[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fOp9VbdiZKRIYJ-dwfI49zh6mz9TYrkDc-dFHFIlbyTQ":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":31,"aiDescription":32,"preamble":33,"content":34},126,"Kuningas Lear","Shakespeare, William",1564,1616,"126-shakespeare-william-kuningas-lear","126__Shakespeare_William__Kuningas_Lear",null,"romaani",[],[15],"venalainen","fi",1608,1883,20658,114452,false,17975,[24],"Russia -- Social life and customs -- Fiction",[26,27],"Novels","Russian Literature","\"Kuningas Lear arolla\" by Ivan Sergeevich Turgenev is a fictional work written in the late 19th century. The book explores the lives and interactions of characters reflecting on literature and personal experiences, particularly focusing on themes such as social status and the essence of human relationships. The narrative introduces Martin Petrovitsh Harlow, a large and imposing figure, whose presence and reputation significantly influence those around him.  The opening of \"Kuningas Lear arolla\" depicts a gathering of friends discussing Shakespeare and the authenticity of his characters, leading to the introduction of Martin Petrovitsh Harlow. The narrator reflects on Harlow's robust and giant-like stature, drawing attention to his great strength and unusual demeanor. Throughout the beginning, various anecdotes about Harlow emerge, illustrating his character through the eyes of others, including his past deeds, his demeanor in social situations, and his relationships with his family and community. This intricate portrayal sets the stage for further exploration of themes of honor, social hierarchy, and the complexities of personal connections against a backdrop of Russian society. (This is an automatically generated summary.)",[30],"Suomalainen, Samuli",361,"Ikääntyvä Britannian kuningas jakaa valtakuntansa tyttäriensä kesken näiden mairittelevien rakkaudenosoitusten perusteella. Sokea luottamus johtaa perhesiteiden murenemiseen, petokseen ja kuninkaan mielen järkkymiseen nummella raivoavan myrskyn keskellä.","William Shakespearen 'Kuningas Lear' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 126. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KUNINGAS LEAR\n\nKirj.\n\nWilliam Shakespeare\n\n\nPaavo Cajanderin suomennos ilmestyi 1883.\n\n\n\n\n\n\nNäytelmän henkilöt:\n\nLEAR, Britannian kuningas.\nRANSKAN KUNINGAS.\nBURGUNDIN HERTTUA.\nCORNWALLIN HERTTUA.\nALBANIAN HERTTUA.\nKENTIN KREIVI.\nEDGAR, Glosterin poika.\nEDMUND, Glosterin äpäräpoika.\nCURAN, hoviherra.\nOSWALD, Gonerilin hovimestari.\nEräs vanhus, Glosterin vuokramies.\nLääkäri.\nNarri.\nSotaherra, Edmundin palveluksessa.\nRitari, Cordelian seuruetta.\nAirut.\nCornwallin palvelijoita.\nGONERIL,   |\nREGAN,     |  Learin tyttäret.\nCORDELIA,  |\nRitareita Learin palveluksessa, sotaherroja, sanansaattajia,\n  sotamiehiä ja seuralaisia.\n\nTapahtumapaikka: Britannia.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Juhlasali kuningas Learin hovilinnassa.\n    (Kent, Gloster ja Edmund tulevat.)\n\nKENTIN KREIVI.\nLuulin kuninkaan enemmän suosivan Albanian kuin Cornwallin herttuata.\n\nGLOSTER.\nSiitähän meistä aina näytti; mutta nyt, valtakunnan jakajaisissa, ei\ntule ilmi, kumpaa herttuata hän suuremmassa arvossa pitää, sillä\nosuudet ovat niin tasan mitatut, ett'ei turhan tarkinkaan tietäisi,\nminkä osan valita.\n\nKENTIN KREIVI.\nEikö tämä ole poikanne, mylord?\n\nGLOSTER.\nOnhan tuon kasvatus ollut minun huolenani; olen niin usein punastunut\ntunnustaakseni häntä, että jo olen siinä kohden häpyni kadottanut.\n\nKENTIN KREIVI.\nEn käsitä teitä.\n\nGLOSTER.\nMutta tuon pojan äiti hän käsitti mun hän; ja siitäkös hän paisui, ja\nsai kuin saikin pojan kehtoonsa ennen kuin vuoteesensa puolison.\nHoksaatteko virheen?\n\nKENTIN KREIVI.\nEn saata toivoa tekemättömäksi virhettä, jonka seuraus on noin muhkea.\n\nGLOSTER.\nOn minulla toinenkin poika, laillisella tiellä saatu ja vuotta vanhempi\ntätä, vaan joka ei kuitenkaan ole rakkaampi mulle. Sillä vaikka tämä\nveitikka tuli hiukan röyhkeästi mailmaan, ennen kuin käskettiinkään,\noli kuitenkin hänen äitinsä kaunis. Hauska huvi oli häntä tehdä, ja\näpäräpoika on kuin onkin lapseksi omistettava. -- Tunnetko, Edmund,\ntätä ylimystä?\n\nEDMUND.\nEn, jalo herra.\n\nGLOSTER.\nJalo herra Kent: muistele häntä tästä lähin kelpo ystävänäni.\n\nEDMUND.\nNöyrin palvelijanne, herra kreivi.\n\nKENTIN KREIVI.\nOikein mun täytyy teitä rakastaa, ja pyydän saada lähemmin tutustua\nteihin.\n\nEDMUND.\nKoetan parastani sitä ansaitakseni.\n\nGLOSTER.\nHän on yhdeksän vuotta ollut ulkomailla ja lähtee kohta jälleen. --\nKuningas tulee.\n\n    (Torventoitauksia kuuluu.)\n    (Lear, Cornwall, Albania, Goneril, Regan,\n    Cordelia ja seuralaisia tulee.)\n\nLEAR.\nBurgundian ja Ranskan prinssit, Gloster,\nSisähän tuokaa.\n\nGLOSTER.\n                Kyllä, kuninkaani.\n\n    (Gloster ja Edmund lähtevät.)\n\nLEAR.\nSalattu aikeemme nyt tulkoon ilmi.\nTuo kartta tuokaa. -- Tietkää, kolmijakoon\nPanemme valtamme, lujasti päättäin\nKaikk' ijältämme puistaa työt ja huolet\nNuorempain harteille, ja taakatoinna\nMadella hautaa kohti. -- Cornwall, poikan',\nJa te, Albania, poikan' yhtä rakas,\nVakava tuumamme on tällä hetkell'\nIlmaista tytärtemme myötäjäiset.\nNäin vastaisia riitoj' estääksemme.\nBurgundian ja Ranskan prinssit suuret,\nNuorimman tyttäremme kilpa-yljät,\nTääll' ovat kauan lemmen pyyteill' olleet\nVaan vastint' odottain. -- No, tyttäreni,\n(Kun pois nyt luovutamme hallituksen,\nMaan-omistuksemme ja valtatoimet) --\nSanokaa, ken teist' enin meitä lempii?\nEtt' anti runsain tulis osaks sille,\nJoll' ansio on suurin. -- Goneril,\nEsikko, puhu ensin.\n\nGONERIL.\n                    Isä, rakkaamp'\nOlette mulle kuin voin kielin virkkaa,\nNäköä, ilmaa, vapautt' armahampi,\nKalliimpi kultaa, aarteit', arvokkaampi\nKuin elo, armo, terveys, soreus, maine,\nRakkaampi kuin isä koskaan lapselleen on.\nSanoiksi kiel' on köyhä, henki heikko;\nNiin teitä lemmin, ett'ei rajaa, määrää.\n\nCORDELIA (syrjään).\nCordelia, entä sä? Vait vaan ja lemmi.\n\nLEAR.\nMaan kaiken tuon, tuost' aikain tuohon viivaan,\nSen vehmasmetsät, arot, kalavirrat\nJa laajat niittymaat nyt annan sulle\nSun ja Albanian heimon iki-omaks.\nNo entä toinen tytär, armas Regan,\nCornwallin vaimo? Puhu.\n\nREGAN.\n                        Yhtä maata\nJa yhden-arvoinen kuin siskon' olen.\nMun uskollinen sydämeni tuntee,\nEtt' tyynni lausunut mun lempen' on hän;\nMut jäljess' on hän sentään: minä vannon\nVihollisikseni muut ilot kaikki,\nJoit' aistimiston laaja piiri tarjoo,\nJa kalliin kuninkaani lempi ainoo\nAutuuten' on.\n\nCORDELIA (syrjään).\n              Kuink' on Cordelia köyhä!\nEi niinkään sentään: lempeni, sen tiedän,\nOn rikkahampi kuin mun kieleni.\n\nLEAR.\nIkuiseks perinnöks jää sun ja lastes\nTuo kauniin vallan laaja kolmannes,\nSomuudelt', alalt', arvolt' yhtä hyvä\nKuin minkä Goneril sai. -- No, isäs riemu,\nEt huonoin, vaikka nuorin, jonka lemmest'\nOsuuttaan kiistää Burgundian maito\nJa Ranskan viinit, mitä sanot, osan\nRunsaamman voittaakses kuin siskos? Puhu.\n\nCORDELIA.\nEn mitään, kuninkaani.\n\nLEAR.\nEt mitään?\n\nCORDELIA.\nEn mitään.\n\nLEAR.\nTyhjästä tyhjä tulee; vielä kerran.\n\nCORDELIA.\nMin' onneton en sydäntäni nostaa\nVoi huulilleni; niin ma teitä lemmin\nKuin tulee mun, en päälle enkä vaille.\n\nLEAR.\nCordelia! Kuinka? Sanas hiukan muuta,\nMenetät muuten onnes.\n\nCORDELIA.\n                      Isä hyvä,\nTeilt' elon, hoidon, lemmen sain, ja teille,\nNiin kuin mun tulee, hellyytenne maksan:\nRakastan, kuulen, kunnioitan teitä.\nMiks siskot otti miestä, jos teit' yksin\nHe lempivät? Jos minut joskus naidaan,\nSe mies, jok' ottaa valani, saa puoliks\nVaan sydämen, ja lemmen, uskon puoliks.\nEn koskaan, niinkuin siskot, ota miestä,\nJott' isällen saan kaiken lempen' antaa.\n\nLEAR.\nSydämen kieltäkö on tuo?\n\nCORDELIA.\n                         On, isä.\n\nLEAR.\nNiin nuori ja niin tunnotonko?\n\nCORDELIA.\nNiin nuori, isä, ja niin suora.\n\nLEAR.\nNo, suoruutes siis myötäjäises olkoon.\nKautt' aurinkoisen pyhän sädeloiston,\nHekaten salaisuuksien ja yön,\nJa kaikkein tähtein tenhovoiman kautta,\nJoist' elämämme syttyy sekä sammuu,\nPois tässä kiellän kaiken isänlemmen,\nVerellisyyden, heimolaisuuden,\nJa sydämelleni ja mulle vieraaks\nJäät ijäks päiviks. Raaka skyyttalainen,\nTai tuo, jok' omat sikiönsä ahmii\nAhnaasen nälkäänsä, on sydämellen'\nYht' armas, hellä, läheinen kuin sinä,\nMuinoinen tyttäreni.\n\nKENTIN KREIVI.\n                     Kuninkaani, --\n\nLEAR.\nVait, Kent! Älä louhikäärmeen ja sen raivon\nVälihin astu. Hän se mulle rakkain,\nJa vanhuuteni turvaks häntä toivoin. --\nPois silmistäni, pois! -- Niin totta hauta\nLeponi olkoon, kuin täss' isän helman\nHäneltä kiellän! -- Ranskan prinssi tänne! --\nKen siellä hiiskuu? -- Burgundia tänne! --\nAlbania, Cornwall, kahden myötäjäisiin\nLisätkää kolmannenkin. Naittakoon\nHänt' uhka, jota suoruudeks hän sanoo.\nMa teille yhteisesti valtan' uskon\nJa herruuden ja kaikki majesteetin\nEtuudet laajat -- Joka toinen kuukaus --\nPidättäin sata ratsast' itsellemme,\nJoit' elätätte te, -- me asetumme\nKummankin luokse vuoroin. Meille jääpi\nKuninkaan nimi vaan ja kaikki arvot,\nMut valta, tulot, kaikki toimet muuten\nJää teille, rakkaat pojat. Vakuudeksi\nTuo kruunu jakakaatte.\n\nKENTIN KREIVI.\n                       Jalo Lear,\nJot' aina kuninkaana kunnioitan,\nIsänä lemmin, herranani seuraan,\nJa rukouksiini turvanani suljen, --\n\nLEAR.\nVireissä jousi on: pois nuolen tieltä!\n\nKENTIN KREIVI.\nSen anna lentää, vaikka sydämeeni\nSen väkä tunkis. Törkeä Kent olkoon,\nKun Lear on hullu -- Mitä teet sa, vanhus?\nLuuletko sinä, että velvollisuus\nPuhua pelkää, vaikka imarruksiin\nTaipuukin mahti? Hupsuks kun käy vallat,\nSuoruuteen kunnia on velkapää.\nPelasta arvos, malta mieles, hiili\nTuo julma hoppus. Hengelläni vastaan,\nVähimmin ett'ei nuorimpas sua lemmi:\nEi sydän tyhjä sen, jonk' ään' on heikko\nOntolta soimaan.\n\nLEAR.\n                 Vait, Kent, henkes tähden!\n\nKENTIN KREIVI.\nVaan laina henken' ain' on ollut, altis\nVihollisilles; sit' en koskaan pelkäis\nMenettää turvakses.\n\nLEAR.\n                    Pois silmistäni!\n\nKENTIN KREIVI.\nParemmin katso, Lear; mun aina olla\nSuo silmämääränäs.\n\nLEAR.\n                   No, kautt' Apollon, --\n\nKENTIN KREIVI.\nNo, kautt' Apollon, kuningas, sa turhaan\nJumaliis vannot.\n\nLEAR.\n                 Katala! sa orja!\n\n    (Laskee kätensä miekan kahvaan.)\n\nALBANIAN HERTTUA JA CORNWALL.\nKuningas hyvä, heretkäätte!\n\nKENTIN KREIVI.\n                            Mene\nJa tapa lääkäris ja kuppatautiis\nSen palkka tuhlaa. Peräytä lahjas;\nNiin kauan muuten kuin saan kurkust' ääntä.\nMa huudan: väärin teit.\n\nLEAR.\n                        Mua kuule, petturi!\nVasallivalas nimessä mua kuule!\nKun koitit meitä sanarikkoon saattaa\n(Mi meist' on kaukana), ja uhkamielin\nKun tuomion ja vallan väliin tunget\n(Jot' arvomme ja luontomme ei siedä),\nVoimamme näytämme nyt, -- ota palkkas:\nViis päivää sulle suomme hankkiakses\nMaailman vastuksia vastaan turvaa,\nJa kuudennella käännä vallallemme\nVihattu selkäs. Kymmenennellä\nJos pakolainen ruumiis maassa nähdään,\nNiin surmas saat. Pois! Jupiterin kautta,\nSanaamme emme pyörrätä.\n\nKENTIN KREIVI.\nHyvästi, Lear! Jos tuolla olet päällä,\nVapaus vieraiss' on, maanpako täällä. --\n    (Cordelialle.)\nSua, tyttö, suojelkoot sua vallat taivaan,\nMit' oikein mietit, lausuit suoraan aivan.\n    (Reganille ja Gonerilille.)\nPuheenne suuret töissä ilmi tulkoon,\nJa runsas lemmensanain sato olkoon. --\nHyväiset Kent suo teille, ruhtinaat;\nSen vanhaa mielt' ei muuta uudet maat.\n\n    (Lähtee.)\n\n    (Torventoitauksia. Gloster palajaa, seurassaan\n    Ranska ja Burgund ja seuralaisia.)\n\nGLOSTER.\nTass' ovat, herra, Ranska ja Burgund.\n\nLEAR.\nBurgundin prinssi, käännyn ensin teihin.\nTe kositte tuon kuninkahan kanssa\nMun tytärtäni. Mitä myötäjäisiks\nVähintäin vaaditten, vai luovuttenko\nTe pyyteistänne?\n\nBURGUND.\n                 Jalo majesteetti,\nEn enempää kuin myönsitten, ja ette\nVähempää suinkaan anna.\n\nLEAR.\n                        Jalo Burgund,\nHäll' oli kallihina kalliin arvo;\nNyt laskenut on hinta. Tuossa on hän:\nTuo pikku koru-olento jos osaks\nTai kokonaan, ei kapioina muuta\nKuin isän viha, miellyttää voi teitä,\nHän tuoss' on, viekää.\n\nBURGUND.\n                       Vastata en taida.\n\nLEAR.\nPuutteineen kaikkineen tuo suvun hyljyn,\nVihamme lapsen, vieraaks vannomamme,\nMyöt'-antimina kirous, tahdottenko\nSen ottaa vaiko jättää?\n\nBURGUND.\n                        Anteeks; moisill'\nEhdoill' on vaali turha.\n\nLEAR.\n                         Jättäkää siis.\nSen vallan nimeen, joka loi mun, kaikki\nToin teille ilmi. --\n    (Ranskan kuninkaalle.)\n                     Suuri kuningas.\nNiin lempeänne halvata en tahtois,\nEtt' teille tarjoisin mit' itse vihaan.\nMielenne kääntäkää siis arvokkaampiin\nKuin kurjaan tuohon, jota luonto melkein\nOmistaa häpee.\n\nRANSKA.\n               Sangen kummaa tämä:\nHän, jok' ol' äsken silmäteränne,\nKehunne helmi, vanhuutenne sulo,\nParahin, kallein, hän yht'äkkiäkö\nNiin julman teki työn, ett' auki ratkee\nNoin monet lemmen poimut. Rikos varmasti\nNiin luonnotont' on, että hirmuks käy se,\nTai äsken lausumanne rakkaus\nEpäiltävä on. Tuon jos hänest' uskon,\nNiin uskon mit' ei järkikään sais toteen\nPait ihmeen kautta.\n\nCORDELIA.\n                    Pyydän toki, isä,\n(Jos syyn' on ett'en liukkain, viekkain kielin\nVoi mieliks puhua: mit' aion, teen ma,\nEnnenkuin puhun) tietyks tehkää ett'ei\nHäpeän pilkku, murha tai muu tahra,\nEi kunniaton työ, ei rietas teko\nVihaanne, epäsuosioonne syynä,\nVaan juur' sen puute, jok' on rikkauteni:\nMairiva silmä sekä kieli moinen,\nJot' ilokseni mull' ei ole, vaikk' on\nSen vajaus multa rakkautenne vienyt.\n\nLEAR.\nParempi ett'et olis syntynytkään,\nKuin ett'et paremmin mua miellytä.\n\nRANSKA.\nVai niin! ei muuta? Luonnon hitaisuutta,\nJok' usein jättää mainimatta työn,\nMink' aikoo tehdä. -- Burgund, mikä mieli\nOn teillä nyt? Ei rakkautt' ole rakkaus.\nJos sill' on sivuhankkeita, jotk' etääll'\nOn määrästänsä. Tahdotteko hänet?\nHän jo on morsiuslahja.\n\nBURGUND.\n                        Suuri Lear,\nSe osuus antakaa, mink' ehdotitte,\nNiin tässä Cordelian käteen tartun\nBurgundin herttuattarena.\n\nLEAR.\nEn mitään: sen jo vannoin; siinä pysyn.\n\nBURGUND.\nMa surkuttelen, että isän kato\nToi miehen kadon teille.\n\nCORDELIA.\n                         Rauhaan jääkää!\nKosk' on vaan rikkauksihin hän rakas.\nEn vaimoks mene hälle.\n\nRANSKA.\n                       Oi, Cordelia,\nIhanin impi, köyhän' olet rikkain,\nLasteena kallein, hyljättynä rakkain,\nSun ja sun avus tässä valloitan;\nLie laillist' ottaa minkä hylkää muut.\nOi, taivaan ihme! Ylenkatseen jää\nMinussa lemmen leimun sytyttää. --\nOsaton tyttäres, tuo mulle suotu,\nNyt kauniin Ranskan haltijaks on luotu.\nNevainen Burgund kaikin ruhtinoineen\nMult' armast' aarrettan' ei ostaa voine. --\nNuo jätä lemmettömät rauha-miellä:\nMin täällä menetät, sen voitat siellä.\n\nLEAR.\nVie hänet? hän on sun. Me moista emme\nTytärtä tunne, Älköön etehemme\nHän koskaan tulko. -- Pois, äl' ole tiellän'!\nSult' armon, lemmen, siunauksen kiellän. --\nTulkaatte, jalo Burgund.\n\n    (Torventoitauksia. Lear, Burgund, Cornwall, Albania,\n    Gloster seuralaisineen lähtevät.)\n\nRANSKA.\n                         Hyvästi heitä siskos.\n\nCORDELIA.\nIsämme hemmut, vesisilmin teidät\nCordelia jättää. Hyvin teidät tunnen,\nJa siskona ma vikojanne suoraan\nNimittää kammon. Isää lempikäätte.\nTunnettuun hellyyteenne hänet suljen.\nMut ah! jos armon hältä vielä saisin,\nParemman turvan hälle valmistaisin.\nHyvästi kumpikin.\n\nREGAN.\nMe tehtävämme tiedämme.\n\nGONERIL.\n                        Sa koita\nVaan miestäs miellyttää, jok' otti sun\nKuin onnen almun. Niskuruuteen taivut,\nSiis kuoppaan omaan kaivamaasi vaivut.\n\nCORDELIA.\nViel' aika vilpin lymyt paljastaapi,\nJa piillyt rikos pilkan palkaks saapi.\nNo, onneks vaan!\n\nRANSKA.\n                 Cordelia armas, tule!\n\n    (Ranskan kuningas ja Cordelia lähtevät.)\n\nGONERIL.\nSisko, mulla on sulle paljonkin puhuttavaa asiasta, joka likeltä koskee\nmeitä kumpaakin. Luulen, että isä aikoo tänä iltana täältä lähteä.\n\nREGAN.\nNiin varmaankin, ja teille; sitten seuraavassa kuussa meille.\n\nGONERIL.\nSinä näet, kuinka täynnä oikkuja vanhus on; havaintomme ei ole siinä\nkohden vähäinen ollut. Hän suosi aina enimmin sisartamme; ja se\nälyttömyys, jolla hän nyt hänet luotaan sysäsi, on varsin\nhämmästyttävä.\n\nREGAN.\nSe on vanhuuden heikkoutta; vaikk'ei hänellä juuri koskaan ole täyttä\nselkoa itsestään ollut.\n\nGONERIL.\nParhaan voimansa aikanakin oli hän jo liiaksi tuittupäinen; ja tällä\nijällä saamme hänessä suvaita, ei noita syvään juurtuneita luonteen\nvikoja yksinään, vaan lisäksi vielä tuota hillitöntä itsepintaisuutta,\njota heikko ja ärtyisä vanhuus vaikuttaa.\n\nREGAN.\nTuollaisia oikun puuskia, kuin tuo Kentin maanpakoon ajaminen, saamme\nmekin vielä häneltä odottaa.\n\nGONERIL.\nJäähyväismenot Ranskan kuninkaan ja hänen välillänsä eivät vielä ole\nlopussa. Sisko hyvä, pitäkäämme yhtä me. Jos isämme tuollaisella\nluonteella säilyttää arvonsa, niin on tämä viimeinen vallan luovutus\nmeille vaan pahennukseksi.\n\nREGAN.\nMiettikäämme tarkemmin tuota.\n\nGONERIL.\nPitää takoa, kun rauta on kuumaa.\n\n                      (Lähtevät.)\n\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Sali Glosterin linnassa.\n    (Edmund tulee, kädessä kirje.)\n\nEDMUND.\nSa luonto, jumalattareni! Sinun\nLakias palvelen. Miks olen minä\nTapojen kiroissa ja sallin että\nMun kansain pyhä kammo paljaaks riistää,\nJos veli kaks- tai neljätoist' on kuuta\nMua vanhempi? Miks äpärä? miks laiton?\nVaikk' yhtä vankka mull' on ruumiin luonto,\nMiel' yhtä uljas, yhtä jalo muoto\nKuin siivon rouvan vesoilla? Miks meihin\nÄpärän tahra? äpärän ja hyljyn?\nMe, jotka luonnon hurjan salanautteiss'\nEnemmän väkeä ja tulta saamme\nKuin vanhass', ikävässä vihkivuoteess',\nUnessa puoleks, puoleks valvehella\nKuluupi koko narrilauman tekoon. --\nHaa, laillinen sa Edgar! maas vien minä:\nIsämme samoin suosii jalkalasta\nKuin laillistakin. Laillist': oiva sana!\nNiin, laillinen, jos tämä kirje tepsii\nJa päin käy tuumat, äpäräinen Edmund\nPois sysää laillisen. -- Ma kasvan, kostun:\nJumalat, avuks nouskaa äpärille!\n\n    (Gloster tulee.)\n\nGLOSTER.\nKent maanpaossa! Vihass' eris Ranska!\nKuningas tiessään! luovuttanut vallan!\nJa tullut elätiks! Ja tämä kaikki\nYht'äkkiä! -- No, Edmund, mitä uutta?\n\nEDMUND (salaten kirjettä).\nAnteeksi, teidän armonne, ei mitään.\n\nGLOSTER.\nMiksi niin kiirein koetit tuota kirjettä salata?\n\nEDMUND.\nEn tiedä mitään uutta, mylord.\n\nGLOSTER.\nMitä paperia sinä luit?\n\nEDMUND.\nEn mitään, mylord.\n\nGLOSTER.\nVai et mitään? Miks sitte niin peloissasi sitä taskuus kätkit? Ei\ntyhjän ole tarvis noin pilleillä. Tuo tänne se; joutuun! Jos se ei\nmitään ole, niin enhän silloin silmälaseja kaipaa.\n\nEDMUND.\nMa pyydän, suokaa anteeksi; se on kirje veljeltäni, jota en vielä ole\nloppuun lukenut; vaan siitä, minkä lukenut olen, huomaan ett'ei se ole\naiottu teidän silmäiltäväksenne.\n\nGLOSTER.\nKirje tänne, kuuletko!\n\nEDMUND.\nVäärin teen, joko sen annan tai pidän. Sisältö on, minun ymmärtääkseni,\nmoitittavaa.\n\nGLOSTER.\nAnna tänne se, anna!\n\nEDMUND.\nVeljeni puolustukseksi toivon, että hän on sen kirjoittanut vaan\ntutkiakseen ja koetellakseen minun kuntoani.\n\nGLOSTER (lukee).\n\"Tuo valtioviisas keksintö, tuo vanhusten kunnioittaminen tekee meille\nkatkeraksi elämämme parhaat hetket; pidättää meiltä omaisuutemme,\nkunnes vanhuutemme tähden sitä emme enää voi nauttia. Minusta alkaa\nkurjalta, tyhmältä orjuudelta tuntua tuo vanhuuden hirmuvaltainen\nsorto, joka ei senvuoksi hallitse, että sillä on voimaa, vaan\nsentähden, että sitä kärsitään. Tule luokseni, niin saamme enemmän\ntästä puhua. Jos isämme suvaitsisi nukkua siks, kunnes minä hänet\nherättäisin, niin saisit sinä puolet hänen tuloistansa iki-omakses,\nja suuresti sinua rakastaisi veljesi Edgar.\" -- Hm! -- Kapinata! --\n\"Nukkua siks, kunnes minä hänet herättäisin, -- saisit puolet hänen\ntuloistansa iki-omakses!\" -- Poikani Edgar! Oliko hänellä kättä tuota\nkirjoittamaan? sydäntä ja päätä sitä hautomaan? -- Milloin sait tämän?\nKen sen toi?\n\nEDMUND.\nSitä ei kukaan tuonut; siinäpä se mutka. Sen löysin huoneeseni\nikkunasta heitettynä.\n\nGLOSTER.\nTunnetko käsi-alan veljesi omaksi?\n\nEDMUND.\nJos sisältö olis hyvä, niin tahtoisin vannoa, että se on hänen; mutta\nnyt tahtoisin mieluummin luulla, että niin ei ole laita.\n\nGLOSTER.\nSe on hänen.