[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$ftVzMD2dVvxqqgRLcz8YcBNg7hXraUFmRyhxINZG_DJ4":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":31,"aiDescription":32,"preamble":33,"content":34},1182,"Puhtauden ihanne","Järnefelt, Arvid",1861,1931,"1182-jarnefelt-arvid-puhtauden-ihanne","1182__Järnefelt_Arvid__Puhtauden_ihanne",null,"tietokirja",[],[],"fi",1897,19437,131256,false,47482,[22],"Finnish essays",[24,25,26,27,28],"Parenthood & Family Relations","Philosophy & Ethics","Psychiatry/Psychology","Religion/Spirituality","Sexuality & Erotica","\"Puhtauden ihanne\" by Arvid Järnefelt is a philosophical treatise and self-help work written in the late 19th century. The text delves into the nature of human desires, particularly focusing on sexuality, sin, and moral responsibility, while addressing broader existential questions about human development and guidance through religious understanding.   The opening of the book presents the author’s reflections on his previous work, \"Heräämiseni,\" and addresses the inquiries he received from both parents and young individuals seeking guidance on overcoming sinful desires. Järnefelt articulates the complex nature of human impulses that manifest even in childhood, emphasizing the struggle against these impulses and the moral weight carried by parents in guiding their children. The introduction sets a contemplative tone, inviting readers to explore the relationship between faith, moral conduct, and personal responsibility in the face of innate desires, as well as the psychological and spiritual dimensions of human behavior. (This is an automatically generated summary.)",[],262,"Eettis-uskonnollinen kirjoitus kokoaa ajatuksia sukupuolisesta moraalista ja puhtauden ihanteesta lapsuudesta nuoruuteen. Kirjoittaja pohtii uskonnon merkitystä elämänohjeena ja antaa neuvoja sisäiseen taisteluun viettiä vastaan. Teos on syntynyt vastauksena lukijoiden kysymyksiin tekijän aiemman tunnustusteoksen pohjalta.","Arvid Järnefeltin 'Puhtauden ihanne' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1182. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","PUHTAUDEN IHANNE\n\nKirj.\n\nArvid Järnefelt\n\n\n\n\n\nOtava, Helsinki, 1897.\nKuopion Uudessa Kirjapainossa.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n Esipuhe.\n Vietti lapsuudessa.\n Vietti nuorukaisijässä.\n Elämänohjeen voi antaa ainoastaan uskonto.\n Liite.\n Eräs kirje.\n\n\n\n\nEsipuhe.\n\n\nSittenkuin olin julaissut \"Heräämiseni\" nimisen tunnustuksen, on\nminulta moni sekä suullisesti että kirjallisesti kysynyt tarkempaa\nselitystä siihen, mikä mielestäni auttaa vapautumaan siitä paheesta,\njosta tuon kirjan alussa puhun. On sekä vanhemmat, epätietoisina kuinka\nlapsiansa kasvattaisivat, että myöskin nuoret ihmiset, jotka itse ovat\nsaman ristiriidan edessä, tahtoneet tietää tätä minulta.\n\nVastatessani näihin kysymyksiin olen todella huomannut, että\nkirjastani, kun siinä loppupuolella ei ole enää kysymystä tästä\nasiasta, helposti jää löytämättä tyydyttävä selitys. Kirjassa onkin\nollut puhe paheesta etupäässä vaan tarkoituksessa osoittaa, mimmoisten\nmuistojen ja lapsuuden surujen kanssa ensimäinen käsitys Jumalasta\nsyntyy. Ja näen nyt hyvin, että jos siitä tahtoo hakea neuvoa, miten\npahetta vastaan on taisteltava, niin neuvon antamisen sijasta saattaa\nlohdutus tulla riistetyksikin, kirja kun helposti synnyttää muun muassa\nsen väärinkäsityksen, että rukous on tehoton apukeino pahetta vastaan.\nJa se on kuitenkin, oikein ymmärrettynä, ainoa apukeino.\n\nSentähden minulla oli jo kauan sitten syntynyt ajatus kirjoittaa tästä\nasiasta erikseen, Aikomus oli alussa julaista vaan semmoisinaan ne\nkirjeet, joilla olen vastannut tehtyihin kysymyksiin, mutta vähitellen\ntuli lisäksi paljon muuta, mitä oli välttämätön mainita, ja kirjeiden\nsisällys on näin muuttunut kokonaisuudeksi.\n\nEn yritä antaa vastausta kaikkiin kysymyksiin, jotka tässä ihmiselämää\nniin laajalti koskevassa kysymyksessä voivat syntyä. Tyydyn, jos saan\nlukijalle annetuksi pääytimen siitä elämänymmärryksestä, joka on ollut\nminulle itselleni ainoana apuna.\n\n\n\n\nVietti lapsuudessa.\n\n\nEnsimäinen kysymys, johon täytyy hakea vastausta, on tämä:\n\nMistä syystä lukemattomilla ihmisillä sukupuolinen vietti ilmestyy jo\naikaisessa lapsuudessa, antaen sen tehtäväksi taistella taistelua, joka\non sen mielelle ihan luonnoton ja jonka merkitystä se ei voi edes\nymmärtää?\n\nKahtalainen on tavallisesti vastaus.\n\n\"Perisynti!\" -- sanovat elämänopettajat. Tämä perisynti seuraa Aadamin\nlankeemisen jälkeen ihmistä luonnon välttämättömyydellä. Kaikki\ntaipumus pahaan on välttämätön seuraus perisynnistä, eivätkä ihmiset\nsille omin voiminsa mitään voi. Tie pelastukseen on tämän opin mukaan\navoinna vasta Kristuksen lunastustyön kautta, joka tulee kasteen kautta\njo lapsena omistetuksi ja joka vapauttaa hänet kadotuksen tuomiosta\nsiinä tapauksessa, että hän sittemmin säilyttää uskon tähän\nlunastukseen. Kuri ja kasvatus tarkoittaa tällöin ainoastaan lapsen\ntahdon taivuttamista ja tuon uskonelämän mahdolliseksi tekemistä, mutta\npoistaa sitä viettiä, joka saattaa \"tekosyntiin\" se ei voi, koska\nvietti on perisynnin tuote.\n\nToinen katsantotapa, joka jättää uskonnolliset opinkappaleet hyvällä\nluottamuksella teoloogien asiaksi ja tahtoo sillä välin arvostella\nkysymystä omiksi tarpeiksensa käytännöllisemmältä kannalta, näkee syyn\npahennukseen olevan siinä että pahat lapset opettavat hyville.\nAntaumatta ajattelemaan mistä \"pahat\" ovat pahansa saaneet, ja\nottamatta lukuun että pahe, kuten tunnettu, syntyy yhtä usein ilman\nmitään ulkoapäin tullutta opetusta vaan jonkun sattuman kautta, nämä\nopettajat arvelevat mahdolliseksi päästä pahennuksesta siten, että\npahat erotetaan hyvistä ja että vanhemmille selitetään kurin\nvälttämättömyyttä kasvatuksessa.\n\nEhdottomasti tahtoo herätä kysymys ensiksikin, missä tarkoituksessa\nolisi luonto pannut jo lapseen tämmöisen kamalan kiusauksen, ja\ntoiseksi, missä tarkoituksessa luonto olisi vanhempain osaksi määrännyt\nniin vaikean ja epätoivoisen tehtävän kuin urkkia lasten salaisuuksia\nkitkeäkseen heidän sydämmistään vietin mahdolliset alkeet, sitten\nerotella pahat hyvistä, kuritella edellisiä ja varjella jälkimäisiä.\nOlisihan semmoinen tehtävä vaikea oppineimmalle ja kokeneimmalle\npsychiaterillekin, ammattimiehellekin, ja nyt sitä vaadittaisiin\nkaikilta erotuksetta! Samalla kuin tämä tehtävä siis näyttää ainoalta\nkeinolta pahetta vastaan, on se niinhyvin kuin mahdoton, ja\nmahdottomalta se jokaisesta tuntuukin.\n\nSen tähden hyvin pian ihminen tahtoisi heittää päältänsä kaiken\nedesvastauksen tässä asiassa. \"Asia on surullinen, mutta minä en sille\nmitään voi, ja siis on parempi, että suljen kasvoni ja silmäni siltä.\"\n\nNäin sanoessa ihmisille kuuluu kuitenkin toinen ääni, joka pitää heidät\nsidottuina edesvastuusen ehdottomasti ja huolimatta kaikista heidän\npuheistaan, joilla he pyristelisivät itseänsä irti. Se ääni on niinkuin\nukkonen, joka vielä on kaukana taivaanrannassa: ihmiset puhuvat\ntoisilleen ja kuulevat vielä omia ääniä sen yli; mutta he eivät voi\nolla samalla tietämättä, että tuo etäinen kumea jyrinä, kun se\nlähestyy, ei ainoastaan ole kovempi heidän ääntänsä, vaan voi saattaa\nheidät vaikenemaan, ja että he eivät voi minnekään paeta tätä ääntä.\nJuuri näin omatunto tässä kysymyksessä sitoo ihmisen edesvastuun\ntunteesen, eikä anna hetkeksikään vakaantua siinä ajatuksessa, että hän\ntodella olisi edesvastauksesta vapaa.\n\nPakenematta omantunnon uhkaavaa syytöstä ja edesvastuusen vaatimista,\nturvautuen päinvastoin sen suojaan ja kuulostaen sen ääntä, saa asia\nyhtaikaa masentavan ja auttamattoman, ja kuitenkin omituisella tavalla\nlohduttavan ja pelastusta lupaavan käänteen.\n\nOmatunto sanoo:\n\nEnnenkuin syytät lapsiasi synnynnäisestä saastaisuudesta ja\naistillisuudesta, ajattele oletko itse koskaan voittanut juuri sitä\nsamaa viettiä, jota niin inhoat heissä, ajattele etkö sinä, siittäessä\nheitä, itse tyydyttänyt juuri sitä samaa viettiä; ajattele etkö sinä,\nvielä sittenkin kun jo tiesit, että lapsen elämä on alkanut äidin\nkohdussa, jatkanut lapsen elämän ylitse tyydyttää samaa viettiä. Et\nsinä sentähden voi olla aavistamatta, että lapsi on vastaanottanut\nsinun oman viettisi semmoisena kuin sen olet hänelle jättänyt.\n\nSille, jolle omatunto tämän sanoo, on tarpeetonta kuulustella lääkärien\nmieltä asiassa tai etsiä todistuksia, jotka sitä kumoisivat tai\npuoltaisivat. Hän tietää, että se _on_ niin. Ja niinkuin hän tietää\nolleensa tähän asti taipuvainen salaamaan tätä totuuden ääntä\nitseltänsä, niin sitä salaa yhä maailma ja enimmät sen lääkärit.\nMutta hyvä on myöskin tietää, että nykyään lukuisat ja yhä\nlukuisammat etevät ammattimiehet ovat voimakkaasti nostaneet tämän\nperinnöllisyyskysymyksen julkisuuteen. Kysymys ei tällöin enää ole\nperisynnistä, jonka Jumala olisi määrännyt, vaan perinnöllisyydestä,\neli aistillisten taipumusten siirtämisestä lapseen ihmisestä riippuvana\ntosiasiana, niin että hänestä myöskin riippuu olla siirtämättä niitä\nlapseen. -- Monet lääkärit tunnustavat, eitä lapsen siittimellinen eli\nseksuellinen halu, vietti, periytyy häneen seurauksena jatketusta\nsukupuolielämästä aviopuolisojen välillä raskauden aikana.\n\nTahdon tähän ottaa kuuluisan amerikalaisen lääketieteentohtorin, Alice\nStockhamin jo julkisuudessa ilmestyneen lausunnon asiassa:\n\n\"Pariutuminen raskauden aikana näännyttää äitiä ja vahingoittaa\nkohdussa olevan sikiön elämää vaikuttaen sen elimistössä ennenaikaista\nsiittimellistä kehitystä. Täytyy koettaa torjua ajatuksia näistä\nasioista, huolellisesti välttäen jokaista seikkaa, mikä voi edistää\naistillisen halun syntymistä. Näin ollen olisi tarpeen eri vuoteet jopa\neri makuuhuoneetkin miehelle ja naiselle.\n\n\"Tärkeätä ja huvittavaa olisi tutkia, eikö vaikeiden synnytystuskien\nsyytä voisi poistaa niinikään kieltäymisen avulla raskauden aikana,\nkoskapa muutamat havainnot tähän suuntaan antavat syytä niin otaksua.\n\n\"Eivätköhän sairaaloiden ja hyväntekeväisyyslaitosten johtajat voisi\nottaa tutkiakseen tätä kysymystä? Tilastollisten tietojen avulta voisi\nratkaista onko tämä teoria oikea vai väärä. Kieltäytymisen vaikutus\njälkeläisiin käskee kaikkia toden teolla ajattelemaan tätä kysymystä,\njoille on ihmisluonteiden jalostuminen kallis asia. Ajattelevien\nvanhempien on harkitseminen kysymystä, eivätkö he kylvä lapseen\naistillisuuden siemeniä eläen äidin raskauden aikana fyysillisen\nrakkauden alhaisella asteella.\n\n\"Nähtävästi on olemassa semmoinen laki, että, aivan läheisen yhteyden\nvuoksi äidin ja hänen kohdussaan olevan sikiön välillä, minkä hyvänsä\nhänen järjen- tai sielun kykynsä tai jonkun hänen aivojensa tai\nruumiinsa elimien harjoittaminen herättää ja kehittää suhteellisessa\nmäärässä vastaavaa kykyä tai elintä sikiössä. Mitä hyötyä voi olla\nopettamisesta lapsille puhtauden ja hyvän siveyden sääntöjä, kun\nkohdussa tapahtuvan kasvatuksen kautta on itse heidän elämäänsä\nistuteltu prostitutsioonin opetus?\"\n\nSe on nöyryyttävä, masentava totuus niille, jotka sen tietävät\nomantuntonsa kautta.\n\nMasentava se on siksi, että lapsissa, jotka jo ovat näin synnytetyt, on\nsiis auttamattomasti olemassa vietti, joka jo aikaisessa lapsuudessa\ntulee pyrkimään esille ja saattaa melkein varmuudella lapsen siihen\nainoaan vietin tyydyttämisen tapaan, joka on lapselle mahdollinen,\nnimittäin itsesaastutukseen.\n\nPahe syntyy silloin kuin vietin tyydyttämisen keino tulee löydetyksi.\nTämä tapahtuu sangen usein ilman mitään ulkonaista opetusta, ainoastaan\nsattuman kautta, niin että lapsi esimerkiksi jossakin viattomassa\nleikissä, voimistelussa tai muussa liikkeessä ollessaan tuntee\nsiittimen kiihoitusta ja siitä oppii paheesen. Näitä esimerkkejä\nsisältää muun muassa meillä tunnettu Wretlindin kirja enemmän kuin\nkylläksi. Usein syntyy pahe myöskin itsestään siten, että lapsen omat\najatukset vähitellen opettavat ja johtavat hänet vietin tyydyttämiseen\nitsesaastutuksen avulla. Ja vihdoin saa pahe niinikään usein alkunsa\nopetuksen kautta. Tämä viime mainittu tapaus ei tarvitse tehdä mitään\neroa edellisistä. Sillä toisen opetus on aivan samallainen satunnainen\neli ulkoapäin tuleva vaikutin kuin on voimistelun, tankoa myöten\nkiipeemisen tai muu lapsen oman havainnon aikaansaama opetus. Lapsi\noppii paheesen siksi, että hänellä on vietti. Jos hänellä viettiä ei\nolisi, niin ei hän ottaisi vastaan tämmöistä opetusta.\n\nSyynä siis paheesen on kaikissa tapauksissa lapsena jo löytyvä aikainen\nvietti. Tätä tosiasiaa ei voi kiertää, vaan on se tunnustettava\npeittelemättä, sillä totuuden avonainen tunnustaminen on ainoa, mikä\nvoi auttaa lähemmäksi oikeata ratkaisua. Tunnustakaamme siis me\nvanhemmat, että olemme eläneet pimeydessä, kun olemme näin antaneet\nsiittimellisille haluillemme vallan, emmekä ole taistelleet niitä\nvastaan; emme ole ehkä selvästi tienneet, että halumme, jotka jäävät\nmeiltä voittamatta, siirtyvät meidän lapsillemme ja synnyttävät heidän\nelämässään saman ja vielä suuremman ristiriitaisuuden, kuin se, jota\nelämä on tarjonnut meidän ratkaistavaksemme.\n\nMasentavaa on tätä tunnustaa, masentavaa siksi, että koko edesvastaus,\njonka me, valmiina syyttämään luontoa tai Jumalaa, olimme sysänneet\nluotamme, nyt yhtäkkiä vyörähtää koko painollaan meidän omille\nhartioillemme. Ja niinkuin aina, milloin huomaa jonkun teon pahaksi,\nkatumus muodostuu suruksi siitä, ettei tekoa voi enää tekemättömäksi\nsaada, niin tässäkin on masentavinta se, että tehtyä ei enää voi\nperuuttaa. Minun lapseni on minun syyni kautta perinyt sen saman\nkukistamattoman, voimakkaan vietin, jota minä en ole voittanut ja joka\non häntä vaivaava hänen lapsuudestansa saakka.\n\nMutta oikea nöyrtymys, totuuden suora tunnustaminen, niin masentavalta\nkuin se ensin näyttääkin, tuopi kuitenkin mukanaan valoa ja lohdutusta.\nKammottavan edesvastuun rinnalla, johon totuus ensin uhkasi syöstä, se\nkummallisella jälleenrakentavalla tavalla osoittaa ulospääsyn ja\npelastuksen tien. Tie selviää yhä enemmän ja sen mukana kasvaa\nturvallisuuden tunto mitä totisempi nöyrtymys on ollut.\n\nLohdutus on siinä, että totuutta tunnustaen näemme, että ihmisen omassa\nvallassa siis on vapauttaa maailma sen kamalasta onnettomuudesta.\nLohdutus on siinä, ettei tämä vapauttaminen siis ole mahdollinen\nainoastaan sittenkuin alaikäiset lapset jonkun täydellisen kasvatuksen\nperästä vapauttavat maailman, vaan silloin kuin _vanhemmat_ ymmärtävät,\nettä ainoastaan he itse, voittaen himonsa, voivat vapauttaa siitä\nlapset. Pelastus on siis täysikäisistä riippuva.\n\nSe onkin luonnollista. Kuinka olisi luonto pannut niin suuren pahan\nriippuvaksi lapsista ja näiden heikoista taisteluista sitä vastaan!\nIlman mitään todisteluja, korkeimpaan siveyslakiin perustuen, pitäähän\nmeidän tuntea sisässämme, että kaikki paha voi tulla maailmaan\nainoastaan meidän täysikäisten kautta.\n\nVapautua on siis niissä lapsissa, jotka eivät vielä ole syntyneet\neivätkä siitetyt.\n\nKaikki on siinä, että ne voittavat vietin, jotka tulevat siittämään ja\nsynnyttämään nämä lapset.\n\nJa kun me nyt ymmärrämme, kuinka äärettömän tärkeä vietistä\nvapautuminen meille on, ymmärrämme, että siitä riippuu maailman\ntulevaisuus, niin syntyy tärkeä kysymys: mistä ikäkaudesta alkaen\nmeille yleensä voi käydä vietin voittaminen mahdolliseksi?\n\nTietysti saapi kysymys, kuinka jo lapsia voisi ohjata voittamaan\nviettiä, kahta suuremman merkityksen. -- --\n\nTavallisesti kun puhutaan itsesaastutuksesta, sitä pidetään ihan eri\nasiana kuin sukupuolivietin tyydyttämistä. Tosin on toinen luonnollinen\nja toinen luonnoton tyydyttämisen tapa, mutta molempien vaikuttimena on\nkuitenkin aivan sama vietti. Vietin tyydyttäminen itsesaastutuksella on\ntosin niin sanottu \"nuoruuden pahe\", lasten pahe, mutta se on lasten\npahe vaan sen vuoksi, ettei voi tulla kysymykseen lapsen tyydyttää\nviettiänsä luonnollisella tavalla, -- että se on lapselle vielä ainoa\nkeino tyydyttää sitä viettiä, joka hänessä ilmestyy näin aikaisena.\n\nMutta jos vietti on aikaihmisellä aivan sama kuin lapsella, niin\nkysymykseen: voiko _lapsi_ voittaa viettiä, saattaa vastata ottaen\nperustukseksi ne kokemukset, mitä meillä täysikäisillä on meihin\nitseemme nähden. Voimmeko me voittaa viettiä, siinä muodossa, jossa se\nmeillä ilmestyy? Onko se meille helppo vai vaikea? Mitä keinoja me\nkäytämme voittaaksemme? Ja vasta sen jälkeen voimme asettaa\nvaatimuksemme lapsiin nähden. Jos luonto olisi määrännyt lapsen\ntehtäväksi kamppailla jotakin erityistä lapselle omituista\nitsesaastutuksen viettiä vastaan, niin me voisimme sanoa, ettemme\nymmärrä tuon paheen luontoa. Mutta nyt emme voi sitä sanoa, koska\nlapsessamme ilmestyvä vietti on ensimäinen todistus siitä, että me\ntunnemme vietin perin pohjin.\n\nKun siis joku tahtoo varjella omaa lastansa onnettomuudesta ja\nhuolestuneena kysyy, mitä pitäisi lapselle tehdä, että hän vapautuisi,\nniin ei voi olla muuta tietä selvyyteen tässä asiassa, kuin vajoutua\nomaan itseensä, omaan elämään ja vastata itselleen kysymyksiin: Olenko\nminä voittanut viettiä? Jos olen, niin millä keinolla se tapahtui? mitä\nhengen voimia minä olen huutanut avukseni? olenko ehkä rukoillut? -- Ja\nkun on päästy selvyyteen, mikä on voinut antaa pelastusta eli mikä\nkeino on ollut ainoa, niin täytyy rientää ilmoittamaan sama keino\nlapsellekin. Sillä ihan varmaan se on sama vietti, jota vastaan\nlapsikin taistelee, ja kuinka häntä voisi auttaa mikään muu keino?\nkuinka voisi ymmärtää hänelle neuvoa mitään muuta, kuin mitä jokaisen\noma sydän syvimmässään tietää auttavan, tai voivan auttaa.\n\nMutta -- sanotaan tähän -- tuo neuvo on epämääräinen; ei kaikilla voi\nolla taipumusta syventymään itseensä ja ratkaisemaan näin sielun\nasioita; tarvitaan selvä, käytännöllinen neuvo, miten on meneteltävä\nlapsen varjelemiseksi ja pelastamiseksi; tarvitaan selvä vastaus\nkysymykseen; voiko ja miten lapsi voi vapautua paheesta.\n\nMinulla onkin vielä yksi vastaus mielessäni.\n\nTietysti en voi tämän kysymyksen valaisemiseksi vedota muuhun kuin\nomaan kokemukseeni. En siis ota arvostellakseni esimerkiksi lääkärien\nkäyttämiä keinoja tämän \"taudin\" hävittämiseksi lapsista. Kuitenkin,\nmikäli keinot tarkoittavat paheen hävittämistä jollakin väkivaltaisella\ntavalla, -- jotkut ovat määränneet lasten sitomista yöksi sänkyihinsä,\n-- näyttävät ne minusta turhilta, koska vietti on luonnon voima, johon\nei pysty mikään ulkonainen vastavoima; mikään väkivalta ei voi saada\nviettiä ulosnyhdetyksi tai sammutetuksi, yhtä vähän kuin rautaa voi\nsaada olemaan laajenematta lämpimässä tai dynamiittia räjähtämättä\ntulessa. Tietysti sisällisen voiman vastapainona voi olla ainoastaan\nsisällinen voima. Olen niinikään kuullut, että lääkärit joskus pitävät\nlapsia \"parantumattomina sairaina\". Luullakseni on tämmöinen käsitys\naina väärä, sillä vietin voittaminen ei voi missään tapauksessa käydä\nmuutoin kuin sisällisen voiman avulla, ja sen mahdollisuudesta tai\nmahdottomuudesta ei kukaan voi mitään tietää, niinkauan kuin lapsi elää\neikä ole kadottanut järkeänsä. _Vaikeus_ synnyttää lapsessa hengen\nvoimaa ei ole yhtä kuin _mahdottomuus_ pelastaa lasta.