[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fv4hGrZcdOlmx6G84dRufyJQfiSb2G46uIQLgwjf63jw":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":7,"genre":10,"themes":11,"origin":13,"language":14,"yearPublished":15,"yearPublishedTranslation":16,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":25,"gutenbergTranslators":26,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},1235,"Aisoopolaisia satuja","Phaedrus (n. 15 e.Kr.-50 j.Kr.)",null,"1235-phaedrus-aisoopolaisia-satuja","1235__Phaedrus__Aisoopolaisia_satuja","novelli",[12],"kansanperinne",[],"fi",31,1860,10558,62183,false,51309,[22],"Fables, Latin -- Translations into Finnish",[24],"Mythology, Legends & Folklore","\"Aisopolaisia Satuja\" by Phaedrus is a collection of fables written in the first half of the first century CE. Drawing from Aesop's tales and his own experiences, Phaedrus transformed Greek prose fables into Latin poetry using iambic verse. These five books contain 95 animal stories and moral tales that both entertain and instruct, offering sharp commentary on Roman society and politics. His clear, concise style elevated the fable from mere rhetorical device to its own literary genre, though the work gained limited recognition in his time. (This is an automatically generated summary.)",[27],"Roos, Samuel",285,"Phaidroksen latinankieliset eläinsadut pohjautuvat Aisopoksen perinteeseen. Samuel Roosin suomentama kokoelma sisältää lyhyitä ja opettavaisia kertomuksia, jotka käsittelevät inhimillisiä heikkouksia ja viisautta eläinhahmojen avulla.","Phaedruksen 'Aisoopolaisia satuja' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1235. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","AISOOPOLAISIA SATUJA\n\nKirj.\n\nPhaidron, Auguston Vapautettu\n\n\nLatinasta suomentanut D:r Samuel Roos\n\n\n\nSisältyy: SUOMI, 1860. Tjugonde årgången.\n\n\n\n\n\nHelsingfors,\nFinska Litteratur-Sällskapets förlag,\n1862\n\n\n\n\n\n\n      Imprimatur: L. Heimbürger.\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nJohdatus lukemiseen.\n\nEnsimäinen Kirja:\n\n     Esitys.\n  1. Susi ja karitsa.\n  2. Sammakkoin kuninkaan pyyntö.\n  3. Ylpeilevä naakka ja riikinkukko.\n  4. Koira lihaa virran yli viemässä.\n  5. Lehmä ja Vuohi, Lammas ja Leijona.\n  6. Sammakot Auringolle.\n  7. Repo valenaaman nähdessä.\n  8. Susi ja Kurki.\n  9. Varpuinen ja Jänes.\n 10. Susi ja Repo, tuomarina Apinia.\n 11. Aasi ja Leijona metsän ajossa.\n 12. Peura lähteellä (hetteellä).\n 13. Repo ja Kaarne.\n 14. Mies ja Puut.\n 15. Sukkela Vares.\n 16. Suutarista Parantajaksi.\n 17. Aasi vanhalle paimenellensa.\n 18. Lammas, Peura ja susi.\n 19. Lammas, Koira ja Susi.\n 20. Vaimo synnytys-vaivassa.\n 21. Penikoiva koira.\n 22. Nälkäiset Koirat.\n 23. Vanha Leijona, Metsäkarju, Härkä ja Aasi.\n 24. Kärppä ja Mies.\n 25. Uskollinen Koira.\n 26. Sammakko ja Härkä.\n 27. Koira ja Krokodiili.\n 28. Kettu ja Haikara.\n 29. Koira, Aarre ja Korpikotka.\n 30. Repo ja Kokko.\n 31. Aasi pilkkaa metsäkarjua.\n 32. Sammakot kuin pelkäävät härkäin taistelua.\n 33. Poutahavukka ja Kyhkyiset.\n\nToinen Kirja:\n\n     Esitys.\n  1. Mulli, Leijona ja Rosvo.\n  2. Ämmä ja Tyttö Miehen kultaisina.\n  3. Mies ja Koira.\n  4. Kotka, Kissa ja Metsäsika.\n  5. Keisari Passarillensa.\n  6. Kokko, Vares ja Kilpikonna.\n  7. Muulit ja Rosvot.\n  8. Peura ja Härät.\n     Päätös.\n\nKolmas Kirja:\n\n     Esitys Eytycholle.\n  1. Ämmä tyhjälle Savi-astialle.\n  2. Pantteri ja Paimenet.\n  3. Aisoopos ja Maamies.\n  4. Teurastaja ja Apinia.\n  5. Aisoopos ja Katukonna.\n  6. Kärpänen ja Muuli.\n  7. Susi ja Koira.\n  8. Sisar ja Veli.\n  9. Sookrates Ystävillensä.\n 10. Auguston aikainen tapaus.\n 11. Kuohittu hävyttömälle.\n 12. Kananpoika Päärlylle.\n 13. Mesiäisten ja Kimalaisten riita, jonka Vapsainen ratkaisee.\n 14. Aisoopos lasten askareissa.\n 15. Karitsa vuohen kasvattina.\n 16. Heinäsirkka ja Yökkö.\n 17. Puut Jumalitten huostassa.\n 18. Riikinkukko Junolle äänestänsä.\n 19. Aisoopon vastaus Kopsa-suulle.\n     Kirjottaja Suosittajalle.\n\nNeljäs Kirja:\n\n     Esitys Particulolle.\n  1. Aasi ja Gallit.\n  2. Phaidros.\n  3. Repo ja Viinarypäle.\n  4. Hevoinen ja Metsäkarja.\n  5. Aisoopos testamentin selittäjänä.\n  6. Hiirten sota Kärppäin kanssa.\n  7. Phaidros Aisoopolaisten satujen moittijoille.\n  8. Kyykäärme ja Karrutin.\n  9. Repo ja Pukki.\n 10. Jupiterin laukut.\n 11. Pyhyyden ryöstäjä eli Varas ja Lyhty.\n 12. Herkules ja Plutus.\n 13. Leijo Kuninkaana\n (Sadut 14 ja 15 eivät sovi Suomeksi.)\n 16. Kutut ja Pukit.\n 17. Laivuri ja Merimiehet.\n 18. Koirain airuet Jupiterin tykö.\n 19. Ihminen ja Kyykäärme.\n 20. Repo ja Lohikäärme.\n 21. Phaidros Saduistansa.\n 22. Simoonideen haaksirikko.\n 23. Vuori synnytys-vaivassa.\n 24. Viholainen ja Kärpänen.\n 25. Simoonidees säilytetään jumalilta.\n     Päätös Particulolle.\n\nViides kirja:\n\n     Esitys.\n  1. Kuningas Demetrius ja Laulaja Menander.\n  2. Matkamiehet ja Rosvo.\n  3. Paljaspää ja Kärpänen.\n  4. Aasi ja Porsaat.\n  5. Lipilaari ja Maamies.\n  6. Paljaspää ja Hivusheitto.\n  7. Huilunsoittaja Prinsi.\n  8. Aika.\n  9. Härkä ja Vasikka.\n 10. Koira ja Metsämies.\n\n\n\n\nJohdatus Lukemiseen.\n\n\nSatujen alku on varsin vanha. Niitä tavataan kaikissa kansakunnissa\njo sivistyksen alkeissa, vaikka niitä ei paljosti ole kootuksi\ntullut. Vanhin meidän tietoomme saatu kokous on Arabialainen _Viisaan\nLookman'in_ nimellä, jonka arvataan eläneen Kuningas Salomon\naikoina ja olleen ainakin vapaan, jollei peräti kansakuntansa pään\n(Emir). Muutoin tiedämme itäisellä maalla vertauksia vahvasti\nharjoitettavan; ja vertauksista satuihin ja saduista vertauksiin ei\nole pitkä askel. Mutta erinäisistä, moninaisissa tiloissa erityisiltä\nihmisiltä jutelluista saduista ei tullut Euroopalaisen sivistyksen\nalkupesässä mitään kunnollista riviä eli kokousta ennen kun juuri\nAtheenin loistavimmana aikana Phrygialainen Aisoopos niitä näkyy\nkaikkinaisiin asioihin ja tapauksiin sovittaneen; lienee hänellä\nsitte jo kotomaaltansa joku alkuperäinen saturunsaus ollut, taikka\nniin nerokas äly, että hän paikalla taisi ajatuksensa satupukuun niin\nsomasti sovittaa, että hän jutuillansa sai Atheenilaisen, mielen\nterävyyttä rakastavaisen, kansan innokkaasti ihastumaan; josta sitte\nseurasi että hänen satujansa kokoamalla koottiin.\n\nMiten _Aisoopos_ Atheeniin ja _Phaidros_ Roomaan tullut lienee, siitä\nei näissä saduissa, eikä muutoinkaan, ole mitään vakavaa tietoa;\nsillä Franskalaiselta _de la Fontainelta Planudeen_ nimellä kerrottu\njuttu Aisoopon elämäkerrasta on enemmän Markolphon tai Ulspeilin\nmukainen kun toden näköinen. Kumpikin näkyy vasta nuorella miehen\nijällä kotoa muuttaneen. Lieneekö Aisoopos otettu sodassa, joita\nsiihen aikaan Vähän Aasian Greikalaiset asukkaat Atheenilaisten\navulla pitivät Persialaisten vallotusvehkeitä vastaan, ja sen\naikaisen tavan mukaan sitte orjana pidetty. Että hän Atheenilaisille\noli hyvin tuttu ja nerostansa kunnioitettu [A. Gellii Noct. Att.\nII: 29], se näkyy toisen kirjan päätöksestä. Phaidron tulo Roomaan\non myös tietymätön ja samaten hänen toimituksensa Auguston hovissa.\nJos luulla olisi luvallinen, niin luulisin häntä pidetyn _Lukijana_\n(anagnostes), joita sen aikaiset valtavat Roomalaiset pitivät\nuseampia, ja joiden virka oli huvittaa isäntiänsä ja vieraita aterian\naikana, taikka _kirjottajana_ (librarius), joiden tuli kopioita\nkirjoja niistä, kuita isäntä oli käsiinsä saanut. Nimi Phaidros,\nloistava, kirkas, lieneekö alkuinen ollut, vaiko vasta orjana\nannettu, on myös tietymätön asia.\n\nMuutoin on Phaidron myöhemmästä elämäkerrasta kirjamme\ntarkastaja _Christ. Timoth. Dressler_ latinaisessa esipuheessansa\n_Teubner_iläiseen ylöspanoon kokenut kaikki koota, mitä hänestä ja\nkirjansa vaiheista vainkin vielä ilmiin saada taidetaan [M. Fab.\nQuintilianus, Inst. Or. X: 1].\n\nPaitsi näitä tässä suomennettuja viittä kirjaa on mainittu Dressler\nsaanut kokoon useampia, joita niihin lisänä liittänyt on.\n\nKirjan kunniaksi sopii tässä sanoa, että latinan kieli siinä on mitä\nselvintä, sanarikkaus suuri ja värsy niin huokeasti juokseva, kuin\ntänlainen värsy joinkin olla taitaa. Nämä edut, ynnä huvittava aine,\ntekevät tämän kirjan hyvin sopivaksi melkein ensimäiseksi latinan\nkielen oppikirjaksi.\n\nVärsyjänsä Phaidros kutsuu _Senarii_, kuutoisiksi, kuus-jalkaisiksi\neli kuus-askelisiksi, kuiden askelmat aina olivat _iambit_ (v --),\nlyhykäinen eli hieno eli matalempi sanajäsen edellä ja pitempi eli\nlujempi perässä, juuri niin kuin astuessa jalan nostaminen vähemmän\nkuuluu kun laskeminen.\n\nTämänlainen värsy kuvataan näin:\n\n näin:       z --     v --      v --    v --    v --    v --, ja\n luetaan:   Jo saat   ti hä    nen ke  too ki  pakoit  semaan, taikka\n latinaksi: Athe      nae quum flore   rent ae quis le gibus\n            Procax    liber    tas ci  vita    tem mi  scuit\n            Frenum    que sol  vit pri stinum  licen   tia.\n            Hinc con  spira    tis fa  ctio    num par tibus,\n            Arcem     tyran    nus oc  cupa    vit Pi  sistratus &.\n\nTässäkin jo näkyy luonnostansa pitkä sanajäsen (syllaba) käytettävän\nlyhyen verosta niinkuin: _nae, rent, li, fre ja hinc_ [Systole longam\ncorripit, at Diastole contra], ja myös kaksi lyhyttä pistettävän yhden\npitkän siaan, niinkuin: _stratus_; mutta useasti pistetään kaksi\nsyllabaa lyhykäisenkin siaan, niinkuin:\n\n     Aeso      pus au   ctor quam   materi    am rep    perit,\n     Hanc ego  poli     vi ver      sibus     sena      riis.\n     Et quod   pruden   ti vi       tam con   silio     monet.\n     Calu      mnia     ri si       quis au   tem volu  erit,\n     Quod ar   bores    loquan      tur, non  tantum    ferae,\n     Fictis    joca     ri nos      memi      nerit fa  bulis.\n\nVielä on kaikessa latinaisessa värsyssä muistettava tämä latinainen\nvärsy:\n\n_Ecthlipsis_ necat m, _Synaloephe_ vero vocalem, se on: edellisen\nsanan päättestä lähtee m ja pääte-äännäin, jos seuraava sana alkaa\nääntäimellä taikka h:lla (kuta Latinalaiset eivät pitäneet kirjaimen\narvoisena, vaan sanoivat: _H magis est aspiratio quam littera_)\nniinkuin nähdään ensimäisen Sadun jo toisesta sanasta alkain:\n\n    Ad ri        v eun      dem lupus   et a         gnus ve   nerant,\n    Siti         compul     si: supe    rior         stabat    lupus\n    Longe        qu inferi  or a        gnus. Tunc   fauc im   proba\n    Latr in      cita       tus jur     gii          caus in   tulit.\n    Qui pos      sum, quae  so, face    re, quod     quereris, lupe\n    Ant hos      sex men    ses ma      l, ait, di   xisti     mihi\n    Pater hercu  le tuus,   inquit,     malé         dixit     mihi.\n\nNäistä halullinen oppilas niin paljon osviitaa saanee, että hän hyvän\nopettajan neuvolla asian päälle pääsee.\n\n\n\n\n\n\nEnsimäinen Kirja.\n\n\n\n\nEsitys:\n\n\n    Aisoopos isä hyvän aineen keksinyt,\n    Kun minä kaunistellut kuutos-värsyillä.\n    Kakskertaisesti kirjaiseni hyödyttää:\n    Se naurattaa ja neuvoo viisaast' elämään.\n    Jos jonkun ehkä mieli tekee moittimaan,          5\n    Puidenkin muka puhuvan ja eläinten,\n    Niin muistais' meidän tässä tarinoitsevan.\n\n\n\n\nSatu 1.\n\nUsein on huokea syyttömän sortaa.\n\n\n       Susi ja Karitsa.\n\n    Luo saman puron suden ynnä karitsan\n    Tuo jano ajoi; susi seisoi ylinnä\n    Ja karits' alempana varsin kaukana,\n    Niin häijy nälkäkurkku riitaa nostamaan:\n    Minvuoksi juomaveden mulle sekoitat?             