[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fpxEKZr9vMKq_W2ZcEzMq9CTXHpdVfcN6szBnZsdusow":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},1212,"Kallun kestit","Järnefelt, Arvid",1861,1931,"1212-jarnefelt-arvid-kallun-kestit","1212__Järnefelt_Arvid__Kallun_kestit","Kolminäytöksinen ilveily","naytelma",[],[],"fi",1914,null,7878,48456,false,51093,[23],"Finnish drama -- 20th century",[25],"Plays/Films/Dramas","\"Kallun kestit: Kolminäytöksinen ilveily\" by Arvid Järnefelt is a play written in the early 20th century. The story is set in a rural Finnish village and centers around the lives of its characters, particularly focusing on the complexities of relationships and societal pressures. The main characters include Sarkanen, a retired farmer, and Kallu, a worker at a sawmill, highlighting the struggles of working-class individuals amid economic difficulties.  At the start of the play, we are introduced to Sarkanen and his wife Eetla as they navigate their meager living conditions during a cold winter evening. Amid talking about finances and long-received debts, Sarkanen also brings up Kallu, who is seeking a loan to pursue a romantic interest. As Kallu enters, he tries to woo Eetla and Sarkanen with music and drink, leading to humorous exchanges and hints of tension in their relationships. The opening sets up a stage rich with color, emotion, and the everyday realities of rural life, establishing the dynamics among the characters that will likely unfold through the play. (This is an automatically generated summary.)",[],235,"Kolminäytöksinen ilveily sijoittuu maalaiskylään joulun ja uudenvuoden väliseen aikaan. Tapahtumat saavat alkunsa iäkkään eläkepariskunnan tuvassa, jonne työmies Kallu ja paikallinen herrasväki kokoontuvat. Teos on humoristinen kuvaus säätyeroista ja pienen yhteisön sosiaalisista suhteista.","Arvid Järnefeltin 'Kallun kestit' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1212.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KALLUN KESTIT\n\nKolminäytöksinen ilveily\n\n\nKirj.\n\nARVID JÄRNEFELT\n\n\n\n\n\nArvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1914.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n SARKANEN, eläkemies, koroilla-eläjä, ontuu leiniä.\n EETLA SARKASKA, hänen vaimonsa, siisti, hiljainen, mahtava.\n KALLU, sahan työmies, hanurin soittaja.\n HILMA, hänen morsiamensa, vuosipalveluksessa nimismiehellä.\n LENSMANSKA, nopea, kovakourainen, päättäväinen.\n PATRUUNSKA, sivistymätön, mutta sivistyneissä naimisissa.\n HÄRASÖÖDINSKA, hieno, ei ole koskaan käynyt talonpoikaisessa tuvassa.\n NIMISMIES.\n KOLME HERRAA.\n KOLME ROUVAA.\n HERRASVÄKEÄ, nuorisoa.\n\nTapaus maalaisessa kirkonkylässä.\n\n\n\n\nENSIMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nArki-ilta joulun ja uudenvuoden välillä.\n\nVanhan, lapsettoman talonpoikaisen eläkepariskunnan, Sarkasten asunto,\nmatala, muotoihinsa muuttumattomasti eläytynyt laaja tupa: vanhat\nseinäpaperit, joista kukat ovat kuluneet pois ja joihin on muodostunut\nruskeita kuvioita; repeämät ovat paikatut sanomapaperilla; mitään\nrepaleista ei ole näissä seinäpapereissa, eikä liioin muussa\nsisustuksessa, joka vanhuutensa ja kuluneisuutensa ohella kuvaa myöskin\ntarkkuutta ja järjestyksenrakkautta. Ikkunalaudoilla myrtinkukkia\npienissä puulaatikoissa. Peräseinän keskellä yksinkertainen ovi, joka\nhuopatilkityksensä vuoksi sulkeutuu kuulumattomasti; ovi on reunoista\nvähän huurteessa. Ovesta oikealle (katsomosta käsin) toinen ikkunoista,\nvanhanaikainen, matala, pieniruutuinen, lasit kokonaan huurteessa.\nIkkunan edessä vanhaksi kulunut, punaisenruskea pöytä ja sen\nkummallakin puolella samanväriset tuolit. Oven ja pöydän välisellä\nseinäosalla iso rysänkudos kaaritarpeineen. Ovesta vasemmalla,\nperänurkassa uuni, jonka avoimella kiukaalla palaa hiiltyvä rovio,\nheikosti valaisten tupaa. Vasemmalla sivuseinällä toinen ikkunoista,\nja sen luona kahdenistuttava keinutuoli. Oikealla sivuseinällä,\ntaaempana, vanha, matala laatikkokaappi, ja lähempänä kaksiosainen\npuuvuode, jonka tyynyissä ja aluksissa ei ole valkeita liinavaatteita\nja peitteenä on yli vuoteen ylettyvä kellertävä lammasnahkaloimi.\n\nSARKANEN istuu sivuttain pöydän ääressä laskien rahoja, jotka\nkilahtelevat hänen käsissään. Voimatta hämärän takia enää nähdä hän\nkäyttää hyväkseen ikkunasta tulevaa viimeistä päivänvaloa erottaakseen\nmitä kukin raha on.\n\n34, sanoo 34, ja siihen neljä kymmenmarkkasta ja kolme viisimarkkasta\n-- mutta onko tämä viisi vai kymmenen? Jaa-a, pimeät ovat nämä\njouluajan puhteet. Jospa panisit vähän lampuntuiketta lyhyen päivän\njatkoksi!\n\nEETLA kehrää uunin luona. Hämärä haittaa hänenkin näköään, jonka vuoksi\nhän kääntelee kuontaloa hiiloksen hohdetta kohden ja siirtelee\nrukkiansa yhä lähemmäksi uunia.\n\nTaivaan herra pimittää päivän tahtonsa mukaan, älköötkä ihmiset\nkoettako sitä valistaa. Kun pimenee, on maatapanon aika.\n\n    Haukottelee.\n\nÖljy on kallista. Ei. Mennään maata Sarkanen.\n\nSARKANEN. Mutta kuules, Eetla muoriseni, jospa panisimmekin vielä\ntoisen pystyvalkean palamaan? Kuules kuinka pakkanen paukkuu!\nRoihauttaisimme huikean loimutulen kuivanrätiseviä kuusihalkoja tämän\npimeän eläketupamme valaisemiseksi! Mitä sanot?\n\nEETLA. Kyllä tässä jo nukkua tarkenee.\n\n    Panee rukin syrjään, asettaa ovelle salpapuun.\n\nJa kuka käskee pakkasöinä makuulle riisuutua. Joutaa ihminen jonkun yön\nvaatteet päälläkin nukkua. Heitä jo, eihän rahat laskemisesta lisäänny.\n\n    Laittautuu makuulle, haukottelee.\n\nJa ostovalossa ei niitä lasketa. Nietu, sanon minä. Se ei kannata.\n\nSARKANEN vähän aikaa aprikoituaan. Jaa-a, mutta viisas, perin viisas\nonkin minulla akka! \"Ei kannata ostovalossa\". Aih, aih, sitä viisautta!\n\n    Ivallisesti.\n\nMutta onpa sinulta itseltäsikin unohtunut hiilos peittämättä.\nPeitetään, ettei huomenna tarvitse liikaa tikkua raapaista, njää?!\n\nEETLA. Vai liikaa tikkua? Ahneus on synti, Sarkanen, ja sen synnin\nluulen sinua vielä kipeästi painavan viimeisellä tuomiolla.\n\nSARKANEN. Vai niinkö luulet? No, taitaa sitten pitää antaa laina\nKallullekin.\n\nEETLA. Mitä sanot?\n\nSARKANEN. Se Hanuri-Kallu vain tuli vastaan sahantiellä, niin se --\ntuota noin -- pyysi...\n\nEETLA virkistyen. Mitä? Onko se renttu sinulta pyytänyt? Mitä pyytänyt?\nEt suinkaan sinä onneton vain... Mitä pyytänyt, kysyn minä?\n\nSARKANEN. Sanon, että se Hanuri-Kallu, se Sahan-Kallu, meinaten, tuli\nvastaan tuolla...\n\nEETLA. No kyllä sen jo olen kuullut. Sano lupasitko?\n\nSARKANEN... meinaten, tuolla sahan tiellä tuli vastaan...\n\nEETLA. Voi kiukku ja kadotus, etkö sitä jo saa suustasi!\n\nSARKANEN. Torppaa se poika meinaa, sitä Ihalaisen torppaa...\n\nEETLA. Ja sinulta siihen rahaa vaatii, riiviö!\n\nSARKANEN. No jos olisi -- tuota noin -- jos olisi antaa tuhat markkaa,\najattelen, tuota noin -- ettei tulisi sitä ahneudensyntiäkään liikaa\ntehneeksi, josta juuri varoitit...\n\nEETLA. Ja miksi olet sinä rikas, Sarkanen? Etkö juuri siksi, ettet ole\nvielä eläissäsi viinantilkkaa maistanut? Ja nyt antaisit rahasi\nrentulle ja juopolle! Mitä pitää minun vanhain korvaini kuuleman! Tuhat\nmarkkaa rentulle ja juopolle!\n\nSARKANEN. Ehkä heittäisi se rähjä juomisenkin, kun sen vallesmanin\npiikatytön omakseen saisi, jota on niin kauan katsellut.\n\nEETLA uteliaasti ja hellemmin. Sitäkö vallesmannin Hilmaa se?\n\n    Taas kiukkuisesti.\n\n Ei ja ei ja ei ja ei!\n\n    Kulkusten kilinää.\n\nSARKANEN. No, no, ei anneta, ei anneta. -- Ei, kylmä tässä turkitta\ntulee.\n\n    Ottaa turkin, laittautuu makuulle.\n\nKuules kuinka siellä suuressa maailmassa kulkuset iloisesti heläjää ja\naisakellot soivat! Ne oli Tallperin kulkuset.\n\nEETLA. Kröönkvistin kulkusiksi minä ne ottaisin. Vallesmannille ajavat\npitoihin. Viikonpäivät on siellä leivottu ja valmistettu. Niin sitä\neletään tähän maailman aikaan! Vaikka ollaan velkaa...\n\nSARKANEN. Meille tämmöisillehän ne velkaa vain ovatkin.\n\n    Paneutuu vuoteeseen..\n\n    Molemmat makaavat liikkumattomina selällään kuin muumiot,\n    kädet vatsan päällä..\n\nEETLA. Vai torppa sillä vallesmannin piikatytöllä olla pitäisi. Tehkööt\ntyötä ja säästäkööt, penni penniltä kokoon vain, niin ovat tässä\nmuutkin tehdä saaneet.\n\n    Taas kulkusten kilinä.\n\nMeidänkö pitäisi kaiken maailman köyhät talollisiksi auttaa!