[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fM6liMwcKEyNiJLljlMGIfH9Paf5d2q7_50F-hfVM6Mo":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},1195,"Kyökissä","Benedix, Roderich",1811,1873,"1195-bendix-roderich-kyokissa","1195__Bendix_Roderich__Kyökissä","Huvinäytelmä 1:ssä näytöksessä","naytelma",[14],"huumori",[],"fi",1858,1896,7817,45469,false,38908,[24],"German drama (Comedy) -- Translations into Finnish",[26,27],"Humour","Plays/Films/Dramas","\"Kyökissä: Huvinäytelmä 1:ssä näytöksessä\" by Roderich Benedix is a theatrical play written in the late 19th century, likely during the late 1800s. This comedy revolves around the lives of domestic workers in a wealthy household, exploring themes of love, ambition, and social class through their interactions and conflicts. The narrative captures a slice of life that highlights both the struggles and aspirations of those working below the social elite.  The play is set mainly in the kitchen of a grand house where characters like Juho, the stable hand, and Hanna, the kitchen maid, navigate their budding romance amidst the chaos of household duties and the machinations of their co-workers. As tension rises due to jealousy and competition among the servants, this light-hearted narrative unfolds to reveal their dreams and desires for a better life. A turn of fortune, represented by a lottery win, brings hope and a potential change in their fates, underscoring the playful yet poignant examination of class dynamics and personal relationships in a hierarchical society. (This is an automatically generated summary.)",[],273,"Yksinäytöksinen huvinäytelmä sijoittuu varakkaan helsinkiläiskodin keittiöön. Talon palvelusväki, kuten lakeija, kamarineiti ja keittiöpiika, selvittelevät keskinäisiä suhteitaan, lemmenasioitaan ja arkisia sattumuksiaan aamutoimien ja kahvinkeiton lomassa.","Roderick Benedixin 'Kyökissä' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1195.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KYÖKISSÄ\n\nHuvinäytelmä 1:ssä näytöksessä\n\n\nKirj.\n\nRODERICH BENEDIX\n\n\nMukaillut Tyko Hagman\n\n\nNäytelmäkirjallisuutta N:o 7.\n\n\n\n\n\nKuopiossa,\nU. W. Telén & C:o kustannuksella.\n\nKuopiossa,\nKuopion Uudessa Kirjapainossa,\n1896.\n\n\n\n\n\n\nJÄSENET:\n\nAlfons, lakeija         |\nKristiina, keittäjä     |\nRosamunda, kamarineiti  |\nGrönlund, kuski         |  Eräässä rikkaassa talossa.\nJuho, tallirenki        |\nHanna, kyökkipiika      |\nAntti.\nMaija-Liisa, maitokuski.\nSanomalehtipoikia.\n\n(Tapaus on Helsingissä tämän vuosisadan tällä vuosikymmenellä.)\n\n\n\n\nNäyttämö: Kyökki. Peräovi. Oikealla ja vasemmalla ovi. Vasemmalla\nrautatakka eli hella. Tulisijalla kattila, jossa on kiehuvaa vettä.\nPöytiä, tuolia. Keitto-astioita seinillä.\n\n\n1:nen kohtaus.\n\n    Hanna. Juho.\n\nHANNA (häärää takan edessä kahvipannun kanssa, hyräilee itsekseen\njotakin laulusäveltä.)\n\nJUHO (astuu peräovesta sisään). Brrr, kuinka siellä on kylmä. Onko\nsulla kahvi valmiina, Hanna?\n\nHANNA. Niinkö sinä sanoit \"hyvää päivää?\"\n\nJUHO (hennosti). Se sanotaan sitten, Hannaseni. Kun on näin kylmä, ei\nvoi kunnollisesti tehdä hyvää päivääkään.\n\nHANNA (on kaatanut kuppiin kahvia ja tuopi Juholle). Tuoss' on\nkahvitratti!\n\nJUHO (juopi halukkaasti). Oivallista sentään saada kahvia näin joka\naamu. Moista ei ennen pistoovattu maalla ollessani. Helsingin isännät\novat kuitenkin Helsingin isäntiä.\n\nHANNA (muikeasti.) Voi noita miehiä!\n\nJUHO. No, mikä nyt on?\n\nHANNA. Niin -- mikä on! Et ole tietävinäsikään miten olit ennen hento\nja lempeä täynnä. Silloin et olisi ensiksi kysynyt kahvia. Silloin olit\nlemmekäs kuin rakastajat teaterissa! Mutta nyt, kun kerta olen luvannut\nruveta vaimoksesi, nyt on lempi ja hempeys loppunut. Mitäs tästä tulee,\nkun kerran miehenäni olet?\n\nJUHO (asettaa juotuaan kupin pöydälle). Ah, kuinka tämä lämmittää; nyt\non oikein hyvä olla. -- Hanna tyttöseni, älä puhu joutavia nyt! Katsos,\nkun varhain aamusella täytyy syöttää hevoset, puhdistaa vaunut, survoa\nsilppuja, kantaa vettä, niin rupee partaakin palelemaan, ja sekä ruumis\nettä sielu käypi kauhean kylmäksi, -- vasta kahvikuppi jälleen kaikki\njäntereet sulattaa ja mies tulee entiselleen. No, kas niin, nyt olen\nentiselläni, ja nyt hyvää huomenta muiskuineen päivineen!\n\nHANNA (ivallisesti). Vai todellakin!\n\nJUHO. Tule, käpyseni, suudeltavakseni!\n\nHANNA (kieltäytyen), Ole huoleti!\n\nJUHO. Älä ole tyhmä nyt, tyttöseni.\n\nHANNA. Ole panematta parastasi! -- Tahdotko kupillisen kahvia vielä?\n\nJUHO. Tahdon, mutta myöskin muiskun.\n\nHANNA. Jos olisit tahtonut sitä ennen kahvia, niin olisit saanut; --\nperästäpäin ei anneta.\n\nJUHO. No, mutta Hanna! Tämä on varsin arveluttavaa.\n\nHANNA. Mikä?\n\nJUHO. Sinä olet konstikas.\n\nHANNA. Kuinka niin? (kaataa hänelle pannusta kahvia kuppiin, jota hän\npitää kädessään.)\n\nJUHO. Nyt, kun vielä olemme kihloissa, on se tavallaan hupaistakin;\ntorataan ja kiukutaan tuon tuostakin hieman, ja sitte maistaa sovinto\nsitä makeammalta. Mutta kun kerran olemme mies ja vaimo -- --\n\nHANNA. No, mitä sitten?\n\nJUHO. Hm, hm, näet, jos olisin miehesi, niin en enää oikein kärsisi\nmuikeuttasi!\n\nHANNA. Hoo? Vai niin! Siinäpä oivallinen lohdutus mulle\ntulevaisuudeksi! Varmaankin aprikoitset nyt vaan miten silloin voisit\nminua paraiten kurittaa.\n\nJUHO (nauraen). No, no, mikä nyt pistääkin päähäsi? Täytyyhän sitä\najatella tulevaisuuttakin! No, annappas suudelma nyt!\n\nHANNA. Nyt en ensinkään anna! Jos et vastaisuudessa ai'o kärsiä\nmuikeuttani, niin täytyy mun sitä nauttia, kun en vielä ole vaimonasi!\n\nJUHO. Anna muisku!\n\nHANNA. En!\n\nJUHO. Älä ole joutava!\n\nHANNA. Tän' aamuna ei!\n\nJUHO. Ajattelenhan aina ihan hyvää vaan, kun tuolla lailla kuvailen\ntulevaisuuttamme.\n\nHANNA. Hoo-o!\n\nJUHO. Katsos, Hanna, tiedäthän että olen harras hevosmies. Kun saamme\nkokoon kolmen tai neljän hevosen hinnan, ostetaan hevoset heti. -- Ja\nkoko Helsinki on ajava entisen Talli-Jussin hevosilla. Ajurin virka\ntässä kaupungissa kannattaa, sen tiedän. Sillä olenhan ollut ajurin\nrenki, ennenkuin tähän taloon tulin. Ja näppärä isvossikka kyllä\npaikkansa pitää. Mitäs sitten isvossikan isäntä. Neljä hevosta meillä\nolla pitää. Issikkarenki otetaan tietysti ja aika kunnollinen. Moisia\npoikia saa maalta. Ja Jussi itse pitää vaunut, joissa kuljettaa\nköyhempiä herroja, jotka tahtovat näyttää keikareilta. Ja kun iltasin\ntulen kotia, on Hannalla lämpimiä perunoita ja ehkäpä vähän \"kylmästä\ntultuakin\" pistovasta. Ah, Hanna, se tulee maistamaan. Täällä ovat\nkyllä ruuat ja juomat hyvät, vielä paremmatkin kuin mitä meillä tulee\nolemaan; mutta toista on toki pistää jalkansa oman pöydän alle. Täällä\ntäytyy käydä ja juosta ihan kuin herran mieli tekee; melkein on kuin\nkrapu kattilassa.\n\nHANNA. Min, Juho. Kumpahan oltais niin pitkällä! Piikaparan oloa ei\nmyöskään kukaan kadehdi. Sillä piika on aina piika. Juosta saa hän\naamusta iltaan, kuulla kiukkuista puhetta ja nähdä nurjia kasvoja, jos\nei kaikki käy niinkuin herran sisaren, tuon muka armollisen fröökynän\nmieli on.\n\nJUHO. No, no, Hannaseni, älä ole milläsikään. Jos tänä talvena satelisi\njuomarahoja vähän runsaammalta, niin olemme jo hiukan edempänä. Kolmen,\nneljän vuoden päästä voimme aloittaa, vaikkapa aluksi yhdelläkin\nhevosella vaan. \"Alku aina hankala, loppu työn kaunistaa\", sanoo\nsananlasku. Ja kun sitte muistelemme kuinka vaivaloista meillä\nensi-aluksi oli, niin sitä hupaisempi sitte, kun kaikkea kyllin on.\n\nHANNA. Koska noin puhut, kuulen sinua oikein mielelläni, Juho poikani!\n\nJUHO. Todellakin? No, sitte annat myöskin muiskun, jonka olet mulle\nvelkaa.\n\nHANNA. Oikeastaan ei mun pitäisi --\n\nJUHO. Pian, Hanna, ennenkun kukaan tulee!