5\n    Peljäten lieminkäinen: miten taitaisin,\n    Voi susikulta! tuota tehdä? tänne päin\n    Sun puolestasi mulle juoksee juotava.\n    Todeksi nähden tiuskas': ennen puolta vuott'\n    Mua kiroilit: ja lammas parka vastasi:          10\n    Empämä vielä silloin ollut saatukaan;\n    Niin isäis sitte minua haukkui kiroten,\n    Hän ärjäs', häijy, raadellessa syyttömän.\n\n    Tä satu niille kirjoitettiin miehille,\n    Jotk' vale-syillä syyttömiä sortavat.           15\n\n\n\n\nSatu 2.\n\nVähin vastuksista.\n\n\n       Sammakkoin kuninkaan pyyntö.\n\n    Atheenin kukoistaissa hyväin lakien\n    Suojassa, liika vapaus kansan paisutti\n    Ja ylimieli särki siteet entiset.\n    Kuin tästä lahkokunnat nousi vastuksin,\n    Yksvaltiaana linnan otti Pisistrat.              5\n    Siis kurjaks' miesten itkellessä orjuutta,\n    Hän vaikk'ei ollut ankara, vaan vaikea\n    Kuin oli varsin tottumatta rasitus;\n    Aisoopos heille tämän sanoi satuisen:\n\n    Vapaina allikoissa uiden sammakot               10\n    Heillensä huutain kuningasta pyysivät,\n    Vallalla hillitsemään ilkitapoja.\n    Niin ilmanvalta naurahtaen nakkasi\n    Vähäisen kartun; vesi siitä roiskahtain\n    Pelkäämään saatti su'un peri pelkurin.          15\n    Kuin karttu kauvan uponnunna makasi,\n    Niin eräs kerran hiljaa nosti päätänsä\n    Ja tutkei kuningasta, joukon kokosi,\n    Ku, pääsnyt pelostansa, pani hävynkin\n    Pois, puusen päällä sitte pahoin hyppeli        20\n    Ja häpiällä häväistessä riemusi.\n    Nyt uutta mentiin kuningasta anomaan,\n    Kosk' ennen annett' aivan oli mitätön.\n    Niin pani heille käärmeen, terähampaalla\n    Ku heidät kaikki yksitellen käsitti             25\n    Turh' oli parkain pako, pelko äänenkin\n    Sulki. Siis airun lähdettivät kerjäämään\n    Kurjillen armoa. Vaan ylinen vastasi:\n    Se hyvä saatunne kosk' eikä kelvannut,\n    Niin kovaa kärsikää. Siis tekin veikkoset       30\n    Tätä kärsikäätten, ettei tulis' tuimempi.\n\n\n\n\nSatu 3.\n\nParas pysyä säädyssänsä.\n\n\n       Ylpeilevä naakka ja riikinkukko.\n\n    Ei kerskailemaan toisten loisto-eduista,\n    Vaan omaan paremmin pukuunsa tytymään,\n    Aisoopos tällä esimerkill' opettaa.\n\n    Turhasta naakka ylpeydestä paisunut\n    Sai riikinkukon suoltuneita sulkia               5\n    Kokoon, ja niillä itseänsä koreili:\n    Sitt' omiansa kaunaten hän yritti\n    Loistavan riikinkukko-parveen, mutta ne\n    Pois repeilivät höyhömet ja nokilla\n    Ajoivat poijes; naakka surkumielellä            10\n    Näin pyrkii seuraan omain sukulaistensa,\n    Mutt' näiltä hylky hyljättynä häpesi.\n    Niin yksi niistä, joita oli kaunannut:\n    Jos oisit meidän oloihimme tytynyt\n    Ja omiin luonnon lahjoihin ei suuttunut,        15\n    Niin et ois tähän häpiäänkään joutunut.\n\n\n\n\nSatu 4.\n\nAhneus ahneen pettää.\n\n\n       Koira lihaa virran yli viemässä.\n\n    Oikein omansa hukkaa toisen pyytävä.\n    Kuin koira lihaa veden yli uiden vei,\n    Niin veden kalvossa hän näki kuvansa,\n    Ja luuli toisen myöskin vievän saalista:\n    Tuot' anasti, mutt' pettyi ahneudesta            5\n    Ja päästi ruoan, kun jo piti hampaissa,\n    Mutt' eipä saanut, kuta ahne himosi.\n\n\n\n\nSatu 5\n\nVältä valtavaisten kumppanuutta.\n\n\n       Lehmä ja Vuohi, Lammas ja Leijona.\n\n    Ei vakaa valtavaisten kanssa kumppanuus,\n    Sen todeks' osottaapi tämä tarina.\n    Kuin lehmä ja vuohi ja lammas väärän kärsivä\n    Leijoonan kanssa seurustivat korvessa,\n    Ja saatu oli hirvi hirmu lihava;                 5\n    Niin leijo sanoi heille, osain tehtyä:\n    Mun ensimäinen vuoksi leijon nimeni;\n    Antakaa toinen uroollisuudestani;\n    Mun voiman vuoksi kolmas ompi omani,\n    Ja kovin käy jos joku koskee neljänteen.        10\n\n    Näin kaiken saaliin piti väkivallalla.\n\n\n\n\nSatu 6.\n\nLurjukset lurjusten sikiötkin.\n\n\n       Sammakot Auringolle.\n\n    Häät herkulliset varkaan näki läheisen\n    Aisoopos, siitä kohta läksi lausumaan:\n\n    Kuin kerran aurinkokin aikoi naimiseen,\n    Niin sammakoilta parku pääsi pilvihin,\n    Ja parkumasta liikkui pilvein haltia             5\n    Ja kysyi syytä: vastas' allikon asukas:\n    Jo yksin polttaa kuivaks' kaikki lammikot\n    Ja saattaa kurjat kuivuudella kuolemaan;\n    Voi mikä surma! saisi vielä sikiön!\n\n\n\n\nSatu 7.\n\nTyhmäin kunnia on mitätön.\n\n\n       Repo valenaaman nähdessä.\n\n    Sai kettu kerran valenaaman näkemään;\n    Voi, huusi, miten pulskea muoto aivuton!\n\n    Sanottu niille, joille paljaan kunnian\n    On onni lahjottanut, taidon kieltänyt.\n\n\n\n\nSatu 8.\n\nEi hyvä häijyä auttaa.\n\n\n       Susi ja Kurki.\n\n    Se, joka työnsä palkkaa pahoilt' anonee,\n    Hän pettyy: ensin, auttain kelvottomia;\n    Ja sitte, kuin on paha päästä pulasta.\n    Luu hukan kurkkuun nielless' oli tarttunut;\n    Ja tuska pani, suuren palkan ehdolla,            5\n    Jokaista tuskan apuun houkuttelemaan.\n    Ja viimein saikin kurjen varsin valalla\n    Kurkkunsa pitkän pistämällä kitahan\n    Luun oman hengen vaarallansa vetämään.\n    Työn tehtyä, kuin kurki pyysi palkkaansa;       10\n    Niin vastas': kiitä kuin sait pääsi suustani\n    Viel' eheänä; siin' on palkkaa kylläksi.\n\n\n\n\nSatu 9.\n\nÄlä huoli hätäynnyttä pilkata!\n\n\n       Varpuinen ja Jänes.\n\n    Its' olla huoleton ja toista pitittää\n    On hullun tapa, värsyseni opettaa.\n\n    Kourissa kokon valittavaa jänestä\n    Varpuinen torui: kussa pitkät potkusi\n    Ja nopsat jalkas, missä ne nyt viipyivät?        5\n    Näin laruttavan havukka yhtäkkiä\n    Löi, turhaan kyllä kuikuttavan kuoliaks'.\n    Niin puolikuollut jänes tuonen tuskassa:\n    Kyll' äsken huoletonna minua pititit,\n    Jo tuli sama kova onni kotihin.                 10\n\n\n\n\nSatu 10.\n\nEi valettelijaa totta puhuessakaan uskota.\n\n\n       Susi ja Repo, tuomarina Apinia.\n\n    Ken kerran petturiksi ilkeäks' tiedetään,\n    Hänt' eipä uskota, puhuessa tottakin:\n    Aisoopos todistaa lyhyellä sadulla.\n\n    Kuin susi syytti repoa varkaudesta,\n    Ja kettu kielsi ryhtyneensä ollenkaan;           5\n    Apinia istui riitaa ratkaisemahan.\n    Kuin kumpikin oil asiansa ajanut,\n    Niin julisti Apinia tämän tuomion:\n    Et sinä kadottaneen näy, kuta kaipailet;\n    Sun uskon salaa siepanneen, kuta kieltelet.     10\n\n\n\n\nSatu 11.\n\nNauruttaa kunnottoman kerskaus.\n\n\n       Aasi ja Leijona metsän ajossa.\n\n    Kuin kunnotonkin kerskaa jalotöistänsä,\n    Kyll' oudot uskottaa, tutuill' on nauruksi.\n\n    Kuin leijo aasin avull' aikoi metsistell';\n    Hän peitti hänen pensastoon ja neuvoili,\n    Ett' otuksia äänell' tavattomalla                5\n    Peljättäis' karkuun, its' hän kiinni ottaisi;\n    Niin tämä korvat pystyyn äkki kiljasi\n    Voimaansa myöden, saikin siten otukset\n    Äänellä uusihirmuisella liikkeelle\n    Ja polkujansa pakenemaan tuttuja.               10\n    Kuin leijo, väsynynnä teurastamasta,\n    Pois käski aasin, käski vaiketa, niin hän,\n    Röykästyneenä, kysyi äänens' ankaruutt'.\n    Jo verraton, jos minäin en ois tuntenut\n    Sun sydäntäs ja sukuas, oisin hätäillyt.        15\n\n\n\n\nSatu 12.\n\nUsein hyödyllisintä hylkynä pidetään.\n\n\n       Peura lähteellä (hetteellä).\n\n    Useinkin hyödyllisint' ylön katsotaan\n    Ja turhaa kehutaan; sen näyttää satuni.\n\n    Kuin peura juotuansa seisoi lähteellä\n    Ja veden päällä näki kauniin kuvansa;\n    Hän ihmetellen kehuu haara-sarveja               5\n    Ja moittii sääriänsä sangen hoikkia.\n    Mutt' äkki pelko metsämiesten äänistä\n    Jo saatti hänen ketoo kipakoitsemaan;\n    Näin koirat jätti pian: pääsi metsähän;\n    Mutt' täällä sarvet tekivätkin vastuksen,       10\n    Ja koirain hampaat hirmuisesti purivat.\n    Niin kuollessansa sanotaan hän sanoneen:\n    Voi, minä vaivainen, kuin vasta havaitsen,\n    Ne hyödyttäneen, joita pidin huonona;\n    Ne turman tuottaneen, kuin kouho kehusin.       15\n\n\n\n\nSatu 13.\n\nKehuja kavalin kaikista.\n\n\n       Repo ja Kaarne.\n\n    Ken kehumista pyytää sulo sanoilla,\n    Hän usein pettyy häpiään ja vahinkoon.\n\n    Kuin kaarne juuston akkunalta näppäsi\n    Ja lensi syömään pitkään puuhun metsässä;\n    Niin repo näki sen ja alkoi kehua:               5\n    Oi kuinka suloisesti sulkas kiiltävät,\n    Kuink' ompi kaunis kasvantos ja katsantos,\n    Jos ääni ois sen vertainen, niin linnuista\n    Sä oisit ensimäinen. Tämä raakkumaan\n    Ja äänens suloisuutta hullu näyttämään.         10\n    Mutt' avattua nokan juusto putosi\n    Kun kettu kavala sieppas' haluhampaalla.\n\n    Näin näkyy miten arvoinen on ymmärrys,\n    Ja viisaus voittaa voimat varsin vahvatkin.\n\n\n\n\nSatu 14.\n\nVahingoksensa joku vihollistans auttaa.\n\n\n       Mies ja Puut.\n\n    Ne hukkuvat, jotk' vihollistans auttavat.\n    Mies, kirveen tehtyä, läksi puilta pyytämään,\n    Ett' antaisivat varren puusta lujasta.\n    Jokainen käski antaa metsä-öljypuun.\n    Hän lahjan otti, teki varren, sovitti            5\n    Kirveesen, kaasi sitte suuret tammetkin,\n    Ja valikoitsi mieltä myöden. Saarnelle\n    Sitt' tammi sanoi: syystä meitä hakataan.\n\n\n\n\nSatu 15.\n\nKyllä viisas keinon keksii.\n\n\n       Sukkela Vares.\n\n    Janoinen vares savipataa läheni,\n    Ku vettä puolellansa; koki kumota;\n    Vaan lujana kuin seisoi, tämä kivejä\n    Pudotti pataan, joiden paljouudella\n    Sai veden nousemaan ja janon sammutti.           5\n\n    Se tästä näkyy, mitä nero aikaan saa:\n    Miehuutta etuisempi ain' on viisaus.\n\n\n\n\nSatu 16.\n\nJoukon luulo usein pettyy.\n\n\n       Suutarista Parantajaksi.\n\n    Kuin kelvottomuutensa vuoksi suutari\n    Juur' alkoi nälkään nääntyä, niin rupesi\n    Hän piilo-paikass' parannetta tekemään,\n    Ja myymään pettäin myrkkyvasteen nimellä.\n    Jo huutoon tullut, rikastunut sairastui.         5\n    Niin tuli kuningaskin tätä tutkimaan:\n    Sai pikarihin tätä myrkyvastetta\n    Ja vettä, oli myrkkyä panevanansa,\n    Niin käski juoda suuren palkan ehdolla.\n    Mutt' kuollon pelossansa konna tunnusti,        10\n    Ei taitavansa parantajan oppia,\n    Vaan joukon hulluudesta saaneen huutonsa.\n    Niin kuningas käsketti kansan kokohon:\n    Voi, kuinka hulluiks' teitänne te luulette,\n    Kuin tämän haltuun uskallatte hengenne          15\n    Joll' jalkojansa kengittää ei uskottu!\n\n    Nyt tämä niille todell' olkoon sanottu,\n    Juur' joiden hulluus hävyttömii hyödyttää.\n\n\n\n\nSatu 17.\n\nEi haltian tavat köyhään koske.\n\n\n       Aasi vanhalle paimenellensa.\n\n    Kuin kansakunta hallitusta muuttanee,\n    Ei köyhäin onni muutu valtiaan tavoista;\n    Sen todistaapi tämä lyhy tarina.\n\n    Aasia niityll' äijä syötti pelkuri:\n    Hän vihollisten äänist' äkki peljästyi           5\n    Ja käski pakoon ettei kiinni saataisi;\n    Mutt' tämä laiska kysyi: muka luuletko\n    Voittajan kahdet satulat mulle panevan?\n    En, sanoi äijä. Mitäs siis mun väliä\n    Ketä palvelen, kuin kannan kannettavani?        10\n\n\n\n\nSatu 18.\n\nVältä vilpillistä takausta.\n\n\n       Lammas, Peura ja Susi.\n\n    Joka lainaa pyytää vilppi-takauksella,\n    Ei selvittää, vaan vahinkoa virittää.\n\n    Lampaalta Peura pyysi mittaa nisuja,\n    Ja takaus susi: peljäten vain vilppiä:\n    Tuo hukka raatelee ja pötkii kohta pois,         5\n    Sä juokset lentäin poijes kaikkein paikoilta;\n    Kussa ma teidät löydän makso-päivänä?\n\n\n\n\nSatu 19.\n\nKonnalle konnan palkka.\n\n\n       Lammas, Koira ja Susi.\n\n    Ainakin konna pahuutensa palkan saa.