\n\nEDMUND.\nSe on hänen, mylord; mutta toivon, että sisältö on vieras hänen\nsydämellensä.\n\nGLOSTER.\nOnko hän koskaan ennen mieltäsi tässä asiassa urkkinut?\n\nEDMUND.\nEi koskaan, mylord; mutta olen kuullut hänen arvelevan, että kun pojat\ntulevat täyteen ikään ja isät vanhoiksi, isän pitäisi olla pojan\nholhottina ja pojan hoitaman hänen omaisuuttaan.\n\nGLOSTER.\nOi, konnaa, konnaa! -- Aivan sama ajatus kuin kirjeessä! -- Kirottua\nkonnaa! Luonnotonta, inhoittavaa, petomaista konnaa! Petomaista\npahempi! -- Mene, etsi hänet joutuun; vankeuteen hänet panen. --\nHirmuista konnaa! -- Missä hän on?\n\nEDMUND.\nEn tiedä varmaan, mylord. Jos suvaitsette hillitä vihaanne, kunnes\nsaatatte veljestäni lypsää parempia todistuksia hänen hankkeistaan,\nniin olisi se tie varmempi; sillä jos väkivaltaisesti menettelette\nhäntä kohtaan, väärin ymmärtäen hänen aikeitansa, niin saapi siitä oma\nkunnianne suuren loven, ja murratte perinjuurin hänen lapsenmielensä.\nUskallan hengelläni vastata siitä, että hän on tuon kirjoittanut ilman\nmitään pahempaa aikomusta, koetellaksensa vaan minun rakkauttani teidän\nylhäisyyttänne kohtaan.\n\nGLOSTER.\nNiinkö luulet?\n\nEDMUND.\nJos suvaitsette, teidän ylhäisyytenne, niin vien teidät paikkaan\nsemmoiseen, jossa saatatte kuulla meidän keskustelumme asiasta ja\nomilla korvillanne saada vakuuttavan todistuksen, ja kaiken tämän,\npitemmättä viivytyksettä, jo tänä iltana.\n\nGLOSTER.\nHän ei saata olla semmoinen hirviö.\n\nEDMUND.\nEikä toden totta olekaan.\n\nGLOSTER.\nIsäänsä kohtaan, joka niin hellästi ja sydämellisesti häntä rakastaa.\n-- Taivas ja maa! -- Etsi hänet, Edmund; urki minulle hänen sydämensä\nsalaisuudet; toimita asia oman ymmärryksesi mukaan. Tekisin itseni\nkeppikerjäläiseksi, varman vakuutuksen saadakseni.\n\nEDMUND.\nEtsin hänet heti paikalla, joudutan hanketta kaikin mahdollisin keinoin\nja ilmoitan teille kaikki.\n\nGLOSTER.\nNuo viimeiset pimennykset auringossa ja kuussa eivät ennusta meille\nhyvää. Selittäkööt niitä luonnontieteet tavalla tai toisella, luonnolle\nitselleen on kuitenkin vitsaukseksi niiden vaikuttamat seuraukset.\nRakkaus kylmennyt, ystävyys rauennut, veljekset riidassa; kaupungeissa\nkapinoita; maalla eripuraisuutta; kavaluutta hoveissa; ja side isän ja\npojan välillä katkennut. Tuossa poika-lurjuksessani toteutuu ennustus:\nsiinä on poika isäänsä vastassa. Kuningas poikkee luonnon\njärjestyksestä: siinä isä lastansa vastassa. Me olemme nähneet aikamme\nparhaat puolet: juonet, petokset, kavaluudet ja kaikki hävittävät\nmullistukset seuraavat meitä, rauhaa suomatta, hautaamme asti. -- Ota\nselko siitä konnasta, Edmund; siitä et mitään vahinkoa saa; tee se vaan\nhuolella. -- Ja tuo jalo, vilpitön Kent maanpakolaisena! Rehellisyys\nhänen rikoksensa! -- Kummallista!\n\n    (Lähtee.)\n\nEDMUND.\nNiin verrattoman narrimainen on tämä maailma, että, kun tulemme\nsairaiksi onnesta (useinkin oman ahnaan nauttimisemme takia), niin\nsyytämme onnettomuuksistamme aurinkoa, kuuta ja tähtiä; ikäänkuin\nolisimme konnia välttämättömyydestä, narreja taivaallisesta\npakoituksesta, veijareja, varkaita ja kavaltajia tähtien vallitsevasta\nylivoimasta, juoppoja, valehtelijoita ja avionrikkojia pakollisesta\nalttiudesta taivaankappalten vaikutukselle, ja kaikinpuolin pahoja\nJumalten toimesta. Ihana tekosyy huorimukselle laskea pukkimaisuutensa\ntähden viaksi. Isäni sekaantui äitiini louhikäärmeen hännän alla, ja\nsyntymiseni tapahtui Otavan alla; josta siis seuraa, että olen törkeä\nja rietas. -- Pois se! Minä olisin siksi tullut mikä olen, vaikka\nneitseellisin tähti taivaalla olisi kaihtien äpäröittämistäni\nkatsellut. Edgar --\n\n    (Edgar tulee.)\n\nHih, siinä hän on käsillä niinkuin loppukiekkaus vanhanaikuisessa\nilveilyksessä. Minun osani on konnamainen alakuloisuus, ja huokailen\nniinkuin hullu Tom. -- O! tätä äänirikkoa nuo pimennykset tiesivät.\nF, G, A, B.\n\nEDGAR.\nNo, veli Edmund, mitä tärkeätä miettimistä sinulla on?\n\nEDMUND.\nAattelen, veli hyvä, erästä ennustusta, jota näinä päivinä olen lukenut\nsiitä, mikä näiden pimennyksien on seurauksena.\n\nEDGAR.\nVälitätkö sinä tuollaisista?\n\nEDMUND.\nVakuutan, että sen kirjoittajan ennustukset käyvät surkealla tavalla\ntoteen: luonnottomuutta lapsen ja vanhemman välillä; surmaa, kallista\naikaa, vanhan ystävyyden rikkumista; epäsopua yhteiskunnassa, uhkauksia\nja kirouksia kuningasta ja aatelia kohtaan, perätöntä epäluuloa,\nystävien maanpakoon syöksemistä, sotajoukkojen hajoamista, avioeroa\nja tiesi mitä kaikkea.\n\nEDGAR.\nMilloin sinä olet tähtitaikuriksi ruvennut?\n\nEDMUND.\nNo, mitä siitä! Milloin näit isäni viimeksi?\n\nEDGAR.\nEilen illalla.\n\nEDMUND.\nPuhelitko hänen kanssaan?\n\nEDGAR.\nPuhelin, kokonaista kaksi tiimaa.\n\nEDMUND.\nErositteko sovussa? Etkö huomannut hänessä mitään nurjamielisyyttä,\nsanoissa tai käytöksessä?\n\nEDGAR.\nEn vähintäkään.\n\nEDMUND.\nAjattele, millä olet häntä mahdollisesti loukannut, ja pyydän sinua,\nkarta häntä hiukan aikaa, kunnes on jäähtynyt hänen tulinen vihansa,\njoka tällä hetkellä niin hänessä raivoo, että tuskin sitä voisi\nlauhduttaa väkivaltakaan sinua kohtaan.\n\nEDGAR.\nJoku konna on minua panetellut.\n\nEDMUND.\nSitä minäkin varon. Pyydän sua, käytä yhtämittaista malttia, kunnes\nhänen kiihkeä raivonsa hiltyy, ja niinkuin sanon, piile minun\nhuoneessani, jossa toimitan niin, että kuulet kreivin haastelun. Mene\nnyt; tuossa on avain. Jos ulkona liikut, pidä asetta.\n\nEDGAR.\nMitä, veli? Asettako?\n\nEDMUND.\nNiin, veljeni, omaa parastasi sulle neuvon. Rehellinen mies en tahdo\nolla, jos aikeet heill' on sinua kohtaan hyvät. Mitä olen nähnyt ja\nkuullut, olen kertonut sinulle, mutta lienteästi vaan, en sinnepäinkään\nniin hirveänä, kuin se todella on. Mene, ole hyvä.\n\nEDGAR.\nSaanko piankin sinusta kuulla?\n\nEDMUND.\nLuota minuun tässä asiassa.\n    (Edgar lähtee)\nIsä herkkäuskoinen, ja veli jalo,\nNiin pahuudesta kaukana, ett' tuskin\nSit' uskookaan; sen tyhmän rehellisyys\nPetostan' auttaa! -- Nään jo, miten käy. --\nKun synnyll' en saa maata, juonta koitan,\nJa kaikk' on hyvää, mistä hyödyn voitan.\n\n                              (Lähtee.)\n\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Huone Albanian herttuan linnassa.\n    (Goneril ja hänen hovimestarinsa Oswald tulevat.)\n\nGONERIL.\nLöikö isäni minun palvelijaani siitä syystä, että tämä hänen narriansa\nnuhteli?\n\nOSWALD.\nLöi, rouva.\n\nGONERIL.\nÖin, päivin hän mua loukkaa; joka tiima\nHän tekee tyhmän töitä, milloin mitä,\nJa hämmentääpi kaikki: sit' en kärsi.\nRitarit julkeiks käy, hän itse morkkaa\nSen joutavista. -- Kun hän tulee jahdist',\nEn puheilleen käy; sanokaa mua sairaaks.\nHänt' entist' enemmän jos laiminlyötte.\nNiin teette hyvin; syyn siit' otan minä.\n\nOSWALD.\nNyt, rouva, tulee hän: jo hänet kuulen.\n\n    (Torventoitaus kuulun ulkoa.)\n\nGONERIL.\nVitkailkaa toimissanne mielin määrin,\nTe ja nuo muut; sen seikan puheeks soisin.\nJos suuttuu hän, niin menköön siskon luokse,\nJok' yht' on mieltä, tiedän sen, kuin minä,\nJa silmilleen ei laske. Hupsu ukko,\nKun yhä tahtoo valtaa käyttää, jonka\nJo antoi pois! Niin, totta vie, laps jälleen\nOn houkko vanhus: sille täytyy käyttää\nKuritusta, kun hyvyys turhaks näyttää.\nSanani muistakaatte.\n\nOSWALD.\n                     Kyllä, rouva.\n\nGONERIL.\nJa ritareihin luokaa valju katse;\nViis siitä! Muillenkin se tiedoks tehkää.\nSyyt' etsin purkaa sappeni, ja saankin.\nNyt oiti siskolleni kirjoitan,\nEtt' tekee hän kuin minä. -- Ruoka pöytään.\n\n                                (Lähtevät.)\n\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Sama paikka.\n    (Kent tulee valepuvussa)\n\nKENTIN KREIVI.\nJos äänen' yhtä oudoks muuttaa voisin,\nNiin hyvä aikeen' ehkä saavuttaisi\nSen tarkoituksen, jonka vuoksi näin ma\nPilasin muotoni. -- Niin, pakolainen Kent,\nKiroojatasi palvella jos voit sä,\n(Oi, jos niiks tulis!) niin sun rakas herras\nEi näkis vaivojas sun säästävän.\n\n    (Jahtitorvet soivat. Lear, ritareita ja seuralaisia tulee.)\n\nLEAR.\nEn hetkeäkään tässä päivällistä odota; mene ja laita se valmiiksi.\n(Yksi seuralaisista menee.) No, ken olet sinä?\n\nKENTIN KREIVI.\nMuudan mies, herra hyvä.\n\nLEAR.\nMikä on toimesi? Mitä meistä tahdot?\n\nKENTIN KREIVI.\nToimenani on olla se miltä näytän; uskollisesti palvella sitä, joka\nminuun luottamuksensa panee; rakastaa sitä, ken on rehellinen; olla sen\nseurassa, joka on älykäs ja puhuu vähän; varoa Jumalan tuomiota;\ntapella, jos on tarvis, ja olla kalaa syömättä.\n\nLEAR.\nKen olet sinä?\n\nKENTIN KREIVI.\nPeräti kunnon mies ja yhtä köyhä kuin kuningaskin.\n\nLEAR.\nJos olet yhtä köyhä alamaisena, kuin hän on kuninkaana, niin olet köyhä\ntarpeeksi. Mitä tahdot?\n\nKENTIN KREIVI.\nPalvelusta.\n\nLEAR.\nKetä tahdot palvella?\n\nKENTIN KREIVI.\nTeitä.\n\nLEAR.\nTunnetko minua, mies?\n\nKENTIN KREIVI.\nEn, herra; mutta teidän on käytöksessänne jotakin, joka vaatii herran\nnimeä.\n\nLEAR.\nMitä sitte?\n\nKENTIN KREIVI.\nYlevyyttä.\n\nLEAR.\nMillaista palvelusta osaat tehdä?\n\nKENTIN KREIVI.\nOsaan kätkeä uskotun salaisuuden, ratsastaa, juosta, huonosti jutella\nsukkelan jutun ja tyhmästi toimittaa selvän käskyn: mihin tavalliset\nihmiset kelpaavat, siihen minäkin olen sopiva, ja parasta minussa on\nahkeruus.\n\nLEAR.\nKuinka vanha olet?\n\nKENTIN KREIVI.\nEn niin nuori, herra hyvä, että naiseen mieltyisin hänen laulunsa\nvuoksi, enkä niin vanha, että tyhjästä häneen rakastuisin: harteillani\non vuosia jo kahdeksan viidettä.\n\nLEAR.\nSeuraa minua; sinun pitää minua palvella. Jos syötyämme miellytät minua\nyhtä paljon, niin emme ihan äkkiä eroa. -- Ruokaa, hoi! ruokaa! --\nMissä on poikani? narrini? -- Mene kutsumaan narriani tänne.\n\n    (Yksi seuralaisista menee.)\n    (Oswald tulee)\n\nTe siellä, kuulkaa! Miss' on tyttäreni?\n\nOSWALD.\nSuokaa anteeksi -- (Lähtee.)\n\nLEAR.\nMitä sanoo se mies? Kutsu takaisin se tolvana.\n    (Yksi ritareista lähtee.)\nMissä on narrini? hoi! -- Luulen että koko maailma nukkuu.\n    (Ritari palajaa.)\nNo, mihin se äpärä jäi?\n\nRITARI.\nHän sanoo, mylord, että tyttärenne ei voi hyvin.\n\nLEAR.\nMiks ei se orja tullut takaisin luokseni, kun häntä kutsuin?\n\nRITARI.\nHän vastasi mulle törkeästi, ett'ei tahtonut.\n\nLEAR.\nEi tahtonut!\n\nRITARI.\nEn tiedä, mylord, mikä on syynä; mutta minun mielestäni ei teidän\nylhäisyydellenne osoiteta samaa syvää kunnioitusta kuin ennen;\nystävällisyys näyttää olevan suuresti vähenemään päin, ei yksin\npalvelusväessä, vaan herttuassa itsessäänkin ja tyttäressänne.\n\nLEAR.\nHaa! niinkö luulet?\n\nRITARI.\nMinä pyydän, suokaa anteeksi, mylord, jos erehdyn; sillä uskollisena\nmiehenä en voi olla vaiti, kun luulen teidän ylhäisyytenne vääryyttä\nkärsivän.\n\nLEAR.\nSinä vaan johdatat mieleeni omat havaintoni. Olen viime aikoina\nhuomannut mitä veltointa huolimattomuutta, mutta olen siitä enemmän\nsyyttänyt omaa arkaa epäluuloani, kuin luullut sen lähteneeksi\ntosi-aikeesta ja ehdollisesta epäystävällisyydestä. Tahdon siitä\ntarkemman selvän ottaa. -- Vaan missä on narrini? En ole kahteen\npäivään häntä nähnyt.\n\nRITARI.\nSiitä saakka kuin nuori neiti Ranskaan lähti, on narri aivan menehtynyt\nsurusta.\n\nLEAR.\nEi siitä sen enempää; olen kyllä sen huomannut. -- Mene sinä ja sano\ntyttärelleni, että tahdon häntä puhutella. (Yksi seuralaisista menee.)\n-- Ja sinä, kutsu tänne narrini. (Toinen seuralaisista menee.)\n    (Oswald palajaa.)\nHaa! tekö, hyvä herraseni! tulkaa likemmäksi. Ken olen minä, mitä?\n\nOSWALD.\nMyladyn isä.\n\nLEAR.\nMyladyn isä! Mylordin konna! Sinä kirottu äpärä! sinä orja! sinä rakki!\n\nOSWALD.\nEn ole yhtäkään niistä, mylord; suokaa anteeksi.\n\nLEAR.\nIsketkö silmää kanssani, sinä lurjus?\n\n    (Lyö häntä.)\n\nOSWALD.\nLyödä en anna itseäni, mylord.\n\nKENTIN KREIVI.\nEtkä jalkojakaan aitasi, sinä hävytön jalkapallon potkija.\n\n    (Lyö jalat pois hänen aitansa.)\n\nLEAR.\nKiitos, ystävä: virkasi teet, ja minä sinusta pidän.\n\nKENTIN KREIVI.\nKas niin, veli pyhä, nouse nyt ja korjaa luusi. Minä opetan sinua\ntietämään eroitusta, minä. Pois, tiehesi! Jos vielä tahdot varttasi\nmitata, senkin roisto, niin jää; muuten pois! pois matkaan! Oletko\njärjilläsi, mies? Kas noin!\n\n    (Ajaa hänet ulos.)\n\nLEAR.\nKas niin, sinä kunnon poikani, kiitoksia! Tuossa on pestisi.\n\n    (Antaa Kentille rahaa.)\n    (Narri tulee.)\n\nNARRI.\nAnnas kun minäkin hänet pestaan: -- tuossa on tiukulakkini.\n\nLEAR.\nSinäkö, kiltti poikani! Kuinka voit sinä?\n\nNARRI.\nKas niin, ystäväni, parasta olis, että ottaisit lakkini.\n\nKENTIN KREIVI.\nMiksi niin?\n\nNARRI.\nMiksi? Siksi että pidät semmoisen puolta, joka on epäsuosioon joutunut.\nJos et osaa hymyillä siihen suuntaan, minne tuuli käy, niin saat pian\nnenäsi tukkoon. Tuoss', ota lakkini. Näetkös, tuo mies on maanpakoon\najanut kaksi tyttäristänsä ja antanut kolmannelle siunauksensa vastoin\ntahtoansa: jos häntä seuraat, niin pitää sulla välttämättömästi olla\nminun lakkini. -- No, mitä kuuluu, setä? Jospa olis mulla kaksi lakkia\nja kaksi tytärtä.\n\nLEAR.\nNo, mitä niillä, poikaseni?\n\nNARRI.\nJos antaisin heille kaikki tavarani, niin jäisihän lakit itselleni.\nTuossa on minun; kerjää sinä samanlainen tyttäriltäsi.\n\nLEAR.\nVaro sinä -- tuota ruoskaa tuossa!\n\nNARRI.\nTotuus on koira, joka koppiinsa karkoitetaan. Se ajetaan ruoskalla\nulos, kun rakki-ryökynä saa pesän loisteessa istua ja lemuta.\n\nLEAR.\nKatkera marja minulle tuo!\n\nNARRI.\nYstävä, kuules, minä opetan sulle pienen runon.\n\nLEAR.\nTee se.\n\nNARRI.\nHuomaa nyt, setä: --\n\n    Ole muut', älä muotoa vain,\n    Ajatustas' äl' ilmoita ain',\n    Tavaras pane tallentain,\n    Ja kulje ratsastain,\n    Koe, ennenkuin uskot lain:\n    Varovasti noppaa lyö,\n    Tytöt, viinat hiiteen myö,\n    Kotonas ole aina yö,\n    Se leivillen näet lyö\n    Enemmän kuin kaikki työ.\n\nKENTIN KREIVI.\nTyhjää lorua!\n\nNARRI.\nNiinkuin palkattoman juttuherran puhe; tyhjän siitä saankin. -- Etkö\nvoisi tyhjää käyttää hyväksesi, setä?\n\nLEAR.\nHe, en, poikaseni: ei tyhjästä tytyä.\n\nNARRI (Kentille).\nOle hyvä, sano hänelle, että juuri niin suuret ovat tulot hänen\nmaastaan; hän ei usko narria.\n\nLEAR.\nKatkera narri!\n\nNARRI.\nTiedätkö, poikani, mikä on eroitus katkeran ja makean narrin välillä?\n\nLEAR.\nEn, poikaseni, sano se mulle.\n\nNARRI.\n\n    Se herra, ken sun sai\n    Maas antamahan pois,\n    Sen täss' on paikka, tai\n    Siell' olla myöskin vois.\n    Nyt narrin katkeran\n    Ja makean sa näät;\n    Min' olen tässä yks,\n    Ja toiseks itse jäät.\n\nLEAR.\nSanotko mua narriksi, veitikka?\n\nNARRI.\nKaikki muut nimityksesi olet antanut pois; tämän sait syntymässäsi.\n\nKENTIN KREIVI.\nTuo, mylord, ei ollut niin perin narrimaista.\n\nNARRI.\nEi maarin ollutkaan. Lordit ja muut suuret herrat eivät sitä hyvin\nsilmin katso. Jos olis mulla yksin-oikeus ammattiini, niin tahtoisivat\nhekin siitä osansa; ja naiset samoin: eivät soisi minun olla yksin\nnarrina, vaan kaappaisivat hekin siitä paloja. -- Setä, anna minulle\nmuna, niin saat siitä kaksi koppaa.\n\nLEAR.\nMitä, kaksi koppaa?\n\nNARRI.\nNiin, näet sä, kun olen munan lyönyt keskeltä poikki ja syönyt\nsisuksen, niin sinä saat munan tyhjät kopat. Kun sinä kultakoppaisen\nkruunusi keskeltä halkaisit ja annoit pois molemmat puoliskot, niin\nveit silloin oman aasisi selässäs tunkion yli. Vähän oli sulla älyä\npääkopassasi, kun noin annoit pois kultakoppasi. Jos nyt puhun narrin\nlailla, niin anna sille ruoskaa, joka sen ensin keksii.\n\n    (Laulaa:)\n\n    Tää huono vuos on narrillen,\n    Kun viisaat hupsakoivat,\n    Ja päästään älyn heittäen,\n    Vaan narrej' apinoivat.\n\nLEAR.\nMistä olet tuon laulurikkauden saanut?\n\nNARRI.\nSiitä hetkestä, setä, jolloin sinä teit tyttäresi äidikses; sillä kun\nheille vitsan panit käteen ja itse laskit alas housusi, niin\n\n    (Laulaa:)\n\n    He äkki-ilost' itkemään,\n    Ma laulan surumiellä,\n    Kuninkaan sokkona kun nään\n    Ja käyvän narrin tiellä.\n\nSetä hyvä, ota kouluttaja, joka opettaisi narriasi valehtelemaan:\ntahtoisin mielelläni oppia valehtelemaan.\n\nLEAR.\nJos valehtelet, vesa, niin saat ruoskaa.\n\nNARRI.\nIhmettelen, miten te olette sukua, sinä ja sun tyttäresi: he tarjoovat\nmulle ruoskaa, jos puhun totta; sinä tarjoat mulle ruoskaa, jos\nvalehtelen; ja välistä minua ruoskitaan senvuoksi, että olen vaiti.\nMikä hyvänsä olisin mieluummin kuin narri, enkä kuitenkaan tahtoisi\nolla sinun sijassasi, setä. Sinä olet älysi pätkinyt molemmista päistä\netkä mitään jättänyt keskelle. Tuossa tulee yksi liuska.\n\n    (Goneril tulee.)\n\nLEAR.\nNo, tytär? miksi otsassas tuo laskos?\nSa olet taannoisin niin karsaaks käynyt.\n\nNARRI.\nSilloin olit kiltti poika, kun ei sun tarvinnut hänen karsaudestaan\nhuolia; nyt sinä olet paljas nolla ilman numerotta; minä olen parempi\nkuin sinä: minä olen narri, sinä et ole mitään. (Gonerilille.) Kyllä,\nkyllä minä suuni pidän; muotonne sitä käskee, vaikk'ette mitään sano.\n\n    Hm, hm,\n    Jok' antaa leivän pois kädestään,\n    Saa nuoleskella kynsiään.\n    Tuossa on tyhjä lisko. (Osoittaen Learia.)\n\nGONERIL.\nEi yksistään tuo kaikkivoipa narri,\nVaan muukin rietas joukkionne kiistaa\nJa toraa täällä yhä, tyrskähtäin\nIrstaasen räyhinään, jot' en voi kestää.\nMa luulin että, kun sen ilmoittaisin,\nTeilt' avun varman saisin; vaan nyt varon\nPuheistanne ja töistänne, ett' itse\nSit' yllytätte suostumuksellanne\nJa puolustatte. Jos niin on, niin kyllä\nPalkkansa rikos saa, ei keinot puutu; --\nJa tämä, tehtyn' yhteishyvän tähden,\nVois lopun saada, joka teitä loukkais\nJa häpeän tois meille, jos ei pakko\nSanoisi sitä viisaaks menetykseks.\n\nNARRI.\nSillä, niinkuin tiedät, setä:\nNiin kauan kerttu se käen elättää,\nKuin päänsä hän pojalleen menettää.\nJa kynttilä sammui ja pimeään me jäimme.\n\nLEAR.\nSinäkö tyttäreni?\n\nGONERIL.\nVoisitte käyttää täyttä järkeänne,\nJot' arvaan teissä löytyvän, ja heittää\nNuo houreet pois, jotk' ovat viime aikaan\nTosi-olentonne aivan muuttaneet.\n\nNARRI.\nNiinkö ei aasi huomaisi, milloin rattaat vetävät hevosta! -- Hei Jaana,\nsua lemmin!\n\nLEAR.\nKen täällä tuntee mun? Tää Lear ei ole.\nLear näinkö käy? näin puhuu? Missä silmät?\nSen mieli heikko on, tai horroksissa\nSen aistit. -- Valveill' olenko? En suinkaan. --\nKen sanoa voi mulle, ken ma olen?\n\nNARRI.\nLearin kuvajainen.\n\nLEAR.\nTahtoisin tietää sen; sillä kuninkuudestani, tiedostani ja älystäni\npäättäin voisin tulla siihen petolliseen luuloon, että mulla on\ntyttäriä.\n\nNARRI.\nJotka tahtovat sinusta tehdä kuuliaisen isän.\n\nLEAR.\nNimenne, kaunis daami?\n\nGONERIL.\n                       Hyvä herra,\nTuo ihmetys se liiaks muistuttaapi\nMuist' uusist' ilveistänne. Pyydän teitä,\nKäsittäkää mua oikein: arvokas te\nJa vanha oletten, myös viisas olkaa.\nTääll' ompi teillä sata ratsumiestä,\nRietasta, hurjaa renttukansaa, joka\nHovimme tahraa tavoillaan ja krouviks\nSen tekee; haureus sen ja juopumus\nPikemmin nais- tai viinapaikaks leimaa\nKuin siivoks linnaks. Häpykin jo huutaa\nApua joutuun. Tehkää siis sen mieliks,\nJok' itse muuten ottaa, mitä pyytää:\nVähentäkäätte hiukan joukkoanne,\nJa mikä jää, moist' olkoon kansaa, joka\nIkäänne soveltuu ja teidät tuntee\nJa itsensä.\n\nLEAR.\n            Pirut ja helvetit! --\nHevoset valmiiks! Kokoon seurueeni! --\nÄpärä kelvoton, min' en sua häiri;\nMull' yks on tytär vielä.\n\nGONERIL.\n                          Väkeäni\nTe pieksette, ja irstas joukkionne\nSe paremmiltaan vaatii palvelusta.\n\n    (Albanian herttua tulee.)\n\nLEAR.\nVoi sitä, joka liian myöhään killuu!\n(Albanialle.) Te täällä? Tääkö tahtonne? vai mitä? --\nHevoset valmiiks! Kiittämättömyys,\nSa marmor-sydäminen perkele,\nSa merihirviötä julmemp' olet,\nKun lapsess' ilmestyt sä!\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                          Malttukaatte.\n\nLEAR (Gonerilille.)\nKirottu korpikotka, valhettelet!\nVäkeni valiot' on, kelpo kansaa,\nMi pienimmätkin tehtävänsä tuntee,\nJa huolell' ankaralla säilyttääpi\nNimensä arvon. -- Vika pienen pieni,\nKuink' inhalt' oi, Cordeliassa näytit!\nKuin kipukone luontoni sa väänsit\nSijoiltaan, rinnast' imit kaiken lemmen\nJa sijaan sapen toit. Oi, Lear, Lear, Lear!\n    (Lyö otsaansa.)\nOvea lyö, jok' ulos järkes päästi\nJa sisään hulluuden! -- Pois, väki menkää!\n\nALBANIAN HERTTUA.\nViaton olen; mielenliikuntoonne\nEn syytä tiedä.\n\nLEAR.\n                Voi niin olla. -- Kuule,\nOi luonto! kuule, jumalatar kallis!\nPeräytä päätökses, jos oli aikees\nTuo mato hedelmälliseksi saattaa!\nTee hänen kohtuns' sikiöttömaksi!\nPois siitysneuvot kuivaa! Älköön koskaan\nHäväisty ruumiins' synnyttäkö lasta\nHänelle kunniaks! Vaan siittää hänen\nJos täytyy, vihan laps luo, suo sen elää\nInhaksi, luonnottomaks tuskaks hälle!