[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fozFCxZcwk542niVrp17qLQXHvC-XQcrG436jCLPOKrk":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":27,"gutenbergTranslators":28,"gutenbergDownloadCount":29,"aiDescription":30,"preamble":31,"content":32},1266,"Suomalaisen teatterin historia III","Aspelin-Haapkylä, Eliel",1847,1917,"1266-aspelin-haapkyla-eliel-suomalaisen-teatterin-historia-iii","1266__Aspelin-Haapkylä_Eliel__Suomalaisen_teatterin_historia_III","Nousuaika, 1879-93","tietokirja",[],[],"fi",1909,null,113566,756825,false,51584,[23],"Theater -- Finland",[25,26],"Art","History - Other","\"Suomalaisen teatterin historia 3\" by Eliel Aspelin-Haapkylä is a historical account written in the early 20th century. This volume appears to chart the progress of Finnish theater during the period of 1879 to 1893, focusing on its development, key players, performances, and the cultural significance of theater in Finland during that time. The book likely covers notable figures, specific productions, and the interplay between theater and the rise of Finnish nationalism.  At the start of the book, the narrative reflects on the transition from opera to spoken theater in Finland, specifically noting the positive atmosphere among theater enthusiasts following the conclusion of the opera season in 1879. Correspondence reveals the successful performances and enthusiastic reception of plays like \"Jane Eyre,\" highlighting the growing appreciation for Finnish theater among the public, including audience diversity. Additionally, the text captures the contributions of individuals like Emilie Bergbom and remarks on the collective resolve necessary to uphold the theater as a vital cultural institution during a period marked by financial challenges and a burgeoning national identity. (This is an automatically generated summary.)",[],271,"Teoksen kolmas osa tarkastelee suomalaisen teatterin nousukautta vuosina 1879–1893. Kirja valottaa näytäntökausien tapahtumia, puhenäyttämön kehitystä sekä teatterimaailman vaikuttajien, kuten Kaarlo Bergbomin ja Ida Aalbergin, työtä suomenkielisen näyttämötaiteen vakiinnuttamisessa.","Eliel Aspelin-Haapkylän 'Suomalaisen teatterin historia III' on Projekti\nLönnrotin julkaisu n:o 1266. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa\nettä sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan\nkäytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","SUOMALAISEN TEATTERIN HISTORIA III\n\nNousuaika, 1879-93\n\n\nKirj.\n\nELIEL ASPELIN-HAAPKYLÄ\n\n\n\n\n\nSuomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1909.\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n  VIII. Kahdeksas näytäntökausi, 1879-80.\n    IX. Yhdeksäs näytäntökausi, 1880-81.\n     X. Kymmenes näytäntökausi, 1881-82.\n    XI. Yhdestoista näytäntökausi, 1882-83.\n   XII. Kahdestoista näytäntökausi, 1883-84.\n  XIII. Kolmastoista näytäntökausi, 1884-85.\n   XIV. Neljästoista näytäntökausi, 1885-86.\n    XV. Viidestoista näytäntökausi, 1886-87.\n   XVI. Kuudestoista näytäntökausi, 1887-88.\n  XVII. Seitsemästoista näytäntökausi, 1888-89.\n XVIII. Kahdeksastoista näytäntökausi, 1889-90.\n   XIX. yhdeksästoista näytäntökausi, 1890-91.\n    XX. Kahdeskymmenes näytäntökausi, 1891-92.\n   XXI. Yhdeskolmatta näytäntökausi, 1892-93.\n        Viiteselitykset.\n\n\n\n\nVIII.\n\nKahdeksas näytäntökausi, 1879-80.\n\n\nEdellinen jakso kertomustamme päättyi Suomalaiselle oopperalle\nomistettuihin jäähyväissanoihin. Aikalaiset eivät kuitenkaan tienneet,\nettä teatteri tästä lähtien oli käsittävä ainoastaan puhenäyttämön,\neikä siis näytäntökauden loppuessa keväällä 1879 havaittu mitään\nalakuloisuutta sen ystäväpiirissä. Päin vastoin oli, kaikesta päättäen,\nmieliala reipas ja luottavainen. Ja olihan siihen aihettakin. Oopperan\nviimeinen näytäntösarja oli jättänyt jälkeensä kauniita muistoja ja\npuheosastokin oli tehnyt hyvän vaikutuksen. Ensi kerran se oli\nnäytellyt Helsingissä yhtä mittaa kolme kuukautta ja ensi kerran\nBergbom oli voinut panna koko aikansa ja voimansa sen johtoon, ja tulos\noli ollut ilahduttava: näytännöt olivat alkaneet vetää Arkadiaan paitse\nvarsinaista yleisöään ennen välinpitämättömiäkin, ruotsalaisia\nkatsojia.\n\nTämän saamme tietää Emilie Bergbomin kirjeistä veljelleen, joka\ntoukokuun keskivaiheilla oli lähtenyt ulkomaille. Siten hän 27/5\nkirjoittaa Jane Eyrestä:\n\n\"[Ida] Aalberg menestyy suuremmoisesti. B. O. Schauman sai pyhänä\nNordenstamin teatteriin, ja ukko ihastui niin, että hän seisoi\npaikallaan viime hetkeen ja taputti käsiään ja kumarsi, aivan niinkuin\nTrapp ennen muinoin Frankenfeltille. Hän lähetti kysymään, esiintyykö\nAalberg vielä -- tämä oli 'yhdellä hyökkäyksellä valloittanut hänet'.\nKaikki kolme kertaa on meillä ollut vallan hyvä huone, mitä tyytyväisin\nyleisö, kättentaputuksia ja esiinhuutoja sekä kukkia Aalbergille joka\nilta. Hän onnistuukin oikein hyvin, mutta melkein enemmän ilahduttaa\nminua Leinon menestys. Kahdessa ensimäisessä näytöksessä hän\nnäyttelee erittäin hyvin; kolmannessa hän sentään on heikko ja\nlemmentunnustuksessa hyvinkin heikko. Kyllä meidän täytyy ponnistaa\nvoimiamme saadaksemme hänet ensi vuonna ulkomaille.\" --\n\n[Ja 3/6 samaan ääneen:] \"Eilen päätimme ja loistolla. Vaikka oli mitä\nkaunein kesäilma ja ruotsalainen oopperanäytäntö (jopa Cornevillen\nkellot!), oli meillä 480 mk -- sangen hyvä tulo neljänneltä kerralta\nJane Eyreä. Yleisö oli melkein yksinomaan ruotsalaista, jopa oli pari\nkaartinupseeriakin eksynyt Arkadiaan, ja kumminkin olivat\nsuosionosotukset vilkkaita ja lämpimiä; Aalberg sai kaksi komeaa\nkukkavihkoa bravohuutojen kaikuessa. -- Saa nähdä kestääkö ihastus\nsyksyllä! Onneksemme alkaa ruotsalaisen puheosaston huono maine\nvakaantua yleisössä.\" --\n\nKuultuansa Nordenstamin lausuneen: \"Ruotsalainen teatteri olisi\nonnellinen, jos sillä olisi semmoinen näyttelijätär\" [kuin Ida\nAalberg], Emilie pelkää, että ruotsalaiset koettavat houkutella hänet\npuolelleen -- eikä vuottakaan kulunut ennen kun semmoisia yrityksiä\ntehtiin, joskin turhaan.\n\nYhtä ilahduttava seikka, kuin puhenäyttämön kasvava menestys, oli se\nettä yhä enemmän alettiin käsittää Suomalaisen teatterin kansallista\nmerkitystä. Todistukseksi viittaamme \"Maalaisen\" kirjoitukseen U. S:ssa\n(12/5).\n\nSiinä tekijä, huomautettuaan kuinka teatteri kaikissa kulttuurimaissa\ntunnustetaan tärkeäksi kansalliseksi sivistyslaitokseksi ja kuinka on\nhavaittu sen erittäin hyödyttävän kansallisia pyrintöjä semmoisissa\nmaissa, joissa vieraskielinen sivistys on masentanut kansan henkisiä\nvoimia, sanoo yleisesti tunnetuksi, että Suomalainen teatteri lyhyellä\ntoimiajallaan on suuresti virkistänyt suomalaisuutta ja tuonut monta\nuutta ystävää suomenmielisten joukkoon. Aivan tärkeää kansallisille\nriennoillemme oli hänestä sentähden, että taidelaitos edelleenkin\nelossa pysyi ja vahvistui, ja oli sitä yksin mielin harrastettava.\nTeatteri vaati näet suuria uhrauksia, jommoisia sen osaksi jo oli\ntullutkin etupäässä Helsingissä. Mutta koska pääkaupungin\nsuomenmielisillä muutenkin oli monta kansallista yritystä\nkannatettavana, katsoi kirjoittaja välttämättömäksi, että maalaiset\nentistä suuremmassa määrässä rientäisivät pääkaupunkilaisille avuksi,\nja hän ehdottaa, että ensi kesänä, Juhannuksen aikana, kaikissa\nmaalaiskunnissa toimeenpantaisiin seuranäytelmiä Suomalaisen teatterin\nhyväksi. Hän ei epäillyt että tulos olisi hyvä, jos kaikkialla\nryhdyttäisiin asiaan, ja se seikka että koko maassa samaan aikaan\npuuhattaisiin samaa, \"antaisi yritykselle jonkinlaisen yleiskansallisen\nmerkityksen, joka vaikuttaisi ylentävästi ja innostuttavasti kaikkien\nmieliin\".\n\nTämä alote esiintyi niin myöhään keväällä, ettei se voinut välittömästi\njohtaa toivottuun päämäärään. Mutta ei se silti ollut turha. Ennenkin\nja erittäin tänä keväänä oli erinäisissä kaupungeissa, niinkuin\nTurussa, Jyväskylässä, Vaasassa ja Hämeenlinnassa, toimeenpantu\nrahankeräyksiä teatteria varten, mutta tästä lähtien alkoi\nmaalaiskunnissakin ilmaantua samanlainen harrastus, ja tositeossa\nMaalaisen ehdotuksen vaikutus ulottui vuosikausien halki. Melkoinen\nansio siitä tulee Suomettaren Matillekin, joka näinä aikoina ei ollut\nkukaan muu kuin Antti Jalava. Tämä innokas teatterin ystävä näet ei\nainoastaan kannattanut Maalaisen ehdotusta, vaan kirjoitti omastakin\npuolestaan tavan takaa lämpimiä kehotuksia samaan suuntaan, ja kesän\nalkupäivinä hän U. S:n mukana levitti varta vasten toimittamansa\nvihkosen, jossa neuvottiin miten seuranäytäntöjen toimeenpanemisessa\noli meneteltävä.[1]\n\nSamaan aikaan Jalava pitkässä Matin kirjeessä [4/6] loi katsauksen\nteatterin vaiheisiin. Siinä hän osotti kuinka ahtaissa oloissa työtä\noli tehty. \"Menneet seitsemän vuotta ovat Suomalaiselle teatterille\ntodellakin olleet seitsemän laihaa vuotta.\" Niiden kuluessa oli\nRuotsalainen teatteri saanut 80,000 markkaa enemmän valtioapua, ja\nvasta nyt oli -- mikä kiitoksella tunnustettiin -- Suomalaiselle\nmyönnetty yhtä suuri vuotuinen avustus. Mutta silti ei tulos ollut\nvähäarvoinen: puhenäyttämön ohjelmisto käsitti jo 112 kappaletta ja\nniiden joukossa näytelmäkirjallisuuden parhaimpia, ja esitykseenkin\nnähden oli voittoja saavutettu. Kerskailematta teatteri siis saattoi\nitsestään sanoa:\n\n    Laun hiihin laulajoille,\n    Laun hiiliin, latvan taitoin,\n    Oksat karsin, tien osoitin -- --\n\n\"Ja se voima, joka tähän saakka oli auttanut, oli entisellään, kansan\nlämmin, uhrauksia tekevä _rakkaus_.\" --\n\nEnsimäinen maalaiskunta, jossa tänä kesänä juhla seuranäytäntöineen\ntoimeenpantiin teatterin hyväksi, oli Vesilahti, ja oli saalis 700 mk.\n\"Todella kaunis lahja yhdestä ainoasta pitäjästä\", Emilie kirjoitti\nKaarlolle. Oulusta tuli 273 mk työväestön toimeenpanemista\niltahuveista.\n\nPuhenäyttämön edistys teki Emilie Bergbomin \"päivä päivältä\nvastahakoisemmaksi\" ajattelemaan oopperan jatkamista. Sitä vastoin hän\ninnolla valmisti tulevan näytäntökauden puhe-ohjelmistoa. \"'En voi' on\nkollatsionoitu\", hän kirjoittaa [27/5], \"Almbergin, Roistoväkeä Vilhon\nja Sisarukset minun johdollani. Tänään kollatsionoidaan 'Sydän\nunhotettu' Almbergin johtaessa, jotta hän tarpeen mukaan voi tehdä\nkorjauksia [suomennokseen].\" Samalla luetellaan toisia kappaleita,\njotka jo olivat suomentajain käsissä taikka joille kääntäjiä haettiin.\nAnzengruberin Der Meineidbauer (Valapatto) näytelmän kanssa Emilie kävi\nturhaan monen luona -- Godenhjelmistä, Almbergista, Slööristä,\nSalosesta se oli joko liian pitkä tai liian vaikea; vihdoin Törmänen\nsen otti.\n\nMutta miten oltiinkaan innokkaita ja luottavaisia, tiesivät ainakin\nläheisimmät, että teatterin olemassaolo edellytti mitä suurinta\nsäästäväisyyttä. Tämän ajatuksen tapaa alinomaa Emilien kirjeissä.\nSäästäväisyydestä tehtiin näyttelijöillekin seuraava vaihtopuolinen\nehdotus: joko he näyttelevät maaseuduilla taikka ovat vapaita saaden\nvain puolet palkastaan kesäkuukausilta. Seurue valitsi jälkimäisen\nvaihtopuolen, sentähden heittäytymättä toimettomuuteen. Jäsenet\njakaantuivat kahteen ryhmään, joista lukuisampi (taiteilijaparit\nAspegren ja Leino, Ida Aalberg y.m.) oli omin päin näyttelevä\nViipurissa ja pienempi Tampereella.\n\nKun Kaarlo Bergbom tänä keväänä lähti ulkomaille, oli hänellä kaksi\nasiaa mielessä. Toinen oli nyt niinkuin aina teatteri, toinen eräs\nkirjallinen yritys. Toukokuun alussa oli Suomalaisen Kirjallisuuden\nSeura pyytänyt häntä kirjoittamaan yleisen kirjallisuuden historian\nsuomenkielellä, ja kun ooppera ei enään ollut kiusaamassa, hän alkoi\nkuvitella voivansa suorittaa mieluisen tehtävän, jota hän jo\nkymmenkunta vuotta ennen oli ajatellut elämäntyökseen. Totta kyllä oli\nkova todellisuus näyttävä, että hänen täytyi uhrata sekin mieliteko\nteatterille. \"Thalia on kademielinen lemmitty\", hän myöhemmin lausui,\nkun kirjallisuushistoria tuli puheeksi, mutta vastaiseksi hänellä ei\nvielä ollut sitä kokemusta. -- Siitä ynnä muusta antavat tietoja\nseuraavat otteet sisarusten kirjeenvaihdosta.\n\nBergbom matkusti Bruno Böökin kanssa 13/5 Hanko-laivalla Tukholmaan --\nsäästäväisyydestä etusalongissa.\n\n(Kööpenhamina 19/5). -- \"Tukholmasta on mainittava ainoastaan\n[Björnsonin s.v. ilmestynyt] Leonarda, jonka näin Uudessa Teatterissa.\nKiehtova, runollinen, sydäntäkouristava kappale; mutta ei otollinen\nsuurelle joukolle. Runoilija on päättänyt näytelmänsä epäsoinnulla\nhuolimatta sivellä sitä tekosovinnolla, jossa pariton ja tasainen\nparhaimman mukaan sovitellaan yhteen. Kaikkialla salongissa\nvalitettiinkin: 'eriskummallista', 'käsittämätöntä', 'katkelmallista'.\nMinusta se oli hyvin selvä, mutta miten sitä voitiin väärin käsittää,\nhuomasin seuraavana päivänä parin lehden kokonaan erehdyttävästä\nselostelusta. Muutoin oli huone tyhjä -- ensi iltana. Tietysti johtui\nse valtiollisesta vihamielisyydestä Björnsonia kohtaan lippukysymyksen\ntähden; mutta se olikin kaviaaria talonpojille. Cornevillen kellot!\nkas siinä jotakin toista. Leonarda sopii meille sangen hyvin,\njollen ota lukuun nimiroolia. Rva Aspegrenilla ei ole riittävästi\n'suuremmoisuutta' ja Kaarola on liian nuori. Hedvig Winterhjelm\nolisi siinä ihan paikallaan. Jos hän tulee syksyllä, on kappale\nvälttämättömästi otettava. Aalbergille on siinä erittäin suloinen rooli\nja toinen Stenbergille sopiva, jos hän osaa antaa sille tarpeeksi\nauktoriteettia. Kenties sopii rva Aspegren paremmin. Miesroolit\ntoisarvoisia.\"\n\n\"Tulimme Tukholmaan vasta torstaina (15/5) ja lähdimme perjantaina.\nLauantaina saavuimme tänne ja tänään jatkamme Lyybekkiin. Täällä olen\nnähnyt erittäin mieltäkiinnittävän Kesäyönunelma-näytännön, joka antoi\nminulle oivallisia aiheita kappaleen näyttämöllepanoa varten, jos\njoskus voisimme ajatella sitä näyteltäväksi. Se oli hyvin\ntunnelmallinen, vaikka jotenkin balettimainen. Näytteleminen oli oivaa,\nmutta ehkä liian siroa ja velttoa ollakseen Shakespearea. Edellisenä\niltana näin kaksi vanhaa ranskalaista komediaa, jotka esitettiin perin\nhyvin, mutta olivat niin vanhanaikuisia, että haisivat hometta. Ei toki\nklassillista, kunnioitettavaa hometta, vaan aivan uutukaista. -- --\nPelkään olevani ikävä matkatoveri Böökille. Hänellä on ehdoton taipumus\nsirkukseen ja varieteehen. Kyllä Leino olisi ollut soveliaampi\nmatkustamaan.\" --\n\n(Wien 30/5). Matkalla Berliniin Bergbom oli niin pahasti vilustunut,\nettä vielä Wienissäkin vilu ja kuume vuorotellen vaivasivat häntä.\nKumminkaan hän ei peljännyt oikein sairastavansa. Teatteriin nähden oli\nhänellä ollut onni. Berlinissä hän oli nähnyt Antigoneen ja Uriel\nAcostan, Wienissä Götz von Berlichingenin ja Wagnerin Niebelungit.\nAikoen viipyä Wienissä koko kesäkuun hän oli vuokrannut yksityisen\nasunnon; Böök samoin, mutta erikseen.\n\n(Wien 5/6). \"Rakas sisar! Olen sydämestäni iloinen, että sesonki loppui\nilman häiriötä tai ikävyyttä. -- -- Onko Tohtori Klaus tullut\nBlochilta?[2] Jos niin on, niin ryhtyköön Törmänen siihen. Muutoin näin\nsen toissa päivänä ja ajatellessani sen europpalaista menestystä täytyy\nminun huudahtaa: Quel bruit pour une omelette! Hyvänsävyisiä ihmisiä,\nhyvänsävyisiä olosuhteita, moralisia mietelmiä, kaikkialla\nrehellisyyden ja kunnollisuuden haju -- mutta mikä proosan erämaa! Ei\nkohtausta, ei luonnetta, ei probleemia, joka herättäisi vähintäkään\nesteettistä viehätystä. Kumminkin otamme kappaleen, sillä sen\nporoporvarillisella todellisuudella on ainakin se ansiopuoli, että se\npakottaa näyttelijöitämme puhumaan luonnollisesti. -- -- Sanot Törmäsen\nkääntäneen Mädchenschwüre (Neitojen valat) ja Wenn die Frauen weinen\n(Vaimojen kyyneleet). Rakas sisar, lue jälkimäinen ja pyyhi kaikki\nloukkaava, jos semmoista on pujahtanut mukaan. Tiedäthän ettei\nTörmäsellä ole paljo aistia. Edellinen oli mukailtava -- ehkä luet\nsenkin ja mainitset, miten hän mielestäsi on onnistunut.\"\n\n\"Olen koettanut perehtyä paikkakunnan oloihin, mikäli heikkouteni on\nsallinut. -- Kirjallisuushistorialliseen teokseeni huomaan tarvitsevani\npaljon aikaa. Mahdotonta on kirjoittaa se niin lyhyesti kuin\nkirjallisuusseura vaatii, jollen ota mukaillakseni jotakin\nulkomaalaista teosta. Mutta sitä en mielelläni tekisi, sillä kirjasta\ntulisi silloin ainoastaan puoleksi taikka ei puoleksikaan alkuperäinen.\n-- Böökiä tapaan harvoin. En tiedä miksikä, mutta en pääse häntä\nlähemmäksi -- tiemme käyvät niin erikseen. Asuntoni on huokea, mutta\nmyöskin epämiellyttävä, ummehtunut ja epäterveellinen. Isäntäväki on\ntoki siivoa. Teitä kotolaisia muistelen aina. [Ja sen johdosta mitä\nEmilie oli kirjoittanut erään sisarenpojan kivulloisuudesta:] Syvästi\nkoski minuun mitä kerroit M:sta. Lemmikki parka, en edes tiedä onko\nmeidän toivominen, että hän eläisi, jos hänen elämänsä tulee elämäksi\ntäynnä tuskaa. Unessa olen jo kaksi kertaa nähnyt hänet kuolleena. --\nJumalan haltuun, armaani, terveisiä kaikille rakkaille sukulais- ja\nystäväpiirissä Kaarloltasi.\" (Kirjeeseen on liitetty eri lehti, jolla\non 17 numeroittua kysymystä teatterioloista y.m.)\n\n(Helsinki 11/6). -- \"Älä laiminlyö terveyttäsi, vaan käy lääkärillä ja\nlähde Karlsbadiin, jos hän neuvoo sitä. Sinun täytyy myös muuttaa\nasuntoa, jos se on epäterveellinen.\" -- Emilie vastaa sitte järjestään\nkysymyksiin, sillä \"onhan sietämätöntä ettei vastata kun kysyy\".\n(Vastauksista otamme joitakuita:) Syy miksi 'Kaupunkimme rouvat'\nmenestyi niin huonosti oli melkoisessa määrässä Vilhon, joka näytteli\n_hyvin_ huonosti, naiset olivat paljon parempia. 'Ballo in maschera'\nteki fiaskon Ruotsalaisessa teatterissa, esitys kuuluu olleen surkea.\nNti Stenberg oli erinomainen 'Orposisaruksissa'. Navrátil on\nTikkurilassa ja näyttää aikovan jäädä tänne talveksi. Alma Fohström\nkiertelee Johannes Hahlin kanssa maaseuduilla, antaen konsertteja.\n-- -- \"Ylipäätään olen niin tietoinen siitä että meidän tulevana\ntalvena täytyy säästää viimeiseen saakka, että välitän vähän\nlauluohjelmistosta. Säestys maksaa aina. Orkesteri suututti minua viime\nhetkeen asti. 'Jane Eyressä' oli pitkä väli 1:sen ja 2:sen näytöksen\nvälillä, ja vaikka usein pyysin, että silloin soitettaisiin kaksi\nnumeroa, niin eipä vaan sitä tehty. Yhtä typerä oli se 'Lemmenjuoman'\nharjotuksissa. Olin antanut heille nuotit läpikäytäväksi maanantaina\naamupäivällä ja itse pyhänä kehottanut heitä siihen. Klo l/2 5 oli\nsitte 'Orposisarusten' harjotus, ja k:lo 7:ksi oli määrätty\n'Lemmenjuoman' harjotus. Mutta tietysti oli orkesteri niin ylhäinen,\nettei se tahtonut vaivata itseään kahta kertaa samana päivänä. Se tuli\nk:lo 7 ja vasta silloin se ensi kerran harjotti musiikin ja muitten\ntäytyi istua ja odottaa puolitoista tuntia. Olin hyvin pahoillani enkä\nvoinut olla suoraan sanomatta, että totta kai heitä oli kovin rasitettu\ntoukokuulla! Tunnustan että he näyttivät hyvin noloilta. -- Hyvästi.\noma Kaarloni. Jumalan haltuun; hoida terveyttäsi, niin että palaat\nhyvissä voimissa; tiedäthän kuinka tarpeen se on. Koeta päästä\nystävällisemmälle kannalle Böökin kanssa.\"\n\n(Wien 13/6). -- \"Böökin matkan laita on vähän ikävä: Strakosch[3] on\nmennyt Karlsbadiin. Nyt ajattelemme, olisiko hänen matkustettava\nMüncheniin saadakseen tuntia Possartilta. -- -- Siitä mitä olen nähnyt\nviehättänee sinua Kuningas René sekä Pitt ja Fox. Meidän Jolanthamme\n[Ida Aalberg] on ehdottomasti parempi kuin täkäläinen nuori debytantti\n(Fräulein Heese). Krastel (Tristan) ja Hallenstein (René) antoivat\ntietenkin aivan toisen sävyn kohtaukselle, jossa Jolantha ei esiinny,\nkuin mitä meillä nähtiin. Näyttämöllepanossa ei ollut mitään\nerinomaista. Pitt ja Fox on mieltäkiinnittävämpi lukiessa kuin\nnähdessä. Olin aina miettinyt sitä meillä näyteltäväksi niin pian kun\nBöök kehittyy, mutta huomaan erehtyneeni. Yleisömme on liian vähän\nperehtynyt englantilaiseen historiaan 1780-luvulla käsittääkseen\nkaikkia juonen käänteitä. Sitä paitse Böök ei koskaan saa sitä\nylemmyyttä, joka tarvitaan Foxin rivouden aateloimiseksi. -- Täällä ja\nBerlinissä teatteria varten ostamieni kappalten joukosta olen tavannut\nmuutamia hupaisia vähäpätöisyyksiä ja sieviä laulukappaleita -- sitä\npahempi _yksi_ voitto _10:stä_ tyhjästä. Ne vaativat kuitenkin\nmukailemista ja säästän ne sentähden syksyksi. -- Anzengruberin\nnäytelmiä olen läpikäynyt useita. Lähetän yhden Der ledige Hof\n(Isännätön talo), josta pidän paljo. Totta tosiaan en tiedä kumpi on\notettava -- se taikka Meineidbauer. Jälkimäinen on kieltämättä\nnerokkaampi, draamallisesti tehokkaampi ja roolit ovat syvällisempiä.\nEdellinen taasen nojaa enemmän yleisinhimilliseen ristiriitaan;\nerikoisesti katolinen ja itävaltalainen astuu siinä enemmän taustalle.\nSitä paitse näyttää se olevan soveliaampi meille. En tiedä\nonko Vilholla tuota synkkää yltiöpäisyyttä, joka kiinnittää\nValapatossa, mutta olen varma siitä, että Kaarola Avellanista tulisi\nmieltäkiinnittävä Agnes. Kun oikein mietin asiaa, puollan kaikissa\ntapauksissa Valapattoa, mutta jos toinen miellyttää sinua enemmän, niin\nvoimme ottaa sen. Se on kuitenkin, jos niin käy, säästettävä Böökin\nkotiatuloon, sillä ainoastaan hän voi näytellä Leonhardia.\"\n\n\"Oli ikävä että [J. E.] Cajanus ei saanut stipendiä. Emme voi päästää\nhäntä, ja jos hän jää, otetaan oopperasuunnitelmat helpommin korviin.\nTunnen oikein kylmän väristyksen seljässäni, kun ajattelen että meidän\nkenties täytyy ryhtyä oopperapuuhiin keväällä, niin hengetöntä,\ntuloksetonta ja kiittämätöntä se työ on. Apropos, oletko kuullut mitään\nLydia Laguksesta ja hänen tulevaisuudensuunnitelmistaan? Aikooko hän\npalata kotia, vai jäädä ulkomaille? Jos meillä välttämättömästi on\noleva ooppera, niin olisi minusta pieni otollisempi: hän, Passinen,\nCajanus ja Hahl. Totta on ettei se tuota mitään, mutta kun otetaan\nlukuun Fohströmin suuri palkka, tuottaa suuri ooppera yhtä vähän,\ntoisin sanoen velat kasvavat yhtä suuriksi -- kumminkin olisi työ\npaljon helpompi ja, mikä on tärkeämpää, paljo suomalaisempi. Sillä\nunelma että me suurella oopperalla pakottaisimme itsemme Uuteen\nTeatteriin on näyttäytynyt kokonaan -- unelmaksi.\"\n\n\"Terveyteni on nyt parempi, vaikka en ole täysin toipunut. -- --\nYlipäätään on koko [wieniläisellä] väestöllä, huolimatta sen\nhyvänsävyisyydestä, keveydestä ja ruumiillisesta kauneudesta,\nälynpuutteen leima, joka erottaa sen berliniläisestä ja parisilaisesta\nväestöstä. -- Mutta aika rientää, minun täytyy teatteriin\n(Macbeth).\" --\n\n(Helsinki 23/6). \"Oma Kaarlo! Kovin huolestuttaa minua, että vielä olet\nraihnainen. Luullakseni olet itse syypää siihen. Sinun täytyy\nvälttämättömästi totuttaa itseäs syömään vitkalleen. Ruoka on oikein\npurtava ja siihen sinulla ei tahdo olla aikaa. -- Meillä on ollut\nsurkea aika; viikko sitten (15/6) oli meillä kova halla [joka enimmin\nkoski Uusmaata ja Etelä-Hämettä]. -- Olemme luonnollisesti kaikki\nsuurimmalla levottomuudella ajatelleet suomalaisen kulttuurin lähintä\ntulevaisuutta, jos nälkä ja hätä taas ahdistaisi maata. Kuinka\nvoitaisiinkaan silloin kestää kaikkea! -- Yksi suomalainen tyttökoulu\non jälleen alkuunpantu Oulussa, joten syksyn alusta 5 uutta suomalaista\nkoulua alkaa toimensa: tyttökoulut Oulussa ja Kuopiossa sekä\npoikakoulut Viipurissa, Porissa ja Turussa. Sitä paitse on nyt\naavistamatta yksityinen suomalainen koulu sukeltanut esiin\nLappeenrannassa ja monesta syystä luullaan sen takana piilevän\nruotsinmielisiä ja kouluylihallituksen juonia siinä tarkoituksessa,\nettä Viipurin koulun merkitys siten ehkäistäisiin, toisin sanoen\nhallitus ottaisi huostaansa Lappeenrannan koulun ja jättäisi Viipurin\nkoulun oman onnensa nojaan. Eilisessä Suomettaressa oli hyvä kirjoitus\nsiitä asiasta: se tulee päivän postissa. -- -- Almberg on puhunut\nCajanderin kanssa Romeosta ja Juliasta, ja Cajander oli sanonut yhtä\nmielellään suomentavansa sen kuin Venetian kauppiaan, jos se on\nteatterille sopivampi. Mitä sinä arvelet? Minusta Romeo ja Julia olisi\nsekä arvokkaampi että kassalle edullisempi. Vilho saa nyt kaksi kelpo\nparaatiroolia (Parjauspesä ja Porvari aatelismiehenä); olisi hupaista\nkoettaa Aalbergia Juliana. Suometar lausui hyvästijätössään\nteatterille, että uunna vuonna olisi otettava 'arvokkaampia näytelmiä';\nonnellista olisi, jos saisimme Shakespearen näyttämölle. Kuitenkin oli\nCajander sanonut, ettei hän ryhtyisi työhön ennen syksyä, niin että\nvoit miettiä mitä tahdot; minä olen Romeon puolella. Se tulisi\nhuokeammaksi ja tuottaisi enemmän. Onhan Jane Eyren suuri menestys\nviittaus. -- Seurueella kuuluu olevan onni Viipurissa: huoneet ovat\nmatkustavaisten mukaan täynnä, ja kun piletti maksaa 3 mk, ovat kai\ntulotkin hyvät. -- -- Olen oikein iloinen, että taas antaudut\nkirjalliseen työhön. Voi jos kirjoittaisit kotimaisen historiallisen\nnäytelmän, kenties innostut kun alat kirjoittaa. Rein oli nykyisin\ntäällä saadakseen tietoja nimikirjaan ja hän oikein suri sitä, että\nuhraat aikasi kaikenlaisiin pikkuseikkoihin sen sijaan että\nkirjoittaisit jotakin. Hänestä oli alijohtaja välttämättömästi\nhankittava -- saksalainen taikka ruotsalainen. Hankkikaa enemmän\nrahoja, sanoin minä puolestani!\" -- (26/6) \"Der ledige Hof on\noivallinen ja näyteltäisiin meillä varmaankin hyvin; pelkään kuitenkin\ntuon lapsijutun herättävän huutoa. Törmänen suomentaa Valapattoa, mutta\njos se menestyy hyvin, niin on minusta toinenkin otettava. Miksemme\nvoisi näytellä kahta saman tekijän kappaletta, toisen syksyllä toisen\nkeväällä?\"\n\n(Wien 29/6). -- \"Uutinen hallasta on vienyt minulta kaiken levon.\nIsänmaa, suomalaisuus ja teatteri ovat samalla kertaa uhattuja, niin\nettä kolmenkertainen pelvon syy on olemassa. Jos ainoastaan Uusimaa ja\nEtelä-Häme kärsii, ei hätää vielä synny; mutta jos tämä on alku\nyleiseen katoon, niin saattaa se musertaa meidät.