[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$flb-aYw5S6fb8-yq-mnlriSI_b6bP1OzyleVsWtERJjA":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":31,"aiDescription":32,"preamble":33,"content":34},1207,"Tiedot Suomen-suvun muinaisuudesta","Yrjö-Koskinen, Yrjö Sakari",1830,1903,"1207-yrjo-koskinen-yrjo-sakari-tiedot-suomen-suvun-muinaisuudesta","1207__Yrjö-Koskinen_Yrjö_Sakari__Tiedot_Suomen-suvun_muinaisuudesta","Yliopistollinen väitöskirja","tietokirja",[],[],"fi",1862,null,54540,338685,false,51033,[23,24],"Finland -- History","Thesis (Ph. D.)",[26,27,28],"Archaeology & Anthropology","History - Ancient","Language & Communication","\"Tiedot Suomen-suvun muinaisuudesta: Yliopistollinen väitöskirja\" by Yrjö-Koskinen is a historical and linguistic analysis written in the mid-19th century. The work aims to explore the origins and historical connections of the Finnish people, delving into their ancient lineage and relationship with other cultures and languages in Eurasia. It appears to focus particularly on the Finnish, Turanian, and ancient connections to other ethnic groups and nations.  The opening of this scholarly work introduces its ambition to trace the earliest roots of the Finnish people, positing that they originated from regions in Southwestern Asia. It discusses past research conducted by notable scholars like Castrén and Müller, suggesting that the Finnish lineage was interconnected with various ancient peoples. Through a combination of linguistic studies and historical evidence, the text suggests a broader and deeper understanding of the Finnish ancestry within the context of larger Eurasian migrations and cultural exchanges. The dense academic language foreshadows a comprehensive examination of historical documents and remnants as the author seeks to illuminate the intricate past of the Finnish people and their place in the ancient world. (This is an automatically generated summary.)",[],353,"Yliopistollinen väitöskirja tutkii suomalaisten ja heimo-kansojen historiallisia juuria sekä muinaista asuinaluetta. Teos käsittelee kieli- ja kansatieteellisiä teorioita suvun alkuperästä Lounais-Aasiassa sekä suhteita muihin muinaisiin kansoihin, kuten hunneihin ja skyytteihin.","Yrjö Sakari Yrjö-Koskisn 'Tiedot Suomen-suvun muinaisuudesta' on\nProjekti Lönnrotin julkaisu n:o 1207. E-kirja on public domainissa\nsekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään\nrajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","TIEDOT SUOMEN-SUVUN MUINAISUUDESTA\n\n             Yliopistollinen väitöskirja,\n                       jonka\n    Suomen Yliopiston Historiallis-kielitieteellisen\n    tiedekunnan suostumuksella tarkastettavaksi esittää\n\n             Tohtori YRJÖ SAKARI FORSMAN,\n               Waasan Lukion Apulainen,\n         Pariisin kansatieteellisen seuran jäsen.\n\n\n Historiallis-kielitieteellisen Tiede-kunnan oppisalissa,\n                Lokakuun 1 p. 1862,\n                 tav. aik. aamup.\n\n\n\n\n\n                Helsingissä, 1862.\n         J. C. Frenckellin ja Pojan luona.\n\n\n\n\nAINEET:\n\n    I. Suomen-suvun vanhimmat jäljet Lounais-aasiassa.\n   II. Euroopan alku-väestöstä.\n  III. Herodoton Skythat, sekä vanhan aian tiedot\n       koillisesta Euroopasta ja luoteisesta Aasiasta.\n   IV. Vanhan aian tiedot Pohjois-euroopasta Pytheaan\n       ja Kreikkalaisten kautta.\n    V. Romalais-aian tiedot pohjoisesta ja koillisesta\n       Euroopasta\n   VI. Hunnien syntyperästä ja sukulaisuudesta.\n  VII. Katsahdus Hunnien historialliseen vaikutukseen.\n VIII. Katsahdus jälkimäisiin Hunnilais-valtoihin.\n\n\n\n\nI.\n\nSuomen suvun vanhimmat jäljet Lounais-aasiassa.\n\n\nKun mainio Castrén'imme, palattuansa Suomen heimo-kansain alueelta\nPohjois-aasiassa, esitti kysymyksen, \"missä Suomen kansan kätkyt\noli ollut\", ja vastaukseksi osoitti ne selvät jäljet, jotka\nviittaavat Jenesein latvoihin ja Tangnu-vuoren juurelle,[1] oli\nhän uusien kieli-tutkimustensa johdosta pystyttänyt historiallisen\nvalta-pylvään, joka näytti olevan perimmäisenä tien-merkkinä\nsukumme elämän uralla. Kuitenkin hän tähän itse muistutti, ei\ntarkoittavansa muka \"Suomensuvun ensimäistä, paratiisista kotoa\",\nvaan ainoastaan \"sitä paikkaa maan päällä, missä tämä suku vielä eli\nhajoomatonna yhdessä ko'ossa elikkä ikäänkuin yhtenä kansa-perheenä.\"\nSelvästi näkyy, että Castrén'in mielestä kaikki tutkimus, joka\nkaukaisempaan muinaisuuteen ylettyisi, ei maksaisi työn vaivaa,\nja hänen tarkoituksensa ei silloin muuta ollut kuin löytää niiden\nheimokuntain paikallista yhteyttä, joiden yhteys kielessä jo oli\nhänen tutkimustensa kautta selvinnyt. Mihinkä aikaan taas Suomensuku\ntästä yhteisestä pesästään oli alkanut hajalle lähteä, hän ei\nmyöskään ottanut selittääksensä, ja myöntää täytyy, ett'ei tarkkoja\nvuosilukuja tai satalukujakaan näissä kohden voi kysymykseen tulla.\nMutta löytyyhän kuitenkin muita määriä, mitkä näin kaukaisessa\nmuinaisuudessa ovat melkein vuosilukujen arvoisia, -- määräykset,\nmissä aian-järjestyksessä kansa-suvut ovat vaihdelleet historian eri\nalueilla. Näitä seikkoja olisi Castrén, paremmin kuin kukaan, kyennyt\nselvittämään, jos ei kuolema liian aikasin olisi temmannut häntä pois\ntieteeltä ja isänmaalta.[2] Selvittämättä kun ovat häneltä jääneet,\neivät tosin yleensä tarjoo luotettavaa jalansiaa historioitsijalle,\nmutta kuuluvat kuitenkin liian likeisesti aineeseni, että voisin ne\nkoskematta heittää. Se on kieli-tutkimus ja muinais-taru, jotka tällä\nalalla antavat pian ainoata osviittaa, ja niihin minunkin täytyy\nnäissä kahdessa alkuluvussa enintä turvata.\n\nEnsimäinen askel pakoittaa minua käymään yli sen rajan, mihin\nCastrén'in mielestä tutkimuksen pitäisi pysähtymän. Minun täytyy\nSuomensuvulle hakea toista vanhempaa kotoperää kuin Tangnun\npohjois-laaksot, etsiä sitä vanhinta alku-pesää, missä koko\nUral-altainen eli Turanilainen emä-puu on vielä kasvanut yhtenä\ntyvenä, ja missä sen lähisyydessä on asunut jakamatonna koko se\navara suku, joka tavallisesti suljetaan Indo-eurooppalaiseen\neli Arjalaiseen nimeen. Ett'en omin neuvoin antau tämmöiselle\nlöytämatkalle, tarvitsee tuskin mainita. Ensialuksi minun tulee\njohteeksi ottaa ne Castren'in jälkeiset tutkimukset, joilla Max\nMüller on koettanut määrätä Turanilaisten kielten tilaa sekä\nSemiläisten että Arjalaisten suhteen.[3] Seuraavat päätökset\nnäyttävät näin lähtevän historian osaksi.\n\nKaikki kolme pää-luokkaa: _Turanilainen, Semiläinen ja Arjalainen_,\nosoittavat sana-varoissa ja muoto-rakennuksessa jotakuta alkuperäistä\nyhteyttä, joka kaiken erilaisuuden ohessa todistaa niiden lähteneen\nyhdestä emä-juuresta. Samat syyt siis, jotka käskevät meidän\nhakea jonkun erityisen kielisuvun yhteistä kotopaikkaa, antavat\nmeille myöskin oikeuden etsiä sitä vanhinta koto-perää, missä nämä\npää-luokatkin kerran ovat asuneet yhdessä tai vieretysten, ja\nhistorian yleiset jäljet neuvovat tiemme niille seuduille, missä\nSind-virta juoksee Himalaija'n ja Hindukuh'un väliltä ulos aliselle\nmaalle, ja vuorten ylisellä puolella Oxo ja Jaxartes syntyvät\nBelurtag'in rotkoista. Tietty on, että juuri tämä ala, jossa Intian\nhelteet ja Yli-aasian kylmät, sekä Iran'in poutainen taivas ja\nKaspian aromaiden sumut yhteen sattuvat, on ollut Arjalaisten kansain\nlähtö-paikka. Semiläisten vanhimmat jäljet tosin eivät tänne asti\nylety, vaan tavataan lännempänä, missä Iranin ylänkö laskeuupi\nTigrin virralle päin, ja toiselta puolen virtaa Mesopotamian\nlakeus asteettain nousee Armenian vuorimaata vastaan. Mutta varsin\ntodennäköistä on, että tästäkin muut vielä vanhemmat jäljet ovat\njohdattaneet Hindukuh'un kulmaukseen, vaikka ne nyt näyttävät\nhistorian alalta riutuneen, ja ainoastaan kieli-tutkimuksessa ovat\nkeksittävät. Että sen ohessa toivotaan johdattaa kaukaisempainkin\nsukujen peri-juurta samasta paikallisesta piiristä, on asia,\njonka voimme tällä kertaa siksensä heittää.[4] Tärkeämpi meille\non, että historia ja kieli-tutkimus yksissä neuvoin alkavat\nTuranilaisuudellenkin keksiä siaa tässä kansa-sukujen vanhimmassa\nkätkyessä. Tämä keksintö on tosin kyllä uusi ja siis vielä monen\nepäyksen alainen. Mutta kaksi seikkaa sen kannattavat mielestäni\ntäydellisesti. Ensimäinen seikka on se Turanilainen luonne, joka on\nhavaittu muutamissa Kaakkois-aasian kielissä ja siis näille vaatii\nyhteistä syntyperää Pobjois-aasian kieli-sukujen kanssa. Toinen\nseikka on se oivallinen osallisuus, minkä Lounais-aasian tarut\nja muistomerkit näyttävät antavan Turanilaisuudelle ja kentiesi\nerittäinkin Suomensuvulle niiden seutujen vanhimpaan historiaan.\nMolemmat antavat arvata, että Hindukuh'un ja Himalaijan tienoot\novat koko Turanilaisen luokan alku-pesä, josta sen eri suvut toinen\ntoisensa perästä ovat hajonneet samoille tai eri suunnille. Kuinka\nMax Müller kieli-tieteellisillä perusteilla käsittää tämän hajoomisen\njärjestystä, tahdon tässä lyhyesti mainita.\n\nEnsin muka, ennenkuin Turanin, Semin ja Arjan luokat vielä olivat\ntoisistansa erinneet, olisi Kiinan suku jo lähtenyt ulos yhteisestä\npesästä, niin varhaisella aialla, että sitä ei käy lukeminen\nkuhunkaan näistä kolmesta pää-luokasta. Paljoa myöhemmin, mutta\nkuitenkin ennen Semiläisyyttä ja Arjalaisuutta, olisi Turanilaisuus\nerinnyt yhteisestä juuresta ja itse hajoittanut haarojaan ympäri\nmaailman. Tämä hajoominen muka tapahtui kahdelle pää-suunnalle,\netelään ja pohjaan, sekä useissa eri jaksoissa. Ensimäinen\nsiirto-kunta etelään päin olivat Tai-murteet, jotka asettuivat\ntoiselle puolelle Brahmaputra'a pitkin Intian Itäisen saarennon\nvirtoja; ja ensimäisiksi pohjaan päin lähtivät Tungusilaiset, jotka\nasuinsiansa ottivat Lenan ja Amurin tienoilla. Toinen siirtokunta\netelään olivat Malaijit, jotka Tai-kansain ohitse vaelsivat\nvaltameren saariin; mutta yhdessä jaksossa lähti pohjaankin päin\ntoinen siirtokunta, joka Mongolilaisina järjestyi länsi-puolelle\nTungusin sukua. Kolmas jakso muka oli Bhotan eli Tibetin suku\netelässä ja Turkin suku pohjassa; ja kaikkien viimeisiksi ovat\nTamulin ja Suomen suvut lähteneet ulos eri haaroillensa, edellinen\npäätyen vihdoin Vindhyan-vuoren etelä-puolelle, jälkimäinen aloittaen\nnyt sitä vaellusta, jonka vaiheita minun on tässä aikomus hämärien\nläpi seurata.\n\nTosin nyt lienee lupa epäillä, että sukujen eriäminen tapahtui kaikin\npuolin niin säännöllisesti, kuin Max Müller tässä on kuvaillut; mutta\nyleisissä piirteissä lienee tämä kuitenkin Turanilaisuuden vanhinta\nhistoriaa. Mahdollista myöskin on, kuten sama tutkija arvelee, että\nliikkeelle oli lähtenyt vielä muitakin Turanilaisia siirtokuntia,\njoista tutkimus ei ole tähän asti selkoa saanut. Pääasia on, että\nTuranilaisten hajoominen tapahtui jo aikoja ennen kuin Semiläiset\nja Arjalaiset vielä liikkeelle lähtivät, ja että mihin ikinä nämä\njälkimäiset sittemmin tulivat, Aasiassa tai Euroopassa, maa jo oli\nTuranilaisen alkuväen hallussa.\n\nMitä Suomen-sukuun erittäin tulee, seuraapi edellisestä, että se\nkauemman aikaa kuin enimmät muut sen veljes-suvut pysyi yhteisessä\nkotipesässä sekä Semiläisten ja Arjalaisten keskuudessa. Tämänpä\njo todistaa Suomensukuisten kielten yleinen luonne, joka seisoo\nTuranilaisuuden rajan puolella. Mutta lisää todistusta antavat\nne historialliset muistomerkit, jotka vielä historiallisen\naian aamu-koitteessa osoittavat Suomen-suvun jälkiä Iranin ja\nKaksois-virran seuduilla, tällä inhimillisen edistyksen vanhimmalla\nalalla. Näistä jäljistä tässä muutama sana.\n\nOlen käyttänyt nimen: _Turanilainen_, merkitsemään koko Ural-Altaista\nkansa-luokkaa. Tämä nimitys tosin saattaa paikallisessa suhteessa\nolla liian ahdas; sillä _Turan'iksi_ kutsuivat _Iran'in_ kansat\nnimen-omaan sen seudun, joka oli Oxon-takaisten paimentolaisten\nhallussa itä-puolella Kaspian-merta. Mutta yleisemmässä merkityksessä\non Turan eli _Tuirja_, niinkuin se Iranin muinais-taruissa\nkäsitetään, koko Iranin eli _Airjan_ s.o. Arjalais-suvun vastakohta\nja vihollinen, se sumujen ja pimeyden valta, missä hallitsee\nkyykäärme ja hävittäjä Fragharsha (Afrasiab). Muinoinpa tämä\nFragharsha oli pitänyt vallassansa Iraninkin alueen, kunnes Kava\nKavad (hallitsijain hallitsija) perusti Arjalaisen valtansa\nBaktriassa. Tämä tapaus ei muuta ole kuin Arjan-suvun leviäminen\nlänteen päin, luultavasti samaan aikaan kuin sen Hindulainen haara\nlähti Sind-virran yli kaakkoa kohden. Mutta jos nyt Arjalaisuus\nalkoikin tunkea Turanilaiset pois historian rintamailta, ei asia\nsuinkaan yhdellä iskulla päättynyt. Taistelus kesti kauan, ja vielä\nVistaspan aikana -- sen saman Vistaspan, jonka hallitessa Zarathustra\nsaarnasi uuden oppinsa -- näyttävät Turanilaiset voitolla olleen.[5]\nSe on merkittävä kohta, että Zend-avestan maatieteessä Media vielä\non tuntematon maa, johon nähtävästi Arjalaiset eivät silloin vielä\nolleet levinneinä. Että se Turanilaisten hallussa oli, ja että näitä\nlöytyi Iranin alueessa paljoa myöhempäänkin aikaan, saapi tutkimuksen\nnykyisellä kannalla pitää epäilemättömänä teko-asiana. Mutta että\nTuranilaisuus tässä kohden nimen-omaan merkitsee Suomen-sukuisuutta,\nei ole kaikin puolin ratkaistu asia, vaikka sen puolesta tosin\npuhuu kaikki todennäköisyys ja kaikki, mitä tutkimus tähän saakka\non ilmi saanut. Seisomme tässä uusien historiallisten keksintöjen\nkynnyksellä, jonka yli par'aikaa valo alkaa tunkeuda muinaisuuden\nhämärämpiin aikakausiin. Mitä tänä päivänä on arveltu ja aavistettu,\nsaattaa jo huomispäivä näyttää uudessa paremmassa valossa. Mutta\nhistorioitsijan täytyy sillä välin malttaa mieltänsä ja ainoastaan\nyleisellä silmän-luonnilla arvata saadut ja saatavat teko-asiat.\n\nJokainen tuntee, millä nerolla ja onnella nyky-aian tutkijat ovat\nryhtyneet siihen uuteen työ-alaan, jonka tuo unhoituksesta ja\nraunioista noussut nuolenpää-kirjoitus tuopi tarjoksi. Jos tässä\nensiksi luomme silmät Persian kuningasten kallio-kirjoihin, jotka\novatkin tutkimus-järjestyksessä ensimäisinä olleet, vaikka niiden\nikä ei nouse kuin 500 vuoteen e.Kr., niin tapaamme niissä aina\nkolmessa rivissä päällitysten kolme eri kieltä, joista ylinen on\nitse vallitsevan kansan puheen-parsi eli Persian kieli, alinen taas\nAssyrialaisten puhetta ja kirjoitus-tapaa, mutta keskinen jonkun\ntuntemattoman kansan, jonka tutkijat yksimielisesti päättävät\nTuranilaiseksi, ja muutamat vielä tarkemmin Suomen-sukuiseksi.\nTämän viime-mainitun kielen ovat oppineet ruvenneet paremman nimen\npuutteessa kutsumaan Medo-skythaksi, arvellen sitä puhutuksi Median\nmaakunnassa niiden paimentolaisten kesken, joita vielä Persian\nvallan aikana löytyi jäännöksinä muinaisesta alku-väestöstä. Mutta\nkun näiden kieli on saanut siansa lähinnä Persian omaa kieltä ja\nedellä Assyrialaisen rivin, näyttääpä tämä seikka jo viittaavan\njohonkuhun muinaiseen mahtavuuteen, josta Dareion ja Xerxeen aikana\nei ollut jälillä kuin maineellinen muisto. Itse kieli antaa tähän\nlisää todistusta. Nimi Media kuuluu alkuperäisessä ja oikeassa\nmuodossaan Mada, ja tämä ei muuta ole kuin selvä Medo-skythalainen\nsana, merkiten _maakuntaa_[6] (Mordvan kielessä: _moda_; Suom. _maa_\neli alkuansa nähtävästi _mata_, josta sanat: _matala_ ja _matelee_).\nMutta se kansa, jonka kielestä Median nimi on otettu, on epäilemättä\nsiinä joskus isäntänäkin ollut, aikaisemmin kuin tämä maa vielä oli\ntullut Arjalaisten omaksi ja Iranin vallan keskukseksi. Todennäköistä\non, että Turanilaiset silloin tungettiin pohjan puolelle ja että\nne ovat niitä, jotka Persian vallan aikana kutsuttiin Sakoiksi.[7]\nMutta selvästi myöskin näkyy, etteivät tykkönänsä hävinneet Iranin\nalueesta. Sekä Herodoto että kalliokirjat nainitsevat Persian\nalamaisten joukossa Sakoja, \"Sakâ Eumarga\" (Σκύϑαι Αμυργίοι),[8]\nja eräs Herodoton kertoma tarina osoittaa, että heidän kielensä\nMedian vallan-aikana vielä pysyi jossakin arvossa. Oli muka joukko\nkapinallisia Skythoja (s.o. Sakoja) tullut pakolaisina -- Herodoto\nei sano mistä -- sen aikuisen Median-kuninkaan Kyaxareen luo, joka\nsuotuisesti otti heidät vastaan ja uskoi heille Medialaisia lapsia,\njoiden piti oppiman Sakain kieltä sekä joutsella ampumaan.[9]\nTästäpä näkyy, että vallalle päässyt Arjan suku vielä tarvitsi\nvoitettujen Turanilaisten kieltä, arvattavasti siitä syystä, että\nnäitä vielä löytyi maassa paljon. Mutta vielä voimallisempi todistus\non Medo-skythan sia Persian kalliokirjoissa. Se kansa, jonka kieltä\nPersian \"suuret kuninkaat\" näin kunnioittivat, oli kerran ollut\nIranin herrana, mutta lienee sittenkin vielä pysynyt mahtavana\nkansa-jäänöksenä Arjalaisten keskellä.\n\nMutta jos Medo-skytha on Suomensukuinen kieli, jos Turanilaisuus\nIranin historiassa nimen-omaan on Suomen-sukuisuutta, en katso\nsuinkaan kummaksi, että Suomen suvun kielissä ja kuvituksessa\nkeksitään vertaus-kohtia Zend'iin ja Sanskrit'iin. Mailman synty\nja sukeuminen sotkan munasta, josta Kalevalamme runoilee, on\nkotoperäänsä Hindu-kansan kuvituksesta,[10] ja tarkempi tutkimus\ntällä alalla tulee epäilemättä saattamaan ilmi monta yhdistävää\nsidettä, joita emme nykyään voi aavistaa. Itse nimet _Turan ja\nIran_, _Tuirja ja Airja_ näyttävät säilyneen Suomensukuisissa\nkielissä. Edellinen, minkä vielä Straboni mainitsee eräänä Baktrian\nKreikkalais-vallan maakuntana: Τουριούα, [11] on arvatakseni sama\nkuin nimi _Turja_, joka usein tavataan Suomen heimojen seassa\nSiperiassa ja Pohjois-venäjässä,[12] mutta on Suomenkielessä,\nsamate kuin nimet: Pohja ja Lappi, tullut siirretyksi perimmäisiin\nseutuihin, Norjan Lappiin ja Lapin saarentoon, muuttuen melkein\nherjausnimeksi, niinkuin se Arjalaisenkin suussa alkuansa on\nollut.[13] Vielä kummallisempi mutka olisi tapahtunut _Arjan_\nnimelle, jos arveluni tässä kohden oikea lienee. Tämä sana, jolla\nsekä Iranin että Intian vahakansat itsensä nimittivät, merkitsee\nniin Zend'issä kuin Sanskrit'issakin: _jalo, kunnioitettava, herra_,\nkentiesi vielä alkuperäisemmin: _maan-isäntä, maanviljelijä_\n(Sanskritin sanasta: _arj ja ûrj, tehdä työtä_). Että Suomen ja\nViron sana: _orja_, Votjakin _uar, palkollinen, orja_, on samaa\nsukua _arja_-sanan kanssa, lienee tuskin epäilemistä, mutta asian\nselitys voi olla erilainen. Luonnollista kyllä saattaa olla, että\nkun Arjalaisilla maanviljelys käsitettiin kunniaksi ja herruuden\nmerkiksi, se Turanilaisilla sitä vastoin pidettiin orjuutena, ja\nettä tällä tavalla sanan merkitys on poikennut kahteen vastakohtaan.\nMutta toinenkin selitys on mahdollinen. Arjan nimi on voinut tulla\nSuomensukuisiin kieliin todellisen orjuuden kautta. Tämä seikka\nei olisi mahdottomampi kuin Slavilais-nimen muutos Länsi-euroopan\nsanoihin: _sclav, slaf, slave, ésclave, orja_. --\n\nJospa nyt Suomensuku kerran on ollut Iranin ja Intian kansain\nlähisyydessä ja keskuudessa, onko sen ainoa virka ja ansio ollut\nasua aikansa historian vanhimmilla rintamailla ja sitten viljelyksen\nalta siirtyä saloon päin? Uusimmat tutkimukset nuolenpää-kirjoissa\nnäyttävät tähän antavan kyllä merkillisen vastauksen. Jokainen\ntietää, että Semiläistenkin alueesta, Assyriasta ja Babyloniasta,\non löydetty nuolenpää-kirjoja, jotka iältänsä ovat paljoa vanhemmat\nkuin Persian kuningasten. Assyrian kirjoitukset ovat sekä\nkieleltä että kirjaimilta varsin samaa laatua kuin kolmas rivi\nPersian kalliokirjoissa, mutta eriävät kokonansa ensimäisestä eli\nPersialaisesta rivistä. Myöskin keskisestä rivistä eriää Assyrian\nkirjoitus kielen puolesta; sillä, kuten jo on sanottu, on Assyrian\nkieli havaittu Semiläiseksi,[14],mutta keskisen rivin Medo-skytha\nSuomensukuiseksi tai ainakin Turanilaiseksi. Sitä vastoin on\nkirjoitustavassa eli kirjaimissa molemmilla alkuperäinen yhteisyys,\nja tämä seikka tarkemmin tutkittuna on saattanut ilmi erään\nkummallisen kohdan, joka itsestänsä on historialle paljoa tärkeämpi,\nkuin kaikki ne erinäiset tiedot, mitkä nuolenpää-kirjojen sisällöstä\ntähän asti ovat saadut. Molemmissa kielissä on, näet, kirjainten\nmerkitys tavuullinen, mutta tämä tavuullinen merkitys on syntyänsä\naina joku lyhennetty sana, jonka aate on ollut kirjaimen alkuperäinen\nmerkitys; eli toisin sanoen, kirjoitustapa näkyy ensi alussa olleen\naatteellinen (idéograpbique), mutta on siitä muuttunut tavuulliseksi.\nKun nyt tavuulliset merkitykset verrataan aatteellisiin, havaitaan,\nettä Assyriankin kirjoituksessa usein Medo-skythalainen sana on\nperustuksena, mutta ei milloinkaan päinvastoin.[15] Tästä seuraa,\nettä se kansa, joka puhui niin kutsuttua Medo-skythan kieltä,\ntaikkapa joku sen likinäinen heimokansa, on ollut näiden kirjainten\nkeksijänä ja ensimäisenä käyttäjänä, jä että Assyrialaiset ovat\nne vasta myöhemmin omistaneet, kun tavuullinen merkitys jo oli\nniihin vakaantunut. Julius Oppert, jonka nerokas silmä ensinnä on\ntunkeunut tämän seikan perille, ottaa siitä päättääksensä, että se\nSemiläinen sivistys, jonka jaloja raunioita nyky-aika on kaivanut\nylös Kaksois-virran maalta, ei ole vanhin ollut niillä seuduin, vaan\nperustaunut vielä vanhemmalle Turanilaiselle eli tarkemmin sanoen\nSuomensukuiselle sivistykselle.[16] Useat teko-asiat näyttävät\nvahvistavan tätä arvelua. Trogo-Pompeion todistus, että muka\nSkythat (s.t.s. Pohjan-puoliset, Turanilaiset kansat) 1500 vuotta\nvallitsivat Aasiassa, ja että muka \"Ninus\", jolla on ymmärrettävä\nAssyrialais-valta, teki tälle herruudelle lopun,[17] -- näyttää\ntarkoittavan semmoista vanhempaa Turanilaisuutta. Mutta itse\nAssyrian kirjallisuudessakin tavataan saman Turanilaisuuden jälkiä.\nNiinpä Sardanapal V:nnen taulukirjastossa löytyy sanakirjallisia ja\nkieliopillisia teoksia, jotka Assyrian kielen rinnalle asettavat\ntoisen, minkä tutkijat myöskin ovat havainneet Suomensukuiseksi\nja nimittävät Kasdo-skythaksi. Oikeastansa on tämä Kasdo-skytha\nniin likeistä sukua Medo-skythalle, että molemmat ovat katsottavat\nainoastaan kahdeksi murteeksi yhtä kieltä. Se kansa, joka tätä kieltä\nmurteinensa puhui, on nähtävästi ennen Semin sukua pitänyt vallan\nEufratin ja Tigrin tienoilla, samatekkuin se ennen Arjalaisia on\nollut Iranin-isäntänä.[18]\n\nKuinka tämä teko-asia on sovitettava historian muihin tietoihin, ei\nkäy tutkimuksen nykyiseltä kannalta vielä tarkoin päättää; sillä\nvanhojen historioitsijain tiedot ovat vaillinaiset ja ristiriitaiset,\nmutta nuolenpää-kirjat vielä suureksi osaksi lukematta. Ne\nselitys-kokeet, joita näillä vähillä aineilla on yritetty, eivät\nolekkaan tydyttäväisiä olleet, ja tässä tilassa ei siis voi muuta\nkysymykseen tulla kuin hätäinen silmäys tutkittavaan alaan.\n\nMikä ensiksi selvästi silmiin astuu, on kansa-sukujen suuri\nvaihteleminen ja sekoitus näillä Tigrin ja Eufratin seuduilla;\nsillä Turanilaisia, Arjalaisia ja Semiläisiä näyttää tässä jo\naikasin sattuneen yhteen, eikä kuitenkaan luultavasti mikään näistä\nollut alku-asujamina. Mahdollista on, että kaikkien ensinnä joku\nmusta tai tumma suku on isännöinnyt näillä mailla, mutta sitten\nosittain paennut muualle osittain masentunut voittajiensa painon\nalla.[19] Heidän jälkeensä ilmaantuu toinen suku, jonka edusmies\nvanhimmissa taruissa on Nimrod, Kus'in poika ja Ham'in poianpoika.\nTämä Piplian sukujohto merkitsee suknla-suutta Koillis-afrikan\nväestölle, ja se kirous, joka lasketaan Ham'in päälle, sekä\nNimrod'in liikanimi: \"kapinoitsija Jumalata vastaan\", osoittaa että\nmeillä tässä on Semiläisten vihollisia. Nimrod seisoo vielä vasta\nhistorian kynnyksellä. Hänen muistonsa on jo Moseksen kirjassa himmeä\nmuinois-tarina, josta kansanlaulu on supistunut sananlaskuksi: \"se on\njalo metsästäjä Herran edessä niinkuin Nimrod\".[20] Mutta samassa hän\nnäyttää seisovan ensimäisenä aian määräyksenä historiassa. Tapaamme,\nnäet, mainittavan, että Nimrod, s.t.s. Hamilais-suku, oli rakentanut\nBabelin tornin, jonka rauniot vielä löytyy Birs-Nimrud'issa (entinen:\nBorsippa, s.o. kielten torni).[21] Mutta kun tornin uudistaja\nNabukudurrusor (vv. 604-561 e.Kr.) mainitsee ensimäisen rakennuksen\ntehdyksi 42 ikäkautta, s.o. 2940 vuotta, ennen häntä, niin näemme\ntästä, että Hamilaisten valta nousee yli 3500 vuoden e.Kr.[22] Ne\nvaillinaiset jäänökset, jotka ovat meille säilyneet Babylonilaisten\najantiedoista Beroson mukaan, mainitsevat Nimrodilaisten jälkeen\nuseita kuningas-sarjoja eli valtoja: ensin on muka Medialaisten\nvalta (224 vuotta), sen perästä yksitoista kuningasta, joiden\nkansallisuutta ei mainita (208 vuotta?), sitten Khaldaialaiset (458\nvuotta) ja vihdoin Arapialaiset (245 vuotta). Vasta näiden jälkeen\ntulee Iso Assyrialais-valta, joka 526 vuotta kestettyänsä hajoo\nuseihin valtakuntiin.[23] Kerran tämä Iso Assyrialais-valta oli\nlevinnyt koko Iraninkin yli Intiaan saakka,[24] mutta Arjalaiset\npian voittivat takasin vapautensa, vieläpä vihdoin Kyron kautta\nisännyydenkin koko tässä vanhimman historian alueessa.\n\nMikä tai mitkä näistä eri valtias-sarjoista sopii nyt arvata\nTuranilaiseksi? Tähän on vastattu monella eri tavalla. Rawlinson ja\nhänen mukaansa Bunsen pitävät itse Nimrodin tämän Turanilais-vallan\nedusmiehenä;[25] mutta tätä arvelua vastaan sotii Piplian\nsukujohto, joka selvästi liittää Nimrodilaiset Afrikan kansoihin.\nSitä vastoin Oppert katsoo todennäköiseksi, että ainoastaan ne\n11 kuningasta, joiden kansallisuutta ei mainita, merkitsevät\nTuranilaisten hallitusta Kaksoisvirran seuduilla.[26] Vaikea\nkuitenkin on käsittää, että niin lyhyt-ikäinen valta olisi\njättänyt niin tuntuvia jälkiä, kuin Turanilaisuuden näyttävät\nolevan, ja jos edellinen eli niinkutsuttu Medialainen valta\npidetään Arjalaisena, olisi näiden kahden suvun aian-järjestys\ntäällä toinen kuin Iranissa. Syitä kuitenkin löytyy arvata itse\n\"Medialainenkin\" sarja Turanilaiseksi,[27] muistaessamme, mitä\njo äsken osoitettiin, että Median nimi ja alku-väestö ei ole\nArjalaista. Mutta myöskin Khaldaialaiset lienevät samaa Turanin\nsukua. Nämä, myöhempien aikojen viisaat tähtein-tutkijat, Babylonian\npapillinen sääty, jonka pipliallinen nimi _Kasdim_ käypi selittää\nnuolenpää-kirjojen Turanilaisista kielistä (_Kas, suom. kaksi,\nDim, samoj. tâma, tîm, joenhaara_), -- nämä Khaldaialaiset juuri\nsopiikin arvata siksi Suomensukuiseksi kansaksi, joka ensinnä on\nkeksinyt Assyrialaisen nuolenpää-kirjoituksen, ensinnä on istuttanut\nsivistystä Kaksois-virran maalla.[28] Tällä tavoin tulisimme\nsaamaan kolme Turanilaista valtaa perätysten, ja niiden yhteinen\nikä nousisi 890:ksi vuodeksi. Että se aikakausi jaetaan kolmeen\neri sarjaan, saattanee merkitä ainoastaan eri sivistyksen-jaksoja\nTuranilaisuuden historiassa näillä mailla. Tämän Turanilaisuuden\nkukistivat vihdoin Semiläiset, ensin Arapialaisina,[29] sitten Isona\nAssyrialais-valtana. Mutta Turanilaisten perustama sivistys ei sillä\nkukistunut, vaan meni perinnöksi Kaksois-virran uusille isännille.\n\nKuinka epä-vakaisiksi nyt katsottaneenkin kaikki tämmöiset\nsovitus-kokeet, ennenkuin tutkimus on lisännyt teko-asiain määrää,\npysyy kuitenkin historiallisena totuutena, että Assyrialaisen\nsivistyksen alustana ja pohjana on ollut joku vanhempi Turanilainen\neli -- kuten useat tutkijat vakuuttavat -- Suomen-sukuinen sivistys,\njoka on jättänyt selvimmän jälkensä Assyrialaisten kirjoitustapaan,\nmutta epäilemättä myöskin on vaikuttanut heidän kieleensä sekä koko\nheidän valtiolliseen ja uskonnolliseen elämäänsä.\n\nTämä on tarkoin punnittuna ainoa selvä saalis, minkä Suomen-suvun\nhistoria on tähän asti voittanut Assyrian nuolenpää-kirjoista. Mutta\nvastainen tutkimus lupaa siihen suurta lisäystä. Olen jo äsken\nsanonut toden näköiseksi, että Babylonian tietäjät, nuo viisaat\nKhaldaialaiset, jotka historia mainitsee maailman vanhimmiksi\ntiedemiehiksi, olivat tuon muinaisen Turanilais-vallan jäännöksiä,\njotka säilyttivät ja kannattivat Turanilaisen sivistyksen vielä\nsilloin, kun Turanilaisuuden valtiollinen mahtavuus jo aikaa oli\nkukistunut. Tämä asia, joka ei kuitenkaan vielä ole läheskään\ntoteen näytetty, tulisi arvaamattomasti laventamaan sitä alaa,\njolla Turanilaisuuden tutkimus tätä nykyä liikkuu.[30] Luultavaa\nkuitenkin on, että, paitsi nämä Turanilaisen viisauden kannattajat,\noli Kaksois-virran seuduille jäänyt muitakin Turanilaisia aineita, --\nettä sielläkin niinkuin Iranissa oli vieraan vallaa alla pysynyt joku\nmäärä Turanilaista maan-väestöä. Tämmöisen alhaisen väestön olemus\nja oikea tila on kaikillakin historian aloilla erinomaisen vaikea\nselville saada, mutta kahta vaikeampi näin hämärässä muinaisuudessa.\nKuitenkin on Oppert tässä kohden tehnyt arvelun, joka, jos sen\nperää käypi toteen näyttää, tulisi joksikin määrin vahvistamaan\nSuomen-suvulle siansa Assyrian vanhimmassa historiassa. Asian laita\non seuraava.\n\nNiiden arvo-nimien seassa, jotka Assyrian kuninkaat kantoivat\nmahtavuutensa merkkinä, tavataan Assyrialaisissa nuolenpää-kirjoissa\nsanat: \"Sar Sumiri au Akkadi\", s.o. Sumirin ja Akkadin kuningas.\nTunnettu on, että Akkad on kaupunki Babyloniassa, joka mainitaan\nMoseksen kirjassa niiden neljän kaupungin joukossa Sinearin maalla,\nmitkä olivat muka Nimrodin vallan alku. Mutta nimi _Sumir_ on\ntykkönänsä tuntematon. Ne kaksi nuolenpää-kirjainta, joilla sana on\nkokoon liitetty, näyttävät kuitenkin antavan jotakin johdetta. On,\nnäet, yleensä havaittu, että Assyrialaiset, nimiä kirjoittaessaan,\nvalitsivat semmoisia kirjaimia, jotka aatteellisinakin merkkinä\nantoivat asian-mukaisen käsityksen, ja sana _Sumir_, sillä tavoin\nkirjoitettuna, sisältää aatteet: _kieli eli kansa_ ja _palvella,\norjailla_. Tästä Oppert arvelee, että Sumirin nimi merkitsee jotakuta\norja-kansaa, jäänökset maan muinaisista asukkaista.[31] Siihen käypi\nlisätä se muistutus, että pääte _r_ merkitsee nuolenpää-kirjojen\nSuomen-sukuisissa kielissä Osantoa (Partitivo eli Infinitivo) ja\n_i_ sen edellä Monikkoa,[32] niin että vartalo epäilemättä on\npaljaastansa _Sum_. Tässäkö siis tapaisimme _Suomen_ nimen vanhinta\nmainetta, -- Kaksois-virran seuduilla, orjana Semiläisten alla! Asia\ntosin kuuluu liian kummalliselta, että mikään tutkija voisi sen\npäättää edes todennäköiseksi. Mutta ainakin on muistaminen, että nimi\n_Suomi, Same_ ei kuulu yksistänsä nykyiseen Suomen-kansaan, vaan\nmahdollisesti ennen muinoin on ulottunut yli koko Suomensuvun.[33]\n\nJos nyt tahdomme yhteen lauseesen sulkea, mitä edellisessä on\nselitelty, niin yksi suuri teko-asia on historian omaksi valloitettu:\nTuranilaisten muinainen valta Sindin ja Eufratin välisellä alalla.\nEttä Turanilaiset tässä ovat Suomen-sukua, on arvelu, jota kaikki\ntodennäköisyys kannattaa; siihen yleiset kielitieteelliset kohdat\nviittaavat, sille puolen myöskin nuolenpää-tutkimukset kallistuvat.\nKuitenkin vielä puuttuu se ratkaiseva tuomio, joka Ural-altaisen\nkieli-tutkimuksen kannalta määräisi Medo-skythan ja Kasdo-skythan\noikeata siaa ja kielitieteellisesti kokoon-liittäisi katkenneen\nlangan muinaisuuden ja nykyisyyden välillä. Kuinka mieluisesti\ntahtoisimme tästä peri-vanhasta maineesta omistaa omalle kansallemme\njonkun oivallisen osallisuuden! Mutta miten lopullinen tuomio\nlangenneekin, on silminnähtävää, että Suomen säännöllinen kieli ja\nSuomen muinais-runosto, jotka molemmat näyttävät seisovan jonkun\niki-vanhan viljelyksen pohjalla, tulevat paljon painamaan tutkimuksen\nvaa'assa.[34]\n\nMitä näin on toivo saada kielitieteellisesti solmituksi, se tuskin\nenää käynee historiallisesti liittää selvään jaksoon. Mitkä\nolivat Suomen-suvun vaiheet, sitten kun sen entinen ala Iranissa\nja Kaksois-virran maalla oli joutunut Arjalaisten ja Semiläisten\nvaltaan? Tähän ei kyenne mikään tutkimus antamaan tarkkaa vastausta.\nOlemme edellisestä nähneet, että joku melkoinen osa Turanilaisesta\nväestöstä oli jäänyt muukalaisten alamaisiksi entisille sioillensa.\nMutta isompi osa epäilemättä siirtyi pohjaseen, Turanin sumuisiin\nseutuihin, -- noille raukoille rajoille, joita ei mikään historia\nvalaise. Oppert ja moni muu ovat arvelleet, että ne Skythat\neli Skolotit, jotka Herodoton aikana (5:nnellä vuosis. e.Kr.)\nasuivat Mustan meren pohjoispuolella, eivät muuta olleet kuin\ntämä Mediasta ja Assyriasta paennut Turanilainen väestö. Tämän\narvelun perättömyyttä tulen vasta kokemaan osoittaa. Sitä vastoin\nei liene epäilemistä, että Sakat itä-puolella Kaspian merta olivat\nsamaa kuin nuolenpää-kirjojen Suomensukuiset kansat. Mutta tähän\nsitten loppuukin historiallinen lanka tykkönään, ja uusi säije\nselvenee vasta Jenesein latvoilta Ural-altaisen kielitutkimuksen\navulla. Aikojen kuluessa siirtyy näitä kansoja sitten Ural-vuoren\nyli Eurooppaan. Mutta ennen kuin historian silmä niihin uudesta\npystyy, on vähintäin toista tuhatta vuotta heiltä kulunut täydessä\nvalottomuudessa, ja muisto heidän entisistä viljelys-toimistaan\nTigrin ja Eufratin varsilla on tykkönään riutunut.\n\n\n\n\nII.\n\nEuroopan alku-väestöstä.\n\n\nOlen edellisessä luvussa maininnut Suomen-suvun lähtöä vanhimmasta\nalku-pesästänsä sekä seurannut sen jälkiä Lounais-aasian\nmuistomerkeissä. Mutta sivulla päin tätä sukumme muinaista uraa,\nleviää tutkimuksellemme toinen melkein yhtä merkillinen ala Euroopan\nensimäisessä asutuksessa. Tosin ei meitä tässä kohtaa Niniven ja\nPersepolin loistavat rauniot kalliokirjoinensa. Kuitenkin on uuden\naian tutkimus tässäkin tehnyt ihmeitänsä, herättäen vuosi-tuhansien\nhaudoista Eurooppalaisen alku-väestön aseinensa tapoinensa, ja\nkielitutkimus, kulkien muinais-tarun viittaamaa tietä, saattaa\ntässäkin kiskoa salatut sanat Wipusen sisälmyksistä.\n\nKoko tämä ala ei kuitenkaan ole vielä niin valmiiksi viljelty, että\nhistorioitsija voisi elomiehenä käydä aumoja tekemässä; ainoastaan\nharvassa havaitaan tuleentuneita tähkäpäitä, joista vaivoin käypi\narvata vastaisen sadon laatua. Mutta näinkin ollessa, käypi jo\nmielestäni tehdä se todennäköinen päätös, että koko Eurooppa on\nennen Arjalaisten tuloa ollut jonkun Turanilaisen alku-väestön\nhallussa. Tämän teko-asian saatamme järjestää tapausten jaksoon\nseuraavalla tavalla. Siihen aikaan kun Suomensuku ensin liikkeelle\nlähti, ottaen Iranin seudut haltuunsa, hajosi muita sen haaroja\nluoteesen ja länteen, kulkien joko Kaukason yli tai Kaspian meren\npohjois-rannatse Euroopan läntisiin kulmiin saakka. Harvana ja\nenimmältään raakalaisena, ei tämä väestö ole jättänyt tuntuvia\njälkiä Euroopan historiaan eikä myöskään voinut pelastaa kansallista\nolemustaan niitä parvia vastaan, jotka Arjan suka liikkeelle\nlähdettyään lykkäsi monessa eri jaksossa Eurooppaan. Niinkuin\nhillimätön vedenpaisumus levisi Keltat ja Kimrit, Italit ja Hellenit,\nGermanit, Slavit ja Littualaiset Turanilaisen alku-väestön päällitse\nja tämän väestön kohtalo oli särkyä ja hajota taikka hämmentyä\ntuntumattomaksi voittajien sekaan. Mutta muutamat historiallisiin\naikoihin asti säilyneet kansa-jäänökset, muutamat Arjalaisiin kieliin\npystyneet Turanilaiset jäljet, sekä muinais-kalut, jotka kaivetaan\nylös Helvetian järvien pohjista ja Skandinavian nevoista, tulevat\nluullakseni todistamaan Suomen-suvun muinaista isännyyttä Euroopassa.\n\nKaikki nämä todistus-kappaleet ovat kuitenkin, kuten sanoin,\nniin valmistumattomassa tilassa, että niiden koko todistus-voima\nnäyttää kyllä epä-vakaiselta. Tämä erittäinkin käypi sanoa\nmuinais-kalujen tutkimuksesta, joka tosin on tuonut ilmi useita\ntähdellisiä teko-asioita, mutta ei ainakaan kansa-tieteen alalla\nvie luotettaville perille. Yleensä koko läntisessä Euroopassa\neroitetaan kolme aikakautta, jotka aseidensa aineesta nimitetään:\nkivi-kausi, pronssikausi ja rauta-kausi. Mutta että nämä aikakaudet\naina merkitsisi eri kansallisuuksia, ja että samat aikakaudet eri\nseuduilla merkitsisi samoja kansallisuuksia, ei ole täydellisesti\nnäytetty toteen. Skandinavian tutkijat ovat arvelleet kivi-kauden\nasukkaat Suomen-sukuisiksi.[35] Mutta ne yhtäläiset kalut, jotka\nlöydetään muualta Euroopassa, esm. Somme-joen varsilta Ranskassa tai\nSweitsin järvien hävinneistä paalu-kylistä,[36] ovatko nekin saman\nsuvun omia olleet? Siihen tosin viittaa yhtäläisyys hautaus-tavoissa;\nsillä niin Skandinaviassa kuin Ranskassa, Sweitsissä ja muualla on\nkivikauden kansa asettanut ruumiit istualle kivisiin lepokammioihin,\nkäsivarret ristiin rinnan yli ja polvet notkistaneiksi leuan alle,\nnäin osoittaen että ihminen kuollessansa palasi samaan tilaan kuin\nennen syntymistään.[37] Uusimmat löydöt Sweitsissä näyttävät,\nettä tämä kansa, jonka varsinaiset elinkeinot olivat kalastus\nja metsänkäynti, kumminkin etelässä tunsi maanviljelyksenkin\nja maaksensa käytti ohraista ja rukihista leipää.[38] Mutta\nminkäänlaista metallia se ei tuntenut, kunnes toinen pronssi-aseilla\nvarustettu kansakunta tuli idän puolelta valloittamaan Euroopan\nalaa. Tämä uusi kansa arvataan Etelä-euroopassa Keltalaiseksi. Mutta\nmyöskin entinen väestö, joka ei suinkaan yht'äkkia kukistunut, omisti\ntämän keksinnön hyväksensä, ja mahdollista on, että Skandinavian\npronssikausi on ainoastaan uuden sivistyksen mutta ei uuden maahan\nsiirtyneen kansakunnan tuottama. Samaa käypi ylehensäkin arvata\nrauta-kaudesta, jonka Fokaialaiset Massiliassa alku-puolella 6:tta\nvuosis. e.Kr. näyttävät levittäneen Galliaan. Mutta aine tarvitsee\nkaikin puolin uutta avarampaa tutkimusta. Todennäköisin kohta koko\ntällä alalla on kivikauden kansan Suomen-sukuisuus, ja näin ollessa,\nherää meissä luonnollisesti kysymys, mihinkä muinaisuuteen tämän\nkansan isännyys Euroopassa ylöttyy. Mittaamalla ja vertaamalla\nOrbe-joen vesijätöt lähellä Yverdun'ia on Troyon arvannut sikeläisen\npaalu-kylän iäksi 2000 vuotta e.Kr.[39] Tämä siis olisi ensimäinen\naian-määräys Euroopan historiassa, ja Svveitsin matalat paalu-kylät\nolisivat johdattaneet melkein yhtä kaukaiseen muinaisuuteen kuin\nKaksois-virran komeat palatsit.\n\nPaljoa ennen käin muinaiskalujen tutkimus alkoi ilmi saattaa\nEuroopan alku-väestön tavat ja elin-keinot, olivat kieli-tutkijat\nlausuneet ajatuksensa, että tämä alku-väestö on ollut Suomen-sukua.\nSekä Thunmann että Cbr. Gottl. Arndt, Klaproth ja Bask luulivat\nkeksivänsä Suomen-sukuisia jäänöksiä milloin Kaukason ja\nPyreneiden nyky-aikaan asti säilyneissä kansa-lahoissa, milloin\nistu-tetuina Euroopan Arjalaisiin kieliin [39], ja tästäpä ei\nmikään päätös olisi luonnollisempi, kuin että näiden jäanösten\nsynty on siitä alku-väestöstä, joka Arjalaisten tullessa osittain\nsiirtyi vuorimaihin, osittain hämmentyi valloittajien sekaan.\nEttä nykyinen Euskin kansa (Euskit, Vas-kit, Baskit, vanhan aian\nIberit) Pyreneiden vuorimaissa on jäänöstä tästä alku-väestöstä,\nei ole mielestäni ensinkään epäilemistä.[40] Tämä kansa nimittää\nmuukalaisen takaa-tulijaksi, ikäänkuin osoittaakseen että se\nitse on tullut muita ennen, ja todella ovatkin W. von Humboldtin\ntutkimukset paikan-nimistä näyttäneet toteen, että Euskit ennen\nKeltalaisten tuloa ovat hallussansa pitäneet koko Espanjan saarennon\nja ainakin eteläpuolen Ranskan maata sekä luultavasti jonkun osan\nItaliaakin.[41] Mutta että sen kieli tulee Suomen-Sukuun, ovat\nsemmoiset tutkijat kuin Arndt, Bask ja Maury puolustaneet, eikä\nlie epäilemistäkään, että joku osa sana-varoista sekä useat seikat\nkieli-rakennuksessa siihen vivahtaa.[42] Tämäkin aine siis on niitä,\njotka odottavat Ural-altaisen kieli-tutkimuksen ratkaisemistapa\nsiihen liittyypi vielä muitakin kysymyksiä, joiden koko avaruutta ei\nvielä ole mahdollinen arvata. Sekä Italian että Kreikan kielissä on\ntahdottu keksiä Euskilaisia jälkiä.[43] Tällä alalla meitä nyt kohtaa\nkaksi ylen hämärää seikkaa, kysymys muinaisesta Etruskin kielestä\nja kysymys Kreikan muinais-asukkaista, Pelasgeista. Kumpikin kohta\non jo vanhoista aioista asti ollut outona kummana, johon uudempikin\ntutkimus turhaan on hakenut selitystä. Herodoton aikuisista\nPelasgeista tiedämme, että hepä eivät puhuneet Kreikan kieltä;[44]\nmutta mitä se vieras kieli oli, jota he puhuivat, ja missä suhteessa\nseisoivat muinais-Pelasgeihin, on semmoinen \"quaestio vexata\",\njossa ei ole päästy vaaksan vertaa entistä edemmäksi. Parempi toivo\non saada selville Etruskien kansallisuus; sillä heidän kielestään\non muistomerkeissä säilynyt melkoisia jäänöksiä, joiden kirjaimia\nosataan lukea, vaikka sanojen merkitys on kokonaan salassa. Tosin\non muutamista päätteistä ja äänistä tahdottu päätellä, että tässä\nkielessä löytyy latinaankin vivahtavia aineita. Mutta muut aineet\novat silmin-nähtävästi vieraita, ja Romalais-aian kirjaniekat jo\ntodistivat, että Etruskin kieli erisi kaikista muista tunnetuista\nkielistä. Tutkijain kentiesi liian mukava keino on ollut tässä arvata\nmilloin yleensä Turanilaisuutta milloin nimenomaan Euskilaisuutta\ntai Suomen-sukuisuutta.[45] Todennäköisintä on, että kansa on pohjan\npuolelta Italiaan tullut, ja viettelevältä tuntuu liittää heidät\nEuroopan alku-asujaimiin, joista sillä tavoin edes yksi haara\nolisi kohonnut korkeammalle sivistyksen kannalle sekä tuntuvasti\nvaikuttanut historiallisiin kohtiin.\n\nMutta missä tämä Euroopan alku-väestö onkin jäljettömästi hävinnyt,\nhämmentyen jo hämärässä muinaisuudessa Arjalaisten kansojen sekaan,\nsiinä kuitenkin sen kieli ei lie tykkönään vaiennut, vaan istuttanut\nmuutamia selviä jos harvinaisiakin siemeniä Arjalaisten puheesen.\nLuonnollisesti nämä siemenet ovat helpoimmin havaittavat Keltaen\npuheessa, johon ne aikaisimmin ja vielä tuoreina kylvettiin.\nMutta myöskin muissa Euroopan Arjalaisissa kielissä sopii odottaa\nyhtäläisiä jäänöksiä säilyneiksi, jotka saattavat todistusta antaa\ntuon hävinneen alku-väestön kansallisuudesta. Kun nyt ylehensä\nEuroopan kielissä tavataan Suomen-sukuisia aineita, joiden syntyä ei\nkäy tydyttäväisesti selittää historiallisten aikakausien oloista ja\nsuhteista, on tämä seikka mielestäni vahvimpia todistuksia siihen,\nettä se väestä, joka jo ennen historian alkua riutui Euroopan\nalalta, oli Suomen-sukua. Asia ansaitsisi tulla tarkoin ja kaikissa\nerinäisyyksissään punnituksi uudemman kielitutkimuksen kannalta.\nMutta tässä tilassa ei muuta voi tulla kysymykseen kuin pintapuolinen\nsilmäys niihin Suomen-sukuisiin jälkiin, joita Euroopan kielet\nnäyttävät sisältävän.\n\nNämä jäänökset ovat enimmästi yksityisiä sanoja, harvoin joku pääte\ntai joku kieliopillinen kohta; ainoastaan itsiöllisten asemoin\n(pronom. person.) liittyminen päätteiksi siasanojen (præpositionien)\nperään Keltalaisissä kielissä, esim. Walesissa, näyttää olevan\nTuranilaisuudelle vivahtava kohta.[46] Mitä sana-varoihin tulee,\ntäytyy tosin muistaa, että sanoja löytyy, jotka nähtävästi ovat\nyhteistä perintöä kansa-sukujen yhteisestä alku-pesästä. Mutta\nnämätkin eroitettuamme, jääpi kuitenkin joku määrä sanan-juuria,\njotka epäilemättä ovat lainaksi menneet toisesta kieli-suvusta\ntoiseen. Tätä merkittävää kohtaa ovat useat oppineet osoittaneet\nmilloin mihinkin Arjalaiseen kieleen ryhtymällä, ja verrattavaksi\nSuomen-suvun puolelta on tavallisesti otettu Suomen-kieli seka\nWiron ja Lapin kielet, koska nämä ovat olleet paraiten tunnetut.\nJo Thunmann osoitti semmoisia vertaus-kohtia sekä Littuan että\nGōthin kielessä,[47] ja Germanilaisten kielten kannalta ylehensä\non J. Grimm tehnyt yhtäläisiä havainnoitu. Niiden seassa, jotka\nSkandinavian kielissä ovat keksineet Snomen-sukuisia jäänöksiä,\novat mainittavimmat Ihre ja Rask.[48] Mutta myöskin omista\nmaan-miehistämme ovat muutamat mainittavalla tavalla ryhtyneet tähän\ntutkimus-alaan. Jo loppu-puolella viime vuosi-sataa otti N. Idman\nverratakseen yht'-äänisiä sanoja Kreikan ja Suomen kielistä[49] ja\nmyöhemmin on J. A. Lindström ko'onnut varsinkin Keltalaisia sanoja,\njotka äänestä ja merkityksestä vastaavat Suomen-kielistä.[50]\nLindströmin ajatus on, että kaikki ne Suomen sanat, jotka löydetään\nKeltalaisista kielistä taikka Latinasta ja Kreikasta, ovat lainana\ntulleet Keltalaisilta kansoilta Suomalaisille, ja samalla lailla\nhän arvelee kaikki nekin sanat Suomen kieleen ulkoa tulleiksi,\njotka Germanilaisissa tai Slavilaisissa kielissä tavataan\nyhtäläisellä äänellä ja merkityksellä. Että hän tällä tavoin on\nasettunut ykspuoliselle kannalle, katson epäilemättömäksi. Tosin\non mahdollista, että moni Suomen-sana tällä tiellä on ulkoa saatu,\nvieläpä on muutamia niinkin myöhään tulleita, että niiden syntyperä\non helppo eroittaa.[51] Mutta muita sanoja löytyy, jotka selvästi\nkuuluvat Suomen-sukuun, vaikka ilmestyvät tuolla täällä Euroopan\nArjalaisissakin kielissä. Semmoinen onkin sekä Rask'in että Grimmin\nkäsitys asiasta, ja muutamat esimerkit mielestäni riittävät\ntodistamaan sen oikeaksi. _Mato_, Vogul. _madar_, on nähtävästi samaa\njuurta kuin _maa_, Mordv. _moda_, ja kuin Suomen sanat _matelee,\nmatala_, eikä ole siis epäilemisen siaa sanan Suomen-sukuisuudesta;\nmutta sen siirtymistä Arjalaisiin kieliin todistavat: Wales. _mad_,\nMuinais-Saks. _mado_, Gōth. _matha_. Samaa todistavat sanat:\n_Venhe_, Lap. _vanas_, Mordv. _vensh_, joka Keltalaisissa kielissä\nkuulnu _ven, ben_; -- _Lato_, Mordv. _lata_, josta Ruotsiksi on\ntullut _lada_; -- _Suuri_, Bashkir. _sor, sur_, Tatar. _zur_, Lap.\n_stuorra_, josta Ruotsin sana: _stor_. -- Wielä merkittävämmät\novat mielestäni ne Suomen-sukuiset sanat, joilla nähtävästi on\nheimo-sanojaan Kreikan ja Latinan kielissä; sillä tässä kohden\nei voi kysymykseen tulla, että Suomen-suku olisi ottajana ollut\nja Arjan-suku antajana tuossa puheen-alaisessa sanan-vaihteessa.\nLuonnollisesti tässäkin tavataan sanoja, jotka näyttävät olevan\nkielten yhteistä perintöä.[52] Mutta muita sanoja on, jotka seisovat\nikäänkuin yksityisinä ja vieraina Kreikassa tai Latinassa, mutta\nSuomen-sukuisissa kielissä näyttävät kodikkaina asuvan. Katson\ntarpeelliseksi ottaa joukosta muutamia esimerkkiä, myöntäen\nmielelläni, että varsinainen kielitutkija voisi ne paremmin valita.\n\n Kreik.                    Lat.                   Suom.\n\n άππα, άπφύς, (isä kulta)  avus, aba, (isän-isä)  Appi, Unk. ip,\n                                                  Lap. vuoppa;\n όρφανός, ορφός            orbus                  Orpo, Unk. árva,\n                                                  Lap. _oaarbes_;\n όγκος, όγκινος (koukku)   uncus,                 Onki, Tsherem.\n                                                  änger, Ost. vynk;\n πέρας, περαίνω                                   Perä, Unk. far\n                                                  Syrj. bär;\n άρχή                                             Alku, Unk. alak\n                                                  (muoto);\n μέρος (määrä-osa)                                Määrä, Perm. mera,\n                                                  j.n.e. Unk. mér\n                                                  (mitata);\n σέλας, σέλαγέω (loisto),                         Selkeä, Sam. sel\n                                                  (walosa);\n παχνη (härmä)                                    _Pakka_-nen, Unk.\n                                                  fagy, Lap. paiko;\n χιών (lumi),                                     _Kino_-s;\n κύμα (aalto),                                    Kymi, Votj. Kam,\n                                                  Tsherem. ko;\n άρκυς                                            Werkko;\n κείρω,                                           _Keri_-tsen,\n                                                  Mordv. keran,\n                                                  Syrj. kerala,\n                                                  Votj. korasko;\n αίσϑ-άνομαι                                      Aisti, Votj. viz,\n                                                  Unk. esz, j.n.e.\n                           pono                   Panen, Ostj. ponem;\n                           cado                   Kaadun, Tshuv.\n                                                  chader,\n                                                  Lap. kattjet;\n                          series                  Sarja, Unk. sor\n                                                  (riwi, sarja);\n                          arca                    Arkku, Tshuv. arga;\n                          manes (manalaiset)      Mana, Mannu;\n                          homo, homin-            _lhmi_-nen,\n                                                  in-_himi_-nen,\n                                                  Vir. inemine, Vogul.\n                                                  hum, Mordv. loman.[53]\n\nNäitä esimerkkiä olisi helppo monin kerroin lisätä, ja helppo\nolisi myöskin löytää muutami vertaus-kohtia päätteissä.[54] Mutta\ntarkoitukseni on ainoastaan osoitella ne kohdat, jotka näyttävät\npuolustavan Euroopan alkuväestön Suomen-sukuisuutta. Näitä kohtia\nlöytyy pohjoisessa ja keskisessä Euroopassa monituisia myöskin\nmuistomerkeissä ja muinais-taruissa. Etelässä sitä vastoin näyttää\nvanha viljelys jo aikoja sitten kyntäneen kaikki Turanilaiset\njäljet umpeen, niin että ainoastaan kielissä muutamia siemeniä lie\nsäilynyt. Mutta näiden siementen oikeata laatua voipi ainoastaan\nkielitieteellinen tutkimus arvostella, ja toivomista on, ett'ei\nUral-altaiset tutkijat niitä heitä tarkastamatta.\n\nYleensä ei ole odottamista, että Euroopan tarullisissa muistoissa\nolisi paljon säilynyt selviä jälkiä Turanilaisesta alku-väestöstä.\nEteläisessä ja keskisessäkin Euroopassa ovat monituiset aian-vaiheet\nhämmentäneet nämä vanhimmat muistot muihin muinais-seikkoihin;\nainoastaan pohjasessa, varsinkin Skandinaviassa, missä aian tulva\non tehnyt vähemmän mullistuksia, näyttää yhdys-side muinaisuuden ja\nnykyisyyden välillä pysyneen jotenkin katkaisematta. Täälläpä kohtaa\nmeitä jo muinais-taruissa nimi Finn, se sama sana, jolla Euroopan\nkansat tänäkin päivänä nimittävät Suomen-suvun ja erittäinkin meitä\nSuomalaisia. Mutta tämä nimi näyttää lähettävän juuriansa vielä\nsyvemmälle Arjalaisten muinaisuuteen, ja on luultavasti Keltaen\nantama sille Turanilaiselle väestölle, minkä he Eurooppaan tullessa\ntapasivat edellänsä.\n\nMitä Keltalaiset tarut tässä kohden antavat ilmi, ei tosin ole\ntarkoin ja täydellisesti selitetty. Mutta K. Meyer'in mukaan tahdon\nmainita uudemman tieteen ajatusta asiassa.[55] Hänestä nimi _Fena_\nIrlannin muinais-taruissa merkitsee sitä alku-väestöä, jonka samat\ntarut arvelevat sinne tulleen Afrikasta ja Espanjasta. Tämä väestö\nsitten näyttää sulaneen yhteen myöhemmin tulleiden Keltaen kanssa,\nniin että koko Irlannin kansa sitten runoissansa mainitaan tällä\nnimellä. Oikeastansa on _Fena_ monikko sanasta: _feon punalehtava,\nkaunis_, ja Irlantilaisten suku-sankari kantaakin nimen _Feon Mac\nCumhail_ (Feon Cumhail'in poika), joka on sama knin Skotlantilaisten\n_Feon Gall_ eli _Finn Gall_. Tarullinen sukujohto tekee hänen\nBask'in (Euskin) poianpoiaksi: \"Feon Mac Cumhail na Baiscne\"; mutta\nsana _basc_ itse on vanha Irlantilainen sana, merkiten niinkuin\n_feon'kin: punalehtava, kaunis_. Taru näyttää tarkoittavan, että\nnämä muinois-Fena ja Euskin kansa olivat yhtä sukua. Kuinka taru\nsaapi tämän väestön tulleeksi Afrikasta, on mutka, jota en ota\nselittääkseni.[56] Mutta nimitys \"punalehtava\" ei ole ainakaan\nsopimaton Suomen-suvulle, jonka tunnus-merkkinä usein on pidetty\npunainen tukka ja siniset silmät; se johdattaa mieleen Venäjän\ntarujen \"vaalea-silmäiset Tshudit\", samatekkuin nimi \"Fena\",\nvarsinkin muodossa: \"Finn Gall\", selvästi liittyy Skandinavian\nFinniläisiin.\n\nMutta itse Skandinavian alku-asujaimista on pitkällinen riita\nkestänyt oppineiden kesken. Jo mainio Leibnitz piti Lappalaiset koko\nSkandinavian alku-väestönä, ja Lappalaisten omatkin muinais-muistot\ntulivat puolustamaan oppineen Saksalaisen arvelua.[57] Myöhemmin\novat Ihre, Lagerbring, Porthan, sekä Rask ja Geijer pitäneet asian\nepäilemättömänä, nojaten sekä muinais-taruihin että kieli-seikkoihin.\nSitä vastoin Suhm ja Hallenberg, vieläpä viimeisinä aikoina Keyser\nja P. A. Munch ovat tahtoneet niin paljon kuin mahdollista supistaa\nSuomen-suvun siaa Skandinavian alku-historiassa. Asia rippuu\nisommalta osalta siitä, kuinka käsitetään Skandinavian satujen\nmainitsemat nimitykset: _Jotun_ eli Jättiläinen, _Thurs, Troll,\nDverg_ eli kääpiö j.n.e. Ett'eivät paljastansa ole kuvituksen\nsynnyttämiä sadullisia olentoja, vaan todellakin merkitsevät vanhoja\nasujaimia Skandinaviassa, näkyy selvästi Islannin historiallisista\nsaduista. Mutta ei ainoastaan yhtä olemassa ollutta kansaa, vaan\nvarmaankin kaksi eri kansakuntaa käypi näissä satujen mainitsemissa\nnimissä eroittaa. Tämä mielestäni ei ole paljas todennäköisyys, vaan\ntäysi teko-asia, joka seisoo historiallisten todistusten nojassa.\nTahdon vähäistä laveammin selittää nämä todistukset.\n\nEnsiksi nähdään selvästi, että Jotunit eli Jättiläiset ovat olleet\ntodellista kansaa, joka jo ennen Asaen tuloa on Skandinaviassa\nasunut, mutta sittenkin monta vuosisataa pysynyt näiden uusien\ntulijain keskellä ja rinnalla, milloin heidän vihollisinansa\nmilloin ystävinänsä. Niinpä lausutaan Hervarar-sadun alussa: \"Ennen\nAsaen tuloa Pohjan maihin, asui pohjaisilla seuduilla Jättiläisiä\nja Puoli-jättiläisiä; tapahtuipa sitten (Asaen tultua) paljon\nsekaannusta kansain välillä, Jättiläiset naivat Mannheimista\n(Ruotsin Asa-kansasta) ja muutamat Jättiläiset naittivat myös\nsinne tyttäriänsä\".[58] Erittäinkin jutellaan, etjä Njord,\nOdin'in seuraaja, otti Jotunilaisen naisen, nimeltä Skade, joka\nei kuitenkaan sopinut hänen kanssansa, koska Nord tahtoi asua\nmeren lähisyydessä, mutta Skade tuntureilla, missä oli tottunut\nhiihtämään ja metsästämään. Samaten Frey, Njord'in seuraaja, nai\nJotunilais-tytön, ja myöhemmiltä aioilta mainitaan useita mahtavia\nmiehiä, jotka isän tai äidin puolelta olivat jättiläis-sukuisia.\nMutta painavin esimerkki on Harald Kaunotukan naiminen 9:nnellä\nvuosisadalla. Hänen aikanansa vielä oli eteläisessä Norjassa eräs\nJotunilainen Svasi eli Svade; tämä kutsui kuningasta pitoihin\njoulu-aattona, jolloin Harald niin rakastui hänen tyttäreensä, että\nhän otti sen puolisokseen, ja sittemmin, kun se häneltä kuoli, unohti\nsurusta koko valtakuntansa ja oli muuttua mielipuoleksi. Yleensä\nJotunilais-neidet kuvataan valkea-verisiksi sulottariksi, sinisillä\nsilmillä ja kullan-karvaisella (punaisella) tukalla.[59] Mutta ettei\nJotunilaisten ja Skandinavilaisten väli aina ollut tätä rauhallista\nlaatua, todistavat yltäkyllin jälkimäisten jumaluus-sadut, joissa\nAsaen taistelukset Jotunilaisia vastaan nähtävästi kuvailee maan\nvalloitusta uusien tulijain kautta. Historiallisilta aioilta ei\nmyöskään puutu todistuksia, että viha vallitsi Jotunilaisten\nja Skandinavilaisten välillä. Islantilaiset kertomukset, jotka\nnimittävät tämän vihollis-kansan: Jättiläiset, Vuorilaiset, Thursit,\nJotunit ja Trollit, kuvaavat heitä vihan väreillä, sanoen heidän\nasuvan vuoren luolissa, pukeutuvan raakoihin vuotiin, harjoittavan\nnoitumista ja yöllisiä ryöstö-retkiä, eikä heillä olevan mitään muuta\nhyvää tapaa, kuin että lupauksissaan lujasti pysyivät. Eräs kertomus\nAdam bremeniläisen tykönä todistaa, että vielä 11:nnellä vuosisadalla\ntekivät vuori-seuduiltansa aiottaisin pelättäviä ryöstö-retkiä\nRuotsin puolelle.