\nSe hänen nuoreen otsaans' uurteet syököön,\nJa poskiin purkoon itkun virranjuovat,\nKaikk' äidin työt ja vaivat palkitkoon se\nIvalla, lasteella, ett' tuta sais hän,\nKuin katkerampi käärmeenkielen haavaa\nOn kiittämätön laps. -- Pois, pois!\n\n    (Lähtee.)\n\nALBANIAN HERTTUA.\nIkuiset jumalat! mit' ompi tämä?\n\nGONERIL.\nEi maksa vaivaa tiedustella syitä,\nVaan antaa hänen hourehensa mennä\nLöyhyyden viemää tietä.\n\n    (Lear palajaa)\n\nLEAR.\nKuin? Miestä viisikymment' yhtä haavaa?\nKahdessa viikossa?\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                   Mit' ompi tämä?\n\nLEAR.\nSaat kuulla. -- Elo ja surma! (Gonerilille.)\n                              Häpeen että\nNoin järkyttää sa miehuuttani saatat,\nEtt' itku kuuma vastoin tahtoani\nSun tähtes vuotaa. Rutto sinut vieköön!\nKuolettavaiset isän kiron haavat\nLuus, lihas syökööt! -- Vanha houkko silmä,\nJos tätä vielä itket, pois sun revin\nJa heitto-vesines sun kostukkeeksi\nSavehen viskaan. -- Onko näiks siis tullut?\nNo, olkoon vaan! Yks tytär mull' on vielä,\nJok' on, sen takaan, lempeä ja hellä;\nKun tekos kuulee hän, niin kynsillänsä\nHän suden-naamas nylkee. Saatpa nähdä,\nEtt' otan jälleen hahmon, jonka luulit\nMun heittäneen jo ijäks; saat, sen vannon.\n\n    (Lear, Kent ja seuralaiset lähtevät.)\n\nGONERIL.\nTuon huomasitteko?\n\nALBANIAN HERTTUA.\nNiin suuresti kuin teitä rakastankin,\nNoin puoltomielinen en olla voi --\n\nGONERIL.\nRauhoittukaa, ma pyydän.  --  Oswald, hoi! --\n(Narrille.) Sa konna, et vaan narri, herraas seuraa.\n\nNARRI.\nSetä Lear! setä Lear! varro ja ota mukaasi narri.\n\n    Ketun kun sais permehen,\n    Ja tytär tuommoinen,\n    Ne sopis hirtehen,\n    Ja nuoraks päähinen;\n    Ja narri se jälkehen.\n\n    (Lähtee.)\n\nGONERIL.\nHäll' älykkäät on tuumat. -- Sata miestä!\nVarovaa, viisast' antaa hänen pitää\nAseissa sata miestä! Näin jos saa hän\nMink' oikun, unen, houreen, kiusan, harmin,\nHän hulluntöissään noiden voimaan luottaa\nJa hengestämme määrää. -- Oswald!\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                                  Liiaks'\nSa pelkäät.\n\nGONERIL.\n            Parempi kuin luottaa liiaks.\nMa ennen estän pelkoa, kuin itse\nPelosta estyn. Niin, tuon miehen tunnen.\nMit' on hän lausunut, teen siskon tiedoks.\nJos häntä ruokkii hän ja sataa miestä,\nKun älyttömäks näytin sen, -- (Oswald tulee.)\n                              No, Oswald!\nKirjoititko jo siskolleni kirjeen?\n\nOSWALD.\nKirjoitin, rouva.\n\nGONERIL.\nNyt seuraa hanki vaan, ja ratsun selkään.\nSelitä pelon aiheet kaikki hälle\nJa lisää omastakin päästäs syitä,\nJotk' oikein tepsii. Lähde nyt, ja joutuun\nTakaisin riennä.\n    (Oswald lähtee.)\n                 Ei, ei, puolisoni,\nTuot' äitelää ja lauhaa käytöstänne\nEn juuri laita, mutta -- suokaa anteeks --\nTeiss' enemmän saa moitett' älyn puute\nKuin kiitosta tuo haittaavainen hellyys.\n\nALBANIAN HERTTUA.\nKuin kauas näkös kannattaa, en tiedä, --\nMut hyvä aina korjaamist' ei siedä.\n\nGONERIL.\nEi, mutta --\n\nALBANIAN HERTTUA.\n             Niin, niin, mutta -- loppu.\n\n                             (Lähtevät.)\n\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Sama paikka.\n    (Lear, Kent ja narri tulevat.)\n\nLEAR.\nVie edeltäpäin Glosteriin tämä kirje. Siitä, mitä tiedät, älä\ntyttärelleni kerro rahtuakaan muuta, kuin mitä hän itse kirjeen\njohdosta kysyy. Jos et hyvin riennä, olen minä siellä ennen sinua.\n\nKENTIN KREIVI.\nEn silmiäni ummista, ennenkuin olen kirjeenne perille vienyt.\n\n    (Lähtee.)\n\nNARRI.\nJos olisi aivot kantapäissä, eikö ne silloin piankin voisi paleltua?\n\nLEAR.\nVoisi kyllä.\n\nNARRI.\nNo, ole iloinen sitten sinä: sinun järkesi ei kaipaa tallukoita.\n\nLEAR.\nHa, ha, ha!\n\nNARRI.\nSaatpas nähdä, että toinen tyttäresi kohtelee sinua kauniisti; sillä\nvaikka hän on tämän kaltainen niin kuin raakila omenan kaltainen, niin\ntiedän ma sentään mitä tiedän.\n\nLEAR.\nNo, mitä sitten tiedät, poikaseni?\n\nNARRI.\nHän maistuu tälle niin kuin raakila raakilalle. Tiedäthän, miksi nenä\non keskellä naamaa?\n\nLEAR.\nEn.\n\nNARRI.\nSiksi että on silmä kummallakin puolen nenää, niin että voisi nähdä\nsitä, mitä ei voi haistaa.\n\nLEAR.\nMa väärin hälle tein. --\n\nNARRI.\nVoitko sanoa, miten simpukka tekee kuortaan?\n\nLEAR.\nEn.\n\nNARRI.\nEn minäkään; mutta minä voin sanoa, miksi koteloisella on kota.\n\nLEAR.\nMiksi?\n\nNARRI.\nSiksi että saisi päänsä siihen kätkeä eikä antaa sitä pois tyttärilleen\nja jättää omat sarvensa kotelotta.\n\nLEAR.\nUnohtaa tahdon luontoni. -- Niin hellä isä! -- Ovatko hevoset valmiit?\n\nNARRI.\nAasisi ovat niitä noutamassa. Syy, minkätähden seitsentähtösiä on\nseitsemän, on kelpo syy.\n\nLEAR.\nKoska niitä ei ole kahdeksan.\n\nNARRI.\nNiin, aivan niin! Sinusta tulisi hyvä narri.\n\nLEAR.\nTakaisin väkivallallako ottaa! -- Riittämättömyys, sa hirviö!\n\nNARRI.\nJos sinä, setä, olisit minun narrini, niin saisit selkääsi siitä, että\nolet ennen aikojasi tullut vanhaksi.\n\nLEAR.\nKuinka niin?\n\nNARRI.\nSinun ei olisi pitänyt vanhentua, ennenkuin olit viisastunut.\n\nLEAR.\nÄlä hulluks tee mua, hyvä Jumal', älä!\nÄlyän' auta: hulluks en ma tahtoisi --\n    (Ritari tuke.)\nNo, ovatko jo hevoseni valmiit?\n\nRITARI.\nOvat, mylord.\n\nLEAR.\nTule, poika.\n\nNARRI.\nSe, joka impenä nyt mulle lähteiss' ilkkuu,\nEi immeks jää, jos vaan viel' osuu nuoli pilkkuun.\n\n                                       (Lähtevät.)\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Kreivi Glosterin linnan piha.\n    (Edmund ja Curan tulevat eri haaroilta.)\n\nEDMUND.\nTerveeksi, Curan!\n\nCURAN.\nSamaa teille, herra. Olen ollut isänne luona ilmoittamassa hänelle,\nettä Cornwallin herttua ja Regan, hänen herttuattarensa, ovat tänne\ntulossa tänä iltana.\n\nEDMUND.\nMikä nyt on?\n\nCURAN.\nEn tiedä minä. Oletten kai kuullut päivän uutisia? Tarkoitan mitä\nhuhutaan, sillä vielä se on pelkkää korva-kuiskutusta.\n\nEDMUND.\nMinäkö? En. Sano, mitä se on?\n\nCURAN.\nEttekö ole kuullut, että sota nähtävästi on tulossa Cornwallin ja\nAlbanian herttuain välillä?\n\nEDMUND.\nEn sanaakaan.\n\nCURAN.\nNo, saatte vielä kuulla. Hyvästi!\n\n    (Lähtee.)\n\nEDMUND.\nTän' yönä herttua täällä? Hyvä! Oivaa!\nTuo väkisinkin hankettani auttaa.\nOn isä pannut vahdit veljeäni\nKiinn' ottamaan; yks pulma vielä purkaa\nMun täytyy. Avuks, rohkeus ja onni! --\nSananen, veikko! Tule alas, veikko!\n    (Edgar tulee.)\nSua isä väijyy. -- Pois, pois pakene!\nHän tiedon lymypaikastas on saanut.\nHyv' etu sull' on yöstä. -- Pahaa lietkö\nCornwallin herttuasta lausunut?\nHän tänne tulee, lentäin, nyt tän' yönä,\nJa Regan myötä. Puoltanut hänt' olet\nEhk' Albanian herttuata vastaan?\nTuumipa vaan.\n\nEDGAR.\n              En, totta, sanallakaan.\n\nEDMUND.\nJo kuulen isän tulevan. -- Suo anteeks,\nNäöksi miekkailla mun täytyy kanssas.\nVetäise! Pidä puoltas nyt, mut hyvin. --\nAntaudu! -- Isän luo käy! -- Tulta, hoi! --\nPakene! -- Tulta! tulta! -- Hyvästi!\n    (Edgar lähtee.)\nPisara verta uskottaa, ett' ollut\nOn leikki tuima:\n    (Viiltää haavan käsivarteensa.)\n                 juopon olen nähnyt\nRatokseen pahempaakin tehneen. -- Isä!\nSeis! isä, seis! Mua eikö kenkään auta?\n\n    (Gloster tulee ja palvelijoita soihdut kädessä.)\n\nGLOSTER.\nNo, Edmund, miss' on konna?\n\nEDMUND.\n                            Tässä seisoi\nHän pimeässä tuima miekka maalla,\nKiroja jupisi ja kuuta loihti\nSuotuisaks auttajakseen, --\n\nGLOSTER.\n                            Mut miss' oo, hän?\n\nEDMUND.\nKah! verta vuodan.\n\nGLOSTER.\n                   Edmund, miss' on konna?\n\nEDMUND.\nHän tuonne juoksi. Kun ei millään voinut --\n\nGLOSTER.\nJälessä! -- Joutuun! --\n    (Palvelija lähtee.)\n                        -- Kun ei voinut -- mitä?\n\nEDMUND.\nMua houkutella teitä murhaamaan; --\nVaan kun ma kerroin, kuinka koston herra\nKaikk' iskee nuolens' isänmurhaajaan;\nKun näytin, kuinka monet vahvat siteet\nIsäänsä lapsen kiinnittää; -- niin vihdoin,\nKun huomas hän, ett' tuota julmaa hankett'\nInholla vastustin, niin raivoissansa\nJa miekka paljaana hän äkkipäätä\nMinuhun karkas ja mua käteen iski.\nMut nähdessään, kuin rohkealla miellä\nAsiat' yllyin selvää puoltamaan,\nHän pakoon riensi.\n\nGLOSTER.\n                   Paetkoon hän kauas:\nPian tässä maassa kiinni siepataan hän,\nJa silloin -- pää pois! -- Tänään tulee herttua,\nPäämieheni ja jalo suosijani;\nMa hänen nimessään teen tiedoks, että\nSe kiitokseni saa, ken hänet löytää\nJa murhaajan sen kurjan kaakkiin saattaa,\nVaan surman se, ken hänet kätkee.\n\nEDMUND.\nKun kielsin häntä hankkeestaan ja näin,\nKuink' oli kiihkoinen hän, sadatellen\nSen ilmi antaa uhkasin. Hän vastas:\n\"Sa maaton lehtolapsi sa luuletkos,\nJos esiin astun minä, että sulla\nAvuja, kuntoa ja luottamust' on\nPuheesi todeks saamaan? Ei, jos kiellän, --\nJa teenkin sen, teen, vaikka esiin toisit\nKäs'alanikin, -- kaikki käännän työkses\nJa vehkeikses ja pirun-juonnikses.\nJa jos et maailmaa tee pöllöks aivan,\nNiin luulee se, ett' etu surmastani\nSe valtava on kiihoitin ja syy,\nMiks sitä etsit.\"\n\nGLOSTER.\n                  Konnaa paatunutta!\nKäs'alan kieltää! -- Min' en isä hälle.\n    (Torventoitauksia kuuluu.)\nHaa! herttua! -- Miks tulee hän, en tiedä.\nSatamat suljen, pois ei pääse konna;\nSe täytyy herttuan myöntää. Kuvansakin\nLähetän kaikkialle valtakuntaan,\nEtt' tulis tunnetuks hän; ja mun maani\nPerilliseks ma sinut tehdä koitan,\nSa vilpitön ja luonnollinen lapsi.\n\n    (Cornwall ja Regan seuralaisineen tulevat.)\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nNo, jalo ystävä! Kun tulin tänne --\nJuur' ihan nyt -- niin kuului kummaa uutta.\n\nREGAN.\nJos totta on se, syyllist' ei voi kyllin\nKovasti rangaista. Kuin voitte, kreivi?\n\nGLOSTER.\nMurennut on, murennut vanhan sydän.\n\nREGAN.\nIsäni ristilapsko teitä väijyy?\nEdgarko, jolle isän' antoi nimen?\n\nGLOSTER.\nOi, häpeä sen peittää tahtois, rouva.\n\nREGAN.\nOliko hän sen irstaan joukon seuraa,\nJok' isälläni palvelee?\n\nGLOSTER.\n                        En tiedä.\nOi, kurjaa, kurjaa liiaks!\n\nEDMUND.\n                           Oli, rouva,\nHän oli sitä joukkiota.\n\nREGAN.\nEi ihme siis, jos häll' on häijyt eljet.\nHe tuohon murhaan hänt' on vietelleet\nSaadakseen vanhan varat tuhlatakseen.\nTän' iltana ma juuri siskoltani\nSain tiedon heistä, varoituksen' että,\nJos asumaan mun talooni he tulee,\nMin' en jää sinne.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\n                   Enkä minä, Regan. --\nIsällennepä, Edmund, lapsen työn\nTe, kuulin, teitte.\n\nEDMUND.\n                    Mun se tuli tehdä.\n\nGLOSTER.\nHän veljen juonet paljasti ja, nähkääs,\nTuon haavan sai, kun häntä kiinni koitti.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nHänt' ajetaanko takaa?\n\nGLOSTER.\n                       Ajetaan\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nJos kiinni saadaan hän, ei tarvis hältä\nPelätä pahaa. Hankkeisinne voitte\nValtaani käyttää mielin määrin. -- Edmund,\nTe, jonka kuntoisuus ja nöyryys täss' on\nNiin oivaks nähty, meidän mieheks tulkaa;\nNoin taatut henkilöt on tarpeen meille;\nKoht' anastamme teidät.\n\nEDMUND.\n                        Taattu olen,\nJos mikään.\n\nGLOSTER.\n            Hänen puolestaan ma kiitän.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nTe ette tiedä, miksi tulimme, --\n\nREGAN.\nNäin pahaan aikaan, pilkkomustass' yössä.\nAsiat tärkit meill' on, jalo Gloster,\nJa niiss' on tarvis teidän neuvojanne.\nKirjoittanut on isä, ja myös sisko,\nRiidoista, joihin sopivaks en nähnyt\nKotona vastata. Tääll' odottaapi\nKummankin airut. Vanha ystävämme,\nKeventäkäätte mieltänne ja suokaa\nHaluttu neuvo meille asiassa\nNiin kiireess' aivan.\n\nGLOSTER.\n                      Nöyrin palvelijanne.\nErittäin tervetulleet, hyvät vieraat.\n\n                          (Lähtevät.)\n\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Glosterin linnan edusta.\n    (Kent ja Oswald tulevat eri haaroilta.)\n\nOSWALD.\nHyvää huomenta, ystävä; oletko tämän talon väkeä?\n\nKENTIN KREIVI.\nOlen.\n\nOSWALD.\nMihin saamme hevosemme panna?\n\nKENTIN KREIVI.\nLiejuun.\n\nOSWALD.\nHyvä mies, sano se, jos rakastat minua.\n\nKENTIN KREIVI.\nEn rakasta sinua.\n\nOSWALD.\nSe ei minua koske.\n\nKENTIN KREIVI.\nJos saisin sinut Lipsburgin lammastarhaan, niin kyllä näyttäisin että\nkoskee.\n\nOSWALD.\nMiksi mua näin kohtelet? En tunne sua.\n\nKENTIN KREIVI.\nSinut, mies, tunnen niinä.\n\nOSWALD.\nKen olen sitten?\n\nKENTIN KREIVI.\nKonna, lurjus, lautasen nuoleskelija, halpa, röyhkeä, tyhmä, ryysyinen,\nruokoton ryökäle, kolme mekkoa yllä, sata puntaa taskussa ja karkeat\nsukat jalassa; maitomaksainen riitapukari, peiliin mielistynyt\nhuorimus, hätähoppuinen, teikaileva narri; raukka, jolla ei ole muuta\nomaa kuin arkku; mies, joka pelkästä palveluksen himosta voisit tulla\nparittajaksi, etkä ole mitään muuta kuin konnan, kerjäläisen, pelkurin\nja parittajan sekasotkua, halvan tuliporton poika ja perillinen, jota\npieksen, niin että suu väärässä parut, jos kiellät pienintäkään rahtua\narvonimistäsi.\n\nOSWALD.\nMikä hirviö sinä olet, kun noin haukut ihmistä, jota et tunne ja joka\nei sinua tunne!\n\nKENTIN KREIVI.\nMikä pölkkypää pukki sinä olet, kun kiellät tuntevasi minut! Vaikka\nkaksi päivää sitten löin kintut altasi ja pieksin sua kuninkaan nähden.\nVedä miekkasi, lurjus! Sillä vaikka on yö, paistaa kuitenkin kuu; ja\nkyllä minä kuu-kupusi pehmitän. (Paljastaa miekkansa.) Miekkasi maalle,\nsinä halpa, kirottu parturin apuri, no!\n\nOSWALD.\nPois! minulla ei ole mitään sun kanssasi tekemistä.\n\nKENTIN KREIVI.\nMiekkasi maalle, lurjus! Sinä kuljetat kuningasta solvaavia kirjeitä ja\npidät turhuuden, tuon ilvenuken, puolta kuninkaallista isää vastaan.\nMiekkasi maalle, konna, muuten survon reitesi liivaksi; -- maalle\nmiekkas, lurjus! Asentoon!\n\nOSWALD.\nApua! hoi! Murhaa! Apua!\n\nKENTIN KREIVI.\nPidä puoltasi, orja! Seis, lurjus, seis! Pidä puoltasi, sinä siloinen\norja!\n\n    (Lyö häntä.)\n\nOSWALD.\nApua! hoi! Murhaa! murhaa!\n\n    (Edmund tulee)\n\nEDMUND.\nNo, mitä? Mitä koskee asia?\n\nKENTIN KREIVI.\nTeitä, maitoparta, jos suvaitsette; tulkaa vaan, kyllä minä teitä\nopetan; kas niin, nuori herra!\n\n    (Cornwall, Regan, Gloster ja palvelijoita tulee)\n\nGLOSTER.\nAseita! Miekkoja! Mist' ompi riita?\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nAsettukaa, jos henki teille rakas!\nKen lyö, on surman oma. Mistä riita?\n\nREGAN.\nKuninkahan ja siskon airuet.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nMist' ompi teillä riita? Puhukaa!\n\nOSWALD.\nOi hyvä herra, hengittää voin tuskin.\n\nKENTIN KREIVI.\nEi ihme, koska olet niin miehuuttasi vaivannut. Sinä raukka pelkuri,\nluonto ei sua luomaksensa myönnä; räätäli sun on tehnyt.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nLystikäs veitikka! Räätälikö ihmisen tekijä?\n\nKENTIN KREIVI.\nNiin kyllä, räätäli; ei kivenhakkaaja eikä maalari olisi saattanut\ntehdä noin huonoa työtä, vaikk' ei olis ollut kauemmin kuin kaksi\ntuntia opissa.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nVaan mistä syntyi riita, sanokaatte?\n\nOSWALD.\nTuo vanha sissi, jonka hengen säästin\nPartansa harmaan vuoksi --\n\nKENTIN KREIVI.\nSinä kirottu Z! sinä hyödytön kirjain! -- Jos suvaitsette, herra, niin\nsurvon tuon karkean konnan muurisaveksi ja tuhrin sillä makin seinät.\n-- Vai säästit harmaan partani, sinä västäräkki!\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nSuus kiinni, mies!\nHävytön, tiedä, kelle arvo tulee.\n\nKENTIN KREIVI.\nSen tiedän, mutta harmilla on etuus.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nMist' olet harmissas?\n\nKENTIN KREIVI.\n                      Ett' orja moinen,\nMi kunniast' ei pidä, pitää miekkaa.\nNuo halvat mierut syö kuin hiiret poikki\nNe pyhät siteet, jotka heltyäkseen\nOn liian lujassa; jokaista oikkaa\nHyväilevät, mi herran mieleen pistää,\nTulehen rasvaa, lunta jäähän luovat,\nEpäävät, myöntävät, kuin viirikukot\nHerrainsa tuulen mukaan heilahdellen,\nOsaten vaan kuin koirat hännäss' olla. --\nVirnaisen virma-naamas syököön rutto!\nNauratko mulle, niinkuin narri oisin?\nSa hanhi, Sarumin jos kedoll' oisit,\nKaakottain Camelottiin saisit juosta.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nMit', oletko sa hullu, vanhus?\n\nGLOSTER.\nMist' alkoi riita? sano.\n\nKENTIN KREIVI.\nEi mitkään vastakohdat toisiansa\nNiin inhoa, kuin minä tuota konnaa.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nMiks on hän konna? Mitä on hän tehnyt?\n\nKENTIN KREIVI.\nNäkönsä vastenmielinen on mulle.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nSiis minunkin kenties, ja tuon ja tämän?\n\nKENTIN KREIVI.\nMun virkani on, herra, olla suora:\nParempia ma kasvoj' olen nähnyt\nKuin yhdenkään nään hartioilla tässä.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nTuo niit' on, jotka, kun on suoruudesta\nHeit' ylistetty, raakaa julkeutta\nTavoittelevat, teeskennellen muuksi\nKuin ovat. Hän, hän ei voi imarrella!\nHän kunnon mies on, -- totuuden hän lausuu;\nHyv' on, jos kärsit sen; mut suora on hän.\nTuon konnan-lajin tunnen: suoruudellaan\nPetosta, luihuutt' enemmän he peittää,\nKuin sata nöyrää, tyhmää liehakkoa,\nJotk' ylen tarkoin tehtävänsä täyttää. --\n\nKENTIN KREIVI.\nTotuuden nimessä ja vakaast' aivan,\nYlevän katsantonne hurmatessa,\nMi lumoaa kuin kirkas sädekehä,\nJok' otsaa Phoibon ympäröi. --\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\n                               Mik' aikees?\n\nKENTIN KREIVI.\nMuuttaa puheenparteni, jota niin kovin paheksitte. Tiedän, hyvä herra,\nett'en ole imartelija; se, joka teitä suorin sanoin petti, ei ollut\nsuora konna; ja semmoinen en minä puolestani tahtoisi olla, vaikkapa\nepäsuosionnekin minua siihen kehoittaisi.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nSa millä häntä loukkaisit?\n\nOSWALD.\n                           En millään.\nKuningas, hänen herransa, mua tuonoin\nSuvaitsi lyödä erheissään, mut tämä\nTul' esiin, miellytteli ukon vihaa,\nMun selin maahan paiskas, pilkkas, herjas,\nJa työstään pöyhkeili kuin mikä urho;\nJa saipa kuninkaalta kiitoksenkin,\nKun päälle torjumattoman näin karkas.\nJa kiihkeissään tuost' urhotyöstään, taas hän\nMua tässä miekall' uhkas.\n\nKENTIN KREIVI.\n                          Moisten konnain\nJa pelkurien rinnall' itse Ajax\nOn pelkkä narri.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\n                 Tänne jalkapuu!\nOpetan sua, vanha juro, kunnon hölppä.\n\nKENTIN KREIVI.\nLien liian vanha oppimaan. Ei panna\nMua jalkapuuhun, kuninkahan miestä,\nJonk' asioissa kuljen. Osoitatte\nVähäisen kunniaa ja liiaks uhkaa\nKuninkaan arvolle ja persoonalle,\nJos airuen te jalkapuuhun lyötte.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nHoi, jalkapuu! Siin' istut puolipäivään,\nSen vannon kunnian ja hengen kautta.\n\nREGAN.\nPuol'päiväänkö? Ei, iltaan; vielä yönkin.\n\nKENTIN KREIVI.\nIsänne koiralle ei sopis teidän\nNäin tehdä.\n\nREGAN.\n            Hänen konnalleen mun sopii.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nTuo mies on samaa karvaa, jota meille\nKuvaili siskos. -- Tänne jalkapuu!\n\n    (Jalkapuu tuodaan.)\n\nGLOSTER.\nSit' älkää tehkö, herttua, ma pyydän.\nSuur' häll' on syy, ja kuningas hänt' ehkä\nSiit' oikaisee. Noin halpaa rangaistusta\nHylyille, roistoille vaan käytetään\nNäpistelystä ja muust' ilkityöstä.\nKuningas varmaan pahastuu, jos hälle\nOsoitetaan niin vähän kunniaa,\nEtt' airut vangitaan.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\n                      Sen vastaan minä.\n\nREGAN.\nViel' enemmän se siskoani loukkaa,\nJos hänen miestään haukutaan ja piestään,\nKun toimensa hän täyttää. -- Jalat kiinni! --\n    (Kent pannaan jalkapuuhun.)\nPois, puolisoni, tulkaa.\n\n    (Kaikki lähtevät paitse Gloster ja Kent.)\n\nGLOSTER.\n                         Ystävä,\nSua säälin; mut se herttuan on tahto,\nJa hänt' ei muuttaa voi, ei hillitä,\nSen tiedät. Puolestas ma puhun.\n\nKENTIN KREIVI.\n                                Älkää.\nVäsynyt matkast' olen, valvonnasta;\nMa nukun hetken, sitten vihellän.\nOn kelpo miehen onni selin joskus.\nSiis, hyvää huomenta.\n\nGLOSTER.\nNyt herttua, väärin teit; tää pahaks pannaan.\n\n    (Lähtee.)\n\nKENTIN KREIVI.\nKuningas hyvä, todeks saat sa näyttää\nTuon vanhan lauseen: ojast' allikkoon.\nLähesty sä, tän halvan mailman lamppu,\nEtt' armiaassa valossas tuon kirjeen\nLukea voin. -- Muut ei kuin kurjat enää\nNäe ihmeitä. -- Cordelialt' on se varmaan;\nHän halvast' olostani kaikeks onneks\nOn tiedon saanut. -- \"Kurjuudesta tästä\nTilaisuutt' etsii\" -- \"kaikki hyväks kääntää.\" --\nVäsynyt silmä, valvonut ja raskas,\nEtuas käytä, ett'et näkis tätä\nHäpeän paikkaa. -- Onnetar, hyv' yötä!