\n\nSARKANEN. Tuossahan ne vasta Kröönkvistin kulkuset menivät. -- Ei\nKröönkvistinkään ole meille kuin kahdeksan vaivaista tuhatta velkaa, ja\nTallperin kuusi, ja vallesmannin vain kymmenen.\n\n    Kulkuset.\n\nJa siinä menee Nuurperin aisakello, ja tuo toinen on kauppiaan.\n\nEETLA. Eipä se ole kuin Laksmannin. Eikös nekin ole velkaa?\n\nSARKANEN. Ei, mutta tuopa heliämpi. Kuules kun mennä huristaa se\nkauppiaan ruuna. Edelle menee muista. Se on juuri niinkuin se meidän\nvanha Valko, muistatko sitä valakkaa?\n\nEETLA tulee uniseksi puheen kääntyessä hevosiin, haukottelee.\nMitä niistä menneistä...\n\nSARKANEN. Meinaten sitä, jonka minä Hämeenlinnan markkinoilta toin. Ori\nse silloin vielä olikin, valkeanharmaa, ja harja kuin kosken kämärä, ja\nsilmät paloivat ja tuli löi punaisista sieraimista. Eikös mennyt se\nhevonen, sanoppa, eikö mennyt?\n\nEETLA unissaan. Menikö sekin? Vai meni sekin... Kaikki ne naimisiin\nmeneekin.\n\nSARKANEN. Naimisiin! Valakka!\n\nEETLA. Ne ovat ihan hulluja tähän maailman aikaan sen naimisensa\nkanssa. Aina vain naimaan ja naimaan... Ohoh!\n\n    Nukkuu.\n\n    Kaukainen hanurinsoitto alkaa kuulua ja\n    seuraavan kuluessa vähitellen lähestyy.\n\nSARKANEN. Se aviovuode, katsos, se viettelee niin nuorta kuin\nvanhempaakin. Ja tunnusta itsekin, oletko elänyt aikaa sen ihanampaa\nkuin hääpäivämme? Hä? -- Oli sitä tanssittu! Voi, eiväthän ne tämän\najan nuoret! Muistatko? Muistatko, Eetlaseni? Kun me permannolla\npyöräyttelimme, niin kaikki pysähtyivät, herrasväetkin suu auki meitä\nkatselivat. Ja ihmekö?\n\n    Naurahtelee.\n\nOlithan sinä pitäjäsi kuuluisin tanssija, ja minä kuuluisin omassani.\nSanoivat sen tanssi-innon meidät alunpitäen yhteen vieneenkin.\n\n    Muistelee melodiaa.\n\nTinttulitilitiijatanttulitilitaa ja... Muistatko? Muistatko? --\n\n    Kavahtaa istualleen.\n\nMutta nukutko sinä Eevantytär? Toinen tässä häistä muistuttelee, ja hän\nnukkuu kesken kaikkea! Ethän toki nukukaan? Suotta vain, veitikka,\nteeskentelet? Varros kun koetetaan.\n\n    Kovalla äänellä.\n\nAnnammeko tuhat vai kaksi tuhatta Kallulle?\n\n    Nolona.\n\nEi vastausta. Kyllä nukkuu, nukkuu se. Ja kun nukkuu, niin ei sitä\nmuijaa herätä taivaan pasuunatkaan. Jaa-a, mitäpä näistä vanhan\nlallatuksista! 25 mk joka vuosi viiden vuoden aikana -- eikös se ole\n125 mk. Ja korko koron päälle -- ensin yksi, sitten kaksi, sitten\nkolme, se on kuusi, sitten... ei, maltappas...\n\n    Kiepsahtaa vuoteelta.\n\nPistän minä sittenkin sen kitupiikin palamaan!\n\n    Noutaa lakkisen, lasittoman lampun, varovasti Eetlaan\n    katsahdellen, sytyttää sen palamaan ja istuutuu rahoja laskemaan.\n\nKymppi se oli kuin olikin! Ahhah! Johan minä ajattelinkin! -- 14 ja 17\non yhteensä 31, oikein, sanoo kolmekymmentäyksi...\n\n    Hanurinsoitto aivan oven takana. Sarkanen säpsähtää, pyyhkäisee\n    rahat takaisin pöytälaatikkoon, lukitsee sen ja asettuu muka\n    verkkoa kutomaan. Soitto lakkaa. Koputus ovelle.\n\nSARKANEN. Kuka koputtaa?\n\nKALLU oven takana. Sahan-Kallu minä olen. Päästä tupaan, Sarkanen.\n\nSARKANEN. Pois, pois! Ei saa yöllä sisälle pyrkiä.\n\nKALLU. Päivä nyt vielä on. Ei kello ole viittäkään. Sanoppas,\nsuostuiko se muijas?\n\nSARKANEN. Ei suostunut.\n\nKALLU. Raotahan ovi. Mitä hän sanoi?\n\nSARKANEN ottaa salvan pois. Raottaa ovea. Ei ottanut kuuleviin\nkorviinsakaan. Ei penniäkään sille rentulle, sanoi.\n\nKALLU. Kuinka?\n\nSARKANEN. Sille rentulle..\n\nKALLU pistää jalan ovenrakoon ja kiilautuu sisälle. Sissohäär sanoi\nlensmanska. Istutaanko, vai luirautanko ensin pienen valssin?\n\nSARKANEN. Älä herrantähden! Muija herää!\n\nKALLU. Vai et saanut suostumaan. Sinä olet hyvä mies, Sarkanen, sinä\nolisit antanut rahat, mutta sinä olet suuri pelkuri, et uskaltanut\nmuijasi tähden... Olisitpa vain lyönyt keppisi permantoon!\n\nSARKANEN. No, no, älähän...\n\nKALLU. Olin tuomassa sinulle rohkeudenryyppyä, mutta myöhästyin,\npeijakas.\n\n    Helistää viinapulloa.\n\nSaamari sentään! Kun menettekin noin varhain maata!\n\nSARKANEN. Mitä se on?\n\nKALLU. Jaa mitäkö tämä on? Kun osaisi lukea: vii... vii... edemmäs en\npääse. Mutta kovasti se heläjää, kun sitä näin ravistaa. Jospa arvaisi\nhaistamalla.\n\n    Pistää pullon Sarkasen nenän alle.\n\nSARKANEN. Sitä se on.\n\nKALLU. Sitä se on. Kulautappas! Se vapauttaa akkavallasta!\n\nSARKANEN. Oho, miten se akkavallasta... En ole viinaa maistanut vielä\nmilloinkaan. Karvasta kuuluu olevan.\n\nKALLU. Kulauta sentään näin joulupyhäin kunniaksi. Kuuleppas kuinka\nmaailma iloitsee tuolla ulkona ikkunasi takana, kuinka siellä kulkuset\nkilajaa ja tytöt nauraa remuavat. Tavaraa sinulla on, mutta elää et\nsinä osaakaan! Olisipa minulla sinun rahasi!\n\nSARKANEN. Ei rahallakaan kaikkea saa?\n\nKALLU. Ja mitä ei saa rahalla? Sanoppa, Sarkanen, mitä semmoista\nhaluaisit, ettei sitä rahallakaan saa?\n\nSARKANEN. Sanonko ma?\n\nKALLU. Sano vain; mitä sitä salaat!\n\nSARKANEN. Että hartioiltani putoisi kolmekymmentä ja kuusi ajast'aikaa\nja minä saisin hääpäiväni vielä takaisin. Sitä halaisin. Mutta\nnuoruuttaan ei palauta rahallakaan.\n\nKALLU. Ei rahalla, mutta jospa viinalla!\n\nSARKANEN. Mitä viina avittaa, kysyn minä!\n\nKALLU. Mitäkö viina avittaa? Että saat mitä haluat. Semmoinen on viinan\nvoima. Saat jälleen hääpolskaa tanssahdella, leini jättää sinut ja\nmuori hyppelee luoksesi keveänä keijukaisena ja kuhertelee kuin\nturturikyyhkyläinen.\n\nSARKANEN osottaa vuoteeseen. Hänkö?\n\nKALLU. Juuri hän. Koettaisit. \"Sarkanen tahtoisi, mutta Sarkanen ei\nuskalla\".\n\nSARKANEN. Oho, ketä minä pelkäisin?\n\n    Viittaa pulloa luoksensa.\n\nKALLU osoittaa vuoteeseen päin.\n\nSARKANEN. Ole nyt.\n\n    Ryyppää pullonsuusta.\n\nKALLU. Karvastiko?\n\nSARKANEN. Eikö viina sen väkevämpää olekaan tähän maailman aikaan?\n\n    Ryyppää toisen kerran.\n\nAhhah!\n\n    Venytteleikse.\n\nJa tämäkö se karvaan nimeä kantaa? Hiivatti sentään!\n\n    Ryyppää.\n\nJa kun me mentiin sitä hääpolskaa -- kuinka se oli -- tinttulitilitii\nja tanttulitilitaa, sitä et sinä poika osaakaan soittaa...\n\nKALLU. Oho, osaanpas, tahdotkos kuulla?\n\nSARKANEN. Ei, ei, antaahan olla. Niin sitä polskaa kun me mentiin,\nkaikki mitä tuvassa oli tanssijoita pysähtyivät katsomaan. Siinä\nrovasti pää kallellaan myhäilee, siinä vallesmanni, siinä ruununvouti\nja heidän armolliset rouvansa, kaikki vain päätänsä kallistellen meille\nkäsiänsä paukuttavat. Ei, veikkonen, ei sitä nykymaailman aikaan!\n\nKALLU. Niin olivat herrat silloin, mutta toista on nyt. Nyt nauravat\nvain Sarkasen ahneutta.\n\nSARKANEN. Vai nauravat?!\n\nKALLU. Ja minullekaan eivät antaisi sitä Hilmaa, riivatut. Eivät päästä\nlähellekään. Ei sen vertaa, että saisin näillä silmilläni katsella.\nItkeä minun täytyy.\n\nSARKANEN. Älä itke poika. Mutta miksi et juo?\n\nKALLU. Ei nyt viinakaan maita.\n\nSARKANEN. Itsehän sanoit, että tämä se kaikki toiveet toteuttaa ja\nminullekin vielä hääpolskan toimittaa.\n\n    Itsekseen.\n\nVai nauravat!\n\n    Ryyppää.\n\nJuo, poika. Kippis!\n\nKALLU. Mutta ajattelehan, Sarkanen, kun minä viime viikolla yön aikaan\nvallesmannin kyökinovelle koputin, tuli herra itse rappusille. \"Pysy\npoissa talostani, taikka ammun kallosi puhki!\" kiljasi hän. Ja vahtii\nnyt tyttöä eikä päästä kylään sen vertaa, että vilaukseltakaan näkisin.\nVuosikontrahtiin on hän Hilman pakoittanut, ja niin ovat kaikki\ntuumamme rauenneet myttyyn.\n\nSARKANEN. Ole huoletta poika, sanon minä. Jos minä vallesmannin sanon\nlainoistaan irti, tekee hän konkurssin ja kaksi muuta hänen perässään.\nSemmoinen mies on edessäsi. Haloo, sanon minä!\n\nKALLU. Mutta älkää niin kovaa puhuko. Muori herää.\n\nSARKANEN. Ja minä panen sen Hilman kontrahdin rikki koska vaan! Koko\nkylän minä panen nurin. Tahdotko nähdä? Vai nauravat!\n\nKALLU. Mainiota! Mutta hiljaa, hiljaa, muori jo liikkuu.\n\n    Koettaa seuraavan kuluessa kaikin tavoin hiljentää Sarkasta.\n\nSARKANEN. Ja liikkukoon! Minä näytän, kuka tässä talossa herra on. Vai\nakkavalta! Ja vielä vuosikontrahti!\n\n    Keppi pöytään.\n\nKyllä minä heille näytän! Nyt menee tämä poika vallesmannille, ja\ntulkoot samaan myllyyn Laksmannit ja Kröönsvistit ja kaikki, jotka\nsiellä kestiä pitävät. Sanonpa heidät irti kaikki! Kaikki!\n\n    Keppi pöytään.\n\nVaviskaa te tämän kirkonkylän herrat! Minäkin tahdon kerran kestiä\npitää!