[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fvIkFgszk3JVykF0echpBqZ9z2oI7nmiDp8MlSp2wCJo":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":25,"gutenbergTranslators":26,"gutenbergDownloadCount":27,"aiDescription":28,"preamble":29,"content":30},1190,"Mitä on jumalanpalvelus?","Järnefelt, Arvid",1861,1931,"1190-jarnefelt-arvid-mita-on-jumalanpalvelus","1190__Järnefelt_Arvid__Mitä_on_jumalanpalvelus",null,"tietokirja",[],[],"fi",1901,8608,59407,false,50867,[22],"Jesus Christ",[24],"Religion/Spirituality","\"Mitä on jumalanpalvelus?\" by Arvid Järnefelt is a theological treatise written in the early 20th century. The work explores the meaning and nature of worship, particularly through the lens of Jesus's teachings and actions as depicted in the Gospels. Järnefelt challenges traditional perceptions of worship, urging a reevaluation of how individuals understand their relationship with God.   The opening of the text introduces the concept of worship as it pertains to the life and message of Jesus. It begins by referencing Jesus's spiritual awakening after hearing John's sermons, emphasizing that true worship involves a departure from societal norms and selfish desires in favor of serving others selflessly. Järnefelt outlines Jesus's internal struggles as he contemplates how to live fully under God's guidance without concern for personal survival or safety. As the narrative unfolds, the author presents Jesus's life and deeds as the epitome of authentic worship, asserting that true worship is demonstrated through love and service to others, rather than ritualistic practices or materialistic concerns. (This is an automatically generated summary.)",[],281,"Uskonnollis-filosofinen teos pohtii jumalanpalveluksen olemusta ja yksilön suhdetta Jumalaan. Kirjoitus tarkastelee Jeesuksen henkistä kasvua sekä koettelemuksia esikuvana ihmisen sisäiselle uudestisyntymiselle. Se etsii vastausta kysymykseen, miten elää kristillisten periaatteiden mukaan maailmassa ja luopua oman edun tavoittelusta.","Arvid Järnefeltin 'Mitä on jumalanpalvelus?' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 1190. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan\nkäytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","MITÄ ON JUMALANPALVELUS?\n\nKirj.\n\nArvid Järnefelt\n\n\n\n\n\nKuopio,\nOsakeyhtiö Kuopion Uusi kirjapaino,\n1901.\n\n\n\n\n\n\nTämä kirjoitus on jatkoa v. 1898 ilmestyneeseen \"Evankeliumin alku\"\nnimiseen kirjoitukseen, mutta ei edellytä ehdottomasti tutustumista\nviimemainittuun. \"Evankeliumin alku\" sisältää: 1) kriitillisen\nkatsahduksen evankeliumissa tavattaviin kertomuksiin Jeesuksen\nsyntymisestä yliluonnollisella tavalla neitseestä Mariasta, sekä\n2) esityksen Jeesuksen henkisestä syntymisestä Johanneksen saarnaa\nkuullessaan ja sen johdosta miettiessään korven yksinäisyydessä\nihmiselämän perustuksia. Kirjoituksessa tullaan siihen johtopäätökseen,\nettä tämän henkisen syntymisen tarkoitus ei suinkaan ole todistaa\nJeesusta erilaiseksi muihin ihmisiin nähden, vaan päinvastoin antaa\navain hänen ihmis-sydämmeensä ja osoittaa hänen sisällinen,\ninhimillinen suhteensa Jumalaan. Korven taistelu esitetään jokaiselle\nihmiselle mahdollisena henkisenä uudestisyntymyksenä.\n\n\n\n\n\n\nMitä on Jumalanpalvelus?\n\n\n\n\nEvankeliumin alku kertoo Jeesuksen henkisestä syntymisestä Johanneksen\nsaarnaa kuultuaan ja korven yksinäisyyteen mentyänsä.\n\nJohannes saarnasi, että jumalan valtakunta on lähestynyt, eli että\nihmiset, muutettuaan mielensä elämän tarkoituksesta, saattoivat elää\nmaan päällä jumalan välittömän valtikan alaisina.\n\nKuullessaan tätä oppia Jeesus tunsikin sydämmessään jumalan välittömän\nhallitsija-äänen, joka vakuutti hänelle, että se, mitä Johannes puhuu,\non totta, eli että \"sinä olet minun poikani ja minä rakastan sinua\".\n\nTässä hengessä lähti Jeesus korven yksinäisyyteen miettimään uutta\nelämän-ymmärrystänsä. Jos piti joka hetki tehdä Jumalan tahtoa, niin\noli selvää, että piti samalla luopua kaikesta siitä ihmisten\ntavallisesta työnaiheesta, jonka tarkoituksena on oman olemisen\nturvaaminen.\n\nKorpeen mennessään oli Jeesuksen vastattavana seuraavat\nelämänkysymykset:\n\n1) Kun en voi elää syömättä, niin voinko silloin täydellisesti\nheittäytyä jumalan pojaksi? Jos kaikki ihmiset yhtaikaa olisivat\npäättäneet tehdä työtä vaan yhteiseksi hyväksi eli välittömästi Isän\nkäskyn mukaan, niin silloin ei tietysti kukaan tarvitsisi ajatella\nerikseen omaa toimeentuloansa. Mutta nyt olen minä vaan yksin jättänyt\nihmisten yhteiskuntalaitoksen ja tahdon elää maan päällä niinkuin\nolisin Jumalan valtakunnassa. Voiko se käydä päinsä, kun en minä voi\ntehdä ihmeitä ja muuttaa kiviä leiväksi?\n\n2) Samalla perustuksella hän epäilee myöskin voivansa kokonaan luopua\nitsensä suojelemisen ajatuksesta. Eihän hän voi heittäytyä katolta\nrikkoontumatta. Voiko hän siis myöskään elää maailmassa yksin, niinkuin\nse olisi Jumalan valtakunta, kun hän silloin asettuu yksin kaikkea\nvastaan, tulee tehneeksi ja opettaneeksi semmoista, mikä tekee kaikki\nvallanpitäjät hänen vihollisiksensa. Kun ei Isä häntä varjele, jos hän\nkatolta heittäytyy, niin onko hänen tässä toisessakaan suhteessa\nkokonaan luopuminen itsensä-suojelemisen ajatuksesta, eli voiko hän\npitää itseään täydellisesti jumalan poikana?\n\nNämät epäilykset häipyvät häneltä korven yksinäisyydessä, ja jättäen\nkaikki näkyvät valtakunnat ja ne edut, joita nämä palvelijoillensa\ntuottavat, hän palaa korvesta elääkseen ihmisten joukossa tunnustamalla\nIsää ainoaksi vallanpitäjäksi.\n\nTämä korven taistelu ilmaisee, mitä Jeesuksen _usko_ oli. Lyhyimmin\nsanottuna oli Jeesuksen usko siis siinä, että ihminen on kokonaan Isän\nvallassa, tai että ihminen on Jumalan poika, tai vielä, että ihmisen on\neläminen Jumalan valtakunnassa.\n\nTäytyy siis uteliaasti kysyä, mitä kertovat evankeliumit hänen\nensimäisistä askeleistansa elämän todellisuudessa, \"ihmisten\nkeskuudessa\"? Millä teoilla hän siis palveli Isää eli teki pojan\ntekoja.\n\nMatteuksella kerrotaan näin (4: 17): Siitä ajasta rupesi Jeesus\nsaarnaamaan ja sanomaan: tehkäät parannus; sillä taivaan valtakunta\nlähestyi. (23) Ja Jeesus vaelsi ympäri kaiken Galilean, ja opetti\nheidän synagogissansa, ja saarnasi valtakunnan evankeliumia, ja paransi\nkaikkinaiset taudit ja kaiken sairauden kansan seassa. (24) Ja sanoma\nkuului hänestä kaikkeen Syyrian maahan. Ja he toivat hänen tykönsä\nkaikkinaisia sairaita, moninaisilla taudeilla ja kivuilla vaivatuita,\nja piruilta riivatuita, ja kuutaudillisia, ja halvatuita: ja hän\nparansi ne. (25) Ja häntä seurasi paljon väkeä Galileasta, ja niistä\nkymmenestä kaupungista ja Jerusalemista ja Judeasta, ja niistä\nmaakunnista sillä puolella Jordanin. Mutta koska hän näki kansan, astui\nhän ylös vuorelle... (seuraa vuorisaarna).\n\nMarkuksella (1: 14-55) on myöskin kerrottu Jeesuksen ensimäiset teot\nsamalla tavalla: hän saarnaa taivaan valtakuntaa, mutta ajaa ennen\nkaikkea ulos perkeleitä, tekee ihmeitä ja hämmästyttää niillä kansan.\n\nLuukkaalla sanotaan: (4: 14) Ja Jeesus palasi hengen väessä taas\nGalileaan, ja sanoma kuului hänestä ympäri kaiken lähimaakunnan. (15)\nJa hän opetti heidän synagogissansa ja kunnioitettiin kaikilta. (16) Ja\ntuli Natsaretiin, kussa hän kasvatettu oli, ja meni tapansa jälkeen\nsabatin päivänä synagogaan ja nousi lukemaan. (17) Ja hänelle annettiin\nEsaias profeetan raamattu. Ja kun hän raamatun avasi, löysi hän sen\npaikan, kussa kirjoitettu on: (18) Herran henki on minun päälläni,\nsentähden on hän minun voidellut, ja lähettänyt minut saarnaamaan\nköyhille hyvää sanomata, parantamaan särjetyitä sydämiä, saarnaamaan\nvangeille lunastusta, ja sokeille näkönsä jälleen saamista, särjetyitä\nvapauteen saattamaan: (19) Saarnaamaan Herran otollista vuotta. (20) Ja\nkun hän pani raamatun kiinni, antoi hän sen palvelialle, ja istui: ja\nkaikkein silmät, kuin synagogassa olivat, katselivat hänen päällensä.\n(21) Ja hän rupesi heille sanomaan: tänä päivänä on tämä kirjoitus\ntäytetty, kuin te nyt kuulette. (22) Ja kaikki antoivat hänelle\ntodistuksen, ja ihmettelivät niitä armon sanoja, kuin hänen suustansa\nläksivät ulos; ja he sanoivat: eikö tämä ole Joosefin poika? (23) Ja\nhän sanoi heille: sanokaat kaiketi minulle tämä sananlasku: parantaja\nparanna itses: ne, kuin me kuulimme tapahtuneen Kapernaumissa, tee myös\ntässä isäs maalla. (24) Mutta hän sanoi: totisesti sanon minä teille:\nei yksikään profeetta ole isänsä maalla otollinen. (25) Vaan minä sanon\nteille totuudessa: monta leskeä oli Israelissa Elian ajalla... (26) Ja\nei Elias lähetetty yhdenkään heidän tykönsä, vaan leskivaimon tykö\n_Sidonin Sareptaan_. (27) Ja monta spitalista oli Israelissa Eliseus\nprofeetan ajalla; ja ei yksikään heistä puhdistettu, vaan Naeman se\n_Syrialainen_. (28) Ja kaikki kuin synagogassa olivat, tulivat vihoja\ntäyteen, koska he nämät kuulivat. (29) Ja he nousivat ylös, ja ajoivat\nhänen ulos kaupungista: ja veivät hänen hamaan vuoren kukkulalle, jonka\npäälle heidän kaupunkinsa rakettu oli, syöstäksensä häntä alas. (30)\nMutta hän kävi ohitse heidän keskeltänsä, ja meni pois. (31) Ja meni\nKapernaumiin, Galilean kaupunkiin, ja opetti heitä siellä sabatin\npäivänä. (32) Ja he hämmästyivät hänen opetustansa: sillä hänen\npuheensa oli voimallinen.