pausanias uskoi naisen läsnäolevien eforien huostaan,\nja myöhemmin hän lähetti hänet Aiginaan, johon hän itse tahtoi päästä.\n\n77. Kohta senjälkeen kuin nainen oli saapunut, tulivat mantineialaiset\nperille, jolloin kaikki jo oli loppuun suoritettu. Huomattuaan\nmyöhästyneensä taistelusta he olivat siitä kovin pahoillaan ja sanoivat\nansaitsevansa tästä rangaistuksen. Ja saatuaan tietää Artabazoksen\nmeedialaisineen pakenevan he alkoivat ajaa näitä takaa Tessaliaan\nsaakka. Mutta lakedaimonilaiset eivät sallineet ajaa pakenevia takaa.\nNiinpä he vetäytyivät takaisin omaan maahansa ja karkoittivat\nsotajoukon johtajat maanpakoon. Mantineialaisten jälkeen tulivat\nelis-maalaiset, jotka, samoinkuin mantineialaisetkin, panivat\ntapauksen pahakseen ja läksivät sitten matkoihinsa. Kotiin palattuaan\nnämäkin karkoittivat johtajansa. Sen verran mantineialaisista ja\nelis-maalaisista.\n\n78. Plataiain luona oli aiginalaisten sotajoukossa ensimäisiä miehiä\nLampon, Pytheaan poika. Tämä riensi Pausaniaan luo ja teki mitä\njumalattomimman ehdoituksen. Saavuttuaan näet perille hän kiihkoissaan\npuhui näin: \"Oi Kleombrotoksen poika, sinä olet suorittanut\nsuunnattoman suuren ja ihanan teon, ja jumala on suonut sinun pelastaa\nHellaan ja siten, mikäli me tunnemme, saavuttaa suurimman kunnian,\nminkä helleeni milloinkaan on voittanut. Mutta tee tämän lisäksi se,\nmikä vielä puuttuu, jotta joutuisit entistä suurempaan huutoon, ja että\nvastedes jokainen barbari kavahtaisi alkamasta harjoittaa ilkitöitä\nhelleenejä kohtaan. Leonidaan näet kaaduttua Thermopylaissa Mardonios\nja Xerxes leikkauttivat poikki hänen päänsä ja seivästivät sen. Maksa\nsinä hänen puolestaan samalla mitalla, ja sinä olet saapa kiitosta\nensiksikin kaikilta spartalaisilta ja sitten myös muiltakin\nhelleeneiltä. Sillä jos seivästät Mardonioksen, kostat setäsi\nLeonidaan.\"\n\n79. Näin Lampon lausui siinä luulossa, että hän puhui Pausaniaalle\nmieliksi. Mutta tämä vastasi näin: \"Oi aiginalainen vieras, minä kiitän\nsinun hyväntahtoisuuttasi ja huolenpitoasi, mutta sinä olet kuitenkin\nerehtynyt siitä, mikä on oikeata. Sillä kun juuri olit pilviin\nkohottanut sukuperääni ja tekoani, sinä samassa syöksitkin minut\nmitättömyyteen, kehoittaessasi minua häväisemään vainajaa, ja väität\nminun joutuvan parempaan huutoon, jos sen teen. Moinen menettelyhän\nsopii pikemmin barbareille kuin helleeneille, ja heissäkin me sitä\npaheksumme. En minä tällä tavoin soisi saavuttavani aiginalaisten enkä\nniiden suosiota, joille tämmöinen teko on mieleen, vaan minulle riittää\ntehdä spartalaisten mieliksi, hurskaasti toimien ja hurskaasti myös\npuhuen. Mutta Leonidaan, jota käsket minun kostamaan, väitän saaneen\ntäyden koston, ja näiden vainajain lukemattomat henget ovat häntä\nitseään sekä muita Thermopylain luona kaatuneita kunnioittaneet. Älä\nsinä enää tämmöisillä ehdoituksilla minua lähesty äläkä minulle neuvoja\nanna, vaan kiitä onneasi, että rankaisematta pääset menemään.\"\n\n80. Tämän kuultuaan Lampon läksi tiehensä. Mutta Pausanias kuulututti,\nettei saisi käydä käsiksi saaliiseen, ja käski helootien toimittaa\ntavarat kokoon. Nämä hajaantuivat kautta leirin ja löysivät kullalla ja\nhopealla koristeltuja telttoja, kullattuja ja hopeoituja lepovuoteita,\nkultaisia sekoitusmaljoja ja kulhoja ynnä muita juoma-astioita.\nVaunuista he löysivät säkkejä, joissa huomattiin olevan kultaisia ja\nhopeisia kattiloita. Maassa makaavilta vainajilta he ryöstivät\nrannerenkaat ja kaulakäädyt sekä heidän kultaiset lyhyet miekkansa,\nmutta kirjavista puvuista ei ensinkään välitetty. Tällöin helootit\nvarastivat paljon ja möivät varastamansa aiginalaisille, paljon he myös\ntoivat näytteille, nimittäin semmoista, mitä ei saattanut kätkeä. Siitä\nsaivat alkunsa aiginalaisten suuret rikkaudet, he kun ostivat\nhelooteilta kullan vasken arvosta.\n\n81. Kerättyään kokoon rahat he asettivat Delfoin jumalaa varten\nerikseen kymmenykset, joista pyhitettiin se vaskinen kolmijalka, mikä\nseisoo kolmipäisen vaskikäärmeen päällä lähinnä alttaria, ja eroittivat\nniinikään Olympian jumalalle kymmenykset, joista he teettivät ja\npyhittivät kymmenkyynäräisen vaskisen Zeun kuvan, sekä vihdoin\nIsthmoksen jumalalle kymmenykset, joista tehtiin seitsenkyynäräinen\nvaskinen Poseidonin kuva. Tämän he eroittivat pois ja jakoivat sitten\nkeskenään muun saaliin, ottaen kukin ansionsa mukaan persialaisten\njalkavaimot, kullan, hopean ynnä muut tavarat sekä juhdat. Mitä nyt\nerittäin annettiin Plataiain luona kunnostautuneille, sitä ei\nkukaan kerro, mutta luulen kuitenkin heillekin annetun joitakin\nerikoisia palkintoja. Pausaniaalle taas eroitettiin ja annettiin\nkymmenkertaisesti kaikkea, naisia, hevosia, rahaa, kameleja, ja samalla\nlailla muutakin tavaraa.\n\n82. Kerrotaan myös tämmöinen tapaus. Paetessaan Hellaasta Xerxes oli\njättänyt Mardoniokselle koko matkakalustonsa. Havaitessaan nyt\nMardonioksen teltan koristeltuna kullalla, hopealla ja kirjavilla\npeitteillä Pausanias käski leipojia ja keittäjiä valmistamaan aterian\nsamalla lailla kuin Mardoniokselle. Nämä tekivät niinkuin määrättiin.\nJa nähdessään kauniisti peitetyt kultaiset ja hopeiset leposijat sekä\nkultaiset ja hopeiset pöydät ynnä uhkeat aterianvalmistukset Pausanias\nkäski, hämmästyksissään kaikesta siitä hyvästä, mikä oli tarjona,\npiloillaan omia palvelijoitaan valmistamaan lakonilaisen aterian. Kun\nPausaniaan kestitys oli valmis ja molempien aterioiden välillä oli\nsuuri ero, noudatti hän naurahtaen luokseen helleenien sotapäälliköt\nja lausui näiden kokoonnuttua, viitaten kumpaisenkin aterian\nvalmistuksiin, näin: \"Hellaan miehet, olen kutsunut teidät kokoon\nosoittaakseni teille tämän meedialaisten johtajan ymmärtämättömyyden,\nmiehen, joka tämmöistä elintapaa noudattaen on tullut luoksemme\nriistämään tämän näin kurjan omaisuutemme.\" Näin kerrotaan Pausaniaan\nlausuneen helleenien sotapäälliköille.\n\n83. Mutta paljoa myöhemmin löysivät useat plataialaiset arkkuja\ntäynnään kultaa, hopeata ynnä muuta tavaraa. Myös tällainen\nmerkillisyys tuli myöhemmin ilmi, kun ruumiit jo olivat mädänneet\nlihattomiksi. Plataialaiset kasasivat näet luut yhteen paikkaan.\nSilloin tavattiin pääkallo, jossa ei ollut mitään saumaa, vaan joka oli\nyhtä ainoata luuta, tulipa myös ilmi yläleuka, jossa kaikki hampaat,\nsekä etu- että poskihampaat, olivat kasvettuneet yhteen ja olivat yhtä\nluuta. Myös ilmestyivät viiden kyynärän pituisen miehen luut.\n\n84. Mutta Mardonioksen ruumis katosi seuraavana päivänä -- kenenkä\ntoimesta, sitä en saata täsmälleen mainita. Olen kyllä kuullut\nmainittavan useita, mikä mistäkin olevia henkilöitä, jotka muka olivat\nhaudanneet Mardonioksen, ja tiedän monen tästä teosta saaneen suuria\nlahjoja Artonteelta, Mardonioksen pojalta. Mutta kuka näistä todella\noli se, joka korjasi pois ja hautasi Mardonioksen ruumiin, siitä en ole\nvoinut saada tarkkaa tietoa; onpa myös olemassa sellainenkin huhu, että\nmuuan efesolainen Dionysofanes olisi haudannut Mardonioksen. Joka\ntapauksessa hän kuitenkin haudattiin tällä tavalla.\n\n85. Vaan jaettuaan Plataiain luona keskenään saaliin\nhelleenit hautasivat kuolleensa, kukin kansa omansa eri paikkaan.\nLakedaimonilaiset loivat itselleen kolme hautaa. Yhteen he hautasivat\nnuoret miehensä, joiden joukossa myös olivat Poseidonios, Amomfaretos,\nFilokyon ja Kallikrates. Yhteen paikkaan haudattiin siis nuoret miehet,\ntoiseen muut spartalaiset, kolmanteen helootit. Tällä tavoin\nlakedaimonilaiset hautasivat kuolleensa, tegealaiset taas hautasivat\nomansa eri paikkaan ja kaikki yhteen, niinikään atenalaiset kaikki\nkuolleensa samaan paikkaan, sekä megaralaiset ja fliuntilaiset ne,\njotka ratsuväki oli tuhonnut. Kaikkien näiden haudat ovat siis täysiä,\nmutta ne kaikkien muiden kansojen hautakummut, jotka ovat Plataiain\nalueella nähtävänä, ovat tyhjiä, ja ne loi, kuten olen kuullut, kukin\nkansa vastaisten sukupolvien varalle, häpeissään siitä, että olivat\nolleet poissa taistelusta. Niinpä siellä myös on niinsanottu\naiginalaisten hauta, jonka olen kuullut erään plataialaisen Kleadeen,\nAutodikoksen pojan ja aiginalaisten kestiystävän, näiden pyynnöstä\nvielä kymmenen vuotta myöhemmin luoneen.\n\n86. Haudattuaan nyt siis vainajansa Plataiain luona helleenit päättivät\nheti neuvotellessaan lähteä sotaan Teebaa vastaan ja vaatia pois ne,\njotka olivat pitäneet meedialaisten puolta, ja etupäässä Timegenideen\nja Attaginoksen, jotka ennen muita olivat olleet johtomiehinä. Ja jos\nteebalaiset eivät näitä luovuttaisi, eivät he aikoneet poistua\nkaupungin luota, ennenkuin he sen valloittaisivat. Näin he päättivät,\nja niinpä he, yhdentenätoista päivänä taistelusta saapuivat saartamaan\nteebalaisia ja käskivät heitä luovuttamaan miehet. Kun teebalaiset\neivät tahtoneet näitä luovuttaa, hävittelivät helleenit heidän maataan\nja tekivät hyökkäyksen muuria vastaan.