\n\n    Ryyppää.\n\nVai vuosikontrahti!\n\nKALLU. Niin, niin juuri, Sarkanen. Mutta jos muori herää, et pääsekään\nlähtemään.\n\nSARKANEN. Viis minä muorista! Mies on vaimon pää ja keppi.\n\nKALLU. Kuitenkin, jos menet, niin mene oitis, muuten hän sinut\npalauttaa, pelkään minä.\n\nSARKANEN. Ja tätä poikaa ei palauta enää kukaan! Sillä nyt lähtee\nSarkanen! Vai nauravat he minua!\n\n    Menee suurella pauhulla, jatkaen vielä ulkona uhkauksiaan.\n\nVaviskaa, vaviskaa!\n\nKALLU katsoo hädissään vuoteelle päin, jossa Eetla heittelekse\nunissaan. Kun ei vaan heräisi! Kovasti heittelee ruumistaan. So, so!\n\n    Niinkuin lasta tuudittaissa.\n\nSh-sh-sh-sh-sh-sh-sh-sh. Jo taitaa nukkua... Nyt vaan hiljaa kuin\nmyyrä, ettei herää. Kyllä se muori äkkiä Sarkasen kotiin tanssittaisi,\nja kaikki menisi minulta hukkaan. Sh-sh-sh-sh...\n\nEETLA unissaan. Vai menisi sekin renttu naimisiin...\n\nKALLU mykistyy säikähdyksestä.\n\nEETLA kuorsaa jälleen.\n\nKALLU. Taisi mainita minua rentuksi. -- Kun ei vain silmiä avaisi ja\nnäkisi. Parasta kun pukeudun Sarkaseksi.\n\n    Pukeutuu Sarkasen jättämään turkkiin ja istuu pöydän ääreen,\n    ottaen verkonkudoksen käteensä.\n\nNäinhän se Sarkanen. Ja pullo helkkarissa pois pöydältä.\n\n    Pistää pullon turkin povitaskuun.\n\nNyt vaikka tirkistäisitkin: tässä istuu ukko Sarkanen.\n\n    Haaveillen.\n\nAi, ai, jos minulle tämä vaan onnistuu, vain tämä ainoa kerta\neläissäni! Mutta sitäkö olen ansainnut! Pois se! En ole ansainnut muuta\nkuin kepitystä huonon elämäni vuoksi; (jos vaan olisi tässä kylässä\nminun kepittäjääni). -- Mutta ah, te kirkaskasvoiset herranenkelit,\nastukaa alas taivaastanne ja antakaa minulle selkään oikein Porvoon\nmitalla ja Kaskisten kyynärällä! Sen olen teiltä totisesti ansainnut.\nJa kun olette minua hyvästi kepittäneet ja taivaallinen vihanne on\njälleen asettunut, niin antakaapa onnistaa -- tämän ainoan kerran --\nettä saisin omakseni sen tyttöletukan, sen armaan Hilman, sen\nkultaisen nupukkani -- aih, aih, sen päiväpaisteisen, sen kikattavan\nhili-hili-Hilmaseni.\n\n    Totisena.\n\nNiin ja torpan vielä lisäksi, ellen liikoja pyytäne? -- Sen vaan sanon,\nettä jos nyt onnistaa, niin en viinan tilkkaa eläissäni maista, en\nikipäivinäni, niinkuin en tätä pohjapisaraakaan enää suuhuni pane.\nTehkää te sitten niinkuin taivaallisessa viisaudessanne parhaaksi\nnäette.\n\n    Hieroo näköaukon ikkunaan, tirkistää ulos.\n\nTaitaa tulla pitkäkin odotus.\n\n    Menee ottamaan nurkasta halkoja.\n\nJospa onnistaisi, hih!\n\n    Tosissaan.\n\nEi kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin te tahdotte.\n\n    Taas iloisesti.\n\nAih, aih, jospa sentäänkin onnistaisi, sanon vaan: jos onnistaisi!\n\n    Paiskaa viimeisen sanan mukana kantamuksensa voimakkaasti\n    permannolle.\n\nEETLA unissaan. Vai naimisiin!\n\nKALLU. Saakeli!\n\n    Juoksee paikalleen pöydän ääreen.\n\nEETLA herää vähitellen, kääntyy vuoteessaan, tunnustelee vieressään\nSarkasen tyhjää paikkaa, katsoo perälle.\n\nEi, mutta! Mitä pitää minun vanhain silmäini näkemän! Sarkanen, hoi!\nEnkö kieltänyt sitä viimeistä öljyä lopettamasta?!\n\nKALLU koputtaa ankarasti keppiä maahan.\n\nEETLA. Siunatkoon!!\n\nKALLU sammuttaa lampun ja menee Sarkasen ontuvaa käyntiä matkien\nkeinutuolille, johon istuu Eetlasta poispäin kääntyneenä.\n\nEETLA. Mi... mitä hän nyt meinaa?\n\n    Koetteeksi kiukkuisesti.\n\nTuletko paikalla maata!\n\n    Äänettömyys. Itsekseen.\n\nMikä ihme siihen mieheen nyt on mennyt?\n\n    Vielä kiukkuisemmin ja nyrkkiänsä vuoteenlaitaan jyskyttäen.\n\nTuletko sieltä!\n\n    Äänettömyyden jälkeen itsekseen.\n\nHän on raukka sairas taikka on ikipäiviksi suuttunut minulle.\n\n    Hellästi.\n\nSarkanen... Kuulehan Sarkanen... Rans Kaapriel Enkelpreht... Etkö\nääntäni tunne? Minä olen Eetla Johanna Sofia, sinun laillisesti vihitty\naviovaimosi, jota olet myötä- ja vastoinkäymisessä rakastanut ja\nyhdeksi merkiksi minulle tämän sormuksen antanut... Voi, minun täytyy\nitkeä sinun kovaa sydäntäsi...\n\n    Nousee vuoteesta, menee puolimatkaa Kalluun päin ja molemmin\n    käsin hiukan kohauttaen hamettaan vanhaan tapaan niijaa.\n\nMinä kauniisti pyydän sinua, unohda vihasi ja tule kanssani\naviovuoteeseemme.\n\n    Huomaa turkin povitaskusta esiinpistävän pullonsuun.\n\nMi... mi... mikäs tämä on? Sarkanen?\n\n    Vetää pullon esiin, helistää, avaa, haistelee.\n\nViinaa! Kuka on sinulle viinaa antanut? Ja salaa minulta! Mutta vastaa,\nmies! Ei, en usko silmiäni.\n\n    Maistaa pullon suusta.\n\nIhan oikeata viinaa! Tfyi! Nyt ymmärrän, hän on juovuksissa, hän on\nhumalassa! Ai-ai, sinua Sarkanen, ettäs kehtaatkin! Kokonaisen\npullollisen juonut ja vähän vaan pohjaan jättänyt! Pankon kiveen lyön\nsinun pullosi säpäleiksi, ettet siitä ikinäsi enää maista!\n\n    Juopi ensin viinan suuhunsa, sitten särkee pullon.\n\nKuulitkos, hunsvotti! Kyllä paukkuu, jahka selkiät!\n\n    Tulee Kallun luo, käy kiukkuisesti turkin kaulukseen.\n\nJa lähdetkö siitä makuulle, könsikkä!\n\nKALLU seuraa Eetlaa vuoteelle yhä Sarkasen käyntiä matkien.\n\n    He laskeutuvat vuoteelle, Eetla ensin, selälleen seinän\n    puolelle ja sitten Kallu laitapuolelle, kyljelleen ja\n    käppyrään, selin Eetlaan.\n\nEETLA hetken kuluttua töykkää Kallua selkään, leppeämmin.\n\nNo, mikä hitto sinut nyt on noin mykäksi tehnyt? Etkö saa sanaa\nsuustasi?\n\n    Hetken kuluttua vielä leppeämmin.\n\nSarkanen, hoi, ymmärränhän minä, että sinä vihapäissäsi olet viinaa\nhakenut, kun en minä sinun mieltäsi noutaa tahtonut. Ja siitäkö sinä\nminulle suutuit, että minä Kallulta ne torpan rahat kielsin? Kaikesta\nkannattaakin suuttua! -- No, tuota noin, jos nyt annettais sitten\nvaikka kolme sataa.\n\nKALLU ilosta hytkähtäen. Hop!\n\nEETLA. Mitä \"hop\"? Kyllä vaan se saa riittää meidän puolestamme,\nhankkikoot loput muilta. Mitä sanot? Sarkanen!\n\n    Koettaa kääntää Kallua päin itseänsä.\n\nKALLU kääntyy nytkähdyksellä muka vihaisesti vieläkin enemmän poispäin\nEetlasta.\n\nEETLA hellästi. Mutta kuulehan, Sarkanen...! No, annetaan sitten vaikka\nviisisataa, kunhan vian suusi vihdoinkin aukaset ja vihasi unohdat.\nVoih, annetaan kuusisataa, annetaan seitsemänsataa. Ei hän vastaa\nminulle mitään.\n\n    Kääntyy kyljelleen Kalluun päin, toinen käsi tämän olalla,\n    yhä tunteellisemmin, vihdoin itkuun hyrähtäen.\n\nRakas mieheni, jonka kanssa me kolmekymmentä ajastaikaa nuhteettomassa\nHerran avioliitossa viettäneet olemme, -- annetaan koko tuhat, niinkuin\nsinun tahtosi on... mutta sinun kiusattu ja hyljätty vaimosi ei voi\nunta näihin silmiinsä saada, ellet sinä rakkaassa sovinnossa jälleen\nkäänny häntä kohti... kuule, kuule minua Rans Kaapriel Enkelpreht... ah\nminun täytyy itkeä...\n\nKALLU on kuorsaavinaan.\n\nEETLA hämmästyneenä ja loukkaantuneena kavahtaa istumaan. Hän nukkuu!\nNukkuu kesken kaikkea!\n\n    Laskeutuu alakuloisena jälleen selälleen.\n\nOhhoh. Hän ei välitä minusta enää. Nukkua viha ja riita mielessä! Sitä\nhän ei ole vielä koskaan ennen voinut tehdä. Niin muuttuu elämämme\ntäällä surun ja murheen laaksossa... niin on muuttuvainen miehen mieli,\nettä nukkuu, kun...\n\n    Käännähtää äkkiä kiukkuisesti vasemmalle kyljelleen,\n    seinään päin, pois Kallusta.\n\nJa nukkukoon!\n\n    Jonkun ajan kuluttua alkaa Kallun kuorsausten välillä\n    kuulua vuorottelevasti myöskin Eetlan kuorsauksia.\n\nKALLU kuorsaa yhä hiljemmin, kohoaa vihdoin varovasti istualleen,\nkuulostelee Eetlan nukkumista, kuiskaa intohimoisen onnellisena.\n\nOnnistuu! Onnistuu!\n\n    Laskeutuu jälleen pitkäkseen.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nJoulukekkerit valaistussa nimismiehen asunnossa. Salin kalusto on\nsysätty seinemmäs. Pöydillä viinilaseja ja kuppeja. Peräseinän keskellä\novi, josta näkyy eteiseen. Samoin kummallakin sivulla avonaisia ovia,\njoista näkyy vasemmalle herroja toti- ja korttipöydän ääressä, ja\noikealle vierashuoneeseen vanhempia naisia käsitöiden ja teen kimpussa.\nKovaa suukopua kaikkialla. Salissa nuorison vilkasta rinkitanssia.\n\nNUORISO laulaa ja hyppii.\n\n    Julen, julen, julen är kommen.\n    Gossar och flickor dansa i ring.\n    Hej så vi svänga,\n    Slita vår känga.\n    Ingen får sitta trumpen i vrån!\n\nTanssi pysähtyy. Kaikkien on liian kuuma.\n\nNUORISON ÄÄNIÄ. Huh, kun onkin kuuma! -- Oh, minä kuolen, minä kuolen!