[60]\n\nPaljoa vähä-pätöisemmän sian Skandinavian taruissa pitävät _Dvergit_\neli kääpiöt. Nämäkin asuvat vuorenluolissa, ovat taitavia noituria\nja yhtyvät joskus naimisiinkin Skandinavilaisten kanssa. Mutta kun\nJättiläiset kuvataan roteviksi ja voimakkaiksi, ovat kääpiöt sitä\nvastoin heikkoa ja pieniläntää väkeä, jonka ainoa mahti on viekkaus\nja noituminen.[61] Tästä käypi arvata, että Skandinavilaisten\ntullessa Jotunit jo ovat vallitseva kansa, mutta Dvergit vanhempi ja\nhalvempi väestö.\n\nNäitä molempia, Jotunit ja Dvergit, ei siis käy yhdeksi kansaksi\nymmärtää. Kuitenkin käytetään heistä yhteisesti nimet: _Troll ja\nFinn_, josta on arvaaminen että ovat yhtä sukua olleet. Jälkimäinen\nnäistä nimistä liittää tarujen hämärät haahmot nykyisyyden\ntunnetuihin kohtiin; se on sama nimi, jonka Norjalaiset vielä\nmeidän aikoina antavat Lappalaisille. Taruissa se alku-peräisesti\nnäyttää olleen Dvergien oma, mutta myöskin Jättiläinen Tjasse\n(Tjazi) nimitetään Finniläis-hallitsija,[62] ja Svasi, joka naitti\ntyttärensä Harald Kaunotukalle, kutsutaan sekä Jotuniksi että\nFinniksi. Myöskin nimitys Troll lienee alku-peräisemmin merkinnyt\nDvergien kansaa, mutta käytetään usein myös Jotuneista.[63] Tästä\nnimestä on nähtävästi sana: _thräll, träl, orja_; sillä luonnollista\non, että voitetun vihollis-kansan nimi tuli orjuutta merkitsemään.\nMutta paitsi sitä on itse sana troll tullut merkitsemään noitumista,\nja niinkuin jo on mainittu, olikin taikaus Dvergien etevin mahti.\nMinun ei tarvitse muistuttaa, että Suomen-sukuisilla kansoilla ja\nTuranilaisilla yleensä loitsiminen aina on ollut ylen suuressa\nvallassa. Mutta erittäin on merkittävä, että se taikaus-laji, jota\nOdin osasi harjoittaa, ja joka pidettiin kaikkien voimallisimpana,\nkutsuttiin: _veidr_, ja tämä ei ole Skandinavilainen sana, vaan\nLappalainen: _seida_, merkiten _taikausta, taikakalua_.[64]\n\nEpäilemättömäksi nyt mielestäni saapi katsoa, että ne Finnit, joita\nmuinais-tarut toisella nimellä kutsuvat _Dvergeiksi_, ovat samaa kuin\nnyky-aian Lappalaiset; sillä tässä kohden on säilynyt herkeämätön\njakso, joka liittää muinaisuuden ja nykyisyyden yhteen. Niinkuin\nRask on osoittanut, käypi paikan-nimissä yli koko Skandinavian,\nvieläpä Tanskassa asti, keksiä Lappalaisia jälkiä,[65] ja luultavaa\non, että Lapin kansa on Skandinaviassa se alku-väestö, joka\netelässä asuessaan vielä käytti kivisiä aseita.[66] Olen jo sanonut\ntodennäköiseksi, että muun Euroopan alku-väestö on tälle likeistä\nheimoa, ja tällä tavoin saisimme arvata Lapin kansan ikää Euroopassa\nkentiesi pariksi tuhanneksi vuodeksi e.Kr. Mutta tästä kansasta\ntäytyy kokonansa eroittaa ne Finnit, joita muinois-tarut tavallisesti\nnimittävät _Jotuneiksi, Jättiläisiksi, Thurseiksi_. Ett'ei pieniläntä\nLappalainen ole voinut kuvituksessakaan muodostua Jättiläiseksi,\non jo itsestään silmiin-astuva asia. Mutta muinais-tarukin näyttää\ntässä kohden säilyttäneen merkillisen todistuksen, joka väärin\nymmärrettynä on synnyttänyt kyllä kummallisia hairahduksia Pohjan\nmuinais-historiassa.\n\nTämä todistus on niinkutsuttu \"Fundinn Noregr\" eli juttu kuinka\nNorjanmaa sai asujaimensa (\"Hversu Noregr bygdist\"), joka tosin\nnykyisessä tilassan ei ole vanhempi 13:tta vuosisataa ja erinäisissä\ntiedoissaan on historiallista arvoa vailla, mutta kuitenkin yleisessä\ntarkoituksessansa näyttää sisältävän tärkeän teko-asian.[67] -- \"Nyt\non kertominen kuinka Norja ensin asutettiin\"; näillä alkusanoilla\nilmoitetaan sadun tarkoitusta. Sitten seuraa tarullinen sukujohto:\n\"Fornjotr oli kuninkaan nimi; hän vallitsi Jotlannissa, joka\nkutsutaan Finnlanniksi (Suomi) ja Qvenlanniksi (Kainunmaa); se on\nitä-puolella sitä meren-lahtea, joka menee Kantalahtea (eli Vienan\nmerta) kohden ja jonka me nimitämme Helsingjabotn (Pohjanlahti.)\nFornjotr'illa oli kolme poikaa; yhden nimi oli Hlerr, toisen Logi,\nkolmannen Kāri\". -- Kārista luetellaan seuraavat polvet: Jōkull\neli Frosti, Snār ja Thorri, joka viimeinen mainitaan hallineen\nJotlannissa,[68] Kvenlannissa ja Finnlannissa; Kvenit muka hänelle\nuhrasivat talvi-sydännä, saadaksensa lunta ja suksi-keliä. Thorrilla\noli kaksi poikaa, Norr ja Gorr, ja yksi tytär, Goe. Goe katosi\nnäkyvistä, ja veljekset lähtivät häntä etsimään, kumpikin eri tiellä.\nGorr kulki mertä myöten eikä mitään löytänyt, mutta Norr ja hänen\nseuransa lähti suksilla hiihtämään, karkoitti Lappalaiset, jotka\ntahtoivat estää häntä menemästä Kiōl'in yli, ja valloitti sodalla\nkylät ja maat sen lahden ympäri, \"joka nyt kutsutaan Thrandheimiksi.\"\nEtelä-norjassa hän vihdoin löysi sisarensa, vieläpä kohtasi\nveljensäkin, jonka kanssa nyt jakoi vallan niin, että Gorrille tuli\nsaaret, mutta Norrille mannermaa. Sitten hän palasi siihen maahan,\njonka oli valloittanut ja nimitti sen Norveg. Hänen jälkeisensä\njakoivat maan keskenänsä pienempiin valtoihin.\n\nJokainen nyt helposti havaitsee, että koko tämä suknjohto sisältää\nolemattomia henkiä; muutamat niistä merkitsevät luonnon voimia,\nniinkuin _Logi_ tuli ja _Kāri_ tuuli, toiset taas, niinkuin\n_Norr_, ovat kyhätyt paikallisten nimien selitykseksi. Mutta sadun\nvalta-ajatus kuitenkin on merkittävä, koska se johdattaa Norjan\nensimäiset asujaimet \"Jotlannista, joka kutsutaan Finnlanniksi\nja Qvenlanniksi.\" Että tämä Jotland tässä on Jotunien maa,\nsamaa kuin satujen tavallisempi nimi _Jōtunheim_, tulemme kohta\ntarkemmin näkemään. Tässä ensin on kysyminen, kutka ne asujamet\nolivat, jotka nyt Vienan ja Pohjanlahden väliltä tunkeusivat\nKiōl'in yli Norjaan. Uudemmat Norjalaiset historioitsijat, esim.\nRud Keyser ja P. A. Munch, ovat sitä tietä tahtoneet johdattaa\nNorjan Skandinavilaiset asukkaat sekä siihen sovittaa myöskin\nFundinn-Noregr-tarun.[69] Mutta sadun oma sisällys viittaa selvästi\nJotuneihin. _Fornjotr_, joka nähtävästi on ymmärrettävä _Fornjōtun_,\ns.o. Muinais-jättiläinen, mainitaan muutoinkin Jotunina; samate\n_Frosti_ ja _Snār_. Täydellä syyllä siis muistuttaa Keyser'kin,\nettä tarun yleisestä johdosta kävisi päättää, Norjan vallitsevan\nväestön olleen Kveniläistä (Suomalaista) syntyperää, vaikka hänestä\nsemmoinen päätös on hullutusta.[70] Hän ei katso mahdolliseksi,\nettä toinen vallitseva väestö olisi voinut ennen Norjalaisia asua\nNorjan maassa, ja että osa tästä väestöstä olisi voinut sekaantua\nmyöhemmin tulleisin Skandinavilaisiin, jättäen heille perinnöksi\njonkun määrän omia muinais-muistojaan. Mutta juuri semmoinen arvelu\nsaapi kylläksi puolustusta tunnetuista historiallisista kohdista.\nWielä 9:nnellä vuosisadalla, siis historiallisena aikana, mainitaan\nuseat miehet, jotka olivat seka-sukua (Halftroll, Half-risar,\nThussablendingar),[71] ja toisia Jotunilaisia jälkiä tavataan itse\nSkandinavilaisten jumaluus-opissa. Thor, ukkosen-ilman haltia, on\nalkuperäänsä nähtävästi Jotunilainen jumala, joka vasta myöhemmin\non siirtynyt Asaen jumaluus-oppiin, kun osa entisistä asujaimista\njo oli yhdistynyt vasta-tulleiden Skandinavilaisten kanssa.[72]\nSilläpä uskottuakin, että orjat kuoltuansa eivät tulleet Odin'in\nValhallaan, vaan Thor'in luoksi, joka siis näytti olevan heidän\nomituinen jumalansa.[73] Mutta mahtavienkin miesten seassa mainitaan\nThorin hartaimpina palvelijoina juuri ne, joiden oma sukuperä\nkehutaan jollakin lailla Jotunilaiseksi, esim. Hlade-jaarlit\nNorjassa. Merkittävä on, että juuri Norjanmaassa Thor enintä\npalveltiin, ja että sadut varsinkin Norjanmaassa viittaavat\nmuinaiseen Jotunilais-väestöön. Sielläpä muka ennen oli Jättiläisiä\nasunut, kunnes kuolivat sukupuuttoon jott'ei jäänyt kuin kaksi\nJättiläis-naista; sitten tuli maailman itä-seuduilta \"ihmisellisiä\nmiehiä\" (Skandinavilaisia), jotka ensin kärsivät paljon pahaa\nJättiläis-naisilta, kunnes alkoivat avuksensa huutaa \"punapartaista\"\nThoria, joka vasarallansa tappoi Jättiläis-naiset.[74] Tämän mukaan\neroitetaankin Thorissa kaksi eri muotoa. Vanha Thor on \"Ǒku-Thor\",\nThor vaunuissa ajajana,[75] joka ukkosen-ilmassa kulkee Dvergiä\nhävittämässä. Semmoisena hän nähtävästi on Jotunilainen jumala, ja\nhänen nimensä on selvästi sama kuin Wirolaisten _Tara_ ja Ostjakkien\n_Tūrm eli Torom Ukko ylijumala_. Mutta saatuaan siansa Odinin\nrinnalla \"Asa-Thor'ina\", on hän muuttunut \"Jättiläisten surmaajaksi\",\njoka \"kukistaa Muinais-jotunilaisten jumalien alttarit.\"\n\nJos nyt, niinkuin näistä seikoista päätän, Jotunit ovat todellista\nkansaa, joka ennen Germanilaisten asujainten tuloa on pitänyt\nSkandinavian hallussansa, niin on kysyminen: mitä sukua on\ntämä vanhempi kansakunta ollut? Olen jo edellisessä osoittanut\ntodennäköiseksi, ett'ei Lapin kansaa tässä ole arvaamista, vaan\nettä Jotunit nähtävästi olivat maansa valloittaneet Lappalaiselta\nalku-väestöltä. Mutta että Jotunitkin yhtä-hyvin olivat Suomen-sukua,\non mielestäni enemmän kuin todennäköistä. Ensiksi hekin mainitaan\nFinniläis-nimellä, ja nimitykset _Jōtunheim_ ja _Finnland_\novat Islannin muinais-runoissa yhtä. Tämä Jōtunheim on ensinnä\npohjois-puolella Asaen asuntoa, sitten itäpuolella merta nykyisessä\nSuomenmaassa, mutta siirtyy myöhemmissä saduissa yhä idemmäksi\nPohjois-Venäjän seuduille, sitä myöten kuin tieto Suomen-sukuisista\nkansoista lavenee.[76] Että nyt kaikilla näillä seuduilla, mihin\nJōtunheim milloinkin sioitetaan, ei ole muinaisuudessa muuta väkeä\nasunut kuin Suomen-sukuista, se mielestäni on toinen todistus\nJotunien Sumnen-sukuisuudelle.\n\nTätä vastaan on muistutettu, että satujen Jotunit ja Finnit useinkin\nkantavat Skandinavilaisia nimiä, esim. _Frosti ja Snār_. Mutta Raskin\nvastaus on kyllä luonnollinen, että nämä nimet ovat käännöksiä\nalku-peräisistä Jotunilaisista; itse Frosti on siihen esimerkkinä,\nkoska sen toisintona tavataan _Jōkul_, jonka juuri on Lapin _jegn_,\nSuom. _jää_, Unk. _jég_. Useat muut Jotunilais-nimet eivät olekkaan\nSkandinavian kielestä, vaan käyvät helposti johtaa Suomen-sukuisista,\nesim. _Tjazi_, Lapin _tjatse, vesi, Svasi eli Svade_, Suom. _susi_\n(Omanto _suden_), _Raumr eli Raumi_, Suom. _rauma, salmi_ (josta\nNorjassa paikannimet: Raum-á, Raumsdalr, Raumelfi, Raumariki).[77]\nItse _Loki_, tämä Jättiläinen, jolla on paholaisen virka Asa-opissa,\non verrattava Syrjänin sanaan _ljok, paha, häijy_.[78] Rask on\nmyöskin osoittanut, että useat Jotunilaiset nimet sittemmin ovat\ntulleet tavallisiksi Skandinavilaisten seassa; niinpä _Finn_ vielä\nkäytetään Islannissa, _Samr_ (Lapin _Same_, Suomen _Suomi_) tavataan\nmyöskin miehen nimenä,[79] ja lisäksi löytyy itse nimi _Suomi_ niiden\nlähettiläisten joukossa, jotka Tanskan kuningas Hemming v. 811 pani\nrauhan-tekoon Eiderin tykönä.[80]\n\nNäistä kaikista syistä katson epäilemättömäksi, että Skandinavian\nJotunit ovat olleet Suomen-sukuista kansaa. Mutta paljoa vaikeampi\non tarkoin määrätä, mika sia sille on annettava Suomen heimojen\nseassa. Jos kävisikin toteen näyttää, että nuo historiallisena\naikana mainitut Kainulaiset eli _Kvenit_ olisivat samaa kuin\nJotunit muinaisuudessa, se ei sittenkään meitä paljon auttaisi;\nsillä Kvenien kansallisuus on yhtä hämärässä. Luonnollisesti\ntulee tässä eteemme se kysymys, kutka ovat alku-asujamina olleet\ntässä omassa Suomenmaassamme, joka, kuten jo mainitsin, myöskin\nJōtunheimiksi nimitettiin. Että Lappalaisia on täällä muinoin\nasunut yli koko maan, on kylläkin todistettu asia; mutta nämä olen\njo edellisessä eroittanut pois Jotuneista. Tosin nyt meidänkin\nmuinais-tarut mainitsevat erästä Jättiläiskansaa, nimittäin _Hiidet\neli Hiiden väki_. Kuitenkin ovat Suomen runojen Hiidet vielä enemmin\ntarullisia ja himmeitä olentoja kuin Skandinavian Jotunit. Lönnrot\non todistanut, että Suomen sana _hiisi_ on yhtä kuin Lapin sana\n_seida_, ja arvelee edellisen muodostuneen jälkimäisestä.[81] Että se\nkoskaan olisi merkinnyt todellista kansaa, ei runot suinkaan ilmoita.\nSamaten _Jättiläiset eli Metelin-jättiläiset_, joista runot eivät\nmitään virka, saattavat tuskin johdattaa satujen maailmasta historian\nalalle. Parempi toivo olisi toimittaa Pohjolan kansalle jotakin\nhistoriallista arvoa, jos ei semmoinenkin yritys veisi liian kauas\nnykyisestä aineestamme. Ylipäänsä Suomen kansan muinais-muistot eivät\nole aivan vanhoja; sillä itse kansa on tuhatta vuotta myöhemmin kuin\nSkandinavilaiset asettunut asuinsioillensa.\n\nMutta Suomenmaan paikan-nimissä näyttää meille ilmaantuvan\ntodistuksia, että ennen Suomalaisten tuloa joku vanhempi väestö,\npaitsi Lappalaiset, on Suomenmaassa asunut. Jo Castrén muistutti,\nettä nimi _Jurva_ on Syrjäniläinen (sanoista _jur_ pää ja _va_\nvesi), mutta näyttää ajatelleen, että Suomalaiset olivat tuoneet\nsen mukaansa itäisiltä seuduilta.[82] Nykyisin on D. E. D. Europæus\nosoittanut, että tämmöisiä vieraita nimiä löytyy varsin suuri paljous\nyli koko maan,[83] ja tämä seikka mielestäni todistaa täydellisesti,\nettä niitä kansoja, joiden kielistä nimet johdetaan, on ennen asunut\nSuomenmaassa; sillä mahdotonta on ajatella, että Suomalaiset tänne\nsiirtyessään olisivat antaneet vieras-kielisiä nimiä niille uusille\npaikoille, joihin tulivat. Nämä vieras-kieliset paikannimet ovat\nkahta laija: Ostjakkilaiset ja Syrjäniläiset. Näistä edelliset\nnäyttävät olevan rajoitettuna pohjoisemmassa piirissä; sillä\nSaimaasta etelään päin ei niitä paljon tavata; Venäjän puolella ovat\nvahvimmassa ylisen Oniega-joen ja Suhhonan välillä. Syrjäniläiset\nnimet sitä vastoin ulottuvat yli koko Suomen ja ovat Venäjän puolella\nlukuisimmat eteläpuolella Valget-järveä. Tämä asia tosin tarvitsee ja\nansaitsee avarampaa tutkimusta; mutta että siinä ylehensä perää on,\nei ole epäilemistä, ja muutamat esimerkit ovat erittäin todistavia.\n_Tuloma_-joki Lapissa lähtee Nuottajärvestä Jäämereen; mutta itse\n_Tuloma_ eli oikeastaan _Tulova_ merkitsee: _nuotta-vesi_ Syrjäniksi.\n_Imandra_ kutsutaan Lapiksi _Oaivjäyr_, s.o. _pää-järvi_, mutta on\nitse Ostjakin kielinen, merkiten: _emä-järvi_ (Vogulin kielessä:\n_tor_, järvi); samaten myöskin _Imatra_, joka oikeastansa lienee\nollut Saimaan nimi. Merkittävä on nimi _Lapua_ (Lap-va, Lapin-vesi),\nkoska se näyttää todistavan samaa, kuin nimet _Lapvesi, Lappajärvi_\ntodistavat Suomalaisten suhteen, nimittäin että Syrjäniläistenkin\ntullessa Lappalaiset jo olivat maan vanhemmat asukkaat. Tarpeellinen\nnyt olisi tämän viittauksen mukaan tutkia paikannimiä Ruotsinkin\npuolella; sillä hyvin todennäköistä on, että nämä muinaiset Syrjänit\ntai Ostjakit ovat Skandinavian satujen Jotunit. Olemme jo nähneet,\nettä _Thor_ on Ostjakien _Tūrm_ eli _Torom_, että _Loki_ kentiesi on\nSyrjänin sanasta _ljok_. Mutta yhtäläisiä vertauskohtia lienee paljoa\nisompi määrä mahdollinen vasta löytää.\n\nOvatko siis, kysyttäneen, Ostjakit ja Syrjänit Suomenmaasta\npalanneet takasin Ural-vuoren seuduille? Sitä meidän ei tarvitse\nvälttämättömästi päättää; sillä ne Sytjänin- ja Ostjakin-heimoiset,\njotka Suomessa lienevät olleet, ovat saattaneet osaksi hävitä\nsukupuuttoon, osaksi hämmentyä Suomalaisiin ja Lappalaisiin.\nKuitenkin on meille säilynyt nykyisten Ostjakien seuduilta\nmuutamia himmeitä taruja, jotka näyttävät osoittavan, että\njoku osa sen-puolisista kansoista on ennen asunut lännempänä.\nStrahlenberg'ille vakuuttivat Tomilaiset Ostjak-Samojedit, että\nolivat tulleet \"Sauomis Sembla'sta\", joka, Strahlenbergin arvata, on\njoko Suomen tai Lapin maa.[84] Stepanov samaten mainitsee Jenesein\nOstjakeilla olleen jonkun muinais-muiston läntisemmästä asumisestaan,\nja Schönström tapasi Woguleilla, Ostjakien lähimmillä sukulaisilla,\nyhtäläisen tarun. Nämä muinais-tarut pitää Castrén perättöminä, tai\nvähäpätöisistä seikoista syntyneinä.[85] Mutta edellä-mainittujen\nteko-asiain kanssa yhdessä ne kuitenkin jotain painanevat.\n\nLopuksi vielä on mainitseminen, että Pohjois-venäjässäkin kulkee\ntaruja muinaisesta väestöstä, niinkntsutusta _Tshud_-kansasta,\njoka on maailmasta kadonnut, muuttaen maan alle kumpuihinsa eli\nkurganiinsa, missä nyt muka rauhassa elävät rikkauksineen. Heidän\npää-asuntonsa kuuluu olleen Koillis-venäjän joki-varret: Mesen,\nPjosa, Petshora, Ishma, Pishma, Tsylma, Jugrina, Vorotin j.m., missä\nasuivat harvassa ja mainitaan milloin siirteleviksi paimentolaisiksi\nmilloin pysyväisiksi tilallisiksi. Heitä kiitetään kekseliäiksi\nja varsinkin taiteisin pystyviksi. Samojedit nimittävät heitä:\n_Siirtje_, ja sanovat heidän olleen maakunnan alku-asujaimina, jotka\nSamojedien tullessa pakenivat maan alle.[86] Samate juttelevat\nSyrjänitkin, että nämä muinaiset Tshudit heitäkin pakenivat,\nlähtien Petshoran-jokea alas ja viimein joutuen Kalgujeff-saarelle,\nmihin kuolivat ja katosivat.[87] Castrén on osoittanut, että nämä\n\"vaalea-silmäiset Tshudit\" eivät olleet mitään Pohjois-venäjän\nnykyisiä kansakuntia, vaikka epäilemättä samaa Suomen-sukua kuin\nPermalaiset, Syrjänit, Karjalaiset j.m., jotka Venäläiset nytkin\nkutsuvat Tshud-nimellä, mutta kuitenkin aina eroittavat muinaisista\ntodellisista Tshudeista. Myöskin Lappalaiset mainitsevat erästä\n\"Tjude\"-kansaa, heidän muinaista vihollistansa, jota vastaan muka\nsotia kävivät.[88] Tämä kaikki todistaapi varsin samaa, mitä\nSkandinavian muinais-tarut sekä paikan-nimet Suomenmaassa, että\njoku mahtava, mutta nykyänsä kadonnut kansakunta on ennen muinoin\nhallinnut Pobjois-euroopan alaa. Että kokonaisia kansakuntia voi\nkuolla ja sukupuuttoon kadota, on teko-asia, josta nyky-aikoina\nnäemme esimerkin Amerikan Ruskea-nahoissa, vieläpä lähempänäkin\nSamojedin kansassa, joka hautaansa kallistuu, ei ainoastaan muuksi\nmuuttumalla, vaan myöskin elonvoiman vaipumalla, koska syntyneiden\nluku vuosittain on vähempi kuin kuolleiden.[89] Se on mahdotonta\nkieltää, että kansakuntien iässä löytyy sama nuoruuden ja vanhuuden\nvaihe kuin yksityistenkin elämässä, ja että heitäkin voi kuolema\nkohdata, kun ovat tehtävänsä tehneet, ikänsä eläneet, aialta\njääneet. Tämmöinen epäilemättä on ollut Muinais-Tshudien, muinaisten\nFinniläisten ja Jotunien kohtalo. Mitä kansaa nämä oikeastaan\nlienevät olleet, sitä ei tutkimus nykyisillä apu-neuvoillaan voi\ntarkkaan määrätä. Mutta toivottava on, että tähänkin seikkaan vielä\nkielitiede tulee valoa levittämään.\n\nEikä ole tämä ainoa seikka, joka tällä alalla odottaa kieli-tieteen\nvalaisemista. Ala leviää läntiseen ja eteläiseen Eurooppaan, ja\nkysymys herää, missä suhteessa Jotunit ja Muinois-Tshudit toiselta\npuolen sekä Euroopan alku-väestö toiselta seisoivat toisihinsa.\nSula turhuus olisi tähän yrittää vastausta, niinkauan kuin ei\nkumpikaan verrattava vielä ole paremmin tunnettu. Ainoastaan se on\nmuistutettavaa, että samatekkuin Skandinaviassa kaksi Suomensukuista\nkansaa käypi eroittaa ennen Arjalais-väen tuloa, niin etelässäkin\nTuranilaisuus on saattanut ilmestyä useassa eri kerroksessa. Kysymys\nEuroopan alkuväestöstä on siis moni-haarainen ja kaikki jyrkkä päätös\npetollinen. Ja kun myöhemmin tulemme Kreikkalaisten ja Romalaisten\nantamissa tiedoissa keksimään Suomensukuisia kansoja, esim. Weikselin\nseuduilla, ei ole helppo sanoa, ovatko nämä särjetyitä kappaleita\nEuroopan alku-väestöstä, vai etu-joukkoja jossakussa uudessa Aasiasta\ntulleessa siirto-jaksossa.\n\n\n\n\nIII.\n\nHerodoton Skythat, sekä vanhan aian tiedot koillisesta Euroopasta ja\nluoteisesta Aasiasta.\n\n\nAstutaanpa ulos satujen ja muistomerkkien hämäristä seuduista ja\ntullaan historian näköisille päivä-rinteille. Mutta petymme! Se on\nArjan suku, joka päivän puolella istuu, ja Turanilaisuus saapi vielä\nvuosisatoja viipyä synkässä varjossaan. Kuitenkin siitä valosta, joka\netelä-Euroopassa alkaa paistaa, saattanee joku säde tujahtaa pimeähän\nPohjolaankin, varsinkin Suomensuvulle, joka kaikista Turanilaisista\nistuu lähinnä tämän valon lähdettä. Lähdemme kokoilemaan näitä\nharvoja valon-kipinöitä, -- lähdemme katsastamaan mitä Kreikkalaiset\nja Romalaiset lienevät tienneet Suomen-sukuisista kansoista.\n\nVasta jotenkin myöhään alkoivat Ponton-takaiset seudut\nKreikkalaisille aueta, ja heidän tietonsa koillisesta Euroopasta\neivät koskaan olleet hyvin tarkkoja.[90] Homero ja Hesiodo\nsekä heidän jälkeiset runoniekat antoivat korkeintaan muutamia\nhimmeitä viittauksia, ja vaikka vuodesta 750 lähtien Kreikkalaisia\nuutis-kaupuukia alkoi syntyä Ponton rannikoilla, -- ensin\netelä-rannalla Kyziko ja Trapezunti, sitten pohjoisrannallakin:\nOlbia Hypanin (Bug'in) suulla v. 640 paik., Tanai, Fanagoria,\nDioskurias j.m., niin että Ponton nimikin Kreikkalaisille muuttui\ntylystä (ἄξεινος) ystävälliseksi (εὔξεινος), -- ei kuitenkaan isoon\naikaan saatu sen pohjoisista rantamaista kuin epä-vakaisia taruja,\njoita vielä runoniekatkin, kukin mahtinsa mukaan, muodostelivat.\nVasta Dareion retki Tonavan yli Skythoja vastaan v. 513 e.Kr.\nnäyttää uudesta kääntäneen Kreikkalaisten silmät näille seuduille,\nja historian isä Herodoto on ensimäinen, joka niistä jommoisiakin\ntietoja antaa.\n\nHerodoto oli itse näillä mailla käynyt, mutta hänen tietonsa\neivät ulotu aivan avaralle ja tarkat tietonsa käsittävät vieläkin\nahtaamman alan. Lännessä päin hän tietää asuttavan Maris-virtaan\n(Theiss'iin) saakka, missä on Agathyrsien maa;[91] pohjassa hänen\ntietonsa ulottuu 53:nteen tai 54:nteen asteesen, ja idässä hän\ntuntee Tanain sen takaiset maat, mutta ei Wolga-jokea, ellei se\nAraxes, jonka hän asettaa Euroopan ja Aasian rajaksi, ole juuri\nWolga.[92] Että Kaspian meri on umpinainen eikä mikään lahti\npohjoisesta valtamerestä, arvaapi Herodoto oikeammin kuin kaikki\nhänen seuraajansa ennen Ptolemaioa, ja ylipäänsä saapi hyvin luottaa\nhänen kertomuksensa tunnollisuuteen, vaikka hän epäilemättä tuolloin\ntällöin saattaa olla eksytettynä. Mitä hän kaukaisemmista seuduista\njuttelee, on hän saanut kuulla osaksi Kreikkalaisten uutis-kaupunkien\nasukkailta saksi Ponton ranta-kansoilta, ja tähän tulee lisäksi\nKaspian meren itäisestä puolesta joku vähäinen maine, jonka hän\nnähtävästi on saanut onkeensa Persialaisista lähteistä. Mutta Ponton\npohjoisrannikon, varsinkin Hypanin ja Borysteneen seudut, hän tuntee\nomasta näkemästänsä, ja mitä tässä on keksinyt, hän kertoilee\nvilpittömällä totuuden tunnolla.\n\nJuuri sillä alalla asui tähän aikaan mahtava eikä aivan sivistymätön\nkansakunta, jonka Kreikkalaiset kutsuivat nimellä: _Skythat_ ja\njonka asuntopaikat ulottuivat Tyraan (Dnisterin) ja Tanain välillä,\ntaikka oikeammin sanoen Istron (Tonavan) suusta Maiotin järven\nlänsirannalle, sekä meren rannasta pohjaseen 4000 stadiota eli lähes\n70 Suomen peninkulmaa.[93] Nämä Skythat, vaikka yhtä kansakuntaa,\nolivat kuitenkin jaetut useihin lahkoin, joista muutamat elivät\npaimentolaisina, muutamat taas maata viljelivät ja muutamat\nnäyttävät Kreikkalaisiakin sekaansa ottaneen. Heidän rajakansat\nolivat: lännessä Agathyrsit nykyisen Unkarin vuorimaissa, luoteessa\nNeurit Tyraan lähteillä, pohjassa Androfagit (ihmis-syöjät) ja\nMelankhlainit (musta-takit), koillisessa Budinit, sekä idässä\nTanain ja Maiotin toisella puolella Sauromatat, vieläpä etelässä\nTaurit, nykyisen Krimin saarennossa.[94] Että nämä kaikki erisivät\nSkythaen kansallisuudesta, ilmoittaa Herodoto varsin selvästi,\nmainiten tavallisesti, että eivät suinkaan Skythoja olleet vaan\nomituista kansaa, omituisella kielellä;[95] ja mitä sisämaihin\ntulee, hän juttelee, että Skythat jotka lähtivät niissä käymään\ntarvitsivat seitsemän tulkkia seitsemää eri kieltä varten.[96]\nEmme siis voi ensinkään epäillä, että Herodoton Skythat ovat\nitsetyistä kansakuntaa, eikä vain joku yhteis-nimi, jolla hän olisi\nkoillis-Europan kansoja yleensä tarkoittanut. Tämä on sitä tärkeämpi\nhuomata, koska Kreikkalaiset yleensä käsittivät Skytha-nimen niin\nlaveassa merkityksessä ja itse Herodoto, puhuessaan Oxon puolisista\nSakoista, näyttää seuraavan samaa puhetapaa, kutsuen nämäkin\nSkythoiksi ja lisäten että Persialaiset antavat Saka-nimen kaikille\nSkythoille,[97] s.t.s. kaikille pohjanpuolisille kansoille. Mutta\ntoisessa paikassa, kun puhe on Massagetoista, hän taas muistuttaa,\nettä muutamat (ei Herodoto itse) pitävät nämä Skythalaisena\nkansana,[98] ja että Kreikkalaiset juttelevat Skythoista, mitä\nei Skythoihin vaan Massagetoihin kuuluu.[99] Yleensä ei ollut\nKreikkalaisten helppo eroittaa nämä pohjoiset kansat toisistansa,\nkoska niiden elämä-laatu, vaate ja ulkomuotokin olivat melkein\nyhtäläisiä.[100] Mutta historian isä on melkein ainoa, joka tarkasti\neroittaa Istron ja Maiotin väliset Skythat muista sen-puolisista\nkansoista, ja hänen selityksensä johdosta on usein koetettu määrätä\nniiden kansallisuutta. Koska muutamat tutkijat ovat luulleet\nkeksivänsä niissä Suomen-sukua, täytyy minuu ottaa tämä seikka\ntarkastettavaksi.\n\nHerodoton mukaan oli Skythaen oma ja oikea nimi _Skolotit_.[101]\nHeidän syntyperästänsä hän juttelee kolme neljä eri tarua, joista\nseuraava on hänen mielestään todennäköisin. Skythaen maassa\nolivat ennen muinoin Kimmerit asuneet, ja Skythat olivat eläneet\npaimentolaisina Aasiassa, josta heidän täytyi Massagetaen alta\npaeta, karaten Kimmerien maahan. Näiden viime-mainittujen kesken\nnyt syntyi eripuraisuus; kuninkaat tahtoivat vastustaa, mutta kansa\npaeta. Viimein molemmat puolueet tulivat väkisille keskenänsä,\nja koska pako-puolue sai voiton, niin Kimmerin kansa hautasi\nkaatuneensa Tyraan rantaan ja heitti maansa Skythoille. Tämä olisi\nHerodoton aian-laskun mukaan tapahtunut noin 630 e.Kr., mutta on\nluultavasti aikaisempaa, sillä Herodoto näyttää väkisinkin tahtovan\nsovittaa tähän yhteen, mitä hän oli kuullut Kimmerien karkeuksista\nVähä-Aasiaan ennen muinoin ja mitä tiesi Skythaen karkauksesta\nMediaan ja Assyriaan v. 624 paik. Hänpä, näet, arvelee, että Kimmerit\npaetessansa kulkivat Ponton itä-vartta Vähä-aasiaan, ja että Skythat\ntakaa ajaen eksyivät tiestä ja tulivat Mediaan.[102] Mutta tätä\narvelua vastaan sotii hänen oma juttunsa Kimmerien keskinäisestä\nottelusta Tyraan tykönä, joka todistaa heidän paenneen länteen päin,\nniinkuin luonnollisinta onkin, -- ja muutoin on muistettava, että\njos Skythaen tulo Ponton rannalle ei olisi tapahtunut kuin noin\n150 vuotta ennen Herodotoa, siihen aikaan kuin jo Kreikkalaiset\nolivat ruvenneet rakentamaan kaupunkeja niille seuduin, ei olisi\nvoinut niin vähällä aikaa syntyä satuja Skythaen alku-peräisyydestä\nsiinä maassa, niinkuin kuitenkin jo Herodoton aikana kahdella eri\ntavalla tarueltiin.[103] Ainoastaan se näyttää Herodoton jutussa\nolevan historiallisena perustuksena, että Skythat, tai joku osa\nheitä, olivat v. 624 paikoilla Mediaan karanneet ja sitten 28 vuotta\npitäneet nämät seudut valtansa alla.\n\nMitä muutoin Skythaen historiaan tulee, löydämme Herodotolla tarinan,\njoka puhuu Sauromataen synnystä mutta samassa myöskin kelpaa\nvalaisemaan Skythaen kansallisuutta. Amazonia, hän juttelee,[104]\ns.t.s. Nais-soturia, oli Ponton etelä-rannalla joutunut\nKreikkalaisten vankeuteen ja vietiin kolmella laivalla; mutta merelle\ntultua tappoivat voittajansa, ja kosk'eivät osanneet laivoja ohjata,\nkuljetti heidät tuuli ja virta Maiotin järvelle; missä menivät maalle\nja alkoivat hävittää Skythaen maata. Skythat, kun huomasivat heidät\nnaisiksi, lähettivät nuoria miehiänsä heitä vastaan, ja vaikka ei\nymmärretty toistensa kieliä, syntyi kuitenkin pian naimisliitto\nSkythalais-nuorukaisten ja Amazonien välillä, ja kielestä sovittiin\nniin, että kun eivät miehet voineet oppia Amazonien kieltä, nämä\njotenkin oppivat miestensä puhetta. Nyt olisi pitänyt avio-parien\nlähteä asumaan yhdessä muiden Skythaen kanssa, mutta koska naiset\neivät siihen suostuneet, mentiin Tanain yli Maiotin itä-rannalla,\nja tässä heistä syntyi Sauromataen kansa, joka siis oli likeistä\nheimoa Skythoille. Herodoto lisääkin, että hänen aikaiset Sauromatat\npuhuivat Skythan kieltä, kuitenkin sortamalla, koska muka Amazonit\neivät sitä hyvin oppineet.[105]\n\nTämän ja muidenkin myöhempien[106] todistusten mukaan täytyy meidän\npitää Sauromatat Skythaen heimolaisina, mutta toiselta puolen näemme\nselvästi, että Sauromatat, taikka niinkuin sittemmin Romalaiset\nsanoivat: Sarmatat,[107] olivat Arjalaista sukuperää. Sekä muutamat\nmaineet, jotka sanovat heidät Medialaisista lähteneiksi,[108] että\nvarsinkin ne nimet, jotka heidän kielestään ovat säilyneet,[109]\nliittääpi heidät selvästi Iranin kansoihin. Ja mitä näin tulemme\nSkythaen heimokansasta päättämään, se antaapi meille oikeuden hakea\nitse Skythoille yhtäläisen syntyperän.\n\nHarva historiallinen kysymys on tutkijoille antanut niin paljon\nvaivaa, kuin tämä Skythaen kansallisuus, ja harva tutkimus-ala on\ntähän saakka niin vähän kypsiä hedelmiä kantanut. Ne tunto-merkit,\njoiden johdolla tässä on koeteltu perille tulla, ovat olleet milloin\nSkythaen elatus-tavat ja ulkomuoto, milloin ne kieli-jäänökset,\njotka varsinkin Herodoto on heiltä säilyttänyt. Mitä tapoihin\ntulee, ne ovat semmoisia, jotka sopivat kaikille pohjan kansoille\nvissillä edistys-asteella. Jo vanhat runoilijat kutsuvat heitä:\n\"tamman-lypsäjät Skythat\" (Σκύϑαι ίππημολγοί),[110] ja kaikkein\nkertomusten mukaan he olivat nimen-omaan paimentolaisia, jotka\nkarjoinensa kulkivat toiselta laitumelta toiselle, söivät maitoa ja\nhevois-juustoa (ίππάκη), kuljettivat perheensä viltti-kattoisissa\nvankkureissa ja itse elivät ratsujen selissä.[111] Mutta vallan\nmahdotonta on tästä arvata heidän kansallisuuttansa; sillä elatus\non osaksi maan mukainen ja osaksi se muuttuu sivistyksen keralla.\nYhtä vähän hyödyttää meitä heidän ulkomuotonsa; sillä tämä,\nniinkuin vanhat kirja-niekat sanoivatkin, syntyi ilma-alasta ja\nelämä-laadusta. Paksun kostean ilman tähden, sanotaan, oli heillä\nruumis paksu ja puhlakka, jäsenet lappeat, nihkeät ja hermottomat,\nmaha kaikkien nihkein ja varsinkin alinen maha. Tämmöinen inhoittava\nulkomuoto sanotaan varsinkin vaimoilla olleen, joiden puhtaus\nei myöskään näytä olleen kehuttava. Väriltänsä oli Skythan suku\npuna-keltainen, muka kylmän vuoksi; sillä pakkanen arveltiin\npolttavan heidän valkonsa puna-keltaiseksi.[112] Jos nyt tähän vielä\nlisäämmekin muutamia erinäisiä tapoja, joita Herodoto mainitsee,\nettä muka palvelivat sodan jumalaa rautaisen miekan muodossa,[113]\nettä päihdyttävät itsensä hamppu-siemen-löylyllä[114] j.n.e., emme\nkuitenkaan pääse mihinkään päätökseen heidän kansallisuudestansa.\nNiebuhr tosin on näissä kaikissa tuntomerkeissä nähnyt\nMongolilaisuutta,[115] mutta Ukert osoittaa selvästi, että hän tässä\nkohden on eksyksissä.[116]\n\nVihdoin ei meille jää kuin Skythaen kieli tutkittavaksi, mutta niin\nvähän kuin tämä tunnettu on, ei sekään näytä antavan täyttä vakuutta,\nja siispä onkin milloin mistäkin kielestä koetettu selittää ne\nSkythalaiset nimet ja sanat, jotka säilyneet ovat. Berliniläinen K.\nNeumann, joka Niebuhrin mukaan pitää Skythat Mongoleina, koettaa\nMongolin kielestä saada niihin selitystäM[117] mutta tämän selityksen\nheikkoutta on tunnettu tutkija A. Schiefner osoittanut.[118]\nMüncheniläinen K. Fr. Neumann, joka taas tahtoo Skythat\nTurkkilaisiksi, yrittelee muutamia sen mukaisia kieli-selityksiä,\njotka eivät kuitenkaan luontevampia ole.[119] Toisaalle päin pyrkii\nOppert, joka Herodoton Skythoissa näkee sen saman Suomensukuisen\nkansan, jonka ensimäisiä jälkiä keksitään Persian ja Assyrian\nnuolenpää-kirjoissa. Mutta hänen muutamat johtamisensa näyttävät\nmelkein kaikki kova-kiskoisilta, ja tarvitsevat ainakin lisää\nvahvistusta.[120] Sitä vastoin on epäilemättä paremmalla onnella\nyritetty selittää Skythaen kieli-jäänökset Indo-Eurooppalaisten\nkielten, varsinkin Sanskritin, Zend'in, Littuan ja Slavin, avulla.\nTahdon näytteeksi mainita muutamat esimerkit, enimmästi Eichhoffin ja\nSchafarikin mukaan, -- nimittäin: Παηαϊος (Ylinen jumala), sanskr.\nPâpus, isä, luoja; Οίτόςυρος (Apolloni), sanskr. _Aidasûras, hohtava\naurinko_; Ταβιτί (Hestia, Vesta, s.o. tuli), sanskr. _Tapitâ_,\nslavon. _Teplota, kuumuus_; όιόρ-πατα (jonka Herodoto kreikantaa:\nάνδροκτόνοι), sanskr. _Vîrabadâ_, littuan _Vyrabeda, miestappaja_;\nμαςάδης (nimissä 'Οκταμασάδης ja Θαμιμασάδης), zend. _Mazdâo,\njumala_, (vertaa zend. _Ahurô-mazâdo_, Ormuzd), j.n.e.[121] Vaikea\nsiis lienee kieltää, että kieli-jäljet viittaavat Arjalaiseen\nsyntyperään, jonka ohessa sopii mainita Ammianon tosin kyllä\nepä-luotettava todistus, että muka \"Persialaiset ovat alkuperäisesti\nSkythoja\".[122] Ainakaan ei Skythaen arveltu Suomensukuisuus voi\ntämän rinnalla tulla mihinkään lukuun. Pää-syy, joka on saanut monen\nluulemaan Skythat Suomensukuisiksi, ei ole muu kuin vähän yhtäläinen\nsointo sanoissa _Skytha ja Tshud_, joka todistus tosin on mitä\nheikoimpia.[123] Muut ovat johtaneet _Skytha_-nimen Germanilaisesta:\n_Skytt joutsimies_, jotta Kreikkalaiset olisivat lainanneet tämän\nnimen Germanilaisilta; vahinko vain, ett'ei Kreikkalaisilla tähän\naikaan näy olleen mitään tietoja Germanilaisista. Paremmalla\nsyyllä ehkä sopinee tähän verrata Irlantilainen sana: _Scuite,\npaimentolaisia, nomades_, (josta myös kansan-nimi _Scoti_),[124]\nja arvata Keltat tämän Skytha-nimen antajiksi. Minun ei tarvitse\nmuistuttaa, että kaikki semmoiset johtaukset aina liikkuvat\nheiluvalla pohjalla. Mitä _Skoloti_-nimeen tulee, tämä ei ole niin\npaljon vaivattu tutkijain alituisilla selitys-kokeilla. Eichhoff'in\nmielestä, sana Σκολότοι ei paljon eriä nimestä Σκλάβοι, jota\nsittemmin Byzantiolaiset kirjaniekat käyttivät Slavilaisista. [125]\n\nJa todella se onkin minusta melkein epäilemätöntä, että niin Skythat\nkuin Sarmatatkin ovat Slavilaisia. Tämän seikan luulen selkiävän, jos\nkatsastellaan näiden kansain seuraavaa historiaa. Tosin se on turhan\nvähän, mitä tiedämme Ponton pohjois-rannikosta Herodoton jälkeisinä\nvuosisatoina. Mutta tästä hämystä astuu silmiimme muutamat tärkeät\nkohdat, jotka osviitoiksi kelpaavat. Näitä katselkaamme.\n\nEnsiksi nähdään, että aian pitkään Skythat ja Sarmatat olivat\njoutuneet sotaan keskenänsä. Eräs Skythalainen ruhtinas häiritsi\nusein Bosporon Kreikkalaista valtaa Taurian (Krimin) saarennossa,\nluultavasti ensimäisen Punilais-sodan ja Mithridates Suuren välisellä\naialla. Sarmataen naiskuningas Amala pyydettiin avuksi ja karkasi\näkkiä Skythaen päälle.[126] Kului sitten aikoja taas, joista ei\nhistoria puhu mitään, niin Bosporon kuningas Pairisades viimein väsyi\nlähikansojen alituisiin häirityksiin ja heitti koko valtakuntansa\nMithridates Suurelle, noin v. 94 e.Kr.[127] Tämä alkoi Ponton\ntakaisia kansoja valloittamaan, löi Koxolanit, jotka näyttävät olleen\nSarmataen sukua,[128] ja veti liittoonsa sekä Sarmatat että heidän\nheimonsa Jazygit.[129] Mutta kun Straboni tässä tilassa mainitsee\nSkythojakin, se nimitys hänellä jo on jotenkin epävakaista.[130]\nVastaisina aikoina ymmärretään sillä nimellä eroituksetta\nkaikenmoisia koillis-Euroopan kansoja, jotka osaksi eivät ollenkaan\ntule muinaisten Skythaen sukuun.[131] Näyttää siis ikäänkuin\nSkythaen kansa olisi hävinnyt, ja koska nyt heidän entisillä\naloillaan Sarmatat alkavat näkyä, niin että entinen nimitys \"Skythia\"\nvähitellen muutetaan \"Sarmatia'ksi\",[132] on todennäköisintä, että\nSarmatat olivat voittaneet ja omaan nimeensä yhdistäneet entiset\nheimolaisensa, Herodoton-aikaiset Skolotit.[133] Tämmöistä tapausta\nnäyttää Dioderokin, vaikka aikaa ilmoittamatta, todistavan, sanoen,\nettä muka Sarmatat olivat Skythianmaata hävittäneet, perinjuurin\nteloittaneet voitetut ja muuttaneet isomman osan sitä seutua\nerämaaksi.[134]\n\nTähän eivät Sarmatat vielä pysähtyneet, vaan kumminkin isoin osa\nheitä eteni Istron eli (kuten Romalaiset nimittivät) Danubion\n(Tonavan) rannalle, missä alkoivat nykyisestä Unkarista häiritä Roman\nvallan rajaa. Nimellä: \"Jazyges Sarmatae\" tuntee heidät jo Plinio\nvanhempi näillä tienoilla, ja Sarmata-nimellä heitä sitten mainitaan\nosallisina Markomannien sodassa,[135] jonka perästä he kaksi\nvuosisataa läpitsensä rosvo-retkillään häiritsevät Romalais-vallan\nsen-puolisia maakuntia,[136] kunnes Hunnilais-tulva heidät aiaksi\nupottaa. Tämän tulvan tauottua, Sarmatat taas nousevat näkyville.\nSvevilaisten apulaisina heidän kuninkaansa Beuga ja Babai taistelevat\nItä-göthiläisiä vastaan,[137] ja muutama vuosi myöhemmin sama Babai\nrosvoilee Mæsiassa ja valloittaa Singidunon, mutta saapi äkkiä\nGöthiläiset päällensä ja kaatuu tässä kahakassa.[138] Vielä kerran\ntapaamme Sarmatoja Göthiläisten tiellä, kun Theodorik v. 488 j.Kr.\nviepi kansansa Italiaan,[139] ja 80 vuotta myöhemmin heitä joku\nosa näyttää seuranneen Longobardien kanssa Italiaan.[140] Mutta\ntämän perästä heidän nimensä häviää. Oliko itse kansakin riutunut,\nhukkunut, tai muuttanut takasin itäisille seuduille? Semmoista ei\nhistoria millään lailla te'e todennäköiseksi. Juuri tähän aikaan\noli uusi nimitys alkanut kaikua maailmassa, -- nimi: _Slavit,\nSlovenit, Sklabenit_, joka veljes-niminensä: _Antat ja Venedit_,\ntulee äärettömän avaralla alalla näkyviin ja käsittää väki-rikkaita\nkansakuntia.[141] Niinkuin Sarmatat ennen, niin nyt Slavilaisetkin\nalkavat Tonavan seutuja hätyytellä.[142] Että Slavilaiset vasta nyt\nolisivat Eurooppaan tulleet, ei historia millään näytä myöntävän.\nAjatukseni on, että Slavilaiset ovat yhtä kuin entiset Sarmatat ja\nSauromatat. Todistukset tässä kohden ovat mielestäni jotenkin selviä.\n\nProkopio antaa seuraavan tiedon: \"alkuperäisesti oli Sklabenilla\nja Antoilla yksi nimi; sillä molemmat kutsuttiin muinoin\n_Sporit_\".[143] Tämä nähtävästi väännelty nimi on epäilemättä\nsamaa kuin Sorbit, Serbit, Sorabit, joiden yhteinen juuri _Srb_\nmerkitsee _kansakuntaa_.[144] Mutta myös Sarmataen nimi näyttää\nlähtevän samasta juuresta _Srm_, niin että loppu _ata_ olisi\nainoastaan kreikkalainen pääte, samatekkuin nimessä Γαλάτα. Jo\nPlinio ja Ptolemaio mainitsevat Maiotin ja Wolgan välillä: _Serbi_,\nΣέρβοι,[145] yhdessä Sarmatalaisten heimojen kanssa, ja Keskiaian\nSlavilaiset kirjaniekat käsittivät myöskin nimet: Sarmatat ja\nSerbit yhdeksi asiaksi.[146] Näistä syistä Böhmiläinen oppinut\nSchafarik ensimäisessä teoksessaan Slavilaisten syntyperästä [147]\noli päättänyt, että Sarmatat ja Slavilaiset ovat samaa kansaa.\nMyöhemmin hän on laveasti koettanut kumota tämän ensimäisen uskonsa,\ntahtoen osoittaa, että Slavilaiset kaikella muotoa ovat alkuperäisiä\nmaassaan, mutta Sarmatat muka muukalaisia, jotka idästä tullen\nrasittivat näitä rauhallisia maan-asukkaita. \"Tämä\", hän lisää, \"on\nsyy siihen, että molempien kieli, tavat ja uskonto sekaantuivat\nyhteen, josta vielä nykyaikana jälkiä havaitaan\".[148] Hänen\noppineet todistuksensa tähän luuloon ovat erinomaisen heikkoja ja\nristi-riitaisia,[149] ja jos tunnustaa täytyykin, että paljon puuttuu\nennenkuin voimme pitää tämän kysymyksen lopullisesti ajettuna,\nei liene kuitenkan kieltämistä, että Sarmataen ja Skythaenkin\nSlavilaisuus on kaikista päätöksistä todennäköisin.\n\nMutta jos varsinaiset Skythat ja heidän heimolaisensa Sarmatat eivät\nsovi Suomensukuun sioitella, ei ole asia niinkään selvä, kun puhe\ntulee heidän lähi-kansoistaan. Jo todennäköisyys näyttää vaativan,\nettä meidän pitäisi löytämän Suomensukuisia kansakuntia Euroopan\nja Aasian pohjoisilla raja-seuduilla. Mutta Herodoton antamat\ntiedot tässä kohden ovat liian köyhiä, että niiden avulla voisimme\npäästä selviin päätöksiin, ja mitä myöhemmät kirjaniekat tietävät\nasiassa mainita, on vieläkin vaillinaisempaa. Tutkijat siis ovat\nmielivaltansa mukaan saaneet tehdä selityksiänsä ristiin rastiin, ja\ntavallisesti ainoastaan joku yhtäläisyys nimien soinnossa on ollut\nheille osviittana. Minun ei käy kaikkia näitä luuloja ja arveluja\ntässä kertoella. Tahdon ainoastaan mainita, missä kansoissa on\ntahdottu keksiä Suomen heimoa, ja kuinka todennäköisiä syitä siihen\non tuotu esiin.\n\nLänsi-puolella Skythaen aluetta, niissä vuorimaissa, missä\nMaris-virta (Theiss) syntyy, siis nykyisessä Itä-unkarissa ja\nTranssilvaniassa, asettaa Herodoto Agathyrsit, jotka ovat muka\nhehkuvaisinta väkeä, kantavat paljon kultaa ja pitävät vaimonsa\nyhteisesti, ollaksensa kaikin ikäänkuin yhtä perhe-kuntaa, missä ei\nvihaa eikä kateutta olisi. Sodassa Dareioa vastaan eivät ruvenneet\nSkythaen liittoon, vaan vielä estivätkin näiden marssia maansa\nläpi.[150] Myöskin Aristoteles heitä mainitsee, sanoen heillä ei\nolevan kirjoitettuja lakia, vaan heidän säilyttävän lakilauseet\nrunoina muistossansa.[151] Romalais-aian kirjaniekat asettavat heidät\nkoillisempiin seutuihin, lisäten, että heillä oli tattuaamisen\ntapa, s.t.s. että maalasivat ihoonsa tumman-sinisiä kuvia, vieläpä\ntukkansakin sinillä painoivat.[152] Nämä Agathyrsit on Vivien de\nSaint-Martin päättänyt samaksi kansaksi, kuin Priskon ʹΑκατιζίροι,\nΚατζίροι, Ακατίροι eli ʹΑκαττίροι, Jornandeen _Agazziri_, jotka\nasuivat alisen Wolgan varrella ja myöhemmin tunnetaan _Katsarien_\nnimellä. Tästä syystä hän ne siirtää Suomen sukuun.[153] Asia ei ole\nmillään muotoa mahdoton, mutta muuta todistusta ei käy siihen löytää,\nkuin joku yhtäläisyys nimien soinnossa.\n\nNeurit asettaa Herodoto Tyraan lähteille, Agathyrsien\nitä-puolelle ja luoteessa Skythoista. Satu, kuinka kerran vuoteensa\nsusiksi muuttiivat, on melkein ainoata mitä heistä mainitaan.\nSuomensukuisiksi ei heitä ole kukaan luullut. Neurien itä-puolella\nasui Herodoton mukaan ʹΑνδροφάγοι eli Ihmissyöjät, joiden\nkansallisuutta ei käy millään arvata. Vielä idempänä, Tanain\nlänsipuolella ja pohjassa Skythaen maasta, löytyi Melanklainit eli\nMustatakit, joiden nimi tuli heidän vaate-parrestaan, mutta joiden\nkansallisuus on mahdoton aavistaakkaan. Kuitenkin oppinut Schafarik,\njoka ei koskaan puutu uskaliaita selityksiä, arvelee [154] että\njoku Slavilainen oli oman kielensä mukaan selittänyt kansa-nimen:\n_Samojed_, sanoista _Sam_ mies ja _Jed_ syödä, josta muka\nKreikkalaisille olisi tullut nimitys: Androfagit, ja että taas nimi:\nΜελάγχλαινοι sisältää suomenkielisen päätteen: _-lainen_, niinkuin\nsanoissa: Suomalainen, Savolainen. Nämä selitykset voimme kokonaan\nsiksensä heittää.\n\nToisella puolen Tanaita. oli Herodoton mielestä jo Aasian maan-osaa,\nmissä Skythaen rinnalla asui Sarmatat Maiotin lahden-pohjasta 15\npäivänmatkaa pohjaseen. Heitä ylempänä metsäisessä maassa asuivat\n_Budinit_, nähtävästi Melanklainien rinnalla ja itä-puolella.[155]\nNämä Budinit ovat muka lukusaa kansaa, sen maan alkuväestöä\n(αυτόχϑονες), kaikilla vaalean-siniset silmät ja puna-keltainen\ntukka.[156] Elannostaan ovat paimentolaisia ja ovat muka ainoat\ntäin-syöjät näillä mailla.[157] Heidän metsissään löytyy iso järvi\nsekä soita ja ruovostoa, ja siinä saukkoja, majavia sekä eräitä\neläimiä, joilla on nelikulmaiset kasvot ja joiden nahka käytetään\nturkiksiksi mutta munoset lääkkeeksi. Budinien seassa asuu toinenkin\nkansa, nimeltä _Gelonit_, puisessa kaupungissa. Nämä ovat Herodoton\nmielestä alkuperäänsä Kreikkalaista siirtokuntaa, puhuvat Kreikkaa\nja Skythan-kieltä, josta Budinien puhe kokonaan eriää, ja viljelevät\nmaata. \"Kreikkalaisten on tapa\", arvelee Herodoto, \"kutsua Budinitkin\nGeloneiksi, joka ei ole oikein\".[158] Tämä tapa kuitenkin jäi\npysymään myöhemmillä kirjaniekoilla, jotka eivät muutoin mitään\ntarkempia tietoja lisää.[159]\n\nNäissä Budineissa ovat uudemmat tutkijat luulleet keksivänsä\nmilloin mitäkin kansallisuutta. Mannert pitää heidät Saksalaisten\nesi-isinä,[160] Schafarik taas selvinä Slavilaisina,[161] ja\nmolemmille on Budinien siniset silmät ja keltainen tukka varmana\ntuntomerkkinä. Täin-syöminen heitä kuitenkin kuvottelee, jotta he\nRitterin mukaan[162] koettavat sen kääntää mänty-käpyjen syönniksi.\nSitä vastoin Vivien de Saint-Martin vähintäin yhtä hyvillä syillä\nlukee Budinit Suomen-sukuun, verraten heidän nimensä Votjakien\nnimeen, jonka vartalo on _Vot, Udy_.[163] Silminnähtävästi on tässä\nkohden mahdoton päästä täyteen selkoon. Täin-syömisen suhteen sopii\nmuistuttaa, että Bashkirit 10:nnella vuosisadalla pitivät täit\nherkkuinansa,[164] ja että vielä meidän aikoina Lappalaisten on tapa\naina aamusin pureksia vaatteidensa saumoja, surmatakseen mitä niihin\nyön kuluessa on kokoontunut. Tämmöinen askare, jonka Lappalainen\ntoimittaa kaikkein nähden ujoksumatta, lienee Budineillakin ollut\ntavallinen.[165] Mutta tämä ei muuta todista, kuin että Budinit\nruokottomuudessa olivat Lappalaisten vertaisia.\n\nJota edemmäksi koilliseen tullaan, sitä todennäköisempi meidän on\ntavata Suomensukuisia kansoja, mutta samassa määrässä myös tiedot\novat vielä enemmin vaillinaiset ja sadunvoitteiset. Herodoton\narvata oli koko suunta Neurien, Androfagien ja Melanklainien\npohjois-puolella autiota erämaata, jossa Skythat sanoivat\nilman olevan täynnä höyheniä.[166] Mitä Hyperbore'ista eli\nPohjan-takalaisista tarueltiin, ei Herodoto usko ensinkään.[167]\nPohjois-puolella Budinien maata hän tietää olevan erämaata seitsemän\npäivän matkaa, jonka perästä seurasi koillisessa tai itäisessä\nsuunnassa suuri ja omituinen metsästäjä-kansa, nimeltä _Thyasagetat_,\njoiden maassa muka Tanai ja Oaro (Wolga?) sekä kaksi muutakin jokea\nsyntyivät.[168] Nimi, joka myöhemmin kirjoitettiin myös _Tussageta\nja Thyrsageta_,[169] vivahtaa Skandinavian satujen Thursiin eli\nThussiin, mutta ei kylläksi todista. Thyssagetain vieressä,\nnähtävästi itäisellä puolella, asui näillä seuduin toinenkin\nmetsästäjä-kansa, nimeltä _Jyrkat_. Maa oli metsäinen ja Jyrkain\nmetsän-käynti tehtiin sillä lailla, että mies joutsenensa istui\npuussa väijyksissä ja hevonen maassa makasi mahallansa; kun otusta\noli ammuttu, mies kohta sitä hevosella ja koiralla ajamaan. Jyrkaen\nylä-puolella itää kohden asui eräs Skythalainen siirtokunta. Heihin\nsaakka on muka lakeutta, mutta nyt alkaa kivi-koloinen maa, jossa\nasuu kalju-päitä ihmisiä, nimeltä _Argippai'it_, lättä-nenäiset\nja suurilla sasupäillä, elättäen henkensä eräästä puusta, jonka\nHerodoton kertomus antaa arvata tuomeksi. Tämä kansa pidetään\npyhänä, ei kärsi keltään vääryyttä eikä kanna mitään sota-aseita,\nvaan ratkaisee muiden kansain riitoja. Näihin saakka on muka maa\nhyvin tunnettu; sillä siellä käydään kauppaa Ponton rannalta,\nja Skythat, jotka sinne lähtevät, tarvitsevat seitsemän tulkkia\nseitsemää eri kieltä varten. Mutta ylempänä näitä kalju-päitä on\nkorkeita vuoria; ja mitä Argippai'it juttelevat, että muka vuorissa\nasuu vuohi-jalkaista väkeä ja sitäkin ylempänä ihmisiä, jotka\nkuus-kuukautista unta vetävät, se kaikki Herodotonkin mielestä\npelkkää tarua. Sitä vastoin hän varmaan tietää, että kalju-päiden\nitäpuolella asuu _Issēdonit_, ja vastapäätä Issedoneja (idässäkö\nvai etelässä) hän assettaa _Massagetat_, joiden maa oli itäpuolella\nKaspian-merta, pohjoispuolella Oxoa tai Jaxartesta.[170]\n\nMela[171] ja Plinio[172], jotka seuraavat Herodoton tietoja,\nmainitsevat vieretysten, edellinen: _Thyssagetat, Jyrkat_ ja\nerämaan takana _Arimphae'it_, jälkimäinen taas: _Tussagetat,\nTurkat_ ja erämaan takana _Arimphae'it_. Käsikirjoissa luetaan\nPlinion tykönä eri muotoja: _Turcae, Thircae, Etyreae_. Schafarik\ntahtoisi Herodotonkin tykönä lukea, ei 'Iύρκαι, kuin Τύρκαι, mutta\nkäsikirjat eivät salli senlaista muutosta.[173] Mahdotonta ei ole,\nettä Jyrkaen nimi olisi jotenkin samaa kuin nimi _Jughor eli Uigur,\nUghor_, joka näyttää vanhimpaan aikaan yhdessä käsittäneen Suomen ja\nTurkin suvut heidän muinaisilla asun-sioillaan Irtish'in, Ob'in ja\nJenesein lähteillä.[174] Sitä vastoin Herodoton Argippai (Αργιππαίοι,\nmuutamissa käsikirjoissa, ʹΟργιεμπαίοι, Melan ja Plinion tykönä:\nArimphaei) eivät nimellänsä anna mitään osviittaa, mutta heidän\nulkomuotonsa antaisi arvata Mongolilaista sukua.\n\n_Issēdonien_ kansallisuudesta ei Herodoton kertomus anna mitään\nselkoa. Kun mieheltä isä kuolee, silloin sukulaiset kokoontuvat,\nkeittävät kuolleen lihat lampaanlihan kanssa yhdessä ja pitävät\nsiitä peijais-aterian.[175] Mela ja Plinio eivät mitään tietoa\nlisää ja Ptolemaio heidät asettaa kaukaiseen itään, missä hän Imaon\ntakana mainitsee kaksi Issedon-nimistä kaupunkia.[176] Issedonien\nylä-puolella mainitsee Herodoto vielä yks-silmäisiä ihmisiä, jotka\nSkythaen kielen mukaan kutsuttiin Arimaspit (Αριμασποι), _arima_\non muka sillä kielellä yksi, ja _spu_ silmä. Näistä oli jo ennen\nkertonut runoilija Prokonnesolainen Aristeas, ja myöhemmät heitä\ntuolloin tällöin mainitsevat.[177] Nimessä on Iranilainen sointo\n(_asp_ Zendin kielessä hevonen), ja Diodoro heitä sekoittaakin\nIranilaisten Ariaspaen kanssa, vieläpä toisessa paikassa kutsuu\nZoroasterin (Ζαϑραύστης) Arimaspien la'inlaatijaksi.[178] Koko kansa\nkuuluu oikeastansa tarujen valtakuntaan; itse Herodotokin muistuttaa,\nettä hänpä ei usko yks-silmäisiä ihmisiä löytyvän. Pelkkää tarua ovat\nnuo kullan-vartiat Gripit, Arimaspien pohjois-puolella, joilta nämä\njälkimäiset sanottiin ryöstävän tätä kallista metallia.[179] Näitäki\nylämpänä, itse pohjoisen valtameren rannalla oli Aristeas maininnut\nnuo satujen mainiot Hyperbore'it, jotka kuitenkin jo Herodoto pitää\nolemattomina.[180] Pintapuolisin silmäys osoittaa, ett'ei historia\neikä kansa-tiede voi näistä jutuista ensinkään kostua.\n\nKaspian-meren itä-puolisista kansoista oli Herodoto saanut tietonsa\nPersian puolelta. Hän mainitsee siinä Massagetat ja Sakat.\n_Massagetat_ asuivat pohjoispuolella Araxesta, joka tässä on joko Oxo\ntai Jaxartes, elivät paimentolaisina ja kalastajina vankkureissaan\nja olivat mnutoinkin tavoilta ja pukuimelta Skythaen kaltaisia.\nVaimojansa pitivät jotenkin yhteisesti ja vanhuksensa teurastivat\nja söivät, keittäen heidän lihansa muun lihan kanssa. Heidän\nainoa jumalansa oli aurinko ja sille he uhrasivat hevosia.[181]\nTämä viimeinen seikka, jonka voimme pitää ikäänkuin pakanallisena\nZend-uskontona, näyttää osoittavan sukulaisuutta Iranilaisten\nkanssa. Nimestä arvaten on heitä koetettu tehdä milloin Arjalaisiksi\nmilloin Turanilaisiksi. _Sakoista_[182] tietää Herodoto kovin\nvähän mainita, sanoo vain, että muka Persialaiset kutsuivat kaikki\nSkythat (s.t.s. kaikki pohjan-puoliset kansat) _Saka_-nimellä, ja\nnimittää Xerxeen sotalaumassa: \"Skythalaiset Sakat\" (Σάκαι δε οί\nΣκύϑαι), jotka hän myöskin kutsuu: Σκύϑαι ʹΑμυργίοι eli Persialaisten\npuheen mukaan Σάκαι.[183] Nämä Sakat, joiden vaate-partena\nmainitaan roima-housut ja pysty-huippuiset hytyrät, olivat Persian\nalamaisia ja kuuluivat 15:nteen satrapi-kuntaan.[184] Herodoton\nantamat tiedot saavat täydellisen vahvistuksen Persian kuningasten\nkalliokiijoista. Dareion kirjoitus Nakshi-Rustam'issa luettelee\nvaltansa alamaisina Sattagydian, Gandarian ja Indian jälkeen: _Sakâ\nHumargá_ (Assyrialaisessa käännöksessä: Nammirri _Umurga_) ja\n_Sakâ Tigrakhudá_ (sanan _Tigrakhudâ_ arvelee Oppert merkitsevän\n_joutsimiestä_, sagittarius), vieläpä edempänä Kappadokian, Sapardan\n(läntisen Vähä-aasian) ja Jonian jälkeen: \"Sakat (Nammirrit), jotka\nasuvat meren takana\", joita sitten seuraa Iskudur (Skodros, Trakia)\nja palmikon-kantajat Jonialaiset (Euroopan Kreikkalaiset).[185]\nMeillä on siis tässä sekä Herodoton Σκύϑαι ʹΑμυργίοι että\nPontonkin-takaiset Skolotit, vieläpä eräs kolmaskin laji, jota\nkirjaniekat eivät mainitse. Selvästi myöskin nähdään todeksi,\nettä Persialaiset antoivat Saka-nimen kaikille pohjan-seutujen\npaimentolaisille. Mutta alkuperäänsä tämä nimi lienee kuulunut\nainoastaan siihen Suomensukuiseen kansaan, joka muinaisuuden aikoina\nvallitsi Assyriassa ja Mediassa, ja sen heimoa olivat luultavasti\nPersian-vallankin aikana Oxon-puoliset Sakat, mutta ei millään muotoa\nPonton-takaiset Skolotit.[186]\n\nHerodoton jälkeiset kirjaniekat lisäävät muutamia tietoja, jotka\nansaitsee mainita, jos kohta eivät anna selkoa näiden kansain\nsukuperästä. Ktesias, Diodoro ja muut juttelevat Sakalais-vaimojen\nurhollisuudesta.[187] Straboni muistuttaa, että entiset Kreikkalaiset\nolivat kutsuneet kaikki kansat itäpuolella Kaspian-merta Sakoiksi ja\nMassagetoiksi, mutta eivät ole niistä mitään luotettavaa tienneet.\nItse hän mainitsee lähinnä Kaspian-merta Dahat (Δάαι), idempänä Sakat\nja Massagetat, kuitenkin muistuttaen, että erityisillä lahoilla\noli eri nimensä.[188] Sakoista hän erittäin kertoo, että he ennen\nmuinoin ovat tehneet yhtäläisiä retkiä etelämpiin maihin kuin mitä\nKimmereistä jutellaan; he ovat Baktrian valloittaneet sekä Armeniata\nparaimman osan, joka heistä sai nimen: Sakasene, vieläpä ovat\nretkeilleet Kappadokiaan ja Ponton-maakuntaan saakka.[189] Tässä\nmaineessa voimme kentiesi nähdä jonkun hämärän muiston Suomensuvun\nmuinaisesta mahtavuudesta.\n\nOlen edellisessä koettanut tutkia ne tiedot, mitkä historian isä,\nHerodoto, antaa koillisen Euroopan ja luoteisen Aasian alalta,\nlisäten myöhempien kirjaniekkojen maineita, missä ne jollakin lailla\nvalaisevat Herodoton kertomusta. Lukija on jo näistä maineista voinut\nhavaita, kuinka vähän valoa seuraavat aiat lisäsivät. Oikeastansa ei\nkukaan myöhemmistä näy niinkään tarkasti tunteneen Skythaen maata ja\nniiden lähi-kansoja, kuin Herodoto oli tuntenut, ja tästäpä tapahtui,\nettä kun uusia kansoja ja kansa-nimiä aikaa voittaen tuli kuuluviin,\nkuitenkin Herodotonkin mainitsemat nimet tavallisesti näiden rinnalla\nja seassa kertoeltiin, vaikk'ei ollut selvä tieto, kuinka näitä\nvanhoja ja uusia nimiä oli sioittaminen ja sovittaminen. Runoniekat\ntähän vielä hämmennystä lisäsivät, käyttämällä nämä hämärät tiedot\nrunollisiin tarkoituksiin. Itse Ponton ranta-maastakin alkoi käsitys\nkäydä yhä himmeämmäksi. Jo Aristoteles luuli Tanain olevan Araxeen\nhaarana[190] ja useat pitivät Tanain ja Jaxarteen yhtenä jokena.[191]\nSeneca't sekoittivat Tanain ja Danubion[192], ja Ovidio Tomissa\nollessaan puhkesi:\n\n    \"Eempänä muuta ei oo, kuin kylmät ja autiot pohjan;\n    Voi, kuin maaliman on ääri jo lähellä tääll'!\"[193]\n\nSyy tähän karttuvaan tietämättömyyteen on etsittävä siinä metelisessä\ntilassa, jonka alttiiksi Ponton pohjois-rannikko oli joutunut.\nTällä alalla, missä sitten lopulla 4:ttä vuosisataa se niinkutsuttu\nSuuri Kansain-vaellus otti alkunsa, vallitsi jo sitä ennen suuria\nmylläyksiä; Kreikkalaiset kauppapaikat, joiden kautta ennen oli\ntullut tietoja näiltä mailta, hävitettiin toinen toisensa perässä, ja\nmaan asukasten raakuus esti kaikki tieteilemiset.[194]\n\nMutta tästä hämärästä kajottaa kuitenkin muutamia uusia kansa-nimiä,\njoita meidän tulee järjestänsä tutkiella. Ne ovat Bastarnat,\nRoxolanit, Alanit, Aorsit ja Sirakit.\n\nV. 178 paik. kuuluu ensimäinen maine _Bastarnoista_, jotka\nsilloin lähettivät Perseon avuksi 20,000 miestä ja seuraavinakin\naikoina kehutaan sotaiseksi kansaksi. Heidän asuin-paikkana oli\nlänsi-puolisen Skythian sisämaat, osa heitä myöskin asui Peuken\nsaaressa Danubion suussa, kantaen siitä nimen: Peukinit, mutta\nmistä olivat tulleet ja mihinkä aikaan, ei mainita; maan vanhoja\nasukkaita eivät ainakaan olleet.