\n\n87. Mutta kun helleenit eivät lakanneet vahinkoa tekemästä, lausui\nteebalaisille kahdentenakymmenentenä päivänä Timegenides näin: \"Teeban\nmiehet, koska helleenit ovat niin päättäneet, etteivät lakkaa\npiirityksestä, ennenkuin olette jättäneet meidät heidän käsiinsä, niin\nälköön siis meidän tähtemme Boiotian maa enempää kärsikö. Jos he\nsitävastoin vain näennäisesti meitä vaativat, mutta itse teossa\ntavoittelevat rahojamme, niin antakaamme heille valtion varoista rahaa\n-- olemmehan me koko yhteiskunnan kanssa pitäneet meedialaisten puolta,\nemmekä vain me yksin. Vaan jos he piirityksellään todella meitä\ntarkoittavat, aiomme me itse tarjoutua menemään ja vastaamaan\npuolestamme.\" Koska hän näytti puhuvan varsin hyvin ja sattuvasti,\njulistuttivat teebalaiset heti Pausaniaalle tahtovansa luovuttaa\nmiehet.\n\n88. Vaan kun he näillä ehdoilla olivat tehneet keskenään sopimuksen,\nkarkasi Attaginos kaupungista, mutta hänen lapsensa tuotiin\nPausaniaalle. Tämä kuitenkin julisti heidät syyttömiksi, sanoen, että\nlapset eivät ollenkaan olleet vikapäitä meedialaismielisyyteen. Muut\nteebalaisten luovuttamat taas luulivat voivansa puolustautua ja\nluottivat myös siihen, että rahalla saattaisivat torjua rangaistuksen.\nMutta saatuaan heidät valtaansa Pausanias, joka epäili juuri tätä\nsamaa, lähetti koko liittolaisten sotajoukon pois ja vei miehet\nKorintokseen, missä hän mestautti heidät. Näin kävi Plataiaissa ja\nTeebassa.\n\n89. Mutta Artabazos, Farnakeen poika, oli pakomatkallaan Plataiaista jo\nennättänyt kauas. Hänen saavuttuaan tessalialaisten luo nämä kutsuivat\nhänet vieraakseen ja kyselivät muusta sotajoukosta, tietämättä mitään\nsiitä, mitä oli tapahtunut Plataiain luona. Mutta Artabazos käsitti,\nettä jos hän totuuden mukaisesti kertoisi otteluista, häntä itseään\nynnä hänen sotajoukkoaan uhkaisi tuho, sillä hän luuli, että jokainen\nkarkaisi hänen kimppuunsa, jos saisi tietää, mitä oli tapahtunut. Tätä\nsilmällä pitäen hän ei ollut fokilaisille mitään kertonut, ja nyt hän\nlausui tessalialaisille näin: \"Minä, oi Tessalian miehet, riennän,\nkuten näette, pikimmiten marssiakseni Traakiaan, ja minulla on kiire,\nkun olen lähetetty näiden keralla sotajoukosta erään toimen vuoksi.\nItse Mardonios joukkoineen marssii kintereilläni ja on kohta\nodotettavissa. Kestitkää häntäkin hyvin ja osoittakaa tekevänne\nhänellekin hyvää. Sillä ei teidän vastaisuudessa tarvitse katua, jos\nniin teette.\" Näin lausuttuaan hän kiireesti marssitti sotajoukkonsa\nTessalian ja Makedonian kautta oikopäätä Traakiaa kohti, ikäänkuin\nhänellä todella olisi ollut kiire, ja kulki suorinta tietä sisämaan\nhalki. Ja hän saapui Byzantioniin, jätettyään tielle jälkeensä suuren\nosan sotaväestään, osaksi traakialaisten surmaamia, osaksi nälkään ja\nrasituksiin nääntyneitä. Byzantionista taas hän kulki aluksilla salmen\npoikki. Siten hän palasi Aasiaan.\n\n90. Mutta samana päivänä, jolloin Plataiain luona kärsittiin tappio,\nsattui myöskin, että suoritettiin taistelu Iooniassa Mykalen luona.\nSill'aikaa näet kun ne helleenit, jotka lakedaimonilaisen Leutykhideen\nkera olivat laivoissa saapuneet, pitivät leiriä Deloksessa, tulivat\nheidän luokseen sanansaattajina Samoksesta Lampon, Thrasykleen poika,\nAthenagoras, Arkhestratideen poika, ja Hegesistratos, Aristagoraan\npoika, jotka samolaiset olivat lähettäneet persialaisten ja oman\nvaltiaansa Theomestorin, Androdamaan pojan, tietämättä, hänen, jonka\npersialaiset olivat asettaneet Samoksen itsevaltiaaksi. Näiden astuttua\nsotapäällikköjen eteen Hegesistratos puhui lavealti kaikenlaista,\nkuinka muka ioonilaiset heti luopuisivat persialaisista, jos vain\nnäkisivät helleenit, ja kuinka muka barbarit eivät uskaltaisi jäädä\npaikoilleen. Ja jos he jäisivät, eivät helleenit toista kertaa saisi\nhaltuunsa samanlaista saalista. Ja avuksi huutaen yhteisiä jumalia hän\nhartaasti pyysi heitä orjuudesta pelastamaan helleeniläisiä miehiä ja\nhäätämään barbarin. Helposti hän sanoi sen heille onnistuvan. Sillä\nvihollisten laivat olivat huonokulkuiset eivätkä vetäneet vertoja\nhelleenien laivoille. Itse puolestaan sanansaattajat, siltä varalta\nettä helleenit epäilisivät heidän vilpillisessä mielessä koettavan\nheitä houkutella, sanoivat olevansa valmiit panttivankeina kulkemaan\nnäiden laivoissa.\n\n91. Kun nyt samolainen innokkaasti rukoili, niin Leutykhides -- joko\nsitten tahtoen saada hyvän enteen tai sattumalta jostakin\njumalallisesta vaikutuksesta -- kysyi näin: \"Oi samolainen vieras, mikä\nsinun nimesi on?\" Tämä vastasi: \"Hegesistratos.\" Silloin Leutykhides,\nkeskeyttäen häntä, jos toinen vielä olisi aikonut jotakin lausua,\nvirkkoi: \"Minä otan ennemerkiksi nimen 'Hegesistratos' [s.o.\n'Sotajoukon johtaja'], oi samolainen vieras. Mutta ennenkuin\npurjehditte pois, tulee sinun itsesi ja näiden, jotka sinun kanssasi\novat, antaa vakuutus siitä, että samolaiset todella aikovat olla\nhartaita liittolaisiamme.\"\n\n92. Samalla kuin Leutykhides tämän julisti, hän myös pani tuumansa\ntoimeen. Samolaiset antoivat uskollisuudenvakuutuksensa ja vannoivat\npitävänsä helleenien kanssa tekemänsä liiton. Tämän tehtyään he\npurjehtivat pois. Helleenit taas pysyivät alallaan sen päivän, mutta\nseuraavana päivänä he uhratessaan saivat hyviä enteitä, jolloin ne\nselitti heille Deifonos, erään apollonialaisen Euenioksen poika, joka\noli kotoisin Ioonian-lahden ääreisestä Apolloniasta.\n\n93. Tämän isälle, Eueniokselle, sattui tämmöinen tapaus. Mainitussa\nApolloniassa on auringon pyhä karja, joka päivisin käy laitumella\nKhon-joen varsilla, mikä virtaa Lakmon-vuoresta Apollonian alueen halki\nja laskee mereen Orikos-sataman kohdalla; öisin taas sitä vartioivat\nvarakkaiden ja syntyperältään huomattavien kansalaisten keskuudesta\nvalitut miehet, vuoden ajan kukin. Tätä karjaa pitävät Apollonian\nasukkaat suuressa arvossa erään oraakelilauseen johdosta. Ja yötä\nelukat ovat muutamassa luolassa, kaukana kaupungista. Siellä niitä\nvartioi tämä Euenios, joka siihen toimeen oli valittu. Mutta kerran kun\nhän kesken vahdinpitoaan nukkui, tuli luolaan susia, jotka tuhosivat\nnoin kuusikymmentä elukkaa. Sen huomattuaan Euenios oli vaiti eikä\nilmaissut asiata kellekään, vaan aikoi korvata kadonneet ostamalla\ntoisia. Tapaus ei kuitenkaan pysynyt salassa apollonialaisilta, vaan\nsaatuaan siitä tiedon he haastoivat Euenioksen oikeuteen ja tuomitsivat\nhänet menettämään näkönsä, koska hän vartioidessaan oli nukkunut. Mutta\nheti senjälkeen kuin he olivat sokaisseet Euenioksen, lakkasi heidän\nkarjansa synnyttämästä, eikä heidän maansa enää kantanut hedelmiä,\nkuten ennen. Kun he nyt kysyivät syytä tähän vastoinkäymiseensä,\njulistettiin heille niin hyvin Dodonassa kuin Delfoissa, että he\naiheettomasti olivat riistäneet silmät pyhän karjan kaitsijalta,\nEueniokselta. Jumalat itse olivat muka nostattaneet sudet, eivätkä he\naikoneet lakata kostamasta Euenioksen puolesta, ennenkuin\napollonialaiset olivat teostaan antaneet tälle sen hyvityksen, minkä\nhän itse määräisi. Ja jahka tämä olisi suoritettu, lupasivat jumalat\nitse antaa Eueniokselle semmoisen lahjan, jonka omistamisesta monet\ntulisivat häntä kiittämään onnelliseksi.\n\n94. Nämä oraakelilauseet julistettiin apollonialaisille, mutta he\npitivät ne salassa ja antoivat muutamien kansalaistensa toimeksi\nsuorittaa asian. Ja he suorittivat sen tällä tavoin. Kun Euenios kerran\nistui istuimellaan, tulivat nämä hänen luokseen, istuutuivat hänen\nviereensä ja puhelivat ensin muista asioista, kunnes vihdoin joutuivat\nvalittamaan hänen onnettomuuttaan. Vähitellen johdattaen hänet tähän he\nkysyivät, minkä rangaistuksen hän määräisi, jos apollonialaiset\ntahtoisivat antaa hänelle hyvityksen heidän teostaan. Euenios, joka ei\nollut kuullut oraakelilausetta, määräsi, että hänelle annettaisiin\nmuutamia peltoja, mainiten samalla niiden kaupunkilaisten nimet, joilla\ntiesi olevan kaksi kauniinta tilusta Apolloniassa, ja lisäksi vielä\nkauniimman talon, minkä tunsi kaupungissa. Ja hän lausui, että jos hän\nsaisi haltuunsa nämä, ei hän vastaisuudessa kantaisi mitään kaunaa,\nvaan tämä hyvitys olisi hänelle riittävä. Näin hän lausui, mutta\nvieressä istujat puuttuivat heti puheeseen sanoen: \"Euenios, tämän\nhyvityksen apollonialaiset saamiensa oraakelilauseitten nojalla antavat\nsinulle siitä, että ovat sinut sokaisseet.