\n    Kuin väärää velkaa koira velkoi lampaalta\n    Ja väitti leivän antaneensa velaksi,\n    Niin hukka todistajana: ei kyll' yhdessä,\n    Vaan totta kyllä kymmenenkin velkaa on.          5\n    Niin lammas tuomittiin valalla väärällä,\n    Ja maksoi kuta hän ei velkaa ollutkaan.\n    Sitt' jonkun päivän peräst' äkkäs' kuopassa\n    Makaavan hukan: saitpa valeen palkkasi!\n\n\n\n\nSatu 20.\n\nJokainen pelkää paikkaa kussa loukattiin.\n\n\n       Vaimo Synnytys-vaivassa.\n\n    Ei kukaan mielellänsä paikkaan loukkaavaan.\n    Synnytys-hetkenä, kuukautten perästä,\n    Makaili vaimo maassa valittain vaivojans;\n    Mies kehotteli nousemahan vuoteelle,\n    Huokeempi kussa päästä luonnon kuormasta;        5\n    Ei, sanoi, luottavansa, sillä sialla\n    Vaivansa päättyvän, kuss' ensin aljettiin.\n\n\n\n\nSatu 21.\n\nÄlä päästä pahaa paikoillesi.\n\n\n       Penikoiva koira.\n\n    Ihmisen pahan makioissa sanoissa\n    On vilppi, kuta opetetaan välttämään.\n\n    Muinainen tiine koira pyysi toiselta,\n    Jos saisi penikkansa hänen pesäänsä;\n    Sen mielellänsä sai; vaan sitte takasin          5\n    Kuin tahtoi, vielä vähää aikaa rukoili,\n    Ett' penikatkin vähän vahvistuisivat.\n    Jo ajan kuluttua kysyi kiivaammin\n    Pesäänsä: -- Minun ja mun kaiken joukkoni\n    Jos voinet ajaa poijes, lähden, muutoin en.     10\n\n\n\n\nSatu 22.\n\nTyhmyys usein tuottaa turmion.\n\n\n       Nälkäiset Koirat.\n\n    Ei tyhmä toimi ollenkaan ol' avuksi,\n    Vaan usein vetää vaivaisia vahinkoon.\n\n    Nähdessä vuodan, koirat, veden pohjassa,\n    He sitä syödä saadaksensa alkoivat\n    Vähentää vettä juoden, mutta repesivät.          5\n    Ja kuolivat siis ennen saaliin saatua.\n\n\n\n\nSatu 23.\n\nOnneton on kunnottomimmankin pilkkana.\n\n\n       Vanha Leijona, Metsäkarju, Härkä ja Aasi.\n\n    Se, joka hyvän arvonsa on hukannut,\n    On hädässänsä huonojenkin pilkkana.\n\n    Vuosista väsynynnä voiman puutteessa\n    Kuin leijo makais, vetäin henkee viimeistä,\n    Niin tuli metsäkarju leisku-hampailla            5\n    Ja niillä iski, kostain vanhaa vääryyttä:\n    Niin kohta härkä pisti, viha-sarvilla\n    Vihatun raadon läpi. Aasi nähdessä\n    Näin kostamatta petoo loukattavan, hän\n    Potkasi otsan paljaaks'; tämä kuollessans:      10\n    Kyll' katkeraa oil jaloin kovuutt' kärsiä,\n    Mutt' sinun ilkeyttäs, luonnon häväistys,\n    Kuin täytyy kestää, kuollo kaksinkertainen.\n\n\n\n\nSatu 24.\n\n Se, joka omaks' hyödyksensä toisia hyödyttää,\n Hän olkoon kerskaamatta hyväst' työstänsä.\n\n       Kärppä ja Mies.\n\n    Kuin kiinni saatu kärppä kuollon pelossa\n    Ja siitä päästäksensä miestä rukoili:\n    Voi armas! säästä minua, joka hiiristä\n    Huoneesi perkaan! Sanoi: jopa säästäisin,\n    Jos mun vain hyödykseni hiiret tappaisit:        5\n    Mutt' kuin sa tapat saadaksesi jäännökset,\n    Ja hiiret vallan herkuksesi hotkaiset;\n    Niin älä mulle kehu ansiotasi.\n    Näin sanottua koppas' kärpän kuoliaks'.\n\n    Ne heillens tämän omistakoot sanotuks',         10\n    Jotk' oman hyödyn vuoksi toista auttavat\n    Ja vähää apuu suurill' sanoill' kehuvat.\n\n\n\n\nSatu 25\n\nPahain antimet ovat pahan luuloiset.\n\n\n       Uskollinen Koira.\n\n    Yhtäkkii antelias on kouhoill' kehuksi,\n    Vaan järkevälle turhaan jakaa juonia.\n\n    Kuin öinen varas pisti leipää koiralle,\n    Jos, kokein, muka saisi lahjall' leppymään;\n    Niin koira: koet konna suuni sulkea,             5\n    Ett'en mä talon puolest' haukkuis'; petytpä;\n    Sill' äkki anteliaisuus vaatii varomaan,\n    Ett'et sä hyötyis' huolettomuudestani.\n\n\n\n\nSatu 26.\n\nEi valtavain kanssa kilpaan.\n\n\n    Sammakko ja Härkä.\n\n    Rinnalle rikkaan köyhä pyrkien häviää.\n    Kuin muinain sammakko näki härän niityllä\n    Ja kadeksei niin suurta hänen kokoa;\n    Niin täyteen puhalsi hän ryppy-nahkansa,\n    Sikiöiltä kysyin, eikö ollut paksumpi            5\n    Kun härkä. Nämät kieltää, hän siis uudesti\n    Viel' lujemmin pingotti pintansa kysyin:\n    Nyt kumpi voitti? vielä härkä, sanoivat.\n    Vihassa viimein tahtoi vielä vahvemmin\n    Pintansa paisuttaa, vaan raukka repesi.         10\n\n\n\n\nSatu 27.\n\nTurhaan viisaalle verkkoa virität.\n\n\n       Koira ja Krokodiili.\n\n    Ne, jotka kavaloivat miestä viisasta,\n    Ne tekee turhaa, saavat naurun palkaksi.\n    Sanotaan koirain juosten juovan Niilistä,\n    Etteivät krokodiilit heitä kiinni sais'.\n    Niin krokodiili koiraa, joka juosten joi,        5\n    Puhuttel': latki mieltäs myöden viekkaammin\n    Ja tännenmäksi tule, älä kavaluutt'\n    Ollenkaan pelkää! Totta kyllä tulisin,\n    Jollen mä tietäis' lihaani sun himoavan.\n\n\n\n\nSatu 28.\n\nMinlainen teko, senlainen kosto.\n\n\n       Kettu ja Haikara.\n\n    Ei ketään loukkaamaan, vaan joka loukannee,\n    Saa samanlaisen sakon, satu muistuttaa.\n\n    Sanotaan ketun kutsunehen haikaran\n    Pitoihin ensin, panneen lavian latukan,\n    Ja siihen lientä vetelää, kuta nälissäns         5\n    Ei tainnut maistaa vieras: sitte haikara\n    Taas kutsui ketun, kuivaa ruokaa puteliin\n    Juur' täyteen sulloi, siitä saikin nokalla\n    Kyll' tarpeeksensa: vieras näki nälkää vain\n    Ja potun kaulaa turhaan nuoleskella sai.        10\n    Niin oudon linnun sanotaankin sanoneen:\n    Jokainen esimerkkiins omaan tytyköön!\n\n\n\n\nSatu 29.\n\nSaita on oma surmaajansa.\n\n\n       Koira, Aarre ja Korpikotka.\n\n    Kyll' tämä satu sopii saidoille ja niill',\n    Kut sääty-hylkyinä rikkaiksi pyrkivät.\n\n    Kuin koira kaivoi ihmisluita, aartehen\n    Hän löysi, rikkonunna rauhan kuolleiden\n    Hän kostoks' syttyi rikkauden himohon,           5\n    Juur' sopivaksi rikoksensa palkaksi.\n    Näin aarteen vartojana unehutti pois\n    Hän ruokans, kuoli nälkään. Kotkan sanotaan\n    Sen nähdessänsä totisesti sanoneen:\n    Kyll' syystä koira parka makaat raatona,        10\n    Kuin rikastua pyysit valtain rinnalle,\n    Syntynyt kadulla, tunkiolla kasvanut.\n\n\n\n\nSatu 30.\n\nÄlä ylhäisönäkään katso huonoa ylön!\n\n\n       Repo ja Kokko.\n\n    Syy ylhäistenkin alhaisii on pelätä,\n    Sill' koston kyllä keksii nero sukkela.\n\n    Kuin kokko kerran ketun pojat pesäänsä\n    Kanteli pojillensa raadeltaviksi;\n    Niin emä perässänsä juoksi rukoillen,            5\n    Ett' tätä haikeutt' kurjalle ei tekisi.\n    Tuo pilkkasi vain pesäpaikkans turvissa.\n    Mutt' repo sieppas' soiton paimentulesta\n    Ja teki reiskan ympärille koko puun,\n    Näin kostaaksensa vihollisen verellä.           10\n    Niin kokko, perilliset pelastaaksensa,\n    Rukoillen viepi revoll' sikiön terveenä.\n\n\n\n\nSatu 31.\n\nKuin tyhmä toista pilkkaa, niin pian saapi vahingon.\n\n\n       Aasi pilkkaa metsäkarjua.\n\n    Kuin aasi kerran metsäkarjua kohtasi,\n    Niin sanoi: terve veli! tuopa närkästyi\n    Ja hyljäs' kunnian, kysyin, miksi valehtel'.\n    Niin aasi laski suorons: jollet vertanais\n    Mua pidä, sanoi, on tuo kärsäis kaltainen.       5\n    Jo karju aikoi jalon koston tehdänsä,\n    Mutt' laski vihans: huokea kyll' ois kostaani,\n    Hän sanoi, vaan en huoli hylkyyn koskea.\n\n\n\n\nSatu 32.\n\nKansakunnan vaivat koskevat alamaisia.\n\n\n       Sammakot kuin pelkäävät härkäin taistelua.\n\n    On alhaisilla vaivaa valtain riidoista.\n    Sammakko suossa näki härät kuokkivan;\n    Voi, sanoi, kuinka suuri meille surkeus\n    On tuleva; ja toinen kysyi, miksi niin,\n    Kosk' härät karjan vallasta vain taistelee       5\n    Juur' keskenänsä, muutoin kaukan' elävät\n    Ja ovat eri luontoiset ja laatuiset.\n    Mutt' joku laidun-vallastansa sortunut\n    On valmis suossa piilopaikkaa hakemaan\n    Ja meitä kovill' sorkillansa sotkemaan:         10\n    Näin meidän henkeen koskee heidän riitansa.\n\n\n\n\nSatu 33.\n\nKatso eteesi keneen luotat.\n\n\n       Poutahavukka ja Kyhkyiset.\n\n    Se, joka häijyn huomaan itsens uskonee,\n    Hän avun siaan saapi surman surkian.\n\n    Kuin lennollansa kiiruisella kyhkyiset\n    Henkensä usein pelastivat haukalta;\n    Niin neuvokeinon rosvo väänsi vilpiksi,          5\n    Ja petti turvattomat kavaluudella:\n    Miks' elämänne hätäillessä vietätte?\n    Tehkää mä kuninkaaksi, liitto lyökämme,\n    Kyllä mä teidät vääryydestä varjelen.\n    Tuot' uskoen valtaan antauvat havukan,          10\n    Ku, vallan saanunn', alkoi sitä harjottaa\n    Heit' yksitellen järjestänsä repien.\n    Niin jäänyt sanoi: Syystä meitä surmataan.\n\n\n\n\n\n\nToinen Kirja.\n\n\n\n\nEsitys:\n\n\n    Aisoopon tapa osotteilla neuvoa,\n    Eikä hän muuta tarinoilla tarkoita,\n    Kun erhetyksii ojennella ihmisten\n    Ja ahkerasti teroitella neroa.\n    Mikä siis vainkin lienee jutun aineena,          5\n    Kuin suotuinen vain kuulla, totta tarkottaa,\n    Se arvon antaa, eikä nimi tekijän.\n    Myös vanhan minä tapaa seuraan huolella,\n    Vaan mieli tehnee jotain väliin pistämään\n    Tai jospa huviks' jonkun sanan muuttamaan,      10\n    Sen pyydän lukijani suomaan hyväksi.\n    Niin lyhyys tulee sulle suosion maksamaan:\n    Mutt' ett'ei ikävyyttäis' tarjosanani,\n    Niin neuvokaamme himoavalta kieltämään\n    Ja tarjoillaan ujoille, kut' ei pyytäneet.      15\n\n\n\n\nSatu 1.\n\nSaapi siivous palkinnonkin.\n\n\n       Mulli, Leijona ja Rosvo.\n\n    Kuin leijo seisoi mullin päällä kaadetun,\n    Niin tuli rosvokin osaansa tahtomaan;\n    Kyll', sanoi, antaisin jollet ois oppinut\n    Its' ottamaan, pois konna! Sattui tulemaan\n    Juur' samaan paikkaan siivo matkamies,           5\n    Ku pedon nähtyänsä kohta pakeni.\n    Niin lempiästi lausui tälle: rohkene!\n    Tul' ota osa, jonka sinun siivolles\n    Mä määrään: selkäpalan sitte jakaili\n    Ja meni metsän luokse päästäin ihmisen.         10\n\n    Kyll' esimerkki kaunis on ja kiitetty,\n    Mutt' ahne nähdään rikkaan', ujo köyhänä.\n\n\n\n\nSatu 2.\n\nKaltaisensa kunkin kaunis.\n\n\n       Ämmä ja Tyttö Miehen kaltaisina.\n\n    Niin näinkin miehet vaimoväeltä kiskotaan,\n    On syynä rakkaus, sen näyttää satumme.\n    Mies keski-ikäisenä ämmään rakastui,\n    Ku peitti ikäns kauniill' helleydellä;\n    Mutt' kaunis tyttö myöskin veti sydäntä.         5\n    Kuin kumpikin hänt' tahtoi kaltaiseksensa,\n    Alkoivat kilvan hivuksia nykkiä,\n    Ja mies, ku luuli häntäns kaunistettavan,\n    Yhtäkkiä oli paljaspää; sill' juurittain\n    Oil tyttö harmaat nykkin', akka mustavat.       10\n\n\n\n\nSatu 3.\n\nRankaisemattomuus on kehoitus pahuuteen.\n\n\n       Mies ja Koira.\n\n    Mies, haavoitettu kiukkuiselta koiralta,\n    Viel' antoi leipäpalan, vereen kastetun,\n    Kun kuullut oli hyväks' haavan paranteeks'.\n    Aisoopo sanoi: älä koirajoukossa\n    Näin lahjo, ettei meitä elävänä söis',           5\n    Kuin näkevät työn pahan palkittavan näin.\n\n    Kuin häijy hyötyy, moni kiihtyy häijyyteen.\n\n\n\n\nSatu 4.\n\nKavala kylvää kurjuutta.\n\n\n       Kotka, Kissa ja Metsäsika.\n\n    Ylimmäks' tammeen kokko tehnyt pesänsä:\n    Ja kissa kolon keskipuussa valinnut:\n    Maan kyntäjä metsäsika juurell' poikinut.\n    Tään sattumaisen kissa yhdess' asunnon\n    Sai kavalalla pahuudella häviämään.              5\n    Hän kiipee linnun pesään, sanoo: häviö\n    Jo sulle lähestyy ja mulle vaivaisell',\n    Kuin nähnet joka päivä maata kyntävän\n    Tuon viekkaan metsäsian tammee kaataaksens,\n    Näin maassa sikiömme surmataksensa.             10\n    Näin tämän pelkoon saanut, mielen häirinnyt,\n    Hän sian harjakkaan sitt' astuu asuntoon,\n    Nyt sikiös, sanoo, suuress' ovat vaarassa;\n    Niin pian kuin sa ruokaa lähdet hakemaan,\n    On kokko valmis porsaitasi ottamaan.            