[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fp8RQqa3b4j9MPZrNcZDcjKuKVNRehEzstGN2MiRs5pw":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},1219,"Suomalaisen teatterin historia II","Aspelin-Haapkylä, Eliel",1847,1917,"1219-aspelin-haapkyla-eliel-suomalaisen-teatterin-historia-ii","1219__Aspelin-Haapkylä_Eliel__Suomalaisen_teatterin_historia_II","Puhenäyttämön alkuvuodet ja suomalainen ooppera, 1872-79","naytelma",[],[],"fi",1907,null,104759,711129,false,51146,[23],"Theater -- Finland",[25,26,27],"Art","History - Other","Plays/Films/Dramas","\"Suomalaisen teatterin historia II\" by Eliel Aspelin-Haapkylä is a historical account written in the early 20th century. The work chronicles the early years of Finnish theatre and the establishment of a national opera from 1872 to 1879. Focusing on the challenges and triumphs faced by the new theatre group, it delves into the contributions of various key figures, particularly Kaarlo Bergbom and his sister Emilie, as well as the enthusiastic reception of their performances.  At the start of the book, the foundation of the Finnish theatre is established, illustrating the initial skepticism it faced from detractors and the passionate support from its advocates. The narrative describes how a small troupe, led by Bergbom, quickly moved into rehearsals shortly after the theatre's formation. It introduces the members of the troupe, showcasing their diverse backgrounds and previous experiences in the performing arts, while highlighting the eagerness of both the actors and the audience for a culturally significant Finnish theatre. The opening sets a tone of determination and national pride as the ensemble prepares for their first performances, marking a turning point in Finland's theatrical landscape. (This is an automatically generated summary.)",[],320,"Historiikki käsittelee Suomalaisen teatterin alkuvaiheita ja suomenkielisen oopperan syntyä vuosina 1872–1879. Teos k\u0004y l\u0004pi ensimm\u0004iset n\u0004yt\u0004nt\u0004kaudet, teatterin perustamiseen liittyneet haasteet sek\u0004 Kaarlo ja Emilie Bergbomin ty\u0004n kansallisen n\u0004ytt\u0004m\u0004taiteen kehityksess\u0004.","Eliel Aspelin-Haapkylän 'Suomalaisen teatterin historia II' on Projekti\nLönnrotin julkaisu n:o 1219. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa\nettä sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan\nkäytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","SUOMALAISEN TEATTERIN HISTORIA II\n\nPuhenäyttämön alkuvuodet ja suomalainen ooppera, 1872-79.\n\n\nKirj.\n\nELIEL ASPELIN-HAAPKYLÄ\n\n\n\nSuomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1907.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n    I. Ensimäinen näytäntökausi, 1872-73.\n   II. Toinen näytäntökausi, 1873-74.\n  III. Kolmas näytäntökausi, 1874-75.\n   IV. Neljäs näytäntökausi, 1975-76.\n    V. Viides näytäntökausi, 1876-77.\n   VI. Kuudes näytäntökausi, 1877-78.\n  VII. Seitsemäs näytäntökausi, 1878-79.\n\n\n\n\nI.\n\nEnsimäinen näytäntökausi, 1872-73.\n\n\nSuomalainen teatteri oli siis olemassa.\n\nSen olemassaolo luettiin siitä hetkestä, jolloin, niinkuin ennen on\nkerrottu, sen perustaminen päätettiin 22 p. toukok. 1872. Sillä joskin\nmonesti aika päätöksen ja toimeenpanon välillä voi venyä pitkäksi, ei\ntällä kertaa viivytys tullut kysymykseen. Kuluiko perustamispäivästä\nkaksi viikkoa vai kolme ennenkuin teatteriseurue oli koottuna, sitä\nemme voi tarkoin sanoa, mutta varmaa on, että jo kesäkuun\nkeskivaiheilla seisoi Kaarlo Bergbomin ympärillä joukko valmiina\ntyöhön. Ja työhön -- se on harjotuksiin -- ryhdyttiinkin kohta;\nkesälomaa ei pyydetty eikä annettu. Suomalainen teatteri oli siis\nolemassa.\n\nJa tämä tosiasia merkitsi paljo. Totta on, että jos tämä taidelaitos,\nsilloin kun se ainoastaan häämötti toivossa, oli ollut monenlaisten\nepäilysten alainen, asianlaita siinä kohden ei piankaan parantunut.\nSe osa yleisöä, joka oli halveksinut ja vastustanut yritystä, ei\nsuinkaan sentähden luopunut kannastaan että teatteri oli muuttanut\nmielikuvituksesta todellisuuteen -- päin vastoin se odotti, että\nuhkarohkea ja tietenkin taiteelle hyödytön puuha ennen pitkää raukeaisi\nmahdottomuuteensa. Mutta toisin oli niiden, jotka vuosikausia olivat\nsuomalaista näyttämöä ikävöineet. Eivät ainoastaan lähimmät -- Kaarlo\nja Emilie Bergbom -- joiden kannettavaksi tuhansien huolien taakka\nitsestään lankesi, ja ne näyttelijänalut, jotka teatteriin liittyivät,\nvaan laajat ryhmät suomalaisuuden harrastajia ja ystäviä käsittivät\nlaitoksen pelkän olemassaolon isänmaalliseksi ilonaiheeksi. Heissä ei\nollut epäilystä eikä toivottomuutta, vaan Suomalainen teatteri tuli\npitkiksi ajoiksi suomalaisuuden lempilapseksi, jonka riemut ja huolet,\nmenestykset ja vastoinkäymiset olivat päivän tärkeimpiä puheaineita.\nBergbom-sisarusten -- näiden sisarusten, jotka vihdoin olivat saaneet\nmäärätyn, yhteisen elämäntehtävän -- uhrautuvaisuus ja kaikki kestävä\ntarmo, näyttelijäkunnan innostunut harrastus sekä ystävien myötätunto\nja alituinen avustus, nuo teatterin elämän ja edistyksen ehdot, ne ne\nlopulta sitten voittivat epäilijät ja vastustajatkin.\n\nEnsiksi luettelemme seurueen jäsenet, sillä joskin harvat niistä\nkohosivat taiteilijan kannalle, ovat he kuitenkin, osallisina alkuajan\ninnostuneihin pyrinnöihin, ansainneet kunnian tulla tienraivaajina\nmainituiksi teatterin historiassa:\n\n_Oskari Vilho_[1] (Gröneqvist), 32 v., ylimääräinen kamarikirjuri\nsenaatissa 1869-72 (kts. I. s. 15);\n\n_Ismael Edvard Kallio_ (Nyberg), 42 v., sepän poika Hartolasta,\nylioppilas 1855, opettaja Helsingin alkeiskoulussa 1857-72;\n\n_Aukusti Korhonen_ (Öhqvist), 21 v., ollut Westermarkin seurueen jäsen\n(kts. I. s. 28);\n\n_August Alfred Aspegren_, 26 v., syntynyt ruotsalaisista vanhemmista\nUudessakaarlepyyssä, ollut aliupseeri ruotuväessä ennenkuin meni\nWestermarkin teatteriin, jossa alkanut esiintyä suomenkielellä;\n\n_Edvard Himberg_, 19 v., vaunutehtailijan poika Haminasta, Westermarkin\nseurueen jäsen;\n\n_Maria Aurora Olivia Toikka_ (Gullsten), 32 v., vääpelin tytär Kurusta,\nHelsingin teatterikoulun oppilas ja Westermarkin seurueen jäsen;\n\n_Selma Emilia Heerman_, 19 v., kellosepän tytär Porista, läpikäynyt\nPorin naiskoulun, Westermarkin seurueen jäsen;\n\n_Solida Savolainen_ (Rönngren), 36 v., värjärin tytär Kuopiosta;\n\n_Selma Evelina Tötterman_, 19 v., kauppiaan tytär Hämeenlinnasta;\ntullut heinäkuulla;\n\n_Lydia Lagus_, 19 v., kanttorin tytär Isostakyröstä, Jyväskylän\nseminaarin oppilas; tullut syyskuulla;\n\n_Arthur Alfred Lundahl_, 28 v., kaupunginviskaalin poika Oulusta,\neronnut Kuopion lukion 2:lta luokalta; statistina palvellut ja kerran\nesiintynyt W. Åhmanin ja Pousetten teatterissa 1865; niinikään kerran\nesiintynyt laulunäytelmässä Alphyddan (Alppimaja) Lindmarkin\nteatterissa 1866; toimeenpannut iltahuveja maaseutukaupungeissa\n1866-67; sen jälkeen ollut merillä; tullut lokakuulla;\n\n_Amanda Eufrosyne Kaarlonen_ (Glade), 20 v., kauppiaan tytär Porista,\nyksityistä koulua käynyt; liittynyt seurueeseen teatterin ollessa\nPorissa;\n\n_Bruno Wilhelm Böök_, 20 v., nimismiehen poika Padasjoelta; tullut\nmaaliskuulla 1873;\n\n_Benjamin Leino_ (Ahlgren), 20 v., kyläkouluttajan poika Lapualta\n(synt. Ylistarossa), kauppakirjuri Vaasassa, josta toukokuulla 1873\ntullut jalkaisin Hämeenlinnaan ja sieltä rautateitse Helsinkiin.\n\nTästä luettelosta näkyy, että useimmat uuden teatteriseurueen jäsenet\nolivat jo ennen astuneet ainakin jonkun askeleen näyttämöllä. Puhumatta\nVilhosta, jossa Bergbom alusta alkaen sai luotettavan avustajan\nharjotusten ynnä muunkin näyttämöllisen toimen järjestämisessä, olivat\nenemmän tahi vähemmän kokeneita Lundahl ja kaikki Westermarkin joukossa\nolleet -- niin etupäässä nti Toikka ja Korhonen, jotka molemmat olivat\nolleet Helsingin teatterikoulun oppilaita, mutta niin myöskin nti\nHeerman sekä Aspegren ja Himberg. Toiset olivat korkeintaan esiintyneet\nseuranäytännöissä, jollei heitä ollut teatteriin houkutellut yksistään\nhalu tulla näyttelijäksi, jonka perustuksena tietysti usein, joskaan ei\naina, on luontoperäinen taipumus näyttämötaiteeseen. Edelleen nähdään\nluettelosta, että näyttelijänalkuja vastaanotettiin pitkin vuotta,\nvaikkei kaikkia tarjokkaita voitu edes koetteeksi hyväksyä.\n\nTeatteria perustettaessa oli ennen kaikkea ajateltu puhenäyttämöä ja\nsitä varten oli ylempänä luetellut jäsenet otettu. Poikkeuksen teki\nvain nti Lagus. Hän otettiin näet lauluäänensä vuoksi ja tulevia\noopperanäytäntöjä silmällä pitäen. Lydia Laguksen \"löytäjä\" oli\nruotsalainen sanomalehtimies S. A. Hedlund.[2] Tämä merkkimies julkisen\nsanan edustajain joukossa Ruotsissa kävi kesällä 1872 Suomessa ja oli\nmuun muassa läsnä kansakoulunopettajain kokouksessa Jyväskylässä.\nSiellä hän kuuli nti Laguksen laulavan ja ihastui suuresti hänen\nääneensä ja raikkaaseen esitykseensä. Sittemmin Helsingissä, jossa\n\"mahdikas, suulas, ystävällinen, poskiparrakas, tukkukauppiaanlaatuinen\ngööteporilainen leveine nauruineen ja leveine mielipiteineen\ntalonpoikaisystävänä\" seurusteli yksinomaan fennomaanien kanssa,[3] hän\nmitä innokkaimmin suositteli nti Lagusta otettavaksi teatteriin.\nSyyskuulla uusi \"laululintunen\" tulikin Helsinkiin ja alkoi harjottaa\nopintoja nti Mechelinin johdolla. Bergbomin ensi arvostelu hänestä oli:\nhän on kokonaan umppu, josta ei vielä tiedä kuinka kaunis kukkanen\nsiitä puhkeaa.\n\n\"Nuoressa suomalaisessa teatterissa tehdään hartaasti työtä\",\nBergbom itse kirjotti heinäkuun lopulla. Huolimatta seurueensa\nharvalukuisuudesta johtaja jo kesäkuulla oli pannut harjotukset alkuun,\nja sitte niitä jatkettiin koko kesän ja syyskuullakin niin ahkerasti,\nettä tuskin ainoakaan päivä kului hukkaan. Eräässä kirjeessä syyskuun\nkeskivaiheilta tapaamme sanat: \"Bergbom harjottelee väsymättömästi\nnuorta suomalaista teatterijoukkoa, joka päivä, arki ja pyhä,\nharjotellaan!\" Mutta tietysti valmistuspuuhat eivät rajottuneet\nharjotuksiin. Niiden ohella tuli johtajan ajatella ohjelmistoa, se on\nvalita ja suomennuttaa sopivia näytelmiä sekä hankkia pukuja y.m.\nvarustuksia, joita ilman ei vaatimattominkaan teatteri tule toimeen.\nNäissä jälkimäisissä puuhissa oli Emilie sisaren käytännöllisyys ja\ntoimeliaisuus ei ainoastaan tarpeen, vaan onnistumisen välttämättömänä\nehtona, sillä paitse kokemusta puuttui Kaarlolta aikaakin kaikkeen,\nhän kun yhä edelleen pysyi Morgonbladetin aputoimittajana.\nTeatteriyrityksen ollen näin alulla se näet ei vielä kyennyt turvaamaan\njohtajalleen huoletonta taloudellista asemaa, taikka oikeammin Bergbom\nei sitä pyytänytkään.\n\nKiitollisuuden osotukseksi Suomalaista seuraa kohtaan on katsottava,\nettä Suomalaisen teatterin ensimäinen esiintyminen lukuisamman yleisön\nedessä tapahtui iltamassa 25 p:nä syysk., jolla seura alotti toimensa\nsyyskaudella. Silloin esitettiin A. Rahkosen suomentama Müller von\nKönigswinterin _Kukka kultain kuusistossa_ (Sie hat ihr Herz entdeckt)\nnti Toikka pääroolissa ja sanotaan siitä: \"Iloista oli nähdä, että\nvasta-alkavat näyttelijät lyhyellä harjotusajalla ovat saavuttaneet\nniin suurta tottumusta kuin he tässä näytelmässä osottivat.\" Samana\niltana A. Almberg piti esitelmän seuran kolmivuotisesta elämästä ja\ntarkastaen seuran eri toimihaaroja hän draamallisiin harrastuksiin\nnähden tuli siihen päätelmään, että -- joskin pääansio Suomalaisen\nteatterin perustamisesta on Kaarlo Bergbomin -- seura kuitenkin\nosaltaan oli vaikuttanut, että tämä taidelaitos viimeinkin oli\nsyntynyt.[4]\n\nValmistavat harjotukset päättyivät syyskuun kuluessa umpeen, ja oli\nseurueella silloin 27 kappaleen ohjelmisto, millä julkinen toimi oli\nalotettava. Se laskettiin riittävän 12 illaksi; mutta tietysti voitiin\nuseita kappaleita antaa parikin kertaa. Toimen lähtökohdaksi oli\njärkevällä harkinnalla valittu _Porin_ kaupunki. Asukasten enemmistö\noli siellä puhtaasti suomalainen ja sen suhde ruotsinkieliseen\nyläluokkaan oli ylipäätään sovinnollinen, sillä niillä seuduin\nkielitaistelu ei vielä ollut leimahtanut liekkiin. Sitä paitse\ntiettiin, että varakkaassa kauppakaupungissa edellisellä\nvuosikymmenellä oli harrastettu näyttämöllistä taidetta ja että siellä\nsentähden oli jonkinlainen teatterikin. Otavan hotellin ylemmässä\nsalissa oli näet seuranäytäntöjä varten rakennettu pieni näyttämö.[5]\nKaikki tämä puhui Porin puolesta, ja toivo, että Suomalainen teatteri\nsiellä vastaanotettaisiin sillä myötätuntoisuudella, joka on\nvälttämätön jokaiselle laajemmista kansanpiireistä riippuvalle\nyritykselle, ei ollutkaan pettävä.\n\nHelsingistä oli päätetty lähteä aamulla 4 p. lokak. Edellisenä iltana\npitivät teatterin suosijat ja ystävät Uuden teatterin ravintolan\nyläkerrassa jäähyväiskekkerit näyttelijäseurueelle. Kutsujain puolesta\nYrjö Koskinen lausui suomalaisen näyttämön ensimäisille edustajille\nystävyyden ja kehotuksen sanoja sekä toivotti heille menestystä siinä\ntienraivaaja-toimessa, joka nyt oli alkava. Mutta tulevaisuuden tähden\nei unohdettu mennyttä aikaa. Muistettiin näet rva Raatakin, tuota\nsuomalaisen teatterin harrasta edistäjää, jota ilman tuskin olisi oltu\nmissä oltiin, ja hänelle sähkötettiin tervehdys.\n\nEnsimäinen näytäntö Porissa oli sunnuntaina 13 p. lokak. ja oli ohjelma\n-- Tuokon kirjottama _Alkajaisnäytelmä, Pilven veikko_ sekä Z.\nTopeliuksen _Saaristossa_ ja _Sotavanhuksen joulu_ -- kauttaaltaan\nkotimainen. Teatterisaliin oli kokoontunut enemmän väkeä kuin koskaan\n(puolisataa henkeä seisoi permannolla) eikä sittenkään kaikki pyrkijät\npäässeet sisään.\n\nLoppusoinnullisiin jambeihin sepitetty Alkajaisnäytelmä oli\nsisällykseltään seuraavan tapainen.[6]\n\nEnsiksi esiintyy Väinämöinen, joka kuultuaan uuden soiton oli palannut\nkuolemattomuuden mailta, tiedustellakseen, ken se oli joka kosketteli\nhänen kanteleensa kieliä; soitto soi kyllä, hän arveli, Suomen mieltä,\nmutta ei se sentään ollut entistä lajia. Näytelmätär neito vastaa\nsanoen olevansa lapsi Hellaan, ikuisen runouden ja taiteen maan tytär,\njoka voi luoda näkyviin henget ja elähyttää kuolleetkin. Hellaan\nkuoltua hän oli harhaillut raakalaisten maissa sytyttäen valoa\njäljissään ja, kuultuaan runouden täällä Pohjolassakin olevan\nperisyntyisen niinkuin Hellaassa, hän oli tullut tänne käyttääkseen\nsuomenkieltäkin soittaessaan. Riemastuen Väinämöinen silloin lausuu:\n\n    Oi tervetullut, tyttö Etelän,\n    Perille Pohjan, maahan kylmähän,\n    Laps' ihanainen maan sen lämpimän,\n    Miss' ihanuutta ilma leimuaa\n    Ja taiteen muodon ihmiselo saa!\n    Ei mieltäsi se mahda huolettaa,\n    Ett' olla vieras maassa siinä voisit,\n    Jonk' ilo, murhe lauluks' muodostuu.\n    Sen sydämelle tuntuu, niinkuin oisit\n    Lihastansa sa liha, luustaan luu,\n    Näytelmäsiltaas astu rohkeasti,\n    Kuvaile kansalleni hartahasti,\n    Mi jaloa on ihmiselämässä,\n    Tuo taidetaiallas myös näkyville\n    Naurettava se turhuus maassa tässä,\n    Mi harvennusta tuottaa ihmisille.\n    Siks' haltuus heitän kaunokantelen,\n    Luojalta sulle suojaa anelen.\n\nTämän sanottuaan Väinämöinen katoaa, ja Näytelmätär sulkeutuu katsojien\nsuosioon, jonka lämmössä hento ja horjuva taide on vahvistuva ja\npäättää sanoilla:\n\n    Kevääsi sulle, Suomi, vihdoinkin\n    Koittaissa, maattuasi talven alla,\n    Ja henkes huokuessa kaikkihin\n    Elosi suoniin, armas, suosimalla\n    Siipeisi suojaan ota muakin!\n    Kukoistukses suo päivä-paistehella\n    Ujona kukkana mun kukkiella.\n\n    Ah, armas Suomi! kunnias jos vaan\n    Näin alkaneena saapi varttuella,\n    Ma kunniasi lasna kerran saan\n    Ilossasi sun vielä riemuitella. --\n    Kuink' käyneekin mun, toivon' ainiaan\n    On, että kunniasi, maa sa jalo,\n    Kirkkaammin loistaisi ja henkes valo.\n\nJollei nti Toikka lausumalla Näytelmättären lämpimiä säkeitä isänmaalle\nsaanutkaan korkeampaa tunnelmaa viritetyksi (Björneborg lehden[7]\nhylkäävästä arvostelusta päättäen jambit kävivät yleisön \"horisontin\nyli\"), niin Pilven veikko ja sitä seuraavat näytelmät sytyttivät\noikean, hetkelle soveltuvan innostuksen. Kun amiraali Ankarstorm\nSaaristossa esitti: \"Etelän viinamarjasta pisara Pohjan ihanan luonnon\nkunniaksi, meidän armaan Suomemme, sen onnen ja tulevaisuuden malja,\nkaikkien isänmaatansa lempivien sydänten malja!\" niin yleisö aivan\nhaltioissaan tervehti uutta kansallista yritystä sen astuessa ensi\naskeltaan. \"Maamme! maamme!\" huudettiin, ja esiripun ylhäällä ollessa\nsoittokunta noudatti vaatimusta ja laulu laulettiin hehkuvin sydämin.\nKaarlo Bergbom, joka oli saapuvilla, saattoi olla mielissään, sillä\njoskin hän muita paremmin tiesi mikä ääretön työ oli edessä ennenkuin\nsuomalainen näyttämö _taidelaitoksena_ kykeni tyydyttämään suurempia\nvaatimuksia, oli se isänmaallinen innostus, jolla häntä ja hänen\nseuruettaan tänä iltana tervehdittiin, paras mahdollinen todistus että\nyrityksellä todella oli se kansallinen pohja, jolle hän tahtoi rakentaa\nja jota sen kehitys ja varttuminen edellytti.\n\nNäytännön jälkeen kaupunkilaiset kutsuivat Bergbomin ja seurueen\njäsenet pitoihin, joissa illan merkitys ja tunnelma puettiin sanoihin.\nPuhujina esiintyivät filos. kand. Aksel Malmgren, joka oli teatterin\nhartain ystävä ja avustaja paikkakunnalla, suomalaisuuden uskollinen\nesitaistelija, tilanomistaja (myöhemmin kunnallisneuvos) Edvin Avellan,\njoka jo keväällä, \"kihkamustuneena\" Bergbomin teatterikirjotuksista,\noli hänelle tarjonnut apuansa suomentajana, ruotsalaisena runoilijana\ntunnettu K. G. Rosendahl ja tehtaanisäntä A. Ahlström. Kaikki\niloitsivat siitä että Suomalainen teatteri vihdoinkin oli olemassa,\nettä nuori, innokas joukko oli muodostunut palvelemaan kansallista\ntaidetta ja sivistystä ja että se oli alkanut toimensa. Viime mainittu\nkiitti erittäin juhlavieraita siitä että teatteri oli ensiksi\njulkisesti esiintynyt Porissa, ja samasta ajatuksesta lähti Ainamon\nrunoilija Rosendahlkin ruotsinkielisessä tervehdysrunossaan, joka alkoi\ntähän tapaan:\n\n\"Ensimäisen askeleenne taiteen uralla olette astuneet Kokemäenjoen\nrannalla, mutta ken meistä voi sanoa taikka aavistaa mitä ihanaa ja\nsuurta tulevaisuudessa on sukeutuva harrastuksestanne isänmaan hyväksi?\n-- Pienestä siemenestä voi, kun kevätaurinko luo lämpöänsä, nousta\ntaimi, joka kerran puhkeaa rikkaaseen kukoistukseen ja levittää iloa\nvielä silloinkin kun istuttaja ei enää ole sitä vaalimassa.\" -- --\n\nSeuraavana päivänä sähkötettiin Helsinkiin: \"Eilen täysi huone. Monta\nkunnioituksen ja kiitollisuuden maljaa teatteriyhdistyksen\njohtokunnalle. Eläköön suomalainen teatteri!\"\n\nBergbom oli ainoastaan viikon päiviksi lähtenyt Poriin. Kun kaikki oli\nsaatu järjestykseen ja alkuun, hän uskoi johtajatoimen Vilholle ja\npalasi, \"hyvin tyytyväisenä matkaansa\", Helsinkiin.\n\nNäytäntöjä annettiin kolme viikossa, nimittäin sunnuntaina,\nkeskiviikkona ja lauantaina, ja oli kolmella ensimäisellä viikolla\nkunkin illan ohjelma (yhtä iltaa lukuunottamatta) kokoonpantu kolmesta\nkappaleesta. Siten näyteltiin 16/10 _Kukka kultain kuusistossa_, N.\nHauvosen kääntämä Kotzebuen _Suorin tie paras_ ja Hauptnerin\nlaulunäytelmä _Laululintunen_; 18/10 Vilhon suomentama Holbergin _Don\nRanudo de Colibrados_ ja A. Säfströmin _Marin rukkaset_; 20/10 P.\nHannikaisen suomentama Manuelin _Työväen elämästä_, laulunäytelmä\n_Kalatyttö_ ja P. Hannikaisen _Silmänkääntäjä_; 23/10 A. Kiven\n_Margareta_, E. Jakobssonin laulunäytelmä _Hääilta_ ja P. Cajanderin\nmukailema (H. C. Andersenin tanskalaisen toimitelman mukaan) Varin'in\nja Lefèvren _Yökausi Lahdella_ (Une chambre à deux lits); 25/10 J. A.\nDianan _Kuinka anopeista päästään_, Laululintunen ja A. Kiven\n_Kihlaus_; 27/10 Työväen elämästä, _Valtioviisas räätäli_ ja Hääilta;\n30/10 A. Elzin _Ei mustasukkainen_, A. Säfströmin laulunäytelmä\n_Paratiisi ullakossa_ ja K. G. Rosendahlin _Lemun rannalla_. --\nKolmannella viikolla annettiin vain yksi arkinäytäntö, jotta saatiin\naikaa Preciosan harjottamiseen. -- Marrask. 3 p. näyteltiin ensimäinen\n5-näytöksinen kappale, Holbergin _Jeppe Niilonpoika_, Marin rukkaset\njälkinäytelmänä, sekä 6, 10 ja 12 p. toinen samanlainen, Weberin\n_Preciosa_. Sen jälkeen tuli jälleen peräkkäin kolme entisentapaista\nohjelmaa: 13/11 Goethen _Sisarukset_, Kukka kultain kuusistossa ja\nYökausi Lahdella; 17/11 Margareta, Ei mustasukkainen ja Suorin tie\nparas; sekä 20/11 _Koira ja Kissa, Levoton yö_, edellinen A.\nMalmgrenin, jälkimäinen A. Korhosen suomentama, ja Tyko Hagmanin\n_Hölmölän maailmanparantajat_. Viimeinen ohjelma Porissa, 29/11 ja 1/12\noli T. J. Dahlbergin suomentama R. Kneiselin 5-näytöksinen\n_Viuluniekka_.\n\nTämmöisellä voimien mukaan valitulla ohjelmistolla Suomalainen teatteri\nalotti toimensa, ja eräässä Tampereen Sanomiin lähetetyssä kirjeessä\ntodistetaan, että \"epäilevimmätkin Tuomaat ovat jotenkin hyvällä\nmielellä näytäntöiltaansa tyytyneet\". Usein näyteltiin täpötäydelle\nhuoneelle, miltei aina hyvälle. Paitse kaupunkilaisia -- kauppiaita,\nkäsityöläisiä ja kaikenlaista nuorisoa -- nähtiin salissa monesti\nmaalaisia ja varsinkin saapui niitä Preciosaa katsomaan ja kuulemaan.\nYleisön mielenkiinto pysyi ylipäätään muuttumatta koko ajan eikä, sanoo\npaikkakunnan lehti, kieli estänyt niitäkään käymästä teatterissa, jotka\nmuutoin olivat valittaneet huonosti osaavansa suomea. Vähimmin väkeä\noli 13/11, jolloin tulot oli määrätty Helsingin suomalaiselle\nalkeiskoululle; kumminkin kertyi (muutamia rahalahjoja siihen luettuna)\nSmk. 397:60 tarkotusta varten.\n\nVilhon kirjeiden ja sanomien mukaan on joistakuista kappaleista\nerikseenkin sananen mainittava. Kiven Kihlaus -- Vilho Aapelina, nti\nToikka Eevana, Kallio Eenokkina ja Korhonen Jooseppina -- näyteltiin\n\"oikein con amore\", ja \"yleisö näytti käsittävän koomilliset käänteet\".\nTyöväen elämästä, kirjotettiin Tampereen Sanomille, \"tunki sydämiin ja\nytimiin; samaa kuin 'Turmiolan Tommin elämäkerta' katsojille tarjoo\nkuvapaperissa, sen tämä näytelmä kuvailee lihassa ja veressä\". Samoin\nkuin kerrotaan Amerikan kaukaisen lännen teattereista, että katsojat\nsiellä usein ääneen ilmaisevat tunteensa, niin tapahtui Porissakin tätä\nkappaletta esitettäessä. Liikuttavimmassa kohdassa (missä entinen\njuoppo, joka muinoin humalapäissään oli törkeästi loukannut vaimoansa,\nparantuneena palaa kotia ja rukoilee häneltä anteeksi) kuului, kun\nvaimo ei näyttänyt taipuvan, sydämen pohjasta tulevat sanat: \"Saakelin\nämmä, kun ei anna anteeksi!\" -- Lundahl, joka vasta myöhemmin oli\ntullut Poriin, esiintyi ensikerran 13 p. lokak. huvinäytelmässä Yökausi\nLahdella. Lahjakas ja näyttämöön jotenkin perehtynyt näyttelijä herätti\nkohta mieltymystä yleisössä. Viuluniekassa hän sai suuren roolin, jossa\nhän aina niitti suosionosotuksia milloin vain näytelmä annettiin. --\nKun Lemun rannalla oli esitetty, huudettiin tekijää, Rosendahlia, esiin\n-- Vilho ei tiennyt, \"oliko se pilalla vai todella\" --; mutta runoilija\npakeni ujosti, ja Vilho astui näyttämölle ilmottamaan, että tekijä oli\nmennyt. Kumminkaan yleisö ei ottanut tätä uskoakseen, vaan huusi: \"Ei,\nkyllä hän on täällä!\" siksi kunnes väsyi. -- Preciosa, \"etevin helmi\nseurueen ohjelmistossa\", menestyi loistavasti, nti Toikka nimiroolissa\nja Vilho mustalaisakkana, Viardana. Kööreissä oli parikymmentä\navustajaa paikkakunnalta. \"Laulut kävivät\", Vilho kirjotti,\n\"odottamattoman hyvin ja itse näytteleminen vielä paremmin. Ei\nyhdessäkään näytelmässä ole yhteisnäytteleminen ollut tasaisempi,\nliukkaampi ja sujuvampi. Sanonenko liikaa jos sanon: yleisö oli\nlumottu. Huone oli täpö täynnä, tulot vähä yli 500 markkaa. Talonpoikia\noli tullut viiden peninkulman päästä.\" -- Tänä ensi aikana esiintyi nti\nToikka pikku laulunäytelmäin pääosissa. Hänellä oli kyllä heleä\nsopraaniääni, mutta kun se oli kouluttamaton ja hänen draamalliset\nlahjansa olivat suuremmat, jätti hän pian lauluosat nuoremmille\nkyvyille. Vastanäyttelijänä esiintyi Himberg, jolla oli kaunis ääni,\nmutta, niinkuin myöhemmin saatiin nähdä, vähä taipumusta ja vielä\nvähemmän intoa edistymään näyttelijänä. -- \"Maailmanparantajat teki\nfuroren. Yleisö käsitti hyvin sukkeluudet ja taputti käsiään rajusti,\nkun Kaisar ehdotettiin kouluylihallituksen päälliköksi.\" Uutisena Vilho\nkertoo: \"Aspegren ja Toikka näkyvät olevan kihloissa, he kävelevät\nkäsikynkässä julkisesti.\"\n\nViimeisenä iltana \"pakkotäysi\" huone myrskyisesti huusi esiin kaikki ja\nyhteisesti laulettiin Maamme-laulu. Näytännön jälkeen ravintolan\nisäntä, hra Carl Stenqvist, kutsui näyttelijät, avustajat ja kaupungin\npormestarin jäähyväiskemuihin. -- Ensimäinen taival Suomalaisen\nteatterin vaelluskaudella oli siis onnellisesti suoritettu ja 3 p.\njouluk. lähdettiin \"kovalle lumettomalle maantielle\", matkalle\nTampereelle.\n\n_Tampereella_ oli ensimäinen näytäntö 8/12, ja oli ohjelma sama kuin\nensi iltana Porissa, paitse että Pilven veikko jätettiin pois\nsäestyksen puutteesta (kaupungin soittokunta oli häissä!). Paikkakunnan\nlehden arvostelu oli laadittu sähkösanoma-tyyliin:\n\n\"Suomalainen teatteri on kaupungissa. Eilen oli ensimäiset näytännöt.\nVäkeä huoneen täysi. Innostus ravakka. Hyvin se näytti. Käykäätte\nkatsomaan.\"\n\nSamana päivänä Vilho valittaa Bergbomille, että teatterilaitokset\nkaupungin hotellissa olivat kovin alkuperäisiä -- yksi ainoa\ntapettihuone yhdellä ainoalla ovella, siinä kaikki!\n\n\"Kyllä tämä teatteri\", hän jatkaa, \"laimistuttaa näyttelijäintoa, tässä\nkun täytyy olla järjestäjänä, näyttelijänä, affisöörskana, masinistina,\ntimmermannina, maalarina, kassanhoitajana, kynttilänsytyttäjänä, lampun\nvirittäjänä y.m., y.m. yhdellä kertaa. Teatteriin kuuluva palvelusväki\non melkein enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Ehkä asiat kuitenkin\nparanevat. Taputettiin käsiä paljon, mutta ymmärtämättömästi.\nNäytteleminen hyvää ja vakavaa.\"\n\nSen jälkeen annettiin kuusi näytäntöä, joissa esitettiin samoja\nkappaleita kuin Porissa. Viimeksi, 20/12, näyteltiin Preciosa. Reippaan\nlehden mukaan katsojat olivat muutamina iltoina lähellä \"halkaista\nhuoneen ja tulijoita olisi ollut toinen mokoma\". Eikä kumma, sillä\n\"joutavia kehumatta täytyy sanoa, että tämä on paras näyttelijäseura\nmitä Tampereella on koskaan ollut\".\n\nJoulukuun 21 p. olivat seurueen jäsenet kutsutut \"kaupunkilaisten ja\nmaalaisten\" toimeenpanemille päivällisille. Seuraavana aamuna joukko\nlähti Viipuriin. -- Juuri ennen lähtöä eräs tamperelainen kysyi\nVilholta, erosiko näyttelijäkunta yhtä tyytyväisenä Tampereelta kuin\nPorista? -- \"Meillä ei ole\", kuului vastaus, \"vähintäkään syytä\nmuistutuksiin; katsojia on joka kerta ollut odottamattoman paljo, ja\nkaikin puolin on meitä kohdeltu ystävällisesti.\" -- Kysyjä, joka kertoo\ntämän U. S:ssa, pitää kuitenkin kiitosta liiallisena, sillä kaupungissa\nei ollut varsinaista teatteria, vaan oli näyteltävä salissa, joka ei\nollut tarpeeksi avara eikä muutenkaan mukava. Sitä paitse olivat\nhuoneet niin kylmät, että useat jollei kaikki näyttelijät olivat\nsaaneet yskän joululahjaksi. Mutta varmaa oli, kirjottaja vakuuttaa,\nettä seura jätti jälkeensä \"rakkaita muistoja ja kaipausta sydämiin\".\n\nJoulun vietti teatteriseurue siis _Viipurissa_, johon Bergbomkin oli\nsamalla aikaa saapunut ja jossa se antoi kaksi ensimäistä näytäntöä\nvuoden viimeisellä viikolla, 27/12 Ja 29/12. Edellisen ohjelma oli:\nAlkajaisnäytelmä, Margareta, Suorin tie paras ja Laululintunen;\njälkimäisen: Työväen elämästä, Ei mustasukkainen ja Hölmölän\nmaailmanparantajat. Uuden vuoden päivänä näyteltiin Viuluniekka ja\nsitte jatkettiin esittämällä ohjelmia, jotka, alempana mainittavat\npoikkeukset lukuunottamatta, olivat kokoonpannut niinkuin Porissa ja\nTampereella. Z. Topeliuksen syntymäpäivänä, tammikuun 14, oli\nohjelmassa runoilijan laatimat Saaristossa ja Sotavanhuksen joulu,\nHääilta loppukappaleena. Samoin kuin Suomalainen teatteri täten\nolemassaolonsa ensi vuonna kunnioitti Topeliuksen päivää näyttelemällä\nhänen omia kappaleitaan, samoin on se myöhemminkin tehnyt. Sitä vastoin\nteatterilla ei vielä ensi aikana ollut sopivaa ohjelmaa Runebergin\nsyntymäpäivän, helmikuun 5, viettämiseksi. Tammikuun 24 ja 26 p.\nannettiin täälläkin Preciosa, joka tietysti ei ollut ihastuttamatta\nyleisöä. Paitse seurueen omia lauluvoimia oli kööreissä kymmenkunta\nlaulajaa paikkakunnalta apuna.\n\nAlkuaan ei näy olleen tarkoin määrättynä, kauvanko viivyttäisiin\ntäällä. Vilhon kirjeistä huomaa olleen puhetta Pietariin menosta, jossa\nBergbom kävi tammikuun alussa, sekä että teatteria oli pyydetty\nLappeenrantaan, missä taattiin 150 mk illasta. Kumminkin jäivät nämä\nmatkat tekemättä, ja seurue näytteli lähes koko helmikuunkin\nViipurissa. Tällä loppukaudella ilmestyi ohjelmistoon uusiakin, Vilhon\njohdolla harjotettuja kappaleita. Ne olivat K. G. Rosendahlin\nsepittämä, A. Rahkosen suomentama ja F. v. Schantzin sävellyksillä\nvarustama, 4-näytöksinen satunäytelmä _Ainamo_ 9/2 ja 18/2; sekä Tuokon\nkääntämät R. Gottschallin 1-näytöksinen, Marseillaise laulun runoilijaa\nliikuttavasti ylistävä _Rouget de Lisle_ 9/2 ja S. H. Mosenthalin\n5-näytöksinen kansannäytelmä _Päivölä_ (Sonnenwendhof), jolla\nnäytäntöjen sarja päätettiin 21/2 Ja 23/2. Täydellisyyden vuoksi\nmainittakoon, että kun 15/2 näytäntö annettiin Lundahlin hyväksi, oli\nohjelmassa Lemun rannalla, Hääilta ja Rouget de Lisle näytelmäin ohella\nmyöskin kuvaelma, jonka aiheena olivat Runebergin Kulnev-runon säkeet:\n\n    Mon' äiti kertoo kauhuaan,\n    kun kursaamatta Kulnev tuo\n    kehdolle astui suorastaan\n    pienoisen armaan luo --.\n\nYlipäätään vastaanotettiin Suomalainen teatteri Viipurissa yhtä\nystävällisesti kuin edellisillä paikkakunnilla; mutta silti oli kyllä\nhuomattavissa, että oli tultu kaupunkiin, jossa olot olivat\nkehittyneemmät kuin noissa toisissa. Tottuneempana teatteria näkemään\noli yleisö täällä kärkkäämpi kritiikkiin, jota ennen tuskin nimeksikään\noli kuultu. Itsessään kritiikki tietysti olisi ollut terveellinen\nalkavalle taidelaitokselle, mutta valitettavasti se ei ollut vapaa\npuolueellisuudesta. Tämä näyttäytyi siinä, että hienosto enimmäkseen\nloisti poissaolollaan ja että ruotsalainen äänenkannattaja katseli\noutoa ilmiötä kauhean korkealta kannalta. Suomenlehden toimittajassa,\nsuomalaisuuden vanhassa esitaistelijassa Rietrik Polénissa oli\nteatterilla harras ystävä, jonka mielestä se tyydytti kohtuullisia\nvaatimuksia ja lupasi hyvää tulevaisuuteen nähden. Mutta toisin\najatteli Wiborgs Tidningin toimittaja, maisteri Aksel Lille, joka\nvuoden vaihteella oli muuttanut tänne Vikingenin leiristä Helsingistä.\nHänen mielestään ei teatterin parhaimmistakaan jäsenistä ollut toivoa,\nettä he, ilman riittävää koulua ja ilman esikuvia kun olivat, voisivat\nkehittyä edes toisen \"rangin\" taiteilijoiksi -- jopa hän uskoi, että\nnykyiseen teatteriin ehkä vastaisuudessa saattaisi ilmaantua kykyjä,\nmutta että se itse [kaikessa tulevaisuudessa] olisi kykenemätön\ntyydyttämään minkäänlaisia korkeampia vaatimuksia (!) -- Niin sitä sopi\nkirjottaa yleisölle, joka ei kaivannut kansallista teatteria. Polén\npuolestaan pani muistiin teatterissa kuulemansa talonpojan lauseen: \"On\ntuota nähty teatteria ennenkin, mutta mitä siitä on ollut, kun sitä ei\nole ymmärtänyt\".\n\nKumminkin oli Viipurissa enemmän kuin muualla suomalaisen\nnäyttämötaiteen harrastusta. Jo 1840-luvulla Hannikainen ja Lagervall\npuhuivat siitä Kanavassa, 1860-luvulta on muistettava, että sikäläinen\nkirjallisuusseura julkaisi sarjan pienempiä näytelmiä, joiden joukossa\nKiven Leakin loistaa, ja nyt kun Suomalainen teatteri ensi kerran\nnäytteli siellä, sama seura otti kustantaakseen nuoren runoilijan J. H.\nErkon tekemät 1-näytöksiset näytelmät Kokkimajuri ja Sotaiset\nveljekset, samalla palauttaen kolmannen, Salaviinan polttajat,\nneuvomalla tekijää laajentamaan sitä 2-näytöksiseksi. Jo keväällä\nedellisenä vuonna seura oli niinikään kustannettavakseen hyväksynyt\nKorhosen huvinäytelmän Kosijat. Totta kyllä ei tähän aikaan annettu\nrunsasta palkkiota tekijöille -- Erkolle esim. maksettiin 20 mk.\narkilta! Mutta ei sentään puuttunut vilpitöntä hyväntahtoisuutta\nrunoilijaa kohtaan. Seura määräsi näet hänelle 50 mk:n avustuksen,\njotta hän voisi käydä teatterissa oppiakseen pitämään silmällä\nnäyttämön vaatimuksia kun ryhtyisi uusia näytelmiä sommittelemaan.\nErkko oli tähän aikaan opettajana Rokkalan lasitehtaan yksityisessä\nkansakoulussa Johanneksen pitäjässä. Toinenkin draamankirjottaja, Evald\nJahnsson, oleskeli parastaikaa Viipurissa ja hänellä oli tekeillä\nnäytelmä, joka ennen näytäntökauden loppua esitettiin teatterissa.\nVihdoin on tässä mainittava, että eräs yksityinen seura, joka vähän\nennen oli Viipurissa toimeenpannut näytäntöjä Helsingin suomalaisen\nalkeiskoulun hyväksi, lahjotti teatterille silloin hankkimansa, hyvässä\nkunnossa olevan puvuston, joka oli maksanut toista tuhatta markkaa.\n\nSuomalaisen teatterin ensimäinen kiertomatka päättyi Viipurissa, josta\nse helmikuun viime päivinä palasi Helsinkiin. Nuori näyttelijäseurue\noli saanut ensi kerran kokea kuleksivan teatterin maailmankuuluja iloja\nja suruja, myötä- ja vastoinkäymisiä. Niin ja kuitenkin toisin. Tämä\nseurue ei kuleksinut niinkuin tavalliset ainoastaan ansaitakseen\nniukkaa toimeentuloansa. Se liikkui korkeampi päämäärä johtotähtenään.\nSen tuli harrastaa ja se harrastikin kansallista taidetta, ja jollei\naluksi käsitys _taiteesta_ ollutkaan taiteilijanaluille varsin selvä,\nniin he ymmärsivät kuitenkin yrityksen _kansallisen_ puolen, ja\ntositeossa teatteri lieneekin ensi aikoina kiertomatkoillaan ennen\nkaikkea tullut vastaanotetuksi ja vaikuttanut kansallistunnon\nja -mielen herättäjänä ja innostajana.[8]\n\nEnnenkuin kerromme teatterimme ensimäisestä esiintymisestä Helsingissä,\non katsaus luotava erinäisiin muihin seikkoihin, joilla on merkitystä\naineeseemme nähden.\n\nKahdesta Bergbomin kirjottamasta kirjeestä rouva Raalle saamme\njoitakuita tietoja hänestä itsestään y.m.\n\nEdellisessä näitä kirjeitä Bergbom valittaa sitä tyhjyyttä, jonka rouva\nRaan lähtö (kesäkuun lopulla) oli aiheuttanut hänessä itsessään ja\nmuissa ystävissä. Vasta kun hän oli poissa, oli käynyt selville mitä se\nmerkitsi, että hänen \"uskollinen, lämmin mielensä ja avunantonsa\" ei\nenää ollut saapuvilla. \"Päiväni kuluvat värittöminä, yksitoikkoisina ja\nilman mitään erikoisesti mieltäkiinnittävää.\" Paljo huolia tuotti\nBergbomille Morgonbladetin epävarma taloudellinen kanta, joka teki\nepäiltäväksi voitaisiinko sitä kauvemmin ylläpitää. Emilie sisar oli\n\"lahjottanut lehdelle pari, kolme tuhatta markkaa\". Sitten mainittuaan\nettä nuori teatteri teki reippaasti työtä y.m., jota jo tiedämme,\nkirjottaja jatkaa:\n\n\"Nervander valmistaa teatteriamme varten pientä, sievää satunäytelmää,\nHaltia, ja Topeliukseltakin on meillä odotettavana jotakin pientä.\nKunpa sinä vain olisit täällä! Arkadiateatteri tulee näet tulevana\nvuonna olemaan vapaa, niin että meillä olisi täysi valta siellä. Olet\nkenties kuullut, että Adlerbergiä on kohdannut halvaus ja on hän\nsentähden oleskeleva koko syksyn ulkomailla. Siinä syy Arkadian\nylenannettuun tilaan. Voit ymmärtää, että me sen johdosta teemme mitä\nlaajimpia suunnitelmia. Kunpa vain kahdeskymmenes osa niistä\ntoteutuisi.\" (Lopuksi kerrotaan kaksi uutista, jotka koskevat teatterin\nesihistoriasta tunnettuja henkilöitä: Ottilia Meurmanin, entisen\nPreciosan, ja kamariherra C. G. U. Silfverstolpen [Tukholmasta] sekä\nEmmy Basilierin ja Otto Florellin häät vietettiin tänä kesänä.)\n\nJälkimäisen kirjeen, syyskuun keskivaiheilta, Bergbom alkaa\nonnittelemalla rouva Raata hänen loistavaan menestykseensä\nKristianiassa. Taiteilijatar oli näet koko vuodeksi liittynyt W.\nÅhmanin näyttelijäseuraan (joka antoi näytäntöjä Norjan pääkaupungissa\nja Göteborgissa) ja esiytyen Kristianiassa Maria Tudorina ja Sirkkana\nsaanut ratkaisevan voiton, joka teki hänet norjalaisen yleisön\nsuosikiksi. Tästä johtuu Bergbom puhumaan täkäläisestä ruotsalaisesta\nteatterista. Muuan rouva H., jonka piti \"korvata\" rouva Raata, oli\nkaikkien sanomalehtien yksimielisen arvostelun mukaan kerrassaan\nepäonnistunut. \"Cygnaeus väitti hänen ensimäisen esiintymisensä jälkeen\nkuulustelleensa Kaivohuoneella, eikö siellä tarvittu kyökkipiikaa,\nsillä hänen mielestään oli semmoinen paikka ainoa mahdollinen hänelle.\"\nMyöskin Fritiofin (Raan) korvaaja Lindberg oli täydellisesti menettänyt\nyleisön suosion. \"Minun mielestäni aivan väärin. Sillä olematta mikään\nerinomainen kyky on hän kumminkin huolekas ja älykäs näyttelijä, jonka\nvivahduteltu näytteleminen miellyttävästi eroaa Fehrnström-Albert\nÅhmanin lennottomasta totuntataiteesta. Mutta yleisö, joka vain on\nhuomannut hänen kankean, yksitoikkoisen äänensä ja hänen tyynen\nliikuntatapansa, pitää häntä kauheana.\" (Tämä arvostelu tuottaa\nkunniaa Bergbomin tarkkanäköisyydelle, sillä sittemmin on Lindberg\nälyllään ja uupumattomalla työllään kohonnut Ruotsin etevimpien\nnäyttämötaiteilijain riviin.)\n\nPuhuen sitten itsestään Bergbom sanoo eläneensä raskasta aikaa.\nMorgonbladetin tuottamat huolet, jotka Forssellin sairauden vuoksi ja\nsentähden että August Hagman vielä viipyi Pietarissa enimmäkseen\nlepäsivät hänen niskoillaan, \"paljo kiittämätöntä työtä\", läheisen\nsukulaisen (O. af Heurlinin) pitkällinen sairaus -- kaikki on painanut\nhänen mieltään ja tehnyt hänet hermostuneeksi. Valtiollisetkin olot\nolivat tuskastuttavia. \"Kamala uutinen suomalaisen normaalikoulun\nlakkauttamisesta on valitettavasti näyttäytynyt todeksi. Taisteltava\non elämän ja kuoleman uhalla, sillä ymmärräthän, että me fennomaanit\nemme taivu siinä asiassa. Me ylläpidämme koulun, vaikka viimeinen\nropomme menisi.\" Näissä oloissa oli iloinen uutinen rouva Raan\nriemumenestyksestä ollut virkistävä. \"Cygnaeus, joka syvästi ja\nvilpittömästi kaipaa sinua, on julkaissut kirjansa Franzénista -- se on\noivallinen. Luulen että ukko lähettää sen sinulle. Muutoin olisit\niloinen, jos tietäisit, kuinka moni sinua kaipaa, jopa moni\nsemmoinenkin, josta et sitä uskoisi. Agardhkin pusersi esiin muutamia\nkrokotiilihuokauksia ja sanoi teatterin olevan tyhjän sen jälkeen kun\nolit lähtenyt. Tietysti se oli teatterifraasi, mutta kumminkin luulen\nettä hänessäkin on _joku_ perustus kaipaukseen.\" -- -- \"Olen\nsuomennuttanut Sirkan, niin että se on valmis sinua varten. Maria\nTudor, Deborah, Mathilda (Vastanaineet), Sven Dyringin koti ovat myös\nkäännettävät.\"\n\nTeatterin perustamisaika oli siis Bergbomille kaikkea muuta kuin\nvaloisa, ja uusia ikävyyksiä oli tulossa niinkuin kohta saamme nähdä.\n\nTällä näytäntökaudella ei vielä toimeenpantu mitään laulunäytäntöjä,\nmutta entisillä, Suomalaisen seuran järjestämillä, oli ollut niin suuri\nmenestys ja lukuisien kotimaisten laulajakykyjen ilmaantuminen oli niin\nkehottava, että lyyrillisen osaston aikaansaaminen ehdottomasti\nluettiin uuden teatteriyrityksen ohjelmaan. Tehtävä vaati kuitenkin\npitempiä valmistuksia ja lykkääntyi sentähden oopperan alkuunpano\nseuraavaan näytäntökauteen. Kumminkin sopii jo edeltäkäsin pitää\nsilmällä niitä kykyjä, jotka sitä varten olivat tarjona. Se on sitä\nhelpompi, kun ne tavallisuuden mukaan olivat kesäksi palanneet\nkotimaahan ja, ensin annettuaan laulajaisia maaseutukaupungeissa,\nsyksyllä miltei järjestänsä esiintyivät Helsingissäkin.\n\nSiten Elis Duncker, joka oli päättänyt ensimäisen opintovuotensa\nMilanossa, 19/9 antoi laulajaiset omassa nimessään ja avusti Faltinin\nkirkkokonsertissa 21/9. Bergbomin arvostelusta (Morgonbladetissa)\nlainaamme seuraavat rivit:\n\n\"Hänellä on luonnon lahjottama loistava ääni, samalla kertaa mehevä,\nvoimakas, paksu ja sympaattinen baritoni, yhtä sovelias pontevaan\npaatokseen kuin bel cantoon. Hra Dunckerin esitys on kokonaan\nitalialaisen koulun oma, hänellä on se avonainen äännäntätapa, joka\ntekee laulun kirkkaaksi ja heleäksi. Tasaisuuteen nähden on hänellä\nvielä paljo oppimista, korkeammat sävelet ovat erinomaisen täyteläisiä\nja kauniita, mutta alemmilta puuttuu usein taiteellisuutta. Enemmän\nkuin ääni, viehätti kuitenkin hra Dunckerin lämmin, eloisa esitys,\njonka mehevä, etelämainen hehku on aivan omansa antamaan italialaiselle\ncantabilelle sille omituisen tenhon ja tekemään italialaisen paatoksen\nnautittavaksi.\" --\n\nIda Basilier taasen antoi laulajaiset 26/9 ja lähti sen jälkeen\nTukholmaan, missä hän kiinnitettynä kuninkaalliseen oopperaan\nnäytäntökauden kuluessa esiintyi useissa oopperoissa (Sevillan\nParranajaja, Gustaf Wasa, Mignon, Villarsin rakuunat, Martha). Vihdoin\nlauloi Emmy Strömer kahdessa omassa konsertissaan, 7/10 la 12/12 ja oli\njälkimäisessä hänen sisarensa, Sofie Strömer, avustajana. Tästä\ntoisesta konsertista Bergbom lausui (Mbl. n:o 300), että se vahvisti\nsen edullisen vaikutuksen, jonka yleisö oli saanut ensimäisestä.\n\n\"Ääni on yhtä heleä korkeammassa kuin alemmassa äänikerrassa ja\nsoveltuu samoin pateettisdraamalliseen kuin aistillisesti\nmiellyttävään. -- Yhdessä nuoremman sisarensa kanssa laulajatar esitti\npaitse kirpaisevaa duettia Kruunujuveeleista, joka nytkin niinkuin ensi\nkerralla herätti myrskyistä ihastusta ja laulettiin toistamiseen,\nkaksinlaulun Marthasta. Molemmat kauniit, helkkyvät äänet soivat\ntäyteläästi ja raittiisti ja kirpeän tehokkaat kohdat painostettiin\nasianmukaisen sirosti.\"\n\nTämän jälkeen nti Emmy Strömer lähti Parisiin jatkamaan opintojaan,\nmutta sitä ennen oli sovittu, että sisarukset tulevan näytäntökauden\nalusta astuisivat Suomalaisen oopperan palvelukseen. -- Totta puhuen\nnti Emmy Strömer ei suinkaan ilman epäilyksiä ollut suostunut asiaan,\njoka tuli määrääväksi hänen tulevaisuudelleen. Ensiksikin hän\nruvetessaan lauluopintoja harjottamaan oli ajatellut valmistautua\nopettajattareksi ja toiseksi hänen omaistensa ja lähimpien\n(helsinkiläisten) ystäviensä piirissä tuskin ainoakaan kehotti häntä\nhyväksymään vaan päin vastoin koetti saada hänet hylkäämään Suomalaisen\nteatterin puolelta tehdyn tarjomuksen. Muiden muassa kauppias M.\nNylander Oulusta, jonka auliilla avustuksella hän oli päässyt\nlahjojansa kehittämään, oli sitä vastaan. Kun näet nti Strömer\nmarraskuun alussa oli Bergbomille sanonut tahtovansa miettiä asiata\nennenkuin antoi lopullisen vastauksen, oli tämä kirjottanut\nNylanderille ja lausunut toivomuksen että hän, jos hänen holhottinsa\npyytäisi hänen neuvoansa, isänmaallisen taiteen vuoksi puoltaisi\nSuomalaisen teatterin asiaa. \"Kenties odottaa häntä tällä uralla\nenemmän vaivoja, mutta myöskin, mikä on enempi, hänen kansalaistensa\nkiitollisuus ja nimi isänmaan aikakirjoissa.\" Tähän Nylander vastasi\nehdottomasti kieltäen: \"Minun täytyy suoraan tunnustaa, että\ntoivomukseni hänen tulevaisuuteensa nähden eivät siten toteutuisi\".\nArvattavasti vaikutti kirje masentavasti Bergbomiin, mutta miten\nolikaan antoi nti Strömer hänelle ennen pitkää myöntävän vastauksen ja\nilmotti asian omaisilleen vasta sitte kun se oli ratkaistu. Paitse\nteatterin edustajain ja ystävien kehotuksia lienee päätökseen\nvaikuttanut se suomalainen henki, jonka etenkin lehtori Länkelä\nJyväskylässä lyhyellä opetusajallaan oli herättänyt tulevassa\ntaiteilijattaressa, taikka kenties sitäkin enemmän luontainen taipumus\nteatteriin. Tämä taipumus oli jo hyvin varhain ilmaantunut, muun muassa\nsiten että hän tyttötoveriensa piirissä johti näitä teatterileikeissä\nmääräten kullekin eri luonteenlaadun ja roolin, jonka mukaan hänen tuli\npuhua ja näytellä. -- Mikä merkitys Emmy Strömerin liittymisellä\nkansalliseen näyttämöön oli, saamme seuraavassa nähdä.\n\nKun primadonna oli saatu, tuli hankkia muita jäseniä lauluosastoon ja\ntässä on mainittava, että Bergbom lähinnä kääntyi L. N. Achtén puoleen.\nVuoden alkupuolella lähtiessään opintomatkalle ulkomaille oli tällä\nsäveltaiteilijalla ollut aikomus valmistautua kirkollisen laulun ja\nmusiikin edistäjäksi maassamme. Voidakseen tehokkaammin vaikuttaa\nmainittuun suuntaan oli hänessä myöskin herännyt ajatus ruveta papiksi\nja sitä varten hän Berlinissä kuunteli teologisia luentoja. Kuitenkaan\nei kansallisen oopperan aate voinut olla innostuttamatta niin hehkuvaa\ntaiteilijaluonnetta kuin Achtén, ja sentähden hänkin vastasi\nmyöntävästi ja lupautui seuraavan näytäntökauden alusta antautumaan\nSuomalaisen näyttämön palvelukseen.\n\nEdellisen lisäksi mainittakoon, että Turussa 13/8 antoi ensimäiset\nlaulajaisensa nuori bassolaulaja John Bergholm, joka myöskin oli\nliittyvä oopperaan. Hänen ääntänsä sanottiin kauniiksi ja\nmiellyttäväksi ja sen käytäntöä nuhteettomaksi. -- Lydia Lagus vihdoin\nlauloi ensi kerran Helsingissä isomman yleisön kuullen Suomalaisen\nseuran iltamassa 20/11. Esittämällä Hellaan lapsi ja Yksin istun hän\nherätti yleistä mieltymystä. Toisena joulupäivänä hän esiintyi\nJanakkalassa Helsingin suomalaisen alkeiskoulun hyväksi toimeenpannussa\niltamassa.\n\nSanotusta näkyy että oopperan aikaansaanti varmistui varmistumistaan;\nmutta silti eivät Bergbom-sisarukset olleet ehdottomasti iloisia. Sen\njälkeen kun Emmy Strömer oli antanut myöntävän vastauksen, Emilie,\ntarkkanäköisesti arvostellen oloja ja aavistaen mitä tulossa oli,\nkirjotti sisarelleen:\n\n\"En voi ollenkaan iloita siitä. Pelkään näet ottaa oopperaa puheosaston\nrinnalle näin varhain. Se tulee tietysti asettamaan draamallisen\nnäyttämön kokonaan varjoon ja pitkiksi ajoiksi hidastuttamaan ja\ntukehduttamaan sen kehitystä. Nyt käy kaikki hyvin, taloudellinen asema\nparanee paranemistaan ja näyttelijät ovat tyytyväisiä; mutta ooppera\ntuo mukanaan määräämättömiä menoja, melua, touhua ja taistelua. Minä\noikein kammoksun sitä.\" -- --\n\nNiinkuin viimeisestä otteesta huomaa, ei teatteri nyt alussa tuottanut\nEmilie Bergbomille mainittavia huolia. Teatterin poissa ollessa hän\nvietti hiljaista kotielämää. -- Kun ylioppilaat 30 p. lokak.\njuhlivat Runebergin, Snellmanin ja Lönnrotin ylioppilaaksitulon\n50-vuotismuistoa, oli hän kutsuttuna lehteriltä katsomaan ja kuulemaan\njuhlanviettoa.[9] \"Yleinen mielipide juhlasta on, että se ei ollut\nonnistunut; siltä puuttui ylevää tunnelmaa.\" Syynä oli tietysti\npuoluetaistelu. Uusmaalaiset pelkäsivät että Snellman astuisi liiaksi\nesiin, kun Runeberg ei voinut olla saapuvilla, ja heidän sanottiin\naikovan olla kokonaan osaa ottamatta, jos Lönnrotkin jäisi pois.\nEdelleen katsoivat he \"ultra-radikaaliseksi\" ehdotusta asettaa kantele\nnäkyvälle paikalle salin koristuksissa, \"eikä kiltti kantele saanut\ntilaa (!)\" -- \"Ei pidä loukata, sanotaan; mutta se ei merkitse mitään\nettä meitä itseämme loukataan!\" Näin mietiskelee Emilie ja helposti\nnäkee, että kansallisen asian masennustila painoi häntä enemmän kuin\nomat yksityiset asiat.\n\nVielä luemme seuraavatkin tapahtumat Suomalaisen teatterin historiaan.\n\nSe vuosi, jolloin kansallinen näyttämö perustettiin, oli nerokkaimman\nnäytelmärunoilijamme viimeinen. Aleksis Kivi, Nummisuutarein ja Lean\nrunoilija, kuoli näet aamulla 31 p. jouluk. 1872. Jos milloinkaan, tuli\nkuolema silloin lempeänä vapauttajana kärsivän luokse. Jo kevättalvella\n1871 oli Kivi tuotu Helsinkiin hoidettavaksi. Ensiksi hän oli uudessa\nklinikassa ja kesäkuun alusta Lapvikin hulluinhuoneessa. Sieltä hän\nuuden vuoden alussa parantumattomana toimitettiin kotiseudulleen, missä\nhän eli viimeisen aikansa Albert veljensä mökissä Tuusulan järven\nrannalla. Kun veli vuoden viimeisenä päivänä toi kuolinsanoman\nHelsinkiin, herätti se syvää liikutusta runoilijan ystävissä ja\nihailijoissa, joiden luku silloin ei kumminkaan ollut suuri.[10] Uuden\nvuoden yönä Fredr. Cygnaeus kirjotti Morgonbladetiin \"hyvästijätön\",\njoka alkoi seuraavin sanoin:\n\n\"Onnellisimpien suloisin toivo on saada kauvan elää maan päällä;\nonnettomimmat eivät aina edes itsekään muista, että heillä on jälellä\nse lohdutus että voivat kuolla. Mutta ne jotka toivovat onnettomille\nhyvää, pitävät kiinni siitä lohdutuksesta ja tervehtivät ystävän\nhivuttavan elonkipinän sammumista samoilla tunteilla kuin he katselevat\nkotiaan uhkaavan tulipalon sammuttamista.\"\n\n\"Semmoisella tunteella kuulin sanoman, että tämän myrskyisen vuoden\nviimeinen päivä oli myöskin erään kovin onnettoman miehen myrskyisen\nelämän viimeinen.\"\n\n\"_Runoilija Aleksis Kivi_ on tänä aamuna vapautettu siitä elämän ja\nkuoleman välitilasta, jossa hän viimeisinä aikoina on oleillut:\nvälitilasta, joka on kamala jokaiselle kuolevalle, mutta toki\nkamalin yhdelle rikaslahjaisimpia henkiä mitä koskaan on maassamme\nsyntynyt.\" -- --\n\nLauantaina 4 p. tammik. aamupäivällä tapahtui hautaus Tuusulan\nkirkkomaalla. Sitä ennen oli Helsingistä saapunut ystäväjoukko,\nparikymmentä herraa ja naista, vainajan viimeiselle asunnolle.\nEnnenkuin arkku suljettiin, eräs näitä ystäviä, E. A. Forssell,\npiirusti ainoan alkuperäisen muotokuvan, joka tiettävästi runoilijasta\non säilynyt. Paitse kasvojen piirteitä hän kuvasi mahdollisen tarkasti\nkoko pään muodon, joka sitä varten kohotettiin ylös arkusta. Sentähden\ntässä muotokuvassa tunnemmekin korkeakaarisen, jalon runoilijaotsan,\nmutta kasvojen alaosassa ja varsinkin suun ympärillä on taudin ja\nkuoleman kouran jälkiä. Neidit Emilie Bergbom ja Minette Munck olivat\nkumpikin lähettäneet laakeriseppeleen ja niistä pantiin toinen\nvainajan päähän arkun sisään, jota vastoin toinen kiinnitettiin\nkukkien keskelle arkun kanteen pään kohdalle. Kun virren värssy oli\nneliäänisesti laulettu (helsinkiläisten joukossa oli yksinkertainen\nylioppilaskvartetti), surusaatto lähti liikkeelle, ja ystävät kantoivat\nvuorotellen ruumisarkkua kirkolle saakka. Siunauksen toimitti pitäjän\niäkäs rovasti C. Aspegren, puheen vainajan muistoksi piti tri J. V.\nCalamnius, ja laulajat lauloivat Paavo Cajanderin tilaisuutta varten\nsepittämät säkeet, jotka alkavat: \"Vaipuos, vaivu, Synnyinmaasi\nhelmaan!\"\n\nJotenkin samaan aikaan kun kuolema vapautti Kiven elämän tuskista, tuli\nhänen nimensä toisestakin syystä mieleen saatetuksi semmoisissa\npiireissä, joissa se oli ollut sangen vieras jollei kokonaan\ntuntematon. Fil. kand. Rafael Hertzberg oli näet ruotsalaista teatteria\nvarten mukailemalla ruotsintanut Kiven draaman Karkurit ja sen\nensi-ilta oli ilmotettu 13 p:ksi jouluk. Sitä ennen oli Bergbom, joka\nviimeisinä vuosina oli hoitanut runoilijan kirjallisia asioita, Kiven\nja hänen omaistensa puolesta vaatinut teatterilta kohtuullista\ntekijäpalkkiota draaman näyttelemisestä. Teatterin toimitusjohtaja oli\nkuitenkin antanut kieltävän vastauksen, koska muka johtokunta\nhyväksyessään kappaleen esitettäväksi oli sopinut Hertzbergin kanssa,\nettä tämä suorittaisi välin tekijän tai hänen edusmiehensä kanssa.\nTositeossa Hertzberg ei kuitenkaan ollut asianomaisilta pyytänyt\nkääntämislupaa, vaan päin vastoin Bergbomille selittänyt, että hän ei\nollut velvollinen mitään maksamaan. Näin ollen Bergbom mainittuna\npäivänä julkaisi sanomissa seuraavan \"_protestin_\" eli vastalauseen:\n\n\"Kaupungin sanomissa ilmotetaan, että Uudessa Teatterissa tänä iltana\naiotaan näytellä Aleksis Kiven 'Karkurit' näyttämöä varten mukailtuna\nja käännettynä.\"\n\n\"Min paljo kuin minua ilahuttaakin, että nerokkaan draamarunoilijamme\nteos on saava oikeutetun sijan teatterin ohjelmistossa, en voi\nolla julkilausumatta syvää hämmästystäni siitä täydellisestä\nhienotunteisuuden ja oikeuden vaatimusten laiminlyömisestä, jota\nteatterin johtokunta tässä asiassa on osottanut.\"\n\n\"Teatterin johtokunta ja ruotsalainen mukailija ovat omavaltaisesti,\npyytämättä tekijän taikka hänen edusmiehensä lupaa, anastaneet Kiven\nteoksen näyttämöä varten. Sen lisäksi ovat he täydellisesti ylenkatsoen\nkaikkialla muualla lain ja meilläkin tavan tunnustaman säännön, että\nkirjallinen omaisuus on omaisuutena pidettävä ja sen omaksi ottaminen\nsiis korvattava, kieltäytyneet suorittamasta penniäkään siitä tulosta,\njoka heillä on oleva Kiven teoksesta. Tämä vastakohtaisuus teatterin\njohtokunnan rahallisen neuvokkuuden ('finansiell förslagenhet') ja\nrunoilijan voimattomuuden välillä on sitä räikeämpi kuin Aleksis Kivi\nelää surkeimmassa kurjuudessa. Eivätkä teatterin johtokunta ja\nnäyttämöllinen mukailija voi puolustella itseään tietämättömyydellä\ntaikka unohduksella, sillä yksityisesti on heitä muistutettu kaikista\nnäistä seikoista.\"\n\n\"Oikeudeton asema, missä tekijä on keinotteluun nähden, on yksi\nsivistyselämämme pimeitä pilkkuja, mutta erityisesti on se omansa\nhävettämään, että sivistyslaitos semmoinen kuin teatteri käyttää sitä\nedukseen. Niinkuin tiedetään sisälsi painolaki vuodelta 1865 säädöksiä,\njotka suojasivat yhteiskunnan lapsipuoltenkin, runoilijan ja\ntaiteilijan, omaisuutta; samaa suojaa ovat 1872 vuoden säädytkin\nanoneet. Teatterin johtokunta on kuitenkin käyttänyt sitä asianlaitaa,\nettä tämä Suomen kansan toivomus ei vielä ole saanut lainvoimaa,\nlaillisuuden varjolla kullatakseen tekoansa. Mutta siinäkin, missä\nvaltion lait eivät mitään määrää, ovat kunnian lait sitovia -- näiden\nvalvoja on yleinen mielipide ja sen edessä allekirjottanut sekä\nrunoilijan lähimpien valtuuttamana että ystävänä panee vastalauseensa\nKarkurien esittämistä vastaan teatterissa, se kun loukkaa toisen miehen\nomistusoikeutta.\"\n\nSeuraavina päivinä luettiin Morgonbladetissa selvittelyjä, joissa\nHerzberg ja Bergbom kertoivat mitä heidän välillään oli tapahtunut.\nEdellinen väitti lauseensa, että hän ei ollut velvollinen korvaamaan\ntekijää, ei suinkaan tarkottaneen sitä että hän kieltäysi mitään\nmaksamasta, vaan oli Bergbom muka sanonut ei tahtovansa keskustella\nhänen kanssaan; jälkimäinen taasen vakuutti, ettei hän lainkaan ollut\nvetäynyt puhumasta Hertzbergin kanssa, vaikka hän kyllä piti teatterin\njohtokuntaakin velvollisena vastaamaan draaman näyttelemisestä, sekä\nettä hän -- mikä oli pääasia -- oli tullut siihen vakaumukseen, että\ntekijä olisi jäävä kokonaan osattomaksi. Pari viikkoa tämän jälkeen\n(29/12) julkaisi H. D. tiedon, että Ruotsalaisen teatterin\njohtokunta -- konsuli N. Kiseleff, professori C. G. Estlander\nja asessori F. Krogius -- olivat haastaneet tohtori Kaarlo Bergbomin\nraastuvanoikeuteen \"protestin\" johdosta, jota he pitivät kunniaansa\nloukkaavana. Tositeossa Bergbom sai haasteen aikoja myöhemmin,\npalattuansa Viipurin ja Pietarin matkaltaan.\n\nJuttu oli ensi kerran esillä raastuvanoikeudessa 21 p. tammik. 1873, ja\nedusti siinä teatterin johtokuntaa asessori Krogius, jonka syytöskirja\njätti oikeuden ratkaistavaksi, eikö Bergbom, joka muka oli toiminut\nvastoin parempaa tietoansa, olisi tuomittava kunnianloukkauksesta 26 p.\nmarrask. 1866 julaistun asetuksen 6 ja 9 §§:ien mukaan ankarimpaan\nrangaistukseen (s.o. kuritushuoneeseen!).[11] Sittemmin käsiteltiin\nasiaa 11/2, 11/3 ja vihdoin 1/4, jolloin oikeus julisti päätöksensä,\ntuomiten Bergbomin _herjauksesta_ (smädelse) 700 markan sakkoihin.\n\nTässä ei ole paikka oikeusjutun seikkaperäiseen esittämiseen. Olkoon\nvain sanottu, että kysymys oikeuden edessä pääasiassa kohdistui siihen,\noliko Bergbomilla ollut aihetta käsitykseensä että teatteri ei aikonut\nkorvata tekijää vai oliko hän, niinkuin asessori Krogius väitti, hyvin\ntietäen asianlaidan olevan toisin kuitenkin julkaissut vastalauseensa.\nBergbom, jonka avustajana koko ajan oli mol. oik. kandidaatti Jaakko\nForsman, vaati puolestaan Kiseleffiä ja Hertzbergiä todistajiksi, johon\noikeus -- kantajan vastustuksista huolimatta -- suostuikin. Edellinen\ntunnusti Bergbomin esityksen oikeaksi, mutta Hertzbergin todistus oli\nilmeisesti vastakkainen Bergbomin kertomukselle siitä mitä heidän\nvälillään oli tapahtunut. Tämä todistus vaikutti epäilemättä\nmääräävästi jutun ratkaisuun, vaikka vastaajan puolelta huomautettiin,\nettä Hertzberg ei itsekään pitänyt itseään jäävittömänä sekä että se\nseikka että juuri hän (Bergbom) oli vaatinut Hertzbergiä\nkuulusteltavaksi selvästi todisti hänen toimineen bona fide. -- Kun\nasia sittemmin valituksen kautta oli tullut Turun hovioikeuden\ntutkittavaksi, katsoi tämä Bergbomin syypääksi ainoastaan _solvaukseen_\n(förolämpning) ja alensi sakkomäärän 200 markkaan. Teatterin johtokunta\npuolestaan veti asian vielä korkeimman tuomioistuimen eteen saamatta\nmuutosta aikaan.\n\nYmmärrettävää on, että tämä cause célébre antoi runsaasti puheenainetta\nhyville helsinkiläisille, eikä se suinkaan ollut omansa lähentämään\npuolueita toisiinsa. Parista senaikuisesta kirjeestä otamme seuraavat\nsanat:\n\n\"Oikeusjutusta väitellään kiihkeästi. Hertzbergin todistus on vähintäin\nsanoen selittämätön. Sen mukaan Bergbom olisi lasketellut valheita ja\nkuitenkin hän itse vaati Hertzbergiä todistamaan. Eikö se ole paras\ntodistus Bergbomin viattomuudesta taikka että hän on menetellyt\nvilpittömässä mielessä; ei suinkaan hän olisi tahtonut että Hertzbergiä\nkuulusteltaisiin, jos hänellä olisi ollut paha omatunto siinä kohden.\nSaa nähdä kuinka asia päättyy!\" Niin toisessa kirjeessä; toisessa\ntaasen sanotaan: \"Merkillinen oli Hertzbergin selitys. Kun kerran tekee\nvalan, pitäisi sanoa _kaikki_ eikä _ainoastaan_ mikä on sopusoinnussa\noman edun kanssa.\"\n\nTosiasiana voimme lisätä, että tämäkin juttu suomenmielisissä vahvisti\nlaajalti levinnyttä käsitystä, että suomenmielinen joutuneena Helsingin\nraastuvanoikeuden eteen mieluummin tuomitaan kuin vapautetaan. Asiamme\nei ole ratkaista, missä määrin käsitys oli oikeutettu -- että\nsemmoinen käsitys oli olemassa eikä suinkaan vielä ole hävinnyt on\n_historiallista_.\n\nLopuksi on edellisen yhteydessä kerrottava, että Hertzberg, \"protestin\"\nilmestymisen jälkeen, todella Bergbomille Kiveä varten suoritti 113\nmarkkaa (s.o. _kaikki_ mitä hän itse oli käännöksestään saanut!). Tämä\nmaksu tapahtui siis vähän ennen runoilijan kuolemaa, ja Bergbom antoi\nrahat vainajan Albert veljelle maahanpanijaisten kustannuksiin.[12] --\nMitä tulee Karkurien ruotsinnokseen -- Flyktingarna -- annettiin se\nruotsalaisella näyttämöllä 13/12 Ja 15/12 1872 saavuttamatta\nmenestystä; \"yleisö vastaanotti sen kylmästi ja myötävaikuttavat\ntaiteilijat näyttelivät saamatta suosionosotusta\". Nämä sanat on otettu\nBergbomin kirjottamasta arvostelusta (Mbl. n:o 296), jossa pääsyynä\nhuonoon tulokseen pidetään mukaelman kelvottomuutta. \"Henkilöt ovat\nsamat, aiheet samat, mutta silti on toimitelma vähintäin kolmannen osan\nalkuteosta lyhempi.\" Lyhentäminen oli miltei yksinomaisesti toimitettu\npyyhkimällä, josta luonnollisesti kehitys ja luonteet olivat suuresti\nkärsineet. Kaiken päälliseksi mukailija oli tehnyt draaman päätöksen\n\"onnelliseksi\" -- kumminkaan muuttamatta traagilliseen ratkaisuun\najavia aiheita ja luonteita. Arvostelija lausuu lopulta, \"että Karkurit\nruotsalaisessa asussaan ei anna mitään käsitystä, ei kyseessä olevasta\nnäytelmästä eikä tekijän runoudesta ylipäätään\". -- Tähän liitämme\nainoastaan sen huomautuksen, että Hertzbergin mukaelma tähän saakka\n(35 vuotta myöhemmin!) on _ainoa_ yritys tehdä Suomen suurinta\nsuomenkielistä runoilijaneroa tunnetuksi maamme ruotsalaiselle\nyleisölle.[13] Kaukana täällä eletään toisistaan.\n\n_Sunnuntaina 2 p. maalisk. 1873 Suomalainen teatteri antoi ensimäisen\nnäytäntönsä Helsingissä_ -- merkkitapahtuma, joka ei suinkaan ole\nvähäarvoisimpia kansallisen sivistyksemme historiassa. Ohjelma oli:\nMargareta, Kukka kultain kuusistossa ja Hääilta. Huone oli \"aika hyvä\"\n-- siis ei täysi; mutta näyttelijät voittivat yleisön odotukset. Kiven\nnäytelmässä olivat esiintyjät: Kallio -- Konon, nti Heerman --\nMargareta, nti Toikka -- Kaarina, Himberg -- Anian ja Vilho -- Matti;\ntoisessa kappaleessa esitti nti Toikka Ainaa ja huudettiin esiin;\nviimeisessä Lydia Lagus yllätti kuulijoita raikkaalla, heleällä\nlaulullaan ja oli muutenkin viehättävä näyttämöllä. -- Kun Viuluniekka\noli annettu 6/3, kirjottaa Emilie: \"Minä puolestani olen ihmeen\ntyytyväinen näyttelijäin edistykseen. Lundahl näytteli hämmästyttävän\nhyvin.\" Yleisö oli erinomaisen mieltynyt.\n\nTämän jälkeen annettiin maalis- ja huhtikuun kuluessa kaikkiaan 18\nnäytäntöä, joissa näyteltiin jo tuntemamme ohjelmisto, niin että\ntoisessa puolessa näytäntöjä esitettiin kolme joskus neljäkin pikku\nkappaletta, toisessa puolessa joku isompi koko illan näytelmä. Uusia\nolivat ainoastaan Tuokon kääntämä Conradin 1-näytöksinen laulukappale\n_Sala-ampuja ja karjatyttö_ sekä E. F. Jahnssonin alkuperäinen,\n3-näytöksinen, historiallinen näytelmä _Bartholdus Simonis_, jonka ensi\nilta 30/4 oli näytännöistä viimeinen. Näytännöt tapahtuivat kaikki\nArkadia teatterissa, joka nytkin, niinkuin vuosina 1869 ja 1870, oli\nvenäläisiltä vuokrattava ja vasta jonkun vuoden päästä kokonaan tuli\nSuomalaisen seurueen käytettäväksi. Näytäntöpäivät olivat paitse\nsunnuntaita maanantai ja torstai; Ruotsalainen teatteri näytteli\nkeskiviikkoisin ja perjantaisin. Näytösten väliaikoina soitti\norkesteri, josta enin osa myötävaikuttavia kuului kaartin\nsoittokuntaan.\n\nHelsingissäkin herätti teatterin ensi esiintyminen suurta tyydytystä,\njoskaan ei semmoista naivista riemua kuin maaseuduilla. Alussa oli\nyleisö verraten vähälukuinen, mutta sen mielenkiinto kasvoi\nkasvamistaan, niin että myöhemmin ja lopulta näyteltiin varsin hyville\ntaikka täysille huoneille. Että siitä huolimatta ruotsalainen hienosto\nvältti suomalaisia näytäntöjä on vähemmän outoa kuin päinvastainen\nasianlaita olisi ollut. Emilie kertoo, että semmoisetkin \"gens de\nqualité\", jotka tavattaessa olivat olevinaan erinomaisen\n\"intreseerattuja\", eivät olleet käyneet siellä kertaakaan. Kun joku\nyksityinen eksyi Arkadiaan, oli se poikkeus säännöstä. Mitä kritiikkiin\ntulee oli se Morgonbladetissa[14] ja U. S:ssa, niinkuin arvata sopii,\nmyötätuntoinen, ilman että se sentään oli muistuttamatta nuoren\nnäyttämön puutteista. Myötätuntoisuus osottautui siinä että\nymmärrettiin olot ja ehdot, joista uusi yritys oli riippuvainen. Siten\nedellisen lehden ensimäisessä arvostelussa sanotaan:\n\n\"Alkava Suomalainen teatteri ei ole enää tyhjä kuvitelma, vaan\ntosiasia, millä silmillä sitä katsotaankin. Tiedämme varsin hyvin, että\ntämä yritys, niinkuin jokainen muukin, jolla uusi ura on avattavana,\nmonessa herättää epäilystä ja epäluuloa, mainitsematta muita tunteita.\nSuomalaiselle teatterille ei se ole voinut olla odottamatonta, eikä sen\ntoimella ole lähempää päämäärää kuin voittaa uskottomat epäilijät.\nAstukoon se vain eteenpäin sillä voitonvarmuudella, jonka jokainen hyvä\nyritys on omansa synnyttämään.\" -- --\n\n\"Ohjelmistoon nähden on nuori teatteri aluksi pääasiassa rajottunut\npieneen huvi- ja laulu- sekä kansannäytelmään. Onhan se aivan\nluonnollista, sillä ainoastaan vähitellen voi se edistyä korkeamman\ndraaman, suuren komedian ja murhenäytelmän alalle. -- -- Kiven\nMargareta on tähän saakka annetuista näytelmistä ollut vaikein tehtävä\nnuorille näyttelijöille. Siinä näet menestys on riippuvainen lausumisen\nja liikuntojen plastiikan täydellisyydestä, johon katsoen vastaiseksi\nei voida asettaa kovin suuria vaatimuksia näyttelijöihin.\" -- --\n\nYmmärrettävästi oli Margareta, vaikkei sitä arvostelussa mainita,\notettu ohjelmistoon sentähden että se oli kotimainen kappale.\nValitessaan näytelmiä Bergbom tietenkin piti silmällä ei ainoastaan\nseurueen voimia, kappaleen kirjallista arvoa ja siveellistä\nnuhteettomuutta, vaan myöskin mikäli mahdollista sen kansallista\nalkuperää. Oman maan kirjallisuudesta hän siis otti mitä vain saattoi\nkysymykseen tulla, ja jo ensi vuoden ohjelmistossa kohtaamme\ntoistakymmentä alkuperäistä suomalaista tahi ruotsista suomennettua\nkotimaista kappaletta. -- Näistä oli Kiven Kihlauksella suurin\nmenestys. Helsingissä se tänä ensi keväänä näyteltiin viisi kertaa ja\njo ensi illan (13/3) jälkeen sanottiin, että se \"mitä uskollisimpana\nkansanelämän kuvauksena hämmästytti niitäkin, jotka ennestään tunsivat\npienen huvinäytelmän. Useita tottumattomia, jotka pyytävät ainoastaan\nsievää ja siroa, saattoi burleskimainen kuvaelma ehkä ensi hetkessä\noudostuttaa, mutta varmaan ei meillä pitkiin aikoihin ole [näyttämöllä]\nnähty niin tosieläviä ihmisolentoja. Näyttelijät suorittivatkin\ntehtävänsä varsin hyvin. Kalliolla on siinä parhain osansa (eräs\nsaksalainenkin huudahti 'aber er spielt ja famos!'), mutta oivallisia\nolivat toisetkin: Vilho, nti Toikka ja Korhonen.\" Myöhemmin lisättiin\nvielä samasta kappaleesta, että se \"näyteltiin todella mainiosti ja\njoka kerta oli yleisön mieltymys entistä isompi\". -- Muista\nkotimaisista näytelmistä oli tavallaan huomattavin Rosendahlin Ainamo.\nTäydellisesti menestyäkseen se kyllä olisi vaatinut loistavampia\nnäyttämöllisiä varustuksia, täydellisempää orkesteria ja suurempaa\ntaiturimaisuutta esityksen puolesta kuin nuori teatteri kykeni\ntarjoamaan, mutta Schantzin musiikki kannatti sitä kuitenkin, niin että\nse annettiin kaksi kertaa hyvälle huoneelle.\n\nYlipäätään on luonnollista, että varsinkin laulukappaleet Helsingissä\nesitettiin tyydyttävämmin kuin maaseutukaupungeissa. Se koskee ei\nainoastaan Ainamoa ja Preciosaa, vaan pienempiäkin laulunäytelmiä,\njoissa nyt Lydia Lagus ensi kerran esiintyi näyttämöllä. Oltuaan\nmuutamia kuukausia nti Mechelinin koulussa nuori laulajatar, jolle\nluonto oli \"lahjottanut voimallisen, heleän äänen sekä komean\nvartalon\", suoritti pikku osansa sangen varmasti ja miellyttävästi,\nmutta erittäin viehätti hänessä \"joku erikoinen raikas ja toivehikas\npiirre\". Kappaleessa Sala-ampuja ja karjatyttö nti Lagus, Lundahl\nvastanäyttelijänä, ilmaisi laululahjan ohella draamallisiakin\ntaipumuksia. Muutoin hänen varsinainen loistoroolinsa oli Nettchen\nnäytelmässä Laululintunen, joka sentähden yhä uudestaan esiintyi\nohjelmassa.[15]\n\nPalataksemme puhekappaleisiin olivat suuret kansannäytelmät Viuluniekka\nja Päivölä ensi vuoden vaikeimmat tehtävät. Siitä huolimatta oli esitys\ntyydyttävä, jopa edellinen \"luultavasti se kappale, joka suoritettiin\nparhaiten\". Kummassakin näytteli Lundahl pääroolia ja jälkimäisen\nnäytelmän johdosta tapaamme hänestä seuraavan arvostelun:\n\n\"Tässä näyttelijässä on tarmoa ja todellisia taiteilijataipumuksia. Hän\non jo aika lailla tottunut liikkumaan näyttämöllä ja usein on kuin\nnäkisi edessään vanhan, harjaantuneen näyttelijän. Mathiaksen rooli on\ntähän saakka hänen parhaimpansa. Monesti hän liiottelee, m.m.\nmimiikissä, mutta melkein aina on hänen esityksessään luonteenomaista\nja erinäisissä kohtauksissa havaitaan todellista innostusta.\nKieltämättä Lundahlilla on tavallista suurempi kutsumus näyttämölle,\nmutta hänen äänensä tekee hänelle kuitenkin korkeampien tulosten\nsaavuttamisen vaikeaksi. Itsessään ääni ei ole vastenmielinen, mutta\nlausuminen on niin epäselvä, että katsojat vaivoin ymmärtävät hänen\npuhettaan.\"\n\nPaitse Lundahlin, jolla oli joku luonnonvika puhe-elimissä, oli\nmuittenkin näyttelijäin lausuminen ylipäätään vähemmän tyydyttävää,\nmilloin puhuttiin liian hiljaa, milloin liian nopeasti taikka\nhätäisesti taikka muuten epäselvästi. Siinä kohden oli siis paljo\ntoivottavaa, paljo työtä tarpeen.\n\nToisistakin näyttelijöistä saamme tietoja, jotka luovat valoa teatterin\nalkuajan toimeen:\n\nNti Toikka eli rva Aspegren[16] antoi vähimmin aihetta erikoisiin\nmuistutuksiin. Hän lausui repliikkinsä ylimalkaan luontevasti ja\nvirheettömästi. Hänen näyttelemisessään oli tunnetta ja myötätuntoa\nherättävää, joskaan ei mitään erittäin silmäänpistävää. Kiihkoisissa\nkohdissa nähtävä kohtuuden ja pyörennyksen puute oli varmaan\nvoitettavissa. Hänen ehdottomat taipumuksensa näyttämötaiteeseen\nilmenivät yhtä hyvin traagillisissa kuin koomillisissa osissa -- niin\nJohannana Työväen elämässä, niin Annana Päivölässä, niin Marina Marin\nrukkasissa y.m.\n\nVilhon, apujohtajan ja järjestäjän, suurempi näyttämöntuntemus\nhavaittiin hänen näyttelemisessäänkin, jossa hän oli suuresti\nedistynyt. Hänen käsityksensä tehtävästään oli älykäs ja hänen\npyyteensä oikeat, vaikkei hän aina päässyt niiden perille; hänen\nvartalonsa ja äänensä olivat hänelle esteenä kun ylevämpi vaikutus oli\nkyseessä. Korjattavissa oli se että hän valmisti roolinsa liian\nyksityiskohtaisesti ja heti alussa pani koko voimansa liikkeelle, niin\nettä nousu kävi mahdottomaksi. Vilhon lausuminen oli selvää ja\nkielenkäyttö nuhteetonta. Hänkin näytteli sekä traagillisia että\nkoomillisia rooleja hyvällä menestyksellä: edellisiä esim. Martti\nTyöväen elämässä, jälkimäisiä Jeppe Niilonpoika, muita mainitsematta.\n\nKalliosta saattoi ehkä odottaa kelvollista \"père noble'a\", mutta\nvastaiseksi hän oli kovin särmikäs esiintymisessään ja hän erehtyi\nusein pannessaan painoa sanoihin. Hänen suomenkielensä oli sujuvaa ja\nsointuvaa. -- Himbergillä oli miellyttävä, mutta heikonlainen ääni. Hän\noli jotakuinkin tyydyttävä Lydia Laguksen vastanäyttelijänä Friedelinä\nLaululintusessa ja Vuorisena Hääillassa. -- Aspegren näytteli melkein\nyksinomaisesti koomillisia rooleja, joihin häneltä ei puuttunut\ntaipumusta; mutta hänen menestystään ehkäisi toiselta puolen liiottelu,\ntoiselta puolen puuttuva kielentaito. -- Korhonen osotti vähemmissä\nkoomillisissa osissa, esim. Jooseppina Kihlauksessa, hyvää taipumusta\nluonnekuvaukseen. --\n\nNaisnäyttelijöistä nti Heerman oli lähinnä nti Toikkaa. Hänen\nulkomuotonsa oli edullinen ja hänen liikunnoissaan oli luontaista\nsuloa; mutta hän oli vielä tottumaton ja lausui hätäilemällä. -- Nti\nSavolainen esitti jotenkin yksitoikkoisesti äkäisiä emäntäpiikoja ja\nämmiä ja puhui selvää Savon murretta. -- Nti Tötterman ei ollut\nvapautunut vasta-alkajan ujoudesta ja nti Kaarlonen oli kenties vielä\nvähemmän näyttämölle kotiutunut.\n\nOn jo mainittu että viimeisenä iltana ensi kerran esitettiin E. F.\nJahnssonin Bartholdus Simonis -- ensimäinen suomenkielellä kirjotettu\nhistoriallinen näytelmä, jonka toiminta tapahtuu Suomessa, ja jonka\nsuomalaiset näyttelijät ovat näytelleet. Tekijä, joka ennen oli\nherättänyt huomiota varsinkin historiallisella kertomuksellaan\n\"Suomalainen soturi kuningatar Kristiinan ajoilta\", on draamassaan\nkäsitellyt historiallista aihetta Kaarle X Kustaan ajalta. Kun 1656\nvenäläiset olivat alkaneet sodan Ruotsia vastaan, tarttui Viipurissa\nBartholdus Simonis ynnä muut kymnaasin ja koulun oppilaat aseisiin, ja\nkun he eversti Burmeisterin johdolla yhdessä porvariston kanssa olivat\npelastaneet kaupungin vihollisten hyökkäyksiltä, rupesi hän sekä\nkaksitoista toveriansa upseeriksi ollakseen mukana retkellä venäläisiä\nvastaan. Raudun kirkolla Burmeister joukkoineen hajottikin viholliset,\nmutta tappelussa Bartholdus kaatui. Tähän tekijä on liittänyt\nromanttisen lisäjuonen. Bartholdus ja Burmeisterin tytär Anna\nrakastavat toisiaan, mutta tapausten häiriössä Anna joutuu\ntuntemattoman miehen lumouksen valtaan ja hän antaa viekotella itseään\nhankkimaan tälle kaupunginportin avaimen. Rikoksen tehtyään hän\nkuitenkin toipuu huumauksestaan. Tuntematon oli eräs venäläinen kreivi,\njoka toivoi kavalluksen kautta saavansa kaupungin vihollisten haltuun.\nAnnan onnistuu estää tekonsa seuraukset, ja sovinto palaa hänen ja\nBartholduksen välille sillä hetkellä kun tämä heittää henkensä isänmaan\nedestä.\n\nVaikkei luonnekuvaus ole tarpeeksi syvennetty, eikä toiminnan kehitys\ntasaisesti johdettu, eikä vuoropuhelukaan aina sankarillisen ja\ntraagillisen aiheen tasalla, saavutti teos vaikuttavien yksityiskohtien\nja isänmaallisen hengen kautta katsojain suosion. Olihan se jotakin\nettä saatiin ensi kerran nähdä näyttämöllä havainnollinen kuvaus kansan\nmuinoisilta kärsimyksen ja kunnian ajoilta. Olihan siinä ilon aihetta,\nettä teatteri jo ensi näytäntökaudellaan saattoi esittää uuden\nalkuperäisen näytelmän, joka laatuaan oli näyte siitä, mikä on luettava\nkansallisen näyttämön korkeimpiin tehtäviin, nimittäin kansakunnan\nentisten vaiheiden kuvaaminen. -- Mitä esitykseen tulee oli Vilho\npääosassa vähemmän onnistunut kuin rva Aspegren Annana. Tekijä\nhuudettiin esiin, mutta ei ollut saapuvilla.\n\nTähän otamme muutamia piirteitä Emilien kirjeistä, ne kun ainakin\nvälillisesti kuuluvat aineeseemme:\n\nKevätkauden suuri tapahtuma Helsingin seuraelämässä oli Suomen\ntaiteilijain ja kirjailijain eläkerahaston hyväksi toimeenpannut\nsuuremmoiset taidearpajaiset. Emilie kertoo että Z. Topeliuksen ja\nC. G. Estlanderin ehdotuksesta hänetkin pyydettiin johtokunnan\njäseneksi. Arpajaisiltamassa Uudessa teatterissa 26 p. maalisk. piti\narpojen myyjinä esiintyä nuoria naisia, joista kukin edusti yhtä Suomen\nmaakuntaa. Kun siihen päätettiin pyytää muun muassa ruotsalaisia\nnäyttelijättäriä, ehdotti Emilie Suomalaisen teatterin puolesta neidit\nLydia Laguksen ja Selma Heermanin, ja nämä nähtiinkin iltamassa,\nedellinen Lapinmaana ja jälkimäinen Karjalana. Oli siis Suomen\nmaakuntien edustajain joukossa joku suomeakin ymmärtävä; useimmat\ntietysti olivat siihen nähden mahdottomia (nti Tengmark Ruotsalaisesta\nteatterista oli esim. \"Suloisen Savonmaan\" haltiatar!). --\n\nSamaan aikaan annettiin Ruotsalaisessa teatterissa kotimainen alkuteos,\nE. Nervanderin murhenäytelmä Kuninkaanlapset. Teos teki täydellisen\nhaaksirikon ja kertoo Emilie siitä seuraavaa:\n\n\"Olimme ensi iltana teatterissa, enkä ole koskaan nähnyt niin jääkylmää\nyleisöä. Oli kerrassaan mahdotonta saada yhtä ainoata apploodia aikaan.\nKaarlo meni toisenakin iltana ja tahtoi minut mukaansa ja minä meninkin\nja olen tyytyväinen että niin tein. Koko ensi rivillä oli 12 henkeä!\nkentiesi 20 permannolla ja kuitenkin oli vapaapilettejä annettu. Voiko\nkyllin ylenkatsoa Helsingin snobbiyleisöä? Juostaan kymmeniä kertoja\nkatsomassa kaikenlaista roskaa ja sitte sillä lailla tuomitaan\nkotimainen kappale, tietämättä minkä arvoinen se on. Kaarlo sanoi usein\ntunteneensa jonkinlaista katkeruutta sentähden että hän niin\ntäydellisesti oli rikkonut välinsä [ruotsalaisen] teatteriyleisön\nkanssa, mutta Kuninkaanlapset huutavat ääneen, että hän on tehnyt\noikein. Kappale on tosin ikävänlainen, mutta se tuntuu paljo paremmalta\nkun sen näkee toistamiseen ja toiseksi on sanottava että se näyteltiin\nkurjasti. Seurue tahtoi rehellisesti kostaa Nervanderille hänen\narvostelunsa.\" -- --\n\nVihdoin on mainittava tapaus uhkaavinta laatua, tulipalon alku\nArkadiassa:\n\n\"Affissöörskan huolimattomuuden kautta oli kiristorstaina klo 7 aamulla\nvalkea päässyt irti naisten pukemahuoneessa ja siellä riippuvat\nteatterin ja näyttelijättärien omat vaatteet paloivat tykkänään.\nOnneksi [vahtimestari] Wirman ja affissöörska saivat tulen\nsammutetuksi, ennen kuin se levisi sisempään huoneeseen, missä koko muu\npuvusto säilytetään. Teatterin vahinko nousee ainakin 1,000 markkaan ja\nlisäksi tulee näyttelijättärien, joilta paloi kenkiä, sukkia,\nkureliiviä, alushameita y.m. Teatterin hameita paloi yhdeksän, Lagus\nmenetti paljo.\" -- --\n\nTietääksemme tämä oli ainoa kerta, jolloin Suomalaisen teatterin aikana\nArkadia, tuo vanha puuhökkeli, jonka tulenarkuus oli melkein\nsananlaskuksi tullut, todella oli joutua tulen uhriksi. -- Samassa\nkirjeessä lausutaan teatterista:\n\n\"Taloudellinen asema on jotenkin hyvä; yksi ainoa ilta on tuottanut\ntappiota. Keskimäärin on näytäntö antanut 580 mk (tietysti bruttoa),\nniin että meillä olisi voittoa, jollei orkesteri olisi niin kallis.\nMusiikki maksaa 100 mk illalta, jota paitse Göhdelle tulee 12,\nMoesselille 12 ja Lindgrenille 6 mk kerralta ja erityisesti\nharjotuksista. Huono orkesterimme maksaa siis 140 mk illalta! Eikö se\nole kuulumatonta?\"\n\nLoppulausunnoksi Suomalaisen teatterin ensi olosta Helsingissä sopii\nseuraava ote eräästä Yrjö Koskisen Kirjallisessa kuukauslehdessä\njulkaisemasta kirjotuksesta. Huomautettuaan siitä ahdistetusta\nasemasta, missä suomalaisuus silloin oli, hän jatkaa:\n\n\"Näinä sumeina aikoina[17] katse mielellään kääntyy johonkin\nvalopaikkaan, joka näyttää lupaavan onnellista päivän koittoa nykyisten\nhämäräin perästä. Semmoinen toivorikas ilmiö on mielestämme uusi\n_Suomenkielinen_ teatteri. Se tosin vielä on vast'alkuinen heikko\ntaimi, jonka kasvaminen riippuu yhden ainoan miehen lempivästä,\nalttiiksi antavaisesta hoidosta. Mutta semmoisenakin se on puolen\nvuosikauden kuluessa varttunut niin kauniilla menestyksellä, että\nmeidän on syytä kreikkalaisten tavalla 'pelätä jumalien kateutta',\nellemme perustaisi toiveitamme kansallisuutemme edistyksestä korkeamman\njohdatuksen nojaan kuin olympolaisten suosioon.\"\n\nSen jälkeen huomautettuaan että teatteri vielä on pidettävä jonakin\n\"teatterikouluna\", kirjottaja lausuu: \"Yksimielisesti luullaksemme\nkuitenkin myönnetään, että tämä yritys jo on osottanut kauniimpaa\nedistystä kuin olisi sopinut millään oikeudella toivoa. Kappaleita on\nnäytelty, joissa näyttämisen sointuisuus on ollut moitteeton, ja vaikka\nnäyttelijäin joukossa ei sovi ketään vielä taideniekaksi nimittää, ovat\nuseatkin osottaneet varsin kiitettävää pyrkimystä taiteellisuuteen.\n-- -- Se puoli, joka tätä nykyä epäilemättä on toimen heikoin, on\nnäyttelijäin kieli ja lausunto. Tämä puoli tosin on luonnollinen\nseuraus suomenkielen nykyisestä tilasta maassamme; koska ainoastaan\nharvoilla sivistyneillä perheillä suomi on varsinaisena puhekielenä, ei\nole kielen ääntämys yleisemmin saanut sitä puhtautta ja hienoutta, joka\non sivistyneen puhekielen tunnusmerkki. Vaan toiselta puolen juuri\nteatterin pitäisi antaa tämmöisen jalostetun puhekielen malli.\" -- --\n\nKoska ohjelmisto oli loppuun näytelty ja kevät niin edistynyt, että\nyleisö tuskin olisi kauvemmin samassa määrässä kuin tähän saakka suonut\nhuomiota näytännöille, lähti seurue kolmeksi viikoksi _Hämeenlinnaan_\npalatakseen Helsinkiin toukokuun loppuviikoksi, jolloin\npromotsionijuhla oli tapahtuva. Ensimäinen näytäntö Hämeenlinnassa\nannettiin 4/5. \"Teatteri oli\", sanoo Hämäläinen, \"täpötäynnään väkeä,\njoka ihastuksella katseli Viuluniekkaa ja kättentaputuksilla ja\nnäyttelijöitä esiinpyytämällä osotti mieltymystään. Katsojat kuuluivat\nsuurimmaksi osaksi porvari- ja työkansan luokkaan, myös oli\nlähipitäjistä tullut sekä herras- että talonpoikaiskansaa, mutta vain\nharvoja kaupunkimme 'noblessista'.\"\n\nPaitse tätä ensimäistä näytäntöä annettiin vielä kahdeksan. Uutta\nohjelmistossa oli Antti Jalavan kääntämä Laurencinin ja Lubizen\n1-näytöksinen huvinäytelmä _Ei ollenkaan mustasukkainen_ ja A. Korhosen\n_Kosijat_, kumpikin Helsingissä harjotettu. Kuukauden keskivaiheilla\nkävi Lydia Laguskin Hämeenlinnassa. Yhtenä iltana hän näytösten välillä\nlauloi Hellaan lapsi ja A. Conradin Aamu-akkunani ja toisena Nettchenin\nosan Laululintusessa. Viimeksi, 22/5, näyteltiin Päivölä. --\nHämäläinen tunnustaa näytelmäin olleen \"sitä laatua, etteivät\nloukkaa arkaluontoisimmankaan siveyden tunteita\" ja letkauttaa\nhämeenlinnalaisia siitä etteivät he, niinkuin kaikissa muissa\nkaupungeissa oli tapahtunut, olleet kutsumalla seuruetta pitoihin\nosottaneet sille suosiotansa ja näyttäneet ymmärtävänsä antaa arvoa\nisänmaalliselle työlle.\n\nNiinä kolmena iltana, jolloin teatteri näytteli _Helsingissä_ toukokuun\nlopulla, esitettiin seuraavat ohjelmat: 25/5 Bartholdus Simonis ja\nLemun rannalla; 27/5 Sala-ampuja ja karjatyttö, Kukka kultain\nkuusistossa, Kihlaus ja Hääilta; 29/5 Suorin tie paras, Laululintunen,\nKihlaus ja K. S. Suomalaisen kirjottama ja Aug. Tavaststjernan\nsävellyksillä varustama, alkuperäinen 1-näytöksinen laulunäytelmä\n_Erehdykset eli promotsionimuistoja_.[18] Ensimäinen näytäntö annettiin\nVilhon ja kolmas Lydia Laguksen hyväksi, joka jälkimäinen valmistautui\nopintomatkalle ja jolle juurikään oli valtionvaroista myönnetty 1,400\nmarkan apuraha. Suositun laulajattaren resettinäytännössä oli \"väkeä\nenemmän kuin koskaan ennen ja yleisö osotti mieltymystään vilkkailla\nkättentaputuksilla ja esiinhuudoilla\", jota paitse nti Lagus palkittiin\n\"suurella kukkakiehkuralla\". Uutta laulukappaletta sanotaan \"sieväksi\nilveilyksi\", joka vastaanotettiin mielihyvällä. Enimmän siinä miellytti\neräs neliääninen laulu. Säveltäjä huudettiin esiin.\n\nNäin oli Suomalainen teatteri saapunut ensimäisen näytäntökauden\nloppuun. Tosin seurue ei nytkään hajaantunut lomalle, vaan jatkoi\nyhtämittaa työtänsä, mutta koska tilivuosi oli päätetty laskettavaksi\nkesäkuun alkuun, on kertomuksemmekin soveliaimmin jaettava saman\nperustuksen mukaan. Kun edellisessä on tehty selkoa teatterin julkisen\ntoimen ensi jaksosta, on luku nyt täydennettävä huomioon ottamalla\nyrityksen taloudellinen puoli y.m. asiaan kuuluvaa.\n\nTeatterin kannatusyhdistyksen kokouksessa 10 p. kesäk. 1872 (kts. I. s.\n279) valitun johtokunnan ensimäinen tehtävä oli ollut hankkia\nvahvistusta yhdistyksen säännöille, joiksi ehdotus hyväksyttiin samassa\nkokouksessa. Muodollisista syistä ei senaatti kumminkaan katsonut\nvoivansa vahvistaa sääntöjä semmoisina kuin ne ensin esitettiin ja,\nvaikka niitä noudatettiin, ei vahvistusanomusta[19] uudistettu ennen\nkuin 10 p. jouluk. 1873. Päätös on päivätty 9 p. kesäk. 1874; mutta\nkumminkin otamme jo tähän:\n\nSuomalaisen Teaterin Takausyhdistyksen säännöt.\n\n1 §. Suomalaisen Teaterin Takaus-yhdistyksen tarkoitus on suomalaisen\nteaterin perustaminen ja suomalaisen teateri-kirjallisuuden\nedistäminen.\n\n2 §. Jäseneksi pääsee sillä että ottaa suorittaaksensa yhden tai\nuseamman takaus-osan, joista jokainen sitoo 12:n markan maksuun\nvuosittain viiden vuoden kuluessa. Se joka tahtoo, saa myös kerrassaan\nsuorittaa koko maksun, jossa tapauksessa kultakin takaus-osalta\nmaksetaan ainoastaan 50 markkaa.\n\n3 §, Vuosimaksuilla kokoon saatu summa on osaksi oleva\ntakauksena näytteliä-joukon ylläpitämiselle, osaksi käytettävä\nnäytelmä-kappaleiden teettämiseen ja kilpa-palkintojen antamiseen.\n\n4 §. Näytteliä-joukon tulee näytellä sekä Helsingissä että asianhaarain\nmukaan myös maaseutu-kaupungeissa.\n\n5 §. Yhdistyksen asioita hoitaa johtokunta Helsingissä, jossa on 3\njäsentä ja 2 varajäsentä. Johtokunta valitsee keskuudestaan taikka sen\nulkopuolelta toimittavan johtajan, kassanhoitajan ynnä sihteerin, jonka\ntulee pitää tarkka huoli siitä että tarpeelliset aineet vastaiseen\nsuomalaisen teaterin historiaan säilyvät.\n\n6 §. Johtokunta yhdessä toimittavan johtajan kanssa pestaa näytteliät\nja asettaa heitä varten regissörin; johtokunnalla on vielä neuvon\nantamisen valta teateri-joukon toimen, näytettävien kappalten y.m.\nsuhteen, se julistaa kilpapalkintoja, määrää niiden suuruuden ja\npäättää palkkiot sisääntulleista dramallisista teoksista.\n\n7 §. Johtokunnan rinnalla tulee olemaan tutkiakunta sisääntulevien\nnäytelmä-kappalten tarkastamista varten. Tutkiakunnan jäsenet ovat\njohtokunnan valittavat.\n\n8 §. Toimittavan johtajan tulee laittaa ja johtokunnalle tuoda esiin\nkaava teaterijoukon toimeen sekä näytettävien kappalten laatuun vuoden\nkuluessa, pitää huoli soveliaan näytteliä-taidon opetuksen\nhankkimisesta teaterijoukon jäsenille, jos semmoinen on tarpeen ja\ntilaisuutta siihen on; vielä on hänellä yksinään valta näyttämis-ajan\nkuluessa päättää teateri-joukon kaikista asioista, ynnä myös\nvelvollisuus hankkia sihteerille tarpeelliset tiedot, jotka koskevat\nteateri-joukon tointa maaseuduilla.\n\n9 §. Yhdistys kokoontuu kerran vuodessa Helsingissä Toukokuun 10:nä\npäivänä. Jos tärkeitä syitä ilmautuu, kutsukoon kuitenkin johtokunta\nvälikokouksenkin kokoon. Vuosikokouksessa valitaan johtokunnan jäsenet\nsekä varajäsenet, tarkastellaan rahavarain tila y.m. Jäsen, joka ei\nitse voi kokouksessa olla läsnä, saa lähettää äänensä kirjallisesti. --\n\nEnsimäinen vuosikokous pidettiin Seurahuoneella 16/5 ja avasi sen\njohtokunnan puheenjohtaja Yrjö Koskinen. Hän huomautti siitä suosiosta,\njoka kaikkialla maassamme oli tullut nuoren teatterin osaksi ja\nmainitsi erityisenä todistuksena ne lahjotukset, jotka taidelaitos oli\nsaanut vastaanottaa. Paitse jo puheena ollutta viipurilaisten lahjaa\noli näet kauppias ja tehtaanisäntä _J. D. Stenberg_ Helsingissä\nhuhtikuulla teatterille lahjottanut 5,000 markkaa (5 Suomen\nhypoteekkiyhdistyksen obligatsionia), jotka johtokunnan päätöksen\nmukaan olivat säilytettävät pysyvänä rahastona, josta ainoastaan korot\nkäytettäisiin \"avuksi jonkun näyttelijän taiteellista edistymistä\nvarten taikka muuhun taiteelliseen tarkotukseen\". -- Sitten valittiin\njohtokunnan jäseniksi entiset, nimittäin tri K. Bergbom, prof.\nY. Koskinen ja amanuensi B. O. Schauman sekä varajäseniksi eversti\nA. Järnefelt ja maisteri A. Almberg. Reviisoreiksi valittiin maisteri\nA. Boehm ja kamarikirjottaja K. F. Wahlström, joiden 19 p. marrask.\npäivätystä kertomuksesta saamme lähempiä tietoja ensimäisen\ntoimintavuoden tileistä ja taloudellisesta asemasta ylipäätään.\n\nTulot ja menot nähdään rahastonhoitajan tekemästä taulusta, joka\nensimäisenä laatuaan ansainnee sijan tekstissämme:\n\n                     Tulot:\n\n  22 näytännöstä Helsingissä     Smk 11,688:90\n  17      \"      Porissa          \"   5,506:70\n   7      \"      Tampereella      \"   2,317:40\n  8(? 9)  \"      Hämeenlinnassa   \"   2,437:90\n  21      \"      Viipurissa       \"  10,379:17  32,330:07[20]\n  41 osaketta à 50 markkaa.       \"   2,050:-\n 434      \"   \" 12    \"           \"   5,208:-    7,258:-\n  Velkaa: lainattu Stenbergin rahastosta         4,500:-\n                                      Summa Smk 44,088:07\n\n                     Menot:\n\n  Päiväkustannukset Helsingissä  Smk  7,725:80\n          \"         Porissa       \"   3,494:64\n          \"         Tampereella   \"     870:78\n          \"         Hämeenlinnassa \"    892:92\n          \"         Viipurissa    \"   5,091:52\n  Palkat ja palkinnot             \"  14,888:49\n  Kirjasto                        \"   2,677:82\n  Puvusto                         \"   4,420:41\n  Koristukset                     \"     449:92\n  Matkakustannukset               \"   1,964:29\n  Suomalaiselle alkeisopistolle   \"     238:-\n  Kaikenl. (Sähkösan., posti y.m.)\"   1,194:91\n  Rahaa kassassa                  \"     178:57\n                                      Summa Smk 44,088:07\n\nTilivuoden päättyessä oli siis teatterilla velkaa Smk 4,321:43, mutta\nottaen huomioon että alkuharjotuksiin kului puoli viidettä kuukautta,\njolloin näyttelijät nauttivat palkkaa ilman että mitään saatiin sisään,\nsekä että puvusto, koristukset ja kirjasto olivat perustettavat,\narvostelivat tarkastajat asemaa varsin tyydyttäväksi. Heistä oli\nonnellinen päätös luettava erinomaisen johdon ja säästäväisyyden\nansioksi, ja he ehdottivat että \"toimittajatirehtöörin\" s.o.\ntoimitusjohtajan Kaarlo Bergbomin palkka, joka oli ollut 1,200 mk,\nkorotettaisiin ja että rahastonhoitajalle, Emilie Bergbomille, joka oli\nsuorittanut vaivaloisen työnsä ilman mitään korvausta, myönnettäisiin\nainakin kohtuulliset tarverahat. Vihdoin tarkastajat ehdottivat, että\nvastedes yhtiökokous pidettäisiin syksylläkin, koska kevätkokouksessa\nei voitu esittää juoksevan vuoden tilejä.\n\nJohtokunnan kokouksista ja toimista puuttuu lähempiä tietoja.\nTiettävästi ei vakinaista sihteeriä valittu, eikä myöskään\nsäännöllisesti kokouksissa pöytäkirjaa tehty. Alkuaikoina samoin\nkuin kauvan myöhemminkin hoidettiin asioita niin sanoaksemme\npatriarkalliseen tapaan. Toisin sanoen Kaarlo ja Emilie Bergbom pitivät\nyhdessä kaikki johtonuorat käsissään ja johtokunta kutsuttiin kokoon\nainoastaan silloin kun ilmaantui joku erityinen asia, joka oli niin\ntärkeä taikka muuten sitä laatua, että sisarukset eivät voineet taikka\ntahtoneet yksin olla edesvastuussa sen ratkaisemisesta. Semmoisia\nasioita olivat kysymykset teatterin taloudellisesta toimeentulosta ja\nsuhteesta viranomaisiin, kurinpidosta, milloin pahempi loukkaus\njärjestystä vastaan oli tapahtunut, j.n.e. Mitä tulee ainesten\nkeräämiseen teatterin historiaa varten, josta puhutaan 5 §:ssä, niin\nharrasti sitä maisteri A. Almberg -- kumminkin vähemmän virallisesti\nkuin sulasta mielenkiinnosta teatteriyritykseen, jonka innostuneimpia\nystäviä ja edistäjiä hän koko elämänsä on ollut. Hänen toimestaan onkin\nmelkoinen joukko aineksia, paitse hänen tekemiään muistiinpanoja,\nsäilynyt tämän historian hyväksi. Toinen yhtä harras Suomalaisen\nteatterin ystävä oli reviisori K. F. Wahlström. Ja totuuden mukaan on\ntunnustettava, että nämä kaksi isänmaallista miestä ovat ansainneet\ntulla muitten edellä mainituiksi Bergbom-sisarusten uskollisimpina\napumiehinä heidän suuressa elämäntyössään. Useammin kuin johtokunnan\nvirallisissa kokouksissa lienee vaikeitten olosuhteitten ahdistus\nkeventynyt Kaarlon ja Emilien neuvotellessa Almbergin ja Wahlströmin\nkanssa, ne kun olivat yhtä alttiita uhrautuvaan toimeen kuin vikkelöitä\nkeinoja keksimään.\n\nKoska ohjelmiston laatu antaa mahdollisesti luotettavimman käsityksen\nteatterin taiteellisista ja sivistyksellisistä harrastuksista, sen\nmerkityksestä kulttuuritekijänä ja vuosi vuodelta tapahtuvasta\nedistyksestä, tahdomme joka luvun loppuun liittää tilastollisen\nkatsauksen esitettäväksi tulleeseen näytelmistöön. -- Ensimäisenä\nnäytäntökautena näyteltiin seuraavat 36 kappaletta:\n\n    12 kertaa Laululintunen,\n    10   \"    _Kihlaus_, Hääilta, Preciosa,\n     9   \"    Suorin tie paras, Työväen elämästä,\n     8   \"    Marin rukkaset,\n     7   \"    _Margareta_, Kukka kultain kuusistossa, Viuluniekka,\n     6   \"   _Kalatyttö_,\n     5   \"   _Saaristossa, Lemun rannalla_, Don Ranudo de Colibrados,\n             Yökausi Lahdella, Rouget de Lisle, Päivölä,\n     4   \"   _Sotavanhuksen joulu, Ainamo, Silmänkääntäjä_, Kuinka\n             anopeista päästään, Ei mustasukkainen,\n     3   \"   _Hölmölän maailmanparantajat, Alkajaisnäytelmä_,\n             Sala-ampuja ja karjatyttö, Jeppe Niilonpoika,\n     2   \"   _Bartholdus Simonis_,\n     1   \"   _Erehdykset, Kosijat_, Sisarukset, Koira ja kissa,\n             Valtioviisas räätäli, Paratiisi ullakossa, Salakuljettaja,\n             Levoton yö, Ei ollenkaan mustasukkainen.\n\nNäistä oli 13 -- kaikki kursiivilla painetut -- kotimaisia, ja niistä\nneljä viimeistä uusia alkuteoksia. --\n\nSääntöjen mukaan oli \"Takaus-yhdistyksellä\" myöskin päämääränä edistää\n\"teateri-kirjallisuutta\". Siinä tarkotuksessa ilmotettiin 11 p. tammik.\n1873 kaksi kilpapalkintoa olevan jaettavana alkuperäisistä näytelmistä,\njotka ennen vuoden loppua tarjottaisiin teatterin käytettäväksi. Isompi\npalkinto, 500 mk, annettaisiin suuremmasta näytelmästä, joka\n\"runollisessa tai suorasanaisessa puvussa on näkymölle sovelias\" ja\nsisältää vähintäin 3 näytöstä; toinen pienempi, 250 mk, jaettaisiin\npienemmästä näytelmästä (joka sai olla ruotsinkielinenkin, vaikka siinä\ntapauksessa ainoastaan suorasanainen.)[21]\n\n\n\n\nII,\n\nToinen näytäntökausi, 1873-74.\n\n\nOn jo ohimennen mainittu, että teatteriseurueelle ei myönnetty\nlepoa kun varsinainen näytäntökausi oli päättynyt. Katsottiin\nnäet suotavaksi, että se käyttäen kesäajan mukavampia kulkuneuvoja\nvierailisi sisämaan kaupungeissa, joihin silloin ei vielä\nollut rautateitä. Näillä etäisemmilläkin paikkakunnilla oli\nteatterin perustaminen synnyttänyt iloa, sielläkin oli osakkeita\nkannatusyhdistykseen merkitty ja haluttiin tutustua laitokseen, josta\njo niin paljo mieltäkiinnittävää oli kuultu. Kun seurue lähti\nliikkeelle, se siis tiesi olevansa tervetullut minne saapuikin, ja tämä\ntieto antoi matkalle, joka tehtiin vuoden kauniimmalla ajalla Suomen\nkauniimmille seuduille, jotakin erittäin houkuttelevaa. Aikaa myöten\noli maaseuduilla kiertäminen muuttuva rasittavaksi, mutta nyt alussa\nnäyttelijät suoriutuivat matkaansa kuin millekin huvi- tai\nseikkailuretkelle.\n\nEnsimäinen määräpaikka oli _Joensuu_, ja tämä kaupunki, jonka\nasukasluku juurikään oli saavuttanut ensimäisen tuhatmäärän, näyttikin\nansainneen sen kunnian. Sanomien mukaan oli siellä yksityinen\nkansalainen[22] vuoden alkupuolella rakennuttanut \"teatterihuoneen\",\nsuuren, ravintolan yhteydessä olevan salin tarpeellisine laitoksineen\nteatterinäytäntöjä varten. Sali oli niin tilava, että siihen \"mahtui\nlähes puolet kaupungin asukkaista\" ja koristukset (joskin hyvin\nyksinkertaisia) oli hankittu Pietarista. Tämän ohella voidaan\npaikkakunnan taideharrastuksista mainita, että siellä kevätkaudella oli\npantu toimeen seuranäytäntöjä ja laulajaisia -- kaikki omin voimin.\nKuinka hartaasti Suomalaista teatteria toivottiin tulevaksi, näkyy\nsiitä että kauppias Lattusen alotteesta kaupunkilaiset tarjosivat\nnäyttelijöille vapaan matkan Viipurista, jonka lisäksi näille annettiin\nvapaat asunnot ja elatus koko sen ajan kun kaupungissa viipyivät.\n\nKesäkuun 10 p. klo 11 vaiheilla ehtoolla höyrylaiva Väinämöinen tulla\npuhkui Pielisjokea ylöspäin ja saapui kaupungin laituriin. Taajassa\njoukossa \"Jokelaiset\" seisoivat rannalla vastaanottamassa vieraitansa,\njotka laivan lähestyessä lauloivat Maamme-laulun. Rannalta vastattiin\neläköönhuudoilla, ja lämmin tunnelma liitti ennen tuntemattomat\ntoisiinsa. Seurueen astuttua maalle se oikein käsivoimalla hajotettiin,\nisännät kun kilvan ottivat toinen toisen toinen toisen vieraan\nhaltuunsa.\n\nNäytännöt alkoivat 13/6 ja oli ensi ohjelma: Työväen elämästä, Suorin\ntie paras ja Laululintunen. U. S:lle kirjotettiin, että näytäntö oli\n\"sydämeen koskeva, sai kyynelpisarat silmistä tipahtamaan ja ihastus\noli suuri\". Vilho puolestaan kirjotti Emilie Bergbomille: \"Ei missään\nmeillä ole ollut niin harrasta ja innokasta yleisöä kuin täällä; en\nmissään kaupungissa ole tavannut niin jykevää, eloisaa ja laveaa\nsuomalaisuutta kuin täällä.\" -- Laululintusessa esiintyi rva Aspegren,\nmutta Vilho ei voinut kiittää hänen lauluaan ja kysyi sentähden: \"Eikö\nLaguksen sopisi rientää tänne? Häntä kaipaa sekä yleisö että\nnäyttelijät.\" Sen johdosta nti Lagus lähtikin Joensuuhun, tuli perille\naamulla 26/6 ja lauloi viimeisissä näytännöissä. Kaikkiaan annettiin\nniitä kahdeksan ja huolimatta näyttämön ahtaudesta näyteltiin paitse\npienempiä -- niiden joukossa ohjelmistolle uusikin, K. J. Gummeruksen\nsuomentama Holbergin _Katsokaa peiliin_-- suuret kappaleet Päivölä,\nViuluniekka ja Preciosa. Viime mainittu esitettiin perjantaina 27/6.\nNäytäntö oli aiottu jäähyväisillaksi ja sen vuoksi joensuulaisten\ntunteet tulvivat. \"Naisille tuli\", Vilho kertoo, \"paljo kukkia ja mikä\noli sitäkin parempi kultasormuksia ja medaljongeja -- oikein\namerikkalaista! Heerman, Savolainen, Tötterman ja Kaarlonen saivat\nsormuksia, Lagus ja rva Aspegren medaljongeja, kun ei oltu saatu mittaa\nheidän sormistaan. Sormuksissa on kanta, johon saajan alkukirjaimet on\npiirretty ja sisäpuolella on kirjotus: _Muisto Joensuusta 27/6 1873_.\"\n-- Kun lähtö lykkääntyi maanantaiaamuun, näyteltiin vielä pyhäiltana:\nMargareta, Kukka kultain kuusistossa ja Laululintunen sekä laulettiin\npäälliseksi kvartetti Tavaststjernan operetista.\n\nTietysti pidettiin näyttelijäseurueelle kemujakin. Jo ensi näytännön\njälkeen oli \"pienet tervetulijaiset\", juhannusaattona ja yönä oli\niloinen seuranpito muutamalla saarella ja viimeisenä lauantaina\ntoimeenpantiin \"suuremmoiset läksiäiset, joissa melkein koko kaupungin\nväestö oli saapuvilla ja joissa ei tarjottu muuta juomaa kuin\nsamppanjaa(!)\". Tässä tilaisuudessa, johon maalaisiakin oli saapunut,\npidettiin hartaita, sydämellisiä puheita teatterin ja poissa olevan\njohtajan kunniaksi. Sitä paitse Puhakka julkilausui Bergbomille\nomistamansa runon ja ylioppilas Puustinen toisen näyttelijöille.\n\nKesäkuun 30 p. seurue eläköönhuutojen kaikuessa lähti Joensuu nimisellä\nlaivalla _Savonlinnaan_. Ja täälläkin, kirjotetaan Morgonbladetille, se\nvastaanotettiin \"niinkuin on tapa vastaanottaa rakasta ja kallista\".\nRavintolan isäntä Struwe antoi seurahuoneen salin maksutta\nkäytettäväksi, ja joka näytäntöilta se oli täynnä, jotkut ainoat sijat\npoisluettuina. Kumminkin sama kirjottaja viittaa siihen, että\nSavonlinnassakin oli niitä, jotka eivät suosineet teatterin\nharrastuksia.[23] Toiselta puolen hän sanoo puhutelleensa erästä\nkerimäkeläistä, jolla ennen tuskin oli ollut aavistustakaan\nnäyttämöstä, mutta joka nyt oli ollut suuresti ihastunut teatteriin.\n\"Kyll' on peninkulma matkoo\", mies oli päättänyt, \"mutta tok tänne\ntulla pittää, niin kauan kun hyö ovat teällä.\"\n\nSavonlinnassa annetun neljän näytännön ohjelmista ei ole tarkkoja\ntietoja. Se vain sanotaan, että Työväen elämästä ja Viuluniekka tekivät\nsyvimmän vaikutuksen. Vilho kertoo Bergbomille seuraavan tositapauksen.\nEräs talonpoika oli viinapullo taskussa ollut teatterissa, kun Työväen\nelämästä esitettiin. Näytelmän nähtyään läksi mies ulos, tempasi pullon\ntaskustaan ja viskasi sen katuun lausuen: \"Tuoss' on minunkin\nperkeleeni, nyt se on loppu!\" -- Tulot olivat noin 220 mk näytännöstä,\njota vastoin Joensuussa oli saatu noin 312 mk illasta. Matka\nSavonlinnasta Kuopioon tehtiin 11/7 höyrylaivalla Rauha, jonka kapteeni\n(Hellman) maksutta kuljetti teatterin puvuston y.m. tavarat.\n\nKun Rauha laski _Kuopion_ laituriin, \"tunsivat kaikki rehelliset\nsuomalaiset, jotka sinä iltana seisoivat rannalla, sydämensä tykyttävän\nisänmaallisuudesta ja ilosta nähdessään näyttelijäin ensi kerran\nsaapuvan sinne\". Kansaa oli kokoontunut oikein runsaasti ja soittokunta\noli toimitettu saapuville vieraita tervehtimään, mutta \"kun samalla\nlaivalla tuli kotiin eräs täkäläinen murheenalainen perhe,\njoka Ruotsinmaassa oli kuoleman kautta menettänyt rakastetun\nperheenisäntänsä, niin sopimattomalta näkyi tässä tilaisuudessa tehdä\nmitään ilonosotuksia\". -- \"Hiljaisuus vallitsi kansassa, mutta sitä\nenemmän paloivat sydämet ja sädehtivät kaikkein silmät ilosta ja\nuteliaisuudesta.\" Kauppias D. Keinänen ja maisteri A. Lindholm olivat\ntoimittaneet näyttelijöille valmiit asunnot. Näytäntöjen sarja alkoi\n13/7 samalla ohjelmalla kuin Joensuussa ja päättyi 10/8. Kaikkiaan\nnäyteltiin 11 kertaa, joista kuitenkin ainoastaan 7 Suomalaisen\nteatterin nimessä. Näytännöt tapahtuivat kylpylaitoksen salissa\nVäinölänniemellä, joka sitä varten oli laitettu tarpeelliseen kuntoon.\nSali oli niin pieni ja ahdas, että ihmiset kerran paikallensa\nistuttuaan eivät voineet siitä liikahtaa, mutta huolimatta kauheasta\nkuumuudesta oli katsojien huomaavaisuus ja ihastus suuri. Ensi iltana,\njolloin piletit olivat loppuun myydyt, mainitaan katsojien luvun olleen\nnoin 300. Muutoin yleisö ei suinkaan ollut yksistään kaupunkilaisia,\njotka näin sydänkesällä eivät kaikki olleet kotosallakaan. Niiden\nsijasta tulvi maaseutulaisia teatteria katsomaan. \"Täällä on ollut\nväkeä\", kirjotetaan U. S:lle, \"Pielavedeltä, Leppävirroilta,\nTuusniemeltä ja Iisalmelta -- vieläpä Nurmeksesta, Rautalammilta ja\nHankasalmelta\", ja paikkakunnan oma lehti, Tapio, antaa yhtäpitäviä\ntietoja: Teatteri on \"melkein joka kerta ollut täynnä innostuneita ja\nmieltyneitä kuulijoita, niiden seassa suuri joukko talonpoikia\". --\n\"Jokainen huomaa nyt, että teatteri on parhaimpia keinoja saattamaan\nsuomenkieltä korkeamman sivistyksen ja säädyllisyyden kieleksi. Suomi\nsujuukin hyvästi ja sulosti nuorten näyttelijäin suusta.\" -- Erittäin\njohti Työväen elämästä kansaa tuumimaan, \"että nuorukaiset, jotka nyt\nviettävät sunnuntai-iltansa turhuudessa jossakin kapakan suojassa tahi\nmuualla, saisivat opastua teatterissa etsimään huvitusta, koska siellä\non noin opettavaista\".\n\nMiten tyytyväisiä kuopiolaiset olivatkaan teatteriin, tapahtui siellä\nettä nti Lagus sai ankaran muistutuksen sentähden että hänen äänensä\nsattui olemaan -- käheä! Alussa täytyi näet eräänä iltana rva\nAspegrenin laulaa hänen sijastaan. Silloin joku äkäinen katsoja, joka\nluuli nti Laguksen tulleen käheäksi liiallisesta laulamisesta laivalla\nKuopioon tullessaan, kovasti nuhteli häntä Tapiossa, päättäen oikein\nkoulumestarin tapaan: \"yleisön on oikeus vaatia, että semmoisia esteitä\ntoiste vältettäisiin, jotta ei yleisö tulisi toivossaan petetyksi!\"\nTietysti toinen ritarillisempi savolainen seuraavassa numerossa\npuolusti laulajatarta, joka arvattavasti lopulta itse omalla laulullaan\nlepytti kiivaan morkkaajan. Tapion mukaan oli näytäntö 23/7 aiottu\nviimeiseksi. Sinä iltana annettiin m.m. Kosijat, jonka tekijän yleisö\ntiesi kuuluvan seurueeseen. Kappaleen näytettyä tekijä huudettiin\nesiin, \"ja nähtiin että se oli nuori herra Korhonen(!)\". Tositeossa\nviimeinen näytäntö, jossa koko seurue oli mukana, tapahtui 25/7;\nsilloin esitettiin Preciosa. \"Ikävä oli keskeyttää näytännöt\",\nkirjottaa Emilie, \"sillä väkeä tuli yhä enemmän, vaikka salongissa oli\n36 astetta!\" -- Jos luetaan mukaan toinen näytäntö (Viuluniekka), joka\nannettiin Kallion hyväksi, olivat tulot seitsemästä näytännöstä 2,558\nmk 31 p, joka tekee noin 365 mk illalta -- siis 53 mk enemmän kuin\nJoensuussa ja 145 mk enemmän kuin Savonlinnassa. Vilhon päiväkirjasta\npäättäen (joka tietysti ei kuitenkaan sisällä kaikkia teatterin menoja\nkyseessä olevalla ajalla) seurueen ensimäinen kesämatka tuotti\nlähes 2,000 mk voittoa. Tämän vaikutti toiselta puolen yleisön\nuteliaisuus, toiselta puolen että kaikkialla päästiin niin vähillä\npäiväkustannuksilla.\n\nMainitun viimeisen näytännön jälkeen oli seurueen jäsenillä vähän\nvaille kuukausi vapaata aikaa, mutta kahdeksan jäi vielä Kuopioon ja\npani elokuun alkupuolella toimeen neljä näytäntöä. Kaikkien oli määrä\nkokoontua _Helsinkiin_ 26/8 alottaakseen harjotuksia lähestyvää\nsyyskautta varten. Ja harjotuksia oli kahta lajia. Palattuaan\nopintomatkaltaan ulkomailta toukokuulla oli Achté jo heinäkuulla ollut\nKuopiossa ja siellä alkanut harjottaa köörejä ensin näytettävistä\noopperoista ja nyt oli Helsingissä lauluharjotusten ohella\nharjotettava sivuosia niissä kappaleissa, joissa rva Raa oli\nesiintyvä vierailunäytännöissään. Syyskausi oli näet alkava tämän\ntaiteilijattaren ensimäisellä esiintymisellä suomalaisella näyttämöllä.\n\nElokuun 28 p. rva _Raa_ Dagmar laivalla tuli Helsinkiin. Rannalla\nvastaanottivat hänet teatteriseurueen jäsenet sekä joukko vanhoja\nystäviä. Edellisestä luvusta tiedämme, että rva Raa oli Åhmanin\nseurueen jäsenenä loistavalla menestyksellä näytellyt Kristianiassa ja\ntullut uuden yleisön ihailun esineeksi. Sen ohella oli siellä\nrakentunut se suhde, joka ennen pitkää oli sitova hänet jollei juuri\nNorjaan niin ainakin Skandinaviaan -- tarkoitamme taiteilijattaren\nkihlausta norjalaisen kirjailijan Kristian Winterhjelmin kanssa.\nKumminkaan hän ei unohtanut sitoumuksiaan Suomeen nähden. Kun asiasta\nensin oli kirjeitä vaihdettu, Bergbom kesäkuulla kävi Kristianiassa\nlähemmin sopimassa näyttelijättären vierailusta. Silloin päätettiin,\nettä hän täälläkin, niinkuin vuotta ennen Norjassa, alottaisi\nesittämällä pääosan V. Hugon _Maria Tudorissa_, jonka Tuokko oli\nsuomentanut. Kun rva Raa saapui, olivat valmistustyöt niin edistyneet,\nettä ainoastaan muutamia yhteisharjotuksia enää oli tarpeen.\n\nEnsi näytäntö oli 4/9 ja muodostui harvinaiseksi juhlatilaisuudeksi.\n\n\"Kun esirippu toisen näytöksen alkaessa nousi\", kerrotaan\nMorgonbladetissa, \"oli kuningatar ensi kerran näyttämöllä. Hän istui\nsuosikki Fabiano Fabiani jalkojensa juuressa. Siinä hetkessä, ennen\nkuin sanaa kuultiin, remahti kättentaputus salongissa. Näyttelijätär\nnousee kumartaakseen yleisölle. Mutta silloin soittokunta virittää\nriemutoitotuksen ja taputusten myrskyntapaisesti kiihtyessä hän\nkokoilee runsaan kukkasadon, joka heitetään hänen ympärilleen. Tässä\nkunnianosotuksessa oli jotakin erikoista. Siinä ilmeni ei ainoastaan\nhetken suosio, vaan myöskin innostunut usko suomalaisen näyttämön\ntulevaisuuteen. Ettei rva Raa menettänyt mitään tämän tunteitten\nkahdenlaisuuden kautta, on varma asia, sillä tuo tulevaisuus on\nhänenkin kunniansa.\" --\n\nE. Nervander lausuu samoin Hufvudstadsbladetissa:\n\n\"Harvoin jos koskaan on taiteilija Helsingissä ollut niin sydämellisen\nja vilkkaan kunnianosotuksen esineenä kuin rva Raa tässä tilaisuudessa.\nNähtiin että lukuisa yleisö katsoi itseään osaksi Suomalaisen teatterin\nympäri maata hajaantuneista ystävistä, jotka olisivat tahtoneet olla\nsaapuvilla kiittämässä taiteilijatarta hänen suosiostaan kansallista\nnäyttämöämme kohtaan. -- -- Rva Raan taide on viime aikoina\nehdottomasti edistymistään edistynyt. Voimakkaasti ja tarmokkaasti hän\naina on näytellyt samoin kuin hän taiteilijana on ollut täysin\nitsenäinen. Mutta hänen esiintymisessään on ilmaantunut kohtia, jotka\nmielestämme ovat liian selvästi näyttäneet valmistavien tutkimusten\njälkiä ja sentähden häirinneet illusionia. Mikäli voimme nähdä Maria\nTudoria esiteltäessä, ovat nuo epätasaisuudet nyttemmin kokonaan\nkadonneet. Taiteilijan rikkaitten luonnonlahjojen ja älykkäiden\ntutkimusten lopputuloksena näyttäytyy nyt tyyliltään suuri ja\nerinomaisen voimallinen taide, semmoinen joka on omituinen usealle\nEtelän mainioimmalle näyttelijättärelle, mutta joka ani harvoin\ntavataan alppein pohjoispuolella.\" --\n\nVarmaa on että rva Raa kuvaten julmaa kuningatarta vastustamattomasti\nlumosi katsojat. Suomenkieli soi täysäänisenä hänen huuliltaan, ja hän\nnäytti voittaneen kaikki vieraan kielen tuottamat vaikeudet. Muutoin on\nsanottava, että yhteistyö suuren näyttelijättären kanssa ilmeisesti\ninnostutti nuoria näyttelijöitä. Sentähden tapahtuikin, että sanomat\nmyönsivät heille sen tunnustuksen, että ei yksikään suorastaan\nhäirinnyt sopusointua -- tunnustus, joka ei ole vähäisenä pidettävä,\nkun he kaikki ensi kerran esiintyivät suurisuuntaisessa, lennokkaassa\ntragediassa. -- Sama näytäntö uudistettiin kaksi kertaa, 7/9 ja 23/9.\n\nUusi ohjelma, Tavaststjernan Erehdykset, Lea ja Laululintunen,\nesitettiin 12/9 ja 14/9. Siis vakavan Lean rinnalla, jossa rva Raata,\nnäytellen loistavasti, tervehdittiin entisellä innostuksella ja jossa\nhänen ympärillään ensi kerran nähtiin varsinaisia suomalaisia\nnäyttelijöitä, kaksi iloista laulukappaletta. Sen jälkeen tehtiin\n\"riemuretki\" Hämeenlinnaan, jossa 16/9 annettiin Hääilta, Lea ja\nLaululintunen. Charlotte Raan mestaritaide ja Lydia Laguksen raikas\nlaulu sai Nordinin salongin täyttävät hämäläiset haltioihinsa, ja\nnäytännön jälkeen he juhlivat rva Raata, Bergbomia, teatteriseuruetta\nja Lean runoilijan muistoa. Kolmas ohjelma 19/9, käsitti Sala-ampujan\nja karjatytön, kohtauksen _Macbethista_(suomentanut Santala), uuden\nhupaisen F. Gumbertin säveltämän laulunäytelmän _Lemmenjuoma_ (Die\nKunst geliebt zu werden) ja kohtauksen _Hamletista_ (suomentanut\nTuokko). Tämän illan historiallinen merkitys oli siinä, että silloin\nShakespearen runotar ensi kerran astui Suomalaiselle näyttämölle, ja\nMorgonbladet lausuu rva Raan esiintymisestä:\n\n\"Keskinkertaisen taiteilijan on arveluttavaa koettaa antaa jotakin\neheää esittämällä katkelman; kypsyneelle se on tehtävä, joka on omansa\noikein näyttämään hänen kykynsä etevämmyyttä. Rva Raan esitys lady\nMacbethin unissakävijä- ja Ophelian mielipuolisuuskohtauksesta todisti\njos mikään tämän väitteen. Niin pian kuin esim. edellisessä\nkohtauksessa onneton lady Macbeth astui näyttämölle, tuli näytelmän\nsyvästi traagillinen tunnelma tuntuviin, ja seuraavina hetkinä selvisi\nmielikuvituksessa murhenäytelmän toiminta täydessä jylhyydessään.\nKatsoja näki kokonaisuuden eikä ainoastaan irtonaisen kohtauksen.\"\n\nNeljäs ohjelma, 21/9, oli Margareta, Lemmenjuoma ja Kihlaus, jonka\njälkeen 23/9 Maria Tudor annettiin jäähyväisnäytäntönä, mutta\ntositeossa tapahtui oikea hyvästijättö vasta kaksi päivää myöhemmin.\nRva Raa toimeenpani näet 25/9 draamallisen iltaman, jossa paitse\nKalatyttöä ja Lemmenjuomaa -- Lydia Lagus kummassakin -- esitettiin\n_Daniel Hjortin_ 2:sen näytöksen ensimäinen kuvaelma ja Lea. Katrin,\njoka ensi kerran nähtiin suomalaisella näyttämöllä, näyttelijätär\ntietysti kuvasi vaikuttavasti kuin muinoin Ruotsalaisessa teatterissa,\nmutta vasta lopussa, Lean jälkeen, nousivat tunteet tulvilleen. Yhä\nuudelleen taiteilijatar huudettiin esiin, kukkia satoi hänen\nympärilleen ja \"eläköön\" täytti salongin. Vihdoin ylioppilaskööri\ntyynnytti myrskyn Savolaisen laululla. Kun rva Raa lähti teatterista,\nsaattoi hänet kotia lukuisa osa yleisöä.\n\nSeuraavana päivänä oli läksijäispidot seurahuoneella.[24] Fredr.\nCygnaeus piti kunniavieraalle puheen, josta vain katkelma on\nsäilynyt.[25]\n\nSiitä päättäen hän ensiksi kiitti rva Raata siitä, että tämä oli\nosottanut ymmärtävänsä meitä, että hän väsymättömällä työllä oli\noppinut suomenkieltä \"ja jälleen tarjonnut sen mitä hän siten oli\nomistanut iloksi ja mielenylennykseksi Suomen kansalle\". Sen jälkeen\nhän julkilausui ajatuksen, \"joka kuultuna tuolla ulkona voisi saada\nmonen siunailemaan\", että näet rva Raa on suorittanut tehtävän, joka\nmuistuttaa niitä ruotsalaisia, jotka muinoin oppimalla suomenkieltä\ntekivät sivistyksen otolliseksi kansallemme. Vihdoin puhuja tunnustaen\nkansallisen teatterin äärettömän tärkeyden katsoi \"mitä onnellisimmaksi\nenteeksi Suomalaisen teatterin tulevaisuudelle, että niin kaikissa\nsuhteissa mahdikas näyttämötaiteihja-kyky kuin Charlotte Raa\noleellisesti on ollut mukana luomassa sitä elinvoimaa, josta tämä\nteatteri on saava elämänsä ja olentonsa\". -- --\n\nNäin päättyi rva Raan ensimäinen vierailu. Kreivi Berg laivalla\nnäyttelijätär lähti Helsingistä 28/9. Kun laiva 29/9 viipyi iltapäivän\nTurussa, sikäläiset ystävät pitivät hänelle pienet kekkerit teatterin\nlämpiössä, ja 4/10 hän Göteborgista, missä Åhmanin seurue paraikaa\nnäytteli, kirjoitti Emilie Bergbomille sydämellisen kiitoksensa siitä\najasta, jonka hän oli ollut Suomessa: \"Minulla on siitä rakas ja\niloinen muisto, joka tuntuu hyvältä omistaa.