\n\nMyöskään ei ole minulla mitään kokemusta siitä, miten vaikuttaisi\nvanhempien, kasvattajien tai jonkun toverin puhe. Se häpeä, jota aina\ntunsin syntini vuoksi, teki minulle mahdottomaksi jo ajatuksenkin, että\njollenkin ilmoittaisin tai joku minulle puhuisi. Ja luulen, että juuri\nse seikka merkitsikin paljon minun kehityksessäni. Tulin nimittäin\nsenvuoksi, että tässä asiassa oli kokonaan katkaistu kaikki suhde\nmuihin ihmisiin eli että oli mahdoton ajatella neuvoa tai avun\npyytämistä heiltä, ohjatuksi hakemaan apua sisäisestä elämästä,\nJumalalta. Kirjassani olen kuvannut, kuinka käsitykseni sisällisestä\nJumalasta, eli siitä samasta, jossa nytkin tiedän ainoan totisen elämän\nolevan, syntyi tämän salaisuuteni mukana ja siten että rukouksessani\nkäännyin häneen. -- Mutta minusta näyttää toiselta puolen, että\nvanhempien puhe, siinä tapauksessa, että he ovat sisällisesti\nnöyrtyneet tunnustamalla itsensä perinnön antajiksi, eivätkä siis\nsuinkaan ajattele antaa mitään kuritusta lapselle, edes nuhteenkaan\nmuodossa, voi vaikuttaa ratkaisevasti lapsen kykyyn vastustaa\nviettiänsä. Täytyy uskoa siihen, että ainoastaan puhtaan totuuden\ntietäminen voi auttaa ihmisiä, siis lapsiakin. Tämän mukaan minun\npitäisi siis valmistaa lasta ymmärtämään, että hänen on taisteleminen\nviettiä vastaan, koska en minä eikä minun esivanhempani ole sitä\nvoittaneet, -- että jos hän voittaa ja pysyy puhtaana, niin hän voittaa\nikäänkuin meidän puolesta, -- että me odotamme sitä häneltä, -- että\nvoittaminen on hänen suuri elämäntehtävänsä. Voi olla ettei lapsi jäisi\nkylmäksi, vaan saisi itseluottamusta ja intoa, kun vietin voittaminen,\njoka vielä äsken tuntui hänestä tarpeelliselta yksistään vaan hänen\noman hyötynsä eli hänen oman vähäpätöisen tulevaisuutensa vuoksi,\nyhtäkkiä muuttuisi hänen silmissään siksi, mitä tämä taistelu\ntodellisuudessa onkin: suureksi elämäntehtäväksi, jonka tarkoitus on\nvapauttaa maailmaa. Sen kiduttavan, salaisen häpeäntunteen sijasta,\njoka on häntä painanut, hän saisi rohkean ja avonaisen mielen, ja hän\nkäyttäisi paheen hävittämiseksi niitä suuria henkisiä voimia, jotka\novat kätketyt lapsen sydämmeen.\n\nSuuren merkityksen voisi tämmöinen puhuttelu saada senvuoksi, että kun\nlapsen omien salaisten surujen synnyttämä suhde sisälliseen Jumalaan\nluonnollisesti on vielä aivan heikko maailmalta tulevien rikkaiden ja\nvoimakkaiden ulkonaisten vaikutusten rinnalla, jotka lapsen elämän\netupäässä muodostavat, niin vanhempien puhe saattaisi arvaamatta antaa\ntukea tuolle heikolle henkisyyden alulle, suhteelle Jumalaan, ja\nkasvattaa siitä yhdellä kerralla voimakkaan, ratkaisevan vaikuttimen\nhänelle.\n\nMutta varsinaiset kokemukseni, joilla minä ainoastaan voinkin\nkysymykseen vastata, alkavat minun omasta peitetystä taistelusta\nviettiä vastaan ja omasta heikosta suhteestani Jumalaan.\n\nKoetin jo lapsena käyttää apukeinona pahetta vastaan rukousta, niinkuin\nminulle oli neuvottu menettelemään muissa asioissa. Erittäin selvästi\nmuistan kuitenkin, että rukous tuntui minusta tehottomalta apukeinolta.\n\nKoska minä rukoillessani elävästi tunsin Jumalan läsnäolon, en minä\nlapsena voinut yleensä \"epäillä Jumalan olemassaoloa\", kuten sanotaan.\nSe, ettei rukouksistani ollut apua, herätti minussa kummastelua. Ja\njuuri tästä omasta kummastelustani on sittemmin syntynyt kaikki se mitä\nnyt jo tiedän Jumalasta.\n\n\"Rauhallisina hetkinä minusta tuntui, että olisi pitänyt tehdä Jumalani\nkaikessa jokapäiväisessä elämässä enemmän pääasiaksi, kuin mitä hän\nminulle oli, niin että olisin voinut alituisesti pitää häntä mielessäni\nja alituisesti elää semmoisessa hengen tilassa, kuin mikä minussa oli\nrukoillessani.\"\n\nNäin kirjoitin \"Heräämiseni\" kirjassa. Ja koetan nyt selittää tarkemmin\ntämän minun mielestäni kaikkein tärkeimmän asian.\n\nNiin oudolta kuin saattaakin kuulua, oli koko syy taistelun\nmenestyksettömyyteen siinä, että minulla oli väärä elämänkäsitys. Ei\ntavallisesti puhuta lasten elämänkäsityksistä. Ja kuitenkin näen nyt\nselvästi, etten voinut pitää Jumalaa alituisesti mielessä siksi, että\nväärin käsitin elämän, se on, oman suhteeni Jumalaan.\n\nLuulin että Jumala oli se, jonka oli määrä auttaa minua _minun omassa\nelämässäni_, joka oli jotakin minulle itselleni kuuluvaa.\n\nMinulla oli silloin se väärä käsitys rukouksestakin, että rukouksen\nolisi pitänyt auttaa niiksi hetkiksi, joina en enää rukoillut, vaan\nelin sitä \"omaa elämääni\", se on, että rukouksen tarkoitus oli\nikäänkuin ottaa lupaus Jumalalta tulevaisuuden varalle.\n\nOlin lapsena aina vapaa vietin kahleista juuri sinä hetkenä, jona\nrukoilin. Mutta se oli minusta silloin niin luonnollista, etten sitä\nhuomannutkaan. Sitäpaitsi rukous tavallisesti seurasi katumuksen\nmuodossa kohta lankeemuksen jälkeen, jolloin siis olin muutenkin vapaa\nvietistä. Muistan, etten tullut yleensä koskaan rukoilleeksi silloin\nkuin jo oli pitempi aika lankeemisesta kulunut. Hetkenä taas, jolloin\nvietti minut valloitti, syntyi minussa sisällinen taistelu, ja tämän\ntaistelun esineenä juuri olikin kysymys: rukoilisinko nyt apua vai en.\nTietysti en tullut rukoilleeksi juuri senvuoksi, että se olisi\nollut sama kuin voitto ja minähän vasta taistelin. Näin en siis\ntämmöisissäkään tapauksissa tullut rukoukseen asti, ja rukous taaskin\nseurasi vaan lankeemusta, oli pyyntö, että minun uusi, lankeemuksen\njälkeen tehty päätökseni saisi Jumalalta tukea sittenkuin kiusaus\njälleen tulisi.\n\nJotenkin varhain lapsena huomasin tämän asian ja aloin, lankeemusta\nseuraavan katumuksen hetkinä, päättää myöskin, että vastedes tahdoin\nmuistella Jumalaa silloinkin kuin minulla ei ollut syntiä omantunnon\npäällä eli kun oli jo pitempi aika lankeemuksesta kulunut. Tunsin\nselvästi, että kääntyminen Jumalan puoleen, kun se aina tapahtui vasta\nlankeemisen jälkeen, vähitellen täytyi kadottaa merkityksensä.\nVarhaisen lapsuuden kokemus oli siis tuonut siihen, että apu saattoi\nolla mahdollinen ainoastaan jos olisi mahdollista alituisesti elää\nJumala ajatuksissa. Muistan, että semmoinen elämä näytti minusta\nviehättävältä, jos siihen kerran olisi voinut päästä. Mutta parhaalla\ntahdollakaan ei siihen voinut päästä. Koetin päästä alkuun siten että\nkertomalla kerroin mielessäni: Jumala, Jumala, Jumala, hetki hetkeltä\nniin pitkälle kuin saatoin. Mutta jokin aina vei minut pois siitä.\nMahdotonta oli pakottaa ajatusta eli mielialaa väkisin pysymään. Ja\nsentähden, kun näin, että elämä ehdottomastikin häivyttää ajatukset\npois Jumalasta, kummastelin, että hän kuitenkin voi vaatia itseänsä\naina ajattelemaan ennenkuin auttaa.\n\nKuten sanoin, se oli väärä elämänkäsitys, joka teki minulle ja tekee\njokaiselle lapselle mahdottomaksi elää alituisessa Jumalan\nmuistamisessa.\n\nLukeneeko lapsi läksyjänsä vai täyttäneekö muuten annettuja käskyjä,\nhänen tehtävänsä käsitetään tarkoittavaksi aina tulevaisuutta, hän elää\nainoastaan tullakseen joksikin sittenkuin kasvaa mieheksi. Jos hän\nkuolee pidetään hänen elämäänsä kesken katkenneena. Kaikki siis mitä\nhän tekee on hänen tekeminen vanhempien tai kasvattajien käskystä. Ja\nJumalan merkitys tällöin on siinä, että hän on lapsille äärimmäisenä\nuhkana. Mutta ei kukaan opeta -- ei kirkossa, ei koulussa eikä kotona,\n-- että hänen elämänsä on jo lapsena itsenäinen, riippumaton siitä\nelääkö hän huomenna tai mieheksi asti, että oman tulevaisuuden tuumat\nsyntyvät oman itsensä ylentämistä varten ja että ihmisen tarkoitus on\nvaan nykyisyydessä täyttää Isän tahto.\n\nAlituisesti mielessä voi ainoastaan pysyä tekemisen, puuhaamisen,\nelämisen _vaikutin_. Niinkuin se, joka laittaa pöytää, ei voi samalla\najatella esimerkiksi lampun rakennetta, niin ei voi ihminen elää\npersonallisia tarkoituksiaan eli tulevaisuuttansa varten ja kuitenkin\npitää alituisesti mielessään Jumalan tarkoituksia.\n\nTämä mahdottomuus on sama ukolle kuin lapselle.\n\nVastaus kysymykseen, voiko vietistä ja siis paheesta vapautua jo\nlapsena, jääpi minun sisällisten kokemuksieni mukaan tämmöiseksi:\n\nVoipi ainoastaan siinä tapauksessa, että lapsessa voi syntyä\npysyväinen, katkeamaton \"elämä Jumalassa\", -- semmoinen elämä, missä\nJumala tekemisen vaikuttimena itsestänsä on mielessä ja on elämän\nviehätyksenä.\n\nEvankeliumissa kerrotaan, että meidän uskontomme perustaja jo lapsena\nsanoi Jumalaa isäkseen, s.o. ymmärsi elämän hänessä itsessään asuvan\nhengen käskyjen täyttämiseksi. Siinä oli jo lapsesta pitäen hänen\nelämänsä viehätin ja hänen tekojensa vaikutin. Samallaiseen vapaasen\nelämään tämä uskonnon perustaja kutsuu kaikkia ihmisiä, ja pitää sitä\nmahdollisena, helppona ja onnea tuottavana.\n\nMutta me vaan tahdomme, että lapsemme \"tulisi joksikin\".\n\nSelvää on, että jos lapsen sydämmen täyttää sama elämänviehätin kuin\noli Jeesuksella, niin hän vapautuu paheesta.\n\nKuinka moni vanhemmista tahtoisikaan minulta enää kysyä: miten on\nlapsessa herätettävä tämmöinen \"elämä Jumalassa\"?\n\nJos joku kasvattaja, tunnustamatta itse puolestaan tätä elämän\nymmärrystä, tahtoisi käyttää sitä ainoastaan keinona lapsen\nkasvattamista varten, niin ei hän varmaankaan onnistuisi. Hän tuskin\nvoisi päästä perille _kuinka_ tämmöinen elämänkäsitys olisi lapselle\nomistettava. Syy tähän on se, ettei ketään voi _opettaa_ uskomaan. Usko\nvoi vaan vapaasti siirtyä. Lapsi itsestään omistaa sen uskon, mikä on\nniillä, joilta on häneen lähin vaikutus. Kaikista puheista ja\nopetuksista ja yhteisistä rukouksista riippumatta lapsi rupee\nvaistomaisesti pitämään elämänä (= uskomaan) sitä, mitä hänen\nympäristönsä pitää elämänä (= uskoo).\n\nTietysti ainoastaan osoittamalla lapselle havainnollisesti, mimmoinen\ntämä \"elämä Jumalassa\" on, todistamalla siis omilla teoillaan että on\nolemassa ihmisiä, jotka siihen uskovat ja tahtovat sitä elää, voi\nlapsessa herättää elävän uskon siihen.\n\nOnko vaikeata vai helppoa antaa lapselle pelastava elämänkäsitys, ei\nriipu lapsen kykenemättömyydestä tai vastahakoisuudesta ymmärtämään\nmitä täysikäiset koettavat hänelle selittää ja opettaa, vaan riippuu\nsiis tässäkin yksistään meistä täysikäisistä itsestämme, siitä, mihin\nme itse uskomme ja miten elämme.\n\nTämä itsekasvatus on ainoa mahdollinen kasvatustapa, ja sitä se on\nennen kaikkea tässä pääasiassa, nimittäin uskon antamisessa lapselle.\n\nMuuta keinoa ei ole jo syntyneen lapsen pelastamiseen.\n\nMutta juuri senvuoksi, ettei muuta keinoa löydy, ja tämä ainoa jää\nkäyttämättä, pysyy pahe lapsuudessa voittamatta, ja lapsi vie sen\nmukanaan nuorukaisikään, jolloin vanhempien vaikutus alkaa jo heiketä\nja opetukset tulevat maailmalta.\n\n\n\n\nVietti nuorukaisijässä.\n\n\nTäysikäiseksi pääsevälle ominaista on, että hänelle on tullut\nvälttämättömäksi tunnustaa itselleen ja ilmoittaa muille joku\nelämänohje, jonka valossa hän tahtoo että hänen tekojansa ja toimiansa\narvosteltaisiin, -- osoittaa että hänen tekemisiensä vaikutin on\nhänessä itsessään.\n\nEn sano, että hänellä olisi välttämättä tarve omistaa joku semmoinen\nelämänohje, jota kaikki pitävät ylevänä. Tämä riippuu siitä, missä\nkehitystilassa ihminen on; johtavatko häntä saavuttamattomat ihanteet\nhänen pyrkiessä loppumatonta täydellisyyttä kohden, vai koettaako hän\nainoastaan löytää semmoisen elämänohjeen, mikä soveltuisi siihen\nelämäntapaan, joka pitää häntä orjuudessa, ja samalla himmentäisi hänen\nomissa ja muiden silmissä hänen todelliset orjalliset vaikuttimensa.\nSillä juoppoudenkin orjuus luopi kohta elämänohjeen, jonka mukaan\njuominen on terveellinen, miehuutta edistävä, ajatuksia kehittävä, ja\nvaraskin löytää seuran, missä hänelle tarpeellinen elämänohje on\nsanoihin puettuna ja ylistettynä.\n\nMinkä tahtoisin sanoa, on, että ihminen, tultuaan täysikäiseksi, tuntee\nkoko olentonsa riippuvan siitä, että hänen tekojensa vaikuttimet\nnäkyvät lähtevän itsenäisesti hänestä itsestään.\n\nTämä välttämättömyys esiintyä itsenäisesti näyttäytyy kohta erittäin\nvoimakkaana siihen aikaan kuin nuorukainen vastikään pääsee kantamaan\nmiehen nimeä. Mutta kun täysikäisyyden osoitus näin on vaikuttimien\nomintakeisuudessa ja hänellä ei vielä ole mitään itsenäisiä\nvaikuttimia, on hänelle tärkeätä peittää tätä sillä, että osoittaa\nainakin olevansa kokonaan riippumaton semmoisista elämänohjeista eli\nkäskyistä, joita vanhemmat antavat alaikäisille lapsilleen, myöskin\nriippumaton siis mistään ulkonaisista jumalista ja opituista hyvän ja\npahan käsitteistä. Ja siksi hän omistaa vaan tavallisesti ne\nlapselliset teoriat, jotka vallitsevat hänen ikäistensä, samalla tavoin\nvapautuneiden toverien keskuudessa ja pidetään siellä itsenäisyyden\nmerkkinä.\n\nTässä kehityskaudessa tavallisesti nuoruuden salainen pahe vaihtuu\nmiehuullisena pidettyyn prostitutsiooni-elämään. Nuorukaisen sydämmessä\ntapahtuu luopuminen omastatunnosta ja sen vaihtaminen teorioihin.\nVietin tyydyttäminen, jota lapsuudestaan pois kasvava nuorukainen oli\npitänyt semmoisena häpeänä ja niin raskaana salaisuutena, yhtäkkiä on\npuheaineena ja sanotaan luonnolliseksi ja oikeutetuksi, kunhan se ei\ntapahdu itsesaastutuksen avulla, vaan niinkuin luonto itse on\nmäärännyt, joka on tehnyt ihmiset miehiksi ja naisiksi. Häpeällistä oli\nkorkeintaan se tapa, jolla hän oli viettiä tyydyttänyt, eli oikeastaan\nvaan se ettei hän ollut vielä täysikäinen. -- Näin ei puhu ainoastaan\ntoverit. He voivat milloin tahansa löytää tukeeksensa kirjallisuutta,\njoka vakuuttaa ihan niinkuin hekin. Vieläpä enemmän. Olen lukenut,\nettei itsesaastutus olekaan oikeastaan mitään vahingollista, koska se\nvaan kehittää ja kypsyttää ihmistä oikeaan sukupuolielämään.\n\nHillittömyys, joka tavallisesti seuraa vapautumista holhunalaisuudesta,\non aluksi vaan uhkaa ja ilontuntoa siitä, että ihminen siis todella ei\nriipu muusta kuin sisällisistä vaikuttimista. Mutta tämä sama\nhillittömyys sukupuolielämässä vähitellen alkaa muuttua tavaksi ja\ntehdä orjaksi. Moni varmaankin muistaa elämästänsä hetken, jolloin hän\nsäikähtäen huomasi, että hän tultuaan vapaaksi yhtäkkiä todella\ntarvitsee jotakin sisällistä vakaumusta menettelynsä ohjeeksi ja\nsuuntaajaksi. Mutta hänellä ei ole mitään semmoista uskoa johonkin\nelämänohjeesen, joka antaisi hänelle voimaa sitä seurata; kyky seurata\n_omia_ hyvän käsityksiä on niin vähäpätöinen, ettei siihen voi\nnojautua. Sanoa taas, että minun käsitykseni hyvästä on niin ja niin\nkorkea, mutta että minä olen huono enkä voi sitä saavuttaa, vaan\nlankean yhä aistillisuuteen, -- näin sanoa ei voi nuori mies, koska\nkoko hänen ylpeytensä on siinä että hän näyttää seuraavan omia\nvaikuttimia. Ja sentähden alkaa kokonainen sarja itsensäpettämisiä,\ns.o., nuori mies rupee keksimään semmoisia elämänohjeita, jotka\nosoittaisivat, että hänen nykyinen elämäntapansa muka vuotaa\nluonnollisena seurauksena juuri niistä, eli, ettei hänen elämäntapansa\nole seuraus mistään orjallisesta aistillisuudesta, vaan hänen omista\nvakaumuksistaan. Syntyy erityinen tarve järjensyillä perustella\ntämmöisiä elämänohjeita ja saada julkista tunnustusta niille. Ja se ei\nolekaan mitään vaikeata, sillä ympärillä on paljon samanikäisiä ja\nsamassa kehityskaudessa olevia, joilla on sama tarve. Tässä\ntarkoituksessa tulevat sukupuolielämän asiat kovaäänisen keskustelun\naineeksi ja kaikki todelliset elämänohjeet, jotka osoittavat ihmisen\netäisyyttä siveydestä, joutuvat pilkan esineeksi.\n\nMutta riippuvaisuus aistillisuudesta tulee yhä tuntuvammaksi, ja yhä\ntärkeämmäksi sen rajoittaminen; ja yhä selvemmäksi käy sisälliselle\nitselle, että nuo ylpeällä varmuudella julkilausutut teoriat eivät voi\ntässä suhteessa olla miksikään avuksi, -- että kaikki edistyminen\ntaistelussa aistillisuutta vastaan voi käydä päinsä ainoastaan\ntunnustamalla oman mitättömyytensä, s.o. yhtaikaa sekä oman kykynsä\nsaavuttaa täydellisyyttä, että oman suuren etäisyytensä siitä. Ja\nniinkuin hän ei koskaan ollut sisällisesti uskonutkaan noihin\nteorioihin, joiden tarkoitus oli ainoastaan salata hänen orjuuttansa,\nniin hän nyt alkaa tuntea tarvitsevansa semmoisia korkeita\nelämänohjeita, joihin hän voi sisällisesti uskoa ja siten saada\nitsenäistä voimaa aistillisuutta vastaan. Tämä tovereilta kätketty\ntarve panee hänet katsomaan ulommas ympärillensä, tutkimaan mistä häntä\nsiveellisesti ylempänä seisovat ihmiset saavat voimaa oikein\nelääksensä, ja on hänen sydämmellensä kaikessa salaisuudessa äärettömän\ntärkeätä, että on olemassa uskonnonperustajia tai siveyden tai\nlääketieteen opettajia, joiden tehtävänä on tuottaa maailmaan\nelämänohjeita ja niin osoittaa voiman lähteesen.\n\nNe opettajat, jotka sanovat että nuorisolla ei ole kuin\nvastahakoisuutta elämänohjeisin ja että hyvän neuvoja on maailmassa\naina tarpeeksi, erehtyvät; sillä se, mitä oppilas hakee, ei ole\nsatunnaisia hyvän neuvoja ja kauniita sanoja siveellisyydestä, vaan\nsemmoisia elämänohjeita, joihin hän voi _uskoa_.\n\nSentähden kaikkina aikoina on ihmisillä ollut pakko tuoda esiin\nkäsityksensä korkeimmasta normista tässä sen tärkeimmässä\nelämänkysymyksessä. Sillä vaan korkeimpaan voi kukaan todella uskoa.\n\nKuinka on meidän aikanamme? Onko meillä tarjona selvyyttä siitä mikä on\nkorkein ohje sukupuolielämässä? Uskommeko me edes että löytyykään\nyhtenäistä totuutta tässä asiassa, s.o. samaa elämäntietä kaikille\nihmisille?\n\nTässä tarkoituksessa on hyvä läpikäydä pääasiallisimmat näkökannat,\nmitkä meidän aikanamme tavataan sukupuolielämän kysymyksessä.\n\nKirkon antama elämänohje. Pääkohta _evankeliumissa_, mikä koskee tätä\nkysymystä, kuuluu: \"Ja fariseukset tulivat hänen tykönsä, kiusasivat\nhäntä, ja sanoivat hänelle: saako mies eritä vaimostansa kaikkinaisen\nsyyn tähden? Niin hän vastasi ja sanoi heille: ettekö ole lukeneet,\njoka alusta ihmisen teki, mieheksi ja vaimoksi hän heidän teki? Ja\nsanoi: sentähden pitää ihmisen luopuman isästänsä ja äidistänsä, ja\nvaimoonsa sidottu oleman: ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi: niin\netteivät he ole enää kaksi, mutta yksi liha. Jonka siis Jumala yhteen\nsovitti, ei pidä ihmisen sitä eroittaman. Ja he sanoivat hänelle; miksi\nMooses käski antaa erokirjan, ja hyljätä hänen? Sanoi hän heille:\nteidän sydämmenne kovuuden tähden sallei Mooses eritä teitä teidän\nvaimoistanne: vaan ei alusta niin ollut\" (Mat. 19: 3-8). \"Te kuulitte\nsanotuksi vanhoille: ei sinun pidä huorin tekemän, mutta minä sanon\nteille: jokainen, joka katsoo vaimon päälle, himoitaksensa häntä, niin\nhän teki jo huorin hänen kanssansa sydämmessänsä\" (5: 27, 28). \"On myös\nsanottu: jokainen, joka emäntänsä hylkää, muutoin kuin huoruuden\ntähden, hän saattaa hänen huorin tekemään: (toisen käännöksen mukaan:\nhän, paitsi omaa huoruuttansa, saattaa hänen huorin tekemään:) ja joka\nnai sen hyljätyn, hän tekee huorin\" (31, 32). \"Hänen opetuslapsensa\nsanoivat hänelle: jos miehen asia niin on vaimon kanssa, ei sitte ole\nhyvä naida. Niin hän sanoi heille: eivät tätä sanaa kaikki käsitä,\nmutta ne, joille se annettu on. Sillä muutamat ovat kuohitut, jotka\näitinsä kohdusta niin syntyneet ovat: ja ovat kuohitut, jotka ihmisiltä\nkuohitut ovat: ja ovat kuohitut, jotka taivaan valtakunnan tähden itse\nheitänsä kuohinneet ovat. Joka sen taitaa käsittää, se käsittäkään\"\n(19: 10-12). -- _Paavali_ sanoo ensimäisen korinttilaiskirjeen 7\nluvussa vastaukseksi siihen, mitä häneltä oli kirjeellisesti kysytty:\n\"Hyvä on miehelle, ettei hän vaimoon ryhdy. Mutta huoruuden tähden\npitäköön kukin oman vaimonsa, ja jokainen pitäköön oman miehensä. Mies\nantakaan vaimolle velvollisen mielisuosion: niin myös vaimo miehelle.\nEi ole vaimolla valtaa omalle ruumiillensa, vaan miehellä: ei myös\nmiehellä ole valtaa ruumiillensa, vaan vaimolla. Alkäät toinen\ntoistanne välttäkö, jollei se ole molempain suosiosta hetkeksi, että\nteillä jouto olisi paastota ja rukoilla: ja tulkaat jälleen yhteen,\nettei saatana teitä kiusaisi teidän himonne hillimättömyyden puolesta.\nMutta sen sanon minä teille suomisen ja ei käskyn jälkeen. Sillä minä\ntahtoisin, että kaikki ihmiset niin olisivat kuin minäkin olen; mutta\njokaisella on oma lahja Jumalalta, yhdellä niin ja toisella näin. Vaan\nminä sanon naimattomille ja leskille: se on heille hyvä, jos he ovat\nniinkuin minäkin. Vaan elleivät voi heitänsä pidättää, niin naikoon;\nsillä parempi on naida, kuin palaa.