\n\nHANNA. Jos tahdot luvata --\n\nJUHO (ottaa häntä kädestä). Ah, Hannaseni, älä mutkistele niin kauan --\nmeillä ei ole siihen aikaa, niinkuin muilla ihmisillä --, no, tänne\nhuules! (aikoo häntä suudella.)\n\n    (Näyttämön takana soitetaan.)\n\nHANNA (irtautuu Juhosta). Kuule, sinua soitetaan!\n\nJUHO. Pian, pian, suukkonen! --\n\nHANNA. Herra sinua soittaa; saat nuhteita, jos et heti mene!\n\nJUHO. Mutta pikimmältämme -- -- --!\n\nHANNA. Myöhästyt, myöhästyt -- mene!\n\nJUHO. No, mutta anna, anna!\n\nHANNA. Toiste kun paremmin sopii! Joudu, joudu, Juho!\n\nJUHO. Saakelin renkitoimet! Ei edes sen verran ole itsensä herra, että\nsaisi rauhassa suudella tyttöään!\n\n    (Lujaa soittoa näyttämön takana.)\n\nJUHO. Tuossa paikassa tulen!\n\n    (Poistuu peräovesta).\n\nHANNA (yksin). Ah, poikaseni, saat oppia aikanasi että ensiksi on\nvaimosi vuoro ja sitte kahvin. Ai'ot ruveta laulamaan toista virttä,\nkun kerta olet miehenäni; mutta luulenpa että minäkin osaan samaa\nnuottia, poikaseni.\n\n    (Menee takalle ja kaataa pannusta kahvia pieneen\n    kahvipannuun, jonka asettaa kahvikantimelle ynnä\n    kupin ja kerma-astian.)\n\n\n2:nen kohtaus.\n\n    Hanna. Alfons.\n\nALFONS (hennosti, murtaa teeskenteleväisesti hieman ruotsiksi). Hyvää\nhuomenta, Hanna kulta!\n\nHANNA (lyhyesti). Jumal' antakoon!\n\n    (Asettaa kahvikantimen pöydälle.)\n\nALFONS. Niin lyhyestikö Hanna tervehtää? Enkö saa mitään herttaisempaa\ntervehdystä?\n\nHANNA. Minkätähden? Olihan tervehdykseni kohtelias kyllä.\n\nALFONS (juopi kahvia). Mutta mielisinpä toki vähän enemmän kuin\nkohteliaisuutta.\n\nHANNA. Minkätähden sitä minulta odotatte?\n\nALFONS. No, no, Hanna. Nyt en ymmärrä sinua.\n\nHANNA. Tiedätte varsin hyvin mitä tarkoitan.\n\nALFONS. En todellakaan tiedä -- selitä mulle!\n\nHANNA. Ettekö vetäisi samasta nuorasta herran kanssa, joka niin minua\nkiusaa?\n\nALFONS. Joka sinua kiusaa?\n\nHANNA. Älkää olko olevinanne! Kukas tuopi mulle ehtimiseen, vaikka\nlöytyy neitsyt talossa, herralta takkeja, kauluksia, mansetteja ja\nsemmoisia, joihin mun täytyy välistä pistää nappi kiinni, välistä\nommella ratkennut sauma?\n\nALFONS. Se on tosin synti, että niin kaunisten sormien täytyy neuloa,\nmutta mitä voin minä siihen?\n\n    (Tahtoo ottaa häntä kädestä.).\n\nHANNA (lyöpi häntä kädelle). Pois käsi! Neulominen olisi kyllä\npaikallaan; mutta miksi minun aina täytyy itse viedä mitä olen ommellut\nherran tykö. Että hän kiusaa minua pyytämällä suudelmaa, että hän\ntahtoo minua syleillä ja että te, Alfons, sill'aikaa olette vahtina\noven takana, se ei ole paikallansa, eikä ole oikein.\n\nALFONS. No, no, mutta suudelma kaikessa kunniassa --\n\nHANNA. Se ei minua pahenna, mutta jos annan herran minua suudella, niin\nse ei olisi kunniallista.\n\nALFONS. Hohoi! Kuka nyt on niin tyhjänpäiväinen? Katsos, Hanna,\nkerranhan elämässä vaan olemme nuoret, ja täytyyhän nuoruuttansa\nnauttia. Kun on niin kaunis kuin sinä, niin täytyy kauneudestansa\nnauttia; kun tulee vanhaksi, niin on kyllä vielä aikaa käydä siveäksi\nja tekopyhäksi.\n\nHANNA. Hyi! ettekö häpeä puhua tuommoisia kunnialliselle tytölle.\n\nALFONS (lähestyy häntä). Todellakin, Hannaseni, se on oikeaa elämän\nviisautta. Anna semmoisten tyttöjen olla vastahakoisia, jotka eivät ole\nniin kauniita kuin sinä.\n\n\n3:mas kohtaus.\n\n    Edelliset, Rosamunda (ilmestyy salaa ja jää seisomaan perälle).\n\nALFONS (jatkaen). Ei löydy mitään suloisempaa kuin rakkaus; mihin\nsäästät sitä, kunnes rakkauden aika on loppunut?\n\nHANNA (ivalla). Olisinko siis todellakin kaunis?\n\nALFONS. Kuuleppas vaan -- niinkuin et sitä tietäisi! Totta sanoakseni,\nolen mielissäni siitä että olet vastahakoinen herralle, sillä\ntahtoisinpa paljoa mieluisammin itse kerran maistaa noita makeita\nhuuliasi.\n\nHANNA (kuten äsken). Hoo-o -- todellakin?\n\nALFONS. Elämmehän samassa talossa; miksi emme siis olisi ystävät? Älä\nole joutava nyt -- ja todistukseksi ett'et ole mulle suutuksissa --\n\n    (Tahtoo häntä syleillä).\n\nROSAMUNDA (astuu väliin, murtaen teeskenteleväisesti ruotsia). Ahhaa,\nmonsieur Alfons!\n\nALFONS (itsekseen). Piru vie!\n\nROSAMUNDA (yhä enemmän vihastuen). Vai näin -- vai näin minun selkäni\ntakana eletään?\n\nALFONS. Mutta, Rosamunda, -- ainoastaan pieni lystinteko.\n\nROSAMUNDA. Kaunis lystinteko! Minä olen jo puoli tuntia seisonut tuolla\ntakana ja kuullut kaikki!\n\nALFONS. Mutta ethän toki luule mitään --\n\nROSAMUNDA. Minä näin kaikki! Sinä olet kavaltaja, -- pettäjä!\n\n    (Soitetaan kaksi kertaa näyttämön ulkopuolella.)\n\nALFONS. Kuule, sinua soitetaan, Rosamunda!\n\nROSAMUNDA. Senkötähden olen hylännyt mitä loistavimmat apparansit ja\npysynyt uskollisena sinulle, että tulisin palkituksi tuolla lailla?\nSinä olet kiittämätön!\n\nALFONS. Mutta kuule toki!\n\nROSAMUNDA. Ooh, minä läpi katson sinut kokonansa. Mitä kahdessatoista\nvuodessa olen säästänyt kokoon -- se sinua on houkuttanut, sentähden\nolet sinä kurtiseerannut minua, -- rakkautta et ole koskaan ajatellut.\n\nALFONS. Rosamunda --\n\nROSAMUNDA. Minä läpi katson sinun plaanisi! Sinä tahdot minut naida, me\npanemme muka alkuun pienen galanterilafkan, jossa koko affääri makaa\nminun päälläni, ja sinä vietät laiskurin päiviä. Ehkä pitää minun vielä\nreqvireerata kauniita puotimamselleja sinulle suudeltaviksi, sill'aikaa\nkun minä saan hankkia leipää suuhusi.\n\nALFONS. No, mutta aivanhan olet sokea nyt pelkästä vihasta.\n\nROSAMUNDA (puhuu selvästi suomea; hirveän vihoissaan). Enkö ole\noikeassa, sinä ryökäle mies, joka noin pirullisesti palkitset\nrakkauteni? --\n\n    (Soitetaan kaksi kertaa.)\n\nALFONS. Jo soitetaan taas.\n\nROSAMUNDA (selvällä suomella). Meidän välimme on loppunut, mutta\nsinä -- tyttö-hetale -- olet myöskin lopussa.\n\nHANNA (joka tähän asti on hiljaa itsekseen nauranut, yht'äkkiä\nsäikähtäen). Mutta mitä taidan minä --\n\nROSAMUNDA (murtaen taas tästä lähin ruotsiksi). Sun pitäisi hävetä\ntuommoisena kypsymätönnä tyttönä tuolla lailla houkutella tykösi\nmiehiä!\n\nHANNA. Minäkö häntä houkutellut?\n\nROSAMUNDA. Luuletko että sentähden, että olet minua pari vuotta\nnuorempi, olisit pulskempi? Hä? -- Ooh, tuo lienee hyvin helppoa tuolla\ntavoin rakastella yhtä ja toista ja tehdä yhtä ja toista ja ottaa\nvastaan lahjoja herralta!\n\nHANNA. Kuka semmoisia minusta puhuu?\n\nROSAMUNDA (kiehuen vihasta ja hyvin nopeaan). Minä, minä, minä. Minä\ntiedän kaikki! Herran kanssa sinä rakastelet, monsieur Alfonsia sinä\nhoukuttelet luoksesi ja rehellistä Juhoasi sinä petät, -- mutta se on\nloppuva. Armollinen fröökynä tulee saamaan tietää kaikki. Jos kohta hän\nonkin ainoastaan herran sisar, on hänellä kuitenkin valta talossa,\nsillä hänen veljensä on jättänyt hänelle koko huone-ekonomian ja on\nitse vaan omissa affääreissään. Ja armollinen fröökynä katsoo paljon\nsiveyden ja siivouden päälle, ja tahdonpa nähdä, tuleeko hän kärsimään\ntalossaan tyttöraiskaa, joka kaikkia miehiä eskometeeraa. Herre\njestandes, jos herran morsian, fröökynä Noora, saisi semmoista tietää!\nEi, talo on puhdistettava, ennenkuin hän ambarkeeraa -- Ooh, minun\nsanani päälle panee armollinen fröökynä suuren painon, -- saadaanpa\nnähdä, kuka täällä voiton pitää, sivistynyt kamarineitsyt vai semmoinen\nmaalaisletukka kuin sinä. Minä laitan sinut pois talosta, luota siihen!\n\n    (Soitetaan kaksi kertaa.)\n\nJaa, jaa, ja' kommer -- Muista minua vaan, sinä kana korpimetsistä, et\nviikkoakaan enää ole täällä! Oo rövoaar!\n\n    (Poistuu).\n\nHANNA (itkien). Ilkeä -- tuolla tavalla kohdella rehellistä tyttöä!\n\nALFONS. Ole huoleti, Hanna!\n\nHANNA. Ja se on teidän syynne! Mitä ajattelee nyt fröökinä minusta?\n\nALFONS. Rosamunda on vihainen kissa! Minä en enää piittaa hänestä!