\"\n\nYhteistyö rva Raan kanssa vaikutti, miten lyhyt se olikaan,\nkehittäväisesti nuoriin näyttelijöihimme. Tämä huomautus on\nMorgonbladetista, josta otamme seuraavatkin erikoistiedot:\n\nMaria Tudorissa näyttelivät tärkeimpiä sivuosia: rva Aspegren -- Jane,\nLundahl -- Gilbert ja Himberg -- Fabiano Fabiani. Kaikki suorittivat\ntehtävänsä ylipäätään tyydyttävästi. Rva Aspegren, joka jo ennenkin oli\nnäyttänyt voivansa lämmetä ja antautua esitettäväänsä, osotti tällä\nkertaa myöskin huomattavaa hillitsemiskykyä. Se näkyi parhaiten\nviimeisessä näytöksessä, missä kuningatar ja Jane vuorottain ovat mitä\nkiihkeimpien mielenliikutusten vallassa. Lundahl näytteli Gilbertiä\nliikatunteellisuudella, joka näyttää kuuluvan tämän lupaavan\nnäyttelijän luonteeseen ja jota olisi sitä enemmän ajoissa\nvastustettava. Lundahl on tänä syksynä ensi kerran esiintynyt Joaksena\nLeassa, jopa tunnustusta ansaitsevalla tavalla. Muutamissa kohdin,\nniinkuin esim. Joaksen kirotessa publikaanin huonetta, esitys oli\nsydäntäkouristava. -- Himbergillä oli oikeastaan liian vaikea tehtävä\nFabianina. Kumminkin on hän saava kiitoksen siitä, ettei hän häirinnyt\ntunnelmaa. Varsinkin mykkä näytteleminen oli puutteellinen. Parempi hän\noli Aramina (Leassa). Hänen esityksensä oli siinä ilmehikkäämpää,\nsamalla kuin esitettävät mielenliikutukset olivat yksinkertaisempia ja\nluonnollisempia. -- Muista mainittakoon: Aspegren Frankenkrankina\nLemmenjuomassa. Siinä hän huvittaa katsojia, ja jos hän oppisi\ntarpeeksi hillitsemään itseään, olisi hänellä varmaan tulevaisuutta\nkoomillisella alalla. Suomenkielen lausumisessa hän on edistynyt.\nKallio, verraton Aapelina, ei näy kelpaavan vehkeileväksi lähettilääksi\n(Simon Renard) eikä kuninkaaksi (Claudius Hamletissa) -- vähintään\nolisi rooli tyydyttävästi ulkoa luettava; nti Heerman kuningattarena\n(Hamletissa) ja kamarirouvana (Macbethissa) lausui jotakuinkin\nrepliikkinsä, mutta liikunnot olivat monesti epämääräisiä.\n\nMainitsemista ansaitsee, että rva Raa tahtoi olla esikuvana muussakin\nkuin näyttelemisessä. \"Rva Raa on äärettömän kohtelias ja kiltti\",\nEmilie kirjoittaa sisarelleen, \"varta vasten näyttääkseen että\nteatterissa täytyy totella.\" -- Kun Hämeenlinnasta pyydettiin, että rva\nRaa kerran esiintyisi siellä ja Kaarlo myöskin tahtoi sitä, mutta\nEmilie oli vastaan ja sanoi rva Raalle, että hän hänen asemassaan ei\nlähtisi sinne, vastasi rva Raa: \"Minä suostun, koska Kaarlo tahtoo,\njollei muun tähden, niin näyttääkseni, että kun hän käskee, on seurueen\ntoteltava\". --\n\nRva Raan iltama oli myöskin koko suomalaisen näyttämön hyvästijättö\nHelsingin yleisölle -- tältä kerralta. Kohta sen jälkeen lähti näet\nseurue Viipuriin. Luonnollisesti on kertomuksemmekin muuttava sinne,\nmutta sitä ennen on puhuttava oopperavalmistuksista y.m. asiaan\nkuuluvasta.\n\nSyyskuulla tiesivät sanomalehdet kertoa, että suomalaisia\noopperanäytäntöjäkin oli tulossa. Sitä varten oli useita\nlaulutaiteilijoita otettu _Suomalaisen oopperan_, se on Suomalaisen\nteatterin lauluosaston, palvelukseen, nimittäin: nti _Emmy Strömer_\nensimäisenä sopranona, nti _Sofie Strömer_ alttona, ruotsalainen\nlaulaja _Ludvig Ericsson_ tenorina, _L. N. Achté_ baritonina ja _John\nBergholm_[26] bassona. Näistä on ainoastaan Ericsson uusi nimi\nlukijoillemme; hän oli kotoisin Tukholmasta, jossa hän myöskin oli\nsaanut soitannollisen kasvatuksensa.\n\nRva Raan läksijäisten jälkeisenä päivänä 27/9 antoi Emmy Strömer, joka,\nvietettyään kesänsä Norjassa Valassaarilla (Hvalöarne) Glommenvirran\nsuun ja Singlelahden ulkopuolella, hyvällä menestyksellä oli esiintynyt\nkonserteissa Frederikshaldin, Kristianian ja Drammenin kaupungeissa,\nlaulajaiset Helsingissä. Kun kaikki ylempänä mainitut, Achté\npoisluettuna, avustivat laulajatarta, tuli konsertti alkavan oopperan\nlaulukykyjen ensimäiseksi esittelyksi. Morgonbladetissa luetaan siitä\nseuraava, luultavasti Bergbomin kirjoittama arvostelu:\n\n\"Nti Emmy Strömerin konsertti viime torstaina oli yliopiston\njuhlasaliin houkutellut jotensakin lukuisan kuulijakunnan.\nJännityksellä toivottiin kuulla, kuinka laulajatar oli kehittänyt\ntavattoman rikkaat luonnonlahjansa, ja voimme sanoa hänen tyydyttäneen\nkorkeitakin taiteellisia vaatimuksia. Se mikä meistä on arvokkainta nti\nStrömerin laulussa, on se että siinä ilmenee sielu: laulaessaan hän\nantaa osan itsestään. Siinä ei ole mitään sovinnaista vivahduttamista,\nei mitään viittoilevaa paatosta -- päinvastoin tunkeutuu näissä\nsäveleissä tunne usein esiin, niin sanoaksemme, pelokkaalla\nvaatimattomuudella, mutta hänen äänessään väräjää todellinen eikä\nteeskennelty lämpö. Laulajattarella on tarjottavana lyyrillistä\nsydämellisyyttä yhtä hyvin kuin draamallista lentoa; vahinko vain että\nhänen valitsemassaan ohjelmassa oli niin vähän tilaisuutta\njälkimäiselle näyttäytymään. Teknillisessä suhteessa viehätti meitä\nenimmin laulajattaren miellyttävä mezza voce; koloratuuri oli\nnähtävästi hyvin huoliteltu. Se olikin loistava, vaikkei aina kyllin\nhelmeilevä. Siinä huomattiin vielä joskus se hervoton äännäntä, josta\nennenkin on muistutettu. Erikoisesti meitä ilahutti, että laulajattaren\nesitystapa oli tullut varmemmaksi ja vapaammaksi; nti Strömer näytti\nmelkoisessa määrässä voittaneen sen arkuuden, joka ennen vaivasi häntä.\nKaiken kaikkiaan isänmaallisen taiteen ystävät voivat olla mitä\nsuurimmassa määrässä tyytyväisiä nti Strömerin opintojen tuloksiin\nja kiinnittää mitä iloisimpia toivomuksia hänen tulevaan\ntaiteilijauraansa.\"\n\n(Avustajista kirjoittaa arvostelija:) \"Nti S. Strömerin voimakas ja\ntäyteläinen mezzosoprano esiintyi edullisesti Noita-ampujan\nkaksinlaulussa, joka yhteislaulunkin puolesta ansaitsee kiitosta. Hra\nEricssonilla on miellyttävä ja heleä tenori, joka selvästi rintaäänellä\nlaulaa a ja b säveletkin tarvitsematta käyttää falsettia; tässä äänessä\non oikeaa metallia. Esitys oli vilkasta ja lämmintä, mutta ei riittävän\nvapaata; varsinkin taipumus kiirehtimiseen allegrossa viittasi\nvasta-alkajaan. Hra Bergholmilla on kirkas ja sympaattinen, sävyltään\nbaritonia lähentelevä bassoääni. Sen erikoismerkkinä ei niinkään ole\nvoima kuin bassoäänille tavaton pehmeys. Tekniikka on hyvin kehitetty\nja osottaa huolellisia opintoja. Esitys oli vaatimatonta ja\nmusikaalista.\"\n\nPaitse näitä laulukykyjä, joiden tuli suorittaa oopperain pääosat, oli\npuheosaston jäsenien joukossa laulajia, joita, vaikka olivat vähemmän\nkehittyneitä, voitiin käyttää kööreissä ja pikkurooleissa. Semmoisia\nolivat Himberg, Aspegren y.m. Jotkut niinkuin esim. nti Kaarlonen\nmuuttivat kokonaan lauluosastoon. Yhteistyö lyyrillisen ja puheosaston\nvälillä oli sentähden ainakin aluksi otettu lukuun, ja lauluosaston\njäsenet lähtivätkin Viipuriin samaan aikaan kuin näyttelijät.\nPuheosaston antaessa näytäntöjä oli oopperoita harjotettava -- ja\nensiksi Donizettin _Luciaa, Lammermoorin morsianta_. Näiden harjotusten\njohto oli uskottu Achtélle, mutta koska hän itsekin oli näyttämöllä\nesiintyvä, oli viipurilainen säveltaiteilija H. Wächter pyydetty hänen\navustajakseen. Kaarlo Bergbom sitä vastoin ei yhtämittaisesti ollut\nosallinen valmistuspuuhissa; ainoastaan lyhyillä käynneillä hän\njärjesti ja valvoi niitä. Hän oli näet yhä edelleen sidottu\nsanomalehtityöhönsä, jota paitse hän oli ottanut pitääkseen luentoja\nn.s. \"Naisakatemiassa\", joka tänä syksynä pantiin alkuun Helsingissä.\n\nJo ennen kuin voitiin ryhtyä harjotuksiin, olivat oopperat antaneet\ntyötä johtajalle. Kun Tuokko taikka muut olivat suomentaneet tekstin,\ntäytyi jonkun asiantuntijan, se on enimmäkseen Bergbomin itsensä,\nsovittaa sanat musiikin mukaan ja se oli vaivaloista. Elokuulla Emilie\npuhuu tästä eräässä kirjeessä sisarelleen: \"Kaarlo voi hyvin ja tekee\ntyötä -- eniten tietysti teatteria varten. Hän sanoo ettei kukaan voi\nkäsittää, kuinka rasittavaa on kirjoittaa sanat oopperoihin; hänen\ntäytyy koko ajan ajatuksissaan laulaa sävelmää ja se on erittäin\njännittävää, varsinkin yhteislaulukohdissa. Kyllä hän uhraa\näärettömästi vaivaa ja aikaa teatterille, mutta eihän siitä muutoin\ntulisi mitään.\" --\n\nJuuri mainittu Naisakatemia, johon alote lähti suomenmieliseltä\ntaholta, oli yksityinen tiedemiesten yhdistys, joka kolmena tai neljänä\ntalvikautena toimeenpani luentosarjoja naisia varten. Kaarlo Bergbom\npiti ainakin kahtena vuotena luentoja kirjallisuushistoriassa.\nLuentopaikka oli kemiallinen lukusali laboratoriohuoneessa ja sanotaan\nsen olleen täynnä innostuneita kuulijoita kun Bergbom luennoitsi.\nHänen esityksensä oli ollut katkonaista ja kangertelevaa, mutta\nsisällykseltään luennot olivat lennokkaita ja neronleimaamia. Niin\nkertovat läsnäolleet ja epäilemättä oikein. Bergbom oli näet huono\njulkinen puhuja, oli kuin ajatukset olisivat rientäneet kauvas sanojen\nedelle; yksityisessä seurustelussa sitä ei huomannut, vaan oli hänen\npuheensa sujuvaa ja mieltäkiinnittävää. Jälkeenjääneiden kirjoitusten\njoukossa ei ole merkkiäkään näistä luennoista ja tiettävästi hän\npuhuikin aivan vapaasti, ammentaen tyhjentymättömästä muististaan.\nErään kuulijan[27] muistiinpanoista näkee, että Bergbom 1874-75\nkäsitteli Ranskan, Saksan ja Englannin kirjallisuutta 18:lla\nvuosisadalla ja 19:n vuosisadan alkupuolella. Selittäessään kirjallisia\nilmiöitä hän pani pääpainoa aatevirtauksiin ja suurten kirjailijain\nluonnekuvaukseen tavalla, joka joissakin määrin muistuttaa Georg\nBrandesin \"päävirtauksia\" vaikka Bergbomin esitys oli paljon suppeampaa\nja täsmällisempää.\n\n_Viipurissa_ teatteri alotti 30/9 antamalla laulukappaleen Sala-ampuja\nja karjatyttö sekä kolme pienempää huvinäytelmää. Lokakuun 2 p.\nnäyteltiin Viuluniekka ja kahden, pikkukappaleista kokoonpannun\nohjelman jälkeen 8/10 Tuokon suomentama Mosenthalin suuri\nkansannäytelmä _Deborah_. Syystä kun ohjelmisto enimmäkseen oli\ntunnettu, \"katsojia ei ollut juuri paljo eikä ihastuskaan niin\ninnollinen\" kuin ensi kerralla, sanoo Suomen Lehti. Mahdollisesti\nvaikutti tähän sekin, että odotettiin tulevia oopperanäytäntöjä. Miten\nlieneekään, tultuaan Viipuriin Deborah-ensi-illaksi, Bergbom katsoi\nparhaaksi lähettää seurueen pariksi viikoksi Haminaan ja se oli\nonnellinen tuuma.\n\n_Haminaan_ teatterijoukko saapui Blixten laivalla 10/10. Ilma oli\nkolkko ja vastaanottokin tuntui ensin kylmältä, kun markkinoiden tähden\noli vaikea saada asuntoja; mutta näytännöt Meijerin hotellissa\nmenestyivät oivallisesti. Sali oli miltei joka ilta kukkuroillaan\nväkeä, joka tungoksesta ja kuumuudesta välittämättä mitä innokkaimmin\ntaputti käsiään Lydia Laguksen laululle, Lundahlin Viuluniekalle,\nKorhosen koulumestarille kappaleessa Suorin tie paras (\"Kyll' oli tuo\nkoulumestari oikeen aika mestari!\" eräs talonpoika huudahti), rva\nAspegrenille Työväen elämässä ja rukkasten jakelijana (Marin rukkaset)\nsekä samalle näyttelijättärelle, Kalliolle, Vilholle ja Korhoselle\nKihlauksessa muita mainitsematta. Näytäntöjä annettiin kaikkiaan kuusi\n(13-21 p.).\n\nMinkä vaikutuksen nuori teatterimme oli omansa tekemään katsojaan --\njopa kokeneeseen taiteentuntijaankin -- joka sydän myötätuntoisena ensi\nkerran näki sen esityksiä, sen saamme tietää eräästä Otto Florellin\nherttaisesta kirjeestä Bergbomille (15/10):\n\n\"Neljättä vuotta perheenisä, haminalainen, eikä voi olla käyttämättä\nnenäliinaa kun Kihlaus näytellään! Itkeä tillittänyt ilosta.\"\n\n\"On jotakin omituista tässä ensimäisessä suomalaisessa\nteatteriseurueessa. Minä, joka luulin taikka oikeammin pelkäsin olevani\nkyllästynyt teatteriin, koska mielestäni Ristori oli ollut liian vanha\nJuliaksi ja rva Raa epätodellinen Reginana (anna anteeksi vanhan\nystävyytemme tähden) -- minä en voi olla näissä näytännöissä ilman että\nkyyneleet tunkeuvat esiin. Ensi näytännössä olin vielä kriitillinen,\njopa koko illan, mutta ei se haitannut. Toisena iltana olin jo mennyt\nmies, ja tänään -- olen neljä vuotta nuorempi. -- -- Onko se suhteeni\nsinuun, joka tekee arvosteluni kieroksi, vai kelpaako seurue todella\njohonkin? Mistä Herran nimessä tulevat nämä koronpanot, tämä\ntäsmällisyys, tämä lämpö ja yksinkertaisuus? Rva Aspegrenista pidän\n_paljon_, ja se on enemmän kuin voin sanoa monesta kuuluisuudesta.\n-- -- Himberg puhuu liian nopeasti ja teeskennellysti ja on mielestäni\nmiltei enimmän vasta-alkaja kaikista. Lagus -- myötätuntoisuutta\nherättävä, raitis ja luonnollinen. Oivallinen Chrimhilde-vartalo jonkun\nvuoden päästä taikka Jeanne d'Arc.\"\n\n\"Mutta ei mitään kritiikkiä, en ole ollenkaan sillä tuulella.\"\n\n\"Kihlausta täällä ei ymmärretä. Minusta se on kerrassaan oivallinen,\nesitys niinikään. Jollei Kallio näyttelisi mitään muuta, saattaisi\npitää häntä humoristina. Paitse Porvaria aatelismiehenä Deland\npääosassa ennen muinoin ei mikään burleskimainen komedia ole siinä\nmäärässä ilahuttanut minua. Mutta niinkuin sanoin, nenäliinatta en\ntullut toimeen.\"\n\n\"Ja mitä sanonkaan, kolme päivää peräkkäin täysi huone suomalaisessa\nteatterissa Haminassa! -- Tänä iltana oli Emmyllä ja minulla pari\nmarkkinamiestä vieressämme, älykkäimpiä mitä olen tavannut. Toinen oli\nmarkkinoilla ostanut Koskisen historian. Me erosimme kuin neljä hyvää\nystävää. Heidän huomautuksensa kappaleista ja näyttelemisestä y.m.\nolivat ymmärtäviä ja selviä. Ja kuinka moni herrasmiehistämme puhuu\npuuta heinää!\"\n\n\"En ole koskaan Uudessa teatterissamme kokenut semmoisia iltoja kuin\nnämät, paitse silloin kun Lea näyteltiin ensi kerran. Jumala siunatkoon\nsinua.\"\n\nTyytyväisenä matkaansa palasi teatteri 23/10 _Viipuriin_. Siellä olivat\nlaulajat puheosaston poissaollessa antaneet konsertteja 13/10 ja 21/10;\nkolmas seurasi myöhemmin 30/10. Ensimäisestä sanottiin W. T:ssä, että\n\"teatterisali oli, niinkuin saattoi odottaa, melkein reunojaan myöten\ntäyttynyt\". Sen vaikutti etupäässä Emmy Strömerin maine, mutta myöskin\nhalu oppia tuntemaan muutkin oopperan taiteilijat. Ja \"me voimme\nvakuuttaa, että arvostelu miltei yksimielisesti oli esiintyjille\nedullinen\". Toisessa oli vähemmän väkeä, syystä kun kaupungin hienosto\nerään kuolemantapauksen johdosta katsoi olevansa estetty menemästä\nlaulajaisiin; mutta kolmannessa laulettiin jälleen täydelle huoneelle.\n-- Sillä välin ja edelleen jatkettiin oopperaharjotuksia, jotka\nvaativat paljon aikaa, puhumatta erinäisistä vaikeuksista, joita\nilmaantui milloin minkinlaisia. Niin esim. oli Lucian partituuri vielä\nsaamatta, silloin kun puheosasto palasi Haminasta. Leipzigistä sitä oli\nturhaan kysytty, mutta Räävelistä oli sähkösanomavaihdon kautta saatu\nlupaus. Jos partituuri sittekin viipyy, Achté kirjoitti Bergbomille,\nniin ei ole muuta neuvoa kuin lähteä sinne noutamaan. Itse asiassa\ntavataankin myöhemmin laskuissa erä: \"Matka Rääveliin 119 mk 56 p\",\njoka tarkoittanee samaa asiaa.\n\nMuutoin voimme näistä oopperan valmistuksista kertoa seuraavaa:\nAinoastaan neidit Strömer ja varsinkin Emmy Strömer olivat ennen\nperehtyneet rooleihinsa. Viime mainittu oli näet jo Parisissa\nopettajansa johdolla laulanut osansa, mutta muuten hän oli tutkinut sen\nitsekseen -- niinkuin ylipäätään kaikki oopperaroolinsa -- jopa koskaan\nnäkemättä sitä taikka niitä näyttämöllä esitettävän. Päästäkseen Lucian\nluonteen perille hän oli ostanut Walter Scottin romaanin Lammermoorin\nmorsian ja sitä lukien harkinnut, miten Lucia oli käyttäytyvä kussakin\nmielentilassa ja kohtauksessa. Tämä oli tapahtunut Norjassa\nValassaarilla. Toisin oli herrojen laita, joilla oli roolinsa\nopittavana niin lauluun kuin näyttelemiseen nähden. Enemmän kuin muilla\noli Ericssonilla työtä, hänen kun oli laulaminen osansa vieraalla\nkielellä. Suomenkielen lausumisessa kaikki toverit parhaimman mukaan\navustivat häntä. Mutta toiseksi oli hänen oppiminen liikkumaan\nnäyttämöllä ja näyttelemään osaansa, eikä se ollut helppoa miehelle,\njoka ei koskaan ollut esiintynyt teatterissa. Tässä kohden kävi opetus\nniin että Ericsson ensiksi lauloi seisoen paikallaan ja katsellen\nBergbomia, joka mykkänä, jonkunlaisena laulajan kaksoisolijana,\nnäytteli hänen osaansa Emmy Strömeriä vastaan. Sen jälkeen tuli\nEricssonin itsensä laulaa ja näytellä yhdellä kertaa. Onneksi sattui\nmarraskuulla, että Lucia näyteltiin Pietarissa. Kaikki herrat lähtivät\nsilloin sinne nähdäkseen oopperan, mikä tietysti oli heille erittäin\nopettavaista. Emmy Strömer sitä vastoin ei käyttänyt tilaisuutta\nhyväkseen ja totta tosiaan hän ei sitä tarvinnutkaan. Säestäjänä\nalkuharjotuksissa avusti hartaasti Wächter. Mitä taasen orkesteriin\ntulee, niin kuului kyllä oma soittokunta Bergbomin suunnitelmaan, mutta\nvastaiseksi ei sitä oltu saatu aikaan. Senvuoksi oli turvauduttava\nviipurilaiseen, E. B. Schneevoigtin johtamaan orkesteriin. Se oli\nkuitenkin pieni ja vanhassa (s.o. puoli säveltä tavallista\nkorkeammassa) virityksessä, joka tietysti tuotti vaikeuksia.\n\nPuheosasto esitti, alottaen uutta näytäntöjaksoa, ensiksi 24/10\nja 26/10 kaksi sekaohjelmaa: Erehdykset, N. Karin (Christersonin)\nsuomentama _Ämmän toruja_ (G. v. Moserin huvinäytelmän\nGardinenpredigten mukaelma) ja Ei ollenkaan mustasukkainen edellisenä\nja Sala-ampuja ja karjatyttö, _Riita-asia_ sekä Kihlaus jälkimäisenä\niltana. Sitten tuli 30/10 Bartholdus Simonis, Lemmenjuoma\njälkikappaleena. Tästä näytännöstä, joka oli erittäin omansa\nherättämään viipurilaisten huomiota, Suomen Lehti lausuu:\n\n\"Kärkkäämmin mielin kuin tavallisesti riensivät viipurilaiset\nteatteriin, sillä jotakin erinomaista oli tuleva esiin -- erinomaista\nsiinä katsannossa, että kappale oli sotahistoriallinen ja tapaukset\nasetetut itseensä Viipuriin. Kun tiedettiin tekijän olevan nuoren ja\nsuomalaisessa kirjallisuudessa vielä melkein tuntemattoman miehen, niin\nvaatimukset eivät olleet niinkään suuren suuria. Tykyttävin mielin\nkuitenkin odotettiin esiripun nousua, joka oli aukaiseva nykyiselle\nViipurille näön kalliista muistoistansa aina v:lta 1656 asti. Ja katso!\ntuossa nyt ollaan yhtäkkiä muutettuna 200 vuotta takaperin menneeseen\naikaan. Kun sitten kolmen näytöksen kappale oli loppuun näytelty, niin\noli tyytymys sen oivallisuudesta noussut paljon yli mitä alussa oli\nuskallettu odottaa. Näyttäminenkin alusta loppuun asti kulki ylimalkaan\nvilkkaasti ja tasaisesti. Yleisön suosionosotus oli innollinen. Toisen\nnäytöksen lopussa huudettiin rva Aspegren esille ja kappaleen loputtua\ntekijä, joka ei kuitenkaan ollut näillä maillakaan. Kappaleen\nviehättäväisyyttä enensi paljon sekin, että näkymön koristaminen\ntilaisuutta varten oli sangen hyvin onnistunut, ja on siitä erittäin\nsaapuva kiitos kaupungin arkkitehti Odenvallille, joka ei ollut\nsäästänyt vaivojansa muodostellessaan Viipurin vanhaa linnaa näkymön\nperälle ja vallit niin samaan muotoon, että sekin näkö oli\nromantillista(!). Ylipäätään sanoen tulee Bartholdus Simonis\nmielestämme aina olemaan arvollisena, suosittuna kappaleena suomalaisen\nteatterin repertoarissa.\"\n\nMarraskuun 2 p. näyteltiin Deborah toisen kerran ja 4/11 Kosijat ja\nLemmenjuoma, joiden välillä Emmy Strömer, Ericsson ja Bergholm\nsuorittivat konserttiosaston. Korhonen huudettiin esiin, mutta jäi\n\"luultavasti kainoudesta\" tulematta. Seuraava näytäntö 7/11 annettiin\nLydia Laguksen hyväksi, jonka ulkomaanmatka, arvatenkin puheosaston\netua silmällä pitäen, oli lykätty tähän saakka, mutta joka vihdoinkin\njoulukuulla oli lähtevä. Ohjelma käsitti uuden kotimaisen kappaleen,\nrva Th. Hahnssonin 3-näytöksisen _Ainoa hetki_, sekä Ämmän toruja ja\nLaululintusen, jossa laulajatar jo oli esiintynyt toistakymmentä\nkertaa. Teatterissa oli runsaasti väkeä, ja resetinsaajalle ojennettiin\n\"kukkaterttuja\", joista yksi sisälsi kultaisen rannerenkaan \"ja ehkäpä\nmuutakin aineellista(!)\" -- Tämän näytännön johdosta eräs läsnä ollut\n(E--m) Wiborgs Tidningissä purkaa sydämensä sanoihin, jotka sallivat\nluoda katseen kaupungin seurapiireihin:\n\n\"Minä en kuulu ultrafennomaniseen puolueeseen, joka taivaita\ntavottelevilla titaaniaskeleilla(!) luulee voivansa asettaa\nsuomenkielen siihen asemaan, mikä sillä kieltämättä ja oikeudella tulee\nisänmaassa olla, mutta en myöskään voi tyyneesti kärsiä, että nuorten\ntaiteilijaimme kunnialliset ja menestykselliset harrastukset niin\nilmeisesti ylenkatseellisella vaitiololla ja välinpitämättömyydellä\njätetään huomaamatta kuin tähän saakka on tapahtunut Viipurin\nruotsalaisen sanomalehdistön puolelta.\" (Sitten kirjoittaja erittäin\nlausuu näytännöstä 7/11:) \"Lagus teki parastaan tyydyttääkseen\n_puolueettoman_ yleisön _kohtuullisia_ vaatimuksia; varmaan hän on ja\ntulee edelleenkin olemaan herttainen ilmiö suomalaisella näyttämöllä.\n-- Ämmän toruja esitettiin todellisella taiturimaisuudella. Nti\nSavolainen, Kallio ja Vilho, ja varsinkin viimemainittu, saivat\nluonnollisesta ja teeskentelemättömästä lystillisyydestään vastaanottaa\nhyvin ansaittuja suosionosotuksia. Mutta muutkin myötävaikuttavat\npitivät hyvin puoliansa.\" --\n\nKun Bartholdus Simonis, Hääilta jälkikappaleena, oli näytelty\ntoistamiseen, esitti seurue 11/11 ja 16/11 ensi kerran omin voimin\n_Haria Tudorin_. Tietysti tämä ei olisi tullut kysymykseenkään, jollei\ndraama ennen olisi annettu rva Raan kanssa, ja ymmärrettävästi nti\nHeerman päähenkilönä oli ainoastaan varjokuva hänestä, mutta sittenkään\nyritys ei ollut kokonaan onnistumatta. Intohimoisessa runoteoksessa on\nnäet paitse julmaa kuningatarta kansanvaltainen aines (käsityöläisen\nGilbertin taistelu morsiamestaan kuningattaren kelvottoman suosikin\nkanssa), joka on omansa herättämään todellisempaa mielenkiintoa kuin\nrunoilijan ylenpalttinen romanttisuus, ja se puoli oli Lundahlin ja rva\nAspegrenin tulkittavana. Maria Tudor näytäntöjen välissä oli huomiota\nansaitseva premiääri: 14/11 näyteltiin ensi kerran J. R. Danielsonin\nsuomentama A. Denneryn 5-näytöksinen _Marianne_ eli ylhäiset ja\nalhaiset, joka, rva Aspegren nimiroolissa, kaikkialla suosittuna kauvan\npysyi ohjelmistossa.\n\nViimeinkin oli Lucia valmistunut esitettäväksi ja oli ensi näytäntö\n_21 p. marrask._, josta siis Suomalaisen oopperan olemassaolo on\nluettava. W. T., joka niin ylhäiseltä kannalta oli katsellut\npuheosastoa, ei kieltänyt myötätuntoisuuttaan oopperalta, ja me\ntapaamme siinä innostuneita arvosteluja itse päätoimittajan, Lillen,\nkädestä. Jo ensi illan jälkeen hän sekä solistien että köörien\nesitysten johdosta kiittää \"hyvää ja huolellista harjotusta\", jota\nvastoin orkesterin säestys hänestä olisi kaivannut hillitsemistä.\nPäähuomio suodaan tietysti Emmy Strömerille:\n\n\"Suomalaisen teatterin ensimäinen oopperanäytäntö oli perjantaina\nreunojaan myöten täyden, mitä innostuneimman salongin edessä. -- Nti E.\nStrömer oli ensi kerran esiintyessään näyttämöllä saanut vaikean\ntehtävän osakseen, Lucian roolin, ja sentähden me sitä suuremmalla\ntyytyväisyydellä voimme merkitä, että laulajatar kaikin puolin tyydytti\nne toivomukset, jotka yleisö oli kohdistanut häneen. Nti Strömer\nmenestyi täydellisesti ei ainoastaan yleisön suosionosotuksiin nähden,\nvaan etupäässä siinä tavassa, jolla hän kuvasi onnetonta, viimein\nmielipuolisuuteen saatettua Lammermoorin morsianta. Tietysti ei ollut\nodotettavissakaan, että hänen antamansa kuva olisi ollut täysin\nkehittyneen taiteilijan luoma, mutta nti Strömer omistaa epäilemättä\nkaikki ne ominaisuudet, jotka yhdistettyinä muodostavat taiteilijan.\nDraamallista eloisuutta, tunteen lämpöä ja hillitsemiskykyä, joka\nhylkää raivoisat tenhovaikutuksen tavottelut, antaakseen draamallisen\nkuvan esiintyä luonnollisessa yksinkertaisuudessa ja totuudessa sekä\nennen kaikkea äänessä, jonka rikkaus ei saa loukata tunteen puhtautta.\nVarmaankaan emme ole ainoat, jotka tällä hetkellä lämpimästi\nonnittelemme nti Strömeriä sille uralle, joka ruusuineen ja\nohdakkeineen avautuu hänelle. Tie ihanteiden taivaaseen vaatii\nvaeltajan kaikki voimat; mutta kannattaapa asettaa päämääränsä\nkorkealle, kun tuntee olevansa voitosta varma.\"\n\nKun näytäntö oli annettu 27/11, sama kirjoittaja lausuu:\n\n\"Harvoin on arvostelijalle suotu tyydytys saada kokonaan unohtaa\nkielteinen puoli ja sen sijaan yksistään tuoda esiin ja painostaa\nansiopuolia. -- Tyyni, sopusointuinen esitys oli entistä varmempi ja\npyöristetympi, yksityiskohdittain harkittu, älykkäästi ja hienosti\nsuoritettu sekä varsinkin eräissä kohtauksissa semmoisen innostuksen\nleimaama, josta jokainoa katsoja lämpeni. Ei mitään kirkuvia,\nloukkaavia soraääniä. Nti Strömerissä ainoastaan jolloin kulloin katse\ntaikka joku sävel laulussa ilmaisee sielunelämän häiriön, ja vain\njoskus, kun hillitsemättömän fantasian kuvat esiintyvät onnettoman\nhämärtyneessä hengessä, kuuluu viiltävä helähdys sen katkenneista\njänteistä. Siten oikea taiteellinen käsitys, siten se kyky näyttäytyy,\njoka ei tarvitse lainata, vaan ammentaa oman sielunsa runsaudesta.\" --\n\nKoska myöhemmin kohtaamme seikkaperäisempiä arvosteluja Lucian\nesityksestä, tyytykäämme tähän todistukseen suomalaisen oopperan ensi\naskeleen onnistumisesta. Erittäin merkillistä on, että Emmy Strömerin\nharvinainen draamallinen kyky jo ensi hetkessä esiintyi niin\nmahdikkaana ja taiteellisesti kehittyneenä kuin arvostelijan\nehdottomasta tunnustuksesta nähdään. Vastedeskin tulemme monesti\nhuomaamaan, kuinka hän sai arvostelijan kokonaan luopumaan\ntavallisista, enemmän tai vähemmän sovinnaisista hyväksymislauseista.\n-- Kolmas kerta annettiin ooppera 30/11 ja neljäs 2/12. Näistä\nnäytännöistä tuotti täysissä markoissa ensimäinen 935, toinen 992,\nkolmas 853 ja neljäs 498, jota vastoin suurin tulo puhenäytännöistä oli\nollut 581. -- Joulukuun ensi päivinä antoi puheosasto viimeisen\nnäytäntönsä Viipurissa. Siinä näyteltiin kaksi uutta huvinäytelmää:\nP. Hannikaisen 4-näytöksinen _Lapsuuden ystävät_ ja Tyko Hagmanin\nsuomentama Poly Henrionin _Suuria vieraita_ (Grosse Gäste) ja niiden\nvälissä _Noita-ampujan_ 2:sen näytöksen ensi kuvaelma, joka oli varta\nvasten harjotettu.\n\nTämän jälkeen alkoi lauluosasto harjottaa _Trubaduria_, jota vastoin\npuheosasto matkusti Pietariin, johon sitä nyt on seurattava.\n\nMarraskuun lopulla Vilho oli käynyt _Pietarissa_ valmistamassa\nteatterin tuloa sinne. Rovasti Johannes Öhqvistissä hän sai hartaan\nneuvojan ja vuokrattuaan \"Palmu\" klubin salin hän luopui aikeestaan\nhankkia kannatusta, sillä Öhqvistin mielestä se olisi alentanut\nteatterin arvoa Pietarin suomalaisen väestön silmissä, joka varmaan\nmitä lämpimimmin vastaanottaisi näyttelijäseurueen. Tämä arvelu\nnäyttäytyikin oikeaksi. Seurueen saapuessa asemalle oli siellä hevoset\ntilattuina ja jäsenet vietiin niinikään valmiiksi tilattuihin\nkortteereihin. Ja, mikä oli sitäkin parempi, jo ensi iltana 6/12\ntulvasi teatteriin niin paljo väkeä, että \"satoja palasi kotiin\nsaamatta tilaa\". Ohjelma oli: Työväen elämästä, Suorin tie paras ja\nLaululintunen -- siis tuo sama, jolla monesti ennenkin oli alotettu.\nKaksi edellistä kappaletta meni erittäin hyvin, mutta huono\npianonsoittaja hutiloi vähän laulunäytelmän loppupuolella, mikä\nkumminkaan ei estänyt Lydia Lagusta miellyttämästä kuulijoita. Vilho,\nKorhonen (\"joka näytteli, vaikka hän oli kovin sairas\"), rva Aspegren\nja nti Lagus huudettiin esiin ja lopuksi kaikki. \"Arvaappas\", Vilho\nhuudahti kirjeessään Bergbomille, \"vaikuttaako lämmin vastaanotto hyvin\nnäyttelijöihin!\" U. S:lle kirjoitti joku pietarilainen samasta\nnäytännöstä:\n\n\"Suorin tie paras huvitti kovasti kuulijoita, hrat Kallio ja Korhonen\nsekä nti Savolainen tekivät tehtävänsä oivallisesti. Laululintusessa\nkuulimme ensi kerran suureksi ihastukseksemme kunnon Suomen neidin\nlaulua, jota ei moni täkäläinen aavistanutkaan. Esiinhuutoa ja\nkäsientaputusta kesti muutamia minuutteja. -- Hiukan oudolta kuuluu\ntuokin, kun ennen näytännön alkua ei kuulunut tuskin yhtään suomen\npuhetta ensimäisillä tuoliriveillä, mutta jälestä tuntuivat kaikki\nikäänkuin suomalaisilta(!).\"\n\nTulot ensi näytännöstä nousivat 260 ruplaan ja koko ajalta laskettuna\ntuottivat näytännöt, 8 luvultaan, n. 200 ruplaa s.o. 670 mk puhdasta\nrahaa illalta (päiväkustannukset tekivät noin 40 r. illasta).\nViipurissa oli 17 näytäntöä tuottanut keskimäärin 380 ja Haminassa 6\nnäytäntöä 385 mk illalta.\n\nToisen näytännön jälkeen (Laululintunen, Ämmän toruja ja Lemmenjuoma)\nVilho oli vielä tyytyväisempi. \"Suomalaisella teatterilla ei vielä ole\nollut niin innollista ja ystävällistä yleisöä kuin nykyään.\" Huone\naivan ahdettu -- tulot 290 ruplaa -- ja kuitenkin suuret laumat\npalasivat pääsemättä sisään. Riemastuskin oli suurempi kuin ensi iltana\nja suuriakin vieraita oli ollut saapuvilla ja ilmoittaneet\ntyytyväisyytensä. Lydia Lagus sai kauniin kukkakiehkuran ja siihen\nkätkettyinä kultaiset hohtokiviset korvarenkaat ja rintakoristeen.\nViimeisen kerran laulajatar esiintyi 12/12, jolloin ohjelmana oli\nKalatyttö, Kuinka anopeista päästään, Hääilta ja Kihlaus. Kolmannessa\nkappaleessa täytyi Lydia Laguksen ja Himbergin toistaa joka laulu --\nniin oli yleisö mielissään. Samana päivänä näyttelijät olivat kutsutut\npäivällisille Öhqvistin luokse, jossa teatterin tulevaisuuden malja\njuotiin samppanjassa. Siellä oli arveltu, että teatteri voisi olla\nPietarissa vähintäin kolme kuukautta vuosittain! -- Lydia Lagus erosi\nseurueesta 13/12 ja lähti insinööri O. Bergbomin suojissa ensimäiselle\nopintomatkalleen, Wieniin.\n\nTämän jälkeen annettiin vielä viisi näytäntöä: Viuluniekka kaksi\nkertaa, 16/12 ja 25/12, jälkimäinen suomalaisen ja virolaisen\nseurakunnan turvattomien lasten hyväksi; Marianne 23/12 sekä vihdoin\nkaksi ohjelmaa, joissa kummassakin oli neljä pikku kappaletta 20/12 ja\n27/12. Bergbom oli määrännyt Th. Banvillen Gringoiren harjotettavaksi\nja näyteltäväksi, mutta pitkät välit ja muut pietarilaiset olosuhteet\npakottivat Vilhon rajoittamaan harjotukset kaikkein välttämättömimpään.\nViimeisissä näytännöissä jouluviikolla oli vähemmän väkeä kuin\nedellisissä, mutta sittekin tuli yleisön suosio huomattavasti näkyviin.\nNti Heerman sai näet kauniin emaljoidun kultakellon ja nti Tötterman\nkultaiset korvarenkaat ja rintakoristeen, sekä rva Aspegren helmillä\nkoristetun kultasormuksen. Seurue saattoi siis palata kotimaahan\ntyytyväisenä käyntiinsä rajan toisella puolella. Se tapahtui vuoden\nviime päivinä, ja matka suunnattiin suoraan Turkuun, minne\noopperaosastokin oli vähän myöhemmin saapuva. -- Kääntykäämme jälleen\nsen puoleen.\n\nTrubadurin harjotuksiin ei ollut paljo aikaa käytettävänä, sillä joulu\nlähestyi ja _Viipurissa_ ei aiottu viipyä kauemmin kuin vuoden loppuun.\nEnsimäinen näytäntö tapahtui Bergbomin ollessa saapuvilla 19/12 ja\ntoinen 21/12. Totta kyllä oli erinäisiä numeroita jätetty pois ja\nesityksessä huomattiin paikottain että kiirettä oli pidetty, mutta\nsiitä huolimatta oli menestys varsin tyydyttävä. W. T:ltä saivat\ntunnustuksia ei ainoastaan Emmy Strömer -- Leonora ja Sofie Strömer --\nAzucena, vaan myöskin Ericsson -- Manrico, Achté -- Luna ja Bergholm --\nFernando. Ensin mainittu sai sitä paitse ensimäisessä näytännössä\nvastaanottaa erikoisesti pätevän todistuksen siitä ihailusta ja\nkunnioituksesta, jonka hänen taiteensa oli synnyttänyt yleisössä. Erään\nkukkakimpun ohella annettiin hänelle yksi 500 Thalerin obligatsioni\n(lähes 2,000 mk.).\n\nVietettyään joulunaaton Strömer-neitien luona, joita nyt niinkuin koko\nooppera-aikana heidän äitinsä seurasi, ja koko toisen joulupäivän\nrovasti Forsténin perheessä (nti Anna Forstén oli ollut Strömer-neitien\nystävällinen opas ja avustaja vieraalla paikkakunnalla), lauluosasto\nantoi vielä 30/12 yhden näytännön, jossa esitettiin Trubaduri (II ja\nIV) sekä Noita-ampuja (II. 1). Varsinainen hyvästijättö oli kumminkin\n2/1 toimeenpantu konsertti seurahuoneen salissa, jonka aiheutti\nviipurilaisten usein lausuma toivomus saada kuulla taiteilijain\nlaulavan tässä kaupungin parhaimmassa musiikkihuoneessa. Ohjelma oli\npääosissa kokoonpantu laulunumeroista, jotka oopperanäytännöissä olivat\nherättäneet enimmin suosiota. Säestäjänä avusti Richard Faltin, joka\nnäinä päivinä oleskeli Viipurissa.\n\nSeuraavana päivänä lähdettiin Turun matkalle, aavistamatta mitä\nseikkailuja oli tulossa. Hämeenlinnaan asti meni kaikki hyvin, sillä\nsinne päästiin rautatietä; mutta siitä alkaen oli palattava\nalkuperäisemmälle kulttuurikannalle, toisin sanoen oli matkustettava\nkyytihevosilla. Matkatoverit jakaantuivat kahteen Helsingistä\nlähetettyyn kuomirekeen, niin että toisessa istuivat Strömer-neidit\nbaritoni ajajana ja toisessa rva Strömer basson ja tenorin seurassa;\ntavarat ladottiin kolmanteen rekeen. Alussa sujui matka mainiosti,\nmutta mitä etemmäs tultiin sitä huonompi oli keli. Jos olisi ollut\nlunta, olisi voitu yölläkin matkustaa ja pian olla perillä, mutta mitä\ntehdä kun reet eivät luistaneet, oliko jäätävä majataloon odottamaan\nlunta, vai jatkettava kurjilla maalaisrattailla? Silloin Achté ehdotti,\nettä seurue poikkeaisi noin peninkuorman päässä valtamaantieltä olevaan\nKiikkalan pappilaan, hänen lankonsa ja sisarensa kirkkoherra Oskar\nGrönholmin luokse. Olisihan keliä odottaessa mukavampi oleskella\npappilassa, jonka vieraanvaraisuudesta hän meni takaukseen. Toiset\nsuostuivat mielellään ja niin poikettiin Kiikkalaan päin. Mutta ennen\nkuin sinne saavuttiin, oli myöhäinen ilta käsissä. Oli pimeä kuin\nsäkissä, sillä tähtiäkään ei näkynyt ja tie oli paljas. Achté ajoi\nmuitten edellä ja eteenpäin liikuttiin askel askeleelta, siksi kunnes\nyhtäkkiä kuului voimakas hämmästyksen huuto baritonin suusta; reki\nseisoi kuin naulattu ja hevoset loittonivat tasaista astuntaa. Hevosten\nkiskoessa raskasta rekeä hiekassa olivat valjaat jotenkin irtaantuneet\nsiitä. Ilman muuta valaistusta kuin mitä hetkisen palavat tulitikut\nantoivat, oli siinä kova edessä ennen kuin hevoset saatiin kiinni ja\nvaljaat miten kuten kuntoon, niin että jälleen päästiin eteenpäin.\nOnneksi oltiin vain noin kilometri pappilasta kun vastoinkäyminen\ntapahtui ja perille sitä vihdoin tultiin -- Achté puolestaan kävellen\nja taluttaen hevosia.\n\nOudot vieraat olivat tietenkin tervetulleet, eivätkä ne jääneet sinne\nainoastaan yöksi. Keliä odotettiin kokonainen viikko. Minkä\ntavallisuudesta eroavan sävyn elämä pappilassa sai oopperaseurueen\nkautta, on helpommin ajateltavissa kuin kuvattavissa. Loppiaispäivänä\noli kutsut ja silloin kuuluu tanssitunkin, mutta sitä kummempi oli että\nLucian ja Trubadurin intohimoiset sävelmät kaikuivat suomalaisen\npappilan rauhaisissa huoneissa. Lunta vaan ei satanut, ja lopultakin\ntäytyi ajatella lähtöä. Turvattiin kesä-ajoneuvoihin ja eteenpäin\nkuljettiin, joskaan ei seikkailuitta. Olihan kyllä uhkaava tapaus se,\nkun rva Strömer tenorin ja basson kanssa pimeässä ajoi kumoon, mutta\nonneksi säilyivät jäsenet ehjinä, ja viimein koko seurue terveenä,\näänet heleinä ja muuten hyvällä tuulella ajoi Turun seurahuoneen\npihalle. Siellä Bergbom riemuisesti vastaanotti heidät avoimin sylin.\nEikä ihme että hän oli iloinen, sillä oopperaseurueen häviämisestä\ntietymättömiin oli jo sanomissakin puhuttu!\n\nTässä vuodenvaihteella on taas vähä huomiota suotava henkilöille, jotka\npiilevät teatterin toimen takana. Sentähden otamme seuraavat rivit\neräästä Emilie Bergbomin kirjeestä Florellille (18/1):\n\n\"Maisteri haluaa tietää, kuinka meidän on laita. No niin. Ossian lähti\npäätettyään työnsä ulos maailmaan ja matkustanee luultavasti näinä\npäivinä Wienistä. Kaarlo lähti loppiaispäivänä Turkuun ja on vielä\nsiellä. Aura Avellan seurasi mukana (kauhea matka kyytirattailla) ja\nesiintyi ensi kerran viime keskiviikkona suurella menestyksellä\nLemmenjuomassa. Hänellä on kaunis ja voimakas ääni sekä sangen hyviä\nnäyttämöllisiä taipumuksia. Täällä hän on esiteltävä yleisölle pienessä\nFlotowin 1-näytöksisessä operetissa Veuve Grapin. Auran debyytin\njälkeen piti Kaarlon lähteä Kuitiaan [Paraisiin, Heurlinien luokse].\n-- -- Teatteri menestyy hyvin Turussa; melkein yhtä hyvin kuin\nPietarissa. Tulevana keskiviikkona annetaan Trubaduri, Lucia siellä\nolon loppupuolella; täällä alotetaan Lucialla. Että Emmy Strömer on\nonnistunut oivallisesti, sen kai maisteri tietää. Hän on sitä paitse\nollut erinomaisen rakastettava ja kiltti ja tulee hyvin toimeen Achtén\nkanssa, mikä kaikki on erittäin hauskaa. -- Kolmas ooppera täällä on\noleva Musta Domino. Lalli ja Nummisuutarit otetaan myös tänä keväänä\nnäyteltäväksi. -- Jos teatteri saa valtioapua tänä keväänä, niin\nalkavat Achté ja Kaarlo toimeenpanna omaa kotimaista orkesteria. -- On\nlystillistä Ruotsalaisen teatterin kanssa. Mihin vain tulee,\nhuudetaan ah! ja voi! Kiseleffille hänen sopimattomuudestaan ja\nkelvottomuudestaan y.m. Kun Kaarlo aikoinaan moitti teatterin suuntaa,\noli hän julma kerettiläinen, ja nyt huutavat juuri samat, jotka silloin\nolivat syypäät siihen, taivaaseen saakka kuinka teatteri on mennyt\nalaspäin ja panevat kaiken syyn Kiseleffin niskoille ajattelematta,\nkuinka suuri osa heillä itsellään on siinä ollut ja kuinka he ovat\najaneet hänet siihen. Tietysti on hänen syynsä, että hän ei ymmärtänyt\nettä päämäärä oli asetettava hetken oikullisia suosionosotuksia\nkorkeammalle, mutta kyllä minusta 'hänen ja teatterin ystävät' nyt ovat\nmielettömiä ja kiittämättömiä. Olen jo monesti innokkaasti puolustanut\nhäntä, nyt hän on heitettävä pois tieltä niinkuin vanha huonekalu ja\nhänen hartautensa ja uhrautuvaisuutensa unohdetaan. Saa nähdä kuka\nsaadaan tulevaksi vuodeksi toimitusjohtajaksi; mainitaan Armfelt,\nPinello y.m., mutta ei niistä yksikään ole Kiseleffin vertainen.\nMuistaako Maisteri, kuinka epäkohteliaasti ukko Cygnaeus tuupattiin\npois? 'Kaikki on maksettava', on tapa sanoa. -- Ukko Cygnaeus on ihmeen\nreipas; uuden vuoden päivänä aamupuolella me ynnä melkoinen joukko\nsuuren teatterin nuoria daameja olimme kutsutut hänen luokseen\nkahville, suklaalle y.m. Ei voinut ollenkaan huomata, että hän oli\nollut niin sairas kuin oli muutamia vuosia sitten. -- -- Mitä kuuluu\nIdasta [Basilier]? Saa nähdä eikö hän vielä tulevaksi vuodeksi jää\nTukholmaan, jossa hänen asemansa on niin erinomaisen hyvä? Jos hän\nviipyisi siellä tulevan vuoden ja tulisi tänne toukokuulla 1875, niin\notettaisiin Mignon[28] esitettäväksi -- hän, Strömer ja Duncker\nyhdessä.\" -- --\n\nTämä kirje, joka näyttää kuinka Bergbom-sisarusten elämä ja ajatukset\nkohdistuivat teatteriin, ei kaivanne selityksiä. Toki lisäämme siihen\nmitä Emilie mainitsee orkesterista, että Achtén kirjeissä Kaarlolle\nsama asia oli puheena. Oman orkesterin tarve oli käynyt yhä\ntuntuvammaksi. Viipurissa oli Schneevoigt orkesterinsa kanssa\navustanut, mutta ymmärtäähän sen mitkä vastukset siitä syntyivät, kun\nsieltä lähdettyä ensin Turussa ja sitten Helsingissä oli työskenneltävä\nuuden orkesterin kanssa. Achté mainitsee Viipurissa tavanneensa\nhenkilöitä, jotka osottivat mielenkiintoa asiaan, ja hän viittaa\ntoivokkaasti hankkeessa olevaan erityiseen osakekirjoitukseen\nsoittokunnan aikaansaamista varten. -- Samoissa kirjeissä Achté sanoo\nEmmy Strömerin saaneen houkuttelevia tarjouksia Norjasta. Siellä oli\nL. O. Josephson, kutsuttuna teatterijohtajaksi Kristianiaan, päättänyt\nperustaa oopperankin ja tahtoi saada nti Strömerin primadonnaksi.\n\"Saatuani kuulla tämän\", Achté kirjoittaa, \"pyysin hänen kerta\nkaikkiaan kehottamaan heitä luopumaan houkutteluistaan, johon hän myös\nnäytti olevan taipuvainen.\" Niinkuin tiedämme laulajatar jäikin\nkansallisen oopperamme tähdeksi.\n\nKeskellä elämän rientoja välähti kuoleman viikate. Kun puheosasto\nmatkusti Pietarista Turkuun, poikkesi yksi seurueen nuorimpia jäseniä,\nKorhonen, Helsinkiin, mennäkseen sairaalaan. Ylempänä on ohimennen\nmainittu että Korhonen Pietarissa näytteli ensi iltana, \"vaikka hän oli\nkovin sairas\". Tauti joka oli iskenyt kyntensä 23-vuotiaaseen\nnäyttelijään oli hivuttava keuhkotauti, jota levoton teatterielämä vain\noli omansa jouduttamaan. Korhosen tullessa Helsinkiin hänen tilansa\nolikin toivoton ja jo 30 p. tammik. hän vaipui ikuiseen lepoon. Hautaus\ntapahtui (teatterin kustannuksella) Helsingin luterilaisella\nkirkkomaalla 7 p. helmik. Morgonbladetissa Bergbom omisti vainajalle\nseuraavat muistosanat:\n\n-- \"Nuoren taiteilijan kuolema on tuottanut kotimaiselle\nnäyttämötaiteelle tappion, joka voi näyttää keveältä, jos pitää\nsilmällä ainoastaan mitä hän on ennättänyt aikaansaada; mutta joka on\ntuskallinen, jos ajatellaan niitä toiveita, joita hän herätti. Korhosen\noli sallittu astua vain ensimäiset horjuvat askeleet taiteilijan\nuralla, mutta raitis, hyväsävyinen huumori, jolla hän käsitti ja\nnäyttämöllä esitti useita laatukuvia todellisesta elämästä, oikeutti\ntoivon, että hän kerran olisi kyennyt tositaiteellisesti tulkitsemaan\nsuomalaisen komedian kansallisia luonteita. Varmaan moni Suomalaisen\nteatterin ystävä mielihyvällä muistelee pikku oppipoikaa Jooseppia\n(Kihlaus), koulumestaria (Suorin tie paras), Silmänkääntäjää,\nräätälinsälliä Pikistä (Hölmölän maailmanparantajat) ja kyläräätäliä\nSipiä (Valtioviisas kyläräätäli) y.m. Mutta vielä enemmän\nmyötätuntoisuutta vainaja herätti niissä, jotka tutustuivat häneen,\nhänen sydämelliseen, niin sanoaksemme lapsenhurskaaseen innostukseensa\nkaikkeen ihanteelliseen elämässä, mikäli se vain ilmaantui kauneuden\ntai isänmaallisuuden muodossa. Tämä innostus raivasi hänelle myöskin\nitseoppineen vaivaloisen tien sivistykseen. -- Korhosella oli kauniita\nkirjallisiakin taipumuksia. Melkein kuumeentapainen fantasian rikkaus\npakotti hänet alituiseen tuotteliaisuuteen. Paitse valmiita runollisia\nteoksia hän kyhäsi lukemattomia luonnoksia. Olisi voitu toivoa, että\ntämä kuohuva fantasia olisi seljennyt ja tulevaisuudessa löytänyt\ntyydyttävän muodon -- tähän saakka hän oli tuottanut ainoastaan\nlupaavia, mutta kypsymättömiä kokeita. Suomalaisen teatterin\nohjelmistoon on hänen teoksistaan otettu: Kosijat, komedia 2:ssa\nnäytöksessä. Toverit häntä rakastivat ja arvossa pitivät\".[29]\n\nKertoessamme Suomalaisen teatterin Turussa olosta, voimme nojata\nE. Nervanderin arvosteluihin, joka 1873 v:n lopulla oli sinne muuttanut\nruvetakseen uuden lehden, Åbo Postenin, toimittajaksi. Hänen\nkirjoituksissaan kohtaamme sekä asiantuntemusta että myötätuntoista\nymmärtämystä, mikä ansaitsee sitä enemmän mainitsemista kuin tavallista\noli että toista tai toista puuttui.\n\nPuheosaston näytännöt alkoivat 2/1. Yleisö, joka sinä iltana oli tullut\nkatsomaan Viuluniekkaa, ei riittänyt täyttämään teatteria, mutta silti\nse lämpimästi tervehti kansallista taidelaitosta. \"Ylipäätään tuntui\nsiltä, että suomalainen näyttämö meidänkin paikkakunnallamme puhui\nkotimaan kieltä yleisölle, joka täysin oivalsi onnen ja kunnian että\nmaallamme on kansallinen teatteri.\" Enimmät suosionosotukset sai\nLundahl, jonka \"sympaattinen, taiteellisesti harkittu esitys ensi\nhetkestä kiinnitti yleisön huomion\".\n\nSitten seurasi kolmen viikon aikana näytäntö näytäntöä, joissa\ntuntemamme ohjelmisto esitettiin. Kymmenestä ensimäisestä näytännöstä\nolivat tulot keskimäärin 578 mk, mutta nousivat Topeliuksen\nsyntymäpäivänä (14/1) 916 markkaan. Silloin olivat piletit loppuun\nmyydyt ja yleisö \"hienoa\". Syynä oli paitse päivän merkitystä se, että\nnti _Aura Avellan_[30] silloin esiintyi ensi kerran: Ohjelma oli:\nSaaristossa, Sotavanhuksen joulu ja Lemmenjuoma, jossa viimemainitussa\nkappaleessa 18-vuotias vasta-alkaja astui näyttämölle. Ja debyytti\n\"muodostui miellyttäväksi yllätykseksi\". Reipas, viehättävä laulajatar\nja näyttelijätär valloitti kohta yleisön ja huudettiin esiin kaksi\nkertaa. Ohjelman ensi näytelmää arvosteltiin vähemmän suosiollisesti;\nNervanderin mielestä esityksessä ei ollut tarpeeksi historiallista\najanväriä ynnä siihen kuuluvaa suloa ja siroutta. Mitä nti Avellaniin\ntulee, arvosteltiin häntä seikkaperäisemmin, kun hän oli laulanut\nLaululintusessakin. Hänellä on, sanoo Å. P., \"raikas ja miellyttävä ja\njotenkin harjotettu ääni ja jatkettuaan opintojaan hän toivottavasti on\nsaava kunnioitetun sijan operetin alalla. Nti Avellan osaa jo sangen\nvapaasti liikkua näyttämöllä ja lausuu sanottavansa puhtaasti ja\nilmehikkäästi, joskin liian nopeasti\". -- Maria Tudor näyteltiin 16/1\nja nti Heermanista sanotaan, että \"hänen käsityksensä oli selvä ja\nvarma ja että näytteleminen oli odottamattoman voimakas\". Muutoin\ntietysti rva Aspegren täälläkin tunnustetaan ensimäiseksi naisten\nrivissä, samoin kuin Lundahl miesnäyttelijäin. Muista mainitaan ensi\nkerran Benj. Leino, hän oli, Å. P:n mukaan, muita parempi\nhuvinäytelmässä Suuria vieraita. --\n\nSaavuttuaan Turkuun oopperaosasto oli alkanut ahkerasti harjottaa\nTrubaduria. Köörit olivat näet täydennettävät paikkakunnallisilla\nlauluvoimilla ja koko ooppera saatava käymään uuden orkesterin kanssa,\njonka johtaja oli ruotsalainen professori O. Byström. Noin puolentoista\nviikon päästä 23/1 oli ensi näytäntö. Esitys oli silloin vielä\nraskaanlainen ja lennoton, mikä ei estänyt yleisöä suomasta vilkkaita\nsuosionosotuksia esiintyville ja esiinhuutamasta Bergbomia, mutta jo\ntoisella kerralla myönnettiin siinä olevan eloisuutta ja reippautta,\nloistoa ja varmuutta, jotka ansiopuolet sitten kasvamistaan kasvaen\ntuottivat sävelteokselle sille ominaisen, kauniin, etelämaisen hohteen.\nNiin sanoo Nervander, joka, kun ooppera oli näytelty viisi kertaa,\nlaajasti eritteli esitystä. Trubaduri annettiin näet paitse mainittuna\npäivänä 25/1 ja 27/1 sekä 6/2, 8/2 ja 12/2. Arvostelusta, jossa ensi\nkerran huomautetaan samoista loistokohdista, jotka myöhemmin\nHelsingissäkin herättivät ihastusta, teemme seuraavat otteet:\n\n(Mainittuaan missä kukin oopperaosaston laulajakyvyistä oli saanut\nmusikaalisen kasvatuksensa, arvostelija jatkaa:) \"Joskin, niinkuin\nedellisestä näkyy, Suomen ensimäisellä lyyrillisellä näyttämöllä ei\npuhtaasti dramaattiseen puoleen nähden ole ollut varsinaista pohjaa, on\nsillä kumminkin musikaalisessa suhteessa sangen otollisia edellytyksiä\nansiokkaaseen toimintaan. Kaikissa tapauksissa on meillä, kiitos olkoon\nuseille edullisille asianhaaroille, joihin etupäässä luemme näiden\ntaiteilijain sivistyksen, ollut ilo nähdä, että nuori laulunäyttämömme\njo kykenee aikaansaamaan kaikissa suhteissa esiintymiskelpoisen\nkokonaisuuden. Että äärettömän paljo voisi dramaattisessa suhteessa\nolla parempaa, sitä ei kenkään tahtonut kieltää, mutta todellisesti\nsietämättömiä liiotteluja ja puutteita ei suinkaan nähdä näiden\nvasta-alkajain esiintymisessä näyttämöllä. Päinvastoin voivat useat\nnäistä taiteilijoista näyttämölliseenkin esitykseen nähden tyydyttää\nhyvin suuria vaatimuksia.\"\n\n\"Kun luo katsauksen niihin sattumuksiin, jotka niin merkillisellä\ntavalla ovat myötävaikuttaneet Suomalaisen teatterin syntyyn, niin\nnäyttää varsinkin laulunäyttämö olleen suotuisan kohtalon vaalima. Eikä\nole vähimmin merkillistä, että joitakuita vuosia ennen tämän oopperan\nalkua nuori tyttö Pohjan periltä, mitä rikkaimpien lahjojen omistaja,\nlähtee tuonne maailman pääkaupunkiin parahimman opettajan johdolla\nantautuakseen laulajattareksi. Kun hän sitten palaa kotimaahansa,\nsuomalainen ooppera ensi hetkestä tervehtii hänessä primadonnaansa, ja\nilolla ja ylpeydellä myöntävät kaikki oopperan loistavan menestyksen\netupäässä olevan Emmy Strömerin ansion. Laulajatar on tähän saakka\noikeastaan esiintynyt vain kahdessa roolissa, nimittäin Leonorana\nTrubadurissa ja Luciana samannimisessä oopperassa. Ne laakerit, jotka\nhän on niittänyt näiden osien vastustamattoman ihastuttavalla ja\njalolla esittämisellä, tulevat aina Suomalaisen teatterin historiassa\nsäilyttämään muiston sen ensimäisestä, sielukkaasta laulajattaresta,\nEmmy Strömeristä.\"\n\n\"Siinä tavassa, millä nti Strömer esittää Leonoraa, havaitaan joka\nhetkessä sama hieno ja sama, kehittynyttä makua ilmaiseva ranskalainen\nkäsitys, joka on vallalla Parisin oopperanäyttämöllä. Siihen tulee\nsuomalaisessa laulajattaressa kaikessa yksinkertaisuudessaan syvä ja\nlämmin tunne. Yksityisissä kohdissa hän yllättää niin sanoaksemme\nitalialaisklassilliseen suurtyyliin kehitetyllä odottamattoman\nvoimakkaalla esityksellä: muistutamme ainoastaan kuinka mahtavasti,\nsydäntä kouristavasti ja dramaattisesti hän tulkitsee sanat: 'Kun\nsydämeni saat -- se kylmä on jo', sekä erinäisistä kohdista\nmisererekohtauksessa, ennen kaikkea laulusta: 'Se tuntuvi niinkuin'\nj.n.e.\"\n\n\"Mitä puhtaimmaksi helmeksi, joka todellakaan ei tummenisi monen\nmaailmankuulun laulajattaren kruunussa, on nti Strömer laulullaan\nluonut Leonoran viimeiset sävelet. On jotakin hurmaavan ylevää siinä\nyksinkertaisessa tavassa, millä hän laulaa sanat:\n\n    \"'Käyn _sulle_ ... ennen kuolemaan...\n    Kuin hälle ... elämään.'\n\n\"Leonoran osan alkupuolen, johon m.m. kuuluu loistava aaria ensimäisessä\nnäytöksessä, laulaa nti Strömer suloisesti ja hienosti, mutta ilman\nsitä voimallista hehkua, joka kenties olisi siinä paikallaan. Tuntuu\nsiltä kuin laulajattaressa oikea innostus nousisi vasta oopperan\nintohimoisimmissa kohtauksissa. Niinikään lisättäköön että\nlaulajattarella ei näy olevan taipumusta koristelemaan suuria\naarioitansa, jonka tähden ne näyttävät vähemmän loistavilta kuin ehkä\non odotettu. Kumminkin esiintyy hänen kaunis, puhdas ja oivallisesti\nkehitetty sopranonsa erinomaisesti näissä bravuurikohdissakin.\"\n\n\"Itse näytteleminenkin osottaa lukuisissa yksityiskohdissa kuinka\nhänellä on dramaattisia lahjoja ja kuinka hän älykkäästi on tutkinut\nparhaimpia ulkomaalaisia esikuvia.[31] Erinomainen luontainen aisti saa\nhänet liikkumaan näyttämöllä vapaasti ja varmasti niinkuin tavallisesti\nvain vuosien kuluessa opitaan. Kasvojen ilmeeseen nähden haluaisimme\ntehdä muistutuksen, joka ei koske yksistään nti Strömeriä, vaan\nuseampia Parisin laulajattaria Adelina Pattista alkaen. Tarkoitamme\nsitä hienoa hymyn piirrettä, joka kenties liian harvoin haihtuu\nlaulajattaren kasvoilta. Tuossa hymyssä on paljo suloa ja\nnaisellisuutta, mutta pohjoismaisesta yleisöstä se tuntuu ehkä\nvähän vieraalta, varsinkin jos näyttelijätär käyttää sitä\ntuhlaavaisesti.\" -- --\n\n\"Nti S. Strömerin tapa esittää Azucenan voimia vaativaa roolia on hyvin\nansiokas ja on herättänyt vilkasta suosiota. Osa on erittäin sopiva\nnuoren laulajattaren voimakkaalle, komealle altto-äänelle. Sitä paitse\non hänen esityksessään aitodraamallinen sävy, muistutamme vain\nodottamattoman onnellisesta tavasta, jolla hän laulaa resitatiivin\ntoisen näytöksen toisessa kohtauksessa. Azucenan vangitsemiskohtauksen\njälkeen kolmannessa näytöksessä on nti S. Strömer joka kerta huudettu\nesiin. Yhteiskohdissa hän erinomaisella tavalla myötävaikuttaa\nmenestykseen, ja parhaimpiin senlaatuisiin numeroihin luemme aivan\noivallisesti lauletun kolminlaulun Leonoran, Azucenan ja Manricon\nvälillä kolmannessa sekä kaksinlaulun kahden viimemainitun välillä\ntoisessa näytöksessä. Kun nti S. Strömer tässä roolissa kieltämättä on\nnäyttänyt omistavansa draamallisia lahjoja, olisi syytä pitää huolta\ntodenmukaisemmasta naamioituksesta nyt uskomattoman nuorelle\nAzucenalle.\"\n\n\"Hra Ericsson on oppinut Manricon osan vaikealla ja hänelle vieraalla\nsuomenkielellä. Hän on niin onnistunut, että lausumisesta usein tuskin\ntuntee ulkomaalaisen. Siihen nähden hra Ericsson ansaitsee erityisen\nkiitoslauseen musikaalisestikin varsin kauniista tavasta, millä hän\nlaulaa romansin 'Jos taistelussa muistelen' kolmannen näytöksen\njälkimäisessä kuvaelmassa. Sama tunnustus tulee hänelle kauttaaltaan\nhuolellisesta lausumisesta sekä taitavuudesta millä hän seuraa\nmyötänäyttelijöitä. Ääni on voimakas ja heleä, vaikkei vielä täysin\nkehittynyt. Taiteilijan nuoruus näyttäytyy levottomuudessa taikka\nkiireessä millä hän laulaa. -- --\"\n\n\"Hra Achté on mielestämme oikein ja taitavasti välttänyt liiottelun,\njoka niin usein vaivaa vasta-alkajaa. Hän esiintyy levollisesti ja\nyksinkertaisesti, hänellä ei ole monta liikettä ja hän käyttää niitä\nharvoin, mutta aina oikein ja hätäilemättä. Joskin intohimoisen kreivi\nLunan kuva sen kautta tulee jotenkin hervottomaksi ja näytteleminen\nsupistuu kaikkein vähimpään, niin on mielellään moittimatta sitä, kun\nhäiriintymättä liiallisuuksista saa nauttia hra Achtén miehekkäästä,\nkauniista baritonista ja tukevan musikaalisen sivistyksen leimaamasta\nesityksestä. Todella etevästi hra Achté laulaa suuren resitatiivin ja\naarian, joka alkaa toisen näytöksen jälkimäisen kuvaelman; mutta\nensimäisenkin resitatiivin suoritus ansaitsee erikoista mainitsemista.\nKenties olisi suotavaa, että hra Achté puhtaasti kielellisessä\nsuhteessa enemmän huolehtisi lausunnosta, joka yksityisissä, varsinkin\nlyhemmissä lauseissa tuntuu hieman jokapäiväiseltä.\"\n\nHra Bergholm esittää nuhteettomasti Fernandon verraten vähäpätöisen\nosan. Hänen kaunis bassoäänensä ei ole ollut herättämättä huomiota. --\n[Lopuksi puhutaan kööreistä, jotka Turussa olivat heikoin puoli\noopperaa. Avustajista oli puute ja harjotusaika oli ollut lyhyt].\n\nTrubadurin jälkeen ruvettiin valmistamaan Luciaa ja voimme sillä aikaa\npalata puheosastoon. -- Oopperanäytäntöjen välillä oli ollut kolme\npuhenäytäntöä: Päivölä 30/1, Jeppe Niilonpoika ja Lemmenjuoma 1/2 sekä\nBartholdus Simonis ja Laululintunen 3/2. Tuli sitten Runebergin 71\nsyntymäpäivä ja silloin puhe- ja lauluosasto yhdessä suorittivat\nseuraavan tunnelmallisen juhlaohjelman: Pilven veikko; Noita-ampuja\n(II. 1); Rouget de Lisle; Torpan tyttö, F. v. Schantzin säveltämänä;\nsekä \"Taistelumme päiviltä\". Edellisessä näitä loppukuvaelmia oli Emmy\nStrömer Torpan tyttönä ja Sofie Strömer hänen äitinänsä, jälkimäisessä\nnähtiin runouden nuori haltia seisovan Runebergin seppelöidyn\nrintakuvan vieressä ja viittaavan talvimaisemaan, missä esiintyi sarja\nVänrikin tarinain henkilöitä: Munter nuotiotulella, Lotta Svärd, N:o 15\nStolt, Pilven veikko, Luutnantti Zidén, Vilhelm von Schwerin,\nSotilaspoika ja Hurtti ukko. Kuvaelmassa myötävaikutti joukko kaupungin\nnaisia ja herroja ja oli se Nervanderin järjestämä. Emmy Strömerin\nsydäntä kouristava laulu Torpan tyttönä ja suuri runoilijan\nylistyskuvaelma sai tunnelman korkeimmilleen, ja juhla päättyi\nMaamme-lauluun.\n\nLuulisi kaikkien olleen tyytyväisiä siihen tapaan, jolla Suomalainen\nteatteri oli viettänyt kansallista merkkipäivää, mutta seuraavana\naamuna paikkakunnan pää-äänenkannattaja, Å. U, näytti että oli niitä\ntyytymättömiäkin, se kun silmittömällä hyökkäyksellä palkitsi\nkotimaista näyttämöä edellisen illan juhlasta.\n\n\"Säädytöntä, joskin 'tshudilaiselle itsetunnolle' kuvaavaa\", lehti\nlausuu, \"oli että tilaisuudessa, jonka tarkoituksena oli kunnioittaa\nsuurta runoilijaa, joka ruotsinkielellä on niin oivallisesti kuvannut\nmaamme kansallista elämää ja omituisuuksia, hänen omista runoistaan\notetuissa laulukappaleissa ei käytetty runoilijan omaa kieltä --\nruotsia -- vaan mieluummin kehnoja suomennoksia, vaikka kaikki\ntäkäläisellä näyttämöllä esiintyvät tuskin vielä ovat voineet unohtaa\nruotsalaista äidinkieltään.\" -- Marseljeesi (Rouget de Lisle\nnäytelmässä), huomautetaan lisäksi, oli laulettu ranskankielellä\n(joskin puutteellisella!), mutta Runebergin laulut suomeksi!\n\nOlemme maininneet tämän yhtenä esimerkkinä useista samanlaatuisista,\nkuinka puoluehenki oli (ja on) omansa supistamaan arvostelukykyä. Se\ntosiasia, että suomalainen osa kansaamme -- jota Suomalainen teatteri\nedusti näyttämöllisen taiteen alalla -- on ottanut innostunein mielin\nlaulaakseen Runebergin runoja omalla kielellään, on tietysti mitä\nsuorin tunnustus hänen suuruudestaan, sillä _jollei_ niin olisi\ntapahtunut, vaan hänen vaikutuksensa rajoittuisi yksistään maamme\nruotsinkielisiin, niin hän ei suinkaan olisi Suomen kansallisrunoilija.\n\nNoita-ampuja (II. 1) annettiin vielä kaksi kertaa, 12/2 Bartholdus\nSimonis näytelmän jälkikappaleena sekä 15/2 Riita-asian ja Kihlauksen\nkanssa. Sitte näyteltiin 16/2 Työväen elämästä kahden viimeksi mainitun\npikku kappaleen mukana, joista jälkimäinen, Kihlaus, Turussakin\nvastaanotettiin yhtä suosiollisesti kuin muualla. Viimeinen\npuhenäytäntö oli 25/2, jolloin ensi kerran esitettiin A. Oksasen\nsuomentama Schillerin, näyttämölliseen vaikutukseen katsoen erinomainen\nnuoruuden tragedia _Kavaluus ja rakkaus_. Tämä murhenäytelmä --\nensimäinen minkä teatteri otti niin sanoaksemme itsenäisesti\nesittääkseen -- menestyi melko hyvin, vaikka se pituudellaan pani\nyleisön mielenkiinnon koetukselle. Näytäntö alkoi näet klo 6,30 ja\npäättyi 12,15 yöllä! Pääosien esittäjät huudettiin esiin ja rva\nLundahl[32] (lady Milford) mainitaan erittäin.\n\nLucia meni ensi kerran 18/2, ja näytäntö oli \"yhtämittainen voitto Emmy\nStrömerille sekä kunniapäivä Suomalaiselle näyttämölle\". -- \"Esitys oli\nkauttaaltaan taiteen leimaama, ja lakkaamattomat suosionosotukset ja\nkukkien heittäminen laulajattarelle todistivat ihastusta, jonka\nvertaista harvoin on nähty paikkakunnalla ja joka sai aavistamaan mikä\nmyrskyinen menestys Lucialla on oleva Helsingissä.\" Sen jälkeen\nannettiin ooppera vielä 20/2 ja 22/2; 27/2 oli jäähyväisnäytäntö, jossa\nesitettiin Lucia, jättämällä pois erinäisiä numeroita, ja täytteeksi\nTrubadurin misererekohtaus. Laulajien esitys, sanoo Å. P., oli sinä\niltana erittäin ansiokas. Achtén ääni oli parhaimmillaan, Bergholm\nlauloi Raimondin suuren aarian toisessa näytöksessä erinomaisesti ja\nhänet palkittiin myrskyisellä esiinhuudolla, ja Emmy Strömer voitti\nitsensä ja oli koko illan yleisön riemastuneen ihailun esineenä.\nLucian suuren loppukohtauksen jälkeen, jonka nti Strömer tulkitsi\nsanomattoman kauniisti, sai laulajatar ilmaisuna yleisön lämpimästä\nmyötätuntoisuudesta vastaanottaa 2,800 markan osotuksen. Näytännön\nloputtua nousi ihastuksen myrsky, jonka laatuista Turun teatterissa\ntuskin oli nähty. Yhtämittaisten suosionosotusten kaikuessa huudettiin\nuseat kerrat esiin sekä ne taiteilijat, jotka tänä iltana olivat\nesiintyneet, että koko nuori suomalainen seurue, ja teatterista\nlähdettiin vasta sitten kun yleisön ehdoton suosikki nti Emmy Strömer\nyksin oli astunut näyttämölle vastaanottamaan mitä sydämellisimmän\nkunnianosotuksen. \"Suomalainen teatteri ja [Turun] yleisö tuntevat\ntästä lähtien toisensa ja iloisella toivolla katsotaan sitä aikaa\nkohti, jolloin tämä näyttämö on palaava paikkakunnallemme.\"\n\nTämä Suomalaisen teatterin ensimäinen käynti Turussa oli onnellisempi\nkuin yksikään seuraava, niin varsinkin oopperaan nähden. Näyttää\nsiltä kuin etenkin hienommalle turkulaiselle yleisölle vieras\nsuomalaiskansallinen innostus silloin olisi sielläkin lämmittänyt\nsydämiä. Kun myöhemmin vastatuuli Helsingissä alkoi, oltiin Turussa\nliian valmiita asettumaan sen mukaan. Tällä ensi kerralla nousivat\ntulot 25:stä näytännöstä 19,420:30 markkaan, joka tekee 776 illalta;\nHelsingissä, johon nyt muutettiin, oli keskimääräinen tulo vain 5\nmarkkaa suurempi.\n\nNiistä ystävistä, jotka nyt ja vastedeskin Turussa väsymättömästi\navustivat teatteria, mainittakoon maisteri A. Malmgren, sama mies joka\nteatterin alkaessa tointaan Porissa oli uhrautuvaisesti suonut sille\napuansa, ja neiti _Betty Elfving_, joka, niinkuin myöhemmin tulemme\nnäkemään, kieltämättä oli Bergbom-sisarusten uskollisin liittolainen\nAuran rannalla. Runsaimpia ja mieltäkiinnittävimpiä lähteitä, mitä\nmeillä on käytettävänä ollut, ovat Emilien lukuisat kirjeet tälle\nuskotulle ystävälle. Ainoastaan omalle veljelleen hän yhtä\nvilpittömästi on avannut sydämensä ja kertonut iloista ja suruista,\nmyötä- ja vastoinkäymisistä, joita teatteri tuotti. Näistä kirjeistä\nnäkyy myös kuinka harras nti Elfving oli edistämään ystäviensä\nelämäntyötä, se oli hänelle ei ainoastaan ylipäätään tärkeä kansallinen\nyritys vaan sydämen asia.\n\nSamoin kuin muuallakin esiintyi _Helsingissäkin_ puheosasto ensin,\nsillä lauluosastolla oli aina köörien ja orkesterin tähden pitempiä\nvalmistuksia tarpeen. Ensi vuonna oli alotettu pikku kappaleilla, nyt\nannettiin ensiksi 3/3 Marianne ja toiseksi 5/3 Kavaluus ja rakkaus.\nEdellisestä illasta sanotaan, että seuruetta tervehdittiin ilolla ja\nettä näyttelijät olivat niin edistyneet, että voivat kunnialla\nsuorittaa vaikeampiakin tehtäviä: varsinkin rva Aspegren osotti\nkiitosta ansaitsevaa dramaattista voimaa, mutta myöskin rva Lundahlin\nja Aspegrenin esitykset olivat tunnustuksen arvoisia. Jälkimäinen ilta\ntuotti yleisölle oikean yllätyksen. Sekä käsitykseen että\nnäyttelemiseen nähden esitys voitti kaikki odotukset, ja vaikka\nnäytäntö kesti klo 11:een (näytelmää oli paljo lyhennetty Turussa\ntapahtuneen ensi näytännön jälkeen), katsojain mielenkiinto ja jännitys\npysyivät loppuun asti, jolloin yleisö lämpimästi ilmaisi mielihyvänsä.\n\"Jos tahdotaan nähdä mihin teatteri kykenee, nähtäköön sen esittävän\nKavaluutta ja rakkautta.\"\n\nSeikkaperäisessä arvostelussa lisätään, että jos luetaan pois\nburleskimainen komedia, farssi, ja kappaleet, joissa kuvataan\nkoomillisia maalaistyyppejä, niin ei mitään ole esitetty \"niin\ntyydyttävästi ja hyvin kuin Schillerin Kavaluus ja rakkaus, ei mitään\njoka olisi herättänyt enemmän yleistä mielenkiintoa\". Rva Lundahl\nsuoritti osansa ei ainoastaan hyvällä aistilla, vaan myöskin\ndramaattisella totuudella kyeten ilmaisemaan lady Milfordin äkkiä\nvaihtelevat mielenliikutukset. Näyttelijätär antoi enemmän kuin häneltä\nosattiin pyytää. Vähemmän odottamatonta oli että rva Aspegren hyvästi\nnäytteli Louise Milleriä. Vilho esitti oikein ja taitavasti\nvivahdutetun kuvan konnamaisesta Wurmista ja vältti menestyksellisesti\nliiottelua. Lundahl presidentti von Walterina ansaitsi niinikään\ntunnustusta, joskin valtiomiehen olisi tullut liikkua vapaammin ja\nsirommin sekä olla vähemmän yksitoikkoisen ankara ja synkkä kasvojen\neleiltään. Aspegren oli sangen onnistunut narrimaisena hovimarsalkkana\nja näyttäytyi pystyvänsä hienompaankin koomillisuuteen. Himberg\nFerdinandina oli hänkin aika tyydyttävä, vaikka hänen lausumisessaan\nhavaittiin teeskentelyä. Hänessä oli lämpöä ja kiihkoisissa\nkohtauksissa draamallisuutta, joka on sitä mieluummin merkittävä kun\ntämä näyttelijä usein hutiloi vähemmissä tehtävissä. Kallion ukko\nMiller oli hyvänlainen hiljaisemmissa kohtauksissa, mutta\ntraagillisissa hän ei osunut oikeaan. Yhteisnäytteleminenkin oli\nylipäätään hyvä.\n\nPuheosaston kolmas ohjelma: Rouget de Lisle, Lemmenjuoma ja Remusen\nkotiripitykset (Ämmän torujen uusi nimi) annettiin 10/3 ja esiintyi\nsilloin nti Aura Avellan keskimäisessä kappaleessa yhtä onnellisesti\nHelsingin yleisön edessä kuin ennen Turussa. Nuori laulajatar niitti\nmiellyttävällä ja kirkkaalla äänellä esittämänsä laulun palkinnoksi\nvilkkaita kättentaputuksia.\n\nTällä aikaa oli Trubaduria harjotettu. Kööreihin oli kerätty mitä\nsaatavissa oli niistä laulajista ja laulajattarista, jotka olivat\nolleet mukana syksyllä 1870, sekä uusia voimia, ja Richard Faltin oli\nkoonnut soittotaiteilijoita orkesteriksi niinkuin silloin. Ensimäinen\nnäytäntö 12/3 onnistui loistavasti.\n\n\"Näytäntö teki mitä ilahduttavimman, jopa mahtavan vaikutuksen\",\nsanotaan Morgonbladetissa, \"ja tuotti kerrassaan tavattoman nautinnon.\nEmme epäile lausua, että se menestys, millä Trubaduri esitettiin, oli\njokaiselle yllätys. Kuulumiset Turusta ja Viipurista olivat kyllä\nsaaneet odottamaan paljo, mutta olemme sitä mieltä että useimpain\nodotukset voitettiin. Kaikki pääosat suoritettiin musikaalisuuteen\nnähden erittäin kiitettävästi ja ilmaisivat meidän oloissamme\nharvinaisia äänivaroja ja soitannollista kehitystä. Ensimäinen palkinto\ntulee tietysti nti Emmy Strömerille, jonka draamallinen laulu tunki\nsydämestä sydämeen. -- Ihastuneen yleisön suosionosotukset olivat\nvoimakkaita ja innostuneita. Ja jo ensi aariansa jälkeen huudettiin nti\nStrömer esiin ja sitten seurasi toinen esiinhuuto toisen perästä\nkohdistettuna milloin nti Strömeriin milloin toisiin taiteilijoihin. --\nTarpeetonta on sanoa että teatteri oli täynnä. Jo eilen aamupäivällä\nolivat kaikki paremmat paikat myydyt ja ainoastaan muutamia harvoja\nkorkeimmilla riveillä tarjona niille, jotka päivällisaikana kysyivät\npilettejä.\"\n\nToisessa kohdassa samaa lehteä lausutaan vielä tästä ensi-illasta:\n\n\"Se oli kotimaisen taiteen juhla, eikä ole liiallista kiitosta sanoa,\nettä Trubadurin esitys suomalaisella näyttämöllä on korkeinta mitä\nsiihen suuntaan tähän saakka on omin voimin aikaansaatu Suomessa.\nYleisön ihastus näytti täydellisesti, että pääkaupungin taiteenystävät\novat yhtyneet niihin innostuneihin ihailijoihin, jotka nti Emmy Strömer\njo on saanut Viipurissa ja Turussa. Arvosteluissa nti Strömerin\nkonserteista Helsingissä on jo useat kerrat julkilausuttu se ajatus,\nettä hänen lahjansa vasta näyttämöllä olisivat oikealla paikallaan.\nMutta tuskin on kukaan uskaltanut odottaa, mitä nti Strömer nyt näyttää\nkykenevänsä. Hänen laulunsa on sen puhtaan taiteellisuuden ja jalon\nilmehienouden läpitunkema, jotka ovat oikean taiteilijattaren\ntunnusmerkkejä. Jätän arvostelemisen arvostelijoille. Eikä tarvitsekaan\nolla arvostelija onnitellakseen suomalaista oopperaa nti Strömerin\nlaatuisesta uranaukaisijasta. Eikä hän ole ainoa suomalainen\nlaulajatar, jonka säveleitä kuulemaan kannattaa kutsua vieraskin. Ennen\npitkää on se hetki tullut, jolloin Suomi uudella perusteella on\nylläpitävä vanhaa nimeänsä: _Laulun maa_.\"\n\nToiseen näytäntöön, sunnuntaina 15/3, myytiin piletit loppuun jo\nlauantaina aamupäivällä; kolmas 17/3 annettiin samoin täydelle\nhuoneelle, ja Emmy Strömer sai laakeriseppeleen ja kukkia; neljäs 19/3\noli yhtä loistava -- huone täysi, vaikka rouva Essipoff ja Raab samana\niltana olivat houkutelleet yliopiston juhlasaliin niin paljo kuulijoita\nkuin sinne mahtui -- ja sen jälkeen tapaamme Morgonbladetissa pitkän\nkirjoituksen oopperasta, jonka alla on nimimerkki _Si_.[33] Siitä\ntehtäköön muutamia otteita.\n\n\"Kansallinen suomalainen ooppera on nyt olemassa!\" Siinä arvostelijan\nlähtökohta. Trubadurin esitys käy kaiken yli mitä on voitu odottaa.\n\"Laulu on oivallista, näytteleminen osittain niinikään. Suuremmissakin\noloissa kuin meidän on aivan tavallista, että oopperataiteilijat ovat\nhyvin heikkoja näyttelemisessä. Sentähden ei kannata puhuakaan siitä,\nettä miespuoliset laulajat siinä kohden eivät tyydytä korkeampia\nvaatimuksia. Sitä vähemmän kuin he suorittivat tehtävänsä\nliiottelematta, yksinkertaisesti ja arvokkaasti, pyytämättä muuta kuin\nolla dramaattisia _laulussaan_. Pääansio on nti Emmy Strömerin, joka ei\nainoastaan ole erinomainen laulajatar, vaan kenties yhtä suuri\nnäyttelijätär. Draamallinen elämä hänen laulussaan on niin oleellinen,\nettä on välttämätöntä kuulla hänen laulavan näyttämöltä, missä hänen\nluonteenlaatunsa pääsee vapaasti esiintymään, oikein nauttiakseen hänen\nlaulustaan ja saadakseen siitä oikean käsityksen.\"\n\n\"Nti Strömer\", jatketaan sitten, \"osaa teknillisesti hyvin hallita\nrikkaita äänivarojaan, hänen äänensä on tasainen, korkeat äänet ovat\nmerkillisen täyteläiset ja tulevat päivä päivältä pehmeämmiksi ja\npyöreämmiksi; koloratuuri on sangen tyydyttävä. Mutta ken on ollut\nihastumatta tuosta ylen sympaattisesta puolesta hänen sielukkaassa\nesityksessään? Niin _sielukas_ -- se on oikea sana. Yksityisissä\nhuudahduksissa, joka sävelessä sielu välähtää esiin. Kuulkaa vain\nkuinka paljo hän voi sulkea esim. huudahtukseen: Manrico! ja mitä\nvaihtelevia tunteita hän ilmaisee yhä uudesti vivahduttaen tuota\nhuudahdusta! Jos hän jo pelkällä laulullaan vetää kuulijan -- jopa\nepämusikaalisenkin -- mukaansa, miten onkaan hänen vaikutuksensa\nehdoton, kun sitä tukee niin suuret dramaattiset ominaisuudet kuin\nesim. nti Strömerin kasvojeneleet, joiden vertaista hienoudessa ja\nkauneudessa harvoin näkee. -- -- Hyvällä aistilla nti Strömer ensi\nnäytöksissä näyttelee hillitysti keskittääksensä voimansa\ndraamallisesti tärkeään neljänteen näytökseen, loppukohtaukseen. Sillä\nhänen esityksensä kohoo kohoamistaan, kiinnittäen katsojan mieltä saa\nse hänet unohtamaan monet oopperan heikot kohdat, jotka meistä\npohjoismaalaisista näyttävät melkein mielettömiltä. Onnistuneimpia\nkohtia taiteilijattaren esityksessä ovat mielestämme ensimäinen kohtaus\nManricon ja Lunan kanssa, misererekohtaus, kreivin ja Leonoran\nkaksinlaulu tyrmän edustalla ja loppukohtaus vankilassa.\"\n\n\"Se, joka ennen on kuullut nti Sofie Strömerin laulavan, ei voi olla\nhämmästymättä kuullessaan hänet Trubadurissa -- niin tavattomasti hän\non edistynyt laulajattarena; mutta tuskin vähemmän hän hämmästyttää\nnäyttelijättärenä. Azucenan osa vaatii sekä lauluun että näyttelemiseen\nnähden melkein yhtä paljo kuin Leonoran, mutta kumminkin hän voittaa\nkaikki toivomukset. Hänen menestyksensä on sitä merkillisempi kun hän\nei ole tehnyt ulkomaille opintomatkaa. Hänellä on runsaita äänivaroja,\njoita hän joskus osaa käyttää erinomaisen hyvin. -- Loistokohtia ovat\nerittäin toisen näytöksen alku (esim. vastaus köörin lauluun: 'Laulus\non kamala!' -- sitä vastoin sanat: 'sä kosta mua!' esiintyönnetään\nliian kiihkeästi), loppuduetti (n:o 17) ja lopputersetti (n:o 18).\"\n\n\"Hra Achté on yhdistänyt kaksi tehtävää, laulajan ja johtajan,\nnäytellyt Lunan roolia ja ohjannut musikaalista harjotusta. Kumpikin\ntehtävä on ollut vaikea, varsinkin kun hän on nuori näyttämöllä.\nMenestyminen edellyttää, eritotenkin olevissa oloissa, suurta rakkautta\nasiaan ja lannistumatonta uutteruutta. -- Toden totta hra Achtén ansiot\novat suuret, joskin muutamia puutteellisuuksia olisi voitu tasottaa,\njos olisi ollut kokemusta enemmän. -- Yleiseen näkyy kumminkin että\nhänellä on sekä musikaalista aistia että oivallinen soitannollinen\nsivistys. Hra Achtélla on suuri, metallisointuinen ääni. Kuitenkin hän\nlaulaa naturalistisesti, käyttää usein soinnultaan liian valoisia\nsäveleitä, vokaalisoi hieman epäselvästi ja jouduttaa tempoa. -- Hän\nlaulaa ylipäätään hyvin voimakkaasti, hänen crescendonsa aina\ntäyteläisimpään fortissimoon on kiitettävä ja leveä legatonsa sangen\nhyvä hitaassa säveljaksossa. Mainitsemme vain esim. sulavan aarian n:o\n10, jossa hra Achtén laulu esittäytyy varsin edullisesti.\nNäytteleminenkin on paljo edistynyt syksystä 1870.\"\n\nMitä Ericssoniin ja Bergholmiin tulee arvostelu ei sisällä mitään\nuutta. Köörejä kiitetään, joskin mustalais- ja miserere-köörit olisivat\nvoineet olla hienommin vivahdutetut. Erityinen kiitos annetaan Richard\nFaltinille siitä erinomaisesta tavasta millä hän oli suorittanut\ntehtävänsä. Hänen oli näet onnistunut lyhyessä ajassa kovin\nerilaatuisista aineksista kokoonpanna ja harjottaa orkesteri, niin että\nse täytti paikkansa. Totta on että hän jo syksyllä 1870 oli tehnyt\nsaman asian, mutta tuskin se silti oli paljonkaan helpompi, semminkin\nkun vaatimukset olivat melkoisesti kohonneet. Ainoastaan puhdas\ninnostus saa semmoista aikaan, ja sentähden tulee suuri osa ansiota\nkokonaisuuden menestyksestä Faltinille.\n\nSeuraavat Trubaduri-näytännöt olivat alati yhtä menestyksellisiä.\nViides oli 22/3, kuudes oli ilmoitettu 25 p:ksi mutta lykättiin\nEricssonin sairauden tähden ja annettiin 29/3 -- viimeisenä näytäntönä\nennen pääsiäisjuhlaa. Väliin pistettiin herrasväki Lundahlin hyväksi\nannettu näytäntö 26/3, jossa esitettiin: _Gringoire_ (ensi kerran);\nNoita-ampuja (II. 1); aaria Ernanista ja suomalainen kansanlaulu\nBergholmin laulamina; sekä Kihlaus. Toisena pääsiäispäivänä 6/4 oli\nmyös puhenäytäntö, Kavaluus ja rakkaus; mutta 7/4 annettiin Trubaduri\nseitsemännen kerran -- ja sinäkin iltana olivat piletit loppuun myydyt.\nVasta kahdeksantena kertana 9/4 oli huone \"sangen hyvä\" -- siis ei\ntäysi -- ja määrättiin kai sentähden yhdeksäs näytäntö 12/4\nviimeiseksi. Olihan jo aika ajatella Lucian vuoroa.\n\nPääsiäisviikolla kävi Otto Florell Helsingissä ja kuuli Trubadurin.\nPalattuaan hiljaiseen Haminaan hän kirjoitti kälylleen, Ida\nBasilierille, Tukholmaan kirjeen, joka kenties paremmin kuin mitkään\nsanomalehtien arvostelut ilmituo näytäntöjen laadun ja tunnelman. Siitä\notamme seuraavat rivit:\n\n-- -- \"Trubaduri -- mitä sanonkaan siitä? Kun esirippu oli laskenut\nensimäisen näytöksen jälkeen, istuin hetken aivan hämmästyksen\nvaltaamana, semmoista en todellakaan ollut odottanut. Sanomalehdet ja\nsen lisäksi suulliset ja kirjalliset tiedonannot olivat puhuneet\nStrömerin oivallisuudesta Leonorana. Se on totta, hän on lämmin,\nsielukas ja draamallinen ja viehättää kohta. Se mikä kumminkin enemmän\nhämmästytti minua oli yhteisesitys. Kohta ensi näytöksestä käytiin\nasiaan käsiksi riemulla ja eloisuudella, joka sai minut pelkäämään että\nnousu olisi vaikea jollei mahdoton. Pelkoni oli turha. Tämä esitys\nolisi kelvannut missä tahansa. Ja kuulla suomalaisten taiteilijain\nlaulavan tätä sävelmikästä mutta hurjaa Verdi-musiikkia hehkulla, niin,\nsuoraan sanoen, italialaisella vimmalla, jota se vaatii, -- non, je ne\nreviens pas de mon étonnement.[34] Siitä dilettanttimaisesta, jota\nvähän olin peljännyt, ei näkynyt jälkeäkään. Sanalla sanoen:\nsuomalainen ooppera on olemassa ja hyvä. Luulen vain, päättäen siitä\nmitä olen nähnyt, että vakava ooppera on sopivampi suomalaiselle\ntaiteilijaluonteelle kuin koomillinen ja buffa. Sinä olet vastaiseksi\npoikkeus. Tule ja luo henkeä koomilliseen oopperaan, suurin tehtäväsi\ntaiteilijattarena on tehdä se mahdolliseksi, luoda se, mutta jos\nsinusta niinkuin von Konowista 'halpaa se kunnia ois', niin on se sinun\nasiasi. Jos tahdot ihastuttaa veltostunutta, kosmopoliittista\npääkaupunki-yleisöämme, joka maksaa kolmemarkkasensa, saa saatavansa ja\nsyö illallista sen jälkeen ennen kuin panee maata, niin laula Uudessa\nteatterissa. Näen hengessäni ukko Trappin loikahtelevan nojatuolissaan\nja hänen vanhan armonsa Mellinin esiinpuhaltavan äänekkään _charmant!_\nRouva X. ei ole jättävä hiuskarvaakaan tukkalaitteestasi ihailematta ja\nneiti Z. on joutuva tyydytyksen huumaukseen nähdessään sinulla\ndentelles et chaussure de Paris.[35] On kai siellä niitäkin, jotka\nsydämellisesti sanovat sinut tervetulleeksi, mutta minä kiitän tätä\nyleisöä Arkadiassa, joka liikuttavalla uskollisuudella rientää\nTruhaduria kuulemaan ja joka lapsen uteliaisuudella odottaa Luciaa\nhajottaakseen koko teatterihökkelin. Siellä osataan kaikki ulkoa,\nalkaen sanoista 'Herätkää! herätkää! jo salot koittaen herättää kirkas\nvalo' Azucenan viimeiseen huutoon asti: 'Nyt koston saat sä äiti';\nsiellä säteillään ilosta, vaikkei liverrys olisikaan niin loistava\ntaikka säveljuoksut niin tasaisia ja siellä ollaan niin naivisia että\nsinä hetkenä iloitaan sen ajan tulosta, joka vihdoin on koittanut.\nRiemuitaan nykyisyydestä sentähden että uskotaan tulevaisuuteen. Taikka\nmistä johtuu tämä tulviva eloisuus, tämä virkeys ja lämpö, joka on\nvallalla suomalaisella näyttämöllä. Semmoista vuorovaikutusta näyttämön\nja salongin välillä kuin täällä en ole koskaan nähnyt, enkä saa koskaan\nnähdä. Tämän kaiken tiedät toki paremmin kuin minä, mutta kenties et\nole käsittänyt että yhteisesitys nyt on pääasia; 1870 se oli Leonora,\n-- kumminkin tunnustan, ettei se nytkään ilman Strömeriä olisi mitä se\non. Mutta minä huomaan olleeni lämpenemäisilläni, jota kunnioitettavan\nperheenisän mieluummin tulee karttaa.\" -- --\n\nTämä paikottain humoristinen kuvaus on siksi oikea, siksi sattuva, että\nsiihen on tuskin mitään lisättävää. Jos voidaankin hymyillä semmoisille\nmusiikki-intoilijoille, jotka eivät laiminlyöneet ainoatakaan\nTrubaduri-näytäntöä, jotka ihailuksensa huumauksessa vain puhuivat\n\"meidän Emmystä\" ja \"meidän Idasta\" tarkoittaen oopperan primadonnia,\nylioppilaille, jotka yhtäkkiä muuttuivat italialaisen musiikin\nyltiöpäisiksi harrastajiksi, niin että heidän seurapiireissään\nBellmanin y.m. perinnäisten laulujen oli väistyminen mustalaisköörin\ny.m. Trubaduri-sävelmäin tieltä ja että he lemmen liikuttamina eivät\nenää purkaneet tunteitaan kansanlaulujen avulla vaan turvausivat\naariaan: \"Katkera nyt on kuolemain\" j.n.e. -- jos voidaankin kaikelle\ntälle hymyillä, niin oli kaiken tämän pohjana kuitenkin puhdas ilo\nsiitä, että uusi kauneusmaailma oli auennut suomalaisille, ja tunto\nsiitä, mitä ymmärtävät arvostelijat todistivat, että se mitä\nnäyttämöltä tarjottiin, huolimatta yksityiskohtaisista puutteista, oli\ntositaidetta. Vuorovaikutus näyttämön ja salongin välillä, josta\nFlorell puhuu, oli todella yksinäinen laatuaan. Sen myöntänee\nepäilemättä jokainen mukana ollut, ja se joka ennen tai myöhemmin on\nulkomailla kuullut maailman mainioimpia oopperataiteilijoita, tietää\nettä siellä suurimmaltakin taiteelliselta nautinnolta on puuttunut\njotakin erikoista, jotakin sanomattoman lämmittävää, jota hän\nainoastaan täällä kotona on kokenut.\n\nSillä aikaa kun oopperaa viimeisteltiin, annettiin puhe- taikka\noikeammin sekanäytäntöjä. Siten esitettiin 15/4 K. S. Suomalaisen\nkääntämä A. Wilbrandtin 1-näytöksinen huvinäytelmä _Ensi lempi_ (nti\nAura Avellan pääroolissa) sekä Remusen kotiripitykset ja niiden välillä\nNoita-ampuja (II. 1), jossa Strömer-sisarukset lauloivat erittäin\nkauniisti; 16/4 Lapsuuden ystävät, joka oli uusi Helsingissä ja joka\nhyvin näyteltynä, huolimatta tarkoitusperäisyydestään, koomillisten\npiirteittensä ja onnistuneen juonen tähden vastaanotettiin\nsuosiollisesti, Lemmenjuoma, jossa nti Avellan menestyi oivallisesti,\nja Suuria vieraita, josta taas Vilho, Aspegren ja Kallio saivat\nkiitoksia; sekä 19/4 Viuluniekka.\n\nLucia ilmoitettiin annettavaksi 21/4, mutta sairaussattuman tähden oli\nensi näytäntö vasta 24/4 ja se muodostui \"uudeksi riemuhetkeksi\nSuomalaiselle teatterille\". Ooppera onnistui, pikku epätasaisuuksia\nlukuunottamatta, erinomaisesti, kiitos olkoon Emmy Strömerin, joka\nnerokkaasti tulkitsi pääroolin. Sydäntä kouristava, ylevä sekstetti ja\nmielipuolisuuskohtaus vastaanotettiin myrskyisellä suosiolla. Ericsson\n(Edgardo) lauloi lämpimästi ja eloisasti. Achté (Ashton) oli\nvoimallinen laulussaan ja näyttelemisessään ja Bergholmilla (Raimond)\noli hyvä tilaisuus näyttää kauniita äänivarojaan. Köörit olivat\nylipäätään nuhteettomat. Näyttämölle-järjestely niinikään kaikin puolin\nhyvä. -- Toinen näytäntö 26/4 oli vielä loistavampi. Salonki niinkuin\nihastuskin kukkuroillaan. Sekstetti pyydettiin ja laulettiin da capo.\nEmmy Strömer huudettiin kaksi kertaa riemuisesti esiin, ja Ericsson\nkohosi kirouskohtauksessa draamalliseen voimaan nähden korkeammalle\nkuin koskaan ennen. -- Kolmannella kerralla 28/4 oli \"hyvä huone\",\nmutta menestys entisellään. Edelleen annettiin ooppera vielä 1, 3, 7 ja\n10 p. toukok., siis kaikkiaan seitsemän kertaa, ilman että yleisön\nsuosio olisi tuntuvasti laimentunut. Kuudentena iltana lauloi Lundahl\nRaimondin osan, syystä kun Bergholm oli sairas, ja teki sen sangen\ntyydyttävästi.\n\nNimimerkki Si:n pitkästä arvostelusta teemme seuraavan supistelman:\n\nLucian esitys osotti ilmeisesti yleistä edistystä esiintyjissä. Eri\niltoina saattoivat eri kohdat onnistua erilaisesti, mutta kokonaisuuden\nkanta oli kohonnut, ja niin oli yleisön mielenkiinnonkin laita,\npäättäen miltei täysistä huoneista näytäntökauden lopulla. Varsinaisten\nloistokohtien -- sekstetin, mielipuolisuuskohtauksen sekä Lucian aarian\nensi näytöksessä -- jälkeen olivat kiitoksella mainittavat Lucian ja\nEdgardon duetti ensi näytöksessä, Lucian ja Ashtonin toisessa,\nRaimondin aaria n:o 7 ynnä osittain Edgardon tehtävä viime kuvaelmassa.\nSuuremmoiseen sekstettiin keskittyi niin runsas määrä sulosointua,\nsulavat sävelmät, jotka kukin puolestaan ilmaisevat osallisten\nerilaisia tunteita, olivat niin sydäntä kouristavia vaikutukseltaan,\nettä yksistään sentähden ooppera ansaitsi yhä uudistettua kuulemista.\n\nEmmy Strömerin Lucia oli häikäisevä todistus hänen ylevästä\ntaiteellisuudestaan. Tämän tehtävän, joka oli täydessä sopusoinnussa\nhänen voimainsa kanssa, hän näet suoritti tositaiteilijan\nitsenäisyydellä ja selvyydellä. -- Mitä enemmän tutustui\nyksityiskohtiin, sitä enemmän täytyi ihailla hänen lahjojaan. Hänen\nresitatiivinsa esim. olivat erinomaisesti lausuttuja ja korostettuja;\noivallinen korostaminen tuotti lausunnalle laulussa mitä hienoimpia\nvivahduksia ja teki sen harvinaisessa määrässä dramaattisesti\nilmehikkääksi. Varmasti vivahdutetut huudahdukset eivät tässä kohden\nolleet vähimmin vaikuttavat. Ihastuttava pianissimo korkeilla sävelillä\nansaitsisi vain tulla useammin käytetyksi. Erinomaisen vaikuttavia\nolivat myös supistetut, korkeat sävelet sekstetissä. -- Laulajattaren\ndraamallinen esitys oli kohoamassa yhä enemmän musikaalisen kannalle.\nLuciana hänen näyttelemisensä oli mitä parhaimmin harkittua. Liikunnot\nolivat yleensä pehmoisia ja plastillisia, ja todellisella tyydytyksellä\noli huomattu kuinka joskus vielä näyttäytyvät särmikkäisyydet\nkäsivarsien liikunnoissa ilta illalta tasaantuivat ja pyörentyivät. --\nEi voi sanoa, että kasvojen eleissä totuus ja kauneus aina (esim.\nkertoessa näöstä lähteellä) olivat mahdollisen täydellisiä, mutta\nniissä esiintyi niin runsaasti erinomaisen onnistuneita kohtia (esim.\nmielipuolisuuskohtauksessa), että lupaukset olivat mitä parhaimmat. --\nOnnistuneimpia ansiopuolia viime mainitussa kohtauksessa oli paitse\nlaulua silmien ilme, josta yksistään näki että nti Strömer esitti\nmielipuolisuutta.\n\nEricsson onnistui paremmin Edgardona kuin Manricona. Luciassa hän\ntodella näyttäytyi oopperan toiseksi päähenkilöksi, jota vastoin hän\nTrubadurissa luovutti tämän kunniasijan Lunalle. Kauniilla äänellään\nhän oikein loisti kaksinlaulussa Lucian kanssa, sekstetissä ja viime\nkuvaelmassa. Näyttelemisessäkin huomattiin edistystä. -- Achtékin\nlauloi paljo etevämmin Luciassa. Kumminkin tulisi hänen, niinkuin on\nnäyttänyt osaavansakin, kiihkeissäkin kohtauksissa laulaa enemmän\nlegato, sitomalla sävelet toisiinsa eikä työntämällä ne esiin, niinkuin\nusein tapahtuu. Parhaiten hän lauloi sekstetissä ja erittäin\nonnistuneita kohtia oli hänellä duetissa Lucian kanssa. -- Bergholmin\nansiokkaimmat kohdat olivat paitse hänen osaansa sekstetissä, kaunis\ncantabile: 'Ah salli äänen soida sydämeesi' ja tuo vähän jokapäiväinen:\n'Uhriksi olet pannut'. -- Himberg suoritti kaksi pientä roolia:\nNormanin ja Arthurin. Hänellä on heleä, miellyttävä ääni, joka\nansaitsisi kehittämistä. -- Köörit menivät, pari pientä poikkeusta\nlukuunottamatta, tarkasti ja reippaasti, vaikka ne salongin tähden\neivät tuntuneet erittäin voimakkailta. Orkesteri oli Faltinin johdolla\nyhä edistynyt varmuudessa ja vivahduttamiskyvyssä.\n\nLucia-näytäntöjen jälkeen puheosasto 14/5 ja 17/5 esitti uuden\nalkuperäisen, E. F. Jahnssonin kirjoittaman murhenäytelmän, _Lalli_,\njoka vähän ennen oli ilmestynyt kirjakauppaan. Ensi näytännön jälkeen\nsanotaan, että kappale teatterissa nähtynä oli vaikuttavampi kuin\nluettaessa, joskaan se ei ollut niin mahtava kuin aiheeseen katsoen\nolisi odottanut. Näytelmältä ei puuttunut tehoisia, kenties liiankin\ntehoisia kohtauksia. Ylipäätään olivat molemmat viimeiset näytökset\nheikoimmat, niissä kun liiottelu ja riittävän perustelun puute oli\ntuntuvin. Kieli oli kyllä kevyttä ja sujuvaa, mutta olisi voinut olla\nlennokkaampaa. Näyttämöllepanoon nähden herättivät ensi kerran\nkäytäntöön otetut muinaissuomalaiset puvut erityistä huomiota. Väkeä\noli aika paljo, eikä suosionosotuksia säästetty. -- Myöhemmässä\nseikkaperäisessä arvostelussa mainitaan, että tekijä ei ollut osannut\nluoda henkilöitä yksilöllisiksi luonteiksi ja että näyttelijät\npuolestaan eivät myöskään pystyneet täydentämään tätä puutetta.\nSentähden Lundahl Lallina ja Vilho Henrik piispana eivät tyydyttäneet\nodotuksia, vaikka he olivat teatterin parhaimpia. Sitä vastoin\nkiitetään rva Aspegrenia Lallin vaimona ja rva Lundahlia Nyyrinä sekä\nmyöskin Himbergiä ja Leinoa parissa pienemmässä osassa.\n\nVaikka jo oltiin toukokuun keskivaiheilla, oli vielä kolmas ooppera\nesitettävä, nimittäin Auberin _Fra Diavolo_ ja kahdessa viikossa se\nsaatiin valmiiksi. Ensi näytäntö oli 29/5, toinen 31/5 ja kolmas 2/6.\nNäissäkin kesän kynnyksellä annetuissa näytännöissä oli melkein täydet\nhuoneet ja suosionosotukset mitä vilkkaimmat. Varsinkin oli niin laita\nviimeisessä, jossa yleisö esiintoi kiitollisuutensa ensimäisestä,\nkauttaaltaan hämmästyttävän menestyksellisestä oopperasesongista.\nRunsain osa suosionosotuksia tuli tietysti Strömer-neitien osaksi. --\nNiin teatterissa ja niin myöskin toukokuun viime päivänä Hesperian\nravintolassa toimeenpannuissa pidoissa, jossa teatterin ja varsinkin\noopperan ystävät lukuisasti kokoontuneina sanoin ja maljoin ylistivät\ntaiteilijoita ja Kaarlo Bergbomia; rva Raalle lähetettiin\ntervehdyssähkösanoma, niinkuin teatterijuhlissa oli tavaksi tullut.\n\nFra Diavolonkin esitystä nimimerkki Si arvosteli seikkaperäisellä\ntavallaan. Hänestä oli ymmärrettävää ja oikein, että oli alotettu\nhelpommista italialaisista oopperoista ja että sen jälkeen oli otettu\nranskalainen ooppera, joka oli vaikeampi esittää, -- vasta sen jälkeen\nvoitaisiin ajatella saksalaista. Totta kyllä, hän arveli, olisi tuskin\nmahdollista valita joku Wagnerin oopperoita näyteltäväksi, mutta jos\nlähimmässä tulevaisuudessa kävisi päinsä esittää esim. jokin Mozartin\nooppera, \"niin on äärettömän suuri tehtävä suoritettu, ja\noopperanystävä on oleva täysin tyydytetty\". -- Fra Diavolon\nharjottamisesta tavattoman lyhyessä ajassa tuli kunnia Faltinin\ntaidolle ja hartaudelle. Esitys luonnistui varsinkin toisena iltana\noivallisesti -- ensimäisenä kun näet vielä oli huomattavissa jälkiä\nkiireellisestä valmistustyöstä.\n\nEmmy Strömerillä oli Zerlinana entisiä pienempi rooli, mutta silti\nhänen esityksensä veti puoleensa päähuomion. Hän lauloi yhtä\nerinomaisesti kuin ennen, mutta hänen käsityksestään saattoi olla eri\nmieltä. Hän oli kenties liian tunteellinen ja hiljainen roolissa, joka\noikeammin olisi esitettävä vilkkaasti, vallattomasti ja keimailevasti.\nMutta laulajatar noudatti luontoansa ja lahjojaan, jotka ovat suunnatut\nvakavaan ja traagilliseen, ja se selittää ja puolustaa hänen\nesitystään. -- Nti Sofie Strömer näytteli oivallisesti ja\ntarpeellisella huumorilla lady Pamelaa. -- Achté, joka ulkomuodoltaan\noli erittäin sopiva Fra Diavoloksi, vaikka näytteleminen oli\npuutteellista, lauloi musikaalisesti samoin kuin Bergholm, joka\nkoomillisena loordina oli aivan paikallaan ladynsä rinnalla. Ericssonin\n(Lorenzo) laulussa oli monta kaunista kohtaa. Ravintolan isäntänä\nesiintyi Aspegren sekä rosvoina Lundahl ja Himberg, kaikki sangen\ntyydyttävästi. Yleiseen suureen mieltymykseen vaikuttivat vihdoin\nansiokkaasti köörit, joissa erittäin kauniita ääniä oli osallisina.\n\nTähän päättyi oopperaosaston ensimäinen toimikausi. Menestys oli ollut\nniin loistava, että rohkeita suunnitelmia tehtiin lähintä tulevaisuutta\nvarten: uusia voimia oli kiinnitettävä lyyrilliseen näyttämöön, jonka\nohella ajateltiin mahdollisuutta saada esiintyä soitannollisesti\nedullisemmassa salongissa kuin Arkadian, jossa köörit tuntuivat\nheikoilta, vaikka muuten olivatkin riittävän voimakkaita, ja laulaminen\nrasitti ja väsytti yksinlaulajia. Tämän tähden johtokunta kääntyi\nRuotsalaisen teatterin johtokunnan puoleen pyynnöllä, että Suomalaisen\noopperan sallittaisiin seuraavana syksynä näytellä Uudessa teatterissa\nkuuden viikon aikana kaksi kertaa viikossa semmoisina päivinä, jolloin\nei ollut ruotsalaista näytäntöä. Pyyntöä puolusti nimimerkki O(tto)\nD(onner) Morgonbladetissa (16/5) kirjoituksella, josta otamme seuraavat\nrivit:\n\n\"Tavallista suuremmalla mielenkiinnolla kysytään, onko Ruotsalaisen\nteatterin johtokunta antava myöntävän vai kieltävän vastauksen?\nVarmaankin on ilmaantuva niitä, jotka huomauttavat harjotuksista ja\nyhteisten pukukammioiden käytännöstä syntyviä vaikeuksia. Ja onhan\nluonnollista että vaikeuksia ilmaantuu, kun samassa teatterissa\nannetaan kuusi näytäntöä neljän sijasta, mutta käyhän se päinsä\nkaikkialla suuremmissa kaupungeissa. Erikielisiäkin näytäntöjä annetaan\njoissakuissa teattereissa eri viikonpäivinä. Mahdotonta se siis ei ole,\nvarsinkaan jos huoneuston käytäntö harjotuksia y.m. varten on\nedeltäkäsin määrätty. Jos on hyvää tahtoa ja jotain totta usein\nkuullussa puheessa, että toivotaan kaikkea edistystä suomalaiselle\nkulttuurityölle, mikäli se vaan ei polje ruotsalaista sivistystä\nmaassamme, niin ei liene kovinkaan vaikea saada toivottua sopimusta\naikaan.\"\n\n\"Taloudellisesti luulisi tämän järjestyksen tuottavan hyötyä\nkummallekin seurueelle. Nyt tapahtuu usein että molemmat näyttelevät\nsamana iltana kilpaillen keskenään. Niin ei tulisi silloin olemaan\nlaita, ja tietty on kuinka teatterissakäynnit lisääntyvät näytäntöjen\nluvun mukaan. Merkillistä on ollut huomata, että ruotsalaisella samoin\nkuin suomalaisella teatterilla on ollut muutamia erikoisen innokkaita\nystäviä, jotka niinkuin näyttää periaatteellisesti ovat käyneet\nainoastaan toisessa teatterissa. Kenties olisi toivottavissa että\ntällainen yksipuolisuus katoaisi, jos Ruotsalainen teatteri myöntymällä\nmainittuun pyyntöön osottaisi rakkautta kotimaiseen taiteeseen yleensä.\nEttä etenkin Suomalainen ooppera ansaitsee semmoisen tunnustuksen,\nmyöntänee jokainen puolueeton. Puhutaan niin usein jalosta kilpailusta,\njonka tulee vallita suomalaisen ja ruotsalaisen sivistyksen edustajain\nvälillä maassamme. No niin! koettakaa tehdä ulkonaiset ehdot\nkummallekin mahdollisen tasaiseksi; siitä on vain syntyvä sitä jalompi\ntulos. -- -- Jokainen kotimaisen laulunäyttämön rehellinen ystävä olisi\nmielipahalla kuuleva, että Suomalainen ooppera on kielletty puhumasta\nyleisölle etevimmältä näyttämöltämme.\"\n\nJo seuraavana päivänä H. D. tiesi, että Ruotsalainen teatteri _ei_\nvoinut suostua pyyntöön -- käytännöllisistä syistä. -- \"Ojennetaan\nkättä!\" lisäsi U. S.\n\nOlojen valaisemiseksi mainittakoon, että, niinkuin Emilie Bergbom oli\nkertonut kirjeessään Florellille, ruotsalaisissa piireissä todella oli\nalettu ankarasti arvostella monivuotisen hartaan toimitusjohtajan\nKiseleffin tointa. Kevätpuolella tämä tyytymättömyys tuotiin\njulkisuuteenkin, varsinkin nuorten kynäilijäin kirjeissä\nmaaseutulehtiin. Valitettiin ruotsalaisen teatterin huonontumista,\netevien näyttelijäkykyjen puutetta ja ohjelmiston mitättömyyttä sekä\nvaadittiin, että -- ruotsalainen lyyrillinen näyttämö oli perustettava.\n-- Tämän johdosta huomautettiin Morgonbladetissa (16/4), että Charlotte\nja Fritiof Raan vertaisia näyttelijöitä tosin ei enää ollut, mutta\nsilti oli teatterilla aika hyviä ja lupaavia nuorempia kykyjä eikä\nohjelmistokaan ollut huonompi kuin edellisinä vuosina, jolloin siihen\noli tyydytty, vaan osaksi parempikin. Mitä vihdoin viimeiseen\nvaatimukseen tulee, niin oli \"mitä ajattelemattominta nykyään huutaa\nruotsalaisen lyyrillisen näyttämön välttämättömyyttä. Ja tämän huudon\ntakana piilee ilmeisesti jotakin muuta kuin taideharrastusta.\nSuomalainen teatteri tarjoaa ja on tulevanakin näytäntökautena tarjoava\netevän laulunäyttämön, ja se kai pitäisi voida olla yhteinen\nsivistyneelle yleisölle niin laajalti kuin tämä näyttämö ulottuu.\nVastaiseksi riittänee maallemme yksi lyyrillinen näyttämö, ja se\njoka nyt vaatii toista ei tarkoita muuta kuin olemassa olevan\ntukehduttamista.\"\n\nNämä viimeiset sanat olivat profeetallisemmat kuin kirjoittaja saattoi\naavistaakaan. Vastedes saamme nähdä että ruotsalainen lyyrillinen\nnäyttämö todella pantiin toimeen ja että sen tarve lakkasi niin pian\nkun suomalainen ooppera oli vaiennut!\n\nKustannusyhdistyksen vuosikokous oli 11/5 Arkadiateatterin lämpiössä.\nValitsemaan johtokuntaa sekä edellisen vuoden tilintarkastajain\nehdotuksen mukaan (kts. ylemp. s. 54) määräämään korotettua palkkaa\ntoimitusjohtajalle kokous asetti lautakunnan, jonka jäseniksi tulivat\nO. Donner, J. Krohn, J. F. Perander, A. Hagman ja A. Almberg. Tämä\nlautakunta kokoontui 14/5 ja valitsi johtokuntaan entiset jäsenet, K.\nBergbomin, B. O. Schaumanin sekä -- Yrjö Koskisen sijaan, joka\nvuosikokouksessa oli ilmoittanut tahtovansa luopua -- J. Krohnin.\nVarajäseniksi otettiin niinikään entiset: A. Järnefelt ja A. Almberg.\nEdelleen määrättiin toimitusjohtajalle palkaksi 3,000 ja rahaston\nhoitajalle kulunkirahoiksi 800 mk vuodessa.\n\nSyksyllä (kokouksessa 18/11) esiintuoduista tileistä otamme seuraavat\ntiedot. Tulopuolella on suurin erä tulot 122:sta näytännöstä 76,503:84\nmk (se on keskimäärin 627 mk illalta -- edellisenä vuonna, jolloin ei\nollut oopperaa, 431 mk), jonka ohella on huomattava: suoritettuja\nosakkeita 5,474, lahja Leppävirroilta 193 sekä valtioapu 8,000 mk.\nVuoden alussa sisäänjätetyn anomuksen johdosta oli teatterille\nmyönnetty 16,000 markkaa avustusta ja oli siitä puolet otettu kuluneen\nnäytäntökauden puolelle.[36] Menopuolella huomataan seuraavat\ntärkeimmät erät: palkkoja ja palkkioita 38,788:99, päiväkustannuksia\n23,677:69, orkesteri 13,440:27, puvusto 7,721:42, kirjasto 3,445:15,\nmatkakustannuksia 6,638:88 mk. Koko menojen summa tekee 94,739:65 mk ja\non sen suoritus tuottanut 4,390:24 mk:n vaillingin. Kun edellisen\nvuoden velka 4,500 mk. oli maksamatta, oli siis velkakuorma kasvanut\n8,890:24 mk:si.\n\nTileissä ei teatterin osastoja oltu toisistaan erotettu, mutta\nlikimääräisen laskelman mukaan olivat puheosaston menot nousseet\n49,300 ja lauluosaston 45,500 mk:aan; jota vastoin edellinen oli\nnäytännöistään saanut 41,200 ja jälkimäinen 35,300 mk. Tämän mukaan\nolisi ooppera tuottanut tappiota 10,000 ja puheosasto 8,000 markkaa.\n\nPuhenäytännöissä (86 luvultaan) esitettiin 45 kappaletta, nimittäin:\n\n    14 kertaa Laululintunen;\n    12   \"    Lemmenjuoma;\n    11   \"    _Kihlaus_;\n    10   \"    Viuluniekka;\n     9   \"    Työväen elämästä;\n     8   \"    Marin rukkaset;\n     7   \"    Marianne, Remusen kotiripitykset (Ämmän toruja);\n     6   \"    Kukka kultain kuusistossa, Riita-asia, Suorin tie paras,\n              Maria Tudor;\n     5   \"    Kuinka anopeista päästään, _Kalatyttö_;\n     4   \"    _Sotavanhuksen joulu, Erehdykset, Bartholdus Simonis,\n              Margareta, Lea_, Rouget de Lisle, Ei ollenkaan\n              mustasukkainen, Hääilta;\n     3   \"    Suuria vieraita, Yökausi Lahdella, Sala-ampuja ja\n              karjatyttö, Katsokaa peiliin, Päivölä, Kavaluus ja\n              rakkaus;\n     2   \"    _Saaristossa, Lemun rannalla, Silmänkääntäjä, Kosijat_,\n              _Lapsuuden ystävät, Lalli_, Preciosa, Deborah;\n     1   \"    _Ainoa hetki_, Ensi lempi, Valtioviisas räätäli, Koira\n              ja kissa, Gringoire, Jeppe Niilonpoika, Macbeth\n              (unissakävijä-kohtaus), Hamlet (Ofelia-kohtaukset),\n              _Daniel Hjort_ (mestauslavakohtaus), [sekä kuvaelmat:\n              _Taistelumme päivinä, Torpan tyttö ja Pilven veikko_].\n\nKotimaisia oli 14 täydellistä kappaletta ja niistä kolme (Ainoa hetki,\nLapsuuden ystävät ja Lalli) uusia alkuteoksia sekä 1 kohtaus (Daniel\nHjort) ja kolme kuvaelmaa.\n\nOhjelmistolle uusia oli 16: Lea, Ainoa hetki, Lapsuuden ystävät, Lalli,\nKatsokaa peiliin, Remusen kotiripitykset, Suuria vieraita, Riita-asia,\nEnsi lempi, Lemmenjuoma, Gringoire, Maria Tudor, Kavaluus ja rakkaus\nsekä kohtaukset Macbethista, Hamletista ja Daniel Hjortista.\n\nOopperanäytäntöjen tilasto tavataan alempana yhdessä kohden 7:nnen\nluvun lopussa.\n\nHuhtikuulla johtokunta valitsi A. Ahlqvistin, K. Bergbomin, K. Slöörin,\nK. S. Suomalaisen ja V. Löfgrenin kilpalautakuntaan, jonka tuli antaa\nlausunto edellisenä näytäntökautena ilmoitetun kahden palkinnon\njakamisesta (kts. ylemp. s. 57), ja pari kuukautta myöhemmin lautakunta\njulkaisi yksimielisenä päätöksenään, että ei yksikään kilpailuun\nlähetetyistä kappaleista ansainnut palkintoa, vaan ehdotti se kuitenkin\njohtokunnalle, että P. Hannikaiselle ja E. F. Jahnssonille annettaisiin\nkummallekin kehotukseksi 200 markkaa niistä heidän teoksistaan, jotka\nteatterissa oli näytelty.\n\n\n\n\nIII.\n\nKolmas näytäntökausi, 1874-75.\n\n\nUlkoa katsoen luulisi puheosastolla lauluosaston näytellessä olleen\nhelpot päivät, mutta tositeossa sen jäsenillä ei sentään ollut vähemmän\ntyötä. Silloin näet harjotettiin uusia näytelmiä, ja kun oltiin\nHelsingissä, saivat näyttelijät samalla yhtämittaisesti nauttia\nBergbomin johtoa. Tämä oli kaikille tarpeen, mutta ymmärrettävästi\nenimmän nuorimmille, jotka olivat teatteriin tulleet ennen saamatta\nvähintäkään ohjausta esiintymistaidossa. Semmoisia vasta-alkajia olivat\ntätä nykyä paitse ennen mainituita, ensi näytäntökauden loppupuolella\nilmoittautuneita:\n\n_Kaarlo Edvard Törmänen_, 19 v., maakauppiaan poika Lohjalta;\nhelmikuulla 1873 eronnut ruotsalaisesta normaalilyseosta ja \"koetusajan\nkuluttua\" otettu teatterin palvelukseen joulukuulla s.v.;[37]\n\n_Taavi Pesonen_, n. 25 v., käsityöläisen poika Savonlinnasta, käynyt\nKuopion koulussa; tullut laulajana oopperaan tammikuulla 1874;\nmyöhemmin muuttanut puhenäyttämölle;\n\nNti _Amanda Wilhelmina Hellstén_, 19 v., laivanrakentajan tytär\nTurusta, Heurlinin koulun oppilas; tullut maaliskuulla 1874;\n\n_Juhana Aukusti Tervo_ (Rosenqvist), 20 v., lukkarin poika\nJanakkalasta, käynyt Jyväskylän alkeisopistossa ja ollut kolme vuotta\nkoulunopettajana Hauhossa; tullut kesäkuulla 1874;\n\nNti _Hilda Cecilia Heerman_, 17 v., Selma Heermanin (rva Lundahlin)\nsisar (kts. ylemp. s. 3); tullut huhtikuulla 1874, mutta eronnut jo\n1875;\n\nRva _Emmy Stenberg_ (omaa sukua Eklöf), 23 v., nimismiehen tytär\nTammelasta; tullut 1874 ja eronnut 1876.\n\nKoska Bergbom aikoi olla koko kesän kotona Helsingissä, määrättiin että\nnäiden näyttelijänalkujen yhdessä Böökin ja Leinon kanssa tuli jäädä\npääkaupunkiin, jossa \"tohtori\" oli johtava heidän harjotuksiaan.\nVarsinaisen teatterikoulun puuttuessa saisivat he siten ainakin vähän\ntietoa näyttämötaiteen alkeista. Elokuun alussa nämä nuorimmat jälleen\nyhtyivät tovereihinsa Kuopiossa.\n\nPääosa seuruetta antoi tänäkin kesänä -- paitse heinäkuulla --\nnäytäntöjä maaseutukaupungeissa.\n\nEnsimäinen olopaikka oli _Hämeenlinna_, jossa ensi näytäntö oli 5/6 ja\nneljäs, viimeinen, 12/6; viides peruutettiin palosammutuskunnan\nvuosijuhlan tähden. Menestys oli yleensä huono, vaikka nti Aura Avellan\nesiintyi ensi kerran täällä ja kappaleet (paitse Laululintunen) olivat\npaikkakunnalla tuntemattomia, jopa kaksi ohjelmistolle uutta: T.\nHagmanin suomentama Mélesvillen 3-näytöksinen huvinäytelmä _Michel\nPerrin_ Vilho nimiroolissa 10/6 ja Tuokon suomentama H. Herzin\n4-näytöksinen murhenäytelmä _Sven Dyringin koti_ 12/6 (\"meni paljo\nparemmin kuin harjotuksista olisi voinut aavistaakaan, yleisö hyvin\ntyytyväinen; nti Tötterman [Regissa] huudettiin esiin\"). Tulot eivät\ntehneet täyttä 150 mk illalta.\n\nIlman kaipauksen tunnetta seurue 15/6 erosi Hämeenlinnasta ja matkusti\n_Lappeenrantaan_, johon sitä jo aikoja ennen oli pyydetty tulemaan.\nValitettavasti oli kuitenkin teatteria varten tarjona oleva sali niin\npieni, että ainoastaan yksi näytäntö (Työväen elämästä, Remusen\nkotiripitykset ja Laululintunen) annettiin 17/6 ja tuotti se lähemmäs\n200 mk. Päivänä sen jälkeen matkustettiin Lauritsalaan, jossa\nnäyttelijöille suotiin hyvitystä. \"Herra M. Pöyhiä antoi\", Vilho\nkirjoittaa, \"koko seuralle vapaan matkan Lauritsalaan sekä yösijan ja\nrattoisat pidot kodissaan. Tästä kiitos ja kunnia sinulle, jalo\nkansalainen. Sinun menetyksesi suuresti elähytti meitä. Se oli\njonkunmoinen korvaus siitä typeryydestä, jota ylipäänsä saimme kokea\nHämeenlinnassa\" (!).\n\nVirkistynein mielin astuttiin 19/6 laivaan, joka oli vievä seurueen\n_Joensuuhun_. Matkan hupaisuutta enensi se että teatterin suosija ja\nystävä eversti A. Järnefelt perheineen oli mukana laivalla. Kun 20/6\nehtoolla laskettiin laituriin, oli taas niinkuin ensi kerrallakin suuri\njoukko kaupunkilaisia rannalla vastaanottamassa, ja tulijat tervehtivät\nheitä laulamalla Mun muistuu ja Tuoll' on mun kultani. Joensuu oli siis\nentisellään, ja Vilho todistaa: \"Yleisö on niinkuin ennenkin harras,\nystävällinen ja innokas. Tämä vaikuttaa paljon näyttelijöihin, ja\njokainen tekee parastansa. 'Ihminen ei elä ainoastaan leivästä', sitä\nvähemmän näyttelijä.\" -- Nämä sanat on kirjoitettu ensimäisen näytännön\njälkeen 21/6, jonka ohjelma oli: Työväen elämästä, Kotiripitykset ja\nYökausi Lahdella. Mutta menestystä oli seuraavillakin näytännöillä,\njoissa esitettiin 21/6 Marianne, 26/6 Lemun rannalla, Suorin tie paras\nja Marin rukkaset, 28/6 Kavaluus ja rakkaus sekä l/7 Lapsuuden ystävät\nja Hääilta. Varsinkin herättivät Marianne ja Lapsuuden ystävät suurta\nmieltymystä; mutta Schillerin murhenäytelmä tyydytti nähtävästi\nvähemmän, vaikka näytteleminen onnistui oivallisesti. \"Galleri nauroi\nusein traagillisimmissa kohdissa, ja kumminkin muuan talonpoika oli\nvalittanut että hänen markkansa meni hukkaan kun ei saanut nauraakaan.\"\n-- Tulot tekivät noin 266 mk illalta, se on 46 mk vähemmän kuin ensi\nkerralla, mutta toista sataa enemmän kuin Hämeenlinnassa. Oloja\nkuvaavana on mainittava, että teatterilla ei ollut painetuita ohjelmia.\nSyynä siihen oli tietysti se että paikkakunnalla ei ollut kirjapainoa.\nEdellisellä kerralla oli seurueella ollut valmiita ohjelmia mukanaan,\nmutta nyt oli tultu ilman siinä luulossa että kaupunkiin oli --\nniinkuin huhu oli kertonut -- hankittu kirjapaino, mutta huhu oli\nperätön. Tähän päättyi työ tällä kertaa, sillä heinäkuu oli määrätty\nlepoajaksi. Käytämme tahallamme sanaa _työ_, sillä päiväkirjasta, johon\nVilho tänä kesänä merkitsi mitä seurue kunakin päivänä toimitti, näkee\nettä ainoastaan varsinaiset matkapäivät olivat vapaita; muina päivinä\nolivat harjotukset lakkaamatta käymässä. Vanhatkin ja monesti näytellyt\nkappaleet harjotettiin säännöllisesti kerran tai pari tai useamminkin\nennen kun ne uudelleen esitettiin ja sillä välin valmistettiin uusia.\nSiitä johtui että näyttelijöillä, jotka tahtoivat tunnollisesti täyttää\ntehtävänsä, oli sangen vähän aikaa turhiin huvituksiin, sillä kun ei\nollut yhteisiä harjotuksia teatterissa, täytyi kotona lukea ulkoa\nrooleja sekä harkita niiden esitystä ja harjotella itsekseen.\nSellaisissa oloissa oli lyhytkin loma tervetullut.\n\nElokuun alussa oli näyttelijäin määrä olla _Kuopiossa_. Useimmat\nolivatkin kohta matkustaneet sinne ja viettäneet vapaa-aikansa joko\nkaupungissa tai lähiseuduilla. Vilho puolestaan oli käynyt Helsingissä\nsaamassa ohjeita Bergbomilta. Kun sitte kaikki jälleen yhtyivät, oli\ntoisella toista toisella toista kerrottavana; mutta Kallio oli kokenut\nkummempaa kuin yksikään muu. Hän oli näet Himbergin kanssa ollut\nRääkkylässä erään yliopistotoverinsa, pastori Weckmanin, luona ja\nmuutamana sunnuntaina oli hän saarnannut kirkossa Himbergin\ntoimittaessa lukkarin virkaa. \"Minä saarnasin\", Kallio kirjoitti\nBergbomille, \"tuosta kauniista tekstistä Kristuksen kirkastamisesta;\nsaarnaa sanottiin onnistuneeksi; Weckman on suomen- ja vapaamielinen\nmies.\" Tositeossa tämä ei kuitenkaan ole kovin hämmästyttävää, kun\nmuistaa että Kallio oli ollut 15 vuotta koulunopettajana Helsingissä.\n\nTeatterin toimi Kuopiossa alkoi entistä paremmilla enteillä sentähden\nettä siellä nyt oli oikea teatterihuone. Kaupunginviskaali Niilo\nForelius oli \"suurella uutteruudella ja nerolla\" muutellut entisen\nruotuväen maneesin mukavaksi kesäteatteriksi, joka oli niin tilava että\nsiihen mahtui 700 henkeä. Riittävän lavean näyttämön alle oli laitettu\npari pukuhuonetta, ja edessä oli sija soittokunnallekin, jos\noopperaosasto tulisi antamaan näytäntöjä. Permanto oli tehty kaltevaksi\nnäyttämölle päin ja istumapaikkoja oli kolmea lajia: 98 nojaistuinta\n(à 2 mk), yhtä monta taaempaa istuinta (à 1:50) ja 240 penkkisijaa\n(à 1 mk) sekä sen lisäksi isonlainen parvi, johon mahtui 200 henkeä\n(à 50 p). Valaistus oli kuitenkin niin huono, ettei ohjelmaa voinut\nhyvin lukea.\n\nAikomus oli jo 2/8 antaa ensi näytäntö, mutta se lykkääntyi 5 p:ksi.\nSyynä siihen oli se että uuden teatterin koristukset vielä olivat\nmatkalla. Ne oli ostettu Helsingin hävitetystä Puistoteatterista[38] ja\nsieltä kyllä ajoissa lähetetty, mutta suurta tilaa kun vaativat ne\nolivat pysähtyneet Viipuriin odottamaan sopivaa kuljetuslaivaa. Kun\nkoristuksia ei kuulunut, täytyi Vilhon ruveta kokoonpanemaan\nvälttämättömimmät dekoratsionit niistä repaleista, jotka ennestään\nolivat Kuopiossa, ja niiden avulla annettiin ensimäiset neljä\nnäytäntöä: 5/8 Kotiripitykset, Ensi lempi ja Hääilta, 7/8 Sven Dyringin\nkoti; 9/8 Viuluniekka; ja 12/8 Kavaluus ja rakkaus. Ensimäisestä\nnäytännöstä puhuen Tapio pitää nti Hilda Heermania lupaavana\nlahjoiltaan; jota vastoin nti Hellstén ja Törmänen näyttäytyivät\n\"äkkinäisemmiltä näyttämöllä liikkumaan\". Vanhemmista kiitetään\nerityisesti Vilhoa, joka \"puhuu erittäin selvästi, kuvaa ja liikkuu\nvarmasti\". Vilho itse kirjoittaa Bergbomille että \"Sven Dyringin koti\"\nnäyteltiin huonosti, vaikka yleisö oli tyytyväinen. Siinä tuli usean\nnäyttelijän heikko puoli kovin tuntuviin: Kallio (Sven Dyring) ei\nosannut rooliansa, Lundahl (Stig Hvide) puhui epäselvästi, Aspegren\n(Tage Bolt) alkoi repliikkinsä jonkunlaisella korvia loukkaavalla\nrykimisellä. Sitä vastoin Leino (Byrgen) käsitti ja esitti hyvin\ntehtävänsä, niinikään nti Tötterman (Regissa), kun hän vain hillitsisi\ntunteellisuuttaan; rva Lundahl (Ragnhild) oli liian proosallinen. Rva\nAspegren (Guldborg) tietysti piti puoliaan niinkuin tapansa on. Samassa\nVilho valittaa yleiseen virheellistä kielenkäyttöä: \"Koko seurueesta\nainoastaan Kallio, Leino, Törmänen ja minä puhumme nuhteetonta kieltä.\"\nViuluniekka kokosi täyden huoneen; se näkyy kaikkialla olevan yleisön\nlempinäytelmä. Kavaluus ja rakkaus meni \"erinomaisen hyvästi\" ja sen\njälkeen tulivat vihdoin odotetut koristukset. Vasta nyt katsottiin\nteatteria valmiiksi ja sentähden näytäntö 14/8 muodostui jonkinlaiseksi\nvihkimisjuhlaksi. Intohimoista Maria Tudor näytelmää seurasi\njuhlanvietto, jonka vakavana puolena oli hra Foreliuksen \"hyvä puhe\"\nteatterin tarkoituksesta ja keveämpänä soitto ja laulu, maljat ja\ntanssit. --\n\nPaikkakunnan lehdestä Tapiosta otamme seuraavan kahta viimemainittua\nnäytäntöä koskevan, Kuopion teatterielämää kuvaavan kohdan:\n\n\"Että Kuopiossa suositaan teatteria ja varsinkin suomalaista, voipi\npäättää siitä että jokaisessa tähän asti annetussa näytännössä on aina\nollut useita satoja ihmisiä. Pyhäksikin [14/8] olivat kaikki piletit\nmyödyt, ja kuitenkin täytyi monen kääntyä kotiin, koskeivät enää sisään\npäässeet. Teatterisali olikin silloin niin täpötäynnä, ettei monta\nkatsojaa lisää olisi sopinut, ei edes käytäville. Sivumennen\nmainittakoon demokraatillisen hengen(!) todistukseksi Kuopiossa, että\npuolen tusinaa nuoria miehiä istui paitahihasillaan ristikoilla parven\nyläpuolella. Eräs harras katsoja oli kattoa pitkin kulkevaa ortta\nmyöten kavunnut aina näyttämön lähelle sekä istui siinä korkealla\npaikallaan jalat suorana ja muista huolimatta kuin amerikkalainen.\nLuultavasti oli tällä katsojalla mukava istumapaikka ylhäällä katossa,\nkoska hän näytti tyytyväiseltä, mutta jotkut muut katsojat heittivät\nehtimiseen levottomia silmäyksiä häneen. Sellaiset kapuamiset\nkatto-orsia myöten pitäisi poliisin tykkönään kieltää, sillä emme ole\nAmerikassa vaan Suomessa. Sunnuntain näytäntö tuotti noin 900 mk.\"\n\n\"Kun Kavaluus ja rakkaus näyteltiin, moni säätyihminen ei mennyt\nteatteriin peläten muka Suomalaisen seuran(!) esityksellään pilaavan\nkoko sen tunteen, jonka tämä suuri murhenäytelmä lukijoissa vaikuttaa;\nmutta siinä suhteessa pettyivät nuo ylen viisaat; sillä -- kehumatta --\nväitämme me Suomalaisen seuran ehkä ei koskaan näyttäneen mitään\nkappaletta niin hyvästi kuin tällä kertaa.\" -- --\n\nMainitun Maria Tudor näytännön jälkeen esitettiin 16/8 Jeppe\nNiilonpoika aivan täydelle huoneelle. \"Näytteleminen onnistui\", Vilho\nsanoo tyytyväisenä itseensä, \"paremmin kuin koskaan ennen\", yleisö oli\ninnostunut ja niin Tapiokin. Muutamat maalaiset kutsuivat miespuoliset\nnäyttelijät seuraansa purkaakseen heille sydämensä. Valtiopäivämies\nPelkonen piti \"oivan, miehuullisen puheen Bergbomin kunniaksi\" ja tälle\nlähetettiin tervehdyssähkösanoma. -- Harvemmalle yleisölle annettiin\n19/8 Saaristossa ja Laululintunen sekä 21/8 Lapsuuden ystävät ja\nLemmenjuoma, joista viimemainituista edellinen ei miellyttänyt\nkuopiolaisia niinkuin joensuulaisia, mutta jälkimäinen kävi\nniin hyvin, että Vilho ennustaa nti Töttermanille tulevaisuutta\noperettilaulajattarena. Runsaasti kokosi väkeä 23/8 Maria Tudor, kun se\nannettiin toistamiseen (rva Lundahlin hyväksi). \"Vaikka oli sunnuntai\",\nVilho huomauttaa, \"seurasi yleisö hyvin hartaana ja hiljaisena\nnäytelmän kulkua. Kenties on jo sunnuntaiyleisökin tottunut\nmurhenäytelmiin. Kättentaputukset olivat kuitenkin laimeat; mutta ne\nkuuluvatkin enemmän 'blaseeratulle' yleisölle.\" -- Uusi Karin\n(Christerson) suomentama huvinäytelmä G. von Moserin _Yhdistysjuhla_\n26/8 antaa Vilholle aihetta huomauttamaan, että seurueen jäsenet eivät\nvielä olleet kypsyneet puhelunäytelmää esittämään; ainoastaan rva\nAspegrenia hän kiittää (Tapio kiittää Vilhoa -- Schumrich -- itseään).\nToisen näytöksen jälkeen huudettiin Vilho esiin ja lopussa kaikki. --\n\nKallion hyväksi näyteltiin 28/8 Rouget de Lisle, Erehdykset ja Kihlaus,\njoista varsinkin kaksi jälkimäistä miellytti katsojia. Ensimäisen\nkappaleen nimiosaa näytteli resetinsaaja, joka tosin oli siinä huonompi\nkuin Lundahl (jonka varsinainen osa se oli), mutta selvemmän kielensä\nkautta kuitenkin teki yleisölle helpommaksi ymmärtää näytelmää.\nOhimennen mainittakoon että roolinesittäjäin vaihdos aiheutti Kallion\nja Lundahlin kesken pitkällisen kinastelun, joka laatuaan ei ole\nharvinainen kulissien takana. -- Päivölä (30/8) esitettiin vähän\nparemmalle kuin puolelle huoneelle. Vilho luuli että se vetäisi\nparemmin, jos nimi olisi runollisempi(!) --\n\nSyyskuun 2 p. meni Michel Perrin, ja Vilho todistaa että ranskalaisia\nhuvinäytelmiä ymmärrettiin Kuopiossa paremmin kuin Hämeenlinnassa.\nMariannella (4/9) oli niinikään hyvä, jopa erinomainen menestys.\n\"Yleisö ei ole milloinkaan ollut niin innostunut ja ainoastaan\nPietarissa olivat kättentaputukset yhtä tiheitä.\" Neiti Hellsténistä\n(Cecile de Bussières) Vilho sanoo, että hän näytteli hyvin: \"hänestä\ntulee varmaan näyttelijä\". Sama kappale annettiin vielä kaksi kertaa.