\n\nJohanneksella (2: 1-11) löydämme uteliaisuutemme vastaukseksi\nkertomuksen -- Kaanaan häistä, s.o. siitä kuinka hän muutti veden\nviiniksi ja sillä niinikään hämmästytti kaiken kansan, \"ilmoitti\nkunniansa\", kuten sanotaan, jonka ihmetyön johdosta sitten\n\"opetuslapset uskoivat hänen päällensä\". -- --\n\nJonkinlainen pettymyksen tunne valtaa mielen näiden kertomusten\nensimäisen yleisen vaikutuksen johdosta. On juuri luettu evankeliumin\nalku ja kaikista sitä himmentävistä lisäkertomuksista, taruista ja\nväärinkäsityksistä huolimatta löydetty pääsy Jeesuksen omaan\nsisälliseen elämään. Ja nyt kysymme totisella uteliaisuudella, täynnä\nluottamusta siihen, että se mitä edempänä tulee ei voi olla muuta kuin\nyhä jatkettua, yhä selvemmäksi käypää esitystä tästä sisällisestä\nilmestyksestä: mihin tekoihin Isän tahto nyt viepi Jeesusta? Mutta\nvastauksen sijaan näyttää meitä ensi katsahdukselta kohtaavan vaan\nkertomuksia ihmeistä, perkeleitten ulosajosta, halvattujen ja rampojen\nparantamisesta, veden noitumisesta viiniksi. Joka haaralta näkyy\njälleen punoutuvan samat esteet käsityksellemme, kuin alkaessamme lukea\nevankeliumia. Kaikki mikä on kerrottu Jeesuksen ensimäisestä\nesiintymisestä hänen tultuaan korvesta, nähtävästi taaskin tarkoittaa\nvaan todistaa, että juuri se, mikä meille oli suurin aarre, se, että\nJeesuksen tilinteko omasta sisällisestä suhteestansa Jumalaan oli oleva\nmeidän oma suhteemme, se oli vaan väärinkäsitystä meiltä: Jeesus onkin\nmuka käsitettävä erikoiseksi jumalihmiseksi, ja hänen tekonsa ihmeiksi,\njuuri tämän hänen erikoisasemansa tunnustähdiksi.\n\nJollemme tahdo tämän johdosta jättää evankeliumia lukematta, kuten niin\nmonet ihmiset menettelevät tästä samasta syystä ja useimmiten juuri\ntähän saakka luettuansa, niin ei meillä ole jäljellä muuta kuin taaskin\najatella, että tässäkin jotkin yksinkertaiset tosiasiat ovat vaan\nväärinkäsitetyt ja sittemmin tahallaan vääristetyt väärän tarkoituksen\nsaavuttamiseksi.\n\nJotainhan Jeesuksen on täytynyt tehdä sen jumalanpalveluksen nimessä,\njoka oli tullut hänen elämänymmärryksekseen korvesta lähtiessä.\n\nVäärässä tarkoituksessa on nähtävästi tahdottu käyttää Jeesuksen\nyksityisiä tekoja todistamaan hänen erikoisuuttansa muihin ihmisiin\nnähden. Tämä tarkoitus on vienyt etupäässä selittämään, että se, mitä\nJeesus teki ja mikä ihan luonnostaan herättää suurinta uteliaisuutta,\nei suinkaan saanut olla semmoista, mitä jokainen voi ihmisenä tehdä tai\nvielä vähemmän: mitä jokaisen ihmisen pitää tehdä. Hänen tekonsa ovat\nsiis selitetyt järjestään ihmeteoiksi eli tunnustähdiksi, jotka nyt\nmuka todistavat hänen kunniatansa ja erikoisuuttaan. Meidän\nkäsityksemme mukaan taas päinvastoin, jos meillä on jotain tekemistä\nJeesuksen toimien ja tekojen kanssa, niin vaan saadaksemme tietää mitä\nmeidän itsemme on tekeminen elämässä, ja koko pyrkimyksemme on siis\nnoista teoista löytää takasin Jeesuksen omaan sisälliseen käsitykseen.\n\nJos jätämme kertomuksista syrjään kaiken sen, mitä tuo väärä tarkoitus\non voinut luoda, niin jääpi jäljelle aivan vähäsen, eikä mitään\nkummastuttavaa, vaan se on sitä tärkeämpää ja sitä enemmän hänen\noppiansa selventävää: Meidän täytyy silloin etupäässä huomata, että\nJeesus jättää kotomaansa ja omaisensa, että hän menee vieraisiin\npaikkoihin ja julistaen kaikkialla samaa Jumalan valtakuntaa palvelee\nvieraita ihmisiä, semmoisia, jotka enin tarvitsevat apua, niinkuin\nnämät enin apua tarvitsevat olisivat hänen läheisimpänsä, ja myöskin\nriippumatta siitä ovatko he omanmaalaisia vai muukalaisia hänelle.\n\nHeti kun näin sammutamme sen väärän valon, jonka piti loistaa ihmeistä\nja joka, pääasiaksi tehtynä, oli häikäsyllään himmentänyt kaiken muun\nympäriltänsä, huomaamme, että nyt toinen, uusi pääasia selvenee\nluetusta eteemme: edessämme on Jeesuksen jumalanpalvelus, semmoisena\nkuin hän sen itselleen korvessa selvitti.\n\nKaikki on täydessä sopusoinnussa hänen uuden korvessa selviytyneen\nelämänymmärryksensä kanssa:\n\nAjattelematta omaa _toimeentuloansa_ näemme nyt tämän ihmisen ryhtyvän\ntyöhön, josta ei ole eikä voi olla mitään palkkaa. Ilman mitään\nyksityisomaisuutta hän kuljeskelee vierailla mailla ja palvelee sekä\nruumiinsa että henkensä voimilla kaikkein kurjimmassa tilassa\nolevia ihmisiä. Niinikään hän, ajattelematta omaa _suojaa ja\nturvallisuuttansa_ jättää kotinsa, kotikylänsä ja kotimaansa ja\npalvelee vihattuja muukalaisia lähimmäisinänsä. Poikettuansa vihdoin\nmyöskin kotimaahansa hän nimenomaan sanoo, ettei Jumala käske profeetaa\nerityisesti kotimaata palvelemaan, vaan voi pitää syyrialaista\nparempana kuin israelilaista, joista sanoista he ajavatkin Jeesuksen\nulos kotikaupungista ja uhkaavat ottaa hengiltä (Luuk. 4: 23-30).\n\nToisin sanoen, hän menettelee itse niinkuin sittemmin käski\nystävillensä, joita lähetti samalla tavalla palvelemaan. Ensiksikin\nmitä _toimeentuloon_ tulee, hän sanoi heille: \"Ei teidän pidä\nvarustaman itseänne kullalla eikä hopealla, eikä vaskella teidän\nvyöllenne, eikä evässäkillä matkalle, eikä kahdella hameella, eikä\nkengillä, eikä sauvalla; sillä työmies on ruokansa ansainnut\"; -- ja\nmitä itsensä _suojelemiseen_ tulee, hän sanoi: \"Kavahtakaat ihmisiä,\nsillä he ylönantavat teidän heidän raastupiinsa, ja heidän\nsynagogissansa he hosuvat teitä. Te viedään myös päämiesten ja\nkuningasten eteen minun tähteni, heille ja pakanoille todistukseksi.\nKoska he teitä ylönantavat, älkäät murhehtiko, kuinka eli mitä teidän\npitää puhuman: sillä teille annetaan sillä hetkellä, mitä teidän pitää\npuhuman. Sillä ette te ole, jotka puhutte, vaan teidän Isänne henki,\njoka teissä puhuu.\" (Matt. 10: 9, 10, 17-20).\n\nNäemme tästä nyt, että se, mitä Jeesus tarkoitti sanoilla: \"Herraa\nsinun Jumalatas pitää sinun palveleman ja häntä ainoata kumartaman,\"\njoilla vanhan testamentin sanoilla korven taistelu päättyy, -- oli\njotakin aivan toista kuin mitä juutalaiset niillä tarkoittivat, jotka\nsuorittivat jumalanpalvelusta temppelissä ja siellä kaitsivat \"kaikkein\npyhintänsä\".\n\nMutta erotus ei rajoitu suinkaan ainoastaan juutalaisiin. Jos Jeesuksen\njumalanpalvelus tarkoittaa todellakin tämmöistä välitöntä työntekoa\njumalalle _ilman oman toimeentulon ja suojan ajatusta_, niin sama\nerotus on vielä meidänkin ja Jeesuksen käsitysten välillä\njumalanpalveluksesta. Sekä juutalaiset että me tarkoitamme\njumalanpalveluksella joko erikoisia menoja tai ainakin pyyntörukouksia,\njotavastoin meidän jokapäiväinen _työmme_, kuten hyvin tiedämme, ei\ntarkoita jumalanpalvelusta, vaan juuri _omaa toimeentuloamme ja\nsuojaamme_.\n\nMe emme tee työtä köyhimmille, vaan niille, jotka voivat nykyisyydessä\ntai tulevaisuudessa maksaa meille. Me teemme työtä saadaksemme\nihmisiltä palkkaa toimeentuloksemme, kauppiaille, maanomistajille,\nkirkolle, valtiolle. Samoin myös me omaksi suojaksemme sodimme\nmuukalaisia vastaan, suojelemme itseämme vankiloiden ja poliisien\navulla. Kaikki nämä toimet ovat meidän varsinaisia työalojamme. Mutta\njumalanpalvelukseksi me sanomme sunnuntaisia toimituksia kirkossa ja\nrukouksiamme oman personamme ajalliseksi ja tulevaiseksi autuudeksi.\nJeesus sitävastoin, kuten olemme nähneet hänen ajatuksistaan korvessa,\nja tässä nyt luemme hänen jokapäiväisestä toiminnastaan, ei\ntarkoittanut jumalanpalveluksella mitään sunnuntaisia kirkkotoimituksia\ntai mitään pyyntöjä oman ajallisen tai iankaikkisen autuuden\nsaamiseksi, vaan piti jumalanpalveluksena \"valtakunnan sanan\" eli\nkorvessa saadun elämänymmärryksensä noudattamista jokapäiväisessä\narkielämässään.\n\nUlkonaisen, kirkonmenoilla palveltavan jumalan asemaan oli tullut,\nkuten Johanneksen evankeliumin alussa suoraan sanotaankin, \"sana\", s.o.\nvälitön ilmoitus ihmissydämmessä siitä, mitä työtä hänen on elämässä\ntekeminen. Ja niinkuin elämä on vaan tämän sanan omistamisessa, niin\nvoi jumalanpalvelukseksikin enää sanoa vaan tämän sisällisen käskyn eli\nJumalan tahdon täyttämistä. Palvelijan ei sanota palvelevan herraansa\nsilloin kun hän pyytää tältä jotakin, kun hän polvistumalla osottaa\ntälle nöyristymistä, sanoilla ylistää tätä j.n.e., vaan palveleminen\nvoi tapahtua yksistään sillä, että palvelija täyttää isäntänsä käskyn.\nJa nyt tuntee ihminen isäntänsä käskyt niinkuin poika tuntee isänsä\ntahdon, siis omasyntyisen pojan tavalla aina tietää mitä töitä hänen on\ntalossa tekeminen.\n\nNäin ollen Isää ei voi palvella kaikilla töillä, ei semmoisilla töillä,\njotka tarkoittavat leivän, verhon varaamista tulevaisuutta varten, --\njosta johtuu yksien rikkaus ja toisten köyhyys, tai semmoisilla, jotka\ntarkoittavat oman hengen suojelemista kaikenlaisia vaaroja ja\nvihollisia vastaan, -- josta johtuu vankilat, tappelut ja sodat. Ei voi\nmyöskään sanoa, että palvelemalla valtiota palvelemme Jeesuksen\nJumalata, sillä vaikkemme palvelisikaan valtiota palkan vuoksi, niin\npalvelemme valtion johtavien henkilöjen elämänymmärrystä, eikä omaamme\neli samaa kuin Jeesuksen. Palvellessamme valtiota olemme päinvastoin\nestetyt palvelemasta Jumalaa, sillä samalla hetkellä ei voi palvella\nkahta isäntää. Ei voi siis suinkaan sanoa kaikkea työtä yleisellä\nnimellä jumalanpalvelukseksi, vaan jumalanpalvelukseksi voi sanoa\nainoastaan semmoista työtä, jonka välittömänä aiheena on Jumalan tahdon\ntäyttäminen.