\" Saatuaan sittemmin tietää\nkoko asianlaidan Euenios pani tämän pahakseen, koska muka hänet oli\npetetty. Vaan he ostivat omistajilta ja antoivat hänelle sen, minkä hän\noli valinnut. Ja kohta tämän jälkeen Euenios sai luontaisen\nennustuskyvyn, niin että hän tuli siitä kuuluisaksikin.\n\n95. Tämän Euenioksen poika oli siis Deifonos, joka korintolaisten\ntuomana ennusteli sotajoukolle. Olenpa kuullut senkin, että Deifonos\noli anastanut Euenioksen nimen ja ottanut maksua vastaan ylt'ympäri\nHellasta suorittaakseen tehtäviä, vaikka ei ollutkaan Euenioksen poika.\n\n96. Kun nyt uhrit olivat helleeneille onnistuneet, laskivat he\nlaivoillaan Deloksesta Samosta kohti. Mutta saavuttuaan Kalamisaan\nSamoksen alueelle he ankkuroituivat sinne sikäläisen Heran temppelin\nkohdalle ja valmistautuivat meritaisteluun. Vaan saatuaan tiedon siitä,\nettä helleenit lähestyivät heitä, persialaisetkin laskivat muut\nlaivansa mannermaata kohti, mutta antoivat foinikialaisten laivojen\npurjehtia pois. Neuvotellessaan näet he päättivät olla suorittamatta\nmeritaistelua, sillä he eivät arvelleet olevansa tasaväkiset\nvihollisten kanssa. Ja he laskivat manteretta kohti saadakseen suojaa\nMykalessa olevalta maasotajoukoltaan, joka Xerxeen käskystä oli muusta\nsotajoukosta jätetty vartioimaan Iooniaa. Sen lukumäärä teki\nkuusikymmentätuhatta miestä, ja sen päällikkönä oli Tigranes, joka\nkauneudelta ja koolta voitti kaikki persialaiset. Tämän sotajoukon\nturviin siis laivaston päälliköt päättivät paeta ja vetää laivansa\nmaihin sekä rakentaa laivoille vallituksen ja suojamuurin, samoinkuin\nitselleen turvapaikan. Näin päätettyään he laskivat vesille.\n\n97. He saapuivat \"kunnianarvoisten jumalatarten\" [nimitys tarkoittaa\njoko Demeteriä ja Persefonea tahi Eumenidejä] temppelin sivuitse Gaison\nja Skolopoeis nimisiin paikkoihin Mykalen alueelle, missä on se\neleusiläisen Demeterin pyhättö, jonka Filistos, Pasikleen poika,\npystytti, seuratessaan Neileusta, Kodroksen poikaa, silloin kun tämä\nlähti perustamaan Miletosta. Siellä he vetivät laivansa maihin. Ja he\nympäröivät ne kivi- ja puu-aitauksella, jolloin he kaatoivat\nistutettuja puita sekä iskivät maahan aitauksen ympärille paaluja ja\nvalmistautuivat niin hyvin piiritykseen kuin voitolliseen hyökkäykseen.\nKumpaakin seikkaa näet he pitivät silmällä varustautuessaan.\n\n98. Mutta saatuaan tietää barbarien lähteneen matkoihinsa mannermaalle\nhelleenit olivat pahoillaan siitä, että viholliset olivat päässeet\npujahtamaan heidän käsistään, ja olivat neuvottomia, mitä tehdä,\nlähteäkö takaisin kotiin vai purjehtiako Hellespontokseen. Lopuksi\npäätettiin, ettei tehtäisi kumpaakaan näistä, vaan purjehdittaisiin\nmannermaan rantaan. Varustettuaan siis meritaistelua varten\nvaltaussiltoja ynnä muita tarpeita, he purjehtivat Mykalea kohti. Mutta\nhelleenien tultua lähelle leiriä ei kukaan näyttänyt laskevan heitä\nkohti, vaan he huomasivat laivat vedetyiksi muurin sisäpuolelle ja\nsuuren maasotajoukon asetetuksi rintamaan pitkin rantaa. Silloin\nLeutykhides ensiksi purjehti laivallaan rantaa myöten, kulkien niin\nläheltä sitä kuin suinkin, ja antoi kuuluttajan julistaa ioonilaisille\ntämän: \"Ioonian miehet, kaikki ne teistä, jotka voitte tämän kuulla,\nottakaa se varteen! Sillä persialaiset eivät ollenkaan ymmärrä, mitä\nminä teille käsken. Kun nyt iskemme yhteen, muistakoon jokainen ensiksi\nvapautta ja toiseksi sotahuutoamme: 'Hebe'. Ja se, joka tämän on\nkuullut, ilmoittakoon sen sille teistä, joka ei ole sitä kuullut.\"\n\n99. Leutykhideen annettua tämän neuvon tekivät helleenit sitten näin.\nHe laskivat laivansa rantaan, astuivat maihin ja asettuivat\ntappojärjestykseen. Mutta nähtyään helleenien varustautuvan taisteluun\nja kuultuaan heidän kehoitelleen ioonilaisia ottivat persialaiset,\njotka epäilivät samolaisten pitävän helleenien puolta, näiltä aseet\npois. Sillä kun ne atenalaiset sotavangit, jotka olivat jääneet\nAttikaan ja jotka Xerxeen väki oli vanginnut, olivat saapuneet\nbarbarien laivoissa, olivat samolaiset lunastaneet heidät kaikki\nvapaiksi ja lähettäneet heidät Atenaan, antaen heidän myötään\nmatkarahaa. Siitä syystä samolaiset joutuivat ankaran epäluulon\nalaisiksi, koska olivat lunastaneet viisisataa Xerxeen vihollista.\nEdelleen he määräsivät Mykalen kukkuloille vievät pääsypaikat\nmiletolaisten vartioitaviksi, koska nämä tietenkin parhaiten tunsivat\nseudun. Tämän he tekivät siinä tarkoituksessa, että miletolaiset\nolisivat poissa leiristä. Tämmöisiin varokeinoihin persialaiset\nryhtyivät niitten ioonilaisten varalta, joitten varmasti uskoivat\npanevan toimeen selkkauksia, jos saisivat siihen tilaisuutta. Mutta\nitse he asettivat yhteen punotut kilpensä suojamuuriksi itselleen.\n\n100. Saatuaan kaikki varustuksensa valmiiksi helleenit ryntäsivät\nbarbareja vastaan. Ja heidän rynnätessään tuli huhu liitäen kautta koko\nleirin, ja samalla nähtiin kuuluttajansauva meren partaalla. Ja huhu,\njoka heille saapui, tiesi, että helleenit olivat voittaneet\nMardonioksen sotajoukon, boiotilaisten maassa taistellessaan. Niinpä\nmonesta merkistä ilmenee jumalallinen johto tapausten kulussa, koska\nnytkin, kun Plataiain luona jo suoritettu ja Mykalen luona juuri\nsuoritettava taistelu sattuivat samaksi päiväksi, huhu ennätti saapua\ntäkäläisille helleeneille, niin että sotajoukko kävi paljoa\nrohkeammaksi ja entistä innokkaammin halusi antautua vaaraan.\n\n101. Tapahtuipa toinenkin yhteensattumus. Molemmat taistelut\nsuoritettiin näet eleusiläisen Demeterin temppelitarhain lähistössä.\nSillä Plataiain alueella taistelu tapahtui itse Demeterin temppelin\nvieressä, kuten jo ennen olen maininnut, ja Mykalen luona oli määrä\nkäydä samalla tavoin. Ja huhu siitä, että Pausanias helleeneineen oli\nvoittanut, saapui toisille helleeneille oikeaan aikaan. Sillä Plataiain\ntaistelu suoritettiin jo aikaisin aamulla, mutta Mykalen iltapäivällä.\nMutta että molemmat tapahtuivat samana päivänä ja samassa kuussa, se\nkävi heille vähän myöhemmin ilmi, heidän sitä tiedustellessaan.\nEnnenkuin tämä huhu saapui, vallitsi heidän keskuudessaan pelko, ei\nniin paljon heidän omasta puolestaan kuin helleenien, koska he pitivät\nmahdollisena, että Mardonios tuottaisi Hellaalle tuhon. Mutta niin pian\nkuin tämä ennemerkki oli Mykalessa oleville helleeneille liitänyt, he\nvieläkin innokkaammin ja nopeammin tekivät hyökkäyksensä. Ja molemmat,\nsekä helleenit että barbarit, halusivat kiihkeästi taistelua, koska\nsekä saaret että Hellespontos heillä olivat voiton palkkana.\n\n102. Atenalaisten ja heidän viereensä asetettujen, jotka\nmuodostivat lähes puolet koko sotaväestä, oli kuljettava pitkin\nrannikkoa ja tasankoa, lakedaimonilaisten taas ja heidän jälkeensä\nsijoitettujen erästä puron uomaa ja vuoria myöten. Ja sillä välin kun\nlakedaimonilaiset vielä kiersivät, taistelivat jo muut toisella\nsivustalla. Niin kauan kuin nyt persialaisten kilpisuojus oli pystyssä,\npuolustautuivat he eivätkä ollenkaan antaneet taistelussa myöten.\nMutta kun atenalaiset ja heidän vierustoverinsa rohkaisivat toiset\ntoisiaan sanoen, että heidän tuli saada kunnia tästä teosta eikä\nlakedaimonilaisten, ja he vielä innokkaammin kävivät käsiksi\ntaisteluun, vaihtui jo asema toiseksi. Työnnettyään näet kumoon\nkilpisuojuksen helleenit miehissä ryntäsivät persialaisia vastaan.\nNämä pitivät puoliaan ja torjuivat kauan aikaa hyökkäystä, mutta\nlopulta he kuitenkin pakenivat muurin sisälle. Mutta atenalaiset,\nkorintolaiset, sikyonilaiset ja troizenilaiset -- nämä olivat näet\nasetetut tähän järjestykseen -- seurasivat vihollisten myötä ja\nhyökkäsivät heidän kerallaan muurin sisälle. Mutta kun muurikin oli\nvallattu, eivät barbarit enää tehneet vastarintaa, vaan läksivät\npakoon, lukuunottamatta persialaisia. Nämä taistelivat, vaikka\nharvalukuisina, yhtämittaa muurin sisäpuolelle tunkevia helleenejä\nvastaan. Persialaisista sotapäälliköistä pakeni kaksi ja kuoli kaksi.\nArtayntes ja Ithamitres, laivaston päälliköt, pakenivat, Mardontes ja\nmaasotajoukon päällikkö Tigranes kaatuivat taistelussa.\n\n103. Vielä persialaisten taistellessa saapuivat lakedaimonilaiset\ntovereineen ja auttoivat tekemään taistelusta lopun. Tällöin kaatui\nuseita helleenejäkin, varsinkin sikyonilaisia ynnä heidän\nsotapäällikkönsä Perilaos. Mutta kun meedialaisten sotajoukkoa\nseuranneet samolaiset, joilta oli riistetty aseet, näkivät, että\ntaistelu heti alun pitäen alkoi horjua sinne tänne, niin he tekivät,\nminkä voivat, auttaakseen helleenejä. Ja nähdessään samolaisten tekevän\nalun luopuivat muutkin ioonilaiset persialaisista ja kävivät barbarien\nkimppuun.