\nToinen näytelmä, joka samassa määrässä saavutti suosiota, oli Jeppe\nNiilonpoika, sillä kun se 11/9 esitettiin toisen kerran, oli ihastus\nvielä suurempi kuin ensi iltana. Jeppe -- Vilho huudettiin esiin neljä\nkertaa. \"Näytelmän loppu oli niin muutettu, että kun Jeppe on kertonut\nkummalliset onnenvaiheensa Jaakko suutarille ja tämä nauraa hänelle,\nJeppe totisena viskaa pois lasinsa ja lausuu: 'Vai unta? Ovatko nämäkin\n[4 riksiä] unta? Juo itse viinasi. Hauku minua konnaksi, jos enää\nmaistan tippaakaan!'\" -- Kolmas suuri menestys oli Viuluniekka 15/9.\n\"Näytteleminen kävikin oivallisesti. Harvoin kirkossakaan olen\nhuomannut semmoista äänettömyyttä ja hartautta kuin sinä iltana\nteatterissa.\" -- Muista näytännöistä mainittakoon vielä, että Bruysin\nja Palapratin 3-näytöksinen huvinäytelmä, keskiaikaisen farssin\nmukaelma _Pekka Patelin eli sukkela asianajaja_ näyteltiin ensi kerran\n20/9, Preciosa kaksi kertaa 23/9 ja 27/9, ensi iltana Suorin tie paras,\ntoisena Suuria vieraita jälkikappaleena.\n\nKaksi viimeksi mainittua ohjelmaa -- näytäntösarjan viimeiset --\nmiellytti katsojia muun muassa senkin tähden että avustamassa oli\njoukko kaupunkilaisia.[39] \"Kuopiossa olomme päättyi loistavasti\",\nVilho kirjoittaa, \"Bartholdus Simonis valloitti kokonaan yleisön\nsydämet, ja Suuria vieraita näkyy olevan kuopiolaisten lempinäytelmiä.\"\nTulot tekivät keskimäärin noin 376 mk illalta. Syyskuun 30 p.\nkaupunkilaiset pitivät seurueelle uljaat pidot, joissa maisteri A.\nLindholm esitti maljan Suomalaiselle näyttämölle ja maisteri G. Händell\nsen naisille. Sairauden tähden Vilho ei ollut näissä läksijäiskemuissa.\n\nValitettavasti kyllä Vilhon sairaus ei ollut tilapäistä laatua, vaan\nniinkuin sanotaan alku loppuun. Totta on että kuolema vielä säästi\nhänet kauvan ja että hänellä oli kauniimmat taiteelliset ennätyksensä\nsaavuttamatta, mutta kuitenkin on syytä jo ottaa huomioon millainen\nhänen terveytensä tila oli, jotta voisimme oikein arvostella hänen\ntyötänsä Suomalaisen teatterin palveluksessa. Elokuun 8 p:nä Vilho\nkirjoitti Bergbomille: \"Olen sangen heikko terveydeltäni. Joka päivä on\ntullut verta oikeanpuolisesta keuhkosta, jossa lääkäri sanoo olevan\nkroonillisen tulehduksen.\" Kumminkin hän väsymättä pysyi toimeliaana,\nahkerasti johtaen harjotuksia ja näytäntöjä ja kaikkea muuta asiaan\nkuuluvaa, puhumatta siitä että hän itsekin esiintyi näyttämöllä yhtä\nusein kuin toiset. Kuopion teatteri ei ollut laisinkaan varustettu\nsyys- taikka talvi-ilmoja vastaan, ja kun tänä vuonna ilmat varhain\nmuuttuivat kolkoiksi, näyttelijät kärsivät siitä paljo. Kerrankin oli\nharjotus tykkänään keskeytettävä kylmän sään tähden. Missä tilassa\nVilho oli, kun Kuopiosta lähdettiin, näkee seuraavista riveistä\n(Savonlinnasta 4/10):\n\n\"Kuopiossa olo loppui, mutta samassa loppui voimanikin. Varmaan\nvilustuin kun Preciosa annettiin ensi kerran; sinä iltana oli melkoinen\npakkanen, meitä oikein värisytti. Viime näytäntöpäivänä olin jo sangen\nheikko, mutta näytellä piti; yleisö odotti kiivaudella Bartholdusta ja\nSuuria vieraita. Mitään muuta ei olisi kelvannut antaa. Seuraavana\npäivänä syljin verta ja siitä lähtien olen koettanut, lääkärin neuvon\nmukaan, olla hiljaisuudessa niin paljon kuin mahdollista. Hän kielsi\nminua näyttelemästä niin usein: saisin, kun paranisin, esiintyä ensi\naluksi vain kerran, korkeintaan kaksi kertaa viikossa. 'Mutta mikä\nauttaa täällä köyhän?' Huomenna näyttämölle taas. Olen sentään\nkuitenkin niin terve, ettei enää tule verta. Vähän enemmän voimia vaan!\nKyytirattaille minun ei ole hyvä nousta. Ne tappaisivat minut jo\npeninkulman päässä.\" --- --\n\nTällä olemme tulleet näyttelijäin yksityiselämän alalle ja erään\nKuopiossa sattuneen tapahtuman johdosta on meillä syytä lisätä vähän\nsiihen kuuluvaa.\n\nOlemme kertoneet millä hartaudella nuori teatteriseurue ryhtyi\ntoimeensa ja millä innostuksella sitä kaikkialla tervehdittiin, mutta\nei kenkään joka vähänkään tuntee teatterielämää sentään oudoksune, että\ntällä kaikella oli varjopuolensakin. Itsestään on selvää että tässäkin\nseurueessa välttämättömästi ilmaantui semmoisia sisällisiä kinastuksia\nja rettelöltä näyttelijäin kesken sekä heidän ja johtomiesten välillä,\njotka niin sanoaksemme kuuluvat ammattiin ja joiden psykoloogisena\nperusteena ovat toiselta puolen inhimillinen heikkous ja puutteellisuus\nylipäätään ja toiselta puolen taiteilijaluonnolle omituinen\nherkkätuntoisuus, joka kun kukin pitää arvonsa riippuvana ulkoa päin\ntulevasta arvostelusta aina on loukkauksille altis. Senlaatuiset\npikkuseikat eivät kuitenkaan ansaitse teatterin historioitsijan\nhuomiota, joskin lähteet tekisivät mahdolliseksi esittää esimerkkiä\nniistä. Mutta sen ohella ilmaantui ikävämpiäkin seikkoja, jotka, kuinka\nmielellään ne sivuuttaisikin, ehdottomasti ovat luettavat\ntaidelaitoksen historiaan.\n\nSe seikka, joka tässä on lyhyesti mainittava, oli lähimmässä yhteydessä\nyrityksen päämäärän, se on suomenkielisen näyttämön perustamisen\nkanssa. Tämän päämäärän merkityksen ja siitä johtuvia velvollisuuksia\nnäyttelijät yleensä oivalsivat, mutta kumminkin oli niitä, jotka siitä\nvähän välittivät. Seurueen jäsenet kun olivat kotoisin eri osista maata\nja enimmäkseen perusteellisempaa koulusivistystä vailla, on\nluonnollista että heidän puhekielensä oli kaikkea muuta kuin\nyhdenmukaista. Pääkeino tämän asianlaidan parantamiseksi oli tietysti\nse että näyttelijät puhuivat keskenään suomea, sillä hyvä kielenkäyttö\nei suinkaan riipu yksistään ulkoalukemisesta taikka tiedoista vaan\n_tottumuksesta_. Mutta tähän eivät kaikki olleet halullisia.\nNäyttelijäin joukossa eräät -- etupäässä Lundahl, Himberg ja Böök --\nmuodostivat jonkunlaisen ruotsinmielisen puolueen itse Suomalaisessa\nteatterissa, juljeten väittää täyttävänsä kaikki mitä heiltä sopi\nvaatia kun puhuivat suomea näyttämöllä, ja tietysti he esimerkillään ja\nkehotuksillaan koettivat saada toisiakin kannalleen. Noissa mainituissa\nasui, vaikkeivät lainkaan olleet korkeista kodeista lähteneitä,\ntuo ruotsalaisen yläluokkahengen herättämä ja syvälle kansan\nitsetiedottomiin kerroksiin syöpynyt käsitys että suomi, _kansan_\nkielenä, oli ruotsia halvempi. Kun toiset taas rakastivat suomenkieltä\nomana ja oman kansansa kielenä ja lisäksi oivalsivat, että\nsuomalaisella näyttämöllä oli erikoinen kunniakas tehtävä tämän kielen\nkäytännön ja viljelyksen edistämisessä, niin ymmärtää miten\nerimielisyys näin tärkeissä asioissa oli omansa häiritsemään seurueen\nsisällistä elämää. Kaikkein pahinta oli kumminkin että eripuraisuus\ntuli sen ulkopuolellakin tunnetuksi, jopa siinä valitettavassa muodossa\nettä nuo toismieliset usein esiintymisellään loukkasivat teatterin\nparhaimpia ystäviä. Varsinkin maalaiset hämmästyivät kun teatterissa,\njoka muka varta vasten edusti suomalaista kansallisuutta ja kieltä,\ntapasivat jäseniä, jotka heidänkin seurassaan käyttivät heille\ntuntematonta kieltä. Sitä paitse samat näyttelijät kullakin\npaikkakunnalla tapasivat itselleen hengenheimolaisia, jotka\nantoivat heille \"moraalista\" kannatusta heidän \"liberaalisissa\"\nmielipiteissään.[40] Tähän suuntaan käyvä kehitys saavutti Kuopiossa\nhuippunsa ja vei ratkaisukohtaukseen, joka kuitenkaan ei aiheutunut\nyksistään ruotsinmielisyydestä. Himbergillä oli näet myöskin se heikko\npuoli, että hän kiihtyessään ja varsinkin juotuansa ei enää tyytynyt\nsanoihin todistuskeinoina. Kun hän siten eri tiloissa oli esiintynyt\nkovin loukkaavasti, ei Vilholla ollut muuta neuvoa kuin ilmoittaa asia\njohtokunnalle Helsingissä. Tämä antoi hänelle oikeuden erottaa Himberg\njoko kohta taikka vuoden kuluttua umpeen, jos toverit suostuivat\npitämään hänet seurassaan. Säälistä enemmistö oli taipuvainen\njälkimäiseen vaihtopuoleen, mutta kun asia esitettiin Himbergille,\ntahtoi hän ylpeästi kohta erota, johon Vilho tietysti suostui. -- \"Tämä\nerottaminen on meille\", Vilho mietiskeli tapauksen johdosta,\n\"käytännölliseltä kannalta katsoen hyvin suuri vahinko, mutta vielä\nsuurempi on voittomme kansalliselta kannalta. Etenkin näyttelijän pitää\nkaikesta sydämestään rakastaman ja kunnioittaman sitä kansaa, jonka\npalveluksessa hän on; sillä näytelmätaide ei ole kosmopoliitillinen; se\non ihan arvoton, jos ei kansallinen henki sitä elähytä, kansan rakkaus\nsitä virvoita.\" -- Siihen juttu ei kuitenkaan päättynyt. Kaupungissa\nalkoi huhuja käydä, kuinka Himbergiä oli teatterissa, sentähden muka\nettä hän kerran oli uskaltanut laulaa ruotsalaisen laulun, kohdeltu\nniin pahoin, että hän oli pakotettu eroamaan seurueesta. Näin tulleena\nsäälin esineeksi Himberg toimeenpani tanssi-iltaman saadakseen varoja\nmillä lähteä paremmille maille. Kuopiosta hän lähti Savonlinnaan ja\nkoetti sielläkin, vaikka turhaan, aikaansaada iltaman. Vihdoin saapui\nhän Helsinkiin ja loppu oli, että hän \"katuvaisena lapsena\" 8 p.\nmarrask. otettiin takaisin teatteriin. Syynä tähän ei ollut se että\nhänet olisi huomattu viattomaksi, vaan toiselta puolen Bergbomin\nhyväsydämisyys, toiselta hänen kykeneväisyytensä pienempiin lauluosiin.\n-- Tarpeetonta on meistä lähemmin kertoa mitä tästä tapahtumasta\nluettiin sisämaan lehdissä ja kuinka se tuskastutti kivuloista Vilhoa.\nLuonnollista on ettei se heikko puoli seurueen sisällisessä elämässä,\njosta olemme puhuneet, piankaan parantunut, olihan se teatterin\npikkuyhteiskunnassa heijastus siitä mitä nähtiin isommassa sen\nympärillä.\n\nViettäen kesänsä Helsingissä Bergbom-sisarukset niin sanoaksemme päivä\npäivältä seurasivat puheosaston tointa maaseudulla ja valmistivat mitä\nvalmistettavaa oli lauluosaston jatkuvaa toimintaa varten. Tämän\nosaston jäsenten tuli syyskuun lopulla kokoontua Helsinkiin, jotta\nnäytännöt voisivat alkaa lokakuun alusta. Siksi he saivat käyttää ja\nnauttia vapauttaan kukin mielensä mukaan.\n\nViimeisen Fra Diavolonäytännön jälkeen neidit Strömer olivat lähteneet\nOuluun antaen matkalla laulajaisia Jyväskylässä ja Kokkolassa, jota\nvastoin Ericsson ja Bergholm olivat esiintyneet Turussa,\nUudessakaupungissa ja Porissa, josta olivat matkustaneet Ruotsiin.\nKaikkialla kohtasivat oopperan laulajattaret ja laulajat suurta\nsuosiota, sillä heidän konserteissaan saivat maaseutulaisetkin jotain\nkäsitystä siitä kauniista, josta sanomalehdet olivat niin innostuneesti\npuhuneet. Neidit Strömer antoivat sitte vielä kesäkuulla kaksi\nmenestyksellistä konserttia Oulussa (toisessa oli 300 kuulijaa), sekä\nsyyskuulla Turussa, Porvoossa ja Viipurissa. -- Ericsson taasen\nkirjoittaa Bergbomille, että hän otti tuntia plastiikassa rva Martinin\nluona, joka sanoi että hän jo hyvin hoiti käsivarsiaan, mutta että\nhänen jalkansa vielä juonittelivat. Edelleen hän opetteli rooliaan\nBellinin Normassa, joka ooppera oli määrätty esitettäväksi alkavalla\nnäytäntökaudella. Lopuksi hän kertoo olleensa Antti Almbergin oppaana\nTukholmassa ja nimittää itseään \"fennomaaniksi\". --\n\nEdelliseen lisäämme seuraavat tiedot. Lydia Laguksesta, joka Wienissä\nharjotti opintoja rva Caroline Prucknerin johdolla, oli jo\nkevätpuolella tullut hyviä uutisia, hän oli menestyksellä laulanut\neräässä kirkkojuhlassa ja opettajattaren toimeenpanemassa\niltamassa.[41] Syksympänä mainitsivat sanomat kolme taiteilijanalkua\nlähteneen ulkomaille, jotka myöhemmin tulivat esiintymään suomalaisella\nlaulunäyttämöllä. Ne olivat ylioppilas Bruno Holm, joka jo oli\nnauttinut erään italialaisen opettajan johtoa Pietarissa ja syyskuulla\nmatkusti Italiaan, sekä ylioppilas N. Kiljander ja nti Mathilda\nLagermarck, jotka molemmat opettelivat taidettaan Tukholmassa. --\nVihdoin on tässä muistettava eräs teatteria lähellä oleva henkilö,\nnimittäin rva Raa, joka syyskuun 3 p. Kristianiassa vietti häitään\nnorjalaisen kirjailijan Kristian Winterhjelmin kanssa. Suomalainen\nteatteriseurue lähetti silloin Kuopiosta seuraavan sähkösanoman\nmorsiamelle: \"Charlotte Raa, Suomalaisen teatterin jäsenet toivottavat\nSinulle sydämellisesti onnea avioliittoosi. Kiitollisuudella\nmuistelemme Sinua aina.\" --\n\nPaitse Normaa -- ja sitä ennenkin -- oli Rossinin Parranajaja annettava\nja oli sitä varten sopimus tehty _Ida Basilierin ja Elis Dunckerin_\nkanssa. -- Ida Basilier, joka yhä oli oleskellut Tukholmassa koko\nviimeisenkin näytäntökauden esiintyen viidessä eri oopperassa (m.m. 16\nkertaa Philinenä Mignonissa) ja loistavassa jäähyväiskonsertissa saaden\nvastaanottaa mitä lämpimimmät suosionosotukset yleisön puolelta, oli\ntällä aikaa vaihtanut kirjeitä Emilie Bergbomin kanssa ja usein\njulkilausunut halunsa palvella Suomalaista oopperaa. Toukokuulla hän\noli lopullisesti sitoutunut vierailemaan Rosinana, lisäten siihen:\n\"sydämestäni iloitsen saada laulaa ja puhua rakasta kieltämme\nnäyttämöltä\". Kesäkuun alkupuolella laulajatar matkusti Turun kautta\nOuluun, syyspuoleen paluumatkallaan antaakseen konsertteja Vaasassa,\nTampereella, Hämeenlinnassa, Haminassa, Turussa ja vihdoin Helsingissä.\n-- Elis Duncker jälleen oli jatkanut opintojaan Milanossa maestrojen\nLampertin ja Vanuccin johdolla. Kirjeistä Bergbomille näkyy että tämä\nviime aikoina oli avustanut häntä rahalähetyksillä ja jo maaliskuulla\nDuncker oli luvannut esiintyä Figarona. Laulaja palasi kotimaahan\nheinäkuulla ja 17/9 hän ensi kerran (kahden vuoden päästä) antoi\nlaulajaiset Helsingissä. Tästä konsertista, jossa avustajina\nesiintyivät Suomalaisen oopperan jäsenet, sanotaan Morgonbladetissa:\n\n\"Hra Elis Dunckerin laulajaiset eilen oli juhlahetki\nmusiikinystäville. Kukkuroillaan täysi salonki tervehti hra Dunckeria\nsekä myötävaikuttavia taiteilijoita ensi hetkellä vilkkailla\nkättentaputuksilla, ja joka numeron jälkeen puhkesi yleisön ihastus\nilmi uudistetuissa suosionosotuksissa. Ja hra Dunckerin yhtä\nteeskentelemätön kuin varma esitys kaikissa laulamissaan kappaleissa\nnäytti todella kuinka etevässä koulussa hän oli kehittänyt kauniin ja\nsympaattisen äänensä. Enimmän viehättivät kenties Mattein romanssi ja\nihmeen kaunis hengellinen sävelmä Gounodin Gresu Nazareno. Ne kaksi\nsuomalaista kansanlaulua, jotka hra Duncker lauloi, olivat luullaksemme\ntäällä uusia. -- Että Lucian sekstetti, jonka neidit Strömer sekä hrat\nEricsson, Achté ja Bergholm lauloivat, kuunneltiin suurimmalla\nihastuksella, lienee tarpeetonta sanoa. Se synnytti mitä myrskyisimpiä\nkättentaputuksia ja bravohuutoja, jotka vaikenivat vasta kun ihana\nsävelteos toistettiin. -- Konsertti jätti ylipäätään jälkeensä hienon\nja aitomusikaalisen nautinnon vaikutelman.\"\n\nOopperanäytännöt alkoivat Ida Basilierin vierailulla -- Arkadiassa,\nsillä kun Ruotsalaisen teatterin johtokunta, niinkuin ennen on\nmainittu, oli kieltänyt avata oviansa kansalliselle oopperalle, oli\nollut pakko jälleen kääntyä myöntyväisempien venäläisten puoleen.\n_Sevillan Parranajaja_ oli niin valmistettu, että laulajattaren ei\ntarvinnut odottaa, vaan annettiin ensimäinen näytäntö jo tiistaina 29/9\nja sitten vielä neljä peräkkäin (2, 3, 5 ja 6 p. lokak.) täpötäysille\nhuoneille. Ensi iltaa sanotaan \"uudeksi riemuhetkeksi kaikille, jotka\nnauttivat säveltaiteesta ja joille musiikin tulevaisuus maassamme on\nrakas\". Ilolla tervehdittiin taiteilijatarta, jonka avulla ensi kerran\n[neljä vuotta varhemmin] oli voitu esittää ooppera suomenkielellä, ja\nkiitollisella ihastuksella tutustuttiin rakastettavaan Rosinaan, josta\nnähtiin kuinka erinomaisesti hän oli edistynyt sekä musikaalisessa että\nnäyttämöllisessä suhteessa. Kättentaputukset ja kukat ja esiinhuudot\nilmaisivat yleisön sydämelliset tunteet. Miespuoliset laulajat\nesiintyivät niinikään kaikella kunnialla ja varsinkin Elis Duncker --\nFigaro sai odottamattoman varmalla ja miellyttävällä laulullaan\nkuulijoitten suosion. -- Morgonbladetin arvostelusta (nimimerkki **)\notettakoon seuraava:\n\nNe vaikeudet, jotka semmoinen etelämaalainen sävelteos kuin Rossinin\nSevillan Parranajaja luonnollisesti tarjoaa suomalaisille\ntaiteilijoille, voitti ainakin yksi esiintyjä loistavalla tavalla. Nti\nIda Basilierin Rosina on piirteiltään kenties enemmän ranskalainen kuin\nitalialainen, mutta kaikissa tapauksissa erinomaisen kietova ilmiö.\nHänen häikäisevä, loistava koloratuurinsa viehättää etupäässä suurta\nyleisöä; suurempiarvoisena pidämme kuitenkin säihkyvää suruttomuutta,\njolla taiteilijatar täysin kourin sirottelee ympärilleen musikaalisia\nhelmiään ja hohtokiviään. Laulukohtaukseen sovitettu ja lopussa\nuudistettu pintapuolinen, mutta siro Venzanovalssi herätti\nsuosionmyrskyn. -- Nti Basilierin jälkeen tuli suurin huomio hra\nDunckerin osaksi. Tilapäinen pahoinvointi on estänyt hänen paksua,\nytimekästä ääntänsä esiintymästä täydessä vapaudessaan, mutta hänen\nsympaattinen, yksityiskohdiltaan rikas esityksensä on hankkinut tälle\nFigarolle paljon ystäviä. Luullaksemme on hra Dunckerilla kuitenkin\noleva kiitollisempi ura traagillisen oopperan kuin buffan alalla, sillä\njälkimäinen vaatii sujuvampaa tekniikkaa kuin hänen omistamansa. -- Hra\nEricssonin kaunis ääni on ollut hyvin paikallaan niissä sulavissa\nsävelmissä, jotka kuuluvat Almavivan osaan. Joskus epätasaisella, mutta\nusein kevyellä koloratuurillaan laulaja tuotti yleisölle mieluisen\nyllätyksen. Näytteleminenkin oli entistä vapaampi. Sitä vastoin ei\ntempon jouduttaminen ole kadonnut. -- Hra Bergholmin Bartholo näytti\nlaulajan tavalliset ansiopuolet: yksityiskohtien huolellista\nsuoritusta, äännännän varmuutta sekä myötätuntoa herättävää\nhyvänluontoisuutta esityksessä. Koomillisemmissa kohdissa oli väritys\nliian vaaleahko. -- Hra _Emil Genetzin_[42] kaunis, täyteläinen ääni\noli sangen vaikuttava yhteislauluissa. Basilion päänumero, suuri\n'parjaus-aaria', oli kumminkin jätetty pois, joten rooli oli muuttunut\nvähäpätöiseksi. -- Vihdoin on huomioon otettava, että Richard Faltin\nnyt niinkuin ennenkin oli kokonaisuuden johtajana. Orkesteriin oli\nhänen onnistunut hankkia uusia voimia, ja kiitos olkoon taitavan,\nvarman johdon se suoritti tehtävänsä aika tyydyttävästi. Ida Basilierin\noli 7 p. lokak. lähteminen. Sentähden pidettiin hänelle maanantaina 5\np., näytännön jälkeen, läksijäiset, jossa tilaisuudessa professori\nZ. J. Cleve julkilausui kansalaisten kunnioituksen ja kiitollisuuden\netevälle taiteilijattarelle. Seuraavana iltana hän viimeisessä\nnäytännössä sai täysin määrin vastaanottaa suuremman yleisön lämpimiä\ntunteenilmaisuja. --\n\nSamana päivänä kun \"diva\" lähti, Emilie Bergbom kirjoitti sisarelleen\nrva Heurlinille kirjeen, josta emme voi olla ottamatta seuraavaa:\n\n\"-- -- Parranajaja on mennyt ja mennyt suurella loistolla, viisi kertaa\nyhdessä viikossa! Aina täysille huoneille ja ylen mieltyneelle\nyleisölle, vaikka Wahlström ei tahdo myöntää, että ihastus nyt olisi\nverrattava Trubaduri-ihastukseen. Ida on ollut aivan ihastuttava:\niloinen, ystävällinen ja rakastettava, niin että hän on voittanut\nkaikkien sydämet. Sitä paitse hän lauloi oivallisesti ja näytteli\nsievästi ja vilkkaasti. Kaikki muutkin olivat sangen hyviä, varsinkin\nDuncker. Hän liikkuu luontevasti ja hyvin ja on ulkonäöltään soma\nnäyttämöllä; ikävä kyllä on hänen äänensä ollut vähän käheä, niin ettei\nse muuta kuin yhden ainoan kerran esiintynyt koko täyteläisyydessään ja\nkauneudessaan. Julman rasittava on tämä aika ollut, mutta kyllä\nteatterin henkinen voittokin on erinomainen, etenkin kun Ida ääneen ja\nhiljaa on julkilausunut tyytyväisyytensä sekä lupauksensa palata,\nkenties jo ensi keväänä laulaakseen yön kuningattaren osaa\nTaikahuilussa. En voi kertoa suuren teatterin ponnistuksia saada\nhänet esiintymään, vaikka vain yhden ainoan kerran ja laulamaan\nnäytösten välillä, mutta onneksi hän oli lujamielinen. Emanuel[43]\npiti hänelle komeat aamupäivä-kahvit ja samppanjapäivälliset\nja niissä oli rva Bolin, Elin Trapp y.m. julmasti käyneet hänen\nkimppuunsa ja koettaneet saada hänet uskomaan, että Kaarlo ei\nhituistakaan välitä itse taiteesta, vaan tarkoittaa kaikki\nyksistään kielikysymystä, ja hän käyttää taiteilijoita ainoastaan\nkuin nukkeja sen edistämiseksi\".[44] --\n\n\"Kaiken tämän äärettömän puuhan keskellä olen ollut kovin levoton\nKaarlon terveyden tähden: hän on ollut liiaksi rasitettu ja\nhermostunut, että hän useimmiten ei ole nukkunut kahtakaan tuntia\nyössä, vaan noussut ja pukeutunut ja kävellyt edestakaisin salissa.\nEräänä yönä kääntyi hänen hermostumisensa niin vaikeaksi, että hän sai\njonkunlaisen pyörtymyskohtauksen, jota seurasi kauhea levottomuus ja\ntuskantunto, niin että meidän keskellä yötä täytyi lähettää noutamaan\nlääkäriä. Onneksi hän nyt taas on melkoisesti voimissaan ja on nukkunut\njotenkin hyvin, mutta oikein terve hän ei suinkaan ole. Hän oli jo\nheikko ennen Rääveliin lähtöänsä ja sen jälkeen on hänellä ollut\nkuulumattoman paljo puuhaa ja vaivaa. Therese [Hahl] on totta kyllä\nollut erinomainen ja auttanut kaikessa missä on kyennyt; palvellut\nsäestäjänä y.m., mutta hän onkin ollut Kaarlon ainoa turva.\" --\n\nLauluosaston varsinainen toimi syyskaudella oli määrätty tapahtuvaksi\nTurussa; mutta ennen lähtöä sinne annettiin kumminkin kaksi\nTrubaduri-näytäntöä pääkaupungissa, 16/10 ja 19/10. Kumpanakin iltana\noli huone kukkuroillaan ja yleisön innostus samoin. Varsinkin toisella\nkerralla ilmaistiin ihastuksen ja erohetken tunteet myrskyisesti, ja\nkaikki saivat osansa. Erittäin mainittakoon, että yhteen Emmy\nStrömerille ojennettuun kukkakimppuun oli kätketty tiedonanto, että\njoukko hänen ystäviään ja ihailijoitaan pyysi saada yhteisesti\nlahjoittaa hänelle pianon muistoksi hänen heille tuottamastaan\ntaidenautinnosta. Lopuksi yleisö huusi esiin orkesterinjohtajan Richard\nFaltinin ja koko yrityksen päällikön Kaarlo Bergbomin, ilmaistakseen\nheillekin kiitollisuuttaan.\n\nKaksi päivää tämän jälkeen kerrottiin sanomissa, että nti Emmy Strömer\nja hra Achté olivat kihloissa.\n\nTeatterin olo _Turussa_ -- puheosastokin oli myöhemmin sinne tuleva --\nkehittyi tällä kertaa sekä taloudellisesti että muutenkin yhtä\nvastukselliseksi kuin edellinen oli ollut myötäinen. Tilattavaksi\ntarjottiin 26 näytäntöä, nimittäin 18 lauluosaston, 6 puheosaston ja 2\nsekanäytäntöä; tilauksen ulkopuolella olivat muun muassa kaikki\nsunnuntainäytännöt. Tämä oli liiaksi, sillä se sai leväperäiset\najattelemaan että \"ennättäähän siellä käydä\" ja lykkäämään käyntinsä\npäivä päivältä, viikko viikolta. Tähän tuli kaikenlaista odotettua ja\nodottamatonta lisäksi, niinkuin tapa on vastatuulen puhaltaessa.\n\"Suomalaisella teatterilla on ollut kestettävänä vaikeita aikoja,\nvihollisia ulkopuolella, sairautta ja muita vastoinkäymisiä omassa\npiirissään\", saattoi sentähden eräs asioihin perehtynyt turkulainen\nnainen oikeudenmukaisesti kirjoittaa. Tämä lämminsydäminen nainen,\nkamreerin rouva Augusta Landell, kertoi näet parissa kirjeessä\nteatterista ystävättärelleen nti Betty Elfvingille, joka silloin\noleskeli jossain maaseudulla, ja hänen kertomukseensa nojaamme\nseuraavassa kun ei muita lähteitä mainita.\n\nNäytännöt alkoivat Trubadurin esittämisellä kolme kertaa peräkkäin\n(4, 6 ja 8 p. marrask.). Ensi illasta Å. P. sanoo, että huone oli täysi\nja vastaanotto lämmin. Mutta vaikka niinkin, oli orkesteri soittanut\nhuonosti ja Byström johtanut vielä huonommin, eivätkä esiintyjätkään\nnäytä olleen voimissaan. Toisissa näytännöissä oli vähä väkeä ja sekin\nlaimeaa, niin että Trubaduri jätettiin sikseen. -- Sitte tuli Sevillan\nParranajajan vuoro, jossa Emmy Strömer oli esiintyvä Rosinana. Ooppera\nharjotettiin huolellisesti, Achté orkesterin johtajana, ja ensi\nnäytäntö oli 13/11. Siitä Nervander antaa seuraavat tiedot:\n\n\"Eilen ilo vallitsi näyttämöllä ja salongissa. Rossinin iäti nuori,\nriemusta säihkyvä nerontuote valloitti kerrassaan yleisön ja mitä\nvilkkaimmilla suosionosotuksilla seurattiin kaikkien taiteilijain\nonnistunutta esitystä. Oli juhlapäivä suomalaiselle näyttämölle ja sen\nlukuisille täkäläisille ystäville. Saatiin nähdä yleisön suosikin, nti\nEmmy Strömerin, samalla menestyksellä millä hän ennen oli tulkinut\ntraagilliset roolinsa, nyt luovan viehättävän, verrattoman raittiin ja\nmiellyttävän kuvan iloisesta, kujeellisesta Rosinasta, saatiin tehdä\nensimäinen tuttavuus hra Elis Dunckerin kanssa, joka Figarona jo ensi\nesiintymisellään ja aariallaan vaikutti erittäin edullisesti yleisöön,\nja vihdoin huomattiin ilolla, että hrat Bergholm, Ericsson ja Genetz\nesittivät muut pääosat draamallisestikin odottamattoman hyvin. Väärin\nolisi kieltää orkesteriltakaan suoraa tunnustusta, se kun hra Achtén\njohtamana täytti tehtävänsä tavalla, jota harvat olisivat voineet\naavistaa. -- -- Kaikesta päättäen oli näytännöllä suuri ja,\nlisätkäämme, ansaittu menestys.\"\n\nValitettavasti menestys pitkiksi ajoiksi pysähtyi siihen. Kuulkaamme\nmitä rva Landell kertoo Parranajaja-näytännöistä:\n\nEnsi iltana \"oli huone täynnä ja yleisö innostunut. Dunckerin luonteva\nnäytteleminen ja miellyttävä esiintymistapa viehätti suuresti, Emmy oli\nmitä rakastettavin Rosina, joskaan ei niin keimaileva ja vallaton kuin\nmoni olisi toivonut, mutta kaikista paras oli Bergholm Bartholona, hän\nlauloi ja esiintyi niin täydellisesti kuin suinkin voitiin toivoa ja\njokainen myönsi sen paitse Åbo Underrättelser, joka ei katsonut\noopperan ansaitsevan mainitsemistakaan. Toisena iltana [15/11] oli\nhuone vain puolillaan. Oli tietysti katsottu lehdestä mitä oli tarjona,\nja kun ei siinä nähty sanaakaan, arveltiin ettei kannattanut vaivata\nitseänsä. Kolmantena iltana, kun huhu oli levinnyt että kuitenkin oli\nsyytä käydä kuulemassa, olivat piletit melkein loppuun myydyt, mutta\nsilloin Dunckerin ääni tuli käheäksi, ja kaksi näytäntöpäivää\nmenetettiin hänen tähtensä. Sunnuntaina oli sitte näyteltävä, ja vielä\nehtoolla myytiin pilettejä; silloin tulee sana, että Emmy on sairas\neikä voi esiintyä. Poliiseja asetetaan sisäänkäytävän eteen ja torille\nilmoittamaan tulijoille, että näytäntö oli lykätty maanantai-illaksi,\nja maanantaina taasen saadaan kuulla että se on vasta tiistaina.\nSilloin [24/11] se olikin, mutta edestakaisin houkuteltu yleisö oli\nväsynyt, niin että kaksi seuraavaa kertaa [27/11 ja 29/11] laulettiin\nhyvin harvalle salongille. Kuudes näytäntö oli jälleen lykättävä\nEricssonin äänen käheyden tähden, ja silloin oli Rönnbäckin mielestä\nsopiva hetki tullut kirjoittaa: 'Italialainen ooppera kärsii\nilmanalastamme, hra Ericsson on vilustunut, syystä kun harvalukuinen\nyleisö ei ole voinut lämmittää teatteria'. Siihen ilkkuvaan tapaan hän\nkirjoitti, eikä hänellä ollut muuta sanottavaa Suomalaisesta\nteatterista. Kuinka olinkaan vihainen; jos minulla olisi ollut tuhat\nsuuta, millä viheltää hänet ulos teatterista! Mutta onneksi hän ei\ntullut, kun Parranajaja annettiin viimeisen kerran [8/12], vaan\nEdelsköld istui hänen paikallaan, sen jälkeen istuakseen oikeutta\nkotimaisten taiteilijaparkojen yli. Ja kun Parranajajan näytteleminen\noli lakkautettu, silloin tuli kritiikki Å. U:ssä palauttaakseen\njärkiinsä ne, joita liiallinen ihastus vaivasi, ja kiinnittääkseen\nhuomion siihen, että Bartholo oli liian hoikka ja Figaro liian paksu,\nettä Emmy esiintyi roolissa, joka ei ollut sopusoinnussa hänen\nluonnonlaatunsa kanssa j.n.e., j.n.e. oikeassa tuomiontapaisessa\ntyylissä. Se oli kumminkin nyt yhdentekevää, sillä oopperaa ei voitu\nenää näytellä, kun Genetz oli matkustanut pois.\" --\n\nTodistukseksi että Turussa kuitenkin oli niitä, jotka osasivat antaa\narvoa näille näytännöille, jotka toimeenpantiin niin tavattoman\nvastuksellisissa oloissa, otamme tähän Nervanderin lämpimästi ja\nkauniisti kirjoitetusta arvostelusta sattuvia huomautuksia ja kohtia.\n\nYlipäätään sanotaan esityksestä, että taiteilijat pyytämättä jäljitellä\nmaailmankuuluja suuruuksia ovat yksistään luottaen innostukseensa\nteeskentelemättä antaneet mitä heidän vallassaan oli ja siten\nsäilyttämällä eurooppalaisen perusvärin ja hetkeäkään luopumatta\ntaiteellisuuden kannasta hyvässä merkityksessä kansallistuttaneet\nbeaumarchaislaiset tyypit. Yritys on yksi niitä monia, rohkeita ja\nmieltäkiinnittäviä, joihin nuori Suomalainen teatteri on näyttänyt\npystyvänsä. Duncker, ainoa esiintyjistä joka on tutkinut taidettaan\nlaulun kotimaassa, osottaa italialaisilta oppineensa liikunnoilla\nsäestämään esitystään, mutta hän tekee sen samalla kiitettävällä\nmaltillisuudella, jolla hän yleensä näyttelee osaansa ja joka parhaiten\ntodistaa hänellä olevan näyttämöllistä katsomusta. Jos hän esiintyisi\netelämaisesti eloisammin, on tuskin epäiltävää että taiteellinen\ntasapaino häiriintyisi; Figaro on niitä osia, joissa taiteilija vain\naikaa voittaen kypsyy. Hänen hieno, siro ja kuitenkin perin rehellinen\nesityksensä kirjekohtauksessa Rosinan kanssa toisessa sekä kenties\netupäässä hänen oivallinen, lämmin käsityksensä viime näytöksen\nryöstökohtauksessa tekisivät kaikkialla mitä parhaimman vaikutuksen.\nSiinä välkähtää Figaron päivänpaisteinen, iloinen sydän esiin\nloistolla, joka ennustaa tositaiteilijaa. Puhekohdissa hänen\nsuomenkielensä soi niin somasti, että hänen huoliteltu ja miellyttävä\npuhetapansa kelpaisi malliksi näyttämöllemme. -- Emmy Strömerin Rosinaa\narvostelija sanoo onnistuneeksi harjotelmaksi hänen taiteelleen\nvieraalla alalla. Hänen Rosinansa on kerrassaan itsenäinen luoma: nuori\ntyttö, täynnä suloa, mutta \"omapäinen\", joka ei välitä espanjalaisesta\nmanttiljastaan eikä etelämaisesta hehkustaan. Erinomaisen viehättävä on\nnti Strömer kirjekohtauksessa ja Bartholon laulaessa suurta aariaansa\non hänen kasvojensa eleily hämmästyttävän onnistunut. Tarpeetonta\non lisätä että taiteilijattaren ihana ääni nyt niinkuin aina\non ihastuttanut yleisöä. Kauneimmin se esiintyy suurissa\nyhteislaulukohdissa, joissa hänen laulunsa ihmeen kirkkaana ja\nvoimakkaana virtaa äänijoukkoon antaen sille loistoa ja väriä. --\nVilpitön tunnustus annetaan Bergholmille ja Ericssonillekin. Edellinen\non koomillinen, joskin suurempi määrä huumoria ja enempi lemmenintoa\nolisi paikallaan, ja laulaa vaikuttavasti; jälkimäinen taas on\nhuomattavasti edistynyt. -- Genetzillä vihdoin on hyvä ääni,\nmusikaalinen esitys ja näyttämöllisiä lahjoja. Kolmannessa\nnäytännössä laulaja yllätti yleisöä laulamalla siihen asti\npoisjätetyn parjausaarian ja esitti hän sen sangen draamallisesti.\nParranajaja-näytäntöjen jälkeen hän lähtee ulkomaille harjottamaan\nlauluopintoja.\n\nVähä vaille neljä viikkoa oli Parranajajaa näytelty ja samalla aikaa\nahkerasti harjotettu Bellinin _Normaa_, jonka ensi ilta oli 16/12 ja\njoka sen jälkeen vielä esitettiin kolme kertaa (18, 20 ja 22 p.) ennen\njoulua. Å. P:n mukaan tämä ooppera vastaanotettiin \"kenties\nvilkkaammilla suosionosotuksilla\" kuin yksikään edellisistä,\nja erittäin mainitaan toista näytäntöä \"nuoren näyttämömme\nkunniapäiväksi\". Emmy Strömer, jolla Normana oli hänelle täysin sopiva\ntehtävä, oli mitä innostuneimpien kunnianosotusten esineenä ja\nhuudettiin esiin seitsemän kertaa. Oopperan näyttämöllejärjestelyäkin\nkiitetään huolelliseksi ja oli dekoratsionimaalari K. K. Hellstén\n(silloin Turussa asuva, myöhemmin Helsinkiin muuttanut) sitä varten\nmaalannut uusia koristuksia. -- Rva Landell sanoo kumminkin näistä\nensimäisistä Normanäytännöistä, \"etteivät nekään voineet herättää samaa\ninnostusta kuin Trubaduri mennä vuonna, ja kuitenkin on Emmy niin\nsuloinen ja viehättävä, että häntä kannattaa sekä nähdä että kuulla.\nMutta täälläkin on niitä, jotka eivät jalallaankaan astu Suomalaiseen\nteatteriin ja toisia, niiden joukossa [laulajatar, rva] Emma Engdahl,\njotka muka eivät tahdo nähdä Normaa sentähden, että he ennen ovat\nnähneet sen annettuna niin paljo paremmin(!)\"\n\nMainittujen näytäntöjen jälkeen lauluosasto vaikeni pariksi viikoksi ja\nsijaan astui puheosasto, joka jouluksi oli saapunut Turkuun. --\nTäydentääksemme kertomuksemme syyskauden teatteritoimesta katsokaamme\nnyt mitä jälkimäinen oli kokenut Kuopiossa olonsa jälkeen.\n\nKuopiosta oli seurue siirtynyt _Savonlinnaan_, johon tultiin 2/10\nparhaaseen markkina-aikaan. \"Ikävältä tuntuu\", Vilho kirjoittaa, \"alkaa\nnäytellä täällä. Ei mitään ole järjestetty. Teatterissa ei ole\nmuita koristuksia kuin huonosti maalattu metsä ja tavallisesta\ntapettipaperista tehty huone; teatterisalin permanto on vallan\nlikainen; katsojille ei ole istuimia.[45] Ja kuitenkin kirjoitin noin\nneljä viikkoa sitten tulostamme, pyytäen niitä ja niitä dekoratsioneja.\nMutta nyt ei muu auta kuin 'help your self!' Kaupungissa ei näy olevan\nyhteishenkeä. -- Suomalaiset nukkuvat, ruotsinmieliset puuhaavat\netenkin ravintoloissa.\" Käyttääkseen markkina-aikaa teatterin hyväksi\nVilho tarmokkaasti määräsi näytäntöjä annettavaksi neljä iltaa\nperäkkäin (4-7 p. lokak.): kaksi pikkukappaleista kokoonpantua ohjelmaa\nja kaksi kertaa Viuluniekka, joka näytelmä toisena iltana tuotti koko\n434 mk. Kuvaavaa on, että tänä viimemainittuna iltana oli teatterin\nravintolassa \"muutamia ruotsalaista sivistystä harrastavia herroja\"\njotka lauloivat laulujaan, niin että joka kerta kun ovesta kuljettiin,\nkuului laulu saliin! Sitte seurasi kolmen päivän päästä Jeppe\nNiilonpoika, mutta komedia, jota Kuopiossa oli suuresti suosittu, ei\nkelvannut Savonlinnassa. \"Niin sanottua fiinimpää väkeä ei ollut juuri\nollenkaan; kappale oli muka 'raaka', oikein 'häpeä' suomalaiselle\nteatterille! Sen kuulin jo ennen näytäntöä. Sitä paitse oli näytelmä jo\nennen esitetty täällä. Koska? Vuonna 1864 tai 1865!\" -- Samassa\nkirjeessä Vilho tekee huomautuksen, joka koskee kiertomatkoja yleensä:\n\n\"Nämä pienet näyttämöt ovat meille turmiollisia. Sen verran kun\nedistymme ja vaurastumme suurilla näyttämöillä, sen verran teemme\ntaka-askeleita pienillä. Mikä hirveä erotus Kuopion ja tämän näyttämön\nvälillä. Kiitettäköön vain ruotsalaisten suurta tekniikkaa siellä\nsuuressa kiviteatterissa, mutta koettakoot näytellä esim. Savonlinnan\nnäyttämöllä, ja minä en maksa viittä penniä heidän tekniikastaan. Ennen\nastuin siinä tai siinä kohtauksessa esim. kolme askelta eteenpäin,\nsivulle tai taaksepäin, nyt saan tyytyä yhteen askeleeseen, vieläpä\npysyä paikallani kuin naulattu. Liikunnot, ääni, kaikki on\nsovellutettava näyttämön laatuun. Kuljeksivan teatterin on paljo\nvaikeampi edistyä kuin paikallaan pysyväisen. Pienet näyttämöt ovat\npaljo haitallisemmat kuin pienet arvostelijat. -- Melkein yhtä vaikea\non muuttaa suurelle näyttämölle, jos enemmän aikaa on näytellyt\npienellä. Kaikkien teatterein pitäisi oleman niin yhdenkokoiset kuin\nmahdollista.\"\n\nKaikkiaan annettiin Savonlinnassa 11 näytäntöä. Ohjelmistosta lisäämme\nvain, että Tuokon suomentama K. Tóthin 1-näytöksinen laulunäytelmä\n_Mustalainen_, A. Lundahl Petinä, oli uusi ja herätti yleistä\nmieltymystä sekä että viimeksi, 23/10 ja 25/10 näyteltiin Preciosa.\nTästä Vilho kirjoittaa: \"Köörit käy hyvin; rva Emilie Korhonen säestää\nja hyvästi; [nti] Savolainen Viarda. Olen korottanut istumapaikkain\nhinnan 50 ja seisomapaikkojen 25 pennillä, syystä että savonlinnalaiset\njo aikoja sitte rupesivat säästämään itseään Preciosaan\".[46]\n\nSavonlinnasta oli seurueen muuttaminen Hämeenlinnaan. Se oli\nnäyttelijöille hyvin vastenmielistä, sillä heidän mielestään oli yleisö\nsiellä kuivakiskoisempi kuin missään muualla. Mieluummin olisi lähdetty\nTampereelle; mutta kun tietenkin teatterisali jo oli vuokrattu, ei\nVilhon muistutukset muuttaneet asiaa. Aika olikin jo erota\nSavonlinnasta, jos mieli päästä vesitse Lappeenrantaan. Vilho vuokrasi\nsiis 100:sta markasta laivan, joka sitte kun kaupunkilaiset edellisenä\niltana olivat pitäneet seurueelle rattoisat läksijäiset Shatalovan\nravintolassa, 27/10 vei teatterijoukon kaikkineen päivineen Saimaan\nvesien etelärantaan. Siten säästyi sekä aikaa että rahaa. --\nIlmisaattaaksemme mitä kaikkia huolia kiertävän teatteriseurueen\njohtajalla saattoi olla, otettakoon Vilhon kirjeistä sekin tieto, että\nLundahlin herrasväki Savonlinnassa oli saanut perillisen, jota\npidettiin liian hentona liittymään matkaan. Perhe tahtoi sen vuoksi\njäädä jälkeen, vaikka talven läheisyyskin pelotti. Samassa mainittakoon\ntoinenkin seikka, joka vielä oli salaisuus, mutta josta Bergbom sai\ntiedon seurueen tultua Hämeenlinnaan. Nti Hilda Heerman oli\nSavonlinnassa tehnyt tuttavuutta insinööri R. Munsterhjelmin kanssa ja\nsiitä oli seurauksena kihlaus ja avioliitto, joka vei teatterilta\nlupaavan näyttelijättären alun. Tämänlaisia ryöstöjä täytyi teatterin\nvastaisuudessa monesti kärsiä, mutta ei ole tiettynä, että ne huolet,\njoita tämmöiset tapahtumat olivat omansa tuottamaan teatterin\njohtajalle, olisivat vähääkään painaneet neitokaisten mieliä.\n\nTeatterin alkutointa _Hämeenlinnassa_ häiritsi Lundahlien ja nti\nHeermanin viipyminen Savonlinnassa. Mutta ylipäätään oli menestys\nparempi kuin oli osattu odottaa ja arvattavasti sentähden oltiin siellä\nlähes kaksi kuukautta. Kumminkin Vilho tekee seuraavan huomautuksen,\nkun Marianne toisella kerralla sai vähä väkeä: \"Kaupungin 'noblessi'\nhalveksii meitä, eivätkä suomalaiset ole tarpeeksi varakkaita\nnähdäkseen samaa näytelmää useammin. Ei Hämeenlinnan ympäristöönkään\nole luottamista. Kuinka toisin onkaan Itä-Suomessa!\" -- Näytäntöjä\nannettiin 19, joista ensimäinen 1/11 ja viimeinen 18/12. Ohjelmisto oli\npääasiassa sama kuin Kuopiossa, paitse seuraavia uusia kappaleita,\njotka vähitellen Vilhon johtaessa olivat valmistuneet: Bayardin\n1-näytöksinen huvinäytelmä _Haapaniemen hanhenpoika_ ja Halmin\nsamanlaatuinen _Toinen tai toinen naimaan_ (molemmat 26/11). Z.\nTopeliuksen tekemä, Suonion suomentama 1-näytöksinen näytelmä _Anna\nSkrifvars_ (alkunimi \"Brita Skrifvars\", 28/11); sekä Törmäsen (\"Vieno\")\nkääntämä, Mélesvillen kirjoittama 2-näytöksinen laulunäytelmä\n_Kultaristi_ (16/12). Tavaksi oli näet otettu ensin esittää uusia\nnäytelmiä maaseutukaupungeissa, jotta näyttelijät olisivat varmempia\nesiintyessään pääkaupungissa, jossa tietysti vaatimukset olivat\nsuuremmat. -- Ohjelmiston vanhemmista kappaleista tuo soma Ensi lempi\nei pystynyt yleisöön; \"näytelmä on muuten\", Vilho sanoo, \"liian\npsykoloogisesti hieno nuorille näyttelijöille\". Ei Mustalaisestakaan\npidetty niinkuin Savonlinnassa; sitä vastoin Ainoa hetki [jonka tekijä\nrva Th. Hahnsson oli teatterin toimeliaimpia ystäviä Hämeenlinnassa]\nmiellytti enemmän kuin Gringoire. Kihlaus oli täälläkin hyvä, niinkuin\naina; ja Yhdistysjuhla oli kovasti mieleen, n.s. ymmärtäväistenkin --\nkumminkaan ei näytteleminen sujunut tasaisesti. Anna Skrifvars, Z.\nTopeliuksen luonnekuvaus Pohjanmaan ruotsalaisesta kansasta, jonka\nnimirooli oli uskottu rva Aspegrenille, ei näy ensi kerralla\nherättäneen suurempaa huomiota.[47]\n\nTämä Hämeenlinnassa olo on muita merkillisempi sentähden, että\nsilloin seurueeseen liittyi myöhemmin niin kuuluisaksi tullut\nnäyttelijättäremme _Ida Aalberg_. Annamme tässä taiteilijattarelta\nitseltään ja muilta[48] saamiamme tietoja hänen kotioloistaan ja kuinka\nhän ohjautui uralle, jota varten lempeä luonto oli varustanut hänet\nmitä runsaimmilla lahjoilla. Nti Aalberg on syntynyt 3/12 1858 ja\nkasvanut Janakkalan Leppäkoskella.[49] Kodin pääkieli oli suomi, mutta\nruotsiakin osattiin, ja ruotsinkielinen oli tietysti se yksityisopetus,\njota Ida (ensin käytyään 3 vuotta koulua Helsingissä) sai läheisyydessä\nasuvilta nti Mickwitziltä ja rva Selma Qvistiltä. Ensimäisen hämärän\naavistuksen teatterista sai kasvava tyttö äitinsä maitokamarissa, jonka\nseiniin tämä oli liisteröinyt ruotsinkielisiä sanomia. Niissä hän näki\nteatteriohjelmia henkilöluetteloineen, joissa muun muassa mainittiin\nhra ja rva Raa kuninkaana ja kuningattarena. Se herätti tytön mielessä\noutoja unelmia. Tapahtui sitte Suomalaisen teatterin perustaminen ja\ntoukokuulla 1873 se ensi kerran tuli Hämeenlinnaan. Ida taivutti\nsilloin äitinsä tulemaan hänen kanssaan kaupunkiin katsomaan tuota\nihmettä ja he näkivät yhdessä ensimäisen näytännön, jossa Viuluniekka\nesitettiin. Ymmärrettävästi tyttäressä kytevä halu teatteriin tästä\nkiihtyi, mutta vanhemmat olivat taipumattomia, sillä varsinkin äidillä\noli heränneissä yleinen käsitys teatterista, että se oli turmeluksen\nportti ja pesä, ja hän rukoili Jumalaa varjelemaan tytärtään joutumasta\nsinne. Seuraavana vuonna kun Ida Aalberg oli täyttänyt 15 vuotta,\ntoimeenpantiin paikkakunnalla seuranäytäntö Helsingin suomalaisen\nalkeisopiston ja kansakoulun kirjaston hyväksi. Puuhaajat olivat\nparhaasta päästä ylioppilaita, joilla oli tapana viettää joululomansa\nJanakkalassa, ja ne pyysivät nti Aalbergia avustamaan. Näyteltävä oli\nYökausi Lahdella, Kassan avain ja Silmänkääntäjä ja piian rooli\nkummassakin jälkimäisessä kappaleessa tarjottiin tulevalle\n\"tragédiennelle\".[50] Tietysti hän suostui, mutta odottamaton pyynti\naiheutti semmoisen mielenliikutuksen, että hän ei saanut unta koko ensi\nyönä. Näytteleminen luonnistui hyvin ja sen jälkeen hän vielä samana\nvuonna esiintyi kahdessa seuranäytännössä, teatteriunelmien\nkiihtymistään kiihtyessä. Viimeinen näitä näytäntöjä sattui tuskin\nviikkoa ennen kuin teatteri uudestaan alkoi antaa näytäntöjä\nHämeenlinnassa, ja se veti häntä puoleensa semmoisella voimalla, että\nhän voimatta malttaa mieltänsä rohkeasti ratkaisi kysymyksen\nelämäntiestään. Eräänä päivänä vanhempien ollessa poissa kotoa hän\nitkien sanoi hyvästi hämmästyneille pikku veljilleen ja lähti omin\nluvin Hämeenlinnaan. Siellä hän meni Vilhon luokse ja tarjoutui\nteatteriin. Vilho neuvoi häntä käymään Helsingissä tohtori Bergbomilla\nja sinne hän kohta matkustikin kotinsa ohitse. Tohtori ja nti Bergbom\nvastaanottivat hänet ystävällisesti, ja kun edellinen oli antanut hänen\nlukea ja lausua ääneen, hänet hyväksyttiin otettavaksi teatteriin.\nHelsingistä hän jälleen palasi Hämeenlinnaan jäädäkseen sinne\nseurueen jäsenenä. Luonnollistahan on, että pikku karkulainen\nBergbom-sisaruksilta salasi, kuinka hän oli kodistaan eronnut\nsekä että hänellä ei ollut omia varoja. Niin oli todellakin laita.\nKodista hän ei voinut pyytää eikä odottaa mitään, sillä siellä häntä\npidettiin ijäksi menneenä ja vasta vuosien päästä hän uskalsi sinne\npalata. Näin ollen hän pienellä palkallaan kenenkään tietämättä kärsi\nsuurta puutetta, ei ainoastaan ensi aikoina kotimaassa, vaan\nensimäisellä ulkomaanmatkallaankin. Ei hän myöskään ennen tätä matkaa\nsaanut muuta opetusta kuin mitä yhteisissä harjotuksissa ja\nkokeneempien esimerkistä liikeni; palava halu ja tarve oppia pysyi vain\nmuuttumatta. Porissa hän sattumalta tutustui erääseen merikapteenin\ntyttäreen, joka opetti hänelle saksaa, ja niin hän valmistui\nensimäiselle opintomatkalleen.\n\nHämeenlinnasta puheosasto matkusti Turkuun, jossa se vietti joulunsa ja\noli näyttelevä lauluosaston rinnalla.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKummassakin edellisessä luvussa olemme vuodenvaihteella hetkeksi\nkeskeyttäneet näytäntöjen loppumattoman jonon puhuaksemme muustakin, ja\nnytkin on aihetta tehdä samoin. Koska ulkomaalaisen arvostelu\noloistamme on mieltäkiinnittävä ja valaiseva, mikäli se näet nojaa\npuolueettomaan ja ymmärtävään asiantuntemukseen, katsomme olevan syytä\nottaa tähän pääkohdat eräästä kirjeestä Tukholman Nya Dagligt Allehanda\nlehdessä, jossa Helsingin teatterioloja käsitellään.\n\n\"Se innostus, joka Suomessa on kohdistunut teatteriin, on yksi monista\nnuoren kansan kevättunteitten ilmaisuista. -- Vaikka suomalaisen\npääkaupungin yleisö ylipäätään -- luonnollisesti fennomaaneja\nlukuunottamatta -- pitää Helsingin ruotsalaista teatteria\nkansallisasiana, ovat kuitenkin kaikki harrastukset näyttämöllä\nkotiuduttaa suomalais-ruotsalaista murretta osottautuneet turhiksi, ja\nnyt on luovuttu kaikista teatterikoulu-kokeiluista y.m. Lahjakkaille\nruotsalaisille näyttelijöille tämä teatteri suo edullisemman\nkehityskoulun kuin heillä kotimaassa on tarjona. Syystä voi epäillä\nolisiko mikään ruotsalainen näyttämö voinut antaa Fritiof Raalle\nkorkeamman kutsumuksen kuin sen, jonka hän täytti Suomessa, ja varmaa\non ettei yksikään samanaikuinen taiteilija Ruotsissa ole saanut\nsemmoista kiitollisuuden osotetta kuin se muistopatsas, joka Helsingin\nhautausmaalla näyttää paikan, missä elämän myrskyissä haaksirikkoon\njoutunut taiteilija on löytänyt sataman.\" -- \"Oopperanäyttämökin on\nmuodostumaisillaan Helsingin ruotsalaisessa teatterissa. Noita-ampuja,\njonka lähinnä ennen olin nähnyt Milanon La Scala teatterissa, annettiin\nmielestäni paremmin Suomessa. Tämä ei merkitse niin paljo kuin\nkuulostaa, mutta ei aivan vähääkään. Mitä italialaisilla oli enemmän\ntekniikkaa ja totuntataitoa, puuttui heiltä henkeä ja kunnioitusta\ntehtävää kohtaan.\" Synnyltään suomalainen nti Liljeroos, joka on\nharjottanut lauluopinnolta Tukholmassa \"voitti ehdottomasti yleisön\nmyötätuntoisuuden teeskentelemättömyydellään ja sydämmellisyydellään\",\nja semmoisen tunnelman vallitessa ei kielletä sitä anteeksiantoa, jota\nvasta-alkaja aina vaatii.\n\n\"Sata vuotta on kulunut siitä kun Kustaa III oopperan avulla kotiudutti\nruotsinkielen näyttämöllä, jonka oli rakentanut kotimaisille\nrunottarille. Samanlaatuinen ajatus on herättänyt nykyaikaiset\nharrastukset suomalaisen oopperan aikaansaamiseksi Suomessa. Tällä ei\ntarkoiteta Helsingin ruotsalaisen teatterin lauluosastoa, josta on\npuhuttu, vaan _suomalaista_ teatteria, joka laulaa oopperaa\nsuomenkielellä.\"\n\n\"Saattaa ehkä näyttää siltä kuin olisi suomalainen ooppera suomenkielen\nnykyisellä kehitysasteella jotakin kerrassaan merkityksetöntä ja\nhumbuugintapaista, ja monet ovatkin ne muutoin lämpimät isänmaanystävät\nfennomaanisen puolueen ulkopuolella, jotka ovat sitä mieltä, että se\ntarmo, joka on yrityksen synnyttänyt, ja että ne taiteelliset voimat,\njotka siinä myötävaikuttavat, olisivat ansainneet paremman päämäärän.\nMutta eiköhän semmoinen käsitystapa ole sangen pintapuolinen ja eiköhän\njuuri se ennakkoluuloinen epäilys, jolla yritystä kohdellaan, itsessään\nole jotakin, jonka voittaminen merkitsee paljo ja johon semmoinen\nharrastus pyrkii.\"\n\n\"Suomenkielen laulettavaisuus on kaikkien epäilyksien yläpuolella\nja on melkein tullut sananparreksi. Todistaakseen arvoansa ja\nkelpaavaisuuttaan kielen ei tarvitse viitata _Il Trovatoren_\nsuomennokseen. Mutta ne jotka luulevat, että nuorella suomalaisella\nkieliharrastuksella on ainoa tehtävänsä kansakoulussa sen vuoksi että\nse on tärkein, jättävät huomaamatta, että jos kerran yksi elon ilmaisu\nlähtee todellisesta sisällisestä elämästä, niin on tämä elämä\nilmaantuva kaikenpuolisesti, ja niille, jotka innostuksella harrastavat\ntätä päämäärää, ei suinkaan ole merkityksetöntä että he omalla\nkielellään laulavat sävelteoksen, joka on koko sivistyneen maailman\noma.\" --\n\n\"Se näytäntö, jolla suomalainen oopperaseurue viime lokakuun\nkeskivaiheilla erosi Helsingissä (seurue lähti silloin Turkuun), oli\nyksi mieltäkiinnittävimpiä mitä koskaan taikka missään olen kokenut.\nEttä kokonaisuus tuntui erittäin onnistuneelta seuranäytännöltä, ei voi\nkummastuttaa eikä häiritä sitä, jolla on jonkunlainen vaisto mitata\nkutakin asiaa sen oikealla mittapuulla. Näyteltiin Trubaduri, joka\nerittäin hyvin näyttää soveltuvan lahjakkaille dilettanteille, koska ei\nkukaan tosi musiikinystävä voi pitää yhteisnäyttelemistä siinä kovin\ntärkeänä. Näissä oloissa on hyvin paljo voida useimpiin rooleihin\nnähden suoda tunnustusta sangen onnistuneille harrastuksille; mutta\nenemmän kuin paljo on semmoisessa ympäristössä voida tervehtiä yhtä\ntositaiteilijatarta 'Jumalan armosta'. Nti Emmy Strömer, seurueen\n'primadonna assoluta', joka esitti Leonoran osan, oli tuota oikeaa,\njaloa metallia, jota joskus tapaa paljon teatterikullan joukosta, eikä\nsuinkaan aina niissä, jotka muodin oikku on tehnyt auktoriteettiuskon\nyksinkertaisen jumaloimisen esineiksi, vaan sattumalta nimettömänä ja\nhuomaamattomana jossakin maailman sopukassa. Missä italialaisessa\nteatterissa tahansa voi kohdata primadonnan, joka melko suuremmalla\nerehtymättömyydellä suorittaa Verdilaulun stereotyyppisesti kehitettyjä\nlausunto- ja säveltehoja; mutta en missään teatterissa ole kuullut\nLeonoran osaa ja tuskin ylipäätään mitään osaa esitettävän\nvoimakkaammalla ja välittömämmällä draamallismusikaalisella\ninnostuksella. Huolimatta gallopadipoljennosta tuntui minusta\ntositeossa ensi kerran, että Leonora oli juonut myrkkyä ja\nvapaaehtoisesti meni kuolemaan armaansa tähden. Ja tähän mahtavaan\ntraagilliseen intomieleen yhdistyy nti Strömerissä suuri ja helkkyvä\nääni sekä miellyttävä ja valtavasti vaikuttava teatterihaamu.\"\n\n\"Nti Strömer, joka on harjottanut opintoja Parisissa, osottaa saaneensa\nhyvän, joskaan ei täysin loppuun saatetun koulutuksen. Kuulee usein\nvalitettavan, että niin lahjakas laulajatar uhrautuu suomalaiselle\nteatterille ja menee hukkaan maailmalta. Minä liityn ehdottomasti\nniihin, jotka Suomessa arvioivat hänen taidettaan toisen, paljo\nkorkeamman vaihtoarvon mukaan kuin sen, jonka mukaan se määrättäisiin\nmaailmanmarkkinoilla, ja luulen, että nekin, jotka perusjohteellisesti\neivät tahdo yhtyä tähän, eivät voi olla vastaanottamatta tärkeäarvoista\nvaikutusta siitä tavasta, millä nti Strömer on kohottanut suomenkielen\nmyötävaikuttamaan todella suuremmoiseen näyttämölliseen tekoon.\"\n\n\"Mainitussa jäähyväisnäytännössä oli yleisön innostus rajaton, eikä\nesiinhuudoista tahtonut loppua tulla. Viimeksi huudettiin useat kerrat\nesiin tri Kaarlo Bergbom, yrityksen tarmokas alkuunpanija. Kaikesta\nsydämestäni yhdyin tähän suosionosotukseen.\" --\n\nNiin kirjoittaa ulkomaalainen, joka tyynellä, harkitulla esityksellään\nherättää meissä kunnioitusta; hänkin todistaa Emmy Strömerin taiteen\nsuuruutta ja tenhovoimaa ja tunnustaa kuinka se innostus, joka elähytti\nteatteriamme ja sen yleisöä, oli mukaansa tempaava. -- Kirjoituksesta\nnäemme muutoin, että Ruotsalaisellakin teatterilla nyt oli\nlauluosastonsa, niinkuin eräät sen ystävät kevätpuolella olivat\nvaatineet. Eikä ollut mikään salaisuus, että yritys oli tähdätty\nsuomalaista oopperaa vastaan. Muutamassa poleemisessa kirjoituksessa\nL. M(echeliniä) vastaan A. M(eurman) Morgonbladetissa (6/11 1874)\nrepäisevällä tavallaan koskettelee asiaa: \"Valtio uhraa useina vuosina\nmusiikin ja draamallisen taiteen edistämiseksi 24,000 mk; yksityiset\nantavat vielä lisää. Mitä sillä aikaansaadaan? Palkataan varojen mukaan\nnäyttelijöitä Ruotsista. Silloin eräs tarmokas mies luo -- tyhjästä,\nsaattaisi sanoa, -- kotimaisen oopperan, jonka sanotaan tyydyttävän\nsuuriakin vaatimuksia. Vasta nyt herätään toisella puolella -- ei uutta\nluodakseen, vaan alas repiäkseen -- tuotetaan maahan muutamia\nmusikaalisen akatemian oppilaita, ja niin on heilläkin ooppera. 'Kun\nukko hakkasi itselleen akkunan, niin akka teki samoin'!\" -- Samaan\naikaan kun suomalaisella näyttämöllä esitettiin Parranajaja, näyteltiin\nruotsalaisella Noita-ampuja; mutta kun suomalainen lauluosasto oli\nmuuttanut Turkuun, silloin annettiin Uudessa teatterissa puhenäytelmiä\n-- uutta oopperaa, Paciuksen Kaarle kuninkaan metsästystä, harjotettiin\nkevääksi, jolloin suomalainen seurue oli palaava antaakseen\noopperanäytäntöjä Arkadiassa! Niin oli kilpajuoksu käymässä. Tietysti\noli siitä vahinkoa Suomalaiselle teatterille, mutta kostuiko\nRuotsalainen? Ei suinkaan. Ruotsalaisen teatterin kannatusyhdistyksen\nkokouksessa näet ilmoitettiin, että asiat eivät olleet entisestä\nparantuneet, vaan päin vastoin. \"Syyttää johtokuntaa tästä\", lausuu\neräs 'Uuden teatterin osakas' (Mbl. 16/2) \"on meistä väärin. Unohdetaan\nkokonaan, että nykyinen johtokunta voimakkaan, etupäässä Vikingenin\najaman mielipiteen vaikutuksesta päätti à tout prix perustaa oopperan,\njoka voisi, jollei kilpailla Suomalaisen kanssa, kumminkin tehdä sille\nhaittaa. Että yritys on ollut haitaksi teatterille itsellensä lienee\nnyt, liian myöhään, huomattu. Sillä selvää kai on, että oopperaosasto\non tuottanut tappiota koko teatteriyritykselle.\" Kirjoittaja neuvoo\nluopumaan oopperapuuhista ja puoltaa O. Donnerin vuotta ennen tekemää\nehdotusta, että Ruotsalainen ja Suomalainen näyttämö ryhtyisivät\nyhteistyöhön; mutta luonnollisesti hän puhui kuuroille korville. --\n\nVielä mainittakoon tässä eräs Martin Wegeliuksen kirje Bergbomille\n(31/12 1874). Siitä näkyy että Bergbom oli tarjonnut 6,000 mk\nRuotsalaiselle teatterille saadakseen käyttää sen orkesteria kolmen\nkuukauden aikana. Wegelius ilmoittaa johtokunnan kieltävän vastauksen.\nOrkesteri maksaa muka 30 à 32 tuhatta, ja sen mukaan tulisi Suomalaisen\noopperan suorittaa ainakin 10,000! [Aivan niin, jos se olisi luovutettu\ntykkänään, mutta tuskin oli Bergbom tarkoittanut, että Ruotsalainen\nteatteri koko kolme kuukautta olisi ilman orkesteria].\n\nLoppupuoli samaa kirjettä näyttää, että Bergbom oli kehottanut\nWegeliusta säveltämään jotakin Suomalaista näyttämöä varten. Asiasta ei\ntullut mitään, mutta se osottaa kuinka harras Bergbom oli käyttämään\nkotimaisia kykyjä:\n\n\"Lähetä mitä pikemmin sen parempi Graziellan ranskalainen laitos.\nTahdon luonnollisesti nähdä sen ja tehdä suunnitelmani, ennen kuin sitä\nedelleen mukaillaan. Oikeastaan on epätoivoista työtä musikaalisesti\nkäsitellä kieltä, jonka sisällinen olemus on vieras, ja jonka\nyksitoikkoinen korko yhdessä alituisesti vaihtelevan laajuuden kanssa\ntarjoo niin paljo vaikeuksia hyvälle lausumakäsittelylle kantileenassa\n(resitatiivissa se on yhdentekevä). Mutta minä ikävöin nyt oikealla\nkiihkolla jotakin, jossa saan koettaa voimiani; olen kyllästynyt\nluomaan musiikkia, jota saan kuulla ainoastaan fantasiassani, ja\nottaisin vaikkapa egyptiläisen tekstin, jos sijaiskuningas suvaitsisi\nkunnioittaa minua tilauksella.\" --\n\n       *       *       *       *       *\n\nOn aika palata _Turkuun_, missä Suomalainen teatteri molempine\nosastoineen nyt oli koettava korjata syyskauden tappioita. Joulun ja\nuuden vuoden välillä (26, 27 ja 29 p.) annettiin kolme puhenäytäntöä\n(Marianne; Lapsuuden ystävät ja Lemun rannalla; Maria Tudor); mutta\nuuden vuoden päivänä sekanäytäntö, jossa Haapaniemen hanhenpoikaa\nseurasi konserttiosasto, missä Emmy Strömer sekä Duncker, Bergholm ja\nEricsson esiintyivät. Kun 3/1 Päivölä oli näytelty, tuli 6/1 jälleen\nsekanäytäntö: Konserttiosasto, Toinen tai toinen naimaan, Noita-ampuja\n(II. 1) ja Kihlaus sekä niinikään 10/1 Noita-ampuja ja Yhdistysjuhla.\nSillä välin oli 8/1 Norma esitetty viides kerta ja sen jälkeen tapaamme\nÅ. P:ssa Nervanderin laajan arvostelun tästä nuorena kuolleen,\nnerokkaan sisilialaisen Vincenzo Bellinin säveltämästä oopperasta ja\nsen esityksestä näyttämöllämme.\n\nTässäkin oopperassa oli Emmy Strömerin esitys merkityksellisin, vaikkei\nhänen Normassaan loukattu druidilainen papitar ja kostonhimo tulleet\nyhtä täydellisesti kuvatuiksi kuin luonteen suloinen, kieltäymyksessään\nylevä, naisellinen puoli. Kohtauksissa, joissa Norman puhdas\nnaisellisuus ilmenee, taiteilijatar tulkitsi roolinsa iki-ihanasti ja\nunohtumattomasti. Se jolla on ollut onni nähdä ja kuulla nti Strömer\n_Casta diva_ kohtauksessa, on saanut katoamattoman muiston siitä\nsielunaateluudesta, joka leimaa hänen ihanan laulunsa ja runollisen\nesityksensä ja koko hänen olentonsa, ei ainoastaan andantessa vaan sitä\nseuraavassa allegrossakin, jossa Norman rakkaus ja kaipaus\naaveentapaisesti kuni pilvenhattarat leijaavat loistavien sävelten ja\nkansan kostonhuutojen ylitse. Tässä allegrossa näkee mitä taiteilija\nvoi tehdä Bellinin musiikista. Yhtä syvä ja lämmin on nti Strömerin\nkäsitys ensimäisestä Norman ja Adalgisan välisestä kohtauksesta, missä\nNorman kadonneen onnen muisto kuvastuu autuudessa, joka nyt on\nAdalgisan osana. Liikuttava, yksinkertainen tapa, jolla hän laulaa\nsanat: 'Mi muinaismuisto ajoista autuaista', asettaa taiteilijattaren\njaloimpaan valoon, samoin kuin samassa kaksinlaulussa laulajattaren\nihana ääni helkkyy hopeankirkkaana kehotuksessa: 'Riemuitse Adalgisa'\nj.n.e. Tämän duetin ja niin myös suuren kaksinlaulun kolmannen\nnäytöksen ensi kuvaelmassa suorittavat neidit Strömer erinomaisen\ntasaisesti ja huolellisesti, ja kuulijain mieltymys on joka kerta ollut\nmitä vilkkain. -- Toisen näytöksen tersetissä: 'Julmasti vietellyt hän\non', joka on oopperan kauniimpia kohtia ja jossa kukin osallinen varsin\nansiokkaasti pitää puoliaan, näyttäytyy nti Emmy Strömerin jalo käsitys\nNorman roolista kenties kaikkein miellyttävimmin. -- -- Traagillisessa\nloppukohtauksessa huomaa, että Normalla, siitä hetkestä kun hän syyttää\nitseään rikoksesta, rooli on kerrassaan selvillä ja innostuksella\nkuulija antautuu hänen yksinkertaisen ja syvän tulkintansa\nviehätykseen. Äärettömän rakkauden vapisuttamana tulla hiipii hänen\nnuhteensa: 'Nyt vihdoin tuntenet, roomalainen', ja tunkee kuin sävel\ntoisesta maailmasta lauluun, jolla Pollion rukoilee anteeksi ja\nOrovisto pyytää häntä peräyttämään tunnustuksensa. Emme edes tältä\nrikaslahjaiselta kyvyltä olisi odottaneet sitä draamallista voimaa,\njonka nuori taiteilijatar sulkee valittavaan rukoukseen lapsiensa\npuolesta: 'Armahda, isä lapsi-raukkoja' -- rukoukseen, joka\nturvattomuudessaan mahtavana ja täynnä suloisinta naisellisuutta murtuu\nkansan uhkaa vastaan. Tämän loppukohtauksen tenhovaikutus kohoaisi\nvielä, jos Norma sen jälkeen tyynenä ja kohtaloonsa tyytyen astuisi\nkuolemaan. --\n\nBergholm -- Orovisto, nti S. Strömer -- Adalgisa ja Ericsson -- Pollion\nsaavat hekin tunnustusta, joskaan ei yhdenkään esitys ollut erittäin\nmerkillinen. Klothildan ja Mavion sivuroolit suorittivat nti _Anna\nRinman_[51] ja Taavi Pesonen täysin tyydyttävästi. --\n\nNorma esitettiin vielä 19/1 ja 28/1, siis kaikkiaan seitsemän kertaa,\nja Trubaduri 12/1 ja 17/1 joten se tällä Turussa ololla nähtiin\nyhteensä viisi kertaa. --\n\nZ. Topeliuksen syntymäpäivänä (14/1) annettiin Anna Skrifvars,\nMustalainen ja Ei ollenkaan mustasukkainen. Ensimäisestä näytelmästä,\njoka silloin vielä painamattomana oli yleisölle tuntematon, sanotaan\nettä se pituudestaan huolimatta alusta loppuun jännitti katsojain\nhuomaavaisuutta.\n\n\"Rva Aspegren vaikeassa nimiroolissa osotti yhtä syvää ja todenperäistä\nkuin hienoa käsitystä tehtävästään. Hän ymmärsi jalosti saada näkyväksi\nluonteen suurpiirteisen perustuksen samalla kuin ulkonainen\nnäytteleminen oli korutonta ja yksinkertaista sekä ankaruudessaan että\nlämmössään. Ei mikään liioittelu häirinnyt taiteellisesti varmaa ja\nkaunista esitystä, joka mielestämme ehdottomasti on parhainta mitä\nolemme rva Aspegrenilta nähneet. -- Erik Skrifvarsina esiintyi hyvällä\nvärityksellä ja varmanäköisesti hra Lundahl, joka myöskin varsin\nansiokkaasti suoritti mieltäkiinnittävän pääosan unkarilaisessa\nlaulunäytelmässä Mustalainen, saaden osakseen yleisen mielihyvän\nosotuksen salongilta. Ohjelman kolmannessa kappaleessa esiintyi hra\nPesonen hyväluontoisena patruuna Bergströminä ensi kerran\npuhenäytelmässä ja menestyi aika hyvin. Kasvojeneleihinkin nähden hän\nilmaisi hyviä taipumuksia.\"\n\nSeuraavalla viikolla oli markkinat ja silloin näyteltiin neljä iltaa\nperäkkäin: sunnuntaina 17/11 niinkuin jo on mainittu Trubaduri,\nmaanantaina Työväen elämästä, Riita-asia ja Mustalainen, tiistaina\nNorma ja keskiviikkona Sven Dyringin koti. Sen jälkeen tuli Lucian\nvuoro, joka jo oli paikkakunnalla hyvin tunnettu, mutta silti viisi\nkertaa kokosi ihastuneen kuulijakunnan teatteriin (22/1 ja 24/1 sekä\n10/2, 12/2 ja 14/2). Ericssonia kohdannut sairaus jakoi nämä näytännöt\nkahteen ryhmään ja välissä oli seitsemän puhenäytäntöä. Näiden\nohjelmista näkyy, että Mustalainen annettiin kolmannenkin kerran, että\nBrachvogelin suuri draama _Narcisse Rameau_, joka aikoinaan oli tehnyt\nniin suuren vaikutuksen Bergbomiin, oli Paavo Cajanderin suomentamana\notettu esitettäväksi (ensi ilta 5/2, Lundahlin hyväksi) sekä että tämän\nohella näyteltiin seuraavat suuremmat kappaleet: Viuluniekka, Deborah\nja Jeppe Niilonpoika. Nervander sanoo puheosastosta ylipäätään, että\nkotimaisissa näytelmissä, niinkuin Kihlaus ja Kosijat, ja Holbergin\nkomediassa se jo \"näyttelee todella ansiokkaasti\". Narcisse Rameau\nnäytelmän luonteet olisivat sitä vastoin vaatineet kypsyneempää\ntulkitsemista kuin mitä mahdollista oli. Kiitosta ansaitsevat etupäässä\nhra ja rva Lundahl päähenkilön ja madame Pompadourin vaikeista, voimia\nkysyvistä rooleista. Jeppenä, jossa Vilholla oli yksi parhaimpia\nroolejaan, oli tämä näyttelijä huomattavasti edistynyt. Esityksessä oli\nenemmän reippautta ja koko käsityksessä todellista taiteellisuutta,\njota paitse hän myöskin entistä paremmin hallitsi tehtäväänsä.\nSuosionosotukset olivatkin lämpimiä. -- Puheosaston viimeinen näytäntö\noli 9/2, mutta se jäi vielä Turkuun, jotta eräät sen jäsenet --\nLundahl, Aspegren ja Himberg -- voisivat avustaa Fra Diavolossa, joka\noli esitettävä Lucian jälkeen.\n\nLucian esityksestä tällä kertaa Turussa ei ole muuta sanottavana kuin\nse, että Achté, joka johti orkesteria, oli luovuttanut loordi Ashtonin\nosan Elis Dunckerille. Nervanderin mielestä oli tehtävä kyllä\nmusikaalisessa, mutta vähemmän draamallisessa suhteessa tälle\nlaulajalle soveltuva. Vaikka Duncker siis, kiitos olkoon kauniin\näänensä ja hyvän koulunsa, sangen tyydyttävästi suoritti roolin, ei\nhänen esitystään voinut pitää erittäin ansiokkaana. -- Fra Diavolo meni\nsitte neljä kertaa (17, 19, 21 ja 23 p. helmik.). Tästä oopperasta\nsanotaan, että se miellytti yleisöä vähemmän kuin toiset tähän saakka\nannetut. Siihen näyttää osaltaan kapellimestari Byström vaikuttaneen.\nÅ. P:ssa mainitaan hänen herättäneen \"yleistä kummastusta\" sillä\nhuolimattomalla tavalla, millä hän johti oopperaa ja kohteli\ntaiteilijoita, laulaen itse mukana ja ääneen huutaen heille\nmuistutuksiaan(!) -- Lähinnä viimeisen näytännön ohjelma käsitti osia\nkolmesta oopperasta: Noita-ampuja (II. 1), Sevillan Parranajaja (II)\nja Donizettin _Lucresia Borgia_(I). Viimemainittu oli ihan\nuusi ja viehätti suuresti yleisöä. Ei suinkaan ollut vähimmän\nmieltäkiinnittävää, että siinä -- Maffio Orsinin roolissa -- ensi\nkerran astui näyttämölle 18-vuotias, Turusta kotoisin oleva laulajatar,\nlehtorin tytär nti _Fanny Tallgren_. Ja debyytti oli onnellinen.\n\"Vasta-alkajan miellyttävä, joskin heikonlainen ääni sekä soma\nesiintymis- ja odottamattoman vapaa näyttelemistapa herätti iloista\nhuomiota, ja reippaasti laulettuaan juomalaulun hänet palkittiin\nlämpimillä kättentaputuksilla ja esiinhuudolla.\" -- Jäähyväisnäytäntönä\nannettiin vihdoin Lucia sunnuntaina 28/2. Teatteri oli täynnään\nyleisöä, joka tuhlaavasti ilmisaattoi kiitollisuutensa kaikesta\nkauniista, jonka oopperaseurue oli sille tarjonnut. Runsain osa kukkia\nja laakereita tuli tietysti Emmy Strömerin osaksi, hänet kun huudettiin\nesiin toistakymmentä kertaa, vaikkeivät toisetkaan jääneet tyhjin\nkäsin.\n\nTurussa olo oli siis päättynyt. Loppuaika oli ollut myötäisempi, mutta\nainoastaan viimeisinä iltoina huone oli täpötäynnä. A. Malmgren, joka\noli hoitanut teatterin raha-asioita, laski kirjeessä nti Bergbomille\n(12/3), että puheosaston häviö oli 4,500 ja oopperaosaston voitto noin\n2,000 mkaa. \"En ole koko elämässäni ollut niin monien vastuksien\nsaartamana kuin tänä aikana, vaan luja toivoni on, että asiat\nHelsingissä menestyvät paremmin.\" -- Eräästä rva Landellin kirjeestä\n(3/3) teemme muutamia otteita, jotka koskevat teatterin ja Turun oloja:\n\nEdellisessä kirjeessä oli mainittu, että Kaarlo ja Emilie Bergbom\nolivat käyneet Turussa, mutta eläneet niin incognito, ettei heitä\nmissään nähty. Uutena vuotena olivat he kuitenkin eräänä ehtoona olleet\nLandellilla, ja rouvasta se oli ollut oikea juhlailta. Muita vieraita\nei ollut paljo, mutta kaikki samoin ajattelevia. Landell oli pitänyt\nlämpimän puheen ja esittänyt kiitollisuuden maljan Emilielle, johon\nkaikki täydestä sydämestään yhtyivät. -- Silloin, kirjoittaja sanoo,\nhän ei aavistanut että Turussa saataisiin toimeen mitään yleisiä pitoja\nteatterille; mutta miten kävi, niin rva V. Malmin ja hänen\nalkuunpanostaan semmoiset syntyi. Osanottajia oli 60 herraa ja 40\nnaista ja kutsutuita 13. [Varatuomari Erik] Stadigh oli ensimäinen,\njoka merkitsi nimensä toiselle listalle ja [kauppias Aug.] Silén\ntoiselle, ja sitte ne menivät kädestä käteen useimpien hovioikeuden\nnuorempien jäsenten piirissä ja muittenkin, jotka eivät pidä hengen\nasiana olla ylinnä korissa. Ja hauskaa meillä olikin; kaikki olivat\nkuin sähkötettyjä, kaikkia puheita seurasi yhteinen hurraa.\n[Kaupunginlääkäri] tri Hahlin puhe teatterin jäsenille oli sydämellinen\nja melkein juhlallinen, sitte tuli [toimittaja] Ernst Rönnbäckin puhe\nEmmy Strömerille, hieman runoutta mukana, lämpimästi ja hyvästi\nlausuttu; hän puhui Franzénin syntymäkaupungista satakielten\nkotipaikkana, josta ne ovat tulleet sävelillään ihastuttamaan meitäkin;\nniinkuin Väinämöinen muinoin oli saanut kontionkin laulua ihailemaan,\noli Emmy Strömer innostuttanut vähemmänkin musikaaliset kuulijat.\nSiihen tapaan hän puhui ja minä annoin hänelle paljon anteeksi tämän\nsiivon puheen tähden ja olin tyytyväinen päähänpistostani valita juuri\nhänet puhumaan Emmylle. -- Sen jälkeen Landell puhui Sofie Strömerille,\njoka luopuu yleisöstä hoitaakseen pyhää tulta kodin alttarilla,[52] ja\nuusi lääninsihteeri [N.] Schlüter esitti innostuneesti tri Bergbomille\nmaljan, jota seurasi loppumaton hurraa. -- Vihdoin tahtoi [lehtori]\nSchoultzkin puhua, mutta kun tanssi oli alkamassa, myönnettiin hänelle\nainoastaan 5 minuuttia. Sen sijaan että olisi lausunut jotain lyhyesti,\nalkoi hän kreikkalaisten ja roomalaisten teatterista eikä kukaan\naavistanut mihin hän tähtäsi, kun 5 minuuttia oli kulunut ja\nsoittokunnan toitotus remahti. Silloin puhuja äkkiä päätti\ntoivomuksella, että Suomalainen teatteri astuisi -- Ruotsalaisen\nsijaan! Näitä sanoja seurasi kumea murina yleisön puolelta, mutta\nsilloin rva Malm virkkoi, että 5 minuuttia olikin ollut kylliksi\npuhujalle, sillä 6:tena hän jo lausui tyhmyyden, ja tämä sai murinan\ntaukoamaan. -- Läksijäiset olivat teatterin lämpiössä viimeisen\nnäytännön jälkeen. Kaikki puheet olivat ruotsalaisia ja turhaan olivat\ntoimeliaat rouvat koettaneet saada edes Bergbomille suomenkielisen\npuheen. -- Vaikka oopperaa juhlimassa oli semmoisiakin, jotka rva\nLandell edellisessä kirjeessä oli lukenut sen vihollisiin, on varmaa\nettä oli toisia, jotka eivät myöntyneet sovintoon. Siten hän mainitsee\nkäyneensä eräässä perheessä, jossa hänelle vakuutettiin, \"että\nSuomalainen ooppera oli niin peräti ala-arvoinen, että sitä oli\nmahdoton kuunnella, ja -- koska jäsenet kuitenkin olivat ruotsalaisia,\nolisi heidän pitänyt laulaa ruotsiksi! Voi, isänmaa parka, ajattelin\nminä, poikasi ja tyttäresi eivät saa enää kantaa nimeäsi ja vielä\nvähemmän laulaa kielelläsi!\" -- Suomalaisen teatterin vastustajia oli\nmyöskin kuvernööri, kreivi Creutz. Puhuessaan mahdollisuudesta saada\nlupaa arpajaisiin teatterin hyväksi rva Landell suuresti epäilee sitä\n-- \"niin kauvan kuin Creutz on johdossa. Siinä valitettavasti ei mikään\nauttane, ei polville lankeeminen eikä liikuttavat puheet, sillä hän on\nyhtä paljo oopperaa kuin suomenkieltä vastaan, hän ei kärsi\nkumpaakaan.\" -- --\n\nTurusta läksi lauluosasto Helsinkiin, jota vastoin puheosasto jo vähän\nennen oli matkustanut _Poriin_, ja jälkimäistä tulee kertomuksemme\nensin seurata. Teatterin toimi Porissa, jossa se ei ollut käynyt sen\njälkeen kun seurue syksyllä 1872 siellä alkoi uransa, oli tapahtuva\nepäilyksiä herättävillä edellytyksillä. Vilhon heikontunut terveys\nvaati ehdottomasti lepoa ja hänelle myönnettiin sentähden vapautta\nulkomaanmatkaa varten. Hänen paikkansa -- johtajan tai järjestäjän --\noli Kallio täyttävä; mutta ymmärrettävää on, että tämän näyttelijän\npedagooginen kokemus ei korvannut mitä häneltä puuttui näyttämötaiteen\ntuntijana. Siinä hän ei ollut läheskään Vilhon vertainen. Mutta kun\nBergbom edeltäkäsin määräsi ohjelmiston ja tarkoitus oli näytellä\nainoastaan hyvin tunnettuja ja usein esitettyjä kappaleita, niin\ntoivottiin kaiken menevän hyvin. Ja verraten hyvin kaikki menikin,\nvaikka niillä, joiden tuli täyttää Vilhon sija eri kappaleissa, oli\npaljo työtä, eikä muitakaan vastuksia puuttunut.\n\nNäytännöt alkoivat Otavan salongissa 28/2 Viuluniekalla ja jatkuivat\nlähes kaksi kuukautta; viimeksi annettiin Deborah 20/4. Paitse näitä\nkappaleita, joista jälkimäinen näyteltiin kaksi kertaa, esitettiin\nseuraavat koko illan näytelmät: Marianne, Päivölä ja Maria Tudor, kukin\nkaksi kertaa, sekä Kavaluus ja rakkaus ja Preciosa, kumpikin yhden\nkerran. Muutoin annettiin pienempiä kappaleita, joista olivat uusia\n(vaikka ennen harjotettuja) kaksi 2-näytöksistä huvinäytelmää: _Vangin\npidot_ (29/3) ja _Natalia ja Nadeschda_ (7/4), edellinen ranskalainen\n(Le bal du prisonnier), jälkimäinen tanskalainen (A. Andersen: Rosa og\nRosita), Törmäsen kääntämä. Suurista näytelmistä pidettiin enemmän kuin\npienistä ja pienistä olivat laulunäytelmät mieluisimmat. -- Vanhemmissa\nnäytelmissä, joissa Vilholla oli ollut rooleja, täytyi muiden --\npääasiassa Leinon -- täyttää hänen sijansa. Siitä oli nuoremmille\nlisätyötä, mutta luonnollisesti hyötyäkin.\n\nTietoja seurueen oloista lähetti Bergbomille aluksi Kallio, mutta sitte\nTörmänen ja Leino. Kävi näet niin hullusti, että ensinmainittu enimmän\najan oli sairas. Ensiksi hän loukkasi kätensä (Törmänen mainitsee,\nettä Kallio sairasti \"marttyyriviikolla\"), niin ettei voinut\nkirjoittaa, ja kun se oli parantunut, hän teatterissa vilustui ja sai\nkeuhkotulehduksen. Näin ollen täytyi Törmäsen, jolle jo alusta alkaen\nrahavartian tehtävä oli uskottu, Leinon y.m. avulla hoitaa asioita.\nEräät toiset, joiden olisi luullut paremmin kyenneen siihen, elivät\nherroiksi välittäen viisi aseman vaikeuksista. Kumminkin meni kaikki\nniinkuin jo sanottiin sangen hyvin. Teatterin ystävät ja paikkakunnan\nruotsalainen lehtikin tunnusti seurueen suuresti edistyneen ensi\nesiintymisensä jälkeen. \"Kaupungin ylhäiset (raha-aristokraatit)\"\nloistivat tosin poissaolollaan ja sentähden oli varsinkin arkipäivinä\nvähä väkeä, mutta pyhinä oli tungos sitä suurempi. Erittäin mieltyneitä\nteatteriin olivat maalaiset kaupungin ympäristössä; kerrankin tuli\nKarviasta yhdessä seurassa 16 talonisäntää emäntineen. Kun Kavaluus ja\nrakkaus näyteltiin, olivat maalaiset ostaneet istumasijat, niin että\nkaupunkilaisten oli tyytyminen seisomapaikkoihin. Parhaimmat iltatulot\ntuottivat siis maalaiset, mutta huhtikuulla kun keli kävi huonoksi, ei\nniitä enää paljo nähty teatterissa. Loppuaikana ilmaantui kelirikon\nohella toinenkin vastus, nimittäin kaksi kilpailijaa, amerikkalainen\nluistelijataituri Jackson Haines ja ruotsalainen harpunsoittaja Sjödén.\nEdellisen taholta uhkaava vaara vältettiin siten että ruvettiin\nyhteistyöhön. Jackson, joka oli erinomaisen ketterä pyöräluistimillaan\n(eräs porilainen sanoi hänestä: \"Se liikkui pää ja jalat ilmassa!\"),\nesiintyi kaksi tai kolme kertaa yhdessä teatterin kanssa, suorittaen\npuolestaan luistintansseja (esim. Naamiohuvien jälkeen ja\nSavoijalaispoika) ja näytännöistä oli meikäläisillä 200 mk puhdasta\ntuloa; sitä vastoin oli seurueemme turvaton Sjödéniä vastaan. Sinä\nsunnuntai-iltana, jona harpunsoittaja antoi konsertin kirkossa, oli\nnäyttämöllä halla. -- Kaikkiaan nousivat tulot 7,866 markkaan, se on\nnoin 374 mk illalta, ja ainakin kolme kertaa Törmänen toimitti 1,000\nmarkan rahalähetyksen Helsinkiin. -- Jättäen sikseen muut pikku jutut,\nlisäämme vain, että kaupunkilaiset -- joista Törmänen rikkiviisaasti\nkirjoitti: \"ohdakkeita on paljo nisun seassa\" -- eivät laiminlyöneet\nkutsua seuruetta tavallisiin läksijäisiin. Niissä luonnollisesti\njuotiin Suomalaisen teatterin ja Bergbomin maljat; vähemmän tavallista\noli että pormestari Molander esitti Runeberginkin maljan (\"tietysti\nruotsiksi\", sanotaan kirjeessä).\n\nPorista matkustettiin _Tampereelle_. Kallio jäi kuitenkin sairaana\njälkeen ja toiset, etupäässä Törmänen hoitivat asioita miten parhaiten\nosasivat. Ensi näytäntö uudella olopaikalla oli 25/4 (Haapaniemen\nhanhenpoika, Ensi lempi ja Mustalainen) ja sali oli täynnä yleisöä,\njoka suosiollisesti tervehti vieraitaan. Näytännöt annettiin samassa\nsalissa kuin 1872, mutta nyt oli siinä lehteri, joten \"teatteriin\"\nmahtui lähes 500 henkeä. Yhteensä annettiin tällä kertaa Tampereella 20\nnäytäntöä ja toisessa puolessa niitä koko illan kappaleita. Oli näet\ntultu siihen päätökseen, että suuret näytelmät ylipäätään onnistuivat\nparemmin samalla kun ne enemmän miellyttivät katsojia. Uusia\nohjelmistossa olivat P. Hannikaisen kirjoittama alkuperäinen,\n5-näytöksinen näytelmä _Neitsyt Siiri_, jonka ensi ilta oli 20/5,\nL. Heibergin _Eroamattomat_ (23/5), Auvrayn _Orposisarukset_ (6/6),\nmolemmat viimemainitut 2-näytöksisiä huvinäytelmiä, ja Törmäsen juuri\nnyt suomentama rva Birch-Pfeifferin _Sirkka_, joka näyteltiin ensi\nkerran (Leinon hyväksi) 8/6 -- viimeinen näytäntö Tampereella.\n\nTietoja tältä ajalta on vähänlaisesti. Kallio tuli 8/5. \"Se oli\niloista\", Törmänen kirjoittaa (10/5), \"sekä yleisesti että yksityisesti\nminulle. Melkeinpä sain jo kylliksi tästä lyhyestä ajasta -- en\nsuinkaan toimista, vaan mieliharmista, joita yhä oli tarjona, ja sepä\naivan luonnollistakin.\" -- \"Tulot\", hän jatkaa samassa kirjeessä, \"ovat\npysyneet entisellään -- tietysti verrannollisesti pienempinä kuin\nPorissa. Yleisö täällä on erinomaisen innostunut; kuumuutta vain\nalkavat jo valittaa.\" Kirjeen ohella hän lähetti Helsinkiin 1,000 mkaa.\n-- Tampereen Sanomien arvosteluista ei ole paljo otettavaa. Nti Hilda\nHeermania, joka kihloissa ollen oli pian eroava, kiitetään; hän oli\nAdelheidina Ensi lemmessä ynnä parissa muussa roolissa \"oikein sievä\nnäpsykkä\". Sitä vastoin Himbergiä moititaan \"ymmärtämättömästä\npapattamisesta\" -- hän \"päästää puhetta kuin papuja vierittäis\". --\nYllä mainituista uusista näytelmistä ensimäinen menestyi huonosti.\nTörmänen kirjoittaa myöhemmin (22/6), että Neitsyt Siiri oli onneton\nalusta loppuun. Näytelmän toiminta tapahtui Suomessa Pietari Brahen\naikana, mutta ei näy olleen enemmän näyttelijäin kuin katsojain mieleen\neikä sitä ole toistamiseen näytelty. Sen henkilöistä mainittakoon:\nSiiri -- nti Hellstén, Pietari Brahe -- Lundahl, Kristina Stenbock --\nrva Lundahl, vouti Trolle -- Kallio, ritari Jöns Leiongap -- Aspegren\nj.n.e. -- Toisin onnistui Sirkka, se \"kävi yli toivojen\". Rva Aspegren\nnimiroolissa herätti yleistä tyydytystä; nti Savolainen -- muori Fadet\nnäytteli odottamattoman hyvin eikä Tervokaan, jolle Kallio omin päin\noli luovuttanut ukko Barbeaun osan, ollut moitittava. Edelleen oli rva\nLundahl Madelonina \"aika somasti schnippisch\", jota paitse Leino ja\nTörmänen tekivät parastaan veljeksinä, nuorina rakastajina. Että\nyhteisnäytteleminen tällä ensi kerralla ei voinut olla nuhteeton, on\nymmärrettävissä, mutta siitä huolimatta olivat katsojat mielissään, ja\nnäytäntö, kun oli viimeinen, muodostui sydämelliseksi eronhetkeksi,\njolla ei suosionosotuksia eikä esiinhuutoja säästetty. Viimeiset\njäähyväiset lausuttiin sitten kaupunkilaisten toimeenpanemissa\n\"ilopidoissa\" Viikin saaressa.\n\nKirjeistä näkyy, että Bergbom ainakin kerran oli käynyt Tampereella\nseurueen luona, mutta lähempiä tietoja siitä ei ole. Kun näytännöt\nTampereella päättyivät, pääsi rva Aspegren vapaaksi tehdäkseen\nopintomatkan ulkomaille. Samalla aikaa myönnettiin Aspegrenillekin\npyynnöstä vapautta kesäksi, mikä herätti mielipahaa tovereissa, joiden\ntuli \"uhrautua\" ja jatkaa kiertomatkaansa.\n\nSe vastatuuli, joka tänä näytäntökautena oli vaivannut oopperaa, jatkui\n_Helsingissäkin_.[53] Ericssonin ääni oli koko kevätkauden niin\nsorroksissa, että näytäntöjen antaminen kävi joko aivan mahdottomaksi\ntaikka häiriintyi. Aikomus oli ollut alottaa maaliskuun 10 p.\nvaiheilla, mutta tositeossa ensimäiset näytännöt olivat vasta 18/3 ja\n21/3 ja silloinkin täytyi Luciasta jättää pois erinäisiä kohtauksia ja\ntäydentää ohjelma kohtauksilla Noita-ampujasta. Eheänä Lucia esitettiin\n29/3. Nämä kolme näytäntöä olivat ainoat koko maaliskuulla. Siihen\nkatsoen oli vähän lohdutusta kiitoslauseista, että taiteilijain esitys\noli voimallisempi ja pyörennetympi, että kööritkin voiman ja\nhuolellisen harjotuksen puolesta olivat etevämmät kuin ennen sekä\nvihdoin että orkesteri tyydytti kaikkia kohtuullisia vaatimuksia. Kun\nei tenorin terveyteen voitu luottaa, olivat kaikki laskelmat turhat.\n\nHuhtikuun 2 p. meni Norma ensi kerran Helsingissä. Huone oli ihan täysi\nja suosionosotukset innostuneita. Emmy Strömer ihastutti suuresti\nyleisöä, mutta nti Sofie Strömerkin herätti mieltymystä; köörit olivat\noivallisia ja orkesteri, Achtén johtamana, suoritti tehtävänsä\nkunnialla. Sama näytäntö uudistettiin 4/4 mutta sitten surkeus jälleen\nalkoi. Seuraavissa näytännöissä 7/4 ja 11/4 ei voitu antaa kuin\nerinäisiä kuvaelmia ja kohtauksia Normasta ja Luciasta.\n\nVähän myöhemmin oli Morgonbladetissa 14/4 arvostelu oopperan siihen\nsaakka antamista näytännöistä. Dunckerin ääni, sanotaan siinä, oli nyt\ntäysin toipunut, kun se oli uudestaan tottunut kotimaan ilmaan, ja hän\nlauloi virheettömästi, sävelet virtasivat esiin lämpiminä, täyteläisinä\nja aistillisesti soinnukkaina, hänen draamallinen koronpanonsa oli\nsattuva ja teeskentelemätön ja näyttämöllinenkin esiintymisensä\ntuotti hänelle kunniaa. Ilahuttavinta oli kumminkin, että hänen\nhuolellisuutensa ja kunnioituksensa tehtävää kohtaan oli sitä laatua,\nettä hän alati oli edistyvä taiteessaan. -- Emmy Strömer antoi kauniin\nja plastillisen kuvan ylevämielisestä gallialaisesta tietäjättärestä,\nhänen hehkuvasta intohimostaan ja sielun suuruudestaan. Erinomaisen\njalosti hän lauloi mainion casta diva aarian kuutamolla, pyhän tammen\njuurella; mutta muulloinkin hänen laulunsa Normana tunki luihin ja\nytimiin. -- Köörit vetävät vertoja parhaimmille mitä täällä oli\nnäyttämöltä kuultu. Että suuri joukko nais- ja miespuolisia laulajia\noli siihen uhrannut aikaa ja vaivaa, todisti heidän harrastavan\nkansallista sivistystä innolla, joka ansaitsi mitä ehdottominta\ntunnustusta. -- Orkesterissa oli paitse seurueen omia soittajakykyjä\nmyötävaikuttanut suomalaisen kaartin soittokunnan jäseniä sekä\njoitakuita täkäläisiä soittoniekkoja niinkuin hra Niemann; olipa näiden\nlisäksi viime aikoina hra Schneevoigtinkin soittokunta Viipurista ollut\navustamassa; mutta nyt oli kuitenkin Schneevoigt soittajineen palannut\nkotiin ja oopperan täytyi tulla toimeen sillä mitä täällä oli tarjona.\nAchté oli johtajana odottamattoman hyvin suorittanut tehtävänsä.\n\nKun Norma Ericssonin äänen käheyden tähden oli jätettävä, otettiin Fra\nDiavolo esille. Siinä on näet tenoriosa vähemmän vaativa. Ooppera\nannettiin neljä kertaa peräkkäin 18-25 p. huhtik. Ensi iltana esiintyi\nLorenzona eräs amatööri (maisteri W. O. Gottlund), joka kuitenkin erään\nläheisen kuolemantapauksen johdosta oli estetty useammin esiintymästä;\nseuraavina iltoina lauloi Ericsson osan niin hyvin kuin taisi.\nRavintolanisännän rooli oli Dunckerilla sekä rosvojen osat Genetzillä\nja Pesosella. Huoneet olivat hyvät, joskaan ei aivan täydet. Ylipäätään\noli yleisö Helsingissäkin samoin kuin Turussa vähemmän mieltynyt Fra\nDiavoloon, mutta mitä useammin se esitettiin sitä enemmän se saavutti\nsuosiota. Eikä outoa että niin kävi: \"hienojen, sulavien sävelmien ja\nloistavien köörien _täytyy_ vaikuttaa, kun ne esitetään sillä\ntasaisuudella ja varmuudella, johon myötävaikuttavat nyt ovat\npäässeet\". -- Tällä aikaa Ericsson vihdoin oli niin parantunut, että\njälleen voitiin ryhtyä Normaan, ja tämä ooppera annettiin 27/4 ja 30/4\nsekä 2/5 Ja 4/5. Menestys oli suuri ja sisarukset Strömer saivat\nrunsaasti kukkia y.m. suosionosotuksia. Sen jälkeen ilmoitettiin, että\n7/5 oli Lucia annettava Emmy Strömerin hyväksi, mutta todellisuudessa\nnäytäntö lykkääntyi 14:een. Tästä illasta, loistavin koko\nkevätkaudella, kirjoitetaan Morgonbladetissa:\n\n\"Eilen oli innostuksen ja taiteilijariemun juhla Arkadiassa. Ensi\nkerran astuessaan sisään vastaanotettiin innostuttava taiteilijatar\nvoimakkailla kättentaputuksilla ja näytännön jatkuessa kuului niitä yhä\nuudestaan sekä innokkaita hyvä- ja esiinhuutoja. Viimeksi nousi myrsky,\njohon nuoret ja vanhat [n.b. vuosiltaan; näitä puoluenimiä ei vielä\nollut olemassa!], naiset ja herrat yhtä kiihkoisesti yhtyivät ja josta\nei tahtonut loppua tulla. Tämän ohella ojennettiin laulajattarelle\nisoja, siroja kukkakimppuja sekä laakeriseppele, jonka jälkeen\nnäyttämölle satoi kukkasia, jotka illan sankaritar esiripun yhä\nuudestaan noustessa vaivoin sai kootuksi talteen. Astuessaan\nulos teatterista taiteilijatarta verannalla tervehdittiin\nylioppilaslaululla, ja laululla hänet siitä saatettiin asuntoonsa.\"\n\nNäytti siltä että Ericsson viimeinkin oli saanut äänensä takaisin ja\nsentähden päätettiin 19/5 esittää Trubaduri, jolla aina oli varma\nkuulijakuntansa. Tenori lauloikin niin hyvin, että häntä useissa kohdin\ntervehdittiin suosionosotuksilla. Mutta kun sama ooppera oli ilmoitettu\nannettavaksi 23/5, täytyi -- yhä tenorin tähden -- jälleen esittää Fra\nDiavolo!\n\nPaitse jo mainituita vaikeuksia oli Ericssonin pitkällinen kurkkutauti\npakottanut Bergbomin kokonaan luopumaan kevätaikaa varten tekemästään\nsuunnitelmasta. Ida Basilier oli näet luvannut tulla vierailemaan\nsuomalaisella näyttämöllä, ja aikomus oli hänen avullaan näytellä ei\nainoastaan Sevillan Parranajaja vaan Mozartin Taikahuilukin, jossa\nneidit Basilier ja Emmy Strömer olisivat esiintyneet rinnakkain.\nMahdotonta oli kuitenkin hankkia tenoria, vaikka sitä kuulusteltiin\nkaikilta ilmansuunnilta. Vapaaherra Johannes Gripenberg Pietarissa\npuhutteli turhaan sekä italialaisia että venäläisiä oopperalaulajia,\nIda Basilier koetti parastaan Ruotsissa ja vihdoin tiedusteltiin\ntenoria Itävallan teattereista. Viimemainitulta taholta tuo harvinainen\nlintu vihdoin saatiinkin, mutta vasta syksyksi; keväällä ei voinut\nketään saada, sillä silloin olivat kaikki kiinni. Näin ollen\nIda Basilier lykkäsi vierailunsa tulevaksi näytäntökaudeksi,\nherttaisimmalla ystävyydellä tarjoutuen kaikessa noudattamaan\nBergbom-sisarusten toivomuksia. Rahallista tappiota muutos ei hänelle\ntuottanut, sillä hän oli vapaaehtoisesti tarjoutunut ilmaiseksi\nlaulamaan Taikahuilussa ja toiseksi hänet avoimin sylin vastaanotettiin\nTukholman kuninkaallisella näyttämöllä, jolla hän jälleen esiintyi\nRosinana. \"Neiti Basilierin esiintyminen Rosinana, la ragazza bella e\nspiritosa\",[54] professori Wilh. Rauck kirjoitti, \"oli juhla, jonka\nvertaista harvoin on teatterissa nähty: kaikki tehtiin mitä mahdollista\non mitä innostuneimman tervehdyksen julkilausumiseksi ja mitä\nlämpimimpien tunteitten osottamiseksi etevälle taiteilijalle.\nKunnianosotus olikin oikeutettu: nti Basilier on aina ollut erinomainen\nRosina, mutta hän ei ole koskaan ennen laulussa eikä näyttelemisessä\nniin täydellisesti suorittanut hienoimpiakin yksityiskohtia -- --\nilmeisesti on laulajatar suuresti edistynyt ulkomaanmatkallaan\". --\nLähdettyään lokakuulla Helsingistä Ida Basilier oli ensin käynyt\nWienissä, sitten oleskellut Münchenissä, jossa hän lauloi eräässä\nsymfoniakonsertissa, ja vihdoin Parisissa, jossa hän myöskin\nesiintyi parissa laulajaisissa ja josta hän keväällä oli palannut\nPohjoismaihin antaakseen konsertteja Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa.\nHelsinkiläisiltä jäi hän tänä keväänä kuulematta.\n\nViimeksi johtui Ericssonin sairaudesta sekin, että _Lucrezia Borgia_,\njonka ensimäinen näytös jo oli esitetty Turussa, Helsingissä kuultiin\nvasta näytäntökauden päättyessä, nimittäin 28/5 ja 30/5 sekä 1/6. Ensi\nillasta sanotaan, että oopperan esitys oli sangen kunniakas. Emmy\nStrömerin draamallinen näytteleminen oli sydäntäkouristava ja laulu\nerinomainen niinkuin ainakin. Hän kuvasi julmuutta ja itsekkäisyyttä\nyhtä oivallisesti kuin ennen jalompia luonteenominaisuuksia. Erittäin\nhyvin onnistui Dunckerkin Ferraran herttuana, hänen laulussaan\noli voimaa ja hänen esiintymisessään draamallista vauhtia ja\ntaiteellista vapautta, jota tuskin olisi voinut odottaa niin nuorelta\nnäyttämötaiteilijalta. Ericssonin äänen käheys teki, että Gennaron osa,\njoka olisi ollut hänelle edullinen, meni hukkaan. Nti Tallgren oli\nmiellyttävä Maffio Orsinina, joskin hänen mezzosopranonsa vielä oli\nkehittymätön. Kokonaisuuden vaikutusta heikonsi tietysti tenorin\nkykenemättömyys. Orkesteri, jota Achté johti, suoritti asiansa sangen\nhyvällä menestyksellä, ja oopperan näyttämöllepanokin oli onnistunut;\nvarsinkin olivat puvut loistavia. Viimeisen näytöksen aikana olivat\nEmmy Strömer ja Duncker vilkkaiden suosionosotusten esineinä ja heidän\nohellaan huudettiin Bergbomkin esiin.\n\nHuomautettuaan oopperan vastoinkäymisistä päättyneellä näytäntökaudella\neräs nimetön arvostelija Morgonbladetissa (19/6) kumminkin päättää,\nettä se, joskaan ei oltu saavutettu niitä voittoja, joita valmistukset\nantoivat aihetta odottaa, kaikesta huolimatta oli edistynyt. Etevät\nsolistit olivat kieltämättä saaneet enemmän näyttämöllistä tottumusta\nja taiteellista kypsyyttä, joka nyt jo on tullut näkyviin ja varsinkin\nlupaa hyvää tulevaisuuteen nähden. Ja tämä tulevaisuus on sitä\nlähempänä kun Arkadiateatteri nyt oli vapaasti käytettävänä [kts. tästä\nalempana], jota vastoin ennen kaikki suunnitelmat ja valmistukset\nolivat riippuvaiset siitä saadaanko ja milloin saadaan näyttämö\nnäytäntöjä varten. -- Taiteilijoista sama kirjoittaja ilmoittaa, että\nnti Emmy Strömer vielä tulisi esiintymään syksyn alkupuolella, jonka\njälkeen hän (marras- ja joulukuulla) tekisi ulkomaanmatkan, että Ida\nBasilier astuisi hänen sijaansa uuden vuoden alusta ja että Lydia Lagus\npalaisi Wienistä. Sitä vastoin ooppera kadottaisi nti Sofie Strömerin,\njoka oli menevä naimisiin ja muuttava Norjaan -- suuri tappio, jonka\nkorvaamisesta ei ollut tietoa. Edelleen sanotaan uuden tenorin tulevan\nPragista, jonka ohella Ericssonkin pidettäisiin oopperan palveluksessa.\nNe oopperat, joiden esittämistä lähinnä ajateltiin, olivat Taikahuilu,\nStradella, Rykmentin tytär ja Faust.\n\nLuonnollista on että näytäntövuoden tilinpäätös (joka esitettiin\ntavallista myöhemmin pidetyssä yhtiökokouksessa 28/1 1876) tuli\nmelkoista huonompi kuin edelliset. Näytäntöjen luku oli tosin suurempi\nkuin koskaan ennen, 175, mutta tulot niistä olivat vain 91,761:35\nmarkkaa, joten keskimääräinen tulo illalta oli ollut 524 mk, se on 103\nmk vähemmän kuin edellisenä vuonna. Osakkailta oli saatu hiukan\nenemmän, 5,578 mk ja lahjana (annettavaksi palkintona komediasta) 500\nja valtioapua 16,000 mk; mutta menojen summa oli 130,332:61 markkaa, se\non 16,493:26 suurempi kuin tulojen. Suurimmat erät menopuolella olivat:\npalkkoja ja palkintoja 57,363:26, päiväkustannuksia 30,982:83,\norkesteri 19,299:83 ja matkakustannuksia 5,387:88 markkaa. -- Kun\nmuistamme että kahden ensimäisen vuoden tappio teki 8,890:24 mk,\nhuomaamme velkojen summan todellisuudessa nousseen 25,383:50 markaksi.\n\nPuhenäytännöissä (luvultaan 120) esitettiin 49 kappaletta:\n\n  13 kertaa Marianne;\n  10   \"    Mustalainen;\n   8   \"    _Kihlaus_, Viuluniekka, Suuria vieraita;\n   7   \"    Maria Tudor, Deborah, Remusen kotiripitykset;\n   6   \"    Päivölä, Preciosa, Ensi lempi, Marin rukkaset, Kultaristi;\n   5   \"    _Lemun rannalla_, Kavaluus ja rakkaus, Työväen elämästä,\n            Riita-asia, Yökausi Lahdella, Haapaniemen hanhenpoika,\n            Lemmenjuoma;\n   4   \"    _Anna Skrifvars, Lapsuuden ystävät, Erehdykset_, Sven\n            Dyringin koti, Gringoire, Hääilta, Laululintunen, Toinen\n            tai toinen naimaan;\n   3   \"    _Saaristossa, Kosijat_, Suorin tie paras, Natalia ja\n            Nadeschda, Salakuljettaja, Jeppe Niilonpoika, Yhdistysjuhla,\n            Pekka Patelin;\n   2   \"    _Bartholdus Simonis, Ainoa hetki, Kalatyttö_, Michel\n            Perrin, Narcisse Rameau;\n   1   \"    _Margareta, Hölmölän maailmanparantajat, Neitsyt Siiri_,\n            Kukka kultain kuusistossa, Vangin pidot, Eroamattomat,\n            Rouget de Lisle, Ei ollenkaan mustasukkainen.\n\nNäistä on kotimaisia 13 ja niistä yksi uusi alkuteos (Neitsyt Siiri).\n\nOhjelmistolle uusia 10: Pekka Patelin, Anna Skrifvars, Neitsyt Siiri,\nVangin pidot, Haapaniemen hanhenpoika, Natalia ja Nadeschda,\nEroamattomat, Mustalainen, Kultaristi, Narcisse Rameau.\n\nHuolimatta teatterin vastoinkäymisistä ratkaistiin juuri tähän aikaan\ntaidelaitoksen tulevaisuudelle erittäin tärkeä kysymys. Tänä keväänä\nkului näet umpeen se 5-vuotiskausi, joksi venäläiset olivat vuokranneet\nArkadiateatterin, ja sen johdosta syntyi ajatus ostaa se suomalaista\nnäyttämöä varten. Helmikuulla Emilie Bergbom kirjoitti asiasta eversti\n(sittemmin kenraali) J. Lindforsille, joka omisti melkoisen osan yhtiön\nosakkeita, ja tämä vastasi Ribinskistä 3/3, että hän puolestaan oli\nhalukas myymään teatterin ja kehotti tekemään kirjallisen tarjouksen\nyhtiön johtokunnalle, joka oli kutsuva kokoon ylimääräisen\nyhtiökokouksen. Tämän mukaan toimittiin. Suomalaisen teatterin\nlähimmissä piireissä perustettiin osakeyhtiö, jonka puolesta K.\nBergbom, senaatinkanslisti E. Boehm, kamreeri A. V. Helander ja V.\nLöfgren tekivät ostotarjouksen, ja 23 p. huhtik. teatterirakennuksen\nomistajat päättivät myydä sen näille herroille 90,000 markasta ja oli\nkauppasopimuksen mukaan Arkadiateatteri kaikkineen päivineen 1 p.\ntoukok. jätettävä uusien omistajien haltuun. Ja niin tapahtuikin.\nKesäkuulla senaatti vahvisti uuden \"Suomalaisen Teatterihuoneen\nosakeyhtiön\" säännöt, jonka \"tarkoituksena oli hankkia Suomalaiselle\nteatterille sovelias näytäntöhuone Helsingissä\". Näin oli siis\nkansallinen näyttämö päässyt oman katon alle, saanut kodin, joka tosin\nei tyydyttänyt korkeita vaatimuksia, mutta jossa se ei enää ollut\nriippuvainen kokonaan vieraista taikka sen harrastuksille\nvälinpitämättömistä henkilöistä. -- Että tämä asia ei selvinnyt juuri\nniin helposti kuin lyhyestä kertomuksesta saattaisi luulla, se lienee\nymmärrettävissä. Olivathan uudenkin yhtiön perustajat yhä tuota samaa\npientä fennomaaniryhmää Helsingissä, jonka täytyi kaikkeen riittää ja\npystyä. Kumminkaan emme katso aineeseemme kuuluvan seikkaperäisemmin\nkertoa siitä. Mainitsemme ainoastaan, että 31 p. heinäk. pidettiin\nperustava yhtiökokous, jossa varsinaiset perustajat jättivät yhtiön\nhaltuun ostamansa Arkadiateatterin. Yhtiön johtokunnan jäseniksi\nvalittiin: A. Kihlman, O. Donner, A. V. Helander, E. Boehm ja K. F.\nWahlström sekä varajäseniksi A. Boehm, K. Slöör ja A. Almberg.\nNäistä tuli (nykyään lääninkamreeri ja valtioneuvos) Helander\ntoimitusjohtajaksi ja on hän lähes 30 vuotta hoitanut tointa. Vielä\nsaman kesän kuluessa toimeenpantiin erinäisiä välttämättömiä korjauksia\nränstyneessä teatterissa.\n\nJoku kysynee, miksi pantiin rahoja vanhan rakennuksen ostamiseen ja\nkorjaamiseen, eikö olisi ollut parempi ryhtyä uuden rakentamiseen?\nKieltämättä olisi se ollut parempi, mutta siihen eivät varat\nriittäneet. Toiselta puolen ei tähän aikaan vielä kokonaan ollut\nhaihtunut toivo, että suomalainen näyttämö ennemmin tai myöhemmin saisi\njalansijaa Uudessa teatterissa, joka ei lainkaan alusta alkaen ollut\naiottu yksistään ruotsalaiselle. Ainoa paikka, jossa olemme nähneet\njulkilausuttuna, että Suomalaisen teatterin tulisi hankkia itselleen\noma talo, on eräs Martin Wegeliuksen kirje Kaarlo Bergbomille. Siinä\nkirjoittaja nähtävästi Arkadian ostopuuhan johdosta ilmoittaa\nkuulleensa, että rakennusta luultavasti ei kauvankaan saataisi käyttää\nja että se kaikissa tapauksissa vaatisi perusteellisia korjauksia:\n\n\"Ole siis valmis kuulemaan mitä pahinta. Oikeammin sanoen valmistaudu\nparhaimpaan! Hanki Suomalaiselle oopperalle nykyistä pysyvämpi\ntyyssija. Niin tehden on sinulla oleva kaikkien musikaalisten ihmisten\nmyötätunto puolellasi. Sillä syksyn näytäntöjen jälkeen lienee se\najatus yleinen, että jos musiikki meillä koskaan on saava kodin, niin\nsaa se sen Suomalaisessa oopperassa. Minäkin vanhana 'verisenä'\nsvekomaanina olisin valmis sen asian tähden uhraamaan -- ei rahoja,\nsillä niitä minulla ei ole -- mutta parhaimman aikani ja parhaimmat\nvoimani.\"\n\n\n\n\nIV.\n\nNeljäs näytäntökausi, 1875-76.\n\n\nEnnen kun seuraamme teatteria kesäiselle kiertomatkalle, on mainittava\nkahden näyttelijän ulkomaanmatkat -- ensimäiset laatuaan. Oli näet\nkatsottu ajan tulleeksi ruveta hankkimaan seurueen etevimmille\njäsenille tilaisuutta nähdä suurten sivistysmaiden näyttämötaidetta.\nEnsimäinen, joka teki tämmöisen opintomatkan, joskin samalla\nhoitaakseen terveyttään ja virkistyäkseen liiallisesta rasituksesta,\noli Vilho, jolle niinkuin ennen on kerrottu myönnettiin vapaus kun\npuheosasto Turusta lähti Poriin.\n\nMatkustettuaan Pietarin, Berlinin, Dresdenin ja Frankfurtin kautta ja\nviivyttyään jonkun ajan kussakin näistä kaupungeista Vilho toukokuun\nalussa saapui Parisiin. \"Samassa kun Parisin näin, katosivat ennen\nnäkemäni paikat muististani. Tuntui kuin olisin tähän saakka asunut\nhiljaisen, tyynen järven rannalla ja nyt muuttanut kohisevan kosken\npartaalle. Paljon olen nähnyt, paljon havainnut. Jumal' armahda meidän\nköyhyyttämme. Teatteriin nähden meillä on melkein Molièren ajat\nkäsissä.\" Luetellen näkemiänsä hän muun muassa mainitsee Michel\nPerrinin Gymnase-teatterissa, Mr Bouffé nimiroolissa (jonka Vilho itse\noli näytellyt). -- \"Usko pois! juhlallisia hetkiä olen viettänyt\netenkin Théâtre-français'issa Coquelinin näytellessä. Toiss'iltana näin\nhänen Gringoirena; eilen näin Mariannen Théâtre lyrique'ssä. Minusta\noli kaikki, varsinkin Marianne (M:me Laurent), hyvät paitse Rémy (René\nLuguet), joka oli liian hampuusimainen.\" -- Tästä huomaamme, että\nnuoren teatterimme ohjelmistoon oli otettu kappaleita, joita\nparastaikaa näyteltiin Parisin näyttämöillä.\n\nHoikka kukkaro ja liiallinen valvominen (kun näytännöt Parisissa\npäättyvät vasta keskiyön jälkeen) ajoi Vilhon paluumatkalle,\nviipyäkseen jonkun aikaa Kööpenhaminassa ja sitten asettuakseen\nVisbyhyn kylpemään. Voinnistaan hän kirjoittaa:\n\n\"Terveyteni on sangen hyvä. Olen yskinyt sangen vähän. Sen jälkeen kun\nHelsingistä läksin, ei ole tullut verta rinnastani kuin kerran\nBerlinissä. Kauniit kesäpäivät täällä ovat tehneet hyvää. Päivä\npäivältä tunnen itseni terveemmäksi. -- Kyllä sinunkin pitäisi levähtää\nhiukan. Ei mikään ole terveydelle vaarallisempi kuin huolet ja murheet.\nElä terveenä! Jos väsyttää, levähdä hieman.\" --\n\nToinen teatterin jäsen, rva Aspegren, pääsi ulkomaanmatkalle\nkesäkuulla. Kirjeessä (25/6) Emilie Bergbomille hän ilmoittaa\nonnellisesti tulleensa Parisiin, johon jäi koko kesäksi. Alkuajan hän\nasui laulajattaren nti Naëmi Ingmanin kanssa, jota ilman hänen olisi\nollut vaikea tulla toimeen. Pian hän kuitenkin niin perehtyi\nranskankieleen, ettei hän apua tarvinnut, mutta tietysti hän olisi\nenemmän hyötynyt teattereista, jos hän olisi täysin osannut kieltä.\nOtettuaan tavaksi lukea näytelmä ennen kun meni sitä katsomaan, hän\nkumminkin kykeni tarkoin seuraamaan esitystä, eritoten liikuntoihin\nnähden ja yhteisnäyttelemiseen katsoen. M:me Croizetteä hän piti\noikeana mallikuvanaan. Tämän ohella hän harjotteli laulua, ensin nti\nIngmanin ja myöhemmin erään nti Greenin johdolla. Syyskuun\nkeskivaiheilla rva Aspegren muutti Kööpenhaminaan, koska Parisissa\noleskelu kävi liian kalliiksi. Mitä matkan vaikutukseen tulee, hän\nkirjoitti tuntevansa, että hän taiteessaan seisoi vakavammin\njaloillaan. -- Vilho palasi teatteriin elokuulla (Oulussa); rva\nAspegren lokakuulla (Porissa).\n\nJohtokunta oli täksi kesäksi suunnitellut retken Pohjanmaalle, jossa\nteatteria ei vielä oltu nähty. Aluksi seurue ei lainkaan ollut\nmielissään tästä, vaan olisi kernaammin hajaantunut lomalle. Saattoihan\nmenestyksestäkin olla epäilystä, kun näyttämön kaksi pylvästä, Vilho ja\nrva Aspegren, oli poissa ja johto Kallion käsissä, jonka kykyyn ei\nmainittavasti luotettu ja jota ei toveripiirissä muutoinkaan suosittu.\nKallio oli tosin kunnon mies, mutta muita vanhempi ja olennoltaan\njäykänlainen sekä koulumestarillisine totuntatapoineen hieman\nahdasjärkinen ja melkoisessa määrässä itsetietoinen tilapäisestä\njohtaja-arvostaan. Ennen pitkää tyytyväisyys kuitenkin palasi,\nseuruetta kun kaikkialla kohdeltiin mitä suurimmalla ystävällisyydellä.\n\nVarsinainen päämäärä oli Oulu, mutta mennessä oli käytävä\nKristiinankaupungissa ja Vaasassa. Syy miksi pieni, aitoruotsalainen\nKristiina otettiin lukuun, oli se, että sikäläinen harras\nsuomenmielinen kauppias W. Parmanen jo teatterin ollessa Porissa oli\nkysynyt Bergbomilta, eikö seurue voisi sieltä pistäytyä Kristiinaan.\nKun sitte Pohjanmaalla käynti oli päätetty, Bergbom kirjoitti hra\nParmaselle ja lupasi lähettää seurueen Kristiinaan antamaan kolme\nnäytäntöä, jos taattaisiin 250 markan puhdas tulo kultakin illalta.\nVastaus oli myöntävä ja sen johdosta teatterijoukko -- 8 herraa ja 7\nnaista -- matkustaen Tampereelta kyytihevosilla poikkesi _Kristiinaan_\nja näytteli siellä 13, 15 ja 17 p. kesäk. \"Yleisö näkyy varsin\nlempeästi suosivan teatteria\", kirjoitti Törmänen, joka edelleen hoiti\nseurueen raha-asioita, ensi-illan jälkeen, \"esiripun ensi kerran\nnoustessa tervehdittiin sitä kaikuvilla kättentaputuksilla, joita\nsittemmin kuului useammat kerrat näytännön aikana. Huone oli hyvä.\"\nAnnetuista kappaleista mainitaan ainoastaan Yhdistysjuhla,\nhuomautuksella että se ei miellyttänyt katsojia. Valitettavasti se\nesitettiin viime iltana, jonka tähden erohetki oli viileä\ntunnelmaltaan. Kumminkin Törmänen lausuu: \"Vallan mainiosti on meitä\ntäällä kohdeltu. Erittäinkin kauppias Parmaselle on Suomalainen\nteatteri suuressa kiitollisuuden velassa. Hän niin sanoakseni,\ntoimittaa kaikki meille käteen, suurimmasta pienimpään. -- -- Täällä\novat rahatoimetkin, Jumalan kiitos, varsin helpot, kun ei tarvitse\nmistään huolta pitää -- ottaa vain vastaan taatun summan.\" --\n\nVaasa-laivalla seurue saapui _Vaasaan_, jossa sen kävi niin hyvin, että\nsiellä olo yhdestä viikosta, joka oli paikkakuntaa varten laskettu,\npidentyi kahdeksi. Toisen näytännön jälkeen kirjoitettiin\nMorgonbladetiin:\n\n-- -- \"Tähän saakka on annettu kaksi näytäntöä: pyhänä 20/6 ja\ntiistaina, edellisessä Viuluniekka, jälkimäisessä Kiven Margareta,\nYökausi Lahdella ja Mustalainen. Kumpanakin iltana oli huone --\njotenkin odottamatta -- hyvin hyvä ja suosionosotukset lämpimiä. --\nVaasa on kieleltään ruotsalaisimpia kaupunkeja maassamme. -- Sentähden\nei olisi ollut outoa, jos Suomalainen teatteri olisi saanut lähteä\ntiehensä haluamatta palata. Mutta onneksi on olemassa toisiakin\ntekijöitä, jotka vaikuttivat tulokseen.\"\n\n\"Epäillen menivät useimmat ensi näytäntöön, mutta ennen kun esirippu\nlaski viimeisen kerran oli epäilys haihtunut. Jokainen huomasi, että\nSuomalainen teatteri ei olekaan ainoastaan nuorten intoilijain hautoma\nharhaluulo. Nähtiin että jo koko joukko työtä oli tehty aatteen\ntoteuttamiseksi, ja heikkouskoistenkin täytyi havaita vilahdus siitä\ntärkeästä isänmaallisesta taidelaitoksesta, jonka mahdollisuuteen\nteatterin tarmokas perustaja oli luottanut ennen kun kukaan muu. Toinen\nkatsoja toisensa perästä huomasi ymmärtävänsä enemmän suomea kuin oli\naavistanutkaan ja nekin, joille sanat olivat vain helkkyviä ääniä,\ntunsivat että siinä kuitenkin oli jotakin _omaa_, joka koski salassa\nolleita jänteitä sydämen sisimmässä. -- Sanalla sanoen: Suomalainen\nteatteri on voittanut yleisömme ystävyyden ja kunnioituksen -- ja\nsentähden arvattavasti ensimäinen käynti ei ole viimeinen. --\nJuhannusaattona oli joukko kaupunkilaisia, naisia ja herroja, kutsunut\nseurueen jäsenet vaatimattomiin kekkereihin Hietalahden ravintolaan.\nOikeusneuvosmies Svanljung tervehti vieraita miellyttävillä\nsuomenkielisillä sanoilla. -- Sitte seurasi iloinen kisailu ja tanssi\nvanhassa puistossa, valoisana kesäyönä.\" --\n\nNäytäntöjä annettiin vielä 26, 27 ja 29 p. Kahden edellisen ohjelmat\noli kokoonpantu pikkunäytelmistä, joista Kihlaus herätti semmoista\nsuosiota (\"niinkuin ei missään muualla\"), että se seuraavana iltana\nnäyteltiin toistamiseen. Viime iltana esitettiin Maria Tudor ja\nhuolimatta näyttämölaitosten puutteellisuudesta ja 25 tai 30° lämmöstä\nsalongissa yleisö kiihtyvällä osanotolla seurasi jännittävän näytelmän\nkulkua. Rva Lundahlin (Maria), nti Töttermanin (Jane) ja Lundahlin\n(Gilbert) esitys saavutti varsin suurta tunnustusta. Suosionosotukset\nlopussa olivat \"myrskyisiä\". -- Kallion ja Törmäsen kirjeetkin\ntodistavat, että teatterilla Vaasassa oli hartaita suosijoita. Vanha\nteatterin ystävä O. Toppelius ei laiminlyönyt ainoatakaan näytäntöä ja\nhänen ohellaan mainitaan Bergbomin tädin, rva L. Gummeruksen, laamanni\nBjörkelundin, asessori Qvickströmin, oikeusneuvosmies Svanljungin,\ntuomarien Erlinin ja Bouchtin y.m. kutsuneen näyttelijöitä luokseen ja\nkohdelleen heitä aivan toisin kuin tapa oli menetellä kuleksivien\nteatterijoukkojen suhteen. -- Kaikesta näkyy, että ruotsinmielisyys ei\ntässäkään kaupungissa 1870-luvulla ollut läheskään niin kehittynyt kuin\nmyöhemmin. Monet kehotukset tulla toistenkin ja onnentoivotukset\nmatkalle lausuttiin seurueelle, kun se Suomi-laivalla 2/7 lähti\npohjoseen päin. _Oulussakin_ sanotaan yleisön olleen täynnä\nennakkoluuloja teatteria kohtaan ja ystävällisen vastaanoton merkkejä\noli tuskin nähtävissä, mutta jo ensi iltana 7/7 Viuluniekka valloitti\ntäyden huoneen. Joka kerta kun esirippu laski, kuului kättentaputuksia\nja hyvähuutoja. Lundahl ja Kallio, rva Lundahl ja nti Tötterman\nhuudettiin esiin useita kertoja; lopussa vaadittiin kaikkia\nesiintymään. -- Näytännön jälkeen joukko ylioppilaita ja nuoria\nkauppiaita kutsui \"ainoastaan herrat\" tulijaiskekkereihin. Siellä\nkerrottiin erään ruotsikiihkoisen rouvan tulleen varta vasten näkemään\n\"suomalaista raakuutta ja kömpelyyttä\", mutta mennessään tunnustaneen\nnäytelmän sujuneen niin hyvin, ettei hän ollut sentapaista\naavistanutkaan.\n\nNiinkuin muualla pidettiin Oulussakin enimmän koko illan kappaleista ja\nmiltei kaikki sentapaiset näyteltiin kaksi kertaa. Muutoin toivottiin\nettä ei näyteltäisi useammin kuin kahdesti viikossa (sunnuntaina ja\nyhtenä arkipäivänä), jotta ei teatterin ystäviltä \"ryöstettäisi\nherttaisia valoisia iltoja ja öitä\". Heinäkuulla olikin vain 9\nnäytäntöä, mutta elokuulla 14 ja syyskuulla 13 -- yhteensä siis 36.\nOhjelmistossa uusia olivat Kiven pikku idylli _Yö ja päivä_ 23/7,\nBenedixin 1-näytöksinen huvinäytelmä _Kassan avain_ 13/8, B. F. Salosen\nsuomentama Erckmann-Chatrianin 3-näytöksinen näytelmä _Puolan\njuutalainen_ 17/9 ja Kiven _Nummisuutarit_ 24/9.\n\nElokuun 8 p. Vilho hyvissä voimissa tuli Ouluun ja ryhtyi toimeensa;\nkumminkin olivat raha-asiat kuukauden loppuun Törmäsellä, joka silloin\nvuorostaan pääsi ulkomaanmatkalle. Vilhon kirjeistä saamme jälleen\nyksityistietoja. Ensimäisen näytännön, jonka hän näki palattuansa\nseurueeseen, oli Preciosa 8/8 \"nti Ahlberg\" se on Ida Aalberg\nnimiroolissa. Hän oli \"mielestäni sangen viehättävä\", Vilho sanoo,\n\"etenkin ensimäisessä näytöksessä, jossa oli ehtinyt paremmin kypsyä;\nepätasaiset liikuntonsa tulevat varmaan aikaa voittaen sulavammiksi\".\nNäin kuuluu ensimäinen tapaamamme arvostelu näyttelijättärestä, jonka\ntulevaa suuruutta tietysti ei aavistettu. -- \"Yhdistysjuhla [10/8]\nsujui paremmin kuin koskaan ennen. Ihmiset nauroivat täyttä kurkkua.\nVäkeä oli kumminkin vähän. Oli pidot kahdessa eri paikassa ja se\nvaikuttaa paljon pikku kaupungissa. -- Näyttipä minun tulonikin\njonkunmoiselta yhdistysjuhlalta, sillä toverit olivat siitä sangen\nmielissään.\" -- \"Benedixin Kassan avain [13/8] meni melkoisesti.\nTötterman oli siinä hyvänpuolinen; mutta näytelmän luonne vaatii\nenemmän psykologiaa kuin Himbergillä ja rva Lundahlilla on. --\nAspegrenia ei ollenkaan kaivata, Böök ja Pesonen ovat hyvin täyttäneet\nhänen roolinsa.\" -- \"Viime aikoina ovat tulot olleet huononlaiset,\nmutta ystävämme lohduttavat meitä sillä, että syyskuulla tulemme\nnäyttelemään täysille huoneille. -- Raaheen ei päästä. Siellä on\nkeskusteltu annettaisiinko raastuvan sali meidän käytettäväksemme vai\nei, ja sveesit ovat voittaneet. Huonetta ei saada ja muuta soveliasta\nei ole.\" -- Elokuun 18 p. kaupunkilaiset pitivät kemut seurueelle.\nKuvernööri Nyberg esitti vieraitten maljan kiittäen heitä heidän\ntuottamastaan taidenautinnosta. Bergbomille lähetettiin sähkötervehdys.\n-- Nummisuutareita oli alettu harjottaa, mutta tietämätöntä oli vielä\nsaataisiinko kaupunkilaisia avustamaan. Vilho epäilee Leinon\nsopivaisuutta Eskoksi. --\n\nSuvi oli tänä vuonna tavattoman kaunis ja ymmärrettävää on, että\nkuumana sydänkesänä huoneet olivat huonoja. Heinäkuun viime päivänä\nsanotaan O. W. S:ssa:\n\n\"Suomalainen teatteri on tapannut riidassansa tukehduttavasti kuuman\nilman kanssa. Katselijain rivit ovat harvenneet harvenemistaan. Eikä\nkumma! talonpojalla on ankara heinänteko ja niitä, joilla aikaa olisi,\najaa kuumuus tuulta etsimään.\" Elokuulla pysyivät ajat muuttumatta ja\nvalitettavasti ei syyskuukaan kääntynyt suotuisaksi. Aina ilmaantui\njoku uusi syy yleisön harvalukuisuuteen. \"Ida Basilier ja Ina Försten\",\nVilho kirjoittaa (19/9), \"ovat olleet täällä tekemässä meille vahinkoa,\nsillä ihmiset tulvasivat konserttisaliin ja teatteri oli melkein\ntyhjä.\" -- Kun sitten Puolan juutalainen oli tehnyt \"mahtavan\nvaikutuksen\", niin että \"salongista lähetettiin terveisiä ja\nonnentoivotuksia\", ja Vilho luuli näytelmän toisena kertana antavan\ntäyden huoneen, kävi päin vastoin -- ja syynä olivat kuuluutuskalaasit\nsamana iltana. -- Eikä Nummisuutaritkaan, jonka merkkiteoksen ensi ilta\noli 24 p. syysk., saanut aivan täyttä huonetta, sillä edellisenä\npäivänä oli \"suuret häät, joihin oli kutsuttu 600 henkeä ja muun muassa\nSuomalainen teatterikin(!)\" Onhan luonnollista että häiden jälkeen\noltiin väsyksissä, jos edes teatterissakäynti oululaisten mielestä\nsilloin oli comme-il-faut. Omituinen sattumus oli, että Nummisuutarit\nensi kerran esiintyessään näyttämöllä joutuivat näin sopimattomasti\nhäitten keskelle aivan niinkuin kunnon Esko itse näytelmässä. Kumminkin\n\"komedia herätti vilkasta suosiota\", Vilho sähkötti Helsinkiin. --\nVihdoin Vilho kenties arvasi oikean syyn siihen, että teatteri ei enää\nvetänyt. \"Päävika on mielestäni se, ettei oululaisilla enää ole rahaa!\nMe olemme viipyneet täällä liiaksi kauvan.\" --\n\nSyyskuun viimeisinä päivinä oli markkinat. Sentähden annettiin 27/9 ja\n28/9 kolme näytäntöä (jälkimäisenä päivänä kaksi) ja niissä oli paljo\nmaalaisia, jotka ensi kerran tutustuivat teatteriin. Minkä vaikutuksen\nhe saivat, voi päättää seuraavasta Vilhon kertomuksesta:\n\n\"Noin 15 talonpoikaa Oulun lähitienoilta piti meille komeat päivälliset\ntoisena markkinapäivänä. Useissa teatteripidoissa olen ollut, mutta en\nole kohdannut hartaampia isäntiä enkä juhlallisempia pitoja viettänyt\nkuin silloin. Mikä kiitollisuus nykyisyydestä, mikä luottamus\ntulevaisuuteen kaikkien heidän sydämissään! Me erkanimme toisistamme\nkyynelsilmin.\"\n\nVilhon ehdotuksesta ja Bergbomin suostumuksella annettiin viimeinen\nnäytäntö 29/9 Oulun suomalaisen koulun hyväksi. Samana päivänä ehtoolla\noli suuret arpajaiset samaa tarkoitusta varten. Näytäntö, jossa\nPreciosa esitettiin, alkoi klo 12 päivällä ja tuotti koko 680 markkaa\npuhdasta rahaa -- \"suurin tulo siitä teatterista\". Rahat menivät\nkoululle, mutta toivottavasti tuotti näytäntö teatterille, niinkuin\nVilho oletti, \"suuremman summan suosiollisia sydämiä\". -- Keskitulo\nnäytännöstä nousi 316 markkaan, siis 60 mk vähemmän kuin Kuopiossa\nedellisenä vuonna.\n\nVielä lisättäköön Vilhon kirjeistä, että hänellä oli aihetta täältäkin\nkertoa että eräät seurueen jäsenet tapansa mukaan olivat lyöttäytyneet\npaikkakunnan ruotsinmielisten parhaiksi ystäviksi. Heille luulotellaan,\nettä he, jos näyttelisivät ruotsinkielellä, olisivat paljo suurempia\ntaiteilijoita, ja näitä ajatuksia \"kylvetään rouvien ja naisten\nmieleen\" ja suomenkielen viljeleminen laiminlyödään. \"Korviani viiltää,\nkun harjotuksissa ja näytännöissä kuulen heidän virheellistä\nkieltänsä.\" -- \"Joka hetki ajattelen keinoa, kuinka nämät epäkohdat\nsaataisiin poistetuksi, kuinka saataisiin heidät ymmärtämään että\nheillä on suuri lähetystoimi suoritettavana!\" -- Samassa kirjeessä\nVilho kertoo tutustuneensa erääseen hienoon ja sivistyneeseen,\nsuomenmieliseen ja tarmokkaaseen naiseen, nti Flanderiin, jolla oli\nhyvä lauluääni, kauniit teatterikasvot ja vallan suuri halu tulla\nteatteriin. Isä, joka on lääninkamreeri, oli kuitenkin vastaan ja\nturhaan Vilho koetti taivuttaa häntä antamaan suostumustaan. Semmoinen\njäsen lisää olisi aarre teatterille, Vilho arvelee, sitte vain hyvä\nrakastaja (Himbergin sijaan) ja suomalaisen näyttämön loistavasta\ntulevaisuudesta ei olisi epäilyksiä! -- -- Vaikkei Vilhon, niin\ninnokkaasti julkilausuttu, toivomus täyttynytkään, liittyi tällä ajalla\nseurueeseen uusi jäsen, joka on luettava sen arvokkaimpiin. Tarkoitamme\nnti _Emilie Stenbergiä_, Turussa syntynyt, papin tytär, teatteriin\ntullessaan 35 v. Ikä ja alussa vaillinainen suomenkielen taito\nrajoittivat hänen kehitysmahdollisuuttaan, mutta äly ja sivistys\ntekivät kuitenkin, että hän aikaa voittaen erittäin karakteristisesti\nkuvasi vanhempia naishenkilöitä ja sitä paitse vakavalla olennollaan\nylläpiti seurueen sisällisessä elämässä hyvää henkeä ja ryhtiä. -- Nti\nStenberg esiintyi jo Oulussa ensi kerran näyttämöllä -- Guldborgina\nSven Dyringin kodissa 10/9.\n\nOulusta teatteri muutti _Poriin_, jossa ensi näytäntö oli 10/10.\n\n\"Matka tänne\", Vilho kirjoittaa, \"oli kassalle hirveän tuntuva. Paitse\nhukkaan menneitä kalliita työ- ja näytäntöpäiviä, meni kustannuksiin\nvähä yli 1,000 markkaa. Kolme päivää odotettiin laivaa. Matkalla oltiin\nkokonainen viikko. Kun saavuimme Reposaareen, ei ollut miehellä muuta\nkuin 11 mk ja joku kuparilantti. Kohdistin siis toivoni tulevaisuuteen,\ns.o. lähinnä ensi näytäntöön täällä. Mitä vielä! Älä lähetä noita\noopperalaisia riistämään ansiot rehellisiltä ihmisiltä heidän nokkansa\nedestä. Basilier-Forstén Oulussa, Duncker-Ingman Porissa! Tuhat markkaa\nvähemmän meille, olen arvellut.