[195] Kun Auguston aiasta paremmin\noli tultu tuntemaan Germanilaisia, havaittiin myös, että Bastarnat\nolivat niiden sukua; he olivat muka Germanilaisien rajakansana,\nkieleltä ja tavoilta niiden kaltaisia, ja jos ei käynyt heitä täysinä\nGermanilaisina pitää, lienee syynä se, että naimisilla olivat\nSarmatalaisuutta sekaansa ottaneet.[196]\n\n_Roxolanit_ taas näyttävät olleen Sarmataen sukua. Heitä mainitaan\nensikerta Mithridates Suuren aikana ja asuvat sydänmaassa\nBorystheneen ja Tanain välillä. Straboni, joka nämä tiedot antaa,\nsanoo ei tietävänsä, asuneeko Roxolanein pohjois-puolella enää\nketään.[197] He elivät paimentolaisina vankkureissansa ja olivat\nankaria sotilaita, varsinkin ratsuväkenä. Tacito, joka kertoilee\nheidän v. 79 j.Kr. samonneen jäätyneen Danubion yli, kutsuu\nheidät Sarmatoiksi.[198] Heidän kansallisuudestaan ovat tutkijat\narvelleet sinne tänne, mutta Suomensukuisiksi ei käyne heitä arvata.\nSchafarikin luulo, että olivat Alanien heimoa, perustaihen paljaasen\nnimi-sointoon [199], ja vielä kummallisempi on verrata toisiinsa\nRoxolanit ja suomenkielen Ruotsalaiset, kuten Rud. Keyser tekee. [200]\n\nJotenkin samaan aikaan kuin Roxolanien nimi ilmaantuu, tavataan\nitäpuolella Tanaita ja Maiotin järveä _Aorsit ja Sirakit_. Nämä\nStrabonin mielestä ovat pakolaisia niistä Aorseista, jotka ylempänä\npohjassa asuvat. Farnakeen hallitessa Bosporon valtaa, oli Sirakien\nkuningas Abeako varustanut 20,000 ratsumiestä, mutta Spadines,\nAorsien kuningas, 200,000, ja ne Aorsit, jotka ylempänä asuvat,\nvielä enemmän. Heidän valtansa alla on isoin osa Kaspian meren\nrannikkoa. Kameleillansa he käyvät kauppaa, ottaen vastaan Intian\nja Babylonian tavarat Medialaisilta ja Armenialaisilta. Itse he\novat rikkaita ja kantavat kultaa.[201] Pliniokin mainitsee Aorsia\nuseassa kohden ja kerran myöskin Sirakit, mutta asuntopaikat hän\nmäärää sekavalla tavallaan.[202] Tacito tuntee \"Adorsit\" ja Sirakit\nitäpuolella Tanaita,[203] ja Ptolemaio mainitsee Aorsia kahdessa\npaikassa, Euroopassa Agathyrsien vieressä ja Aasiassa Jaxarteen ja\nWolgan välillä.[204] Heidän kansallisuudestaan ei anneta tietoa.\nAorsien nimessä on moni luullut löytävänsä nyky-aian Ersalaiset,\njotka ovat Mordva-kansan toinen lahkokunta.[205] Asia ei ole\nmahdoton, mutta vaikea toteen näyttää. Samalla tavalla on tahdottu\ntehdä Sirakitkin Suomensukuisiksi, verraten heidän nimensä Syrjäänien\nnimeen (Syrjäläiset, Syrjakit); ja tämäkin arvelu on mielestäni kyllä\ntodennäköinen.\n\nPaljoa mahtavamman historiallisen sian ottavat _Alanit_, jotka vasta\ntulemme tapaamaan suuressa kansain-vaelluksessa. Ainakin Vespasianon\naloista asti heitä tavataan Tanain ja Maiotin seuduilla, mistä\nuseita kertoja karkaavat Kaukaso-vuoren yli.[206] Mutta jo paljoa\naikasemmin, noin v. 120 e.Kr., näyttävät Kiinalaiset heidät tunteneen\nluoteisessa Sogdianassa lähellä suuria nevoja (luultavasti Aralin\nseuduilla), ensin nimellä An-thsai eli Jan-thsai, sitten l:sellä\nja 2:sella vuosisadalla j.Kr. nimellä A-lan-na.[207] Waalea tukka,\nsiniset silmät ja ko'okas varsi oli Kiinalaisten mukaan tämän kansan\ntuntomerkit, ja yhtäläisen kuvan antaa Ammiano Marcellino hänen\naikaisista Alaneista.[208] Tämä historioitsija, joka heistä tekee\nlavean selityksen,[209] kuvailee heidät paimentolaisiksi ja hyviksi\nratsumiehiksi. Tautiin ja vanhuuteen kuolla oli heistä häpeä, ja\nsotainen luonteensa näkyy siitäkin, että hevoisloimeksi käyttivät\ntappamiensa vihollisten pää-nahkoja. Sodan jumalaa palvelivat maahan\npystytetyn paljaan miekan muotoisena, siis varsin samalla tavalla\nkuin Herodoto juttelee Skoloteista eli Skythoista;[210] muutoin ei\nheillä temppeliä eikä pyhää paikkaa ollut. Orjuuden sääty oli heille\nvallan tuntematon; kaikki olivat vapaita ja jalo-sukuisia.\n\nAmmianon arvata olivat Alanit samaa kansaa, kuin mitä ennen muinoin\nkutsuttiin Massagetoiksi,[211] ja Kiinalaiset lähteet todistavat,\nettä ainakin muinoisten Massagetain lähiseuduilta olivat lähteneet.\nSekä Ammiano että Kiinalaiset sanovat Alani-nimen tulevan vuorista,\nmutta tällä ei ole sanottu, että nimi merkitsee vuori-asukkaita,\nvaan ainoastaan, että löytyi sen-nimisiä vuoria, josta itse kansa\noli nimensä saanut. Todella Ptolemaio mainitseekin Alauniensa ja\nAlaniensa vieressä aina samannimisiä vuoria (το Αλαυνόν όρος, τα\nΑλανα όρα), ja Eustathio sanoo selvillä sanoilla, että kansan-nimi:\nAlanit, näyttää tulleen Alani-vuoresta Sarmatiassa.[212] Siis ei\nole tarpeellista johtaa heidän nimensä Turkin sanasta: _alin eli\nōla_, vuori, ja luulla heidät Turkkilaisiksi. Päin vastoin on\nheidän Iranilainen sukuperänsä toden-näköisin ja Klaproth näkee\nheidän jälkeisiään nykyisissä Osseteissa Kaukaso-vuorella Terekin\nlähteillä (omassa kielessä kutsutut: _Ir, Iron_, Venäjäksi: _Jassy_,\nArapialaisten tykönä: _As_, Carpinin ja Jos. Barbaron tykönä: _Alanit\neli Assit_), joiden kieli on Iranin sukua.[213]\n\nSuuressa kansain-vaelluksessa heidän parviansa tavataan Galliassa,\nEspanjassa ja Afrikassa saakka, mutta heidän kansallisuudestaan ei\nlöydy kuin sekavia maineita.[214]\n\nNyt tulisi vuoro puhua Göthiläisistä ja Hunneista, joiden vallat\nVanhan aian lopulla leviävät muinaisen Skythian alalla. Näistä\nGöthiläiset tietysti ovat Germanilaisia, ja Hunnit, joista aion\nlaveammin puhua, katson Suomensukuisiksi. Mutta ennenkuin näihin\nryhdyn, täytyy käydä katsomassa, mitä tietoja lännen puolelta saatiin\npohjoisen Euroopan kansoista.\n\n\n\n\nIV.\n\nVanhan aian tiedot Pohjois-euroopasta Pytheaan ja Kreikkalaisten\nkautta.\n\n\nOlen edellisessä luvussa osoittanut, kuinka vaillinaiset ne tiedot\novat, jotka muinaiset, varsinkin Herodoton jälkeiset kirjaniekat\nantavat koillisesta Euroopasta ja luoteisesta Aasiasta. Kaikki\ntodennäköisyys tosin käskee meidän hakea siinä kohden Suomen-sukuisia\nkansoja. Mutta ainoa luotettava päätös, johon voimme päästä, on\nse, että muutamat kansat niillä seuduin, esim. Herodoton Skythat\n(Skolotit), eivät ensinkään olleet Suomen sukua, sitä vastoin\nmuutamat muut, esim. Jyrkat, Sakat, Budinit ja Aorsit, suuremmalla\ntai vähemmällä todennäköisyydellä ovat siihen sukuun luettavat.\n\nKun nyt tästä käännymme koilliseen Eurooppaan, niin on ensiksi\nmuistaminen, että sillä alalla, missä Suomensukuisia kansoja käy\nhakeminen, nimittäin Skandinaviassa ja Itämeren rannikolla yleensä,\ntiedot ovat vaillinaisuutensa ohessa paljoa myöhäisempiä. Herodoto\nei tuntenut luoteista Eurooppaa ollenkaan, pitäen Istron takaiset\nseudut luoteesen päin kylmän tähden asumattomina.[215] Vasta Caesarin\naikana ruvettiin saamaan tarkempia tietoja Rein-virran takaisista\nseuduista ja ensimäisten keisarien aikana varsinkin Germanian maat\nastuivat valoon. Mutta paljoa aikasemmin kuitenkin, noin sata vuotta\nHerodoton jälkeen, oli eräs Kreikkalainen Massalian eli Massilian\nkaupungista kulkenut pitkin valtameren rannikkoa perimmäiseen pohjaan\nja hänen matkansa, jonka vertaista ei sittemmin tehty, levitti\njonkunmoisia, jos himmeitäkin, tietoja niistäkin maista, jotka\nolivat Germaniaa edempänä. Tämä mies oli Pytheas Massalialainen,\njoka näyttää eläneen Aleksanteri Suuren aikoina tai vähäistä\nmyöhemmin. -- Pahaksi onneksi hänen teoksensa ovat hukkuneet, niin\nettä ainoastaan muutamat jäänökset ovat muiden kirjaniekkain kautta\nsäilyneet eikä aina vääristämättömässä muodossa. Mutta nämä jäänökset\novat yksinäisyytensä tähden suuri-arvoiset ja kuuluvat minun\ntutkimus-aineeseni.[216]\n\nMinun ajatukseni on, että Pytheaan näkemä Thule on haettava Norjassa\nja että vielä siihen aikaan Norjan asukkaat olivat isoksi osaksi\nSuomen-sukuisia. Tämä arvelu vaatii minun puhumaan vähäistä laveammin\nPytheaan matkoista, jos kohta ei tästä tutkimuksesta lähtisikkään\naivan suuria tuotteita. Ensiksi täytyy kuitenkin muistuttaa, että\nuseat kirjaniekat muinaisuudessa eivät ollenkaan luottaneet Pytheaan\nsanoihin. Näin kaukaisilla mailla käydä oli monen mielestä varsin\nmahdotonta, ja kysyttiin millä varoilla ja keinoilla hän oli\nvoinut semmoisen matkan tehdä. Varsinkin Straboni, joka kuitenkin\non hänen teoksistaan enintä säilyttänyt, kutsuu häntä tavan-takaa\nvalehtelijaksi (άνήρ ψευδέστατος), vaikka häntä oikaistessa hän\nitse tekee paljoa törkeämmät virheet kuin ovatkaan ne, joista\nhän Pytheasta soimaa.[217] Kuinka vähän Strabonin tuomio tässä\nkohden painaa, arvaamme siitä, että hän suuresti ihastelee Homeron\nmaatieteellistä viisautta ja sanoo ennemmin luottavansa Hesiodon ja\nHomeron runoihin kuin Herodotoon ja hänen vertaisiinsa.[218] Mutta\nPytheaan luotettavuutta useat muut sitä vastoin eivät ole epäilleet,\nja uudemmat tutkijat ovat yksimieliset antamassa hänelle sitä\nkunniaa, mikä ensimäiselle pohjan seutujen löytö-matkaajalle tulee.\nAinoastaan kahdesta seikasta voi olla eri mieli: ensin mitä Pytheas\nteoksissansa oikeastaan on sanonut, ja sitten mille perille hänen\nmatkansa ulottui. Nämä seikat täytyy minun tässä ottaa tarkempaan\ntutkintoon.\n\nStrabonin tykönä luetaan Polybion halveksivaiset lauseet Pytheaasta:\n\n\"Tämä mies on Polybion mielestä useita ihmisiä hairauttanut,\npuhuessaan Britannian saaren suuruudesta, vieläpä _lisäksi\ntehden juttunsa Thulesta ja niistä paikoista, joissa ei enää ole\nmuka mannerta eikä merta eikä ilmaa, vaan nämä sekasin jonakuna\nmeren-keuh'on kaltaisena pöpörönä, jossa, hän sanoo, maa ja meri\nja kaikki tyyni on rippumassa, ja joka on ikäänkuin koko maailman\nside, minkä läpi ei jalkasin eikä laivalla käy pääseminen; ja\ntuota meren-keuh'on kaltaista hän sanoo itse nähneensä, mutta\nmuut puhuvansa kuulemastaan. Tämän juttelee Pytheas, ja senkin,\nettä palattuaan sieltä hän muka on kulkenut koko Euroopan\nvaltamerenrrantaa Gadeirosta Tanaihin saakka_\".[219]\n\nTämä Polybion tekemä ote Pytheaan kertomuksesta osoittaa:\n\n1:ksi, että Pytheas itse on käynyt Thulessa, sillä _sieltä_ hän sanoo\npalanneensa;\n\n2:ksi, että paitsi mitä Thulesta kertoo, hän myöskin puhuu niistä\n(arvattavasti läheisistä) paikoista, joissa maa, meri ja ilma ovat\nsekasin meren-keuhon kaltaisena pöpörönä;\n\n3:ksi, että hän tämän pöpörönkin omin silmiä oa nähnyt, mutta sen\nlisäksi on jutellut muistakin seikoista, joista vain on kuollut\npuhuttavan, -- ja joita Polybio tässä mainitse;\n\n4:ksi, että hän, joko paluu-matkallaan tai toista eri matkaa tehden,\non kulkenut koko Euroopan valtameren-rantaa.\n\nMitä ensimaiseen pykälään tulee, on meillä muitakin todistuksia.\nRhodolainen Gemino, puhuessan yön ja päivän vaiheesta, joka muka\npohjan seuduilla on kovin epätasainen, jotta pisin päivä on 17 ja\n18 tuntia, arvelee Pytheaan niillä seuduilla käyneen ja mainitsee\nMassalialaisen omat sanat, lausuen:\n\n\"Ainakin hän sanoopi kirjassansa, jonka valtamerestä teki:\n_Maan-asukkaat osoittivat meille paikan, mihinkä aurinko menee\nlevolle; sillä näillä seuduin olikin yö varsin lyhyt, paikoin 2\npaikoin 3 tuntia, niin että vähän aikaa laskunsa jälkeen aurinko taas\nnousi_\".[220]\n\nSamat asiat vaikka lyhyemmin kertoo Kosmas Indopleusteskin Pytheaan\nkirjasta, sanoen:\n\n\"Masaslialainen Pytheas, kirjassansa valtamerestä, sanoo, että\n_hänen ollessaan pohjoisemmilla seuduilla, sikäläiset maan-asukkaat\nosoittivat hänelle auringon lepo-sian, jossa muka yöt aina syntyvät\nheillä_\".[221]\n\nNäissä lauseissa tosin ei nimitetä Thulea, mutta että\nnuo \"pohjoisimmat seudut\" eivät muuta tarkoita, näemme\nStrabonin lauseesta, että muka \"_Pytheas sanoo Thulen seudut\nviimeisiksi_\".[222] Siis ei ole kieltämistä, mitä ensiksi päätin,\nettä Pytheas on sanonut Thulessa käyneensä, vieläpä puhutelleensa sen\nmaan asukkaita (οι βάρβαροι, οι αυτόϑι βάρβαροι.)[223]\n\nJos nyt tarkemmin otamme tutkiaksemme Thulen asemaa, niin näemme\nStrabonin ja Plinion tykönä Pytheaan sanoneen, että tämä paikka on\n_kuuden päivä-purjehduksen päässä pohjaseen Britanniasta, ja että\nThulen lähisyydessä (Plinion tykönä luetaan: yhden päivä-purjehduksen\npäässä) on juoksettunut (jäätynyt) meri_[224] -- Mutta mikä mitta\non päivän purjehdus? Jos Herodoton mukaan määräämme päivä-matkan\nmerellä 700:ksi stadioksi, niin Britannian ja Thulen väli tekisi\nnoin 7 astetta. Paremmalla syyllä kuitenkin sopinee tässä arvata\nvuorokauden purjehduksia, joista jokainen oli tapa lukea 1000:ksi\nstadioksi, jotta koko puheen-alainen väli olisi noin 10 astetta.\nMutta tämmöinen määräys jääpi monesta syystä epä-vakaiseksi. Ensiksi\nei ole arvattavasti Pytheas maininnut päivä-purjehduksiansa jonakuna\nvissinä matkan-mittana, vaan ainoastaan sanonut kuluttaneensa tälle\nvälille kuusi päivää, joka sattumusten mukaan saattoi merkitä isomman\ntai lyhyemmän mitan.[225] Ja toiseksi ei ole mitään tietoa, mistä\npaikasta Britannian saarta tämä rohkea matkustaja teki lähtönsä.\nKatson siis sulaksi mahdottomuudeksi saada tästä määräyksestä mitään\nselkoa asiaan.\n\nParempaa apaa luulen lähtevän niistä tähtitieteellisistä\nmääräyksistä, jotka Pytheas näkyy antaneen Thulesta ja Thulen\nseuduista, varsinkin koska tässä kohden emme ollenkaan tarvitse\nepäillä hänen luotettavuuttaan. Itse Strabonikin, joka muutoin\narvelee hänen enimmältään valehdelleeksi, myöntää kuitenkin hänen\ntaitavuutensa \"taivaallisissa\" ja määräystieteessä,[226] ja selvä\ntodistus hänen nerostansa ja tieteellisestä pyrinnöstään nähdään\nsiinä, että hän kaikkien ensimäisenä selitti valtameren luoteet\nja vuokset kuun vaikuttamiksi.[227] Koska siis löydämme Pytheaan\nantaneeksi muutamia tietoja pisimmän kesäpäivän mitasta sekä muista\ntähtitieteellisistä seikoista niillä seuduin, missä hän kävi, niin\ntuosta voimme täydellä luottamuksella laskea samojen paikkojen\npohjoista levua eli kaukaisuutta päiväntasaajasta.\n\nMutta tässä sattuu se epä-kohta, että eri kirjaniekat antavat kovin\neriäväisiä otteita Pytheaan teoksista. Gemino, niinkuin jo näemme,\nmainitsee Pytheaan omilla sanoilla, että siinä osassa Thulea, missä\nhän puhutteli maan-asukkaita, yö oli pituudeltaan paikoin 2, paikoin\n3 tuntia. Tosin ei tässä suoraan sanota, että vuoden lyhyintä yötä\nja pisintä päivää tarkoitetaan; muttu sen saapi kuitenkin pitää\nepäilemättömänä, koska muut otteet todistavat hänen juuri puhuneen\npäivän-seisahduksesta näillä mailla. Tämän määräyksen johdosta siis\nsaisimme pohjoista levua noin 65° 12' tai 64° 13', s.o. vähintäin\n5 astetta pohjoisempana Britannian pohjois-päätä.[228] Mutta muut\nmääräykset vievät meidät paljoa pohjemmaksi.[229] Strabonin tykönä\nnäemme Pytheaan sanoneen, että Thulen seuduilla (τα περί θούλης)\nkesäinen kääntö-piiri on sama käin taivaan-rannan pohjois-piiri\n(αρκτικός), s.t.s., kuten tähtitutkija Kleomedes sen selittää:\nkesäinen kääntö-piiri on kokonaan näkyvissä maan yli.[230] Tällä\nmääräyksellä selvästi merkitään itse napa-piirin levua eli noin 66,5°.\nJos taas Pliniohon saamme luottaa, olisi Pytheas sanonut, että\nThulen saaressa päivän-seisahduksen aikoina ei ole öitä ollenkaan\nvaan yhtämittaisia päiviä, auringon kulkiessa Kravun tähdistöä.[231]\nTämä määräys viepi meidät jo yli-puolelle napa-piiriä. Tarkemman\nselityksen saamme Kleomedeelta, joka tosin ei nä'y lukeneen itse\nPytheaan teosta, mutta epäilemättä joksikin osaksi kertoo Pytheaan\nantamia tietoja. Hänen lauseensa kuuluvat täydellisinä näin:\n\n\"Thule-nimisen saaren seudnilla, jossa Thulessa sanotaan Pytheaan\nkäyneen, mainitaan _kesäinen kääntö-piiri olevan kokonansa yli maan,\nollen samassa myös taivaanrannan pohjois-piirinä. Samoilla seuduilla,\njos koko Kravun tähdistö on aina-näkyväistä (αειφανή),[232]\nniin kestää kuukauden pitkä päivä; mutta jos ei koko Krapu ole\naina-näkyväisten joukossa, niin on päivää niin kauan kuin aurinko\nkulkee niissä osissa, jotka kuuluvat aina-näkyviin_. Ja jos\nmennään tästä saaresta pohjaseen, niin järjen-mukaisesti myös muut\nKravun-vieriset eläin-radan osat lienevät aina näkyvissä, ja siis\npitää oleman päivää niin kanan kuin aurinko kulkee niiden osien läpi,\njotka milläkin paikalla ovat näkyvissä maan yli. Ja täytyyhän olla\nmaapallossa niitäkin aloja, joissa on kahden-, kolmen-kuukautinen\npäivä, ja neljän-, viidenkin kuukautinen. Mutta itse maa-navalla,\nmissä kuusi eläin-radan tähdistöä ovat maan yli aina näkyvissä, pitää\nolla päivää niin kauan aikaa kuin aurinko näiden läpi kulkee (6\nkuukautta), koska siellä sama piiri on kerrallansa taivaan-rantana\nja pohjois-piirinä (arktikona) ja päivän-tasaajana. Sillä Thulessa\nasuvien luona lankeevat kesäinen kääntö-piiri ja pohjois-piiri\nyhteen. Mutta niillä, jotka ylempänä asuvat menee pohjois-piiri\nkääntö-piirin ohitse päivän-tasaajaa kohden (etelään)\".[233]\n\nNäitä lauseita tutkiessamme, on helppo eroittaa, mitä Kleomedes\njuttelee tarkaksi, luultavasti Pytheaan mainitsemaksi, todeksi, mitä\ntaas järjenmukaiseksi arveluksi. Että hän ainakin edellisessä seuraa\nPytheaan kertomusta, näemme Plinion äsken mainituista sanoista. Mutta\nPlinion ja Kleomedeen välillä on se eroitus, että edellinen sanoo:\n\"Thulen saaressa\", mutta jälkimäinen ensin: \"Thule nimisen saaren\nseuduilla\", sitten taas lyhyemmin: \"Thulessa asuvien luona.\" Riidan\nratkaisijaksi tulee Straboni, joka, samoja seikkoja mainitessaan\n(nimittäin kääntö-piirin ja pobjois-piirin yhteyttä), myöskin käyttää\nsanat: \"Thulen seuduilta\".[234] Sillä ei kuitenkaan ole sanottu,\nett'ei nämä Thulen seudut voineet olla samaa saarta kuin itse\nThulekin, vaikka Pytheas näyttää antaneen tämän nimen olletikkin\nsille paikalle, missä hän itse kävi. Nä'immehän jo ennen Pylybion\nlauseista, että Pytheas oli puhunut ei ainoastaan Thulesta, jossa\nkäynyt oli, vaan myöskin muista edempänä olevista senduista, joilla\nei ollut käynyt.[235]\n\nJos nyt koetamme sovittaa yhteen nämä Geminon, Kleomedeen, Polybion,\nStrabonin ja Plinion antamat tiedot Pytheaan Thulen-käynnistä, voimme\njotenkin tarkasti päättää, mitä hänen kadonnut matkakertomuksensa\nlienee sisältänyt. Minusta sen mieli on ollut seuraava:\n\nBritanniasta lähtien pohjoista suuntaa, on Pytheaa kuus-päiväisen\npurjehduksen perästä tullut eräälle maalle, missä hän kävi\npuhuttelemassa asukkaita. Tämä maa, jonka Pytheas luonnollisesti\narveli isoksi saareksi, kantoi nimen: _Thule_, ja lyhyin yö siinä\noli paikoin 2-tuntinen, paikoin 3-tuntinen, josta siis näemme että\npaikan pohjoinen levu oli noin 64-65 astetta. Näillä seuduin hän\nmyöskin näki tuon merikeuhon-kaltaisen pöpörön, joka ei ollut maata\neikä mertä eikä ilmaa, vaan sekoitettuna näistä kaikista. Se oli\narvattavasti joku jäinen meri-usva, joka näillä pohjoisilla vesillä\ntulee kulku-jäiden seurassa, mutta Pytheas näyttää katsoneen sitä\n\"maailman siteeksi\", jolla muka maa-pallo oli kiinnitetty muuhun\nmaailmaan. Paitsi sitä hän oli kuullut puhuttavan pohjoisemmistakin\nseuduista, ja puhujat eivät lie olleet muita kuin itse Thulen\nasukkaat. Saari ylöttyy kauas pohjaseen; se on muka maailman\nviimeinen maa. Onpa siinä niitäkin seutuja, joissa aurinko\nkesäsydännä paistaa yöt ja päivät, jotta kokonaiseen kuukauteenkin\nei ole mitään oikeata yötä. Vähän matkaa, noin päivän purjehdittava,\ntästä perimmäisestä Thulesta, on meri jo hyytynyt eli ikäänkuin\njuoksettunut.\n\nOlen jo ennen maininnut, että Pytheaan jälkeen ei kukaan\ntoimittanut lisää tietoa hänen näkemästänsä Thulesta. Runoniekat\nkäyttivät tämän nimen merkitsemään yleensä viimeistä pohjan-perää\n(ultima Thule),[236] ja kun maatieteilijät ja historioitsijat\nkoettivat tarkemmin määrätä sen asemaa, he tavallisesti valitsivat\npohjoisimman maan minkä sattuivat tuntemaan. Niinpä näyttää\ntulleen tavaksi nimittää Shetlannin saaret Thule-nimellä. Tacito,\nkertoessaan Agricolan elämää, sanoo tämän tulleen Orkadeihin\nsaakka, vieläpä kaukaa nähneen Thuleakin,[237] ja Ptolemaio asettaa\nThule-saaren Orkadeista noin yhden asteen päähän pohjaseen.[238]\nSamaa Shetlannin saaristoa lienevät nekin tarkoittaneet, jotka,\nkuten Plinio mainitsee, sanoivat Nerigosta (Norjasta) Thulehen\npurjehdittavan.[239] Kuinka moni muu sekoitti vanhat tiedot ja\nuudet arvelut yhteen, ei ole tarpeellinen tässä selvittää.[240]\nKun Kansain-vaelluksen aikana Skandinavia oli tutummaksi tullut,\nkatsottiin soveliaaksi muuttaa Thulen nimi tähän muka suureen ja\nkaukaiseen saari-maahan, kuten näemme Prokopion tehneen historiassaan\nGöthiläis-sodasta.[241] Vihdoin 500 vuotta myöhemmin, kun Adam\nBremeniläinen kirjoitti kertomuksensa pohjaisista valtakunnista,\nei ollut Skandinavia enää kaukaisin maa, vaan Norjalaiset olivat\npari vuosisataa aikasemmin löytäneet Islannin saaren äärimmäisessä\nluoteessa, ja luonnollista oli, että nyt siinä luultiin olevan\nmuinaisen Thulen.[242]\n\nMinun ei käy tässä tutkittavaksi ottaa kaikkia luululoja ja\narveluita, jotka oppineet ovat tehneet Pytheaan Thulesta.[243] Sen\nmääräyksen mukaan, minkä jo olen tehnyt sen pohjoista levua varten,\nei voi meille ehdolle tulla kuin kaksi paikkakuntaa, nimittäin\nIslanti ja pobjois-puolinen Norja. Edellisen ovat valinneet useat\noppineet miehet, esim. Casaubonus, Cluverus, Scaliger, Mercator, de\nBourgainville y.m., jota vastoin Thuanus, Ortelius, Rudbeck ja useat\nuudemmat ovat löytäneet Thulen Skandinaviassa. Muut, esim. P. A.\nMunch, eivät ole uskaltaneet ratkaista näiden kahden välillä. Minun\nmielestäni kuitenkin kaikki todennäköisyys puhuu Islantia vastaan;\nsillä ensiksi on vaikea uskoa, että Pytheas olisi hairahtunut niin\nkauas länttä kohden ja toiseksi ei Islannin laajuus etelästä pohjaan\nole niin pitkä, että siihen sopisi kaikki ne eri päivän-pituudet,\nmitkä Pytheas näyttää Thulossansa mainitsevan. Islannin pohjoisin\nnokka ylötty ainoastaan napa-piirille saakka, eikä ole ollenkaan\ntodennäköistä, että matkustaja, jos Islantiin olisi tullutkin, olisi\nsaanut tietoja päivän kuukautisesta pituudesta niillä vesillä, jotka\nIslannin pohjois-rannikosta ulottuvat autiohon pohjaan.\n\nMutta tärkeämpi syy, joka ei salli meidän luulla Pytheaan Thulea\nIslanniksi, on se että Thule selvästi näkyy olleen asuttu maa, jonka\nasukkaita matkustaja oli puhutellutkin.[244] Nyt on meillä tarkka\ntieto, että ainakin siihen aikaan kuin Norjalaiset ensin tulivat\nIslantiin, siinä ei ollut asukkaita ollenkaan; ainoastaan muutamat\nIrlantilaiset erakot näyttävät siellä jonkun aikaa ennen asuskelleen.\nKaikki näyttää todistavan, ett'ei Islannissa koskaan ennenkään ole\nasunut ihmisiä, ja siis on ihan mahdotonta, että tämä olisi ollut\nPytheaan Thule.[245]\n\nVarsinkin siis siitä syystä, että Pytheaan Thule oli asuttu maa,\nemme voi Islantia lukuun ottaa, vaan täytyy päättää hänen käyneen\npohjois-puolisessa Norjassa, 64 tai 65 asteen levulla, siis vähää\npohjoisempana nykyisen Trondhiemin sentuja. Että asukkaat näillä\nmailla vielä Pytheaan aikana olivat Suomen-sukna, on minusta enemmän\nkuin todennäköistä, ja luulen löytäväni siihen todistuksia itse\nPytheaankin kertomuksesta.\n\nSillä, mitä Straboni mainitsee Pytheaan jutelleen \"niistä, jotka\novat lähellä kylmää ilma-alaa\", se mielestäni epäilemättä tarkoittaa\nThulea ja sen asukkaita, vaikka Strabonin lause ei suorilla sanoilla\nsitä ilmoita. Tutkikaamme tarkemmin näitä Strabonin sanoja.\n\nMaa-tieteilijä ensin muistuttaa, että Iernestä (Irlannista) ja sen\nasukkaista on kovin vähän luotettavia tietoja, ja mainitsee ne\nvähäiset mitä on. Sitten arvelee: mutta mitä Thulesta jutellaan, on\nvielä epävakaisempaa kaukaisuuden tähden; sillä tämä maa asetetaan\npohjoisimmaksi kaikkia, joista puhutaan. Mitä taas Pytheas on sanonut\ntästä Thulesta ja muista sikäläisistä paikoista, sen hän, Strabonin\nmielestä, selvästi on valhetellut. \"Kuitenkin hän tähti-tieteen\nja määräys-tieteen suhteen näyttänee kylläksi käsittäneen asiat:\nettä muka _niillä (ihmisillä), jotka ovat (asuvat) lähellä kylmää\nilma-alaa, on viljellyistä hedelmistä ja kesyistä eläimistä osittain\ntykkönäinen tyhjyys osittain puute, vaan elatus-aineena on heillä\neräs viljan-laji (kenkhro) ja muita kasviksia ja hedelmiä ja juuria;\nja heillä on ruokana mesikin, ja siitä tekevät juoman; ja koska\npäivä-paisteet heillä eivät ole selkeät, niin puivat viljansa isoissa\nhuoneissa, joihin tähkäpäät viedään kokoon; sillä avonaiset luvat\neivät kelpaa päivättömyyden ja sateiden tähden_\".[246] -- Näin loppuu\nStrabonin luku Britanniasta.\n\nTätä paikkaa on mielestäni mahdoton muulla lailla ymmärtää,\nkuin että Pytheas on kaikki nämä seikat Thulesta jutellut, ja\nStraboni, joka pitää Thulen olemattomana tai ainakin asumattomana,\nkatsoo kuitenkin nämä teko-asiat niin todennäköisiksi, että hän\nne täydellisesti uskoo, ei tosin Thulessa tapahtuviksi, vaan\netelämpänä, kylmän ilma-alan lähiseuduilla. Jos siis Strabonin sanat:\n\"niillä, jotka asuvat lähellä kylmää ilma-alaa\", muutamme sanoiksi:\n\"Thulen asujaimilla\", niin meillä on nähtävästi Pytheaan juttu\nalku-peräisessä mielessään.\n\nMutta itse jutussa on seikkoja, jotka osoittavat Suomen-sukuista\nkansaa. Onko se viljan laji, jolle nimi \"kenkhro\" tässä annetaan,\nkaura vai ohra, ei käyne tarkoin määrätä, eikä myös sovi pitää meden\nsyöntiä ja juontia minään tuntomerkkinä, vaikka tietysti tämä tapa on\nmuinoisilla Suomalaisillakin ollut.[247] Vaan tärkeämpi on Pytheaan\nlause, että muka Thulen asujaimet puivat viljansa isoissa huoneissa,\ns.t.s. riihissä. Tämäpä tapa on kaikkina aikoina ollut niin omituinen\nSuomen-suvulla, että se suku vielä nytkin lienee ainoa, joka riihiä\nkäyttää, vaikka niiden hyöty pohjoisessa ilma-alassa on yleensä\nmyönnetty. Sana _Riihi_ on tosin sittemmin käynyt Skandinavian\nkieliin, mutta itse asiaa eivät Skandinavian kansat ole omistaneet,\nvaikka hallitukset siihen ovat tuon-tuostakin kehoitelleet.\n\nMeitä ei tosin voi suuresti ihmeyttää, jos jo 300 vuotta ennen\nKristusta tapaamme Suomen-sukuiset asujamet maailman pohjoisimpina\nmaanviljelijöinä, koska tämä asia juuri on ollutkin meidän aikoihin\nsaakka Suomalaisten omituinen maine. Tosin eivät ne tiedot, jotka\nmeillä muutoin on Skandinavian Suomen-sukuisista alku-asujaimista,\npuhu heidän maanviljelyksestään mitään, niinkuin ei yleensäkään\nheidän elinkeinoistaan täyttä tietoa ole. Mutta jos, niinkuin olen\nkoettanut osoittaa, satujen Jotunit olivat toista kansaa kuin\nLappalaiset, on kyllä todennäköistä, että heillä oli sen verta\nmaanviljelystä kuin pohjoinen ilma-ala salli.\n\nTahdon vielä lisätä pari seikkaa, jotka kentiesi voivat jos\nheikostikin vahvistaa päätökseni, että mnka, Thulen asukkaat olivat\nSuomen-sukua.\n\nSe \"meren-keuhko\" (πλεύμων ϑαλαττίος), johon Pytheas näyttää\nverranneen tuota jäistä usvaa, tuota maan, meren ja ilman sekaista\npöpöröä, minkä matkallansa näki, on antanut tutkijoille paljon\najattelemista. Muutamat ovat luulleet hänen tarkoittaneen erästä\nhyyteen-tapaista meri-elävää, minkä Kreikkalaiset tällä nimellä\nmerkitsivät. Muut taas ovat arveellet Pytheaan tahtoneen sanoa,\nettä muka meri tällä keuholla hengitteli niinkuin eläin ainakin. On\nmyöskin muistutettu, että Englannin merimiehet vielä Francis Bacon'in\naikana nimittivät pobjois-puolisen meren keuhkoiseksi, ei tietoa\nmistä syystä.[248] Jos olisi meillä Pytheaan oma kertomus jälillä,\nkentiesi voisimme tämän seikan paremmin selvittää. Kuitenkin lienee\nnytkin luvallinen arvata, että hän oli ottanut tämän vertauksensa\nThulen asukasten omasta puheesta, ja että heidän kielellä sakea\nmeren-usva sanottiin meren-keuhoksi. Tämä on sitä todennäköisempi,\nkoska tiedämme Suomenkielessä tapana olevan lainata ihmisruumiin\nosilta nimityksiä ulkonaisen luonnon kohdille ja ilmiöille. Niinpä\nesim. sanotaan: kosken-_niska_, kosken-_korva_, niemen-_nenä_,\nmäen-_rinta_, meren-_kurkku_, maa-_sydän_, yö-_sydän_, vieläpä\npäivän-_sappi_, joka viimeinen sana laadultansa tulee hyvin paljon\nPytheaan mainitsemaan meren-_keuhkoon_.\n\nVielä epä-vakaisempi on itse Thule-nimen synty, josta myöskin on\narveltu sinne tänne. Hebrealainen kalve (umbra) ja Irlantilainen\nThual pohja (septentrio) on ehdolle pantu.[249] Mutta muistaa sopii,\nettä Suomen-sukuisissakin kielissä löytyy sana, jonka sointo on\nThule-nimen mukainen, nimittäin: Suom. _Tuuli_, Perm. _Tyl_, Tshuv.\n_Tul, Toval_, Votj. _Tel_, Ost. _Tyl, Toi_. -- Voisimmepa siis\najatella, että se paikka, missä Pytheas maalle meni, kutsuttiin\nmaankielellä: _Tuulenmaa tai Tuuli-niemi_, ja että Kreikkalainen\nmatkustaja tästä sepitti kuulusan nimen: Θούλη. Epäilemätöntä on,\nettä Norjassa vieläkin löytyy paljon paikannimiä, joiden alku-perä\non haettava Suomen kielestä. Vähän matkaa Bergenistä itään päin on\nOsterfjordin vuomassa niemi _Thuenes_, joka nimi muinoin kuului\n_Thulu_-nes (Þulunes)[250] eikä liene alku-peräänsä ollut muuta kuin\n_Tuuliniemi_. Mutta tämä paikka on kuitenkin paljoa etelämpänä kuin\nPytheaan Thule. Ylipäänsä on muutoin muistaminen, että Thule-nimen\nkielellinen synty epäilemättä tulee jäämään ikuiseen hämärään,\neikä ole sen Suomen-sukuisuus paljoa todennäköisempi kuin sen\nIrlantilaisuus. Mutta tämä nimen epävakaisuus ei kuitenkaan heikonna\nmitä edellisessä on todistettu Thulen asemasta ja asukkaista.\n\nNäin koeteltuani osoittaa, mitä Pytheaan mainitsema Thule oikeastaan\nlienee ollut, tahdon lyhyesti tutkia niitä muita tietoja, jotka sama\nmatkustaja näyttää antaneen pohjoisemmasta Euroopasta. Niinkuin\njo nä'imme Polybion lauseesta, oli Pytheas jutellut \"senkin,\nettä hän, Thulesta palattuaan, muka oli kulkenut koko Euroopan\nvaltameren-rantaa Gadeirosta Tanaihin saakka\".[251] Tarkoituksellemme\nse yhden tekee, oliko tämä tapahtunut itse paluu-matkalla vai\noliko toinen eri matkustus tehty Gaderosta lähtien, -- vaikkapa\njälkimäiseen mieleen itse sanat näyttävät viittailevan. Tärkeämpi on\nkysymys, mikä se Tanais lienee ollut, johon sopi valtameren-rannikkoa\nmyöten kulkea. Nähtävästi ei tässä voi olla puhe varsinaisesta\nTanaista, jonka vesi purkauu Maiotin järveen ja siitä Pontoon, vaan\non muistaminen, että muinaisuudessa luultiin Tanain lähettävän toista\nhaaraa pohjoiseen valtamereen, s.t.s. Itämereen, jota ei tietty\nJäämerestä eroittaa.[252] Varsin todennäköistä siis on, että Pytheaan\nTanai ei ole mikään muu kuin Weikselin suut, joiden seuduilta jo\nperimmäisessä muinaisuudessa tuotiin tuo kalliina kauppa-tavarana\nkäytetty merikulta (έλεκτρον, succinum)[253] Että jo Pytheaan aikana\nKreikkalaisten kauppa oli ulottunut tänne merikullan rannikolle,\nsopii arvata siitä, kun on löytty Osielske'ssa, koillis-puolella\nBrombergia (Pohjois-Posenissa), eräästä pellosta 39 hopea- ja\nkulta-rahaa, kotosin Aiginasta, Kyzikosta ja Olbiasta vv. 460-358\npaikoilta e.Kr.[254] Kuitenkin on luultavaa, että tämmöinen kauppa\nenimmästi tapahtui maata myöten, kuten myöskin Pytheas siitä selvillä\nsanoilla juttelee.[255] Mutta samoista sanoista näkyy myöskin,\nettä juuri Pytheas on tästä kaupasta, ja näistä seuduista antanut\nparahimmat tiedot, eikä siis liene epäilemistäkään hänen nämä tiedot\nsaaneensa juuri sillä matkalla, minkä muka teki \"Tanain\" tienoille.\n-- Katson tarpeelliseksi tässä kertoa Plinion sanat asiassa:\n\n\"Pytheas sanoo, että eräs Germanian kansa, _Guttonit_, asuu\nMentonomon-nimisellä valtameren vesi-jätöllä (æstuarium), jonka\nmitta on 6000 stadiota (sata peninkulmaa); päivän purjehduksen\npäässä tästä on saari, nimeltä Abalos, ja siihenpä laineet keväällä\najavat merikullan, joka on juoksettuneen meren perkeet. Asukkaat sen\nkäyttävät poltto-aineiksi puiden asemesta, ja myyvät myöskin sitä\nnaapureilleen Teutoneille\".[256]\n\nLisäksi Plinio muistuttaa, että Timaiokin, joka vähäistä myöhemmin\neli, on uskonut Pytheaan sanat todeksi, mutta kutsunut saaren\nBasileiaksi.[257] Toisessa paikassa taas Plinio antaa toisen\nkertomuksen:\n\n\"Timaio on maininnut, että niistä saarista, jotka ovat\nRaunonia-nimisen Skythian edustalla, on yksi, päivänmatkan päässä\nSkythiasta oleva,, johon laineet keväällä ajavat ylös merikultaa.\nXenophon Lampsakokinen mainitsee kolmen päivä-purjehduksen päässä\nSkythaen rannalta olevan äärettömän suurta saarta, nimeltä Baltia.\nSen Pytheas nimittää _Basileiaksi_\".[258]\n\nNäistä Plinion kokoilemista tiedoista havaitsemme ainakin selvästi\nsen, että ne saaret, joista Pytheas on tässä puhunnt, olivat\nvaltameressä vastapäätä Skythian pohjoista rantaa, s.t.s. Itämeressä\nPreussin maakunnan kohdalla. Saman myöskin todistavat muutamat\nStrabonin sanat, vaikka tämä tapansa myöten syyttää Pytheasta\nvalehtelijaksi, lausuen:\n\n\"Mitä hän puhuu Ostiai'ista ja Reinin takaisista seuduista Skythaen\nmaahan saakka, sen kaiken hän valehtelee\".[259]\n\nMutta jos näin selvästi näkyykin, että Pytheas on sanonut käyneensä\nWeikselin seuduilla saakka, on sitä vastoin mielestäni mahdotonta\ntarkoin määrätä, mitä hänen mainitsemansa \"Mentonomon\", ja \"Abalos\"\nja \"Basileia\" oikeastaan merkinnevät. Ne risti-riitaiset selitykset,\nmitkä mikin on tässä kohden yritellyt, eivät tosin ansaitse suurta\nluvun-pitoa.[260] Sitä vastoin pidän jotenkin varmana, että Pytheaan\nmainitsemat Guttonit (Guttones), jotka silloin asuivat Weikselin\nseuduilla, ovat samaa kuin myöhemmän aian Gothit eli Göthiläiset, ja,\nsamatekkuin heidän naapurinsa Teutonit, Germanilaista kansaa.[261]\nMille tienoille taas Pytheas lienee asettanut Ostiai'it, ei ole\nStrabonin lauseesta helppo arvata. Tätä nimeä on koetettu sovittaa\nmyöhempien mainitsemiin: Aestyi, Haesti, jotka Taciton ja Kassiodoron\naikoina asuivat tällä merikullan-rannikolla. Mutta jos Stefano\nByzantiolaisen sanoissa on perää, että muka Pytheaan mainitsemat\nOstiai'it asuivat läntisen valtameren rannalla[262], niin tämä\nkukistaa kaikki sovitus-keinot. Aestyistä eli Haestista tulen vasta\npuhumaan. Että Suomen-sukuisia kansoja jo Pytheaan aikana olisi\nasunut Weikselin lähistöillä, en katso suinkaan mahdottomaksi. Mutta,\nniinkuin nä'imme, on semmoinen arvelu kokonaan todistusta vailla.\nVasta kolme neljä vuosisataa myöhemmin ilmaantuu heistä selvemmät\ntiedot.\n\nNähdessämme, kuinka Pytheaan jälkeiset vuosisadat taas heittivät\nPohjan seudut unohduksen hämärään, emme tosin voi ihmetellä, jos\nkaikkina aikoina on löytynyt niitä, jotka Polybion ja Strabonin\ntavalla ovat arvelleet, että jos muka itse Hermes-jumala olisi\nsanonut nähneensä koko pohjoista Eurooppaa maailman ääriin asti,\nkuten Pytheas itsestään on kehunut, ei sitä kuitenkaan kukaan\nuskoisi.[263] Myöhemmät tutkijat tosin ovat yleensä myöntäneet\nPytheaan luotettavuutta, vaikka toisinaan ovat koettaneet vetää\nThulen niin eteläiseksi ja Merikulta-rannikon niin läntiseksi,\nkuin suinkin mahdollista. Mutta jokaisella tutkimus-alalla on aina\nvaarallinen asettaa omia luulojansa todistusten siaan, ja ainoastaan\ntodistusten nojassa olen koettanut selittää kysymyksen, mille\ntienoille Pytheaan matkat ulottuivat.\n\nEnnenkuin nyt tästä lähden tutkimaan, mitä Romalais-aian kirjaniekat\novat Pohjan seuduista puhuneet, tahdon lyhyesti mainita muutamia\nmuita vanhempia tietoja, joiden luotettavuudesta on vaikea mitään\npäättää. Eräs Hekataio Abderalainen, joka eli Aleksanteri Suuren\naikana, oli antanut Pohjoiselle valtamerelle Skythian kohdalla\nnimen: \"_Amalkhium_\", joka siellä asuvaisten kielellä muka merkitsi:\njäätynyttä merta.[264] Mistä hän tämän tiedon lie saanut, ja mitä\nkieltä sana \"Amalkhium\" lienee, ei käy selville saada. Eräs Philaimon\ntaas, josta emme muuten tiedä mitään, mainitaan sanoneen, että\nKimbrit antoivat samalle merelle nimen: \"_Morimarusa_\", joka muka\nmerkitsee: kuollutta merta, ja toisella puojen Rubeas-nientä taas\nnimen: \"_Kronium_\".[265] Plinio, joka antaa tämän tiedon, muistuttaa\ntoisessa paikassa, että tämä \"Kronium\" on tuo sama \"juoksettunut\nmeri\", joka on päivän purjehduksen Thulesta.[266] Sekä \"Morimarusa\"\nettä \"Kronium\" selitetään tavallisesti Keltalaisista kielistä\n(Kymrin kielessä: _mor_ meri, _marw_ kuollut; Irlannin kielessä:\n_muir-chroinn, juoksettunut meri_), mutta varsin vakaisella kannalla\nei tämäkään selitys nä'y seisovan.[266] -- Mitä Timaio oli jutellut\nBasileiasta ja merikullan saannista, olen jo äsken maininnut. Samaa\nsaarta sittemmin myös Metrodoro Skepsiläinen (Mithridates Suuren\naikana) nimitti, lisäten että siitä timanttejakin saatiin.[267]\nSitä vastoin Mithridates mainitsi toisen merikulta-saaren, nimeltä\n\"Oserikta\", Germanian rannoilla.[268] Millä tavoin nämä kaikki olivat\ntietonsa hankkineet, ei mainita ollenkaan, ja niiden luotettavuus on\nsiis jotenkin epäiltävä. Mutta jos olisivatkin luotettavampia, eivät\nainakaan mainittavasti lisäisi valoa Pohjan seuduille.\n\n\n\n\nV.\n\nRomalais-ajan tiedot pohjoisesta ja koillisesta Euroopasta.\n\n\nSe ainoa kohta, että vielä Pliniokin, joka kuitenkin itse oli\nkäynyt luoteisessa Germaniassa, rakentelee kertomuksensa Itämeren\nseuduista osittain näiden edellisessä luvussa mainittujen tietojen\nperusteelle, todistaa kuinka vitkallisesti maa-tiede eteni Pohjaa\nkohden. Vielä Auguston aikana vakuutti Straboni, että Albi'n (Elben)\ntakaiset tienot itää kohden olivat kokonaan tuntemattomat.[269]\nMela'lla kuitenkin jo on laveammat tiedot. Hän mainitsee Codanus\n(kentiesi Gothanus) nimisen merilahden, täynnänsä saariloita, ja\nnäiden seassa yhden, Teutonien asuman, nimeltä \"Codanonia\" (muutamat\ntahtovat lukea Scandanovia), joka on muita isompi ja hedelmällisempi.\n\"Codanus\"-lahden rannikoilla hän sanoo Kimbrien ja Teutonien\nasuvan; edempänä on Germanian viimeiset seudut; sitten muka seuraa\nSarmatia, jonka rantasaarilla asuu kaikellaiset kummalliset kansat:\nmunan-syöjät, hevos-jalkaiset, korviinsa-puetetut, -- senmukaisilla\nkreikkalaisilla nimillä varustetut. Itäpuolella Sarmatiaa, rajaksi\nSkythiaa kohtaan, mainitsee Mela kaikkien ensinnä _Wistula_-virran\nsillä nimellä.[270]\n\nMitä Plinio näihin tietoihin lisäilee, on osaksi hyvinkin sekavaa.\nPaitsi määrättömän suurta \"Sevo\"-vuorta, sekä Kimbrien nientä\n(Juutinmaata) ja \"Codanus\"-lahtea, hän viime-mainitussa nimittää\nmainion saaren: \"Scandinavia\", jonka suuruutta ei tunneta; osan\nsiitä pitää Hillevionien kansa, joka asuu 500:ssa kylässä, ja he\nkutsuvat tämän saaren toiseksi maailmaksi.[271] Sitten hän lisää:\n\"Eikä ole vähemmässä maineessa _Eningia_ (useissa käsikirjoissa\nluetaan: _Epigia_). Muutamat juttelevat, että näitä paikkoja asuu\nWistula-virralle asti _Sarmatat, Venedit, Skirit, Hirrit_. Lahti\nnimitetään _Cylipenus_ ja sen suussa on _Latris_-saari. Sitten\n(nähtävästi länsipuolella Vistulaa) on toinen lahti, _Lagnus_,\nKimbrien rajalla\".[272]\n\nToisessa paikassa Plinio nähtävästi seuraa muita lähteitä, puhuessaan\nThulesta ja muista Britannian seutuisista saarista. Hän sanoo:\n\"Muutamat mainitsevat muitakin saaria: _Scandia, Dumna, Bergi_, ja\nsuurimman kaikista _Nerigon_, josta purjehditaan Thuleen.\" [273]\n\nEttä Plinion Thule tässä on toinen paikka kuin Pytheaan Thule,\nolen jo ennen koettanut osoittaa; sillä Nerigon on todennäköisesti\nNorja. Skandia ja Skandinavia taas ovat yksi sana (Skandin-avi =\nSkandin-ey, s.o. Skandin-saari) ja tarkoittaa epäilemättä eteläistä\nRuotsia, jossa Skaanin eli Skånen maakunnan nimi vielä selvästi\non siitä jäänös.[274] Tässä saaressa mainitsee Plinio löytyvän\nerästä kummallista eläintä, \"jota ei tän-puolisessa maailmassa\nkoskaan ole nähty, vaikka paljon puhuttu, nimeltä: _Achlis_, joka\non jotenkin hirven näköinen, mutta kinttu-jäseniä vailla, niin että\nse ei voi maata, vaan nukkuu nojaantuneena puuta vasten, jonka\npoikki-leikkaamalla sitä pidetäänkin; sillä muuten se on varsin\nkerkeä.\" Tähän tarulliseen juttuun hän vielä lisää, että mainitulla\neläimellä on ylen suuri ylinen huuli, jonka tähden se syödessä kulkee\ntakaperin, ett'ei kompastuisi huuleensa eteenpäin käyden.[275]\n\nMitä taas Plinion mainitsema _Eningia eli Epigia_ lienee, on vaikea\nsanoa; sillä liian rohkea on lukea tämä nimi Feningiaksi ja arvata se\nSuomalaisten maaksi, kuten tavallisesti tehdään. Sanoista arvaten oli\nEningiakin saari samatekkuin Skandinavia; mutta seuraava lause, että\nmuka nämä paikat ulottuivat Weikselille asti, näyttää taas vievän\nmeidät mannermaalle. Niistä kansoista, jotka itäpuolella Weikseliä\nmainitaan, ovat Sarmatat ja Venedit Slavilaisia; _Skirit_ taas, jotka\nvasta tavataan Kansain-vaelluksessa, useimmiten Hunnien seurassa,\novat tietymätöntä sukua [276], ja _Hirrit_ eivät missään muualla tule\nnäkyviin.[277] Nimet _Cylipenus_ (Kylipenus)[278] ja _Latris_ eivät\ntaivu mihinkään tydyttäväiseen selitykseen.\n\nNiinkuin näemme, oli Plinio haalinut tietojansa kaikenmoisista\nlähteistä ja sovittanut ne kokoon tarkemmin tutkimatta. Tapaamme\nsiis hänen teoksessaan vanhaa ja uutta sekasin, eikä ole helppo\neroittaa, mihin milloinkin on luottamista. Päin-vastoin taas Tacito\non varsinainen tutkija, joka jättää vanhat tarut siksensä ja itse\nkokee ko'ota kaikki luotettavat tiedot, mitkä hänen aikanansa tarjona\nolivat. Senpä tähden hänen kirjansa \"Germanian maasta ja kansoista\"\nonkin mitä arvollisimpia teoksia muinaisuuden maatieteelle.\nLuonnollista kuitenkin on, että hänen tietonsa ovat luotettavimmat\nReini-virran lähistöistä, mutta epävakaisemmat, jota edemmäksi\nkertomus siirtyy pohjaan ja koilliseen; ja paha onnemme on, että\njuuri tämä epävakaisempi ala vaatii tarkastustamme.\n\nMerkittävää on, ett'ei Tacito ollenkaan mainitse nimeä:\n\"Skandinavia\", eikä luoteisessa Germaniassa mene Kimbrien asunsioja\nedemmäksi,[279] vaan vasta yhdessä jaksossa Weikseli-seutujen kanssa\n-- Weikseliä ei kuitenkaan nimitä -- tulee puhumaan Ruotsin maasta\nja kansoista.[280] Hänen järjestyksensä on seuraava: Markomannien\ntakapuolella (s.t.s. pohjois-puolella nyk. Böhminmaata) on useita\npienempiä kansoja, joiden perästä, pohjaan mennessä, seuraa Lygein\nkansa, ja sitten vielä pohjempana Gothonit, nähtävästi sama kansa\nkuin Pytheaan Guttonit ja myöhemmän aian Göthiläiset. Gothonien\nyläpuolella, valtameren rannalla ovat Rugit ja Lemovit[281] --\nkaikki Germanilaista sukuperää. Sitten muka seuraa Svionien valtiot,\nitse valtameressä, ja niiden on mahtavuus sekä miehissä ja aseissa\nettä laivastoissakin.[282] -- Että nämät \"Suiones\" ovat Svealaiset\neli Ruotsin asukkaat, ei lie epäilemistä. Toiselle puolen Suionien\nkansaa asettaa Tacito toisen meren, joka on muka sitkeä ja melkein\nliikkumaton, ja johon maailma loppuu; hän juttelee myös, kuinka\n\"aurinko siellä laskultansa kestää nousulle saakka niin kirkkaana,\nettä se tähdet himmentää\", ja kuinka, \"kuten muka luulo lisäilee,\nsilloin kuuluu sointo ja näkyy jumalien muotoja säteilevine\npäinensä\".[283] Toisessa paikassa hän kuitenkin lausuu: \"Svionien\njatkona ovat Sitonien kansat, jotka ovat edellisten kaltaisia sillä\nainoalla eroituksella, että heitä vaimo hallitsee\".[284] Näyttääpä\nsiis ikäänkuin Svionit eivät olisi olleetkaan maailman äärimpänä\nkansana, vaan heidänkin pohjois-puolella vielä asunut Sitonit eli\nSitonien kansat, ja vasta Sitonien takana olisi ollut tuo sitkeä eli\njuoksettunut meri. Taciton Sitonit ovat arvattavasti Skandinavian\nSuomen-sukuiset asukkaat, ja nimi tulee kentiesi sanasta _Seida,\nSeidr_ (_hiite_), merkiten: _taika-miehiä, Hiiden kansaa_.[285]\nMerkillistä on, että tässä meitä jo kohtaapi juttu eräästä\nvaimo-vallasta, se sama juttu, minkä Adam Bremeniläinen tuhannen\nvuotta myöhemmin toisessa muodossa uudistaa.[286] Tämä ei voi olla\nkokonaan satunnaista, vaan näyttääpä ikäänkuin nimi \"Qvenland\"\n(Kainunmaa, Naisten maa, terra feminarum; -- Skandinavian kielissä:\n_qven_ nainen, nyk. Engl. kielessä: _queen_ nais-kuningas) olisi jo\nTaciton aikana ollut tuttu Skandinavian Germanilaisille kansoille.\n\nSvioneista Taciton kertomus taas palaa Itämeren kaakkoiselle\nrannikolle, ja arvata sopii, että tänne juuri kävikin\nSkandinavilaisten tavallinen tie mannermaalle. Tässä hän mainitsee\n_Aestyien kansat_, joiden tavat ovat Germanilaisia, mutta kieli\nmuka lähisempi Britannian kielelle.[287] He palvelevat jumalien\nemää ja kantelevat metsä-karjun kuvia suojeluksekseen. Aseiksi\nharvoin käyttävät rautaa, useammin seipäitä. Maanviljelyksessä ovat\nahkerammat kuin Germanilaiset yleensä. Sen ohessa ovat ainoat, jotka\nmerikullan hakevat meren kariloista ja rannoista, ja nimittävät sen\n\"glesum.\"\n\nTämä kertomus selvästi osoittaa, että puheen-alaiset Aestyit asuivat\nmerikullan rannikolla itäpuolella Weikselin suita, ja samalla alalla\ntapaamme nyt monta vuosisataa perätysten saman-nimistä kansaa. Se\non nämä \"Asetit\", pitkin Germanilais-valtameren pisintä rannikkoa,\njotka Jornandes mainitsee Göthiläis-kuninkaan Ermanarikin alamaisina\n4:nnellä vuosisadalla, sanoen heidät erinomaisen rauhalliseksi\nkansakunnaksi;[288] -- vieläpä samat \"Hæstit\", jotka 5:nnellä\nvuosisadalla lähettivät merikultaa lahjaksi Theodoriki Suurelle\nItaliaan.[289] 9:nnellä vuosisadalla ovat vielä varsia samalla\npaikalla. Einhard, Kaarlo Suuren elämä-kertoja, mainitsee Itämeren\netelä-rannikolla Slavilaisten jälkeen _Aistitkin_,[290] ja vielä\ntarkemmin osoittaa Wulfstan heidän asun-siojansa. \"Weikseli [Visle]\n-- hän sanoo -- on hyvin iso joki, joka kulkee Witlannin ja Vendien\nmaan [Veonodland] ohitse, ja Witlanti kuuluu Esteille [belimpedh to\nEstum]; mutta Weikseli tulee Vendien maasta ja purkauu Est-mereen\n[Estmere; nyk. Frische Haff] -- -- Tuo Estien maa [Eastland] on\nvarsin suuri ja siinä on varsin monta kaupunkia ja joka kaupungissa\nkuningas, ja siellä saadaan paljon hunajaa ja kaloja. Kuningas ja\nrikkahimmat miehet juovat hevos-maitoa, ja varattomat sekä orjat\njuovat mettä. Siinä on paljon sotaa heillä.\" -- -- [291]\n\nJos nyt tuskin käynee kieltää, että Taciton Aestyit ovat samaa kuin\nWulfstanin Estit, niin voidaan myöskin jotenkin vakaasti päättää,\nettä Taciton Aestyit eivät ole sovitettavat nyky-aian Estiläisiin\neli Virolaisiin, vaan kuuluivat Littuan sukuun, joka myöhemmin\nPreussilais-nimellä tulee näkyviin samalla alalla. Itse nimi Aestyit,\nAistit, Estit eli Eastit on nähtävästi Germanilaisten antama eikä\nmerkinne muuta kuin: Itämaalaiset, jotta sitä helposti sopi muuttaa\nWirolaisiin, kun nämä tulivat Germanilaisille kansoille tutuiksi.\nEttä muka heidän kielensä olisi vivahtanut Britannian keltalaiseen\npuheesen, ei ole otettava niin tarkalleen, vaan osoittanee ainoastaan\neroitusta Germanian kielistä. Sitä vastoin lienee se erehdystä, kun\nTacito sanoo heidän antaneen merikullalle nimen: _glesum_; sillä tämä\nsana on Germanilainen (_glas_, lasi), ja Plinion todistuksen mukaan\njuuri Germanilaiset sen nimen käyttivätkin.[292]\n\nMutta jos Taciton Aestyit eivät nä'y Suomen-sukua olleen, niin\nsama kirjaniekka kuitenkin samoilla lähistöillä mainitsee toisen\nkansakunnan, jonka nimi \"_Fenni_\" ei salli meidän epäillä, että siinä\nSuomen-sukuisuus kohtaa. Nämä Fenninsä asettaa Tacito Germanian\nitäiselle äärelle, yhtehen jaksoon Peukinien eli Bastarnaen ja\nVenetien (Venedien, Vendien) kanssa. Niinkuin muista lähteistä\ntiedämme, asuivat Bastarnat eli Peukinit Tonavan suista pohjaseen\npitkin Karpati-vuorten koillista kylkeä.[293] Mitä heidän ja Fennien\nvälillä oli metsää ja vuorta, se kaikki muka Venetien alana, jossa\nkuleksivat rosvo-retkillään.[294] Tämän mukaan siis Fennit asuisivat\nVenetien pohjoispuolella, mutta tarkemmin ei Tacito määrää heidän\nasunpaikkojaan. Heidän tapojaan hän kertoo seuraavilla sanoilla:\n_\"Fenneillä kummallinen raakuus, rietas köyhyys: ei aseita, ei\nhevosia, ei kotoa; ruuaksi ruoho, vaatteeksi vuotia, makuu-siaksi\nmaa. Ainoa turva nuolissa, jotka he raudan puutteesta luilla\nteroittavat. Ja sama metsänkäynti on sekä miesten että vaimojenkin\nelatus-keinona; sillä nämä seuraavat muassa kuleksimassa ja ottavat\nosansa saaliista. Eikä ole pisku-lapsilla muuta pako-paikkaa\npetojen ja rajuilmain alta, kuin että heitä peitetään johonkuhun\noksien kyhäykseen. Siihen nuorukaiset palajavat, siihen vanhukset\nvetäytyvät. Mutta sepä on heistä onnellisempaa, kuin vaivalloisesti\nviljellä maata, rakennella huoneita ja käydä tavarain-kauppaa toivon\nja pelon alaisina. Turvissa ihmisiä vaataan, turvissa jumaliakin\nvastaan, ovat saavuttaneet kaikkein vaikeimman asian, ett'ei\nheillä ole mieliteonkaan tarvetta.\"_ -- Tähän loppuu Taciton kirja\nGermaniasta. Hän ainoastaan lisäilee, että mitä muuta jutellaan --\nkansoista, joilla muka on ihmisten kasvot mutta petojen vartalot\nja jäsenet --, se jo kaikki on tarullista ja epä-tietoista.\nNäkyyhän siis selvästi, hänen lukevansa nuo edelliset lauseensa\nFenneistä niiden luotettavien tietojen luokkaan, jotka hän itse oli\ntutkistellen kerännyt.[295]\n\nEi lie tarpeellista toteen näyttää, että nämä Fennit, joiden tilaa\nsivistyksen alimmaisella portaalla historioitsija niin elävillä\nväreillä kuvailee, eivät ole olleet Kalevalan kansaa, vaikka\nepäilemättä samaa Suomen-sukua kuin Lappalaiset ja Suomalaisetkin.\nTätä sukulaisuutta ei tosin todista mikään muu kuin itse nimitys:\n\"Fenni\"; mutta semmoinen nimi ei voi olla satunnaista. Olen jo\nmaininnut arvelevani, että sanan alkuperä on etsittävä Keltalaisten\nkielestä, josta Germanilaiset lienevät sen lainanneet, nimittääksensä\nsillä Suomensukuisia kansoja. Se vilkas Germanilainen kansanliike,\njoka näkyy kuohuneen Skandinavian ja Weikselin välillä, on meille\nvakuudeksi siitä, että samaa sukua oli, jota milloin Skandinaviassa\nmilloin Weikselin varrella mainittiin yhdellä Finniläis-nimellä.\nMerkittävää on, että se ensi kerran meitä kohtaapi Itämeren\nkaakkoispuolella, missä emme juuri odottaisi sitä löytävämme. Ja\nkuitenkaan ei lie syytä tässä kohden epäillä Taciton tarkkuutta,\nvarsinkin koska toinen kirjaniekka vähäistä myöhemmin vahvistaa\nRomalaisen historioitsijan ilmoitusta.\n\nKeisarien Antonino Pion ja Marko Aurelion hallitessa eli\nAleksandriassa eräs oppinut Kreikkalainen, Ptolemaio, joka otti\nsovittaaksensa täydelliseksi kartaksi kaikki ne maatieteelliset\nnimet, mitkä siihen aikaan olivat tutuiksi tulleet. Hänen teoksensa\nsiis sisältää paljoa enemmän ja paljoa määrällisempiä tietoja,\nkuin mikään muu vanhan aian historiallinen tai maatieteellinen\nkirja; josta syystä sitä onkin pidetty ikäänkuin muinaisen\nmaatieteen raamattuna. Mutta juuri hänen tietojensa täydellisyys\nantaa meidän arvata, etteivät kaikin paikoin ole niin täydellisen\nluotettavia, ja todella löytyykin selviä esimerkkiä, kuinka hän\ntoisinaan on kummallisesti erehtynyt.[296] Hänen pää-tarkoituksensa\non nähtävästi ollut täyttää karttansa miten paraiten ymmärsi,\nja tämän sioitustoimen hän epäilemättä lienee tehnyt jotenkin\nmielivaltaisesti, varsinkin kaukaisemmilla aloilla. Mutta kun\nmieleemme juohtuu, että Romalaiset juuri vähäistä ennen olivat\nvalloittaneet Dakian, s.t.s. koko sen avaran alan, joka ulottui\nalisen Tonava-virran ja Karpati-vuorten välillä, sopiihan arvata,\nettä Ptolemaion tiedot Weikselin seuduista olivat tavallista\ntarkemmat. Kun nyt tässä taas löydämme Taciton mainitsemat \"Fenni\",\nvieläpä tarkemmassa sanan-muodossa (Φίννοι) kuin mitä Tacito oli\nkäyttänyt, niin semmoinen tieto nähtävästi ansaitsee tarkastusta.\nKatsahtakaamme, mitä asemaa heille Ptolemaio antaa.\n\nItäpuolella Weikseliä (Ούιστούλα) alkaa Sarmatia, se sama maa,\njoka muinoin kutsuttiin Skythiaksi. Itämeren kaakkoinen kulma on\n_Venedien_ hallussa ja kantaapi nimen: Venedin-lahti. Venedien\netelä-puolella luetellaan seuraavia pienempiä kansakuntia kahdessa\npalstassa: ensin pitkin Weikselin itäistä vartta, etelään mennen,\n_Gythonit, Finnit, Sulonit_ (eli Bulanit), _Frungundionit ja\nAvarinit_, jotka viimeiset muka asuvat Weikselin lähteillä; toisena\npalstana taas edellisten itäpuolella, Venedeistä alkaen, _Galindat,\nSudinit, Stavanit_, j.n.e. Kolmas palsta menee Venedeistä\npohjaseen pitkin Itämeren rannikkoa, käsittäen _Veltat, Ossit,\nKarbonit_, jotka pohjoisimpana asuvat ja joiden itäpuolella ovat\n_Kareootat ja Salit_; näistä taas etelään mennessä _Agathyrsit,\nAorsit_, j.n.e.[297]\n\nIsoksi osaksi nämä kansan-nimet ovat semmoisia, joita ei ennen\neikä myöhemmin mainita, ja turha työ olisi mielestäni yrittääkkään\nniitä kaikkia selitellä. Että Venedit ovat Vendien Slavilainen\nkansa ja Gythonit Göthiläisiä, on hyvinkin varma; samate käypi\nSchafarikin kanssa lukea _Stavanit_ (Stlavanit) Slavilaisiksi ja\n_Galindat_ sekä _Sudinit_ Littuan eli Preussin sukuisiksi.[298] Sitä\nvastoin ainoastaan epävakaisin arvelu voipi Osseista, Karboneista,\nKareotoista ja Saleista tehdä Suomen-sukua, koska muka heidän\nasuntonsa oli Suomen-suvun ikuisella alueella.[299] Mutta _Finnit_\ntaas, vaikka paljoa etelämpänä Suomensuvun tunnetuita asunsioja,\nvieläpä etelämpänä kuin Tacitokaan Fenninsä asettaa, ei millään sovi\nmuuksi ymmärtää kuin Suomensukuisiksi Finniläisiksi,[300] josko\nsitten Ptolemaio lienee väärin heitä sioittanut, vai heitä todellakin\nlie löytynyt täällä keskisen Weikselin varrella joku pienempi jäänös,\nahtaalle ajettuna Germanilaisten, Littualaisten ja Slavilaisten\nväliin. Edellinen arvelu ei ole todennäköisyyttä vailla. Ptolemaio\ntuntee Skandinaviasta eli Skandian saaresta ainoastaan eteläisen osan\nja siinä hän mainitsee enimmästi tuntemattomia kansannimiä: lännessä\n_Khaideinit_, idässä _Favonat ja Firaisit_, etelässä _Gutat ja\nDaukionit_, sekä keskellä _Levonit_.[301] Pohjois-puolella, missä\nFinnien asema olisi, hän ei aseta mitään nimeä, ja ajatella siis\nkäypi, että hän olisi erehdyksestä sioittanut Finninsä etelä-puolelle\nItämerta, kun olisi pitänyt ne Jäämeren seuduille panna; sillä\nyleensä ei tietty tehdä eroitusta Itämeren ja pohjoisen Waltameren\nvälillä. Mutta vaikkapa semmoinen erehdys ei suinkaan näytä\nmahdottomalta, käypi kuitenkin tuoda esiin useita teko-asioita,\njotka, jos eivät kukin erinänsä paljoa paina, kuitenkin yhteen\nlaskettuina todistanevat Suomensukuisten asumista Weikselin seuduilla.\n\nNiinkuin jo olemme edellisessä nähneet, oli Straboni, jos mikään,\nvarovainen antamissa tiedoissaan pohjoisesta Euroopasta. Roxolanien\npohjoispuolella idässä ja Elben takana lännessä hän ei tahdo tuntea\nmitään, ja julistaa pelkäksi valeeksi, mitä muut ovat niistä\nseuduista ilmoittaneet. Mutta puhuessaan Marobodon perustamasta\nMarkomannivallasta Auguston aikana nykyisessä Böhminmaassa, hän\nsivumennen nimittää muutamia muitakin, nähtävästi pohjoisempia,\nkansa-kuntia, jotka joutuivat tämän valtiaan kuuliaisuuteen. Näiden\nseassa tapaamme nimen _Zumit_ (Ζούμοι) ja _Butonit_, jota viimeistä\ntavallisesti tahdotaan muuttaa _Gutoniksi_.[302] Tämmöinen muutos\nonkin sitä todennäköisempi, koska muutoinkin Marobodosta tiedetään,\nettä hän mahtavuutensa aikana oli ryhtynyt \"Gothonien\" asioihin\nja että eräs Gothonilainen nuorukainen sittemmin häntä vastaan\nkostoa suoritti.[303] Mutta jos nämä _Gutonit eli Gothonit_ ovat\nPtolemaion _Gythonit_, ei voikkaan oudolta kuulua, että näiden\nvieressä mainitaan Ptolemaion tykönä _Finnit_, mutta Strabonin\ntykönä _Zumit_, koska kumpainenkin nimi arvattavasti merkitsee samaa\nkansaa tai kansan-sukua, sillä ainoalla eroitnksella että _Zumit_\n(_Sum, Suom, Sam_) on tämän suvun ominainen nimitys, mutta _Finn_\nmuukalaisten antama. Että tämä arvelu oikea on, ei käy kuitenkaan\ntäydellensä todistaa niillä köyhillä tieto-varoilla, mitkä muinaiset\nkirjaniekat ovat meille antaneet Pohjan maista ja kansoista.