[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$ffSilWYsggXGp9rYRf6iHcZ6FBld0LPzpU1W3luEsMFs":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":17,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":17,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},1243,"Titus","Järnefelt, Arvid",1861,1931,"1243-jarnefelt-arvid-titus","1243__Järnefelt_Arvid__Titus","5-näytöksinen näytelmä","naytelma",[],[],"fi",1910,null,14637,96967,true,[],[],[],"Viisinäytöksinen historiallinen näytelmä kuvaa Rooman keisari Titusta, Jerusalemin valloitusta ja kristinuskon varhaisvaiheita. Teos sijoittuu antiikin Roomaan ja Jerusalemiin, käsitellen vallankäytön ja uskonnollisen heräämisen välisiä ristiriitoja keisarillisessa hovissa.","Arvid Järnefeltin 'Tituts' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1243.\nE-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme aseta mitään\nrajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","TITUS\n\n5-näytöksinen näytelmä\n\n\nKirj.\n\nARVID JÄRNEFELT\n\n\n\n\n\nWSOY, Porvoo, 1927.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT.\n\nTITUS FLAVIUS, Jerusalemin hävittäjä.\nVESPASIANUS, hänen isänsä.\nDOMITIANUS, Vespasianuksen toinen poika.\nDOMITIA, Domitianuksen puoliso.\nBERENIKE, juutalainen ruhtinatar.\nLYSIMAKOS, kreikkalainen lääkäriorja.\nCEREALIS, Vespasianuksen sotatoveri.\nCASSIUS veljekset.\nAULUS CAECINA.\nPREFEKTI (praefectus urbi).\nFILOSOFI.\nRUNOILIJA.\nCALLIAS, henkilääkäri.\nI-VIII SENTTURIOTA.\nVANKEJA JERUSALEMISTA.\nVANGITTUJA KRISTITTYJÄ.\n\nSenaattoreja, pretoriaaneja, patriiseja, yleisöä, kansaa, orjia,\ntanssijattaria, soittajia, sotilaita, liktoreja.\n\n\nEnsimmäinen näytös: leirissä Jerusalemin edustalla. Toinen:\nkeisarillisessa huvilassa, päivänmatkan päässä Roomasta. Kolmas:\nRooman keisaripalatsissa. Neljäs: Kolosseumissa. Viides: samassa\npaikassa kuin toinen.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nRoomalaisten piiritysjoukkojen esikuntateltta Jerusalemin lähistöllä.\nTeltan vaateseinämiä peittävät legionain kenttämerkit (insignia) ja\naseet, joista osa sikin sokin siellä täällä. Kovaksi polkeutunut\nmaaperä on permantona. Teltan vasemmalla (katsojasta käsin)\nperäseinällä riippuu suuri metallilevy joukkojen hälyytystä varten.\nOikealla perällä valtava puunkanto, jota käytetään matalana pöytänä ja\njonka koukerot juuret ovat näkyvissä. Vaateovet vasemmalla ja oikealla,\nmutta ei peräseinässä, jonka keskus on ripusteista vapaa ja voidaan\ntarvittaessa irroittaa telttapaaluista vasemmalta oikealle.\n_Vespasianus_ istuu kannon ääressä, tarkastellen siihen levitettyä\npiirityskarttaa. Kartan nappulat ilmaisevat joukkojen asemia piiritetyn\nkaupungin ympärillä. _Päivystävä sentturiolähetti_ seisoo perällä.\n\nTeltan ulkopuolelta kuuluu toimivien muurinmurtimien kaukaista,\ntasaista jyskettä.\n\nVESPASIANUS (Siirreltyään joitakuita nappuloita ja siten saatettuaan\npiirityskehän entistäkin täydellisemmäksi, tyytyväisenä.)\n\nKas noin! Noin! Kuoleman vyönä me jo kuristamme Jerusalemia! Otan sen\nkäsiini ehjänä ja elävänä... (Hän naurahtelee)... kullat, hopeat,\ntemppelien aarteet, tytöt, pojat -- vien kaikki Roomaan. Siis\nvarovasti. (Hän heristää sormeansa ikäänkuin ulkona sotiville.)...\nRikkomatta mitään!\n\n    (Perääntymistoitotus.)\n\nSeisahdus? Kenen käskystä?! (Jälleen hymyillen.) Titus poikani sen on\nkäskenyt, uneksija, armahtaja. Olkoon. Olihan tuo oikeastaan minunkin\ntahtoni.\n\n    (Melu taukoaa.)\n\n(Lähetille.) Mikä hetki on?\n\nLÄHETTI (SENTTURIO). (Katsahtaa ulos telttavaatetta syrjäyttämällä.)\nKohta puoliyö, herra. Kuu nousee. Jerusalemin tulet sammuvat.\n\nVESPASIANUS (Haukotellen.) \"Jerusalemin tulet sammuvat\"... Minäkin\nmenen levolle. (Hän venyttelee ähkien jäseniänsä.) Maata... maata...\n\n    (Kapinallista melua, ensin kaukaa, sitten yhä äänekkäämpää\n    ja lähenevää.)\n\nVESPASIANUS (Hihittää itseksensä.)\n\nCEREALIS (Syöksyy telttaan sentturioiden seuraamana oikealta,\nhengästyneenä ja kiihoittuneena.) Poikasi on antanut peräytymiskäskyn!\n\nVESPASIANUS. Vai on. Minä hyväksyn.\n\nCEREALIS (Toisten sentturioiden seistessä tyrmistyneinä hänen\ntakanaan.) Olivatko nuo kuulun sotapäällikkömme Vespasianuksen sanoja?\n\nVESPASIANUS. Olivat.\n\nCEREALIS. Rooman aseiden häpeäksi olemme jo kaksi vuotta turhaan tätä\nkaupunkia piirittäneet.\n\nI SENTTURIO. Jos nyt annamme juutalaisten hengähtää...\n\nII SENTTURIO. Oi jalo päällikkömme, älä salli muurinmurtimien pysähtyä!\nNouse, tee jo loppu ikuisesta vitkailusta!\n\nIII SENTTURIO. Kuule nuoriakin! Yöllä on vilpoinen peuroa! (Mennen\nhälyytyslevyn luo ja vetäen miekan huotrasta.) Lyönkö rynnäkköön?\nLyönkö?\n\nMUUT SENTTURIOT. Rynnäkköön! Rynnäkköön!\n\n    (He vaikenevat äkkiä, kun Vespasianuksen vastaus viipyy.)\n\nVESPASIANUS (Pudistaa hitaasti päätänsä.)\n\nCEREALIS. Enpä enää tunne sinua entiseksi, vanha sotaveikko.\nHuhuillaan, ettet sinä, vaan joku toinen tässä johtaa sodan menoa...\n\nVESPASIANUS. Puhu, puhu, sinun on sananvuoro.\n\nCEREALIS. Kauniin ruhtinattaren tähden sanotaan Tituksen Jerusalemia\narmahtavan. On muka Jerusalem tämän sulottaren kotikaupunki.\n\nVESPASIANUS. Ystävämme ruhtinatar Berenike ei ole ainoastaan kaunis,\nvaan on myös rikas -- oo! Hän on pohjattoman rikas!\n\nCEREALIS. Varoitan Berenikestä. Tosin luo hän kuninkaita kuin\nleikillänsä, mutta kuin leikillänsä hän myös niitä myrkyttää. Vähän\nAasian hoveista ei yksikään ole hänen jälkiänsä vaille jäänyt. Siveetön\navionrikkoja, sukurutsaaja, velho, jonka mustiin silmiin ken kerrankin\nvain katsahtaa, on avuton kuin hyttynen hämähäkin verkossa. Titus on\nhaaveilija. Olkoon. Mutta älä anna legioniemme sotkeutua tähän häpeään.\n\nVESPASIANUS. Tituksen haaveiluista olkoon jokaisella valta ajatella\nmitä tahtoo. Haaveilija on narri. Olkoon niin. Mutta jos haaveilijaa\nraha ja legioonat tukevat, on hän maailman valtias. Haaveilijoita he\novat kaikki olleet. (Hän nousee istuviltaan.) Mitä taas siihen tulee,\nettä annan rakkauteni Titukseen vaikuttaa sotasuunnitelmaani, niin on\nmoitteenne ainoastaan siinä tapauksessa oikeutettu, että todistatte\nvitkastelusuunnitelmani heikoksi. (Osoittaen kartalta legioonain\nsijoitusta.) Katsokaahan. Kuolemanvyönä kuristavat legioonaimme joukot\nJerusalemia; muonavarain kuljetus on sinne mahdoton, siellä jo rutto\nriehuu, nälkätaudit raivoo, ihmiset sokaistuvat, vaimot tuskissaan jo\ntappavat rintalapsiansa, omia sikiöitään syövät. Ei voi kestää kauan\nennenkuin kaupunki antautuu. Vitkastelulla on siis suuret etunsa.\nAjatelkaapa vain niitä aarteita, jotka menisivät käsistämme, jos\nhävittäisimme Jerusalemin. Ei, ei. -- Hyvää yötä. -- Mutta -- jos\nnuoret toverini pitävät liian nolona mennä maata ilman virvoitusta, kas\ntässä avain omaan viinikellariini. Maistelkaapa! Hauskaa yötä! (Menee\nhaukotellen vasemmalle.)\n\nII SENTTURIO (joka on ilmasta tavoittanut käsiinsä Vespasianuksen\nheittämän avaimen.) Totta totisesti, tuo ei ollut tyhmää puhetta!\nPojat!\n\nNUOREMMAT SENTTURIOT (Marssivat meluten oikealle, kantaen avainta kuin\nlippua edessään.)\n\nCEREALIS (Kääntyneenä vasemmalle.) Voi, vanha Vespasianus veikko,\nkansakuntia olet pannut eteesi polvistumaan, nyt tottelet kuin heikko\nmummo omaa poikaasi, haaveilijaa, unissakävijää!\n\nIII SENTTURIO. Asemamme näyttää vähitellen selviävän...\n\nIV SENTTURIO. Niin, Titus on legioonain tiellä.\n\nIII SENTTURIO. Siis on hän tavalla tai toisella...\n\nCEREALIS. Tieltä raivattava.\n\n    (Huomattuaan Tituksen he äkkiä kiiruhtavat oikealle.)\n\nTITUS (Vasemmalta Lysimakon seurassa.) No, vanha opettajani, sinä olet\nvalkoista Jerusalemia itkenyt. Nyt iloitse! Muurinmurtimeni ovat\nvaienneet ikipäiviksi. Sydämeni itkee päivän veritöitä. Tahdon pestä\nkäteni. Ah Lysimakos! Kun kerran tulen imperaattoriksi, tahdon koko\nmaailmalle näyttää, että armo voi sentään enemmän kuin väkivalta.\n\nLYSIMAKOS. Iloitsen, herra; iloitsen sinun puolestasi ja iloitsen myös\nmaailman puolesta, koska Neeron ja muiden veripetojen jälkeen jälleen\nlaupeus ja armo astuu valtaistuimelle.\n\nTITUS. Kasvoin lapsena Neeron hovissa. Isoäiti, Vespasia Polla, otti\nminut kerran mukaansa kilpa-ajoihin. Caesar viipyy... Odottelemme\nCaesarin aitiossa, ja minä, paremmin yleisöä nähdäkseni, isoäidin\nkädestä pidellen, tulen kaiteelle. Katson ja kuulen liikkeen kahinata,\nkun kaikki hymyhuulin toisillensa supattaen osoittavat meihin päin.\n\"Isoäiti\" -- sanon minä -- \"miksi he hiljaa, hiljaa paukuttavat\nkäsiänsä?\" -- \"Ettei kateellinen Neero kuulisi\", vastaa isoäiti --\n\"sillä sinulle he käsiänsä paukuttavat, tulevaksi Rooman\nimperaattoriksi tervehtien.\" Siitä saakka on mieleni sytyksissä ollut.\nSiitä saakka on Rooma minulle kuin kirkas metallinpinta, johon tahdon\nkuvastua.\n\nLYSIMAKOS. Sekin pinta kerran tummenee, herra.\n\nTITUS. Teille kuolevaisille -- niin, mutta Caesarille avaa kuolema\nvielä kirkkaamman elämän, sillä kuoltuansa astuu Caesar jumalien\njoukkoon. Mitä sanot sinä kreikkalainen tästä minun roomalaisesta\nuskostani?\n\nLYSIMAKOS. Vaikea on ajatella, herra, että jumalat kuolemattomuudella\npalkitsisivat esimerkiksi -- äidinmurhaajaa.\n\nTITUS (Naurahtaen.) Tarkoitat Neeroa? -- Ole huoletta Lysimakos, Titus\nei ole Neero. Maailman kuuluisin ennustaja on unelmani vahvistanut.\nKävin Kyprossa, Pathon temppelissä. Uhrasin kalliit uhrit jumalille. Ja\nkun seisoin alttarin ääressä ja savu suorana patsaana nousi tyyntä\ntaivasta kohden, katsoi ylipappi Sostratos sen mustia kierteitä ja\npuhui minulle ja ennusti tulevaisuuteni juoksun: \"Sinusta tulee suuri\nhallitsija\", sanoi hän; \"sinä olet täyttävä maailman hyvillä töillä; ei\nole niin rakastettua ollut kuin sinä olet oleva -- ja jotka sinun\njumalaiset kasvosi nähdä saavat, rupeavat vapaaehtoisesti sinun\norjiksesi, ja maat, joihin sinun jalkasi koskee, antautuvat itsestänsä\nsinun alamaisiksesi. Itä ja Länsi ovat sinua herranansa ylistävät ja\nRooma on sinun nimeäsi jumaloiva!\" -- Lysimakos, tämä sotani Judean\nkansaa vastaan antakoon kuvan siitä, mitä olen maailman hallitsijana\noleva.\n\nLYSIMAKOS (On vetänyt teltan liepeen vasemmalta oikealle, joten\nleiritelttain ääriviivat kuutamon valaisemina tulevat näkyviin ja\nhimmeten edempänä katoavat rinteen taa, jonka ylitse Jerusalem vain\nhimmein piirtein näkyy taivaanrantaa vasten.)\n\nTITUS. Oi, mikä ihana yö!\n\nLYSIMAKOS. Herra! Mikä ihmeellinen yhteensattuma!\n\nTITUS. Mikä niin?\n\nLYSIMAKOS. Juuri tällä paikalla, missä nyt nuoruutesi loistossa ja\nkukoistuksessa maailman herruudesta uneksit, tuolla noin -- ei,\nkatsohan enemmän vasemmalle, tuolla kivikkomäellä noin neljäkymmentä\nvuotta sitten surmattiin suuri juutalainen profeetta. Hänkin\ntahtoi tehdä maailman onnelliseksi, mutta sai palkaksensa\nristiinnaulitsemisen.\n\nTITUS. Ken oli hän?\n\nLYSIMAKOS (Kiinnittää teltanliepeen jälleen paaluun.) Köyhä\npuusepänpoika vain, mutta suuri profeetta.\n\nTITUS (Naurahtaen.) Hänellä ei ollut valtaa, mutta minulla on valta\noleva maailman yli. Niinkuin sanoin, tahdon armahtaa Jerusalemin.\n\nLYSIMAKOS. Oh, ettei mikään sinua enää saisi horjumaan!\n\nTITUS. Ja jo tänä yönä odotin juutalaisia lähettiläitä Jerusalemista,\njoille olisin armahduksen ehdot ilmoittanut. Mutta eipä heitä kuulu. On\njo myöhäinen.\n\n    (Ulkoa kuuluu valvojain meteliä.)\n\nVaietkaa, vaietkaa! Antakaa leirin levätä. Nouseva kuu tahtoo rauhaa\ntaivaankaaren kulkeakseen. Niin tahtoo sydämenikin. Tule, Lysimakos.\n\n    (Titus ja Lysimakos poistuvat vasemmalle.)\n\nNUOREMMAT SENTTURIOT (Oikealta maljoineen, viinitynnyri mukana, josta\nhe aika ajoin täyttävät maljansa, nousuhumalassa, vallattomuuksiin\nvalmiina.)\n\nII SENTTURIO (Ensimmäisenä sisään tultuaan, ulospäin kääntyneenä.)\nTuokaa tänne juutalaiset!\n\nIV SENTTURIO (Jäljessään tuleville.) Tänne juutalaiset! Järjestämme\nheille arvokkaan vastaanoton.\n\nV SENTTURIO (Muita pahemmin juopuneena.) Jonkun meistä täytyy esiintyä\nTituksena, Minä... minä...\n\nII SENTTURIO (Huutaa ulkonaoleville.) Sanokaa heille, että Titus jo\nmaltittomana odottaa heitä täällä. (Hän huitaisee nappulat kartan\npäältä.) Rauhaa me haluamme, helvettiin koko kartta! (Hän hulmuttelee\nkarttaa ilmassa.)\n\nVI SENTTURIO (Tempaa kartan käsiinsä.) Kirjoittakaamme rauhanehdot\ntähän nurjalle puolelle!\n\nMUUT SENTTURIOT. Bravo, bravo! Kirjuri, missä sinä olet! Kirjuri tänne!\n\nVII SENTTURIO. Hi-hi, pelkäänpä vain, että leikkimme on kovin\nvaarallinen.\n\nII SENTTURIO. Rauhoitu. Titus on nukkumassa. Kas tässä hiilipalanen.\nJoutuin!\n\nVII SENTTURIO (Istuutuu kannon ääreen kirjoittamaan kartan nurjalle\npuolelle. II sentturio ynnä V ja VI asettuvat VII:n ympärille,\nauttaakseen tätä neuvoillaan.)\n\nPÄIVYSTÄVÄ LÄHETTI (Sisälle oikealta.) Juutalaiset ja Berenike ovat\nsaapuneet.\n\nII SENTTURIO. Äh, vanha noita! Varropas! (Kirjurille.) Pannaanpas pari\nsanaa hänenkin laskuunsa.\n\nV SENTTURIO (Nousee.) Kuka saa näytellä Titusta, kysyn minä.\n\nVIII SENTTURIO. Joku kiharapää, tiemmä.\n\nV SENTTURIO. Siis minä itse, häh?\n\nMUUT SENTTURIOT. Sinä! Sinä! Hurraa!\n\nV SENTTURIO (Matkien Tituksen eleitä.) \"Ah, sydämeni vuotaa verta\"...\n\nMUUT SENTTURIOT (Nauraa hohottavat.) Juutalaiset tänne!\n\nII SENTTURIO. Seis pojat! Vastaanoton pitäisi tapahtua ratsain! Tuokaa\ntänne jokin ratsukoni!\n\nIV SENTTURIO. Joutavia! Kas tässä Tituksen tamma ihka elävänä! (Hän\nasettuu VIII sentturion taa ja eteenpäin kumartuen kiertää kätensä\nhänen vyötäistensä ympäri. Heidän yllensä heitetään valkoinen tooga.)\nHyppää selkään!\n\nVIII SENTTURIO (Polkien jalkaa kuin hevonen.) Ii-ha-ha-ha!\n\nV SENTTURIO (Nousee ratsun selkään.)\n\nVII SENTTURIO (Antaa kartan V sentturion käteen, kokoonkieritettynä.)\nÄläpäs huoju, mies! Älä pudota käsistäsi!\n\nII SENTTURIO. Päästäkää juutalaiset sisään! Kunniaa Titukselle!\n\nJUUTALAISET JA BERENIKE (Oikealta, vartijain esiinpakottamina. Berenike\non hunnutettuna.)\n\nSENTTURIOT (Seisovat teeskennellyssä rintama-asennossa \"Tituksen\"\nedessä, mutta eivät kauankaan malta olla naurahtelematta ja\nhypistelemättä juutalaisten pitkiä kauhtanoita tupsuinensa ja\nkirjailtuine liepeineen. Jotkut eivät voi olla nykäisemättä heitä\nparrasta tai korvakiharoista.)\n\nV SENTTURIO. Tervetuloa, meidän rakkaat, rakkaat -- vihollisemme.\nAntakaa minulle anteeksi päivän verityöt ja armahtakaa minua, minun\nsydämeni vuotaa verta -- sillä -- sillä minä olen juuri pessyt käteni\n-- ja kuukin paistaa... (itkee katkerasti). Tahdon olla jalomielinen,\ntahdon rauhaa ja erittäinkin a-armoa, niin a-a-armoa!\n\nBERENIKE (Astuu muiden juutalaisten etupäähän.)\n\nV SENTTURIO. Hetkinen malttia, kuninkaallinen, armas keijukaiseni.\nRauhanehtoihimme tulemme kohta. (Hän koettaa oikaista kierteeseen\nmennyttä karttaa.) Rakkaat rabbiinit ja pyhän Jerusalemin lähettiläät!\nSaatte pitää Jerusaleminne. Emme pyydä muuta, kuin että jätätte\nleiriimme tämän tyttöletukan. Viekää siis ylimmäisille papeillenne tämä\nrauhan- ja sovinnonkirja, johon olen varmemmaksi vakuudeksi\nomakätisesti piirtänyt nimeni, Titus Itkijä, kuten näette, ja varustan\nsen nyt vielä sinetilläni, näin! (Hän sylkee nimen kohdalle.)\n\nSENTTURIOT (Hurraavat ja nauraa hohottavat.)\n\nVIII SENTTURIO. Piru sinua kantakoon! (Hän pudottaa V sentturion\nselästään, jolloin tämä hukkaa käärönsä.)\n\nBERENIKE (Sieppaa käärön haltuunsa.)\n\nVII SENTTURIO (Tahtoo ottaa käärön Berenikeltä.) Äläpäs, äläpäs! (Kun\nei onnistu saamaan Berenikeltä, huutaa sentturioille.) Tämä tyttö\nsieppasi asiakirjan! Hän näyttää sen Titukselle!