\"\n\nPorissa viipyi seurue lokakuun loppuun, näytellen 9 kertaa ja saaden\nkeskimäärin ainoastaan 296 mk illalta. Tuntui niinkuin olisivat\nporilaiset itsekseen ajatelleet: mitä se teatteri taas tekee täällä,\nsaimmehan jo siitä kylläksemme keväällä! -- Ainoa uutuus, joka\nesitettiin, oli 1-näytöksinen laulunäytelmä _Sinua vaan!_ -- Kun rva\nAspegren palattuaan ulkomailta 22/10 ensi kerran esiintyi (Työväen\nelämästä), häntä tervehdittiin kättentaputuksilla. -- Viimeinen\nnäytäntö oli 27/10. Silloin oli huone ensi kerran ihan täysi. Ohjelmana\noli Sven Dyringin koti; rva Aspegren, joka ennen oli näytellyt\nGuldborgia, oli nyt Ragnhildina. Nti Stenbergistä -- jonka debyytti\nherätti mielenkiintoa Porissa, missä hän oli tunnettu -- sanoo\npaikkakunnan lehti että hän Guldborgina osotti oikeaa käsitystä\ntehtävästään ja kieltämättömiä lahjoja, mutta puhui staccato eikä\nnäyttäytynyt oikein perehtyneeksi kieleen. Regissana kiitetään nti\nTöttermania, joka myöskin oli ollut reipas ja naivinen Mariana ylempänä\nmainitussa uudessa laulukappaleessa. -- Viime näytännön jälkeen oli\nOtava-ravintolassa jäähyväiskemut, joissa maisteri Tamsén piti puheen\nseurueelle.\n\nAinoastaan semmoiset lukijat, jotka ovat läheisesti tutustuneet\nteatteriin, ovat ehkä voineet oikein kuvitella Bergbom-sisarusten\nelämää näinä vuosina, kuinka heidän on täytynyt uhrata kaiken aikansa\nja voimansa niille kahdelle näyttämölliselle yritykselle, joista heidän\noli yhtä haavaa huolehtiminen. Mahdotonta on ollut antaa siitä\nseikkaperäisiä tietoja, syystä kun he enimmäkseen ovat toimineet\nyhdessä Helsingissä eikä siis mitään kirjeenvaihtoa ole syntynyt.\nSilloinkin kun Kaarlo on matkustanut, milloin Viipuriin, milloin\nTurkuun, milloin Tampereelle, milloin Kuopioon, tavatakseen puhe- tai\noopperaosastoa ja ollakseen saapuvilla tärkeimmissä harjotuksissa tai\nnäytännöissä, hän on viipynyt niin lyhyen ajan ettei hänen ole ollut\ntarpeen kirjoittaa. Sentähden me tositeossa monelta ajalta tiedämme\nenemmän alijohtajasta, Vilhosta, kuin varsinaisesta johtajasta. Nyt\ntarjoutuu meille kumminkin ensi kerran tilaisuus nostaa se verho, joka\non kätkenyt sisarukset silmistämme. Kesällä 1875 näet Kaarlo noin kuusi\nviikkoa oleskeli Lappeenrannan kylpylaitoksessa ja siltä ajalta on\nsisarusten kirjeenvaihto säilynyt. Siinä me näemme heidät tosin ei\n\"palavan sesongin-\" vaan loma-aikana, mutta kuitenkin niin hartaasti ja\nyhtämittaa ajamassa teatterin asioita, että lukija hämmästyen käsittää,\nmitä Suomalaisen teatterin johtajatoimi tällä aikaa merkitsi ja mitä\ntarmoa ja innostusta se kysyi. Tahdomme sen vuoksi tehdä selkoa tästä\nkirjeenvaihdosta, joskin se on yksipuolinen siinä että useimmat kirjeet\novat Emilien kädestä.\n\nMikä Kaarloa oikeastaan vaivasi, sitä emme saa tietää, mutta\narvattavasti hän vain oli peräti väsynyt ja hermostunut \"huolista ja\nmurheista\", niinkuin Vilho kirjoitti Parisista neuvoen häntä\nlevähtämään. Tiedämmehän että hän jo syksyllä oli arveluttavasti\nkiihtynyt ja luonnollista on, että vastoinkäymiset Turussa ja sitten\nyhä jatkuva vastatuuli keväällä Helsingissä eivät muuta voineet kuin\nenentää hänen hermostumistaan. Lisäksi voi vielä mainita hänen lankonsa\nOskar af Heurlinin kuoleman Roomassa, joka ei ollut syvästi\nvaikuttamatta hänen tuntehikkaaseen mieleensä. -- Kaarlo lähti\nHelsingistä luultavasti 1 p. heinäk. ja kaksi päivää myöhemmin Emilie\njo kirjoittaa ensimäisen kirjeensä.\n\n(3/7) Rakas Kaarloseni! En voi kieltää olevani kovin levoton sinun\ntähtesi, tänä kesänä kun sinun tulee oikein hoitaa itseäsi. Pelkään\nettet voi olla niin varovainen kuin pitää ja välttämätöntä on\nkylpyparannuksilla ollessa. -- Lähtiessäni annoit minulle niin paljo\npikkuasioita, että pelkään unohtavani puolet. Sentähden täytyy minun\nkirjallisesti kerrata kaikki. Vilho [Visbyssä] on saanut Nummisuutarit,\nHrimalylle[55] 500 mk [etumaksua Pragista tilatulle tenorille],\n[ylioppilas Nikolai] Christersonille (Kari) [käännettäväksi] Mein\nLeopold, [nti M.] Grapelle Svend Dyring [rva Raata varten] ja huomenna\nlähetän Vaasa-laivalla mytyn Törmäselle. Oliko muuta? Emmylle kirjoitan\nja kysyn, minkä verran [suomalaista tekstiä] on kirjoitettu Faustiin,\nja muistutan Achtéta saksalaisesta kappaleesta. -- Samana päivänä kun\nlähdit, tuli kirje rva Aspegrenilta [Parisista], joka näyttää olevan\ntyytyväinen. -- -- Eilen sähkösanoma Kalliolta [Vaasasta]: \"Tänään\nlähdetään. -- Nettoa 800 vain, mutta herttainen yleisö.\" -- Onhan hyvä\nettä yleisö on 'herttainen', mutta parempi olisi, jos kassa paremmin\ntäyttyisi. Huomenna kirjoitan Törmäselle ja pyydän häntä koettamaan\nsäästää päiväkustannuksissa Oulussa. Myötäseuraavista kirjeistä on\ntoinen Leinolta sinulle, toinen [nti] Alma Flomanilta minulle;[56] mitä\nsanot? -- Ikävä kyllä unohdin tilata Alppimajan [Bruno] Niskalta\n[Pietarista], pitääkö minun tehdä se ja sitte lähettää se Tuokolle?\nOnko hänellä nykyään työtä? -- Slöör kertoi Ruotsalaisen teatterin\naikovan ensi vuonna [s.o. alkavana näytäntökautena] ottaa esitettäväksi\nMustan Dominon ja Rykmentin tyttären [siis samat oopperat kuin\nSuomalainen teatteri!]. Hertzberg kuuluu olleen Parisissa\npääasiallisesti tutkiakseen teattereita ja kehittyäkseen\n\"regissööriksi\" ja aikomuksensa lienee vakavasti antautua teatterin\nalalle. -- Hyvästi, Kaarloseni. Hoida itseäs hyvin ja ennen kaikkea:\nkerro tarkoin [tri] Björksténille, mikä sinua vaivaa, äläkä tee\nitseäsi, niinkuin tavallista on, terveemmäksi kuin olet. Jumalan\nhaltuun. Emilie.\n\n(5/7) Kaarloseni! Olen kirjoittanut tänään 8 kirjettä ja lisäksi rva\nAspegrenin pyynnön kenraalikuvernöörille [saada suositusta vapaaseen\npääsöön valtioteattereihin Parisissa], niin että saat antaa anteeksi,\njos tämä kirje on vähän hutiloitu. Kaikki asiasi toimitettu, paitse\nettä Faust on lähettämättä [K. E.] Pahlmanille [ensimäinen\nviulunsoittaja oopperan orkesterissa]; hän ei ole vielä saanut\nnuotteja, vaikka Emmy ja Sofie ovat luvanneet lähettää. -- -- Ikävä\nettä olet voinut huonosti. Kerro tarkoin Björksténille kuinka voit,\näläkä tee itseäsi terveemmäksi kuin olet. Se olisi tyhmää ja\nyksinkertaista ylpeyttä; joskaan ei itsetuntomme salli meidän näyttää\nhaavoja, jotka ihmiset ovat iskeneet meihin, Jumalan käden alle täytyy\nmeidän kumminkin alistua ja pystyssä voimme kantaa mitä hän laskee\npäällemme. -- Tänään sain erittäin rakastettavan kirjeen Betty\nElfvingiltä, mikä rakkauden ja rauhan lapsi hän kuitenkin on! Hän on\njälleen suorittanut 1 osakkeen 5:ltä vuodelta (ennen 2) ja sen ohella\nhän lähetti lahjana 196 mk. eräältä vanhalta nti Marie Eschneriltä[57]\nmatkastipendirahastoon. Lahjoittajan nimeä ei saa panna sanomiin, sillä\ntuttavansa luultavasti eivät jättäisi häntä rauhaan sentähden! Olen\nkuitenkin pyytänyt Morgonbladetia ja Suometarta kiittämään johtokunnan\npuolesta. -- Olen myös kirjoittanut ja kiittänyt häntä, sillä jollei\nsumma olekaan iso, tulee se kumminkin lämpimästä ja rakastavasta\nsydämestä. Kenties joku toinenkin noudattaa esimerkkiä. -- Olen\nkirjoittanut [kaartin kapellimestarille] Leanderille, ettei hän saa\nluvata pois musiikkia syksyksi niinä päivinä kun meillä on ollut tapa\nnäytellä.\n\n(8/7) Huomispäivän junalla olen lähettänyt Rykmentin tyttären ja\nFaustin, s.o. ne nuotit, jotka tänään sain Niskalta. Tuli toinenkin\nkappale Rykmentin tytärtä, mutta arvatakseni et tarvitse sitä; 2 kpl\nUnissakävijää on myöskin mukana. -- Niska on ihmeen toimelias ja\nsäntillinen mies. -- -- Kuinka sinä voit, Kaarlo? Olen koko päivän\nollut levoton sinun tähtesi ja pelkään että olet sairas, kun en saanut\nvastausta viime kirjeeseeni ja kysymyksiini Hamletista ja Rosvoista\n[kirje näyttää kadonneen]. Vaikkei vastaukses tulisikaan tän'iltana,\ntäytyy minun huomenna lähettää maksu Blochille [tanskalainen\nkirjakauppias]. Olisi mukava samalla tilata muutakin. Kirjoita nyt,\narmahani, säntilleen, kuinka voit ja mitä määräyksiä sinä noudatat. --\n\nSain kirjeitä Leontine ja Sofie tädeiltä [Vaasasta], jotka sanovat,\nettä seurue on jättänyt hyvin edullisen vaikutelman ja että sitä oli\npyydetty palaamaan pitemmäksi ajaksi syksyllä. Jos niin tapahtuu, on\nvälttämätöntä ensin sopia [ravintoloitsija] Ernstin kanssa\npäiväkustannuksista [hän oli kiskonut 50 mk illalta; Oulussa päästiin\npuolella], mutta paras on olla mitään päättämättä, ennen kun näkee\nmiten asiat käyvät Oulussa ja rva Raan lopullinen vastaus tulee. --\nKäyn vielä Grapella, ennen kun hän lähtee. -- Eilen tuli Oulusta\nAinamon nuotit, Orposisarukset, Karhu ja Pasha sekä Deborahn 1 ja 3\nnäytös! Mihin ovat muut näytökset joutuneet? -- Päivän postissa\nkirjoitin Törmäselle ja pyysin häntä kaikin voimin etsimään Deborahn\nsekä lähettämään Narcisse Rameaun. Kalliolta sain ystävällisen, mutta\nnaivisen kirjeen. Lähetän sen sinulle niin pian kun olen vastannut. --\nMuistatko kenties missä Tuokon Deborah-suomennoksen alkukirjoitus on,\nen ole löytänyt sitä. -- -- En voi matkustaa mihinkään, ennen kun\nHrimaly vastaa. Olen kovin levoton tenorimme tähden ja pelkään, ettei\nmeillä tule olemaan mitään hyötyä Ericssonista. -- Hyvästi, jumalan\nhaltuun. Kirjoita, kun jaksat. Emilie. [Lisälehdellä Emilie kertoo Mein\nLeopold näytelmän sisällyksen].\n\n(9/7) Vaikka kirjoitin eilen i.p., täytyy minun ilmoittaa sinulle\nehtoolla saamani iloinen sähkösanoma Kalliolta (Oulusta): \"Eilen\nteatteri täpötäysi, 616. Yleisö innostunut, illan menot vähäiset:\nsalonki 25; yhteensä kenties 70. Dekoratsioneja puuttuvaisesti.\" --\nKunpa kaikki edelleenkin kävisi hyvin Oulussa!\n\nJuuri kun eilen olin sulkenut kirjeeni, tuli O. Toppelius. Hän oli\nrakastettavaisuus ja lempeys itse ja selitti, että teatterin ei\nollenkaan tarvinnut hävetä itseään. [Emilie koetti taivuttaa\nToppeliusta, jolla oli \"moraalinen oikeus\" määrätä entisen\nteatterikoulun rahoista, luovuttamaan ne Suomalaiselle teatterille,\njonka jäsenet kaipasivat koulua.] Hän luuli asiamme olevan loistavalla\nkannalla ja, vaikken sanonut, että ooppera oli vienyt meidät vararikon\npartaalle, hän kuitenkin moitti meitä kovasti, että jatkoimme sitä.\n[Kumminkin Toppelius ylipäätään oli myöntyväinen, ja Emilie jätti\nKaarlon asiaksi enemmän puhua siitä, koska Toppeliuskin oli matkalla\nLappeenrantaan.] -- Ericssonin pyyntö saada loman pidennystä on\nkohtuuton. Älä ainakaan kohta suostu. Saiko hän Rykmentin tyttären\nnuotit? -- Juuri sain kirjeen Augustalta, mutta en sinulta! Olen\nkauhean levoton. Etkö jaksa kirjoittaa? -- Hyvästi, Jumalan haltuun.\nEmilie.\n\n(10/7) Oli kovin hauskaa kuulla että voit hyvin, että sinulla on\nruokahalua ja unta; kunpa olisi niin edelleenkin. -- Tuokolta tuli\ntänään Sinua vaan! jonka kohta annoin Antonoffille puhtaaksi\nkirjoitettavaksi. Mitä vastaat Ericssonille? Minä en suostuisi,\nsillä 2 1/2 kuukauden loman pitäisi riittää. Hyvä olisi että hän ja\nBergholm saisivat roolinsa; voiko Kiljander ollenkaan auttaa sinua?\nMimmoinen hän muutoin on? Hrimalylta ei kuulu mitään; en lähtene sitä\nennen. -- Blochille olen tänään kirjoittanut. Et sanonut, oliko kysymys\nkoko Shakespearen [tanskalaisesta] käännöksestä vai ainoastaan\nHamletin? Slöör on oikein viehättynyt Hamletista. Hän on joskus\nalkanutkin kääntää näytelmää, ja Hamletin suuri monoloogi on valmis;\nsen hän mielellään pysyttäisi runomittaisena, kaikesta syystä,\narvatakseni. Niinikään saattaisi Ofelian loppumonoloogi-kohtaus olla\nrunomuotoinen, eikö niin? -- Kyllä minä kehotan Slööriä kiirehtimään.\nHänen rouvansa on kuitenkin heikonlainen eikä hän itsekään ole oikein\nterve, mutta toivon hänen voimalla käyvän työhön käsiksi. Hän luuli\nkuitenkin ettei Hamlet valmistuisi ennen kun jouluksi. -- Achtélta ei\nole tullut mitään, ei nuotteja eikä muuta. -- Grape on saanut kirjeen\nrva Raalta, joka ei voi tulla jouluksi. Hän ehdottaa itse huhti- taikka\nhelmikuuta; kuitenkaan hän ei silloin ollut saanut kirjettäni, jossa\nehdotan marraskuuta -- Ajatteles kuinka ihanaa olisi, jos oululaiset\nalkaisivat harrastaa teatteria; sali antaa jotenkin paljo, ja\npäiväkustannukset ovat pienet. -- Pitääkö minun lähettää käännöstyötä\nTuokolle? Olen aivan unhottanut kysyä, pitääkö sotilailla Rykmentin\ntyttäressä olla kypäriä vai lakkia niinkuin Rouget de Lislessä? Älä\nunohda vastata tähän? -- Hyvästi, Kaarloseni. Jumala varjelkoon sinua\nja antakoon sinulle terveyttä ja voimia! Emilie.\n\n(11/7) Melkein näyttää kuin tulisin kirjoittamaan sinulle joka päivä,\noma Kaarloni! Sain juuri kirjeen Betty Elfvingiltä, että [nti] Tallgren\nei palaa teatteriin. Kun kiitin nti Eschnerin lahjasta, pyysin Bettyä\ntiedustelemaan, kuinka Tallgrenin oli laita. Kiltti Betty, joka asuu\nmaalla, lähti kohta sentähden kaupunkiin. [Nti Tallgrenin] kihlaus on\nrakettu tulevaisuuden varalle (noin 2 v.) ja on vastaiseksi salainen.\nKuitenkaan hän ei luovu laulustaan, vaan lähtee nti Mechelinin neuvosta\nensi talvena Tukholmaan. Tahdotko että kirjoitan ja pyydän häntä sitä\nennen laulamaan täällä ainakin Lucreziassa? Mistä kaikessa kiireessä\nsaataisiinkaan toinen Maffio, jota paitse olisi ikävää uudestaan\nharjottaa vanhaa oopperaa. -- Sen ohella Betty kirjoitti jotakin, joka\nkenties on vaan juorua, mutta jossa saattaa olla perääkin, että muka\nsaksalaisen tenorin hankinta on mennyt myttyyn. -- -- Eikö ole syytä\nsähköttää Hrimalylle ja kysyä, kuinka asian laita on? Heinäk. 3 p.\nlähetin hänelle 500 markan vekselin (florinia 213:68); kirjoitin että\nse on puolet pyydetystä etumaksusta, toinen puoli tulee kohta kun\nsaamme välikirjan hra Trochlilin allekirjoittamana. -- Kyllä täytyy\nsähköttää, teetkö sinä sen, vai minäkö? Onhan mahdotonta jälleen\nkamppailla koko talven Ericssonin kanssa; vaikka hän kauniisti\nkehuskelee ääntänsä, en siihen usko. -- Hufvudstadsbladet kertoo tänään\n[Lydia] Laguksen viime keskiviikkona tulleen Tukholmasta Turkuun ja\nsieltä matkustaneen kotipuoleensa [Isoonkyröön]. Jos hän edes voisi\nlaulaa Maffion, niin että voitaisiin antaa Lucrezia syksyllä. Kirjoitan\nnyt kohta Milille ja kysyn mitä hän on tehnyt Tammisaaren laulajattaren\nsuhteen. -- Kyllä se ooppera kuitenkin tuottaa kovin paljo vaivoja ja\nikävyyksiä! -- Hyvästi, rakas Kaarlo. Emilie.\n\n(14/1) [Kaarlo oli nähtävästi kylpyvieraitten puolesta pyytänyt\ntietoja, oliko Helsingissä saatavana taulumaalausta, joka sopisi\nkunnialahjaksi kylpylaitoksen lääkärille tri J. J. Björksténille ja sen\njohdosta Emilie luettelee ja kuvaa useita semmoisia]. -- Kalliolta\nsähkösanoma: \"Perjantaina 455, eilen vain 433; suuri huvimatka Raaheen\nlienee vaikuttanut. Suuria kappaleita vaaditaan.\" Siis ei yhtä hyvin\nkuin ensi kerralla.\n\n(Lappeenranta 13/7) Rakas sisareni! Kuinka ikävä onkaan tuo Tallgrenin\nasia! Päivä päivältä on minusta oopperan olemassaolo epätietoisempi,\nsillä ei se seiso vankalla pohjalla. Hänen täytyy kuin täytyykin laulaa\nMaffio Orsini syksyllä, tahtokoon tai ei; sillä kun hän lupasi tulla,\nluotimme siihen niin varmasti, että olisi petosta, jos hän kokonaan\nolisi tulematta. -- Proosaksi on vain Hamlet käännetty [tanskankielellä\nnimittäin], eikä koko Shakespeare. Ehdotukseni suomentaa se\nsuorasanaisesti on siten korjattava, että ylhäistunnelmalliset kohdat,\nesim. monoloogit, Ofelian kuolema, haamun kertomus y.m. käännetään\nrunomittaan, mutta kuitenkin vapaasti, niin että ennen kaikkea\nselvyyttä pidetään silmällä. -- Tuokko ei kaipaa käännöstyötä, sillä\nhänellä on Domino noir. -- Kirjoita, armas siskoni, Hilma Zinkille,\nettä hän tulee Helsinkiin noin 10 p. elok. -- Sähkötä myös Hrimalylle\nja kysy, miksei Trochlil ole allekirjoittanut välikirjaa?\n\nMinä säälin sinua äärettömästi kaikkien toimien tähden, jotka lykkään\npäällesi, mutta täältäpäin voin niin vähän tehdä. En ole ollut yhtä\nterve kuin alussa. -- Tohtorin arvelun mukaan on tilani kuitenkin\nnormaali eikä anna aihetta valitukseen. Mutta se ikävä! Sotilailla\nRykmentin tyttäressä tulee mielestäni olla lakkeja. Kypärejä olemme\nkäyttäneet niin usein, että ne lopulta tulevat perinnäisiksi. --\nYstäväsi ja veljesi Kaarlo.\n\n(14/7) Saithan kirjeeni tauluista -- savolaista maisemaa ei ole. Hyvä\njos saisin varman vastauksen huomenna, sillä mielelläni lähtisin\nAugustan luokse. Olen pyytänyt Ossianilta lainaksi 1,000 markkaa. -- --\nRva Aspegrenkin tarvitsee välttämättömästi rahaa. -- Tenorikysymys on\nhuonolla kannalla. Varhain aamulla sähkötin Hrimalylle ja pari tuntia\nsen jälkeen tuli Niemann kirjeen kanssa, jonka oli saanut häneltä. Hän\non erittäin ihastunut Trochliliin, jolla on hyvin korkea, kaunis ääni,\nmusikaalinen esitystapa, laulaa lehdestä y.m. erinomaisia ansiopuolia,\nmutta se suuri vika -- että hän luultavasti ei saa passia sentähden\nettä hän vielä on \"kontraktpflichtig\", sanoo Hrimaly. Hän kysyy etkö\nsinä voisi hankkia Trochlilille jotain passia taikka jonkunlaista lupaa\ntulla ilman passia, mutta se kai ei ole mahdollista eikä semmoista voi\nmillekään virkakunnalle ehdottaakaan. Kaikeksi onnettomuudeksi Hrimaly\non Karlsbadissa, eikä hän siis ole saanut sähkösanomaani eikä\nvakuutettua kirjettänikään. Noin 20 p. heinäk. hän kuitenkin palaa\nPragiin. Minä istuin kohta kirjoittamaan Karlsbadiin ja kysyin, kuinka\nasia soveliaimmin on järjestettävä ja pyysin vastausta sähköteitse. --\nHän tarjoaa veljensä orkesterin johtajaksi taikka harjottajaksi\n(repetitor); veli on Pilsenissä ja tulisi mielellään tänne; sitä paitse\nhän soittaa viulua, niin että häntä voisi käyttää orkesterissakin.\nTähän kysymykseen en vielä vastannut mitään; meidän täytyy ensin nähdä\nkuinka tenorikysymys päättyy. Hrimaly aikoo tänä kesänä mennä naimisiin\nja tuoda nuoren rouvansa mukanaan. -- Tallgrenille olen kirjoittanut\nkiivaan kirjeen, vaikka kohteliain sanoin. Minä sanoin, että Lucrezia\nannetaan syyskuun alussa tai keskivaiheilla. Saa nähdä mitä hän vastaa.\n-- Zinkille olen myöskin kirjoittanut tänään. Kalliolle kirjoitin eilen\nja pyysin häntä hankkimaan meille rakastajan ja, jos mahdollista,\ntenorinkin. -- Hyvästi, Kaarloseni, Jumala suokoon sinulle terveyttä.\n\n(15/7) Oma Kaarlo! Lauantaina, ylihuomenna, matkustan Augustan luokse\nyhdeksi viikoksi. Ossian oli niin erinomaisen rakastettava, että hän\nlainasi minulle 1,000 mk, niin että voin lähettää rahaa rva\nAspegrenille ja päästä vapaaksi. -- Maanantaina 26 p. tulen jälleen\nkotia, sillä 27 p. alkaa virkatoimitukseni -- minulla ei siis ole pitkä\nloma. -- Saithan eilisen sähkösanoman ja vastasit siihen? Se sisälsi\nvain sanat: \"Eiliset tulot 425; Tudor kävi hyvin.\" -- Meillä on huono\nonni: paitse tavattoman kaunista kesää, joka luonnollisesti houkuttelee\nihmisiä teatterista, ovat Franzén ja Granberg tehneet konkurssin, ja\npikku kaupungissa, jossa koko maailma on sukua keskenään, vaikuttavat\nsemmoiset seikat.\n\nHrimalyltä tuli sähkösanoma, että hän on saanut vekselin. -- Saa nähdä,\nsaammeko Trochlilin tänne. _Joku_ on kumminkin saatava, sillä\nmahdotonta on meidän jäädä yksin Ericssonin kanssa. -- Mitä sanoo\nDuncker? Onko hän taipumaton? -- Huomenna saanen lähettää\nkenraalikuvernöörin suosituksen venäläiselle lähetyskunnalle Parisiin;\nSlöörin mukaan kuuluu kirjelmä olevan hyvin ystävällisesti laadittu. --\nJuuri sain kirjeen Vilholta; hän voi hyvin, mutta kauhean ikävä hänellä\non. Tukholmassa hän oli tavannut [professori] Ahlqvistin, joka oli\nsanonut, että hän mielellään suomentaisi jotakin teatterille -- mutta\nei kukaan ole pyytänyt häntä! Eikö sopisi antaa hänelle Die Räuber\nkäännettäväksi? Slöör on niin mieltynyt ajatukseen, että hän joka päivä\ntahtoo kirjoittaa Ahlqvistille. Anna vastaus tähän. Koko tulevan viikon\non osotteeni: Kausala, Iitin pappila. Tuletko käymään Augustan luona\ntänä kesänä? Jos olet aikonut, niin tule silloin kun olen siellä, olisi\nniin paljo neuvoteltavaa; mutta älä lähde, jos lääkäri on toista\nmieltä. Jumalan avullahan tapaamme kaikki toisemme syksyllä. --\nHyvästi, Jumalan haltuun. Jos jotakin tapahtuu poissaollessani, niin\nWahlström kyllä kirjoittaa. Emilie.\n\n(27/7) Kaarloseni! Vilho tuli lauantai-iltana, mutta ei voi matkustaa\nOuluun ennen kun ensi tiistaina klo 2 aamulla. Jos sinulla on jotain\nsanottavaa hänelle, niin kirjoita kohta. Hän on varsin virkeä ja reipas\nja hyvin tyytyväinen matkaansa. Erittäin hän on ihastunut Parisiin;\nLeipzigin ja vallankin Kööpenhaminan teattereihin hän on mieltynyt.\nKööpenhaminassa hän oli ollut kuninkaallisessa. Kasino- ja\nBolketeatterissa ja oli tyytyväinen kaikkiin, sitä vastoin _ei\nollenkaan_ Tukholman näyttämöön. Hänestä ruotsalainen teatteri\nylipäätään on niin äärettömän teeskennelty ja mahtipontinen, että\nkauhistuttaa. Edelleen hän sanoo matkan antaneen hänelle mitä varmimman\nluottamuksen teatterin tulevaisuuteen. Hänkin näyttää mielellään\ntahtovan ottaa tanskalaisen näyttämön esikuvaksi; kuitenkaan hän ei\nnimenomaan lausunut sitä, mutta hän kiitti sitä lämpimästi sen\nluonnollisuuden takia. -- Olisihan hyvä jos ensi keväänä voisit\nkäväistä Kööpenhaminassa. -- Blochilta ei ole mitään tullut, ei\nmyöskään Hrimalylta, vaan todistus hänen äidiltään, että hän oli saanut\nkirjeeni vekselin kanssa. Saa nähdä mitä hän vastaa; aika kuluu, niin\nettä olisi hyvä saada jotain selvyyttä. -- Nti [Emilie] Stenberg\nkirjoittaa, että hän Oululaivalla matkustaa Ouluun. Vilho menee samassa\nlaivassa, joka sopii hyvin. Törmäseltäkin sain kirjeen. Hän lähettää\nluettelon näytännöistä tuloineen. Porissa antoi Kavaluus ja rakkaus\nsuurimman tulon; Tampereella ensi näytäntö. Oulussa ovat tulot käyneet\nalaspäin; Lundahlin resetti tuotti 391 mk, sitä edellinen näytäntö 394.\nHirveä kuumuus estää kai ihmisiä käymästä teatterissa. Mili ilmoittaa\nkirjeessä rva Engdahlin vastauksen, joka on pelkkiä kysymyksiä: tuleeko\nseurue Turkuun talvella? saako hän tulla vain koetteeksi pariksi\nkuukaudeksi? Minä vastasin tietysti myöntäen kumpaankin kysymykseen.\nHänen appivanhempansa asuvat Turussa ja ovat kokonaan vastaan että hän\nantautuisi teatteriin.[58] -- Myötäseuraava kirje [nti Naëmi]\nIngmanilta tuli juurikään. Hän oli vain yhden päivän täällä.[59] -- Rva\nAspegrenin näyttää olevan vaikea tulla toimeen Parisissa ja hän ikävöi\nKööpenhaminaan, mutta siellä ovat teatterit nyt suljetut. -- Huomenna\nkirjoitan hänelle. Täällä cm hirmuisen kuuma ja ikävä. -- Juuri oli\nWahlström täällä ja sanoi Littsonin haluavan soittaa meillä iltalaskun\nmukaan, hän ei voi sitoutua kokonaan, aamupäivä-harjotusten tähden. --\nKyllä puhun hänen kanssaan. Laurent on pyytänyt Wahlströmiä puhumaan\nsinun kanssasi hänen ottamisestaan orkesteriin. Hän on kirjoittanut\nLeanderille ja ehdottanut, että he vaihtasivat soittokonetta, mutta\nLeander ei ole vastannut, vaan ainoastaan kirjoittanut että asia\njääköön siksi kun hän tulee. Pelkään että Laurent on aikaansaanut\nmeille jonkun selkkauksen Leanderin kanssa, jota meidän kuitenkin\ntäytyy koettaa pitää hyvällä tuulella. --\n\n(30/7) Lähetän myötäseuraavan kirjeen Tuokolta. Sen ohella tuli En voi\nja Mustan Dominon ensi näytös; mitä hänen tulee saada kun se on valmis?\nPaha on että ollaan yhä enemmän tyytymättömiä hänen suomennoksiinsa.\nVilho oli eilen täällä ja valitti surkeasti, hänestä ne on kauheasti\nhutiloituja. Kerroin Vilholle Stålhandsken kirjeestä. Se on aivan\noikein hänen entinen oppilaansa. Hän arveli että miestä ei pitäisi\nhyljätä. Hän osaa jotakuinkin suomea ja hänellä on kaunis vartalo\n(jotenkin kuin Böökillä), edullinen ulkonäkö ja hyvänlaiset\ntaipumukset. Sentähden päätettiin että Vilho kirjoittaisi hänelle, että\nhän saa tulla koetteeksi pariksi kuukaudeksi; palkka olisi 80 mk\nkuukaudessa, vähempää ei voi antaa, koska hän ei ole kokonaan\nvasta-alkaja. -- Sain kirjeen rva Aspegrenilta, joka menestyy hyvin nti\nIngmanin lähdettyäkin. -- -- Zink kirjoitti eilen, että hän lähtee\nKuopiosta 12 p. elok., jos sopimus pysyy muuttamatta, jos hän saa\nmatkarahoja ja jos hän saa kokonaan antautua oopperaan, johon hänellä\non enemmän taipumusta kuin draamalliseen. Siihen siis hävisi toivo\nsaada operettilaulajatar. Tokko hänellä on ääni, joka kelpaa oopperaan?\n-- -- Hrimalylta ei ole tullut kirjettä, eikä Blochiltakaan. --\nKirjoitan Hrimalylle pyhänä, jollei siksi kirjettä tule. -- Antonoff ei\nsaanut selvää Cajanderin käsikirjoituksesta, hän sekotti lehdet y.m.,\nniin että minun täytyy kirjoittaa ne kohtaukset [Narcisse Rameausta],\njoissa Pompadour esiintyy. Minä kirjoitan käännöksen punaisella\nalkutekstin alle ja annan sitte Antonoffin kirjoittaa puhtaaksi\nPompadourin osan [rva Raata varten]. -- Voit ymmärtää, kuinka hitaasti\nminä kirjoitan niin huolellisesti ja selvästi kuin pitää; huolimaton\nkäsialani vaatii paljo aikaa tullakseen selväksi, mutta aina teen\nparempaa työtä kuin Antonoff, jonka kirjoitus on aivan kelvotonta. --\nKuinka kävi Savonlinnan matkalla? -- Hyvästi, rakkaani, Jumalan\nhaltuun. Emilie.\n\n(31/7) Hirveän ikävä asia, Kaarloseni! Trochlil ei tulekaan. Niemann\nkävi juuri täällä ja näytti kirjeen Hrimalylta. Hrimaly kirjoittaa,\nettä Trochlil ei saa passia, pelkää pitkää matkaa ja kylmää sekä on\nsaanut toisia loistavia tarjomuksia, niin että häntä ei enää ole\najateltavakaan. Toinen tenori on saatavissa, mutta hän vaatii 10,000\nmarkkaa! Kirjoitan huomenna Hrimalylle ja kysyn, eikö hän mitenkään voi\nhankkia meille tenoria, sillä Niemannille hän kertoo, että laulajia on\nkyllälti eikä niille suinkaan makseta niinkuin meillä, vaan satoja mitä\ntäällä tuhansia. Tahdotko että kirjoitan Bergholmille, että hän koettaa\nhankkia meille vielä yhden pienen ruotsalaisen(!) Sähkötä, jos tahdot\nsen. Kenties on kuitenkin paras odottaa vastausta Hrimalylta; minä\npyydän häntä sähköttämään.\n\nOlen väsynyt ja sairas; olen ollut niin kauhean ahkera. Nyt ovat\nmolemmat näytökset valmiit -- kaikki kirjoitettu. -- Itse paras renki,\nsanoo vanha rouva Lindroos. Kuitenkin olen kovin häpeissäni, etten\ntänään saanut lähetetyksi roolia y.m. rouva Raalle. Hyvää yötä. Emilie.\n\n(Lappeenranta 2/8) Rakas sisar! Tieto Trochlilista tuli kuin ukkosen\nisku. Paras on toki odottaa Hrimalyn vastausta, sillä mitä Ruotsista on\nsaatavana, voimme yhtä hyvin saada vähän myöhemminkin. Ehkä kuitenkaan\nei haittaisi kirjoittaa Bergholmille ja pyytää häntä _tiedustelemaan_.\nAinoastaan _tiedustelemaan!_ Sitä parempi, jos saamme jonkun Pragista.\nMutta enemmän kuin 6,000 emme mielestäni missään tapauksessa maksa. --\nKirjoita, armaani, Zinkille ja sano, ettemme koskaan ole ajatelleet\nhäntä oopperaan -- vaan laulajattareksi puheosastoon.\n\nTäällä on minunkin tieheni osunut eräs \"Tenörchen\". Jotain erinomaista\nhän ei ole, mutta musikaalinen hän on, hän voisi täyttää Pesosen sijan.\nHänen nimensä on Lindström, ja hän on seminaarin käynyt. Muutoin kiltti\npoika ja hyvä fennomaani. Heikko kulttuurikielessä. Myöskin halukas\ntulemaan puheosastoon. -- -- Jos tietäisit, kuinka säälin sinua\nraskaassa asemassasi, kun kaikki lepää sinun niskoillasi. Mutta minä en\nuskalla vielä ryhtyä työhön. Voin tosin verrattomasti paremmin kuin\nkeväällä, mutta täysin toipunut en ole. Sinua vaan! näytelmään olen\nkirjoittanut sanat nuottein alle ja lähettänyt ne Ouluun. -- Hyvästi,\nrakkaani, kahden viikon päästä olen Helsingissä. Silloin kerron\nSavonlinnan matkasta, joka kernaasti olisi saanut jäädä tekemättä.[60]\nOma Kaarlosi.\n\n(4/8) Oli kovin hauskaa saada sinulta kirje. Olin jo niin levoton, että\naioin sähköttää. -- Augusta kirjoittaa jo perjantaina tulevansa\nkaupunkiin. Luonnollisesti tulee hänellä olemaan ikävänlaista minun\nluonani, kun minulla ei ole edes palvelijatarta, mutta käyneehän tuo\njollakin tavoin. -- Zinkille kirjoitin eilen ehtoolla, tänään olen\nkirjoittanut Bergholmille. Hrimalylle kirjoitin pyhänä kaksi kirjettä\neri osotteilla ja sanoin, että hänen välttämättömästi täytyy toimittaa\nmeille tenori: jollei Trochlil tule, niin joku toinen.\n\nAlma Momanin suosittaman alttolaulajattaren laita on niin, että hänen\nnimensä on Östberg eikä Vestberg. Täti kirjoittaa tänään hartaitten\ntiedustelujen kautta saaneensa selville, että eräs Sofie Östberg\nVaasasta käy Tammisaaren seminaarissa, että hänellä on kaunis ääni ja\nettä hän on hyvin musikaalinen; mutta valitettavasti hän on niin\nkivuloinen, että tuskin on syytä puhutellakaan häntä. Olen kuitenkin\nkehottanut tätiä pyytämään häntä tulemaan tänne ennen kun matkustaa\nTammisaareen. -- Blochilta ei ole tullut mitään; sentähden kirjoitin\nhänelle tänään muistutuksen. Näet siis että kirjeenvaihtoa ei puutu --\nkäsivarteni on aivan kangistunut. -- Tiistaiaamuna Vilho lähti aika\nreippaana (mutta kuitenkin hän käveli melkein yhtä hitaasti\nkuin ennen); hän on erinomaisen viehättynyt Hamletista ja sanoi\naikoneensa käydä Englannissa ainoastaan nähdäkseen heidän eteviä\nHamlet-näyttelijöitään. Luullakseni hän panee pahaksi, jollei hän saa\nroolia, mutta ei hän mielestäni ole siihen sovelias.\n\n(8/8) Kaarloseni! Hetki sitten tuli sähkösanoma Hrimalylta: \"Würden Sie\nnehmen recht braven Tenoristen für Zeit 1 Oktober bis 31 März gegen\ndreitausendfünfhundert Mark Gage und ein Benefice? Würde trachten ihn\nbekommen. Antwort gleich telegrafisch\".[61] Minulla oli jo sähkösanoma\nsinulle puoleksi kirjoitettuna, mutta kun klo oli 1/2 10 Hrimalyn\nsanoman tullessa ja Lappeenranta tietysti ei ole yöasema, niin olisi se\nsaapunut käsiisi vasta huomenna ja niin olisi koko vuorokausi mennyt\nhukkaan, ennen kun Hrimaly olisi saanut vastauksen, joka tietysti on\nkiireellinen, koska hän pyytää sitä \"kohta sähköteitse\". Augusta ja\nminä tuumailimme hetken yhdessä ja päätimme ettei ollut muuta neuvoa\nkuin kohta vastata: _otamme_. Kumminkin vähän rajoitin asiaa, sillä\nminä sähkötin: \"Wenn er ein guter Sänger ist und einige Partien kann,\nnehmen wir ihn auf diese Bedingungen\".[62] Siis on asia melkein\nratkaistu etkä sinä sentähden saa olla pahoillasi; mihinkä me\njoutuisimmekaan yksistään Ericssonilla? Huhtikuun 1 p:ksi voi jo uutta\nilmaantua ja kenties voimme silloin tulla toimeen Ericssonin kanssa ja\nsaatammehan näyttelyn ajaksi hankkia jonkun \"Gast'in\" [vierailijan].\nKirjoita kuitenkin, oletko pahoillasi? -- Sitte kirjoitin kohta\nHrimalylle ja pyysin häneltä yksityistietoja laulajastamme, mitä\noopperoita hän ennen on laulanut, kelpaako hän Faustiksi y.m. Edelleen\npyysin Hrimalya sähköttämään, jos hän osaa Faustin, niin että täydellä\nvauhdilla voimme ryhtyä harjotuksiin. Mutta nyt -- hyvää yötä. On\nmyöhäinen, minulla on uni ja olen väsynyt. Emilie.\n\nFredlander [uusi vahtimestari, Vaasasta] tuli tänä iltana ja\nhuomenaamuna vien hänet Arkadiaan. Aion vastaiseksi antaa hänen asua\ntulevassa kansliahuoneessa ja Adlerbergin rappusissa. -- Wirman\n[entinen vahtimestari] kuuluu olevan kovin murheellinen.\n\nSiihen säilynyt kirjeenvaihto päättyy. Melkein pyörryttää, kun\najattelee mitä kaikkea sisaruksilla tällä viiden viikon ajalla oli\nmietittävänä ja ratkaistavana. Joka päivä tuli milloin miltäkin\nsuunnalta kirjeitä ja sähkösanomia, joihin oli vastaaminen. Milloin\nlähetettiin neuvoja ja ohjeita, milloin rahaa, milloin tilattiin\nnuotteja, taikka kirjoja taikka suomennoksia, milloin oli pukuja\nhankittava, milloin tiedusteltava sitä taikka tätä -- joka päivä toi\nuusia huolia! Ja tämmöistä puuhaa oli heidän elämänsä läpi koko vuoden,\nsillä itse näytäntökautena oli asiain paljous vain kahta vertaa\nsuurempi. Totta kyllä silloin enimmät seikat suoritettiin suullisesti,\nmutta ei sentään kirjeenvaihtokaan tauonnut. Entäs kun sitten ikäviä\nselkkauksia sattui, kun sairauskohtaukset pakottivat muuttamaan\nohjelmia ja suunnitelmia! Entäs kun raha-asiat kävivät ahdistaviksi,\nniin että koko teatteriyritys näytti rientävän vararikkoa ja perikatoa\nkohti!\n\nMuutoin on tämä kirjeenvaihto yhdessä kohden oikein draamallisesti\njännittävä. Tarkoitamme tuota läpikäyvää tenorikysymystä. Jo ensi\nkirjeessä se tulee näkyviin. \"Hrimalylle 500 markkaa\" -- niin se alkaa.\nEnnen oli niinkuin Morgonbladetin arvostelijan sanoista näkyy tieto\ntullut, että saksalainen tenori oli tulossa. Tieto tarkoitti\nTrochlillia, jonka kanssa välikirja oli tehtävä. Mutta kirjeistä\nnähdään, kuinka ensin huhujen ja sitte yhä selvempien sanomien kautta\nBergbom-sisarukset saavat tietää, että Trochlil ei tulekaan. Se oli\n\"ukkosen isku\". Mutta väsymättömästi Emilie pommittaa Hrimalya yhä\nuusilla kirjeillä vaatien, että hän sittekin hankkisi tenorin ja\nsamalla aikaa hän kehottaa Bergholmia ja -- miltei epätoivoisesti --\nKalliotakin (!) tiedustelemaan tuota ikävöityä laulajaa. Sillä Emilie\nei uskalla mitenkään alottaa uutta näytäntökautta Ericssonin kanssa --\nedellisen tuottama kokemus oli näet ollut liiaksi tuskallinen. Kaikki\nnäyttää jo menetetyltä, kun eräänä iltana Hrimalyn sähkösanoma tulee:\n\"ottaisitteko\" j.n.e., johon on paikalla vastattava -- ja Emilie ja rva\nHeurlin yhdessä päättävät: otamme! Ja päätös oli kaikin puolin\nonnellinen, sillä laulaja, joka näin, niin sanoaksemme, viime\nnäytöksessä nimettömänä astui näyttämölle, oli se tenori, joka\nSuomalaisen oopperan jäsenenä ennen pitkää oli saava yleisömme täyden\nsuosion ja joka oli tänne jäävä lähes neljäksi vuodeksi -- tsekkiläinen\nJosef Navrátil. -- Vähäpätöisemmistä aiheista kuin Emilie ja Kaarlo\nBergbomin kirjeenvaihdosta kesällä 1875 on huvinäytelmiä sepitetty!\n\nVielä on katsaus luotava laulutaiteilijoittemme kesään. -- Jo toukokuun\nlopulla kerrottiin sanomissa eräitten oopperaseurueen jäsenten\npäättäneen tehdä kiertomatkan sisämaahan esittääkseen kohtauksia eri\noopperoista, ja näytäntöjen päätyttyä Helsingissä Strömer-sisarukset\nsekä Achté ja Bergholm lähtivätkin liikkeelle. Heidän aikomuksensa oli\nkäydä Kuopiossa ja Joensuussakin, johon kauppiaat H. ja P. Parviainen\nolivat tarjonneet heille vapaan matkan höyrylaivallaan ja jossa nti\nSvärd oli luvannut teatterisalinsa maksutta käytettäväksi. Kesäkuun\nalkupuolella kuopiolaiset saivatkin ihastuksekseen nauttia\nnäytännöistä, joissa esitettiin kohtauksia Normasta, Fra Diavolosta ja\nLuciasta, jota paitse Emmy Strömer toimeenpani laulajaiset Kuopion\navarassa teatterissa. Sanomattakin ymmärtää, että etevien taiteilijain\nesityksiä palkittiin mitä innokkaimmilla suosionosotuksilla, vaikkei\nyleisöä joka ilta riittänytkään huoneen täydeltä. Jopa kutsuivat\nkaupunkilaiset harvinaiset vieraat pitoihinkin seurahuoneelle ja läänin\nkuvernööri esitti heidän maljansa tunnustaen todeksi, että \"Väinämöisen\nkanteleita vielä tehdään uusia\". Samassa tilaisuudessa kauppias\nRissanen puhui Bergbomin kunniaksi, jota aina muistettiin\nteatterijuhlissa, huolimatta siitä oliko hän saapuvilla vai ei. --\nKuopiosta seurue matkusti Savonlinnan kautta Joensuuhun esiintyäkseen\nsiellä kolmena iltana.\n\nTältä matkalta palasi pikku seurue Helsinkiin, jossa sillä välin\nEmmy Strömerin ja Achtén kuuluutus avioliittoon oli tapahtunut.\nYksinkertaiset \"aamupäivähäät\", jotka morsiamen äiti ja Emilie Bergbom\nolivat valmistaneet, vietettiin sitten 30 p. kesäk. tri Sanmarkin\nhuoneustossa Elisabetinkadun varrella n:o 13. Vihkimisen toimitti\nsulhasen lanko rovasti Osk. Grönholm. Bergbom ja Wahlström olivat\nsulhaspoikina sekä neidit Sofie Strömer ja Sigrid Chrons\nmorsiusneitosina. Iltapäivällä lähti nuori pari höyrylaivalla Orrbyhyn\nPorvoon saaristossa, viettääkseen siellä kesänsä.\n\nElis Duncker, joka ei ollut yhtynyt toisten kiertomatkaan, antoi omin\npäinsä 31/7, se on Savonlinnan 400-vuotisjuhlan jälkeisenä päivänä,\naamupäivä-laulajaiset siinä osassa vanhaa linnaa (\"bastion Dick\"),\njossa juhlatanssiaiset olivat kestäneet samaan aamuun saakka. Kuopiossa\nhän lauloi 3/8 N. Kiljanderin avustamana ja syksyllä muuallakin, esim.\nPorissa, niinkuin jo tiedämme Vilhon pahantuulisesta kirjeestä.\n\nIda Basilier palasi kotimaahan elokuun keskivaiheilla, tullen ensin\nHelsinkiin. Siellä hän 22/8 sulasta ihmisrakkaudesta antoi\nmielisairaitten Lapvikin sairaalassa kuulla helkkyäänensä suloutta ja\nhetken tuta lempeän sopusoinnun hivelyä, jota he enimmän elämässä\nkaipaavat. Sen jälkeen laulajatar lähti pitkälle konserttimatkalle,\njolla hän pianotaiteilijan nti Ina Forsténin seuraamana kiersi koko\nSuomen niemen laulaen useimmissa kaupungeissa (ja maaseudullakin,\nniinkuin Kalajoella).\n\nPaitse näitä suomalaisella näyttämöllä jo esiintyneitä laulajakykyjä\nantoivat tänä kesänä eri paikkakunnilla laulajaisia erinäiset\ntoisetkin, jotka pian olivat vuorostaan esiytyvät oopperassa. Niin nti\nNaëmi Ingman, jonka nimi jo ennen on tässä luvussa mainittu, ja niin\nneidit Mathilda Lagermarck ja Hortense Synnerberg.\n\nOopperanäytännöt alkoivat _Helsingissä_ 5/9, jolloin Bellinin Norma\nannettiin täydellisenä, joka keväällä oli ollut mahdotonta. Nyt oli\nEricssonin ääni heleä kuin ennen, ja oopperan esitys oli erinomaisen\ntyydyttävä. Luonnollisesti kohdistui yleisön innostus kuitenkin rva\nAchtéhen, jonka rinnalla nti Sofie Strömer vielä esiintyi, vaikka\nhänenkin häänsä olivat lähellä. Köörit olivat heikommat kuin keväällä,\nsyystä kun osa avustajia vielä oli maalla; sama oli orkesterin laita.\nSeuraavissa näytännöissä 9/9 ja 12/9 oli yleisön ihastus muuttumaton ja\nlämpimimmin se tavallisuuden mukaan ilmaistiin Casta diva aarian,\ntoisen näytöksen tersetin ja kolmannen näytöksen finaalin jälkeen.\nJossakin näistä kolmesta näytännöstä kävi eräs pietarilainen, joka St.\nPetersburger Zeitungissa julkilausui vaikutelmansa:\n\n-- -- \"Norma olisi koristanut suurtakin näyttämöä. Norma 65° pohj.\nleveyttä -- esittäjätär rva Strömer-Achté on kotoisin Oulusta -- ja\nsamalla täynnä etelämaista hehkua ja intohimoa ja kykenevä käyttämään\nmitä draamallisimpia ilmaisukeinoja oli tietysti ylen kiehtova. Rva\nAchtélla on ihana mezzosopranoääni, sangen voimakas ja soinnultaan\nerinomaisen sympaattinen. Nähtävästi parhaimman koulun kehittämänä on\nlaulu nuhteettoman puhdas äännännän sekä lämmin ja eloisa esityksen\npuolesta. Miellyttävän ulkonäön, ilmehikkään kasvojeneleilyn ja jalojen\nliikuntojen avulla hän osasi, liiottelematta, täydellisesti ilmisaattaa\nsuuret mielenliikutukset. Suurilahjaisena taiteilijattarena ja\nitsenäisesti luovana kykynä, täynnä eloa ja tulta, hän niin kauvan kun\nhän isänmaallisen innostuksen kannattamana antautuu Suomalaiselle\noopperalle varmaan pitää sen voimassa. Adalgisana häntä avusti\nansiokkaalla tavalla nuorempi sisar, joka myöskin on kyvykäs\nlaulajatar. Kööri lauloi, joskin sen jäsenet näyttivät vähän\ntottuneilta näyttämöllä liikkumaan, varmasti, puhtaasti ja oikein,\nharvalukuinen orkesteri teki niinikään parastaan, niin että hyvä,\nmusikaalinen yhteisvaikutus syntyi.\"\n\nTämän jälkeen tuli kaksi Trubaduri-näytäntöä 17/9 ja 19/9. Ja yhä vaan\ntämä ooppera sai myrskyistä suosiota osakseen -- \"sillä, sanottakoon\nmitä tahansa, rva Achtén Leonora on vastaiseksi taiteilijattaren\ntäydellisin luoma!\" -- Sitte seurasi Lucrezia Borgia, joka sekin nyt\nvasta voitiin antaa täydellisenä. Rva Achté ja Duncker lauloivat ja\nnäyttelivät niin, että olisivat tyydyttäneet paljo suurempien ja\nmainioimpien näyttämöjen vaatimuksia. Orsinin osassa esiytyi nti Fanny\nTallgren. Ooppera annettiin kolme kertaa peräkkäin (21, 23 ja 26 p.).\nViimeisenä iltana oli huone täynnä, esitys niin eloisa ja hengeltään\ntaiteellinen, että kuulijat vastustamattomasti joutuivat\ninnostuksiinsa.\n\nNäin näytännöt alkoivat ulkonaisesti hyvällä menestyksellä; mutta silti\nkaikki ei ollut hyvin. Viimemainittuna päivänä sai Emilie Bergbom nti\nElfvingiltä lahjaksi teatteria varten kauniita tekokukkia. Vastauksesta\notamme seuraavat rivit:\n\n-- -- \"Oletko itse tehnyt erinomaisen kauniit, siniset lemmenkukat? Ne\nsaavat debyteerata Lydia Laguksen kanssa Rykmentin tyttäressä, kun hän\nvain tulee niin terveeksi, että hän voi laulaa. Hän on näet useita\nviikkoja ollut sairas, niin että meidän on täytynyt kokonaan lykätä\nRykmentin tytär ja hänen debyyttinsä tuonnemmaksi, vaikka ooppera oli\nmelkein valmis. Sentähden sai Ruotsalainen teatteri, joka tietysti on\nkatsonut tarpeelliseksi ottaa saman kappaleen, aikaa näyttää sen ennen\nmeitä, ja tapahtui se viime keskiviikkona -- nti Byström pääosassa --,\nmutta onneksi kokonaan onnistumatta. Ylipäätään ovat ihmiset nykyään\nkerrassaan haluttomia teatteriin; sitä vastoin ne harrastavat sirkusta,\nja sillä on _joka_ ilta hyvät ja täydet huoneet. Meillä on ollut\nhuononlaisesti väkeä, keskimäärin puoli huonetta taikka vähä enemmän,\nainoastaan kaksi kertaa täysi. Yleisö vaatii jotain uutta ja Laguksen\nsairauden tähden emme voi tarjota sitä. Don Juania harjotetaan ja\nsamoin Stradellaa, nyt kun Rykmentin tytär jätettiin. -- Suuri teatteri\nnäyttelee melkein tyhjille huoneille, niin että me kuitenkin olemme\nvähän onnellisemmassa asemassa. -- Minusta sinä voisit marraskuun\nalussa tulla tänne pariksi viikoksi katsomaan rva Winterhjelmiä ja\npuheosastoa. -- Kylpyparannuksilla olo on vaikuttanut hyvin Kaarloon,\nvaikka hän ikävä kyllä nyt on vilustunut ja saanut julman katarrin,\njoka luultavasti kestää koko talven.\" -- --\n\nTästä näkyy että oli perää tuossa Emilien kesällä kuulemassa\nkertomuksessa, että Ruotsalainen teatteri ottaisi esittääkseen samoja\noopperoita samaan aikaan kuin Suomalainen teatteri! Edelleen näemme\nettä rva Winterhjelm oli suostunut tulemaan marraskuulla, jolloin\npuheosasto toimisi Helsingissä ja lauluosasto Turussa. -- Tämän\nyhteydessä mainittakoon toisesta, vähän myöhemmästä (30/9) kirjeestä\nnti Elfvingille, että tämän teatterin ystävän alotteesta Turussa oli\nruvettu puuhaamaan arpajaisia Suomalaisen näyttämön hyväksi. Samassa\nkerrotaan erään teatterin suosijan (Julius Krohnin) lahjoittaneen sille\n1,000 markkaa, josta ei kuitenkaan saisi julkisesti mainita ennen kuin\nvuositileissä.\n\nTieto että uusi tenori tänä syksynä tulisi oopperaan herätti melkoista\nuteliaisuutta yleisössä. Hän saapui Helsinkiin 3/10. Samana iltana\nannettiin Trubaduri, jossa oopperassa kaukainen vieras muutama päivä\nmyöhemmin esiintyi ensi kerran. Tämä _Josef Navrátilin_ debyytti oli\nmitä mieltäkiinnittävin tapaus oopperamme elämässä, eikä siis kummaa,\nettä huone oli täpötäynnä. Morgonbladet lausuu siitä:\n\n\"Debyytti oli vaikutukseltaan yllättävä. Hra Navrátil valloitti yleisön\noikein ryntäämällä. Mitä voimakkaimmat kättentaputukset ja hyvä- sekä\nesiinhuudot ilmaisivat kuinka ihastuneita oltiin hänen ytimekkääseen,\ndramaattiseen lauluunsa. Hra Navrátililla on oivallinen, hyvässä\nkoulussa kehitetty tenoriääni ja hänen esityksensä on tarmokas ja\nilmehikäs. Semmoinen tenorilaulaja kuin Navrátil on erinomainen lisä\nSuomalaisen oopperan jäsenistöön ja on tuottava sille uutta loistoa.\nSelvästi näkyi että hra Navrátilin hehkuva esitys innostutti toisiakin\nesiintyjiä.\" --\n\nNavrátil oli syntynyt Böhmissä 1840 ja siis Suomeen tullessaan\nparhaimmassa ijässään, 35-vuotias. Ollen niinkuin nimikin ilmaisee\ntsekkiläistä kansallisuutta, hän oli ennen oopperalaulajana toiminut\nainoastaan kotimaassaan, Egerissä, Teplitzissä ja Pragissa; mutta hänen\nohjelmistonsa oli silti sangen runsas. Hän oli näet laulanut\nkolmattakymmentä tenoriosaa tavallisimmissa italialaisissa,\nranskalaisissa ja saksalaisissa oopperoissa (muun muassa Lohengrin ja\nTannhäuser) ja oli siis niin täysin tottunut, että hän saattoi\nvaikuttaa tottumattomampaan ympäristöön. Vartaloltaan hän oli\nlyhytläntä ja tanakka eikä hän kasvoiltaankaan ollut kaunis, mutta\nhänessä oli runsain määrin etelämaista tulisuutta ja osaten suurella\ntaidolla käyttää miellyttävää ja heleää, joskaan ei ylen voimakasta\nääntään, hän helposti sai unohtamaan mitä ulko-olennolta puuttui\nviehättävää. -- Kun Ericssonkin vielä oli oopperan palveluksessa,\nvoitiin olla jotenkin varmat siitä että ainakin tenoripuoli oli\nturvattu.\n\nTrubaduri esitettiin vielä 10/10 ja 12/10 ja Navrátilista sanottiin jo\nniiden iltojen jälkeen, että hänestä tulee yleisön suosikki, vaikka\nsamalla tunnustettiin, että Emmy Achté toki nyt niinkuin ennen antoi\nkokonaisuudelle vastustamattoman tenhovoiman. Toinen rooli, jossa\nNavrátil esiintyi, oli Edgardo Luciassa 15/10 Ja 17/10. Siinäkin hän\nlauloi vaikuttavasti, erittäinkin viimeisessä kuvaelmassa, joka vasta\nnyt näyttäytyi oikeassa valossaan. Sekstetti suoritettiin loistavasti\nja oli kohta toistettava.\n\nTällä aikaa oli Flotowin ooppera _Alessandro Stradella_, valmiiksi\nharjotettu ja näyteltiin ensi kerran 21/10 ihan täydelle huoneelle.\nTässä oopperassa esiintyi pääasiassa aivan uusia voimia: nimiroolissa\nNavrátil, Leonorana nti _Mathilda Wecksell_ [runoilija J. J. Wecksellin\nsisar], jonka nimeä ei ennen ole mainittu tässä kertomuksessa, Bossin\nosassa Bergholm sekä rosvoina maisteri _W. O. Gottlund_ ja Aspegren.\n\"Syvällä, lempeällä intomielellä Navrátil lauloi Stradellan osan.\nVarsinkin oli hänen laulunsa kolmannen näytöksen rukousaariassa,\njolloin Stradella tietämättään lumoaa rosvot, miellyttävä, lämmin ja\ntaiteellisen ihana. Tämän aarian esitti laulaja suomeksi; muutoin hän\nlauloi saksaksi (samoin kuin Edgardona; Manricon osassa hän oli\nkäyttänyt tsekinkieltä).\" Tietysti Navrátil palkittiin lämpimillä\nsuosionosotuksilla. Myöskin nti Wecksell sai yleisöltä myötätuntoisen\nkohtelun, vaikkei hänen tottumattomuutensa ollut omansa hankkimaan\nhänelle suurempaa menestystä. Laulajatar, joka oli harjottanut opintoja\nPietarissa, osotti kumminkin käyneensä hyvää koulua; hänen korkea\nsopranoäänensä oli aika hienosti kehitetty ja esitys laadultaan\nhuoliteltua. Bergholm oli tapansa mukaan tyydyttävä, ja rosvot\nsuorittivat koomilliset osansa sangen hupaisesti. -- Ooppera annettiin\nvielä kolme kertaa (24, 26 ja 28 p.). Lähinnä viimeinen oli Navrátilin\nja viimeinen nti Sofie Strömerin resetti-ilta. Tarkoitus oli ollut,\nettä laulajatar esiintyisi viimeisen kerran 27/10 niissä Norman,\nNoita-ampujan ja Fra Diavolon kohtauksissa, joissa hän enimmän oli\nmiellyttänyt yleisöä, mutta rva Achtén äkillisen sairastumisen tähden\nnäytäntö peruutettiin ja sijaan pantiin seuraavana iltana ohjelma,\nmissä lyhyeen Stradellaan oli liitetty Fra Diavolon ensi näytös. Tässä\njälkimäisessä oopperassa nti Strömerillä englantilaisena ladynä oli\nyksi onnellisimpia roolejaan, jossa hän sekä laulunsa että kujeellisen\nnäyttelemisensä kautta oli suuresti tyydyttänyt katsojia. Nyt yleisö\nvarsin lämpimästi ilmaisi myötätuntoisuuttansa ja kiitollisuuttansa\neroavalle laulajattarelle, jolla ei suinkaan ollut arvoton osa\nSuomalaisen oopperan voitoissa. -- Näytännön jälkeen oli Arkadian\nlämpiössä läksijäispidot, jossa Julius Krohn julkilausui juuri mainitut\ntunteet ja nti Strömerille muistolahjana annettiin pieni kokoelma\nsuomalaista kirjallisuutta. Tilaisuudessa oli saapuvilla nti Strömerin\nsulhanenkin, norjalainen insinööri Bonnevie. Häät vietettiin lauantaina\n30 p. lokak.\n\nOopperan näytäntösarja Helsingissä päätettiin Lucrezia Borgian\nkahdenkertaisella esittämisellä 31/10 ja 2/11. -- Sen jälkeen oli\nlauluosasto matkustava Turkuun, ollakseen siellä tammikuun\nkeskivaiheilla. Pari viikkoa rva Achtén oli määrä vielä olla mukana,\nmutta sitte laulajatar (joka oli yleisistä varoista saanut 1,500 mk:n\nmatkarahan) oli lähtevä ulkomaille. Niin aikoi Dunckerkin tehdä, joten\noopperan jonkun aikaa oli tultava toimeen ilman heitä. Rva Achtén\nsijaan oli kuitenkin Ida Basilier astuva uuden vuoden alusta.\n\nKun oopperaseurue muutti Turkuun, oli puheosasto jo tullut\npääkaupunkiin, jossa se nyt oli antava näytäntöjä rva Winterhjelmin\nkanssa. Tämä taiteilijatar oli lokakuun viime viikolla saapunut Turkuun\nja toimeenpantuaan siellä draamallisen iltaman (Tanssikengät,\nmestauskohtaus Daniel Hjortista y.m.) hän 1 p. marrask. tuli\nHelsinkiin.\n\nEnsimäinen puhenäytäntö oli 5/11, jolloin rva Winterhjelmiä lämpimästi\ntervehdittiin taiteellisesti ja historiallisesti yhtä merkillisessä\nLea-roolissaan. Sitä paitse näyteltiin Mustalainen, jonka pääosan\nLundahl esitti eloisasti ja hyvällä värityksellä sekä Toinen tai toinen\nnaimaan, jossa Vilho Jakob Grimminä etupäässä huvitti katsojia. Kun\nsama näytäntö oli uudistettu 7/11 annettiin 9/11 Brachvogelin Narcisse\nRameau, rva Winterhjelm madame Pompadourina. Tuskin tarvitsee sanoa,\nettä suuri näyttelijätär mestarillisesta luonteenkuvauksestaan ansaitsi\nja sai innostunutta tunnustusta; mutta ei paljo vähempää tyydytystä\nherättänyt se, että Lundahl nimiroolissa ja rva Aspegren m:lle\nQuinaultina osottivat sangen merkillistä edistystä. Varsinkin edellinen\nnäytteli useissa kohdin sillä välittömällä intomielellä, joka\nvastustamattomasti vaikuttaa katsojaan, ja jälkimäinenkin ilmaisi\nkehittynyttä kykyä. Molemmille sopi jo antaa taiteilijan nimi, koska\nolivat päässeet sille asteelle että voivat harkita tehtävänsä\nkokonaisuutena, jonka ilmisaattamiseksi yksityispiirteet olivat\nyhteenliitettävät. Itse roolin laatu teki, että Lundahlin esitys tässä\nkohden oli suuriarvoisempi. Paitse pienempiä yksityiskohtia\nhuomautettiin, että puhelukohtaukset olivat heikommat. Näytäntö\nuudistettiin 11/11 ja 14/11.\n\nLähinnä sen jälkeen tuli Maria Tudor, 18/11 ja 21/11, hyville\nhuoneille. Rva Winterhjelmin erinomainen esitys tässä näytelmässä oli\nsama kuin ennen; sitä vastoin kotimaiset avustajat eivät saaneet\nmainittavaa kiitosta. -- Se päivä, jolloin Maria Tudor esitettiin ensi\nkerran, oli rva Winterhjelmin 37 syntymäpäivä. Sen johdosta Suomalaisen\nteatterin johtokunta kävi hänen luonaan kunniatervehdyksellä ja pyysi\nsaada maalauttaa hänen muotokuvansa Lean roolissa; kuva olisi\nsäilytettävä Arkadiateatterin lämpiössä, muistona hänen vaikutuksestaan\nnäyttämömme hyväksi. Sitä paitse seurueen jäsenet lahjoittivat rva\nWinterhjelmille albumin, jossa oli heidän kaikkien muotokuvat.\nMyöhemmin kävi joukko ylioppilaita, joihin muutakin yleisöä oli\nliittynyt, tervehtimässä taiteilijatarta laululla. -- Muotokuvan\nmaalasi rva Winterhjelmin täällä ollessa nuori Albert Edelfelt, ja on\nse nykyään sijoitettu Kansallisteatterin lämpiöön, jonka\nmuotokuvakokoelmasta se on ensimäinen eli vanhin.[63]\n\nNäinä päivinä Suomalainen teatteri sai vastaanottaa 2,194:04 markkaa,\ntulot teatterin matkarahaston hyväksi toimeenpannuista arpajaisista\nTurussa. Yritys oli, niinkuin edellisestä tiedetään, syntynyt nti\nElfvingin alotteesta. Emilie Bergbomin kirjeestä 22/11 näkee, että\ntoimeenpanijoilla oli ollut paljo vastuksia voitettavana, mutta \"loppu\nhyvä, kaikki hyvä\". Edelleen saamme siitä tietää, että turkulaiset\nystävät olivat päättäneet kehottaa samanmielisiä henkilöitä muuallakin\nryhtymään samanlaisiin puuhiin. Olihan ilahduttavaa ja rohkaisevaa\nBergbom-sisaruksille kokea tämäntapaista ystävällistä myötävaikutusta.\nSamassa kirjeessä Emilie lausuu:\n\n-- \"Hyvin hauskaa on jälleen nähdä puheosastoa ja me olemme varsin\ntyytyväisiä sen edistykseen. -- Rva Raa on sama uskollinen, yritystä\nharrastava ystävä kuin aina; me saamme pitää hänet noin 10 tai 12 p:ään\njouluk. Hänen miehensä täytyy olla kotona jouluksi [hra Winterhjelm oli\ntullut Helsinkiin marraskuun keskivaiheilla viipyäkseen niin kauvan\nkuin rouvansakin]. Yleisö ei ole samassa määrässä tyydyttävä; se on\nkyllä ystävällinen ja mieltynyt, mutta ei läheskään niin lukuisa kuin\ntarpeellista olisi. Draamallista taidetta harrastetaan nykyään kovin\nvähän. Minun mielestäni ooppera edustaa alhaisempaa kantaa, mutta\nvalitettavasti minä en ole yleisö. -- Luultavasti Lundahl saa ensiksi\nnauttia matkastipendiä.\" --\n\nEdelleen näyteltiin 23/11 ja 25/11 Deborah, jota seurue ei ennen ollut\nesittänyt Helsingissä. Rva Winterhjelm esiintyi pitkässä nimiroolissa,\njonka hän oli oppinut suomeksi. Loistavin oli hän 4:ssä näytöksessä,\nmissä petetty juutalaistyttö kiroaa rakastajaansa. Muista mainitaan nti\nTötterman, joka näyttäytyi entistä tottuneemmaksi näyttämöön ja\nnäytteli teeskentelemättömän sydämellisesti, ja Vilho, joka hyvin\nsuoritti kyläkouluttajan osan. Vanhan juutalaiseukon pienessä roolissa\nnti Emilie Stenberg ensi kerran astui näyttämölle Helsingissä.\nKielenkäyttö ilmaisi ettei suomi ole ollut hänen jokapäiväinen\nkielensä, mutta näyttelemisessä oli alkuperäistä voimaa, joka todisti\nluontaista taipumusta näyttämötaiteeseen. -- Ohjelma 28/11 alkoi\nOfeliakohtauksilla Hamletin neljännestä näytöksestä ja päättyi\nYhdistysjuhlaan. Jälkimäisen kappaleen esitystä sanotaan onnistuneeksi\nja erittäin kiitetään Vilhoa kauppaneuvoksena, Kalliota vahtimestarina\nja nti Aalbergia miellyttävänä Ludmillana. Kaksi päivää myöhemmin 30/11\noli ohjelman ytimenä samat kohtaukset Hamletista ja unissakävijäkohtaus\nMacbethista; edellä kävi Anna Skrifvars ja jälkeen tuli Kihlaus.\nShakespeare-kohtauksissa esiintyi tietysti rva Winterhjelm. -- Sitte\nseurasi 3/12 ja 5/12 Sven Dyringin koti, jossa rva Winterhjelm suoritti\nRagnhildin osan. Ragnhild oli varma ja eheä luonne- ja kohtalokuvaus,\nniinkuin taiteilijattarelta saattoi odottaa; mutta verraten hyvin\nonnistuivat myöskin rva Aspegren Guldborgina ja nti Tötterman\nRegissana. Sitä vastoin vaivasi sekä Böökiä Stig Hvidenä että Leinoa\nuskollisena palvelijana liiallinen tunteellisuus, vaikkei se estänyt\nesitystä sujumasta tasaisesti ja kokonaisuutta tekemästä vaikutusta.\n\nTämän jälkeen rva Winterhjelm esiintyi ainoastaan kolme kertaa:\nnimittäin 7/12 Ofelian mielipuolisuuskohtauksessa Hamletissa, jonka\nohella annettiin Mustalainen, loppukuvaelma Luciasta sekä Remusen\nkotiripitykset; 9/12 taiteilijattaren itsensä toimeenpanemassa\niltamassa, jonka ohjelma oli sekakielinen, siinä kun rva Winterhjelm\nyhdessä rva Kruskopfin (o.s. Grabow), entisen ruotsalaisen\nnäyttelijättären, kanssa näytteli huvinäytelmän Balskorna\n(Tanssikengät), saman rouvan ja hrojen Agardhin, Renholmin ja Böökin\nkanssa kohtauksia Regina von Emmeritz'istä, ja Lean suomalaisten\nnäyttelijäin avustamana, jonka ohella Bergholm, Navrátil ja Ericsson\nlauloivat; ja vihdoin 12/12 Maria Tudorissa. Tämä viimeinen näytäntö\nmuodostui kauniiksi hyvästijättö-juhlaksi. Kun murhenäytelmä oli\npäättynyt ja rva Winterhjelm jo useat kerrat innostuneesti\nhuudettu esiin, tapahtui mitä loistavin kunnianosotus siten että\norkesterinjohtaja ojensi näyttämölle esiintyvälle rva Aspegrenille\n_kultaisen laakeriseppeleen_, jonka tämä soittokunnan toitottaessa ja\nyleisön huutaessa: \"eläköön!\" laski taiteilijattaren päähän. Oli\njuhlallinen ja liikuttava hetki, kun mahdollisen suurin ylistyksen ja\nkiitollisuuden osotus suomalaisen teatteriyleisön puolesta annettiin\nLean unohtumattomalle esittäjälle.\n\nSemmoinen oli yleisön kiitos taiteilijattarelle; Kaarlo Bergbom taasen,\njonka välityksellä rva Winterhjelm oli tullut tehneeksi mitä hän tehnyt\noli suomalaisen näyttämön hyväksi ja joka samalla paremmin kuin muut\noli oppinut tuntemaan hänet ihmisenä, kirjoitti 14 p. jouluk. hänen\nalbumiinsa seuraavat sanat:\n\n    Ruusujaan, ohdakkeitaan, ne kohtalo tarjosi sulle,\n    Ruususet muille sa annoit, itselles ohdakkeet vaan.\n\n    Suuri, missä tavalliset ihmiset ovat pienet;\n    Pieni, missä tavalliset ihmiset ovat suuret.\n\nKahdesta juurikään mainitusta ohjelmasta lukija on huomannut, että\nlauluosasto oli palannut Helsinkiin. Ennen kun jatkamme kertomustamme\nnäytännöistä Helsingissä, on katsaus luotava oopperan vierailuun\n_Turussa_. -- Siellä alotettiin Lucrezia Borgialla, joka esitettiin\nkolme kertaa, 7, 9 ja 10 p. marrask. Siinä esiintyivät samat\ntaiteilijat kuin Helsingissä, mutta kohta sen jälkeen Duncker matkusti\nulkomaille (Berliniin ja Parisiin) ja nti Tallgren oli niinikään vapaa.\nNäissä ensimäisissä näytännöissä oli vähänlaisesti väkeä, vaikka esitys\nolisi ansainnut parempaa kohtelua yleisön puolelta. Achté oli lyhyessä\najassa saanut puutteellisen soittokunnankin jotakuinkin kuntoon ja\npääroolit olivat hyvissä käsissä. Nervander huomauttaa seikkaperäisessä\narvostelussaan, että rva Achté ei pannut painoa Lucrezian luonteen\nepäinhimilliseen puoleen vaan jalosti sitä, samalla myöntäen että hänen\nluonnekuvansa oli rikaspiirteinen ja draamallinen (esim. kohtauksessa\nherttuan kanssa 2:ssa näytöksessä). Duncker Ferraran herttuana olisi\nsaman arvostelijan mukaan saanut käyttää voimakkaampia värejä.\nVarsinaiseksi loistokohdaksi muodostui kolminlaulu 2:ssa näytöksessä.\n-- Toiseksi tuli kaksi Lucia-näytäntöä, 14/11 ja 16/11, joissa Navrátil\nensi kerran lauloi Turussa ja jotka annettiin ihan täysille huoneille.\nUusi tenori tuli kohta yleisön suosikiksi, ja rva Achtén nerokas esitys\nLuciana näyttää, jos mahdollista, vaikuttaneen entistä syvemmin.\nJälkimäinen näistä näytännöistä oli viimeinen, missä rva Achté lauloi,\nkohta sen jälkeen hän matkusti Tukholman kautta Parisiin. -- Kolmas ja\nviimeinen tällä erää annettu ooppera oli Alessandro Stradella, joka\nesitettiin neljä kertaa, 21-28 p. Tässäkin oli Navrátilin menestys\ntäydellinen. Yleisön mieltymys nousi nousemistaan ja saavutti\nihastuksen huipun Stradellan rukouskohtauksessa viime näytöksessä.\nTurun yleisö kohteli nti Weckselliäkin myötätuntoisesti, eikä kumma,\nsillä hän oli Turussa syntynyt, vaikka sittemmin Helsinkiin muuttanut.\n\nPalattuaan pääkaupunkiin lauluosasto ei enää vanhalla vuodella\nesittänyt mitään oopperaa. Lydia Laguksen pitkällinen sairaus oli,\nniinkuin jo tiedetään, estänyt syksyä varten laaditun suunnitelman\ntoteuttamista. Rykmentin tytär ja Don Juan, joista varsinkin\njälkimäinen oli ajateltu näytäntökauden alkupuolen loistokohdaksi,\njäivät odottamaan suosiollisempaa aikaa. Kuitenkin laulajatar\njoulukuulla oli niin toipunut, että ryhdyttiin uutta oopperaa\nharjottamaan, ja oli Ernani ensimäinen, johon käytiin käsiksi.\n\nLauluosaston valmistaessa uutta puheosasto näytteli. Ennen joulua\nannettiin kaksi näytäntöä, joista toisessa 19/12 kolme iloista\nhuvinäytelmää: ensi kerran esitetty G. von Moserin 1-näytöksinen _Onhan\npappa sen sallinut_, jossa Vilho ja Tervo sekä neidit Aalberg ja\nStenberg huvittivat \"naturalistisella esityksellään\", Ei ollenkaan\nmustasukkainen, missä rva Aspegrenia kiitetään \"vivahdutetusta ja\neloisasta näyttelemisestä\" ja Suuria vieraita, jossa Vilho voitti\ntoiset \"oivallisella irvikuvamaalauksella\". Vuoden viimeiset näytännöt\nolivat 26/12, jolloin ohjelmana oli Preciosa, nimiroolissa nti Aalberg,\njoka viehättävällä olennollaan teki edullisen vaikutuksen ja sai\nkättentaputuksia ja esiinhuutoja osakseen, ja 28/12, jolloin näyteltiin\nMarianne, jossa rva Aspegren kyvykkäästi kuvasi päähenkilön ja Leino\nMariannen miehenä Bertrandina esiintyi tavalla, joka tuotti kunniaa\nnuorelle näyttelijälle.\n\nUuden vuoden päivänä 1876, kolme vuotta runoilijan kuoleman jälkeen,\nnäyteltiin Kiven Nummisuutarit ensi kerran Helsingissä. Yleisö\nvastaanotti merkillisen uutuuden suurella mielihyvällä, vaikka komedia\nhuolimatta lyhennyksistä tuntui pitkältä ja esityksen realismi hieman\nliialliselta. Se joka epäilemättä onnistui parhaiten oli Benjamin\nLeino. Näyttelijä oli tyystin harkinnut osansa ja suoritti sen\njohdonmukaisesti; hän antoi Eskossaan eheän tyypin, ja se on enemmän\nkuin voidaan vaatia vasta-alkajalta.\n\nMuutkin pääosat esitettiin hyvin ja koomillisella voimalla, varsinkin\noli Vilho hyvä Topias, Kallio Sepeteus ja eräs \"amatööri\" lautamies.\nSitä vastoin Lundahl Nikona ei samassa määrässä tyydyttänyt katsojia.\n-- Näytelmä annettiin vielä kaksi kertaa 7/1 ja 9/1, joista jälkimäinen\nnäytäntö oli puheosaston viimeinen. Oli näet päätetty että sen nyt tuli\nlähteä itäänpäin, aina Pietariin saakka. Teatterin ystävät, jotka\nylipäätään olivat olleet sangen tyytyväisiä puheosaston edistykseen,\npitivät mainitun näytännön jälkeen seurueelle jäähyväiskekkerit\ntoivottaakseen sille onnea uudelle kiertomatkalle.\n\nOhimennen mainittakoon, että Törmänen syksyn alusta oli oleskellut\nKööpenhaminassa, josta hän lähetti tyytyväisiä kirjeitä. Hän ei voinut\nkyllin kiittää tri W. Thomsénin ja prof. Hoedtin suurta ystävällisyyttä\nhäntä kohtaan. Heidän avullaan hän sai vapaan pääsön kunink. teatterin\nnäytäntöihin, ja hän näyttää ripeästi edistyneen näyttämön ja\ndraamakirjallisuuden tuntemuksessa. Milloin hän ei ollut teatterissa\nhän luki ja käänsi näytelmiä. Loppuajalla Törmäsen terveys oli huono,\nmutta silloin hän asuikin Thomsénin luona, eläen \"kuin taivaan ilossa\".\n\"Lieneekö muualla maailmassa hänen perheensä vertaista väkeä!\"\nPietarissa Törmänen jälleen yhtyi seurueeseen.\n\nOopperanäytännöt alkoivat Verdin _Ernanin_ ensi illalla 4/1 ja\nannettiin tämä ooppera kuusi kertaa peräkkäin, viimeinen 16/1. Huoneet\nolivat hyviä ja yleisön tyytyväisyys eneni samassa määrässä kuin\nesitys ilta illalta tuli täydellisemmäksi. Pääansio oopperan\nmenestyksellisestä suorituksesta oli tällä kertaa mieslaulajien\npuolella. Nimiroolissa oli Navrátil niin etevä, että sitä sanottiin\nhänen parhaimmaksi osakseen; sekä laulaen että näytellen oivallisesti\nloi hän eloisan ja kauniin kuvan V. Hugon aitoromanttisesta sankarista.\nElviran osa oli uskottu nti Wecksellille, joka kyllä osotti\nhuomattavasti edistyneensä ensi debyyttinsä asteelta ja myöskin osasi\nvaikuttavasti ottaa osaa yhteislauluun; mutta toiselta puolen ei ollut\nriittävästi kypsynyt onnistuakseen semmoisissa vaativammissa kohdissa\nkuin esim. ensi näytöksen suuri aaria. Sen ohella tehtiin muistutuksia\näänen väräjämisestä, jota, joskin sitä oli koulussa opetettu, ei voitu\nlukea hänen laulunsa ansiopuoliin. Carlo I:nä Achté onnistui paremmin\nkuin yhdessäkään edellisessä roolissa. Hänen komea vartalonsa ja\nmahtava äänensä olivat siinä paikallaan ja hän esitti oivallisesti\nuseimmat lauluosansa; resitatiivissa sitä vastoin lausunta antoi\naihetta muistutuksiin. Vihdoin oli Bergholmilla vanhan Silvan osassa\nkiitollinen tehtävä, josta hän suoriutui ansiokkaasti. Pienienkin osien\nedustajat saivat kiitosta: nti _Alma Wikström_[64] -- Giovanna,\nEricsson -- Riccardo, Aspegren -- Jago. Orkesterin johto oli Richard\nFaltinin taatuissa käsissä. Oopperan esittäminen lakkautettiin tällä\nkertaa siitä syystä että Achté matkusti ulkomaille, jonne hänen\nrouvansa oli marraskuulla lähtenyt.\n\nTammikuun lopulla annettiin neljä kertaa Alessandro Stradella, jonka,\nkiitos olkoon Navrátilin, yleisö mielellään kuuli uudestaan.\nKolmannella kerralla 27/1 ojennettiin taiteilijalle laakeriseppele,\njonka nauhoissa nähtiin \"Z. Topeliuksen ehdottamat suomalaiset värit,\nvalkea ja sininen\".\n\nNäin vuosi oli alkanut verraten hiljaisesti, mutta nyt _Ida Basilier_\noli tulossa. Loistavan kotimaisen konserttimatkansa jälkeen laulajatar\nsyksyllä oli matkustanut Kristianiaan herättääkseen siellä saman\nriemastuksen kuin muualla (jäähyväislaulajaisista puolet yleisöä palasi\ntilan puutteesta) ja sitte Göteborgin kautta Lyybekkiin, jossa hän\nesiintyi Rosinana, ollen sielläkin suosionosotusten esineenä, jommoisia\nvanhan hansakaupungin teatterissa tuskin ennen oli nähty. Tällä ajalla\nsovittiin kirjeenvaihdossa Emilie Bergbomin ja laulajattaren välillä\nvierailusta Helsingissä. Nti Basilier lupasi tulla helmikuun alussa ja\nhän toivoi saavansa ensiksi esiintyä \"vanhassa Jeannetten häissä\",\nensimäinen uusi ooppera olisi Faust, maksu määrättäisiin sen mukaan\nkuin hän tekee hyötyä -- \"kaikissa tapauksissa en laula Suomessa\ntulojen tähden, vaan sen tähden että mieleni tekee laulaa\". Lyybekistä\nhän matkustaisi Viipuriin, jossa aikoi vähän viipyä Forsténin\nperheessä, jonne Margaretan osa oli lähetettävä, niin että hän voisi\nsiellä opetella sitä. -- Tämän mukaan Ida Basilier tulikin Viipuriin\ntammikuun keskivaiheilla. Kun Fichtelbergerin oopperaseurue paraikaa\nantoi siellä näytäntöjä, taiteilijatar yleisön suureksi ihastukseksi\nesiintyi näyttämöllä Rosinana ja antoi sitä paitse konsertin.\nHelsinkiin hän saapui 29/1 ja tervehdittiin häntä asemalla raikkailla\neläköönhuudoilla.\n\nEnsimäinen näytäntö, jossa Ida Basilier esiintyi, oli 1/2, ja käsitti\nohjelma: _Jeannetten häät_ sekä 2:sen ja 3:nnen näytöksen Stradellasta.\nMainehikkaaksi tullut laulajatar vastaanotettiin myrskyisillä\nsuosionosotuksilla, jotka yhä kiihtyivät kun nähtiin ja kuultiin,\nkuinka loistavan taiteellisesti ja suloisesti hän nyt esitti\nkujeellisen Jeannetten, jona hän puoli kuudetta vuotta varhemmin oli\nensi kerran astunut näyttämölle. Pesonen oli sangen miellyttävä\nJean. -- Sen jälkeen seurasi 3/2 ja 6/2 sekaohjelma, joka alkoi\nkonserttiosastolla ja päättyi Jeannetten häihin. Sillä välin oli\nGounodin ooppera _Faust_ harjotettu valmiiksi ja oli sen loistava ensi\nilta, johon jo hyvissä ajoin piletit myytiin korotettuihin hintoihin,\n10/2. -- Eilen, sanotaan Morgonbladetissa seuraavana aamuna, näytti\nSuomalainen ooppera runsaassa ja hämmästyttävässä määrässä mitä se voi\naikaansaada. Näytäntö oli suuri merkitykseltään ja vaikutukseltaan.\nTämä ooppera ei ole helposti näyteltyjä ja sen eilinen, odottamattoman\nhyvä onnistuminen todistaa silmin nähtävästi mikä elämänvoima piilee\nsuomalaisessa lyyrillisessä näyttämössä. Uskallamme sanoa, että yleisö\nharvoin on mennyt teatterista semmoisen tunnelman vallassa kuin eilen.\nEi ainoastaan Navrátil ollut hehkuva, etevä Faust ja Ida Basilier\ninnostuttava Margareta, vaan muutkin suorittivat osansa niin, että\nkokonaisuus oli ilmehikkään draamallisen ja musikaalisen eloisuuden\nleimaama. Bergholm Mefistona, Ericsson Valentinina, rva Aura Thuring\nSiebelinä pitivät kaikki hyvin puoliaan, köörit olivat oivalliset,\nyhteisnäytteleminen varsin tyydyttävä, näyttämöllepano kiitettävä.\nIhastus oli yleinen ja paitse esiintyviä huudettiin orkesterin johtaja,\nFaltin, ja kaiken luoja, Kaarlo Bergbom, näyttämölle vastaanottamaan\nsydämestä lähtenyttä kiitosta.\n\nKun ooppera sen jälkeen oli esitetty kaksi kertaa 11/2 ja 13/2,\ntuli Navrátilin vilustumisen tähden puolentoista viikon pysähdys,\njolloin annettiin Jeannetten häät konserttiosaston kanssa. Neljäs\nFaust-näytäntö oli 23/2 ja seurasi niitä sitte vielä kahdeksan yhdessä\njaksossa (viimeinen 12/3) ja myöhemmin lisäksi neljä, 23/3 ja 26/3 sekä\n9/4 ja 19/4, joten tämä ooppera yhtenä ainoana kevätkautena näyteltiin\nkaikkiaan 16 kertaa -- todella suuremmoinen ennätys silloisessa\nHelsingissä.\n\nJa menestys oli hyvin ansaittu, sillä Faustin esitys oli ei ainoastaan\netevintä mitä Suomalainen ooppera siihen saakka oli aikaansaanut, vaan\nylipäätäänkin erittäin tyydyttävä. Sanomattakin on selvää, että\nnäyttämöllejärjestely oli vaatimaton verrattuna siihen mitä nähdään\nsuurissa teattereissa; mutta toiselta puolen Bergbom oli osannut\ntoimittaa kaikki niin, ettei draamallisen toiminnan kehyksessä huomattu\nmitään häiritsevää puutetta. Edelleen oli Faltin innostuksella\nharrastanut orkesterin kohottamista tehtävän tasalle -- ja siinä\nonnistunutkin, ja köörit olivat erinomaisesti harjotetut, vapaaehtoiset\navustajat kun eivät olleet säästäneet aikaa eikä työtä.[65] Mitä\nsolisteihin tulee on kyllä totta että Margaretan osa oli vähemmän Ida\nBasilierin luonteenlaadun mukainen kuin Rosinan, mutta silti hän kykeni\npitämään esitystään taiteellisella kannalla. Hän pani pääpainon\nGretchenin, tuon kokemattoman porvaritytön viattomuuteen,\npuhtauteen ja herttaiseen vaatimattomuuteen, mutta saatti myöskin\nsydäntäkouristavasti ilmi hänen tuskansa ja epätoivonsa huomatessaan\nitsensä rikolliseksi ja ylenannetuksi. Toisluontoinen taiteilijatar\nolisi tehnyt luonteen hehkuvammaksi ja intohimoisemmaksi, vaikka tuskin\nsentään todellisemmaksi. Navrátil, joka lauloi kauniimmat osat ja\nsuurimmankin osan rooliaan suomenkielellä (muun osan saksaksi) oli\nniinikään tehtävänsä tasalla. Sitä vastoin Mefistofeles oli liian\nvaikea Bergholmille, eikä sitä sovi ihmetellä, sillä onhan se\noopperakirjallisuuden vaativimpia. Kumminkin hän teki asiansa niin,\nettä esitys kävi päinsä ja muutamin kohdin ansiokkaastikin. Ericssonin\nValentin näytti huomattavaa edistystä ja rva Aura Thuring antoi niin\nmiellyttävän ja johdonmukaisesti väritetyn kuvan Siebelistä, että se\nolisi luettu kunniaksi näyttämöön tottuneellekin. Nti Wikström vihdoin\nesitti Marthan ja Bergbomin löytämä \"pikku tenori\" Lindström Wagnerin\nosan niinkuin vasta-alkajilta saattoi odottaa. -- Että ensi illan\nriemastus ei ollut turhanpäiväinen ja aiheeton, todistaa parhaiten\nnäytäntöjen tavaton luku. Seitsemännen näytännön jälkeen lakkautettiin\npilettien hinnankorotus. Esimerkkinä että yleisön innostus oli kestävää\nlaatua, mainittakoon mitä sanotaan kymmenennestä näytännöstä 8/3:\nyleisö oli lukuisa ja \"suurimmassa määrässä sähkötetty\", salonki kaikui\nsuosionmyrskyistä, kolmannen näytöksen lopussa nti Basilier sai mitä\nkomeimman jättiläiskukkakimpun ja näytännön lopussa huudettiin\nlaulajatar, Navrátil ja Bergbom useita kertoja esiin ja näyttämölle\nheitettiin joukko kukkakimppuja!\n\nLuonnollista on että Ida Basilierin pitkä vierailu sai yleisön\nvertaamaan häntä Emmy Achtéhen ja väittelemään kummankin ansioista.\nKaikuna näistä väittelyistä saattaa pitää erään nimettömän[66]\nkirjoituksen Morgonbladetissa (9/3), jossa molemmat laulajattaret\nsaavat täyden tunnustuksen. Siitä lainaamme seuraavat rivit:\n\n\"Suomalaisella oopperalla on ollut se erinomainen onni, että sen ensi\naskeleita on tukenut kaksi kykyä, joiden vertaista tuskin voi toivoa\nSuomessa nähtävän ja kuultavan vuosikymmenien kuluessa. Tämä onni on\nniin suuri, että miten paljo luotettaneekaan johtajan suureen taitoon\nja tarmoon, Suomalainen ooppera tuskin sitä ilman olisi ollut\nmahdollinen. -- -- Vanhemmat henkilöt maassamme, jotka ovat kuulleet ja\nnähneet Jenny Lindin näyttämöllä, sanovat rva Achtén esiintymisen\nmuistuttavan heitä tästä perin draamallisesta laulajattaresta. Hänkään\nei ollut paikallaan konsertissa; vasta näyttämöltä hänen äänensä\nyhdessä ylen etevän näyttelemisen kanssa oikein ihastutti.\nMielipuolisuuskohtaus Luciassa oli hänenkin etevimpiä loistokohtiaan.\nOlemme kuitenkin kuulleet samojen henkilöiden vakuuttavan, että\nStrömer-Achté näyttelemiseen nähden voidaan asettaa suuren\nlaulajattaren rinnalle. Pacius kuuluu ensi kerran palattuaan\nLucia-näytännöstä Suomalaisessa teatterissa innostuneena huudahtaneen:\n'So was hab' ich noch nie gesehen und gehört!'[67] Ja joskin luultavaa\non, että hän tyynemmällä hetkellä olisi mukaillut lausettaan, niin on\nselvää että kyky, joka viettelee semmoisen asiantuntijan semmoiseen\nhuudahdukseen, ei ole jokapäiväinen laatuaan. -- -- Jo kasvojeneleet\nasettavat hänet suurten näyttämötaiteilijain tasalle. Komea, mutta\nsamalla notkea vartalo, kaunis, ilmehikäs ulkonäkö ja luonnonraitis\nrohkeus, joka ikäänkuin leikkii mitä kiihtyneimpien sieluntunnelmien\nesittämisellä, ovat lahjoja, jotka ovat määränneet hänen taiteellisen\nkutsumuksensa. Lisää siihen laulutaito, joka halusta noudattaa\ninnostuksen käskyä, ja varma käsitys siitä mitä olosuhteet myöntää sen\nkäskeä, niin selittää tämä ansiopuolten sarja sen mahtavan vaikutuksen,\njonka hän erehtymättömästi on aikaansaanut.\"\n\n\"Yhtä varmaan kuin opera seria on rva Achtén, yhtä varmaan on opera\ncomique nti Basilierin ala.\"\n\n\"Nti Basilierin näytteleminen ja laulu ovat laatuaan sentapaista, joka\nainoastaan etevimmillä lyyrillisillä näyttämöillä on tarjona. -- Vaikea\non sanoa kummalleko suomalaisen laulunäyttämön suurelle laulajattarelle\nluonto on lahjoittanut rikkaamman äänen. Nti Basilieria ei ole koeteltu\nlaulussa, jonka tulee ilmaista korkeinta intohimoa. Että rva Achtén\nääni semmoisissa kohdissa joskus tuntuu väkinäiseltä ei ole lainkaan\nihmeellistä. Sillä eivät mitkään muut, ei mies- eikä naisäänet, kuin\nitalialaiset täysin riitä semmoisiin voimankokeihin. Korkeassa\näänistössä on nti Basilier ehdottomasti voitolla. Hänen sillä\näänikerralla liukas huiluäänensä vaikuttaa kahdenkertaisella voimalla\nhänen erinomaisen laulutaitonsa kautta. Yhdessä vilkkaan, keveän,\nranskalaisesti iloisen ja kuitenkin hienotunteisen näyttelemisen kanssa\nsaa tämä laulu dramaattisen ilmeen, joka tekee nti Basilierin\nesiintymisen verrattomaksi, nimittäin meillä ja suomalaiselta\nlaulajattarelta. Sillä kuinka harvinainen rva Achtén tapainen\ndraamallinen kyky ja laulutaito lieneekin, voi Suomalainen ooppera\nkuitenkin toivoa, että se tulevaisuudessa olisi joskus korvattavissa.\nMutta semmoinen ranskalainen eloisuus ja suloisuus kuin nti Basilierin\non suora poikkeus kaikesta suomalaisesta. -- -- [Puhutaan sitte\njännityksestä, millä odotettiin laulajattaren esiintymistä Faustissa].\nPietarissa on Pattin 'juveliaaria' kaiken ihastuttavan laulun non plus\nultra. Ja mikä ihme! Arkadiateatterimme oli juuri tätä aariaa varten\nsaava helmilaulajattaren, jonka vertaista helmien luojaa ja sirottajaa\nharvat ovat kuulleet, jotka eivät ole kuulleet jumalallista Pattia.\nMutta nti Basilier täyttää Margueriten osan ei ainoastaan viehkeällä\nlaululla, vaan näyttämöllisellä taiteella, joka on herättänyt iloista\nhämmästystä ja, jos mahdollista, enemmän ihailua kuin Rosina. -- --\nOikein oivaltaen mitä Goethen Gretchen on ja on oleva, hän ei ole\nnäyttelemisessä eikä laulussa tavotellut suurta traagillisuutta. Hänen\nhiljainen sydämellinen, kohtaloonsa alistuvainen Margueritensa ei ole\ntärisyttänyt katsojaa, vaan valloittanut kaikkien sydämet. Se on\nenemmän kuin Gounodin Marguerite oikeastaan voi vaatia, mutta johon\nGoethen Gretchenillä on täysi oikeus.\"\n\n\"Mutta todellisuudessa tämä on enemmän kuin on pyydettävä\ndraamalliselta laulajalta hänen oman alansa ulkopuolella. Olisi halu\nsanoa: semmoinen monipuolisuus on liikaa. Rva Achté sai pienen\nnaisellisen päähänpiston esiintyä Fra Diavolossa ja teki siinä aivan\noikein korkeampien vaatimusten kannalta katsoen -- rakastettavan\nfiascon. Siihen oli hänellä täysi oikeus. Sillä korkeatraagillinen kyky\nniinkuin hänen ei voi antaa parempaa kielteistä todistusta siitä mikä\nhänen oikea kutsumuksensa on. Nti Basilierin kyky on selvästi\nmonipuolisempi. Hän liikkuu myös vapaasti konserttisalissa, joka\ntositeossa on lähempänä koomillista kuin traagillista näyttämöä.\" --\n\n\"Pääkaupungin yleisö ei väsy kuulemaan ja ihailemaan nti Basilieria;\nmutta rva Strömer-Achtéta ei sentähden vähemmän kaivata. Kun hän\njälleen esiytyy, on Suomalaisen oopperan ystävillä oleva uusi\njuhlapäivä.\" --[68]\n\nVaikka Faustin kahdestoistakin näytös annettiin hyvälle huoneelle, oli\naika tullut tarjota vaihtelua. Donizettin _Rykmentin tytär_, jonka\nnimiroolissa Ida Basilier oli niittänyt laakereita Tukholmassa, olikin\nvalmis ja esitettiin ensi kerran 14/3. Tässä koomillisessa oopperassa\nlaulajatar jälleen oli omalla alallaan, niin ettei kellään ollut\nvähintäkään aihetta muistutuksiin. Itse asiassa hän Mariena,\nkrenatöörirykmentin holhottina, kerrassaan hurmasi yleisön. Hänen\nlaulunsa ja näyttelemisensä viehätti yhtä hyvin taiteellisuutensa kuin\nluontaisen raittiin huumorinsa kautta. Myrskyisimmät olivat\nsuosionosotukset jäähyväiskavatinan jälkeen toisessa näytöksessä, jonka\nesitys oli lämmin ja ihastuttava. Onnellisen rakastajan, Tonion, osa\noli Ericssonilla; Bergholm esiintyi kersantti Sulpicenä ja nti Wikström\nmarkisinnana. Sotilasköörit laulettiin reippaasti ja soinnukkaasti, ja\norkesteri oli viritetty iloiseen tunnelmaan. -- Samalla menestyksellä\nnäytäntö uudistettiin yhdessä jaksossa kolme kertaa (15, 17 ja 19 p.).\nViimeisenäkin kertana, jolloin Ericssonin pahoinvoinnin tähden W. O.\nGottlund esiintyi Toniona, oli huone täpötäynnä, mutta kuitenkin\noopperan yhtämittainen esitys keskeytettiin, jotta saataisiin tilaa\nerään saksalaisen baritonin vierailulle.\n\nAchtén ja Dunckerin poissaollessa ooppera kaipasi varsinaista\nbaritonilaulajaa. Kun kumminkin mielellään tahdottiin antaa Sevillan\nParranajaja, otettiin lyhyeksi ajaksi avustamaan semmoinen laulaja\nFichtelbergerin oopperaseurueesta. Hänen nimensä oli _Otto_ ja esiytyi\nhän ensi kerran -- kahden Faust näytännön välillä -- 25/3 (Marian\npäivänä) Carlo I:nä erinäisissä Ernanin kohtauksissa, jotka esitettiin\nyhdessä Rykmentin tyttären kanssa. Hra Ottolla oli hyvin kehitetty,\nvoimakas ja syvä baritoniääni, jota paitse hän komeine vartaloineen\nnäyttäytyi kokeneeksi näyttämölliseksi taiteilijaksi. Yleisö osotti\nvieraalle suurta suosiota, vaikka hänen ykstoikkoisia saksalaisia\noopperaliikuntojaan moitittiin. -- Sevillan Parranajaja tuli sitte 28/3\nja se oli iloisimpia, nautintorikkaimpia ja loistavimpia näytäntöjä\nkoko kevätkaudella. Otto oli kokenut ja taitava Figaro, Navrátil\nAlmavivana taiteellinen sekä laulun että näyttelemisen puolesta, ja Ida\nBasilier aivan säteilevä Rosina. Vaikea on sanoa hurmasiko hän enemmän\nlaulullaan vai kujeellisella, suloisella näyttelemisellään, sillä\nmolemmat sulivat taiteelliseksi eheydeksi, jonka vaikutus oli\nvastustamaton. Paitse Venzano-valssia hän viime näytöksessä lauloi\nmestarillisesti kauniin loppuaarian Bellinin Unissakävijästä. --\nNäytäntö uudistettiin peräkkäin viisi kertaa täysille ja yhtä\ninnostuneille huoneille. Kuudentena iltana, 6/4, jolloin Otto esiintyi\nviimeisen kerran, oli yleisön riemu- ja suosionosotukset harvinaisen\nvilkkaat. Pienempien kukkavihkojen ohella nti Basilier sai yhden\ntavattoman suuren ja komean kukkakimpun, jonka sinivalkoisissa\nnauhoissa oli kirjoitus: \"Suomalaisilta ylioppilailta Wilhelmin\npäivänä.\" Tietysti olivat antajat samana päivänä olleet mukana laululla\ntervehtimässä J. V. Snellmania, ja tahtoivat he kirjoituksellaan\nilmaista, että heidän ihailunsa laulajatarta kohtaan oli sukua sen\nisänmaallisen innostuksen kanssa, jolla he kunnioittivat kansallista\nsuurmiestä.\n\nSevillan Parranajaja näyteltiin, niinkuin juuri mainittiin, ensi kerran\n28/3 ja kaksi päivää myöhemmin annettiin Ruotsalaisessa teatterissa\nensi kerran Bellinin Unissakävijä. Seuraavina ja joskus samoinakin\npäivinä näitä oopperoita sitten esitettiin rinnakkain. Väkeä ei\npuuttunut kummallakaan taholla yhtä vähän kuin suosionmyrskyjä ja\nkukkia. Saattaa syystä kysyä, oltiinko nyt tyytyväisiä kun kilpailu oli\ntäydessä vauhdissa? Niin oudolta kuin kuuluneekin, ei tyytyväisyys\nollut suurempi niiden puolella, jotka olivat tätä kilpajuoksua\nvaatineet kuin niiden, jotka olivat sitä vastustaneet. Tositeossa\nnäennäinenkin yritys jälkimäiseltä puolelta todella kilpailla sai\nedelliset kuohuksiin. Ida Basilierin päähänpisto Parranajajassa laulaa\nUnissakävijän loppuaaria vaikutti näet tällä tavoin, ja siitä johtui\nettä niinä päivinä, jolloin Parranajaja ja Unissakävijä kilpailivat\nHelsingin yleisön suosiosta, oli tässä yleisössä paljo vähemmän sointua\n-- kuin epäsointua.\n\nOtamme kaksi senaikuista lausuntoa, jotka luovat valoa oloihin.\nNimimerkki A--i--a, se on nti Adelaide Ehrnrooth, käsitteli\nasiaa Morgonbladetissa 14/4. Tämä henkevä nainen kuului kyllä\nruotsinmielisiin, mutta siitä huolimatta hän elämänsä loppuun oli niitä\nharvoja, jotka uskaltavat ajatella itsenäisesti, ja sentähden voidaan\nhäntä pitää todistuskelpoisena. Puhuttuaan ensin Suomalaisesta\noopperasta, jonka perustajaa hän vertaa taidepuutarhuriin, joka\nlyhyessä ajassa on erämaahan loihtinut troopillisia kukkia ja upean\nvihanuuden, sekä sitte Sevillan parranajajan innostuttavasta\nesityksestä, hän jatkaa:\n\n-- \"Millä kummastuksella lukikaan osa yleisöä ainakin kahden\nsanomalehtemme imeliä moitesanoja siitä, että nti Basilier kohotti\nnäytännön huippuunsa laulamalla Unissakävijän loppuaarian. Muutamat rva\nEngdahlin herkkätunteiset ihailijat antoivat nti Basilierin tietää,\nkuinka heihin 'koski kipeästi', että se täydellinen taiteellisuus,\njolla hän esitti aarian, oli omansa 'tekemään mitättömäksi' rva\nEngdahlin laulun -- ja että kehittyneempi laulajatar sen kautta oli\nosottanut hienotunteisuuden puutetta ja sydämettömyyttä. Siinä\nihan uusi käsitys taiteellisesta etevämmyydestä! Ymmärtääksemme\njohdonmukaisuus vaatii, että tästä lähtien suurempien taiteilijain\ntäytyy panna kynttilänsä vakan alle, niin ettei se epämiellyttävästi ja\nmasentavasti pistäisi dilettantteja silmiin! Jos yleisön aisti on sillä\ntavoin kehitettävä, niin on sivellin siepattava Berndt Lindholmin ja\nHjalmar Munsterhjelmin kädestä, sillä kieltämättä heidän taulunsa\ntekevät mitättömäksi melkoisen joukon kuutamo- ja saaristo- y.m.\nmaisemia ja Topeliuksen Kanervakukat ja Sylvialaulut ovat armotta\npoltettavat, sillä ne loukkaavat alituisesti 'runollisten kokeitten',\n'valittujen laulujen', 'kukkain' y.m. julkaisijoita, joissa kenties\nminä taikka sinä, rakas ystäväni, olemme ilmituoneet innostuksemme\nja joilla olemme herättäneet ihailua -- kahvipöydässä ja\nnimipäiväjuhlissa.\" -- --\n\n\"Jos se rakastettava ja lahjakas vasta-alkaja, joka nyt ihastuttaa\nUuden teatterin yleisöä suloisella, sulavalla äänellään, jatkaa\nopintojaan ja kohoaa sille kannalle, jolla nti Basilier ja rva\nStrömer-Achté jo seisovat -- varmaankin tuloksena suuresta työstä ja\nvakavista ponnistuksista -- silloin tulevat _kaikki_ äänet puoluehengen\npakottamatta yhtymään hyvähuutoihin, ja suotakoon se ilo kaikille\ntaiteen ystäville, että saamme nähdä tämän tähden loistavan kauniin\nUuden teatterimme taivaanrannalla yhdessä nyt jo niin suuressa arvossa\npidettyjen tähtien Ida Basilierin ja Emmy Achtén kanssa. Niin komeat\nmuurit ansaitsevat kaikua äänistä, jotka ovat niiden arvoisia.\" --\n\nMutta olisihan Ida Basilierin menettelyssä kuitenkin _voinut_ olla\njotain tahallista. Että niin _ei_ ollut laita, todistaa ote Emilie\nBergbomin kirjeestä Betty Elfvingille:\n\n\"Sanomista näet, kuinka julkeita voidaan olla sentähden että toinen\ntaiteilijatar laulaa jonkun aarian hyvin ja toinen huonosti. Sula\nsattumus teki että Parranajaja ja Unissakävijä esitettiin samaan\naikaan. Jos Otto, niinkuin tarkoitus oli, olisi tullut tänne ennen kuin\nhän matkusti Turkuun, niin olisi Parranajaja luultavasti mennyt\nhelmikuun alussa ja jo silloin oli määrätty, että Ida päättäisi\noopperan Unissakävijän aarialla; se annettiin kohta sovitettavaksi\norkesterille. Hän on laulanut sen Kristianiassa ja Lyybekissä, mutta\nsittenkään hänen ei olisi pitänyt laulaa sitä -- sentähden että hän\nlauloi sen loistavasti ja rva Engdahl tavaili sitä kuin pikku\nkoulutyttö! Useat, jotka ovat kuulleet sen kummassakin teatterissa,\neivät ole voineet käsittää että se on sama aaria, vaan ovat luulleet\nettä se on poisjätetty Ruotsalaisessa teatterissa! Juuri sentähden on\nniin hölmöläntapaisesti meluttu. Jos Ida olisi laulanut huonosti, niin\ntietysti ei kukaan olisi sitä pannut pahakseen -- -- [mutta] jollakin\ntavalla häntä oli rangaistava siitä, että hän niin uskollisesti on\nesiintynyt ainoastaan meillä. -- Ei häntä sillä ole saatu lähemmäksi\nRuotsalaista teatteria, päinvastoin! Et voi uskoa, kuinka erinomaisen\nkiltti ja rakastettava hän on ollut koko ajan, emmekä voi kyllin\nkiittää häntä.\" --\n\nPääsiäisten jälkeen 19/4 annettiin Faust Ida Basilierin hyväksi.\nMorgonbladetissa tätä laulajattaren kenties loistavinta iltaa\nvaatimattomassa Arkadiassa kuvataan seuraavin sanoin:\n\n\"Musikaalisessa suhteessa valioyleisö täytti teatterin ahdinkoon asti,\nja suosionosotukset ilmaisivat koko illan kuluessa semmoista\ninnostusta, jota tuskin olisi voinut odottaa suomalaiselta\nhitaisuudeltamme ja joka tuotti sitä suurempaa kunniaa etevälle\ntaiteilijattarelle, joka sen oli herättänyt. Nti Basilierille\nojennettiin kaksi laakeriseppelettä, toinen oopperan jäseniltä, toinen\nmusiikinharrastajilta kumpaakin sukupuolta. Jälkimäisen sinivalkoisissa\nnauhoissa oli kirjoitus: _'Isänmaallisen säveltaiteen edistäjälle Ida\nBasilierille. -- Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.'_ Joka\nnäytöksen jälkeen, missä ylistetty taiteilijatar esiintyi, sai hän\nvastaanottaa mitä kauniimpia kukkakimppuja. Näytännön lopussa syntyi\nhuumaava suosionmyrsky ja orkesterin toitottaessa osaksi ojennettiin,\nosaksi heitettiin näyttämölle kukkakimppuja, joiden joukossa yksi\njättiläissuuri, niin runsaasti että lattia kokonaan peittyi ja useilla\nhenkilöillä oli täysi työ niiden kokoamisessa.[69] Esiinhuudoista ei\ntahtonut loppua tulla. Kun nti Basilier lähti teatterista, tervehti\nhäntä ylioppilaslaulu ja lukuisan kansalaisjoukon eläköönhuudot, jonka\njälkeen ylioppilaat laulaen saattoivat hänet kotiinsa.\"\n\nKun nti Basilier välillä oli esiintynyt Stradellassa ja lämpimän\nsulavasti tulkinnut Leonoran riutuvia lemmentunteita, seurasi vielä\nsuomalaiselle ohjelmistolle uusi, joskin yleisölle tuttu ooppera,\nFlotowin _Martha_. Tämä sävelteos on niitä, jotka hyvin esitettyinä\naina miellyttävät, ja niin nytkin. Ida Basilier oli kaikinpuolin mitä\nihastuttavin Martha, ja Navrátil puolestaan erinomainen Lyonel. Nancyn\nosassa esiytyi nti Tallgren iloisesti ja reippaasti ja Bergholm oli\nsangen hyvä Plumkett. Kööritkin suoritettiin tarpeellisen ripeästi ja\neloisasti. Ooppera esitettiin neljä kertaa samalla menestyksellä,\nviimeinen Vapunpäivänä, jonka jälkeen ei enää toimeenpantu muuta kuin\nyksi ainoa näytäntö. Rykmentin tytär annettiin näet 5/5 Bergholmin\nhyväksi ja oli se samalla Ida Basilierin jäähyväisilta. Paitse\nresetinsaajaan kohdistuivat lämpimät suosionosotukset ihailtuun\nlaulajattareen sekä Richard Faltiniin ja Kaarlo Bergbomiin.\n\nSyy näytäntöjen varhaiseen lakkauttamiseen oli kesällä toimeenpantava\nSuomen ensimäinen yleinen näyttely ja aikomus sen aikana antaa\nooppera-näytäntöjä. Taiteilijoille myönnettiin kahden kuukauden loma,\njotta he sen jälkeen voisivat virkein voimin uudestaan ryhtyä toimeen.\nIda Basilier, joka helmikuun alusta oli esiintynyt 40 kertaa 6:ssa eri\noopperassa, oli suunnitellut matkan Karlsbadiin ja pyytänyt Emilie\nBergbomia tulemaan mukaansa luvaten kustantaa hänenkin matkansa.\nTietenkin tämä mielihyvällä suostui tarjoukseen, ja kun nti Basilier\nvarhemmin lähti Helsingistä käydäkseen sisarensa ja lankonsa luona\nHaminassa, he päättivät yhtyä Viipurissa, missä puheosasto parastaikaa\nnäytteli, sieltä alottaakseen yhteisen matkan. Jo vähää ennen matkusti\nkotimaahansa Navrátil, annettuansa 2/5 nti Alie Lindbergin, Niemannin\ny.m. avulla soitannollisen iltaman ylioppilastalolla. Sekä Ida Basilier\nettä Navrátil olivat luvanneet palata heinäkuun 1 p:ksi.\n\nKun puheosasto tammikuulla lähti Helsingistä, suuntasi se ensin\nmatkansa _Haminaan_. Täällä kohdeltiin teatteria nytkin erittäin\nsuosiollisesti, niinkuin näkyy siitä että viidestä näytännöstä\n(22/1-29/1) saatiin keskimäärin 541 markkaa kustakin -- joka oli\nenemmän kuin paljo suuremmatkaan kaupungit olivat antaneet. Paitse\nSirkkaa ja Mariannea ja kolmea pikku kappaletta esitettiin Preciosa\nkaksi kertaa.\n\nHaminasta matkustettiin _Pietariin_, jota tällä kertaa pidettiin retken\nvarsinaisena päämääränä. Kumminkin oli seurue täällä kokeva ankaraa\nvastatuulta. Tuskin oli kauppapalvelijain klubin huoneustossa\n(Wladimirskajakadun varrella) 3/2 ensimäinen näytäntö (Yhdistysjuhla ja\nToinen tai toinen naimaan) annettu, kun poliisiupseeri toi tiedon, että\nklubilla ei ollut oikeutta toimeenpanna suomalaisia näytäntöjä,\nja oli siis illaksi ilmoitettu näytäntö peruutettava, jollei\nkaupunginpäällikkö Trepow antaisi suostumustaan. Vilho riensi kohta\ntämän mahtiherran luokse pyytämään lupaa. Hän tapasikin kenraalin\nkotona, mutta sen sijaan että olisi suostunut pyyntöön hän Vilhon\n\"ihmeeksi\" puhui seuraavaan tapaan: Kun puolalaiset joku aika sitten\npyysivät saada näytellä Pietarissa omalla kielellään, niin se heiltä\nsyystä kiellettiin. Siitä johtui että kenraali ei voinut antaa\nsemmoista lupaa suomalaisillekaan; ties mitä rettelöitä siitä syntyisi,\nsemminkin kun ei näytelmiä oltu sensuroitu -- niin, ennen kun\nsensuroiminen oli suoritettu ei voitu mitään edes yrittääkään! Onni\nonnettomuudessa oli että Trepowilla ei ollut aavistustakaan jo\nannetusta näytännöstä. -- Rovasti Öhqvist neuvoi kääntymään\nhoviministeri Adlerbergin puoleen, mutta ei sekään tepsinyt.\n\n\"Asiamme täällä\", Vilho kirjoittaa 11/2, \"on nyt paisunut niin\nsuureksi ja tärkeäksi, että se esitetään itse korkean Majesteetin\nratkaistavaksi. Tänään piti Adlerbergin kirjoittaa suostumuksensa ja\nnimensä anomukseemme, mutta ei uskaltanutkaan, 'koska asia on uusi',\nsemmoinen josta ennen ei ole ollut puhetta. Öhqvist lähti paikalla\nStjernwall-Walleenin puheille, joka vakuutti että lupa kyllä saadaan.\nAinakin viisikymmentä henkeä, ylhäisiä ja alhaisia, on ollut liikkeellä\nmeidän takia. Nuo Trepowin sanat: puolalaisille ei annettu lupaa,\nmiksi teille? -- käyvät mörköinä kummitellen. Asiaa katsotaan\nvaltiolliselta kannalta. -- Olkoon kuinka tahansa, asia on niin tärkeä\ntulevaisuuteenkin nähden, että meidän täytyy odottaa lopullista\nratkaisua. Että meillä on periculum in mora, tietävät asianomaiset\nvallan hyvin. Mutta rahaa tämä maksaa, etenkin kun ei tule mitään\nsisään.\" --\n\n(16/2) \"Tämä on jo neljäs kirje, jonka kirjoitan sinulle\nkieltokatastroofin jälkeen, mutta en vieläkään voi antaa varmoja\ntietoja. -- Usko pois, kamalampaa aikaa en eläissäni ole kokenut. Kyllä\nÖhqvist lohduttaa ja sanoo luvan tulevan, mutta epätoivo minua kovasti\nkiduttaa, kun asia on ventovierasten hoviherrojen kabineteissa\nratkaistavana. Niin paljo varmasti tiedän, että anomuksemme\nStjernwall-Walleenin virallisen suosituksen kanssa on jätetty\nhoviministeri Adlerbergille. Tämän viikon kuluessa toivomme päätöstä.\nEilen ja tänään olen ollut rahanlainaamis-puuhissa. Parviaisen\nkonttorista sain 250 ruplaa, jolla olen maksanut puolikuunpalkat.\"\n\n(Pari viikkoa myöhemmin). \"Tänään menin Öhqvistin luokse ja kerroin\nkuinka olemme kurjassa tilassa. Hän otti paikalla 'talarin' päällensä\nja ristin rintaansa lähteäkseen hoviministeristöön. Jo eilen hän oli\nollut siellä ja saanut vastauksen, että asiasta annettaisiin päätös\nnoin parin viikon päästä (!), mutta hän sanoi siihen että se on tärkeä\nja vaatii pikaista vastausta: jaa taikka ei. Silloin luvattiin vastata\ntänään. Siinä hetkessä juolahti hänen mieleensä, että Trepow ja\nministeristön kanslianpäällikkö Küstler olivat keskenään vihamiehiä\n(jostakin syystä, jonka hän minulle kertoikin) ja päätti käyttää tätä\nhyväkseen -- ja onnistui. Hän meni näet Küstlerin luokse ja sanoi, että\nTrepow, jolla on tapana pistää nenänsä joka paikkaan, nyt esteli\nsuomalaisia näyttelemästä y.m. y.m. -- Vai niin, Küstler vastaa, onko\nTrepow kieltänyt? ja hän poistuu erääseen kansliahuoneeseen, josta\nkymmenen minuutin päästä palaa ja lausuu: suomalaisilla on julkinen\nlupa antaa näytäntöjä.\"\n\n\"Meillä on siis lupa. Et usko, kuinka ikävät nämä ajat ovat olleet,\njoskaan ei niille, jotka tekevät työtä ainoastaan palkan tähden eivätkä\nvälitä siitä mistä palkat maksetaan.\" --\n\nNäin päättyivät vihdoinkin nämä rettelöt, joiden Vilho luuli\naiheutuneen jonkun pahansuovan vehkeistä. Lopulta saatiin kaksi (!) eri\nlupakirjaa, mutta seurue menetti viivytyksen kautta toista kuukautta\nkallista aikaa. Palkkoihin Vilho ensin lainasi rahaa, mutta kun luotto\nei ollut rajaton, täytyi hänen pyytää Helsingistä 475 ruplaa tullakseen\ntovereineen toimeen. Ajoittain oli seurueen jäsenillä oikein hätä\nkäsissä. -- Näytännöt alkoivat uudestaan 10/3, jolloin Marianne meni\nloistavasti. \"Yleisö oli äärettömästi innostunut. Huone melkein täynnä;\nkaikki halvemmat paikat myydyt, mutta kaksi ruplaa maksavat tyhjinä. --\nOlipa meillä vieläkin rettelöimistä Trepowin kanssa, joka ei tahtonut\nymmärtää meillä olevan lupaa _julkisesti_ myydä pilettejä; täytyi siis\nlisäksi hankkia 'selitys' selvään lupakirjaan!\" -- Tämän jälkeen\nannettiin vielä seitsemän näytäntöä -- viimeinen 4/4 --, joissa muun\nmuassa esitettiin Sirkka, Nummisuutarit ja Narcisse Rameau. Yleisö oli\nkoko ajan innostunutta, mutta sali oli liian suuri (550 sijaa)\ntäyttyäkseen. Varsinkin kalliimmat paikat olivat usein tyhjinä. \"Ani\nharvoin saamme nähdä suomalaisia, hyväpalkkaisia virkamiehiä\nteatterissamme. Ne ovat samanlaisia kuin kotona -- sitä paatunutta\nsukua, johon ei mikään henkinen voima pysty.\" Tulot näytännöistä olivat\nsemmoisinaan tyydyttäviä, mutta mahdotonta oli saada takaisin mitä\npakollisen työttömyyden aikana oli menetetty. Pietarin matka tuotti\n2,944 mk. 71 p. tappiota.[70] --\n\nKoska kerrottujen rettelöiden tähden Pietarissa viivyttiin kauvemmin\nkuin ajateltu oli ja teatteri _Viipurissa_ jo oli vuokrattu seuruetta\nvarten, tehtiin pietarilaisten näytäntöjen väliaikoina kaksi matkaa\nsinne ja annettiin kummallakin kerralla kaksi näytäntöä. \"Seuran\nkunniaksi saan mainita\", Vilho kertoo, \"että mennen tullen ajettiin\nkolmannessa luokassa; ainoastaan hra Himbergille täytyi ostaa toisen\nluokan piletti.\" -- Pietarista seurue erosi 5/4 ja samana päivänä\nalotettiin näytännöt Viipurissa ja jatkettiin niitä toukokuun loppuun.\n\nTämä Viipurissa olo muodostui suotuisaksi, muunmuassa sen kautta että\nkymmeneen tilattavaksi tarjottuun näytäntöön otettiin pilettejä 220\nmarkasta kutakin kohti. Bruttotulo 25 näytännöstä oli 16,166 mk. 60 p.,\nse on noin 650 illalta. Vanhempien kappalten ohella annettiin seuraavat\nuudet: L'Arrongen 4-näytöksinen huvinäytelmä _Oma Toivoni_[71] (Mein\nLeopold, 16/4) sekä K. Hämäläisen suomentamat Bellyn 1-näytöksinen\nilveily _Herkules_ (18/4), Lafontin 2-näytöksinen näytelmä _Ohdakkeet\nja laakeri_ (2/5) ja Hahnin 1-näytöksinen huvinäytelmä _Hänen\nylhäisyytensä etuhuoneessa_ (21/5). Ensin mainituista Vilho sanoo, että\nse \"teki melkein furoren, en milloinkaan ole nähnyt Viipurin yleisöä\nniin innostuneena\". Kavaluus ja rakkaus annettiin \"madame\" Aspegrenin\nja Jeppe Niilonpoika Vilhon hyväksi. Laululintusessa debyteerasi 23/4\nnti Landegren, joka tahtoi \"täällä koettaa siipiänsä saadakseen\nuskallusta tulla oopperaan\". Menestys lienee ollut huononlainen, koska\nnimeä ei useammin mainita. Nummisuutarit näyteltiin kaksi kertaa, mutta\nsiitä oli huhuiltu, että se on raaka ja sentähden \"porvarissäätyiset\ndaamit\" pitivät sopimattomana käydä komediaa katsomassa. Kappale\nesitettiin siis melkein yksistään miespuolisille katsojille!\nMuutoinkaan ei Viipurin \"fiinimpi herrasväki\" suosinut suomalaista\nteatteria, n.s. \"rankilooshit\" olivat useimmin tyhjät. -- Samassa\nkirjeessä, jossa Vilho tekee tämän huomautuksen, on seuraava\nnäyttämöelämää kuvaava piirre: \"Kiitoksia paljo teatteriruoasta, jonka\nlähetit meille. Sen kautta säästyy meille monta, monta markkaa, sillä\ntätä ennen syötiin ruoat todellisesti -- mitä ei näyttämöllä se\nkulissien takana(!)\" -- Viipurin ajan lopulla teatteri sai loistavan\navustajan Ida Basilierissa, joka lauloi kaksi kertaa Jeannetten häissä\n(12/5 ja 14/5) täpötäysille huoneille. Kirjeistä näkyy, että Bergbom\nkerran kävi Viipurissa puheosaston luona. Myöhemmin Emilie Bergbom tuli\nsinne yhtyäkseen Ida Basilieriin Karlsbadin matkaa varten. Silloin\npäätettiin että Viipurista lähdettäisiin Mikkeliin, johon seuruetta oli\npyydetty tulemaan. Samallainen pyyntö oli tullut Joensuustakin, mutta\nkun mikkeliläiset tarjosivat vapaan matkan sinne ja takaisin\nLauritsalaan ja myöskin maksuttoman teatterisalin, noudatettiin heidän\nkutsuansa. Ettei kesälupaa saataisi, oli Vilholle \"oikein mieleen,\nsillä raha-asiamme ei myönnä levon hetkeäkään\". -- Viimeinen näytäntö\nViipurissa (Sirkka) oli 28/5 ja sen jälkeen matkustettiin Mikkeliin,\njossa ajan tullen tapaamme väsymättömän seurueemme.\n\n       *       *       *       *       *\n\nOlemme saapuneet puheosaston neljännen ja lauluosaston kolmannen vuoden\nloppuun ja syytä on luoda katsaus oloihin ja ehtoihin, joista\nsuomalaisen näyttämön kehitys oli riippuvainen. Mitä yrityksen\ntaiteelliseen puoleen tulee, on se jo edellisestä selvillä. Siihen\nnähden että oli miltei tyhjästä alotettu, oli aivan hämmästyttäviä\ntuloksia aikaansaatu eikä kellään ollut aihetta epäillä taiteellisen\nedistyksen jatkumista. Vähemmän ilahuttava ja toivorikas oli\ntaloudellinen puoli.\n\nEdellisistä vuosista tiedämme, että jokainen oli tuottanut tappiota ja\nettä vaillinki kolmannen vuoden lopussa teki 25,383:50 markkaa. Nyt\npäättyneeltä ja seuraavalta (1872 perustetun kannatusyhdistyksen\nneljänneltä ja viidenneltä) vuodelta emme ole saaneet käsiimme\nseikkaperäistä tilinpäätöstä eikä sanomissakaan mainita semmoista\njulkiluetun. Näyttää siltä kuin olisi katsottu parhaaksi pitää\nyrityksen arveluttavaa kantaa läheisimpien salaisuutena. Emilie\nBergbomin päiväkirjan mukaan olivat näytäntökautena 1875-76 tulot\n97,092:21, menot 131,680:59 ja vaillinki siis 34,588:38 markkaa; mutta\ntähän sisältyy vain se mikä on tullut ja mennyt hänen käsiensä kautta\neikä muuta kuin osa maaseututointa koskevaa. Mutta jos niinkin, emme\nvoi ajatella että vaillinki, kaikki lukuunotettuna, olisi ollut\nvähempi, vaan voimme pitää varmana että kannatusyhdistyksen velka\nneljännen vuoden lopulla oli vähintäin 60,000 markkaa.\n\nSyystä kun oli huomattu että oopperan tuottama tappio aina oli\nverrannollisesti suurempi, päätettiin keväällä panna toimeen erityinen\nkannatuskirjoitus sitä varten. Suomalaisen oopperan kolme ensimäistä\nvuotta, lausutaan kehotuksessa kirjoittamaan osakkeita, on näyttänyt,\nettä kotimainen laulunäyttämö ei ole mikään harhakuva, jos se vaan saa\nkehittyä esteettömästi, tarvitsematta taistella lamauttavaa taistelua\nelämästä ja kuolemasta. Sen vuoksi vaatii sen taloudellinen pohja\nturvallisempaa perustusta.\n\n\"Tyydyttääkseen kohtuullisia vaatimuksia\", sanotaan sitten, \"täytyy\noopperalla olla käytettävänään noin 2 ensi laulajatarta. 2 à 3 toista\nlaulajatarta, 2 ensi tenoria, 2 toista tenoria, 2 ensi baritonia, 1\ntoinen baritoni, 1 ensi basso, 2 toista bassoa, varma, vaikka\npienikin, orkesteri ja ainakin köörin perusjoukko. Kiitettävällä\nisänmaallisuudella ovat muutamat niistä taiteilijoista, jotka ovat\ntyöskennelleet Suomalaisessa oopperassa, luvanneet vastedes palvella\nsitä palkkiosta, joka on enemmän kuin puolta vähempi ulkomailla tarjona\nolevaa; niinikään on joukko innokkaita naisia ja herroja luvannut\nmaksutta avustaa kööreissä, mutta oopperan monenlaiset tarpeet vaativat\nnäiden uhrausten ohella rahallistakin apua yleisön puolelta. Eritoten\non se orkesterin parannus, jota yleisön puolelta on vaadittu,\naiheuttava menoja, joihin tarvittavat varat ainoastaan osaksi ovat\nsaatavissa niistä enentyneistä tuloista, joita järjestetympi toimi\ntuottaa.\" --\n\nKoska vuosittain tarvittaisiin noin 15 à 20,000 markkaa, kehotetaan\nkansalaisia merkitsemään 100 markan vuosilisiä, jotka suoritetaan\nneljänneksittäin kolmen vuoden aikana. Tämä kannatuskirjoitus tuotti\n14,600 markkaa -- tositeossa kunnioitettava tulos, mutta sittekin liian\nvähäinen oopperatoimen varmentamiseksi. Päin vastoin ahdinko\nkasvamistaan kasvoi, varsinkin kun menestymisen ehdot muutenkin\nvähenivät.\n\nTaloudellisten vaikeuksien ohella oli Suomalaisella teatterilla\nkestettävänä toisiakin vastuksia, jotka yhä uhkaavammin astuivat esiin.\nTarkoitamme lähinnä kateellista kilpailua \"suuren teatterin\" puolelta.\nTiedämme jo ennestään että ruotsinmielisellä taholla karsain silmin\nkatseltiin suomalaisen näyttämön voittoja ja että siellä sentähden oli\nvaadittu oopperaosaston perustamista vastapainoksi suomalaiselle. Tänä\nvuonna ja etenkin tänä keväänä oli siitä johtuva epäsovun suhde\nkärjistymistään kärjistynyt. Muistutuksia että ruotsalaisen teatterin,\njoka takavuosina puhenäyttämönä oli saavuttanut niin kauniita\ntaiteellisia ennätyksiä, edelleenkin tulisi harrastaa ainoastaan tätä\nlajia näyttämöllistä taidetta, ei otettu kuuleviin korviin. Eikä sekään\ntosiasia että kotimaiset laulukyvyt melkein poikkeuksetta olivat\nomistaneet voimansa suomalaiselle oopperalle vaikuttanut asiaan.\nRuotsinkielinen ooppera oli väkisinkin aikaansaatava -- yhdentekevä\ntuliko taiteilijat vaikka kaikki ulkomailta hankkia. Olihan tällä\npuolella rahaa enemmän kuin toisella ja sen lisäksi suurin osa\nHelsingin yleisöä, tuota yleisöä, jolle suomenkieli ihanimpienkin\nsävelmien kannattamana oli jotakin vastenmielistä.\n\nSyksyllä 1875 Ruotsalainen teatteri vihdoin oli saanut kotimaisen\nlaulajattaren, rva Emma Engdahlin Turusta, jolla oli ei ainoastaan\nnuoruuden viehättävä ansiopuoli (23 v.), vaan myöskin kaunis sulava\nääni. Opintoihin nähden hän kyllä oli keskeneräinen, mutta ei se\nestänyt yleisöä 19/11 kun laulajatar ensi kerran esiintyi Adinana\nDonizettin Lemmenjuomassa, riemulla tervehtimästä häntä ja\ntunnustamasta häntä teatterinsa primadonnaksi. Ja niin oli siis\nruotsalainenkin ooppera olemassa ainakin näennäisesti korkeammassa\nmerkityksessä kuin edellisinä vuosina, jolloin jo laulunäyttämöä oli\nharrastettu. Sanomme \"näennäisesti\", sillä kovin korkealle ei sittekään\ntaiteen lippua nostettu. Arveltiin näet välttämättömäksi antaa\nmusikaalisesti vakavampien oopperojen vaihdella keveitten ja\nkevytmielisten operettien kanssa ja niin seurasi esim. Lemmenjuomaa\nLecocqin kuuluisa M:me Angotin tytär. Tämän suurta ihastusta\nherättäneen operetin jälkeen tuli Bellinin Unissakävijä, joka aiheutti\nylempänä kerrotun hyökkäyksen Ida Basilieria vastaan, kun tämä uskalsi\nparemmin laulaa erään aarian samasta oopperasta! Ja että se oli vain\nvähäpätöinen alkuottelu, sen huomasi Helsingin sanomalehdistöstä tänä\nkeväänä, jolloin muutoin valmistauduttiin vastaanottamaan sekä\nkotimaisia että ulkomaalaisia vieraita Suomen ensimäiseen ja\nvastaiseksi ainoaan \"yleiseen näyttelyyn\". Kansalaisten mielissä ei\nsuinkaan vallinnut mikään rauhallinen juhlatunnelma, vaan epäsointu,\njohon paitse tässä puheena olevia seikkoja melkoisesti oli vaikuttanut\npitkällinen väittely \"kiitollisuuden velasta\", jonka A. Ahlqvistin puhe\nOlavinlinnan juhlassa edellisenä kesänä oli aiheuttanut ja joka koko\nkevätpuolen oli riehunut sanomalehdissämme.[72]\n\nRuotsalaisen teatterin kannatusyhdistyksen vuosikokouksessa huhtikuun\nkeskivaiheilla konsuli N. Kiseleff luopui johdosta ja sijaan valittiin\nviisimiehinen johtokunta, jonka huomattavimmat jäsenet olivat\nlääketieteen tohtorit C. F. Wahlberg ja W. Grefberg. Edellinen hieman\ntunnettu kirjailijana, jälkimäinen kuuluisa häikäilemättömästä\nruotsinkiihkoisuudestaan. Uuden johtokunnan aikeista ilmaantui pian\ntietoja sanomiin. Oopperaa oli jatkettava ja entistä tarmokkaammin;\neikä varoja puuttunut. Eräs yksityinen pohatta oli muka lahjoittanut\n40,000 markkaa ja samalla oli päätetty kerrassaan nujertaa eli \"tappaa\"\nsuomalainen ooppera. Toiset puhuivat kauniimmin \"vapaasta kilpailusta\",\nmutta se oli naurettavaa -- niin erilaiset olivat kilpaehdot.\n\nRuotsalaiselle teatterille suotu avustus yleisistä varoista käsitti\nnimittäin seuraavat määrät:\n\n    Valtioapu teatteriseurueelle..... Smk 12,000;--\n        \"     jonka käytäntö riippui   \"   8,000:--\n              kenraalikuvernöörin\n              määräyksestä\n        \"     orkesteria varten        \"  12,000:--\n    Koronvapaus 100,000 mk:n lainasta  \"   5,000:--\n        \"       120,000  \"      \"      \"   6,000:--\n        \"        50,000  \"      \"      \"   2,500:--\n                                     S:ma 45,500:--\n\nTätä laskelmaa vastaan väitettiin kyllä ruotsalaiselta taholta,\nettä oli väärin ottaa lukuun maksamattomat korot, ne kun tulivat\nteatteritalon hyväksi; mutta tositeossa ne sittenkin muodostivat suuren\navustuksen kannatusyhdistykselle, koska vapautus korkojen maksamisesta\nteki talonyhtiölle mahdolliseksi tyytyä saman verran vähempään\nvuokraan. Sitä paitse sama yhtiö oli myöntänyt kannatusyhdistykselle\n3,000 mk. maksuna keisarillisesta aitiosta. Ainoa määrä, joka ei ollut\ntäysin varma, oli kenraalikuvernöörin määräyksestä riippuva, se kun\n_saattoi_ jäädä käyttämättä -- vaikkei semmoista koskaan kuultu.\n\nSuomalaisella teatterilla taasen oli:\n\n    Valtioapua teatteriseurueelle Smk. 8,000:--\n        \"      orkesterille        \"   8,000:--\n    Koronvapaus Arkadiayhtiölle\n    annetusta 60,000 mk:n lainasta \"   3,000:--\n                                 S:ma 19,000:--\n\nKun tähän yleisistä varoista myönnetyn avustuksen erilaisuuteen tulee,\nettä ruotsalainen yleisö varakkaampana helposti voi suoda ja todella\nsoikin teatterilleen kaksi kertaa suuremman kannatuksen (ruotsalaisella\nolikin jo, sanottiin, 40,000 mk. kannatusta; suomalainen _toivoi_\nsaavansa 20,000), että toinen toimi kaikin puolin mukavassa, toinen\nränstyneessä, akustisesti epäedullisessa teatterissa ja lopuksi että\nonnellisemmalla kilpailijalla oli pääkaupungin lukuisa hienosto\npuolellaan, niin -- oliko järkevää puhua vapaasta kilpailusta! Mihin\nkilpailu välttämättömästi oli johtava ja mitä se oikeastaan merkitsi,\nlausutaan eräässä Morgonbladetin johtavassa (31/5):\n\n\"Varmuudella voidaan ennustaa, että kilpailu kahden oopperan välillä\nHelsingissä on vievä toisen tai toisen, kenties molemmat perikatoon.\nRuotsalaisen oopperan perustaminen tietää sentähden avonaista\nhyökkäystä jo olemassa olevaa Suomalaista oopperaa vastaan, sitä\nenemmän hyljättävä, kun tarkoitus on hävittää kotimaisten taiteilijain\nkannattama taidelaitos.[73] Olemme vakuutetut siitä, että\nkaikki kotimaisen taiteen ystävät tuskissaan näkevät semmoisen\nlopputuloksen mahdollisuuden. Ainoastaan häikäilemättömyys ja ahdas\npuoluekäsitys, joka ei voi tunnustaa jokaista jaloa uhrautuvaa työtä\ntaideharrastustemme hyväksi, saattaa hyväksyä sentapaisia suunnitelmia\n-- jos niitä todella on olemassa.\"\n\nMuutoin kirjoittaja, jonka mielestä ainoastaan yksi ooppera Helsingissä\noli mahdollinen, huomauttaa siitä nurinkurisuudesta, että valtio\nkannattaa kahta yritystä, joiden kilpailu on haitaksi itse sille\npäämäärälle, jota avustus tarkoittaa, ja ehdottaa että asetettaisiin\njonkunlainen ylijohto, jonka asiana olisi katsoa ettei valtioapua\nilmeisesti käytetä päätarkoitusta, taiteen edistämistä vastaan. Tämä\nitsessään järkevä ajatus että valtiolla olisi jotakin sanottavaa\nasiassa ei haihtunut aivan tyhjiin, vaikkei se toki hedelmääkään\ntuottanut. Siitä enemmän vastedes.\n\nVielä lisättäköön sekin \"epäsoinnun\" ilmiö, että tänä keväänä ensiksi\nsyntyi julkinen hajaannus ylioppilaslaulajien kesken. Suomenmieliset\nlaulajat tyytymättöminä laulunjohtajan vastahakoisuuteen ottaa\nohjelmistoon suomalaisia lauluja perustivat oman laulukunnan. Tämä\ntapahtuma, joka nykyään tuntuu niin luonnolliselta, herätti sekin\naikoinaan \"pahaa verta\" ja eräästä kirjeestä näkyy, että niin kaukana\nkuin Pietarissa eräs virkamies, kun häntä kehotettiin avustamaan\nsuomalaista oopperaa, vastasi: \"ennen olisin mielelläni sen tehnyt,\nmutta kun fennomania on aikaansaanut hajaannuksen ylioppilaslaulajien\nkesken, niin en minä\" -- --(!) Tässä ilmenee kaikessa naivisuudessaan\nkiihtyvän puoluekiistan vaikutus ihmisiin. \"Ennen mielelläni, mutta kun\nse tai se seikka (jolla ei ole mitään tekemistä suomalaisen teatterin\nkanssa) on tapahtunut, niin en minä anna avustusta -- enkä edes mene\nsitä katsomaan!\"\n\nPuhenäytännöissä (122) näyteltiin 53 kappaletta:[74]\n\n  12 kertaa Mustalainen;\n   9   \"    Narcisse Rameau;\n   8   \"    _Nummisuutarit, Kihlaus_, Preciosa, Yhdistysjuhla,\n            Hääilta;\n   7   \"    Toinen tai toinen naimaan;\n   6   \"    Sven Dyringin koti, Puolan juutalainen, Marianne,\n            Maria Tudor, Remusen kotiripitykset, Lemmenjuoma;\n   5   \"    Laululintunen, Viuluniekka, Sirkka, Jeppe Niilonpoika,\n            Ei ollenkaan mustasukkainen;\n   4   \"    Orposisarukset, Yökausi Lahdella;\n   3   \"    _Lea, Anna Skrifvars_, Rouget de Lisle, Gringoire,\n            Työväen elämästä, Suorin tie paras, Suuria vieraita,\n            Kavaluus ja rakkaus, Deborah, Hamlet (Ofeliakoht.);\n   2   \"    _Margareta_, Riita-asia, Eroamattomat, Kassan avain,\n            Sinua vaan!, Onhan pappa sen sallinut, Marin rukkaset,\n            Oma Toivoni;\n   1   \"    _Saaristossa, Lemun rannalla, Yö ja päivä, Erehdykset,\n            Lapsuuden ystävät, Bartholdus Simonis_, Michel Perrin,\n            Monsieur Herkules, Ohdakkeet ja laakeri, Hänen\n            ylhäisyytensä etuhuoneessa, Pekka Patelin, Macbeth (koht.).\n\nNäistä oli kotimaisia 11 ja ohjelmistolle uusia 11: Nummisuutarit,\nSirkka, Yö ja päivä, Kassan avain, Sinua vaan!, Onhan pappa sen\nsallinut, Mr Herkules, Ohdakkeet ja laakeri, Hänen ylhäisyytensä\netuhuoneessa, Puolan Juutalainen, Oma Toivoni.\n\n\n\n\nV.\n\nViides näytäntökausi, 1876-77.\n\n\nEnnen olemme säännöllisesti alottaneet uuden luvun seuraamalla\npuheosastoa kesäiselle kiertomatkalle; nyt on syytä poiketa tästä\ntavastamme ja ensiksi katsella, miten ooppera menestyi näyttelyn\naikana, jolloin se, ollen itsekin jonkunlainen näyttelyesine, toisin\nkuin muina kesinä, oli täydessä toimessa. Mutta sitä ennen luokaamme\nkatsaus uusiin taiteilijavoimiin, joita oli kiinnitetty taikka koetettu\nkiinnittää oopperaan alkavaksi näytäntökaudeksi.\n\nElis Duncker, joka -- vietettyään talvensa Berlinissä enemmän\nkuullakseen kuin harjottaakseen laulua ja erittäin myöskin\nperehtyäkseen oopperain näyttämölle järjestämiseen -- maaliskuulla oli\nmuuttanut Parisiin jatkaakseen samoja tutkimuksia, oli luvannut tulla\nkotia kesäkuun lopulla ja jälleen ryhtyä oopperan palvelukseen. Kuinka\nlyhyt aika hänellä oli siihen käytettävänä, sitä ei kukaan aavistanut!\n-- Bruno Holm, jonka opintoaika Lampertin luona Milanossa oli umpeen\nkulunut, oli niinikään antanut lupauksen tulla heinäkuun aluksi. Tosin\noli Ruotsalainenkin teatteri tehnyt hänelle tarjouksen, mutta koska hän\n\"oli kauan ihaillut Suomalaisen oopperan hämmästyttävää edistystä\" ja\nsen ohella huomannut, että \"kaikki suomalaiset kyvyt kokoontuivat\nsinne\", ei hänkään epäillyt panna voimaansa alttiiksi samaa yritystä\nvarten.[75] Mieluimmin hän sanoi laulavansa baritoniosat Ernanissa,\nFaustissa ja Traviatassa, mutta Trubaduria oli Lamperti käskenyt hänen\nvälttää: \"Minä kiellän sinua ehdottomasti liiaksi huutamasta(!)