15\n    Näin pelkoon saattanunna paikan tämänkin,\n    Hän kavalasti kätkeysi koloonsa,\n    Mutt' yöllä hiipei käpälällä kepeäll',\n    Söi mahan täyteen, sai myös sikiöllensä,\n    Ja teeskennellen pelkäävänsä makasi             20\n    Hän kaiket päivät. Kotka peläten jo puun\n    Kaatuvan, näki nälkää, istui oksalla.\n    Mutt' sika surmaa peläten oil kuopassans.\n    Sanalla sanoin: nälkään kuolivat poikinens\n    Runsaaksi kissan poikinensa ravinnoks'.         25\n    Kuin paljon pahaa kaksikieli matkaan saa,\n    On hetas-uskoisille muistutukseksi.\n\n\n\n\nSatu 5.\n\nKohtuus hyvä kaikissa.\n\n\n       Keisari Passarillensa.\n\n    On ilvehtijäin joukko suuri Roomassa,\n    Jotk' turhaan paljon puuhailevat laiskoina\n    Ja joutavina hätyröivät läähöttäin\n    Itsillens vaivaksi ja muille kiusaksi.\n    Näit' olis' tarves voimaa myöden ojentaa         5\n    Juur' tosi-jutull': vaivan maksaa kuullella.\n\n    Keisar Tiberius Neapolin matkalla\n    Kuin tullut oli moisioonsa Miseeniin,\n    Lukullo jonka muinain tehnyt vuorelle,\n    Kuhunka meri näkyy puolin molemmin.             10\n    Siell' eräs ylössonnustettu passari,\n    Jonk' hieno palttinainen riippui ihokas\n    Hartioilta, kaunis roikkuvilla heltuilla,\n    Herransa käyskellessä kukkatarhassa,\n    Hän alkoi puisell' viskimellä tuoksuttaa        15\n    Tuo tulikuumaa multaa, kehuin tointansa,\n    Vaan häpiäksi naurettiin; siit' pujahti\n    Edellä puistoon tuoksuansa asettaan.\n    Nyt Keisar tunsi miehen, ymmärs' asian.\n    Hoi! Keisar huusi; tämä juoksi hypäten          20\n    Jo toivoin jotain erihyvää saavansa,\n    Ja varman lahjan ilossakin hilpeä.\n    Niin Suurivalta naureskellen lauseli:\n    Et paljoo tehnyt, turhaan meni puuhasi,\n    Viel' vapaun anto meillä maksaa enemmän.        25\n\n\n\n\nSatu 6.\n\n Kuin juoni valtaa puollustaa,\n Kenpä käsistä pääsee.\n\n\n       Kokko, Vares ja Kilpikonna.\n\n    Ei väkivaltaa vastaan kestä varustus;\n    Jos vielä lisäks' tulee häijy kavaluus,\n    Niin häijyys voiman kanssa vahvan hävittää.\n\n    Kuin kokko kilpikonnan korkealle vei\n    Ja tämä itsens kätki luiseen koppaansa,          5\n    Eik' häntä käynyt kätkössänsä loukata,\n    Niin vares, ilman lintu, lensi likelle:\n    Kyll' kauniin, sanoi, kaapann' olet otuksen,\n    Mutt' jollen neuvo, miten siitä muonan saat,\n    Niin turhaan raskaall' taakallas suas rasitat.  10\n    Kuin osan lupas', neuvoi kokon nousemaan\n    Ain' taivasalle, pudottamaan kallioon\n    Ja kuoren särjettyä syömään saaliinsa.\n    Sanoihin suostunut kokko neuvoo totteli,\n    Sai itse, antoi neuvojalle aterian.             15\n    Näin luonnon lahjallakin varustettuna\n    Hän kahden konnan kurilla surki surmattiin.\n\n\n\n\nSatu 7.\n\nRikkailla on enempi pelkäämistä.\n\n\n       Muulit ja Rosvot.\n\n    Kaks' muulia vaelsi taakall' kuormitettuina;\n    Näist' yksi kantoi täysiä rahakopsia,\n    Ja toinen turpioita ohrasäkkejä.\n    Tuo rikas-kuormainen hän päänsä pystyssä\n    Heleästi helisteli kaula-tiukua,                 5\n    Mutt' hiljaa kuljeskelee toinen kumppani.\n    Yhtäkkiä väijyksistä rosvot hyökkäävät\n    Ja tappelussa muuliakin leikkelee,\n    Pois ottain rahat, jättäin halvat ohraset.\n    Kuin rosvottu siis kovaa itki onneans,          10\n    Niin toinen: iloinen kain ylenkatseesta\n    Mä oon, en mitään hukann' enkä haavaa saann'.\n    Tuo näyttää turvalliseks' köyhän kohtuuden\n    Ja rikkauden monta tuskaa tuottavan.\n\n\n\n\nSatu 8.\n\nEnemmän nähnet omillasi kun muiden silmillä.\n\n\n       Peura ja Härät.\n\n    Kuin peura paennunna metsän piiloista\n    Pois päästäksensä metsämiesten taposta,\n    Hän peloissansa juoksi taloon lähimpään\n    Ja kätkeysi avonaiseen navettoon.\n    Niin lymyvälle härkä: mitäs täällä teet,         5\n    Kuin, raukka, ehdoll' olet juossut kuolemaan,\n    Ja ihmiskaton alle uskoit henkesi?\n    Rukoillen tämä sanoi: te vain säästäkää,\n    Mä pian, kohta lähden tilan saatua.\n    Jo päivän perästä yön vuoro tuleepi             10\n    Ja härkäpoika rehun tuo, ei huomaakkaan.\n    Työmiehet kaikki käyvät edestakasin,\n    Ei kukaan äkkää; käypi voutikin\n    Ei hänkään tiedä mitään. Otus ilolla\n    Jo alkoi kiittelemään siivon härkiä,            15\n    Kut suojaa soivat hälle hädän aikana.\n    Yks' vastasi: sun kyllä suomme säilyvän,\n    Vaan jos hän tulee, jolla sata silmää on,\n    Niin henkesi juur' suuressa on vaarassa.\n    Täll' aikaa isäntä tuil ehtoolliselta           20\n    Ja nähtyänsä härät huono-korjussa\n    Käy soimen luo: miks' tässä vähä rehua?\n    Kuss' alus-oljet? Hämmähäkin verkotkin\n    Sais' ottaa pois. Näin järjestänsä katsellen\n    Hän myöskin näkee peuran sarvet korkeat         25\n    Ja käskee kokoon palkolliset tappamaan,\n    Ja otti saaliin. Tämä satu sanoopi\n    Isännän parain asiansa näkevän.\n\n\n\n\nPäätös.\n\nKateus kunnian kumppani.\n\n\n    Aisoopos Atheenissa kunnia-patsaalla\n    Palkittiin, orja korotettiin kunniaan,\n    Osottain kunnian kaikill' tarjon' olevan,\n    Eik' sukuu seuraavan, vaan töitä jaloja.\n    Kosk' ennätt' ennen, etten joutun' ensimmäks',   5\n    Niin koen laittaa ett'ei hän jäis' yksinäns:\n    Eik' tämä ole kateus, vaan kilvan työ.\n    Jos Latinaiset sukoilevat työtäni,\n    Niin heill' on lisää Helleenien rinnalle.\n    Jos pahansuoma vielä polkee vaivaani,           10\n    Niin ei hän sorra tietoani ansion.\n    Jos kirjaiseni sunkin korviis kuulunee\n    Ja mieles' huomaa sopiviksi satuni,\n    Niin ilo kyllin palkitseepi vaivani.\n    Jos niille yliviisaaks' näkyy tekoni,           15\n    Joit' nurjamielin luonto saatti elämään,\n    Jotk' eivät voi, kun parempia parjata;\n    Niin kovan onnen kärsin mielell' lujalla,\n    Siks' kuin he saavat tyhmyyttänsä hävetä.\n\n\n\n\n\n\nKolmas Kirja.\n\n\n\n\nEsitys Eytycholle.\n\n    Jos haluttaa sun lukea Phaidron kirjoja,\n    Niin, Eytycho, sun täytyy olla joutilas,\n    Ett' vapaa mieli tarkoituksen käsittää.\n    Mutt', sanot, nerosi sen ei ol' arvoinen\n    Että mä siihen rahdun aikaa hukkaisin.           5\n    Siis ei oo syytä siihen käsin koskea,\n    Ku ei näy toimitäysiin korviin sopivan.\n    Mutt' ehkä sanot: tulee joutopäiviä,\n    Kut minun huoletonna käskee lukemaan.\n    Luetko, veikko, ennen huonojakin loruja         10\n    Kuin pidät huolta talouden tarpeista,\n    Ja käytät aikas' tutuill', huvitat emäntääs,\n    Mieltäsi huvittahi, ruumista levähtäin,\n    Vahvistuakses tavallisiin toimihin?\n    Mutt' muuttaa täytyy toimesi ja elosi,          15\n    Jos mielit yli Tiedotarten kynnyksen.\n    Myös minä, saatu Laulutarten vuorella,\n    Kussa Muistotar sai jyristäjäll' Ukolle\n    Kerralla yhdeksällä parven taitoisen,\n    Vaikk' melkein keskell' opistoa syntynyt        20\n    Ja kaiken omaisuuden halun hylännyt\n    Viel' kehuttuna eloni tähän käyttänyt,\n    Kuitenkin tuskin tähän joukkoon otetaan.\n    Sen kuinka käyvän luulet, joka tavaraa\n    Ain' kokoon saada pyytää valppaudella           25\n    Ja pitää voiton tietoa etuisempana?\n    Mutt' käynee miten tahtoo (sanoi Sinonkin,\n    Kuin vietiin nähtäville Troian kuninkaan);\n    Niin kolmannenkin viel' Aisoopon tavalla\n    Mä kirjan sinullesi kunniaksi teen.             30\n    Ja iloitsen jos lukenet; vaan jospa et,\n    Niin jälkeentulevaiset saavat hupia.\n\n    Nyt sitte satukeinon alku lyhysti\n    On sanottava. Orjuus tuohon ompi syy,\n    Kuin mieltänsä ei suoraan sanoa tohtinut,       35\n    Niin käänsi ajatukset jouto-jutuksi\n    Ja pisti moitteet näppärästi naljaksi,\n    Nyt hänen polkuansa olen tehnyt tien\n    Ja ajatellut enemmän kun jättikään,\n    Omiini tuskiin muutamia sovittain.              40\n    Joskapa syyttäjäni muu Seiaanolla\n    Ja toinen todistaja, toinen tuomari,\n    Niin myöntäisin kaikk' ansainneeni vaivani,\n    En näillä kokis' lievitellä tuskaani.\n    Vaan jospa joku erhettynee luuloissans          45\n    Ja ottaa itsellens kaikille sanotun,\n    Niin hullusti hän paljastaapi tuntonsa:\n    Suokoon, mä pyydän, sittekin mull' anteeksi,\n    Sill' aikomus ei merkitellä yksittäin,\n    Vaan kaiken ihmiselon tavat osottaa.            50\n    Kyll' joku sanoo kovan asian alkaneen'.\n    Jos Phryx Aisoopos, Anacharsis Skytalain'\n    On nerollansa saanut iku-kunnian;\n    Niin Helleenistä kirjaisuutta likempi,\n    Minä isäin kunnian mitenkä tuhlaisin?           55\n    Kuin Thraakeillakin vanhat olleet veisaajat,\n    Apollo Linon vanhin, Laulutar Orpheon,\n    Joka soitoll' siirsi kivet, kesytti villiköt\n    Ja Hebrin rapiat virrat lumosi viipymään.\n    Siis kateus kauvas; älä turhaan huokaile,       60\n    Kosk' kauniin ansainnunna olen kunnian.\n\n    Sun saatuani lukemaan, vielä pyytelen\n    Sä vakuudellais että minua puollustat.\n\n\n\n\nSatu 1.\n\nHyvät hyvän jäännöksetkin.\n\n\n       Ämmä tyhjälle Savi-astialle.\n\n    Kuin ämmä näki tyhjäks' juodun astian,\n    Falerni-viinin jäännöksiltä haisevan,\n    Ku haju makiana kauvas leveni,\n    Niin täysin sitä sieraminsa vetäen:\n    O, sulo henki! mitä lienee ollutkaan             5\n    Täss' ennen hyvää, tämmöiset kuin jäännökset?\n\n    Tä kuhun koskee, arvaa minun tunteva.\n\n\n\n\nSatu 2.\n\nHyvintekijän käy hyvin.\n\n\n       Pantteri ja Paimenet.\n\n    Ylönkatsotuiltakin saa kukin palkkansa.\n    Pantteri kuoppaan muinain joutui varoton,\n    Tuon näki paimenjoukko; toiset seipäillä\n    Ja toiset rasittivat kivillä, ja muut\n    Vain surkutellen luulivat sen kuolevan           5\n    Jo loukkaamattakin, ja leipää antoivat.\n    Yön tullessa he surutonna menivät\n    Kotiinsa, luullen kuolleena sen löytäväns.\n    Mutt' tämä, lepäämällä voimiin taipunut,\n    Juur' pika hyppäämällä pääsi kuopasta           10\n    Ja kiirukäpälällä juoksi pesäänsä.\n    Mutt' päivän jonkun perästä hän syöksäsi\n    Taas edes, kaasi karjan, tappoi paimenet,\n    Hävittäin kaikki hirmuisella kiukulla.\n    Niin nekin pelkäämään, kut olivat säästäneet,   15\n    Ei huolein hukasta, kuin henki säilyisi.\n    Mutt' peto: kyllä muistan kivittäjäni\n    Ja leivän antajat; te älkää pelätkö!\n    Vain niitä vihaan, jotka ovat loukanneet.\n\n\n\n\nSatu 3.\n\nTaito luuloa parempi.\n\n\n       Aisoopos ja Maamies.\n\n    Mies taitava on poppamiestä parempi,\n    Niin sanotaan, vaan syytä eipä sanota,\n    Se saadaan nähdä vasta mun jutustani.\n\n    Eräälle karjarikkaall' lampaat vuoneivat\n    Karitsoi' ihmispäisiä: kummaa peläten            5\n    Hän juoksi huolen neuvoa poppamiehiltä.\n    Yks' vastas', isännän koskevan henkeä,\n    Ja vaaran poistettavan paistin-uhrilla.\n    Jo toinen tiesi lauleskella emännän\n    Nuon synnyttävän hälle lapsipuolia,             10\n    Kun sovinnoksi juhla-uhri tarvitaan.\n    Ja monta muuta, kaikki eritavalla,\n    Vain lisäilevät huolta miehen huoleisen.\n    Aisoopos yksin äijä varsin nerokas,\n    Ku luonnon salaisuudet tarkoin ymmärsi:         15\n    Mies parka, välttääksesi näitä kummia\n    Niin riennä, sanoi, paimenesi naittamaan.\n\n\n\n\nSatu 4.\n\nKatso miehen neroa, älä muotoa.\n\n\n       Teurastaja ja Apinia.\n\n    Luo teurastajan tullut särvin-ostaja\n    Sai nähdä apinian ruokain rinnall' rippuvan.\n    Tuo miltä maistuu? Myyjä vastas' pilkaten:\n    Mimmoinen pää, semmoinen on myös makukin.\n    Tuon ennen pilkaks' näen kun todeks' sanotun,    5\n    Useinpa kauniimmia nähnyt häijyimmiks',\n    Ja monta rumaa sydämestä paraimmaks'?\n\n\n\n\nSatu 5\n\nPaha pahalle palkka.\n\n\n       Aisoopos ja Katukonna.\n\n    Menestys vetää monen konnan vahinkoon.\n    Aisoopoa eräs konna iski kivellä.