\n\n104. Omaksi turvakseen persialaiset olivat antaneet miletolaisille\nkäskyn valvoa solia voidakseen, nämä oppainaan, pelastua Mykalen\nkukkuloille, jos heidän kävisi niinkuin todella kävikin. Miletolaiset\nolivat siis määrätyt tähän toimeen niin hyvin mainitussa tarkoituksessa\nkuin siinä, etteivät, ollen leirissä, panisi toimeen mitään\nlevottomuuksia. Vaan he tekivätkin aivan päinvastoin kuin oli määrätty,\nopastaen persialaisia pakomatkalla toisia teitä myöten, jotka veivät\nvihollisten luo, ja lopuksi he itse esiintyivät heidän pahimpina\nvihollisinaan. Tällä tavoin siis Ioonia toisen kerran luopui\npersialaisista.\n\n105. Tässä taistelussa kunnostautuivat helleenien joukosta atenalaiset\nja atenalaisten joukosta Hermolykos, Euthoinoksen poika, mies, joka oli\nharjoitellut pankration-kilpailua. [Pankration, \"kaikki-voimailu\",\npainiskelusta ja nyrkkitaistelusta yhdistetty kilpailulaji.] Tämän\nHermolykoksen osaksi tuli näitä tapauksia myöhemmin semmoinen kohtalo,\nettä hän, sodan vallitessa atenalaisten ja karystolaisten välillä,\ntaistelussa kaatui Kyrnoksessa Karystoksen alueella, ja hän on\nhaudattuna Geraistoksessa. Atenalaisten jälkeen taas kunnostautuivat\nkorintolaiset, troizenilaiset ja sikyonilaiset.\n\n106. Tehtyään lopun useimmista barbareista näiden joko taistellessa tai\npaetessa helleenit sytyttivät heidän laivansa sekä koko muurin, sitä\nennen vietyään saaliin rannikolle, ja löysivät muutamia raha-aarteita.\nPoltettuaan muurin ja laivat helleenit purjehtivat pois. Samokseen\nsaavuttuaan he neuvottelivat, pohtien Ioonian tyhjentämistä\nasukkaistaan sekä mihin kohtaan heidän vallitsemaansa osaa Hellaasta\nheidän tuli sijoittaa ioonilaiset, aikoen luovuttaa Ioonian\nbarbareille. Heistä näytti näet mahdottomalta puolustaa ioonilaisia ja\nalati vartioida heitä. Toiselta puolen taas, jos he eivät puolustaneet\nioonilaisia, ei näillä ollut mitään toiveita rankaisematta päästä\npersialaisten käsistä. Tämän vuoksi katsoivat peloponnesolaisten\nviranomaiset parhaaksi, että oli hävitettävä meedialaisten puolta\npitäneitten helleenien kauppapaikat ja annettava maa ioonilaisten\nasuttavaksi, atenalaisten mielestä sitävastoin ei ensinkään\nollut paikallaan, että Ioonia jäi tyhjäksi asujamista ja että\npeloponnesolaiset neuvottelivat ioonilaisten siirtoloista. Kun nyt\natenalaiset innokkaasti tuumaa vastustivat, antoivat peloponnesolaiset\nmyöten. Niinpä he siis ottivat liittoonsa samolaiset, khiolaiset,\nlesbolaiset ja muut saarelaiset, jotka seurasivat helleenien\nsotajoukkoa, ja antoivat heidän tehdä uskollisuudenlupauksia ja valalla\nvannoa pysyvänsä niissä koskaan luopumatta. Vannotettuaan heitä he\npurjehtivat matkoihinsa purkaakseen sillat, sillä he luulivat vielä\ntapaavansa ne lujina. Niinpä he purjehtivat Hellespontosta kohti.\n\n107. Mutta ne harvat barbarit, jotka olivat tungetut Mykalen\nkukkuloille, matkasivat Sardeeseen. Heidän ollessaan tiellä lausui\nMasistes, Dareioksen poika, joka oli ollut läsnä onnettomuuden\nsattuessa, paljon ankaria soimauksia sotapäällikköä Artayntesta\nkohtaan, muun muassa herjaten häntä huonommaksi naista, koska hän sillä\nlailla oli hoitanut päällikkyyttään, ja sanoen hänen ansaitsevan\nkaikkea mahdollista pahaa, kun hän oli tuottanut semmoisen vahingon\nkuninkaan huoneelle. Mutta persialaisten kesken on mitä suurin\nhäväistys, jos ketä sanotaan naista huonommaksi. Kun nyt Artayntes\nkauan aikaa oli tätä kuunnellut, sivalsi hän vihastuksissaan miekkansa\nMasistesta kohti surmatakseen hänet. Vaan huomattuaan hänen syöksyvän\nesiin tarttui muuan halikarnassolainen Xeinagoras, Prexilaoksen poika,\njoka seisoi Artaynteen takana, vyötäisistä häneen, kohotti hänet ilmaan\nja paiskasi hänet maahan. Sillävälin ehtivät Masisteen henkivartijat\nasettua tämän eteen. Tällä teollaan Xeinagoras saavutti Masisteen ja\nmyös Xerxeen kiitoksen, koska hän oli pelastanut tämän veljen. Ja tämän\nteon vuoksi Xeinagoras kuninkaalta sai lahjaksi koko Kilikian\nhallituksen. Heidän matkatessaan edelleen ei sitten mitään sen enempää\ntapahtunut, vaan he pääsivät määräpaikkaansa Sardeeseen.\n\n108. Kuningas oleskeli yhä vielä Sardeessa aina siitä ajasta saakka,\njolloin hän, jouduttuaan meritaistelussa tappiolle, oli paennut\nAtenasta ja saapunut sinne. Ja tällöin Sardeessa oleskellessaan hän\nrakastui Masisteen vaimoon, joka hänkin oli siellä. Niinpä Xerxes\nlähetti tämän luokse sanansaattajia, mutta ei voinut saada häntä\nsuostutetuksi. Kuitenkaan ei hän, kunnioituksesta Masistes veljeänsä\nkohtaan, tahtonut väkisin häntä pakoittaa. Sama seikka pidätti myöskin\nvaimoa, ja hän tiesi hyvin, että kuningas ei aikonut käyttää\nväkivaltaa. Kun nyt ei mikään muu keino auttanut, pani Xerxes toimeen\nhäät Dareios nimiselle pojalleen, naittaen hänet juuri tämän vaimon\nsekä Masisteen tyttärelle; näin tekemällä hän näet luuli paremmin\nvoittavansa vaimon puolelleen. Kihlattuaan heidät ja toimitettuaan\ntavanmukaiset menot hän matkusti pois Susaan. Vaan hänen sinne\nsaavuttuaan ja tuotuaan taloonsa vaimon Dareiokselle, sammui hänen\nrakkautensa Masisteen vaimoon. Sen sijaan hänen mielensä muuttui ja hän\nrakastui Dareioksen vaimoon, Masisteen tyttäreen. Tämän naisen nimi oli\nArtaynte.\n\n109. Mutta jonkun ajan kuluttua asia tuli tunnetuksi seuraavalla\ntavalla. Xerxeen vaimo Amestris oli kutonut suuren, kirjavan ja\nihmeteltävän vaipan ja antanut sen Xerxeelle. Iloissaan kuningas\nkääriytyi siihen ja tuli Artaynten luo. Ja koska tämäkin tuotti hänelle\niloa, niin hän käski hänen pyytää, mitä tahtoi, palkaksi osoittamastaan\nalttiudesta. Nainen oli näet saava kaikki, mitä vain anoi. Mutta koska\nkerta kaikkiaan kohtalo oli niin säätänyt, että koko Artaynten huoneen\noli käyvä huonosti, lausui hän tämän kuultuaan Xerxeelle näin: \"Annatko\nminulle, mitä sinulta pyydän?\" Ja Xerxes, joka luuli hänen ennemmin\npyytävän vaikka mitä muuta, lupasi ja vannoi antavansa. Mutta heti\nhänen vannottuaan nainen häpeämättömästi pyysi vaippaa. Xerxes koetti\nkaikilla mahdollisilla keinoilla päästä asiasta, koska hän ei tahtonut\nsitä antaa -- tosin ei mistään muusta syystä kuin siksi, että pelkäsi\nAmestriin, joka jo ennestään epäili, mitä oli tekeillä, siten tapaavan\nhänet itse teosta. Sensijaan hän tarjoili kaupunkeja, suunnattomasti\nkultaa ja sotajoukkoa, jota ei kukaan muu saisi johtaa kuin Artaynte\nyksin. Persiassa pidetään näet sotajoukkoa erinomaisena lahjana. Mutta\nkun Xerxes ei saanut häntä taivutetuksi, niin hän antoi vaipan, ja ylen\nihastuksissaan lahjasta Artaynte kantoi sitä yllään ja ylvästeli siitä.\n\n110. Näin Amestris sai tietää, että Artayntella oli vaippa. Mutta koska\nhän ymmärsi asianlaidan, ei hän kantanut kaunaa tätä naista kohtaan,\nvaan piti hänen äitiänsä vikapäänä ja kaiken toimeenpanijana, jonka\nvuoksi hän mietti turmiota Masisteen vaimolle. Niinpä hän otti varteen\nsen päivän, jolloin hänen miehensä Xerxeen piti antaa kuninkaallinen\nateria. Tämän aterian kuningas valmistuttaa kerran vuodessa,\nsyntymäpäivänään. Sen nimenä on \"tykta\", joka merkitsee \"täyttymystä\".\nAinoastaan silloin myös kuningas antaa voidella päätään ja antaa\nlahjoja persialaisille. Tästä päivästä siis Amestris otti vaarin ja\npyysi Xerxeeltä, että hänelle annettaisiin Masisteen vaimo. Xerxes piti\njulmana ja vastenmielisenä antaa alttiiksi veljensä vaimon, varsinkin\nkoska tämä oli viaton koko asiaan. Hän käsitti näet kyllä, minkä vuoksi\nnainen tätä pyysi.\n\n111. Lopulta kuitenkin, kun vaimo itsepintaisesti rukoili ja Xerxes\nsitäpaitsi oli sidottu lakiin, jonka mukaan kuninkaallisen aterian\nkestäessä heillä ei ole lupa hyljätä mitään pyyntöä, niin hän,\nvaikkakin kovin vastahakoisesti, suostui siihen. Ja luovuttaessaan\nnaisen hän teki täten. Vaimonsa hän käski tehdä, mitä tahtoi, mutta\nitse hän noudatti luokseen veljensä ja puhui näin: \"Masistes, sinä olet\nDareioksen poika ja minun oma veljeni ja lisäksi olet vielä kelpomies.\nÄlä sinä täst'edes enää elä yhdessä sen naisen kanssa, jonka kanssa nyt\nelät, vaan hänen sijaansa minä annan sinulle tyttäreni. Elä hänen\nkanssaan. Mutta älä pidä vaimonasi sitä, joka sinulla nyt on, sillä\nminä en sitä katso hyväksi.\" Ihmeissään näistä sanoista Masistes lausui\nnäin: \"Oi valtias, minkä nurjan neuvon annatkaan minulle käskiessäsi\nminun erota vaimostani, josta minulla on sekä täysikasvuisia poikia\nettä tyttäriä, joista itsekin olet ottanut yhden vaimoksi pojallesi, ja\njoka on vallan mieleni mukainen. Hänetkö sinä käsket minun hyljätä ja\nnaida sinun tyttäresi? Minä kyllä, oi kuningas, pidän suurena kunniana,\nettä olet katsonut minut tyttäresi arvoiseksi, mutta en kuitenkaan aio\ntehdä kumpaakaan näistä. Älä suinkaan väkivalloin pakoittamalla koeta\nsaavuttaa, mitä pyydät. Tyttärellesi on kyllä ilmestyvä toinen mies,\njoka ei ole minua huonompi, vaan salli minun elää vaimoni kanssa.