\" --\n\nTässä on aukko kirjeenvaihdossa. Koko heinäkuulta on vain yksi Emilien\nkirje säilynyt ja Kaarlolta ei ainoatakaan. Kumminkin tiedämme\nmyöhemmistä kirjeistä, että Kaarlo oli kolme viikkoa parannuksilla\nFranzensbadissa. Ilmat olivat siellä sateiset ja kylmät, ja sentähden\nhän huolestuneena kuvitteli kotimaan kesää vielä pahemmaksi. Böök\ntaasen meni Karlsbadiin Strakoschia tapaamaan, ja 12/7 hän kirjoitti\nBergbomille olleensa tämän puheilla. Strakosch oli ystävällisesti\nluvannut kohta antaa hänelle tunteja, ja jo puolentoista viikon päästä\nBöök ilmoittaa: \"Olen hyvin edistynyt, uskallan sanoa; eilen sain niin\nimartelevia kiitoslauseita, etten tiennyt minne katsoa. Kyllä tunnen,\nettä koulu hyödyttää -- ääneni on jo ihan toinen. En voi sanoin lausua\nkuinka olen onnellinen saatuani semmoisen opettajan. 'Sie werden ein\nKünstler' [Teistä tulee taiteilija], hän sanoi eilen lopuksi!\" --\nEmilie oli kesäkuun viime päivinä lähtenyt sukulaisten luo Kuitiaan ja\nPoriin, ja edellisestä paikasta hän 13/7 kirjoitti m.m.:\n\n\"Viljapellot ovat täällä mitä ihanimmat. Yleistä katovuotta varmaankaan\nei tule. -- -- Lundahlin sanotaan tulevan reippaammaksi päivä päivältä.\nHän lukee Franz Mooria ja on pyytänyt toistakin roolia, lähetin Rizzion\n[Maria Stuart Skotlannissa]. -- -- Ruotsalaisessa teatterissa on\ntapahtunut skandaali, josta en kuitenkaan tiedä muuta kuin mitä sanomat\nkertovat. Eroava johtokunta oli antanut viedä teatterista puvuston\nja kirjaston panttina eräästä lainasta; kiireesti kutsuttiin\nkannatusyhdistys kokoon ja päätettiin kerätä rahoja lainan\nsuorittamiseksi, mutta siksi kun ne saataisiin kokoon annettiin\nväliaikainen takaus lainanantajalle. -- Kuinka meidän on ponnistettava\ntaloudellisen aseman parantamiseksi, sitä ei voi kyllin muistuttaa.\nSoittokuntaa ei ollenkaan ja mahdollisuuden mukaan kappaleita, jotka\nhoukuttelevat yleisöä pienen suomenmielisen piirin ulkopuoleltakin.\" --\n\n(Helsinki 1/8). \"Kaarloseni! Ehtoolla 29 p. palasin kesämatkaltani\nsangen hyvissä voimissa. Täällä on kaikki entisellään -- ikävä\nrahanpuute ei lainkaan poisluettuna. -- Älä unohda ostaa pirteitä\nitävaltalaisia vuoriseutulaispukuja (valokuvia) Valapattoa varten. Aina\nvain seurue näyttelee Viipurissa hyville ja täysille huoneille ja\nluullakseni he aikovat vielä viipyä siellä yhden viikon. Leino ja\nAalberg, sanotaan, näyttävät rasittuneilta; hyvä olisi jos lakkaisivat,\nniin etteivät tule väsyneinä tänne. -- -- Lundahlin tuskallinen tauti\non loppunut: hän on päässyt rauhaan. Muutamia päiviä sen jälkeen kun\nhänen vaimonsa oli synnyttänyt lapsen, hän kuoli hiljaisesti. Pari\nviikkoa hän oli ollut huonompi, niin että oli maannut.[4] -- Niin\ntuskallinen kuin kuolemansanoma olikin, en voinut olla päästämättä\nkiitoshuokausta, että hän oli vapaa kärsimyksistään; sillä terveeksi\nhän ei enää koskaan olisi voinut tulla. Rva Strömerkin on vaipunut\nlepoon. Näille kummallekin olisi pitempi elämä tietänyt ainoastaan\nkärsimystä, rauhattomuutta ja tuskaa, ja sen vuoksi olkoon Jumalalle\nkiitos että ovat saaneet rauhan.\"\n\n\"Alma Fohström on päättänyt laulajaisturneensa ja valmistautuu\nulkomaanmatkalle: ensin Emsiin ja sitte Parisiin. Jos alottaisimme\noopperan syksyllä, niin luulen varmaan että hän jäisi tänne talveksi.\n-- Lagermarckkin aikoo ulkomaille, mutta haluaa sitä ennen neuvotella\nsinun kanssasi, mitä rooleja hänen tulisi harjotella. [Filip] Försten\non niinikään täällä ja tahtoisi esiintyä, ja -- mikä on kaikesta\npahinta -- Navrátil jää tänne täksi vuodeksi! Hän oli eilen luonani ja\nvaivasi minua kaikenlaisilla kysymyksillä, niin että huomiseksi\ntoimitan kokouksen, jossa neuvotellaan eikö hänelle ole kirjoitettava,\nettä kaikesta päättäen tänä vuonna ei tule oopperaa. Hänen täälläolonsa\nvaivaa minua, sillä se johtuu meidän epämääräisestä lauseestamme:\n'kenties uutena vuonna'. -- Sveessit alkavat Parranajajalla. Kesäkuun\nalussa kohtasi Hrimaly Almbergin ja Wahlströmin esplanaadissa ja kysyi,\nsaisivatko he lainata Parranajajan nuotteja? Päätimme vastata, että jos\nRuotsalaisen teatterin johtokunta toivoo jotakin Suomalaiselta, on sen\nkääntyminen suoraan johtokunnan puoleen. Almberg laati jotenkin\n'pörröisen' suomenkielisen kirjeen Kiseleffille, ja me luulimme asian\njäävän siihen, mutta pari viikkoa sitten ilmestyi Kiseleff Almbergin\nluokse, kiitti hyvästä lupauksesta ja sanoi Ruotsalaisen teatterin\nmielellään tekevän vastapalveluksen, jos tarvitsemme jotakin. Siten on\nheillä Parranajajanuottimme jäljennettävinä; mutta en minä toki\nmitenkään taivu pyytämään heiltä Neiti Elisabethia.[5] Hyvästi nyt,\nrakas Kaarlo, Jumalan haltuun ja mieti jotakin omaa kappaletta meille.\nEmilie.\"\n\n(Wien 5/8). \"Rakas sisar! Ihmettelet kai että kirjeeni on päivätty\nWienissä eikä Pragissa. mutta kaikella on syynsä. Lähdettyäni\nFranzensbadista päätin viipyä pari tuntia Karlsbadissa, joka on aivan\nPragin tiellä. Halusin nähdä kuinka Böök oli kehittynyt ja satuin\nkeskelle sangen ikävää juttua. Böök oli luvannut maksaa Strakoschille\neikä voinutkaan. Kun olin jonkinlaisessa takauksessa Böökin puolesta,\nei ollut muuta neuvoa kuin antaa hänelle rahat, jotka olin määrännyt\nPragissaolooni, ja itse mennä Wieniin, jossa tiesin saavani entisen\nemäntäni luona elää velaksi, siksi kun saisin rahakirjeesi. Sittenkään\nei Strakosch saanut koko saatavaansa, mutta lupasin lähettää hänelle\nloput kun olin saanut rahoja. Olin kovin pahoillani, mutta kun\nStrakosch kuulemani mukaan on hyvin 'tarkka' rahakysymyksissä, en\ntahtonut saattaa Böökiä tukalaan asemaan ja kenties aiheuttaa, että\nopetus olisi keskeytetty. Kun saan rahoja, lähden Pestiin, sillä tähän\naikaan ei täällä ole nähtävää eikä kuultavaa.\"\n\n\"Muutoin Strakosch oli varsin tyytyväinen Böökiin, joka tietysti oli\ntehnyt 'riesige Fortschritte', kiitti hänen ahkeruuttaan ja lupasi\ntehdä hänet valmiiksi jouluksi. Hänen piti lukea seuraavat roolit:\nHamlet, Romeo, Figaro, Don Cesar de Basano, Karl Moor, Clavigo,\nFerdinand, Mortimer, Prosper Block (Sardoun Pattes de mouche) ja Maxime\nOdiot (Feuillet'in Roman d'un gentilhomme pauvre). Siinä Kaarolakin saa\nroolin. Kauhean kallis Strakosch vaan on -- 150 guldenia kuukaudessa,\nyhdestä tunnista päivässä. Yksi etu siitä on, että nimittäin Böökin\nitsestään täytyy luopua aikeesta olla kauemmin ulkomailla, mikä on\ntärkeää meille, sillä jos Böök viipyisi tuolle puolen joulua, syntyisi\nsiitä suuria vaikeuksia ohjelmistoon nähden. -- -- Kylpemiseni\nFranzensbadissa on jättänyt jälkeensä omituisen väsymyksen. Ei se\nkuitenkaan ole mitään odottamatonta. -- Kaikissa tapauksissa olen koko\njoukon parempi ja jonkun viikon päästä toivon saaneeni takaisin sen\njoustavuuden, joka minulla oli kylpyaikana. -- -- Pian alkaa\nsyystyömme. Sisar parka, sinulla on raskas taakka kannettavana ensi\nkuukautena. Toivoakseni palaavat kaikki jäsenet niin virkistyneinä,\nettei kovin voimakasta kannustinta työhön tarvita. -- (Pitkä\nyleiskatsaus ohjelmistoon.) -- Valapaton suomennoksen tahdon verrata\nalkuteokseen, sillä en luota sen uskollisuuteen.\" --\n\n(Helsinki 4/8). -- \"En muista olenko kertonut, että kaikki kauniit\ntoiveet, jotka kiinnitettiin nuoreen Cronstedtiin, ovat hävinneet.\nOllen Keuruulla suomea oppimassa hän [10 p. heinäk.] hukkui\nvenematkalla jotenkin matalalle. Hän oli taitava uija, ja kun vene meni\nkumoon, hän kehotti tovereitaan pitämään kiinni siitä ja aikoi itse\nuida rantaan hankkiakseen apua; kumminkin hän uupui, puettu kun oli\npaksuihin vaatteisiin ja isot saappaat jalassa. Monta kaunista lupausta\nhukkui hänen kanssaan. Joskus kun sopii, menen hänen isänsä luokse\npuhumaan Parturista. Jos se on kauas edistynyt, hän voi suomennuttaa\nsen loppuun ja toimittaa sen painoon\".[6]\n\n(Pest 12/8). Kaarlo tullut Buda-Pestiin 10/8. Hunfalvyn perhe maalla;\nBudenz vastaanottanut hänet ylen ystävällisesti. \"Eräs nuori\nunkarilainen oleskelee nykyään Suomessa ja jää sinne uuteen vuoteen\nsaakka. Jos voit osottaa hänelle kohteliaisuutta, niin tee se. Hänen\nisänsä -- tällä hetkellä en muista hänen nimeään, se alkoi S:llä\n[Szinnyei], -- kohteli minua hyvin sydämellisesti. -- Leonarda annetaan\nlokakuulla Wienin Stadttheaterissa, ja Strakosch on Böökin kanssa\nläpikäyvä rakastajan osan. -- Rauhansanoma oli uutinen Lundahlin\npoismenosta. Murtunut elämä toiveineen, jotka aina pettivät. Nyt hän on\nlevossa. Rauha myöskin vanhalle Strömerille! Hän oli rehellisesti\ntaistellut. Katkerampi oli tieto nuoren Cronstedtin kuolemasta, vaikka\nhän persoonallisesti oli minulle niin vieras. Niin rikkaita lupauksia!\nHän olisi ehkä poistanut mitä katkeraa kiintyy Cronstedt nimeen; mutta\ntoisin oli sallittu.\" --\n\n(Helsinki 13/8). -- \"Tänään lähtivät Alma ja Augusta Fohström. Olen\ntyytyväinen siitä, sillä siten pääsimme yhdestä vaatimuksesta\ntoimeenpanna ooppera. -- Kuinka on kirjallisuushistorian laita? Puhuin\nsiitä eräänä päivänä Löfgrenin kanssa (hän kysyi, olitko sitä\najatellut), ja hän arveli, että sinun tulee kirjoittaa hyvä\ntieteellinen teos eikä mitään kompendiumia. 'Siitä on tuleva sinulle\nsuuri muistomerkki', sanansa kuuluivat. -- Olen jälleen monen vuoden\npäästä oikein lukenut jotain. Olen alkanut lukea Reinin psykologiaa, ja\nse on suuresti huvittanut minua. Hänellä on varsin selvä esitystapa,\nniin että oppimatonkin ymmärtää kirjan ja eri käsitykset meistä\nitsestämme. -- -- Muistatko vielä Herman Roschieria?[7] Hän on nyt\npalannut Siperiasta 15-vuotisesta vapaaehtoisesta maanpaosta. Oli\nhupaista taas nähdä hänet, vaikka kovin säälin häntä. Hän palaa vanhana\nja murtuneena, vieraana omassa maassaan. Hän miettii lähteä Montreuxhön\ntalveksi, sillä vaikeilla talvimatkoillaan on hän saanut pahan\nreumatismin ja pelkää sairastavansa kun pakkaset tulee. -- Reumatismi\nmuistuttaa minua [F. W.] Rothstenista. Hän on ollut hyvin, hyvin\nhuonona reumaattisessa kuumeessa koko kesän, ja kauvan pelättiin, ettei\nhän kestäisi tautia. Nyt lienee kuitenkin hengenvaara ohi, ja hän voi\nliikkua huoneessaan. Ajatteles mikä kova isku kaikelle suomalaiselle\ntyölle, jos hän olisi mennyt pois. Jumalan kiitos että hän on parempi,\nmeillä ei juuri ole varaa kadottaa ainoatakaan kykyä ja kaikkein\nvähimmin semmoista kuin Rothsten.\"\n\n(Pest 20/8). -- \"Älä, armaani, puuhaa turhia Neiti Elisabethin\nhankkimisen tähden, vaan pyydä se suoraan Kiseleffiltä, Meidän täytyy\nkuitenkin ennemmin tai myöhemmin tulla jonkinlaisiin tekemisiin hänen\nkanssaan, ja niin ollen on parempi ennemmin kuin myöhemmin. -- -- Mitä\nkirjoitat kirjallisuushistoriastani, on kuin omasta sydämestäni\npuhuttu. Tiedän etten voi kirjoittaa kompendiumia, sillä minä kiinnyn\naina koko sydämelläni asiaan, kun ryhdyn johonkin tehtävään, enkä\nsentähden voi laatia kokoonhaalittua oppikirjaa. Mutta semmoista\nnäyttää kirjallisuusseura odottavan, koska se on määrännyt laajuuden\nnoin 1,000 sivuksi. Teoreettiset esitykset sinne taikka tänne eivät\nselvitä asiaa. Olen sen vuoksi ajatellut kirjoittaa ensiksi joitakuita\nosastoja -- israelilaisen, roomalaisen ja renessansikirjallisuuden --\nkäytännöllisesti näyttääkseni kuinka käsitän tehtäväni, ja sitte\npäättäköön seura, onko minun täydennettävä kokonaisuus saman\nsuunnitelman mukaan. Itämaalaiset kirjallisuudet ja keskiaikainen\ntuottaa enimmän työtä, sillä toiselta puolen tunnen niiden alalla\nvähimmän luvun teoksia, toiselta puolen edistyy historiallinen tutkimus\njoka päivä semmoisin jättiläisaskelin, että se, minkä joku vuosi sitten\non lukenut suurella tyydytyksellä, yht'äkkiä näyttäytyy vanhentuneeksi.\nSentähden täytyy minun jättää ne osat viimeiseksi. Kuinka laajaksi koko\nteos tulee, on mahdoton sanoa edes sinnepäin, mutta varmaan se monta\nkertaa menee seuran määräämien rajojen yli. Tarpeetonta on kuitenkin\npuhua tästä edeltäkäsin, sillä ennenaikainen puhe jostakin teoksesta on\naina haitaksi.\"\n\n\"Täällä Pestissä on minut vastaanotettu niin liikuttavalla\nsydämellisyydellä, etten voi sitä kyllin tunnustaa. Olen joka päivä\nkutsuilla, niin ettei työhön ole paljon aikaa. Hunfalvyn olen nähnyt\nainoastaan yhden kerran, perhettä en ollenkaan. He olivat yhden päivän\nPestissä matkalla johonkin kongressiin Viennessä taikka Arlesissa, en\nmuista kummassako. Budenzin, Gregussin (esteetikko), Rakoszyn\n(kirjailija) y.m. 'selebriteettien' kanssa seurustelen ahkerasti.\nGregussin kautta olen saanut nuoren oppineen avukseni, jotta\nperehtyisin unkarilaiseen draamalliseen kirjallisuuteen. Meidän tulee,\nluullakseni, viljellä unkarilaista kansannäytelmää, sillä, vaikkei se\ntarjoakaan mestariteoksia, tapaa kuitenkin runollisemman hengen esim.\nKylänheittiössä kuin Mein Leopoldissa taikka Tireuse de cartes'issa.\nSitä paitse herättää se aivan toisella tavalla yleisön myötätuntoa. Hra\nEngel -- se on hänen nimensä -- analysoi minulle unkarilaiset draamat\nkohtaus kohtaukselta; pääkohtaukset hän kääntää suullisesti. Otan\nainakin kolme tai neljä kappaletta. Teemme yhdessä työtä 3-4 tuntia\npäivässä.\" --\n\n(Pest ?/8). -- \"Viivyn täällä siksi kun rahoja tulee. Sitte lähden\nWieniin tai Pragiin -- en vielä tiedä kumpaseenko. -- Olen jo alkanut\ntuntea tuota levotonta -- en voi sanoa koti-ikävää, vaan pelkoa että\nkotona jotakin tapahtuu, jonka tähden läsnä-oloni olisi tarpeen. Ainoa\nlohdutukseni on -- ei mitään oopperaa!\" --\n\n(Helsinki 27-28/8). -- \"Olemme alkaneet vastoinkäymisellä: pari päivää\nsitte kirjoitti [Ida] Aalberg, että hän on sairas eikä voi tulla\nsyyskuun alussa. Hän sanoo liiaksi vaivaantuneensa Viipurissa. --\nWahlström kävi Kiseleffillä pyytämässä Neiti Elisabethia, hän oli ollut\nkohtelias ja lähetti kappaleen samana päivänä. -- Älä ole levoton\nteatterin tähden, kyllä tullaan toimeen.\" -- Tähän pistämme otteen\neräästä Bergbomin kirjeestä vanhalle ystävälleen Otto Florellille, joka\ntäydentää hänen Unkarissaolonsa kuvausta:\n\n(Pest 3/9). -- -- \"Viihdyn täällä erinomaisen hyvin ja elän 'niinkuin\nJumala Ranskassa' taikka 'niinkuin piispa pappilassa' meikäläisen\nrealistisemman lausetavan mukaan. Et voi käsittää kuinka ystävällisiä,\nkohteliaita ja sydämellisiä ihmiset täällä ovat. Minulla oli aina joku\nmäärä skeptisismiä, kun Almberg tai Blomstedt-vainaja niin ylistäen\npuhuivat unkarilaisista oloista, mutta sitte kun olen nähnyt mikä\nelämänvoima asuu tässä kansakunnassa, täytyy minun tunnustaa että se\nansaitsee lämpimintä ihailua, syvimmälle käypää tutkimista.\"\n\n\"Omallakin alallani olen tavannut paljon mieltäkiinnittävää. Erittäin\non unkarilainen kansannäytelmä omituisesti kehittynyt ja seisoo\nparhaimman rinnalla mitä Ranska ja Saksa ovat tuottaneet.\nNäyttämölliseen tehokkaisuuteen nähden ovat ne verrattavat\nranskalaisiin melodraamoihin, siveelliseen tarkotusperään katsoen\nparempiin saksalaisiin kansannäytelmiin. Lisäksi tulee jonkunlainen\nrunollinen viehättäväisyys, joka kenties useammin on etnografinen kuin\ntaiteellinen, mutta joka kuitenkin heittää jonkun hohteen näitten\ntuotteitten yli.\"\n\n\"Enemmän kuin koskaan olen tuntenut, kuinka tärkeä rikas runollinen\ntuotteliaisuus olisi asiamme kehitykselle. Mutta onneton politiikka\nnielee kaikki voimat ja kaiken mielenkiinnon. Kun meillä tahdotaan\nnäyttää taiteellis-isänmaallista innostusta, niin -- vihelletään\nYölepakolle ja luullaan sillä tehneensä äärettömän palveluksen\nkotimaiselle taiteelle. Tuottelias runoilija olisi paras vastapaino\noman puolueemme kielteisille aineksille samoin kuin paras maineetti\nvetämään puoleensa proselyyttejä vastakkaisesta.\" -- Kohdistaen saman\najatuksen teatteriin Bergbom muutamia viikkoja varhemmin oli\nWahlströmille kirjoittanut sanat: \"Lähinnä teatterin ylläpitämistä ei\nmikään ole sydämelleni tärkeämpi kuin kotimainen ohjelmisto.\nHeikkojakin kokeita täytyy meidän kehottaa.\"\n\n(Pest ?/9). -- \"Olen saanut kolme rakasta kirjettäsi ja kiitän sinua,\nkelpo hyvä sisareni, alituisesta huolestasi ja rakkaudestasi. --\nAalbergin sairaus ei kummastuta minua, sillä päättääkseni\nohjelmistosta, joka keväällä suunniteltiin, on hänellä ollut kauheasti\ntyötä Viipurissa. -- -- Täkäläiset teatterit ovat jo avatut.\nKansallisteatterissa on kolme kertaa viikossa ooppera- ja neljä kertaa\npuhenäytäntöjä. Olen käynyt siellä usein. Ohjelmisto on ollut hyvä\n(m.m. Antigone, Maria Stuart, Tartuffe), mutta vahvasti uudenaikaisen\nranskalainen sävyltään. Kansallisteatterissa annetaan unkarilaisia\nkansannäytelmiä ja -- Jumala paratkoon -- offenbachiadeja (Cornevillen\nkellot pian sadannen kerran). Näyttelemistapa on hyvä, puhe\nluonnollinen, liikuntotapa vilkas, mutta ei epäkauniisti. Ensi luokan\nkykyjä ei ole. Täällä arvellaan yleensä, että Unkarissakin dekadensin\naika on tullut -- tai ehkä on sana liian ankara. Kaikissa tapauksissa\non suuri tyyli, runollinen käsitys, nerokas intuitsioni hävinnyt. Nyt\non ensemble [yhteisnäytteleminen] pääasiana, ja se on -- täällä\nniinkuin muualla -- ehdottomasti parempi kuin suurten nerojen aikana.\nMinusta oli tämä kuitenkin parempi, sillä meidän aikamme kiitetty\nensemble on usein ainoastaan siinä, ettei voi erottaa toista toisesta.\nTeatterissa on minua kohdeltu hyvin ystävällisesti, olen ollut läsnä\nharjotuksissa y.m., josta en kuitenkaan ole hyötynyt, kun en ymmärrä\nkieltä. Unkarilaisia näytelmiä, joita ajattelen meille, en ole vielä\nnähnyt [näyttämöllä]. Valitsemisen varaa on runsaasti. Komedioja ja\nkansannäytelmiä olen tavannut useita sopivia. Mielelläni tahtoisin\nlisäksi jonkun suuren patrioottisen draaman, sillä se on ääni, jonka me\nliian harvoin annamme soida teatterissamme, mutta sentapaiset näytelmät\n(jotka on minulle analysoitu) ovat joko olleet aatteellisesti liian\nkeveitä taikka edellyttävät liian suuria erikoistietoja Unkarin\nhistoriassa.\" --\n\nTähän Kaarlon kirjeet tältä kesältä oikeastaan loppuvat. Viimeisestä on\nvain katkelma säilynyt ja siitä näkyy hänen aikoneen paluumatkalla\nviipyä viikon päivät Pragissa, noin 21-22 p. syysk. olla Berlinissä ja\nsieltä parin päivän päästä matkustaa kotiin Tukholman kautta. Emilien\nkirjeitä on neljä, joissa tapaamme tietoja ensimäisistä näytännöistä.\n\nTeatterin toimi, jota Emilie Bergbom oli johtava syyskuulla, samoin\nkuin hän oli johtanut sitä toukokuulla, alkoi 7/9 \"vanhalla Sirkalla\".\nEsitys oli jotenkin onnistumaton -- rva Aspegren ei enää ollut\npaikallaan nuorena tyttönä, ja väkeä oli vähän. \"Päivä oli huono\",\nEmilie arvostelee teatterin kannalta, \"sillä ilma oli mitä ihanin,\nsoittoa kaikkialla, palosammutuskunnan juhla ilotulituksineen,\njuhlavalaistus kaupungissa ja sotalaivoilla kruunauspäivän\nviettämiseksi, sirkus, ruotsalainen näytäntö y.m.\" Tuskin oli parempi\nmenestys Jeppe Niilonpojalla ja Roistoväellä. Vilho oli kuitenkin\nerinomainen Jeppenä -- \"luullakseni\", sanoo Emilie, \"oli se parasta\nmitä olen häneltä nähnyt\" ja Roistoväkikin, joka Emiliestä oli ikävä,\nesitettiin sangen hyvin (\"Vilho ja nti Stenberg oivallisia\"). Huonoista\ntuloista (200-300 mk) syytettiin ennen kaikkea sirkusta, \"joka nielee\nkaikki\"; eikä Uusi teatteri ollut siinä kohden Arkadiaa onnellisempi.\n-- Merkittävä on että Suomalainen teatteri tästä syksystä alkaen luopui\nmusiikista näytösten väliaikana. Se tapahtui kyllä pääasiassa\nsäästäväisyydestä, mutta uudistus oli taiteelliseltakin kannalta\narvosteltuna enemmän voitto kuin tappio. Kun näet musiikki harvoin oli\nollut sopusoinnussa näytelmän tunnelman kanssa, oli se enemmän\nhäirinnyt kuin enentänyt näytännön vaikutusta, puhumatta siitä että\nsoittokunta ei suinkaan ollut katsonut tarpeelliseksi esittää parastaan\nväliaikoina aina levottomalle, ulos ja sisään liikkuvalle\nyleisölle. Uudistusta pidettiin alussa arveluttavana, semminkin kun\nvälinäytösmusiikkia yhä edelleen säännöllisesti tarjottiin\nRuotsalaisessa teatterissa, mutta yleisö tottui siihen pian eikä sitä\nsen jälkeen enään ole Suomalaisessa teatterissa käytäntöön otettu.\n\nSeuraava ohjelma oli V. Hugon Angelo, joka näyteltiin vähän\nlukuisammalle katsojakunnalle. Näytelmä annettiin nti Avellanin tähden,\njolla Katarina Bragadinissa oli kiitollinen tehtävä. Näyttelijätär oli\nkoko kevätkauden ollut Parisissa ja esiintyi nyt ensi kerran matkansa\njälkeen. Häntä tervehdittiin myötätuntoisesti, ja kolmesta hänelle\nojennetusta kukkavihkosta oli yksi toverien antama. \"Kaarola suoritti\nroolinsa hyvin\", Emilie kirjoittaa nti Elfvingille, \"muutamissa kohdin,\nesim. lausuntaan nähden, oivallisesti; mutta ensi kerralla hän käsitti\nsen ehkä liian levottomasti ja voimakkaasti, toisella kerralla hän oli\njo paljon, paljon parempi ja, jollei Leinon sairaus olisi estänyt\nkolmatta näytäntöä, olisi Katarina Bragadini varmaankin ollut siinä\nerinomainen.\" Erityisellä mielihyvällä Emilie puhuu nti Avellanin\nkyvystä antaa vauhtia niille, jotka myötävaikuttivat samassa\nkappaleessa. Arvostelusta päättäen huomattiin nti Avellanissa, niinkuin\ntavallisesti tutkimusmatkoilta palanneissa, miten vaikeaa on kohta\ntäysin omakseen sulattaa mitä on oppinut. Toisista Emilie mainitsee\nAxel Ahlbergin, joka Rodolfona oli yllättänyt häntä näyttelemisellään.\n\nNiin, Leino oli sairastunut lavantautiin, Böök oli ulkomailla ja Ida\nAalberg oli saapuva vasta syyskuun lopussa. Kaikki tämä, mainitsematta\nLundahl-vainajaa, jonka sija useimmissa kappaleissa oli täyttämättä,\nvaikeutti työtä: ei päästy ajoissa harjottamaan uusia näytelmiä. Hyvä\noli että Kaarlo palasi lokakuun alussa, mutta tämänkin kuun\nloppupuoleen asti oli pakko näytellä ennen tunnettua -- neljä kertaa\npikku kappaleita ja kaksi kertaa Saituria, joka huolimatta Vilhon\netevyydestä, ei suuresti vetänyt. Tietysti Bergbom kuitenkin toi uutta\nvauhtia teatterielämään. -- Nuori unkarilainen, tri J. Szinnyei, josta\nhän oli kirjoittanut sisarelleen, oli vietettyään kesänsä Kangasalla\nasettunut Helsinkiin. Hän osasi jo virheettömästi puhua ja kirjoittaa\nsuomenkieltä ja oli valmis auttamaan Bergbomia tämän harrastuksessa\nliittää unkarilaisia näytelmiä teatterimme ohjelmistoon. Hän alkoi\nsuomentaa Edv. Szigligetin kansannäytelmää Mustalainen (A Czigany), ja\nkäännös ilmestyi painostakin marraskuun lopulla. Muutoin mainittakoon,\nettä innokas, miellyttävä vieras jäi koko talveksi Helsinkiin ottaen\nvilkkaasti osaa suomenmielisten ja erittäin teatteripiirin\nseuraelämään. Jotenkin samaan aikaan kun Bergbom palasi, teatterit\npääsivät nelijalkaisista kilpailijoistaan. Jos siinä oli perää mitä\nsanottiin, että sirkus vei muassaan ainakin 100,000 markkaa, ei ole\nihme että sen omistaja, Ciniselli, H. D:ssa julkaisi lämpimät kiitokset\nhänelle \"rakkaaksi tulleelle kaupungille\" ja \"korkeille viranomaisille\nheidän ahkerasta käynnistään\" (!). -- Bergbomin poissaolon tähden\nlykätty yhtiökokous pidettiin 18/10 ja julkiluettiin siinä ne vähän\nilahduttavat tiedot kuluneen näytäntökauden tuloista ja menoista, jotka\njo on esitetty edellisen luvun lopussa. Johtokuntaan valittiin\nuudestaan entiset jäsenet Bergbom, Almberg, Wahlström ja Löfgren sekä,\nmaisteri A. Stenbergin sijaan, joka luopui toimesta, tri _Jaakko\nForsman_. -- Ymmärrettävää on että Bergbomin tultua oopperatuumatkin\nvirisivät, joskaan ei hänen alotteestaan. Mikä Bergbom-sisarusten ja\njohtokunnan kanta tässä asiassa oli, saamme tietää eräästä Emilien\nkirjeestä (12/10) nti Elfvingille:\n\n\"Erinäiset oopperan ystävät vaativat kiihkeästi sen toimeenpanemista,\nmutta toista ovat suuret sanat, toista hankkia tarpeelliset varat. Nyt\nei johtokunta aio tyytyä tyhjiin lupauksiin, vaan se vaatii, että\njotkut henkilöt ottavat vastatakseen rahoista ja sitoutuvat hankkimaan\nmääräajoiksi vissit summat. Osakekirjoitus, keräys y.m. olkoon heidän\nasianaan. Tähän tietenkään ei kukaan suostu. Ennen on ollut hyvin\nmukavaa lykätä kaikki johtokunnan hartioille. Neuvotteluja näistä\nasioista pidetään näinä aikoina.\"\n\n-- Ensimäinen uusi näytelmä esitettiin 25/10. Se oli ylempänä mainittu\nA. Jalavan suomentama _Neiti Elisabeth_, soma, teeskentelemätön\nperhekuvaus, joka ei kuitenkaan herättänyt mainittavaa suosiota.\nNimiroolin näytteli kyvykkäästi nti Avellan, joskin käsittelytapa olisi\nsaanut olla pehmoisempi. Axel Ahlberg oli jotenkin onnistunut nuorena\npappina, ja rva Aspegren hänen äitinään kylläkin luontehikas, jollei\nliian ankara. Jälkikappale oli Wilbrandtin Ensi lempi, jossa Ida\nAalberg hienosti suoritti sievän ingénue-roolin. Kun sama näytäntö\nuudistettiin, oli tulo (400 mk.) suurempi kuin ennen tänä syksynä.\n\nKohta jälkeen 30/10 tuli toisena uutuutena Törmäsen suomentama L.\nAnzengruberin, 3 näytöstä (7 kuvaelmaa) käsittävä kansannäytelmä\n_Valapatto_. Suomalaisella teatterilla oli kunnia olla ensimäinen\npohjoismainen näyttämö, joka esitti yhden ja pian toisenkin tämän\nnerokkaan itävaltalaisen runoilijan draamallisesti tehokkaita,\nluonnekuvaukseen nähden mestarillisia näytelmiä, eikä kumpanenkaan\nollut syvästi koskematta katsojiin.\n\nVilho oli Mathias Ferner, talonpoika, joka oli salannut ja hävittänyt\nvelivainajansa, tämän kahden lapsensa Vronin ja Jakobin eduksi laatiman\ntestamentin ja oikeudessa väärällä valalla kieltänyt sen olemassaolon,\nja oikein älyten luonteen hän osasi hillitysti mutta vaikuttavasti\nnäyttää rikollisen omantunnonvaivat ja milloin viekkaat milloin hurjat\nponnistukset pelastua syntinsä ilmitulemisesta; Ida Aalberg oli Vroni,\njoka keksittyään salaisuuden tarmolla ajaa oikeuttaan takaa ja vihdoin\ntapaa onnensa Mathias Fernerin rehellisen Franz-pojan morsiamena, sillä\ntämä (Axel Ahlberg) inhoaa isänsä rikosta ja uhmailee häntä, siksi että\nkuula isän kivääristä on lähellä viedä hänen henkensä. Morgonbladetin\narvostelija sanoo nti Aalbergin vivahduteltua näyttelemistä niin lämmön\nja voiman kuin liikuntojen ja kasvojeneleiden puolesta taiteelliseksi,\nja kattavasti mainitaan Axel Ahlbergkin, joka kiitos huomattavan\nedistyksensä tänä syksynä nousi yleisön suosikkien joukkoon; kumminkin\noli jälkimäisellä heikko, korjausta kaipaava kohta puutteellisessa\nkielentaidossaan. Pienemmätkin roolit näyteltiin hyvin; niin osotti\nWeckman (Jakob) kykenevänsä vaativampiinkin tehtäviin. Vihdoin sanotaan\nyhteisnäyttelemisen vetäneen vertoja parhaimmalle mitä ennen oli nähty,\nja se samoin kuin kauniit steiermarkilaiset puvut vahvisti edullista\nyleisvaikutusta. Mutta kaikesta huolimatta ei näytelmää voitu antaa\nuseammin kuin kolme kertaa peräkkäin; ja neljäs tuli vasta kun oli\nhuomattu, että Neiti Elisabeth esitettynä kahden pikkukappaleen mukana\nkokosi vielä vähälukuisemman yleisön.