\n    Kah, hyvä, sanoi, hänell' äyrin antaen,\n    Ja vielä: myötäni ei ole enempää,\n    Mutt' enemmän sun saamaan näytän paikalla.       5\n    Näet tuossa rikas mahtava; niin häntäkin\n    Kivellä iske, saatpa palkan ansaitun.\n    Tuo todeks' otti, teki niinkuin neuvottiin,\n    Mutt' toivo petti ilkeyden typerän;\n    Sill' pahan työnsä palkan hän sai hirressä.     10\n\n\n\n\nSatu 6.\n\nNaurettava kunnottoman uhka.\n\n\n       Kärpänen ja Muuli.\n\n    Kärpäinen aisall' istuin torui muulia:\n    Kuin laiska olet, etkö astu kiiruummin?\n    Kats' ett'en pistä pistimelläin kaulaasi!\n    Tä vastas': sinun sanoistas en huolikkaan,\n    Vain pelkään etu-istuimella istuvaa,             5\n    Ku ruoskallansa länget olkiin likentää\n    Ja suuni pitää kovill' kuolattimilla.\n    Siis lakkaa moitista pois mitättömästä,\n    Sill' verkkani ja juoksuin tiedän paremmin.\n    Tuo satu sopii sitä sievin nauramaan,           10\n    Ku kunnotonna turhaa uhkaa yrittää.\n\n\n\n\nSatu 7.\n\n Vapaa on köyhänäkin\n Orjaa rikastakin onnellisempi.\n\n\n       Susi ja Koira.\n\n    Kuin vapaus suloinen, on mieli jutella.\n    Sai syötti-koiraa susi nälkään nääntyvä\n    Kohtaamaan, tervehtää oil ensin asia,\n    Sitt' puhuttelemaan: mistä, veikko, karvasi\n    Niin kiiltää, ruoalla mill' olet lihonnut?       5\n    Minä paljoa vahvempi juur' näännyn nälkähän.\n    Niin tuohon koira: ehto sull' on samainen,\n    Jos isännälleni voit saman toimittaa.\n    No mitä? kysyi. Olla oven vartia\n    Ja yöllä karkottaa pois varkaat talosta.        10\n    Kyll' siihen valmis oon; nyt lumet sateetkin\n    Mun täytyy kärsiä ja metsän kurjuutta.\n    Huokeempi paljoo katon alla elellä\n    Ja runsaan ruoan saada ravinnoksensa.\n    Siis kanssani! Mutt' käydessänsä katsahti       15\n    Susi koiran kaulaa kulunutta kahleista.\n    Mi, veikko, tuo? Ei mitään. Sanos kuitenkin!\n    Kuin kiivaaks' näytän, sitovat mun päiväksi\n    Lepäämään päivällä, ett' yöllä valvoisin.\n    Hämärässä päästetty käyn kunne tahtonen.        20\n    Mull' suotta tuovat leipää, luita isäntä\n    Tuo pöydältänsä, väki pistää paloja\n    Ja keitoksien jäännöksiä kylliksi:\n    Niin vaivattani vatsa kyllin täytetään.\n    Mutt' saatko mennä mieltäs myöden poijeskin?    25\n    En varsin. Pidä kehuttusi hyvänäis;\n    Minä pyydän vapaa olla, vaan en hallita.\n\n\n\n\nSatu 8.\n\nVarsin hyvä on kyllä kaunis.\n\n\n       Sisar ja Veli.\n\n    Kuin neuvotaan, niin ota ojennukseksi.\n    Eräällä tytär aivan rumannäköinen\n    Ja poika oli eri-kaunis kasvoilta.\n    Nuo kuvastimeen istuimella äitinsä\n    Laps-askaruksissa sattuivat katsomaan.           5\n    Tuo kerskaa kauneuttans, toinen vihastuu\n    Eik' kärsi veljens ilo-pila-puheita,\n    Ottaen kaikki (kuinkas sitte?) pilkaksi.\n    Siis juoksi isän eteen kannattelemaan\n    Ja ankarasti pojan päälle valitti,              10\n    Ku mieheks' syntynn' naisten osaan koskenut.\n    Molempii isä syleili ja suuteli\n    Ja samaa molemmille jakoi rakkautt':\n    Te joka päivä kuvastimeen katsokaa,\n    Sinä, ettes pahuudella muotoas turmelis';       15\n    Sinä, ettäs tavoillasi muotos voittaisit.\n\n\n\n\nSatu 9.\n\nKustas löydät uskollisen ystävän?\n\n\n       Sookrates Ystävillensä.\n\n    Nimi ystävän yleinen, usko harvainen.\n    Kuin vähän huoneen hällens teki Sookrates,\n    (Jonk' kuollon kärseisin, jos maineen voittaisin,\n    Enk' laita loppua, jos jälkeen siunataan);\n    Niin joku kysyi joukosta, kuin tapa on:          5\n    Semmoinen mies, miks' huoneesi niin ahtaaks' teet?\n    Oi, joska tämän ystävillä täyttäisin!\n\n\n\n\nSatu 10\n\n Älä ole hetas uskomaan\n Kielittelijää kumminkaan.\n\n\n       Auguston aikainen tapaus.\n\n    On vaara uskoa ja olla uskomatt'.\n    Lyhysti näytän kumpaisenkin todeksi.\n    Hippolytos kuoli, kuin äitipuolta uskottiin;\n    Ja Troia sortui, Kassandraa kuin ei uskottu.\n    Siis totuus ennen tarkoin tutkittava on,         5\n    Kun tyhmä mieli taipuu väärään luulohon.\n    Vaan näit' ei näyttääkseni vanhoill' loruilla,\n    Sull' jutun muiston-aikaiseni asian.\n    Mies sangen rakastava puolisoansa\n    Ja pojallens jo miehen pukua teettävä,          10\n    Kuulteli salaa vapautettua orjaansa,\n    Ku toivoi pääsevänsä perilliseksi.\n    Tuo ensin paljon valetteli pojasta,\n    Ja puhtaan vaimon käytöksiä parjasi,\n    Sitt' pisti, minkä tiesi kovin koskevan         15\n    Sydäntä hellää, käyvän luuhattelijan\n    Ja talon kunnian häväistävän huoruulla.\n    Hän syttynynnä ilkeästä kanteesta\n    Teeskeli lähtevänsä maalle, jäipä kaupunkiin\n    Ja yöllä tuli sisällen yhtäkkiä                 20\n    Ja kohta vaimon vuoteen viereen hyppäsi,\n    Kuss' äiti pojan maata oli käskenyt,\n    Näin nuorukaista tarkoin valvoaksensa.\n    Hakeissa valoa, hätäillessä orjainkin,\n    Hän vihan vimmaansa ei enään kestävä            25\n    Koht' astuu liki, päätä pimeäss' pitelee;\n    Kuin kerityks' tuntee, pistää miekan rintahan\n    Ei huolien mistään, kostaaksensa kipunsa.\n    Kynttilä tuotiin, tuossa näkee poikansa\n    Ja vaimon puhtaan vuoteellansa makaavan         30\n    Juur' ensi-unessansa mitään tietämätt;\n    Sitt' itse rankas' itsens työnsä kostolla\n    Syökseinsä miekkaan, kun hetas usko paljasti.\n    Kantajat tästä vaivasivat vaimoa\n    Riepottain Roomaan yli-oikeutehen.              35\n    Juur' paha luulo viatonta rasittaa,\n    Himoavan tavaraa: vahvasti puoltajat\n    Seisovat vaimon viattoman puolesta.\n\n    Augusto vainaalta siis pyysivät tuomarit,\n    Auttaisi valaa vannottua täyttämään             40\n    Kuin erhettyvät asian pimeydessä.\n    Hän pian poisti kanteen kaiken pimeyden,\n    Totuuden lähteen löysi varsin vakavan,\n    Hän päätti: vapautettu, vaivan alku rankaistaan\n    Sill' pojan hukannut ja leski miehestä          45\n    On surkuteltava, vaan rankaistava ei.\n    Jos rankaistavat syytökset ois tutkinut\n    Isäntä perheen, jospa tarkoin valellen\n    Ois kirvoitellut, eipä totta juurittain\n    Ois pahoin hävittänyt talouttansa.              50\n\n    Ei korva mitään hyljätkö, eik' kohta uskoko:\n    Sill' usein sekin hairahtaa, kun ei luuliskaan,\n    Ja viatonta kavaluulla syytetään.\n\n    Täss' yksinkertaisillen olkoon varoitus\n    Ett'eivät koskaan luota toisen luulohon.        55\n    Sill' erilainen ihmisten on pyrkimys\n    Tai suosiohon taikka vihaan taipuva.\n    Se tuttu, jonka itse olet tutkinut.\n\n    Tätä nyt olen pitemmältä puhunut,\n    Kuin liika lyhyys jotain kuuluu loukanneen.     60\n\n\n\n\nSatu 11.\n\nItse-ansaittu vika valitettava.\n\n\n       Kuohittu hävyttömälle.\n\n    Mies kuohittu sai riitaan hävyttömän kanssa,\n    Ku ilkeill' sanoilla ja pisto-toruilla\n    Viel' soimas' hälle ruumiins vajavaisuutta:\n    Kas senpä tähden työtä teen mä vahvemmin\n    Kuin eheyden todistajat puuttuvat.               5\n    Mutt' mitäs, hullu, onnen vikaa pistelet?\n    Se miehen häpiä, minkä its' on ansainnut.\n\n\n\n\nSatu 12.\n\nUsein hyväkin hyljätään.\n\n\n       Kananpoika Päärlylle.\n\n    Kuin kananpoika ruokaa rikkaläjästä\n    Kuoputtain haeskeli, päärlyn huomasi:\n    Huonossa makaat paikass', kallis kappale!\n    Oi, jospa arvos arvaava sun äkkäisi,\n    Niin totta kerran kunnia-kiiltoon pääsisit:      5\n    Minä, ku sun löysin, etsin ruokaa ennemmin,\n    En voi sua auttaa, etkä sinä minua.\n    Tän' niille jutun, jotk' ei minua ymmärrä.\n\n\n\n\nSatu 13.\n\nTyö tekijäänsä kiittää.\n\n\n       Mesiäisten ja Kimalaisten riita, jonka Vapsainen ratkaisee.\n\n    Mesiäiset mettä tammen koloon kokosivat,\n    Niin tätä kimalaiset tahtoi omistaa.\n    Käräjiin asia tuotiin tutkittavaksi;\n    Vapsainen tutkii kumpaisenkin tunteva;\n    Hän päätti oikein molemmille puolille:           5\n    On ruumis sekä karva yhdenkaltainen,\n    Niin että siinä pian pettyy viisaskin:\n    Siis, ett'en päättäis' väärin vastoin valaani,\n    Niin kumpikin tehkään omaan pesään erittäin,\n    Niin meden maku rakennuksen haamukin            10\n    On osottava riitakalun tekijän.\n    Kimalaiset vastaan, mesiäiset suostuvat.\n    Siis riidan ratkaisija teki päätöksen:\n    Nyt selvä ken ei taida, kuka tehnyt on;\n    Siis mesiäisille mä päätän omansa.              15\n    Tän sadun sanomatta oisin jättänyt,\n    Jos kimalaiset toteen olis' tytyneet.\n\n\n\n\nSatu 14.\n\nOle joskus jouten voidaksesi työtä tehdä.\n\n\n       Aisoopos lasten askareissa.\n\n    Atheenilainen näki poikaparvessa\n    Aisoopon pähkinöillä leikkivän ja seisahti\n    Kuin hullua naurain. Tuonpa äijä äkkäsi,\n    Parempi nauramaan kun nauruna olemaan,\n    Ja laski jousen laukastuna kadulle:              5\n    No, viisas, selitäppä mitä tein.\n    Kokoontuu kansaa: tämä vaivaa päätänsä\n    Jo kauvan, eipä saakkaan mitään selkoa.\n    Myödytti viimein. Vanha viisas selitti:\n    Pian murrat jousen aina pitäin jännissä,        10\n    Mutt' laukeana, tarpeessa on jäntevä.\n    Näin mieli tarvitseepi joskus hupia,\n    Ollaksens sitte voimakkaampi miettimään.\n\n\n\n\nSatu 15\n\nSyöttäjä paremmin isä kuin siittäjä.\n\n\n       Karitsa Vuohen kasvattina.\n\n    Kuin koira kuuli vuonan vuohissa määkyvän,\n    Hän neuvoi: hullu, tääll' ei ole emäsi,\n    Ja näytti kaukaa lammas-lauman hajalla. --\n    En siitä huoli, kiimassa ku siittänyt\n    Ja vissit viikot huoletonna kantanut             5\n    Ja viimein poijes pudottanut taakkansa;\n    Vaan siitä, joka nisällänsä elättää,\n    Ja pettää omat killinsä mull' antaaksens. --\n    Mutt' etevämpi synnyttäjä. -- Eipä niin:\n    Tiesikö mustan vaiko valkoisen hän sai?         10\n    Jos tiesikin; kuin uroiseksi synnytti,\n    Hän toki lapsellensa teki hyvän työn\n    Kuin teurastajaa joka hetki odotan.\n    Kun vallassa ei ollut siittäminenkään,\n    Mitä hän paree sitä, joka armahti               15\n    Ja suotta aivan hyljättyä hyväilee?\n    Vanhemmiks' hyvyys tekee, vaan ei vaatimus.\n    Värsyillä näillä kirjottaja osottaa:\n    Kovuuteen suututaan, hyvyyteen miellytään.\n\n\n\n\nSatu 16.\n\nSiveys suotuisampi ja suojavampi.\n\n\n       Heinäsirkka ja Yökkö.\n\n    Se, joka siveyteen ei voi sopia,\n    Useinkin ylpeyden pahan palkan saa.\n\n    Kuin heinäsirkka kovin haukkui yökköä\n    Ett' elons' aina pimeässä hakeili\n    Ja päivät puiden kololoissa makaili:             5\n    Tuo pyysi vaikenemaan; sitä vahvemmin\n    Hän alkoi huutaa: toinen vielä rukoili;\n    Hän siitä kiihtyi. Yökkö minkään nähdessä\n    Ei auttavan, vaan hyljättävän sanansa,\n    Hän kirkujalle tämän teki petoksen:             10\n    Kosk' en saa maata, sanoi, sinun virsiltäs,\n    Kut Wäinämöisen verrannotkin soittohon,\n    Niin maistunee sull' nektar, kuta Pallas mull'\n    Juur' äsken antoi: tule jollet huonoksu,\n    Juokaamme yhdess'. Tämä paloi janosta,          15\n    Kuin vielä kuuli kehuttavan ääntänsä,\n    Lens' himoiten. Ja yökkö kävi kolosta,\n    Kiinn' otti hätäilevän ja sen surmasi.\n    Niin, eläissä min kielsi, teki kuolleena.\n\n\n\n\nSatu 17.\n\nHedelmissä puun kunnia, ei lehdissä.\n\n\n       Puut Jumalitten huostassa.\n\n    Kuin muinain epäjumalat puita huostaansa\n    Valikoivat, tammen Jupiter otti lempeensä,\n    Ja Venus myrtin, Phoibos otti laakerin,\n    Kybele hongan, pitkän haavan Herkules.\n    Minerva ihmetellen, hedelmättömii                5\n    Miks' valikoivat, kysyi, vastasi Jupiter:\n    Ett'emme hyötyyn kunniaamme kaupitse.\n    Mutt', totta, kukin sanokoon mitä tahtonee,\n    Oliva mull' otollisin hedelmästänsä.