\nKuules, Hanna, Juho ei kuitenkaan sovi sinulle -- sinä olet fiini tyttö\nja hän röyhkeä tallirenki! Heitä hänet hiiteen! Herra on luvannut\nminulle oivallisen paikan rautatielle, hänellä on mahtavia tuttavia ja\nniin palkitaan uskolliset palvelijat. Ota nyt koetteeksi minä!\n\n    (Mielii häntä syleillä).\n\n\n4:jäs kohtaus.\n\n    Edelliset. Juho (esiintyy salaa).\n\nHANNA. Antakaa mun olla!\n\nALFONS. Pyyhi pois kyyneleesi. Kauniit silmäsi käyvät niin rumiksi, kun\nitket ne punaisiksi. Tule tänne, tyttöseni, ja ole ystävällinen taas.\n\nHANNA. Minulla ei ole teidän kanssa mitään tekemistä!\n\nALFONS. No, suudelma sovinnoksi!\n\n    (Mielii häntä syleillä.)\n\nHANNA. Minä huudan!\n\nJUHO (sieppaa Alfonsia kauluksesta ja viskaa hänet ison matkan\nsyrjään). Hohoi, lakeija! Mitä tahdot!\n\nALFONS. Kuka rohkenee -- ah -- Talli-Jussi -- kuinka uskallat sinä? --\n\nJUHO. Tyttö on minun, herra lakeija, tietäkää se, ja joka häntä liian\nlähelle tulee, hänen panen minä noin!\n\n    (Tekee pantomimin).\n\nALFONS. Mitä roistoväen uhkauksia!\n\nJUHO. Roistoväen tai ei; varokaa te kuivettuneita koipianne!\n\nALFONS. Näkyy, että olet tottunut seurustelemaan hevosten kanssa.\n\nJUHO. Parempi hevosten kanssa kuin teidän kaltaisten! Hevonen on hyvä,\nuskollinen eläin, mutta te olette kurja, vaivainen, mateleva\nsilmänpalvelija, jolle nyrkkinikin ovat vielä liian hyvät!\n\nALFONS. Mitä puheita rohkenet sinä?\n\nJUHO. Mitä rohkenette te tyttöäni vastaan?\n\nALFONS. Minun ei enää sovi alentaa itseäni puhumalla sinua kanssasi!\n\nJUHO. Se onkin paras, sillä yhdellä sormella muserran minä tuon\nravistuneen kehänne someroksi!\n\nALFONS (peitetyllä harmilla). Mutta saatpa minut tuntea! Minä ilmoitan\nherralle miten elelet tytön kanssa; hän ei salli semmoista talossansa\nja käskee sinun etsimään paikkaa ja palkkaa muualta.\n\nJUHO. Sen kyllä teistä uskon. Petos ja panettelu näkyy aina olleen\nteidän erityinen toimenne!\n\nALFONS. Hyvä, hyvä, Talli-Jussi! Pian saat nähdä kenen kanssa sulla on\ntekemistä!\n\n    (Poistuu.)\n\nJUHO (huutaen hänen peräänsä). Häntäpalvelija, onkimato, konna!\n\nHANNA. Voi, voi! Juho! Mitä tästä tulee?\n\nJUHO (röyhkeästi). Miksi itket?\n\nHANNA. Jos hän panee uhkauksensa toteen -- herra -- (äänensä kätkee\nitkusta).\n\nJUHO. No, mitä hänestä?\n\nHANNA. Hän itse minua kiusaa -- ja jos hän saa tietää, että me\nrakastamme toisiamme --\n\nJUHO. Niin ajaa hän minut pois -- mitä sitten? Hyvä tallirenki saa\nkaikkialla paikan.\n\nHANNA. Ja jos sinä menet pois, niin jään minä yksinäni tänne ilkeiden\nihmisten kiusattavaksi.\n\nJUHO. No, tottahan saadaan sullekin toinen paikka --\n\nHANNA. Mutta siihen asti saan minä kärsiä --\n\nJUHO. Älä itke, Hanna kultani, kyllä tästä päästään. Sinä olet kelpo\ntyttö, pysyt minulle uskollisena.\n\nHANNA. Juho!\n\nJUHO. Katsos, mitä tukalampi meillä on ollut, sitä paremmalta tuntuu\nmeille viimein onni.\n\nHANNA (nojaa häneen ja itkee).\n\nJUHO. Kas niin, nojaa minuun, minä sinua turvaan, -- nyt niinkuin koko\nelämämme läpi! Kahden rakastavan tulee kestää surut ja ilot yhdessä.\nNyt on surujen aika, mutta on toki ilojenkin tuleva!\n\n\n5:des kohtaus.\n\n    Edelliset. Grönlund (kirja kädessä).\n\nGRÖNLUND. Päivää!\n\nHANNA (irtautuu Juhosta, pyyhkii kyyneleet silmistään ja antaa sitte\nGrönlund'ille suuren kupillisen kahvia).\n\nGRÖNLUND (vitkalleen, hyvän suopeasti). No, no, älä säikähdy, pieni\nnoita, suonhan mielelläni Juholle muiskun. Olen minäkin niin tehnyt\nnuorra näppäränä ollessani (istautuu pöytään). No, ettehän näytä\niloisilta. Hanna on itkenyt. Mikä teidän on?\n\nHANNA (istuu takan eteen ja rupee poimimaan lintuja).\n\nJUHO (pahalla tuulella). Niin! Kun ijäti täytyy elää palvelijana ja\nkärsiä kaikkia isäntäväen oikkuja, niin eipä juuri ole iloinen.\n\nGRÖNLUND. Ei kai!\n\nJUHO. Todellakin, Grönlunti, minä en ymmärrä miten niin kauvan olette\ntullut toimeen täällä?\n\nGRÖNLUND. No, no! --\n\nJUHO. Haluattehan tekin jo päästä oman orren alle, tiedän mä!\n\nGRÖNLUND. Kai, kai!\n\nJUHO. Olettehan te pitkällisen palveluksenne kautta latonut kokoon\nkauniin markkaläjän!\n\nGRÖNLUND (hymyillen). Kai, kai!\n\nJUHO. Miksi palvelette vielä?\n\nGRÖNLUND. Vielä ei ole kylläksi, Juho.\n\nJUHO. Teistä tulisi oivallinen ravintolan pitäjä, Grönlunti.\n\nGRÖNLUND (hymyillen). Kai, kai!\n\nJUHO. Jos teette totta nyt ja naitte emäntäpiian -- hän teistä pitää.\n\nGRÖNLUND. Kai, kai!\n\nJUHO. Hän on niin erinomainen keittäjä, että tuleepa vieraita\ntulvailemaan ravintolaanne kuin variksia raadolle.\n\nGRÖNLUND. Kai, kai!\n\nJUHO. Ja Kristiinalla myöskin lienee jo kaunis summa säästössä!\n\nGRÖNLUND. Ei vielä kylliksi, Juho.\n\nJUHO. Jos panette kumpikin yhteen mitä olette koonnut --\n\nGRÖNLUND. Se ei vielä ole kylliksi, Juho. Täytyy olla varovainen, Juho.\nEi vielä ole kylliksi, Juho.\n\nJUHO. Jos olisin teidän sijassanne, niin olisipa toki mulla enemmän\nrohkeutta. Tämä palveleminen käypi kuitenkin ajan pitkään saakelin\ntukalaksi.\n\nGRÖNLUND. Kai, kai! Mutta, Juho, valakalta on lähtenyt kenkä. Se on\nvietävä pajaan.\n\nJUHO. Niin, niin -- kyllä toimitan. (Poistuessaan Hannalle.) Pidä pääsi\npystyssä, Hanna, älä näytä itkuisia silmiä. -- Ei saa kukaan sinua\npilkata.\n\n    (Poistuu.)\n\nGRÖNLUND. Onko sitte jotakin tapahtunut, Hanna?\n\nHANNA. Voi, -- herra on -- oi pikäntti, piti mun sanomani --\n\nGRÖNLUND. Aha! Jopa tajuan. Herra pitää paljon kauniista tytöistä. --\nMinä olen hyvistä kirjoista oppinut tuntemaan ihmisiä ja elämään\nvarovaisesti. Katsos, tässä on mulla oivallinen kirja (lukee\nnimilehdestä) \"Ritari ja merirosvo Skaldaspiller, taikka sydän-yön\nsalaisuudet, joka hirveiden aaveiden houkutuksesta yllytettiin\nmurhaamaan kaikki alamaisensa paitsi yhden palvelijan, joka oli\nsilmänpalvelija -- ruotsiksi kirjoitettu vuonna 1605 ja nyt uudestaan\nsuomeksi präntätty Turussa.\" (Panee kirjaa kiinni, mutta avaa sen\njälleen pian.) Tämä silmänpalvelija mahtaa olla ihan meidän\nkamariherramme kaltainen.\n\n\n6:des kohtaus.\n\n    Edelliset. Kristiina (vasemmalta).\n\nKRISTIINA. Hyvää huomenta, hyvää huomenta!\n\nHANNA (toimittaa Kristiinalle suuren kupillisen kahvia ja asettaa sen\npöydälle).\n\nKRISTIINA. Merkillistä kuinka jo päivät lyhenevät. Tahtoo tulla\nmaatuksi liian kauan aamusin. Onko kahvi valmista? Hyvää huomenta,\nGrönlunti.\n\nGRÖNLUND. Onko Kristiina nukkunut hyvin?\n\nKRISTIINA. Hm, hm -- niin ja näin. Mitä unta Grönlund on nähnyt viime\nyönä?\n\nGRÖNLUND. En mitään.\n\nKRISTIINA. Ette mitään?\n\nGRÖNLUND. Tietäähän Kristiina: minä en juuri näe paljo unia -- ja jos\njoskus jonkun näen, niin unhoitan sen pian.\n\nKRISTIINA. Se on vanha paha tapa, Grönlunti, unennäöt ovat viittauksia\ntaivaasta; niitä ei saa ylenkatsoa, jos tahtoo välttää suuria\nvahinkoja. Varsinkin on menneen yön unennäöillä suuri merkitys; eilen\nillalla oli näette täysikuu. Minulla on ollut eriskummainen, hyvin\ntärkeä uni. (Istautuu pöytään.) Hanna, mitä unta olet nähnyt?\n\nHANNA (istuu jälleen poimimaan lintuja). Minä? -- Ah! olen niinikään\nunhottanut.\n\nKRISTIINA. Unhottanut? Mikä harmillinen unhottaminen! (Maistaa kahvia).\nHm, mikä taas on kahvissa? Se on taasen palanutta.\n\nHANNA. Palanutta?\n\nKRISTIINA. Olen sitä usein sanonut. Kun kahvipavut poltetaan liiaksi,\nei ole koko kahvista mihinkään. -- Polttaminen on kahvissa pääasia.\n(Silmäilee merkitsevällä katseella Grönlundia.) Kun kerta saan toimeen\ntalouteni ja ravintolani, niin ei koko Helsingissä pidä saataman niin\nhyvää kahvia kuin minun tykönäni -- ei edes Ekberg'illäkään. --\n\nGRÖNLUND (lukee ehtimiseen kirjaansa ja ryypiskelee kahviaan).\n\nKRISTIINA. Koeppas kysyä muistiasi, Hanna, ehkä vielä saisit unestasi\nkiinni.\n\nHANNA. Niinpä (mietiskellen), niin, niin -- jo selvenee taas. -- Minä\nolin olevinani torilla ja ihan rannalla, josta yht'äkkiä putosin\nveteen.