\n-- Mennään eteiseen ulos, mennään! -- Ensi valssi on minun, muistakaa\nneiti!...\n\n    Hajoovat salista nauraen ja meluten peräovien kautta,\n    jotka jäävät auki.\n\n    Kolme rouvaa on katsellut sohvalta tanssia ja jäänyt saliin.\n\n1 ROUVA. Mutta mitkä pidot! Onko kuultu! Ohhohoh...\n\n2 ROUVA. Ei todella luulisi tavallisen vallesmannin kodiksi.\n\n3 ROUVA. Niin, ihmiset elävät tätä nykyä aivan yli varojensa.\n\n2 ROUVA tarkastelee lorgnetilla vasenta huonetta. Herroillekin annetaan\nhienointa konjakkia totiin.\n\n1 ROUVA. Sanalla sanoen mässätään niinkuin tavallisesti vähää ennen\nkonkurssia.\n\n2 ROUVA kuiskaa  Sh! Fru Länsmanska!...\n\n1 ROUVA kuiskaa nopeasti. Se on kaikki velalla! Velalla joka penni\nkaikki!\n\nHILMA kantaa suurta tarjotinta perältä oikealle.\n\nLENSMANSKA toruen Hilman perässä. Muista tarjota vasemmalta. Ensin\nhärasöödinskalle, sitten patruunskalle... no mene, mene!\n\n    Ovella, puhuu oikeaan huoneeseen.\n\nOlkaa niin hyvät! Får de' lof att vara, var så god, var så god!\n\n    Rouville salissa.\n\nNoiden palvelijain kanssa on hukassa! Eivät mitään osaa,\neivät niin mitään!\n\n1 ROUVA. Mutta näyttäähän tuo Hilmanne aika näppärältä.\n\nLENSMANSKA. Mitä? Aijotteko vietellä hänet minulta? Siitä ei tule\nmitään.\n\n1 ROUVA. Herra varjelkoon minua himoitsemasta lähimäiseni omaisuutta!\n\nLENSMANSKA. Sitäpaitsi, hän aikoo naimisiin.\n\n2 ROUVA JA 3 ROUVA. Naimisiin!\n\n1 ROUVA. Tuoko elävä tuolla? Tuo potaattinenä!? Haha-ha...\n\nLENSMANSKA. Juuri kun olen saanut hänet jotain oppimaan!\n\n2 ROUVA. Nykyajan palvelusväki ei lopulta tiedä mitä se vaatii!\n\nLENSMANSKA. Mutta siitä ei tule mitään!\n\n1 ROUVA. Vihdoin he pukeutuvat kaikki hattuihin ja me jäämme liinat\npäähän!\n\n3 ROUVA. Se siitä lopulta tulee!\n\nLENSMANSKA. Mutta olkaa niin hyvät!\n\n    Pyytää oikealle.\n\nSaako luvan olla teetä?\n\nROUVAT. Kiitos, me olemme juoneet.\n\n    Menevät oikealle.\n\nLENSMANSKA aikoo mennä vasemmalle.\n\nHILMA oikealta. Rouva! Minä kuulin kun rouva sanoi: siitä\nei tule mitään!\n\n    Itkee.\n\nVoi, voi, voi...\n\nLENSMANSKA. Tässäkö sopii poraamaan ruveta! Minä olen sinut opettanut\nja sinun täytyy palvella vähintäin viisi vuotta, ennenkuin saat vaivani\npalkituiksi!\n\nHILMA. Mutta hyvä rouva, minä pyydän kauniisti, kun se Kallukin\nvaatii...\n\nLENSMANSKA. Kallu ja Kallu, ei tässä talossa enää muuta kuule. Maksa\nkustannukseni ja kaikki rikotut astiani! Koko ajalta kahdeksankymmentä\nja seitsemän markkaa 16 penniä. Olenhan sanonut.\n\nHILMA. Mutta Kallu, Kallu tahtoo jo ensi keväänä... voi hyvä rakas\nrouva...\n\nLENSMANSKA. Kallu, Kallu, olen sen jo kuullut. Sisso, ei sinun ole sen\nkiireempi naimisiin kuin muidenkaan ihmisten. Sisso, sisso, kyökkiin,\nvielä sinä naimisiin ehdit, kyökkiin, kyökkiin...\n\n    Työntää itkevän Hilman vähitellen peräovesta ulos.\n\n    PATRUUNSKA ja HÄRASÖÖDINSKA oikealta.\n\nPATRUUNSKA. Oo, rouva Länsmanska, teitä voi todellakin onnitella näin\nkomean juhlan johdosta.\n\nLENSMANSKA hyvillään. No, no, -- no, no... Mitä se patruunska...\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Komeampaa kuin kellään muulla. Ja mitäpä niistä ihmisten\npuheista!\n\nLENSMANSKA hätkähtää  Hä? Mistä ihmisten puheista?\n\nPATRUUNSKA. Mutta rakas härasöödinska, säästäkää toki rouva Länsmanskaa\nmoisia juoruja kuulemasta.\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Tietysti se on vale. Tekö olisitte velkaa jollekin\ntalonpojalle!\n\nLENSMANSKA. Te teette minut uteliaaksi... Mitä puheita ne on? Sanokaa,\nsanokaa!\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Ah, minun täytyy todella itkeä ihmisten pahuutta. En voi\npuhua... sanokaa te, rouva patruunska.\n\nLENSMANSKA. Kuka on uskaltanut niin valehdella. Ettäkö emme olisikaan\nvarakkaita?! Niinkö?!\n\nPATRUUNSKA. Niin, mutta pääasia tässä on kelle te olisitte muka velkaa.\nHirmuista! Hirmuista!\n\nLENSMANSKA. Se ei ole totta, se on julkea vale! Kuulitteko!\n\nPATRUUNSKA. Jollekin -- syytinkiläiselle! Johan nyt!\n\nLENSMANSKA. Syytinkiläiselle! Me!? Se on mitä julkein häväistys! Oh,\nmillä puhdistumme moisista parjauksista!\n\n    Pyörähtää permannolla osoittaen ympärilleen.\n\nJa siltäkö tämä näyttää!\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Ei, ei, mutta aivan ylimalkaan puhuen niin kyllä täytyy\nsanoa, että...\n\nPATRUUNSKA. Ylimalkaan puhuen: ihmiset elävät tätänykyä aivan yli\nvarojensa. Riittäisi vähempikin.\n\nLENSMANSKA. Mitä se tähän kuuluu? Mikä \"riittäisi\"?!\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Ylimalkaan, i största allmänhet, minunkin täytyy\nmyöntää, että riittäisi vähempi.\n\nLENSMANSKA. Kerran vuodessa, kantänka!\n\nPATRUUNSKA. So, so, entäs pääsiäisenä...!\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Entä Bärtan päivänä sitten!\n\nPATRUUNSKA. Ja erittäinkin kun kaikille on tunnettu...\n\nLENSMANSKA hillitsemättä itseään polkasee jalkansa maahan. Mikä\nkaikille on tunnettu? Sanokaa jos uskallatte!\n\nPATRUUNSKA ja HÄRASÖÖDINSKA torjuen. Ylimalkaan! ylimalkaan!\n\nLENSMANSKA. \"Ylimalkaan ja ylimalkaan\"! -- Itse olette Sarkaselle\nvelkaa!\n\nPATRUUNSKA yhtaikaa kahden seuraavan kanssa. Mekö velkaa Sarkaselle!\nKuka niin on voinut valehdella?! Ei iki päivinä! Tätä asiaa ei voi\njättää näin, se on hävytön, se on ilkeämielinen parjaus! Vastatkaa\nsanoistanne, jaa-a, vastatkaa sanoistanne!\n\nHÄRASÖÖDINSKA yhtaikaa edellisen kanssa. Mekö?! Velkaa moukalle?! Det\när förskräckligt hvad människorna kan prata! Emme vielä koskaan ole\nolleet penniäkään velkaa, ei koskaan! Aldrig! Det är grymmt, det är\nrysligt, förfärligt, förskräckligt, förskräckligt!\n\nLENSMANSKA jonkun ajan kuluttua, yhtaikaa edellisten kanssa, heitä\ntyynnyttäen ja koettaen huutaa kovemmin kuin he. Ylimalkaan!\nYlimalkaan! Ylimalkaan!\n\nVIERAAT eri ovista. Mitä? Mitä?\n\nNIMISMIES lasi kädessä, iloisena vasemmalta. No, no, no, mikä rouville\nnyt on tullut? Gramofooni soimaan ja tanssi käymään!\n\nLENSMANSKA, PATRUUNSKA ja HÄRASÖÖDINSKA vaikenevat äkkiä ja heidän\nkasvonsa saavat hymyilevän ilmeen.\n\nLENSMANSKA yhtyen miehensä kehoitukseen, vieraille. Tanssimaan,\ntanssimaan -- nuoret ja vanhat! Ottakaamme nyt oikein vanhan ajan\nfranseessi!\n\n    Lyö käsiään yhteen.\n\nHakekoon jokainen herroista parinsa, sisso, sisso, kaikki,\nkaikki vaan...\n\n    Lensmanskan näin puuhatessa tulee useita herroja vasemmalta\n    vaatimaan rouvia tanssiin, jotka estelevät, käskien pyytämään\n    nuorempia, sitten suostuvat, luonnottoman äänekkäästi\n    murahdellen.\n\nHILMA hätääntyneenä perältä, nimismiehelle. Kyökissä on asiamies,\ntahtoo herra vallesmannia.\n\nNIMISMIES virittää gramofoonia. En ota vastaan. Tulkoon toiste.\n\nHILMA. Se tahtoo tulla väkisin.\n\nNIMISMIES. Aja ulos, sanon minä!\n\nHILMA. Hyi, en minä uskalla, sillä on keppi...\n\n    Kyökkiin perälle.\n\n    Gramofooni soi.\n\nLENSMANSKA. Parit kahteen riviin, tämä on vanhain tanssi, nuoret eivät\nosaa, kas näin, yks, kaks, kolme, alkakaa...\n\n    Vanhemmat herrat ja rouvat tanssivat franseesia, nuoret\n    nauravat ovien suissa, osotellen sormillaan.\n\nÄÄNIÄ NUORTEN JOUKOSSA.\n\n-- Onko tuo nyt sitä katrillia?\n\n-- Ei, se on Noakin tangoa.\n\n-- Hei vaan, hop, hop...\n\n-- Katsokaa lensmanskaa! Hurraa!\n\n-- Hiljaa, hiljaa, nyt tulee lensmanskan soolo.\n\nLENSMANSKA figureeraa parinsa kanssa.\n\n    Kyökistä kovaa, epäselvää huutoa ja melua. Tanssi pysähtyy.\n\nVIERAAT. Mitä siellä tapahtuu?\n\nNIMISMIES. Katsos roistoa! Kyllä minä hänet kuritan!\n\n    Ulos.\n\nLENSMANSKA. Jatkakaamme. Kyllähän mieheni sellaiset kuranssaa!\nParit fikyree! Fikyree!\n\nNIMISMIES perältä, luikkii vasemmalle.\n\nVIERAAT pysäyttävät hänet. Mikäs nyt?\n\nNIMISMIES. Minulla kun ei ole mitään keppiä, jolla kurittaisin...\n\n1 HERRA tarjoo hienoa kävelykeppiä. Kas tässä, tässä!\n\nNIMISMIES tarkastelee keppiä. Mitäs tämmöisellä, se menee poikki\nensi lyönnillä.\n\n    Melu kyökissä yltyy..\n\nLENSMANSKA paksu mukurakeppi kädessä. Ota tämä, aja paikalla ulos,\nmikä hirveä skandaali!\n\nNIMISMIES tarkastelee mukurakeppiä. Tämäkö, sehän on leppää!\n\nLENSMANSKA pyörähtää tuittupäisesti, menee kyökkiin. Sepä nyt\nmerkillistä!\n\nNUORISO. No nyt siitä jotain tulee, kun lensmanska itse... Se on\ntoista!\n\nNIMISMIES. Mutta jatkakaahan, hyvät vieraat sillä aikaa kun minä haen\nparempaa keppiä.\n\n    Pakenee vasemmalle. Tanssi jatkuu laimeasti.