\"\nTällä tavoin hän siis vastasi, mutta Xerxes virkkoi vihastuneena: \"Näin\novat nyt, Masistes, sinun asiasi. En minä enää huoli sinulle antaa\ntytärtäni naimisiin, mutta et sinä myöskään saa tuon vaimosi kanssa\ntämän koommin elää, jotta oppisit ottamaan vastaan, mitä tarjotaan.\"\nTämän kuultuaan Masistes läksi ulos, lausuen vain tämän: \"Valtias, et\nkaiketi ole syössyt minua turmioon?\"\n\n112. Sill'aikaa kuin Xerxes keskusteli veljensä kanssa, noudatti\nAmestris luokseen Xerxeen henkivartijat ja silvotutti Masisteen vaimon.\nHän näet leikkautti pois tältä rinnat ja viskasi ne koirille, ja samoin\nnenän, korvat ja huulet sekä viilsi kielen kannastaan ja lähetti naisen\nsitten silvottuna kotiin.\n\n113. Masistes, joka ei vielä ollut kuullut mitään tästä, mutta epäili,\nettä jokin onnettomuus häntä odotti, riensi juoksujalassa kotiinsa.\nNähtyään vaimonsa silvottuna hän heti neuvotteli poikiensa kanssa ja\nmatkusti sitten Baktraan poikiensa ja kaiketi myös joidenkuiden muiden\nkeralla nostattaakseen Baktran piirin kapinaan ja tuottaakseen\nkuninkaalle niin paljon vahinkoa kuin suinkin. Ja tämä olisikin\nluullakseni onnistunut, jos hän olisi ennättänyt päästä baktrialaisten\nja sakien luo. He rakastivat näet häntä, ja hän oli baktrialaisten\nkäskynhaltija. Mutta saatuaan tietää hänen puuhaavan tämmöistä Xerxes\nlähetti häntä vastaan sotajoukon, joka tiellä surmasi hänet itsensä ja\nhänen poikansa sekä hänen sotajoukkonsa. Niin oli laita Xerxeen\nrakkauden ja Masisteen kuoleman.\n\n114. Mykalesta lähteneitten helleenien täytyi vastatuulten pidättäminä\nensiksi ankkuroitua Lektonin niemen luo, ja sieltä he saapuivat\nAbydokseen, missä näkivät särkyneiksi sillat, jotka luulivat vielä\ntapaavansa lujina; ja varsinkin näiden vuoksi he juuri saapuivatkin\nHellespontokseen. Siksi nyt Leutykhides ynnä hänen muassaan olevat\npeloponnesolaiset katsoivat parhaaksi purjehtia takaisin Hellaaseen,\natenalaiset ja heidän sotapäällikkönsä Xanthippos taas päättivät jäädä\npaikoilleen ja käydä Khersonesoksen kimppuun. Niinpä edelliset\npurjehtivat pois, mutta atenalaiset kulkivat salmen poikki Abydoksesta\nKhersonesokseen ja saartoivat Sestoksen.\n\nIlo. Tähän Sestokseen, joka oli vahvin sikäläisistä linnoituksista,\noli, heti kun kuultiin helleenien saapuneen Hellespontokseen,\nkokoontunut väkeä ympäristöstä, muiden muassa myös Kardian kaupungista\neräs Oiobazos niminen persialainen, joka oli toimittanut siltojen\nköydet sinne. Tämä kaupunki oli aiolilaisten maanasukasten hallussa,\nmutta näitten ohella oli siellä myös persialaisia ynnä lukuisa joukko\nmuita liittolaisia.\n\n116. Tämän piirin hallitusmiehenä oli Xerxeen käskynhaltija Artayktes,\nmuuan julma ja rikoksellinen persialainen, joka myös, kuninkaan\nmarssiessa Atenaa vastaan, oli pettänyt tämän, varastamalla\nProtosilaoksen, Ifikloksen pojan, rahat Elaius-kaupungista.\nElaius-kaupungissa Khersonesoksen alueella on näet Protesilaoksen hauta\nynnä sen ympärillä pyhä alue, missä oli paljon rahaa sekä kulta- ja\nhopeamaljoja, vaskea, pukuja ynnä muita vihkilahjoja. Ne Artayktes\nryösti kuninkaan suostumuksella. Ja hän petti Xerxeen lausumalla näin:\n\"Valtias, täällä on erään helleeniläisen miehen talo, joka läksi sotaan\nsinua vastaan, mutta sai palkkansa ja kuoli. Anna minulle hänen\ntalonsa, jotta jokainen muukin oppisi olemaan lähtemättä sotaan sinun\nmaatasi vastaan.\" Näin puhuen hän helposti sai Xerxeen taivutetuksi\nantamaan miehen talon, koska tämä ei ensinkään aavistanut, mitä toinen\ntarkoitti. Mutta puhuessaan sotaretkestä kuninkaan maata vastaan\nArtayktes tarkoitti tätä. Persialaiset katsovat koko Aasiaa omakseen ja\nsen omaksi, joka kulloinkin on heidän kuninkaanaan. Ja saatuaan aarteet\nArtayktes vei ne Elaius-kaupungista Sestokseen sekä kylvi ja viljeli\ntemppelikartanoa; ja aina milloin hän itse saapui Elaiukseen, hän\nkaikkein pyhimmässä piti yhteyttä naisten kanssa. Mutta nyt atenalaiset\npiirittivät Artayktestä, joka ei ollut varustautunut piirityksen\nvaralle eikä odottanut helleenejä. Ja nämä hyökkäsivät, niin ettei hän\nkerrassaan päässyt minnekään pakoon.\n\n117. Kun nyt piirityksen kestäessä tuli syysmyöhä, alkoivat atenalaiset\nkäydä kärsimättömiksi, syystä että olivat poissa kotoaan eivätkä\nkyenneet valloittamaan linnoitusta. He pyysivät senvuoksi päälliköitä\nviemään heidät takaisin, mutta nämä kieltäytyivät sitä tekemästä,\nennenkuin he joko olivat valloittaneet linnan tai atenalaisten esivalta\noli lähettänyt noutamaan heidät pois. Siten siis atenalaiset saivat\ntyytyä silloiseen tilaansa.\n\n118. Mutta linnoituksessa olijat olivat jo joutuneet mitä suurimpaan\nhätään, niin että keittivät ja söivät vuoteittensa hihnoja. Vaan kun\nheillä ei enää ollut näitäkään käytettävänään, läksivät persialaiset\nynnä Artayktes ja Oiobazos yön aikana karkuun, astuen muurin\ntakapuolelta maahan, missä se oli tyhjänä vihollisista. Mutta päivän\nvaljettua ilmoittivat khersonesolaiset torneista tapauksen\natenalaisille ja avasivat porttinsa. Näistä useimmat läksivät ajamaan\nvihollista takaa, toiset taas ottivat haltuunsa kaupungin.\n\n119. Oiobazoksen, joka oli päässyt pakenemaan Traakiaan, ottivat\ntraakialaiset apsintholaiset kiinni ja uhrasivat tapansa mukaan\nkotimaiselle Pleistoros nimiselle jumalalleen, mutta hänen väkensä he\nsurmasivat muulla lailla. Artayktes taas ynnä hänen miehensä, jotka\nmyöhemmin olivat lähteneet pakoon, saavutettiin hiukan tuollapuolen\nAigospotamoi-joen, ja he puolustautuivat kauan aikaa, kunnes toiset\nheistä kaatuivat ja toiset joutuivat vangiksi. Helleenit veivät heidät\nkahleissa Sestokseen ja heidän myötään sidottuna Artaykteen itsensä\nynnä hänen poikansa.\n\n120. Ja khersonesolaiset kertovat eräälle vartijoista sattuneen\ntämmöisen ihmeen hänen paistaessaan suolakaloja. Tulella ollessaan\nkuivat kalat alkoivat hyppiä ja sätkytellä, kuten vastapyydetyt kalat\nkonsanaan,, ja väki tulvi kummissaan katsomaan. Mutta nähtyään ihmeen\nArtayktes kutsui luokseen suolakalojen paistajan ja lausui:\n\"Atenalainen vieras, älä ollenkaan pelkää tätä ihmettä. Ei se näet\nsinulle ole mitään ilmoittanut, vaan minulle osoittaa Elaiuksessa\nasustava Protesilaos, että hän, vaikka onkin kuollut ja kuiva, on\njumalilta saanut vallan kostaa väärintekijälle. Senvuoksi tahdon siis\nsäätää itselleni nämä sakot: pyhätöstä anastamieni rahojen sijasta aion\njättää jumalan huostaan sata talenttia ja omasta ynnä poikani puolesta\ntahdon suorittaa kaksisataa talenttia atenalaisille, jos minut jätetään\nhenkiin.\" Tällä lupauksellaan ei hän kuitenkaan saanut sotapäällikköä\nXanthipposta taivutetuksi. Sillä Elaiuksen asukkaat, jotka tahtoivat\nkostaa Protesilaokselle, vaativat Artaykteen surmaamista, ja sinnepäin\nkallistui myös itse päällikön mieli. Niinpä he veivät hänet sille\nkallioniemelle, johon Xerxes johti sillan, toisten mukaan taas\nMadytos-kaupungin yläpuolella sijaitsevalle kummulle, sekä naulitsivat\nhänet lautoihin kiinni ja ripustivat hänet ristiin. Vaan pojan he\nkivittivät Artaykteen nähden.\n\n121. Tämän tehtyään he purjehtivat pois Hellaaseen, vieden myötänsä\nmuiden kalleuksien muassa myös siltojen köydet, vihkiäkseen ne\npyhättöihin. Eikä sinä vuonna sitten enää tapahtunut mitään sen\nenempää.\n\n122. Tämän ristiinnaulitun Artaykteen esi-isä oli Artembares, joka teki\npersialaisille erään ehdoituksen, minkä he hyväksyivät ja esittivät\nKyrokselle. Ja se kuului näin: \"Koska Zeus on Astyageelta ottanut\nylivallan ja antanut sen persialaisille ja heidän joukostaan sinulle,\nKyros, niin siirtykäämme pois tästä vähäisestä ja karusta maasta, jonka\nme omistamme, ja ottakaamme haltuumme parempi. Monta semmoista on\nnaapuristossamme, monta on myös edempänä. Ja jos me saamme haltuumme\nyhden semmoisen maan, olemme vielä useammissa kohdin herättävät\nihailua. Onhan paikoillaan, että hallitseva kansa näin tekee. Ja\nmilloinka on tähän tarjoutuva kauniimpi tilaisuus kuin juuri nyt,\njolloin hallitsemme useita kansoja ja koko Aasiata?\" Tämän kuultuaan\nKyros, vaikka ei ihaillut ehdoitusta, kuitenkin käski tehdä näin. Mutta\nsamalla kuin hän antoi tämän neuvon, hän sanoi, että heidän tuli\nvalmistautua vast'edes joutumaan hallittaviksi eikä enää hallitsemaan.\nTavallisestihan hempeissä maissa myös syntyy hempeitä miehiä, sillä\neihän sama maa kykene yht'aikaa tuottamaan ihmeteltäviä hedelmiä ja\nsotakuntoisia miehiä. Niinpä persialaiset myönsivät hänen puhuvan\noikein ja poistuivat sekä menivät matkoihinsa. Ja hyväksyen Kyroksen\nmielipiteen he päättivät mieluummin hallita, asuen ankarassa maassa,\nkuin ketoa viljellen palvella toisten orjina.