\n\nKRISTIINA. Veteen? Vesi merkitsee rahaa.\n\nHANNA. Niin, niin -- nyt muistan kaikki. Kristiina veti minut takaisin\nmaalle.\n\nKRISTIINA. Minäkö? Todellakin! Onko se totta?\n\nHANNA. Aivan vissisti! Kristiina minut pelasti!\n\nKRISTIINA. Lisää, lisää, kuulkaa tarkasti -- nyt on tosi edessä --\n\nHANNA. Sitte otimme me veneen ja soudimme Korkeasaarelle, mutta tuuli\noli kova ja vei meiltä veneen rannalta, ja me jäimme saarelle.\n\nKRISTIINA. Ihmeellistä!\n\nHANNA. Ja minulle tuli hirveän nälkä, emmekä päässeet pois --\n\nKRISTIINA. Yhä kummempaa! Kuulkaa nyt.\n\nHANNA. Kristiinalla sattui olemaan leivänpala taskussa, ja sen\nKristiina pani kahtia ja antoi toisen puolen minulle.\n\nKRISTIINA. Ihmeellistä! Eriskummaista! Kuuleeko Grönlunti? -- Hanna,\nminä olen myöskin nähnyt unta sinusta.\n\n    (Tampuurin kello soi.)\n\nHANNA. Tampuurin kello!\n\n    (Poistuu oikealle.)\n\nKRISTIINA. Grönlunti! Grönlunti ei koskaan ole tahtonut uskoa\nunennäköjä. Nyt ei Grönluntin enää tarvitse epäillä. -- Niin, niin,\nGrönlunti, löytyy kaikellaista tässä maailmassa, jota Grönlunti ei voi\nkieltää, vaikka Grönluntin kirjat sanoisivat mitä.\n\nGRÖNLUND. Kai, kai! Enhän minä olekkaan niin epäuskoinen, mutta, kuten\nsanottu, minä näen harvoin unta. Siihen vaaditaan aivan eri\nkonstitutioni!\n\nKRISTIINA. Ja se on mulla ollut pienestä pitäen. Niin, jos aina\nnoudatamme niitä viittauksia, jotka taivas meille unien kautta\nlähettää, niin voimme elää sovinnossa kuin...\n\n1:NEN POIKA. Päivälehti.\n\n2:NEN POIKA. Nya Pressen.\n\nKRISTIINA. Pojat! Aiotteko särkeä oven?\n\n1:NEN POIKA. Minä tulin ensin.\n\n2:NEN POIKA. Et, vaan minä.\n\nKRISTIINA. Sus siunatkoon sitä vallattomuutta nykyisissä lapsissa.\n\n    (Hanna tulee takaisin.)\n\nGRÖNLUND. Kuka tuli, Hannaseni?\n\nHANNA. Kirje vaan herralle.\n\nKRISTIINA. No, Hanna, kuule nyt tarkasti. Minun unennäköni on sinusta.\nMinä olin olevinani suuressa kellarissa.\n\n    (Tampurin kello soi. Hanna poistuu oikealle.)\n\nKRISTIINA. Suuressa kellarissa, Grönlunti, niin suuressa, ett'en voinut\nnähdä toisesta päästä toiseen!\n\nGRÖNLUND. Kai, kai!\n\nKRISTIINA. Mutta odotetaan kunnes Hanna palaa. Tuo ikuinen oven\navaaminen on kärsimätöntä! Tietääkö Grönlunti, että huomenna on\nsyntymäpäiväni.\n\nGRÖNLUND. Kai, kai! Silloin kai täytyy mun toimittaa Kristiinalle\nkukkakimppu -- kai!\n\nKRISTIINA. Juuri syntymäpäivänäni viisitoista vuotta takaperin tulin\ntähän taloon -- olin vielä ihan nuori -- hyvä Jumala, nykyinen herrakin\nsilloin vielä oli nuori nallikka -- hänen isänsä vielä silloin eli --\nvoi, voi, kuinka aika kuitenkin menee.\n\n\n7:mäs kohtaus.\n\n    Edelliset. Hanna. Antti (tulee sisään, kantaen vakkaa,\n    jossa on nisuleipää).\n\nHANNA (tullen takaisin; menee suorastaan Antin luo, jonka vakasta\nrupeaa latomaan leipiä pieneen leipäkoriin). No, hyvää päivää, Antti!\nMissäs Antti nyt on viipynyt niin kauan?\n\nANTTI. Kas tässä, Hanna neitiseni! Täss' on kaikki mitä minun piti\ntuoman torilta -- perunoita, kaalinpää, punajuurikoita ja monta muuta\nhyvää. Prrr, on kylmä, kylmä, näetten, että tahtovat jalat jäätyä\nkiinni lumeen, ja silloin ei juokse niin nopeasti. Mutta jos saisin\ntippasenkin märkää, niin juoksisin toiste sujuvammasti.\n\nHANNA (menee takalle ja kaataa kahvia Antille). Kas tässä, Antti, tässä\nkahvia.\n\nANTTI. Eikö ryyppyä pistouvattaisi tämmöisessä pakkasessa.\n\nKRISTIINA. Juokaa te kahvia vaan, Anttiseni, ja muistakaa: \"Juomista,\njoita voi tuottaa maa, on kahvi kaikista parhain, se vaikuttaapi niin\nmahtavasti. Kiireestä kinterehesen asti\" -- niinkuin kahvilaulussa\nlauletaan.\n\nANTTI. No, sooromnoo, sanoi ryssä.\n\nGRÖNLUND. No, mitä uutta kuuluu kaupungille? Antti on sukkela urkkimaan\nkaikki päivän tärkeimmät tapaukset.\n\nANTTI (juoden kahvia). Suuria uutisia, suuria uutisia! Valkea on ollut\nirti.\n\nGRÖNLUND ja KRISTIINA. Valkea irti?\n\nANTTI. Niin, niin.\n\nKRISTIINA. Enkä minä ole kuullut kellojen soittoa!\n\nGRÖNLUND. Enkä minä liioin, minä nukun niin sikeästi. -- Mutta missä?\n\nKRISTIINA. Missä? missä?\n\nANTTI. Vanhassa klinikassa.\n\nKRISTIINA. Sus siunatkoon! Onko palanut sairaita?\n\nANTTI. Sairaita? Ei, ei sairaita ensinkään. Kaikki saatiin aikoinansa\nmuutetuiksi uuteen klinikkaan, mutta yksi lääkäri paloi.\n\nKRISTIINA ja GRÖNLUND. Lääkäri? Se on mahdotonta!\n\nANTTI. Se on totta, ihan totta. Hän kuuluu olleen paha nukkumaan hyvin\nsikeästi, eikä kukaan häntä muistanut, kun ruvettiin pelastamaan.\n\nKRISTIINA. Siitä näette, Grönlunti, kuinka vaarallista tuo sikeä\nnukkuminen on. Parempi on nähdä unta.\n\nGRÖNLUND. Kai, kai! Mutta onko sitte koko klinikka palanut.\n\nANTTI (panee pois kahvikupin ja tekee lähtöä). Sitä en tullut\nkysyneeksi; -- kiitoksia, Hanna! Täytyy lähteä taas. Tarvitseeko Hanna\npuita?\n\nHANNA. No, jos Antti toisi sylellisen, niin eipähän olisi haitaksi.\n\nKRISTIINA. Meneppäs, Antti, ensin tuomaan lahtari Hacklinilta se\nlihamöhkäle, jonka eilen sieltä tilasin.\n\nANTTI. Kyll' mennään.\n\n    (Menee).\n\nGRÖNLUND. Luulenpa että Antti tekee meistä pilkkaa.\n\nKRISTIINA. Mahdollista että ovat narranneet Anttia, mutta palatakseni\njälleen unennäkööni.\n\nGRÖNLUND. Onko unennäkö pitkä, Kristiina?\n\nKRISTIINA. Älkää mua keskeyttäkö, Grönlunti! Hanna, kuule nyt! Olin\nsiis suuressa kellarissa ja hoperoin peloissani sinne tänne. Yht'äkkiä\naukeaa ovi ja sisään astuu --\n\n3:MAS POIKA. Uusi Suometar.\n\n    (Poistuu.)\n\nKRISTIINA. Se on Grönlundin sanomalehti se. Kas tuossa. No mihin jäin\nkertomuksessani. Niin -- olin kuin olinkin kellarissani -- ovi aukenee\nja sisään astuu --\n\nGRÖNLUND (hymyillen). Kamarineitsyt!\n\n    (Menee hiljoilleen paikalleen.)\n\n\n8:sas kohtaus.\n\n    Edelliset Rosamunda (astuu sisään viime repliikin kuluessa).\n\nKRISTIINA. Niin, miksi ei -- (huomaa Rosamundan). Ah, vai niin,\n(itseks.) -- no, tuolle en tosiaankaan kerro untani.\n\nROSAMUNDA (hyvin teeskenteleväisesti murtaen ruotsiksi ja lyhyesti).\nArmollinen fröökynä käskee tuoda kahvin sisään.\n\nHANNA (toimittaa kahvikantimelle leipää ja kaataa kahvia pieneen\nkahvikannuun.)\n\nKRISTIINA. Saisipa toki neitsytkin sanoa hyvää päivää tullessaan\nkyökkiin.\n\nROSAMUNDA (nopeaan). Se on ihan tarpeetonta, kun näkee toisensa illasta\naamuun. --\n\nGRÖNLUND (hymyillen). Niin, illasta aamuun -- ja neitsyt vihaa kaikkia\ntarpeettomia sanoja!\n\nROSAMUNDA (heittäen ylenkatseellisen silmäyksen Grönlundiin). Ovatko\ngasetit tulleet?\n\nGRÖNLUND. Mitkä? Kasakat?\n\nROSAMUNDA. Tidningit, tidningit!\n\n\n9:säs kohtaus.\n\n    Edelliset.\n\nGRÖNLUND. Tuossa on!\n\nROSAMUNDA. Uusi Suometar sivistyneelle kamarineitsyelle! Hyi! Eikö\nHufvudstadsbladet ole vielä tullut?\n\n4:JÄS POIKA. Hufvudstadsbladet!\n\nROSAMUNDA. Tuo tänne se, poika!\n\nPOIKA (poistuen ovessa). Ei ole aikaa!\n\n    (Paiskaa lujasti oven kiinni perästänsä.)\n\nROSAMUNDA (ottaa \"Hufvudstadsbladin\" ja rupee lukemaan). Vihityt\nnäkyvät olevan Jungfru Katariina Stenfelt och polisbetjenten Kristian\nSpringfot -- no, vihdoinkin sai tuo vanha sisilisko miehen --\nGlansstrykerskan Gustava Lindén och konstförvandten Nikolai Boklund --\nha, ha, ha -- sekin herra katsoo enemmän tytön rahoja kuin sinisiä\nsilmiä. Kuollut vanha panttilainaaja Robertin kadulla, \"till bittersta\nsorg och saknad för hustru och många barn\" -- ha, ha, ha, avatkoot\nkassan ensin, niin kyllä suru pian haihtuu. (Soitetaan kaksi kertaa.)\nMutta varmaankin tulee loistavat hautajaiset. Grönlunti, pankaa silloin\nmulle hevonen aisoihin. Minä tahdon katsoa prosessionia.\n\nHANNA (kantaa Rosamundalle kahvikantimen, jossa kaikki on paikallaan).\nNeitsyt, teitä soitettiin!\n\nROSAMUNDA (huolimatta Hannasta). \"Född en son. Serafiina och Nikodemus\nButtenstubbe.