\n\nToinen näistä jälkikappaleista oli ensikertalainen, Conradin\nlaulunäytelmä _Taiteen harrastuksesta_ (Aus Liebe zur Kunst), jossa\nesiintyivät nti Vikström, Pesonen, Aspegren ja Ahlberg. Sama kappale\nnäyteltiin toisen kerran Sarah Multonin kanssa, joka oli uusi\nHelsingissä. Tässä näytelmässä oli pääosa rva Aspegrenilla; muutoin\nesiintyi siinä, pienessä sivuroolissa, Bruno Böök ensi kerran\npalattuaan ulkomailta.\n\nSyyskauden merkkitapahtuma oli juhlanäytäntö Oehlenschlägerin syntymän\nsatavuotismuistopäivänä 14/11. Siksi oli erityisellä hartaudella\nvalmistettu runoilijan aitoromanttinen murhenäytelmä Aksel ja Valpuri.\nDraama ei ollut uusi ohjelmistolle, mutta se oli uudestaan harjotettu,\nesittäjät olivat enimmäkseen uusia, ja niin myöskin puvut ja\nkoristukset. Sentähden oli näytäntöä uteliaisuudella odotettu, ja ensi\nkerran tänä vuonna, jopa ensi kerran pitkän ajan päästä, annettiin\npuhekappale täpötäydelle huoneelle, joka oli ei ainoastaan juhlapuvussa\nvaan juhlatuulellakin.\n\nSekä Ida Aalberg että Böök olivat jo ulko-olennoltaankin erittäin\nviehättäviä jalojen rakastavien edustajia. Molemmat nuoria,\nsolakkavartaloisia ja sitä itsetietoista hehkua täynnä, jonka tunto\nkasvavasta kyvystä synnyttää. \"Nti Aalberg kerrassaan valloitti\nyleisön.\" Hänessä oli totuutta ja lämpöä ja liikunnot olivat kauniit.\n\"Varsinkin loppukohtauksessa hän ihastutti katsojaa. Sielukkaana, mutta\nsamalla taiteellisesti yksinkertaisena, sopusuhtaisena ja\nplastillisesti täydellisenä vaikutti sanaton näytteleminen\nsydäntäkouristavasti: sitä kannatti hieno, runollinen innostus ja\nsamasta pohjasta lähtenyt oikea, älykäs käsitys. Esitys voitti mitä nti\nAalberg ennen oli antanut, ja kieltämättä olisi monella Valpurin\nesittäjällä paljo suuremmillakin näyttämöillä ollut yhtä ja toista\nopittavaa nuorelta suomalaiselta taiteilijattareltamme.\" Böökkin\npuolestaan osotti melkoista edistystä, joskin paikottain liiottelu\nintomielisessä lausunnassa ja kiihkoilu liikunnoissa viittasi juurikään\nsuorittamaansa kouluun. Hänen käsityksensä tehtävästä oli kuitenkin\noikea, ja yleisvaikutus hänestä oli se, että tässäkin oli kypsymässä\nkelpo ja miellyttävä näyttelijä. Axel Ahlbergin Haakon kuningas oli\nmoitteettomampi kuin olisi voinut odottaa, jopa hyväkin, Vilho\nmustaveli Knuuttina täytti taidokkaasti tehtävänsä, joka ei ole\nmiellyttävimpiä, Leino [vasta taudistaan toipuneena] esitti piispan\nosan myötätuntoa herättävästi, ja samoin oli useimmilla muillakin\nosansa menestyksessä. \"Suosionosotukset kasvoivat kasvamistaan. Nti\nAalberg ja Böök huudettiin esiin useita kertoja, ja niin myös Vilho ja\nAhlberg kumpikin vuoroonsa.\" -- Näytelmä meni vielä neljä kertaa\nperäkkäin ja tietenkin esitys tuli yhä pyöreämmäksi.\n\nUusi ohjelma tuli 25/11: K. Slöörin suomentama Björnsonin 2-näytöksinen\n_Vastanaineet_ ja 1-näytöksinen H. Réberin soma laulunäytelmä\n_Vanhan viuluniekan lempi_ (Papillotes de Mr Benois). Björnsonin\nrunollinen kuvaus näyteltiin erittäin hyvin. Neidit Avellan\n(kotiopettajatar-kirjailijatar) ja Aalberg (nuori rouva) suorittivat\nosansa kyvykkäästi; Böök (nuori mies) oli sentään kylmänlainen.\nJälkikappaleessa esiintyivät nti Hacklin, jonka ääni näyttäytyi\nhuomattavasti kehittyneen, eräs amatööri (Aug. Tavaststjerna) ja\nPesonen.\n\nJoulukuu alettiin antamalla kaksi kertaa Kylänheittiö, osaksi uudestaan\nmiehitettynä. Nimiroolissa Axel Ahlberg esiintyi ensi kerran, mutta hän\noli enemmän tunteellinen rakastaja kuin heittiö; nti Hacklin oli Finum\nRószi ja lauloi laulunsa paremmin kuin hän tapasi itse luonteen; nti\nRosendahl oli viehättävä nuorikkona. Toisena iltana 5/12 eräs\nlaulukuoro ennen näytännön alkua lauloi keisarihymnin ja Maamme-laulun,\nsyystä kun keisari kolme päivää ennen, matkalla Livadiasta Moskovaan,\noli pelastunut rautatiellä toimeenpannusta murhayrityksestä.\nRuotsalaisessa teatterissa oli samaan aikaan samanlainen mielenosotus.\n-- Viimeinen uutuus ennen joulua oli 12/12: Vilhon suomentama Richard\nSheridanin maailmankuulu komedia _Parjauspesä_. Kappale, joka vaati\nmelkein kaikki teatterin voimat, näyteltiin vauhdikkaasti ja\nkoomillisen vaikuttavasti.\n\nPääosissa esiintyivät Vilho -- Peter Teazle, nti Avellan -- lady\nTeazle, Böök -- Charles Surface, Ahlberg -- Josef Surface, Kallio --\nsir Oliver, nti Aalberg -- Mary j.n.e. Esityksen tunnustetaan\nherättäneen yleistä tyydytystä, jota paitse kiitetään luontehikkaita\nenglantilaisia pukuja. Nti Avellan oli muitten edellä näyttelemisen\nvärikkäisyydessä ja todenperäisyydessä, jonka ohella Böök mainitaan\nlämpimästä, nuorekkaasta Charles Surfacestaan. Kun esitys oli enemmän\nvakaantunut, suotiin yhä useammille kiittäviä mainesanoja, niin\nPesoselle, Kalliolle, rva Lundahlille, nti Aalbergille, Tervolle,\nKiviselle, Aspegrenille ja Leinolle; mutta muistutuksia tehtiin Vilhon\nja Ahlbergin käsitystapaa vastaan.\n\nPäättyneeseen syyskauteen luo Emilie Bergbom kirjeessään nti\nElfvingille (15/12) yleiskatsauksen, joka välittömyytensä tähden on\nsanomien arvosteluja arvokkaampi:\n\n\"Teatteri on menestynyt taiteellisesti hyvin, mutta taloudellisesti\nhuonosti. Että Ruotsalaisenkin teatterin on käynyt huonosti ei ole\nmikään lohdutus. Sheridanin nerontuotteen olemme me mielestäni\nesittäneet todella erinomaisella tavalla.[8] Et voi uskoa kuinka olimme\niloisia, että se onnistui niin hyvin. -- Axel Ahlberg edistyy melkein\nrooli roolilta. Hän hallitsee oikein hyvin ääntänsä, entinen\nteeskentely lausumisessa on miltei kokonaan kadonnut, ja hän sanoo\nsanottavansa ymmärtävästi ja selvästi, ääni on soinnukas ja miehinen ja\nvivahduttamista vastaan on vähä muistutettavaa. Liikunnot ovat tosin\nvielä raskaanlaisia ja vähän kömpelöitä, mutta käsivarsiaan hoitaa hän\njo paljon, paljon paremmin; jalat ja ennen kaikkea kävely vaatii vielä\npaljon työtä, ennen kun hän saa ne valtaansa. Kuninkaana Aksel ja\nValpurissa on hänellä suuri menestys. -- Kaarolan paras tähänastinen\nrooli on lady Teazle; tyytyväisyys on ollut yleinen. Hän liikkuu siinä\nvapaammin ja sujuvammin kuin missään toisessa roolissa. Hänen\nMathildansa Vastanaineissa oli todella erinomainen, mutta tämä luonne\non niin hämärä ja umpimielinen, ettei suuri yleisö ollenkaan ymmärrä\nsitä. Kumma kyllä ei kappale herättänyt suosiota, vaikka se näyteltiin\nsangen hyvin. -- Ida Aalberg astuu varmin askelin todellista\ntaiteellisuutta kohti. Vahinko vain ettei hän ole oikein terve; hän on\nliian heikko kestääkseen niin ankaraa työtä kuin hänellä on ollut tänä\nsyksynä. Nyt hän kuitenkin on saava enemmän vapautta. Kiltti ja\nmyöntyväinen hän on ollut meitä kohtaan ja työssään teatterissa.\nRosendahl ja Hacklin ovat nekin kilttiä kuin ennen, rva Lundahlilla on\npaljo huolia leskenä neljän lapsen kanssa. -- Vilholla on nykyään\nerittäin taiteellinen puuska. Hän on ollut tavattoman terve ja\nosottanut näyttelemisessään odottamatonta voimaa. Leino on tautinsa\njälkeen esiintynyt ainoastaan pienemmissä tehtävissä. Böök on paljon\nedistynyt matkallaan ja osottaa liikunnoissaan melkoista siroutta.\nKivinen on kiltti ja ahkera, mutta näyttää vielä lapselliselta\nnäyttämöllä, Parjauspesässä hän oli varsin hyvä. Nuori oppilaamme\nWeckman herättää mitä parhaimpia toiveita. -- -- Raha-asiat ovat\nyhä edelleen _hyvin_ huonolla kannalla huolimatta suuresta\nsäästäväisyydestämme.\"\n\nBergbom-sisarukset asuivat nyt niinkuin jo ennen ja sittemmin koko\nelämänsä ajan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainon talossa,\nAntinkadun varrella 4 (vaikka eri aikoina eri huoneustoissa). Heidän\nasuntonsa oli aina välittömässä yhteydessä rva Augusta af Heurlinin ja\nhänen perheensä asunnon kanssa, joka sisar aina pysyi heille lähimpänä\nuskottuna ja ystävänä. Tämä selittää että rva Heurlinillä oli tapana\nsilloin tällöin avarampaan kotiinsa kutsua teatterin jäsenet sekä\nläheiset ystävät illanviettoon -- niin esim. Uudenvuoden aattona 1879.\nTällaisissa, sanoisimmeko, teatterin perhekutsuissa läsnäolleet eivät\nole unohtaneet, kuinka sisarukset yhteistoimin osasivat tehdä\nyhdessäolon hupaiseksi. Keskustelu päivän asioista sujui vilkkaasti,\nlaulu Kaarlon säestäessä helkkyi heleästi, ja aina oli Antti Jalavalla\njoku erityinen aihe puheenpitoon. Ymmärtäähän sen että tällaisella,\nyhteishenkeä herättävällä seurustelulla, jossa ei luokkarajoja\nhavaittu, oli merkitystä taidelaitoksen työhönkin katsoen -- jonka\nensimäiset kypsät hedelmät juuri näihin aikoihin poimittiin.\n\nKevätpuoli näytäntökautta ja samalla uusi kymmenluku, se ajanjakso,\njonka runous ja taide meillä niinkuin muuallakin pohjoismaissa on\ntodellisuustavottelun leimaama, alkoi merkitsevästi kyllä\nNummisuutarien esittämisellä uudenvuoden-, se on Kiven muisto-päivänä.\nOlihan se kuvauksen puolesta todellisinta mitä kirjallisuudellamme oli\nnäyttämölle tarjottavana. Ennen näytäntökauden loppua oli teatteri jo\nosottava, että se tahtoi olla mukana ajan riennoissa ja kykeni\ntulkitsemaan ja levittämään aikakauden uusia aatteita.\n\nKolme päivää myöhemmin (4/1) oli uusi ohjelma, joka käsitti kolme\npikkukappaletta, kukin 1-näytöksinen: Ensi lempi, E. N(ervander)in\nkirjoittama \"joulukuvaus\" _Pikku Suometar_[9] ja Adamin laulunäytelmä\n_Nyrnbergin nukki_. Kummassakin edellisessä näytelmässä suoritti nti\nAalberg pääroolin; viimemainitussa taasen nti Hacklin ja Pesonen sekä\nAug. Tavaststjerna (Miller) onnistuivat niin, että hupainen\nlaulukappale näyteltiin tavan takaa kevätkauden kuluessa. Siten lähinnä\nTopeliuksen päivänä (14/1) Anna Skrifvarsin ja Kuningas Renén tyttären\nkanssa. -- Sitä ennen (8/1) oli Kavaluus ja rakkaus uudistettu.\nNäytännöstä E. Nervander, joka edellisenä vuonna erottuaan Åbo Postenin\ntoimituksesta oli muuttanut takaisin Helsinkiin ja kirjoitti\nteatteriarvosteluja [ilman nimimerkkiä] Morgonbladetiin, lausuu m.m.:\n\n\"Ei ole helposti toivottavissa nähdä Louise Millerin osaa näyteltävän\nsyvemmällä ja todellisemmalla tunteella, suuremmalla nuoruuden sulolla\nja viehkeämmällä naisellisuudella kuin mitä havaittiin nti Aalbergin\nesityksessä. Ainoastaan yksi ajatus siitä näyttikin vallitsevan\nkatsojissa, joihin kaunis ja jalo roolintulkinta koski ehdottomasti ja\nsyvästi. Yhä uudistuneet esiinhuudot, kättentaputukset ja kukkavihkot\nilmaisivat yleisön myötätunnon. Näytelmän toisen suuren naisroolin,\nlady Milfordin, esitti tällä kertaa nti Avellan ja osotti hän selvästi\nja varmasti käsittävänsä sen sekä voimakkaasti ja erehtymättömästi\nsilmällä pitävänsä luonteen yksityiskohtiakin. Böök esiintyi ensi\nkerran Ferdinandina, johon rooliin hän oli perehtynyt Strakoschin\njohdolla. Hänen näyttelemisessään oli voimaa ja lämpöä, jonka nuori\nkyvykäs näyttelijä luullaksemme saattaisi antaa puhjeta esiin\nhehkuvamminkin sentähden menettämättä tasapainoansa. Vilhon Wurm oli\nläpiharkittu ja luontehikas, mutta Leinon luonnonlaadulle oli\npresidentin rooli hyvin vieras.\" -- --\n\nSama näytelmä annettiin vielä kaksi kertaa, jota paitse tammikuun\nloppupuolella esitettiin Jane Eyre, Valapatto ja Parisin veitikka, joka\nviimemainittu oli niitä rooleja, joissa nti Avellan nuorekkaalla\nreippaudella ja samalla taiteellisen hienoilla yksityispiirteillä\nenimmän viehätti katsojia; jälkikappaleessa, Taiteen harrastuksessa,\nesiintyi nti Vikström, joka pääasiassa oli työskennellyt oopperassa,\nviimeisen kerran (21/1). -- Tämän jälkeen oli jälleen valmiina yksi\nnäytäntökauden tärkeimpiä uutuuksia, nimittäin Elisabeth Löfgrenin\nsuomentama Björnsonin murhenäytelmä _Maria Stuart Skotlannissa_;\nensi-ilta 27/1 (kaikkiaan 3 kertaa). Tässä draamassa, Nervander\nsanoo, oli nuorelle teatterille annettu tehtävä, josta askel\nshakespeareläiseen ohjelmistoon ei ollut kovin pitkä. Mitä suoritukseen\ntulee ei sitä hänestä voitu sanoa loistavaksi voitoksi, mutta kumminkin\nurhoolliseksi ja kunniakkaaksi taisteluksi, josta moni kaunis\nsankariteko oli kerrottavana.\n\nNuori Maria Stuart oli suurempi ja vaikeampi tehtävä kuin nti\nAvellanilla ennen oli ollut. Kieltämättä hän älykkäästi tulkitsi\nroolin, mutta jollei huikentelevainen, onneton kuningatar sittenkään\ntullut katsojalle täysin selväksi, eikä herättänyt myötätuntoisuutta,\nniin oli syy enemmän tekijässä kuin näyttelijättäressä. Epävarmasti\nväikkyen historiallisen kuvaajan ja draamallisen luojan välillä\nBjörnson on kyhännyt naishaamun, jonka esittäminen on pulmallisimpia.\nParhaiten onnistui nti Avellan Darnleyn ja Rizzion murhakohtauksissa\nsekä tavatessaan Bothwellin metsässä. Ylipäätään olisi kuvauksessa\n_kuningattaren_ pitänyt esiintyä selvemmin, jonka ohella olisi tarvittu\nenemmän suloa ja pehmeyttä toisen näytöksen neljännessä kohtauksessa;\nvihdoin olisi ollut säästäväisemmin käytettävä suuria liikuntoja, joita\nkyllä nähdään kuuluisillakin näyttämöillä, mutta jotka sittenkin\ntositeossa paremmin johtuvat taiteilijan ja yleisön tylsistymisestä\nkuin välittömästä innostuksesta. -- Ahlbergissakin huomattiin joskus\nonttoa tehontavottelua, mutta silti hän hienolla ja varmalla\nkäsityksellä kykeni luomaan runollisen kuvan Darnleysta, joka sentään\nväriltään oli raskaampi kuin 18-vuotiaalle nuorukaiselle soveltui. --\nBöökissä oli teatteri saamaisillaan oivallisen näyttelijän, joka iskien\nroolin ytimeen nuorekkaalla fantasialla luo siitä kokonaisuuden. Hänen\nBothwellinsa oli jo enemmän kuin harjotelma. Daimonisesti hurmaava\npiirre rohkeassa vuoristolaisjaarlissa näyttäytyi niin luonnollisesti\nja teeskentelemättä, että vain vähän kypsymistä olisi ollut tarpeen ja\nluoma olisi ollut mallikelpoinen. -- Leinon John Knox oli kaunis ja\nsopusuhtainen, joskaan emme täysin luota sen historiallisuuteen.\nNiinkuin näyttelijä oli roolin ajatellut, hän suoritti sen\njohdonmukaisesti ja selväpiirteisesti. Liikunnot olivat soveliaat ja\njoskus teeskentelemättömässä arvokkaisuudessaan plastillisen kauniit.\n-- Rizzioksi oli Kivinen liian nuori, vaikka hän kyllä teki parastaan\nviekkaan ja pelkurimaisen italialaisen laulajan ja diplomaatin\nkuvaamiseksi. -- Sivurooleissa nähtiin Vilho -- Ruthwen, ansiokas\ntapansa mukaan, Tavaststjerna -- Morton jaarli, nti Hacklin -- William\nTaylor (näyttelijätär esitti aika somasti nuorukaisroolin sekä puheosan\nettä pienen laulun) j.n.e.\n\nTänä vuonna oli teatteri ensi kerran Runebergin päivänä (5/2)\nHelsingissä. Juhlanäytäntö alkoi _Severin Falkmanin_ järjestämällä\nviidellä kuvaelmalla _Hirvenhiihtäjistä_. Ensimäisessä nähtiin Pietari\nja Matti varhaisella aamulla, lumihiuteiden leijaillessa maahan,\nhiihtävän kartanolle; toisessa: metsästäjät saarella ryhmittyneinä\nkaadetun hirven ympärille, kolmannessa: rusopartanen Ontro tuvassa\ntarjoskelemassa tavaroitaan talon naisväelle, neljännessä: Matti\nkosimassa kangaspuissaan istuvaa Hetaa ja viidennessä: kihlajaisten\nvietto ja tanssi tuvassa. Viimeisessä kuvaelmassa 8 tyttöä ja 4 poikaa\ntanssi \"kolmen enkeliskaa\" sydämen pohjasta, niin että ilo syttyi\nsalongissakin. Oivalliset kuvaelmat, joiden sanotaan olleen\nluontehikkaampia ja taiteellisempia kuin piirustukset Hanna ja\nJoulu-ilta runoelmien korupainoksissa, miellyttivät suuresti, ja\nFalkman huudettiin esiin.\n\nKuvaelmien väliaikoina saatiin kuulla Runebergin sepittämiä, Collanin,\nvon Schantzin, Lindbladin ja Kjerulfin säveltämiä lauluja, joita rva\nEmmy Achté, nti Naëmi Ingman sekä hrat Bergholm ja Holm esittivät.\nYleisö oli hyvin mielissään että sai pitkän ajan päästä kuulla näitä\noopperalaulajia, eivätkä suosionosotukset vaienneet ennen kun rva Achté\nja Holm olivat toistamiseen laulaneet Pilven veikon kaksinlaulun, ja\njälkimäinen laulun \"Turha toivomus\". Ohjelman viime osastossa Ida\nAalberg lausui Torpantytön ja Kaarola Avellan Maamme-laulun, johon\nnäytäntö päättyi. -- Mutta vielä on mainitsematta illan draamallinen\npuoli, Tuokon suomentama, Runebergin _En voi_, joka nyt meni ensi\nkerran, vaikka eräästä kirjeestä, jonka rva Fredrika Runeberg 1872 on\nkirjoittanut Emilie Bergbomille, nähdään että runoilija jo silloin\noli myöntäen vastannut kysymykseen, saataisiinko se näytellä\nsuomenkielellä. Esittäjät olivat: Ida Aalberg -- Julia, Leino -- von\nDann ja Ahlberg -- Axel Frank, ja ensimäisestä sanotaan, että hän loi\naivan alkuperäisen, viehättävän kuvan Juliasta. Sama kappale annettiin\nsamana iltana ruotsalaisellakin näyttämöllä. Arkadia oli täpösen\ntäynnä; Uusi teatteri \"likimailleen täysi\".[10]\n\nKahden viikon päästä tuli 19/2 Vilhon suomentaman, ohjelmistossa\nkolmannen Molièren komedian, _Porvari aatelismiehenä_, ensi näytäntö.\n\nPäärooli oli tietenkin Vilhon käsissä, joka osasi koko illan pitää\nitserakkaan Jourdainin naurun keskipisteenä. Sillä joskaan ei hänen\nesityksessään ollut sitä mehua, joka tulvii Molièren luomissa, hän\nkumminkin osotti kiitettävää johdonmukaisuutta ja älykkäisyyttä\nyksityispiirteiden yhdistämisessä hupaiseen kokonaiskuvaan. Rva\nAspegren oli heleine, iloisine naurunpuuskineen oivallinen Nicole, ja\nnti Avellan niin etevä Lucile, että tyystin huomasi hänen olleen\ntilaisuudessa tutkia paraimpia esikuvia siellä missä Molièren\ntraditsionit vielä elävät. Myöskin Ahlberg (Cléonte), Weckman\n(Covielle), nti Stenberg (rva Jourdain), rva Lundahl (Dorimène) ja\nKivinen (Dorante) olivat hartaita tehtävissään, vaikka tietysti ei\nyksikään heistä voinut olla täysin perehtynyt molièrelaiseen henkeen ja\nsävyyn.\n\nEdellisestä on jo käynyt ilmi, että teatterin tointa elähytti innokas\nharrastus antaa parasta, mitä se kykeni. Molière, Holberg, Sheridan,\nSchiller, Oehlenschläger edustivat vanhempaa, Anzengruber, Björnson\ny.m. uudempaa, Runeberg, Topelius, Kivi kotimaista draamaa, ja\narvostelut todistavat näyttelijäin miltei jokaisen uuden tehtävän\nmukana astuneen askeleen eteenpäin. Nyt on edessämme tapahtuma, joka\nmuodostui tämän näytäntökauden innostuneen riennon huippukohdaksi.\nTarkotamme ensimäisen _Henrik Ibsenin_, mainion _Noora_-näytelmän\nesittämistä, joka sattui 25 p. helmik. Jo edeltäkäsin odotettiin iltaa\nsuuremmalla uteliaisuudella kuin ainoatakaan edellistä suomalaista\npuhenäytäntöä. Noora oli ilmestynyt 1879 ja kaikkialla Pohjoismaissa\nherättänyt mitä kiihkeintä keskustelua. Jopa oli meilläkin -- kiitos\nsanomalehtiselostelujen ja jonkun määrän alkukielisiä kappaleita --\nkysymys: tekikö Noora oikein lähtiessään kotoaan? alkanut tulla\nväittelyn alaiseksi. Salonki täyttyi siis yleisöstä, jonka\nmielenjännitys ei ollut vähempi kuin oopperan premiääreissä tavallinen.\nMinkälaiseksi näytäntö kehittyi, Nervander kertoo Morgonbladetissa:\n\n\"Eilispäivän näytäntö oli kauttaaltaan kaunis voitto suomalaiselle\nnäyttämölle. Henrik Ibsenin 'Et Dukkehjem' esitettiin lukuisalle,\nintelligentille yleisölle, joka jännitetyllä, tavasta melkein\nhiiskumattomalla tarkkaavaisuudella seurasi väittelynalaisen kappaleen\nsydäntäkouristavia kohtauksia ja jonka mielen erinomainen esitys\nvastustamattomasti kiinnitti. Oli tultu teatteriin iloisilla toiveilla,\njopa suurilla vaatimuksilla, että nti Aalberg etevällä tavalla\nsuorittaisi Nooran roolin. Kohtaus kohtaukselta katseltiin hänen\nnäyttelemistään kasvavalla viehätyksellä, joka jo ennen kun esirippu\noli laskenut ensimäisen näytöksen jälkeen oli vaihtunut syväksi\nihailuksi sitä mestaruutta kohtaan, jolla hän tulkitsi luonteen\nhienoimmat vivahdukset. Näytelmän toisen näytöksen suoritus kilpaili\narvokkaasti esitysten kanssa Europan ensiluokan näyttämöillä.[11]\nNooran roolilla on nti Aalberg kieltämättä astunut todellisen\ntaiteilijattaren arvoon ja vilpittömästi onnittelemme häntä hänen\nloistavaan voittoonsa. Illan kuluessa huudettiin nti Aalberg kymmenen\nkertaa esiin sekä sai näytännön lopussa kaksi komeaa kukkavihkoa.\nVaikka näytännön onnistuminen ensi sijassa on luettava tämän nuoren,\nmieltäkiinnittävän näyttelijättären ansioksi, niin noudatamme vain\nsulaa oikeutta, kun me nyt jo huomautamme oivallisesta tavasta, millä\ntoisetkin esiintyjät myötävaikuttivat illan tulokseen. Joka rooli\nsuoritettiin hyvällä luonnekuvauksella ja tavalla, joka näytti mikä\ntaiteellinen henki luo eloa ja voimaa suomalaiseen näyttämöömme.\nKappaleen näyttämöllepanokin oli mallikelpoinen. Näyttämöllinen\njärjestely oli yksityiskohtia myöten yhtäpitävä sen kanssa mitä nähtiin\nKristianian teatterissa, kun sama kappale esitettiin siellä.\"\n\nNäin arvostelija kirjoittaa tavalla, joka muistuttaa innostuneita\nooppera-arvosteluja. Mutta kuinka suuri Nooran menestys oli, näkyy\nkumminkin parhaiten siitä että se tänä keväänä esitettiin vielä\nkymmenen kertaa Helsingissä ja kolme kertaa Turussa, siis kaikkiaan 14\nkertaa! Useammin nähtyään kappaleen Nervander palaa esitykseen ja\nlausuu silloin:\n\n\"Tositaiteilijana nti Aalberg suorittaa vaikean tehtävänsä. Ihmeteltävä\nkyky, millä hän, niinkuin näyttää, ilman vähintäkään vaivaa, eksyttävän\ntodellisesti ilmisaattaa luonteen nopeat vivahdukset, on verrattava\nainoastaan siihen nuorekkaaseen voimaan, millä hän peittää mitä\nluonnekuvauksessa on väärää[12] ja luo sen näkyviin semmoisena, joksi\nIbsen luultavasti on tarkottanut kuvansa. Jos tahtoisi huomioon johtaa\nesityksen ansioita, tulisi viitata miltei joka repliikkiin paitse\nkorkeintaan muutamiin harvoihin, joihin mielestämme pannaan liiallinen\npaino.[13] Pitäen silmällä myöskin roolin vaikeutta saattanee\nliioittelematta väittää nti Aalbergin näyttelemistä täydellisimmäksi\nmitä ainoakaan näyttämöllinen naistaiteilija Suomessa tähän saakka on\naikaansaanut. -- Hra Böök on älykkäästi käsittänyt Helmerin roolin ja\nesittänyt sen ilta illalta varmemmin ja menestyksellisemmin. Useissa\nkohtauksissa hän näyttelee erittäin ansiokkaasti sekä saavuttaa\nkolmannen näytöksen alussa hienon ja sattuvan luontehikkaisuuden. Hra\nAhlberg on tohtori Rankin osassa saanut tehtävän, jota hän\ntäydellisesti hallitsee. Viimeisen repliikkinsä: 'Ja kiitos tulesta'\nhän lausuu, mielestämme, liian intomielisesti, kuitenkaan saamatta\ntajuttavaksi sanoihin kätketyn syvemmän ajatuksen. Hra Leino antaa\nnaamioituksessaan ja käsityksessään havainnollisen kuvan Krogstadista.\nEnsimäisessä ja kolmannessa näytöksessä hän on joka kerralla onnistunut\nhyvin, jota vastoin hän toisessa näytöksessä oli paras ensi iltana,\nmutta seuraavina hän on yhä enemmän koettanut antaa repliikeilleen\njonkinlaista sukkeluuden sävyä, joka on vastenmielinen. Rva Lundahl on\nvieras rva Linden tapaisille rooleille ja puheludraamalle yleensä. Hän\non toki pyytänyt vakavasti ja hartaasti perehtyä tehtäväänsä ja\nyhteisnäyttelemiseen, kuitenkaan onnistumatta painaa siihen\npersoonallista leimaa. Nti Stenberg ansaitsee tunnustusta Anna-Maijan\npienen roolin yksinkertaisesta esittämisestä.\"\n\n\"Vihdoin on ilahduttavaa merkitä, että ansiokas tapa, millä Suomalainen\nteatteri on esittänyt, muutenkin kuin päärooliin nähden, vaikean\nnäytelmän, on herättänyt kunnioitusta ja huomiota semmoisillakin\ntahoilla, joilla tähän saakka ei ole katsottu maksavan vaivaa välittää\nkoko yrityksestä taidelaitoksena.\"\n\nYhtä merkillinen kuin Nooran näytteleminen oli puhtaasti taiteelliselta\nkannalta, oli se sentähden että Suomalainen teatteri sen kautta ensi\nkerran otti palvellakseen sitä uutta, entisiä romanttisia ihanteita\nhylkivää ja yhteiskuntaelämän sovinnaisia käsitteitä mullistavaa\nhenkistä virtausta, joka pohjoismaissa tunnetaan realismin,\ntodellisuustavottelun, nimellä ja täällä vastaa naturalismia, se on\nehdotonta luonnontavottelua, Ranskassa. Kirjallisena suuntana juontui\npohjoismainen realismi kyllä ranskalaisesta naturalismista, mutta\nperinnäisen maailman- ja elämänkäsityksen erilaisuus vaikutti\nkuitenkin, että, huolimatta siellä täällä esiintyvistä suoremmin\nnaturalistisista pyrinnöistä, todellisuustavottelu pohjoismaissa ja\nvarsinkin suurissa norjalaisissa draamallisissa runoilijoissa kohdistui\nyhteiskunnallista ja sukupuolten keskinäistä elämää sekä yksilön\nihmisyyskehityksen ehtoja -- totuutta ja vapautta -- koskeviin\nkysymyksiin. Valaisevan esimerkin ranskalaisen naturalismin ja\npohjoismaisen realismin erikoisuudesta näemme siinä, että juuri\nsamaan aikaan kun Zola hämmästyttää ja pelottaa maanmiehiään\nNana-romaanillaan, jossa hän häikäilemättömimmällä paljastamisinnolla\nkuvaa toisen keisarikunnan äärimmäistä turmelusta, saapi Ibsen\nNoora-draamallaan neljän kansan sivistyneet piirit mitä kiihkeimmin\nväittelemään miehen ja vaimon suhteesta toisiinsa aviossa sekä naisen\nvapauttamisesta perinnäisistä siteistä, hänen itsenäisyydestään ja\nihmisarvostaan yhtä hyvin aviossa kuin kansalaisena.\n\nEtenkin Brand-draaman (1866) kautta, jota innostuksella luettiin\nmonessa maalaispappilassakin ja yleensä käsitettiin puhtaasti\nuskonnolliselta kannalta, oli varhaisempi Ibsen tullut tunnetuksi\nSuomessa, mutta \"uudenaikainen\" Ibsen, joka ensi kertaa astuu esiin\nkappaleessa Yhteiskunnan tuet (1877) ja joka siitä lähtien mahtavalla\nnäytelmäsarjalla on niin suuresti vaikuttanut pohjoismaiseen\nelämänkäsitykseen, ei ollut ainakaan yleisemmin meillä kotiutunut ennen\nkun Nooran synnyttämä herätys tapahtui. Ja herätyksen välittäjä oli\nSuomalainen teatteri. Näytännöt herättivät niin yksityisissä\nseurapiireissä kuin sanomissakin väittelyn, josta ei näyttänyt loppua\ntulevan. Emme tiedä tapahtuiko meillä niinkuin Tukholmassa että lopulta\niltakutsuilla ilmotusten kautta suorastaan pyydettiin ettei Noorasta\npuhuttaisi, mutta varmaa on että meilläkin väittelyä jatkettiin\nväsymykseen saakka. Mitä _julkiseen_ väittelyyn tulee, viittaamme\nainoastaan muutamiin tosiasioihin. Nooran suomennoksen johdosta, joka\noli painosta ilmestynyt, tapaamme Morgonbladetissa jo ennen\nnäyttelemistä laajan selostelun sekä ensimäiset väittelykirjoitukset\n(Ernstin ja X:n) kysymyksestä: tekikö Noora oikein lähtiessään kotoaan?\nSitten piti meidän silloinen Ibsenin erikoistutkija tri V. Vasenius\n(hän oli tohtoriväitöskirjassaan käsitellyt Ibseniä) yliopiston\njuhlasalissa viisi esitelmää Ibsenin ja Björnsonin nykyajan draamoista,\njoka tietysti kiihotti keskustelua, ja sen jälkeen Nervander julkaisi 8\npalstan pituisen analyysin Noorasta, jonka lisäksi merkit W--r ja\nIgnotus astuivat taistelutanterelle.