\n\nHILMA juoksee kauhuissaan kyökistä. Jesta! Jesta sitä miestä!\n\nLENSMANSKA kiirehtii Hilman perässä, Hilman korvaan kovalla äänellä.\n\nJuokse joutuun hakemaan Sarkaskaa, se mies ei tottele ketään muuta.\nJuokse, juokse, sano että tulee heti, heti paikalla!\n\n    Pakenee oikealle.\n\nHILMA. No kyllä vaan en viivy, minä sen lennätän tänne.\n\n    Juoksee ulos.\n\n    Tanssi jatkuu innokkaammin.\n\nSARKANEN perältä, keppi kädessä, meluavana ja ankarana. Vai täällä\ntanssitaan!\n\nVIERAAT hihkasevat. Sarkanen!\n\n    Tanssi taukoo äkkiä, gramofooni lakkaa soimasta.\n\nSARKANEN. Iltaa, iltaa! Minulla on asiaa vallesmannille.\n\nVIERAAT. Missä hän on? Missä herra vallesmanni?\n\n    Hakevat.\n\n2 HERRA. Ainako se vaan sitä keppiä hakee?\n\nSARKANEN. No sanokaa sitten lensmanskalle. Tuli ja leimaus!\n\nVIERAAT. Mutta -- minne lensmanska on mennyt?\n\n    Hakevat.\n\nI HERRA. Keppiä, keppiä hakemaan, herrajesta keppiä hakemaan!\n\nVIERAAT johdattavat sisälle nimismiehen vasemmalta ja lensmanskan\noikealta. Tulkaa herran nimessä, hän pieksää meidät! Ajakaa ulos tuo\nmoukka! Ulos! Ulos!\n\n    Pistävät keppiä isäntäväen käsiin.\n\nNIMISMIES. Johan sanoin, nämä vitsat ovat liian ohkasia, pitää olla\njotakin paksumpaa...\n\n    On hakevinaan.\n\nSARKANEN irvistelee. Lainatkaa hänelle tämä.\n\nPATRUUNSKA. No, rouva Länsmanska, vieraanne odottavat, että tuo hävytön\nhäiritsijä vihdoinkin ajetaan ulos.\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Ettekö uskalla?\n\nLENSMANSKA. Minäkö en uskalla! Sormiani syhyy, mutta kun tuo mieheni on\nniin pelkuri. Eikä ole keppiä...\n\nI ROUVA. Pelkuri -- hän, joka on niin monta pahantekijää vanginnut!\n\nVIERAAT ihmettelevät ja nureksivat.\n\nNIMISMIES nopeasti vaimolleen. Lähetä Hilma heti Sarkaskaa noutamaan.\n\nLENSMANSKA kuiskaa yhtä nopeasti. Olen jo lähettänyt.\n\nVIERAAT työntävät nimismiestä ja lensmanskaa esille kohti Sarkasta.\nAjakaa nyt vaan ulos, ajakaa ulos!\n\nSARKANEN. Eikö ole keppiä? Tässä on, ottakaa tämä, sanon.\n\nLENSMANSKA hiljaa Sarkaselle. Sarkanen tekee hyvin ja astuu perälle!\n\nNIMISMIES. Niin, niin, tänne herrain puolelle, jos saan luvan pyytää...\n\nVIERAAT ihmetellen. Mi-mitä se oli?!\n\nSARKANEN. Sitä se oli. Mutta kuulkaahan ensin asiani. Koska me nyt\nkaikki tänne kokoontuneet olemme.\n\nNIMISMIES. Mutta Sarkanen on niin hyvä vaan ja astuu tänne seuraamme,\nniinkuin kutsuvieras, niinkuin kutsuvieras...\n\nVIERAAT. Tämä menee toki liian pitkälle! Fyy, fyy moukan seurassa!\nEi, kiitoksia!\n\nLENSMANSKA. Sarkanen tekee hyvin, kuuma ryyppy, mitä? Ha-ha.\n\nPATRUUNSKA. Ei epäilystäkään enää! Siis sittenkin totta, mitä ihmiset\novat puhuneet! Ha-ha-ha...\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Nyt alan arvata minäkin mistä kohti kenkä puristaa,\nha-ha-ha...\n\n    Nauravat yhdessä.\n\nSARKANEN. Ei, sanon minä, ei puolelle eikä toiselle, vaan ensin asiani.\nJa kuulkaa: näiden todistajien läsnäollessa sanon minä irti...\n\nLENSMANSKA uhkaavasti lähestyen Sarkasta. Ja jos minä käsken tänne\nSarkaskan, ai-ai, Sarkanen, Sarkanen!\n\nSARKANEN. Ja onkos prosentitkaan maksetut, kysyn minä?\n\n1 HERRA viheltää niinkuin olisi vasta ymmärtänyt.\n\nVIERAAT. Ahaa! Vai niin! Ha-ha-ha-ha...\n\nLENSMANSKA. Missä hitossa se Sarkaska viipyy!\n\nSARKANEN. Jaa-a, vastatkaa, onko kolmen vuoden prosentit maksetut ja\nuutta vaan tahtoisitte...\n\nLENSMANSKA. Ei, nyt menen itse Sarkaskaa hakemaan!\n\n    Miehelleen.\n\nTuki hänen suunsa!\n\n    Sieppaa vaippansa ja tuuliaispäänä lentää ulos.\n\nVIERAAT. Ha-ha-ha-ba\n\nSARKANEN. Kolmen vuoden prosentit, sanon.\n\nNIMISMIES tarjoskelee Sarkaselle väkeviä puhuessaan. No, no, tulkaahan\ntänne, täällä tehdään laskut, ei, ei, tänne, tänne...\n\nSARKANEN ojentaa kättään lasia kohden, seuraa nimismiestä. No niin,\nniin, tehdään selvät laskut...\n\n    Vasemman oven kynnyksellä uhkaavasti muille.\n\nOdottakaa, odottakaa, kyllä minä kohta tulen.\n\nVIERAAT nauravat.\n\nI HERRA. Ai, ai, kylläpä joutui isäntäväkemme kovalle!\n\nPATRUUNSKA. Miksi eletään näin ylellisesti? Aivan kuin ei vähempikin\nriittäisi!\n\n2 HERRA. Mutta luuletteko todellakin, että siitä nyt tulee konkurssi?\n\nVIERAAT vakuuttavasti. Konkurssi! Konkurssi siitä tulee!\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Kuka käski elämään noin yli varojensa! Toista on oleva\nmeillä. Uudenvuoden illaksi pyydämme meille!\n\nVIERAAT ihastuneina. Aaaa!\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Kaikki läsnäolijat poikkeuksetta!\n\nVIERAAT. Kiitoksia!\n\n    Syviä yhteisiä kumarruksia.\n\nPATRUUNSKA. Mutta uudenvuoden ilta on aina ollut meidän.\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Tänä vuonna se on kuitenkin oleva meidän!\n\nPATRUUNSKA. Se on lievimmin sanoen hävytöntä!\n\nHARASÖÖDINSKA. Olkaa siis niin hyvät. Yksinkertainen, vaatimaton\nillanvietto vain, en enkel bjudning!\n\nPATRUUNSKA. Niin hän aina sanoo, mutta kun sitten tullaan niin on\nkomeampaa kuin kellään muulla. Mutta malttakaas häraskriiverska --\nsillä miehenne on häraskriivari eikä härasööding!\n\n    Vieraiden puoleen, leveällä kumarruksella joka puolelle.\n\nJa uudenvuodenaattona meille, jos saan pyytää! Aivan yksinkertainen\nillatsu!\n\nVIERAAT. Aaaa! Kiitoksia, kiitoksia!\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Päivää ennen meitä! ja meille tulevat väsyksissä kuin\nrievut! Se on hävytöntä!\n\n    SARKANEN ja NIMISMIES vasemmalta.\n\nSARKANEN. Jaha, armolliset herrasväet, nyt on lista valmis, vaikka\nkyllä minä teidät ilmankin listaa muistan.\n\nNIMISMIES. Sanon edeltäpäin: minä olen aivan viaton tähän, minä\nainoastaan kirjoitin sanelun mukaan.\n\nSARKANEN. Sisso, sisso. Tästä päivästä siis irtisanotaan kuukauden\nkuluttua maksettavaksi pääoma korkoineen 6 sadalta vuodessa, sanoo\nkuusi sadalta vuodessa kuin on viisi tuhatta Suomen markkaa, jonka on\nminulle ja vaimolleni Eetla Sofialle velkaa vapaasukuinen härasöötinki\nNuurper. Jaa-a! Maksakoon tai peritään oikeuden kautta.\n\nHÄRASÖÖDINSKA kiljahtaa kauhusta.\n\nPATRUUNSKA voitonriemuisena. Vai niin! Kuka olisi luullut! Viisi\ntuhatta! Viisi tuhatta! No? Miltäs tuntuu?\n\nVIERAAT voivat vaivoin hillitä nauruansa.\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Mutta uskokaa minua, se oli vaan satunnainen\nulkomaanmatkamme... Herra vallesmanni, hillitkää toki tuo mies!\n\nSARKANEN. Ja neljän vuoden korot ovat maksamatta. Se tekee kuusituhatta\nja kaksisataa...\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Ah, Sarkanen, minä rukoilen teitä, olkaa hyvä, saanko\nluvan pyytää uudenvuoden iltana... en enkel bjudning...\n\nVIERAAT nauravat.\n\nPATRUUNSKA. Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa,\nha-ha-ha... Uutena vuotena!!\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Sarkanen, rakas, pikku Sarkanen...\n\nSARKANEN. Sanoo: kuusi tuhatta ja kaksisataa. Maksakoon taikka peritään\noikeuden kautta.\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Ei! -- Sarkaska tänne. -- Sarkaska! Sarkaska!\n\n    Rientää suinpäin ulos.\n\nPATRUUNSKA. Siinä nyt näitte! Mieheni sanoo aina: yhteiskunnassamme on\njotain mätää.\n\nNIMISMIES. Lista ei ole vielä lopussa.\n\nSARKANEN. Ei, se vasta alkaa.\n\nPATRUUNSKA levottomana. Mutta ettekö todellakaan voi hillitä tuota\nmiestä!? Herra vallesmanni!\n\nNIMISMIES kohauttaa voimatonna olkaansa.\n\nVIERAAT laumassa, uhkaavasti Sarkasta vastaan.\nRiittää, riittää! Tämä on sopimatonta! Vaiti, vaiti! Ulos!\n\nSARKANEN uhkaavasti. Mitä?!\n\nVIERAAT perääntyvät, uskaltamatta yksitellen vastustaa.\n\nSARKANEN. Viiden vuoden korot ja pääoma haetaan ulos entiseltä\nrakennusmestarilta herra Krönkvistiltä, sanoo viiden vuoden korot!\n\nI ROUVA. Ah!\n\n    Kuultuaan nimensä pyörtyy istumaan.\n\nPATRUUNSKA päätänsä keikutellen. Ja hohtokiviä sormet täynnä!\n\nVIERAAT tarkastelevat pyörtyneen sormia. Katsokaa, tuo on ehta\nbriljantti! Ja tuo -- mikä se on?\n\n1 HERRA. Tässä vettä, rakas Berta... Mutta eikö sitä Sarkaskaa jo\nvihdoinkin ala kuulua! Ole huoletta, minä lepytän hänet! Hakekaa\nSarkaska tänne, joutuin!\n\n2 HERRA. Sic transit gloria mundi!\n\nSARKANEN. Ja herra Vesander --\n\n2 HERRA kyykistyen. Ai!\n\nSARKANEN. -- ei ole ollenkaan korkoja maksanut.\n\n2 ROUVA. Se ei ole totta, korot on säännöllisesti liitetty pääomaan.\n\n2 HERRA. Tule pois, älä dabbaa itseäsi!