\nHymyile vielä kerran, pyöräs käännä!\n\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Nummi.\n   (Edgar tulee)\n\nEDGAR.\nMua pannaan julistettavan ma kuulin;\nAjoa pakoon pääsin suotuisaan\nPuun onttoon. Ei niin satamata auki,\nEi paikkaa, joss' ei ihmeen tarkat vahdit\nMua väijy. Nyt kun pakoon vielä pääsen,\nPelastan itseni, ja päätän ottaa\nHalvimman, katalimman muodon, millä\nIkänä kurjuus, ihmisyyden pilkaks,\nElukkaa matkii. Likaan tuhrin kasvot,\nLanteille hurstin kierrän, vanukkeille\nSykerrän hiukseni, ja alastonna\nNäin pilvien ja myrskyn vainot kohtaan.\nMull' esimerkkinä ja mallina\nTän seudun hullut on, jotk' ulisten\nKäs'varsiin paljaisin ja turtiin lyövät\nOkaita, nauloja ja oksanpäitä,\nJa hirmun nostain käyvät kaikki töllit,\nKurjimmat kylät, paimenkojut, myllyt.\nKiroilla kauheilla tai rukouksilla\nPakoittain sääliin. -- Turlygood parka! Tom parka!\nSe jotakin on, -- Edgar ei niin mitään.\n\n                              (Lähtee.)\n\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Glosterin linnan edusta. Kent jalkapuussa.\n    (Lear, narri ja muuan ritari tulevat.)\n\nLEAR.\nOn kummaa kotoa noin mennä eikä\nTakaisin laittaa airuttani.\n\nRITARI.\n                            Kuulin,\nEtt'ei viel' eilen aikeiss' ollut matka.\n\nKENTIN KREIVI.\nO, terve, jalo herra!\n\nLEAR.\n                      Mitä? Ratoks\nHäpäisetkö noin itseäs?\n\nKENTIN KREIVI.\n                        En, herra.\n\nNARRI.\nHa, ha! Kah, tuolla on paksut sukkanauhat. Hevosia sidotaan kiinni\npäästä, koiria ja karhuja niskasta, marakatteja kupeesta, mutta ihmisiä\njaloista; jos ihminen on liian kipakka jaloiltaan, niin saa hän puiset\nsukat.\n\nLEAR.\nKen noin on erehtynyt asemastas,\nEtt' on sun tähän pannut?\n\nKENTIN KREIVI.\n                          Mies ja vaimo:\nPoikanne sekä tyttärenne.\n\nLEAR.\nEi.\n\nKENTIN KREIVI.\nOn.\n\nLEAR.\nEi, sanon minä.\n\nKENTIN KREIVI.\nOn, sanon minä.\n\nLEAR.\nEi, sitä ei he voineet,\n\nKENTIN KREIVI.\nMut sen he teit.\n\nLEAR.\nEi, kautta Jupiterin!\n\nKENTIN KREIVI.\nTeit, kautta Junon!\n\nLEAR.\n                    Sit' ei vois, ei tahtois,\nSit' ei he tohtis: murhaa pahemp' on\nNoin julki-pilkaks tehdä arvoisuutta.\nSelitä lyhyeen ja tarkoin, miten\nTuon ansaitsit ja miks sua, airuttamme,\nNoin kohdellaan.\n\nKENTIN KREIVI.\n                 Mylord, kun kotiin heille\nKirjeenne vein, ja ennen kuin viel' ehdin\nSijalta nousta, johon nöyryydessä\nMa polvistuin, tul' airut, puolin hengin,\nHiestä höyryvänä, läähötellen\nGoneril-emännältään terveisiä,\nJa lomaa suomatt' antoi kirjeen, joka\nHet' auaistiin. Sen luettua oiti\nKokoillaan huovit, ratsahille käydään,\nMua seuraamahan käsketään ja vastint'\nOdottamahan; kylmän saan ma katseen.\nTääll' airuen nyt näin tuon toisen, joka\nMyrkytti multa tervetuliaiset,\n(Sen saman miehen, joka teitä taannoin\nNiin julkeasti loukkas), minuss' oli\nMiest' enemmän kuin mieltä, miekan vedin,\nParullaan väen herätti se raukka.\nTuon synnin poikanne ja tyttärenne\nKatsoivat moista pilkkaa ansainneeksi.\n\nNARRI.\nEi ole talvi vielä mennyt, koska metsähanhet tuota suuntaa lentävät.\n\n    Jos ryysyt isän yll' on,\n    Hänt' oma laps ei nää;\n    Mut kultia jos kyll' on,\n    Niin kyll' on kiltti tää.\n    On aika portto onni tuo:\n    Ei mitään köyhällen se suo.\n\nMutta kuitenkin sua tyttäresi sen verran huolittavat, kuin suinkin\nvuodessa siedät.\n\nLEAR.\nOi, kuinka sydämeen tuo vainos nousee!\nPois sinä! kapuava vaiva, alas!\nSun sijas alhaall' on. -- Miss' on se tytär?\n\nKENTIN KREIVI.\nSisällä kreivin luona.\n\nLEAR.\n                       Tänne jääkää;\n    (Menee.)\nMua älkää seuratko.\n\nRITARI.\n                    Muut' etkö tehnyt,\nKuin mitä äsken tässä kerroit?\n\nKENTIN KREIVI.\n                               En. --\nMiks tulee kuningas niin pienin joukoin?\n\nNARRI.\nJos olisit siitä kysymyksestä jalkapuuhun joutunut, olisi se ollut\nhyvin ansaittua.\n\nKENTIN KREIVI.\nMiksi niin, narri?\n\nNARRI.\nSinä olisit pantava muurahaisen kouluun oppiaksesi, ett'ei talvella\ntehdä työtä. Ne, jotka nokkaansa seuraavat, kulkevat silmät auki,\npaitsi sokeat; eikä ole yhtä nokkaa kahdessakymmenessä, joka ei\nhaisevata haistaisi. Hellitä, kun suuri pyörä alas mäkeä vierii, muuten\ntaitat niskasi, jos muassa seuraat; vaan kun suuri pyörä ylös mäkeä\nkulkee, hinkaa silloin perässä. Jos viisas mies sulle paremman neuvon\nantaa, niin anna mulle takaisin omani; en soisi, että muut kuin konnat\nsitä noudattaisivat, kun narri sen antaa.\n\n    Se, ken vaan muodoks palvelee\n    Ja katsoo hyötyhyn,\n    Kun sade kohtaa, pakenee,\n    Sun jättää myrskyhyn.\n    Ma jään, ei lähde narri tää;\n    Te, viisaat, juoskaa pois;\n    Näin narriks, konnat, pyrkikää:\n    Ei konnaks narrist' ois.\n\nKENTIN KREIVI.\nMissä tuon olet oppinut, narri?\n\nNARRI.\nEn jalkapuussa, narri.\n\n    (Lear palajaa Glosterin seurassa.)\n\nLEAR.\nMua puheilleen ei? Sairaat? Väsyneet?\nYön kaiken matkall' olleet? Pelkkää juonta!\nParempi vastaus hanki.\n\nGLOSTER.\n                       Armas herra,\nTiedätten, kuink' on herttuan luonne kiivas,\nKuin luja häll' on, taipumaton mieli.\n\nLEAR.\nHaa! Kosto, rutto, surma, tuho tulkoon!\nKiivasko? Kuinka? Gloster, Gloster, tahdon\nCornwallia vaimoinensa puhutella.\n\nGLOSTER.\nSanonut sen ma olen heille, herra.\n\nLEAR.\nSanonut sen! Mua ymmärrätkö, mies?\n\nGLOSTER.\nKyll' ymmärrän.\n\nLEAR.\n                Kuningas Cornwallia\nTavata tahtoo; tytärt' isä hellä\nTavata tahtoo, kuulemista vaatii.\nSanoitko senkin? Vereni, henkeni! --\nKiivasko? Herttua kiivas? -- Sano hälle, että --\nEi, vielä ei: -- kenties hän ei voi hyvin.\nLyö sairas laimin paljon, mihin terve\nOn velkapää. Me emme ole vapaat,\nKun luonto, sorrettuna, vaatii sielun\nOsakkaaks ruumiin tuskiin. Malttaa tahdon;\nVihoissan' olen omaan tuimuuteeni,\nKun raihnaan, oikullisen sairaan luulin\nTerveeksi mieheks. -- Hitto, surma olkoon!\nMiks istuu tämä tässä? Näyttää että\nTuo herttuan ja tyttäreni muutto\nVaan kavaluutt' on. Irti mieheni!\nKäy, herttualle vaimoineen tee tiedoks,\nEtt' oiti heitä puhutella tahdon;\nHeit' ulos käske mua kuulemaan,\nTai muuten heidän oveansa jyskin,\nSiks että kuuluu: \"Nuku kuolon unta!\"\n\nGLOSTER.\nVälinne kaiken hyväks soisin.\n\n    (Lähtee.)\n\nLEAR.\n                              Voi mua!\nSydämeni, se kuinka nousee! -- alas!\n\nNARRI.\nHuuda, setä, sille niinkuin kokki ankeriaisille, kun ne elävinä\npiirakkaan pisti. Hän näet noputti niitä tikulla pääkalloon, huutaen:\n\"alas, te veitikat, alas!\" Hänen veljensä se oli, joka pelkästä\nhyväntahtoisuudesta voiteli voilla hevosensa heinät.\n\n    (Cornwall, Regan, Gloster ja palvelijoita tulee)\n\nLEAR.\nHuomenta teille!\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\n                 Terve, jalo herra!\n\n    (Kent päästetään jalkapuusta.)\n\nREGAN.\nIloista nähdä teidän korkeuttanne.\n\nLEAR.\nSen uskon, Regan, sinusta; syyn tiedän,\nMiks uskon sen: iloinen jos et oisi,\nEroni äitis haudast' ottaisin ma,\nSiks ett' aviorikkojan se kätkee. --\n(Kentille.) Oletko vapaa? Siitä toiste. -- Huono\nSun siskos, rakas Regan, on. Oi, Regan,\nHän kiittämättömyyden kalvavan\nKuin korppikotkan kytkenyt on tuohon. --\n    (Osoittaa sydäntänsä.)\nPuhua tuskin voin ma -- sin' et usko,\nKuin valtaa hänet turmelus -- oi, Regan!\n\nREGAN.\nMa pyydän, malttukaatte. Toivon että\nVähemmän tehtävästänsä hän poikkee,\nKuin arvostella voitte te.\n\nLEAR.\n                           Haa! Mitä?\n\nREGAN.\nEn luule, että velvollisuuttansa\nVähääkään laiminlyö hän. Jos hän ehkä\nVäkenne hurjuutt' esti, oli hällä\nNiin hyvä syy ja tarkoitus niin oiva,\nEtt' ei hän suinkaan nuhteit' ansaitse.\n\nLEAR.\nKirottu hän!\n\nREGAN.\n             Olette, herra, vanha;\nJa valtarajans' äärimmällä partaall'\nOn luonto teissä. Johdoks teille tarpeen\nOn äly, joka huomaa kohtanne\nParemmin kuin te itse. Siis, ma pyydän,\nPalatkaa siskon luo ja vääryytenne\nTunnustakaa.\n\nLEAR.\n             Hält' anteeks pyytäisinkö?\nNo katso siis, kuink' isällen se sopii:\n\"Ma myönnän, rakas laps, ett' olen vanha;\nOn puutteess' ukko; polvillani kerjään. (Polvistuu.)\nSuo mulle ruokaa, vaatetta ja vuode.\"\n\nREGAN.\nHeretkää, herra; tuo on rumaa pilkkaa.\nPalatkaa siskon luo.\n\nLEAR (nousten).\n                     En koskaan, Regan.\nVähentänyt hän joukkoni on puoleks;\nTylysti katsellut mua; kielellänsä\nSydämeen pistänyt kuin käärme. -- Taivaan\nKaikk' kostonnuolet iskeköhöt päähän\nSen kiittämättömän. Sa, rutto-ilma,\nSen nuoret luut tee rammaks!\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\n                             Hyi, hyi, herra!\n\nLEAR.\nNopea leimaus, ilkkuiset sen silmät\nValollas huikaa! Raiskatkaa sen kauneus,\nTe kuuman päivän sikiöt, suon usmat,\nJa lamatkaa sen korskan ylpeys.\n\nREGAN.\nHyväinen taivas! Samaa mullenkin\nKai toivotte, kun paha pää saa vallan.\n\nLEAR.\nEn, Regan, sua en sadattele koskaan.\nKovuuteen ei sun hellä luontos taivu.\nTulinen häll' on katse; sun vaan lientää,\nEi lainkaan polta. Sinä multa hauskuutt'\nEt kadehdi, supista seuruuttani,\nPikaista sanaa suo, vie leipää suusta,\nJa telje oveas, kun sisään tahdon.\nParemmin sinä luonnon siteet tunnet\nJa lapsen tehtävät ja mitä muuten\nKiitollisuus ja kunnioitus vaatii.\nEt puolta valtakuntaa unhottanna,\nJonk' annoin sulle.\n\nREGAN.\n                    Asiahan, herra.\n\nLEAR.\nKen jalkapuuhun löi mun miehen'?\n\n    (Torventoitaus kuulun.)\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\n                                 Torvi?\n\nREGAN.\nHaa! varmaan siskoni; hän kirjoitti\nTulevans' oiti. --\n    (Oswald tulee.)\n                   Onko rouvas tullut?\n\nLEAR.\nTuon orjan pöyhkeys vaivaton on laina\nJa herrans' armon oikuista se riippuu. --\nPois silmistäni, konna!\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\n                        Mitä, herra?\n\nLEAR.\nKen kiinni pani mieheni? Sa, Regan,\nSiit' et kai tiennyt. --\n    (Goneril tulee.)\n                         Mitä! Taivaan vallat,\nOi, jos te vanhaa miestä rakastatte,\nJos nöyryytt' armas valtikkanne käskee,\nJos itse vanhat oletten, niin merkki\nNyt antakaa ja puolelleni tulkaa! --\n(Gonerilille.) Sä tätä partaa julkenetko nähdä? --\nOi, Regan, kätellä sa voitko häntä?\n\nGONERIL.\nMiks ei? Mit' olen rikkonut? Ei kaikki\nRikosta, jota heikkopäät ja hupsut\nSiks sanoo.\n\nLEAR.\n            Sydän, liiaks olet vahva!\nSa vielä kestät! -- Ken on tehnyt tuon?\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nSen minä tein; hän käytöksestään juur' ei\nParempaa ansainnut.\n\nLEAR.\n                    Te! Tekö?\n\nREGAN.\n                              Isä,\nOletten heikko, myöntäkää se suoraan.\nPalatkaa siskon luo ja kuukaus täyteen\nSiell' asukaa ja puolen joukon kanssa,\nJa tulkaa sitten meille. Poiss' nyt olen,\nEik' ole tarpeeks varojakaan mulla\nTeit' elättää.\n\nLEAR.\n               Tuon luokse palaisinko?\nJa puolet seurueestan' eroittaisin?\nEi, ennen kaikki suojat kiellän pois\nJa vainoon vaadin kaikki ilmain vallat,\nToverinani hyypiä ja hukka. --\nOn kova vieras puute! -- Tuonko luo?\nEi, ennen tuittupäisen Ranskan herran,\nTuon osattoman kuopukseni yljän,\nJaloissa asemiehen muonaa kerjään\nKatalan hengen piteeks. -- Tuonko luo?\nMua ennen käske orjaksi ja juhdaks\nHerjalle tuolle.\n\n    (Osoittaa Oswaldia.)\n\nGONERIL.\n                 Niinkuin suvaitsette.\n\nLEAR.\nMa pyydän, tytär, älä tee mua hulluks.\nEn, laps, sua häiri; hyvästi! Me emme\nNäe enää, emme kohtaa toisiamme.\nMut vertani, lihaani, lapseni\nTok' olet. Et, vaan lihassani tauti,\nJok' omakseni tunnustaa mun täytyy;\nÄkämä, kuisma olet, pöhöpaise\nPahassa veressäin. -- Vaan miks sua parjaan!\nItsestään kosto tulkoon, min' en käske;\nEn pauannetta iskemähän pyydä;\nZeus-tuomarille en sun päälles kanna.\nKun aik' on, parannu; jos voit, niin käänny;\nMä kyllä maltan: Regan luokseen ottaa\nMun ja mun sata miestäni.\n\nREGAN.\n                          Ei niinkään:\nEn teitä varronnut, ja työläs teit' on\nNyt ottaa vastaan. Siskoani kuulkaa.\nKen järjin, nähkääs, kiihkoanne katsoo,\nHavaitsee vanhaks teidät, siis, -- mut hän se\nTekonsa tietää.\n\nLEAR.\n                Tuoko kiltin kieltä?\n\nREGAN.\nOn kylläkin. Viiskymment' asemiestä?\nSe eikö riitä? Miksi enempää?\nMiks sitäkään? Te kuluj' ajatelkaa\nJa vaaraa: kuinka yhteen taloon sopis\nNiin paljon kansaa, kahden johdon alla?\nSe vaikeat' on, milt'ei mahdotonta.\n\nGONERIL.\nMylord, miks teit' ei hoitamahan kelpais\nNe, jotka mua tai häntä palvelevat?\n\nREGAN.\nNiin, miks ei? Jos he teitä laiminlyövät,\nNiin rangaistaan. Kun tulette te meille\n(Jo pahaa pelkään), älkää tuoko muuta;\nKuin viisikolmatta: en useampaa\nSuvaitse enkä meillä nähdä tahdo.\n\nLEAR.\nKaikk' annoin teille. --\n\nREGAN.\n                          Niin, ja hyvään aikaan.\n\nLEAR.\nTeist' uskottuni, holhojani tein ma,\nJa seurueeksi vaan tuon määrän vaadin,\nEn muuta. Viisikolmattako vaan\nSaan luokses tuoda? Niinkö sanoit, Regan?\n\nREGAN.\nSen vielä kerron: enempää ei meille.\n\nLEAR.\nNuo häijyt velhot vielä kauneilevat!\nKun muit' on häijympiä, kiitost' on jo\nSe, ett'ei ole häijyin. -- (Gonerilille.) Sua seuraan;\nKaks viittäkolmatta on viisikymmen,\nSun lempes kahta suuremp' on.\n\nGONERIL.\n                              Miks tarpeen\nViiskolmatta tai kymmenen tai viisi\nTalossa, jossa teillä käskyläistä\nOn kaks sen vertaa?\n\nREGAN.\n                    Niin, miks tarpeen ykskään?\n\nLEAR.\nOi, sikseen tarve! Kurjin omistuskin\nJo halvan kerjäläisen tekee rikkaaks.\nSuo luonnollen vaan mit' on luonnon tarvis,\nNiin elukan on arvoss' ihmishenki.\nSin' olet valta-nainen; koreutta\nJos lämminkin on puku, no niin, luonto\nKoreutta tuot' ei kaipaa, joka tuskin\nSua lämmittää. Mut tosi tarve -- Taivas,\nSuo kärsimystä, kärsimyst' on tarvis!\nJumalat, köyhä täss' on vanhus, jota\nIkä, huolet painaa, kurja kaksin kerroin!\nNoit' isää vastaan te jos yllytitte,\nOi, älkää niin mua hurmatko, ett' tyynnä\nTuon kärsin! Jalo viha vimmatkoon mun!\nNais-aseet, kyyneltilkat, ei saa ryöttää\nSasuja miehen! -- Ei, te hirmuluomat,\nMa teille kostan, että koko mailma --\nNiin moisen työn teen, -- mit', en tiedä vielä,\nMut kauhistuva siit' on koko maa,\nLuulettenko, ett' itken? En, en itke. --\nTäys syy kyll' itkuun on; mut ennen särkyy\nTuo sydän sadaks tuhanneksi pirstaks,\nKuin itken minä. -- Tulen hulluks, narri!\n\n    (Lear, Gloster, Kent ja narri lähtevät.)\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nSisähän mennään: tulossa on myrsky.\n\n    (Myrsky kuuluu kaukaa.)\n\nREGAN.\nPien' on tää talo: hyvin tääll' ei suojaa\nSaa vanhus väkinensä.\n\nGONERIL.\n                      Oma syynsä;\nMiks' alallaan ei ollut hän? Nyt saa hän\nOmasta tyhmyydestään kärsiä.\n\nREGAN.\nPitäisin mielelläni hänet yksin,\nMut' seuralaist' ei yhtä.\n\nGONERIL.\n                         Samaa minä.\nMut miss' on kreivi Gloster?\n\n    (Gloster palajaa.)\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nHän seuras vanhusta. Hän tulee tuossa.\n\nGLOSTER.\nKuningas raivoo aivan.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\n                       Minne lähtee?\n\nGLOSTER.\nHän tahtoo ratsastaa: en tiedä, minne.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nNo, matkaan menköön: oma häll' on valta.\n\nGONERIL.\nHänt' älkää jäämään käskekö, oi, älkää.\n\nGLOSTER.\nAh! tuloss' on jo yö, ja tuimat tuulet\nRajusti pauhaa; peninkulmain mailla\nOn tuskin pensasta.\n\nREGAN.\n                    O, ykspäisille\nOn heidän oma hankkimansa haitta\nOpetus paras. Portit sulkekaa!\nHäll' ompi irstas palvelijajoukko;\nSe voi hänt' yllyttää: hänt' on niin helppo\nNenästä vetää; varuillaan on viisas.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nOvenne sulkekaa; yö nyt on julma.\nPois myrskystä. On neuvos, Regan, hyvä.\n\n                            (Lähtevät.)\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Nummi.\n\n    (Myrskyä, ukkosen jyrinää ja leimausta. Kent ja\n    muuan ritari tulevat vastatuksin.)\n\nKENTIN KREIVI.\nKen täällä, paitse tämä julma myrsky?\n\nRITARI.\nMies, jonka mieli myrskyn lailla riehuu.\n\nKENTIN KREIVI.\nMa tunnen teidät! Miss' on kuningas?\n\nRITARI.\nVihaisten luonnonvoimain kanssa kiistää?\nTuult' anoo, että maan se mereen lietsois\nTai meren maalle vyörtäis, jotta muuttuis\nTai hukkuis kaikki; päästään riistää hapset,\nJoit' ilman ärjy, silmitön ja hurja,\nRaivoissaan tuivertaa kuin halpaa kortta;\nHän pieness' ihmis-mailmassaan vaan pilkkaa\nSateen ja tuulen kilpatemmellystä.\nNyt, pennun-syömä karhukin kun piilee,\nJa leijona ja ahnas hukka nahkaans'\nEi kastele, hän avopäin vaan kirmaa,\nKaikk' alttiiks pannen.\n\nKENTIN KREIVI.\n                        Mut ken häll' on myötä?\n\nRITARI.\nVaan narri, joka leikiks koittaa kääntää\nNuo tuskat haikeat.\n\nKENTIN KREIVI.\n                    Ma teidät tunnen\nJa, luottain tuttavuuteheni, teille\nAsian tarkin uskon. Riitaisuutt' on\nCornwallin ja Albanian kesken, vaikka\nSen kasvot peittää kahden puolen vilppi.\nHeill' on (kuin kaikilla, joit' onni valtaan\nOn nostanut), näet, silmäin-palvelijoita;\nHe Ranskan urkkijoit' on ja he tietää,\nMitenkä tääll' on asiat; he nähneet\nOn herttuoiden jupakat ja juonet,\nKuin koviss' ohjissa he pitää vanhaa\nKuningas-parkaa; ja viel' ilkeämpää,\nJohonka tää vaan kenties valmistust' on. --\nNiin, Ranskasta nyt sotajoukko matkall'\nOn tähän riidan maahan; hyväksensä\nHitaisuuttamme käyttäin, on he salaa\nSatamat parhaat vallanneet, ja kohta\nHe lippuns' auki levittää. -- Nyt, kuulkaa:\nJos tohditte niin minuun luottaa, että\nDoveriin oiti riennätte, niin siellä\nTe saatte kiitoksen, kun selvän teette,\nMi luonnoton ja mielen viepä tuska\nHerättää kuninkaassa vaikerrusta.\nYlimys synnyltä ja säädylt' olen,\nJa teidät kun ma luotettavaks tunnen,\nTän toimen teille uskon.\n\nRITARI.\n                         Tuosta voimme\n\nPuhua toiste.\n\nKENTIN KREIVI.\n              Ei, ei. -- Todisteeksi,\nEtt olen parempi kuin miltä näytän,\nAvatkaa tuo; mit' on siin', ottakaa.\nJos Cordelian näätte (jot' en lainkaan\nEpäile), näyttäkää tuo sormus hälle;\nHän teille kertoo, ken se ystäv' on,\nJot' ette tunne nyt. Huu! mikä myrsky!\nNyt kuningasta etsimään.\n\nRITARI.\nKätenne tänne! Eikö mitään muuta?\n\nKENTIN KREIVI.\nSananen, mutta kaikkein tärkein: kun, näet,\nKuninkaan löydämme -- tää mun on tieni,\nTuo teidän, -- se, ken ensin hänet kohtaa,\nToiselle ilmoittaa sen huutamalla.\n\n                 (Lähtevät eri haaroille.)\n\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Toinen paikka nummella. Myrskyä edelleen.\n    (Lear Ja narri tulevat)\n\nLEAR.\nSoi, myrsky! Poskes halkaise! Soi! Riehu!\nPurskutkaa, tuulispäät ja rankkasateet,\nSiks että uppoo tornit viirillensä!\nTe rikkivalkeat, kuin aatos nopsat,\nLeimauksen enteet, joka tammet pirstaa,\nKärventäkää mun lumipääni! Sinä,\nMaan-järkyttäjä pauanne, lyö lattuun\nMaailman paksu kohtu; luonnon muotit\nSä särje, hukkaa kerrassaan kaikk' idut,\nJoist' ihminen, tuo kiittämätön, syntyy!\n\nNARRI.\nOi, setä, parempi on kuulla imarruksia hovikaton alla satelevan, kuin\nseisoa täällä vesisateessa taivasalla. Mene sisään, setä hyvä; ano\ntyttäriltäsi siunausta! Yö tämmöinen ei sääli viisaita eikä narreja.\n\nLEAR.\nSuin täysin mylvi! Räisky, liekki! Pärsky, sade!\nMun lapsian' ei myrskyt, sateet, liekit.\nTeit' en ma lemmettömiks syytä; teille\nEn lapsen nimeä, en valtaa suonut;\nNöyryyttä teilt' en velo: julmaa ivaa\nSiis tehkää vaan! Tass' olen orjananne,\nHylätty, köyhä, heikko, kurja vanhus.\nOletten toki halpoj' apureita,\nKun, kahteen tytär-hylkyyn liittyneinä,\nKorkeuden voimat lasketten näin vanhaa\nJa harmaapäätä vastaan. O! o! kurjaa!\n\nNARRI.\nKellä pesä on, mihin päänsä pistää, hänellä on hyvä pääkoppa.\n\n    Ken pesän tekoon äityy,\n    Kun pää on koppaa vailla,\n    Sen pää ja pesä täityy, --\n    Käy aivan loisten lailla.\n    Ken varpahansa sijaan\n    Sydämens' asettaa,\n    Valittaa känsää pian,\n    Ja kelpo unt' ei saa.\n\nSillä ei ole sitä sulotarta, joka ei peilin edessä irmastelisi.\n\nLEAR.\nEi, kärsivä kuin lammas tahdon olla;\nEn sano mitään.\n\n    (Kent tulee.)\n\nKENTIN KREIVI.\nKen siellä?\n\nNARRI.\nHänen armonsa ja känsä; se on: viisas mies ja narri.\n\nKENTIN KREIVI.\nTe täällä, herra? Ne, jotk' yöstä pitää,\nEi pidä moisest' yöstä. Taivaan vihat\nPeloittaa pimeydenkin kulkijat\nKoloihinsa. Siit' asti kun ma muistan,\nEn ole nähnyt moista liekkimerta,\nNoin hirmuist' ukkos-ilmaa, enkä moista\nSateen ja myrskyn tuskan-ulvontaa.\nMoist' ihmisluonto säikähtää ja kammoo.\n\nLEAR.\nJumalat suuret, jotka päämme päällä\nNoin julmast' elämöitte, etsikää nyt\nVihollisenne! Vapise sa, konna,\nJot' yhä painaa rankaisematonna\nSalainen rikos! Verikäsi, piile!