[14] Viime mainittu ahdistaa\nankarasti Vaseniusta, joka tietysti ei ole vastaamatta. Lukuisien\nkirjoitusten sisällyksestä sanottakoon vain, että niissä tietenkin\nryntää toisiansa vastaan uusi, yksilön vapautta puoltava näkökanta ja\nvanhempi elämänkäsitys, joka asettaa avion ja perheen ja yhteiskunnan\npäämäärän yksilön mielitekoja korkeammalle. Niin yleiseen, mutta kun\nNoora oli keskustelun lähtökohtana, tarkotti väittely yksilön\nvapaudesta tällä kertaa naisen vapauttamiskysymystä. Ja tositeossa on\nNooran esittämisen merkitys siinä, että sen kautta \"naisasia\" meillä\ntuli päiväjärjestykseen. Ei niin ettei tällä asialla ennenkin olisi\nollut puoltajia, mutta vasta nyt se pääsi suurenkin yleisön\ntietoisuuteen. Että jo aikalaiset tunnustivat Suomalaisen teatterin\nansion tässä kohden, näkee yhdestä viimeisiä Noora-kirjoituksia (Mbl\n5/4)[15] jossa sanotaan: \"Suomalainen teatteri on esittämällä Nooran\nnäyttänyt, ettei se tahdo seisoa ulkopuolella 19 vuosisadan kysymyksiä.\nJa että yleisö on ollut kiitollinen, sen todistaa aina täysi salonki\nNooraa näyteltäessä.\"\n\nOlemme laajasti puhuneet Noorasta, mutta tämä kohta teatterimme\nhistoriassa osottaa mieltäkiinnittävällä tavalla, kuinka näyttämö\nvaikuttaa tekijänä kulttuurielämässä ja kuinka Suomalainen teatteri oli\nkohonnut sille kannalle, että se pystyi siihen.\n\nMaaliskuun 2 p. sattui keisari Aleksanteri II:n 25-vuotisen\nhallituksen riemujuhla, jota Helsingissä vietettiin monenmoisilla,\nyliopiston, ylioppilasten, teatterin ja kaupungin toimeenpanemilla\njuhlallisuuksilla. Suomalaisen teatterin näytäntöön oli kokoontunut\ntäysi huone juhlayleisöä, ja ohjelma alkoi Eläköön armias-laululla,\njonka lukuisa mies- ja naiskuoro suoritti ja johon liittyi eläköönhuuto\nhallitsijalle. Sen jälkeen seurasi Falkmanin järjestämä kuvaelma, jonka\ntarkotus oli muistoon saattaa kuluneen 25 vuoden valtiolliset ja\nyhteiskunnalliset uudistustoimet: valtiopäivät (rva Lundahl, Leino,\nAspegren, nti Rosendahl), asevelvollisuus (nti N. Ingman), rahanmuutos\n(nti Titti Avellan), kansakoulu (nti Edith Böök) ja Suomenkieli (nti\nAnni Hacklin). Sitte Ida Aalberg lausui Suonion sepittämän\njuhlarunoelman ja lopuksi näyteltiin Lea ja _Saimaan rannalla_, uusi\nBergbomin laatima laulukappale, joka viehätti alkuperäisillä\nkarjalaisilla puvuillaan, lauluillaan ja tansseillaan ja joka päättyi\nkeisarihymnin esittämiseen. -- Muutoin on maaliskuun näytännöistä\nerikoisesti mainittava vain pari, nimittäin 14/3 annettu, jossa\n(Haapaniemen hanhenpojassa) nti Rosendahl esiintyi viimeisen kerran,\nhän kun oli mennyt kihloihin tri Szinnyein kanssa (eroava näyttelijätär\nsai johtokunnalta suomalais- ja unkarilaisvärisillä nauhoilla\nvarustetun kukkavihkon) sekä nti Avellanin resetti-ilta 18/3 (Angelo),\njolloin taiteilijattaren osaksi tuli lämpimät tunnustukset hänen\nharrastuksistaan.\n\nHuhtikuun 2 p. näyteltiin Noora seitsemännen kerran kukkuroillaan\ntäydelle salongille. Illan tulo oli määrätty nti Aalbergin hyväksi.\nPaitse tavallisia suosionosotuksia ja kukkasadetta sai näyttelijätär\npysyvämpiäkin lahjoja. Niistä mainittakoon kultainen rannerengas, johon\noli piirretty: (ulkopuolelle) \"Ida Aalbergille Suomalaisen teatterin\nystäviltä 2/4 1880\" sekä (sisäpuolelle) kymmenen hänen etevintä\nrooliansa, ja viuhkanmuotoiseen kukkaiskimppuun kätketyn karinkaukalon\ntäynnä kultarahoja. Yhden naisten antaman kukkavihkon silkkinauhoihin\noli painettu säkeet:\n\n    \"Ensimmäisnä täysin puhjenneena\n    Kukkaisena näyttötaidon maamme\n    Ruusustossa, ollos todisteena\n    Mitä voimme, mitä toimeen saamme,\n    Jos käymme uljaast' idealein teitä,\n    Jos hartaus ja lempi johtaa meitä.\"\n\nSekä toiseen nauhaan:\n\n    -- -- -- -- -- \"Rakkaus ja työ,\n    Ne ne aseet, joiden eteen vaipuu voimatonna yö.\"\n\nErityisesti huomattiin, että yksi somista ja suurista kukkavihkoista\noli tullut aliupseerikoulun oppilailta. -- Näytännön jälkeen oli illan\nsankaritar kutsuttu pitoihin, joissa dosentti Perander puhui hänen\nkunniakseen.[16]\n\nNooran jatkuvan menestyksen tähden tuli vasta huhtikuulla kaksi\nuutuutta. Ensimäinen niitä oli sangen merkillinen, suomalaisella\nnäyttämöllä ja ylipäätäänkin Suomessa näyteltiin näet 9/4 ensi kerran\nBeaumarchais'n _Sevillan parturi_, joka toki oopperana ja \"Sevillan\nParranajajan\" nimellä oli yleisölle hyvin tuttu. Lähin aihe sen\nottamiseen oli se, että K. Cronstedt-vainaja (kts. ylemp. s. 15) oli\nsuomentanut mestarikomedian. Esittäjistä oli Ida Aalberg -- Rosina\netevin, viehkeä ja suloinen kujeellisuudessaan, vaikka luontonsa mukaan\ntoiseen tapaan kuin pirteä ja sähköttävä Ida Basilier ennen; saamatta\nkypsää aikaan Böökkin reippaasti suoriutui vaikeasta Figaro-roolista,\nja Leinon Basiliota kiitettiin paikottain vallan hyväksi. Mutta pääasia\noli että yhteisnäytteleminen sujui oivallisesti, toisin kuin\ntavallisesti ensi-iltoina, ja että yleissävy oli niin iloinen ja vilkas\nkuin suomalaisilta espanjalaisilta suinkin sopi toivoa. -- Toinen\nuutuus, Benedixin 3-näytöksinen huvinäytelmä _Tuhkimus_ (Aschenbrödel),\nesitettiin 21/4. Siinäkin päärooli oli nti Aalbergilla, ja vaikka se\nedelliseen verraten on taiteellisesti vähäpätöinen, ei se kuitenkaan\nsujuvasti esitettynä ollut katsojia huvittamatta.\n\nKun mainitut huvinäytelmät olivat menneet kumpikin kolme kertaa,\nlähtivät Nooran esittäjät 28/4 _Turkuun_, jossa lähes 2,000 markan\nkannatus oli merkitty neljää näytäntöä varten. Sitä ennen oli Emilie\nBergbom, joka seurasi mukana, kirjoittanut nti Elfvingille (24/4):\n\n-- \"Niinkuin nyt näyttää tulen maanantai-iltana Turkuun. Nti Aalberg,\nrva Leino ja Böök tulevat kai samaan aikaan. Muut tulevat vasta\ntiistaina, sillä maanantaina he avustavat rva Lundahlia, joka antaa\niltaman Hämeenlinnassa. Raukalla on vaikeaa neljän lapsensa kanssa ja\nsentähden tahtoo teatteri auttaa häntä. Maanantai-iltana menen suoraan\nteatteriin ja silloin pitäisi minun välttämättömästi tavata masinisti\nja piletinnryyjätär. Kaarlo kirjoittaa Jahnssonille ja pyytää häntä\nantamaan sanan heille, jota hän ei laiminlyöne. Nooraan tarvitaan kaksi\nreipasta, noin 7--9-vuotiasta lasta, tunnetko semmoisia? Niiden roolit\non pieniä, mutta kohtaus lasten kanssa on kaunis, ja sillä on täällä\naina ollut suuri menestys. Meillä on ollut eräs erittäin pirteä tyttö,\njoka on näytellyt vanhemman pojan roolia. Kolmas lapsi on oleva noin\n2- tai 3-vuotias, joka ei huuda kun on mentävä vieraan syliin. Ajattele\nnyt kahta sopivaa tyttöä, jotka voivat olla Nooran poikia, sekä\nvaatteita niille. Täällä on heillä ollut Maunun ja Laurin vaatteet.\nPikku lapsi ei näyttele, vaan ainoastaan istuu milloin hoitajattaren,\nmilloin äidin sylissä. -- Hyvä olisi, jos saisimme vähän suuremman\nkannatuksen, 550 à 600 [iltaa kohti] olisi tarpeen. Mutta onhan Turun\nyleisö koko talven nauttinut Strandbergin seurueesta, niin ettei sillä\nole rahaa eikä halua nähdä meitä. Aalberg lähtee jo 3/5 Turusta\nmatkustaakseen täältä Lyybekkiin, ja sitte tulee kaunis kevätilma\nvaaralliseksi kilpailijaksi. Tämä tekee meidät pelokkaiksi: teatterilla\nei ole varaa menettää mitään, ja Turussa käynnit ovat, paha kyllä,\nylipäätään olleet epäedullisia.\" [Toisesta kirjeestä:] \"Sillä aikaa\nnäytellään täällä Mustalaiset, ja sentähden täytyy Kivisen Turussa olla\ntohtori Rank. Se on kyllä vahinko Nooralle, sillä Ahlberg on ollut\noivallinen. Kivisen hento, lapsellinen vartalo tekee hänet\nsopimattomaksi esittämään skeptillistä tohtoria, mutta mitä sille\nmahtaa?\" --\n\nTurussa annettiin Noora (27/4-2/5) sekä Vastanaineet ja Ensi lempi\nyhden kerran (4/5). Tulot tekivät yhteensä 2,610 mk.\n\nHelsingissä lykkääntyi sairaussattuman tähden Szinnyein suomentaman\nunkarilaisen näytelmän, _Mustalaiset_ (nimitettiin kai näin sen vuoksi\nettä ohjelmistossa ennestään oli Mustalainen niminen kappale),\nensi-ilta toukok. 4:een. Kiitos varsinkin viehättävien unkarilaisten\nlaulujen näytelmä herätti mieltymystä. Suurin osa suosionosotuksista\nlankesi nti Avellanille, joka draamallisen voimakkaasti esitti Rószin\nosan; sen ohella oli Vilho oivallinen vanhana Zsigana. Viimeksi\nhuudettiin Szinnyeikin esiin.\n\nMuutoin näyteltiin toukokuulla Schillerin Rosvot pari kertaa, ja\nlopulla tuli eräs uusi Björnsoninkin kappale. Ansio siitä oli rva\nWinterhjelmin, joka oli saapunut Helsinkiin. Hänen mukanaan\nharjotettiin Björnsonin 2-näytöksinen _Taistelujen välillä_, ja se\nesitettiin ensi kerran 25/5 näyttelijättären toimeenpanemassa\niltamassa. Vieraileva taiteilijatar oli Inga, Leino Swerre kuningas,\nAhlberg Halward Gjäla muita mainitsematta. Muutoin oli ohjelmassa\nHardangerin harjulla ja viides näytös E. Scriben draamaa Adrienne\nLecouvreur (ruotsinkielellä). Toisen kerran näyteltiin Björnsonin\nkappale teatterin omassa näytännössä 27/5, pieni Chiwot'in ja Darun\nilveily _Äiti-parat_ ja Saimaan rannalla jälkikappaleina. Näytäntö\nannettiin Leinon hyväksi ulkomaanmatkaa varten. Rva Winterhjelmiä\ntervehdittiin lämpimästi, ja hän puolestaan näyttäytyi entiseksi\nsuureksi taiteilijattareksi yhtä hyvin Björnsonin draamassa kuin\nonnettomana Adrienne Lecouvreurina tuossa sydäntäkouristavassa\nloppunäytöksessä, missä hän kuolee hengitettyään myrkkyä kukkakimpusta.\n-- Näytännöt päättyivät 30/5 Nummisuutarien esittämisellä. Sen jälkeen\nseurue hajaantui kesäksi; mutta jo sitä ennen (9/5) Ida Aalberg oli\n(saatuaan matkarahoja senaatilta 2,000 ja Pietarista 1,000 mk.)\nlähtenyt ulkomaille yhdessä tri Szinnyein ja hänen nuoren rouvansa\nkanssa, joiden vihkiminen oli tapahtunut Helsingin vanhassa kirkossa\nedellisenä päivänä.\n\nKun niissä neuvotteluissa oopperan toimeenpanemisesta (joista Emilie\nBergbom 18/10 oli kirjoittanut nti Elfvingille) oli tultu siihen\npäätökseen, ettei ainakaan teatteri ryhtyisi asiaan, alkoivat\nlaulutaiteilijat itse -- taiteilijapari Achté, Bergholm, Hahl, Filip\nFörsten, Elise Hellberg -- miettiä sitä. Tuuma näyttää olleen,\nBergbomin johtaessa ja Martin Wegeliuksen ollessa kapellimestarina,\nkevätkaudella toimeenpanna 10 tai 20 oopperanäytäntöä. Yrityksen\ntaloudellisesta puolesta vastaisivat taiteilijat, mutta tietenkin\nnojaamalla musiikkiystävien kirjoittamaan kannatukseen. Kun Lydia\nLaguksen myötävaikutusta pidettiin välttämättömänä, kirjoitettiin\nhänelle asiasta. Emme tiedä mitä hän vastasi eikä myöskään koetettiinko\nsaada kannatusta. Pääasia on että puuha raukesi tyhjiin; Lydia Lagus\npalasi Italiasta vasta myöhään keväällä.\n\nMutta silti oopperakysymys toisessa muodossa oli päiväjärjestyksessä\nkoko kevätkauden. Maaliskuulla tapahtui näet että senaatti\nkäsitellessään teatterien anomuksia uudistetusta valtioavusta jälleen\npalasi keväällä 1877 rauenneeseen fusiooniaatteeseen ja määräsi\ntutkittavaksi, miten yhteistyö ruotsalaisen ja suomalaisen näyttämön\nvälillä oli aikaansaatavissa. Tämä alote johti sarjaan kokouksia ja\nneuvotteluja, joissa niinkuin ennenkin puhuttiin sekä laulu- että\npuhenäyttämöistä. Huolimatta kaikista ehdotuksista ja suunnitelmista,\npuuha nytkin raukesi ja rajotumme sentähden seuraavaan.\n\nSuomalaisella puolella oltiin tälläkin kertaa asiaan taipuvaisia, jopa\nsiinä muodossa että suomalainen puheosastokin otettaisiin mukaan -- se\noli näet, niin arveltiin, \"jo kohonnut semmoiselle kannalle, ettei sen\ntarvinnut pelätä kilpailua ruotsalaisen puheosaston kanssa\" (U. S.\n31/3). Ruotsalaiselta taholta taasen H. D. oli nyt (toisin kuin\nedellisellä kerralla) ehdottomasti fusioonin puolella, siinä muodossa\nettä erikielisten puheosastojen rinnalle perustettaisiin kaksikielinen\n(ruotsalais-suomalainen) ooppera; mutta jyrkempää ruotsinmielistä\nkantaa edustavat Helsingfors ja Wiborgs tidning lehdet vastustivat\nkerrassaan yhteistyötä missä muodossa tahansa -- koko ehdotus oli muka\nruotsalaista teatteria vastaan tähdätty \"murhaisku\". Helsingfors lehti\nväitti kiihkeästi, että puheosastoilla ei voisi olla mitään muuta\nyhteistä kuin puvusto eikä oopperaa ollenkaan tarvittu. \"Oopperan\nharrastaminen kummassakin teatterissa on ollut kallis erehdys ja se\nolisi sitä nykyään entistä enemmän, kun venäläinen Aleksanterin\nteatteri oli hankkinut itselleen italialaisen oopperan(!)\".[17] Vaikka\nRuotsalainen teatteri kokonaan menettäisikin valtioapunsa, on sen\nsittenkin kieltäytyminen yhteistyöstä. Ja tämä jyrkempi mielipide pääsi\nvoitolle -- vaikka eräässä kokouksessa[18] semmoiset miehet kuin O.\nDonner, L. Mechelin ja M. Wegelius valittiin ajamaan H. D:n puoltamaa\nfusioonimuotoa.\n\nAsian lopullisesta ratkaisusta Emilie Bergbom kirjoittaa nti\nElfvingille (10/5):\n\n\"Torstai-iltana [6/5] tuli vihdoin vastaus Ruotsalaisen teatterin\nkannatusyhdistykseltä. Venytettyään asiaa kaksi kuukautta he vastaavat,\nettä fusiooni ei voi tulla kysymykseen, sillä he ovat jo ottaneet\nintendentin Ruotsista ja suurimman osan jäsenistöäkin j.n.e. Vastaus on\nehdoton, mutta kohtelias, ja jos he olisivat olleet niin rehellisiä,\nettä olisivat kohta antaneet suoran tiedon kannastaan, niin ei siitä\nolisi mitään sanottavaa, mutta tämä viivytys on ollut sietämätön.\nTänään jätetään meidän valtioavunanomuksemme [uudestaan] senaattiin.\nSaa nähdä mikä vastaus tulee? Jollemme saa samaa mitä meillä tähän asti\non ollut, nimittäin 24,000 mk, niin en tiedä mitä tulevana vuonna on\ntehtävä.\"\n\nFusiooniehdotuksen lopullisesti rauettua senaatti 26 p. toukok. myönsi\nSuomalaiselle teatterille pyydetyn valtioavun, ja kesäkuulla päätös\nkorkeimmassa paikassa vahvistettiin.\n\nTänä vuonna Ruotsalainen teatteri oli ilman kilpailua saanut\ntoimeenpanna oopperanäytäntöjä, mutta ei menestys sittenkään ollut\ntoivonmukainen.[19] Näin ollen teatterin kannatusyhdistys päätti\nkokonaan luopua lyyrillisen näyttämön ylläpitämisestä. Luultavasti\nolisi päätös ollut toisellainen, jos suomalainen laulunäyttämö\nolisi ollut olemassa. Sillä kilpailuahan varten ruotsinmieliset\noikeastaan olivat oopperansa perustaneetkin. -- Vaikuttavana syynä\nlakkauttamispäätökseen oli muutoin sekin, että kotimaiset\nlaulutaiteilijat yhä edelleen olivat kieltäytyneet laulamasta\nruotsalaisella näyttämöllä, jollei fusioonia syntyisi. Niin oli tehnyt\nnti Fohström, joka loistokkaasti esiinnyttyään Italiassa palasi kotiin\ntoukokuun keskivaiheilla, ja niin myöskin Bruno Holm, jolle tarjottiin\n200 mk kuussa (venäläiset tarjosivat, hekin turhaan, 600). -- Tässä\nsopii mainita, että tri Grefberg kävi pyytämässä nti Aalbergiakin\nRuotsalaisen teatterin palvelukseen, \"käskien hänen itsensä määräämään\npalkkansa -- kuinka paljo vaan tahtoo\". Vastaus oli kieltävä. Silloin\ntoinen lausui: \"Ehkä saan tulla toiste, kun olette asiaa miettinyt\",\njohon taiteilijatar virkkoi: \"Tulla saatte, mutta kyllä vastaus on\noleva sama.\"\n\nYmmärrettävää on että laulukykyjemme tulevaisuus oli huolestuttava, kun\noopperatuumat raukesivat, emmekä erehtyne, jos oletamme usean heistä\nsyyttäneen Bergbomia siitä, että heidän toiveensa kotimaiseen\nlaulunäyttämöön nähden pettivät. Kumminkin he tekivät siinä väärin,\nsillä kaikki he olivat itsestään ja ennen valinneet taiteilijauransa.\nAinoana poikkeuksena on ehkä Hahl mainittava, jonka hänen menestyksensä\nMarcelina Hugenoteissa houkutteli pois yliopisto-opinnoista. -- Nti\nFohström yksistään jatkoi alkamaansa loistavaa taiteilijauraa ulkomaan\nnäyttämöillä. L. N. Achté tuli 1881 kanttoriksi Helsingin vanhaan\nkirkkoon. Hänen puolisonsa rva Emmy Achté jatkoi 1880-81 opintojaan\nDresdenissä ja perusti sitte miehensä kanssa 1883 Helsingin lukkari- ja\nurkunistikoulun. Oopperalaulajattarena rva Achté myöhemmin on\nesiintynyt vain 1891-92 näytännöissä, jotka hän itse muitten\nkotimaisten laulajien mukana toimeenpani. Lydia Laguksen taiteilijauran\nkatkaisi, niinkuin alempana saamme nähdä, armoton tauti. Bruno\nHolmin ura tuli sitäkin lyhemmäksi, niinkuin on kerrottava\nseuraavassa luvussa. Bergholm oli ainoa, joka oli saanut viran --\nlaulunopettajanviran Helsingissä (aliupseerikoulussa). Kun lisäksi\nmuistamme, että Ida Basilier jo ennen oli mennyt naimisiin ja muuttanut\nNorjaan sekä että pari muuta laulajatarta jonkun ajan päästä meni\nnaimisiin, käy nähtäväksi kuinka lyhyessä ajassa se taiteilijaryhmä\nhajaantui ja, niin sanoaksemme, katosi kuulumattomiin, jonka kykyyn ja\ninnostukseen Suomalainen ooppera oli nojannut. Että useat heistä\nkuitenkin ovat vaikuttaneet uuden soitannollisen kevään hyväksi, se on\nhyvin tiettyä, vaikka se on ulkopuolella tätä kertomusta.\n\n_Arthur Lundahlissa_ (kts. ylemp. s. 13) puheseurue menetti lahjakkaan\njäsenen, josta olisi voitu paljon toivoa, ellei hän jo teatteriin\ntullessaan olisi ollut taudin heikontama. Hänellä oli luontainen kyky\nvälittömästi ilmaista tunteitaan, mutta epäselvä ääntäminen esti häntä\nnäyttelijänä edistymästä korkeammalle asteelle. Kuitenkin hän\nViuluniekassa y.m. rooleissa teatterin ensi aikoina sai paljon\nteeskentelemätöntä tunnustusta. -- Toinenkin kuolemantapaus kuuluu\ntähän aikaan, nimittäin 25-vuotiaan (9/8 1855) _Kaarlo Edvard Törmäsen_\n22/3 1880. Hän oli jo 1878 eronnut teatterista, mutta senkin jälkeen\npalvellut sitä samalla tavoin kuin hän parhaiten oli sitä tehnyt\nseurueen jäsenenä ollessaan, se on suomentamalla näytelmiä\neri kielistä. Siihen hänellä olikin enemmän lahjoja kuin\nnäyttelemiseen.[20]\n\nElämästä toverien kesken on kerrottavana, että näyttelijät marraskuulla\n1879 kääntyivät kirjelmällä teatterin johtokunnan puoleen\nilmottaakseen, että he kokouksessa 6 p. mainittua kuuta olivat\npäättäneet perustaa \"_eläkerahaston_ nykyisten ja tulevien jäsenten\nhyväksi\". Tämän yrityksen hyväksi he pyysivät johtokuntaa myöntämään:\n1) kaikki n.s. sakkorahat (jotka olivat suoritettavat erinäisistä\nlaiminlyömisistä ja järjestyksenloukkauksista), 2) tulot yhdestä\nnäytännöstä vuosittain joka kaupungissa, missä teatteri näytteli, sekä\nyhdestä iltamasta, laulajaisista tai arpajaisista, ja 3) kaikki ne\nvarat, jotka mahdollisesti lahjain, testamenttien ja yleisten keräysten\nkautta ovat tarkotusta varten kootut. Tämän kirjelmän alla luettiin\nseuraavat nimet: _Ida Aalberg, Axel Ahlberg, Aurora Aspegren, Aug.\nAspegren, Kaarola Avellan, Bruno Böök, Anni Hacklin, Elias Kahra, I. E.\nKallio, Anton Kivinen, B. Leino, Mimmy Leino, Selma Lundahl, D.\nPesonen, Hilma Rosendahl, S. Savolainen, Emelie Stenberg, Aug. Tervo,\nAlma Wikström, Knut Weckman, Oskari Vilho_. -- Arvatenkaan johtokunta\nei voinut muuta kuin hyväksyä tämän alotteen, mutta kumminkin asian\ntoimeenpaneminen lykkääntyi muutamia vuosia eteenpäin.[21] Vasta\nnäytäntökaudelta 1883-84 meillä on ensimäinen virallinen tieto\neläkekassan olemassaolosta ja varoista (kts. alemp.).\n\nTältä vuodelta on mainittava uusi jäsen, josta tuli yksi teatterin\netevimpiä. Tarkotamme rva _Katri Rautiota_, jonka alkuperäinen nimi\noli Bengtson, mutta joka 6/4 1880 liittyessään teatteriin otti\ntaiteilijanimen _Aaltola_. Nykyisen nimensä nti Aaltola sai, kun hän\n1883 meni naimisiin näyttelijä Aleksis Raution kanssa. Tullessaan\nnäyttelijättärenalku ei vielä ollut 17 vuotta täyttänyt, ja meni\nsentähden aikaa, ennen kun hänen kykynsä huomattavammin näyttäytyi.[22]\nUlkonäkö, ääni, kieli olivat kyllä edullisia, mutta luonnonlaadun\ntyyneys hidastutti tunteenilmaisun voimistumista ja itsenäistymistä.\n\nNiinkuin edellisestä näkyy Suomalainen teatteri oli nyt ensimäisen\nkerran toiminut koko näytäntökauden pääkaupungissa. Että se oli ollut\nsuureksi hyödyksi taiteelliselle edistymiselle, on itsestään\nymmärrettävää. Ohjelmisto oli ollut erittäin etevä ja sen\nvalmistamiseen oli voitu panna tasaisempaa työtä kuin koskaan ennen --\nniinkuin tuloksetkin hyvin olivat todistaneet. Mutta, sanotaan\njohtokunnan vuosikertomuksessa, \"täytyy yhä edelleen valittaa sitä\nlaimeutta ja penseyttä, jota pääkaupungin suomalainen yleisö, ja\nvarsinkin porvarissääty, teatterille osottaa. Jos ei oteta lukuun\njuhla- sekä Noora-näytäntöjä, joissa kävi paljo väkeä (suureksi osaksi\nruotsalaista yleisöä), ovat näytännöt tänä vuonna annetut varsin\nhuonoille huoneille.\" Tämä valitus oli kylläkin luonnollinen, mutta kun\nnyt jälestäpäin oloja ajattelee, ei voi tukehduttaa sitä ajatusta, että\noli melkein liiaksi vaatia silloiselta Helsingin suomalaiselta\nyleisöltä, että se olisi jaksanut koko vuoden täyttää teatterin.\nPuhumatta sen vähälukuisuudesta oli suuri osa siitä vielä tottumaton\nteatteriin. Oliko edes ajateltavissa, että seitsemässä vuodessa\nsentapainen henkinen ja taiteellinen nautinto kuin teatterin tarjoama\nolisi voinut tulla pääkaupungin suomenkieliselle \"porvarissäädylle\"\n_tarpeeksi?_ Ei, kyllä siihen vaadittiin pitempi aika, niinkuin\nkertomuksestamme onkin näkyvä. -- Saavutettu kokemus johti siihen, että\nteatteri jälleen säännöllisesti jonkun osan vuotta näytteli\nmaaseutukaupungeissa. -- Tämän näytäntökauden vaillinki teki 19,830\nmk.[23]\n\nNäytännöissä -- luvultaan 96 -- esitettiin 14 kertaa Noora; 7 Ensi\nlempi; 6 Valapatto, Aksel ja Valpuri, Nyrnbergin nukki; 5 _Saimaan\nrannalla_; 4 _Nummisuutarit_, Angelo, Porvari aatelismiehenä, Vanhan\nviuluniekan lempi; 3 _Kuvaelmat Hirvenhiihtäjistä_, Jane Eyre, Parisin\nveitikka, Kylänheittiö, Kavaluus ja rakkaus, Hellät sukulaiset,\nHaapaniemen hanhenpoika, Neiti Elisabeth, Taiteen harrastuksesta,\nVastanaineet, Parjauspesä, Maria Stuart Skotlannissa, Sevillan parturi,\nTuhkimus, Mustalaiset; 2 _Silmänkääntäjä, Kihlaus, En voi, Pikku\nSuometar_, Jeppe Niilonpoika, Roistoväki, Saituri, Rosvot, Kuinka\nanopeista päästään, Lemmenjuoma, Remusen kotiripitykset, Taistelujen\nvälillä; 1 _Anna Skrifvars, Lea, Setä, Kosijat_, Sirkka, Sarah Multon,\nKuningas Renén tytär, Hardangerin harjulla, Hääilta, Äiti-parat.\n\nNäistä 47 kappaleesta oli kotimaisia 11 ja ohjelmistolle uusia 17, joka\njälkimäinen numero on harvinaisen korkea.\n\n\n\n\nIX.\n\nYhdeksäs näytäntökausi, 1880-81.\n\n\nTänä suvena Bergbom-sisarukset eivät näytä ajatelleen ulkomaanmatkaa,\nvaan teki Emilie Juhannuksen jälkeen tavallisen kesäkäyntinsä Kuitiaan\nsamalla kun Kaarlo liikkui muualla kotimaassa. Jälkimäisestä saamme\nmuutamia tietoja sisaren kirjeistä nti Elfvingille. Emilie kirjoittaa\nnäet 22/6:\n\n-- \"Eilen lähti Kaarlo kesämatkalleen. Hän matkustaa ensin rautatiellä\nTampereelle, sieltä höyrylaivalla Virroille ja sitte hän aikoo jatkaa\njalkasin Vaasaan. Hän on kauvan miettinyt jalkamatkaa maan halki, mutta\ntähän saakka on hänellä kesäaikoina ollut muuta tehtävää. Vaasasta hän\npalaa kotia höyrylaivalla, ehkä muutamiksi päiviksi poiketen\nKuitiaan.\" --\n\nMatkallaan Kaarlo näkyy vapauttautuneen kirjeenvaihdostakin, niin ettei\nole olemassa ainoatakaan riviä sen vaiheista. Että retki oli virkistävä\nhuomaa kuitenkin niistä sanoista, joilla Emilie (23/7) mainitsee hänen\nkotiatulonsa:\n\n-- \"Pyhänä [18/7] Kaarlo palasi päivettyneenä ja ahavoittuneena\nniinkuin hyvinvoipa rustitilallinen, mutta terveenä ja reippaana. Eilen\nhän lähti Viipuriin tiedustelemaan, eikö teatterin olisi mahdollista\nolla siellä syksyllä. Viipuri on paras maaseutukaupunkimme, mutta\nkiusallista on että meidän nykyään on vaikea päästä esiintymään siellä.\n[Viipurin teatteri oli aivan ränstynyt ja eri mieliä oli siitä, oliko\nuusi rakennettava vai vanha korjattava.] Helsingissä emme mitenkään\ntahtoisi alottaa ennen lokakuun loppua; ohjelmistomme on täällä\nviimeiseen asti näytelty, niin että meidän on välttämättömästi oltava\npari kuukautta muualla valmistaaksemme uutta.\" --\n\nSamoin kuin viime suvena näyttelijät nytkin suunnittelivat kiertoretkiä\nmaaseuduille; mutta keisarinna Maria Aleksandrovnan kuolema (3/6) teki\ntuumat tyhjäksi ainakin alkukesästä. Sitä ennen oli pienempi\nnäyttelijäryhmä jo lähtenyt antaakseen näytäntöjä Hämeenlinnassa ja\nTampereella, mutta samana päivänä, kun ensi näytäntö edellisessä\npaikassa oli tapahtuva, tuli surusanoma ja keskeytti yrityksen.\nSuurempi ryhmä, joka aikoi esiintyä Viipurissa, oli onnekseen vielä\nHelsingissä eikä siis tarvinnut tehdä turhaa matkaa. -- Heinä- ja\nelokuulla, jolloin näytteleminen taas oli sallittu, uudistettiin nämä\nhankkeet. Heinäkuulla pienempi seurue näytteli muutamia iltoja\nTampereella ja Forssan tehtaalla ja elokuulla suurempi (rvat Aspegren\nja Lundahl, neidit Hacklin, Savolainen ja Wikström sekä Axel Ahlberg,\nAspegren, Böök, Pesonen ja Vilho) Viipurissa koko kymmenen kertaa.\nJälkimäinen ryhmä esitti kolmena iltana Noorankin (rva Aspegren --\nNoora) ja kahtena Sevillan parturin (neiti Hacklin -- Rosina).\n\nIda Aalbergin toinen ulkomaanmatka muodostui niin vaiherikkaaksi ja\nmerkilliseksi, että siitä on kerrottava verraten seikkaperäisesti. --\nEnsin hän, Szinnyein nuoren parin seurassa, suuntasi kulkunsa\nDresdeniin, puolentoista vuotta ennen annetun lupauksensa mukaan\npalatakseen rva Marie Seebachin kouluun. Tämä vastaanotti hänet,\nniinkuin hän 28/5 kirjoitti Bergbomille, todellisella ilolla ja kohta\nkäytiin työhön käsiksi. Ensiksi otettiin tutkittavaksi Orleansin\nneitsyen rooli, joka \"retoriikkansa tähden kaksinkerroin vaikeana\" oli\nläpikäytävä sekä saksan- että suomenkielellä. Sen jälkeen tulisi Julia\nja myöhemmin Gretchen, jonka erittelemistä hänen oman käsityksensä\nmukaan rva Seebach katsoi erityiseksi myötätuntoisuuden osotukseksi\n\"rakkaalle oppilaalleen, joka tuotti hänelle ainoastaan kunniaa\".\nOppikausi kesti kesäkuun loppuun, jolloin nti Aalberg lähti Müncheniin.\nSiellä tarjoutui hänelle silloin aivan erikoinen tilaisuus\noppia taidettaan näkemällä 16 iltaa käsittävän näytäntösarjan\nhoviteatterissa, jossa Ernst Possartin johdolla Saksan ja Itävallan\netevimmät näyttelijät esittivät yhtä monta Schillerin, Goethen,\nLessingin ja Shakespearen draamaa. Ensimäinen näytäntö oli 1 ja\nviimeinen 21 p. heinäk. Enimmän miellyttivät näyttelijätärtämme Wienin\nBurgtheaterin taiteilijat ja niistä etenkin Ad. Sonnenthal ja Charlotte\nWolter.\n\nTällä ajalla tapahtui että Ida Aalberg tuli esitellyksi Nooran\nrunoilijalle, joka näinä vuosina asui Münchenissä. Tuttavuuden\nvälittäjä oli tri V. Vasenius, joka myöskin oli sinne saapunut. Ibsen,\njoka tavallisesti oli hyvin jäykkä vieraita kohtaan, vastaanotti Nooran\nsuomalaisen esittäjän erinomaisen ystävällisesti ja toimeenpanemissaan\npäivällisissä, joihin Münchenissä oleskelevat pohjoismaiset taiteilijat\nolivat kutsutut, hän asetti hänet oikealle ja Nooran esteettisen\npuolustajan Suomesta vasemmalle puolelle itseään. Jopa hän esitti\nmaljankin nti Aalbergin kunniaksi. Vähän tämän jälkeen rva Ibsen kävi\nnoutamassa nuoren näyttelijättären koko päiväksi runoilijan perheeseen.