\n\nVIERAAT nauravat.\n\nSARKANEN. Maksakoon taikka peritään oikeuden kautta. Ja Laxmannin\nherrasväki...\n\n3 HERRA. Mi.. minä?\n\n3 ROUVA piiloutuen  Oh, mitä tästä nyt tulee!\n\nSARKANEN. No, no, rouva, ei hätää, mutta kun olen neljä vuotta turhaan\nyrittänyt saada omani takaisin...\n\n3 HERRA 3 rouvalle. Oletko sinä siis käynyt lainaamassa! Minun\ntietämättäni!\n\n    Riitelevät syrjässä kiivaasti keskenään.\n\nVIERAAT nauravat.\n\nSARKANEN. Ja lahtari Viklander, kaksituhatta ja viisisataa. Ja kanttori\nTolpander, seitsemänsataa ja viisikymmentä. -- Ja tapetseeraaja\nKrutelli neljäsataa ja kaksikymmentä. -- Ja leipuri Viinikainen... Ja\nkamreeri Pastmanni... ja, ja...\n\nVIERAAT nimensä kuultuaan jokainen vuorostaan lakkaavat nauramasta ja\nyhtyvät tyytymättömien joukkoon, joten nauru muuttuu vähitellen\nlevottomaksi hälinäksi.\n\nSARKANEN. Ja sitten on tässä kymmenentuhannen velka, kuin irtisanotaan\nkorkoinensa kuusi sadalta vuodessa. Jaa-a! Kymmenen tuhatta jämtilleen,\nkymmenen tuhatta!\n\nVIERAAT äkkiä hiljeten, uteliaina. Kymmenen tuhatta! Kukahan se on?\n\n1 ROUVA virkoaa ja tulee uteliaana kuuntelemaan.\n\nSARKANEN. Jaa-a, kuka se on! Ja korkorästit nousee tuhanteen, \"kuka se\non\"!\n\nVIERAAT. Kuka? Kuka?\n\nSARKANEN. Patruuna itse se on.\n\nPATRUUNSKA. Se on hävytöntä!\n\nVIERAAT hämmästyksen lyöntinä. Patruunska!\n\n    Naurun tyrskähdyksiä.\n\nSARKANEN. Jaa-a, patruunska!\n\nPATRUUNSKA. Sarkaska tänne! -- Sarkaska! -- Sarkaska!\n\n    Ulos.\n\nVIERAAT. Mutta missä vihdoin se Sarkaska?!\n\nSARKANEN. \"Sarkaska ja Sarkaska\" --\n\n    Joutuen yhä enemmän raivoihinsa.\n\nTässä ei Sarkaska mitään auta. Vai akkavalta! Nähkääs tätä keppiä! Kuka\non Sarkasen käskijä, kuka?!\n\n    Pamauttaa kepin pöytään.\n\nJaa-a, se keppi kestää!\n\nVIERAAT sekasin. Herra vallesmanni, se on teidän asianne! -- Esivalta\nsuojelkoon meitä! -- Sarkaska! -- Sarkaska!\n\n    Kaikki kiireesti ulos, lakkaamatta Sarkaskaa huutaen.\n\nSARKANEN. Se keppi kestää, sanon minä!\n\nNIMISMIES yrittää rauhoittaa raivoavaa Sarkasta. Sarkanen, Sarkanen!\nTahdotteko ryypyn? Sarkanen, tulkaa järkiinne! Sarkanen!\n\nSARKANEN. Ja kontrahti rikki ja tyttö irti! Tyttö irti!\n\nNIMISMIES. Mikä on irti?!\n\nSARKANEN. Tyttö irti, tyttö irti, sanon minä! Totisesti tämä keppi\nkestää! Tyttö irti!\n\nNIMISMIES. Mikä tyttö? Mikä tyttö?!\n\nSARKANEN pamauttelee keppiään yhä tuimemmin pöytiin niin että\nviinilasit ja kupit hyppelevät ja kaatuilevat. No kyllä tämä keppi\nkestää! Tyttö irti!\n\nNIMISMIES. Mies on tullut hulluksi! -- Sarkaska tänne! -- Sarkaska! --\nSarkaska!\n\n    Suinpäin ulos.\n\nSARKANEN huohotuksesta päästyään pyyhkii kumpaisellakin käsivarrella\nvuorotellen otsaansa. Ohhoh! Hikeen veti tämä toimitus miehen.\n\n    Katselee ympärilleen, tarkastelee esineitä,\n    kurkistaa syrjähuoneisiin.\n\nTyhjä kuin Hiltusen lekkeri. -- Minne olenkaan minä pääni pistänyt?\n\n    Hiljaa kutsuen.\n\nEetla! -- Ei, ei, Eetla nukkuu kotona. Ja tämä -- eikös tämä ole niitä\nkorkean kruunun esikartanoita? Eikö tässä samassa huoneessa ole moni\nsyytetty ja vanki seisonut ankaran tuomarinsa edessä vavisten ja kurkku\nkuivana, kädet koreasti selän taakse köytettyinä? Älä, älä selkiä,\nSarkanen, älä vielä selkiä! Huhhuu...\n\n    Istuutuu.\n\nEetla nukkuu ja pelkkää pötyä puhui sekin Kallu, joka meille uutta\nhääiloa ennusti. \"Saat jälleen hääpolskaa tanssahdella, sanoi, ja muori\nhyppelee luoksesi ja kuhertelee kuin turtturikyyhkyläinen\". Kyllä tässä\ntaitaa kohta tulla sitä \"turtturikyyhkyläistä\"! Mitä ne niin mennessään\nhuusivat: Sarkaska, Sarkaska!\n\n    Kavahtaa pystyyn.\n\nEivät suinkaan ne sitä tänne meinanneet...! Herra varjelkoon! Pidä\nkutisi pääpoloinen! Oma karvainen mukulani, älä herrannimessä selkiä!\nLystihän meidän on! Heeluvee!\n\n    Maistelee pöydällä olevia viininjätteitä.\n\nEi ole näistä liemistä apua... Musiikkia, musiikkia! Kuulinhan minä\näsken musiikkia: tuossa on posetiivi, onpa totisesti...\n\n    Menee gramofoonille.\n\nMutta mistä sinua veivataan, posetiivi? Missä veivuuvärkkisi?\n\n    Kopeloi gramofoonia, joka alkaa soittaa entistä surullisen\n    viehkeää tanssisäveltä. Sarkanen peräytyy säikähtäen.\n\nÄlä, älä... enhän minä sinua veivaa, e-en minä veivaa... Jesta! Jesta!\nLakkaa jo hiivatissa! Vaikene, sanon minä, sinä selvität minun pääni!\nVoi minua, voi minua!\n\n    Vaipuu väsyneenä ja epätoivoissaan permannolle\n    puolimakuulle tuolia vasten.\n\nMitä olet sinä tehnyt, Sarkanen? En osaa ajatella, päätäni huimaa ja\nkovin jäseniäni raukasee. Tähän nukkuu tämä mies, nukkuu virkistävään\nuneen kestääksensä tulevaista myrskyä ja rajutuulta, sillä tukkapöllyyn\nja kahleiden kalinaan olen minä tästä heräävä. Voi etten enää\nmilloinkaan heräisi! Voi että tämä olisi vaan unta: Että se olisi jo\nkauan, kauan sitten ollutta ja mennyttä, ja me rakkaan Eetlan kanssa\nistuisimme sylityksin taivaissa maallisen elämämme katoavaisuutta ja\nturhuutta muistellen! Ja harpun sävel hiljaa soisi valkopaita enkelien\nnappaillessa kultaisen kanteleen ihanasti helähteleviä kieliä... Voi\nminua, voi minua...\n\n    Nukkuu nyyhkytyksiinsä.\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nSama ilta Sarkasen tuvassa.\n\nEetla ja Kallu makaavat vuoteessa entisissä asennoissa, edellinen\nseinän puolella, seinään päin kääntyneenä, jälkimäinen laitapuolella,\nselin Eetlaan.\n\nKallu on todella nukkunut ja kuorsaa hartaasti, kilpaa Eetlan kanssa.\n\nHetken kuluttua näkyy lyhdyn tuiketta ikkunan takaa.\n\nHILMA koputtaa oven takana. Sarkaska! Onko Sarkaska kotona? Hoi, hoi!\n\n    Hetken kuluttua uusi ja tuimempi koputus.\n\nPäästäkää sisälle! Se on vallesmannin Hilma!\n\n    Väsymätöntä kuorsaamista vuoteesta.\n\nHILMA yhä oven takana. Sarkaska tulkaa pian apuun, kun Sarkanen tekee\nvallan ihmeitä. Kuuletteko? Hän on vallesmannin salissa ja lyö keppiä\npöytään ja on pelottanut kaikki vieraat... Ettekö kuule?...\n\n    Avaa oven, katsoo ympärilleen.\n\nMutta aukihan tämä on! Eikö täällä ole ketään?\n\n    Tulee lyhtyineen lähemmäksi.\n\nTai mikäs tuolla on? Sarkaska nukkuu -- ja -- ja... herranen aika...\ntoinen mies hänen vieressään! Sarkaska on hylännyt Sarkasen. Ja\nSarkanen on surusta juonut itsensä humalaan! Mutta ylös täytyy\nSarkaskan nyt, vaikka mikä olisi... Sarkaska hoi!\n\n    Koettaa Kallun ylitse nykäistä Eetlaa.\n\nKALLU herää, tarttuu Hilman käteen. Hiljaa, sh!\n\nHILMA säikähtää. Hyi kuka lienetkin! Sarkaskan täytyy nousta!\n\nKALLU. Sh, herrantähden hiljaa, hiljaa!\n\n    Nousee ja työntää Hilmaa poispäin.\n\nHilma?! Vai Hilma, no, no...\n\nHILMA. Mutta Kalluko se on? Hyi sentään! En olisi ikinä uskonut...\n\nKALLU. Mutta olehan nyt hiljaa siunaaman hetki hullu tyttö!\n\nHILMA. Ettäs kehtaatkin!\n\nKALLU. Suu poikki, sanon minä.\n\n    Koettaa tukkia Hilman suuta.\n\nHILMA painii vastaan, irtautuu. Älä luulekaan! -- Ja Sarkaskakin, vanha\nihminen!\n\n    Rupeaa itkemään.\n\nKALLU. Tiedä siis, me saamme torpparahat, jos nyt vain osaat olla\nhiljaa. Tule, kulta, tänne keinutuolille, niin kerron sinulle kaiken.\n\nHILMA. Enkä tule. Hyi ja hyi ja hyi!\n\nKALLU. No kuule ja koeta ymmärtää: Sarkanen meni kovistamaan\nvallesmannilta sinun kontrahtiasi rikki.\n\nHILMA. Herranenaika! Sitäkö se kovisti! Ja oikein kepillä! Jesta! Ja\nminä kun tulin apua huutamaan!\n\nKALLU. Minä jäin vahtimaan nukkuvaa Sarkaskaa, ymmärrätkö? Mutta hän\nheräsi. Silloin rupesin ontumaan niinkuin Sarkanen. Hän luuli minua\nSarkaseksi, ja kun en puhunut mitään, luuli Sarkasen suuttuneen\nikipäiviksi ja lupasi hädissään tuhat markkaa meille...\n\nHILMA. Oho äläs... ihanko totta?\n\n    Istuu keinutuoliin.\n\nKALLU. Ymmärrätkö nyt, ettei hän saa millään herätä?\n\nHILMA. Puhu sitten hiljempaa itsekin. Vai tuhat markkaa!\n\nKALLU istuu Hilman viereen. Ei saa herätä, kunnes Sarkanen ehtii asian\ntoimittaa ja minä saan hänet tuohon tilalleni.\n\nHILMA. Ai-ai, Kallu, ettei se nyt vain heräisi! Meneppäs sinne takaisin\nsen viereen. Minä juoksen sillä aikaa sanomaan vallesmannille...\npäästä, päästä, he odottavat siellä minua... muuten tulee rouva itse\nhakemaan Sarkaskaa... mutta päästähän, tässä on kiire ..\n\n    Aikoo lähteä.\n\nKALLU pidättää häntä kädestä. Viivyhän hetki. Kuinka raskisin sinusta\nluopua, kun kerrankin saamme olla näin kahden kesken...