\nJa sinä, valapatto, sinä, rutsa\nJa ulkopyhä! Tärsky pirstaks, herja,\nMi hurskaan varjoll' ihmis-surmaa väijyit\nSyvähän piilleet synnit, peittehenne\nReväiskää pois, ja paittaajilta julmilt'\nAnokaa armoa! Min' olen mies,\nJot' enemmän on vastaan rikottu,\nKuin rikkonut on itse.\n\nKENTIN KREIVI.\n                       Oi! päin paljain!\nLähellä täss' on mökki, herra hyvä;\nSe vähän turvaa ilmaa vastaan tarjoo.\nLevätkää siellä. Tuohon kovaan linnaan --\nKovempi kiveä, jost' on se tehty,\nJok' äsken, kun ma teitä kysyin, kielsi\nMinulta pääsön -- palajan ja kiskon\nSaidalta säälin.\n\nLEAR.\n                 Päätän' alkaa pyörtää. --\nTule, poikani. Kuin voit? Sun onko kylmä?\nMun kylmä on. -- Miss' on sun olkivuotees?\nTavaton taito puutteell' on, kun halvan\nSe arvokkaaks voi tehdä. Miss' on mökki?\nVeitikka, narri-parka, vielä mull' on\nSydäntä palanen, se sua säälii.\n\nNARRI (laulaa.)\n\n    Kell' ymmärrys vähän heikko on\n    Satehessa ja myrskyssä, hei vaan! --\n    Saa tyytyä onnen tarjohon,\n    Kun näet sadett' on joka ainoa päivä.\n\nLEAR.\nNiin oikein, poika. -- Mökkiin meitä viekää.\n\n    (Lear ja Kent lähtevät.)\n\nNARRI.\nTämä on sopiva yö jäähdyttämään porttoa. -- Lausun pienen ennustuksen,\nennenkuin lähden:\n\n    Kun pappi ei työssään oppia vastaa,\n    Kun maltaans' olvuri liiaks kastaa,\n    Kun herrat räätälin tointa hoitaa,\n    Kun porttoja poltetaan, ei noitaa,\n    Kun kaikki tuomiot oikein käy,\n    Kun velallist' ylimyst' ei näy,\n    Kun kielill' ei asu parjaus\n    Ja markkinoilla ei varkaus,\n    Kun korkuri kultiaan ei peitä,\n    Kun portot teettävi temppeleitä,\n    Niin silloin mahtava Albion\n    Isossa sekasorross' on:\n    On silloin aika -- ken elää, näkee --\n    Ett' ihminen jaloin käydä käkee.\n\nTämän ennustuksen on Merlin tekevä, sillä minä elän ennen hänen\naikaansa.\n\n    (Lähtee.)\n\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Huone Glosterin linnassa.\n    (Gloster ja Edmund tulevat.)\n\nGLOSTER.\nVoi, voi! Edmund, minua ei miellytä tuo luonnoton kohtelu. Kun pyysin\nheiltä lupaa saada osoittaa hänelle sääliäni, niin ottivat he pois\nmulta isännyyden omassa talossani ja käskivät, ikuisen epäsuosion\nuhalla, ett'en saisi puhua hänen kanssaan, en rukoilla hänen\npuolestaan, en millään tavalla häntä auttaa.\n\nEDMUND.\nJulman julmaa ja luonnotonta!\n\nGLOSTER.\nNiin, niin, mut vaiti vaan. Eripuraisuutta on herttuain välillä,\nvieläpä pahempaakin. Sain tänä iltana kirjeen, -- vaarallista on siitä\npuhua; -- olen kätkenyt sen työkammiooni lukon taa. Kuninkaan kärsimät\nloukkaukset saavat ankaran koston; sotajoukon osasto on jo maalle\nastunut; meidän pitää olla kuninkaan puolta. Minä käyn häntä etsimään\nja autan häntä salaa; mene sinä ja jatka haastelua herttuan kanssa,\nettei hän sääliväisyyttäni huomaa. Jos hän kysyy minua, niin olen\nsairas ja makuulle mennyt. Vaikka siitä surmanikin sukeaisi, -- jota\nkyllä jo on uhattu -- niin täytyy kuninkaan, minun vanhan herrani,\nsaada apua. Jotakin ihmeellistä on tekeillä, Edmund; minä pyydän, ole,\nvaruillasi.\n\n    (Lähtee.)\n\nEDMUND.\nHet' ilmoitettava on herttualle\nTuo säälis kielletty ja kirje myöskin.\nSe ansiokas työ on; minä voitan,\nMit' isä hukkaa: ukon tavarat;\nKun vanhat kaatuu, nuoret nousevat.\n\n                          (Lähtee.)\n\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Osa nummea. Mökki lähellä.\n    (Lear, Kent ja narri tulevat.)\n\nKENTIN KREIVI.\nTass' on se paikka; sisään, herra, käykää;\nYö-ilman raakaa hirmuvaltaa luonto\nEi kestä.\n\nLEAR.\n         Suo mun olla.\n\nKENTIN KREIVI.\n                       Herra hyvä,\nSisähän.\n\nLEAR.\n        Sydämenkö murrat multa?\n\nKENTIN KREIVI.\nOmani ennen murran. Sisään käykää.\n\nLEAR.\nLie liikaa sinust', että raivo myrsky\nPintaamme karmii näin: niin sinust' ompi;\nMut missä suuremp' istuu kipu, tuntuu\nPienempi tuskin. Karhua sa kartat,\nMut saavut ärjään meren luo, ja juokset\nTakaisin karhun kitaan. Ark' on ruumis,\nKun miel' on jouten; mielessäni myrsky\nVie tunnon kaiken aisteilta, pait yhden,\nJok' elää: lapsen kiittämättömyys.\nOn niinkuin repis kättä suu, siit' että\nSe tarjoo ruokaa. -- Mutta tyynni kostan!\nEn enää itke. -- Jättää minut yöhön\nTällaiseen! -- Virtaa, sade! Kyllä kestän. --\nTällaiseen yöhön! Goneril, Regan! -- Hyvän\nJa vanhan isänne, jonk' aulis sydän\nKaikk' antoi pois. -- Oi, tää tie hulluuteen vie!\nEi, sitä kartan: enempää ei siitä!\n\nKENTIN KREIVI.\nSisähän, herra hyvä!\n\nLEAR.\n                     Mene itse\nJa rauhaas etsi. Mun ei salli myrsky\nSureilla, mikä kipeämmin koskee. --\nMut menen sentään. (Narrille.) Ensin sinä, poika!\nKoditon köyhyys, oi! -- No, mene, mene!\nMin' ensin rukoilen, ja sitten maata. --\n    (Narri menee mökkiin.)\nAlastomat te kurjat raukat, jotka\nNyt tylyn myrskyn piestävinä käytte,\nKuin suojattomin päin ja nälissänne,\nReikäiset ryysyt yllä, turvaa saatte\nMoist' ilmaa vastaan? Liian vähän olen\nTuot' aatellut. Tää lääkettäs on, herruus!\nNyt koita, tunne itse, mit' on kurjuus,\nEtt' antaa sille voisit kyllyydestäs,\nPelastain uskon taivaan vanhurskauteen.\n\nEDGAR (sisältä). Puolitoista syltä! puolitoista syltä! Tom-raukka!\n\n    (Narri juoksee mökistä ulos.)\n\nNARRI.\nÄlä tule, setä, tänne; täällä on peikko. Apua! apua!\n\nKENTIN KREIVI.\nKätesi tänne! -- Ken se siellä?\n\nNARRI.\nPeikko, peikko! Hän sanoo, että nimensä on Tom-raukka.\n\nKENTIN KREIVI.\nKen sinä, joka pahnoiss' yrmit siellä?\nKäy esiin!\n\n    (Edgar tulee, tekeytyen hulluksi.)\n\nEDGAR.\n           Pois! mua seuraa paholainen!\nTuul' orapihlajassa vinkuu kylmä!\nHuu! mene vuoteeses ja lämmint' etsi.\n\nLEAR.\nKuin? Annoitko sa kaikki tyttärilles?\nJa noinko olet köyhtynyt?\n\nEDGAR.\nHiukan apua Tom-raukalle, jota paholainen on tulen ja liekin, tulvan ja\nkurimuksen, soiden ja rapakkojen kautta lennättänyt, pannut veitsiä\nhänen pieluksensa alle ja nuoria hänen kirkonpenkkiinsä, hiirenmyrkkyä\nsekoittanut hänen liemiruokaansa, ja niin hänen sydäntänsä paisuttanut,\nettä hän raution ravurin selässä on ratsastanut nelituumaisten siltojen\nyli ja ajanut omaa varjoansa takaa niinkuin petturia. -- Jumal'\narmahtakoon sinun järkeäsi! Tomin on kylmä. (Kalistelee hampaitansa.)\nO, hu, hu, hu, hu, huu! -- Jumala sinua varjelkoon tuuliaispäistä,\npahan onnen tähdistä ja tartunnaisista! Tom-raukalle vaivaisen apua,\njota paholainen ahdistaa. -- Kah, tuossa hän on nyt, -- ja tuossa, --\nja tuossa, -- ja taasen tuossa, -- ja tuossa.\n\n    (Myrsky pauhaa edelleen.)\n\nLEAR.\nKuin? Tuonko tyttäret on aikaan saaneet? --\nKaikk' annoitko? Ei mitään jäänyt sulle?\n\nNARRI.\nJäi maar hälle lakana, muuten saisimme kaikin tässä hävetä.\n\nLEAR.\nNo, kaikki turmat siis, jotk' ilmass' uhkaa\nSyntisten päitä, syöskööt tyttäriisi!\n\nKENTIN KREIVI.\nTytärtä häll' ei ole.\n\nLEAR.\n                      Vaiti, konna!\nNoin halvaks luonto sortuu ainoastaan\nTytärten kiittämättömien kautta.\nTapaako tuo, ett' ulos-syöstyt isät\nNoin vähän omaa lihaans' armahtavat?\nÄlykäs rangaistus! Ja sama liha\nNuo pelikaani-nartut toki siitti.\n\nEDGAR.\nPillicockin vuorella Pillicock istui: -- Heijuu, heijuu, heijuu!\n\nNARRI.\nTässä kylmässä yössä tulemme kaikki narreiksi ja hupakoiksi.\n\nEDGAR.\nVaro paholaista; ole vanhemmillesi kuuliainen; älä sanaasi syö;\nälä sadattele; älä lähimmäisesi kihlattua morsianta pyydä; äläkä\nsydän-pahaistasi turhaan koreuteen kiinnitä. Tomin on vilu.\n\nLEAR.\nMikä sinä olet ollut?\n\nEDGAR.\nVeikari, ylpeä ja pöyhkä, joka hiuksiani kähertelin, pidin sormikasta\nlakissa, noudatin armahani mielihimoja ja toimitin hänen kanssaan\npimeyden töitä; vannoin yhtä monta valaa kuin sanaa lausuin, ja rikoin\nne armahan taivaan silmäin edessä; nukuin hekumat mielessä ja heräsin\nniitä toimeen panemaan. Rakastin viiniä himokkaasti, noppapeliä\ninnokkaasti, ja mitä naisiin tulee, olin siinä suursulttaania etevämpi;\nviekassydäminen, herkkäkorvainen, verissä kädet; laiska kuin sika,\nvarastavainen kuin kettu, ahnas kuin susi, hullu kuin koira,\nsaaliinhimoinen kuin leijona. Älä anna kenkien narinan äläkä silkkien\nkahinan vietellä sydäntäsi naisväen puoleen. Olkoon jalkasi erillään\nporttoloista, kätesi hameen reijistä, kynäsi velkakirjoista, ja\nniskoittele paholaista vastaan. -- Aina vaan tuo kylmä tuuli\norapihlajassa vinkuu ja vonkuu. Hih, hei! Dauphin poikani, hei, tiet'\nantakaa ravurille.\n\n    (Myrskyä yhä edelleen.)\n\nLEAR.\nOi, parempi sun olis haudassa, kuin alastomin ruumiin kohdata tätä\nilmain raivoa. -- Eikö ihminen ole tuota parempi? Katsokaa tarkoin\nhäntä. Sinä et ole velkaa madolle silkkiä, et pedolle taljaa, et\nlampaalle villaa, et moskus-kissalle hajuja. -- Haa! kolme meitä tässä\non vääristeltyä, sinä olet oikea, sinä. Koristamattomana ihminen on\nvaan tuollainen köyhä, alaston, kaksijalkainen elukka kuin sinä siinä.\n-- Pois, te lainakalut, pois! -- Auttakaa; napit auki!\n\n    (Riistää vaatteet yltänsä.)\n\nNARRI.\nSetä hyvä, malta mieltäsi! Tällaisessa yössä on ilkeä uida. -- Nyt\npieni tuli jylhällä nummella olisi niinkuin vanhan huorimuksen sydän:\npieni kipinä vaan, koko muu ruumis kylmä. -- Kah, tuossapa liikkuva\ntuli!\n\nEDGAR.\nSe on paha henki Flibbertigibbet; hän alkaa, kun iltakello soi, ja\nkulkee ensimmäiseen kukon lauluun; hän tuo silmiin jään ja kaihin,\nluo karsot ja ristihuulet, ruostuttaa valkean vehnän ja rääkkää\nelukka-raukkoja maan päällä.\n\n    Käy Swithold kolmasti tantereen\n    Ja painajan kohtaa joukkoineen:\n    Maan sisään käy,\n    Älä täällä näy,\n    Pois tiehesi, noita, tiehes!\n\nKENTIN KREIVI.\nKuningas, kuinka voitte?\n\n    (Gloster tulee, soihtu kädessä.)\n\nLEAR.\n                         Ken on tuo?\n\nKENTIN KREIVI.\nKen siellä? Ketä etsitte?\n\nGLOSTER.\nKeit' oletten te? Mikä nimenne?\n\nEDGAR.\nTom-raukka, jonka ruokana on uivat sammakot, konnat, konnan poikaset,\nsisiliskot ja vesiliuskat; joka sydännyksissään, kun paha henki raivoo,\nsyöpi sallatikseen lehmän tunkiota, nielee vanhoja rottia ja koiran\nhaaskoja, juopi vihreän kerman seisovista vesilätäköistä; jota\npiiskalla ajetaan kunnasta kuntaan, pannaan jalkapuuhun, vitsotaan ja\nvangitaan; jolla kerran oli kolme takkia selkään pantavaa, kuusi paitaa\nruumiilleen, hevonen ratsastettavana ja miekka vyöllä, --\n\n    Mut rottaa, hiirtä ja moista ruottaa\n    Tom-raukka jo syönyt on seitsemän vuotta.\n\nVarokaa tuota tuolla takana! -- Vait, Smulkin, vait, sinä paholainen!\n\nGLOSTER.\nMylord, parempaa eikö seuraa teillä?\n\nEDGAR.\nPimeyden ruhtinas on ylimys,\nNimeltänsä hän Modo on ja Mahu.\n\nGLOSTER.\nVeremme, lihamme niin huononnut on,\nEtt' omaa siittäjäänsäkin se vihaa.\n\nEDGAR.\nTom-raukan on vilu.\n\nGLOSTER.\nSisälle tulkaa. Rakkaus ei salli\nMun noutaa tytärtenne jäykkää mieltä, o;\nVaikk' ovet sulkemaan he käskivät\nJa jättämään yön julman selkään teidät,\nTeit' etsiä tok' uskalsin, ja paikkaan\nNyt saatan, miss' on lämmintä ja ruokaa.\n\nLEAR.\nTuon tietoviisaan kanssa ensin haastan: --\nMist' ukkosen on alku?\n\nKENTIN KREIVI.\n                       Hyvä herra,\nTarjoukseen suostukaatte: sisään menkää!\n\nLEAR.\nSananen tuolle Theben oppineelle!\nMik' ompi harrastuksenne?\n\nEDGAR.\nPirua häätää, tappaa syöpäreitä.\n\nLEAR.\nSananen teille vielä kahden kesken!\n\nKENTIN KREIVI.\nMylord, rukoilkaa häntä vielä kerran,\nHält' uupuu järki.\n\nGLOSTER.\n                   Moititko sa tuota?\nHengiltä tyttäret ne häntä pyytää. --\nOi, Kent sen arvas, raukka pakolainen! --\nKuningas, sanot, hullustuu. Oi, tuskin\nMin' olen itse viisas. Poik' oli mulla,\nLain-hylky nyt hän on: hän surmaan' etsi\nÄskettäin juuri. Häntä lemmin, veikko, --\nSe murhe mult' on hämmentänyt järjen.\nHuu! tätä yötä!\n    (Myrskyä edelleen.)\n                Kuningas, ma pyydän, --\n\nLEAR.\nAh, anteeks! -- Mukaan, jalo tietoviisas!\n\nEDGAR.\nTomin on vilu.\n\nGLOSTER.\nSisähän poika mökkiin: siell' on lämmin.\n\nLEAR.\nSisähän kaikki.\n\nKENTIN KREIVI.\n                Tätä tietä, herra.\n\nLEAR.\nTuon kanssa. Tietoviisastan' en heitä.\n\nKENTIN KREIVI.\nOi, herra, suokaa hälle poika mukaan.\n\nGLOSTER.\nNo, menköön.\n\nKENTIN KREIVI.\n             Tule, poika, seuraa meitä.\n\nLEAR. Käy pois, Athenan mies.\n\nGLOSTER.\n                              Vait, vaiti! hiljaa!\n\nEDGAR.\nRitar' Roland mustahan torniin sai,\nJa hän lausui vaan: -- hyi! hui! ja hai!\nTääll' englantilaist' on verta.\n\n                    (Lähtevät.)\n\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Huone Glosterin linnassa.\n    (Cornwall ja Edmund tulevat.)\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nKostaa ma tahdon, ennenkuin hänen talonsa jätän.\n\nEDMUND.\nKuinka, mylord, mua arvosteltaneen, kun näin panen luonnon alttiiksi\nkuuliaisuudelleni, -- sitä oikein kauhistuksella aattelen.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nNyt huomaan, ett'ei pelkkä pahuus veljeänne ajanut hänen henkeänsä\npyytämään, vaan pikemmin oman arvon tunto, jota ukon moitittava halpuus\nkiihoitti.\n\nEDMUND.\nVoi, kuinka on hirmuinen kohtaloni, kun täytyy minun katua, että\noikeutta noudatan! Tässä se kirje on, josta hän puhui ja joka todistaa,\nettä hän on Ranskan etujen salainen liittolainen. Voi sentään, voi! Jos\ntätä petosta ei olisi olemassa, tai minä en sen ilmisaattaja!\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nKäy kanssani herttuattaren luo.\n\nEDMUND.\nJos tuon kirjeen sisältö on totta, niin on teillä täysi työ käsissä.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nTotta tai valhetta, -- sinut on se tehnyt Glosterin kreiviksi.\nTiedustele missä isäsi on, että heti saamme hänet vangita.\n\nEDMUND (syrjään).\nJos tapaan hänet kuningasta lohduttamassa, niin tekee se seikka\nepäluulon vielä täydellisemmäksi. -- Yhä tahdon pysyä uskollisuuden\ntiellä, vaikka kuinka haikea olisikin taistelu sen ja vereni välillä.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nSinuun panen luottamukseni, ja lempeämpi isä on sinulle minun\nlempeni oleva.\n\n    (Lähtevät.)\n\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Talonpoikaistupa lähellä Glosterin linnaa.\n    (Gloster, Lear, Kent, narri ja Edgar tulevat.)\n\nGLOSTER.\nTäällä on parempi kuin taivas-alla; pitäkää hyvänänne. Mukavuudeksenne\nteen kaikki mitä voin. En ole poissa kauan.\n\nKENTIN KREIVI.\nKaikki hänen sielunsa voimat ovat mielen kiihkeydestä rauenneet. --\nJumala teidän hyvyytenne palkitkoon!\n\n    (Gloster lähtee.)\n\nEDGAR.\nFrateretto kutsuu minua ja kertoo, että Nero on onkimiehenä pimeyden\nkuljussa. Rukoile, sinä viaton, ja varo paholaista.\n\nNARRI.\nSetä hyvä, sano mulle, onko hullu aatelismies vai aateliton?\n\nLEAR.\nKuningas, kuningas.\n\nNARRI.\nEi maarinkaan kuin aateliton, jonka poika on aatelismies; sillä hullu\non se aateliton, joka näkee poikansa aatelismiehenä ennen itseänsä.\n\nLEAR.\nJos tuhat moista tulivartainensa\nKihisten syöksis heihin nyt! --\n\nEDGAR.\nPaholainen puree mua selkään.\n\nNARRI.\nHullu on se, joka luottaa suden kesyyteen, hevosen terveyteen, pojan\nrakkauteen ja porton valaan.\n\nLEAR.\nSe tehtäv' on; ma oiti heistä kannan. --\n(Edgarille.) Sä, tuomar' oppinut, sa istu tuossa; --\n(Narrille.) Sä viisas, tuossa. -- No, te ketun nartut.\n\nEDGAR.\nKah, kuinka seisoo hän ja mulkoilee! --\nTuletko lakiin silmän kirjaks, hemppu?\n\n    Joen poikki nyt, Liisuni, käy mua kohti!\n\nNARRI.\n\n    Rako venehess' on, oi,\n    Hän ei lausua voi,\n    Miks ei hän luoksesi tulla tohdi.\n\nEDGAR.\nPaholainen kiusaa Tom-raukkaa yöpiian kielillä. Mörkö Tomin vatsassa\nmankuu kahta sillinmaitia. Älä raaku, musta enkeli; mulla ei ole ruokaa\nsulle.\n\nKENTIN KREIVI.\nKuin voitte? Oi, noin älkää tuijotelko!\nLevähtää tahdottenko? Täss' on patja.\n\nLEAR.\nTutkinto ensin! -- Vieraatmiehet tänne! --\n(Edgarille.) Mies, lakiviitta yllä, ota paikkas; --\n(Narrille.) Ja sinä, hänen virka-apurinsa,\nKäy viereen lautamieheksi.\n(Kentille.) Te, juttuherra, tekin istukaa.\n\nEDGAR.\nNyt oikein tuomitkaamme.\n\n    Nukutko vai valvotko, paimen, hoi?\n    On lampahat ohrassas;\n    Mut jos sulosuustasi vaan sävel soi,\n    Ei hätää lampaillas.\n\nPrr! kissa on harmaa.\n\nLEAR.\nTutki ensin tuota: se on Goneril. Minä tässä valallani vannon tämän\nkunnioitetun seuran kuullen, että hän on kuningas-raukalle, isällensä,\njalkapotkun antanut.\n\nNARRI.\nEsiin, rouvaseni! Onko nimenne Goneril?\n\nLEAR.\nSit' ei hän kieltää saata.\n\nNARRI.\nAh, anteeksi! luulin teidät jakkaraksi.\n\nLEAR.\nJa tässä toinen, jonka luihut katseet\nSydämen laatuun viittaa. -- Estä häntä!\nAseita! tulta! -- Lahjottu on oikeus! --\nKavala tuomari, miks hänet päästit?\n\nEDGAR.\nJumala varjelkoon sun järkeäs!\n\nKENTIN KREIVI.\nOi surkeaa! -- Miss' on nyt malttinne,\nMylord. jost' usein ennen ylpeilitte?\n\nEDGAR (syrjään).\nNiin sääliä hänt' alkaa kyyneleeni,\nEtt' aivan turmelevat teeskelyn.\n\nLEAR.\nKah, pikku-koirat myöskin: lukki, rakki\nJa syli-tiisti, kaikki mua haukkuu.\n\nEDGAR.\nAnnas kun Tom nakkaa päänsä heidän peräänsä. -- Ulos, te luksuttajat!\n\n    Mustakuonot ja valkeat,\n    Myrkkyiset äkähampahat,\n    Hurtta, villuri, lukki, häkki,\n    Tiisti, narttu, piska, rakki,\n    Luppakorva ja karvahassi,\n    Vingu, vongu ja tiehes tassi!\n    Pääni kun näin minä nakkaan vaan,\n    Pennut ja nartut liesuhun saan.\n\nHi, hi, hi, hi, hei vaan! Mennäänpäs kirkkojuhliin, torikaupoille ja\nmarkkinoille. -- Tom-parka, sun sarvesi on kuiva.\n\nLEAR.\nSitten leikelkööt he Regania ja katsokoot, mitä hän sydämessään\nhautoo. Onkohan luonnossa jotakin syytä tuohon sydämen kovuuteen? --\n(Edgarille.) Teidät, herra, otan minä satamiehistöni jäseneksi; vaan\ntuosta vaatteenne kuosista en pidä; sanotte kai, että se on\npersialainen; mutta laittakaa se muutetuksi.\n\nKENTIN KREIVI.\nLevätkää, herra hyvä!\n\nLEAR.\nHiljaa siellä, hiljaa! Etehen uutimet! Kas niin, kas niin! Illallisen\nsyömme aamulla varhain. Kas niin, kas niin!\n\n    (Gloster palajan.)\n\nGLOSTER.\nYstävä, missä kuningas?\n\nKENTIN KREIVI.\n                        Täällä.\nHänt' älkää häiritkö: pois hält' on järki.\n\nGLOSTER.\nMies hyvä, ota hänet sylihis;\nMa vihin surmanhankkeist' olen saanut.\nTuoss' ompi kannin: sillä häntä joutuun\nDoveriin saata; tervetuliaiset\nSiell' odottaa ja turva. Nosta joutuun!\nJos puolta tiimaa nuhjaat, hänen, sinun\nJa kaikkein hänen puoltajainsa henk' on\nHukassa varmaan. Nosta herraas, nosta!\nMua seuraa; hankitut on ruokavarat\nJa saatto.\n\nKENTIN KREIVI.\n           Luonto raskautettu nukkuu.\nTuo lepo virkistää vois sairaat hermos,\nJotk' ilman mointa lievitystä vaivoin\nParanevat. -- (Narrille.) Pois, kantamahan herraasi?\nSin' et saa jälkeen jäädä.\n\nGLOSTER.\n                           Pois, pois, joutuun!\n\n    (Kent, Gloster ja narri lähtevät, kantaen pois kuningasta.)\n\nEDGAR.\nKun suuremmilla saman tuskan näämme,\nMuistamme tuskin omaa kärsimäämme.\nOn huoli haikein yksin huolta kantaa,\nJa ilot, onnet, kaikki alttiiks antaa;\nMut kärsimystä paljon huojentaapi,\nKun surut, murheet osaveljen saapi.\nKuin kevyt, helppo kantamus on vaankin,\nKun sama taakka sortaa kuninkaankin!\nLaps hälle, isä mulle tuskan tuo. --\nTom, aikaas tarkkaa! pois, ja verhos luo,\nKun huhu, joka nyt sua tahraa, haihtuu\nJa häväistykses kunniaksi vaihtuu.\nTapahtukoon tän' yönä, mitä tahtoo,\nKun kuningas vaan pelastuu. -- Vait! hiljaa!\n\n                                    (Lähtee.)\n\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\n    Huone Glosterin linnassa.\n    (Cornwall, Regan, Goneril, Edmund ja palvelijoita tulee.)\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nJoutuun herranne ja puolisonne luo! Näyttäkää hänelle tämä kirje:\nRanskan sotajoukko on maalle noussut. -- Etsikää Gloster-petturia.\n\n    (Muutamia palvelijoita lähtee.)\n\nREGAN.\nHirttäkää hänet oiti.\n\nGONERIL.\n                      Repikää silmät päästä.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nMun vihani valtaan hänet jättäkää. -- Edmund, käykää sisarellemme\nseuralaiseksi; tapaa, miten mun tulee kostaa petolliselle isällenne, ei\nsovi teidän nähdä. Kehoittakaa herttuaa, jonka luo nyt lähdette,\nvarustaimaan mitä kiiruimmin; me teemme samoin. Nopeat viestit\nlennättävät tietoja välillämme. Hyvästi, sisar kallis! -- Hyvästi,\nkreivi Gloster!\n\n    (Oswald tulee.)\n\nNo, miss' on kuningas?\n\nOSWALD.\nPois kreivi Gloster hänet täält' on vienyt.\nViis- tai kuusneljätt' omaa hänen miestään\nHänt' etsi juur' ja kohtas portin luona.\nNuo nyt, ja monta kreivin miestä, matkall'\nOn Doveriin, miss' apuvoimistansa\nHe pöyhkeilevät.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\n                 Ratsut rouvallenne!\n\nGONERIL.\nHyvästi, kreivini, ja sinä sisko!\n\n    (Goneril, Edmund ja Oswald lähtevät.)