\n\nJos nyt, pitäen silmällä tätä erotusta jumalanpalveluksen käsityksessä,\nluemme evankeliumia eteenpäin, niin tapaamme jo heti alussa useita\nkohtia, joissa Jeesus on suoraan puhunut sekä siitä, mitä\njumalanpalvelus on, että siitä, mitä se ei ole.\n\n1) Juutalaisten jumalanpalvelus tapahtui, kuten vielä meilläkin,\npääasiassa heidän sunnuntaipäivänänsä, sabattina. Silloin suoritettiin\nkirkonmenot ja kaikki muut toimitukset Jehovan kunniaksi, joka oli itse\nasettanut tämän sabatin pitämisen liittonsa ehdoksi ja kulmakiveksi.\nJeesus ei näytä olleen tietääksensäkään tästä päivästä, vaan jatkoi\ntyötänsä aivan niinkuin muinakin päivinä: kulki matkoillansa, opetti\ntietämättömiä ja auttoi niitä ihmisiä, jotka hänen tiellensä sattuivat.\nKirkonmiehet närkästyivät. Mutta hän vastasi, että he itse, kun oli\nkysymys heidän _omastaan_, kuten esimerkiksi heidän karjastansa,\njuottivat elukoitaan sunnuntaina niinkuin muinakin päivinä (Luuk. 13:\n15), tai nostivat suosta naudan, joka oli sinne vajonnut (Luuk. 14: 5).\n\"Mutta onhan ihminen paljon parempi nautaa, sentähden minun, jonka\ntarkoitus myöskin on auttaa omiani, ihmisiä, sopii kyllä olla\nsunnuntaina työssä.\" (Matt. 12: 12) Kirkonmiehet saivat Jeesuksen\nkiinni siitäkin, että hän heidän sunnuntaijumalanpalveluksensa aikana\nkuljeskellessaan pitkin kyliä oli antanut opetuslapsensa hiertää\ntähkäpäistä _itselleen_ syötävää. Tähän vastasi Jeesus, että olihan\nheidän kuningas Davidinsakin lupa syödä temppelissä näkyleivät\nnälkäänsä, ja papit niinikään, huolimatta sunnuntaista, olivat siellä\ntäydessä puuhassa. Ja hän jatkoi: \"Mutta minä sanon teille: tässä on\nse, joka on suurempi kuin temppeli; mutta jos te tietäisitte, mitä se\non: laupeutta minä tahdon ja en uhria, sitte ette suinkaan tuomitseisi\nviattomia (Matt. 12: 1-7). Sabatti on ihmistä varten tehty, ja ei\nihminen sabattia varten. Niin on myös ihmisen poika sabatin herra\"\n(Mark. 2: 27, 28).\n\n2) Kirkonmiesten moitteeseen, ettei Jeesus noudattanut mitään\nulkonaisia jumalisuuden sääntöjä, vastasi Jeesus osoittamalla, että\nnoiden sääntöjen noudattaminen valmistaa ihmisille vaan petollisen\ntilaisuuden vapautumaan todellisesta jumalanpalveluksesta, joka on\ntoistensa auttamisessa, ja ettei ulkonaisen jumalanpalveluksen tavoista\nluopuminen voi pahentaa ihmistä, koska ainoa pahennus ihmiselle\nvoi tulla ainoastaan hänen omista sisällisistä ajatuksistaan\n(Mark. 7: 1-23).\n\n3} Jeesus tuli pääsiäisenä Jerusalemin temppeliin, jolloin siellä olisi\nollut suoritettava kaikkein juhlallisimmat jumalanpalvelus-menot ja\njota varten sinne oli tuotu myytäväksi suuri joukko uhrielukoita,\nhärkiä, lampaita ja kyyhkysiä. Mutta Jeesus teki nuorista itselleen\nruoskan ja ajoi kaikki uhrieläimet ulos, niin että rahat menivät pitkin\nmaata ja pöydät kaatuivat. Hän käski viemään kaikki tyyni pois ja\nsanoi, ettei hänen Isänsä huone ollut markkinapaikka. (Joh. 2: 13-15 ja\nMark. 11: 16, 17).\n\nTavallisesti selitetään tätä paikkaa niin, että Jeesus olisi vaan\nkieltänyt pitämästä kauppaa temppelissä. Mutta pääkysymys oli\nnähtävästi _uhrielukoista_. Kaikki nuo elukat olivat nimittäin sinne\ntuodut juutalaisen jumalanpalveluksen suorittamista varten. Täytyy\nmuistaa, että pappien uhritoimitukset katuvien syntisten puolesta,\njotka ostivat elukoita ja toivat niitä heille uhrattaviksi, olivat\njuutalaisten jumalanpalvelusmenojen pääperustus. Ja kun siis Jeesus\najaa temppelistä ulos kaiken sen, mitä tätä jumalanpalvelusta\nvarten tarvitaan, niin tahtoo hän tietysti sanoa koko heidän\njumalanpalveluksensa mitättömäksi.\n\nSeuraavassa kerrotaan, että juutalaiset vaativat häneltä tiliä siitä,\nmillä oikeudella hän teki tämmöisiä tekoja. Mutta Jeesus vastasi\nsiihen, että hajoittakoot he tuon temppelinsä maan tasalle,\nniin hän herättää heille kolmessa päivässä eloon uuden temppelin\n(Joh. 2: 18, 19).\n\nNäillä sanoilla on se selvä tarkoitus, että jos juutalaiset seuraisivat\nhäntä, luopuisivat väärästä jumalanpalveluksesta, se on: hajoittaisivat\ntuon temppelinsä, jota pitivät jumalan asuntona, niin jumalan henki\nottaisi asuntonsa heidän omaan sydämmeensä ja syntyisi todellinen,\nelävä temppeli ihmisestä.\n\nTämä on sama ajatus, jota jo Johannes kastaja tarkoitti saarnallaan\nJumalan valtakunnan lähestymisestä: että Jumalan tuntemiseksi ei\ntarvinnut mitään ulkonaista jumalanpalvelusta, vaan ainoastaan\npuhdistumista hengessä, jonka ajatuksen sitten Jeesus korvessa\nitselleen selvitti sanalla: ihminen on Jumalan poika, eli että ihminen\npalvelee Jumalaa niinkuin poika, joka tekee oman isänsä tahtoa, -- ei\nsiis millään kirkollisilla toimituksilla. Nyt sanoo Jeesus vielä\nenemmän. Hän sanoo, että ennenkuin ihminen voi tulla tämmöiseen elävään\nuskoon, hänen on luopuminen väärästä jumalankuvasta ja sen\npalvelemisesta.\n\n4) Yhtä suorilla ja selvillä sanoilla on Jeesus ilmaissut tämän saman\nseikan samarialaiselle vaimolle, joka piti häntä profeettana ja\nsentähden tiedusteli kumpi oli oikeassa, samarialaisetko, jotka\nrukoilivat jumalaa pyhällä vuorellansa, vai juutalaiset, jotka pitivät\nJerusalemia rukouspaikkana. Jeesus vastasi, että aika tulee, ja nyt jo\non, että todelliset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa,\nsillä Jumala on henki, ja häntä on palveleminen hengessä ja totuudessa.\n(Joh. 4: 23, 24.)\n\nTämä sama eroitus on yhä vielä olemassa Jeesuksen jumalanpalveluksen ja\nmeidän nykyisen jumalanpalveluksen välillä. Jeesus palvelee sitä sanaa,\njota hän kuulee itsessänsä, mutta me palvelemme jotakin jumalankuvaa ja\ntarvitsemme sitä varten pappeja ja temppeleitä. Koko meidän\nkäsityksemme jumalanpalveluksesta on yhteydessä sen kanssa, että me\nerityisinä hetkinä ja erityisissä paikoissa lähestymme hartaudessa tätä\nulkonaista ajatuskuvaa jumalasta.\n\n       *       *       *       *       *\n\nJa nyt, 19 sataa vuotta Jeesuksen jälkeen, nousee kysymys: onko tämä\nmeidän nykyinen ajatuskuvamme Jumalasta ollenkaan sitä samaa, mitä\nJeesus tarkoitti Isällä?\n\nJumalankuva on: meillä se ajatuskuva, minkä jokainen ihminen on saanut\njumalasta välittömästi annettujen opetusten perustuksella.\n\nMitä meidän nykyinen ajatuskuvamme sisältää, siitä opettaa\nlyhykäisyydessä katkismus.\n\nOn välttämätöntä pääpiirteissä uudelleen tarkastaa tämän meidän\najatuskuvamme historia.\n\nSen alku on kaukana. Se on ollut osaksi jo juutalaisilla, mutta meillä\nsittemmin täydentynyt lunastusopilla.\n\nMistä juutalaisten ajatuskuva on kotosin?\n\nTällä kansalla näyttää olleen alituinen sota _näkyvän_ jumalankuvan\npalvelemista vastaan. Näkyvä jumalankuva, eli epäjumala, oli joku\nesine, johon epäjumalan palvelija saattoi kiinnittää ajatuksensa\npyytäessään itselleen tai lähimmälle suvulleen menestystä.\nJumalanpalvelus esiintyi sukujuhlien muodossa ja sen yhteydessä\npidettiin tanssia ja mässäyksiä. Se ei sitonut yksilöä mihinkään\nvelvollisuuksiin yläpuolella hänen omaa tai lähimmän sukunsa\nhyvinvointia.\n\nTämmöinen kuvainpalvelus lienee sentähden aina yhteydessä sen\nkehityskauden kanssa, jolloin ihmiset eivät ole vielä yhtyneet eri\nsukuja laajempaan yhdyskuntaan. Puujumalansa saattaa olla jokaisella\nkylällä. Mutta puujumala ei enää riitä kokonaiselle kansayhteydelle.\nKansayhteys sotii hajoittavaa sukujen valtaa vastaan ja koettaa tarujen\nja sitten kirjallisuuden avulla antaa kaikille yhteisen _ajatuskuvan_\njumalasta eli jumalista. Mitä voimakkaampi kansallishenki, sitä\nyhtenäisempi on yhteinen ajatuskuva jumalasta.\n\nJuutalaisilla näyttää jo varhain syntyneen ja kaikenlaisten\nkoettelemusten ja selkkausten jälkeen muodostuneen varsinaiseksi\nuskonkappaleeksi se vaatimus, että jumalaa ei saa ajatella\naistillisesti havaittavaksi olennoksi eikä siis tehdä näkyvää kuvaa,\nepäjumalaa, hänestä.\n\nHe sittemmin voittivatkin epäjumalanpalveluksen, niin että jokaisen\njuutalaisen tietoisuuteen painui vähitellen viha kaikkea kuvapalvelusta\nvastaan, joka ei asettanut mitään rajoja intohimoille eikä antanut\nmitään yhteistä käsitystä jumalan vaatimuksista _kaikkiin_ juutalaisiin\nnähden, kun kuitenkin aate Juudan _kansan_ erikoisesta tehtävästä jo\noli kytemässä. Ei epäjumalanpalvelus olisi voinut tulla voitetuksi,\nellei sitä olisi tunkenut tieltään juuri jokin uusi ilmoitus siitä,\nmitä jumala on, ja mimmoista palvelusta hän juutalaisilta vaatii. Se,\nmikä näin tarjoutui näkyvän jumalankuvan ja sen palvelemisen sijaan,\noli Juudan kansan historia, eli historia siitä, kuinka Jehova oli\njohtanut Juudan _kansan_ vainon maasta halki merien ja korpien\nluvattuun Kaanaan maahan, tehdäkseen tämän valitun kansansa koko\nmaailman valtiaaksi. Nyt piti siis tämän historian antaa näkymätön\najatuskuva jumalasta. Kaikki heprealaiset profeetat ovat täynnänsä\nopetuksia siitä mimmoiseksi tämä kansallinen jumala on ajateltava.