\" Hm! Hm! Jos tahtoisin jotain sanoa, niin voisin, mutta\ntyst min mun, så får du socker! (Soitetaan kaksi kertaa.) Mitäs\nannetaan teaterissa tänään? (katsoo lehteen). \"Frihetsbröderna\". Hehei!\nsinne pitää mun mennä.\n\nHANNA. Teitä soitettiin, neitsyt!\n\nROSAMUNDA. Minä en tarvitse muistutuksia. Minä tiedän kyllä mitä mun\ntulee animeerata! (tunnustelee vehnäleipiä, jotka Hanna on pannut\nkantimelle ja pistää ne taskuunsa). Mun täytyy saada toisia leipiä.\n\nHANNA. Mutta noista juuri armollinen fröökynä pitää.\n\nROSAMUNDA. Minä pidän niistä myöskin ja etsin fröökinälle ne, jotka\nhälle tulee (menee leipäkorille ja ottaa toisia leipiä). (Soitetaan\nkaksi kertaa.) Jaa, jaa! -- Armollinen fröökynä on huonolla homöörillä\ntän'aamuna, mun tulee häntä virkistää, ja täytyyhän mun sentähden\nkertoa hänelle tuon historian piikatyttö Hannasta, jonka tänään olen\nsaanut tietooni -- hän kyllä tulee virkistymään.\n\n    (Poistuu.)\n\nHANNA (rupee uudestaan poimimaan lintuja).\n\nKRISTIINA. Jumala varjelkoon sitä nimeä, jonka tuo kiukkunokka saa\nhampaittensa väliin!\n\nGRÖNLUND (joka sill'aikaa on katsellut Uutta Suometarta). Hevoseni ovat\nparemmat kumppanit. Ne ovat mykät.\n\nKRISTIINA. Mutta pitäähän mun kertoa unennäköni. Siis, minä olin\npimeässä kellarissa --\n\nGRÖNLUND. Ovi oli jo au'ennut --\n\nKRISTIINA. Niin oikein -- ovi aukeni, ja sisään astui aave valkoisissa\nvaatteissa, pitkällä parralla ja tulisoihtu kädessä.\n\n\n10:nes kohtaus.\n\n    Edelliset. Alfons.\n\nALFONS. Herra tahtoo kahvinsa!\n\nKRISTIINA (tuskallisena). Aina tässä sitte tulee häirityksi!\n\nHANNA (valmistaa kahvit kantimelle).\n\nALFONS. Herra lähtee ratsastamaan kello yhden aikana. Siis hevonen.\n\nGRÖNLUND. Kyllä sanon Juholle.\n\nALFONS. Uusi satula, joka äskettäin ostettiin, on pantava.\n\nGRÖNLUND. Kai, kai! Saisitte muuten sanoa tuon Juholle, sillä minä olen\nkuski.\n\nALFONS. Hm, tallihan toki kuuluu teidän ammattiinne!\n\nGRÖNLUND. Minä olen kuski. Satuloiminen on Juhon ammattia.\n\nALFONS (nostelee olkapäitään: Hannalle). Älä polta sormiasi, Hanna!\n\nKRISTIINA (itsekseen). Kuulkaas, kuinka hän puhuu hennosti! Jos\nkamarineitsyt kuulisi tuon.\n\nHANNA (ojentaa Alfonsille kahvikantimen).\n\nALFONS (hiljaa Hannalle). Ole iloinen, Hanna, vaan. Turvaa minuhun.\nMinä en sinua jätä.\n\n    (On menemäisillään.)\n\nGRÖNLUND (ojentaa hänelle Nya Pressenin ja Hufvudstadsbladin). Tässä on\nsanomalehdet -- viekää ne herralle.\n\nALFONS. Minä en ole niitä vielä lukenut.\n\n    (Pois).\n\nGRÖNLUND. Vai niin! Herra voi odottaa! Äh, olisin minä herrana, niin --\n\nKRISTIINA. Totta nyt saamme hetkeksi rauhaa! Siis aave -- tottahan\nkuulet, Hanna?\n\nHANNA. Kyllä, Kristiina!\n\nKRISTIINA. Kuulkaa tarkasti, Grönlunti; se on todellakin merkillistä.\nSiis aave antaa mulle suuren kukkaron täynnä rahaa ja sanoo: tämä tulee\nsinulle, mutta sinun täytyy jakaa sen kanssa, joka ensi-aamuna sinulle\nensiksi jotakin antaa. Eikö se ole eriskummallista, Grönlunti?\n\nGRÖNLUND. Kai, kai!\n\nKRISTIINA. Minun pitää se jakaa, Grönlunti; mutta mitä pitää minun\njakaa? Miten selvitän tämän unen?\n\nGRÖNLUND. No, Kristiina katsoo unikirjastansa.\n\nKRISTIINA. Olen jo katsellut ja tuumannut sinne tänne.\n\n\n11:sta kohtaus.\n\n    Edelliset. Maija-Liisa (kantaen kahta suurta maitokannua).\n\nHANNA (ottaa hyllyltä kaksi pienempää maitoastiaa).\n\nMAIJA-LIISA (kaataa maitoa niihin, puhuen sill'aikaa hyvin vilkkaasti).\nHyvää huomenta! Hyvää huomenta! Hyi, kuinka tänään on kylmä. Mitäs\nkuuluu tähän taloon?\n\nKRISTIINA. Eipä juuri mitään, mutta mitä kuuluu muihin? Maija-Liisa,\njoka joka-aamu käy niin monessa kymmenessä talossa, tietää aina uutisia\nenemmän kuin sanomalehdet.\n\nMAIJA-LIISA. No, tiedetäänhän yhtä ja toista. Oliko Grönlunti eilen\nmaskeraatissa? Siellä kuuluu olleen melkein kaikki kaupungin kuskit ja\npaljo muita herroja.\n\nGRÖNLUND. En ollut minä.\n\nMAIJA-LIISA. Vai ei! Paavolan Priitta, Hausjärveltä, joka palvelee\nBrummerilla, sanoo olleensa siellä ja kertoi että De la Sapellin\nTiltulla oli ollut niin pienet kengät, että poislähtiessään täytyi ne\nriisua jalasta ja käydä jalkasin kotiin, josta hänen jalkansa oli\nloppu-yöllä niin paisuneet, ett'ei tän'aamuna ollut päässyt sängystä.\nJa Villebrandtin Liisa sitten! Hän kuuluu nööränneen itsensä niin\npinteästi, että hänen keuhkonsa koko ajan olivat läähöttäneet kuin\npajanpalkeet.\n\nKRISTIINA. Semmoista se on! Se on turhamainen tapa tuo! vai kuinka\nGrönlunti?\n\nGRÖNLUND. Kai, kai!\n\nMAIJA-LIISA. Tunteeko Kristiina maalari Göölen kyökkipiikaa? Hän on\nkihloissa Sinebrykoffin olutkuskin kanssa.\n\nKRISTIINA. En tunne häntä, mutta toivotan onnea.\n\nMAIJA-LIISA. Entäs sihteeri Bomanin neitsyttä? Hän on äskettäin\nlähtenyt Pietariin, ties Jumala mistä syystä.\n\nKRISTIINA. Hoo, hoo, minä hänen tunsin -- ja olipa hän aina joteskin\nmuuttelevainen mieleltään.\n\nMAIJA-LIISA. Onko Grönlunti kuullut että poliisi Paasonen on pantu pois\nviralta? Hän kuuluu olleen turski, sanoi kamreeri Tammelinin sisäpiika,\njoka tulevalla viikolla menee naimisiin poliisi Häggholmin kanssa, ja\npait' sitä oli hän huono ruotsalainen. -- Hyi, kun on kylmä! (Ottaa\nkannunsa.) Menen nyt kuulustelemaan miten arvanveto pankissa on käynyt.\nSe oli eilen. Minun isäntäni oli mulle toimittanut arpanumeron. Saas\nnähdä olenko voittanut mitään. Jos oikein olisi onnistunut, saisin\nviisisataa markkaa. Näin viime yönä unta suuresta hämähäkistä, ja\nhämähäkki merkitsee onnea, -- niin ainakin sanotaan. Hyvästi, Hanna,\nhyvästi, Kristiina, hyvästi, Grönlunti! Tulevalla viikolla isäntäni\nvarmaankin koroittaa maito-hinnan. Muut kuuluvat jo koroittaneen. Mitä\nsanomalehdet tietävät tänään?\n\nGRÖNLUND. Ei juuri mitään.\n\nMAIJA-LIISA. Sanotaan että klinikassa olisi palanut. Lieneekö tuo\ntotta?\n\nGRÖNLUND. Ei ainakaan tässä lehdessä siitä mitään puhuta.\n\nMAIJA-LIISA. Vai ei; sepä oli ikävä! Hyvästi nyt, hyvästi Hanna!\n\nHANNA. Hyvästi, hyvästi, hyvä Maija-Liisa!\n\nMAIJA-LIISA. Sus siunatkoon, kuinka jaksaa taas tämän talven. Tämä ei\nole mikään huvittava virka: tulla joka aamu puoli peninkulmaa ja käydä\nsen seitsemässä talossa täällä kaupungissa. Käteni ovat ihan kontassa.\nLiekö totta, mutta ainakin kerrotaan että eräs maitokuski Hertonääsistä\nmennyt talvena oli palelluttanut etusormensa, jotta hänen täytyi luopua\ntoimestaan, kun ei voinut pyyhkäistä kannun syrjiä. Hyvästi, hyvästi,\nmulla on kiire, kuten ainakin.\n\n    (Poistuu.)\n\nKRISTIINA. Arpanumero! Ah nyt tiedän. Se on taivaan viittaus, ja nyt\ntiedän mitä uni merkitsi. Grönlunti, kuulkaa!\n\nGRÖNLUND. Kai, kai!\n\nKRISTIINA. Mitä unennäöt käskevät, se täytyy tehdä -- muuten\nkääntää onni meille selkänsä. Minun pitää jakaa arpanumero, jonka\nKalle-veljeni, tiedättehän -- entinen alaupseeri --, kerran toimitti\nmulle; sillä voin voittaa 1000 markkaa. Se on aarre. Eikä tässä voi\nolla mitään petoskauppaa, sillä arpajaiset ovat valtion, sanoi veljeni.\n\n\n12:sta kohtaus.\n\n    Edelliset. Juho (tulee sisään, ottaa Suom.\n    Virallisen Lehden pöydältä ja lukee seisoallaan).\n\nKRISTIINA (jatkaen yhtä menoa). Hanna, tuleppas tänne. Sinä annoit\nensiksi tänään jotakin mulle -- nimittäin kahvia. Sinä olet nähnyt unta\nminusta, miten minä olin antanut sulle puolet leivästäni -- se sopii\nihmeellisesti yhteen, se on todellakin taivaan viittaus. Minä annan\nsinulle puolet omastani -- se maksaa 39 markkaa 12 penniä -- sinä siis\nannat mulle -- äläppäs nyt (laskien) 19 markkaa 62 penniä (ottaa\nkaappilaatikosta numeronsa esille). Tässä on numero -- se on kahdessa\nosassa -- katsoppas, sekin sopii uneen!\n\nHANNA (nousee seisomaan, eväten). Ei, ei, se on mulle liian suuri raha.\n\nKRISTIINA (on noussut seisoalle, innostuneena). Hanna, ajattele\nunennäköäs, älä salpaa onnelta ovea, kun se kolkuttaa.