\nOn helppo ajatella kuinka innostavasti mahtoi vielä kokemattomaan\ntaiteilijattareen vaikuttaa ensi kerran huomattuna henkilönä\nseurustella runoilijakodissa ja taiteilijapiirissä, jota suuren luovan\ntaidehengen itsetietoisuus ja toimihalu elähytti.\n\nKun juhlanäytännöt olivat päättyneet, nti Aalberg lähti, noudattaen\nIbsenin neuvoa ja kehotusta, Baijerin Oberammergauiin, jossa juuri tänä\nsuvena jälleen uudistui joka kymmenentenä kesänä siellä tapahtuva,\nuseita päiviä kestävä, kylän asukkaiden suorittama Vapahtajan\nkärsimysnäytelmän esitys. Täältä näyttelijätär muutti Elsterin\nkylpypaikkaan Etelä-Sachseniin. Siellä hän oleskeli yhdessä rva Emmy\nAchtén kanssa, joka jo maaliskuulla oli lähtenyt Dresdeniin\nharjottaakseen laulutaidetta nuoremman Lampertin johdolla. Kylpyajan\nperästä oli näyttelijättäremme matkustava Budapestiin, jossa alkumatkan\ntoverit, Szinnyei rouvineen, häntä odottivat.\n\nKun Ida Aalberg, nähtyään Goethen Iphigeneian Wienin Burgtheaterissa,\n2 p. syysk. saapui Unkarin pääkaupunkiin, hän ei enään ollut aivan\ntuntematon tässä maassa. Kotia tultuaan Szinnyei näet oli alkanut\nunkarilaisissa sanomalehdissä kertoa mitä hän oli nähnyt ja kokenut\nSuomessa. Muun muassa hän oli seikkaperäisesti kuvannut Suomalaisen\nteatterin synnyn, miten se oli nopeasti kehittynyt ja mikä viehättävä\nprimadonna sillä oli Ida Aalbergissa, joka Boriskana Kylänheittiössä\nnäytteli niin oivallisesti, ettei hän (Szinnyei) Unkarissakaan ollut\nnähnyt mitään parempaa. Tämä edellä käypä kiitos ja yksityiset puheet\ntekivät, että nti Aalbergille myönnettiin tilaisuus Pestin\nkansallisteatterissa esiintyä mainitussa roolissa.[24] Yritys oli totta\nsanoen arveluttavinta laatua: tuntematonta kieltä puhuva vieras\nnäyttelijätär keskellä unkarilaisia näyttämötaiteilijoita esittämässä\nunkarilaista talonpoikaistyttöä! Kun ilta tuli, kävi kyllä huhu, että\nkun tuo vieras harjotuksessa oli näytellyt kolmannen näytöksen suurta\nkohtausta Göndörin kanssa, olivat näyttelijättäret alkaneet itkeä ja\nTamássy-Göndörinkin silmissä olivat kyyneleet välkkyneet; mutta\nylipäätään oltiin epäilevällä kannalla. Ja kuitenkin päättyi kaikki\ntäydelliseen, hämmästyttävään voittoon. Näytäntö oli 7/9, ja seuraavana\npäivänä Szinnyei kirjoitti Antti Jalavalle:\n\n\"Victoria! Odottamatonta, suurenmoista! -- -- Koko kaupunki on\nhälytetty, kaikki sanomalehtimiehet ovat rakastuneet ja kirjoittavat\nylistysvirsiä. Tänään ei puhuta muusta kuin nti Aalbergista.\" -- --\n\n\"Illalla oli suuri teatteri täynnä, joka merkitsee paljon, sillä kun rva\nBlaha ei näyttele, on teatteri tavallisesti jotensakin tyhjä.\nKuumeentapainen uteliaisuus näkyi kaikkien silmissä, ja kun nti Aalberg\nilmestyi, otettiin hänet vastaan myrskyisillä kättentaputuksilla.\nHän näytteli todellakin mainiosti, paljon paremmin kuin koskaan\nennen.\" -- --\n\n\"Sanalla sanoen ilta oli loistava. Harva muukalainen näyttelijä on\nmeillä näytellyt niin erinomaisen suurella menestyksellä kuin nti\nAalberg, sillä hän on yhtenä iltana tullut yleisön lemmikiksi, ja\n_kaikki tunnustavat yksimielisesti, että hän on suuri taiteilijatar_.\n-- -- Nti Aalberg on tuottanut Suomenmaalle niin paljon kunniaa kuin ei\nkukaan ennen ulkomaalla.\"\n\nTodistukseksi ettei Szinnyei liiotellut otamme muutaman kohdan parista\narvostelusta. \"Hirveän ankara arvostelija\" Beöthy Zsolt kirjoitti\nUnkarin etevimmässä valtiollisessa lehdessä, Pesti Napló'ssa:\n\n-- -- \"Tuskin olimme ajatelleet, että hän edes sen verran voisi tulla\ntoimeen tässä vieraassa piirissä, että tietäisi tuoda ilmi yleisimmät\nnäytäntölahjat jäsentenliikunnon, kasvojeneleiden ja äänenvaihtelun\nsuhteen, kun näyttämöllisen vaikutuksen sielu, sana, oli häneltä\nkielletty. Sillä emmehän sanoista mitään ymmärtäneet. Ja mikä oli\npäätös? Se, että näytännön loputtua meistä tuntui kuin nti Aalberg\nolisi antanut paljon lujempia ja vakuuttavampia todistuksia\nsuomalaisunkarilaisesta kieliheimolaisuudesta kuin kaikki oppineet\nmiehemme yhteensä. Me ymmärsimme häntä täydellisesti. Lohduttakoot\nitseänsä antifinnistit (suomiheimolaisuuden vastustajat): ymmärtämisen\nvälikappaleena ei ollut kielen sukulaisuus, vaan se yleinen kieli, jota\nmaailman kaikilla näyttämöillä ymmärretään: tunteen totuus,\nhavainnollisuuden kyky, plastiikan jalous, mielenilmauksen voima. Nti\nAalbergin näyttämöllinen kutsumus ilmaisee itsensä jo ensi\nsilmänräpäyksessä. Hänen solakka vartalonsa, hänen puhuvat suuret\nsiniset silmänsä, hänen vaaleat hiuksensa, hänen äänensä erinomaisen\nrikas vaihtelevaisuus ja heleä sointu: kaikki tämä tuo myötänsä\nviehätyksen, lumouksen. Yleisön ensimäiset kättentaputukset tarkottivat\nvaan näitä. Mutta jota edemmäksi näytäntö edistyi, sitä enemmän se\nihastui hänen tavattomista sisällisistä näyttelijälahjoistaan. Siitä\ntietysti ei voi olla puhettakaan, että hän olisi näytellyt\n_unkarilaista_ talonpoikaistyttöä. Mutta jos ei rotuomituisuuden\npuutetta lukuun oteta, ei voi toivoa liikuttavampaa ja jalompaa\nBoriskaa. Emme tiedä kuinka hän puhuu suomea, mutta rakkauden ja tuskan\nkieltä hän puhuu mainiosti. Hänen esityksensä oli monipuolinen ja\nelävä: huikaisevalla nopeudella hänen silmissään vaihtelivat intoisan\nrakkauden loiste ja surun kyynel. Joka ääni kumpuaa hänen sielustaan,\nja joku lumoava sulous on hänen esitykselleen omituinen. Melkein\niloiten hän kärsii tuskaa, ja voimallisten tunteiden ilmi puhjetessa\nhän ymmärtää harvinaisella hienoudella ylläpitää tarpeellista\nmaltillisuutta. Hänen itkunsa toisen näytöksen lopussa ja hänen\nrakkaudentunnustuksensa kolmannessa näytöksessä liikuttivat jokaisen\nsydäntä ja kiihottivat yleisöä, joka ei ymmärtänyt ainoatakaan sanaa,\nmutta kuitenkin käsitti jok'ikisen äänen, myrskyisiin kättentaputuksiin\nesiripun ylhäällä ollessa.\" --\n\nToisesta lehdestä (Függetlenség -- Itsenäisyys) otettakoon seuraavat\nrivit:\n\n-- -- \"Ainoastaan uudenaikaisen Europan jokapäiväisyydestä ja\nveltostuneista oloista kaukana olevan, puhtaassa alkuvoimassa elävän\npohjoisen kansan tytär saattaa niin huokailla, itkeä, hymyillä, kuin\ntuo pieni suomalainen tyttö, jonka jokaisesta liikkeestä luonnollisuus\npistää esiin, jokaisessa sanassa lumous vallitsee. Suurimman\nvaikutuksen hän saavutti kolmannen näytöksen ensimäisessä kohtauksessa\nsydämeen koskevalla näyttelemisellään. Harvoin taikka kenties emme\nkoskaan ole nähneet riehuvaa intohimoa niin luonnollisella\nnaivisuudella kauniimpaan sopusointuun yhdistyvän kuin tässä. Nti\nAalberg ei ollut tuo itkullinen, hentomielinen Boriska, jota jo\nkylläkseen on saanut kansallisteatterin näyttämöllä nähdä, vaan tuo\näärettömällä intohimolla rakastava, ainoaan tunteeseensa sulava kansan\ntyttö, joka tietää kuollakin rakkautensa tähden. Ja mikä oli suurin\nansio tällä suomalaisella taiteilijattarella: ei ainoastakaan\nliikunnosta pistänyt esiin 'neiti'; hän pysyi loppuun asti\n_talonpoikaistyttönä_. Kohtauksen lopussa innostus jo nousi todelliseen\nraivoon. Perätysten huudettiin vieras viisi kertaa esiin ja sai\nvastaanottaa kauniin kukkakimpun, josta nti Aalberg nähtävällä\nliikutuksella kiitti.\" --\n\nNäytäntö uudistettiin vielä 9 ja 14 p. entistä suuremmalla\nmenestyksellä. Viimeistä sanottiin parhaimmaksi sentähden, että nti\nAalbergin näyttelemistapa oli vaikuttanut toisiin myötävaikuttajiin,\nniin että he jättivät tavallisen huolettomuuden ja näyttelivät suurella\ninnolla. Kumpanakin iltana olivat piletit loppuun myydyt (joten\nteatterissa oli noin 2500 henkeä) ja joukko ihmisiä palasi tyhjin käsin\npääsemättä sisään. Rva Blaha näytteli Finum Rózsin osaa, mutta hänkin\njoutui syrjään nti Aalbergin rinnalla. Metsäkohtauksen jälkeen sai\nnäyttelijätär suuren laakeriseppeleen kansallisteatterin jäseniltä --\nensimäisen, jonka hän lienee saanut. Sanomalehtien ylistyksetkin\nkiihtyivät kiihtymistään, samalla kun vakuuttivat, että ensi-illan\njälkeen ihailtiin ainoastaan taiteilijatarta. Semmoista Boriskaa ei\noltu vielä Unkarin näyttämöllä nähty, ja hänen saavuttamaansa suosiota\nverrattiin siihen, joka oli tullut rva Ristorin osaksi. Emme kuitenkaan\nlisää otteitamme, yhtä vähän kuin kerromme loistavista kemuista ja\npuheista, joita pidettiin \"Pohjan tähden\" kunniaksi. Se mitä on\nesiintuotu riittää jo todistamaan, että hänen voittonsa ja\nmenestyksensä Pestissä oli todella harvinainen laatuaan, kunniaa\ntuottava näyttelijättärelle itselleen ja hänen isänmaalleen.\n\nBudapestista nti Aalberg, noudattaen ystävällistä kutsumusta, matkusti\nKolozswáriin (Klausenburgiin), jossa hän 21 ja 23 p. syysk. näytteli\nBoriskan, 24 p. Louisen Kavaluudessa ja rakkaudessa, 27 p. Jane Eyren\nja 29 vielä kerran Boriskan. Menestys täällä oli sama kuin\npääkaupungissa. Toisena Boriska-iltana tuli näyttelijätär huomattavan\nkunnianosotuksen esineeksi, kun hänet, esiripun ylhäällä ollessa,\nkutsuttiin näyttämölle kokoontuneen teatteriseurueen keskelle, ja\nylijohtaja Béla Mátrai piti hänelle ylistävän puheen ja kaikkien\nnimessä ojensi hänelle laakeriseppeleen. Unkarilainen puhe päättyi\nsuomalaisiin sanoihin: \"Älä unhota meitä!\" Eikä viimeinenkään ilta\nkulunut ilman erikoista ihastuksenilmaisua. Silloin lähetystö\nKolozswárin yliopiston nuorison puolesta antoi nti Aalbergille komean,\nUnkarin ja Suomen kansallisvärisillä nauhoilla koristetun\nlaakeriseppeleen. Sen ohella pidettiin ensin unkarin- ja sitte\nsuomenkielinen puhe, johon vastatessaan näyttelijätär vaatimattomasti\nselitti hyvin ymmärtävänsä, että heimolaistunto se oli joka oli\naiheuttanut sen lämpimän vastaanoton, joka oli hänen osakseen tullut.\n\nSiihen päättyi Ida Aalbergin riemuretki Unkarissa, ja hän matkusti\ntakaisin Budapestiin ja sieltä Wieniin, jatkaakseen opintojaan, siksi\nkunnes hän joulukuun alussa palaisi kotia. Että hänen menestyksensä\noli herättänyt suurta mielenkiintoa Suomessa, näkee hyvin\nsanomalehdistöstämme, joka sisältää laajoja otteita Unkarin lehdistä,\nja olihan sillä merkityksensä. Ensiksikin Ida Aalbergin kukkaansa\npuhkeava taide ulkomaalaisen tunnustuksen kautta sai, niin sanoaksemme,\neuroppalaisen leiman, jolle meillä niin suurta arvoa annetaan ja jota\nilman moni ei näy uskaltavan arvosteluunsa luottaa, toiseksi se\nvirkisti ja loi lämpöä toisistaan kaukana asuvien heimokansojen\nkeskinäiseen suhteeseen ja kolmanneksi tämä suomalaisen taiteilijan\nsaavuttama voitto -- varsinkin silloin harvinainen laatuaan -- oli\nSuomalaisen teatterin ansioksi luettava. Sillä jos olisi nöyrästi\nuskottu mitä ruotsinmielisemme 1860- ja 1870-luvuilla -- tietenkin\nsyvästä vakaumuksestaan -- väittivät, että näet suomalainen ei kykene\nnäyttämölle, niin ei Ida Aalberginkaan kaltaisella nerolla olisi ollut\nkehitysmahdollisuutta.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTeatteriseurue kokoontui syyskuun alussa _Tampereelle_. Toimi oli\njälleen alkava maaseuduilla, ja Helsinkiin mentäisiin vasta kun\nohjelmistolle uusia kappaleita oli valmistettu. Kumminkin erosi\nteatterin elämä entisestä siinä, että Bergbom nyt oli koko ajan mukana.\nNäytännöt alkoivat 5/9 ja seurasivat toisiaan niin taajasti, että\nseitsemäs jo oli 15/9. Paitse pikkukappaleita näyteltiin näinä päivinä\nParisin veitikka, Nummisuutarit ja Porvari aatelismiehenä.\nAleksanterinpäivänä 11/9 oli juhlanäytäntö, jonka ensi numero oli\nkuvaelma riemujuhlasta 2/3 (kts. ylemp. s. 39), ja seuraavana\njuhlanäytäntö Pietari Brahen muistoksi. Sinä päivänä oli näet 200\nvuotta kulunut tämän suurmiehen kuolemasta ja sentähden oli\nturkulaisten alotteesta ruvettu puuhaamaan hänen muistonsa viettämistä\nsiinä tarkotuksessa, että samalla kerättäisiin varoja \"kreivin\"\nmuistopatsaan pystyttämiseen Suomen vanhaan pääkaupunkiin. Useissa maan\nkaupungeissa ryhdyttiinkin toimeen, ja Tampereella pyydettiin kaupungin\nvaltuuston puolelta Bergbomia toimeenpanemaan juhla teatterissa.\nBergbom vastasi myöntäen, mutta tehtävä oli vaikea paikkakunnalla,\njossa ei ollut mitään teatterivarastoa. Hän sommitteli seuraavan\nohjelman: 1) Kuvaelma: Kristina kuningatar, hovinsa ympäröimänä, antaa\nPietari Brahelle Turun yliopiston perustuskirjan; 2) Laulua ja\nlausuntoa [Pilven veikko, Maamme nti Avellanin lausumana y.m.]; 3) Lea.\nMutta mistä saada pukuja?\n\n-- \"Luonnollisesti\", Kaarlo kirjoittaa Emilielle, \"et sinä ullakolta\nvoi löytää mitään, matta jos _sattumalta, ilman suurta vaivaa_, saisit\nkäsiisi joitakuita ruotsalaisia sotilaspukuja, polvussaappaita,\npitsikauluksia y.m. semmoista, joka sopisi Kristina kuningattaren\nhoviin ja ympäristöön, niin lähetä ne tänne ja pikajunalla. Teatterista\nsaanet lisäksi jonkun haarniskan -- mutta ei kovin painavaa tavaraa!\nJos siitä on paljo vaivaa, niin jätä se sikseen; kyllä kai me keksimme\njonkun neuvon. Kysy Löfgreniltä minkälainen Ruotsin vaakuna oli siihen\naikaan. Jos saat Pietari Brahen kuvan -- luullakseni niitä on\nEdlundilla -- niin lähetä sekin.\" --\n\nKuinka juhla onnistui saamme tietää toisesta kirjeestä (13/9):\n\n\"Rakas sisar! Vihdoin on yksi levottomimpia viikkoja teatterielämässäni\nohi. Viisi näytäntöä kuudessa päivässä, uusi ohjelma joka päivä,\nkakstoista uutta roolia,[25] proloogeja,[26] amatöörejä, musiikkia,\nkuvaelmia y.m. y.m. Joka päivä olen mennyt teatteriin k:lo 8 aamulla ja\npalannut k:lo 11 ehtoolla. Jollei välillä olisi ollut päivälliset,\neivät Ossian ja Therese [veli ja käly, joiden luona Kaarlo asui]\ntodellakaan olisi tienneet minun olevan olemassakaan. -- Tulot ovat\nolleet: perjantaina 200 sekä tilaus (noin 80), lauantaina 140 (ja sama\nlisäys), pyhänä 380 (ilman tilausta). Lauantain [Aleksanterinpäivän]\nnäytäntö oli erehdys, sillä tulo oli huono taikka, kun ajattelee\nkustannuksia, ei mitään ja lisäksi kaikki sähkösanomat, touhu, vaivat!\nPorvari aatelismiehenä meni hyvin yksityisiin rooleihin nähden, mutta\nyhteisnäytteleminen oli niin ja näin, seuraus alituisesta ohjelman\nvaihtelusta ja uusista rooleista. Lauantaikuvaelma miellytti;\nSotavanhuksen joulussa oli Kallio parempi kuin ennen missään vakavassa\nroolissa, ja Saimaan rannalla oli tanssi toistettava. Parhaiten meni\nsunnuntainäytäntö; Lealla oli oikea tunnelma, kiitos olkoon erittäinkin\nKaarolan. Merkillistä kuinka hän on paljon vapaampi ja todellisempi\npikkukaupungeissa kuin Helsingissä. Kuvaelma oli loistava, kiitos\nolkoon rikkaiden pukujen, rva Lundahlin brokaattivaatteuksen, Kallion\nnaamioituksen ja rva Leinon historiallisen ulkonäön (hän oli\nhovinainen). -- Orkesteria ei ole, koetan tulla toimeen ilman.\nAinoastaan lauantaina oli siitä haittaa tai ei silloinkaan, sillä\nNottbeckin ilotulitus ja maksuton Schneevoigtin musiikki veivät meiltä\nyleisön. Näyttelijät ovat olleet taipuvaisia, tarkkaavaisia ja ahkeria.\nOlen siinä kohden harvoin ollut tyytyväisempi.\" -- --\n\nSyyskuulla näyteltiin vielä seuraavat kappaleet, kukin kaksi kertaa:\nohjelmistolle uusi A. Dennéryn _Don Cesar de Bazan_ (17/9), Sevillan\nparturi ja Noora.\n\n-- \"Rva Aspegren\" [Noorana], Kaarlo kirjoittaa, \"voitti odotukseni,\nmutta luultavasti sain hänestä paremman käsityksen kuin hän ansaitsi,\nsillä en _nähnyt_ häntä vaan ainoastaan _kuulin_, ja myötäesiintyjät\nsanoivat hänen kasvojeneleitään epämiellyttäviksi. Toisessa näytöksessä\noli hänellä yksityisiä loistavia sieluntuskan piirteitä, mutta hänen\ntuskansa oli liiaksi ruumiillista laatuaan. Paras oli hän viime\nnäytöksessä keskustellessaan Helmerin kanssa, vaikka ulkoluku oli\nvaillinainen. Kun Noora annettiin toisen kerran, oli huone niin täynnä\nnaisväkeä, että tuskin 10 herraa nähtiin. Kättentaputukset olivatkin\nsangen heikkoja (!)\" --\n\nTampereelta pistäytyi osa seuruetta _Hämeenlinnassakin_ ja antoi siellä\npari kolme näytäntöä, joista puhdas voitto teki 250 mk. Noora ei\nmiellyttänyt Hämeenlinnan yleisöä, vaikka oltiin tyytyväisiä rva\nAspegrenin esitykseen.\n\nLokakuulla jatkettiin Tampereella 17 p:ään asti, jolloin oli viimeinen\nnäytäntö. Ohjelmisto käsitti Helsingistä tunnettua, paitse Törmäsen\nsuomentamaa, Siraudinin 1-näytöksistä huvinäytelmää _Vaimojen\nkyyneleet_ (15/10). Neiti Elisabeth meni oivasti; nti Hacklin miellytti\nsuuresti Nyrnbergin nukessa, ja Weckman näytteli Maantien varrella\n\"erittäin kauniisti suuren kohtauksen 4:nnessä näytöksessä\", mutta oli\nmuutoin liian lapsellinen. Mustalaisten menestys erinomainen; nti\nAvellan herätti mitä suurinta suosiota. Ylipäätään yleisö innostui yhä\nenemmän, niin että Bergbom olisi luopunut suunnittelemastaan Porin\nmatkasta, jollei se olisi ollut päätetty asia. Kuitenkaan ei keskitulo\nTampereella noussut 300 markan yli. -- Hyvästijättöjuhlan pitivät\ntamperelaiset 11/10, ja se oli vilkashenkinen ja tunnelmaltaan\nisänmaallinen. Paitse tavallisia puheita johtajalle ja seurueelle oli\nVilholla \"onnellinen päähänpisto\" esittää malja Ida Aalbergille, joka\nniin loistavasti oli Unkarissa edustanut suomalaista näyttämöä.\nPuhe herätti innostusta ja juhlasta lähetettiin yhteinen\ntervehdys-sähkösanoma näyttelijättärelle.\n\n_Porissa_ alotettiin 15/10. Bergbom oli näet lähtenyt sinne osa\nnäyttelijöitä mukanaan antaakseen kaksi ensimäistä näytäntöä samoina\npäivinä kuin viimeiset olivat Tampereella. Ensi ohjelma suoritettiin\nsentään epäedullisissa oloissa. Vilho oli sairastunut, ja Tervon täytyi\näkkiä astua hänen sijaansa. Toiseksi tulivat puvustolaatikot, vastoin\n\"vuurmannien\" lupauksia -- ei vuorokautta vaan -- puolentuntia ennen\nnäytännön alkua! Parisin veitikan ja Kihlauksen puvut olivat siis viime\nhetkessä etsittävät \"noin tusinasta kirstuja, sillä tapansa mukaan\noli nti Savolainen hajottanut ne niin moneen eri kirstuun kuin\nmahdollista (!)\". -- Tilattu oli pilettejä 230 markasta iltaa kohti. Se\nsekä kasvava innostus yleisössä teki että tulot paranemistaan\nparanivat. Ohjelmisto oli koko lokakuulla sama kuin Tampereella, ja\nsamoin kuin siellä kilpailivat nti Avellan ja nti Hacklin yleisön\nsuosiosta, edellinen oivallisella näyttelemisellään, jälkimäinen\nheleällä, raikkaalla laulullaan (esiintyi silti myöskin niin vaativissa\npuherooleissa kuin Rosina Sevillan parturissa). Kun Mustalaiset\nannettiin toisen kerran, tuotti se 536 mk, suurin tulo koko aikana.\n\"Ohimennen sanoen\", Bergbom kirjoittaa, \"täysi huone antaa 502; missä\nsitä paitse oli tilaa 34 markasta, sitä en ymmärrä (!)\"\n\nKun Vilho oli parantunut, voitiin marraskuun alussa näytellä Porvari\naatelismiehenä ja Valapatto. Sitte tuli O. Feuillet'in 5-näytöksinen\ndraama _Nuoren aatelismiehen vaiheet_ (5/11) ja sen jälkeen, Sevillan\nparturin mentyä välissä, kaksi näytäntöä, joissa rva _Winterhjelm_\nesiintyi. Taiteilijatar, joka niinkuin tiedämme toukokuulla oli\nsaapunut Suomeen, oli nti Maria Grapen vieraana viettänyt kesän\nsisämaassa. Syksyllä hän oli antanut tunteja Helsingissä ja jonkun\niltaman (Viipurissa) sekä lupautunut esiintymään muutamia kertoja\nteatterissakin. Sitä varten oli valittu kaksi ohjelmistolle uutta\nkappaletta, nimittäin Schillerin Maria Stuart ja Halmin Ravennan\nmiekkailija. Edellinen oli jo Porissa valmistettu, ja sen ensi-illaksi\nrva Winterhjelm tuli sinne.\n\n\"Et voi uskoa\", Emilie kirjoittaa nti Elfvingille 2/11. \"kuinka\nerinomaisen jalo ja kunnollinen hän on yhteistoimessa. Nyt hän\nmatkustaa Poriin ja näyttelee siellä Maria Stuartin, ainoastaan\nsentähden että voisimme täällä alottaa sillä kappaleella. -- Voi\nsentään, jos voisimme kasvattaa meille semmoisen taiteilijan kuin rva\nWinterhjelm; aina hän asettaa yrityksen ensi sijaan ja itsensä toiseen,\nkun saamme oman semmoisen kuin hän on, silloin on Suomalaisen teatterin\ntulevaisuus turvattu.\"\n\nEnsi näytäntö, jossa rva Winterhjelm oli mukana, oli 10/11 ja\nesitettiin siinä Taistelujen välillä, Pilven veikko ja Nyrnbergin\nnukki, toinen ja kolmas 12/11 ja 14/11 ja näyteltiin silloin Tuokon\nsuomentama Schillerin murhenäytelmä _Maria Stuart_. Välillä 13/11 oli\nnäytäntö, joka kävi rva Winterhjelmin iltaman nimellä ja jonka ohjelma\noli: Mestauslavakohtaus Daniel Hjortista, Jeannetten häät ja Lea.\nViimeisessä näytännössä 15/11 annettiin Mustalaiset. Siinä sai nti\nAvellan kukkasvihkon, johon oli kätketty kallisarvoinen kultakello.\nNäytännön jälkeen pitivät kaupunkilaiset tavalliset jäähyväiskekkerit\nseurueelle, joka nyt palasi pääkaupunkiin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTeatterin poissaollessa oli Helsingissä sattunut yhtä ja toista,\njoka ansaitsee mainitsemista. Siten olivat Alma Fohström ja Ida\nBasilier-Magelsen laulajaisia antamalla palauttaneet muistiin oopperan\nloistoajat. Edellisestä Emilie kirjoittaa veljelleen (26/9):\n\n\"Tulen juuri Fohströmin konsertista -- voitkos ajatella? -- kaipauksen\nhuokauksella muistelen ooppera-vainajaa! Hän oli aivan loistava: en\nluule koskaan nähneeni häntä semmoisena kuin tänään. Hän osotti\ntaiteilijaylemmyyttä, joka mitä syvimmin koski sydäntäni ja joka saa\ntyytymään hyvin paljoon elämän vaivaloisuuteen: en voi sanoin lausua\nkuinka erinomainen hän oli. Sali oli ihan täynnä ja suosionosotukset\n'raivoisia' taikka sitäkin hurjempia: aivan kuulumaton innostus pääsi\nvallalle, eikä yleisö mitenkään tahtonut lähteä tiehensä.\" --\n\nIda Basilier-Magelsenista taasen lausuu U. S. (15/10):\n\n\"Eilen laulajaisissa yleisö oli katkeamattomassa ihastuksen vallassa,\njoka vain yltymistään yltyi. Se soi tuo heleä ääni niin tutulta, niin\nkodikkaalta kuin olisimme sitä aivan äskettäin kuulleet. Tämä leivonen\nkerran ennusti kaunista kevättä kotimaiselle laulutaiteellemme, ja\ntakatalvi unohtui nyt kun leivonen liverteli jälleen. -- -- Viimeiseksi\nsaatiin kuulla Ah voi kuinka kauheasti, jota pyydettiin da capo ja\nolisi kuunneltu, vaikka aamuun asti.\" --\n\nPari päivää myöhemmin antoi sama laulajatar rva Winterhjelmin, nti\nNaëmi Ingmanin, R. Faltinin y.m. avulla konsertin Suomalaisen teatterin\nhyväksi, ja silloinkin oli innostus rajaton. Yliopiston eteisessä\ntervehdittiin \"rakasta taiteilijaa\" eläköönhuudoilla ja illemmalla\nkävivät ylioppilaat laulamassa hänen asunnollaan. Lahja teatterille oli\nSmk. 941:40.\n\nTämä johtaa meidät toiseen seikkaan. Teatterin kannattajain kokous oli\n30/9 ja siinä ilmotettiin, että täksi näytäntökaudeksi oli merkitty\nniin vähän osakkeita, että johtokunta kieltäytyi jatkamasta tointaan.\nKoko 10,000 mk oli vielä tarpeen talouden turvaamiseksi. Kokous\nlykättiin 9 p:ksi lokak., ja tästä toisesta kokouksesta Emilie\nkirjoittaa Kaarlolle:\n\n-- \"Eilinen kokous oli käynyt hyvin. Tällä viikolla oli kerätty 2500 mk\nlisää, ja johtokunta taipui pyynnöstä jäämään yhdeksi kuukaudeksi,\njolla ajalla toivottiin varmaan voitavan saada mitä puuttuu. Ylipäätään\noli mieliala ollut hyvä. Yrjö Koskinen esim. oli merkinnyt lisää 2\nosaketta, niin että hänellä nyt on 5; sitä paitse hän oli ottanut\nlistan ja luvannut hankkia enemmän. Siis näyttää kaikki taas\nlupaavalta. [Neidit] Hanna Snellman, Naëmi Ingman ja Ellen Nervander\novat päättäneet toimeenpanna arpajaiset ja heidän aikomuksensa on\njärjestää yritys oikein laajaksi, koko maan yli ulottuvaksi. Olen\nneuvonut heitä kohta, kun Adlerberg tulee, pyytämään yleistä lupaa.\nTietysti hän myöntyy ja siten ehkäistään kuvernöörien, pormestarien\ny.m. rettelöimiset. Jos Adlerberg on sanonut: jaa, niin ei Creutzkään\nvoi sanoa: ei. Edelleen olen kehottanut heitä koettamaan saada voiton\nperintöruhtinasparilta, sillä semmoinen voitto herättäisi suurta\nmielenkiintoa varsinkin maaseuduilla. Juuri kun Hanna toverineen oli\n[kuvernööri] Alfthanilla lupaa pyytämässä, oli siellä ollut lähetystö\nanomassa lupaa arpajaisille Kuopion ruotsalaisen koulun hyväksi.\" --\n\nArpajaiset päätettiin pitää 2 p. helmik. ja valittiin (12/10)\ntoimikunnan jäseniksi: rvt M. v. Alfthan, Ilta Ekroos, Toni v.\nHaartman, Elisabeth Löfgren ja Sofie Rein sekä neidit Naëmi Ingman,\nJenny Molander, Ellen Nervander, Sophie Nordenstam, Hanna Snellman ja\nHevilla Thilén. Emilien neuvon mukaan toimikunta laati suoraan\n\"Dagmarille\" osotetun kirjeen, jossa pyydettiin voittoa arpajaisiin ja\njonka parooni Indrenius lupasi viedä perille. Sitä paitse kehotettiin\njulkisesti maaseutulaisia eri kaupungeissa ja kunnissa joko samana\npäivänä toimeenpanemaan erityisiä arpajaisia samaa tarkotusta varten\ntaikka lähettämään voittoja Helsinkiin ja tilaamaan täältä arpoja.\nKiitos olkoon nti Elfvingin oli Turku ensimäinen, josta kuultiin että\nkehotus ei kohdannut kuuroja korvia.\n\n-- \"Armahani\", Emilie kirjoittaa 2/11 ystävättärelleen, \"kuinka antoi\nCreutz ilman muuta luvan arpajaisiin? Hauskaa oli ettei hän pannut\nvastaan, sillä mitä vähemmän sanomalehtikiistoja, sitä parempi.\nMyönnettävä on että Turku on osottautunut erittäin auliiksi Suomalaista\nteatteria kohtaan: tämä on oleva 4:jäs suurempi tilaisuus.\nLuonnollisesti pääansio on sinun, mutta kaunista on että olet saanut\nniin paljo ihmisiä harrastamaan asiaa.\" --\n\nSeuraavina viikkoina kerrottiin arpajaisvalmistuksia alotetun ainakin\nseuraavissa kaupungeissa: Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Viipurissa,\nHeinolassa, Porissa, Jyväskylässä, Raumalla -- ja, mikä oli kummista\nkummin, itse H. D:kin ratkesi jalomieliseen kehotushuutoon, jossa m.m.\ntavataan seuraavat sanat:\n\n\"Tämän [suomalaisen] teatterin pysyväisyys on yleinen isänmaallinen\nasia, joka hyvin ansaitsee harrastusta pääkaupungissa ja maaseuduilla.\nSen ei tule tarvita taistella taloudellisen ahdistuksen kanssa. Jollei\nse jo olisikaan oikeutetulla tavalla osottanut olevansa reippaasti\nedistyvä taidelaitos, jolla on eteviäkin kykyjä, niinkuin se on tehnyt,\non kotimainen näyttämö suomenkielellä niin mahtava tekijä maamme\nsivistyselämässä, että se tarvitsee hoitoa ja tukea ja että sen tulee\nseisoa päivän turhamaisten puuhien yläpuolella meidän valitettavasti\nniin runsaissa kieliriidoissamme.\"\n\nSuomettaren Matti käänsi nämä oudot lauseet ja lisäsi omasta\npuolestaan: Niinkuin lukijat näkevät voi siis H. D:kin, jos se vaan\n_tahtoo_, puolustaa suomalaisuuden asiaa! Ja totta tosiaan oli tämäkin\nhuomattava tulos lähes kymmenen vuoden taisteluista.