\nProfeetat osaksi kuvasivat runollisissa väreissä jumalan entisiä tekoja\nja osaksi ennustivat voimakkailla, sytyttävillä sanoilla mitä jumala\nvastaisuudessa aikoi. Mooses erityisesti määritteli, mitä juutalaisen,\nkansansa jäsenenä, on tekeminen ja mitä jättäminen tekemättä\npalvellakseen tätä jumalaa ja ylläpitääkseen tehtyä liittoa hänen\nkanssaan. Tässä tarkoituksessa Mooses järjesti uhrijumalanpalveluksen\nja määräsi muut teot, joilla Jehova oli palveltava, sekä rangaistuslain\nnäiden tekojen laiminlyömisestä, Näin oli nyt näkyväisten jumalankuvain\nsijaan tullut \"laki ja profeetat\": juutalaisille oli annettu mahtava\n_ajatus_kuva siitä jumalasta, joka oli luonut maailman, valinnut Juudan\nkansan omaksensa ja oli lähettävä Messiaan vapauttamaan tätä kansaa\ninhimillisestä orjuudesta ja saattamaan sitä maailman valtiaaksi. Ja\ntanssien ja mässäysten sijaan, joilla eri suvut olivat hyvittäneet ja\nlepyttäneet kotijumaliansa, tarkoitti tämän uuden mahtavan ja ainoan\najatusjumalan palveleminen, kuten sanottu, hänen lepyttämistänsä ja\npysyttämistänsä kansalle antamissaan lupauksissa, joka palvelus\ntapahtui Mooseksen määräämien _laintöiden_ suorittamisella.\n\nItse asiassa on tämä juutalaisten suorittama ylimeno näkyväisien\nepäjumalten kuvain palvelemisesta näkymättömän ajatuskuvan\npalvelemiseen kylläkin suuri edistysaskel. Jos juutalaiset eivät\nolekaan tulleet maailmanvaltiaiksi, kuten oli tarkoitus, niin on\nkuitenkin tämä heidän jumala-käsitteensä jyrkkä kehittäminen\naistilliselta alalta ehdottomasti ajatuksen alalle saavuttanut kylläkin\nlaajalle ulottuvan merkityksen. Ei ainoastaan Juudan historiassa, vaan\nniidenkin uudenaikaisten kansain historiassa, jotka muodostavat\nnykyisen kristikunnan, on pakanuuden heimotaistelujen lakkaaminen ja\nhajanaisten sukujen yhdistyminen kansalliseksi kokonaisuudeksi\ntapahtunut yhtaikaa luopumisen kanssa tarunsekaisesta monijumaluudesta,\njonka sijaan on tullut yhdellä tavalla ajateltu ja siis tämän\nykseytensä avulla kaikkia yhdistävä ajatusjumala, niin sanottu\nkristittyjen jumala.\n\nTämä uusi kristittyjen ajatusjumala, joka tuli pakanallisten\nsukujumalien sijaan, on laajempi kuin juutalaisten Jehova. Nyt oli\nJehovan juutalais-kansalliseen jumalankuvaan, semmoisena kuin tämä on\nMooseksella ja profeetoilla, liittynyt jatkoksi vielä historia siitä,\nkuinka tämä Jehova astui maan päälle ihmisen, ainokaisen poikansa\nhahmossa, ja kuinka tämä poika sitten antoi itsensä kuolemaan\nsovitusuhriksi ihmisten syntien edestä.\n\nTämä uusi kehittyneempi kuva jumalan olennosta, jonka uudet kansat ovat\nomistaneet, on myöskin suuri edistysaskel, joka sekin ennen kaikkea\netupäässä ilmenee muuttuneessa käsityksessä siitä mitä jumalan\n_palveleminen_ on. Tämä uusi kristittyjen jumalankuva on nimittäin\npoistanut uhripalveluksen, jolla sekä juutalaiset vielä palvelivat\nJehovaansa että myöskin uudet kansat entisiä pakanajumaliaan.\n\nApostolit, jotka olivat ottaneet tehtäväkseen murtaa nuo juutalaisten\nuhrikäsitykset ja valaa sijaan uusi käsitys sekä jumalasta että hänen\npalvelemisestaan, teroittivat kirjeissään juutalaisille kristityille\nenimmäkseen juuri uhrien tarpeettomuutta, niin että voi sanoa siinä\nolevankin avaimen heidän meille usein himmeiden opetuksiensa\nkäsittämiseen. Erittäinkin ovat Paavalin opetukset ja tuo juutalaisille\nosoitettu heprealaiskirje, jonka tekijästä ei tosin olla aivan\nselvillä, tässä kohden merkilliset. Näkyy selvästi kuinka syvälle\njuutalainen uhrikäsite oli Paavaliin itseensä juurtunut, kuinka elävä\noli sen ohella hänen uusi vakaumuksensa siitä, että kaikki uhrit olivat\ntarpeettomat, ja kuinka suuria ponnistuksin hän puolestaan teki\nselittääkseen järjen avulla, mistä syystä uhri ennen oli ollut\njumalalle otollinen, niin että \"ilman verta ei ollut mitään\nanteeksiantamusta\", kuten vanhassa testamentissa sanotaan, mutta nyt,\nJeesuksen Kristuksen jälkeen, uhraaminen oli tullut kokonaan\ntarpeettomaksi. Hänen oppinsa tuli sentähden olemaan meille himmeitä ja\nusein pilventakaisia aatteita siitä, kuinka Jeesus muka oli kuollessaan\nkerran kaikkiaan vuodattanut tuon anteeksiantamukseen välttämättömän\nveren, ja kuinka siis kaikki se, mitä juutalainen laki määräsi\ntehtäväksi jumalan palvelemiseksi, oli nyt tullut tarpeettomaksi. Tätä\ntarkoittavat Paavalin alituisesti uudistuvat lauseet siitä, että\nMooseksen lain määräämät \"lain teot\", s.o. uhrit ja ympärileikkaukset,\neli koko ulkonainen jumalanpalvelus, eivät vapauta ihmistä synnistä,\nvaan synnistä vapauttaa ainoastaan _usko_. Täytyy vaan muistaa, ettei\nPaavali siis näitä \"tekoja\" vastustaessaan tarkoittanut Jeesuksen\nopettamia rakkauden töitä, sillä rakkauden töiden tekemisessä\nPaavalinkin mielestä jumalanpalvelus on.\n\nTämmöinen uusi oppi synnin lunastuksesta ilman uhrielukoita, Jeesuksen\nveren kautta, oli omansa astumaan ylimenon tavalla Euroopassakin\npakanauskon sijaan, kun oli vähitellen totutettava pakanat pois\nvanhoista juurtuneista uhripalveluksen käsityksistä. Ja lunastusoppi\nonkin sentähden löytänyt yhtä otollisen maan kaikkialla uudemmissakin\nkansoissa, missä pakanallinen uhrikäsite samalla tavalla on ollut\nvoimassa ja ihmisten tietoisuuteen juurtuneena. Mitä kauemmas mennään\nniin sanotun Kristinuskon entisyyteen, sitä voimakkaampana on tämä\nverilunastus-opin puoli Euroopankin kansoilla edustettuna. Ja mitä\nmyöhempiin aikoihin tulemme, sitä enemmän lunastusoppi alkaa ensin\nhakea itsellensä uusia aatteellisempia selityksiä ja sitten vähitellen\nkokonaan häipyä. Niin että sitä mukaa kuin pakanallinen käsite\nlepytysuhrin välttämättömyydestä on vähitellen kulumassa pois ihmisten\ntietoisuudesta, on tuo Paavalin perustama oppi Jeesuksenkin\nverilunastuksesta vihdoin tulemassa kokonaan tarpeettomaksi.\n\nPaavalin mukaan uusi jumalanpalvelus edellyttää tosin semmoista\n\"uskoa\", että uhrijumalanpalvelus on Jeesuksen uhrityön tähden\ntarpeeton, koska jumala on sillä lepytetty yhtä ehdottomasti kuin ennen\nelukan uhriverellä; mutta tämä on ainoastaan uskon kieltoperäinen\nmääritelmä. Uskon positiivinen puoli on Paavalinkin mukaan uskossa\nevankeliumiin eli siihen, että jumalan valtakunta on lähestynyt ja että\nihmisen siis on tekeminen Jumalan tekoja, se on: palveleminen jumalaa\nteoilla, kunhan ei vaan Mooseksen ulkonaisilla \"lainteoilla\".\n\nPaavalin selitykset, että Jeesuksen uhrikuolema ihmisten syntien edestä\non todistus ihmisille tämän jumalan rakkaudesta heitä kohtaan, suuressa\nmäärin muuttaa entistä juutalaisten ajatuskuvaa Jehovasta.\n\nRakkaus on ihan uusi piirre lisäksi vanhan testamentin jumalankuvaan.\nSe on tietysti oleva yhtä ehdottomasti ainoastaan _ajatus_kuva kuin\nentinenkin. Heprealaiskirjeessä nimenomaan sanotaan uskon olevan siinä,\nettei epäillä näkymättömiä, se on: ei epäillä sitä, että tämä\najatuskuva on reaalinen todellisuus. Ajatuskuva oli siis suuressa\nmäärässä laajentunut. Paitsi Juudan kansan historiata, Mooseksen ja\nprofeetain lausuntoja, joka kaikki yhä edelleenkin jäi tämän kuvan\nperustaksi, tuli kuvaan lisäksi juutalaisten historian jatkona\nlunastushistoria. Juutalaisten Jehovalta, niin selväpiirteisenä kuin\nhän heidän historiassaan esiintyykin, puuttui rakkauden ominaisuus.\nMutta uudessa lunastushistorian täydentämässä kuvassa oli rakkauden\nominaisuus valtavin piirre. Tämä uusi ominaisuus ei selventänyt Jehovan\nyksiväristä ja selväpiirteistä ajatuskuvaa, mutta vapautti sen jyrkästä\nkansallisesta rajallisuudesta tehden sen kelpaavaksi myöskin muille\nkansoille kuin juutalaisille.\n\nTämä juutalaisen kansallishistorian ja apostoli Paavalin yhteisesti\npiirtämä jumalankuva, nykyisen dogmatiikan, eksegetiikan ja\nkirkkohistorian viimeistelemänä, ilmoitetaan nyt meidän päivinämme\nsiksi jumalankuvaksi, jota ihmisen on kuolemasta pelastuakseen\nrukoileminen.\n\nTästä uudesta jumalankuvasta ei kuitenkaan mikään teologia eikä mikään\nihmisten oma tottumuksen voima ole voineet poistaa sitä kaksinaisuutta,\nminkä ylläviitattu historiallinen kehitys on siihen tuottanut.\nHeprealaisten Jehova oli yhtenäinen luonnekuva, joka heidän\nkansallisesta historiastaan itsestään nousee painuakseen semmoisenaan\nihmisen mieleen. Mutta kun tähän kokonaiseen luonnekuvaan nyt liittyy\nihan uusi piirre, joka on nimenomaan tarkoitettu olemaan yhtä voimakas\nja vallitseva kuin entinen, niin kysytään jo paljon suurempaa\nkuvituskykyä saadakseen nuo kaksi ihan erilaista piirrettä sulamaan\nsemmoiseksi yhtenäisyydeksi, joka tekee pysyvän mielikuvan\nmahdolliseksi. Ja nyt nuo piirteet eivät ole ainoastaan erilaiset, vaan\nne ovat päälliseksi vastakohtia toisilleen. Heprealaisessa\najatuskuvassa vallitsee rankaiseva oikeamielisyys, koston etsiskely\nkolmanteen ja neljänteen polveen. Paavalin lisäpiirre taas on rakkaus,\nja rakkauden pääominaisuus juuri on anteeksiannon _ehdottomuus_. Mutta\nmikään kuva ei pysy koossa mielessä, ellei sitä sido sisällinen\nyhtenäisyys. Ei riitä että vaan opetetaan ehdottomasti _yhdestä_\njumalasta, jotta se pysyisi koossa; täytyy sen luonteenkin olla yhtä,\nkuten oli juutalaisten Jehovalla. Muussa tapauksessa ei mielikuvaa\nsynny -- psykoloogisen luonnonlain vaikutuksesta.\n\nSentähden kristillisen teologian päätehtävä onkin aina ollut koettaa\njuottaa nuo kaksi vastakkaista ominaisuutta yhdeksi, niin että samaan\nkuvaan soveltuisi yhtaikaa sekä oikeamielisyys, jonka sopii käyttää\nikuista helvettiä rankaisukeinonaan, että myöskin rajattomasti ja\nehdottomasti anteeksi antava rakkaus. Kuten tunnettu, on teologia\nkoettanut peittää tätä luonteen kaksinaisuutta muun muassa\nkolminaisuuden opilla. Mutta tämä keksintö ei ole syventänyt, vaan\npäinvastoin himmentänyt ja edentänyt ajatuskuvaa.