\" -- _Katolilainen kirkko_, kuten\naina kirkot, teki Kristuksen osoittamasta sisällisestä elämänohjeesta\noman määräämän ulkonaisen pakkolain, säätäen, että ne, jotka\nvirallisesti elävät \"taivaan valtakunnan tähden\", ovat kielletyt\navioliittoa rakentamasta. Siveellisyyskysymys ei ole ainoa, joka on\nkärsinyt siitä, että kirkko näin on asettunut jumalallisen lain taakse\nja julistanut sen ihmisille omanansa. Totuttaen ajattelemaan, että\nkieltäytyminen on _kirkon_ vaatimus, se hävitti ihmisiltä tunnon\nsiveysvaatimuksen lähteestä. Ja sen mukana oli tietysti poissa kaikki\nvoima elämänohjeelta, sillä rakkaudesta kirkkoon ei voi kukaan pysyä\npuhtaana. -- _Luterus_, joka niinikään oli kirkon mies, ei nähnyt tätä\nsyytä vallitsevaan epäsiveellisyyteen, vaan luuli, että katolilainen\nkirkko oli väärinkäsittänyt Kristuksen elämänohjeen. \"Aviosääty\", sanoo\nLuterus suuremmassa katkismuksessaan, \"ei ole ainoastaan kunniallinen,\nvaan tarpeellinen ja Jumalan ankarasti käskemä sääty, niin että\nkaikkein säätyjen yhteisesti, sekä miesten että vaimoin, jotka vain\nluonnosta siihen soveliaita ovat, tulee siinä elää: paitsi muutamia\nsangen harvoja, jotka jumala erinomaisessa neuvossaan on eroittanut,\netteivät ole avioliittoon kelvollisia, taikka armosta sillä korkialla\nja ylönluonnollisella vapaudella lahjoittanut, että taitavat ulkona\nsiitä säädystä pitää puhdasta elämää. Sillä jos luonto saa semmoisena\nasua ja pysyä, kuin miksi sen Jumala on luonut: niin on varsin\nmahdotointa puhtaana ulkona aviosäädystä elää, sillä liha ja veri ei\ntaida muuttaa luontoansa, ja luonnollinen himo ja lihan taipumus pitää\nestämättä tavallisen laatunsa, niinkuin joka ihminen tietää. Sentähden\nettä lihan himo jollakin muotoa vältettäisiin, on Jumala säätänyt\naviokäskyn, että itsekullakin olisi oma laillisesti määrätty osansa ja\nsiihen tyytyisi, vaikka tässäkin Jumalan armoa tarvitaan, että sydän\nsamassa olisi puhdas.\"\n\nTämä Luteruksen katsantotapa nyt muodostaa meidän kirkkomme kannan\nasiassa. Nuo \"sangen harvat, jotka Jumala armosta ylenluonnoliisella\nvapaudella lahjoittanut on\", ovat silinneet vähitellen kokonaan pois,\nkun on ollut kysymys yleisestä elämänohjeesta heikoille ihmisille,\nsillä kukapa pystyisi seuraamaan ylentuonnollisen jumal'ihmisen\nesimerkkiä taikka pyrkiä ylemmäksi Luterusta, joka itsekin meni\nnaimisiin.\n\nMeidän päivinämme on kaikki se, mitä Luterus kirjoitti halveksitun\navioliiton puolustukseksi katolilaista coelibatilaitosta vastaan\nmuuttunut varsinaiseksi uskonnolliseksi elämänohjeeksi, niin että\naviollinen yhdyselämä on tehty korkeimmaksi ihanteeksi. Luteruksen\nkanssa sanoo aikamme hengellinen opettaja: Tavallisen ihmisen ei ole\nhyvä yksin olla, sillä liha ja veri ei voi muuttaa luontoansa, vaan\nluonnollinen himo ja lihallinen vietti täytyy saada estämättä\ntyydytyksensä; sentähden on Jumala säätänyt aviosäädyn, missä tämä saa\ntapahtua. Ulkopuolella avioliittoa sitävastoin on vietin tyydyttäminen\nsynti. Ankarin kaikista on kielto haureutta vastaan.\n\nTämä on nyt se elämänohje, jonka antaa nuorelle miehelle kirkonoppi.\n\nSe, minkä hän tästä elämänohjeesta vastaanottaa, on tieto, että vietti\non vastustamaton luonnonvoima. Sitä samaa sanovat kaikki hänen\nympärillänsä.\n\nHän vastaanottaa sen vanhana totuutena, ikäänkuin hän olisi aina\nitsekin niin ajatellut. Mutta itse asiassa tämä tieto esiintyy hänelle\nihan hänen huomaamattansa uutisena. Sillä siitä pitäen kuin hän alkoi\nymmärtää, tähän päivään saakka, on hänessä -- jokaisessa ihmisessä --\nelänyt itsenäinen, oman sydämmen kysymys: _onko vietti minussa\nluonnonvoima, vai voinko minä sen voittaa_, -- ja sydämmessään hän ei\nole päässyt tätä kysymystä kauemmas.\n\nMutta kun hän nyt, huolimatta omasta kokemuksestaan, joka muistuttaa\nhänelle, että hänen taistellessa itsesaastutusta vastaan voittaminen ei\nkoskaan tuntunut mahdottomuudelta ja sittemmin miehistyessä usein\npelkkä ujous ja naisten pelko teki hänelle mahdolliseksi hillitä tuota\nvastustamatonta luonnonvoimaa, -- kun hän huolimatta näistä\nsisällisistä kokemuksistaan, ainoastaan alituisesta korvaan\ntoitottamisesta todella rupeaa menettelemään niinkuin uskoisi vietin\nvastustamattomaksi luonnonvoimaksi, niin avioliittoko hänelle esiintyy\nainoaksi järjelliseksi pääsöksi vaikeudesta?\n\nKaksi seikkaa on selvänä hänen silmiensä edessä.\n\nToinen on, että avioliitto pidetään yhteiskunnallisena laitoksena, ja\nsen rakentaminen mahdollisena vasta silloin kuin yhteiskunnalliset\nedellytykset ovat käsillä, ennen kaikkea jokin varmuus aineellisista\ntuloista. Naimisiin meneminen siinä viattomuuden iässä, jolloin ei ole\nmitään tietoa tuloista, ainoastaan sen uskon perustuksella, että vietti\non luonnonvoima, herättäisi naurua joka taholla.\n\nToinen on, että kirkko elää täydellisessä sopusoinnussa vallitsevan\nyhteiskunnallisen laitoksen kanssa, niin että mitä yhteiskunnan\nkannalta katsotaan välttämättömäksi, siinä kirkko vaikenee. Nyt on\nyhteiskunnassa olemassa järjestetty haureuslaitos. Ja tämän suhteen\nvallitsee yleinen vaikeneminen. Se on _välttämätön_ paha, on yleinen\narvelu.\n\nYhdeltäpuolen siis: vietti on vastustamaton luonnonvoima, mutta sen\ntyydyttäminen on ankarasti kielletty ulkopuolella avioliittoa. Toiselta\npuolen: avioliittoon saa mennä vasta kun on tuloja.\n\nJa koska nuori mies ei voi uskoa, että vietti muuttuisi luonnonvoimaksi\nvasta papillisen vihkimisen mukana, täytyy hänen -- ilman että hänelle\nkukaan on suorastansa silmää iskenyt -- vihdoin ymmärtää, että tuon\nankaran siveyskiellon takana piilee salainen lupaus olla ikäänkuin\nmitään huomaamatta, jos kielto tulee rikotuksi, kunhan rikkominen\ntapahtuu tarpeellisella peittämisellä ja ilman melutta, syrjäpaikoissa.\n\nEnsimäinen tieto siitä, että löytyi tämmöisiä laitoksia, vaikutti\nminuun kauhistavasti. Olin 15-vuotias, kun vanhempi toveri minulle\nsalaisuutena kertoi mimmoiset nämä paikat ovat, kuinka siellä miehet ja\nnaiset toisiansa kohtelevat, ja todistukseksi siihen, että _kaikki_\nniissä kävivät, mainitsi jonkun opettajista. -- Veri pysähtyi minun\nsydämmessäni kummeksuvasta kammosta. Ihan tuntemalla tunsin kuinka\nkaikki käsitykseni ikäänkuin vierivät alas ja menivät palasiksi.\n\nMutta sen mukaan kuin kasvoin ja pilaannuin ja sen mukaan kuin entinen\npaheeni muuttui prostitutsiooni-elämäksi, sovin minä olevien olojen\nkanssa, ja minustakin rupesi näyttämään teoreetisesti luonnolliselta,\nettä jos yhteiskunnalliset olot eivät salli miehen rakentaa\navioliittoa, kun hänellä ei ole omaisuutta, niin täytyy samassa\nyhteiskunnassa olla sallittuna prostitulsiooni.\n\nTämä sovinto kirkon kannan kanssa oli ainoastaan ulkonainen. Kaikki\nsisällinen usko sen auktoriteettiin tietysti hävisi, niin ettei\ntosissaan voinut enää nojailtua siihen, että kirkko käsitti\nsukupuolisen vietin luonnonvoimaksi.\n\nMutta kun yhä oli tarpeellista pätevillä syiltä kumota lapsuuden\nomatunto, joka ei tunnustanut viettiä luonnonvoimaksi, vaan käski\nvoittamaan, täytyi löytyä muita teorioja, jotka tähän tarkoitukseen\nolisivat kelvanneet, nimittäin uskomiseksi, että omantunnon väite oli\nväärä.\n\nSemmoisia teorioja ei puutu. Ne ovat edessämme kuin tarjottimella.\n\nTieteen tarjooma elämänohje. Meidän aikamme on jättänyt itämaiset\nuskonnonperustajat ja keskiaikaiset reformaattorit sikseen, ja hakee\nitsenäistä elämänohjetta omasta eurooppalaisesta tieteestä.\n\nLuonnontiede on juuri meidän päivinämme päässyt ratkaisevaan\nsananvaltaan. Darwinista saatuaan ensi lykkäyksen kaikki tiedemiehet\nsemmoisella uteliaisuudella ja innolla alkoivat tutkia heille ihan\nuudelta kannalta avautunutta \"luontoa\", erittäin eläinkuntaa, että\nikäänkuin unohtivat itsensä, ihmisen järkinensä. Tuntui niinkuin\npitäisi ensin läpitsensä tutkia koko muu luonto, löytää kasvi- ja\neläinkunnassa vallitsevat lait, ennenkuin oli aika puhua ihmisestä.\nIhminenhän ei ollut muu kuin viimeinen jäsen kehityksessä; mitäpä siis\nhänestä saattoi olla puhetta ennenkuin itse kehitys ja sen laki oli\nselvitetty.\n\nEnnen oli uskottu että siveellisyyslaki oli kätkettynä raamatun\nkirjoituksiin ja ihmisten sydämmeen. Ja siksi kai syntyi papisto, joka\ntätä lakia kirjoituksista johti esille ja ihmisille selitteli. -- Nyt\nsitävastoin, samalla kuin usko teoloogeihin on haihtunut, on herännyt\nuusi tieteesen perustuva usko: kaiken lähde on ulkopuolinen luonto,\njoka on siis tutkittava ja sieltä sitten johdettava oikea, epäilemätön\nsiveellisyyslaki, Luonto on jumalallisenkin lain ainoa kirja. Lain\ntulkitsemisen tehtävä on siirtynyt tiedemiehille. Kaikki on siis\ntulevaisuuden varassa. Mutta ihmiskunnassa elää sitkeä usko, että\n_sieltäpäin_ totuus on nyt löytyvä.\n\nSekin siveellisyyslaki, joka koskee ihmisen suhdetta toiseen\nsukupuoleen, oli siis löydettävä ympäröivän luonnon vertailevasta\ntutkimisesta. Mutta kun yleisö tietysti ei voi odottaa tieteen\nvastausta ja elää niinkauan ilman mitään elämänohjetta, on\nluonnollista, että sen täytyy edeltäpäin arvata, mihin suuntaan vastaus\ntulee käymään ja elää sen mukaan. Jokainen ihminen sitäpaitsi voi itse\nnähdä luonnon ympärillänsä. \"Oikein arvostellen pariutumiselämää\nluonnossa hän on löytävä oikean ohjeen omalle sukupuolielämälleen.\"\n\nSe elämänohje, johon tiede, ennenkuin se vielä on ratkaitsevan sanansa\nlausunut, noin ikäänkuin edeltäpäin viittaa jokaiselle yksityiselle,\non, että ihminen menetelköön niinkuin kunkin ruumiillinen terveys\nvaatii. Kaikki on luonnonmukaista, mikä on sopusoinnussa ruumiillisen\nterveytemme kanssa. Käytännöllinen neuvo on siis se, että vietin\ntyydyttäminen on ihmiselle sallittu siinä määrässä, mikäli hän ei tunne\nsiitä voimain vähennystä eikä ruumiillista haittaa. Tämä kanta on\nristiriidassa kirkollisen kannan kanssa siinä, että kun jälkimäinen\nantaa ratkaisevan merkityksen Jumalan säätämälle avioliitolle, pitää\nedellinen luonnon ääntä ensimäisenä määrääjänä ja avioliittoa\ninhimillisenä laitoksena, joka aikojen kuluessa voi hävitä ja vaihtua\ntoisiin vapaampiin elämänmuotoihin. Mitä tähän luonnon ääneen tulee,\nniin ymmärretään sillä viettiä, joka määrätyllä iällä ilmestyy, ja voi\nilmestyä myöskin riippumatta mistään ihanteellisesta rakkaudesta\njohonkin erityiseen henkilöön toisesta sukupuolesta.\n\nSe lähde, josta tämä elämänohje koettaa osoittaa voimaa taisteluun\nviettiä vastaan, milloin tämä on voitettava, on itsensä säilyttämisen\nvaisto. Siihen täytyy ihmisen nojautua. Hänen täytyy saada voimaa\nviettiä vastaan tuntiessaan sitä vahinkoa, joka seuraa sukupuolielämän\nväärinkäyttämisestä, ja hänen täytyy aina pitää mielessään sen\nnormaalin ja ruumiillisesti terveen olennon kuvaa, joksi hän pyrkii.\n\nTämä elämänohje on siis johdonmukaisempi kirkon antamaa elämänohjetta,\nkoska se osoittaa voimaa itsestänsä, eli siitä ruumiillisen terveyden\nja hyvinvoinnin ihanteesta, johon elämänohje viittaa niinkuin ihmisen\nkorkeimpaan saavutettavaan.\n\nTätä kantaa tunnustavat, jos kysymys ei ole julkisesta mielipiteensä\nlausumisesta, enimmät aikamme maallikot. Ja he tunnustavat sitä ei\nainoastaan minään satunnaisena mielipiteen vaihtona yksityisissä\nkeskusteluissa, vaan elämän tärkeimmissä ja ratkaisevimmissa\ntilaisuuksissa. Sillä se muodostaa aikamme ihmisten vakaumuksen,\nsiitä huolimatta mitä he julkisuudessa puhunevatkin. Lääkäri,\nvirallisena auktoriteettina, neuvoo sairastansa naimisiin, mutta\nluottamuskeskustelussa tutumman sairaan kanssa, jolloin hänen on\nottaminen lukuun, että hänen velkaantuneen ystävänsä on niin hyvin kuin\nmahdoton mennä avioliittoon, hän sanoo vaan, että täytyy hakea yhteyttä\nnaisten kanssa. Tapahtuu myöskin yhtä usein, että isät, jotka eivät voi\nsallia, että heidän nuoret, toivorikkaat poikansa ainoastaan vietin\ntyydyttämisen vuoksi menisivät umpimähkään naimisiin ja siten\npilaisivat koko vastaisen asemansa ja yhteiskunnallisen uransa,\nneuvovat heitä, ainoana mahdollisuutena, käyttämään yhteyttä naisten\nkanssa, joista pääsee maksulla. He neuvovat puhtauteen ajatuksissa, he\nneuvovat unohtamaan nuo yhtymiset heti kun ne ovat tapahtuneet, he\nneuvovat pitämään niitä ainoastaan välttämättömänä luonnon\nsuorituksena, jota ei saa mielikuvituksessa säilyttää, vaan täytyy\npitää ulkopuolella ajatuspiiriään. Ja näin neuvoessaan he eivät\nsuinkaan menettele punnitsematta. He tekevät sen parhaimmassa\ntarkoituksessa, jakavat lapsilleen parhaan tietonsa ja ymmärryksensä.\nSe on heidän vakaumuksensa siitä, mikä on paras heidän omille\nlapsilleen, joitten menestymisestä ei kukaan niin huolehdi kuin he.\n\nLääkärien antama elämänohje. Viralliset lääkeopin auktoriteetit,\nollen valtion palveluksessa, joka puolestaan nojautuu virallisesti\nkirkon siveyskäsitteisiin, eivät ole koskaan voineet löytää selvää ja\nvarmaa kantaa tässä asiassa. Toisella puolella on heillä kehitysoppiin\nvetoova ajanhenki ja toisella valtiokirkko. -- Kuitenkin on viime\naikoina, erittäinkin tuon herättävän ja voimakkaan pohjoismaisen\nkaunokirjallisuuden vaikutuksesta virallinen lääketiede ollut pakotettu\nkantansa ilmaisemaan, ja on sentähden olemassa jo useita julkaisuja\ntältä taholta.\n\nNiinpä on tunnettu lundilainen professori S. Ribbing, joka kirjassaan\n\"Sukupuolielämän terveys- ja siveysoppi\" tekee ankaran hyökkäyksen\n\"ajan henkeä\" vastaan ja tarmonsa takaa todistelee, että yhdyselämä saa\nalkaa vasta avioliitossa, torjunut innolla sitä yleiseksi tullutta\nepäluuloa, että kaikki lääkärit muka poikkeuksetta neuvovat nuoria\nmiehiä hakemaan yhteyttä naisten kanssa avioliitosta riippumatta. Hän\nei sano tietävänsä ainoatakaan lääkäriä, joka ei kehottaisi ehdottomaan\nkieltäytymiseen ennen avioliittoa.\n\nOlkoon tämän asian laita kuinka tahansa, hänen kiijansa mukaan tahdon\nesittää useiden etevien ammattimiesten julkisia lausuntoja.\n\n_Kraft-Ebing_: Lukematon joukko säännöllisessä terveydentilassa olevia\nmiehiä voi kieltäytyä sukupuolivietistä, eikä tämä pakollinen\nkieltäytyminen tuota mitään haittaa heidän terveydellensä.\n\n_W. Acton_ lausuu samaan suuntaan, että naimaton nuoriso voi ja sen\ntäytyy pysyä ehdottomasti puhtaana, ollenkaan pelkäämättä mitään\nvahingollisia seurauksia terveydelle.\n\n_Oesterlen_ sanoo: \"nuorison täytyy oppia kieltäytymään ja odottamaan\nmilloin sen aika tulee.\"\n\n_A.C. Beale_ (professori Lontoon yliopistossa) kirjoittaa: \"Arvelu,\nettä, milloin avioliitto on mahdoton, luonnollinen pariutumis-elämä\nulkopuolella avioliittoa olisi välttämätön, kaipaa kaikkea perustusta\nja on väärä. On välttämätöntä pontevasti julistaa, että ankarin\nkieltäytyminen ja puhtaus on aivan sopusoinnussa fysioloogisten lakien\nniinkuin siveellistenkin kanssa, ja että himojen päästämistä\nvalloilleen voi puolustaa yhtä vähän fysioloogisilla tai\npsykoloogisilla syillä kuin siveellis-uskonnollisilla.\"\n\nVoipi lisätä vielä seuraavia lausuntoja:\n\nKuuluisa New-Yorkin professori _Gowers_ sanoo, että lääkärit, jotka\nsallivat ja joskus neuvovatkin vietin tyydyttämistä ulkopuolella\navioliittoa, ovat väärällä tiellä. Luulo, sanoo hän, että\nsukupuolielämän nautinto on ihmiselle ehdottomasti välttämätön, on\nvailla kaikkea järjellistä pohjaa. Lopuksi Gowers suuren kokemuksensa\nperustuksella, jonka hän on saavuttanut hermotautien alalla, ilmoittaa,\nettei kukaan ole koskaan tuntenut terveytensä pilaantuvan\nkieltäytymisen vuoksi.\n\nTri _Jules Worms_, eräs etevä Pariisin lääkäri, on kieltäytymisestä\nlausunut seuraavaa: \"Haureellisuudella on kylliksi suuri joukko\nasianajajia, jotka vakuuttavat, että kieltäytyminen on nuorisolle\nhaitallinen terveydellisessä suhteessa. Mitä minuun tulee, niin\nkäytäntö ja kokemus, samoin kuin fysioloogiset havainnot ovat tuoneet\nminut siihen vakaumukseen, että kieltäytymistä on nuorukaisille\nneuvottava. Niissäkin tapauksissa, missä se on pakollinen, kuten olen\nhuomannut koko lääkärinäoloaikanani, ei sen seurauksena ole suinkaan\nterveyden huononeminen, josta niin paljon kaikkialla puhutaan.\"\n\nMuutamia huomattavia lääkeoppineiden lausuntoja esitän vielä\ntuonnempana.\n\nLöytyy sitten koko joukko kehoitus- ja opastuskirjallisuutta\nnuorisolle, joissa myöskin kehoittamalla kehoitetaan kieltäytymiseen\n_ennen avioliittoa_, ja joissa sangen usein päälliseksi käytetään\nkaikellaisia pelotuskeinojakin tarkoituksen saavuttamiseksi. Ja tämä\ntarkoitus on: pelastaa nuoriso siitä suuresta vaarasta, joka sitä\nuhkaa, jos se ennen avioliittoa hakee sukupuolielämän tilaisuutta, --\nvaaraa, joka turmelee sekä sen siveelliset tunteet että veneeristen\ntautien kautta ruumiillisen terveyden. Ei voi suinkaan valittaa, ettei\nolisi nuorisolle kyllin elävissä väreissä kuvattu, mitä seurauksia\ntuottaa vapaa sukupuolielämä ennen avioliittoa.\n\nNäin ollen jos, kuten professori Ribbing vakuuttaa, lääkärienkään\njoukossa ei ole niitä, jotka väittäisivät, että luonnollinen\nsukupuolielämä riippumatta avioliitosta olisi nuorisolle terveellinen,\nmistä tulee se, että nuorisossa sittenkin sitkeästi pysyy käsitys\nsukupuolielämän terveellisyydestä ja siis välttämättömyydestä?\n\nEpäilemättä siitä syystä, että he itse päättävät ketä tässä asiassa on\nkuulostettava ja mistä opetus löydettävä.\n\n\"Kyllähän naineiden on hyvä puhua\", he sanovat ja tarkoittavat sanoa,\nettä sinä, joka naineena miehenä elät säännöllisessä yhdyselämässä, et\nole oikea mies meille neuvoja antamaan ja kehoittamaan kieltäytymiseen;\nolisit silloin puhunut kun olit naimaton, niin olisimme sinua kuulleet.\nMeiltä naineilta, jotka elämme yhdyselämässä, he tulevat aina, kaikista\npuheistamme huolimatta, ottamaan sen opin, mitä me teossa itse\nseuraamme, opin, että vietin säännöllinen tyydyttäminen on ihmiselle\nluonnollinen ja terveellinen. Neuvoa kysyäkseen he voivat parhaiten\nkääntyä lääkeoppia lukevien toveriensa puoleen, jotka niinkuin hekin\novat naimattomia. Mutta juuri nämä naimattomat lääkärikokelaat\nluottamuskeskusteluissa toveriensa kanssa eivät käske näitä ehdottomaan\nkieltäytymiseen, vaan pitävät ikäänkuin heidän puoltansa. Luottamus\nniihin vanhempiin lääkäreihin, joilla on julkista merkitystä, on\nvähäinen, koska epäillään, että näiden lausunnot täytyvät pakostakin\nolla yhtäpitäviä virallisen mielipiteen kanssa, jonka mukaan vietin\ntyydyttäminen muuttuu vasta avioliitossa terveelliseksi ja\nluonnolliseksi. Ja vaikka tämmöinen neuvoja olisi lääkeopin professori,\nhe eivät ota kuullakseen mitä hän sanoo heille kieltäytymisen\nvälttämättömyydestä ennen avioliittoa, vaan panevat merkitystä\nainoastaan siihen, mitä hän puhuu vietin tyydyttämisestä avioliitossa.\n\nTässä tahdon siteerata professori Ribbingin lausunnon vietin\ntyydyttämisestä avioliitossa, saman professorin, joka niin\nmonipuolisesti selittelee nuorisolle kieltäytymisen välttämättömyyttä\nennen avioliittoa ja niin kiivaasti nousee luonnontieteihin nojautuvaa\najanhenkeä ja sen kaunokirjallisuutta vastaan. Kaikki, mikä tarkoittaa\nsiveellisen totuuden esittämistä, pitäisi olla helppo pukea hienoihin\nsanoihin, mutta professori Ribbingin lausuntoa on vaikea lukea, niin\nhyvässä tarkoituksessa kuin se onkin kirjoitettu.\n\n\"Lääkärit ja siveysoppineet, sanoo hän, ovat kaikkina aikoina\nkoettaneet ratkaista kysymystä, kuinka usein aviollisen yhtymisen\ntäytyy tapahtua. Kaikissa uskonnollisissa opeissa ja laeissa löytyy\nhuomattavia säädöksiä tästä asiasta, joiden tarkoitus osaksi on\nsuojella vaimoa miehen liialliselta vaateliaisuudelta, mutta osaksi\ntaata hänelle vähin määrä pariutumisen nautintoja. Toisissa tapauksissa\ntaas pannaan ratkaiseva merkitys jälkeläisten terveyteen. Zoroaster\nvaati, että mies yhtyisi kerran 9 päivässä, Solon 3 kertaa kuukaudessa,\nMuhamet kerran viikossa; näissä tapauksissa naisella ei ole oikeus\nvaatia eroa. Vanhojen rabbiinien säännöissä nämät vaatimukset\nvaihtelevat miehen toimen ja yhteiskunnallisen aseman mukaan: nuoret,\nvoimakkaat miehet, jotka eivät ole kovassa työssä, ovat velvolliset\nyhtymään vaimojen kanssa joka päivä, käsityöläiset kerran viikossa,\nkovassa työssä olevat miehet vaan kerran kuukaudessa jopa useammassakin\nkuukaudessa.\n\n\"Tätä asiaa koskevista, meille tunnetummista säännöksistä on mainittava\nLuterin neuvo täyttää aviovelvollisuuksia kahdesti viikossa.\nEpäilemätöntä on, että Luter sekä tällä säännöllään että paljolla\nmuulla, mitä hän puhui ja kirjoitti avioliitosta, tuotti kieltämättömän\nhyödyn sukupuolisen siveysopin kehitykselle. Keskiajan raakuus ja\nuudistusajan raju intohimoisuus löysivät rajansa sekä hänen opissaan\nettä hänen vaikuttavassa esimerkissään.