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTeatteri oli sangen tervetullut _Helsinkiin_, \"sillä sen poissaolo oli\nalkanut jo kipeästi tuntua. Yhteisen harrastuksen synnyttämänä,\nisänmaallisen innon helmalapsena, oli tämä taidelaitos tullut\nyhdyntäpaikaksi kaikelle mitä Helsingissä oli suomalaista ja\nsuomenmielistä. Kun se oli poissa, oli yhteiselämä hyvin kuollutta\nniissä piireissä, joille teatteri oli yhdistävänä siteenä\" (U. S.).\nNäytännöt alkoivat 19/11 Maria Stuartin esittämisellä, joka meni kolme\nkertaa peräkkäin. Pääviehätys lähti rva Winterhjelmin esityksestä, hän\nkun loi \"liikuttavan ja ylevän\" kuvan onnettomasta kuningattaresta;\nsitä vastoin eivät rva Lundahl Elisabet kuningattarena, Axel Ahlberg\nMortimerina, Böök Leicester kreivinä, Leino Burleigh paroonina, nti\nStenberg Marian imettäjänä vielä saaneet mitään huomattavampaa aikaan\n-- eikä ihmekään, sillä esiintyivätpä he kaikki ensi kerran yhdessä\nnoita Schillerin kypsyysajan näytelmiä, joissa yksistään jo\nintomielinen lausunta vaatii niin paljo taiteellista voimaa. Paremmin\nnuoret näyttelijät menestyivät toisessa suuressa draamassa, jonka\nensi-ilta oli 3/12, nimittäin Friedrich Halmin (vapaaherra\nMünch Bellinghausen) murhenäytelmässä _Ravennan miekkailija_.[27]\n\nRva Winterhjelm, joka jo kymmenkunta vuotta ennen Ruotsalaisessa\nteatterissa oli näytellyt miekkailijan äitiä Thusneldaa, oli elävä ja\nmyötätempaava ylpeänä, jalona naisena, joka ennen syöksee miekan\npoikansa ja omaankin rintaansa kuin sallii germanilaisen nimeä\nhäväistävän. Böök nimiroolissa näytti kyllä selvästi käsittäneensä sen,\nmutta nuorekas, miltei lapsellinen piirre Thumelikon luonteessa tuli\nvaillinaisesti näkyviin. Leino onnistui hämmästyttävän hyvin Kaligula\nkeisarina: naamioitus oli erinomainen ja verenhimoisen tirannin\ninhottavan luonteen hän kuvasi merkillisellä totuuden sävyllä.\n\"Kappaletta kannatti käydä katsomassa yksistään Leinon tähden\", U. S.\nsanoo, ja Mbl. vakuuttaa, että \"näyttelijän luoma kuva syöpyi\nhäviämättömäksi muistiin\". Tositeossa moni vieläkin muistaa Kaligulan\nyhtenä Leinon parhaimpana roolina, samalla kuin senkin että Bergbomilla\noli ollut erikoinen ansio näyttelijän valmistamisessa siihen. Edelleen\nnti Avellan sai vilpittömän tunnustuksen rohkeapiirteisestä, suorasta,\nluonnollisesta kukkatytöstä Lysiskasta [jonka kukkaset olivat uusia,\nBetty Elfvingin tekemiä], ja Vilho näytteli Flavio Arminiota kuin\nkokenut näyttelijä ainakin. Muut olivat heikompia kuin nämä mainitut,\nmutta kokonaisuus oli ansiokas ja tehoisa. Näytäntö uudistettiin 5/12\nja 7/12.\n\nJuuri kun rva Winterhjelmin lyhyt vierailu oli päättymäisillään, Ida\nAalberg palasi. Jo 5/12 ehtoolla hän tuli kotiinsa Janakkalaan, kävi\nseuraavana päivänä neulomakokouksessa Kerkkolan Ylöstalossa\ntervehtimässä kotiseutunsa tuttavia ja lähti sieltä Helsinkiin, jossa\nhänet asemaila vastaanotettiin ylioppilaslaululla ja eläköönhuudoilla.\nTeatterissa nti Aalbergia niinikään tervehdittiin innokkaasti 9/12\nLouisena Kavaluudessa ja rakkaudessa. Rva Winterhjelm puolestaan antoi\n10/12 jäähyväisiltaman, jossa esitettiin Vastanaineet -- taiteilijatar\nitse Matildana ja nti Aalberg Laurana -- ja Lea sekä näiden näytelmäin\nvälillä tarjottiin yksin- ja ylioppilaslaulua. Kun huhu oli levinnyt\nettä rva Winterhjelm nyt esiintyi viimeisen kerran Suomalaisessa\nteatterissa, oli huone ihan täysi ja koko näyttämöllä oli juhlaleima.\nSuuret olivat suosionosotukset, ja viimeiseksi koko seurue keräytyi\nnäyttämölle taiteilijan ympärille, ja nti Avellan ojensi hänelle\ntoveriensa puolesta komean laakeriseppeleen, luettuaan sen nauhoista\nseuraavat V. Soinin sepittämät säkeet:\n\n    Kero lemmen liehtarina.\n    Into voiman kumppanina\n    Suurta toimeen saa.\n    Sepä aatteet kasvattaapi,\n    Siltä aika tunnon saapi,\n    Toiveet muodostaa.\n\n    Suomen näyttötaiteen luoja.\n    Tuki, kannattaja, suoja:\n    Sinut omanaan\n    Pitää maamme, tyttäreksi\n    Tekee sun, ja ikuiseksi\n    Aina muistossaan.\n\n    Rakkaus sen runsahasti\n    Seuraa sua, minne asti\n    Tiesi vieneekin.\n    Ällös unhoita sa meitä,\n    Ällös ijäks työtäs heitä,\n    Tover armahin.\n\nKun laakeriseppeleitä ja kukkia oli annettu katsojainkin puolesta ja\nsalonki ei ottanut tyhjentyäkseen, rva Winterhjelm lausui yleisölle\nseuraavat sanat:\n\n\"Sallikaa minun kerran sydämestäni kiittää Teitä sekä tästä illasta\nettä siitä monivuotisesta suosiosta, jonka Helsingin yleisö on minulle\nosottanut. Tiedän kyllä että minun voimani usein ovat olleet heikot,\nmutta tahtoni on ollut mitä palavin. Ja kuinka katkera erohetki onkin,\neroan lohdutettuna, sillä minä tiedän, että Suomalainen teatteri jo on\nsaanut niin vahvan aseman, ettei mikään kohtalo voi riistää sitä pois\nSuomen kansan sydämestä. Ja kun se kerran on kukoistava kunniassa ja\nloistossa, muistakaa joskus minuakin, joka tässä maailmassa tuskin olen\npitänyt mitään rakkaampana. Hyvästi! Eläköön Suomalainen teatteri!\"\n\nLämpimät sanat vastaanotettiin lämpimästi, ja teatterin lähemmät\nystävät kokoontuivat näyttämölle, jossa Kaarlo Bergbom ja Vilho\npuhuivat taiteilijattarelle. -- Varta vasten toimeenpannuissa\nhyvästijättöpidoissa Arkadia-teatterin lämpiössä 13/12 vihdoin dosentti\nPerander kaunopuheliaasti tulkitsi yleisön ja teatterin unohtumattoman\nkiitollisuuden jalolle vieraalle. Viisi päivää myöhemmin 18/12 rva\nWinterhjelm lähti.[28]\n\nEnnen joulua meni Valapatto kerran ja Noora kolme kertaa ja huomattiin\nnti Aalbergin näyttelevän yhtä etevästi, jollei etevämmin, kuin ennen.\nToisena joulupäivänä hän esiintyi ensi kerran Sirkan nimiroolissa, joka\nkappale sitten vuodenvaihteella vaihteli Nummisuutarein kanssa.\nEnsi-iltana sanotaan nti Aalbergin olleen \"levoton\" uudessa roolissaan,\nmutta toisella kerralla se jo täydellisesti oli hänen vallassaan. Hän\nnäytteli raittiisti ja taiteellisesti osaten alusta loppuun tasaisesti\npitää kiinni \"Sirkan\" omituisesta luonteesta -- eikä esityksessä\nhavaittu mitään lainattua niinkuin muutoin tavallista on tässä\ntaiturintehtävässä. Ahlberginkin tasaisuutta ja varmuutta Landryn\nosassa kiitetään, ja rva Aspegren -- entinen Sirkka -- oli nyt\nansiollinen muori Fadetina.\n\nUuden vuoden ensimäinen premiääri oli 4/1, jolloin näyteltiin Kiven\nYö ja päivä uudistettuna, Saimaan rannalla ja _Robert Kiljanderin_\n1-näytöksinen huvinäytelmä _Mestarin nuuskarasia_. Ensin mainitussa\nkappaleessa Ida Aalberg esitti runollisella sulolla ja totuudella\nsokean Liisan osan, jonka hän jo oli näytellyt Janakkalassa ennen\nteatteriintuloaan, jota paitse Böökkin (Tapani) ja rva Aspegren\n(Kerttu) olivat oivallisia. Tunnelmaan vaikutti myös uusi kaunis\nSaimaa-maisema, jonka taiteilija Fridolf Weurlander oli maalannat\ntaustaksi. Mestarin nuuskarasia -- jonka nti Hacklin, Vilho, Tervo ja\nBöök liukkaasti suorittivat -- oli ensimäinen lisä ohjelmistoon\nkirjailijalta, jolta teatteri seuraavina vuosina oli vähä väliä saava\nkaikkiaan lähes kymmenkunnan pikku huvinäytelmää, jotka aiheiltaan\nviattomina ja kansanomaisina varmapiirteisine luonteineen,\nhumoristisine sävyineen ja keveine, sujuvine vuoropuheluineen\nsaavuttivat melkoisen menestyksen. Tämä ensimäinen ja toinenkin, kohta\nalempana mainittu, olivat alkuaan ruotsiksi kirjoitetut ja enimmäkseen\n_Minna Canthin_ suomentamia, joka itsekin jo, niinkuin vastedes on\nkerrottava, oli lähettänyt draamallisen esikoisensa teatterille.[29]\nV:sta 1878, jolloin Kiljander postivirkamiehenä oli muuttanut\nJyväskylään, nämä tulevat näytelmäkirjailijat olivat seurustelleet ja\ntoisiinsa kehottavasti vaikuttaneet. Niiden esiintyminen on kieltämättä\nluettava teatterin ansioksi ja 1880-luvun merkkitapahtumiin.\n\nLoppiaispäivänkin näytäntö oli merkillinen, vaikka näyteltävänä oli\nniin tuttu kappale kuin Nummisuutarit -- se oli näet ensimäinen n.s.\n_kansannäytäntö_. Oli huomattu että teatterin yleisö kasvamistaan\nkasvoi, mutta erittäinkin että toiselle riville pyrkijäin luku oli niin\nsuuri, että niiden varsinkin sunnuntaisin täytyi joukottain palata\nsaamatta pilettiä. Se herätti ajatuksen antaa silloin tällöin\nnäytäntöjä alennetuin hinnoin (korkein hinta 1:50). Tästä Emilie\nkirjoittaa nti Elfvingille 7/1:\n\n\"Eilen annoimme kansannäytännön, ja joka sija, jopa koko orkesterikin\noli jo ennen klo 7 myyty. Oli oikein hupaista nähdä työkansaa alhaalla\nnojatuoleilla, ja yleisö käyttäytyi hyvin siivosti koko illan. Onhan\nNummisuutarit kerta kaikkiaan oikea helmi, enkä voi sanoa kuinka on\nhauskaa, että katsojat niin hyvin oivaltavat sen. Päätimme kerrankin\nvalmistaa tilaa toisenkin rivin yleisölle, ja koe onnistui.\"\n\nSanomatkin olivat tyytyväisiä uudistukseen ja kehottivat vastedeskin\ntoimeenpanemaan tämänlaisia näytäntöjä, niinkuin siitä lähtien\ntapahtuikin. \"Ilta oli ehdottomasti iloisimpia, vilkashenkisimpiä\nteatteri-iltoja mitä Helsingissä pitkään aikaan oli nähty\" (Mbl.).\n\nTopeliuksen päivänä oli ohjelmana Nooran toinen näytös, Taistelujen\nvälillä ja Saaristossa. Ilta oli kahdenkertaisesi juhlallinen\nsentähden, että katsojain joukossa nähtiin _Adolf Nordenskiöld_ ja\nhänen puolisonsa. Mainio maanmiehemme, joka edellisenä vuonna\nikäänkuin riemukulussa oli Aasian ympäri ja Europan halki palannut\nsuurenmoisimmalta löytöretkeltään, oli käytyänsä Pietarissa 12/1\nsaapunut Helsinkiin, tullakseen, kaikkein viimeiseksi, vanhan\nisänmaansakin kunnianosotusten esineeksi. Johtokunnan kutsua noudattaen\nNordenskiöld kävi tänä iltana Suomalaisessa teatterissa, jossa\nperimmäinen aitio oli kasveilla koristettu jotenkin samaan tapaan kuin\nperintöruhtinasparin käydessä 1876. Kun vieraat tulivat, ojennettiin\nrva Nordenskiöldille kukkasvihko, ja kun he astuivat aitioon, soitti\nkaartin soittokunta Maamme ja sen jälkeen huudettiin: \"Eläköön\nNordenskiöld!\" Käynti oli kuitenkin lyhyt. Kun varta vasten ohjelmaan\notettu Nooran näytös oli ohi, täytyi vieraiden jo lähteä Helsingin\nkaupungin toimeenpanemaan juhlaan Ritarihuoneelle.\n\nTammikuun loppupuolella ja helmikuun alkupuolellakin oli ohjelmisto\nvähemmän mieltäkiinnittävä; mutta merkillistä uutta valmistettiin.\nEnnen kaikkea oli Romeo ja Julia vuoden alusta harjotuksen alaisena.\nBergbomista oli kuitenkin Shakespearen draaman esittäminen niin tärkeä\nkoe, että hän ei tahtonut pitää kovaa kiirettä, vaan pisti vähemmän\npainavaa väliin. Siten annettiin 18/1 ensi kerran E. Labichen\n2-näytöksinen huvinäytelmä _Sumua silmiin_ (Poudre aux yeux), jonka\nesityksessä ei kuitenkaan näy olleen tarpeellista vilkkautta ja joka\n23/1 uudistettiin Jeannetten häitten kanssa, nti Hacklin Jeannettena.\nHelsingissä uusi oli myöskin Nuoren aatelismiehen vaiheet, joka meni\n25/1. Enimmän huomiota herätti jo ensi-iltana nti Avellanin ansiokas\nesitys Margueriten osasta.\n\nSelaillessa tämän talven sanomalehtiä näkee, että syksyllä herätetty\nrahankeräyshanke kulovalkean tavoin oli sytyttänyt mieliä ympäri maan.\nEnnen mainittuihin kaupunkeihin liittyi toisia sekä kaupunkeja että\nmaalaiskuntia, jotka tahtoivat olla mukana, ja lopulta 2 p. helmik.\n1881 todella muodostui semmoiseksi kansallisen yhteisharrastuksen\njuhlapäiväksi, jonka \"Maalainen\" kaksi vuotta ennen oli U. S:ssa\nsuunnitellut. Ainoastaan muutamilla harvoilla paikkakunnilla oli\ntoisesta tai toisesta syystä joku toinen päivä katsottu sopivammaksi.\nHelsingissä oli arpajaisiltama ylioppilastalolla, johon yleisöä oli\nkokoontunut ahdinkoon asti. Juhlasalin peräseinällä nähtiin ennen\nmainittu Weurlanderin Saimaa-maisema koristelun keskustana. Ohjelmasta\nmainitsemme vain kaksi päänumeroa: Ida Aalberg lausui osan Oksasen\nPorthanin muistopatsaan paljastamisjuhlaan sepittämää runoelmaa ja\nKaarola Avellan suomennoksen Z. Topeliuksen runoelmasta Oulunjoen\njäänlähtö. Kun jälkimäinen lausunta oli ohi, ilmestyi yhtäkkiä saliin\njoukko somapukuisia haltioita, jotka tarjosivat kaupaksi varta vasten\npainettua suomen- ja ruotsinkielistä julkaisua: _\"Haltia. Helmikuun 2\np. 1881\"_, joka \"meni kuin kuumille kiville\" ja tuotti 700 mk.[30]\nVoittoja oli 1,107 ja arpoja 12,000 à 1 mk; jälkimäiset myytiin loppuun\npuolessa tunnissa eivätkä läheskään riittäneet kaikille ostohaluisille.\nArpajaisten bruttotulo teki 14,000 mk, mikä oli enemmän kuin koskaan\nennen oli saatu sentapaisella yrityksellä. Niin ilahduttavaa kuin tämä\nolikin, ei sentähden kaikki ollut niinkuin olisi _voinut_ olla.\nPuuhalla oli vastustajiakin, ja \"arpajaisissa kyllä suurin osa\npääkaupungin ylhäisöä ja hienostoa loisti poissaolollaan, mutta ei se\nmitään tehnyt, sillä sen sijaan nähtiin siellä tiheissä joukoissa\nedustajia siitä kansanluokasta, jota tähän asti on kunnioitettu nimellä\n'alhainen' s.o. ammattilaisia, käsityöläisiä ja työväkeä\" (U. S.).\n\nSuomalaisen teatterin hyväksi toimeenpannun rahankeräyksen\nlaajaperäisyys ja lopullinen tulos näkyy seuraavasta johtokunnan\ntilinteosta:\n\n    2/2 Pirkkalasta (arpajaiset)....   550:34\n    7/2 Mikkelistä ..... \" .........   910:-\n    8/2 Lempäälästä (iltahuvit).....   200:-\n    9/2 Tampereelta (arpajaiset).... 1,723:-\n   10/2 Turusta ......... \" ........ 3,483:-\n   10/2 Tampereelta (seuranäytäntö).    73:-\n   11/2 Jyväskylästä (arpajaiset)... 1,174:-\n   12/2 Haminasta ....... \" ........ 1,290:88\n   13/2 Kylmäkoskelta (iltahuvit) ..   136,35\n   14/2 Hämeenlinnasta (arpajaiset)  2,462:80\n   14/2 Viipurista (naamiohuvit) ... 2,362:65\n   15/2 Lammilta (iltahuvit)........   120:-\n   15/2 Toijalasta ... \" ...........   302:-\n   15/2 Hausjärveltä (iltahuvit)....   115:-\n   17/2 Kokemäeltä (arpajaiset) ....   710:20\n   17/2 Kuopiosta ..... \" ..........  2,600:-\n   22/2 Pälkäneeltä (iltahuvit) .....   332:-\n   22/2 Urjalasta (arpajaiset) ......   380:-\n   24/2 Helsingistä (paitse 1,000 mk\n            Viipurista) ............ 12,500:-\n   24/2 H:gin arpajaistoimikunnalle\n            lähetetty: Joensuusta ..  1,220:09\n                       Jämsästä ....    400:-\n                       Kiteeltä ....    242:50\n                       Heinolasta ..    400:-\n                       Käkisalmelta.    850:-\n   25/2 Lappeenrannasta (arpajaiset)  1,530:-\n   27/2 Kajaanista (iltahuvit) .....    130:-\n    3/3 Asikkalasta ................    175:-\n    6/3 Oulusta ....................    807:23\n    7/3 Porista ....................  1,856:-\n   10/3 Mäntsälästä ................    415:-\n   11/3 Vaasasta ...................  1,506:97\n   11/3 Orihvedeltä ................    216:50\n   11/3 Lopelta ....................    311:-\n   14/3 Iitistä ....................    150:-\n   15/3 Sortavalasta ...............  1,110:-\n   16/3 Mäntästä ...................    425:-\n   19/3 Tohmajärveltä ..............    122:50\n   21/3 Kurusta ....................    330:-\n   21/3 Sääksmäeltä ................     72:32\n   29/3 Leppävirroilta .............    355:61\n    3/4 Kokkolasta .................    250:-\n    3/4 Ruovedeltä .................     50:-\n                               Summa 44,350:94\n\nKesällä tuli vielä lisää, niin että arpajaispuuha kaikkiaan tuotti\n46,162 markkaa.\n\nRunebergin päivänä 5/2 esitettiin sekaohjelma, joka oli aiottu kokonaan\nisänmaalliseksi, mutta jossa sairaussattuman tähden Kiven Margareta\nvaihdettiin Wilbrandtin Ensi lempeen. Kun Vilho oli alkanut näytännön\nlausumalla Sven Tuuvan, näyteltiin Maamme laulun kaikuessa Falkmanin\njärjestämä suuri kuvaelma, \"kunniamme päiviltä\", jossa oli ryhmiä\nerinäisistä Vänrikki Stoolin tarinoista, keskellä Pilven veikko ja\nylinnä \"Suometar\" voitonpalmu kädessä. Edelleen nti Hacklin ja Pesonen\nlauloivat Pilven veikon kaksinlaulun ja Vuorio pari muuta Runebergin\nlaulua, Ida Aalberg lausui Döbeln Juuttaalla, ja esitettiin\nSotavanhuksen joulu. Viimeksi tuli Ensi lempi Ida Aalberg pääosassa.\n\nKaksi päivää myöhemmin (7/2) levisi tieto, että runoilija,\ntaiteensuosija ja ihanteiden mies, _Fredrik Cygnaeus_ klo 4.45 i.p. oli\nrauhallisesti vaipunut kuoleman uneen. Ehtoolla myöhään Pohjalaisen\nOsakunnan laulajat lauloivat \"Integer vitae\" vainajan asunnolla,\njossa ylioppilaat niin monesti olivat tervehtineet häntä hänen\nsyntymäpäivänään huhtikuun 1:nä; mutta kun oli maanantai eikä siis\nmikään näytäntöpäivä, teatteri ei ollut tilaisuudessa ilmaisemaan\nosanottoansa. Sitä vastoin kun Cygnaeuksen maalliset jäännökset 11/2\nvihittiin viimeiseen lepoonsa ja J. V. Snellman, jonka oma poismeno oli\nlähellä, oli pitänyt ylevän hyvästijättöpuheensa, silloin laskettiin\nunohtumattoman isänmaanystävän arkulle syvimmän kunnioituksen merkkinä\nseppele Suomalaisen teatterinkin puolesta.\n\nOhjelmistolle uusi kappale tuli jälleen 15/2 eikä mikään muu kuin tuo\nG. v. Moserin ja F. v. Schöntaun 5-näytöksinen huvinäytelmä _Sota\nrauhan aikana_, joka monesti vielä viimeisinäkin aikoina on nähty\nnäyttämöllämme. Kappale, joka paraikaa kotimaassaan nauratti teatterin\nyleisöä, vastaanotettiin täälläkin mitä suurimmalla suosiolla. Ida\nAalberg oli viehkeä, kujeikas Ilka Eötvos, neidit Avellan (Aune Hiller)\nja Hacklin (Elsa Henkelin) niinikään paikallaan, Leino uljas kenraali,\nAspegren nokkela luutnantti Reif von Reiflingen j.n.e. Upseerien\nunivormut loistivat niinkuin daamein puvut -- ja sitten se vilkas,\nkevyt puhelu ja häärintä! Ilta illalta tulvasi enemmän katsojia\nArkadiaan ja näytelmästä oli juuri tulemaisillaan \"kassakappale\", kun\nIda Aalberg sairastui. Tästä ja muusta kirjoittaa Emilie nti\nElfvingille 22/2:\n\n-- \"Merkillistä kuinka arpajaiset ovat niin onnistuneet, ei sitä voinut\nuneksiakaan. Kun kaikki tulee kokoon, nousee summa varmaan 34 à 35\ntuhanteen [enemmänkin tuli, niinkuin ylempänä näkyy], todella kaunis\ntulos! -- --\"\n\n\"Muutoin on teatterin tänä vuonna käynyt jotenkin hyvin. Yleisömme on\ntosin pieni, mutta se kasvaa tasaisesti ja se on hyvä merkki.\nErittäinkin koskee tämä toisen rivin yleisöä. Melkein joka pyhä on\ntoinen rivi jo klo 5 aivan loppuun myyty ja kahteen kansannäytäntöön on\njoka piletti otettu -- orkesteriinkin olemme ahtaneet niin monta tuolia\nkuin tila suinkin on sallinut.\"\n\n\"Sairaussattumat ovat tuottaneet meille huolia: melkein kaikki ovat\nvuorostaan olleet sairaana, ja Leinot kadottivat pikku tyttönsä, joka\nkaksi viikkoa sairasti kovaa rokkotautia. Sillä aikaa he olivat estetyt\ntyöstä. Leino on nyt työssä, mutta rouva on sairas liiallisesta\nvaivaantumisesta ja murheesta. Kaarola on taasen ollut poissa isänsä\nkuoleman tähden, ja nyt on Ida Aalberg sairas, niin että on täytynyt\nkeskeyttää erinomaisen hupaisen komedian, Sota rauhan aikana,\nnäytteleminen. Se on menestynyt varsin hyvin, mutta kirjalliselta\nkannalta arvosteltuna on se arvoton. Ei toki mitenkään säädytön taikka\nrivo, mutta minun mielestäni on se sävyltään halpa ja sirkusmainen,\nvaikka toiminta liikkuu ylemmissä upseeripiireissä. Sangen lystillinen\nse sittenkin on ja menee kai vielä 4-5 kertaa. Sen jälkeen tulee Romeo\nja Julia, ja se on oleva juhlapäivä teatterille. Ida Aalberg on Julia\nja Axel Ahlberg Romeo. Böökillä on nykyään velttouden aika, niin ettei\nhän käy oikein mihinkään käsiksi eikä Kaarlo sentähden uskaltanut antaa\nhänelle Romeon roolia, johon hän kuitenkin ulkomuotonsa tähden olisi\nparemmin sopinut. Milloin kappale menee, riippuu Ida Aalbergin\nterveydestä; minusta sinä voisit silloin tulla tänne -- kyllä saat\nsanan ajoissa. Tosin on luultavaa, ettei Romeo ja Julia viehätä yleisöä\nniinkuin Sota rauhan aikana, mutta teatterin _todellisilla_ ystävillä\non oleva ilonhetki, kun voidaan antaa shakespeareläinen näytelmä\nsuomenkielellä. Se saa minut unohtamaan monta katkeraa kokemusta. --\nMinulla olisi kyllä sinulle kerrottavana halpamaisesta svekomaanisesta\nvehkeilystä saada Ida Aalberg näyttelemään ruotsinkielellä (Agardin\ny.m. kanssa rouvasväenyhdistyksen arpajaisissa ensi tiistaina), mutta\nse olisi liian pitkä juttu. Tahdoin kuitenkin mainita siitä, jotta\nhuomaisit etteivät ystävämme ole meitä unohtaneet! Varmaankin on tänä\nkeväänä jälleen suurenmoinen hyökkäys tehtävä hänen vallottamisekseen.\nYlipäätään hän tänä vuonna on ollut hyvin rakastettava ja suloinen.\"\n\nNuoren aatelismiehen vaiheet, jonka ensi-ilta oli ollut noin kuukausi\nennen, meni toisen kerran 22/2 ainoastaan näyttääkseen kykenemättömäksi\nsaavuttamaan suosiota. Nti Avellanin Marguerite sai kuitenkin kiitosta\nluonnekuvauksen johdonmukaisuudesta ja esityksen pontevuudesta. Samalla\nnäyttelijättärellä oli niinikään tärkein naisrooli B. Laguksen\nsuomentamassa Anzengruberin 4-näytöksisessä näytelmässä _Isännätön\ntalo_, joka 27/2 annettiin ensi kerran. Voimallista oli näytteleminen\ntässäkin, mutta jälleen huomautetaan mitä ylipäätään sanottiin\nnäyttelijättärestä, että näet hänessä oli havaittavana enemmän taitoa\nja oppia kuin välitöntä antautumista tehtävään. -- Tällä aikaa oli Ida\nAalberg tullut terveeksi ja hän esiintyi jälleen, ensiksi Sirkkana\nkansannäytännössä laskiaistiistaina 1/3 ja sitten kolme kertaa\nperäkkäin Sodassa rauhan aikana. Sen jälkeen seurasi kahtena iltana\nIsännätön talo. Toinen näistä oli _13 p. maaliskuuta_, se kauhea\nmerkkipäivä, joka oli Aleksanteri II:n viimeinen. Jähmetyttävä sanoma\nvapauttaja-keisarin, Suomen hyväntekijän klo 4 vaiheilla tapahtuneesta\nmurhasta tuli Helsinkiin noin 4 tuntia myöhemmin, kun näytäntö jo oli\nalkanut Suomalaisessa teatterissa. Kaarlo Bergbom astui klo 1/2 9\nnäyttämölle ja ilmotti kauhunsanan yleisölle sekä että näytäntö samassa\nhetkessä lakkautettiin. Keisarin kuolema oli tietysti kova isku\nteatterille, jonka täytyi keskeyttää toimensa 1 p:ään toukokuuta\n-- se on seitsemäksi viikoksi, mikä aika tuntui sitä pitemmältä\nkun kauvan oli epätietoista, milloin saataisiin näytellä.\nVähän ennen kun keskeytys tapahtui, oli päätetty että Romeo ja Julia\nannettaisiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustamisen\nviisikymmenvuotismuistopäivänä maaliskuun 16 p. juhlanäytäntönä, johon\nkutsuttaisiin seuran kunniaesimies (Elias Lönnrot), kunniajäsenet ja\nvirkamiehet, sekä että suuret kemut toimeenpantaisiin päivän kunniaksi.\nBergbom-sisarukset puuhasivat mitä ahkerimmin saadakseen määräaikaan\nvalmiiksi puvut ja koristukset y.m., jossa kaikessa hieno asiantuntija\nFalkman piirustajana ja neuvojana heitä avusti. Emilie kutsui\nystävättärensä Turusta ottamaan osaa iloon ja juhlaan, ja silloin --\nyhtäkkiä -- oli kaikki jätettävä sikseen epämääräiseksi ajaksi! --\nKumminkin on tuolta Kirjallisuuden Seuran juhlapäivältä jotakin\nteatterihistorialle tärkeää mainittavana. Kokouksessaan 2/3 oli Seura\npäättänyt antaa W. Parmasen lahjottaman 500 markan palkinnon\nkappaleesta, joka oli havaittu parhaimmaksi kymmenestä(!) kilpailuun\ntulleesta ja joka oli nimeltä: \"_Murtovarkaus_, näytelmä 5 näytöksessä,\nkirjoittanut Vilja\". Juhlakokouksessa ilmotettiin, että palkitun\nteoksen tekijä oli \"leskirouva _Minna Canth_\". -- Minkälaatuinen\nteatterin pakollinen lepoaika oikeastaan oli, näemme Emilien kirjeestä\n(14/4) nti Elfvingille, joka todella oli käynyt Helsingissä.\n\n\"Oma Bettyni! Kaikki on jotenkin samoin kuin lähtiessäsi; ei vieläkään\nvarmaa tietoa saammeko näytellä tänä keväänä vai ei. Joskus nousee\nhuhu, että teatterit saavat alottaa toimensa kohta venäläisen\npääsiäisen jälkeen, sitte taas sanotaan, että voitaisiin alkaa\nyliopiston surujuhlan perästä, ja vihdoin väitetään, että huvitukset\novat kielletyt kesäkuun 13:een. Kumminkin on harjotuksia jatkettu,\nmutta tietysti käy kaikki veltonlaisesti, syystä kun kaikki luulevat\nettä tänä keväänä ei enää ryhdytä tosityöhön. Ida Aalberg on\nterve, niin että hän eilen oli harjotuksessa, ja ääni oli sangen\nheleä ja kaunis. -- Itse olen minä huononlainen. Tosin käyn\nhypoteekkiyhdistyksessä, mutta en saa ollenkaan kävellä, vaan täytyy\nminun ajaa edes takaisin, joka on sekä ikävää että kallista, mutta minä\nen tahdo laiminlyödä virkaani, jos vain jaksan liikkua. En voi\najatellakaan tulla terveeksi, ennen kun tulee lämmin. -- Kuinka\nteatterin toimi on järjestettävä lähimmässä tulevaisuudessa, on\ntietämätöntä. Viipurista kuuluu, että teatteri valmistuu 1 p:ään\nlokak., ja siinä tapauksessa alotamme silloin siellä; mutta julmaa on,\njos seurueen täytyy olla joutilaana 6 kuukautta. Kaikki vanhat\nkappaleet unohtuvat eikä uusia opita. Ainoa mahdollisuus olisi näytellä\nOulussa, mutta matka sinne on niin kauhean kallis. Jos niin\nonnellisesti kävisi, että me näistä onnettomista kuukausista, joina\nnäytteleminen on kielletty, saisimme apua valtiolta, tahtoisi Kaarlo\nmielellään että teatteri kesällä matkustaisi Ouluun. Jos emme saa apua,\ntäytyy meidän säästää äärimmäiseen saakka, ja huokeampaa on antaa\nseurueen jäsenille lomaa puolella palkalla.\"\n\n\"Kuopion naiset ovat nyt lähettäneet tänne listansa, lähes 1,600 nimeä\non merkitty ja täällä saamme varmaan 500, jos vain asiaa oikein\najetaan. Ikävä kyllä en minä voi tehdä mitään nimien keräämiseksi. Ei\nvielä ole päätetty tuleeko juhlaa vai ei;[31] pidetään arveluttavana\ntoimeenpanna se surun aikana ja mieluimmin se jätettäisiin syksyyn,\nmutta toiselta puolen -- ehkä ukko silloin ei enään eläkään taikka ei\njaksa olla mukana juhlissa. Hän on kuulumattomasti surkastunut ja\nvanhentunut viimeisinä viikkoina, oikein silmin näkee, miten hän päivä\npäivältä käy iäkkäämmäksi. Keisarin onneton loppu, Cygnaeuksen ja\nBoreniuksen[32] kuolema kuuluu tavattomasti koskeneen ukkoon -- ja\nvarsinkin keisarinmurha. -- -- Näinä päivinä olemme kokeneet iloisen\ntapahtuman, Krohnin Suomalaisen kirjallisuushistorian ensi vihkon\nilmestymisen; et voi uskoa millä nautinnolla olen sen lukenut ja kuinka\nsiitä oppii: Kalevala esiintyy aivan toisessa valossa, kun on lukenut\nhänen selityksensä.\" -- --\n\n\"Mitä sanotaan suomenmielisten voitosta ylioppilaskunnan puheenjohtajan\nvaalissa? Ruotsinmieliset kuuluvat tehneen äärettömiä ponnistuksia,\nniin että fennomaanit eivät uskaltaneet toivoakaan semmoista tulosta --\nsentähden oli hupaista nähdä että nyt voi päättää ylioppilaskunnan\nenemmistön tosiasiallisesti olevan suomalaisen\".