\n\nSilloin kuin jumalan ajatuskuva näin auttamatta kadotti selvyytensä ja\nyhtenäisyytensä, ei kuitenkaan selvän ja yhtenäisen kuvan tarve ollut\nsuinkaan vähentynyt, vaan päinvastoin. Sillä niinkuin Paavalin uuden\nuskonnon koko kärki oli kohdistunut _yksilöllisen_ autuuden oppiin\n(jota vastoin juutalaisilla oli kysymys _kansan_ autuudesta), niin oli\nuusi jumalakin nyt oleva jumala jokaiselle yksityiselle ja piti siis\nolla myöskin selvä jokaiselle personallisesti. Ja kun vielä\njumalanpalvelus ei enää ollut uhrielukkain tuomisessa papeille eikä\nulkonaisten laintöiden noudattamisessa, vaan jumalanpalvelukseen\nvaadittiin juuri ajatuskuvan personallista omistamista, personallisia\nkääntymisiä rukouksessa tämän ajatuskuvan puoleen, niin on\nymmärrettävää, että helposti omistettava, selväpiirteinen ja\nyksivärinen ajatuskuva oli päinvastoin tullut entistä monin verroin\ntärkeämmäksi.\n\nKun nyt teologian ponnistukset ja kirkonkokousten päätökset uuden,\nyhteytensä menettäneen ajatuskuvan selventämiseksi veivät\nluonnollisesti vaan yhä monimutkaisempiin ja ristiriitaisiinkin\noppeihin, joita oli mahdoton semmoisinaan puheenalaisessa\ntarkoituksessa tarjota kansalle, ja kun toiselta puolen selvän\njumalankuvan tarve yhä kasvoi, niin oli seurauksena _pakollinen\nluopuminen juutalaisten alkuperäisestä ankarasta vaatimuksesta, ettei\nsaanut palvella mitään näkyviä kuvia_. Munkit kyllä säilyttivät\nitsellään virallista oppia yhtenäisestä jumalankuvasta, mutta kansalle\npiti antaa jotakin selvempää. Ja niin tämän vaikeasti koossa pysyvän\najatuskuvan sijaan tuli avuksi viljalti näkyviä erilaisia rukouskuvia.\nKaikki kirkot täyttyivät kuvilla. Jumalan äiti oli ensimäinen, sitten\nristiinnaulittu, sitten apostolit, sitten pyhimykset, niin että\nkeskiajan taiteilijoilla oli täysi työ tätä hengen tarvetta\ntyydyttääkseen. Jokaisella oli oma rukouspyhimyksensä, jonka kuvan\neteen hän vei kynttilänsä kirkkoon, -- jonka puoleen hän rukouksissaan\nkääntyi, jota hän illoin aamuin ajatteli sen suuren käsittämättömän\njumalan asemasta, jota hän ei voinut koossa pitää, ja josta oli lähempi\nselko vaan papistolla.\n\nKatolinen kirkko ei kuitenkaan opettanut, että jumalanpalvelus oli\nyksinomaan rukouksissa ja uskossa noihin ihmeitä tekeviin madonniin ja\npyhiin muinaisjäännöksiin, lunastukseen eli Jeesuksen veren ja lihan\nnautitsemiseen, vaan synninpäästöä antavan jumalanpalveluksen toinen\npuoli oli ennen kaikkea \"teot\", joita kaikki apostolit, ja\nnimenomaisesti apostoli Jaakob, muita selvemmin, vaativatkin. Näillä\n\"teoilla\" -- miserabile dictu -- tarkoitti kirkko kuitenkin etupäässä\nvelvollisuutta ylläpitää papistoa ja kartuttaa kirkonkassaa almuilla,\nja, kuten tunnettu, meni niin pitkälle, että paras teko oli kirkolle\nannettu selvä raha, joka merkitsi samaa kuin synninpäästö. Tästä\nseurasi katolisen kirkon lahoaminen. Tähän kohtaan uskonpuhdistajat\nsuurimmalla voimalla iskivätkin.\n\nOsoittaakseen nyt jumalan oman sanan perustuksella katolisen\nsynninpäästöopin vääräksi, Luterus vetosi Paavaliin, sovittaen Paavalin\nopin \"tekojen\" ja \"uskon\" suhteesta toisiinsa keskiajan kokonaan uusiin\noloihin. Luterus jätti huomioon ottamatta, että Paavali, kieltäessään\nteoilla jumalaa palvelemasta, oli tarkoittanut \"teoilla\" vanhoja\nMooseksen opettamia jumalanpalvelusmenoja, ja selittänyt nämät\ntarpeettomiksi. Luterus käytti nyt Paavalin sanoja hyväkseen\nselittääkseen, että ihminen ei voi millään \"teoilla\" saada\nsynninpäästöä, vaan ainoastaan \"uskolla\", kuten Paavali muka oli\nopettanut. Yhtä leveäkätisesti kohteli Luterus tätäkin Paavalin uskon\nkäsitettä. Ollen ikäänkuin näkemättä, että Paavali puhui uskosta\nlunastukseen ainoastaan kieltoperäisessä merkityksessä eli -- kuten\nylempänä jo huomautettiin, -- että Paavali puhui Jeesuksen\nverilunastuksesta ainoastaan sanoakseen että juutalaisten vanha\nelukkauhraus oli tullut tarpeettomaksi; unohtaen siis, että Paavalikin\nkatsoi positiivisen uskon olevan sisällisessä uskossa Jumalan tahtoon\neli juuri hyvien töiden käskyyn, Luterus teki tuon juutalaisille\ntarkoitetun lunastusopin positiiviseksi uskonkappaleeksi, joka antaa\nsynninpäästön, ja kiivaudessaan katolista kirkkoa vastaan opetti, että\nkaikki ihmisten yritykset elämänsä pelastamiseen hyvien tekojen avulla\novat turhat.\n\nJumalanpalvelus siis Luteruksen opin mukaan ei suinkaan ole ihmisen\nomissa yrityksissä elää oikein, vaan ainoastaan hänen personallisessa\nuskossaan lunastukseen ja autuuden lupaukseen.\n\nTämmöinen personallinen usko sanotaan syntyväksi synnin tunnosta eli,\nkuten Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa sanotaan (3: 21):\nsiitetään peljästyneessä omassatunnossa, joka tuntee jumalan vihan\nmeidän synteimme tähden ja halajaa syntein anteeksisaamista ja\nsynninpäästöä. -- Tämän sisällisen uskon juurtuminen kansaan edellytti\ntietysti ennen kaikkea tietoa lunastuksen historiasta, se edellytti,\nettä jokaisella kansan jäsenellä oli oma personallinen käsityksensä\nvanhan ja uuden testamentin jumalasta ja hänen pitkästä historiastaan.\nJa niinpä katolisen kirkon madonnat ja pyhimykset, joiden tehtävänä oli\nolla käsittämättömän jumalankuvan sijassa jokaisen personallisina\npikkukuvina, jälleen pyyhitään pois, ja niiden sijaan yksi ainoa\najatuskuva jälleen annetaan kansalle. Alkukirjat käännettiin nyt kansan\nomalle kielelle. Lunastusoppi lyhyin piirtein esitettiin kirjoitetuissa\nkaavoissa ja innokkain mielin ruvettiin tätä välitöntä ajatuskuvaa\nluvanneesta ja lupauksensa täyttäneestä jumalasta saarnoilla ja\nopetuksilla istuttamaan kansan tietoisuuteen. Tietysti tällöin oli\ntärkeintä ensiksikin sopia niin selvästi, lyhyesti ja täsmällisesti\nlausutuista sanoista kuin mahdollista, että kuva olisi kaikilla yksi.\nSe oli yhteisten tunnuskirjain ja Luteruksen katkismuksen tehtävä, joka\ntuli uuden jumalankuvan varsinaiseksi aapiseksi.\n\nJa niin meillä on tähän päivään saakka säilyneet nuo luterilaisen\njumalankuvamme luomasanat:\n\n\"Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan luojaan,\n-- Minä uskon Jeesukseen Kristukseen, Hänen ainoaan poikaansa, meidän\nHerraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi Neitsyt Mariasta,\npiinattiin Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoletettiin\nja haudattiin, astui alas helvettiin, nousi kolmantena päivänä\nkuolleista, astui ylös taivaaseen, istuu Isän Jumalan kaikkivaltiaan\noikealla kädellä, sieltä on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. --\nMinä uskon Pyhään Henkeen, yhteen pyhään yhteiseen seurakuntaan, pyhäin\nyhteyteen, syntein anteeksi saamiseen, ruumiin ylösnousemiseen, ja\niankaikkiseen elämään. Amen.\"\n\nMutta tämä kolmiyhteinen Jumala ei sittenkään tarttunut kansan mieleen.\nJa niin ei Luteruksenkaan kirkko tullut toimeen ilman näkyviä kuvia.\n\nKansan mielikuvitus, josta oli säikytetty pois kaikki katolilaiset\napukuvat, haki luonnonlain pakotuksesta semmoista ajatuskuvaa, jonka\nmielessäpitäminen ei vaatisi koossapitämisen ponnistuksia. Täytyy\nhuomata, ettei Luteruksen katkismukseen kirjoittama lunastusoppi, niin\nselvä kuin se oppina olikin, suinkaan tehnyt ajatuksen kuvaa yhdestä\njumalasta yhtenäisemmäksi tai helpommin omistettavaksi. Mutta kun tarve\n_personallisesti_ kääntyä jumalan puoleen oli juuri lunastusopin vuoksi\ntullut vieläkin tärkeämmäksi, niin on selvä, että jonkun uuden\nmielikuvan oli ennen tai myöhemmin astuminen hyljättyjen madonnain ja\npyhimysten tehtävää suorittamaan. Ja tämmöiseksi kuvaksi tuli nyt\n_Jeesuksen persona_.\n\nSelvä on, että kun lunastusoppi näin tuli kaiken autuuden kulmakiveksi\nja jumalan rakkauden todisteeksi, niin pääpainon täytyi siirtyä siitä\njäsenestä kolminaisuudessa, joka _vaatii_ verilunastusta, siihen\njäseneen, joka sen kärsimyksillänsä _suoritti_. Ja näin ennen pitkää\noli Jeesuksen henkilö, semmoisena kuin jokainen sitä mielessään taisi\nkuvailla, muuttunut siksi ajatuskuvaksi jumalasta, jota saattoi pitää\nmielessään, kun rukoili tai suoritti muita jumalanpalvelusmenoja.\n\nNiinkuin avatuista suluista täyttyivät kaikki kirkot tällä uudella,\nhelposti mielessä pidettävällä kuvalla. Ja pian oli Kristuksen kuva,\ntai ainakin joku ristin tapainen, kaivattu ja melkein välttämätön esine\njokaisessa luterilaisessa kirkossa. Hän on täällä aina kuvattu\njumaluuden merkki, sädekehä päähän. Milloin näemme hänen syntyneenä\nneitseestä Mariasta, paimenten ja tietäjäin kumartamana, milloin\nkävelemässä veden päällä, säännönmukaisesti liehuville liepeillensä.\nTavallisimmasti näemme hänet ristinpuussa riippumassa, lunastusaatteen\nvertauskuvana.\n\nHuomattava myöskin on, että vasta siitä ajasta syntyy tapa rukoilla\nJumalan asemasta Jeesusta. Ylimmilleen on tämä tapa kehittynyt meidän\npäivinämme muutamissa lahkokunnissa, joiden jäsenet tekevät Jeesuksen\nkuvasta miltei aistillisen epäjumalan, ja nimenomaan opettavat,\nettä kaikki pyrkiminen työllä ja teoilla jumalata palvelemaan on\njumalan edessä turhuutta, ja että täytyy vaan omistaa ajatuskuva\nristiinnaulitusta Jeesuksesta.\n\nMutta palatkaamme Luterukseen.