\n\n\n\n\nHerodotoksen elämä ja kirjallinen toiminta\n\n\n_Herodotos_ oli syntynyt vuosien 490-480 välillä e.Kr. Vähän-Aasian\nlounaisrannikolla sijaitsevassa Halikarnassoksen kaupungissa ja\npolveutui arvossa pidetystä perheestä. Halikarnassoksessa asui niihin\naikoihin sekä kaarialaisia että kreikkalaisia, joista jälkimmäiset\nolivat osaksi ammoisina aikoina Peloponnesoksesta (Troizenista)\nsiirtyneitten doorilaisten jälkeläisiä, osaksi naapuristosta sinne\nmuuttaneita joonialaisia. Valtakielenä näkyy kaupungissa olleen Joonian\nmurre, ja sitä myös Herodotos kirjailijana käyttää huolimatta siitä,\nettä hän katsoi itsensä doorilaiseksi. Valtiollisessa suhteessa taas\nHalikarnassos kuului laajaan Persian valtakuntaan ja muodosti yhdessä\nmuutamien läheisten pikkusaarten kanssa vähäisen vasallikunnan, jota\nhallitsi syntyperäinen kaarialainen ruhtinassuku.\n\nHerodotoksen elämästä on varsin vähän luotettavia tietoja, ja nekin\novat siksi hajanaiset, ettei niiden nojalla saata luoda eheää kuvaa\nhänen vaiheistaan eikä määrittää niille varmoja ajankohtia, jonka\nvuoksi niihin nähden vallitsee suuri erimielisyys.\n\nHerodotoksen isä oli nimeltään _Lykses_, äiti _Dryo_ (tahi _Rhoio_);\nläheiseksi sukulaiseksi mainitaan eepillisenä runoilijana tunnettu\n_Panyassis_. Hänen varhaisin ikänsä sattui aikaan, joka kreikkalaisen\nheimon elämässä oli erinomaisen tärkeä: persialaissotien mullistaviin\nvuosiin. Epäilemättä kertomukset näistä tapauksista, joihin\nHerodotoksen maanmiesten oli täytynyt ottaa osaa palvelemalla\nsuurkuninkaan laivastossa ja taistelemalla emämaan helleenejä vastaan,\npainoivat herkkään lapsenmieleen häipymättömän jäljen ja kylvivät\nsiihen sen siemenen, josta kypsyneen miehen maailmanhistorian harrastus\nkerran oli versova. Emme tarkemmin tunne Herodotoksen kasvatuksen\nkulkua ja opintojen laatua. Mutta hänen teoksensa todistaa hänen hyvin\ntunteneen siihenastisen kreikkalaisen kirjallisuuden, ja varsin\nluultavaa on, että nuoren halikarnassolaisen opintoihin on vaikuttanut\nherättävästi yllä mainittu sukulainen.\n\nNuoruudestaan saakka Herodotos näkyy liikkuneen maailmalla kaukana\nsyntymäkaupungistaan, osaksi vapaaehtoisesti, osaksi, kuten väitetään,\npakosta. Erään tiedon mukaan näet Herodotos oli ottanut osaa siihen\nkapinaan, johon hänen maanmiehensä olivat ryhtyneet hallitsijaansa\n_Lygdamista_ vastaan. Mutta yritys ei ollut onnistunut; siinä oli muun\nmuassa saanut surmansa Panyassis, ja Herodotoksen oli ollut pakko\nsiirtyä Samokseen. Varmaa on, että Herodotos pitkän aikaa oleskeli\ntässä saaressa. Myöhemmin mainitaan hänen muiden maanpakolaisten\nkeralla palanneen synnyinkaupunkiinsa ja osaltaan vaikuttaneen\nitsevaltiaan kukistamiseen, mutta pian \"kansalaistensa kateuden\" vuoksi\nsieltä poistuneen -- tällä kertaa ainiaaksi.\n\nOn suuressa määrin epäilyksenalaista, pitävätkö nämä kertomukset\nHerodotoksen osanotosta kotikaupunkinsa valtiollisiin selkkauksiin\npaikkansa. Sitä vastoin tiedämme varmasti, että hän on paljon\noleskellut Ateenassa, jonka oloihin hän oli täydellisesti perehtynyt.\nNiinpä hän oli erittäin läheisissä väleissä silloisen Ateenan etevinten\nmiesten, ennen kaikkea Perikleen ynnä tämän ystävien kanssa.\n\nSittemmin Herodotos asettui ateenalaisten v. 444 tai 443 e.Kr.\nEtelä-Italiaan perustamaan siirtokuntaan, jolle annettiin nimeksi\n_Thurioi_ ja jonka muodostamiseen otti osaa useimpien kreikkalaisten\nyhteiskuntien jäseniä, niiden joukossa muutamia varsin tunnettuja\nhenkilöitä. Erään ilmoituksen mukaan sijaitsi Herodotoksen hauta\nmainitussa siirtokunnassa, jonka vuoksi on otaksuttu hänen koko\nloppuiäkseen jääneen samaiseen kaupunkiin asumaan.\n\nToiselta puolen viittaavat selvät merkit siihen, että Herodotos\nmyöhemmin on käynyt Ateenassa; arvellaanpa hänen viipyneen Thurioissa\nvain muutamia vuosia ja jo vuoden 440 paikkeilla puolueriitojen\njohdosta muuttaneen takaisin Ateenaan. Siellä hän mahdollisesti on\nkuollutkin, peloponnesolaissodan ensi aikoina (vuosien 430-425 e.Kr.\nvälillä).\n\nAteenassa oleskellessaan Herodotos myös näkyy lukeneen julki osia\nsuuresta historiallisesta teoksestaan. Mutta ennen kuin hän saattoi\nryhtyä sen lopulliseen sommitteluun, oli hänen täytynyt suorittaa sitä\nedellyttävät pitkälliset esityöt ja tutkimusmatkat. Viimeksi mainitut,\njotka varmaan ovat täyttäneet runsaan osan hänen elämäänsä, ovat\nsuoritetut eri aikoina. Laajimmat matkansa -- niin on arveltu -- hän on\ntehnyt viimeisinä viitenätoista tai kymmenenä elinvuotenaan. Hänen\nloppuikänsä lienee kulunut aineiston järjestämiseen ja sommitteluun; ja\nvaikkakaan, kuten jotkut ovat olettaneet, tekijän aikomus ei olisi\nollut jatkaa kertomustaan kauemmas siitä ajankohdasta, johon teos\nnykyisessä muodossaan päättyy, on ilmeisesti kuitenkin kuolema\nkohdannut hänet, ennen kuin hän oli saanut teoksensa lopullisesti\nviimeistellyksi.\n\nHerodotoksen matkoista eivät muinaisajan kirjailijat kerro, joten\nkaikki tietomme niistä perustuvat hänen omiin viittauksiinsa. Niinpä\nkuulemme, että hän muun muassa varta vasten teki matkan Tyyrokseen\npäästäkseen selville sikäläisen Herakleen palveluksen iästä ja että hän\noli käynyt Arabian rajoilla asti nähdäkseen omin silmin sielläpäin\nasustavat siivekkäät käärmeet. Me tiedämme hänen oleskelleen Olbian\nkaupungissa Mustan meren pohjoisrannalla ja etelässä matkanneen Niiliä\nmyöten aina Elefantinen saareen saakka; Aasiassa hän oli edennyt\nEkbatanaan asti ja lännessä hän näkyy käyneen Sisiliassa. Näiden\näärimmäisten kohtien väliset maat ja meret hän oli vaeltanut ja\npurjehtinut ristiin rastiin: omasta näkemästään hän tunsi Etu-Aasian\nvanhat sivistysmaat, Vähän-Aasian sekä Syyrian rannikon; hän oli\nkiertänyt Mustan meren ääreiset seudut ja tyystin tutkinut Egyptin\nihmeelliset muistomerkit; myös Kyreneä ja osaa Libyaa hän näkyy omin\nsilmin käyneen katsomassa. Euroopassa hän erittäin hyvin tunsi\nTraakian, Makedonian ynnä Epeiroksen, ja varsinaisessa Kreikassa hän\noli omin silmin nähnyt useimmat huomattavat paikat. Mutta siitä, missä\njärjestyksessä nämä matkat suoritettiin, on olemassa vain arveluita.\n\nMainittuja laajoja matkoja helpotti se seikka, että ne suureksi osaksi\ntehtiin silloisen Persian valtakunnan rajojen sisäpuolella, jotenka hän\nsaattoi käyttää hyväkseen kuningas Dareioksen toimeenpanemaa oivallista\npostitiejärjestelmää. Mutta sittenkin senaikaisella matkustajalla\nepäilemättä oli voitettavanaan monenlaisia vastuksia ja kestettävänään\nsekä vaikeuksia että vaaroja, joista Herodotos kuitenkaan ei\nsanallakaan mainitse. Korvaamatonta haittaa tuotti Herodotoksen\ntutkimuksille hänen perin vaillinainen vierasten kielten taitonsa,\nsillä kreikkalaisia siirtolaisia ja kauppamatkustajia, joiden puoleen\nhän tietenkin ensi sijassa kysellessään kääntyi, ei suinkaan ollut joka\npaikassa tarjona, eipä edes aina hänen äidinkieltään taitavia\nmuukalaisiakaan.\n\nSe Herodotoksen teos, johon ylempänä monesti on viitattu, on hänen\nelämäntyönsä, hänen suuri maailmanhistoriansa, joka täydellä syyllä on\ntekijälleen hankkinut \"historian isän\" nimen.\n\nVoidaksemme täysin arvostella Herodotoksen \"Historia-teoksen\"\nmerkitystä on muistettava, millä kannalla historiankirjoitus\nkreikkalaisilla oli ennen häntä. Runsaista hengenlahjoistaan huolimatta\nolivat helleenit verrattain myöhään alkaneet merkitä muistiin\nhuomattavia tapauksia. Syitä tähän seikkaan oli useampia, mutta kenties\nvaikuttavin oli heidän vilkas mielikuvituksensa, joka ennen pitkää\nverhosi verrattain vereksetkin tapaukset runon ja sadun pukuun. Niinpä\nrunous, ja lähinnä ns. _genealoginen_ (sukutieto-) eepos, pitkät ajat\ntavallaan edusti kreikkalaisten historiallista tietämystä ja tyydytti\nheidän historiallista tarvettaan. Vasta puolivälissä 6. vuosisataa\ne.Kr. syntyi Jooniassa varsinainen suorasanainen historiankirjoitus,\njoka liittyi toisaalta jo mainittuun eepilliseen runouteen, toisaalta\nerinäisiin luetteloihin (kuten Olympian kilpailujen voittajia,\nvuotuisia virkamiehiä ym. koskeviin). Koruttomassa muodossa, usein\nkronikkatyyliin, se esitti hallitsevien sukujen syntyperän,\nheimosankarien vaiheet, kotikaupunkien perustamissadut ym. tekemättä\nvarsinaista eroa tarun ja todellisuuden välillä. Laajemmaksi väljeni\nkäsiteltävä ala, kun näköpiiri kaupan ja merenkulun johdosta avautui,\nja alettiin kertoa vieraistakin maista ja kansoista. Huomattavin tämän\nsuunnan edustajista, ns. _logografeista_, oli miletolainen _Hekataios_,\njoka 6. vuosisadan lopulla oli miehuutensa parhaassa iässä. Hän oli,\nsäilyneistä katkelmista päättäen, huolellisesti koonnut tietonsa osaksi\nmatkustelemalla -- ja käytti niitä kriitillisesti. Hän on myös\nensimmäinen historiankirjoittaja, joka on koettanut selittää tai\njärkiperäiseen suuntaan muutella mahdottomilta tuntuvia taruja.