\"\nValitettavasti Holmin myöhemmin täytyi ilmoittaa, että hän lääkärin\nmääräyksestä oli pakotettu olemaan alkukesän Karlsbadissa parannuksilla\neikä siis voinut tulla ennen kun elokuulla. -- Kevättalvella Emilie\nBergbom tiedusteli Alma Fohströmiltä, eikö hän tahtoisi ensi kerran\nastua näyttämölle Suomalaisessa oopperassa. Laulajatar vastasi\nkuitenkin epäävästi, sillä rva Nissen-Saloman oli kieltänyt häntä\nesiintymästä ennen kun opinnot olivat täysin loppuun saatetut; mutta\nniin pian kun hän hallitsi itseänsä, oli hän \"suurimmalla ilolla\nnoudattava tarjousta ja kiitollisin sydämin tekevä mitä kykeni\nvähäisillä voimillaan edistääkseen Suomalaisen oopperan korkeita\nharrastuksia\". Keväämmällä (22/4 ja 6/5) nti Fohström antoi ensimäiset\nkonserttinsa Helsingissä. Yliopiston juhlasali oli kumpanakin iltana\ntäpötäynnä yleisöä, joka lämpimästi ihaillen tervehti uutta, mitä\nsuurimpia lupaavaa laululintusta. -- Edelleen Naëmi Ingman, joka\ntämänkin talven oli jatkanut opintojaan Parisissa, oli lupautunut koko\nnäytäntökaudeksi oopperan jäseneksi, ja samoin Niilo Kiljanderkin, joka\nTukholmassa oli opiskellut professori Güntherin johdolla.\n\nTätä paitse oli sopimus tehty kahden ruotsalaisen oopperataiteilijan\nkanssa heidän vierailustaan näyttämöllämme. Jo talvella oli Fritz\nArlberg kirjoittanut ja tarjoutunut vierailemaan kesällä, ja\ntoukokuulla Signe Hebbe teki samanlaisen tarjouksen. Lähemmän\nsopimuksen teki Bergbom itse Tukholmassa. Kun näet Emilie oli\nnoudattanut Ida Basilierin ystävällistä kehotusta tulla hänen kanssaan\nKarlsbadiin, oli Kaarlokin päättänyt tehdä pienen virkistysmatkan ja\n18 p. toukok. lähtenyt Tukholmaan, Kööpenhaminaan ja Berliniin.\nKummaltakin on säilynyt yksi matkakirje, ja teemme niistä joitakuita\notteita. Kaarlo kirjoittaa Berlinistä Emilielle Karlsbadiin:\n\n\"Rakas, oma sisareni! Olen sydämestäni iloinen, että sinulla on ollut\nhyötyä matkastasi. On minullakin ollut, mutta luullakseni olisi ollut\nviisaampaa, jos minäkin olisin tullut Karlsbadiin, sillä en ole ollut\noikein terve. -- -- Hebbe ei vaikuttanut minuun erittäin edullisesti.\nDeklamoitsi taiteen olevan hänelle kaikki kaikessa ja vähän välittävän\nrahoista, mutta päätti häveliäästi pyytämällä 500 mk (300 riksiä)\nillalta. Sanoin että valitettavasti en voinut antaa enemmän kuin 300.\nLuulin jutun siihen päättyneen, mutta seuraavana päivänä kaunoinen\nSigne kirjoitti, että hän asiaa mietittyään tyytyi 300 markkaan. Hän on\nsiis sidottu 1 p:stä syysk. 10 p:ään lokak., kymmeneksi illaksi, ja\nlaulaa italiankielellä Faust, Fidelio ja Traviata. Epäröin kauvan ennen\nkun kirjoitin alle, mutta jäädä yksin Naëmi Ingmanin kanssa (jos Emmyn\nterveys pettäisi) silloin kun hän ei vielä oikeastaan osaa mitään, sitä\nen uskaltanut. -- Arlberg on sitoutunut 1 p:stä 20 p:ään heinäk. Hän\nlaulaa 3 kertaa Ernanissa ja samoin Trubadurissa. Hän saa myös 300 mk.\nillalta. Pistää vihakseni että hän luultavasti olisi tullut\nvähemmästäkin, mutta kun hän kysyi mitä Hebbe saa, en voinut tarjota\nvähemmän.\" --\n\n\"Stjernströmin kanssa olen sopinut [Suomalaisen oopperan esiintymisestä\nTukholmassa] tulevana vuonna noin 10 p:stä toukokuuta kolme tai neljä\nviikkoa eteenpäin. Teatteri tuottaa noin 2,000 riksiä bruttoa;\npäiväkustannuksia hän ei vielä voinut tarkoin määrätä. Se olisi\nrahallisesti sievä yritys, jos donnamme olisivat voimissaan ja\nohjelmisto taiteellisestikin hyvin järjestetty. Muutoin luulivat ne,\njoiden kanssa puhuin asiasta, että sentapainen \"Gastspiel\" pitäisi\ntuottaa rahaa.[76] -- -- Kiljander[77] tulee heinä- ja elokuuksi. Hän\nsaa laulaa Valentinin y.m. pikku osia. Syksyllä täytyy hänen palata\nTukholmaan, mutta hän tulee takaisin viimeisellä laivalla ja jää sitten\nmeille. -- -- Passinen[78] oli, paha kyllä, lähtenyt päivää ennen kun\ntulin. Hänellä kuuluu olevan loistava tenori, vaikka hän on tottumaton\nseuraelämään. Güntherillä oli kuitenkin suuria toiveita hänestä.\nOltuansa vuoden Tukholmassa hän edelleen osaa ainoastaan suomea.\" -- --\n\n\"Tukholmasta mainitsen seuraavat näkemäni: Wilhelm Tell, oivallisesti\nesitetty (tanskalainen baritoni Tellinä); Mignon, jotenkin ikävästi\nnäytelty (Moe suloinen, muut keskinkertaisia); Rykmentin tytär (Moe ei\nollut Basilierin varjokaan, ei hituistakaan sitä isänmaallista\npontevuutta, joka estää roolin vajoomasta ravintolaneidin kannalle);\nNoita-ampuja (kunnioitettava, pensioninarvoinen esitys); Lemmenjuoma\n(aika hupaisesti näytelty: Janson, Westberg ja ensikertalainen nti\nNiehoff). Edelleen Helgolannin sankarit teki syvän, sydäntäkouristavan\nvaikutuksen (Dorsch, melkoisen mieltäkiinnittävä, järjestely hyvä);\nRolandin tytär, tunnollisesti järjestetty, mutta käsityöntapaisen\nproosan rasittama j.n.e. -- Kööpenhaminassa en nähnyt mitään; kaikki\nteatterit suljetut. Sitä paitse satoi aamusta iltaan. Istuin\nThorwaldsenin museossa, se oli Kööpenhaminani. Ne, joita hain (Hoedt,\nThomsén) olivat matkoilla. -- Hampurissa näin satunäytelmän Matka\nkuuhun, äärettömän loistokas ja äärettömän ikävä. -- -- Sydämellisiä\nterveisiä Idalle. Kaarlosi.\"\n\nEmilie kirjoittaa Karlsbadista nti Elfvingille (11/6):\n\n\"Rakas ystävä! -- -- Nyt olemme juoneet terveysvettä noin 3 viikkoa ja\nolemme siis pian valmiit lähtemään. Lauantaina 24 p., siis itse\nJuhannuspäivänä lähdemme Lyybekistä suoraan Helsinkiin ja toivomme\nolevamme siellä 27 p. aamulla. -- Noin 21 p. on Kaarlo oleva kotona\nalottaakseen puuhansa. Luulen tämän kesän tulevan raskaaksi ja\nsentähden tarvitaan hyvät voimat. -- -- Minulle on Karlsbadissa olo\ntehnyt hyvää; Ida on myöskin tyytyväinen, vaikka parannusjärjestelmä on\nvähän väsyttänyt häntä. -- Enemmän kuin mistään muusta olen nauttinut\nsanomattoman ihanasta Dresdenin galleriasta. Onhan siitä lukenut ja\nkuullut paljo, mutta eivät mitkään kertomukset eikä valokuvat vastaa\ntodellisuutta. Kahdessa päivässä tietysti emme ennättäneet tutustua\nkaikkeen, vaan tyydyimme suurimpiin mestareihin. Rafaelin madonna on\nniin käsittämättömän kaunis, että se, miten hyviä jäljennöksiä onkin\nnähnyt, todellisuudessa hämmästyttää katsojaa. -- -- Täältä\nKarlsbadista olen pikimmältään käynyt Pragissa, ja se oli hauska matka.\nMinun piti käydä siellä tehdäkseni välikirjat neljän soittoniekan\nkanssa orkesteriamme varten. -- Minulla oli onni nähdä Palackyn[79]\nhautajaiset ja jotakin niin suuremmoista en ole voinut kuvitella.\nKaikki oli surussa, surulippuja liehui useimmilla rakennuksilla,\nkirkoilla, silloilla y.m. Balkongit olivat mustalla verhotut ja\najuritkin olivat kiinnittäneet mustia lippuja ja suruharsorosetteja\nhevosiinsa. Kirkonkellot pauhasivat, kanuunat jyrähtelivät, kaikki oli\nvalaistu ja kymmeniä tuhansia ihmisiä käveli saatossa kirstun edellä ja\njäljessä. Lähetystöjä koko maasta, kaupunkien, kylien, kuntien\nlähettämiä; kaikkien liput (yli 320) olivat suruharsoitetut.\nLukemattomia soittokuntia ja lauluyhdistyksiä, jotka väliin lauloivat,\nastui saatossa. Sadottain seppeleitä, laakeri-, palmu- ja\nkukkaseppeleitä kannettiin mukana. Kullakin yhdistyksellä oli oma\npukunsa, joka enensi juhlallista vaikutusta. Oli naisyhdistyksiäkin,\nkunnianeitsyeitä, valkoisiin puettuina mustine vyöhikköineen\nolkapäillä. Katselin saattoa eräästä akkunasta ja sitä kesti puoli\nkolmatta tuntia.\" --\n\n       *       *       *       *       *\n\nLauantaina 1 p. heinäk. avattiin virallisesti Suomen ensimäinen yleinen\nnäyttely, joka paitse teollisuutta käsitti myöskin taide- ja viime\nhetkessä suurella tarmolla aikaansaadun kansatieteellisen osaston.\nMiten merkillinen ilmiö kulttuurielämässämme tämä näyttely olikaan, ei\nsillä voi olla laajempaa tilaa teatterimme historiassa. Sanottakoon\nvain että se laatuaan ensimäisenä oli omansa hämmästyttämään sekä\nkotoisia että vieraita; mutta jotta sitä olisi voitu oikein arvostella,\nolisi, niinkuin eräässä sanomalehdessä avauspäivänä lausuttiin,\nnäyttelyrakennuksen fasaadilla Kaivopuistossa pitänyt olla seuraava\ntiedonanto: \"Kaikki mitä nähdään näitten seinien sisällä on vain pieni\nosa Suomen kansaa tuottanut. Historiallisten olojen tähden on tämän\nkansan suuri enemmistö kielensä kautta ollut suljettuna pois\nsivistyksen lähteiltä. Tuskin nimeltäkään se tuntee teollisuutta ja\nvielä vähemmän se tietää mitä se merkitsee kansan itsenäiseen\ntoimeentuloon nähden. Kirjallisuuskin, josta muut kansat ammentavat\noppia, on siltä suljettu, samoin kuin puutteellinen sivistys on estänyt\nsitä oppimasta ulkomaan esimerkistä.\" -- Avausjuhlallisuuden ohjelmakin\npuheineen lauluineen oli puhtaasti ruotsalainen.[80]\n\nSuomalaisen oopperan ensi näytäntö oli 4/7, jolloin Faust näyteltiin.\nEsiintyjät, Ida Basilierista ja Navrátilista alkaen, olivat samat kuin\nennen paitse _Kiljanderia_. Valentinina hän kohta pääsi yleisön\nsuosioon, sekä äänellään, joka oli sulava ja sointuva, joskaan ei\nvahva, että käytöksellään näyttämöllä, jolle hänen vartalonsa oli\nsopiva. Vasta-alkaja palkittiin esiinhuudoilla. -- Toisessa näytännössä\n7/7 esitettiin Ernani ja oli se, lausutaan Morgonbladetissa,\ntaiteellisesti tasaisempi ja pyörennetympi kuin yksikään edellinen.\nElviran osassa yleisö pitkän ajan päästä jälleen sai tervehtiä\n\"lemmittyänsä\" Emmy Achtéta, joka mahdikkaasti ja sydäntäkouristavalla\nintohimoisuudella tulkitsi vaikean roolin. Carlo I:nä taasen esiintyi\nhra _Fritz Arlberg_ ensi kerran. Kättentaputukset, jotka seurasivat\nhänen tositaiteellista esitystään, nousivat myrskyksi, kun hän yllätti\nkuulijoita laulamalla kolmannen näytöksen finaalin suomenkielellä.\nKolmas, joka taiteellisuuteen nähden tyydytti yhtä korkeita\nvaatimuksia, oli Navrátil nimiroolissa. Kun vielä mainitsemme ettei\nBergholminkaan (Silva) tarvinnut hävetä seurassa, että köörit\ntavallisuuden mukaan lauloivat hyvin sekä että orkesteria johti\ntaitava _Bohuslav Hrimaly_, joka alkaneeksi näytäntökaudeksi oli\nkapellimestarina otettu oopperan palvelukseen, niin voimme ymmärtää\nsuuremmoisen menestyksen.[81] Ihastunut yleisö jakeli kukkia rva\nAchtélle ja kättentaputuksia ja esiinhuutoja kaikille, niin ettei\ntahtonut loppua tulla. -- Sama ooppera 9/7.\n\nFaust annettiin uudestaan 11/7 ja sitte Trubaduri 13/7 niin tavattomat\nesiintyjät eri rooleissa, että yksistään sentähden joka salongin\nsopukka täyttyi ja myöhästyneiden täytyi joukottain palata kotia --\nsanoisimmeko -- tyhjin korvin. Missä tahansa olisikin kelvannut ja\nihastusta herättänyt näytäntö, jossa kuultiin Ida Basilier Leonorana,\nEmmy Achté Azucenana, Navrátil Manricona ja Arlberg Lunana. Ensi kerran\nSuomen etevimmät laulajattaret esiintyivät samassa oopperassa ja\nvaikutus oli mahtava. Ida Basilier lauloi tietysti paljo täydellisemmin\nkuin 1870, jolloin hän juuri Leonorana oli alkanut kotiuduttaa oopperaa\nsuomalaisella näyttämöllä, ja Emmy Achté suoritti -- kiitos hänen\nmezzosopranonsa -- Azucenan osan yhtä erinomaisesti kuin ennen\nLeonoran. Täydennyksen tuottivat Navrátil ja Arlberg. -- Lauantaina\n15/7 sama ooppera.\n\nYleisö, joka oli saapuvilla viimemainituissa loistonäytännöissä, oli\nmuutoinkin juhlatuulella. Oli näet Aleksanteri II:sen suvinen aika,\njolloin luottamuksellinen suhde Suomen kansan ja hallitsijan välillä\nsai tulevaisuutemme kauniina kangastamaan, ja juuri silloin,\nperjantaiehtoolla (14 p.) olivat H.H.M.M:nsa keisari ja keisarinna sekä\nperintöruhtinas puolisoineen, Edinburghin herttuattaren ja suuren\nseurueen kanssa tulleet vierailemaan Helsinkiin. Vastaanotto oli\nsydämellinen ja korkeat vieraat osottivat puolestaan sanoillaan ja\nkäytöksellään hyvin viihtyvänsä suomalaisten kesken. Käynnin lähin\nulkonainen aihe oli tietysti näyttely.\n\nKaupungin valtuuston asettama toimikunta, jonka asiana oli järjestää\njuhlallisuudet ylhäisiä vieraita varten, oli m.m. aikonut toimeenpanna\nUudessa teatterissa juhlanäytännön, jonka ohjelma olisi jaettu\nruotsalaisen ja suomalaisen näyttämön taiteilijain välillä. Jälkimäiset\nolisivat esittäneet kohtauksia Parranajajasta (Ida Basilier ja Elis\nDuncker) sekä Trubadurista (rva Achté), mutta hanke meni myttyyn, kun\nkeisarin sanottiin lausuneen arvattavasti kyllä käyvänsä teatterissa;\nmutta -- tavallisessa näytännössä. -- Tositeossa lauloivat suomalaiset\nlaulajattaret neidit Ida Basilier (Venzano-valssin) ja Alma Fohström\n(aarian Ernanista) sekä rva Engdahl (venäläisen kansanlaulun)\nlauantaina juhlapäivällisillä keisarillisessa linnassa. Sen jälkeen\ntapahtui ylioppilasten laulutervehdys, jossa tilaisuudessa keisari\nkuultuaan laulettavan venäläisen kansanlaulun suomalaisin sanoin ja\ntanskalaisen Kong Kristian laulun lausui toivomuksen kuulla\nMaamme-laulunkin, ja samana iltana kävivät keisarilliset Ruotsalaisessa\nteatterissa. Kaksi seuraavaa iltaa käytettiin tanssiaisiin\nkenraalikuvernöörillä ja kansanjuhlaan Eläintarhassa, ja jälkimäisenä\nkeisari ja keisarinna jo lähtivät paluumatkalle. Sitä vastoin\nperintöruhtinas ja hänen puolisonsa, jotka matkoillaan Suomen\nsaaristossa olivat tulleet erityisesti kansan suosimiksi, vielä jäivät\ntänne, ja tiistaina he kävivät m.m. yliopistossa, ylioppilastalolla ja\nillalla Arkadiateatterissa. Täällä, jossa pyhänä ei oltu ollenkaan\nnäytelty ja maanantaina oli esitetty kohtauksia Ernanista (3:s näytös),\nParranajajasta (2:sta näytöksestä) ja Luciasta (3:s ja 4:s kuvaelma),\noli nyt ohjelmana nämä kahden jälkimäisen oopperan kohtaukset.\nEnsimäisen rivin perimmäiset aitiot ja lämpiö olivat eristetyt ja\nkoristetut ylhäisiä kävijöitä varten, joita lukuisan[82] juhlapukuisen\nyleisön seisoessa tervehdittiin venäläisellä ja suomalaisella\nkansallislaululla. Parranajajan laulukohtauksessa Ida Basilier lauloi\nsatakieliaarian Jeannetten häistä ja Minun kultani. Tämän samoin kuin\nmuittenkin loistokohtien jälkeen suvaitsi perintöruhtinas alottaa\nsuosionosotukset. Eläköön- ja hurraahuudoilla yleisö lausui\njäähyväisensä, kun vieraat näytännön päätyttyä poistuivat. --\nElokuun lopulla kertoivat sanomalehdet, että perintöruhtinas v.t.\nkenraalikuvernöörin, vapaaherra Indreniuksen kautta oli kummallekin\nSuomalaisen oopperan primadonnalle, rva Achtélle ja nti Basilierille,\nlähettänyt jalokivillä ja helmillä koristetun rannerenkaan sekä samalla\nlausunut, että heidän erinomaiset esityksensä näytännössä 18 p. heinäk.\nolivat kerrassaan yllättäneet hänet.[83]\n\nKun keisarillinen juhla-aika oli ohi, jatkettiin näytäntöjä hyville ja\ntäpötäysille huoneille, sillä näyttely houkutteli Helsinkiin yhä uusia\nmatkustajia, jotka samalla halusivat omin korvin kuulla oopperaamme.\nKaksi viikkoa peräkkäin vaihtelivat Faust, Lucia ja Trubaduri, jossa\nviimeisessä Ida Basilier ja Emmy Achté yhä esiintyivät rinnakkain.\nElokuun 6 p:stä alkoi Sevillan Parranajaja, Ida Basilier ja Elis\nDuncker pääosissa (Navrátil Almaviva, Bergholm Bartholo, Aspegren\nBazilio ja nti Wikström Martha) vaihdella toisten oopperain kanssa;\nmutta ainoastaan 6/8 ja 11/8 lauloi Duncker mukana. Laulaja sairastui\nnäet lavantautiin, josta hän ei enää toipunut. Poikkeuksen\nsoitannollisten näytäntöjen sarjasta teki rva Winterhjelmin 15/8\ntoimeenpanema draamallis-soitannollinen iltama. Tämä taiteilijatar oli\nheinäkuun lopulla tullut Helsinkiin yksityiselle käynnille ja esiytyi\njulkisesti yhden ainoan kerran. Ohjelma oli pääasiallisesti\nruotsinkielinen (Octave Feullet'in proverbi Harmaa hiuskarva ja\nmestauslavakohtaus Daniel Hjortista, jotka näyttelijätär esitti\nruotsalaisen näyttelijän hra Hillbergin kanssa); suomenkieltä edusti\nJeannetten häät.[84]\n\nUusi ooppera, Verdin _Violetta_ (Traviata), ilmestyi ohjelmistoon 21/8.\nNimiosassa esiintyi Ida Basilier, Navrátil oli Alfred Germont, Achté\nGeorge Germont, nti Wikström Flora, Lindström parooni Douphol. Huone\noli tietysti täynnä, ja joskin ensi näytännössä huomattiin\nepätasaisuuksia, oli Ida Basilier \"niin sielukas, lämmin ja liikuttava\nVioletta, että harva lienee hänet voittanut, ja Navrátil suoritti\nroolinsa tavallisella taidolla, musikaalisen varmasti ja draamallisen\neloisasti\". -- Sama ooppera esitettiin myöskin 23/8 ja 27/8; välissä\n(25/8) oli Trubaduri ja jäljessä (29/8) Lucia-näytäntö. Elokuun 31 p.\ntuli taas Parranajaja, jossa Figarona ensi kerran esiintyi Kiljander ja\nBaziliona \"amatööri, jolla oli syvä, oivallinen bassoääni sekä hyvät,\nkoomilliseen suuntaan käyvät näyttelijälahjat\". Uusi Figaro \"näytteli\nvilkkaasti ja lauloi musikaalisesti\" ja teki siis hyvän vaikutuksen\nyleisöön; amatööri Bazilion osassa oli ylioppilas _Johannes Hahl_.[85]\n\nSyyskuun ensi päivinä Ida Basilier oli vielä mukana viidessä\nnäytännössä, nimittäin kahdessa 1/9 ja 3/9, jonka ohjelma käsitti\nNorman (1:sen ja 5:nnen kuvaelman) sekä Jeannetten häät, kerran\nTrubadurissa (2/9) ja kaksi kertaa (5/9 ja 7/9) Sevillan\nParranajajassa. Illalla ennen viimeistä näytäntöä kävivät oopperaköörin\nvarsinaiset ja vapaaehtoiset laulajat kunniatervehdyksellä\ntaiteilijattaren luona ja lauloivat hänen asuntonsa edustalla.\nJäähyväisnäytännössä oli huone ahdinkoon asti täynnä ystäviä ja\nihailijoita. \"Koko illan kuluessa sai laulajatar yleisön puolelta\nvastaanottaa innokkaita ja hartaita suosionosotuksia. Lukuisia\nkukkavihkoja annettiin ja heitettiin hänelle ja niiden oli tarkoitus\nsanoa: tervetullut pian takaisin!\"\n\nSeuraavana päivänä -- syyskuun 8 -- tapahtui vielä haikeampi\nhyvästijättö. Silloin näet _Elis Duncker_, sairastettuaan lavantautia\nnoin kolme viikkoa, vaipui kuoleman uneen. Morgonbladetin\nmuistosanoista lainaamme seuraavat rivit:\n\n-- \"Todellinen kutsumus ja jalo henki veivät Dunckerin taiteen alalle,\nkun hän jo oli suorittanut lakitieteellisen tutkinnon yliopistossa.\n-- -- Dunckerilla oli korkea käsitys taiteesta, jolle oli antautunut;\nhän piti sitä kunniassa, oivalsi sen laadun ja päämäärän ja sivistyneenä\nmiehenä hän ymmärsi että ollakseen sen arvokas tulkitsija täytyi hänen\ntyöllä ja opinnoilla valloittaa sen ulkonaiset keinot ja tunkeutua sen\nolentoon; vasta sen jälkeen hän kykenisi tositaiteellista tuottamaan.\nNäin hienotunteisena hän ei tahtonut esiintyä ennen kun tiesi\nkykenevänsä suorittamaan tehtävänsä loukkaamatta taidetta. Hän ei ollut\nniitä, jotka milloin tahansa ovat valmiit ottamaan minkä roolin tahansa\nja väkisin pyrkivät tehtäviin käsiksi, ymmärtämättä mitä ne vaativat ja\ntuntematta voimiaan -- mikä aina osottaa dilettanttimaisuutta ja\nenimmäkseen todistaa taiteellisen tulevaisuuden mahdottomuuttakin; hän\npäinvastoin pelkäsi tulla pakotetuksi esiintymään liiaksi ja liian\nvarhain. Sentähden hänen esityksensä ei ollutkaan hätätyötä, vaan\nharmooninen taiteentuote, joka vaikutti miellyttävästi, kauniisti ja\nylentävästi kuulijaan. Näin pitäen taidettaan korkealla ja\nvaatien paljo itseltään, Duncker, jolla oli pehmeä ja suloinen\nbaritoniääni, ihan varmaan olisi tullut eteväksi laulajaksi ja\ntuottanut kunniaa maallemme. Hänen liian varhainen poismenonsa on\nsuuri tappio erittäinkin Suomalaiselle oopperalle, joka oli häneen\nkohdistanut suuria toiveita, ja herättää vilpitöntä surua kaikissa\ntaiteenystävissä.\"\n\nDunckerin hautajaiset tapahtuivat Helsingin hautausmaalla sunnuntaina\n10/9 taajan ystäväjoukon ja Suomalaisen oopperan jäsenten läsnä\nollessa. Sinä päivänä ei ollut näytäntöä.[86]\n\n       *       *       *       *       *\n\nNyt on siirryttävä puheosastoon, joka kesäkuun ensi päivinä oli\nsaapunut _Mikkeliin_ ja 5/6 oli alkanut näytellä siellä. Tällä ennen\nkäymättömällä paikkakunnalla annettiin 10 näytäntöä, viimeinen 25/6.\nOhjelmisto käsitti enimmäkseen suuria näytelmiä, nimittäin Jeppe\nNiilonpojan, Viuluniekan, Sirkan, Narcisse Rameaun, Mariannen ja\n_Roistoväen_. Viimemainittu Karin (Christersonin) tekemä suomennos\nOverskoun 5-näytöksisestä huvinäytelmästä Pak, oli uusi ja esitettiin\n24/6. Keskimäärin tuotti ilta noin 250 mk.[87] -- Mikkelin ajan\nhistoriaan kuuluu kaksi kihlausta. Benjamin Leino ja Mimmy Hellstén\ntekivät näet siellä ikiliiton ja nti Tötterman otti vastaan kihlat\nkauppias Lindströmiltä Mikkelistä. Edellinen pari jäi yhä edelleen\nteatteriin, mutta jälkimäisen liiton kautta seurue menetti yhden\njäsenen, joka oltuaan mukana alusta alkaen viime aikoina oli\nmenestyksellä esiintynyt huomattavammissakin rooleissa. -- Näytäntöjen\npäätyttyä enin osa seuruetta palasi Lappeenrantaan, siellä\nhajaantuakseen yhden kuukauden lomalle.\n\nHeinäkuun lopulla kokoonnuttiin jälleen _Savonlinnaan_, jossa annettiin\n5 näytäntöä, 27/7-6/8. Muun muassa näyteltiin Roistoväki, \"jota nimeä\nfiinimpi yleisö näkyy pelkäävän\". -- Vilhon kirjeet tänä kesänä eivät\nolleet iloisia. Tulot Savonlinnassa olivat kyllä keskimäärin 268 mk\nillalta, mutta mihin se riitti, kun Pietarista saakka oli vaillinki\nkassassa ja kuukausi oli pidetty lomaa. Täytyi siis yhä pyytää rahoja\nHelsingistä. Ja sitten muut vastukset. Oli luvattu että Savonlinnassa\nsaataisiin sali ilman vuokraa, mutta siitä huolimatta oli Vilho\npakotettu rakennuttamaan näyttämön, joka maksoi noin 200 mk. Ei siis\nkumma, että hän huokailee: \"Ette voi uskoa kuinka kurjamaiselta\ntuntuu muutella teatterista teatteriin, joissa ei ole kaikkein\nvälttämättömimpiäkään koristuksia eikä edes ainoata huonetta, ainoata\nmetsää!\" Edelleen vaivasivat häntä yksityisten seurueenjäsenten\njuonittelut ja oikut, joista Vilhon täytyi kertoa pahimmat jo\nitsensäkin tähden, sillä asianomaiset eivät säästäneet \"tohtoria\"\nkuulemasta heidän mielipiteitään niin toisesta kuin toisesta. Kumminkin\nnäkyy kaikesta, että uskollisempaa Suomalaisen teatterin palvelijaa\nei ollut kuin Vilho. Paha vaan että hänen terveytensä yhä oli\nheikonlainen. Savonlinnassakin hän jälleen oli muutamia päiviä\nvuoteenomana.\n\nSavonlinnasta mentiin _Kuopioon_, jossa ensi näytäntö oli 9/8. Täällä\nolo venyi pitkäksi, aina syyskuun loppuun, jolloin viimeinen näytäntö\noli 27/9. Alkuaika olikin sangen edullinen: kuusi ensimäistä iltaa\nantoi keskimäärin 415 mk; mutta sitten tulot alentuivat ja olivat\nviimeisellä kahdella viikolla niin huonot, että keskimäärin saatiin\nvain 260 mk. Tähän tuli lisäksi että teatterista vaadittiin entistä\nkorkeampi vuokra, 60 mk illalta. Seuraus oli että Vilhon, ennen kun\nseurue pääsi lähtemään, täytyi pyytää noin 1,000 mk apua. --\nOhjelmistoon ilmaantui huomattava uutuus, kun J. Enlundin suomentama\nOehlenschlägerin _Aksel ja Walborg_ näyteltiin ensi kerran 1/9.\n\nKuopiossa melkein kaikki teatterin jäsenet kävivät tanssikoulua,\n\"eräs ruotsalainen tohtorinna Lindh opettajattarena\". Tästä Vilho ei\npitänyt, syystä kun \"tohtorinna\" ei pystynyt opettamaan muuta kuin\ntavallisia seuratansseja; mutta toiset väittivät Bergbomin antaneen\nsuostumuksensa. -- Muutoin Vilho tapansa mukaan kertoo pikku piirteitä\nteatterin elämästä. Nummisuutareita katsomaan (8/9) hän oli toivonut\ntäyttä huonetta, mutta todellisuudessa tuli ylen huono (282 mk). Suurin\nsyy oli se, että samana päivänä oli syksyn ensimäinen tanssi-iltama,\njohon vietiin klanetinpuhaltajakin, niin että \"kraatari Antreksen\"\ntäytyi puhaltaa huilua klanetin asemasta(!) Sitä paitse Vilho sanoo\nolevan \"mahdotonta arvata vahinkoa, jonka Ahlqvistin ja hänen\nheimolaistensa parjauskritiikki[88] on meille sekä täällä että\nmuuallakin tehnyt\". -- Markkinain aikana (14/9) oli yksi erittäin hyvä\nhuone: 575 mk. Kaikki huokeammat paikat oli myyty, mutta useita\nkalliimpia nähtiin tyhjinä. \"Kaupunkilaiset olivat poissa, ja syystä,\nsillä kovin tukalaa on näytellä niin tottumattomalle yleisölle kuin\nmarkkinaväki. Mitään oikeata rauhaa ei hartainkaan kuulija semmoisena\niltana voi saada.\" -- Teatterin jäsenistä pääsi Lundahl syyskuun 1\np:stä vapaaksi lähteäkseen Kööpenhaminaan opintomatkalle. Se tuotti\npaljo vaikeuksia ohjelmistoon nähden, kun hän oli ollut mukana niin\nmonessa kappaleessa ja aina jossakin pääroolissa. -- Toiselta puolen\nKuopion aikana liittyi seurueeseen nti _Kaarola Avellan_ ja on se\nluettava merkkitapauksiin näyttämömme historiassa. Jos luetaan\npois hänen sisarensa nti Aura Avellan, joka lyhyen ajan toimi\nteatterissa (kts. siv. 93), ja nti Emilie Stenberg, jonka ala\nsaavuttamansa iän tähden oli rajoitettu, oli nti Kaarola Avellan\nensimäinen yläluokka-perheestä lähtenyt nuori nainen, joka antautui\nnäyttelijättäreksi. Sitä paitse oli hän hartaalla työllä valmistautunut\ntätä uraa varten. Talvella 1874-75 hän ensin Tukholmassa oli\nharjotellut kaunolukua rva Betty Almlöfin johdolla, kesällä sen jälkeen\nKangasalla koettanut täydellisentää suomenkielen taitoansa ja jälleen\nseuraavana talvena nauttinut mainitun etevän opettajattaren ohjausta\nnäyttämötaiteessa. Tieto nti Avellanin tulosta Suomalaiseen teatteriin\noli ilosanoma sen ystäville, sillä sanomattakin ymmärtää että\nainoastaan vanha perinnäinen ennakkoluulo oli estänyt korkeamman\nsivistyksen omistaneita liittymästä siihen, ja tämän ennakkoluulon oli\nnti Avellan rohkeasti voittanut. -- Toinenkin uusi jäsen tuli täällä\nseurueeseen, nimittäin _Rietrikki Kauhanen_, Kuopion lyseon oppilas.\nHän oli muonakauppiaan poika ja 24-vuotias. Pieniä sivurooleja ylemmäs\nhän ei päässyt, mutta käytännöllisenä miehenä hän eri tavoin osottautui\nhyödylliseksi teatterille.\n\nSanoma Dunckerin kuolemasta saavutti seurueen Kuopiossa ja Vilho\nkirjoitti sen johdosta:\n\n\"Te olette eläneet kovin surullisia päiviä Dunckerin kuoleman tähden.\nMe voimme tuskin pitää asiaa totena, ja sentähden kaipauksemme on\nmuuttunut enemmän kummastukseksi kuin todelliseksi suruksi. Minä, joka\nmelkein joka hetki olen ollut pakotettu ajattelemaan kuolemaani, olisin\nsanonut sitä mielettömäksi, joka olisi luullut Dunckerin elämän\nloppuvan ennen kun minun. Terveyteni on jonkun aikaa taas ollut\njotenkin hyvä, ja kummallista kyllä Dunckerin kuolemansanoma on ollut\nminulle hyvin suureksi lohdutukseksi, sillä nyt tunnen itseni kymmenen\nkertaa terveemmäksi kuin ennen.\"\n\nAlkuaan oli kiertomatka ollut niin suunniteltuna, että seurue Kuopiosta\nlähtisi Ouluun, mutta jo Savonlinnasta Vilho esitti epäilyksiä tätä\nvastaan. Toiselta puolen tulisi matka kovin kalliiksi ja toiselta\npuolen oli ohjelmistoon karttunut liian vähän uutta, jota oululaiset\neivät ennen tunteneet. Sitte päätettiinkin että teatterin oli pysyminen\netelämpänä, lähinnä noudattaen kutsumusta tulla _Jyväskylään_, jossa ei\nkoskaan ennen oltu teatteria nähty. Sinne siis matkustettiin Kuopiosta\nja ensimäinen näytäntö (Työväen elämästä, Suorin tie paras ja Kihlaus)\nseurahuoneen pienessä salongissa oli 1/10. Yleisö oli erinomaisen\ntyytyväinen ja innostunut; olihan kaikki sille uutta! Mitä tämä\nmerkitsi, näkee siitä, että kun Kuopiossa 23 näytäntöä 7 viikon aikana\nantoi keskimäärin 369 mk illalta, tuotti pienemmässä Jyväskylässä 16\nnäytäntöä 4 viikossa 411 mk illalta. Paitse pienempiä kappaleita\nnäyteltiin Sirkka, Oma Toivoni ja Kavaluus ja rakkaus, kukin kaksi\nkertaa, sekä Jeppe Niilonpoika ja Sven Dyringin koti, kumpikin yhden\nkerran.\n\nEräs silloinen alkeisopistolainen[89] kertoo siitä innostuksesta, jonka\nteatteri herätti hänessä ja monessa muussa, jotka sinä syksynä\nJyväskylässä ensi kerran näkivät varsinaisia näyttämöllisiä esityksiä:\n\"Minusta tuntuu vieläkin, että ne olivat juhlanäytäntöjä, joka ainoa.\nMuistan kuinka vähistä varoista huolimatta 'täytyi' päästä niihin,\nainakin joka 'premiääriin'. Ja eiköpähän ne näytännöt, niin pienessä\nkaupungissa ja siihen aikaan, olleet premiäärejä joka ainoa. Muistan\nmyöskin, kuinka sitä ponnisteli läksyjen lukemisessa, että vain saisi\naikaa päästä teatteriin.\" Sama kertoja luettelee muististaan kappaleet,\njotka silloin näyteltiin ja näyttelijät, jotka hän silloin näki ensi\nkerran esiintyvän. Muiden muassa näyttää Ida Aalberg jo silloin\nsuuresti ihastuttaneen nuoria katsojia näytelmässä Onhan pappa sen\nsallinut. \"Mikä sulous! Minäkö yksin silloin huokailin hänen ikkunansa\ntakana! Minäkö yksin ostin hänen pienen valokuvansa!\" -- Paitse\nkertojaa sai Jyväskylässä silloin pysyviä vaikutuksia näyttämötaiteesta\nseminaarin oppilas, nykyinen etevä laulaja Abraham Ojanperä, joka oli\nmukana avustamassa kun Sven Dyringin koti esitettiin, niinikään rva\nMinna Canth, joka tähän aikaan vain kirjoitteli pikku kertoelmia, mutta\njonkun vuoden päästä oli ilmaiseva oikean neronsa näytelmänsepittäjänä,\nja vihdoin postivirkamies Robert Kiljander, joka vastedes oli antava\npirteitä huvinäytelmiä Suomalaiselle teatterille.\n\nViimeinen näytäntö Jyväskylässä oli 1/11, ja seuraavana iltana pitivät\nkaupunkilaiset seurueelle pienet läksijäispidot, jossa sitä kiitettiin\nkäynnistä ja pyydettiin tulemaan vastakin. Sen jälkeen tapahtui lähtö.\nAikomus oli ollut matkustaa suoraan Hämeenlinnaan; mutta kun\nratsutilallinen Severus Konkola oli pyytänyt seuruetta tulemaan\n_Jämsään_ ja luvannut vapaan matkan, päätettiin noudattaa kutsua.\nTietysti oli joukossa semmoisia, joista ei tämä ollut oikein comme il\nfaut, mutta Vilhosta oli, niinkuin todella olikin, varsin hauska koe\nkerran pysähtyä varakkaaseen maalaiskuntaan, oikein kansan keskeen.\nJämsässä annettiin uudessa, vielä puutteellisesti varustetussa\nkansakoulun juhlasalissa neljä näytäntöä (5/11-12/11), joiden ohjelmat\noli kokoonpantu pikku kappaleista (suurin oli Yhdistysjuhla,\nkotimaisia: Kihlaus ja Sotavanhuksen joulu, erikoisnumeroita:\nSailor-boy ja Poika comique tanssit, joista edellinen oli annettu\nJyväskylässäkin). Tulot tekivät yhteensä 1,043 mk. 75 p., siis noin 260\nmk illalta. -- Konkolan kustannuksella oli suurin osa puvustoa\nlähetetty Lahteen ja hän olisi höyrylaivallaan vapaasti vienyt sinne\nkoko seurueenkin, mutta kun suora tie Hämeenlinnaan oli huokeampi kuin\nLahden kautta ja rekikeli oli hyvä, matkustettiin kyydillä uuteen\nolopaikkaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSaatettuamme puheosastoa näin kauvas on katsottava, kuinka lauluosaston\nkävi _Helsingissä_. Emilien kirjeistä nti Elfvingille näkyy, ettei\nluottamus tulevaisuuteen ollut kehuttava.\n\n\"Jotenkin raskasta on näin kesän helteessä\" -- kirje on päivätty 6/8 --\n\"lakkaamatta puuhata, mutta raskain on kumminkin se ajatus, että\nkenties koko tämä työ on turha ja että kaikki on romahtava maahan kuin\nlastulinna\". Kovin häntä vaivasi tuo alituinen kilpajuoksu, johon\nRuotsalaisen teatterin oopperahanke pakottamalla pakotti. \"Surkeaa on\nettä meidän pienillä apulähteillä täytyy ylläpitää kahta oopperaa, kun\nyleisö on niin pieni kuin se on.\" Muun muassa kerrottiin erään\nruotsalaisen teatterin johtokunnan jäsenen lähteneen hakemaan toista\nprimadonnaa rva Engdahlin lisäksi. Nti Elfving oli suositellut kahta\nnuorta neitiä (Malmström ja Conradi) Suomalaiseen oopperaan.[90] Emilie\nlupaa ottaa heidät turviinsa. \"Erittäin hauskaa on että heidän\nvanhempansa tahtovat uskoa tyttärensä Suomalaiselle teatterille. Kyllä\nkoetan pitää huolta heistä; ikävä vain että aikani on niin vähissä,\netten ennätä niin paljo kuin soisin. Me teemme kyllä mitä mahdollista\non, että henki ja elämänsävy teatterissa pysyisi hyvänä, ja minusta sen\njäsenet ovatkin -- ainakin kaikkein useimmat -- perin siivoja.\" -- --\n\"Se täytyy sinun kumminkin sanoa nuorille daameille, että heidän tulee\nalistua noudattamaan sääntöjä, jotka koskevat kaikkia köörilaulajia;\nmuutoin syntyy pelkkiä poikkeuksia. Ruotsalainen teatteri houkuttelee\ntavan takaa meikäläisiä sinne, heidän köörinsä ei ole riittävän suuri\nja on erittäin mukava ottaa meiltä semmoisia, joita jo olemme\nopettaneet ja harjottaneet. Emme sentähden mielellämme näkisi, että ne,\njotka meille tulevat, pitäisivät Suomalaista teatteria jonkunlaisena\nvalmistavana kouluna Ruotsalaiselle.\" -- Kirjeissä puhutaan\nEricssonistakin, joka vietti kesänsä parannuksilla Naantalin\nkylpylaitoksessa. Hänet otettaisiin edelleen oopperan palvelukseen, jos\nhänen äänensä on tullut entiselleen, sillä Navrátilia väsytti laulaa\nkolme kertaa viikossa ja aikomus oli syyskuun alussa näytellä\nuseamminkin. \"Meidän täytyy jännittää voimiamme tänä vuonna, jos\ntahdomme että oopperalla on tulevaisuutta.\" -- Tositeossa ei Ericsson\nenää palannut.\n\nAlakuloisuutta, jolla syyskausi alkoi, enensi tietysti suuressa\nmäärässä Dunckerin kuolema. Niinkuin jo tiedämme näyteltiin syyskuun\nensi viikolla, Ida Basilierin täällä ollessa, tavallista useammin --\nHelsingissä oli silloin näyttelyn ja sen ohella toimeenpantujen\nkokousten tähden paljo matkustavaisia; mutta sen jälkeen \"sesonki\" ei\nenää tahtonut muodostua loistokkaaksi. Niin etevä laulajatar kuin\n_Signe Hebbe_ olikin, ei hän tuottanut onnea näyttämöllemme.\n\nNti Hebben vierailu alkoi 11/9, jolloin hän esiintyi Margaretana\nFaustissa. Kuuluisaa taiteilijatarta tervehdittiin vilkkaasti ja\nhavaittiin hänen esityksensä varsinkin traagillisissa kohtauksissa\nmestarilliseksi. Sama näytäntö uudistettiin 13/9 ja, kun Lucia oli\nannettu välissä, kolmaskin kerta 17/9. Mutta tämä näytäntö kääntyi\nonnettomaksi. Kiljander, joka ennen oli laulanut Valentinin osan, oli\nlähtenyt Tukholmaan, ja Bergbom uskalsi antaa roolin Lindströmille.\nTämä näyttäytyi kuitenkin liian kokemattomaksi siihen ja koska,\ntavallisuuden mukaan, onnettomuus ei tule yksinään, niin sattui nytkin\ntoinen ikävä erehdys toisensa perästä -- osallisten mielipahaksi,\npahansuopien iloksi ja johtajan tuskaksi. Ainoastaan Signe Hebbe ja\nNavrátil pitivät puoliaan; mutta pääasia oli että Faust, jota kahdeksan\nkuukauden aikana oli loistavasti näytelty 22 kertaa, nyt 23:tena\nkertana teki melkein haaksirikon. --\n\nNäiden näytäntöjen jälkeen tunnustettiin laajemmassa arvostelussa (Mbl.\n19/9) nti Hebbe suuriarvoiseksi taiteilijaksi. Sekä äänen käytäntöön\nettä näyttelemiseen nähden oli hänen tekniikkansa erinomainen; kaikki\nvaikeudet oli voitettu, niin että esitys vaikutti teeskentelemättömän\nluonnolliselta. Alkupuolella hän ei (niinkuin Ida Basilier oli tehnyt)\npannut painoa Margaretan naiviseen viattomuuteen ja kainoon\nneitseellisyyteen, vaan kuvasi hänet intohimoiseksi, jopa\nkeimailevaksikin. Oikeampi ja sattuvampi oli hänen esityksensä\nmyöhemmin, niin esim. katedraalikohtaus oli aivan sydäntäkouristava.\nKaikissa tapauksissa laulajattaren vierailu oli luettava Suomalaiselle\nnäyttämölle kunniaksi ja sen jäsenille oli kieltämättä hyödyllistä\ntutustua niin kehittyneeseen taiteeseen kuin hänen.\n\nSigne Hebben toinen rooli oli Violetta, jona hänet nähtiin ensi kerran\n22/9. Hänen esityksensä tässä osassa oli edellistä mestarillisempi ja\neheämpi, ja sankaritar tuli syvästi liikuttavaksi, mieltä järkyttäväksi\nnaishaamuksi. -- Ooppera annettiin vielä peräkkäin kolme kertaa.\nSuosionosotuksia Hebbe sai kylläkseen, mutta huone oli vain \"sangen\nhyvä\", jotka sanat arvostelijan kielessä merkitsevät: korkeintaan\npuolillaan, ja siitä näkee että taiteilijatar ei kyennyt nostamaan\nsemmoista innostusta kuin rva Achté ja Ida Basilier. -- Kuinka asiat\nolivat, näemme seuraavasta otteesta Emilie Bergbomin kirjeestä Ida\nBasilierille 27/9:\n\n-- \"Sitte kun sinä lähdit, on meillä ollut ainoastaan vastoinkäymisiä\nja ikävyyksiä. Sinun kanssasi katosi elähyttävä aines sekä näyttämöltä\nettä salongista. Pelkomme Signe Hebbeen nähden on valitettavasti\nosottautunut täydelleen oikeaksi. Kaksi ensimäistä Faust-näytäntöä\nannettiin täysille huoneille, mutta jo kolmantena salonki oli tyhjä, ja\nkaikki Traviata-illat ovat olleet hyvin huonoja, vaikka jokaisen täytyy\ntunnustaa, että Hebbe esittää osansa oivallisesti. Voit ymmärtää kuinka\non ollut tuskallista: hän on kuitenkin etevä taiteilija ja meidän\ntäytyy hävetä hänen edessään, että yleisö on niin välinpitämätön.\nSunnuntaina menee Traviata viimeisen kerran; 10/10 Fidelio alkaa, mutta\nmitä on annettava väliajalla on vielä tietämätöntä. Holm on täällä,\nmutta ei voi vielä laulaa; hän on kumminkin parantumaisillaan. Lydia\nLagus on myös täällä, mutta hänen laitansa on huolestuttava. Pari\nviikkoa ennen kun hän lähti kotoa muuttui ilma pahanlaiseksi ja samassa\nhänen tilansa huonontui, ja nyt hän ei voi laulaa säveltäkään. Hän on\nhyvin murheellinen ja masentunut, ja meillekin se on suuri suru. -- Älä\nkerro kellekään, ettei täällä osata antaa arvoa Signe Hebbelle. Kenties\nkäy paremmin Fideliossa. Hän on erittäin ystävällinen ja rakastettava\nja on koko ajan ollut niin kohtelias ja suopeamielinen, ettemme soisi\nhänen tietävän kuinka laita oikein on. Kaikki, jotka ovat nähneet\nhänet, ovatkin hyvin ihastuneita -- vahinko vaan että yleisö on ollut\nniin harvalukuinen. Hän on varsin hupainen ja iloinen [seurassa] ja\nminä voin nyt hyvin käsittää, että sinä ja Mili niin pidätte hänestä.\nTunnustaa täytyy että hän on tavallista etevämpi nainen.\" -- --\n\nBergbom oli, noudattaen perusjohdettaan aina koettaa taiteellisessa\nsuhteessa nousta korkeammalle, päättänyt ottaa esitettäväksi\n_Fidelion_, Beethovenin musikaalisesti suuriarvoisen ainoan oopperan.\nHarjotusten aikana annettiin Lucia ja Faust, kumpikin yhden kerran, ja\nsitte tuli 13/10 Fidelion ensi ilta. Yleisö oli lukuisa, joskaan ei\nahdinkoon asti, ja varsinkin sen tosimusikaalinen osa havaitsi ilolla\nja kiitollisuudella, että esitys oli huolellinen ja tehtävän arvoinen.\nOrkesteriin, jolla tässä sävelteoksessa on erittäin tärkeä osa, oli\nhankittu lisävoimia ja soitti se Hrimalyn johdolla täyteläisesti ja\ntasaisesti. Nti Hebbe Fideliona ja Navrátil Florestanina suorittivat\nosansa erittäin ansiokkaasti. Edellinen huudettiin esiin ensi näytöksen\naarian jälkeen, jonka hän lauloi ihmeen taiteellisesti ja toisen\nnäytöksen ensi kuvaelman loppuduetin perästä hänen Navrátilin kanssa\ntäytyi useat kerrat tulla esiin vastaanottamaan kuulijakunnan\ninnostuneita suosionosotuksia; jälkimäisen esitys oli kauttaaltaan\nsydämellinen ja vaikuttava. Marcellinan osa oli \"samalla lahjakkaalla\nlaulajattarella, joka ennen oli suuresti miellyttänyt Siebelinä\" (rva\nAura Thuring), Achté lauloi voimakkaasti kuvernöörin ja Bergholm\ntaitavasti vanginvartijan osan; Lindström -- Jacquino oli tottumaton,\nmutta hänen äänensä oli soinnukas. -- Toinenkin näytäntö 13/10\nannettiin kukkuroilleen täydelle huoneelle ja paitse pääesiintyjiä\ninnostunut yleisö huusi esiin Bergbominkin, joka siis tänä iltana sai\nhyvityksen onnettomasta Faust-illasta. Sen jälkeen nti Hebbe vielä\nesiintyi kaksi kertaa Fideliona (17/10 Ja 19/10) ja jälkimäisellä\nkerralla ojennettiin hänelle ansaittuna kunnianosotuksena\nlaakeriseppele. Taiteilijattaren jäähyväisilta oli kumminkin 22/10,\njolloin hän vielä kerran lauloi Violettan osan. Esiinhuudoilla ja\nkukkakimpuilla yleisö runsain määrin ilmaisi kiitollisuuttaan hänen\nvierailustaan.\n\nSeikkaperäisestä arvostelusta (Mbl. 27/10), jossa julkilausutaan\nvilpitön tunnustus siitä tavasta, jolla Beethovenin ooppera oli\nesitetty ja erittäin kiitetään toisen näytöksen kolminlaulua (Hebbe,\nNavrátil ja Bergholm) todellisena loistokohtana oopperamme toimessa\nylipäätään, otamme seuraavat sanat nti Hebben täällä olosta:\n\n\"Hänen esiintymisensä on kauttaaltaan todistanut, kuinka innostunut hän\non ollut tehtäväänsä. Suomalaisen teatterin ystävät ovat myöskin\nsaaneet riittävästi kuulla hänen personallisista mielipiteistään\nollakseen vakuutetut siitä, että hän on suonut odottamatonta\nmielenkiintoa sen harrastuksille ja on sentähden kaksinkertainen syy\nkiitollisesti painaa muistiin hänen käyntinsä täällä. Vaikea on sanoa,\nmissä osassa hän on ollut etevin. Kenties on Traviata enimmin\nsopusoinnussa hänen lahjojensa kanssa, koska hänen draamallinen kykynsä\nvoi siinä parhaiten esiintyä. Mutta tämä ooppera ei tyydytä yleisöämme,\njoka on vähän tottunut suuren maailman menoon. Emme käsitä ihmissydämen\njaloutta juuri tähän tapaan, Leonoran (s.o. Fidelion) osa liikuttaa\nmeitä syvemmin. -- -- Suomalaisen teatterin yleisö on lämpimästi\nkohdellut etevää vierasta, vaikkei toki semmoisella rajattomalla\ninnostuksella kuin joskus kotimaisia laulajattariamme. Joku syy tähän\nvoi olla siinä, että meidän enemmän luonnonraitis kuin taidetta\nymmärtävä yleisömme ei ankaran taiteellisessa esityksessä ole tavannut\nsitä välittömyyttä, joka helpommin vaikuttaa siihen. Mutta toinen\npätevä syy on se, että ei edes Patti eikä Nilsson saavuttaisi täällä\nsuurempaa suosiota kuin 'meidän Emmyn' ja 'meidän Idan' herättämä\nihastus.\"\n\nEnnen lähtöään nti Hebbe antoi 24/10 konsertin yliopiston juhlasalissa,\nja 26/10 joukko taiteen ja Suomalaisen oopperan ystäviä oli kutsunut\nhänet päivällisille Arkadian lämpiöön, jossa tilaisuudessa dosentti\nPerander piti puheen kunniavieraalle. Tästä kauniista puheesta otamme\nkaksi pääkohtaa, jotka läheltä koskevat ainettamme, jopa selittävät\nkoko sen yrityksen synnyn, josta tämä kirja kertoo:\n\nMainittuaan suureksi onneksi, että nti Signe Hebbe oli kunnioittanut\nnäyttämöämme vierailullaan, puhuja kiittää vieraan kykyä \"muodostamaan\naavistuksemme sisäisen, hämärän maailman taiteen jaloiksi,\nihastuttaviksi, kirkkaiksi haamuiksi\" ja jatkaa sitten: \"Kaunotaide on,\nniinkuin jokainen meistä tietää, ennen kaikkea muodostamiskykyä. Joka\nlaji taidetta on tavallaan jaloa kuvanveistoa. Meilläkin, jotka emme\nole taiteilijoita, on sydämemme syvyydessä monta suurta aavistusta,\nmonta jaloa tunnetta, mutta ei kykyä nostaa hämärää aarretta päivän\nvaloon. Meidän täytyy usein Goethen Mignonin kanssa tunnustaa: Ich\nmöchte dir mein ganzes Innre zeigen, allein das Schicksal will es\nnicht![91] Tämä kohtalo ei paina kunnioitettua vierastamme. Ken on\nnähnyt ja kuullut nti Signe Hebben näyttelevän ja laulavan\najattelematta suurta ja jaloa veistokuvaa, ken ei ole ihaillut tätä\nkykyä luoda muotoon mikä muutoin vain on hämärä aavistus, salainen\nsisäinen liikutus ja väreily esineissä? _Gretchen, Violetta, Leonora_\neivät enää ole meillä olemassa ainoastaan sävelten maailmassa: nämät\nolennot seisovat silmiemme edessä marmoriin veistettyinä tai valettuina\npronssiin ja kauvan ne tässä muodossa luovat katseensa meihin, tehden\nmeissä nti Hebben muiston yhtä häviämättömäksi kuin he itse ovat.\nMeidän näyttämömmekin on hyötyvä näiden olentojen katselemisesta.\"\n\nSen jälkeen puhuja kääntyy vieraan osottamaan myötätuntoisuuteen nuoren\nnäyttämömme harrastuksia kohtaan ja lisää: \"Mutta nti Hebbe ymmärtääkin\nmuita paremmin, kuinka vaikea meidän päivinämme ideaalisen taiteen on\nsaada tarpeensa tyydytetyksi. Aikamme näyttää ojentavan kaikki kätensä\nteollisuudelle. Se on tullut levottomaksi aarteenkaivajaksi. Ei missään\nnäy meidän olevan mahdollista säilyttää sitä lepoa, sitä rauhaa, sitä\nhiljaisuutta, jossa taiteen ideaaliset olennot viihtyvät. Ja kun\nlaskelmien tuskista uupunut mies illalla laahaa itsensä taiteen\ntemppeliin, pyytää hän ennen kaikkea virkistystä väsyneelle mielelleen.\nTaide siis näyttää olevan vajoamaisillaan sille kannalle, jolla se on\nolemassa ainoastaan 'lystin vuoksi'. Mieleeni johtuu eräs Ibsenin luoma\nhämärä haamu. Hän on alkuaan suuriluontoinen mies, mutta ei ole saanut\nmitään suurta ja jaloa tehtävää elämässä, joka olisi kehittänyt hänet\nluonteeksi. Hän antautuu milloin mihinkin huvituksiin, nautinnoihin.\nVäsyneenä tähän rauhattomuuteen hän vihdoin autiolla arolla tapaa\nkohtalon daimonin napinvalajan haamussa. Napinvalaja tahtoo ottaa hänet\ntaiteensa niinkuin muunkin hylkytavaran: kuin kuluneet lantit on hänet\nheitettävä valinkauhaan uudestaan valettavaksi -- sillä hän ei ole\nluonne, hän on napinvalajan väitteen mukaan kuluttanut pois\ntarkoituksensa merkin otsastaan. Olen ymmärtänyt tämän hämärän haamun,\nkun olen käsittänyt sen erinäisiä suuntia ajassamme edustavaksi\ntyypiksi. Jos kansat tahtovat säilyttää tarkoituksensa merkin\nkasvoissaan, on välttämätöntä ylläpitää ihanteellisia harrastuksia.\nIdeaalinen taide leimaa näkyvimmin kansat niillä tunnusmerkeillä, jotka\npelastavat meidät synkän napinvalajan vaatimuksista tuolla arolla. Se\nvaatimaton yritys, jota sanomme lyyrilliseksi näyttämöksemme, on\nsyntynyt tarpeesta koota voimamme, jotta, jos mahdollista, pienessä\nmaassamme ideaalinen taideaisti heräisi ja eläisi.\" --\n\nNti Hebbe lähti 4/11 Turkuun, antaakseen siellä Navrátilin ja\nBergholmin avulla kolme lyyrillis-draamallista iltamaa.\n\nLokakuun lopulla meni Fidelio vielä kolme kertaa peräkkäin, rva Achté\nLeonorana. Taiteilijatar lauloi tämänkin osan suurella menestyksellä,\nmutta kun ooppera oli laadultaan liiaksi ylevän musikaalinen voidakseen\ntulla suuren yleisön suosimaksi, kaivattiin jälleen uutta. Ja uutta\nvalmistettiinkin, nimittäin Auberin _Musta Domino_, jonka esitys alkoi\n1/11, ja Meyerbeerin _Hugenotit_, joka oli oleva syyskauden päävaltti.\n\nMustan Dominon ensi illasta sanotaan, että lukuisa yleisö vastaanotti\noopperan vilkkaalla suosiolla. Eikä kumma että sävelteoksen ilosta\nsätkähtävä eloisuus vaikutti kuulijoihin, kun useimmat osat\nmusikaalisessa suhteessa edustettiin menestyksellisesti ja loistavat\nköörit soivat raittiisti ja tasaisesti. Varsinkin herätti huomiota nti\n_Naëmi Ingman_, nuori ensikertalainen, pääosassa. Heleä ääni, sangen\nkehitetty koloratuuri ja hyvää, taiteellista kasvatusta todistava\nesitys tekivät hänen laulunsa miellyttäväksi, samalla kun luonteva\nnäytteleminen puhui hänen edukseen. Laulajatarta palkittiin lämpimillä\nkättentaputuksilla ja esiinhuudoilla. -- Nti Wikström esiintyi kaikella\nkunnialla taloudenhoitajattarena, Klaudiana, ja rva Aura Thuring\nBrigittana, joka osa kyllä ei ollut hänen luontonsa mukainen, mutta\njossa hänen helkkyvä äänensä ja sivistynyt näyttelemisensä kuitenkin\ntekivät hyvän vaikutuksen. \"Amatööri\" (Hannes Hahl) hoiti oivallisella\nbassoäänellään hyvin portivartijan Gil Perezin osaa. Himberg --\nHoraziosta ja Pesonen -- Don Julianosta sanotaan vihdoin, että he\ntyydyttivät enemmän laulunsa kuin näyttelemisensä kautta. -- Ooppera\nannettiin vielä yhtä mittaa neljä kertaa (3/11-14/11). Valitettavasti\nsairauskohtaus pakotti kaksi kertaa peruuttamaan ilmoituksen\nneljännestä näytännöstä -- vastoinkäyminen, joka aina vaikuttaa\nhäiritsevästi yleisön osanottoon.\n\nAlkuaan oli suunniteltu, että Hugenotit jo marraskuulla esitettäisiin\nensi kerran, mutta tositeossa se myöhästyi -- emme tiedä mistä syystä\n-- niin että viikko joulukuuta oli kulunut, ennen kun sen ensi ilta\nkoitti. Tästä johtui että marraskuukin muodostui tukalaksi oopperalle.\nMustan Dominon jälkeen olivat näytännöt kolmen viikon aikana harvat ja\ntulotkin tietysti huonot. Esitettiin näet Norma 17/11 ja 3/12, nti\nIngman Adalgisana ja Achté Polliona, Fidelio 19/11 ja kuvaelmia\nTrubadurista sekä Laululintunen 23/11 ja 26/11. Pikku laulukappale\notettiin esitettäväksi Lydia Laguksen tähden, joka toista vuotta\nkestäneen sairauden takia oli ollut estetty laulamasta. Vihdoin hän nyt\noli toipunut ja lauloi varovaisuudesta ensiksi vanhan loistoroolinsa\nteatterin ensi vuosilta. Yleisö toivotti hänet ilolla tervetulleeksi\ntakaisin näyttämölle, tyystin havaiten kuinka laulu nyt soi kehittyneen\ntaiteellisesti.\n\nMiltä tämä aika monine vastuksineen tuntui Bergbom-sisaruksista, näemme\neräästä kirjeestä nti Elfvingille samalta päivältä, jolloin nti Hebbe\nmatkusti Turkuun.\n\n-- \"Koko syksy on ollut niin raskas ja vaikea, että tuskin olen\nmihinkään pystynyt; sitä paitse olen ollut sairas ja olen vieläkin.\nHyvin vaikeata on meidän nyt ollut noin kaksi kuukautta ja samallainen\ntulee tämäkin olemaan. Joulukuun alussa Hugenotit valmistuu ja silloin\ntoivon lehden kääntyvän. Puhun sinulle kaikesta, joka painaa sydäntäni,\nmutta muista että tämä on ainoastaan sinulle. Surkeutemme ei tarvitse\neikä saakaan tulla maailman tietoon -- ennen kun kaikki murtuu, ja\njollei ihmeitä tapahdu, se aika tulee ensi keväänä; siksi täytyy meidän\nkestää, vaikka taistelu joskus on kovin vaikeaa. Täytyyhän meidän toki\nnäyttää valtiopäiville, että olemme eläneet. Raskasta ja katkeraa on\ntoki näin taistella ja puuhata -- saippuakuplan tähden, sillä eihän\nooppera muuta ole, jollei se elä kauemmin kuin kevääseen. Älä\nkuitenkaan puhu kellekään, olkoon se kuka tahansa, vaikeasta\nasemastamme.\"\n\n\"Tänään Signe Hebbe matkusti Turkuun ja saat nyt itse nähdä hänet.\nOlemme paljo pitäneet hänestä sekä näyttämöllä että ulkopuolella. Hän\non ollut koko ajan kiltti ja rakastettava. Saat nähdä pari hänen\nloistokohtaansa: kuolemankohtauksen Traviatassa ja kirkkokohtauksen\nFaustissa. Hän on mielestäni verraton Traviatassa ja kuolee niin että\noikein peljästyy.\" --\n\nSyy siihen epätoivonsävyyn, joka leimaa tämän Emilien kirjeen, oli\ntietysti taloudellisen aseman jatkuva huonontuminen. Siitä saamme\nalempana tietoja; nyt on kerrottava tapahtumasta, joka, vaikkei\nSuomalaisella teatterilla ollut mitään sen kanssa tekemistä, kumminkin\noli omansa vaikeuttamaan oloja. Tarkoitamme kuuluisaa, vieläkin\nmuistossa elävää \"Yölepakon\" häväistysjuttua Ruotsalaisessa\nteatterissa. Jutun vaikutukset estävät näet meitä sivuuttamasta sitä\ntässä kertomuksessa.\n\nRuotsalainen teatteri, joka varhemmin syksyllä oli antanut Rossinin\nWilhelm Tell oopperan, oli -- niinkuin johtokunta sanomissa nimenomaan\nselitti -- huomattuaan että suuret oopperat eivät kannattaneet \"'inhan\nvoiton' tähden, koska 'uhrautuva rakkaus' ei maksanut näyttelijäin\npalkkoja\" ja koska \"puhtaille on kaikki puhdasta ja epäpuhtaille kaikki\nepäpuhdasta(!)\", ottanut näyteltäväkseen taiteellisesti arvottoman ja\nsiveellisesti loukkaavan Joh. Straussin operetin Yölepakko. Se\nesitettiin 17, 18 ja 19 p. marrask. ja silloin joukko ylioppilaita\nUudessa teatterissa toimeenpani ilta illalta yhä kiivaampia\nmielenosotuksia, siksi kunnes viranomaiset yliopiston sijaiskanslerin\nalotteesta kielsivät \"sisällykseltään tunnetusti epäsiveellisen\"\nkappaleen näyttelemisen. Tästä syntyi tietysti kauhea jupakka yleisössä\nja sanomalehdistössä. Ruotsalaisen teatterin johtokunnalle osotetuista,\nsanomissa julaistuista vastalauseista ja muista kirjoituksista näkyy,\nettä mielipaha ja suuttumus ei suinkaan rajoittunut yksistään\nsuomenmielisten piireihin; mutta kun neljä mielenosottajaa, jotka\npoliisin toimesta joutuivat yliopiston kurinpito-toimikunnan eteen,\nolivat suomenmielisiä eikä katsottu tarpeelliseksi tutkiakaan kutka\nmuut olivat viheltäneet, niin työnnettiin vaan koko syy fennomaanien\nniskaan. Itsessään tämä ei ollut hämmästyttävää, sillä puoluetaistelun\nraivotessa nämä jo olivat tottuneet tasamielellä vastaanottamaan paljo\npahempiakin syytöksiä; mutta mikä teki asian ikäväksi oli se, että\nteatterien kilpailu sekotettiin samaan sykkyrään. Eräässä lähetetyssä\nkirjoituksessa (Mbl. 25/11) kohtaamme seuraavat valaisevat sanat:\n\n\"Mutta mikä on sitte syynä kiukkuun? Ainoastaan maalainen syrjäisessä\nsopukassa kaivannee selitystä siihen. Ken ei tunne sitä omituista\nasemaa, jossa teatterimme jo kauvan ovat olleet toisiinsa? Puolueiden\nväli yleisössä ja sanomalehdistössä on mitä kirein; ja mitä toiselta\npuolen vaaditaan on välttämättömästi toiselta puolen vastustettava --\nasia olkoon muutoin kuinka oikea tahansa. Ruotsalainen teatteri on jo\nennenkin osottanut mieltymystä Offenbachin laatuun, joka kaikkialla\nsuuressa maailmassa on näyttäytynyt tuottavaksi; ja kun sen vastustajat\novat moittineet sitä suuntaa, on ystävien tietysti täytynyt puolustaa\nsitä\".[92]\n\nKuinka yritettiin sekottaa suomalaista näyttämöä kysymykseen, huomaa jo\nylempänä mainitusta ruotsalaisen johtokunnan selityksestä, jossa se\nlausuu sitä vähemmän osanneensa aavistaa että Yölepakko loukkaisi\nketään, kun Suomalaisessa teatterissa \"sanomalehtien riemuitessa\" oli\nannettu -- Traviata, olevinaan kokonaan huomaamatta, että Euroopan\netevimmille näyttämöille kotiutunut traagillinen draamatuote, jossa\nepäsiveellisyys ja rikollisuus vievät perikatoon, toki on jotakin\ntoista kuin suurkaupunkien kolmannen ja neljännen luokan teattereista\ntavattu kappale, missä epäsiveellisimpiä suhteita kuvataan mitä\nluonnollisimpina, ilman moitteen hiiskaustakaan.\n\nEi ole säilynyt ainoatakaan kirjettä, jossa Kaarlo tai Emilie olisivat\nlausuneet sanan tämän tapauksen johdosta, mutta sitä ilmankin voimme\nymmärtää, että se painoi heidän mieltänsä. Mitä enemmän puoluekiihko\nyltyi, sitä toivottomammaksi kävi yritys, jonka menestys riippui\nmahdollisen laajasta myötätuntoisuudesta yleisön puolelta.\n\nVihdoin oli pitkällisten ja huolellisten harjotusten jälkeen\nMeyerbeerin suuri, 5-näytöksinen, Perttulin yön verilöylyyn päättyvä\nooppera _Hugenotit_ valmis. Ensi ilta 8/12 oli Suomalaisen oopperan\nloistavimpia. Sävelteos esitettiin täydelle huoneelle mitä suurimmalla\nmenestyksellä. \"Kaikki, soolo- ja yhteislaulunumerot, köörit ja\norkesteri, yhtyi mahtavaan vaikutukseen ja herätti toisen\nsuosionmyrskyn toisensa perästä; erittäin olivat suosionosotukset\ninnostuneita suuremmoisen ja varsin onnellisesti suoritetun toisen\nnäytöksen ja Valentinen (rva Achté) ja Raoulin (Navrátil)\nmestarillisesti laulaman, sydäntäkouristavan kaksinlaulun jälkeen\nneljännessä näytöksessä.\" Näytännön lopussa huudettiin taiteilijoitten\nrinnalla esiin myöskin kapellimestari Hrimaly ja Bergbom. -- Paitse\nmainituita kiitettiin hyvästä tuloksesta nti Ingmania (kuningatar\nMargareta), rva Aura Thuringia (paashi Urbain), Hannes Hahlia\n(Marcell), Achtéta (Nevers) ja Bergholmia (kreivi de St. Bris).\nLukuisat kööritkin, joissa laulajien luku nousi yli 50, onnistuivat\noivallisesti. Vihdoin pidettiin oopperan näyttämöllejärjestelyä\nkoristuksineen ja kauneine pukuineen erittäin onnistuneena. Niinkuin\ntavallista on kun tämä pitkä ooppera näytellään, oli useita lyhennyksiä\ntehty -- varsinkin 5:nnessä näytöksessä -- mutta kuitenkin kesti ensi\nnäytäntö klo 1/2 12:een. Seuraavat näytännöt alotettiin klo 1/2 7 --\nNäytännön jälkeen köörilaulajat kävivät Bergbomin asunnon edustalla\nlaulamassa.\n\nHugenotit meni vielä neljä kertaa ennen joulua (10/12-17/12). Ennen\nviimeistä näytäntöä julkaistiin Morgonbladetissa arvostelu, josta\notamme seuraavat kohdat:\n\n-- -- \"Niin harvinaisen lahjakkaalle draamalliselle laulajattarelle\nkuin rva Achté on Valentinen mahtava osa kiitollinen tehtävä. Erittäin\nonnellista on että se niin hyvin sopii hänen mezzosopranolleen. Emme\nvoikaan muuta kuin ehdottomasti ihailla sitä ilmehikästä tapaa, millä\nhän esittää kärsivän, rakastavan naisen, joka sortuu elämän koviin\nristiriitoihin. Rva Achtéssa sulaa suuressa määrässä laulu ja\nnäytteleminen yhteen sopusointuiseksi kokonaisuudeksi, ja se\ninnostuksen hehku ja tuli, joka puhkeaa näkyviin intohimoisemmissa\nolosuhteissa, on yhtä tärkeä osa kuin musikaalinen varmuus siinä\neheässä taideluomassa, joka hänen Valentinensa on. Eritoten on\nmainittava neljännen näytöksen suuri kohtaus Valentinen ja Raoulin\nvälillä, yksi rva Achtén ja oopperan loistokohtia. -- Hra Navrátililla\noli niinikään tässä intohimoisessa kohtauksessa tilaisuutta näyttää\nkykynsä voimakkain puoli. Hänen esityksensä oli muutoin tavallisuuden\nmukaan huolellinen ja ansiokas. Suurimpia laatuaan hänen luonnolliset\näänivaransa eivät ole, mutta sitä enemmän on arvoa annettava\ntaiteilijalle, joka, käsittäen tehtävänsä, varmasti kehitetyllä\nlaulumetoodilla ja huolellisella äänensä käyttämisellä osaa voittaa\nvaikeuksia, jotka vähemmän tottuneelle olisivat kerrassaan mahdottomia.\nPaha vaan että hra Navrátil tämän oopperan aikana ei ole ollut oikein\nvoimissaan. -- Margaretan osan lauloi kiitettävästi nti Ingman, joka\nvarsinkin koloratuurilaulussa osottaa edistymistä. Kuitenkin\ntoivoisimme enemmän täsmällisyyttä näyttelemisessä ja lämpöä\nesityksessä. -- Reippaasti ja miellyttävästi esiintyi tunnettu ja\narvossa pidetty musiikinharrastaja [rva Aura Thuring] eloisan ja\nkeimailevan paashin roolissa. Huomautamme äännännän puhtaudesta, jossa\nhän, huolimatta kauniista äänestään, ei aina ole tyydyttänyt korkeampia\nvaatimuksia. -- Hra Hahl puolestaan kerrassaan yllätti yleisön hyvällä\nkäsityksellään ja esityksellään Marcelin kauniissa ja tärkeässä osassa.\nPäättäen tästä debyytistä -- ennen koulutusta -- on hra Hahlilla\nsyvine, menevine äänineen lupaava tulevaisuus näyttämöllisenä\nlaulajana. Jo nyt ilmenee esityksessä mitä parasta ennustavaa\ntasaisuutta ja sydämellisyyttä. -- Hra Bergholmkin ansaitsee kiitosta;\nneljännen näytöksen salaliittokohtauksessa on hänen äänensä vaikuttava,\nvaikkei hänellä ole tarpeellisessa määrässä yltiöpäistä hehkua. Ja\nvihdoin on hra Achtélle tunnustus suotava hänen ansiostaan\nkokonaisuuden onnistumisessa. -- Hrimalylla on suuri kunnia\ntilapäisesti lisätyn laulukunnan harjottamisesta. Voimaan ja\ntäsmällisyyteen nähden ovat köörit täysin tyydyttävät; suuremmoinen\nsalaliittokööri ja vaikea kiistakööri suoritetaan todella\nmallikelpoisesti.\" -- --\n\nEnnen vuoden loppua annettiin enää vain kaksi näytäntöä: Laululintunen\nja Norma 26/12 ja Musta Domino 28/12. --\n\n       *       *       *       *       *\n\nJoskaan vuodenvaihde ei vaikuttanut muutosta lauluosaston toiminnassa,\nlienee kuitenkin sopivata taasen palata puheosastoon, jonka jätimme\nsilloin kun se Jämsästä matkusti _Hämeenlinnaan_. Täällä rva Th.\nHahnsson, Vilhon kirjeen mukaan, oli tilannut sille Nordinin salin\n(vuokra: 5 prosenttia bruttotuloista) ja ensi näytäntö (Yhdistysjuhla,\nToinen tai toinen naimaan) oli 17/11. Kaikkiaan annettiin 9 näytäntöä\n-- viimeinen 5/12. Merkillisin ilta oli 28/11, jolloin _Lea_ meni ensi\nkerran toinen näyttelijätär kuin rva Raa nimiroolissa. Siinä\ndebyteerasi näet nti Kaarola Avellan ja sanotaan sen tapahtuneen varsin\nsuurella menestyksellä. Viimeksi esitettiin Aksel ja Walborg, \"joka\nnäkyi suuresti tyydyttävän hämeenlinnalaisia\". Vilholla oli ollut paljo\npuuhaa Trondhjemin tuomiokirkon rakentamisesta Nordinin salonkiin! --\nKeskitulo näytännöistä oli 260 markkaa.\n\nHämeenlinnasta muutettiin _Tampereelle_, jossa 12/12 alotettiin samalla\nohjelmalla kuin edellisessä kaupungissa. Näytäntöjä annettiin aina\nhelmikuun keskivaiheille saakka; viimeinen oli 13/2. Tammikuun lopulla\noli kuitenkin viikon väliaika, jolloin ei näytelty; silloin kävi,\nniinkuin alempana saamme nähdä, osa seuruetta vierailulla Helsingissä.\nOhjelmisto oli pääasiassa entinen. Lea meni kaksi kertaa, Aksel ja\nWalborg kolme, joista kaksi täydelle ja yksi hyvälle huoneelle.\nUutuuksia olivat: ensimäinen Molièren komedia näyttämöllämme, Vilhon\nsuomentama _Lääkäri vastoin tahtoansa_-- Vilho pääroolissa, 2/2, ja\nTörmäsen kääntämä, Th. Barrièren 3-näytöksinen huvinäytelmä _Enon\nrahat_, 7/2. Yleisö oli yleensä tyytyväinen, ja tekivät tulot\nkeskimäärin 315 mk illalta.\n\nVielä mainittakoon että vuoden vaihteessa taikka oikeastaan vähän\nvarhemminkin oli seurueeseen liittynyt uusi jäsen, _Rudolf Kivekäs_\n(Löfving), 21 v., nimismiehen poika Lapvedeltä, käynyt viisi vuotta\nHaminan kadettikoulua ja ollut muutamia vuosia lääninkonttoristina\nViipurin lääninhallituksessa. Tämä nuori mies ei ollut lahjaton, mutta\njo puolentoista vuoden päästä hän meni Ruotsalaiseen teatteriin.\nEdelleen tarjoutui Tampereella kaksi nuorta neitiä teatteriin. Toinen,\n_Hilma Rosendahl_, jäikin useiksi vuosiksi seurueeseen. Hän oli\nravintoloitsijan tytär, \"sivistynyt ja koulunkäynyt\", Vilho kirjoittaa,\n\"sekä varreltaan sopiva ja ulkomuodoltaan kauniinpuoleinen\".\n\n       *       *       *       *       *\n\nEdessämme on 1877 vuoden kevätkausi, jolloin Suomalainen teatteri\ntavallista enemmän oli yleisen huomion esineenä. Tämä aiheutui\nensiksikin siitä, että se viisivuotiskausi, joksi kannatusyhdistys oli\nperustettu, nyt oli umpeen kulumassa ja että siis uusi pohja oli\nlaskettava yritykselle, toiseksi siitä, että hallituksen puolelta\nviritettiin n.s. yhteenliittymis- eli fusioonikysymys, joka tarkoitti\nyhteistoiminnan aikaansaamista teatterien välillä ja joka, vaikka se\nlopulta raukesi tyhjiin, kumminkin synnytti loppumattomia neuvotteluja\nja sovinnonhieromisia, ja vihdoin kokoontuivat jälleen säädytkin ja\nniilläkin oli sanansa sanottava taidelaitoksesta, joka oli alkuunpantu\nedellisten valtiopäivien päättyessä. Kaikesta tästä on järjestänsä\nselkoa tehtävä, mutta parhainta lienee ensin kertoa itse teatterin\ntoiminnasta ja vasta sitten ottaa muut asiat puheeksi.\n\nUudenvuoden päivänä Suomalaisen teatterin ystävät kävivät\nkunniatervehdyksellä Emilie Bergbomin luona ja antoivat hänelle\nmuistolahjaksi hopeiset kirjoitusneuvot, samalla kun dosentti Perander\nsydämellisin sanoin kiitti häntä siitä verrattomasta uutteruudesta,\njolla hän oli hoitanut kannatusyhdistyksen taloutta ja muutenkin\ntoiminut teatterin hyväksi. -- Ehtoolla esitettiin Fidelio, rva Achté\nja Navrátil pääosissa, ihastuneelle huoneelle. Lähinnä sen jälkeen 4/1\nsaatiin pitkän ajan päästä kuulla Fra Diavolo. Rva Achté sekä Achté ja\nBergholm hoitivat entisiä tehtäviään, mutta lady Pamelan osan lauloi\nrva Aura Thuring ja Lorenzon _Jaakko Passinen_, kumpikin ensi kerran;\nniinikään oli toisella rosvolla uusi edustaja, Hannes Hahl, toista\nnäytteli niinkuin ennen Pesonen. Kaikki nämä uudet voimat esiintyivät\nyleisön mielihyväksi, mutta suurempaa huomiota kuin muut herätti\nPassinen, joka jo näytäntökauden alussa oli otettu oopperan jäseneksi,\nmutta vasta nyt esiintyi ensi kerran näyttämöllä. Debyytti oli sangen\nlupaava. Heleä tenoriääni oikein yllätti kuulijoita ja kolmannen\nnäytöksen kavatiinan hän lauloi niin sulavan soinnukkaasti, että se oli\nkohta uudistettava. Sitä vastoin hän oli aivan tottumaton liikkumaan\nnäyttämöllä. -- Musta Domino annettiin 6/1 ja Fra Diavolo\ntoistamiseen 7/1.\n\nTeatterin ystäväpiireissä oli näinä aikoina kerrottu\nmieltäkiinnittävästä uutuudesta, joka oli tulossa, nimittäin Mozartin\n_Taikahuilusta_. Tämä toinen ooppera klassillista saksalaista\nohjelmistoa näyttämöllämme meni ensi kerran 12/1. Ihana, ihastuttava\nsävelteos onnistui oivallisesti, ja yleisö oli niinkuin ymmärtää\nsaattaa erinomaisen mielissään, eikä ainoastaan sitä, vaan se tunsi\nkansallisen itsetuntonsa vahvistuvan uudesta taiteellisesta voitosta.\nKun ooppera oli edelleen esitetty kolme kertaa (14, 16, 19 p.),\narvosteltiin sitä Morgonbladetissa tähän tapaan:\n\n-- \"Beethovenin Fidelio, Meyerbeerin Hugenotit ja Mozartin Taikahuilu,\ntämä kultainen apilalehti, on tulos kolmen vuoden uhrautuvasta työstä\nihanteellisten arvojen palveluksessa. Kuka muu kuin se voimakas henki,\njoka on meille tämän kaiken hankkinut, olisi voinut edes uneksia\nsemmoista? Ja näiden sävelteosten esittäminen, joka jo itsessään on\nniin merkillistä syrjäisessä maassamme, on meille suomalaisille sitä\nmerkillisempi, kun näemme sen tapahtuvan ylpeän tietoisina siitä, että\nkaikki esiintyjät, yhtä välttämätöntä poikkeusta lukuunottamatta, ovat\nmaanmiehiämme. Olemme nyt vähitellen, perinnäisellä itsemme\nhalveksimisella vuosikausia tuhlattuamme rahoja ja rakennettuamme yhä\npettävän toivomme taiteemme kehityksestä joukkojen palkkaamiseen\nläntisestä naapurimaastamme, tulleet ymmärtämään ja tietämään, että\nSuomessakin on kykyä ja älyä, jota näyttämötaide vaatii. Ja kumminkin\non täten vain ensi askel astuttu korkeampaa kehitystä kohti. Olemme\noppineet tuntemaan ja esittämään mitä ulkomaalaiset maailmannerot ovat\nnäyttämöä varten sommitelleet. Jälellä on antaa kotimaisillekin\nsävelille tilaa näyttämöllä. Suomalaisen kansan runsaasta\nsoitannollisesta varastosta on luotava teoksia, jotka tunnemme\nomaksemme. Jotakin aivan uutta on aikaansaatava. Suomalainen kantele on\npukeutuva muotoon ja saava sisällyksen, joka saavuttaa muun maailman\nkummastuksen. Vasta silloin on meillä suomalainen ooppera korkeimmassa\nmerkityksessä. Ja kun on kysymys kansallisesta kehityksestämme, emme\nenää pidä mitään mahdottomana. Suomalainen ooppera nykyisessä\nmuodossaan oli takavuosina mahdottomuus; nyt se on olemassa.\nMiksei läheinen tulevaisuus antaisi suomalaisen draamallisen\nsäveltämistaidonkin nousta taimelle?\"\n\n\"Kaikki suuri maailmassa on alkuaan ollut pientä; vähäpätöisestä,\npilkatusta asemasta Suomalainen teatteri äärettömien vaikeuksien läpi\non kohonnut maamme laatuaan etevimmäksi sivistyslaitokseksi. Se on\nvälttänyt alhaista ja likaista, joka täyttää kukkaron ja syövyttää\nihanteellisuuden ja siveyden.\" -- (Huomautetaan sitten että ooppera ei\nmissään tule toimeen omilla tuloillaan ja että yksityisten suoma\navustus ennen tai myöhemmin on osottautuva riittämättömäksi). \"Kuka on\nturvaava kansallista lyyrillistä näyttämöämme? Se joka vuosien kuluessa\nvaivaloisesti on rakennettu, ei saa hävitä. Miten meillä asiaa\nkäsitettäneekään, muissa Euroopan maissa kansallisomaisuutta suojellaan\nhäviöstä ja laiminlyönti siinä kohden katsotaan pyhäinryöstöksi.\nJätämme asian valistuneen hallituksen harkittavaksi.\" -- --\n\n\"Rva Achtén esityksessä ihailemme sitä haaveellista hohdetta, joka on\nhänen Paminalleen omituinen. Luonnon lapsena Pamina välittömästi\nnoudattaa sydämensä kuiskauksia, tunnustaa naivisessa viattomuudessaan\nlempensä ja palavan halunsa yhtyä lemmittyynsä ja epätoivonsa kun\nheidän täytyy erota. Kummallista elämää ympärillään hän katselee\nmilloin lapsellisella pelvolla, milloin iloisella hämmästyksellä. Mutta\nunelmien maailma on muodottomuuden valtakunta. Ääriviivojen täytyy olla\nepämääräisiä, intohimojen toisenlaisia kuin tosielämässä, kaikki on\noleva hunnutettua, pehmoista. Rva Achté osasi mestarillisesti pukea\nlaulunsa ja näyttelemisensä unelman epämääräiseen ihanteellisuuteen.\nLeikkivällä ylemmyydellä hän esitti hienoa, runollista naisolentoa,\nsuloisen ja liikuttavan luonnollisessa yksinkertaisuudessaan. Varma on\nettä rva Achtén Pamina on säilyvä kuulijain pysyvänä muistona.\"\n\nNti Ingmanista arvostelija sanoo, että hänen roolinsa Mustassa\nDominossa ei oikein soveltunut hänen luonnolliselle äänelleen, ja\nepäedullinen oli hänelle myöskin Yön kuningattaren osa, se kun on\nkaikkein vaikeimpia korkealle sopranolle. Häntä oli siis kiitettävä\nsiitä, että hän vastaanottamalla osan oli tehnyt oopperan esittämisen\nmahdolliseksi. Hänen kehittynyt koloratuurinsa näyttäytyi oivalliseksi,\nja varsinkin toisessa näytöksessä hän hyvin suoritti aariansa.\nLaulajattaren ääni ei ollut kotiatulon jälkeen pysynyt heleänä. \"Kylmä,\nvaihteleva ilmanalamme on osottautunut vaaralliseksi lauluäänille,\njotka ovat saaneet kehityksensä etelän suopeamman taivaan alla.\" --\nEdelleen kiitetään Navrátilia Taminona; varsinkin ensi näytöksessä hän\nlauloi aariansa con amore. -- Tämän Mozartin oopperan koristuksia ovat\nYön neitojen ja haltiattarien kolminlaulut. Edellisiä edustivat neidit\nLagus, Braxén ja Wikström, jälkimäisiä neidit Lagus, Carlsson[93] ja\nConradi. Kaikki nämä naistriot suoritettiin merkillisen hyvällä\nyhteislaululla ja raikkain, sulosointuisin äänin -- niin eritoten\nhaltiattarien sulavan kauniit laulut. Ensi kerran saatiin kuulla nti\nLagus oopperaosassa ja hänen esiintymisensä herätti mitä parhaimpia\ntoiveita. Ääni oli kirkas ja myötätuntoa synnyttävä, ja hänen\nliikuntatapansa näyttämöllä todisti plastillisia opintoja. Sarastroa\nedusti Bergholm tavallisella tarkkuudellaan ja varmuudellaan. Ylevä\naaria toisessa näytöksessä on joka kerta palkittu kättentaputuksilla.\nErityisesti mainitaan Hannes Hahlin ansiokas tapa esittää resitatiivi\nTaminon kanssa ensi näytöksessä, yksi oopperan kauniimpia kohtia.\nPapagenon hullunkurisessa roolissa on Pesonen saanut runsaasti\nsuosionosotuksia. Hänellä on \"hyvät luonnolliset lahjat ja ääni, josta\nahkeralla harjotuksella voi jotakin tulla.\" -- Hrimalyn johtamaa\norkesteria kiitetään reippaasta, hyvästä yhteissoitosta. Näyttämölle\njärjestelyä sanotaan huolelliseksi ja pukuja luonteenomaisiksi.\nLukuisat kuvaelmavaihdokset vaativat kaikki mihin Arkadiateatterin\nkoneisto kykeni.\n\nSamassa numerossa, jossa luemme tämän niin innostuneella johdannolla\nalkavan arvostelun, eräs yhtä innostunut pakinoitsija puhuu\nSuomalaisesta oopperasta. Se on tasaisesti edistynyt edistymistään mitä\ntulee esitysten arvoon, niin hänkin tunnustaa; mutta samoin ovat\nkustannukset ja vastukset kasvaneet. \"Usein hän on kuullut\nennustettavan, että yritys on lakkautettava\", hän sitten lisää, ja\nvalitettavasti ei se ollut tyhjää pakinaa. Samalla aikaa kun ooppera\nsaavutti huippukohtansa -- tuskastutti sen ystäviä tulevaisuuden\nsynkkyys.\n\nTaikahuilu meni vielä kolme kertaa 21/1 ja 23/1 sekä 1/2.\nVälinäytäntönä annettiin Fidelio 25/1, nti Ingman Marcellinana ja\nHannes Hahl ministerinä, sekä 27/1 valtiopäivien avajaisten johdosta\nerityinen sekaohjelma, jossa Suomalaisen teatterin molemmat osastot\nolivat edustettuina. Esitettiin näet Lea ja Hugenotit (2, 3 ja 4\nnäytös). Huone oli lähes loppuun myyty ja katsojissa, joiden joukossa\nnähtiin paljo valtiopäivämiehiä kaikista säädyistä, oli juhlatunnelma\nvallalla. Teatterin tarkoitus oli antaa näyte pyrinnöistään ja\nkyvystään. Sentähden oli puhenäytelmäkin otettu mukaan, \"sillä se\nelvytys, jonka etevä isänmaallinen draamallinen näyttämö on omansa\ntuottamaan kansalliselle sivistykselle, ei ollut saavutettavissa\noivallisimmillakaan lyyrillisillä esityksillä\". Näytäntö menestyi\nkaikin puolin hyvin. Rva Achtélle ja nti Ingmanille ojennettiin komeita\nkukkakimppuja ja paitse taiteilijoita huudettiin Bergbomkin esiin.\n\nMerkki * (Mbl) huomauttaa ensin tämän näytännön johdosta, että\npuheosaston jäsenillä paria poikkeusta lukuunottamatta ei ole ollut\nkoulua ja esikuvia, niinkuin lauluosaston taiteilijoilla, eivätkä he\nmyöskään ole enemmän valtion kuin pääkaupungin yleisön puolelta saaneet\nsitä kehotusta, joka on suotu Ruotsalaisen teatterin ulkomaalaisille\nnäyttelijöille ja joka olisi tullut heidän osakseen, jos Suomella olisi\n-- suomalainen pääkaupunki. \"Mutta huolimatta epäsuotuisista\nolosuhteista tämä näyttämö kuitenkin on edistynyt tavallisen\nmaaseututeatterin kantaa korkeammalle. Että niin on laita, todisti se\ntapa millä vastaanotettiin Kiven kuolemattoman Lean esitys. -- Hyvällä\naistilla johtokunta oli asettanut Lean ja Hugenotit rinnakkain. --\nYlevän ihanteellinen Lea piti puoliaan suuremmoisen sävelteoksen\nrinnalla, sillä varmaan ei kukaan lähtenyt teatterista ilman\ntietoisuutta siitä, että oli elänyt juhlahetken. Se oli todella arvokas\njuhlanäytäntö.\"\n\n\"Esitys onnistui odottamattoman hyvin. Sanomme odottamattoman, syystä\nkun Lean nimirooli, josta rva Raa-Winterhjelm on jättänyt\nunohtumattoman muiston, oli nuoren debytantin käsissä ja samoin\nJoaksenkin tärkeä osa, jota Lundahl ennen on ansiokkaasti näytellyt.\nNti Kaarola Avellan, rva Betty Almlöfin oppilas, osotti todeksi mitä\nmaaseutulehdet ennen ovat sanoneet hänen Leastaan. Hänen lausuntansa\noli tosi-ilmehikästä ja huolellista, hänen liikuntonsa tasasuhtaisia ja\npyöristettyjä ja luontevia, sanalla sanoen hän näyttäytyi kuuluisan\nopettajan lahjakkaaksi oppilaaksi. Semmoiset opinnot oikeuttavat\ntavallista parempaan taiteilijatulevaisuuteen. Nti Avellan on alottanut\nkoululla ja tarkasti pitämällä itseään silmällä. Innostus ja\ntaiteellinen vapaus ovat vielä riippuvaisia muodon pakosta, mutta aikaa\nvoittaen rikkaat lahjat varmaan irroittuvat sidonnaisuudesta.\"\nKivekkäällä (Joas) on runsaasti lämpöä ja hehkua, mutta useissa kohdin\nnäkyi että opinnot ovat riittämättömiä; Böök (Aram) oli tuntuvasti\nedistynyt, mutta lemmenkohtauksia vaivasi liiallinen tunteellisuus.\nZakeuksena esiintyi entiseen tapaan arvossa pidetty Vilho. --\nHugenoteissa oli ainoastaan se muutos, että nti Lagus lauloi paashin\nosan ja hyvin miellyttävästi.[94]\n\nTämän jälkeen alkoi uusi sarja näytäntöjä, joissa Hugenotit esitettiin\nseitsemän kertaa (kun luetaan mukaan näytännöt joulukuulta ja 3\nmyöhempää huhtikuulta, nousee koko luku 15:een). Ensimäinen näitä\nnäytäntöjä oli 30/1 ja viimeinen 19/2. Ooppera kokosi hyviä huoneita,\nsanotaan 6/2, ja esitys näyttäytyi yhä tasaisemmaksi ja oli totta\npuhuen meidän oloihimme nähden mallikelpoinen. Yleisö puolestaan ei\nväsynyt palkitsemaan esiintyjiä vilkkailla suosionosotuksilla ja\nkukkakimpuilla. -- Tavattomampi kunnioituksenosotus rva Achtéta kohtaan\ntapahtui 9/2, kun lähetystö Suomalaisen oopperan ystävien puolesta\nprofessori Th. Reinin johtamana kävi taiteilijattaren luona pyytämässä\nsaada muistoksi hänen unohtumattomista ansioistaan isänmaallisen\ntaidelaitoksen hyväksi maalauttaa hänen muotokuvansa säilytettäväksi\nArkadian lämpiössä. Tehtävä uskottiin F. Ahlstedtille, jonka kädestä\nsilloin syntyi se taiteilijattaren kuva, joka esittää hänet Valentinena\nHugenoteissa ja nykyään nähdään Kansallisteatterissa.\n\nKahtena viimeisenä iltana huone oli kukkuroillaan; taiteilijapari Achté\noli näet aikeessa lähteä laulajais-kiertomatkalle ja näytännöillä oli\nhyvästijätön merkitys. Varsinkin 19/2 nousi suosionmyrsky suuren\nsuureksi. Paitse kukkia sai Valentinen innostuttava esittäjä\nvastaanottaa kaksi laakeriseppelettä, ja kun ooppera oli päättynyt,\neivät suosionhuudot olleet loppuakaan. Tuskin tarvitsee sanoa, että\nsitte kun rva Achté ja muut taiteilijat oli useita kertoja vaadittu\nesille, tuli Bergbomin ja Hrimalynkin vuoro.\n\nMutta merkillisempänä kuin yleisön ylistyshuudot, joihin laulajatar jo\noli tottunut, on pidettävä se kunnianosotus, joka tämän näytännön\njälkeen tuli Emmy Achtén osaksi J. V. Snellmanin puolelta. Snellman,\njoka 1871 oli lähettänyt tervehdyksen Bergbomille ja kehottanut häntä\nluopumaan esteettisistä harrastuksistaan, oli tietysti suurella\nmielenkiinnolla seurannut tämän tarmokasta yritystä perustaa\nkansallinen näyttämö, ja huolimatta siitä että hänen neuvonsa oli\nhyljätty hän vilpittömästi iloitsi teatterin voitoista. Eikä 70 vuoden\npaino estänyt häntä itseäänkään silloin tällöin käymästä Arkadiassa,\nhän kun vanhastaan oli suuri laulun ja soitannon ystävä. Mitä hän\nsilloin mietiskeli Suomalaisesta teatterista ja erittäin rva Achtésta,\nsen hän nyt otti julkilausuakseen kirjoituksessa, joka nimettömänäkin\nkohta herätti huomiota tavallisista arvosteluista eroavan vakavan\nsävynsä kautta. Koska katsomme tätä Snellmanin lausuntoa arvokkaimmaksi\nja kauneimmaksi kunnianosotukseksi, mikä rva Achtén ja oopperan osaksi\non tullut, otamme sen tähän kokonaisuudessaan:\n\n_Rouva Emmy Achté_.\n\nTämän suomalaisen taiteen historiassa unohtumattoman nimen sijasta\nsaattaisi otsakkeena kirjoittaa: Suomalainen ooppera. Sillä toisen\nmainitseminen sisältää mielikuvan toisestakin.\n\nEmme unohda että monet voimat ovat myötävaikuttaneet Suomalaisen\nnäyttämön syntyyn ja maamme näyttämöllisissä aikakirjoissa loistavaan\nuraan. Ensiksikin, hyvän näyttämön ensimäinen ehto, harras ja taitava\njohtaja, jota kaikissa maissa on melkein vaikeampi tavata kuin eteviä\ntaiteilijoita. Toiseksi innokkaita ja alttiita suosijoita --\nvälttämättömyys etenkin semmoiselle laulunäyttämölle, jota valtio ei\nkannata. Ja kolmanneksi ne monet hyvät taiteelliset kyvyt, jotka rva\nAchtén ohella ovat mahdolliseksi tehneet esittää sarjan oopperoita,\nparhaita mitä aikamme tarjoaa. Varsinkaan emme unohda Suomalaisen\noopperan erinomaista onnea, että se on voinut asettaa nti Basilierin\nrva Achtén rinnalle. Syystä on pidettävä sangen epävarmana, milloin\nnäyttämömme voi taikka onko se enää koskaan voiva näyttää semmoista\ntaiteilijaparia.\n\nMutta korkeampi vakava ooppera on meidän oloissamme laulunäyttämön\npohja ja perustus. Ja jokaisella semmoisella näyttämöllä täytyy olla\nprimadonna, joka kykenee herättämään yleisön täyden mielenkiinnon.\nSillä harvat ovat ne oopperat, joissa ensi soprano ei ole sävelteoksen\nkeskipisteenä. Ja jollei rva Achtéta olisi ollut, olisi joka koe\nesittää näitä oopperoita jäänyt ainoastaan kokeeksi, jota vastoin nyt\nihastuneet kuulijat yhä uudestaan ovat palanneet vielä kerran\nkuullakseen monta kertaa ennen kuultuja säveleitä. Tämä ei ole niin\nymmärrettävä, ettei musiikilla eikä muilla lauluosilla olisi ollut\nsuuri osansa tässä vetovoimassa. Mutta itsekseen ne eivät voi ylläpitää\nmielenkiintoa, jollei naisellinen pääosa ole tyydyttävästi edustettu.\nSentähden näkee niin usein, että draamallinen laulajatar yksin on\nperustuksena muuten keskinkertaisenkin näyttämön onneen.\n\nRva Achtésta sanotaan, että hänellä on yhtä suuret lahjat\nmaalaustaiteeseen kuin soitantoon ja että hänellä varhaisimmassa\nnuoruudessaan oli valittavana toinen tai toinen näistä kutsumuksista.\nMutta olosuhteet asettivat niiden väliin laulun näyttämöllisenä\ntaiteena ja tämä ratkaisi vaalin soitannon eduksi, joskin muodossa,\njota rikaslahjainen nainen tuskin koskaan oli edes aavistanut elämänsä\ntehtäväksi. Ja oikein hän valitsi, mikäli sitä voidaan menestyksestä\narvostella. Sillä naisellisella maalauksella on, niinkuin pitkä kokemus\non näyttänyt, ainoastaan ahdas piiri avoinna, ja siinä jää korkeinkin\nalemmas korkeinta tässä taiteessa. Ja etevällä pianonsoittajalla on\nkyllä kunniansa, mutta ei siinäkään naisellinen kyky saavuta korkeinta.\nTavallisesti häneltä puuttuu ei ainoastaan fyysillistä voimaa, vaan\nmyöskin se puhtaasti objektiivinen innostus sävelteoksen kauneuteen,\njoka tuottaa suoritukselle oikean värityksen ja tenhon. Konserttilaulu\non sitä vastoin naiselle monta vertaa kiitollisempi ala, sillä hänellä\non silloin esitettävänä mitä varta vasten on luotu hänen ääntänsä ja\ntunnettaan varten. Mutta naiselle soveliain taide on kuitenkin\nnäyttämöllinen. Siinä hän esiintyy täydellisesti omassa roolissaan,\nnaisen roolissa elämässä -- jopa primadonnana siinä osassa tätä roolia,\njoka on naisellisen olemuksen _a ja o_, vaihdellen hänen elämänsä\niankaikkista teemaa, rakkautta, sen suruja ja iloja. Saattaisi vain\nihmetellä että suuria näyttelijättäriä on niin harvassa. Tähän\nvaikuttanee epäilemättä se, että nainen kuitenkin mieluummin täyttää\nvaatimattomammankin paikan todellisessa elämässä kuin hetkisenkään\nnäyttelee roolia olla sitä korkeampana, mieluummin elää lemmen elämää\nkuin maalailee sen kuvaa. Kun puhutaan rva Achtésta, ei ole tarpeen\netsiä esimerkkiä siitä että onneksi molemmat voivat yhtyä. Mutta\nnäyttämö tyydyttää toisenkin puolen naisen luonnollista kaipuuta.\nNäyttämöllä hän ihastuttaa ei ainoastaan taiteellisuudellaan, vaan\nmyöskin persoonallaan, kauneudellaan, sulollaan, jotka siellä saavat\nmahdollisen korkeimman ylistyksen. Tämänkin täytyy vaikuttaa siihen,\nettä näyttämö on naisen varsinainen taiteilijaura.\n\nTietoperäisesti selitettäköön, että näyttelijättären taide on korkeampi\nkuin laulajattaren. Sillä edellinen elvyttää jaloimpia luomia mitä\nrunoilija on miettinyt ja runoillut. Mutta soitannolla on tenhovoima,\njoka vastustamattomasti ihastuttaa suurtakin yleisöä, ja sentähden\ndraamallinen laulajatar kuitenkin on se, joka saa osakseen suurimmat\nkunnianosotukset -- sekä kultasateen, joka ei koskaan putoa\nnäyttelijättären tielle. Mutta surullista kyllä tulee kai kultasateesta\npuhuminen oopperan yhteydessä Suomessa aina tuntumaan ivalta. Sitä\nsuurempi oikeus on etevällä näyttämöllisellä taiteilijalla meillä olla\npuhtaan innostuneen kiitollisuuden esine. Ja jos joku on ansainnut tätä\nkiitollisuutta, on se rva Emmy Achté.\n\nLuonto antoi hänelle suuria lahjoja. Jalopiirteiset kasvot, kauniin\nkatseen, komean, notkean vartalon. Mutta nämä ulkonaiset lahjat tulevat\noikein huomattaviksi vasta kun ne nähdään hänen korkealahjaisen\nhenkensä elähyttäminä. Silloin hänen olentonsa erinäisinä hetkinä on\nhurmaavan ihana. Se on mahdikkaan älyn, innostuksen ihanuus, joka\nsilloin loistaa muodon läpi, joka myöntyvästi antautuu sen\nheijastimeksi. Se joka esim. on nähnyt hänet siinä Hugenottien\nkohtauksessa, missä hän polvillaan vastaanottaa Marcelin siunauksen, ei\nkoskaan unohda tätä ihanteellisen kaunista kuvaa. Tavan takaa saattaa\nhänen esiintymisestään eri rooleissa kuulla sanottavan: \"Niin kaunis\nhän ei koskaan ennen ole ollut.\" Se todistaa vain että hänessä\nulkonaisen olennon kauneus tulee hänen sisästään, joka taas puolestaan\ntodistaa hänen suurta henkistä lahjakkaisuuttaan. Jouduttuamme tähän\nkohtaan, osottakaamme ihailumme -- suoruudellamme. Laulajattaren\nkasvojeneleet ovat erinomaisen vaihtelevia. Joskus tapahtuu, että hän\nkäyttää tätä näyttelijättären arvokasta lahjaa liiallisesti.\nLiikunnoissaankin hän silloin tällöin menee sulouden rajan yli.\nTäkäläisissä teatteriarvosteluissa on tapana joka toisella rivillä\nkäyttää oppisanaa \"plastiikka\". Se kuuluu joltakin. Kenties on tällä\nsopimattomasti esitetyllä plastillisen esiintymisen vaatimuksella\nonnistuttu kuolettaa toinen tai toinen koittava innostus, joka on\npyytänyt vapaata tilaa ensiksi esiintyäkseen ilmaisussa, joka on\ntaiteellisen rajoituksen arvoinen. Me vältämme tätä ikävää sanaa ja\nuskallamme vain muistuttaa peilistä. Se on varmaan antava parhaimman\nopetuksen. Sillä hän on niitä taiteilijaluonteita, jotka luovat\nsääntöjä ja joilta kritiikki oppii kaiken sen mitä se tietää taiteesta.\n\nRva Achtén laulusta ei meidän tarvitse, hänen koulustaan emme voi\nmitään sanoa. Keskinkertaiselle koulu on kaikki. Nerollekin on puute\nsiinä kohden pilkku -- mutta pilkku auringossa. Kuinka voimakas hänen\näänensä on, sitä hän ei vielä ole ollut tilaisuudessa koettamaan. Että\nse helposti hallitsee täkäläisen orkesterin ja köörit, ei vielä\nmerkitse paljoa. Minkälaatuinen hänen laulunsa on ja kuinka ääni on\nilmehikkään suloinen todistaa se innostus, jonka tämä laulu niin\nlakkaamatta on herättänyt. Mutta tässäkin kohden on korkein koe\nkestämättä yleisön edessä, joka on enemmän kuin helsinkiläinen pilattu\nsuuren laulun kuulemisella. Yksi ominaisuus on tällä laululla\nkuitenkin, jonka kaikkialla pitäisi tuottaa sille menestystä, se\nharvinainen ominaisuus että se on tosidraamallinen, se on: että se voi\nsydäntäkouristavalla tavalla ilmaista sielun vaihtelevia tunnelmia.\nOnko tunnelma joka roolissa ja joka hetkessä oikea, siitä voidaan\ntaasen kiistellä loppumattomiin. Mutta missä sen ilmaisu\nnäyttelemisessä ja laulussa on niin vaikuttava, erehdys ei voi olla\nsuuri; ja mestaroivalla kritiikillä tavallisesti ei ole parempaa\nperustusta kuin se, että toinen käsitystapa toisessa taiteilijassa on\nennen viehättänyt arvostelijaa. Mutta semmoinen kritiikki merkitsee\nvähän, kun on kysymys draamallisesta kyvystä, joka itsenäisesti luo\nroolejaan. Uskallamme tässäkin kohden lausua ajatuksemme suoraan. Rva\nAchté kenties ei aina tarpeeksi säästä ilmaisun voimaa, josta seuraa,\nettä vaikutus siinä paikassa, missä sen tulisi olla mahtavin, vähenee.\nJa silloin näytteleminenkin käy rinnan tämän voiman tuhlaamisen kanssa\nlaulussa. Rohkenemme esimerkkinä mainita suuren kaksinlaulun\nHugenottien neljännessä näytöksessä, jossa lopulla Valentinen epätoivon\nilmaisu ei enää jaksa kiihtyä. Meistä rva Achtén draamalliset lahjat\novat hänen suurin kunniansa, niin että miltei olisi halu valittaa, että\nsuomalainen puhenäyttämö on menettänyt tämän harvinaisen suuren kyvyn\n-- jollei sen ihanaa esiintymistä hänen laulussaan silloin olisi\nkadotettu.\n\nNiitä seikkoja, jotka niinkuin ylempänä mainittiin vaikuttivat\nmääräävästi rva Achtén uraan, oli suomalaisen oopperan synty. Lukija\nmuistanee, että Viipurin kaupunki näki kummankin ensimäiset askeleet.\nSieltä kuultiin ensin mainittavan Emmy Strömerin nimi. Molemmat ovat\nkäsi kädessä kasvaneet siihen korkeuteen, jonka pääkaupunki nyt viime\naikoina on saanut nähdä. Kumminkaan emme luule, että rva Achté\nTaikahuilussa ja Hugenoteissa on saanut unohtumaan nti Strömerin\nTrubadurissa ja ennen kaikkea Luciassa. Sillä neron tuli ei kasva; ja\nse se on joka sytyttää. Emme tarvitse tässä uudistaa mitä on sanottu\nsiitä, kuinka tärkeää teatterille on omistaa primadonna ja varsinkin\nlaulunäyttämölle omistaa soprano, joka kykenee innostuttamaan.\nSuomalainen ooppera katsokoon siis onnekseen, että sillä uransa alussa\non ollut tämä etu. Mutta rva Achtétakin onniteltakoon, että oopperalla\non ollut johtaja, joka ei ole säästänyt huolta enentääkseen ja\nkohottaakseen tämän näyttämön voimia. Sillä tämä yhä voimallisempi tuki\non tehnyt hänelle mahdolliseksi rinnan sen kanssa kehittää suurta,\nihanaa kykyään. Kenties hän olisi vieraalla näyttämöllä jo päässyt\netemmäskin, joka tapauksessa voittanut suurempia ulkonaisia etuja. Että\nhän kumminkin niin uskollisesti on antanut halvan suomenkielen soida\nhuuliltaan, saattaisi tuntua uhrilta. Mutta se on kuitenkin varma, että\nhän on tullut siksi mitä hän on suomalaisten vastarakkauden\nympäröimänä, jopa voimme sanoa kasvattamana. Eikä tämä ole\nvähäarvoista. Vieraassa maassa hän olisi kenties loistanut enemmän,\nmutta, niinkuin niin moni muu, loistaakseen ja -- unohtuakseen. Täällä\nhänen nimensä on elävä unohtumattomana suomalaisen taiteen historiassa.\nTäällä, ainoastaan täällä hänet jälleen otetaan vastaan avoimin sylin,\nlämpimällä innostuksella. Tätä jälleennäkemystäpä kohti katse\nkäännettynä yleisö tungeskelee ollakseen läsnä hänen 'viimeisen\nedellistä' ja 'viimeistä kertaa' esiytyessään.[95]\n\nSeuraavan kolmen viikon kuluessa taiteilijapari Achté antoi konsertteja\nHelsingissä, Hämeenlinnassa y.m. Ennen kun he pitemmäksi ajaksi\nlähtivät pääkaupungista, pidettiin heille 14/2 jäähyväispidot, joissa\nprofessori Rein taiteen ja soitannon ystävien puolesta lausui kiitokset\nheidän työstään kotimaisen taiteen hyväksi. Kun sitte matka oli alkava,\noli asemalle kokoontunut paljo saattajia, jotka ilmaisivat tunteensa\nkukkalahjoilla ja eläköönhuudoilla.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSamaan aikaan kun Hugenotit esitettiin viimeisiä kertoja, oli\npuheosasto Tampereelta saapunut Helsinkiin, jossa sen nyt vaihdellen\noopperan kanssa tuli näytellä pari kuukautta eteenpäin. Rva Achtén\ntyhjän paikan oli Ida Basilier täyttävä, mutta hän tuli vasta\nmaaliskuun alkupuolella. Kun näet ei oltu tarkoin määrätty minä päivänä\nhänen piti alkaa vierailunsa Helsingissä, hän oli suostunut erinäisiin\nesiintymisiin Kööpenhaminassa y.m., jotka olivat suoritettavat\nennen kun hän palasi Suomeen. Aluksi oli siis puheosasto yksin\nkilpatantereella ja alotti se toimensa 23/2 antamalla kappaleen Oma\nToivoni. \"Suomalaisen teatterin hartaimmat ystävät\", lausuu U. S.,\n\"olivat kokoontuneet toivottamaan puheosastoa tervetulleeksi. Rakas on\npääkaupungin suomalaisille oopperamme, joka meidän silmiemme edessä on\nkasvanut ja voittojuhliansa viettänyt, mutta vielä rakkaampi on\nsittenkin se Suomalaisen teatterin varsinainen ydin, jota puheosasto\nedustaa.\" Jälleen huomattiin edistystä ja erittäin, \"että esitys\nkokonaisuudessaan sangen hyvin sointui yhteen\". Muitten edellä\nkiitettiin Vilhoa suutari Tuiskuna. Kun sama näytäntö oli uudistettu,\ntuli 27/2 Kavaluus ja rakkaus. Siinä nti Avellan antoi oikean ja eheän\nkuvan lady Milfordista ja Vilho oli etevä Wurm; mutta rva Aspegrenin\nLovisa ei ollut eheä eikä Böök Walterina, vaikka hän paikottain oli\nhyvä, osannut välttää liiallista tunteellisuutta j.n.e. Ylipäätään ei\ntällä kertaa oltu yhtä tyytyväisiä murhenäytelmän esitykseen kuin ensi\nkerralla. Luultavasti olivat vaatimukset kohonneet. -- Kolmas ohjelma,\nPuolan juutalainen ja Laululintunen kokosi 2/3 ja 4/3 hyvät huoneet ja\npidettiin Vilhoa yhtä oivallisena edellisessä kuin Lydia Lagusta\njälkimäisessä kappaleessa. Vilho \"suorastaan saattaa uskomaan että\nkaikki on täyttä totta; niin eläväksi hän kuvansa luo\". -- Neljännen\nohjelman jälkeen 6/3, Lääkäri vastoin tahtoansa, Kihlaus ja Ei\nollenkaan mustasukkainen, sanotaan: \"Puheosaston näytännöissä lisääntyy\nyleisö lisääntymistään. Kumpiko voitti [Molière vai Kivi yleisön\nnaurattamisessa] on vaikea sanoa. Kaikki kolme näytelmää toimitettiin\nhyvin; Vilhon jokainen jo tunnustaa oikeaksi taideniekaksi\"\n(U. S.). --\n\nPuheosastojen väliin pistettiin 7/3 Faust-näytäntö, jossa nähtiin uusia\nesittäjiä kolmessa eri roolissa. Nti Ingman oli Margareta. \"Hänen\nkäsityksensä oli yleensä todenperäinen ja esityksensä runollinen.\nKolmannessa näytöksessä hän yllätti lämmöllä ja voimalla, jota hänen\nedellisistä esiintymisistään päättäen ei olisi voinut odottaa.\"\nSeuraavissa korkean traagillisissa kohtauksissa voimat kuitenkaan eivät\nriittäneet. Muuten ääni ei nytkään ollut täysin terve. Siebelinä astui\nesiin nuori vasta-alkaja, nti Conradi, varsin tyydyttävästi, ja\nValentinina Kiljander, laulaen musikaalisesti ja tarkasti.\n\nViides puheosaston ohjelma, Pilven veikko, Lääkäri vastoin tahtoansa ja\nToinen tai toinen naimaan, tuli 8/3 ja kuudes, Nummisuutarit, 11/3.\nKomedia, joka näyteltiin neljä kertaa, oli ensi illaksi houkutellut\nArkadiaan niin paljo katsojia, että viimeksi tulleet saivat seisoa\nkäytävällä. Leinon Eskoa kiitettiin oivalliseksi ja perin\nkoomilliseksi. Erittäin onnistuneita olivat myöskin Vilhon Topias ja\nKallion Sepeteus. Mainitut olivat parhaimmat, mutta muutkin hyviä.\n\nLauantaina 10/3 _Ida Basilier_ saapui ja tervehdittiin häntä asemalla\nylioppilaslaululla ja eläköönhuudoilla. Edellisenä syksynä laulajatar\nerottuansa oopperasta oli lähtenyt Ruotsiin ja Norjaan. Tukholmassa hän\noli antanut kaksi konserttia, yhdet aamupäivälaulajaiset rva Trebellin\nja Konrad Behrensin kanssa sekä kuninkaallisessa oopperassa laulanut\nkaksi kertaa Rosinana; Kristianiassa hän taasen antoi viisi konserttia\nja esiintyi kahdeksan kertaa Rosinana. Jälkimäisessä kaupungissa piti\nhänen myös esiintyä Faustissa, ja ooppera oli jo ilmoitettu, kun\nteatteri paloi. Paitse muualla oli laulajatar kotimatkallaan Lyybekissä\nlaulanut kaksi kertaa Rosinan ja yhden kerran Margaretan osan.\nKaikkialla ihailtuna ja laakereita niitettyään nti Basilier jälleen\ntuli ihastuttamaan sitä yleisöä, jolle hän kumminkin oli rakkahin;\nmutta tällä kertaa tunnelma ei ollut suruton. Kristianiassa nti\nBasilier näet oli mennyt kihloihin Aftenpostenin toimittajan Johan\nMagelsenin kanssa, ja uutinen herätti kysymyksen, onko tämä käynti ehkä\nviimeinen?\n\nTaiteilijatar alotti vierailunsa Margaretana Faustissa, joka meni kolme\nkertaa peräkkäin (13/3-18/3). Lämpimästi, kättentaputuksilla, kukilla\nja esiinhuudoilla, yleisö toivotti suosikkinsa tervetulleeksi. Hänen\näänensä soi heleästi ja raikkaasti kuin ennen ja samoin oli esityskin\nentisellään. Toisessa näytännössä Lydia Lagus ensi kerran lauloi\nSiebelin osan \"raittiisti ja suloisesti\". Erittäin hän \"tositunteella\nja hienolla, taiteellisella vivahduttamisella\" esitti romansin\nneljännestä näytöksestä. Kolmannen näytännön jälkeen lisätään, että\n\"nti Lagus luo runollisen, sulokkaan kuvan Siebelistä; tällä roolilla\nnuori laulajatar on astunut taiteilijain riviin. Hänen laulunsa, täynnä\nmusikaalista innostusta, osottaa sen ohella hillitsemiskykyä ja\nyksityiskohtien vivahduttamista, joka hämmästyttää. Näytteleminen on\nvapaata ja aina harkittua. Hänen esitystään leimaa luonnonraittiin\nrunouden tuoksu, kotiseutujen kanervakukkain lahjottama. Uskallamme\ntoivoa paljon 'laululintuseltamme'.\"\n\nMuistuttaaksemme että elettiin valtiopäivien aikaa, mainitsemme tässä\nnäytäntöjen välissä eräät pidot, jotka muutamat talonpoikaissäädyn\njäsenet toimeenpanivat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuosikokouksen\njälkeen 16/3. Ylioppilastalolla vietettyjen pitojen tarkoitus oli\nensikädessä kunnioittaa Seuran toimimiehiä, mutta samalla muitakin,\njotka olivat työtä tehneet suomenkielen ja kirjallisuuden hyväksi.\nA. Meurman piti ensimäisen puheen Runebergin, Fredr. Cygnaeuksen,\nLönnrotin ja Snellmanin kunniaksi. Edusmies Brusila puhui kamarineuvos\nRabbelle, Heikkilä nuoremmille suomenkielisille kirjailijoille,\nLukander tri Bergbomille ja Suomalaisen teatterin läsnäoleville\njäsenille, Riihimäki isänmaalle ja H. Jaatinen naisille. Erittäin\nhuomautetaan, että useimmat puhujat alkoivat joillakin Runebergin\nsanoilla -- merkillinen kunnioitus runoilijaa kohtaan, jonka\n_viimeinen_ kevät oli käsissä, vaikkei kukaan voinut tietää niin olevan\nlaidan. Edelleen pidettiin puheita Yrjö Koskiselle, Uuden Suomettaren\ntoimittajille y.m. Vastauspuheessaan Yrjö Koskinen huomautti siitä\nerikoisesta merkityksestä korkeamman henkisen viljelyksen edistämiseen\nnähden, joka talonpoikaissäädyllä maassamme oli, kun se näet oli\nymmärtäväisesti ja auliisti ottanut kannattaakseen kansallista\nkirjallisuutta, kansallista taidetta ja kansallisia oppilaitoksia.\nJotain siihen verrattavaa oli tuskin muissa maissa tavattavissa.\n\nTämä puhe, joka Morgonbladetin kautta tuli ruotsalaisenkin yleisön\ntietoon, herätti melkoista huomiota. \"Finsk Tidskriftissä\" luettiin sen\njohdosta katkeran ivallinen jutelma ja muutkin ruotsalaiset lehdet\nkoskettelivat sitä pahaa sisua ilmaisevalla tavalla; mutta tositeossa\non kieltämätöntä että 1870-luvun kansalliset harrastukset koulun,\nkirjallisuuden ja taiteenkin alalla olisivat olleet turhat, jollei\nyhteinen kansa olisi suonut sille apua, josta puhuja sitä kiitti. --\nJuhlassa vallitsi lämmin, luottavainen henki ja se päättyi vasta aamun\nkoittaessa ollen laatuaan semmoinen, että \"sen vertaista meidän\nmaassamme ei ennen ole vietetty\" (U. S.).\n\nIda Basilierin toinen vierailurooli oli Rosina Sevillan Parranajajassa,\njoka myöskin annettiin kolme kertaa peräkkäin (20/3-25/3). Kiljander\noli Figaro, Navrátil Almaviva, Bergholm Bartholo, Hannes Hahl Basilio\nja nti Wikström Marcellina. Ihastuttavasta Rosinasta ei ole mitään\nlisättävää entiseen, ja Navrátil suoriutui musikaalisen taitavasti\nosasta, joka ei kuitenkaan ollut hänelle sopivimpia. Kiljander näytti\nkuinka kauniita tuloksia huolelliset opinnot voivat tuottaa, vaikkei\nhänen äänensä luonnostaan ollut rikkaimpia. Hänen lausuntansa oli\ntaitava ja laulunsa kiitettävä aistin ja draamallisen ilmeen puolesta.\nKumminkin olisi voimakkaampi ääni ollut tarpeen. Bergholmille annettiin\ntunnustus sekä laulusta että humoristisesta näyttelemisestä; ja\ntyydyttävä oli nti Wikströmkin, ja Hahlin mahtava bassoääni\nvaikutukseltaan oivallinen. --\n\nKolmannen näytännön edelläkäyvänä iltana lauluosaston taiteilijat\nantoivat \"erinomaisen onnistuneen\" konsertin yliopiston juhlasalissa,\njoka ahdinkoon asti oli täynnä väkeä. Tietysti Ida Basilier loisti\ntoisia kirkkaammin, mutta mainittava on, että Lydia Lagus silloin ensi\nkerran lauloi konserttisalissa ja \"ihastutti yleisöä erittäinkin\nromansilla 'Robert Paholaisesta'; äänensä soi raittiin heleänä ja\nvaikeammatkin kohdat hän esitti sulavalla ja kelpo koulua osottavalla\ntavalla\". Konsertti oli huokeuden puolesta (piletti maksoi 1:50) n.s.\nkansantajuinen; menestys herätti ajatuksen vastedeskin toimeenpanna\nsamanlaisia ja niitä annettiinkin sitte 2/4 ja 10/5.[96] -- Toinen\nkonsertti, joka myöskin sai alkunsa Suomalaisen oopperan piiristä, oli\nBruno Holmin antama, 27/3. Tämä laulaja, joka jo lähes vuosi sitten oli\nlupautunut oopperan palvelukseen, oli samoin kuin nti Lagus sairauden\ntähden ollut estettynä esiintymästä; nyt hän ensi kerran astui yleisön\neteen ja saavutti täyden menestyksen.\n\n\"Hra Holm osotti omistavansa pehmeän, täyteläisen, väriltään\nmiellyttävän ja kehitykseltään etevän äänen. Esitys on huolellinen\npienimpiin yksityiskohtiin saakka, melkein sanoisimme sitä siroksi.\nTeeskentelemätön yksinkertaisuus ja lämpö sekä varma, musikaalinen\nkäsitys tekevät hra Holmin laulun suuressa määrässä sydämelle\npuhuvaksi. Varsinkin hänen pianonsa on mitä tasaisin ja luontevin,\ntodella ihmeen kaunis. Illan esityksistä päättäen laulaja pitää enimmän\nromansintapaisista, tunteellisista sävellyksistä. Schubertin laulut ja\nromansi Tannhäuserista onnistuivat kenties parhaiten ja näyttivät myös\nenimmän miellyttävän yleisöä.\" -- --\n\nTämän yhteydessä mainittakoon, että sanomat tähän aikaan tiesivät\nkertoa nti Alma Fohströmin päättäneen opintonsa Pietarissa. Hän oli jo\nsiellä julkisesti esiintynyt laulajaisissa ja saavuttanut mitä\nehdottomimman tunnustuksen laulunsa hurmaavaisuudesta. Hänessä\nyhtyi muka Pattin hieno koloratuuri ja Nilssonin sympaattinen\nvivahduttamiskyky, hän oli kirkas, säteilevä tähti, jolla vain oli\nvalittavana taivas millä halusi loistaa. Uskollisena ennen antamaansa\nlupaukseen hän ilmoitti Emilie Bergbomille olevansa valmis syksyllä\nensi kerran esiintymään näyttämöllä Suomalaisessa oopperassa.\n\nKilpailu oopperan kanssa oli ymmärrettävästi epäedullinen\npuheosastolle, sillä korvia hivelevä laulu houkutteli aina useampia\nteatteriin kuin vakava puhedraama. Sentähden sen Helsingissä oloa ei\nulotettukaan kauvemmas kuin 18 p:ään huhtik. Loppuajan ohjelmat olivat\nNarcisse Rameau, joka annettiin 23/3 sekä 4/4 ja 5/4. Marianne 2/4,\nHänen ylhäisyytensä etuhuoneessa, Mustalainen ja Riita-asia 8/4, Pekka\nPatelin ja Jeannetten häät 114 -- Ida Basilier Jeannettena -- ja\nviimeksi _Daniel Hjort_ 16/4 ja 18/4. Helsingistä seurue matkusti\nPietariin.\n\nKirjeessä nti Elfvingille Emilie Bergbom lausuu: \"Hupaista oli\npuheosaston täällä ollessa; se on edistynyt suuresti ja toisella\nkerralla Daniel Hjort meni oikein hyvin. Ensi kerralla oli yhteisnäyttö\nvähän niin ja näin ja henkilöt hieman kotiutumattomia, mutta toisena\niltana oli aivan toisin. Voithan luulla arvosteluani puolueelliseksi,\nmutta näytelmän hyvää menestystä todistaa se, että Dagblad ei repinyt\nalas sitä, vaikka se kuuluu aikoneen niin tehdä.\" --\n\nPari viikkoa puheosaston lähdettyä Morgonbladet (n:ris 99 ja 107)\njulkaisi yleiskatsauksen sen esityksiin, josta saadaan tietää millä\nkannalla se nykyään oli:\n\nArvostelija tunnustaa edistyksen todistavan, kuinka ahkerasti oli tehty\ntyötä; että silti puutteita huomattiin on ymmärrettävää -- onhan\nnäyttämötaide korkeimpia ja vaikeimpia. Ylipäätään oli ohjelmisto hyvä,\nei mitään ala-arvoista. Schiller, Molière, Kivi, Wecksell edustivat\nparhainta, mutta Erckman-Chatrianinkin nerokas sielunkuvaus Puolan\njuutalainen oli luettava loistonumeroihin. Parhaiten onnistui seurue\nedelleenkin porvarillisissa ja kansankuvauksissa: semmoiset kappaleet\nkuin Nummisuutarit, Kihlaus, Puolan juutalainen ja Mariannekin tekivät\nehyen, miellyttävän vaikutuksen. Näytelmiä valitessa olisi ehkä enemmän\nsilmällä pidettävä hyvän yhteisnäyttelemisen mahdollisuutta kuin\nloistoroolin hankkimista jollekin seurueen paremmista kyvyistä --\nniinkuin nähtävästi joskus on tapahtunut. Pahinta oli että alkuperäisiä\nkappaleita ei ollut ilmaantunut. Mitä se merkitsee että esitettävänä\noli kotimainen alkuteos, näki Nummisuutarien menestyksestä. Se voitiin\nantaa useimmin ja se herätti suurinta mielenkiintoa -- todistus\nsuomalaisen teatteriyleisön turmeltumattomasta aistista. -- Että\nteatterikoulu olisi tarpeen, sen huomaa siitä että monen näyttelijän\nlausunta on epätyydyttävä ja että itse puhe-elimet usealla näyttävät\nkaipaavan harjottelua.\n\nTehtyään nämä yleiset muistutukset laitoksesta, joka oli kohonnut sille\nkannalle, että ankarampi kritiikki oli oikeutettu, arvostelija kääntyy\nyksityisiin näyttelijöihin. Naisista oli rva Aspegren yhä etevin.\nHänellä oli soinnukas, sympaattinen ääni vallassaan, hän liikkui\nvapaasti ja näytteli miltei aina harkitusti ja huolellisesti.\nAinoastaan kasvojeneleitä häiritsi tavasta omituinen tyytymätön piirre\nsuun ympärillä. Mariannessa esitys oli voimakas ja tosielämän\nläpitunkema. Katrina hän tosin muistutti rva Raa-Winterhjelmiä, mutta\nkuitenkaan hän ei orjallisesti jäljitellyt esikuvaa, vaan loi Katrin\njoissakin määrin toisenlaiseksi kuin se ennen on nähty. Jos rva\nAspegren jäikin esikuvan jälkeen hurjassa tarmokkaisuudessa, sai hän\nsitä vastoin tuon kovia kokeneen kansannaisen lempeämmän puolen\nselvemmäksi ja hänen esityksensä oli senvuoksi kenties enemmän omansa\nherättämään myötätuntoisuutta. Rva Aspegren oli vähemmän noita kuin\nnainen. --\n\nRva Lundahlkin oli hyvin käyttökuntoinen; mutta vaikka hänellä oli\nedullinen ulkonäkö ja huolellinen näyttelemistapa, puuttui häneltä\nlämpöä ja tunnetta, jota paitse hänen lausunnassaan joskus huomattiin\nhäiritsevä ääntäminen. Paras hän oli markiisitar Pompadourina Narcisse\nRameaussa, jona hän kokonaan nojasi rva Winterhjelmiin. Ebba\nStenbockina hän varsinkin viime näytöksessä oli liian kylmä. -- Nti\nAvellania kirjoittaja oli nähnyt ainoastaan Sigrid Stålarmina Daniel\nHjortissa ja hän rajoittaa sentähden arvostelunsa tunnustukseen, että\nnäyttelijättären esitys osotti sekä taipumuksia että opintoja, joskaan\nhän ei vielä ollut täysin kotiutunut näyttämöllä eikä tyydyttävästi\nperehtynyt suomenkieleen. Yksityiskohdissa (esim. vankilakohtauksessa)\nnti Avellan onnistui hyvin. Neidit Tötterman ja Aalberg sekä rva Leino\nnäyttäytyivät hekin entistä tottuneemmiksi.\n\nSeurueen miespuolisista jäsenistä oli Vilho ensimäinen. Se\nkunnioitettava into, millä hän oli antautunut taiteeseensa oli täysin\nmenestynyt. Parempaa käin hänen esityksensä Puolan juutalaisessa\narvostelija ei koskaan ollut nähnyt suomalaisella näyttämöllä ja\nharvoin suurissakaan teattereissa. Varsinkin melodraamassa se on niin\nvoimakasta ja todenperäistä, että se vastustamattomasti tempasi\njokaisen katsojan mukaansa, mutta osotti samalla malttia ja\ntaiteellista itsensä hillitsemistä, joille on sitä suurempi arvo\nannettava kun rooli helposti voisi vietellä liiotteluun. Ylipäätään\nnäyttävät tarmokkaat roolit, jotka vaativat teräväpiirteistä\nluonnekuvausta (niinkuin esim. Rémy Mariannessa) olevan sopivimmat\nVilholle; kumminkin menestyy hän oivallisesti koomillisissakin (esim.\nTopiaksena Nummisuutareissa ja Pekka Patelinina). Hän on kaikissa\nsuhteissa yksi seurueen pylväitä. Lundahl on erittäin lahjakas ja\nälykäs. Hänen puhe-elimensä eivät kuitenkaan näy olevan taivutettavissa\nselvään lausumiseen, jota paitse liikunnoissakin huomaa pitkällisen\nkivuloisuuden aiheuttamaa hervottomuutta. Sentähden olisi väärin\nankarasti arvostella hänen Daniel Hjortiaan ulkonaisten puutteitten\ntakia, joiden parantaminen ei ole näyttelijän vallassa. Epäedullista\noli hänelle myöskin että Fritiof Raan esitys vielä on tuoreessa\nmuistossa. Mielihyvällä Lundahl nähtiin uudestaan Narcisse Rameauna,\njota hän näyttelee ansiokkaasti. Erityinen tunnustus on näyttelijälle\nsuotava eloisasta tavasta, millä hän esittää mustalaista samannimisessä\nunkarilaisessa komediassa. Böökillä on sangen edullinen ulkonäkö ja\nkomea vartalo ja hänestä voi tulla hyvä näyttelijä. Enemmän miehuutta,\nvähemmän herkkätunteisuutta olisi kuitenkin tarpeen. Rooleissa, joissa\ntunteellisuus on paikallaan, Böök on oivallinen. Juhana Flemingiä on\ntuskin kukaan kuvannut niin hyvin kuin hän. -- Leinokin on varsin\nlupaava kyky, niinkuin näkyy ei ainoastaan hänen loistoroolistaan,\nEskosta, vaan muistakin. Arvid Stålarmia hän esitti jotenkin\nansiokkaasti, vaikka liikunnot olivat liian nuorekkaita ollakseen\ntarpeellisen arvokkaita. Leinonkin vartalo on komeanlainen; äänen\nkarkeus olisi ajoissa poistettava. -- Kallion käyttökelpoisuus\nkoomillisella alalla on tunnettu, mutta Choiseulin herttuana (Narcisse\nRameau) ja Kaarlo herttuana (Daniel Hjort) hän oli vähemmän onnistunut.\n-- Vasta-alkajia ovat Tervo, Törmänen ja Kivekäs, eivätkä he vielä\npysty suurempiin tehtäviin, joskin kuta kuinkin pitävät paikkansa\npienemmissä. Kivekäs oli siten aika uljas Olavi Klaunpoika. -- Aspegren\nja Himberg ovat viime aikoina paraasta päästä hoitaneet oopperain\nsivurooleja. Edellinen näytteli kuitenkin melko hyvin Bertrandia\nMariannessa. Hänet luetaankin seurueen parempien kykyjen joukkoon. --\nArvostelijan loppupäätös on se, että puheosaston esitykset osottavat\nniin ahkeraa harrastusta ja tasaista edistymistä, että se ennen pitkää\non kykenevä suorittamaan korkeampiakin tehtäviä.\n\nEnsimäinen oopperanäytäntö pääsiäisen jälkeen oli tiistaina 3/4,\njolloin Hugenotit annettiin Navrátilin hyväksi. Ida Basilier oli\nhyväntahtoisesti ottanut laulaakseen Valentinen korkeatraagillisen\nosan, vaikka se ei kuulunut hänen alaansa. Ymmärtäähän sen että hän ei\nsemmoisessa tehtävässä voinut kilpailla edeltäjänsä kanssa, mutta silti\nhän erinäisissä kohtauksissa oli loistavakin. Niin esim. laulajatar\nkohtauksen jälkeen Raoulin kanssa kolmannessa näytöksessä huudettiin\nesiin esiripun ylhäällä ollessa. Kiljander oli lauluun ja\nnäyttelemiseen nähden ansiokas Nevers. Illan sankarille Navrátilille\nosotti yleisö suurta suosiota. Lähes kaksi vuotta tämä ulkomaalainen\noli yhä uusissa rooleissa esiintynyt näyttämöllämme, ilman että hän\nolisi menettänyt arvoansa taikka häneen olisi väsytty. Tämän selittää\nyksistään se tosiasia, että hän antautui joka tehtäväänsä samalla\npuhtaalla taiteellisella innolla ja rakkaudella. -- Sama ohjelma\nuudistettiin 9/4 ja 13/4 ja olisi se esitetty 6/4:kin, jollei\nsairauskohtaus olisi pakottanut vaihtamaan sitä Faustiin.\n\nTämän jälkeen Ida Basilier lähti lyhyelle Pietarinmatkalle. Hänen\npoissa ollessaan annettiin huhtikuun loppupuolella Ernani, osaksi\nuusilla laulukyvyillä: Naëmi Ingman Elvirana ja _Bruno Holm_ Carlo\nI:nä. Ensi ilta oli 20/4 ja Holm astui silloin ensi kerran näyttämölle\nyleisön eteen. Menestys oli täydellinen, sillä hänen laulussaan\nhavaittiin sama taiteellinen hienous ja tunne, joka jo konsertissa oli\nherättänyt huomiota ja mieltymystä, ja tuli siihen vaikutusta\nenentämään yhtä hieno ja ilmehikäs näytteleminen. Näytäntö uudistettiin\n22/4 ja 25/4; kolmantena kertana nti Ingmanin hyväksi. -- Näistä\nnäytännöistä taikka oikeammin vain kahdesta uudesta esiintyjästä\nkirjoittaa nimimerkki T(aavi Hahl) Morgonbladetiin (n:o 98):\n\n\"Naëmi Ingmanin resettinäytäntö oli niitä, jotka ovat omansa kotimaisen\nlaulutaiteen ystävissä elähyttämään ja lisäämään toiveita tämän ihanan\ntaiteen tulevaisuudesta maassamme. Laulajatar suorittaa Ernanissa\nviidennen roolinsa -- eikä ole vähässä määrässä kiinnittänyt yleisön\nhuomiota. -- Elviran osa on se, jossa hän tähän saakka luullaksemme on\nonnistunut parhaiten. Kauniin koloratuuriaarian ensi näytöksessä hän\nlauloi luontevasti ja miellyttävästi ja äänen entistä raittiimpi heleys\nsaa toivomaan pitkällisen epäterveyden vihdoinkin menevän ohi. Erittäin\nmiellyttävä yllätys oli kuulla, kuinka hänen äänensä vaikuttavasti piti\npuoliaan yhteislaulukohdissa, niin ettei se edes kolmannen näytöksen\nfinaalissa jättänyt toivomisen sijaa. Vaikka nti Ingman liikkuu\nluontevasti ja pehmeästi näyttämöllä, ei hän vielä kykene\ntyydyttävästi panemaan painoa situatsioonin erikoisluonteeseen\ntaikka yksilöllistyttämään kuvattavaa luonnetta. -- -- Bruno Holmin\ndebyyttirooli oli hänelle erinomaisen sopiva, se kun ei ainoastaan\nsallinut hänen italialaisen koulunsa esiintyä kauniissa valossa, vaan\ntarjosi laulajalle runsaasti tilaisuutta näyttää hienoa musikaalista\naistiaan. Ilta illalta hän on ollut vapaampi vasta-alkajan\nramppikuumeesta, joka alussa haittasi varsinkin fortekohtia; sitä\nvastoin hänen pianonsa jo ensi kerralla oli kaunis ja miellyttävä.\nÄännäntä on puhdas ja oikea, ja taiteellisesti pyöristetty esitys\nilmaisee tyylin alkua. [Tehtyään erinäisiä yksityiskohtaisia\nmuistutuksia, arvostelija jatkaa:] Se tosiasia että Holm jo ensi kerran\nesiintyessään on kyennyt eloisasti ilmaisemaan ne tunteet, jotka hän\ntahtoi esittää, herättää meissä mitä parhaimpia toiveita, ja kun hän\nsuuremman tottumuksen kautta on saanut kuninkaallisemman ryhdin,\nvakavamman, ylpeämmän kävelytavan sekä oppinut hienommin vivahdetusti\nkuvaamaan espanjalais-ritarillista galanteriaa, niin on hänen Carlonsa\noleva oikea kotimaisen lyyrillisen näyttämön koristus.\"\n\nErnani ilmoitettiin vielä kerran annettavaksi, mutta jostakin syystä\nnäytäntö peruutettiin. Puolen toista viikon aikana ei annettu mitään\noopperaa ja saivat tällä välin laulun ystävät esteettömästi ihailla\nAlma Fohströmiä kolmessa konsertissa (kaksi yliopiston juhlasalissa ja\nyksi Nikolainkirkossa). Sen ohella hän lauloi Ruotsalaisessa\nteatterissa näytösten välillä; mutta kun hän 4/5 aamulla lähti\nopintomatkalle Italiaan, oli hän varmasti lupautunut lokakuulla\nesiintymään suomalaisella näyttämöllä. --\n\nViime mainittuna päivänä oli Arkadiassa jälleen merkillinen premiääri.\nSilloin esitettiin näet Meyerbeerin suuri ooppera _Robert Paholainen_.\nNavrátil nimiroolissa, Ida Basilier Isabellana, Lydia Lagus Alisana,\nBergholm Bertramina ja _Rainer Vuorio_[97] Raimbaultina. Huone oli\ntäpötäynnä, menestys täydellinen ja lopussa huudettiin paitse\ntaiteilijoita Bergbomkin esiin. Sunnuntaina 6 p. toukok. ooppera oli\nannettava toistamiseen ja näytäntö oli jo alkanut, kun tieto saapui,\nettä _Runeberg klo 2 1/2 i.p. oli vaipunut kuoleman uneen_. Näytäntö\nlakkautettiin kohta. -- Robert Paholainen näyteltiin sitte vielä viisi\nkertaa (8, 11, 13, 15 ja 18 p.) ja oli tulot lähinnä viimeisestä\nnäytännöstä määrätty Lydia Laguksen hyväksi.\n\nTaavi Hahlin arvostelusta otamme pääkohdat:\n\n-- -- \"Hyvällä aistilla oopperamme jätti pois 2:n ja 3:n näytöksen\nbalettikohtaukset. Mutta joskin Robertin esitys tässä kohden oli\npuutteellinen, tarjosi soitannollinen osa, joka toki oopperassa on\nkatsottava pääasiaksi, sitä suuremman nautinnon musiikinystäville.\nSuomalainen ooppera on onnekseen saanut uskoa Isabellan osan Ida\nBasilierille. Ne, jotka tuntevat laulajattaren kyvyn, tietysti eivät\nole epäilleet hänen voivan kiitettävästi suorittaa tämänkin loistavan\ntehtävän, mutta hänen ehdottomimpia ihailijoitaankin lienee kumminkin\nyllättänyt se korkea taiteellisuus, johon hän tässä roolissa oli\nkohonnut. Mikä näyttämö tahansa voisi ylpeillä siitä tavasta, millä\nlaulajatar esittää sisilialaisen, kunnioitukseen ja kuuliaisuuteen\ntottuneen ruhtinaantyttären muuttumista rakastavaksi, nuoreksi\nnaiseksi, joka vuorottain kauhun ja lemmen valtaamana taistelee hurjaa,\ntaikavoimalla varustettua rakastajaansa vastaan, ja vihdoin\nrukouksillaan rauhottaen hänen rajua intohimoaan saa hänet purkamaan\nlumouksen ja polvistuen henkensä uhalla alistumaan hänen tuomioonsa.\nHyvin harkittu näytteleminen ja sen kanssa yhteensulanut lauluesitys\nvivahdutetaan hienosti toiminnan mukaan ja saavuttaa huippunsa 4:n\nnäytöksen ihanassa kavatiinassa (armo-aariassa). Erittäin on meidän\njulkilausuttava ihastuksemme siitä aitotaiteellisesta älystä, jolla nti\nBasilier tässä kohtauksessa ymmärtää säästää äänivarojaan, niin että\nhän jatkuvalla kohoamisella situatsioonin korkeimpana hetkenä aikaansaa\nmitä sydäntäkouristavimman vaikutuksen. Niinkuin nti Basilier laulaa\nIsabellan osan Robertissa hän luultavasti ennen ei ole mitään laulanut,\nja arvostelija on epätietoinen, onko Helsingissä mitään laulettu, joka\nniin korkeassa määrässä olisi ollut kypsyneen taiteellisuuden leimaamaa\nkuin tämä.