\n\nMutta keskeltä 3:tta vuosisataa meitä taas kohtaapi Finnien nimi\neräässä Antiokhialaisten rahassa, jossa keisari Volusiano (v. 253)\nylistetään Finnien, Galindain (?) ja Vendien y.m. voittajaksi. Tämän\nkunnia-nimen: Φιν[νικος] oli hän ansainnut sotiessaan Tonavan tykönä\nSarmatoja vastaan isänsä keisari Gallon aikana, ja mahdollista\nkyllä on, että sikeläisessä kansan-liikkeessä parvikuntia Itämeren\nrannikoilta saakka, Venediä, Galindoja ja Finniä, oli tunkeunut\nRoman vallan rajaa kohden.[304] Niinkuin tiedämme olivat silloin\njo Göthiläiset (Ptolemaion Gythones) siirtyneet Mustan meren\nseuduille, ja Finnit, jos seuraamme Ptolemaion sioitusta, olivat\nsiis naapureiksensa saaneet pohjassa Venedit, koillisessa Galindat.\nKun nyt tässä taas tapaamme nämä kolme kansaa yhdessä, se mielestäni\nvoimallisesti vahvistaa Ptolemaion kansain-luetteloa Weikselin\nitä-varrelta.\n\nNähdessämme kuinka ainoastaan sattumus on säilyttänyt muiston\nGallon ja Volusianon sodasta Finnejä vastaan, josta varsinaiset\nhistorioitsijat eivät mitään mainitse, emme saata välttää sitä\najatusta, että samaa kansaa muulloinkin on näkynyt Roman-vallan\nrajalla alisen Tonavan tykönä, vaikka Romalaiset eivät tienneet heitä\ntarkoin eroittaa Sarmatoista, tämän seudun varsinaisista herroista.\nTämä arvelu saapi jonkunmoisen vahvistuksen eräistä tapauksista,\njotka 4:nnen vuosisadan kuluessa sattuivat Sarmataen alueessa.\nKonstantino Suuren loppu-aialla nostivat muka Sarmatain orjat kapinaa\nherrojansa vastaan ja ajoivat heidät ulos maasta. Suuri osa otettiin\nvastaan Roman alueesen, muut pakenivat Viktovalien luoksi, jotka\nnäyttävät asuneen luoteisessa Unkarissa.[305] Nämä kapinalliset\norjat olivat luultavasti jotakin muuta kansaa kuin heidän entiset\nherransa, vaikka Romalaiset paremman tiedon puutteessa nimittivät\nmolemmat Sarmatoiksi, lisäten sanan \"_Limigantes_\", eroittaaksensa\ntämän vasta ilmestyneen kansakunnan varsinaisista Sarmatoista,\njoillen sitä vastoin nimi \"_Arcaragantes_\" näyttää annetun. Molemmat\nnimet ovat nähtävästi otetut näiden kansain omista kielistä,\nmutta ovat vaikeat selittää.[306] Että puheen-alaiset Limigantit\nolisivat Getoja tai Germanilaisia olleet, ei ole todennäköistä,\nkoska Romalaiset hyvinkin olisivat tienneet näitä eroittaa.\nYleensä ei heidän tavoistansa muuta mainita, kuin että olivat\ntuimuudessa herrainsa vertaisia, mutta luku-määrässä etevämmät,\nja että häiritsivät Roman rajaa yhtä ilkeästi kuin entisetkin\nSarmatat; -- \"ainoastaan tässä petollisuudessa\", sanoo Ammiano,\n\"olivat yksimieliset herrainsa ja vihollistensa kanssa\".[307]\nHeidän asunsiansa ulottuivat Theiss-virran (Partiskon) ja Tonavan\nkulmauksesta itään päin Taifalien ja Göthiläisten alueesen asti. W.\n358 otti Keisari Konstantio heitä kurittaaksensa heidän vanhoista\nja uusista rikoksistaan; sillä Roman-valta oli toimittavanaan\nsemmoista holhoja-virkaa lähisten barbarien yli. Aikomus ei ollut\nmikään vähempi kuin siirtää koko kansakunta taemmaksi Roman rajasta.\nYlimielisellä rohkeudella, ikäänkuin uhallansa tulivat Limigantit\nvirran yli Keisarin puheelle,[308] joka seisoi ylevällä paikalla\nheitä manaamassa. Kavaluutta näkyy mielessä olleen kummankin\npuolen: keisari oli salaa antanut sotavoimansa heitä piirittää joka\nhaaralta, ja Limigantit viskasivat kilvet edelleen, saadaksensa,\nniitä noutavinaan, huomaamatta lähestyä keisarin asemaa. Kun ei\npuhuttelemuksesta tolkkua tullut, teki vihdoin Romalainen sotaväki\npäälle-karkauksen, Limigantit taas ryntäsivät itse keisaria vastaan;\nasian loppu kuitenkin oli Romalaisten täydellinen voitto. Mutta\nhistorioitsija mainitsee sitä jäykkää ja kopeata kova-korvaisuutta,\njonka Limigantit osoittivat tappion ja kuoleman tuskissa, vähemmin\nsurren omaa surmaansa kuin vihollistensa voitto-riemua.[309]\n\nTappion jälkeen Limigantien puiset, oljilla katetut hökkelit\npoltettiin ja jääneet asukkaat pakoitettiin muuttamaan Tonavan\nrannalta sydänmaille. Heidän itäiset naapurinsa, Göthiläiset\nTaifalit, jotka jo olivat ruvenneet yhteen liittoon Limigantien\nperikadoksi, sekä Romalaiset ja varsinaiset Sarmatat jakoivat\nkeskenään heidän alueensa, ja keisari otti kunnia-nimen: Sarmaticus,\n-- Sarmatain voittaja. Mutta jo seuraavana kevät-talvena olivat\nLimigantit vähitellen siirtyneet takasin entisille sioilleen ja\naikoivat jäätyneen Tonavan yli samota Pannoniaan. Keisari riensi\navuksi; mutta nyt barbarit tarjosivat sovintoa, tarjosivat vaikka\nmuuttaaksensa Roman alamaisiksi johonkin kaukaiseen maakuntaan,\npyysivät vain päästäksensä itse keisarin puheille. Tämä kaikki\nmairitteli Konstantion itse-rakkautta ja sovelias paikka\nvalmistettiin, missä hän keisarillisella komeudella vastaan-ottaisi\nuudet alamaisensa. Mutta tuskin olivat tulleet virran yli ja\nlähestyneet Konstantiota, joka jo aikoi heitä armollisimmasti\npuhutella, kun yhtäkkiä nostivat lippunsa ja sota-huudolla: _marha,\nmarha_, ryntäsivät keisarin päälle, joka ainoastaan töin-tuskin\npaolla pelasti henkensä. Tosin nyt Romalainen sotaväki teki suuren\nsurman kokoontuneiden barbarien seassa, mutta että heitä enää\nolisi koetettu siirtää asun-sioiltansa, ei ollenkaan mainita.[310]\nKuitenkin tämän perästä koko kansakunta on näkyvistä hävinnyt eikä\nenää tavata Tonavan tykönä kuin \"Vapaita Sarmatoja\", jota nimeä\nvarsinaiset Sarmatat vielä jonkun aikaa näkyy kantaneen eroitukseksi\nentisistä Limiganteista, orja-Sarmatoista. [311]\n\nMutta mitä kansaa nämä Limigantit olivat olleet? -- Schafarik\npäättää ne Slavilaisiksi, hän kun katsoo nuo varsinaiset Sarmatat\njoksikuksi muuksi kansaksi, joka muka oli tullut noita rauhallisia,\nmaata viljeleviä Slavilaisia polkemaan.[312] Tätä vastaan käypi\nmuistuttaa, että Romalaiset jo siihen aikaan hyvinkin tunsivat\nuseita Slavilaisia kansoja: Karpit, Kostobokit, j.n.e., eivätkä\nsiis olisi näitä Limiganteja Sarmatoihin sekoittaneet. Minun\narvatakseni Sarmatat olivat Slavilaisia, kuten jo olen koettanut\nosoittaa, ja Limiganteista on mielestäni todennäköisin arvelu,\nettä olivat Suomensukuisia, joita Sarmatat olivat pohjoisemmista\nseuduista vieneet orjiksensa Tonavan tienoille. Heidän koto-peränsä\nkaukaisuutta todistaapi Konstantion yritys ajaa heidät kaukaisiin\nseutuihin,[313] niihin arvattavasti, joista kerran olivat\ntulleet. Niinkuin itse tapauksista näemme, pitivät kaikki lähiset\nkansat, Göthiläiset idässä yhtä hyvin kuin Viktovalit ja Sarmatat\nlännessä, heitä muukalaisina ja vihollisina. Heidän sotahuutonsa:\nmarha, ei tosin mitään varmaa todista, mutta sietää selitystä\nSuomensukuisistakin kielistä, merkiten nähtävästi samaa kuin Suomen\nja Lapin sana: _murha_, jolla kuitenkin on heimolaisia useimmissa\nArjalaisissakin kielissä.[314]\n\nMutta jos näissä historiallisissa teko-asioissa voimme nähdä enemmin\ntai vähemmin selviä jälkiä Suomen-sukuisten kansain asumisesta\nWeikselin seuduilla, ei sovi myöskään mainitsematta jättää niitä\ntodistuksia, joita on tahdottu keksiä muutamissa sen-puolisissa\npaikan-nimissä. Jo Thunmann ja Arndt [315] tahtoivat johdattaa\nnimen _Samland_ (saarento molempien Haffien välillä pohjoispuolella\nKönigsberg'iä ja merikullan etevin löytö-paikka) sanasta _Same,\nSuome_. Tämä johtaus ei ole läheskään varma, mutta mainita sopii,\nettä Tanskalainen historioitsija Sven Aakenpoika (Sveno Aggonis)\n12:nnella vuosisadalla näyttää antavan tälle Preussin maakunnalle\nnimen: _Finlandia_.[316] Jos nyt, kuten F. J. Wiedemann selvästi\nosoittaa, vanhat Kuurilaiset ja yleensä Kuurinmaan muinaiset asukkaat\novat olleet Suomen-sukua,[317] ei ole suinkaan mahdotonta, että\nyhtäläinen väestö on ulottunut Kuurilaisen Haffin toisellenkin\npuolen, ja sille maakunnalle jättänyt nimensä. Lisää todistusta\nlöytää Gottlund useissa Suomen-sukuisissa paikannimissä, jotka ovat\nsiroitetut Samlannista etelään, itään ja lounaankin päin.[318] Hän\nmainitsee Schalauen'in maakunnasta (Memelin ja Pregelin välillä):\n_Lapinen, Lintunen, Kaukenen, Metschinen, Wilmandinen,\nPellenen, Lasdenen, Laponen, Mulinen, Millunen, Gumbinen,\nTapiau_ (_Tapiow_), johon vielä käypi lisätä _Kelmienen_ ja\nepäilemättä monta muuta; Natangen'in maakunnassa (etelä-puolella\nPregel'ia): _Multeinen, Mumeinen, Tillenen_; Ermelannin\nmaakunnassa (lounempana): _Putrinen, Lusieinen, Leginen_;\nvihdoinpa Hockerlannin piirikunnassa saakka (vielä lounempana)\nnimet: _Narsinen, Kossela_ y.m. Ainoastaan erityinen tarkka\ntutkimus saattaisi selvittää näiden nimien oikeata syntyperää\nja samalla osoittaa, kuinka avaralle alalle ulottuvat. Mutta\nennen kuin tämä tehty on, ei niistä ole luotettavaa osviittaa\nkansa-tieteelliselle historialle.[319]\n\nPtolemaios maatieteessä ja keisari Volusianon rahassa tapaamme\nviimeiset kerrat Finniläis-nimen etelä-puolella Itämerta. Sitä\nvastoin alkaa nyt sama nimi kuulua Skandinaviasta, sitä myöden kuin\ntiedot tästä kaukaisesta Pohjan-perästä enenevät ja varmistuvat.\nTämmöistä tiedon lisäystä näyttää olletikkin Suuri kansain-vaellus\ntuottaneen; sillä vasta nyt oli Skandinavia, tämä \"toinen maailma\",\nastunut vilkkaampaan yhteyteen etelä-Euroopan kanssa. Tahdon lyhyesti\nmainita mitä sen aian kirjaniekat tiesivät jutella Pohjanperän\nFinniläisistä.\n\nJornandes, Göthiläisten historioitsija, antaa jotenkin laveita,\nmutta hyvinkin sekavia tietoja Skandinavian kansoista. Tämän saaren\nnimi on hänellä Skanza, ja sen pohjois-osassa asuu muka kansa,\njoilla kesäsydännä mainitaan kestävän yhtämittaista päivää koko 40\nvuorokautta, talvisydännä taas saman-vertainen yö. Nimen, minkä\nhän tälle kansakunnalle antaa, hän kirjoittaa: \"_Adogit_\", jonka\nselittämistä minun täytyy muillen heittää. Adogit-kansan perästä hän\nnimittää _Krefennain_ (eli Refennain, Skrerofennain) kansakunnat,\njotka muka eivät viljaa käytä, vaan elävät metsän-eläinten lihasta\nja lintujen munista. Sitten seuraa hänen luettelossaan: \"Suethans\",\n\"Theusthes\", \"Vagoth\", ynnä muita nähtävästi Germanilaisia kansoja,\njoiden luokkaan myöskin lienee luettava \"Finnaithae.\" Mutta\neteläisessäkin Skandinaviassa, Ostrogothain, Raumarikain ja\nRaugnarikein rinnalla hän asettaa Finniläisiä: \"_Finni mitissimi_\"\n(suopeimmat Finnit), jotka muka ovat suopeammat kaikkia Skanzan\nasujia. Niiden vertaisiksi hän vielä panee: \"Viniviloth\".[320]\n\nSelvästi tästä näkyy, että Jornandes on Skandian saaresta saanut\nrunsaampia ja osaksi tarkempiakin tietoja kuin kenkään hänen\nedellisistään; mutta silminnähtävä kuitenkin on, että useat\nhänen nimistään ovat julmasti vääristeltyjä, jonka ohessa hänen\nkertomus-tapansa sekavaisuus tekee mahdottomaksi arvata kunkin\nkansan oikeata asemaa; Että _Adogit_-kansa on Lappalaiset, sopii\nkuitenkin arvata; mutta mitä _Krefennat_ (Refennat, Skrerofennat)\nlienevät, joko nekin Lappalaisia, vai muuta Suomen-sukuista kansaa,\nei ole helppo päättää. Heidän maansa, jossa paljon soita (paludes)\nnäkyy olleen, käypi ajatella ulottuneeksi nykyiseen Suomenmaahankin.\nEtelässä taas merkitsee nimi _Finnaithæ_ selvästi _Finnhed'in_\npaikkakunnan asukkaat Smolannissa (Skandinavian sagoissa:\n_Finneidhi_; Saxonin tykönä _Finnia_, asukkaat: _Finnenses_). Mutta\njosko \"_Finni mitissimi_\" lienee ainoastaan toisinto samasta nimestä,\nvai todellakin merkinnee jotakuta Suomen-sukuista jäänöstä, en\nuskalla ratkaista. \"_Viniviloth_\" vihdoin katsoo Zeuss väännökseksi\nnimestä: _Kvænir, Kainulaiset_;[321] mutta semmoiseen selitykseen ei\nkukaan muu uskaltane suostua.\n\nSelvempiä, vaikk'ei niin monituisia, tietoja antaa samalta aialta\nProkopio, joka sanoo ne saaneensa semmoisilta, mitkä muka itse ovat\nThulessa, s.o. Skandinaviassa, käyneet.[322] Tämä saari on hänestä\nkymmenen kertaa isompi Britanniaa, isommalta osaltansa asumaton;\nkuitenkin on asutussa osassa 13 kansakuntaa, kullakin kansalla\nkuninkaansa. Näistä kansoista hän ei kuitenkaan nimitä kuin kaksi:\n_Gautit_ (Γαυτοί) ja _Skrithifinit_ (Σκριθίφινοι) ja jälkimäisistä hän\nantaa seuraavan huvittavaisen kertomuksen:\n\n\"Niistä kansoista, jotka Thulessa asuvat, on yksi ainoa, nimeltä\nSkrithifinit, jotka elävät petojen tavalla; sillä eivätpä pukeu\nvaatteisin, eivätkä kenkiä kanna, eivätkä viiniä juo, eikä ole heillä\nmitään syötävää maasta, koska eivät maata viljele, eikä heidän\nvaimonsa te'e mitään käsityötä, vaan miehet ja vaimot alinomaa\nvain harjoittavat metsänkäyntiä. Sillä petoja ja muita eläimiä on\nheillä suuri paljous avaroissa metsissä, joita siellä paljon on,\nja korkeilla vuorilla, ja pedoista, joita pyytävät, käyttävät aina\nlihat ruuakseen, mutta nahat pukuimeksi, koska heillä ei ole liinaa\n[kankaita] eikä millä neuloa, vaan sitovat petojen jänteillä nahat\nkokoon toisiinsa ja verhoovat sillä tavoin koko ruumiin. Eivät\nmyöskään imetä lapsiansa samalla tapaa kuin muut ihmiset, sillä\nSkrithifinien lapset eivät syö vaimojen maitoa, eivätkä ime äitiensä\nrintoja, vaan syötetään ainoastaan pyydettyjen petojen ytimellä.\nNiin pian siis kun vaimo on synnyttänyt, hän kapaloitsee sikiönsä\nnahkoihin, ripustaa sen heti johonkuhun puuhun, panee sille suuhun\nydintä, ja lähtee oietis metsää käymään; sillä tämä toimi on heillä\nmiesten kanssa yhteisenä\".[323]\n\nTähän Prokopio lisäilee, että muut Thulen asukkaat eivät paljon eriä\nmaista ihmisistä, josta emme kaitenkaan voi päättää, että kaikki\nmaat 12 kansaa kuuluivat Germanilaiseen sukuun, vaikka eivät eläneet\nsamalla tavalla kuin mainitut raakalaiset. Skrithifinien nimestä\ntaas saamme paremman selityksen Longobardien historioitsijalta,\nPaullo Diakonolta, joka eli lopulla 8:tta vuosisataa ja myöskin\non Skandinaviassa käyneiltä saanut tietonsa.[324] Hänen juttunsa\n_Skritobineista_ (Scritobini) -- näin se nimi hänellä kirjoitetaan --\non seuraava:\n\n\"Germanian perimmäisillä rajoilla, itse valtameren rannassa, näkyy\nkorkean kallion alla luola, jossa seitsemän miestä (ei tietoa\nmistä aiasta) nukkuvat pitkällistä unta\" -- - Ulkomuodosta arvaten\nmuka näyttävät olevan Romalaisia ja luultavasti Kristityitä, jotka\nkentiesi kerrankin tulevat saarnaamaan lunastuksen oppia näille\nkansoille. -- \"Lähellä tätä paikkaa elää niinkutsuttu Skritobinien\nkansa, jotka eivät kesänkään aikana lunta puutu, eivätkä, -- he\nkun itse ovat petojen kaltaisia, -- syökkään muuta kuin raakaa\nmetsän-eläinten lihaa; joidenka karvaisista nahoista he pukuimensakin\nsovittelevat. Näiden nimi johtauupi barbarilaisen kielen mukaan\nhyppäämisestä [hiihtämisestä]; sillä hyppäämällä [hiihtämällä] ajavat\nmetsän-otuksia takaa, käyttäen jollakin eri taidolla erästä kaaren\nmuotoon köyristettyä puuta [s.t.s. suksea]. Näiden tykönä on eläin,\nei täydellisesti saksan-hirven näköinen, jonka karvaisesta vuodasta\nolen nähnyt tunika'n-muotoisen, polvillen ulottuvan vaatteen,\nsemmoisen kuin mainitut Skritobinit, kuten kerrottiin, kantavat\".[325]\n\nTästä kertomuksesta tunnemme helposti Lappalaiset peuroinensa,\nja nimitys: _Skritobinit_ eli Prokopion mukaan _Skrithifinit_\ntodistetaan tulevan hiihtämisestä, Skandinavian muinais-kielessä\n(\"lingua barbara\"): _Skridha_, merkiten siis: _Hiihto-Finnit_. Useat\nseikat todistavat, kuinka lavealla tämä nimi oli tunnettu Germanisten\nseassa. Prokopio oli arvattavasti sen kuullut Göthiläisiltä, Paullo\nDiakono taas Longobardeilta, ja eräässä Anglosaksilaisessa laulussa\nsamoilta aioilta sitä myöskin mainitaan (Skridefinn).[326] Samaa\nnimeä käyttävät myöhemmin sekä kuningas Alfred, -- joka Svealaisten\npohjois-puolelle asettaa erämaiden taa Kainunmaan (Cvenland),\nluoteis-puolelle taas Skridefinnit (_Scride-Finnas_) ja länsipuolelle\nNorjalaiset[327] --, että myöskin Saxoni (_Skricfinni_)[328] ja\nAdam Bremeniläinen (_Scritefinni_);[329] ja molemmat viime-mainitut\npuhuvat heidän hiihtämisestään. Mutta jo Othar[330] oli nimittänyt\nheidät paljaastansa Finneiksi (_Finnas_), ja nimi \"Skrid-finnit\"\n(jota kentiesi Jornandeenkin Krefennat eli Skrerofennat tarkoitti)\nhävisi vähitellen.\n\nVielä toisessa muodossa näyttää Finnien nimi meitä kohtaavan, jo\nkansain-vaelluksen aikaan. Nimetön Ravennalainen, jonka elämän-aikaa\nei käy tarkoin määrätä,kertoo Göthiläisen Aithanaritin mukaan\n(6:nnelta vuosisadalta) seuraavaa:\n\n\"Skythian vieressä, valtameren rannalla, asetetaan niinkutsuttu\n_Rerefennien ja Sirdifennien_ maa, jonka maan ihmiset, kuten\nAithanarit, Göthiläisten Filosofi, sanoo, asuvat vuorten kallioilla\nja elävät niin miehet kuin vaimotkin metsänkäynnillä, eivätkä\nollenkaan tunne ruoanlaitoksia eikä viiniä. Ja tämä maa pidetään\nkaikkia muita kylmempänä\".[331] -- Näiden kansain asema selitetään\nolevan Euroopan äärellä Tanskalaisten ja Slavilaisten välillä [332]\nja nimet kirjoitetaan: _Rerefenit, Rerefennit, Rerefrenit,\nRereferit, Sirdifenit, Sisdefennit, Skerdifennit, Skirdifrinit_.\n\nSiishän taas samaa kansaa ja osaksi samaa nimeäkin; sillä\n_Sirdifennit eli Skirdifennit_ ei ole muuta kuin äsken-puhutat\nHiihto-Finnit. Vaikeampi on sanoa, mitä syntyä nimi _Rerefennit_\nlienee. Luultavinta on, että sekin on ainoastaan pilatta muoto\nSkrid-finnien nimestä ja että Ravennalainen, epäillen kumpika muoto\noikea oli, on pannat molemmat vieretysten. Thunmann'in ja Zeuss'in\narvelu, että on lukeminen: \"_Terefennit_\", joka merkitsisi muka samaa\nkuin Otharin _Terfinna_ (_Turjan_ Lappalaiset Lapin saarennossa\nKantalahden seuduilla), on tosiaan liian uskalias.[333]\n\nMutta näistä Finniläisistä, jotka vielä isommalta osalta lienevät\njäänöksiä Euroopan muinois-väestöstä, palatkaamme vielä kerta\nItäiseen Eurooppaan, missä jo alkaa ilmaantua uusia Suomen-sukuisia\nsiirtokuntia. Tällä Skythalaisella alalla kesti melkein alituisia\nkansanvaelluksia ja yhä uusia nimiä oli Herodoton aikojen jälkeen\nilmaantunut. Jo edellisessä olen maininnut etevimmät näistä uusista\ntulijoista: Bastarnat, Roxolanit, Alanit, Aorsit ja Sirakit, ja\nnäiden lukuun voisin Ptolemaion maatieteestä lisätä joukon ennen\nja jälkeenpäin tuntemattomia nimiä,[334] jos olisi vähintäkään\ntoivoa saada ne jollakin tavalla selitetyiksi ja niiden kautta\njotakin selkoa aineelleni. Ainakin on mainitsemista, että Ptolemaio\ntuntee näiden seutujen maatieteelliset seikat paljoa tarkemmin,\nkuin hänen edellänsä ja jälkeensä oli tavallista. Kaspian-meren\nhän tietää umpinaiseksi, ja on ensimäinen joka selvästi tuntee\nWolga-virran, antaen sille nimen _Raa_.[335] Jos totta on, että\nvielä meidän-aikaisetkin Mordvalaiset antavat Wolgalle nimen:\n_Rhau_,[336] se asia antaisi arvata, että ne kansat, jotka Ptolemaion\naikana asuivat WoIgan varsilla, olivat Suomen-sukua. Mutta hänen\nmainitsemansa nimet niiltä seuduin: Suardenit, Khainidit, Matērit j.n.e. eivät siedä mitään selitystä.\n\nMuutamia vuosikymmeniä Ptolemaion jälkeen eli alussa 3:tta vuosisataa\nsiirtyy Germanilaisia kansoja Itämeren rannikolta etelään, ja\netevin niistä, Göthiläinen kansakunta eli Gothit, perii Skythaen\nentisen alan pohjoispuolella Mustaa merta, josta leviävät aliselle\nTonavalle ja hirveästi ryöstäen retkeilevät Roman alueesen.\nNiinkuin raa'at kansakunnat ainakin, milloin ei joku mahtava käsi\nniitä ko'ossa pidä, olivat Göthiläisetkin jaetut itsenäisiin\nheimokuntiin, joista etevimmät, Tervingit ja Greutungit, myöhemmin\ntunnetaan nimillä: Länsi- ja Itä-göthiläiset. Heidän alueensa\nulottui Tanaille asti, jonka toisella puolella Alanit olivat heidän\nitäiset naapurinsa. Loppupuolella 4:ttä vuosisataa vähää ennen\nHunnien tuloa, oli Greutungien valta heidän mahtavan kuninkaansa\nHermanarikin hallitessa levinnyt avaralle luoteesen ja pohjaan, niin\nettä Jornandeen kertomuksen mukaan koko Skythia Itämerelle saakka\nseisoi tämän valtiaan kuuliaisuudessa.[337] Niiden kansain seassa,\njotka Hermanarik oli valloittanut, luettelee Jornandes historiassaan\nGöthiläisten teoista joukon uusia nimiä, joissa helposti eroitamme\nmuutamat Suomen-sukuisetkin, vaikka Jornandeen epävakainen\nkirjoitus-tapa ja julmasti turmeltunut teksti tekee enimmän osan\nmahdottomaksi selittää. Asian tärkeys vaatii meitä vähäistä tarkemmin\ntutkimaan näitä nimiä niiden toisintojen mukaan, jotka Zeuss tuopi\nesiin neljästä eri käsikirjoituksesta.[338]\n\nPaitsi Gothit ja Skythat, joiden nimien merkitystä en enää tarvitse\nselitellä, tapaamme tässä ensi kerran nimen: _Tshud_; sillä tuskin\nlienee epäilemistäkään, että Jornandeen _Thiudi_ tarkoittaa tuota\nsamaa sanaa, jolla Venäläiset aina ovat nimittäneet Suomen-sukuisia\nkansoja. Seuraava sana: _Inaunxis_ on selitetty milloin milläkin\ntavalla. Schafarik, joka omin-luvin lukee: Inaunxes, ja sitten\nkorjaamalla saapi: Jacuinxes, luulee tässä tarkoitettavan\nJazvingeja, ja myöskin Zeuss tulee samaan päätökseen.[339]\nTämmöinen arvelu, joka itsessään on kokonaan mielivaltainen, kohtaa\nsenkin vastuksen, että jos Jornandes on seurannut edes jotakin\njärjestystä luettelossaan, hän ei ole voinut asettaa Jazwingeja\nkeskelle Suomen-sukuisia kansoja; sillä, niinkuin kohta saamme\nnähdä, ovat seuraavatkin nimet sitä laatua. Enemmän tarkastusta\nansaitsee tavallisten painosten käyttämä: \"Thiudos in Aunxis\", joka\nsuomennettuna tuskin voi muuta olla kuin: _Tshudit Aunuksessa_. Tosin\non vaikea sanoa, kuinka vanha on nimi _Aunus_, joka nykyänsä lääninä\nkäsittää kaikki Äänisjärven (Oniega'n) ympäristöt ja lännessä ulottuu\nLaatokan itä-rannalle. Mutta merkittävä kohta on, että juuri tällä\nalalla, olletikkin pitkin Äänisen lounaista rantaa, tavataan vielä\nnyky-aikoina eräs Suomen heimokunta, jollen Venäläiset nimen-omaan\nantavat nimityksen: Tshud. Että nämä Aunuksen Tshudit tulevat\nHämäläisiin ja että koko Hämeen lahko kerran asui näillä seuduin,\non Sjögren ensinnä osoittanut.[340] Jos nyt tulemme näkemään, että\nseuraavatkin Jornandeen mainitsemat nimet viittaavat samoille\ntienoille, ei tämä ehdottelemani suomennos: \"Tshudit Aunuksessa\",\nnäyttäne ylen uskaliaalta.\n\nJärjestyksessä seuraa: \"Vasinabroncas\", eli, jos kahtena sanana\nluetaan, ensin: \"_Vasina_.\" Jo Schlözer ja hänen mukaansa muut ovat\ntässä nimessä keksineet sen Suomen-sukuisen heimokunnan, minkä\nNestorin kronika nimittää _Ves_ ja asettaa Suomen-sukuiseksi\nWalgetjärven viereen.[341] Sjögren arvelee, että nämä Vessit\nkentiesi olivat jotakin Hämeen haaraa.[342] Kuinka lieneekään, on\nvaikea tietää; sillä kansa ja sen nimi on jo aikaa hävinnyt. Mutta\ntodennäköistä ainakin on, että Jornandes on tätä kansaa tarkoittanut.\nMitä taas \"Broncas\" eli \"Bovoncas\" merkinnee, on ihan mahdotonta\nselittää; sillä että olisi ymmärrettävä Beormas, Biarmalaiset,\nPermalaiset, niinkuin Schafarik arvelee, on tosin neuvottomuudessa\nneuvo, mutta tutkijalle kelvoton.\n\nSitä vastoin on ihan selvä, että Jornandeen \"Merens\" ja\n\"Mordens\" ovat samaa kuin Nestorin Merja ja Mordva, molemmat\nSuomen-sukuisia.[343] Merit eli Merjalaiset, joiden nimi jo on\ntykkönänsä hävinnyt, asuivat Vessien lähisyydessä ja arvataan\nolleen joku haaraus Tsheremisseistä, joiden oma kansallinen nimi on\n_Mari_.[344] Mordvalaiset taas pysyvät jotenkin vahvana kansakuntana\nmeidän aikoihin asti itäpuolella Okaa, ja mainitaan tuon-tuostakin\nei ainoastaan Venäjän kronikoissa, vaan myös Byzantiolaisissa ja\nlänsi-maisissa lähteissä. Konstantino Porphyrogenito (10:nnellä\nvuosis.) asettaa Mordian maan 10 päivämatkaa Patzinakien\nalueesta,[345] ja myöskin Rubruk'in \"Moxes\" (Mokshalaiset) ja\n\"Merdas\" eli \"Merdinis\",[346] Piano Carpini'n \"Morduani\",[347]\nMarko Polo'n \"Mordui\", ovat nykyisten Mordvalaisten asemilla. Näistä\ntiheistä maineista näkyy selvästi, että Mordvalaiset ovat olleet\nhyvinkin lukusaa kansaa; mutta milloinka näille asuinsioille tulivat,\nei käy varmasti päättää. Olen jo maininnut, että on katsottu samaksi\nMordvan kansaksi ne Aorsit, joista Straboni ja muut puhuvat. Tämä\nluulo ei ole luuloa parempi, vaikkapa hyvin todennäköinen. Sitä\nvastoin pidän epäilemättömänä, että Jornandeen \"Mordens\" eli Mordit\novat Mordvalaiset, jotka siis jo ainakin 4:nnellä vuosisadalla ovat\nsiaantuneet nykyisille asemilleen.\n\nKaikki nimet, jotka tästä seuraavat Jornandeen luettelossa, ovat\njoko tuntemattomien kansanlahkojen taikka niin vääristeltyjä\noikeasta muodostaan, ett'ei niiden jäljille ole pääsemistä.\nSanassa \"Remniscans\" eli \"Imniscaris\" on tosin tahdottu keksiä\nTsheremissien nimi, mutta semmoisen arvelun pohjattomuutta havaitaan\njo ensi silmäyksellä. Muihin sanoihin ei ole tietääkseni selitystä\nyritettykään. Mahdollista on, että nämä nimet tarkoittavat Itämeren\npuolisia, Slavilaisia, Germanilaisia, kentiesi Skandinavilaisiakin\nkansoja, jotka muka olisivat Hermanarikin kuuliaisuudessa olleet.\nAinakaan ei yksi ainoa käy Suomen-sukuun sioitella.\n\nMutta ne neljä Suomen-sukuista nimeä, mitkä jo keksimme, antavat\nmeille sen arvollisen tiedon, että Suomalaiset kansat jo lopulla\n4:ttä vuosisataa olivat sioitetut jotenkin samaan järjestykseen\nja samoille asuin-paikoille kuin Nestorin aikana, lopulla 11:ttä\nvuosisataa; sillä hänkin luettelee: \"Tshudit ja kaikki nuo\nkansakunnat: Merja, Muroma, Ves, Mordva\" j.n.e. Jornandeen tiedot\neivät tosin mainitse kuin kahta haaraa Suomen-sukua, nimittäin\nSuomalaisen ja Wolgalaisen; mutta epäilemätöntä on, että näiden\nkoillisella ja itäisellä kyljellä istui yhdessä jaksossa Permalaisia\nja Ugrilaisia lahkoja kahden puolen Urali-vuorta. Näiden seutujen\noloista ja liikkeistä tähän aikaan ei anna mikään historia selitystä;\nainoastaan yksi teko-asia astuu silmiin. Läntinen osa Suomen-sukua\non jo asettunut ja pysyy nyt vuosisatoja alallansa. Itäinen osa\nsitä vastoin kuohuu levottomassa liikkeen-hankkeessa ja alkaa jo\nkohta juoksuttaa tulvansa lounaan päin. Tie käypi Länsi-suomalaisten\nohitse ja etelä-puolella, ja nämä siis jäävät, ei tosin kokonansa,\nmutta kuitenkin isommaksi osaksi seisomaan ulkona pyörteestä. Mutta\ntulva on yhtähyvin kyllä voimallinen järistyttämään Eurooppaa\nläntisiin ääriin saakka. Se aikakausi mikä nyt seuraa, Suuren\nkansain-vaelluksen aikakausi, on muutamassa katsannossa Suomen-suvnn\nvoimallisin, -- ainoa kerta, jolloin tämä suku on suorastaan\nvaikuttanut maailman tapauksiin. Katson siis tarpeelliseksi ottaa\nnämä seikat laveampaan tutkimukseen, tarkastaen seuraavissa luvuissa\nsen kansan oloja, joka tämän Suomen-sukuisen liikkeen johdatti ja\nalkuun pani.\n\n\n\n\nVI.\n\nHunnien syntyperästä ja sukulaisuudesta.\n\n\nOlemme tähän asti hakeneet Suomen-suvun jälkiä historian\npimeimmillä aloilla, milloin Iranin ja Kaksoisvirran riutuvissa\nmuistomerkeissä, milloin Euroopan muinais-taruissa tai niissä\nvaillinaisissa kertomuksissa, joita Kreikkalaiset ja Romalaiset\novat antaneet pohjaisista ja koillisista seuduista. Tämmöinen\nlöytö-matka, historiallisen maailman ja historiallisten aikakausien\näärimmäisillä rajoilla, ei ole ollut ilahuttavainen. Aina ja joka\npaikassa, missä valosat aukeat loppuvat ja hämärä alkaa, olemme\nnähneet vilahduksen, mutta ei paljon muuta kuin vilahduksen, tästä\nsuuresta Suomen-suvusta, joka on näyttänyt tuomituksi pysymään iäti\nvaipuneena synkkään pimeyteen.[348] Mutta vihdoinpa senkin aika\non tullut pyrkiä päivän-rinteille, ja Hunnilais-nimellä se jonkun\naikaa täyttää maailman hämmästyksellä. Tämä tapaus, joka tekee\nuuden aikakauden maailman historiassa, osoittaa myöskin käännöksen\nitse Suomen-suvun elämässä. Se Suomensukuinen alku-väestö, joka\nnäyttää ennen Arjalaisten tuloa täyttäneen isomman tai vähemmän osan\nEuroopasta, oli nyt joko hämmentynyt ja hävinnyt taikka joutunut\nahtaalle voimakkaampien Arjalaisten väliin. Ne Suomen-sukuiset kansat\ntaas, jotka ennen muinoin olivat mahtiansa harjoittaneet sivistyksen\nvanhimmilla koti-seuduilla, olivat jo pari tuhatta ajastaikaa\npysyneet Turanin pimeissä piiloissa ja näyttivät vajonneen tylsään,\nauttamattomaan raakuuteen. Mutta vihdoinpa joku uusi voima heidät\ntaas liikkeelle panee, ja nytpä Suomen-suku, eli oikeastaan sen\nitäinen osakunta, niinkuin mahtava tulva lähettää laineen toisensa\nperästä länttä kohden, valloittaaksensa sian Arjalaisessa Euroopassa.\nTämä tulva kestää vähintäkin viisi vuosisataa, ja sen ensimäinen\nlaine on Hunnien tulo v. 375 j.Kr.\n\nMistä nämä Hunnit tulivat ja mitä kansaa oikeastansa olivat? Tämä\nasia ei ole varsin selvä ja onkin eri tavalla tahdottu ratkaista.\nKoetan asettaa teko-asiat rinnatusten ja niistä tehdä päätökseni.\n\nEnsimäinen teko-asia on, että Hunnit jo kahta vuosisataa ennen kuin\nTonavan rannoille tulevat, näkyvät muiden kansain joukossa jossakin\nWolgan seuduilla. Ensimäinen, joka heidät mainitsee, on Ptolemaio,\nmutta se sia, minkä hän heille antaa, on vaikea tarkoin määrätä ja\narvattavasti liian läntinen; hänen sanansa kuuluvat vain: \"Bastarnien\nja Roxolanien välillä Khunit\".[349] Että nämä Ptolemaion _Khunit_\neivät muuta ole kuin myöhempien _Hunnit, Unnit, Khunnit_, pidän\nepäilemättömänä; mutta heidän asemansa Eurooppalaisessa Sarmatiassa\nlienee tuskin muuta kuin maatieteilijän omaa sioitusta. Niinpä\nheidät tapaammekin sata vuotta myöhemmin jossakin Wolgan suulla tai\nKaspian-meren luoteis-puolella, ja todistukset ovat tässä kohden\nkahden-kertaiset. Dionysio Periegetes, jonka maatieteellinen runomus\nnäkyy olevan kirjoitettuna lopulla 3:tta vuosisataa, luettelee\npitkin Kaspian-meren länsi-rannikkoa pohjasta alkaen: ensin Skythat,\njotka muka asuvat lähellä Kronio-merta (pohjoista valtamerta),\nmissä Kaspian-meri siihen purkauu; sitten _Unnit_ (Ούννοι), niiden\njälkeen Kaspit, Albanit, Kadusit, Mardit j.n.e.[350] -- Tosin\nZeuss väittelee; että tässä on luettava jotain muuta kuin: Ούννοι,\nja väärännys saattaisi kyllä olla mahdollinen.[351] Mutta avuksemme\ntulee Armenian vanha historioitsija Moses Khorenelainen, joka\nkertoilee, kuinka kuningas Teiridates Suuri lopulla 3:tta vuosisataa\nlöi pohjan kansat pohjois-puolella Kaukasoa Kaspian meren rannikolla\nja ajoi heitä takaa Hunnien maahan asti. Silloin niinkuin vastakin\nnimitetään Hunnit Armenian kielellä: Hunk.[352] Jos nyt lisäksi\notetaan Ammianon todistus 375 vuoden Hunneista, että muka ovat\nvanhaan aikaan olleet vähän tunnetut ja asuivat Maiotin toisella\npuolen jäämeren rannikolla,[353] ei liene epäilemistäkään, että he\njo jonkun vuosisadan olivat oleskelleet Euroopan rajalla, ennenkuin\nRoman valta sai kokea heidän voimaansa.[354]\n\nMutta mistä tulleet olivat, siitä eivät Euroopan kansat voineet saada\nmitään selkoa, ja uudemmat tutkijat ovat melkein yhtä ohjattomasti\nbaparoinneet. Romalaiset, jotka eivät mielellään tahtoneet heittää\nvanhoja tuttuja nimiä, käyttivät joskus nimen \"Kuninkaalliset\nSkythat\", jonka Herodoto oli pyhittänyt, mutta näyttävät kyllä\naavistaneen, ett'ei tämäkään ollut asian-mukaista.[355] Göthiläiset\ntaas olivat kyhänneet kokonaisen kummitussadun Hunnilaisten\nsyntyperästä. Oli muka eräs Göthiläinen kuningas, siihen aikaan\nkun Göthit jo asuivat Mustan meren rannalla, löytänyt kansastansa\nmuutamat noitavaimot, jotka hän karkoitti pois erämaahan. Näiden\nkanssa tekivät tuttavuutta ne riettaat henget, jotka erämaassa\nkuleksivat, ja niin muka syntyi tuo tuima Hunnien kansa, joka \"ensin\noli soiden ja rämeiden seassa eräs pieni-läntä, ruma ja heikko,\nihmis-lainen suku, ei muulla äänellä (ihmisiksi?) tunnettu kuin\njollakulla ihmis-kielen haabmolla\".[356] Näin Göthiläiset koettivat\nselittää sen kansan syntyä ja muka taiallista voimaa, joka niinkuin\nkiusaajahenget ajoi heitä takaa Tanaista Loire'en saakka.\n\nMutta myöhemminkin on tästä kansasta sepitetty juttuja ja arveluita,\njotka melkein vertoja vetävät edellisille. Erään myöhemmän\nByzantiolaisen tykönä jutellaan, kuinka Egyptin kuningas Sesostris\nlahjoilla veti liittoonsa koko _Unnien_ kansan, ja valloitettuansa\nkoko Aasian, lahjoitti Assyrian maan _Unneille_, joiden nimen: \"Unnit\neli Skythat\" hän muutti Partheiksi.[357] Mitä perää itse jutussa\nmuutoin lienee, jätän tosin tutkimatta; mutta silmin-nähtävää\nainakin on, että nimi: _Unnit_, tässä on Byzantiolaisten -- omaa\nsovittamaa. Yhtä vähän luottamusta ansaitsee se ilmoitus, että muka\npalatsin-seinässä Karnak'issa Egyptin maalla nimi \"_Unnu_\" luetellaan\nniiden pohjan kansain seassa, jotka Menephta I oli voittanut.[358]\nTosin en ole tilaisuudessa tarkemmin selvittämään tämän asian oikeata\nlaitaa. Mutta epäilemättä siinä on joku yhtäläinen erehdys, kuin\nminkä Lassen teki, lukiessaan Dareion kalliokirjassa alamaisten\nkansain luettelossa nimen: _Hunâ_, jonka hän oppineesti selitti\nHunneiksi pohjois-puolella Kaukasoa.[359] Tämä oli v. 1836, jolloin\nnuolenpää-tutkimus vielä oli alullansa, ja tarkempi luku on jo saanut\nsiitä: _Jauna_ (Jonialaisia, Kreikkalaisia);[360] mutta Lassen'in\noppineella nimellä tulee hänen väärä käsityksensä luultavasti vielä\njonkun aikaa liikkumaan täytenä teko-asiana.\n\nEnemmän tarkastusta ansaitsee Deguignes'in arvelu, että muka\nHunnit olivat samaa kansaa kuin ne Kiinan historiassa mainiot\n_Hiung-nu_, jotka ikuisista aioista olivat levittäneet valtansa\nKiinan pohjois-pnolella, ja joita vastaan keisari Shi-huang-ti oli\nrakennuttanut pitkän muurin v. 214 e.Kr.[361] Tämän asian piti\nDeguignes niin selvänä, ett'ei hän luullut siihen tarvittavan muuta\ntodistusta kuin minkä nimien yhtäläinen sointo näyttää antavan.\nHyvillä syillä on Klaproth evännyt tämmöistä hätäistä päätöstä, ja\nuseat myöhemmätkin ovat hyväksyneet Klaprothin ajatusta, joka kuuluu:\nHunnit muka ovat Suomen-sukua, mutta Hiung-nu't käypi selvillä\nsyillä osoittaa Turkkilaisiksi.[362] Kuitenkin on Deguignes'in\nansio se, että hän kaikkien ensinnä on kääntänyt tutkijain silmät\nKiinalaisiin lähteisin ja osoittanut oikean suunnan, mistä Hunnien\nkotoperä on etsittävä. Lähtekäämme hetkeksi tarkastamaan Keski-Aasian\nvanhempaa historiaa näiden Kiinalaisten ilmoitusten mukaan.[363]\n\nNe Turkkilaiset lahkokunnat, jotka jo vuosi-tuhansia olivat\npaimentaneet karjojansa Kiinan pohjois-rajalla sekä Aamurin ja\nSelengan latvoilla, mistä useinkin olivat tehneet ryöstö-retkiään\ntaivaallisen vallan maakuntiin, nimitettiin vanhimpaan aikaan\n_Hun-io_ myöhemmin Hien-junn, ja viimein Han-keisarien aikana\n(vuodesta 207 e.Kr.) _Hiung-nu_, jotka kaikki nimet lienevät\nväännöksiä jostakusta kansan ominaisesta nimestä. Vähitellen he\nolivat yhdistyneet suureksi valtakunnaksi ja tulivat v. 200 paik.\ne.Kr. erinomaisen pelättäviksi, ei ainoastaan Kiinalaisille vaan\nmyös muille lähisille kansakunnille. Heidän hallitsijansa kutsuttiin\n\"tshhen-jy\" ja sai tuon-tuostakin Kiinan keisarin tyttäriä aviokseen.\n\nSamaseen aikaan asui Kiinan luoteis-rajalla, siinä missä iso\nmuuri loppuu (maassa, joka sitten on nimitetty Tangut), eräs\nTibetilainen kansa nimeltä _Jye-tshi_ eli myöhemmällä nimellä\n_Jetha, Jita_.[364] Heidän mahtavuutensa synnytti kateutta\nHiung-nu-kansassa, ja v. 201 sai tshhen-jy Maothun heistä suuren\nvoiton, jonka perästä hän v. 177 laski heidät valtansa alle. Hänen\nseuraajansa tshhen-jy Laoshang ei tytynyt siihenkään, vaan karkasi\nvielä kerran heidän päällensä ja pakoitti heidät siirtymään sialta\nnoin v. 165 e.Kr. Osa heitä lähti etelään Hoangho'n lähteille ja\nkutsuttiin sitten Pikku Jye-tshi; mutta isompi osa pakeni luoteesen\nja tnli Dsungariaan, ajaen altansa Ili-virran seuduilta _Szu_ eli\n_Sse_ [_Sai_] nimisen kansan, joka vetäytyi Jaxarteen aroille.\nEikä aikaakaan, niin toinen pakolais-kansa riensi Hiungnu'en alta\nlänteen päin ja ajoi Jye-tshi't edemmäksi. Nämä tulijat olivat\nJye-tshi-kausan vanhat naapurit _Hieu-siun_ eli _U-sun_, joista\nKiinalaiset kirjaniekat sanovat, että \"heillä oli siniset (eli\nvihannat) silmät, punainen parta ja olivat apinain näköisiä, niinkuin\napinoista olivat lähteneetkin.\" Usun'ien tulo syöksi kansan-parvia\npilvittäin Jaxarteen päälle ja Jaxarteelta Oxolle vv. 127 ja\n126. Kreikkalais-Baktrian valtakunta, joka jo oli masentumassa\nParthien rynnistyksillä, hukkui nyt kokonaan, ja _Jyetshi_ eli\n_Jetha_ perustivat Oxo'n varrelle valtakunnan, jonka Kreikkalaiset\nnimittivät _Indo-skythalaiseksi_.[365] Tämä valta oli ensin jaettu\nviiteen hallituskuntaan, mutta yhdistettiin noin v. 16 e.Kr. yhden\nhallitsijan alle ja otti nimen _Kuei-shuang_, josta Armenialaiset\nhistorioitsijat tekivät nimen \"_Kushans_.\" Monta vuosisataa, 6:nteen\nvuosisataan asti, kesti tämä _Jetha'en_ valta Oxon tykönä ja\nPersialaiset nähtävästi \"Jetha\"-sanasta sepittivät nimen _Haithal,\nHaiatheleh, ja Haithelaian_, josta taas on tullut Byzantiolaisten\nkäyttämä nimitys _Efthalitat_ (Έφθαλίται). Mutta se tässä on\nmerkillinen seikka, että samat Byzantiolaiset kutsuvat heitä myöskin\n\"Valkoisiksi Hunneiksi\".[366] Olivatko siis nämä Oxon takaiset Jethat\njotakin läheisempää tai kaukaisempaa sukua niiden Hunnien kanssa,\njotka Tonavan seuduilta olivat tunnetut Byzantion kirjaniekoille?\nProkopio sen kieltää selvästi, sanoen että heillä ei ole mitään\nkanssa-käymistä Hunnien kanssa eikä mitään yhteyttä ulkomuodossa,\ntavoissa tai elämän-laadussa; eivät muka ole rumia muodoltaan,\neikä myös paimentolaisia, niinkuin muut Hunnilaiset kansat, vaan\novat vanhastaan asuneet viljavassa maassa.[367] Vielä selvemmän\ntodistuksen antavat Kiinalaiset, jotka hyvin tarkasti tunsivat\nnämä seudut, ja paremmin tiesivät tarkastaa ja verrata vierasten\nkansain kieliä, kuin Kreikkalaiset ja Romalaiset. Jetha'en kielestä\nsanovat nimen-omaan, että se eriää Juan-juan'ien (Mongolilaisten)\nja Kao-tshe'n (Turkkilaisten) kielistä, ja että se on sama kuin\nKhiang'in (Tibetilaisten) kieli.[368] Tästä kaikesta voimme\nvarmasti päättää, että nimi \"Valkoiset Hunnit\" ei muuta voi olla,\nkuin satunnaisista syistä syntynyt. Asia käypi kentiesi arvaamalla\nselittää. Tiedämme, että nämä niinkutsutut Efthalitat karkasivat\nuseita kertoja Persialaisten seurassa Syriaan.[369] Sama maakunta\ntuli myöskin, kuten vasta saamme nähdä, kärsimään hirveän hävityksen\nvarsinaisilta Hunneilta, joiden kauhistavainen nimi varmaankin\nsyvästi juurtui asukasten muistoon. Lieneekö nyt Efthalitain\nsota-tavoissa tai muussa menetyksessä ollut jotakin yhtäläisyyttä\nHunnien kanssa, se ainakin on minusta todennäköistä, että nimi\nValkoiset Hunnit on tällä tiellä saanut alkunsa.\n\nMutta palaamme Yli-aasiaan. Hiung-nu'en valta oli jo tullut rappiolle\nja halkesi noin v. 46 j.Kr. kahteen osaan, joista Etelä-Hiungnu\nantautui Kiinan kuuliaisuuteen. Pohjois-Hiungnu'ta vastaan\ntiesi Kiinan valtio-taito yllyttää kaikki lähiset kansakunnat,\nkunnes vihdoin v. 90 paikoilla Kiinalainen sota-joukko yhdessä\nEtelä-Hiungnu'en kanssa saattoi heille viimeisen perikadon. Suuri osa\nPohjois-Hiungnu'ta hämmentyi Mongolilaisen _Sian-pi_-kansan sekaan,\nmutta muut pakenivat länteen päin Irtish'in ja Uralin välisiin\nmetsämaihin. Tämän perästä ei tosin Kiinan historia heistä paljon\npuhu, mutta kuitenkin sen verran, että näemme heidän perustaneen\nniillä seuduin uuden vallan, joka levisi voimakkaasti etelään\npäin.[370]\n\nMutta 4:nnen vuosisadan keskupaikoilla syntyi Amurin latva-seuduilla\nuusi Mongolilainen valta nimeltä _Thopo_ eli _Juan-juan_. Joukko\nTurkkilaisia kansoja syöstiin länteen päin ja törmäsivät niiden\nkansain päälle, jotka istuivat Euroopan rajalla. Epäilemättä se tämä\npuuska oli, joka syöksi _Hunnit_ Wolgan yli Eurooppaan.\n\nTämän mukaan emme suinkaan voi ihmetellä, että Deguignes niin\nsuorastaan päätti Hunnit ja Hiungnu't samaksi kansaksi, olletikkin\nkun lisäksi tulee jommoinenkin yhtäläisyys Hunnien ja Hiung-nu-kansan\ntavoissa ja elämän-laadussa, niinkuin Kiinan ja Euroopan kirjaniekat\nne kuvailevat.[371] Kuitenkin täytyy tässä kohden varovaisuutta\nviljellä; sillä tavat ja elämän-laatu ovat olleet pian yhtäläisiä\nkaikilla Ylä-aasian kansoilla. Lähdemme nyt likemmin tutkimaan\nHunnien suku-perää, tarkastamalla heidän tapojansa, heidän\nulkomuotoaan sekä muita asian-omaisia seikkoja.\n\n\"Niin raakoja ovat\", sanoo Ammiano Hunneista, \"ett'eivät käytä tulta\neikä keitetyitä ruokia, vaan syövät kasvien juuria ja puoli-raakaa\nlihaa, minkä sovittavat reisiensä ja hevos-selän väliin ja sillä\nlailla vähän hautomalla kypsyttävät.[372] Ei kukaan heillä kynnä\neikä milloinkaan auran-kurkea pitele; sillä kaikki he kuleksivat\nkodittomina ja laittomina vuorten ja metsien läpi niinkuin\npakolaisia, pysymättä millään asuin-sioilla ja oppien jo lapsuudesta\nsaakka kestämään kylmää, nälkää ja janoa. Eikä heillä tavata ainoata\nruovoillakaan katettua majaa, vaan kaikkia huoneita karttavat\nniinkuin ne hautoja olisi, ja pitävät ainoana asumuksena vankkurinsa.\nNiissä heidän vaimonsa heille valmistavat törkeitä vaatteita, niissä\nsynnyttävät ja kasvattavat lapsensa. Eikä kukaan heillä voi sanoa,\nmistä hän on syntysin; sillä hän on toisessa paikassa siinnyt,\ntoisessa, kaukana edellisestä, syntynyt, ja vielä edempänä kasvanut.\nHeidän vaatteensa ovat liinasta tai metsä-hiirien nahoista, ja yksi\nvaate pidetään sekä kotosella että kaikissa tiloissa; kun takki\nkerran aloitetaan selkään, sitä ei riisuta eikä muuteta, ennenkuin se\npitkällisestä pidosta mätänee ja putoo riepaleina ruumiista. Päänsä\npeittävät kypäreillä ja karvaiset säärensä vohlan-nahoilla; heidän\nkenkänsä, jotka ovat kaikkea muotoa vailla, estävät heitä vapaasti\nastumasta.[373] Tästäpä syystä eivät kelpaakkaan jalkaväen tappeluun;\nmutta noiden kestävien vaikka jolsien hevostensa selissä istuvat\nniinkuin juuttuneina, ja toisinaan niihin ovat asettuneet vaimoväen\ntavoin (sivuttain), toimittaen tavallisia askareita. Sillä hevosen\nselässä jokainen tässä kansassa elää yöt ja päivät, ostaa ja myy, syö\nja juo, vieläpä nojaten juhtansa niskaa vasten vaipuu sikeään uneen\nja näkee vaihtelevia unia. Lisäksi historioitsija mainitsee heidän\nmielensä huikentelevaisuutta, kuinka heiltä niinkuin järjettömiltä\nluontokappaleilta puuttuu kaikki käsitys, mikä kunniallista mikä\nhäpeällistä on, ja kuinka ovat kaikkea uskontoa vailla ja ainoastaan\näärettömästä kullan himosta hehkuvat. Heidän sota-tapansa oli\npelättävä. Kauhealla kiljunalla hyökäsivät vihollisten päälle\näkisti ja järjestymättömissä joukoissa, viskaten tarkalla kädellä\nluu-kärkiset keihäänsä. Yhtä nopeasti hajosivat avaralle alalle,\nsurmaa levittäen. Kun käsi-kähäkkään ruvettiin, käyttivät toisella\nkädellä miekan, mutta toisella kietoivat vihollisensa paulaan, ett'ei\npäässyt käymään eikä ratsastamaan.\" -- Näin Ammiano kertoo tämän vasta\ntulleen kansan tapoja. Klaudiano samaan aikaan lisäilee. \"Ryöstö on\nheille elatus-keinona, maanviljelys inhona; toisiensa kasvoja leikata\non heillä paljas leikki, eikä mikään häpeä vannoa tappaneensa omat\nvanhempansa\".[374]\n\nVaikka nyt Kiinalaisten kertomukset Hiungnu-kansan elämän-laadusta\novat melkein yhtäläiset, on kuitenkin muistaminen, että sama kuva\nsopii yhtä-hyvin kaikkiin Keski-Aasian paimen-kansoihin, olkoot mitä\nsukua ja syntyä tahansa, eikä siis voi antaa luotettavaa osviittaa\nHunnien sukuperään.\n\nVielä vähemmän tolkkua tulee Hunnien ulkomuodosta; sillä tämä enemmän\nosoitti suunnatonta raakuutta kuin mitään varsinaista suvunmerkkiä,\nja on nähtävästi Eurooppalaisten kauhistuneessa kuvituksessa\nkarttunut yli oikean määränsä. Se oli ensi kerta kuin Euroopan\nsivistyneet ja sivistymättömät kansat saivat silmän alle nämä\nKeski-Aasian julmat parvet, ja kertomuksetkin tästä syystä enemmän\nkuvaavat heidän omaa hämmestystään kuin Hunnien oikeata muotoa.[375]\nEttä Hunneilla oli tumma, mustalle vivahtava iho,[376] ei ainakaan\nanna arvata Turkin sukua. Ylipäänsä heidän koko muotonsa kaikkien\nenintä tulee Mongolilaisiin, mutta tässä kohden on merkillinen seikka\notettava lukuun: pään ja kasvojen omituinen kaava ei ollut heillä\nluontoperäinen, vaan keinollisella tavalla mukailtu. Katselkaamme\nmitä sen-aikaiset kirjaniekat sanovat asiasta.\n\n\"Jo _vastasyntyneissä lapsissa_\", kertoilee Ammiano, \"_uurtavat\nsyvästi kasvot veitsellä, jotta rypistyneet arvet kadottaisivat\nparta-karvain oraita; silläpä ovatkin vanhalla iällä parrattomat,\nsulottomat, niinkuin eunukit_. Kaikilla on jäntevät, tukevat jäsenet\nja vahvat niskat, sekä suunnattomat, köyreät varret, niin että heidät\nluulisi kaksijalkaisiksi pedoiksi taikka semmoisiksi puiseviksi\nveistokuviksi, joilla siltojen käsipuita koristellaan\".[377] --\nSamaa poskien uurtamista mainitsee Jornandeskin, lisäten että\nheidän kamala muotokin jo ajoi viholliset pakoon; olivat muka\n_hirmuisen mustat ja naama heillä niinkuin joku hutun möhkäle_, jossa\nsilmien siassa oli kaksi pilkkua.[378] Muutoin hän sanoo heidät\nlyhyt-vartisiksi mutta notkeiksi, leveillä hartioilla ja tukevilla\nniskoilla, jotka he aina ylpeästi nostivat.\n\nVielä tärkeämpiä selityksiä antaa Sidonio Apollinari runomuksessaan\nkeisari Anthemion kunniaksi, joka kerran muka oli saanut jommoisen\nvoiton Hunneista. \"Itse lapsetkin\", hän sanoo, \"ovat hirveät\nkatsella. Pää niinkuin ympyriäinen tonkka kapenee ylöspäin. Otsan\nalla on näköä varten kaksi luolaa, missä ei nä'y silmiä ensinkään;\nsillä nämä ovat paenneet aivoihin saakka ja saavat töin-tuskin\ntiukan valon; -- ummessa eivät kuitenkaan ole nämä kiiltävät pilkut\nsyvissä kaivoissaan, vaan tekevät kyllä suurtenkin silmäin virkaa,\ntarkastaen ahtaista solistansa ulos avaralle. Ja etteivät, niinkuin\nkaksi pukamaa puhkaisisi poskipäitä, kääritään lapsen kasvoja\nnauhoilla, jotka litistävät hennot sieraimet, jotta kypärit paremmin\npäähän sopivat. Näinpä äidit itse rakkaudesta rumentavat nuo sotaan\nsyntyneet sikiönsä; sillä poskien avara ala tulee leveämmäksi,\nkun nenä väliltä katoaa. Mutta muutoin ovat miehet pulskeat,\nleveä-rintaiset, vahvahartiaiset ja suikeat kupeiltansa. Jalkamies\nei ole tosin varreltansa pitkä, mutta ratsu-miehenä hän jo näyttää\nkookkaalta, istuen niin kiinteänä hevosen selässä, että luulisit\nhevosen ja miehen yhdessä syntyneeksi\".[379]\n\nNäemme tästä selvästi, että Hunnilaisten heikko parta, suipukka\npää ja litteä nenä,[380], -- nämä tuntomerkit, jotka osoittaisivat\nMongolilaista suku-perää --, olivat ehdollisilla keinoilla saavutetut\neikä syntyperäisiä. Hyvin todennäköistä on, mitä Amedée Thierry\narvelee, että Mongolit joskus olivat olleet Hunnien valtiaina ja\nsilloin heissä vaikuttaneet senlaisen käsityksen uroollisesta\nkauneudesta ja suurisukuisesta ulkomuodosta, minkä Hunnien vaimot\nsitten koettivat lapsissansa suunnitella.[381] Että Hunnit itsekin\nolisivat Mongolaisia olleet, ei todella voi tulla kysymykseenkään;\nsillä Mongolilaisuus seisoo vielä taempana Aasian itäisimmillä\naloilla, odottamassa vuoroansa.[382] Ainoastaan Turkkilaisuus ja\nSuomalaisuus voivat tässä ehdolle tulla, ja uudemmat tutkijat ovat\njakaantuneet, mitkä millenkin puolelle. Että tavat ja ulkomuoto eivät\ntässä kohden paljon jäljille auta, on lukija jo saattanut huomata.\nKuitenkin jo ulkomuoto osaltansa on puhunut Turkkilaisuutta vastaan,\nja Hunnien Suomen-sukuisuus tulee varmaksi, jos tutkitaan, mitä muita\nteko-asioita löytynee aineen selitykseksi.\n\nJos kirjaniekat olisivat antaneet yhtä laveita selityksiä Hunnien\nkielestä kuin heidän ulkomuodostaan ja tavoistansa, emme tosin\ntarvitsisi parempaa osviittaa heidän kansallisuuteensa. Mutta\ntässä kohden olivat Romalaiset aina erinomaisen vähä-tietoisia.\n\"Mutka-puheiset ja epä-selvät\",[383] sanoo Ammiano, joka kuitenkin\nainoastaan tulkkien kautta lienee heitä puhutellut. Parempaa selkoa\nei anna muutkaan. Jornandes, kuten jo nä'imme, näyttää kutsuvan\nheidän puheensa \"joksikuksi ihmiskielen haahmoksi\", ja eräs\nGallialainen runoilija mainitsee \"murtunutta uhkauksen-murinaa ja\njulmia katkonaisia ääniä\".[384] Varsinaisia Hunnilaisia sanoja ei\nole säilynyt kuin muutamat harvat, ja nekään eivät anna luotettavaa\nselkoa. Kun Prisko v. 448 teki matkansa Attilan ty'ö, hän mainitsee,\nettä Romalaisille tarjottiin Hunnien maassa viinin siasta erästä\njuomaa, joka maan kielellä kutsuttiin \"medos\"; tämä sana on\nnähtävästi Germanilainen _Meth_, Suomen _Mesi_ (mete) ja löytyy\nKreikankin kielessä: μέθυ. Toinen juoma, tehty ohra-maltaista ja\nsiis oluen kaltainen, nimitettiin muka barbarien kielessä \"kamos\";\nsiihen on tahdottu verrata Tatarilaisten \"kumiss\", joka kuitenkin on\njotain toista, nimittäin hapannutta tamman maitoa.[385] Muistaman\npitää, kuinka helposti semmoiset nimet itse asian kanssa siirtyvät\nkansasta kansaan. -- Ne peijais-pidot, jotka tehtiin Attilan haudan\npäällä, kutsuttiin Hunnien kielellä: \"_strava_\"; niin Jornandes\njuttelee.[386] Sanan syntyperää selittäkööt kielitutkijat, mutta\nmainita täytyy, että se jo sointonsa tähden ei voi olla\nTurkkilainen. Sama kirjoittaja myös mainitsee, että Hunnit, kun he\nAttilan kuoleman jälkeen ajettiin Dnieperin seuduille, nimittivät\ntämän virran \"_Hunnivar_\".[387] Sanan merkitystä hän ei ole muistanut\nilmoittaa; mutta mieleen johtaa kohta Unkarilainen sana: _var_\n(nimissä Temesvar, Hungvar) _linnoitus, varustus_.\n\nSitä vastoin löytyy joku isompi luku Hunnilaisia miehen-nimiä, ja\nvaikka niiden merkitys on tuntematon, saattaa kuitenkin niiden\npaljas sointokin olla tutkimukselle avuksi. Klaproth'in lause on\ntässä kohden päättäväinen. \"Enin osa näistä nimistä\", hän sanoo,\n\"ovat semmoisia, joita ei mikään Turkkilainen voi saada lausutuksi\nyhteen-sattuvien kerakeiden tähden, joiden välillä ei mitään\näänikettä ole; samasta syystä nämä nimet eivät myöskään voi olla\nMongolilaisia\".[388] Sen ohessa tämä mainio tutkija koettaa osoittaa,\nettä useat niistä käypi selittää Unkarin kielestä,[389] josta\nseikasta päättää, että Unkarilaiset ja Hunnit ovat samaa heimoa ja\njälkimäisetkin siis Suomen-sukua. Minun mielestäni ei tätä todistusta\nvastaan käy mitään arvollista vasta-syytä tehdä, jos kohta suotavaa\nolisi, että meille selvempiä muistomerkkiä Hunnien kielestä olisi\nsäilynyt. Mutta tämän kansan Suomensukuisuutta luulen voivani\nmuullakin todistuksella vahvistaa, jos vien lukijat vähää edemmäksi\naian-vaiheisin, tarkastamaan niitä kansoja, jotka ilmaantuvat Hunnien\njatkona ja perillisinä.\n\nNiinkuin jo ylempänä olen maininnut, oli Hunnien tulo ensimäinen\nlaine siinä kansain-tulvassa, joka nyt viisi-sataa vuotta kuohui\nWolgan seuduilta Tonavaan päin. Hunnien perästä tulivat Bulgarit,\nAvarit, vihdoinpa Magyarit eli Unkarilaiset, ja samalla aikaa\ntapaamme itse Wolgan varrella kaksi valtakuntaa: Bulgarien ja\nKatsarien, jotka milloin milläkin tavalla vaikuttivat tähän\nliikkeesen. Jos nyt käypi todistaa, että muutamat näistä kansoista\nselvästi olivat Suomen-sukua, ja toiselta puolen että Hunnien kansa\non ollut niiden heimoa, niin seuraa selvänä päätöksenä, että myös\nHunnitkin ovat Suomensukua. Näin kiertämällä päästään kumminkin\nperille, vaikka tie on pidempi ja vaivaloisempi.\n\nMutta tälläkin tiellä kohtaa vastuksia, jotka hämmentävät tutkimuksen\nja helposti viettelevät harhaan. Pahimpia vastuksia on se\nepä-vakainen merkitys, jolla muutamia kansannimiä käytettiin sen aian\nhistoriallisissa kirjoissa. Samatekkuin Skythaen nimi kauan aikaa\noli käytetty kaikista eri-sukuisista kansoista, jotka perätysten\ntai rinnatusten vallitsivat sillä alalla, minkä Herodotonaikaiset\nSkythat olivat pitäneet, niin nytkin Hunnien valta oli jättänyt\nnimensä kaikille niille kansoille, jotka seurasivat heidän jälkiään.\nNiinpä Byzantiolaiset käyttivät tämän nimen Edgareista, Avareista,\nvihdoin Unkarilaisistakin, vieläpä levittivät sen Turkkilaisiin\nsaakka, joiden valta oli asettunut Kaspian meren itä-puolelle.[390]\nMutta samalla kuin näiden Turkkilaisten nimi alkoi kuulusaksi\ntulla, se myöskin pian levisi länteen päin käsittämään muita, jopa\nvierassukuisia kansakuntia. Arapialaiset kirjaniekat, ja heitä ennen\nnähtävästi Persialaisetkin, nimittivät Turkkilaisiksi pohjaiset\nkansat yleensä, samatenkuin vanhat Kreikkalaiset olivat ne Skythoiksi\nnimittäneet.[391] Tämä tapa tarttui Byzantiolaisiinkin, ja niin\nnämä kutsuvat ei ainoastaan Katsareja vaan myös Unkarilaisetkin\nTurkkilaisiksi.[392] Tämä kummallinen seka-sotku käskee tutkijan\nolla varoillansa. Yhtä vähän kuin sopii tehdä Unkarin kansa\nTurkkilaisiksi, yhtä vähän käypi suorastaan päättää Hunnien\nheimolaisiksi kaikki ne kansakunnat, mitkä tuolloin tällöin sillä\nnimellä mainitaan, taikka siirtää Turkin sukuun kaikki ne, mitkä\nArapialaiset niin nimittävät.\n\nNäiden kansojen joukossa on ainoastaan yksi, jonka oikeasta\nsyntyperästä ei voi olla vähintäkään epäilystä. Tämä kansakunta\non Unkarilaiset, jotka uuden aian kielitutkinto selvästi asettaa\nSuomen-suvun luokkaan. Jos nyt saisimme näiden Unkarilaisten\nomiin muinais-taruihin luottaa, niin Hunni ja Unkari ei olisi\nkuin kaksi oksaa yhdestä emä-puusta, Attilan valta ei olisi kuin\nensimäinen aikakausi Unkarin kansan historiassa, ja 9:nnen vuosis.\nMagyarit olisivat Attilan käskystä tulleet perimään takasin sen\nvaltakunnan, minkä hän jo 5:nnellä vuosisadalla oli hallinnut.[393]\nNyt on kysymys, onko tämä taru alkuperäinen ja jo Magyarien tulon\naikana heillä löytynyt, vai onko se vasta tulon jälkeen omistettu\nPannoniasta ja lähisiltä mailta, missä Attilan ja Hunnien muisto eli\ntuoreena runoissa ja tarinoissa. Edellinen ehto ei ole mahdoton,\nmutta kumminkin epävakainen. Yhtä luonnolliseksi käypi ajatella, että\nnämä vasta tulleet Magyarit tahtoivat liittää Attilan mainion nimen\nomiin muistoihinsa ja sillä tavoin perustaa oikeutensa valloitettuun\nmaahan. Tästäpä siis seuraa, että Unkarin muinais-tarut, jos kohta\npuolustavatkin Hunnien Suomen-sukuisuutta, eivät ainakaan kelpaa\nhistorialliseksi todistukseksi.\n\nTarkemmalla tavalla käypi todistaa, että Hunnit ja Bulgarit olivat\nyhtä sukua. Nämä jälkimäiset tulevat ensi kerran näkyviin v.\n485 eli ainoastaan 16 vuotta myöhemmin, kuin varsinaiset Hunnit\nAttilan poikien johdolla viimeisen kerran samoovat Roman alueesen.\nBulgaritkin tulevat Tanain seuduilta ja pyrkivät Tonavan rannoille.\nItägöthiläinen Theuderik, joka äsken oli saanut konsuliarvon\nKonstantinopolissa, riensi heitä vastaan, tappoi heidän kuninkaansa,\njoka nimitetään Libertem, ja pakoitti heidät palaamaan Dniesterin\nyli.[394] Mutta Ennodio, joka puheessaan Theuderikin kunniaksi\njuttelee mainitut tapaukset, pitää nämä Bulgarit samana kansana\nkuin entiset Hunnit. \"Tämä on se kansa\", hän sanoo, \"jonka vallassa\nennen oli ollut kaikki mitä se itse tahtoi, jonka vastustajaa\nei tietty ketään, ja joka kauan aikaa paljaalla huviretkellä\nsaattoi sodat loppuun; heillenpä ennen koko maailma luultiin\navoimeksi\".[395] Samalla lailla lausuu Itägöthiläinen kuningas\nAthalarik: \"Bulgarit, koko maailman hirmu\", ja nimittää heidät siinä\nsamassa Hunneiksi.[396] Tämä kaikki heistä lausuttiin siihen aikaan\nkun varsinaiset Attilan Hunnit vielä olivat tuoreessa muistossa eikä\nheidän nimensä vielä ennättänyt haihtua Skytha-nimen kaltaiseen\nepävakaisuuteen. Paitsi sitä tapausten koko historiallinen meno,\nHunnien häviäminen ja Bulgarien ilmaantuminen, todistaa yltäkyllin,\nettä molemmat ovat periänsä yhtä, ja että ne Hunnit, jotka Attilan\nkuoleman jälkeen ajettiin itään päin, palasivat muutetulla nimellä ja\nlisätyillä voimilla, kentiesi jonkun uuden heimokunnan johdon alla.