\n\n\"Moni aviopari tulisi onnellisemmaksi, jos se perhe-elämässään\nnoudattaisi näitä periaatteita. Säännöllisissä oloissa mies ei tarvitse\nseurata edes yllämainittujakaan määräyksiä; paitsi luonnollisten\nkeskeytysten aikana hänellä voi vapaasti olla kolme-neljä yhtymistä\nviikossa. Tässä ei yleensä voi määrätä lukua niin, että se sopisi\nkaikille. Yhtymisellä on semmoinen luonnollinen meno, jonka täytyy\ntapahtua tiedottomasta vetovoimasta, ja kuka ei ole tunteitansa\nsaastuttanut, kuka sen ohella kesken intohimoansa on huomaavainen\nvaimoansa kohtaan, se vähin kaikista voi joutua äärimmäisyyksiin.\nNiihin erilaisiin katsantotapoihin nähden, joita olen tavannut, katson\ntarpeelliseksi huomauttaa pitäväni täysin oikeana ja järjellisenä, jos\naviopuolisot yhtyvät niin pian kuin tuntevat ruumiillista ja henkistä\nvetovoimaa toisiinsa. Minä en näe syytä, miksi heidän olisi niinä\naikoina, jolloin he yleensä saavat sallia itselleen aviollisia\nsuhteita, paneminen itselleen minkäänlaisia rajoituksia, paitsi niitä,\njoita vaatii huolenpito ruumiillisesta ja henkisestä terveydestä.\nKoetuskivi aviollisessa terveysopissa on siinä, että seuraavana päivänä\nyhtymisen jälkeen miehen ja vaimon täytyy tuntea itsensä täysin\nreippaiksi ja terveiksi, -- ehkäpä paremminkin voiviksi kuin muina\npäivinä, Missä näin ei ole asianlaita, siinä on menty liiallisuuksiin,\näärimmäisyyksiin.\"\n\nNäin Ribbing. Ja tämä on tyypillinen lääkärien katsantotapa.\n\nTämä on nyt myöskin sitä ainoata, minkä nuorimies ottaa korviinsa\nkaikesta mitä Ribbing on puhunut. Enkä minä ymmärrä miksi johtopäätös\nolisi niin kokonaan vääräkään. Sillä jos miehelle ja naiselle, jotka\novat vihityt, vietin tyydyttäminen tuottaa terveyttä, jopa tekee heidät\nseuraavana päivänä reippaammaksikin, ja jos nyt yksistään tämä\nterveyden ja reippauden tunne määrää milloin ja kuinka usein he saavat\nviettiänsä tyydyttää, niin miksei sama terveyden näkökanta\nulkopuolellakin avioliittoa voisi olla määräävä. Miksei se sielläkin\nantaisi terveyden tunnetta ja tekisi seuraavana päivänä reippaammaksi?\n\nNäin hän tulee siihen, mikä aina on ollut ja aina on nuorison\npääargumentti: kieltäytyminen tuottaa minulle tuskallisimpia\ntaisteluja, minä olen kuin tulessa, minun ajatukseni eivät saa mitään\nrauhaa eikä tasapainoa, minä en voi tehdä mitään, en voi ryhtyä\nmihinkään hyödylliseen toimeen, sillä kaikki voimani menevät\ntaisteluun, joka useimmiten sittenkin on turha; mutta luonnollinen\nyhtyminen tuottaa minulle terveyden tunteen, antaa reippauden,\nvapauttaa minun sekaantuneet ajatukseni ja tekee helpoksi iloisen\ntoiminnan ulospäin; enkö siis seuraisi sitä, mikä antaa minulle\nterveyttä ja iloa? eikö se, mikä on minulle terveellistä, ole luonnon\noma käsky minulle?\n\nNuori mies ei pyydä lääkeoppineilta mitään elämänohjetta siveellisessä\nsuhteessa. Hän tahtoo heiltä ainoastaan saada tietää, mitä ruumiin\nterveysoppi sanoo, ja hän etsimällä etsii lääketieteeltä todistuksia\nsiihen, että tuo voimia kuluttava taistelu viettiä vastaan on hänen\nmiehistyneelle ruumiillensa epäluonnollinen ja epäterveellinen. -- --\n\nMutta jos nyt lääketieteestä todellakin eroitetaan pois kaikki, mikä\nsiinä on elämänohjetta siveellisessä merkityksessä, ja ajatellaan,\nettei tämä oikeastaan kuulu lääkeoppiin, niin silloin täytyy muun\nmuassa Ribbingin lausunnoista eroittaa myöskin ne paikat, missä hän\nantaa siveellisen elämänohjeen aviopareille, arvellen, ettei hän näe\nmitään syytä olevan kieltäytyä vietin tyydyttämisestä, vaan että sopii\nyhtyä heti kun tuntee ruumiillista ja henkistä vetovoimaa toiseen.\nSillä tämä on elämänohje. Silloin kaikesta tästä jääpi jäljelle vaan,\nmikä siinä on puhtaasti lääkeopillinen väite, ja se on, että\n_ihmisruumis voi kestää sangen useinkin uudistuvaa yhtymisiä ilman\nmitään haittaa terveydelle_.\n\nKaikesta taas, mitä julkinen lääkeoppi puhuu elämästä ennen\navioliittoa, on tietysti myöskin tehtävä johtopäätös. Käskemällä\nehdottomasti kieltäytymään ennen avioliittoa lääkärit siis sanovat,\nettä _ihmisruumis voi kestää myöskin ehdotonta kieltäytymistä ilman\nmitään haittaa terveydelle_. Heidän muista elämänohjeistaan\naviopuolisoille käy esiin sama väite, sillä kun useimmat lääkärit\nvaativat rauhaa raskaalle ja sitten myöskin imettävälle naiselle, he\nsiis käskevät miestä ehdottomaan kieltäytymiseen vähintäin\nvuosikaudeksi, jotkut 2-1/2 vuodeksi, alkaen siitä päivästä kuin\nsikiäminen tuli aviopuolisoille tiedoksi, siihen saakka kuin lapsen\nimetys on loppunut ja nainen saanut kaikki voimat täydelleen takasin.\nEivätkä sano, että kieltäytyminen miehelle olisi tällöin haitallinen.\n\nNäin ollen lääkeopin vastaus on selvä. Se sanoo, että ihminen voi\npariutua ja olla pariutumatta ja kummassakin tapauksessa säilyttää\ntäyden terveyden.\n\nTämä tulos nyt tosin ei voi antaa mitään elämänohjetta ihmiselle, s.o.\nmitään voimaa vietin voittamiseen, mutta sen arvo voi kuitenkin olla\nsuuri. Sillä se on tavallaan edistys siitä katsantokannasta, joka pitää\nvietin tyydyttämistä jonkinlaisena luonnon välttämättömyytenä, jonka\nlaiminlyöminen ei muka ole hyvä ihmiselle.\n\nKaunokirjallisuuden antama elämänohje. Tässä ei oikeastaan voisi puhua\nmistään yhtenäisestä ihanteesta eli elämänohjeesta, koska\n\"kaunokirjallisuus\" on jokaisen itsekohtainen käsite, joka riippuu\nsiitä, mitä kirjoja kukin on lukenut. Yleensä voinee sanoa, ettei\nromaanien sankarit selvittele elämänohjeita, vaan uskovat niihin, jotka\novat yleisössä vallalla ja \"rakkaus\" vaan synnyttää erilaisia\ndraamallisia tai psykoloogisia sattumia, joutuessaan ristiriitaan\nkylmän, vaativan yleisen mielipiteen kanssa.\n\nMutta niin ei ole laita sen tendenssikiijallisuuden, jota aikanamme\novat edustaneet Björnson ja Ibsen ja joka on yleisössä herättänyt\njalostuneita siveyden käsitteitä.\n\nJuurtunut mielipide siitä, että vietti on miehellä vastustamaton\nluonnonvoima, piti tai pitää naista tämän voiman palvelijana ja siis\nsukupuolielämässäkin tekee hänet tahdottomaksi ja ala-arvoiseksi. Tämä\nkirjallisuus, jonka elävä voima oli naisvapautuksen aatteessa, käänsi\nkoko kärkensä olevien olojen arvostelemiseen, joiden suuri turmelus sen\nmielestä syntyi siitä, että toisen ihmiskunnan puoliskon, naisen tahto\noli pakon alainen eikä saanut ilmaista itseänsä. Runoilijain ominaisuus\non nähdä asiain ydin, ja tämä kirjallisuus näkikin ydinsyyn\npahennukseen olevan siinä, että miehen vietti käsitettiin\nvastustamattomaksi luonnonvoimaksi, Sentähden tämän ennakkoluulon\nhävittäminen oli sen ensimäinen ja päätehtävä. \"Mieheltä on vaadittava\nsamaa puhtautta kuin naiselta.\" \"Prostitutsioonilaitos on yhteiskunnan\nsuurin häpeä.\"\n\nKun tämä ajan käsityksiä puhdistava liike oli vireimmillään, olin minä\npuolestani siinä iässä, jolloin sukupuolikysymys muodostuu tärkeimmäksi\nkaikista kysymyksistä. Ja minunkin käsityksiini se vaikutti hyvin\npaljon. Se muuttui minun eläväksi vakaumuksekseni kaikki tuo, että\nnainen olisi vapautettava, että prostitutsiooni on häpeä, mutta\nerittäinkin, että miehen täytyy _uskollisuudesta tulevaa vaimoansa\nkohtaan_ kieltäytyä satunnaisesta sukupuolielämästä.\n\nMutta itse minä en muuttanut huonoa elämätäni. Luullakseni aloin elää\nvielä huonommin.\n\nNyt ymmärrän tämän kaunokirjallisuuden kannan heikkouden ja etten minä\nsen osoittamasta vaikuttimesta olisi voinutkaan löytää voimaa\ntoteuttaakseni kieltäymisen elämänohjetta.\n\nKaiken kaunokirjallisuuden luonteelle uskollisena tämäkin kirjallisuus\nkeskittyi \"rakkauden\" tunteen ympärille. Tämän rakkauden piti olla\nsinä voimana, joka sekä oikeutti sukupuolielämään että kielsi\nsukupuolielämästä, milloin rakkaus ei ollut vielä syntynyt. Rakkaus\nmiehen ja naisen välillä piti sentähden säätämän niin ihanteelliseen\nvaloon kuin suinkin. Oli todistettava, että tässä \"rakkaudessa\" piili\nkoko elämän salaisuus ja tarkoitus. \"On taas tullut suurten tunteiden\naika\", -- näillä sanoilla päättyi eräs draama, jossa rakkaus oli kaikki\nsäätönöiset siteet rikkonut vaatien tunnustamistansa miehen ja naisen\nvälisen yhdyselämisen ainoaksi määrääjäksi. Kaunokirjallisuuden\nelämänohje siis on, että vietti on tyydytettävä kun rakkauden tunne\nsiihen oikeuttaa, ja että vietti, joka ilmestyy liian aikaisin tai jos\ntäysikäisyydessä niin ilman ihanteellisen rakkauden tunnetta, on\njotakin luonnosta poikkeavaa, kivuloista, josta täytyy kaikissa\ntapauksissa kieltäytyä. Ihanneihminen, tuo suurten ja voimakkaiden\ntunteitten ihminen, ei tiedä lapsuudessaan eikä yleensä ennen\nrakastumistansa mistään ristiriitaisuuksista sukupuoliasioissa. Kun hän\nalkaa lähestyä rakastumisen ikäjaksoa, s.o. miehistyä, näyttäytyy tämä\nvaan tunteiden hienostumisessa, jonkinlaisessa haaveilemisessa, joka\npuhkeaa korkeintaan runollisuuden virtaan.\n\nOikealla ajalla luonto tuopi hänen eteensä samanikäisen, yhtä viattoman\nja ihanteellisen tytön. He rakastuvat toisiinsa. Luonto vie heidät\nvastustamattomalla voimalla yhteen. Rakkaus oikeuttaa, luonto tekee\nvälttämättömäksi. Näin on terveissä oloissa.\n\nKysymys ei kuitenkaan voi olla elämänohjeesta terveille vaan juuri\nsairaille, eli poikkeuksille. Missä onkaan näitä terveitä luonnon\nihmisiä, jotka eivät tiedä vietistä ennen rakastumista. Missä ovat ne\nihmiset, joille sukupuoliasia nuoruudessa tai rakastuessa tai\nkihlauksen aikana tai avioliitossa ei ole muodostanut kipeätä\nristiriitaisuutta, vienyt harhaan ja synnyttänyt taistelua. Eikö\njokaisella ole olemassa tuota kivuloista viettiä, erillään\nihanteellisesta rakastumisesta. Eikö koko kysymys ole jokaiselle siinä,\nkuinka suhtautua tähän viettiin, joka on erillään ihanteellisesta\nrakastumisesta, ja jos se on tukahutettava, mistä saada siihen voimaa.\nJos elämänohje siis on tarkoitettu meille sairaille, niin pitäisi\nmeidän voida tukahuttaa vietti sillä ajatuksella, että sittenkuin se on\ntukahutettu saamme sitä jälleen tyydyttää. Mutta jos tämmöinen\ntulevaisuuden lupaus voisikin antaa minulle siihen voimaa, pitäisi\nminulla olla takeita, että ollenkaan tulen rakastumaan, -- että\nrakastun henkilöön, joka myöskin rakastuu minuun -- tai etten rakastu\nystäväni vaimoon ja niin edespäin. Ne on kaikki asioita, jotka ovat\njokapäiväisiä. Ja tulevaisuuden rakkaus siis siltäkin kannalta on liian\nepätietoista ja epävarmaa voidakseen antaa voimaa voittamaan viettiä\nnykyisyydessä.\n\nMutta minä en tehnytkään näitä vastaväitteitä enkä ajatellut niitä.\nPäinvastoin rupesin tämän aatteen kannattajaksi ja puhuin innolla\nsiitä, että miehen täytyy olla puhdas _vastaisen rakkautensa vuoksi_.\nMiksi minä en siis muuttanut huonoa elämätäni tämän elämänohjeen mukaan\nja kieltäytynyt vastaisen rakkauden nimessä?\n\nOmatuntokin käski minua kieltäytymään, mutta ei ilmoittanut mitään\nsyytä käskyynsä. Jos jokin syy oli, niin se oli vaan minun lapsuuteni\nusko, että pitää olla puhdas, tai että Jumala tahtoo puhtautta, tai\nettä se on välttämätöntä jotakin suurta, näkymätöntä, tästä elämästä\nriippumatonta tarkoitusta varten, -- se oli vaan käsky niinkuin\nlapsille, joille ei sanota mitä varten, koska on itseselvää, että\nkaikki on heidän hyväkseen. Tahtomatta pitää tätä käskyä minä sitten\nrupesin hakemaan teorioja, jotka olisivat vakuuttaneet minua siitä,\nettä tämä käsky oli mahdoton ja siis väärä. Kunnes kohtasin\nkirjallisuuden teorian eli elämänohjeen. Se oli yhtäkkiä\nvalloittavinaan minun sydämmeni, tulevinaan minun uskokseni. Mutta\nvaatiessaan samaa kuin minun omatuntoni, ja asettuessaan ikäänkuin sen\npaikalle, se ilmoitti syyn, miksi piti kieltäytyä, -- selvän,\nymmärrettävän syyn, se oli: rakkauselämä tulevan vaimoni kanssa. Mutta\ntämä syy ei ollut se suuri, sanoin selittämätön, elämänajasta\nriippumaton, joka seuraa omantunnon käskyä. Ja luullakseni minä vaan\npetin itseni kun omistin kirjallisuuden ihanteen. Minä omistin sen kun\ntunsin, että sen syy oli minulle vähemmin sitova, vähemmin totinen kuin\nomatunto. Minussa rupesi asumaan jokin valheellinen vapauden tunne\ntämän vaihdon jälkeen, ja senpätähden, huolimatta tästä kauniista,\nrunollisesta teoriasta, käytännössä ei tuntunut enää mitään ohjaksien\npitoa.\n\nKun on tultu kauas pimeyden maailmaan, voi ainoastaan korkein\nelämänohje valaista.\n\nMikä on korkein, ainoa elämänohje?\n\n\n\n\nElämänohjeen voi antaa ainoastaan uskonto.\n\n\nKuten jo on ollut puhe, uskonpuhdistaja Luterus pitää sukuvietin\ntyydyttämistä luonnon vaatimana lakina, jota ei käy terveydelle\nhaitatta rikkominen, ja tahtoo vedoten erityisiin raamatun paikkoihin\ntodistaa, että Jumala on avioliiton säätänyt. -- Vielä merkitsevämpänä\npidetty mies, Paavali, sanoo, tosin vähän horjuen ja itsekunkin\nomaantuntoon vedoten, että \"parempi on naida kuin palaa\".\n\nNämä kannat eivät kumminkaan ole uskonnollisia. Niitä on semmoisina\npidetty vaan sen vuoksi, että uskonnollisina auktoriteetteina pidetyt\nmiehet ovat ne lausuneet. Mutta oikeastaan nuo lausunnot eivät ole\nmuuta kuin terveysopillisia väitelmiä, joilla ei ole uskonnon kanssa\nmitään tekemistä.\n\nJos jotakin erityistä asiaa tahtoo arvostella uskonnolliselta\nkannalta, niin silloin on osoitettettava sen asema yleiseen uskonnon\nesittämään totuuteen. Jos siis sukupuolikysymystä tahtoo arvostella\nuskonnolliselta kannalta, niin ei saa lähteä kysymyksestä mikä on\nruumiillisesti terveellistä tai epäterveellistä, \"pahempi tai parempi.\"\n\nKaikki uskonnot, ja Kristuksen perustama uskonto, on oppi siitä\nmitä elämä on. Ruumiillinen terveys on aina seuraus oikeasta\nelämänkäsityksestä, mutta oikea elämänkäsitys, joka on ihmisen\npääkysymys, ei voi johtua syrjäkysymyksestä, ei siis myöskään siitä,\nmikä on ruumiillisesti terveellisintä.\n\nSelittäköön tämän erotuksen seuraava esimerkki.\n\nJos joku uskonto opettaa, että ihmisruumis on käsitettävä Jumalan\nasunnoksi eli temppeliksi, niin kuinka on tämmöisen uskonnon kannalta\narvosteltava esimerkiksi kysymystä päihdyttävistä juomista? Ei suinkaan\nratkaisemalla ensin ovatko päihdyttävät juomat ruumiille terveelliset\nvai haitalliset. Ainoastaan se seikka, että ne saavat aikaan häiriön\najatusten ja tunteitten totisuudessa eli tekevät tämän temppelin\narvottomaksi, voi vaikuttaa, että ne uskonnolliselta kannalta tulevat\nhyljätyiksi. Niin että jos lääkärit terveysopin perustuksella\ntodistaisivat minulle, että ruumis voi haitatta kestää päihdyttävien\njuomien nauttimista tai että se on ruumiillisesti terveellistä, niin ei\ntämmöinen lääkärien lausunto saa vaikuttaa minuun mitään. Ei siksi,\netten myöntäisi lääkärin olevan omalta kannaltaan oikeassa, vaan siksi,\nettä tahdon arvostella kysymystä aivan toiselta kannalta kuin hän,\nkorkeammalta kannalta kuin terveysopiiliselta. Päihdyttävistä juomista\nhäiriytyy ihmisen suhde Jumalaan, tärkein asia, mikä elämässä on, se,\njosta kaikki muu riippuu; siis en saa juoda, ihan huolimatta siitä mitä\njuominen vaikuttaa ruumiini terveyteen.\n\nTietysti jos jonkun elämänkäsityksen seuraaminen tuottaisi ruumiillista\nsairautta, voisi ruveta epäilemään tätä käsitystä. Mutta niinkuin\nkieltäytyminen päihdyttävistä juomista ei tuota milloinkaan sairautta,\nniinhän kieltäytyminen sukuvietinkään tyydyttämisestä ei ole nykyisen\nterveysopin mukaan ruumiilliselle terveydelle missään suhteessa\nhaitallinen.\n\nUskonnollisetta kannalta siis arvostellaan jotakin asiaa silloin kuin\nsitä arvostellaan välittömässä yhteydessä kysymyksen kanssa: mikä on\nminun elämäni tarkoitus. Minä voin siis arvostella sukupuoliasiaa eli\nlöytää itselleni elämänohjeen siinä ainoastaan siten, että ensin\nymmärrän mitä varten minä elän. Se, mikä minulle uskottavasti vastaa\nkysymykseen mitä varten minä elän, on minun uskontoni.\n\nNiinkuin ei ole maailmassa vallalla yksi ainoa käsitys siitä mitä elämä\non, niin ei ole uskontojakaan ainoastaan yksi, vaikka kaikki ihmiset\ntietävät, että ainoastaan yksi käsitys elämästä täytyisi olla totuuden\nkanssa yhtäpitävä. Kuitenkin kaikki maailman enin tunnetut uskonnot,\nerittäinkin Kristuksen ja Buddan, opettavatkin samaa elämästä.\n\nEnnenkuin antaudumme selvittelemään sukupuolikysymystä näiden\nuskontojen valossa, katsokaamme eikö todella löydy nykyaikaisemmissa\nopettajissa semmoisia, jotka ratkaisisivat kysymystä sen mukaan mitä\nuskovat elämän olevan.\n\nEi tarvitse mennä kauemmas jokapäiväisiä arveluja nähdäkseen, että jo\nniissä ilmaantuu tarve arvostella kysymystä tältä kannalta.\n\"Ihmiselämän tarkoitus on synnyttää lapsia\", sanoo eurooppalaisen\ntieteen kasvattama yleisö, ja tahtoo, että tämän elämänkäsityksen\nmukaan sukupuolikysymys olisi arvosteltava. Eurooppalainen tiede on\nsille opettanut, että ihmiselämän tarkoituksen perille voi päästä\nvertaamalla ihmistä siihen luontoon, jonka keskuudessa hän asuu.\nJa kun tässä luonnossa vallitsee kaksi vaikutinta: itsensä ravitsemisen\nja pariutumisen tarve, niin ihmisenkin täytyy tuntea elämänsä\ntarkoituksen olevan kahdessa asiassa: elannon hankkimisessa ja lasten\nsynnyttämisessä.\n\nÄskettäin olen lukenut erään kuuluisan naislääkärin nuorille tytöille\nantaman elämänohjeen sukupuoliasiassa. Kun tässä lausunnossa\npuheenalainen uskonto esiintyy mitä kauniimmassa valossa, ja samalla\nkoettaa nimenomaan osoittaa, mikä siinä voi antaa voimaa elämänohjetta\ntoteuttamaan, suomennan sen tähän kokonaisuudessaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKun ihminen vapautuu aineellisen, aistillisen maailman painosta, kaikki\nelämän ilmiöt saavat hänen silmissään aivan toisen värityksen.\nYmpäristön viehätysvoima ei vähene. Päinvastoin, kaikessa näkyy uusi\nmerkitys, luonnon eri tapahtumissa avautuu paljon suurempi voima ja\ntarkoitus, kuin mitä aavistaa ihminen silloin kuin hän ei vielä ole\nvapaa aistillisuudesta. Kaikkein vähin kasvi ja metsän jättiläinen ovat\nsaman yleismaailmallisen lain alaisia ja opettavat sitä, joka lukee\nluonnon kirjaa. Ymmärrettyämme tämän asian, me näemme, että jokainen\nelää omaa elämäänsä ja on onnellinen siinä, olipa hänen elämänsä vaikka\nkuinka erilainen kuin joku toinen elämä. Niinkuin kahdella henkilöllä\non erilainen ulkomuoto, niin erottaa jokaisen ihmisen sisällinenkin\nkokemus hänet toisesta; vapaa kehitys, jokaisen oman luonteen mukaan,\nantaa ihmiselle suurimman tyydytyksen.\n\nKolibri on onnellinen omalla tavallaan, kotka omallansa ja huuhkain\nomallaan. Ei kukaan voi tulla toisensa asemaan. Te voitte elää\nnykyisyyden elämää, onnellista ja hyödyllistä elämää, vaikka se\nlaadultaan eroaakin muiden elämästä. Ei kuitenkaan missään asiassa\nihminen voi voimakkaammin ilmaista omaa personallista luonnettaan ja\nsamalla suhdettansa koko maailmaan, kuin luomiskyvyn alalla.\n\nAjan tultua lapsi tahtoo kävellä; hänen varpaansa jännittyvät tästä\nhalusta, ja vihdoin hän kehittää lapsellisesta järjestänsä kyvyn oppia\nkävelemään. Myöhemmin hän oppii vetämään pikku kärryjä; tuolista ja\nnuorista hän laittaa itselleen hevosen ja ajoneuvot. Lastentarhassa hän\nsamaan aikaan oppii paperikutousta, taittamaan paperia kaikellaisiin\nmuotoihin j.n.e., tutustuakseen näin tieteen luonnollisiin lakeihin ja\nperustuksiin, joita hän sitten tulee sovittamaan mielikuvituksensa\nmoninaisiin luomiin. Tässä me näemme luovan elämän ilmauksen. Tuo voima\ntehdä, luoda, niinkuin kaikki muukin kyky, lähtee hengestä, kehittyy\nsisästä päin, ilmaantuu elämän kaikilla teillä ja voidaan ohjata hyviin\nja hyödyllisiin töihin.\n\nMyöhemmin, nuorukaisijällä herää toisellaisen luomisen vaisto, --\naviollinen pyrintö, joka sitoo hänet yhdeksi koko maailman kanssa. Jos\nlapsi on kasvanut järjellisissä elämänoloissa, jos häntä on tarpeen\nmukaisesti ohjattu, niin hänessä ei tähän aikaan synny mitään huonoja\najatuksia. Hän ymmärtää, että se, mitä hän tuntee, on vaan siihen asti\nsalassa olleen ja kaikille yhteisen elämänvoiman ilmaus; että tämän\nkautta hän koskettaa maailman elämän suurta kehää, että hän, kuten\njokainen muukin ihminen, on ainoastaan osa kokonaisuudesta.\n\nUseimmat tytöt tuntevat luonnollisen, vaistomaisen halun omistaa\nlapsia; tämä halu jo lapsuuden ijässä ilmenee rakkaudessa nukkeihin ja\nniiden hoitamiseert. Nainen, joka haaveksii lapsetonta elämää, on\nvalheellisten aatteiden pilaama; vaan minä kuitenkin koetan osottna,\nettei lasten synnyttäminen ole ainoa keino, millä voi tyydyttää\näiti-vaistoa. Tämä vaisto voi ilmetä myöskin ylevämmällä alalla;\nluomistyö voi tarkoittaa henkistä, aatteellista tulosta, ja semmoisena\nse voi olla ihmiskunnalle vieläkin hyödyllisempi.