\n    Niin isä jumalitten sekä ihmisten:              10\n    Sinä syystä viisaaks' kutsuttaos kaikilta;\n    Jos työmm' ei hyödytä, niin turh' on kunnia.\n\n    Ei hyödytöntä tekeen neuvoo satumme.\n\n\n\n\nSatu 18.\n\nTydy omaasi, älä toisen omaa himoitse.\n\n\n       Riikinkukko Junolle äänestänsä.\n\n    Luo Juunon riikinkukko meni suuttunut\n    Kuin häll' ei ääntä suonut, laulurastasen,\n    Joka kaikki korvat äänellänsä ilottaa,\n    Vaan jätti hänen äänens kaikkein nauruksi.\n    Niin jumalatar sanoi lohdutukseksi:              5\n    Sinä voitat muodossa ja ruumiin koossakin\n    Sun kaulas kiilto voittaa kalliit kivetkin,\n    Ja pyrstösulkas leveänä päärlyiset.\n    Mitä mun mykkä haamu äänettömänä?\n    Teill' Luojan määräll' osat ovat annetut!       10\n    Sull' muoto, voimat kotkall', ääni rastaalle,\n    Kaarneelle enne, varekselle aavistus;\n    Ja jokainen on äänellensä tytynyt.\n    Äl' ahnasta sitä, kuin ei sulle sopinut,\n    Ett' turhan toivon valitukset välttäisit.       15\n\n\n\n\nSatu 19.\n\nMoni ihmisen nimellä, ei kunnolla.\n\n\n       Aisoopon vastaus Kopsa-suulle.\n\n    Aisoopos isännällens, yksin palvelija,\n    Käskettiin ruokaa varhaisemmin laittamaan.\n    Siis tulta hakein useassa talossa\n    Hän viimein löysi kusta lyhtyyns sytytti.\n    Mutt' tie kuin kiertäin oli jotain pitempi,      5\n    Hän lyhens' käyden poikki torin takasin;\n    Niin joku lörpöttäjä kansan joukosta:\n    Aisoopo, mitäs tulella teet päivällä?\n    Minä haen ihmistä; ja siitä kotihin.\n    Jos nenittelijä tämän pani mieleensä,           10\n    Niin totta tunsi äijän hänt' ei ihmiseks'\n    Lukeneen, joka kiiruhtavaa pilkkasi.\n\n\n\n\nKirjottaja Suosittajalle.\n\n\n    Viel' on mitä kirjottaisin, mutta tietäen\n    Mä säästän, ensin ett'en vaivais' sinua,\n    Jota monet moninaiset asiat kiiruhtaa;\n    Jos, sitte, joku samaa kokea haluisi,\n    Hällekin jäisi jotain työni jäännöstä;           5\n    Vaikk' aineen vara vieläkin niin runsas on,\n    Työ kaipaa tekijää, ei tekijä tehtävää.\n    Ett' lyhyyttäni palkitset, sitä pyytelen,\n    Kuin itse oot tarjonnunna; pidä sanasi.\n    Sill' eloa kuollo joka päivä lähenee,           10\n    Ja sitä vähemmän minä saan sun lahjastas,\n    Mitä enee aikaa kuluu viivytyksessä.\n    Jos pian täyttänet, niin hyöty pitenee;\n    Kauemmin nautin mitä saanen pikemmin.\n    Kuin vaipuvan viel' ikäni on jäännöstä,         15\n    Niin avullen on tila: sitte vanhaa riutuvaa\n    Sun hyvyytesi turhaan pyytää autella,\n    Kuin lakkaa sopimasta hyvyydellesi,\n    Ja kuollo läheisenä vaatii velkaansa.\n    Minä pidän hulluna sinua vielä rukoilla,        20\n    Joka mielelläsi itse olet armelias.\n    Saa tunnustava syypää vikans anteeksi:\n    Miks' eikö syytön sitä vielä paremmin.\n    Nyt sull' on valta, muiden ollut ennemmin.\n    Ja järjestänsä vuoro tulee toistenkin.          25\n    Siis päätä minkä usko, totuus sietänee,\n    Ja vakaasti mua suojaa päätökselläsi.\n    Jo mieli juoksee yli tehdyn määränsä:\n    Vaan vaikea on intoansa hillitä,\n    Ku vakaan vilpittömyytensä tunnossa             30\n    Juur' pahansuopain ynseyyltä poljetaan.\n    Ket ovat? kysynet; aika heidät ilmottaa.\n    Minä muinoin lapsena oon lauseen lukenut:\n    \"Julkinen mutina on vaara rahvaalle,\"\n    Ja muistan hyvin siks' kuin pysyn järjessä.     35\n\n\n\n\n\n\nNeljäs Kirja.\n\n\n\n\nEsitys Particulolle.\n\n\n    Kuin päätin työni tähän määrään lopettaa\n    Vain jättääkseni muille kyllin ainetta,\n    Niin päätökseni pian hiljaa kumosin.\n    Sill' jospa joku tätä kunniaa halunee,\n    Niin mistä tietää minkä minä jätinkään,          5\n    Kokeaksens juuri samaa saada saduksi,\n    Koska jokaisell' on oma juoksu mielensä\n    Ja oma kauneus? Siis mielen hilpeys ei,\n    Vaan tarkka järki minun vaatei kirjottaan.\n    Sentään Particulo, koska satuja hyväksyt        10\n    (Aisoopolaisiksi kut kutsun, en Aisoopon,\n    Hän harvat näytti, minä monta juttelen,\n    Pidän vanhaa tapaa asioilla uusilla);\n    Niin joutessa saat lukea kirjan neljännen.\n    Jos pahuus vielä tätäkin pyytää moittia         15\n    Kuin ei voi moista tehdä, jopa moittikoon.\n    Mull' on se kunnia: sinä, sinun kaltaises\n    Jo kirjoihinne saatte minun sanani\n    Ja pitkän muiston arvoisina pidätte.\n    Miks' enää tuhmain kehumista kaipaisin?         20\n\n\n\n\nSatu 1.\n\n Onnetonna elettyänsä,\n Katalampi kuoltuansa.\n Sepä surkea on.\n\n\n       Aasi ja Gallit.\n\n    Ken onnettomaks' syntyi, ei vain elämää\n    Hän vietä surkeaa, vaan kuoltuansakin\n    On häntä kova onni takaa ajava.\n    Kybelen papit muonaa kerätessänsä\n    Ain' aasin kuljettivat kuormaa kantamaan.        5\n    Mutt' kuin se kuoli vaivasta ja lyönnistä,\n    Niin nahka riisuttiin ja tehtiin trumpuja.\n    Jo joku kysyi, kuhunka he hupinsa\n    Olivat panneet. Hälle vastasivat näin:\n    Hän kuoli saadaksensa olla levossa;             10\n    Vaan katso, toiset tuskat tulee kuoltua.\n\n\n\n\nSatu 2.\n\n\n       Phaidros.\n\n    Sull' pilailevan näkynen, tosin turhia\n    Minä piirtelenkin arvoisemman puutteessa.\n    Mutt' tarkemmin sä tutki näitä loruja,\n    Niin paljon niistä löytänetkin hyötyä!\n    Ne eivät aina ole mitä näkyvät,                  5\n    Sill' muoto monta pettää: harva ymmärtää\n    Mitä tarkka taito syvään pisti piilohon.\n    Mutt' ett'en tätä turhaan näkyis' sanoneen,\n    Niin kirjottanen kärpästä ja hiiristä.\n\n    Kuin vanha kärppä vuosista jo väsynnä           10\n    Ei voinut hiirten vikkelyyttä voitella;\n    Niin kääriysi jauhoon, loukkoon pimeään\n    Hän heittäysi. Hiiri pitäin ruokana\n    Luo juoksi, saatiin kiinni, saipa kuoleman,\n    Jo toinen samaten kuoli, vielä kolmaskin.       15\n    Ja muita seuras' muuan kuivan-ketinen,\n    Joka monta ansaa, hiirenlautaa välttänyt,\n    Ja kaukaa keksei vihollisen väijyvän:\n    Voi hyvin, sanoi, jauhona kuin makaatkin.\n\n\n\n\nSatu 3.\n\nYlpeä huonoksuu kuta ei voi saada.\n\n\n       Repo ja Viinarypäle.\n\n    Nälkäinen repo viinapuusta ylhältä\n    Pyys' rypälettä kaikin voimin hypellen,\n    Vaan kuin ei saanut siepata, sanoi lähteissäns\n    Ei kypsikään, en röhkäleistä huolikkaan.\n    Jotk' kaunailevat kuta eivät tehdä voi,          5\n    He tätä saavat pitää esimerkkinäns.\n\n\n\n\nSatu 4.\n\nKostonhimokas tuottaa itsellensä vahingon.\n\n\n       Hevoinen ja Metsäkarju.\n\n    Kussa hepo usein sammutellut janonsa,\n    Sen allikon metsäkarju rypein hämmensi.\n    Tuostapa riita. Töminäjalka kiukussans\n    Pyys' miehelt apua, nosti hänen selkäänsä.\n    Niin vihollista vastaan. Ratsus aseilla          5\n    Sai tappaa pedon, sanotaan sitte sanoneen:\n    Oon iloinen kuin autin sinua pyytävää,\n    Sill' sainpa saaliin, tulin hyötys tuntemaan.\n    Näin vaatei vastamielin suitset sietämään.\n    Tuo huoleissansa: vähän asian kostoa            10\n    Kuin hullu hain, löysin raukka orjuuden.\n\n    Tuo satu muistuttelee tuittupäisiä\n    Kärsimään ennen vääryyttä, kuin kostamaan.\n\n\n\n\nSatu 5\n\nEi miesten luku, vaan nero.\n\n\n       Aisoopos testamentin selittäjänä.\n\n    On usein yksi nerokkaampi joukkoa,\n    Sen lyhy juttu tulevillen opettaa.\n\n    Mies kuollessansa jätti kolme tytärtä:\n    Juur' kauniin yhden, miesten silmä suloisen;\n    Ja toisen kehrääväisen, talon toimisen;          5\n    Kolmannen viinaan kiihtyneen ja rumimman.\n    Mutt' äitin äijä pani perilliseksi\n    Sill' ehdoll', että tavaran hän tasaisi\n    Juur' kaiken näille kolmelle, vaan sillä laill',\n    Ett'ei kukaan pitäis' saatuans, ja samassa      10\n    Kuin lakkasivat pitämästä saatunsa\n    He kokoisivat äitille sata tuhatta.\n    Atheenin huhu täytti, äiti toimessa\n    Lainoppineilta tutkei; selvää saamatta,\n    Miten eivät annettua saisi omaksens             15\n    Ja hyödyksens, ja miten mitään saamatta\n    He kuitenkin kokoisivat suuren rahaston.\n    Näin kuluttua pitkän ajan viivykin\n    Ja jälkeensäännön mielt' ei selvään saadessa\n    Jo vanhin turvaa tuntoons, ehdot hyljäten.\n    Haureelle jakaa vaatteet, vaimon korukset,\n    Hopeaiset pesimet, parrattomat kuohitut;        20\n    Mutt' kehräävälle pellot, karjan, työväen;\n    Juovalle kellarin täynnä juomavaroja\n    Ja komean huoneen, kauniit kasvitarhaset.\n    Näin päätettyä jokaiselle antaaksens,\n    Ja kansan, heidät tuntevan, siihen suostuissa,  25\n    Aisoopos äkkiä nousi joukon keskeltä:\n    Jos mieli pysyis' haudatussa isässä;\n    Hän totta suuttuisi, kuin hänen mieltänsä\n    Atheenilaiset eivät voineet selittää!\n    Kuin kysyttiin, hän erhetyksen selitti:         30\n    Huoneen ja koristukset yynnä kukkatarhaset\n    Ja vanhat viinat kehräävälle antakaa;\n    Puku ja päärlyt, palvelijat ja semmoiset\n    Sill' antakaa, joka kyllyyteen on tottunut;\n    Niin pellot, karjat, viinapuut ja paimenet      35\n    Portolle antakaa. Ei kukaan mielisty\n    Sellaisiin, kuin o'ot tapoihinsa vastaiset:\n    Tuo ruma myypi pu'un viinaa saadaksens;\n    Ja portto hylkää pellot koreillaksensa;\n    Hän, joka karjaa, kehruutyötä hyväksyy,         40\n    Myy mihin hyväns runsaan kyllyydens.\n    Näin yksikään ei pidä annettuansa,\n    Ja kokoavat äitillensä rahaston\n    Perintökaluin hinnasta mitä kukin myi.\n\n    Niin mitä monen järki ei voinut keksiä,         45\n    Sen yhden miehen nero saatti selväksi.\n\n\n\n\nSatu 6.\n\n Korkeimmaan kallioon ukko iskee.\n Siihen kova koskee, mikä ylinnä.\n\n\n       Hiirten sota Kärppäin kanssa.\n\n    Kuin hiiret voitettuina kärppäin joukolta\n    (Kuin kapakoissa kuva näkyy maalattu)\n    Reikäinsä hätäilivät suulla ahdasten,\n    Kuitenkin vaivoin pääsivätten pakohon.\n    Vaan päällysmiehet, jotka sarvet päähänsä        5\n    Sodassa näkyäksens olivat sitoneet,\n    Ett' joukko tappelussa heitä seuraisi,\n    Ne jäivät reikiin vihollisen saaliiksi,\n    Joka heidät uhras' himoovalla hampaalla\n    Ja nieli kitaans tuiki syvään tuonelaan.        10\n\n    Kuin kova perikato kansaa kohdannee,\n    Niin ruhtinasten korkeus on vaarassa\n    Ja alhaiskansa säilyy huonoudessans.\n\n\n\n\nSatu 7.\n\nTuhma ei muuta kiitä, kuin omaa tekoansa.\n\n\n       Phaidros Aisoopolaisten satujen moittijoille.\n\n    Sä nenäkkäästi kirjojani moittiva\n    Ja huonoksuva pilajutun lukua,\n    Suo vähä kuitenk' kärsiväisyys kirjalle,\n    Siks' että lepyttelen mieltäs ankaraa            5\n    Ja myös Aisoopos saapi uudet saappaansa.\n\n    Voi josk' ei koskaan Pelion metsä-harjulla\n    Ois hongan Tessalaisen kirves kaatanut!\n    Eik' ennustetun kuollon tielle uljaalle\n    Ois Argo tehnyt koneellista alusta,             10\n    Jok' ensin avasi Mustan meren perukat\n    Surmaksi Hellan sekä muukalaistenkin.\n    Sill' suruss' on Aieeteen heimo ylevän\n    Ja Peliaan valta riutuu noituull' Meedeian,\n    Joka häijyn sisuns juonikkaasti julkasi:        15\n    Tuoll' karkuun pääsi palotellen veljensä,\n    Tääll' saattain Peliaan pojat isäns murhaamaan.\n\n    Niin miltä näyttää? Mitätöntä tämäkin\n    Ja väärää, sanot; paljoapa ennemmin\n    Jo Miinos meren laivastolla vallotti            20\n    Ja oikein kosti surman väkivaltaisen.\n    Siis mitä sulle saanen lukija ankara,\n    Kuin eivät kelpaa sadut eikä jututkaan!\n    Varo kovin kova olemastas kirjoille,\n    Etteivät kovempaa sull' saattais' vastusta.     25\n\n    Tä niille olkoon, joita kaikki inhottaa,\n    Ja luulo-viisaat taivastakin moittivat.\n\n\n\n\nSatu 8.\n\nParjaaja parjaajaa pahemmin puree.\n\n\n       Kyykäärme ja Karrutin.\n\n    Joka terävämpää loukkaa terähampaalla,\n    Hän tietköön tämän tarkottavan häntänsä.