[33]\n\n\"Hyvästi nyt, rakas ystävä. En ole vielä kiittänyt sinua kaikesta\nilosta, jonka läsnäolosi tuotti meille -- mutta kuitenkin olen\npahoillani että matkasi, keisarisurun ja oman vilustumisesi tähden,\nonnistui niin huonosti.\" -- --\n\n       *       *       *       *       *\n\nVapunpäivänä alkoivat siis näytännöt uudestaan, ja kun silloin oli\nannettu Sota rauhan aikana, tuli vihdoin kauan odotettu _Romeon ja\nJulian_ ensi-ilta 3/5. Teatteri oli lähes loppuun myyty, ja yleisö\nseurasi jännityksellä Paavo Cajanderin oivallisesti suomentaman,\nmainion rakkaustragedian kohtauksia. Komeat, ajanmukaiset puvut ja muu\nnäyttämöllepano samoin kuin sujuva yhteisnäytteleminen olivat omansa\ntyydyttämään verraten korkeita vaatimuksia, ja sentähden katsojain\ninnostus kiihtyi kiihtymistään saadakseen lopulta oikein riemullisen\nluonteen. Sanomattakin arvaa, että suosionosotukset kohdistuivat Ida\nAalbergiin. Onhan Julia toiminnan keskipisteenä ja olihan nuori\nnäyttelijätär kuin luotu esittämään tyttöä, jossa nuoruuden sulo ja\nlemmen tulinen hehku ovat ruumiillistuneet. Tavotellen tässä totuutta\nsamoin kuin Noorassa -- kuinka erilaisia tunteita muuten olikaan\nkyseessä -- tuli hänen esityksensä alusta alkaen, mutta erittäinkin\nmyöhemmissä traagillisissa kohtauksissa vaikuttavaksi ja\nmyötätempaavaksi. Mutta ei ainoastaan hänessä vaan muissakin havaittiin\ninnokas harrastus aikaansaada jotain ansiokasta luonnekuvauksessa, ja\nkiitoksella mainitaan Axel Ahlberg -- Romeo, Böök -- Mercutio, Leino --\nLorenzo, rva Aspegren -- Imettäjä, Aspegren -- Tybalt j.n.e. Näin\ntapahtui että \"tämä ensimäinen Shakespeare-näytäntö menestyi tavalla,\njosta paljon vanhempienkin teatterien olisi täysi syy ylpeillä\"\n(Valvoja). Illan kuluessa saapui Turusta kolme onnittelusähkösanomaa:\nyksi Bergbomille, toinen näyttelijöille, kolmas Ida Aalbergille. --\nToisessa näytännössä 6/5 Ida Aalberg sai ensimäisen laakeriseppeleensä\nSuomessa. Sen antajat olivat pohjalaiset ylioppilaat, jotka samana\niltana pitivät näyttelijättärelle pidot. Kolmas näytäntö oli 8/5.\nMainittua yleisempi kunnianosotus tuli Ida Aalbergin osaksi 11/5,\njolloin hänen hyväkseen esitettiin Jane Eyre. Puhumatta tavallisista\nsuosionosotuksista, jotka \"myrskyisyydessä\" muistuttivat\noopperanaikoja, isommista ja pienemmistä kukkakimpuista y.m.s. sai\ntaiteilijatar laakeriseppeleen \"Suomalaisilta naisilta\",\nhohtokivisormuksen, kultaisen \"medaljongin\" ja 1,000 markan rahasumman\njoko yksityisiltä taikka laajemmilta ihailijapiireiltä. Näytännön\njälkeen saattoivat ylioppilaat näyttelijättären laululla kotia.\n\nSuuressa Snellman-juhlassa 12/5, jolloin päivänsankari sai vastaanottaa\nlukemattomia onnittelu- ja kunnioitustervehdyksiä eri osista maata, ei\nSuomalainen teatteri näy erityisesti esiintyneen; mutta mainittakoon\nkumminkin että rvat Hedvig Winterhjelm ja Ida Basilier-Magelsen\nlähettivät Norjasta yhteisen sähkösanoman: \"Joka sydän, joka rakastaa\nSuomea, rukoilee tänään Jumalalta onnea Teille\". Ohimennen sopii\nhuomauttaa, että rva Winterhjelm 10/6 tänä vuonna niinkuin\nsäännöllisesti ennenkin samana päivänä oli Suomalaiselta teatterilta\nsaanut sähkötervehdyksen Lea-päivän muistoksi. Tällä kertaa oli paitse\nteatteria tervehdykseen yhtynyt noin puoli sataa suomalaisuuden ystävää\nja oli sen sanamuoto seuraava:\n\n\"Kiitollisessa muistossa säilyttäen tätä Suomalaiselle teatterille\ntärkeää vuosipäivää sekä Teidän unhottumatonta vaikutustointanne tässä\nteatterissa, lähetämme Teille sydämellisimmät tervehdyksemme,\nhartaimmat onnentoivotuksemme. Eläköön!\"\n\nToukokuun loppupuolelta on vielä merkittävä kaksi ohjelmistolle uutta\nkappaletta: K. Raudan (Järnefelt) suomentama V. Sardoun 3-näytöksinen\nhuvinäytelmä _Kirjeen kujeet_ (Les pattes de mouche) ja R. Kiljanderin\n1-näytöksinen komedia _Amalia ystävämme_. Ranskalainen näytelmä,\nerittäin iloinen ja naurattava, meni ensi kerran 17/5 ja olivat siinä\ntoisia oivallisemmat nti Avellan ja Böök; suomalainen taas 20/5,\nalkukappaleena yhdessä edellisen kanssa, ja havaittiin sen olevan\n\"onnellisesti keksityn perhekohtauksen, joka herättää varsin hyviä\ntoiveita tekijästä\". Päähenkilöt tässä kappaleessa olivat rva\nAspegrenin, nti Avellanin ja Böökin hyvissä käsissä. Romeo ja Julia\nmeni neljännen ja viidennen kerran 24/5 ja 29/5, ja siihen näytännöt\npäättyivät. Viime iltana oli Ida Aalberg lämpimän suosion esineenä ja\nhuudettiin monet kerrat esiin niinkuin Bergbomkin.\n\nJuuri näytäntökauden lopussa saapui tieto, että _Bruno Holm_,\nsairastettuaan kuusi kuukautta, oli kuollut Göteborgissa 31 p. toukok.\nSamoin kuin Duncker oli Holm tuskin muualla kuin Suomalaisessa\noopperassa saanut näyttää, mikä lahjakas ja hieno taiteilija hän oli.\nGöteborgissa Hillbergin seurueen jäsenenä hän oli ennättänyt esiintyä\nainoastaan Rigoletton osassa, mutta jo silläkin saavuttanut myötätuntoa\nja vilpitöntä tunnustusta. Talvikaudella 1879-80 Holm oli Tukholmassa\nlaulanut Arlbergin johdolla, jota hän ei pitänyt ensi luokan\ntaiteilijana, mutta joka \"oivallisesti osasi järjestää\" mitä hän (Holm)\nennen oli oppinut. Seuraavat rivit eräästä kirjeestä (Bergbomille)\nsallivat luoda katseen laulajan taiteenkäsitykseen ja harrastuksiin:\n\n-- -- \"Mitä enemmän näen ja harkitsen, sitä varmemmaksi käy minulle,\nettä meillä suomalaisilla on syvempi taipumus näyttämötaiteeseen kuin\naavistammekaan -- ja ehdottomasti suurempi kuin ruotsalaisilla. Olkoon\nheillä mitä suuruuksia tahansa, niin on läpikäyvä henki kaukana\nyksinkertaisuudesta ja _totuudesta_. Jumala suokoon, ettei tämä\nnaurettava, tyhjä ihannoiminen, joka täällä on vallalla, saisi\njalansijaa näyttämöllämme. Mikä nautinto onkaan tässä ilmanalassa nähdä\nRistoria!! Hän on epäjumalani, hän on unohtumaton.\"\n\n\"Täällä Ruotsissa tulee paremmin fennomaaniksi kuin Helsingissä.\nSilmäni ovat monessa suhteessa auenneet. -- -- En päätä mitään ennen\nkun saan tietoja Suomalaisen oopperan tulevaisuudesta. Jos työlläni\nvoin palvella sitä ja kotimaata, niin teen sen mieluimmin -- sen sanon\nsuoraan. -- Minun täytyy tunnustaa sinulle, että joka kerta kun käyn\njossakin kansallisteatterissa, valtaa minut ajatus, kunnianhimoinen\nunelma -- -- älä naura, kun julkilausun sen: tahtoisin olla Suomelle\nmitä se tai se on maallensa. Eiköhän sitä voisi? Jos teatteri-sanan\neteen panisi maailman- kansallis- sanan asemesta --, niin olisi moni\n'suuruus' samalla hävinnyt. Mutta kuka _tahtoo_ hävitä! En minä\nainakaan! Voimieni mukaan olen ponnistava ettei niin käy.\" -- --\n\nNiin Bruno Holm uneksi voivansa käyttää taidettaan Suomen iloksi ja\nkunniaksi, kun Tuoni katkaisi hänen elämänlankansa ennen kun hän oli\ntäyttänyt 28 vuotta.\n\nHolmin arvostelu ruotsalaisten taiteesta antaa aihetta ottaa huomioon\nmitä samaan aikaan vastaperustetussa Valvojassa sanotaan Suomalaisesta\nteatterista. Finsk Tidskriftissä oli ylenkatseellisesti puhuttu tästä\ntaidelaitoksesta. Arvostelijan mielestä se oikeastaan ei ollut mitään\ntoimeensaanut, ja naurettavaa oli muka väittää että rva Winterhjelmillä\noli pysyvä sija Suomen historiassa. Siihen vastaa V. Vasenius:\n\n\"Että siinä tyhjästä on luotu näyttelijöitä sekä hankittu näytelmistö,\nsen jokainen näkee. Vaan mikä ei ole yhtä silmäänpistävää, on että\ntyhjästä on luotu oma näyttelemistapakin erittäin mitä lausuntaan\ntulee.\"\n\n\"Tämän havaitsemme kuitenkin helposti, jos tarkastamme muutamien\nnäyttelijäin lausumistapaa eri aikoina. Saksasta ensi kerran tultuaan\nnti Aalberg puhui aivan toisin kuin nyt; ja samoin kuului ennen nti\nAvellanin puheessa ruotsalainen 'vingutus' paljon selvemmin kuin viime\naikoina. Aivan luonnollista, sillä he olivat oppineet taidettansa\nvieraalla kielellä, mutta jokaisella kielellä on omat lausumislakinsa\neikä suinkaan ole helppo sovittaa toisen lakeja toiseen. Ja vielä\nvaikeampi on edelläkävijöittä löytää semmoisen kielen lausumislakeja,\njota tuskin koskaan on näyttämöllä käytetty.\"\n\n\"Tässä kohden rva Winterhjelm on epäilemättä ollut nuorille\nnäyttelijöillemme tienosottajana, ja sanokoot ruotsikiihkoisemme mitä\ntahansa, hänen ansiotansa ei unhoteta. Vaikka hän muukalaisena tietysti\nei voinutkaan täydellisesti taivuttaa ääntänsä meidän kieleemme, niin\nhänen etevä näyttelemiskykynsä kuitenkin osotti hänelle, ja hänen\nkauttansa muille, sen tien, jolla ennen käyttämättömän kielen vastukset\novat voitettavat.\"\n\n\"Rva Winterhjelmiä seuraten näyttelijämme ovat ahkerasti koettaneet\nsuomenkieleen sovittaa sitä opetusta, jonka he, mikä mistäkin, ovat\nitselleen hankkineet. Ja ihmeteltävää tosiaan on, että tämä eri\nhaaroilta koottu opetus on saatu yhteensulamaan niin että jo saattaa\nsanoa teatterilla olevan yhteisen lausumis- ja näyttelemistavan eli\ntyylin. Tämä seikka on sitä ihmeteltävämpi kuin muistamme, että\nteatteri niin kauan on näytellyt maaseuduilla, jossa johto ja yleisön\nkritiikki ei kuitenkaan voinut olla niin tarkka kuin pääkaupungissa.\"\n\n\"Tätä omituista näyttelemistapaa saattaa ylimalkaan sanoa\nrealistiseksi. Selvästi näkyy, että näyttelijät ainakin koettavat puhua\nniin luonnollisesti kuin mahdollista. Puhuminen käy jokseenkin\nnopeasti; 'taidepausseja' ei paljo käytetä eikä juuri äänen\nkorottamista. Sitä vastoin viljelevät erittäinkin naiset, saadaksensa\nlausumistaan enemmän vaihtelevaksi, puheen niin sanoaksemme\nsoitannollista puolta; se on: koetetaan eri säveltä käyttämällä,\nmilloin heleämmin, milloin korkeammin puhumalla osottaa erilaisia\nmielenliikutuksia.\"\n\n\"Tätä keinoa esim. nti Aalberg 'Noorassa' hyvin rohkeasti, mutta\nmyöskin erinomaisella menestyksellä käyttää: välistä hän puhuu niin\nnopeasti, että kuulija tuskin voi erottaa kaikkia hänen sanojaan; mutta\nsitten kuitenkin yksi ainoa sana, lausuttu oikealla säveleellä,\nvalaisee koko lauseen.\"\n\n\"Meidän mielestämme on tämä suunta, ellei sitä liiotella, oikea; sillä\ntällaista lausumistapaa käyttämällä tullaan siihen että teatterissa\n_puhutaan eikä pidetä puhetta_. Tällä emme väitä, että teatterimme jo\nolisi perille päässyt. -- -- Vaan selvästi näkyy kuitenkin, että tässä\nkohden jo on vakava perustus, johon se eteenpäin pyrkiessään voi\nnojata.\" -- Kun tämän jälkeen on puhuttu Ruotsalaisessa teatterissa\nvallitsevasta juhlallisemmasta lausumistavasta, tukholmalaisesta\ntyylistä, ja huomautettu että ruotsalaisten näyttelemistapa (syystä kun\nheillä ei ole kotimaista draamakirjallisuutta, vaan enimmäkseen\nnäyttelevät ulkomaisia kappaleita) vieraantuu pohjoismaiden ja meidän\nmaan näytelmien vahingoksi, mainitaan että Noora Suomalaisessa\nteatterissa esiteltiin paremmin kuin Leonarda Ruotsalaisessa ja että\nniinikään kotimainen kappale \"Den nya adjunkten\" menestyi siellä\nhuonosti samalla aikaa kuin ranskalaisia komedioja näyteltiin yleisön\nsuureksi tyydytykseksi.\n\nLuonnollista on, että näytäntökausi ei voinut olla taloudellisesti\nloistava, kun keisarisuru sattui parhaimpaan aikaan, ja sentähden\nohjelmiston päävaltti, Romeo ja Julia, esiintyi liian myöhään. Vajaus\npysyi miltei muuttumattomana, tehden 19,002:52 mk. Ettei se noussut\nkorkeammaksi, siitä on kiittäminen arpajaisia, joiden tuottamista\nvaroista 12,000 mk käytettiin vuoden menoihin. Jäännös 32,350:94 mk\nsäilytettiin vararahastona lähinnä seuraavia vuosia varten. Miten\nsuurenmoinen kansalaisten avustus olikaan, ei se riittänyt tekemään\nteatterin elämää huolettomaksi, mutta todistihan se kuitenkin\nrohkaisevalla tavalla että ystäväpiiri oli laaja.\n\nNäytäntöjä oli annettu 97 ja niissä: 9 kertaa _Saimaan rannalla_;\n8 _Kihlaus_, Noora; 7 Sota rauhan aikana, Sirkka; 5 _Mestarin\nnuuskarasia_, Maria Stuart, Mustalaiset, Parisin veitikka, Romeo ja\nJulia; 4 _Nummisuutarit_, Laululintunen, Porvari aatelismiehenä,\nValapatto, Neiti Elisabeth; 3 _Lea, Sotavanhuksen joulu, Amalia\nystävämme_, Don Cesar de Bazan, Sevillan parturi, Nyrnbergin nukki.\nNuoren aatelismiehen vaiheet, Taistelujen välillä, Ravennan\nmiekkailija, Isännätön talo, Kirjeen kujeet, Vastanaineet; 2\n_Saaristossa, Yö ja päivä, Margareta_, Hardangerin harjulla, Vaimojen\nkyyneleet, Sumua silmiin, Ei ollenkaan mustasukkainen, Jeannetten häät,\nEnsi lempi; 1 _Kosijat_, Kavaluus ja rakkaus, Jane Eyre, Maantien\nvarrella, Taiteen harrastuksesta, Marin rukkaset, Hää-ilta.\n\nNäistä 42 kappaleesta oli 11 kotimaisia ja 12 ohjelmistolle uusia.\n\n\n\n\nX.\n\nKymmenes näytäntökausi, 1881-82.\n\n\nBergbom-sisarukset olivat päättäneet viettää kesänsä Norjassa. Toivoen\nsaavansa nähdä jotakin uutta teatterissa Kaarlo lähti jo kesäkuun ensi\npäivinä Tukholmaan, mutta teatterit olivat suljetut ja henkilöt, joita\nhän olisi tahtonut tavata, matkoilla. Sentähden Emilie viikko myöhemmin\nsaapuessaan sinne kohtasi veljensä sangen tyytymättömänä oloonsa. Tämän\nohella vaivasi molempia yhtäkkiä ilmestynyt jäätävä takatalvi.\nKumminkin he viipyivät Tukholmassa, levottomasti odottaen tietoja\neräästä läheisestä sukulaisesta, joka oli vaarallisesti sairastunut ja\njonka kuolema, jos se olisi tapahtunut, olisi pakottanut heidät\npalaamaan kotimaahan. Tästä ja muusta kertoo Emilie nti Elfvingille\nkirjeessä (13/6), josta otamme seuraavan:\n\n\"Eilinen ilta oli kuitenkin hupainen, kävimme näet katsomassa\n[kiertomatkalla olevia] ranskalaisia näyttelijöitä. Coquelin ja\nPasca ovat _erinomaisia_ taiteilijoita, Berton on hyvä, toiset\nheikonpuoleisia paitse erästä pientä daamia, joka on niin kuulumattoman\nkehno, että oli melkein häpeä. Semmoista pikku hanhea ei ole päästetty\nnäyttämölle edes meillä [teatterimme] lapsuudessa. Coquelin on elävä\ntodistus siitä mitä äly ja lahjakkaisuus aikaansaavat. Hänen vartalonsa\non mitätön, kasvojenpiirteet rumat eivätkä ollenkaan hienostuneet --\nparemmin oikein jokapäiväiset, nenä niin muodoton kuin mahdollista,\nääni itsessään vähäpätöinen, ja sittenkin joka sanansa, joka\nliikuntonsa, joka kasvojeneleensä vaikuttaa valtavasti yleisöön --\njuuri semmoisen tulee taiteilijan olla -- sielun on kaikki tehtävä eikä\nulkonaisten, aistillisten ansiopuolten; jos niitä sen ohella on\nolemassa, niin se on varsin hyvä, mutta jollei niitä ole, niin tulee\nilmankin toimeen, niinkuin Coquelin. En voi sanoin lausua, kuinka\nhänestä pidin.\" --\n\nKun sähkösanoma tuli että sairas oli parempi, sisarukset matkustivat\nKristianiaan, jossa viipyivät neljä päivää. \"Winterhjelmit ja\nMagelsenit tekivät kaikkensa\", Emilie kirjoittaa, \"saadakseen\nKristianiassaolomme hupaiseksi, ja siinä he täydellisesti onnistuivat\n-- ilmakin oli ihanan kesäistä, niin että voimme vapaasti olla\nliikkeellä maalla ja merellä.\" Erittäin mieluista oli sisarusten olla\nkahdessa kodissa, joiden emännät olivat heidän uskollisimpia ystäviään.\nPyhänä 19/6 Ida Aalberg ja Lydia Lagus tulivat Kristianiaan, ja\nseuraavana päivänä Emilie lähti näiden seurassa Modumin ja Kaarlo yksin\nSandefjordin kylpylaitokseen. Viime mainittu erosi seurasta\narvattavasti sentähden, että Emilie samoin kuin molemmat\ntaiteilijattaret sairasti kurkkutautia, jonka parantumisen tärkeimpiä\nehtoja oli vaitiolo ja helpointa oli kai olla puhumatta kun asui yksin.\nMyöhemmin Emilie kirjoittaakin, että hän, Ida Aalberg ja Lydia Lagus,\njotka \"molemmat esiintyvät hyvin yksinkertaisesti ja vaatimattomasti\",\nenimmäkseen olivat kukin erikseen, puhuen niin vähän kuin mahdollista.\nMuutoin he keskenään käyttivät ainoastaan suomenkieltä, karttaen\nmaanmiestensä seuraa ja uusia tuttavuuksia. Kun tunnetuksi tuli että\nneidit Aalberg ja Lagus olivat näyttelijättäriä, pyydettiin heitä\navustamaan iltamissa, mutta turhaan. Ettei tämänlainen erakkoelämä\nkylpylaitoksessa, jossa oli neljättä sataa vierasta, ollut erittäin\nhupaista on itsestään selvää, mutta valitettavasti se oli välttämätöntä\nniinkuin aikaa voittaen hyvin nähtiin.\n\nKesä- ja heinäkuun vaihteella sattui Suomessa kaksi tapahtumaa, johon\nystävämme Norjassa ottivat sydämestään osaa: Suomalaisen Kirjallisuuden\nSeuran 50-vuotisjuhla 30/6-2/7 ja _J. V. Snellmanin_ kuolema 4/7\nJälkimäisestä Emilie kirjoittaa nti Elfvingille (9/7):\n\n\"Olemme jo saaneet tiedon suuresta surusta, joka on kohdannut koko\nmaatamme. Rva Winterhjelm sai sähkösanoman ja ilmotti kohta asian\nmeille. Suruuni sekaantuu kuitenkin jonkunlainen kiitollisuuden tunto\nsiitä että hänen ei tarvinnut elää yli aikansa: hän pelkäsi sitä\nkauheasti ja valitti, että Runebergin ja Cygnaeuksen täytyi kuolla,\nniinkuin tapahtui, saamatta mennä kuolemaan katse kirkkaana miehekkään\nrohkeasti. Yksityistietoja Snellmanin kuolemasta meillä ei ole; kaksi\nkertaa viikossa tulee minulle Uusi Suometar ja Morgonbladet ja ensi\npostissa saamme kai lukea siitä. Jumala antakoon hänelle autuutensa ja\nrauhansa. Rehellisesti ja miehekkäästi hän on taistellut isänmaansa ja\nkansansa edestä.\"\n\nHautajaisissa, jotka tapahtuivat 7/7, Almberg Suomalaisen teatterin\npuolesta laski seppeleen Snellmanin arkulle. -- Kun posti toi\nsuomalaisia lehtiä Modumiin, saatiin siellä lukea H. D:nkin nekroloogi\nsuuresta vainajasta. Ida Aalberg kirjoittaa siitä Bergbomille ja sanoo\nsitä surkeaksi ja hävyttömäksi:\n\n\"Koko se äänivarasto, jota näinä kahtena viikkona olen koettanut\ntarkoin säästää ja kartuttaa, on tänään tulvannut virtana esiin -- en\nole voinut sitä estää, vaikka se kyllä on ollut väärin ja hyödytöntä,\nsillä Modumissa oleskelevat 'liberaalit' eivät suinkaan siitä parane.\"\n\nKaarlosta tiedämme vähemmän -- oikeastaan vain sen, että hän\nSandefjordissa, jossa hänellä oli \"hirmuisen ikävä\", muun muassa\nseurusteli erään tanskalaisen kirjailijan kanssa, jolla oli tuttavia\nKööpenhaminan teatterimaailmassa ja jonka kautta hän toivoi saavansa\ntoteutetuksi \"vanhan tuumansa\" hankkia sieltä vanhoja painamattomia\nuudenvuodenkappaleita, joita voitaisiin mukailla ja sovittaa\nsuomalaisiin oloihin. Nähtävästi ei asiasta tullut sen enempää.\n\nElokuulla sisarukset palasivat kotia, niinkuin näkyy Emilien kirjeestä\nnti Elfvingille 14/8:\n\n\"Torstaina tulimme kotia, Kaarlo ja minä, jotenkin reippaina. Matka\nmeni nopeasti, kun emme pysähtyneet Kristianiaan eikä Tukholmaan. --\nKaarlo matkusti eilen Viipuriin nähdäkseen, kuinka teatterirakennus on\nedistynyt. Jollemme saa siellä alottaa ennen 1 p. lokak., alamme ehkä\nTampereella. Aikomuksemme oli alottaa täällä, mutta syyskuun\nohjelmistoon oli ajateltu 'Murtovarkaus' y.m., jossa Aalbergilla on\npääosa, ja hänen täytyi jäädä ulkomaille. Hänen kurkkunsa ei vieläkään\nole terve, ja hän tahtoi Kristianiassa puhutella etevää spesialistia\ntri Edv. Bullia, joka palaa ulkomaanmatkalta 20 p. Laguksen laita on\nsamallainen. Hän jäi Modumiin ja halusi suorastaan kysyä Bullilta,\nluuliko tämä hänellä olevan tulevaisuutta laulajattarena. -- -- Voi,\nrakas Betty, minkaltainen vuosi on tulossa! Jos tämä kolea ja sateinen\nilma jatkuu, niin emmehän voi muuta odottaa kuin puutetta ja hätää\narmaalle maa raukallemme. Kyllä on kovaa, että Suomen kansan taistelun\ntäytyy olla niin raskas yhtä hyvin henkisessä kuin aineellisessa\nsuhteessa. Jumala auttakoon ja varjelkoon meitä!\" --\n\nTositeossa kävi niin, että Ida Aalbergin täytyi yhä edelleen jäädä\nlääkärin hoidon alaiseksi -- hän asui Winterhjelmillä Kristianiassa ja\npalasi vasta helmikuulla monenkuukautisen vaitiolon jälkeen saatuansa\näänensä takaisin. Sitä kovempi oli Lydia Laguksen kohtalo: hänen täytyi\nkokonaan luopua taiteilijaurastaan. \"Surullista oli nähdä Lydia\nLagusta\", kirjoittaa Emilie hänestä, \"vaikken koskaan ole niin paljon\npitänyt hänestä kuin nyt: hän kantaa niin kauniisti onnettomuuttansa,\nJumala auttakoon häntä!\" --\n\n       *       *       *       *       *\n\nNäytännöt alettiin sittenkin Helsingissä 4/9 antamalla Nummisuutarit.\nHuone oli melkein täysi, ja uusi kenraalikuvernööri Heidenkin oli\nteatterissa. \"Hän ei siis aio kohdella meitä niin 'en canaille' kuin\nAdlerberg\", Emilie huomauttaa. Ensimäinen pikku uutuus tuli 15/9,\nH. Müllerin laulunsekainen, 1-näytöksinen näytelmä _Adelaida_. Kappale,\njohon suuren säveltäjän Beethovenin elämä iloineen suruineen on\nkokoonpuristettu, herätti melkoista mielenkiintoa. Leinon sanotaan\nmahdikkaasti näytelleen pääosaa, joskaan hän ei saanut luonteeseen sitä\n\"pyhimyksen kirkkautta\", jota tekijä näyttää tarkottaneen, ja nti\nAvellan oli Adelaidana miellyttävä samoin kuin nti Hacklin pienemmässä\nsivuosassa. Kuukauden merkkitapaus oli kuitenkin Daniel Hjortin sekä\nharjotukseen että näyttämöllepanoon huolella toimitettu uudistus. Se\nmeni kolme kertaa perätysten (21/9-25/9).\n\nSuurin tunnustus tuli nytkin rva Aspegrenin osaksi. Hänen Katrissaan\nhavaittiin \"voimallisesti mukaansa tempaava, kansallinen piirre, joka\nei mitenkään ollut vieraan näyttelijättären saavutettavissa, mutta\nsuomalaiseen yleisöön teki omituisen, sydäntä kouristavan vaikutuksen\".\nNimiroolissa esiintyi nyt Axel Ahlberg. Hän oli \"kunnioitettavalla\nkyvyllä tutkinut Daniel Hjortia ja loi siitä itsenäisen kuvan, kenties\nei vielä täysin selvän ja riittävän syvän, mutta kaikissa tapauksissa\nreippaalla ja leveällä siveltimellä alustellun. Useissa kohtauksissa\nhän jo nosti näyttelemisensä ja käsityksensä tositaiteelliselle\nkannalle, niin etenkin 3:n näytöksen ensi kuvaelmassa (linnanpihalla)\".\nKuitenkin oli hänen esiintymisessään, kävelemisessään j.n.e. vielä\npaljo häiritsevää. Nti Avellan oli suuresti edistynyt Sigridinä, siinä\noli totuutta, yksinkertaisuutta ja kirkkautta. Kokonaisuuden vaikutus\noli hyvä ja yleisö tyytyväinen. --\n\nOhjelmistolle uusi kappale ilmestyi jälleen 27/9, nimittäin Wäinön\n(K. Krohn) suomentama, A. Kiellandin 1-näytöksinen näytelmä\n_Kotimatkalla_ (Paa Hjemvejen),[34] joka annettiin yhdessä Kirjeen\nkujeiden kanssa. Norjalaisessa kappaleessa suoritti rva Aspegren\nkiitettävästi pääroolin. -- Tämä näytäntö oli viimeinen Helsingissä, ja\nseurue lähti sen jälkeen Viipuriin.\n\nLähempiä tietoja syyskuulta saamme Emilien kirjeestä nti Elfvingille\n2/10:\n\n\"Nyt on teatteri Viipurissa, mutta kohtasi ensi hetkessä pahan\nvastoinkäymisen: tarkotus oli alottaa tänään, mutta viipurilaisten\nvihkimisjuhla on pitämättä ja meidän täytyy odottaa. Me menetämme siten\n2 näytäntöä. -- Syyskuu on ollut varsin hyvä: väkeä on ollut paljo,\njopa oikein paljo, kun ajattelee vuodenaikaa. Daniel Hjortin\nnäyttämöllepano maksoi kuulumattoman paljon vaivaa, ponnistuksia ja\nrahaa! Axel Ahlbergille on rooli kyllä liian suuri, jota paitse Raan\nmuisto painaa häntä. Leinoa kohtaan on kritiikki ollut hyvin kohtuuton.\nEi ainoastaan Kaarlon ja minun, vaan monen muunkin mielestä hän oli\naivan oivallinen herttua. Oletko nähnyt taikka oikeammin lukenut pientä\nKiellandin kappaletta 'Paa Hjemvejen'? Se on varsin mieltäkiinnittävä\nja meni hyvin. Ruotsalaiset ovat nyt päättäneet kerrassaan masentaa\nmeidät: he harjottavat tätä kappaletta, ovat antaneet 'En papperslapp'\n(Kirjeen kujeet), jonka me näyttelimme jo keväällä ja nyt viime\nnäytännössä, ja aikovat ottaa esiteltäväksi Romeon ja Julian.\nAjattelemattomasti kyllä he ovat aivan avonaisesti sanoneet, että nyt\novat suomalaiset ('finnarne') masennettavat, ja kuitenkin meni heidän\npaperilippunsa perjantaina 'aivan penkin alle', jota vastoin Kirjeen\nkujeet meillä on onnistunut varsin hyvin ja suuresti huvittanut\nyleisöä. Kaarola, jolla on suurin rooli [Suzanne], on aivan\n_erinomaisen_ hyvä, jota vastoin rva Skotte kuuluu olleen hyvin jäykkä\nja vähäpätöinen. En tiedä mitä H. D. sanoo, mutta Hufvudstadsbladet\narvostelee armottomasti kappaletta ruotsalaisella näyttämöllä; käyköön\nRomeon ja Julian ja Paa Hjemvejen samoin. Se on hurskas toivoni --\nonhan draamallinen kirjallisuus äärettömän suuri ja rikas, miksi siis\nheittäytyä tähän onnettomaan kilpailuun ja toisten ohjelmiston\nhävittämiseen. En voi sanoa kuinka se harmittaa minua.\" --\n\n\"Ida Aalbergilta minulla ei ole suoranaisia tietoja, mutta Toni\nSahlberg on saanut häneltä kirjeen. Tyttö paralla on ikävä, mikä on\nhyvin luonnollista. Tietysti kaipaamme häntä paljon. Viipuria varten\nmeillä kyllä on ohjelmisto, mutta välttämätön työ saadaksemme uutta\nohjelmistoa tänne talveksi ei voi käydä täyttä vauhtia ilman häntä.\nKyseessä olevat suuret uudet kappaleet ovat Murtovarkaus (2/3:ksi jo\nvalmis keväällä), espanjalainen draama Kastilian Juanna, jossa on\nloistorooli Ida Aalbergille sekä hyviä tehtäviä Kaarolalle ja Böökille,\nRegina von Emmeritz, Ibsenin Kuninkaanalut, ja Venetian kauppias, jos\nCajanderin suomennos valmistuu hyvissä ajoin. Kastilian Juanna\nharjotetaan ja näytellään ensin Viipurissa rva Aspegrenin kanssa;\ntäällä Aalberg astuu hänen sijaansa. Älä kumminkaan puhu kellekään\nohjelmistostamme, sillä silloin kai ruotsalaiset taas tekisivät meille\nkiusaa ja ottaisivat nämä kappaleet.\" --\n\nJo 29/9 Bergbom seurueineen lähti _Viipuriin_, mutta Emilien\nmainitsemasta syystä ei päästykään kohta alkamaan. Vasta kun perin\npohjin korjattu teatteri 7/10 on uudestaan vihitty (ruotsalaisin!)\npuhein (Gabr. Lagus),[35] soitoin ja tanssein, annettiin 8/10\nensimäinen näytäntö: Lea, Sotavanhuksen joulu ja Amalia ystävämme.\nHuone oli hyvä ja suosiollinen eikä jatko pettänyt lupaavaa alkua.\nLokakuulla esitettiin Kirjeen kujeet, Daniel Hjort (3 kertaa), Parisin\nveitikka ja Björnsonin Konkurssi, uudistettuna (kumpikin 2 k.),\nTaistelujen välillä sekä Mestarin nuuskarasia, Kihlaus ja joku muu\npikku kappale -- kaikki menestyksellisesti.\n\n\"Konkurssi vastaanotettiin\", Bergbom kirjoittaa, \"suurella suosiolla.\nMuita etevämpi oli Vilho, todella oivallinen Berent. Leinolla (Tjelde)\noli hyviä yksityiskohtia, mutta ei tarpeeksi hillitsemiskykyä; kun\nrooli kypsyy, hän on oleva kerrassaan hyvä. Muutkin olivat tyydyttäviä.\n[Nti] Aaltola suoriutui niin hyvin, että hän kyllä voi näytellä Signeä\nHelsingissä. Päivälliskohtaus sai kättentaputuksia, mutta oli mennyt\nparemmin harjotuksissa.\" -- \"Sain kirjeen Viipurista\", Emilie taasen\nkirjoittaa nti Elfvingille tarkottaen jotakin toista Kaarlon kirjettä,\n\"siellä käy kaikki edelleen erittäin hyvin. On erinomaisen hupaista\nvoida joskus sanoa, että asiat ovat hyvällä kannalla, ja olla\nvoivottamatta ja valittamatta. Kelpo piletinmyyjättäremme, nti [E.V.]