\n\nTärkeätä on tietää, että elämän luova voima on kotosin hengestä ja on\nsen ilmestysmuoto.\n\nElämän voima puussa, kasvissa vastaa luonnon lakia tuottaessaan\nsiemeniä; elämän laki ihmisessä ilmenee perhe-elämän halussa; intohimon\nääni on elämän ikuisen lain ääni, joka on kotosin hengestä. Ihmisen\nruumiillinen luonto on voimaton siittämään, jollei henki sitä elähytä.\n\nKuuluen henkeen luovan voiman täytyy ilmaistakin itsensä hengessä, ja\nsiis sen ei ollenkaan tarvitse ilmetäkseen aina palvella siittämisen\ntarkoituksia, vaan se voi tulla käytäntöön muitakin tarkoituksia\nvarten.\n\nRuusun elämässä on päätehtävä tuottaa siemenet, mutta pyrkiessään tähän\ntarkoitukseen se antaa meille ihania kukkia ja erinomaisen tuoksun. Se\nvoi olla täyttämättä päätarkoitustaan, mutta kaikissa tapauksissa se\nilmaisee oman luovan voimansa.\n\nTe myöskin voitte monella eri lavalla ilmaista oman luomisvaistonne,\npaitsikin perhe-elämää. Kirjallisessa tuotteessa, taulussa,\nveistokuvassa, hyvin leivotussa leivässä, kaikkein suurimmissa ja\nkaikkein vähimmissä luomissa nainen voi ilmaista oman luontonsa luovan\nvoiman. Kun intohimo puhuu teille, niin te, tietäen että se on hengen\nvoima, eikä ruumiin, te nähkää siinä käskyn toimia, tehdä työtä, luoda.\nSanokaa itsellenne heti: \"Minä voin olla luojana, mitä on minun\nluominen?\" Kysykää omalta henkiseltä olemukseltanne, mitä teidän on\ntekeminen, kuunnelkaa salaperäistä ääntä; jumalallinen elämä teissä\nantaa teille oikean vastauksen. Heti kun olette astuneet tälle\najatuksen tielle, katoaa jokainen fyysillinen vaikutin, puhtaat\najatukset saavat sijansa teidän mielessänne, ja te kerrassaan\nvapaudutte usmasta ja tulette tuntemaan suurentunutta henkistä voimaa.\n\nMuistakaa, että pahe on väkevä ainoastaan teidän suostumuksellanne,\nÄlkää myöskään unohtako voiman sanoja; kertokaa alituisesti: \"hengessä\nei ole pahaa.\" Silloin huonot ajatukset haihtuvat teidän ympäriltänne.\n\"Minulla on elämää, terveyttä, voimaa.\" ja te todella tulette terveiksi\nja voimakkaiksi, \"Minä elän hengen elämää.\" Ja hengen laki antaa teille\nvoimaa, joka tarvitaan lihan voittamiseksi.\n\nJa niin, nuori väki, jos tiedätte, että luova voima on kotosin\njumalallisesta elämästä, ja jos tulette muistamaan, että tämän voiman\nvoi pyhittää viisaihin ja hyödyllisiin tarkoituksiin, teissä ei tule\nkoskaan olemaan alhaisia ajatuksia ja tapoja. Te tulette kasvamaan\nvoimassa ja hyvyydessä, uskomaan niihin ja elämään iloksi itsellenne ja\nmuille ihmisille.\n\nPimeys ei ole siellä, missä on valo; sairautta ei ole terveessä\nelimistössä. Samaten ei epäsiveellisyydellä ole mitään sijaa, kun\nihmiset suuntaavat hyödylliseen asiaan sen voiman, joka luo elämää.\nSilloin puhdas elämä tulee puhtaiden aikomusten seuraukseksi. Eläkää\ntunti tunnilta ja minuutti minuutilta tietäen, että teissä on läsnä\nhyvyyden henki eli jumalallinen henki. Kylväkää hyvien ajatusten\nsiemeniä, ja ihmiset korjaavat hyvien töiden sadon.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTässä lausunnossa siis sanotaan, että nainen tuntee lasten\nsynnyttämisen välittömäksi luonnon eli hengen käskyksi itselleen ja\nsiksi tehtäväksi, jossa hän voi ymmärtää hänen elämäntarkoituksensa\nolevan.\n\nNiin uudelta kuin tämä kanta, näin lausuttuna, tuntuukin, on se itse\nasiassa hyvin vanha. Se on sama, joka ilmestyy vanhassa testamentissa,\nsanoissa: \"kasvakaat ja lisääntykäät ja täyttäkäät maata.\" Näissäkin\nsanoissa käsitetään ihmisen korkeimmaksi tehtäväksi lasten\nsynnyttäminen ja kasvattaminen.\n\nJos siis jokin elämänohje sukupuoliasiassa perustuu tämmöiseen\nelämänkäsittämiseen, niin on se uskonnollinen elämänohje, koska\nsukupuolien välisen yhtymisen oikeutta tai luvattomuutta ei arvostella\nsen mukaan mitä heille on terveellistä tai epäterveellistä, vaan sen\nmukaan missä määrin sen tarkoitus on sopusoinnussa elämän tarkoituksen\nkanssa.\n\nTosin vanhan testamentin juutalaiset, pitäen itseänsä kansan\nopettajina, eivät ajatelleet jokaisen yksityisen asiaksi ymmärtää oman\nelämänsä tarkoitus, vaan että ainoastaan heidän tehtävänsä oli johtaa\nkansaa kokonaisuudessaan lakien ja laitosten avulla oikeita\ntarkoituksia kohden. Näin oli avioliittolaitoksenkin tarkoitus pakottaa\nyksityisten hillittömät sukupuoliset intohimot sopusointuun elämän\ntarkoituksen kanssa: synnyttää ja kasvattaa lapsia. Avioliiton\nsisäpuolella taas käsitettiin sukupuolinen yhdyselämä yksityiseen\nnähden luvallisena nautintona, ilman että yksityisen itse tarvitsi sen\nenempää huolehtia elämän tarkoituksesta.\n\nMutta kun tämä vanhan testamentin elämänkäsitys (lisääntykää ja\ntäyttäkää maata) esiintyy jalostuneessa muodossa meidän päivinämme,\nkuten ylläkerrotussa lausunnossa, niin silloin on jo kysymys, että\njokainen yksityinen, itse käsittäen oman elämänsä tarkoituksen, pitäisi\ntätä tarkoitusta elämänohjeena sukupuoliasiassa. Tämä elämänkäsitys\nsitoo sukupuolisen yhtymisen ehdottomasti tarkoitukseensa, niin että se\noikeuttaa yhtymisen ainoastaan jos sen toivottu tarkoitus on synnyttää\nlapsi, ja pitää siis yhtymistä ilman tarkoitusta, hyljättävänä\naistillisuutena, lankeemuksena. Eikä se siis pidä avioliittoa suinkaan\nsemmoisena laitoksena, jossa ihmisille olisi valmistettu tilaisuus\n\"vastustamattoman luonnonvoiman\" säännölliseen tyydyttämiseen.\n\nMimmoiseksi siis ihanne-avioliiton pitäisi tämän uskonnollisen kannan\nmukaan muodostua?\n\nNainen saapi enintään kuukauden kuluttua tietää onko yhtymisellä ollut\ntoivottu seuraus. Jos on, niin uusi yhtyminen luonnollisesti ei voi\ntapahtua ennen kuin lapsi on synnytetty, imetetty ja äiti täydellisesti\npalauttanut voimansa. Muussa tapauksessa seuraava lapsi tulisi\nkärsimään henkistä ja ruumiillista vahinkoa, ja se ei suinkaan voi\nsoveltua sen ihmisen tarkoituksiin, joka pitää elämäntehtävänänsä\nsynnyttää maailmalle lapsia. Ihanneavioliitto siis senkin elämänohjeen\nmukaan, joka on lausuttu sanoilla: lisääntykää ja täyttäkää maata,\nvaatii ihmiseltä kieltäytymistä sukuvietin tyydyttämisestä, ja käskee\nyhtymään ainoastaan tarkoituksessa synnyttää maailmalle sekä\nruumiillisesti että siveellisesti terveitä lapsia.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMutta, kuten jo monasti on ollut puhe, totisen elämänohjeen koko\nmerkitys pitää oleman siinä, että se itsessään sisältää sen lähteen,\njosta vuotaa voimaa sitä toteuttamaan. Kun yllämainittu elämänohje\nvaatii samaten kuin omatuntokin kieltäytymistä nuoruudessa,\nkieltäytymistä miehuuden iässä ja kieltäytymistä avioliitossa, niin\nsyntyy kysymys, mistä se osoittaa voimaa taisteluun intohimoa vastaan?\nJos se on todellakin uskonnollinen elämänohje, niin sen täytyy osoittaa\nvoimaa siitä tarkoituksesta, jonka se sanoo elämällä olevan. Tässä siis\nse tieto, että ihminen on lähetetty maailmaan luomaan -- synnyttämään\nuusia ihmisiä, pitäisi antaman intoa ja voimaa kieltäytymiseen, milloin\nvietin tyydyttämisellä ei ole sanottua tarkoitusta.\n\nNäin tulee esille tämän teorian puutteellisuus. Jos voisikin olla\noikein, että nuori, fyysillisessä kukoistuksessa oleva, kaikinpuolin\nterve tyttö, tuntiessaan itsessään intohimoa, pitää tätä Jumalan eli\nluonnon kutsumuksena synnyttämään lapsia, niin ainakaan ei liian\nnuorilla tai liian vanhoilla tai ruumiillisesti heikoilla tai sairailla\ntytöillä, joilla kaikilla kuitenkin on intohimoja -- voi olla tämmöistä\nelämäntarkoitusta, eivätkä he siis saa käsittää, että heidän\nintohimonsa olisi Jumalan tai luonnon ääni. Mutta mikä antaa heille\nvoimaa tukahuttamaan intohimoa. Sekö tieto, että he ovat mahdottomat\npalvelemaan elämän korkeinta tarkoitusta?\n\nMitä miehiin tulee, niin on vielä vaikeampi ajatella että lasten\nsynnyttämisen tarkoitus voisi innostuttaa heitä kieltäytymään vietistä\nsiinä iässä tai semmoisissa oloissa, jolloin tämmöinen tarkoitus ei voi\nheille tulla kysymykseen.\n\nJotakin pitää siis tulla lisään elämäntarkoituksen määrittelyyn, että\nse voisi olla _kaikkien_ ihmisten elämänviehättimenä ja kaikille voiman\nlähteenä. Ja oikeastaan, onkohan tuo loppumattoman lisääntymisen\nelämäntarkoitus kotoisinkaan ihmissydämmen syvyydestä, eiköhän se ole\nvaan semmoinen elämänmäärittely, joka on keksitty sen oletuksen\nperustuksella, että ihminen ei kuitenkaan voi välttää lisääntymistänsä,\nelämänmäärittely, joka on lainattu ulkopuolisesta luonnosta ja\nsovitettu ihmiseen. Oikea ihmiselämän tarkoituksen määrittely täytyy\nolla riippumaton teorioista, riippumaton yleensä järjen päätelmistä,\nsen täytyy olla itsenäinen, ei mistään muusta johdettu, vaan kaikkea\nmuuta alistava välitön tiedoksi saanti, ilmestys.\n\nKuten ylempänä jo on sanottu, todellisten uskontojen merkitys on siinä,\nettä ne vastaavat ihmisille, mikä on elämän tarkoitus, ja tekevät sen\nkaikki ilmestyksen perustuksella.\n\nMutta ennen kuin lähemmin tarkastamme tämmöistä elämän määrittelyä, on\nhyvä edeltäpäin vastata muutamaan mahdolliseen väitteesen.\n\nSanotaan: jos tieto siitä kuinka on menetteleminen sukupuoliasiassa\nriippuu elämäntarkoituksen ymmärtämisestä, niin tuskin monikaan pääsee\nasiasta selville, sillä siihen vaaditaan erinomaisempaa sielun kykyä ja\ntottumusta ajattelemaan.\n\nTodellakin olisi outoa, jollei esimerkiksi kokematon nuorukainen voisi\npäästä tietämään kuinka menetellä, ennen kuin on tunkeutunut tämän\nsuuren kysymyksen ylimpiin korkeuksiin. Mutta asia ei ole niin.\nJokaisella ihmisellä löytyy -- ja usein sitä selvempänä mitä nuorempi\nhän on -- välitön tieto siitä kuinka hänen on menetteleminen. Se tieto\non hänen omatuntonsa.\n\nOmatunto vaatii häneltä juuri sitä, mitä hän vaatisi itseltään, jos\nymmärtäisi oman elämänsä tarkoituksen. Mutta sen sijaan hän lakkaa\nuskomasta omaantuntoon. Eikä nyt kukaan käske häntä rakentamaan\nteorioja. Hän itse rupeaa pitämään niitä tarpeellisina, ensin alussa,\nkuten jo ylempänä on mainittu, todistaakseen omantuntonsa kumoon, mutta\nsitten, omantunnon valjettua ja aistillisuuden tehtyä hänet orjaksensa,\ntodella löytääkseen uskottavan elämänymmärryksen ja siitä ammentaakseen\nvoimaa tätä orjuutta vastaan. Mahdollista on että selviytyminen noiden\ntilapäisten teoriojen hienokutoisesta ja monimutkaisesta valheesta\nvaatii joltakulta ihmiseltä suuria järjen ja sielun ponnistuksia. Mutta\nuseimmilla, ja juuri niillä, joilla ei ole ollut aikaa eikä\ntarpeellisia järjen lahjoja kutoa itseänsä viekkaampaan valheesen,\nensimäinen todella rehellinen halu nähdä oma menneisyytensä oikeassa\nvalossa ja pyrintö saada voimaa uudesta voiman lähteestä, oikeasta\nelämän ymmärtämisestä, täytyy johdattaa mieleen, etteihän totuus ole\neilispäivän lapsi, ja auttaa näkemään kaikkien ajan vähäpätöisten\nteoriojen ylitse suureen ajasta riippumattomaan elämänoppiin, joka jo\non ihmiskunnan oma eikä ole vasta luotava, -- joka antaa vastauksen\nkysymykseen, mikä elämäntarkoitus on, niin että vielä tänäpäivänä\nmiljoonat ja sadat miljoonat ihmiset, jotka ovat eksyneet\nomastatunnostansa, voivat, uskoen siihen, jälleen menetellä oikein ja\nelää.\n\nKorkein elämänymmärrys on, että ihminen elää Jumalan tahdon\ntäyttämiseksi, on lähetetty toteuttamaan Jumalan asiata maan päällä.\n\nTämä meille Kristuksen kautta tunnetuksi tullut elämänviisaus eli\nuskonto käsittää Jumalan sisälliseksi, niin että ihminen tuntee Jumalan\ntahdon omasta poikasuhteestaan häneen.\n\nTämä elämänviisaus siis oikeastaan on vaan selitys siitä mitä omatunto\non. Ja elämisen koko viehätyksen ja voiman se ammentaa tästä\nselityksestä, opettaen, että omatunto, s.o. hyvän tieto ja rakkauden\ntahto ihmisessä, on kaikkivaltiaan hengen elävä ääni, sen jälleen\nlöytäminen ja seuraaminen tekee yhdeksi Jumalan kanssa ja perustaa\nihmiselle kuolemasta riippumattoman elämäntehtävän.\n\nKaikki voima menetellä siveellisesti voi syntyä vaan tämän\nelämäntarkoituksen enemmän tai vähemmän selvästä ymmärtämisestä. Muuta\nvoiman lähdettä ihmisellä ei ole. -- --\n\nJos siis ymmärrämme elämää niin, että elämän tarkoitus on täyttää\nJumalan tahto, niin minkä elämänohjeen tämmöinen uskontomme voi antaa\nsukupuoliasiassa?\n\nTietysti jos tämän elämän ymmärryksen mukaan kaiken tekemisen\nvaikuttimena täytyy olla Jumalan tahdon täyttäminen, niin semmoinen\ntekeminen, jonka vaikuttimena ei ole se tahto, vaan oman aistillisen\nvietin tyydyttäminen, on rikos elämänymmärrystä vastaan.\n\nAinoastaan siis siinä tapauksessa, että joku käsittäisi lapsen\nsynnyttämisen Jumalan tahdoksi, voisi sukupuolinen yhtyminen olla\nhänelle elämänymmärryksen mukainen. Mutta tämä asia on mahdoton näin\najatella, sillä sukupuolisen yhtymisen vaikuttimena, sen oman luonteen\nvuoksi, voi olla ainoastaan joku aistillinen kiihoitin. Jos tätä ei ole\nkäsillä, ei Jumala voi käskeä sitä herättämään.\n\nPyrkiminen puhtauteen on Kristuksen opin mukaan sama kuin pyrkiminen\nyhdeksi Jumalan kanssa, s.o. yhä mahdollisemmaksi täyttämään hänen\ntahtoansa eli ajamaan taivaan valtakunnan asiaa maan päällä.\n\nSuuri erehdys on luulla, että Kristus olisi antanut kaksi erilaista\nelämänohjetta, heikommille toisen ja voimakkaille toisen, -- että hän\nolisi ehdotonta kieltäymistä neuvonut ainoastaan harvoille valituille,\njoita \"Jumala erityisessä neuvossansa on eroittanut\", kuten Luterus\narvelee.\n\nKristuksen suoranaisella lausunnolla on seuraava sisällys:\n\nFariseukset, tietäen että Jeesus opetti ihmisen tuntevan sydämmeasään\nJumalan alkuperäistä lakia ja siis olevan oikeutetun itsenäisesti\narvostelemaan Mooseksen lakia, kysyivät häneltä, _kiusaten häntä_,\nsaako mies erota vaimostaan minkään syyn nojalla, (koskapa Mooses\ntiettävästi salli jopa käski muutamissa tapauksissa avioeroa}. Jeesus\nvastasi, ettei saa, -- että jos ihminen kerran lankeaa, kuten Aadam ja\nEeva, niin Jumala antaa heille uuden elämäntehtävän ja liittää heidät\neroittamattomasti yhteen, -- että tästä Jumalan heille määräämästä\nelämäntehtävästä, joka ilmaantuu lasten synnyttämisessä, elättämisessä\nja kasvattamisessa, ei ihmiset saa toisiansa minkään syyn nojalla\nvapauttaa. Hänen omat opetuslapsensa, jotka olivat tottuneet\njuutalaisiin käsityksiin avioerosta, ihmettelivät näin ankaraa\nkäskyä, eli että ensimäinen lankeeminen sitoisi elinkaudeksi ja\nehdottomasti miehen ja naisen toisiinsa. Jeesus vastasi, että tämän\nelämänymmärryksen omistakoot vaan ne, joille se on annettu, siis\nlangenneet; mutta että löytyy myöskin muita ihmisiä, semmoisia, jotka\novat puhtaat äitinsä hurskaan elämän vuoksi, sitten semmoisia, jotka\nkieltäytyvät vietin tyydyttämisestä ihmisten (yleisen mielipiteen)\npelosta, ja vihdoin semmoisia, jotka omasta vapaasta tahdostansa ovat\npuhtaat, voidakseen palvella välittömästi Jumalaa. Joka semmoisen\nelämänymmärryksen voi omistaa, se omistakoon. (Vrt. Mat. 19: 3-12.)\n\nMutta jollei tämä käsitys Kristuksen nimenomaisista sanoista olisikaan\noikea, niin eihän voi olla kahdenvaiheilla hänen elämänymmärryksensä\nhengestä, kun katsoo häntä itseänsä.\n\n\"Minun ruokani on se, että minä teen hänen tahtonsa, joka minun\nlähetti, ja täytän hänen tekonsa.\" Tämä tahto on rakkaus toisiin\nihmisiin, riippumatta sukulaisuussuhteista, läheisimmistä ja\nkaukaisemmista, vaan sen perustuksella että sama Isä asuu kaikissa.\nEmme voi ajatella Jeesusta, joka opetti tämmöistä elämänkäsitystä,\nnaineena miehenä, vaimon ja lasten ympäröimänä. Ei sovi hänen\nelämänkäsitykseensä, että hän olisi ajatellut: minun täytyy saada\nvaimo, joka olisi lähempänä minua kuin kukaan muu, tai minun täytyy\nsaada lapsia, jotka olisivat minun perhettäni, erikoisesti minun\nsiipieni suojassa. Sillä tämä olisi ollut jotakin vastoin hänen\noppiansa, että ihmisen on \"hukuttaminen elämänsä löytääksensä sen\",\nettä ihmisen on luopuminen isästänsä, äidistänsä, vaimostansa,\nomaisuudestaan, voidaksensa rakastaa ihmisiä erotuksetta, saman Isän\nlapsina, s.o. olla tämmöisen rakkauden kautta ihmisiin yksi Jumalan\nkanssa.\n\nJeesus opettaa ihmisen suhteesta Jumalaan siten, että kertoo oman\nsisällisen suhteensa Jumalaan.\n\nSe mikä tekee Kristuksen opin meille elämän aarteeksi, on, että hän\navaa oman sisällisen elämänymmärryksensa ihmisille. Hän opettaa, että\nkaikille ihmisille on korkein elämänymmärrys eli suhde Jumalaan se,\nmissä hän on ja mistä hän todistaa.\n\nJa se onkin meidän omassatunnossamme, niin että kun kuulemme Kristuksen\nsitä julistavan, se löytää meissä ehdottoman vastineen. Jos joku janoo\nvastausta kysymykseen: mitä on minun elämässä tekeminen, niin ei hän\najattele: minun täytyy ottaa vaimo synnyttääkseni hänen kanssaan\nlapsia. Vaan hän ajattelee elämäänsä ihan toiselta puolelta, ajattelee\nelävänsä tätä nykyistä elämää ainoastaan semmoista elämäntehtävää\nvarten, jonka hän on saanut iankaikkisuudessa, jumalalta. Jos hän\njo on naimisissa, niin yhdyselämä, siitä johtuvat perhehuolet ja oman\nnurkan rakentamiset eivät esiinny hänelle seurauksena hänen\nelämänymmärryksestään, vaan joko siitä, että hän ei ole ymmärtänyt\nelämää tai, jos ymmärtänyt, niin langennut alkuperäisestä ihanteestaan.\n\nUseampi mies on varmaan nuoremmalla iällään, aatteiden herätessä,\nsyttyvällä mielellä tuntenut, että häntä varten on olemassa suuri,\nrajaton elämä. Mutta ymmärtämättä selvästi, että tämä elämä on\nvälttämättömässä yhteydessä pyrkimisen kanssa siveelliseen\ntäydellisyyteen, antaen aistillisuuden vapaasti kehittyä nykyisyydessä\nja siirtäen ihanteellisuuden ikäänkuin tulevaisuuden varalle, hän\nvähitellen, tultuaan aistillisuuden ja siitä johtuvien tapojen orjaksi,\nrupee pitämään tuota ihanteellisuutta mahdottomana ja lapsellisena\nmielikuvituksen tuotteena. Vähän teeskennellyllä pessimismillä hän\nvihdoin sanoo, että todellisuudessa ei elämä tarjoa mitään\naistillisuutta korkeampaa. Semmoiselle pilaantuneelle ihmiselle on\navioliiton rakentaminen ja perhehuolet aina edistysaskel. Sillä se on\nhänelle yhtä kuin kiintyminen ja sitoutuminen yhteen naiseen monien\nasemesta, vastuunalainen perhe-elämä vapaan rakkauden asemesta, joka\nhakee kiellettyä nautintoa ja pakenee sen velvoittavia ja sovittavia\nseurauksia.\n\nMutta korkeimmalta uskonnolliselta kannalta on avioliitto askel taakse\npäin. Se on luopuminen eli lankeemus elämästä Jumalan välittömäksi\npalvelemiseksi.\n\nSe, että avioliiton rakentaminen on korkeimmalta uskonnolliselta\nkannalta lankeemus, ei suinkaan vaikuta, että sitten avioliitossa\nitsessään elämänohjetta ei enää määräisikään uskonnollinen kanta, vaan\nterveysopilliset näkökohdat tai joku muu, alempi elämänymmärrys. Sama\nkorkein uskonnollinen kanta täytyy olla ihmistä johtamassa, vaikka hän\nolisikin langennut eli mennyt avioliittoon.\n\nMiten voi korkein uskonnollinen kanta olla johtona avioliitossa? Toisin\nsanoen: miten voi avioliitossa, ollen sidottuna naiseen, käsittää\nelämän tarkoituksen olevan vapautua aistillisuudesta ja palvella\nJumalaa?\n\nJos joku on langennut, niin tietysti Jumalan palvelus voi hänelle olla\nsiinä, että hän kokee sovittaa rikoksensa eli kääntää sen seuraukset\nhyvään päin. Tämän lankeemisen seuraus on lapsen sikiäminen äidin\nkohdussa. Ja siis Jumalan palvelus täytyy nyt olla ehdottomassa\nyhteydessä alkaneen uuden elämän kanssa. Koska, kuten jo alussa on\nollut puhe, synnyttäjän mielentila siihen aikaan kuin hän vielä kantaa\nlasta kohdussansa, vaikuttaa läheisesti tämän lapsen elämään, on sitä\ntärkeämpi äidin pysyä puhtaana ajatuksissaan ja hurskaana tunteissaan,\npuhumattakaan siitä, että Jumalan paivelus vaatii samasta syystä\naviopuolisoja kieltäytymään sukuvietin tyydyttämisestä raskauden ja\nimettämisen aikana. Lapsi on lankeemuksen tuote. Jumalan tahdon\ntäyttäminen avioliitossa on siis tämän lankeemuksen sovittamisessa,\nlapsen kasvattamisessa välittömäksi Jumalan palvelijaksi, korkeimman\nelämänymmärryksen toteuttajaksi. -- --\n\nTämän uskonnollisen kannan sukupuoliasiassa on meidän päivinämme\nselventänyt Leo Tolstoi. Ja tahdon esittää tässä hänen omat herättävät\nsanansa:\n\n\"Kristityn ihanne on rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen, se on itsensä\nunohtaminen ja Jumalan ja lähimmäisen palveleminen; mutta aistillinen\nrakkaus, avioliitto, on itsensä palveleminen ja sentähden kaikissa\ntapauksissa este Jumalan ja ihmisten palvelemiseen, siis kristinopin\nkannalta lankeemus, synti.