\n\nHekataioksen etevin seuraaja oli häntä vähän nuorempi Herodotos, joka\nusein vastustaa edeltäjänsä käsitystä mutta kuitenkin on hänestä\nottanut paljon vaikutusta. Hänkin on tavallaan logografeja, koska hän\nosaksi käsittelee samoja aiheita kuin nämä. Mutta hän kohoaa monessa\nkohden heidän yläpuolelleen. Kun näet muut esittivät helleenien ja\nbarbaarien oloja ja laitoksia toisistaan riippumatta, otti Herodotos\nensiksi kuvaillakseen maailmantapaukset yhtenäisessä teoksessa, joka\nkäsittää noin 240 vuoden ajan, mutta johon tekijä on osannut sovittaa\ntuntemiensa kansojen varhaisemmatkin vaiheet. Nämä tapaukset hän on\nliittänyt toisiinsa tietyn, johtavan aatteen varaan, ja koko teosta\nkannattaa eetillinen maailmankatsomus -- kaksi seikkaa, joitten\nperusteella Herodotoksen teos olennaisesti eroaa varsinaisten\nlogografien teoksista. Ja vihdoin se eroaa viimeksi mainituista siinä,\nettä tekijä on sille antanut taiteellisen muodon.\n\nSe johtava aate, jonka ympärille Herodotoksen historiateos punoutuu, on\nEuroopan ja Aasian, helleeniläisyyden ja barbaarisuuden, kansanvallan\nja itsevaltiuden vastakkaisuus, jonka juuret juontuvat tarujen hämärään\nja jonka huippukohtana ovat persialaissodat. Nämä ne oikeastaan ovatkin\nkoko teoksen aatteellinen keskus ja se päämäärä, jota kohti kertomuksen\neri haarat pyrkivät ja missä ne yhtyvät.\n\nHerodotoksen eetillinen maailmankatsomus taas osoittautuu siinä, että\nhän kaikkialla, niin kansojen kuin yksityistenkin elämässä, näkee\nyli-inhimillisten voimien välitöntä vaikutusta. Hänessä on horjumaton\nusko maailmaa hallitsevaan ja järjestävään valtaan, jota hän, usein\nkarttaen kansanomaisten jumalien nimiä, sanoo milloin vain \"jumaliksi\",\nmilloin \"jumalaksi\", \"jumaluudeksi\", \"kaitselmukseksi\" jne. Ja jumaluus\nilmoittaa oraakkelivastausten, unennäköjen, aavistusten ym. kautta\nennakolta tahtonsa jokaiselle, ken vain haluaa ja osaa sen vihjauksista\nottaa vaarin ja selittää ne oikeaan päin, sillä monesti ne\nkaksimielisyydessään voivat viedä turmioon.\n\nViimeksi mainitussa suhteessa samoin kuin käsityksessään puolijumalien\n(heerosten) ilmestymisistä Herodotos on kansanuskonnon kannalla. Mutta\nkäsityksessään jumalista hän kohoaa sitä ylemmäksi. Hän tosin ei ole\nmonoteisti, sillä hän ei kiellä yksityisten jumalien olemassaoloa.\nMutta hän vastustaa kaikkea törkeätä antropomorfismia; puhuessaan esim.\npersialaisten kuvattomasta luonnonpalveluksesta hän selvästi asettaa\ntämän oman kansansa käsitystä korkeammalle. Hänen mielestään helleenien\njumalat alussa olivat nimettömiä ja ovat saaneet nimityksensä\nmyöhemmin: Homeros ja Hesiodos ovat kaksi- tai kolmesataa vuotta ennen\nHerodotoksen aikoja luoneet kreikkalaisten jumalaistaruston.\n\nMutta huolimatta Herodotoksella tavattavista rationalismin oireista ja\njoskus julkilausutuista epäilyksistä taruihin nähden kunnioitus\nperinnäisiä kansankäsityksiä kohtaan ja kenties vainon pelko tekevät\nhänet tässä kohden varovaiseksi; tällöin kuitenkaan se seikka ei herätä\nkummastusta, että Herodotos, joka oli vihitty sekä koti- että\nulkomaisiin salaismenoihin, on näistä puhuessaan erittäin\npidättyväinen, sillä niitten suhteen hänen oli pakko noudattaa\nvaiteliaisuutta. Mutta tuntuupa Herodotokselle erityisesti olleen\nominaista jonkinmoinen luontainen positivismi, joka teki hänelle\nvastenmieliseksi laveammalti lausua mieltään \"jumalallisista\" asioista,\njoista, hänen arvelunsa mukaan, kaikki ihmiset lopultakin tietävät yhtä\npaljon -- tai yhtä vähän. Tositeossa Herodotos, samoin kuin hänen\naikalaisensa ja hengenheimolaisensa Sofokles, uskonnollisessa suhteessa\nedustaa \"vanhan kansan\" luottavaisen uskon ja sofistien epäilyksen ynnä\njumalankiellon välistä kantaa.\n\nHerodotoksen vakaumus on, että kaitselmus ei koskaan jätä rikosta\nrankaisematta, ja jos sen käsi milloin ei tapaa pahantekijää itseään,\nniin se säälittä iskee tämän jälkeläisiin hamaan kolmanteen ja\nneljänteen polveen. Mutta tämän tavallaan yleissiveellisen periaatteen\nrinnalla esiintyy Herodotoksella toinenkin käsitys jumaluudesta, joka\nkyllä tavataan monella muullakin kreikkalaisella kirjailijalla, mutta\ntuskin kenelläkään niin selvänä kuin juuri hänellä. Tarkoitamme hänen\nuskoaan \"jumalien kateuteen\". Jumaluus muka ei salli kenenkään\nkuolevaisen kohota liian paljon muita ylemmäksi eikä suuren onnen olla\nkauan saman henkilön osana. Vaan niin kuin salama iskee varsinkin\nkorkeimpiin huippuihin, niin tapaa jumaluuden tasoittava tuomio ennen\nmuita onnen kukkuloilla olevat; sillä \"se, mikä on matalata, ei ärsytä\njumalia\".\n\nSukua tälle pohjaltaan synkälle maailmankatsomukselle on toisinaan\nilmoille puhkeava surunvoittoinen käsitys ihmiselosta, joka\nlyhyydestään huolimatta on niin täynnä tuskaa ja vaivaa, että moni\nusein kaihoten ikävöi kuolemaa. Mutta moinen mielensuunta ei vie\nHerodotosta toimettomaan pessimismiin. Päinvastoin. Elämää on juuri\nsemmoisenaan, ylivoimaisine rajoituksineen ja kaikkine siitä johtuvine\nvastuksineen, miehekkäästi katsottava suoraan silmiin. Ja elämää\nkannattaa elää, sillä -- Herodotos on helleeni ja Joonian hengen lapsi.\nIhmiselon säälittävyys saa hänet vain lämmöllä ottamaan osaa\nihmiskohtaloihin. \"Herodotos iloitsee hyvien ja suree huonojen kanssa\",\nlausuu muuan muinaisajan kirjailija. Mutta enimmäkseen hän ei\nvälittömästi lausu moraalisia tuomioita: hänen siveellinen\nperuskantansa kuvastuu parhaiten siitä näkökohdasta, mistä hän katselee\ntapauksia.\n\nHerodotoksen harrastus ulottuu kauas yli oman kansallisuuden rajojen.\nOllakseen kreikkalainen hän on harvinaisen laajasydäminen,\nennakkoluuloton ja suvaitsevainen vieraita kansoja ja niiden tapoja\nkohtaan, eikä hänessä ole merkkiäkään maanmiestensä tavallisesta\n\"barbaarien\" halveksumisesta. Milloin hän viimeksi mainituilla tapaa\nkiitettäviä ominaisuuksia, hän on valmis näistä huomauttamaan ja menee\njoskus liiankin pitkälle muiden kansojen ihailussa; niinpä hän\nvarsinkin Egyptin sivistystä kohtaan ilmaisee miltei pyhää\nkunnioitusta. Eikä hänen lämpönsä Kreikan vapaustaistelijoita kohtaan\nestä häntä lausumasta tunnustusta heidän vihollisilleenkaan.\n\nHerodotoksen pyrkimys etsiä välitöntä yliluonnollista vaikutusta\nkaikessa, yksin siinäkin, missä luonnollinen selitys on silmiinpistävä,\nhimmentää hänen historiallista katsettaan, niin että hän ei koetakaan\nsyventyä toimivien henkilöiden sielullisiin vaikuttimiin ja tunkeutua\ntapausten sisimpään syy- ja seuraussarjaan. Usein hän ei kyllin erota\nolennaista epäolennaisesta. Hänen tutkimustapaansa onkin sanottu\n\"puolihistorialliseksi\"; se määrä järki- ja kokemusperäistä kritiikkiä,\njoka Herodotoksella oli käytettävänään, ei tietenkään täytä niitä\nvaatimuksia, joita nykyaikainen käsitys historiankirjoittajalle\nasettaa. Mutta silti ei suinkaan saata kieltää hänellä olevan\nkritiikkiä. Hän erottaa tarkasti toisistaan taruperäisen ja\nhistoriallisen; oman heimonsa taruja hän näkyy uskovan vain mikäli\nniitä tukevat muiden kansojen kertomukset. Useita taruja hän tulkitsee\nkäyttämällä järkiperäistä selitystapaa, mihin toisinaan kyllä varsin\nomituisella tavalla yhtyy lapsellinen herkkäuskoisuus.\n\nJos on olemassa eri esityksiä samasta tapauksesta, asettaa Herodotos\nmielellään ne rinnakkain lukijan eteen jättäen tämän ratkaistavaksi,\nmitä niistä milloinkin on pidettävä uskottavimpana. Välistä taas hän\nitse nimenomaan kannattaa jotain tiettyä esitystä koettaen tukea sitä\n-- usein kylläkin avuttomalla -- perustelullaan. Esimerkkinä hänen\nkriitillisestä menettelystään mainittakoon, että hän Egyptissä\nollessaan kävi eri paikoissa varta vasten todentamassa, että hänen\nsieltä täältä saamansa tiedot pitivät yhtä. -- Useita muistitietoja hän\non säilyttänyt semmoisinaan yrittämättä keskenään sovitella\neri toisintoja. Ja siitä on jälkimaailma hänelle suuressa\nkiitollisuudenvelassa, koska totuuden selville saaminen siten käy\nmahdolliseksi.\n\nJa Herodotoksen käyttämä kritiikki on rehellistä. Hän pitää jyrkästi\nerillään omat näkemänsä siitä, mitä muilta on kuullut, sekä ilmaisee\naina, milloin hän esittää vain omia arveluitaan. Hän katsoo\nvelvollisuudekseen kertoa asiat sellaisina, kuin hän ne on kuullut, ja\njulistaa yleispäteväksi, koko teokseensa soveltuvaksi periaatteeksi,\nettä hänen tulee kertoa kaikki, mitä kerrotaan, mutta että hänen ei\nsuinkaan tarvitse kaikkea uskoa. Hänen on siten joskus pakko lausua\nmonelle kenties ikäviäkin totuuksia; toisinaan taas hän jonkinmoisesta\nhienotunteisuudesta tai säälistä tahallaan jättää nimeltä mainitsematta\nhuonoon huutoon joutuneita henkilöitä.