\n\nMUUT SENTTURIOT (Meluten ja Berenikeä peloitellen aikovat väkisin\nriistää häneltä kartan.)\n\nBERENIKE (Paljastaa kasvonsa.)\n\nSENTTURIOT (Perääntyvät ja jäävät hetkeksi seisomaan tyrmistyneinä,\nsanattomina tuijottaen Berenikeen, hänen ylpeän ryhtinsä ja kauneutensa\nlyöminä.)\n\nTITUS (Vasemmalta, Lysimakon seuraamana.) Ah, vihdoinkin!\n\nLYSIMAKOS (Tarttuu kauhistuneena Titukseen ikäänkuin suojellakseen\nhäntä ja estääkseen häntä näkemästä Berenikeä.)\n\nSENTTURIOT (Bereniken aikoessa mennä vasemmalle tekevät viimeisen\nyrityksen pelastaa käärön joutumasta Tituksen nähtäväksi.)\n\nBERENIKE (Menee nopeasti Tituksen puolelle vasemmalle.)\n\nTITUS. Berenike! Ah, he ovat tuoneet sinut rauhanhinnaksi...\n(Juutalaisten puoleen kääntyen.) Tiedän Jerusalemissa vihattavan tätä\nheroodilaista ruhtinatarta. Olette tahtoneet hänestä päästä tarjoomalla\nhänet meille rauhanehdoksi. Mutta tietäkää: ensimmäinen rauhanehtoni\non, että saatatte hänet takaisin Jerusalemiin ja tunnustatte hänet\nkuningattareksenne.\n\nJUUTALAISET (Osoittavat levottomuutta ja nurjamielisyyttä.)\n\nTITUS. Oi, uppiniskainen kansa! Miksi ette tahdo armahdustani\nvastaanottaa! Vaadimmeko teitä ikeen alle? Häpeäporttiko teitä odottaa?\n-- Tulkaa toki järkiinne! Väkevämmän voimaa ettekö tunnustaisi,\ntaistelisitteko sallimusta vastaan!\n\nI JUUTALAINEN. Paitsi sinun voimaasi on vielä voima Jehovan, Israelin\nHerran.\n\nTITUS. Jumalat kaikki taistelevat Rooman joukkoin rintamissa. Lapsetkin\nsen ymmärtävät; te yksin olette sokaistuina. Avatkaa silmänne ja\nnähkää: edessänne voi seistä se, joka kerran on maailman herra oleva.\n\nII JUUTALAINEN. Puheesi kuuluu herjaukselta. Israelin Jumala on\nvalitulle kansallensa valan vannonut: Israel ylitse kaikkein pakanain!\nKuin heikko ruohonkorsi olet sinä Titus Hänen käsissänsä murtuva.\nJerusalemista on maailman herra tuleva!\n\nTITUS (Sisällisesti levottomana.) Jerusalemista --?! On olemassa toisia\nennustajia -- on toisia temppelejä! (Tarmokkaan varmasti.) Siinäkö siis\nkaikki, mitä teillä oli minulle sanomista? Kaupunkinne olisi poroksi\npalanut vielä tänä yönä, ellen olisi teitä armahtanut. -- No? Miksi\nette itämaiseen tapaanne maahan lankea ja kiittäen minun jalkojani\nsuutele?\n\nJUUTALAISET (Vartijain asein uhkaamina lankeavat maahan Tituksen\neteen.)\n\nTITUS. Rauhanehtoni ilmoittakaa Jerusalemiin ja lähettäkää tänne\nkunniavahti kuningatartanne sinne saattamaan. Varoitan viivyttelemästä.\n\nJUUTALAISET (Poistuvat oikealle vahtien pakottamina.)\n\nSENTTURIOT (Pyrkivät uudestaan esille yhä tuon onnettoman käärön\nvuoksi, mutta kun Titus katsoo heihin ylimielisen käskevästi,\nperääntyvät he askel askeleelta ja poistuvat oikealle.)\n\nLYSIMAKOS. Herra rakas, minä varoitan... (Kun Titus ei kuitenkaan\nhuomaa hänen kosketustaan, poistuu hän pahaa aavistaen ja päätänsä\npudistaen oikealle.)\n\nTITUS (Intohimoisesti.) Berenike!\n\nBERENIKE (Vaikenee liikahtamatta, hymyilee arvoituksellisesti.)\n\nTITUS. Oi, Berenike, kauan ovat silmäni toivoneet sinua näkevänsä. Olet\njo unohtanut Kypron kukkiin upotetun temppelin, olet jo unohtanut sen\nleppoisan merituulen -- ja heräävän keväthehkun omissa rinnoissamme.\nVaikeneva sfinksi, katsot minuun niinkuin jotain suurta, suurta\nvalmistelisit, mutta jäät yhä, yhä arvoitukseksi.\n\nBERENIKE. Päättyneet ovat leikin päivät, Titus. Tullut on täysi tosi.\n\nTITUS. Täydellä todella, Berenike, olen Jerusalemin armahtanut. Kautta\ntaivaan ja maan vannon tekeväni sinut Jerusalemin kuningattareksi. En\nleiki, Berenike, vaan heti kun olen Roomaan saapunut, täytän jokaisen\nsanani.\n\nBERENIKE. Niin, niin, heti kun olet tullut Rooman imperaattoriksi. --\nKunpa siellä vain uskottaisiin sellaisten ihmeiden voivan tapahtua.\n\nTITUS. Sinä näytät epäilevän tulevaisuuttani. Ei niin roomalaiset.\n\nBERENIKE. Kuitenkaan eivät roomalaiset omassa leirissäsikään semmoisiin\nusko.\n\nTITUS. Ei omassa leirissäni? -- Se on, täällä --? (Naurahtaa salaten\nloukkaantumisensa.) Enpä paljonkaan perusta näihin nurkkalegiooneihin.\nVoimani riippuu Rooman pretoriaaneista.\n\nBERENIKE. Tunnen sinun perustuksesi, Titus. Galbaan ensin luotit. Hänet\nmurhattiin, ennenkuin hän ehti tehdä sinut ottopojakseen. Eikö ollut\nniin? Sittemmin olet paljon pretoriaanein suosiosta toivonut, ja\nviimeinen tukesi on ollut salainen liitto Caesar Othon kanssa...\n\nTITUS. Syvimpään sydämeenikin ovat urkkijasi löytäneet!\n\nBERENIKE (Jatkaen.) ... mutta nyt...\n\nTITUS. \"Mutta nyt\"... Mitähän vielä salannetkaan minulta!\n\nBERENIKE. Tiedäthän itse, että Senaatin lähettiläät ovat tänään\njuutalaisten vangeiksi joutuneet. Tiedä siis lisäksi: he ovat tuoneet\nsanan Roomasta, että Otho on siellä saanut surmansa.\n\nTITUS.  Otho -- surmansa!?\n\nBERENIKE. Pretoriaanit ovat sinusta luopuneet ja imperaattoriksi\nVitelliuksen huutaneet.\n\nTITUS. Vitelliuksen -- verivihollisemme! Jumalat! Jumalat! Riistätte\nviimeisen pohjan minulta! Maa horjuu jalkojeni alla! (Sortuen.) Ah,\nedessäni on nyt kaiken loppu...\n\nBERENIKE (Hitaasti, täysin tietoisesti.) Kuitenkin... paitsi\npretoriaaneja on vielä toinen voima, joka imperaattoreja luo.\n\nTITUS. Toinen voima...? Paitsi pretoriaaneja? -- Mikä voima?\n\nBERENIKE. Juuripa nuo halveksimasi \"nurkkalegioonat\", nuo tuolla.\n\nTITUS (Tuijottaa häneen ymmällä.)\n\nBERENIKE. Niin juuri, nämä maakunnan legioonat. Jos Galba,\nespanjalaisiin legiooneihinsa nojautuen, saattoi nousta kapinaan ja\nkukistaa itse Neeron, miksi ei joku toinen voisi nousta Aasiasta ja\nkukistaa legiooneillansa vaivaista Vitelliusta?\n\nTITUS (Suurta kiihtymystä salaten.) Ah, mikä lapsekas tuuma! Noilla\nlegiooneilla...!\n\nBERENIKE. Eikö sovi laskuihisi? -- No niin, ehkä oletkin oikeassa,\nsillä niinkuin itse halveksit näitä legiooneja, niin nämäkin legioonat\nhalveksivat sinua.\n\nTITUS. Halveksivat minua?! (Otsaansa rypistäen.) Berenike!\n\nBERENIKE. Enkö saisi sinulle totuutta ilmaista?\n\nTITUS. Valheita olisi parempi olla ilmaisematta.\n\nBERENIKE. Onneksi minulla on tässä asiakirja, joka on puhuva todistus\nsanojeni totuudesta. Katsohan itse, missä arvossa ne sinua täällä\npitävät.\n\nTITUS (Avaa käärön.) Tämähän on sotasuunnitelmamme, oma tekemäni.\n\nBERENIKE. Sinunkin suunnitelmillasi voi olla nurjat puolensa.\n(Keveästi.) Käännähän.\n\nTITUS (Lukematta loppuun.) Jumalat! (Hän tempaa äkkiä tikarinsa esille\niskeäkseen Berenikeen, joka kuitenkin väistää, kyyristyen polvilleen ja\nkiertäen kätensä Tituksen jalkojen ympäri.)\n\nBERENIKE (Katsoo ylös, Tituksen pistäessä tikarinsa jälleen huotraan.)\nTartuit tikariisi... minua tähtäsit... ajattelit: Berenike on nähnyt\nlävitseni, Bereniken täytyy kuolla...\n\nTITUS (Pitkän vaikenemisen jälkeen, synkkänä.) Niin, minussa on täällä\nmykkä peto, jota en pysty hillitsemään. Jumalat suojelkoot sitä, ken\njoskus joutuu tielleni.\n\nBERENIKE (Syleillen Tituksen polvia, sitten vetäen tikarin uudelleen\nhuotrasta ja katsellen sitä kaikilta puolin.) Tämä tikari miellyttää\nminua. Se näytti sinulla olevan voimaa, jota ei kukaan Jerusalemissa\naavista sinulla olevan, josta ei tiedä kukaan Roomassa, ei myös täällä\nleirissä, vaan minä yksin koko maailmassa. Pane piiloon, kohta\ntarvitaan... (Hän asettaa tikarin takaisin huotraan ja kohoaa, yhä\nylempää Tituksesta pidellen.) Ei suosio, ei lempeys ole sinua\nimperaattoriksi tekevä, vaan sinun oma voimasi, sinun äskeinen\ntikarimielesi, jolloin olet julma, tunteeton vihollisiasi kohtaan --\njolloin voit nähdä verta hymyhuulin -- jolloin ihmistuska ei sinua\nliikuta eikä silmäsi kyyneliä tunne. Kukistamaan, hajoittamaan olet\nsinä syntynyt, hävityksen raunioissa on sinun oikea maaperäsi. Titus!\n-- Legioonasi odottavat sinua!\n\nTITUS. Olet oikein arvannut luontoni, lempeyteni on valhetta. Ja jos\nmaailman raunioiksi laskeminen minun unelmani toteuttaisi, en viipyisi,\nse on syvintä totta, en viipyisi, Berenike. (Naurahtaa katkerasti.)\nMutta juuri äsken joku sai minut vakuutetuksi, etten legiooneiltani voi\nmitään kannatusta odottaa. Miten siis luulet minun voivan panna\nmaailman raunioiksi?\n\nBERENIKE. Ennen sinua isäsi Vespasianus huudettakoon imperaattoriksi.\n\nTITUS (Bereniken ajatuksen ollessa hänelle täydellinen yllätys.)\nIsäni?... Berenike, hän voi olla luotettava verojen tilittäjä, ehkäpä\nhyvä sotaherrakin, mutta Caesariksi Roomaan...\n\n    (Vaikenee kauan, jolloin ajatus muuttuu hänelle yhä\n    mahdollisemmaksi.)\n\nBERENIKE. Hän ei ole saanut hovikasvatusta, se on totta, mutta hänellä\non kaksi verratonta etua: legioonat tottelevat häntä sokeasti, ja...\nhän on vanha, sinä seuraat häntä.\n\nTITUS. Oikein sanoit, että hän on legioonain suosikki. He jumaloivat\nhäntä. Berenike, ken on sinulle tuon ajatuksen kirkastanut? Yön\näänettömyydessä se nousee pauhaten kuin maat ja taivaat asemissaan\njärkkyisivät. Tulena se on legiooneissamme syttyvä. -- Olenko unelmissa\nelänyt? Kaukana, jossakin kaukana... On kuin olisin vasta herännyt...\nTässä, tässä on ilmielävänä kaikki, se suuri, kauan odotettu tosi... Ah\nBerenike, kuinka äärettömän hiljaista on tällä hetkellä kaikki!\nTahtoisin puhua vanhan opettajani Lysimakon kanssa.\n\nBERENIKE (Levottomana.) Hän on varmaan jo levolla.\n\nTITUS. Niin, niin, nuku leiri, nuku... Aamun koittaessa herätän sinut\nuuteen ajatukseen ja mielet liekkeihin sytytän.\n\nBERENIKE. Aamun koittaessa, niin. Mutta ennen aamun koittoa, vielä tänä\nyönä --?\n\nTITUS. Vielä tänä yönä?\n\nBERENIKE. Vielä tänä yönä näyttäös maailmalle, että se on turhaan sinua\nnauranut.\n\nTITUS. Miten voin sen vielä tänä yönä näyttää?\n\nBERENIKE. Olethan parhaillaan sotaretkellä.\n\nTITUS. Sinun heimoasi vastaan, Berenike!\n\nBERENIKE. Voimakas ei tunne sääliä. Voimakas uhraa kaikki yhteen\ntarkoitukseen. Hävitä Jerusalem! Niinkuin olet tähän asti pitänyt tätä\nsotaa lempeytesi kuvana, niin olkoon se tästä hetkestä hirmumielesi\nkuvana.\n\nTITUS (Ottaa haltioituneena päähänsä kypärän.)\n\nBERENIKE. Hävitä Jerusalem! Maan tasalle, maan tasalle, ettei jää kiveä\nkiven päälle!\n\nTITUS (Ottaa kilven.)\n\nBERENIKE. Ja kun seisot sen savuavien raunioiden keskellä, tiedä\nsilloin, että sinussa täyttyy minun kansani suuri ennustus:\nJerusalemista on maailman herra tuleva!\n\nTITUS (Tarttuu miekkaan.) Ah, se ennustus on täyttyvä! Niinpä se nyt\ntapahtukoon! (Lyöpi miekan lappeella kumahtavan iskun metallilevyyn.)\n\n    (Hälyytystoitotukset, ensin lähellä, sitten edeten ikäänkuin\n    Jerusalemin ympäri. Leirimelu alkaa.)\n\nVESPASIANUS (Vasemmalta.) Kuka rynnäkköön hälyyttää?\n\nTITUS. Valveille, isä! Roomasta on sana tullut: Vitellius on\nimperaattoriksi huudettu.\n\nVESPASIAMJS. Vitellius? No, se asia ei olisi mitään hätätoitotusta\nkannattanut. Huomenna vannotan legiooneillamme uskollisuuden valan\nuudelle imperaattorille.\n\nTITUS. Vitellius on kukistettava!\n\nVESPASIANUS. Hiljaa, poikani, vaatteesta ovat tämän teltan seinät!\n\nTITUS. Kaikki suunnitelmani ovat särkyneet. Yksi on vielä pelastus.\nEi valaa Vitelliukselle. Aasialaisten legioonain täytyy huutaa\nvasta-imperaattoriksi sinut, isä!\n\nVESPASIANUS. Minut -- imperaattoriksi!\n\nTITUS. Jokainen hetki on kallis.\n\nVESPASIANUS. Poikani, kaikki olen valmis sinun hyväksesi tekemään,\nmutta rupeamaan päähenkilöksi moiseen komediaan, se on toki liiaksi\nvaadittu -- ja koko tuuma muutenkin mahdoton.\n\nTITUS. Legioonamme marssivat Roomaan, sinä lyöt Vitelliuksen joukot,\nsinä perustat Flaviusten dynastian.\n\nVESPASIAMJS. Povesi kuohuu, Titus; kasvosi hehkuvat, silmäsi palavat.\nSammuta tuli, ennenkuin se ilmiliekkiin leimahtaa. Kas niin, olkaamme\nniinkuin nuo sanat eivät olisi ikinä tässä teltassa kajahtaneet. Sillä\nkaikki tuo on mahdotonta. Malta mielesi ja kuule minua, syyt luettelen\njärjestänsä. Ensiksikin: Nykyisen sotaretken merkitys on suurempi kuin\nluuletkaan. Juutalaisten menestys voisi saada kaikki Aasian maakunnat\nRooman vallasta luopumaan. Mutta jos minä marssitan joukkoni länteen,\nniin kuka lopettaa tämän valtakuntaa järkyttävän kapinan idässä? Kuka?\n\nTITUS. Sen olen minä tekevä! (Lyö kahdesti metallilevyyn.)\n\n    (Melu leirissä kiihtyy. Sotamerkit noudetaan juosten.)\n\nVESPASIANUS. Mikä hänen on? En ole koskaan häntä sellaisena ennen\nnähnyt. Luulen todellakin, että uni lähtee silmistäni.\n\nCEREALIS JA SENTTURIOT (Juoksevat hämmästyneinä telttaan.)\n\nVESPASIANUS (Kääntyy pelästyneenä heistä.)\n\nBERENIKE (Koettaa parhaansa mukaan rauhoittaa häntä.)\n\nCEREALIS. Legioonain etujoukot ovat valmiina rynnäkköön. Odotamme\nkäskyjäsi, Vespasianus.\n\nTITUS. Minulle ylipäällikkyys on uskottu. (Tyytymättömyyden nurinaa\nsentturioiden joukossa. Titus nostaa käärön maasta ja lähestyy\nsentturioita, jotka pahinta odottaen vetäytyvät kokoon.) Taitaisipa\n\"lempeyteni\" nyt olla teidänkin mieleenne, te huonot, malttamattomat\nsoturit. Mutta narrimainen käytöksenne on auttanut minua, uskottaen\njuutalaisillekin lempeyttäni. Nyt voimme yllättää heidät, milloin he\nvähimmin aavistavat. Tahdon unohtaa tämän, jos näen teidät tänä yönä\nurhoollisiksi. Nyt on hetki lyönyt. Muuttakaa Jerusalem soraläjäksi.\n\nVESPASIANUS (Koettaa hätääntyneenä hillitä Titusta.) Ei, ei, ei --\ntaivaiden nimessä...\n\nCEREALIS. Käskysi täyttyköön, Titus!\n\nSENTTURIOT. Hurraa, Titus! Rynnäkköön!\n\n    (Haltioissaan karjuen he hyökkäävät teltasta.)\n\nTITUS (Heidän jälkeensä huutaen.) Sytyttäkää! Poroksi polttakaa!\n\nCEREALIS. Terve, Titus! Olen aina todella vainunut salaista voimaa\nsinun unelmoimisesi takana...\n\nTITUS (Raivokkaana.) Mene tehtäviisi! Murtaudu sisään ja sytytä!\n\nCEREALIS (Tekee kunniaa, juoksee ulos oikealle.)\n\nTITUS (Seuraa häntä oikealle.)\n\nVESPASIANUS (Murtuneena.) Hän tekee minut kapinoitsijaksi. Olemme\nhukassa.\n\nBERENIKE. Hukassa niin, jos peräydymme. Siis eteenpäin!\n\nVESPASIANUS. Terve järki on ihmiselle kai käytettäväksi annettu. Jos\ntuo poika nyt polttaa poroksi Jerusalemin rikkaudet, niin millä\nvaroilla me viemme legioonamme Roomaa vastaan? Hä?\n\nBERENIKE. Aarteeni kaikki lasken sinun jalkaisi juureen, Vespasianus.\n\nVESPASIANUS. Aarteesi kaikki -- sanoitko aarteesi?\n\nBERENIKE. Soaemus ja Antiochos ovat liittolaisemme. Vologesus\nkuninkaasta vastaan myös. Tiberius Aleksander Egyptistä ja itse\nMucianus Syriasta nousevat ensi merkin saatuansa.\n\nVESPASIANUS. Sinä puhuit aarteistasi? Etkö juuri äsken sanonut:\naarteeni kaikki annan sinulle? Aarteesi tunnen. Niillä veisin vaikka\nkolminkertaiset joukot Roomaan. Ruhtinattareni, meidän täytyy tehdä\nlähempiä laskelmia. Tulehan, niin saamme puhua häiritsemättä...\nymmärräthän: tämä on hirmuinen salaisuus! (Kuiskaten.) Niillä voisi\nostaa kaiken viljan Egyptistä! Niillä lahjoisi kaikki puolueet\nRoomassa! Tulehan, tule. (Menee vasemmalle.)\n\nTITUS (Oikealta.) Berenike!\n\nBERENIKE. Heti. (Tehden vaikenemisenmerkkiä menee vasemmalle.)\n\nLYSIMAKOS (Kauhistuneena vasemmalta, pysähtyy, katsoo kysyvästi\nTitukseen.)\n\nTITUS. Niin, minä olen sen tehnyt.\n\nLYSIMAKOS. Entä... entä... hyvätteot --?\n\nTITUS. Tänä hetkenä tarvitsen koko voimani, älä häiritse! (Kun\nLysimakos sittenkin viipyy.) Ah, etkö käsitä, että tarvitaan valtaa\nhyviinkin töihin!\n\nLYSIMAKOS (Valmistuu syvämietteiseen vastaukseen.)\n\nBERENIKE (Vasemmalta, säteilevänä, voitonriemussa.) Hän on mukanamme!\n\nTITUS (Työntää Lysimakon syrjään.) Oi, Berenike, tänä hetkenä niinkuin\nkaksi voimakasta virtaa juoksi kohtalomme yhteen.\n\nBERENIKE (Tituksen sylissä.) Nyt olet sfinksin arvoituksen arvannut.