\n\nHILMA. Mutta lensmanska juoksee kohta tänne, saat nähdä, ei viivy\nkauankaan...\n\nKALLU. Siunaaman hetki vain, Hilma...\n\nHILMA. Ja jos tuokin herää...\n\nKALLU. Mikäs hänet herättää! Ajatteles Hilma sentään: torppa, aivan oma\ntorppa!\n\nHILMA. Jaa-a, Kallu, kyllä vain, kun niin pitkälle kerran päästäisiin!\n\n    Innostuvat keinumaan.\n\nKALLU. Vielä tänä keväänä, Hilma, istumme oman katon alla. Ja oma katti\npankolla.\n\nHILMA. Tänäkö keväänä? Entä minun vuosikontrahtini? Vai luuletko\nSarkasen todella sen rikki saavan?\n\nKALLU. Ole huoletta, tyttö. Sarkasella on enemmän valtaa kuin sinä\ntiedätkään. Että kyllä tästä nyt vihdoinkin näyttää tosi tulevan.\n\nHILMA. Onpa sinulla hyviä toiveita. Mutta luulen minä puolestani, että\nkyllä tässä saadaan vielä monta kovaa kokea, ennenkuin asiat niinpäin\nkääntyy. Eikä keinuta niin lujaa, se jyryää.\n\nKALLU. Jaa-a, vaikea on minunkin uskoa, että kaikki on niin hyvinpäin\nminulle kelvottomalle kääntynyt. En ole ansainnut tätä onnea. Ja\ntunnustan avoimella sydämellä, että jos saisin aimo selkäsaunan kaiken\nsynnillisen elämäni vuoksi, niin olisi mieleni nyt vieläkin keveämpi.\n\n    Leikillisesti.\n\nMutta kuka tässä kylässä on mies minua löylyyttämään, kysyn minä? Sillä\net kaiketi luule siihen juuri rouvasväenkään pystyvän?\n\nHILMA. No ellei juuri lensmanska sentään, jos oikein hullun pään\nottaisi.\n\nKALLU. Oho, vai lensmanska! Lensmanskan kiusaksi vielä tänä keväänä\nistumme oman katon alla, ja ehkä juuri tämmöisessä keinutuolissa,\najatteles!\n\nHILMA. Jospa todellakin, jospa todellakin niin kävisi!\n\nKALLU. Tänä keväänä, kun puut puhkee lehtiin\n\nHILMA. Kun käki kukahtelee ja kevättuulet laulaa...\n\nKALLU. Me sinun kanssasi istutamme perunoita oman maan vakoihin...\n\"Niin minä neitonen sinulle laulan, kuin omalle kullalleni\"...\n\nHILMA. Älä laula, -- minä luulen jonkun siellä jo tulevan...\n\n    Hypähtää keinutuolista.\n\nKALLU. Älä heikkarissa!\n\nLENSMANSKA oven takaa. Hilma! Oletko siellä?\n\nHILMA. Siinä se nyt oli! Nyt ne tulee Sarkaskaa hakemaan!\n\nLENSMANSKA. Onko Hilma siellä? Vastaa!\n\nKALLU. Sammuta lyhty!\n\n    Juoksee takaisin Eetlan viereen.\n\nHILMA sammuttaa lyhdyn.\n\nLENSMANSKA jyskyttää oveen. Avatkaa, avatkaa paikalla!\n\nHILMA. Mitä minä teen?\n\nKALLU. Pidä vastaan. Sano, ettei täällä ole ketään.\n\nHILMA. Täällä ei ole ketään.\n\nLENSMANSKA työntää oven auki. Aina pitää sinun perässäsi juosta. Mikset\nole toimittanut Sarkaskaa apuun? Käskinhän minä.\n\nHILMA. Minä... minä... hän nukkuu kuin kivi... olen huutanut, muttei se\nherää...\n\nLENSMANSKA. Kyllä minä saan hereille. Näytä missä hän on.\n\nHILMA. Jaa missä hän on...\n\n    Johtaa toiselle suunnalle.\n\nLENSMANSKA. Ellei kohta saada Sarkaskaa apuun, tekee se mies ihmeitä.\nEi hän pelkää ketään muita kuin Sarkaskaa.\n\nHILMA. Mutta onkohan Sarkaska enää ollenkaan täällä?\n\nLENSMANSKA. Sytytä lyhty, että tässä jotain näkee.\n\nHILMA. Kyllä, mutta kynttilä on lyhdystä loppuun palanut.\n\nLENSMANSKA. Anna tulitikut!\n\nHILMA. Ei ole tikkuja.\n\nLENSMANSKA. No hae, tyttö, ei tässä saa aikaa hukata.\n\n    Haraavat tikkuja. Hilma pistelee tikkulaatikot taskuunsa.\n\nLENSMANSKA. Tämähän merkillinen talo, kun ei tikkuja ole. Juokse\npaikalla kauppiaasta kynttilöitä ja tikkuja. Juokse joutuin!\n\nHILMA. Minä juoksen, minä juoksen...\n\n    Kallulle ohimennen.\n\nJuoksen Sarkasta hakemaan...\n\n    Juoksee pois.\n\nLENSMANSKA Kallua tunnustellen. Jaha, nyt löysin kuin löysinkin\nSarkaskan. Se se on. Tässä on pääpuoli ja tässä jalat. Sarkaska!\nSarkaska! Hän on humalassa ja sanoo ylös lainat... hän uhkaa heittää\npöydät nurin ja särkeä lasit... Tulkaa kieltämään... Kuka ne maksaa?\nHerätkää, herätkää!\n\nHÄRASÖÖDINSKA juoksee sisään. Oo, oo, kaikkeen sitä joutuukin! Mikä\npimeys! Onko madam Sarkanen täällä? Halloo?\n\nLENSMANSKA. Halloo.\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Kuka puhuu?\n\nLENSMANSKA. Minä puhun.\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Ab tekö, fru Länsmanskan? Mikä kohtaus!\n\nLENSMANSKA. Mutta mikä härasöödinskan on tänne juoksuttanut?\n\nHÄRASÖÖDINSKA. No, ajatelkaahan! Kun te olitte mennyt, sanoi herr\nSarkanen juhlallisesti irti myöskin meidät!\n\nLENSMANSKA. Vai ollaan teilläkin velkaa hänelle? Kuka olisi uskonut,\nteillä kun niin komeasti eletään...\n\nHÄRASÖÖDINSKA kipakasti. Härasöödinskan sopiikin elää vähän komeammin\nkuin yks lensmanska. Pyh!\n\nLENSMANSKA. Ja sen minä sanon... Mutta tässä ei ehdi riidellä...\nSarkaska ylös!\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Herran nimessä, hankkikaa toki valoa!\n\nLENSMANSKA. Olen lähettänyt hakemaan, mutta se kelvoton tyttö taas\nviipyy! Odottakaa, minä juoksen itse puotiin.\n\n    Juoksee ulos.\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Ei, minun täytyy pelastaa mieheni konkurssista! Madam\nSarkanen, tulkaa kanssani ja puhukaa hänelle kauniisti, teitä hän\nkuuluu tottelevan. Me emme ole tehneet hänelle mitään pahaa. Länsmanska\non voinut olla tapansa mukaan hävytön, sanokaa heidät irti, mutta mitä\nme olemme teille tehneet?... Ja emmekö ole aina säännöllisesti\nmaksaneet korkoja? Voi sitä miestä! Men såna ä di alla! Oo, oo...\nHerätkää, herätkää, madam Sarkanen!\n\nPATRUUNSKA juoksee sisälle. Sarkaska, onko Sarkaska täällä?\n\nHARASOODINSKA. Ah tekin fru patronessa? Auttakaa herättämään häntä --\nhän nukkuu kuin kivi...\n\nPATRUUNSKA. Oo, härasöödinska täällä? En minä pimeässä tuntenutkaan.\nMinä kuulin kaikki mitä tapahtui nimismiehen luona... oo, mikä julma\nmies ja voitteko kuvailla -- lähdettyänne hän sanoi ylös Grönkvistit,\nLaxmanit, Vesanderit... kaikki järjestään... Kuka olisi luullut että\nnekin herrasväet olivat velkaa tuommoisille!\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Mutta miksi patronessa on tänne tullut?\n\nPATRUUNSKA. Niin minäkö? Ah se on vain pieni pagadell... tuota noin...\nMutta ettekö todella saa Sarkaskaa hereille?\n\nLENSMANSKA lennossa. Tässä vihdoinkin tikkuja ja kynttilöitä.\n\nHÄRASÖÖDINSKA ja PATRUUNSKA. Sytyttäkää, sytyttäkää!\n\nLENSMANSKA sytyttelee kynttilöitä palamaan uuninreunalle, pullojen\nsuihin ja muualle. Kyllä tänne valoa saadaan! Noin! Ja noin!\n\nPATRUUNSKA. Nykäistään yhtaikaa.\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Olen valmis. Oo tätä peliä!\n\nPATRUUNSKA. Paremmin! 1, 2, 3! No, yhtaikaa.\n\nHÄRASÖÖDINSKA ja PATRUUNSKA yhtaikaa  Sar-kas-ka!\n\nPATRUUNSKA. Ja vielä paremmin!\n\nHÄRASÖÖDINSKA ja PATRUUNSKA kimakalla huudolla. Sar-kas-ka!\n\nPATRUUNSKA. Ei sittenkään!\n\nLENSMANSKA. Ja noin! Ja noin!\n\n    Huoneessa on tullut hyvin valoisaksi.\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Eikö voisi tällä leipälapiolla.\n\nPATRUUNSKA. Herrijess! Mutta näitähän on täällä kaksi! Katsokaa, kaksi!\nMe olemme lyöneet tätä.\n\nLENSMANSKA. Sarkaska on tuo toinen. Johan sanoin teille: tuo on\nSarkaska. Tämä on hänen sisarensa, kyllähän minä sen tunnen.\n\nLENSMANSKA, PATRUUNSKA ja HÄRASÖÖDINSKA hyökkäävät Eetlaa herättämään,\nhuutaen ja toukkien. Sarkaska, nouskaa, nouskaa!\n\nEETLA hieroo silmiään, ymmärtämättä mitään. Mitä? Mitä? Onko tuli irti?\n\nLENSMANSKA. Ei, mutta Sarkanen on irti. Joutukaa!\n\nEETLA kääntyy päin valaistua tupaa, huutaa kohottaen kädet taivasta\nkohden. Herra hyvästi siunatkoon!\n\n    Sukeltaa säikähtyneenä takaisin vuoteeseen.\n\nPATRUUNSKA. Ei, ei, nousta teidän pitää.\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Vaimo, sinun miehesi on humalassa ja lyö kepillä --\ntulkaa, tulkaa!\n\nEETLA jälleen uskaltaen kohota. Herra taivaassa olkoon minulle\narmollinen. Viimeinen päivä on tullut. Kynttilät palaa ja Herran\nenkelit käyvät ympärinsä kultaisissa vaatteissa.\n\n    Koskettaen Kallua.\n\nSarkanen, nouse katsomaan.\n\nLENSMANSKA. Ei Sarkanen ole täällä. Sarkanen tekee ihmeitä.\n\nEETLA. Sarkanen on taivaassa ihmeitä tekemässä...\n\nLENSMANSKA. Sarkanen on vallesmannin luona ja lyö kepillä ja uhkaa\nkaataa pöydät ja särkeä lasit...\n\nPATRUUNSKA. Hän on sanonut irti Grönkvistit ja Laxmanit ja Vesanderit\nja kaikki koko kylässä...\n\nLENSMANSKA. Emmekö me ole aina maksaneet säännöllisesti korkoja? Onko\npenniäkään jäänyt maksamatta?\n\nEETLA. Jesta ja varjele! Sehän on härasööska! No mutta -- lensmanska!\n-- ja -- patruunska!\n\nLENSMANSKA. Tulkaa siis pian ja saattakaa hänet järkiinsä. Ei hän\nketään muita tottele, ei ketään!