\nEttä tämä asian oikea laita oli, näemme siitäkin, kun Hunnien ja\nBulgarien osakuntina mainitaan samoja nimiä. Jornandes, luetellessaan\nItä-Euroopan kansoja 6:nnella vuosisadalla, eroittaa tosin Bulgarit\nja Hunnit, mutta mainitsee jälkimäisten seassa _Kutziagirit,\nSavirit ja Hunugurit_. Viime-mainituista hän lisäilee, että he\nensin olivat asuneet Maiotin tykönä, sitten Moesiassa, ja Dakiassa,\nja vihdoin taas Skythiaan palanneet.[397] Selvästi siis ilmoitetaan,\nettä nämä ovat Attilan Hunneja. Samoja nimiä sittemmin tavataan\nBulgarien ja Avarienkin seassa: _Kutrigurit, Kotzagerit_, ovat\nnähtävästi Jornandeen _Kutziagirit_; ja _Utigurit, Onogurit,\nUnnugurit_, ovat Jornandeen _Hunugurit_.[398] Näissä, samatekkuin\nnimissä _Saragurit, Urogit, Ugurit_[399] on silmin-nähtävästi\nyhteisenä vartalona sana _Ugur_, se sama sana, josta nimitykset:\nUngrit (Ούγγροι, Unkarilaiset) ja Wogulit, ovat syntyneet. Sen nimen\n(Ογώρ) kantoi myöskin se kansakunta, josta Avarit lähtivät.[400] Että\nnämä kaikki kansat olivat juurtansa Suomen- ja ei Turkin-sukuisia,\non varsin todennäköistä; sillä vielä 10:nnellä vuosisadalla ovat\nPatsinakit ainoa mahtavampi Turkkilais-kansa, mikä on tunkeunut\nWolgan yli Eurooppaan, ja niiden tulo tapahtui vasta lopulla 9:tta\nvuosisataa. Mutta erittäin käypi todistaa, että Bulgarit ovat\nSuomen-sukua, ja todella emme ensi tarkoitukseen muuta tarvitsekkaan.\n\nEräs Byzantiolainen kirjaniekka 9:nneltä vuosisadalta, Theofanes,\nantaa meille lavean-moisen selityksen niiden Bulgarien syntyperästä,\njotka jo monta vuosisataa olivat olleet Roman vallan kiusana Tonavan\ntykönä. \"Maiotin ja Kufis-virran (Kubanin) välillä\", hän sanoo\n\"on entinen _Iso Bulgaria_ sekä _Kotragit_ (Kutrigurit), heidän\nheimolaisensa\".[401] Tämän maan hallitsija Krobat oli muka jättänyt\nviisi poikaa, jotka pian lähtivät erilleen, hajoittaen sillä tavoin\nkoko kansan; yksi meni Tanain yli, kolme muuta Tonavan rannoille tai\nvielä edemmäksi, ainoastaan vähin osa Bulgarien kansaa vanhimman\nveljeksen, Batbaian'in, alla pysyi entisessä maassa. Silloin\ntapahtui, että _Khazarien_ suuri kansa tuli Berziliasta, voitti\nnämä jälillä jääneet Bulgarit ja teki heidät veronalaisiksi. \"Tämän\nveron\", sanoo Theofanes, \"kantavat heiltä vielä nytkin.\" -- Mainitnt\ntapaukset kuuluvat 7:nnen vuosisadan keskupaikoille.\n\nMyöhemmät tiedot asettaa Ison Bulgarian pohjoisemmaksi, keskisen\nWolgan varsille, eikä epäilemistä ole, että juuri siellä Bulgarien\nalku-poräinen pesä-paikka oli. Siinä heidät mainitsee Arapialaiset\nlO:nnellä vuosisadalla, ja munkki Rubruk, joka v. 1253 kävi Ranskan\nlähettiläänä Tatarien isolle Khanille, sanoo suorasti: \"Tulimme\nEtil'ille (Wolgalle); se on varsin suuri joki, ja varsin syvä,\nneljä kertaa leveämpi kuin Seine. Se tulee Isosta Bulgariasta, joka\non pohjan puolella. _Tästä Isosta Bulgariasta ne Bulgarit ovat\nlähteneet, jotka ovat Tonavan toisella puolella, Konstantinopoliin\npäin._\" [402]\n\nWolgan Bulgarien kielestä antavat 10:nnen vuosisadan Arapialaiset\nparahimman selon, ja heidän todistuksensa on sitä painavampi,\nkoska kertojat itse olivat käyneet Wolgan seuduilla. Siihen aikaan\noli alisella Wolgalla Katsarien valta, jonka pääkaupunki _Itil_\nkantoi saman nimen kuin Wolgan virtakin. Pohjempana asuivat\nBurtassit, joissa uudemmat tutkijat ovat tunnustelleet nykyiset\nTurkin-sukuiset Tshuvashit,[403] ja vielä pohjempana oli Bulgarien\nmaa, joiden pääkaupunki Bulgar oli mainio kauppapaikka. Vastavirtaa\nmennessä Itilistä Bulgariin, kului kaksi kuukautta, mutta palatessa\nainoastaan 20 päivää, ja maamatka vaati kuukauden.[404] Mitä nyt\nensin Katsarien kansallisuuteen tulee, niin sanoo Ibn-Fozlan, joka\nvv. 921 ja 922 kävi näillä mailla: \"_Katsarien kieli eriää Turkin\nja Persian kielistä_, eikä ole minkään muun kansan kielellä mitään\nyhteistä sen kanssa. _Katsarit eivät ole Turkkilaisten näköisiä_;\nheillä on musta tukka. -- -- Katsaria on kahta lajia; toinen, joka\nkutsutaan _Kara-katsarit_, se on mustat Katsarit, on kelta-ihoinen,\nvivahtava mustaan; toinen on valkoinen ja mainio kauneudeltaan\".[405]\nTätä samaa kertoo Istakhri (Abu Ishak Faresi, vuodelta 951),\nvaikka hän muistuttaa, että kauppiaat Itilissä olivat uskonnoltaan\nMuhamedilaisia ja kieleltään Turkkilaisia.[406] Että Katsarit\nolivat, ainakin pääosaltansa, Suomen-sukuisia ja ei Turkin sukua,\nnäkyy sekä yllä-mainitusta lauseesta että muista seikoista, joista\nkohta tulen puhumaan. Sana: _kara_ musta, joka on Turkkilainen, ei\ntodista muuta, kuin että se Turkkilaiset oli, jotka niin nimittivät\nläntiset naapurinsa Katsarit tai jonkun osan heistä.[407] Myöskin\nKatsarien käyttämät arvo-nimitykset _Khakan ja Khatun_ (hallitsija\nja hänen puolisonsa), jos kohta syntyänsä Turkkilaisia sanoja, eivät\ntodista itse kansan Turkin-sukuisuutta; sillä Katsarit olivat\nnähtävästi lainanneet nämä nimet Turkkilaisilta, joiden valta joskus\nnäkyy heidänkin yli ulottuneen.[408] Siltä aialta lienee myöskin\nWolgan nimi: _Itil_, joka Turkiksi merkitsee jokea. Sitä vastoin\n_Jaik_ on sama sana kuin joki ja siis Suomen-sukuinen. Mutta se\nnimi, joka selvimmästi osoittaa Katsarien Suomen-sukuista kieltä, on\n_Sarkel_, eräs linnoitus, jonka v. 835 paik. Kreikkalaiset\nrakenturit olivat heille rakentaneet Tanain rannalle, ja joka\nmyöhemmin heitä suojeli Patsinakeja vastaan. Tämän nimen Σάρκελ\nmainitsevat Byzantiolaiset, ja kääntävät sen: άσπρον όσπίτιον ja\nλευκόν οίκημα, s.o. _valkoinen maja eli asumus_.[409] Venäjän Nestor samalla tapaa nimittää sen: _Biela-wiesha_.[410] Ett'ei Turkin\nkielistä tälle sanalle tämmöistä merkitystä saada, myöntää Zeuss,\njoka kuitenkin uskoo Katsarit Turkkilaisiksi.[411] Sitä vastoin\nkäypi Suomen-sukuisista kielistä löytää vastaavat sanat. Vogulin\nkielessä on _Sar_ valkoinen, _Kel, Kuel_ asunto. Unkarin kielessä: _Sarga_ keltainen, _Hely_ paikka.[412]\n\nJos nyt tästä selvästi näkyy, että Katsarit olivat Suomen-sukua,\nniin voimme Arapialaisten johdolla tehdä saman päätöksen niistä\nBulgareista, jotka asuivat keskisellä Wolgalla. Sekä Istakhri että\nIbn-Haukal todistavat, että _Bulgarien kieli oli Katsarien kielen\nkaltainen_, ja että Burtasseilla (Turkin-sukuisilla Tshuvasheilla?)\noli eri kieli.[413]\n\nTämä nyt oli viimeinen liittehinen todistus-johdossani. Olen\nkoettanut todistaa, että Katsarit olivat Suomen-sukua, että Wolgan\nBulgarit olivat heidän heimolaisiaan, että Tonavan Bulgarit olivat\nnäistä kaimoistaan lähteneet, ja että Attilan Hunnit olivat\nperiänsä yhtä kansaa kuin ne Bulgarit, jotka ilmestyvät heidän\njälkeensä; -- tästäpä vihdoin otan päättääkseni, että Hunnien kansa\noli Suomen-sukua. Jos nyt siihen liitetään, mitä jo ennen olen\nKlaproth'in mukaan maininnut samassa tarkoituksessa, on asia minun\nymmärtääkseni jotenkin tukevalle pohjalle asetettu.\n\nTosin ei ole unohtamista, että useat arvolliset tutkijat ovat tulleet\ntoiseen päätökseen, ja heidän arvelultansa, missä muuhun perustauvat\nkuin paljaasen luuloon, olen koettanut edellisessä vastustella.\nMinusta kuitenkin näyttää, niinkuin heidän vaikuttavin syynsä\nolisi ollut joku juurtunut vakuutus Suomen-suvun syntyperäisestä\nsaamattomuudesta, jonka kanssa muka Hunnien, Katsarien, Bulgarien\nj.m. historia ei sopisi yhteen.[414] Tämmöinen todistus-tapa,\njoka ei itsessään ole aivan kiitettävä, kadottaa tässä kohden\nkaiken voimansa, muistaessamme, että pohjoisetkin Suomalais-kansat,\nKarjalaiset, Wirolaiset ja Kuurilaiset, vaikka epäilemättä paljoa\nvähäväkisemmät kuin eteläiset heimolaisensa, kuitenkin ovat aikanansa\ntehneet nimensä pelätyksi, osoittaen siis sukunsa kykyä ja kuntoa\nsillä keinoin, kuin kansat muutamalla ikäkaudella sen tavallisesti\nosoittavat. Tosin on usein tavallista historiassa, että se vaikuttava\nvoima, joka ensin herättää jonkun kansan hennot liikkeelle, tulee\nulkoa päin, ja todennäköistä kyllä on, että Hunnit ja muut heidän\nseuraajansa olivat joskus olleet semmoisen vaikutuksen alla\nTurkin-suvun puolelta, vieläpä että Turkkilaisia aineita heihin\noli sekaantunutkin. Mutta tämmöinen seikka ei te'e nämä kansat\nTurkin-sukuisiksi, enemmän kuin Rurikin perustama valta Gardariikissä\njonkun vuosisadan perästä oli Skandinavilainen.\n\nOlen jo maininnut, kuinka Kiinan lähteiden mukaan nuo Turkin-sukuiset\nHiung-nu't lopulla 1:stä vuosisataa j.Kr. ajettiin länteen päin, ja\nkuinka he Uralin ja Irtishin välisillä metsämailla perustivat uuden\nvallan. Tämä seutu on, niin paljon kuin historia ja kansa-tiede\ntietävät, aina ollut Suomen-suvun vallassa, ja epäilemätöntä on,\nettä Huingnu-kansa tässä tuli hallitsemaan enimmästi Suomen-sukuisia\nheimokuntia. Pari, kolme vuosisataa sitten kului, ja nämä heimokunnat\nsillä välin valmistuivat itse jotakin yrittämään maailmassa. Se\non varsin todennäköistä, että lainaksi ottivat nimensä: _Hunnit_,\nentisiltä herroiltaan; semmoinen lainan-teko on historiassa niin\ntavallinen, ett'en tarvitse muuta esimerkkiä mainita, kuin _Uar ja\nKhunni_ nimisten heimo-kuntien, jotka kaksi-sataa vuotta Hunnia\nmyöhemmin tekivät tulonsa samaa uraa myöten, mutta ei omalla vaan\nvieraalla Avarien nimellä, joka silloin oli kuulusa Aasiassa.[415]\nMutta jos Hunnit luultavasti olivat nimensä Turkkilaisilta ottaneet,\nhe pian tiesivät pukea tämän vanhan nimen uudella kauhulla ja painaa\nsen syvälle Euroopan kansojen muistoon. Harva nimi on vähällä aikaa\ntehnyt niin paljon melua maailmassa, ja harva nimi on niin avaralla\nalalla kauemman aikaa elänyt kansojen muistossa ja tarinoissa.[416]\n\n\n\n\nVII.\n\nKatsahdus Hunnien historialliseen vaikutukseen.\n\n\nTarkoitukseni ei ole tässä tilassa antaa laveampi kertomus Hunnien ja\nheidän heimokansainsa historiasta. Mutta tultuani edellisessä luvussa\nsiihen päätökseen, että kaikki nämä kansat periänsä ovat olleet\nSuomen-sukua, katson tarpeelliseksi nyt vielä ottaa tutkiakseni\nheidän historiallisen vaikutuksensa laatua. Että tämä vaikutus\nsivistynyttä maailmaa kohden ei ole ollut viljelystä vaan hävitystä,\nhavaitaan tosin ensi silmäyksellä, ja se kamala kunnia-nimi: \"Jumalan\nvitsa\" (flagellum Dei), jolla Romalais-maailma ilmoitti ajatuksensa\nAttilan lähetyksestä, sopii täydellisesti melkein kaikkiin näihin\nkansakuntiin, joiden edusmies ja perikuva Attila on ollut. Mutta\ntämän lähetyksen ohessa, joka ei suinkaan ole kunniaa vailla,\ntäyttävät nämä kansakunnat omituisen siansa Suomen-suvun historiassa,\nvalmistaen tälle suvulle vakinaisen aseman Euroopassa. Tältä kannalta\naion lyhyesti tarkastaa heidän vaikutustansa, ryhtyen ensin ja\nolletikkin Hunnien kansaan, joiden historiallinen merkitys kaikin\npuolin on kaikkien etevämpi.\n\nMinun ei tarvitse mainita tuttuja historiallisia seikkoja: kuinka\nHunnit v. 375 j.Kr. samosivat Wolgan yli, kuinka he yhdellä\nhuimauksella syöksivät Alanit, Göthit ja muut Germanilaiset kansat\nlänteen päin, kuinka he sitten vähitellen asettuivat pitkin alisen\nTonavan pohjoisrantaa Pannoniaan saakka, mistä vihdoin Attila levitti\nherruutensa Slavilaisten ja Germanilaisten kansain ylitse, pitäen sen\nohessa molemmat Romalaiset keisarikunnat pelossa ja vapistuksessa.\nMinun ei myöskään tarvitse muistuttaa, että Hunnien kansa näissä\ntapauksissa oli se voima, joka lykkäsi Suuren kansain-vaelluksen\nliikkeelle ja sillä tavoin matkaan-saatti Romalais-maailman\nkukistumista. Mutta merkittäväksi tahdon mieleen juohtaa, että tämä\nsama kansa, josta hävityksen kauhistus silmin-nähtävästi saapi\nalkunsa, kuitenkin itse niin ylen vähän ryhtyy hävitys-työhön. Tämän\nviran toimittavat Göthit, Wandalit ja Radagaison laumat, taikka\nylipäänsä Germanilaiset kansat, joiden mieli hehkuu asettumaan\nkukistuvaisen sivistyksen raunioille. Sitä vastoin Hunnien\nmieli-teko on perustaa valtansa ominaiselle kannalle ja Romalaisesta\nsivistyksestä vallan erillensä, kuitenkin niin, että tämä sivistys\nolisi heille veron ja käskyn alaisena. Tämän mieliteon saattaa\nheille Attila toimeen, asettaen vastapäätä Romalaista maailmaa\ntoisen barbarilaisen maailman, minkä hän tahtoo kohottaa edellisen\nkurittajaksi ja herraksi. Tosin Attilan valta hajoo kohta Attilan\nkuollessa, ja itse Hunnien kansa näyttää häviävän tietämättömiin.\nMutta Bulgarit, Avarit, vihdoinpa Unkarilaiset ilmaantuvat heidän\nperillisikseen samoilla aloilla ja samoilla tarkoituksilla. Näiden\nkansain historia on Suomen-suvun yhä uudistuva yritys valloittaa\nsiansa keskellä Euroopan Arjalaisia kansoja, ja Attilan nero on\nheille tien viitannut ja tehtävän osoittanut. Mutta jo Attilaakin\nennen löytyy sama tarkoitus hänen kansassaan, vaikka himmeämpänä\nja hajallisempana. Se oli tämä tarkoitus, jonka pakoituksesta\nryntäsivät Wolgan yli ja melkein tuokiossa viskasivat Germanilaiset\nja Slavilaiset kansat tieltänsä.\n\nSe vuosisadan puolikas, joka kuluu Hunnien tulon jälkeen, on\nylipäänsä historian hämärimpiä aikakausia. Se on ikäänkuin Hunnien\nseurassa olisi tullut joku määrä Turanin pimeyttä; Ammianon karkea\nmutta selvä ääni vaikenee, ja tutkijan täytyy tytyä siihen,\nmitä muutamat kuivat kronikat taikka kirkon-isien saarnat ja\nylistys-puhujain kiitos-virret ilmoittavat. Mutta vaikka näin aian\nhävityksessä historiankin valo näyttää häviävän, saatamme kuitenkin\nko'ota muutamia pieniä teko-asioita, jotka antavat arvata Hunnien\ntilaa ja oloja ennen Attilan aikoja.\n\nHeidän ensimäisen tulonsa aikana ovat epäilemättä enemmin\nkansan-tulvana kuin kansallisena valtakuntana. Niinpä sanoo heistä\nAmmiano, että \"eivät seisoneet minkään kuninkaallisen vallan alla,\nvaan hillittiin ylimystensä metelisellä johdatuksella\".[417] Tätä\nemme kuitenkaan saa ottaa sanain jälkeen; sillä Jornandes mainitsee\nheidän Balamber-nimisen kuninkaansa, jonka johdolla Eurooppaan\ntulivat.[418] Mutta kuinka höllästi kansan eri heimo-kannat ko'ossa\npysyivat, havaitaan jo siitä, kun Itä-göthit saattoivat avuksensa\npalkata muita Hunneja, joilla yrittivät Balamberin laumoja\nvastustaa.[419] Sama hajallisuus havaitaan sittenkin, kun Hunnien\nvalta on asettunut Tonavan pohjois-rannalle, pitäen vieraita kansoja\nalamaisinansa, Nämä kansakunnat, Itä-göthit, Alanit, Antat ja\nmuut, saivat omin neuvoin holhoa yksityisiä asioitansa, pysyen\nomien kuningastensa hallittavina; ainoastaan yleisen isännyyden\nharjoitti Hunnien kansa, käskien ja kurittaen milloin tarve näytti\nvaativan.[420] Eräs Itä-göthiläinen kuningas oli omin päinsä\naloittanut sotaa Antoja vastaan ja tavallisella julmuudella\nristiin-naulinnut voitetun kuninkaan poikinensa ylimyksineen. Lähes\nvuoden päivät kuluivat, ja Itä-götheissä jo saattoi paisua se turha\nluulo, että olivat omilla valloillaan. Silloinpa vasta Balamber\nkatsoi tarpeelliseksi uudesta teroittaa heille kuuliaisuuden tuntoa\nja kuritti heitä uudella verisellä voitolla.[421] Melkein yhtäläinen\nnäyttää se valta olleen, jolla Balamber piti omat Hunnilaiset\nheimokuntansa ko'ossa. Yleinen laki näkyy olleen, että niin kauan\nkuin joku kansakunta, joko Hunnilaineu tai muun-sukuiuen, pysyi siinä\npaikallisessa piirissä, johon Hunnilais-kuninkaan käsi ulottui, oli\nauttamaton täytymys noudattaa hänen silmänsä vähintä iskua; mutta\ntästä piiristä ei ollut aivan vaikea päästä pakenemaan, ja tavallinen\npako-paikka oli Romalainen alue. Niinpä jo alussa tätä kansan-kuohua\noli Länsi-göthien pää-osa pötkinyt Tonavan yli, ja toinen vähempi\nosa, joka ensin oli etsinyt turvansa Karpatien vuoriseuduissa,\nkarkasi joku vuosi myöhemmin saman tien Roman alueesen.[422] Mutta\nmyöskin Karpodakoja, Skirejä, Alaneja ja Hunnilaisia heimokuntia\npujahti joukottain Tonavan yli oman onnensa kokeille.[423] Juuri\ntämmöiset pakolais-parvet, jotka pyrkivät Hunnilais-vallan\nkammottavasta lähisyydestä ja Roman maakunnissa näkivät avaran\nrikkaan maailman itsillensä avoinna, toimittivat ne tuho-työt, joista\nvanhan aian ja vanhan sivistyksen perikato sukesi. Mutta Hunnien\nvalta oli se joutsen-jänne, josta nämä hävityksen nuolet lennähtivät;\nja kun Roman alamaiset vitsausten suuruudesta aavistivat maailman\nviimeistä aikaa, tiesivät kyllä, että Hunnien kantta nämä vihan\nmaljat heidän päällensä vuodatettiin.[424] Pitkin koko Tonavan vartta\nlikistyivät kauheassa ahdingossa monituiset kansakunnat, joilla\ntuskin muuta yhteistä oli kuin sama viha ja kateus keskenänsä, ja\nniinkuin kukku-päällisestä astiasta pyrki tämä liika paljous joka\nhetki laitojensa yli. Näin syntyi melkein huomaamatta se kauhea\npuuska, joka syöksi Radagaison epälukuiset laumat Italiaan ja\nsamassa pyörteessä viskasi Svevit, Vandalit, Alanit Rein-virran yli,\nmissä Gallian, Espanjan ja Afrikan maakunnat joutuivat nieltäviksi.\nMutta Hunnit itse ainoastaan aika harvoin kävivät Roman maakuntia\nvaivaamassa. Yksi suuri hävitys-retki heiltä kuitenkin mainitaan; se\non v. 395 kohta Theodosio Suuren kuoltua, jolloin jo talvis-aikana\nmuutamat Hunnilais-joukot ajavat vankkurinsa jäätyneen Tonavan yli,\nja seuraavana Heinäkuuna toiset vielä lukusammat laumat samoovat\nKaukason ahtaiden läpi Kappadokiaan ja Syriaan, missä vuoden päivät\nryöstävät mielen määrin, levittäen hämmästystä Jerusalemiin ja Tyroon\nsaakka.[425] Mutta silloin se on kavaloitseva Romalainen ministeri,\njoka omia tarkoituksiansa varten houkuttelee Hunnit tähän julmaan\nhävitys-työhön.[426] Tavallisempi oli, että Hunnit Roman\nliittolaisina kävivät sotaa niitä muita barbareja vastaan, jotka tätä\nkallistuvaa valtaa vaivasivat. Niinpä heitä mainitaan palkattuna\napu-väkenä melkein kaikissa Roman sen-aikuisissa sodissa. Jo ennen\nv. 386 oli Valentiniano II ostanut heidän apunsa niitä Juthungeja\nvastaan, mitkä Maximo oli päästänyt hävittämään Rhætian\nmaaknntaa,[427] ja kun Theodosio Suuri v. 388 marssi samaa Maximoa\nvastaani oli hänen sota-voimansa varsinkin paisunut Götheistä,\nAlaneista ja Hunneista.[428] Samatekkuin Theodosio turvasi\nStilikonikin useimmiten Hunnien apuun. Se suuri voitto, minkä hän\nsai Radagaison yli, oli isoksi osaksi Hunnilaisten ansiota, joita\ntässä tilassa johdattikin heidän oma kuninkaansa Uldes eli\nUldin.[429] Mutta pienempiä Hunnilaisia apu-joukkoja näkyy\ntästä-lähin yhäti Länsi-Roman palveluksessa; ne ovat Stilikonin\nhenkivartiat silloin, kun Honorion sala-murhaajat yöllä karkaavat\nhänen telttiinsä Bononiassa [430]; ne ovat itse keisarin\nvarustus-väkenä Ravennassa siihen aikaan, kun Alarikin Götbit\nharjoittavat mielivaltansa pitkin Italiaa.[431] Paremmin kuitonkin\nkuin kukaan muu Romalainen valtiomies tiesi Aetio monimutkaisissa\ntoimissaan käyttää Hunnien apua. Hän oli nuorempana oleskellut\nheidän tykönänsä panttivankina, luultavasti jonkun apujoukon tähden,\nja silloin rakentanut ystävyyttä heidän kanssansa. Kun nyt Honorion\nkuoltua eräs Johannes yritti Romassa pukeuda keisarilliseen\npurppuraan ja tähän tarvittiin Hunnien apu, oli Aetio soveliain mies\nlähtemään tähän kaupan-tekoon.[432] Kullan ja ystävyyden avulla\nonnistui asia niin, että hän ennen pitkää, v. 425, tuli 60,000\nHunnin kanssa Alppien yli. Juuri kolme päivää ennen oli Johannes\nlopetettu, ja Aetion tila oli nyt kyllä arveluttava, jos kohta\narvoa-käskeväkin. Verinen ottelus jo näyttää syntyneen; mutta\nRomalainen hallitus taipui sovintoon, ja kun Aetio osasi uudella\nmaksolla palauttaa Hunnit Alppien yli, palkittiin hänen omat\nansionsa kreivin (komitin) arvolla, jonka lisäksi kohta sen jälkeen\ntuli sotapäällikön toimi Galliassa.[433] Tämä oli ensimäinen askele\nhänen suureen mahtavuuteensa. Seitsemän vuotta myöhemmin hänen taas\ntäytyi turvata Hunnien ystävyyteen. Hän oli kavaluudellaan sytyttänyt\ntuon tunnetun riidan Ravennalaisen hovin ja Bonifacion välillä, joka\nasia jo alkoi kääntyä hänen omaksi turmiokseen, jotta paeta täytyi\nPannonian kautta Hunnien maahan. Mutta sieltä hän palasi sotajoukon\nkanssa ja määräsi taas sovinto-ehdot.[434] Tästä aiasta oli Aetio\nläntisen Roman oikea herra; ja Hunneille hän luultavasti tässä\ntilassa heitti palkinnoiksi sen osan Pannoniaa, missä Sau-virta\njuoksee.[435] Se oli vartia-paikka, josta nämä liittolaiset\nsaattoivat joka hetki rientää hänen avuksensa. Seuraavina vuosina,\njolloin Aetio koetti jälleen asettaa järjestystä Gallian asioihin,\nnäkyy hänellä olleen apu-väkenä paljon Hunneja, joiden menetys tällä\nkertaa mainitaan kovin vallattomaksi. Burgundilaiset itäisessä\nGalliassa olivat yrittäneet levitä rajojensa yli ja pakoitettiin\nnyt taas rauhaan; mutta Hunnilaiset apujoukot huolimatta tästä\nrauhan-teosta karkasivat heidän päällensä ja tappoivat heidän\nkuninkaansa.[436] Pari vuotta myöhemmin syttyi sota Länsi-göthejä\nvastaan, jotka jo neljänneksen vuosisataa olivat asuneet lounaisessa\nGalliassa. Hunnilaiset apujoukot, jotka tällä välin olivat käyneet\nArmorikaa nöyryyttämässä, vietiin nyt Loire'n yli etelään. Mutta\ntällä matkalla rosvoilivat niin hillittömästi, että uskollisetkin\nmaan-asukkaat pakoitettiin aseisin tarttumaan heitä vastaan.[437]\nTodennäköistä on, että Aetio, vaikka tähän aikaan Galliasta poissa,\nei ollut varsin syytön näihin tapauksiin; sillä varojen puutteesta\nhän näyttää antaneen sota-väkensä itse ottaa palkkansa rauhallisilta\nmaan-asukkailta.[438] Tämä sotaväki oli melkein pelkkiä barbaria,\nja barbarit tällä tavoin jo olivat Länsi-Roman todelliset isännät.\nNämä esimerkit osoittavat selvästi, että Hunnien ja Romalaisten väli\nenimmältään oli ystävällistä laatua. Se oli ikäänkuin nämä kaksi\nvaltaa olisivat jakaneet maailman keskenänsä: Hunnit tosin tytyivät\nhalvempaan osaan, vieläpä usein olivat avulliset puolustamassa Roman\nihanoita maakuntia, antaen tämän apunsa sitä suuremmalla innolla,\nkoska Roman häiritsijät olivat muka Hunnien paenneita orjia; --\nmutta tästä suosiollisesta käytöksestään vaativatkin aimollisen\npalkkansa, ja palkka pian muuttui vuotiseksi veroksi. Jos nyt vero\ntoisinaan jäi maksamatta, ja liitto siis oli rikkumallansa, saattoi\nkyllä tapahtua, että Hunnit ase kädessä saivat sen uudistetuksi.\nNiinpä se sama Uldes eli Uldin, joka v. 400 oli Konstantinopoliin\nlähettänyt kapinallisen kenraalin pään,[439],ja myöhemmin rientänyt\nStilikonin avuksi Radagaisoa vastaan, mainitaan v. 410 paik.\nsamonneen Tonavan yli, vaatien että Itä-Roma hänelle maksaisi veron.\nKun Konstantinopolista lähetettiin semmoisia sovinnon tarjouksia,\njotka eivät häntä tydyttäneet, osoitti hän keisarin lähettiläälle\nnousevaa aurinkoa, vakuuttaen helposti voivansa, jospa tahtoisi,\nvalloittaa kaiken, mitä sen säteet valaisivat[440] Heikein samoista\nsyistä lienee se retki syntynyt, minkä Hunnilais-kuningas Ruas v.\n426 teki Thrakiaan, uhaten itse Konstantinopolia.[441] Lähisyytensä\ntähden oli varsinkin itäinen Roma helppo Hunnien pitää näin käskyn\nja veron alla, ja tuo kurja Konstantinopolin hovi koetti turhaan\nkavalia juoniansa, tauottaaksensa tätä alennustaan. Kun esim. v. 413\npaik. eräs luultavasti Hunnilainen kuningas, Donato, oli valalla\npetettynä, joutunut Romalaisten valtaan ja nämä häijysti kuristivat\nhänen kuoliaaksi, täytyi heidän rikkailla lahjoilla lepyttää Hunnien\nkuningasta Kharatonia, joka luultavasti oli Donaton seuraaja, ja\nasiat tulivat epäilemättä taas entisellensä.[442] Mutta aina kun\nRomalaiset puolestaan täyttivät solmitun sovinnon ehtoja, näyttävät\nHunnitkin tunnollisesti pitäneen rauhan voimissa. Yksi esimerkki,\njos sen oikein käsitän, on siihen selvänä todistuksena. Muutamana\nkertana -- aikaa ei tarkemmin määrätä --, kun Hunnien maassa oli\nsuuri nälkä ja Romalaisilla jonkun sikeläisen sodan tähden ei ollut\nelatus-varoja liikenemään, päättivät kaksi Hunnilais-päällikköä,\nKursik ja Basik, joiden käskyn alla suuri kansan paljous oli, lähteä\nsodalla toimittamaan elatustansa. Mutta silloinkaan eivät karanneet\nRoman alueesen, vaan tekivät vaivaloisen matkan Maiotin ja Kaukason\nyli Mediaan saakka, josta kuitenkin Persialaisten nuolet heidät\nkarkoitti. Syy tähän heidän käytökseensä on tosin kertojalta jäänyt\nmainitsematta, mutta saattaa tuskin olla muu, kuin se liitto ja\nystävyys, joka silloinkin lienee heillä ollut Romalaisten kanssa, ja\njota eivät rikkoa tahtoneet.[443]\n\nYlipäänsä ei petollisuus näytä olleen Hunnien kansallis-vikoja,\nainakaan niin suuressa määrässä kuin esim. Götheiliä ja Frankeilla.\nEttä raakoja olivat, raaempia kuin Germanilaiset kansat yleensä,\nei ole kieltämistä. Nämä jälkimäiset olivat jo vuosisatoja olleet\nsivistyneen maailman lähisyydessä, josta heille huomaamatta kaupan\nja kristin-uskonkin kautta oli viljelyksen siemeniä sironnut; Hunnit\nsitä vastoin olivat tuskin ennättäneet selvetä Turanin sumusta,\nheidän taipumuksensa olivat osaksi semmoiset kuin Germanilaisten\noli entisinä raaempina aikoina ollut,[444] ja kristillisyys lienee\ntuskin ainoata tunnustajaa voittanut heidän seastansa.[445] Mutta\nkun Romalaiset vertasivat näiden eri barbarien omituisia vikoja\ntoisiinsa, mainitsivat tosin Hunnien ja Alanien haureutta, jonka\nrinnalla Germanilaisten kansain siveydellisyys kiitosta ansaitsi,\nmutta muistuttivat sen siaan, että Alanit, ja luultavasti Hunnitkin,\neivät olleet niin petollisia kuin Göthit ja Frankit.[446]\nLuonnollisesti emme saa Romalaiselta kannalta odottaa täydellisempää\nkiitosta tässä kohden; sillä Romalaisten oma valtio-taito oli aina\nollut petollisinta laatua, ja aikaa-voittaen Hunnitkin ottivat tästä\nsen verran oppia, kuin tarpeellinen oli vastustaessa Romalaisten\nhovien kavaloimisia. Kun vihdoin Attila piteli hallitus-ohjat Hunnien\nmaassa, oli heillekkin tullut täydellinen valtio-taituri, joka\nverrattomalla tarkkuudella viritti hankkeidensa ansat. Ja kuitenkin,\nkuinka jalo ja suora-sukainen on Attilan käytös, verrattuna\nKonstantinopolin hovin ilkiö-juoneihin!\n\nVähitellen alkoi kuninkaallinen valta Hunnien tykönä lujentua ja\nkansan eri heimokunnat siirrettiin tarkempaan yhteyteen. Vielä\nv. 413 paik. mainitaan Hunneilla olleen useita pikku-kuninkaita\n(ρήγες), joista yksi piti ylimmäisen vallan.[447] Myöhemmin tavataan\nhallituksessa kaksi veljestä kerrallaan, Uptar ja Ruas; mutta kuinka\nvalta on jaettuna heidän välillänsä, ei tarkemmin mainita.[448]\nKun Uptar v. 430 saapi surmansa sota-retkellä Burgundeja vastaan\nMain-virran seuduilla, on Ruas yksinäinen hallitsija kuolemaansa asti\nv. 434. Mutta hänen jälkeensä taas tulevat kaksi veljestä, Bleda\nja Attila, joiden isä Mundiuk eläissään oli ollut Uptarin ja Ruaan\nveli. Jonkun aian perästä Attila surmaa vanhemman veljensä ja on nyt\nyksinäisenä kuninkaana Hunnien vallassa.[449] Tämän vallan karttuva\narvo huomataan jo siitä kunnia-nimestä \"βασιλεύς\", minkä Byzantion\nkirjaniekat alkavat antaa Hunnien hallitsijalle; sillä tämä nimi\nkäytettiin tavallisesti itse Romalaisesta keisarista, mutta ylipäänsä\nei barbari-kansojen kuninkaista.[450]\n\nJo Ruaassa havaitaan selvästi tarkoitus ko'ota kaikki Hunnit lujemman\nvallan alle ja samalla estää Romalaista hallitusta sekaantumasta\nTonavan-takaisiin asioihin. Hän oli jo nähtävästi alamaisuuteen\najanut useat heimokunnat, joiden ylimykset lähtivät tätä valloitusta\npakoon Roman alueesen. Nyt hän päättää sodalla valloittaa nekin\nheimo-kunnat, jotka Balamberin kansan-tulva oli pyörryttänyt mukaansa\nMaiotin rannalta aliselle Tonavalle, ja jotka Konstantinopolin\nhovi par'aikaa koetti liittoonsa vetää.[451] Mutta samassa hän\nmyöskin lähettää Konstantinopoliin sanan, uhaten rikkoa sovintonsa\nkeisari-kunnan kanssa, ell'ei hänelle heitettäisi rangaistaviksi\nkaikki ne Hunnit, mitkä olivat paenneet Roman alueesen. Ennen kuin\nseikat selvenevät, kuolee Ruas;[452] mutta Bleda ja Attila perivät\nhänen tarkoituksensa, ja Attilassa on mies niitä toimeen panemaan.\n\nSe hallitus,, mikä nykyänsä valvoi itäisen Roman asioita, oli liian\nkehno vetämään väki-kapulaa tämmöisen miehen kanssa; se tahtoi\nrauhan jos milläkin hinnalla, ja siis nyt solmittiin Margon tykönä\nMoravan suulla uusi sovinto, jonka vertaista häpeällisyydessä vanha\nRoman-valta ei ollut vielä kokenut. Pää-ehdot olivat: 1:ksi että se\nvuotinen vero, jolla Romalainen hallitus jo oli tottunut ostamaan\nHunnien ystävyyttä, olisi koroitettava puolesta neljättä sadasta\nnaulasta kultaa seitsemään sataan naulaan; 2:ksi että Romalaiset\neivät liittoonsa ottaisi ainoatakaan barbarilais-kansaa, joka olisi\nHunnilais-vallan vihollista; ja 3:ksi että kaikki Hunnilaiset\npakenijat sekä ne Romalaiset vangit, jotka olivat lunnaitta\npäässeet pakosalle, olisivat takasin annettavat; kuitenkin kävisi\njälkimäisistä maksaa lunnaita 8 kulta-rahaa hengeltä. Lisäksi\nRomalaiset sitoutuivat pitämään markkinoita rajalla, missä Hunni\nja Romalainen olisi yhtä turvattuna kaupankäynnissänsä.[453] Näin\noli taas rauha ja ystävyys rakennetta Itä-Roman ja Hunnilais-vallan\nvälille. Mutta tämä väli ei enää ollut tuota muinaista ystävyyttä,\njoka oli syntynyt, kun Hunnit mielellään lainasivat apunsa vanhalle\nRomalle ja siitä saivat ansaitun palkkansa. Nytpä ei enää ollut\nkysymys palkasta ja palveluksesta. Se oli keisarikunta, joka oli\njoutunut käskyn-alaiseksi ja palkitsi käskijänsä vaivan vuotisella\nverolla.\n\nSaatuansa nämä asiat suoritetuiksi, läksivät Bleda ja Attila\nlevittämään valtansa barbari-kansojen yli. Näistä toimista, joihin\n7 ajastaikaa näkyy umpeensa kuluneen, ei ole meillä paljo mitään\ntarkempaa tietoa; se vain käypi seuraavista tapauksista arvata, että\nkaikki itäisen Germanian kansat, kaikki Slavilaiset kansakunnat,\nja kaikki Hunnilais-heimokunnat Wolgan seuduille saakka joutuivat\nAttilan vallan alamaisiksi. Turhaanpa Konstantinopolin hallitus vielä\nyritti pestata itsellensä liittolaisia kaukaisempien heimokuntien\nseassa; Attilan silmä valvoi heitä kaikkia ja tämän silmän edessä\nhe melkein vaatimatta nöyristyivät.[454] Todennäköistä on, että\nBleda jo näissä toimissa alkoi syrjälle joutua. Häntä ei enää\nmainitakkaan niissä uusissa riidoissa, jotka vuodesta 441 syntyivät\nHunnien ja Romalaisten välillä.[455] Neljä vuotta myöhemmin\ntapahtui se kamala veljenmurha, jolla Attila anasti jakamattoman\nvallan. Tämän tapauksen syitä ja seikkoja emme enää tunne, mutta\ntodennäköistä on, että Bledan tylsempi käsitys alkoi tuntua\nhaitalliseksi Attilan valtiollisille hankkeille. Hänen surmansa ei\nnäytä synnyttäneen mitään mielipahaa Hunneissa, jotka epäilemättä\nkatsoivat ihan luonnolliseksi, että mahtavin käsi yksinänsä piteli\nhallitus-ohjat. Ne keinot, millä Attila taas v. 441 alkoi rakentaa\nriitaa keisari-kunnan kanssa, kuvaavat hyvin hänen luonnettansa\nja valtio-tapojaan. Raja-markkinain aikana karkasi Hunnilainen\nsota-joukko äkki-arvaamatta Romalaisten päälle ja tappoivat monta.\nKun Romalaiset tästä valittivat, saivat vastaukseksi, että muka\nMargon pispa oli varkain käynyt Hunnilais-kuningasten haudoissa ja\nniiden kalleukset ryöstänyt. Asia ei ollut paljon todennäköinen;\nkuitenkin nyt Attila sillä varjolla kulki Tonavan etelä-vartta,\nryöstäen ja valloittaen kaupungeita. Tuo kanteenalainen pispa,\njoka syystä pelkäsi, että hallitus, pulasta päästäksensä, antaisi\nhänen ulos sovinnon uhriksi, päätti hädillään tehdä oman sovintonsa\nHunnien kanssa ja toimitti Margonkin kaupungin barbarien käsiin. Kun\ntämä riidan aine siis oli loppunut, löytyi kumminkin toinen syy\naina valmiina; oli, näet, taas vuosien kuluessa kokoontunut uusia\nHunnilaisia pakenijoita Roman alueesen. Keisari tällä kertaa ei\nsuostunut antamaan niitä ulos, ja Attila jatkoi hävityksiänsä.[456]\nParin rauhan-vuoden perästä, joina Attilalla näyttää olleen tekemistä\nkotosellaan, ja joiden kuluessa Bledan murha tapahtui, seurasi\nvielä julmempi hävitys-retki, joka levisi Thermopyleen saakka, pani\nautioksi 70 kaupunkia ja hajotti kaksi Romalaista sota-joukkoa.[457]\nTappelu Khersonesossa vihdoin osoitti keisarille, että hänen\npääkanpunkinsa ei enää olisi turvallisna, ellei hän uusilla\nmyönnytyksillä osaisi lepyttää Attilan vihaa. Pantiin siis uudestansa\nlähettiläs käymään Hunnilais-kuninkaan puheilla, ja entiset\nrauhan-ehdot uudistettiin v. 447, mutta vielä kovemmassa määrässä.\nSamatekkuin Margon rauhan-teossa kolmetoista vuotta aikasemmin,\nluvattiin nytkin antaa kaikki pakolaiset ulos; mutta nimenomaan\nlisättiin, että Romalaiset eivät vastakaan ottaisi ketään pakenijaa\nsuojaansa. Vuotinen vero koroitettiin kolmikertaiseen määräänsä eli\n2100 naulaan kultaa, ja paitsi sitä piti nyt kerrallaan maksettaman\n6000 naulaa. Vihdoinpa Romalaisten vankien lunnaat koroitettiin\n8:sta 12:een kulta-kappaleesen. Näitä ehtoja tuli Theodosion\nviivyttelemättä täyttää; sillä Attila lähetti oietis uskotun miehen\nKonstantinopoliin ottamaan rahat ja pakolaiset vastaan. Mutta\nvarasto oli typi tyhjä ja alamaiset jo kyllä veroilla rasitetut.\nKatsottiin siis soveliaaksi panna erinomainen vero Konstantinopolin\nrikkaiden päälle, joista monikin tässä tilassa köyhtyi paljaaksi ja\nmielikarvaudesta hirtti itsensä tai lopetti henkensä nälän-kuolemalla.\n\nEttä tämän rauhan-teon perästä Attila oli Itä-Roman herra, ja\nKonstantinopolin keisari hänen nöyrin palvelijansa, oli yhtä selvä\nasia Romalaisille kuin barbareille, vaikka Romalaiset hallitusmiehet,\nkuten Prisko sanoo, \"teeskelivät itse määränneensä rauhan\nehdot\".[458] Kuinka barbari-kuningas käytti tämän herruutensa, sopii\nkertoa Priskon omilla sanoilla:\n\n\"Rauhan-teon jälkeen pani Attila taas lähettiläitä käymään\nItä-Romalaisten luona, vaatien pakolaisia ulos. Nämä lähettiläät\notettiin vastaan ja kunnioitettiin runsailla lahjoilla, mutta saivat\nvastaukseksi, että pakolaisia ei enää ollut. Uudesta tuli toisia\nlähettiläitä, ja kun nämätkin olivat lahjoista rikastuneet, ilmaantui\nyhä toisia kolmannen ja neljännenkin kerran. Sillä Romalaiset\nkäyttivät anteliaisuutta, varoen ett'ei rauha rikkuisi; Attila taas\nteki tästä pilkkaa, keksien yhäti tyhjiä tekosyitä ja asioita, joita\ntoimittamaan hän lähetti Romalaisten ty'ö, keitä tahtoi rikastuttaa.\nMutta Romalaiset olivat hänelle kaikissa kuuliaiset ja ottivat hänen\nkäskynsä vastaan niinkuin herran ja haltian käskyjä. Niinpä he nyt\nnöyrytetyinä Attilaa palvelivat, mutta muita vihollisiansa vastaan\nhankkivat vastarintaa\".[459]\n\nYksi pykälä, josta ei viimeisessä rauhan-teossa puhuttu mitään,\nilmaantui vuotta myöhemmin, kun Attila uusilla lähettäjäisillä antoi\nTheodosion tietää, että Tonavan koko etelä-varsi viiden päivä-matkan\nleveältä oli muka viime sodassa valloitettua maata ja siis kuului\nHunnien valtaan. Tästä uudesta seikasta täytyi keisarin panna\njuhlalliset lähettäjäiset käymään itse Attilan hovissa Theiss-virran\ntakana. Meille on säilynyt näiden lähettiläisten matkasta lavea\nja suuri-arvoinen kertomus, missä historioitsija Prisko, joka\nitse oli muassa, antaa elävän kuvan Attilasta ja koko hänen\nympäryksestään.[460] Mutta melkein näytelmällisen jännityksen saapi\ntämä kertomus niistä murhan-vehkeistä, joihin Theodosion ministeri,\neunukki Khrysafio, luuli voivansa ostaa Hunnilaisen käden tuota\npelättyä vihollista vastaan. Attila, joka täydellisesti voipi luottaa\npalvelijainsa uskollisuuteen,[461] tuntee jo melkein ensi hetkestä\ntämän kavalan hankkeen kaikki seikat, mutta malttaa levollisesti\nmieltänsä, kunnes saapi selvät todistukset Romalais-hovin\nsyyllisyydestä; hän ikäänkuin tekee leikkiä otuksestaan, ennen\nkuin lyö kuolettavaiset kynnet sen ihoon. Mutta kun vihdoin\nRomalaisen hallituksen koko riettaus on paljastettu, lähettää hän\nKonstantinopoliin seuraavan sanoman: \"Attila, Mundiukin poika,\nja Theodosio ovat molemmat syntyneet jaloista vanhemmista; mutta\nTheodosio on langennut peritystä jaloudestaan, antautuen Attilan\nveronalaiseksi käskyläiseksi. Onko sitten oikein, että hän, niinkuin\npahan-kurinen orja, virittää salaisia pauloja paremmallensa?\nAttilapa siis ei tahdo lakata häntä syyttelemästä, ellei eunukki\nanneta ulos rangaistavaksi.\"\n\nKonstantinopolilaisen hovin hätä ja hämmästys oli kumminkin tällä\nkertaa hyvin ansaittua. Valtakunnan etevimmät miehet lähetettiin\nAttilaa lepyttämään ja hänen vaatimuksillensa ei tehty enää mitään\nestettä. Mutta Hunnilais-kuningas, joka oli saanut täydellisesti\nnöyryttää keisarin, ei pitänyt enää lukua vähäisistä seikoista. Hän\nluopui vaatimatta oikeudestaan Tonavan etelä-varteen, hän ei enää\nahdistanut keisaria noiden Hunnilaisten pakenijain tähden, vieläpä\nlahjoitti vapauden useille Romalaisille vangeille. Näytti melkein\nniinkuin hän olisi väsynyt kiedottelemaan tätä kurjaa Itä-Romaa,\njoka ei enää osannut vähintäkään vastarintaa tehdä. Sitä suuremmalla\ninnolla hän nyt kääntyi Länsi-Romaa kohden, missä Aetio oli hänelle\nedes arvollinen vastustaja.\n\nYlipäänsä meillä on paljoa vaillinaisemmat tiedot Attilan ja\nLänsi-Roman välistä näinä edellisinä vuosina. Muutamat esimerkit\nkuitenkin osoittavat, ett'ei hän Ravennankaan hovia säästänyt\nnöyrytyksistä ja että Länsi-Romalainenkin hallitus pyrkieli\nnoudattamaan hänen mielensä vaiheita.[462] Mainittavaa on, että siitä\nsaakka, kun Attila hallitukseen tuli, ei enää nähdä Hunnilaisia\napujoukkoja Länsi-Roman sotaväessä. Tämän palvelus-viran hän näyttää\nkatsoneen alentavaiseksi kansallensa ja kohta alusta tauottaneen.\n\nHänen riidan-aloitteet Länsi-Roman kanssa ansaitsevat erittäin\nmainita. Keisari Valentinianolla oli eräs Honoria niminen sisar, joka\njo Attilan ensimäisinä hallitusvuosina oli saanut päähänsä tulla\nHunnilais-kuninkaan puolisoksi ja lähettänyt hänelle kihla-sormuksen.\nAttila ei ollut asiasta milläänkään ja Honoriakin jo oli taipunut\ntoisiin rakkauden liittoihin. Mutta nyt 15 vuoden kuluttua tuli\nyht'äkkiä Ravennaan Hunnilainen lähettiläs, joka vaati Attilalle\nhänen morsiamensa ja myötäjäisiksi toisen puolen valtakuntaa. Turhaan\nhänelle vastattiin, että Honoria jo oli toiselle naitu, ja että,\njos niin ei olisikkaan, Roman valtakunta ei missään tapauksessa\nmenisi vaimo-puolelle perinnöksi. Attila pysyi vaatimuksessaan ja\nlähetti todistukseksi kihla-sormuksen Ravennaan näytettäväksi.[463]\nSamaseen aikaan virisi eripuraisuus uudestaan Itä-Romankin kanssa.\nSilloin Attila lähetti ulos kaksi Göthiläistä sanansaattajaa, toisen\nKonstantinopoliin, toisen Ravennaan; heidän piti astuman kumpasenkin\nkeisarin eteen ja tuoman heille Hunnilais-kuninkaan sanoma: \"Attila,\nminun herrani ja sinunkin, käskee sinun valmistaa hänelle palatsin;\nsillä hän tulee!\"[464]\n\nEttä ensimäinen puuska kääntyi länteen päin ja Galliaa vastaan,\ntuli omituisista syistä ja seikoista. Tosin nyt asiat Itä-Romassa\npar'aikaa muuttuivat toiselle kannalle. Theodosio kuoli, Khrysafio\nsai ansaitun rangaistuksen, ja uusi keisari Markiano ei enää taipunut\nveron-maksuihin, vaan lupasi ystävilleen lahjoja, vihollisillensa\nterävää rautaa. Mutta tämä seikka ei nä'y paljon vaikuttaneen\nHunnilais-kuninkaan tuumiin. Päin-vastoin Attila näkyy kokonaan\nylenkatsoneen itäistä keisari-kuntaa, jota hän jo niin usein oli\nnöyryttänyt[465] Lännessä sitä vastoin oli hänellä kokonansa uusi\nvaikutus-ala, ei ainoastaan keisari-kunnan vaan barbari-kansojenkin\nsuhteen; tarkemmin sanoen, tässä oli vielä iso-jako tekemättä\nkeisarikunnan ja Hunnilais-vallan välillä. Isoin osa Gallian\nmaakuntaa oli barbari-kansojen hallussa, jotka nimeksi tunnustivat\nitsensä Roman alamaisiksi; mutta näiden kansojen joukossa olivat\nLänsi-göthitkin, joita Hunnilais-hallitsija saattoi pitää paenneina\norjinaan ja joita vastaan Genserik par'aiksa häntä yllytti.[466]\nItse Germaniassakin, Gallian raja-seuduilla, oli Aetio ruvennut\nsekaantumaan Frankilaisten heimokuntain asioihin, ja Attilan täytyi\ntässä kohden valvoa Hunnilais-vallan luultua oikeutta.[467] Näin\nsyntyi v. 451 se suuri sota, joka syöksi puolen miljoonaa barbareja\nLoire'a vastaan. Tämän retken monituisia vaiheita ei ole tässä tila\nlaveammin kertoa.[468] Karkotettuna Galliasta, hän seuraavana vuonna\nvei sota-laumansa Italiaan, hävitti Aqvileian ja Milanon ynnä koko\nseudun Fo-virtaan saakka, ja uhkasi ikuista Romaa. Silloin Romalaiset\nlähettivät paavi Leoni Suuren pyytämään rauhaa. Attilan ylpeys oli\ntydytetty, kun Länsi-Roma sitoutui maksamaan vuotisen veron,[469]\nja hänen laumansa, rikastuneina voittosaaliista, vetäytyivät taas\nAlppien yli Hunnien maahan. Mutta mennessään hän vielä uhkasi tulla\ntoisen kerran julmempana, ellei Honoria, hänen morsiamensa, hänelle\nlähetettäisi. Samassa hän lähetti Konstantinopoliin sanoman, että\nItä-Roman taas tulisi vuoro kokea Attilan kättä, ellei Markiano\nsuorittaisi veron, minkä Theodosio oli päällensä ottanut.[470]\n\nLukija tietää, kuinka äkillinen kuolema teki lopun näille ja\nvastaisille hankkeille, ja kuinka se suuri valta, minkä Attila oli\nrakentanut, kohta hänen kuoltuaan hajosi ja hävisi. Hänen pojissansa\nei ollut sitä miestä, joka olisi voinut jatkaa isän työtä; heidän\nvälillensä syttyi eripuraisuus, ja koko tuo lauma Germanilaisia\nkuninkaita, mitkä olivat Attilan alamaisina palvelleet ja\nvapistuksella noudattaneet hänen silmänsä pienintä viittausta.[471]\nlöysivät nyt tilaisuuden luoda ikeen päähänsä. Niinkuin 80 vuotta\naikasemmin riehuivat taas kansakunnat Tonavan pohjois-rannalla,\nja nyt oli Hunnien vuoro siirtyä sialta itään päin. Mutta heidän\nnimensä osasi vielä synnyttää kauhistusta Roman alueessa,[472] ja\nAttilanpa puutuneesta kädestä näytti vielä lähtevän ne vitsaukset,\njotka ahdistivat ja hävittivät Romalaista maailmaa. Se oli Attilan\nkäsikirjoittaja Orestes, joka asetti poikansa Länsi-Roman viimeiseksi\nkeisariksi; -- se oli yksi Attilan entisiä sotamiehiä, Rugilainen\nOdoaker, joka tämän läntisen keisari-kunnan tauotti; -- se oli\nvieläkin Itä-göthein kansakunta, Attilan entiset alamaiset, jotka\nvihdoin ottivat koko Italian haltuunsa. Sen kauhun lisäksi, minkä\nAttilan omat teot olivat synnyttäneet, tulivat kaikki ne edelliset\nja jälkeiset kauhut, jotka liittyivät mikä milläkin tavalla hänen\nja hänen kansakuntansa nimeen, ja niin hän on kansojen muistossa\ntullut olemaan \"Jumalan vitsa\" ja \"ihmiskuntiin vasara\", kamalan\nhävityksen itse-omainen ilmestys.[473] Mutta Suomen-suvun on oikeus\nhänessä nähdä jotakin muuta. Hän on Unkarin kansallisissa tarinoissa\nei ainoastaan sukumme kuuluisin sankari, vaan myöskin tämän\nSuomen-sukuisen vallan ensimäinen perustaja, -- Arpad'in ja Pyhän\nStephanon edeltäjä ja esivanhin.[474]\n\n\n\n\nVIII.\n\nKatsahdus jälkimäisiin Hmmilais-valtoihin.\n\n\nOlen maininnut, kuinka Attilan kuoleman jälkeen hänen valtansa\nkohta hajosi, ja Hunnien heimokunnat taas karkoitettiin Dnieperin\nseuduille. Yksi ainoa kiinteä tappelu Netad'in tykönä Pannoniassa,\nmissä Attilan vanhin poika, Ellak, sekä hänen kanssansa lähes 30,000\nHunnia ja Hunnien liittolaisia kaatui, toimitti Germanilaisille\nvoiton ja vapauden. Nytpä Hunnien entiset asunnot Tonavan ja\nKarpatien välillä tulivat Gepidaen haltuun; näiden länsi-puolelle\nasettuivat Itä-göthit; mutta Attilan heimokunnat siirtyivät Mustan\nmeren rannikoille, niille sioille, joista muinoin olivat ajaneet\nGöthiläiset.[475] Turhaan tästä vielä yrittivät valloittaa entisen\nalueensa keskisen Tonavan varsilla. Heitä lyötiin kahdesti, vv. 455\nja 462; muutamat Attilan poi'ista muuttivat Tonavan etelä-puolelle\nRoman alamaisiksi, ja kun vihdoin Dengizik, se Attilan poi'ista,\njoka vielä säilytti isänsä hengen, oli saanut surmansa retkellään\nItä-Romaa vastaan v. 469, näytti viimeinenkin jäänös Attilan suuresta\nvallasta hävinneen.[476]\n\nMutta paljon kuitenkin erehdytään, jos luullaan Hunnien kansakunnan\nja nimen nyt samassa myöskin hävinneen maailmasta. Tämä nimi tosin\nalkaa saada epävakaisemman merkityksen, ja sen rinnalle ilmaantuu\nmuita nimiä, sitä myöden kuin kansan eri heimokunnat tulevat\ntarkemmin näkyviin. Mutta ne entiset Hunnit, jotka kerran asettivat\nvastapäätä sivistynyttä Romalais-maailmaa toisen barbarilaisen\nmaailman, eivät suinkaan ole olemattomiin kadonneet, vaikka heidän\nmahtavuutensa on kukistunut ja heidän oma yhdistys-siteensä höltynyt\nja hajonnut.\n\nMerkittävin niistä uusista nimityksistä, jotka nyt näkyviin tulevat,\non Kutrigurien heimokunta,[477] joka asua Tanaista länteen päin ja\nselvästi on Attilan ja Dengizikin entistä kansaa. Tanain itä-puolella\ntaas asuu eri hallitsijansa alla Utigurien heimokunta,[478] joka\nkuitenkin sekä syntyperältä että tavoilta ja kieleltä on yhtä kansaa\nkuin Kutriguritkin.[479] Luultavasti samaa heimokuntaa ovat Onogurit\neli Hunugurit, jotka samoilla seuduilla mainitaan.[480] Lähempänä\nKaukasoa taas tavataan Sabeirit eli Savirit sekä alisen Wolgan\npuolella Akazirit eli Katsarit. Mutta yleisemmäksi nimeksi entisille\nAttilan heimokunnille, Kutrigureille ja Utigureille, ilmestyy pian\nnimitys: Bulgarit, joka kauan aikaa tulee olemaan Itä-Roman kammona.\nTämä nimi, jos saamme Armenian historioitsijoihin luottaa, oli tosin\npaljoa vanhempi, mutta tnlee nyt vasta Byzantiolaisille tutuksi.[481]\nEttä nämä Kutriguri-Onoguri-Bulgarit[482] olivat periänsä samaa kuin\nmuinaiset Hunnit, todistaapi paitsi ne seikat, jotka jo ennen olen\nsiinä asiassa maininnut[483] myöskin yhtäläisyys kansallisissa\ntavoissa. Niinkuin Hunnit Ammianon aikana käyttivät pauloja\nsota-aseiksensa, niin Bulgaritkin tiesivät suopungeilla kietoa\nvihollisensa.[484] Ja samatekkuin Hunnit Attilan kuoltua osoittivat\nmureensa kasvojen leikkaamalla, niin Kutriguritkin tappionsa\njälkeen Konstantinopolin edustalla v. 559, murehtivat samalla tapaa\nkaatuneitansa.[485]\n\nMahdotonta ei kuitenkaan ole, että samaan aikaan kuin Attilan\nHunnit sysättiin takasin Mustan meren rannikoille, myöskin muita\nSuomen-sukuisia heimokuntia tuli idästä päin. Eräs lyhyt tieto\nPriskon tykönä mainitsee, kuinka Turkin-sukuiset Avarit Aasiassa\nheittivät entiset asuin-siansa ja törmäsivät Sabirien päälle,\njotka taas ajoivat Saragurit, Urogit ja Onogurit altansa. Nämäpä\nsitten voittivat Akazirit useissa tappeluissa ja lähettivät liiton\ntarjouksia Konstantinopoliin.[486] Tämän mukaan näyttää, niinkuin\nOnogurit ja Sabirit nyt vasta olisivat tulleet Wolgan yli Eurooppaan.\nMutta epäilemättä olivat nekin likeistä sukua niille muille\nHunnilaisille, joiden viereen nyt tulivat asettamaan.\n\nTässä tilassa pysyvät asiat vuosisadan aiat, jonka kalnessa\nItä-Roman valta kärsii paljon häiriötä Bulgarien läntiseltä\nheimokunnalta, Kutrigureilta. Nämä näyttävät yhä säilyttäneen entistä\nisännyyttään Slavilaisten kansain yli ja tästä liitosta syntyivät ne\nhävitys-retket, jotka vuodesta 499 alkaen moneen kertaan kävivät\nKreikkalaisen keisarikunnan yli Hellespontoon ja Thermopyleen saakka.\nSillaikaa kun keisarikunta oli tulisen riidan vallassa Kristuksen\nkahdesta luonteesta, tunkivat nämä joukot, joiden taikauksia\npelättiin yhtä paljon kuin heidän aseitansa, itse Konstantinopolin\nlähiseuduille, ja keisari Anastasio näki tarpeelliseksi rakentaa\npääkaupungin suojelukseksi pitkän muurinsa. Myöhempi retki v.\n539 levitti hävityksen Hellesponton yli Vähä-aasian rannikolle\nja Kreikan mannermaalla Korinthon lahdelle asti. Mutta kaikkien\nkuuluisin on se sota, jolla Kutrigurien hallitsija Zabergan v. 559\nahdisti itse Konstantinopolia, joka ainoastaan vanhan Belisarion\ntaidolla pelastettiin.[487] Sillä välin maksoi keisarikunta näille\nhävittäjillensä tavallisen liittolais-veron, joka ainoastaan yllytti\nheitä uusiin vaatimuksiin ja uusiin retkiin.[488] Vihdoin Justiniano\nI osasi sytyttää sotaa Utigurien ja Kutrigurien välille, ja nämä\nveljes-kansat nyt hävittivät toisiansa huimassa vihan melskeessä.[489]\n\nTällä välin oli taas keskisessä Aasiassa tapahtunut valtakumous,\njonka vaikutukset pian tuntuivat Tonavan rannoille. Vuoden 550\npaik. syntyi Turkk'-Uigurien suuri valta, joka länteen päin levisi\nSuomen-suvun alueelle ja lounassa hävitti Efthalitain valtakunnan\nOxon seuduilla.[490] Tämän vallan hallitsija otti arvo-nimen \"Suuri\nKhakaani\" ja mainitsi itsensä \"seitsemän sukukunnan haltiaksi sekä\nmaailman seitsemän ilma-alan herraksi\".[491] Niinkuin tämmöisissä\nseikoissa tavallista oli, lykkäsi Turkkilais-valloituksen puuska\npakolaisia Eurooppaan, ja Balamberin sekä Attilan päivät näyttivät\nmelkein yhtä-haavaa koittavan uudelleen. Se kansakunta, mikä nyt\nnäkyviin tulee, tunnetaan tavallisesti Avarien nimellä. Mutta sen\noikeasta syntyperästä jutellaan seuraavalla tavalla.\n\nTil-nimisen virran varrella asui muka suuri ja sotaisa kansakunta,\nnimeltä Ogor, jonka näihin aikoihin Turkin khakaani laski valtansa\nalle. Mutta kaksi sen heimokuntaa, nimeltä Uar ja Khunni, lähtivät\npakosalle ja tulivat Katsarien, Unnugurien ja Sabirien asuinsioille.\nNämä luulivat tulijat Avareiksi, ja koska se kansa oli kauan\naikaa ollut Keski-aasian mahtavia, niin Hunnilais-heimokunnat\nsuuresti hämmästyivät ja lähettivät lahjoja alamaisuuden merkiksi.\nMutta Uar ja Khunni, kun näkivät tämän erehdyksen heille niin\nedulliseksi, ottivat ollaksensa Avareja olevinaan ja antoivat\nhallitsijallensa Turkkilaisen arvo-nimen: khakaani.[492] Tultuansa\nRomalais-vallan lähisyydelle Kaukason tienoilla, löysivät tilaisuuden\npanna lähettiläitänsä Konstantinopolissa käymään, ja niin nyt\nv. 558 keisari-kunta ensi kerran teki tämän uuden kansakunnan\ntuttavuutta.[493] Koko Konstantinopoli tuli liikkeelle katselemaan\nnäitä outoja muotoja, jotka kantoivat hiuksensa pitkinä palmikoina\nniskasta alaspäin. Luultavaa on, että tämä pään-puku kuului heidän\nteeskeltyyn Avarilaisuuteensa; sillä nimen-omaan mainitaan, että\nheidän muu pukunsa oli varsin sama kuin muilla Hunneilla, s.t.s.\nBulgareilla ja heidän heimokansoillaan.[494] Että näiden sukuakin\nolivat, on tuskin epäilemistä. Mutta se vieras nimi, minkä olivat\nomin luvin anastaneet, tulee nyt heidän kauttansa kuulusaksi yli\nEuroopan ja on historiassa jäänyt heidän omaksensa.\n\nPäästyänsä Roman liittolaisiksi, kävivät Avarit sotaa Sabireja,\nUtigureja ja muita Hunnilaisia lahkoja vastaan. Heidän matkansa\nkävi yhä länteen päin. Kutrigurit, joita sota Utigureja vastaan\noli heikontanut, joutuivat helposti tämän uuden tulvan saaliiksi;\nSlavilaiset Antat eivät parempaa onnea kokeneet, ja ennenkuin viisi\nvuotta oli kulunut, seisoi Avarien khakaani Tonavan rannalla, vaatien\nkeisarilta asuinsioja itselleen ja kansallensa. Justiniano kuitenkin\ntiesi soveliaalla tavalla pyörryttää tämän vaarallisen pyynnön, ja\nkhakaani Baian -- tämä nimi nyt ensi kerta mainitaan -- tytyi täksi\nkertaa tavalliseen liittolais-veroon.[495] Mutta hänen silmänsä\nolikin jo keksinyt arvollisemman saaliin, joka niinkuin valmis\nhedelmä lupasi itsestään varista hänen käteensä.\n\nOlen edellisessä maininnut, että Gepidat olivat Attilan kuoleman\njälkeen asettuneet Hunnien entisille asuinsioille. Sata vuotta\nmyöhemmin elivät vielä samoilla asemilla, mutta heidän läntiset\nnaapurinsa, Itä-göthit, olivat jo aikaa lähteneet muille retkille\nja siaan olivat tulleet Longobardit, joiden kanssa heille\nsyntyi verinen vihollisuus. Baian kohta käsitti, mikä tästä\ntilasta oli lähtevä, ja odotti aikaansa. Sillä välin hän näyttää\nlevittäneen valtansa Slavilaisten kansain yli ja eteni Elben\nseuduille Thyringenissä, missä teki liiton Frankkien kanssa.[496]\nVihdoin oli lopullinen ottelus tapahtuva Longobardien ja Gepidain\nvälillä. Edelliset, jotka par'aikaa lähtöä valmistivat Po-virran\nseuduille, lupasivat Baianille avun hinnaksi ei ainoastaan Gepidain\nasuin-paikat, jos ne valloitettaisiin, vaan lisäksi omatkin\ntiluksensa Pannoniassa. Näillä ehdoilla solmittiin liitto v. 568.\nKoko Gepidain kansa teloitettiin tai joutui orjuuteen, ja uusi\nHunnilais-valta asettui samoille asemille, mistä muinaiset Hunnit\nolivat vallinneet.\n\nSe kansa, joka näin onnellisesti oli päässyt Attilan perilliseksi,\nei ollut mitään lukusaa väestöä: Turkkilaiset arvasivat nämä\npakenijat ainoastaan 20,000:ksi.[497] Vähäistä myöhemmin tuli\nlisäksi kolme muutakin lahkoa, nimeltä Tarniak, Zabender ja\nKotzagerit, jotka myöskin olivat samaa Uar- ja Khunni-sukua, ja samaa\ntietä koin entisetkin pakenivat Turkkilaisten vallan alta. Nämä\nyhdistyivät Avarilais-valtaan, jonka väestö tällä tavoin lisääntyi\n10,000:lla.[498] Paitsi sitä pysyivät läntiset Bulgarit, Kutrigurit,\nsamatekkuin iso osa Slavilaisia kansoja Baianin käskyn alla. Sitä\nvastoin Utigurit ja muut heimokunnat itäpuolella Tanaita joutuivat\nTurkin vallan alamaisiksi.[499] Parin vuosikymmenen kuluessa oli\nsiis Kiinan rajoista Frankkien maahan saakka barbarilaisen maailman\nmuoto merkittävällä tavalla muuttunut, ja Suomensuku taas hallitsi\nTonavan varsilla Ens-joelle asti. Tämä toinen Hunnilais-valta ei\nkuitenkaan tullut paljoa kestävämmäksi kuin ensimäinenkään. Sen\nloiston aika loppui jo vuoden 630 paik., jolloin Slavilaiset lännessä\nja Bulgarit idässä vapautuivat; mutta sen viimeinen perikato tapahtui\nvasta lopulla 8:tta vuosisataa Kaarlo Suuren aseilla, joka näin oli\nkostavanansa Attilan muinaista retkeä Galliaan.[500]\n\nYlipäänsä on Avarilais-vallan historia kovin vähän tunnettu ja\nsen sisälliset laitokset vielä vähemmin. Itse khakaanin rinnalla\nmainitaan toisinaan eräs muu virkamies, nimeltä \"Jugur\"; mutta hänen\ntoimensa laatua ei selitetä. Alisina käskyn-haltioina tavataan\nTudun'it, joka arvonimi, niinkuin khakaaninkin, on lainattu\nTurkkilaisilta.[501] Mitä Avarien uskontoon tulee, se näkyy olleen\nsamaa shamanisuutta, mikä muillakin Suomen-sukuisilla kansoilla\ntavataan.[502] Että sen ohessa nimittivät taivaallisen tulen\njumalaksensa, nähdään Baianin hirmuisesta valasta, jolla hän petti\nRomalaiset.[503] Kaikista niistä sodan ja ystävyyden vaiheista,\nmitkä tapahtuivat Avarilais-vallan ja keisarikunnan välillä, näkyy\nselvästi, että Avarien kansakunta oli kavalampaa ja valapattoisempaa\nluonnetta kuin mikään muu entinen tai jälkeinen barbari-kansa, jota\nByzantion historia tuntee.[504] Alamaisiansa Slavilaisia vastaan\nhe sen ohessa harjoittivat ylpeintä väkivaltaa ja tiranniutta;\nsillä sodassa nämä onnettomat sysättiin aina ensiksi surman suuhun,\nrauhassa taas heidän vaimonsa, tyttärensä ja tavaransa olivat Avarien\nmielivallassa. Tämä Avarien ylpeys ja heidän lopullinen perikatonsa,\non kauan aikaa pysynyt Slavilaisten kansain muistossa. Venäjän\nNestor mainitsee muinais-tarujen mukaan heidän ko'okkaat vartensa\nja kopeat mielensä, ja kuinka Jumala rangaistukseksi hävitti heidät\nsuku-puuttoon asti. Tästäpä, sanoo Nestor, on vielä sananlaskuna:\nhävinneet niinkuin Avarit, ett'ei lankoa, ei perillistä jäänyt.[505]\n\nVielä aikasemmin, kuin Avarien mahtavuus loppui, hajosi jo v. 582\npaik. suuri Turkin valta eri kappaleisin, ja Suomen-sukuiset kansat\nTanain ja Wolgan välillä tulivat vähitellen omille valloilleen.\nKatsarit, entiset Akatsirit, tulevat uudesta näkyviin v. 626,\njolloin ovat keisari Heraklion liittolaisina retkellä Persiaa\nvastaan.