\n\nTITUS. Vannon tekeväni sinut Rooman Augustaksi! Ah, muurinmurtimeni\nsoikaa! Sotaorhini hirnukaa! Vihellä myrsky! Ah, Berenike, jo loiskuu\npalonliekit Jerusalemista! (Hän halkaisee miekallansa teltan\nperäseinän, joka repeää kahtia ylhäältä alas. Palava Jerusalem näkyy.)\nKatso! (Hän juoksee ulos aukon kautta.)\n\nLYSIMAKOS (Aikoo seurata Titusta, multa nähdessään palavan Jerusalemin\nkaatuu polvilleen ja nyyhkyttää, valitellen kaupungin kohtaloa.)\n\nBERENIKE (Ojennetuin käsin suojellen silmiänsä liekkien häikäisyltä.)\nHyvästi Jerusalem, hyvästi valkea kotikaupunkini! En sinua vähästä\nmyynyt: maailmanvaltaan sinut vaihetin!\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nAvonainen, katoton atriumi Flaviusten keisarillisessa huvilassa\npäivänmatkan päässä Roomasta. Atriumin neliöstä on näkyvissä vain kaksi\nsivua, joiden yhtymäkohta on taka-alan keskuksessa. Tästä keskuksesta\natriumineliön molemmat seinälinjat kulkevat laakakattojen peittäminä\npilaristoina etualan oikeaan ja vasempaan kulmaan. Vasemmanpuoleinen\npilaristo johtaa ulos ja on päivänpaisteen valaisema. Sen\npäätynä perällä on kiviseinä ja täplätaljoilla peitetty oviaukko.\nOikeanpuoleinen pilaristo on hämärässä, paria astuinta ylempänä, ja\ntämän pilariston takana ja päätynä ovat marmoriseinät, joiden\nkulmauksessa on avonainen käytävä pimeihin suojiin. Pilaristokatosten\nräystäistä riippuu köynnöskasveja. Kattoaukosta näkyy rakennuksen\nkupujen ylitse tummansinistä taivasta, ja atriumissa kasvava kypressi\nnousee vapauteen kattoja korkeammalle. Taka-alan pyöristetyssä\nyhtymäkeskuksessa on veistokuva kylpevästä faunista. Sen edessä,\nlämpimän lähteen sisälle rakennettu marmorinen kylpyallas, jonka\npohjaan johtavat oikealta matalat astuimet. Veistoksen alustassa\nolevasta vaskisesta leijonanpäästä putoaa altaaseen suihku, virittäen\nvedenpinnan. Oikealla perempänä uhrausjalusta, jossa palaa alituinen\ntuli, lähempänä etualaa pöytä lääkepulloineen ja lasiastioineen.\nVasemmalla etualalla lepotuoli valkoisesta marmorista.\n\n_Titus_ istuu synkkänä lepotuolilla. _Domitianus, Domitia, Aulus\nCaecina, prefekti_ miehineen, _sentturiot ja hovilaiset_ seisovat selin\nkatsomoon, sisähuoneeseen päin kääntyneinä, asennoissa liikkumattoman\njännittynyt odotus.\n\nLYSIMAKOS (Tulee sisähuoneesta lääkepöytää kohden, huolestunut ilme\nkasvoilla.)\n\nLÄSNÄOLIJAT (Liikahtavat askelta lähemmäksi sisähuonetta.) Kuinka on\nCaesarin laita?\n\nLYSIMAKOS (Sitten kun täysi hiljaisuus vallitsee.) Poissa on Caesarin\nelämänhalu. Tuskistansa päästäkseen vanhus yhä pyytää avauttamaan\nvaltimonsa...\n\nLÄSNÄOLIJAT (Kiihkeinä.) Estettävä! Tee voitavasi! Valtakunnan parhaat\nlääkärit kutsuttakoon!\n\nLYSIMAKOS (Viittaa kädellään, pyytäen hiljaisuutta, menee lääkkeineen\ntakaisin sairashuoneeseen.)\n\nCASSIUS VANHEMPI (Aulus Caecinalle, naurahtaen.) Katso, Aulus, kuinka\nkatkerasti Titus suree vanhan isänsä sairautta!\n\nAULUS CAECINA (Kuiskutellen.) Suuri näyttelijä! Siitä saakka kuin\nVespasianus huudettiin imperaattoriksi, on Titus vuosikausia\nsydämessään odottanut isänsä kuolemaa -- Rooman vallan periäkseen. Voi\nteitä tasavaltalaisia, joko on hän saanut teidänkin tarmonne\nkukistetuksi? Jos Vespasianus tänään valtasuonensa avauttaa, on kaikki\nmyöhäistä ja Titus nousee Rooman yksinvaltiaaksi.\n\nCASSIUS NUOREMPI. Oikeassa olet Aulus; lähenemme suurta ratkaisua.\n\nAULUS CAECINA. Te vanhain patriisein jalot jälkeläiset, unohtaisitteko,\nmitä verivirtoja Flaviusten dynastia on Roomalle maksanut! Mikä tyranni\non Tituksessa nouseva! Jo ennen nousemistaan hän isänsä nimessä\nsurmauttaa ja maanpakoon ajaa kaikki, mikä Roomassa on vapaata ja\narvokasta.\n\nCASSIUS VANHEMPI. Neeroa julmempi hänestä on tuleva.\n\nCASSIUS NUOREMPI. Titus on surmattava, ennenkuin Vespasianus on\nkuollut.\n\nCASSIUS VANHEMPI. Olemme valmiit, Aulus!\n\nAULUS CAECINA (Antaa pergamentin vanhemmalle Cassiukselle.) Tässä\nsuunnitelmamme. Tätä hetkeä varten valmistettu.\n\nLYSIMAKOS (Näyttäytyy jälleen perähuoneen portailla.)\n\nCASSIUKSEN VELJEKSET (Poistuvat salaperäisesti.)\n\nLÄSNÄOLIJAT (Jälleen häneen päin kääntyneinä, samassa jännityksessä.)\nKuinka on Caesarin laita?\n\nDOMITIA (Domitianukselle.) Katso, kuinka he pelkäävät Titusta!\n\nLYSIMAKOS. Verenkulku säännöllisempi, kuume vähentynyt.\n\nKAIKKI. Siis toivoa? Siis Caesar paranee? Vastaa Lysimakos?\n\nDOMITIA (Domitianukselle.) Katso, kuinka he iloitsevat, ettei Titus\nvielä päässyt seuraajaksi!\n\nLYSIMAKOS. En voi varmaan sanoa. Caesar nukkuu. Vanhalla iällä samat\nmerkit voivat joskus olla heikontumisenkin oireita. Silloin ei loppu\nole kaukana, ehkä jo ensi yönä. (Syntyy kuumeentapainen levottomuus.)\nElämänhalun kun vain saisimme palaamaan!\n\nTITUS (Menee Lysimakon kanssa sisähuoneeseen.)\n\nDOMITIA (Domitianukselle.) Näitkö? Etkö sinä, Domitianus, ole kuolevan\nCaesarin poika yhtä hyvin kuin Titus? Eikö isäsi aikonut tehdä\ntestamenttia sinun eduksesi? Titus valvoo -- valvo sinäkin!\n\nDOMITIANUS. Menen. Sinun käsiisi jätän asiamme täällä. Katso\nympärillesi Domitia. Ymmärrä kaikki, tutki joka liike, joka askel, näe\nkaikki ajatukset.\n\n    (Menee perähuoneeseen.)\n\nDOMITIA (Aulus Caecinalle.) Olivatko nuo äskeiset sinun orjiasi?\n\nAULUS CAECINA (Nyökäyttää päätään.) Vakoojiani.\n\nDOMITIA. Aulus, hiuskarvasta riippuu kohtalomme tällä hetkellä. Jos\nVespasianus valtasuonensa avauttaa, joutuu testamentti Tituksen käsiin;\nsilloin olemme hukassa. Hän sen väärentää. Minä tunnen hänet, hän on\ntaitava semmoisissa.\n\nAULUS CAECINA. Hiljemmin! Nuo kaksi minun orjikseni merkittyä olivat\nCassiuksen veljekset, tasavaltalaisen salaliiton jäseniä. Tituksen\nsurmaaminen on siellä päätetty asia. He väijyvät häntä Rooman tiellä.\n-- Mutta, minä luulen, se on turha hanke: Tituksella on liktorinsa!\nEllei hänellä niitä olisi... tai jos joku voisi aikaansaada, ettei\nhänellä niitä olisi -- -- --\n\nDOMITIA. Ymmärrän -- ymmärrän!\n\nAULUS CAECINA. Tee kohta asiata Roomaan, pyydä Tituksen henkivartijat\nmukaasi.\n\nDOMITIA. Oo, Aulus -- jos onnistumme, ei palkkasi ole vähäinen oleva!\n\nLYSIMAKOS (Tulee sisähuoneesta.) Tuon riemusanoman! Caesar on herännyt.\nPyysi syödä! -- Kuulitteko? Pyysi syödä!\n\nLÄSNÄOLIJAT (Ottavat sanoman riemulla vastaan, ympäröiden Lysimakon.)\nSinä voit vakuuttaa? Lupaat varmasti?\n\nLYSIMAKOS (Vastaten kysyjille joka haaralle.) Vakuutan, vakuutan\nvarmuudella. Nyt vastaan siitä, ettei hän enää valtasuoniansa avauta.\nPahin on voitettu. Ei avauta, ei avauta! Jos hyvin käy, voi Caesar elää\nvielä monta, monta rauhaisaa vuotta.\n\nTITUS (Teeskennellen iloa.) Vaara näyttää todella olevan tällä kertaa\nvoitettu. Kiitos Lysimakon. Ilosanoman toi hän meille kaikille. --\nKeisarillinen seurueemme on vapaa lähtemään Roomaan takaisin.\n\nAULUS CAECINA. Salli kysyä, jalo Caesar, milloin itse aiot Roomaan\nsaapua?\n\nTITUS (Epäluuloisesti.) Miksi se sinulle on tarpeen tietää?\n\nAULUS CAECINA. Liian kauan on Rooma ollut ilman johtavaa päätä. Miksi\nviipyisit, Caesar, enää tämän sairasvuoteen ääressä? Onhan vaara\nohitse? Kun isäsi jääpi tänne näkymättömiin, on niinkuin sinä yksin\nolisit Rooman herra. Yksinvaltijaakseen himoitsee Rooma sinua\ntervehtää!\n\nTITUS (Yhä epäluuloisesti.) Vilpittömyyttäsi, Aulus, ei ole minun syytä\nepäillä -- kuitenkin, minua sitoo tänne pojan hellät suhteet isään.\nTahtoni on, että poistutte kaikki -- ettei vanhuksen rauhaa täällä\nRooman ulkopuolella mikään häiritse. Toivon, että sinäkin Aulus lähdet\n-- niin, tahdoin sanoa: että sinä yhä edelleen johdat senaatin\nistuntoja.\n\nAULUS CAECINA. Toivosi täytän, Caesar. (Poistuu syrjään.)\n\nDOMITIANUS. (Tilukselle.) En lähde täältä. Sinä -- sinä -- isä aikoo\ntehdä testamentin jakaakseen vallan meille molemmille -- minä tiedän\nsen -- näin täyteen kirjoitetun pergamentin hänen vieressänsä. Jos sinä\nsaat yksin tänne jäädä, niin -- --\n\nTITUS. No, no, Domitianus. -- Katsos, kun nyt olemme saaneet\nLysimakolta niin varman vakuutuksen isän paranemisesta, voit sinäkin\nheittää huolesi -- voit rakkaan Domitiasi kanssa panna toimeen vaikka\nsuuret kestit palatsiumissa. Saatte kutsua sinne ketä vain tahdotte,\nsaatte soittajat, saatte tanssijat, ja saatte siellä mielin määrin\nleikitellä yksinvaltiaita. -- Pikku Domitiasi kanssa, mitä?\n\nDOMITIA (Kädet Tituksen rinnalla.) Oli muinoin aika, Titus, jolloin\nkatsoit hellästi pikku Domitian silmiin. Nyt olet valmis lähettämään\nhänet suojatonna Roomaan. Tie on turvaton. Pikku Domitiasi pelkää.\n\nTITUS (Ottaa molemmin käsin Domitian päästä, katselee häntä silmiin\nepävarmana ja epäluuloisena.) Omat henkivartijani seuratkoot lähteviä.\n(Kärsimättömänä.) Menkää. Kaikki menkää!\n\n    (Kaikki paitsi prefekti menevät.)\n\nTITUS (Prefektille.) Miia vielä?\n\nPREFEKTI (Antaa Titukselle proskriptionilistan.) Tämä vielä.\n\nTITUS (Luettuaan antaa pergamentin pois.) Kaikki siinä luetellut on\nheitettävä vankilaan.\n\nPREFEKTI. Vankilamme ovat täynnä, Caesar.\n\nTITUS. Siis teloitamme jok'ikisen. (Hetken kuluttua, istuen\nhuolettomassa asennossa lepotuolilla, suu hymyssä.) Mitä sanoo Rooman\nkansa minusta?\n\nPREFEKTI. Pelkäävät sinua. Odottavat sinusta toista Neeroa.\n\nTITUS. Se on hyvä niin. -- Sanopas sinä urkkijain urkkija, mitä\nodottavat patriisit minusta -- ne vanhat sukuylimykset kodeissaan,\nmissä ei hovin kulta kimaltele, vaan asuu vanhan Rooman henki\nhiljaisessa puolipimennossa. Oletko päässyt tunkeutumaan, ha-ha. Sinä\nvaikenet?\n\nPREFEKTI. En tiedä, uskallanko --?\n\nTITUS. Mitä aiotkaan kertoa?\n\nPREFEKTI. Eilen eräässä patriisiseurassa kuulin todella sinua\narvosteltavan, Caesar.\n\nTITUS (Ainoastaan silmänräpäykseksi kadotettuaan hymynsä.) Luulet minua\nkai hyvinkin uteliaaksi.\n\nPREFEKTI. Heillä on ihmeellinen käsitys sinusta. Sanovat:\nTitus ainoastaan teeskentelee julmuutta -- pelkoa ja nöyryyttä\nherättääksensä, niinkuin teki suuri Augustus ennen\nvaltaistuimellenousuansa, mutta...\n\nTITUS (Samoin.) -- \"Mutta\"?\n\nPREFEKTI. Mutta suuren Augustuksen luonnetta ei Titus sentään osaa\nmatkia --\n\nTITUS (Samoin.)\n\nPREFEKTI. -- sanovat. Ei hallitse tunteitansa -- ei ole oikea\nroomalainen -- on nousukas --\n\nTITUS (Kavahtaa seisaallensa.)\n\nPREFEKTI. -- sanovat!\n\nTITUS (Ottaa uudelleen käsiinsä pergamentin, katselee sitä hymyillen.)\nOvatko he ehkä nähneet minun itkevän? (Hymy katoo.) Joko sanoin\nsinulle? Nuo ovat teloitettavat, jok'ikinen, kaikkine sukuinensa, ettei\njää yksikään ruikuttamaan tämän auringon alle. Saat mennä.\n\nVAKOOJA (On tuonut prefektille pergamentin.)\n\nTITUS (Prefektille, joka viipyy.) No?\n\nPREFEKTI. Tahtoisin varoittaa sinua, Caesar, eräästä vihollisestasi.\n\nTITUS. Sano.\n\nPREFEKTI. Pidä silmällä Aulus Caecinaa.\n\nTITUS. Mitä puhut? Hän on parhain ystäväni!\n\nPREFEKTI. Voi olla. Kuitenkin on hän valmistanut pretoriaaninsa sen\nvaralle, että isäsi kuolee. Katso tässä on jäljennös hänen\nsalaliittohankkeistansa. Urkkijani tapasivat sen Cassion veljeksiltä,\njotka juuri ikään Auluksen orjiksi puettuina vangitutin Rooman tiellä\n-- sinun henkeäsi väijymästä. (Antaa Titukselle toisen pergamentin.)\nValitettavasti he pääsivät karkuun.\n\nTITUS (Lukee yhä enemmän kiihtyen. Viskaa pergamentin raivokkaasti\nprefektiä vastaan.) Sen sinä olet itse sepittänyt! Sinä -- sinä olet\nitse hänen kilpailijansa. Te olette molemmat pyrkineet pretoriaanein\npäälliköksi ja kadehtineet sitä virkaa minulta. Te myrkytätte koko\nminun elämäni, te pilaatte juonillanne koko minun onneni, ennenkuin sen\nolen saavuttanutkaan!\n\nPREFEKTI. Saman asian, Caesar, luulen voivani toisellakin tavoin\ntodistaa. Saattaisin sinut salaa palatsiumiin Domitianuksen ja Domitian\nilojuhlaan. Siellä saisit omin korvin kuulla ja silmin nähdä kaikki.\n\nTITUS. Toiste, toiste, nyt pois, pois kaikki!\n\nPREFEKTI (Menee.)\n\nTITUS (Tuskailtuansa menee hitaasti vasemmalle oviaukolle, nostaa\nkätensä siirtääkseen uutimet syrjään.)\n\nLYSIMAKOS (Tulee sisähuoneesta, menee lääkepöytänsä luo.)\n\nTITUS (Jättäen aikeensa.) Lysimakos, eikö sinun lääketaitosi voisi\nmäärätä aikaa, kuinka kauan vanha isäni vielä kestää näitä kovia taudin\nkohtauksia? -- Lähimaille --\n\nLYSIMAKOS. Herra, se ei ole tärkeintä. Tärkeintä on olla erehtymättä\nhoidon tavassa.\n\nTITUS. Valtakunnan asioille on kuitenkin perin tärkeätä, että punnitset\nkysymystäni.\n\nLYSIMAKOS. Luvallasi sanoen, herra, minun asiani on vain katsoa, että\nhoidettavani saa tarpeellista elämänhalua.\n\nTITUS (Kiivastuu, mutta hillitsee mielensä.)\n\nLYSIMAKOS. Kaikki on mahdollista. Mahdollista on, että loppu tulee\näkkiä -- milloin emme odotakaan. Mutta yhtä mahdollista on, että Caesar\n-- hän on nyt seitsemänkymmenenkahden ikäinen -- kestää tämän\nkohtauksen ja elää vielä kymmenen, miksei vielä parikymmentäkin vuotta.\nSitä hetkeä ei tiedä yksikään. Se on ja sen täytyy olla ihmisille\nsalaisuus.\n\nTITUS (Tuskin hilliten itseänsä.) Ellet olisi lapsuuteni opettaja ja\nellet olisi jo harmaapäinen --!\n\nLYSIMAKOS (Katsoo Titusta ymmärryksellä kauan, sitten haihduttaakseen\nTituksen mieltä, osoittaen ylös.) Kuule kuinka kiurut iloisesti\nvisertävät!\n\nTITUS (Huokaisten.) Et lakkaa puhumasta minulle kuin lapselle!\n\nLYSIMAKOS (Poistuu sisähuoneeseen.)\n\nTITUS (Siirtää verhot vasemman oviaukon edestä. Nojaa päätänsä kylmää\nmarmoripielusta vastaan. Puhuu sisälle.) Sinä aarteeni itäisiltä\nmailta, Berenike, sinä pyhä jäännös Jerusalemin raunioilta! Noin näin\nsinut silloinkin, noin ihanana, katseessa sama kylmä arvoitus, josta\npelokkaana, epäillen haen rakkauden värettä. (Huokaisten.) Ei ole\npäivämme vielä tullut, Berenike, se suuri päivä, jona vihdoin vien\nsinut Augustana Rooman kansan eteen. Sillä kuulitko, mitä Lysimakos\nsanoi: vielä kymmenen, miksei parikymmentäkin vuotta!? (Ajatuksissaan.)\nSiten kuusta kuuhun, siten vuodesta vuoteen. Mitä puuttuu minulta?\nHallitsenhan kaikki virkakunnat, sanelen imperaattorilliset lausunnot\nsenaatissa, olen ainainen konsuli, olen tribuni, olen pontifex, olen\npretoriaanein päällikkö, olen isäni myötähallitsija. -- Tätäkö minä\nhaaveksin muinoin! -- \"Sinusta tulee suuri hallitsija. Sinä olet\ntäyttävä maailman hyvillä töillä; ei ole niin rakastettua ollut kuin\nsinä olet oleva, ja jotka sinun jumalaiset kasvosi nähdä saavat,\nrupeavat vapaaehtoisesti sinun orjiksesi, ja maat, joihin sinun jalkasi\nkoskee, antautuvat itsestänsä sinun alamaisiksesi. Rooma on sinun\nnimeäsi jumaloiva ja Itä ja Länsi ovat sinua herranansa ylistävät!\" --\nMikä haihtuva unelma kaukaisesta menneisyydestä!\n\nBERENIKE (On tullut kuulumattomasti vasemman oviaukon suulle. Hymyilee\nsanatonna.)\n\nTITUS. Et uskonut minun nuoruuteeni, nauroit haaveitani, ja nyt: \"vielä\nkymmenen, miksei parikymmentäkin vuotta!\" Tai ei koskaan. Tai yhdessä\nDomitianuksen kanssa! -- Sinä hymyilet, Berenike. (Kauhistuen.) Tiedän\n-- tiedän -- mutta sitä en voi. Hän on isäni! -- Et rakasta minua.\nSillä ken rakastaa, vaikkapa omaa orjaansa, se maat ja taivaat hänen\ntähtensä unohtaa ja uhraa, mutta vuodet vierivät ja sinä pysyt kylmänä\nja yhä laskelmissa. Ja ellei hetkeni koittaisi koskaan, niin --\nBerenike, älä kiellä -- sinä kääntyisit minusta -- katso silmiini --\nsinä olisit toisen!\n\nBERENIKE. Ellei hetkesi koittaisi -- niin, totta on, voimaa sinussa\nrakastin, rohkeutesi rajattomuutta, mutta -- --\n\nTITUS. \"Mutta\" nyt olen heikko ja horjun.\n\nBERENIKE. Nyt olisi hetki tullut syrjäyttääksesi sen ainoan, joka on\ntielläsi, mutta -- niinkuin itse sanoit -- rohkeutesi on rajansa\nlöytänyt. (Käsi Tituksen tikarissa, jota hän hiljaa heiluttelee.) Sinä\nsäälit. Sinä olet pysähtynyt.