\n\n\"Avioliiton rakentaminen ei voi edistää Jumalan ja ihmisten\npalvelemista siinäkään tapauksessa, että joku menisi avioliittoon\ntarkoituksella jatkaa ihmissukua. Semmoiselle ihmiselle olisi sen\nsijaan kuin mennä naimisiin lasten tuottamista varten paljon suorempi\ntie tarkoitukseensa elättää ja pelastaa ne miljoonat lasten elämät,\njotka hukkuvat ympärillämme yksistään aineellisen ravinnon puutteessa,\npuhumattakaan henkisestä.\n\n\"Ainoastaan siinä tapauksessa saattaisi kristitty tuntematta\nlankeemusta mennä naimisiin, että hän näkisi ja tietäisi kaikkien\nlasten elämän turvatuksi.\n\n\"Saattaa olla omistamatta Kristuksen oppia, sitä oppia, jonka ympärillä\non koko elämämme ja johon kaikki siveellisyyskäsitteemme perustuvat,\nmutta kerran omistaen tämän opin, ei voi olla näkemättä, että se\nviittaa täydellisen puhtauden ihanteesen.\n\n\"Onhan evankeeliumissa sanottu selvästi ja ilman minkäänlaisten väärin\nselitysten mahdollisuutta ensiksikin, ettei nainut mies saa erota\nvaimostaan yhtyäkseen toiseen, vaan että hänen on eläminen sen kanssa,\njohon on kerran yhtynyt (Mat. V, 31-32; XIX, 8); toiseksi, että ihmisen\nyleensä, siis niin hyvin naineen kuin naimattomankin, on synti katsoa\nnaiseen niinkuin himonsa esineesen (Mat. V, 28-29), ja kolmanneksi,\nettä naimattoman on parempi olla yhtään naimisiin menemättä, s.o. olla\ntäydellisesti puhtaana (Mat. XIX, 10-12).\n\n\"Sangen monesta nämät mietteet tulevat näyttämään kummallisilta jopa\nristiriitaisiltakin. Ja ne ovatkin todella ristiriitaiset, ei\nkuitenkaan keskenään, vaan ne ovat ristiriitaiset koko elämämme kanssa,\nja ehdottomasti tuntuu heräävän kysymys: kumpi on oikeassa, nämäkö\nmietteet vai miljoonien ihmisten ja minun elämäntapani. Tätä samaa\ntunsin minäkin sangen suuressa määrässä, kun olin tulemassa siihen\nvakaumukseen, jonka tässä lausun julki: minä en mitenkään aavistanut,\nettä ajatukseni veisivät minut sinne, minne veivät. Minä hämmästyin\nomia johtopäätöksiäni, en tahtonut niitä uskoa, vaan uskomatta en\nvoinut olla. Ja niin ristiriitaiset kuin nämä johtopäätökset ovatkin\nelämämme koko rakennuksen kanssa, niin vastaiset kuin ne ovatkin kaiken\nsen kanssa, mitä minä ennen ajattelin ja lausuinkin, nyt minun täytyy\nne tunnustaa.\n\n\"Sanotaan tähän: 'ne ovat vaan yleisiä näkökohtia, jotka mahdollisesti\neivät ole vääriäkään, vaan kuuluvat erityisesti Kristuksen oppiin ja\novat siis sitovia ainoastaan niille, jotka tunnustavat tätä oppia;\nmutta elämä on elämä, eikä saa, osoitettuaan Kristuksen\nsaavuttamattomaan ihanteesen, jättää ihmiset tässä kaikkein\npolttavimmassa, yleisimmässä ja suurimpia epäkohtia synnyttävässä\nkysymyksessä omiin hoteisinsa tämän ihanteen kanssa ilman mitään\njohtoa.'\n\n\"Vielä sanotaan: 'nuori, intohimoinen mies aluksi innostuu ihanteesen,\nvaan ei voi sitten hillitä itseään, irtautuu, ja tietämättä,\ntunnustamatta mitään johtosääntöjä joutuu haureellisuuteen,\ntäydelliseen siveettömyyteen.'\n\n\"Siis: Kristuksen ihanne on saavuttamaton eikä voi olla meille\nelämänohjeena; siitä voi puhua ja sitä miettiä, vaan elämää varten se\nei ole sovelias ja se on senvuoksi hyljättävä. Meille ei ole tarpeen\nihanne, vaan semmoinen ohje, semmoinen säädös, jonka noudattamiseen\nmeidän voimamme riittävät kun yhteiskuntamme siveelliset voimat\narvostellaan keskimääräisesti: esimerkiksi rehellinen kirkollinen\navioliitto, jolloin toinen puolisoista, mies, on voinut ennen sitä\npitää yhteyttä muiden naisten kanssa; taikka, sanovat toiset,\navioliitto oikeudella avioeroon; taikka siviiliavioliitto; taikka,\nlaskeutuen yhä alemmas samaa tietä, -- jaapanilainen, ainoastaan ajaksi\nsolmittu avioliitto, -- ja miksi ei vihdoin myöskin järjestetyt\nhaureuslaitokset?\n\n\"Sanotaankin näistä viime mainituista: ne ovat paremmat kuin\nepäsiveellisyys kaduilla. Siinä juuri vika onkin, että kun ihanne\nvedetään ales ja vaatimukset sovitetaan ihmisheikkouden mukaan, niin ei\nenää löydä sitä rajaa mihin on pysähtyminen.\n\n\"Onhan tämmöinen arvelu alusta pitäen väärä: väärin on ensiksikin se,\nettei loppumattoman täydellisyyden ihanne voisi olla elämänohjeena, ja\nettä pitäisi se hyljätä mahdottomana sanoen, että se on minulle\ntarpeeton, kosken kumminkaan koskaan sitä saavuta, taikka alentaa\nihanne niille asteille, missä minun heikkouteni haluaa seista.\n\n\"Näin ajatella on sama kuin jos merelläkulkija sanoisi itselleen:\nkosken voi kulkea sitä linjaa myöten, jota kompassi näyttää, niin minä\nheitän koko kompassin ulos tai lakkaan siihen katsomasta, s.o. luovun\nihanteesta, taikka sitten kiinnitän kompassiviisarin siihen paikkaan,\nmikä vastaa tällä hetkellä laivani suuntaa, s.o. alennan ihanteen\nheikkouteni mukaan. Kristuksen antama täydellisyyden ihanne ei ole\nmikään mietelmä tai kaunopuheisten saarnojen esine, vaan on kaikkein\nvälttämättömin, jokaisen käytettävänä oleva siveellisen elämän\njohdatus, niinkuin kompassi on merimiehelle välttämätön ja hänen\nkäytettävänään oleva johdatuksen välikappale; on ainoastaan uskominen\nniin tähän kuin siihenkin. Missä asemassa ihminen olisikin, aina on\nhänelle Kristuksen antama ihanteen oppi riittävä siihen, että hän saisi\ntäysin oikean osoituksen kuinka hänen on tai ei ole menetteleminen.\nMutta täytyy uskoa tähän oppiin täydellisesti, ainoastaan tähän oppiin,\nja lakata uskomasta kaikkiin muihin, aivan niinkuin merimiehen täytyy\nuskoa kompassiinsa ja lakata katselemasta ja pitämästä johtona sitä,\nmitä näkee syrjillä. Täytyy osata ottaa johtoa Kristuksen opista,\nniinkuin täytyy osata ottaa johtoa kompassista, ja sitä varten täytyy\nerittainkin ymmärtää oma asemansa, täytyy osata pelkäämättä arvostella\noma poikkeamisensa ihanteellisesta, määrätystä suunnasta. Millä\nasteella siis ihminen seisoneekin, aina on hänen mahdollista lähetä\ntätä ihannetta, eikä mikään asema voi hänelle olla sellainen, että hän\nvoisi sanoa saavuttaneensa ihanteen ja siis ei voivansa enää pyrkiä\nlähemmäksi. Semmoinen on ihmisen pyrkiminen Kristuksen ihanteesen\nyleensä, ja semmoinen pyrkiminen täydelliseen puhtauteen erityisesti,\njos silmällä pitäen sukupuolisuhteita, ajattelee kaikkein erilaisimpia\nihmisten asemia, viattomasta lapsuudesta avioliittoon asti, jossa\nkieltäymistä ei noudateta, niin jokaisella asteella näiden kahden\naseman välillä tulee Kristuksen oppi, ihanteinensa, aina olemaan selvä\nja määrätty ohje, mitä ihmisen jokaisella näistä asteista on ja mitä ei\nole tekeminen.\n\n\"Mitä on puhtaan nuorukaisen, tytön tekeminen? Säilyttäminen itseänsä\npuhtaana kiusauksista, ja, voidakseen antaa kaikki voimansa jumalan ja\nihmisten palvelemiseen, pyrkiminen yhä suurempaan ajatusten ja halujen\npuhtauteen.\n\n\"Mitä on tekeminen nuorukaisen ja tytön, jotka ovat joutuneet\nviettelykseen joko vajoutuen rajoja tuntemattoman rakkauden ajatuksiin\ntai sitten rakkauteen johonkin erityiseen henkilöön ja näin kadottaneet\nosan mahdollisuutta palvella Jumalaa ja ihmisiä? -- Yhä samaa,\nvarjeleminen itseään lankeemuksesta, tietäen, ettei antautuminen\nvapauta kiusauksesta, vaan ainoastaan tekee sen voimakkaammaksi, ja yhä\nvaan pyrkiminen suurempaan ja suurempaan puhtauteen päästäkseen\ntäydellisemmin palvelemaan Jumalaa ja ihmisiä.\n\n\"Mitä on tekeminen ihmisten, jotka eivät ole voittaneet taistelussa,\nvaan langenneet? -- Pitäminen lankeemustansa ei minään laillisena\nnautintona, kuten sitä nyt pidetään, oikeutettaessa sitä avioliittoon\nvihkimisellä, -- ei satunnaisena huvituksena, jota voi uudistaa muiden\nkanssa, ei onnettomuutena, kun lankeemus on tapahtunut alempisäätyisen\nkanssa ja ilman vihkimismenoja, vaan pitäminen tätä ensimäistä\nlankeemusta niinkuin se olisi ainoa, niinkuin se olisi eroittamattoman\navioliiton perustaminen.\n\n\"Tämä avioliiton rakentaminen ja sen seuraus, lasten syntyminen,\ntuottaa avioliiton rakentajille uuden, rajoitetumman muodon Jumalan ja\nihmisten palvelemiseen. Ennen avioliittoa ihminen välittömästi, mitä\nmoninaisimmissa muodoissa, saattoi palvella Jumalaa ja ihmisiä, mutta\navioliiton rakentaminen rajoittaa hänen toimintansa alan ja vaatii\nhäneltä avioliitosta syntyvien jälkeläisten elättämistä ja\nkasvattamista, jotka ovat vastaisia Jumalan ja ihmisten palvelijoita.\n\n\"Mitä on miehen ja vaimon tekeminen, jotka elävät avioliitossa ja\ntäyttävät sitä rajoitettua Jumalan ja ihmisten palvelemista, lasten\nelättämisellä ja kasvattamisella, joka heidän asemastaan johtuu? -- Yhä\nsamaa: yhteisin voimin pyrkiminen kiusauksesta vapaaksi, oman itsensä\npuhdistukseen ja synnin lopettamiseen vaihtamalla ne suhteet, jotka\nheitä estävät yhteisesti ja erityisesti palvelemasta Jumalaa ja\nihmisiä, vaihtamalla aistillinen rakkaus veljen ja sisaren puhtaihin\nsuhteisin.\n\n\"Ja sentähden ei ole totta, että me emme voisi ottaa johtoa Kristuksen\nihanteesta siitä syystä, että se on niin korkea, täydellinen ja\nsaavuttamaton. Me emme voi käyttää sitä ohjeenamme ainoastaan siksi,\nettä valehtelemme itsellemme, petämme itseämme.\n\n\"Jos sanomme, että tarvitaan sääntöjä, joita olisi mahdollisempi\ntoteuttaa kuin Kristuksen ihannetta, ja että muussa tapauksessa käy\nhelposti niin, että saavuttamatta tätä ihannetta me lankeamme\nhaureelliseen elämään, niin emme silioin sano sitä, että Kristuksen\nihanne on meille liian korkea, vaan ainoastaan, että me emme usko\nsiihen emmekä tahdo määrätä menettelyämme tämän ihanteen mukaan.\n\n\"Sanoen, että lankeemalla kerran, me lankeemme haureelliseen elämään,\nilmaisemme, ettemme oikeastaan pidäkkään lankeemista alemman kanssa\nsyntinä, vaan huvituksena ja virkistyksenä, jota emme ole velvolliset\nparantamaan sillä, mitä sanomme avioliitoksi. Sillä jos me\nymmärtäisimme, että tämä lankeeminen on synti, joka on ja voi olla\nsovitettavissa ainoastaan eroittamattomalla avioliitolla ja koko sillä\ntoiminnalla, joka seuraa avioliitossa syntyneiden lasten kasvattamista,\nniin lankeeminen ei mitenkään voisi olla aiheena lankeemiseen\nhaureelliseen elämään.\n\n\"Sehän olisi samaa kuin jos maanviljelijä ei pitäisi kylvöksenä sitä\nkylvöstä, joka hänelle ei onnistunut, vaan kylväen toiseen ja\nkolmanteen paikkaan pitäisi oikeana kylvöksenä vasta sitä, joka hänelle\nonnistuu. Luonnollista on, että semmoinen ihminen tärvelisi paljon\nmaata ja siemeniä eikä koskaan oppisi kylvämään. Mutta asettakaa\nihanteeksi täydellinen puhtaus, pitäkää jokaista lankeemusta, kelle ja\nkenen kanssa se tapahtuneekin, perustavana ainoata, koko elämäksi\npysyvää avioliittoa, niin tulee selväksi, että Kristuksen antama ohje,\nei ole ainoastaan riittävä, vaan ainoa mahdollinen.\n\n\"'Ihminen on heikko, hänelle on annettava hänen voimiansa vastaava\ntehtävä', sanovat ihmiset. Se on sama kuin sanoa: 'minun käteni ovat\nheikot ja minä en voi vetää viivaa, joka olisi suora, s.o. lyhyin\nkahden pisteen välillä, ja sentähden minä otan malliksi väärän tai\ntaitetun viivan.' Mitä heikompi käteni on, sitä täydellisempää mallia\nminä tarvitsen.\n\n\"Kun kerran tuntee Kristuksen ihanneopin, ei saa menetellä niinkuin ei\nsitä tuntisi ja panna sen sijalle ulkonaisia määräyksiä. Kristuksen\nihanneoppi on ihmiskunnalle avattu juuri siksi, että tämä ihanne voi\njohtaa sitä sen nykyisessä kehityskaudessa. Ihmiskunta on jo jättänyt\ntaaksensa uskonnolliset säännöt, eikä kukaan enää usko niihin.\n\n\"Kristuksen ihanneoppi on se ainoa oppi, joka voi johtaa ihmiskuntaa.\nEi voi, ei saa panna Kristuksen ihanteen sijaan ulkonaisia sääntöjä,\nvaan täytyy lujasti pitää edessään tätä ihannetta täydessä puhtaudessa,\nja -- ennen kaikkea -- uskoa siihen.\n\n\"Sille, joka vielä purjehti lähellä rannikkoa, saattoi sanoa: 'pidä\ntuota vuorta, tuota nientä, tuota tornia kohden'. Mutta lähestyy aika,\njolloin kulkijat ovat edenneet ulapalle, ja johtona heille voi ja\ntäytyy olla saavuttamattomat taivaanvalot ja kompassi, joka osoittaa\nsuuntaa. Kumpikin on meille annettu.\"\n\nSiihen väitteesen, että jos ihmiset menettelisivät tämän elämänohjeen\nmukaan niin ihmissuku häviäisi maan päältä, ja ettei ihmissuvun\nhäviäminen voi olla ihmissuvun ihanne, vastaa Leo Tolstoi näin:\n\n\"Puhumatta siitä, että ihmissuvun häviäminen ei ole mikään uusi ajatus\naikamme ihmisille, vaan on uskonnollisille ihmisille uskonkappale, ja\ntieteen tuntijoille ehdoton johtopääte auringon kylmenemisestä, --\npiilee tässä vastaväitteessä suuri, hyvin levinnyt ja vanha\nväärinkäsitys. Sanotaan: 'Jos ihmiset saavuttavat täydellisen puhtauden\nihanteen, niin he häviävät, ja siksi tämä ihanne ei voi olla oikea.'\nMutta ne, jotka näin sanovat, joko tietäen tai tietämättään sekoittavat\nkahta eri asiaa toisiinsa, käskyn ja ihanteen.\n\n\"Puhtaus ei ole mikään käsky ihmiselle, vaan se on hänen oma\nihanteensa, tai ehkä paremmin yksi sen ehdoista. Mutta ihanne voi vaan\nsilloin olla ihanne, kun sen toteuttaminen on mahdollinen vaan\naatteessa, ajatuksessa, kun se kuvaillaan olevan toteutettava vaan\nloppumattomuudessa ja kun siis sen lähestymisen mahdollisuus on\nloppumaton. Jos ihanne olisi saavutettavissa tai vaikkapa me vaan\nvoisimme kuvailla sitä mielessämme toteutuneena, niin se lakkaisi\nolemasta ihanne. Semmoinen on Kristuksen ihanne -- taivaan valtakunnan\nperustaminen maan päällä, -- tuo jo profeettain ennustama ihanne, että\non tuleva aika, jolloin kaikki ihmiset muuttuvat Jumalan opettamiksi,\ntakovat miekat auroiksi, keihäät sirpeiksi, leijona makaa karitsan\nvieressä, jolloin kaikki olennot yhtyvät rakkauden kautta. Ihmiselämän\nkoko merkitys on liikkumisessa tätä ihannetta kohden, ja sentähden\npyrkiminen Kristuksen ihannetta kohden semmoisenaan, ja puhtautta\nkohden tämän ihanteen yhtenä ehtona, ei suinkaan hävittäisi elämisen\nmahdollisuutta, vaan päinvastoin tämän kristillisen ihanteen puute\nhävittäisi eteenpäin menon, ja siis elämisen mahdollisuuden.\n\n\"Se johtopäätös, että ihmissuku häviäisi, jos ihmiset kaikin voimin\npyrkisivät puhtauteen, on aivan sama johtopäätös kuin jos sanottaisiin\n(ja sanotaankin), että ihmissuku häviää, jos ihmiset taistelun sijaan\noman olemassa olonsa puolesta kaikin voimin pyrkisivät rakastamaan\nystäviään, vihollisiaan ja kaikkea elävää.\"\n\nNäin Leo Tolstoi.\n\nAjatus, että ihmiskunnan kokonaisuus elää ainoastaan siitä syystä, että\nse on kaukana puhtauden ihanteesta, ja sitä varten, että se sen\ntoteuttaisi, voi vaan ensi kuulemalta olla outo. Sillä eläähän\nyksityinenkin ainoastaan siitä syystä, että hänen edellänsä on käynyt\nlankeeminen puhtauden ihanteesta, ja sitä varten, että hän täyttäisi\nsen, mikä jäi edeltäjiltä täyttämättä. Mutta yksityinen, pyrkiessään\npuhtauteen, ei tunne menevänsä kuolemaa vaan elämää kohden.\n\nYksityinen ihminen voi, tahtomalla taivaan valtakunnan lähestymistä,\ns.o. ihmiskunnan yhtymistä Jumalan kanssa, saavuttaa itse kohdastansa\ntämän korkeimman ihanteen, oman yhtymisensä Jumalan tahdon kanssa, mikä\nyhtyminen täyttyy hänen jättäessään tämän ajallisen elämän; mutta hän\nei voi ihmissilmällä nähdä milloin hänen elämänymmärryksensä valo on\nvalistanut kaikki muut ihmiset ja Jumalan tahto täyttynyt.\n\nJos joku siis väittäisi, ettei tämmöinen elämän tarkoituksen\nymmärtäminen voi antaa voimaa nykyisyyden elämää varten, koska\ntarkoitusperä on näkymätön ja ajatukselle käsittämättömässä\ntulevaisuudessa, niin hän olisi väärin ymmärtänyt opin elämäntiestä.\nSillä mitä rehellisemmin hän tahtoo taivaan valtakunnan lähestymistä,\nsitä selvemmin hänen täytyy nähdä, että ensimäinen askel tähän\ntarkoitukseen on Jumalan valtakunta hänen omassa sydämmessään, eli että\njuuri hänen täytyy olla muille ihmisille tie, totuus ja elämä.\n\nTämän elämänymmärryksen koko merkitys siinä onkin, eli siksi se onkin\nainoa totinen elämänymmärrys, että se tekee yksityiselle ihmiselle\nnykyisyyden elämän eli kysymyksen kuinka hänen on menetteleminen nyt,\nkaikkein tärkeimmäksi hänelle itselleen ja samalla kaikkein\ntärkeimmäksi koko maailmalle.\n\nJa juuri siksi tämä elämänymmärrys voi antaa voimaa vapautumaan\nhetkellisen nautinnon halusta tai hetkellisestä mieltä kahlehtivasta\ntunteesta, että sen sija on nykyhetkessä. Näin elämää ymmärtävälle ei\nJumala ole se, jonka apua hän rukoilisi joitakin omia tarkoituksiansa\neli omaa tulevaisuuttansa varten, ja joka siis voisi olla mielestä\npoissa, silloin kun hän ei rukoile, -- vaan se, jonka sisällisesti\ntunnetun tahdon täyttäminen on koko hänen elämisensä ainoa tarkoitus,\nja joka siis, kuten muunkin tekemisen vaikutin, itsestänsä pysyy\nmielessä.\n\n\n\n\nLIITE.\n\n\nTahdon tähän kääntää muutamia parhaimpia palasia, mitä olen lukenut\nvieraskielisessä kirjallisuudessa, ja jotka koskevat erikoisesti itse\ntaistelua viettiä vastaan.\n\nEnsiksikin tässä kirjasessa joku ehkä tahtoisi löytää neuvoja siihen,\nmitä on ulkonaisessa ruumiillisessa suhteessa huomioon otettava\ntaistelun helpottamiseksi viettiä vastaan. Neuvoa panemaan paljon\npainoa oman ruumiin hoitoon en minä voi. Ainakin joskus se voi tuottaa\nvahinkoa koska sen kautta ajatukset pysyvät omassa ruumiissa ja omassa\nitsessä, mikä käsittääkseni on erittäinkin tässä tapauksessa\nhaitallista.\n\nIhan varma on, että totinen ruumiillinen työ, yksinkertainen ruoka ja\nelämäntapa auttavat vapautumaan paheesta. Mutta sitäkin on hyödytöntä\nneuvoa. Sillä pysyväisesti rasittamaan itseänsä rupee ihminen, joka ei\nmuuten ole siihen pakoitettu, ainoastaan jostakin itsenäisestä\nsiveellisestä, uskonnollisesta syystä. Ja vapautuminen tapahtuu silloin\nsivuseurauksena tästä.\n\nMutta ei kukaan ihminen omista itselleen oikeata elämänkäsitystä\nainoastaan jonakin keinona paheesta pääsemiseksi. Oikean\nelämänkäsityksen omistaminen sitävastoin on pysyväisesti vievä hänet\nsiihen omaa ruumista unohtavaan ja rasittavaan toimintaan, joka\nvapauttaa aistillisuudesta.\n\nVoi kuitenkin olla hyvä sen vuoksi, että yritykset vapautua paheesta\nulkonaisten keinojen avulla voivat nekin johtaa oikealle totuuden\ntielle, ottaa tähän seuraavia ulkonaisen elämän ohjeita.\n\n1) _Ole kieltäytyväinen_ ruuassa, juonnissa ja nukkumisessa; älä käytä\nhienoa, rasvaista tai maustuksilla valmistettua ruokaa, -- erittäinkään\net imelää: torttuja, sylttiä, konfektejä, sokuria j.n.e.; älä syö\nensinkään lihaa, ei raavaiden, ei lintujen, eikä kalojen, ja vältä\nmahdollisuuden mukaan munia: -- ruokasi olkoon yksinomaan kasvi- ja\nmaitoruokaa; älä koskaan käytä mitään määrää väkeviä juomia, älä polta\ntupakkaa, ja jos sinulla ovat nuo tavat, niin luovu niistä viipymättä;\nälä juo teetä äläkä kahvia, -- keitetty maito voi täydellisesti korvata\nnämä juomat synnyttämättä hermokiihoitusta; älä syö äläkä juo ennen\nnukkumista; istu ja makaa kovalla alustalla; mene levolle niin varhain\nkuin mahdollista, viileässä huoneessa, peittäen itsesi kylmällä\npeitteellä, ja nouse heti kun heräät. Hyödyllistä on aamulla ja\npäivällä (kunhan ei yöksi) valella itseään kylmällä vedellä. Yleensä\nmuista, että hienostumisen ja hillitsemättömyyden tavat ovat\nsuotuisimmat herättämään aistillisuutta.\n\n2) _Älä ole koskaan toimeton_: kaikki vapaa aikasi pyhitä henkiselle\nja, vielä parempi, ruumiilliselle työlle, joka sinua väsyttää ja\nvapauttaa kaikista himollisista ajatuksista. Väsy niin, että uni olisi\nsinulle todellisena lepona. Muista, että se joka ei hillitse itseään ja\non toimeton, ei voita koskaan himoaan. Koeta panna maata aina\nruumiillisesti väsyneenä.\n\n3) _Vältä_ kaikkea, mikä voi herättää sinussa kiihoitusta, niinkuin:\nlikaisia puheita, viettelevää lukemista, kuvia, huvituksia, musiikkia,\ntovereita. Valitse työsi, virkistyksesi, toverisi silloin, kuin\ntäydellisesti hallitset itsesi, ja sittemmin pysy tässä vaalissasi. Jos\nolet pakotettu jäämään sinne, missä sinun on kuuleminen ja näkeminen\naistillisia asioita, niin tarkastele ankarasti tunteitasi, kunnes\npääset lähtemään. Niin kauan kuin olet siellä, älä katsele, älä\nkuuntele, ole ääneti, älä naura. Ei ole tavallisesti helppo päästä\nerille viettelyksistä, kun itse omasta tahdostasi olet niihin\nsukeltunut.\n\n4) _Koeta unohtaa itsesi_: niinkauan kuin ihminen ajattelee toisia ja\npitää toisista enemmän huolta kuin itsestään, hän _pysyy_ puhtaana;\naistillisuus on vaan yksi oman itsensä hemmottelemisen pahimpia\nmuotoja.