\n\nLuteruksen mukaan on jumalanpalveleminen siis: kääntyminen\nkolmiyhteisen jumalankuvan puoleen synnintunnosta heräävässä uskossa\nlunastukseen Jeesuksen uhrikuoleman kautta.\n\nTämän mukaan onkin meidän nykyinen luterilainen\njumalanpalvelus muodostunut: Papiston tehtävä on ennen kaikkea\nantaa raamatunselityksillä käsitys oikeasta jumalankuvasta, ja\nalttaritoimituksen ja saarnan avulla synnyttää sanankuulijassa ensin\nuskoa ikuisten helvetin tuskien uhkaan, joiden on herättäminen hänessä\npelkoa ja synnintuntoa, ja sitten uskoa armoon eli syntien lunastukseen\nJeesuksen veren kautta.\n\nEi voi kieltää, että edistysaskel katolilaisesta jumalanpalveluksen\nkäsityksestä on olemassa. Uskoa, että maksamalla rahaa papistolle,\nmessulla, paastoomisilla tai muilla tempuilla voisi jossakin tulevassa\nelämässä ansaita sielullensa autuuden, on todellakin suurta ja pimeätä\ntaikauskoa. Niinikään on suuri edistysaskel, että välittömän\njumalankuvan omistaminen tehdään jokaisen yksityisen asiaksi, ja\nluovutaan syöttämästä kansalle sen sijaan vaan madonnia ja pyhimyksiä.\n\nKaikki olisikin ollut niinkuin olla pitää, jos mahdollisuus\ntämän jumalankuvan kehittymiselle tulevien aikakausien uusien\najatustapojen ja käsitysten mukaiseksi olisi jäänyt avonaiseksi. Mutta\nniin ei tapahtunut. Luteruksen kirjoitukset, tehtyinä kirkon\ntunnustuskirjoiksi, eivät jätä tämmöistä mahdollisuutta. Tapahtunut on,\nettä vaikka Luterus itse lieneekin ajatellut alituista kehitystä\ntulevaisuudessa, ja vaikka hän tarkoitti kirjoituksillaan vaan vapauden\nsulkujen särkemistä, ovat samat poleemiset kirjoitukset nyt neljän\nsadan vuoden kuluttua vapauden suluiksi tulleet. Vapautuminen oli\nsiinä, että vapauduttiin katolilaisesta taikauskosta, jota sen papisto\noman etunsa vuoksi tahallaan ylläpiti kansassa. Vapautumisen riemu\nsyntyi siitä, että ihmiset huomasivat, ettei taikauskosta luopuminen\nhävittänyt jumalankuvaa, vaan että päinvastoin entistä totisempi,\nmahtavampi jumalankuva oli se, joka oli sopusoinnussa ihmisten\nsilloisen järkeisen kehityksen kanssa. Luteruksen kirjoitukset huokuvat\ntätä taikauskosta vapautumisen riemua. Munkkilaisen latinan hän\njätti syrjään, käytti leveätä arkipäiväistä, sukkeluuksista ja\nsanansutkauksista vilisevää saksaansa eikä välittänyt mistään\nteoloogisista traditsioneista. Mutta on muistettava, että Luterus ja\nhänen aikansa vapautuivat taikauskosta kuitenkin ainoastaan niinpaljon\nkuin silloisiin käsityksiin nähden kävi päinsä.\n\nTosin uskonpuhdistuksen yhteydessä tapahtuneet riidat protestanttisen\nkirkon keskuudessa osoittavat, että silloinkin jo saattoi vapautua\nvielä vähän enemmän kuin Luterus, kuten vapautui Kalvin ja Zvingli, ja\nmyöskin vähän vähemmän, kuten n.s. reformeerattu kirkko. Olihan\nsitäpaitsi jo siihen aikaan semmoisiakin ihmisiä, jotka uskalsivat\najatella, että raamatunkertomus maailmanluomisesta on vaan taru, ettei\nJeesus ole voinut syntyä neitseestä, ettei ehtoollisleipä ja -viini voi\nmuuttua lihaksi ja vereksi, ettei voi löytyä mitään paikallista\ntaivasta, johon Jeesus olisi näkyvästi kohonnut, eikä helvettiä, jossa\nhän olisi käynyt, ettei kolme voi olla yksi eikä yksi kolme, ja niin\nedespäin.\n\nMutta lukuunottamatta näitä harvoja aikansa käsityksien edelle\nkehittyneitä ihmisiä, ei siihen aikaan Luteruksen eikä yleensä ihmisten\njärkeä loukanneet semmoiset käsitteet kuin paikallinen taivas,\nhelvetti, istuminen jumalan oikealla kädellä, piru. Taikauskoiset\nkäsitykset olivat niin syöpyneet ihmisten mieliin, että vielä 17 ja 18\nvuosisadallakin uskonnollisuuden nimessä vaadittiin noitien polttamista\nroviolla, koska nämä muka olivat pirun kanssa liitossa. Sentähden\nkaikki nuo käsitykset jatkuivat uskonpuhdistuksen mukana uuteen aikaan.\nPaljosta taikauskosta uskonpuhdistajat tosin vapautuivat, mutta paljon\ntaikauskoa he vielä ottivat mukaan tunnuskirjoihinsa tulevien aikojen\nsärjettäväksi. Ja, kuten sanottu, luonnollinen kehitys olisi sen jo\ntehnytkin, ellei nuo Luteruksen ja Melanktonin tilapäiset väitelmät\nkatolista kirkkoa vastaan olisi muuttuneet jäykistyneiksi\ntunnustuskirjoiksi, joiden ohella ei mikään kehitys voinut tulla\nkysymykseen.\n\nSiksipä on nyt uudelleen tapahtunut se, että luonnollinen\nihmisymmärrys, joka ei hetkeksikään voi kehityksessä pysähtyä, on\nvuosisatojen kuluessa jälleen mennyt suuren askeleen eteenpäin, silloin\nkun tunnuskirjat eli virallinen uskonto yhä pysyvät samoina kuin 400\nvuotta sitten. Olemme tulleet jälleen siihen, että ihmisjärjen\nvaatimus, joka tahtoo tunnustaa vaan semmoista mikä on sen kanssa\nsopusoinnussa, täytyy julistaa suureksi synniksi, ja nimenomaan täytyy\nopettaa, ettei järjellä muka ole tekemistä uskon asiain kanssa. Se\nseikka, ettei keskinkertainen talonpoika meidän aikanamme sallisi\nmitään muuttaa raamattunsa, uskontunnustuksensa tai edes\nvirsikirjansakaan suomennoksessa, osoittaa hänenkin järkensä jo olevan\nedellä, eli hänenkin pelkäävän, että jos järjelle antaa hiukankaan\nsananvuoroa, niin koko tuo isiltä peritty, vanhojen sanamuodostusten\nvarassa seisova jumalankuva kaatuu telineiltänsä, eikä sitten ole\nmitään sijaan pantavaa.\n\nMutta ihan uusimpana aikana on vielä pahempaan pulaan jouduttu:\n\nKoko se lunastuskäsite, mikä on luterilaisen opin ydin, ei tahdo enää\nkaikissa ihmisissä synnyttää tarkoitettua miellettä ollenkaan. Niin\nyleisesti kuin vielä keskiaikana, ehkä muinais-germanilaisten\nuhrikäsitysten vaikutuksesta, tuo lunastusoppi tulikin omistetuksi,\nniin itseselvästi kuin se jossakin kehittyneemmässä muodossa ehkä\nvieläkin muutamille ihmisille todistaa jumalan rakkautta heihin, ei se\nenää ole sovelias antamaan miellettä jumalan rakkaudesta niille\nihmisille, joissa koko tuo sovintouhrin käsite on jo kokonaan ehtinyt\nhivuta pois siveellisestä tietoisuudesta, Ja niinpä meidän aikanamme on\nihmisiä -- ne lisääntyvät päivä päivältä -- joiden mieleen tuo\nluterilaispaavalilainen lunastusoppi ei luo niin mitään jumalan kuvaa.\n\nOmituisessa tilassa ovat meidän ajan lunastusopissa kasvatetut, mutta\nuhrikäsitteistä jo vapautuneet ihmiset. Heille on lapsuudesta saakka\nopetettu, mimmoiseksi jumala on ajateltava, kuinka tähän ajatuskuvaan\non uskottava ja kuinka sitä palveltava, -- ja heillä ei synny mitään\najatuskuvaa!\n\nJa monta onkin heidän joukossaan, jotka luulevat, että koko syy heidän\nkykenemättömyyteensä jumalan palvelemiseen on mahdottomuus omistaa\nmitään ajatuskuvaa jumalasta. Pitääkö kääntyä takaisin katolilaisiin\nkirkkotunnelmiin ja pyhimyskuviin, niinkuin aikamme muoti vaatii ja\nniinkuin monet taiteilijoista ja kirjailijoista, ajan henkeä arvaillen\novatkin tehneet?\n\nEi. Palata vielä kauemmas entisyyteen, alkulähteeseen asti.\n\nJos kaikki jumalanpalvelus pitää riippua siitä ajatuskuvasta, mikä\nmeillä on jumalasta, niin tottapa silloin on tärkeintä ottaa selvä,\nmitä uskontomme perustaja itse ajatteli siitä jumalasta, jota hän sanoi\npalvelevansa.\n\nLöytyykö Jeesuksella mitään opetuksia tästä asiasta? Ei. Ei sanaakaan\nsiitä mimmoiseksi jumala on ajateltava. Päinvastoin:\n\n\"Ei astu kenkään ylös taivaaseen\", ja \"ei ole kenkään koskaan jumalata\nnähnyt.\"\n\nJeesus, kuten evankelioista näemme, kokonaan hylkäsi juutalaisen\najatuskuvan jumalasta, mutta ei asettanut mitään uutta kuvaa sijalle.\nPäinvastoin hän nimenomaan opetti, ettei kukaan voi jumalasta tietää\nmitään muuta kuin että jumala on _isä_, eli että ihminen on jumalan\npoika, joka itsenäisesti tuntee jumalan tahdon.\n\nJeesus määrittelee Isänsä yksinomaan niillä käskyillä, jotka hän antaa.\nAntamalla nämä käskynsä Jeesus herättää muissa ihmisissä tunnon samasta\nkäskijästä eli samasta Isästä.\n\nNäistä käskyistä on korkein rakkauden käsky, \"Se on minun käskyni: että\nte rakastatte toisianne niinkuin minä teitä rakastin.\"\n\nSen vuoksi onkin yksi Jeesuksen oppilaista, Johannes, sittemmin\nmääritellyt Jumalan rakkaudeksi, Jumala on rakkaus, sanoo hän. Tämä nyt\nvoisi antaa aihetta käsitykseen, että Jeesuksenkin Jumala siis\nedellyttää määritelmää eli ajatuskuvaa. Mutta huomattava on, että tässä\nei voi olla kysymys mistään rakkauden käsitteestä eli objektiivisesta\nrakkauden mielikuvasta, sillä tarkoitus on vaan sanoa, -- kuten\nJohanneksen sanat kuuluvatkin: -- että se, joka rakastaa, hän tuntee\nJumalan, eli että ihmisen subjektiivinen rakkauden tunto on jumalan\neläminen ihmisessä.\n\nToinen samallainen määritelmä jumalasta -- sekin saman Johanneksen\nlausuma -- on, että Jumala on \"logos\", järki, elämän järki, elämän\nsana eli elämän ymmärrys. Mutta silläkään ei tarkoiteta mitään\nmääriteltävää, objektiivista käsitettä jostakin elämän järjestä, vaan\nsanotaan, että ihminen voi tuntea Jumalan omasta subjektiivisesta\nJumalan äänen eli tahdon ymmärtämisestä hänen omassa sydämmessään.\n\nRakkaus ja elämisen järki ovat siis ne subjektiiviset ominaisuudet,\njoiden avulla me tunnemme Jumalan, mutta ne eivät missään määrässä anna\nmeille ajatuskuvaa Jumalasta.\n\nNäemme siis, että Jeesuksen jumalanpalvelus ei lainkaan riipu jonkin\najatuskuvan olemassa olosta.\n\nJa juuri senvuoksi Jeesuksen jumalanpalvelus on olemukseltaan ihan\ntoista kuin kaikki entinen jumalanpalvelus. Se on olemukseltaan myöskin\ntoista kuin nykyinen luterilainen, katolilainen, kreikkalainen ja\njokainen muu jumalanpalvelus, joka edellyttää ihmisten opettamaa\najatuskuvaa jumalasta.