\n\nTITUS. Ei, ei, Berenike. Hän on isäni. Täytyy, täytyy olla jokin toinen\ntie. Tahdon ensin koettaa mitä muuta tahansa. Ehkäpä hän avauttaa\nsuonensa, ennenkuin paranee. Jollei lääketiede voi minulle sitä hetkeä\nilmaista, kysyn auguurilta, enteiden lukijalta.\n\nBERENIKE. Jos se vain ei herättäne huomiota. Sanovat: Titus on levoton.\n\nTITUS. Sinä, Berenike, olet itäisiltä mailta; sano, tunnetko enteitä,\njoista voi tulevaisuutta arvata?\n\nBERENIKE. Kysy Lysimakolta, joka on sinulle jumalista opettanut.\n\nTITUS. Lysimakos sanoo, ettei Neero muiden Caesarien tavalla tullutkaan\njumalaksi, koska oli äitinsä surmannut. Omituinen ajatus! Mutta\ntahtoisinpa tietää, mitä hän sanoisi isän murhaajasta. Kunpa tietäisin,\nettei tule rangaistusta taivailta!\n\nBERENIKE. Paljon on taivaalla keinoja tahtonsa ilmaisemiseksi. Jos sen\nmieltä tahdot tietää, mikset käske merkiksi sen ukkosena jyrähtämään!\nSe enne olisi Caesarille kyllin arvokas.\n\nTITUS. On keskipäivä, taivas pilvetön.\n\nBERENIKE (Käsi jälleen tikarin kahvassa, ojentaa tarmokkaasti toisen\nkätensä sisähuonetta kohden, kuitenkaan sinnepäin katsomatta.)\n\nVESPASIANUS (Ilmestyy Lysimakoon nojautuneena oikealta, sisähuoneesta,\npergamentti kädessä.)\n\nBERENIKE (Vetäytyy nopeasti pilarin taa, menemättä kuitenkaan Tituksen\nnäkyvistä.)\n\nVESPASIANUS. Missä on poikani Titus?\n\nTITUS. Isä, isä, älä vaivaa itseäsi, tässä olen, isä.\n\nVESPASIANUS. Entä poikani Domitianus?\n\nTITUS. Rauhoittuneina sinun terveydestäsi, isä, äsken kaikki lähtivät\ntakaisin Roomaan.\n\nVESPASIANUS. Tule tänne, Titus. Kuinka komeana sinä olet, Titus! Mutta\nannas kun sanon sinulle, ennenkuin kuolen: liian paljon sinä luulet,\nliian paljon sinä odotat purppuratoogasta. Ei se ole mitään, ei yhtään\nmitään. Kaiken aikaa olen tuntenut itseni suureksi narriksi. Ja enin\nsilloin kun seisoin triumfivaunussa -- minä hölmö! -- aamunkoitosta\npäivänlaskuun seisoin siinä sekä oman että koko maailman pilkan\nesineenä. Narri minä olin, minulle tapahtui mitä olin ansainnut!\n\nTITUS. Taudista parantuvanakin olet parantumaton ivassa!\n\nVESPASIANUS. Pahin näytelmä on sentään vielä jäljellä. Voi minua!\nKuolemani jälkeen te panette toimeen loistavan hautaussaaton ja\njulistatte minut jumalaksi!\n\nTITUS (Voimakkaalla, kasvavalla paatoksella.) Hiljaa, isä, hiljaa. --\nJos Caesar menee kuolemata kohden niinkuin tavallinen ihminen, niin\nmikä silloin hänet alamaisistansa eroittaa? Kaikki kuolee, yksi on\nkuolematon, yksi on ihmisten silta taivaaseen, se yksi on Rooman\nCaesar. Et usko, isä. Minä uskon, sillä niin tahdon, eikä ole sitä,\njoka Caesarin tahdon tyhjäksi tekee.\n\nVESPASIANUS. Uskonsa olkoon jokaisella. Minä puolestani mielelläni\nhaluaisin tämän narriuden muille perinnöksi luovuttaa. Mutta on paha\npulma edessäni: minulla on kaksi poikaa, mutta perintö on yksi. Jos\njätän vallan sinulle -- sinä tunnet veljesi -- hän on sinun henkeäsi\nväijyvä, nostava puolueensa sotaan sinua vastaan. Ei, sitä en tahdo.\nKyllin on Flaviusten dynastia kansalaisverta vuodattanut. Hallitkaa\nsiis yhdessä.\n\nTITUS (Kääntyy pois.)\n\nVESPASIANUS. Sinun rinnallasi on hän mainio: hän täydentää sinua. Usko\nminua, Titus -- minä yksin tunnen sinut: sisimmässäsi et ole se, miksi\nsinut Rooma luulee. Ratkaisevan teon edessä sinua tapaa epäilys, tunnet\nsääliä, horjut.\n\nBERENIKE (Nauraa.)\n\nTITUS. Ah, isä, jospa tietäisit mitä sanot!\n\nVESPASIANUS. Sitä ainoata ei saa Caesar milloinkaan tehdä, sitä\nainoata. Ja sitä ei tee veljesi Domitianus; hän iskee kohta.\nSentähden hän on sopiva täydentämään sen, mikä sinulta puuttuu. Ota\nhänet vierellesi, se on viimeinen tahtoni. Kas tähän olen\nhallitussuunnitelmani kirjoittanut. (Astuu vaivalla Tituksen luo, antaa\nhänelle pergamentin.) -- Nyt, Lysimakos -- onko veitsesi hiottu? --\nOvatko kääreesi valmiina? -- Niin, niin Lysimakos, se on viimeinen\nimperaattorillinen tahtoni.\n\nTITUS ja BERENIKE (Lähestyvät toisiansa jännittyneessä odotuksessa.)\n\nLYSIMAKOS (Nyökäyttelee Vespasianukselle myöntävästi päätänsä, mutta\nTitukselle tekee kädellään rauhoittavia merkkejä.)\n\nVESPASIANUS. Vesi onko tarpeeksi lämmin altaassa?\n\nLYSIMAKOS (Samoin.)\n\nVESPASIANUS. Tee siis tehtäväsi, Lysimakos. (Vespasianus ojentaa\nvapisevan kätensä Lysimakolle. Lysimakos menee pöydän ääreen, ottaa\nkäteensä kirkkaan veitsen ja kääreen käsivarrelleen, lähestyy\nVespasianusta, joka peittää toisella kädellään silmänsä ja nousee\nhorjuen. Lysimakos tahtoo tukea häntä.)\n\nVESPASIANUS. Ei, ei. Olet kreikkalainen; ei niin roomalainen! Katso,\nsinun tukemattas kävelen minä sinne, mistä en elävänä koskaan enää\npalaa. (Menee vesialtaan ääreen.)\n\nLYSIMAKOS (Hiljaa Titukselle ja Berenikelle.) Olkaa rauhassa!\n\nVESPASIANUS (Pysähtyy toinen jalka altaan vedessä, alkaa horjua.)\n\nLYSIMAKOS (Vetää hänet hellästi vedestä.)\n\nBERENIKE (On mennyt Lysimakon taakse ja häntä koskettaen kehoittaa\nsittenkin tekemään työtä käskettyä.)\n\nVESPASIANUS. Ah, Titus, Titus, kovaa on minunkaltaiseni vanhan soturin,\njolla on valta maailman yli, kadottaa valta itsensä yli niin, ettei\njaksa enää roomalaisen tavoin suoniansa avauttaa ja lämpimään\nlähdeveteen kuolla.\n\nLYSIMAKOS (Tukiessaan Vespasianusta jättää leikkausveitsen Berenikelle,\njoka ottaa sen käteensä ja tarkastelee synkistynyttä Titusta.)\n\nLYSIMAKOS (Seuraa horjuvaa Vespasianusta sisähuoneeseen, iloisesti\nnyökäytellen päätänsä Titukselle.)\n\nTITUS (Tulee hitaasti uhritulen luo, hetken mietittyänsä heittää\nkylmästi pergamentin tuleen ja jää katsomaan savua, joka menee alas.)\n\nBERENIKE (Kiihoittuneena Tituksen teosta, päättää antaa hänelle voimaa\nviimeisen askeleen ottamiseen.) Mitä katsot, Titus?\n\nTITUS (Synkkänä, matalalla äänellä.) Viskasin tuleen nahkapalasen.\nAjattelin: jos savu nousee, käy niinkuin minä tahdon --. Katso, kuinka\nse hiiviskelee pitkin maata!\n\nBERENIKE. Sinä olet Jerusalemin hävittäjä, Titus. Kun piiritit\nkaupunkia, raivosi siellä hirmuinen rutto. Sinä tulit muurien yli.\nTuhansia maanmiehiäni upotit verivirtaan. Pyhän temppelin portteihin\nolivat viimeiset paenneet, Jehovan apuun luottaen. Sinä tulit, sinä\ntulit sinnekin! Jääkylmä hymy huulillasi, sotamiestesi ilkkuessa sinä\nsurmautit ja liekkeihin poltit kaikki: kokonaisen kansan hävitit maan\npäältä. -- Etpä silloin katsonut minne päin murhan savu menee!\n(Viekkaasti ja varovaisesti.) Kuitenkin, siellä oli paljon vanhuksia,\nTitus. Nyt on edessäsi vain yksi ainoa, joka melkein pyytää sinun\napuasi elämästä päästäkseen, ja sinä kysyt enteitä ja pelkäät\nrangaistusta taivailta. Maailmanvalta on omankäden tuote. Ei kukaan\nsinua siihen auta, ellet itse ota. (Hän näyttää Titukselle\nleikkausveitsen, jonka kärjellä tekee kuin leikillään riipaisuliikkeitä\nranteensa kohdalla, sitten sanoo salatulla voimalla.) Nyt on päivä\nylimmillään. Ellet tee nyt, et tee milloinkaan!\n\nTITUS (Ottaa leikkausveitsen käteensä.) Päivä on ylimmillään... Kohta\nei ole...\n\nBERENIKE (Väistyy hitaasti, katsettaan kääntämättä Tituksesta.)\n\nLYSIMAKOS (tulee sisähuoneesta käsissään kaksi lasimaljaa, joita hän,\nalastuomatta pysähtyy tarkastelemaan auringonsäteitä vastaan, ollen\nkahden vaiheella.)\n\nTITUS (Huomaamatta Lysimakoa.) Epäilenkö yhäkin? Horjunko sittenkin?\nSitä ainoata ei saisi Caesar milloinkaan tehdä. Ja kymmenen vuotta\nepäiltyäni, nyt... Niin, ellen nyt, niin en milloinkaan! (Hän kääntyy\nsisähuonetta kohden, huomaa Lysimakon, pysähtyy äkkiä, pudottaen\nveitsen. Kääntääkseen Lysimakon huomion muuanne ja jotakin sanoakseen\nhän huohottaa.) Mitä on... noissa... pulloissasi, Lysimakos?\n\nLYSIMAKOS (Omissa ajatuksissaan.) Näissäkö?\n\nTITUS. Hyvä että tulit.\n\nLYSIMAKOS. Kaksi aivan kummaa lääkeainetta; yhtä kirkkaat kumpikin,\nmutta perin erilaiset vaikutuksiltansa. Toinen näet auttaa hitaasti ja\nvarmaan, toinen taas auttaisi kohta -- mutta voi myös kohta tappaa.\n\nTITUS (Pantuaan merkille Lysimakon viimeiset sanat.) Etkö uskalla\njälkimmäistä käyttää?\n\nLYSIMAKOS. Ei-ei-ei... Se olisi ajattelematonta. Tuo on vaarallinen\nlääke, herra, voi tappaa muutamassa hetkessä. Vain kaksi pisaraa tuosta\ntähän, sekin kun ei vain olisi jo liikaa. (Kaadettuaan hän panee toisen\nmaljoista lääkepöydälle ja lähestyen Titusta kohottaa pullosen jälleen\npäivää vasten.) Katsohan tätä. Se on kirkas kuin vesi ja melkein aivan,\naivan vaaraton...\n\nVESPASIANUS. Lysimakos, kurkkuani polttaa, vettä!\n\nLYSIMAKOS. Taivaan vallat! Se on Caesarin ääni!\n\nTITUS (Ojentaa kätensä Lysimakoa kohden.)\n\nLYSIMAKOS (Jättää kädestään maljan Titukselle ja kiiruhtaa itse veden\nkanssa sisähuoneeseen.)\n\nTITUS. Taivas ratkaiskoon! (Vaihtaa maljat, asettuen sitten etäiselle\npaikalleen keskelle huonetta.)\n\nLYSIMAKOS (Palaa sisähuoneesta.) Nyt on sopiva aika antaa lääke,\nennenkuin sairas jälleen nukkuu. (Ottaa maljan Tituksen ojennetusta\nkädestä, menee sisähuoneeseen.)\n\nTITUS. Jyrähdä siis taivas! Caesar odottaa sinun vastaustasi.\n(Kauhistuen.) En kuule mitään, en yhtään mitään. On hiljaista kuin\nhautakammiossa. Tämä on viimeinen pahatyö minulta. Sitten täytän\nmaailman hyvillä töillä!\n\nLYSIMAKOS. Ah, mitä tämä on! (Juoksee ulos, hakee uusia lääkkeitä.)\nCaesar on saanut odottamattoman kohtauksen. Pelkään pahinta! (Takaisin\nsisään.) Voi minua! Hän meni tainnoksiin. Tämä on hänen loppunsa. Voi\nminua, voi minua!\n\nTITUS. Älä huuda, Lysimakos, anna rauhaa kuolevalle. Taivas itse\nlopetti hänen elämänsä.\n\nLYSIMAKOS. Ei hänen olisi vielä kuolla pitänyt. Monta rauhaisaa vuotta\ntoivoin hänen vielä elävän. Voi minua!\n\nTITUS. Minun hetkeni on tullut. Virtaa entinen veri minussa, nosta\nminut entinen usko itseeni. Minä otin sen, mikä oli minun. Berenike!\nNyt ratsastan Roomaan. Kuolinsanoman vien itse perille.\n\nLYSIMAKOS (Tarttuen hellästi Titukseen, ikäänkuin johdattaakseen\nsisälle.)\n\nBERENIKE. Sinä uskallat viivytellä Caesaria!\n\nLYSIMAKOS. Titus -- viimeinen suudelma kuolevan huulille!\n\nTITUS (Voimatta Lysimakoa vastustaa menee levottomana tämän kanssa\nsisähuoneeseen.)\n\nBERENIKE (Huutaa vasempaan pilaristoon.) Ratsut satuloikaa --\nviipymättä! Viipymättä!\n\nLYSIMAKOS (Tulee valitellen sisähuoneesta.) Voi minua! Vastoin\nluulojani, vastoin kaikkea varovaisuuttani! Annoinhan vaarattoman\nlääkkeen, mutta hän kuoli, niinkuin olisin myrkkyä juottanut. Voi\nminua!\n\nBERENIKE. Turhaan voivottelet, Lysimakos. Mikä on tapahtunut, se on\ntapahtunut. Pysy asiassasi. Hoida nuorta Caesaria yhtä hyvin kuin olet\nvanhaa hoitanut. Seuraa häntä Roomaan.\n\nLYSIMAKOS (Tutkii maljan.) Jätinhän Caesar Tituksen käteen oikean\nmaljan, mutta tämä näyttää vähän... Minun täytyy tutkia... Käteni\nvapisevat .. (Ottaa pöydältä toisen maljan.) Oi jumalani, olisinko\nerehtynyt!\n\nBERENIKE (Huolettomalla liikkeellä lyö maljan Lysimakon kädestä.)\nJoutavia!\n\nLYSIMAKOS (Ojentautuu, katsoo Berenikeen hämmästyksen kauhulla.)\nPelkään pahinta, ruhtinatar.\n\nBERENIKE. Orja! Sinun on pelättävä vain yhtä ainoata: ettet joudu minun\ntielleni.\n\nLYSIMAKOS. On yksi, jota sinunkin on pelättävä.\n\nBERENIKE (Tempaa maasta leikkausveitsen, satuttaa kätensä veriin,\nkiljaisee pudottaen veitsen.) Ah!\n\nLYSIMAKOS (Lähestyy rauhallisena, pyyhkii veren Bereniken kädestä.)\n\nBERENIKE. Oletko sinä velho, Lysimakos?\n\nLYSIMAKOS. Minulla on suojelijani.\n\nBERENIKE. Ja minun olisi pelättävä -- ketä? -- Sinuako, Lysimakos? (He\nkatsovat kauan toisiinsa.)\n\nTITUS (Tulee nopeasti sisähuoneesta, jää korokkeelle. Hänen tukkansa ja\nvaatteensa ovat epäjärjestyksessä. Huutaa vasemmalle.) Caesar\nVespasianuksen henkivartijat! Tänne! -- Tänne! --\n\nVESPASIANUKSEN NUBIALAISET LIKTORIT (Kookkaat, notkeat, puolialastomat,\nruskeaihoiset miehet juoksevat aseineen esille rintama-asentoon.)\n\nTITUS. Tällä hetkellä on caesar Flavius Vespasianus astunut jumalien\njoukkoon!\n\nLIKTORIT. Terve caesar Titus, Rooman imperaattori!\n\nTITUS. Roomaan! (Juoksee liktorien muodostaman kujan kautta ulos\nvasemmalle.)\n\nLIKTORIT (Juoksevat hänen jäljessään.)\n\nLYSIMAKOS (Kiiruhtaa oikealle.)\n\nBERENIKE (Aikoo mennä vasemmalle, pysähtyy kuuntelemaan.)\n\nORJAIN SURUHYMNI (Kuuluu vasemmalta.)\n\n    Miljan hiljaa on elo sammunut pois,\n    vaiennut sota on, tauonnut asemelske,\n    näin mekin matkaillaan tuonelan maita,\n    eess' on meilläkin kuolon yö.\n\nORJAT (Tulevat parittain vasemmalta, kulkevat kukkia kantaen, peitetyin\npäin oikealle sisähuonetta kohden.)\n\nBERENIKE (Hätkähtää, sitten peittäen päänsä, yhtyy surukulkueeseen.)\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nSali Rooman keisaripalatsissa. Taka-alan muodostavat rappuset, jotka\njohtavat kaksinkertaisten pylväsrivien rajoittamalle sillakkeelle.\nSillake ylettyy näyttämön koko leveydelle. Pylväiden takana pimeä\ntähtiyö. Soihdut palavat loimuavin liekein jalustoissa sivuilla.\n\n_Domitianus ja Domitia_ vasemmalla, muihin läsnäoleviin nähden\nhallitsevassa asemassa, loikovat kultamaljat käsissä. _Aulus Caecina_\nlähinnä heitä, myös rakastettunsa keralla. Toisella puolella lähinnä\nfilosofi, sitten hovirunoilija ja muita pitoihin käskettyjä,\nsenaattoreja, ritareja sekä näiden naisia. Pidot ovat pitkälle\nehtineet. Kaikki ovat sekä käytöksessään että puheissaan meluavan\nvapaat. Keisarilliset orjat suorittavat palvelusta.\n\nBaccanaali, hurjan soiton säestämänä. Soittokoneista ovat ainoastaan\nharput näkyvissä.\n\nDOMITIANUS (Yksintanssin aikana tavoittelee paikaltaan tanssijatarta,\njoka häntä lähestyessään härnäten viskaa tukkansa kasvoilleen ja yhä\nonnistuu pakenemaan.)\n\nVIERAAT (Paukuttavat käsiänsä aina, kun tanssijatar onnistuu\nvälttämään.)\n\nDOMITIA (Juopuneena, mustasukkaisena häätäen tanssijatarta\nDomitianuksen läheisyydestä.) Jo riittää kujeilusi! Pois! -- Pois,\nsanon minä!\n\nDOMITIANUS (Tanssin keskeydyttyä.) No, runoilija, annapas sinäkin jo\näänesi kuulua.\n\nDOMITIA. Hiljaa sitrat, nyt soitetaan säkkiin!\n\nRUNOILIJA. Olen valmistanut kunniaksesi pitkän heksametrin, Caesar.\n\nDOMITIANUS. Vai valmistanut? Hiiteen heksametrisi!\n\nDOMITIA. Valmistumatta saat piipertää niinkuin käsketään! Juottakaa\nhäntä!\n\n    (Orjanaiset kaatavat viiniä runoilijan maljaan\n    ja seppelöitsevät hänet kukilla.)\n\nAULUS CAECINA. Ahaa, nyt pannaan runoilija koetukselle. Hiljaisuutta!\n\nRUNOILIJA. Odotan määräystäsi, Caesar.\n\nDOMITIANUS. Lausupas julki minulle, mimmoisen soisit Caesarin olevan.\n\nLÄSNÄOLIJAT. Kuulkaa, kuulkaa!\n\n    (Yleinen huomio kiintyy runoilijaan.)\n\nRUNOILIJA (Harppujen säestämänä.) Sinunlaisesi soisin hänen olevan,\nihanan katsoa kuin meren takaa nouseva päivä, vapaan ja onnellisen kuin\nnuori jumala!\n\nDOMITIANUS (Nyökäyttelee hyväksyvästi päätänsä vieraiden paukuttaessa\nkäsiään.) Jatka, jatka...\n\nRUNOILIJA. Katso, suuri orjalauma, jota sanotaan Roomaksi, on sinun\nsynnyttäjäsi. Oo, Caesar, tuntien kahleita me tahdoimme nähdä yhden\nkahleettoman, yhden tahdoimme nähdä yli-ihmisen, jota ei sido säännöt,\nei pykälät, ei filosofein määräykset. Yhden tahdoimme nähdä vapaan,\nrikkauden ja onnen ympäröimän, jolle ei ole rajoja pantu, joka tekee\nmitä tahtoo, ja semmoiseksi synnytimme sinut, sinä jumalainen,\nkuolematon Caesar!\n\nLÄSNÄOLIJAT (Paukuttavat käsiänsä.)\n\nDOMITIANUS. Mainiosti puhuttu. Julistan sinut hovirunoilijakseni, kun\ntulen imperaattoriksi. Syöttäkää ja juottakaa häntä.\n\nAULUS CAECINA. Mutta mitä sanoo meidän filosofimme tähän? Runoilija\npahus taisi antaa pienen letkauksen teikäläisille. Hä?\n\nFILOSOFI. Vapaudesta sanansa puhuivat, suustansa löyhkäsi orjan henki.