\n\n5) Kiusauksen vähänkin alkaessa ala taistella sitä vastaan ja ennen\nkaikkea muuta paikkasi ja toimesi: siirry toiseen huoneesen ja, jos\nmahdollista, heti ryhdy johonkin ruumiilliseen työhön.\n\n6) _Älä koskaan joudu epätoivoon_, äläkä sorru hengessä, älä mene\npahasta vielä pahempaan; kiusauksen hetkenä, lankeemuksenkin hetkenä\nälä joudu epätoivoon, vaan sano itsellesi: lankean, mutta inhoon\nlankeemista, ja tiedän, että vaikken tänään, niin huomenna tulen\nvoittajaksi.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTunnettu englantilainen kirjailija ja taidearvostelija John Ruskin on\nkahdessa kirjeessään eräälle nuorelle miehelle, oppilaallensa, joka\nkysyi häneltä neuvoa miten olisi taisteltava sukupuoliviettiä vastaan,\nlausunut seuraavia mietteitä, jotka henkivät tervettä järkeä ja totista\nuskontoa.\n\n\"Te kirjoitatte olevanne pakoitettu alituisesti ponnistamaan voimianne\nsäilyäksenne paheesta. Entä jos te järkityöhönne liittäisitte leikkejä,\njotka kysyvät voimaa, tai, vielä paremmin, turvautuisitte hyödyllisen\nruumiillisen työn apuun? En luule, että Jumala olisi pannut ihmiseen\nsemmoisia intohimoja, joita ei voisi, jos se tulee tarpeelliseksi,\ntukehuttaa joillakin terveillä keinoilla.\n\n\"Minä mielelläni sitoisin teitä lupauksellanne, jos pitäisin sitä\nhyödyllisenä. Vaan minä ajattelen, ettei ole mahdollista säilyttää\nluonteiden puhtautta ja pyrintöjen ylevyyttä muulla keinoin, kuin\nsisällisen henkisen voiman avulla, joka aina vastaa, kun sen puoleen\nkäännymme. Koettakaa tottua tällaiseen mielentilaan, ja teille tulee\ntarpeettomiksi annettujen lupausten siteet; päinvastaisessa tapauksessa\nlupaukset eivät auta -- te rikotte ne, ja tulette pitämään itseänne\npaljoa onnettomampana. Kaikkein tärkeintä meille elämässä on oppia\nkieltäytymään; ei ole niin tärkeätä tehdä joku päätös, kuin luopua\njostakin; meille on vähemmin tarpeen urhoollisuus kuin nöyryys. Joka\nkerran on antautunut jumalallisen lain, tahdon alaiseksi, se ei tahdo\nenää alistua minkään muun alaiseksi\"...\n\nJonkun ajan kuluttua Ruskin kirjoitti toisen kirjeen samasta asiasta\nsamalle nuorelle miehelle:\n\n\"Hyvin väsyttävän päivän perästä istuudun teille lyhyesti vastaamaan.\nOtan vastaan teidän lupauksenne, jos sitä tahdotte; toivon, että\ntiedätte, mistä on haettava voimaa pitämään sananne.\n\n\"Muistakaa yhtä ainoata: kun kiusaus tulee, ei mikään ihmisvoima voi\nkestää taistelua, tai sanon -- harva voima; ainoa pelastus on paeta\nviettelystä. Heti särjette ajatukset, kun annatte niille toisen\nsuunnan. Ei auta järkisyyt eivätkä lujat päätökset; ainoa keino voittaa\nkiusausta on kääntää siitä pois silmät ja ajatukset.\n\n\"Jollette vielä ole kokeneet, niin aikaa myöten saatte nähdä, mikä\nomituinen, kummallinen voima itää täydellisessä ajatuksen ja ruumiin\npuhtaudessa; se antaa jokaiselle sielun toimelle terveen henkisen\nmerkityksen ja antaa ihmiselle henkisen mahdin, jota ei voi millään\nmuulla tavalla saavuttaa. Spenser [englantilainen runoilija 17\nvuosisadalta] on erinomaisella tavalla kuvannut tämän voiman\nkaikkivoittavan Britomartan muodossa.\n\n\"Kun minä sanon, ettei ole ihmisvoimaa, joka pystyisi lannistamaan\nhimon kiusausta, -- myöskin pako voi näyttäytyä turhalta, -- minä\ntahdon sillä sanoa, että pahetta vastaan taistelemista varten on\ntarpeen henkinen voima, mikä tulee ainoastaan sen luo, joka on\nkääntynyt pois kaikesta maallisesta turhuudesta. Teidän kirjeenne\nkysymykseen minä voin ainoastaan vastata: lukekaa evankeliumia. Minä\ntiedän ainoastaan yhden kirjan, joka selvästi puhuu teoista ja uskosta:\nse on evankeliumi. Lukekaa siitä kaikki, mikä tätä kysymystä koskee.\nMinä luulen teidän tulevan johtopäätökseen, että jollei teoissa olekaan\nitse pelastus, niin kaikissa tapauksissa niissä on tie pelastukseen,\nainoa tie. Kristus sanoo: 'Kun olette kaikki täyttäneet, sanokaa: me\nolemme kelvottomat palveliat!' Hän ei sano: 'Älkäät tehkö mitään.\nKaikki kääntyy parhaaksenne, jos sanotte: me olemme kelvottomat\npalveliat.' Tehkää, tehkää, tehkää. Lukekaa vuorisaarna. Kaikki siinä\npuhuu samaa: 'tehkää'. Luullakseni syntyvät kaikki kinastukset\nkristittyjen kesken heidän vastenmielisyydestään yksinkertaisiin\ntekstin sanoihin: 'joka kuulee minun sanani ja ne tekee' -- --\nKatolilaiset ovat keksineet tekojen asemesta maksaa rahoja ja rukoilla,\nskotlantilaiset ovat asettaneet tekojen sijaan uskon, englantilaiset\nhartauden j.n.e. Mutta vähin kaikista näyttää kukaan ajattelevan\nkysymyksen olevan raskaan ristin ottamisesta ja kantamisesta. Koettakaa\nlakkaamatta täyttää Kristuksen oppia. Siinä löydätte voiman ruveta\ntahtomaan ja tehdä. Silloin saatte tietää onko tämä oppi Jumalalta vai\nei.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nNuorisossa pidetään niin sanottuja \"yövuotoja\" kumoomattomana\ntodistuksena siihen, että sukupuolinen yhdyselämä on luonnon oma käsky\nihmiselle, ja käsitetään niiden ilmaantuminen ikäänkuin kutsumukseksi\nluonnon puolelta tähän elämään.\n\nNäin ollen hän voi kieltäytymisestä ajatella: mitäpä se minua\nhyödyttäisi, kun yöllä kumminkin kadotan saman siemenen, jonka olen\nkieltäytymisellä säilyttänyt, Ja hän kuvailee että luonto nauraisi\nhänelle hänen selkänsä takana.\n\nKysymys on todella antanut jonkinlaista vaikeutta niille siveyden\nopettajille ja lääkäreille, jotka vaativat kieltäytymistä vietin\ntyydyttämisestä vaan ulkopuolella avioliittoa, koska se vasta\navioliitossa muka muuttuu luonnon käskyksi. Vaikeata on, kun yövuodot\nkäsitetään ihmisen ruumiinrakennuksen luonnolliseksi ominaisuudeksi,\nselittää miksi tässä tapauksessa luonnon järjestyksellä ei olekaan\nratkaisevaa sananvaltaa.\n\nAinoastaan uskonnolliselta kannalta arvostellessa tätä kysymystä ei ole\ntätä vaikeutta, sillä silloin kieltäytyminen ei tapahdu minkään\nterveydellisen hyödyn vuoksi, vaan ainoastaan puhtauden itsensä vuoksi.\n\nMutta muuten tuntuvat yleiset havainnot siemenvuodosta kovin\npuutteellisilta.\n\nMillä tavalla se on ruumiillisen luonnon ominaisuus? Valittavathan\nsiemenvuotoa juuri ne, jotka eivät suinkaan ole noudattaneet\nkieltäytymistä. Eikö se ole luonnon välttämättömyys vasta silloin kun\non ensin totuttu viettiä tyydyttämään?\n\nSiemenen muodostus miehellä näyttää riippuvan suuressa määrin hänen\najatuksistansa. Tarkkojen personallisten havaintojen mukaan voi\nvarmuudella sanoa, että aistilliset ajatukset \"keräävät\" siementä.\nMerkillisimpänä tosiasiana voi myöskin mainita, että aistillisten\najatusten voittaminen ja karkoittaminen sisällisen taistelun avulla\nerityisesti keskeyttää siemenen erottautumista ja pitkittää yövuodon\ntuonnemmaksi. Yövuodot näyttävät kyllä seuraavan jonkinlaista ihmisestä\nriippumatonta aikakautisuutta, niin että voisi tuntua niinkuin luonto\ntässä olisi yläpuoleltamme. Itse asiassa on tämä aikakautisuus\nkuitenkin meidän entisten tapojemme tuote. Se on näin ainoastaan\nsenvuoksi, että me emme ole tottuneet tekemään mitään haltitaksemme\naistillisuutta, vaan olemme antaneet sen hallita meitä, ja\naikakautisuus on luonnon menettelyn ainainen ominaisuus. Ryhtyessä\nvihdoin taisteluun, voittoisaankin, aistillisuutta vastaan, voi kulua\nmonia aikoja ennenkuin saa tämän aikakautisuuden muuttumaan. Kun se on\ntuote eli ilme meidän vuosikausia noudattamistamme tavoista ja\najatuksista, niin vaatii se muuttuaksensa myöskin vastaavan pitkää\naikaa.\n\nJoka koko sydämmestään pyrkii puhtauteen, hän saa ennen tai myöhemmin\nhuomata, ettei yöllinen siemenvuoto ollutkaan mikään luonnon\nvälttämättömyys, vaan ainoastaan ruumiissa oleva jäännös hänen\nentisistä tavoistaan ja ajatuksistaan, joka askel askeleelta poistuu\nhänen uusien tapojensa ja ajatustensa tieltä. Siemenvuoto ei lakkaa\nniinkauan kuin ajatusten puhtaus vasta koetetaan sisällisen taistelun\nkautta saavuttaa. Se lakkaa vasta silloin kuin ajatusten puhtaus on\nmuuttunut tavaksi, niin että likaiset, siementä erittävät ajatukset\neivät enää herääkään. --\n\nTästä asiasta on _Eliza B. Burnz_ kirjoittanut hyvin sattuvasti.\nKääntyen vanhempien, lääkärien ja koulunjohtajien puoleen hän sanoo:\n\n\"Rohkenen kääntää teidän huomionne muutamiin mielipiteihin sperman\n(siemenen) muodostumisesta ihmisruumiissa. Minun tietääkseni näitä\nmielipiteitä eivät tähän asti ole hyväksyneet lääkärit eikä yleensä\nyleisökään.\n\n\"Ihmisruumiin tutkijat ja ne, jotka ovat kirjoittaneet siitinelimistä,\ntavallisesti otaksuvat, että sperma eroittuu ruumiissa samaten kuin\nsappi, mahanalusrauhasen neste, sylki ja muut ihmiselämälle\nvälttämättömät eritykset, jotka, kerran synnyttyänsä, ovat käytettävät\nja sitten poistettavat elimistöstä.\n\n\"Tämmöisen teorian loogillinen johtopäätös on se, että jokaisen miehen\ntai noin 14-15 vuotisen pojan terveys vaatii poistamaan ruumiista tätä\nsperma-muodostusta säännöllisten tai epäsäännöllisten väliaikain\nperästä yhtymällä toiseen sukupuoleen taikka omakätisen kosketuksen\navulla, jollei sperman muodostus tapahdu tahottomasti unen aikana.\n\n\"Lopullinen johtopäätös on se, että luonto itse vaatii sukupuolia\nrajattomaan yhteiselämään, tai, että koska sitä yhteiskunta ei salli,\non välttämätöntä ylläpitää haureuslaitoksia. Kuitenkin sekä miehen että\nnaisen siveellinen luonto nousee tämmöistä johtopäätöstä vastaan, eikä\nsiis voi olla epäilemättä semmoisen teorian totuutta. Minä puolestani\nolen sitä mieltä, että tämä kaikkien tunnustama teoria perustuu\nainoastaan siveettömyyteen, joka hävittää yhtaikaa ihmiskunnan sekä\nelämän että onnen.\n\n\"Ihminen on sitä, mitä hän ajattelee, se on klassillinen totuus. Jos\npoika saapi tietää kirjoista tai vanhemmilta tovereilta, että 14 tai 15\nvuoden ijässä sperma välttämättä eroittuu ja kerääntyy, ja että tämä\ntapahtuu hänen tietämättään ja tahtomattaan, -- ettei hän voi sitä\nvastustaa, ja että terveyden säilyttämiseksi hänen on välttämätöntä\naika ajoin tavalla tai toisella toimittaa ulos ruumiistaan tuota\nmuodostusta, niin hän heti alkaakin menetellä tämän vakaumuksensa\nmukaan.\n\n\"Tuo sperman vertaaminen sappeen, mahanesteesen j.m.s. on hyvin\nmielivaltainen vertaus lääkäreiltä. Se vahvistaa nuoren miehen aivoissa\ntuota teoriaa ja antaa hänelle tukea hänen tuhoa tuottavissa\ntavoissaan. Mutta pankaa sapen sijaan vertaukseksi kyyneleet, ja te\nherätätte nuorukaisen aivoissa ihan toisellaisen käsityksen. Jokainen\ntietää, etteivät kyyneleet ole välttämättömät elämistä ja terveenä\npysymistä varten. Ihminen voi olla aivan terve eikä olla itkenyt\nviiteen jopa viiteenkymmeneen vuoteen, Kyynelaine on aina saapuvilla,\nmutta niin vähässä määrin, ettei sitä voi huomata. Kyyneleet ovat aina\nvalmiit odottamassa syytä vuotaakseen, mutta ne eivät keräänny eivätkä\ntee vahinkoa ihmiselle, vaikkei niitä vuodatetakaan jokapäivä, joka\nviikko tai joka kuukausi. Elimistö valmistaa kyynelten perusainekset;\nne ovat aina valmiit tarvittaessa erottumaan ja vuotamaan. Mutta jos ne\nerottuvat, kerääntyvät ja vuotavat ilman vastaavaa syytä, ilman\nruumiillista hermostusta tai henkistä liikutusta, niin lääkäri heti\npäättää, että kyynelrauhaset ovat vialla. Olen vakuutettu siitä, että\npaljnn enemmän yhteyttä on kyynelten ja sperman välillä näiden\nluonnollisessa erottumisessa ja käytännön tavassa, kuin sapen tai\nmahanesteen ja siemenen välillä.\n\n\"Niin kyynelten kuin siemenenkin vuodatus ei ole välttämätön elämiselle\nja terveydelle. Sekä edellinen että jälkimäinen on suuressa määrin\nmielikuvituksen, tunteiden ja tahdon alainen. Sekä edellisen että\njälkimäisen vuodatus voi silmänräpäyksessä pysähtyä välittömän\nsieluntoiminnan vaikutuksesta.\n\n\"Jos miehet ja pojat ymmärtäisivät ja tuntisivat, että\nsiemenmuodostuksen salliminen ilman järjellistä ja vastaavaa syytä on\nyhtä alentavaa kuin kyynelten vuodattaminen turhanpäiväisistä syistä,\nja että paitsi sitä aiheeton siemenen vuodatus on elämän voimain\nhävittävää tuhlausta, niin varmaan itsesaastutuksen, siveettömän elämän\nja aviollisen kohtuuttomuuden tavat suuressa määrin vähenisivät.\n\n\"Syy, miksi tätä ainetta on niin vaikea käsitellä, ei ole ainoastaan\nsiinä arkaluontoisuudessa, jota pelätään siitä puhuttaissa, vaan\npääasiallisesti siinä, että enimmät ihmiset syntyvät luonnottomasti\nkehittyneillä siitinvieteillä. Edellisten sukupolvien siveettömyys on\nsynnyttänyt meissä liiallisen siittimellisen kiihkoisuuden, ja sitä voi\nvastustaa ainoastaan kasvattamalla nuorisoa siveyteen ja levittämällä\nyleisesti tietoa siitos- ja synnytys-elimien luonnollisista tehtävistä.\n\n\"Määrätessään terveysopin perusteita sukupuolielämässä on tiedemiesten\nhyvin tarkkaavasti käsitteleminen teoriojansa tästä aineesta. Teoriat,\njoiden tuloksena on turmiollisia seurauksia ja jotka eivät lupaa\nhuojennusta niissä epäkohdissa, jotka nyt vaivaavat ihmiskuntaa, eivät\nvoi olla herättämättä epäilyksiä vastaansa.\n\n\"Muistan, kuinka kipeätä minulle teki, kun kerran, lopetettaessa\nfysioloogista luentoa himoista, eräs nuori mies huudahti epätoivoisella\näänellä: 'Mitäs meidän nuorten sitten on tekeminen! Me tahdomme elää\nhyvin, mutta meidän himomme ovat väkevät? te lääkärit ette sano meille,\nmitä meidän on tekeminen!?' Luennolla oli saapuvilla lääkäreitä, mutta\nei kukaan sanonut sanaakaan tukeakseen nuorta miestä kieltäymyksen\ntiellä.\n\n\"Hyvin luultavaa on, että vertaava fysiologia ja anatomia suuressa\nmäärin tulevat edistämään oikeain käsitysten syntymistä ihmiselimistön\nluonnollisista ominaisuuksista. Luulen, että villihirven tai apinan\nsiittim eilisen rakenteen tutkiminen ja sen vertaaminen inhimilliseen\non paljon auttava ratkaisemaan kysymystä ihmisen siittimellisistä\ntoimituksista. Tämä tutkiminen on osoittava, onko yksinkertaisen ja\nturmeltumattoman luonnonlain ja inhimillisen onnen kanssa sopusoinnussa\nse seikka, että sperman syntyminen ja muodostuminen ihmisellä on\nniin alituinen ja niin runsas kuin ei yhdelläkään eläimellä. Voi\nainakin kysyä, eikö ihmisessä tapahtuva sperman kerääntyminen ja\neroittautuminen ole suuressa määrin tavan seuraus, aivan niin kuin\nylenmääräinen syljen vuoto on seuraus samaten kehitetystä sylkemisen\ntavasta. Jotkut ihmiset kehittävät siihen määrään tämän tavan, että\nvoivat täyttää syljellään lähes kaksi pulloa päivässä. Toiset taas\nsylkevät hyvin harvoin.\n\n\"Vanhempain ja kasvattajain ehdoton tehtävä on ehkäistä huonoja\nsiittimellisiä tapoja lapsissa ja nuorisossa. Paitsi suoraa opetusta\ntässä aineessa, lapsia on aikaisesta ijästä pitäen kasvattaminen\nitsensä-hillitsemisen tapoihin. Seuraavassa lausunnossa sisältyviä\nmielipiteitä ajatelkoon syvästi jokainen kasvattaja:\n\n\"Ei ole tapaa, joka enemmän vaatisi harjaantumista, kuin\nitsensä-hallitsemisen tapa. Tässä tavassa on niin paljon elämälle\ntärkeätä, että ainoastaan sen kehittymisen mukaan voi arvostella miehen\nmiehekkyyttä ja naisen naisellisuutta. Osata tehdä oma minuus yhdeksi\nluontomme korkeimpien puolten kanssa ja alistaa sille alhaisemmat\npuolet, ylentää eläimellinen luontonsa oman tietoisuutensa korkeuksiin\n-- se on se päavoima, joka antaa elämää ihmisen koko olennolle. Kuinka\ntämä on kehitettävä lapsessa, -- siihen on jokaisen vanhemman\nvastaaminen, -- se on jokaisen nuorukaisen asia. Tie, joka sinne\njohtaa, ei ole salainen eikä monimutkainen. Itsensä-hallitsemisen tapa\non ainoastaan kerta kerralta tapahtuvien kieltäymysten tuote, on\nuudistuva voitto aistillisten vaikutinten yli, halujen tuomitseminen,\nvelvollisuuden tunto mielitekojen keskellä. Se, joka on tämän tavan\nomaksensa saanut, joka voi järjellisesti hallita itseänsä ilman\nsairaaloista voimain ponnistusta, joka on himojensa herra, hänellä on\nitsessään totisen herruuden ja tosi onnen lähde.\n\n\"Voima ja tarmo, jotka tähän käytetään päivä päivältä ja tunti\ntunnilta, eivät kulu eivätkä edes vähene; päinvastoin, ne kasvavat\nkäyttämisestä, tulevat harjoittamisesta vaan voimakkaammiksi, ja\n(vaikka ovat tehtävänsä tehneet entisyydessä) muodostavat koetun,\nluotettavan ja mahtavan aseen tulevassa taistelussa korkeammilla\naloilla.\n\n\"Maailman historian alkuaikoina ovat siittimellisistä tarpeista\nriippumattomat olosuhteet tehneet naisen miehen orjaksi. Jos sukupuolet\nolisivat tasaväkiset, jos niillä siittimellisissä suhteissa olisi vapaa\nvalta valita ja hylätä, jos he merkitsisivät yhtä rakkauden kaikilla\nasteilla, alkaen mielipiteiden vaihdosta, siihen yhtymiseen saakka,\njonka tarkoitus on jälkeläisten synnyttäminen, -- minä luulen, että\ntämä tasa-arvoisuus miehen ja naisen välillä ehkäisisi sitä liiallista\nyhtymisen halua, joka on vallinnut miestä siitä saakka kuin me\nihmiselämää tunnemme, ja joka silloin läheni ja nyt on melkein maniia,\nmikä tuottaa koko ihmissuvun onnettomuuden.\"\n\n\n\n\nEräs kirje.\n\n\nTe kysytte minulta eikö ole parempi turvautua prostitutsiooniin kuin\ntaistella turhaan luonnotonta pahetta vastaan.\n\nKun olette huomanneet, että taistelunne viettiä vastaan on turha, niin\nte tahdotte päästä edes luonnollisempaan ja terveellisempään tapaan\ntyydyttää viettiä.\n\nOlen lukenut useita semmoisten onnetonten tunnustuksia, jotka pitävät\nitseänsä parantumattomina. Useat heistä todistavat, että he ovat\naikoinaan koettaneet vaihtaa paheensa prostitutsioonielämään, mutta\nettä he olivat vaan tunteneet pettymystä, sillä todellisuus ei\nvastannut mielikuvitusta, heitä inhoitti lika ja häväisty alastomuus,\nja näin heidän yrityksensä päästä prostitutsioonin avulla\nluonnollisuuteen vaan vieroitti heidät kauemmas todellisuudesta ja he\nvajoutuivat yhä syvemmäs omaan paheesensa.\n\nMutta ei kaikilla ole tämmöinen kokemus. Niitä on, jotka yhä suuremman\nsiveellisen rappeutumisen ja erittäinkin _juopumuksen_ avulla\nsaattoivat olla näkemättä prostitutsioonin likaa ja näin vähitellen\noppivat toimeenpanemaan mielikuvituksiaan todellisuudessa. Mutta\nhuomatkaa: eivät he prostitutsioonin avulla vapautuneet likaisista\nmielikuvituksistaan, vaan ainoastaan oppivat niitä toimeenpanemaan\ntodellisuudessa. Eivätkä he siis suinkaan päässeet \"luonnollisuutta\"\nlähemmäs.\n\nJoka tietää mielikuvitustensa likaisuuden, hän kauhistuu sitä\nperspektiiviä, johon siis vaihtaminen vie.\n\nKaikissa tapauksissa tämä vaihtaminen käy päinsä ainoastaan juopumuksen\ntai suuren siveellisen rappeutumisen avulla, eikä se voi tapahtua\nyhteydessä henkisen mielenmuutoksen kanssa eli todellisessa\ntarkoituksessa päästä paheesta.\n\nSemmoinen yhteys on mahdoton myöskin toisesta syystä, -- siitä syystä,\nettä mielenmuutos on yhtä kuin toisen elämänymmärryksen omistaminen,\nkääntyminen Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen; ja silloin ei voi\npitää ketään prostitueerattuna, vaan enin onnetonta naista enin\nläheisenä sisarena.\n\nAjatelkaa että joku nuorukainen maansydämmessä tahtoisi myöskin päästä\nluonnollisuuteen. Kun siellä ei ole prostitutsioonilaitosta, pitäisi\nhänen kysyä: eikö ole parempi että perustan salaisen yhdyselämän jonkun\nkevytmielisen kyläntytön kanssa kuin kidun luonnottomuudessa. Ja vasta\nsiinä tapauksessa, ettei olisi semmoisiakaan lähellä, ettei olisi\nympärillä muuta kuin siveellisiä tyttöjä, olisi hänen pakko kysyä: eikö\nole parempi että koetan päästä naimisiin kuin turhaan taistelen\nluonnottomuutta vastaan.\n\nTästä näette, että teidän kysymyksenne on asetettu niinkuin on,\nainoastaan siksi, että asutte kaupungissa.\n\nTuskin siis tarvitsisin siihen vastata. Te itse tunnette asian yhtä\nhyvin; ettehän te tahdo että prostitutsioonilaitos olisi teidän\ntähtenne välttämätön yhteiskunnassa; te ette tiedä maailmassa mitään\nmuuta niin surullista, niin sydäntä haavoittavaa asiaa kuin se, että\nnaiset, siveyden ja elämänlohdutuksen tuki, myyvät itseänsä rahasta.\n\nJa sentähden teidän omatuntonne, jos te sitä tarkkaan kuulostatte,\nsanoo myöskin, ettei teille voi koskaan tuottaa hyötyä tämmöinen\nmenettely vastoin pyhimpiä tunteitanne.\n\nJos te jo olisitte langenneet yhdyselämään jonkun prostitueeratun\nkanssa, ei teidän omatuntonne sanoisi teille: jätä tuo häväisty nainen\nja hae itsellesi vaimo kauniimpien ja puhtaimpien joukosta, vaan: mene,\ntarjoo hänelle kätesi ja liittykää elämänkumppaneiksi, taistellaksenne\nyhdessä aistillisuutta vastaan.