\n\n    Kuin käärme kerran sepän pajaan pujahti\n    Ja koki mikä täällä kelpais' ruoaksi,\n    Niin puri karrutinta; tämä jäykästi:             5\n    Minuako, hullu, hampain koet haavottaa,\n    Ku kovan raudan kulutankin karruttain.\n\n\n\n\nSatu 9.\n\nHäijy polkee hädästä päästäksensä.\n\n\n       Repo ja Pukki.\n\n    Mies viekas suureen vaaraan joskus joutunut\n    Siitä päästä pyytää toisen sortamallakin.\n\n    Kuin huomaamatta kaivoon repo hyppäsi\n    Ja korkeat partaat hänen syvään sulkivat,\n    Niin pukki janoissansa sinne juoksahti           5\n    Ja kysyi: onko vesi raikas, makia\n    Ja kyllältä? Tuo vilppiänsä virittäin:\n    Tänn' astu ystäväni, vesi niin makia\n    Ett'en mä täältä malta lähteänikään.\n    Niin partaleuka meni: kohta reponen             10\n    Kaivosta pääsi pitkäin sarvein nojalla\n    Ja jätti pukin suljettuna kaivohon.\n\n\n\n\nSatu 10\n\n On jokaisella virheitä;\n Vaan eipä tunne omaansa.\n\n\n       Jupiterin Laukut.\n\n    Jupiter meille pani kaksi laukkua:\n    Omiamme täyden vikoja pani selkäämme,\n    Vaan muiden syillä raskaan ripusti rintaamme.\n    Näin omia syitä emme sovi näkemään;\n    Jos toiset erehtyvät, kohta huomaamme.           5\n\n\n\n\nSatu 11.\n\n Ne usein, joita elätit,\n Ovat vastustajat pahimmat.\n\n\n       Pyhyyden ryöstäjä eli Varas ja Lyhty.\n\n    Kuin varas lyhdyn sytytti Jovin uhrista\n    Ja ryösti templin valollansa omalla;\n    Niin mennessänsä taakan kanssa pyhäisen,\n    Yhtäkkiä äänsi pyhän paikan pyhitys:\n    Nuo vaikka pahain ovat olleet anteita,           5\n    Ja minulle siis kauhistus, enk' kaipaakkaan;\n    Niin, häijy, tekos hengelläsi maksanet,\n    Kuin aikanansa koston päivä joutunee.\n    Mutt' pahuudellen ett'ei valaisis' tuleni,\n    Kull' hurskaat jumalille kunnian osottaa;       10\n    Mä kiellän kaiken valkeuden yhteyden.\n    Siis nyt ei altarilta kukaan sytytä\n    Eik' lyhdystä saa altarille sytyttää.\n\n    Kuink' monta arvon asiaa tässä neuvotaan\n    Ei kukaan arvanne muu kuin sen keksinyt.        15\n    Se ensin neuvoo niiden, joita elätit,\n    Useinkin sulle vastaisimmat olevan:\n    Ja toiseks' ilkeän vihalla ei jumalain,\n    Vaan määrätyllä kostettavan ajalla.\n    Viimeksi kieltää, pahain kanssa kenenkään       20\n    Paremman pitämästä kanssakäymistä.\n\n\n\n\nSatu 12.\n\nUsein varat vetävät pahuuteen.\n\n\n       Herkules ja Plutus.\n\n    Jo syystä rikkaus on hylky jalolle,\n    Sill' varain suuruus oikean estää kunnian.\n\n    Kuin kunnon töistä Herkules vietiin taivaaseen\n    Ja jumalitten toivottaissa terveeksi\n    Myös Plutus tuli, tavaroiden tuottaja;           5\n    Pois silmäns käänsi; syytä kysyi Jupiter;\n    Minä vihaan, sanoi, tuota häijyin ystävää,\n    Joka kaikki voiton tarjollansa turmelee.\n\n\n\n\nSatu 13.\n\nVilpittömyys kiitettävä.\n\n\n       Leijo Kuninkaana.\n\n    Ei mikään parempi kuin totta puhua:\n    On joka miehen mieli sekä sanakin;\n    Mutt' usein surman saapi toden sanoja.\n\n    Kuin leijo petoin kuninkaaksi tekiiksen\n    Ja pyysi voittaa vakaisuuden kunnian;            5\n    Hän entisestä tavastansa poikkesi\n    Ja tytyi kohtu ruokaan heidän keskensä\n    Ja teki pyhän oikeuden vilpittä.\n    Mutt' horjua kuin alkoi tätä katumaan,\n    Kuin luontoansa eipä voinut muuttaakkaan;       10\n    Hän salaa kutsui muutamia erillen\n    Ja kysyi, onko suunsa henki haiseva.\n    Niin jotka sanoivat haisevan ja jotka ei\n    Hän tappoi kaikki, lihat söi hän suuhunsa.\n    Näin syötyänsä monta, kutsui apinian            15\n    Ja kysyi, käykö löyhkä hänen suustansa.\n    Tuo pyhää sanoi suloisemmaks' savua\n    Ja makiammaks' alttarien käryä.\n    Nuon kehuvaa kuningas häpesi, aikoi säästäänsä,\n    Mutt' pian, maistaaksensa, muutti mielensä      20\n    Ja keksei vilpin, potevansa. Kiiruhtain\n    Jo parantajat joutuu, suonten juoksua\n    He tutkittua tunsivat voivan hyvinkin,\n    Ja kehottivat keviää ruokaa ottamaan.\n    En tarkoin tunne, sanoi, lihaa apinian,         25\n    Sitä maistanen. Näin sanoen matkittelijan\n    Hän julma kohta tappoi ruokaa saadansa.\n\n\n\n\nSatu 14 ja 15 eivät sovi Suomeksi.\n\n\n\n\nSatu 16.\n\nEi puku, vaan kunto kunnian antaa.\n\n\n       Kutut ja Pukit.\n\n    Kuin kutuillekkin parran myönsi Jupiter,\n    Niin pukit surren pahaksua alkoivat,\n    Kuin naarat kunniassa heihin verrattiin.\n    Hän sanoi: suokaa heille turha kunnia\n    Ja teidän virka-kaunistusta viljellä,            5\n    Kuin kunnoss' eivät verraksenne pääse vain.\n    Tuo neuvoo sinun huonommankin sallimaan\n    Verhoissa verrakses, kuin kunnokkaampi liet.\n\n\n\n\nSatu 17.\n\nHyvin käydessä pelkää, vastoin käydessä toivo!\n\n\n       Laivuri ja Merimiehet.\n\n    Kuin eräs kerran vaivojansa valitti,\n    Aisoopos lohdutellen sanoi satuisen:\n    Kuin laiva myrsky-lainehilta viskeltiin\n    Ja kulkijoilla itku, kuollon pelkokin;\n    Yhtäkkiä sitte päivän seijes selkeni             5\n    Ja laiva liikkui myötätuulen turvissa;\n    Niin väki ylölliseen riemuun riemastui;\n    Vaan hädistänsä viisastunut haltia:\n    \"On kohtuus ilossa ja määrä murheessa,\n    Sill' elämämm' on itku, ilo sekasin.\"           10\n\n\n\n\nSatu 18.\n\nYlöllinen ujous saattaa hävyttömäksi.\n\n\n       Koirain airuet Jupiterin tykö.\n\n    Joville muinoin lähdettivät koiratkin\n    Parempaa heillens' elon aikaa pyytämään,\n    Ett' heidät pelastaisi pilkast' ihmisten,\n    Kut heille leipää kaunasekaa heittelee,\n    Ja nälissänsä täytyy syödä sontaakin.            5\n    Niin airuet läksivät, ei suinkaan kiiruusti,\n    Kuin nuuskien ruokaa tunkiosta haettiin.\n    Ei kysyen vastanneet: ja tuskin heidät sai\n    Merkurius kokoon hajalta kussa juoksivat.\n    Vaan vasta ison Joovin kasvot nähdessä          10\n    He peljästynnä rivastivat linnankin\n    Ja ulos sitte kalikoilla ajettiin:\n    Mutt' Jupiter kielsi päästämästä heitä pois.\n    Niin ihmetellen airojen ei palauvan\n    Jo luultiin heidän itsiänsä häväisneen          15\n    Ja jonkun ajan päästä toiset käskettiin.\n    Entiset sana jalkavainen ilmoitti.\n    Taas peläten samallaista näille sattuvan\n    He täyttää perät hyvähajull' runsaalla,\n    Määräävät asian; airuet joutuu, pyytävät       20\n    Näät päästää eteen; heti heille suotiinkin.\n    Niin istuimellans istui isoin jumala,\n    Viipahtain pitkäistä, jo kaikki vapisi:\n    Ja koirat, säikähtäneet äkki järystä,\n    Hätäillen haisun päästivät sonnan sekana.       25\n    Yht' ääneen kaikki: kosto häväistykselle.\n    Näin ennen rankaistusta lausui Jupiter:\n    Ei sovi kuninkaan ei päästää airuja,\n    Myös rikokselle huokea koston keksiä.\n    Nyt tämän sakoksenne koston kärsikää:           30\n    En päästöä kiellä, nälällä vaan kitukaa\n    Niin kauvan että maha hyvin sitouu.\n    Vaan jotka teidät kelvottomat lähdetti,\n    Heilt' ihmis-ylönkatse älköön puuttuko!\n    Näin airujansa koira vielä odottain             35\n    Jokaisen tulevaisen häntää haistelee.\n\n\n\n\nSatu 19.\n\nEi häijyä ole hyväileminen.\n\n\n       Ihminen ja Kyykäärme.\n\n    Ken pahaa auttaa pian saapi katua.\n    Kyykäärmeen kylmänkankeana nosti mies\n    Ja hautoi povessa, vahingoksens armias.\n    Tuo virkistynnä kohta tappoi ihmisen.\n    Kuin toinen kysyi syytä pahan tekonsa,           5\n    Hän vastas': ett'ei kukaan auttais' pahoja.\n\n\n\n\nSatu 20\n\nAhne on kullan vartia, ei haltia.\n\n\n       Repo ja Lohikäärme.\n\n    Kuin repo maata kaivoi pesää tehdäksens\n    Ja kuopei syvemmälle sala-retkiä,\n    Hän viimein joutui lohikäärmeen luolahan,\n    Ku vartioitsi kätkettyjä varoja.\n    Tuon nähdessä: suo tapaturmain anteeksi,         5\n    Rukoili ensin; sitte hyvin nähdessäis\n    Kuink' vähän kulta mulle sopii suuhuni\n    Niin vastaa leppyisesti kysymyksiini:\n    Min hyödyn vaivastasi saat, min kunnian,\n    Kuin valvoin pimeässä ikäs kulutat? --          10\n    En mitään, sanoi; mutta tämä ylhäisen\n    On mullen säännös. -- Siis et ota itselles\n    Etk' anna muille mitään? -- Niin on säännetty. --\n    No, älä suutu, totta jos ma sanelen:\n    On onneton jokainen sinun kaltaises.            15\n\n    Sun täytyy mennä minne menivät entiset,\n    Siis huolella mitä hullull' vaivaat mieltäsi?\n    Sen sanon, saita, sull', ilo perillistesi,\n    Ku suitsun kiellät jumalilt', eineen itseltäs,\n    Joka nurkumielin kuulet soiton helinää          20\n    Ja jota huilun ilo-ääni itkettää,\n    Kun särpimien hinta panee huokaamaan,\n    Joka äyrin lisätäkses perinnöllesi\n    Taivasta kiusaat häpiällä petoksen:\n    Viel' käärin-liinojakin vaadit huonoja          25\n    Näin vähentääkses hautajaisten kuluja.\n\n\n\n\nSatu 21.\n\nEi paranteleminen häpiäksi.\n\n\n       Phaidros saduistansa.\n\n    Mitä pahansuoma aina ajatelleekin,\n    Minä peitellessäkin yltä ymmärrän.\n    Sen, minkä pitää jonkun muiston vertana,\n    Aisoopoll' omistaa; mitä vainkin huonoksuu,\n    Sitä omakseni väittää miten hyvänsä.             5\n    Minä tälle sopivan luulen vastaukseksi:\n    Lie kirjaiseni huono taikka hyväkin,\n    Niin hän on keksinyt, minä valmistanut vain.\n    Mutt' kääntykäämme järjestykseen aljettuun.\n\n\n\n\nSatu 22.\n\nTotista tavaraa ei kukaan ryöstä.\n\n\n       Simoonideen haaksirikko.\n\n    On miehell' oppineella aina tavaraa.\n    Simoonidees, joka kauniita teki lauluja,\n    Kurjuutta köyhyytensä huojentaaksensa\n    Hän Aasian mainio kaupungeissa käveli\n    Ja sankareita ylisteli palkalla,                 5\n    Ja tällä keinoin rikastunut jotenkin\n    Hän aikoi meriten mennä kotomaallensa\n    (Kuin sanotaankin Kean saaressa syntyneen)\n    Ja astui alukseen, kun myrsky ankara,\n    Jo laho-vanhan, keskimerellä hajotti.           10\n    Nuo vöitänsä ja toiset kokee kalliinta\n    Säilyttää elon tarpeeksi. Jopa kysytään:\n    Simoonides, sinä etkö varojas korjaakkaan?\n    Mun, vastas', myötäni kaikk' on. Harvat pääsevät\n    Viel' maalle, paino liika kuin useat uuvutti:   15\n    Ja sitte rosvot ryöstävät mitä säilyikin,\n    Alasti jättäin. Vanha kaupunki Klazomenee\n    Likeell' utausi, kunne pääsneet pyrkeivät.\n    Tääll' eräs kirjahupiin hyvin halukas,\n    Simoonideen joka värsyihin oli mieltynyt        20\n    Ja rakastunut kaukana jo olevaan,\n    Kuin puheen hänestä kuuli, kohta halulla\n    Tyköönsä otti, rahat vaatteet varusti,\n    Muut tarpeet katsoi. Toiset hätänsä kuvalla\n    Ruokaansa kerjäsi; näitä utaus' näkemään        25\n    Simoonidees: jopa sanoin kaikki myötäni\n    Mun omani olevan; teidän saamanne hukkuivat.\n\n\n\n\nSatu 23.\n\nSuuri uhka, vähä tehto.\n\n\n       Vuori synnytys-vaivassa.\n\n    Kuin vuori synnytys-vaivassa haiku huokaili\n    Ja maalla suuri kumman oli odotus;\n    Tuo hiiren synnytti. Tämän sulle kirjoitan,\n    Joka suuria uhkaat etkä mitään toimeen saa.\n\n\n\n\nSatu 24.\n\nTosi kunnia turhan häväisee.\n\n\n       Viholainen ja Kärpänen.\n\n    Oli riita kiivas viholaisen ja kärpäsen,\n    Ken etevämpi. Kärpänen ensin alotti:\n    Mun rinnalleni kehtaatkos sinä pyrkiä?\n    Kuin uhrataan, niin minä maistan edellä,\n    Minä alttareilla elelen, lentelen templeissä,    5\n    Mä kuninkaankin istun päässä, jos tahtonen,\n    Ja valtavaimoja kauniimmin suutelen,\n    En työtä tee ja nautin yli-parasta.\n    Sen vertaa mitä sulle, tuhma, tapahtuu?\n    On kyllä kunnia elää joukoss' jumalain,         10\n    Mutt' sille vain, joka kutsutaan, ei norkulle.\n    Sä kehut kuninkaista ja vaimoin suukoista;\n    Kuin jyviä minä talven tarpeeks' kokoilen,\n    Sun huomaan katu-ojassa sontaa imevän.\n    Käyt alttareilla: mutta poijes ajetaan.         