\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nHyvästi, Edmund! -- Gloster-konnaa hakuun.\nKuin varas köysissä hän tänne tuokaa. --\n    (Muutamia palvelijoita lähtee.)\nVaikk'emme häntä ilman tutkimusta\nVoi hengilt' ottaa, kiukun mieliks toki\nSaa valta tehdä työn, jot' ihmiset\nVoi laittaa, vaan ei estää. -- Petturiko?\n\n    (Palvelijat palaavat Glosterin kanssa.)\n\nREGAN.\nJuur' hän se kiittämätön kettu!\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\n                                Köysiin\nSen kädet ryppyiset!\n\nGLOSTER.\n                     Mik' aikehenne?\nOletten vieraani, se muistakaa;\nEi pahuutt', ystäväni.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\n                       Köysiin, sanon!\n\n    (Palvelijat köyttävät Glosterin.)\n\nREGAN.\nLujahan, lujaan! -- Petturi sa kurja!\n\nGLOSTER.\nEn, säälimätön rouva, se en ole.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nIstuimeen tuohon kiinni! -- Näätkös, konna! --\n\n    (Regan nyhtää häntä parrasta.)\n\nGLOSTER.\nTe hyvät Jumalat! Oi, ilkityötä,\nPartaani nyhtää noin!\n\nREGAN.\n                      Noin valkoinenko,\nJa viekas noin!\n\nGLOSTER.\n                Nuo karvat, halpa vaimo,\nJoit' ihostani temmot, henkiin nousee\nJa päälles kantaa. Isäntänne olen;\nNoin rosvon käsin kestittäjän kasvoj'\nEi pitäis raadella. Mik' aikehenne?\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nMin kirjeen äsken Ranskasta te saitte?\n\nREGAN.\nVastatkaa suoraan; tunnemme jo kaikki.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nMit' yhteyttä teill' on konnain kanssa.\nJotk' äsken astuneet on valtakuntaan?\n\nREGAN.\nKuningas-hupsun mihin lähetitte?\nHä?\n\nGLOSTER.\n    Luuloon perustuvan kirjeen sain ma\nMieheltä, jok' ei vihollinen ole, --\nVaan puolueeton.\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\n                 Juonta!\n\nREGAN.\n                         Valhetta!\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nKuninkaan mihin laitoit?\n\nGLOSTER.\n                         Doveriin.\n\nREGAN.\nMiks Doverihin? Henkes uhall' eikö --\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nMiks Doveriin? Siit' ensin selvän tehköön.\n\nGLOSTER.\nSaan paaluun köytettynä hämyyn kestää.\n\nREGAN.\nMiks Doveriin?\n\nGLOSTER.\n               Siks ett'en tahtois nähdä\nKuin julmat kyntes vanhus-raukan päästä\nRepisi silmät pois, tai tyly siskos\nVoidellun lihaan torahampaans' iskis.\nTuost' ilmasta, jot' avopäin hän kesti\nJa hornan-mustass' yössä, pystyyn noussut\nMerikin ois ja sammuttanut tähdet.\nMut vanhus-raukka taivaast' auttoi satamaan.\nTuoss' yössä portillas jos susi ulvois,\nSanoisit varmaan: \"avaa, portin vahti!\"\nJulminkin silloin suopuis. -- Mut näen vielä,\nKuin kosto lennoss' iskee moisiin lapsiin!\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nSit' et näe koskaan. -- Kiinni tuoliin, miehet! --\nSun silmäs, jalkan' alle survon moiset.\n\nGLOSTER.\nMua auttakoon, ken vanhaks elää mielii!\nOi julmaa! -- Jumalani!\n\nREGAN.\n                        Toinen puoli\nVois toista nauraa; revi toinen myöskin!\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nNyt näätkö koston?\n\n1 PALVELIJA.\n                   Heretkäätte, herra!\nTeit' olen lapsest' asti palvellut,\nMut työtä parempaa en koskaan tehnyt\nKuin nyt, kun teitä hillitsen.\n\nREGAN.\n                               Hä, koira!\n\n1 PALVELIJA.\nJos partaa teillä leuass' ois, niin tuosta\nNykisin sitä nyt. Mit aiotten te?\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nMun orjani!\n\n    (Paljastaa miekkansa ja karkaa hänen päällensä.)\n\n1 PALVELIJA.\nNo, tulkaa, koitellaan, mit' auttaa kiukku.\n\n    (Paljastaa miekkansa. Cornwall haavoittuu.)\n\nREGAN.\nMinulle miekkas! Uhkaako se moukka?\n\n1 PALVELIJA.\nOi, surman sain! -- (Glosterille.) Teill' yks on silmä vielä,\nSe voi nyt koston nähdä. -- O!\n\n    (Kuolee.)\n\nREGAN.\n                               Ei maarin!\nSen estän. -- Maalle, säsy kehno! Miss' on\nNyt loistos?\n\nGLOSTER.\n             Synkkää, toivotonta kaikki!\nMiss' Edmund on, mun poikani? Oi, Edmund!\nPuhalla joka luonnon kyven liekiks;\nTää julmuus kosta!\n\nREGAN.\n                   Ulos, viekas konna!\nSa häntä kutsut, ken sua vihaa: hän se\nPetokses ilmi antoi; liian hyvä\nHän on sua säälimään.\n\nGLOSTER.\n                      Oi, mua houkkaa!\nSiis Edgar syytön! -- Armaat jumalat!\nMinulle anteeksi ja siunaus hälle!\n\nREGAN.\nPihalle hänet syöskää! Doverihin\nTien haistakoon hän. -- Herrani, kuin voitte!\n\nCORNWALLIN HERTTUA.\nSain haavan. -- Seuraa mua, vaimo. -- Ulos\nSokea konna tuo! Ja tunkiolle\nTuo orja tuossa! -- Veri virtaa, Regan;\nTää tuli huonoon aikaan. Kätes mulle!\n\n    (Cornwall lähtee Reganin taluttamana. Palvelijat\n    irroittavat Glosterin ja vievät hänet ulos.)\n\n2 PALVELIJA.\nEn huoli vaikka minkä synnin teen,\nJos tuon käy hyvin.\n\n1 PALVELIJA.\n                    Kauan jos hän elää\nJa luonnollisen lopun vihdoin saapi,\nNiin käyvät kaikki naiset hirviöiksi.\n\n2 PALVELIJA.\nNyt vanhan kreivin jälkeen! Oppaaks hälle\nTuo hupsu hankkikaamme: kaikkeen kyllä\nSe kulkuhullu myöntyy.\n\n1 PALVELIJA.\n                       Mene sinä.\nMä munanvalkoa ja nöhtää hankin\nVerisiin silmiin. Avuks hälle, taivas!\n\n             (Lähtevät eri haaroille.)\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Nummi.\n    (Edgar tulee.)\n\nEDGAR.\nParempi olla halveksittu tieten\nKuin mairitellen salaa halveksittu.\nPahinkin, katalinkin onnenheitto\nViel' elää toivoss' eikä yhtään pelkää.\nParhaimmasta on muutos katkerin,\nPahinkin kääntyy nauruks. Terve siis,\nSa tyhjä ilma, jota nyt syleilen!\nSe koito, jonka pahimpaan sä syöksit,\nEi ole mitään tuulispäilles velkaa.\nKen tuossa?\n    (Gloster tulee, vanhuksen taluttamana.)\n            Isäni? Kuin kerjäläinen?\nOi, mailma, mailma, oi suas, mailma!\nJos meit' ei kummat vaihtos harmistuttais,\nElämä vanhuuttaan ei koskaan muistais.\n\nVANHUS.\nOi, hyvä herrani, olen arentimiehenä ollut teillä ja isällänne\nkahdeksankymmentä vuotta umpeen.\n\nGLOSTER.\nPois! Mene kotiis! Mene, ystäväni!\nEi apus lain mua hyödytä, sua kenties\nVaan vahingoittaa.\n\nVANHUS.\n                   Ettehän näe tietä!\n\nGLOSTER.\nEi tietä mulla, ei siis tarvis nähdä.\nMa kompastuin, kun näin. Niin usein harhaan\nMeit' apukeinot vie, ja ilmi-puute\nEduksi usein on. -- Oi, kallis Edgar,\nSa eksytetyn isäs vihan uhri,\nJos sais sun tuntemalla vielä nähdä,\nSanoisin: mull' on silmät taas.\n\nVANHUS.\n                                Ken siellä?\n\nEDGAR (syrjään).\nKies'auta! Ken voi sanoa: \"nyt on pahin!\"\nMun pahemp' on kuin koskaan nyt.\n\nVANHUS.\n                                 Tom hupsu.\n\nEDGAR (syrjään).\nJa pahempaa voi tulla; viel' ei pahin,\nKun sanoa me voimme: \"tää on pahin.\"\n\nVANHUS.\nMies, minne ties?\n\nGLOSTER.\n                  Se onko kerjäläinen?\n\nVANHUS.\nOn hullu hän ja lisäks kerjäläinen.\n\nGLOSTER.\nÄlyä häll' on, kun voi kerjätä.\nYön menneen myrskyssä näin moisen miehen\nJa mietin: mato ihminen on; poikan'\nNyt mieleen johtui, vaikka tuskin hälle\nMiel' oli hyvä; kuulin sitten muuta.\nOlemme jumalille, mitä sääsket\nOn poika-riehakoille: ratoks meitä\nHe surmaa.\n\nEDGAR (syrjään).\n           Mitä tuo on? -- Halpaa tointa\nNäin surun narrin' olla, itsellensä\nJa muille harmiks! -- Herran rauha!\n\nGLOSTER.\n                                    Tuoko\nSe alaston on mies?\n\nVANHUS.\n                    Tuo.\n\nGLOSTER.\n                         Mene sitten.\nJos tahdot parin peninkulman päässä\nDoverin tiellä meitä kohdata,\nNiin tee se vanhan ystävyyden vuoksi,\nJa jotain tuolle raukalle tuo verhoks;\nHän nyt mua ohjaa.\n\nVANHUS.\n                   Hän on hullu!\n\nGLOSTER.\n                                 Ajan\nSe vitsaust' on, kun sokeit' ohjaa hullut.\nTee niin kuin käskin, taikka niin kuin tahdot,\nMut mene, ennen kaikkia!\n\nVANHUS.\n                         Ma hälle:\nPukuni parhaan tuon, käy miten käy.\n\n    (Lähtee.)\n\nGLOSTER.\nHoi, miesi alaston!\n\nEDGAR.\n                    Tom-raukan kylm' on.\n(Syrjään.) En kauemmin ma jaksa teeskennellä.\n\nGLOSTER.\nKäy tänne, poika.\n\nEDGAR (syrjään).\n                  Kuitenkin mun täytyy. --\nVoi, silmä-kultias, kuin veriss' on ne!\n\nGLOSTER.\nTien tunnetko sa Doveriin?\n\nEDGAR.\nKyllä, veräjät ja porraspuut, hevostiet ja jalkapolut. Tom-raukka on\njärjen päästään säikähtänyt. Jumala sua, hyvä ihmislapsi, paholaisesta\nvarjelkoon! Viisi on pahaa henkeä ollut Tom-raukassa yht'aikaa:\nObidicut, hekuman henki, Hopheisan, mykkyyden, Mahu, varkauden, Modo,\nmurhan ruhtinas, ja irma-piru Flibbertigibbet, joka sittemmin on\nhovirouvat ja kamarineitsyet riivannut. Jumal' auttakoon sua,\nherraseni!\n\nGLOSTER.\nTuoss' ota kulta tuo, sä, jota taivaan\nKaikk' iskut piesseet on: mun kurjuuteni\nOn onneks' sulle. -- Oikein, taivas, oikein!\nSa anna hekkuman ja himon orjan,\nMi käskys polkee eikä nähdä tahdo,\nSiks ett'ei tunne, oiti tuta voimas!\nNäin jaon kautta liikanaisuus poistuis,\nJa kaikill' olis kyllin. -- Tunnetko sa\nDoverin seudun?\n\nEDGAR.\n                Tunnen.\n\nGLOSTER.\n                        Vuori siell' on,\nMi korkeata päätään kurkoittain\nSyvyyteen jyrkkään kauheana katsoo;\nSen äärimmälle reunalle mua johda,\nNiin yltän' annan kalleuden sulle\nSun kurjuudelles verhoks. Siitä paikast'\nEn opast' enää kaipaa.\n\nEDGAR.\n                       Kätes mulle!\nTom-raukka kyllä sua opastaa.\n\n                  (Lähtevät.)\n\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Albanian herttuan linnan edustalla.\n    (Goneril ja Edmund tulevat; Oswald toisaalta.)\n\nGONERIL.\nTerveeksi tänne! Kas, kun hurskas miehen'\nEi meitä vastass' ole. -- Miss' on herras?\n\nOSWALD.\nSisällä, mutta muuttuneena aivan.\nKun sanoin sotajoukon maalle nousseen,\nNiin nauroi hän; kun tulonne ma kerroin,\nHän vastas: \"sitä pahempi\"; kun Glosterin\nPetoksen ilmoitin ja hänen poikans'\nUskollisuuden, hupsuks hän mua sätti\nJa sanoi, että kaikki nurjaks käänsin.\nMin luulis loukkaavan, se mieleen hälle,\nMin mieleiseksi luulis, häntä loukkaa.\n\nGONERIL (Edmundille).\nEtemmäks ette mennä saa. Tuo arka\nSydämen pelkuruus se hältä kaiken\nVie miehuuden. Ei mikään vääryys häntä\nVoi intoon nostaa. Toivehenne tiellä\nVoi käydä toteen. Veljeni luo joutuun\nPalatkaa, kiiruhtakaa katselmusta,\nVäkeä johtakaa. Mun täytyy vaihtaa\nAsetta, antaa miehelleni rukki.\nLähetti tuoss' on taattu; kohta saatte,\nJos eduksenne jotain uskallatte,\nArmaalta tiedon. Kantakaatte tuota;\nVait! (Antaa hänelle muiston.)\nTänne pää! Jos tohtis muisku haastaa,\nNiin tähtihin se miehuutesi nostais. --\nKäsitä mua, elä hyvin!\n\nEDMUND.\nSun aina kuolemaan!\n\nGONERIL.\n                    Oi, armain Gloster!\n    (Edmund lähtee.)\nMik' ero miehen välillä ja miehen!\nSinulla naisen lemmet on; mun ruumiin'\nAnastaa narri.\n\nOSWALD.\n               Kreivi saapuu, rouva!\n\n    (Albanian herttua tulee.)\n\nGONERIL.\nAnsaitsin ennen kuiskeen toki!\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                               Goneril,\nEt tolmaa ansaitse, jot' ilman tupru\nPuhaltaa silmiis! -- Sisuasi kammon:\nOlento, joka syntyns' ylenkatsoo,\nEi itsellensä vankkaa pohjaa saa;\nSe oksa, joka emäpuunsa nesteest'\nEroittuu pois, se väkisinkin kuivuu\nJa joutuu surman välikappaleeksi.\n\nGONERIL.\nJo riittää! Tyhmä on se saarna!\n\nALBANIAN HERTTUA.\nPahalle pahaa äly on ja hyve;\nItseensä lika mieltyy vaan. Min teitte?\nMin teitte, tiikerit te, eikä lapset?\nIsänne, vanhan, kunnon miehen, jota\nPörröinen karhu kunnioittain nuolis,\nTe teitte hulluks! Julmaa, luonnotonta!\nKuink' oiva veljeni voi sitä sietää,\nTuo mies, tuo prinssi, jota niin hän suosi?\nJos taivas koht' ei ilmi-enkeleitä\nTuon julman teon suistajiksi laita,\nNiin seuraus on:\nEtt' ihmiset ne syövät toisiansa\nKuin meren pedot.\n\nGONERIL.\n                  Maitomaksa mies, sä!\nSun otsas herjan sietää, poskes lyönnin.\nSun silmiä ei päässäs eroittaakses\nHäpeän kunniasta. Näetkös, narri\nVaan säälii konnaa, jota rangaistaan\nEnnenkuin rikkookaan hän. Miss' on rumpus?\nJo Ranskan liput säisyn maamme valtaa;\nJa, päässä töyhtö, murhaajas sua uhkaa;\nVaan sinä, hurskas narri, istut, huokaat:\n\"Voi, miksi tuota?\"\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                    Kuvaas, piru, katso!\nEi tekokaunis häijyys paholaista\nNiin julmaks tee kuin naista.\n\nGONERIL.\n                              Hupsu hölmö!\nMit' uutta?\n\nALBANIAN HERTTUA.\n            Iletys juonikas ja nurja, häpee\nNoin muotoasi julmentaa! Jos käden\nNyt kävis laatuun verta noudattaa,\nNiin luus ja lihas katkoa ja raataa\nSen tekis mieli. -- Mut vaikk' olet piru,\nNais-hahmos sua suojaa.\n\nGONERIL.\nKas vaan, kuink' olet uljas nyt!\n\n    (Sanansaattaja tulee.)\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                                 Mitä uutta?\n\nSANANSAATTAJA.\nCornwallin herttua on kuollut, herra.\nMieheltään surman sai hän, Glosterin\nKun toista silmää puhkas.\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                          Glosterinko?\n\nSANANSAATTAJA.\nMies, oma kasvattinsa, sääliin heltyi,\nTekoa esteli, ja veti miekan\nHerraansa vastaan. Tuimistuen häneen\nNyt karkas tuo, mies kuollehena kaatui,\nMut itsekin hän haavan sai, mi sitten\nToi surman.\n\nALBANIAN HERTTUA.\n            Näkyy, että vielä tuomar'\nOn taivahassa, joka joutuin kostaa\nRikokset maan. -- Mut, Gloster-parka! hälle\nToist' eikö silmää jäänyt?\n\nSANANSAATTAJA.\n                           Ei, ei yhtä. --\nTuo kirje, rouva kiireen vastuun vaatii:\nSe siskoltanne on.\n\nGONERIL (syrjään).\n                   Tuo hyvä laillaan;\nMut lesk' on hän, ja Glosterini luonaan;\nRomahtaa näin voi tuulentuvat kaikki\nKirottuun päähäni! Mut tieto tuo se\nOn hyvä sentään. -- Luen sen ja vastaan.\n\n    (Lähtee.)\n\nALBANIAN HERTTUA.\nMiss' oli poika, kun he silmät puhkas?\n\nSANANSAATTAJA.\nHän rouvaa seuras tänne.\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                         Tääll' ei häntä.\n\nSANANSAATTAJA.\nEi herra, hänet kohtasin ma tiellä.\n\nALBANIAN HERTTUA.\nTietääkö hän tuost' ilkityöstä?\n\nSANANSAATTAJA.\n                                Tietää:\nHän juur' se isäns' ilmaisi ja jätti\nTahallaan kodin, että kosto saisi\nVapaamman vallan.\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                  Minä elän, Gloster!\nSun lempes kuningasta kohtaan maksan\nJa silmäs kostan. -- Tule, ystävä,\nJa kerro mulle, mitä muuta tiedät.\n\n                       (Lähtevät.)\n\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Ranskalaisten leiri lähellä Doveria.\n    (Kent ja muuan ritari tulevat.)\n\nKENTIN KREIVI.\nMiks Ranskan kuningas niin äkkipäätä\nKotihin läksi, tiedättekö syyn?\n\nRITARI.\nJäi joku valtatoimi kesken, jonka\nHän vasta täällä muisti ja jok' uhkas\nNiin suurta vaaraa tuottaa valtiolle,\nEtt' oli paluu välttämätön hälle.\n\nKENTIN KREIVI.\nKenenkä päälliköks hän jätti tänne?\n\nRITARI.\nRanskanmaan marskin, Monsieur le Fer'in.\n\nKENTIN KREIVI.\nVaikuttiko kirjeenne kuningattaressa mitään näkyväistä murhetta?\n\nRITARI.\nOi, kyllä; hän sen luki minun nähden,\nJa silloin tällöin iso kyynel vieri\nPoskillen alas. Kuningatar oli\nHän tuskan yli, joka kapinoitsi\nKuninkaaks hänen ylitsensä päästä.\n\nKENTIN KREIVI.\nHän heltyi siis!\n\nRITARI.\n                 Ei raivoon; murhe vainen\nJa kärsimys ne kilpas, kumpi häntä\nEnimmin kaunistais. Oletten nähnyt\nSadetta päivänpaisteella; niin hänkin,\nMut kaunihimmin, hymyili ja itki.\nNuo punahuulten hymyt autuaat\nEi näytä tienneen silmäin vierahista,\nJotk' erkani kuin timanteista helmet. --\nKoriste kallis murhe ois, jos kaikki\nNoin kaunistais se.\n\nKENTIN KREIVI.\n                    Eikö haastanut hän?\n\nRITARI.\nOi, kerran pari raskaast' isän nimen\nHän huokas niin kuin painaisi se rintaa;\nHuus: \"Siskot! Siskot! Naisen tahrat! Siskot:\nKent! Isä! Siskot! Mitä? Myrskyss'! Yössä!\nÄl' enää sääliin luota!\" -- Silmistään nyt\nTaivaallisista pyhä sade virtas\nUpottain valituksen; pois hän riensi\nMurhettaan yksin kantamahan.\n\nKENTIN KREIVI.\n                              Tähdet,\nNiin, tähdet tuolla kohtalomme määrää;\nSamoista vanhemmist' ei muuten lähtis\nNoin erilaiset lapset. -- Ette häntä\nSen jälkeen puhutellut?\n\nRITARI.\n                        En.\n\nKENTIN KREIVI.\n                            Ja ennen\nKuninkaan lähtöä vai jälkeen?\n\nRITARI.\n                               Jälkeen.\n\nKENTIN KREIVI.\nHyv' on! Poloinen Lear nyt kaupungiss' on;\nHän joskus valohetkinänsä muistaa\nMiks tänne tultiin, mutt' ei tahdo nähdä\nTytärtään millään lailla.\n\nRITARI.\n                          Miks ei, herra?\n\nKENTIN KREIVI.\nNiin häpy hänet valtaa: oma tylyya,\nKun kielsi hältä siunauksen ja hänet\nTyöns' onnen valtaan, hänen osans' antain\nSiskoille, noille koirille: se mieltä\nNiin kirveltää nyt, että lapsest' estää\nTulinen häpy häntä.\n\nRITARI.\n                    Herra-parkaa!\n\nKENTIN KREIVI.\nEi herttuoista ole mitään kuultu?\n\nRITARI.\nOn kyllä: matkall' on he joukkoinensa.\n\nKENTIN KREIVI.\nHyv' on! Nyt kuninkahan luo vien teidät,\nJa hänet heitän turviinne. Syy tärkki\nMun käskee salass' olla vielä hetken.\nKun opitten mun tuntemahan, ette\nTe tätä tuttavuuden lainaa kadu.\nMa pyydän, mua seuratkaa.\n\n                     (Lähtevät.)\n\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Sama paikka.\n    (Cordelia, lääkäri ja sotamiehiä tulee.)\n\nCORDELIA.\nAh! hän se on! Hän raivoss' äsken nähtiin\nKuin meri ärjyvä ja ääneen laulain;\nPäät' ohdakkeet ja kierrot seppelöivät,\nMaasapet, katkot, lusteet, polttiaiset,\nJa kaikenlainen turha ruuhka, mikä\nViljassa versoo. -- Sata miestä etsoon!\nHakekoot vuoriseudun kaikki rotkot\nJa tänne hänet tuokoot. --\n    (Sotaherra lähtee.)\n                           Ihmis-taito\nParantaa voiko särkynehen järjen?\nKen avun tuo, saa rikkauteni kaikki.\n\nLÄÄKÄRI.\nKyll' apukeinoja on, rouva hyvä:\nParahin luonnon holhotar on lepo;\nSe hältä puuttuu, vaan sit' auttaa moni\nTehoisa yrtti, jonka voima sulkee\nTuskankin silmät.\n\nCORDELIA.\n                  Siunatut te tenhot,\nMaan sala-mahdit kaikki, kyyneleistän'\nPuhjetkaa ilmi! Apu, hoiva tuokaa\nTuon vanhus-raukan tuskiin! -- Etsoon joutuun,\nEnnenkuin hurja raivo hengen viepi,\nJok' itseään ei johtaa taida!\n\n    (Sanansaattaja tulee.)\n\nSANANSAATTAJA.\n                              Rouva,\nBritannian joukot matkall' ovat tänne.\n\nCORDELIA.\nSe tietty ennalt' on; olemme valmiit\nJa heitä varromme. -- Oi, kallis isä,\nSun asiaas ma käyn; ja suuren Ranskan\nOn senvuoks tullut murhettani sääli\nJa haikeit' itkujani. Miekkaan meit' ei\nPukenut turha himo kunniaan;\nEi, lempi, lempi, isän oikeus vaan.\nJos pian häntä kuulla sais ja nähdä!\n\n                          (Menevät.)\n\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Huone Glosterin linnassa.\n    (Regan ja Oswald tulevat)\n\nREGAN.\nAlbanian sotajoukko liikkeell' on siis?\n\nOSWALD.\nOn, rouva.\n\nREGAN.\n           Onko muassa hän itse?\n\nOSWALD.\nHän vaivoin mukaan saatiin: sisarenne\nParempi sotamies on.\n\nREGAN.\n                     Ei lord Edmund\nHerraanne puhutellut kai?\n\nOSWALD.\n                          Ei, rouva.\n\nREGAN.\nMit' oli sisareni kirje hälle?\n\nOSWALD.\nEn tiedä, rouva.\n\nREGAN.\nHänt' ajoi täältä tärkit toimet varmaan.\nPuhaistuin silmin jättää eloon Gloster,\nSuur' oli tyhmyys: mielet meitä vastaan\nHän kääntää, minne saapuu. -- Edmund varmaan,\nPoloista säälien, on mennyt ukon\nPimeät päivät päättämään, ja myöskin\nVihollisemme voimaa urkkimaan.\n\nOSWALD.\nMun täytyy seurata ja kirje viedä.\n\nREGAN.\nArmeija lähtee huomenna; siks jääkää;\nTiet epätaatut on.\n\nOSWALD.\n                   En tohdi, rouva:\nEmäntän' antoi käskyn ankaran.\n\nREGAN.\nMiks kirjoitti hän Edmundille? Eikö\nSuusana olis kylläks? Jotain varmaan;\nSe on -- en tiedä mitä. -- Suosin' sua,\nAvata jos saan kirjeen.\n\nOSWALD.\n                        Ennemmin ma --\n\nREGAN.\nSun rouvas, tiedän sen, ei miestään lemmi,\nSe varma on. Kun viimeks oli täällä,\nHän lemmen katseit' ihmeen viehkeitä\nLoi Edmundiin. Sin' olet yhtä juonta.\n\nOSWALD.\nMinäkö, rouva?\n\nREGAN.\nVakaasti haastan: olet, sen ma tiedän.\nSiis ota varteen neuvoni: mun miehen'\nOn kuollut; kanssan' yhtä mielt' on Edmund,\nJa paremmin hän yljäks sopis mulle\nKuin rouvallesi. -- Itse arvaa loppu.\nKun hänet kohtaat, anna hälle tuo.\nVähääkään jos saa rouvas sulta kuulla, --\nKysyköön järkeään, se neuvo hälle.\nNo niin, hyvästi nyt!\nSokean konnan tuon jos ehkä kohtaat,\nKen hänet korjaa pois, se arvoon nousee.\n\nOSWALD.\nJos hänet kohtaisin ma, kyllä nähtäis,\nKenenkä olen puolta.