[506] Vähäistä myöhemmin Kutriguri-Bulgarit vapautuvat\nAvarilais-vallan alta, ja nyt heidän itäiset heimolaisensa,\nUtigurit ja Unugurit, näyttävät heihin yhdistyvän. Näin syntyy\nuusi Bulgari-kansa Tanain seuduilla. Ala on liian ahdas näille\nkahdelle uudesta-syntyneelle kansakunnalle, ja 7:nnen vuosisadan\nkeskupaikoilla tapahtuu tärkeitä muutoksia, joiden eri seikkoja\nemme tarkoin tunne. Loppu-päätös vain on, että Katsarien mahtava\nvalta asettuu alisen Wolgan länsi-varrelle ja siitä leviää Bulgarien\nasuinsioille. Sitä vastoin Bulgarien kansakunta halkenee ja lähtee\nkahdelle eri haaralle. Yksi osa Bulgareja tulee Katsarien alamaisiksi\nja tavataan sitte monta vuosisataa asettuneena keskisen Wolgan\nvarrella, lähellä Kaman suuta. Toinen osa Bulgareja taas ryntää v.\n678 paik. alisen Tonavan yli, valloittaen keisarikunnalta sen maan,\nmikä on tullut kantamaan heidän nimensä.[507] Tässä nämä Tonavan\nBulgarit tapasivat edellänsä lukuisamman Slavilaisen väestön,\njonka kanssa aikaa voittaen hämmentyivät yhteen ja ovat sillä\ntavoin kokonaan kadottaneet alkuperäisen kansallisuutensa.[508] Se\nlyhyt-ikäinen Turkkilainen valta, jonka alta nämä kansakunnat nyt\nolivat vapautuneet, oli kumminkin jättänyt tuntuvia jälkiä, varsinkin\nheidän hallitus-muotoonsa. Muutamia Tnrkkilaisia arvonimiä, niinkuin\n\"khakaani\", \"tarkan\" y.m., näkyy sekä Tonavan Bulgareille että\nWolgan Katsareille perinnöksi jääneen, ja erittäin Katsareilla\ntavataan hallitus-menoissakin joitakuita Turkkilaisia aineita.[509]\n\nÄsken mainitun Bulgarilaisen siirto-retken perästä vallitsee kahden\nvuosisadan tyven tällä kansain-vaellusten aavalla merellä muinaisessa\nSkythiassa. Tämän pitkällisen rauhan suojelee Katsarien valta,\njoka vähitellen leviää Dnieperiin asti, pitäen Slavilaiset kansat\nKiovan ja Mohilevan seuduilla, -- Poljanit, Sieverjanit, Wiatitzit\nja Radimitzit --, veron-alaisinansa.[510] Etelässä heidän valtansa\nulottuu Wolgan suulta pitkin Kaspian merta Derbendin porttiin saakka\nja tästä pitkin Kaukason juurta Krimin saarennolle, missä eräs pieni\nGöthiläinen kansan-jäänös vihdoin lopulla 8:tta vuosis. joutui heidän\nalamaisuuteensa. Pohjassa näyttävät Wolgan Bulgarit ja luultavasti\nuseat muut Suomen-sukuiset heimokunnat tunnustaneen Katsarien\nisännyyttä. Heidän suhtansa Kreikan keisarikunnan kanssa todistavat\nKatsari-vallan nauttimaa suurta arvoa. Jo v. 696 oli keisari\nJustiniano Rhinotmeto maanpakolaisuudessaan nainut Katsari-khakaanin\nsisaren,[511] ja v. 726 haki keisari Leoni Isaurilainen poiallensa\nKonstantino Kopronymolle khakaanin tyttären puolisoksi.[512] Tästä\njälkimäisestä aviosta syntyi Leoni, liikanimeltä Katsari, joka isänsä\njälkeen tuli keisariksi. Oikeastansa tämmöiset naimisliitot barbarien\nkanssa olivat keisarikunnan lakia vastaan,[513] ja ainoastaan\nKatsarien nauttima suuri arvo saattoi vaikuttaa poikkeuksen tässä\nkohden. Samaa kunnioitusta myöskin todistavat Kreikkalaisen\nhovin säännöt kirjeiden suhteen, jotka lähetettiin vieraille\nhallitsijoille; sillä Katsarien hallitsijalle päälle-kirjoitus\nkuului: \"jaloimmalle, kuuluisimmalle Katsari-maan khakaanille\", ja\nsinetiksi käytettiin kolmen solidon painava kulta-kupura; mutta\nmonelle muulle mahtavalle, esim. Paaville, Ranskan kuninkaalle\nj.n.e., pantiin halvempi päällekirjoitus ja ainoastaan kahden\nsolidon painava kupura.[514] Todella olikin keisarikunnan täysi\nsyy pitää Katsarit kunniassa; sillä nämäpä nyt kaksi vuosisataa\nhillitsivät kansa-kuohun laineet Skythiassa, josta keisarikunnalle\ntavallisesti vaarallisimmat puuskat olivat tulleet. Minkä hyvän työn\nhe sillä tekivät, näyttää Konstantinopolin hallitus käsittäneenkin,\nja niinkuin jo olen maininnut, valmistivat heille Kreikkalaiset\nrakenturit v. 835 paik. Sarkelin linnan, joka Tanain varrelta\nvartioitsi Skythian aukeita.[515] Vähäistä myöhemmin näyttää\nkristinuskoa Kreikan puolelta heille saarnatun;[516] mutta jo\nsitäkin ennen oli Juutalaisuus voittanut heissä tunnustajia, niin\nettä itse kkakaani ja hänen ylimyksensä olivat Moseksen uskoa.\nMyöskin Islam, ja se kentiesi kaikkien aikasemmin, oli levinnyt tähän\nmerkilliseen kansaan,[517] joka sivistyksessä kohosi korkeammalle\nkannalle kuin mikään Turanilainen väki sitä ennen.\n\nValitettavasti meillä ei ole mitään tarkempia tietoja Katsarien\nsisällisistä oloista heidän mahtavuutensa aikana. Tosin Armenian,\nGeorgian ja Persian historia heitä mainitsee jo 4:nnestä vuosisadasta\nasti ja khalifi-vallan aikana on heillä tuon-tuostakin sotaa\nArapialaisten kanssa. Mutta vasta 10:nnellä vuosisadalla, kun\nheidän onnensa jo on alenemassa, antavat Arapialaiset matkustajat\ntarkempaa selitystä heidän sisällisistä seikoistaan, ja eräs kirje,\nminkä khakaani Joseph samaseen aikaan näyttää kirjoittaneen eräälle\nEspanjalaiselle rabbille, nimeltä Khasdai ben Ishak, vahvistaa\nosaltansa nämä Arapialaisten antamat tiedot. Näihin tietoihin\ntäytyy lähettää vähäinen silmäys, ennenkuin ryhdymme niihin\nuusiin tapauksiin, jotka vuosisataa aikasemmin alkoivat valmistaa\nKatsari-vallan perikatoa.\n\nMerkillisintä on mitä Arapialaiset tietävät hallitusmuodosta\nkertoella. Ylimmäisenä hallitsijana on muka Khakaani, joka ei\nkuitenkaan ryhdy hallitus-toimiin, vaan asettaa erään toisen miehen\nSiaiseksensa. Tämä Siainen, jonka arvonimi on Beh eli Pekh,[518]\nkäskee ja kieltää, hallitsee ja vallitsee, mutta kohtelee Khakaania\nsuurimmalla kunnioituksella. Sekä Khakaani että Siainen ja kaikki\nylimykset ovat uskonnoltaan Juutalaisia. Kuitenkin Khakaani pitää\n25 puolisoa, lähisten ja alamaisten kuninkaiden tyttäriä, ja paitsi\nsitä 60 jalkavaimoa. Ainoastaan ylimmäiset virkamiehet pääsevät\nKhakaanin puheille, ja kun hän joskus, noin joka neljäs kuukausi,\nulkona liikkuu, laukee jokainen kasvoilleen, kunnes hän on ohitse\nmennyt. Mutta Siaisella on kaikki käskyn valta, ja häntä totellaan\nehdottomasti. Khakaanit otetaan määrätystä suvusta, mutta Siaisen\nmäärää Khakaani. Kun entinen Siainen on kuollut ja toinen on virkaan\nasetettava, tuodaan tämä khakaanin eteen, joka pitää hänelle\nsoveliaan puheen hallitus-toimen velvollisuuksista ja oikeuksista.\nSitten Khakaani sitoo silkki-nuoran uuden virkamiehen kaulaan ja\nalkaa kuristaa. Mies on menehtymäisillään; nytpä häneltä kysytään,\nmontako vuotta hallita tahtoo. Mitä hän silloin kuoleman-tuskissa\nvastaa, tulee hänelle määräksi; jos Siainen enemmän aikaa\nelää, niin hän tapetaan. Tämä kummallinen tapa näyttää olleen\nTurkkilainen.[519] Täydellinen uskonnon vapaus niin pakanoille\nkuin Kristuksen, Moseksen ja Muhammedin tunnustajille, seisova\n12,000-miehinen armeija, järjestynyt oikeus-laitos, sekä\nmaanviljelyksen tila Itil-nimisen pääkaupungin ympäristöillä, --\ntämä kaikki todistaa kansan korkeata sivistystä. Itse Itilin\nkaupunki levisi kahden puolen Wolgaa; itäisessä osassa asuivat\nkauppamiehet, läntisessä khakaani ja hallitusmiehet. Vanhempi\npääkaupunki Semender oli lähempänä Derbendin porttia, ja lisäksi\nmainitaan pari muutakin kaupunkia.[520]\n\nSamat Arapialaiset, jotka antavat edellä mainitut tiedot, kertovat\nmyöskin Bnlgarien vallasta keskisen Wolgan varrella. Tässäkin\nmaassa löytyi 10:nnellä vuosisadalla sekä Kristityitä[521] että\nMuhammedin-uskoisia; mutta kuningas oli jälkimäistä uskoa, ja\ntunnusti khalifin ylimmäisyyttä. Se kuningas, joka ensin kääntyi\nIslamiin v. 920 paik., nimitetään Almus Shilkinpoika, ja silmiin\nastuu tässä sama nimi Almus, joka myöskin Unkarilaisilla tavataan.\nYlipäänsä olivat Bulgarien hallitus-tavat hyvin yksinkertaisia.\nKuningas ja hänen puolisonsa -- useampia kuin yksi ei mainita --\nistuivat niinkuin isäntä ja emäntä keskellä ylimyksiään. Kun kuningas\nratsasti ulos, hänellä ei ollut mitään henkivartiaa seurassaan, ja\nalamaiset häntä tervehtivät ainoastaan lakkiansa päästä ottamalla\nsekä keveästi kumartaen. Maassa oli kaksi kaupunkia, Bulgar ja Suar,\nlähellä toisiansa, molemmat kyllä vähäpätöisiä; sillä niiden yhteinen\nväkiluku nousi ainoastaan 10,000 henkeen. Kesällä niiden asukkaat\nmuuttivat maaseuduille, missä asuivat telteissä ja kodissa. Vaikka\nilma-ala oli erinomaisen kylmä, viljeltiin kuitenkin paljon ohria ja\nnisuja; ruuaksi käytettiin myöskin hevos-lihaa ja juomaksi mettä.\nKummaksensa näkivät Arapialaiset, kuinka miehet ja vaimot kylpivät\nyhdessä, alastomina samassa virrassa; kuitenkin kiittivät heidän\nsiveydellistä oloansa. Jonkun-moinen sivistys näkyy jo tähän aikaan\ntunkeuneen Bulgarien maahan, joka oli kaupanvälittäjänä luoteisten\nja eteläisten maiden välillä. Kuninkaan hovi-kraatari oli suorastaan\nBagdadista toimitettu, ja omituisia rahoja, vaikka Arapialaisella\nkilvoituksella, lyötiin sekä Bulgarissa että Suarissa.[522]\n\nNiinkuin Theofanes mainitsee, olivat Bulgarit vielä 9:nnellä\nvuosisadalla Katsarien veron-alaisina; mutta Arapialaisten\nkertomuksissa lO:nnellä vuosisadalla ovat jo omilla valloillaan,\nvieläpä nähtävästi harjoittavat jotakin etevyyttä lähisten\nheimokuntien yli. Bulgarien länsipuolella tiesivät Arapialaiset\nasuvan Ersalaisia, s.o. Mordvalaisia, joiden kuningas asui Ersassa\nja jotka eivät muka päästäneet ketään muukalaista maahansa. Kolmen\nkuukauden matka Bulgarista luoteesen, asuivat Visu, s.o. Vessit\nWalgetjärvellä, ja pohjassa taas Pimeän meren rannalla Jura, s.o.\nUgrilaiset, Vogulit ja Ostiakit. Näistä pohjan-peristä mainittiin\nniinkuin tavallisestikin monta kummitus-tarua, jotka todistavat,\nettä todellisia tietoja puuttui. Sitä vastoin tunnettiin tarkemmin\neräs kansakunta Jaik-virran lähteillä, itäpuolella Bulgarien maata,\nnimeltä Bashghurd, s.o. Bashkirit. Tämä kansa, jonka raakuudesta\nolen jo ennen maininnut esimerkin[523] näkyy olleen erinomaisen\ntuima ja verinen sekä uskonnoltaan vallan pakanallinen, palvellen\npaitsi taivaan jumalata kaikenmoisia luonnon kappaleita.[524]\nHeidän jälkeisensä nyky-aikoina ovat täydellisesti turkintuneet.\nMutta 10:nnellä vuosisadalla olivat Bashkirit epäilemättä\nSuomen-sukuisia, ja samaa heimoa kuin Vogulit. Heistäpä, näet, oli\njo alkupuolella 9:ttä vuosisataa lähtenyt ulos eräs toinen kansa,\njonka Suomen-sukuisuus ei ole epäiltävissä: Unkarin kansakunta eli\nMagyarit.[525] Nämä Unkarilaiset, eli, niinkuin heidän nimensä\noikeastaan kuului, Ungrit, Ugrit,[526] -- olivat silloin ensin\nasettuneet Dnieperin seuduille, Katsari-khakaanin alamaisiksi, ja\nsieltä he v. 862 olivat tehneet ensimäisen retkensä Saksanmaahan.[527]\n\nJuuri tähän aikaan olivat taas Skythian seudut alkaneet riehua\nja Katsarien valta, joka jo kolmatta vuosisataa oli sulkenut\nkansain-vaelluksen portit alisella Volgalla, ei enää jaksanut pitää\nentistä rauhaa voimissa. Heidän itä-puolellaan asuivat jäänökset\ntuosta hajonneesta Turkkilais-vallasta: Patsinakit Volgan ja Jaikin\nvälillä, sekä Uzit eli Gussit Jaikin itä-puolella, ja molemmat\npyrkivät Turanilaisten vanhaa tapaa myöden länteen päin. Lopulla\n9:ttä vuosisataa tapahtui, että Katsarit liittyivät Uzien kanssa\nPatsinakeja vastaan ja nämä viimeiset ajettiin asuinsioiltaan.\nMutta tämä ei ollut Katsareille eduksi; sillä Patsinakit kiersivät\nKatsarien maata pohjan puolelta, valloittivat Unkarilaisten\nasuinsiat alisella Dnieperillä, ja tulivat nyt Katsarien läntisiksi\nnaapureiksi.[528] Unkarilaiset taas tällä tavoin tungettiin Tonavan\nsuuta kohden, missä he kuitenkin, vaikka suljetuina Katsari-vallan\nlähisyydestä, yhä tunnustivat khakaanin ylimmyyttä. Näilläpä aioin\nKatsarien khakaani asetti heidän heimokunnilleen ensimäisen yhteisen\nruhtinaan, nimeltä Arpad Almus'en poika. Sillä välin oli sisällinen\nsota syttynyt itse Katsari-vallassa ja joukko Katsareja ajettiin\nmaan-pakolaisunteen. Nämä pakolaiset, jotka nimitettiin Kabarit,\nyhdistyivät Unkarilaisten seitsemään heimokuntaan, tehden niiden\nlisäksi kahdeksannen ja etevimmän.[529] \"Tästäpä Kabarit\", sanoo\nKonstantino Porfyrogenito, \"opettivat Unkarilaisille Katsarin-kielen,\nja sen murteen muka vielä puhuvat, ja puhuvatpa sen ohessa Unkarinkin\nkielen.\" Nähtävää siis on, että molemmat kielet eivät olleet kuin\nkaksi murretta, niin että oli helppo toisen avulla toistakin\noppia.[530]\n\nMeillä ei ole näistä tapauksista tarkkaa aian-määräystä. Sen vaan\ntiedämme, että Unkarilaiset v. 888 asuivat Tonavan suulla ja olivat\nliitossa Kreikan keisarikunnan kanssa Bulgareja vastaan.[531]\nMutta jo seuraavana vuonna Bulgarit ja Patsinakit heitä yhdessä\nliitossa ahdistavat; ja nytpä Unkarin kansa siirtyy länteen päin,\n-- siihen maahan, missä Attila muinoin oli asuntoa pitänyt ja missä\ntoinen Hunnilais-valta nyt makasi raunioina. Koko tämä ala kahden\npuolen keskistä Tonavaa ei kantanut siihen aikaan mitään oikeata\nnimeä; tavallisesti sitä kutsnttiin \"Pannonialaisten ja Avarien\nerämaaksi\",[532] mutta toisinaan se myöskin käsitettiin Ison Moravian\nnimellä,[533] sillä Moravian ruhtinas par'aikaa taisteli Saksan\nkuninkaan kanssa sen omistuksesta. Tämän maan valloittaa Unkarin\nkansa ja antaa sille nimensä. Ne Slavilaiset lahkokunnat, jotka\naikojen kuluessa ovat siihen asettuneet, joutuvat valloittajain\nalamaisiksi; ne Avarilaiset ja kentiesi Hunnilaiset kansan-jäänökset,\njotka vielä jälillä olivat, sulavat tulijain kanssa yhteen;[534] ja\nvihdoinpa Wolgan seuduilta, Bulgarien ja Bashkirien maasta, tulee\nvielä jälestäpäin Magyarien sukulaisia, joita nähtävästi huhu tästä\nuudesta voittomaasta liikkeelle lähettää.[535] Näin syntyy kolmas\nHunnilais-valta Tonavan ja Karpatien välillä, ja Suomen-suku saapi\nvakinaisen sian itse Euroopan sydän-paikoissa.\n\nKoko Euroopalle tuntui ikäänkuin Balamberin laumat olisivat uudesta\ntulleet, ja samatekkuin ensimäisen Hunnilais-vallan aikana, saivat\nnytkin lännen ja etelän kansat kokea kovaa vitsausta. Silläpä\novatkin taas aikakirjat täynnänsä samoja kauhun kuvauksia kuin\nviisi vuosisataa aikasemmin. Unkarilaisten todellisista oloista\nja laitoksista on sitä vastoin kovin vähän tietoja. Että olivat\nlukusa ja vapaa kansakunta yhtyneenä useista heimo-kunnista, sekä\nsaaliin-ahnaita ja huikenteliaita, -- kertoo heistä keisari Leoni,\nlisäten että tavat ja sotakäytökset heillä oli varsin Bulgarien\nkaltaista.[536] Niinkuin muinaiset Hunnit eivät nämätkään kelvanneet\njalkaväen tappeluun eikä piiritys-töihin, mutta olivat mainiot\nratsumiehet ja tavoittivat tarkasti nuolillansa. Keisari Konstantino\nPorphyrogenito antaa lisäksi sen tärkeän tiedon, että heillä oli\nomituinen tuomari-valta ruhtinaan rinnalla,[537] ja mieleen juohtuu\nsiinä kohden se Jugur-niminen virkamies, jota muinoin näkyy Avareilla\nolleen. Kaikki todistaapi, että olivat Avarien, Bulgarien, Katsarien,\nvihdoinpa muinaisten Hunnien likeistä sukua,[538] ja että heidän\nvaltansa oli jatkona siihen, minkä Attila muinoin oli yrittänyt\nperustaa.\n\nKuinka tämä Suomen-sukuinen valta Tonavan ja Theissin varsilla\nvähitellen sivistyi, ja kuinka se alituisissa taisteluissa on osannut\npitää kansallisuutensa voimissa, ei kuulu enää minun aineeseni. --\n\nMutta Wolgan ja Tanain rannoilla oli Suomen-suvun loiston-aika nyt\nloppunut. Syy tähän rappioon oli kyllä isoksi osaksi ulkonainen,\nmutta epäilemättä vielä isommaksi osaksi sisällinen. Niinkuin\nedellisessä olen koettanut osoittaa, oli tämä suku jo puolen\nvuosituhatta harjoittanut herruuden Skythiassa ja sillä välin yhäti\nlähettänyt siirtokuntiansa länteen päin. Nämäpä seikat olivat\ntyhjentäneet sen voimat juuri siihen aikaan kun uudet ulkonaiset\nkohdat olisivat uusia voimiakin kysyneet. Näin Katsarien ja Bulgarien\nvallat Wolgan rannoilta hävisivät tykkönään, ja Turkkilaisten sekä\nSlavilaisten vuoro tuli herruuteen ruveta. Lähettäkäämme hätäinen\nsilmäys tähän ryhtyvään perikatoon.\n\nJuuri samana vuonna 862, kun Unkarilaiset tekivät ensimäisen retkensä\nläntisiin maihin, oli Skythian pohjois-osassa sattunut merkillinen\ntapaus, jonka vaikutukset pian tulivat koskemaan Suomen-suvun eri\nhaaroihin. Skandinavilaiset Warjagit, tunnetut nimellä Rōs eli\nRus, olivat keskellä Suomalaisia ja Slavilaisia kansoja, Laatokan,\nIlmäjärven jä Walgetjärven seuduilla, perustaneet sen uuden vallan;\njosta nykyinen Wenäjä on syntynyt. Tämä valta levisi ravakasti\netelään, ja Slavilaiset kansat keskisellä Dnieperillä joutuivat\npois Katsarien vallan alta.[539] Turhaan Katsarit yrittivät näiltä\nuusilta vihollisilta sulkea Dnieperin suun. Idästä ja lännestä heitä\nahdistivat Turkkilaiset Uzit ja Patsinakit, ja nyt vihdoin, 10:nnellä\nvuosisadalla, Rus-kansa alkoi retkeillä Tanaita ylös Wolgaan,\njosta kulkivat aluksillaan ryöstämässä kaikki Kaspian meren\nrantamaat.[540] Tämä retkeilys, joka ensin tapahtui Katsarien\nsuostumuksella, kääntyi pian Katsari-vallan perikadoksi.\nArapialaisissa lähteissä luemme, että vv. 968 ja 969 Rus-kansa\nryösti paljaaksi sekä Bulgarien että Katsarien kaupungit, ja että\nsen puuskan perästä Katsarit, Bulgarit ja Burtassit hävisivät.[541] Tämä ei liene otettava varsin sanain mukaan; sillä Byzantiolaiset\nmainitsevat, että v. 1016 keisarikunta ja Rus-valta yhdessä liitossa\nvalloittavat Katsarien maan ja ottavat vangiksi heidän ruhtinaansa,\nYrjö Tzulon.[542] Mutta tämän perästä ainakin Katsarien valta\nhäviää, ja heidän itäiset naapurinsa Uzit, myöskin tunnetut Kumanien\nja Polowzien nimellä, leviävät nyt Tonavan suulle ja Unkarin\nrajoille asti. Vielä jonkun vuosisadan kestävät Bulgarit keskisellä\nWolgalla, kunnes Mongoli-vallan tulva heidätkin hukuttaa. Silloin\nItä-suomalaisten kansain historiallinen mahti on lakannut, mutta ne\novatkin vihdoin perustaneet kestävän Suomen-sukuisen vallan Unkarin\nmaassa.\n\nTällä välin alkaa valo koittaa Suomen-suvun läntiselle osakunnalle,\nja Otherin matkakertomus lopulla 9:ttä vuosisataa on ensimäinen\nvalon-säde. Seuraavalta vuosisadalta ovat Arapialaisten maineet\nVesseistä ja vielä vuosisataa myöhemmin Adam Bremeniläisen ja Venäjän\nNestorin antamat tiedot. Mitä tällä tavoin alkaa vähitellen ilmi\ntulla tämän läntisen osakunnan tilasta ja tapauksista, se tosin\nei ole varsin ulkopuolella nykyistä ainettani, mutta kouluu vielä\nlikemmin Suomen kansan ominaiseen historiaan.\n\n\n\n\nVITTESELITYKSET:\n\n\n[1] Ks. Litterära Soiréer i Helsingfors under hösten 1849. Andra\nSoiréen. [Nordiska Resor och Forskningar af M. A. Castrén, V, sivv,\n126 seur.].\n\n[2] Useat lauseet Castrenin kansatieteellisissä luennoissa\ntodistavat, että hän ei pitänyt tutkimuksiansa tällä alalla vielä\ntydyttäväisinä ja että aikomuksensa oli niitä uudistaa. Tuoni ei sitä\nsuvainnut.\n\n[3] Ks. Max Müller'in kirjoitus Bunsen'in kirjassa: Outlines of the\nPhilosophy of Universal History, London 1854, I osa, sivv. 473 seurr.\n\n[4] Ks. Chr. Lassen, Indische Alterthumskunde, Bonn 1847, I sivv\n528-530.\n\n[5] Ks. Max Duncker, Geschichte des Alterthums, II, sivv. 325-327.\n\n[6] Ks. Jules Oppert, Expédition Scientifique en Mésopotamie. Paris\n1858. II, siv. 80, 95.\n\n[7] Oppet selittää _Saka_-nimen Medoskythan sanasta: _Sak_ poika; ks.\nExpéd. en Mésopot. II, siv. 84. -- _Mada'n Sakat_ merkitsisi siis:\n_maan poiat_. -- Assyriaksi Sakat nimitettiin _Namri_ eli _Nammirri_,\njoka johdetaan Medoskythan sanasta: _Nam, Niman, Numan_, Unkar.\n_Nem_, suku.\n\n[8] Ks. Herodot. III 93, VII 64; Oppert, Expéd. en Mesopot. II, sivv.\n164 seurr.\n\n[9] Ks. Herodot. I 73: \"-- ώστε δε περί παλλού πολεόμενοcς παιδάς σφι\nπαρέδωκε την γλώσσάν τέ έκμαϑείν κα την τέχνην τών τόξων.\"\n\n[10] Vertaa Kellgren vainajan väitöskirja: Mythus de ovo mundano,\nIndorumque de eodem notio, Hels. 1849.\n\n[11] Ks. Strab. Geogr. XI, (ed. Casaub.) siv. 517.\n\n[12] Ks. Joh. And. Sjögrens Gesammelte Schriften, I, siv 317.\n\n[13] Gananderin Mythologia selittää _Turjan_ herjaus-nimeksi, jolla\nkovin kaukaisia maita sekä kuumia että kylmiä merkitään ja josta\nmuka sanotaan: \"Se on kaukana, ho! Herra Jumala, sitä matkaa!\";\nks. Myth. Fenn., §§ Turjan maa, Turjan meri, Turjan tunturit,\nUkko Turjasta; vertaa Kalevalaa. Merkittävää on, että Turjan nimi\nolletikkin tavataan Lapin saarennossa: _Turjan-tunturit, Turjaniemi_\n(Trianema, Trinnäs), Otharin \"Terfinna\", ja Venäläisten _Teрскоi\nбеperь_. Tän seudun asukkaat kutsutaan Lapinkinkielellä _Tarjalands_\n(Turjalaiset). Myöskin sana _Turilas_, joka Gananderin mukaan\nmerkitsee väkevää jättiläistä, saattaa olla yhtä sukua: \"Kave Ukko\npohjan herra, Ikäinen iku _Turilas_;\" -- \"Musta mies väki-_Turilas_.\"\n\nTässä paikassa uskallan lisätä sen arvelun, että tuo paljon punnittu\nrunojemme sana _Kave_ ei ole muuta kuin Zend-avestan _Kava_ valtias,\nhallitsija, mahtava. Tämä sopii mielestäni hyvin runojen lauseisin:\n\"_Kave_ Ukko\", \"_Kave_ luonnotar\": \"Kuume ennen kuun kehitti,\n_Kave_ kuun kehästä päästi\"; \"Minä mies Jumalan luoma, Luoma kolmen\nluonnottaren, Kantama kahen _Kapehen_\"; -- \"Kun purit _Kapehen_\nkarvan, Kun purit ihon imeisen.\" Ks. Kalevalan molemmat painokset, ja\nGananderin Myth. Fenn.\n\n[14] Niille, jotka epäilevät, onko oikein päästy\nAssyrialais-kirjoituksen jäljille, sopii mainita mitä Bunsen lausui\njo 1854: \"To doubt the soundness of that alphabet, would prove\nperhaps a vast capacity for scepticism, but it would most certainly\nevince a total want of critical judgment, or deplorable indifference\nto truth.\"\n\n[15] Esim. kirjain →→↓ antaa sekä Assyrian että Medo-skythan\nkirjoituksessa äänen: _an_. Aatteellisena kuvauksena taas se aina\nmerkitsee: Jumala. Mutta aate: jumala, kuuluu Assyriaksi _Ilu_,\nMedo-skythaksi sitä vastoin _Annap._ -- Mainittava on, että Assyrian\nkirjoitus usein on lisäksi ottanut jonkun tavut-merkityksen\nomankin kielensä mukaan. Niinpä se kirjain, joka aatteellisesti\nmerkitse: _huone_ ja tavuullisesti kuuluu: _val_, koska _huone_\non Medo-skythaksi _Val_, on tullut sen ohessa saamaan Assyrian\nkirjoituksessa toisenkin äänen: _bit_, koska _huone_ kuuluu _Bit_\nAssyriaksi. Näin on syntynyt Assyrian kirjainten moni-äänisyys\n(polyphonie), joka ei muutoin koske nykyiseen aineeseni.\n\n[16] Ks. Rapport au sujet d'une mission en Angleterre par Jules\nOppert, Paris 1856; ja saman tutkijan: Expédition Scientifique en\nMesopotamie, Paris 1858, II:n osan 1 vihko.\n\n[17] Ks. Justinus II 3: \"His (Scythis) igitur Asia per mille\nquingentos annos vectigalis fuit. Pendendi tributi linem Ninus Rex\nAssyriorum imposuit.\" -- \"Le nom de Ninus tire son origine d'une\nconfusion entre la personnification de la ville de Ninive (Ninua),\nqui a créé le personnage Mythique _Ninyas_, et du nom porté par le\npremier roi du grand empire d'Assyrie\" (Ninip-pall-ukin = Hercules\nfilium dedit); Oppert, Exp. en Mesop. II, siv. 351.\n\n[18] Vert. Marcus v. Niebuhr, Geschichte Assur's und Babel's,\nBerlin 1857, sivv. 143, 144. -- Niebuhr arvelee tämän kansan\nTatarilaiseksi eli Turkkilaiseksi, mutta Oppert kallistuu kokonansa\nSuomensukuisuuden puolelle.\n\n[19] Ks. Kunik, Bulletin Hist.-Philolog. de l'Académie de\nSaint-Pétersbourg, IX, siv. 230. -- Lassen, Ind. Alterth., I sivv.\n388-391, osoittaa että semmoista alkuväestöä on Intiassakin ollut, ja\nmuistuttaa muutoin, että vielä viime aikoina on ollut puhetta eräästä\nmustasta paimenkansasta Zare-järven seuduilla Iranissa.\n\n[20] Ks. Georg. Syncellus (ed. Bonn.) siv. 37: -- -- \"καί οίκοδομήσαι\nτην πόλιν και τόν πύργον προηγουμένου αύτών τού ϑεομάχου Νεβρώδ\n(Νεμβρώδ)\"; -- Josephus, Antiquit. Jud. I 4: \"Νεμβρώδης, υίωνός μέν\nών Χάμου τού Νωέου τολμηρός δε και κατά χείρα γενναίος, -- - --\nπύργον γαρ οίκοδομήσειν, ύψηλότερον ή τό ϋδωρ άναβήναι δυνηϑείη\"\n\n[21] 1 Mos. kirj. X 9.\n\n[22] Nabukudurrusorin kirjoitus tästä asiasta luetaan kahdessa\ncylinderissä, mitkä evesti Rawlinson löysi tornin perustuksista.\nIkäkausi (amar) = 14 maailman tuntia = 70 vuotta.\n\n[23] Varsin on vaikea sovittaa nämä ja muut vanhimmat aian-määräykset\nyhteen; ks. Duncker, Gesch. des Alterth. I 275, 276; Marcus v.\nNiebuhr, Gesch. Assur's und Babel's, sivv. 490 seurr. -- Oppert\n(Rapport au sujet d'une mission en Angleterre) kokee mielestäni hyvin\nonnellisesti järjestää nämä eri määrät. Hänestä on _Belesys_ sama\nkuin Piplian, Josefon ja Beroson _Ful_, ja Ison Assyrialaisvallan\nhävitys Arbakeen ja Belesy'n kautta on muka tapahtunut v. 788 e.Kr.\nTämä valta siis oli kestänyt vv. 1314-788, Arapialaisten valta vv.\n1559-1314, Khaldaialaisten vv. 2017-1559, nuo 11 kuningasta vv.\n2225-2017 (eli 208 vuotta = ΣΗ, eikä MH eli 48 vuotta, kuten luetaan\narmenialaisessa käännöksessä Eusebion historiasta), ja Medialainen\nvalta vihdoin vv. 2449-2225. Jos nyt Nimrodin aika nousee yli vuoden\n3500, niin Hamilaisten valta olisi kestänyt enemmän kuin 1000 vuotta.\nAlexander Polyhistor tosin sanoo sen kestäneen 33,091 vuotta, mutta\nOppert tekee todennäköiseksi, että siinä on erehdystä ja että oikea\nluku on 1,091 vuotta.\n\n[24] Ks. Duncker, Gesch. des Alterth., II 305, I 266.\n\n[25] Ks. Rawlinson, Notes on the early history of Babylonia [Journal\nof the R. Asiatic Society XV]; Bunsen, Philos. of Univ. History II\n23, 26.\n\n[26] Ks. Jules Oppert, Rapport au sujet d'une mission en Angleterre\nParis 1856.\n\n[27] Merkittävää on, että Medialaisten nimi Armeniaksi kuulun _Mar_;\nks. M. v. Niebuhr, Gesch. Assur's untl Babel's, sivv. 404, 491-493.\nLiekö satunnaista, että Tsheremissit antavat itsellensä varsin\nyhtäläisen nimen: _Mari_, joka oikeastansa merkitsee: miehiä: ks.\nJoh. And. Sjögren's Gesamm. Schriften I, siv. 666.\n\n[28] Ks. W. Lagus, Kilskriften och Finnarne [Litteraturblad 1861,\nn:o 4]; M. v. Niebuhr, Gesch. Assnr's und Babel's, sivv. 152, 153.\nPiplian _Kasdim, Ur Kasdim_ mainitaan esm. Jes. XXIII 13, Dan. II, ja\n1 Mos. XI 31. -- Kasdo-skythaksi merkitsee _Ur ranta_, ja _Ur-Kasdim_\non samaa kuin _Sinear (Sennaar), Mesopotamia, Kaksoisvirran maa_.\n\n[29] D. Chwolsohn, tutkiessaan sen kirjan ikää, minkä eräs\nBabylonialainen Qûthâmî on tehnyt Khaldaialasesta maanviljelyksestä\nja Ibn Wahschijah arapiaksi kääntänyt, tulee siihen päätökseen,\nettä Qûthâmîn aikainen \"Kanaanilainen\" kuningas -- sarja on sama\nkuin Beroson \"Arapialainen\"; ks. Mémoires de savants étrangers,\nprés. à l'Acad. de St. Pétersb. VIII, sivv. 373 seurr. -- Nämä\nuudet tutkimukset, jos niiden varmuuteen vielä kävisi täydellisesti\nluottaa, levittäisivät paljon valoa Turanilaisuuden historiaan. Että\nQûthâmî Nemrôdâ olisi Piplian Nimrod, ei kuitenkaan ole todennäköistä.\n\n[30] Viittaamme tässä kohden vielä kerran W. Lagus'en kirjoitukseen;\nKilskriften och Finnarne.\n\n[31] Ks. Oppert, Expéd. en Mésopot. II sivv. 333-335; seinäkirjoitus\nKun Sarginan vaimolassa v. 706 paik. e.Kr. -- Jo Tiglatpilesar III\n(v. 950 aikoina) kantaa saman arvominen; ks. Oppert, Rapport, siv. 44.\n\n[32] Ks. Oppert, Rapport, siv. 19: -- \"dans le Scythique -- -- le r\nsuffixe qui se retrouve comme nominatif indéfini à la fin des noms de\npeuples, par exemple, Babilur, Markusir, etc.\" Vertaa sioitettu sana:\n_Annap_, Mehiläisessä 1861, siv. 91.\n\n[33] Jo Porthan (Witterh. Hist. Antiqv. Academiens Handl. IV,\nsiv. 44) muistutti, ett'ei nimi _Suomi_ voi tulla sanasta _Suo_.\nYleensä on minusta turha vaiva hakea kansa-nimille sanallista\nmerkitystä; mutta koska Suomen nimen _suo_-peräisyys ei ole vielä\nsaatu kuivumaan, lienee luvallista ajaa siihen jos jotakin täytettä.\nMedo-skythassa tapaamme sanan _Sam eli Saum_, joka merkitsee:\n_ääretön, määrätön_ (Oppert, Rapport, siv. 15). Unkarin kielessä\nmerkitsee: _Szám paljous, Szamos lukusa_ (Unkarin _sz_ = Suomen _s_,\nesm. _száj suu, szaru sarvi, Szem silmä_). Myöskin Suomen sanat:\n_Sumea, Summa, Samea, Samaska_, ovat kentiesi saaneet nykyisen\nmerkityksensä _äärettömän_ avaruuden hämärästä näkö-alasta. Tällä\ntavoin saisimme _Suomen_ nimen merkitsemään _äärettömän suurta_ ja\n_lukusaa kansaa_. Suon muille kunnian keksiä parempia keinoja, joilla\nSuomi saatetaan kuivalle maalle.\n\n[34] Jo C. A. Gottlund Otavassaan v. 1828 (I osa, sivv. 22 seurr.)\nkoetti tehdä todennäköiseksi, että Suomenkieli samatekkuin\nsananlasku-aarteet ovat jäänöksiä jostakusta muinaisesta\nsivistyksestä. Merkittävät ovat Bunsen'in sanat (Outlines of\nthe Philosophy of Univ. Hist. II, siv. 19): \"The regularity and\nsettledness of the grammar of these languages (the Finnic and the\nTamulic) bear witness to an early literary cultivation; of which in\nIndia nothing remains but tradition, owing to Brahmanic encroachment,\nwhile in the fens of Finland oral tradition has preserved up to our\nown time the songs of Wäinämöinen, and of his sacred home, Kalevala.\"\nVertaa Max Müllerin lause, Sam. kirj. I, sivv. 481, 482.\n\n[35] Kb. Axel Em. Holmberg, Nordbon under hednatiden, Stockholm 1854:\nS. Nilsson, Skandinaviska nordens Ur-innevånare, Lund 1838-1843.\n\n[35] Ks. Ed. von Eichwald, Bulletin de la Société des Naturalistes de\nMoscou, XXXIII, II, siv. 408; Revue des deux mondes, 15 Fevr. 1862:\nLes cités lacustres de la Suisse.\n\n[36] Ks. Nilsson, main. kirj., Tredje kapitlet, siv. 3; Revue des\ndeux mondes, main. vihko, siv. 893.\n\n[37] Eräästä paalu-kylästä Boden-järvessä on Löhle löytänyt\nkokonaisen aidallisen ohria ja rukiita, sekä todellista leipää, joka\nhiiltymisen kautta on säilynyt; Revue des deux Mondes, main. vihko,\nsiv. 891.\n\n[38] Fr. Troyon, Habitations lacustres des temps anciens et modernes,\nLausanne 1860; johon viittaa jo useasti mainittu vihko Revue des deux\nmondes.\n\n[39] Ks. Rask'in kirje Pietarista Toukok. 30 p. 1819. [Nyerup,\nMagazin for Rejseiagttagelser I, Kjöbenh. 1820].\n\n[40] Niinpä lausuukin ennen mainittu kirjoitus Revue des deux\nmondes'issa, puhuen alku-väestön sota-aseista: \"on dirait à les voir\nqu'elles étaient brandies par des guerriers agiles comme nos soldats\n_basques_\". main. vihko, siv. 901.\n\n[41] Wilh. v. Humboldt, Prüfung der Untersnchungen über die\nUrbewohner Hispaniens vermittelst der Baskischen Sprache, Berlin\n1821. [Gesamm. Werke II].\n\n[42] Ks. Arndt, über den Ursprung etc. der Europ. Sprachen, Frankf.\nam Main 1818, siv. 20; Rask, über das Alter der Zend Sprache,\nBerlin 1826, siv. 69; Mayry, La terre et l'Homme etc., siv. 460;\nde Charencey, Recherches sur les origines de la langue Basque,\nParis 1859. -- Max Müller, muistuttaen että Turanilaisissa kielissä\nsanajuuret pysyvät muuttumatta kun johto-sanoja ja taivutuksia\ntehdään, sanoo Euskin kielestä, että se \"is in this respect the very\ntype and perfection of a Turanian language\"; ks. Bunsen'in Outlines\nI, siv. 287.\n\n[43] Ks. Chaho, Hist. primitive des Euscariens-Basques, Bayonne\n1857, sivv. 127 seurr., joka hakee Euskilaisuutta Italiassa; ja W.\nv. Humboldt, joka kirjeessä Wolffille Jouluk. 12 p. 1801 [Gesamm.\nWerke V, siv. 240] sanoo: \"ich entdecke immer mehr Griechisch im\nBaskischen.\" Tätä opäilemättä käypi kääntää takaperin, niin että\nKreikan kielessä olisi Euskilaisuutta. Myöhemmin hän ei ole lausunut\ntästä seikasta mitään.\n\n[44] Βάρβαρον γλώσσαν ίέντες, sanoo Herodoto I 57. -- Joka muutoin\ntahtoo tuntea tämän kysymyksen kaikki mutkat, katsokoon esm.\nEncyclopedia Britannica, 8:th ed., Edimb. 1859, § Pelasgi.\n\n[45] Ks. Dr Aufrecht, Bunsen'in kirjassa Outlines of the Philos.\nof Univ. Hist., I, sivv. 87-89, ja K. Meijer, sam. kirj., I, siv.\n171, sekä R. K. Rask, samlede afhandlinger, II, siv. 420; vertaa\nDiefenbach, Origines Europæ, Franf. am Main 1861, sivv. 104 seurr.,\nja Encyclopædia Britannica, 8:th ed., Edimb. 1855, § _Etruscans_.\n-- Heidän nimensä _Tusci, Etrusci, Τυρρηνοι, Τυρσηνοι_, johdetaan\njuuresta _Tur_ (josta saatiin Tursici, Tursci, Tusci). Dionysio\nHalikarnassolainen on ainoa, joka mainitsee heidän itse omistaneen\nnimen _Rasena_ (Ρασένα) ja mahdollista olisi, että sana siinä olisi\nvääristynyt esm. muodosta _Τυρσένα_. Sama kirjaniekka osoittaa\nheidän Lydialaisen syntynsä perättömäksi ja sanoo lisäksi tästä\nkansasta: \"άρχαίόν τε πανυ και ούδενί άλλω γένει ούτε όμόγλωσσον ούτε\nόμοδίαιτον έυρίσκεται\", ks. Dion. Halic. I 30.\n\n[46] Ks. K. Meijer, Bunsen'in kirjassa Outlines of the Philos. of\nUniv. Hist. I, siv. 169.\n\n[47] Ks. Joh. Thunmanns Untersuchungen über Nord, Völker, Berlin\n1772, siw. 16, 75 seurr.\n\n[48] Ks. R. K. Rask, Undersögelse om det Islandske Sprogs Oprindelse,\nKöbenh. 1818, sivv. 103 seurr. -- Ihre on sekä alku-lauseessaan\nLindahl'in ja Öhrling'in Lappalaiseen sanakirjaan että\npää-teoksessaan: Glossarium Sviogothicum, puhunut ajatuksensa asiassa.\n\n[49] Ks. Nils Idman (Huittisten kirkkoherra), Pörsök at visa\ngemenskap emellan Finska och Grekiska språken, såsom tjenande\ntili upplysning i Finska Folkets historia, Åbo 1774. Löytyy\nranskannettunakin: Recherches sur l'ancien peuple Finois d'après les\nrapports de la langue Finoise avec la langue Grecque, par M. Nils\nIdman, traduit par M. Genet, Strasbourg 1778.\n\n[50] Ks. J. A. Lindström, Om den Keltisk-Germaniska kulturens\ninverkan på Finska folk, Tavastehus 1859. [51] Esim. Kynttilä\ncandela, Paametti παματα, Kartano Garten, Ruhtinas thruchtin, j.n.e.\n\n[52] Esim. _Taivas_ dew, diw, sub diu, _Tytär_ ϑυγατηρ, Tochter,\nj.n.e.\n\n[53] Tämä viimeinen vertaus voipi näyttää kyllä uskaliaalta,\nolletikkin koska sana homo tavallisesti liitetään sanoihin: humus\nja χαμαί (ks. Aufrecht, Bunsen'in kirjassa Outlines I, aiv. 78),\nja koska Diefenbach kutsuu sitä \"ein Erzeugniss höherer Bildung,\nähnlich dem (Begriffe) der Humanität\" (Orig. Europ. siv. 210). Mutta\nvertaamalla siihen sanat _nomen, nimi_ j.n.e., astuu yhteys selvästi\nsilmiin:\n\n Lat.      Kreik.  Välitysmuoto   Suom.\n\n Nomin-,   όνομα   [inimi]        nimi, Medo-skyth. niman, numan\n Homin-,   [ohoma] [ihimi],       in-_himi_, ihmi, Mordv. loman.\n\nMerkittävä on, että Mordvan moksha-murteessa, josta \"loman\" on\notettu, ei mikään sana ala _h_:lla.\n\n[54] Esim. ποίη-μα, sano-_ma_, teke-_mä_, σκυϑι-στί, vahva-_sti_;\nχαμά-ζε, mai-tse.\n\n[55] Ks. Dr K. Meijer, Bunsen'in kirjassa Outlines of the Philos.\nof Univ. Hist. I, sivv. 151, 152. -- Tiedämme, että Irlannin\nmunkki-kronikat tekevät _Fena't_ Foinikilaisiksi. Tämä arvelu, jonka\nMeijer kutsuu \"the wild notion of the Phoenician origin of the\nIrish\", lukee vielä puolustajia Irlantilaisissa oppineissa.\n\n[56] Meijer arvelee, että osa Turanilaisesta alku-väestöstä on tullut\nAfrikan kautta.\n\n[57] Knud Leem, kertomuksessaan Norjan Lappalaisista (painettu\nKöpen-haminassa 1767), sanoo: \"Den berömmelige Leibnitz holder\nFinnerne for det, de tildels selv foregive, nemlig att være de ældste\nindvånere i Norden, som af et senere indkommende Folk (Leibnitz\nsiger: de Tyske) ere blefne drevne længere nord efter\"; ks. Rask,\nSaml. Afh. I, siv. 74. -- Ruotsalainen Högström (Beskrifn. öfver\nLapmarkerne, siv. 39) sanoo vielä selvemmin: \"En del Lapper vilja\naldeles påstå at deras förfäder fordomdags varit egare af hela\nSverige\".\n\n[58] \"En äðr en Tyrkjar ok Asiamenn komu i Norðrlōnd, bygðu\nNorðralfuna risar ok hálfrisar; gjörðist Þá mikit sambland pjóðanna,\nrisar fengu sèr kvenna or Mannheimum, en sumir giptu Þángat dætr\nsinar\"; ks. Antiquités Russes d'après les monum. des Islandais,\nCopenhague 1850, I, siv. 137.\n\n[59] Ka. Rask, Saml. Afhandl., I sivv. 87, 90; Nilsson, Skand.\nNordens Ur-innev., IV lukn, sivv. 41, 42; Geijer, Svea Rikes Häfder,\nUpsala 1825, sivv. 409, 410; Heimskringla, Harald Kaunotukan satu, 25.\n\n[60] Ks. Geijer Sv. R. Häfder, sivv. 407 seurr.; Adamus Bremensis,\nGesta Hammab. Pontific. [Pertz, Monumenta Germaniæ IX], c. 232:\n\"Narravit michi rex Danorum sepe recolendus (Sven Ulfinpoika, joka\noli Ruotsissa käynyt sotapalveluksessa kuningas Anund Jakobin\ntykönä), gentem quandam ex montanis in plana descendere solitam,\nstatura modicam, sed viribus et agilitate vix Suedis ferendam, hiique\nincertum esse unde veniant; semel aliquando per annum vel post\ntriennium, inquit, subiti accedunt. Quibus nisi totis resistatur\nviribus, omnem depopulantur regionem, et denuo recedunt.\"\n\n[61] Ks. Nilsson, Skand. Nordens Ur-innev., IV luku, sivv. 2 seurr.;\nGeijer, Sv. R. Häfder, siv. 406.\n\n[62] Ks. Geijer, Sv. R. Häfder, siv. 274.\n\n[63] Ks. Jac. Fr. Neikter, Dissertatio de gente antiqua Troll, Upsala\n1793-1799, siv. 69.\n\n[64] Ks. Heimskr. Ynglinga-satu, 7: \"Oðinn kunni þá iþrótt, svâ at\nmestr máttr fylgði, ok framði sjálfr, er seiðr heitir.\" Rafn tähän\nmuistuttaa: \"L'étymologie du mot _seidr_ n'est pas bien connue;\nquelques-uns prétendent qu'il dérive du verbe sjóða, bouillir, mais\nil fallait alors qu'il s'appelat seyðr, ce qui est impossible,\npuisqu'on a le verbe dérivé at sida. Le mot est _sans doute d'origine\nfinnoise_, car c'étaient surtout les Finnois qui passaient pour\ns'y entendre\"; ks. Antiqv. Russes, I, siv. 252. Sitä vastoin sanoo\nCastrén (föreläsn. i Finsk Mythol., siv. 207), että Lapin sanaa\n_seida_ ei tavata missään muussa Suomen-sukuisessa kielessä, ja\narvelee tästä syystä sen lainatuksi Skandinavian kielestä. -- Sana\ntällä tavoin näyttää jäävän yksinomaiseksi Lappalaisille.\n\n[65] Ks. Rask, Undersögelse om det Islandske Sprogs Oprindelse, sivv.\n112 seurr., vertaa Saml. Afh. I, sivv. 73 seurr.\n\n[66] Tämä on Nilsson'in ajatus hänen teoksessaan \"Nordens Ur-innev.\",\njosta uusi painos par'aikaa ilmestyy.\n\n[67] Tämä juttu löytyy kahdessa vähän eriävässä muodossa\nsäilyneenä niin kutsutussa Flateyarbók'issa. Pidempi laitos on\npantu suku-johdoksi Harald Kaunotukan historialle, lyhyempi samaa\ntarkoitusta varten aloitteeksi Orknei-jaarlien historialle. Ks.\nAntiquités Russes, I, sivv. 213 seurr. -- Tekstissä seuraan kumpaakin.\n\n[68] Tarun pidemmässä laitoksessa seisoo aina Gottland, joka selvästi\non virhe.\n\n[69] Keyser ei kuitenkaan tahdo perustaa arveluansa tämän tarun\npäälle jonka hän pitää tuiki epäluotettavana. Mutta hänen muut laveat\ntodistelemisensa eivät suinkaan ole tukevampia. Ks. Om Nordmændenes\nherkomst og folke-slegtskab [Samlinger till det Norske Folks sprog og\nhistorie, IV, Christiania 1839, sivv. 263 seurr.].\n\n[70] Ks. main. kirj., siv. 300.\n\n[71] Landnámabók mainitsee Liotolfr, joka oli \"risa ættar ad\nmóderni.\" Grim eli Skallagrim, joka myöskin muutti Islantiin,\noli \"likari þursum at vexti ok at syn en menzkum mánnum\", ja\nhänen ystävistään yksi nimitetään Thorer _Thurs_. Muisto Thursien\nisännyydestä Norjassa näkyy säilyneen muillakin mailla. Kun\nSkottlannin kuningas Aleksander v. 1249 uhkasi purjehtia Norjaa\nvastaan, hän nimitti Norjan rannikkoa: _Thursa-sker_, Thursien\nsaaristoa. Ks. Geijer, Sv. R. Häfder, siv. 410.\n\n[72] Ks. Geijer, Sv. R. Häfder, sivv. 271 seurr.: Nilsson, Skand.\nNordens Ur-innev., IV luku, sivv. 37 seurr.\n\n[73] Ks. Geijer, Sv. R. Häfder, siv. 242, jossa todistukseksi\nmainitaan vanhemman Eddan Harbards-ljod. Geijer lausuu: \"Allt detta\nsynes häntyda derpå, att Thor äfven varit gud för äldre, fiendtliga\nstammar.\"\n\n[74] Ks. Olof Trygvasonin satu, 55.\n\n[75] Ks. Gylfeginning'in jälkilause Snorren Eddassa.\n\n[76] Ks. esim. Snorren Edda, 1, 37, 56, ja Skalda, 17: \"norðr i\nJōtun-heima\"; samate kutsuttiin \"austr i Jōtunheima\", kun mentiin\nSigtunasta itää kohden ja meren yli, ks. esim. Snorren Edda, 45.\n-- Myöhemmissä taruissa asetetaan \"Aluborg\" Jōtunheimissä, \"ur\nJōtunheimabygðinni frá Aluborg\", mutta sama Aluborg on pohjoisessa\nLaatokan linnasta, \"norðr i Alaborg.\" Jōtunheimiksi näkyy siis\nAunusta mainittavan. Mutta vielä idempänä oli Jōtunheimiä; sillä\nGaungu-Hrolfin sadussa, 38, sanotaan, että Kiovan maa oli pitkin\nsitä vuoren-harjua, joka eroittaa Nougorodin vallan Jōtunheimistä:\n\"þriðjúngr Garðarikis er kallaðr Kænugarðar, þat liggr með fjallgarði\nþeim, er skilr Jötunheima ok Hólmgarðariki\"; ks. Antiqu. Russes, I,\nsivv. 231-233.\n\n[77] Ks. Rask, Saml. Afh. I, siv. 94 seurr., 110.\n\n[78] Ks. Joh. And. Sjögrens Gesamm. Schriften I, siv. 398 (Die\nSyrjänen, viitta 752.)\n\n[79] Ks. Rask, Saml. Afh. I sivv. 107, 108; Undersög. om det Isl.\nSprog. siv. 115.\n\n[80] Ks. Einhardi Annales [Pertz, Monumenta Germaniæ I, siv. 198]:\n-- -- \"de parte vero Danorum inprimis fratres Hemmingi, Hancvin\net Angandeo, deinde cæteri honorabiles inter suos viri, Osfred\ncognomento Turdimulo, et Warstein, et _Suomi_, et Urm\" -- --.\nMuist: Näistä nimistä on _Suomi_ ainoa, jolla ei ole toisintoa eri\nkäsikirjoissa.\n\n[81] Ks. Lönnrot, Om urspr. till Finnarnes Hiisi [Acta Soc. Sc. Fenn.\nV, II.]\n\n[82] Ks. Castrén, Ethnolog. Föreläsn., siv. 104.\n\n[83] Ks. Mehiläinen 1862, 6:s n:o, Suomen Muinois-asukkaista.\n\n[84] Ks. Strahlenberg, Das Nord- und Ostliche Theil von Europa und\nAsia, Stockh. 1730, siv. 64.\n\n[85] Ks. Castrén, Ethnol. Föreläsn. [Nord. Resor ooh Forskn. IV] siv.\n106. -- Oikeastaan Jenesein Ostjakit ovat peräti toista kansaa kuin\nmuut Ostjakit; ks. Ethn. Förel. siv. 92.\n\n[86] Ks. Castrén, Nord. Resor och Forskn. IV sivv. 91, 92, 103, V\nsivv. 41, 43, 58.\n\n[87] Ks. Ed. von Eichwald, Bulletin de la Soc. des Naturalistes de\nMoscou, XXXIII 11, sivv. 433, 434.\n\n[88] Ks. Lindahl et Öhrling, Lex. Lappon., Stockh. 1780, siv. 476;\nvert. Sjögrens Gesamm. Schrift. I, siv. 93.\n\n[89] Ks. Eichwald, Bulletin des Naturalistes de Moscou, XXXIII 11,\nsiv. 429.\n\n[90] Ks. F. A. Ukert, Geographie der Griechen und Römer III, 11,\nsivr. 14 seurr.\n\n[91] Ks. Herod. IV 48, 100.\n\n[92] Luultavaa on, että sana Araxes alkuaan merkitsee: virta, kymi,\nja sillä tavoin tuli annetuksi usealle joelle. Kun Herodoto (IV 11)\njuttelee että Skythat, voitettuna Massagetain voimilla, lähtivät\nAasiasta Araxeen yli Eurooppaan, niin tämä Araxes ei voi muuta olla\nkuin Wolga. Mutta kun taas (I 201-205) juttelee Kyron menneen yli\nAraxeen Massagetoja vastaan, se Araxes ei voi olla mun kuin Oxo tai\nJaxartes; ks. Herodoti Musæ, ed. Baehr, Leipz. 1830, I, sivv. 451\nseurr.\n\n[93] Herod. IV, 101.\n\n[94] Herod. IV 17-21, 99, 100 aeurr.\n\n[95] Herod. IV 18: \"Άνδροφάγοι -- έϑνoς έόv ίδιον, και ουδαμώς\nΣκυϑικόν\"; 20: \"Μελάγχλαινοι, άλλο έϑνoς και ού Σκυϑικόν\"; 106:\n\"Άνδροφάγοι -- γλώσσαν δε ίδίην έχουσι.\" -- Sauromatoista tulen kohta\npuhumaan.\n\n[96] Herod. IV 24.\n\n[97] Herod. VII 64; vert. Strab. ed. Casaub. VII siv. 303, XI siv.\n510, 511, ja Plin. hist. nat. VI 17.\n\n[98] Herod. I 201.\n\n[99] Herod. I 216.\n\n[100] Herod. IV 105. \"Νευροι δε νόμοισι μέν χρέωνται Σκυθικoίσι\";\n106: \"Ανδροφάγοι έσθήτα δε φορέoυσι τή Σκυθική όμοίην\"; 107:\n\"Μελάγχλαινοι -- -- νόμοισι δε Σκυθικοισι χρέωνται\"; 215:\n\"Μασσαγέται δε εσθήτα τε όμοίην τή Σκυθική, και δίαιταν έχουσι\";\nAristoteles (Probl. XIV 14) sanoo että kaikilla pohjan kansoilla\non vaalean-siniset silmät (γλαυκή όμματα), ja (Probl. XXXVIII 2)\nettä heillä kaikilla on puna-keltainen ja vieno tukka (πυρρότριχες\nκαι λεπτότριχες). Galeno (De Sanit. tuend.) I 5 mainitsee: \"ή τών\nΑιγυπτίων μελανότης, ή τε τών Κελτών λευκότης, ή τε τών Σκυθών\nπυρρότης.\"\n\n[101] Herod. IV 6.\n\n[102] Herod. IV 11, 12, I 103, IV 1.\n\n[103] Herod IV 5-10. Vert. muutoin Skythaen ja Kimmerien retkistä\nUkert, Geogr. der Griechen und Römer III, II, sivv. 264 seurr.,\n370 seurr. -- Ranskalaiset Historioitsijat, Henri Martin, Amédée\nThierry, Michelet j.m. pitävät nämä Kimmerit Keltalaisena kansana,\nja sovittavat siihen myös Kimbrit, jotka taas Saksalaiset tutkijat\ntavallisesti pitävät Germanilaisina. Asia ei kuulu minun aineeseni,\njos kohta nimi Kimmeri myöskin on johdettu Suomen sanasta: hämärä.\nVertaa muutoin Diefenbach, Orig. Europ., sivv. 91, 290.\n\n[104] Herod. IV. 110-117.\n\n[105] Herod. IV 117: \"Σαυρομάται νομίζουσι Σκυθική, σολοικίζοντες αυτή\nαπό τού αρχαίου, έπεί ού χρηστώς εξέμαϑον αύτήν αί Αμαζόνες\".\n\n[106] Strab., ed. Casaub., XI siv. 492; Qu. Curtius, VII 7.;\nHippokrates, de aēribus etc. § 89.\n\n[107] Plin., Hist. Nat. IV 25: \"Sarmatæ, Græcis Sauromatæ\"; Jornand.\nde Reb. Get. 50: \"Sauromatæ vero, quos Sarmatas diximus.\" Straboni\nkäyttää molemmat nimet: Σαυρομάται ja Σαρμάται. Ks. Strab. XII siv.\n553.\n\n[108] Diodor. II 43, 44; Plin., hist. nat. VI 7: \"Sarmata, Medorum\n(ut ferunt) suboles.\"\n\n[109] Ks. Schafarik, Slawische Alterthümer, saksannettu, Leipzig\n1843, 1844, I siv. 366.\n\n[110] Hesiod. ap. Strab. VII p. 300, 302.\n\n[111] Ks. Ukert, Geogr. der Griech. u. Röm. III, II, siv. 287 seurr.;\nVert. varsinkin se kirja, joka on tunnettu Hippokrateen nimellä,\nΠερί άερων, ύδατων, τοπων βιβλίον (De aēribus etc., ed. Mackius,\nWien 1743), X: Wankkurit ovat \"πίλοισι περιπεφραγμέναι, εισι δε καί\nτετεχνασμέναι, ώσπερ οικήματα, τά μέν απλά, τά δε τριπλά. -- -- έν\nταύταις μέν ούν ταίς αμάξαις αί γυνακίες διαιτεύνται αυτοί δ' έφ'\nίππων όχεύνται οί άνδρες. -- ίππάκην τρώγουσιν, τούτο δ' έστι τυρός\nίππων.\" Vert. Herod. IV 2: \"ού γαρ αρόται εισι, άλλά νομάδες\"\n\n[112] Ks. Hippokrates, de aēribus etc. X; Herod. IV 75.\n\n[113] Herod. IV 62.\n\n[114] Herod. IV 74.\n\n[115] Niebuhr, Kleine Hist. Schriften, Bonn 1828, I, siv. 301.\n\n[116] Ukert, Geogr. der Griech. u. Röm. III n, sivv. 274-277. Hän\nosoittaa, että Mongolit eivät millään ole paksuja ja pnhlakoita,\nja että Kreikkalaiset ja Romalaiset eivät sano Skythaen muotoa\nja kasvoja erinomaisen rumiksi, kuten kohta Hunnien ilmaantuessa\ntiesivät näistä jutella, y.m.\n\n[117] Ks. K. Neumann, Die Hellenen im Skythenlande, I, Berlin 1855.\n\n[118] Ks. A. Schiefner, Sprachliche Bedenken gegen das Mongolenthum\nder Skythen (Bulletin de la classe des Sciences Hist. de l'Académie\nde S:t Pétersbourg, XXIX N:o 13, Fevr. 1856.)\n\n[119] Ks. K. Fr. Neumann, Die Völker des Sydlichen Russlands, 2:te\nAuflage, Lpzg 1855, siv. 12.\n\n[120] Ks. Jules Oppert, Rapport sur une mission en Angleterre, sivv.\n14, 15: οίύρ-πατα (mies-tappaja) muka medoskythalaisesta ruhir\n\"homme\", bat \"tuer\"; άριμα (yksi) = ghar \"un\", (\"c'est avec la\nparticle _immas_ ajoutée au numéral qui se rencontre bien sonvent\n_gharimmas_\"); άπία (maa-jumala) = api \"dieu\"; Παηαϊος (Ylinen\njumala) = apapi \"dieu des dieux\", Ταργίταος (ensimäinen ihminen) =\nTurgata \"fils-homme\"; Σπαργαπείϑης = sbarrak pikti \"qui aide dans\nle combat\", Όκταμασάδης = Kuktammas-adda \"père de l'affection\";\nΘαμιμασάδης (meren jumala) = sam-immas-adda \"père de l'infini\";\nέξαμπαϊος (pyhät tiet), loppupuoli sanasta = annap \"dieu.\" --\nAinoa kohta, joka tässä ansaitsisi tarkastusta, on Herodoton ἄριμα\n(yksi), jota ei ole mistään kielestä löytty, niin että tavallisesti\narvellaan Herodoton erehtyneen kääntäessään nimen Αριμασποί kreikaksi\nμουνοφϑάλμοι (ἄριμα γἄρ εν καλέουσι Σκύϑαι, σπού δε τόν όφϑαλμόν;\nHerod. IV 27). Näin päästyänsä Herodoton kahleista ovat tutkijat\nselitys-innossaan retkeilleet sinne tänne, ja K. Neumann esm.\n(Die Hellenen im Skythenlande I, siv. 195) luulee Schottin avulla\nkeksineensä, että Arimaspit ovat selvänä suomena \"Vuorimaan sepät.\"\nTämmöisille retkille tulisi loppu, ja historian isälle takasin\nkunniansa, jos nuolenpää-kirjoissa yksi kuuluisi _ghar ja gharimmas_.\nMutta pelkään,, että Oppert jo on oikaissut ajatuksensa tässä kohden.\nMaalisk. 5 p. 1861 hän kirjoitti minulle: \"Le seul nombre Cardinal\nécrit en lettres en Médoscythique, est _kir_ un; malheureusement les\nnombres sont écrits en chiffres partout ailleurs. En Casdoscythique\n_kas_ veut dire deux.\" -- Tahdon lisätä yhden johtauksen omasta\nkohden: Θαμιμασάδης on meren jumala (Herod. IV 59), ja Maiotin\nkutsuivat Skythat _Temerinda_, joka Plinion mnkaan merkitsee meren\nemoa (matrem maris, Plin. hist. nat. VI 7). _Tomi eli Teme_ siis\nmerkitsee _merta_ = Samoj. _tâma, téme_ joenhaara, ja _rinda_ on\nkentiesi Suomen _Rinta_, niin että Maioti olisi se _rinta_, jota\nPonto imee! Oikeaksi en tahdo tätä väitellä. Mutta ainakin se näkyy\nolleen tämmöinen käsitys, joka saattoi Maiotille semmoisen nimen.\nDionysio Periegetes (vrss. 165, 166) sanoo Maiotista: -- -- \"καλέονσι\nδέ μητέρα Πόντον έκ τής γαρ Πόντοιο τό μυρίον έλκεται ϋδωρ\" Kentiesi\nne Skythat, jotka antoivat nimen \"Temerinda\", olivat Plinion aikaisia\n-- Aorsia, Sirakia tai mitä?\n\n[121] Ks. Eichhoff, Hist. de la langue et de la littérature des\nSlaves, Paris 1839, sivv. 3, 4. -- Schafarik, Slawische Alterth. I,\nsiv. 282 seurr. -- Vert. Zeuss, Die Deutschen, siv. 285 seurr.\n\n[122] Ks. Ammian. Marcell. XXXI, 2. \"Persae, qui sunt originitus\nScythae, pugnandi sunt peritissimi.\"\n\n[123] Ks. Zeuss, Die Deutschen, siv. 284.\n\n[124] Ks. Meijer, Bunsenin kirjassa: Outlines of the Philosophy, I\nsiv. 151.\n\n[125] Ks. Eichhoff, Hist, de Ia langue des Slaves, Paris 1839, siv. 3.\n\n[126] Ks. Polyain. VIII 56.\n\n[127] Ks. Strab. VII siv. 310.\n\n[128] Ks. Strab. VII, sivv. 306, 307.\n\n[129] Appian, Mithrid. 69. -- Että Jazygit olivat Sarmatoja todistaa\nStraboni, VH siv. 306: \"oi Ίάξνγες Σαρμάται\" sekä Plinio, IV 12:\n\"Jazyges Sarmatae.\"\n\n[130] Ks. Strab. VII 309-311. Hän nimittää esm. Taurit Σκυθικον έϑνος.\n\n[131] Ks. Trebell. Pollio, Claudii vita, 6: \"Scytharum diversi\npopuli, Peucini, Trutungi, Austrogothi, Virtingui, Sigipedes, Celtae\netiam et Heruli\"; -- vita Gallieni patris, 6: \"Scythae autem, hoc est\npars Gothorum.\" Wertaa: Capitolin., Gordianorum vitae, 29, 30, ja\nMaximi et Balbini vitae, 16.\n\n[132] Straboni, VII siv. 306, asettaa Istron ja Tyraan välille Getaen\nerämaan, sitten itään päin Tyrigetat, Jazygi-Sarmatat, Basilei'it ja\nUrgit. Mela sanoo, I, 3: \"ab Gallia Germani ad Sarmatas porriguntur,\nilli ad Asiam\"; mutta II, 1; \"Ister Scythiae populos a sequentibus\ndirimit.\" Ptolemaio siirtää Scythia-nimen itäiselle puolelle Wolgaa,\nja kutsuu Germanian ja Wolgan välisen maan _Sarmatiaksi_.\n\n[133] Plinion sanat nähtävästi niin ovat ymmärrettävät: \"Scytharum\nnomen usquequaque transiit in Sarmatas atque Germanos; nec aliis\nprisca illa duravit appellatio, quam qui eztremi gentium harum ignoti\nprope ceteris mortalibus degnut.\" Hist. nat. IV, 12.\n\n[134] Ks. Diod. Sic. II 43.\n\n[135] Ks. Dio Cass., 71; Capitolin., vita Marc. Aurelii, 17, 22, 25,\n27.\n\n[136] Ks. Hist. Augustae, passim, ja Amm. Mareellinus, passim.\n\n[137] Ks. Jomandes, de reb. Get. 54; Beuga ja Babai kutsutaan\napnlaiskuninkaiksi (regibus auxiliariis), joka todistanee että\nSarmatat eivät olleet itsenäisiä.\n\n[138] Ks. Jornand., de reb. Get., 55.\n\n[139] Ks. Amédée Thierry, Recits de l'hist. Rom., Paris 1860, siv.\n442.\n\n[140] Pauli. Diac. II 26.\n\n[141] Jornandos, de reb. Get., 23: \"Venetos, -- -- numerositate\npollentes, -- ab una stirpe exorti, tria nune nomina edidere, Veneti,\nAntes, Sclavi.\" -- 5: \"ab ortu Vistulae fluminis per immensa apatia\nVenetarum natio populosa. Quorum nomina, licet nunc per varias\nfamilias et loca mutentur, principaliter tamen Slaveni et Antes\nnominantur.\" -- Procop., Bell. Goth. IV 4: \"έϑνη τά 'Αντων άμετρα.\"\nJornandes ja Prokopio, jotka molemmat kirjoittivat keskellä 6:detta\nvuosisataa, ovat ensimäiset, jotka mainitsevat Slavilais-nimen,\nellei Ptolemaion Stavanit ja Suobenit sitä samaa tarkoita.\nVenediä mainitsee Itämeren rannalla sekä Plinio ja Tacito että\nPtolemaiokin. Nimi ja tieto tästä kansasta lienee Romalaisille tullut\nGermanilaisilta.\n\n[142] Olletikkin Justiniano I:n hallituksen alusta; ks. Procop.,\nBell. Goth. III 14; Hist. arc. 18; Jornandes, de temp. success.\n(lopussa): \"instantiam quotidianam Bulgarorum, Antarum et\nSclavinorum.\"\n\n[143] Ks. Procop. Bell. Goth. III 14: \"Καί μήν και όνομα Σκλαβηνοϊς\nte και 'Άνταις έv τό avέκaϑeν ήν. Σπόρους γαρ τό παλαιόν άμφοτέρους\nέκαλουν, ότι δή σποράδην, οϊμαι, διεσχηνημίνοι την χώραν οίκουσι.\"\nTämä kielitieteellinen arvelu ei ole mistään kotosin.\n\n[144] Ks. Schafarik, Slaw. Alterth. I, siv. 180, jossa siihen\nverrataan Intialainen: _serim_ (natio).\n\n[145] Ks. Plin. hist. nat. VI 7; Ptolem. Geogr. V 9.\n\n[146] Tshekkiläinen Wacerad (v. 1102 paik.) sanoo: \"Sarmate -- --\nSirbi tum dicti\", ja \"Sarmathe zirbi populi\"; ks. Schafarik, Slaw.\nAlterth. I siv. 373.\n\n[147] Painettu Ofen'issa 1828.\n\n[148] Ks. Slawische Alterthümer I, siv. 373.\n\n[149] Ks. K. Fr. Neumann, Die Völker des südl. Russlands, siv. 14.\n-- Schafarikin arvelua, että muka keskiaian Jazwingit olisivat\nolleet Sarmatain viimeinen jäänös, on Zeuss (die Deutschen, siv.\n678) kumonnut, osoittaen että ne olivat Littuan sukua. Sjögren on\nsitten täydellisesti todistanut Jazvingien eli Jatvägien Littualaista\nheimolaisuutta; ks. mémoires de l'acad. de S:t Pétersb. sixième\nserie, IX, sivv. 161 seurr. Sarmatain Slavilaisuutta vahvistanee\njohonkin määrään sekin seikka, että Keski-aian kirjaniekat, muiden\nseassa Byzantiolaisetkin, esm. Khalkokondylas, antoivat Sarmata-nimen\nSlavilaisille.\n\n[150] Ks. Herod. IV 48, 100, 104, 125.\n\n[151] Arisleteles, Probl. XIX, 28.\n\n[152] Ks. Ukert, Geogr. der Griechen und Römer III 2, siv. 419-421.\n\n[153] Ks. Vivien de Saint-Martin, Sur les Khazars, aikaus-kirjassa:\nNouvelles Annales des Voyages 1851, II sivv. 136-141. -- Priscus,\nExcerpta de legat. (Pariisin painos), sivv. 43, 44, 55, 63. --\nVivien de Saint-Martin'ille ei ole vielä siinä kyllä. Hän tahtoo\nSuomensukuisiksi myöskin kaksi niistä lahko-nimistä, jotka Herodoto\nmainitsee Skolotien seassa. Κατίαροι, (Herod. IV 6) ovat hänestä\n_Katsaria_. Herodoton \"kuninkaalliset Skythat\", βασιληίοι Σκύθαι\nhän tahtoo muuttaa _Barsilei'iksi_, nojaten Mooses Khorenelaiseen\n(Hist. de l'Arménie II 40-62), joka mainitsee Kazirit ja Barsilei'it\nyhdessä, sekä Theofaneen Khronografiaan (p. 298), jossa sanotaan\nKazarien tulleen Berzelian maasta, vieläpä Theofylakto Simokattaan\n(VII 8) ja Nikeforo Kallistaan, jotka vielä vuonna 555 j.Kr. löytävät\nBarselt (eli Sarselt) alisen Volgan tykönä.\n\n[154] Ks. Slawisch. Alterth. I 294, 295. Edellisestä arvelusta hän\nkuitenkin lisää: \"doch gebe ich auf diese Bemerkung nicht gerade\nviel.\"\n\n[155] Ks. Herod. IV 21, 123, 125. Päivä-matkan Herodoto (IV, 101)\narvelee 200:ksi stadioksi, s.t.s. 33 uudeksi virstaksi, jotta 15\npäivänmatkaa olisi noin 50 peninkulmaa. Koska Skythaen alue ylöttyi\n20 päivänmatkaa Ponton rannalta pohjaseen, niin Melankhlainit ja\nBudinit tulevat jotenkin toistensa tasalle.\n\n[156] Ks. Herod. IV 108: \"έϑνος -- γλαυκόν τε πάν ίσχυρώς έστί καί\nπυρρόν.\"\n\n[157] Ks. Herod. IV 109: \"φϑειροτραγέoυσι μούνοι τών ταύτη.\" Vertaa\nUkert, Geogr. III n, siv. 538.\n\n[158] Ks. Herod. IV 108, 109, 123.\n\n[159] Aristoteles ja useat muut puhuvat, että Gelonien maassa\nlöytyi \"Tarandos\" niminen, häränkokoinen, mutta peuran-muotoinen\nmetsän-otus, joka osasi karvansa muuttaa ja siitä syystä oli vaikea\npyytää; ks. Ukert, Geogr. III 2, siv. 540. Vertaa tähän Kalevalan\n\"Tarvas\", jolla Taka-Lappi kynti, samate kuin Pohjola porolla.\nAmmiano Marcellino (XXXI 2, 14) juttelee: \"Post quos (Neuros) Budini\nsunt, et Geloni perquam feri, qui detractis peremptorum hostium\ncutibus indumenta sibi equisque tegmina conficiunt, bellatrix\ngens.\" Klaudiano (in Rufinum I 313) sanoo Gelonien tattuaavan:\n\"Membraque qui ferro gaudet pinxisse Gelonus.\" Mutta nämä viimeisen\nRomalais-aian kirjaniekat eivät ole luotettavia, puhuessaan Skythian\noloista.\n\n[160] Mannert, Geogr. der Griechen und Römer, Germania, sivv. 17\nseurr.\n\n[161] Slaw. Alterth. I, sivv. 184 seurr.\n\n[162] Ks. Ritter, Vorhalle, Berlin 1820, siv. 459. -- Vertaa tästä\nUkert, Geogr. III n, siv. 538; ja Herod. IV 168.