15\n    Et työtä tee, tarpeessa kärsit tyhjyyttä.\n    Sinä muutoin kehut mitä tulis' hävetä.\n    Mua kesällä kiusaat; vaikenetpa talvella.\n    Kuin vilu sun vaatii käppyrässä kuolemaan,\n    Mun koto ottaa varakas vastaan terveenä.        20\n    Jo lienen lannistanut ylpeytesi.\n\n    Tällainen satu erottaapi ihmiset,\n    Kut turhista ja luulo-eduista kerskaavat\n    Ja joiden toimi vakaan tuottaa kunnian.\n\n\n\n\nSatu 25\n\nJumalan palvelija saa palkkansa.\n\n\n       Simoonidees säilytetään jumalilta.\n\n    Kuink' kirjataito hyvin kelpaa ihmisill',\n    Jo ennen sanoin: mikä niille kunnia\n    Myös jumalilta annetaan tulee sanoa.\n\n    Simoonidees se sama, josta juttelin,\n    Pyydettiin voittajalle laulua tekemään           5\n    Voittonsa kunniaksi määrä-palkalla.\n    Kuin aineen vähyys esti mielen lentonsa,\n    Niin laulumiesten tavalla hän käsitti\n    Ja väliin pisti Leedan kaksi tähteä,\n    Tämänkin tekoa heidän kunniaans verraten.       10\n    Työ hyväksyttiin, mutta kolmas palkasta\n    Vain osa maksettiin; kuin pyysi kaikkea,\n    Ne, sanoi, maksakoot, joill' kaks' on kiitosta.\n    Mutt' mielipahoin ett'ei luultais' lasketun,\n    Niin tule aterialle, sukulaiseni                15\n    Mä tänäin kutsun, joihin luen sinunkin.\n    Vaikk' petetty ja vääryydestä suuttunut,\n    Hän hyvän suosion suhteen suostui kuitenkin\n    Ja meni määrä-aikaan, asettui pöytähän.\n    Jo loisti ilo-pito-pöytä pulloilla              20\n    Ja soitto kaikkui hankitussa huoneessa;\n    Kuin äkkiä kaksi nuorukaista tomussa\n    Ja hikijuoksevina, suuren kokoiset\n    Yli miehen mitan, palvelijalle käskivät\n    Simoonidesta puheillensa kutsumaan,             25\n    Kuin pian joutuis', oma olis' etunsa.\n    Mies hämmästynyt käskeekin Simoonideen,\n    Ja tämä tuskin jalkans sai yli kynnyksen,\n    Kuin huone sortui, kaikki jääneet muserti;\n    Eik' ketään nuorukaista nähty ovella.           30\n    Kuin sanoma tästä järjestänsä juteltiin,\n    Niin kaikki tiesivät jumalaisten avulla\n    Ja palkan siaan laulajan hengen säilyneen.\n\n\n\n\nPäätös Particulolle.\n\n\n    Viel' paljo olisi mun jutellakseni\n    Ja aineen moninaisuus yltäkylläinen;\n    Vaan kohtuus leikinlaskussa on suotuinen\n    Ja ylellisyys loukkaa. Siis sinä vilpitön\n    Particulo, jonka nimi elää kirjoissain           5\n    Niin kauvan kuin on kielellämme arvonsa,\n    Jos neroa et kiitä, kiitä lyhyyttä,\n    Joka sitä enemmänkin kiitettävä on\n    Kuta ikävämmät laulut pitkäpaksuiset.\n\n\n\n\n\n\nViides Kirja.\n\n\n\n\nEsitys:\n\n\n    Aisoopon nimen väliin kussa pistänen,\n    Joll' aikaa maksanut olen mitä velkaakin,\n    Sen tiedä työni kunniaksi tehneeni:\n    Niin taituritkin tekee meidän aikaiset,\n    Kut teoksillens korkohintaa saadansa             5\n    Praksiteleen nimen pistää uuteen marmoriin,\n    Ja Myron hopea-kaluun, Zeuksin tauluihin.\n    Näin vale-vanhuudelle suosiollinen\n    On kateus enemmän kun nykyis hyvillen.\n    Mutt' juttuun kääntykäämme tämänlaatuiseen.     10\n\n\n\n\nSatu 1.\n\nHyvä kuulu kunniaan auttaa.\n\n\n       Kuningas Demetrios ja laulaja Menander.\n\n    Demetrius, joka kutsuttiin Phalereus,\n    Atheenin otti väkisellä vallalla.\n    Kuin joukon tapa, juostiin kilvan joukottain\n    Ja \"hurraa\" huutain kilvan. Jopa ruhtinaat\n    Sitä suutelevat kättä, joka rasittaa,            5\n    Hiljallen huokaillessa onnen muutosta.\n    Viel' laiskatkin ja lepo-eloon tottuneet,\n    Ett'ei pois-oloon suuttuis', konttaa viimeksi;\n    Menander näissä, mainio näyttelyksistä,\n    Joit' häntä tuntematta oli lukenut              10\n    Demetrius ja ihmetellyt mielen juoksua,\n    Voiteilla voideltuna liehu-vaatteissa\n    Hiljaa ja vetelästi käyden läheni.\n    Kuin hänen valtias näki joukon perässä:\n    Ken veltto, kysyi, kehtaa mulle näkyviin        15\n    Näin tulla? Tähän vastasivat likimmät:\n    Menander kirjottaja. Kohta muuttui hän;\n    Ei totta, sanoi, mies voi olla kaunempi.\n\n    Näin miehen mieli usein pettyy muodosta.\n\n\n\n\nSatu 2.\n\nKerskaava kieli, juokseva jalka.\n\n\n       Matkamiehet ja Rosvo.\n\n    Kuin kahta sotamiestä rosvo kohtasi,\n    Niin toinen pakeni, toinen piti puolensa\n    Ja väkevällä kosti konnan kädellä.\n    Niin rosvon tapettua tuli pelkuri,\n    Paljasti miekan, riisui vielä mekkonsa,          5\n    Annappa, sanoi, kyllä hänen opetan\n    Ketä hätyytti! Niin vastustaja vastasi:\n    Jos näillä sanoillakin oisit auttanut,\n    Niin rohkeemp' oisin ollut luullen todeksi.\n    Nyt kätke miekkais, kieles myöskin mitätön,     10\n    Taitaakses tietämättömiä uskottaa.\n    Minä nähnyt millä voimilla sinä pakenet\n    Jo tiedän ett'en luota sinun miehuutees.\n\n    Tä satu sille ompi sovitettava,\n    Ku voitossa on vahva, vaarass' pakenee.         15\n\n\n\n\nSatu 3.\n\nSuottansa ilkeälle ei anneta anteeksi.\n\n\n       Paljaspää ja Kärpänen.\n\n    Kuin paljaspäätä päähän puri kärpänen,\n    Hän tuota kostaaksensa löipä korvallens.\n    Tuo pilkaten: mun, vähän linnun, pistämää\n    Kostaakses, mitä itselles teet kipua\n    Ja lisäät häpiän! Tuohon äijä vastasi:           5\n    Mä itse kanssani teen pian sovinnon,\n    Kuin tiedän enkä aikoneeni loukata;\n    Vaan sinä hävytön ja ilkeä elävä,\n    Joka ihantelet verta juoda ihmisen,\n    Sun tahdon tappaa suuremmallain haitalla.       10\n\n    Tuo näyttää sille annettavan anteeksi,\n    Ku tapaturmaan rikkoo. Vaan joka ehdolla\n    On pahan alku, rangaistuksen ansaitsee.\n\n\n\n\nSatu 4.\n\nSe viisas, joka toisen vahingosta viisastuu.\n\n\n       Aasi ja Porsaat.\n\n    Kuin muinaan Herkuleelle karjun uhrasi\n    Mies auttamasta, lupauksens täyttävä,\n    Niin pani aasillensa ohran jäännökset.\n    Tuo heitti raiskaksi ja sanoa pakisi:\n    Mä varsin mielelläni söisin ruokana,             5\n    Jos niillä syötetty ei olis' tapettu.\n    Tään jutun vuoksi peljätettynä\n    Mä vaarallista aina vältän voittoa.\n    Mut sanot: ottaneilla ompi tavaraa. --\n    Siis lukekaamme kiinnisaadut hukkuneet;         10\n    Saat nähdä rangaistujen joukon suuremmaks'.\n    Ryövyyllä harva hyötyy, moni hukkaantuu.\n\n\n\n\nSatu 5\n\nTekoluulo pettää tiedon.\n\n\n       Lipilaari ja Maamies.\n\n    Turhasta suosiosta moni pettyypi\n    Ja erhetystä, tutkiessa, puoltava\n    Saa hävetä tarkan toden ilmi tullessa.\n    Kuin rikas tahtoi tehdä mainio-näyttelyn,\n    Hän kutsui kaikki luvatulla palkalla,            5\n    Jokaisen näyttämään mitä outoa osaisi;\n    Niin tuli taitureita kunnia-kilpahan\n    Ja niissä lipilaari, tuttu kujeistans.\n    Hän kehui keksineensä kujeen uutisen,\n    Kun vertaa näytelmäss' ei nähty ikänä.          10\n    Tuostapa huuto saapi kansan liikkeelle\n    Ja kaikki, muutoin tyhjät, paikat täytetään.\n    Kuin viimein yksin seisoi näytös-paikalla,\n    Ei mitään koneita, eik' apulaisia,\n    Jopa kumman odotus piti kaikki ääneti.          15\n    Hän päänsä pikaisesti pisti poveensa\n    Ja porsaan ääntä äänellänsä mukaili,\n    Niin että porsas luultiin takin alla olevan\n    Ja päästää käskettiin. Vaan tämän tehtyä\n    Ei mitään löytynyt, häntäpä kehuttiin           20\n    Ja kunniaksi paukutettiin käsiä.\n    Tuon näki maamies. Eipä, sanoi, ainakaan\n    Hän minua voita, kohta myöskin lupasi\n    Jo huomis päivänä sen tehdä paremmin.\n    Nyt kokous suurempi. Jo suosio mielissä         25\n    Ja ääneti ollaan nauraaksens ei nähdäksens;\n    Molemmat näkyy: lipilaari esinnä\n    Saa röhkimällä koko kansan kehumaan.\n    Niin maamies teeskelee myös peittelevänsä\n    Vaatteella porsasta (kuin todella tekikin,      30\n    Vaan salaa, kosk' ei mitään nähty toisessa),\n    Ja nipistää korvaa porsaan, jonka salasi:\n    Tuo kipiästä päästi äänen luontoisen.\n    Nyt kansa huusi lipilaarin paljoa\n    Paremmin mukailleen, ja käskee maamiehen        35\n    Koht' ajaa ulos; tämä porsaan povestans\n    Kaikille näytti, erhetyksen osotti:\n    Tuo näyttää milliset te oletta tuomarit.\n\n\n\n\nSatu 6.\n\nEi kaikki kaikille hyvä.\n\n\n       Paljaspää ja Hivusheitto.\n\n    Kuin paljaspäinen löysi kamman kadulta,\n    Niin toinen tuli myöskin hivusheittona;\n    Hei, sanoi, pannaan tasan mitä löysitkin.\n    Hän näytti löytökalun, sanoi lisäksi:\n    Kyll' ylhäiset soi hyvää, onni kadehtei:         5\n    Kuin sanotaan, syttä saimme aarteen verosta.\n    Kenen toivo pettää, sen näin sanoa sopinee.\n\n\n\n\nSatu 7.\n\nTyhmä ylpeys tulee kaikkein nauruksi.\n\n\n       Huilunsoittaja Prinsi.\n\n    Kuin turha mieli tyhjästä vain huhusta\n    Itsellens ottaa uskalluksen ylpeän,\n    Niin hetas luulo saattaa naurettavaksi.\n\n    Tuo Prinsi oli hyvällinen soittaja,\n    Bathyllon pyörei apuna näyttelyksissä;           5\n    Hän kerran näytelmässä, kuta en muistakkaan,\n    Sai tapaturmaa korkealta putoamaan\n    Ja mursi siinä vasemaisen säärensä,\n    Kuta ennen kaksi oikeaa kätt' ois hukannut.\n    Hän nostettiin ja vaikeasti valitti             10\n    Kuin vietiin kotiinsa. Kuukaudet kuluivat\n    Sitt' ennen kun hän tuli terveyteensä.\n    Kuin katselijain on naurettava tottumus,\n    Jo ikävöitiin häntä, jonka huilulla\n    Hyvin kiihoitettiin hyppymiesten hilpeys.       15\n\n    Niin eräs ylhäissuku teetti näytelmän\n    Sill' aikaa kuin jo Prinsi alkoi kävellä,\n    Ja pyysi häntä pyytäin että kumminkin\n    Itsensä näyttäisi näyttelyspäivänä.\n    Juur' hänen tullessans oli puhe Prinsistä,      20\n    Koko huone hörisi: kuolleheksi muutamat\n    Ja toiset väittelivät kohta näkyvän.\n    Kuin esirippu laskettiin ja ukkoiset\n    Oli jyrisneet ja jumalat julki puhuneet;\n    Niin kuori veisun, tälle tuntemattoman,         25\n    Juur' alkoi, tarkoitus kun oli tämmöinen:\n    \"Iloitse Rooma Prinsin terveen ollessa!\"\n    Niin noustiin käsiä paukuttaan. Tämä muiskuja\n    Viskaili, luullens häntäns tervehdeltävän.\n    Niin ritarit, jotk' erhetyksen äkkäsivät,       30\n    Suuresti naurain, käskivät veisun kertoa.\n    Tuo tehtiin. Tämä kokonans maahan kumartui.\n    Viel' ritarikunta paukutteli pilkaten;\n    Vaan kansa luulee hänen valtaa pyytävän.\n    Mut asia kuin kaikille tuli tiedoksi,           35\n    Niin Prinsi sidottuna valkeill' siteillä,\n    Valkeilla ihokkailla, valkeill' kengillä,\n    Tään juhlahuoneen ylistyksest' ylpeä,\n    Sysättiin päätä myöden ulos kaikilta.\n\n\n\n\nSatu 8.\n\n\n       Aika.\n\n    Tuo lento-juokseva, jalka veitsen terällä,\n    Pää-paljas, otsatukkainen ja alaston,\n    (Kun jos saat kiinni, pidä: muutoin pääsnynnä\n    Ei itse Jupiter saa kiinni uudesti).\n    Ett' tointamme ei estäis' laiska viivytys,       5\n    Jo vanhat ovat ajan täten kuvanneet.\n\n\n\n\nSatu 9.\n\n Älä neuvo neuvottua,\n Älä seppeä opeta!\n\n\n       Härkä ja Vasikka.\n\n    Parsissa ahtaissa kuin härkä sarvinens\n    Juur' vaiki vaivoin pääsi soimen paikoillen;\n    Niin vasikka näytti kuinka itsens kääntäisi.\n    Ol' ääneti, sanoi, tiesin ennen sinua.\n    Tä niille sopii viisasta kut neuvovat.           5\n\n\n\n\nSatu 10.\n\nEi vanhuus yksin tule.\n\n\n       Koira ja Metsämies.\n\n    Ain' ennen ollut juoksu pedoill' ankara\n    Ja heidät isännän käsittänyt iloksi,\n    Jo koira rupesi vanhuudesta vaipumaan.\n    Niin kerran karjun kanssa seikkaan joutunut\n    Kyll' iski korvaan; mutta muru-hampaista         5\n    Se pääsi saalis. Tästä metsämies suuttunna\n    Koiraansa torui. Tämä vanha vastasi:\n    Ei into sinua pettänyt, vaan voimani;\n    Mitä ennen olin kekut, nykyistä moloksut.\n\n    Tään kyllä näet, Philete, miksi kirjotin.       10\n\n\n\n"]