\nMutta meitä filosofeja huvittaa aina elämän vastakohdat. Niinpä tiedän\nminä toisen opin, joka myös rehoittaa tulevassa valtakunnassasi, Caesar\n-- ja on yhtä hullunkurinen kuin mistä runoilija puhui.\n\nDOMITIA. Puhu sinä vuorostasi.\n\nFILOSOFI. Nuo kristityt, joita Neero sirkuksessa pedoilla raatelutti ja\nroviolla poltti, ne opettavat, ettei imperaattori ensinkään voi olla\nonnellinen.\n\n    (Yleinen hämmästys.)\n\nDOMITIANUS. Mitä? -- Onnellisempi imperaattoria? Kuka?\n\nFILOSOFI. Se, joka ei huoli vallasta ja rikkaudesta, sanovat he.\n\nAULUS CAECINA (Nauraen.) Joitako pedot raatelevat?\n\nLÄSNÄOLIJAT (Samoin.) Ja joita rovioilla poltetaan?!\n\nDOMITIANUS. Soittoa, enemmän soittoa! Ja missä on tanssijani? Hihhaa,\nann' soida!\n\nDOMITIA. Sano, Aulus, onko meillä täällä Roomassa vielä kristityitä?\n\nAULUS CAECINA. Juuri äsken sieppasimme kiinni kolme heidän miestänsä ja\nyhden tytön.\n\nDOMITIA. Tuota ne heti tänne eteemme, Aulus. Tahdon nähdä kuinka he\ntanssivat, nuo \"onnelliset\".\n\nDOMITIANUS. Juuri niin. Tee se, Aulus.\n\nLÄSNÄOLIJAT (Paukuttavat käsiänsä.)\n\nAULUS CAECINA (Lähettää kaksi miehistänsä vasemmalle.) Kaikki hyvä,\nmutta -- kristityt eivät tanssi.\n\nDOMITIA. Tänne kristityt, sanon minä! Kyllä minä heidät tanssitan!\n\nDOMITIANUS. Mutta ensin egyptiläinen tanssijani vielä kerran! Soittoa!\n\n    (Yksintanssi hetäärien keskellä ja sama vallaton\n    leikki kuin näytöksen alussakin.)\n\nNUBIALAISET LIKTORIT (Nousevat hiljaa tanssin kestäessä takaapäin\nsillakkeelle, asettuen harvaan riviin kuin väijyksiin, vain yläruumis\nnäkyvissä.)\n\nTITUS (Kohoaa viimeiseksi takaapäin niinkuin liktoritkin pimeästä\nsillakkeelle. Salatakseen läsnäolonsa hän silloin tällöin vetäytyy\npylväiden taa.)\n\nLÄSNÄOLIJAT (Kääntävät huomionsa vasemmalle, nousevat paikoiltaan,\nnauravat, osoittelevat vasemmalta tulijoita.) \"Onnelliset\",\n\"onnelliset\" tulevat! Tuolla! Katsokaa!\n\nKRISTITYT (Vangittuina, kädet sidottuina selän taakse, talutetaan\nesille.)\n\nDOMITIANUS (Asettuu vanhan kristityn rinnalle seisomaan.) No, ukkeli,\nkumpi meistä on onnellisempi tällä hetkellä, sinäkö vai minä?\n\nKRISTITTY. Jos olet imperaattori, et voi olla onnellinen millään\nhetkellä.\n\nDOMITIANUS (Hetkiseksi hölmistyttyään päästää huikean vihellyksen.)\n\nLÄSNÄOLIJAT (Purskahtavat nauruun.)\n\nDOMITIA. (Työntää syrjään tanssijat, raivaa itselleen tien kristityn\ntytön luo.) Oletko sinäkin onnellinen? Todistapa. Tanssi, niin pääset\nköysistäsi. Päästäkää heidät valloilleen. (Kristityt vapautetaan\nsiteistä.) No? Eikö haluta? (Tyttö pudistaa päätänsä. Muut kristityt\npolvistuvat kädet ojennettuina. Domitia uhkaa lyödä tyttöä kasvoihin.)\nYmmärrätkö sinä? Minä, Domitia, käsken. (Hän tempaa tikarin\nDomitianuksen vyöltä.) Eikö sittenkään?!\n\nLYSIMAKOS (Tulee kiireesti vasemmalta, pysähtyy Domitian ja tytön\nväliin, liikutuksen vuoksi saamatta sanaakaan suustansa.)\n\nAULUS CAECINA (Vetää Lysimakon syrjään, kuiskuttaa kiihkeästi tämän\nkanssa.)\n\nLÄSNÄOLIJAT. Lysimakos täällä?! -- Mitä on tapahtunut?\n\nDOMITIA (Domitianukselle.) Katso, katso! -- Mitä hän puhuu Aulukselle?\n\nAULUS CAECINA (Lysimakolle.) Älä hiisku sanaakaan, ennenkuin luvan\nannan.\n\nDOMITIANUS (Kavahtaa pystyyn, lähestyy Aulus Caecinaa.) Mitä on\ntapahtunut?\n\nLÄSNÄOLIJAT (Ryntäävät tanssijoita syrjään sysäten Lysimakoa kohden.)\n\nAULUS CAECINA. Odottamaton taudinkohtaus. -- Vespasianus on kuollut!\n\n    (Tanssi ja soitto taukoo. Yleinen sekasorto. Kristityt pakenevat.)\n\nDOMITIANUS. Jumalat!\n\nDOMITIA. Missä Titus?\n\nLÄSNÄOLIJAT. Missä Titus? (Hajoovat kiihkeinä vasemmalle ja oikealle.)\n\nLYSIMAKOS (Poistuu tuskaillen oikealle.)\n\nDOMITIANUS. Testamentti, Aulus!\n\nDOMITIA. Titus, missä Titus on?!\n\nAULUS CAECINA. Hiljaa -- Lysimakos sanoo, että Titus ratsasti Roomaan\nennen häntä.\n\nDOMITIANUS. Aulus -- minä aavistan --! Tasavaltalaiset!\n\nAULUS CAECINA. Titus on murhattu!\n\nDOMITIA (Huutaa.) Domitianus, hetkemme on tullut! Oo, kun ei sitä\nmeiltä vain kukaan ottaisi!\n\nDOMITIANUS. Aulus auttaa meitä? Oo, Domitia, Domitia!\n\nAULUS CAECINA. Ei ole hyvä, että Rooma liian aikaisin saa tietää, mitä\nme tiedämme. Domitia, hae Lysimakos, tuki hänen suunsa.\n\nDOMITIA (Juoksee vasemmalle.) Niin. Lysimakon täytyy vaieta.\n\nAULUS CAECINA (Domitianukselle.) Berenike on tulossa. On mahdollista,\nettä testamentti on hänen hallussansa. Sinun täytyy ensimmäiseksi häntä\ntavata.\n\nDOMITIANUS (Hätääntyneenä.) Missä Berenike?\n\nAULUS CAECINA. Tuonne päin.\n\nDOMITIANUS (Juoksee vasemmalle.) Testamentti -- testamentti!\n\nAULUS CAECINA. Nyt, Aulus, viisaasti ja rohkeasti! (Menee vasemmalle.)\n\nORJAT (Juoksevat kokoon eri haaroilta.)\n\nENSIMMÄINEN ORJA. Minä kuulin prefektin sanovan: Titus on murhattu!\n\nMUUT ORJAT (Huudahtavat hämmästyksestä.)\n\nTOINEN ORJA. Hän kielsi ilmoittamasta.\n\nKOLMAS ORJA. Pitääköhän sitä uskoa?\n\nNELJÄS ORJA. Pahako se olisi!\n\nVIIDES ORJA. Suurin onni, suurin onni se olisi. Sh!\n\nENSIMMÄINEN ORJA. Sh, sh -- Rooman orjain ilo se olisi.\n\nTOINEN ORJA. Katsokaa, tuolta tulee Lysimakos itkien.\n\nLYSIMAKOS. Ah, eikö vieläkään! Jumalani, jumalani! Hän on murhattu!\n\nENSIMMÄINEN ORJA. Lysimakos, tahtoisitko hänen elävän? Etkö sinä orja\nolekaan?\n\nKOLMAS ORJA. Rooma riemuitsee, jos se on Tituksesta päässyt.\n\nNELJÄS ORJA. Mutta henkilääkäri huokaa.\n\nLYSIMAKOS. Pienestä lapsesta, pienestä lapsesta olen häntä hoitanut,\nmonista taudeista olen parantanut. Rakas on minulle hänen elämänsä.\n(Menee valitellen.)\n\nKOLMAS ORJA. Tuo on ainoa koko Roomassa.\n\nENSIMMÄINEN ORJA. Ainoa koko valtakunnassa, Hispaniasta hamaan\nEufratiin asti käy kevennyksen huokaus.\n\nKOLMAS ORJA. Aulus Caecina!\n\nTOINEN ORJA. Berenike!\n\nKAIKKI ORJAT (Juoksevat hajalle.)\n\nAULUS CAECINA ja BERENIKE (Eri haaroilta juosten tapaavat toisensa\nkeskellä näyttämöä.)\n\nTITUS (On aikonut astua esille, mutta jää kuuntelemaan, seuraavana\naikana milloin vetäytyen pois milloin näyttäytyen.)\n\nBERENIKE (Kiihoittuneena.) Aulus, mitä kuulen!\n\nAULUS CAECINA. Niin se on. Urkkijain kautta tiedän, että\ntasavaltalaiset väijyivät häntä.\n\nBERENIKE. Taivaan vallat! Hän on murhattu!\n\nAULUS CAECINA. Se on Cassion veljesten työ.\n\nBERENIKE. Aulus, kohta koko Rooma sen tietää.\n\nAULUS CAECINA. Kohta on myrsky irti.\n\nBERENIKE (Pää pystyssä.) Kuka on hänen seuraajansa, Aulus?\n\nAULUS CAECINA. Berenike! Yksi seikka on sinulle tällä hetkellä yhtä\ntärkeä kuin minullekin: Domitianus on syrjäytettävä!\n\nBERENIKE. Niin pitkälle käyvät tiemme yhteen, Aulus!\n\nAULUS CAECINA. Niinkö pitkälle vain? Eikö pitemmälle? Berenike? Ihana\nBerenike!\n\nBERENIKE. Minä olen sen, jonka on Rooman valta.\n\nAULUS CAECINA (Ylpeästi.) Silloin olet minun, sillä minun ovat\npretoriaanit.\n\nBERENIKE. Sinä et ole niinkuin Titus -- sinulla on usko omaan itseesi.\n\nAULUS CAECINA. Se usko on roomalaisen usko, ja sen ympärillä kiertyy\nmaailman suuret valtatapaukset niinkuin oman akselinsa ympärillä. --\nDomitianus on saatava tieltä.\n\nBERENIKE. Sen ymmärrän.\n\nAULUS CAECINA (Antaa Berenikelle mustan pullosen.) Vain muutama pisara\nviinimaljaan.\n\nBERENIKE (Otettuaan pullon vastaan.) Puuttuu vain roomalaisen miehen\nvala.\n\nAULUS CAECINA. Valani saat tässä! (Antaa kätensä Berenikelle.)\n\nDOMITIANUS (Tulee, pelokkaasti katsellen taakseen, kiihoittuneena.)\nAulus, auta minua! He tekevät kapinaa minua vastaan! He nauravat vasten\nsilmiäni!\n\n    (Äskeiset hovi-imartelijat ympäröivät Domitianuksen ivanaurulla.)\n\nAULUS CAECINA. Berenikellä on vihiä isäsi testamentista.\n\nDOMITIANUS. Ah, auttakaa minua. Mitä sanon heille? Neuvo, Aulus --\nBerenike!\n\nSENAATTOREJA, RITAREJA, PRETORIAANEJA (tulee oikealta, kiivaasti\nkeskustellen.) Mitä? Mitä? Mikä huhu se on? Aulus, selitä! Selitä!\n\nAULUS CAECINA. Pelkään pahinta. Rooma on ilman Caesaria. (Senaattorit\ny.m. ilmaisevat hämmästystä.)\n\nDOMITIANUS. Mutta minulla on testamentti, jossa minut määrätään\nTituksen myötähallitsijaksi ja seuraajaksi.\n\nSENAATTORIT ja PRETORIAANIT (Nauravat.)\n\nENSIMMÄINEN SENAATTORI. Senaatin pitäisi saada nähdä se testamentti.\n\nTOINEN SENAATTORI. Jos Tituksesta pääsimme -- luuletteko, että\nkiirehdämme sinua huutamaan. Pois gallialaiset nousukkaat!\n\nDOMITIANUS. Berenike, onhan testamentti sinulla?\n\nKOLMAS SENAATTORI. Mitä sanomista Berenikellä on, kun Titus on\nvaiennut?\n\nTOINEN SENAATTORI. Emme tahdo juutalaisen valituita Roomaan.\n\nNELJÄS SENAATTORI. Pois juutalainen Rooman keisaripalatsista!\n\nMUUT SENAATTORIT. Pois! Pois!\n\nDOMITIANUS. Minä en ole Tituksen kaltainen. En ole näyttelijä, en myös\njulma --. Ja minä revitytän maan tasalle hänen triumfiporttinsa ja\nkaikki muistot hänestä minä hävitän. Sen saatte nähdä!\n\nENSIMMÄINEN SENAATTORI. Käske siis ensimmäiseksi Berenike ulos\nRoomasta!\n\nDOMITIANUS. Mutta -- mutta hänellä on -- Aulus, mitä minun on\nsanottava?\n\nSENAATTORIT ja PRETORIAANIT (Meluten.) Pois Berenike!\n\nBERENIKE. Taivaan vallat! Titus!\n\nTITUS (Seisoo sillakkeella liktoriensa edessä, jotka, nyt kokonaan\nnäkyen, muodostavat taajan rivin hänen taakseen.)\n\nMUUT LÄSNÄOLIJAT (Huutavat hämmästyksestä ja tyrmistyvät sanattomiksi,\njolloin laaja tie jää heidän keskellensä Tituksen käydä.)\n\nAULUS CAECINA. Caesar -- caesar --. Terve caesar Titus Flavius\nVespasianus, Rooman imperaattori!\n\nLÄSNÄOLIJAT. Terve Rooman imperaattori!\n\nTITUS (Tulee hitaasti alas portaita, käy hovilaisten keskelle, jotka\nhänen katsettansa kestämättä vaistomaisesti peräytyvät.)\n\nAULUS CAECINA (Kun Titus joutuu hänen kohdallensa.) Me -- minä -- me\nluulimme -- että jokin onnettomuus oli kohdannut --\n\nSENAATTORIT. Mikä onni, Caesarimme on vahingoittumaton!\n\nORJAT (Tunkeutuvat esille.) Herra, suo suudella toogasi liepeitä, että\norjain ilo saisi purkautua. (Ympäröivät Tituksen polvistuen hänen\nympärillensä ja suudellen hänen vaatteitansa.)\n\nAULUS CAECINA. Tietoihimme oli tullut, että tasavaltalaiset --\n\nBERENIKE. Titus, imperaattori, minun aurinkoni -- suo minun orjain\nkanssa iloita sinun pelastumisestasi! (Kumartuu suutelemaan Tituksen\nvaatteita.)\n\nTITUS. Minua liikuttaa teidän hellä huolestumisenne. Ja miellyttää\nensimmäisenä hallitukseni päivänä nähdä näin elävä todistus\nrakkaudestanne. (Osoittaa tahtovansa jäädä yksin.)\n\nLÄSNÄOLIJAT (Hajoovat eri suunnille.)\n\nTITUS (Paikaltaan liikahtamatta viittaa kädellänsä Aulus Caecinaan.)\n\nKAKSI LIKTORIA (juoksee esille ja pistää Aulus Caecinan kuoliaaksi.)\n\n    (Aulus Caecinan huudosta rientävät äsken poistuneet\n    kauhistuneina takaisin. Audus Caecina kannetaan ulos.)\n\nTITUS. Ha-ha uskoisiko -- hän oli tehnyt salaliittosuunnitelman. Näytän\nsittemmin. Nyt menkää. -- Kuitenkin: älköön kukaan jättäkö palatsia. --\nTahdon nähdä teidät ympärilläni -- rakkaat ystäväni --\n\nLÄSNÄOLIJAT (Hajoavat epätietoisina, pahaa aavistaen.)\n\n    (Sammuvat liekit loimottavat, lattialla on juhlan jäljiltä\n    kukkia, kaatuneita maljoja, epäjärjestystä.)\n\nPREFEKTI (Jää yksin seisomaan Tituksen eteen.)\n\nTITUS. Olit oikeassa. Olin narri. Nyt tiedän kaiken. Aulus Caecina\ntahtoi myrkyttää tieltään minun veljeni... Domitianus häpäisi\nmuistoani... Rooman ylimykset pilkkasivat minua... omat kotiorjani\nilkkuivat minulle... -- Berenike -- meni pettäjäni syliin... Oi\njumalat! Tämmöinenkö oli se hetki, jota elämäni tavoitti! -- Kuule\nmies... käske urkkijani ja kätyrini kaikki tänne. Toimita tänne koko\nminun musta laumani. Kuulitko? Tuossa paikassa, tänne. Pian! Pian!\n(Prefekti poistuu juosten vasemmalle.) Maailman herrako minä? Vai\nvaivainen hyljätty raukkako? Ei ole ketään minulla, ei missään... Olisi\nollut isäni -- (huutaen) ääh!\n\nLYSIMAKOS (Kuultuaan huudon, tulee oikealta kuulumattomasti, jää\nperälle.)\n\nTITUS. Voi minua, niinkuin haavoitettu kauris minä mykistyn tähän!\n(Huomaa Lysimakon.) Ah, Lysimakos, Lysimakos! (Juoksee hänen luokseen.)\n\nURKKIJAT (Mustiin kaapuihin kääriytyneinä alkavat seuraavan kuluessa\nyksitellen hiipiä esiin joka nurkasta, täyttäen vähitellen koko\nnäyttämön, joka heidän mukanansa pimenee, yhä useampien liekkien\nsammuessa.)\n\nLYSIMAKOS. Miten on terveytesi, herra? Ruumiisi vapisee.\n\nTITUS (Peittäen vavistustansa.) Ha-ha --. Olen usein aikonut sinulle\npuhua siitä asiasta. Katso, minua vaivaa eriskummallinen tauti.\n\nLYSIMAKOS. Sano minulle se tautisi, niin sen parannan.\n\nTITUS. Se tauti on Caesarille kovin sopimaton. Vastoin tahtoani nousee\nnäet rinnastani tuska tänne kurkkuun, jäseneni vapisevat ja silmistäni\nvuotaa kyyneleet.\n\nLYSIMAKOS. Kovin merkillinen tauti.\n\nTITUS. Voisihan luulla minun _itkevän!_ Katso itse. Roomalaisen\nsilmissä ei mikään ole häpeällisempää, kuin itku. (Uhkaavasti.) Vaiti\nminun taudistani, muista! --\n\nLYSIMAKOS. Kylmimmän lähteen vedellä täytyy huuhdella ruumistasi.\nAluksi tuon sinulle vahvistavan juoman. (Aikoo mennä oikealle.)\n\nTITUS. Lysimakos, nyt annan sinulle vielä tärkeämmän viran, kuin\nhenkilääkärin; teen sinut salaiseksi uskotukseni. (Katsoen\nurkkijoihinsa, ikäänkuin itsekseen.) Ah, te minun mustien ajatusteni\ntulkit. En rohjennut teihin uskoa, nyt uskon kaikki luettelonne, nyt\nrakastan teitä ja teihin ainoihin luotan. Ah, siinäkö olette kaikki!\nVähäiseksi katson joukkonne. Menkää -- tullaksenne tuhatlukuisina\ntakaisin. Laajentukaa suureksi tiheäksi verkoksi yli koko valtakunnan.\nJoka loukko, joka soppi täyttäkää. Tahdon poistaa tieltäni kaiken, mikä\non minua vastaan. Kitken puhtaaksi koko maailman, poltan, hirtän,\nrevitytän pedoillani. Näytän niin paljon punaista verta, että kaikki\nvavisten kytkeytyvät jalkojeni juureen. Menkää!\n\nURKKIJAT ja ILMIANTAJAT (Väistyvät hiljaa takaisin.)\n\nTITUS (Prefektille, joka on ilmestynyt hänen eteensä.) Mene sinäkin.\n\nPREFEKTI (Menee.)\n\nTITUS. Mutta sinut Lysimakos, teen urkkijaini urkkijaksi. Epäilen näet\nnoitakin. Pidä heitä kaikkia silmällä, missä ikinä tavannetkin -- ja\nerittäinkin tuota miestä, sillä hänkin on joskus pyrkinyt pretoriaanein\npäälliköksi. Kuka tietää?! Sinä olet ainoa luotettava koko\nvaltakunnassa, sinä Lysimakos. Sinulle ilmaisen hallitsijatuumani.\nKatsos -- minussa on lempeyttäkin -- ja hellyyttä. Sinä hyvin tiedät.\nKun ensin olen ankaruudella valtani vahvistanut, tahdon alkaa\nhallitukseni jollakin suurella hyvällätyöllä, niin suurella, ettei ole\nsen vertaista nähty. Muistathan -- Sostraton ennustuksen minusta --\nettä tulen suureksi hallitsijaksi -- joka täytän maailman hyvillä\ntöillä -- muistathan -- muistathan --\n\nLYSIMAKOS (Koettaen rauhoittaa.) Kyllä, kyllä, herra, kunhan rauhoitut,\nvärisethän kuin haavan lehti.\n\nTITUS (Syleillen Lysimakoa.) Lysimakos, ystäväni, sano sinä, mitä hyvää\nimperaattorina tekisit? Sano!\n\nLYSIMAKOS. Antaisin viljaa roomalaisille ja toimittaisin suuria\npetonäytelmiä.\n\nTITUS. Sinä olet niin tyhmä, Lysimakos. -- Saat mennä. (Itsekseen.)\nMinun täytyy, täytyy löytää joku --\n\nLYSIMAKOS (Aikoo mennä.)\n\nTITUS. Odotas -- sano minulle Lysimakos, voitko saattaa jonkun\nkristityistä tänne -- jonkun niistä, jotka kuuluvat väittävän, ettei\nimperaattori ensinkään voi olla onnellinen.\n\nLYSIMAKOS. Herra, niitä on paljon, niitä voi olla sinun ympärilläsi --\nomien orjiesikin joukossa.\n\nTITUS. Sittenhän voit kohta saattaa jonkun heistä tänne.\n\nLYSIMAKOS. Sen voin.\n\nTITUS. Katso siis, ettei kukaan täällä häiritse minua, ja tuo kristitty\npuheilleni. Tarvitsen häntä kohta -- kohta! (Liktoreille.) Tämä mies on\nnyt päällikkönne. Totelkaa häntä. (Menee oikealle.)\n\nLYSIMAKOS (Osoittaa liktoreista toiset oikealle, toiset portaille.)\n\nBERENIKE (Vasemmalta, aikoo mennä oikealle.)