\n\n[163] Ks. Annales des Voyages 1851, II siv.141, ja 1854, IV siv. 166.\nMyös A. J. Lindström, Om Finska Folkvandr., Åbo 1848, sivv. 56, 63,\npäättää saman.\n\n[164] Ks. D'Ohsson, Des peuples du Caucase, Paris 1828, siv. 130.\n\n[165] Ks. A. Andelin, Kertomus Utsjoen pitäjästä, Suomi 1858, sivv.\n204, 205.\n\n[166] Ks. Herod. IV 17, 18, 20, 27. Itse hän selittää nämä höyhenet\nlumi-hahtuviksi, IV 31.\n\n[167] Ks. Herod. IV 32.\n\n[168] Ks. Herod. IV 22, 123.\n\n[169] Ks. Ukert, Geogr. III 2 siv. 542.\n\n[170] Ks. Herod. IV 22-25, I 201 seurr.\n\n[171] Ks. Mela, I 19, 20.\n\n[172] Ks. Plin. Hist. nat. VI 7.\n\n[173] Ks. Schafarik, Slaw. Alterth. I siv. 297; Nouvelles Ann. des\nVoyages 1854, IV siv. 166.\n\n[174] Ks. Castrén, Ethnolog. Föreläsn. [Nord. Res. ooh Forskn. IV],\nHelsingfors 1855, sivv. 107, 108. Samaan lukuun on tahdottu viedä\nmyös ne Ούργοί, jotka Straboni (VII siv. 306) mainitsee yhdessä\nBasilei'ien ja Jazygi-Sarmatain kanssa. Mutta todennäköisintä on,\nettä on luettava Γεωργοί, Herodoton \"maanviljeljät Skythat\" (IV 18).\nsamatekkuin Basilei'it ovat Herodoton \"kuninkaalliset Skythat.\"\nPäinvastoin tahtoo K. Neumann (Die Hellenen im Skythenlande, I siv\n178) luulla Herodotonkin Σκύϑαι γεωργοί huonoksi kreikannokseksi\nsanasta Ούργοι.\n\n[175] Ks. Herod. IV 25.\n\n[176] Nimittäin ʹΙσσηδων Σκυθική', ja Serikassa ʹΙσσηδων Σερική'.\nKansan nimi muutoin kirjoitetaan monella tavalla: ʹIσσήδονες,\nʹΕσσήδονες, Ασσέδονες. Ks. Ukert, Geogr., III 2, siv. 569.\n\n[177] Ks. Herod. IV 13, 27, III 116; Ukert, Geogr. III 2, siv. 406\nseurr.\n\n[178] Ks. Diodor. Sic. XVII 81, I 94. -- Plinion sanat (VI 17):\n\"Arimaspi antea Cacidari\", eivät anna mitään selkoa.\n\n[179] Ks. Herod. III 116, IV 13. Gripit (Γρύπες gryphes) luultiin\nolevan nelijalkaisia lintuja, kooltansa koin susi, jalat ja kynnet\nniinkuin jalopeuralla; sulat olivat selässä mustia, rinnassa\npunaisia, siivissä valkoisia. Ks. Ukert, III 2, siv. 411.\n\n[180] Ks. Herod. IV 13, 32 seurr.; Ukert, Geogr. III 2, siv. 393\nseurr.\n\n[181] Ks. Herod. IV 201-216. Staboni, joka (XI siv. 517) mainitsee\npian yhtäläistä tapaa Baktrialaisilla, kutsuu sen Skythalaiseksi;\nmutta Skythalaisuus ei hänen suussaan merkitse muuta kuin raakuutta.\n\n[182] Ks. Ad. Pictet, les Origines Indo-Européennes I, Paris 1859,\nsiv. 83; joka osaksi seuraa J. Grimm'iä (Gesch. der Deusch. Sprache),\narvaten Getat, Gotbit ja Massagetat yhdeksi suvuksi, samatekkuin\nDakit, Danit ja Dahat. -- Oppert, Expéd. en Mésopotamie, II, siv. 96,\nkoettaa selittää Massageta-nimen Kasdoskytha-sanoista _Sak_ pää ja\n_Gatu_ ihminen.\n\n[183] Ks. Herod. VII 64.\n\n[184] Ks. Herod. III 93.\n\n[185] Ks. Oppert, Expéd. en Mésopotamie, II siv. 164 seurr.\n\n[186] Vertaa mitä olen I:sessä luvussa (sivv. 7, 19) puhunut\nSakoista, ja tässä luvussa (sivv. 49, 54) Skoloteista.\n\n[187] Ks. Ukert, Geogr. III 2, sivv. 577, 578.\n\n[188] Ks. Strab., ed. Casaub., XI, siv. 507, 511.\n\n[189] Ks. Strab. XI, siv. 512.\n\n[190] Ks. Arist., Meteorol. I 13.\n\n[191] Ks. Ukert, Geogr. III 2, siv. 195 seurr.\n\n[192] Ks. L. Sen., quaest. nat. VI 7: \"Danubius -- -- Europam\nAsiamque disterminans.\" -- Sen., Troad. v. 8, 9. \"Qui frigidum\nseptena Tanaim ora pandentem bibit.\"\n\n[193] Ks. Ovid, Trist. III iv, vrss. 51, 52:\n\n    \"Ulterius nihil est nisi non habitabile frigus;\n        Heu! quam vicina est ultima terra mihi!\"\n\n[194] Ks. Strab. XI siv. 493. -- Dioskuriaassa, Ponton\nkoillisrannalla, kävi kauppaa 70, muutamat sanoivat 300, kansakuntaa,\n\"πάντα δε ετερογλωττα\"; ks. Strab. XI, siv. 498; vert. Plin. Hist.\nNat. VI 5.\n\n[195] Ks. heistä Ukert, Geogr. III i, siv. 426 seurr., III ii, sivv.\n427, 428. Skymno Khiolainen (Fragm. 50) heidät kutsuu έπήλυδες.\n\n[196] Ks. Strab. VII, siv. 306; Plin., hist. nat. IV 14, 25, 28;\nTac., Germ. 46. -- Että likaisia olivat, mainitsee Tacito; muutoin\nkuuluu, että heillä ei ollut maanviljelystä eikä karjanhoitoakaan,\nvaan sota ainoana elatus-keinona; ks. Plutarch., Paul. Aemil. 12. --\nRaakuus tai sivistys ei ole mikään kansallisuuden tuntomerkki.\n\n[197] Ks. Strab. VII, sivv. 294, 306.\n\n[198] Ks. Tac. Hist. I, 79. Myös Peutingerin taulut panevat Tyraan\nseuduille \"Roxulani Sarmatae\"; ks. Bertius Beverus, Theatrum,\nGeographiæ Veteris, Amsterd. 1619.\n\n[199] Ks. Slaw. Alterth. I siv. 342.\n\n[200] Ks. Saml. til det Norske folks sprog og historie VI,\nChristiania 1839: Om Nordmændenes herkomst. -- Keyser myöntää\nRoxolanit Sarmatoiksi ja Sarmatat Slavilaisten esi-isiksi (siv. 423);\nmutta kohta sen jälkeen vetää Roxolanit Skandinavian sukuun!\n\n[201] Ks. Strab. XI, siv. 506. Lause: \"niistä Aorseista, jotka\nylempäuä pohjassa asuvat\", on kuitenkin epäyksen alainen.\n\n[202] Ks. Plin., Hist. nat. IV 18, 25, 26, VI 18.\n\n[203] Ks. Tac. Ann. XII 15, 16.\n\n[204] Ks. Ptol., Geogr. III 5, VI 14.\n\n[205] Ks. J. A. Lindström, Om Finska Folkvandringar, siv. 43. --\nEichwald, die Alte Geographie des Caspischen Meeres etc. Zweite Abth.\nsiv. 358.\n\n[206] Ks. Ukert, Geogr. III ii, siv. 550 seurr. -- Straboni\nja Mela eivät heitä mainitse, (ellei edellisen ʹΑσπoυργιανοί,\nAs-burg-ilaiset, jotka asuivat itäpuolella Fanagoriaa, ole samaa\nsukua), mutta Josefo (Bell. Jud. VII 7), Dionysio Periegetes, Plinio\nja Ptolemaio. Wiimeinen, joka usein kertoo samat nimet Euroopassa\n(Sarmatiassa) ja Aasiassa (Skythiassa), kutsuu edellisessä heidät\n_Alauniksi_.\n\n[207] Ks. Vivien de Saint-Martin, Etudes Ethnographiques et\nHistoriques, I: Les Alains [Nouvelles Ann. des Voyages 1848 III, siv.\n129 seurr.],\n\n[208] Ks. Amm. Marc. XXXI 2, 21: \"Proceri autem Alani paene sunt\nomnes et pulchri, crinibus mediocriter flavis, oculorum temperata\ntorvitate terribiles, et armorum levitate veloces. Hunnisque per\nomnia suppares, verum victu mitiores et cultu.\"\n\n[209] Ks. Amm. Marc. XXXI 2, 12-25. Että hän siihen sekoittaa vanhat\nnimet: Gelonit, Melanklainit. j. n. e., on hänen aikansa tapaista.\n\n[210] Ks. Herod. IV 62.\n\n[211] Ks. Amm. Marc. XXIII 5, 16: \"Massagetas, quos Alanos nunc\nadpellamus\"; XXXI 2, 12: \"Alanos -- veteres Massagetas.\" Saman sanoo\nDioni Kassio'kin LXIX 15.\n\n[212] Ks. Eustath. in Dionys. Per. v. 305: \"Αλανόν όρος Σαρματίας,\nαφ' ού τό έϑνος οι Αλανοί έoικεν ονομάζεται.\" Ammianon sanat\nkuuluvat: \"Alani -- --, ex montium adpellatione cognominati.\"\n\n[213] Ks. Castrén, Ethnolog. Föreläsn., siv. 76, 77; Zeuss, die\nDeutschen, siv. 700 seurr.; Klaproth, Asia Polyglotta, sivv. 82-88,\nKeise in den Kaukasus, II sivv. 577 seurr.\n\n[213] Prokopio (Bell. Vand. I 3, Bell. Goth.I 1) sanoo Alanit\n_Göthiläiseksi_ kansaksi; mutta hänen todistustansa useat tutkijat\nepäävät; ks. Zeuss, Die Deutsch, siv. 702; Keyser, om Nordmændenes\nherkomst [Saml. til det Norske Folks sprog og historie VI] siv.\n422. -- Jornandes ei olo sanodut isänsä isää Alanilaiseksi, kuten\nKeyser arvelee; hän sanoo vain hänen olleen Alanilaisen kuninkaan\nnotariona. Oli, näet, tavallista, että barbarilais-kuninkaat hakivat\nkäsikirjoittajansa sivistyneemmistä kansoista, ja Jornandeen isän-isä\noli epäilemättä Göthiläinen.\n\n[215] Ks. Herod. V 11.\n\n[216] Pytheaan matkoista löytyy kokonainen kirjallisuus, jonka\ntärkeimpiäkään teoksia en voi tässä luetella. Teko-asiain ja tekstin\ntutkimuksessa olen nimen-omaan seurannut _Maximilian Fuhr'in_ tarkkaa\nteosta: _De Pythea Massiliensi_, Darmstadt 1835 (Häneltä löytyy myös\nsaksaksi sama aine, painettuna 1842). Milloin Pytheas eli, ei tunneta\nmuusta, kuin että Dikaiarkho, Aristoteleen opetus-lapsi tiesi hänen\nmatkoistansa (ks. Strab. II, Siv. 104) ja samate Timaio (ks. Plin.\nhist. nat. XXXVII 11). Tavallisesti arvellaan hänen kirjoittaneen\nkaksi teosta: I. Περί τού ώκεανού luultavasti matka Thule'hen, ja II.\nΠερίπλους eli Γής περίοδος, luultavasti matka merikullan rannikolle;\nks. Smith, a Dictionary of Greek and Roman biography and Mythology,\nLondon 1853-56, § Pytheas; ja Fuhr, de Pythea, siv. 22 seurr.\n\n[217] Ks. Fuhr, de Pythea, siv. 71, 72.\n\n[218] Ks. Strab. XI siv. 507.\n\n[219] Strab., ed. Casaub., II siv. 104: -- -- \"προςιστορήσαντος δέ\nκαί τα περί τής Θούλης και τών τόπων έκείνων, εν οίς ούτε γή κατ'\nαυτόν υπήρχεν έτι, ούτε ϑάλαττα, ούτ' αηρ, αλλά σύγκριμά τι έκ\nτούτων πλεύμονι ϑαλαττίω έοικος, εν ώ φησί την γήν και την θάλατταν\nαιωρήσθαι και τα σύμπαντα, και τούτον ως αν δεσμόν είναι τών όλων,\nμή ποτε πορευτον μήτε πλωτον υπάρχοντα τό μέν ουν τώ πλεύμονι έοικός\nαυτός έωρακέναι, τ' άλλα δε λέγειν εξ άκοής. Ταύτα μέν τα τού Πυϑέου,\nκαί διότι επανελϑών ενϑένδε, πάσαν επέλϑοι την παρωκεανίτιν τής\nΕυρώπης, από Γαδείρων έως Τανάϊδος.\"\n\n[220] Ks. Geminus, Εισαγωγή εις τα φαινόμενα, V: -- \"καί έτι τοϊς\nβορειοτέροις ιζʹ και ιή ωρών ή μεγίστη ημέρα γίνεται. Επί δε τοϊς\nτόποις τούτοις δοκεϊ και Πυϑέας ο Μασσαλιώτης παρείναι. Φησί γον εν\nτοϊς περί τού ωκεανού πεπραγματευμένοις αυτό, ότι εδείκνυον ημίν οι\nβάρβαροι, όπου ο ήλιος κοιμάται. Συνέβαινε γαρ περί τούτους τους\nτόπους την μήν νύκτα παντελώς μικραν γενέσθαι, ωρών οίς μέν β', οίς\nδέ γʹ ώστε κατά την δύσιν μικρού διαλείμματος γενομένου έπανατέλλειν\nευϑέως τόν ήλιον\"\n\n[221] Ks. Cosm. Indopl., ed. Montfaucon, II, p. 149: -- \"Πυϑέας δε o\nΜασσαλιώτης εν τοϊς περί ωκεανού ούτώς φησίν ως ότι παραγενoμένω αυτώ\nέν τοϊς βορειοτάτοις τόποις έδείκνυον οι αυτόϑι βάρβαροι την ήλίου\nκοίτην, ως εκεί τών νυκτών άεί γιγνομένων παρʹ αυτοϊς.\"\n\n[222] Ks. Strab. II siv. 114: \"ʹΟ μέν ούν Μασσαλιώτης Πυθέας τα\nπερί Θούλην, την βορειοτάτην τών Βρεττανικών, ύστατα λέγει, παρ'\nοίς ο αυτός έστι τό αρκτικώ, ο ϑερινός τροπικός κύκλος, παρά δέ\nτών άλλων ουδέν ιστορών, ουθ' ότι Θούλη νήσος έστί τις, ούτ' ει\n-- -- --, νομίζω.\" -- Sanat την βορ. τ. Bρεττ. käypi ymmärtää:\n\"joka on pohjimpana (kauimpana pohjaista saantoa) Britannian\nsaarista\", mutta, ei lienekkään Pytheaan lausetta, vaan Strabonin\nomaa lisäämää. -- Tässä on myöskin jo tarpeellinen muistuttaa,\nettä viimeinen lause παρα δε τών άλλων etc.,, merkitsee suomeksi:\n\"mutta muilta kirjaniekoilta en löydä mitään tietoa, onko Thulen\nsaarta olemassakaan ja tokko -- -- --, ja arvelenpa siis.\" Sana\nιστορών, näet, liittyypi sanaan νομίζω, ja on siis itse Strabonista\nymmärrettävä, eikä Pytheaasta; ks. Fuhr, de Pythea, sivv. 112 seurr.\nUsein on näistä sanoista tehty se väärä käsitys, että muka Pytheas ei\nolisi Thulea saareksi sanonut.\n\n[223] Myös Stefano Byzantiolainen, sanalla Θούλη, mainitsee: \"το\nεϑνικόν Θουλαίος ίσως δε και Θουλίτης.\" Mutta ei nä'y, onko hän\nseurannut Pytheaan kertomusta vai jonkun muun.\n\n[224] Ks. Strab. I siv. 63: -- -- \"Θούλης, ήν φησι Πυϑέας από μέν\nτής Βρεττανικής εξ ήμερών πλούν απέχειν προς άρκτον, εγγύς δ' είναι\nτής πεπηγυίας ϑαλάττης\". -- Plin., hist. nat. II 77; \"Quod fieri in\ninsula Thule, Pytheas Massiliensis scripsit, sex dierum navigatione\nin septentrionem a Britannia distante\"; IV 30: \"A Thule unius diei\nnavigatione mare concretum, a nonnullis Cronium appellatur.\" Tämä\nviimeinen mitan-määräys lienee Pytheaalta, vaikk'ei sitä suoraan\nsanota; sitä vastoin nimi \"Cronium\" lienee muilta (nonnullis.)\n\n[225] Strabonin tykönä näemme, että Pytheas on Gadeiron ja\nPyhänniemen (Kadix'in ja Vincent-nokan) välin lukenut viiden päivän\npurjehdukseksi, vaikka se oikeastaan ei ollut kuin 1700 stadiota\n(eli ei täyteensä 3 astetta). Tämä selvästi osoittaa, että Pytheaan\npäivän-purjehdukset olivat toisinansa jotenkin lyhyitä. Ks. Strab.\nIII siv. 148; Fuhr, de Pythea, sivv. 27, 86 seurr.\n\n[226] Ks. Strab. IY siv. 201: \"Προς μέν τοι τα ουράνια και την\nματηματικήν ικανώς δόξειε κεχρήσϑαι τοις πράγμασι.\" (Πυϑέας).\n\n[227] Sen mainitsevat hänestä Plutarkho jo Galeno; ks. Fuhr, de\nPythea siv. 147.\n\n[228] Herra Provessori L. Lindelöf on hyväntahtoisesti minulle\nlaskenui nämä luvut, tarkastaen myös ekliptikan kalteutta Pytheaan\naikoina. Näin on saatu 2 tuntisesta yöstä 65° 43' ja 3 tuntisesta\nyöstä 64' 45'. Kuitenkin jos säde-murre otetaan lukuun, niinkuin\ntässä pitää niin syntyy aste-luku 65° 12' ja 64° 13'. Laskussa on\nkäytetty tieteellinen päivä ja yö.\n\n[229] Stefano Byzantiolainen, sanalla Θούλη, tosin sanoo pisimmän\npäivän Thulen saaressa 20:ksi tunniksi, joka tekisi pohjoista levua\nnoin 62° 45'; mutta hän ei sano tätä Pytheaan mainitsemaksi, eikä\nsillä paikalla puhu Pytheaasta sanaakaan.\n\n[230] Ks. Strab. II stv. 114 (otteena ylempänä), ja Cleomedes,\nκυκλική ϑεωρία μετεωρών, I 7 (ote alempana). -- Αρκτικός on se\nsuunta-piiri, joka aina koskee taivaan-rannan pohjoisinta äärtä,\nrajoittaen ne taivaan alat, mitkä milläkin seuduin aina ovat\nnäkyvissä, (τα αειφανή).\n\n[231] Ks. Plin., hist. nat. II 77: -- \"solstitii diebus accedente\nSole propius verticem mundi, angusto lucis ambitu, subjecta terræ:\ncontinuos dies habere senis mensibus, noctesque e diverso ad brumam\nremoto. Quod fieri in insula Thule Pytheas Massiliensis scripsit,\nsex dierum navigatione in septentrionem a Britannia distante; quidam\net in Mona -- -- affirmant.\" -- Minun luuloni on, että sanat: \"senis\nmensibus\" ovat Plinion lisäämää; se mielestäni nähdään vertaamalla\nPlin. IV 30: \"Ultima omnium (insularum), quæ memorantur, Thule, in\nqua solstitio nullas esse noctes indicavimus, Cancri signum sole\ntranseunte, nullosque contra per brumam dies. Hoc _quidam_ senis\nmensibus continuis fieri _arbitrantur_.\" Näiden _muutamien_ joukkoon,\njotka vain _arvelevat_, ei käyne lukea Pytheasta. -- Martino Capella\non nähtävästi Plinion mukaan kirjoittanut, VI p. 194: \"(Sol) brumali\ndescensu semiannuam facit horrere noctem; quod in insula Thyle\ncompertum Pyth. Mass. asseruit.\" -- Fuhr, siv. 142, käsittää sanain\nmukaan.\n\n[232] Ks. edell. siv., viitta 2.\n\n[233] Ks. Cleomed., κυκλ. ϑεωρ. Ι 7: \"Περί δε την Θούλην καλουμένην\nνήσον, εν ή γεγονέναι φασί Πυϑέα [luultavasti kopioitsijain\nhuolimattomuudesta syntynyt; pitää olemaan Πυθέαν] τον Μασσαλιώτην\nφιλόσοφον, όλον τον ϑερινόν ύπέρ γής είναι λόγος, αυτόν και αρκτικόν\nγενόμενον. Παρ' αυτοϊς τούτοις, οπόταν εν Καρκίνω ο ήλιος ή, μηνιαία\nγίνεται ή ήμέρα, είγε και τα μέρη πάντα τού Καρκίνου αειφανή εστι\nπαρ' αυτούς, ει δε μή, εφ' όσον εν τοϊς αειφανέσιν αυτού ο ήλιός\nέστιν, αλλό δε ταύτης τής νήσου προϊούσιν ως επί τα αρκτικά έκ του\nπρος λόγον και έτερα μέρη πρός τό Καρκίνω γίνοιτ' αν αειφανή τού\nζωδιακού. Και ούτως, εφ' όσον τα παρ' εκάστοις φαινόμενα ύπέρ γής\nαυτού διέρχεται ο ήλιος, ήμέρα γενήσεται. Καί έστι κλίματα τής γής\nαναγκαίως, εν οίς και διμηνιαία και τριμηνιαία γίνεται ή ήμέρα και\nτεσσάρων και πέντε μηνών, ύπό δε τον πόλον αυτόν εξ ζωδίων ύπέρ\nγής όντων, εφ' όσον ταύτα διέρχεται ο ήλιος, αειφανή όντα, ήμέρα\nγενήσεται, τού αυτού κύκλου και όρίζοντος και άρκτικού γινομένου\nαυτοίς και ισημερινού. Τοϊς μέν γαρ εν Θούλη συμπίπτει ο ϑερινός\nτροπικός τώ αρκτικό. Τοϊς δε έτι ενδοτέρω ύπερβαινει ο αρκτικός τον\nϑερινον εις τα προς τον ισημερινόν μέρη.\"\n\n[234] Ks. äsken mainittu Strabonin paikka II sir. 114.\n\n[235] Ks. Strab. II siv. 104, jonka paikan jo olen suomentanut.\n\n[236] Ks. Virgil., Georgic. I 29; Seneca, Med. vrs. 379; vert. Fuhr,\nde Pythea, sivv. 36 seurr. -- Mela sanoo: \"Thule -- -- Graiis et\nnostris celebrata carminibus\"; III 6.\n\n[237] Ks. Tacit., Agr. 10: -- -- \"insulas, quas Orcadas vocant,\ninvenit domuitque. Dispecta est et Thule, quam hactenus nix et hiems\nabdebant.\"\n\n[238] Ks. Ptol. Geogr. II 3. -- Ptolemaio siirtää koko Britannian\npari astetta liian pohjoiselle, ja saapi siis Orkadein levu-asteeksi\n61° 40'. Thulen etelä-nokka on hänestä 62° 40', pohjois nokka 63°\n15', ja keskupaikka (τα μεταξύ) 63'.\n\n[239] Ks. Plin. hist. nat. IV 30: \"Sunt qui et alias prodant,\nScandiam, Dumnam, Bergos: maximamque omnium Nerigon, ex qua in Thulen\nnavigetur.\"\n\n[240] Servio (selityksessä Virgilion äsken viitattuun paikkaan)\nasettaa Thulen \"ultra Britanniam, juxta Orcadas et Hiberniam.\" --\nSolino, 25: \"Multæ et aliæ circa Britanniam insulæ, e quibus Thule\nultima\"; ja 35: \"Ab Orcadibus Thulen usque quinque dierum et noctium\nnavigatio est.\" -- Nimetön Ravennalainen, V 31: \"Finitur autem ipsa\nBritannia a fine orientis habens insulam Thyle et insulam Dorcadas\";\n32 -- \"procul a litore Spaniæ est insula quae dicitur Tyle\". -- Mitä\nmuut Thulesta mainitsevat, on enimmästi vallan epä-vakaista; ks.\nFuhr, de Pythea, sivv. 36 seurr.\n\n[241] Ks. Procop., bell. Goth. II 15.\n\n[242] Ks. M. Adami Gesta Hammaburgensis ecclesiæ Pontificum, josta\nluvut 208-252 sisältävät kertomuksen pohjaisista valtakunnista\n[Pertz, Monum. Germ. Hist. IX, sivv. 267 seurr.]: \"Hæc itaque Thyle\nnunc Island appellatur.\" -- Myöskin Landnamabók muistuttaa, että\noppineet miehet ovat kutsuneet Islannin Thyleksi, koska siellä\nmonessa paikoin aurinko paistaa läpi yön ja talvella taas ei tule\nollenkaan näkyviin. Ks. Isländinga Sögur, Kjöbenh. 1843, I siv. 23.\n\n[243] Pytheaasta ja Thulesta löytyy kokonainen kirjallisuus, josta\njoku osa on lueteltu Fuhr'in kirjan alussa. Ks. myös Keralion kaksi\nkirjoitusta: De la connaissance que les Anciens ont eue des pays\ndu Nord de l'Europe [Mémoires de l'Académie des Inscr., XLV, vv.\n1780, 1781]. Keralion luulo on, että Thule on Mainland, Shetlannin\nsaarten suurin, koska sitä muka likimaiden asukkaat kutsuvat\n_Thyl_-saareksi. Mutta luultavampi on, että viime-mainittu nimitys\non syntynyt Romalais-aikaisesta luulosta. -- Maltebrun (Geographie\nUniv. I) löytää Thule-nimen Jutlannin rannikossa, joka kutsutaan _Thy\neli Thyland_. -- Redslob taas (Thule, die Phönicischen Handelswege.\nLeipzig 1855) osoittaa lähellä Halmstadia Ruotsissa pienen saaren,\nnimeltä _Tyl_-ö eli _Tul_-ö. Muut ovat valinneet etelä-Norjalaisen\nmaakunnan _Tellemark_, joka Skien'in kaupungin tykönä tulee merelle.\nNäillä keinoilla voimme kuljettaa Pytheaamme mihinkä hyvänsä.\n\n[244] Paitsi jo ennen mainitut Geminon sanat, on todistukseksi\nStrabonin lause II siv. 114 (vertaa ylempänä siv. 80 viitta 2): \"παρα\nδέ τών άλλων ουδέν ιστορών, -- ούτ' ει τα μέχρι δεύρο οικήσιμα έστιν,\nό που ο θερινός τροπικός αρκτικός γίνεται, νομίζω\" etc. suomeksi:\n\"muilta kirjaniekoilta kuin Fytheaalta en löydä mitään tietoa, onko\nThulen saarta olemassakaan ja tokko siihen asti _asukkaita löytyy_,\nmissä kääntöpiiri on pohjoispiirinä\" (arktikona) (kuten Pytheas\nsanoo Thulessa olevan), \"ja arvelenpa siis, että asutun maailman\npohjois-raja on paljoa etelämpänä.\" Tämä nähtävästi tahtoo sanoa,\nettä Pytheas oli puhunut Thulea asutuksi maaksi, mutta Straboni ei\nusko niin pohjoisessa asuttavan. -- Tulen kohta puhumaan lisää Thulen\nasumuksesta.\n\n[245] Ks. Landnamabók [Isländinga Sögur I] sivv. 23, 24, 26; ja\nIslantilainen Arngrim Jonas, Specimen Islandiæ Historicum, Amsterdam\n1643, siv. 1. Tämä viime-mainittu kirja, sivu 91, todistelee laveasti\nTanskalaista Pontanusta vastaan, että Island ei ollut Thule. --\nLandnamabók, samatekkuin Ari Frodin Isländingabók, juttelevat\nettä Norjalaisten tullessa oli Islannissa Irlantilaisia erakoita\n(Norjalaiset heitä kutsuivat: Papa); mutta ne lähtivät saaresta pois\nnäitä pakanallisia tulijoita pakoon.\n\n[246] Ks. Strab. IV siv. 201: \"πρός μέν τοι τα ουράνια και την\nμαθηματικήν θεωρίαν ικανώς δόξειε κεχρήσθαι τοϊς πράγμασι [Fuhr'in\nmukaan olen vienyt sanat: τοϊς -- πλησιάζουσι seuraaviin. Jos\nedellisiin viedään, ei tule pää-asiassa käsitys kuitenkaan\nerilaiseksi], τοϊς τη κατεψυγμένη ζώνη πλησιάζουσι το τών καρπών\nείναι τών ήμέρων και ζώων τών μέν αφορίαν παντελή, τών δε σπάνιν\nκέγχρω δε και άλλοις λαχάνοις και καρποϊς και ρίζαις τρέφεσθαι παρ'\nοίς δε σίτος και μέλι γίγνεται, και το πόμα εντεύθεν έχειν τών δέ\nσίτον, επειδή τους ήλίους ουκ έχουσι καθαρούς, εν οίκοις μεγάλοις\nκόπτουσι, συγκομισθέν των δεύρο τών σταχύων αι γαρ άλω [Näin on\nCasaubonus'en korjauksen mukaan. Fuhr ehdottelee: ει γαρ άλλως,\njoka antaisi käsityksen: 'jos muulla lailla tehtäisiin, tulisivat\ntähkäpäät kelvottomiksi.' Niinkuin näemme, ei tämä muuta lauseen\nmieltä.] άχρηστοι γίνονται διά το ανήλιον και τους όμβρους.\" Vertaa\nFuhr, de Pythea, sivv. 138 seurr.\n\n[247] Ks. Kajaani, Suomen historia, siv. 52.\n\n[248] Ks. Fuhr, de Pythea, sivv. 46 seurr.\n\n[249] Ks. Fuhr, de Pythea, siv., 36.\n\n[250] Ks. P. A. Munch, Hist.-Geogr. Beskrivelse over Norge i\nMiddelalderen. Moss 1849, siv. 115.\n\n[251] Ks. Strabonin ennen kerrottu paikka II siv. 104.\n\n[252] Vielä Peutingerin tauluissakin näkyy, vähän itä-puolella\nTanaita virta merkittynä Pohjois-valtameren ja Maiotin välillä, joka\nviime mainittu taas Pontoa kohden on umpinainen. Ks. Bertius Beverus,\nTheatrum Geographiæ Veteris, Amsterdam 1619. -- Vertaa Diodor. Sic.\nIV 56, Argonautaen matkasta Tanaista valtamereen.\n\n[253] Virolaiset antavat sille nimen: \"Meri-kivi.\" Niinkuin tiedämme,\nse on pihka eräästä muinais-maailman puun-lajista.\n\n[254] Ks. Bulletin de la Societé des Naturalistes de Moscou, tome\nXXXIII, seconde partie, Moscou 1860, sivv. 421, 422. Muutoinkin on\npitkin Preussinmaan ja Kuurinmaan rantoja löytty paljon vanhoja\nKreikkalaisia rahoja. Ks. A. von Richter, Gesch. der Ostseeprovinzen,\nI, siv. 27.\n\n[255] Vertaa Plin. hist. nat. XXXVII 11, missä mainitaan, että eräs\nNeronin lähettämä ritari kulki Pannoniasta merikullan rannikolle.\n\n[256] Ks. Plinius, Hist. nat. XXXVII, 11: \"Pytheas Guttonibus\nGermaniae genti accoli æstuarium Oceani, Mentonomon nomino, spatio\nstadiorum sex millium: ab hoc diei navigatione insulam abesse Abalum.\nIlluc vere fluctibus advehi (saccinum) et esse concreti maris\npurgamentum: incolas pro ligno ad ignem uti eo, proximisque Teutonis\nvendere. Huic et Timæus credidit, sed insulam Basiliam vocavit.\"\n\n[257] Diodor. Sic. V 23 mainitsee samaa kertomusta, mutta sanat\nkuuluvat: \"Vastapäätä sitä Skythiaa, joka on Galatian (Gallian)\nyläpuolella, on valtameressä saari, nimeltä Basileia\" -- --\nSeuraavista luvuista nähdään selvästi, että Galatian nimi tässä\nkäsittää myös Germanian.\n\n[258] Ks. Plin. Hist. nat. IV, 27: \"Ex quibus (insulis) ante\nScythiam, quæ appellatur Raunonia, unam abesse a Scythia diei cursu,\nin quam veris tempore fluctibus electrum ejiciatur, Timæus prodidit.\n-- -- -- Xenophon Lampsacenus a litere Scytharum tridni navigatione\ninsulam esse immensæ magnitudinis Baltiam tradit. Eandem Pytheas\nBasiliam nominat.\" -- Tämän lauseen käsitys on mulla Fuhrin mukaan,\nde Pythea, sivv. 143 seurr.\n\n[259] Ks. Strab. I p. 63: Και τα περί τους Ωστιαίους δέ, και τα πέραν\nτου ʹΡήνου τα μέχρι Σκυθών, πάντα κατέψευσται τών τόπων.\n\n[260] Schlözer ja Thunmann ovat selittäneet \"Mentonomon\" Suomen\nsanaksi: Mäntyniemi; ks. Thunmann, Untersuchnngen über nördliche\nVölker, sir. 22; Schlözer, Nord. Gesch., siv. 124. -- Parrot taas\ntahtoo itse Plinion sanan: _æstuarium_, johdetuksi Viron (eli Suomen)\nkielestä, muka sanoista _astua_ ja _aro_, se olisi: alankomaa,\njohon meren tulva astuu. Muita selityksiä ei suinkaan puutu. --\nTodennäköistä on, että \"Abalos\" ja \"Baltia\" ovat yhtä sanaa; Baltia\ntaas on epäilemättä samaa juurta kuin Itämeren nimi: Baltin meri\n(nyk. Englannin kielessä: Baltic.) Basileia on nähtävästi Kreikan\nsanasta: βασίλευς kuningas.\n\n[261] Zeuss (Die Deutsch., siv. 672, 673) yhä vielä ajattelee\nPreussilaista \"Guddai\" nimistä väkeä. Mutta Schafarik (slaw. Alterth.\nI, siv. 456) selittää tämän Guddai-jutun tydyttäväisellä tavalla, ja\nsanoo Guttoneista: \"Ohne die Deutsche Abkunft der Guttonen in Frage\nzu ziehen, halten wir doch dafür, dass sie in den Weichsellanden\nblosse aus Skandinavien herübergekommene Eroberer waren\". -- Muutoin\non muistaminen, että tämä Göthiläis-asia on yhä ankaran riidan alla.\nAsia ei kuulu minun aineeseni; saan ainoastaan mainita, että J. Grimm\n(Jornandes und die Geten, sekä Gesch. der Deutsch. Sprache, siv. 182,\n204, 439) on koettanut todistaa, että Trakian Getat ja historian\nGöthiläiset Skandinaviassa, Weikselin seuduilla ja Mustan-meren\nrannoilla, olivat kaikki yhtä. Mitä on sanottu myötä ja vastoin, en\nvoi tähän ottaa. Uudempia selitys-kokeita on Ed. v. Wietersheim'in\nkirjassa: Gesch. der Völkerwanderungen, II osa, siv. 109 seurr.\n(Leipzig 1860), missä Grimmin arveluita osaksi vastustellaan, osaksi\npuolustellaan. -- Vaikea ainakin lienee kieltää, että Pytheaan\n_Guttones_, Plinion _Guttones_ (Germanilainen kansa Burgundionien\nseuduilla; IV 28), Taciton _Gothones_ (koillisessa Germaniassa;\nks. Germ. 42, 43), Ptolemaion Γύθωνες (itäpuolella Weikseliä; ks.\nGeogr. III 5), ja vihdoin ne _Gotti, Gothi_, jotka Karakallan aioista\nasti häiritsevät Roman valtaa, ovat yhtä nimeä ja yhtä kansaa. Tätä\ntosin kieltää Ukert, joka ei millään muotoa tahdo päästää Pytheasta\nItämerellä käyneeksi; ks. Geogr. der Griech. u. Römer, passim.\n\n[262] Ks. Steph. Byz. \"Ωστίωνες έθνος παρά τώ δυτικώ ωικεανώ, ούς\nΚοσσίνους Αρτεμίδωρός φησι, Πυθέας δ' Ωστιαίους.\"\n\n[263] Ks. Strab. II siv. 104.\n\n[264] Plin. Hist. nat. IV 27.\n\n[265] Plin. Hist. nat. IV 30; vertaa Dionys. Perieg., vrs. 31: \"Πόντον\nμέν καλέoυσι πεπηγότα τε, Κρόνιόν τε ʹΑλλοι δ' αύ και νεκρόν έφήμισαν\nείνεκ άφαυροι ʹΗελίου.\"\n\n[266] Ks. Diefenbach, Orig. Europ. sivv. 387-380. -- Mainita sopii,\nettä Ptolemaio asettaa Χρόνος nimisen joen itäpuolelle Weikseliä.\n\n[267] Ks. Plin. Hist. nat. XXXVII 15.\n\n[268] Ks. Plin. Hist. nat. XXXVII 11: -- -- \"Oserictam, cedri\ngenere silvosam: inde electrum defluere in petras.\" -- \"Osericta\"\non kentiesi Skandinavilainen sana _Austr-riki_, itämaa; vertaa mitä\nvasta puhutaan nimistä: \"Aestyit\", \"Estit.\"\n\n[269] Ks. Strab. VII, siv. 294.\n\n[270] Ks. Mela III, 3-4.\n\n[271] Ks. Plin. Hist. nat. IV 27. -- Rud. Keyser tahtoo selittää\n_Hilleviones_ samaksi kuin: _Elfarbuar, Elvboere_ (joki-asukkaat),\njotka muka asuivat Alfheim'issa Götha-joen ja Glommen'in välillä; ks.\nSaml. til det Norske Folks Sprog og Historie, VI siv. 331.\n\n[272] Ks. Plin. Hist. nat. IV 27: -- \"Nec est minor opinione Eningia\n[Epigia]. Quidam haec habitari ad Vistulam usque fluvium a Sarmatis,\nVenedis, Sciris, Hirris tradunt. Sinum Cylipenum vocari: et in ostio\nejus insulam Latrin. Mox alterum sinum Lagnum, contermineum Cimbris.\"\n\n[273] Ks. Plin. Hist. nat. IV 30.\n\n[274] Ks. P.A. Munch, Det Norske Folks Historie, I i, siv. 16.\n\n[275] Ke. Plin. Hist. nat. VIII 16.\n\n[276] Ke. Zeuss, die Deutschen, siv. 486.\n\n[277] Sana \"Hirri\" luullaan virheellieekei lisäykseksi, joka\nkopioitsijain kautta olisi tullut. Olkoon miten oli, ei kävisi\nhelposti sitä selittää.\n\n[278] Rud. Keyser (Saml. til det Norske Folks Sprog og Historia,\nVI siv. 334) selittää tämän sanan nimestä \"Kylfingaland\", joka\n12:nnella vuosisadalla annetaan Gardariikille eli Venäjälle eräässä\nSkandinavilaisessa maatieteessä (ks. Antiquités Russes II siv. 401).\nMutta tämä näyttää olevan kaukaa haettua; sillä Kylfingit (Jaroslavin\nlakikirjassa: _Kolbjagit_, samate kuin Väringit = Varjagit) näyttävät\nolleen Venäjään tulleita Skandinavilaisia paljoa myöhemmältä aialta\nkuin Plinion Cylipenus; vertaa: P. A. Munch, kirjassa \"Norsk Tidskr.\nfor Vidensk. og Litt.\", V aarg., siv. 311.\n\n[279] Ks. Tacit. Germ. 37.\n\n[280] Myös Ptolemaiokin asettaa Skandiansa Weikselin suiden edustalle.\n\n[281] Ks. Tacit. Germ. 43, 44.\n\n[282] Tacit. Germ. 44; \"Suionum hinc civitates, ipso in Oceano,\npræter viros armaque classibus valent.\" Adam Bremeniläinen nimittää\nSvealaiset; \"Sueones\"; Samate jo Einhard, Vita Karoli Magni; \"Dani\nsiquidem ac Sueones, quoa Nortmannos vocamus.\"\n\n[283] Tacit. Germ. 45: \"Trans Suionas aliud mare, pigrum ac prope\nimmotum, quo cingi claudique terrarum orbem hinc fides, quod extremus\ncadentis jam solis fulgor in ortus edurat adeo clarus ut sidera\nhebetet; sonum insuper audiri formasque deorum et radios capitis\naspici persuasio adjicit.\"\n\n[284] Tac. Germ. 45: (Puhuttuaan Aestyistä ja merikullasta)\n\"Suionibus Sitonum gentes continuantur: cetera similes uno differunt,\nquod femina dominatur: in tantum non modo a libertate sed etiam a\nservitute degenerant. Hic Sueviæ finisu\" -- Muist.: \"Suevia\" on\nGermanian itäinen puoli.\n\n[285] Vertaa kuitenkin Zeuss'in selitys (Die Deutschen, sivv. 57,\n123) ja Geijerin (Svea Rik. Häfd. siv. 81). Jälkimäinen siihen vertaa\nStrabonin Σιδόνες, jotka olivat Bastarnaen heimokuntia (Strab.\nVII siv. 306). Edellinen taas sovittaa siihen Ptolemaion Σίδωνες,\nkoillis-puolella Böhmin vuoria (Ptol. Geogr. II 10).\n\n[286] Ks. Adamus Bremensis, de Situ Daniæ (oikeastaan: \"Gesta\nHammaburgensis ecclesiae pontificum\"; IX osassa Pertz'in Monum. hist.\nGerman.), cap. 222: \"Postea (Göthan-maan jälkeen) longia terrarum\nspatiis regnant Sueones usque ad terram feminarum.\"\n\n[287] Tacit. German. 45: (Svioneista puhuttuaan) \"Ergo jam dextro\nSuevici maris litore Aestyorum (Aestuorum, Aestiorum) gentes\nalluuntur; quibus ritus habitusque Suevorum, lingua Britanniæ\nproprior. Matrem deum venerantur; insigne superstitionis formas\naprorum gestant: id pro armis omniumque tutela securum deæ cultorem\netiam inter hostes præstat. Rarus ferri, frequens fustium usus.\"\n\n[288] Jornandes, de reb. Get., c. 23: \"Aestorum quoque similiter\nnationem, qui longissimam ripam Oceani Germanici insident, idem ipse\n[Hermanaricus] prudentiæ virtute subegit.\" -- c. 5: \"Ad litus autem\nOceani, ubi tribus faucibus fluenta Vistulæ fluminis ebibuntur,\nVidivarii resident -- post quos ripam Oceani item Aesti tenent,\npacatum hominum genus omnino.\"\n\n[289] Ks. Cassiodori Varia V, epist. II: \"_Hæstis_ Theodoricus rex.\nIllo et illo legatis vestris venientibus, grande vos studium notitæ\nnostræ habuisse cognovimus; ut in Oceani littoribus constituti,\ncum nostra mente jungamini. -- -- -- succina, quæ a vobis per harum\nportitores directa sunt, grato animo fuisse suscepta.\"\n\n[290] Ks. Einhardi Vita Karoli Magni, c. 12 [Pertz, Monum. II, siv.\n449]: \"Ad litus australe Sclavi et Aisti et aliæ diversse incolunt\nnationes.\"\n\n[291] Wulfstanin matka-kertomus kuningas Alfred'in käännöksessä\nOrosion teoksesta; ks. Schafarik, Slaw. Alterth. II, siv. 670; Zeuss,\ndie Deutschen, siv. 669; H. G. Porthan, Witterh. Hist. Antiqv. Acad.\nHandl. VI, sivv. 96 seurr.\n\n[292] Ks. Plin. Hist. nat. XXXVII 15. \"Certum est gigni in insulis\nseptentrionalis Oceani et a _Germanis_ appellari glessum.\" -- Vertaa\nDiefenbach, Orig. Europ., sivv. 356 seurr.; Schafarik, Slaw. Alterth.\nI, siv. 458.\n\n[293] Ks. Zeuss, die Deutschen siv. 130.\n\n[294] Tacit. Germ. 46: \"Peucinorum Venetorumque et Fennorum nationes\nGermanis an Sarmatis ascribam dubito. -- -- -- quicquid inter Peucinos\nFennosque silvarum ac montium erigitur, latrociniis pererrant\n[Veneti].\"\n\n[295] Tacit. Germ. 46: \"Fennia mira feritas, foeda paupertas: non\narma, non equi, non penates; victui herba, vestitui pelles, cubile\nhumus. Sola in sagittis spes, quas inopia ferri ossibus asperant.\nIdemque venatus viros pariter ac feminas alit: passim enim comitantur\npartemque prædæ petunt. Nec aliud infantibus ferarum imbriumque\nsuffugium quam ut in aliquo ramorum nexu contegantur. Huc redeunt\njuvenes, boc senum receptaculum. Sed beatius arbitrantur quam\ningemere agris, inlaborare domibus, suas alienasque fortunas spe\nmetuque versare. Securi adversus homines, securi adveraus deos, rem\ndifficillimam assecuti sunt, ut illis ne voto quidem opus esset,\nCetera jam fabulosa: -- -- -- quod ego ut _incompertum_ in medium\nrelinquam.\" -- Olen tarkasti lukenut C. A. Gottlund'in teosta:\n\"Försök att förklara Taciti omdömen öfver Finnarne, Stockholm 1834\",\nenkä sittenkään ole voinut tulla muuhun käsitykseen, kuin minkä\nsuomennokseni osoittaa. Kirjan monta muuta ansiota en sillä tahdo\nkieltää.\n\n[296] Ks. Edu. v. Wietersheim, Gesch. der Völkerwand. II osa, siv. 78\nseurr:; jossa muun seassa otetaan esimerkiksi Ptolemaion mainitsema\nΣιατουτάνδα Frisien maassa (II, c. 10). Tämä _Siatutanda_ on syntynyt\nsillä tavoin, että Ptolemaio väärin on käsittänyt Taciton sanat\nFrisien kapinasta Tiberion aikana. Tacito, näet, lausuu: \"et ad sua\ntutanda digressis rebellibus\" (kapinoitsijat jo olivat lähteneet pois\nomaa maatansa suojelemaan); Tac. Annal. IV 73. -- Kuinka Ptolemaio on\nkertonut samoja nimiä Sarmatiassa ja Skythiassa, osoittaa Schafarik\n(Slaw. Alterth. I siv. 218), joka muutoin on Ptolemaion ihastelijoita.\n\n[297] Ptol. Geogr. III 5: \"Κατέχει δε την Σαρματίαν έθνη μέγιστα οι τε\nΟύενέδοι παρ' όλον τόν Ουενεδικόν κόλπον -- -- -- ʹΕλάττονα δε έθνη\nνέμεται την Σαρματίαν παρα μέν τόν Ούιστουvλαν ποταμόν ύπό τους\nΟυενέδας Γύθωνες, είτα Φίννοι, είτα Σούλωνες υφ' ους Φρουνγουνδίωνες,\nείτα Αναρινοί παρά την κεφαλήν του Ουιστούλα ποταμού -- -- -- Τών δέ\nειρημένων εισίν ανατολικώτεροι ύπό μέν τους Ουενέδας πάλιν Γαλίνδαι\nκαι Σουδινοί και Σταυανοί μέχρι τών Αλαυνών -- - -- Πάλιν δέ\nτην μέν εφεξής τώ Ουενεδικώ κόλπω παρωκεανίτιν κατέχουσιν Ουέκται,\nύπέρ ούς ʹΟσσιοι, είτα Κάρβωνες αρκτικώτατοι, ών ανατολικώτεροι\nΚαρεώται και Σάλοι υφ' ους Αγάθυρσοι, είτα ʹΑορσοι\" -- -- --.\n\n[298] Ks. Schafarik, Slaw. Alterth. I, sivv. 208, 461-163; vertaa\nZeuss, die Deutschen, sivv. 271, 674.\n\n[299] Selitys-kokeita ei ole puuttunut. Zeuss, joka tekee _Ossit_\nAistilaisiksi (Littualaisiksi), luulee heidän nimensä säilyneen\nsaaren-nimessä:_Ösel_ (Henrikki Lettiläisen tykönä _Osilia_,\nmuinais-Skandinavilaisten _Eysysla_; johon hän vielä sovittaa\nnimet Βασίλεια ja Osericta). Mutta epäilemättä on nimi _Ösel_\nsuomenkielinen syntyään: _Yösalo_ (Viron kielen mukaan: _Öö-sal_);\njota todistaapi toisen lähisen saaren nimi: _Dagö_ (Päiväsalo),\nvaikka molemmat jo kantavat Vironkielessä toisia nimiä. Yhtä\nepävakaista on arvata _Karbonit_ Kuurilaisiksi; ks. Zeuss, die\nDeutsch., sivv. 270, 272. -- _Weltat_ arvataan olevan keski-aian\nWiltzit (Slavilaisia). -- Mitä Καρεώται ovat? Karjalaisiako? -- Entä\nΣάλοι?\n\n[300] Sekä Schafarik (I, siv. 301), että Zeuss (siv. 274) arvelevat\neikö sana Φίννοι Ftolemaion tykönä lie jollakin lailla vääristelty.\nZeuss tahtoisi sen siaan Σκίροι. Tämmöiseen korjailemiseen ei löydy\nvähintäkään syytä.\n\n[301] Ks. Ptol. Geogr. II 10: -- Σκανδία --, Χαιδεινοί -- Φαυόναι --\nΦιραίσοι -- Γούται -- Δαυκίωνες -- Λευώνοι -- Ainoastaan Gutat tuntee\nGöthiläisiksi.\n\n[302] Ks. Strab. VII, siv. 290: -- \"βουϊαιμον, το τού Μαροβούδου\nβασίλειον -- -- -- και κατεκτήσατο, προς οίς είπον, Λουίους τε,\nμέγα έθνος, και Ζούμους, και Βούτονας, και Μουγίλωνας, και Σιβινους,\nκαι το τών Σοήβων αυτών μέγα έθνος, Σέμνωνας.\" -- Λουϊοι -- ovat\narvattavasti Taciton Lygii. Seuraavien kolmen nimen siaan on tahdotta\npanna milloin mitäkin; mutta Tzschucke (Strab. Geogr., Lipsiæ\n1796-1808) sanoo: Codices nihil a vulgata lectione recedunt.\n\n[303] Es. Tacit. Annal. II 62: \"Erat inter _Gothones_ nobilis\njuvenis, nomine Catualda, _profuges olim vi Marobodui_, et tunc,\ndubiis rebus ejus, ultionem ausus. Is valida manu fines Marcomannorum\ningreditur, corruptisque primoribus ad societatem, irrumpit regiam\ncastellumque juxta situm.\"\n\n[304] Ks. Foy-Vaillant, Numismata aurea Imperatorum, Augustarum et\nCaesarum in coloniis, municipiis et urbibus percussa; Paris 1688,\nTom. II; -- josta ottaa Schafarik, Slaw. Alterth. II, siv. 657. --\nRahan etu-puolella seisoo: \"ATT. K. ΓA. ΦIN. ΓAΛ. OTENΔ.\nOTOΛOTCIANOC. CEB\", s.o. Αυτοκράτωρ Καίσαρ Γαν δάλικος Φίντικος\nΓαλίνδικος Ουένδικος Ουολουσιανός Σεβαστός, Takapuolella seisoo:\nΑντιοχέων Μητροπόλεως Κολωνίας. Tämä raha on kultainen. Toinen\nhopeainen kantaa saman etupuolisen kirjoituksen latinaksi, mutta\nsana _Finnicus_ on lyhennetty paljaaksi F:ksi: \"IMP. [eratori]\nC. [æsari] VA. [ndalico] F. [innico] GAL. [indico] VEND. [ico]\nVOLVSIANO. AVG. [usto].\" Takapuolella seisoo: \"Marti Pacifero.\" --\nZosimus I, 26, mainitsee ainoastaan sivu-mennen tätä sotaa\n\"Skythoja\" vastaan.\n\n[305] Ks. Auctoris ignoti _Excerpta de Constantino_ Magno etc. §30:\n\"Constantinus autem ex Byzantio Constantinopolim nuncupavit\" -- --\n§ 31: \"Deinde adversum Gothos bellum suscepit\" -- § 32: \"Sic cum his\npace firmata, in Sarmatas versus est, qui dubiæ fidei probantur.\nSed _servi Sarmatarum_ adversum omnes _dominos_ rebellarunt: _quos\npulsos_ Constantinus libenter accepit, et amplius trecenta millia\nhominum mistæ ætatis et sexus per Thraciam, Scythiam, Macedoniam\nItaliamque divisit.\" -- Hieronymi Chron. vuodella 337: \"_Sarmatæ\nLimigantes_ dominos suos, qui nunc _Arcaragantes_ vocantur, facta\nmanu in Romanum solum expulerunt.\"\n\n[306] Limigantien seassa nimittää Ammiano erittäin: \"Amicenses\" ja\n\"Picenses\" -- \"ita ex regionibus adpellati conterminis\"; ks. XVII 13.\n\n[307] Ks. Amm. Marcell. XVII 12: -- \"translata est in Sarmatas\ncura, miseratione dignos potius quam simultate -- --. Potentes olim\nac nobiles erant hujus indigenæ regni, sed conjuratio clandestina\nservos armavit in facinus. Atque ut barbaris esse omne jus in viribus\nadsuevit, vicerunt dominos ferocia pares, sed numero præminentes.\nQui, confundente metu consilia, ad Victohalos discretos longius\nconfugerunt, obsequi defensoribus, ut in malis, optabile, quam\nservire suis mancipiis arbitrati.\" -- 13: -- \"ad _Limigantes Sarmatas\nservos_ ocius signa transferri utilitas publica flagitabat, quos\nerat admodum nefas, impune multa et nefaria perpetrasse. Nam velut\nobliti priorum, tunc erumpentibus liberis, ipsi quoque tempus\naptissimum nacti, limitem perrupere Romanum, ad hanc solam fraudem\ndominis suis hostibusque concordes.\"\n\n[308] Ks. Amm. Marcell. XVII 13: \"Hortante igitur principe, _cum\ngenuino fastu_ ad citeriorem venere fluminis ripam, -- -- -- ne\nviderentur militis præsentiam formidasse.\"\n\n[309] Ks. Amn. Marcell. XVII 13: -- \"et cadentes insuperabili\ncontumacia barbari, non tam mortem dolere, quam nostrorum\nlætitiam horrendo stridore monstrabant. -- -- crceiatus alto silentio\nperferebant. Nec eorum quisquam inter diversa supplicia veniam\npetiit, aut ferrum projecit, aut exoravit mortem: sed arma jugiter\nretinentes, licet adflicti, minus eriminis æstimabant, alienis\nviribus potius, quam conscientiæ suæ indicio vinci: mussantesque\naudiebantur interdum, fortunæ non meriti fuisse, quod evenit.\"\n\n[310] Ks. Amm. Marcell. XIX 11: -- \"quidam ex illis furore percitus\ntruci, calceo suo in tribunal contorto, _marha, marha_, quod est\napud eos signum bellicum, exclamavit: eumque sequnta incondita\nmultitudo, vexillo elato repente barbarico, ululans ferum in ipsum\nprincipem ferebatur.\"\n\n[311] Ks. Amm. Marcell. XXIX 6 (v. 371): -- \"Sarmatas Liberos ad\ndiscretionem servorum rebellium adpellatos.\"\n\n[312] Ks. Schafarik, Slaw. Alterth. I siv. 250. Vertaa mitä\nedellisessä olen Sauromatoista ja Sarmatoista puhunut.\n\n[313] -- \"ut, ad longinqua translati, amitterent copiam nostra\nvexandi.\" -- \"Limigantes ad loca migrare compulimus longe discreta.\"\nAmm. Marcell. XVII 13.\n\n[314] Suom. _Murhaa_ occidere; Slav. _Moriti_, Litt. _Marinti_\ninterficere; Germ. _Mord_ occidere, Kelt. _Marbh_ occidere; Lat.\n_Mort_ (Mori, Mors), Kreik. μορτός, Alban. _Múarr_ interficere;\nks. Diefenbach, Orig. Europ. siv. 387, 388. -- Joka kansallisissa\ntavoissa ja luonteessa tahtoo nähdä kansallisuuden tunnus-merkkiä,\nverratkoon sitä eri tapaa jolla Limigantit ja oikeat Sarmatat\nlähestyivät Boman keisaria. Edellisistä sanoo Ammiano (XVII 13, v.\n358): \"_stabantque contumaciter_, ideoque propinquasse monstrantes,\nut jubenda repudiarent\"; jälkimäisistä taas (XXX 5, v. 375): \"legatio\nSarmatarum offertur, _pedibusque ejus prostrata_ orabat pacifica\nprece, ut propitius veniret et lenis.\"\n\n[315] Ks. Thunmann, Unters. über nördl. Völker, siv. 18 seurr.;\nArndt, Ursprung der Europ. Sprachen, siv. 318. -- Keski-aiassa\nkutsuttiin tämä maakunta: _Semland, Sambia_, sen asukkaat: _Sembi,\nSembones, Sambi, Sami_; ks. Zeuss, siv. 675. -- Saman johtauksen\nalle vedetään myös nimet: _Samogitia (Samogitæ, Samechi,\nSameyte, Σάμωται) ja Semgallen (Semigalli, Samgali)_, molemmat\nLittuan alueessa.\n\n[316] Ks. Hist. Legum Castrensium Regis Canuti Magni (Langebek,\nScript. Rer. Dan. III, siv. 143); -- \"Angliam, Norvagiam, Sclaviam,\n_Finlandiam_, omnesque circumjacentes regiones, suam in potestatem\nredegit.\" Toisessa teoksessaan: Compendiosa Hist. Regum Dan., cap.\nV (Script. Rer. Dan. I, siv. 54), puhuu sama historioitsija samasta\nKnuutti Suuren vallasta, mutta nimittää: -- \"Hyberniam, Angliam,\nGalliam, Italiam, Longobardiam, Teotoniam, Norvagiam, Sclaviam, cum\n_Sambia_, sibi subjugavit.\"\n\n[317] Ks. F. I. Wiedemann'in Alkupuhe maamiehemme Joh. And.\nSjögrenin Liiviläiseen kielioppiin (Sjögrens Gesamm. Schriften\nII i, Einleitung) siv. XVI seurr. -- Todistus nojauupi enimmästi\npaikannimiin.\n\n[318] Ks. C. A. Gottlund, Försök att förkl. Taciti omdömen öfver\nFinnarne, siv. 116. -- Mitä hän siinä lisäilee, että muka Puolassa tai\nPreussin ja Puolan välisissä metsämaissa jutellaan löytyvän vielä\nnytkin useita Suomalaisia kyliä, se ei ainakaan _tähän_ asiaan kuulu;\nsillä jos siinä ho'ussa perää olisikin, jota kyllä sopii epäillä,\nne Suomalaiset varmaankin olisivat myöhemmin tulleita siirtolaisia.\nTiedämme, että 17:nnen vuosisadan alkupuolella paljon Suomalaisia\nmuutti ulkomaille, Preussiin, Pommeriin j.n.e. Ks. esim. Sääntö\nHuhtik. 25 p. 1620 (Schmedeman, Kongl. Stadgar, siv. 186.)\n\n[319] Se ei ole suinkaan mahdotonta, että kielitieteellinen tutkinto\npaikan-nimistä näilläkin seuduilla tuottaisi arvaamattomia\nselityksiä; sillä paikan-nimet ovat yhtä tärkeitä ja selviä\nmuistomerkkiä kuin Persepolin kalliokirjat. Semmoiseen tutkimukseen\non jo Schafarik kehoittanut: \"Eine etymologische Untersuchung\nder örtlichen, namentlich Fluss- und See-Namen, kritisch und im\ngehörigen Einklange mit anderweiten Zeugnissen vorgenommen, würde zur\nErörterung der ehemaligen Sitze der Finnen im heutigen slawischen\nRussland nicht unwesentliche Dienste leisten\"; Slaw. Alterth. I, siv.\n305.\n\n[320] Ks. Jornandes, de reb. Get. c. 3: \"In cujus parte arctoa gens\n_Adogit_ consistit, quæ fertur -- -- --. Aliæ vero ibi gentes Refennæ:\n[muutamissa käsi-kirjoissa: _gentes tres Crefennæ_, eli: gentes\n_Screrofennæ_], qui frumentorum non quæritant victum, sed carnibus\nferarum atque ovis avium vivunt: ubi tauta paludibus foetura ponitur,\nut et augmentum præstent generi, et satietatem ac copiam genti. Alia\nvero gens ibi moratur Suethans -- -- -- Theusthes, Vagoth, Bergio,\nHallin, Liothida -- -- Athelnil, Finnaithæ, Fervir, Gautigoth. -- --\nmixti Evageræ Othingis -- --. Sunt ex his exteriores Ostrogothæ,\nRaumaricæ, Raugnaricii, _Finni mitissimi_, Scanziæ cultoribus\nmitiores: nec non et pares eorum Viniviloth. Suethidi, Cogeni, -- --\nDani -- -- Grannii, Aganziæ, Unixæ, Ethelrugi, Arochiranni.\" --\nEttä Suethans ja Suethidi ovat yhtä (Svithiod, Svealaiset), ei ole\nepäilemistä; ks. muutoin Zeuss, die Deutschen, sivv. 502 seurr.\n\n[321] Ks. Zeuss, die Deutschen, siv. 687.\n\n[322] Procop., Bell. Goth. II 15 (ed. paris. siv. 423): \"-- τών μέν\nτοι ές ήμάς ενϑένδε αφικομένων επυνϑανόμην.\"\n\n[323] Procop., Bell. Goth. II, 15: \"Τών δε ιδρυμένων εν Θούλη\nβαρβάρων εν μόνον έϑνος, οι Σκριϑίφινοι επικαλούνται, ϑηριώδη τινά\nβιoτην έχουσιν ούτε γαρ ιμάτια ενδιδύσκονται, ούτε ύποδεδεμένοι\nβαδίζουσιν, ούτε οίνον πίνουσιν, ούτε τι έδώιδιμον εκ τής γής έχουσιν\nούτε γαρ αυτοί γήν γεωργούσιν, ούτε τι αυτοϊς αι γυναικες εργάζονται,\nαλλά άνδρες άεί ξύν ταϊς γυναιξί την ϑήραν μόνην επιτηδεύουσι.\nΘηρίων τε γαρ και άλλων ζώων μέγα τι χρήμα αί τε ύλαι αυτοϊς\nφέρoυσι, μεγάλαι ύπερφυώς ούσαι, και τα όρη, ά ταύτη άνέχει και\nκρέασι μεν ϑηρίων άει τών αλισκομένων σιτιζονται, τα δέρματα δε\nαμφιέννυνται, επεί τε αυτοϊς ούτε λίνον, ούτε ότω ράπτοιεν ένεστιν, οι δε τών ϑηρίων τοϊς νεύροις τα δέρματα ες άλληλα ταύτα ξυνδέοντες,\nούτω δή ες σώμα όλον αμπίσχονται. Ού μήν ουδε τα βρέφη αυτοϊς κατά\nταύτα τιϑηνούνται τοϊς άλλοις ανϑρώποις ου γαρ σιτίζονται Σκριϑιφίνων\nπαιδία γυναικών γάλακτι, ουδε μητέρων άπτονται τιτϑού άλλα ζώων τών\nαλισκομένων τοϊς μυελοίς εκτρέφονται μόνοις. Επειδάν ούν γυνή τάχιστα\nτέκοι, δέρματι το βρέφος εμβαλλομένη, κρεμά μεν ευθύς επί δένδρου\nτινος, μυελον δε οι επί του στόματος ενϑεμένη, εύϑυς στέλλεται επί\nϑήραν επί κοινού γαρ τοϊς ανδράσι το επιτήδευμα μετίασι τούτο.\nΤούτοις μεν ούν δη τοϊς βαρβάροις τα ες την δίαιταν ταύτη πη έχει οι\nμέντοι άλλοι θουλίται αις ειπεϊν άπαντες ουδέν τι μέγα διαλλάσσουσι\nτών άλλων ανϑρώπων.\"\n\n[324] Ks. Paulli Warnefridi Diaconi Forojuliensis, Gesta Longob.\nc. 2: -- -- \"sicut retulerunt nobis, qui eam [Scandinaviam]\nlustraverunt.\"\n\n[325] Paull. Warnefr. Gest. Longob. c. 1: \"Septentrionalis plaga,\nquanto magis ab æstu solis remota est et nivali frigore gelida,\ntanto salubrior corporibus hominum et propagandis est gentibus\nmagis coaptata.\" -- c. 2: -- -- -- \"Intra hanc [Scandinaviam] ergo\nconstituti populi, dum in tantam multitudinem pullulassent, ut jam\nsimul habitare non valerent, in tres, ut fertur, omnem catervam\npartes dividentes, quae ex illis pars patriam relinquere novasque\ndeberet sedes exquirere sorte perquirunt.\" -- c. 4: -- -- \"quia\nadhuc stylus in Germania vertitur, miraculum quod illic apud omnes\ncelebre habetur, -- -- breviter intimare. In extremis circium versus\nGermaniæ finibus, in ipso Oceani littore, antrum sub eminenti rupe\nconspicitur, ubi septem viri (incertum ex quo tempore) longo sopiti\nsopore quiescunt -- -- apud indociles easdem et barbaras nationes\nvenerationi habeantur. -- -- -- Fortasse horum quandoque, quia non\naliter nisi Christiani esse putantur, gentes illæ prædicatione\nsalvandæ sunt.\" -- c. 5: \"Huic loco _Scritobini_, sic enim gens\nilla nominatur, vicini sunt, qui etiam aestatis tempore nivibus non\ncarent, nec aliis, utpote feris ipsis ratione non dispares, quam\ncrudis agrestium animantium carnibus vescuntur; de quorum etiam\nhirtis pellibus sibi indumenta coaptant. Hi a _saliendo_, juxta\nlinguam barbaram, etymologiani ducunt. Saltibus enim, utentes arte\nquadam ligno incurvo in arcus similitudinem, feras assequuntur. Apud\nhos est animal, non satis assimile cervo, de cujus ego corio, ut\nfuerat pilis hispidum, vestem in modum tunicæ, genu tenus aptatam,\nconspexi, sicut jam fati, ut relatum est, Scritobini utuntur. Quibus\nin locis circa æstivale solstitium per aliquot dies, etiam noctu,\nclarissima lux cernitur, diesque ibi multo majores, quam alibi,\nhabentur; sicut e contrario circa brumale solstitium.\"\n\n[326] Niinkutsuttu \"Matkalaisen laulu\" (The Song of the Traveler),\njoka arvataan olevan 5:nneltä, 7:nneltä tai viimeistään 8:nnelta\nvuosisadalta. Merkittävää on, että siinä mainitaan ei ainoastaan\nSkridefinniä vaan myös Finniä kahdesti, ja näitä jälkimäisiä hyvässä\nseurassa, -- Keisarin ja Kreikkalaisien kanssa yhdessä. Alku kuuluu:\n\"Attila hallitsi Hunnia, Ermanarik Göthiläisiä, -- -- -- Keisari\nhallitsi Kreikkalaisia, ja Kelik Finniä (Casere weold Creacum,\nAnd Celic _Finnum_)\". -- Edempänä kuuluu: \"Mid Creacum ie waes\nand mid _Finnum_, And mid Casere\" (Olin Kreikkalaisten, Finnien ja\nKeisarin kanssa) -- \"Mid Scottum ie waes and mid Peohtum, And mid\n_Scridefinnum_.\" Ks. Schafarik, Slaw. Alterth. II, sivv. 667-669.\n\n[327] Ks. Alfredin käännös Orosiosta: -- \"and be nordhan him [Sveum]\nofer tha vestennu is Cvenland, and be vestan-nordhan him sindon\nScride-Finnas, and be vestan Nordhmen.\"\n\n[328] Ks. Saxo Gramm. hist. Dan., Præfatio: \"harum [Suetiæ\nNorvegiæque] ortivas partes Skricfinni incolunt. Quas gens inusitatis\nassueta vehiculis montium inaccessa venationis ardore sectatur.\"\n\n[329] Ks. Adam. Brem., de Situ Dan. c. 231: \"in confinio Sueonum vel\nNordmannorum contra boream habitant Scritefinni, quos ajunt cursu\nferas præire.\"\n\n[330] Alfredin käännöksessä Orosiosta.\n\n[331] Ks. Cosmograpbia Ravennatis Anonymi (sen kanssa usein\nsekoitetaan Guidonin teos, joka on vieläkin sekavampi kyhäys\nNimettömän ja muiden mukaan. Molemmat ovat yhdessä painetut, ed.\nPinder et Parthey, Berlin 1860.): \"Item juxta ipsam Scythiam litus\nOceanom, ponitur patria, quae dicitur Rerefenorum [Rereffenorum]\net Sirdifenorum [Scerdifennorum]. Cujus patriæ homines, ut ait\nAithanarit, Gothorum Philosophus, rupes montium inhabitant, et per\nvenationes, tam viri quamque mulieres vivere, cibo vel vino ignari\nexistentes in omnibus dicuntur. Quæ patria supra omnes frigida esse\nascribitur.\" ed. Pinder et Parthey, siv. 201, vertaa sivv. 553, 554.\n\n[332] Ks. ed. Pinder et Parthey, sivv. 27, 28: \"Quarta ut hora noctis\nNorthomanorum est patria, quæ et Dania ab antiquis dicitur. -- -- --\nQuinta ut hora noctis Scirdifrinorum vel Rerefenorum est patria.\nSexta ut hora noctis Scytharum est patria, unde Sclavinorum exorta\nest prosapia.\" -- Siv. 324, 417: \"Postmodum tangit ipse Oceanus\nRoxolanos, necnon Sarmatas, iterum Scythas, postmodum Rerefennos et\nSerdefennos, verum etiam Germaniam, ubi egit habitare Danos nec non\nSaxones, etiam Frisones.\"\n\n[333] Ks. Thunmann, Untersuch. über Nord. Völker, siv. 46; Zeuss, die\nDeutschen, siv. 685.\n\n[334] Ks. Ptolemaei Geogr. III 5, V 8.\n\n[335] Ks. Ptol. Geogr. V 8: ό Ρά ποταμός; Ammianon tykönä: _Rha\namnis_, \"in cujus superciliis quædam vegetabilis ejusdem nominis\ngignitur radix, proficiens ad usus multiplices medelaram\"; XXII 8, 28.\n\n[336] Ks. D'Ohsson, Des peuples du Caucase, Paris 1828, siv. 30\n(viitta).\n\n[337] Ks. Jornandes, De Rebus Geticis, c. 23; Amm. Marcell. XXXI 3\nsanoo vain: -- - \"Ermenrichi -- -- bellicosissimi regis, et per multa\nvariaque fortiter facta vicinis nationibus formidati.\"\n\n[338] Ks. Zeuss, Die Deutschen, siv. 688. Panen tänne kaikki neljä\ntoisintoa päällitysten: \"Habebat siquidem quos domuerat:\"\n\n (Wienin 1:) \"Gothos, Scythas, Thuidos, Inaunxis,\n (Wienin 2:) \"Gothos, Scythas, Thiudos, Inaunxis,\n (Mynchenin:) \"Golthes, Cythathiudos, -- Inaunxis,\n (Ambrosiolainen:) \"Golthes, Etta, Thoidos, Inaxungis,\n\n Vasinabroncas, Merens, Mordensimnis, Caris, Rocas, Tadzans,\n Vasinabroncas, Merens, Mordensimnis, Caris, Rocas, Tadzans,\n Vasinabroncos, Merens, Mordens, Imniscaris, Rogas, Tadzans,\n Vosina, Bovoncas, Merens, Mordens, Remniscans, Rogans, Tadzans,\n\n Athual, Navego, Bubegentas, Coldas.\"\n Athual, Navego, Bubegentas, Coldas.\"\n Athaul, Navego, Bubegenas, Coldas.\"\n Athaul, Navego, Bubegenas, Coldas.\"\n\nMuotojen käsitykseksi on muistaminen, että samatekkuin -os, -as\non Latinalainen Monikon Accusativo, niin pääte -ens, ans on\nGöthin-kielen heikko Monikko.\n\n[339] Ks. Schafarik, Slaw. Alterth. I, siv. 304; Zeuss, die\nDeutschen, siv. 677.\n\n[340] Ks. Joh. And. Sjögrens Gesamm. Schriften, I sivv. 468-473.\n\n[341] Ks. Schlözer, Nestor, (Göttingen 1802) II, sivv. 41, 106.\n\n[342] Ks. Sjögrens Gesamm. Schr. I, sivv. 473, 474, 484.\n\n[343] Ks. Schlözer, Nestor, II, sivv. 40, 41, 106.\n\n[344] Ks. Sjögren, Gesamm. Schriften, I siv. 484.\n\n[345] Ks. Constant. Porphyrog., De Admin. Imp., cap. 37.\n\n[346] Ks. Itinerarium Willelmi de Rubruk (Recueil de Voyages\net de Mémoires IV) sivv. 251, 252: \"Regio ista ultra Tanaim est\npulcherrima, habens flumina et silvae. Ad aquilonem sunt silve\nmaxime, quas inhabitant duo genera hominum: Moxes [Moxel] scilicet\nqui sunt sine lege, puri pagani. Civitatem non habent, sed casulas\nin silvis. Dominus eorum et magna pars eorum fuerunt interfecti in\nAlemannia. Tartari enim duxerant eos usque ad introitum Alemannie,\nunde ipsi multum commendant Alemannos, sperantes quod adhuc\nliberabuntur per eos a servitute Tartarorum. Si mercator veniat\nad eos, oportet quod ille apud quem primo descendit provideat ei\nquam diu vult esse inter eos. Si quis dormiat cum uxore alterius,\nille non curat nisi videat propriis oculis: unde non sunt zelotipi.\n(H)abundant apud eos porci, mel et cera, pelles preciose et falcones.\nPost istos sunt alii qni dicuntur Merdas, quos Latine vocant\nMerdinis, et sunt Saraceni. Post istos est Etilia\" (s.o. Wolga).\n\n[347] Ks. Carpini, Hist. Mongalorum (Recueil de Voyages IV), siv.\n676: \"Inde [e Hungaria Tartari] revertentes venerunt in terram\nMordnanorum, qui sunt pagani, et eos bello vicerunt.\"\n\n[348] -- \"damnata a rerum natura et densa mersa caligine\"; sanoo\nPlinio (IV 12) Pohjan peristä.\n\n[349] Ptol. Geogr. III 5: -- \"μεταξύ δε Βαστερνών και Ρωξολανών\nΧούνοι.\" -- Muutoin Hunnien nimi kirjoitetaan: Χούννοι, Ούννοι,\n_Hunni, Chuni ja Chunni_. Molemmat viime-mainitut muodot\ntavataan paljon Latinaisilla kirjaniekoilla 5:nneltä ja 6:nnelta\nvuosis., mutta jo Ammiano sen käyttää yhdessä paikassa (XXXI 8, 4.)\n\n[350] Dionysii Periegesis, ed. G. Bernhardy, Lpzg 1828, vrs. 727-730:\n\n    Αρξάμενος πλευρής ζεφυρίτιδος εκ βoρέαιο.\n    Πρώτοι μεν Σκύϑαι εισίν, όσοι Κρονίης αλος άγχι\n    Παραλίην ναίoυσι ανά στόμα Κασπίδος άλμης.\n    Ούννοι δ' εξείης -- -- -- -- --\n\nBernhardy on osoittanut, että teos on kirjoitettu joku loppupuolella\n3:tta tai alkupuolella 4:ttä vuosis. j.Kr.\n\n[351] Ks. Zeuss, die Deutschen, siv. 727. -- Että taas Strabonin\nΟύϊτιοι olisi samoja Hunnia, kuten Klaproth arvelee, ei ole\ntodennäköistä.\n\n[352] Ks. Saint-Martin, lisäykset Lebeau'n kirjaan: \"Hist. du\nBas-Empire\", IV, siv. 64; Klaproth, Tabl. hist., siv. 235. -- Moses\nKhorenelainen (Moïse de Khorene) eli alku-puolella 5:ttä vuosis.,\nja puheen-alainen paikka on haettava hänen historiansa II:n kirjan\n76:nnesta luvusta. Myös maatieteessäkin, joka kantaa hänen nimensä,\nmainitaan _Hunk_ samoilla seuduin; mutta teos päätetään olevan\nmyöhempää syntyä.\n\n[353] Ammian. Marcell. XXXI 2: \"Hunnorum gens, monumentis veteribus\n_leviter_ nota, ultra paludes Maeoticas glacialem oceanum accolens.\"\n-- Sen aian maatieteessä oli Maiotin ja Pohjoisen valtameren väli\njotenkin lyhyt.\n\n[354] Zonaraan juttua, että muka muutamat kertovat keisari Karon\nsurmatuksi retkellä Hunneja vastaan, ei sovi mihinkään lukuun ottaa;\nvertaa Fl. Vopiscus, Cari vita, 8.\n\n[355] Ks. Zosimon Hist. IV 20, joka muutoin sanoo, että Hunnit ennen\nolivat tuntemattomat. Ks. myös Priskon Hist. [Exc. de Legat., siv.\n200], missä Komalainen Komulo v. 448 käyttää tämän nimen kahdesta\nHunnilaisesta sotapäälliköstä: \"άνδρας τών βασιλείων Σκυϑών\", ja\nPrisko itse tavantakaa kutsuu Hunnit Skythoiksi. -- Pyhä Hieronymo\nnäyttää samaa ajatelleen, vaikka hän ei tarkoin muistanut historiaa:\n\"Hanc gentem Herodotus refert sub Dario rege Medorum viginti annis\nOrientem tenuisse captivum, et ab Aegyptiis atque Aethiopibus annuum\nexegisse vectigal\"; ks. S. Hieronymi Epistola 84 (ed. Bened.),\nde morte Fabiolæ. -- Romalaisten koko käsitys asiasta näyttää\nolleen semmoinen epä-vakainen kuin tapaamme Agathiaan tykönä,\nV 11: \"Οι Ούννοι το γένος, το μεν παλαιον τής κατώκουν Μαιώτιδος\nλίμνης τα προς άπηλιώτην άνεμον, και ήσαν του Τανάϊδος ποταμού\nαρκτικώτεροι, καϑάπερ και τά άλλα βάρβαρα έϑνη, οπόσα εντός ʹΙμαίου\nόρους ανά την Ασίαν ετύγχανον ιδρυμένα. _Ούτοι δε άπαντες κοινή μεν\nΣκύϑαι και Ούννοι επωνομάζοντο_, ιδία δε κατά γένη, το μέν τύ αυτών\nΚοτρίγουροι, το δε Ουτίγουροι, άλλοι δε Ούλτίζουροι, και άλλοι\nΒουρούγουνδοι.