\n\nNiille, jotka elävät yhdessä ei tarkoituksella tyydyttää, vaan\ntarkoituksella voittaa viettiä, niille on yhdyselamä tässä suurena\napuna. Ei mikään niin edistä aviopuolisojen henkistä yhteyttä, kuin\ntämmöinen avomielisesti puhuttu ja yhteiseksi tarkoitukseksi tehty\npyrintö vapautua aistillisuudesta. Ei mikään voi paremmin vaikuttaa\nheidän jalostumistansa eikä varmemmin vahvistaa uskollisuuden tunnetta\nheidän välillänsä. --\n\nOlen myöskin ajatellut, että te kysytte niinkuin kysytte, vaan siksi,\nettä tahdotte tietää olisiko minulla sittenkin jotain erikoisia\nsyntysanoja, jotka auttaisivat taistelemaan kiusausta vastaan ja\ntekisivät kieltäymisen teille mahdolliseksi.\n\nMinua ei ole vapauttanut paheesta prostitutsiooni eikä avioliitto, vaan\nainoastaan se muuttunut katsantotapa, joka käskee kieltäytymään tuosta\n\"luonnollisestakin\" yhdyselämästä. Pian vapauduin paheesta kun näin\nrupesin ajattelemaan, vaikken jälkimäisestä itsestään ole vapautunut.\nOn ollut aikoja, jolloin tämä uusi elämänymmärrys on ikäänkuin\nhimmentynyt minulle, jolloin en ole tuntenut kieltäymistä niin\nvälttämättömäksi itselleni; silloin on taistelu kaikista ponnistuksista\nhuolimatta ollut turha. Ulkonaisessa suhteessa on taistelumme\nerilainen, mutta sisällisesti se on samaa; niin että olen ihan siinä\ntilassa kuin tekin: minun täytyy etsiä ja löytää voimaa päästäkseni\nvoitolle aistillisuudesta.\n\nNe kokemukset, jotka minä tässä teille annan, eivät siis ole mitään\nmuistoja jostakin jo läpikäydystä taistelusta, vaan ovat ote minun\nnykyisestä elämästäni. Enkä minä siis tahdo yläpuolelta teitä neuvoa\ntai opettaa, vaan ainoastaan sanoa, kuinka itse olen saanut ja saan\nvoimaa.\n\nTe sanotte, että taistelunne on ollut ja on turha, -- että omat voimat\neivät riitä ja Jumalan rukoilemisesta ei ole apua.\n\nOlette varmaan kuulleet uskonnollisten ihmisten puhuvan omista voimista\nja Jumalan voimasta. He sanovat, että edelliset eivät kelpaa,\njälkimäinen taas voi kaikki.\n\nTätä erotusta omien voimien ja Jumalan voiman välillä olen paljon\nmiettinyt. Se näyttää minusta vaikealta selvästi käsittää, ja varma on,\nettä siinä piileekin suuri mysteerio, jota voi tutkia, voi päästä yhä\nlähemmäksi, yhä suuremmalla ja syvemmällä ihmettelyllä katsella, --\nmutta ei koskaan käsityksellä saavuttaa.\n\nMistä se tulee, että _yhtenä_ hetkenä voi elää suhteessa Jumalaan,\ntuntea niinkuin olisi elävässä yhteydessä kaikkivaltiaan hengen kanssa,\nja erittäinkin tuntea, että tämä henki on tietoisuuteen sulautunut, on\nniinkuin oma ajatus ja oma vaikutin itse, -- tuntea siis sinä hetkenä,\nettä epähienot ajatukset ja huono menettely ovat niinhyvin kuin\nmahdottomat, -- ja taas toisena hetkenä, aivan kuin kadottaen osan\nkoostansa, olla vajonneena aistilliseen mielentilaan, haluta sen\npysymistä ja jatkumista.\n\nKun edellinen, henkinen mielentila on vallitsemassa, tuntuu aistillisen\nmaailman viehätys melkein käsittämättömältä. Koko se maailma on ihan\nolematon, on unohduksissa, on ulkopuolella varsinaista minuutta, joka\non kotosin iankaikkisuudesta.\n\nMutta ihan samaten voipi sanoa, että ollessa aistillisuuden\nmielentilassa henkinen mielentila on olematon, unohtunut. Ja jos se\nmuistuukin, se tuntuu niin vähäpätöiseltä, ettei siitä ole enää mitään\njäljellä. Näyttää, ettei voi olla mitään elämää, ei mitään viehätystä\nsiellä päin.\n\nTämä seikka se nyt on, joka herättää ihmisessä ajatuksen: \"minä en voi\nomin voimin taistella aistillisuutta vastaan.\" Hän tarkoittaa sanoa:\n\"minä en voi päästä aistillisuuden mielentilasta silloin kuin se\nminussa kerran vallitsee.\" Hän sanoo vielä: \"joskus minä voitan\nkiusauksen ihan helposti, ihan kuin itsestään; ja silloin tunnen\nselvästi, ettei asiassa ole ollut vähintäkään tekemistä Jumalalla, eikä\nedes minun omillakaan voimilla, sillä olen vaan yksinkertaisesti\nsattuman kautta tullut pois aistillisuuden mielentilasta, siten että\njoku huusi minua, tai minä itsestäni vaivuin toisiin ajatuksiin, niin\nettä entiset unohtuivat; -- mutta joskus taas, ja erittäin jos minä\najattelisin väkisin irtautua voimakkaasta aistillisesta mielentilasta,\non se minulle mahdoton.\"\n\nSyntyy kysymys: eikö ihminen voi mielin määrin herättää itsessään mitä\nmielialoja hän tahtoo, ja niin siirtyä yhdestä mielialasta toiseen?\n\nNäemme, että, useimmiten ainakin, mielentilat riippuvat ulkonaisista\nseikoista. Tähtitaivas voi synnyttää ylevän mielentilan, kun satun\nkulkemaan ulkona silloin kuin tähtitaivas on näkyvissä; aistillinen\npuku tai käytös voi synnyttää minussa ihan yhtäkkiä aistillisen\nmielentilan ja syy ei ole nytkään minun: minä kuljin kadulla, enkä\nvoinut olla näkemättä sitä, mikä aistillisuuden herätti.\n\nOlisi kuitenkin ihan väärin sanoa, että ulkonainen maailma yksin\ntoimittaa meille mielialoja ja ottaa niitä meiltä. Kyllä ihminenkin\nomasta puolestaan voi itsessään herättää melkein mitä mielialoja\ntahtoo. Hän voi ruveta ajattelemaan kuinka tahtoo, tai voi ottaa\nkäteensä sen kirjan minkä tahtoo; toisin sanoen: hänellä on aina\ntarjona keinoja saada itseensä se mielentila, jota hän haluaa. Ja niin\ntietää myöskin aistillisessa mielentilassa oleva aivan hyvin ei\nainoastaan että hän voi, jos tahtoo, ottaa käteensä kirjan, jonka\nlukeminen varmuudella muuttaisi hänen mielentilansa, vaan myöskin, että\njos hän menisi hetkeksikin kävelemään, niin aistillisuus jo siitä\nhaihtuisi. Jos hän siis vähänkin itse _tahtoisi_ päästä aistillisesta\nmielentilasta, niin ei todellakaan olisi mitään vaikeuksia. Ei voi\nsyyttää ihmisluontoa, että siinä kerran vallalle päässyt mielentila\nliian sitkeästi pysyy samana. Sillä pieninkin tahdon osanotto voi\nyhdessä silmänräpäyksessä muuttaa yhden mielentilan toiseksi. -- --\n\nTe sanotte: siinäpä se juuri onkin, minä en voi edeltäpäin päättää,\nettä tulen _tahtomaan_ vapautua aistillisesta mielentilasta; kaikki\nminun päätökseni raukeavat tyhjiin juuri siksi, että minä\naistillisuuden mielentilassa en tahdo sitä, mitä olin vapauden hetkenä\npäättänyt tahtoa.\n\nTäytyy siis kysyä: kuinka voi saada aikaan sen, että kiusauksen\nhetkellä _tahtoisi_ vapautua aistillisesta mielialasta -- niillä\nyllämainituilla helpoilla keinoilla, jotka ovat aina tarjona.\n\nTahdolla on joku sisällinen vaikutin; -- sitä sanotaan tieteessä\nmotiiviksi. Jos tahto muuttuu, niin tapahtuu se siitä syystä, että tämä\nvaikutin eli motiivi muuttuu, Tehdessänne päätöstä te nyt _tahdotte_\nvapautua paheesta, ja teidän vaikuttimenne on, että se on välttämätöntä\nteidän elämällenne ja menestyksellenne. Mutta sitten kiusauksen\nhetkellä te, vaikka voisitte, ette tahdo vapautua. Täytyy siis otaksua,\nettä vaikuttimenne on muuttunut tai kadonnut, niin ettei se jaksa saada\nteitä tahtomaan vapautumista aistillisesta mielentilasta.\n\nEikö ole niin, että jos kiusauksen hetkellä teille sanottaisiin:\nkadotat kätesi, silmäsi, jos nyt lankeat, niin pysyminen lankeamatta\nolisi taattu ilman mitään sisällistä taistelua. Langeta voi ainoastaan,\nkun ei varo mitään tämmöisiä seurauksia. Tehdessänne päätöstä te\npiditte kieltäytymistä kyllä monesta syystä välttämättömänä,\nvaan nuo syyt nähtävästi eivät pitäneet paikkaansa kiusauksen\nhetkellä. Aistillisen mielialan vallitessa te ikäänkuin ette enää\nlöytäneet semmoista syytä, joka olisi osottanut voittamisen ihan\nvälttämättömäksi; ja ensimäinen mielessä liikahtanut ajatus, ettei se\notekaan ihan välttämätöntä, vei teiltä kaiken tahdon voiman. Sillä\nvoimaa voittamaan viettiä kiusauksen hetkellä antaa ainoastaan selvä\ntunto siitä, että voittaminen on välttämätön.\n\nTe olette huomanneet mahdottomaksi säilyttää kiusauksen hetkellä\nnykyisiä syitänne, jotka kieltäisivät teiltä vietin tyydyttämisen, ja\nsen tähden sanotte taistelua turhaksi.\n\nEpäilemättä olette joskus ajatelleet vielä toista keinoa pahetta\nvastaan. \"Jos koettaisin pitää ajatuksiani aina puhtaina, olette\najatelleet, niin ehkä en kiusaukseen asti tulisikaan, ja vapautuisin\nsitä tietä.\" Mutta tämä on teistä näyttänyt vaikealta. Te ette ole\nhuomanneet juuri mitään yhteyttä varsinaisten elämän tarkoitustenne --\nja ajatuksen puhtauden välillä. Kun aistilliset ajatukset ovat\nvallinneet, ei ole teillä ollut tuntoa siitä, että se voisi olla\nvahingoksi teille, teidän tarkoituksillenne, eikä missään tapauksessa\nole tuntunut välttämättömälle näiden tarkoitusten vuoksi karkoittaa\nsemmoisia ajatuksia. Sillä, kuten sanottu, te ette voi nähdä\npyrintöjenne olevan missään yhteydessä ajatusten puhtauden kanssa.\n\nNäin ollen kaksi asiaa olisi teille tarpeen paheen voittamiseksi, ja ne\nteiltä puuttuu: Ensiksi, varma halu pyrkiä ajatusten puhtauteen, ettei\nkiusaus tulisi; ja sitten, jos kiusaus tulee, tunto että voittaminen on\nvälttämätön.\n\nSanon nyt suoraan, miksi ajattelen, ettette voi löytää tuota\nvälttämättömyyden syytä.\n\nTeidän elämänkäsityksenne on liian ahdas.\n\nIhminen voi elämää katsella kahdella tapaa. Joko hän tuntee elämänsä\nsiksi ajanjaksoksi, joka kuluu alkaen hänen ruumiillisesta\nsyntymisestänsä hänen ruumiilliseen kuolemaansa. Taikka tuntee hän\nelämänsä riippumattomaksi tästä lyhyestä ajanjaksosta, käsittää\nolevansa ajassa ainoastaan jotakin erityistä tehtävää varten ja pitää\nitseänsä muuten iankaikkisuuden, ajattomuuden eli hengen lapsena. Nämät\nkaksi katsantotapaa ilmaisevat eri uskoja. Sillä uskohan ei ole mitään\nmuuta kuin se, mitä ihminen uskoo elämän olevan. Jos joskus tuleekin\najatelleeksi iankaikkisuutta ja \"mitä tulee tämän elämän jälkeen\", --\njos vaikka on vakuutettu siitä, että \"löytyy elämä tuolla puolen\nhaudan\",-- niin ei se vielä läheskään merkitse, että uskoo\niankaikkisuuteen. Sillä iankaikkisuuteen uskoo vasta silloin kuin\nuskoo, että iankaikkisuus määrää minun tehtäväni nykyisessä elämässä.\nVoipi ajatella iankaikkisuutta, voipi saarnata siitä ja kuitenkin\nteossa näyttää pitävänsä tehtävänään personallisten tarkoitusten\nsaavuttamista tässä ajallisessa elämässä, eli siis ei uskovansa\niankaikkisuuteen. Jos on vallalla toinen näistä uskoista, niin se\nsynnyttää erilaista toimintaa ihmisen puolelta, kuin jos hänessä on\nvallalla toinen. Uskoessa elämän alun ja lopun olevan näkyvissä ihminen\ntietysti rupee itsellensä puuhaamaan tätä hänen personallista oloaan\nniin tyydyttäväksi, mukavaksi ja turvatuksi kuin mahdollista.\nPersonallista elämää tarkoittavat silloin sekä hänen tulevaisuuden\nhaaveensa että jokapäiväiset tehtävänsä. Mutta käsittäessä elämää\nikuisuuden kannalta ihminen hakee ennen kaikkea _tehtävää_\nikuisuudelta, eikä rupea tätä lyhyttä elämänjaksoa varten rakentamaan\njotakin erikoista itselleen eikä täkäläiselle tulevaisuudelleen.\n\nEdellinen on maailman usko. Kaikista aikamme kristillisistä\nkorulauselmista huolimatta, kuulee perussävelenä niissä opetuksissa,\njoilla ihmisiä kasvatetaan, että ihmisen tehtävä on säästää itselleen\nvaroja, turvata tulevaisuuttaan, koota rikkautta, täytyy siis\nkilpailla, täytyy pyrkiä eteenpäin virka-uralla ja niin edespäin.\nSemmoiset puheet osoittavat, että Kristuksen oppi elämän tarkoituksesta\non nykyisessä yhteiskunnassamme ainoastaan ulkonainen kuori ja että\ntämän yhteiskunnan uskonto on oikeastaan yhä vielä pakanuuden kannalla\n(= elämän tarkoitus on personallinen menestyminen). Kaikkina aikoina,\nmutta erittäinkin meidän aikanamme tapahtuu ihmisissä ylimeno\npakanuudesta todelliseen Kristuksen oppiin. Ihmiset kyllästyvät\najallisiin pyrintöihinsä ja haparoivat yhä innokkaammin semmoisia\ntarkoituksia kohden, jotka tekisivät heistä ajattoman hengen välittömiä\npalvelijoita. He eivät itse tiedä haparoivansa, ja he selittävät\ntilansa vaan toivottomaksi kyllästymiseksi kaikkeen. Kaksi eri uskoa ei\nsovi yhtaikaa samaan sydämmeen, ja jos ne sinne yhtaikaa pyrkivät, niin\nne siellä muodostavat hivuttavan taistelun vallasta.\n\nJa nyt tuntuu minusta, kun ajattelen teitä lukevana kurssikirjojanne,\nkun kuvailen teidän ajatuksianne, teidän tulevaisuuden aikeitanne, --\nminusta tuntuu, että te juuri olette tässä tilassa.\n\nErityiset seikat oikeuttavat siihen otaksumiseen, että maailman usko ei\nole vielä horjahtunut teissä. Te haluatte päästä paheestanne, mutta\nmistä syystä? Eikö vaan siksi, että pelkäätte sen tekevän haittaa\nteidän ruumiilliselle terveydellenne ja personallisille tulevaisuuden\naikeillenne, erittäinkin niin ettette luule voivanne esiintyä maailman\nedessä semmoisena kuin tahtoisitte? Eikö teille ole ollut pääasia, että\npääsisitte vaan inhoittavasta pahan _muodosta_, että voisitte päästä\nvaan _teosta_, ei siis likaisista ajatuksista, vaan siitä, mihin ne\novat teitä vieneet.\n\nMutta, uskokaa minua, juuri tämä teidän elämänkäsityksenne se on, joka\nei jaksa antaa teille voimaa pahetta vastustamaan. Se se on, joka ei\ntee teille _välttämättömäksi ajatuste puhtauden_, ei voi yhdistää\npyrintöä ajatusten puhtauteen yhteen teidän elämäntarkoituksienne\nkanssa. Ja juuri tähän teidän elämänkäsitykseenne on teidän omakin\nluottamuksenne niin vähäinen, että kiusauksen hetkellä ilman mitään\nvaivaa voitte hylätä kaikki ne syyt, jotka olisivat pitäneet\npäätöksenne mukaan estää teitä itse teosta, ja ajattelette, ettei\nvoittaminen olekaan niin välttämätöntä.\n\nVasta toinen elämänkäsitys, käsitys, että te olette iankaikkisuuden\nlapsi, elävän Jumalan poika, voi tehdä teille ajatusten puhtauden\nelämän päämääräksi, ja antaa teille kiusauksen hetkellä selvän tunnon\nsiitä, että voittaminen on välttämätön. Ei kukaan voi saavuttaa\najatusten puhtautta, jos hän siihen pyrkii vaan siksi, että se on\nhänelle tarpeen joitakin hänen omia tarkoituksiansa varten. Semmoinen\nelämäntarkoitus sitävastoin, joka on ikuisuuden antama, yhdistää\najatusten puhtauden niin itseensä, ettei sitä erillään voi\najatellakaan: pyrkiminen Jumalaa rakastamaan ei muuten voi tapahtuakaan\nkuin yhteydessä ajatusten puhtauden kanssa. Voi yhtaikaa pyrkiä\npersonallisiin tarkoituksiin ja elää likasissa ajatuksissa, mutta\nyhtaikaa ei voi elää likasissa ajatuksissa ja pyrkiä tarkoituksiin,\njotka perustuvat hengen palvelemiseen. -- Samasta syystä on rukouskin\nponneton, jos Jumalan lähestyminen on käsitetty ainoastaan jonakin\napukeinona personallisiin tarkoituksiin pääsemiseksi. Elämä Jumalassa\nei ole eläminen yhdelle ja rukoileminen toiselle, vaan se elämä on\nitsenäinen, kaikki muu on sitä varten. Eikä se siis voi olla\nsivutarkoituksena, jotta vaan omat varsinaiset tarkoitukset paremmin\nonnistuisivat. Niinkuin teidän on täytynyt kasvaa ulos siitä\nkehityskaudesta, jolloin vanhempainne käskyt määräsivät tekojanne, niin\nteidän nyt täytyy kasvaa ulos siitä kehityskaudesta, jolloin\npäätöksillä ja valoilla koetatte saada itseänne kieltäytymään pahasta,\n-- kasvaa siihen elämään, jossa tekojanne määrää ymmärrys teidän\nelämänne tarkoituksesta, jota ette enää voi olla näkemättä.\n\nKysymys voiko ihminen omin voimin vapautua voimakkaasta vietistä tulee\nsiis lähimaille ratkaistuksi näin:\n\nIhminen, joka elää omia personallisia tarkoituksiansa varten, on siinä\ntilassa, että vietin voittaminen on hänelle mahdoton. Mutta kun hänelle\naina on mahdollista ruveta elämään toisia tarkoituksia varten, niin\nhänelle sen mukana on tie vapautumiseenkin auki. Vaikka siis ei ole\nteidän voimissanne edeltäpäin määrätä, mitä tulette tahtomaan\naistillisuuden mielentilassa, niin on aina teidän voimassanne hetkenä,\njolloin olette vapaa kiusauksesta, koko tuosta asiasta aivan\nriippumatta, perustaa itsellenne henkinen elämä. Syy, miksi kiusauksen\nhetkenä ette _tahdo_ vapautua kiusauksesta on tietysti se, ettei teitä\nsillä hetkellä viehätä mikään muu.\n\nJa se on nyt tämä \"välttämätön\", jota ei ole ja jonka teidän täytyy\nitse itsellenne luoda. Ei ole semmoista uhkaa kuin käden tai silmän\nkadottaminen. Jos semmoista olisi, niin te varmaan pitäisitte\nvälttämättömänä kieltäytyä. Sentähden teidän täytyy luoda itsellenne se\nkallis, se ikävöitty, se ylevä, joka menisi teiltä hukkaan sillä että\nlaukeatte. -- Varmaan on teille itsellennekin usein välähtänyt tämä\najatus ja olette kysyneet itseltänne kuinka saisin itselleni jotakin\nsemmoista, joka kiusauksenkin hetkellä viehättäisi minua siinä\nmäärässä, että voisin sen nimessä jättää aistillisen mielialan. Uusi\nhenkinen elämä, joka synnyttyään on vähenemättä kasvava teissä, muuttuu\nteille vähitellen vastaviehätykseksi aistillisen viehätyksen rinnalla,\nja te vihdoin voitte suorittaa tuon vaikean siirtymisen yhdestä\nmielialasta toiseen. Kun tämä uusi henkinen elämä on yrityksissä\ntäyttää meissä elävän hengen tahto, siis teoissa, eli kiintymisessä\nikuisuudelta saatuun tehtävään, niin kuuluu sen luonteesen, että\nihminen rupeaa sitä rakastamaan, aivan niinkuin jokainen työmies\nkiintyy siihen työhön, jota hän tekee, -- niinkuin äiti rakastaa\nlastansa, jonka hän on vaivalla ja tuskalla saanut synnytetyksi. Sen\nmukaan kuin yhä enemmän rakastatte uutta elämää, sen mukaan tulette\nvapautumaan aistillisuudesta. Ja vaikka tulisittekin uudestaan ja yhä\nuudestaan antautumaan taistelussa, niin te, ollen tällä pohjalla, ette\nenää joudu epätoivoon, niinkuin ennen päätöstenne rauetessa, vaan te\ntulette ajattelemaan: koska en nytkään voittanut, se osoittaa, etten\nvielä ole kylläksi rakastanut elämän henkeä.\n\nPaitsi tätä pelastavaa voimaa itse kiusauksen hetkellä, on uudella\nelämällä vielä toinen ominaisuus, joka vapauttaa vanhasta pahasta. Se\non se, että tämä elämä ja sen viehätys alituisesti kasvaa ja laajenee,\nja sen mukana siis teille muodostuu yhä pysyvämpi ylevä, henkinen\nmielentila, jonka aikana, kuten tiedätte, koko kiusaus on mahdoton.\nKasvaessaan se mielentila eli elämä työntää tieltään kaikki alhaisemmat\nmielentilat, niin että te yhä harvemmin tulette kiusauksen\nmielentilaan.\n\nSen sijaan, että olette tähän asti kulkeneet yleisen virran mukana ja\nuskoneet, että teidän on tekeminen sitä, mitä maailman opin mukaan\nihmisen täällä on tekeminen, sen sijaan kuunnelkaa nyt teidän omaa,\nmaailman hylkäämää lapsenmieltänne. Myöntäkää itsellenne rohkeasti,\npelkäämättä, -- että jos tekisitte, mitä teidän lapsellinen järkenne\n(Isän ääni) vaatii, niin te tarkoittaisitte ja tekisitte ihan toista\nkuin mitä nykyjään tarkoitatte ja teette. Ajatelkaa, mitä teidän olisi\ntekeminen, jos asettuisitte välittömälle rakkauden kannalle kaikkia\nihmisiä kohtaan (johon käskee kaikkien ihmisten ja teidän järkenne). Ja\nhuolimatta siitä, että teistä ehkä näyttää voimanne vähäpätöisiltä ja\nharjaantumattomilta, tehkää se, mitä voitte. Vaikka se näyttäisi kuinka\npieneltä ja kömpelöltä tahansa, -- vaikka epäilisitte, että joku voisi\nteille nauraa siitä, -- se on kuitenkin tarpeellisempaa kuin mikä\nhyvänsä, mitä tähän asti olette tehneet maailman käsitysten ja\nmääräysten mukaan. Siinä piilee teidän ainoa elämän tehtävänne, johon\nkoko teidän luonteenne on ihan omansa, -- johon juuri teidän ominaiset\nvoimanne paraiten voivat tulla käytetyiksi.\n\nTe lapsuudessanne aina olitte vakuutettu siitä, että olisitte voineet\nluopua paheesta ainoastaan yhteydessä täydellisen parantumisen kanssa,\nse on, yhtaikaa kaikilla muillakin aloilla parantuen. Miksi olette\nvanhempana jättäneet tuon oman oikean käsityksenne ja koettaneet\nkaikellaisten teorioiden avulla vapautua paheesta, mutta pysyä muuten\nentisellänne, -- kunnes teissä nyt viimeiseksi on herännyt ajatus\nturvautua prostitutsiooniin. Uskokaa, että olitte lapsena oikeassa. Ja\nnyt kun voitte paremmin ymmärtää elämän suuren tarkoituksen, oman\nlähetyksenne, nyt sitä nopeammin, rohkeammin ja varmemmin muuttukaa\nkokonaan toiseksi. Uusi elämänymmärrys on tekevä teidät uudeksi.\n\nTe ette ole vaan yksi noita syttyviä ja taas sammuvia molekyylejä\nmaailman kaikkisuudessa, teidän tarkoituksenne ei ole joku aika elää ja\nsitten kuolla, vaan se henki, joka teissä on, te itse, olette\n\"lähetetty\" maailmaan, ja lähettäjänne on teidän luonanne ja on antanut\nteille kaikki, mitä tätä tarkoitusta varten tarvitsette. Semmoisena\nmaailma odottaa ja kaipaa teitä, sillä on \"eloa paljon, mutta työväkeä\nvähän.\"\n\n\n\n"]