\n\nHANNA. En kyllä, mutta -- Juho!\n\nJUHO. Hm!\n\nHANNA. Mitä arvelet?\n\nJUHO. Katson sanomalehdestä olisiko mulle paikkoja tarjona.\n\nHANNA. Mitä arvelet -- kysyn mä -- arpanumerosta?\n\nJUHO. Hm, hm!\n\nKRISTIINA (innostuksella). Juho, ota onni hännästä kiinni, se ei tule\njoka päivä näkyville.\n\nJUHO. No, ota se, Hanna!\n\nHANNA. Mutta 19 markkaa --\n\nKRISTIINA. Ja 62 penniä.\n\nHANNA. On liian tuntuva Hannan kukkarolle!\n\nKRISTIINA. Mutta ajattele voittoa.\n\nHANNA. Se on epätietoista.\n\nKRISTIINA. Mutta ajattele untasi.\n\nHANNA. Minä ajattelen kahden kuukauden palkkaa, jonka tuo numero multa\nviepi.\n\nJUHO. No, mutta minä sen otan. Paljoko tulee? (vetää esille\nkukkaronsa). En ole tuommoisia vielä koskaan koettanut. Olkoon\nmenneeksi kerta. (Antaa Kristiinalle rahaa.) Tuoss'on, onko oikein?\n\nKRISTIINA. Äläppäs hätäile -- puolet 19:sta markasta 62 pennistä on\n(laskee) 9 markkaa 81 penniä.\n\nJUHO. Siinä on! Maksa sinä toiset puolet, Hanna?\n\nHANNA. Arveletko?\n\nJUHO. Saadaanhan kerta koettaa.\n\nHANNA. Minä noudan rahat.\n\n    (Poistuu).\n\nKRISTIINA. Saatpa nähdä, Juho, me me voitamme aivan vissisti!\n\nJUHO. Hm! Se olisi kyllä hupaista. Mutta jos Kristiina sen niin\nvissisti tietäisi, niin Kristiina ei olisi myynyt arpaa.\n\nKRISTIINA (hyvin totisesti). Uni niin käski, Juho, uni käski! Jos en\nolisi totellut, ei myöskään olisi onnistunut. Se pitää tietää. Onnen\nkanssa ei ole leikitseminen, täytyy noudattaa sen tahtoa; muuten se\nmeidät jättää.\n\n\n13:sta kohtaus.\n\n    Edelliset. Alfons.\n\nALFONS. Herra tahtoo häntä puhutella, Juho!\n\nJUHO. Vai niin!\n\n    (Poistuu).\n\nALFONS (lämmitellen takan edessä, ivaten). Saa hän nähdä, tallirenki,\nmitä herralla on hänelle sanomista.\n\nKRISTIINA. Kuinka niin?\n\nALFONS. Hm! Herran kanssa ei ole Juhon juuri hyvä puhua.\n\nKRISTIINA. Miksi niin sitte?\n\nALFONS. Valakka on taittanut jalkansa -- se varmaankin jää Juhon\nsyyksi.\n\nGRÖNLUND (hyvin kovaa). Ei, se ei ole Juhon syy -- sitä ei herra\nymmärrä -- sen tiedämme me paremmin.\n\nALFONS. No niin -- mitä se minuun koskee.\n\nGRÖNLUND. Ken tiesi! Siellä ylhäällä herran tykönä jaaritellaan\nkaikellaista, joka on meidän vahingoksi täällä alhaalla, mutta\npäällekantajat ja juorunkuljettajat ovat kurjinta moskaa, mitä Jumala\non luonut -- kai!\n\nALFONS (kiivaasti). Tarkoittaako tuo minua?\n\nGRÖNLUND. Se koira älähtää, johon kalikka kolahtaa.\n\n    (Tampuurin kello soi).\n\nKRISTIINA. Tampurissa soitetaan. Mutta missä on Hanna? Grönlund,\navatkaa te kerta.\n\nGRÖNLUND (nousee). Juho on kelpo poika. Minä en ole vielä nähnyt\nparempaa hevoshoitajaa, ja se, joka häntä vainoo, tekee pahan työn\nmyöskin herralle, kun saattaa epäluulon alaiseksi uskollisen\npalvelijan. Käsittäköön sen kamaripikäntti miten tahansa.\n\n    (Poistuu oikealle).\n\nALFONS. Jok'ainoassa sanassa haisevat nämä ihmiset tallilta.\n\n    (Ottaa \"Nya Pressen'in\", asettuu perälle ja lukee).\n\nKRISTIINA. No, no. Kaikkien sieramet eivät ole yhtäläiset. Monet\nihmiset pitävät tallinhajusta enemmän kuin pomaatan.\n\nALFONS. Parempi Kristiinan pysyä toimissaan kuin sekaantua muiden\nresonemankiin.\n\n\n14:sta kohtaus.\n\n    Edelliset. Hanna.\n\nHANNA (antaa Kristiinalle rahaa). Tässä on rahat.\n\n    (Menee linnuilleen).\n\nKRISTIINA. Hyvä, hyvä, Hannaseni -- arpa on Juholle! (Alfonsille.)\nHuudatteko te vaiti-oloa mulle kyökissä? Täällä minulla on puheen\nvalta, enkä anna kenenkään sulkea suutani! Tietäkää se, kamarirenki!\n\nALFONS (nostelee ylenkatseellisesti olkapäitään).\n\n\n15:sta kohtaus.\n\n    Edelliset. Grönlund. Antti (oikealta).\n\nANTTI (kantaen lihamöhkälettä). Prrr, prrr, (puhaltaa käsiinsä). Täss'\non lihamöhkäle, Kristiina, jonka eilen tilasitte lahtarilta ja joka\npiti minun tuoda. Hyi, kuinka nyt on kylmä. Käteni on ihan kontassa --\nniinkuin tuo härän käpälä.\n\nGRÖNLUND (istautuu paikalleen ja rupee lukemaan kirjastaan).\n\nKRISTIINA. Voi, voi, Antti-parka! Lämmittele nyt.\n\n    (Tarkastelee lihaa.)\n\nANTTI (asettuu takan eteen, panee kädet selkänsä taa ja seisoo yhtä\nylpeänä kuin Alfons).\n\n\n16:sta kohtaus.\n\n    Edelliset. Rosamunda.\n\nROSAMUNDA. Armollinen fröökynä kutsuu Hannaa sisään.\n\nHANNA (menee).\n\nROSAMUNDA (tarkkaa Alfons'ia triumfeeraavalla katseella, menee sitten\nhiljaa Grönlundin luo).\n\nKRISTIINA. Tämä ei juuri ole lihavaa lihaa.\n\nANTTI. Hoo-oh! Ja kuitenkin sanoi lahtari, ett'ei hän muka koskaan\nollut teurastanut niin lihavata lehmää.\n\nKRISTIINA. Punnitsivatkohan oikein?\n\nANTTI. Kolmetoista naulaa seitsemän luotia pitäisi oleman. Voihan\nKristiina punnita uudestaan.\n\nKRISTIINA (ottaa puntarin seinältä ja rupee punnitsemaan).\n\nROSAMUNDA. Mitä kuski lukee niin ahkerasti? Onko se intressanttia?\n\nGRÖNLUND (ojentaa hälle kirjan).\n\nANTTI. Oletteko kuulleet, että tän' yönä on tehty murtovarkaus.\n\nKAIKKI. Missä? --\n\nKRISTIINA (katsoen punnitessaan ylös -- ja sitte lopettaen sen toimen).\nÄläs kerro vielä, -- minä punnitsen ensiksi. -- Missä?\n\nANTTI. Räätäli Rintalalla, tässä ihan lähellä. Kolme takkia, yhdet\nhousut, kaksi liiviä ja karvalakin olivat varkaat vieneet.\n\nGRÖNLUND. Soo, soo -- eikö ketään epäillä?\n\nANTTI. Ainahan poliisi epäilee, mutta varkaita ei se sillä saa kiinni.\nSaas nähdä, saadaanko niitäkään kiinni, jotka toissayönä varastivat\npoliisimestarin lehmän! -- -- Taitaa täytyä mennä noutamaan sylillinen\npuita.\n\n    (Poistuu).\n\nKRISTIINA. Poliisimestarin lehmän?! Hirveä aika tämä, kun ei\npoliisienkaan anneta olla rauhassa!\n\nROSAMUNDA. Tämmöiset romaanit ovat vanhan muotisia, Grönlund. Ihan\nuusimmat ovat \"Pariser mysterier\" taikka \"Den evige Juden\", jotka on\nkirjoittanut Eugène Sue (ääntää Eugeene Suue).\n\nGRÖNLUND. Minä osaan ainoastaan huononpuolisesti lukea ruotsia.\n\nROSAMUNDA. Ah, se on tosi. Minä olen ne lukenut franskaksi, mutta\nmahdollista kyllä, että ne jo löytyvät ruotsiksikin.\n\nGRÖNLUND. Eikö suomeksi?\n\nROSAMUNDA (kohoitellen olkapäitään). Ei, ei -- ne kirjat ovat\nainoastaan parempia ihmisiä varten.\n\nGRÖNLUND. Kai, kai! No vähät niistä sitten. Minä luen minun kirjojani\n-- ja olkoot ne vanhan muotisia, niin kuitenkin ovat ne hyviä.\nPahanilkiset saavat aina palkkansa, panettelijat ja pahansuovat naiset\ntulevat rangaistuiksi. -- Elämässä käy useimmin päinvastoin.\n\nROSAMUNDA. Ehkä kuski on oikeassa. (Alfonsille): Saanko minä\nlisälehden?\n\nALFONS (antaa lisälehden).\n\nROSAMUNDA (istautuu Hannan paikalle, on lukevinaan ja urkkii samalla\nmitä sanotaan ja tehdään).\n\n\n17:sta kohtaus.\n\n    Edelliset. Juho.\n\nJUHO (haltioissaan). No, pikäntti, teidän on onnistunut. Riemuitkaa\nnyt.\n\nALFONS. Mitä sillä tarkoitatte?\n\nKRISTIINA. Mikä nyt on?\n\nJUHO. Ei juuri mitään -- olen saanut eroni!\n\nGRÖNLUND (suutuksissaan). Kai, kai!\n\nKRISTIINA (suutuksissaan). Mitä? Eron?\n\nJUHO. Ah -- tiedän mistä se tulee! Älköön se painako omaatuntoanne,\npikäntti, että olette vieneet leivän rehelliseltä mieheltä!\n\nALFONS. Minä? Mitä minä siihen voin?\n\nJUHO. Älkää olko olevinanne. Minun pitää talosta pois -- jotta saisitte\nmenetellä Hannan kanssa mielenne mukaan.\n\nKRISTIINA (vihoissaan). Hyi, hyi!\n\nGRÖNLUND (vihoissaan). Kai, kai!\n\nROSAMUNDA (katsoen lehden yltä). Niin -- niin kai on -- siitä voin\npanna vetoa.\n\nJUHO. Koska te sen vakuutatte, on se varmaan totta.\n\nKRISTIINA. Kuinka inhoittavaa!\n\nGRÖNLUND. Mutta minkä vuoksi sitten? Mitä syitä herralla oli?\n\nJUHO. Valkko on muka taittanut jalkansa minun kauttani.\n\nGRÖNLUND. Mutta minähän voin todistaa --\n\nJUHO. Minä mainitsin teidän ja eläinlääkärin todistuksen -- mutta\nsilloinkos vasta herra vihastui! -- maksoi mulle kolmen kuukauden\npalkan ja käski mun lähteä paikalla pois, -- kuuletteko, -- paikalla!