\n\nREGAN.\n                     Hyvästi!\n\n                  (Lähtevät.)\n\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Doverin seutu.\n    (Gloster tulee ja Edgar talonpojan puvussa.)\n\nGLOSTER.\nNo, vuoren huipulle jo eikö tulla?\n\nEDGAR.\nJuur' ylös noustaan; kas, kuin työläst' on se!\n\nGLOSTER.\nMinusta maa on tasa.\n\nEDGAR.\n                     Julman jyrkkä!\nVait! Kuulettenko merta?\n\nGLOSTER.\n                         Enkä kuule.\n\nEDGAR.\nMuut aistinne on varmaan tylsiks tehnyt\nTuo vaiva silmissänne.\n\nGLOSTER.\n                       Niinpä kyllä.\nMinusta muuttunut on äänes: puhut\nÄlykkäämmin ja selvemmin kuin äsken.\n\nEDGAR.\nPetytten aivan: muuttunut ma olen\nPuvulta vaan.\n\nGLOSTER.\n              Mut selvempi on haastis.\n\nEDGAR.\nNyt herra, täss' on paikka. Seis! Kuin julmaa\nJa huimaavaa noin syvään luoda katse!\nVarikset, naakat, jotka tuolla vuoren\nKupeilla pyörii, pienet on kuin paarmat;\nVenkoolin etsijä se puolitiessä\nTuoll' aivan riippuu: hirmuist' ammattia!\nMinusta hän ei suuremp' ole päätäs;\nJa kalastajat, tuolla rantaa käyvät,\nKuin hiiret on; tuoll' laiva ankkurissa\nSupistuu venheeksi ja venhe poijuks,\nMin tuskin huomaa silmä. Tyrskyn pauhu,\nSomerta tuhansittain tuolla hiertäin,\nEi tänne kuulu. -- Kauemmin jos katson,\nPimentyy näköni ja pyörtyin tuonne\nPäistikkaa syöksen.\n\nGLOSTER.\n                    Paikkaas mua ohjaa.\n\nEDGAR.\nKätenne mulle. Jyrkän reunaan nyt on\nVaan askele. Ma kaikest' alla kuun\nEn tuosta ilmaan hyppäis.\n\nGLOSTER.\n                          Päästä irti!\n    (Antaa kukkaron.),\nTuoss' ompi kallis kivi, joka köyhän\nKyll' ottaa kelpaa; jumalat ja keijot\nSen sulle siunatkoot! Käy loitommaksi;\nHyvästele ja anna kuulla lähtös.\n\nEDGAR.\nHyvästi sitte, herra!\n\nGLOSTER.\n                      Mielist' aivan!\n\nEDGAR.\nNäin pilaa lasken toivottoman kanssa,\nEtt' avun sais hän.\n\nGLOSTER.\n                    Suuret jumalat!\nMaailman heitän nyt ja teidän nähden\nPois maltill' inhat tuskani ma puistan.\nJos suurta, kaikkivoipaa tahtoanne\nNureksimatta kantaa niitä voisin,\nNiin sais tuon kurjan henki-kulun pätkä\nItsestään sammua. Jos elää Edgar,\nSiunatkaa häntä! -- Hyväst', ystäväni!\n\nEDGAR.\nJo menin; hyvästi!\n    (Gloster hypähtää ja kaatuu pitkäkseen maahan.)\n                   Ken tiesi, vaikka\nKuvitus hengen aarteen ryöstää voisi,\nJos henki itse varkauteen suostuu.\nJos olis hän miss' aatteli, niin ei hän\nNyt aattelis. -- Elossako vai kuollut?\nHoi, herra! -- Kuulettenko? -- Haastakaa!\nVois kyllä kuolla tuosta! -- Ei, hän virkoo. --\nKen oletten te?\n\nGLOSTER.\n                Pois! Mun anna kuolla.\n\nEDGAR.\nJos et ois höyhent', ilmaa, lukinkihaa,\nNoin monta syltä syvähän kun syöksit,\nKuin muna pirstan' oisit. -- Vaan sa hengit,\nJa painat; veriss' et, vaan raitis: haastat.\nMist' alas pystysuoraan laskit, sinne\nEi kymmenenkään maston mitta yllä.\nOn ihme ettäs elät. Puhu taasen!\n\nGLOSTER.\nPutosinko vai enkö minä?\n\nEDGAR.\n                         Aivan\nTuolt' ypäleeltä julman kalkkivuoren.\nKah, nosta silmäs! Leivo kimakieli\nEi kuulu eikä näy niin kaukaa. Katso!\n\nGLOSTER.\nAh, mull' ei ole silmiä! --\nNäin ryöstetäänkö kurjalt' oikeuskin\nLopettaa itsensä? Mut hauskaa toki\nOl' orjan pettää hirmuvaltiastaan\nJa tehdä tyhjiksi sen korskan oikut.\n\nEDGAR.\nKätenne! -- Nouskaa! -- Noin! -- Kuink' on nyt teidän?\nJaloissa tunnett' onko? Seisottenhan!\n\nGLOSTER.\nKyll', liiaksikin hyvin.\n\nEDGAR.\n                         Kumman kummaa\nMik' olento se tuolla vuoren huipull'\nErosi teistä?\n\nGLOSTER.\n              Köyhä kerjäläinen.\n\nEDGAR.\nTäält' oli silmät sen' kuin kaksi kuuta,\nTuhannen nokkaa päässä sen, ja sarvet\nKuin meren hyöky laineiset ja kierot;\nVarmaankin hiisi. Kiitä, miekkonen,\nPelastuksestas valon jumaloita,\nJotk' ihmeill' itsellensä arvon hankkii.\n\nGLOSTER.\nSen uskon nyt. Vast'edes tuskan kärsin,\nSiks kun se itse huutaa: \"nyt jo riittää!\"\nJa \"kuole!\" Olennon, jost' äsken puhuit,\nMa luulin ihmiseks; hän paholaista\nNimitti usein. Hän mun tuonne johti.\n\nEDGAR.\nTyyn' ole vaan ja kärsi. -- Mut ken tuossa?\n\n    (Lear tulee metsäkukkasilla kummalliseksi koreiltuna.)\n\nEi koskaan terve järki haltijaansa\nNoin koristele.\n\nLEAR.\nEi, he eivät voi mua rahanlyönnistä ahdistaa: minä olen kuningas itse.\n\nEDGAR.\nOi, näköä sydäntä kalvavaa!\n\nLEAR.\nLuonto voittaa tässä kohden taidon. -- Tuossa on pestirahanne! Tuo mies\ntuossa pitelee joustaan kuin linnunpelätys. Pingoita, pingoita kyynärä\ntäyteen! Kas, kas! hiiri! Vait! vait! -- Tuo paistujuuston palanen on\nsiihen mainiota. -- Tuossa on rautakintaani; siitä ottelen\njättiläisenkin kanssa. -- Tapparat tänne! -- O, hyvin lennät,\nlintuseni! -- Pilkkaan, pilkkaan! -- Hih. hei! -- Tunnussana!\n\nEDGAR.\nMakea meirami.\n\nLEAR.\nEteenpäin mars!\n\nGLOSTER.\nTuon äänen tunnen.\n\nLEAR.\nHaa! Goneril! -- Valkealla parralla! -- He liehakoivat ympärilläni kuin\nkoirat, ja sanoivat parrassani olleen valkeita karvoja, ennenkuin\nsiihen mustia tuli. \"Niin\" ja \"ei\" kaikkeen mitä sanoin. -- \"Niin\" ja\n\"ei\" yhtä haavaa ei ole hyvää raamatun oppia. Kun sade mua kerran\nkasteli ja tuuli kalisutti hampaitani; kun herranvoima ei käskystäni\nvaiennut; silloin sain heistä selvän ja tulin heidän jäljillensä. Ei,\nheidän sanoihinsa ei ole luottamista: he sanoivat minun voivan kaikkea.\nSe on valhe: en voi mitään kuumeelleni.\n\nGLOSTER.\nTuon äänen laadun hyvin muistan. Onko\nSe kuningas?\n\nLEAR.\n             Kuningas päästä jalkaan:\nKun katson, kas, niin vapisevat orjat!\nTuo mies mult' armon saa. Mik' oli tekos?\nAviorikos? -- Sin' et kuolla saa!\nAviorikoksesta kuolla? Ei!\nKas hottiset ja pikku kultasääsket\nTuoss' aivan edessäni huorii. Kasva,\nParitus! Glosteria huorilaps\nEnemmän lempii kuin mua tyttäreni,\nVihityn hurstin alla siitetyt.\nHei, irstaus, työhön! Sotureit' on tarvis!\nKas tuossa tuota hempukkaa!\nNäöstä luulis helman lumikylmäks:\nPyhyyttä teeskelee hän, päätään puistain,\nHekuman nimen kun vaan kuulee.\nMut hilleri ja suviin pantu tamma:\nHimoissaan ei niin hillitön.\nAlaspäin lanteista he kentaureit' on,\nVaikk' yläpuol' on vaimon.\nJumalat vyötäisiin vaan hallitsevat,\nKaikk' alapuolla perkeleen on omaa:\nSiell' ompi horna, pimeys, rikki-alhot,\nMädätys, palo, haisu, kärvennys,\nHyi, hyi, hyi! Pah, pah! Hyvä rohtoherra,\nHajua rahtu kuvituksen höysteeksi\nKas, tuossa raha!\n\nGLOSTER.\nOi, suudella mun suokaa tuota kättä!\n\nLEAR.\nAnnas kun ensin pyyhin sitä: se tulee ruumiille.\n\nGLOSTER.\nRikottu luonnon taideteos! Noin raukee\nMaailma kaikki tyhjään! -- Lienkö tuttu?\n\nLEAR.\nHyvin kyllä sinun silmäsi muistan. Vilkutko minuun? Tee pahintasi,\nsokko Cupido; minussa et lempeä nosta. -- Lue tuo vaatimuskirje:\ntarkkaapa käsialaa.\n\nGLOSTER.\nEn näkis, vaikk' ois sanat auringoita.\n\nEDGAR.\nEn huhuun luottaa tahtonut; nyt näen sen,\nJa sydän multa murtuu.\n\nLEAR.\nLue!\n\nGLOSTER.\nKuin? Näillä silmäkuopillako?\n\nLEAR.\nAhaa! Onko laita semmoinen? Ei silmiä päässä! eikä rahaa kukkarossa?\nSilmät raskaat ja kukkaro kevyt. Ja kuitenkin näet, miten mailmassa\nkäy.\n\nGLOSTER.\nSen näen tuntemalla.\n\nLEAR.\nMitä? Oletko hullu? Voi sitä nähdä, miten mailmassa käy, silmittäkin.\nKatso korvillasi: katsos, kuinka tuo tuomari tuossa tuota tyhmää\nvarasta sortaa. Korvas auki nyt: paikan muutos ja -- pieni kiekaus!\nKuka on nyt tuomari, kuka varas? -- Oletko nähnyt lampurin koiran\nkerjäläistä haukkuvan?\n\nGLOSTER.\nKyll' olen, herra.\n\nLEAR.\nJa se kurja raukka pakeni rakkia! Siinä saatat nähdä vallan ja voiman\nsuuren esikuvan: koiraakin virkatoimissaan totellaan.\n\nPidätä verikättäs, pyövel' lurjus!\nMiks huoraa vitsot? Suomi omaa selkääs;\nHimoitset häntä käyttää siihen, josta\nNyt häntä ruoskit. Konna hirttää varkaan.\nRisoista pikkuviat hohtaa; puuhkat\nJa kaaput kaikki peittää. Kultaa synti,\nLain vankka peitsi siihen pirstaks särkyy;\nPue ryysyyn se, sen puhkoo kerin korsi.\nEi syntiä tee kenkään, ei, ei kenkään:\nLupani heill' on; usko pois se, veikko!\nMa kyllä tukin syyttäjältä suun.\nLasiset silmät osta, ja kuin muutkin\nKatalat valtaviisaat, näkevinäs\nTok' ole, vaikk'et näe. -- Nyt, nyt, nyt, nyt,\nPois saappaat! -- Lujaan, lujemmin, -- kas niin!\n\nEDGAR.\nMielettömyyttä, mieltä sekaisin!\nÄlyä hulluudessa!\n\nLEAR.\n                  Itkeä\nJos mua tahdot, silmät ota multa.\nSun hyvin tunnen: nimesi on Gloster.\nRohkaise mieltäs! Itkein tänne tultiin:\nJo' ensi hengenvedost' ulvoimme\nJa voivotimme. Saarnan pidän; huomaa!\n\nGLOSTER.\nVoi, tuskan päivää, voi!\n\nLEAR.\n                         Jo syntyissämme\nPamimme tuloamme tänne narrein\nIsolle näyttämölle. -- Kelpo hattu! --\nÄlykäs sotajuoni huopakenkiin\nPukea hevosjoukko! Täytyy koittaa.\nVävyihin näin kun sitten varkain karkaan,\nNiin silloin lyö ja tapa, lyö ja tapa!\n\n    (Muuan ritari tulee, palvelijoita mukana.)\n\nRITARI.\nTääll' on hän. Kiinni hänet pankaa! -- Herra,\nParahin tyttärenne --\n\nLEAR.\nPelastust' eikö? Vangiks? Haa! Voi mua!\nTäys onnen narri! -- Kohdelkaa mua hyvin;\nMa lunnait' annan. Haavureita tuokaa:\nSain aivoihini iskun.\n\nRITARI.\n                      Kaikki saatte.\n\nLEAR.\nApua eikö? Yksin aivan?\nOi, tää voi suolaks ihan miehen muuttaa\nJa silmät ruiskukannuiks, joilla syksyn\nPölyä kastellahan.\n\nRITARI.\n                   Hyvä herra, --\n\nLEAR.\nJalona kuolen, niinkuin kaunis ylkä.\nMik' on? Iloinen olla tahdon. Pois te!\nKuningas olen; tietäkää se, herrat.\n\nRITARI.\nTäys kuningas: me teitä palvelemme.\n\nLEAR.\nOnhan sitte vielä elämisen toivoa. Jos mielitte senkin ottaa, niin\nkyllä juosta saatte. Sa, sa, sa, sa!\n\n    (Lähtee juoksemaan, palvelijat perässä.)\n\nRITARI.\nTuollaisna sääli kurjinta on raukkaa;\nKuningast' ylenmäärin! -- Tytär sull' on,\nMi luonnon siitä kirouksesta päästää,\nJohonka toiset kaks sen saattaneet on.\n\nEDGAR.\nTerveeksi, herra!\n\nRITARI.\n                  Kost' jumala! Mitä?\n\nEDGAR.\nAlkaako tappelu jo, tiedättenkö?\n\nRITARI.\nSe tietty on ja varma; sen on kuullut,\nKell' ompi korvat kuulla.\n\nEDGAR.\n                          Suvaitkaatte:\nKuin lähellä on toinen sotajoukko?\n\nRITARI.\nLähellä; lentäin kulkee se; voi kohta\nJo olla täällä.\n\nEDGAR.\n                Kiitos! Muut' en pyydä.\n\nRITARI.\nVaikk' eri syistä kuningatar tääll' on,\nOn joukkomme jo tiellä.\n\nEDGAR.\n                        Kiitos, herra!\n\n    (Ritari lähtee.)\n\nGLOSTER.\nMult' ikihyvät luojat, henki viekää,\nEtt'ei taas paha viettelis mua surmaan,\nEnnenkuin te sen suvaitsette!\n\nEDGAR.\n                              Hyvin\nRukoiltu, isä!\n\nGLOSTER.\n               Mut ken oletten?\n\nEDGAR.\nMies kurja, kohtalonsa nöyräks lyömä,\nJa kovain murheen koitoksien kautta\nSäälillen tullut herkäks. Käsi mulle!\nTyyssijan teille hankin.\n\nGLOSTER.\n                         Hellin kiitos!\nTaivasten siunaus ja armo runsas\nSen palkitkoon!\n\n    (Oswald tulee.)\n\nOSWALD.\n                Nyt palkan saan! Nyt kelpaa!\nTuo pääsi silmitön on onnen portaaks\nMinulle luotu. -- Vanha ilki-konna,\nEroas joutuun mieti! -- Maall' on miekka,\nJok' etsii surmaas.\n\nGLOSTER.\n                    Kättäs armeliasta --\nNyt käytä niinkuin mies! --\n\n    (Edgar astuu väliin.)\n\nOSWALD.\n                            Haa! pöyhkä moukka!\nSuojaatko julkipetturia? Pois!\nTai muuten hänen kohtalonsa rutto\nSinuunkin tarttuu. Laske hänet irti!\n\nEDGAR.\nEn maar laskekkan! kyll täst viäl tule toinen peli.\n\nOSWALD.\nLasketko, orja, taikka surmas saat!\n\nEDGAR.\nHerra hyvä, korjakka' konttin ja jättäkkä' muit ihmissi raohan! Jos\nlevi kita olis saan' minust hengen hakatuks, niin kyll se maar olis\nmenn' ennen nelitoist päivä. Älkkä' pistäk itten liian liki vanhha\näijä! Pysykkä' vaan alallan, sen minä kattoisin teill parhaks, sill\nmuuton taatusten tulett koettamahan, kump on vahvemp, teiän kali\npahaseng vai minun köppin. Minä en surkele suinkkan minä.\n\nOSWALD.\nPois, ryötys!\n\nEDGAR.\nKyllä minä teiän hamppaitan kalistelen, pistäkkä' tänn vaan! Minä en\npelkkä' teiän kommerkonttejan.\n\n    (He taistelevat, ja Edgar paiskaa hänet maahan.)\n\nOSWALD.\nMun tapoit, orja. -- Kukkaroni ota.\nJos rauhaa toivot, hautaa minut, lurjus,\nJa kirjeet, jotka taskussan' on, anna\nLord Edmund Glosterille; Englannin\nHän leiriss on. -- Voi, liian varhain kuolen!\n\n    (Kuolee.)\n\nEDGAR.\nSun hyvin tunnen, nöyräselkä konna;\nEmäntäs paheita niin palvelit sa,\nKuin häijyys suinkin toivoo.\n\nGLOSTER.\n                             Kuoliko hän?\n\nEDGAR.\nLevätkää, isä: istukaatte tuohon! --\nNyt taskus näytä: kirje, josta kerroit,\nVoi hyödyks olla. -- Hän on kuollut; sääli,\nEtt' olen minä surmamies! -- Kas tässä!\nSallitko, vaha? Ethän soimaa, siveys?\nVihollisemme mielen nähdäksemme\nAvaamme rinnan; kirjett' eikö siis!\n\n(Lukee) \"Muistakaa molemminpuoliset valamme. Monta on tilaisuutta\nteillä saada hänet hengiltä; jos vaan ei tahtoa puutu, on aikaa ja\npaikkoja runsaasti tarjona. Jos hän voittajana palajaa, ei auta mikään:\nsilloin olen minä vankina ja hänen vuoteensa minun vankityrmäni. Sen\ntympeästä tunkasta pelastakaa minut, ja vaivastanne astukaa hänen\nsijaansa. Teidän (vaimonne, tahtoisin sanoa) uskollinen palvelijanne\nGoneril.\"\n\nOi, kuink' on naisen himo määrää vailla!\nYrittää hengilt' ottaa kunnon miestään\nSaadakseen -- veljeni! -- Ma santaan tuohon\nSun kuoppaan, murhallisen irstaisuuden\nPyhyytön viesti! Ja kun aika täyttyy,\nNiin kuolon pauloiss' olleen herttuan eteen\nTuon kurjan kirjeen vien. Hän mielistyy,\nKun kuulla saa, mik' oli surmas syy.\n\n    (Edgar raastaa ruumiin ulos.)\n\nGLOSTER.\nLear hulluna! Kuin jäykkä mull' on mieli,\nKun pystyss' seison, vaikka selvään tunnen\nTuskaini painon! Paremp' olla hullu\nErillään huolist' aatos silloin oisi,\nJa kuvitusten houreiss' itseänsä!\nEi tuskat tajuaisi.\n\n    (Edgar palajan. Rummutusta kuuluu etäältä.)\n\nEDGAR.\n                    Käsi mulle!\nOn niin kuin kuuluis kaukaa rummunlyönti.\nPois, isä! Ystävän ma teille hankin.\n\n                         (Lähtevät.)\n\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\n    Teltta ranskalaisten leirissä.\n    (Cordelia, Kent, lääkäri ja muuan ritari tulevat.)\n\nCORDELIA.\nSa kelpo Kent, kuink' elämällä, työllä\nHyvyytes palkitseisin? Elämäni;\nOn liian lyhyt, mitat kaikki pienet.\n\nKENTIN KREIVI.\nOi, rouva, tunnustus on runsain palkka.\nSe, minkä kerroin, täytt' on totta kaikki,\nEi päälle eikä vaille.\n\nCORDELIA.\n                       Vaattees muuta;\nPukusi mieleen tuo nuo synkät ajat;\nOi, pois se heitä!\n\nKENTIN KREIVI.\n                   Anteeks, hyvä rouva;\nNyt tunnetuks jos tulen, raukee tuuma.\nMa soisin ett'etten mua tuntis, kunnes\nSen hyväks näemme, minä sekä aika.\n\nCORDELIA.\nNo, hyvä herra, olkoon sitten niin.\n(Lääkärille.) Kuink' ompi kuninkaan?\n\nLÄÄKÄRI.\n                                     Hän yhä nukkuu.\n\nCORDELIA.\nOi, hyvät jumalat, te ehjäks tehkää\nRikotun mielen suuret säröt nuo!\nSoinnuttakaa tuon lapsestuneen isän\nSärisevät ja soinnuttomat aistit!\n\nLÄÄKÄRI.\nSuvaitsetteko, että herätämme\nKuninkaan nyt? Hän on jo kauan maannut.\n\nCORDELIA.\nSeuratkaa taitoanne vaan ja tehkää\nMin parhaaks näätte. Onko vaatteissaan hän?\n\n    (Palvelijat kantavat Learin sisään nojatuolissa.)\n\nRITARI.\nOn, rouva: kun hän sikeimmällään nukkui,\nPuimme uudet vaatteet hänen ylleen.\n\nLÄÄKÄRI.\nLäsn' olkate, kun hänet herätämme;\nMa kyllin tyyneks hänet luulen.\n\nCORDELIA.\n                                Hyvä!\n\nLÄÄKÄRI.\nLähemmäks tulkaa, pyydän. -- Soitto soimaan!\n\nCORDELIA.\nOi, isä kallis! Kostutus, nyt rohtos\nHuuliini kiinnä: lääkitköön tuo muisku\nNe tuimat haavat, joita siskot löivät\nSun kunnon päähäs!\n\nKENTIN KREIVI.\n                   Kuinka lämmin, hellä!\n\nCORDELIA.\nVaikk' et sa heille isä oiskaan, säälin\nJo lumihapses vaatis. Nuoko kasvot\nVois myrskysäätä vastustaa, ja kestää\nPauhaavan ukkos-ilman hirmuisuutta?\nKun nopeaan ja ristiin rastiin julmaa\nLyö tulta? vahdiss' olla (surman suussa!)\nJa päässä kypäri noin hienoinen?\nVihollis-koirakin, vaikk' ois mua purrut,\nSais moisna yönä liedelläni paikan.\nJa sinun, isä-parka, maata täytyi\nSikojen, ryöväritten keskellä\nLyhyillä, nihkeill' oljilla? Voi sentään!\nOn ihme, ett'ei henkes, järkes, kaikki\nKerrassaan mennyt! -- Puhukaa, hän herää.\n\nLÄÄKÄRI.\nSe sopivint' on teille, rouva hyvä.\n\nCORDELIA.\nKuink' on nyt herrani ja kuninkaani?\nKuin voitte, majesteetti?\n\nLEAR.\n                          Väärin tehty,\nMua haudast' ottaa maalle. -- Autuas\nSin' olet sielu; minä, tulipyörään\nSidottuna, sit' itkullani kalttaan\nKuin sulaa lyijyä.\n\nCORDELIA.\n                   Mun tunnettenko?\n\nLEAR.\nKyll': olet henki. Milloin sinä kuolit?\n\nCORDELIA.\nOi, paljon, paljon puuttuu!\n\nLÄÄKÄRI.\n                            Tuskin on hän\nHereille päässyt. Hetken lepo vielä.\n\nLEAR.\nMiss' olenkaan? Miss' olen? -- Kirkas päivä? --\nLoukattu olen kovin. -- Jos näin olis toinen,\nSäälistä kuolisin. -- Kuink' ompi laita? --\nOmakseni en tuota kättä vannois --\nKas niin vaan: neula pistää! Jos vaan saisin\nTilani selväks!\n\nCORDELIA.\n                Katse minuun luokaa;\nJa kädet siunaten mun pääni päälle!\nEi, älkää polvistuko!\n\nLEAR.\n                      Pilkkaattenko?\nOi, älkää! Hupsu olen, tyhmä vanhus,\nKahdeksankymment' ainakin, ja yli,\nNiin, aivan silmälleen! Mut suoraan puhuin,\nNiin pelkään ett'en ole oikein viisas.\nMun pitäis tuo mies tuntea ja teidät;\nEpäilen toki. Perin outo mulle\nTää paikka on, ja laisin näitä vaatteit'\nEn jaksa muistaa, enkä missä olin\nMa viime yön. Niin totta kuin ma elän --\nMua älkää naurako! -- niin on tuo nainen\nCordelia lapseni!\n\nCORDELIA.\n                  Niin, niin, niin olen.\n\nLEAR.\nMärkääkö itkus? Totta maar! Äl' itke!\nJos myrkkyä sä mulle tuot, niin juon sen.\nEt lemmi mua, sen tiedän; sillä siskos,\nJos oikein muistan, loukanneet mua ovat.\nSull' oli hiukan syytä, heill' ei laisin.\n\nCORDELIA.\nEi, syyt' ei mitään.\n\nLEAR.\n                     Ranskassako olen?\n\nKENTIN KREIVI.\nOmassa valtakunnassanne, herra.\n\nLEAR.\nMua älä peijaa!\n\nLÄÄKÄRI.\nTyyn' olkaa, rouva! Pahin raivo, nähkääs,\nJo antunut on; vaarallist' on sentään\nHänelle mennytt' aikaa muistiin johtaa.\nSisähän häntä pyytäkää; ja jääköön\nHän rauhaan, kunnes enemmän hän tointuu.\n\nCORDELIA.\nSuvaitsetteko tulla, kuningas?\n\nLEAR.\nMua kärsikää! Unohtakaa, ma pyydän,\nJa anteeks suokaa! Vanha olen, hupsu.\n\n    (Lear, Cordelia, lääkäri ja seuralaiset poistuvat.)\n\nRITARI.\nTott' onko, että Cornwall on saanut\nSemmoisen lopun?\n\nKENTIN KREIVI.\n                 Toden totta, herra.\n\nRITARI.\nKen johtaa hänen joukkoaan?\n\nKENTIN KREIVI.\nGlosterin äpärä, niin olen kuullut.\n\nRITARI.\nMaanpakolainen Edgar, sanotaan,\nOn Kentin kreivin kanssa Saksanmaalla.\n\nKENTIN KREIVI.\nOn huhu muuttuvaa. Mut aika on\nSilmäillä ympärilleen: kiirehesti\nEtenee valtakunnan sotajoukko.\n\nRITARI.\nVerinen varmaan tulee ratkaisu.\nHyvästi, herra!\n\n    (Lähtee.)\n\nKENTIN KREIVI.\nNyt työn' on täytetty, nyt loppu koittaa.\nHyväkö? Pahako? Siin' on, ken voittaa.\n\n                             (Lähtee.)\n\n\n\n\nVIIDES NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Englantilaisten leiri Doverin lähellä.\n\n    (Liehuvin lipuin ja soiton kaikuessa astuu sisään Edmund,\n    Regan, sotaherroja, sotamiehiä ja muita.)\n\nEDMUND.\nTiedusta, aikeessaanko herttua pysyy,\nVai onko myöhemmin hän jostain syystä\nMieltänsä muuttanut. Hän epävakaa\nJa horjuvainen on. Tuo varma tieto.\n\n    (Sotaherra lähtee.)\n\nREGAN.\nSiskomme mies on varmaan hukkatiellä.\n\nEDMUND.\nPelättävää se on.\n\nREGAN.\n                  No, rakas kreivi.\nTe tiedätten, mink' onnen teille aion;\nSiis -- suoraan -- selvä totuus -- lemmittenkö\nMun siskoani?\n\nEDMUND.\n              Puhtaudess' aivan.\n\nREGAN.\nMut lankonihan teitä ette koskaan\nKiellettyyn paikkaan käynyt?\n\nEDMUND.\n                             Rietas aatos!\n\nREGAN.\nNiin liki liittyneiksi varon teitä,\nEtt' aivan hänen omansa te liette.\n\nEDMUND.\nEn, rouva, kunniani nimess': en!\n\nREGAN.\nEn koskaan sitä sallis. Rakas kreivi,\nErillä hänest' olkaa!\n\nEDMUND.\n                      Huoleti! --\nKah, hän ja herttua, hänen puolisonsa!\n\n    (Albania, Goneril ja sotureita tulee.)\n\nGONERIL (syrjään).\nMa ennen voiton annan pois, kuin siskon\nHänestä ennen mua voiton saada.\n\nALBANIAN HERTTUA.\nNo, armain sisko, hauska nähdä teitä! --\nCordelian luo kuningas kuuluu menneen\nJa muutkin, joita kova hallintomme\nOn loukannut. Jos en voi olla suora,\nEn uljas olla voi. Mua tähän sotaan\nVaan vaatii Ranskan päällekarkaus,\nEik' apu, min saa kuningas ja muut,\nJoill', arvaan, suurt' on syytä vastustukseen.