\"\n\n[356] Jornandes, de Reb. Get., 24: \"Filimer Rex Gothorum -- -- reperit\nin populo suo quasdam magas mulieres, quas patrio sermone Aliorumnas\n[Aliorunas] is ipse cognominat, -- -- fugatas in solitudinem, coegit\nerrare. Quas spiritus immundi per eremum vagantes dum vidissent, et\nearum se complexibus in coitu miscuissent, genus hoc ferocissimum\nedidere, quod fuit primum inter paludes minutum, tetrum atque exile,\nquasi hominum genus, nec alia voce notum, nisi quæ humani sermonis\nimaginem assignabat. Tali ergo Hunni stirpe creati.\"\n\nMuist.: Lause: \"nec alia -- -- -- assignabat\", on himmeä. Closs\n(Stuttgard 1861) lukee: \"nisi quod\", mutta sillä ei tule sen\nselkeämpi käsitys.\n\n[357] Ks. Constantinus Manasses, Compend. Chron., Stritterin tykönä\nMemoriæ Populorum, I siv. 475. -- Chronicon Paschale kirjoittaa\ntässä kohden Ούέννοι ja Kedreno Ούέρνοι.\n\n[358] Ks. von Czoernig, Ethnographie der österreich. Monarchie, Wien\n1855, II, siv. 14 (jossa lähteenä mainitaan: Koscellini, Monum. dell'\nEgitto e della Nubia, P. III, Monum. Relig., Tar. XLVI, LXI.)\n\n[359] Ks. Lassen, die Alt-persischen Inschriften von Persepolis. Bonn\n1836; siv. 89.\n\n[360] Ks. Oppert, Expédition en Mésopotamie II, siv. 167. Nimet\nkäyvät seuraavassa järjestyksessä: Kappadokia, Saparda (s.o.\nläntinen Vähä-aasia), _Jauna_, Merentakaiset Sakat (s.o. Herodoton\nSkolotit), j.n.e. Vertaa ylempänä sivv. 68, 69.\n\n[361] Deguignes, Histoire des Huns etc. I osa.\n\n[362] Ks. Klaproth, Tableaux hist., sivv. 241 seurr.; Müller,\nder Ugrische Volkstamm, I siv. 2; Vivien de Saint-Martin, Etudes\nethnographiques et historiques: Les Huns [Nouvelles Annales des\nVoyages 1848, IV]. -- Ne sanat mitkä tunnetaan Hiungnu-kansan\nkielestä, ovat pelkkää Turkkia. Yksi esimerkki on kylläksi.\nKiinalaisten tapaan antoivat Hiungnu't hallitsijallensa kunnia-nimen:\n\"Taivaan poika\" eli \"Tangri kutu.\" Nykyisessä Turkin kielessä\nmerkitsee _Tangri Jumalaa_, mutta vanhassa myöskin _Taivasta_.\n\n[363] Olen pää-asiallisesti seurannut Vivien de Sain-Martin'in\nvalaisevia kirjoituksia: Nouvelles Anu. des Voyages 1848 IV, 1849\nIII, Hunneista ja Valkoisista Hunneista.\n\n[364] Vivien de Saint-Martin osoittaa selvästi, että _Jye-tshi_\nja _Jetha_ ovat yksi ja sama kansa, vaikka Kiinalaisten Plinio\nMa-tuan-lin on tehnyt kumpaisestakin eri juttunsa. Karl Neumann\n(Die Hellenen im Skythenlande I, sivv. 131-134) katsoo _Jethat_\nMassagetoiksi, mutta sekoittaa asiat auttamattomiksi. Muita\nmonituisia arveluita on esiintuotu sekä näistä että _U-sun_- ja\n_Szu_-kansoista; ks. Abel Remusat, Recherches sur les langues\nTartares; Klaproth, Tableaux; Ritter, Erdkunde; Lassen, zur\nGeschichte der Indoskyth. Kön.\n\n[365] Jnstino (XLI 6) ainoastaan kahdella rivillä mainitsee tämän\nvalloituksen ja nimittää valloittajat: _Asii ja Saranci_. Straboni\nei ole paljoa laveampi ja nimittää: \"Ασιοι, Πασιανοί, Τόχαροι ja\nΣακάραυλοι.\" -- Mainittava on, että Kiinalaiset kutsuivat Parthit\n(Arsakidit): \"_A-si_\".\n\n[366] Ks. Procop., Bell. Pers. I 3: -- \"το Ούννων τών Εφθαλιτών\nέθνος, ούσπερ λευκους ονομάζουσι\" Theofanes sanoo: \"τους Λευκους\nΟύννους, τους λεγομένους Νεφθαλίτας\", (ed. Bonn., I siv. 189.)\n\n[367] Ks. Procop., Bell. Pers. 13. -- Vertaa mitä Turkkilaisten\nlähettiläät Konstantinopolissa heistä juttelivat v. 568; Menandri\nHist. [Exc. de Legat., ed. Bonn.], sivv. 298, 299.\n\n[368] Ks. Nouvelles Annales des Voyages 1849, III, siv. 59 seurr.\n\n[369] Ks. Lenain de Tillemont, Hist. des Empereurs, Paris 1701, V\nsiv. 224, Efthalitain karkauksesta Syriaan v. 383 paik. (viitaten\nPyhän Samonaan Legendaan, Marrask. 15 p.). -- Prokopio (Bell. Pers.\nI 3) sanoo, että Valkoiset Hunnit eivät koskaan _muutoin kuin\nMedialaisten (Persialaisten) seurassa_ ole karanneet Romalaisten\nalueesen.\n\n[370] Ks. Deguignes, Hist. des Huns, I, livre 1:r, sivv. 278-281;\nVivien de Saint-Martin, Nouv. Annales des Voyages, 1848, IV sivv. 280\nseurr.\n\n[371] Ks. Castrén, Ethnolog. Föreläsningar, sivv. 59-61; ja Ammian.\nMarcell. XXXI 2.\n\n[372] Vertaa tähän S:ti Hieronymi advers. Jovinianum, lib. I:\n\"Nomades et Troglodytæ et Scythæ et Hunnorum nova feritas semicrudis\nvescuntur carnibus.\"\n\n[373] Tästäpä Kreikkalaiset heitä nimittävät _jalattomiksi_ (άποδες)\nja _horjuviksi_ (ακροσφαλείς); vertaa Zosim. IV 20.\n\n[374] Ks. Claud. Claudian, in Kufin. I 327, 328:\n\n    \"Praeda cibus, vitanda Ceres, frontemque secari\n    Ludus, et occisos pulchrum jurare parentes.\"\n\n[375] Amm. Marcell. XXXI 2: \"Hunnorum gens -- omnem modum feritatis\nexcedit.\" -- Jornandes, de reb. Get. 24: \"Hunnorum gens omni\nferocitate atrocior.\" \"Hi vero sub hominum figura vivunt belluina\nsævitia.\" -- Sidon. Apoll. Panegyr. Anthem. vrs. 239-241:\n\n    \"Sed Scyticæ vaga turba plagæ, feritatis abundans,\n    Dira, rapax, vehemens, ipsis quoque gentibus illic\n    Barbara barbaricis.\"\n\n[376] Jornandes, de reb. Get. 24: -- \"erat eis species pavenda\nnigridine\"; 35: (Attila) \"teter colore, originis suæ signa\nrestituens.\"\n\n[377] Amm. Marcell. XXXI 2: \"Ubi quoniam ab ipsis nascendi primitiis\ninfantum ferro sulcantur altius genæ, ut pilorum vigor tempestivus\nemergens corrugatis cicatricibus hebetetur, senescunt imberbes absque\nvenustate, spadonibus similes: compactis omnes firmisque membris et\nopimis cervicibus: prodigiosæ formæ et pandi, ut bipedes existimes\nbestias, vel quales in commarginandis pontibus effigiati stipites\ndolantur incompte.\"\n\n[378] Jornandes, de reb. Get. 24: \"velut quædam (si dici fas est)\ndeformis offa, non facies, habensque magis puncta quam lumina.\"\n\n[379] Ks. Sidon. Apoll., Paneg. Anthem., vrs. 245-261:\n\n  245 \"Gens animis membrisque minax, ita vultibus ipsis\n      Infantnm suus horror inest. Consurgit in arctum\n      Massa rotunda caput; geminis sub fronte cavemis\n      Visus adest oculis absentibus: arcta cerebri\n      In cameram vix ad refugos lux pervenit orbes,\n  250 Non tamen et clausos; nam fornice non spatioso\n      Magna vident spatia, et majoris luminis usum\n      Perspicua in puteis compensant puncta profundis.\n      Tum ne per malas excrescat fistula duplex,\n      Obtundit teneras circumdata fascia nares,\n  255 Ut galeis cedant. Sic propter proelia natos\n      Maternus deformat amor, quia tensa genarum,\n      Non interjecto, fit latior area, naso.\n      Caetera pars est pulchra viris, stant pectora vasta,\n      Insignes humeri, succincta sub ilibus alvus.\n  260 Forma quidem pediti media est, procera sed exstat,\n      Si cernas equites. -- -- -- -- --\"\n\n[380] Jornandes, de reb. Get. 35: (Attila) \"rarus barba, -- -- simo\nnaso\" --\n\n[381] Ks. Histoire d'Attila, I siv. 9.\n\n[382] Vertaa Castrén, Ethnolog. Föreläsn., sivv. 38 seurr.\n\n[383] Amm. Marcell. XXXI 2: \"flexiloqui et obscuri.\"\n\n[384] Bened. Paullini Petrocorii de Vita B. Martini libri sex, Lpzg\n1681, VI, vrs. 93, 94:\n\n    \"Chunnorum plerumque sonos, fractaque minantum\n    Murmura, et incisas fera per compendia voces.\"\n\n[Huomaa: _fractā_ murmura! Pyhän Martinon kunnia kyllä sietää jonkun\nmitta-virheen.]\n\n[385] Ks. Exc. de Legat. (ed. Bonn.) siv. 183: \"αντί δε οίνου ο μέδος\nεπιχωρίως καλούμενος, -- -- και το εκ κριθών πόμα κάμον οι βάρβαροι καλούσιν αυτό.\" Vert. Am. Thierry, Hist. d'Attila, I siv. 90.\n\n[386] Jornandes, de reb. Get. 49; -- \"_stravam_ super tumulum\nejus, quam appellant ipsi, ingenti comessatione concelebrant.\" --\nLactantius Placidus, joka eli Jornandeen aikoina, sanoo (ad Statii\nTheb. XII 64): \"Exuviis enim hostium exstruebatur regibus mortuis\npyra: quem _ritum_ sepulturæ hodie quoque _barbari_ servare dicuntur,\nquem _Strabas_ dicunt lingua sua.\"\n\n[387] Jornandes, de reb. Get. 52: -- \"quæ [pars Hunnorum], in fugam\nversa, eas partes Scythiæ peteret, quas Danapri amnis fluenta\nprætermeant, quæ lingua sua Hunnivar appellant.\" Vert. Am. Thierry,\nHist. d'Attila I, siv. 255. -- Tavallisissa painoksissa luetaan:\n\"Danubii amnis\"; mutta olen seurannut Closs'in uutta painosta\n(Stuttgard 1861). -- Klaproth, Tableaux, siv. 245, tahtoo lukea:\n\"Hunni _Var_ appellant.\" Mutta käsikirjoitukset eivät siihen anna\nmitään puolustusta.\n\n[388] Ks. Klaprotb, Tableaux hist., siv. 243.\n\n[389] Ks. sama kirja, siv. 244. Esim. _Mundzuk_, Unk. _Mentség_\nsuojelus, pelastus; _Attelas_ eli _Etsel_, Unk. _Atzél_ teräs;\n_Ernak_ (Attilan poika), Unk. _Hir nagy_, kunnia suuri; _Oktar_\n(Attilan setä), Unk. _Oktatom_ opetan, j.n.e.\n\n[390] Ks. Theofylakto Simokatta III 6: \"Τών Ούννων τοιγαρούν τών\nπρός τώ βορρά τής έω, ους Τούρκους έθος Πέρσαις αποκαλε ν.\" Tässä\nlauseessa on puhe Justino II:n aioista ja siis varsinaisista\nTurkkilaisista, eikä Katsareista.\n\n[391] Ks. D'Ohsson, Des peuples du Caucase, siv. 72 (viitta 1.)\n\n[392] Тоύρхоι; Unkarin maan kutsuivat usein Τούρκια; vert. Zeuss, die\nDeutschen, siv. 746. Sitä vastoin nimittivät Katsarit 'Itäisiksi\nTurkkilaisiksi': \"Τούρκοι από τήης εώας, ούς Χαζάρους ονομάζουσιν\"\nTheophan. Chronogr. (ed. Bonn.), siv. 485.\n\n[393] Ks. Amedée Thierry'n asiallista kirjoitusta Unkarilaisten\nmuinoistaruista; Histoire d'Attila et de ses successeurs II, sivv.\n359 seurr.\n\n[394] Ks. Am. Thierry, Récits de l'Histoire Romaine au V:e siècle.\nParis 1860, siv. 421.\n\n[395] Ks. Ennod. Paneg.: \"-- -- Bulgarum ductor Libertem -- -- --.\nHæc est natio, cujus ante te fuit omne quod voluit; -- -- quam ante\ntuam dimicationem non contigit agnovisse resistenten: quæ prolixis\ntemporibus solo bella consummavit excursu. -- His ante mundus pervius\nesse credebatur.\"\n\n[396] Ks. Cassiodori Varia VIII 10: -- \"Bulgares toto orbe\nterribiles.\" -- Prokopio ei koskaan nimitä heitä muuksi kuin\nHunneiksi.\n\n[397] Jornandes, de reb. Get. c. 5: \"-- supra mare Ponticum\n_Bulgarorum_ sedes --. Hinc jam _Hunni_, quasi fortissimarum gentium\nfoecundissimus cespes, in bifariam populorum rabiem pullularunt. Nam\nalii _Cutziagiri_ [Aulziagri], alii _Saviri_ [Aviri] nuncupantur, qui\ntamen sedes habent diversas. Juxta Chersonem Cutziagiri, quo Asiæ\nbona avidus mercator importat, -- --. _Hunuguri_ [Hunugari] autem hinc\nsunt noti, quia ab ipsis pellium murinarum venit commercium, quos\ntantorum virorum formidavit audacia. Quorum mansionem primam esse\nin Scythiæ solo juxta paludem Mæotidem, secundo in Moesia Traciaque\net Dacia, tertio supra mare Ponticum rursus in Scythia legimus\nhabitasse.\" Vert. 50: \"Hunnorumque populum suas antiquas sedes\noccupare.\"\n\n[398] Ks. Zeuss, sivv. 711 seurr.; Procopius, Bell. Goth. IV 3-18;\nPriscus, Exc. de Legat., ed. Bonn., siv. 158; Theophylact. VII 8.\n\n[399] Ks. Exc. de Legat., sivv. 158 ja 301.\n\n[400] Ks. Theophylact. VII 7, 8. Nimestä _Ugor_ ja Ugrien lah'osta\nks. Castrén Ethnolog. Föreläsn. sivv. 99 seurr.\n\n[401] Theophan. Chronogr. (ed. Bonn.) I siv. 545, (ed. Par.) siv.\n297: \"-- -- από δε τής αυτής λίμνης (Μαιώτιδος) επί τον λεγόμενον\nΚούφιν ποταμόν -- -- ή παλαιά Βουλγαρία εστιν ή μεγάλη, και οι\nλεγόμενοι Κότραγοι ομόφυλοι αυτών και ούτοι τυγχάνοντες.\" Vert.\nNikeforon Breviario, siv. 22.\n\n[402] Ks. Itinerarium Willelmi de Kubruk [Recueil de Voyages et de\nMémoires, publié par la Societé de Géographie, IV], sivv. 252, 264,\n275: -- \"Etilia -- -- venit ab Aquilone, de majori Bulgaria\" -- -- \"De\nilla enim _Majori Bulgaria_ venerunt illi Bulgari, qui sunt ultra\nDanubium prope Constantinopolim.\"\n\n[403] Ks. Ahlqvist, Muist. matkoilta Venäjällä, sivv. 144, 145.\n\n[404] Ks. D'Ohsson, des Peuples du Caucase, sivv. 72, 73.\n\n[405] Ks. Fræhn, De Chazaris, siv. 15; D'Ohsson, sivv. 33. 34.\n\n[406] Ks. Vivien de Saint-Martin, Nouv. Annal. des Voyages 1851, II,\nsivv. 160-166; Zeuss, sivv. 723, 724.\n\n[407] Ks. D'Ohsson, siv. 34.\n\n[408] Nimitys Kbakan, Χαγανος, Gaganus, Chacanus, vaelsi paljoa\nlännemmäksi. Avarien hallitsija sen jo aikasin kantoi, ja v. 839\nKreikan keisari antoi sen Rhos-nimisten Svealaisten kuninkaalle; ks\nKunik, Berufung der Rodsen, II siv. 198 seurr.\n\n[409] Ks. Constant. Porphyrog., de Admin. Imp., c. 42; ja Script. post\nTheoph., ed. Paris, siv. 76 (Theophanes Continatus, ed. Bonn., siv.\n122.)\n\n[410] Ks. Schlözer, Nestor, V sivv. 120, 123 seurr.\n\n[411] Ks. Zeuss, siv. 742; Lehrberg, Untersuchungen, sivv. 454,\n455. Molemmat tulevat siihen kummalliseen päätökseen, että Sarkel\nmerkitsee jotain muuta, ja että Byzantiolaiset erehdyksestä olivat\nkreikantaneet _Venäläisen_ nimen. Tämmöisiä mutkia täytyy tehdä,\nkun päätetään Katsarit Turkkilaisiksi! Onko se todennäköistä, että\nVenäläiset olisivat antaneet omituisen nimen Sarkel'ille, johon\neivät päässeet kuin kiertämällä Dnieperin, Mustanmeren ja Maiotin\nkautta, ja että Byzantiolaiset, jotka tunsivat Sarkelin syntyä\nensimäisestä tiilikivestä saakka, olisivat kreikantaaksensa ryhtyneet\ntähän Venäläiseen nimeen, jota eivät koskaan mainitse? Lukija itse\ntuomitkoon.\n\n[412] Ks. D'Ohsson, siv. 203; Nouv. Ann. des Voyages 1851, II siv.\n160 seurr. -- Pallas, Vocabularia totius orbis Comparativa, I ii\n(Pietarissa 1789) sivv. 248 ja 117, luettelee neljästä Vogulin\nmurteesta: _sairan, sairem, sarni, sorni, valkoinen_, ja:\n_koljir, kella, kual, kol, kyel, asumus_ (домъ).\n\n[413] Kb,. Fræhn, De Chazaris, siv. 27; Zeuss, siv. 723.\n\n[414] Niinpä esim. Kunik arvelee Katsareista: \"Mir scheint das ganze\nAuftreten des Chasarenvolkes mit dem sonstigen historischen\nCharakter der Finnenvölker ganz unvereinbar zu sein.\" Ks. Berufung\nder Rodsen, II siv. 225. -- Tämähän on mielestäni todellinen\n\"historischer Fatalismus.\"\n\n[415] Ks. Theophylact. Simocatta, VII 8.\n\n[416] Ks. Amedée Thierry, Histoire d'Attila, IV:e partie: Histoire\nLegendaire et Traditionelle d'Attila, missä Latinaiset, Germanilaiset\nja Unkarilaiset tarut Attilasta tutkitaan. Jokainen tietää, että\nNiebelung-runoissa Attila \"Etzel\" ja hänen Hunninsa vallitsevat\nnäkö-alan. Myöskin Skandinavian Edda laulaa _Hûnalannin_ eli Hûnmörkin\nAtlista; ja _Hûnaland_ löytyy Skandinavialaisten maatieteessä, kun\nHunnit jo ovat monta vuosisataa olleet hävinneinä. Ks. Antiquités\nRusses, II sivv. 438, 445, 447. -- Saksassa alkoi vihdoin nimi: Hūne,\nHûne merkitä _jättiläistä, hiittä_; Hünebedde = Jättiläishauta;\n\"Gröz alsam ein hûne, mit starkem gelûne.\" Ks. J. Grimm, Deutsche\nMythologie, 3:e Ausg., siv. 485 seurr.\n\n[417] Ks. Amm. Marcell. XXX 2, 7: \"Aguntur autem nulla severitate\nregali, sed tumultuario optimatum ductu contenti.\"\n\n[418] Ks. Jornand., de reb. Get., 24, 48.\n\n[419] Ks. Amm. Marcell. XXXI 3: \"Hunnis aliis fretus, quos mercede\nsociaverat partibus suis.\"\n\n[420] Ks. Jornand., de reb. Get. 48: -- -- \"ut genti Gothorum semper\nunus proprius regulus, quamvis Hunnorum consilio, imperaret.\"\n\n[421] Ks. Jornand., sam. paikk.: \"Sed cum tali libertate vix anni\nspatio imperasset, non est passus Balamber, rex Hunnorum.\"\n\n[422] Ks. Amm. Marcell. XXXI 3 seurr.\n\n[423] Amm. Marcell, sanoo, että Fritigern ja Länsi-göthit olivat\nhoukutelleet nämä parvet avuksensa Romalaisia vastaan; XXXI 8, 4:\n-- \"Chunorum et Alanorum aliquos ad societatem spe prædarum\ningentium adsciverunt\"; -- 16, 3: \"At Gothi Hunnis Alanisque permisti\nnimium bellicosis et fortibus, rerumque asperarum difficultatibus\ninduratis, quos miris proemiorum illecebris sibi sociarat sollertia\nFritigerni.\" -- Zosimo mainitsee että Theodosio Suuri vihdoin\npakoitti heidät palaamaan Tonavan yli; IV 34: \"Σκύρους γαρ και\nΚαρποδάκας Ούννοις αναμεμιγμένους ημύνατο, και ελαττωθέντες τη μάχη\nπεραιωθήναι τον ʹIστρον και τα οικεία καταλαβείν συνηνάγκασεν.\"\n\n[424] Ks. esim. S. Ambrosii Expl. in Ev. Luc., X [Opera Omnia, Paris\n1661, III siv. 202]; \"Quanta enim proelia et quot opiniones accipimus\nproeliorum. Hunni in Alanos, Alani in Gothos, Gothi in Taifalos\net Sarmatas insurrexerunt. Nos quoque in Illyrico exsules patriæ\nGothorum exsilia fecerunt, et nondum est finis. -- -- -- Ergo quia in\noccasu sæculi sumus\" -- --.\n\n[425] Ks. Philostorgius XI 8; -- Claud. Claudian., contra Rufinum,\nII vrss. 26-35;\n\n    -- -- -- -- -- \"Alii per terga ferocis\n    Danubii solidata ruunt, expertaque remos\n    Frangunt stagna rotis. Alii per Caspia claustra\n    Armeniasque nives inopino tramite ducti\n    Invadunt Orientis opes: jam pascua fumant\n    Cappadocum, volucrumque parens Argæus equorum:\n    Jam rubet altus Halys, nec se defendit iniquo\n    Monte Cilix: Syriæ tractus vastantur amoeni;\n    Assuetumque choris et læta plebe canorum\n    Proterit imbellem sonipes hostilis Orontem.\"\n\n-- Aian-määräyksen antaa Edessan kronika [Asseman, Bibl. Orient. I,\nsiv. 400]; \"Eodem anno (samana vuonna kuin Theodosio Suuri\nkuoli) mense Julio Hunni in Romanorum ditionem irruperunt.\" Samate\nAbu'lfaradsj eli Bar-Hebraio.-- Josua Stylites [Asseman, Bibl.\nOrient. I, sivv. 262, 263] mainitsee: -- -- \"quum Hunni Orientem sub\nHonorio et Arcadio invasissent, totamque Syriam anno Græcorum 707\n(s.t.s. vuonna 396 j.Kr.), proditione Rufini et ignavia Adæi\nmilitiæ Orientalis præfecti, occupassent.\" -- Pyhä Hieronymo, joka\npar'aikaa oleskeli Palestinassa, kertoilee parissa kirjeessä aian\nkauhut; Epist. 35 (vanhojen painosten 3), ad Heliodorum, vuodelta\n396 [Opera Omn., ed. Bened., IV II, siv. 274]; \"Ecce tibi anno\npræterito ex ultimis Caucasi rupibus immissi in nos, non jam Arabiæ\nsed _Septentrionis lupi_, tantas brevi provincias percurrerunt.\nQuot monasteria capta? quantæ fluviorum aquæ humano cruore mutatæ\nsunt? Obsessa Antiochia et urbes reliquæ, quas Halys, Cydnus,\nOrontes, Euphratesque præterfluunt. Tracti greges captivorum.\nArabia, Phoenice, Palæstina, Aegyptus timore captivæ\"; -- Epist. 84\n(vanhojen painosten 30), ad Oceanum de morte Fabiolæ [Opera Omn., IV\nII, siv. 661]: -- -- \"ecce subito discurrentibus nuntiis Oriens totus\nintremuit, -- -- -- erupisse Hunnorum examina, quæ pernicibus equis\nhuc illucque volitantia, cædis pariter ac terroris cuncta complerent,\n-- -- -- Insperati ubique aderant, et famam celeritate vincentes, non\nreligioni, non dignitatibus, non ætati parcebant, non vagientis\nmiserabantur infantiæ. Cogebantur mori, qui nondum vivere coeperant,\net nescientes malum suum, inter hostium manus et tela ridebant.\nConsonus inter omnes rumor, petere eos Ierosolymam, et ob nimiam auri\ncupiditatem ad hanc urbem percurrere. Muri neglecti pacis incuria,\nsarciebantur. Tyrus, se volens a terra abrumpere, insulam quærebat\nantiquam. Tunc et nos compulsi sumus parare naves, esse in littore,\nadventum hostium præcavere, et sævientibus ventis magis barbaros\nmetuere quam naufragium, non tam propriæ saluti quam virginum\ncastimoniæ providentes.\" -- Pyhän Krysostomon saarnoissa on muutamia\nnäihin tapauksiin viittaavia lauseita, esim. De Poenitentia, homilia\nquarta.\n\n[426] Rufinon syyllisyyttä tässä kohden mainitsevat ei ainoastaan\nKlaudiano, vaan myös Sokrates, IV 1, ja Sozomeno, VIII 1. -- Kuinka\nEutropio sitten v. 396 lähti pelastamaan Aasian maakuntia, juttelee\nKlaudiano pilkallisesti; ks. in Eutrop., I, vrss. 238 seurr.\n\n[427] Ks. S. Ambrosii Epist. 24, ed. Bened. (eli: 27, ed. Erasmi),\nvuodelta 386.\n\n[428] Ks. Latini Pacati Drepanii Panegyricus Theodosio, 24: -- --\n\"Gothus ille et Hunnus et Alanus respondebat ad nomen et alternabat\nexcubias. -- -- Nullus tumultus, nulla confusio, nulla direptio\" -- --\n\n[429] Ks. Oros. VII 37: \"Adsunt Uldin et Sarus, Hunnorum\nGothorumque duces, præsidio Romanorum.\" -- Jornandes (De tempor.\nsuccessione) antaa koko kunnian näille apu-joukoille: \"Quem\n(Radagaisum) Huldin et Sarus, Hunnorum Gothorumqne reges, superantes,\nomnes captivos, quos retulerant, singulis aureis vendiderunt.\" --\nUldin eli Huldin on sama kuin Zosimon Ούλδης ja Sozomenon Ούλδις.\n\n[430] Ks. Zosim. V 34: -- \"Σάρος -- -- μετα τών ύπ' αυτώ τεταγμένων\nβαρβάρων ανελών καθεύδοντας άπαντας οι Στελίχωνι προσεδρεύοντες\nέτυχον Ούννοι.\"\n\n[431] Ks. Zosim. V 45, jossa mainitaan, että v. 409, kun Athaulf toi\nAlarikille lisäväkcä, Honorio lähetti häntä vastaan 300 Hunnia:\n\"'Ολυμπίω δε τών εν τή αυλή τάξεων ήγουμένω τους εν τή Ραβέννη\nδέδωκεν Ούννους, τριακοσίους όντας τον αριθμόν, οίτινες επειδή τους\nεληλυθοτας -- --, επιθέμενοι και συμπεσόντες αναιρούσι μεν τών Γότθων\nεκατόν και χιλίους, επτακαίδεκα δε μόνοι πεσόντες εις την Ράβενναν\nεσώθησαν.\"\n\n[432] Ks. Gregor. Turon., Hist Franc. II (Renato Frigeridon mukaan):\n-- -- \"Johannes Aetium, id temporis curam palatii gerentem, cum\ningenti auri pondere ad Chunos transmittit, notos sibi obsidiatus sui\ntempore et familiari amicitia devinctos, cum mandatis hujusmodi; Cum\nprimum partes adversæ (Placidian puolue) Italiani ingressæ forent,\nipsi a tergo adorirentur, se a fronte venturum.\"\n\n[433] Ks. Philostorg. XII 12; -- Cassiodori Chron, (vuodella 425); --\nProsper Aquit. Chron.: -- -- \"data venia Aetio, eo quod Chuni, quos\nper ipsum Joannes acciverat, ejusdem studio ad propria reversi sunt.\"\n\n[434] Ks. Prosper Aquit, Chron. (vuodella 432): -- \"Aetius vero,\n-- -- per Pannonias ad Chunos pervenit, quorum amicitia auxilioque\nusus, pacem principum et jus interpolatæ potestatis obtinuit.\" --\nProsper Tyro, Chron. (vuodella 433): \"Cum ad Chunnorum gentem, cui\ntunc Rugila præerat, post proelium se Aetius contulisset, impetrato\nauxilio ad Romanum solum regreditur\"; -- (vuodella 434) \"Aetius in\ngratiam receptus.\" -- _Rugila_ on sama kuin Priskon _Ruas_, Bledan ja\nAttilan setä ja edeltäjä.\n\n[435] Ks. Prisci Hist. [Exc. de Legat., ed. Bonn., sivv. 146, 147]:\n-- -- \"την προς τώ Σάω ποταμώ Παιόνων χώραν, τώ βαρβάρω κατά τας\nΑετίου στρατηγού τών έσπερίων Ρωμαίων συνθήκας ύπακούουσαν.\"\n\n[436] Ks. Prosper Aquit. Chron. (vuodella 435.)\n\n[437] Bened. Paullinus Petrocorius, de vita B. Martini, IV vrss.\n216 seurr., juttelee:\n\n       \"Cum subito pavefacta metu, graviore periclo,\n       Auxilintores pateretur Gallia Chunos.\n       Nam socium quis ferre queat, qui durior hoste\n       Exstet et adnexum foedus feritate repellat?\n  220. Horam unus stimulis furiosi dæmonis actus\n       Irrupit sacram Domini, prædo improbus, ædem.\"\n\nRosvo, joka ryöstää _Tours'in_ suojelus-pyhän temppeliä, rangaistaan\nmuka sokeudella, mutta annettuaan ryöstämänsä takasin, saapi näkönsä\njälleen. Gregorio Turonensi juttelee saman ihme-työn, mutta\nhänen kirjassaan luetaan: \"Thimus quidam\", joka epäilemättä on\nymmärrettävä: \"Chunus quidam.\" -- Sidonius Apollinaris, Panegyr.\nAvito Augusto socero, vrss. 246 seurr., kertoilee, kuinka samat\nHunni-joukot karkasivat _Auvergne'n maakuntaan_ ja kuiuka\nmaan-asukkaat tekivät miehuullista vastarintaa:\n\n       \"Litorius Scythicos equites tum forte, subacto\n       Celsus Aremorico, Geticum rapiebat in agmen\n       Per terras, Arverne, tuas: qui proxima quæque\n       Discursu, flammis, ferro, feritate, rapinis\n  250. Delebant, pacis fallentes nomen inane.\" --\n\nNäiden joukkojen lopullista kohtaloa sodassa Länsi-göthejä vastaan,\nmainitsee Idatii Chron. (vuodella 439): \"Litorius Romanus dux\ninconsultius cum auxiliari manu irruens, _cæsis his_, ipse\nvulneratus capitur et post dies paucos occiditur\"; vert. Jornand.,\nde reb. Get. 34.\n\n[438] Aetion käytös-tapaa valaisee erinomaisen hyvin pari riviä\nProsper Tyronin kronikasta (vuodella 442): \"Alani, quibus terræ\nGalliæ ulterioris cum incolis dividendæ a patricio Aetio traditæ\nfuerant, resistentes armis subigunt, et expulsis dominis terræ,\npossessionem vi adipiscuntur.\"\n\n[439] Ks. Zosimus, V 22; Philostorg. XI 8. -- Tuo kapinallinen\nkenraali oli Göthiläinen Gainas, joka yritti paeta Tonavan\npohjois-puolelle. Uldes panetti hänen päänsä suolaan, ja palkittiin\nrikkailla lahjoilla.\n\n[440] Ks. Sozomen. IX 5. -- Useat Hunnilaiset ali-päälliköt\nhoukuteltiin menemään Roman palvelukseen, ja Uldes pelasti\ntöin-tuskin itsensä ja muun sota-joukkonsa takasin Tonavan yli,\nkadottaen paljon väkeä, varsinkin Skirejä.\n\n[441] Ks. Socrat. VII 43; Theodorit. V 36. -- Mitä tämän retken\nlopusta juttelevat, että muka salama tappoi Ruaan ja rutto hänen\nväkensä, on perätöntä; sillä Ruas kuoli vasta 434 (ks. Prosp. Tyro,\nChron.).\n\n[442] Ks. Fotion otteet Olympiodoron historiasta [Exc. de Legat.,\ned. Bonn., siv. 455]: -- -- \"και όπως όρκω Δονάτος απατηθείς, εκθέσμως\nαποσφάζεται και όπως Χαράτων ό των ρηγών πρώτος επί τό φόνω εις\nθυμόν ανάπτεται, όπως τε πάλιν βασιλικοις δώροις διαπραύνεται και\nήσυγάζει.\"\n\n[443] Ks. Romulon juttu Priskon historiassa [Exc. de Legat., ed.\nBonn., sivv. 199, 200]: -- -- \"ουδε Ούννους απείρους τής οδού ταύτης\nείναι, αλλά πάλαι ες αυτήν (την γήν τών Μήδων) εμβεβληκέναι, λιμού τε\nτην χώραν κρατήσαντος, και Ρωμαίων διά τον τότε συνιστάμενον πόλεμον\nμη συμβαλλόντων παρεληλυθέναι δε ες τηήν Μήδων τόν τε Βασίχ και\nΚουρσιχ τους ύστερον ες την Ρώμην εληλυθότας εις ομαιχμίαν, άνδρας\nτών βασιλείων Σκυθών και πολλού πλήθους άργoντας.\" -- Lause: \"Ρωμαίων\n-- -- -- μη συμβαλλόντων\", on himmeä ja usein väärin ymmärretty.\nBonnin painos kääntää latinaksi: \"cum Romani propter bellum, quod\ntunc temporis gerebant, _minime cum illis proelio decertarent_.\"\nTämä ei anna mitään järjellistä käsitystä. Oikeammilla jäljillä on\nmielestäni Am. Thierry (Hist. d'Attila, I siv. 110): -- \"sans qu'ils\n(les Huns) pussent tirer des subsistances de l'empire Romain\"; mutta\nkun hän lisää: \"parcequ'ils etaient en guerre avec lui\", syntyy taas\nnähtävästi väärä käsitys; sillä jos Hunnit olisivat sodassa olleet\nRoman kanssa, olisihan heillä juuri paras syy ollutkin karata Roman\nalueesen, joko Tonavan yli tai tuttua tietään Syriaan.\n\n[444] Samatekkuin Germanilaiset Taciton aikana (ks. Tacit. Germ. 24),\nantautuivat Hunnitkin huimasti peliin. Niin kumminkin juttelee Pyhä\nAmbrosio; ks. Liber de Thobia XI [S. Ambros. Op., Paris 1661, II siv.\n590]: \"ferunt Hunnorum populos omnibus bellum inferre nationibus,\nfeneratoribus tamen esse subjectos, et cum sine legibus vivant, aleæ\nsolius legibus obedire, in procinctu ludere, tesseras simul et arma\nportare, et plures suis quam hostilibus ictibus interire. -- -- Ideo\nnunquam belli studia deponere, quod ricti aleæ ludo, cum totius prædæ\nmunus amiserint, ludendi subsidia requirunt bellandi periculo.\" --\nAttilan esimerkistä näemme, että Hunneilla oli moni-vaimoisuus;\n\"innumerabiles uxores, ut mos erat gentis illius\", sanoo Jornandes,\nde reb. Get. 49. Sama tapa löytyy Taciton Germaneillakin, ja vielä\n6:nnen vuosis. lopulla ei ole monivaimoisuus Anglo-saxeilta varsin\nkielletty; ks. Tacit. Germ. 18; Mignet, Mémoires hist., 3:ème\ned., siv. 21. Guizot'in arvelu, että Attila olisi nainut oman\ntyttärensäkin (Hist. de la civilis. en France, III siv. 59), näyttää\nperättömältä. Priskon sanat kuuluvat: \"γαμείν θυγατέρα Εσκαμ έβούλετο,\nπλείστας μεν έχων γαμετάς, αγόμενος δε και ταύτην κατά νόμον τον\nΣκυθικόν\",; ks. Exc. de Legat., siv. 183. Tämä epäilemättä merkitsee,\nettä hän nai \"Eskamin tyttären\", eikä \"Eskam-nimisen tyttärensä.\"\n\n[445] Tosin Pyhä Hieronymo sanoo v. 398 paik.: \"Hunni discunt\nPsalterium, Scythiæ frigora fervent calore fidei\"; ks. Epist. 57\n(vanhojen painosten 7) [Opera omn., ed. Bened. IV II, siv. 591].\nMutta tämä nähtävästi ei ole muuta kuin puheen-kaunistusta. --\nKuin kirkko-historioitsija Sozomeno mainitsee näiltä aioin erään\npispan Tomissa, nimeltä Theotimo Skythes, \"όν αγάμενοι της αρετής\nοι περί τον ʹΙστρον Ούννοι βάρβαροι, θεόν Ρωμαίων ωνόμαζον\", ja\njuttelee, että hän nämä Hunnit, \"φυσει θηριώδεις όντας, εις ήμερότητα\nμετέβαλεν, εστιών τε και δώροις φιλοφρονούμενος\", ei nä'y tulleen\nkertojan mieleenkään, että näitä barbaria olisi ollut mahdollinen\nkristin-uskoon käännyttää; ks. Sozom. VII 26. -- Hunnien omasta\nuskonnosta ei mitään puhuta. Epäilemättä se oli Shamanisuutta eli\nloihto-uskoa. Jornandes sanoo, että Attila ennen Châlons'in tappelua\n\"statuit per haruspices futura inquirere. Qui more solito nunc\npecorum fibras, nunc quasdam venas in abrasis ossibus intuentes,\nHunnis infausta denunciant\"; ks. de reb. Get. 37.\n\n[446] Ks. Salvianus, de Gubernatione Dei, lib. IV: \"Gens Saxonum\nfera est, Francorum infidelis, Gepidarum inhumana et Hunnorum\nimpudica. Omnium denique gentium vita vitiosa. Sed numquid eundem\nreatum habent illorum vitia quem nostra? numquid tam vitiosa est\n_Hunnorum impudicitia_ quam nostra? numquid tam accusabilis Francorum\nperfidia quam nostra? aut tam reprehensabilis ebrietas Alemanni quam\nebrietas Christiani? -- -- _Si fallat Hunnue_ vel Gepida, quid mirum\nest? qui culpam falsitatis penitus ignorat. Si perjuret Francus,\nquid ni faceret? qui perjurium ipsum sermonis genus putat esse, non\ncriminis\"; -- lib. VII: \"Gothorum gens perfida, sed pudica est;\n_Alanorum impudica, sed minus perfida_; Franci mendaces, sed\nhospitales; Saxones efferi, sed castitate venerandi.\"\n\n[447] Ks. Fotion otteet Olympiodoron historiasta [Exc. de Legat.,\ned. Bonn., siv. 455]: \"'Οτι διαλαμβάνει περί Δονάτου, και περί τών\nΟύννων, και περί τών ρηγών αυτών της ευφυεστάτης τοξείας\" -- --.\n\"Χαράτων ό τών ρηγών πρώτος.\" -- Ρήξ käytetään samassa merkityksessä\nknin latinainen sana: regulus.\n\n[448] Ruas (Ρούας, Ρούγας) mainitaan jo v. 426; ks. Socrat. VII 43.\n-- Uptar (Ούπταρος) nimitetään vasta kuollessansa v. 430; ks. Socrat.\nVII 30. Hän on sama kuin Jornandeen \"Octar\", ja nimitetään \"Subthar\"\neräässä Attilan elämäkerrassa, minkä Dalmatialainen Juveneus Coelius\nCalanus 11:nnellä vuosis. teki muinais-tarujen mukaan. -- Että olivat\nAttilan setiä, sanoo Jornandes, de reb. Get. 35: \"Is namque Attila\npatre genitus Mundzucco, cuius fuere germani Octar et Roas, qui ante\nAttilam regnum Hunnorum tenuisse narrantur, quamvis non omnino\ncunctorum, quorum ipse.\" -- \"Mundzuccus\" on Jornandeen omituista\nkirjoitustapaa, samatekkuin \"Scania\" ja \"Burgunzones.\" Prisko [Exc.\nde Legat., siv. 150] kirjoittaa Μουνδίoυχος. -- Vielä neljäskin\nveljes Ωηβάρσιος mainitaan Priskon historiassa (siv. 208); tämä eli\nAttilan hovissa vielä v. 448, mutta ei lie koskaan hallitsijana ollut.\n\n[449] Ks. Jornandes, de reb. Get. 35: \"Bleda enim fratre fraudibus\nperempto, qui magna parti regnabat Hunnorum, universum sibi populum\nadunavit.\"\n\n[450] Niinpä Alarik katsotaan: \"ο των Γότθων φύλαρχος\" (Exc. de\nLegat., siv. 448); Thenderik Suuri: \"ό των βαρβάρων αρχηγός\" (Esc.\nde Legat., siv. 234); Uldes: \"ό την Ούννων έγων ήγεμονίαν\" (Zosim. V\n22), eli: \"ό ήγούμενος τών περί τον ʹΙστρον βαρβάρων\" (Sozomen. IX\n5); Kharatoni: \"ό τώτ ρηγών πρώτος\" (Exc. de Legat., siv. 455); Ruas:\n\"ό έπαρχος\" (Socrat. VII 43). Mutta jo Uptar nimitetään: \"ό βασιλεύς\nτών Ούννων\" (Socrat. VII 30), ja Attilalle annetaan ainoastaan\ntämmöinen arvonimi, joka asettaa hänen keisarin tasalle; ks. esim.\nFriskon hist. [Exc. de Legat. siv. 141]: \"Οτι επί Θεοδοσίου του\nΜικρού βασιλέως Αττήλας ό τών Ούννων βασιλεύς τον οικείον στρατόν\nάγείρας γράμματα πέμπει παρά τον βασιλέα.\" Mainittava kuitenkin\non, että Frisko antaa saman arvo-niinen myös Frankien ja Akazirien\nkuninkaille; ks. Exc. de Legat., sivv. 152, 181.\n\n[451] Nämä Prisko nimittää: \"Αμιλζούροις και Ιτιμάροις και Τονώσουρσι\nκαι Βοΐσκοις και έτέροις έθνεσι προσοικούσι τον ʹIστρον\"; Exc.\nde Legat., siv. 166. Ne ovat samoja, jotka Jornandes mainitsee,\npuhuessaan Balamberin tulosta: \"Nam mox ingentem illam paludem\ntransiere, illico Alipzuros, Alcidzuros, Itimaros, Tuncassos et\nBoiscos, qui ripæ istius Scythiæ insidebant, quasi quidam turbo\ngentium rapuere\"; ks. Jornand., de reb. Get. 24.\n\n[452] Prosper Tyronin kronikassa tosin luetaan (vuodella 434):\n\"Rugila rex Chunnorum, _cum quo pax firmata_, moritur; cui Bleda\nsuccedit.\" Tämä saattaisi olla joku toinen rauhan-teko Länsi-Roman\nkanssa. Mutta luultavampi on, että tarkoitetaan se sovinto, mikä nyt\ntehtiin Itä-Roman kanssa, vaikka vasta Ruaan kuoltua.\n\n[453] Ks. Prisc. Hist. [Exc. de Legat., ed. Bonn.], sivv. 167, 168.\nMuutamat pakolaiset, jotka olivat kuninkaallista sukua, tulivat kohta\nristiin-naulituiksi.\n\n[454] Ks. esim. Priskon historiassa [Exc. de Legat., sivv. 181, 182]\nkertomus, kuinka Romalainen hallitus koetti vetää Akazirien eli\nKatsarien heimokunnat puolellensa.\n\n[455] Ks. Exc. de Legat., sivv. 141, 169. Ainoastaan Margon pispan\nsovinnossa, siv. 140, mainitaan monikossa \"οι τών Σκυθών βασιλείς.\"\n\n[456] Ks. Prisc. Hist. [Exc, de Legat.] sivv. 140, 141, 169. --\nProsp. Aquit. Chron. mainitsee vuodella 442: \"Chunis Thracias et\nIllyricum saeva populatione vastantibus, exercitus, qui in Sicilia\nmorabatur, ad defensionem Orientalium provinciarum revertitur.\"\n\n[457] Ks. Prosp. Tyr. Chron. (vuodella 445): \"Thracia Hunnorum\nincursione concutitur.\" -- (vuodella 447) \"Nova iterum Orienti\nconsurgit ruina\" --.\n\n[458] Ks. Exc. de Legat., ed. Bonn., siv. 142: \"ταύτας προσεποιούντο\nμεν εθελονται Ρωμαίοι τάς συνθήκας τίθεσθαι αναγχη δε ύπερβάλλοντι\nδέει\" -- --.\n\n[459] Ks. Exc. de Legat. siv. 146. -- Toisinaan eivät lähettiläät\ntytyneet tavallisiin lahjoihin, vaan tinkivät itsilleen\nKonstantinopolin rikkaita naisia aviokseen, ja Attila valvoi\ntarkasti, että näitä lupauksia heille täytettiin. Jos naitavat\nolivat vastahakoisia, lupasi Attila tulla keisaria auttamaan, ellei\nmuka keisari itse osaisi omia orjiansa hallita. Ks. juttu Attilan\nkäsikirjoittajasta Konstantiosta, Exc. de Legat., sivv. 151, 208,\n209, 213, 214.\n\n[460] Ks. Exc. de Legat., ed. Bonn., sivv. 146-150, 169-212, 150,\n151. Ranskannettuna löytyy tämä matka-kertomus Guizot'n teoksessa:\nHistoire de la civilisation en France, III. Kerrottuna koko\nlaveudessaan tapaamme samat asiat Amedée Thierry'n kirjassa: Histoire\nd'Attila et de ses successeurs, I sivv. 64 seurr.\n\n[461] Niinpä esim. Onegesio, Attilan etevin neuvon-antaja, lausui:\n\"Luulevatko Romalaiset voivansa rukoilemalla minua siihen taivuttaa,\nettä herraani pettäisin, ja halveksien Hunnilaisen kasvatukseni sekä\nvaimot ja lapset, en pitäisi parempana olla Attilan orjana kuin\npohattana Romalaisten luona.\" Ks. Exc. de Legat., siv. 196.\n\n[462] Ks. esim. juttu Sirmion kirkon kulta-astioista; Exc. de Legat.,\nsiv. 186. -- Aetion oli tapa toimittaa Attilalle kirja-miehiä, jotka\nsaattoivat häntä palvella käsi-kirjoittajina ja tulkkeina.\n\n[463] Ks. Exe. de Legat., ed. Bonn., siv. 151-153; Jornand., de reb.\nGet., 42.\n\n[464] Ks. Chron. Paschale, ed. Bonn., siv. 587: \"και εδήλωσεν διά\nΓότθου ενός πρεσβευτού Ουαλεντινιανώ βασιλεί Ρώμης, Εκέλευσέ σοι διʹ\nεμού ό δεσπότης μου και δεσπότης σου Αττίλας, ίνα ευτρεπίσης αυτό\nπαλάτιν, ομοίως δε και Θεοδοσίω βασιλεί τα αυτά εν Κωνσταντινουπόλει\nεδήλωσεν διʹ ενός Γότθου πρεσβευτού\" -- Joannis Malalæ; Chronogr.,\ned. Bonn., siv. 358, kertoo asian melkein samoilla sanoilla, mutta\nkäsky kuuluu vielä jäykemmältä: \"ίνα ευτρεπίσης αυτώ το παλάτιόν σου.\"\n\n[465] Prisko, joka mainitsee Attilan punninneen mielessänsä,\nkumpaseen keisarikuntaan hän ensin tekisi rynnäkkönsä, sanoo: \"και\nέχειν αυτώ έδόκεν καλώς τέως επί τον μείζονα τρέπεσθαι πόλεμον και ες\nτην έσπέραν στρατεύεσθαι\" ks. Exc. de Legat., ed. Bonn., siv. 152.\n\n[466] Ks. Jornand., de reb. Get 36; Exc. de Legat., siv. 152.\n\n[467] Ks. Exc. de Leg., siv. 152.\n\n[468] Tästä ja seuraavan vuoden retkistä, ks. Amedée Thierry'n\nkuvallista kertomasta: Hist. d'Attila et de ses successeurs, 1 sivv.\n128 seurr.\n\n[469] Ks. Jornand., de reb. Get. 49: \"placatus precibus, annuum\nvectigal accepit.\"\n\n[470] Ks. Jornand., de reb. Get., 43: \"ad Orientis principem\nMarcianum legatos dirigit provinciarum testans vastationem, quod sibi\npromissum a Theodosio quondam imperatore minime persolveret.\"\n\n[471] Ks. Jornand., de reb. Get. 38: \"Reliqua autem, si dici fas\nest, turba regum diversarumque nationum ductores, ac si satellites,\nnutibus Attilæ attendebant, et ubi oculo annuisset, absque aliqua\nmurmuratione cum timore et tremore unusquisque astabat, aut certe,\nquod jussus fuerat, exsequebatur.\"\n\n[472] Kun Sidonio Apollinari kertoilee Hunnilaisen Hormidakin retkeä\nTonavan etelä-rannalle v. 466, hän sen rinnalla halveksimalla\nmainitsee edellistä Göthiläis-sotaa: -- -- \"sed omittimus istos\n\n    Ut populatores; belli magis acta revolvo,\n    Quod bellum non parva manus, neque carcere fracto\n    Ad gladiaturam tu, Spartace vincte, parasti,\n    Sed Scyticæ vaga turba plagæ\" -- -- --.\n\nKs. Panegyr. Authemio, vrss 235-239. -- Kuinka Hunneja näinä Attilan\njälkeisinä aikoina otettiin Itä-Roman sota-palvelukseen, kuinka\nsiellä nousivat mahtaviin arvoihin, ja kuinka Konstantinopolin\nkeikkarit apinoitsivat heidän tapojansa ja vaate-parttansa, juttelee\nAmedee Thierry, Hist. d'Attila, I sivv. 286 seurr.\n\n[473] \"Tu es flagellum Dei\", mainitaan hänelle sanoneen Gallialainen\nerakko päivänä ennen Châlons'in tappelua. -- \"En ego malleus orbis!\"\nantaa tarina hänen itse lausua. Ks. Am. Thierry, Hist. d'Attila, II,\nsivv. 249, 251.\n\n[474] Unkarin Tarinoista tässä kohden, ks. Am. Thierry, Hist.\nd'Attila, II, sivv. 359 seurr.\n\n[475] Ks. Jornand., de reb. Get. 50.\n\n[476] Ks. Am. Thierry, Histoire d'Attiia, I sivv. 255 seurr.\n\n[477] Prokopion Κουτούργουροι, Menandron Κοντρίγουροι, Agathiaan\nΚοτρίγουροι, Theophaneen Κότραγοι.\n\n[478] Prokopion Ουτούργουροι, Menandron ja Agathiaan Ούτίγουροι.\n\n[479] Utigurien hallitsija sanoo r. 558 Kutrigureista: \"μήποτε\nομόγλωσσοί τέ εισι και ομόσκενοι ήμίν, κα ομοία χρώνται στολή και\nδιαίτα, αλλ' ότι και συγγενείς και έτέροις τισι τετάχαται ήγεμόσιν.\"\n[non solum eadem nobiscum lingua et vivendi ratione utuntur, sed\netiam sunt nostri consanguinei, quamvis aliis ducibus parent]; ks.\nMenandri hist. [Exc. de Legat., ed. Bonn.], siv. 345.\n\n[480] Ks. Prisci Hist. [Exc. de Legat.] siv. 158; Jomand., de reb.\nGet. 5.; Nimitön Ravennalainen sanoo: \"juxta mare Ponticum patria,\nquæ dicitur Onogoria, qaam subtilius Livanius Philosophus vicinam\npaludis Mæotidæ summitatis esse decernit.\"\n\n[481] Ks. Neumann, die Völker des südl. Russl., siv. 92.\n\n[482] Theofanes kutsuu ne Bulgarit, jotka perustivat valtansa\netelä-puolella Tonavaa: \"Ονογούνδουροι, Βούλγαροι και Κότραγοι\"; ks.\nChronogr., siv. 5-15. Konstantino Porfyrogenito sanoo heistä vain:\n\"πρότερον γαρ Ονογουνδούρους αυτούς εκάλονν\".\n\n[483] Ks. ylempänä sivv. 152-151.\n\n[484] Ks. ylempänä siv. 145, ja vertaa siihen Theophan. Chronogr.,\ned. Bonn., siv. 339: \"(οι Βούλγαροι) εσώκισαν αυτούς φεύγοντας\n-- --. ό μεν Γοδίλλας μετά του παραμηρίου αυτού κόψας τον σωκόν,\nεξήλασεν, ό δε Κωνσταντίνος συν τώ Ακούμ συνελήφθησαν ζώντες.\"\nTämä oli v. 531.\n\n[485] Jornandes, de reb. Get. 49, sanoo Attilan kuolemasta: \"Tunc,\nut illius gentis mos est, crinium parte truncata informes facies\ncavis turpavere vulneribus, ut proeliator eximius non femineis\nlamentationibus et lacrimis, sed sanguine lugeretur virili.\" --\nVarsin samaa kertoo Agathias, V 20, Zaberganin joukoista, kun\nBelisario oli heidät lyönyt: \"ξιφιδίοις τας παρειας καταξαίνοντες,\nώλοφύροντο κατά τον πάτριον νόμον.\"\n\n[486] Ks. Exc. de Eeg., ed. Bonn., sivv. 158, 161. Avarit (Αβάρεις)\nasuivat muka valtameren rannalla, josta tavattomat sumut ja suuri\nGripien paljous heidät karkoitti! -- Akazirit kirjoitetaan tässä\nΑκατίροι, Ακαττίροι.\n\n[487] Näistä retkeistä ks. Am. Thierry, Hist. d'Attila, sivv. 306-393.\n\n[488] Ks. Agathias V 12.\n\n[489] Ks. Procop., Bell. Goth. IV 18; Menandri hist. [Exc. de Leg.],\nsivv. 344, 345; Agathias V 25.\n\n[490] Ks. K. Pr. Neumann, Die Völker des südl. Russl., 2:te Aufl.,\nsivv. 86, 112. -- Vertaa ylempänä siv. 141.\n\n[491] Ks, Theophyl. Simoc. VII 7, ed. Bonn., siv. 282: \"ό Χαγάνος ό\nμέγας δεσπότης επτά γενών και κύριος κλιμάτων της οικουμένης επτά.\"\n\n[492] Ks. Theophyl. Simoo. VII 7, 8: \"'Ογώρ\", \"Ουάρ και Χουννί\";\n\"Ούτοι Αβάρους εαυτούς ονομάσαντες τον ήγεμόνα τή του Χαγάνου\nπροσηγορία φαιδρύνουσιν.\" Theofylakto itse nimittää heidät\nΨευδάβαροι, Suotta-avarit. Että tässä jutussa on perää, nähdään\nTurkkilaisen Turxanthin lauseesta, jossa heitä nimitetään Ούαρχωνίται\nja mainitaan Turkkilaisten paenneiksi alamaisiksi; ks. Menandri hist.\n[Exc. de Legat., ed. Bonn.], siv. 401. -- Tbeofylakton \"Σαρσέλτ\",\njonka Nikeforo Kallista kirjoittaa \"Βαρσέλτ\", olen ymmärtänyt\nKatsareiksi; ks. Vivien de Saint-Martin, Nouv. Annales des Voyages,\n1851, II sivv. 134-136. -- Missä Til lienee, ei ilmoiteta.\n\n[493] Ks. Menandri hist. [Exc. de Legat.], sivv. 282.\n\n[494] Ks. Theophan. Chronogr., ed. Bonn., siv. 359: \"είχον γαρ τας\nκόμας όπισθεν μακράς πάνυ δεδεμένας πρανδίοις και πεπλεγμένας, ή δε\nλοιπή φορεσία αυτών όμοία των λοιπών Ούννων.\"\n\n[495] Ks. Menandri hist. [Exc. de Legat.], sivv. 282-287.\n\n[496] Ks. Pauli. Diac., II 10: \"comperta morte Chlotarii regis, Huni,\nqui et Avares, super Sigisbertum ejus filium irruunt. Quibus ille in\nThuringia occurrens, eos juxta Albim fluvium potentissime superavit,\neisque petentibus pacem dedit. -- Rursum Avares cum Sigisberto\nin loco ubi et prius pugnantes, Francorum proterentes exercitum,\nVictoriani sunt adepti.\" Vert. Greg. Turon. hist. IV 23 29; Menandri\nhist., ed. Bonn., siv. 302.\n\n[497] Ks. Menandri hist., siv. 299: \"αμφί τας είκοσιν χιλιάδας.\"\n\n[498] Ks. Theophyl. Simoc. VII 8: \"οι Ταρνιάχ\", \"οι Κοτζαγηροί\", \"οι\nΖαβενδέρ.\" \"ή δε γεγονυία επίθετος δύναμις τους Αβάροις εις δέκα\nχιλιάδας ήκρίβωτο.\"\n\n[499] Ks. Menandri hist. [Exc. de Legat.], siv. 401; vertaa sivv.\n399, 404.\n\n[500] Ks. Poeta Saxo [Pertz, Monum. I siv. 247].\n\n[501] Ks. Zeuss, die Deutschen, siv. 739. -- \"Caganus et Jugurrus\nprincipes Hunorum.\"\n\n[502] \"Πανάθεος χαγάνος\" on Byzantiolaisilla tavallinen sananparsi.\nMuutoin puhutaan Avarien taikuuksista: \"magicis artibus instructi,\ndiversas phantasias ostendunt\"; ks. Gregor. Turon. IV 29. Erään\nloitsija-papin, Avarin kielellä \"Bokolabra\", mainitsee Theofylakto\n(I 8).\n\n[503] Ks. Menandri hist. [Exc. de Legat.], siv. 335: \"τον επί του\nουρανού θεον πύρ\"\n\n[504] Avarien historiaa varten ks. Amedèe Thierry, Hist. d'Attila,\nII siv. 3 seurr.; vertaa Zeuss, die Deutschen, sivv. 727-742.\nMainittavin kaikista heidän sota-retkistään on Konstantinopolin\npiiritys Heraklion aikana v. 626.\n\n[505] Ks. Fredegarii Chron. 48; Pauli. Diac. IV 40; Schlözer, Nestor,\nII siv. 113; vertaa Schafarik, Slaw. Altherth., II siv. 59.\n\n[506] Ks. Theophan. Chronogr., ed. Bonn., sivv. 485 seurr.: \"οι\nΧαζάροι\", \"οι Χαζάρεις.\" Arapialaisilla nimi kuului: \"Khasar\",\nSlavilaisilla: \"Kosar.\" -- Että ovat samaa kuin entiset Akazirit\ntodistaa selvillä sanoilla Nimetön Ravennalainen [ed. Pinder et\nParthey, siv. 168]: \"quos Chazaros Iordanis (s.o. Jornandes) Agaziros\nvocat.\"\n\n[507] Ks. ylempänä siv. 155.\n\n[508] Ks. Schafarik, Slaw. Alterth., II sivv. 165 seurr. -- Schlözer,\nNestor, II siv. 112.\n\n[509] Ks. Zeuss, die Deutschen, siv. 726; D'Ohsson, des Peuples du\nCaucase, siv. 217; Frähn, de Chazaris.\n\n[510] Ks. Schafarik, Slaw. Alterth., II sivv. 63, 64.\n\n[511] Ks. Theophan. Chronogr., ed. Bonn., sivv. 571, 575.\n\n[512] Ks. Theophan. Chronogr., siv. 631: \"Τούτω τώ έτει Λέων ό\nβασιλεύς την θυγατέρα Χαγάνου του τών Σκυθών δυνάστου τώ υιώ\nΚωνσταντίνω ενυμφεύσατο, ποιήσας αυτήν χριστιανήν, και ονομάσας αυτήν\nΕιρήνην, ήτις εκμαθούσα τα ιερά γράμματα διέπρεξεν εν ευσεβεία,\nελέγχουσα την τούτων (Leonin ja Konstantinon) δυσσέβειαν.\"\n\n[513] Ks. Constant. Porphyr., De Admin. Imp., 13 (ed. Bonn. sivv.\n86). Siinä kuitenkin sanotaan, että Leoni itse nai khakaanin tyttären.\n\n[514] Ks. Constant. Porphyr., de Cærem., II 48: \"Προς τον (ό δείνα)\nεύγενέστατον, περιφανέστατον χαγάνoν Χαζαρίας.\"\n\n[515] Ks. ylempänä siv. 157; Constant. Porphyr., de Adm. Imp. 42.\n\n[516] Ks. Schlözer, Nestor, III siv. 154.\n\n[517] Tabary mainitsee, että Hisham khalifin hallitessa (vv. 724-743)\nKatsarien khakaani niin ahdistettiin, että hänen täytyi rauhaa\nsaadakseen mennä Muhammedin uskoon; ks. Dorn, Tabary's Nachricht über\ndie Chazaren [Mem. de l'Acad. de St. Pétersb., 6:ième serie, VI],\nsiv. 486; vertaa D'Ohsson, siv. 66.\n\n[518] Semmoinen Siainen oli arvattavasti se Ziebel, joka yhtyi\nkeisari Heraklion kanssa v. 626: \"οι Χαζάρεις -- -- συν τώ εαυτών\nστρατηγώ Ζιεβήλ, δευτέρω όντι του Χαγάνου τή αξία\", ks. Theophan.\nChronogr., siv. 486. -- Constant. Porphyr., de Adm. Imp. 42, sanoo:\n\"ό γαρ Χαγάνος εκείνος, ό και Πεχ Χαζαρίας -- ήτήσαντο\".\n\n[519] Ks. Neumann, die Völker des südl. Russl., siv. 89.\n\n[520] Ks. Frähn, de Chasaris, excerpta ex scriptoribus Arabicis,\nPetrop. 1822. [Mem. de l'Acad. de St. Pétersb. VIII, sivv. 577\nseurr.]; -- vertaa: D'Ohsson, sivv. 30 seurr., 190 seurr.; Nouv.\nAnnales des Voyages 1851, II sivv. 129 seurr., III siv. 5 seurr.;\nNeumann, sivv. 99 seurr.; vihdoinpa tämän kirjan sivv. 156, 157. --\nEtevimmät Arabialaiset lähteet ovat: Ibn-Foszlau, joka vv. 921 ja\n922 kävi Muktadir khalifin lähettiläänä Bulgarien maassa; Abu-Ishak\nFaresi, liika-nimellä Istakhri (s.o. Persepolilainen), joka v. 951\noli käynyt Katsarien maassa; ja Ibn-Haukal, kauppamies Mosulista\nloppupuolelta samaa vuosisataa. -- Juutalainen Rabbi Khasdai oli\nlääkärinä Andalusialaisen hallitsijan tykönä v. 958 paik. ja oli\nkuullut hoettavan Juutalaisesta valtakunnasta pohjan seuduilla, jonka\ntähden kirjoitti sinne kirjeen, saadaksensa tarkempia tietoja. Tämän\nkirjeen ja Joseph kuninkaan vastauksen löysi eräs Juutalainen v.\n1562 Levantista, ja julkaisi v. 1577 nimellä Kaul-Mubesser (iloinen\nsanoma). Buxtorf, esipuheessaan kirjaan: Liber Cosri, Basel 1660,\npainatti hebrealaisen tekstin ja latinaisen käännöksen. Ranskannuksen\nantaa Carmoly, Récueil d'itineraires à la terre Sainte, Bruxelles\n1847, ja saksannuksen Selig Cassel, Magyarische Alterth., Berlin\n1848. Kirjeensä alussa kuningas eli khakaani lausuu: \"Tiedä, että\nolemme Jafetin jälkeisiä ja lähteneet hänen poiastaan Togarmasta.\"\nTogarmalla oli muka 10 poikaa: Aghior (Ugor?), Tiros, Avir, Ughin,\nBisal (Barsel?), Tarna, Kasar, Zanor, Balgad (? Bulgar), Savir.\nEräs kuningas, nimeltä Bulan, kääntyi ensin Moseksen uskoon; hänen\nseuraajansa, joita luetellaan 12, kantavat kaikki Hebrealaisia nimiä.\n\n[521] Mahdollista on, että Kristinusko oli tullut Bulgarien sekaan\njo siihen aikaan, kun oleskelivat keisarikunnan rajoilla. Nikeforo\nPatriarka mainitsee vuodella 618, kuinka heidän kuninkansa (ό τών\nΟύννων του έθνους κύριος) ylimyksineen tuli Konstantinopoliin ja\nsiellä kastettiin.\n\n[522] Ks. Frähn, Drei Münzen der Wolga-Bulgharen; ja Die ältesten\nArabischen Nachrichten über die Wolga-Bulgharen aus Ibn-Foszlan's\nReiseberichte [Mem. de l'Acad. de St. Pétersb., 6:ième serie I];\nD'Ohsson, sivv. 72 seurr. -- Bulgar, joka oli noin 6 virstaa Wolgan\nrannasta, arvataan olleen nykyisen Spask'in seuduilla, ei kaukana\nKaman suusta. -- Mitä Ibn-Foszlan kertoo, että Bulgarit hirttivät\njokaisen, jolla erinomainen äly oli, koska muka semmoisen piti\nparaiten kelvata itse Jumalalle palvelijaksi, on vaikeata ymmärtää.\nFrähn arvelee, eikö siinä tarkoitettane tietäjiä ja noitia.\n\n[523] Ks. ylempänä siv. 64.\n\n[524] Ks. Frähn, Ibn-Foszlan und Anderer Berichte über die Russen,\nPietarissa 1823; sekä Frähn, de Baschkiris [Mem. de l'Acad. de St.\nPétersb., 1822, VIII sivv. 621 seurr.]; D'Ohsson, des peuples du\nCaucase, sivv. 81 seurr., 129 seurr.\n\n[525] Että Bashkirit ja Unkarilaiset alkuperäänsä olivat yhtä\nkansaa, seisoo niin monituisten todistusten nojassa, että epäilyksen\nsiaa ei ole: I. Unkarilaisten oma muinaistaru antaa heidän tulla\nDentumoger'ista, läheltä Bashkirien maata; \"Scythicam regionem una\ncingi comprehensione, sed in tria regna, Bostardiam (Bascardiam)\nscilicet ac Dentiam et Magariam dividi\", sanoo Thwroczi. \"Dentia\net Magaria\" on Belan Notarion \"Dentumoger\", ja _moger_ on sama\nkuin Magyar. -- II. Selvemmän todistuksen antavat 13:nnen vuosis.\nmatkustajat. Rubruk [Récueil de Voyages, IV, siv. 274] lausuu:\n\"Postquam iveramus XII diebus ab Etilia (s.o. Wolga), invenimus\nmagnum flumen quod vocant Jagat (s.o. Jaik), et venit ab aquilone\nde terra Paskatur (s.o. Bashkirien maa), descendeus in prædictum\nmare. _Ydioma Pascatur et Ungariorum idem est_, et sunt pastores\nsine civitate aliqua et contiguatur Majori Bulgarie ab occidente.\nAb illa terra versus orientem, in latere illo aquilonari, non est\namplius aliqua civitas. Unde Bulgaria Major est ultima regio habens\ncivitatem. _De illa regione Pascatur exierunt Huni, qui postea\nHungari, unde est ipsa Major Bulgaria_.\" Hän lisää [siv. 275]: \"Hoc\nquod dixi de terra Pascatur scio per fratres prædicatores, qui\niverant illuc ante adventum Tartarorum.\" -- Carpini, Hist. Mongalorum\n[Récueil de Voyages, IV siv. 677] sanoo: \"Inde [e terra Morduanorum\nTartari] procedentes contra Bileros, id est Bulgariam Magnam, et\nipsam destruxerunt omnino. Inde procedentes ad aquilonem adhuc\ncontra _Bascart, id est Hungariam Magnam_, et eos etiam devicerunt.\"\n-- Muita yhtäläisiä todistuksia mainitaan samoilta aioilta. Niinpä\neräs käsikirjoitus Vatikanissa kertoo, että munkki Juliano v. 1240\ntapasi Wolgan tykönä kansan, joka vielä tiesi Unkarilaisten muinoin\nheistä lähteneen, ja jonka kieli vielä oli varsin Unkarilainen.\nAeneas Sylvio taas kertoo, että eräs munkki Veronasta oli tavannut,\nei kaukana Tanaista, kansan, \"jonka kieli oli sama kuin Pannoniassa\nasuvaisten Hunkarilaisten.\" Bonfini'n mukaan oli myöskin Mathias\nKorvino kauppamiehiltä kuullut, että niillä seuduin löytyi\nhänen kansalaisiaan; hän aikoi kutsua ne Unkariin, mutta kuoli.\nLähetys-saarnaaja Joh. Schell kertoo, että eräs Jesuiitta, Magyari\nsynnyltään, joutui Turkkilaisten vangiksi ja myytiin orjaksi Wolgan\nseuduille, josta Romaan kirjoitti joutuneensa oikeaan isäinsä maahan,\nkoska muka oli löytänyt muukalaisia, jotka puhuivat samaa kieltä kuin\nUnkarissa puhutaan, ja joista silminnähtävästi Unkarilaiset olivat\nlähteneet. -- III. Vihdoin Arapialaiset antavat Unkarinkin kansalle\nnimen Bashgurd, ja puhuvat selvästi kahdesta sen-nimisestä kansasta;\nks. D'Ohsson, des peuples du Caucase, sivv. 117 seur., 257.\n\n[526] Vertaa ylempänä siv. 154.\n\n[527] Ne mainitaan kaikkein ensinnä keisari Theofilon aikana (vv.\n829-842) Tonavan Bulgarien takana ja nimitetään silloin sekä Ούγγροι,\nettä Τούρκοι ja Ούννοι; ks. Leo Gramm., Chronogr., ed. Bonn., sivv.\n231, 232. -- Vuodella 862 sanoo Hinkmar (Remens. Annal.): \"Hostes\nantea illis populis inexperti, qui Ungri vocantur, regnum ejusdem\n(Saksan kuninkaan Lutvikin) populantur;\" ks. Pertz., Monum. Germ., I\nsiv. 458.\n\n[528] Ks. Constant. Porphyr., de Adm. Imp. 37. -- Jaik kirjoitetaan\nΓεήχ. -- Yksi osa Unkarilaisia lohkesi muka itään päin ja asettui\nPersian seuduille, luultavasti Kaukasoon. Eräästä Magyar-nimisestä\n(vaikk'ei Magyarin-kielisestä) kansasta Kubanin laaksossa, ks. Besse,\nVoyage au Caucase; vert. Amedée Thierry, Hist. d'Attila, II siv. 440\nseurr.\n\n[529] Ks. Constant. Porphyr., de Adm. Imp. 38-40. Näistä\nheimokunnista yksi kantaa nimen Μεγέρη,, joka arvattavasti on\nsana \"Magyar.\" Notar. Belæ (c. 1) mainitsee seitsemän päämiestä,\njoista Almus Arpadin isä on yksi, ja nimittää ne \"Hetumoger\"\n(seitsen-magyarit).\n\n[530] Ks. Constant. Porphyr., de Adm. Imp. 39: \"όθεν και την τών\nΧαζάρων γλώσσαν αυτοϊς τοϊς Τούρκοις (οι Καβαροι) εδίδαξαν, και μέχρι\nτού νύν την αυτήν διάλεκτον έχουσιν έχουσι δε και την τών Τούρκων\nέτέραν γλώτταν.\" Vaikea on sanoa, onko sana έχoυσι ymmärrettävä\nKabareista vai Unkarilaisista; pääjohto on, että molemmat oppivat\ntoistensa kieltä.\n\n[531] Ks. Leo Gramm., Chronogr., ed. Bonn., sivv. 267, 268; Constant.\nForph., Adm. Imp. 40.\n\n[532] Ks. Reginonis Chron. vuodella 889 [Pertz, Monum., I siv. 599]:\n\"Pannoniorum et Avarum solitudines\". Kuningas Alfredin sanoilla aioin\nnimittää erämaaksi koko alan Karinthian ja Bulgarian välillä.\n\n[533] Ks. Constant. Porph., Adm. Imp. 38, 42 (sivv. 170, 177).\n\n[534] Vielä v. 873 mainitaan Avarilais-jäänöksiä, jotka Saksan\nkuninkaan veron-alaisina asuivat entisessä maassaan; ks. Zeuss, siv.\n741. Zekelit Transsilvaniassa arvelee Unkarin muinais-taru Attilan\nHunnien jälkeisiksi: \"Siculi, qui primo erant populi Athilæ regis\"\n(Notar. Belæ, 50). Nimi _Székely_ merkitsee vain: rajavartia.\n\n[535] Notar. Belæ (e. 57) sanoo: \"de terra Bular venerunt quidam\nnobilissimi domini cum magna multitudine Hismahelitarum, quorum\nnomina fuerunt Billa et Bocsu. -- -- Et eodem tempore de eodem regione\nvenit quidam nobilissimus miles nomine Heten\". Nimi Hismaelitæ\nilmoittaa, että olivat Muhammedin uskoa, ja todella mainitaankin\nsen-uskoisia Unkarin lakiloissa. Arapialaisen Jakutin kertomus\n13:nnelta vuosisadalta antaa tähän vahvistusta [ks. Frähn, de\nBashkiris]: \"ego vero offendi in urbe Haleb magno numero genus\nhominum, qui Bashgurdi audiebant, crinibus et facie valde rubicundis\nerant, et scientiæ juris sacri juxta ritum Abu-Hanifæ operam dabant.\nEorum aliquis -- -- respondit: Terra nostra ultra Constantinopolin\njacet in regno alicujus nationis Francicæ (i.e. Europææ), cui nomen\nHungerorum est. -- -- triginta admodum incolimus pagos. -- -- -- diu\nsupra hanc memoriam septem Muhammedanos e Bulgaria in terram nostram\nvenisse --- et ad veram Islamismi cognitionem nos duxisse\".\n\n[536] Ks. Leo Tactic., 18 [Leydenissä 1612, sivv. 287-295], Mitä\nReginoni heistä juttelee [Pertz, Monum., I sivv. 599-601] on melkein\nkaikki kopioittu Justinon kertomuksesta muinais-Skythoista.\n\n[537] Ks. de Admin. Imp., 40: \"έχουσι δε κεφαλήν πρώτην τόν άρχοντα\nάπο τής γενεάς τού Αρπαδή κατά άκολουϑίαν, και δύο έτέρους τόν τε\nγυλάν καί τόν καρχάν, οϊτινες έχουσι τάξιν κριτού έχει δε έκάστη\nγενεά άρχοντα. ʹΙστέον ότι ό γυλάς καί ό καρχάν ούκ εισίν ονόματα\nκύρια αλλά αξιώματα. -- - -- τό δε καρχάς έστίν αξίωμα, ώσπερ καί\nτό γυλάς, ό έστι μείζον τού καρχά.\" Silminnähtävästi on Karkhaan\nTurkkilainen arvonimi, vaikka Konstantino siitä alempana muodostaa:\n\"Karkhas\", kreikanmukaisella päätteellä.\n\n[538] Länsimaiden kronikat nimittävät heitä tavallisesti: Huni,\nAgareni, tai Avari; ks. Pertz. Monum. I sivv. 76, 77, 410-415.\n\n[539] Ks. Schafarik, Slawische Alterthümer, II siv. 64.\n\n[540] Ks. Zeuss, sivv. 550 seurr.; Frälin, Ibn Foszlan, sivv. 242\nseurr. (Masudin mukaan)\n\n[541] Ks. Frähn, Ibn Foszlan, sivv. 64-66 (Ibn Haukalin mukaan).\n\n[542] Ks. Cedrenus, ed. Bonn., XI siv. 464: \"ύπέταξε την χώραν, τού\nάρχοντος αυτής Γεωργίου Τζούλου εν τή πρώτη προσβολή συλλήφθεντος.\"\nVertaa D'Ohsson, des peuples du Caucase, siv. 199.\n\n\n"]