\n\nKRISTIINA. Paikalla!\n\nGRÖNLUND. Paikalla! Kai, kai! -- se on --\n\nJUHO. Päätetty asia!\n\nKRISTIINA. Mikä julmuus!\n\nGRÖNLUND. Moista en ole vielä koskaan kuullut.\n\nJUHO. Minä lähden -- lähden paikalla, otan nuttuni ja olen kohta\nkadulla. Täällä en olisi hetkeäkään enää. Grönlunti -- katsottehan\nvähän ruunaa, kunnes uusi tallirenki kerkee tottua. Kuten tiedätte, ei\nanna se syödessään kenenkään lähestyä ja potkii silloin helposti. --\nNiin, minä menen, lakeija, mutta se ei tule teitä auttamaan -- uskokaa\nse -- Hanna on kelpo tyttö, ja jos Jumala meitä auttaa, ei hänkään ole\nkauan tässä talossa.\n\nALFONS. Mitä tietää tämä puhe, mies?\n\nJUHO (astuu uhaten hänen eteensä, lujasti). Älkää pöyhistelkö, mies! En\ntahdo, että minusta sanotaan: hän erkani riidassa talosta, muuten\nolisin veisannut teille toista virttä. Mutta älkää mua ärsyttäkö --\nmuuten ehkä unhoitan päätökseni -- ja varo silloin luitas, mies!\n\n    (Poistuu).\n\nKRISTIINA. Hyi, hyi, -- ja vieläkin hyi! Tämmöistä en ole vielä koskaan\nnähnyt ja kuitenkin olen jo ollut viisitoista vuotta talossa. Eihän\npitäisi kenenkään jäädä tähän, jossa moisia tapahtuu.\n\nGRÖNLUND. Niin, Kristiina, jos jo olisi kylliksi!\n\nKRISTIINA. Mitä Grönlunti tarkoittaa? Tarkoittaako Grönlunti --?\n\nGRÖNLUND (pidättäen). Kai, kai!\n\nKRISTIINA (katselee häneen tyhmästi, kun ei häntä ymmärrä).\n\nGRÖNLUND (nykäyttää päätään taaksepäin).\n\nKRISTIINA (kuten häntä ymmärtäisi). Niin -- jassoo -- oikein.\n\nGRÖNLUND. Niin, jos jo olisi kylliksi.\n\nROSAMUNDA (menee Alfonsin luo, lausuen hiljaa). Se ei teitä kuitenkaan\nauta!\n\nALFONS (pysyy istumassa ja katsoo sanomalehden yltä, jota ei jätä\nkäsistään). Hä?\n\nROSAMUNDA (yhä hiljaa). Minua ette petä -- mutta sanon vieläkin, se ei\nteitä kuitenkaan auta.\n\nALFONS (myöskin yhä hiljaa). Kuinka niin?\n\nROSAMUNDA. Saattepa nähdä. Minua ette petä.\n\n\n18:sta kohtaus.\n\n    Edelliset. Hanna (tulee itkien).\n\nHANNA. Tämä on kauhein päivä elämässäni.\n\nROSAMUNDA (osoittaa triumfeeraten Hannaa ja menee hänen perässänsä\njälleen takalle; on lukevinansa, mutta seuraa tarkasti kaikkia mitä\nsanotaan).\n\nKRISTIINA. No, mutta Hanna!\n\nGRÖNLUND (säälivästi). Tyttö itkee, mitä on tapahtunut?\n\nKRISTIINA. No, mutta kerro toki, Hanna?\n\nGRÖNLUND. Kuka on tehnyt sinulle mitä?\n\nHANNA (itkee hyrskyttäen). Minä olen --\n\nKRISTIINA. Puhu pois!\n\nHANNA. Ajettu pois!\n\nKRISTIINA (lyöpi kämmenensä yhteen). Mitä mä kuulen?\n\nGRÖNLUND. Onko tänään piru päässyt irti?\n\nROSAMUNDA (hiljaa Alfonsille). Katsokaas -- osaan minäkin.\n\nKRISTIINA. Tämä on toki liikaa -- ensiksi Juho -- nyt sinä -- mutta\nminkätähden sitte?\n\nHANNA (itkeä hyrskyttäen). Armollinen fröökynä oli niin äkäinen -- ja\nhän kuitenkin muuten on hyvä ja ystävällinen -- minä muka olen herraa\nhoukutellut -- se on inhoittavaa -- ajakoon minut pois, siihen en\nsanoisi mitään -- mutta että hän minusta semmoisia puhuu --\n\nGRÖNLUND (lohduttaen). No, no, kai, kai! Semmoiset juonet eivät haita\nketään.\n\nKRISTIINA. Olen niinkuin puusta pudonnut. Minun aikanani ei tässä\ntalossa vielä ole ollut niin kelvollista palvelustyttöä kuin Hanna --\nja hän ajetaan pois.\n\nHANNA. Aah, -- minä tiedän mistä kaikki tämä tulee, -- siihen ei ole\nkukaan muu syynä kuin (osoittaen sormella Rosamundaa) tuo tuossa!\n\nROSAMUNDA. Mitä? Minä?\n\nHANNA (pyyhkii kyyneleensä, lujemmasti). Te juuri, eikä kenkään muu!\n\nROSAMUNDA. Mitä on mulla sinun kanssasi tekemistä, piika?\n\nHANNA (yltyneempänä). Se on pelkkää mustasukkaisuutta -- sentähden että\nlakeija on ajanut minua takaa.\n\nROSAMUNDA (ylenkatseellisesti). Minä -- mustasukkainen -- sinua\nkohtaan?\n\nHANNA. Miksi ei? Kun tulee vissille ijälle, eivät miehet katsele niin\npaljon koreaa hattua kuin muuten.\n\nROSAMUNDA (kiivaasti). Vissille ijälle? Mitä sillä tarkoitat?\n\nHANNA. No, ettehän tahdo kieltää että siitä on jo aikoja kuin olitte\nkapalossa?\n\nROSAMUNDA. Onko? -- Hää? -- Minä olen --\n\nKRISTIINA. Päälle viisineljättä -- sen tiedän minä!\n\nGRÖNLUND (itsekseen). Kihisevä kissa!\n\nROSAMUNDA. Rupeeko kyökkipiikakin?\n\nKRISTIINA. Saan ilmoittaa etten ole kyökkipiika, vaan kuukerska. Sehän\non inhoittavaa, miten tässä talossa eletään -- kuka rehellinen ihminen\nvoisi pitää suutansa --\n\nROSAMUNDA. Luuleeko Kristiina että minä viitsisin ruveta riitelemään\nKristiinan kanssa?\n\nGRÖNLUND. Tulisittekin tappiolle.\n\nROSAMUNDA. Kuinka niin?\n\nALFONS. Siksi että olette väärässä. Inhoittavaa -- kannella semmoisia\nHannasta.\n\nROSAMUNDA (ilkkuisesti). Todellakin? Osasinko pilkkuun? Oletteko\nmenettänyt tytön? Se oli hupaista!\n\nHANNA. Nyt sen kuulitte. Hän tunnustaa itse keksineensä tuon kauniin\njutun -- ja ihan ilman syyttä. Mutta heti menen minä sanomaan\nfröökynälle kaikki. -- Te täällä voitte kaikki todistaa.\n\nROSAMUNDA. Aivan niin, kun talli-Juhon täytyy lähteä, on helpompi\nelellä noiden kahden toisen kanssa.\n\nHANNA (pelästyneenä). Mitä? Juhon täytyy lähteä?\n\nKRISTIINA. Niin, tyttöseni, Jumala paratkoon! Hänen on pikäntti\njuonitellut pois.\n\nHANNA. Ei, ei -- sitten en minäkään jää -- sitten menen mielelläni!\nHyvä Jumala, mitä sanoo äitini, kun tulen kotia? Hän ehkä lopuksi\ntodellakin luulee minua kelvottomaksi.\n\nKRISTIINA. Älä huoli, Hanna, älä huoli murehtia. Minä tulen kanssasi ja\nsanon totuuden.\n\n    (Tampurin kello soi.)\n\nGRÖNLUND. Hanna, kuuletko?\n\nHANNA (kuulematta kelloa ja Grönlundia). Oi, hyvä Kristiina, tehkää se!\n\nKRISTIINA. Minä puhun mitä oikein on.\n\nGRÖNLUND (vitkalleen, hymyillen). Taitaa täytyä minun mennä avaamaan.\n\n    (Poistuu oikealle).\n\nROSAMUNDA (iloisesti). Siitäkös tulee liikuttava kohtaus.\n\nKRISTIINA. Pilkatkaa vain, teidän löyhä kielenne kuitenkin viimein\nsaattaa teille turmion. (Hannalle.) Jälkeen puolisen tulen minäkin\nsinne; minä kerron äidillesi maailman ilkeydestä -- voi toki -- vanha\nvaimoparka tuskin sitä uskookaan, sillä köyhät ihmiset eivät ole niin\npahanilkisiä; -- -- semmoista pahuutta saa etsiä ainoastaan ylhäisissä.\n\nROSAMUNDA. Puhuupa Kristiina oikein sujuvasti.\n\nKRISTIINA. Jumalan kiitos -- kieleni on vielä paikallaan; mutta minä en\nsitä käytä loukatakseni köyhien tyttöparkojen kunniaa, minä puolustan\nsillä viattomuutta.\n\nHANNA. Oi, Kristiina kulta, monta tuhatta kiitosta.\n\nKRISTIINA (yhä kiivaammin). Minä en koskaan puhu sanaakaan liikaa,\nsillä sanani ei tee pahaa kellenkään -- minä en koskaan puheellani ole\nmatkaan-saattanut niin paljon pahaa kuin monet muut pelkillä\nolkaheitoilla ja ilkkuvilla kasvoilla.\n\n\n19:sta kohtaus.\n\n    Edelliset. Grönlund. Maija-Liisa.\n\nGRÖNLUND (asettuu paikalleen).\n\nMAIJA-LIISA. Kristiina, Kristiina!\n\nKRISTIINA (säikähtyneenä). Herra Jestandes! Mikä on tullut\nmaitokuskille?\n\nMAIJA-LIISA. Antakaa mun vähä hengittää ens!\n\nKRISTIINA. Onko tapahtunut onnettomuus?\n\nGRÖNLUND. Tämä on merkillinen päivä.\n\nROSAMUNDA. Mikähän nyt tulee?\n\n    (Kaikki ympäröivät uteliaina Maija-Liisaa.)\n\nMAIJA-LIISA. Olen ollut kuulustamassa arpavoittoja.\n\nKAIKKI. No?!\n\nMAIJA-LIISA. Minä en ole mitään voittanut.\n\nKAIKKI. Hoo?!\n\nMAIJA-LIISA. Mutta te, Kristiina, te olette voittanut!\n\nKAIKKI. Voittanut?\n\nMAIJA-LIISA (hengähtäen syvästi). 10,000 markkaa!\n\nKAIKKI. 10,000 markkaa!\n\nMAIJA-LIISA. 10,000 markkaa. Pian tullaan teille sanomaan, minä juoksin\nvain tulisimmassa kiireessä edellä.\n\nKRISTIINA (hämillään). Onko se vain totta, todellakin totta, ethän\nnarraa?\n\nMAIJA-LIISA. Saattehan kohta kuulla. Tuossa, tuossa on numero, jonka\ntiesin teillä olevan ja joka pyynnöstäni kirjoitettiin mulle paperille.\n\n    (Ojentaa paperilippua).\n\nGRÖNLUND (ottaa paperilipun, kun Kristiina hämmästyksissään ei ota).