\n\nMitä erityisesti tulee luterilaiseen jumalanpalvelukseen, niin\ntäytyyhän meidän heti nähdä, ettei se lainkaan pidä yhtä Jeesuksen oman\njumalanpalveluksen luonteen kanssa. Ensiksikin Jeesuksen _usko_ ei voi\nmerkitä yhtä kuin meidän uskomme Paavalin ja Luteruksen piirtämään\njumalankuvaan lunastuksineen, sillä tämmöistä jumalankuvaa hänellä\nluonnollisesti ei voinut olla jo siitäkin syystä, että \"lunastus\" ei\nollut vielä tapahtunutkaan. Se mikä siis meitä pitäisi tehdä autuaaksi:\nusko lunastukseen, -- sitä ei ollut edes olemassa Jeesuksella silloin\nkuin hän käyskenteli julistamassa jumalan valtakuntaa ja sairaita\nauttamassa. Jeesuksen \"usko\" oli, kuten olemme nähneet, usko siihen,\nettä hän on kokonaan Isän vallassa, s.o. että Isä sekä elättää että\nsuojelee häntä, ja että hänen ei tarvitse murehtia huomisesta päivästä\neikä niistä, jotka väijyvät hänen henkeänsä ja vapauttaan, vaan hänen\noli ainoastaan _tekeminen Isän tahtoa_.\n\nJeesuksen jumalanpalvelus ei siis ole mikään tekojen hylkääminen ja\nusko lunastukseen, vaan päinvastoin: koko usko on siinä, että hänen on\ntekeminen jumalan tahtoa eli rakkauden töitä.\n\nTähän nyt sanoo Luterus:\n\n\"Minä piinasin itseäni valvomisella, rukouksella, lukemisella ja muulla\ntyöllä. Niinkuin muutkin kerjäläismunkit minä käyskelin reppu selässä\npitkin kaupungin katuja, puhdistin ja lakasin kirkkoa ja olin sen\novenvartijana. Jos suinkin joku munkki tällä tavoin pääsisi taivaaseen,\nniin kyllä minäkin. Mutta kuta lähemmäksi Jumalata luulin tulevani,\nsitä kauemmas tulin hänestä. Jumalata ei tällä tavalla löydetä ei\nomilla töillä, vaan hän itse tulee meidän luoksemme.\"\n\nJa kun Luterus tämän on sanonut, selviääkin meille heti miten asia on.\nLuterus siis tarkoittaa \"töillä\" semmoisia töitä, joiden avulla on\ntarkoitus \"päästä taivaaseen.\"\n\nTietysti. Jos jumalanpalvelemisella tarkoitetaan oman autuuden\nsaavuttamista tulevassa elämässä, niin se tulee aina olemaan\npaastoamista ja kirkonpermantojen lakasemista, ja -- voipi lisätä: --\nleivän ja viinin nauttimista, virsien veisaamista ja rukouksien\nlavertamista. Voihan vihdoin itse usko lunastukseen ja oblaattien\nnauttiminen olla kuollut ja tarkoittaa vaan oman vanhurskauden\nansaitsemista eli toisin sanoen olla juuri noita hylättäviä \"töitä.\"\n\nMutta Luterus sanoo vielä enemmän. Hän sanoo: \"Voimaa ei eläviin töihin\nsaa mistään muusta kuin uskosta lunastukseen. Ainoastaan usko\nlunastukseen voi vanhurskauttaa ihmisen.\"\n\nJa ne ovat juuri nämä sanat ja tämä ajatus, jotka tekevät\nluterilaisuudestakin vaan pelkän uskonlahkon, niin kuin on\nkatolilaisuus ynnä muut tunnustuskunnat. Lahkolaisuuden tunnusmerkkinä\non aina se, että jokainen lahko pitää omaa käsitystapaansa\nvanhurskautuksesta ainoana oikeana ja nimen omaan opettaa, että kaikki\nmuut ovat mahdottomia.\n\nSaattaa olla ihmisiä, jotka eivät voi tulla toimeen ilman opetettua\najatuskuvaa jumalasta ja jotka tarvitsevat uhrilunastuksen välikuvaa\nymmärtääkseen, että jumala on rakkaus, Mutta se ei oikeuta tuohon\nväitteeseen, että muka millään muulla tavalla ei voi tuntea jumalaa\nrakkaudeksi ja saada voimaa rakkaudentöihin.\n\nNiitä on ihmisiä, jotka ilman lunastusopin välitystä Jeesuksen _omasta_\nopista pääsevät totuuden tietoon, yksinkertaisesti vaan siitä opista,\njoka on lausuttu sanoissa: muuttakaa mielenne, sillä Jumalanvaltakunta\non lähestynyt, -- aivan niinkuin siitä opista heräsivät lukemattomat\nhänen aikalaisensa, siis ennenkuin lunastusopista oli vielä mitään\nuneksittukaan.\n\nJeesuksen oppi jumalanpalveluksesta ei ole mikään oppi teoista tai\nuskosta, joiden pitäisi vaikuttaa vanhurskautusta ja autuutta\nhaudantakaisessa elämässä, vaan se on oppi nykyisyyden elämästä Jumalan\ntahdon täyttämisessä. Elämä ja autuus on siis jumalanpalvelus itse.\nTosi kyllä on, että jos \"töitä\" pidetään jumalanpalveluksena, mutta\njumalana pidetään ulkonaista ajatuskuvaa ja autuutena taas tulevaista\nelämää paratiisissa, niin silloin nämä \"työt\" aina saavat ansion\ntavoittelemisen muodon. Mutta nämät työt eivät silloin vuodakaan\nJeesuksen herättämästä, ihmisen omasta elämänymmärryksestä, hänen omin\nkorvin kuulemansa jumalan tahdon vaikuttimesta, vaan ovat kuolleita\n\"ansion\" tavoitteluja.\n\nKysymys töiden \"ansiosta\", joka kysymys on niin paljon sekasotkua\nmaailmaan tuonut, katoo sitävastoin heti, kun jumalanpalvelusta ei\nkäsitetä _keinona_ autuaaksi päästäkseen, vaan elämänä ja autuutena\nitsenään. Silloin jumalanpalvelus ei enää voikaan olla kirkollisten\ntemppujen suorittamisessa, vaan tulee olemaan välitön, henkisiä ja\nruumiillisia ponnistuksia kysyvä työ elämänymmärryksen toteuttamiseksi.\n\nJos siis Luteruksen yllämainitut työt, kuten kirkon lattian\nlakaseminen, olivat jumalanpalveluksena hyljättäviä, niin eivät kaikki\ntyöt siltä ole jumalanpalveluksena hyljättävät, niinkuin hän kuitenkin\nväittää.\n\nPäinvastoin täytyy koko sydämmellä, koko järjellä ja koko mielellä vaan\npalata siihen, että juuri _työt_ ovatkin jumalanpalvelusta, -- ei tosin\nmitkään työt kirkolle ja omalle autuudelle, vaan työt totuudelle ja\nlähimmäiselle, jota Jeesuksen koko jumalanpalvelus oli.\n\nTäytyy ymmärtää, että rakkaudentöitä ei tietysti voi tehdä muusta kuin\nrakkaudesta; ja kun rakkaus on Jumala, niin ei ihminen voi käskeä sitä\ntulemaan sydämmeensä ja laajentumaan siellä, ellei hän poista esteitä\nsen tieltä. Ihminen ei voi ajatustensa avulla synnyttää itseensä\nrakkautta eikä sitä synnytä myöskään semmoiset teot, joilla kyllä on\nulkonainen rakkauden muoto, mutta joiden vaikutin on autuuden tavoitus.\nAinoa mitä ihminen voi tehdä, on esteiden poistaminen rakkauden tieltä.\nTarkoituksessa valmistaa sijaa omassa sydämmessään Jumalalle eli\nrakkaudelle kaikkiin lähimmäisiin eroituksetta, ihminen voi luopua\nniistä esteistä, jotka ovat tämmöisen rakkauden tiellä. Hän voi luopua\nomaisuudestaan, joka häntä estää köyhiä rakastamasta, hän voi luopua\nvallasta, joka estää häntä veljistymästä palvelijain kanssa, hän voi\nluopua toimeentulonsa ajatuksista, jotka käskevät hänen kilpailla\nlähimmäisensä kanssa, hän voi luopua itsensä suojelemisesta, joka\nkäskee häntä harjoittamaan väkivaltaa lähimmäistä vastaan. Ja sen\nmukaan kuin ihminen poistaa näitä esteitä rakkauden tieltä, sen mukaan\nrakkaus, Jumala, asettuu hänen sydämmeensä. Ja silloin vasta hän voi\ntehdä todellisia rakkaudentöitä itsekään niitä huomaamatta, se on:\nniin, ettei oikea käsi tiedä mitä vasen tekee.\n\nKuten näkyy, nämä työt, esteiden poistaminen rakkauden tieltä, ovat\njuuri sitä, mitä Jeesus teki, kun hän tuli korvesta, jätti omaisensa,\nisänmaansa, juutalaisuutensa, jätti kaikki ajatukset toimeentulostaan\nja itsensä suojelemisesta vainoojia vastaan. Rakkaus täytti hänen\nsydämmensä ja hän oli Jumalan poika.\n\nVoimaa tämmöiseen jumalanpalvelukseen ei Jeesus ammentanut mistään\nsakramenttien nauttimisesta tai mystillisestä uskosta lunastukseen,\nvaan hän ammensi voimaa omasta elämänymmärryksestänsä, siitä tiedosta,\nettä ihminen tämmöisessä elämänymmärryksessä on Jumalan poika.\n\nSamasta lähteestä ammensivat voimaa kaikki hänen aikalaisensa, jotka\nolivat hänen oppilaitansa. Ja niinpä vielä tänäkin päivänä ihminen voi,\ntietämättä mitään siitä, kuinka luterilaisen tai katolisen tai\nreformeeratun tai kreikkalaisen uskonlahkon mukaan tullaan autuaaksi,\nammentaa voimaa jumalanpalvelukseen välittömästi tästä samasta\nJeesuksen elämänymmärryksestä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nVielä voipi jäädä vastattavaksi kysymys, missä suhteessa _rukous_ on\njumalanpalvelukseen. Sillä joku voi sanoa: Jeesus itsekin palveli\nJumalaa paitsi teoilla, myöskin rukouksella.\n\nLuemme evankelioista todella, että Jeesus monessa tapauksessa rukoili.\nJa kuinka toisin voisi ollakaan; sillä se, joka ymmärtää elämän niin,\nettä ihminen on lähetetty maailmaan täyttämään Isän tahtoa, ei voi elää\neikä toimia muuten kuin alituisesti katsoen sisäänsä, jossa tämä Isän\ntahto, \"sana\" eli elämänymmärrys keriytyy auki. Mutta siltä ei ole\nsanottu, että tällä rukoilemisella olisi hänen oppinsa mukaan\njumalanpalveluksen nimi.\n\nPäinvastoin todistaa rukous useissa tapauksissa heikkoutta,\nkykenemättömyyttä täyttämään Jumalan tahtoa. Rukous tapahtuu usein\nsilloin kuin ihminen erehdysten ja kiusausten harhaanviemänä ei löydä\nsitä minuutta, joka on valmis rakkaudesta ihmisiin kestämään\nruumiillisia kärsimyksiä. Semmoisia rukouksia oli myöskin Jeesuksen\nrukous Getsemanessa, missä hän tiesi vainoojain lähestymisestä ja tunsi\nIsän tahdon olevan, ettei hän näitä vastustaisi vaan antautuisi\ntaistelutta heidän käsiinsä. Hän rukoili silloin: \"ota pois minulta\ntämä kalkki\". Tämä rukous ei ollut jumalanpalvelusta, vaan\njumalanpalvelusta oli vasta se, kun hän voitti hetkellisen heikkoutensa\nja täytti Isän tahdon.\n\nRukoukseksi voi myöskin sanoa niitä hetkiä, joina ihminen kohoo\nhenkensä korkeimmille huipuille, jolloin hänessä tapahtuu elämän\nymmärryksen selventyminen, välittömyyden tunteminen hänen minuutensa ja\nisän välillä. Semmoinen on Jeesuksen ylistys opetuslasten palattua\nlähetysretkeltänsä, -- semmoinen myöskin hänen viimeinen puheensa\nopetuslapsille.