\n\nLYSIMAKOS (Pysäyttäen.) Herrani kielsi ketään luoksensa päästämästä.\n\nBERENIKE (Nähtyään liktorit perääntyy, aikoo juoda myrkkyä, mutta on\nvoimaton ja viskaa pullon luotansa.)\n\nDOMITIANUS ja DOMITIA (Kiireesti vasemmalta.)\n\nDOMITIANUS (Aikoo mennä oikealle.)\n\nLYSIMAKOS. Herra, liktorit ovat ovella.\n\nDOMITIANUS. Domitia, huomasithan, kuinka hyvillänsä Titus oli meidän\nvastaanotostamme? Suuri näyttelijä hän tosin on, mutta niin hän ei\nolisi sentään osannut näytellä.\n\nDOMITIA. Berenikellä on toinen ajatus.\n\nBERENIKE. Mitä merkitsee kielto lähteä palatsista? -- Ja kielto päästä\nhänen puheillensa?\n\nDOMITIA. Verta se merkitsee. Se merkitsee, että jotkut vielä\ntänäpäivänä mestataan. Minä pakenen!\n\n    (Rientää vasemmalle.)\n\nDOMITIANUS. Lysimakos -- jos huomaat jotakin erinomaista veljessäni --\njos -- jos esimerkiksi huomaat, että hän tahtoisi minut vangita --\nrukoile puolestani sinä, hän kuulee sinua, hän tulee helposti\nliikutetuksi, minä tunnen hänet.\n\nLYSIMAKOS. Rakastan Titusta, herraani. Minä teen kaikki mitä voin hänen\nedestänsä. Annan vaikka henkenikin. Minä olen jo vanha mies.\n\nDOMITIANUS. Mutta puhuthan minun puolestani?... Lysimakos, on\nmahdollista, että hän tahtoo surmauttaa minut!\n\nLYSIMAKOS. Ah, herra, mitä on kuolla toisen käden kautta! Pahempi sen,\njoka tappaa, pahempi sen, joka tappaa! (Hän jättää Domitianuksen.)\n\nDOMITIANUS. Berenike, jos Titus todella on nähnyt ja kuullut kaiken,\nniinkuin alan epäillä, silloin -- (Ympärilleen tähystellen hän tarjoo\ntikariansa salaa Berenikelle.) Sinä yksin voit tällä hetkellä päästä\nlähelle.\n\nBERENIKE (Ottaa vastaan tikarin, piiloittaen sen poveensa.)\n\nDOMITIANUS. Vannon kotijumalieni kautta! (Hän katsoo oikealle,\nsäikähtää ja poistuu juosten vasemmalle)\n\nBERENIKE (Kiiruhtaa oikealle perälle, jää seuraamaan tapahtumia\npiilopaikastaan.)\n\nLYSIMAKOS (Lankeaa polvilleen, kädet ristissä rinnallaan, sitten nousee\npäättävästi.)\n\nLIKTORIT (Tulevat oikealta ja Lysimakon osoituksesta menevät\nvasemmalle.)\n\nTITUS (Tulee oikealta.) Lysimakos, missä on kristittysi?\n\nLYSIMAKOS. Hän on täällä, Caesar.\n\nTITUS. Katso siis, että liktorit ovat paikoillansa ja saata kristitty\neteeni.\n\nLYSIMAKOS (Käy katsomassa sillakkeelle ja vasemmalle.) Liktorit ovat\npaikoillansa, Caesar.\n\nTITUS. Entä kristitty?\n\nLYSIMAKOS. Titus, hän seisoo edessäsi.\n\nTITUS. Mitä sanot?! Sinä kristitty?... Etkö olekaan tyhmä Lysimakos?\nAah! (Hän lyö Lysimakon maahan jalkainsa alle, huutaen.) Sinä olet\npettänyt keisarisi!\n\nLYSIMAKOS (Nousee ensin polvillensa, sitten pystyyn ja puhuu kuin\nvertaiselleen.) Olen, Titus. Sinun hyväksesi.\n\nTITUS. En tiedä, kuinka katsoisin sinua. Äsken olit orjani, nyt olet\nvieras ja puheesi ei ole orjan. Kuka olet? -- Ken on sinut vapaaksi\ntehnyt?\n\nLYSIMAKOS. Totuus.\n\nTITUS. Sinä tuntisit totuuden! Orjaniko täytyy kumartua minun edessäni\nvai minun orjani edessä? (Itsekseen.) Hänen katseensa vangitsee minut!\n(Ääneen.) Niin, ken lienetkin -- jos tunnet totuuden, sano se minulle.\nVastaa siis minulle siihen kysymykseen, jonka äsken tein Lysimakolle:\nSano minulle hyvätyö, suuri ja laaja, jota ei kukaan keisareista ole\nvielä tehnyt. Ajatteles: minulla on suuri valta, valta maailman yli\nminulla on, minä voin kaikki.\n\nLYSIMAKOS. Kaikkea voi imperaattori, yhtä ei.\n\nTITUS. Mitä imperaattori ei voi.\n\nLYSIMAKOS. Tehdä hyvää.\n\nTITUS. Imperaattori ei voi tehdä hyvää! Hullumpaa en ole koskaan\nkuullut.\n\nLYSIMAKOS. Sanot niin ja kuitenkin lyyhistyt kokoon totuuden lyömänä.\n\nTITUS (Huutaa.) Lysimakos, Lysimakos, sinä olet katsonut lävitseni!\n\nLYSIMAKOS. Olen, Titus. Alusta asti.\n\nTITUS. Turhaan sen sanoit, sillä ennenkuin käsistäni pääset, olet sinä\nkuoleman oma! Kuulut niiden joukkoon, joiden täytyy minun tieltäni!\n\nLYSIMAKOS. En pelkää sinua enkä kuolemaa. Tätä hetkeä varten olen\nelänyt.\n\nTITUS (Arasti, hiljaa.) Jos imperaattori ei voi tehdä hyvää -- sano,\nmitä minun siis on tehtävä?\n\nLYSIMAKOS (Lempeästi.) Tahtoisin nähdä sinua suoraan silmiin, kun sen\nsanon.\n\n    (Titus ja Lysimakos lähestyvät toisiansa.)\n\nTITUS (Koettaa katsoa Lysimakoa silmiin, nauraa epäluonnollisesti,\nsisällistä tuskaansa salaten.)\n\nLYSIMAKOS. Suoraan silmiin, ihan suoraan.\n\nTITUS. Katsonhan minä --.\n\nLYSIMAKOS. Niin, Titus, juuri niin. Sinä ymmärsit ennenkuin olin suuni\naukaissut. Niin juuri: luovu vallastasi.\n\nTITUS. Katso, voihan olla hallitsijoita, jotka ovat minua pahempia,\nmutta minä olen hyviäkin töitä harjoittanut. Ja aikomukseni on vielä\nsuurempiakin töitä tehdä --.\n\nLYSIMAKOS. Olitpa ken tahansa, saman sanon aina: luovu vallasta. Se on\nse suuri teko, jonka sinä tahdoit tietää. Sitä ei ole vielä yksikään\nhallitsija totuuden tähden tehnyt.\n\nTITUS. Jollen minä tietäisi, että se on niin! Mutta minun järkeni on\nhieno, ja minä olen jo aikaa sitten sen itse ymmärtänyt!\n\nLYSIMAKOS. Sinä tahdot koko maailman omistaa. Oikeassa olet, kun sitä\ntahdot. Sitä tahtoo myös jokainen kristitty. Kuitenkin: omistaakseen\nkoko maailman pitää koko maailmata rakastaa. Mutta ketä rakastat sinä,\nTitus? Ennenkuin valtasi olet vahvistumaan saanut, on sinun sielusi\nkäynyt autioksi. Tule pois täältä. Apenniinein yli saatan sinut --\nsaatan hiljaiseen laaksoon, kaltavan vuorijonon rinteelle vien sinut.\nSiellä ovat yhteiset viljelyksemme. Meitä on suuri veljeskunta. Ei\nsiellä kukaan vihaa sinua, ei kukaan panettele. Vapaina hengitämme,\nvapaina elämme. Näytän sinullekin paikkasi, osoitan työn sinun\nkäsillesi. Niinkuin lapsi sinä tartut siihen, niinkuin lapsi, joka on\npitkästä pimeästä valoon päässyt. Päivä siellä helkkää ja heloittaa.\nMehiläiset siellä surisevat ympärilläsi. Mutta katso -- mehiläisistä ja\nperhosista on sinun rakkautesi kasvava, se on ulottuva ihmisiin, se on\nlaajenemistaan laajeneva. Ja niin puhkeaa sinun sielusi kukoistukseen,\nja sinä olet menevä kuolemasta elämään, ja kaikki mitä rakastat on\noleva sinun! Luovu vallasta, Titus. Rauhaan ja onneen sinua kutsun!\n\nTITUS (Antautuu Lysimakon mielentilaan.) Vapaana hengähtäisin, yhdessä\nhuokauksessa puhaltaisin pois tämän hirmupainon. Voi minua, voi minua!\n(Itkee.)\n\nLYSIMAKOS. Siellä, vasta siellä sinä taudistasi paranet. Itke, itke, se\non hyvä niin -- itke! (Koskettaa Tituksen olkaan.)\n\nTITUS (Säpsähtää itkustansa.) En ole itkenyt! Sinä olet kuoleman oma!\n\nLYSIMAKOS. Et pääse minusta enää, Titus. Kuoltuani olen oleva lähempänä\nsinua kuin eläessä olinkaan.\n\nTITUS (Voimatta pakottaa itseään surmaamaan Lysimakon.) Oh, Lysimakos,\nsinä olet tappanut minut! (Lyyhistyy voimatonna ja itkien maahan.)\n\nLIKTORIT (Saatuaan merkin kiiruhtavat Lysimakon luo painunein asein.)\n\nLYSIMAKOS (Kuiskaten liktoreille.) Jos hän tahtoo jättää palatsin,\nseuratkaa häntä kaupunginportille. Siellä minä häntä odotan. (Säteillen\nsisäisestä riemusta.) Suuria on kohta tapahtuva. Hän on luopuva tästä\nvaltakunnastaan, sillä uusi valtakunta odottaa häntä -- kaukana,\nkaukana täältä.\n\nLIKTORIT (Kuunnellessaan höltyvät henkivartija-asennostaan.)\n\nLYSIMAKOS (Titukseen päin.) Hyvästi Titus! Menen veljieni luo. Kerron\nheille ilosanoman. Valmistamme ikirauhan paikan sinulle. (Poistuu\nvasemmalle.)\n\nTITUS. Mitä hän sanoikaan? \"Kerron veljille\"... (Hän huomaa liktorit,\njotka vartijapalveluksensa unohtaen naureskelevat ja rupattelevat\nkeskenään, huutaa raivokkaasti, yhä vielä polviltaan nousematta.) Mitä!\n\nLIKTORIT (Asettuvat hätkähtäen rintama-asentoonsa.)\n\nTITUS (Osoittaen vasemmalle.) Tuo mies ei saa elää! Tuokaa minulle\nhänen päänsä.\n\nKAKSI LIKTORIA (Juoksee vasemmalle.)\n\nTITUS. Imperaattoriko tämän teki vai teinkö sen minä itse? Ei, ei,\nLysimakos, minä en tehnyt... ah, ah, ah!\n\nKAKSI LIKTORIA (Palaa vasemmalta, toinen kantaen käsivarrellansa kilpeä\nvaakasuorassa asennossa. Kilvellä on Lysimakon pää peitettynä\npunaisella vaatteella.)\n\nTITUS (Nousee. Hänen kätensä ojentuu kilven yli ja työntää vaatteen\nsyrjään. Hän katsoo päätä.) Sinä sanoit: \"Kuoltuani olen sinua\nlähempänä kuin elämässä olinkaan.\" Hymy sinulla on kyllä huulillasi,\nniinkuin äsken, mutta sinä olet -- mykkä. (Hän säpsähtää ja kääntää\npäänsä tuonnempana olevien liktorien puoleen.) Kuka teistä mainitsi\nminua nimeltäni? Kahdesti etunimeltäni? Uskaltakaapas! Imperaattoria!\n(Hän katsoo uudelleen päätä, säikähtäen peittää sen ja kädenliikkein\nkäskee viedä kilven pois.) Haudatkaa ruumis ja tuo pää syvälle, hyvin\nsyvälle, ja käskekää orjieni vierittää suuri kivi sen paikan päälle.\nJoutukaa, joutukaa.\n\nKAKSI LIKTORIA (Poistuu kilpineen vasemmalle.)\n\nTITUS (Muille liktoreille, jotka seisovat liikkumatta asennossa.) Joko\ntaas?! (Painaen käsin korviaan.) Vaiti! Vaiti! Ah, minun täytyy päästä\npois täältä. Niin, niin, menkää palatsin portille, odottakaa minua\nsiellä ja katsokaa, ettei kukaan näe, kun minä lähden... menkää,\nmenkää...\n\nLIKTORIT (Poistuvat kiireesti vasemmalle.)\n\nTITUS (Menee oikealle paeten harhakuuloansa.)\n\nBERENIKE (Kohdaten hänet.) Titus, viipymättä kutsu liktorit takaisin!\n\nTITUS. Etkö näe mitään?\n\nBERENIKE. Henkesi on vaarassa.\n\nTITUS. Etkö kuule mitään? (Kuiskaten.) Se on Lysimakos, hän se on. Hän\ntahtoo antaa minulle anteeksi kaiken, senkin, minkä hänelle äsken tein.\n\nBERENIKE (Koskettaa varovasti Titusta käsipuoleen ja sanoo hänkin\nkuiskaten.) Titus, Lysimakosta ei ole enää. (Ääneen.) Titus, herää!\nKokoa voimasi!\n\nTITUS. Ah, sinä et osaa katsoa, et kuulla.\n\nBERENIKE. Surmautit Aulus Caecinan. Se ei ole kylliksi. On\ntasavaltalaisia, on paljon muita. Asemasi horjuu enemmän kuin koskaan.\nHetkeäkään menettämättä tarvitaan voimakkaita, musertavia\nhallitustoimia -- nyt -- nyt -- tällä hetkellä --\n\nTITUS. Älä puhu noin kovaa. Hän ei kärsi kuulla sanojasi.\n\nBERENIKE. Lysimakos ei ole elossa. Minä ainoa voin auttaa sinua.\nSalaliittoverkon jokainen silmukka on tunnettu minulle.\n\nTITUS. Hiljaa, hiljaa... Katso, hänen hymynsä sammuu. Hän jättää minut.\nLysimakos, en päästä sinua, minä pitelen sinusta! -- Niin, niin, minä\nkuulen taas: \"Luovu vallasta, Titus, minä pelastan sinut häviöstä.\" Ja\nhän katsoo niinkuin ajattelisi: sitä et sinä Titus voi ikinä tehdä.\n\nBERENIKE. Ah, armaani, herää... herää...\n\nTITUS. Tässä, juuri tällä paikalla hän seisoi ja kysyi: \"Mutta ketä\nrakastat sinä, Titus?\" (Järkytettynä, haltioissaan.) Sinua, Lysimakos,\nsinua ainoata, sinua ikuisesti! Ja sinun sanasi minä täytän! Pois, pois\ntäältä! (Hän juoksee vasemmalle.)\n\nBERENIKE. Titus, kuule minua!\n\nPREFEKTI (Miehineen vasemmalta, pysäyttää Tituksen.) Caesar! Missä\nliktorisi?! (Miehilleen, osoittaen perälle.) Lähettäkää liktorit heti\nportaille ja tänne myös Caesarin purppuratooga! (Miehet kiiruhtavat\ntoiset vasemmalle toiset oikealle.) Teet itsesi suojattomaksi, Caesar.\nCassion veljekset ovat yhä irrallaan. Liittolaiset voittavat aikaa!\nSano, vangitutanko kaikki epäilyksenalaiset?\n\nTITUS. Miksi vaivaat minua? Etkö näe, että minä vapisen kylmästä?\n\nPREFEKTI. Caesar, tällä hetkellä en voi jäädä käskyjäsi vaille.\n\nTITUS. Tee mitä tahdot.\n\nPREFEKTI (Hiljemmin.) Caesar Domitianus? -- Käsketkö saattaa hänet\nsalaisen valvonnan alaiseksi?\n\nTITUS. \"Käskenkö?\" -- En minä mitään käske.\n\nPREFEKTI. Katso, Caesar, aamu jo koittaa. Kansanjoukot kokoontuvat\ntorille, pretoriaanit leirillensä. Kohta myrsky nousee!\n\nTITUS (Heiskauttaen kättänsä.)\n\nBERENIKE (Prefektille.) Ah, etkö näe? Hän hakee päästäksensä\npalatsista. Vangituta omin päin, ennenkuin on myöhäistä -- kaikki --\nkaikki!\n\nPREFEKTI Luulen, että se todella on välttämätöntä...\n\nBERENIKE. Jo kuuluu pauhu torilta.\n\nPREFEKTI. Ja että se on Caesarinkin oikea tahto.\n\nBERENIKE. Joudu, joudu!\n\nPREFEKTI (Huutaen oikealle.) Caesarin tooga! Tänne Caesarin tooga!\n(Poistuu vasemmalle.)\n\nTITUS. Lysimakos, minä tulen!\n\n    (Turhaan haettuaan muuta ulospääsyä hyökkää sillakkeen portaille.)\n\nBERENIKE (Koettaa pysäyttää hänet.) Titus, Titus, älä mene surman\nsuuhun!\n\nTITUS (Taisteltuaan Bereniken kanssa sysää hänet voimakkaasti luotansa,\njuoksee sillakkeelle paetakseen ulkoportaitse.)\n\nLIKTORIT (Kohoavat taajassa rivissä ulkoportaitse Titusta vastaan,\npysäyttäen hänet kuin satimeen.)\n\nORJATTARET (Oikealta, kiiruhtavat kiinnittämään purppuratoogaa Tituksen\nhartioille. He sovittavat myös kultaisen laakeriseppeleen hänen\npäähänsä.)\n\nBERENIKE (Itsekseen.) Ah, hän on hylännyt minut ikuiseksi. -- Ei,\nTitus, nousimme yhdessä, yhdessä myös kaatukaamme! (Poistuu\nvasemmalle.)\n\nPREFEKTI (Sillakkeella, antaa merkin liktoreille, jotka avaavat\nkeskellensä käytävän ulkoportaille alaspäin, ja kahdelle torven\npuhaltajalle, jotka antavat ilmoitustörähdyksen.) Caesar Augustus,\nTitus Flavius Vespasianus, Rooman Imperaattori -- tahtoo näyttäytyä\nkansallensa.\n\n    (Alhaalla torilla vallitsee nyt haudan hiljaisuus.)\n\nTITUS (Astuessaan liktorien muodostamaan kujaan ehdottomasti ojentuu\nimperaattorin ryhtiin.)\n\n    (Nyt kuuluu alhaalta torilta voimakkaita tervehdyshuutoja\n    imperaattorille, jotka saavuttavat huippunsa Tituksen alkaessa\n    hitaasti laskeutua ulkoportaita alas.)\n\n    (Nouseva aurinko valaisee sillakkeen yli näkyvien patsaiden\n    ja kattojen ääriviivoja.)\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\nKeisarillisen aition eteisala Colosseumissa. Näyttämön taka-alan\nmuodostaa Colosseumin kiviseinä, jonka keskellä aitioon vievä, muutaman\nporrasasteen korkeudella oleva ja etusillakkeella varustettu suuri,\npyöreäpäätyinen ovi. Ovi on ylöspäin kohoavan väliverhon peittämä.\nKivinen sillake jatkuu kummallekin puolen ovea pilaristoineen.\n\nPrefekti miehineen portailla ja sillakepylväistössä katselevat ja\nmerkitsevät luetteloihin heidän editsensä oikealta vasemmalle kulkevaa,\nvartioiden saattamaa vangittujen hovilaisten jonoa.\n\nPatriisivanhuksia ilmestyy vasemmalta saattuetta katsomaan. He kulkevat\nparittain, salaperäisesti keskenänsä kuiskutellen, kunnes vähitellen\nryhmittyvät oikealle etualalle, yksityisten siirtyessä ryhmästä ryhmään\ntärkeän ja salaisen neuvottelun johdosta.\n\nPREFEKTI (Sitten kun vangittujen jono on kulkenut ohitse.)\nKunnianarvoiset isät, Caesar Augustuksen saapuessa tämän paikan täytyy\nolla tyhjänä, suvaitkaa...\n\nI PATRIISI. Miksi vangitut ovat juhlaan tuodut? Mikä on heidän\nkohtalonsa?\n\nPREFEKTI. Heidänkö kohtalonsa? Se on imperaattorin omissa käsissä.\n(Poistuu miehineen vasemmalle.)\n\nII PATRIISI. Luin heitä kaikkiansa lähes kolmeen sataan. Oi, mikä\nsurullinen saattue! Rooman kukka, Rooman toivo -- sekö nyt arenalle\nroskajoukon häväistäväksi! (Peittää kasvonsa.) Zeus kaikkivaltias!\n\nIII PATRIISI. Kuulimme sanottavan, että nälkäisiä leijonia on\njoukottain tuotu arenan holveihin. Oi, näinkö alkaa Rooman suuri juhla!\n\nIV PATRIISI. Ei juhla, vaan ennenkuulumaton teurastus!\n\nI PATRIISI. Jonka rinnalla Neeronkin julmuudet kalpenevat. Oi taivas,\nmissä ovat ukonnuolesi!\n\nII PATRIISI. Ja missä meidän Cassiomme?!\n\nIII PATRIISI. Kuitenkin -- hän kulkee aivan suojatonna, liktorinsa hän\non lähettänyt pois -- miksi, sanokaa, miksi yksikään ei uskalla häntä\nlähestyä?\n\nIV PATRIISI. Tehdäksensä tästä kurjuudesta lyhyen lopun...\n\nV PATRIISI. Iskeäksensä tikarin hänen rintaansa...\n\nVI PATRIISI (Osoittaa oikealle.) Hiljaa, hiljaa! Berenike orjinensa!\n\nIII PATRIISI (Ivallisesti.) No, Rooman vanhat patriisit, nyt nöyrä\ntervehdys ruhtinattarelle!\n\nBERENIKE (Tulee oikealta Cassion veljesten seuraamana, jotka ovat\npukeutuneina hänen orjikseen, kasvot aluksi peitossa.)