\"\n\n\"Alisan osa on Lydia Laguksen käsissä, joka siinä ensi kerran on\nesiintynyt suuressa roolissa. Ja ilolla tunnustamme hänen onnistuneen\nerinomaisesti. Nti Laguksella on laaja ja voimakas, heleä mezzosoprano,\nilmehikkäät kasvot ja näyttämölle erittäin sovelias vartalo. Äänen\ntaiteellisessa kehityksessä hän kyllä ei vielä ole saavuttanut\npäämääräänsä, mutta kuitenkin hän jo voi sitä käyttää varsin\ntyydyttävästi. Äännäntä on varma, esitys innokas ja usein hyvin\nvivahdutettu, nojaten miellyttävään, luontevaan ryhtiin ja\nilmehikkäisiin kasvojeneleisiin. Eräissä kohtauksissa laulajatar\nnäyttää semmoista kykyä panna painoa olotilan luonteenomaisiin\npiirteihin, että ollaan oikeutettuja mitä parhaimpiin toiveisiin.\nErittäin ansiokas on sekä laulu että näytteleminen 3:n näytöksen\nkohtauksessa Bertramin kanssa, kun tämä noustuaan Manalasta vaatii\nAlisalta vaitiolon lupausta. Tässä nti Lagus ylen viehättävästi kuvaa\ntyttöä, joka toiselta puolen pelkää Bertramin kauheita uhkauksia,\ntoiselta puolen palaa innosta pelastaa Robert. Muistettava on niinikään\nloistava tapa, millä kolminlaulu (ilman säestystä) samassa näytöksessä\nja suuri samallainen yhteislaulu 5:ssä näytöksessä suoritetaan; kunnia\nsiitä tulee nti Lagukselle sekä hroille Navrátilille ja Bergholmille\nyhteisesti. Molemmat nämä kolminlaulut todistavat selvästi, että nti\nLagus jo on niin pitkälle edistynyt laulutaiteessa, että hän kykenee\nesittämään tärkeitä oopperaosia.\" -- --\n\n\"Hra Navrátililla Robert on uusi näyte hänen mainiosta kyvystään\ndraamallisena laulajana. Hurja, turmelevien vaikutusten valtaan\njoutunut normannilainen ritari, jonka jalo luonto kuitenkin joskus\npilkistää esiin, voittaa taiteilijan kauniin, ihannoitsevan esityksen\nkautta katsojain myötätunnon ja mielenkiinnon. Vilkkaalla osanotolla me\n1:ssä näytöksessä näemme yhtä hyvin sankarin surun (kohtaus Alisan\nkanssa) kuin hänen peli-irstailunsa ja nautimme kumpaakin oivasti\nkuvaavasta musiikista. Tunnetun kauniin sisiliaanan Navrátil\nlaulaa hienon musikaalisesti niinkuin hänen tapansa on, ja vallan\nkiitettävästi avustaa häntä tässä näytöksessä kööri, joka etenkin\nviimeisinä iltoina on eloisasti ja voimalla suorittanut vaikean osansa.\nHra Navrátilin taipumuksesta ylipäätään ihannoimaan kuvattavansa johtuu\nluonnollisesti, että hänen Robertinsa 4:ssä näytöksessä, kun tämä\ntaikavavalla nukutettuansa koko hovin tahtoo ryöstää Isabellan, ei\nnäytäkään sitä uhmailevaa hurjuutta, jota olisi voinut odottaa\nvoitonvarmalta rosvoritarilta. Mutta ei sitä pane pahaksi, kun kuulee\nlämpimästi ja tositaiteellisesti esitetyn herttaisen kavatiinan, joka\nkäy prinsessan heräämisen ja sitä seuraavan kaksinlaulun edellä.\nErittäin ansiokkaasti laulaja myöskin myötävaikuttaa molemmissa\nkolminlauluissa.\" -- --\n\n-- -- Arvostelija katsoo miellyttäväksi velvollisuudekseen tunnustaa\nmelkoisen edistyksen, joka on huomattavana hra Bergholmin Mefiston ja\nBertramin välillä. \"Totta on että laulajan luonteenlaatu ei oikein\nsovellu draamallisen todenperäisesti esittämään näitä pahan\nperusjohteen ruumistuksia, jotka runoilijat ovat katsoneet hyväksi\najatella puoleksi filosoofisesti, puoleksi satumaisesti; mutta laulaja\nvoi lohduttaa itseään sillä että harvalla näyttämöllä maailmassa on\ntaiteilijoita, jotka täysin kykenevät esittämään näitä pirunrooleja.\nKaikissa tapauksissa kuulee jälkimäisessä osassa harvoin sitä laulun\njouduttamista, joka Faustissa ja joissakuissa muissakin oopperoissa\nhäiritsee hra Bergholmin esitystä, ja muutamissa kohdin (esim.\nbuffaduetin ja kohtauksen Alisan kanssa 3:ssa näytöksessä) hän laulaa\nansiokkaasti. Onnellisin hetki on laulajalla kuitenkin (saman näytöksen\n2:ssa kuvaelmassa) herättämiskohtauksessa luostarin ristikäytävässä.\nHra Bergholmin miehekäs ääni pääsee siinä oikein esiintymään\nja ilmaisee koko heleän raikkautensa -- joka muuten tapahtuu\nyhteislaulu-kohdissakin.\"\n\n\"Raimbaultin osassa eräs nuori tenorilaulaja, hra Vuorio, astui ensi\nkerran näyttämölle. Ääni on vastaiseksi vähän harjotettu, mutta sillä\non viehättävä heleys ja voima. Ballaadi 1:ssä näytöksessä näytti käyvän\nhänen voimiensa yli, mutta siinä kättentaputuspuuskassa, jolla yleisö\npalkitsi 3:n näytöksen buffaduetin, oli hra Vuoriolla runsas osa.\nLaulajan miellyttävä ääni ja näyttämölle soveltuva ulkonäkö näyttävät\nkehottavan jatkamaan opintoja.\"\n\n\"Erityisen kiitoksen ansaitsee aseairueitten kauniisti laulettu\nkvartetti 2:n näytöksen finaalissa sekä 'helvetinvalssi' ja suuri\nkirkkokööri viime näytöksen lopussa. Pääansio tästä tulee\nluonnollisesti hra Hrimalylle, oopperan kapellimestarille, ja se\ntodistaa uudestaan kuinka kelvollinen hän on edesvastuulliseen\nvirkaansa ja kuinka hartaasti hän tekee työtä tyydyttääkseen mitä\nhäneltä toivotaan.\" -- --\n\nViimeisissä näytännöissä esitettiin neljä eri oopperaa tunnetusta\nohjelmistosta. Rykmentin tytär annettiin 21/5 ja 23/5, Ida Basilier\nnimiroolissa ja Passinen Toniona; Taikahuilu 25/5 (Bergholmin hyväksi),\n27/5 ja 30/5 Ida Basilier Yön kuningattarena ja Lydia Lagus Paminana;\nErnani 29/5 ja Sevillan Parranajaja 1/6. Tämä viimeinen näytäntö oli\nsamalla Ida Basilierin hyvästijättö-ilta, ja ihastuttava Rosina oli\nsenkin tähden muitten edellä innostuneitten suosionosotusten,\nesiinhuutojen ja kukkatervehdysten esineenä. Lopuksi täytyi\nBergbominkin tulla näkyviin. Kumminkaan laulajatar ei ainiaaksi eronnut\noopperastamme -- hän oli luvannut vieläkin palata.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTäydentääksemme kertomustamme teatterin toimesta tänä kevätkautena on\nlopuksi huomio käännettävä puheosastoon, joka huhtikuun loppupuolella\nja toukokuulla näytteli Pietarissa. Ensiksi Vilho samoinkuin edellisenä\nvuonna vuokrasi kauppapalvelijain klubin tilavan huoneuston, ja\nnäytännöt alkoivat 22/4 Sirkan esittämisellä. Alku oli lupaava, m.m.\nsiihenkin nähden että suuri, vapaamielinen venäläinen sanomalehti Golos\noli sopinut suomalaisiin oloihin hyvin perehtyneen kirjailijan W.\nG(olovinin) kanssa, että tämä lehdessä arvostelisi suomalaisia\nnäytäntöjä. Ensi illasta Golovin kirjoittikin seuraavaan suopeaan\ntapaan:\n\n-- -- \"Suomalaisten taiteilijain esitys oli yhteisnäyttelemisen\npuolesta erinomainen ja herätti paikottain äänekkäitä suosionosotuksia.\nVarsinkin miellyttivät rva Aspegren (Sirkka) ja nti Savolainen (eukko\nFadet) sekä näyttelijöistä hra Törmänen yksinkertaisena, mutta\nhyväntahtoisena ja iloisena Didierinä. Hra Törmänen ei ole ainoastaan\nlahjakas näyttelijä, vaan myöskin oiva erinäisten näytelmien\nsuomentaja. -- Hra Leinokin oli sangen onnistunut Fadetten rakastajana\n(Landrin). Seurueen primo amorosona on hän vallan paikallaan -- kaunis\nulkonäöltään ja täsmällinen näyttelemisessään. -- Semmoisen vaikutuksen\nmeihin teki ensimäinen pintapuolinen tutustuminen Suomalaiseen\nteatteriin. Aikomus on antaa 8 näytäntöä, joihin saadaan tilata\npilettejä. Huone oli kukkuroillaan: yli 300 katsojaa -- kunnioitettava\nluku ensi illaksi. Väliaikoina kuultiin miltei yksinomaan suomea\npuhuttavan. Koristukset ja puvut sangen tyydyttävät pienelle\nteatterille\".[98]\n\nSamassa lehdessä kerrottiin, että Suomalainen oopperakin oli\ntulossa Pietariin. Huhu oli luultavasti saanut alkunsa siitä että Ida\nBasilier näinä päivinä saapui sinne. Laulajattaremme antoi 24/4\nhovilaulajain-kappelin salongissa konsertin, josta sanomien arvostelut\nolivat hyvin kiittäviä. Aikakauskirjassa Russkoje Obosrenie esim.\nsanottiin, että \"suomalaisen oopperan primadonna olisi koristus mille\neurooppalaiselle oopperalle tahansa\" ja että \"hänen tuskin kuuluva\npianissimonsa muistutti Kristina Nilssonia\". Toiset laulajaiset olivat\nsuomalaisessa P. Marian kirkossa -- seurakunnan turvattomien lasten\nhyväksi -- ja niissä esiintyi avustajana nti Anna Forstén Viipurista.\nPaitse näissä konserteissa lauloi taiteilijatar myöskin Suomalaisen\nteatterin näytännössä 29/4 Jeannetten häissä. Eräässä kirjeessä\nMorgonbladetiin sanotaan, että yleisössä nähtiin \"ylhäisempienkin\npiirien\" edustajia sekä venäläisiä, että laulajatar harvinaisen\nheleällä ja loistavalla äänellään ja huolellisella näyttelemisellään\nherätti kuulijoissa erinomaista huomiota ja kiitollista ihailua ja että\nhänelle innokkaitten suosionosotusten keskellä Pietarin suomalaisen\nnaisyhdistyksen puolesta ojennettiin jättiläiskukkakimppu, joka\nkultaisen nauhakirjoituksen mukaan oli omistettu \"Suomen ilolinnulle\".\nPaitse laulukappaletta kuului ohjelmaan Lea ja Toinen tai toinen\nnaimaan. Edellisessä teki nti Avellan mitä kauniimman debyytin\ntäkäläisellä suomalaisella näyttämöllä, ja me kuulimme erään kolme\nvuosikymmentä keisarillisessa teatterissa toimineen etevän näyttelijän,\njoka, vaikkei hän osaa suomenkieltä, oli näytännössä läsnä, antavan sen\nmairittelevan lausunnon nti Avellanista, \"että hän etevällä\nplastiikallaan ja viehättävällä lausumisellaan on edistyvä pitkälle\".\nMutta myöskin muut tämän illan esiintyjät, Pesonen Jeannetten häissä,\nVilho, Lundahl, Leino y.m. toisissa näytelmissä saivat ansaittua\ntunnustusta. -- Vilho kirjoittikin (30/4) samasta illasta: \"Näytäntö\noli sangen onnistunut. Yleisö aivan mieltynyt, eikä ainoastaan\nJeannetten häihin.\" --\n\nSamana päivänä kun Ida Basilier antoi kirkkokonsertin, oli Aksel ja\nWalborg näytelty. Siitä kirjoittaa W. Golovin Russkoje Obosreniessä:\n\n-- \"Suomalaiselle seurueelle on annettava oikeudenmukainen tunnustus.\nMurhenäytelmä esitettiin ylipäätään varsin hyvin. Erittäin ihastuttivat\nmeitä hrat Böök ja Lundahl Akselina ja Wilhelmina sekä rva Aspegren\nvaaleaverisen Walborgin roolissa. Vehkeilevänä munkkina menestyi Vilho\nsangen hyvin. Sankari, sankaritar ja munkki kuolevat aika tehoisasti\nnäyttämöllä. Hra Leino oli täysin tyydyttävä arkkipiispana, ja hra\nTörmänen huvitti yleisöä yövahdin vähäpätöisessä osassa.\" --[99]\n\nToukokuun 2 p. annettiin Oma Toivoni sekä 5 p. Lääkäri vastoin\ntahtoansa ja Mustalainen. -- \"Tulot kahdesta ensimäisestä näytännöstä\nolivat 600 ruplaa yhteensä, Jeannette-illasta vähän yli 500 r., mutta\nkahdesta viimeisestä vain vähän päälle 300 yhteensä.\" Näin kirjoitti\nVilho (9/5), lisäten että päiväkustannukset nousivat 150 à 160 ja\npäivärahat (lisämaksu näyttelijöille Pietarin aikana) viikolta 133\nruplaan. Seuraus oli että tulot eivät riittäneet palkkoihin, varsinkin\nkun kurssi oli perin alhainen, ja hän pyysi 450 r. puolikuunpalkkoja\nvarten. Tästä näkyy että alkukin kääntyi huonoksi, ja yhä surkeammiksi\nVilho paran kirjeet muuttuivat toukokuun jatkuessa. -- Seuraavat kolme\nnäytäntöä kauppapalvelijain klubin huoneustossa -- Enon rahat (9/5);\nViuluniekka (12/5); Orposisarukset ja Riita-asia (17/5) -- eivät\ntuottaneet paljo muuta kuin päiväkustannukset. -- \"Tähän saakka 381\nruplan tappio\", Vilho ilmoitti, ollen niin alakuloinen että jätti\nkokonaan kertomatta, että hän oli saanut laakeriseppeleen ja sen\nlisäksi \"arvokkaan lahjan\"; sitä vastoin hän mainitsi että näyttämö oli\nliian ahdas Maria Tudorille sekä että Björnsonin Konkurssi kyllä oli\nvalmis, mutta nimi oli hänestä kovin \"kamala\". Hän oli toivonut\nsaavansa vuokrata Mikaelinteatterin huokeasta hinnasta ja siten ansaita\nenemmän, mutta toivo petti, kun teatteria oli alettu korjata. -- Sitte\nVilho vuokrasi Buffateatterin, mutta kun oli etukäteen maksettava 200\nrupl. eikä sitä voitu tehdä ennen kun rahoja tuli Helsingistä, ei 17/5\nja 28/5 välillä näytelty kertaakaan. \"Théâtre Bouffessa\", joka kaikkine\npäiväkustannuksineen maksoi 300 rupl. illalta (\"siis se on kuitenkin\nhalvempi kuin ennen muinoin kiviteatteri Helsingissä!\" Vilho\nhuomauttaa), annettiin kolme näytäntöä: 28/5 Lea, Natalia ja Nadeschda\nja Mustalainen; 29/5 Remusen kotiripitykset, Lääkäri vastoin tahtoansa\nja Suuria vieraita; sekä 3/6 Hänen ylhäisyytensä etuhuoneessa, Yökausi\nLahdella, Kihlaus ja Laululintunen. -- Viimeistä näytäntöä varten Lydia\nLagus oli tullut Pietariin ja aikomus oli ollut antaa Lemmenjuomakin,\nmutta kun erehdyksestä nuotit oli lähetetty Helsinkiin, oli tyytyminen\nyhteen ainoaan laulunäytelmään. Nti Lagusta tervehdittiin kyllä\nmyrskyisesti; mutta silti eivät viimeiset näytännöt suurestikaan\nparantaneet asemaa. Vilho ilmoitti 2/6 vaillingin nousevan 2,088\nruplaan, johon tuli \"niinkuin voita leivälle\" kesäkuun palkat! Tosin\noli suomalaisten kesken Pietarissa pantu toimeen jonkunlainen\n\"subskriptsiooni\" eli avunkeräys, mutta mitä se tuottaisikaan, oli\nvarma että suurin osa tuota summaa oli lähetettävä Helsingistä. Vilho,\njoka nimellisesti vastasi kaikista veloista ja sitoumuksista, kärsi\ntietysti sanomattomasti. \"Mitä tulee tehdä?\" hän kirjoittaa. \"Luotanko\nsubskriptsiooniin? Odotanko apua köyhästä Suomesta? -- Surkeus,\nsurkeus. En kehtaa, enkä voi voivotella niinkuin pitäisi, mutta meidän\nnaisemme sen sijaan itkevät joka kerta kun ovat puheillani. -- Sinun\nhuomattavaksesi tahdon mainita, että _kaikki_ minun toverini tässä\nkurjuuden tilassa ylipäänsä ovat käyttäytyneet hyvin kärsivällisesti,\nmiltei jalosti.\" -- Kun Helsingistä oli saatu 1,600 rupl. seurue 5/6\nlähti kotimaahan, jossa työ jälleen oli alkava heinäkuun alussa\nKuopiossa. Vilhon täytyi vielä jäädä muutamaksi päiväksi, siksi kun\nvelat oli suoritettu.\n\nEnnen kun eroamme siitä surkeasta episoodista, jonka tämä Pietarinmatka\nmuodostaa teatterin historiassa, on mainittava yksi Vilhon kirje\n(22/5), joka vähemmän koskee hetken murheita kuin kirjoittajan\nkäsitystä teatterioloista yleensä ja joka päättyy siihen, että hän\nilmoittaa ehdottomasti -- luopuvansa. Niistä syistä, jotka hän\nluettelee, on oikeastaan tärkein se, josta hän ennenkin oli valittanut,\nettä useat seurueen jäsenet olivat unohtaneet tehtävänsä kansallisen\nmerkityksen ja tahtoivat vain olla \"artisteja\"; toisista on yleiseltä\nkannalta huomattavimpana pidettävä ilmeinen kateus tai katkeruus\noopperaa kohtaan. Vilhosta on ooppera verrattava madame Pompadouriin,\npuheosasto Narcisse Rameauhon(!), ja sama käsitys tulee kerran ilmi\neräässä Kallion kirjeessä, jossa sanotaan oopperan syövän mitä\ndraamallinen osasto ansaitsee. Tositeossa ei ole lainkaan oudoksuttava\nettä seurueessa, joka vuosi vuodelta kierteli ympäri maata kaupungista\nkaupunkiin, heräsi jonkunlainen kateus pääkaupungissa loistelevaa\noopperaa kohtaan, semminkin kun yleisön suosio jakaantui epätasaisesti,\neivätkä laulutaiteilijatkaan tainneet olla näyttämättä, että he pitivät\nitseään yliluokkalaisina verrattuina näyttelijöihin. Tämä asianlaita\noli varmaan omansa kypsyttämään Bergbom-sisaruksien ajatusta, jonka yhä\nuseammin alamme kohdata varsinkin Emilien kirjeissä, että näet oopperan\nylläpitäminen ajan pitkään oli mahdoton. -- Mitä tulee Vilhon\nluopumisaikeeseen, niin ei siitä kirjeissä sen enempää puhuta.\nLuultavasti Kaarlo ystävällisellä kirjeellä rauhotti hänet.\n\nKertomalla Suomalaisen teatterin näyttämöllisen toimen vaiheet\nkevätkaudella 1877 emme läheskään ole tyhjentäneet ainettamme. On näet\nnyt luotava katsaus niihin seikkoihin, joihin jo ylempänä\nvuodenvaihteella lyhyesti viittasimme.\n\nJohdannoksi otamme pari kohtaa Emilie Bergbomin kirjeestä nti\nElfvingille (13/2). Paheksittuaan että ystävä on niin kauvan saanut\nodottaa kuulumisia häneltä, kirjoittaja jatkaa:\n\n-- -- \"Mutta miksi vaivaisinkaan sinua, osaaottavainen Bettyseni,\nkuulumattomilla huolillamme ja kärsimyksillämme. Olomme ovat\nsietämättömän vaikeat; ei voi enää selvästi ajatellakaan ja ymmärräthän\nkuinka tuhoisasti se vaikuttaa työvoimaan ja -kykyyn. Aina näyttelystä\nsaakka (se on siitä kun matkustajaliike lakkasi) on meillä ollut kurjan\nkurjaa. Dagbladin y.m. alituinen toitotus Emmy Achtén liiottelusta on\nvähitellen tunkeunut yleisöön ja seuraus on että olemme näytelleet\ntyhjille huoneille.[100] Et voi käsittää kuinka lohdutonta tavasta on\nollut; tulot eivät ole aina riittäneet päiväkustannuksiinkaan. Tämän\nsanon sinulle -- älä anna muitten mitään tietää huolistamme. --\nHugenotit ovat nyt jälleen elähyttäneet laimenevaa mielenkiintoa, mutta\nNavrátil (joka koko talven on ollut heikonlainen) ei jaksa laulaa\nrasittavaa osaansa useammin kuin joka 6 tai 8 päivä emmekä sentähden\nvoi esittää oopperaa niin usein kuin pitäisi ja saada sitä loppuun\nnäytellyksi ennen Achtéiden lähtöä. Ensi tiistaina he esiintyvät viime\nkerran; minä päivänä taasen Ida tulee, en taida tarkalleen sanoa,\ntoivon kuitenkin tässä kuussa. -- Koska luullakseni pieni yleiskatsaus\nasemaamme huvittaa sinua, tahdon mahdollisuuden mukaan selittää\nasiamme. Syksyn ja etenkin jouluajan tyhjät huoneet saivat meidät\npäättämään, että ooppera oli lakkautettava 1 p. kesäk., mutta koska\nemme luulleet tekevämme oikein, jos toimeenpanisimme päätöksemme\nilmoittamatta sitä puolueelle, kutsuimme erinäisiä henkilöitä\nneuvotteluun ja esitimme heille surkean asemamme. Useimmat eivät\ntahtoneet kuulla puhuttavankaan oopperan kuolemasta, vaan vaativat että\nryhdyttäisiin suurempiin ponnistuksiin. Sen johdosta ja myöskin\nkorkeammalta paikalta annettujen pienten viittausten vuoksi päätettiin,\nettä teatterin tulisi anoa korotettua valtioapua ja sen ohella\nanomuksessa huomauttaa kuinka paljo huokeammaksi ja paremmaksi kaikki\ntulisi, jos molemmat teatterit näyttelisivät suuressa teatterissa, niin\nettä siellä ylläpidettäisiin suomalainen ooppera ja ruotsalainen\npuhenäyttämö. Nyt tästä paraikaa neuvotellaan; hallitus ei ole meille\nvastahakoinen, mutta Ruotsalaisen teatterin johtokunta näyttää keksivän\nkaikellaisia verukkeita asian estämiseksi, toisen toista viekkaamman.\nArvatakseni juttu päättyy niinkuin viime kesänä, kun oli kysymys\nyhteisestä juhlanäytännöstä -- me saamme kärsiä lukemattomia ikävyyksiä\nja loukkauksia, ja lopuksi tulos on kuitenkin -- ei mitään. Vaikea on\ntietysti se hetki oleva kun ooppera kuolee, mutta kumminkin odotan sitä\njollakin tyytyväisyydellä, sillä nykyinen asema on ollut kauhea.\nMuista, oma Bettyseni, että minä puhun tähän tapaan ainoastaan sinulle\n-- eihän minun sovi muita kohtaan olla näin avonainen. -- -- Kiitos,\nrakas ystäväni, kukkalähetyksistäsi;[101] ne ovat aina tervetulleita.\nMitä viuhkoihin tulee, pelkään niiden olevan liian yksinkertaisia. Et\nvoi uskoa kuinka hyvältä tavasta tuntuu, että ainakin sinä ystävyydessä\nolet mukana puuhissamme -- kaikki ovat ystäviä kun asiat menee hyvin,\nharvat auttavat kun käy huonosti.\" -- --\n\nHelmikuun alussa tiesivät sanomat Suomalaisen teatterin johtokunnan\nkääntyneen hallituksen puoleen, anoen että tälle laitokselle (joka\ntähän asti oli saanut 16,000 mk vuotuista valtioapua -- puolet\norkesteria, puolet puheosastoa varten -- samalla kun ruotsalainen\nteatteri oli saanut kaikkiaan 32,000 mk vuodessa) yleisistä varoista\nmyönnettäisiin vuotuisena lisäapuna 16,000 mk, että tämä lisäys\nluettaisiin näytäntökausilta 1875-76, 1876-77 ja 1877-78 sekä että siis\nedelliseltä ja juoksevalta vuodelta saataisiin ennen saadun lisäksi\nyhteensä 32,000 mk, joka summa toivottiin saada kohta. Tämä anomus\njohti siihen, että n.s. _fusiooni- eli molempien teatterien\nyhieenliittymiskysymys_ tuli päiväjärjestykseen. Aivan uusi ei kysymys\nollut, sillä tiedämmehän jo edellisestä että niissä piireissä, jotka\nymmärsivät teatterien välillä alkaneen kilpailun turmiollisuuden ja\nkäsittivät kuinka luonnotonta oli että valtio avustuksellaan ylläpiti\ntätä kilpailua, oli yksityisesti harkittu yhteistoimen mahdollisuutta\nnäyttämöjen välillä; mutta vasta nyt se hallituksen alotteesta tuli\nvakavien neuvottelujen esineeksi. Senaatissa sanotaan etupäässä\nsenaattorien Molanderin ja V. Haartmanin kannattaneen aatetta, ja\nlauantaina 17 p. helmik. kokoontui edellisen kutsumuksesta erinäisiä\nkummankin teatterin kannatusyhdistyksen jäseniä asiaa pohtimaan. Se\nmuoto, jossa yhteenliittyminen tässä ensin ehdotettiin ja jossa ei\nainoastaan suomenmieliset vaan myöskin hallituksen jäsenet ja\ntasapuoliset ylipäätään ajattelivat sitä mahdolliseksi, oli seuraava:\nsuomalainen ooppera ja ruotsalainen puhenäyttämö liittyisivät yhteen\nniin että kummallakin olisi oma johtajansa (regissöörinsä), joiden yli\nolisi asetettuna hallituksen määräämä intendentti. Koko talouden hoito,\njota valtio kannattaisi melkoisella avulla, olisi yhteinen. Näytännöt\nannettaisiin Uudessa teatterissa, harjotukset olisivat Arkadiassa,\njossa myöskin suomalainen puheosasto -- joka olisi fusioonista kokonaan\nerillään -- Helsingissä ollessaan saisi näytellä. -- Kaikki\nRuotsalaisen teatterin edustajat olivat kuitenkin ehdottomasti\nfusioonia vastaan, vetäen esiin kaikellaisia käytöllisiä vastuksia,\njotka muka estivät sen toteuttamista; mutta jos fusiooni väkisin oli\ntoimeenpantava, niin he katsoivat suotavammaksi, että molemmat\npuheosastot ryhtyisivät yhteistoimeen -- suomalaisesta oopperasta he\neivät tahtoneet mitään tietää. Turhaan osotettiin toiselta taholta,\nettä vastukset olivat voitettavissa ja että suomalaisen puheosaston\nasettaminen ruotsalaisen rinnalle ei mitenkään vastaisi fusioonin\ntarkoitusta, sillä saattoihan edellinen, suomalaisen yleisön\nharvalukuisuuden tähden ainoastaan lyhyet ajat kerrallaan näytellä\nHelsingissä. Kolmannen fusioonimuodon professori L. Mechelin\nesitti kokoukseen lähettämässään kirjeessä, jossa hän puolsi\nyhteenliittymistä, joka käsittäisi molemmat puheosastot ja yhteisen,\nkumpaakin kieltä käyttävän oopperan. -- Kun tuloksettoman keskustelun\nlopussa hallituksen puolelta toivottiin, että seikkaperäisen\nsuunnitelman laadinta uskottaisiin yhteisesti asetettavalle\ntoimikunnalle, huomautettiin ruotsalaiselta taholta, että ruotsalainen\nkannatusyhdistys ei kaivannut fusioonia eikä siis myöskään tahtonut\nolla osallinen sitä suunniteltaessa. Silloin hallituksen edustajat\nsanoivat asettavansa toimikunnan, ja maaliskuun 1 p. saatiinkin tietää,\nettä fusiooni-komitean jäseniksi oli kutsuttu Suomalaisen teatterin\nkannattajista professori O. Donner, tohtori K. F. Ignatius ja\nylitarkastaja A. F. Laurell sekä Ruotsalaisen teatterin kannattajista\nprofessori L. Mechelin, hovineuvos W. Brummer ja kauppaneuvos\nN. Kiseleff.\n\nTämä toimikunta tarvitsi seitsemän(!) viikkoa tehtäväänsä. Sillä aikaa\nja ylipäätään koko kevätpuolen vuotta vilisi sanomalehdissä\nkirjoituksia teatterikysymyksestä, milloin kunkin toimituksen laatimia\nmilloin yksityisten lähettämiä. Jos pidetään edellisiä silmällä,\nainoastaan Åbo Underrättelser asettui suoraan fusioonia vastustavalle\nkannalle; U. Suometar ja Morgonbladet sekä myöskin Östra Finland (Gabr.\nLagus) ja Hufvudstadsbladet puolsivat ehdottomasti yhteenliittymistä\nmuodossa: ruotsalainen puheosasto ja suomalainen ooppera, eikä vihdoin\nHelsingfors Dagbladkaan ollut yhdistymistä vastaan, vaan kannatti,\ntosin varovaisin sanoin, Mechelinin ensi kokoukselle ehdottamaa muotoa.\nMitä toisiin kirjoituksiin tulee, suomen- ja tasamielisten tekemät\npuhuivat fusioonin puolesta, ruotsinmielisten kirjoittamat taasen\nvastaan. Mahdotonta ja tarpeetonta on lähemmin selostella tätä\n\"artikkelien\" tulvaa; ainoastaan jotkut valaisevimmat ansainnevat\nhuomiotamme.\n\nPerusteellisimpia on kaksi kirjoitusta Morgonbladetissa: \"1866 ja 1876.\nTeatterimme\"; (3/2)[102] ja \"Kansallinen vai yleismaailmallinen taide?\"\n(23/2). Edellisestä, joka on seitsemän palstaa pitkä, teemme tarkemmin\nselkoa, vaikka se ei suorastaan koskekaan fusioonikysymystä, vaan\nSuomalaisen teatterin syntyä ja kehitystä ylipäätään.\n\n-- Se alkaa katsauksella niihin oloihin, jotka johtivat taikka\noikeammin pakottivat erityisen suomenkielisen näyttämön perustamiseen.\nKun näet ei yhteistointa ruotsalaisen teatterin kanssa saatu aikaan,\ntäytyi suomalaisuuden ystävien -- hyvin tietäen ettei asia \"kävisi\nitsestään\" -- ryhtyä yritykseen, miten arveluttava se olikin\nkaupungissa, jossa oli vain 36,000 asukasta eri kansallisuuksiin\nkuuluvaa. Ja nyt ei täyden viiden vuoden päästä oli puheosasto\nnäytellyt 24 kotimaista ja 61 ulkomaalaista kappaletta ja sitä nuorempi\nlauluosasta esittänyt 16 senlaatuista oopperaa, joita ensi luokan\ntaidelaitokset ottavat ohjelmistoonsa. Entäs esityksen laatu? \"Onko\nketään, joka kuultuaan Fidelion, Hugenotit ja Taikahuilun saattaa\nkieltää, ettei Suomalainen ooppera niin pienelle maalle kuin meidän ole\ntodella erinomainen taidelaitos? Tietääksemme ovatkin kaikki puolueet,\npienet vivahdukset huomioon ottamatta, vastanneet yksimielisesti. Tässä\non siis luja lähtökohta: sanomalehdet pitävät pääasiassa yhtä, katsokaa\nSuometarta, Morgonbladetia, Dagbladia, Finsk Tidskriftiä. Mutta onko\naina ollut näin?\" -- Tietysti ei. Suomenmieliset olivat ensi hetkestä\nihastuneita, toiset ovat vain vitkalleen taipuneet. \"Kaikissa\ntapauksissa, kun neljän vuoden uutisviljelys on tuottanut niin\nkauniita hedelmiä, eivät fennomaanit toki kovin pahasti erehtyneet\nennakkoihastuksessaan, vaan olivat pääasiassa oikeassa.\" -- Sitten\nkirjoittaja näyttää kuinka Ruotsissa Kustaa III:n perustama\nruotsinkielinen näyttämö oli ihan samanlaatuisten ristiriitaisten\narvostelujen alaisena kuin suomenkielinen meillä. Eräs ranskalaisen\nmaun ihailija kirjoitti nähtyään ensi kerran ruotsinkielisen teatterin\nharjottelevan: _\"En voi lausua kuinka se vaivasi minua.\"_ Näyttelijäin\nesitys oli niin mautonta, ettei sitä saattanut surkeasti hämmästymättä\nkatsella. Kappaleet, sanat, lausunta, näytteleminen, puvut, kaikki oli\nyhtä mautonta. Itse näytäntö oli kokonaan harjotuksen kaltainen; _mutta\nen ole koskaan nähnyt niin lukuisaa kansankokousta, käsiä taputettiin\njoka sanalle_, näkyi että oltiin sydämestään iloisia nähdessään\n_ruotsalaista_ näytäntöä, oli kuin olisi yleisö siten rukoillut hänen\nmajesteettiansa suomaan sille suojelustaan. Mutta kuinka olisi\nmahdollista perustaa oikea teatteri maassa, jossa ei ole kymmentä\nkelvollista näytelmää, jossa ainoat kotimaiset näyttelijät ovat\nkurjempia kuin huonoimmat maankiertäjät, jossa kansa on niin\njörömäistä? Vastaus oli että perustettiin _suuri ooppera_, ja laulun\nsiivittämänä kotimaista kieltä ja taidetta tervehdittiin äärettömällä\nihastuksella. -- Niin Ruotsissa, ja se kaikki oli uudistunut\nHelsingissä teatterin ensi vuosina -- jopa niin, että arvostelu oli\nyhtä säälimätön oopperaa kuin puhenäyttämöä kohtaan. Ruotsin kielen ja\nmaun ihailijat ovat näet kohdelleet sitä milloin ivalla, milloin\njääkylmällä välinpitämättömyydellä ja vaitiololla. Vastenmielisyys oli\nniin juurtunut, että eräs kuulija muutaman Ida Basilierin laulaman\naarian jälkeen huudahti: 'Kyllä se suomenkieli kumminkin on raakaa!'\nvaikka taiteilijatar sattumalta olikin laulanut italiankielellä! H. D.\ntaasen lausui, että 'Trubaduuri muutoin meni hyvin, paitse että kaksi\nesiintyjää häiritsi yhteisnäyttelemistä -- sen kautta että muistuttivat\nkulttuurikansan teatteria'. Sanat tarkoittivat Ida Basilieria,\nlaulajatarta, joka vähän sen jälkeen Rosinana tuli Tukholman yleisön\nlemmikiksi -- hän täällä ainoastaan _muistutti_ kulttuuriteatteria. Ja\nyleisesti lehti lisäsi, 'ettei voinut olla muuta kuin naurettavaa\nverrata [suomalaisia] näytäntöjä ruotsalaisen näyttämön esityksiin'.\nSittemmin täytyi tämän kritiikin mukautua mukautumistaan, mutta lujassa\noli suora tunnustus. Sanottiin: 'Emmy Strömer on suomalainen ooppera'\n-- se on, jos hän lähtee, sitä ei olekaan. Kun kumminkin yhä uusia\ntaiteilijoita ilmaantui ja itse 'ensemblekin', jota kauan pidettiin\nRuotsalaisen teatterin erikoisoikeutena, huomattiin kotiutuneeksi\nArkadiaan, silloin ylistettiin ainakin Uuden teatterin 'loistavaa\nnäyttämöllepanoa', jonka kanssa köyhä Arkadia ei voinut kilpailla.\nVihdoin keksittiin nimitys 'polyglotti-ooppera' -- kun Arkadiassa\nesiintyi vierailevia ulkomaalaisia taiteilijoita ja lopuksi\ntultiin päätelmään: 'kieli ei merkitse mitään, sillä taide on\n_kosmopoliittinen_, yleismaailmallinen ilmiö!' -- Perussyynä\npoulueelliseen arvosteluun pitää tekijä rakkautta Ruotsalaiseen\nteatteriin, jota kumminkaan ei kenkään moittisi, kun se vaan ei veisi\nvääryyteen. Kateus taasen on saanut väkisin perustamaan ruotsalaisenkin\noopperan kilpailemaan suomalaisen kanssa. Kilpailu on tähän saakka\nvienyt siihen, että jälkimäinen ei ainoastaan ole esittänyt useita\nsäveltaiteen vaikeimpia tehtäviä, vaan on se myöskin tullut kotimaisten\ntaiteilijain kouluksi -- ja pääasiassa omasta voimastaan, jota vastoin\nedellinen huolimatta suuremmista varoistaan ja muista eduistaan on\njohtokuntansa kautta selittänyt olevansa vararikon partaalla ilman\nMadame Angotin tytärtä y.m. samallaisia arvottomia operetteja. --\nKirjoitus päättyy huomautukseen: \"Tuskin ainoakaan luku suomalaisuuden\nhistoriassa kertoo kauniimmista tuloksista kuin Suomalainen teatteri\nvuosina 1873-76. Mutta olisi anteeksi antamatonta olla erityisesti\nmainitsematta, että useimmat tämän luvun kauniimmat lehdet ovat\n_suomalaisen naisen kirjoittamia_, ja enemmän kuin mikään muu se\nnäyttää, kuinka syvälle suomalainen harrastus on juurtunut kansaamme.\nJoka kerta kun Kaarlo Bergbom mainitaan kotimaisen näyttämön luojana\nSuomessa, ovat Emmy Achté ja Ida Basilier mainittavat ja muistetaan,\nettä nämä kaksi seisoivat etumaisina, joskaan ei yksin.\"\n\nJälkimäisessä ylempänä mainituista kirjoituksista todistetaan, että\ntaide aina, milloin se on kukoistukseen noussut, on ollut kansallinen\nja tullaan päätökseen, että meidänkin on kehittäminen kansamme _omia\nhenkisiä voimia_. Suomalaisen näyttämön ansio on siinä että se kokoaa\nja käyttää kotimaisia voimia, joskaan ei ohjelmisto ole ollut\npuhtaasti kansallinen, ja kun on tullut kyseeksi lauluosastojen\nyhteenliittyminen, on selvää että suomalainen ooppera on se, joka on\njulkisen avustuksen arvoinen. Puheosastot jatkakoot kumpikin\ntoimintaansa. Ei kukaan tahdo häiritä ruotsalaisen puhenäyttämön\nolemassaoloa; suomalaiselle on luonnollisista syistä parempi vielä\ntoimia vaihdellen eri paikkakunnilla.\n\nToisin katsottiin asiaa ruotsalaisella taholla. Niin esim. eräs\nnimimerkki L. H. D:ssa väittää, että Suomalaisen teatterin perustamisen\ntarkoitus alusta alkaen oli \"tunkea tieltä ruotsalainen eikä asian\nvalmistukseksi säästetty hyökkäyksiä ja artikkeleita puolueen lehdessä\nUuden teatterin silloista johtokuntaa vastaan -- -- ei edes tavallista\nteatterihäväistystä unohdettu, vaikka silloin ei voitu puolustaa\nitseään millään siveellisyysverukkeella, vaan tyydyttiin pelkkään\nhäväistykseen\".[103] Hyökkäykset olivat niin voimakkaita, että jollei\nmaalla onneksi olisi ollut raha-asiain päällikköä, joka uskalsi asettua\nvastarintaan, ruotsalaista teatteria Helsingissä ei enää olisi\nolemassakaan(!). \"Nyt on kysymys oopperoista.\" Ruotsalaisella\nteatterilla on hyvin lupaava ooppera, jolla on tulevaisuus, jota\nvastoin suomalaisella oopperalla on \"kovin arveluttavia, jopa _melkein\nkorjaamattomia _puutteita, siinä kun vähiä poikkeuksia lukuun ottamatta\ntoimii dilettantteja, joilla on välttävä suomenkielentaito, rajoitetut\näänivarat ja varsin epäiltävät taipumukset näyttämöä varten(!)\" Tämä\nooppera tarjotaan nyt ruotsalaisen sijaan ainoastaan sentähden, \"että\nsaataisiin oopperateksti suomennetuksi\". Onko mitään järkevää\nvälttämättömyyttä semmoisessa vaatimuksessa? -- Kirjoittaja sanoo\nolevansa helsinkiläinen, joka hyvistä ja luonnollisista syistä\nmieluummin kuulee ruotsinkieltä näyttämöltä, eikä hän tiedä mistä\nsyystä hallituksen tulisi ajaa suomenkielen asiaa(!) Fusiooni\n\"valmistaisi ruotsalaisen näyttämön perikadon, sillä fusioonipuolue\ntulisi ehdottomasti semmoiseksi, että ne ainekset, jotka tietävät mitä\ntahtovat, helposti veisivät voiton niiltä, jotka eivät sitä tiedä, ja\nennen kun vuosi olisi kulunut umpeen kiltit sovinnonystävät huomaisivat\nhämmästyksekseen, että yrityksen johto on solunut heidän käsistään\".\n\nEdellisiä kirjoituksia tärkeämpi on eräs pirteä sepitelmä\nHufvudstadsbladetissa (12/4), joka suoremmin kuin yksikään toinen\nkoskee kysymyksen ytimeen. Tekijä käyttää salanimeä \"Åskådare\"\n(Katsoja), mutta sekä esitys että sisällys todistavat, että se on\nZ. Topeliuksen kädestä lähtenyt. Otamme sen tähän täydellisenä, se kun\nkirkkaasti valaisee asiaa ja oloja.\n\n_Sotako vai rauha teatterikysymyksessä?_\n\nTuleeko sota vai rauha?\n\nOnko Gessler hirttävä Wilhelm Tellin vai Mefistofeles vievä Faustin?\nOnko Pamina seppelöittävä viisauden temppelissä vai Mykkä puhuvana\nnouseva Vesuviuksen laavasta?\n\nTätä nykyä sota on oopperasota, jota kaksi kapellimestaria käy\narmeijoineen. Toinen pyytää päästä toisen edelle pelottavissa\nvarustuksissa. On oikea huutokauppa. Tuskin puhaltaa toinen\ntaikahuiluun ennen kun toinen viheltää esiin tulta syöksevän vuoren.\nTosin seisoo näkyvien päällikköjen ja armeijojen takana näkymättömiä,\njoskin varsin kuuluvia sotaakäyviä valtoja. Nyt on koeteltu välittää\nrauhaa jonkunlaisella eurooppalaisella konferenssilla. Sanotaan että\npöytäkirjakin on allekirjoitettu. Mutta sangen epätietoiselta näyttää,\ntahtooko Korkea Portti tehdä rauhaa Montenegron kanssa. Jollei, niin\ntapellaan vielä muutamia vuosia, niin kauvan kuin rahat riittää, eikä\nkukaan välitä Euroopan rauhasta. Niin kauvan kun rahat riittää.\nNiinkuin tietty tarvitaan sotaan ensiksi rahaa, toiseksi rahaa ja\nkolmanneksi rahaa. Teatterisodat eivät tee poikkeusta. Se jolla ensin\non matti taskussa, se on voitettu. Ja vastustajansa kukistettuaan\nkaatuu tavallisesti voittajakin liiallisesta rasituksesta.\n\nEi ole hätää, vastaa joku: me kokoamme kannatusta, -- 40,000, --\n50,000, -- 60,000. Aivan niinkuin sodassa. Kansalliskeräykset ovat\ntyhjentymättömät, niin kauvan kun innostus kestää. Mutta aika tulee,\njolloin väsytään ja apulähteet kuivuvat. Silloin on rauha tehtävä\ntahtoi tai ei, ja puhe tunnetusta viimeisestä veripisarasta supistuu\nhelpotuksen huokaukseen että saadaan olla rauhassa. Ja ratkaistava on\nsitten, onko kaikilla menetetyillä voimilla ja varoilla saavutettu\nmuuta kuin kunniaa, jonka laatua Daniel Hjort niin sattuvasti kuvaa.\n\nVoiko teatterisota kestää yhtä mittaa? Ei, se on tuiki mahdotonta, ja\njollei mikään laimenna sotaakäyvien intoa, niin sen tekee rahakysymys.\nMitä on voitettu?\n\nVoiko hallitus lakkaamatta kannattaa kahta kilpailevaa teatteria? Yhtä\nmahdotonta. Ei mikään hallitus maailmassa voi avustaa kahta toisiaan\nvastaan sotivaa valtaa. Ja jos se sen tekee, on yleinen mielipide,\nhuolimatta puolueväristä, nouseva sitä vastaan ja huutava: alas\nteatterit! Me tarvitsemme rahamme johonkin parempaan.\n\nSiihenkö pyritään?\n\nHallitus on oikeutettu ja velvollinen määräämään rauhan. Se, joka ei\ntahdo tyytyä oikeamieliseen rauhanliittoon, käyköön sotaa omin päinsä\n-- ja omilla rahoillaan.\n\nJa luullaanko että kannatusyhdistykset sittenkin voivat jatkaa sotaa!\nPaikallistuttakaamme tunnettu tarina. Susi ja ilves kiistelivät\nsaaliista ja valitsivat karhun sovintotuomariksi. Karhu ratkaisi riidan\ntunnetulla valtiotaidollaan niin, että hän itse otti koko saaliin.\n\nAivan niin, sovintotuomari lähestyy hiljaa ja huomaamatta, hän on jo\ntäällä. Hän rakentaa linnaansa tuolla Boulevardin varrella;[104] muurit\nnousevat päivä päivältä korkeammiksi, ja kiistelevät ystävät --\nlyhytnäköiset! -- koettavat yhä edelleen kaikin voimin hävittää\ntoisiaan. Kauniina syyspäivänä -- taikka talvipäivänä -- asuu\nsovintotuomari tuolla turvallisessa linnassaan ja nojaa toisiin\nmahtavampiin voimiin kuin molemmat köyhemmät riitaveljekset. Kun aika\ntulee, hän ottaa saaliin.\n\nVielä kerran: siihenkö pyritään?\n\nLienee viisasta olla lykkäämättä rauha kauvemmas.\n\nJa mikä on kohtuullisen rauhan perustus? Se että kumpikin sotaakäyvä\nvalta tunnustaa toisen oikeuden elää ja kehittyä yhdenlaatuisilla\nelämänehdoilla. Joskin suomalainen näyttämö on talon nuorempi tytär, ei\nhän sentään ole oleva Tuhkimus. Jos ruotsalainen näyttämö onkin\nvanhempi tytär, ei hän sentään ole naimarajan takana. Kummankin täytyy\nsaada elää -- huolimatta vastapuolueen sanomista.\n\nSanomalehdistö on yksipuolisuudellaan kiihottanut sotaa. Ruotsalaiset\nlehdet ovat sitkeästi pyytäneet vaitiolollaan tappaa suomalaisen\nnäyttämön. Suomalaiset lehdet kieltävät näyttämön merkitystä meillä ja\nkäyttävät semmoista kieltä, että moni toisella puolen luulee sopimuksen\noikean tarkoituksen olevan työntää ruotsalainen näyttämö tieltä, kun\nhuomataan ettei se enää ole \"tarpeellinen\". Ja naapuri Boulevardin\nvarrella pitää tätä kaikkea oivallisena.[105]\n\nNyt ehdotetaan yhteiselämää Uudessa teatterissa. Vastuksia ilmaantuu;\nmutta ei kuitenkaan vaikeampia kuin että ovat voitettavissa, jos\nmolemmin puolin on hyvää tahtoa. Siinä on gordilainen solmu.\n\nSanotaan, että rauhankongressi ehdottaa ruotsalaista puhenäyttämöä,\njoka vaihtelee suomalaisen puhenäyttämön kanssa, ja lisäksi yhteistä\noopperaa, joka vaihdellen laulaa kummallakin kielellä. Ehdotus on niin\nepäkäytännöllinen, että se alusta alkaen on menetetty asia. Joko se on\nharhaluuloa taikka tahallista, tekee se alusta alkaen fusioonin\ntyhjäksi.\n\nLuullaan että suomalainen puhenäyttämö on kehittyvä ruotsalaisen\nollessa esikuvana. Olkoon, että niin tapahtuu taiteellisessa suhteessa,\nvaikka suomalaisella puheosastolla on täsmälleen juuri sama luku\ntodellisia näyttelijättäriä kuin ruotsalaisellakin, nimittäin yksi.\nMuutoin seisoo kyllä ruotsalainen näyttämö traditsioniensa ja\nkoulutuksensa kautta suomalaista paljo korkeammalla. Mutta juuri\nsentähden, että suomalainen näyttämö esiintyisi kuin kömpelö koulutyttö\nruotsalaisen rinnalla, tulisi se masennetuksi vertailun kautta,\nherättäisi irvistelyä kulissien takana, kadottaisi luottamuksensa ja\nlähtisi tiehensä. Ja mitä se ei opi ruotsalaiselta näyttämöltä, se on\njuuri se suomalainen omituisuus, joka antaa sille oikeuden elää.\n\nSitä paitse näyttelisi suomalainen puhenäyttämö 2 kuukautta Helsingissä\nja ruotsalainen 8. Tämä ei ole tasajakoa.\n\nYhteinen ooppera on luonnoton. Jos tahdotaan tehdä näyttämö\nmahdottomaksi, on asetettava kaksi päällikköä ja kaksi kieltä samaa\nasiaa varten. Se on sama kuin julistaa kiista pysyväiseksi.\nOrkesterinjohtaja raukka on oleva Figaro tänne ja Figaro sinne. Ja\ntämä, jotta saataisiin laulaa kahdella kielellä, vaikka useimmat osat\nesitetään niin, että kuulija tuskin voi erottaa italiankielen suomesta.\nHyvä venäläinen ooppera saa myöskin lukuisan yleisön Helsingissä samoin\nkuin venäläinen yleisö mielellään käy suomalaisessa taikka\nruotsalaisessa oopperassa.\n\nLapsellista on ruotsalaisen näyttämön puolelta pitää eilen perustettua\noopperaansa tuiki tärkeänä. Silloin kun tämä näyttämö todella oli\nkorkealla kannalla, tiesi se tosin pienemmistä laulukappaleista, mutta\nei suuresta oopperasta. Ooppera on sille köyhyydentodistus, liverrys,\njonka asiana on peittää puhenäyttämön puutteita. Ja mitä enemmän\noopperaa harrastetaan, sitä huonommaksi tulee puhenäyttämö. Ei mikään\nnäyttämö maailmassa -- ainakaan ei mikään, jolla ei ole suunnattomia\napurahoja -- voi ylläpitää samalla kielellä hyvää puheosastoa ja hyvää\noopperaa. Toisen tai toisen täytyy tulla sivuasiaksi, niinkuin\nnyt ruotsalainen puheosasto, huolimatta suurista, hätäisesti\nkokoonhaalituista kappaleista.\n\nToinen on suomalaisen oopperan laita. Se on ottanut päämääräkseen\nlaulaa yleisöön tottumattoman kielen ja hienontaa tätä kieltä\nmusikaalisella sulosoinnulla. Tämä päämäärä ei ole tilapäistä, niinkuin\nruotsalainen ooppera Suomessa, vaan pysyvää laatua ja kestävän\nmyötätunnon kannattama; sen johtaja on ottanut sen elämäntehtäväkseen.\nEikä luulisi kenenkään voivan pyytää viattomampaa harrastusta\nsuomenkielen eduksi.\n\nAinoa käytännöllinen, ainoa mahdollinen ja ainoa kohtuullinen\nrauhansopimus on siis yhteistyö Uudessa teatterissa ruotsalaisen\npuheosaston ja suomalaisen oopperan välillä. Ruotsalaista näyttämöä ei\nole kielletty esittämästä pienempiä soitantonäytelmiä eikä suomalaista\nnäyttämöä antamasta oopperoita, joissa on puheosia. Ruotsalaisen\nnäyttämön johtaja on kokonaisuuden järjestäjä ja suomalaisen näyttämön\njohtaja on kokonaisuuden soitannonpäällikkö, mutta kummallakin on\nmäärätty alueensa ja ylitsensä joko yhteinen intendentti taikka\nyhteinen johtokunta.\n\nParempi osa tässä jaossa tulee ruotsalaiselle näyttämölle, joka palaa\nentiselle kannalleen loistavimpana aikanaan ja pelastaa puheosastonsa\nauttamattomasta rappiotilasta. Suomalainen näyttämö saa ainoastaan\nesityön -- nuoruuden unelman, voitaisiin ehkä sanoa -- osakseen,\nnimittäin oopperan. Sillä sydämelle pantavin muistutus, joka voidaan\ntehdä ehdotusta vastaan, on se että suomalainen puheosasto jätetään\noman onnensa nojaan, kokemaan esikuvia kaipaavan kasvatuksen\narveluttavuutta maalaisyleisön edessä. Tästä voidaan vain sanoa, että\nasia on paha, vaikka ei pahempi kuin ennen. Parempi on että suomalainen\npuhenäyttämö ensin saa juurtua kansansa omituisuuteen, huolimatta siitä\nettä tämä juuri alussa tulee taiteellisessa suhteessa heikoksi, kuin\nettä siitä tulee epäonnistunut tukholmalaisen mallin jäljennös. Sen\nlyhyttä Helsingissä oloa varten on käytettävänä Arkadiateatteri, jossa\nmuuten suomalainen ooppera pitäisi harjotuksensa.\n\nFusioonista puhuessa ei saa unohtaa yleisöäkään. Ei mikään Pohjan lumi\nvoi estää tätä yleisöä syttymästä tuleen teatterikysymyksissä. Asettaa\nruotsalainen ja suomalainen puhenäyttämö rinnatusten, se olisi asioiden\nnykyisellä kannalla ollen sama kuin alituisesti antaa kättentaputusten\nvaatia vihellyspilliä kilpailuun, mutta ruotsalainen puhenäyttämö ja\nsuomalainen ooppera ovat kuin kaksi eri maailmaa näyttämöllä ja ne\nvoivat sopia keskenään.\n\nMuutoin yleisö ja taide voittaisivat enimmän tästä yhteenliittymisestä.\nSillä ponnistukset ohjelmiston ylläpitämiseksi, se kun aina on\nmuutettava, tappaa taiteen ja itse esiintyjätkin. Kysykää näiltä,\nkysykää katsojilta, jotka pystyvät arvostelemaan kappaleen esitystä, ja\nhe vastaavat: kaikkea mieluummin kuin nykyistä ajometsästystä,\nhutiloimista, olkoon-menneeksi-järjestelmää! Jollei olisi muuta syytä\nrauhantekoon, olisi tämä ainoa kyllin riittävä. Mikään ei kuitenkaan\nestä, että tämä ja muutkin syyt esitetään kuuroille korville. Jatkukoon\nsitte huutokauppa, siksi kun kolmas mies tulee ja tekee korkeimman\ntarjouksen. Onhan teatteri vain pieni kekäle suuressa kieliriidan\ntulessa. Ja kun olemme heittäneet siihen parhaimmat polttoaineemme,\nvoimamme, omaisuutemme, rakkautemme, niin tulee sovintotuomari --\npalovartija. Kyllä hän sammuttaa tulet.[106]\n\nMutta fusioonin vastustajat eivät tyytyneet pelkkiin sanoihin.\nTehdäkseen tuuman tyhjäksi ja voidakseen ylläpitää ruotsalaista\nnäyttämöä semmoisena kuin se oli siinäkin tapauksessa, että hallitus\npanisi fusiooniin suostumisen valtioavun ehdoksi, he perustivat uuden\nkannatusyhdistyksen, joka sitoutui kolmen vuoden aikana 48,000 markalla\nvuosittain avustamaan Ruotsalaista teatteria. Tieto julkaistiin\nH. D:ssa 19 p. maalisk., ja eräs \"helsinkiläinen\" lausuu sen johdosta\nMorgonbladetissa: \"Tarkoitus ei ole ollut suojella ruotsalaisen\nnäyttämön etuja, vaan vahingoittaa suomalaista, ja _sentähden on nyt_\nsaatu rahoja. Jos tässä harrastuksessa onnistutaan ja Suomalainen\nooppera hävitetään, niin onhan silloin kannatuskirjoituksesta\nsaavutettu suuri kielteinen tulos\". -- Tähän Topelius viittaa\nkirjoituksensa alussa.\n\nTopeliuksen lausunto herätti melkoista huomiota, ja seuraus siitä oli,\nettä hänetkin kutsuttiin hallituksen asettaman komitean jäseneksi.\nSiinä hän sai aikaan semmoisen päätöksen, että komitea tarjoaisi\nyleisölle tilaisuutta ilmaista mielipiteensä, kummanko kahdesta\nfusiooniehdotuksesta se katsoi otollisemmaksi. Ehdotukset, jotka 23/4\njulkaistiin sanomissa, olivat seuraavat:\n\n    Olemassa olevien voimien yhdistämisen kautta edistääkseen\n    kotimaisen näyttämötaiteen kehittymistä, asiaaharrastavat ovat\n    tehneet ehdotuksen (Litt. A.) teatterinkannatusyhdistyksen\n    perustamiseksi seuraavan suunnitelman mukaan:\n\n        Litt. A.\n\n    1. Yhdistys perustetaan kolmeksi vuodeksi, lukien 1 p:stä heinäk.\n       1878, ja kannatuskirjoitus velvoittaa suorittamaan 100 mk\n       vuosittain kultakin osakkeelta.\n\n    2. Sekä Uusi että Arkadiateatteri vuokrataan ja näytäntöjä\n       annetaan kummassakin, Arkadiateatterissa kuitenkin vain\n       poikkeustilassa etupäässä sunnuntaisin ja pyhäpäivisin.\n       Jälkimäistä teatteria käytetään parhaasta päästä harjotuksiin.\n\n    3. Yhdistys ylläpitää:\n\n       a) ruotsinkielisen puheosaston, johon otetaan näyttelijöitä\n          Ruotsista avuksi,\n       b) suomenkielisen puheosaston | etupäässä kotimaisilla\n       c) yhteisen oopperan          | näyttelijöillä.\n\n    4. Puhenäytäntöjä annetaan ruotsiksi noin kahta vertaa enemmän\n       kuin suomeksi. Suomalainen puheosasto tullee kumminkin jonkun\n       osan vuotta näyttelemään maaseuduilla. Oopperoita annetaan\n       mahdollisuuden mukaan yhtä monta kummallakin kielellä.\n\n    5. Näyttämöllisen toimen lähempi johto uskotaan yhdelle\n       yli-intendentille sekä kahdelle intendentille eli johtajalle\n       yhdessä.\n\n    6. Yhdistyksen johtokunnan muodostavat:\n\n       a) hallituksen asettama esimies,\n       b) yli-intendentti ja molemmat intendentit,\n       c) kaksi jäsentä, jotka samoin kuin b-kohdassa mainitut\n          kannatusyhdistys valitsee.\n\n    Koska toisaalta on väitetty, että yhdistys mieluummin oli\n    perustettava toisenlaiselle pohjalle, esitetään tässä toinenkin\n    sen mukaan laadittu ehdotus:\n\n        Litt. B.\n\n    Kannatusyhdistys ylläpitää:\n\n       a) ruotsalaisen puhenäyttämön, ja\n       b) suomalaisen oopperan; kuitenkin niin että erityisissä\n          tapauksissa voidaan antaa laulunäytelmiä ruotsiksi ja\n          puhenäytäntöjä suomeksi.\n\n    Suomalainen puhenäyttämö pysyy erillään, mutta saa lyhemmän\n    ajan vuotta tilaa Arkadiateatterissa, ilman että kuitenkaan\n    tämän puhenäyttämön ja kannatusyhdistyksen raha-asioita\n    mitenkään sekotetaan toisiinsa.\n\n    Muissa kohdissa yhtä kuin edellinen ehdotus.\n\nYleisöä kehotettiin ennen toukokuun 1 p. Frenckellin [G. W. Edlundin]\nkirjakauppaan esiinpannulle listalle kirjoittautumaan osalliseksi\nkannatusyhdistykseen toista tai toista ehdotusta varten. -- Kumpikin\nehdotus edellytti avunsaantia yleisistä varoista.\n\nLitt. A.-ehdotuksen puolelle merkittiin 28 osaketta (À 100 mk.);\nLitt. B.-ehdotuksen puolelle 214 ja huomattiin jälkimäisten\nkirjoittajain joukossa nimet: Emmy Achté, Ida Basilier, Alma Fohström,\nNaëmi Ingman, Lydia Lagus ja Emilie Mechelin (joka viimeinen kuitenkin\noli pannut nimensä toiseenkin sarekkeeseen). Kirjoittajat kutsuttiin\nsitte kokoukseen 3 p. toukok. yliopiston fyysillis-matemaattiseen\nluentosaliin, ja valittiin Topelius kokouksen puheenjohtajaksi. Kokous\npäätti perustaa kannatusyhdistyksen yhdistettyä ruotsalaista puhe- ja\nsuomalaista lauluosastoa varten ja asetti väliaikaisen johtokunnan,\njonka jäseniksi tulivat: vapaah. G. v. Troil, vuori-intendentti W.\nBrehmer, professori O. Donner, yliopettaja A. F. Laurell ja kauppias\nF. v. Schantz sekä varajäseniksi tohtori K. F. Ignatius, lakit, kand.\nW. Eneberg ja protokollasihteeri B. Ahnger. Tälle johtokunnalle\nannettiin ensi asiaksi tehdä vuokratarjous ruotsalaisen teatteritalon\nosakeyhtiön johtokunnalle.\n\nNoudattaakseen tätä päätöstä johtokunta laatikin ruotsalaisen\nteatteritalon osakeyhtiön johtokunnalle osotetun hakemuksen saada\n1 p:stä heinäk. 1878 vuokrata Uusi teatteri, ja oli vuokratarjous\npaljoa edullisempi kuin ruotsalaisen kannatusyhdistyksen puolelta\ntehty, puhumattakaan siitä että pätevä takaus vuokran suorittamisesta\noli hakemukseen liitetty (takaajat olivat: A. Ahlström, V. Löfgren,\nK. Elengren ja Augusta af Heurlin). Täydellisyyden vuoksi mainittakoon,\nettä samantapainen vuokratarjous noin 10 À 13,000 mk. korkeampi kuin\nRuotsalaisen teatterin tekemä jo varhemmin oli lähetetty samalle\njohtokunnalle, ja olivat sen allekirjoittaneet Suomalaisen teatterin\nkannatusyhdistyksen puolesta: K. Bergbom, K. F. Wahlström ja A.\nAlmberg. Tämän tarjouksen ohella, missä sitouduttiin antamaan\nRuotsalaisen teatterin näytellä 100 kertaa vuodessa, oli takauskirja,\njonka olivat allekirjoittaneet samat takaajat kuin jälkimäisenkin.\nKoska nämä tarjoukset pääasiassa tarkoittivat samaa asiaa, on\nluonnollista että ennen tehdystä luovuttiin vastaperustetun\nkannatusyhdistyksen hyväksi.\n\nSamaan aikaan kun hallituksen asettama toimikunta tarjosi yleisölle\ntilaisuutta esiintuoda mielipiteensä fusioonikysymyksessä, tuli\nteatteriasia valtiopäivilläkin keskustelun alaiseksi. Helmikuulla oli\nnäet Iisalmen tuomiokunnan edustaja Pekka Kumpulainen esiintuonut\nanomuksen, joka pääosaltaan kuului näin:\n\n\"Hartain toivoni olisi, että hallitus, katsomatta muuhun kuin taiteen\nvaatimuksiin, ottaisi kotimaista taidetta suojellakseen, ja että ne\nvarat, jotka nyt käytetään aseiden hankkimiseksi kahdelle\nkilpailijalle, käytettäisiin yhden ainoan tarkoitusperän\nsaavuttamiseksi. Ylen harvoin ilmaantuu suuremmissakaan kansoissa mies,\njonka taito ja nero olisi verrattava nykyisen Suomalaisen teatterin\njohtajaan. Tätä onnen sattumaa meillä pitäisi käyttää, ja nöyrin\npyyntöni arvoisalle säädylle olisi, että sääty suostuisi pyyntöön, että\nhallitus ottaisi sopivilla varoilla tukeaksensa yhtä ainoata\nkansallisteatteria, jonka toimet taiteellisuuden ja siveellisyyden\npuolesta olisivat uskotut edesvastauksenalaiselle miehelle.\nJa jos tällainen yksi yhteinen kansallisteatteri hallituksen\nmyötävaikutuksella toimeenpannuksi tulisi, sen vaikutus ja käytäntö\ntoistaiseksi sovitettaisiin niin ja sillä tapaa: että puheosastossa\nkäytettäisiin ruotsin- ja sitä vastoin oopperassa (lauluosastossa)\nsuomenkieltä, joten molempain eri-ajattelevain kansanluokkain välillä\nkaikki riitaisuus poistetuksi tulisi ja niin kumpikin, ruotsin- kuin\nsuomenkin, kieli toisensa suhteen edustetuksi ja tasa-arvoon\nsaatetuksi. Paitse eräissä sattuvissa tapauksissa voi kummankin osaston\ntehtävät yhdellä kielellä ruotsiksi tai suomeksi kunkin eri tilaisuuden\nmukaan käyttää.\"\n\nYleisen Valitusvaliokunnan mietinnöstä otamme vain sen tiedon, että\nSuomalaisen teatterin puhe- ja lauluosastot yhteensä \"viiden vuoden\nkuluessa olivat tulleet 80,000:en markan suuruiseen nimelliseen\nvelkaan; mutta kun tästä summasta luettiin pois noin 25,600 mk, johonka\nmäärään tarkkalukuisen ilmoituksen mukaan on olemassa vakuutta\nvelkakirjoissa ja muissa vastikkeissa; kun sen lisäksi valiokunnalle\nannettujen tietojen mukaan vähintäänkin 28,000 mk näiden vuosien\nkuluessa Suomalaisen teatterin varoista oli käytetty matkarahoiksi\nkolmelle lyyrilliselle ja neljälle draamalliselle taiteilijalle sekä\nopetustuntien y.m. kustantamiseksi ja teatterivaattehiston y.m.\nensimäinen hankkiminen oli vaatinut vähintäänkin 10,000 mk, niin ei\nvoinut katsoa peräti suureksi todellista vaillinkia -- -- varsinkin jos\notettiin lukuun sekin seikka, että Suomalainen teatteri oli saanut\nvähemmän yhteistä raha-apua\". Mietintö päättyi ehdotukseen, että säädyt\nanoisivat:\n\n\"että ne rahamääräykset, joita valtio voi antaa näyttämötaiteen\nhyväksi meidän maassamme, armossa suotaisiin vastedes ehkä\nperustettavalle takausyhtiölle, joka ottaisi kannattaaksensa\nruotsalaisesta puheosastosta ja suomalaisesta oopperasta yhdistettyä\nkansallisteatteria Helsingissä, jossa teatterissa kuitenkin erinäisissä\ntapauksissa myöskin lyyrillisiä kappaleita voitaisiin näytellä\nruotsiksi ja puhenäytelmiä suomeksi.\" -- Mietintöä seurasi kaksi\nvastalausetta, joista toinen Pippingsköldin allekirjoittama hylkäsi\nkoko anomuksen ja toinen A. H. Chydeniuksen, A. A. Lindbergin, N. O.\nNordenskiöldin, Frans Törnrothin ja V. Öhbergin tekemä samalla kun se\nniinikään hylkäsi anomuksen ehdotti, että säädyt lausuisivat\n\"arvelevansa hallituksen menettelevän viisaimmin, jos se pysyisi mitään\nosaa ottamatta teatteri-yrityksiin\". --\n\nMietintö aiheutti kaikissa säädyissä pitkiä keskusteluja, joissa\npuollettiin samoja vastakkaisia mielipiteitä kuin ennen\nsanomalehdistössä ja joihin nähden yleisesti soveltuu hra Ahlströmin\nlausunto Porvarissäädyssä, että \"vaikka isä Jumala itse olisi\nesiytynyt puhujana, ei se olisi vaikuttanut asiaan\". Huhtikuun 24 p.\nmietintö hyväksyttiin pappissäädyssä 17:llä äänellä 12 vastaan ja\ntalonpoikaissäädyssä 37 äänellä 13 vastaan, mutta hyljättiin\nritaristossa 53:lla 11 vastaan ja porvarissäädyssä 30:llä 9 vastaan.\n\nKaikki riippui siis ruotsalaisen teatteritalon osakeyhtiön\nvuosikokouksesta, joka oli pidettävä 9 p. toukok. Jotkut kokemattomat\nehkä toivoivat jotakin, kun muistelivat että yhtiön ensi §:ssä\nsanotaan sen tarkoituksena olevan etupäässä edistää _kotimaista_\nnäyttämötaidetta, että suuri osa niitä, jotka nykyään kannattivat\nsuomalaista näyttämöä, oli ennen ollut ruotsalaisen kannatusyhdistyksen\njäseniä ja että varsinkin valtiopäivillä usein oli lausuttu\nluonnollisena asiana että se kannatusyhdistys, joka tarjoaa korkeamman\nvuokran saa teatterin käytettäväkseen; mutta maailman menoon\nperehtyneemmät eivät antautuneet turhaan luuloon, että asia\nratkaistaisiin puolueettomasti. Olihan tiettynä että ruotsikiihkoiset\nedellisinä kuukausina olivat ostaneet ja keränneet yhtiön itsessään\narvottomia osakkeita puoluelaistensa käsiin ja todistihan ylempänä\nmainitun uuden ruotsalaisen kannatusyhdistyksen synty, että rahoja ei\nsäästetty. Tositeossa kävikin niin, että vuokrakysymys ratkaistiin\nkonsuli L. Borgströmin kirjallisen esityksen mukaan, jossa hän\nmainitsemattakaan fusioonipuuhista ehdotti, että yhtiökokous vuosiksi\n1878-81 vuokraisi teatterin ruotsalaiselle kannatusyhdistykselle ja\njättäisi johtokunnan asiaksi määrätä vuokran katsoen siihen kuinka\nyhtiön voimassa pysyminen vaatii. Ilman pitempiä väittelyjä ehdotus\nhyväksyttiin (615 osaketta 48 vastaan), ja niin oli fusiooniyritys\nrauennut!\n\nPari päivää myöhemmin O. D(onner) lausui Morgonbladetissa:\n\n\"Ruotsalainen kannatusyhdistys, joka tarjosi noin 13,000 mk alhaisemman\nvuokran, sai Uuden teatterin, ilman että aikaa oli edes lukea toisaalta\ntehtyjä tarjouksia. Jos tähän verrataan Suomalaisen teatterin tarjous,\nettä se, jos se saisi vuokrata teatterin, antaisi ruotsalaisen\nkannatusyhdistyksen käyttää teatteria 100 näytäntöä varten, taikka\nfusiooniehdotus, niin esiintyy paljas totuus, että ne, jotka ovat\nmääränneet Uuden teatterin kohtalosta, ehdottomasti eivät tahdo tietää\nmistään välittelystä, ehdottomasti vastustavat yhteistyötä\nsuomalaisuuden edustajain kanssa. _Kotimaisen_ näyttämötaiteen -- sen\njota varten alkuansa valtioavut rakennuslainojen muodossa annettiin ja\njota yleisökin avusti -- työnsi syrjään kaiken muun hylkäävä mieltymys\nei-kotimaiseen. Toisin sanoen selvä määräys teatteriyhtiön säännöissä\nyksinkertaisesti kumottiin.\"\n\n\"Me kysymme: onko sillä teatteriyleisöllä, joka mistä hinnasta hyvänsä\ntaistelee puhtaasti ruotsalaisen teatterin puolesta Helsingissä,\nvähintäkään oikeutta tässä kohden pitää harrastustaan isänmaallisena?\nMeidän mielestämme se ei voi vaatia itselleen tätä nimeä.\"\n\nJa kumminkin oli tuota fusioonikysymystä jauhettu koko kolme kuukautta.\nKuinka tuskallinen aika oli Bergbom-sisaruksille, näkee Emilien\nkirjeistä nti Elfvingille, joista teemme otteita:\n\n(17/3) \"Kaikki yhtä epätietoista tulevaksi vuodeksi; emme tiedä,\ntuleeko mitään paljo mainitusta fusioonista, emmekä myöskään, saammeko\nsuurempaa raha-apua. Jos vain sanomme, että on mahdoton ylläpitää\noopperaa tulevana vuonna, huudetaan että oopperan täytyy elää; mutta\nvalitettavasti ei se elä pelkistä hyvistä toivomuksista. Meillä on nyt\nIda Basilier täällä ja hänen kanssaan jälleen raitis tuulahdus.\" --\n\n(1/4) \"Tulevaisuutemme on edelleen hämärä. Että ruotsikot tekevät\nkaikkensa estääkseen fusioonia, olet jo nähnyt sanomista. Tehdäkseen\nkerrassaan lopun keskusteluista, he ovat päättäneet vuokrata teatterin\nkolmeksi vuodeksi eteenpäin 1 p:stä heinäk. 1878; nykyinen välikirja\nloppuu vasta silloin eikä sitä ennen siis fusioonia voitaisikaan\ntoimeenpanna. Kumminkin teemme mekin vuokratarjouksen kolmeksi vuodeksi\nja tarjoamme korkeamman vuokran, mutta tuntien johtokunnan mielipiteet\nkatson aivan luultavaksi, että heidän omatuntonsa sallii heidän\nvuokrata huone ruotsalaisille huokeammasta vuokrasta; jos me tulisimme\nvuokralaisiksi, niin fusiooni luonnollisesti pantaisiin toimeen. Jos\nTurku nyt tahtoisi tulla kotimaisen näyttämön painopisteeksi, niin se\nvoisi tapahtua. Kaarlo näet ei ollenkaan vastustaisi teatterin\npäätoimen asettamista Turkuun, mutta sitä varten tulisi teidän tehdä\njoitakuita uhrauksia -- eikä useampi kuin yksi ainoa ole sitä tehnyt --\nnimittäin sinä! Jos Turussa olisi 5 tai 6 rikasta henkilöä, jotka eivät\npelkäisi kukin osaltaan uhrata muutamia tuhansia markkoja, niin olisi\nasia helposti käsissänne. -- Tulevaksi vuodeksi emme vielä voi mitään\nmäärätä; jos ooppera elää, olemme kyllä ajatelleet olla muutamia\nkuukausia Turussa, mutta tietysti on jonkuntapainen piletintilaus\ntarpeen. Niin vaihtelevaa ohjelmaa kuin rva Elfforsin taikka\nFichtelbergerin emme luonnollisesti voi ajatella; heillä on vanhoja\nperin tottuneita näyttelijöitä ja suuri repertoari -- meikäläiset eivät\nosaa muuta kuin mitä ovat meillä oppineet.\" --\n\n(23/4) \"Yhä elämme vain samassa tietämättömyydessä. Hallitus on kyllä\nehdottomasti fusioonin puolella, mutta toisella taholla ponnistetaan\nkaikki voimat sen kumoon saamiseksi. Minä harrastan sitä ainoastaan sen\nvuoksi, että me siten pääsisimme kaikesta oopperapuuhasta. Et usko\nkuinka olemme väsyneet oopperaan paljoine puuhineen, loistoineen,\nprameiluineen ja suurine vaatimuksineen ilman vastaavaa sisällistä\npohjaa. [Joku päivä myöhemmin:] Et voi käsittää kuinka vaikea meidän on\nja millä pelvolla ajattelemme oopperan jatkamista. En kumminkaan luule\nettä se käy mahdolliseksi; puolue vaatii tosin, että ooppera on\nylläpidettävä, mutta en luule että saamme kokoon niin paljo rahaa kuin\ntarvitaan. Tämä kotimaisen taidelaitoksen alku tulee siis hajoamaan, ja\nne, jotka ovat vehkeilleet saadakseen sen tapetuksi, ja ne laimeat,\njotka eivät ole mitään tehneet sen pelastamiseksi, kantakoot syyn -- me\npuolestamme olemme taistelleet yli voimiemme emmekä enää jaksa. --\nKuinka fusioonin käy, sitä ei kukaan tiedä. Pelkään että merkitseminen\nlistoille tulee olemaan kovin mitätön; ei kumpikaan puolue ole niin\nvarma asiasta ja niin innostunut siitä, että se uskaltaisi kiinnittää\nsiihen suurempaa summaa; fennomaanit kirjoittavat listalle\n'ruotsalainen puhenäyttämö ja suomalainen ooppera', svekomaanit\ntietysti päin vastoin. -- -- Sanomista olet nähnyt kuinka taistellaan;\noi, kuinka inhimillinen itsekkäisyys on suuri! Kaikki itselle eikä\nmitään toisille! Sivistyksestä ja valosta pitäisi kuitenkin jo 19\nvuosisadan lopulla jokaisen saada osaa.\" --\n\n(11/5) \"Fusioonituuma raukesi luonnollisesti tyhjiin! Kuinka asiat nyt\njärjestetään, sitä en tiedä. Vahinko että Turku ei ymmärrä, että sen\nkutsumus Suomen vanhana pääkaupunkina vaatii, että kansallisilla\nharrastuksilla pitäisi siellä olla ahjonsa! Kovin, kovin pimeältä\ntulevaisuus näyttää, enkä tiedä, mitä meidän on tekeminen. Puolue\nlausuu yksimielisesti ja ehdottomasti, että ooppera ei saa kuolla!\nMutta kuinka se on elävä? Fusioonipuuhat ovat vaikuttaneet ylen\nvahingollisesti osakekirjoitukseen yksistään suomalaista näyttämöä\nvarten; tämä osakekirjoitus keskeytettiin kun fusioonilistat pantiin\nesille, mutta nyt täytyy jälleen palata siihen. Ikävä oli että Turun\nlista lähetettiin takaisin aivan tyhjänä. -- -- Kiitos kaikesta mitä\nolet tehnyt meille. En tarvitse sanoa, että rahat ovat kovin\ntervetulleita -- mitä pikemmin sitä parempi. Hahl lähtee syksyllä\nulkomaille ja luultavasti hän saa ne matka-avuksi. Jos voisimme saada\nviipurilaisia (hän on näet sieltä kotoisin) huolehtimaan hänestä, niin\njoku toinen saisi teidän stipendinne. -- -- Ja nyt on Runeberg poissa:\nhänen ihana, rikas elämänsä on sammunut; rauha ja kiitos kaikesta,\njonka hän on lahjoittanut meille. Luultavasti lähdemme huomenna\nmaahanpanijaisiin.\"\n\n(13/5) \"Sydämelliset kiitokset rahoista; tuskin sanonkaan. kuinka\näärettömän tervetulleet ne olivat. -- Sain kirjeesi eilen aamulla juuri\nkun olin lähtemäisilläni rautatielle matkustaakseni Runebergin\nmaahanpanijaisiin. Paljo, paljo väkeä siellä oli ja kaikki tunsivat\nsyvällä kiitollisuudella mitä hän meille on ollut ja tehnyt.\nLuonnollisesti oli mahdoton nähdä taikka kuulla jotakin suuressa\nihmisjoukossa, joka levottomasti tunkeili edestakaisin ja siinä\nniinkuin aina näytti, että 'jokainen on lähinnä itseänsä'. -- --\n[Paitse Hahlia on toinenkin matkarahojen tarpeessa, nimittäin] Vuorio\n(Forsberg), ylioppilas, joka on hyvin lupaava ja luultavasti rupeaa\ntaiteilijaksi. -- Ah, jos meillä olisi 10 semmoista ystävää kuin sinä,\nsilloin ei olisi vaikea tulla toimeen! Olet kai jo nähnyt sanomista,\nettä aiomme vielä koettaa pysyä hengissä kolme vuotta. Saa nähdä kuinka\nkäy. Kyllä on oleva vaikeaa ja monet huolen hetket meitä kohtaavat.\nSitä paitse pelkään kovasti, että olemme tehneet vääriä laskelmia\nkannatukseen nähden ja arvanneet teatteriharrastuksen suuremmaksi kuin\nse todella on. Ystävämme ovat niin köyhiä ja sentähden luulen olevan\nvaikeaa saada kokoon 50,000 markkaa. Mitä voidaan odottaa\npikkukaupungeista, kun rikas, suuri Turku ei katso voivansa antaa\nmitään! -- Luultavasti tulemme kaikissa tapauksissa syksyllä\nTurkuun.\" --\n\nSe, joka teki fusioonikysymyksen venymisen niin tuskalliseksi, oli ei\nainoastaan oopperan vaan puheosastonkin tulevaisuuden epätietoisuus.\nNiinkuin ennen on huomautettu oli tänä keväänä uusi perustus\nlaskettava koko teatteriyritykselle ja oli sen laatu luonnollisesti\nfusioonipuuhasta riippuvainen. Kun tämä kuitenkin venyi venymistään,\nei voitu istua kädet ristissä, vaan pidettiin jo 21 p. maalisk.\nArkadian lämpiössä kokous, jossa teatterin tulevaisuus otettiin\nkeskusteltavaksi. Saapuville tulleet -- noin satakunta kansallisen\ntaidelaitoksen ystävää (niiden joukossa monta valtiopäivämiestäkin) --\nolivat yksimielisiä siitä, että puheosastoa oli ylläpidettävä, mutta\noopperasta vaihdettiin mielipiteitä pari tuntia ennen kun tultiin\nsamaan päätökseen. Asian taloudellisen puolen selvittämiseksi Bergbom\nesitti kaksi suunnitelmaa, joista toinen tarkoitti lauluosastoa\nlaajemmassa toinen supistetummassa muodossa ja nousi edellisen\nmenosumma 150,000, jälkimäisen 100,000 markkaan. Kannatusta laskettiin\nlaajemman suunnitelman toimeenpanemiseen vaadittavan 50,000,\nsupistuneemman 30,000 markkaa. Näistä vaihtopuolisista ehdotuksista\nkokous hyväksyi edellisen, jonka mukaan siis 50,000 markkaa oli\nkoottava. Tämän nojalla päätettiin perustaa uusi kannatusyhdistys\nkolmeksi vuodeksi, luettuna kesäkuun 1 p:stä 1877 ja oli sitä varten\nmerkittäväksi tarjottava 100 osaketta à 500 markkaa. Näitä osakkeita\nkirjoitettiin jo samana iltana 21. Kuinka rohkeita tässä kokouksessa\noltiin, käy näkyviin, kun mainitsemme että paitse tuloja 100\nnäytännöstä (80,000) ja valtioapua (8,000) tulopuolelle oli erikseen\nmerkitty myöskin entinen 1876 kolmeksi vuodeksi merkitty kannatus\n12,000 (oikeastaan 14,600) markkaa, joten siis yleisön puolelta\ntoivottiin avustusta yhteensä 62,000 markkaa vuodessa! Syy miksei\npäätöksen tekemistä voitu lykätä tuonnemmaksi oli se, että jo huhtikuun\nalussa sopimus oli tehtävä taiteilijain kanssa. Kokouksen päätöksen\njohdosta otettiinkin jo erinäisiä henkilöitä oopperan palvelukseen.\n\nEmilie Bergbomin kirjeistä olemme nähneet, että fusioonikysymys\ntuntuvasti hidastutti maaliskuun kokouksen päätöksen toimeenpanoa. Kun\nse vihdoinkin oli tyhjiin rauennut, kokoontuivat Suomalaisen teatterin\nystävät Kleinehn ravintolaan 11 p. toukok. Tällä kertaa oli vain 36\nhenkeä saapuvilla,[108] mutta kokous päätti kumminkin pääasiassa pysyä\nentisen kokouksen kannalla, jonka mukaan molemmat osastot olivat\nylläpidettävät. Muutoin sovittiin, että \"Suomalaisen teatterin\nosakeyhtiö\" oli perustettava entisen kannatusyhdistyksen sijaan ja\nvalittiin sitä varten väliaikainen johtokunta, jonka jäseniksi tulivat\nK. Bergbom, K. F. Ignatius, Jaakko Forsman, Yrjö Koskinen ja K. F.\nWahlström. Tämä johtokunta, joka sai tehtäväkseen muun muassa\nhallitukselle vahvistettavaksi jätettävän yhtiösääntöehdotuksen sekä\nnäyttelijäseurueen ja orkesterin ohjesäännön valmistamisen, oli\ntoimessaan pysyvä lokakuulla pidettävään yhtiökokoukseen. Sen ohella\nasetettiin (johtokunnalle avuksi sen toimissa sekä myös varajäseniksi)\ntoimikunta, johon valittiin Emilie Bergbom, B. F. Godenhjelm\n(kirjailijana), B. O. Schauman, V. Löfgren, A. Almberg ja Alex. Streng\n(rahastonhoitajana).\n\nKuinka asiat sitten järjestyivät, saamme nähdä seuraavassa luvussa.\nEttä nämä päätökset semmoisenaan eivät merkinneet sitä, että asema oli\nmuuttunut valoisammaksi, on itsestään ymmärrettävä. Tämä näytäntökausi\noli näet sekin tuottanut tappiota, jopa entistä suuremman. Kuinka suuri\nse oikeastaan oli, emme tarkoin tiedä, mutta varmaa on että teatterin\nvelat tilivuoden lopussa yhteensä tekivät toista sataa tuhatta markkaa!\n\nKun ajattelee tätä menneen ajan tuottamaa velkakuormaa ja tulevan ajan\ntarpeita, joiden tyydyttäminen edellytti alituisia ja yhä suurempia\nuhrauksia, sekä ottaa huomioon, kuinka kateellinen vihamielisyys oli\nyltynyt yritystä kohtaan, jolla muutoinkin oli epälukuisia vastuksia\nvoitettavana, ei ole lainkaan ihmeellistä, että moni alkoi epäillä\nkoko teatteripuuhan oikeutusta. Olihan kansallisen näyttämön\nsivistyksellinen merkitys suuri ja olihan se näinä vuosina ollut kaunis\nja valoisa ilmiö omansa virkistämään mieliä, joita loppumattomat\ntaistelut suomalaisen kansamme luonnollisimpien oikeuksien\nsaavuttamiseksi painostivat ja katkeroittivat; mutta eikö sen\nylläpitäminen kuitenkin vaatinut liiaksi varoja ja voimia, eikö yritys\nollut liian varhain ja liian rohkeasti alkuun pantu ja eikö ehkä olisi\noikeinta jättää se siksensä odottamaan parempia aikoja? Tänä keväänä,\njolloin Suomalainen teatteri oli joutunut synkimmälle taipaleelleen,\ntiedämme monen läheisenkin väliin miettineen tähän epätoivoiseen\ntapaan. Todistukseksi lainaamme seuraavat rivit eräästä kirjeestä, joka\non päivätty 17 p. toukok., siis viikko Kleinehn kokouksen jälkeen:[109]\n\n-- -- \"Surullisinta kaikesta ovat teatteriolot. Niin, juuri ne ovat\nruumistunut paha. Ne ovat vieneet katkeruuden ja suvaitsemattomuuden\nhuippuunsa. Pahimmin vaikuttavat ne kuitenkin sen kautta, että ne aivan\nkohtuuttomasti vetävät huomiota puoleensa tärkeämpien asioiden\nkustannuksella. Puhe ja toimi kohdistuu ainoastaan teatteriin, niinkuin\nei mitään muuta olisi olemassakaan maailmassa. Mutta onhan niin, että\nihmiset enimmän rakastavat huvituksiaan. Teatteri on sitä paitse\nsemmoista, johon jokainen pystyy aivan niinkuin lihakulhoon.\nOnnettomana hetkenä syntyi Kumpulaisen teatterianomus; se antoi\naatelille ja porvareille tilaisuutta laajoihin ja leveihin puheisiin,\njoista ruotsinmielinen hallitus ja ruotsinmielinen yleisö saivat mitä\nparhainta tukea. Mitä merkitsevät talonpojat ja papit heidän rinnallaan\nsemmoisessa asiassa! Ja mitä on nyt tekeminen? Tuskin 20,000 on\nmerkitty niistä 50,000, jotka tarvitaan, ja kerrassaan uskomatonta on\nettä koskaan päästäisiin jälkimäiseen summaan. Ja jos päästäisiinkin,\n-- mihin tullaan, kun kaikesta päättäen näytteleminen on tapahtuva\ntyhjille huoneille? Kaarlo on mitä synkimmällä mielellä. Me\nkeskustelimme juuri tänään ja olimme molemmat sitä mieltä, että\ntulevaisuus ei koskaan ole ollut niin pimeä kuin nyt. Vanhemmat\nvetäytyvät nähtävästi syrjään (Koskinen tuli johtokuntaan minun hartaan\nvaatimukseni johdosta, mutta ei näytä tahtovan ryhtyä asioihin), ja\nnuoremmat edustavat enemmän chauvinismia kuin he kykenevät toimimaan.\nOnneton on tuo nuoremmassa fennomaanisessa polvessa huomattava taipumus\nliian suureksi arvaamaan ei ainoastaan voimiamme vaan myöskin mitä\nmeillä on. -- Sitoumuksia taiteilijain kanssa on tehtävä ja on osaksi\ntehtykin, mutta ei tiedetä, ollaanko hengissä ensi syksynä. Vastaiseksi\non toki yksistään koristeja otettu. Navrátil ei ole antanut kiinnittää\nitseään, hän on ensiksi koetteeksi laulava Dresdenissä, josta on saanut\ntarjouksen. Holm ei myöskään varmasti lupaudu: jos hän tulee täysin\nterveeksi, hän menee ulkomaille. Rva Achté on Kiikkalassa eikä tiedetä\nmitä hän miettii. Ida Basilier tulee kenties helmikuulla joksikin\nkuukaudeksi. Nti Ingman matkustaa ulkomaille. -- Kyllä koko suomalainen\nooppera on fennomaaninen onnettomuus, siitä alkavat kaikki olla\nyksimielisiä. Jollei se olisi ollut, olisi paljo toisin. Mutta\npuoluekunnia taikka oikeammin puolue-kunniantunto!\" --\n\nNäin alakuloisia oltiin, kun ei muuta nähty kuin hetken todellisuutta,\nmutta kohta elpyi taas tietoisuus siitä, että päämäärä oli oikea ja\nsuuri, että työ ja vaiva tarkoitti kansan tulevaisuutta eikä omaa etua,\nja se antoi uutta luottamusta -- lopulta ei ainoastaan pysytty\nhengissä, vaan riennettiin eteenpäin uusia voittoja kohti. Totta on\nettä jonkun ajan päästä ooppera kuoli, mutta se kuoli kunnialla\nja niin sopivalla hetkellä, että oli kuin se olisi varta vasten\nväistynyt puheosaston tieltä, joka silloin näyttäytyi varttuneeksi\nodottamattomiin taiteellisiin tekoihin.\n\nKumminkin oli uudella lähdöllä näöltään voittamaton este. Kuinka\nvapautua entisen kannatusyhdistyksen veloista, jotka, niinkuin\njuurikään mainittiin, tekivät toista sataa tuhatta markkaa --\nkauhistava summa siihen aikaan ja niissä piireissä, joista on puhe.\nVastaus sisältyy kuivaan muistiinpanoon: \"Kun osakeyhtiö otti teatterin\nhaltuunsa, erotettiin edellisten vuosien asiat kokonaan tästä uudesta\nyrityksestä, ja _velat jätettiin Kaarlo ja Emilie Bergbomin\nniskoille_.\" Niin kovalta, jopa julmalta kuin tämä toimenpide\nnäyttääkin, oli se silloin kun se tapahtui välttämätön, sillä\nainoastaan sen kautta kävi uuden yhtiön perustaminen mahdolliseksi.\nToiselta puolen on merkille pantava, että suomalainen puolue, se on se\nvähälukuinen, mutta sitkeä suomenmielisten ryhmä, joka Helsingissä oli\nBergbom-sisarusten mukana harrastanut suomalaista näyttämöä samoin kuin\nmuita kansallisia yrityksiä, katsoi kunnianasiakseen ajan tullen\nkorvata näille sisaruksille sen aineellisen tappion, joka nyt tuli\nheidän kannettavakseen. Eikä itse asiassa kovin monta vuotta\nkulunutkaan, ennen kun he olivat saaneet kaikki takaisin; mutta siksi\nkun se tapahtui oli heillä noitten velkojen tähden kärsittävänä tuskaa\nja huolta, joka monesti karkoitti rauhan ja levollisuuden heidän\nmielestään. Niin sitä enemmän, kun \"osakeyhtiö\" ei suinkaan kyennyt\nvapauttamaan heitä juoksevan vuoden tuottamista uusista huolista.\n\nPuhenäytännöissä (119) näyteltiin 48 kappaletta:\n\n  11 kertaa Sirkka, Oma Toivoni;\n   8   \"    Hänen ylhäisyytensä etuhuoneessa;\n   7   \"    Aksel ja Walborg, Mustalainen, Remusen kotiripitykset,\n            Yhdistysjuhla;\n   6   \"    _Nummisuutarit, Sotavanhuksen joulu_, Suorin tie paras,\n            Orposisarukset, Kavaluus ja rakkaus, Marin rukkaset;\n   5   \"    _Lea_, Työväen elämästä, Toinen tai toinen naimaan,\n            Suuria vieraita, Riita-asia, Lääkäri vastoin tahtoansa,\n            Narcisse Rameau;\n   4   \"    _Kihlaus_, Laululintunen, Onhan pappa sen sallinut,\n            Viuluniekka, Roistoväki, Puolan juutalainen;\n   3   \"    _Bartholdus Simonis_, Natalia ja Nadeschda, Enon rahat,\n            Jeppe Niilonpoika, Marianne, Pekka Patelin;\n   2   \"    _Daniel Hjort_, Tohvelivalta, Sven Dyringin koti;\n   1   \"    _Anna Skrifvars, Margareta, Lapsuuden ystävät, Kosijat,\n            Pilven veikko_, Monsieur Herkules, Tanssikengät, Ei\n            ollenkaan mustasukkainen, Yökausi Lahdella.\n\nNäistä on kotimaisia 11 ja ohjelmistolle uusia oli 8: Daniel Hjort,\nLea, Lääkäri vastoin tahtoansa, Enon rahat, Roistoväki, Aksel ja\nWalborg, Tanssikengät, Tohvelivalta.\n\n\n\n\nVI.\n\nKuudes näytäntökausi, 1877-78.\n\n\nVasta perustettu Suomalaisen teatterin osakeyhtiö otti laitoksen\nhoitoonsa 1 p:stä kesäk., ja väliaikaisen johtokunnan tuli järjestää ja\njohtaa asioita yhtiökokoukseen asti 20 p. lokak. Siinä esitettiin\nkertomus johtokunnan toimista, joka sisältää täydellisen luettelon\npuhe- ja lauluosaston jäsenistä palkkoineen y.m. tietoja, jommoisia --\nyhtä täydellisiä ja tarkkoja -- olemme turhaan etsineet edellisiltä\nvuosilta.\n\nAlkavaksi näytäntökaudeksi otettiin K. Bergbom toimitusjohtajaksi ja\n\"näytelmän ohjaajaksi\" (regissööriksi), lehtori Alex. Streng\nrahastonhoitajaksi[110] sekä vaatteiston intendentiksi Emilie Bergbom\nja määrättiin ensinmainitulle palkkaa 4,000 mk ja matkarahoja 1,000 mk\nsekä toisille kummallekin 1,000 mk. Kirjailijaksi, jonka tuli korjata\nkieltä näyteltävissä kappaleissa, otettiin lehtori B. F. Godenhjelm,\nmutta jätettiin palkkio riippuvaksi hänen työstään. Kun puheosasto\nantoi näytäntöjä muualla kuin Helsingissä, oli sitä koskeva\nrahastonhoito samoin kuin ohjaajantoimi uskottuna O. Vilholle, jollei\nnäet pääjohtaja itse ollut seurueen luona.\n\nTeatterin palvelukseen otettiin seuraavat henkilöt nimen ohessa\nmainitulla vuosipalkalla:\n\n        A. Puheosasto.\n\n    Hra Osk. Vilho       4,000. Rva Aurora Aspegren   3,000.\n     \"  Arthur Lundahl   2,500.  \"  Selma Lundahl     2,200.\n     \"  I. E. Kallio     2,500. Nti Kaarola Avellan   2,400.\n     \"  B. Leino         2,000.  \"  Ida Aalberg       1,440.\n     \"  R. Kivekäs       1,600. Rva Mimmy Leino       1,440.\n     \"  J. A. Tervo      1,660. Nti Emilie Stenberg   1,320.\n     \"  C. Edv. Törmänen 1,800.  \"  Amanda Strengberg 1,200.\n     \"  Bruno Böök       2,000.  \"  Hilma Rosendahl     900.\n     \"  J. Glantz        1,320.\n\n\n        B. Lauluosasto.\n\n    Nti Naëmi Ingman (kk)     500. Hra J. Navrátil      10,000.\n     \"  Lydia Lagus         2,400.  \"  John E. Bergholm  3,500.\n     \"  Alma Wikström       1,600.  \"  N. Kiljander      3,000.\n     \"  Hilda Braxén        1,200.  \"  E. Himberg        1,800.\n     \"  Helene Conradi      1,200.  \"  Taavi Pesonen     1,800.\n     \"  Eufrosyne Kaarlonen 1,000.  \"  K. O. Lindström   1,600.\n     \"  Amanda Carlsson       920.  \"  Elias Kahra       1,200.\n     \"  Augustina Hyvärinen   800.  \"  J. Snellman       1,000.\n     \"  Kaisa Telkiä          900.  \"  R. Kauhanen         900.\n     \"  C. Wickman            420.\n    Rva A. Teffs            1,000.\n\n        C. Soittokunta.\n\n    Hra B. Hrimaly     5,000. Hra L. Wanscheid      2,400.\n     \"  J. Hrimaly     2,500.  \"  Aug. Laurent      2,400.\n     \"  J. Sandström   2,000.  \"  J. A. Hammar      1,680.\n     \"  K. E. Pahlman  2,400.  \"  Mauritz Forsström 1,500.\n     \"  I. P. Swoboda  2,400.  \"  A. Lagerman       1,320.\n     \"  E. Werner      2,400.  \"  A. R. Paulsson      600.\n     *  G. Wanscheid   2,400.  \"  J. L. Wikholm       600.\n     \"  A. Mannerström 1,275.  \"  A. Feiler         1,080.\n     \"  G. Pelander    1,260.\n\nTästä näkyy että puheosastossa oli 17, lauluosastossa 20 ja\nsoittokunnassa 17, siis koko teatterissa yhteensä 54 jäsentä, ja\nnousivat vuosipalkat 101,875 markkaan. Kun siihen luetaan muut ylempänä\nmainitut palkat sekä vieraileville taiteilijoille tulevat palkkiot,\nniin huomaamme palkkakonton lähenevän 120,000 markkaa (itse asiassa se\nnousi lähelle 140,000).\n\nMitä kertomus tietää yhtiön taloudellisesta asemasta, jätämme alempana\nesitettäväksi; tässä mainittakoon vain pari Bergbom-sisaruksia koskevaa\npäätöstä. Koska näet nämä olivat ottaneet vastatakseen teatterin\nveloista, kuului laitoksen omaisuus oikeuden mukaan heille. Näin ollen\nyhtiö päätti lunastaa heiltä vaatteiston 30,000 markasta, ja oli tämä\nsumma maksettava kolmen vuoden kuluessa, suorittamalla 10,000 mk.\nvuosittain. Myöskin katsottiin kohtuulliseksi suoda heille se 8,000\nmk:n korotus valtioavussa, jonka hallitus lopulta, vastauksena vuoden\nalussa tehtyyn anomukseen, oli myöntänyt. (Suomalaisen teatterin\nvaltioapu teki siis tästä lähtien 24,000 mk. eli 8,000 mk vähemmän kuin\nRuotsalaisen.) Nämä päätökset olivat ensimäiset toimet edellisen ajan\nvelkojen lyhentämiseksi.\n\nTässä yhteydessä on mainittava, että senaattori H. Molander kesäkuun\nkeskivaiheilla hänen käytettäväkseen määrätyistä yleisistä varoista\nteatterin matka-apurahastoon lahjotti 1,500 markkaa. Tämä epäilemättä\ntervetullut lahja oli todistus siitä suosiollisuudesta, jota Molander\nylipäätään aina osotti Suomalaista teatteria kohtaan.\n\nLevähdettyään yhden kuukauden oli teatterin puheosasto jälleen alkava\ntoimensa heinäkuun alussa _Kuopiossa_. Sinne oli Bergbomkin lähtenyt ja\nhänen ja Emilien kirjevaihdosta saamme jälleen tietoja oloista.\n\n(5/7) \"Rakas sisar! Matka meni hyvin. -- Lappeenrannassa kävin kohta\n[Lydia] Laguksen luona, joka sanoi olevansa hyvissä voimissa. Täysin\ntoipuakseen hän ei vielä ollut laulanut säveltäkään, josta minä kiitin\nhäntä. Kiljanderin tapasin pikimmältään. Hän on naimisissa ja\nonnellinen. Holmilla olin päivällisillä ja tulin tutuksi hänen\nerinomaisen rakastettavan äitinsä kanssa. Holm ei ole vielä oikein\nterve. -- -- Hän lupasi tulla syksyllä ja laulaa tsaari Pietarin ja Don\nJuanin syys- ja lokakuulla -- n.b. jos hän on terveempi kuin nyt.\nOlemme siis pelastetut vähän eteenpäin. [Naëmi] Ingmanistakin on\ntoiveita. Lagus arveli hänen matkansa olevan epävarman. -- Jos Ingman\ntulee, saa hän laulaa Elviran Don Juanissa ja Eudoran Juutalaistytössä.\nSilloin on syksy jotenkin selvä. Mutta kevät!!! -- -- Vilho oli\nSaimaalla, kun tulin. Kun hän tunsi itsensä jotenkin terveeksi, hän ei\nvälittänytkään siitä parin viikon vapaudesta, jonka olin luvannut\nhänelle. Se on tietysti ääretön helpotus ohjelmiston määräämiselle, ja\nminä olen kiitollinen Vilholle hänen ystävällisyydestään.\" --\n\n(Helsingistä 10/7) \"Oma Kaarloseni, levottomasti odotan tietoja sinusta\nja teatterista; olen levoton terveytesi tähden -- olit niin väsynyt\npäivinä ennen kun lähdit. Minä voin aika hyvin, mutta oikein terveeksi\nen tule, ennen kun ilmat lämpenee. Varsinkin eilen oli ruma ilma. Jos\npohjoisessa on yhtä koleaa, niin saamme kai huonon vuodentulon. Jos\nhuomenna on lämmin ja tyyni, niin saan mennä ulos. [Tri] Morin näyttää\nvaativan minulta suurta varovaisuutta, mutta enhän minä saa voimia,\njollen saa raitista ilmaa, liikuntoa ja ruokahalua\".[111] -- Muistutus\npian maksettavasta vekselistä [2,500 mk, sisarusten hoidettavia\nteatterivelkoja!].\n\n(Kuopiosta 10/7) \"Näytäntökausi on alkanut täällä -- ei oikein hyvästi\neikä oikein huonostikaan. Ensi näytäntö [8/7] antoi vähän yli 400 mk;\nmutta olikin oikea Herran ilma. Näyteltiin Puolan juutalainen ja\nMustalainen. Huomasimme näet, että Viuluniekka on niin loppuun annettu,\nettei enää maksa vaivaa. Huomenna Enon rahat, perjantaina [13/7] Sirkka\n[rva Aspegrenin hyväksi] ja pyhänä Nummisuutarit. Jos vain Kaarola\nAvellan pian tulisi. Vilho on ottanut asioiden hoidon siksi kun\nrahastonhoitaja saadaan. Muutoin hän pysyy johtajana. -- Törmänen on\ntullut ja oli sangen nolo. Hän tahtoo erota, ei harrastuksen\npuutteesta, vaan sentähden että hänen isänsä mielestä teatterin\ntulevaisuus on epävarma. Kumminkin on hän kahdella päällä. En ole\nkuitenkaan kehottanut häntä jäämään, vaan päin vastoin sanonut että on\nparas lähteä, jollei hän voi olla rettelöimättä joka kerta kun ei hänen\ntahtoaan noudateta. -- -- Olen muuten elänyt 'ylpeästi' ruoassa ja\njuomassa ollen usein kutsuilla. En ole vielä ennättänyt käydä\nkuvernöörillä eikä tuomiorovastilla. Teatteri vie päiväni varhaisesta\naamusta iltaan. -- Therese Hahl ja hänen miehensä olivat täällä eräällä\nmatkalla. Herttaisia ja ystävällisiä kuin aina.\" --\n\n(Helsingistä 14/7) Emilie puolestaan kirjoitti kirjeen täynnä asioita.\nJuurikään tulleen kirjeen johdosta, jossa eräs oopperan jäsen esittää\nentistä suurempia palkkavaatimuksia, hän ankarasti arvostelee\nsemmoisten vaativaisuutta, jotka eivät suinkaan seiso ensi rivissä.\nEsittämänsä laskutavan mukaan olisi nuori laulajatar voinut saada 8 à\n900 mk [kuukaudessa]. Vastakohdaksi sille asettaa kirjoittaja samaan\naikaan tulleen tarjouksen nti Signe Hebbeltä, joka lupasi tulla yhdessä\nFritz Arlbergin kanssa, jos saisivat kumpikin 150 mk illalta\n(_yhteensä_ 300). -- Edelleen hän kertoi hauskan uutisen, että Navrátil\noli \"tullut kotia\" se on Helsinkiin ja pyytänyt Unissakävijän\nsuomalaista tekstiä. Hän oli käynyt kotimaassaan ja laulanut Pragissa\nerittäin suurella menestyksellä, jonka tähden Hrimaly oli luullut ettei\nhän enää palaisikaan. -- Elokuun 1 p. harjotukset alkavat. \"Tuletko\nniin hyvissä ajoissa, että tsaarin laiva saadaan valmiiksi, vai onko\nmeidän ryhdyttävä sitä laittamaan?\" -- Alma Fohströmin sanotaan olevan\nsairaana Italiassa. Emilie oli kirjoittanut hänelle, mutta ei\nlähettänyt Faustin partituuria, ennen kun vastaus tulee. -- Paljo\nhuolta antoivat raha-asiat, Kaarlon on lähetettävä nimellään varustettu\nvekseli; mutta raitis ilma, jota oli nauttinut Kaisaniemessä ja\nHertonäsissä oli kuitenkin virkistänyt. -- \"Kuinka, rakas Kaarlo, on\nmeidän käyvä tulevana vuonna? ja kuinka olen minä tänä kesänä selviävä\nepätoivoisista raha-asioistani? Hyvästi, armaani; hoida itseäs? ja\nkirjoita niin usein kuin voit. -- Tiedäthän kuinka olen levoton.\"\n\n(Kuopiosta 17/7) \"Rakas sisar! Pahaksi onneksi olin pienellä\nhuvimatkalla, kun kirjeesi tuli, jossa puhut vekselistä. Sentähden\nlähetän vasta tänään mitä pyysit. -- -- Alku täällä ei ole ollut oikein\nmyötäinen. Ensimäisen ja neljännen näytännön tulos hyvä, mutta toisen\nja kolmannen huono. Täällä sattunut tulipalo[112] on vaikuttanut\ntuntuvasti, niinikään jotkut kuolemantapaukset maahanpanijaisineen,\nmuutamat häät ja kaunis ilma, joka vihdoinkin on tullut. Kaarola\nAvellania kaivataan, sillä vanhat kappaleet eivät kelpaa ja hänellä on\nosansa kaikissa uusissa. Muutoin on henki oivallinen ja järjestyskin,\njollei kiitettävä, kumminkin välttävä. Ahkeruuskin on tyydyttävä.\nKatarina Howard on puoleksi valmis, Don Ranudo kokonaan uudestaan\nluettu (Stenberg -- Olympia) ja useat [nti] Töttermanin rooleista\nkorjattuja. Lundahl on paljo terveempi kuin Helsingissä ja näyttelee\ntoisenlaisella lennolla. -- -- Fennomania seurueessa on tällä hetkellä\noivallinen. En ole kuullut ruotsin sanaa sitte kun tulin.\"\n\n\"Minulle uusia kappaleita on annettu: Enon rahat ja Sirkka. Molemmat\nmenivät harjotuksissa ylen huolimattomasti ja epätasaisesti. Enon rahat\nharjotutin kuitenkin niin monesti (jopa jotkut kohtaukset 7 kertaa\nperäkkäin), että yhteisnäytteleminen menee mainiosti. Se on nyt siihen\nkatsoen ohjelmiston parhaiten näyteltyjä kappaleita. Apropos yksi\nesimerkki mitä pukuja voidaan käyttää, kun ei ole annettu tarkkoja\nmääräyksiä. Kolmannessa näytöksessä matkustavat rva Aspegren ja [nti]\nTötterman (kaksi nuorta porvarillista rouvaa) rautatiellä 17\npeninkuormaa kesällä. Uskotko minkälaisessa puvussa? _Mustassa\nsametissa_, rva Aspegrenilla punaiset atlaskäänteet!!! -- -- Sirkan\ntähden en huolinut nähdä vaivaa, vaan annoin sen mennä menojaan. Rva\nAspegren sai paljo apploodeja, mutta oli sangen heikko. Pani painoa\nainoastaan yksityisiin situatsionivaikutuksiin kykenemättä luomaan\nkokonaiskuvaa. Sitä paitse hän hutiloi lausumisessa. Samoin Leinokin.\nSivuroolit menivät sitä vastoin aika hyvin (myöskin Kallion ja\nSavolaisen). -- -- Jos tarvitset rahaa, niin ota heinäkuun palkkani\nWahlströmiltä. Tulen kyllä toimeen täällä, sillä elän erittäin\nhiljaisesti enkä siis tarvitse rahoja. Ystäväsi ja veljesi Kaarlo.\"\n\nVielä on tätä samaa kirjevaihtoa kolme Emilien laatimaa, jotka\nenimmästään koskevat oopperaa. Paitse omia kirjeitään hän lähettää\nKaarlolle milloin sieltä milloin täältä saamiansa kirjeitä, jotka\nkoskevat heille yhteisiä asioita. Semmoinen on Ida Basilierin\nLysekilistä (10/7), josta teemme otteen:\n\n-- -- \"Olet kenties kuullut että tulen seuraamaan Behrensiä ja\nTrebelliä 10 p:stä marrask. 10 p:ään jouluk. Englannissa, saaden\npalkkaa 2,000 frangia ja kaikki vapaata -- jopa seuranaisenkin. Hän\ntahtoo minut Pohjoissaksaankin syys- ja lokakuulla, mutta kun olen\naikonut tehdä hyvästijättö-kierroksen kotimaassa, ei se käy päinsä.\nIlolla esiinnyn Teillä niin usein kuin mahdollista tänä syksynä, mutta\nhäitteni täytyy kai olla 30 p. lokak., jotta ennätän Lontooseen. --\nMutta kuinka tulette elämään? Olen usein levottomuudella ajatellut\nsuunnitelmianne, ja jos suinkin voin, tahdon mielelläni olla jonkun\najan Teidän luonanne tulevana keväänä. -- Paljo voi käydä toisin kuin\ntuumii, mutta kaikissa tapauksissa tulen elokuun lopulla tai syyskuun\nalussa -- _milloin vain tahdotte_. Minun täytyy vain tietää minä\npäivinä minun on esiintyminen Teillä, niin että voin asettaa konsertit\nväliin. -- -- Ole nyt varovainen rakas Emilie; muista että terveytesi\non kallis niin monelle. Sinulla oli niin paljo vaivaa minunkin tähteni\nviimeisenä aikana.\" -- --\n\n(Helsingistä 21/7) \"Kaarloseni! Tässä on Idan kirje; kyllä hän on\nerinomaisen kiltti ja rakastettava, kun tulee ja auttaa meitä keväällä\n-- nythän voit hyvin ajatella Juutalaistyttöä. -- Taikka ajattelemmeko\nMignonia?\" -- -- Emil Genetz oli tullut kotia, sairaana ja\nmurheellisena ja epäili voisiko hän tulla laulajaksi. Jos hänen täytyi\nluopua laulusta, niin hän tulisi puheosastoon. \"Sanoin että hänet\nsiellä vastaanotetaan avoimin sylin ja sydämin. Hän näyttää harrastavan\nluonnenäyttelijän-alaa. joka ilahdutti minua.\" -- -- \"Hupaista oli\nkuulla, että olet tyytyväinen seurueen henkeen ja käytöstapaan. Jos nyt\nkäy niin onnellisesti, että ooppera kuolee keväällä, niin teatteri kai\ntulee oikein hyväksi.\" -- -- \"Faltin pyytää sinua ajattelemaan\nTannhäuseria, hän luulee että se voisi mennä varsin hyvin.\"\n\nKahdessa viimeisessä kirjeessä Emilie moittii useita oopperan ja\npuheosaston jäseniä huolimattomuudesta, kun eivät määräaikana tule\nsaapuville. -- Sen ohella muuta: \"Kuinka kauhean ikävä on Vilhon\ntila!\", kirjoittaja huudahtaa saatuaan jonkun tiedon näyttelijästä.\n\"Vilho parka, kyllä on vaikeaa, kun on niin heikko ruumis; kyllä\nhänellä on ollut liiaksi työtä heikkoihin voimiinsa nähden.\" --\n\"Erinomaisen rakastettavan kirjeen Fohströmiltä sain eilen [3/8]. Hän\nlupaa varmaan tulla tammikuulla, mutta, jos me vaadimme, katsoo hän\nitsensä velvolliseksi tulemaan syksylläkin, vaikkei ennen marraskuuta,\nsillä hän tahtoo välttämättömästi suorittaa näyttämöllisen oppikurssin\nja laulaa vähän Lampertin edessä -- tammikuulla hän tulee mielellään.\"\n-- Samassa kirjeessä (4/8) Emilie sanoo: \"Luulin että voisimme tulla\ntoimeen jonkun viikon ilman sinua, mutta ei se käy -- sinun täytyy\nkohta tulla tänne. Mistä saamme miesköörin? Eihän meillä ole muuta\nbassoa kuin Kahra, joka tuli heinäkuun viimeisenä ja on erinomaisen\nkiltti ja huomaavainen.\" --\n\nTässä yhteydessä annamme lopuksi ottaen eräästä Alma Fohströmin\nkirjeestä, se kun samoin kuin Ida Basilierin kirje, on soma näyte\ntekijän rakastettavaisuudesta:\n\n(Cernobbiosta 26/8) -- -- \"Te pyydätte minua, rakas neiti, sanomaan,\ntoivonko mitään etukäteen palkkiostani? -- Noin kaksi vuotta sitte, kun\npidimme jonkunlaisen perheneuvottelun kotona, päätettiin, taikka\noikeammin oli minun toivomukseni, että kun minä esiinnyn kotimaisella\nnäyttämöllä, niin ei palkkiosta saisi olla puhettakaan, sillä minäkin\ntahtoisin vähäisellä kyvylläni edistää Suomalaisen oopperan ihania\nharrastuksia, liittyen niiden joukkoon, jotka ovat kantaneet kortensa\nkekoon. Kas siinä, hyvä neiti, lempiaatteeni silloin -- ja nyt?\"\n\n\"_Nyt_ pidän siitä kiinni enemmän kuin ennen, sillä eihän ole lainkaan\ntietty, tulenko menestymään näyttämöllä, miellytänkö yleisöä ja olenko\nitse oleva tyytyväinen toimeeni palvellessani Teitä. Tästä syystä,\nrakas neiti, on vakaa toivoni, että jätätte palkkiotuumat sikseen. Jos\nsittekin tahtoisitte toisin, niin pyydän Teitä kääntymään rakkaan isäni\npuoleen, jolla on oikeus päättää asiasta ja jonka ratkaisuun mielelläni\ntaivun. Muutoin pyydän, älkää niin varmasti luottako kykyyni, joka\nvielä on kokematon. Suokoon toki Jumala, että vähänkin vastaisin niitä\ntoiveita, joita armaassa isänmaassani kohdistetaan minuun. Ei kukaan\nolisi siitä onnellisempi ja nöyrempi kuin minä.\"\n\n\"Ennen tammikuuta lienee minun mahdoton päästä kotia, sillä lääkäri on\nkovasti kieltänyt minua olemasta ahkera ja täytyy minun sentähden olla\nvarovainen opinnoissani. Mutta jos niin onnettomasti kävisi, että isäni\nei voisi toimittaa rahoja ja minun senvuoksi olisi palaaminen kotiin,\nniin kyllä annan Teille tiedon siitä. Nyt, rakas neiti, on vain jälellä\nkysymys: Mitä oopperoita aiotte esittää taikka missä toivotte minun\nlaulavan paitse Faustissa ja Somnambulassa? Linda ja paashi oopperassa\nBallo in maschera ovat täällä hyvin miellyttäneet. -- -- Tuhat\nsydämellistä tervehdystä, syleilyä ja suudelmaa Teidän ijäti\nkiitolliselta ja nöyrältä pikku ystävältänne.\"\n\nPalaamme nyt Kuopioon, jossa teatteri jatkoi tointaan säännöllisesti,\nmutta yleensä vain keskinkertaisella menestyksellä. Ylempänä\nmainittujen näytäntöjen jälkeen tuli ensin pari iloisempaa ohjelmaa --\n18/7 Lääkäri vastoin tahtoansa ja Remusen kotiripitykset; 20/7 Don\nRanudo di Colibrados ja Herkules --, sitte kaksi murhenäytelmää: 22/7\nKavaluus ja rakkaus ja 25/7 Maria Tudor. Heinäkuun viimeinen näytäntö\n(29 p.), jolloin esitettiin Kosijat, Kalatyttö ja Silmänkääntäjä,\nansaitsee mainitsemista sentähden että sinä iltana nti _Anni Hacklin_\nensi kerran esiintyi näyttämöllä. Tämä 19-vuotias neiti, nimismiehen\ntytär, Kuopiosta (synt. Karttulassa) oli täällä liittynyt\nseurueeseen ja oli heleällä sopranollaan ja reippaalla, luontevalla\nnäyttelemisellään ennen pitkää saava huomatun sijan teatterin nuorten\nnaisjäsenten joukossa. Hänen ensi esiintymisestään Annana\nlaulukappaleessa Kalatyttö, vakuuttaa paikkakunnan lehti, ei voinut\n\"muuta kuin hyvää sanoa\".\n\nElokuu alkoi kahdella uutuudella: 3/8 ja 5/8 Tuokon suomentama, A.\nDumas vanh. 4-näytöksinen historiallinen näytelmä _Katarina Howard_ ja\n8/8 ja 12/8 Törmäsen suomentama B. Björnsonin _Konkurssi_, joka\njälkimäinen kappale oli ensimäinen näyte kukoistukseen nousevaa uutta\nnorjalaista draamaa Suomalaisen teatterin ohjelmistossa. Näitä seurasi\nDaniel Hjort, joka meni kolme kertaa 10/8, 15/8 ja 3/9. Vilho, joka\njälleen oli yksin johtajana, kirjoitti 14/8: Konkurssi onnistui\njotenkin hyvin, mutta ei se miellyttänyt Kuopion kauppiaita: tulot ensi\niltana 279, toisena 233 mk. Sitä vastoin Katarina Howard tuotti ensi\nkerralla 255 ja toisella 432 mk. Daniel Hjort antoi ensi kerralla 408\nmk. -- Parista myöhemmästä kirjeestä saamme seuraavat tiedot Kuopiossa\nolon viime ajasta. Ilmat olivat kylmät ja sateiset, niin että ihmiset\nmieluimmin pysyivät kotona. \"Eilen [29/8] satoi aamusta iltaan, josta\nseuraus oli 131 mkan tulo.\" Lea näyteltiin kaksi kertaa 22/8 ja 26/8\npienempien huvinäytelmien kera ja tuotti se ensi iltana 251, toisena\n403 mk; Aksel ja Walborg antoi 226 mk. -- \"sen teki kylmä ilma\".\nViimeinen ohjelma oli Preciosa, joka meni kaksi kertaa 31/8 ja 2/9;\njäähyväisnäytäntönä annettiin Daniel Hjort 3/9.\n\nVasta Jyväskylästä, johon seurue lähti Kuopiosta, Vilho luo\nyleiskatsauksen kaksikuukautiseen toimeen tässä kaupungissa ja ääni on\nsangen alakuloinen:\n\n\"Rakas ystäväni! Raskaalla mielellä tartun kynään, kun vain kysymys on\nteatterin asioista, ja siinä pääsyy, miksi kirjoitan niin harvoin. En\ntahtoisi vaikeroida. Kun vieras tavan mukaan kysyy: miten käy? kuinka\nkannattaa? vastaan säännöllisesti: hyvin: varsinkin kun tiedän kysyjän\nolevan viimeisiä meitä auttamaan. -- Tulot Kuopiossa tänä vuonna olivat\nnoin 30 mk vähemmän iltaa päälle kuin viime vuonna eli yhteensä 8,564\nmk. Menot palkkioineen, päivä- ja matkakustannuksineen noin 10,000 mk.\nMenoista oli hirveimmät: vuokra 811 mk, kirjoituksia ja suomennoksia\n475, vaivaismaksuja 176, poliisille 125, valaistus 414, kirjapainoon\n410, matkakustannukset 670, musiikista 315 j.n.e.\"\n\n_Jyväskylässä_ seurue viipyi noin puolitoista kuukautta. Ensi näytäntö\n(Viuluniekka) oli 9/9 ja viimeinen (Sirkka) 22/10. Ohjelmisto oli\npääasiassa sama kuin Kuopiossa. Kumminkin olivat Viuluniekka ja\nMarianne Jyväskylässä uusia ja mahdolliset näyteltäväksi, jota vastoin\nnäyttämön ahtauden vuoksi Nummisuutarit ja suuret murhenäytelmät\njätettiin sikseen. Ainoa aivan uusi kappale oli Kiven _Karkurit_, joka\nesitettiin ensi kerran 17/10. Sen olisi pitänyt valmistua jo Kuopiossa,\nmutta parin näyttelijän huolimattomuuden tähden ja siksi että \"muutamat\nhirveästi halveksivat tätä näytelmää\", harjotukset olivat käyneet\nhitaasti. Tulot olivat ylipäätään nytkin niinkuin edellisenä kertana\nparemmat kuin Kuopiossa, varsinkin kun menot olivat pienemmät -- mutta\neivät sittenkään tyydyttävät. Parhaimpia iltoja oli: Viuluniekka 428,\nTyöväen elämästä, Kalatyttö ja Silmänkääntäjä (markkinapäivänä) 463,\nMarianne ensi kerralla 279, toisella 459 mk. Keskitulo oli vähän yli\n300; edellisenä vuonna yli 400 mk. Loppu oli siis semmoinen, että\nVilhon täytyi pyytää matkarahoja päästäkseen seurueineen Helsinkiin,\njohon oli määrä tulla. -- Muita jobinsanomia oli että Törmänen taas oli\nsanonut lähtevänsä ja että Tervo oli niin sairas, että hänet oli\ntoimitettava sairaalaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKun nyt käännymme lauluosaston puoleen, saamme pian nähdä että sen\nasiat tuskin olivat ilahuttavammalla kannalla. -- Oopperan laulukyvyt\nesiintyivät tänä syksynä ensi kerran julkisesti 2/9, kun he\nylioppilastalolla antoivat huokeahintaisen konsertin. Laulunumeroita\nesittivät neidit Lagus, Wikström ja Braxén sekä hrat Navrátil, Bergholm\nja Pesonen, jota paitse viulunsoittajana esiintyi J. Sandström, joka\nneljä vuotta harjotettuaan opintoja Leipzigissä oli otettu teatterin\npalvelukseen soittamaan ensi viulua orkesterissa. Laulajaisissa oli\nnoin 300 hengen kiitollinen yleisö.\n\nNäytännöt alkoivat 7/9 Flotovin Marthalla, jota ei oltu annettu\nhuhtikuun jälkeen 1876. Nimirooli oli uskottu Lydia Lagukselle, joka ei\nsuinkaan pettänyt yleisön toivomuksia, vaan sai oivallisesta laulustaan\nja näyttelemisestään lämpimiä suosionosotuksia. Nancyn osan suoritti\ntyydyttävästi nti _Hilda Braxén_,[113] joka ensi kerran esiintyi\nsuuremmassa tehtävässä, ja Kiljander näytteli hupaisesti loordi\nMicklefordia. Muut esiintyjät olivat vanhoja rooleissaan. \"Sopuväli\" --\nU. S. sanoo -- oli yleensä varsin hyvä. -- Sama ooppera meni vielä\nkolme kertaa (9/9-16/9); viimeisenä iltana oli Arkadiassa paljo väkeä,\njoka jakoi hartaan suosionsa Lydia Laguksen ja Navrátilin välillä.\nViides näytäntö peruutettiin viimeksi mainitun taiteilijan\nsairastumisen tähden.\n\nEnsimäinen täksi näytäntökaudeksi valmistettu uusi ooppera, G. A.\nLortzingin _Tsaari työmiehenä_ esitettiin ensi kerran 23/9 ja tuotti\ntäydelle huoneelle \"erinomaisen hauskan illan\". Soma, koomillinen\nsävelteos oli huolellisesti harjotettu ja esitys sujui eloisasti ja\nsopusuhtaisesta. Hullunkurisen pormestarin osan suoritti Hannes Hahl\nerityisellä menestyksellä. Vahva, mehevä ja hyvin kehittynyt\nbassoäänensä ja raitis koomillisuutensa herättivät samassa määrässä\nmieltymystä. Kiljander puolestaan harrasti hienompaa, historiallista\nsävyä, kuvatessaan Tsaaria, Pietari suurta. Edelleen kiitettiin Lydia\nLagusta viehättäväksi Mariaksi. Että Navrátil, Bergholm ja Pesonen\ntapansa mukaan hyvin täyttivät roolinsa, tarvitsee tuskin sanoa. Eikä\nyleisö säästänyt mieltymyksenilmaisujaan; toisen näytöksen\nmiessekstetin jälkeen olivat ne niin innokkaita, että numero oli\nuudistettava. -- Ooppera annettiin sitte vielä neljä kertaa peräkkäin\n(25/9-2/10); lähinnä viimeisenä kertana esiintyi nti Braxén Mariana\n(nti Laguksen pahoinvoinnin tähden). -- Tämän jälkeen tuli ainoastaan\nyksi ooppera-ilta 4/10, sillä seurue oli lähtevä Turkuun. Jäähyväisiksi\nesitettiin Martha. Sali oli täynnä ja yleisö innoissaan. Lydia Lagus\nsai kukkia ja lopussa hän ja Navrátil sekä muut esiintyjät ja\norkesterin johtaja Hrimaly huudettiin esiin.\n\nSanomista, joista nämä tiedot on poimittu, ei näe miten asiat\noikeastaan olivat. Ensi kerralla Tsaari työmiehenä tuotti 1,517 ja\nMartha viimeisellä 1,002 mk; mutta keskimäärin antoivat edellisen\noopperan näytännöt noin 800 ja jälkimäisen 640 mk. Semmoisilla tuloilla\nlauluosasto ei tullut toimeen, ja kun puheosastokin yhä tarvitsi apua,\noli alku kaikkea muuta kuin lupaava. Eikä Turun-matkaankaan suuria\ntoiveita kiinnitetty. Siitä kirjoitti Emilie Bergbom jo 25/9 nti\nElfvingille, joka ystävällisesti oli hankkinut Lydia Lagukselle asunnon\nomassa kodissaan:\n\n\"Kauhean levoton olen Turussa olon johdosta; on kai viimeinen kerta,\nkun Turun yleisön tarvitsee käydä suomalaisessa oopperassa, mutta paha\nolisi, jos tappio tulisi kovin suureksi. Matkakustannukset ovat korkeat\nja päiväkustannukset kovin suuret. Siihen tulee että Turussa on\nmerkitty niin vähän osakkeita, että korvaus on mitätön. -- Voi, rakas\nBettyseni, jos tietäisit kuinka julmasti menneitten vuosien tappiot\npainavat hartioitani; tavasta olen epätoivon partaalla. -- Syvästi\ntoivon että Trebelli ei tulisi tänne [kuuluisaa laulajatarta odotettiin\nSuomeen lokakuulla antamaan konsertteja]. Hän vie niin paljon rahaa,\nettä ihmisillä sitten ei ole varaa muuhun. Sitä paitse tiedämme\nkokemuksesta, että Fichtelbergerin ja ruotsalaisilta joukoilta ei\nvaadita mitä vaaditaan Suomalaiselta teatterilta, vaan pitää tämän\nyhdistää niin toisen kuin toisenkin ansiopuolet, ilman niiden virheitä.\nNyt tulevat kai ihmiset siihen päätelmään, että kun suomalaisen\nnäyttämön taiteilijat eivät mitenkään ole verrattavat Trebelliin ja\nBehrensiin, niin ei maksa vaivaa käydä niitä kuulemassa!\" --\n\nValitettavasti kirjoittaja oli hyvinkin oikeassa. -- Kaarlo lähti\n_Turkuun_ jo vähän ennen seuruetta ja kun tämä oli tullut, annettiin\nensiksi, 7/10, oopperakonsertti. Se tuotti läsnäoleville \"ihanan\nillan\", mutta tulo oli vain 353 mk, joka oli kovin vähän kun täysi\nhuone olisi antanut 1,215 mk. Turkulaiset eivät olleet uteliaita\nkuulemaan kotimaisia laulutaiteilijoita, vaikka useimmat olivat heille\ntuntemattomia. -- Pari päivää sen jälkeen Emilie, joka juurikään oli\nsaanut Vilhon rahanpyynnön puheseurueen Helsingin matkaa varten,\nkirjoittaa:\n\n\"Voi, rakas Kaarloni, kuinka on tämä päättyvä! -- Meillä on vastatuuli\nja meidän täytyy vielä olla valmiina kokemaan paljo. Ajattelen vain,\nmihin lähdemmekään ja mitä on tekeminen, kun kaikki hajoaa. Betty\nElfvingiltä sain muutamia rivejä; hän sanoo että konsertissa [jolla\nlauluosasto oli alkanut toimensa Turussa] oli puoli huonetta, mutta\nettä mieltymys oli suuri. Mitä kuuluu Idasta? Jollet ennätä etkä itse\njaksa, niin pyydä Betty Elfvingiä kirjoittamaan. Hän sanoo sinun\nnäyttäneen niin väsyneeltä ja alakuloiselta, että hän ei tahtonut\nvaivata sinua kysymyksillä. Betty raukka, kyllä hän on oleva kovin\ntuskissaan, jos meidän täytyy tehdä vararikko.\" --\n\nEmilien käsitys asemasta oli perin synkkä, mutta olihan siihen syytä.\nPuhumatta tuskallisesta velkataakasta, joka oli laskettu hänen ja\nKaarlon hartioille, näyttäytyi uudenkin yhtiön alkutoimi sangen\narveluttavalta. Ennen mainitun kertomuksen mukaan nousi keväällä\nmerkitty uusi kannatus 21,100 markkaan, joten (kun 1876 merkitty määrä\n14,600 mk. otettiin lukuun) koko kannatus teki 35,700 markkaa. Tästä\noli lokakuun alkupuolella saatu 9,700 mk. Edelleen oli valtioapua\nnostettu yksi neljännes, 6,000 mk, näytännöistä tullut 7,506:20 ja\nlahjana saatu 183:25 mk. Tulojen summa oli siis 23,389:45 mk.\nPuheosastolta ei oltu tilejä saatu, mutta sille oli lähetetty 5,039:12\nmk. Kaikkiaan tekivät menot samalta ajalta 44,995:28 mk., ja oli siis\nvaillinki 21,605:83 markkaa. Että tappio näyttäytyi näin suureksi,\njohtui tietysti pääasiassa siitä että uusi kannatus ei ollut puoltakaan\nsiitä summasta (50,000), joka oli katsottu tarpeelliseksi, sekä että\npalkat oli maksettu kesäkuun 1 p:stä, vaikka toimi alkoi vasta\nmyöhemmin. Mutta vaikka niinkin, oli selvää, että koko vuoden tappio\nnousisi suureksi, jollei tuuli kääntyisi erityisen myötäiseksi.\n\nÄlkäämme sentähden ihmetelkö, että Bergbom-sisarukset olivat\nalakuloisia. Että ymmärtäväiset kansalaiset käsittivät, kuinka\nvaikeissa oloissa elettiin, huomaa Z. Topeliuksen sanoista Emilie\nBergbomille (kirjeessä 5/11): \"Tarvitaan rohkeutta näinä aikoina\nkantaakseen suomalaista näyttämöä hartioillaan -- ja kärsivällisyyttä!\nMinä ihailen neiti Emilietä, sillä ei yksikään mies kestäisi sitä!\" --\n\nJa Turussa, siellä oli yleisö erinomaisen hidas käymään teatterissa!\nEnsiksi Trebelli tuli kuin tulikin ja aikaansai siellä niinkuin\nHelsingissä \"trebellikuumeen\", joka tietenkin vahingoitti teatteria;\nmutta toiseksi on ilmeistä, että Turussa oli vallalla sama\nnurjamielisyys kansallista näyttämöä kohtaan, joka sai suuren osan\nHelsingin yleisöä laiminlyömään näytäntöjä Arkadiassa. Yksityisistä\nkirjeistä näiltä vuosilta saadaan riittävästi todistuksia.\n\"Fichtelbergerin kehno esitys kaikista maailman oopperoista on\ntäyttänyt salongin permannosta kattoon kahden kuukauden aikana, vaikka\nuseimpien täytyi tunnustaa, että monesti korvien kidutus oli suurempi\nkuin nautinto.\" Sen ohella mainitaan että oli niitä (\"Julinin puolue\"\ny.m.), jotka mieluummin vetivät Ruotsista \"mitä roskaa tahansa\" kuin\nkuulivat suomenkieltä näyttämöltä. Varmaa on että johtokunnan\nHelsingissä täytyi hyvissä ajoin tiedustella teatteria ja kokemus käski\nolla luottamatta suullisiin lupauksiin. Edelleen oli sanomalehdistön\navunanto niin ja näin. Åbo Postenissa Nervander oli uskonut\noopperanäytäntöjen arvostelemisen eräälle soitannontuntijalle\n(I.[114]), joka kyllä yleensä tunnusti esityksiä ansiokkaiksi, mutta\noli siksi ankara (varsinkin Navrátilia kohtaan), että Alikin (K. R.\nMalmström) Å. U:rissä moitti häntä. Tämän jälkimäisen lehden\n\"kannatuksesta\" mainitaan enemmän alempana.\n\nEnsimäinen näytäntö, Tsaari työmiehenä, herätti \"vilkasta tunnustusta\",\nmutta huone oli puolillaan. Silloin _Ida Basilier_, joka edellisellä\nviikolla oli antanut hyvästijättö-konsertteja pohjoisemmissa\nkaupungeissa, tuli Turkuun ja lupautui esiintymään neljä kertaa\nRosinana. Ensi ilta 12/10 oli \"soitannollinen juhlahetki\", ja\nlaulajatarta tervehdittiin riemuisella suosiolla. Kuulijain joukossa\nnähtiin Fredrik Pacius ja madame Trebelli. Sittemmin annettiin Sevillan\nParranajaja vielä kaksi kertaa, mutta neljäs jäi sikseen erään toisen\nesiintyjän pahoinvoinnin tähden ja sen sijasta esitettiin 19/10\nsekaohjelma: Violetta (1:nen näytös), Trubaduri (misererekohtaus) ja\nJeannetten häät. Näistä näytännöistä tuotti kaksi ensimäistä kumpikin\nlähes 1,100, mutta kolmas vain 432 ja neljäs 587 mk. -- Lähtiessään\nlaulajatar lupasi palata uutena vuonna vieraillakseen Helsingissä ja\noli hän silloin vielä esiintyvä nti Basilierina, sillä häät\nlykkääntyivät kesäkuuhun 1878. -- Samaan aikaan kun Ida Basilier lauloi\nTurussa, tiesivät sanomalehdet kertoa, että B. Reinhold oli saanut\nvalmiiksi hänen muotokuvansa. Tämä maalaus, jossa taiteilijatar on\nesitetty Rosinana, oli syntynyt Suomalaisen teatterin ystävien\ntilauksesta ja säilytetään sitä nyt Kansallisteatterin lämpiössä.\nTsaari työmiehenä meni vielä kerran 21/10, mutta kun tämä ooppera\nei herättänyt suurempaa mieltymystä, sai Hahl, joka oli niin\noivallisesti esittänyt pormestarin osan, lähteä Dresdeniin jatkamaan\nlauluopintojaan, ja ohjelmaan otettiin Faust, nti Ingman Margaretana.\nTällä oopperalla olikin parempi menestys: ensi ilta antoi 744\nja toinen 1,229 mk, se on suurimman tulon koko aikana. Nti Ingmanin\nsanotaan esittäneen roolinsa \"hyvin kauniisti\" ja niinikään\nKiljanderin kauniisti ja voimakkaasti laulaneen ja vaikuttavasti\nnäytelleen Valentinina, jota paitse nti _Helene Conradi_ Siebelinä\nsuuresti miellytti yleisöä sympaattisella laulullaan ja sirolla\nnäyttelemisellään. Margaretan osaa nti Ingman näytteli ensi kerran ja\nnti Conradin Siebel oli hänen varsinainen debyyttinsä, josta\nsanomalehdet -- kuvaavasti kyllä -- eivät katsoneet olevan syytä\nedeltäkäsin mainita sanaakaan, vaikka jälkimäinen laulajatar oli\nTurusta kotoisin.[115] Köörejä sanotaan heikoiksi, ja antaa Å. P:n\narvostelija ansaitun letkauksen turkulaisille avustajille, jotka\nlupauksistaan huolimatta eivät viitsineet käydä harjotuksissa.\n\nNäinä päivinä Bergbom oli palannut Helsinkiin puheosaston luokse, ja\nhän oli tuskin poissa, kun kävi ilmi, mikä henki Turussa vallitsi\noopperaa kohtaan. Kun Åbo Underrättelserissä (26/10) muuan lähettäjä\nlausui toivomuksen -- jota Å. P. puolestaan noudatti -- että lehdissä\njulaistaisiin lyhyt selonteko oopperatekstin sisällyksestä, toimitus\narveli, että siitä oli sangen vähän hyötyä \"sille yleisölle, jolle\noopperaesitykset lähinnä ovat tarkoitetut\". Toisin sanoen toimituksen\nmielestä näytännöt olivat ainoastaan suomenkielisiä varten, jotka\ntietysti eivät ruotsinkielisiä sanomalehtiä lukeneet. Mutta kumminkin\nsama lehti seuraavana päivänä ehdotti, että poistettaisiin se 50 pennin\nkorotus kutakin pilettiä kohti, joka tavan mukaan oli ollut määrättynä\noopperanäytännöistä. Ennen se ehkä oli ollut oikeutettu, kun\noopperayritys oli uusi ja varsinkin kun Emmy Strömer oli houkutellut\nyleisöä teatteriin, mutta nyt kun uteliaisuuden aika on ohi, yleisö ei\nmielellään maksanut tuota korotusta.[116] Tämän johdosta Bohuslav\nHrimaly hyvin puutteellisella ruotsinkielellä kirjoitti Bergbomille\nkirjeen, joka ilmaisee oikein etelämaalaista kiihtymystä. Hänestä\nooppera oli joutunut \"petoeläinten luolaan\", ja koska siellä ainoastaan\nIda Basilier ja Emmy Achté kelpaavat, olisi parasta olla kokonaan\nnäyttelemättä Turussa taikka lyhentää oloaikaa niin paljo kuin\nmahdollista. \"Se on meidän yhteinen ajatuksemme.\" Kirjoittajan mielestä\non koko oopperayritystä loukattu, ja syynä on se, että lauletaan\nsuomeksi -- sentähden sitä häväistään! -- Ymmärrettävästi teatterin oli\nmahdotonta alentaa vanhoja hintoja; kun päiväkustannukset nousivat 330\nà 350 markkaan, ei tottakaan paljo saatu puhdasta rahaa tavallisista\niltatuloista.\n\nMarraskuu alkoi kolmella Martha-näytännöllä (2/11-6/11). Esitys oli\n\"mainio, eloisa ja reipas\". Neidit Lagus ja Braxén ja Navrátil olivat\noivallisia (ensi iltana huudettiin ensin mainittu neljä kertaa esiin);\nmutta tulojen keskimäärä ei noussut 788 mk korkeammalle. Sitten oli\nFaust annettava, mutta neitien Ingmanin ja Laguksen pahoinvoinnin\ntähden oli ilmoitus kaksi kertaa peruutettava ja ooppera meni vasta\n14/11. Tuli niin kaksi Stradella-näytäntöä 16/11 ja 18/11, nti Wikström\nLeonorana; mutta huolimatta Navrátilin miellyttävästä laulusta olivat\nhuoneet tavallista huonommat (297 ja 613 mk). Parempi onni oli\nTaikahuilulla -- Lydia Lagus Paminana ja Naëmi Ingman Yön\nkuningattarena --, jonka kolmesta ensimäisestä näytännöstä tulot\nnousivat melkein yhtä korkealle kuin Martha-illoista. Kun vertaa\nMozartin ihanaa oopperaa Flotowin Marthaan ja ottaa huomioon että\nkummankin esitystä arvosteltiin yhtä kiitettävästi, niin on huoneiden\nyhtäläisyys hämmästyttävä. Å. P. sanookin sen johdosta, että \"yleisön\nvälinpitämättömyys on semmoinen, että tuskin paraskaan musiikki vetää\nsitä teatteriin\". Kun Martha oli esitetty vielä kerran, otettiin Musta\nDomino esiin, mutta kaksi iltaa 30/11 ja 2/12 riitti näyttämään ettei\nsekään \"vetänyt\".\n\nOli siis päästy joulukuun alkuun. Silloin taiteilijapari Achté tuli\nvierailemaan muutamiksi illoiksi. Ensin rva Achté esiintyi Paminana\n(Taikahuilu) 5/12, sitte kaksi kertaa Normana 7/12 ja 9/12 ja vihdoin\nLuciana 11/12. Ensimäinen näistä illoista, Å. P. sanoo, voitti kaikki\nedelliset niin taiteellisen jalo oli laulajattaren esitys. Toisina\niltoina hän lauloi osia, joissa häntä oli ennen kuultu Turussa; mutta\ntaiteellisuus oli nyt kypsyneempää ja ylevämpää. Suurin näyttää\ninnostus olleen ensimäisenä Norma-iltana, jolloin loppukuvaelman esitys\noli aivan erinomainen, ja taiteilijatar huudettiin esiin 15 kertaa.\nMutta kuulijakunta, joka oli näin innostunut, ei täyttänyt puoltakaan\nhuonetta! \"Olemmehan jo _nähneet_ (sitt!) oopperan, on täällä tapana\nlausua\", kertoo Å. P. Muina iltoina oli huone kumminkin lähes täysi.\n\nVihdoin 14/12 ja 16/12 annettiin ohjelmistolle kokonaan uusi ooppera,\nnimittäin Halévyn _Juutalaistyttö_, ja se menestyi sangen hyvin. Siinä\nesiintyi pääosassa (Rachel) Lydia Lagus, suorittaen tehtävänsä samalla\nkertaa draamallisen voimakkaasti ja taiteellisen hillitysti. Laulajatar\nvoitti itsensä ja hänen osakseen tuli mitä vilkkain suosio, mutta\noikeutettua tunnustusta saivat myöskin Navrátil Eleazarina sekä\nBergholm ja nti Ingman osissaan eikä vähimmin kapellimestari Hrimaly,\njoka oli johtanut harjotuksia. Väkeä oli näissä melkein yhtä paljo kuin\nlähinnä edellisissä. -- Viimeiset kaksi näytäntöä 18/12 ja 19/12,\njoissa esitettiin Ernani, Bruno Holm Carlo I:nä, olivat taasen vähemmän\nkäytyjä.\n\nPitkä, kolmatta kuukautta kestänyt Turussa olo oli loppunut. Viimeisenä\niltana teatterin ystävät kutsuivat seurueen jäsenet tavanmukaisiin\npitoihin, joissa tri A. W. Jahnsson, lääninsihteeri N. Schlüter,\npastori K. R. Malmström y.m. esittivät maljoja Suomalaiselle\noopperalle, neideille Ingman ja Lagus, K. Bergbomille, rva Achtélle ja\nnti Basilierille y.m. Mutta kumminkin kävi juhlassa huhu, että\nSuomalainen ooppera ei enää koskaan tulisi käymään Turussa, ja huhu oli\ntosi. Seurueen siellä olon laskettiin tuottaneen 6,500 à 7,000 markkaa\ntappiota! \"Oopperan jäsenet\", Jalava sanoo muistiinpanoissaan,\n\"viihtyivät huonosti Turussa ja tulivat sieltä ilomielin pois.\" --\nVanha Turku siis ei ollut tehnyt mitään sen perikadon välttämiseksi,\njoka uhkasi kotimaista laulunäyttämöä, vaan päinvastoin enentänyt sen\nvälttämättömyyttä. -- Nyt palatkaamme puheosaston luokse, joka samaan\naikaan oli näytellyt pääkaupungissa.