\n\nMAIJA-LIISA. Mutta nyt täytyy mun mennä. Näin mainiota uutista en ole\npitkään aikaan saanut kertoa! Kyökkipiika voittaa 10,000 markkaa!\nHyvästi nyt! -- Nyt, Kristiina, olette turvattuna kuolinpäivään asti\n(avaa oven mennäkseen, mutta palajaa heti). Tiedättekö myös, kutka muut\novat voittaneet! Räätäli Hellsteeni on voittanut 5,000, isvossikka\nLaukkanen 1,000 markkaa, herrassyötinki Kuksteri 500 markkaa,\nklanstryykerska Lindholmi myös 500 markkaa -- kaikki köyhiä ihmisiä;\nkerrankin osasi oikealle. Mutta nyt täytyy mun mennä, ei yksikään\nihminen vielä ole saanut tätä merkillistä sanomaa, eikä saa kukaan sitä\nkertoa ennen minua! Hyvästi nyt! Saa nähdä eikö isäntäni suutu, kun\nolen viipynyt näin kauan. Voi, voi, jos minäkin kerta voittaisin -- en\ntarvitsisi enää olla maitokuskina. Hyvästi!\n\nKRISTIINA. Olen vielä kuin puusta pudonnut.\n\nMAIJA-LIISA (yhä ovella). Saa nähdä, mitä sanoo klanstryykerska. Hän\noli aamulla kiukkuinen, mutta täytyy mennä hänelle ilmoittamaan ilon\nsanomaa. Vaikka menisi multa koko päivä, uutiset täytyy saada\nlevitetyiksi. Voikaa hyvin! Hyvästi nyt. Mitähän tuo hurja\nherrassyötinki tuumaa, joka juuri kuuluu olleen kilstuvan portailla.\n\n    (Poistuu). .\n\nKRISTIINA. Olisin siis todellakin rikas nyt!\n\nHANNA (hiljaisena, ujosti). Sittenhän olisin kai minäkin voittanut?\n\nGRÖNLUND (katsoen lappua). Aivan oikein, tässä seisoo! Mikä numero\nKristiinalla on?\n\nKRISTIINA. Numero? Numero? Jassoo -- (menee hämillään kaappilaatikolle\nja etsii) -- -- minä tiesin sen ulkoa, ja nyt on muistini ihan tylsä\n-- -- tässä, tässä, numero 4, 3, 7, 1, 8.\n\nGRÖNLUND. Kuinka?\n\nKRISTIINA (antaa hänelle arvan). Tuossa näette itse!\n\nGRÖNLUND. N:o 43,718. -- Se on aivan oikein, aivan oikein -- kai, kai!\n\nKRISTIINA (lyöpi yhteen kämmenensä). Siis todellakin?\n\nALFONS (lähestyy perällä Rosamundaa ja puhuttelee häntä hiljaa).\n\nKRISTIINA (pyyhkii kyyneleensä, liikutettuna). Grönlund, nyt minä,\nJumalan avulla, lakkaan --\n\nHANNA (epäillen). Mutta sanokaa toki, miten on minun laitani?\n\nKRISTIINA. Sinähän myöskin olet voittanut, lapsi.\n\nHANNA (iloisesti). Voittanut! Voittanut! Ettehän vain tee minusta\npilkkaa?\n\nKRISTIINA. Ei, ei -- se on toden totta! Näet nyt että pitää noudattaa\ntaivaan viittauksia! Jos et olisi totellut unennäköäsi, et olisi\nvoittanut, ja jos en minä olisi antanut sinulle puolta, niin olisi onni\nluiskahtanut minunkin käsistäni. (Kirkastunein kasvoin -- yhä vielä\nhämillään). En voi sitä vielä uskoa.\n\nHANNA. Siis voittanut? Ja kuinka paljon sitte?\n\nGRÖNLUND. No, neljännen osan 10,000 markasta -- kun kaikki lasketaan\npois mitä tulee pois otettavaksi, niin (aprikoiden -- hämillään) jääpi\nvielä noin kolme tuhatta ja sata markkaa.\n\nKRISTIINA. Ja siitä on puolet sinun.\n\nHANNA (hämmästyen). Puolet?\n\nGRÖNLUND. Niin, niin -- niin, yksitoista sataa markkaa näet ja vähä\npäälle.\n\nHANNA (huudahtaen äkkiä kovaa). Yksitoista sataa markkaa! Juho! Juho!\n\n    (Juoksee peräovesta ulos).\n\nGRÖNLUND (istautuu ja laskee sormi nenällä). Siis yksitoista sataa\nmarkkaa ja jos siihen panen -- hm -- hm.\n\nALFONS (sill'aikaa hiljaa Rosamundalle). Sovitaan pois?\n\nROSAMUNDA. Mutta sillä ehdolla -- --\n\nALFONS, Siihen tyydyn -- mutta tule pois. Täällä kyökissä ei ole meidän\nsija.\n\nROSAMUNDA (Kristiinalle). Toivotan onnea, keittäjä. Ette tekään taida\nenää jäädä kauaksi aikaa taloon. O rövoaar!\n\nKRISTIINA (ajatuksissaan, katsomatta Rosamundaan). Tuskin, tuskin.\n\nROSAMUNDA. Ilmoitan siis armolliselle fröökynälle.\n\n    (Poistuu yhdessä Alfonsin kanssa.)\n\nKRISTIINA. Saatte jäädä tänne tanssimaan kahden kesken Kyöpelin\npolskaanne -- te koirankuontalaiset. -- Ei, ei -- päätäni pyörryttää\nvielä -- täytyy istua -- siis voittanut -- ja puolet olen antanut pois\n-- niin, uni niin käski -- enkä olisikaan muuten voittanut -- ja se on\nhyvin käytetty. Kai nuoret sen kyllä tarvitsevat -- ja juuri nyt --\nvoittanut, voittanut, -- täytyyhän toki -- missä on virsikirjani -- --?\n\n    (Etsii laatikostaan.)\n\nGRÖNLUND (laskettuaan). Yksitoista sataa kolmekymmentä ja kolme markkaa\n-- nyt olen huono räknäämään, mutta selveneehän toiste -- ja meidän\nmolempain säästömme -- nyt on kylliksi.\n\n    (Vetää käteensä hansikat).\n\nKRISTIINA. Tuossa se on. Minkä virren ottaisin --?\n\nGRÖNLUND (menee Kristiinan luo, juhlallisesti). Neitsyt Kristiina!\n\nKRISTIINA (katsoo häneen kummastuneena). No, Grönlunti!\n\nGRÖNLUND (juhlallisesti). Se ehkä ei ole Kristiinalle aivan uutta, että\nminä jo monta vuotta olen ollut hyvilläni, kun olen katsellut\nKristiinaa, ja että jos minä päättäisin mennä avioliittoon, niin --\nkai, kai -- miten piti mun sanomani? -- niin, oikein -- niin\nvalitsisin, pyytäisin -- toivoisin Kristiinaa puolisokseni. Kai, kai!\n\nKRISTIINA (nousee seisoalle, ujona ja juhlallisesti). No, mutta --\nGrönlunti -- tämä tulee niin odottamattomasti -- Ette koskaan ole\nsanoneet sanaakaan --\n\nGRÖNLUND. Minä en ole niitä kevytmielisiä poikia, jotka tekevät kaikki\nilman aprikoimatta, -- saatikka sitten kun minä kuskina olen tottunut\nmenettelemään varovaisesti.\n\nKRISTIINA (niiaa). Tiedänkin teitä siitä pitää kunniassa!\n\nGRÖNLUND. Onhan myöskin mielenne aina kallistunut samalle suunnalle,\nnimittäin ravintolaan -- nimittäin pienen ravintolan pitämiseen. --\n\nKRISTIINA. Hyvällä ruu'alla. Ihmiset tulevat minuhun tyytymään --\n\nGRÖNLUND. Aion minäkin ravintolan isäntänä pitää paikkani --\n\nKRISTIINA (niiaa). Vallan pulska ravintolan isäntä -- mutta jälkeen\npuolen päivän pitää oleman kahvia -- meidän kahvimme pitää tulla\ntunnetuksi koko kaupungissa.\n\nGRÖNLUND. Kun meillä molemmilla nyt on hiukkanen säästössä ja kun\narpajaisvoiton kautta lienee tarpeeksi koossa siunattua alkua varten --\n\nKRISTIINA (hurskaasti). Jumala siunatkoon arpajaisia!\n\nGRÖNLUND. Niin kysyn täten nöyrimmästi, tahtooko neitsyt Kristiina\nottaa minut aviopuolisokseen?!\n\nKRISTIINA (ujosti). Ah, Grönlunti --\n\nGRÖNLUND. Niin olen siis kohteliaasti sanonut sanottavani ja odotan\nneitsyt Kristiinan vastausta.\n\nKRISTIINA (ujosti). Min' en tiedä, tämä tapahtuu ensi kerta\nelämässäni --\n\nGRÖNLUND (lempeästi, hennosti). Eikö neitsyt Kristiina olisikaan ennen\najatellut tätä?\n\nKRISTIINA. No, en saata kieltää että joskus --\n\nGRÖNLUND. Kai, kai! No antaa sitte neitsyt Kristiina minulle selvän\nvastauksen.\n\nKRISTIINA (kätkee kasvonsa vyöliinaan ja nyykäyttää päätään).\n\nGRÖNLUND. Jaa-ko?\n\nKRISTIINA. Jaa!\n\nGRÖNLUND. No, julistan siis juhlallisesti neitsyt Kristiinan rakkaaksi\nmorsiamekseni.\n\nKRISTIINA (hiljaa). Ah -- Grönlunti!\n\nGRÖNLUND (vetää hänet hiljaa rinnalleen). Rakas Kristiina!\n\nKRISTIINA. Onhan toki Grönlund odottanut hyvin kauan, -- eikö olisi\ntämä voinut käydä ennenkin?\n\nGRÖNLUND (totisesti). Ei, neitsyt Kristiina, ennen ei vielä ollut\nkylliksi!\n\n\n20:nes kohtaus.\n\n    Edelliset. Hanna. Juho.\n\nHANNA (vetää Juhoa sisälle). Tule, tule, Juho!\n\nJUHO. Onko se totta, todellakin totta?\n\nKRISTIINA (irtautuu Grönlund'in syleilyksestä, ujosti). On, Juho, on --\nminä olen morsian.\n\nJUHO. Ja voittoineen päivineen?\n\nGRÖNLUND. Kaikki on totta.\n\nJUHO (syleilee Hannaa riemuissaan). Hanna, Hanna, ken olisi tätä! --\nVastikään olimme niin kurjina -- ja nyt -- rahat riittävät aluksi,\nmeidän ei enää ole tarvis odottaa. Hanna, rakas Hannani!\n\nHANNA. Kristiina, tästä tulee meidän kiittää hyvää Kristiinaa. -- Jos\nhän ei olisi myynyt arpaansa --\n\nJUHO. Se on tosi! Kristiina, jos jolloinkin tahdotte ajaa, niin pitää\nKristiinan aina ajaa minun hevosellani. Paraimmat vaununi ja paraimmat\nhevoseni ovat aina saatavinanne ilmaiseksi. Hei! Olipa tänään oikein\nonnen markkinat!\n\nKRISTIINA. Niin, niin, ja kyökissä.\n\n    Loppu.\n\nNäytelmä kirjoitettu 1870 luvun lopulla.\n\n\n\n"]