\n\nPATRIISIT (Päästäessään Bereniken välitsensä nostavat kunnioittaen\nkätensä, salaten inhonsa, ja poistuvat oikealle.)\n\nBERENIKE (Päästyään varmuuteen, ettei ole syrjäisiä kuulijoita.) Tästä\nhän on kulkeva. Tuossa hän pysähtyy ja puhuttelee kansaa. Sitten hän\nkääntyy noustaksensa tuonne ylös. -- Silloin --!\n\nCASSION VELJEKSET (Paljastaen tikarinsa.) Silloin!\n\nBERENIKE. Kuitenkin -- ah -- älkää häntä kasvoihin lyökö...\n\nCASSIUS VANHEMPI. Sinä horjut, Berenike.\n\nBERENIKE. Ei, ei. Mutta sanon teille, Cassion veljekset: Ihmeellinen\ndemooni on mennyt häneen. Hän voi tehdä itsensä näkyväksi minulle,\nvaikkei täällä olekaan. Nytkin näen hänet edessäni. Niinkuin auringon\nhäikäisemänä näen hänen kuvansa kaikkialla, täällä, tuolla, taas täällä\n-- armaana, majesteetillisen ylevänä. -- Ah, hän hylkäsi minut\nikuisesti, minut, joka tein hänet Caesariksi! -- Niin, niin, siis tästä\nhän tulee, näihin portaihin hänen jalkansa koskettaa, tähän -- ja\ntähän. Ja tätä vasten hän levähtääkseen nojautuu. (Hän syleilee ja\nsuutelee pylvästä.)\n\nCASSIUS NUOREMPI. Voinemmeko luottaa sinuun, Berenike, sinä rakastat\nhäntä!\n\nBERENIKE. Minä tahdon hänen surmaansa -- ja omaani hänen kanssaan.\nMinä... minä... sanoin vain: älkää häntä kasvoihin haavoittako... ah\nälkää kasvoihin...\n\n    (Oikealta kuuluu lähestyvää joukkojen sorinaa.)\n\nBERENIKE (Säpsähtäen.) Hän on tulossa... piiloutukaa!\n\nPATRIISIT (Palaavat oikealta, käyden perääntyvästi taaksepäin ja käsiä\nnostamalla äänettömästi tervehtien imperaattoria. Näyttämö täyttyy\nyleisöllä, joka samoin perääntyen oikealta pelokkaasti antaa tietä\nimperaattorille ja hajaantuen seinävierille jää liikkumattomana\nodottamaan.)\n\n    (Berenike ja Cassion veljekset katoavat väkijoukkoon.)\n\n    (Prefekti miehineen asettuu jälleen portaille.)\n\nTITUS (Ympärilleen katsomatta, ajatuksissaan tukkaa käsin haroen kulkee\nnopeasti oikealta keskiovea kohden, aikoen nousta keisarilliseen\naitioon. Hän pysähtyy hämmästyneenä tiellänsä seisovan prefektin\neteen.) Mitä nyt? Antakaahan tietä. Aion puhua kansanjoukolle.\n\nPREFEKTI. Caesar...\n\nTITUS. Minä olen -- caesar, ja kohta en ole, se on totta, mutta\nantakaahan minun sentään puhua kansalle.\n\nPREFEKTI. Ennenkuin juhla alkaa, odotan käskyjäsi, Caesar.\n\nTITUS. Taas \"käskyjäsi!\" -- Tee mitä katsot parhaaksi ja anna minun\nolla.\n\nPREFEKTI. Caesar, kolmesataa vangittua salaliittolaista olen tuonut\ntänne. He odottavat tuomiotasi.\n\nTITUS. \"Vangittua?\" (Itsekseen.) Miksi olen tämän tehnyt? Ja milloin?\n\nPREFEKTI. Vai käskettekö johtaa heidät arenalle kansan tuomittavaksi?\nLeijonamme ovat käsillä.\n\nTITUS. En muista sellaista käskyä antaneeni. Mutta jos olet vanginnut,\nniin vapauta heidät viipymättä, viipymättä!\n\n    (Hämmästyksen ja iloisen yllätyksen sorinaa yleisön keskuudessa.)\n\nPREFEKTI. Caesar, se -- se -- on mahdotonta.\n\nTITUS. Etkö pyytänyt käskyjäni?\n\nPREFEKTI. Caesar, salli sanoa, käyt pohjattoman kuilun partaalla:\nurkkijaimme ja ilmiantajaimme listoilla on merkittynä vielä saman\nverran rikollisia.\n\nTITUS (Ajatuksissaan torjuen heiskauttaa kättänsä.)\n\nPREFEKTI. Käsketkö ehkä karkoittaa heidät ainiaaksi Roomasta? Kysyn\nimperaattoriltani!\n\nTITUS. Ah, imperaattoriltasi... Hyvä on. Kaikki urkkijat ja ilmiantajat\nkarkoitetaan ainiaaksi ulos Roomasta.\n\nPATRIISIT (Paukuttavat ihastuneina käsiänsä.)\n\nTITUS. Patriisitko -- minulle!\n\nPREFEKTI. Näen, Caesar, sinun valmistuvan suuriin tekoihin. Jalo\nkäskysi tulkoon heti koko Rooman tiedoksi! (Kiiruhtaen poistuu\nvasemmalle.)\n\n    (Yleisö puhkeaa tervehdys- ja ylistyshuutoihin,\n    yhtaikaa ja toistaen):\n\n1) \"Terve Titus, armon ruhtinas!\"\n\n2) \"Terve Titus, maailman herra!\"\n\n3) \"Terve hyväntekijämme!\"\n\nTITUS (Itsekseen.) \"Armon ruhtinas?!\" -- Kuinka onkaan sydämeni\njanonnut tätä tervehdystä kuullaksensa! Lysimakos, oi Lysimakos! Mitä\nolenkaan tehnyt... (Läsnäolevien puoleen kääntyen, lämpimästi.)\nYstävät, jos vain tietäisin, mitä teille antaa, antaisin kaiken. Ah,\nsanokaa, mitä odotatte minulta. Vielä on minulla vähän aikaa olla\nimperaattorina. Pyytäkää siis mitä tahdotte, ja minä täytän toiveenne.\n(Pettyneenä.) No, miksi vaikenette? Astukoon kuka tahansa esiin. Muuten\ntämä ihmeellinen päivä menee hukkaan, eikä uusi enää vaikene.\n(Ajatuksissaan.) Vai tiedättekö tekin, ettei imperaattori voi tehdä\nhyviä töitä...\n\nBERENIKE (Astuu esiin.)\n\nTITUS ja OSA LÄSNÄOLEVISTA (Hämmästyksissään.) Berenike!\n\nBERENIKE. Niin, Caesar.\n\nTITUS. Toiveesi tunnen.\n\nBERENIKE. Täytä siis lupauksesi!\n\nTITUS. Ah, Berenike, se on pulmallinen kysymys.\n\nBERENIKE. Kansan kuullen vannoit jokaisen pyynnön täyttäväsi.\n\nTITUS. Surku minun tulee sinun turvattomuuttasi. Mutta minä annan\nsinulle suojeluskirjan. Keisarillinen laiva ja keisarilliset merimiehet\nolkoot sinun saattajasi Itämaille.\n\nBKRENIKE. Karkoitat minut Roomasta?!\n\nTITUS. Yhä, yhä etsin ulospääsyä itsekin, vaikka mahdottomuuden muurit\nkasvamistaan kasvavat. Mutta tänään, tällä hetkellä aion mennä päähän\nasti.\n\nBERENIKE. Et ole menevä.\n\nTITUS. Ah, Berenike, kuinka voisin sinulle antaa sitä, mistä itse aion\nluopua. En koskaan, en koskaan voi tehdä sinua Rooman Augustaksi. Kohta\nolet sen ymmärtävä.\n\nPREFEKTI. Caesar Augustus, sanoma armahduksestasi ja urkkijain\nkarkoittamisesta on levinnyt koko yleisöön. Kuule, kuule, heidän\ninnostuksensa paisuu, kohta esteet murtuvat. Salli alkaa.\n\nTITUS. Odota, odota... Kokoon ajatukseni... Niin niin, aion ilmaista\npäätökseni... Tahdon puhua kansalle.\n\nPREFEKTI. Legiooniin rynnäkkö on helpompi torjua kuin tämä kansan\nhurmaus!\n\nBERENIKE. Ei, Titus! Tuonne et sinä ole nouseva!\n\nTITUS. Leikit alkakaa,\n\n    (Alkajaismerkkien kajahtaessa aition väliverho kohoaa. Oven läpi\n    näkyy etäisyydessä yläosa Colosseumin vastaisesta sisäseinästä\n    ja pala sinistä taivasta, amfiteatteriosan ollessa täynnä\n    valkopukuista yleisöä. Arena ajatellaan olevan alhaalla\n    näkymättömissä.)\n\nTITUS (Menee ajatuksissaan, ikäänkuin puhettansa toistaen, sillakkeen\nportaita kohden. Hän ehtii kuitenkin nousta ainoastaan puoliväliin\nportaita.)\n\nCASSION VELJEKSET (Hyökkäävät tikareineen Tituksen jäljessä,\ntakaapäin.)\n\nBERENIKE (Kiljahtaen ennättää väliin, sitten pakenee oikealle.)\n\nPREFEKTI. Seis miehet, Caesarin murhaajat!\n\nPATRIISIT ja MUU YLEISÖ (Kauhuissaan.) Cassion veljekset!\n\nI PATRIISI. Mitä ajattelitte? Mihin asemaan saatoitte meidät!\n\nII PATRIISI. Tämmöiselläkö hetkellä nousi kätenne murhaan!\n\nPREFEKTI (Antaa Cassion veljekset miestensä haltuun.)\n\nTITUS (Raivokkaana.) Berenike! Missä on Berenike? Minä tahdon nähdä\nBereniken paikalla!\n\nPREFEKTI (Menee oikealle.)\n\nIII PATRIISI (Muille patriiseille.) Katsokaa, nyt hän peruuttaa kaikki\narmahduksensa.\n\nIV PATRIISI (Samoin.) Nyt emme voi muuta kuin vaieta ja pitää\nhyvänämme.\n\nPATRIISIT (Keskenään.) Kirotut Cassiot!\n\nPREFEKTI (Oikealta.) Ruhtinatar Berenike kieltäytyy saapumasta.\n\nTITUS. Tänne!\n\nPREFEKTI (Lähtee jälleen oikealle.)\n\nBERENIKE (Ensin prefektin puoliväkisin kädestä taluttamana, sitten\nirtautuen ja omin ehdoin asettuen Tituksen viereen.) Tässä minä olen.\n\nTITUS (Berenikelle.) Sinäkö tämän teit? Kalpenetpa, kalpenet, ja kaikki\njäsenesi vapisevat. Itse olet minut kasvattanut: ei ole sinulla armon\ntoivoa minun rinnastani. Minä hymyilen sinunkin verellesi, kun kohta\nnäen sen vuotavan. Arenalle leijonani! Revitytän sinut palasiksi koko\nRooman kansan iloksi! Tai tarvitsenko petojanikaan? Ilmaisen sinut\ntuolle joukolle, se on sinut raateleva pahemmin kuin leijonani. (Huutaa\nkansan puoleen.) Niinpä niin! Tämä juutalainen Berenike... (Äkkiä\ntullen tuntoihinsa, itsekseen.) Mitä olinkaan tekemässä... Lysimakos,\narmahda minua! (Prefektille, joka on asettanut kaksi miehistään\nvahtimaan Berenikeä.) Ei, ei, antakaa hänen olla... (Itsekseen.) Mitä\nhe odottavat minulta? Se on totta... se on totta... (Hän aikoo mennä\nsillaketta kohden.)\n\nPREFEKTI. Cassion veljekset seisovat tässä vangittuina. Käsketkö\ntuomiosi heti panna täytäntöön?\n\nTITUS. Cassion veljekset? Se on totta, teistä olen kerran ennenkin\nkuullut puhuttavan. Ja vanhan äitinne tunnen hyvin. Vähän ylpeä, mutta\nperin hyvä luonteeltaan. (Hän lähestyy veljeksiä, nostaa maasta heidän\ntikarinsa, palauttaen ne omistajilleen ja jääden seisomaan veljesten\nväliin.) Hienoa terästä, eikö totta? -- Syvällä täällä sydämessäni olen\nmelkein teidän mieltänne. Olen ansainnut kuoleman. -- No? -- Minun\nluvallani! -- Minun tahdostani!\n\n    (Läsnäolijat osoittavat kiihkeää levottomuutta.)\n\nPREFEKTI (Valmiina ottamaan Cassiot hyvään talteen.) Mitä käsket,\nCaesar?\n\nTITUS. Päästä irti.\n\nPREFEKTI (Ällistyksissään:) Ja mitä sitten on tehtävä? Caesar...\nCaesar...\n\nTITUS. Mitäkö tehtävä? -- Juoskoon joku heti näiden äidille\nilmoittamaan, ettei hänen pojillensa ole mitään pahaa tapahtunut.\nJoutuin, ettei hän saa väärää sanomaa ja ehdi halvaantua.\n\nLÄSNÄOLIJAT (Ihmeissään ja ihastuksissaan, yht'aikaa.)\n\n1) \"Mitä, mitä\"...\n\n2) \"Nuo sanat\"...\n\n3) \"Imperaattorinko suusta\"...\n\n    (Cassion veljekset mennen polvilleen Tituksen eteen,\n    nostavat miekkansa valantekoon.)\n\nCASSIUS VANHEMPI. Oi Caesar, emme ole ansainneet sinun armoasi.\nSalli...\n\nCASSIUS NUOREMPI. Oi Caesar, jaloin imperaattoreista! Ikivalamme\nsinulle vannomme. Katso, vihollisistasi olemme muuttuneet\nuskollisimmiksi henkivartijoiksesi!\n\nTITUS. Nouskaa, nouskaa. Ellei teillä ole paikkaa varattuna, käykää\naitiooni.\n\n    (Ihastuksen kohahdus läsnäolijoissa.)\n\nPATRIISIT (Keskenään, yht'aikaa:)\n\n1) \"Onko moista ennen nähty!\"\n\n2) \"Mekin tahdomme uskollisuuttamme osoittaa.\"\n\n3) \"Hankkikaa kukkia... kukkia!\"\n\n    (He poistuvat kiirehtien eri suuntiin, osan muusta\n    yleisöstä seuratessa heitä.)\n\nPREFEKTI (Tituksen korvaan.) Ja ruhtinatar Berenikeen nähden -- mitä\nkäsket?\n\nTITUS (Berenikelle, lähestyen häntä.) Voitko antaa anteeksi...\n\nBERENIKE (Liikutettuna.) Armahduksesi oli minulle odottamaton, Caesar.\n\nTITUS. Berenike, Lysimakos pelasti meidät.\n\nBERENIKE. Hyvästi Titus. Siunattu olkoon jokainen sinun askeleesi, ja\nsiunattu se maa, johon jalkasi koskee!\n\nTITUS. Et ymmärtänyt minua, Berenike. Hetki vielä -- enkä ole Caesar\nenää. Odota, saat itse kuulla...\n\n    (Hän menee nopeasti sillakkeelle, mutta ei pääse\n    portaita pitemmälle.)\n\n    (Arenalta kajahtaa ylistyshymni imperaattorille, alkaen\n    korkeasta diskantista. Se lähestyy, kasvaa yhä voimakkaammaksi.)\n\nTITUS (Häntä saattavalle prefektille.) Mitä he laulavat?\n\nPREFEKTI. Caesar, he ylistävät sinua \"Ihmissuvun Rakkaudeksi ja\nSuloksi\".\n\n    (Joka suunnalta tunkeutuu kansaa näyttämölle, täyttäen kaiken\n    taka-alan. Valkopukuiset pojat ja tytöt nousevat arenalta päin\n    keisarilliseen aitioon, heitellen kukkia Titusta kohden ja\n    riemukkaasti laulaen: \"AMOR AC DELICIAE GENERIS HUMANI\")\n\nTITUS (Perääntyy laulajien tieltä etualalle asti ja, äärimmilleen\njärkytettynä nojautuen Berenikeen, sanoo hiljaa.) Berenike, he luulevat\nminua -- hyväksi!\n\n    (Hän kääntyy laulajia kohti, mutta voimatta mitään sanoa\n    sortuu rajun itkun puistattamana maahan.)\n\n    (Berenike, hänkin syvästi järkytettynä, kumartuu Tituksen\n    puoleen. Laulun ja ylistyshuutojen kaikuessa Titus ja\n    Berenike melkein peittyvät kukkiin.)\n\n\n\n\nVIIDES NÄYTÖS.\n\n\nToisen näytöksen avonainen atrium. Tuli palaa uhrijalustassa, joka on,\nsamoin kuin pöytäkin lääkepulloineen, samassa kohden näyttämöä. Päivä\npaistaa. Vesi vireilee altaassa.\n\nDomitianus istuu lepotuolissa, jonka selustalla on purppuratooga.\nDomitia seisoo Domitianuksen vieressä.\n\nPREFEKTI (Tervehdittyään kädennostolla kääntyy Domitianuksen puoleen,\nilmoittaen.) Lähettiläitä Roomasta, Caesar.\n\nDOMITIANUS (Ilmaisee yliolkaisesti päätänsä nyökkäämällä suvaitsevansa\nvastaanottaa.)\n\n    (Joukko lähettiläitä, pretoriaaneja ja muuta Rooman\n    ylhäisöä tulee vasemmalta, kiihtyneen levottomina.)\n\nI LÄHETTILÄS. Terve, Caesar Domitianus! Rooman Senaatti tervehtii\nsinua.\n\nMUUT LÄHETTILÄÄT (Ääntänsä korottamatta.) Terve Caesar Domitianus!\n\nDOMITIANUS. Tervehdin Senaatin lähettiläitä. Ja pyydän ilmaisemaan\nsaapumisenne syyn.\n\nII LÄHETTILÄS. Senaatin lähettiläinä pyydämme saada tietoihimme,\nmiksi Caesar Titus, rakastettu, jumaloitu Imperaattorimme on vetäytynyt\npois Roomasta -- tänne yksinäisyyteen? Koko Rooma on kukitettuna,\njuhla-asussa, jonka vertaista ei kukaan meistä muista ennen nähneensä.\nHuolestuneita huhuja kiertelee Roomassa. Levottomana vaatii kansa\ntietoja Caesarinsa mielentilasta.\n\nDOMITIANUS. Mielentilastapa tosiaankin. Meillä on rakkaan veljemme\n\"mielentilasta\" omat ajatuksemme. (Ylös oikealle katsahtaen,) Mutta\nmitä sanoo henkilääkäri?\n\nCALLIAS (Tullen sisähuoneesta oikealta.) Paljon olen lääkeammattia\nharjoittaessani nähnyt kaikenlaista sairautta, paljon myös saanut\nihmisiä paranemaankin, mutta tämmöistä kuin tämä Caesarin sairaus en\nole vielä ikinäni nähnyt: aina ajatuksissaan, jotakin aina miettii,\njonka perille ei yksikään voi päästä. Toisinaan hän lausuu: Lysimakos,\nLysimakos -- niinkuin puhuisi kauas vierailun maailmoihin, ympärilleen\nei katso, ei kuuntele. On kuin olisi kaiken entisyytensä unohtanut eikä\nenää muistaisi olevansa Rooman herra. Onko tuo tila kuumeen houretta,\nvai onko Caesar tajuissansa, sitä ei ole aina helppo päättää.\n\nI LÄHETTILÄS. Niinpä on Senaatin ja Rooman kansan jyrkkä vaatimus, että\nvaltakunnan kuuluisimmat lääkärit neuvotteluun kutsutaan.\n\nCALLIAS. Ei riitä lääketaito. Pulma on toisaalla. Ajatustensa salaisuus\nolisi arvattava. Olemme tiedustelleet asiata Egyptin viisailta ja\nItämaiden tietäjiltä, mutta kaikki on tähän asti turhaa ollut: ei\nkukaan ole voinut antaa tyydyttävää selitystä.\n\nDOMITIANUS. Todellakin -- mikä suuri salaisuus! Paha vain, että se\nalkaa olla jotensakin \"julkinen\" salaisuus.\n\n    (Uteliasta hämmästystä läsnäolevissa.)\n\nDOMITIANUS. Niin, niin, älkää yhtään... asia on aivan yksinkertainen:\nveljemme Caesar tuntee itsensä sairaaksi ja voimattomaksi ja miettii\ntestamenttia, jossa hän luopuu korkeimmasta vallasta -- minun\nhyväkseni.\n\n    (Kiihkeää liikettä ja levottomuutta läsnäolijoissa.)\n\nDOMITIA (Huomauttaen kahdenkeskisesti Domitianukselle.) Katsopas -- he\nuskaltavat kuiskutella läsnäollessamme!\n\nDOMITIANUS. Ei mitään salaneuvotteluja -- pyydän! -- Johan\nisävainajamme halusi jakaa vallan meidän molempien kesken, vaikka\ntestamenttinsa -- niinkuin sanotaan -- \"joutui hukkaan\"... Älköön\nsellaista enää toiste tapahtuko! Vaadin oikeuttani! Tahdon olla läsnä\nhänen luonansa.\n\n    (Hän aikoo mennä sisähuoneeseen, mutta läsnäolijat\n    estelevät ja vastustelevat häntä.)\n\nPREFEKTI. Mahdotonta. Caesar Augustus on vaatinut ehdotonta\nyksinäisyyden rauhaa, olipa puheille pyrkijä ken tahansa.\n\nDOMITIANUS. Mitä? Onhan jo vihdoinkin aika ratkaista korkeimman vallan\nkysymys!\n\nTITUS (Joka jo vähää ennen on ilmestynyt sisähuoneen ovelle, tulee\nesille, jolloin läsnäolijat äkkiä vaikenevat ja äskentulleet nostavat\nkätensä tervehdykseksi.) Todella -- juuri korkeimman vallan\nkysymyksestä aioinkin ilmaista päätökseni ja siinä tarkoituksessa olen\nkutsunut teidät tänne. (Hän nostaa kätensä vastatervehdykseksi.) Mutta\nenkö pyytänyt sinua, Domitianus, lähtemään täältä Roomaan? (Hän\nlähestyy tyytymätöntä Domitianusta.) Katsopas, veljeni, voi olla hetkiä\nihmiselämässä niin tärkeitä... niin tärkeitä... Katsos, läsnäolosi --\nälä pahastu -- on tällä hetkellä toimilleni esteeksi, voittamattomaksi\nesteeksi.