\n\nPuheosaston ensi näytäntö _Helsingissä_ oli 28/10. Huone oli jotenkin\nhyvä ja ohjelman kahdesta näytelmästä, Puolan juutalainen ja Herkules,\nvarsinkin edellinen vastaanotettiin suosiolla. Vilho, jonka esitys\npääroolissa oli \"tositaiteellinen ja tarkkaan punnittu\", huudettiin\nesiin useita kertoja. Seuraava näytäntö -- Kiven Karkurit -- 31/10\nsattui pahalla säällä ja sitä syytettiin huonosta huoneesta. Tämän\nhelsinkiläisille uuden näytelmän esitys näyttäytyi vielä epäkypsäksi.\n\"Parhaiten täytti tehtävänsä nti Avellan, joka antoi eheän kuvan\nElmasta. Elman sisällisen taistelun, kun tämä pelastaakseen isänsä\nkovasta kohtalosta, lupaa mennä vaimoksi Niilolle, esittää hän niin\npontevan draamallisesti, että vanhempikin näyttelijä voisi sitä\nkadehtia.\" Nti Aalberg Hannana oli suloinen ja sievä. Enemmän huvitti\nyleisöä Enon rahat 2/11 ja 4/11. Näytteleminen oli kauttaaltaan\ntasaista ja ansiokasta. Kiitoksia jaettiin Vilholle Plumet enona,\nLundahlille Galazou asianajajana, nti Aalbergille pirteänä Paulinena ja\nKalliolle vanhana everstinä. Tuli sitte 7/11 ohjelma, jossa ensimäinen\nkappale, Scriben 1-näytöksinen _Ulos ikkunasta_, oli ihan uusi, toinen,\nKukka kultain kuusistossa, ohjelmiston vanhimpia, mutta uuden\nviehätysvoiman saanut uuden kukkasen, nti Aalbergin, kautta ja kolmas,\nHerkules, parhaiten miellytti yläilmojen yleisöä.\n\nNäissä näytännöissä oli ollut vähän taikka kohtalaisesti väkeä, mutta\nmolemmista Daniel Hjort-illoista 9/11 ja 11/11 alkaen sanotaan yleisön\nkäyneen lukuisammaksi. Tämän murhenäytelmän esitys oli, U. S:n mukaan,\nnyt kypsyneempi kuin keväällä. Lundahl nimiroolissa saa mairittelevan\narvostelun, että, jos luonnonvikoja voisi korjata ja puhetapansa olisi\nselvempi, hänen luomansa \"kunnialla lähestyisi sitä kuvaa, jonka Raa\nvainaja antoi\" samasta draamasankarista. Rva Aspegren näytteli Katria\n\"niin haltiokkaalla voimalla, ettei saata olla sitä ihmettelemättä.\nHänen kostonhimonsa on kaikessa kauheudessaan sentään inhimillinen; hän\nraivoaa, mutta se on vaimon raivoa, jota kyyneleet joskus sammuttavat.\"\nNti Avellaniakin kiitetään, mutta arvellaan hänen tehneen Sigridin\nliian itsetietoiseksi, koska tämä kypsyy naiseksi vasta silloin kun\nDaniel Hjort on ilmaissut petoksensa, ja \"sentähden miellyttää nti\nAvellan meitä enimmän ruutiholvikohtauksessa, jossa hän näyttelee\ntarkalla, traagillisella aistilla\". Rva Lundahl oli melkein liian nuori\nKlaus Flemingin leskeksi samoin kuin Leino Stålarmiksi. Böök oli\nmiehekäs ja kaunis Juhana Fleming. -- Sen jälkeen 14/11 esitettiin\nkaksi Helsingissä uutta näytelmää: Ohdakkeet ja laakeri ja Natalia ja\nNadeschda. Edellisessä näytteli Lundahl ansiokkaasti kuvanveistäjä\nRollan osaa ja Ida Aalberg onnistui hyvin poikaroolissa, reippaana\nStefanona; jälkimäisessä Vilho oli verraton vanha kauppias ja nti\nAvellan näytteli hienosti vallattomuudessaan suloista tyttöhupakkoa\nNadeschdaa, osottaen kykyä koomillisellakin alalla -- Nataliana oli nti\nRosendalilla ensimäinen itsenäinen tehtävä, josta suoriutui aika hyvin.\nSeuraavana kahtena iltana 16/11 ja 18/11 annettiin Sirkka. Päärooli oli\nrva Aspegrenilla, mutta U. S:n mukaan ei se ollut hänen parhaimpiansa;\nhäneltä puuttui luontevaa raittiutta ja lopussa hän oli liian\nherkkäluontoinen. Leino (Landrin) näytteli melko hyvin harrastaen\noikeaa luonnekuvausta. Myöskin Törmäsen Didier oli paikottain\nonnistunut, rva Lundahl oivallinen ylpeänä Madelonina ja nti Savolainen\nparempi muori Fadet kuin oli osattu odottaa, varsinkin kohtauksessa\nukko Barbeaun kanssa. -- Kun 21/11 menestyksellä oli annettu hupaiset\nYhdistysjuhla ja Ulos akkunasta, seurasi 23/11 Nummisuutarit (Vilhon\nhyväksi) ja tavallisuuden mukaan se houkutteli lukuisan yleisön\nteatteriin. Leino näytteli Eskoa, \"niin erinomaisen raittiilla\nhuumorilla ja niin hyvällä taiteellisella aistilla, että tuohon\n'tarhapöllöön' oikein rakastuu\", Vilho nummisuutarina oli \"niin elävä\nja luonteva kuva kansamme keskuudesta, että jokainen meistä hänessä\nnäkee vanhan hyvän tuttavan\", ja Kallio oli \"entistä oivallisempi\nSepeteuksena\". -- Katarina Howard 29/11 ei näy herättäneen enempää\nhuomiota kuin näytännöt 30/11 ja 2/12, joissa paitse muuta näyteltiin\nKosijat (uutuus Helsingissä) ja Kihlaus. Mutta sen jälkeen tuli koko\ntämän näytäntösarjan merkillisimmät. Antti Jalava (Almberg), joka,\nedellisenä vuonna oleskeltuaan Unkarissa, 1876 julkaisemalla etevän\nteoksensa \"Unkarin maa ja kansa\" oli laskenut tukevan pohjan\nsille heimokansojen toisiinsa tutustuttamista tarkoittavalle\nvälittäjätoimelle, jota hän koko elämänsä on harrastanut, oli teatteria\nvarten suomentanut nuorena kuolleen unkarilaisen runoilijan E. Tóthin\nkansannäytelmän _Kylänheittiö_, ja tämä kappale, jota pidetään kenties\nparhaimpana unkarilaisena kansankuvauksena, esitettiin 5/12 ensi kerran\nsuomalaisella näyttämöllä. Näytelmä menestyi niin hyvin, että se\nannettiin kaikkiaan neljä kertaa peräkkäin hyville huoneille. Ensi\nillasta lausutaan U. S:ssa.\n\n\"Kylänheittiö saattoi meidät keskelle Unkarin kansanelämää, jonka sekä\nhyviä että huonoja puolia siinä elävästi kuvataan. Se oli uutta, outoa,\nennen näkemätöntä ja sentähden erittäin miellyttävää. Ylimalkaan sopii\nsanoa, että näyttelijämme hyvin menestyivät tässä uudessa maailmassa,\n-- sen kenties heimolaisuus vaikutti. Nuo kauniit kansallispuvut,\nomituiset kansallislaulut, kaikki teki, että yleisö suurella\nmielihyvällä seurasi tätä näytelmää, joka epäilemättä monta kertaa on\ntäyttävä suomalaisen teatterin katsojarivit.\"\n\nKun näytelmä oli annettu viimeisen kerran 11/12, arvosteltiin esitystä\nseikkaperäisemmin. Lundahlia sanotaan pulskaksi Göndöriksi,\n\"kylänheittiöksi\", joka näytteli pontevuudella ja taidolla, ollen\nonnistunein toisessa näytöksessä; Vilho kuvasi hyvin lurjusmaisen\nGonoszin, hän oli tyydyttävän koomillinen, mutta olisi saanut olla\nvilkkaampi. Kallion Feledin olisi pitänyt olla ylpeämpi, mutta Böök oli\nuljas Lajos ja Leino kelpo Jóska. Rva Aspegren perehtyi vähitellen\nFinum Rózsin hieman epäselvään rooliin ja esitti sen sitte sillä\nomituisella kevytmielisyydellä, joka luonteeseen kuuluu. Niinikään\nmainitaan rva Lundahlin aika hyvin kuvanneen nuorta hilpeätä\nunkarilaisvaimoa, ja nti Stenberg oli mestarillinen verraten pienessä\ntehtävässään. Kaikista etevin oli kuitenkin nti Ida Aalberg, joka,\nU. S. sanoo, \"kaikista kappaleessa ilmestyvistä henkilöistä veti\nsuurimman mieltymyksen puoleensa, ja täydestä syystä, sillä hänen\nesityksensä oli puhdas, hieno ja tunteellinen ja hän oli todella\nviehättävä Boriska\".\n\nTositeossa Kylänheittiön Boriska oli tulevan suuren näyttelijättären\nensimäinen varsinainen näyttämöllinen menestys, se, jota sittemmin on\nollut tapa mainita hänen taiteellisen voittokulkunsa lähtökohdaksi.\nItsekin hän on, taiteensa huipulle saavuttuaan, lausunut, että hänen\nedellisistä rooleistaan ei kannata puhua. Ohimennen merkittäköön, että\nH. D., joka ei suinkaan ollut suonut suurta huomiota saatikka suosiota\nSuomalaiselle teatterille, tällä kertaa puhkesi tunnustukseen: \"Ida\nAalbergilla on yhdellä kertaa sekä harvinaisen kaunis vartalo ja\nmiellyttävä ulkonäkö että syvä tunteellisuus, jonka ohella ääni ja\nlausuminen hämmästyttää puhtaudellaan ja sulollaan.\"\n\nSen jälkeen annettiin vain kaksi näytäntöä, nimittäin 13/12 W. Soinin\nkirjoittama alkuteos _Kevään oikkuja_, Onhan pappa sen sallinut ja\nKihlaus sekä 16/12 K. S. Suomalaisen alkuteos _Setä_, Kevään oikkuja ja\nHerkules. Molemmat uudet 1-näytöksiset huvinäytelmät eivät olleet\nmiellyttämättä yleisöä, ne kun olivat sujuvalla kynällä laadittuja\nkuvauksia, edellinen suoremmin elämästä otettu, jälkimäinen\nhullunkurisempi. Setä kappaleessa kunnostivat itseään rva Aspegren,\nVilho ja Kallio, Kevään oikuissa neidit Avellan ja Hacklin.\n\nTälläkin kertaa oli puheosasto herättänyt tyytymystä niissä, jotka\nmyötätunnolla seurasivat sen kehitystä. Emilie Bergbom kirjoitti siitä\n28/11 nti Elfvingille:\n\n\"Me valmistamme täällä nyt mieltäkiinnittävää unkarilaista\nkansannäytelmää, Kylänheittiötä, ja saat uskoa että on vaikea ylen\npienillä varoilla toimittaa näyttämölle kahta suurta kappaletta\n[Juutalaistyttö toinen]. Ainoa lohdutukseni on, että en kauvan enää\ntarvitse kärsiä oopperan takia. Aika hupaista on ollut pitää puheosasto\ntäällä tänä aikana ja oikein raskaalta tuntuu että sen täytyy matkustaa\nkahden viikon päästä.\"\n\nVäkeä oli teatterissa kuitenkin käynyt huononpuoleisesti, vaikka kyllä\n\"enemmän kuin ennen\". Korkein tulo oli 650, alin 180; keskimääräinen\n300 mk -- siis vähempi kuin parhaimmissa maaseutukaupungeissa. -- Kun\nteatterin ystävät olivat viettäneet rattoisan illan seurueen kanssa,\nlähti se Tampereelle.\n\n       *       *       *       *       *\n\nJouluksi ooppera palasi _Helsinkiin_ ja alkoi toimensa toisena\njoulupäivänä Marthalla. Sitten esitettiin Taikahuilu kolme kertaa\nperäkkäin, 28/12 ja 30/12 sekä uudenvuodenpäivänä, ja Ernani yhden\nkerran, 4/1. Näistä näytännöistä _ei_ ole erikoista sanottavaa.\nKuulijakunta oli verraten harvalukuinen -- teatterin uskollinen\nystäväpiiri, joka ilolla toivotti rakkaan oopperansa tervetulleeksi\ntakaisin.[117] Papagenona esiintyi rva Aura Thuring, jota pitkän ajan\npäästä jälleen mielihyvällä nähtiin ja kuultiin näyttämöllä. Viime\nmainitun näytännön jälkeen tuli \"oopperakonsertti\" yliopiston\njuhlasalissa, joka sekin on luettava niihin alkajaisiin, joiden aikana\ntalvi- ja kevätkauden päätapahtumaa, _Alma Fohströmin_ ensi kerran\nesiintymistä näyttämöllä, valmistettiin.\n\nTämä laulajatar oli 11/12 palannut Italian matkaltaan ja nähtävästi\ntäysin toipuneena, koska hän jo 15/12 antoi laulajaiset yliopiston\njuhlasalissa. Huone oli ihan täysi ja yleisö aivan ihastunut. Samoin\nmenestyi hengellinen konsertti Nikolainkirkossa 27/12. Nyt ryhdyttiin\nharjotuksiin näyttämöllä esiintymistä varten, ja oli nuori \"diva\", joka\ntähän saakka oli laulanut ainoastaan konserteissa, ensi kerran astuva\nyleisön eteen Margaretana. Se tapahtui keskiviikkona 9/1 ja ilta tuli\nyhdeksi loistavimpia mitä vanhassa Arkadiassa ennen tai myöhemmin on\nnähty. Jo edellisenä päivänä loppuivat piletit, mutta tavalla tai\ntoisella moni vielä jälestäpäinkin hankki itselleen pääsyn teatteriin,\nniin että poliisimestari vaivoin saatiin olemaan harventamatta\nkatsojain rivejä. Itse näytännöstä sanoo Morgonbladet:\n\n\"Oli riemupäivä debytantille ja yleisölle; edellinen voi olla täysin\ntyytyväinen menestykseensä ja jälkimäisellä oli ilo jälleen tervehtiä\netevää kykyä suomalaiselle näyttämölle. Jo ensi kerran astuessaan\nsisään nti Fohström vastaanotettiin lämpimillä kättentaputuksilla,\njuveliaaria herätti suosionosotus-myrskyn ja kolmannen näytöksen\nlopussa nuori laulajatar huudettiin esiin useita kertoja ja hänelle\nojennettiin komea kukkakimppu; näytännön lopussa seurasi vielä\nesiinhuutoja ja kymmenkunta kukkavihkoa. Kunnianosotus oli siis\ntäydellinen laatuaan, mutta kyllä nti Fohström lauloikin verrattomasti:\naistillinen sulosointu, hieno musikaalinen vivahduttaminen,\nsydämellisyys ja lämpö, kaikki yhteensä teki hänen laulustaan\nerinomaisen taideluoman. Nti Fohström, joka lauloi osansa\nitaliankielellä, oli käsittänyt tehtävänsä vakavasti, sen näki ja kuuli\nkaikesta; hän oli mitä seikkaperäisimmin tutkinut roolinsa, niinkuin se\ntekee joka tietää päämääränsä ja mitä taide vaatii. Kun nti Fohström\ntulee yhtä vapaaksi näyttelemisessään kuin hän jo on laulussaan, kun\nliikunnot ja kasvojeneleet, joita laulajatar kaikella huolella oli\nopetellut, aikaa voittaen enemmän syntyvät innostuksesta ja itse\nolosuhteista, silloin -- eikä siihen pitkää aikaa tarvittane -- on nti\nFohström täydellinen näyttämöllinen taiteilija.\" -- --\n\nPaitse nti Fohströmiä palkittiin hänen rinnallaan loistavasta\nnäytännöstä vilkkailla suosionosotuksilla Navrátil -- Faust, Lydia\nLagus -- Siebel ja Holm -- Valentin. Erittäin huomattiin viimemainittu,\njoka ensi kerran ja varsin kauniisti lauloi osansa. -- Niinkuin\ntavallista teatterin merkki-iltoina, kävivät ylioppilaat myöhemmin\nserenaadilla tervehtimässä päivän sankaritarta.\n\nAlma Fohströmin debyytti toi vihdoin myötätuulen oopperalle. Ensi illan\ntulo nousi 1,984 markkaan -- enemmän kuin koskaan lukuunottamatta\nkeisarinäytäntöä v. 1876, ja useimmat seuraavat tuottivat koko joukon\ntoista tuhatta markkaa. -- Toisena Faust-iltana 11/1 oli laulajattaren\nesitys jo varmempi ja täysi huone yhtä innostunut kuin ensi kerralla.\nJa kolmantena -- mutta kolmas ei tullutkaan kohta. Onhan elämässä usein\nniin, että kun asiat kääntyvät hyvään päin saadaan enemmänkin kun on\nuskallettu odottaa. Niin nytkin. Rva Achtékin tuli lisäämään\nmyötätuulen voimaa. Hän esiintyi Paminana Taikahuilussa 13/1 ja, kun\nFaust oli annettu kolmannen kerran 16/1, Normassa 18/1. Emme tarvitse\nsanoa, että nerokas taiteilija innostutti kuulijakuntaa, jonka\nmielestä hän esitti molemmat roolit entistä kypsyneemmin ja sillä\naitodraamallisella hengellä, jonka lempeä luonto oli hänelle suonut --\neikä samassa määrässä kellekään toiselle suomalaiselle laulajattarelle.\nSitte seurasi 20/1 ja 23/1 neljäs ja viides Faust-näytäntö, joissa\nyleisön ihastus ei ollut laimeampi kuin edellisissä.\n\nTässä näytäntöjen välissä on mainittava pari teatteria koskevaa\ntapahtumaa. Lokakuun 21 p. pidetyssä yhtiökokouksessa oli väliaikainen\njohtokunta suostunut pysymään toimessaan siksi kun yhtiön säännöt\nolivat tulleet vahvistetuiksi, ja tämän tapahduttua oli 19/1 uusi\nkokous, jossa valittiin varsinaisen johtokunnan jäseniksi: K. Bergbom,\nAlex. Streng, A. Almberg, K. F. Wahlström ja V. Löfgren. Mainitun\nsuostumuksen ehtona oli, että eräät yhtiön osakkaat sitoutuisivat\nyhdessä väliaikaisen (ja myöskin varsinaisen) johtokunnan jäsenten\nkanssa vastaamaan näytäntövuotena mahdollisesti syntyvästä tappiosta.\nNe, jotka allekirjoittivat semmoisen sitoumuksen, olivat: A. Almberg,\nJaakko Forsman, V. Löfgren, K. F. Wahlström, Alex. Streng, E. G.\nPalmén, Wald. Churberg, Yrjö Koskinen, K. F. Ignatius, Robert Rissanen,\nS. Aejmelaeus, J. Ekroos, B. F. Godenhjelm, A. W. Mélart, A. Ahlström,\nAfr. Kihlman, O. Donner, W. V. Forsman, Th. Rein, Z. J. Cleve,\nJ. Krohn.\n\nTiistaina 22/1 oli ylioppilastalolla teatterin matka-apurahaston\nhyväksi suuret arpajaiset -- edelläkävijä useille samanlaisille\nyrityksille, joilla varoja koottiin taidelaitostamme varten. Voittoja\nvastaanottivat rvat D. Wallenius, K. Ekelund, I. Ekroos, E. Löfgren ja\nA. Thuring sekä neidit J. Molander ja H. Palmén. Onni oli myötäinen --\nse nähdään ei ainoastaan sanomista vaan myöskin Emilie Bergbomin\nkirjeestä nti Elfvingille (1/2):\n\n\"Yhdessä tunnissa myytiin noin 7,000 arpaa à 1 mk. ja 2,000 olisi\nvarmaan mennyt lisää, mutta emme uskaltaneet panna niin paljo. Noin 420\nmarkasta johtokunta oli ostanut voittoja; useimmat maalaajamme [A. von\nBecker, Hj. Munsterhjelm, S. Falkman, Fanny Churberg, B. A. Godenhjelm,\nS. Keinänen] lahjoittivat jonkun taulun ja muutoin tuli kauniita\nvoittoja tahoilta, joilta sitä olisi voinut vähimmän odottaa; oletan\npuhtaan voiton nousevan 6,800 mk. -- Oopperan tulevaisuus on vielä\nepätietoinen; fennomaaniset yritykset ovat kumminkin yleensä\nvarsin sitkeitä. Joulukuun alussa päätettiin että Morgonbladet\nvälttämättömästi oli lakkautettava, mutta neljä päivää myöhemmin\nilmoitettiin, että sitä jatketaan 'laajennetussa muodossa'. Toivokaamme\nettei oopperan käy samoin. Minulla yksityisesti ei ole mitään sen\nkuolemaa vastaan -- päin vastoin. Meillä on aivan liiaksi ja liian\nrasittavaa työtä -- minulla ilman penninkään korvausta ja Kaarlolla ei\nsuinkaan liian runsaasta palkkiosta, kun sitä vastoin hyvin\nkeskinkertaiset jäsenet eivät tiedä kuinka suuria palkkoja heidän on\nvaatiminen. -- Hupaista on että Alma Fohström on meillä; minä\npuolestani luen hänelle suureksi ansioksi, että hän niin erinomaisella\nlujuudella esiintyy meillä, huolimatta loistavista tarjouksista, joita\nhänelle on tehty toiselta taholta. Maaliskuun alussa hän lähtee, ja\nsilloin Ida Basilier tulee sijaan. -- Nyt olemme, Kaarlo ja minä, taas\nterveinä; olen ollut huononlainen kolme ja Kaarlo pari viikkoa.\" --\n\nViidennessä Faust-näytännössä oli vähemmän väkeä (848 mk.) -- jota ei\nsovi ihmetellä kun ajattelee että ooppera jo oli annettu yli 30 kertaa\n--, sentähden oli uutta tarjottava. Juutalaistyttö, jota Helsingissä ei\nkoskaan oltu kuultu, meni 25/1. Turussa oli esityksessä vielä huomattu\nepätasaisuuksia; nyt se suoritettiin niin ansiokkaasti, että uusi\nlaakeri liitettiin lauluosaston entisiin. Nti Lagus tulkitsi Rachelin\ntraagillista osaa sekä lauluun että näyttelemiseen nähden yhtä\nviehättävästi kuin sydäntäkouristavasti, \"osottaen että hänestä saattoi\ntulla ensimäisen suuruuden tahti\", ja yleisö ilmaisi myrskyisesti\nihastuksensa. Mutta sen ohella saivat runsasta tunnustusta nti Ingman\n-- Eudora ja erittäinkin Navrátil -- Eleazar, jolla jälkimäisellä tässä\noli kenties paras roolinsa. Navrátilille, jonka hyväksi näytäntö\nannettiin, ojennettiin laakeriseppele. Kardinaalina esiintyi\nansiokkaasti Bergholm ja Leopold prinssinä Himberg miellyttäen\nlaulullaan, mutta tapansa mukaan näytellen elottomasi! Kun muutkin\nesiintyjät ja köörit hyvin pitivät puoliaan, oli kokonaisuuden vaikutus\ntyydyttävintä laatua. Lopuksi Hrimalykin huudettiin esiin. Sama ooppera\nesitettiin 27/1 ja 30/1, mutta silloin oli rva Achté Rachelina.\nTraagillisena roolina tehtävä oli kuin luotu tälle laulajattarelle, ja\nhänen esityksensä muodostuikin niin taiteelliseksi ja vaikuttavaksi,\nettä sentapaista harvoin nähdään. Jälkimäinen mainituista näytännöistä\noli viimeinen missä rva Achté tällä kertaa esiintyi kokonaisessa\nroolissa, ja hyvin lukuisa yleisö ilmaisi esiinhuudoilla ja\nkukkalaitteilla täysin määrin ihastuksensa. -- Helmikuun 1 p oli\nBergholmin hyväksi erikoinen näytäntö, jossa esitettiin osia Faust-,\nTaikahuilu- ja Trubadurioopperoista ja siinä kuultiin samana iltana\nkaikki etevimmät laulajattaret: rva Achté sekä neidit Fohström, Lagus\nja Ingman. Ensimainittu esiintyi viimeiseksi Leonorana.\n\nSamaan aikaan kun Faust annettiin kuudennen kerran, 3/1, luettiin\nMorgonbladetissa B:n kirjoittama arvostelu nti Fohströmistä\nMargaretana, josta otamme pääkohdan. Huomautetaan että laulajatar,\ntoisin kuin Ida Basilier, edustaa etelämaalaista, Gounodin musiikin\nmukaista käsitystä Gretchenistä, arvostelija lausuu:\n\n\"Jättäen sikseen perusjohteellisen eroavaisuuden roolin käsittämisessä\non tunnustettava, että nti Fohström on luonut jotakin lähes\nmallikelpoista. -- Se lämpö ja sydämellisyys, joka ensi iltana antoi\nhänen laululleen niin vastustamattoman sulouden, on joka kerralta yhä\nenemmän määrännyt hänen näyttelemistäänkin, tehden roolin tulkitsemisen\nniin eheämuotoiseksi, että se on myönnettävä oikeaksi taiteelliseksi\nvoitoksi. Varsinkin juveliaarialla nti Fohström on voittanut yleisön\nvilkkaimman tunnustuksen, emmekä kiellä, että hieno vivahduttaminen ja\näänen kristalliheleys, eritoten siinä kohden, on kaiken kiitoksen\nyläpuolella, mutta samalla uskallamme huomauttaa, että vielä perjantain\nja sunnuntain näytännöissä eräs oikean käden liikunto Gretchenin\nkatsoessa peiliin sekä suuri liikunto aarian lopussa muistuttivat\nplastiikkaopinnoista. -- Sitä vastoin voimme hänen käsitykselleen\nviimeisissä näytöksissä antaa mitä ehdottomimmat kiitoslauseet. Tässä\nhänen näyttelemisensä oli sydäntäkouristavaa ja tarmokasta, astumatta\nesteettisen sopusuhtaisuuden yli; tositeossa siinä nähtiin lapsekas,\ninnostunut tyttö, joka onnettomuudessaan esiintyi ihastuttavampana kuin\nitse korkeimman onnensa päivinä.\" -- --\n\nTällä aikaa oli valmiiksi harjotettu uusi ooppera, Bellinin\n_Unissakävijä_, jossa nti Fohströmillä oli toinen debyyttiroolinsa. Se\nesitettiin ensi kerran 8/2, ja päämielenkiinto kohdistui luonnollisesti\nAminan osaan, jossa suosittu laulajatar esiintyi. Morgonbladetin mukaan\n\"rohkeimmat toivomukset täyttyivätkin alkuperäisen ja soman sekä\ntarpeen tullen todella sydäntäkouristavankin kuvauksen kautta, jolla\nhän osasi suorittaa tehtävänsä, ja erittäinkin erinomaisen laulun\nkautta, jota ei voinut kyllin kiittää ja jossa taiteilijattaren\nkoloratuuri näyttäytyi mitä oivallisimmassa valossaan. Toisetkin, nti\nIngman -- Elisa sekä Navrátil -- Alvino ja Kiljander -- Rudolf, saivat\nansaittua tunnustusta, mutta enimmät suosionosotukset tuli tietysti nti\nFohströmin osalle.\" -- Toisen näytännön jälkeen 10/2 lisätään:\n\n\"Nti Fohström ansaitsee mitä korkeimman kiitoksen Aminastaan, josta hän\nlaulullaan ja esityksellään yleensä osaa luoda ylen liikuttavan ja\nsydämeen tunkevan kuvan. Hänen laulunsa on niin kaunis, niin\ninnostuttava, että laulajattarelta, vaikka hän onkin vasta-alkava\nnäyttämöllä, tuskin voi pyytää jotakin parempaa. Se joka epäilee että\nkoloratuurilaululla voidaan ilmaista surua ja tuskaa, kuulkoon nti\nFohströmin andantea loppuaariassa. Mestarillinen tapa, millä hän\nvarsinkin tämän andanten vahvasti väritetyissä loppusävelissä tuo esiin\nAminan valituksen, ei voi olla herättämättä ihmettelyä. Loistavan\nihastuttavasti nti Fohström laulaa myöskin allegro-osan, joka tulkitsee\nAminan vilpittömän ilon. Näytännön lopussa huudettiin laulajatar\nriemulla esiin neljä viisi kertaa. Nti Ingmanin laulussa Elisana on\nhienoutta ja suloa ja koloratuuritaitoa, Navrátil on lämmin ja\nviehättävä, vaikkei osa ole edullisimpia hänelle, ja Kiljander laulaa\ntaitavasti, kuitenkaan täysin täyttämättä osaansa.\" --\n\nKaksi päivää myöhemmin oli lauluyhdistyksen konsertti, jossa Schumannin\nsävelteos Paratiisi ja Peri esitettiin neitien Fohströmin ja Laguksen\nsekä Navrátilin avulla; mutta silti oopperanäytännöt jatkuivat\ntasaisesti. Juutalaistyttö annettiin 13 ja 17 p. ja Unissakävijä 15,\n16, 19, 21, ja 24 p., ja esiintyjät olivat koko ajan samat paitse että\nVuorio 17/2 menestyksellisesti lauloi Leopold prinssin osan (Himbergin\nsijasta). Vähitellen kävi yleisö harvalukuisemmaksi, vaikka ihastus ei\nsentään vähentynyt, sillä kumpikin primadonna, Lagus Rachelina ja\nFohström Aminana, kotiutui kotiutumistaan rooliinsa ja kunakin iltana\nkuulijakunta luuli kuulleensa entistä täydellisempää. -- Viimeinen\nnäytäntö helmikuulla (27 p.) annettiin nti Fohströmin hyväksi ja\nesitettiin silloin kohtauksia oopperoista: Unissakävijä, Stradella,\nMusta domino ja Dinorah, josta viimeisestä resetinsaaja mestarillisesti\nlauloi \"varjoaarian\". Huone oli täynnä ja laulajatar suurten\nsuosionosotusten esineenä. Venäläinen osa yleisöä lahjotti\ntaiteilijattarelle kultaisen rannerenkaan.\n\nMaaliskuuta kului melkein kokonainen viikko ilman näytäntöä; ainoastaan\n3/3 oli yliopiston juhlasalissa oopperakonsertti. Harjotettiin näet\nLuciaa, jonka nimiroolissa nti Fohström oli esiintyvä. Se tapahtui 6/3\nja laulajattaren menestys oli täydellinen, vaikka esitys hänen\nluontonsa mukaan oli \"paljon hiljaisempi\" kuin rva Achtén.\nMielipuolisuuskohtaukselle nti Fohström antoi hiljaisen, lempeän\ntylsämielisyyden leiman, jonka hymyilystä epätoivo kuitenkin ilmeni\nyhtä voimakkaasti kuin rajuista tunteenpurkauksista. Lord Ashtonin osa\noli uskottu Kiljanderille, jonka laulajan sairastumisen tähden näytäntö\nuudistettiin vasta 13/3. Välillä annettiin 8/3 Faust ja 10/3 osia\nLuciasta, Ernanista ja Dinorahsta. Ja koska nti Fohströmin vierailu oli\nloppumaisillaan, pidettiin hänelle Arkadiateatterin lämpiössä\njäähyväiskemut, joihin hänen ihailijansa olivat lukuisasti\nkokoontuneet. Th. Rein piti kunniavieraalle puheen, mainiten kuinka\nSuomalainen ooppera oli äkkiä syntynyt niinkuin Pohjolan kevät puhkeaa\nkukoistukseen ja kiittäen laulajatarta siitä että hän oli käyttänyt\ntaivaan lahjottaman kykynsä suomalaisen taiteen palvelukseen. --\nHyvästijättö-näytäntö 15/3, jonka ohjelman muodostivat: kolmas näytös\nUnissakävijästä, neljäs Faustista sekä Dinorah-kohtaukset, tuli samoin\nkuin laulajattaren ensi ilta loistavaksi kunnianosotus-tilaisuudeksi.\nJoka lippu oli myyty ja tunnelma semmoinen kuin ainoastaan\nkukkuroillaan täydessä huoneessa saattaa kehittyä. Kun laulajatar illan\nkuluessa tavan takaa oli huudettu esiin, annettiin ja heitettiin\nhänelle lopussa kymmenkunta kukkakimppua ja laakeriseppele ja erinäisiä\nkallisarvoisia lahjoja. Niistä oli huomattavin komea kaulavyö ja\nmitaljonki muinaispohjalaista tyyliä (Mellinin tekemä 700 markasta),\njohon oli kaiverrettu sanat: _\"Suomalaisen oopperan ystäviltä\n15/3 1878. Amina. Margareta. Lucia.\"_[118] Sitä paitse venäläinen\nyleisö nytkin antoi useita kultakoristuksia. Viihdyttääkseen yleisöä\ntaiteilijatar Hrimalyn säestäessä lauloi: \"En voi sua unhoittaa poijes\"\nja \"Ah voi kuinka kauhiasti\", ajattelematta että hän siten vain heitti\nöljyä tuleen. Kun salonki vihdoin tyhjeni, töytäsi joukko ihailijoita\nnäyttämölle ja siellä he \"eläköön huutojen kaikuessa\" tuolilla\nkantoivat laulajatarta. Sen jälkeen hän pääsi muuttamaan pukua; mutta\nkun hänen piti lähteä kotiinsa, olivat Nuijan laulajat eteisessä häntä\nvastaanottamassa ja seurasivat häntä laulaen kotia.\n\nMorgonbladetin arvostelija lausui nti Fohströmin Dinorahsta, kuultuaan\nsen toisen kerran hyvästijättö-iltana: \"Laulajattaren esiintyminen\ntässä osassa lienee ilman epäilyksiä huippukohtana kaikesta siitä mitä\nhän täällä on aikaansaanut taidelaulussa ja sulokkaassa esiintymisessä.\nSe lapsekas joskin Meyerbeerintapaisesti hienostettu naivisuus, joka\nnäyttää kuuluvan Dinorahn luonteeseen hänen milloin laulaen milloin\ntanssien leikkiessään varjonsa kanssa, se sai nti Fohströmissä todella\nhurmaavan ilmaisun, jossa tyylikäs täsmällisyys sekä taiteellinen mutta\nsamalla luonteva sulous yhtyivät, ja me luulemme julkilausuvamme\nyleisön yksimielisen ajatuksen, kun me kiitämme siitä että tämä\nkorkeasti kehittyneen lyyrillisen taiteen helmi oli sijotettu\nohjelmaan.\"\n\nAamulla 17/3 oli nti Fohströmin matkustaminen Pietarin kautta\nBerliniin. Silloinkin laulajat kokoontuivat ja lauloivat odotussalissa\nja asemasillalla. Ja niin nuori tenhotar lähti, mutta ulkomaillekin\nhäntä seurasivat kotimaisten ystävien tunteenilmaisut. G. W. Edlundin\ntoimesta lähetettiin Lyybekin kautta Berliniin sähkösanoma, että nti\nFohströmille hänen ensi kerran esiintyessään Berlinissä oli annettava\nkukkakimppu valkoisilla nauhoilla, joihin oli painettu sanat:\n\"Sydämelliset tervehdykset ystäviltä Suomessa\". Tämän laulajatar saikin\n9/4, sinä onnellisena iltana, jona hän ensi kerran esiintyi huoneen\ntäyttävän, valitun yleisön edessä Krollin Teatterissa. Todistukseksi\nettei ylempänä esitetyt kotimaiset arvostelut olleet liioteltuja ja\npuolueellisia otamme tähän H. Truhnin arvostelun Berliner\nTageblattista, joka oli kaikkein maltillisimpia:\n\n\"Johtaja R. Bialin italialaisella oopperalla on merkittävänä uusi,\nmerkillinen menestys. Lauvantaina esiintyi ensi kerran Signora Alma\nFohström, nuori suomalainen neiti ja mainion maestra di bel canto\nHenriette Nissenin oppilas, Aminana Bellinin Somnambulassa. Nti\nFohström on, niinkuin näyttää, vielä hyvin nuori, skandinavilaisesti\nvaaleaverinen nainen ja hänellä on helkkyvä soprano, joka kohoaa\nkolmiviivaiseen es'iin asti. Signora Alma on taitoon nähden täysin\nkypsynyt. Vaikeimmatkin juoksutukset hän leikkien esittää ja -- mikä on\npääasia -- puhtaalla ääntämisellä; toivoisimme vain, että äänen\nväritys, erittäinkin e-ääntiöllä olisi un poco piu oscuro [hieman\ntummempi]; mutta skandinavilaisissa kielissä on merkillisen kirkas e\nyleinen. Jenny Lind osasi kuitenkin vapautua siitä, ja varmaan nti\nFohström vähällä harjotuksella on tekevä samoin. Lukuisa yleisö\nvastaanotti ensikertalaisen erinomaisella mielihyvällä eikä signora\nAlma jäänyt vaille tavallisia suosionosotuksia, kukkienheitot siihen\nluettuna.\" --\n\nSiinä signora Alman ensi voitto ulkomailla. Toisia seurasi; mutta\nmeidän täytyy palata kotimaahan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nVaihtelun vuoksi ja muutoinkin on kertomuksen nyt käännyttävä\npuheosastoon, joka, niinkuin lukijamme muistanee, vähää ennen joulua\nmuutti Helsingistä _Tampereelle_. Täällä annettiin noin neljän viikon\naikana 14 näytäntöä, ensimäinen 20/12 ja viimeinen 21/1. Ohjelmistosta\nsanottakoon vain, että Daniel Hjort, Nummisuutarit, Hellät sukulaiset\nja Kevään oikkuja menivät kukin kaksi kertaa; Viuluniekka, Karkurit\ny.m. yhden kerran. Uusi oli ainoastaan Benedixin 3-näytöksinen _Hellät\nsukulaiset_, jonka Törmänen oli suomentanut. Ylipäätään tamperelaiset\neivät olleet teatterituulella. \"Tulot menevät yhä alaspäin\", Vilho\nvalittaa 12/1, \"Ohdakkeet ja laakeri ja Kevään oikkuja, joka\njälkimäinen suuresti miellytti yleisöä, tuottivat ainoastaan 211 mk.\nEikä Nummisuutaritkaan antanut enempää kuin 286 mk. Toivon kuitenkin\nhuomenna saavamme täyden huoneen, sillä Nummisuutarit näkyy luovan\nitselleen ystäviä väkisinkin.\" -- \"Hellät sukulaiset\", Vilho kirjoittaa\n20/1, \"annettiin täällä perjantaina arvaamattoman suurella\nmenestyksellä. En koskaan ennen ole nähnyt Tampereen yleisöä niin\ninnostuneena kuin nyt, mutta paha kyllä olivat tulot huonot, ainoastaan\n206 mk.\" -- Kaksi viimeistä huonetta oli täynnä, mutta kumminkin\nTampereellakin olo päättyi tappiolla -- menoja oli 685 mk enemmän kuin\ntuloja.\n\nTampereelta seurue muutti _Hämeenlinnaan_, jossa ohjelmisto\nensimäisestä illasta 25/1 alkaen Vilhon äkkinäisen sairastumisen tähden\ntuli aivan toisellaiseksi kuin suunniteltu oli. Hän kirjoittaa näet\nkeskiviikkona 30/1, että hän edellisestä torstaista oli ollut vuoteen\nomana. Hellät sukulaiset oli ilmoitettu, mutta kuitenkin täytyi alottaa\nKarkureilla. Paitse pikku kappaleita esitettiin sitte Daniel Hjort,\nHellät sukulaiset ja Kylänheittiö kukin kaksi kertaa sekä Narcisse\nRameau ja ja Enon rahat kumpikin kerran. Mustalainenkin annettiin kaksi\nkertaa, mutta siitä oli hirmunen vastus; \"Glantz, Törmänen ja hyvä nti\nTötterman ovat niinkuin mustalaiset juosseet talosta taloon\" kysymässä\npianoa lainaksi. -- Runebergin syntymäpäivänä 5/2 oli ohjelma laadittu\ntilaisuuden mukaan. Siinä vaihteli kuvaelmia tanssi- ja laulunumerojen\nkanssa. -- Näytäntöjen luku oli täälläkin 14; viimeinen 20/2. Tulot\nolivat yleensä huonot, joten Hämeenlinnankin \"sesjuuri\" päättyi noin\n1,000 mk:n tappioon.\n\nTäältä seurue suuntasi matkansa _Turkuun_ ja siellä sitä kohtasi\nmenestys, joka oli omansa virkistämään näyttelijäin mieliä. Ensi iltana\n24/2 annettiin Enon rahat eikä ainoastaan huone ollut hyvä, vaan\narvostelijatkin olivat tyytyväisiä esitykseen. Jälkimäiset tunnustivat,\nettä seurue niinä kolmena vuotena, joina se oli pysyttäytynyt kaukana\nTurusta, oli kunnioittavasti edistynyt. \"Kokonaisuuden yli\", Nervander\nlausui, \"lepäsi tasaisuus, joka kiitettävällä tavalla koetti korvata\nillusioonia, huvinäytelmän henkilöt olivat kaikki selväpiirteisesti\nkäsitetyt ja muutamat esitettiinkin varsin hyvin.\" -- Kylänheittiö meni\n27/2 ja 3/3. \"Esiintyjät saivat osakseen vilkkaita suosionosotuksia\",\nsama arvostelija kirjoittaa, \"ja enimmän nuori, lupaava näyttelijätär\nnti Aalberg, joka huudettiin esiin sekä kolmannen että neljännen\nnäytöksen jälkeen.\" -- Kiven näytelmistä esitettiin Lea 1/3 ja 17/3 ja\nsai nti Avellan täyden tunnustuksen nimiroolin suorituksesta, Kihlaus\nkerran ja Nummisuutarit kolme kertaa (6/3, 10/3, 14/3). Viimemainitusta\nNervander laati seikkaperäisen selostelun ruotsinkieliselle yleisölleen\nja sen jälkeen laajan arvostelun esityksestä, josta otamme pääkohdat:\n\n-- \"Nummisuutarit on annettu kaksi kertaa hyvin lukuisalle yleisölle.\nEsitys ansaitsee oikeutettua kiitosta; miltei kaikki roolit\nsuoritettiin todenperäisesti ja luontehikkaasti. Hra Leino, joka\nnäytteli Eskon kaikkea muuta kuin helppoa osaa, osotti yhtä viehättävää\nkäsitystä itsepäisen kunnon miehen luonteesta kuin kiitettävää,\ntaiteellista malttia esityksessä ilman että hän sentähden olisi\narastellut hullunkurisissa olosuhteissa. Hra Kallion Sepeteus on hänen\nparhaimpia roolejaan ja hän on siitä luonut pysyvän tyypin. Hra Vilho\non niinikään oivallinen Topias, joskin hän enemmän kuin tarpeellista on\nmuistuttaa luomaansa mestarillista kraatarin tyyppiä Kihlauksessa. Hra\nBöök teki Mikko Vilkastuksesta mitä eloisimman, reippaimman ja\niloisimman velikullan. -- Yhteisnäytteleminen, millä mainitut neljä\nnäyttelijää suorittivat useat kohtaukset, ei jättänyt ankarimmallekaan\nkritiikille mitään toivomista ja häiriintymättömällä nautinnolla on\nkauvan muistissa säilytettävä heidän pienimpiin piirteisiin saakka\nuskollinen, perin koomillinen esityksensä esim. mainiosta\npuumerkkikohtauksesta ensimäisessä näytöksessä. Nti Savolainen teki\nsangen hyvin kun oli niin maltillinen ankaran ja toimeliaan Martan\nroolissa. Nti Aalberg oli yhtä kaunis kuin lystikäs jotenkin\nproosamaisen nuoren morsiamen esittäjä eikä Lundahlin Karrikaan\nkaivannut luonnontodellisuutta. Sivuosatkin näyteltiin enimmäkseen\nhyvin, joten näytäntö tuotti katsojalle paljo hupia. -- -- [Nähtävästi\noli yleisössä kuitenkin semmoisia, joista näytelmä oli 'raaka', sillä\nniitä varten kai huomautetaan:] Jos suuri yleisömme olisi nähnyt\nHolbergin komedioja, esim. Lapsivuode-huoneen, esitettävän\nKööpenhaminan kuninkaallisessa teatterissa taikka Molièren Lääkäri\nvastoin tahtoansa Parisissa melkein sanoisimme Europan teatteriyleisön\nvaliojoukolle, silloin varmaan ja ilman epäilyksiä hullunkurisen ja\n'raa'an' läpi Kiven komediassa havaittaisiin se humoristinen,\ntosi-inhimillinen ja hyvä, joka siinä virtaa jopa runsaamminkin kuin\nsuurten mestarien Holbergin ja Molièren luomissa burleskimaisissa\nkuvauksissa tanskalaisista ja ranskalaisista kansankohtauksista!\" --\n\nPaljo vähemmän tunnustusta annettiin, niinkuin ymmärrettävissä on,\nDaniel Hjortin esityksestä, kun se näyteltiin 13/3 ja 20/3, ensi\nkerralla täpötäydelle (939:60 mk, suurin tulo koko aikana), toisella\nhyvälle huoneelle. Yleisvaikutus oli tosin niin hyvä, ettei lainkaan\nmoitittu että tämä murhenäytelmä oli liitetty ohjelmistoon, mutta silti\nhavaittiin runsaasti puutteellisuuksia. Muitten edelle asetettiin rva\nAspegren ja nti Avellan. Katrista Nervander sanoo ei koskaan nähneensä\nyksilöllisempää kuvaa kuin rva Aspegrenin luoma, jossa oli voimaa ja\nsyvyyttä ja myötänsä tempaavaa totuutta ja joka ylipäätään oli etevintä\nmitä nuori seurue oli kyennyt tuottamaan. Nti Avellan osotti, että hän\nei tyydy ennen kun on saanut itselleen selväksi esitettävänsä henkilön\nja hän olikin hyvällä tiellä antamassa historiallisen kuvan Sigrid\nStålarmista, joskin syventyminen ei ollut riittävä ja tunnetta oli\nkuuleminen enemmän kuin mietiskelyä.\n\nDaniel Hjort-näytäntöjen välillä oli 15/3 oikea uutukais-ilta.\nSilloin näyteltiin Bartholdus Simoniksen ja Lallin tekijän kolmas\nhistoriallinen näytelmä _Raatimiehen tytär_, jonka romanttinen toiminta\ntapahtuu Turussa 1509, jolloin tanskalaiset ryöstivät kaupungin ja\ntuomiokirkon. Päärooleissa esiintyivät: Kivekäs -- Otto Rud (ainoa\nhistoriallinen henkilö), Böök -- Rolf Jute, nuori tanskalainen ritari,\nnti Avellan -- Barbro, raatimiehen tytär, Lundahl -- Antero Suurpää,\nraatimies Turussa. Vilho kirjoittaa siitä 18/3: \"Jahnssonin\ndraamallinen kuvaus, Raatimiehen tytär, teki, kuten jo ennalta\npelättävä oli, melkein fiaskon. Ihmiset istuivat jäykkinä kuin kannot.\nAinoastaan viimeiselle näytökselle taputettiin käsiä, ja tekijä\nhuudettiin esiin, luullakseni uteliaisuudesta taikka ilkeydestä. Itse\nnäytteleminen kävi keskinkertaisesti. Nunnain laulut, ukkoset, salamat\nja tulipalot menivät hyvin; mutta Jahnsson on taas suuttunut teatteriin\nja heittää koko fiaskon näyttelijäin niskoille. Ihmeellistä kyllä hän\nvaatii meitä kuitenkin antamaan näytelmänsä uudestaan. Sitä paitse hän\nahdistaa minua tekijäpalkkiosta, jonka arvelee noin 200 markaksi. Illan\ntulo nousi noin 500 markkaan. Kihlaus [jälkinäytelmänä] miellytti\nsuuresti.\" -- \"Sunnuntaina [17/3] oli tulo 600 mk. Näytäntö kaikin\npuolin onnistunut: Lea meni jalosti, Kalatyttö kiitettävästi,\nMustalainen mainiosti. Yleisö erinomaisen tyytyväinen.\" --\n\nNähtävästi oli aikomus ollut viipyä ainoastaan kuukauden Turussa ja\nsitte matkustaa Poriin, mutta tätä Vilho kirjeessään vastustaa:\n\n\"Tuo Porin matka minua melkein hirvittää. Keli on tätä nykyä semmoinen,\nettei kelpaa reki eikä rattaat. Terve ruumis semmoisen retken kestänee,\nmutta minä poloinen pelkään jääväni tielle. Mutta huolimatta minusta\ntai muista yksityisistä, eiköhän olisi paras pysyä täällä niin kauvan\nkun yleisö käy teatterissa. -- Matka tällä ajalla ja kelillä tulee\nteatterille kovin kalliiksi, arvaamattoman kalliiksi, jos matkan vaivat\nsairastuttaisi näyttelijöitä. Toiselta puolen katsoen, mikä hyöty että\nsaadaan kauvemmin näytellä oikealla ja avaralla näyttämöllä ankaran\nkritiikin alla! Emmekä me Porissa millään keinoin saa niin hyviä tuloja\nkuin meillä on ollut täällä.\"\n\nTositeossa seurue jäi Turkuun huhtikuun keskivaiheille; viimeinen\nnäytäntö oli 14/4. Loppuajan näytännöistä tarjosi vain 24/3 annettu\nohjelmistolle uutta, nimittäin V. Hugon murhenäytelmän _Angelo_, Tuokon\nsuomentamana. Naiselliset pääroolit Katarina Bragadini ja Tisbe olivat\nnti Avellanin ja rva Aspegrenin käsissä ja esitettiin sangen\nansiokkaasti. Edellisestä sanotaan Å. P:ssa, että hän lupaa kehittyä\nsuomalaisen näyttämön koristukseksi. Miehiset roolit, Böök -- Rodolfo\npoisluettuna, jäivät sitä vastoin kokonaan varjoon. -- Huhtikuulla\nmainittakoon vain Preciosa, joka meni kolme kertaa tavallisella\nmenestyksellä. Yhdessä näistä näytännöistä tapahtui ikävä \"skandaali\",\njohon Turun lehdissä nähdään viittauksia. Eräs nuori näyttelijä astui\nnäet näyttämölle semmoisessa tilassa, että katsojat kohta huomasivat\nhänen nauttineen liiaksi väkeviä. Asianomainen rankaisi itseänsä\neroamalla seurueesta. Vilho, jota johtajana syytettiin asiasta,\npuolusti itseään sillä että hän, kun hänellä itsellään oli rooli\nkappaleessa, ei tiennyt asiasta ennen kun se oli tapahtunut. --\nTavalliset läksiäiskekkerit pidettiin seurueelle teatterin lämpiössä\n17/4 ja esiintyivät siinä puhujina tri A. W. Jahnsson, pastori K. R.\nMalmström sekä maisteri A. Malmgren. Vielä on tältä Turussa käynniltä\nmerkittävä, että silloin seurueeseen tuli _Axel Ahlberg_, josta aikaa\nvoittaen oli kehittyvä yksi teatterin etevimpiä näyttelijöitä. Ahlberg\noli Turussa syntynyt, merikapteenin poika ja ylioppilas v:lta 1872.\n\nViipyminen Turussa teki että seurue 23/4 saattoi meritse Ilma-laivalla\nsuorittaa matkan _Poriin_. Erinäiset seikat -- luultavasti täytyi\nlaivan lähtemistä odottaa -- vaikuttivat kumminkin, että viimeisen\nturkulaisen ja ensimäisen porilaisen näytännön välillä kului 12 päivää;\njälkimäinen oli näet 26/4, jolloin melkein täydelle huoneelle\nesitettiin Ohdakkeet ja laakeri sekä Onhan pappa sen sallinut.\nEnnestään tiedämme että Porissa rakastettiin isoja kappaleita ja\nenimmäkseen niitä annettiinkin. Nummisuutarit meni kaksi kertaa ja\nsamoin Kylänheittiö, Angelo, Aksel ja Walborg ja Daniel Hjort; yhden\nkerran sitä vastoin meni kukin seuraavista koko illan näytelmistä;\nHellät sukulaiset (Ida Aalbergin hyväksi), Sirkka, Konkurssi, Katarina\nHoward ja Oma Toivoni sekä ainoa ohjelmistolle uusi Törmäsen suomentama\nHostrupin 4-näytöksinen huvinäytelmä _Maantien varrella_ (Eventyr paa\nfodreisen). Kaikkiaan oli näytäntöjen luku 19, ja viimeinen tapahtui\n14/6.\n\nKirjeistä poimimme pikkutietoja. Hellät sukulaiset sujui kolmen\nlisäharjotuksen jälkeen mainiosti ja miellytti suuresti; vilkasta\nsuosiota osotettiin Vilholle, rva Lundahlille ja tietysti\nresetinsaajalle, nti Aalbergille, joka sai kaksi kukkakimppua. Toinen\nnäistä oli varustettu punaisilla nauhoilla ja ruotsinkielisellä(!)\nomistuskirjoituksella, ja oli siihen kiinnitetty 700 markkaa sisältävä\nkirjekuori. Illan tulo oli 312 mk. Muutoin tuotti Nummisuutarit ensi\niltana 342, toisena 317, ja Kylänheittiö toisella kerralla 321 mk.\nAngelossa nti Avellan erittäin miellytti yleisöä, niin että sai\nkukkakimpun. -- Axel Ahlbergista Vilho sanoo toivovansa paljon hyvää.\n\"Hän käsittää tehtävänsä varsin järkevästi. Kun hän vain saisi hyvän\nohjauksen kielessä ja lausumisessa.\" Schillerin Rosvoja -- Törmänen oli\nsuomentanut näytelmän -- harjotettiin ahkerasti, mutta Vilhon mielestä\noli paras lykätä sen näytteleminen, jotta esitys tulisi kypsemmäksi.\nPorissa oli nyt seurueen hartaana apumiehenä ja tukena rahastonhoidossa\ny.m. maisteri Oskar Hynén, joka erinäisistä kirjeistä päättäen näyttää\nsuurella huolella ja vaivojaan säästämättä valvoneen teatterin parasta.\nLopputulos oli kuitenkin huono, niin että apua tarvittiin Helsingistä\nasioiden selvittämiseksi.\n\nNäytäntöjen päätyttyä seurue hajosi kesälomalle, jälleen alottaakseen\ntoimensa Kuopiossa heinäkuun keskivaiheilla.[119]\n\n       *       *       *       *       *\n\nJätimme lauluosaston silloin kun Alma Fohströmin vierailu 15/3 oli\npäättynyt; nyt on katsottava millaiseksi loppupuoli kevätkautta sille\nmuodostui. -- _Ida Basilier_ oli, syksyllä ja talvella laulettuansa\nEnglannissa ja Norjassa, Hankoniemen kautta 9/3 saapunut Helsinkiin.\nSyystä kun Mozartin _Don Juania_ harjotettiin, lykkääntyi kuitenkin\nlaulajattaren ensi esiintyminen 21 p:ään, jolloin annettiin Sevillan\nParranajaja Kiljander -- Figaron hyväksi. Rosinaa tervehdittiin,\nniinkuin aina, esiinhuudoilla ja kukilla. Näytäntö uudistettiin vielä\n24/3, jonka jälkeen 25/3 esitettiin kohtauksia Taikahuilusta ja\nStradellasta. Sitte vasta, 27/3, tuli Don Juanin kauvan valmistettu ja\nodotettu ensi ilta. -- Huone oli täpösen täynnä, ja ilolla yleisö\njälleen oli todistajana läsnä, kun Suomalainen teatteri leikkasi\nkauniin voittolaakerin. Sillä pelkillä kotimaisilla voimilla\nsuoritettiin tämä säveltaiteen mestariteos tavalla, jota kannatti\nverrata monen paljo suuremman näyttämön esitykseen. Se oli kunniakas\nilta suomalaiselle oopperalle ja hyvin ansaittuja olivat\nsuosionosotukset, joita tuhlaamalla jaettiin päähenkilöille Bruno\nHolmille -- Don Juan ja neideille Ida Basilier -- Zerlina, Naëmi Ingman\n-- donna Elvira ja Lydia Lagus -- donna Anna sekä Hrimalylle.\nSivuosissa esiintyivät Bergholm -- Leporello, Vuorio -- don Ottavio,\nJ. E. Cajanus[120] -- kuvernööri.\n\nKun ooppera oli annettu neljä kertaa korotetuilla ja kerran (2/4)\ntavallisilla hinnoilla, kohtaamme Morgonbladetissa B:n kirjoittaman\nseikkaperäisen arvostelun, josta otamme seuraavat piirteet:\n\nHolm, joka kuukauden ajan Pietarissa etevimpäin italialaisten\nlaulajain[121] johdolla oli tutkinut rooliansa, oli ensimäisinä iltoina\nsekä laulussa että näyttelemisessä hieman epävarma, mutta ilta illalta\nhän suoritti ylen vaikean tehtävänsä tasaisemmin, hienommin ja\njohdonmukaisemmin. Laadultaan erinomaisen hieno ja luontehikas\nkvartetti ensi näytöksen toisessa kuvaelmassa ja vielä enemmän toisen\nnäytöksen yhteislaulu todistivat tämän parhaiten; kummassakin kohdassa\nhavaitsi, kuinka hyvin Holm kykeni esittämään Mozartin nerokasta\nluonnekuvausta rohkeasta aatelismiehestä, hän kun joka hetki hallitsi\nyhtä hyvin muut äänet kuin myöskin kiitettävällä tavalla draamallisesti\nkoko situatsionin. Tämmöiset ansiot yhdistyneinä luonnon antamaan\nihanaan ääneen, vartaloon ja olentoon oikeuttavat asettamaan hänen Don\nJuaninsa hyvin korkealle. -- Nti Basilierin ranskalainen koulu tuli\nsiellä täällä kuuluviin, mutta siitä huolimatta oli hänen laulunsa\nhienosti vivahdutettua ja tunnelmallisesti sopusointuista. Oikea helmi\noli esim. aaria, jolla Zerlina koetti viihdyttää Masetton vihaa. -- Nti\nLagus oli varsin etevä donna Annana. Ihanat sävelet, jotka tulkitsevat\nkainon, jalon tytön tuskaa, alakuloisuutta ja vihastusta, saivat tosin\nlaulajattaren ponnistamaan kaunista ääntään, mutta siinä ei ilmaantunut\nmitään häiritsevää, eikä ole kuulunut kuin yksimielinen tunnustus siitä\ntavasta, jolla hän esitti loistavan resitatiivin ja aarian ensi\nnäytöksen toisessa kuvaelmassa sekä donna Annan viimeisen aarian. --\nNti Ingman oli oikein käsittänyt tehtävänsä, joka on oopperan\nvaikeimpia. Todellisella tyydytyksellä kuultiin Elviran ensimäinen\naaria ja hänen äänensä oli vaikuttavasti osallisena ihanassa\nsekstetissä kolmannen näytöksen lopussa. Vihdoin vakava tunnelma hänen\nkehotuksessaan Don Juanille viime näytöksessä oli olosuhteiden mukainen\nja tuotti osalle jalon, sovinnollisen ilmeen. Leporellon osa ei sopinut\nBergholmille, eikä Vuorio, kokematon kun oli näyttämöllä, voinut\ntyydyttää Ottaviona, mutta edellisen laulun nuhteettomuus ja\njälkimäisen kaunis, sulava ääni teki kuitenkin miellyttävän\nvaikutuksen. -- Hrimalylle tuli erityinen kiitos hänen työstään, joka\noli hyvä näyte taiteellisesta kyvystä ja väsymättömästä tarmosta.\n\nEräs sairaustapaus häiritsi näytäntöjen tasaista menoa. Yksi näytäntö\njäi kokonaan antamatta, 7/4 esitettiin kohtauksia Don Juanista ja\nTaikahuilusta sekä Jeannetten häät ja vasta 10/4 ja 14/4 meni taas Don\nJuan, välissä 12/4, Hrimalyn hyväksi, Juutalaistyttö. Tämän näytännön\nlopussa ansiokas orkesterinjohtaja tuli huomattavan kunnianosotuksen\nesineeksi. Hänelle annettiin kukkakimppuja (yksi johtokunnalta), kaksi\nlaakeriseppelettä (toinen orkesterin jäseniltä) ja kultasormus\n(oopperan taiteilijoilta). -- Nämä näytännöt olivat viimeiset\npääsiäisen edellä.\n\nTähän pistämme otteen eräästä Emilie Bergbomin kirjeestä nti\nElfvingille (24/4):\n\n-- \"Hupaista oli että puheosasto erosi Turusta niinkuin tapahtui;\ntaloudellinen tulos tosin ei ollut loistava, mutta parempaa ei voisi\nmissään odottaa näinä vaikeina aikoina. Kumminkin voidaan tästä lähtien\nTurku aina ottaa lukuun. -- Olemme puolestamme tyytyväiset, ja sinun\nansiosi on että teatteri tuli Turkuun. -- Toukokuun keskivaiheilla\nKaarlon täytyy matkustaa Poriin sopimaan palkkaehdoista; luultavaa on\nettä moni tulee sanomaan: 'minä eroan', sillä mahdotonta on antaa\npalkkavaatimusten nousta kuinka korkealle tahansa. Velat kasvavat ja\nmeidän täytyy entistä enemmän sovittaa suu säkkiä myöten. Totta kyllä\nvoidaan sanoa, että ooppera nielee enemmän kuin puheosasto,\nmutta muistettava on jälkimäisen suuri kannatus; mutta ovathan\npuhenäyttämönkin menot suuremmat kuin sen tulot. -- Hyvin ikävä oli\nTörmäsen eroaminen, hän on melkein korvaamaton -- niin näppärä ja hyvä\nhän on suomentajana. Näyttämöllä hänen sijansa on helposti täytetty,\nmutta kuinka vaikea on saada hyviä käännöksiä, sitä et arvaakaan. --\nSanomista olet nähnyt, että Hrimaly on mennyt ruotsalaisten puolelle!\nSamalla aikaa kun hän neuvotteli heidän kanssaan, hän vakuutti että\nhän ei mitenkään voisi menetellä niin! 'Ainoastaan jos hän olisi\nsaksalainen taikka juutalainen', se voisi tulla kysymykseen. -- Annan\nhänen suurelle kyvylleen täyden tunnustukseni, mutta kumminkaan en tule\nkaipaamaan häntä, sillä koko kevätkauden hän on ollut ikävänlainen.\nVahinko että Vilho on niin kivuloinen ja saamaton; mitä luonteeseen\ntulee on hän kumminkin jalompi ja parempi kuin useimmat muut. Vaikka\nhän on niin monta vuotta ollut johtajana ja usein ollut pakotettu yksin\npäättämään asioista, ei hän sittenkään ole tullut sille tyrannimaiselle\nja itsevaltiaalle kannalle, jolle niin helposti asettuu täällä\nteatterissa. Vilhon hyvät puolet pistävät silmään kun vertaa häntä\ntoisiin ja erikoisesti on ollut niin laita verratessa häntä Hrimalyyn.\n-- Ikävä että kaikki taas on lykätty viime hetkeen; 29/4 on kokous,\njossa päätetään tulevaisuudesta. Kaarlo tahtoo kovin matkustaa\nulkomaille ensi vuonna ja siinä tapauksessa ei kaikki voi olla niin\njärjestettyä kuin nyt.\" --\n\nPääsiäisen jälkeen alettiin 22/4 Juutalaistytöllä, jossa Lydia Lagus ja\nNavrátil herättivät yhä lämpimämpää myötätuntoisuutta. Sairaustapauksen\ntakia esitettiin 26/4 Martha; mutta 28/4 ja 30/4 sekä 2/5 jälleen Don\nJuan. Keskimäinen näistä näytännöistä annettiin Bruno Holmin hyväksi;\nhuone oli hyvä, ja tyytyväinen yleisö ilmaisi runsain määrin suosiotaan\nlaulajalle. Jopa ojennettiin hänelle ensimäinen laakeriseppelekin.\nJuutalaistyttö seurasi 5/5, ja 10/5 annettiin Lydia Laguksen hyväksi\nnäytöksiä (2, 3, 4) samasta oopperasta sekä yksi näytös (2)\nNoita-ampujasta. Yleisö oli lukuisa, ja \"nti Lagus, joka Rachelina sekä\nAgathana oli oikein haltioissaan ja sai kuulijat innostumaan,\nhuudettiin esiin lukemattomia kertoja sekä sai vastaanottaa\nlaakeriseppeleen ja kukkavihkoja. Yhdessä näistä oli rahalahja -- vähän\nlisää matkakassaan sitä ulkomaanretkeä varten, jolle laulajatar\npiakkoin aikoo lähteä\" (U. S.). --\n\nIda Basilier, joka näinä viikkoina oopperanäytäntöjen lomissa oli\nantanut jäähyväiskonsertteja eri kaupungeissa, oli jälleen saapunut\nHelsinkiin. Täällä hän 12/5 ensi kerran kuulutettiin avioliittoon\nkunink. valtuusmiehen, toimittaja Johan Magelsenin kanssa Kristianiasta\nja samana päivänä hän vielä kerran esiintyi Margaretana Faustissa, joka\nsilloin esitettiin 43:nnen kerran (28:nnen kerran nti Basilierin\nkanssa) -- mikä näytäntöluku on korkeampi kuin mitä ainoakaan ooppera\ntaikka puhedraama meillä oli kolmessa vuodessa saavuttanut. Huomattava\nnäytäntö oli myöskin 14/5, jolloin annettiin kohtauksia Faustista,\nNoita-ampujasta ja Juutalaistytöstä, ja Navrátil (niin silloin\nluultiin!) lauloi viimeisen kerran suomalaisella näyttämöllä. Yleisön\nhyvästijättö etevälle taiteilijalle, jonka esityksessä aina oli\nhavaittu \"totuutta ja eloa\" ja joka täysin määrin oli ansainnut\noopperamme ystävien kiitollisuutta, oli varsin sydämellinen. Näytännön\nlopussa hän kymmenkunta kertaa huudettiin esiin ja orkesterin\ntoitottaessa hänelle ojennettiin laakeriseppele, jonka sinivalkoisissa\nnauhoissa oli kirjoitus: _Josef Navrátilille kunnioituksella ja\nkaipauksella Suomalaisen oopperan ystäviltä 14/5 1878_ sekä luettelo\nniistä 15:stä osasta, jotka hän täällä oli esittänyt: _Manrico,\nEdgardo, Stradella, Ernani, Faust, Florestan, Raoul, Lyonel, Robert,\nAlmaviva, Tamino, Max, Arthur, Elvino, Eleazar_. Samalla hänelle\nannettiin muistoksi kaunis albumi, jossa oli Suomalaisen teatterin\njäsenten ja lähimpien ystävien muotokuvia sekä valokuvia Helsingin\nkaupungista. Näytännön jälkeen kokoontuivat teatterin lähimmät\nnäyttämölle, missä A. Almberg lämpimin sanoin esitti vieraan maljan,\nvieraan, jota ei enää vieraana pidetty, sillä hän oli oppinut\nymmärtämään meidän harrastuksiamme ja oli niiden hyväksi uhrannut\nparhaat voimansa -- ei palkan edestä, vaan hengenheimolaisena ja\nystävänä. --\n\nVaikka kevätkausi läheni loppuansa, oli uusi ooppera valmistuksen\nalaisena, nimittäin Donizettin _Don Pasquale_. Kun Don Juan (niinkuin\nluultiin!) oli annettu viimeisen kerran 19/5, oli tämän sävelteoksen\nensi ilta 22/5 ja esiintyivät siinä: Ida Basilier -- Norina, Pesonen --\nDon Pasquale, Holm -- Malatesta ja Himberg -- Ernesto. Näytäntö sujui\noivallisesti, tunnelman ollessa eloisa ja riemuisa. \"Ida Basilier oli\nmitä parhain Norina, hienon kujeikas ja vilkas näyttelemisessään ja\nsäteilevän helmeilevä laulussaan. Holm esitti tohtorin osan con amore\nja loisteli italialaisessa laulutaituruudessa. Pesosen tyven\nnaurettavaisuus ansaitsi tunnustusta ja Himbergin kaunis ääni vaikutti\nmiellyttävästi.\" -- Don Pasquale meni sitte kolme kertaa peräkkäin, 24,\n26 ja 28 p., mutta 30/5 tuli lukuisista pyynnöistä kaikkein viimeinen\nDon Juan-näytäntö.\n\nDon Pasquale oli Morgonbladetin arvostelijan (Alpha) mukaan -- kiitos\nolkoon Ida Basilierin mestarillisen esityksen -- asetettava\ntäydellisimmän rinnalle mitä lauluosasto oli aikaansaanut. Nti\nBasilierin Norina oli samanlaatuinen ja yhtä viehättävä kuin hänen\nRosinansa Sevillan Parranajajassa ja Mariensa Rykmentin tyttäressä.\nKaikki nämä roolit olivat hänen luontonsa mukaisia ja taiteellisesti\nharvinaisen täydellisiä niin näyttelemiseen kuin lauluun katsoen. --\nSamana päivänä 31/5 kun oopperaa tähän tapaan arvosteltiin, esitettiin\nse viimeisen kerran, ja Ida Basilier lausui tai oikeammin lauloi\nsilloin jäähyväisensä yleisölle. Vaikka syystä toivottiin ettei tämä\nilta ylipäätään olisi viimeinen, jona häntä kuultaisiin, laulajatarta,\njoka laulunsa mahdilla oli niin syvästi tunkenut kansalaistensa\nsydämiin, oli se sittenkin viimeinen, jona Ida Basilier esiintyi\nulkonaisestikin suomalaisena taiteilijana, sillä ei täyttä kahta\nviikkoa myöhemmin (12/6) hän vietti häänsä norjalaisen sulhasensa\nkanssa. Ei siis ihme että oopperan ystävät avasivat sydämensä muuttoon\nvalmistautuvalle \"laululinnulle\", joka heleällä äänellään oli saanut\nsuomalaisen lyyrillisen näyttämön syntymään ja sitten lähes kymmenkunta\nvuotta uskollisesti sitä tukenut. Kun itse ooppera lämpimien\nsuosionosotusten säestämänä oli sujunut loppuunsa, alkoi varsinainen\nkunnioituksenmyrsky. Kun näyttämö oli peitetty kukkakimpuilla, Kaarlo\nBergbom soittokunnan toitottaessa astui esiin ja antoi laulajattarelle\nlaakeriseppeleen sinivalkoisine nauhoineen, joihin oli painettu sanat:\n_Ida Basilier 1870-78. Jeannette, Agatha, Leonora, Rosina, Martha,\nMarie, Margareta, Leonora, Violetta, Valentine, Isabella, Yön\nkuningatar, Zerlina, Norina_ --\n\n    _Anna luoja, suo Jumala,\n    Anna onni ollaksesi,\n    Hyvin ain' eleäksesi_.\n\nSen jälkeen Richard Faltin ojensi laulajattarelle suuren kukkavihkon\nsäveltaiteilijain puolesta sekä T. Hahl, A. Hagman ja E. G. Palmén\nsuuren, kauniin, Hjalmar Munsterhjelmin maalaaman suomalaisen\nmaisemataulun, joka kunnialahja oli ostettu oopperan ystävien kesken\nkerätyillä rahoilla uuden kodin koristukseksi. -- Kun yleisö oli\npoistunut, oopperan jäsenet ja läheiset vielä kokoontuivat näyttämölle\nmaljojen ääreen. Siinä Palmén esitti \"meidän Idan\" ja Hagman Norjan,\nhänen uuden kotimaansa, maljan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNäyttämöllinen vuosi oli siis jälleen kulunut umpeen -- eikä\noopperasesonki suinkaan ollut vähimmän loistavia, vaikka se ja koko\nsuomalainen teatteriyritys vuotta ennen, tulevaisuutena ollen, oli\nnäyttänyt niin toivottomalta. Ettei vuosi mitenkään olisi voinut tulla\ntaloudellisestikin loistavaksi, riippui ajan laadusta ylipäätään. Ajat\nolivat näet huonot, jopa \"kovat\", Venäjän ja Englannin välisen sodan\nuhka ja pelko oli yleinen ja niin suuri, että se tuntuvasti vaikutti\nyleisön elämäntapoihin, varsinkin kun taloudellinen ahdinkokin\nkaikkialla oli huomattavissa.\n\nVuoden tilinpäätöksestä annettakoon seuraavat tiedot:\n\nTulojen puolella on merkittynä: valtioapu 24,000, oopperanäytännöistä\n79,413:71, konserteista 889:46 ja puhenäytännöistä 50,305:53, se on\nyhteensä 154,608:70 markkaa; menojen puolella taasen oopperaosaston\npalkat ja palkkiot 103,459:39, puheosaston 35,651:98, oopperan\nkustannukset 56,275:98, puheosaston kustannukset 32,177:35, se on\nyhteensä 227,564:70 markkaa. Erotus menojen ja tulojen välillä teki\nsiis 72,956, ja kun siitä lasketaan kannatus (35,700), josta tuskin\nkaikki saatiin sisään, voimme laskea tappion olleen läheltä 40,000\nmarkkaa.\n\nAikoja ennen kun tilinpäätös tuli tunnetuksi, oli luonnollisesti\nsisäänjätetty anomus valtioavusta, sillä 14 p. heinäk. 1874 ja 13 p.\nkesäk. 1877 myönnettyjen apurahojen aika oli umpeen kuluva 1878 vuoden\nmukana. Tällä kertaa pyydettiin kahdeksi seuraavaksi vuodeksi 35,000\nmarkkaa vuodelta, se on yhtä paljo kuin Ruotsalainen teatteri oli viime\nvuosina saanut [12,000 orkesteria ja 12,000 näyttämöä varten sekä\n3,000 keisarillisesta aitiosta ja 8,000 mk kenraalikuvernöörin\nmääräyksen mukaan käytettäväksi]. Vastaus anomukseen on päivätty 10 p.\nheinäk. 1878 ja sisältää, että valtioapua myönnettiin kummallekin\nteatterille 24,000 markkaa vuodessa, jonka lisäksi tuli 8,000 markkaa\nkenraalikuvernöörin määräyksen mukaan käytettäväksi _tasan_ molempien\nnäyttämöjen hyväksi. Tämä osottaa hallituksen vihdoinkin tulleen sille\nkannalle, että se tahtoi jakaa samalla mitalla kummankin kieliselle\nteatterille ja lienee se pidettävä rauenneen fusioonipuuhan tuloksena.\n\nEmilie Bergbomin kirjeestä tiedämme, että oopperaosaston kannattajat\n29/4 pitivät kokouksen neuvotellakseen oopperan tulevaisuudesta. Siinä\npäätettiin supistaa lyyrillistä näyttämöä niin, ettei enää koko\nnäytäntökautena annettaisi oopperanäytäntöjä vaan ainoastaan,\nasianhaarain mukaan, lyhyempiä tai pitempiä jaksoja. Tähän vaikutti jo\nmainittu sodan pelko ja toiseksi se että useat seurueen jäsenet olivat\nilmoittaneet aikomuksensa jonkun osan vuotta jatkaa opintojaan\nulkomailla -- niin Bruno Holm ja Passinen sekä neidit Ingman ja Lagus.\nSitä paitse Kaarlokin, niinkuin Emilie kirjeessään mainitsi, kaipasi\nvapautta tehdäkseen ulkomaamatkan. -- Kun kokouksen päätös tuli\ntunnetuksi, herätti se oopperan vastustajissa toivon, että siitä\nkiusankappaleesta kokonaan päästäisiin, ja ruotsinmielisissä lehdissä\nkerrottiin huonosti salatulla tyytyväisyydellä, että Helsingin\nyleisön vastedes täytyisi tulla toimeen yhdellä oopperalla (se on\nruotsalaisella), koska toinen (suomalainen) lakkautetaan! Saamme nähdä\nettä tieto oli vähän ennenaikainen.\n\nMuutoin ei tänä vuonna ollut mitään melua, jota kävisi vertaaminen\nedellisen vuoden fusioonipuuhaan, mutta tietysti sovinto sittekin oli\nkaukana. Useat hallituksen jäsenet olivat sangen suosiollisia\nSuomalaiselle oopperalle ja puhuivat vieläkin yksityisesti fusioonista,\nmutta toiset, niinkuin esim. Nordenstam (jota kyllä usein nähtiin\nArkadiassa) pitivät asiaa mahdottomana: \"se olisi kuin sekottaa öljyä\nja etikkaa yhteen!\" Sitä vastoin, niinkuin juuri kerrottiin, valtioavun\njaossa korjaus tapahtui. Jopa olivat jotkut taipuvaisia kääntämään\nsuhteet päinvastoin kuin ennen. Niin Thilén arveli, että ruotsalaisille\nei pitäisi antaa mitään, ja Haartmankin sanoi, että Suomalainen\nteatteri voisi saada molemmat valtioavut, jos se ottaisi ylläpitääkseen\nruotsalaistakin puheosastoa.[122] Tästä huolimatta Ruotsalainen\nteatteri ja yleisö pysyi kuin pysyikin entisellään. Uudessa teatterissa\njatkettiin oopperain antamista, ja oli sitä varten otettu etevä\nlaulajatar Roeske-Lund primadonnaksi (sillä rva Engdahl oli\nopintomatkalla), mutta myöskin Offenbachia pidettiin kunniassa. Kun\nsuomalaisella näyttämöllä annettiin Don Juan, esitettiin ruotsalaisella\nOffenbachin Salametsästäjät. H. D:llä ei ollut moitteen sanaa, vaan\npuhui operetin \"yhtä hullunkurisesta kuin hupaisesta luonteesta\" ja\nsanoi, että musiikki ei kaipaa iloisia, keveitä offenbachilaisia\nsävelmiä; \"sitä vastoin vaivasi esitystä tuntuva käheys\", mutta\nsuosionosotukset olivat vilkkaita ja näyttelijät huudettiin esiin.\nF.A.T. taasen arvosteli, että kappale oli \"jotakin erinomaisen\njokapäiväistä ja halpaa ja ikävää\" -- kolmessa iankaikkisessa\nnäytöksessä tarjotaan mielipuolisuuden rajalla olevaa järjettömyyttä,\njossa teksti kilpailee musiikin kanssa mitättömyydessä ja törkeässä\npilassa -- teatteri turmelee kaiken jalomman taideaistin, on lehden\nloppupäätelmä. Morgonbladetissa asetettiin nämät arvostelut rinnakkain.\n\nPuhenäytännöissä (131) esitettiin 47 kappaletta:\n\n  13 kertaa _Daniel Hjort_;\n  12   \"    Kylänheittiö;\n  10   \"    _Nummisuutarit, Lemun rannalla_, Herkules;\n   9   \"    Mustalainen, Kukka kultain kuusistossa;\n   7   \"   _Lea, Kosijat, Kevään oikkuja_, Preciosa;\n   6   \"   _Kihlaus_, Enon rahat;\n   5   \"   _Karkurit, Silmänkääntäjä_, Ohdakkeet ja laakeri, Natalia\n           ja Nadeschda, Hellät sukulaiset, Sirkka;\n   4   \"   _Setä_, Don Ranudo de Colibrados, Onhan pappa sen sallinut,\n           Puolan juutalainen;\n   3   \"   _Kalatyttö_, Lääkäri vastoin tahtoansa, Ulos ikkunasta,\n           Katarina Howard, Konkurssi, Aksel ja Walborg, Roistoväki,\n           Angelo;\n   2   \"   Viuluniekka, Marianne, Yhdistysjuhla, Työväen elämästä,\n           Haapaniemen hanhenpoika, Remusen kotiripitykset, Kassan\n           avain, Yökausi Lahdella, Marin rukkaset;\n   1   \"   _Raatimiehen tytär_, Kavaluus ja rakkaus, Maria Tudor,\n           Maantien varrella, Narcisse Rameau, Suuria vieraita,\n           Riita-asia.\n\nNäistä on kotimaisia 12, joista 3 (Kevään oikkuja, Setä, Raatimiehen\ntytär) uusia alkuteoksia. Paitse näitä oli ohjelmistolle uusia:\nKarkurit, Katarina Howard, Angelo, Konkurssi, Maantien varrella,\nKylänheittiö ja Ulos ikkunasta, joten uusien luku oli kaikkiaan 10.\n\n\n\n\nVII. Seitsemäs näytäntökausi, 1878-79.\n\n\nPäätös että alkavana näytäntökautena oopperanäytäntöjä\ntoimeenpantaisiin ainoastaan olosuhteitten mukaan vaikutti itsestään\nhajottavasti lauluosastoon. Epävarmuuden tähden siitä erosi melkoinen\njoukko enemmän tai vähemmän tärkeitä voimia. Niin tekivät paitse\nNavrátilia Bergholm, Kiljander ja Lindström, luettelematta muita\nennenkin mainitsematta jääneitä, ja niin tekivät orkesterinkin jäsenet,\nveljekset Hrimaly, veljekset Wanscheit, Swoboda y.m. Kun tämän ohella\ntiedämme, että neidit Lagus ja Ingman ja Bruno Holm olivat aikeissa\nlähteä ulkomaille sekä että kaikki ensimäiset primadonnat olivat omilla\nteillään ilman että he olivat mitenkään sidottuina suomalaiseen\nnäyttämöön -- Ida Basilier oli hää- ja oman kodin perustamispuuhissa,\nEmmy Achté oli kevätpuolella antanut laulajaisia Ruotsissa ja Norjassa,\nsuurella menestyksellä Göteborgissa esiintynyt Leonorana Trubadurissa\nja, sanomien mukaan, lupautunut vuoden lopulla vierailemaan Unkarissa,\nja Alma Fohström vihdoin oli, päätettyään loistavan vierailunsa\nBerlinissä, liittynyt impressario Herrmanin tähtisikermään ottaakseen\nosaa konsertteihin Tanskassa ja Ruotsissa -- kun tiedämme tämän,\nluulisi todella oopperan viimeisen hetken lyöneen. Mutta niin ei\nkummankaan ollut laita. Vielä kerran ja pikemmin kuin luultiinkaan oli\nBergbom kokoava hajaantuneet joukot ja vielä kerran johtava ne\nvoittoon.\n\nKesäkuun keskivaiheilla Bergbom matkusti ulkomaille ensi kerran\nkäydäkseen Parisissa. Seuratessamme häntä tällä matkalla saamme nähdä,\nkuinka hän kaukana kotimaastakin oli teatterihuolien piirittämä. --\nEnsimäinen kirje on Lyybekistä 19/6. Siinä hän kertoo päivääkään\nTukholmassa viipymättä matkustaneensa Ruotsin kautta Kööpenhaminaan.\nSiellä oli ainoa tehtävänsä tavata nti Fohströmiä, joka juuri,\nterveydellisistä syistä, oli eronnut Herrmanin kiertomatkasta.\nKysymykseen milloin hän tulisi vierailemaan näyttämöllämme, laulajatar\nei ollut antanut varmaa vastausta. Hän oli niin väsynyt kevätkauden\nponnistuksista, että ennen kaikkea tarvitsi lepoa. \"Sairaana en tule\nHelsinkiin\", hän oli sanonut, \"mutta jos saan voimani takaisin, tulen\nmielelläni.\" Nti Augusta Fohström, joka aina seurasi sisartaan\ntämän matkoilla, oli arvellut, että syksyn alkupuolta ei ollut\najattelemistakaan, mutta mahdollisesti marras- ja joulukuuta taikka\ntammi- ja helmikuuta. Alma nti oli todella näyttänyt niin\nrasittuneelta, että Bergbom ei ollut raskinut vaatia varmempaa\nvastausta, ja asia jäi siis lopullisesti ratkaisematta. Kahdeksalla\nsivulla kirjoittaja sitte esittää vaihtopuolisia ehdotuksia\noopperasesongin suunnitelmaksi, riippuen siitä tulisiko nti Fohström\nennen vai myöhemmin ja olettamalla että avustusta saataisiin rva\nAchtélta tai nti Lagukselta. Uutena oopperana hän ajattelee Romeota ja\nJuliaa, jos Navrátil saadaan. Koska tämä kuitenkin oli epätietoista,\naikoi hän tiedustella uutta tenoria Saksasta. Puheosastolle hän määräsi\nsuomennettavaksi Bayardin Le gamin de Paris ja Molièren L'avare.\n\nBergbom tuli Parisiin maailmannäyttelyn aikana ja oli hänen sentähden\nvaikea saada asuntoa kohtuullisesta hinnasta. Hotellissa häntä\nnyljettiin kauheasti eikä käynyt paljoa paremmin siinä yksityisessä\nasunnossa, jonka hän, teatterien tähden, ensiksi otti lähellä\nbulevardeja; sitten hän muutti kolmanteen etäisempään paikkaan,\nlohduttaen itseään sillä että oli hyvä jalkamies. Suurkaupungin\nvaikutuksesta hän kirjoittaa:[123]\n\n\"En tiedä olenko veltostunut, mutta täkäläinen liike, elämä, loisto,\njotka tavallisesti häikäisevät vierasta, eivät ole suuresti\nvaikuttaneet minuun. Enemmän kuin loistokkaat bulevardit palatseineen\nkiinnittävät minua toiset paikat, jotka historia on tehnyt\nmerkillisiksi. Tuntuu omituiselta että joka askele palauttaa muistiin\nsemmoisia suuruuden taikka rikoksen tekoja, jotka täyttävät\naikakirjoja. Historia tulee täällä eläväksi. Toivoakseni on ikipäiviksi\nmennyt se aika, jolloin Börnen sanat olivat tosia: Parisi on Europan\nkello, muualla _kuulee_ kellon soivan, täällä _näkee_ kuinka aika\nrientää eteenpäin. Mutta jollei nämä sanat sovikaan nykyaikaan, ovat ne\nkuitenkin olleet sattuvia entiseen nähden.\"\n\n\"Ensi sijassa ovat tietysti teatterit vetäneet huomiotani puoleensa.\nValitettavasti se maksaa paljo, sillä huokeita paikkoja minun on\nmahdoton käyttää nykyisessä troopillisessa kuumuudessa. Olen melkein\njoka ilta ollut teatterissa ja onnekseni nähnyt hyviä kappaleita hyvin\nnäyteltyinä. Niin mitä draamaan tulee; ooppera on heikko, paljoa\nheikompi kuin Berlinissä, Wienissä taikka Pietarissa. Enimmän nautintoa\ntuottaa minulle luonnollisesti Théâtre Français, joka täysin ansaitsee\nmaailmanmaineensa. Mutta aikomukseni on Morgonbladetiin lähettää\nmuotokuvia nykyisestä draamallisesta Parisista ja tahdon sentähden\nvähän odottaa siksi kunnes uudistetuilla käynneillä olen vakaannuttanut\nmielipiteeni\".[124]\n\n-- \"Kirjoitat että Holm oli epävarma. Sitä parempi ettei meidän\ntarvitse kiirehtiä, vaan voimme levollisesti alottaa näytäntövuotemme\nja syksyllä järjestää asiat. Oletan näet varmaan, että Fohström ei tule\nennen kun jouluksi taikka tammikuun alussa. Olkoon miten tahansa, me\nvoimme antaa Lindan kuinka keskinkertaisella henkilökunnalla hyvänsä.\nHannes Hahl ei ole ollut täällä, sillä varmaan olisi hän käynyt\nluonani. Olen näet jättänyt osotteeni Café de la Régence'en ja siellä\nhän kyllä käy niinkuin kaikki rakkaat meikäläisemme iloitakseen\nHelsingfors Dagbladista. Minä en ole voinut ottaa arvoisaa lehteä\nkäteenikään. Sanot Holmin tulevan kotia heinäkuun lopussa. Voithan siis\npalatessasi Kuopiosta käydä hänen luonaan Lappeenrannassa ja\ntehdä asian selväksi. Onko sinulla tietoja Navrátilista? Hänen\ntarpeellisuutensa riippuu Holmista. Mutta kaiketikin hän on vierasta\nparempi, joskin kalliimpi. Fohström ylisti häntä suuresti verratessaan\nhäntä Elvinoonsa ja Edgardoonsa Berlinissä, ja tällä oli kuitenkin\nollut hyvä palkka. Edullisempi on hyvä ooppera lyhyeksi ajaksi kuin\nhuono pitemmäksi. -- -- Tultuasi Kuopioon on paras kohta ryhtyä Hans\nLangeen ja harjottaa sitä Rosvojen rinnalla. Rosvot taasen harjotetaan\nniin että kaikki Karl Moorin kohtaukset otetaan ensin, niin kauvan kun\nVilho on poissa. Niiden tulee olla täysin valmiina, kun hän tulee.\nSilloin ei tarvita muuta kuin viikko kaiken valmistamiseksi, sillä\nVilho osaa kyllä Frans Moorin. Hans Lange riippuu kokonaan Kalliosta.\nKun hänellä on yksi näytös valmiina, pitää sen olla muillakin. -- Ei\npidä rasittaa Kalliota, vaan pyydä häntä levollisesti työskentelemään\nroolinsa oppimisessa. Jos hän valmistuu kahdessa kuukaudessa, voimme\nkiittää onneamme. Ylipäätään olisi hyvä, jos kohta tultuasi Kuopioon\nkatsoisit läpi draamalliset kappaleet Kallion ja Glantzin sekä\nlyyrilliset Kahran, Kauhasen ja Vikströmin kanssa, niin että\nharjotukset sujuvat häiriöttä, ilman että joku rooli on unohtunut\ntaikka joku laulunpätkä puuttuu. Uudessa Kallaveden rannalla on\ntanssinumero. Koeta saada joku Kuopiosta, niin että se tulee\nmahdollisen luonnonmukaiseksi. Hyvästi, rakas sisar. Oma Kaarlosi.\"\n\nEmilien kirjeet tältä ajalta näyttävät kadonneen. Sentähden meiltä\npuuttuu sekin kirje, jonka Emilie epäilemättä kirjoitti veljelleen\nsaatuansa tehtailija _A. Ahlströmin_ 4 p heinäk. päiväämän kirjeen,\njossa tämä \"ottaen huomioon ne suuret uhraukset\", jotka nti Bergbom ja\nhänen veljensä olivat kärsineet Suomalaisen teatterin tähden, ilmoitti\nluopuvansa suuresta velkavaatimuksestaan. Syksyllä 1876 oli näet\nteatteri Ahlströmiltä velkakirjaa vastaan saanut lainaksi 10,000\nmarkkaa, ja nyt hän lähetti velkakirjan tyhjäksitehtynä takaisin. Tämä\nlahja tuli, niinkuin edellisestä tiedämme, lähinnä Bergbom-sisarusten\nhyväksi, se kun melkoisesti vähensi sitä velkasummaa, josta he olivat\nedesvastuussa. Tietysti oli kirje, jossa Emilie kertoi asiasta, täynnä\ntyytyväisyyttä;[125] mutta kohta sen jälkeen näyttää hänellä olleen\npaljo ikävää kerrottavana. Sen todistaa Kaarlon vastauskirje\n(arvattavasti heinäkuun lopulta):\n\n-- -- \"Soimaan itseäni katkerasti itsekkäisyydestäni, että olen\nsaattanut jättää sinut yksin niin vaikeaan asemaan, jossa kärsit\nrahanpuutetta ja muita vastoinkäymisiä. -- Palaan kotia niinpian kun\ntunnet tarvitsevasi minua. Kun palaat Kuopiosta, saat kai (kauppias)\nFohströmiltä varmaan kuulla, milloin Alma tulee. Ilmoita siitä\nsähkösanomalla, että voin asettaa matkani sen mukaan. Se mitä kirjoitat\nHolmista, Navrátilista, Himbergistä y.m. tekee että jälleen olen\nalkanut epäillä oopperaa tulevana vuonna. Voi jos kerrankin pääsisimme\nsiitä, pääsisimme _täydellisesti_, työ puheosaston hyväksi kävisi\nsilloin aivan toisin! -- -- Puhu kauniisti Kallion kanssa Hans\nLangesta. Sano että minä odotan hänen tekevän siitä jotakin, joka\nnäyttää hänellä olevan kykyä traagilliseenkin. Kun hän vain ymmärtäisi\nyhdistää yksinkertaisen, lämpimän ja humoristisen, sillä nämä kolme\nainesta ovat välttämättömiä. Ulkomuoto hänellä kyllä on roolia varten.\nEnnen kaikkea ei mitään saarnaamista.\"\n\n\"Elämäni käy tasaista menoaan. Aamupäivät museoissa, illat\nteattereissa. Louvre ja Théâtre Français ovat ne kaksi napaa, joiden\nympäri olemukseni kierii. Olen nähnyt paljon hyvää Théâtre\nfrançais'issa ja enimmän osan oivallisesti esitettynä. Vahinko vain\nettä, Les deux orphelines Ambiguteatterissa ja kenties Les\nFourchambault Français'issa poisluettuina, en ole nähnyt mitään meille\nsopivaa. Se ilma, jota hengittää nykyaikaisissa ranskalaisissa\ndraamoissa, jopa hyvissäkin, on niin vieras meille, etten tiedä onko\nedes oikein totuttaa yleisöämme ja näyttelijöitämme siihen. Ei niin\nettä tahtoisin tuomita epäsiveelliseksi kaikki, joka koskee\narveluttavia suhteita, päinvastoin, saattaahan tavallaan sanoa, että\njokainen traagillinen ristiriita johtuu siitä, että yksilö asettaa oman\nitsensä yleistä vastaan, siis siveellisen loukkaamisesta, mutta se\nsaivarteleva väittelytaito, millä uudenaikaisessa ranskalaisessa\ndraamakirjallisuudessa siveelliset käsitteet tehdään tarkastelun\nesineeksi, se syövyttävän erittelyn riemu, joka niissä ilmestyy,\nhämmentää siveellisen arvostelun ja lannistaa välittömän esteettisen\nnautinnon. Ja omituista on että samalla kun modernit ranskalaiset\ndraamankirjoittajat ovat vapaita edellytyksistä, ovat he mitä\njokapäiväisimpien muotojen orjia. Enimmän yleisinhimillinen on Emile\nAugier, enimmän yksityisesti parisilainen Alexandre Dumas. Voin sanoa\nvasta täällä käsittäneeni hänet dramaatikkona, erittäinkin erään viime\nviikolla näkemäni loistavan Le demimonde näytännön jälkeen Théâtre\nfrançais'issa. Valitettavasti en ole nähnyt ainoatakaan Victorien\nSardoun teosta.\"\n\n\"Suomalaisista olen tavannut: [kauppias] Rissasen, jonka luultavasti\nnäet Kuopiossa ja joka täällä täysin kourin antoi rahojen juosta -- hän\npyysi minut mukaansa oopperaan (22 francs piletistä kolmannella\nrivillä), ensimäinen ja viimeinen kerta kun olen siellä ollut;\n-- -- -- [Otto] Walleniuksen, jonka kanssa olen usein ollut\nyhdessä; Fanny Churbergin, jonka osotteen sain juuri kun hän oli\nlähtemäisillään -- hän asui yhdessä Ida Silfverbergin kanssa, joka\nnäyttää tulleen kokonaan parisilaiseksi. -- -- Suomalaisella osastolla\nmaailmannäyttelyssä on kerrassaan ruotsalainen leima. Uskotkos esim.\nettä sen vahtimestariksi on otettu ruotsalainen, se on ruotsalainen\nRuotsista, joka tietenkin aivan oikein nolasi Rissasen, kun tämä kysyi\njotakin suomeksi.\" --\n\nSeuraava kirje on 1 p:ltä elok., vastaus Emilien ensi kirjeeseen\nKuopiosta, (jossa harjotukset olivat alkaneet 18/7, ja jossa hänen piti\nolla siksi kunnes Vilho elokuun alussa palaisi kesälomaltaan). Kaarlo\noli hyvin tyytyväinen sen johdosta, \"sillä sävy oli aivan toinen kuin\nedellisissä alakuloisissa kirjeissä\". Siinä oli muun muassa hyviä\nuutisia Ida Aalbergista, joka kesäkuun alussa oli lähtenyt ensimäiselle\nopintomatkalleen mainion näyttelijättären Marie Niemann-Seebachin\nluokse Dresdeniin. Sisarensa kautta Bergbom sai rva Seebachin hänelle\nkirjoittaman kirjeen, jossa tämä sanoo nti Aalbergilla olevan\n\"harvinaisen nopean käsityskyvyn, välittömän taiteilijalahjan, pyhän\nvakavuuden ja ihanan, lämpimän innostuksen taiteeseen\".[126] Sitä\npaitse nti Aalberg itse -- luultavasti ensimäisessä saksankielisessä\nkirjeessään -- oli Emilie Bergbomille kertonut olostaan Dresdenissä.\nHeinäkuun 1 p:stä säännöllinen opetus oli alkanut (2 tuntia viikossa à\n10 RM); Jolantha Kuningas Renén tyttäressä oli jo läpikäyty ja oli sen\njälkeen tutkittava Kätchen von Heilbronn, Jane Eyre, Sirkka, Louise\nKavaluudessa ja rakkaudessa, Amalia Rosvoissa y.m. Rva Seebach, jonka\nensimäinen pohjoismainen oppilas Ida Aalberg oli, oli hänelle osottanut\nääretöntä hyväntahtoisuutta. Muutoinkin nuori näyttelijätär oli kokenut\nystävällisyyttä sekä vieraitten että omamaalaisten (esim. Dresdenissä\nasuvain neitien A. ja E. Ingmanin) puolelta.\n\n\"Tiedot Aalborgista\", Bergbom tämän johdosta kirjoittaa, \"tuottivat\nminulle iloa. Olen aina odottanut paljon siitä tytöstä. Paha kyllä\npelkään ja olen kauvan pelännyt, että turhaan olemme toivoneet hänen\nkääntyvän naiviselle taholle. Hän alkoi jo käsittää traagillisesti\nKukkaa kultain kuusistossa ja uneksia Louisesta Kavaluudessa ja\nrakkaudessa. Valitettavasti ei sovi antaa neuvoja Seebachille, mutta\naion kaikessa tapauksessa pyytää häntä lukemaan Aalbergin kanssa\njoitakuita iloisiakin rooleja esim. Parisin veitikan. Kaarola Avellan\nolkoon tyytyväinen tai tyytymätön asiaan. Hän saa lohduttaa itseään\nBjörnsonin Maria Stuartilla. Muuten saavat tänä vuonna kaikki roolinsa:\nKallio Hans Langen, Lundahl Paillassen (loistava tehtävä), Vilho\nsaiturin, Aalberg Kuningas Renén tyttären, rva Aspegren La servante\n(Nus ja Belotin draama), Böök jonkun iloisen komedian, Kaarola Maria\nStuartin, Leino Pierren näytelmässä Les deux orphelines j.n.e. Kunpa\nvaan löytäisin muutamia iloisia komedioja, mutta ranskalaiset\novat meille niin sopimattomia, saksalaiset ovat niin ikäviä ja\ntanskalaisista näyttelijämme eivät saa mitään aikaan. Olen teatteria\nvarten ostanut monta tusinaa huvinäytelmiä, mutta ikävä kyllä en ole\ntavannut oikein soveliasta. Mitä ajattelet, jos kumminkin koetteeksi\nottaisimme Les Fourchambault. Se on kaiketikin kelpo teos, joskin,\nsamoin kuin sinä, uskon että se paikottain on yleisöstämme tuntuva\npitkäveteiseltä, sillä koko se tapoja ruoskiva puoli, joka täällä\nkiinnittää mieltä, jää meillä ilman vastakaikua. Koska ostamani kappale\non niin suurta kokoa, ettei sitä käy lähettäminen postissa, pyydän että\nTakanen, joka on täällä ja matkustaa nousevalla viikolla, ottaa sen\nmukaansa Helsinkiin. Toinen asia on, kelle se on annettava\nsuomennettavaksi, sillä Törmänen ei osaa riittävästi ranskaa ja Tyyko\nHagmanilla on, pelkään minä, liian -- kuinka sanoisinkaan --\nplebejimäinen kynä voidakseen säilyttää sitä tyylin etevyyttä, joka on\nEmile Augierille omituinen.\"\n\n\"Ymmärrän että teatterin nykyisessä ahdingossa on vaikea lähettää\nminulle rahaa nuotteja ja kirjoja varten. Mutta hyvä olisi, jos niin\nvoisi tapahtua, sillä meidän täytyy hankkia itsellemme kokonainen\nkirjallisuus -- operettikirjallisuus. Pahinta on että tämä kirjallisuus\non niin lyhytaikaista laatua, että täytyy ostaa paljo enemmän kuin\ntositeossa käyttää, sillä löytääkseen jonkun hyvän palasen on\ntavallisesti pari, kolme, neljä kelvotonta läpikäytävä. Folies\nDramatiques teatterissa näytellään nykyään operettia Les cloches de\nCorneville, joka lakkaamatta ilta illan perästä on annettu 450 kertaa.\nTeksti on aivan viaton, joskin hätäisesti kyhätty, mutta jotenkin\nsievä. Musiikista, joka useissa paikoissa on miellyttävä, toisissa taas\nylen jokapäiväinen, voidaan noin kolmas osa käyttää. Muut kaksi\nkolmannesta sopii ottaa muista ranskalaisista oopperoista. Tämä\nmusiikki on tyyliltään niin saman lestin mukainen, että vallan hyvin\nvoi täydentää toista säveltäjää toisella ilman että eheys kärsii.\nMuutoin se oli ehdottomasti surkein oopperaesitys, jonka koskaan olen\ntavannut. Primadonna oli korkeintaan Vikström ja herrojen rinnalla\nolisi Kallion laulu katsottava mallikelpoiseksi. Köörit, orkesteri,\nkoristukset kaiken kritiikin alla ja kuitenkin 450 näytäntöä!\"\n\n\"Se mitä kirjoitat Lundahlin sairaudesta, herättää minussa ajatuksen,\nettä Böök voisi näytellä Karl Mooria. Mutta Lundahl on kai jo lukenut\nroolin, niin että asia ei liene muutettavissa. Kehota Kaarolaa\nahkerasti opettelemaan ranskaa; sitä on hyvästi osattava, jos tahtoo\nhyötyä näytännöistä. Erittäin Théâtre français'issa puhutaan\nmahdottoman nopeasti.\" -- --\n\nNäistä kirjeistä näkee kuinka Bergbom Parisissakin kokonaan eli\nteatteria varten. Hän käy teatterissa, hän tutkii draama- ja\nmusiikkikirjallisuutta silmällä pitäen suomalaista näyttämöä ja\nalituisesti hän suunnittelee sen toimintaa. Tutustumisella\noperettikirjallisuuteen hän ei suinkaan tarkoittanut kilpailua\nruotsalaisen teatterin kanssa offenbachilaisen ohjelmiston alalla, vaan\nsentapaisten pikku laulunäytelmäin etsimistä, jommoisilla puheosaston\nrepertoaria ennenkin oli höystetty ja joita nyt voitaisiin\nrunsaamminkin esittää, kun ooppera ei enää säännöllisesti vaatinut\nkaikkia laitoksen laulukykyjä. Edelleen näemme, että hän kiihtyy\nkiihtymistään mitä etemmäs aika kuluu. Elokuun 5 p. hän määrää, että\nHannes Hahlille oli teatterin puolesta lähetettävä 500 mk. Wiesbadeniin\nja sanoo myöntäen vastanneensa tämän laulajan pyyntöön saada esiintyä\nMefistona. Sama kirje päättyy uuteen kehotukseen Emilielle\nsähköttämään, tahtooko nti Fohström alkaa syyskuulla taikka lokakuun\nalussa (luultavasti oli siihen viittaava uutinen saapunut). \"Olen nyt\njo niin levoton, että tuskin puolet ihmistäni on täällä Parisissa.\"\n\nJoku päivä myöhemmin Emilie todella ilmoittaa sähkösanomalla, että nti\nFohström tulee kuin tuleekin syyskuun alussa, ja samaan aikaan Bergbom\nsaa muitakin uutisia. Kesällä oli näet kotiinsa Helsinkiin palannut\nlaulajatar nti Hortense Synnerberg, joka samoin kuin Bruno Holm ollen\nLampertin oppilas kesällä 1877 oli suurella menestyksellä esiintynyt\nCovent-Garden teatterissa Lontoossa ja sitte seuraavana talvena ollut\nkiinnitettynä kunink. oopperaan Maltassa. Oivaltaen mikä viehätys\nsuomalaisen oopperan ystäville olisi kuulla tätäkin nuorta (22 v.)\netevää laulajatarta näyttämöltä, Almberg ja Wahlström (sitte kun Holm\nensin oli käynyt asiaa valmistamassa) omin päinsä tekivät sopimuksen\nhänen kanssaan muutaman viikon vierailusta. Eikä siinä kyllin, he\ntekivät myös välipuheen Navrátilin kanssa, joka ei vielä ollut Suomesta\nlähtenyt, että hän esiintyisi 150 markasta illalta ja niinikään useain\norkesterin jäsenten kanssa; Hahl, Holm sekä neidit Lagus ja Ingman\nolivat jo ennen luvanneet olla mukana, jos oopperanäytäntöjä pantaisiin\ntoimeen.\n\nTähän kaikkeen Bergbom oli sangen tyytyväinen, niinkuin näkyy kirjeestä\nWahlströmille 12/8:\n\n\"Rakas ystävä! Kiitos ja iankaikkinen kunnia siitä mainiosta tavasta,\njolla tänä kesänä olet hoitanut teatterin asioita. Kun näen mitä\nkaikkea olet aikaansaanut, kiitän ja surkuttelen sinua samalla kertaa,\nsillä varmaankaan sinulla ei ole ollut paljo kesälepoa. -- Nyt kun\nooppera alkaa syyskuulla, lasken joka hetken, joka minun vielä täytyy\nolla täällä -- niin levoton olen ja niin soimaan itseäni poissaoloni\nmahdollisista seurauksista. Samana päivänä kun saan rahaa, lähden\ntäältä. Koska sähkötin eilen, oletan että saat tämän kirjeen samaan\naikaan kun minä saan rahat kotoa.\" -- --\n\n\"Synnerbergin ottaminen oli mestariteko -- voitto, jota tuskin uskalsin\ntoivoa. Nyt on kysymys, missä hän on esiintyvä. Altto-osat, joista\nmeillä voi olla puhe, ovat: Siebel, Maffio Orsini, Nancy (Martha),\nPierotto ja Azucena. Syyskuun 20 p:stä lokakuun 8:een hän tuskin\nennättää laulaa useammassa kuin kahdessa tai korkeintaan kolmessa\nnäistä rooleista, kahdessa, jos Linda otetaan, kolmessa, jos ainoastaan\nvanhoja oopperoita esitetään. Jos Fohström alkaa jo 20 p., niin ovat\nkai Faust ja Linda edullisimmat. Mutta jollei hän tule niin pian, niin\non paras ottaa Faust (Ingmanin kanssa), Lucrezia Borgia (taikka\nTrubaduri) ja Martha. Niin, luonnollisesti olettaen että Synnerbergillä\non Nancy ja Azucena ohjelmistossaan. Kaikissa tapauksissa olisi paras\nlähettää Lucrezia Lagukselle ja pyytää, että hän laulaa ainakin toisen\nja kolmannen näytöksen, niin että voisimme antaa koko Maffio Orsinin\nosan. Herttuasta emme tarvitse huolehtia, sillä hän ei esiinny näissä\nnäytöksissä. Vahinko että Emmy Achté ei nyt ole saatavissa, olisimme\nsaaneet loistavan Lucrezia-esityksen, sillä Hahl voi kyllä täyttää\nherttuan osan, jos aaria transponoidaan.\"\n\n\"Synnerbergin roolien valinnasta riippuu jossakin määrin (nti)\nLagermarckin ottaminen. Jos näet Synnerberg laulaa Lindassa, on meidän\nmelkein täytymys ottaa Lagermarck, sillä Lindaa emme voi antaa loppuun\n8 p:ksi lokak. ja sen jälkeen on vaikea panna (nti) Braxén Synnerbergin\nsijaan, mutta varsin hyvin siihen kelpaa koulutettu laulajatar,\nLagermarck. Muutoin riippuu Lagermarckin ottaminen siitä mitä hän\ntahtoo -- -- ja jos ystävät arvelevat hänen kotimaisuutensa sitä\nvaativan.\" -- --\n\nTästä huomaa kuinka paljo miettimistä oopperanäytäntöjen järjestäminen\nvaati, ja samassa kirjeessä on vielä 8-9 sivua samantapaista\nselvittelyä ja suunnittelua. Eikä siinä kyllin: näinä päivinä hän\nkirjoitti sisarelleen näistä ja muista teatteriasioista kolme pitkää\nkirjettä. Ne ovat täynnä määräyksiä ja neuvoja ei ainoastaan\npäärooleista, vaan pienimmistä sivuosistakin, köörilaulajista,\nsoittokunnan jäsenistä y.m. Orkesterinjohtajiksi oli pyydettävä Richard\nFaltin ja Martin Wegelius; kun puheosasto erosi Kuopiosta, oli \"pikku\nooppera\", se on osaston laulajat, paitse nti Hacklinia, lähetettävä\nHelsinkiin; tulot ja menot arvioidaan koko alkavaksi ooppera-ajaksi, ja\ntoivoo kirjoittaja että päästään tappiotta, jollei mitään erityistä\nonnettomuutta tapahdu; esitetään hetken näkökohdat, jotka ovat lukuun\notettavat puheosaston matkoja määrätessä j.n.e. -- --\n\nOdottaessaan rahalähetystä Bergbom on kauhean levoton. \"Siitä saakka\nkun sain tietää että työ alkaa syyskuulla, minulla ei ole ollut\nhetkeäkään rauhaa. Pelkoni että jotakin tärkeää laiminlyödään\npoissaoloni tähden kiihtyy tavasta todelliseksi tuskaksi.\" Vihdoin 20\np. elok. hän saa sähkösanoman että rahat on lähetetty ja kohta hän\nkirjoittaa (\"k:lo 2 päivällä!\"):\n\n\"Oh! on kuin kivi olisi pudonnut sydämeltäni. -- Olin lähellä\nepätoivoa. Käsitin että minua tarvitaan Helsingissä enkä nähnyt mitään\nkeinoa päästä sinne. Kiitos, sydämellinen kiitos, rakkaani. Kunpa vaan\ntämä viivytys ei vaikuttaisi vahingollisesti teatterin toimeen. Olen\npitänyt kunnianani aina olla paikallani, olisin onneton, jos\nluultaisiin että tällä kertaa olen laiminlyönyt velvollisuuteni\nhuvituksieni tähden! Ne ovat muutoin näinä viime aikoina olleet varsin\nsurullisia, sillä kun Wahlström kirjeessään lupasi lähettää minulle\nrahaa jo viime viikolla, olin kyllä kevytmielisesti jättänyt itseni\npuille paljaille. En kumminkaan ole nähnyt hätää. Sitä paitse on\nlevottomuuteni ollut niin suuri, että kolme kertaa olen lähtenyt\nteatterista ennen näytännön loppua, olin liian kiintynyt teatteriin\nkotona voidakseni seurata esitystä. Ja kuitenkin Got ja Coquelin\nnäyttelivät.\"\n\nTähän päättyy kertomus Bergbomin ensimäisestä Parisinmatkasta, joka\nniin erinomaisesti todistaa, kuinka hän oli kokonaan ja ehdottomasti\nantautunut elämäntehtäväänsä. \"Olen pitänyt kunnianani aina olla\npaikallani\" pysyi alusta loppuun saakka hänen tunnuslauseenaan. --\nPalatkaamme nyt kotimaahan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPuheosasto alkoi toimensa _Kuopiossa_ 21/7 esittämällä Daniel Hjortin\n-- viimeinen näytäntö, 27:s luvultaan, oli 24/9. Ensi viikkoina Vilho\noli lomalla vahvistaakseen terveyttään, ja Kallio oli \"johtajana\".\nTositeossa Emilie Bergbom alkuaikana johti ja järjesti seurueen\ntoimintaa. Eräässä nti Kaarola Avellanin kirjeessä nti Bergbomille\n(21/8) sanotaan siitä:\n\n\"Emilien olo täällä meidän keskellämme oli miellyttävin aika, jonka\nolen Suomalaisessa teatterissa kokenut, kun Emilie niin kokonaan oli\nmeidän -- ja yksityisesti pyydän saada täydestä sydämestäni kiittää\nEmilietä siitä ajasta, jonka Emilie uhrasi teatterille. -- -- Sitte kun\nEmilie oli matkustanut pois, kuultiin kaikkien lausuvan että oli oikein\nvaikea mennä teatteriin, kun tiesi ettei enää saisi nähdä Emilietä\nistuvan rampin edessä seuraamassa harjotuksen menoa ja sähköttäen meitä\nkaikkia. Nyt onkin aivan toisin: kaikki olivat silloin iloisia ja\nystävällisiä sentähden että Emilie oli semmoinen, nyt käy työ\nkonemaisesti ja hitaasti.\" -- Valitettavasti Helsinkiin tulikin\nuutisia, jotka kertoivat eripuraisuudesta ja rettelöistä näyttelijäin\nkesken. Luultavasti olisi moni ikävä selkkaus joko jäänyt tapahtumatta\ntaikka ollut verraten helposti tukahutettavissa, jos voimakas johtaja\nolisi ollut paikalla. Mutta Vilhon voimat eivät olleet entisellään,\nvaan sai toinen tai toinen vastoinkäyminen liian helposti hänen\nmielensä masennuksiin. Tämä ja usea muukin seikka antoi aihetta\ntoivomaan muutosta teatterin elämässä, eikä se enää ollutkaan kaukana.\n\nDaniel Hjort, joka ensi iltana tuotti 350 mk, annettiin toisen kerran\n11/9 juhlanäytäntönä Helsingin suomalaisen yhteiskoulun vihkimisen\njohdosta. Ilojuhla muuttui kuitenkin teatterille surunhetkeksi, sillä\nnäytellessään nimiroolia kohtasi Lundahlia näyttämöllä halvaus, joka\nteki lopun hänen näyttelijätoimestaan. Kolmannen kerran meni sama\nnäytelmä 15/9, jolloin Vilho näytteli pääosaa -- Tapion mukaan\n\"mestarillisesti\". Kolme kertaa esitettiin myöskin Schillerin _Rosvot_,\nmutta huonolla menestyksellä, vaikka se oli uusi -- 100:es kappale --\nohjelmistolle. Ensi ilta tuotti ainoastaan 121 mk, ja kaikki yhteensä\nei täyttä 450 mk. Karl Mooria näytteli Böök, jolle Lundahl\nkivuloisuuden takia oli luovuttanut roolin.\n\nKaksi kertaa annettiin seuraavat koko illan näytelmät: Angelo,\nKylänheittiö, Hellät sukulaiset, Maantien varrella ja Don Pasquale.\nViimemainitun, Donizettin oopperan, joka toukokuulla oli esitetty\nHelsingissä Ida Basilier Normana, suoritti nyt \"pikku ooppera\".\nNimiroolissa esiintyi niinkuin ennen Pesonen ja Ernestona Himberg,\nmutta uusia olivat Anni Hacklin -- Norina ja _Kahra_[127] -- Malatesta.\nEnsi ilta 30/8 tuotti 512 mk -- suurin tulo koko aikana; toinen 294.\nHellissä sukulaisissa näytteli toisella kerralla, Vilhon pahoinvoinnin\ntähden, nuori näyttelijänalku Anton Kivinen[128] Schumrichin osaa ja\nonnistui hän huolimatta riittämättömistä opinnoistaan jotenkin hyvin.\n\nYhden kerran esitettiin vain kaksi koko illan kappaletta, nimittäin\nKultaristi ja Sirkka, joka jälkimäinen veti enemmän väkeä kuin Rosvot\nvähän ennen. -- Vielä on ohjelmistoon nähden merkittävä, että\nRaatimiehen tytär täällä meni toisen kerran, Turussa kun sitä ei oltu\nkatsottu voitavan toistamiseen esittää. -- Paitse Don Pasqualea esitti\n\"pikku ooppera\" Noita-ampujan toisen näytöksen ensi kuvaelman ja\nJeannetten häät, puhumatta Laululintusesta ja 2-osaisesta alkuteoksesta\n_Kallaveden rannalla_ (ensi ilta 31/7), johon oli sovitettu sarja\nkansanlauluja. Vaatimaton kappale oli syntynyt niin että Törmänen\nBergbomin neuvojen mukaan oli laulunäytelmäksi muodostanut erään\nAukusti Korhosen laatiman pikkunäytelmä-luonnoksen.\n\nTulot Kuopiossa tekivät yhteensä 7,670:94 mk, joten siis keskimäärin\nsaatiin 285 mk. illalta.\n\nTäältä muutettiin _Jyväskylään_, jossa annettiin 16 näytäntöä,\nensimäinen -- Sirkka -- 30/9 ja viimeinen -- Maria Tudor -- 5/11.\nOhjelmiston järjestäminen uudessa olopaikassa oli vaikea useista\nsyistä. Laulukyvyt olivat jo syyskuun alussa Kuopiosta matkustaneet\nHelsinkiin ollakseen mukana oopperanäytännöissä, Ida Aalberg oli\nDresdenissä, Lundahl toivottomasti sairas (lääkärin neuvosta hänet\ntoimitettiin Helsinkiin sairaalaan) ja Vilhonkin kivuloisuus rajoitti\nrajoittamistaan hänen työkykyään. Lisäksi tuli näyttämön ahtaus, jota\nVilho syytti rintatautinsa pahentumisestakin: usein olivat kynttilät\nsammumaisillaan ilman turmeltumisesta. Kumminkin täällä esitettiin\npaitse jo mainituita seuraavat suuret näytelmät: Daniel Hjort kolme\nkertaa (yhteensä 923:25 mk. -- Kuopiossa 843), Angelo, Rosvot (tuotti\nkahtena iltana yhteensä 588 mk. -- Kuopiossa kolmena alle 450), Hellät\nsukulaiset ja Maantien varrella kukin kaksi kertaa ja Nummisuutarit\nyhden kerran. --\n\nKirjeistä päättäen Vilho jatkoi tointaan niin kauvan kun seurue viipyi\nJyväskylässä ja hän näyttelikin vielä 25/10, kun Nummisuutarit\nannettiin; mutta sen jälkeen hän tunsi voimansa olevan lopussa.\nToverien lähtiessä uuteen olopaikkaan, Haminaan, Vilhon täytyi erota\nheistä ja hän matkusti Turkuun. Häntä oli näet neuvottu käyttämään\nsiellä olevaa tri Krohnin johtamaa \"oivallista voimistelulaitosta\".\nSieltä hän marraskuulla ilmoitti Bergbomille lääkärin sanoneen, että\n\"kumpikin hänen keuhkonkärkensä oli taudin koskettama\".\n\n_Haminassa_ Suomalaisella teatterilla oli vanha ystävä, Otto Florell,\njolta voitiin odottaa apua. Hänelle Bergbom kirjoitti 4/11 ja pyysi,\nettä hän neuvoilla ja teoilla avustaisi Kalliota ja Glantzia, jotka\nVilhon sairauden aikana täyttävät tämän tehtävät. \"Ja vielä enemmänkin!\nOttaisitko itse taikka jonkun toisen kautta hoitaaksesi kassaa, se on\nnostaaksesi joka illan tulot ja suorittaaksesi laskut?\" Florell\ntietysti suostui. Toisessa kirjeessä Bergbom suosittelee nti Hacklinia\nFlorellille ja hänen vaimolleen. \"Näiden rivien tuoja on signora Anni\nHacklin, puhenäyttämön primadonna. Ehkä Emmy voisi antaa hänelle\njoitakuita tunteja viikossa. Hänellä on hyvin kaunis ääni ja\nluonnollisen musikaalinen esitystapa. Hänet otettiin tänne Helsinkiin,\njotta hän koettaisi laulaa Zerlinaa (Don Juanissa), mutta Holmin\nsairaus teki aikeen tyhjäksi.\" Bergbomin oma matka Haminaan oli\nmyöhästynyt, mutta luvaten pian tulla hän uudistaa pyyntönsä: \"Ole\nsiksi hyväntahtoisesti joukkoni kaitselmus ja tuki.\"\n\nOhjelmisto oli pääasiassa sama kuin lähinnä edellisillä paikkakunnilla.\nKumminkin esitettiin kaksi uuttakin kappaletta: A. Belotin\n3-näytöksinen näytelmä _Sarah Multon_ (ensi ilta 29/11) ja Törmäsen\nsuomentama Bayardin ja Vanderburchin 2-näytöksinen huvinäytelmä\n_Parisin veitikka_ (ensi ilta 13/11). Jälkimäisen nimiroolissa esiintyi\nnti Avellan, joka myöskin näytteli kaksi kertaa Leaa. Daniel Hjortista\nannettiin täällä vain toinen näytös ja Nummisuutareista ensimäinen. --\nEnsimäinen näytäntö oli 10/11, viimeinen 15/12; näytäntöjen koko\nluku 16.\n\nYlipäätään menestys oli hyvänlainen. Tulot ja menot, Florell\nkirjoittaa, olisivat vastanneet toisiansa, jollei Jyväskylän vaillinkia\nolisi täytetty Haminassa. Kavaluus ja rakkaus meni kaksi kertaa \"varsin\nkunnioitettavasti, mikäli voimat riittivät\". Nti Avellan näytteli lady\nMilfordia. \"Hacklin yleisön suosikki laulettuaan Kallaveden rannalla.\nKiltti tyttö ansaitsisi palkankorotusta.\" -- Kahdessa kirjeessä\nMorgonbladetiin kerrottiin teatterin käynnistä:\n\nKirjoittaja sanoo kuulleensa talonpoikien käräjätalon pihalla ja\neteisessä tekevän toisilleen selkoa näytellyistä kappaleista ja päättää\nsiitä, että teatteriin käytetyt varat meillä eivät ole turhaan\ntuhlattuja, kun vain katsotaan että yleisöä ei pilata samalla kun\nnäyttämö luo sitä itselleen. -- Haminalainen ohjelmisto todistaa mikä\nrunsas työ seurueen jäsenillä on suoritettavana, varsinkin kun\najattelee kesäloman lyhyyttä. Esiintyä kolme kertaa viikossa, melkein\njoka kerta uusissa rooleissa, ei ole leikintekoa, mutta epäilemättä\nhyvä koulu nuorille näyttelijöille, joista moni ansaitsee tämän nimen\nsamalla kun kaikki kaunistavat vaivaloista uranaukausijatointaan\nkiitettävällä ahkeruudella ja ilahuttavalla edistyksellä. Ei tarvinnut\nnähdä muuta kuin Leaa, nti Avellan nimiroolissa, huomatakseen mitä\nteatterilta nyt voi odottaa, joskin kaipasi Vilhon klassillista\nSakeusta, miten hyvin Leino -- tuo monen erilaisen tyypin ja niiden\njoukossa Nummisuutarien Eskon oivallinen esittäjä -- täyttikin vaikean\ntehtävän; taikka nähtäköön rva Aspegren Katrina tavatessaan poikansa\nsynkässä yökohtauksessa, taikka Kallion koomilliset henkilöt j.n.e.\n---- Teatterin ystävät toimeenpanivat viimeisen näytännön jälkeen\npienet läksiäispidot näyttelijöille, jotka 16/12 lähtivät Turkuun.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNyt on kertomuksemme palaava syksyn alkuun ja Helsinkiin. --\nEdellisestä tiedämme, kuinka kesän kuluessa lauluosasto oli uudestaan\njärjestetty ja puhuttava on siitä Suomalaisen oopperan jaksosta, joka\noli sen viimeinen, vaikkei kukaan aavistanut sitä.\n\nTutustuaksemme ajan tunnelmaan luemme ensin pari Emilie Bergbomin\nkirjettä nti Elfvingille:\n\n(23/8) \"Oma Bettyni! Sydämelliset kiitokset kirjeistäsi. En voi oikein\nsanoa kuinka kiitollinen olen, ettet aina odota vastausta, vaan\nkirjoitat 'kun henki tulee'. Katsos, tulee vähän hitaaksi, kun pitää\nkirjoittaa niin paljo kirjeitä kuin minun. Tullessani Kuopiosta oli\nminulla ainakin 40 kirjettä vastassa, ja koska asiakirjeisiin on ensin\nvastaaminen, niin jäävät ystäväkirjeet odottamaan, jopa joskus\nkauvankin. -- Kuukauden lopussa Kaarlo tulee kotia, ja syyskuun 15 p:n\njälkeen alkavat oopperanäytännöt. Raskasta on taas ryhtyä vaivaloiseen\npuuhaan, mutta emmehän siitä pääse. Oopperasesonkimme tulee lyhyeksi,\nmutta loistavaksi. Fohström, Synnerberg, Lagus, Ingman, Holm, Hahl ja\nNavrátil tulevat kaikki esiintymään. Luuletko Lagermarckin jäävän\nmeidän luoksemme. Äitinsä kirjoitti, että tytär ensin tekee\nkonserttimatkan ympäri maata ja se kestää lokakuun keskivaiheille. Se\non meille hyvin sopivaa.\" -- --\n\n\"Kuopiosta tulin sangen tyytyväisenä. Oli hyvin hupaista nähdä minulle\nennen tuntemattomia seutuja ja niinikään muutamiksi viikoiksi kääntää\nselkäni Helsingille ja edes lyhyeksi ajaksi heittää pois muut\nhuolet.\" --\n\n(3/9) [Tässä ja muissa syksyn kirjeissä puhutaan paljo --\nkeinuhevosista, joita Emilie nti Elfvingin kautta tilasi Turusta\nlahjottaakseen niitä Betty sisarensa ja Atte veljensä ja entisen\nPreciosan, Ottilia Silfverstolpen, pojille. Niiden tuli olla niin\ntukevia kuin yksi ennen saatu, jota Augusta sisaren pojat käyttivät ja\njonka seljässä Kaarlo eno saattoi istua kaikki kolme lasta sylissään!]\n-- \"Kaarlo on nyt kotona ja tuntuu oikein rauhottavalta; kuulin\nettä hän oli tavannut sinua laivarannassa. Saa nähdä kuinka asiat\ntänä vuonna luonnistuvat. Vähän levottomia olemme, kun Turun\nteatterin johtokunta ei vastaa kysymykseemme [oliko teatteri vapaa\npuheosastolle?]. Rva Elffors on vuokrannut teatterin 1 p:ään marrask.\neikä ole varmaa, saammeko sen sen jälkeen vai onko joku toinen\nruotsalainen seurue haalittava sinne.\" --\n\nNti Elfving vastasi 5/9 ja kertoo juuri tulleensa nti Mathilda\nLagermarckin konsertista. Laulajatar oli menestynyt erittäin hyvin. Hän\noli halukas tulemaan Suomalaiseen oopperaan, ja kirjoittaja kehottaa\nehdottomasti ottamaan hänet. Sopimuksen mukaan taiteilijat syyskuun\nalkupuolella kokoontuivat Helsinkiin ryhtyäkseen harjotuksiin, joiden\naikana toinen toisensa perästä konsertissa esitti itsensä yleisölle.\nEnsi näytäntö oli 26/9, jolloin täpötäydelle ja innostuneelle huoneelle\nannettiin Faust, jonka vetovoima ei vieläkään ollut hävinnyt. Ensi\nkädessä tänä iltana huomio kohdistui uuteen Siebeliin, _Hortense\nSynnerbergiin_, joka tervehdykseksi sai kukkavihkon, jonka nauhoissa\noli kirjoitus: \"Hortense Synnerbergille. Muistoksi ensimäisestä\nnäytäntöillasta kotimaassa Suomalaisen teatterin johtokunnalta\"; mutta\noli muutakin mieltäkiinnittävää, niinkuin näkyy Morgonbladetin\narvostelusta (merk. G. L.):\n\nMargaretana esiintyi nti Ingman, joka ansaitsi suurta kiitosta\nvarsinkin siitä liikuttavasta luonnollisuuden ja viattomuuden kuvasta,\njonka hän teeskentelemättä antoi etenkin 3:ssa näytöksessä. Juveliaaria\nmeni nuhteettomasti; mutta semmoisissa kohdissa, joissa olisi vaadittu\nvoimakasta tunteenilmaisua, oli paljo muistutettavaa. Navrátilin Faust\noli sama kuin ennen. -- \"Kaksi tärkeintä roolia oli uskottu hroille\nHahlille ja Holmille, Mefiston ja Valentinin. Hra Hahl tutustutti\nsuomalaisen yleisön oikeaan Mefistotyyppiin, jommoista Goethe\nluultavasti on tarkoittanut, eikä mihinkään irvikuvaan. Meillä on täysi\nsyy kiittää yksityiskohtaista näyttelemistä sekä varmaa ja musikaalista\nesitystä, ja toivomme vain että hra Hahlin ääni saisi takaisin osaksi\nkadonneen heleytensä sekä että hänen pirunsa olisi hieman enemmän 'vrai\ngentilhomme', niinkuin Mefisto ensi kerran ilmaantuessaan lausuu\nitsestään. -- Hra Holm lauloi Valentinin kauttaaltaan kauniisti ja\ntaiteellisesti. -- Kenties tulisi niin urhoollisen sotilaan ensi\nnäytöksessä olla vähemmän tunteellinen laulussa ja näyttelemisessä.\n-- Nti Synnerbergin Siebel oli tietysti illan tapahtuma, ja yleisö\ntuhlasikin hänelle suosiotaan. Ei kuumuus, eikä ahdinko, eikä\nepäedullinen salonki estänyt hänen ääntänsä helkkymästä, niinkuin\nainoastaan semmoinen ääni voi helkkyä. Hänen laulunsa oli puhdas,\nesitys taiteellisesti huoliteltu ja koko hänen esiintymisensä oli\nomansa saamaan meidät ihailemaan nuoren diivan hehkuvaa näyttelemistä\nja kaunista plastiikkaa, vaikka kenties samassa unohdimme sen\nvaatimattoman, lämminsydämisen ja runollisen Siebelin, jolle Goethe ja\nGounod yhdessä ovat suoneet niin paljo viehätysvoimaa. Toivomme\nsuuresti saavamme nähdä nti Synnerbergin tehtävässä, joka vaatii\nenemmän hänen musikaaliselta ja draamalliselta kyvyltään. Köörit\nmenivät niinkuin ennenkin hyvin, ja orkesteri, jota tirehtööri Faltin\njohti, suoritti myöskin asiansa ansiokkaasti.\" --\n\nFaust annettiin vielä 29/9 Ja 6/10, samat esiintyjät kaikissa\nrooleissa, täysille tai lähes täysille huoneille ja muuttumattomalla\nmenestyksellä. Kolmannella kerralla nti Synnerbergin täytyi toistaa\nkukka-aaria 3:ssa näytöksessä, Hahlin Mefisto sai yhä enemmän\ntunnustusta ja Holmin Valentinin sanottiin ilta illalta edistyneen --\n\"se oli todella erinomainen taideluoma\".\n\nToiseksi esitettäväksi otettiin Lucrezia Borgia, joka meni ensi kerran\n4/10 ja toisen kerran 8/10. Edellinen näistä näytännöistä oli varsin\nloistava, ensimäinen jossa _Martin Wegelius_ johti orkesteria. Yleisö\noli kovin innoissaan. \"Myrsky pakotti nti Synnerbergin laulamaan 3:nnen\nnäytöksen juomalaulun da capo ja Wegeliukselle annettiin kukkavihko.\"\n\nG. L. mainitsee, että Lucrezia Borgia, joka ensi kerran oli otettu\nohjelmistoon rva Achtén tähden, nyt esitettiin nti Synnerbergin vuoksi.\nPäärooli oli nti Laguksen käsissä, joka tietysti ainoastaan osaksi\nkykeni sitä tulkitsemaan, se kun oli hänelle liiaksi intohimoinen.\nMutta mitä Lucreziassa oli inhimillistä, jaloa ja traagillista hän\nesitti sielukkaasti, laulaen kauniisti ja lämpimästi. Navrátil lauloi\ntapansa mukaan Gennaron aistikkaasti ja aitomusikaalisesti. Hahl antoi\nselvän ja todenmukaisen kuvan herttua Alfonsosta. Hänen laulunsa\nilmaisee aina musikaalista käsitystä, mutta ääni ei tunnu täysin\nkehittyneeltä. Toisen näytöksen kolminlaulun esittivät nti Lagus sekä\nNavrátil ja Hahl erinomaisesti. -- \"Nti Hortense Synnerbergillä oli\nMaffio Orsinin rooli, joka paremmin soveltuu hänen luonnonlaadulleen\nkuin Siebel. Ritarillinen venetialainen aatelismies oli tehtävä,\njoka aivan toisin vastasi hänen ominaisuuksiaan kuin saksalainen\nporvarillinen nuorukainen. Tässä nti Synnerbergin kauniit plastilliset\nliikunnot, hänen loistava ryhtinsä, hänen kevyt ja ylimielinen tapansa\nkäyttäytyä olivat aivan paikallaan. Laulustakin voimme vakaumuksesta\nsanoa, että se vastasi mitä tältä osalta sopii vaatia. Sanalla sanoen\nnti Synnerberg oli semmoinen kuin Orsinin tulee olla. Äänen kauneus\nesiintyi, niinkuin ennen, täydessä loistossaan, varsinkin henkevässä\njuomalaulussa, ja italialaiset sävelmät soivat hänen huuliltaan\nniinkuin ainoastaan italialaiset sävelet voivat.\" Maisteri\nWegeliuksenkin esiintyminen soittokunnan johtajana tuotti näyttämölle\njotakin juhlallista. Oopperan harjotuksiakin hän oli ansiokkaasti\njohtanut. Vihdoin oli syytä mainita, että köörinkin jäsenten\nkäyttäytyminen näyttämöllä viime aikoina oli osottanut huomattavaa\nedistystä.\n\nTämän jälkeen tuli 13/10 ja 15/10 kaksi Taikahuilu-näytäntöä, joista\nensimäinen annettiin hyvälle huoneelle, vaikka esiintyjäin joukossa ei\nollutkaan vierailijatähteä.\n\nNti Lagus oli Pamina ja G. L. lausuu, \"hän laskee niin paljo pehmyttä\nsuloa ja lämmintä tunnetta tähän tosilemmen naiselliseen edustajaan,\nettä kuulija ei voi olla viehättymättä. Navrátil -- Tamino lauloi\noivallisesti, ja Hahl oli kelpo, arvokas Sarastro. Hän astuu esiin\nerinomaisen vaikuttavasti kuin mikä vanha, kokenut näyttelijä; alhaiset\nsävelet eivät soineet oikein selvinä. Nti Ingman oli ensi näytöksessä\nensimäinen Yön neitoja ja lauloi sitten Yön kuningattaren osan --\nmenestyen hyvin kumpaisenakin. Pesonen on kelpo ja oiva suomalainen\nPapageno, jonka luulee kohdanneensa joissakin talonpoikaishäissä\nkaikkien ilona ja riemuna. Nti Wikström yllätti laulamalla Papagenon\nosan nuhteettomasti ja varmasti. Orkesteria johti nytkin Martin\nWegelius.\"\n\nToisia loistavampi ilta oli jälleen nti Synnerbergin hyväksi annettu\nnäytäntö 17 p., jossa esitettiin kohtauksia Faustista, Lucreziasta ja\nTaikahuilusta. Yhtä hyvin kuin pilettien loppuunmyynti ilmaisivat\nmyrskyiset suosionosotukset, kuinka laulajatar oli herättänyt yleisön\nmyötätuntoa. Korkeimmilleen myrsky nousi nti Synnerbergin laulettua\naarian Glinkan oopperasta Henki tsaarin edestä ja Voi äiti parka ja\nraukka, jotka kumpikin toistettiin. Kukkavihkoja, suuria ja pieniä,\nsatamalla satoi näyttämölle ja niitä seurasi täkäläisen venäläisen\nyleisön antama kukkakori ja sen ohella hohtokivillä koristettu\nkultainen rannerengas.[129] -- Kun sitte välillä 20/10 Taikahuilu oli\nesitetty, tuli nti Synnerbergin jäähyväisnäytäntö: Lucrezia Borgia.\nNytkin huone oli aivan täysi ja innoissaan, ja laulajatar yhä\nuudistettujen kunnianosotusten esineenä. Tälläkin kertaa hän sai\nkalliita lahjoja, nimittäin kaksi hohtokivisormusta, toisen\nvenäläisiltä ihailijoilta ja toisen rva Karamsinilta. Kaarlo ja Emilie\nBergbom antoivat ihanan ruusukimpun, jonka nauhoihin oli painettu:\n\"Muista meitä rakkaudella.\"\n\nPaitse nti Synnerbergille oli nti Laguksellekin lähtöaika tullut. Hän\noli näet päättänyt matkustaa Milanoon jatkaakseen opintojaan ja\nesiintyi nyt enää vain kaksi kertaa, 27/10 ja 29/10, jolloin illan\nohjelmaksi oli yhdistetty kohtauksia oopperoista Noita-ampuja ja Tsaari\ntyömiehenä sekä Laululintunen, tuo vanha pikku laulukappale. Kumpanakin\niltana yleisö sydämellisesti ilmaisi tunteitaan rakastettavaa\nlaulajatarta kohtaan, joka niin uskollisesti oli palvellut oopperaa ja\nilahuttavan taiteellisesti suorittanut mitä vaikeimpia tehtäviä. Paitse\nkukkavihkoilla teatterissa tervehdittiin häntä myöhemmin serenaadilla.\n-- Laulajatar antoi vielä lähtökonsertin 2/11.\n\nNiinkuin edellisestä näkyy, oli _Alma Fohström_, jonka tähden ooppera\njo syyskuulla oli pantu alkuun, tähän saakka ollut esiintymättä. Syynä\nsiihen oli pääasiassa nti Synnerbergin vierailu, mutta arvattavasti\nsekin että laulajatar yhä edelleen mielellään nautti lepoa. Ennen kun\nhän vihdoin 31/10 ensi kerran esiintyi Arkadiassa, oli hän 12/10\nantanut loistavat laulajaiset yliopiston juhlasalissa ja myöskin 25/10\nRuotsalaisessa teatterissa näytösten välillä laulanut kaksi aariaa\n(Dinorahsta ja Rigolettosta). -- Lukuisa ja innostunut oli yleisö\njälleen tervehtiessään laulajatarta Margaretana. Kukkakimput ja\nesiinhuudot tulkitsivat iloa, kun ei ainoastaan huomattu että nti\nFohström oli mitä parhaimmissa voimissa, vaan myöskin nähtiin kuinka\nhän oli suuresti edistynyt. Juveliaarian, jota ulkomaan suuremmilla\nnäyttämöillä pidetään oikeana yleisön valloittamiskeinona, nti Fohström\nlauloi mitä hienoimmin, ilman tahallisuuden merkkiäkään -- juuri siten\nnousten mahdollisen korkealle taiteellisuudessa. Suora yllätys\nyleisölle oli Valentinina nähdä ja kuulla etevää soittoniekkaa _Jaromir\nHrimalya_, joka ansiokkaasti suoriutui tehtävästään. Siebelinä taasen\nastui näyttämölle monen ajan päästä rva Aura Thuring, joka entiseen\ntapaansa osasi miellyttää kuulijoita. -- Näytäntö uudistettiin 3/11, ja\noli silloin jonkunlainen riemujuhla, sillä sinä iltana Gounodin Faust\nesitettiin _viidennenkymmenennen_ kerran. Navrátil, joka oli\nmyötävaikuttanut kaikissa näytännöissä, ja nti Wikström, joka 49 kertaa\noli esittänyt Marthan osan, saivat edellinen laakeriseppeleen ja\njälkimäinen komean kukkavihkon. Myöskin orkesterinjohtaja Faltin ja\nBergbom huudettiin esiin, puhumatta nti Fohströmiä tarkoittavista\nkunnianosotuksista.\n\nFaustia seurasi Lucia, jossa Alma Fohström esiintyi peräkkäin kolme\nkertaa (7, 10 ja 13 p.). Hänen esityksensä tässäkin oopperassa oli\nmerkillisesti edistynyt maaliskuunnäytäntöihin verraten, laulajatar kun\nnyt laulutekniikka vallassaan antautui taiteilijainnostuksensa\njohdettavaksi. Yleisön ihastus oli sekin vain kiihtymässä. \"Nuori\nlaulajatar\", sanotaan toisen näytännön jälkeen, \"näytti olevan aivan\nsuunniltaan esiin- ja hyvähuudoista, joista ei tahtonut loppua\ntullakaan.\" Achté lauloi loordi Ashtonin osan.\n\n-- \"Oopperalla on tänä syksynä ollut hyvät tulot. Kun meillä on Alma\nFohström, niin 'ei ole hätää eikä surua'. Hänellä on mahtava vetovoima\nyleisöön nähden ja syystäkin: hän on suuri ja todellinen taiteilijatar.\nHänen edistyksensä keväälliseen verrattuna on erinomainen; huolimatta\nlyhyestä taiteilijaurastaan hän on jo ennättänyt saavuttaa taiteellisen\nvarmuuden ja ylemmyyden, jotka ovat ihmeteltäviä. Hän antaa eheän ja\ntäyden kuvan esitettävästään henkilöstä eikä ainoakaan epäkaunis\nliikunto, kasvojenele taikka sävel -- ei edes sattumalta -- häiritse\nkokonaisvaikutusta. Minä ihailen häntä suuresti. Kun hän esiintyy, on\nmeillä aina paljo väkeä -- miltei aivan täysi huone. Synnerbergin lyhyt\ntäälläolo teki että hänkin antoi täysiä huoneita, vaikkei hänestä\noikeastaan pidetty. Hänen etevää ääntänsä täytyi kuitenkin jokaisen\nihailla. Lagus matkusti muutamia päiviä sitten, mutta Ingman viipynee\nvielä jonkun ajan. Nti Wecksell on kotona ja luultavasti hän on\ntaipuvainen esiintymään meillä. Torstaina alkaa Emmy Achté Lucreziana;\nsen jälkeen hän esiintyy Valentinena Hugenoteissa. Ensi viikolla\nannetaan Linda di Chamounix. Ooppera itse ei ole oikein omansa\nherättämään suosiota, mutta Lindan osa on pääasia ja kun Alma Fohström\non Lindana, niin kyllä se menestyy. Holm on yhä vielä sairas ja voit\nkyllä käsittää, kuinka vaikea meidän on järjestää ohjelmisto ilman\nhäntä. Onneksi hän nyt on toipumaisillaan, mutta vuodenaika on erittäin\nepäsuotuisa parantuville. -- Puheosasto alkaa tänään Haminassa,\nnäyttelee siellä 12 tai 15 p:vään jouluk. ja tulee sitte luultavasti\nTurkuun. Tammikuun 15 p. toivon että päätämme oopperan ja silloin on\npuheosaston vuoro esiintyä täällä. Turunmatka on vielä lopullisesti\npäättämättä, jonka tähden on paras ettet vastaiseksi puhu asiasta. Nyt\non meidän hyvin vaikea tulla toimeen sentähden että Vilho on niin\nhuono, että hänen on täytynyt ottaa virkavapautta levähtääkseen.\nLundahl on täällä sairaalassa sangen huonona ja Aalberg on yhä edelleen\nDresdenissä: voit ymmärtää kuinka näin ollen on vaikea saada kokoon\nohjelmistoa. Lundahlin tila on kovin, kovin huono; en usko hänestä enää\ntervettä tulevan. -- -- Kaikki täällä voimme jotenkin hyvin, toisin\nsanoen niin hyvin kuin mahdollista on tässä levottomuudessa, joka hetki\nharmien ja kielittelyjen ahdistamana. -- Kaarlo ja minä olemme\ntäyshoidossa tädin [tohtorin rva Sanmarkin] ja Augustan luona, ja\nhuoneemme ovat erotetut ainoastaan pienen oven kautta eteisessä.\" -- --\n\nEmme erehtyne, jos oletamme Emilien viittauksellaan kielittelyihin y.m.\nmuun muassa tarkoittaneen niitä ikävyyksiä, jotka tänäkin oopperan\nviime aikana syntyivät toisen teatterin ylläpitämän kilpailun johdosta.\nKaikki \"valtit\" olivat kyllä suomalaisella puolella, mutta juuri se\nkiihottikin vastustajia. -- Mitä sanoakaan esim. seuraavasta\ntapahtumasta, joka mainittakoon sentähden että H. D. veti sen\njulkisuuteen. Samana päivänä kun nti Fohström lauloi näytösten välillä\nRuotsalaisessa teatterissa, hän sai nimettömän kirjeen, jossa\nilmoitettiin, että \"kauhea komplotti (salajuoni)\" oli viritetty häntä\nvastaan ja kovasti varotettiin häntä laulamasta Ruotsalaisessa\nteatterissa. Uskaltamatta suoraan syyttää suomenmielisiä häpeällisestä\nuhkauksesta, ei kuitenkaan viittauksia vältetty. Suomalaisella taholla\nkatsottiin varmaksi asiaksi, että kirje oli salakavala hanke, jonka\ntarkoitus oli joko ainoastaan heittää kunnialle käypä syytös\nsuomalaista puoluetta vastaan taikka vierottaa laulajatar siitä\nnäyttämöstä, jolla hän tähän saakka yksinomaan oli laulanut. Miten\nlieneekään, kehno yritys ei onnistunut. Nti Fohström pysyi uskollisena\nSuomalaiselle teatterille, vielä sittenkin kun hänelle toiselta taholta\ntehtiin meidän oloissamme aivan kuulumattomia palkkatarjouksia. Useita\nviikkoja jatkettiin houkuttelemista ja toinen lähettiläs toisensa\nperästä, kumpaakin sukupuolta, kävi laulajattaren kodissa, siksi kunnes\nhän joulukuun alussa antoi lopullisen kieltävän vastauksen.