\n\nRukoukseksi voi vihdoin sanoa häiritsemätöntä ajatusten kokoomista\npäästäkseen omien vaikuttimiensa perille, verratessaan menettelyänsä ja\naskeleitansa elämänymmärrykseen. Se on jokapäiväinen rukous. Semmoinen\nrukous on isämeidän-rukous, jonka lyhyeissä lauseissa kätkeytyy koko\nJeesuksen elämänymmärrys.\n\nTämmöiseen totiseen rukoukseen nähden on Jeesus nimenomaan sanonut\n(Matt. 6: 5-13): kun rukoilet, älä rukoile näkyvässä paikassa, vaan\nmene huoneeseesi ja sulje ovi, äläkä luule että sanain lateleminen on\nrukousta, niinkuin pakanat luulevat, kun he pyytävät itsellensä\nmenestystä. Älkää te mitään pyytäkö, sillä Isä tietää mitä te\ntarvitsette, ennenkuin te rukoilettekaan. Kun siis rukoilette, niin\nette tarvitse muuta kuin selvittää itsellenne se elämänymmärrys, jonka\nte nyt olette omistaneet ja joka on lyhyesti lausuttuna seuraavissa\nsanoissa: Isä meidän j.n.e. (Vertaa Matt. 6: 5-13).\n\nKaikkein vähimmässä määrässä on jumalanpalvelusta siis se rukous, jota\ntosin ei koskaan tavata Jeesuksella, mutta joka on sitä tavallisempi\nmeille: rukous oman aineellisen menestymisen hyväksi.\n\nTämmöinen rukous on aivan vieras Jeesuksen elämänymmärrykselle, ja on,\nkuten hän itsekin sanoo, _pakanallinen_.\n\nSiinähän Jeesuksen oppi eroaakin kaikista vanhoista uskonnoista, että\nnämät, annettuaan kuvan ulkonaisesta jumalasta, opettivat ihmisen\nvoivan rukousten ja muiden temppujen avulla suosittaa tätä jumalaa ja\nsiten välttää kärsimyksiä; mutta Jeesuksen oppi sitävastoin sanoo,\nettei kukaan ole taivaissa käynyt tietääksensä mimmoinen jumala on, ja\nettei kärsimyksiä ole tarkoitus välttää, vaan että niiden välttäminen\nja oman menestyksen ajatteleminen hukuttaa ihmistä pois Isän tahdosta.\n\nMuistelkoon jokainen omaa ajatuskuvaansa jumalasta, ja se on kylläksi,\nettä jokainen ymmärtäisi sen mahdottomuuden.\n\nTämän kirjoittajalla oli ennen ajatuskuva jumalasta, se oli jokin suuri\ntaivaansininen olento! Jos olisin sen tehnyt näkyväksi, olisin\nsiniselle pohjalle heikosti piirtänyt ihmisolennon ulkoviivat. Olisin\nmyöskin hyvin voinut rukouksissani katsoa tähän piirustukseen, se olisi\nollut minulle suora kevennys, en olisi silloin tarvinnut erityisesti\nponnistaa pitääkseni ajatuskuvaa mielessäni. Minä olisin tottunut tähän\nkuvaan ja minulle se olisi muuttunut hyvin kalliiksi, niin etten olisi\nsallinut siinä mitään muuttaa, vaikka olisinkin nähnyt virheitä\npiirustuksessa. Ja aivan niinkuin pakana loukkaantuu, jos joku tulee ja\nkumoo hänen puujumalansa, aivan niin olisin minäkin loukkaantunut, jos\njoku olisi repinyt rikki minun paperijumalani, jonka edessä olin niin\nmonasti pyytänyt menestystä ja onnea omalle itselleni.\n\nJa kuitenkin se oli revittävä.\n\nSillä ei ole olemassa mitään semmoista jumalaa, joka tahtoo ihmisen\nrukoilevan onnea ja menestystä itsellensä, vaan ainoastaan semmoinen,\njoka tahtoo, että ihminen omistaisi hänen tarkoituksensa maailman\nsuhteen. Eikä voi ihminen palvella yhtä aikaa tuota entistä jumalan\nkuvaa ja tätä Isää. Ei auta hänen enää katsoa seinään tai omaan\nentiseen ajatuskuvaansa, vaan hänen täytyy katsoa itseensä, missä\nelämän Isä puhuu, ymmärtääkseen mitä varten hän on maailmaan lähetetty.\n\nTätä mahdottomuutta palvella yhtäaikaa Mooseksen Jehovata ja elämän\nIsää on Jeesus monella tavalla selittänyt. Kuten näimme jo alussa, hän\nlupasi herättää elävän temppelin, millä saattoi jumalaa palvella, --\nsittenkuin juutalaiset olivat ensin maan tasalle hävittäneet ulkonaisen\ntemppelinsä, missä he jumalan palvelusta suorittivat. Vanhan\njumalanpalvelusopin yhdistäminen hänen oppiinsa elävistä rakkauden\ntöistä on, sanoi hän, samaa kuin paikata vanhaa vaatetta uudella\nveralla. Uusi vaate tulee siten revityksi ja vanhassa ei paikka pysy,\nvaan läpi tulee entistä suuremmaksi. Tai, sanoi hän, ei saa kaataa\nnuorta viiniä vanhoihin leileihin, sillä leilit pakahtuvat ja viini\npursuaa ulos; vaan on uusi viini uusiin leileihinkin kaadettava.\n\nYhtä vähän yhteyttä Isän kansa on sillä ajatuskuvalla jumalasta, jota\nme vielä tänä päivänä palvelemme julkisilla polvennotkistuksilla,\nteoilla joiden tarkoitus on autuuden ansaitseminen, tai uskolla\nlunastukseen, Kristuksen ruumiin ja veren nauttimisella ynnä muulla\nsemmoisella.\n\nJa sen tähden, kun Jeesus muinoin, hyväksymättä\njuutalaisten jumalanpalvelusta, ajoi ulos uhrielukat ja muut tämän\njumalanpalveluksen välikappaleet, niin hän tänäpäivänä ihan samalla\ntavalla tulee meidän kirkkoomme, kumoo meidän viinimaljamme, sirottaa\nmaahan leipäpalaset ja ennen kaikkea vetää viivan sen sädekehällä\nvarustetun jumalankuvan ylitse, jonka pitäisi esittää hänen\nhenkilöänsä.\n\nKaikkein viimeisinkin nykyaikainen \"jumalanpalvelus\", saarna ynnä sitä\nseuraavat kumartumiset rukoukseen, täytyy jo julkisuutensakin vuoksi\nolla hyljättävä. Saattaahan mennä kirkkoon kuuntelemaan kokeneen\nihmisen puheita, -- jumalan palvelusta se ei ole, eikä sitä siksi tee\nhypnotiseeraavat urkujen sävelet ja yhteiset kumartumiset. Jos ihminen\nsitä vastoin tahtoo syventyä omaan suhteeseensa Jumalaan niin ei hän\nhae julkista paikkaa. Hän menee huoneeseensa ja sulkee oven. Ja jos\nhänellä on sielläkin tarve panna kätensä silmille tai kumartaa päänsä\npöytää vastaan, niin tulee se siitä, ettei hän tunne vieläkään olevansa\nkyllin häiritsemätön. Mutta kun koko seurakunta annetusta merkistä\njulkisesti kumartaa päänsä vartavasten laitettuihin kirkonpenkkeihin\nniin silloin ei ihminen kumarra ollakseen häiritsemätönnä, vaan joko\nsiksi, että ujostuttaa jäädä yksin pää pystyyn, tai siksi että tahtoo\nmuuten seurata tapaa. Ja ennen kuin hän on isämeidän sisällyksen\nalkuunkaan päässyt, vaatii sama merkki hänet jo nousemaan.\n\nMikäli tämä \"jumalan palvelus kirkossa\" ei ole yksinomaan kokeneen\nihmisen puhetta, vaan vielä seurakunnan opettamista julkisesti\nkääntymään jumalan puoleen rukouksissa ja alttarin edessä, on se\nsuuressa määrin turmiollista. Se nimenomaan totuttaa ihmistä pitämään\nkirkossa-oloaan, tuota kirkkotunnelmaa ja kumarruksiaan jumalan\npalveluksena; se panee hänet ylpeilemään semmoisista ulkonaisista\nrukoustempuista, joita luonnollinen ihminen enin ujostelee ja koettaa\nmuilta salata; jumalanpalvelemisen asemasta totuttaa hänet\nsilmäinpalvelemiseen, totuttaa pitämään hartaushetkiä ja kyyneleitä\njumalalle otollisina tekoina.\n\nJa, ennen kaikkea, tämmöinen julkinen jumalan kumartaminen temppeleissä\nja alttarien edessä panee ihmisen ehdottomasti hakemaan ja luomaan\nitselleen semmoista jumalankuvaa, jonka hän luulee muilla seurakunnan\njäsenillä olevan. Mutta juuri tämä seikka, tämä jumalan hakeminen\nulkopuolelta omaa henkeä, toisten ihmisten mukaan, kaikkein enin\nvieroittaa ihmistä Isästä. Sillä ihmisten opettama ajatuskuva jumalasta\non mykkä ihmisen sydämmelle ja saattaa ilmaista tahtonsa ainoastaan\ntoisten ihmisten välityksellä niin että nämä toiset tulevat määräämään\nmyöskin mitä hänen on tekeminen ja jättäminen tekemättä tämän jumalan\npalvelemiseksi. Mutta Isä, jota ei voi mitenkään sanoissa eikä\najatuksissa kuvata, ilmaisee tahtonsa ainoastaan välittömästi jokaisen\nihmisen omassa hengessä ja häntä voi palvella ainoastaan jokaisen oman\nymmärryksen johdolla.\n\n       *       *       *       *       *\n\n\"Tulee aika, ettette tällä vuorella ettekä Jerusalemissa palvele\njumalata. Hetki tulee ja jo nyt on, että totiset rukoilijat rukoilevat\nIsää hengessä ja totuudessa, sillä Isä tahtoo myös semmoisia, jotka\nhäntä rukoilevat.\"\n\nNäin sanoi Jeesus samarialaiselle.\n\nJuutalaiset pitivät pakanain näkyviä jumalankuvia epäjumalina ja\nkielsivät näiden palvelemisen. Tämmöisten sukujumalien sijaan\njuutalaiset omistivat yhden ainoan, ajatellun, kansallisen kuvan\nIsraelin kansan jumalasta ja palvelivat tätä kaikki samoilla Mooseksen\nmääräämillä teoilla. Mutta aika on tullut ja jo nyt on, että jumalaa\npalvellaan ainoastaan rakkaudentöillä.\n\nJa aika onkin tullut, ettei ainoastaan pakanain puukuvia sanota\nepäjumaliksi, vaan että jokaista ajatuskuvaakin on semmoisena\npidettävä, ja että jokaista jumalanpalvelusta, jossa tämän ajatuskuvan\npuoleen käännytään erityisillä toimituksilla, on sanottava\nepäjumalanpalvelukseksi.\n\nJuuri tämä jumalankuvan ja kaikkien jumalanpalvelustapojen hylkääminen\ntekee Jeesuksen opin yleismaailmalliseksi ja vapaaksi kaikesta\nlahkolaisuudesta.\n\nMahdotontahan on ajatella, että joku nykyisistä lahkokunnista,\nluterilaisuus, katolilaisuus tai joku muu tulisi joskus koko\nmaailmassa tunnustetuksi. Ja syy siihen on se, että kiinalaisen tai\njaapanilaisen on mahdoton luoda itsellensä nykyisen kristikunnan\njumalankuvaa josta toinen puoli on Israelin historiassa ja toinen\nlunastusopissa. Ja mitä taas jumalanpalvelukseen tulee, niin eroavat\nluterilainen, katolilainen ja kreikkalainen jo keskenänsäkin niin\npaljon, että vielä vähemmän koko maailma voi johonkin yhteen niistä\nsuostua.\n\nYhteinen kaikille ihmisille erotuksetta voi ainoastaan se\njumalanpalvelus olla, jonka mukaan ei saa olla _mitään_ jumalankuvaa\neikä _mitään_ jumalanpalvelusmenoja, vaan ainoa jumala on Isä ja ainoa\njumalanpalvelus rakkauden työt ihmisille eroituksetta.\n\nJeesuksen todellinen oppi on johto kansallisesta yhdyskunnasta\nmaailmalliseen yhdyskuntaan.\n\n\n\n"]