\n\nVarsinaisesta lähdetutkimuksesta ei ylimalkaan voi olla puhetta. Varmaa\non, että Herodotos on edeltäjiltään perinyt paljon. Hekataiokselta,\njoka tässä kohden on ensi sijassa mainittava, hän on esim. ottanut\nuseita Egyptiä koskevia tietoja, eräältä toiselta kirjailijalta hän\nmahdollisesti on saanut luettelot Persian valtakunnan satraappikunnista\nsekä Kserkseen myötä sotaretkelle seuranneista kansoista. Erinäisissä\ntapauksissa hän on kopioinut muistomerkkien piirtokirjoituksia.\nTeoksensa maan- ja kansatieteellisissä osissa hän nojautuu myös omiin\nhavaintoihinsa jne. Vihdoin on, mitä erittäinkin tulee persialaissotien\nesitykseen, joka historiallisessa katsannossa on Herodotoksen teoksen\narvokkain osa, tärkeänä pohjana ollut suusanallinen traditio; siinä\nkohden näet hänellä oli tilaisuutta käyttää hyväkseen sellaisten\nhenkilöiden kertomuksia, joiden likeiset sukulaiset monesti olivat\nmieskohtaisesti ottaneet osaa tapausten kulkuun.\n\nHerodotokselle oli ominainen sammumaton tiedonhalu, joka ajoi hänet\nvaivoista välittämättä mikäli mahdollista itse ottamaan kaikesta\nselvän. Suhteellisesti nuoren kulttuurin edustajana hän suuntasi\navonaisen katseensa joka taholle, suureen yhtä hyvin kuin pieneen. Kun\nlisänä oli ylimalkaan terve arvostelukyky, ovatkin hänen omiin\nnäkemiinsä perustuvat tiedot yleensä luotettavia.\n\nToiselta puolen on myönnettävä, että Herodotos usein liian herkästi\nuskoi niitä sepustuksia, joita vieraat papit, temppelivirkailijat,\noppaat ym. muutenkin kaikkeen ihmeelliseen kallistuvalle\nkreikkalaiselle matkamiehelle uskottelivat, varsinkin kun he hyvin\ntuntien helleenien taruston osasivat sovittaa tämän kanssa sopusointuun\noman kansansa sadut.\n\nPahoja erehdyksiä on hänelle myös tuottanut puutteellinen\nmaailmanrakenteen ja luonnon tuntemus, jonka siihenastiseenkaan\nennätykseen hän ei ollut täydellisesti perehtynyt. Edelleen hän\ntekee laskuopillisia virheitä, ja hänen ajanmäärityksensä ovat\nepätäsmällisiä, syystä että hän noudattaa keskenään soveltumattomia\nkronologisia järjestelmiä.\n\nMyöhemmin syytettiin Herodotosta tarujen, jopa suorastaan valheiden\nesittämisestä. Uudempi tutkimus on kuitenkin erinäisissä tapauksissa\ntodistanut, että monessa niistä ihmeellisistä kertomuksista, jotka\nhänen aikalaisistaan, joskus kertojasta itsestäänkin, tuntuivat\nuskomattomilta, sittenkin usein piilee jokin määrä totuutta.\n\nArveluttavampi kenties on toinen, niin ikään vanhalla ajalla tehty\nsyytös, joka koskee Herodotoksen puolueellisuutta. On olemassa\nerityinen Plutarkhoksen sepittämä kirjoitus \"Herodotoksen\npahansuopuudesta\", jossa väitetään hänen tahallisesti esittäneen toisia\nkreikkalaisia valtioita ja henkilöitä hyvässä, toisia huonossa valossa.\nTämä osaksi loukatun paikallis-isänmaallisuuden synnyttämä syytös ei\nole aivan perätön. On ilmeistä, että Herodotos yleensä kuvailee\nerityisen myötätuntoisesti ateenalaisia, jota vastoin hän jonkin verran\nkoettaa vähentää muiden, kuten esim. korinttolaisten, ansioita.\nThemistokleen nerokkuutta hän ei saata kieltää, mutta suo tälle niin\nvähän tunnustusta kuin suinkin ja olettaa hänessä aina itsekkäitä\npyyteitä. Selityksensä tämä seikka saa Herodotoksen läheisistä\nsuhteista Perikleen piiriin, jonka käsityksen edellisen polven\ntoimivista henkilöistä hän tahtomattaankin tuli omaksuneeksi. Joka\ntapauksessa hänen Ateenan ihailunsa aiheutti vankka vakaumus tämän\nvaltion ratkaisevasta merkityksestä Hellaan vapaustaistelussa. Ateenan\npuolustaminen samoin kuin hyökkäykset eräitä toisia Kreikan valtioita\nvastaan johtuvat sitä paitsi myös siitä, että niihin aikoihin, jolloin\nHerodotos valmisteli teostaan, vallitsi tyytymättömyys Ateenan\nylivaltaan, mikä tyytymättömyys sittemmin puhkesi peloponnesolaissotana\nilmi; ja tällöin koetettiin selittää ateenalaisten koko entinenkin\ntoiminta huonompaan päin. -- Tässä yhteydessä saattaa vielä mainita sen\nkertomuksen, jonka mukaan Herodotos oli ateenalaisilta saanut kymmenen\ntalenttia eräästä näitä miellyttävästä luennosta; mutta on kuitenkin\nepävarmaa, pitääkö tämä tieto paikkansa.\n\nOn luonnollista, että sellaista teosta kuin Herodotoksen ei ole\narvosteltava samalla tavoin kuin nykyaikaista historiallista teosta.\nSe on näet samalla kaunokirjallinen tuote, jota voi verrata\nhistorialliseen romaaniin. Kun esim. tekijä selostaa kahdenkeskisiä\nvuoropuheluja, salaisia neuvotteluja ym., ei tietysti voi olla\nkysymystäkään, että näitä esityksiä olisi pidettävä historiallisina\ntodistuskappaleina: kirjoittaja toimii tällöin vapaasti luovana\nrunoilijana. -- Samainen epätieteellinen taipumus näyttäytyy siinäkin,\nettä Herodotos erityisesti rakastaa legendamaisia tapauksia sekä tarun\nja todellisuuden välimailta valittuja henkilöitä -- sellaisia, joitten\nkuvaamisessa kertoja jotenkin esteettömästi voi noudattaa\nmielikuvitustaan.\n\nJos jo Herodotoksen \"Historia-teoksen\" romaania lähentelevä sävy\noikeuttaa meitä pitämään sitä taideteoksena, niin vertailun tekee vielä\noikeutetummaksi itse teoksen sommittelu. Yllä mainitsemamme johtava\naate tekee näet sen suurin piirtein eheäksi kokonaisuudeksi. Ja\neepillistä vaikutusta lisäävät ne lukemattomat eripituiset, pääjuoneen\nkiinteästi tai höllästi juotetut välikertomukset, joita tekijä mitä\nanteliaimmin taritsee.\n\nHerodotoksen esitystapa on havainnollista, vilkasta ja vaihtelevaa,\nmutta samalla levollista, mitkä ominaisuudet juuri ovatkin asettaneet\nhänet kaikkien aikojen etevinten kertojain riviin. Jo vanhalla ajalla\nverrattiin hänen tyyliään verkalleen vierivään virtaan. Usein se\ntuoreudessaan johdattaa mieleen suullisen esityksen, mikä jonkin verran\nkaiketi johtuu siitä, että pohjana ovat toisten henkilöiden\nsuusanalliset kertomukset. Mutta osaksi tämä varmaan tulee myös siitä,\nettä ainakin erinäisiä teoksen kohtia on ennen lopullista kirjaanpanoa\nluettu julki. Suullista esitystä muistuttavat esim. monet viittaukset\naikaisemmin sanottuun, saman asian toistelut, lausejaksojen katkomiset\nym.\n\nHerodotoksen tyyli on vielä sangen kehittymätöntä ja osoittaa, kuinka\nalullaan kreikkalainen suorasanainen esitys vielä hänen aikanaan oli.\nSilti olisi kuitenkin väärin olettaa, että Herodotos ei lainkaan olisi\ntuntenut silloisen puhetaidon sääntöjä. Tarkempi tutkimus on näet\nosoittanut hänen kylläkin osaavan käyttää hyväkseen eräitä retoriikan\nohjeita.\n\nSe kieliasu, johon Herodotos on teoksensa pukenut, ei semmoisenaan\nedusta vasituista kansanmurretta, vaan on kirjakieltä (ns.\n\"sekoitettua\", nuorempaa Joonian murretta). Joonian murre, jonka\nHerodotos, kuten edellä mainittiin, hyvin tunsi, oli muuten se\nkielenparsi, jonka kreikkalaisen proosan ensimmäiset viljelijät --\nluonnonfilosofit, logografit ym. -- olivat omaksuneet ja jota\nenimmäkseen käytettiin suorasanaisessa esityksessä, kunnes Attikan\nkieli astui sen sijalle.\n\nMainitsimme aikaisemmin, että kuolema näyttää estäneen Herodotosta\nsaamasta teostaan lopullisesti valmiiksi. Sitä niin ikään jo\nmainitsemaamme väitettä, että teos alkujaan oli suunniteltu\njatkettavaksi pitemmälle, kuin mihin se nyt päättyy, on muun muassa\nperusteltu sillä, että tekijä eräissä kohdin lupaa myöhemmin palata\njohonkin kysymykseen, mutta jättääkin lupauksensa täyttämättä. On myös\nvedottu teoksen muka katkonaiseen loppuun. Epäilemättä on, kuten\nalumpana on huomautettu, viimeinen silotus ja tasoitus jäänyt\nsuorittamatta, mutta sittenkään ei ole riittävää syytä pitää teosta\nsemmoisenaan keskeneräisenä. Moni lupaus on työn varrella saattanut\nunohtua, taikka sitten ei ole myöhemmin tarjoutunut sopivaa tilaisuutta\nsen täyttämiseen. Se ajankohta, johon teos nyt päättyy -- Sestoksen\nvalloitus v. 479 e.Kr. -- ei tosin lopettanut kreikkalaisten ja\npersialaisten välistä sotaa, mutta oli kuitenkin tavallaan\nkäänteentekevä, koska siitä perin kreikkalaisten puolustussota muuttuu\nhyökkäyssodaksi, minkä vuoksi saattaa hyvin ajatella tekijän alun\npitäen päättäneen pysähtyä siihen tapaukseen.\n\nMitään määrättyä nimitystä ei Herodotoksen \"Historia-teoksella\"\nalkujaan ollut, vaan se oli luultavasti vain tunnettu nimellä\n\"Historiat\". Toinen, kirjallisuudessa usein esiintyvä nimitys, _Muusat,\n(Runottaret)_ johtuu siitä, että Aleksandrian oppineet myöhemmin\njakoivat teoksen yhdeksään kirjaan.\n\n\n\n"]