[130]\nSamallaisten houkuttelujen esineeksi tuli nti Lagermarckkin, kun hän\njoulukuulla oli ensi kerran laulanut Suomalaisessa teatterissa ja niin\nennen ja myöhemmin vuorostaan kaikki etevimmät kyvyt. Jokaisen vastaus\noli kuitenkin sama, nimittäin kieltävä. Ainoastaan jos \"fusiooni\", se\non jos sovinnollinen yhteistoimi olisi syntynyt, olisi näihin\ntarjouksiin myöntämällä vastattu.\n\nLisäksi mainittakoon, että ruotsalaiset lehdet tälläkin ajalla\npitkät kuurot kannattivat suomalaista oopperaa -- vaitiololla.\nHufvudstadsbladetkin, joka ennen Nervanderin aikana oli suopeasti\nseurannut suomalaisen näyttämötaiteen kehitystä, oli aikoja sitten\nmuuttanut kantansa. Juuri nyt puheena olevana aikana tapahtui esim.\nettä kun lehtori H. Paul oli kirjoittanut hyvin kiittävän arvostelun\noopperasta ja sen laulajattarista, toimitus ei painattanut sitä\nlehteen. Tämä taasen pahotti arvostelijaa ja siitä seurasi, että\nHufvudstadsbladetissa ei kokonaiseen kuukauteen puhuttu mitään\noopperanäytännöistä. --\n\nPitkän ajan päästä saatiin jälleen toivottaa rva Emmy Achtékin\ntervetulleeksi näyttämölle. Se tapahtui Lucrezia Borgiassa 14/11.\nEntiseen tapaansa hän, hyvällä laulutuulella ollen, tarmokkaasti ja\nylen vaikuttavasti -- joskin ylipäätään maltillisemmin -- esitti\nLucrezian osan. Maffio Orsinina esiintyi nyt nti Braxén. -- Sama\nnäytäntö uudistettiin vielä kerran 17/11. Näitäkin näytäntöjä johti\norkesterin päällikkönä, \"enentyväliä varmuudella\", Martin Wegelius.\n\nDonizettin ooppera _Linda di Chamounix_, jota kauvan oli odotettu, oli\nnyt valmis ja esitettiin ensi kerran 21/11: Alma Fohström -- Linda,\nPesonen -- Boisfleuryn markiisi, Navrátil -- kreivi Carlo de Sirval,\nHahl -- pastori, Himberg -- Antonio, nti Braxén -- Pierotto ja nti\nWikström -- Magdalena. Huone oli täysi, ja ihastuttava päähenkilö\nvalloitti sen täydellisesti. Ansiokkaasti esittivät myöskin\nNavrátil ja Hahl osansa, jota paitse Pesosen huumori enensi hilpeää\ntunnelmaa. Köörit menivät oivallisesti, ja Martin Wegelius hoiti\nkunnialla tehtäväänsä. -- Sama ooppera annettiin kuusi kertaa\nperäkkäin -- kuudennen kerran 8/12. Kolmannen illan jälkeen\nmerkki * Morgonbladetissa julkaisi laajahkon arvostelun, josta teemme\nseuraavan otteen:\n\n-- \"Olemme todella hämmästyneet siitä varmuudesta ja hienoudesta, millä\nnti Fohström kuvaa toiselta puolen viattoman, lempivän savoijilaistytön\niloista, herttaista luonteenlaatua ja toiselta puolen vähän\nkehittyneemmän naisen itsetietoista menettelyä, kun tungetteleva\nmarkiisi ahdistaa häntä halpamaisella kohteliaisuudellaan.\nMainitsemme muun muassa kohtaukset kreivi de Sirvalin kanssa\n1:ssä ja 2:ssa näytöksessä, edelleen kohtauksen, jossa Linda saa\ntietää Carlon suhteesta jalosukuiseen naiseen, sitä seuraavan lyhyen\nmielenhäiriökohtauksen ja siitä selkeneminen viime näytöksessä --\nkaikki nämä ovat esityksen loistokohtia ja tulkitaan merkillisellä\ntotuudella ja luontevuudella. Laulu virtaa niin helposti, paikottain\nerittäin loistavat juoksutukset käyvät niin sujuvasti ja näyttävät\nolevan laulajattarelle niin kevyttä, että se mitä niissä joskus tuntuu\nvähemmän luonnolliselta miltei kokonaan korjaantuu.\"\n\nLindan viidennestä näytännöstä alkaen tuotti esitykseen uutta\nviehätystä nti _Mathilda Lagermarck_, joka silloin Pierottona ensi\nkerran esiintyi näyttämöllä. Nuori laulajatar niitti runsaasti\nsuosiota, huudettiin useat kerrat esiin sekä esiripun ylhäällä ollessa\nettä näytösten lopussa ja sai vastaanottaa kauniin kukkavihkon:\n\"Neiti Mathilda Lagermarckille 3/12 1878, Suomalaisen teatterin\njohtokunnalta.\" Ei ainoastaan heleä, sympaattinen ääni, vaan myöskin\nlämmin, sydämellinen esitys sekä teeskentelemättömän yksinkertainen ja\nsulokas, joskin vielä vähän tottumaton näytteleminen tekivät mitä\nparhaimman vaikutuksen, ja jokainen sai iloisen vakaumuksen siitä että\nnti Lagermarck suuresti oli hyötynyt viimeisestä opintomatkastaan\nulkomaille ja että hän on varsin lupaava kyky laulunäyttämöllemme.\n\nKun Linda oli esitetty kuusi kertaa, palasi 11/12 näyttämölle\nMeyerbeerin suuremmoinen ooppera Hugenotit, rva Achté Valentinena.\nHahlin äkkinäisen sairastumisen tähden ei kuitenkaan voitu oopperasta\nantaa muuta kuin 2:n ja 4:s näytös, jonka lisäksi esitettiin Lucian 2:n\nja 3:s. Nti Fohström sähkötti yleisöä Luciana, mutta samoin teki rva\nAchtékin Valentinena. Jälkimäisestä on muistiinpantuna, että hänet\nhuudettiin esiin 15 kertaa, joka oli paljo tänä innostuksenkin aikana.\n-- Innoissaan eräs talonpoika toisella rivillä kääri kaksi viidenmarkan\nseteliä markanrahan ympärille ja heitti mytyn -- kiitollisuuden\nosotteena -- näyttämölle; sinne se kuitenkaan ei pudonnut, vaan\norkesteriin ja siellä se -- katosi! Luultavasti joku köyhä soittoniekka\narveli, että lähetys oli aiottu hänelle, eikä häntä sovi siitä moittia,\nkoska osote oli epäselvä. -- Täydellisenä meni Hugenotit kaksi kertaa,\n15/12 ja 18/12. Sivurooleissa olivat uusia nti Lagermarck paashina ja\nJ. E. Cajanus S:t Bris'in osassa. Rva Achté sai arvostelulta yhtä\nehdottoman tunnustuksen kuin ennenkin, eikä ihme, sillä sekä\nmusikaaliselta että draamalliselta kannalta katsoen oli rooli, niinkuin\nennestään tiedämme, hänelle mitä sopivin. Erittäin häntä kiitettiin\nhillitystä esityksestä 4:nnessä näytöksessä sekä lämmöstä ja\nsydämellisyydestä niissä kohdin missä se tarpeen oli. Nti Lagermarck\nteki paashin viehättäväksi, vähän keikailevaksi ja hemmotelluksi,\nniinkuin saattaa ajatella kuningattaren suosikin olleenkin, ja Cajanus\ntäytti kyllä ansiokkaasti osansa, laulaen reippaasti ja osaksi\ntuntehikkaastikin, mutta näytellen tottumattomasti.\n\nSen jälkeen Linda meni vielä kaksi kertaa, 20/12 ja 22/12. Ja esiintyi\nnyt Bruno Holm, pitkän tautinsa jälkeen, Antoniona. Hän oli oivallinen\nLindan vanhana isänä, ja oopperan esitys oli nyt ylipäätään niin\ntaiteellisen etevä, että sen täytyi tyydyttää korkeitakin vaatimuksia.\n-- Viimemainitun näytännön jälkeen kokoontuivat lauluosaston jäsenet\nArkadian lämpiöön hupaiseen joulunviettoon, jonka ohjelmaan kuului\njoulukuusi, joulupaisti ja joululahjoja, joista viimeisistä toinen\noli toistaan hullunkurisempi, sekä laulua ja tanssia. Iloinen,\ntuttavallinen yhdessäolo kesti myöhäiseen yöhön ja jätti jälkeensä\nherttaisia muistoja. -- Toisena joulupäivänä oopperataiteilijat\nyliopiston juhlasalissa antoivat konsertin täydelle huoneelle; mutta\noopperanäytäntöjä ei ollut ennen vuoden loppua useampia kuin yksi:\nLucia 29/12.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPuheosasto vietti joulunsa _Turussa_ ja antoi siellä ensimäisen\nnäytännön toisena joulupäivänä. Silloin näyteltiin Sirkka, ja sanotaan\nLeinon Landryna osottaneen \"tunnetta ja henkeä\". Toinen näytäntö,\nLaululintunen ja Parisin veitikka, oli 29/12. Edellisen johdosta sai\nnti Hacklin paljon kiitosta: hän oli edistynyt, nuorekkaan raikas ääni\nhelkkyi kirkkaasti, esityksessä oli lämmintä eloisuutta ja yleisö\nnäytti hämmästyvän tavatessaan puhenäyttämöllä niin hyvän laulukyvyn.\n\"Parisilaisen pojan rooli\", Nervander lausui arvostellessaan\njälkimäisen kappaleen esitystä, \"oli oikeastaan vieras nti Avellanille,\nmutta hän oli älykkäästi käsittänyt tehtävänsä ja suoritti sen\nreippaasti\" ja palkittiin hänet vilkkailla suosionosotuksilla. Nti\nStenberg, joka ylipäätään hyvin esittää vanhempia naisrooleja, näytteli\nlämpimästi ja huolellisesti rva Meunieriä; niinikään oli Leinon esitys\nkenraalista ansiokas ja nti Hacklin Elisenä suloinen ja\nteeskentelemätön.\n\nUudenvuoden päivänä meni Daniel Hjort. Sitä seurasi ankara, mutta\nepäilemättä oikeutettu arvostelu. Nervanderista ei Vilhon\ntaiteilijaominaisuudet ollenkaan soveltuneet semmoiseen tehtävään kuin\nDaniel Hjort oli, eivätkä muutkaan, huolimatta yksityisistä\nonnellisista puolista, saaneet tyydyttävää aikaan. Että vaikutus oli\nnäin epäedullinen, tuli nähtävästi siitä että kiertomatkoilla ei\ntarkka silmä ollut valvomassa työtä, ei yksityiskohtia eikä\nyhteisnäyttelemistä. Tämä huomautus viittasi siis sekin teatterin\ntoimitavan muutoksen tarpeellisuuteen -- josta jo ennen on puhuttu.\nSitä vastoin annettiin Jeppe Niilonpojasta (6/1) ehdoton tunnustus: se\noli luettava parhaaseen mitä suomalainen näyttämö tarjoo. Rosvot\nnäyteltiin 9/1 nti Avellanin hyväksi. Tässäkin draamassa huomasi\nNervander ainoastaan yksityisiä hyviä kohtia. Siten oli Leino\npaikottain erittäin hyvä vanhana Moorina, Vilhon Frans oli vakavasti\ntutkittu, mutta näyttelijän voimat pettivät, Böök oli todenperäinen ja\nsydäntäkouristava, kun hän sai veljen petollisen kirjeen ja nti Avellan\nosotti tavallista älykkäisyyttä tehtävänsä käsittämisessä, mutta hän\nnäytteli oivallisesti vain kohtauksissa Fransin kanssa, joissa voima on\npaikallaan, ollen kylmähkö vanhuksen kanssa puhuessa, sillä \"hellä ja\nlempeä ei ole oikein hänen esitettävissään\".\n\nTammikuun keskivaiheilla Ida Aalberg palasi seurueeseen. Jo\njoulukuulla, jolloin puheosaston oli lähteminen Turkuun, kehotettiin\nhäntä palaamaan, sillä kun sovittu oli että nti Avellan uudenvuoden\nalussa saisi matkustaa Parisiin ja Lundahl yhä edelleen oli työhön\nkykenemätön, oli hän tarpeen ohjelmiston ylläpitämiseksi. Tämä tietysti\nei ollut enemmän nti Aalbergin kuin rva Seebachin mieleen, sillä\noppiaika oli ollut liian lyhyt toivottujen tulosten saavuttamiseksi;\nmutta ei kumpanenkaan vastustanut kotimatkaa, kun Helsingistä\nluvattiin, että nti Aalberg pian saisi palata jatkaakseen opintojaan.\nToinen asia oli että näyttelijätär ei sittenkään kohta voinut kehotusta\nnoudattaa. Hän oli näet -- enimmäkseen kokemattomuutensa ja arkuutensa\nvuoksi -- joutunut melkoiseen ahdinkoon ja kärsinyt puutettakin\nulkomailla. Omia varoja hänellä ei ollut ja pahaksi onneksi oli hänen\nisänsäkin sairastunut. Tämä kaikki täytyi hänen nyt ilmoittaa nti\nBergbomille ja vasta sen kautta rahaa saatuaan hän pääsi lähtemään. --\nKun 15/1 oli muun muassa annettu Sotavanhuksen joulu (Z. Topeliuksen\nedellisenä päivänä sattuneen syntymänmuiston johdosta) ja Lea (nti\nAvellan saa lämpimät kiitokset pääosasta ja Leino ja Axel Ahlberg\ntunnustuksen, edellinen Joaksestaan, jälkimäinen Aramistaan) ja 16/1\nMarianne, seurasi Kavaluus ja rakkaus, jossa Ida Aalberg esiintyi ensi\nkerran Louisena --- ulkomailla tutkimassaan roolissa. Nervanderin\narvostelu tästä näytännöstä oli hyvin edullinen -- se tuotti kunniaa\nseurueelle. Ida Aalberg vastaanotettiin mitä sydämellisimmillä\nkättentaputuksilla ja hänen esityksensä näytti, että \"rikaslahjaisella\ntaiteilijattarella oli ollut nerokas esikuva, joka oli opettanut hänet\nluomaan katseensa syvästi ja voimakkaasti runouden syvyyksiin\", ja\nsydäntäkouristavan roolin tulkitseminen vaikutti kauneudellaan ja\ninnostuksellaan jokaiseen katsojaan.\n\nTämän jälkeen näyteltiin vielä Maantien varrella, Hellät sukulaiset ja\nNummisuutarit, kukin kaksi kertaa sekä Sarah Multon, Oma Toivoni ja\n_Hans Lange_ kukin yhden kerran. Viimemainittu näytelmä muodosti\nviimeisen näytännön 16/2. -- Ylipäätään oli tämä Turussa olo jälleen\ntaloudellisesti huononlainen. \"Ajat ovat täällä niin huonot\", Vilho\nkirjoitti (24/1), \"että meidän ainakin kerran (kolmesta kerrasta)\nviikossa täytyy näytellä tappiolla, annettakoon sitten uutta tai\nvanhaa.\" -- Samassa Vilho arvostelee Ida Aalbergia seuraavin sanoin:\n\n\"Sinä kysyt, kuinka nti Aalberg on edistynyt? Siihen saatan suurella\nmielihyvällä vastata: paljon, hyvin paljon. Hän on kerrassaan kohonnut\ntaiteilijaksi. Tosin on hän tuonut vähän rikkaruohojakin mukanaan,\nmutta näillä ei näy olevan niin syvät juuret, ettei hän omalla työllään\nvoi helposti niistä päästä. Esim. tuo saksalainen tapa maalata\n_sanoilla_ ei oikein soveltune suomenkieleen, joka on niin ääntiörikas\nja pitkäsanainen. Muun muassa Aalberg nielee, tai oikeammin\nvivahduttamisen kautta hävittää sanojen päätteet, etenkin pitemmissä\nsanoissa. Vaan tuosta hän kyllä pääsee. Summa se, hän on edistynyt, ja\ntästä lähin hän ei enää lue rooliansa, hän tutkii sitä. Sen huomasin\nselvästi Laurastaan Maantien varrella.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nUutena vuotena jatkuivat oopperanäytännöt yhtä menoa ja sen ensi\npäivänä esitettiin Linda erittäin hyvälle huoneelle. Holm menestyi niin\nhyvin, että Antoniota ruvettiin lukemaan hänen parhaimpiin rooleihinsa.\nEtevimmin hän suoritti kirouskohtauksen 2:ssa näytöksessä ollen\nilmeeltään tosi ja sydäntäkouristava; 3:ssa näytöksessä hän antoi\nkaupan päälliseksi kauniin laulun \"Marie de Rohanista\". Nti Fohström\noli hurmaava, niinkuin ennen, ja todistuksena että rakastettava\nlaulajatar ei ollut voittanut ainoastaan yleisön vaan toveriensakin\nsydämet ansaitsee mainita että nämä 2 p. tammik., taiteilijattaren\nsyntymäpäivänä, kävivät häntä tervehtimässä laululla ja kukkalahjoilla.\n-- Lähinnä seurasi kaksi Faust-iltaa, 3/1 ja 6/i. Edellisenä esiintyi\nnti Fohström Margaretana, Holm Valentinina ja nti Lagermarck -- ensi\nkerran ja menestyksellä -- Siebelinä; jälkimäisenä iltana oli, nti\nFohströmin satunnaisen pahoinvoinnin tähden, nti Ingman Margaretana. --\nSitten tuli taas kaksi Linda-näytäntöä, 10/1 ja 12/1, ja näyttäytyi\ntämä ooppera niin mieluiseksi yleisölle, että se tuotti ei ainoastaan\nenemmän kuin Faust, joka oli niin monesti näytelty, vaan enemmän kuin\nDon Juankin, joka lähes vuoden pituisen levon jälkeen uudistettiin\nnäyttämöllä. Mozartin iki-ihana mestariteos annettiin näet kolme kertaa\nperäkkäin, 15, 17 ja 19 p. Holm oli Don Juan, Hahl Leporello, Navrátil\nDon Ottavio, Pesonen Masetto sekä Emmy Achté donna Anna, Naëmi Ingman\ndonna Elvira ja Anni Hacklin Zerlina. Niin yksin- kuin yhteislaulutkin\nmenivät tasaisesti ja reippaudella, joka herätti vilkasta vastakaikua\nsalongissa. Enimmän huomiota tuli tietysti rva Achtén osaksi. Nti\nHacklinin debyyttiä pidettiin kyllä edullisena. Viimeisessä näitä\nnäytäntöjä oli vähä väkeä, ainoastaan noin kolmas osa huonetta, johon\nkenties vaikutti se että Uudessa teatterissa samana iltana ensi kerran\nannettiin operetti Cornevillen kellot, josta Bergbom kertoo yhdessä\nParisinkirjeistään. Tämä tosiasia ei ole mikään hyvä todistus\nyleisölle, sillä olihan Mozartin musiikki verrattomasti jalompaa kuin\nniiden oopperain, jotka olivat täyttäneet Arkadian salongin kerran\ntoisensa perästä. Eikä oikeudella voi sanoa esityksen olleen\nala-arvoisen. Päin vastoin se oli erittäin ansiokas, jopa loistavakin.\n\nHolm suoritti pääosan varsin hyvin ja kohosi korkealle etenkin viime\nnäytöksen traagillisessa loppukohtauksessa; nti Ingmanilla taas oli\nparas roolinsa Elvirassa, jossa hän laulaen heleästi ja puhtaasti\nkunnioitettavalla tavalla pyysi saavuttaa klassillisen musiikin\nluonnetta, ja rva Achtésta arvostelija lausuu: \"Ylen suuri oli nautinto\nkuulla tätä laulajatarta donna Annan osassa, jonka on sanottu olevan\nmiltei korkein tehtävä minkä draamallinen laulajatar voi saada\nsuorittaakseen. Rva Achté näytti nytkin kykynsä asettua kullekin\nroolille ominaiseen tunnelmaan ja panna eloa ja totuutta esitykseen.\nKohtauksessa isän ruumiin ääressä 1:ssä näytöksessä, kvartetissa ja\n'kostoaariassa' sekä eritoten saman näytöksen suuressa finaalissa\nlaulajattaren onnistui ei ainoastaan draamallisesti vaan\nmusikaalisestikin esittää kaikki suuremmoisten kohtausten luonteen\nmukaisesti. Mutta vienommissakin kohdissa oli esitys vakuuttavasti\noikea ja tehoisa. Navrátil osasi tehdä Ottavion viehättäväksi, miten\nvähän miehekäs luonne liekään, ja Hahl suoriutui aika hyvin vaikeasta\ntehtävästään. Jälkimäinen oli huolellisesti tutkinut ja esittikin\nsangen onnellisesti hullunkurisen 'rekisteriaarian' sekä nerosta\nsäteilevät kohtaukset kuvernöörin kuvapatsaan kanssa ja niinikään\nhaamun kanssa illalliskutsuissa.\" Kun lopuksi sanotaan, että nti Hacklin\noli tyydyttävä Zerlina -- vasta-alkajana arvosteltuna --, että Pesonen\noli niinkuin tulee naurettava Masettona ja että Cajanuksen äänivarat\nhyvin pääsivät kuuluviin kuvernöörin osassa, niin on huomioon saatettu,\nettä Don Juan oli niin oivallisesti miehitetty kuin meidän oloissamme\nmahdollista on.\n\nLoistava oli jälleen Alma Fohströmin resettinäytäntö 21/1.\nOhjelma käsitti ensimäisen näytöksen valmistumaisillaan olevasta\nGounodin oopperasta _Romeo ja Julia_ (nti Fohström -- Julia,\nNavrátil -- Romeo), sekä kohtauksia Don Juanista ja Dinorahsta.\nLaulajatarta tervehdittiin kohta näyttämölle astuessaan voimakkailla\nkäsientaputuksilla, jotka hänen viehättävästi näyteltyään Julian osan\nkahta kiivaammin uudistuivat. Mutta kun esirippu oli laskenut loistavan\nDinorah-kohtauksen jälkeen, nousi ylimmilleen myrsky, jossa yleisön\nriemuhuudot, orkesterin toitotukset ja kukkasade yhtyivät vallan\nharvinaiseksi kunnian- ja myötätunnon osotukseksi. Sen lisäksi\nojennettiin taiteilijattarelle kukkakori, joka paitse V. Löfgrenin ja\nV. Soinin sepittämää runoa sisälsi taiteenystävien kesken kerätyn\nrahalahjan ulkomaanmatkaa varten (3,000 mk vekselissä ja 1,000 mk\nkultarahoissa hopearasiaan kätkettynä). Muutoinkin oli tulo suurimpia\nmitä yksityinen näytäntö Arkadiassa koskaan oli tuottanut, nimittäin\n2,056 markkaa. -- Tämän jälkeen esitettiin 24/1 sekaohjelma -- Faust,\nDon Juan, Dinorah -- sekä 26/1 Don Juan, jossa rva Emmy Achté ja nti\nNaëmi Ingman viimeisen kerran lauloivat Suomalaisen oopperan\nnäytännössä. Tätä ei kumminkaan kukaan tiennyt. Hyvästijättö oli kyllä\nlämmin, mutta luultiin että kysymys oli ainoastaan ulkomaanmatkasta,\njolta palattuaan he jälleen esiintyisivät näyttämöllämme! Mozartin\noopperaa esitettäessä Martin Wegelius oli johtanut orkesteria ja\nviimeisen näytännön lopussa hänetkin useat kerrat huudettiin esiin. --\nKohta mainittavana uuden oopperan ensi iltana joukko oopperan ystäviä\nkokoontui teatterin lämpiöön jäähyväispitoihin rva Achtén ja nti\nIngmanin kunniaksi, joista edellinen oli lähtemäisillään Parisiin ja\njälkimäinen Pietariin.\n\nRomeo ja Julia[131] meni ensi kerran täydellisenä 31/1 ja\nvastaanotettiin suurella mieltymyksellä. Esitys olikin oivallinen,\nniinkuin odottaa saattoi kun pääosat olivat nti Fohströmillä ja\nNavrátililla ja Faltin oli oopperan harjottanut ja johti sitä\nsoittokunnan päällikkönä. Sitä paitse olivat sivuosatkin hyvissä\nkäsissä: Holmin, Hahlin ja nti Lagermarckin. -- Samaa oopperaa\nannettiin sitte yhtä mittaa lähes neljä viikkoa, se on helmikuun\nloppuun, poisluettuna kolme näytäntöiltaa, joista kohta enemmän.\nEnsimäisten seitsemän näytännön hinnat olivat korotetut, kolmen\nviimeisen tavalliset. Korkein tulo oli 1,500, alhaisin 800, mutta\nkeskimääräinen 1,170 mk.\n\nKolmannen näytännön jälkeen arvosteltiin oopperaa Morgonbladetissa\nseuraavaan tapaan:\n\n\"Nti Fohström on suloinen, ihastuttava Julia ja hänellä on tässä\noopperassa tilaisuutta näyttää kykyänsä esittää mitä erilaisimpia\nsieluntunnelmia. Viaton tyttö ensi näytöksessä ja ylevä, lemmen\nläpitunkema ja jalostama nainen draaman loppupuolella kuvataan yhtä\nansiokkaasti. Verrattakoon vain naivinen, leikillisen lapsekas valssi\noopperan alussa kaksinlauluun 4:ssä näytöksessä! Kumminkaan emme voi\nehdottomasti hyväksyä käsitystä ensi kohtauksessa. Kun Romeo\nkuullessaan ken Julia on hämmästyen peräytyy, tulisi mielestämme\nJuliankin eloisalla näyttelemisellä ilmaista oudoksuvansa Romeon\nhänelle ymmärtämätöntä käytöstä. Siten kävisi myöskin hänen tuskansa\nTybaltin huudahduksen jälkeen: 'hän montaguelainen on!' luonnolliseksi;\nhän aavistaa jo mitä suruja rakkaus on tuottava hänelle ja Romeolle.\nValssiaariassa samoin kuin muissa yksinlauluissa saamme ihailla nti\nFohströmin loistavaa laulua ja meistä Julia on laulajattaren parhaimpia\nrooleja.\"\n\n\"Navrátil onnistuu erittäin hyvin Romeon vaikeassa osassa. Hän\ntulkitsee hienosti jaloluontoisen nuorukaisen hehkuvia tunteita ja\nlopussakin ylevän traagillisissa kohtauksissa hän antaa oikean ilmaisun\ntoiveiden äärimmäisestä pettymyksestä. Cajanus menestyy paikottain\nvarsin hyvin Capuletina. Nuorella laulajalla on aika kookas ja voimakas\nbassobaritooni ääni, vaikka hän puuttuvan kehityksen tähden ei voikaan\nkäyttää kaikkia varojaan. Kaikissa tapauksissa hän täyttää tehtävänsä\nverrattomasti paremmin kuin Himberg Tybaltina. Holm on kerrassaan\npaikallaan Merkutiona, se reippaus, joka tälle henkilölle on omituinen,\ntulee aivan oikein näkyviin sekä laulussa että näyttelemisessä. Hahlin\npater Lorenzo on niinkuin pitääkin tyyni ja varma. Laulajan ääni on\nhuomattavasti kirkastunut ja voimistunut ja esiytyy vaikuttavasti\nyhteislaulussa -- varsinkin hääkohtauksessa. Nti Lagermarck Stefano\npaashina suoritti esim. 'chansonin' 3:ssa näytöksessä sangen\nhuolellisesti.\" [Laulajattaren täytyi isänsä kuoleman tähden neljäksi\nnäytännöksi luovuttaa roolinsa nti Braxénille].\n\nYlipäätään luettiin tämä Gounodin ooppera parhaimpaan mitä\nsuomalaisella laulunäyttämöllä oli esitetty ja oli siitä kunnia\nsuureksi osaksi Faltinin, joka ei ollut vaivojaan säästänyt.\nOrkesterikin ansaitsi kiitosta siitä huolellisuudesta millä se säesti\nlaulua. -- Kun Romeo ja Julia oli mennyt 8 kertaa, annettiin lukuisain\npyyntöjen johdosta vielä kerran Linda 18/2. Sen jälkeen tuli Romeon ja\nJulian kaksi viimeistä näytäntöä, 21/2 ja 24/2, välillä 23/2\npuheosaston ensi näytäntö: Preciosa. -- Lindasta sanottiin uudestaan,\nettä sen esitys oli erittäin kunniakas teatterille, sillä paljon\nedistyneemmissäkin taiteellisissa oloissa se tuskin olisi voitu\ntoimittaa paremmin. Paitse nti Fohströmiä kiitettiin nti Lagermarckia,\njoka Pierottona tuntehikkaalla laulullaan ja miellyttävällä\nnäyttelemisellään oli todistanut taiteellista kutsumustaan ja\nsaavuttanut yhä enemmän suosiota. Preciosa pistettiin viimeisten Romeo\nja Julia-näytäntöjen väliin sentähden että se sopi paremmin\nsunnuntainäytännöksi. Nimiroolissa Ida Aalberg ensi kerran\nulkomaanmatkansa jälkeen astui Helsingin yleisön eteen. Tehtävä on\nkuitenkin liian vähäpätöinen että sen nojalla olisi voitu hänen\nedistystään arvostella. Muista esiintyjistä mainitaan donna Petronella\npuolisoineen -- nti Stenberg ja Taavi Pesonen --, jotka samoin kuin\nTervo korpraalina huvittivat yleisöä. Tietysti nyt kuin aina\nviehättävä, kansantajuinen musiikki oli pääasiana. Orkesteria johti\nMartin Wegelius. -- Viimeinen Romeo ja Julia-näytäntö oli samalla\nviimeinen, jossa Alma Fohström esiintyi. Ilta olikin merkityksen\nmukainen. Laulajatar, joka tästä lähtien oli loistava vierailla\nnäyttämöillä, hurmasi nyt viimeisen kerran yleisöä Juliana, josta hän\noli luonut niin runollisen ja taiteellisesti eheän kuvan, että se\ntyydytti korkeimpiakin vaatimuksia. Luonnollisesti suosionosotukset\nolivat mitä runsaimpia ja laulajatar sai lukuisien kukkakimppujen\nohella vastaanottaa kaksi laakeriseppelettä, joista toisen antoi\nsuomalainen yleisö, toisen venäläiset ihailijat, jotka myöskin\nlahjottivat hänelle kultaisen rannerenkaan. Erityinen huomio tuli\nNavrátilinkin osaksi -- laulajan, joka niin kauvan oli palvellut\nsuomalaista näyttämöä saavuttaen pysyvää kunnioitusta sillä että hän\naina oli asettanut tehtävänsä taiteellisen suorituksen harrastuksensa\npäämääräksi -- hänkin sai laakeriseppeleen y.m. kunnioituksen ja\nystävyyden merkkejä.\n\nKolme päivää myöhemmin 27/2 oli vihoviimeinen näytäntö ja oli sen\nohjelma seuraava: Faust (2:n, alkupuoli 3:sta ja 4:s näytös), Lucia\n(viimeinen kuvaelma) ja Trubaduri (2:n näytöksen ensi kuvaelma). Näissä\nkohtauksissa esiintyivät Navrátil -- Faust, Hahl -- Mefisto, Holm --\nValentin, nti Lagermarck -- Azucena, Navrátil -- Manrico.\n\nMainittuansa muun muassa että nti Lagermarck oli varsin tyydyttävä ja\nvaikuttava esityksessään, Morgonbladetin arvostelija lausuu\nnäytännöstä:\n\n\"Alakuloisena yleisö tällä kertaa erosi Suomalaisesta oopperasta ja sen\ntaiteilijoista, jotka tarjoamansa arvokkaan nautinnon kautta olivat\ntulleet sille rakkaiksi. Jokainen olisi toivonut näytäntöjen kestävän\nkauemmin. Mutta kaikki ymmärtänevät myöskin ne seikat, jotka ovat\naiheuttaneet niiden tavallista varhaisemman lakkauttamisen.\nUseat etevimmät taiteilijat olivat jo ennen päättäneet lähteä\nulkomaanmatkoille ja aikojen ahtaus vaikutti lisäksi että jo kohta\nalusta ainoastaan lyhyempi sesonki suunniteltiin. Ja kun se kuitenkin\non ollut niin loistava etevien taiteilijain lukuisuuden puolesta, niin\non siitä ainoastaan oltava kiitollisia.\"\n\n\"Eilen näyttäytyikin että yleisö osaa tunnustaa näytäntökauden arvon.\nNäytännön aikana ja eritoten lopussa olivat taiteilijat ja teatterin\njohtaja pitkällisten ja myrskyisten suosionosotusten esineenä, niin\nettä ilta kukkien ja muiden lahjojen kautta muodostui mitä kauniimmaksi\nkunnianosotukseksi asianomaisille. Navrátil sai Lucia-kuvaelman jälkeen\nlaakeriseppeleen ja kultakoristeen; nti Lagermarck palkittiin\nkukkavihkoilla; niinikään huudettiin Holm ja Hahl esiin vastaanottamaan\nkukkia. Lopuksi annettiin Kaarlo Bergbomille albumi sisältävä\noopperataiteilijain y.m. valokuvia, ja Faltin kutsuttiin näyttämölle\nkiitoshuutojen kaikuessa.\"\n\nLauvantaina 1 p. maalisk. nti Fohström Faltinin, nti Lagermarckin ja\nylioppilasköörin \"M.M:n\" avulla antoi jäähyväislaulajaiset yliopiston\njuhlasalissa, joka oli ääriään myöten täynnä ihastuneita kuulijoita.\nSen jälkeen oli Arkadian lämpiössä pidot Alma Fohströmille sekä muille\nSuomalaisen oopperan taiteilijoille, nti Lagermarck, hrat Navrátil,\nHolm ja Hahl, joiden kaikkien kunniaksi maljoja esitettiin. Kutsuttuina\nolivat myöskin kapellimestarit Faltin ja Wegelius sekä johtajat\nsisarukset Bergbom ja näille julkilausuttiin niinikään kiitollisuuden\nja kunnioituksen tunteet heidän innokkaasta työstään kotimaisen taiteen\nhyväksi.\n\nKaikkein viimeiset kekkerit, joilla Suomalaisen oopperan hajoamista\nvietettiin, olivat Bergbom-sisarusten toimeenpanemat 4/3. Heidän\ntapansa oli ollut ja oli vastedeskin silloin tällöin kutsua teatterin\njäsenet joko kotiinsa taikka näyttämölle ulkonaisesti vaatimattomiin,\nmutta henkisesti runsaihin pitoihin. Niissä näet taiteilijat ja\ntaiteilijanalut seurustellen isäntäväen ja taidelaitoksen läheisimpien\nystävien kanssa, kuunnellen soittoa ja laulua, nauttivat useimpien\nkaipaamaa kodintunnelmaa. Tällä kertaa oli kutsujaisten aihe tavallista\nmerkillisempi ja Bergbom päästi huumorinsa oikein tulvilleen\nsepittäessään iltamaa varten seuraavan ohjelman:\n\n          HELSINGIN SUURIRUHTINAALLEEN OPERA\n                       antaa\n          Tiistaina Maaliskuun 4 p:nä 1879\n                suuren juhlanäytännön.\n\n                HARDANGERIN HARJULLA\n\n          _Suuri opera 5:ssä näytöksessä (supistettu 1:teen)_.\n\n                       JÄSENET:\n\n    Nordal    | matkustavia ylioppilaita. Signor Bruno Holm.\n    Skovgaard |                           Signor Giovanni Hahl.\n    Fischer, matkaileva saksalainen.      Signor Davido Pesonini.\n    Koulumestari.                         Signor Brambini-Morulli.\n    Asmund |                              Signor Niccolini.\n    Halvor | nuoria talonpoikia.          Signor Ludde Ericsson.\n    Pehr   |                              Signor Giuseppe Navrátil.\n    Sigrid.                               Signora Adelina Patti.\n    Ragnhild.                             Signora Alma Fohström.\n\n (Dekorationi-maalaajat: signori Arminio Fredlander ja Pietro Novikoff.\n  Kostymit tehdyt signora Amaliana Teffs'in ja Ormasinda Blåbergin\n                   kuuluisassa etablissementissa.)\n\n  (_Nais-katselijat huomatkoot että naimaton kapellimestari -- signor\n  Giuseppe Sandström -- johtaa orkesteria_.)\n\n       *       *       *       *       *\n\n        DON JUANIN VIIMEINEN ILTA\n                 tai\n        WÄINÄMÖISEN JÄÄHYVÄISET\n                 tai\n        Laululintujen loppuliritys\n                 tai\n        SUOMALAISEN OPERAN RAGNARÖK\n\n    _Suuri baletti lukemattomissa näytöksissä_.\n\n                    Jäsenet:\n\n  Kaikki teaterin jäsenet, suosijat, auttajat ja ystävät. Baletin\n  etevimmistä numeroista mainittakoon: Signor Giovanni Hahl'in\n  \"Pas de Zephyr\"; Signor Aureliano Bäckmanin \"Pas gracieux\";\n  Signore Alma Fohström'in ja Ida Ahlberg'in \"Pas grotesques\";\n  \"Pas des nègres\" (Signori Malin ja Kauhanen); \"La Sylphide\"\n  (Signora Salidiolalina Savolainen); \"Pas majestueux\" (Signor\n  Kissanini-Cajanus); \"Pas de séduction\" (Signori Bruno Holm ja\n  Bruno Böök); \"Les 3 ingénues\" (Signore Alma Vikström, Hilda Braxén\n  ja Amanda Carlsson); \"Grand pas de coquetterie\", jonka kaikki naiset\n  toimittavat; \"Jöröjukka\", grand pas national caracteristique, jonka\n  kaikki miehet toimittavat; \"La rose et les papillons\", pas de trois\n  (Signora Teffs ja Signori Bäckman, Kahra); \"Le Tourbillon\", pas\n  furieux (Signor Pesonini); \"Le regard et le soupir\", pas de deux\n  sentimental (Signor Bibi ja signora Titi), y.m. y.m. Lopuksi \"Les\n  Adieux\", grand pas melancolique, johon ottavat osaa kaikki seuran\n  jäsenet.\n\nKun _Hardangerin harjulla_ oli loppuharjotuksen muodossa ja\n\"kostyymeissä\" näytelty laulu- ja puheosaston jäsenten y.m. vieraitten\nkatsellessa ja kun neideille Vikström ja Hacklin oli annettu paperiset\nkukkakimput ja Kalliolle kuusinen laakeriseppele ja Sandström huudettu\nesiin, Bergbom astui näyttämölle ja selitti yleisölle, miksei ohjelmaa\noltu voitu näyttelijöihin nähden tarkoin noudattaa:\n\nSignor Holmin oli määrä laulaa, mutta kun hän sai tietää, että\nkappaleessa oli _ainoastaan_ kaksi naista ja hän tahtoi kaikki, ei\nsiitä tullut mitään, signor Hahl olisi mielellään laulanut, mutta hän\nei mahtunut sisään laidunmajan ovesta; Brambini-Morulli oli tietysti\npainovirhe, pitää olla: Kallio; signor Nicolini oli jo valmis\nlaulamaan, mutta kuultuaan Kahran äänen hän ei tahtonut asettua\nvertailun alaiseksi näin mainion kilpailijan rinnalla; signor Ericsson\noli aivan näytännön alkuun \"vid briljant röst\" (heleä-ääninen), mutta\ntuli silloin yhtäkkiä käheäksi; signor Navrátil on Pietarissa, mutta on\nfonografin kautta Beckmanin persoonassa laulanut osansa; signora Patti\nolisi laulanut, mutta kun hän pyysi 30,000 markkaa tästä illasta ja nti\nHacklin otti laulaakseen 40:stä, katsottiin jälkimäisen ehdot\notollisemmiksi; Signorina Fohström vihdoin havaitsi, alkaessaan\nharjottaa Ragnhildin osaa, että se oli liian vaikea hänelle ja luovutti\nsen sentähden nti Vikströmille.\n\nSitten alkoi tanssi, joka kesti klo 1:een asti. Useat naiset olivat\ntoisessa tai toisessa oopperapuvussa ja jotkut alussa naamioittuina.\nPitkin iltaa kesti yllätyksiä. Tervo esiintyi italialaisena\npositiivinsoittajana ja muutamat orkesterin jäsenet esittivät\ntorvisoittoa j.n.e. \"Illan vietossa\", muistelee eräs läsnä ollut, \"oli\nvakavaa ja leikkiä, surua ja iloa, kyyneleitä ja tanssia sekaisin.\nHauska muisto tuo hullunkurinen ohjelma, punaiselle paperille painettu,\nja Kaarlo Bergbomin omakätinen ystävällinen kutsumuskirje tuohon\nnäytäntöön!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nPuheosaston varsinainen toimi _Helsingissä_ alkoi 2/3, jolloin\nnäyteltiin Schillerin Kavaluus ja rakkaus. Mielenkiinto kohdistui\ntietysti etupäässä Ida Aalbergiin Louise Millerinä, ja hän pitikin sitä\nvireillä koko illan. Arvosteluissa tunnustettiin, että hän oli\nodottamattomassa määrässä edistynyt, esitys oli niin älykkäästi\nläpiharkittua, vivahdutettua ja missä tarpeen oli draamallisesti\nvoimakasta, että kokonaisuus kieltämättä oli taidetuotteeksi sanottava.\nMutta toiselta puolen hän ei vielä näyttäytynyt täysin varmaksi\nsaatikka itsenäiseksi. Liikunnoissa ja lausunnassa havaittiin\nliiottelua, jota pidettiin saksalaisesta koulusta johtuvana. Vaikka nti\nAalberg siis nähtävästi ei vielä kyennyt oikein innostuttamaan\nkatsojia, herätti hän kuitenkin vakaumuksen että hänessä oli\ntositaiteilijatar kehittymässä. -- Muista esiintyjistä mainitaan Leino,\njoka presidenttinä yllätti varmalla ryhdillään, joskaan ei käytöksen ja\npuheen sirous ollut riittävä, Böök, joka Walterina paikottain pani\npaljo lämpöä lausumiseensa, ja Tervo, joka ei ollut ansioton Kalbina.\nMuut roolit olivat samoissa käsissä kuin ennen. -- Seuraavanakin iltana\n5/3 oli Ida Aalbergilla päärooli -- tällä kertaa J. Enlundin\nsuomentamassa 1-näytöksisessä draamassa H. Hertzin _Kuningas Renén\ntyttäressä_, joka näyteltiin ensi kerran. Sokean Jolanthan lempeä\nluonne kuvattiin \"kaikin puolin kiitettävästi\", ja runomuotoiset\nrepliikit lausuttiin huolellisesti, joskin siinä huomattiin muukalaista\nsävyä. Leino lääkärinä oli luontehikas ja osasi välttää liiottelua,\nBöökkin oli aika hyvä Tristanina, mutta Axel Ahlberg liian vasta-alkaja\nJauffred ritariksi. Samana iltana nti Hacklin näytteli ja lauloi\nreippaasti myöskin ensi kerran näytellyssä Riisin 1-näytöksisessä\nlaulunsekaisessa näytelmässä Hardangerin harjulla, mutta lausui\nsanottavansa liian yksitoikkoisesti. -- Parempia huoneita kuin\nedelliset näytännöt antoi Nummisuutarit 7/3 ja 9/3. U. S. väittää,\nettei koskaan oltu näytelty niin tasaisesti ja hyvin kuin tämä komedia\nnyt sujui. Leino oli muka \"lopullisesti tarkistanut veistämäänsä kuvaa\nja moni hienous tässä kuvassa ilmestyy nyt entistä selvemmin\". Mutta\nsamoin kuin Eskon esittäjä olivat toisetkin, Kallio, Vilho, nti\nSavolainen ja Böök, eteviä osissaan. Iivarina esiintyi ensi kerran\n_Knut Wechnan_, joka teki edullisen vaikutuksen ja josta aikaa\nvoittaen oli tuleva yksi teatterin taitavimpia, enimmän käytetyitä\nnäyttelijöitä. Hän oli entisen ruotuväen kapellimestarin, sittemmin\nurkurin poika Hämeenlinnasta ja oli 18-vuotiaana tullut seurueeseen\n1878. -- Nummisuutarit annettiin vielä myöhemminkin kaksi kertaa, 25/3\nja 22/4, yhä hyville huoneille.\n\nSen jälkeen tuli taas premiääri: Paul Heysen Hans Lange näyteltiin ensi\nkerran Helsingissä 12/3 (varsinainen ensi ilta oli ollut Turussa 16/2).\nEdellisestä tiedämme Bergbomin antaneen pääroolin Kalliolle, ja jos\ntämä näyttelijä ylipäätään olisi pystynyt suurempiin tehtäviin, niin\nluulisi mahtavan, vakavan pommerilaisen talonpojan osan olleen hänelle\notollisen, mutta lopulta oli se sittekin uskottava Vilholle, jolle se\nei lainkaan soveltunut. Vilho oli näet pitkästä kivuloisuudesta käynyt\nruumiiltaan heikoksi ja hänen äänensä oli menettänyt voimansa. Siitä\njohtui että hänen esityksessään talonpojan äly ja neuvokkuus kyllä\ntulivat näkyviin, mutta ei se käskijämahti, joka edellyttää fyysillistä\nvoimaa. Muutkin -- Böök prinssinä, Leino Henning renkinä, Ahlberg\nhovimarsalkkana, nti Hacklin Dörtenä -- olivat vain osittain\nansiokkaita tai tyydyttäviä. Ehdottoman tunnustuksen sai vain nti\nStenberg, joka tarkoin punnitusti ja johdonmukaisesti näytteli Langen\nvanhaa äitiä, Gertrudia. Näytäntö uudistettiin 16/3, sitte kun välillä\n(14/3) Kuningas Renén tytär ja Hardangerin harjulla Herkules\njälkikappaleena oli annettu toistamiseen. Nti Aalbergista Jolanthana\nsanotaan nyt, että hän näytteli \"itsetietoisuudella ja hienoudella\nyksityiskohdissa, jotka todistavat, että hänestä voidaan odottaa etevää\nnäyttelijätärtä\". --\n\nPaitse Nummisuutareilla oli erittäin hyvä menestys myöskin Benedixin\nhuvinäytelmällä Hellät sukulaiset, joka eri jälkikappaleiden mukana\nnäyteltiin viisi kertaa. Se oli Helsingin suomalaiselle yleisölle uusi,\nmutta niin usein näytelty maaseuduilla, että esitys sujui orjallisesti.\nNiin esim. sanottiin Leinosta, että hän Barnaun roolissa antoi \"uuden\ntodistuksen siitä edistyksestä, josta häntä viime aikoina on kuultu\nniin usein kiitettävän\". Edelleen mainittiin kiitoksella nti Stenberg\n-- Adelgunda, rva Aspegren -- Ulrika, rva Lundahl -- Irmgard, nti\nAalberg -- Thusnelda, nti Hacklin -- Ottilia ja nti Rosendahl -- Iduna.\nSangen onnistunut oli vihdoin Vilhon Schumrich, joka kenties herätti\nuseimmat naurunpuuskat. Jälkikappaleista oli 27/3 annettu, Flotowin\nsäveltämä, 1-näytöksinen laulunäytelmä _Leskirouva Grapin_ uutuus, joka\nteki miellyttävän vaikutuksen. Nimiroolin suoritti nti Vikström\nreippaasti ja menestyksellisesti, Pesonen oli siinä niinikään\npaikallaan, mutta Himbergin eloisuuden puutetta kaunis ääni tuskin\nkorvasi. Sama kappale meni vielä kolmena iltana toisten pikku\nnäytelmäin mukana, toisena: Työväen elämästä ja Kosijat, kolmantena:\nKevään oikkuja ja Kihlaus (Weckman -- Jooseppi), neljäntenä: Onhan\npappa sen sallinut ja Hardangerin harjulla.\n\nUusi Helsingissä oli myöskin Maantien varrella 2/4 ja 6/4, jossa Vilho\nnimismiehenä ja nti Stenberg hänen ankarana rouvanaan saavuttivat\nenimmän suosionosotuksia. Näytelmä esitettiin lähinnä pääsiäisen\nedellä. Toisena pääsiäispäivänä 14/4 oli ohjelmana Hellät sukulaiset ja\nLaululintunen, jossa nti Hacklin ei ollut ennen laulanut Helsingissä;\nmutta toisestakin syystä on ilta historiallinen. Saman päivän\naamupuolella oli Pietarissa tapahtunut murhayritys keisari Aleksanteri\nII vastaan. Sanoma hallitsijan pelastuksesta aiheutti paitse virallisia\nmyöskin vapaaehtoisia, välittömiä ilonilmaisuja kansalaisten puolelta.\nSemmoisia olivat yleinen juhlavalaistus kaupungissa ja mielenosotukset\nkummassakin teatterissa. Arkadiassa ennen näytännön alkua koko\nteatteriseurue esiintyi näyttämöllä ja lauloi \"Eläköön armias\" ja\nMaamme laulut, jonka jälkeen huudettiin: \"eläköön keisari!\"\n\nRiemuntunteet olivat yhteiskuntamme eri kerroksissa ja ryhmissä\nsamanlaiset ja niiden olisi luullut vaikuttavan yhdistävästi; mutta\nkansallisen yhteistunnon puute sai nytkin aikaan, että siihen sekaantui\nannos hajottavaa katkeruutta. Viralliset sähkösanomat tapauksesta,\njotka kenraalikuvernööri oli saanut ministerivaltiosihteeriltä sekä\nVenäjän sisäasiain ministeristöstä, vietiin näet illalla Ruotsalaiseen\nteatteriin, johon kenraalikuvernööri, joukko senaattoreja, läänin\nkuvernööri y.m. viranomaisia oli kokoontunut, ja siellä ne\njulkiluettiin yleisön kuultaviksi. Mutta Suomalaiseen teatteriin, johon\npääkaupungin suomalainen yleisö oli lukuisasti saapunut, näitä\nsähkösanomia ei katsottu tarpeelliseksi lähettää. Ainoastaan ne, jotka\nolivat tunteneet sisässään kutsumuksen vielä kerran nauttia Madame\nAngotin sävelmistä, saivat siis päivän uutiset virallista tietä!\nSuomalaisessa osassa yleisöä herätti tämä virkavaltainen menettely\nsuurta mielikarvautta.\n\nNäytäntökauden tärkein ensi ilta oli 17/4, jolloin Molièren _Saituri_,\nTyko Hagmanin suomentamana, ensi kerran nähtiin suomalaisella\nnäyttämöllä. Morgonbladetissa arvosteltiin näytäntöä tähän tapaan:\n\n\"Harpagonia näyttelee varsin ansiokkaasti hra Vilho, joka, joskin hän\ntavan takaa ilmaisee taipumusta palata omaan hyväntahtoiseen luontoonsa\nja siten inhimillisentää epäinhimillisen saiturin luonnottomuutta,\nkumminkin ylipäätään pysyttäytyy todellisuudessa, oikein ja sattuvasti\nluoden eteemme Harpagonin semmoisena kuin runoilija on kuvannut hänet.\nHuomautamme etenkin kohtauksesta, kun saituri on kadottanut aarteensa\n-- vaikka hra Vilho kuitenkaan ei tässä voinut tehdä esitystään niin\nintohimoiseksi, että se olisi vaikuttanut täysin traagillisesti --,\nedelleen kohtauksesta, kun hän saa lippaansa takaisin, sekä\nkohtauksesta Frosinen kanssa, kun Harpagon unohtaen ikänsä lisää\nnarrimaisuudenkin piirteen jo ennestään varsin vähän rakastettavaan\nluonteeseensa, mutta sittekin lopulta rahakullan tähden luopuu kaikesta\nja palkitsee Frosinea vakuuttamalla ikuista kiitollisuuttaan. Myöskin\nVilhon naamioitus ja puku ansaitsevat kiitosta. -- Rva Lundahl\nFrosinena näyttelee eloisasti ja naurettavasti ja palkittiin häntä\nusein kättentaputuksilla. -- Hra Axel Ahlberg, Valère, on kieltämättä\nedistynyt ja varmistunut, joka antaa hyviä toiveita hänen\ntulevaisuudestaan. Huomautamme etenkin, kuinka selvästi ja\nvivahdutetustikin näyttelijä suorittaa osansa vuoropuhelussa.\nPlastiikassa on sitä vastoin paljo muistutettavaa. -- Nti Aalberg\nesittää teeskentelemättä ja miellyttävästi Eliseä sekä saidan isän\ntyttärenä ja kärsivänä tämän maltittomuutta että Valèren armaana. --\nHra Böök, Cleante, on hyvin perehtynyt tehtäväänsä ja onnistuu etenkin\nkohtauksessa isän kanssa, kun tämä milloin viekkaudella, milloin\nmahtisanoilla tahtoo riistää pojalta hänen lemmittynsä. Kumminkin\ntulisi hra Böökin tässä niinkuin yleensäkin harrastaa rikkaampaa\nvivahduttamista näyttelemisessä. -- Nti Rosendahl täyttää\nnuhteettomasti ja somasti Mariannen pienen osan. -- Hra Tervo --\nJacques tosin ei pilaa tehtäväänsä, mutta kumminkaan hän ei osaa\nhyväkseen käyttää niitä koomillisia piirteitä, joita Molière on\ntuhlannut tähän rooliin. Muutkin esiintyjät suoriutuivat jotenkin hyvin\npienistä osistaan, ja näytelmä on sentähden vastaanotettu vilkkailla\nsuosionosotuksilla, joskin Vilho on saanut enimmän tunnustusta.\"\n\nSaiturin onnellinen esitys suomalaisella näyttämöllä on pidettävä\nmerkkitapahtumana sen kehityksessä. Bergbomille se varmaan tuotti\nsuurta tyydytystä, sillä yksi hänen pääharrastuksiaan oli kohottaa\nteatteri sille kannalle, että se kykenisi arvokkaasti esittämään\nklassillisen ohjelmiston pääteoksia. Vilholle oli tämä mainio ukkorooli\nerinomaisen sopiva, sillä siinä hänen todellinen raihnaisuutensa oli\nhänelle vain eduksi, ja pannen siihen kaiken taiteellisen kokemuksensa\nja älynsä hän kehittikin saiturinsa yhdeksi näyttämömme ensimäisiä ja\nkauniimpia luomia.\n\nUusi premiääri oli 25/4, jolloin rva Aspegrenin hyväksi ensi kerran\nnäyteltiin A. Mocquartin ja V. Sejourin 4-näytöksinen näytelmä\n_Korttiinkatsoja_ (La tireuse de cartes). Resetinsaaja esitti\ntarmokkaasti ja vaikuttavasti pääroolin; muista esiintyjistä oli\nansiokkain nti Aalberg, joka taiteellisesti ja runollisesti kuvasi\ntytärtä, josta äiti ja äitipuoli taistelevat. Vaikka näytelmästä ei\npuuttunut jännittäväisyyttä eikä intohimoisia kohtauksia, oli se\nkumminkin liian vähän syvällinen saavuttaakseen pysyvämpää menestystä.\n\nUudeksi sanotaan sanomissa myöskin 7/5 ensi kerran annettua Mélesvillen\n2-näytöksistä laulukappeletta _Kultaristi_, joka kuitenkin jo teatterin\nensi vuosina oli suppeammassa muodossa esitetty maaseuduilla. Bergbom\noli Ignaz Brullin säveltämän alkuperäisen musiikin lisäksi sovittanut\nsiihen Auberin ja Donizettin sävelteoksista otettuja yksin- ja\nyhteislauluja sekä köörejä, joten kokonaisuus tuli \"jonkinlaiseksi\nkoomilliseksi oopperaksi\" ja sangen viehättäväksi vaihteeksi\npuheohjelmistossa. Seurueen laulukyvyt, neidit Hacklin ja Vikström sekä\nPesonen ja Himberg, ja näiden lisäksi vielä J. E. Cajanus olivat\nosallisina suorituksessa. Hra Aspegrenilla oli koomillinen rooli, jossa\nhän tosin ei huonosti onnistunut, mutta jossa hän ei myöskään voinut\nkokonaan välttää taipumustaan olla enemmän hauskaheikki kuin\nnäyttelijä. --\n\nNoin viikkoa myöhemmin 13/5 Bergbom lähti pitkälle ulkomaanmatkalle,\njolla hän viipyi koko kesän ja muun muassa kävi ensi kerran Unkarissa.\nSiitä on kumminkin kerrottava vasta seuraavassa osassa. Matkan alussa\nseurasi Bergbomia näyttelijä Bruno Böök, jonka tarkoitus oli harjottaa\nopintoja ja myöskin hoitaa terveyttään hänelle myönnetyllä vapaalla\najalla.\n\nPikku alkuperäinenkin uutuus, V. Soinin 2-näytöksinen huvinäytelmä\n_Kaupunkimme rouvat_ esitettiin 16/5, kuitenkaan herättämättä\nmainittavaa mieltymystä. Luonnosta otettujen naurettavien piirteitten\nohella siinä huomattiin liiaksi tahallista hullunkurisuutta, joka soti\ntodennäköisyyttä vastaan, ja sen vuoksi vaikutus menetettiin.\n\nKevään viimeinen premiääri oli rva Birch-Pfeifferin _Jane Eyre_,\nlaadittu Currer Bellin romaanin mukaan samoin kuin Sirkka George Sandin\n\"La petite Fadetten\" mukaan. Molemmat ovat siinäkin yhtäläisiä, että\nkummankin päärooli pitkät ajat oli mitä houkuttelevin tehtävä nuorille\nnäyttelijättärille. Suomalaisessa teatterissa Jane Eyre otettiin\nohjelmistoon nti Aalbergin tähden. Morgonbladetin arvostelusta otamme\npääkohdat:\n\nNäytelmä on huolellisesti harjotettu, ja nimiroolia esittää erittäin\nansiokkaasti nti Aalberg, jolla siinä on tilaisuus näyttää useita eri\npuolia kyvystään. Varsin onnistunut oli meistä nti Aalberg ensi\nnäytöksessä, jossa huonosti hoidettu ja luonnottomasti kohdeltu lapsi\nkoettaa lieventää onnettomuuttaan hankkimalla itselleen tietoja ja\nepätoivossaan häikäilemättä viskaa totuuden sanoja vastoin ympäristön\nsilmiä, joka säälimättä on polkenut häntä. Mutta myöhemmissäkin\nnäytöksissä nti Aalbergin esitys on niin tosi ja draamallinen, ettemme\nvoi muuta kuin onnitella näyttämöä, johon hän on kiinnitetty, ja me\nennustamme nuorelle näyttelijättärelle todella korkeaa taiteellisuutta,\nsillä lahjojensa ja opintojensa kautta on hän siihen oikeutettu. -- Hra\nLeinokin ansaitsee osittain hyvän arvolauseen. Loordi Rochester -- --\non uusi todistus hänen edistyksestään viime aikoina. Monet kohdat hänen\nesityksessään ovat erittäin ansiokkaita. Huomautamme esim. kohtauksesta\nJane Eyren ja Rochesterin välillä 3:ssa näytöksessä, kun jälkimäinen\ntiedustelee eikö tytöllä ole mitään kysyttävää häneltä. Sitä vastoin\nLeino meistä liian varhain antaa katsojan havaita mitä hänen sisässään\nliikkuu. -- -- Nti Stenbergillä on kieltämättä lahjoja luonnenäytelmää\nvarten, mutta joskin sangen onnistunut yksityisissä situatsioneissa\nniinkuin esim. silloin kun mistress Read tuntee Jane Eyren loordi\nRochesterin luona, on hän rva Readina kuitenkin ylipäätään liian vähän\nylhäinen. -- -- Nti Vikström tekee hyvän ja miellyttävän vaikutuksen ja\nnäyttää hyviä lahjoja puhenäyttämöäkin varten. -- --\n\nJane Eyre näyteltiin, huolimatta myöhäisestä kevätajasta, verraten\nhyville huoneille neljä kertaa, viimeisen 2/6. Välillä oli 29/5\nnäytäntö, jossa esitettiin Orposisarukset ja Lemmenjuoma. Edellisessä\nkappaleessa näyttivät oivallisesti neidit Aalberg (veljenä) ja\nRosendahl sisarusten osia ja nti Stenberg orpojen isoäitiä;\njälkimäisessä nähtiin mielihyvällä nti Vikströmiä emännän osassa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nYmmärrettävää on että tilinpäätös tänä näytäntökautena tuli edellistä\nedullisemmaksi, vaikka ei nytkään päästy tuntuvatta tappiotta.\nJohtokunnan 30 p. syysk. päiväämän kertomuksen mukaan tekivät menot\nkaikkiansa 177,245:07 mk, siihen luettuna myöskin ne 10,000 mk, jotka\nsopimuksen mukaan olivat Bergbom-sisaruksille puvuston lunastuksesta\nmaksettavat. Kun tämä meno jätettiin lukuunottamatta, saattoi\nlikimääräisesti arvata että puheosasto oli maksanut 67,000 ja ooppera\n100,000 markkaa --; edellisen palkat tekivät 42,583:97 ja jälkimäisen\n73,157:07 mk. Tulot taasen tekivät: 113 puhenäytännöstä 37,359:21 ja 55\noopperanäytännöstä ja 1 konsertista 54,675:88, se on yhteensä 92,035:09\nmk. Näin ollen nousi vaillinki 85,209:98 markaksi, jonka korvaamiseksi\njohtokunnalla oli ollut käytettävänä seuraavat tulot: valtioapu 24,000,\nkenraalikuvernööriltä 2,100, osakkeita 26,312, lahjoja 4,078:47,\nvuokraa venäläisiltä 2,900, saatava hra Fohströmiltä 3,000 sekä (v:lta\n1879-80) suoritettuja osakkeita 2,064:04, se on yhteensä 65,954:51 mk.\nNäin oli tositeossa velkoja vain 19,255:47 mk, ja kun huomattiin että\nvielä noin 4,300 markkaa osakemaksuja oli perimättä, saattoi laskea\nnäytäntökauden tappion 15,000 markaksi. -- Niinkuin muistamme teki\nedellisen vuoden tappio noin 40,000 markkaa, ja kun se tietysti vielä\noli korvaamatta -- vaikka kertomuksessa ei siitä mitään sanota -- niin\non tunnustettava, että asiat olivat kaikkea muuta kuin loistavalla\nkannalla. Millä erikoisilla toimenpiteillä teatteri vapautettiin näistä\nyhä kasvavista veloista, kuuluu seuraavien vuosien historiaan.\n\nPuhenäytännöissä (113) esitettiin seuraavat kappaleet:\n\n  13 kertaa Hellät sukulaiset;\n   9   \"    Maantien varrella;\n   8   \"    _Daniel Hjort_;\n   7   \"    _Nummisuutarit_, Laululintunen;\n   6   \"    _Kevään oikkuja, Setä, Kosijat_, Angelo;\n   5   \"    Kultaristi, Rosvot;\n   4   \"    _Lea, Kallaveden rannalla, Kihlaus_, Kavaluus ja rakkaus,\n            Sirkka, Jane Eyre, Leskirouva Grapin, Hardangerin\n            harjulla;\n   3   \"    Kuningas Renén tytär, Hans Lange, Ei ollenkaan\n            mustasukkainen, Työväen elämästä, Toinen tai toinen\n            naimaan, Herkules, Onhan pappa sen sallinut;\n\n   2   \"    _Sotavanhuksen joulu_, Kylänheittiö, Ulos ikkunasta,\n            Natalia ja Nadeschda, Marin rukkaset, Maria Tudor,\n            Haapaniemen hanhenpoika, Sarah Multon, Parisin veitikka,\n            Saituri, Korttiinkatsoja sekä ooppera Don Pasquale ja\n            operetti Jeannetten häät;\n   1   \"    _Raatimiehen tytär, Kaupunkimme rouvat, Kalatyttö_, Suorin\n            tie paras, Kuinka anopeista päästään, Jeppe Niilonpoika,\n            Marianne, Oma Toivoni, Orposisarukset, Lemmenjuoma ja\n            Preciosa.\n\nNäistä 50 kappaleesta oli 12, siis lähes neljäs  osa, kotimaisia.\n\nUusia kappaleita annettiin 11, joista 1 alkuperäinen suomalainen:\nKaupunkimme rouvat, ja 10 ulkomaalaista: Rosvot, Kultaristi, Jane Eyre,\nLeskirouva Grapin, Hardangerin harjulla, Hans Lange, Sarah Multon,\nParisin veitikka, Saituri ja Korttiinkatsoja.\n\n       *       *       *       *       *\n\nOlemme saapuneet siihen käännekohtaan, josta Suomalainen teatteri on\njatkava tointaan pelkkänä puhenäyttämönä. Totta kyllä on vielä\nkerrottava hankkeista, jotka johtuivat luulosta että ooppera voitaisiin\nelvyttää, sekä annettava joitakuita tietoja siinä toimineista\ntaiteilijoista; mutta koska tositeossa Suomalainen ooppera oli ollut ja\nmennyt, on tässä oikea hetki luoda yleiskatsaus sen toimintaan.\n\nSeuraava luettelo sisältää tilastollisen selonteon oopperan\nohjelmistosta:[132]\n\n        1873.\n\n    _Lucia_ 4, _Trubaduri_ 2 (1), _Noita-ampuja_ (2).\n\n        1874.\n\n    Trubaduri 19 (1), Lucia 11, _Fra Diavolo_ 3, _Sevillan\n    Parranajaja_ 11, _Norma_ 4.\n\n        1875.\n\n    Norma 13 (1), Trubaduri 10, Lucia 13 (2), Fra Diavolo 9 (1),\n    _Lucrezia Borgia_ 11 (1), _Alessandro Stradella_ 9,\n    Noita-ampuja (2), Sevillan Parranajaja (1).\n\n        1876.\n\n    _Ernani_ 8 (1), Alessandro Stradella 6 (1), _Jeannetten häät_ 5,\n    _Faust_ 24 (1), _Rykmentin tytär_ 7, Sevillan Parranajaja 11 (2),\n    _Martha_ 4, Trubaduri 8, Lucia 5 (3), _Violetta_ (Traviata) 8,\n    _Fidelio_ 8, _Musta Domino_ 6, Norma 3, _Hugenotit_ 5.\n\n        1877.\n\n    Fidelio 2, Fra Diavolo 2, Musta Domino 3 (1), _Taikahuilu_ 16,\n    Hugenotit 9 (1), Faust 8, Sevillan Parranajaja 6, Ernani 6,\n    _Robert Paholainen_ 7, Rykmentin tytär 2, Martha 10, _Tsaari\n    työmiehenä_ 7, Norma 2, Lucia 1, _Juutalaistyttö_ 2,\n    Trubaduri (2), Violetta (1), Jeannetten häät 1.\n\n        1878.\n\n    Taikahuilu 5, Ernani 1 (1), Faust 13 (4), Norma 1,\n    Juutalaistyttö 5 (2), _Unissakävijä_ 6, Lucia 6 (1),\n    Sevillan Parranajaja 2, _Don Juan_ 11 (1), Martha 1 (1),\n    _Don Pasquale_ 5, Lucrezia Borgia 5 (1), Taikahuilu 3 (1),\n    _Linda di Chamounix_ 8, Hugenotit 3 (1), Trubaduri (1),\n    Musta Domino (1), _Dinorah_ (3), Alessandro Stradella (1),\n    Jeannetten häät 1, Noita-ampuja (2), Tsaari työmiehenä (1),\n    Lucia (1).[133]\n\n        1879.\n\n    Linda di Chamounix 4, Faust 2 (2), Don Juan 4 (2),\n    _Romeo ja Julia_ 10 (1), Dinorah (2), Trubaduri (1),\n    Lucia (l).\n\nEri oopperat esitettiin siis:\n\n                            kertaa                         kertaa\n\n     1. Faust                 55.    15. Romeo ja Julia     11.\n     2. Lucia                 46.    16. Fidelio            10.\n     3. Trubaduri             44.    17. Musta Domino       10.\n     4. Sevillan Parranajaja  33.    18. Rykmentin tytär     9.\n     5. Taikahuilu            25.    19. Violetta (Traviata) 9.\n     6. Norma                 24.    20. Juutalaistyttö      9.\n     7. Hugenotit             19.    21. Tsaari työmiehenä   8.\n     8. Lucrezia Borgia       18.    22. Robert Paholainen   7.\n     9. Don Juan              18.    23. Unissakävijä        6.\n    10. Alessandro Stradella  17.    24. Don Pasquale        5.\n    11. Ernani                17.    25. Jeannetten häät     7.\n    12. Fra Diavolo           15.    26. Noita-ampuja      (6).\n    13. Martha                14.    27. Dinorah           (5).\n    14. Linda di Chamounix    12.\n\nToiseksi annamme luettelon niistä taiteen- ja laulunharrastajista,\njotka etupäässä _köörilaulajina_ tekivät oopperain esittämisen\nmahdolliseksi. Valitettavasti ei meillä kuitenkaan ole ollut\nalkuperäisiä luetteloita käytettävänämme, vaan nojaavat tietomme mukana\nolleitten muistoon. Virheetön luettelo siis tuskin on, mutta pääasiassa\nse kuitenkin pitänee paikkansa.\n\nEnsin mainittakoon harjottajina ja säestäjinä innokasta ja väsymätöntä\napuansa suoneet rva _Therese Hahl_ ja _Taavi Hahl_, joka jälkimäinen\nkuitenkaan ei muitten töitten tähden voinut asialle uhrata niin paljo\naikaa kuin edellinen. Jos rva Hahl aina oli valmis tekemään mitä hän\nsuinkin voi Bergbom-sisarusten harrastusten hyväksi, niin on tietty\nettä nämä puolestaan asettivat hänet ensi sijaan luotettavien\nliittolaistensa joukossa.\n\nItse köörilaulajista muodostivat tavallaan pääryhmän semmoiset, jotka\nvälittömästi olivat sitoutuneet oopperan palvelukseen, ja joista useat\njo ennen ovat mainitut esiintyjinä pienemmissä sivurooleissa. Semmoisia\nolivat: neidit Mathilda Bonsdorff, Hilda Braxén, Amanda Carlsson,\nHelene Conradi, Anni Hacklin, Augustina Hyvärinen, Euphrosyne Kaarlonen\n(Silén), Bertha Lesche, Anna Liljeroos, Constance Malmström, Fanny\nTallgren, Katri Telkiä, C. Wickman, Bertha Zinck sekä herrat Auk.\nAspegren, Edv. Himberg, Elias Kahra, R. Kauhanen, K. O. Lindström,\nTaavi Pesonen, J. Snellman ja J. Ritari. Toinen, lukuisampi ryhmä oli\nvapaaehtoisia, joiden innostus ei lainkaan ollut vähempi sentähden että\nuhrasivat aikaansa ja vaivaansa saamatta palkkaa. Näitä olivat\nseuraavat: neidit Greta Albrecht, Elina Aspelin (Hellsberg), Titti\nAvellan (Löfgren), Alma Bonsdorff (Suppanen), Olga Bonsdorff, Edith\nBöök (Wahlström), Augusta Cadenius (Östling), Mimmi Cadenius, Augusta\nFohström, Hanna Hahl (Granfelt), Hanna Hemberg, Paula Hjelt, Aline\nHäggström, Sanny Lagus, Hilma Lindfors (Gripenberg), Nanny Lindgren,\nMary Nielsen, Clara Nohrström (Hynén), Hulda Savenius, Amelie\nStråhlman, Betty Stråhlman, Wendla Wadman ja Anna Wärnhjelm sekä herrat\nIvar Alopaeus, Alfons Boxström, Ivar Böök, V. O. Gottlund, Seb.\nGripenberg, Pekka Hannikainen, Gustaf Herz, Caesar Holmström, H. B.\nKrook, Johannes B. Lagus, L. Reinhold Lagus, T. H. B. Lagus, Wilhelm\nLagus, Arndt Nohrström, Bertel Nohrström, Alcides Olsoni, L. Mathias\nOttelin, O. Hj. Pesonius, Arvid Savander, Ad. Fredr. Silén, Henr.\nStåhlberg, Otto Ticcander, Werner Ungern, G. A. Wallenius, Otto\nWallenius, Virkkula, Rainer Vuorio ja John Zidbäck.\n\nEdellisen mukaan tietää \"Suomalainen ooppera\" numeroissa, että\nseitsemänä vuotena (kuutena näytäntökautena) toimeenpantiin noin 450\nnäytäntöä, joissa esitettiin yhteensä 24 kokonaista oopperaa,\nkohtauksia 2:sta ja 1 operetti. Näytäntöjen ja taiteellisen työn\nlaadusta taasen on kertomuksessamme osotettu, että kehitys alkoi\nhelpommin suoritettavista italialaisista oopperoista ja edistyi\nvaikeampiin ranskalaisiin, vihdoin kohotakseen klassilliseen\nsaksalaiseen ohjelmistoon, Beethovenin ja Mozartin oopperoihin, että\nesittäjät ollen pari poikkeusta lukuunottamatta kotimaisia laulukykyjä\ntaiteeltaan ja luvultaan näyttivät yhtämittaista nousua ja että\nesityksen taiteellisuus, oltuaan alusta alkaen odottamattoman etevä,\nsamalla tuli yhä täydellisemmäksi. Ehdottomasti astuu tässä eteemme\nkysymys, mikä oli tämän loistavan ja kehityskelpoisen, mutta kumminkin\npian sammuneen yrityksen merkitys? Oliko se vain kimmeltävä\n\"saippuakupla\", joksi Emilie Bergbom sitä kerran sanoi, ja oliko siihen\nuhrattu vaiva ja raha kokonaan hukkaan mennyttä, vai vaikuttiko se\nhedelmöittävästi sivistyselämäämme?\n\nJos ylipäätään myönnetään että soitannollinen ja näyttämöllinen taide,\nse on taide, jonka luomat esittämishetken jälkeen elävät ainoastaan\nkuulijain ja katsojain enemmän tai vähemmän vastaanottavaisessa\nmielessä ja muistossa, kykenee aikaansaamaan muuta kuin ohimeneviä\nvaikutelmia, niin on selvää että Suomalaisen oopperan merkitys on\nmelkoiseksi arvattava. Se oli näet liian outo ja uusi laatuaan\njäädäkseen huomaamatta. Ainoa siihen verrattava varhaisempi kotimainen\nyritys oli Kaarle kuninkaan metsästyksen esitys 1852, josta tiedämme\nettä se herätti tavattoman innostuksen ja johti uuden teatterin\nrakentamiseen \"kotimaiselle\" taiteelle. Se oli kumminkin vain\nyksinäinen puuha ja yksityisten musiikin harrastajain toimeenpanema,\njoskin siinä kohden erikoisen merkillinen että esitettyä oopperaa\nvoitiin pitää kotimaisena, vaikka säveltäjä ei ollut synnyltään\nsuomalainen. Soitannolliselta kannalta katsoen Suomalainen ooppera siis\noli jotakin kuulumatonta, ja säännöllisesti arvostelijat sanoivatkin,\nettä sen esitykset voittivat odotukset. Voimme sentähden ensiksi\nerehtymättä päättää, että yritys samalla kun se levitti musiikin\ntuntemusta suuressa määrässä laajensi käsitystä siitä, mihin meillä\nkyetään soitannollisella alalla, ja itsestään on ymmärrettävää että\ntämä on vaikuttanut myöhempään soitannolliseen elämäämme, vaikka kyllä\nei vieläkään pysyvää laulunäyttämöä ole saatu aikaan.\n\nSanottu koskee sävelteosten suoritusta, jota varten ilmaantui) toinen\ntoisensa perästä nais- ja mieskykyjä, puhumatta innostuneista\nköörilaulajista. Ensi sijassa ajateltakoon Emmy Strömer-Achtéta, Ida\nBasilieria ja Alma Fohströmiä, jotka kukin alallaan antoivat\nkokonaiselle polvikunnalle kuulijoita mielikuvan korkeimmasta\nlaulutaidosta, ja toisessa sijassa kykyjä semmoisia kuin Elis Duncker,\nBruno Holm, Lydia Lagus, Naëmi Ingman, Niilo Kiljander, Johannes Hahl\ny.m., joiden kehitys jäi epätäydelliseksi, mutta jotka kuitenkin\nnäyttivät miten laulu- ja taidelahjat ovat meillä kotoisia. Sitä\nvastoin ooppera ei ennättänyt synnyttää uusia kansallisia sävelteoksia,\nse sai ainoastaan toivomaan ja aavistamaan niitä. Martin Wegeliuksen\nmielikuvitelmat jäivät toteutumatta samoin kuin Ernst Fabritiuksen\nvarhemmin. Näin ollen näyttää ehkä liialliselta lukea Suomalaisen\noopperan ansioksi, että suomalainen säveltaide toista kymmentä vuotta\nmyöhemmin puhkesi siihen kukoistukseen, josta me nykyään iloitsemme,\nmutta kun ajattelemme kuinka oopperan ensimäisten laulajattarien\nesimerkki sai uusia kykyjä esiintymään ja kuinka oopperataiteilijat\nantamalla konsertteja ympäri maata tekivät taiteellisen laulun\nkaikkialla tunnetuksi ja rakastetuksi, niin olisihan ihme jollei tämä\nhenkisen maaperän muokkaaminen ja siementen sirottelu olisi\nlukuunotettava yhtenä mainitun kukoistuksen edellytyksenä! Eikä puutu\nyhteyttä osottavia tosiasioitakaan. Valtiopäivillä 1877 B. O. Schauman\nesitti anomuksen korkeamman taidekoulun perustamisesta Suomeen, jossa\nolisi eri osastot kuvaamataiteita ja soitantoa varten. Jälkimäistä\npuoltaessaan hän ensikädessä huomautti viime vuosina esiintyneistä\nlaulajattarista ja Suomalaisen oopperan \"nopeasta kehityksestä\". Anomus\nsai kolmen ylemmän säädyn kannatuksen, ja keväällä 1879 senaatin\nasettama toimikunta laati seikkaperäisen suunnitelman sentapaista,\nkaksijakoista oppilaitosta varten. Tässä muodossa tuuma kuitenkin\nraukesi; mutta 1882 perustettiin yksityisten alotteesta Helsingin\nmusiikkiopisto.\n\nSitä ehdottomampi ja välittömämpi oli Suomalaisen oopperan vaikutus\nkansalliseen sivistyselämään ja kansalliseen näyttämötaiteeseen\nylipäätään. Tämä suuremmoisin taiteellinen yritys, mitä meillä tähän\nsaakka on nähty, oli suomalaiskansalliselta puolelta toimeenpantu ja\ninnostuttavaan henkeen nähden se oli suomalaiskansallinen. Olihan se\njotakin, josta voitiin iloita, että halveksitulla suomenkielellä\nesitettiin suurten sivistyskansojen etevimpiä oopperoita, ja oliko ihme\nettä taiteilijoita, jotka uhrautuvaisesti pannen voimansa alttiiksi\ntekivät sen mahdolliseksi, kannettiin käsillä! Juuri se että\nkansallistunto, tunto kotimaisesta, tunto omasta suli yhteen mieltä\nkeventävän ja huojentavan taidenautinnon kanssa, niin ettei näitä\ntunteita voitu toisistaan erottaa, selittää sen rajattoman innostuksen,\nsen sanomattoman mielihyvän, millä antauduttiin tämän nuoren taiteen\nlumouksen valtaan. Että se samassa kohotti itsetuntoa sekä herätti\nintoa ja virkisti voimia mille alalle harrastus suuntautuikin, sen\ntodistanee jokainen siihen aikaan elänyt suomenmielinen. Ja ooppera se\nmursi kuin mursikin sen ennakkoluulojen muurin, jonka takaa\nylenkatseellisesti oli mahdottomaksi arvosteltu yritystä luoda\nkansallinen, suomenkielinen näyttämötaide. Kuka olisi ennen suomalaista\noopperaa uskonut että meillä saattaa syntyä traagillisia kykyjä\nsemmoisia kuin Emmy Strömer-Achté, kuka että koomillisellakin alalla\nolisi tavattavissa lahjoja semmoisia kuin Rosinan esittäjässä Ida\nBasilierissa? Ei kukaan, ennen kun Bergbomin luottamus loi heille\nkotimaisen näyttämön, millä voivat esiintyä. Ja nämä taiteilijattaret\naateloivat suomenkielen ei ainoastaan laulukieleksi, jota se ennenkin\noli, vaan näyttämökieleksi, syvimpien intohimojen ja hienoimpien\nmielenväreiden ilmaisijaksi. Näennäisesti oli puheosastolla ollut\nhaittaa oopperasta, sen kun toisen loistellessa pääkaupungissa oli\ntäytynyt Tuhkimuksena kierrellä maaseuduilla, mutta tositeossa\nlauluosasto valmisti sille tilaa. Saamme nähdä että puhenäyttämön\nkukoistus alkoi miltei kohta sen jälkeen kun ooppera oli vaiennut ja\nettä silläkin taholla, jolla sitä oli ylenkatsottu, alettiin tunnustaa,\nettä suomenkielinen teatteri oli huomiota ansaitseva, jopa\nruotsalaiselle hyvää esimerkkiä tarjoava taidelaitos. Ilman oopperan\nvaikutusta olisi tätä tunnustusta varmaan saatu paljoa kauemmin odottaa\neikä ole ajateltavissakaan, että hallitus sitä ilman olisi taipunut\nmyöntämään sille 24,000 markkaa valtioapua. Se sai näet yksin pitää\nmitä ennen oli annettu puhe- ja lauluosastolle yhteensä.\n\nEdellisestä jo näkyy, kuinka suuri oopperan merkitys oli, kuinka se oli\nperustusta laskevaa laatua, niin että sen ensimäiset primadonnat, Emmy\nStrömer-Achté ja Ida Basilier, suomalaisen näyttämöllisen taiteen\nluojina ansaitsevat sen historiassa seisoa Charlotte Raan rinnalla;\nmutta emme luule tälläkään vielä täysin osottaneemme Suomalaisen\noopperan asemaa taiteellisten rientojamme kehityksessä. Ennen oli\nrunous yksistään edustanut korkeaa taidetta Suomessa. Runeberg ja,\nmuodon puolesta, Stenbäckkin olivat klassillisuutemme kannattajia ja\nheitä seurasi ilman väkinäistä murrosta romanttisuutemme suurmies Z.\nTopelius, jonka tuotteliaisuuden loistoaika oli 1840- ja 50-luvuilla;\n1860-luvun runoilijoista oli Wecksell romantikko ja Aleksis Kivi\nverrattomana kansan kuvaajana 1880-luvun todellisuudenharrastuksen\nedeltäjä; 1870-luvulla ei enää ollut mainittujen runoilijain\nvertaista laulajaa. Päin vastoin runous luovutti valta-aseman\nsoitannolle, Suomalaiselle oopperalle, joka oli ajan suuremmoisin\ntaide-ilmiö. Luonteeltaan ooppera oli romanttinen, mutta sen mieli ja\nkieli, sen innostunut henki oli suomalaiskansallinen -- ensi kerran\ntaide-elämässämme! --, tavotteleva uutta omaperäistä, joka seuraavina\nvuosikymmeninä eri muodoissa puhkesikin esiin, ja sentähden saattaa\nsanoa, että Suomalainen ooppera oli meillä romanttisuuden ihana,\nkaunista huomenta lupaava päivänlasku.\n\n\n\n\nViiteselitykset:\n\n\n[1] Vilho y.m. ottivat Porissa, missä teatteri alkoi toimensa,\nsuomalaisen nimen, aluksi vain taiteilijanimenä. Tarpeetonta lienee\nsanoa, että nimenmuutos silloin herätti samanlaisen vastakaiun kuin\njoukkonimenmuutokset myöhempinä aikoina. Seurueen jäsenet eivät muka\n\"kehdanneet pitää rehellisiä ruotsalaisia nimiään\".\n\n[2] Göteborgs handels- och sjöfartstidningin monivuotinen\npäätoimittaja, jona hän m.m. on saanut mainetta Victor Rydbergin\njalomielisenä ja ymmärtävänä suosijana ja ystävänä.\n\n[3] Suppea luonnekuvaus on Bergbomin kirjottama yksityisessä kirjeessä\ntekijälle. Ruotsinmieliset lehdet olivat niin pahoillaan Hedlundin\nsuhteesta suomenmielisiin, etteivät edes maininneet hänen olevan\nkaupungissa.\n\n[4] Esitelmän pääkohdat on painettu U. S:een 1872 n:ris 114 ja 115.\n\n[5] Kts. E. N(ervander), Ensimäinen lehti Suomalaisen teatterin\nhistoriasta. H. S. 1906, n:o 255.\n\n[6] Näytelmä on painettu Kirj. K:lehteen 1872, n:o 9.\n\n[7] Toimittaja, kirjanpainaja O. Palander oli suomenkielen ja teatterin\nystävä, vaikka hänen lehtensä oli ruotsinkielinen. -- Kun Bergbom\nteatterin kanssa tuli Poriin, \"oli Palander laatinut kolmipalstaisen,\nylenpalttisen, intomielisen kirjotuksen, jossa hän ylisti yritystä\nmelkein niinkuin yliopisto olisi perustettu, sanoi Kaarlo; mutta\nonneksi oli hän ajoissa saanut vihiä kirjotuksesta ja hänen onnistui\nestää sen julkaiseminen\" (Emilie Bergbom rva Augusta af Heurlinille).\n\n[8] Kun tekijä viimeisen kerran tapasi J. H. Erkon, joku viikko ennen\nhänen kuolemaansa syksyllä 1906, hän mielihyvällä muisteli hupaista ja\nisänmaallisuuden innostamaa seurustelua teatteriseurueen jäsenten\nkanssa talvella 1873. Sitä vastoin hän ei luullut silloin teatterista\nmainittavasti hyötyneensä taiteellisessa suhteessa.\n\n[9] Oli aivan uutta että naiset täten saivat olla saapuvilla\nylioppilasjuhlassa. Alas saliin he eivät päässeet, heidän tehtävänsä\noli koristuksena ympäröidä juhlivien kokouspaikkaa! Kuitenkin pidettiin\ntätä merkillisenä uuden-ajanhengen ilmaisuna.\n\n[10] Sen jälkeen kun tämä luku jo oli valmiiksi kirjotettu, sain rva A.\naf Heurliniltä kirjeen, jossa Emilie Bergbom kertoo näistä samoista\nasioista. Mainittuaan ruotsalaisen teatterinjohtokunnan haasteen\nKaarlolle, josta puhutaan alempana, hän jatkaa: \"Ajatteles,\nteatterinjohtokunta tahtoo aivan yksinkertaisesti saada hänet\nkuritushuoneeseen! Ja keskellä tätä taistelua tulee sanoma, että Kivi\non päättänyt raskaan kamppauksensa! Uuden vuoden aattona aamupäivällä\nveli tuli meille tuodakseen Kaarlolle ilosanoman. Kun hän sai kuulla,\nettä Kaarlo oli poissa [Viipurin matkalla], kysyi hän minua, sanoi\nveljensä kuolleen ja tahtovansa, että Kaarlo määräisi hautauspäivän\ny.m. Minäkään en ollut kotona, mutta kun Ossian, joka istui ja kirjotti\nKaarlon huoneessa, kuuli tämän, aavisti hän kohta että kysymys oli\nKivestä, astui ulos ja sai tietää että niin oli laita. Ossian vei\nStenvallin Morgonbladetin toimituspaikkaan, jossa Forssell ja Hagman\nmääräsivät maahanpanijaiset lauantaiksi ja antoivat rahaa niitä varten.\nEikö ole ihmeellistä että Kiven hautajaiset kustannetaan niillä\nrahoilla, jotka Kaarlo sai teatterilta, tältä teatterilta, joka hänen\neläessään ei ojentanut hänelle oljenkorttakaan! Rauha hänen tomulleen\nja Jumalan kiitos että hänen levoton henkensä on taistellut loppuun! --\nEn muista olenko kertonut Teille, että veli muutamia viikkoja sitten\noli Kaarlon luona ja kertoi, että pitäjä nyt oli korottanut avunannon\n50 penniksi päivässä. [Eliel] Aspelin kävi siellä, ennenkuin hän\nkirjotti esitelmänsä [A. Kivestä Porthaninjuhlassa 1872] ja hänen\nmatkansa vaikutti tämän. 'Kun herrat Helsingistä käyvät häntä\nkatsomassa', niin pitäjäläiset pitivät häpeänä antaa ainoastaan 100\nmarkkaa vuodessa.\"\n\n[11] \"Krogius kertoi\", kirjottaa Emilie, \"että Kiseleff oli ollut asiaa\nvastaan, 'välttääkseen rettelöitä', mutta hän ja Estlander tekevät\nkaikki 'jotta Kaarlo leimataan herjaajaksi'!\"\n\n[12] Vaikka Albert Stenvallia neuvottiin toimittamaan yksinkertaiset\npidot kutsutuille vieraille, tilasi hän Saksan emännältä mitä\nkomeimmat, niin että menoihin tarvittiin lisää 115 mk. Vajaus\ntäytettiin siten että ystävien kesken kerättiin 5 mk mieheltä. Ne jotka\ntäten ottivat osaa Kiven hautauskustannuksiin olivat: A. Almberg,\nE. Aspelin, J. V. Calamnius, O. W. Churberg, W. Cronström, A. Boehm,\nK. Elmgren, P. Ervast, W. Forsman, E. A. Forssell, B. F. Godenhjelm,\nA. Hagman, K. F. Ignatius, A. W. Jahnsson, Y. Koskinen, J. Krohn,\nV. Löfgren, E. Nervander, F. Perander, Th. Rein, C. G. Svan ja\nE. E. Åström.\n\n[13] Morgonbladetin alakerrassa painettu Lean ruotsinnos ei\nmainittavasti vähentäne syytä huomautukseen.\n\n[14] Lehden teatteriarvostelija 1875 vuoden loppuun oli tämän kirjan\ntekijä.\n\n[15] Nti Laguksen suuri menestys herätti Ruotsalaisen teatterin\npuolella ajatuksen \"ryöstää\", se on houkutella hänet suomalaisilta!\nVaikka ei laulajattaren kiintymystä suomalaiseen asiaan vähääkään\nepäilty, sai tämä kuitenkin kiiruhtamaan hänen opintomatkaansa\nulkomaille.\n\n[16] Aug. Aspegren ja nti Toikka, jotka Porissa olivat menneet\nkihloihin, viettivät teatterin ollessa Helsingissä häitänsä 29 p.\nhuhtik.\n\n[17] Eräässä kirjeessä Emilie kertoo Koskisenkin lausuneen: \"vähitellen\nväsyy niin, ettei enää jaksa taistella!\" Ja kohta sen jälkeen hän\njatkaa ikäänkuin selitykseksi: \"Mitä sanoa kuopiolaisten anomuksesta\nsaada ruotsalainen koulu? Kyllä herrassäätymme itsekkäisyys kuitenkin\non suunnaton.\"\n\n[18] Tavaststjerna sai operetistaan 200 mk, josta 70 meni \"libretton\"\ntekijälle. Säveltäjä pyysi sitte 100 mk. lisäksi joko palkkion\nkorotuksena taikka \"jonkinlaisena etumaksuna\" vastedes suoritettavasta\ntyöstä.\n\n[19] Anomus, jonka ovat allekirjottaneet Kaarlo Bergbom, Yrjö Sakari\nForsman ja B. O. Schauman, sekä sääntöehdotus ovat kirjotetut suomeksi,\nmutta oheen on liitetty ruotsinnos kummastakin. Senaatin päätös on\ntietysti ruotsinkielinen, joten siis oikeastaan vain sääntöjen\nruotsinnos vahvistettiin.\n\n[20] Tulojen keskimäärä oli Helsingissä 531, Porissa 323, Tampereella\n331, Hämeenlinnassa 270, Viipurissa 484 mk.\n\n[21] Tämä lisäys johtunee siitä että, niinkuin Bergbomin ylempänä\nluettavasta kirjeestä näkyy, kaksi ruotsinkielistäkin kirjailijaa oli\nluvannut sepittää jotain teatterille.\n\n[22] Seurahuoneen omistaja ja ravintolan hoitaja nti A. Svärd, jossa\nvuodet eivät olleet tukehuttaneet taiteellisia mielitekoja. Hän oli\ninnokas seuranäytäntöjen harrastaja ja esiintyi itsekin näyttämöllä\netupäässä -- miesrooleissa. Teatterin jäsenille hän osotti erinomaista\nystävällisyyttä.\n\n[23] Tämän johdosta mainittakoon pieni seikka, joka on jättänyt jälkiä\nsen ajan sanomiin. Muuan kynäilijä kertoo Åbo Underrättelserissä (26/6\n\"Hajanaisia muistiinpanoja matkalla Suomessa\"), että Vilho kekkereissä\nJoensuun (oikeammin Savonlinnan!) seurahuoneella olisi ivallisesti\npuhuen \"fennomanian vastustajista\" verrannut vastapuoluetta\n\"ummehtuneeseen olueeseen\" ja \"kylmään kahviin\". Tämän johdosta\nläksytetään Vilhoa ja koko seuruetta palstan pituudelta ja uhataan,\nettä teatteriyritys on menettävä yleisön suosion, jolleivät näyttelijät\nole politikoitsematta ja nöyrästi ajattele ainoastaan taidettaan! --\nTositeossa oli Vilho innostuneesti puhuessaan kansallisesta\nkulttuurityöstä käyttänyt tuota vertausta silloisesta liberalismista\neli dagbladilaisuudesta ja sillä herättänyt mielipahaa muutamissa\nkuulijoissa. Toisten mielestä oli puhe ollut sana ajallaan ja\npaikallaan. -- Niin naurettavan vähäpätöinen kuin asia olikin nieli\nesim. Wiborgs Tidning suurella mielihyvällä koko palstan Å. U:stä.\n\n[24] Rva Raan (valokuvan mukaan muovaeltu) muotokuva-mitaljoni\nluonnollista kokoa oli asetettu kasvien ja kukkien keskelle salin\nkoristukseksi. Kuvan oli kahdessa päivässä tehnyt A. Tavaststjerna\nnuorempi.\n\n[25] Saml. Arbeten V. s. 345.\n\n[26] Rantasalmelta syntyisin; Tukholmassa opintoja harjottanut.\n\n[27] Nti Alma Floman, nykyään lehtorin rva Jalava.\n\n[28] Veuve Grapin, Musta Domino, Mignon ja Nummisuutarit tulivat joko\nvuosia myöhemmin taikka ei koskaan (Mignon) näytellyksi. Niiden\nmainitseminen osottaa kuinka suunnitelmia tehtiin ja täytyikin tehdä,\nvaikkei aina tietty mikä oli mahdollista toteuttaa. Nummisuutarien\nesitys esim. lykkääntyi alempana kerrotun kuolemantapauksen johdosta;\nKorhosta ajateltiin näet ensiksi Eskoksi.\n\n[29] Paitse näitä Bergbomin jäähyväissanoja on Korhosen muistolle\nomistettu Fred. Cygnaeuksen sepittämä kaunis runoelma \"Kaatunut\netuvartija\" (En stupad förpost, Saml. Arbeten IX. s. 174), joka oli\npainettu Morgonbladetiin samana päivänä kun vainaja haudattiin, sekä E.\nNervanderin ennen mainittu kuvaelma (kts. I. s. 29).\n\n[30] Aura Evelina Avellan oli senaatin kamaritoimituskunnan kamreerin\nK. K. Avellanin ja hänen puolisonsa M. G. Ekmanin tytär. Hän meni jo\n1875 naimisiin kamarikirjurin, sittemmin kruununvouti L. A. F.\nThuringin kanssa ja erosi teatterista, mutta esiintyi kuitenkin\nseuraavina vuosina silloin tällöin pienemmissä oopperarooleissa.\n\n[31] Muistutamme tämän johdosta mitä ylempänä (s. 78) on kerrottu\nlaulajattaren oman tiedonannon mukaan, nimittäin että hän _ei_ ollut\nulkomailla nähnyt niitä oopperoina joissa hän täällä esiintyi;\nluonnollisesti oli hän silti nähnyt toisia.\n\n[32] Se on entinen nti Selma Heerman, joka juurikään Turussa oli mennyt\nnaimisiin näyttelijä Artturi Lundahlin kanssa.\n\n[33] Suomalaisen oopperan aikana esiintyi Morgonbladetissa useita eri\narvostelijoita, joista vain pari alempana mainittua ovat tunnettuja\nHagman näet hankki arvostelut toiselta tai toiselta asiantuntijalta\nilman että muut tiesivät, kuka ne oli kirjoittanut.\n\n[34] Ei, minä en toivu hämmästyksestäni.\n\n[35] Parisilaisia pitsejä ja jalkineita.\n\n[36] Pyydetty oli 20,000 markkaa (se on 12,000 mk seuruetta ja 8,000\norkesteria varten), vaikka saatiin 16,000. Samalla korotettiin\nRuotsalaisen teatterin valtioapu 24,000:sta markasta 32,000:teen! --\n\"Siis on tässäkin asiassa havaittava kuinka isällisen kohtuullisesti\nhallituksen apua annetaan ruotsalaisille ja suomalaisille maassamme.\nHuhu kertoo kuitenkin että toinen puoli senaatin talousosaston\njäsenistä oli vastustanut mainittua korotusta ja päin vastoin vaatinut,\nettä Ruotsalaisen teatterin valtioapu alennettaisiin siihen määrään,\njoka Suomalaiselle myönnettiin. Puheenjohtajan ääni oli ratkaissut.\"\n(U. S. 27/1 1875).\n\n[37] Kun Törmänen kesäkuulla 1873 kirjeessä Bergbomille kiihkeästi\npyysi päästä teatteriin -- \"ainoa haluni on tulla näyttelijäksi\" --\nlähetti hän jonkinlaisena puoltolauseena seuraavan kirjeen, joka\nansaitsee tässä sijan:\n\n    \"Herra C. E. Törmäselle.\n\n    Näytelmäteoksenne _Onneton Rakkaus_ on kielen puolesta selvää ja\n    sujuvaa. Sen muusta arvosta en taida lausua muuta kun että se\n    minusta nähden on tarkoitukseensa jotenkin sopiva ja ansaitsee\n    painetuksi tulla. Parempaa kiitosta en tahdo senkin (sic!) tähden\n    antaa, kun tiedän, minkä onnettoman vaikutuksen ylenvarhainen\n    kiitos osaksi on tehnyt Wecksellille ja Stenvallille (Kivelle),\n    josta Jumala Teitä ja meitä kaikkia armollisesti varjelkoon, ja\n    tosin varjeleekin jos hänessä pysymme. Laulupalaset näytelmässänne\n    tarvitsisivat runomitan vuoksi paikoin korjaamista, jonka dosentti\n    Krohn hyväntahtoisesti kyllä tekisi, jos pyytäisitte häntä siihen\n    ja samassa tervehtäisitte häntä minulta.\n\n    Sammatissa 12 tammik. 1872.\n\n                                           Elias Lönnrot.\"\n\nTästä näkee että tällä näyttelijänalulla oli kirjallisiakin\ntaipumuksia. Kumminkaan hän ei tietääksemme ole mitään alkuperäistä\njulkaissut, mutta sen sijaan tuli hänestä ahkera ja kykenevä\nsuomentaja, joka on kääntänyt melkoisen osan seuraavien vuosien\nohjelmakappaleista.\n\n[38] Tämän teatterin oli ravintolanisäntä Kleineh 1860-luvun alulla\nrakennut Kaivopuistoon (siitä nimi \"Parktheatern\") kohta oikealle\nkädelle kun kaupungista päin tullaan puistoon. Se oli alkuaan maksanut\nyli 20,000 mk, mutta n. 1870 Kleineh möi rakennuksen kaikkineen\npäivineen Kaivopuiston johtokunnalle 700 mk:sta! Kauvan ei\ntaidetemppeli kuitenkaan pysynyt uudenkaan omistajan käsissä, sillä\nennen pitkää se revittiin ja rakennusaineet käytettiin uuteen --\npesuhuoneeseen. Koristukset tulivat sitä vastoin Suomalaisen teatterin\nkäytettäviksi Kuopioon.\n\n[39] Preciosan kööreissä lauloivat: neidit Tilma Dahlström, Aurora\nEngström, (?) Hedman, Augusta Johnsson, Sofie Moldakoff, Lilli Pauloff,\nBetty Bongain, Gerda Ruuth ja Lilli Wiik sekä hrat (?) Braxén, G.\nHändell, F. Inberg, H. Hyvärinen, (?) Kukkonen, (?) Lagerstam. (?)\nRuuth, A. Ticcander ja J. Snellman. Säestäjänä myötävaikutti rva Ida\nHerckman ja laulunopettajana kauppias Strunck. -- Bartholdus Simonis\nnäytelmässä avustivat lukiolaiset: Frans Alcenius, Theodor Guseff, K.\nHyttinen, Gust. Höök, Edv. Krook, A. Markkonen, Sam. Miettinen, Kaimund\nNeiglick, Alb. Pfaler, K. A. Behnfors, Joh. Sarlin, Joel Weisell,\nJonathan Weisell ja Karl Virtanen.\n\n[40] Vilhon puhe, joka mainitaan ylempänä s. 61, kuuluu aiheutuneen\nsentapaisista kokemuksista joista tekstissä kerrotaan.\n\n[41] Helmikuussa oli Lydia Lagus kirkossa laulanut \"O salutaris\" ja\nhuhtikuulla iltamassa, josta Neue Freie Presse puhuu kiittävästi. Nti\nLagus oli esittänyt pari suomalaista kansanlaulua ja sanotaan hänestä\n\"vakavalla työllä epäilemättä tulevan kelpo laulajattaren\". Muuten\nmainitaan rva Prucknerin oppilaiden saksankielessä olevan huomattavissa\n\"miellyttävä sointu puolan- ja suomenkielen välillä!\"\n\n[42] Ylioppilas, synt. 1852, kruununvoudin poika.\n\n[43] Ruotsalaisen teatterin kapellimestari.\n\n[44] Toisista kirjeistä saamme tietää, että H. D:n ryhmä oli äärettömän\nsuutuksissaan Ida Basilieriin, sentähden että tämä esiintyi ainoastaan\nsuomalaisella näyttämöllä. Elokuulla oli H. D:ssa kerrottu varmana\nasiana, että hän tulisi laulamaan ruotsalaisessa teatterissa. Mutta se\noli erehdys; laulajatar ei ollut sitä luvannut eikä ajatellutkaan\nperuuttaa sopimustaan suomalaisen kanssa. Seuraus oli että tuo ryhmä\npysyttäytyi kerrassaan poissa Parranajaja-näytännöistä. -- Eräs\nruotsinmielisten piireissä liikkuva nainen tiesikin kertoa, ettei\nvihamielisyys sillä taholla koskaan ole ollut niin katkera kuin tänä\nsyksynä ja oli siihen syynä toiseksi Ida Basilierin menettely, toiseksi\nheidän tappionsa kansanvalistusseuran perustamiskokouksessa.\n\n[45] Myöhemmin saatiin 199 istumapaikkaa, joista 50 tuolia à 2 mk.\n\n[46] Kööreissä avustivat: (sopranot) rvat Jenny Kolis ja Augusta\nLindbohm; (altot) rva Guseff, neidit Hilja Landgren, Nina Antonoff.\n(?) Rönnholm; (tenori) ylioppilas Nohrström; (basso) insinööri\nKarstens.\n\n[47] Jo 1872 oli Z. Topelius luvannut jotakin Suomalaiselle teatterille\nja arvattavasti täyttääkseen sen lupauksen hän lähetti tekstissä\nmainitun kappaleen. Teos ei ollut uusi, vaan oli se 1867 alkukielellä\nesitetty Uudessa teatterissa. Lähetyksen ohella oli seuraava kirje:\n\n22 jouluk. 1873.\n\n\"Neiti Emilie Bergbom.\n\nTässä lähetän Suomalaisen teatterin käytettäväksi \"Brita Skrifvarsin\",\npuoleksi itsekkäällä toivomuksella, että kappale on paremmin menestyvä\nsiellä kuin ruotsalaisella näyttämöllä.\n\nNimitys ja nimet voidaan suomentaa samoin kuin muukin; kumminkin soisin\nnäkeväni uuden muodon ennen kuin se on lopullisesti ratkaistu.\n\nKappaleen huono menestys johtui sekä näytelmästä että esityksestä. Olen\nmuutamilla pienillä korjauksilla koettanut antaa tarkemmat rajapiirteet\nRichardsonin utuhaamulle.\n\nJuuri tähän suuntaan suurikykyinen Lotten Raa ei ollut nähnyt Britan\npohjalaista tyyppiä. Jos hän olisi nähnyt sen, hän olisi ymmärtänyt,\nettä semmoisen naisen täsmällinen, aina itsetietoinen, aina\nselväjärkinen luonteenlaatu itse intohimossakin pysyy joissakin määrin\ntyynenä eikä koskaan tule haavemieliseksi. Hän oivalsi mainiosti\nkeskittää lakoonisen sanan, mutta näytteli enemmän Maria Tudoria kuin\nBrita Skrifvarsia.\n\nRooli on vaikea, myönnän sen mielelläni, mutta ei mahdoton.\n\nErik Schriveriä varten en toivo parempaa esikuvaa kuin nerokas Fritiof\nRaainme.\n\nRichardsonin rooli meni aivan hukkaan -- ja siihen nojaa kuitenkin\nantiteesi. Tämä mies on kalpea, mustapukuinen, synkkä, mutta voimakas\nsotilas, joka kädet ristissä, liikkumatta katselee menehtymiskohtausta,\nja jäähtyy samassa määrässä kuin Brita lämpenee. Hän päättää\nalakuloisella, maailmaa ylenkatsovalla hymyllä.\n\nBlack luonnistuu parhaiten siltä, joka on nähnyt tyypin. Roolin lopussa\nolen asettanut hänet paremmin rajoihinsa.\n\nMieltäkiinnittävää on kuulla kuinka roolit jaetaan.\n\nKun näytelmä on suomennettu, saanen ruotsalaisen tekstin takaisin. Tuli\nmieleeni että kenties lähetän sen Tukholmaan.\n\nHyvää joulua toivottaa\n\n                       kunnioittaen ystävyydessä\n\n                                            Z. T.\"\n\n[48] Useista tiedoista olemme kiitollisuuden velassa maanviljelijä\nKustaa Kiipulalle.\n\n[49] Isä Antti Ahlberg, hänkin syntyään Janakkalasta, oli\nHelsingin--Hämeenlinnan rautatien rakennustöissä jonkinlaisena\nneljännysmiehenä siihen määrään herättänyt insinöörien huomiota, että\nhänelle uskottiin Leppäkosken rautatiesillan rakentaminen, jonka\nperustamistyöt olivat tämän rautatien vaikeimpia ja sittemmin hän\nrakennusmestarista tuli ratamestariksi Leppäkosken asemalla,\njossa toimessa pysyi noin 30 vuotta; äiti Charlotta Lindroos\npostiljoonintytär Hämeenlinnasta ja ennen naimistaan emännöitsijä\nLepaan kartanossa. Lapsia heillä oli kuusi: kaksi tytärtä (toinen\nlapsi-ijässä kuollut) ja neljä poikaa.\n\n[50] Näytäntö tapahtui 11/1 1874 Sipilän tilalla. Muut esiintyjät\nolivat: ensimäisessä näytelmässä ylioppilaat Lehrbäck ja A. Borg,\ntoisessa ylioppilas Puustinen ja nti A. Kerkkonen (myöh. rva Foudila)\nsekä kolmannessa eläinlääkäri Aulén, ylioppilaat Itkonen ja A. Borg,\nnti Kerkkonen y.m. -- Saman vuoden huhtikuun ja lokakuun\nseuranäytelmissä näytteli Ida Aalberg Leonoraa Holbergin\nhuvinäytelmässä Ei ole aikaa ja Liisaa Kiven idyllissä Yö ja päivä.\nMerkille pantava on että rakennusmestari Ahlbergkin esiintyi tyttärensä\nkanssa näissä kappaleissa ja sittemmin toisissakin seuranäytännöissä.\nTästä saattanee päättää, että tytär oli isältään perinyt näyttämölliset\ntaipumuksensa.\n\n[51] Anna Charlotta Rinman, tukkukauppiaan tytär Oulusta, oli\n18-vuotiaana alussa vuotta 1874 tullut oopperaan, josta kuitenkin pian\nerosi mennäkseen naimisiin. Nti Rinman oli Emmy Strömerin oppilas.\n\n[52] Nti Sofie Strömer oli jo kesällä 1873, ollessaan sisarensa kanssa\nNorjassa, tullut tutuksi ja mennyt kihloihin insinöörin Donald Campbell\nMackey Bonnevien kanssa.\n\n[53] H. D:ssa (7/3) luettiin ikäänkuin tervehdykseksi kirje Turusta,\njossa eräs nimetön tekijä, tunnustettuaan ettei hän ollut asiantuntija,\nkuitenkin lateli puolitoista palstaa moitteita ja ilkeyksiä oopperaa\nvastaan, päättäen sillä, että \"nti Strömer yksin oli suomalainen\nooppera\".\n\n[54] Kaunis ja henkevä tyttö.\n\n[55] _Jaromir Hrimaly_ (urkurinpoika Pilsenistä, synt. 1845),\njoka usein mainitaan näissä kirjeissä, oli syksystä 1874 v:een\n1878 suomalaisen ooppera-orkesterin jäsen. Hän oli etevä\nsellonsoittaja ja oli \"solosellistinä\" toiminut Amsterdamissa,\nBilsekonsertti-soittokunnassa Berlinissä ja Pragissa ennen kun hän 1872\ntuli Helsinkiin (Uuteen teatteriin). -- Nuorempi veli _Bohuslav Hrimaly_\n(synt. 1848) oli oikeastaan viulunsoittaja, mutta oli 1872 alkanut\ntoimia kapellimestarina, ensin Pragissa ja Pilsenissä ja otettiin\nveljensä välityksellä 1876 Suomalaisen oopperan palvelukseen, jossa\npysyi v:een 1878, jolloin meni Uuteen teatteriin.\n\n[56] Laivamatkalla Päijänteellä nti Alma Floman (nyk. rva Jalava) oli\nlaulavien Tammisaaren seminaristien joukosta \"löytänyt\" ihanan\nalttoäänen, jonka omistaja oli nti Sofie Vestberg Vaasasta, ja hän\nkehottaa Emilie tätiä vaasalaisten tuttaviensa kautta kuulustelemaan,\neikö nti haluaisi tulla oopperaan.\n\n[57] Maria Sofia Eschner Turussa, k. 1877.\n\n[58] Rva Engdahl meni syksyllä Ruotsalaiseen teatteriin.\n\n[59] Keväällä (3/4) oli nti Ingman kirjoittanut Parisista Emilie\nBergbomille: \"Parin vuoden päästä [kun olen päättänyt opintoni] olen\nkiitollisuudella ja ilolla noudattava tarjomusta saada laulaa\nkotimaisella näyttämöllä, joka kauvan on ollut toivojeni päämäärä.\"\nVuoden päästä hän esiintyi ensi kerran.\n\n[60] Matka Savonlinnaan tapahtui tietysti siellä 30 p. heinäk.\nvietettävää Olavinlinnan 400-vuotisjuhlaa varten.\n\n[61] Ottaisitteko kelpo tenorilaulajan lokak. 1 p:stä maalisk. 31 p:ään,\npalkka 3,500 markkaa ja yhden näytännön tulot. Koettaisin saada hänet.\nVastaus kohta sähköteitse.\n\n[62] Jos hän on hyvä laulaja ja osaa muutamia rooleja, otamme hänet\nnäillä ehdoilla.\n\n[63] Muotokuvasta on Edelfelt 29 p. helmik. kuitannut 500 mk.\n\n[64] Nti Alma Wikström oli syksyllä tullut oopperaan. Hän oli syntynyt\nTurussa, vahtimestarin tytär, 21 v. vanha, käynyt kotikaupungissaan\ntyttökoulua ja sitten kolme vuotta Jyväskylän seminaarissa, josta\nkutsuttiin Suomalaiseen teatteriin.\n\n[65] Kirjeessä tekijälle mainitsee Wahlström, että köörit olivat\nerittäin voimakkaita; kaikkiaan myötävaikutti oopperassa yli\n80 henkeä! --\n\n[66] Ei liene enää mahdollista saada todistetuksi kuka kirjoittaja\noli, mutta huomautamme kuitenkin että esitystapa muistuttaa J. V.\nSnellmania. Lukija verratkoon tätä kirjoitusta siihen J. V. Snellmanin\narvosteluun rva Achtésta, joka on kokonaisena otettu seuraavaan lukuun:\nyhtäläisyys on meistä täydellinen.\n\n[67] Semmoista en ole koskaan nähnyt enkä kuullut.\n\n[68] Rva Achtésta on tässä mainittava, että hänen ensimäinen tyttärensä\n_Aino_ syntyi 23 p. huhtik. 1876. Se selittää miksi laulajatar tänä\nkeväänä oli esiintymättä.\n\n[69] Yksityisen kirjeen mukaan oli kukkavihkojen luku 176!\n\n[70] Pietarissa teatteriin tutustui 26-vuotias värjärinpoika,\nkauppapalvelija Julius Nikolai Glantz, joka 1 p:stä toukok. rupesi\nseurueen jäseneksi. Hän oli suomalaista sukuperää ja otti näyttelijänä\nnimen Kiiltonen. Mainittavia taiteellisia lahjoja hänellä ei ollut ja\nniinä kolmena ja puolena vuotena, jotka hän oli teatterissa,\nhän näytteli ainoastaan vähäpätöisiä osia, mutta hän avusti\njärjestystoimissa ja kuiskaajana.\n\n[71] Ylempänä (s. 199) mainitsee Emilie Bergbom antaneensa kappaleen\nChristersonille suomennettavaksi, mutta laskuista nähdään että\nylioppilas U. von Schrove sai siitä maksun (75 mk). Käännös on tästä\npäättäen jälkimäisen tekemä.\n\n[72] Eräästä kirjeestä otamme seuraavat rivit: \"Poliitillinen maailma\non ollut hyvin kiihoittunut T. K:n ja A:n polemiikin johdosta. Mielissä\nvallitsee terveellinen raittius ja rohkeus, jota kauvan on kaivattu\nfennomaaneissa. Sveesit ovat ehdottomasti alakuloisia. He eivät ole\nvoineet puolustaa itseään tässä asiassa. Jos olet lukenut Dagbladia,\nniin huomaat itse että ääni on tavallista nöyrempi(!) [Toisessa\nkirjeessä sanotaan ruotsinmielisiä vimmastuneiksi; eräänä yönä\nheitettiin kivi sisään Yrjö Koskisen salin akkunasta]. Haluat varmaan\ntietää kutka ovat asiasta kirjoittaneet Morgonbladetiin. 'Otacksam'\n(kiittämätön) oli K. W. Forsman, lehden oma lausunto on Th. Reinin\nkirjoittama. Sekä Forsmanin että Reinin kirjoituksia on pidetty\nerinomaisina, vaikka ne minusta eivät ole keskinkertaisuuden rajaa\nkorkeammalla. Toinen taistelukysymys on koskenut Hankoniemen\nobligatsioneja. Kysymys oli ylen tärkeä hallitukselle. Ratkaistava oli,\nolivatko obligatsionit velkakirjoja vai osakkeita. Edellisessä\ntapauksessa täytyi valtion lunastaa ne, jälkimäisessä saivat omistajat\nainoastaan osingon puhtaasta voitosta. Pintapuolinen Dagblad katsoi\nniitä pitemmittä mutkitta velkakirjoiksi ja esitteli laajasti valtion\nvelvollisuuden olevan tyydyttää velkojiaan -- luonnollisesti ollakseen\nvapaamielinen. Mutta Morgonbladet esiintyy J. V. S:n kirjoittamalla\noivallisella kirjoituksella ja ratkaisee asian. Jopa luullaan että tämä\nlehti määräsi hallituksen menettelyn.\" -- Edelleen jännitti mieliä\nkysymys matemaattisen professorin viran täyttämisestä, jossa taas\ntavallinen yliopistollinen puoluejako tuli näkyviin, ja Mittag-Leffler\nvei voiton kotimaisilta hakijoilta. -- Todistuksena suomalaisen\npuolueen virkeydestä mainittakoon, että \"Suomalainen Klubi\"\nperustettiin tänä keväänä; suomenmieliset ylioppilaat taasen\nharrastivat ruotsalaisten nimiensä muuttamista suomalaisiksi, vaikkei\nvielä suurempia tuloksia saavutettu.\n\n[73] Kotimaiset taiteilijat olivat todella uskollisia Suomalaiselle\noopperalle. Uusi ruotsalainen johtokunta koitti -- niin kerrottiin --\nkaikin tavoin houkutella heitä puolelleen, vaikka turhaan, \"Helst för\nen enda gång!\" oli nti Fohströmiä pyydetty; mutta isä on vakuuttanut\n'selvällä suomen kielellä', että siitä ei tule mitään. Rva Achtélle oli\ntarjottu 10,000 markkaa 'tahi enemmän', jos hän tahtoo, mutta vastaus\noli kieltävä. -- Tämän yhteydessä mainittakoon, että muutaman tenorin\nRuotsista sanottiin vastanneen, kun hänelle tarjottiin paikkaa\nRuotsalaisessa teatterissa: \"jos tulen Suomeen, niin menen tietysti\nSuomalaiseen oopperaan, jossa kaikki etevämmät taiteilijat\nesiintyvät\".(!) (Kaikki yksityisestä kirjeestä).\n\n[74] Virheetön luettelo ei ole, sillä muun muassa ovat\nKristiinankaupungissa annettujen kolmen näytännön ohjelmat\ntuntemattomia.\n\n[75] Talvella 1875 Holm oli Wienissä, jossa hän käytti eri opettajia\n(\"kolmas\" oli Loewy). Nti Lagus kirjoitti, että he aina väittelivät\nkeskenään, sillä heillä oli kaikissa asioissa erilaiset mietteet;\nkumminkin Holm oli luvannut hänelle, että hän (jos hänestä laulaja\ntulee) on esiintyvä Suomalaisessa oopperassa.\n\n[76] Tämä tuuma raukesi tyhjiin, luultavasti sentähden että oopperan\nvastoinkäymiset tukehuttivat halun antautua epävarmaan yritykseen. --\nKeväällä 1875 oli Suomalaista oopperaa kehotettu tulemaan Pietariin,\njossa se olisi saanut esiintyä Maria-teatterissa, ja myöskin\nNorrköpingiin Ruotsiin.\n\n[77] Niilo Kiljander oli värjärimestarin poika Lappeenrannasta,\nsynt. 1851, ylioppilas 1871. Harjotettuaan soitannollisia opintoja\nHelsingissä matkusti hän syksyllä 1873 Tukholmaan ja rupesi\nmusikaalisen akatemian oppilaaksi. Joulukuulla 1876 hän siellä suoritti\nurkurin sekä laulun- ja soitannonopettajan tutkinnon.\n\n[78] Jaakko Passinen, maanviljelijän poika Kauhavalta, synt. 1852,\nharjotti lauluopintoja Tukholmassa vuosina 1875-76 ja 1877-78.\n\n[79] Palacky, \"böhmiläisen historiankirjoituksen isä\", tsekkiläisen\nkansallisliikkeen perustaja, se on tsekkiläisten Snellman.\n\n[80] Kuinka ääretön suomenkielen halveksiminen tähän aikaan ja tässä\ntilaisuudessa oli, näkee siitä vastalauseesta, jonka 137 kansalaista\nmaamme eri osista julkaisivat U. S:ssa 19 p. heinäk. Siitä seuraava\note: \"Kun Suomen valtio suurella raha-avulla otti osaa tähän toimeen,\noltiin vakuutettuna, että siitä syntyisi täydellisesti kansallinen\nnäyttely, joka ulkomaalaisten silmissä nostaisi kansallisen arvomme ja\nkohottaisi oman luottamuksen itseemme.\"\n\n\"Vaan vakuutuksessamme olemme pettyneet, toivomme eivät toteutuneet.\nKohta kun kuulimme kertomuksen näyttelyn avaamisesta, muuttuikin\njo mielemme raskaaksi, koska tämä julkinen toimi oli niin\nvieraanmuotoinen, kuin ei se olisi Suomessa tapahtunutkaan; ei\nsanaakaan suomenkieltä siinä lausuttu. Tämä raskas mieli on muuttunut\nkatkeraksi harmiksi, kun itse olemme käyneet näyttelyä katsomassa.\nKaiken mitä suomenkieleen tulee olemme nähneet niin laiminlyödyksi,\nettä hämmästyksellä kysymme, onko tämä ollenkaan suomalaisia varten\ntoimeenpantu. Vaikka kyllä sanomalehdissä ilmoitetaan, että\nsuomenkielisiä luetteloita saa näyttelyhuoneen ovella ostaa, ei niitä\nkuitenkaan ole olemassa! Tämä puute tulee vielä tuntuvammaksi sen\nkautta, että suurin osa näyttäjistä ei ole näyttelyesineillensä pannut\nilmoituksia maan molemmilla kielillä. Toimikunta näet on heittänyt\ntämän tärkeän asian näiden omaan mielivaltaan eikä ole sitten pitänyt\nhuolta heidän harhauksensa oikaisemisesta. Onnenkauppaa on sekin, jos\nnäyttelyhuoneessa olevilta palvelijoilta voi saada suomalaista\nvastausta kysymyksiin. Seuraus tästä on että suuren suuri joukko\nkansalaisia, jotka ovat käyneet tässä Suomen pääkaupunkiin\ntoimeenpannussa näyttelyssä, ei ole monesta näyttelyesineestä voinut\nsaada minkäänlaista selkoa ja toisista taas on saanut aivan hämäriä\ntietoja. Näistä kävijöistä ovat useimmat joko omilla varoillaan tai\nkuntien kustannuksella tehneet pitkän matkan, joka on heiltä mennyt\nmelkein aivan hukkaan. Sen vaan ovat huomanneet, että se kieli, joka\nkansan varsinaisena kielenä pitäisi olla etupäässä, melkein kaikkialla\non sysätty syrjään.\"\n\n\"Tätä nähdessämme saattaa meitä kansallistuntomme häpeämään\nulkomaalaisten ja itsemme edessä.\" -- --\n\nSamaan aikaan väiteltiin sanomissa siitä, olivatko junankuljettajat,\nvaikka osasivatkin suomea, velvolliset vastaamaan kysymyksiin, joita\nmatkustajat tekivät tällä kielellä. Eräälle matkustajalle, jolle muuan\njunankuljettaja oli kieltäytynyt vastaamasta suomeksi, oli kaksi\nasemapäällikköäkin sanoneet, että junankuljettaja oli oikeassa! --\nOlemme maininneet nämä seikat, koska ne räikeässä kuvaavaisuudessaan\ntekevät sangen ymmärrettäväksi, että ruotsinmieliset halveksivat\nsuomalaisia teatteriharrastuksia. Mahtoihan heistä olla mielettömintä\nmaailmassa vaatia suomenkielelle oikeuksia _taiteen_ alalla, kun ei\nsillä ollut mitään oikeuksia käytännöllisessä elämässä.\n\n[81] Bergbomin kirjoittamasta välikirjan alustelmasta näkyy, että\nHrimalyn tuli toimia yhdessä ja vaihdellen Achtén kanssa. Kumminkin\nlienee edellisen kanssa sopimus tehty jälkimäisen tietämättä, ja tästä\nAchté -- syystäkin -- loukkaantui ja se taasen aiheutti, että\ntaiteilijapari Achtén ja oopperan väli rikkoontui taikka höltyi.\nKäytettävänä olevat kirjeet eivät asiasta anna muita tietoja kuin mitä\njo ennen on mainittu (kts. siv. 198, muist.), että nimittäin Jaromir\nHrimaly se oli joka suositteli veljeänsä Bergbomille.\n\n[82] Illan tulot tekivät 2,906 markkaa!\n\n[83] Koska meillä yksityisessä kirjeessä (Wahlströmiltä tekijälle) on\nseikkaperäisempi esitys keisarillisten teatterissa käynneistä, otamme\nsen tähän:\n\n\"Vehkeiltiin voimien takaa. Sveesit tahtoivat saada keisarin luokseen,\nme samoin. Valtuusto esiintyi välittäjänä. Sen ehdotus yhteisestä\njuhlanäytännöstä herätti kuitenkin vaikeuksia ruotsalaisen johtokunnan\npuolella. Vihdoin selveni että kummankin teatterin oli esiintyminen\nitsenäisesti. Mutta kuinka saada keisarilliset Arkadiaan? siinä\nkysymys. Adlerberg, valtuusto y.m. olivat ruotsalaisen teatterin\npuolella. Meillä ei ollut ketään, siksi kun muistettiin rva Karamsin.\nNti Emilie meni hänen luokseen ja puhui tähän tapaan: 'Te olette maamme\nylhäisin nainen, seisotte lähellä valtaistuinta, olette nainen, jota\nH. M:nsa kuuntelee, ottakaa kotimainen taide käsiinne ja esitelkää\nsuomalainen ooppera hänelle ja hänen korkealle perheelleen.' Vanha\nrouva ihastui ja teki voitavansa. Kumminkaan keisari ei kunnioittanut\nmeitä käynnillään, niinkuin sanomista tiedät. Hän oli kyllä luvannut\ntulla, mutta sähkösanoma pakotti hänet palaamaan Pietariin, syystä kun\nOdessassa tai Kiewissä sotilasmeteli oli syttynyt serbialaisten\nhyväksi. Hallitsijan poika jäi kuitenkin eikä hän sitä katune. --\nOlimme parhaimman mukaan valmistaneet Arkadian. Lämpiö oli koristettu\nkasveilla ja matoilla sekä jätetty perintöruhtinaan käytettäväksi. Hän\ntulee puolisonsa ja seurueensa kanssa; talon ja seurueen johtokunnat\nfrakissa ja valkoisissa huiveissa vastaanottamassa. Hän samoin kuin\nhänen ylhäinen puolisonsa tervehtii ystävällisesti meitä kaikkia. He\nlähestyvät aition ovea, jossa B. O. Schauman seisoo ja ojentaa\nDagmarille erinomaisen kauniin kukkavihon, lausuen: 'Suvaitkaa\nvastaanottaa tämä kukkavihko kiitollisuuden ja ihailun osotteena siltä\nosalta kansaa, joka puhuu suomenkieltä.' Kun he astuvat aitioon,\norkesteri virittää venäläisen kansallislaulun. Sen aikana kaikki\nseisovat, jonka jälkeen hurraa kaikuu salongissa. Korkeat vieraat\nkuuntelevat esityksiä jännitetyllä mielenkiinnolla; molemmat taputtavat\nhyvin usein käsiään, jopa huutavat neljä kertaa bravo, bravo! --\nOltiin onnellisia ja kokoonnuttiin oopperakellariin juodakseen\nperintöruhtinaan ja hänen puolisonsa malja -- Luonnollista on ettei\nkoomillisia piirteitä puuttunut. Niin esim. oli Dagmar unohtanut\njonkun päällysvaatteen jälkeensä. Vahtimestari otti sen ja sanoo\nperintöruhtinaalle suomeksi murtaen: 'äta vass' s.o. tämä on teidän!\"\n\n[84] Kirjeessä 21 p:ltä toukok. oli K. A. Winterhjelm rouvansa puolesta\nehdottanut, että näyttelyn aikana toimeenpantaisiin suomalaisia\npuhenäytäntöjäkin, joihin tämä ottaisi osaa. Ruotsalaisessa teatterissa\nvieraili näet samaan aikaan Tukholman kunink. teatterin jäsenet\nFredriksson ja nti Åberg, ja rva Winterhjelm olisi mielellään\nkilpaillut heidän kanssaan. Kun kirje saapui Helsinkiin, olivat\nBergbom-sisarukset ulkomailla, ja kun se tuli heidän käsiinsä, oli\nliian myöhäistä ruveta muuttamaan valmiita suunnitelmia.\n\n[85] Ennen mainitun (I, s. 141) Taavi Hahlin veli. Veljesten vanhemmat\nolivat Mäntyharjun rovasti A. G. Hahl ja hänen vaimonsa Maria Fredrika\nTavaststjerna.\n\n[86] Fredr. Cygnaeuksen tilauksesta nti Alma Engblom seuraavana talvena\nmaalasi Dunckerin muotokuvan, joka säilytetään Cygnaeuksen galleriassa.\n\n[87] U. S:ssa (24/7) luettiin \"Mikkeliläisen\" allekirjoittama pätkä,\njossa sanotaan Mikkelissä niin suositun näyttämötaidetta, että hyvästi\nviihdyttiin teatterissa, vaikka oli \"niin vari, että muutamat\nheikkoluontoiset pyörtyivät\". Samassa moititaan Jeppeä huonona ja\nvanhentuneena kappaleena sekä sitä että annettiin vain 10 eikä 12\nnäytäntöä, mikä muka oli Vilhon syy. -- Kun seurue lähti Mikkelistä,\njäi Kallio sinne, ja Vilho kirjoittaa myöhemmin kuulleensa, että tämä\nolisi aikaansaanut hyökkäyksen häntä kohtaan.\n\n[88] Tarkoittaa tietysti niitä perin kohtuuttomia ja kaikkea\nymmärtämystä ja myötätuntoisuutta puuttuvia arvosteluja, joilla\nA. Ahlqvist sekä suomen- että ruotsinkielellä oli ahdistanut Kiveä.\n\n[89] Kirjailija Martti Vuori.\n\n[90] Nti Ingeborg (Inga) Malmström, 18-vuotias, oli pastori K. R.\nMalmströmin ja nti Hélène Conradi, 17-vuotias, merikapteeni J. J.\nConradin tytär.\n\n[91] Tahtoisin näyttää sinulle kaikki mitä sisässäni on, mutta kohtalo\nei sitä salli!\n\n[92] Kuvaavaa ajalle on että uusmaalainen osakunta julkisesti ilmoitti\npaheksuvansa mielenosotusta, samalla saattaen yleisön tietoon ettei\nkukaan sen jäsen ollut ottanut siihen osaa(!) -- Sitä ennen oli saman\nosakunnan klubissa eräs sen jäsen ja kuuluisa taiteilija maalannut\nirvikuvan Ekmanin taulusta \"Väinämöisen laulu\", varustaen maalauksessa\nkuvatut haamut tunnettujen Suomalaisen teatterin ja oopperan jäsenten\nkasvoilla. Tätä irvikuvaa näyteltiin laulaessa tilapäistä\nrunosepustusta, josta ainestemme joukossa on kaksi toisintoa --\nkumpanenkin sitä laatua ettei painattamista voi ajatellakaan.\n\n[93] Nti Amanda Carlsson oli Helsingistä kotoisin, työmiehen tytär.\n\n[94] Näytännössä tapahtui pieni onnettomuus, joka ei kuitenkaan\nhäirinnyt tunnelmaa. Kun Navrátil silmät sidottuina astui alas\nnäyttämön perällä olevia portaita, nämä sortuivat maahan. Sentähden\ntäytyi hetkeksi laskea esirippu. -- Joku leikinlaskija sanoi tämän\njohdosta, että Suomalainen teatteri nähtävästi tarvitsee parempaa\naineellista kannatusta.\n\n[95] Kirjoitus on Morgonbladetissa merkitty tähdellä *, samalla\nmerkillä kuin muut tämän ajan arvostelut oopperanäytännöistä. Näiden\ntekijä oli Snellmanin poika, silloinen filos.-maisteri (nyk.\nesittelijäsihteeri) J. L. Snellman. Tekijä tahtoi pysyä salassa,\nvaikkei se kokonaan onnistunut. B. O. Schauman, joka oli suomalaisen\nteatterin innokkaimpia ystäviä ja rva Achtén taiteen ihailijoita,\nihastui niin Snellmanin kirjoitukseen, että hän painatti sen erikseen\nlahjottaakseen siitä kappaleita tuttavilleen. Nyt se tavataan\npainettuna J. V. Snellmanin kootuissa teoksissakin (Saml. Arb. IX\ns. 151).\n\n[96] Esimerkkinä mainitsemme, että toisessa näitä konsertteja Ida\nBasilier lauloi aarian Traviatasta ja ruotsalaisen kansanlaulun \"Klara\nstjärnor\", jota itse säesti y.m., Naëmi Ingman aarian Robert\nPaholaisesta, Bruno Holm kavatiinan Tsaari työmiehenä oopperasta,\nJaakko Passinen romanssin Fra Diavolosta, Nti Basilier ja Passinen\nMisererekohtauksen Trubadurista. Hrimaly oli säestäjä.\n\n[97] Rainer Vuorio (Forsberg), nimismiehen poika Leppävirran pitäjästä,\nsynt. 1856, ylioppilas.\n\n[98] Valitettavasti tämä arvostelu ei ollut ainoastaan ensimäinen vaan\nviimeinenkin siinä lehdessä. Pari päivää myöhemmin tuomittiin näet\nGolos kahden kuukauden vaitioloon!\n\n[99] Kohta sen jälkeen kun tämä arvostelu oli julkaistu\naikakauskirjassa, kohtasi sitä senssuurin puolelta samanlainen\nrangaistus kuin ennen Golosta. Hra Golovin ei kumminkaan hämmästynyt;\nhän kirjoitti vielä kolmannen arvostelun, joka painettiin\naikakauskirjaan Sewernaja Swjäsda.\n\n[100] Tietysti oli muitakin syitä, miksi erittäin ruotsalainen yleisö\nlakkasi käymästä Arkadiassa. Mainitsemme vain Yölepakko-jutun (kts.\nylemp. s. 287). Jalava lausuu muistoonpanoissaan, että pääkaupungin\nruotsinkiihkoinen yleisö Yölepakko-jutun jälkeen \"melkein tykkänään\nlakkasi käymästä Suomalaisessa oopperassa, vaikka siellä esitettiin\nkappaleita semmoisia kuin Hugenotit, Taikahuilu, Fidelio y.m. Sitä\nvastoin voitiin esim. Matami Angotin tytärtä Uudessa teatterissa antaa\nenemmän kuin 25 kertaa eli, niinkuin Hbl. sanoi, Helsingin yleisö\nvietti hopeahäitään Matami Angotin tyttären kanssa.\"\n\n[101] Tarkoittaa nti Elfvingin tekemiä paperikukkia, joita käytettiin\nkoristustarpeisiin.\n\n[102] Kirjoitus on osa pitemmästä sarjasta, jossa kuvataan\nsuomalaisuuden kehitystä kymmenen vuoden kuluessa. Nimimerkkiä\nei ole, mutta maisteri O. W. Forsman, joka vuonna 1877 oli lehden\npäätoimittaja, on hyväntahtoisesti ilmoittanut, että tekijä oli\nE. G. Palmén.\n\n[103] Luultavasti tarkoitetaan tällä sitä poikamaisuutta, josta olemme\nkertoneet I. s. 273 (muist.) ja joka tapahtui _ennen_ suomalaisen\nnäyttämön perustamista.\n\n[104] Samaan aikaan kun venäläisten vuokrasopimus Arkadian entisten\nomistajain kanssa oli loppunut, alettiin rakentaa venäläistä teatteria\nBoulevardin varrella.\n\n[105] Morgonbladet, joka myöskin painatti kirjoituksen, liitti tähän\nkohtaan seuraavan muistutuksen: Tässä täytyy meidän esittää\nvastalauseemme tekijän meidän mielestämme aivan väärää syytöstä\nvastaan. Vihollismielisyyden ylläpitämiseen ei suinkaan\nsanomalehdistöllä ole pääsyy, vaan erinäisillä syrjäkunnilla\n(kotterier) yleisössä.\n\n[106] Ruotsalaisessa lehdessä Nya Dagligt Allehanda (1/5) Emil von\nQvanten arvostelee ankarasti \"Yölepakkoa\", joka keväällä oli esitetty\nTukholman Pienemmässä teatterissa. Sen johdosta hän myöskin koskettelee\nteatterirettelöitä Helsingissä. Hän asettuu ehdottomasti meidän\nruotsinmielisten teatteripolitiikkaa vastaan, moittii sen\noffenbachinsekaista ohjelmistoa ja vihamielisyyttä suomalaista oopperaa\nkohtaan sekä ennustaa samoin kuin Topelius, että kolmas tulee ja ottaa\nkaikki haltuunsa. Siten syntyy sovinto! -- Myöskin Aftonbladetissa\njulaistiin tähän aikaan kirjoitus \"Kultuuritaistelusta Suomessa\", jossa\nkerrotaan teatterikilpailusta. Järkevä kirjoittaja, joka käyttää\nvaltiopäivä-asiakirjoja y.m. lähteenään, ei hyväksy ruotsinmielisten\nmenettelyä ja ennustaa: jos ruotsalaisen sivistyksen edustajia vastaan\nsyvä vastenmielisyys ja epäluulo leviää, ei se voi olla vaikuttamatta\nniihin ystävällisiin suhteisiin, jotka tähän saakka ovat vallinneet\nRuotsin ja Suomen välillä.\n\n[108] Nämä olivat pöytäkirjan mukaan: \"Ruukinpatruuna A. Ahlström,\nkauppias R. Rissanen, maisteri E. Avellan, maanviljelijä H. Jaatinen,\nvaratuomari E. Boehm, maisterit V. Löfgren ja K. Elmgren, lehtorit J.\nKrohn ja A. Streng, kamreeri A. V. Helander, maisteri J. Ekroos,\neversti A. Järnefelt, majuri F. Cajander, kamreeri O. Avellan,\nprofessori Th. Rein, kauppias R. Lukander, tohtori Jaakko Forsman,\nkamreeri A. Tavaststjerna, vapaaherrat J. ja G. A. Gripenberg, tohtori\nK. F. Ignatius, professori Yrjö Koskinen, maisterit A. Boehm, O. W.\nForsman ja C. W. Churherg, reviisori K. F. Wahlström, maisteri A.\nAlmberg, lakitieteen kandidaatti W. Eneberg, maisteri O. Lilius,\nprofessori O. Donner, varatuomari G. Liukkonen, maisteri L. Neovius,\nlehtori B. F. Godenhjelm, luutnantti H. Liikanen, maisteri T. Hahl ja\nkirjanhoitaja J. Enlund.\" -- Puheenjohtajana toimi Almberg ja\npöytäkirjan teki E. Boehm.\n\n[109] Kirje on Aug. Hagmanilta tekijälle. Se alkaa katsauksella\nsuomalaisuuden asemaan 1877 vuoden valtiopäivillä ja on esityksen\nmottona Edvin Avellanin edellisenä iltana lausumat sanat: Omnia ruunt\nin pejus. Kaikki kuvataan yhtä synkästi kuin teatteriasiat tekstissä.\nKieltämättä asiat olivatkin huonolla kannalla, mutta kentiesi ansaitsee\nmainita, että kirjoittaja tähän aikaan yksityisistäkin syistä oli\nsangen synkkämielinen.\n\n[110] Tositeossa Wahlström lähinnä seuraavina vuosina oli\nrahastonhoitajana.\n\n[111] Emilie oli kesäkuulla käynyt Turussa ja sieltä tultuaan jonkun\najan maannut sairaana.\n\n[112] Heinäkuun 9. p. apteekissa alkanut tulipalo hävitti kokonaan\nkolme taloa ja vahingoitti kahta.\n\n[113] Hilda Braxén, synt. Oulussa, nimismiehen tytär, oli tullut\n19-vuotiaana syyskuulla 1876.\n\n[114] V.t. lyseon lehtori, maisteri Hugo Ingelius. Muutoin toimi,\nNervanderin tiedonannon mukaan, Å. P:n soitannonarvostelijana\npoliisikonttorin sihteeri, taitava urkujen soittaja, Emil Wahlman.\n\n[115] Valitettavasti nti Conradi kivuloisuuden tähden ei enää voinut\nseurata oopperaa Helsinkiin, vaan erosi siitä.\n\n[116] Lukuunottamatta kahta Alin pakinaa ja tekstissä mainittua\nmuistutusta Å. U. ei muuta sisältänyt oopperasta kuin silloin tällöin\ntiedon: \"Tänään esitetään\" se ja se ooppera.\n\n[117] Kuinka ruotsalaiset lehdet Helsingissä ja Turussa olivat\nsamanmielisiä, huomaa siitä, että H. D. ei maininnut sanallakaan\noopperan takaisin tulosta ja ensi näytännöstä. Vasta seuraavana päivänä\narvostelija (se on tavallinen reportteri), kuultuaan _yhden_ näytöksen,\nkertoi että näytäntö oli annettu ja käynyt epätasaisesti ja osottanut\nhätäistä harjotusta -- vaikka tositeossa Martha sinä iltana oli sujunut\nerinomaisen hyvin.\n\n[118] Kuinka puoluetunteet olivat herkät, todistaa se, että A. Schauman\nolisi ottanut osaa rahankeräykseen kaularengasta varten, jos siihen\nolisi kaiverrettu \"suomalaisen _taiteen_ ystäviltä\", mutta kun\nkirjoitettiin _\"oopperan\"_, niin hän ei voinut olla mukana!\n\n[119] Aikomus oli kyllä ollut Porista lähteä Ouluun, mutta kun sieltä\nsaatiin tieto että seurahuoneen sali oli vuokrattavana vasta elokuun\nkeskivaiheilta, jäi matka kokonaan tekemättä.\n\n[120] John Eliel Cajanus, synt. 1851, ylioppilas v:lta 1869, oli V.\nCajanuksen nuorempi veli, joka 1870 esiintyi Jeanina Jeannetten häissä.\n\n[121] Kirjeistä Bergbomille saadaan tietää, että Corsi, Dami ja Cotagni\navustivat Holmia hänen tutkiessaan Don Juanin osaa.\n\n[122] Että hallitus oli närkästynyt Ruotsalaisen teatterin ystäviin, ei\nole kumma, sillä muun muassa Borgåbladetissa lausuttiin julkisesti ilo\nsiitä, kuinka hallituksen tekemä fusiooniehdotus oli kumottu _\"hyvin\nmietityllä tempulla\"_ (med ett välberäknadt schackdrag).\n\n[123] Kirje päiväämätön, mutta nähtävästi kesäkuun viime päiviltä.\n\n[124] Aie jäi toteuttamatta, luultavasti sentähden että Bergbomin\nParisissa olo tuli paljoa lyhemmäksi kuin hän oli toivonut.\n\n[125] Kirjeessä nti Elfvingille (25/7) Emilie kertoo asian ja\nmainittuaan \"kunnon Ahlströmin\" ystävällisen kirjeen hän lisää: \"Olin\nniin liikutettu, että suorastaan aloin itkeä.\"\n\n[126] Kolme kuukautta myöhemmin rva Seebach yhtä lämpimästi lausui\nsaaneensa Suomesta oppilaan, jonka \"sielussa hän oli tavannut muutamia\nomia jänteitään ja joka oli niin herättänyt hänen mielenkiintoansa,\nettä hän nautinnolla haki esiin ja kehitti hänessä piilevät idut\".\n\n[127] _Elias Kahra_, synt. 1857 Alavudella, lukkarin poika, kansakoulun\nkäynyt ja sitten soitantoa harjottanut Helsingissä, tuli jo 1875\nsyksyllä oopperaan, jossa suoritti pikku osia [Masetto Don Juanissa,\nTuomari Marthassa, Wagner Faustissa, Notario Unissakävijässä, Notario\nDon Pasqualessa]; sitten puheosastonkin jäsen.\n\n[128] _Anton Kivinen_ (Franck), synt. 1858, kauppiaan poika Porista,\nkäynyt kotikaupungin koulussa. Tuli tammikuulla 1878, mutta meni\nkeväällä 1882 Helsingin ruotsalaiseen teatteriin; sittemmin hän vielä\npari kertaa on ollut Suomalaisen teatterin jäsen.\n\n[129] Kuinka intohimoinen kateus hiipi tämän innostuksen takana --\nsiitä pieni esimerkki. Resetti-illan jälkeen sai nti Synnerberg erään\nrouvan ja neiden (Helsingin parasta \"kermaa\" -- nimet jääkööt\nmuistiinpanoihin tomuttumaan) laatiman kirjeen, jossa häntä kehotettiin\nmenemään kiittämään rva Karamsinia kultakoristeesta, jonka tämä muka\noli hänelle antanut. \"Hakekaa suomalaisessa teatterissa, kyllä se\nsieltä löytyy.\" Kun laulajatar meni rva Karamsinin luokse, tämä sanoi\nei mitään lahjottaneensa!\n\n[130] Sopimus nti Fohströmin palkkiosta tehtiin vasta 22 p. jouluk.\nSilloin Almberg ja Wahlström kävivät asiaa varten hänen kodissaan.\nLaulajatar osotti heidät isänsä ja Augusta sisarensa luokse ja näiden\nkanssa sovittiin, että nti Fohström saisi 13,000 markkaa 25:stä\nnäytännöstä. Jos hän laulaisi useammin, maksettaisiin siitä erikseen.\nLaulajatar sitoutui olemaan \"tänä ja tulevana näytäntövuonna\"\nlaulamatta missään muussa Helsingin teatterissa kuin Suomalaisessa.\n\n[131] Oikeudesta esittää ooppera maksettiin tekijäpalkkiota 300 ja\nkustantajalle Parisissa, Choudens père et fils, nuottien lainaksi\nsaannista 800 frangia.\n\n[132] Oopperain nimet ovat painetut kursiivilla silloin kun ne ensi\nkerran esitettiin, numero nimen jälkeen sanoo kuinka monta kertaa\nooppera kunakin vuonna annettiin; numero sulkumerkkien välissä\ntarkoittaa että ainoastaan suurempia tai pienempiä osia oopperasta\nsuoritettiin.\n\n[133] Paitse Jeannetten häitten tekstiä ilmestyivät seuraavien\noopperain sanat painettuina eri vihkosina: Trubaduri, Lucia, Norma, Fra\nDiavolo, Alessandro Stradella, Lucrezia Borgia, Faust, Fidelio,\nHugenotit, Taikahuilu ja Don Juan. Jeannetten häitten suomentaja oli A.\nRahkonen; toiset olivat A. Törneroosin (Tuokko) kääntämiä, joka sitä\npaitse lienee suomentanut useimmat painamattomatkin.\n\n\n\n"]