\n\nDOMITIANUS. Tahdot heille jotakin tärkeätä ilmoittaa, ja pyydät minua\npoistumaan?!\n\nTITUS. Niin, niin, älä kysy syytä, se on sinun omaksikin parhaaksesi.\n\nDOMITIA (Domitianukselle.) Mikä on sinun parhaaksesi, siitä päätät kai\nsinä yksin.\n\nTITUS. Pyydän, Domitianus... pyydän hartaasti teitä molempia: lähtekää\ntäältä.\n\nDOMITIANUS. Vai pyydät oikein hartaastikin!\n\nTITUS (Kiivastuen.) En ainoastaan pyydä, vaan käsken. Käsken!\n\nDOMITIANUS (Kohauttaa ylenkatseellisesti olkaansa, mutta Tituksen\nkatseen pakottamana vetäytyy kuitenkin Domitian kanssa vasemmalle.)\n\nTITUS (Itsekseen.) Oi Lysimakos! (Läsnäolijoille:) Minulla on todella\nperin tärkeä päätös ilmoitettavana kauttanne Senaatille ja Rooman\nkansalle. -- Hetkeksi ajatukseni vain häiriytyivät. Pyydän siis vähän\nodottamaan. Kohta aurinko kohoo ylimmilleen, silloin palatkaa tänne\nkaikki.\n\nLÄSNÄOLIJAT (Huolissaan poistuen vasemmalle, kuiskailevat keskenään.)\n\n1) \"Berenike olisi ainoa\"...\n\n2) \"Missä Berenike viipyy?\"\n\nCALLIAS (Lähestyy Titusta.) Lääkärinä katsoisin tarpeelliseksi\ntunnustella sydämesi tykintää.\n\nTITUS. Olen terve, Callias. Iloitsen kiurujen viserryksestä, riemuitsen\npäivän helkkävästä paisteesta. Tunnustele. No? Enkö ole terve?\n(Tarkoittaen Domitianusta ja Domitiaa.) Nuo kaksi tuolla, ne vain eivät\nusko elinvoimaani. He kulkevat ja odottavat -- odottavat. Sanopas,\nLysimakos -- ei, Calliashan sinä olet -- sanopas, eivätkö he ole\nkysyneet sinulta, kuinka kauan luulet minun vielä elävän? Eikö\nDomitianus ole pyytänyt määräämään sitä aikaa... sitä hetkeä.\n\nCALLIAS (Tunnustellessaan Tituksen rannevaltimoa, arasti.) Caesar, mitä\ntuo -- \"Lysimakos\" on?\n\nTITUS (Naurahtaa.) Mainitsinko hänen nimensä?\n\nCALLIAS. Pelkkä näkymätön ajatus -- kaukainen, tyhjä harhakuva! --\nSiitä jos vain voisin sinut vapauttaa! Kunpa voisin sen nyhtää\njuurinensa sinun ajatuksistasi!\n\nTITUS. \"Kaukainen, tyhjä harhakuva\" -- ja kuitenkin elävämpi kuin\nyksikään eläjistä ja lähempänä kuin kenkään läheisistä... (Hyväillen\nCalliasta.) Voi, sinä hyvä mies. Lysimakos pitäisi olla sinun nimesi ja\nsinä veisit minut vapauden tantereille.\n\nCALLIAS (Pudistaa huolestuneena päätänsä.) En ymmärrä puhettasi,\nCaesar. Pelkään pahoin, että kuume jälleen pääsee valtaan.\n\nTITUS. Ei, Callias. Mutta jos Lysimakoksesta luopuisin, niinkuin sinä\ntahdot -- ja voihan kaikki tapahtua -- silloin... sano, Callias,\ntottelisitko minua viimeiseen asti?... Myöskin, jos käskisin valtimoni\navata? Sekin voisi näet tapahtua...\n\nCALLIAS. Jättäisit elämän sinä, joka olet loistosi ja kunniasi\nkukkuloilla, -- jonka vertaista maailma ei vielä ole tuntenut, eikä ole\ntunteva!\n\nTITUS. Sinäkin luulet minua hyväksi. Erehdyt, Callias. Olen vain\netsinyt hetkeä luopuakseni vallasta. Siinä on avain kaikkeen. Siitä\nsaakka kun en enää hallinnut, olen suurinta hallitsijanonnea kokenut.\nRunsain mitoin, yli reunain vuotaen on onni kaikkialta tulvinut minua\nvastaan. Nuoruuteni rohkeimmista haaveista ei täyttymättä ole jäänyt\nmiltei yksikään. Ja tuo on ehkä saattanutkin minut siirtämään yhä\ntuonnemmaksi ratkaisevan askeleeni. Mutta tänään, Callias, tahdon\nvihdoin sen askeleeni astua, johon olen elämäni parhaat voimat\nkeskittänyt. Sinua vannotan, Callias: kun aurinko nousee ylimmilleen,\nilmoita minulle ja avaa pääsy prefektille, pretoriaaneille ja Senaatin\nlähettiläille. (Hän suuntautuu sisähuoneeseen päin.)\n\nCALLIAS (Hätääntyneenä.) Sitä ennen, Caesar, etkö salli, että\npuheillesi astuu ruhtinatar Berenike?\n\nTITUS (Hämmästyy.) Onko Berenike täällä?!\n\nCALLIAS. Senaatin ja Rooman kansan toivon mukaan.\n\nTITUS. Ja sinun valmistelusi johdosta. Oi, Callias, toimesi eivät ole\nomansa tehtävääni helpottamaan!\n\nCALLIAS. Olin neuvoton. Yksin en ole voinut saada aikaan mitään... Hän\nainoa voisi auttaa...\n\nTITUS. Tahdon nähdä ruhtinattaren.\n\nCALLIAS (Poistuu vasemmalle.)\n\nTITUS (Itsekseen.) Nähdä tällä hetkellä Berenike... Oi Lysimakos, miksi\ntahdoit sitä? Tahdoitko estää toteuttamasta omaa käskyäsi?\n\nBERENIKE (Tulee vasemmalta arasti, yksinkertaiseen, valkeaan\nkreikkalaiseen kuosiin puettuna.)\n\n    (Titus ja Berenike katsovat hetken aikaa toisiaan äänettöminä,\n    seisten kaukana toisistaan.)\n\nTITUS. Tulet Rooman lähettämänä?\n\nBERENIKE. Hämärä aavistus sinun aikomuksestasi on tehnyt Rooman\nlevottomaksi. Neuvottomina he ovat Bereniken tänne lähettäneet. Ja\nniinkuin he ovat ennen häntä vihanneet, niin he nyt ovat rajattomalla\nsuosiollaan hänet hyvittäneet, toivoen että hän vaikutuksellansa saisi\nSuuren Caesarin aikeet tyhjiksi! Nyt tiedät tulonsa syyn.\n\nTITUS (Pudistaa päätänsä.)\n\nBERENIKE. Tiesin.\n\nTITUS. Nyt olet sinäkin täällä minun kanssani näkemässä elämän\nihmeellistä kiertokulkua. Katso, kaikki on täällä juuri niinkuin oli\nsilloinkin, kun me tässä samassa paikassa turhaan odotimme sairaan\nVespasianuksen viimeistä hetkeä -- kun minä poltin testamentin -- ja\nsavu meni maata kohden -- ja joku sanoi: nyt on päivä ylimmillään,\nellei nyt, niin ei koskaan -- ja minä vaihetin Lysimakon maljat -- ja\noli hiljaisuus kuin hautakammiossa, ei yhtäkään ääntä kuulunut, vain\nverensyöksyn omassa rinnassani. -- Sama kirkas taivas jälleen, sama\nhiljaisuuskin. Ei, Berenike, Lysimakon osoittama tie on minun\nkohtaloni, sitä en voi välttää, enkä tahdo. Tänään, nyt kohta, kun\naurinko nousee ylimmilleen, olen minä luopumukseni ilmoittava. Katso --\nvähän on enää keskipäivään.\n\nBERENIKE. Tiesin, Caesar, ettei Berenikellä voi olla enää tehtävää\ntäällä. Lähden siis, niinkuin olen tullutkin, Ah, Titus, en olisi edes\nsenaatin käskystä rohjennut sinua häiritä, mutta itse minä... en voinut\nvastustaa... (Hän heittäytyy itkien Tituksen jalkoihin.)\n\nTITUS. Ensi kerran kuulen äänessäsi rakkaudenväreen, josta korva ei voi\npettyä!\n\nBERENIKE. Suo minun orjana maata jaloissasi!\n\nTITUS. Berenike! Sinä rakastat minua!\n\nBERENIKE. Titus, minun aurinkoni!\n\nTITUS. Muistan hetken, jolloin sinut ensi kerran näin. Muistan\nleppoisan merituulen, muistan Kypron kukkiin upotetun temppelin,\nmuistan heräävän keväthehkun omassa rinnassani -- ja vaikka suuni puhui\nmaailmanvallasta, näin edessäni vain sinun silmiesi hurman. Mutta sinä,\nBerenike, nyt vasta -- --\n\nBERENIKE. Minä mieletön, nyt vasta näen sinut, johon en maita, en\nmeriä, en kultaisten kaupunkien loistoa vaihettaisi -- jonka orjana on\nsuurin autuuteni olla...\n\nTITUS. Ei tullut meidän päivämme, Berenike!\n\nBERENIKE. Minulle se on jo tullut, kun koskettelen jälleen sinun\nkäsiäsi ja sinun armaihin kasvoihisi katson. Oi, Titus, tullut on\nsuuren onnemme keskipäivä!\n\nTITUS. Nyt vasta, kun jo kaikki vaikenee, meidän päivämme hiljaa nousee\ntaivaanrannalle, kuin idän tähti yöstä.\n\nBERENIKE. Ei niinkuin idän tähti, vaan niinkuin päivän loistoisa\naurinko...\n\nTITUS. Niin, Berenike, hehkuvissa säteissä...\n\nBERENIKE. Maailmat valoonsa upottaen...\n\nTITUS. Aina ylemmäs ja ylemmäs kohoten...\n\nCALLIAS (Ilmoittaa tulijat.) Aurinko on ylimmilleen noussut!\n\nTITUS (Kavahtaa seisaalle ja tullen tuntoihinsa menee nopeasti\nsisähuoneeseen.)\n\n    (Calliaan ilmoituksesta senaatin lähettiläät, pretoriaanit ja\n    prefekti tulevat vasemmalta, kokoontuen Bereniken ympärille.)\n\nPREFEKTI. Sinun käsissäsi, Berenike, on nyt Rooman kohtalo. Sinä yksin\ntunnet Imperaattorimme aikeet ja todelliset vaikuttimet!\n\nI LÄHETTILÄS. Sinä yksin voit vapauttaa meidät (osoittaen vasemmalle)\ntuosta miehestä tuolla!\n\nII LÄHETTILÄS. Olethan hallitsijatar. Käytä vaikutusvaltaasi!\n\nBERENIKE. Caesarin tahtoa johtaa näkymätön Lysimakos, en minä.\nTahtoisin vain tukea häntä minne ikinä hän kulkeneekin.\n\nLÄSNÄOLIJAT (Huomattuaan Bereniken suuntautuvan sisähuonetta kohden,\nhuudahtavat, ikäänkuin viimeisen kerran vedoten hänen suureen\nvaikutusvaltaansa.) Berenike!\n\nBERENIKE (Mennessään sisähuonetta kohden pysähtyy, katsahtaa\nläsnäoleviin ja sanoo toivottomuuden ja toivon vaiheilla.) Jospa\nvoisin... ah, jospa voisin! (Hän menee sisähuoneen ovelle, kohdaten\ntässä sisähuoneesta tulevan Tituksen, jolla on pergamenttikäärö\nkädessä.)\n\n    (Titus ja Berenike palaavat sisähuoneesta,\n    jääden pylvästökorokkeelle.)\n\nPREFEKTI. Oi, jalo Caesar Augustus, Imperaattorimme, salli Senaatin ja\nRooman kansan puolesta lausua tervehdyksemme Sinulle -- Sinulle, oi\nCaesar, joka hyvillä töilläsi olet maailman täyttänyt, Sinulle\nrakastetulle, jonka alamaisiksi kansat vapaaehtoisesti antautuvat,\nSinulle Suurelle, jota Itä ja Länsi herranansa ylistävät ja koko\nihmiskunta \"Rakkaudekseen ja Sulokseen\" nimittää...\n\nBERENIKE. Kuule! Kuule! Sostraton pyhän ennustuksen täyttymys!\n\nTITUS. Vaikene, vaikene, Berenike... (Hän aukaisee pergamentin.)\n\n    (Domitianus, yllään purppuratooga, ja Domitia lähestyvät\n    hitaasti ja varovasti vasempaan pylväistöön asti,\n    kuunnellakseen Tituksen puhetta.)\n\nTITUS (Huomaamatta Domitianusta ja Domitiaa.) Niinkuin jo äsken sanoin,\nolen kutsunut teidät tänne ilmoittaakseni tärkeän päätökseni, joka\nsisältyy tähän julistuskirjaan ja jonka nyt teidän välityksellä lähetän\nSenaatille ja Rooman kansalle. -- Niin, hyvät ystävät, tästä päivästä,\ntästä hetkestä lähtien...\n\nLÄHETTILÄÄT ja PRETORIAANIT (Hätäisesti, rukoilevasti.) Berenike!\n\nBERENIKE. Käännä kasvosi pois, Titus. Hän on täällä. Hänellä on\npurppuratooga hartioilla... Ah, hän on jo ottanut, ennenkuin olet\nantanutkaan!\n\nTITUS (Kääntyy päin Domitianusta, tyrmistyy, sanoo hiljaa, äänen\nkuitenkin vavistessa salatusta raivosta.) Ah, Domitianus... uskalsit\nvastustaa Imperaattorin käskyä?! (Hän tulee alas korokkeelta\nja heittää käärön tuleen, sitten kääntyy Domitianuksen puoleen\nja huutaa hillittömässä raivossa.) Niinpä vie siis sinä Roomalle\nvastatervehdykseni: Titus on Rooman herra, Titus yksin... Minä!...\nMinä!... Minä!\n\n    (Hetken täydellinen hiljaisuus näyttämöllä.)\n\nPREFEKTI (Lähettiläille ja pretoriaaneille.) Tätä sanaa emme ole\nmyöhäiset Roomalle viemään!\n\nLÄHETTILÄÄT ja PRETORIAANIT (Riemastuneina, hillittömästi, useat\npolvillaan ja Tituksen vaatteita suudellen.) Sinä olet Rooman herra,\nsinä yksin! Terve, Caesar Titus, Rooman Imperaattori!\n\n    (Ylistystään yhä huutaen he kiirehtivät matkaan,\n    poistuen vasemmalle.)\n\nDOMITIANUS (Viskaa ylenkatseellisesti toogan hartioiltaan Domitian\nkäsivarrelle.) Älä lähde, Domitia. Hän ei vastaa teoistaan...Katso! Hän\non sairas.\n\nTITUS (Vaipuu masentuneena leposohvalle.) En voinut, en voinut\nsittenkään... Enkä voine enää koskaan!\n\nPREFEKTI (Berenikelle.) Tästä ikikiitos sinulle, Augusta Berenike! (Hän\npoistuu muita seuraten vasemmalle.)\n\nBERENIKE (Kauhistuneena.) Callias, mitä olenkaan tehnyt?!\n\nCALLIAS. Sinä olet pelastanut Caesarin Roomalle.\n\nDOMITIANUS. Callias, anna hänelle vettä. Kaikki tuo oli pelkkää\nkuumeenhouretta.\n\nCALLIAS. Caesarin henkilääkärinä vaadin hänelle yksinäisyyden rauhaa.\n\n    (Domitianus ja Domitia vetäytyvät etäämmälle vasempaan, kuitenkin\n    edelleen jännittyneinä seuraten Tituksen liikkeitä ja sanoja.)\n\nCALLIAS (Lähestyy Titusta.) Tule lepoon, Caesar.\n\nTITUS (Nousee.) Lepoonko? (Hymyillen.) Kohta. -- Kohta.\n\nCALLIAS. Herra, kuume ottaa sinussa vallan. Otsasi on märkä. -- Ah\nCaesar, vapaudu epäilyksistäsi, hävitä harhakuva mielestäsi, surmaa\nLysimakos rinnastasi!\n\nTITUS. Älä syytä Lysimakosta. Hän osoitti minulle tien rauhaan ja\nvapauteen. En voinut mennä kristityn osoittamaa tietä... (Katsellen\nuhrijalustasta kohoavaa savua.) On vielä roomalainen tie!\n\nDOMITIA (Kavahtaen jännityksestään.) Ah, hän avauttaa valtimonsa!\n\nDOMITIANUS. Sen hän on tekevä.\n\nBERENIKE (Lähestyy Titusta väristen, hänen häiritsemistään peläten,\nrukoilevasti koskettaen hänen olkaansa.) Oi, Titus, sitä ei Lysimakos\nolisi toki koskaan sallinut sinun tehdä. Oletko hylännyt Lysimakon?\nSano, sano, mitä hän on sinulle nyt?\n\nTITUS. Roomalainen omatunto.\n\nBERENIKE. Jumalani!\n\nTITUS. Etkö huomaa, Berenike, että puuttuu vain minun kuolemani, jotta\nkaikki kävisi niinkuin kävi silloin.\n\nBERENIKE. Titus, tule pois täältä...\n\nTITUS. Tässä istui Vespasianus, isäni, ja Lysimakos -- hän haki siteitä\ntuolta pöydältä, otti käteensä leikkausveitsen ja lähestyi...\nlähestyi... Ja Vespasianus vapisi ajatellessaan valtimonavausta. --\nMutta Titus ja Berenike -- missä he olivat? (Osoittaen Domitianusta ja\nDomitiaa.) Tuolla he ovat! Katso, tuolla Titus ja Berenike odottavat.\nNoin -- juuri noin...\n\nBERENIKE. Ah Titus, minä karkoitan heidät pois.\n\nTITUS. Ei, ei, anna heidän olla juuri siinä missä ovat. Olen\nymmärtänyt, että heidän täytyy olla siinä. -- No, Callias! \"Vesi onko\ntarpeeksi lämmin altaassa?\" (Berenikelle.) Eikö isä niin kysynyt\nLysimakolta!\n\nBERENIKE (Peittäen käsin silmänsä.) Muistan... muistan...\n\nCALLIAS (Pahaa aavistaen.) Vesikö altaassa? -- Mitä vedestä, oi Caesar!\n\nTITUS. Onko veitsesi hiottu?\n\nBERENIKE. Muistan nekin sanat...\n\nCALLIAS (Tuskassa.) Veitsenikö? -- On, Caesar.\n\nTITUS. Ovatko valtimositeesi valmiina?\n\nCALLIAS. Ovat, Caesar.\n\n    (Titus aikoo peittää Bereniken pään vaatteella.)\n\nBERENIKE. Ei, Titus, sinun tahtosi on minulle pyhä, ja minä kestän\nviimeiseen hetkeen asti.\n\nTITUS (Ojentaa Calliaalle toisen kätensä.) Callias!\n\nBERENIKE. Oi minun suuri, mahtava Caesarini!\n\nCALLIAS. Liian vaikean tehtävän annoit palvelijallesi, Caesar. (Hän\nlähestyy Titusta siteet ja leikkausveitsi kädessään.)\n\nTITUS. Tämä on viimeinen imperaattorillinen tahtoni.\n\n    (Hän pitelee toisella kädellään Bereniken päätä,\n    suudellen hänen hiuksiaan.)\n\n    (Callias kiinnittää toisen siteen rannetta ylemmäksi\n    ja toisen alemmaksi.)\n\nDOMITIANUS (Siirtyy vasemmalta näyttämön oikealle puolelle.)\n\nDOMITIA (Huutaa vasemmalle.) Ratsut satuloikaa! Viipymättä!\n\nBERENIKE. Voi kohtalo, kova on sinun kourasi!\n\n    (Titus menee Berenikeä tukien altaalle, astuu hitaasti\n    veteen, katsellen Domitianusta.)\n\n    (Domitianus nousee oikeanpuoleisen pylväistön astuimia\n    senmukaan kuin Titus alenee altaan astuimia.)\n\nTITUS. Tee tehtäväsi, Callias. (Hän laskeutuu veteen.)\n\n    (Callias avaa Tituksen rannevaltimon, painaa käden\n    veteen ja päästää siteet auki.)\n\nTITUS (Yhä katsellen Domitianusta.) Kuinka komeana sinä olet,\nDomitianus. Kuitenkin sanon sinulle: liian paljon sinä odotat\npurppuratoogasta. Ei kukaan mene varmemmin kuolemata kohden kuin\nCaesar.\n\nDOMITIA. Hän hourailee. (Antaa merkkejä vasempaan pylväistöön.)\n\nDOMITIANUS. Hän kuolee mielipuolena.\n\nTITUS. Ennen hourailin. Nyt kaikki selkenee. Jos tahdot onnellisesti\nhallita, älä hallitse ensinkään, vaan anna kaiken tapahtua niinkuin se\nitsestään vastaasi virtaa...\n\n    (Joukko ratsusentturioita on asettunut rintama-asentoon\n    vasemman pylväistön taa.)\n\nDOMITIANUS. Minun hetkeni on tullut! -- Sentturiot ja ratsumiehet!\nTällä hetkellä Caesar Titus Flavius Vespasianus astuu jumalien\njoukkoon!\n\nSENTTURIOT (Yhteen ääneen.) Terve Caesar Domitianus, Rooman\nImperaattori!\n\nDOMITIANUS. Roomaan! (Hän juoksee haltioituneena, sentturioiden ja\nDomitian seuraamana ulos vasemmalle.)\n\n    (Berenike peittää päänsä.)\n\nTITUS. Noin ratsasti Titus Roomaan... nyt olen nähnyt loppuun asti...\ntulen Lysim... (Hänen päänsä vaipuu taaksepäin altaan veistosta\nvasten.)\n\n    (Suruhymni kaukaa, aivan hiljaa.)\n\n    (Callias peittää päänsä.)\n\n    (Berenike avaa päänsä, näkee Tituksen kuolleeksi, kaatuu.)\n\n\n\n"]