\n\nEDMUND.\nJalosti lausuttu!\n\nREGAN.\n                  Haa, lörpötystä!\n\nGONERIL.\nKaikk' yksin voimin vihollista vastaan!\nEi yksityisiin perheriitoihin\nTass' ole paikka.\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                  Sota-urhoinemme\nSiis päättäkäämme, mit' on tehtävä.\n\nEDMUND.\nMa hetken päästä telttahanne saavun.\n\nREGAN.\nTe, sisko, seuraatten kai meitä?\n\nGONERIL.\n                                 En.\n\nREGAN.\nSe sopivinta lienee; pyydän, tulkaa!\n\nGONERIL (syrjään).\nHaa! minä huomaan! -- Seuraan teitä.\n\n    (Edgar tulee valepuvussa.)\n\nEDGAR.\n                                   Koskaan\nJos olette näin köyhää puhutellut,\nNiin sana kuulkaa.\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                   Oiti tulen. -- Puhu!\n\n    (Edmund, Regan, Goneril, sotaherrat, soturit\n    ja seuralaiset lähtevät.)\n\nEDGAR (antaen kirjeen).\nTuo ennen tappelua lukekaa.\nJos voiton saatte, kutsukohon torvi\nSen tuojaa esiin. Kurjalta ma näytän,\nMut urhon hankin, joka todistaapi\nTuon kirjeen lausehet. Jos kaadutten,\nNiin päättynyt on työnne maailmassa,\nJa kaikki juonet taukoo. Onni teille!\n\nALBANIAN HERTTUA.\nJää, kunnes luen kirjeen.\n\nEDGAR.\n                          Sit' en tohdi.\nKun aik' on, huutakoon mun esiin airut,\nMa silloin ilmestyn.\n\nALBANIAN HERTTUA.\nHyvästi sitten! Kirjettäs ma silmään.\n\n    (Edgar lähtee)\n    (Edmund palajaa.)\n\nEDMUND.\nAsentoon! Näkyviss' on vihollinen.\nTass' arvattu sen luku on ja voima\nNiin tarkalleen kuin saattaa. Rientäkää!\nNyt suur' on tarve.\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                    Ajast' otan vaarin.\n\n    (Lähtee.)\n\nEDMUND.\nMa kummallenkin heistä lemmen vannoin.\nHe toinen toistaan varovat, kuin kyytä\nSe, jota kyy on purrut. Kumman otan?\nMolemmat? Toisen? Vai en kumpaakaan!\nEn toista saa, jos molemmat he elää;\nJos otan lesken, suuttuu sisko hulluks;\nJa tuskin minä aikeheni voitan,\nJos elossa on mies. No, hänen valtaans'\nSodassa käytän. Siitä kun on päästy,\nNiin tuo, ken hänest' irti pyrkii, tehköön\nHänestä lopun. Mitä armoon tulee,\nMin kuuluu Lear ja Cordelia saavan, --\nKun voitamme ja he on vallassamme,\nEi puhett' armosta. Kun näin on laita,\nEi auta miettiä, vaan puolustaita.\n\n                         (Lähtee.)\n\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Kenttä kahden leirin välillä.\n\n    (Sotahuutoja ulkopuolella. Lear ja Cordelia sotajoukkoineen\n    kulkevat näyttämön poikitse liehuvin lipuin ja soiton\n    kaikuessa, Gloster ja Edgar tulevat.)\n\nEDGAR.\nPuun vieraanvaraisessa varjoss', isä,\nTass' olkaa; rukoilkaa, ett' oikeus voittais.\nJos luoksenne ma koskaan palajan,\nTuon teille lohdun.\n\nGLOSTER.\n                    Herra teitä kaitkoon!\n\n    (Edgar lähtee.)\n    (Sotahuutoja; sen jälkeen pako. Edgar palajaa.)\n\nEDGAR.\nPois, vanhus! Käsi tänne! Voitettuna\nOn Lear ja tyttärineen vankina.\nKätenne! Tulkaa!\n\nGLOSTER.\n                 Täst' en liiku: voipi\nMädätä tässäkin.\n\nEDGAR.\n                 Kuin? Taas tuo synkkyys?\nPitääpi täältä lähtöänsä kestää\nKuin tänne tuloaankin. Valmis olla,\nSiin' ompi kaikki. Tulkaa!\n\nGLOSTER.\n                           Aivan oikein.\n\n                             (Lähtevät.)\n\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Englantilaisten leiri Doverin lähellä.\n\n    (Edmund tulee voittajana liehuvin lipuin ja soiton\n    kaikuessa, Lear ja Cordelia vankeina. Päälliköitä,\n    sotaherroja, sotureita y.m.)\n\nEDMUND.\nPois viekää nuo ja tarkoin vartioitkaa,\nSiks kunnes korkeampi valta heistä\nPäätöksen antaa.\n\nCORDELIA.\n                 Min' en ainoo kai,\nJonk' aikeet parhaat palkan huonon sai.\nSun kiusaamistas, isä, murehdin;\nKyll' onnen kiusat itse kestäisin.\nNäemmekö nuo tyttäret, nuo siskot?\n\nLEAR.\nEi, ei, ei, ei! Pois tule vankityrmään.\nSiell' laulamme kuin häkkilinnut kahden;\nJos siunaust' anot sinä, polvillani\nMin' anon anteeksi. Näin elellään me,\nRukoillaan, laulellaan ja tarinoidaan,\nHymyillään kultaperhoille, ja kuullaan,\nKuin köyhät raukat hovist' uutta kertoo;\nMuassa haastellaan, ken voittaa, tappaa,\nKen nousee, lankee; salaviisait' ollaan\nKuin Herran enkelit. Näin tyrmässämme\nVältämme suurten lahkojuonet, jotka\nKuun mukaan nousee, laskee.\n\nEDMUND.\n                            Pois nuo viekää!\n\nLEAR.\nCordelia, uhriin moisiin suitsutustaan\nJumalat itse kylvää. Taasko sain sun?\nKen meit' eroittaa, taivaan kekäleillä\nMeit' ajaa saa kuin ketun luolastansa.\nOi, pyyhi silmäs! Rutto heiltä ennen\nLuut, lihat syö, kuin itkun saa he meistä;\nHe ennen itse nälkään kuolee. Tule!\n\n    (Lear ja Cordelia lähtevät vartioittuina pois.)\n\nEDMUND.\nLähemmäks, päämies! Kuule,\nTuo paper' ota; seuraa heitä tyrmään.\nKohonnut olet askeleen; jos teet\nMin tuossa näet, niin onnen kukkuloille\nSa raivaat tiesi. Huomaa: niin kuin aika\nOn ihminenkin; herkkätuntoisuus ei\nSovellu miehellen. Sun suuri toimes\nEi salli kysymistä, sano, teetkö,\nVai onneasko muualt' etsiä?\n\nPÄÄMIES.\n                            Teen sen.\n\nEDMUND.\nSiis toimeen! Varma onnes on, jos teet sen.\nMut oiti, kuuletko! ja aivan niin\nKuin tuoss' on määrätty.\n\nPÄÄMIES.\nEn auraa vetää voi, en syödä kauraa;\nMut teen mit' ihmisen on mahdollista.\n\n    (Lähtee.)\n\n    (Torventoitauksia. Albania, Goneril, Regan, sotaherroja\n    ja seuralaisia tulee.)\n\nALBANIAN HERTTUA.\nOsoitittepa tänään miehen mieltä;\nTeit' onni aivan suosi. Vankinanne\nTänpäiväiset on vastustajamme.\nNe vaadimme nyt teiltä, tehdäksemme,\nMit' ansainneet he on ja mitä muuten\nTurvamme vaatii.\n\nEDMUND.\n                 Paras luulen, olis\nLähettää kuningas, se vanha raukka,\nJohonkin säilyyn tarkan vahdin alle.\nIjällään tenhoo hän ja enemmän\nViel' arvollaan, ja kansan mielet voittaa,\nJa pestaamamme keihäät meihin kääntää,\nPäämiehiinsä. Cordelian laitoin myötä\nSamasta syystä. Huomenna tai toiste\nHe valmiit saapumaan on istuntoonne.\nHiessä, veriss' ollaan tällä haavaa;\nKadottanut on ystäv' ystävänsä;\nJa itse tuless' oikeaakin sotaa\nKiroopi se, jok' äilyn siitä tuntee.\nCordelian ja Learin kuulustus\nParemman paikan vaatii.\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                        Anteeks, herra;\nSodassa teitä pidin palkollisna,\nEn veljenä.\n\nREGAN.\n            Se mun on vallassani.\nMua teidän olis tullut kuulla ennen\nKuin teitte tuon. Hän joukkoani johti,\nEdustain mua ja mun arvoani;\nKen siinä asemass' on, rohjennee kai\nSanoa teitä veljeks.\n\nGONERIL.\n                     Hiljaa, hiljaa!\nEnemmän häntä nostaa oma arvo\nKuin teidän antamat.\n\nREGAN.\n                     Mun oikeuksiini\nPuettuna hän parhaan vertainen on.\n\nALBANIAN HERTTUA.\nNiin silloin korkeintaan, jos nais hän teidät.\n\nREGAN.\nUseinpa iva ennustukseks kääntyy.\n\nGONERIL.\nHohoo! Se ken sen sanoi, katsoi karsaan.\n\nREGAN.\nVoin pahoin, lady; muuten purkaisin nyt\nSisuni puhtaaks. -- Kenraali, sun on\nSoturini ja vankini ja maani;\nMua vallitse ja niitä: sun on linna.\nMaailman nähden miehekseni tässä\nValitsen sun.\n\nGONERIL.\n              Ja luulet hänet saavas?\n\nALBANIAN HERTTUA.\nSun estees täss' ei auta.\n\nEDMUND.\n                          Eikä sun.\n\nALBANIAN HERTTUA.\nMut auttaa, senkin sekasikiö!\n\nREGAN (Edmundille).\nNyt rummut soimaan; näytä uusi arvos!\n\nALBANIAN HERTTUA.\nSeis! Kulkaa syy: sun, Edmund, vangitsen ma\nMaanpetturina; ja tuon kultakäärmeen (osoittaen Gonerilia)\nSamassa myös. -- Mun täytyy, kaunis sisko,\nPyyteenne kieltää puolisoni hyväks;\nHän sivukihloiss' on tuon herran kanssa,\nJa miehenään teilt' estän kuulutuksen.\nMua kosikaa, jos halu teillä naimaan\nTilattu vaimoni on.\n\nGONERIL.\n                    Huvinäytös!\n\nALBANIAN HERTTUA.\nAseissa olet, Gloster: -- torvi soimaan!\nJos täss' ei kenkään muu sua vasten partaa\nOsoita kurjaks julkipetturiksi,\nNiin tuoss' on panttini.\n    (Heittää maahan sormikkaansa.)\n                         En leipää maista,\nSiks kunnes surmallasi näytän että\nSen nimen siedät.\n\nREGAN.\n                  Sairas olen, sairas!\n\nGONERIL (syrjään).\nJos et, niin koskaan rohtoihin en luottais.\n\nEDMUND.\nMun tuoss' on panttini.\n    (Heittää maahan sormikkaansa.)\n                        Ken ikään väittää\nMua petturiks, valehtelee kuin konna.\nHoi, soikoon torvi! Ken nyt tulla tohtii,\nNiin häntä, teitä, vaikka ketä vastaan\nLujasti minä kunniaani puollan. --\n\nALBANIAN HERTTUA.\nHoi, airut!\n\nEDMUND.\n            Airut tänne! Airut, hoi!\n\nALBANIAN HERTTUA.\nNyt omaan tarmoos turvaa; soturis,\nNimeeni pestatut, mun nimessäni\nMyös eron saivat.\n\nREGAN.\n                  Sairaus vaan yltyy!\n\nALBANIAN HERTTUA.\nHän ei voi hyvin; telttaan hänet viekää.\n\n    (Regan talutetaan pois.)\n    (Airut tulee.)\n\nALBANIAN HERTTUA.\nLähemmäks, airut! -- Toitauta torvees,\nJa lue julki tuo.\n\nPÄÄMIES.\n                  Mies, torves soimaan!\n\n    (Torventoitaus.)\n\nAIRUT (lukee). Tahtooko kukaan säätymies tai ylimys tässä sotajoukossa\ntodistaa Edmundista, luullusta Glosterin kreivistä, että hän on täysi\npetturi, niin astukoon esiin kolmannella torventoitauksella. Hän on\nvalmis puolustaimaan.\n\nEDMUND.\nPuhalla!\n\n    (Torventoitaus.)\n\nAIRUT. Kerran vielä!\n\n    (Torventoitaus.)\n\nAIRUT.               Vielä kerran!\n\n    (Torventoitaus.)\n    (Torvi vastaa ulkoa. Edgar tulee sota-aseissa,\n    torvensoittaja edellä.)\n\nALBANIAN HERTTUA.\nTiedusta, mitä tahtoo ja miks saapuu\nHän torven käskystä.\n\nAIRUT.\n                     Ken oletten te?\nNimenne? Arvonne? Miks vastaatten\nTe tähän haastoon?\n\nEDGAR.\n                   Nimeni on mennyt;\nSen syönyt, kalvanut on konnan hammas.\nTok' yhtä jalo lien kuin vastustaja,\nJonk' esiin kutsun nyt.\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                        Ken vastustajas?\n\nEDGAR.\nKen täss' edustaa Edmund Glosteria?\n\nEDMUND.\nHän itse; mitä tahdot?\n\nEDGAR.\n                       Maalle miekkas,\nEtt' oikeuttas puoltaa voit, jos loukkaa\nPuheeni jalon mieltä. Täss' on mun;\nValani, säätyni ja kunniani\nEdustaja se on. Ma julki lausun\nUhalla ikäs, voimas, arvos, mainees,\nVoittoisan miekkas, upi-uuden onnes\nJa miehenmieles uhall' -- olet konna,\nJumalas, isäs, veljes pettäjä,\nTuon jalon prinssin hengen vainolainen\nJa viimeisestä kiireen huipust' alkain\nTomuhun asti jalkopohjais alla\nMyrkkyinen konnanruoka; sen jos kiellät,\nTää käs', tää miekka, parhaat voiman' alttiit\nTodistamaan on sydänverilläsi\nSanasi valheeks.\n\nEDMUND.\n                 Hyv' ois nimes tietää,\nMut kun noin kaunis, sotainen on muotos.\nJa haastis hiukan sivistystä henkää,\nKaikk' epääväiset varokeinot, joita\nRitaritapa sallis, ylenkatson.\nPetokset nuo sun omaan päähäs paiskaan,\nSydämees survon mustan hornan valheen;\nSe, näät sen, liippas vaan ja koski tuskin,\nMut miekka tää tien sille raivaa sinne,\nMiss' ijäkseen se levätköön. -- Soi, torvi!\n\n    (He taistelevat; Edmund kaatuu.)\n\nALBANIAN HERTTUA.\nPelasta! pelasta!\n\nGONERIL.\n                  Tää juont' on, Gloster.\nEi aselaki käske oudon kanssa\nSua miekkasille; voitettu et ole;\nPetetty, kavallettu.\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                     Suusi, vaimo!\nTai kirje tuo sen tukkii. (Edmundille.) Katsos tässä! --\n(Gonerilille.) Sa hornaa mustempi, lue oma syntis!\nSit' älä revi; tunnet, näen mä, sen.\n\n    (Antaa kirjeen Edmundille.)\n\nGONERIL.\nNo jos; lait määrään minä etkä sinä;\nKen siitä oikeuteen mua haastaa tohtii?\n\nALBANIAN HERTTUA.\nSa hirmuluoma! Tunnetko sen kirjeen?\n\nGONERIL.\nMiks kysyt, kun sen tunnen.\n\n    (Lähtee.)\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                            Seuratkaatte;\nHän raivossaan on; häntä hillitkää.\n\n    (Sotaherra lähtee.)\n\nEDMUND.\nMist' oletten mua syyttänyt, sen tein ma,\nJa paljon muuta; aika sen tuo ilmi.\nNyt loppu sen ja mun. Mut ken sa olet,\nSa, joka voitit mun? Jos ylimys,\nSen anteeks suon.\n\nEDGAR.\n                  Molemmin puolin anteeks:\nEn verta ole halvempaa kuin sinä;\nJos suurempaa, sen suurempi on syysi.\nNimeni Edgar on, sun isäs poika.\nJumalat vanhurskaat on; himoistamme\nHe meille vitsan kiertää: sama musta\nPahuuden paikka, jossa sun hän siitti,\nVei näön hältä.\n\nEDMUND.\n                Totta, aivan totta.\nNyt täys on kierto tehty: tässä olen.\n\nALBANIAN HERTTUA.\nKuninkaallista verta käyntiskin\nJo ilmoitti. Sua syleillä mun täytyy.\nSurusta sydämeni murtukoon,\nJos sua vihasin tai isääs koskaan!\n\nEDGAR.\nSen tiedän, prinssi.\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                     Missä piileilitte?\nKuink' isän kurjuus tuli tietyks teille?\n\nEDGAR.\nMa häntä hoidin. Lyhyeen sen kerron,\nJa kun se kerrottu on -- murru, sydän!\nVeristä tuomiota välttääkseni,\nMi lähelt' uhkas, (kuink' on elo armas,\nKun alat' ollaan kuolontuskiss' ennen\nKuin kuollaan kerrassansa!) keinon keksin:\nPukeudun hullun ryysyihin ja muotoon,\nJot' inhoo koiratkin; ja tässä asuss'\nIsäni kohtaan, päässä verirenkaat,\nJoist' oli hiljan helmet viety; oppaaks\nNyt tulen, johdan häntä, kerjään hälle,\nPelastan hänet tuskistaan; mut (voi mua!)\nEn itseäni ennen ilmaissut\nKuin puoli tiimaa sitten, asehissa\nJa kahden vaiheill' ollen voitostamme.\nHäll' anoin siunausta, kaikki kerroin\nMa retkeni; mut särkynyt tuo sydän,\nLiiaksi heikko kestämähän kahta\nNiin eri tunnett': iloa ja tuskaa,\nHymyhyn katkes.\n\nEDMUND.\n                Puhees liikuttaapi\nJa hyvää kenties vaikuttaa; mut jatka:\nOn niin kuin viel' ois sanomista sulla.\n\nALBANIAN HERTTUA.\nYhäkö vielä haikeempaa, niin vaiti;\nMenehtyä jo olen tästäkin.\n\nEDGAR.\nKyllällen tää voi näyttää sille, jok' ei\nSurua rakasta; mut toinen saattaa\nLisätä liika-paljoon vielä paljon\nJa äärimmäisen määrän yli mennä. --\nKun ääneen itkin, tuli mies, jok' oli,\nMun kurjimmassa tilassani nähden,\nPaennut inhaa seuraani; mut nyt,\nKun kuuli, ken se näin oli kärsinyt,\nHän kaulahani vankat kätens' iski\nJa huus ikäänkuin taivaan halkaistakseen;\nIsääni heittäysi, ja tarun kertoi\nSurkeimman, mit' on kuultu, Learista\nJa itsestänsä. Tuota kun hän kertoi,\nKovaksi tuska paisui; katkeemallaan\nOl' elon jänteet. Toiste soi nyt torvi;\nJäi tainnoksiin hän siihen.\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                            Ken se oli?\n\nEDGAR.\nKent, pakolainen Kent, mi valepuvussa\nKuningastansa, vihamiestään, seuras\nJa töitä teki, joit' ei tekis orja.\n\n    (Ritari tulee verinen veitsi kädessä.)\n\nRITARI.\nAvuksi, avuks!\n\nEDGAR.\n               Kelle?\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                      Puhu!\n\nEDGAR.\n                            Mitä?\nVerinen veitsi?\n\nRITARI.\n                Kuuma on se, suitsee;\nJuur' rinnast' otettu -- Oi, hän on kuollut!\n\nALBANIAN HERTTUA.\nKen kuollut! Puhu, mies!\n\nRITARI.\nRouvanne, herra, rouvanne! Hän siskons'\nOn myrkyttännä, sen hän tunnusti.\n\nEDMUND.\nMa kihloiss' olin kumpaisenkin kanssa,\nNyt kaikki kolme naittaa kuolo.\n\nEDGAR.\n                                Kent!\n\nALBANIAN HERTTUA.\nNe tuokaa, olkoot elävät tai kuolleet! --\nTää taivaan tuomio vaan kauhistuttaa,\nEi sääliä se nosta. (Ritari lähtee.)\n    (Kent tulee)\n                    Tuoko hän?\nEi kohtelua tavan vaatimaa\nNyt aika myönnä.\n\nKENTIN KREIVI.\n                 Tulen sanomaan\nIjäksi hyvää yötä kuninkaalle.\nHän eikö täällä?\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                 Paras unhotettu! --\nMiss', Edmund, on kuningas ja Cordelia? --\nNäetkös tuota, Kent?\n\n    (Gonerillin ja Reganin ruumiit kannetaan sisään.)\n\nKENTIN KREIVI.\n                     Oi! mutta miksi?\n\nEDMUND.\nRakastettu ol' Edmund kuitenkin!\nMun tähten' toinen toisen myrkytti\nJa surmas sitten itsensä.\n\nALBANIAN HERTTUA.\nNiin aivan. -- Peite heidän kasvoillensa!\n\nEDMUND.\nEloa haukon. -- Vastoin luontoani\nJotakin hyvää teen nyt. Sana joutuun --\nNiin oiti, oiti -- linnaan; käskyn annoin\nCordelian ja Learin hengilt' ottaa.\nAjoissa, joutuun!\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                  Juoskaa, juoskaa, juoskaa!\n\nEDGAR.\nMut kenen luo? Kell' ompi toimi? Merkki\nPeruuttamisest' anna.\n\nEDMUND.\n                      Aivan oikein.\nTuoss', ota miekkani, päämiehellen\nSe näytä.\n\nALBANIAN HERTTUA.\n          Joudu, jos on henkes kallis.\n\n    (Edgar lähtee.)\n\nEDMUND.\nMult' on ja vaimoltanne käsky hällä\nCordelia vankihuonehessa hirttää\nJa syyttää, että epätoivost' itse\nHän surmas itsensä.\n\nALBANIAN HERTTUA.\nJumalat häntä varjelkoot! -- Pois tuo!\n\n    (Edmund kannetaan pois.)\n\n    (Lear palajaa kantaen sylissään kuollutta Cordeliata.\n    Edgar, sotaherroja ja muita tulee.)\n\nLEAR.\nUliskaa, ulvokaa ja vonkukaa! --\nOi, kivest' oletten! Jos teidän silmät\nJa kielet mulla ois, niin taivaan holvit\nParusta särkyis! -- Ijäks on hän mennyt! --\nMa tiedän, eloss' onko ken vai kuollut:\nHän kuollut on kuin maa. -- Hoi, peili tänne;\nSen pinnan hengellään jos himmentää hän,\nHän silloin elää.\n\nKENTIN KREIVI.\n                  Tämäkö se on\nSe ennustettu loppu?\n\nEDGAR.\n                     Nääkö kauhut\nSen enteitä?\n\nALBANIAN HERTTUA.\n             Tää häviö ja hukka?\n\nLEAR.\nHän elää! Höyhen liikkuu! Niin jos on,\nNiin palkitsee se onni kaikki tuskat,\nJoit' ikänäni kärsin.\n\nKENTIN KREIVI (polvistuen).\n                      Hyvä herra!\n\nLEAR.\nPois, pois!\n\nEDGAR.\n            Se jalo Kent on, ystävänne.\n\nLEAR.\nKirotut konnat, murhaajat te kaikki!\nPelastunut hän ois; nyt ijäks mennyt! --\nCordelia, Cordelia, varro hiukan! --\nHaa! mitä? -- Äänes oli aina vieno,\nSävykäs, hellä: vaimoss' oiva merkki. --\nMa orjan tapoin, joka hirtti sun.\n\nSOTAHERRA.\nNiin, sen hän teki.\n\nLEAR.\n                    Niin, mies, enkö tehnyt?\nOl' aika, jolloin säilän' oiva heitä\nOis pannut hyppimään. Nyt olen vanha,\nJa huolet nää mun murtaa. -- Ken sa olet?\nOn silmät mulla heikot: -- oiti sanon.\n\nKENTIN KREIVI.\nJos vihansa ja lempens' esineestä\nKahdesta onni kerskaa, tuoss' on toinen.\n\nLEAR.\nNäköni tylstynyt on. -- Kent kai olet?\n\nKENTIN KREIVI.\nNiin sama miesi: palvelijanne Kent.\nMut miss' on teidän palvelijanne Cajus?\n\nLEAR.\nSiin' oli miestä, tiedäs; kyllä tuntui,\nKun iski hän. -- Hän kuollut on ja mätä.\n\nKENTIN KREIVI.\nEi, herrani, min' olen sama mies.\n\nLEAR.\nSen kohta nään.\n\nKENTIN KREIVI.\n                Jok' alennuksessanne\nTeit' alust' alkain murheen tiellä seuras.\n\nLEAR.\nNo tervetullut!\n\nKENTIN KREIVI.\n                Sit' ei ole kenkään.\nOn synkkää, kuollutt', ilotonta kaikki:\nVanhemmat tyttärenne itsens' surmas,\nHe epätoivoon kuolivat.\n\nLEAR.\n                        Sen luulen.\n\nALBANIAN HERTTUA.\nEi tiedä mitä lausuu hän. On turhaa\nNyt hälle ilmoittaita.\n\nEDGAR.\n                       Turhaa, turhaa.\n\n    (Sotaherra tulee.)\n\nSOTAHERRA.\nEdmund on kuollut.\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                   Syrjäseikka tässä! --\nMua kuulkaa, jalot ystävät ja lordit.\nTän ylt'yleisen turman lievikkeeksi\nMe teemme kaikki: vallan luovutamme\nTuon vanhan majesteetin elinkaudeks\nHänelle nyt. -- (Edgarille ja Kentille.)\nTe saatte oikeutenne,\nJa arvot, antimet, joit' yltä-kyllin\nOn työnne ansainneet. -- Kaikk' ystävämme\nSaa palkan kunnostaan ja vihamiehet\nRikoksen kalkin juoda. -- Oi! kas, kas!\n\nLEAR.\nLaps raukkan' hirtetty! Ei henkeä, ei!\nMiks elää koira, hevonen ja hiiri,\nJa sin' et hengi laisin? Sin' et palaa,\nEt koskaan, koskaan, koskaan, koskaan, koskaan! --\nTuost' auki nappi! -- Kiitos, ystäväni! --\nKah näetkös? Katsos häntä -- katsos -- huulet, --\nKas tuossa, kas! --\n\n    (Kuolee.)\n\nEDGAR.\n                    Hän pyörtyy! -- Herrani!\n\nKENTIN KREIVI.\nOi, murru, sydän, murru, minä pyydän!\n\nEDGAR.\nOi, herra, kuulkaa!\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                    Anna hengen mennä;\nSit' älä kiusaa! Vihamies hänt' enää\nTän tylyn mailman piinapenkissä\nKiduttaa tahtois.\n\nEDGAR.\n                  Totta, hän on kuollut!\n\nKENTIN KREIVI.\nIhmeellist' että näinkin kauan kesti\nTuo varjo-elämä.\n\nALBANIAN HERTTUA.\n                 Nuo täältä viekää! --\nYleinen suru olkoon ensi työmme.\n    (Kentille ja Edgarille.)\nTe henki-ystävät, te vallan saatte:\nSairasta valtakuntaa tukekaatte.\n\nKENTIN KREIVI.\nMun pakko täält' on heti matkustaa:\nIsäntä vartoo, viipyä en saa.\n\nALBANIAN HERTTUA.\nTät' ajan synkkää valtaa täytyy kuulla;\nTunteella nyt on käskemist', ei muulla.\nPahinta vanhus kärs'; me nuoret emme;\nNiin kauan elä, moista nähdäksemme.\n\n    (Lähtevät, surumarssin soidessa.)\n\n\n\n"]