\n\nEETLA. Mutta ovatko rouvat päästään pyörällä? Tässähän minun laillinen\naviomieheni nukkuu laillista unta!\n\nLENSMANSKA, PATRUUNSKA ja HÄRASÖÖDINSKA. Se ei ole Sarkanen.\n\nEETLA. Eikö Sarkanen?! Ja olenko minä koskaan vierasta miestä\nvieressäni pitänyt? Sarkanen, nouse jo, tupamme on täynnä ihmisiä ja\nkynttilät palaa! Nouse, nouse!\n\n    Retuuttaa Kallua yhä rajummin.\n\nLENSMANSKA. Mitä pitää tästä ajatella?\n\nPATRUUNSKA. Kuka on tuo toinen ihminen?\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Onko se mies vai vaimo? Så osedligt!\n\nEETLA kolhii ja lyö Kallua voimainsa takaa. Etkö meinaa herätä? Etkö\nmeinaa herätä, kysyn minä! Mitä? Mitä?\n\nKALLU. Hitto tätä kauemmin kestäköön!\n\n    Pudottautuu vuoteelta voivotellen ja luitaan tunnustellen.\n\nLENSMANSKA, PATRUUNSKA ja HÄRASÖÖDINSKA kiljahtavat. Ah!\n\nEETLA. Jesta varjele!\n\nLENSMANSKA. Mieshän se olikin!\n\nPATRUUNSKA. Se on mies!\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Mies! Vilken fräckhet!\n\nKALLU. Oli siinä selkäsaunaa yhden torpan edestä! Ja vielä\nrouvasväeltä!\n\nEETLA. Mutta missä on minun Sarkanen? Sarkanen! Sarkanen!\n\n    Hakee kaikkialta, myöskin vuoteen alta.\n\nLENSMANSKA. Tuo mies on selvästi aikonut varastaa rahat Sarkaskan\nnukkuessa.\n\nEETLA. Herra siunaa ja varjele!\n\nPATRUUNSKA. Niin, hän on varas!\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Rosvoja! Apua! Rosvoja! Rosvoja!\n\nKALLU. Enhän minä kuin vähän vain...\n\nLENSMANSKA. Kuulkaa päältä: hän on tunnustanut!\n\nPATRUUNSKA ja HÄRASÖÖDINSKA. Hän on tunnustanut!\n\nEETLA. Kallu, Kallu! Sinäkö ryöväämään? Voi, koko maailma on nurin!\nJärkeni menee sekasin. Missä Sarkanen? Apua! Sarkanen! Apua!\n\n    Tempaa vaipan hartioilleen ja juoksee suin päin ulos.\n\nLENSMANSKA. Pidelkää miestä kiinni niinkauan kuin minä juoksen\nkäskemään herrat tänne. Pidelkää kiinni!\n\n    Juoksee ulos.\n\nPATRUUNSKA. Pidelkäämme kiinni häntä kunnes vallesmanni tulee.\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Niin, pidelkäämme. Soh, poika! Älä yhtään! Tai pidelkää\nte, minä vahdin tuolla ovella...\n\nPATRUUNSKA. Ei, ei. Käykäämme rosvoon kiinni yhtaikaa, te vasemmalta,\nminä oikeita puolen. Rohkeutta!\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Mies, älä nyt vain yhtään koetakaan vastustaa!\n\nPATRUUNSKA. Sisso, yhtaikaa, yhtaikaa. Miksi jäätte jälkeen? Yhtaikaa\nvain! Nyt!\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Oo, tämä on hengenvaarallista! Ah!\n\n    Lähestyvät molemmat Kallua, mutta tämän liikahtaessa pakenevat\n    kiljahtaen ovelle, joka ei heidän jyskytyksestään aukene.\n\nPATRUUNSKA. Herrijes! Lensmanska on pönkittänyt oven ulkoapäin! Me\nolemme hukassa!\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Oo, jospa hän nyt meidät tappaa!\n\n    Kallu alkaa kävellä huoneessa. Hänen lähestyessään rouvia\n    nämä kiljahtelevat ja pakenevat paikasta paikkaan, vavisten\n    ja likistyen toisiinsa.\n\nPATRUUNSKA Kallulle. Me emme saa ovea auki, pikku, kulta varas!\n\nHÄRASÖÖDINSKA samoin. Se on pönkitetty, mutta voithan paeta ikkunasta.\n\nPATRUUNSKA samoin. Niin, ota vaikka tämä tuoli ja lyö ikkuna rikki.\n\n    Lensmanska juoksee sisälle, hänen jälessään herroja ja rouvia.\n\nLENSMANSKA osottaen Kalluun. Tuossa, tuossa on rosvo!\n\nHÄRASÖÖDINSKA ja PATRUUNSKA. Ja me olemme häntä pidelleet!\n\nNIMISMIES. Kätesi esille!\n\n    Panee Kallun käsirautoihin.\n\nNyt on mies raudoissa.\n\nLENSMANSKA. Mitäs menit toisen omaisuutta kajoomaan.\n\nPATRUUNSKA. Voi onnetonta sentään. Minne se nyt viedään?\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Olisiko luullut? Ja niin pulska poika!\n\nNIMISMIES. Pitäkäämme kohta tutkinto asiassa. Nimesi ja asuinpaikkasi?\nMutta kuka siellä häiritsee?\n\n    Sarkanen, Eetla ja Hilma tulevat.\n\nEETLA onnellisena Sarkaseen nojautuen. No, no, rakas Rans Kaapriel\nEnkelpreht... kultaseni... annetaan tuhatviisisataa .. annetaan vaikka\nkaksikin tuhatta, kunhan vain tulet kotiin...\n\nSARKANEN. Jaha, vai täällä te olettekin kaikki?!\n\nEETLA. Sarkanen, rakas Sarkanen, anna heille anteeksi...\n\nHILMA. Herranenaika, he ovat panneet hänet rautoihin!\n\n    Rientää Kallun luo ja kapsahtaen hänen kaulaansa,\n    pudottaa esiliinastaan kynttilät maahan.\n\nLENSMANSKA. Hiljaa tyttö! Vai tahdotko itse joutua kiinni, kun varasta\nsuosit. Ja nytkö vasta sinä kynttilät tuot!\n\nHILMA itkien. Hän ei ole mitään varastanut...\n\nLENSMANSKA Sarkasen puoleen. Ja minä telkesin hänet.\n\nKALLU. Älä huoli tyttö. Sytytähän vain kaikki kynttilät, niinkuin\nkäskettiin.\n\nHÄRASÖÖDINSKA ja PATRUUNSKA samoin. Ja me pitelimme häntä!\n\nHILMA poimii tuittupäisesti kynttilät ja asettelee palamaan entisten\nlisäksi. Palakoot minun puolestani!\n\nSARKANEN. Ja mitä on täällä Kallulle tehty?\n\nNIMISMIES. Tämä mies tavattiin huoneessasi, Sarkanen. Hän olisi\nryöstänyt koko omaisuutesi, ellei kruunun valpas käsi olisi ehtinyt\nhänen konnantyötänsä keskeyttämään.\n\nSARKANEN on katsonut pöytälaatikkoon. Mutta ei vain minun rahoistani\nole penniäkään poissa. Ja lukkokin on ehjä.\n\nEETLA. Ei täältä ole penniäkään poissa.\n\nNIMISMIES. Jaa -- niin, mutta huomatkaa, että pelkkä yrityskin on lain\nmukaan ankarasti rangaistava. Hän tavattiin tässä huoneessanne\nilmeisessä rikoksenteossa.\n\nLENSMANSKA. Sen olemme omin silmin nähneet.\n\nPATRUUNSKA. Sen olen itse näillä silmilläni nähnyt.\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Oo, joudummeko nyt todistajiksi!\n\nSARKANEN. Mutta itsehän minä hänen käskin rahoja ja muijaani vahtimaan\nniinkauan kuin käyn lainoja irtisanomassa!\n\n    Yleinen hämmästys.\n\nKALLU. Jaa ja sitten minua varkaudesta syyttämään!\n\nNIMISMIES vapauttaa äkkiä Kallun kädet raudoista. Saakeli sentään,\nminkä minulle nyt teittekään!\n\n    Rouville.\n\nHän voi nyt syyttää minua laittomasta vangitsemisesta!\n\nLENSMANSKA. Ja meitä väärästä ilmiannosta!\n\nPATRUUNSKA. Tuleeko siitä vankeutta? Ah!\n\nHÄRASÖÖDINSKA on pyörtyä kauhusta. Oo, oo...\n\nKALLU. Jaa-a!\n\nSARKANEN. Nyt Kallu, pyydä heiltä mitä tarvitset, he suostuvat\nkaikkeen.\n\nKALLU. En minä heitä mistään syytä. Erehdys kuin erehdys.\n\nNIMISMIES. Sepä oivallinen mies!\n\n    Muut yhtyvät.\n\nJaa-a, semmoinen se mies olla pitää!\n\nLENSMANSKA. Johan minä kohta sanoin: tuo ei ole mikään tavallinen mies.\n\nHÄRASÖÖDINSKA. Oo mitä jalokiviä voikaan löytyä kansan seassa!\n\nEETLA. Kaksi tuhatta me hänelle ja Hilmalle annamme torpan\nalkajaisiksi. Se olkoon tässä sanottu.\n\nSARKANEN. Se olkoon sanottu ja päältä kuultu. Ja jääkööt sitten\nlainatkin irtisanomatta, jos vain suostutte kohta purkamaan tytön\nvuosikontrahdin, että hän saa mennä emännäksi tämän hänen Kallunsa\ntorppaan.\n\nROUVAT onnellisina. No eikö muuta?!\n\nNIMISMIES. Siihen toki mielellämme suostumme.\n\n    Neuvottelee hiljaa vaimonsa kanssa.\n\nHILMA. Ja kyllä minä pari kuukautta vielä palvelen, kunhan sitten\nkeväällä --. Hih!\n\nEETLA Sarkaselle. Älä nyt vain sinä enää mihinkään mene!\n\nNIMISMIES. Olkoon siis tyttö tässä kaikkein kuullen kontrahdistaan\nvapaaksi julistettu. Ja puolet vuosipalkasta maksamme hänelle torpan\nalkajaisia.\n\n    Kaikki rupeavat kädestä ottaen onnittelemaan Kallua ja Hilmaa.\n\nNIMISMIES. Ja olisipa nyt kaikkea syytä viettää näiden nuorten\nensimäisiä kihlajaisia. Tulkaapa kaikki meille niin jatketaan juhlaa.\n\nMUUT. Hyvä, hyvä!\n\nSARKANEN. Kiitos, kiitos, mutta kyllä me nyt Eetlan kanssa maata\npannaan.\n\nNIMISMIES. Kunpa olisi musiikkia, niin kelpaispa pyörähtää vaikka\ntäälläkin.\n\nKALLU muitten takaa. No jos vain ei isäntäväki vastaan ole -- soittaa\nhanurilla valssia -- onhan täällä musiikkia.\n\nKAIKKI nauravat iloisesti. Mainiota, mainiota!\n\n    Vieraat alkavat työnnellä esineitä seinemmäs, valmistuen tanssiin.\n\nTilaa, tilaa!\n\nSARKANEN. Mitäs sanot, Eetla? Pyöräytämmekö?\n\nEETLA ujostellen. No mitä sinä nyt...\n\n    Alkaa kuitenkin korjailla pukuaan. Sarkasen korvaan.\n\nEthän sinä vaan enää mihinkään mene?\n\nSARKANEN. No voi sinua turtturikyyhkyläinen!\n\n    Sarkanen ja Eetla tanssivat. Kaikki antavat tilaa ja\n    nauraen paukuttavat käsiään tahtiin. Nimismies tanssii\n    Hilman kanssa. Rouvat nyykäyttelevät päätään hymyillen.\n\nKALLU soittaen ja nauraen. No, Sarkanen, enkös sanonut \"ha-ha\" enkös\nsanonut \"ha-ha-ha\"... enkös -- \"ha-ha-ha-ha...\"\n\n\n\n"]