\nHellsten, on mukana Viipurissa ja hoitaa rahastoa. Joka toisen\nnäytännön jälkeen hän muutamalla rivillä antaa minulle tietoja\ntuloista.\" --\n\nMutta vaikka näytännöt menestyivätkin, ei huolia puuttunut. Niin\ntapahtui että Ossian-veljen nuori rouva Therese (o.s. Rotkirch) kauan\nsairastettuaan kuoli 19/10. Emilie matkusti hautajaisiin Turkuun, asui\nsiellä ollessaan Elfvingillä ja palasi onnellisesti; mutta tästä\nkaikesta Kaarlo oli ylen levoton. \"Et voi käsittää iloani, kun sain\nkirjeesi ja näin että olet terveenä palannut\", hän huudahtaa.\nArvattavasti pimeä, kolkko vuodenaika sai hänet kuvittelemaan\nonnettomia sattumia. Sitä paitse Vilho ja rva Aspegren olivat sairaita.\nEdellisen ääni oli kovin sortunut ja jälkimäinen makasi koko päivän,\nsiksi kun nousi pukeutuakseen näyttämöä varten. Kaarlo itsekin oli\npahoinvoipa tavalla, joka sai Emilien arvelemaan, oliko hän ehkä\njoutunut asuntoon, jossa seinäpaperit olivat myrkyllisiä. Ida Aalberg\noli ilmottanut olevansa parempi, mutta ei niin että olisi voinut palata\ntyöhön. Hän oli Kristianiassa nähnyt näyteltävän Meilhac ja Halévyn\nnäytelmän \"Froufrou\" ja uneksi saada esiintyä siinä, luullen siitä\ntulevan toisen Nooran. Bergbom oli kuitenkin toista mieltä. \"Froufrouta\nen ota\", hän kirjoittaa sisarelleen, \"vaikka Aalberg olisi kuinka\nihastunut siihen -- mieluummin Ihanan Helenan (!). Sitä paitse hän\nmielestäni ei sovi rooliin -- hän on niin vähän parisilainen kuin\nmahdollista.\" Tämä todistaa kuinka tarkoin Bergbom vältti kaikkea\nsiveelliseltä kannalta epäiltävää.\n\nMarraskuun alussa Bergbom kävi Pietarissa nähdäkseen Moserin ja\nSchönthanin uuden huvinäytelmän Unsere Frauen, joka siellä\nesitettiin 2/11.\n\n\"Huomasin kappaleen olevan\", hän kirjoittaa, \"yhtä tyhjän, typerän ja\nhutiloidun kuin useimmat Moserin tehtaan tuotteet ja oletan siis, että\nsillä on oleva suuri menestys (!). Ole hyvä ja tilaa se Blochilta. Se\nsopii voimillemme. Kaikilla naisilla on enemmän tai vähemmän\nkiitollisia tehtäviä.\" -- Vakavien näytelmien rinnalla oli uusi\nhuvinäytelmä tarpeen, mutta Pietarissa nähtyä ei sittenkään otettu.\n\nJohtajan poissaollessa oli Viipurissa annettu Sota rauhan aikana, joka\nsamoin kuin Saimaan rannalla (5 kertaa) saavutti mitä suurinta\nsuosiota. Muutoin mainittakoon marraskuulta: Ravennan miekkailija,\nNummisuutarit, Porvari aatelismiehenä, Neiti Elisabeth ja Tyko Hagmanin\nranskalaisen aiheen mukaan sepittämä 1-näytöksinen huvinäytelmä\n_Pormestarin vaali_ (20/11) -- Sodassa rauhan aikana nti Hacklin --\nIlka, täydellinen Ida Aalbergin jäljennös, miellytti hyvin yleisöä, ja\nTervo täytti sangen tyydyttävästi Vilhon sijan. Nummisuutarit (18/11)\nmeni oivallisesti ja varsinkin Leino oli tavallista virkeämpi, mutta\nvaikutus katsojiin oli sekava: suuri yleisö oli ihastunut, hienosto\nepäilevä. Komedia esitettiin kaikkiaan kolme kertaa, mutta harveneville\nhuoneille; hienoston käsitys pääsi siis voitolle. Kuinka vähän\nverratonta kappaletta ymmärrettiin, osottaa se, että Bergbomin\nhavainnon mukaan katsojia enimmin huvitti Teemun isä, hevonen\ny.m.s. (!).\n\nKuukauden keskivaiheilla Emilie kävi Viipurissa, oltuaan sitä ennen\nTampereella Ossian-veljen luona. Kuinka tervetullut hän oli, huomaa\nsanoista, millä Kaarlo jälestäpäin kiittää sisartaan: \"Sydämellinen\nkiitos käynnistäsi, joka virkistytti sieluani. Sain joitakuita hetkiä\njälleen olla ihminen, joka ei suinkaan liian usein tapahdu.\" Matkastaan\nEmilie kirjoitti nti Elfvingille (28/11):\n\n-- \"Olimme toivoneet Ida Aalbergin tulevan joulukuun alussa -- -- mutta\nsitte hän ilmotti palaavansa vasta tammikuun keskivaiheilla! Se\naiheutti suuria ohjelmistohuolia. -- Menestys Viipurissa on taukoamatta\nollut erittäin hyvä. Näyttelemme enimmäkseen täysille taikka 3/4\nhuoneille; ainoastaan kerran on ollut puoli huonetta (kun Daniel Hjort\nmeni 3:nen kerran), ei kertaakaan vähemmän. Totta on että joka viikko\non tarjottu kaksi ohjelmaa. Vilhon voimat menevät yhä alaspäin, hänen\näänensä on tuskallisen sortunut ja heikko. Kun hän harvoin jaksaa\nnäytellä, täytyy hänen suuren ohjelmistonsa levätä. Rva Aspegrenkin\nkykenee harvoin harjotuksiin. Kun sen ohella milloin toinen milloin\ntoinen on pahoinvoipa, ei ole voitu harjotella uutta, joka on kovin\nikävää tännetuloomme katsoen. -- Kaarlo osti Pietarissa oikein kauniita\ntekokasvia, 6 ruukkua 7 ruplasta, m.m. suuren palmun.\" -- Vähän\nmyöhemmin Kaarlo kertoo \"valitettavan uutisen\", että nti Anni Hacklin\noli mennyt kihloihin. Sulhanen ajatteli häitä kesäksi, mutta neiti\njäisi mielellään vuodeksi, \"jos häntä tarvitaan\". \"Valitettavasti\",\nKaarlo lisää, \"tarvitaan häntä nyt enemmän kuin koskaan, kun Aalberg ei\nole terve\", kun j.n.e. -- monesta syystä. Emilie on samaa mieltä: \"Hän\non kiltti, kelpo tyttö, minä tulen kovasti kaipaamaan häntä. Suokoon\nJumala hänelle onnea! Jos hän tahtoo, pidämme hänet mielellämme.\" Uusi\nhuoli: mistä saada nuori tyttö seurueeseen eroavan sijalle?\n\nJoulukuu alotettiin Björnsonin näytelmällä Maria Stuart Skotlannissa,\njonka valmistus oli tuottanut paljo puuhaa Emilielle Helsingissä (josta\nkaikki mitä tarvittiin oli lähetettävä) ja samoin Kaarlolle Viipurissa.\nSe meni \"loistokkaasti\", ja nti Avellan sai vilpitöntä tunnustusta\nnimiroolin esittämisestä. Myöhemmistä mainitsemme Kosijat, Mustalaiset,\nHellät sukulaiset (Böök oiva Schumrich) ja (16/12) ohjelmistolle uusi,\nA. Jalavan suomentama Tóthin 3-näytöksinen huvinäytelmä _Naiset\nvaltioelämässä_, joka, Ilmarinen sanoo, vilkkaasti esitettynä kyllä\nhuvitti yleisöä, vaikka siinä oli paljo \"meidän oloillemme ihan outoa\".\n\nTarkotus oli ollut jouluksi matkustaa Helsinkiin ja sen mukaan oli\ntoimittu: viipurilaiset pitivät 17/12 seurueelle jäähyväiskemut, joissa\nGabr. Lagus ehdotti teatterin ja J. H. Erkko [Pietariin matkustaneen]\nBergbomin maljan; 19/12 annettiin kaupunkilaisten pyynnöstä Kirjeen\nkujeet Viipurin linnan korjaamisrahaston hyväksi ja 20/12 esitettiin\nMaria Stuart Skotlannissa (kolmannen kerran) läksiäisnäytäntönä. Mutta\nedellisenä päivänä oli Helsingissä annettu virallinen kielto näytellä\nArkadiateatterissa, ja sentähden johtokunta sähkötti seurueelle käskyn\njäädä Viipuriin kuukauden loppuun -- pitemmästä ajasta ei voinut olla\npuhetta, syystä kun teatteri uudesta vuodesta oli vuokrattu kiertävälle\nruotsalaiselle näyttelijäseurueelle. Viimeinen näytäntö (Hellät\nsukulaiset ja Saimaan rannalla) oli 27/12, ja vuoden päättyessä seurue\nsiis tuli Helsinkiin, mutta tietämättä milloin voitaisiin ryhtyä\njulkiseen toimeen.\n\nTiistaina 20/2 Emilie Bergbom kirjoitti nti Elfvingille: \"Koko syksyn\non kaikki sujunut niin tavattoman hyvin ja rauhallisesti, että olen\nollut oikein hämmästynyt, mutta nyt on sen sijaan onnettomuus iskenyt\nmeihin niinkuin pommi. Arkadia on suljettu ja seurue koditon! Kuinka\nasia edelleen kehittyy, sitä en tiedä vielä; emme ole tahtoneet mitään\ntehdä, ennen kun Kaarlo tulee ja hän tulee huomenna. Pyhänä i.p.\n[kuvernööri] Alfthan kävi täällä valmistamassa meitä iskuun ja eilen\ni.p. hän lähetti meille virallisen tiedonannon. Tietysti valitamme\nhänen tuomiostaan, mikä tulos siitä lieneekään. Meitä tahdotaan\nesiintymään Aleksanterinteatterissa Fiorinin [italialaisen oopperan]\nkanssa, mutta en tiedä myönnymmekö siihen. Kaikissa tapauksissa\nasemamme on ylen vaikea ja huolestuttava.\" --\n\nAlkusyynä kiusalliseen jupakkaan, joka ryösti teatterilta kokonaisen\nkuukauden parhainta työaikaa, oli Wienissä sattunut kauhea onnettomuus.\nSiellä oli näet 8/12 suuressa Ringteatterissa juuri kun näytäntö oli\nalkamaisillaan valkea päässyt irti näyttämöllä ja, palvelus- ja\nsuojelusväen saamattomuuden ja toimettomuuden tähden, levinnyt\nsalonkiin ja tuhonnut enimmän osan sinne kokoontunutta yleisöä, noin\n700-800 henkeä. Tämä surkea tapaturma sai kaikkialla asianomaiset\nkysymään, oliko heidän valvontansa alaisissa teattereissa tarpeeksi\nvaro- ja pelastuskeinoja samantapaisen onnettomuuden välttämiseksi.\nNiin meilläkin, ja 19/12 a.p. tuli kuvernööri poliisimestarin ja\npalosammutuskuntien päällikköjen kanssa Arkadiaan, tutki sitä ja,\nniinkuin jo on kerrottu, vielä samana päivänä annettiin virallinen\nkielto enää vastedes näytellä teatterissa. Toiset teatterit tutkittiin\njoku päivä myöhemmin ilman että ne suljettiin.\n\nYmmärrettävää on, että Arkadiateatterin johtokunta piti yleisön\nturvaamista yhtä tärkeänä kuin konsanaan viranomaiset, mutta silti se\nei voinut katsoa kieltoa kohtuulliseksi. Jo ennen kun viranomaiset\nolivat liikahtaneetkaan, oli näet johtokunta ryhtynyt mitä\ntehokkaimpiin toimenpiteisiin yleisön pelastamisen varaksi tulipalon\nsattuessa: m.m. määrännyt 10 uutta uloskäytävää avattavaksi (niin että\nniitä entisten kanssa olisi 20), jota paitse jo ennen Wienin\nteatteripaloa oli päätetty hankkia vesijohto Arkadiaan. Kun lisäksi\notettiin huomioon, että ulospääsö muista teattareista ei suinkaan ollut\nmukavampi eikä edes yhtä helppo sekä että teatteripalojen tuhoisuus ei\nlainkaan riippunut siitä olivatko seinät puusta tai kivestä (sillä savu\nja kuumuus tukehduttavat säännöllisesti ihmiset ennen kun seinät\nsyttyvät), laati johtokunta senaattiin anomuksen, että hallituksen\ntoimesta asetettaisiin tutkijakunta, joka tarkastaisi missä määrässä\npääkaupungin teatterit ovat tulipalon sattuessa hengenvaaralliset, ja\nettä, jos, niinkuin johtokunta puolestansa arveli, selville tulisi,\nettä Arkadiateatteri ei ollut muita vaarallisempi vaan päinvastoin\ntarjosi runsaampaa pelastumisen tilaisuutta, kielto olisi peruutettava.\nSamaan aikaan johtokunta jätti Ruotsalaisen teatterin johtokunnalle\npyynnön saada siksi kun kielto kumottaisiin käyttää uutta teatteria\nkaksi iltaa viikossa suomalaisia näytäntöjä varten.\n\nTämä tapahtui jo ennen joulua, mutta ratkaisu oli kaukana. Viranomaiset\nsamoin kuin Ruotsalaisen teatterin johtokunta panivat koko koneistonsa\nliikkeelle. Jälkimäinen lykkäsi asian kannatusyhdistykselle, tämä\ntaasen \"delegatsionille ja intendentille\" ja nämä takaisin\nkannatusyhdistykselle, joka vihdoin kokouksessaan 16/1 (niinkuin\nedeltäkäsin oli saattanut arvata) antoi kieltävän vastauksen. Hallitus\ntaasen kuulusteli kuvernööriä ja selitti sitten, ettei johtokunnan\nanomus \"antanut aihetta mihinkään toimeen\". Silloin täytyi johtokunnan\nvalittaa kuvernöörille poliisikamarin kiellosta (joka oli kuvernöörin\nitsensä määräämä!), kuvernööri puolestaan vaati poliisikamarilta\nselitystä, käskien \"kuulustella\" johtokuntaa. Tämä kutsuttiinkin\npoliisioikeuteen 7/1, jolloin se anoi uuden tutkimuksen pitämistä sitte\nkun kaikki korjaukset oli tehty; 21/1 oli uusi \"syyni\" Arkadiassa, ja\nsen nojalla kielto vihdoinkin peruutettiin 23/1!\n\nVaikka olisi väärin väittää kuvernöörin y.m. viranomaisten sulaksi\nkiusaksi panneen jutun alkuun (tiedetäänpä hänen omin päin hieroneen\nkauppaa venäläisten kanssa, että Suomalainen teatteri ja Fiorini\nsaisivat yhdessä näytellä Aleksanterinteatterissa!), niin on kuitenkin\nvarmaa, että toisia teattereita kohtaan oltiin vähemmän ankaria. Intoa\noli näytettävä ja tietenkin oli Arkadia sopivin toimenpiteitten\nesineeksi -- sentähden ei senaattikaan katsonut vertailevaa teatterien\ntarkastamista tarpeelliseksi. Näin arvosteltiin asiaa, joka oli\nherättänyt melkoista huomiota maassa ja m.m. saanut Ilmarisen jo vuoden\nlopulla hartaasti kehottamaan teatteritalon rakentamiseen kansalliselle\nnäyttämölle Helsinkiin. Yritys koskee koko kansaa, lehti sanoo, ja\nsentähden on osakkeita tarjottava merkittäväksi ympäri maan; pantakoon\nasia vaan alkuun. U. S. piti ensiksi ehdotusta liian aikaisena, koska\nvastaperustettujen koulujen tulevaisuus vielä oli turvaamatta; mutta\nkun toiselta puolen yhä selvemmäksi kävi, kuinka mahdotonta teatterin\noli ajan pitkään elää riippuvaisena milloin mistäkin säikähdyksestä,\notettiin tuuma vakavan harkinnan alaiseksi. Se tapahtui Suomalaisen\nklubin kokouksessa 21/1 ja asetettiin siinä toimikunta (A. Almberg,\nEliel Aspelin, K. Bergbom, Seb. Gripenberg, A. Helander, E. Nervander\nja J. Stenbäck) valmistamaan asiaa. Tämän toimikunnan 25/1\nallekirjoittamassa lausunnossa ehdotetaan, että teatteri\nrakennettaisiin siihen paikkaan Kasarminkadun varrelle, missä nyt on\ntieteellisten seurain talo, sekä että rakennuksen, paitse näyttämöä ja\nsalonkia, jossa olisi tilaa 800 katsojalle, tuottavaisuuden tähden\npitäisi sisältää laajanlaisen ravintolahuoneiston, huoneita\nSuomalaiselle klubille ja pienemmille kauppaliikkeille. Kustannukset\nlaskettiin 600,000 markkaan, joista toivottiin saatavan 100,000\ntarkotusta varten perustettavan osakeyhtiön pääomana, 300,000\nkorottomana taikka huokeana valtiolainana, 150,000 kiinnityslainana\ntoisaalta päin ja 50,000 keräyksen kautta yleisön puolelta. Kun kysymys\nm.m. E. Nervanderin tekemän pääkirjoituksen kautta Morgonbladetissa\n24/1 oli saatettu suurenkin yleisön tietoon, käsiteltiin sitä uudelleen\nklubin kokouksessa 28/1; johon oli saapunut lukuisa joukko teatterin\nystäviä. Kokous hyväksyi pääpiirteiltään toimikunnan ehdotuksen ja\npäätti sen toteuttamiseksi perustaa osakeyhtiön, johon yleisöä\nviipymättä kehotettaisiin merkitsemään osakkeita. -- Tietty on, että\ntämä puuha ei vienyt toivottuun tulokseen; _mihin_ se johti, saamme\nvastedes nähdä.\n\nTeatteri avattiin uudestaan 27/1, ja annettiin ensiksi kaksi Daniel\nHjort-näytäntöä -- yleisö tervehti lämpimästi seuruetta, jota oli\nkaivattu neljä kuukautta. Kolmanneksi illaksi oli Björnsonin Konkurssi\nilmotettu, mutta Vilhon heikkouden tähden näyteltiin Hellät sukulaiset.\nSiinä esiintyi _Niilo Sala_[36] tohtorina (\"ensimäisen rakastajan\"\nrooli) ensi kerran tärkeänpuoleisessa tehtävässä Helsingissä, ja nti\nHacklin näytteli Ida Aalbergin sijasta Thusneldaa. Neljännen näytännön\nohjelma oli: Adelaida sekä Tyko Hagmanin saksalaisen aiheen pohjalle\nlaatima 1-näytöksinen _Kyökissä_ ja saman Pormestarin vaali. Molemmat\njälkimäiset, mutta varsinkin Kyökissä, saavuttivat suuren\nnaurumenestyksen, ja tuo kohtaus helsinkiläisessä kyökissä tuli\nkodikkaisuutensa kautta pitkäksi aikaa melkein Kihlauksen\nkilpailijaksi. Runebergin päivänä (5/2) esitettiin uudestaan Falkmanin\njärjestämät Hirvenhiihtäjäin kuvaelmat, sitte seurasi lauluosasto,\njossa rva Emmy Achté esiintyi, ja vihdoin Kyökissä. Kolmannen kerran\nmeni sama kappale 10/2 kahden R. Kiljanderin huvinäytelmän kanssa.\nAmalia ystävämme ja _Hyvät markkinat_, joista jälkimäinen oli ihan\nuusi. Tämä kuvaus pikkukaupungista, jossa veijari on pahasti\nvetämäisillään käsityöläisperhettä nenästä, oli tekijän edellisiä\nheikompi, mutta Böök sai paljon kiitosta markkinarosvon esittämisestä.\nVihdoin voitiin 11/2 näytellä Konkurssi, joka oli uusi Helsingissä. Se\nmeni kolme kertaa peräkkäin ja herätti suuressa määrin katsojain\nmielenkiintoa. Esitys tunnustettiin sujuvaksi ja näyttämölle suurta\nkunniaa tuottavaksi; eritoten Leino Tjeldenä ja Vilho Berentinä\nansaitsivat hyvin kaikki heille tarkotetut suosionosotukset.\n\nKuukauden lopulla 23/2 näyteltiin ensi kerran Minna Canthin\n_Murtovarkaus_, jonka ilmestyminen näyttämöllä on teatterin historian\nmerkkitapauksia. Tämän näytelmän oma historia alkaa kumminkin jo aikoja\nennen näyttelemistä, ja siihen on katsaus luotava varsinkin kun me\nsiten ensi kerran saamme nähdä, kuinka Bergbom kohteli ja neuvoi\nvasta-alkavia draamakirjailijoita.\n\nMinna Canth, joka ennen oli kirjoittanut ainoastaan lyhyitä novelleja,\njutelmia, y.m. kirjoituksia sanomalehtiä varten, ryhtyi v:n 1879 alussa\n-- niinkuin hän itse on kertonut Suomalaisen teatterin näytännöistä\n(Jyväskylässä), mutta myöskin hyvän tuttavansa Robert Kiljanderin\nsamantapaisista aikeista innostuneena -- sommittelemaan ensimäistä\nnäytelmäänsä. Hänen miehensä, lehtori J. F. Canthin sairaus ja kuolema\n14/7 keskeytti kuitenkin työn, mutta syksyllä hän siihen palasi ja\n27/11 hän lähetti teoksensa valmiina Bergbomille. Jollei se kelpaisi\nnäyteltäväksi, hän kirjoitti, antaisi hän sen painettavaksi Päijänteen\nnovelliosastoon. Bergbomin vastauksesta otamme pääkohdat:\n\n(Helsinki 5/1 1880). \"Kunnioitettava Rouva! Suurella mielihyvällä olen\nlukenut Teidän, monessa kohden sangen viehättävän, kansannäytelmänne\nMurtovarkaus. Dialogi on sujuva ja suomalainen, henkilöt luontevat --\nHoppulainen oikein mainio ilmiö -- ja toiminta, vaikka kappaleen\nheikoin puoli, ylimalkaan tyydyttävä. Minusta teoksenne on hyvin sopiva\nSuomalaisen teatterin ohjelmistoon ja otan sen mielelläni\nnäyteltäväksi. -- -- Koska ohjelmistomme jo on määrätty muutamaksi\nkuukaudeksi, voimme vasta huhti- tai toukokuulla esittää näytelmänne.\n-- Näyttelemistä varten tahtoisin mielelläni, jos siihen suostutte,\nehdottaa muutamia muutoksia ja lisäyksiä, jotka luullakseni tekisivät\nnäytelmänne juonen elävämmäksi ja jännittävämmäksi.[37] -- Sallikaa\nminun lopuksi lausua toiveeni, että tämä ei ole viimeinen tuote, jolla\nilahdutatte Suomalaista teatteria. Suurimmalla kunnioituksella Kaarlo\nBergbom.\"\n\nTietenkin tekijä oli tyytyväinen arvosteluun, mutta kappaleen\nnäytteleminen myöhästyi tavalla, joka koetteli kärsivällisyyttä.\nNähtävästi sai Nooran odottamaton, hämmästyttävä menestys Bergbomin\nensin säästämään mieltäkiinnittävän uutuuden seuraavaksi\nnäytäntökaudeksi, ja sitten aiheutti teatterin sulkeminen keisarisurun\njohdosta keväällä 1881 ja Ida Aalbergin sairaus syksyllä ja talvella\ns.v. (häntä kun pidettiin ainoana sopivana Helenan esittäjänä) uusia\nlykkäyksiä. Kumminkaan ei tämä viivytys ollut näytelmälle haitaksi. Se\nnäkyy seuraavasta.\n\nKirjeessä 19 p:ltä kesäk. 1880 Bergbom, samalla kun hän ilmottaa\nroolien olevan puhtaaksi kirjoitetut, kysyy, eikö hän saisi lähettää\nnäytelmää Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle kilpailemaan kauppias W.\nParmasen lahjottamasta palkinnosta, joka kolme vuotta turhaan oli ollut\ntarjona, ja jatkaa sitten:\n\n[Ennen kun näytelmä jätetään kilpailuun] \"olisi kuitenkin yksi tärkeä\nlisäys tehtävä, joka luullakseni suuresti hyödyttäisi draamaanne.\nEnsimäisen ja toisen näytöksen välille tahtoisin ihan uuden kuvaelman\nPenttulan luona. Penttula näetten on loppupuolella niin tärkeä henkilö,\nettä hänen nykyinen lyhyt ilmestymisensä alussa näyttää liian\nepisodilliselta. Aiheita uuteen kuvaelmaan on kylläksi: Penttulan ja\nLoviisan juonet katkaistaksensa rakastavien liitto, Penttulan\nvarkaustuumat, salainen viinanpoltto, johon Hoppulainen ja Antti ovat\nosallisina, ja sitten kohtauksia, jotka osittain naurettavalla,\nosittain kamalalla tavalla valaisevat kansan taikauskoa ja siis\nselittävät Penttulan suuren vaikutusvoiman. Mitä itse arvelette? Ettekö\nluule, että tämmöinen kuvaelma voisi tulla hyvin vaihtelevaksi. Ehkä\nolisikin parempi, ettei se olisi kuvaelma, vaan kokonainen näytös,\njoten kappale jaettaisiin viiteen eikä neljään näytökseen.\"\n\n\"Ja vielä lopuksi hyvin harras pyyntö. Kirjoittakaa pian jotain uutta\nyhtä kelvollista tai parempaakin kuin Murtovarkaus. Jos vaan\nSuomalainen teatteri voisi herättää hyvän draamallisen kirjallisuuden,\nolisi sen tulevaisuus varma. Murtovarkaus on niin ilahduttava alku,\nettei Kiven jälkeen kotimaiselle näytelmäkirjallisuudelle ole\nilmestynyt parempaa ennettä. -- Jos Teillä on halua ja aikaa kirjoittaa\njotakin uutta, ehdottaisin kansannäytelmän 1808 v:n sodan ajalta, johon\nVänrikki Stoolin tarinat voisivat antaa aihetta. Tietysti on kuiva,\nepärunollinen paatos kartettava, joka tekee esim. [F. Berndtsonin] 'Ur\nlifvets strid' niin ilettäväksi; sitä vastoin olisi kansanomainen,\nvirkeä huumori paikallaan.\"\n\nMinna Canth noudatti neuvoa ja sepitti uuden näytöksen eli \"kuvauksen\",\nnimittäin toisen järjestyksessä, jossa tapaamme Bergbomin ehdottamat\nainekset ja piirteet ja joka kieltämättä enentää teoksen arvoa sekä\ntaiteelliselta että kansanelämän kuvaamisen kannalta.[38] Niinikään\nannettiin kappale kilpailuun, jossa se sai palkinnon (kts. ylemp. s.\n81). Mitä vihdoin tulee uuteen näytelmään, oli rva Canth halukas\nryhtymään siihenkin, niinkuin näkyy kirjeestä 14/4 1881, jossa hän\nkertoo saaneensa palkinnon, \"josta minun etupäässä on kiittäminen\nTeitä, Herra Tohtori\", ja huoattuaan: \"Suokoon Luoja minulle voimia\nkirjoittamaan uusia ja parempia näytelmiä, voidakseni siten parhaiten\nkiitollisuuttani osottaa\", esittää tämän suunnitelman:\n\n\"Jo edellisenä talvena sain hra Kiljanderilta Jyväskylässä[39] erään\naineen, jonka hän oli hylännyt, mutta joka minua hyvin miellytti. Sitä\nolen alkanut kirjoittaa, ja ensimäinen näytös onkin jo piakkoin valmis.\nSisältö on seuraava: Kauppaneuvos Toikka on viisitoista vuotta\ntakaperin polttanut tehtaansa, renkinsä Kaipaisen avulla. Siinä\ntilaisuudessa kuoli myöskin työmies Ronnen vaimo, ja Toikka otti hänen\npienen poikansa, Kaarlon, kasvatikseen. Kaipainen joutui heti rikoksen\ntehtyään tunnonvaivoihin ja pakeni Amerikaan, mutta Toikka sai\npalorahat, pelastui häviöstä ja on siitä asti elänyt toimekkaana,\nvarallisena miehenä. Hänellä on nyt täysikasvuinen tytär, Elina, joka\non kihloissa paroni Tannerin kanssa. [Kaarlo] Ronne taas on tullut\nkunnon mieheksi ja [on] kauppaneuvoksella apulaisena. Hän rakastaa\nElinaa, vaikka hän tuskin itsekään sitä vielä tietää. Sairaana ja\nheikkona palajaa Kaipainen Amerikasta. Hän halajaa päästä lepoon\nsynnyinmaansa poveen, mutta sitä ennen hän tahtoo tunnustaa rikoksensa.\nKauppaneuvos uhkaa, houkuttelee, rukoilee, mutta turhaan. Vihdoin\nmyöntyy Kaipainen kuitenkin viivyttämään tunnustusta, siksi kun Elinan\nhäät ovat olleet. Hän tekee sen Elinan tähden, jota hän pienenä on\nkäsivarrellaan tuuditellut, ja joka on syytön heidän rikokseensa.\nKauppaneuvos on nyt voittanut aikaa, viikon verran. Hänen kova ja ylpeä\nluontonsa panee hänen miettimään keinoa kunniansa pelastamiseen. Kun\nmuuta neuvoa ei ole, päättää hän lähettää Kaipaisen hiukkaista ennen\niankaikkisuuteen, luuletellen, ettei tuo niin suuri rikos ole, koska\ntämä kuitenkin on piakkoin kuoleva. -- On hääilta. Kauppaneuvos\npuolipukeutuneena istuu suojassaan synkissä tuumissa. Elina on\nmorsiushuoneessa, hääväki kokoontuu. Kaipainen, jonka mieli tekee nähdä\n'pikku Ellaa' morsiamena, raottaa ovea, -- tulee sisään kauppaneuvoksen\nkutsumana. Vielä kerran koettaa tämä häntä houkutella. Mutta se ei\nonnistu. Hän tarjoo viiniä Kaipaiselle, mutta lasissa onkin myrkkyä.\nKaipainen vie lasia huulilleen, luo samassa silmänsä kauppaneuvokseen\nja huomaa petoksen. Kauppaneuvos lukitsee oven, tunnustaa aikomuksensa\nja syöksee Kaipaisen niskaan, aikoen kuristamalla ottaa häneltä hengen.\nSamassa koputetaan ovea, häntä kiirehditään viemään Elinaa vihille,\nmusiikki soi, pappi ja hääväki seisovat odottamassa. Kaipainen on\npyörtynyt, kauppaneuvos laahaa hänet sisähuoneeseen. Sillä välin on\nElina, paroni ja Kaarlo tulleet oven taakse. He pelkäävät onnettomuuden\ntapahtuneen, kun eivät vastausta saa. Mutta kauppaneuvos jo tointuu,\nhän aukaisee oven, tekeytyy levolliseksi, mutta on kalman vaalea.\nKaipainen on selvinnyt sisähuoneessa, hän tulee esiin ja ilmottaa\nkaikki. Elina kauhistuu ja paroni kieltäytyy yhdistymästä moiseen\nperheeseen, Ronne toimittaa Kaipaisen sairashuoneeseen. -- Kauppaneuvos\nepätoivon vallassa ottaa myrkkyä ja menee sisähuoneeseen. Kaarlo ja\nElina tulevat. Kaarlo on käynyt Kaipaisen luona, kertoo tämän saaneen\nH. Ehtoollista ja vakuuttaneen antavansa kaikki anteeksi. Samassa tulee\nparonikin, joka ilolla kertoo Kaipaisen kuolleen, ennen kun oli\nennättänyt tunnustusta tehdä. Nyt on hän jälleen valmis Elinaan\nyhdistymään, mutta tämä kääntyy hänestä inholla. Paroni toivoo isän\nvoivan häneen vaikuttaa, menee kauppaneuvoksen sisähuoneeseen, löytää\nhänet kuolleena ja hoipertelee takaisin. Hämmästystä ja surua. Kaarlo\ntukee Elinaa.\"\n\n\"Tämä olisi lyhykäisyydessä kappaleen sisältö. Se tulisi olemaan\nkolminäytöksinen. Onhan se hyvin synkkä kuvaus ja paljon olen\nmiettinyt, miten saada siihen enemmän sovitusta, mutta en ole päässyt\nselville. Olisiko parempi, jos kauppaneuvos vahingossa ottaisi myrkkyä?\nJos ottaisitte, Herra Tohtori, vaivaksenne antaa minulle neuvoja,\nolisin siitä hyvin kiitollinen.\" --\n\nTähän Bergbom vastaa 2/6 1881. Hän mainitsee ensin, että Murtovarkaus\nolisi annettu toukokuulla (kun keisarisuru oli päättynyt), mutta\nensimäisten Romeo ja Julia-näytäntöjen jälkeen Ida Aalberg oli\nsairastunut ja niin myöhään toipunut, että kappaletta ei olisi voitu\nnäytellä muuta kuin yhden kerran. Sentähden se oli jätettävä syksyyn,\njolloin se annettaisiin ensimäisenä uutena näytelmänä. Sitten Bergbom\nkirjoittaa uudesta suunnitelmasta:\n\n\"Keväällä sain Teiltä kirjeen, jossa selitätte uuden draaman\nsuunnitelmaa. On tietysti vaikea sanoa mitään ennaltaan -- mutta\nMurtovarkaus miellytti minua enemmän. Kohta sanon syyt. Ensiksikin on\njuoni hyvin vähän alkuperäinen: tuo kivenkova patruuna, tuo\ntunnonvaivoja kärsivä renki, tuo huikenteleva paroni ovat usein\nkäytetyt -- ja antakaa anteeksi suoruuteni -- hyvin harvoin\nmenestyksellä. Rikoksesta syntyneet omantunnon vaivat ovat tosiaan\ntraagillinen aihe, mutta rikos on tässä liian vähäpätöinen, ulkonainen.\nYmmärtäkää minut oikein, vähäpätöinen esteettisessä suhteessa,\ntietysti ei siveellisessä. Saadaksenne jotakin aineestanne tulisi\nsielutieteellisen, sisällisen kehityksen olla näytelmän a ja o. Mutta\nse ei ole -- ei ainakaan Murtovarkaudesta päättäen -- Teidän\nrunottarenne vahvin puoli. Eikä tässä aineessa ole sijaa Teidän\noivalliselle huumorillenne; eikä myöskään ole paljo sijaa\nnaishenkilöillä, joiden kuvaamisessa Te, naisena, tietysti onnistutte\nhyvin. Silti ei lainkaan ole sanottu, ettei moni kohtaus voisi tulla\nnäyttämöllisesti vaikuttavaksi, esim. kaikki loppukohtaukset.\"\n\n\"Mutta jos luotatte neuvooni, kirjoittakaa kansannäytelmiä, kuvia\ntodellisesta elämästä ja erittäinkin naiselämästä. Kuvatkaa sitä\nraitista huumoria, joka tavataan talonpojissamme, sitä herttaisuutta,\njoka löytyy maalaistytöissämme, loihtikaa esiin tuo hupainen elämä,\njota Suomen nuoriso kesäaikana viettää esim. pappiloissamme, ottakaa\naineenne Vänrikki Stoolista tai Suomen kansan Saduista ja tarinoista,\nmutta antakaa meille suomalaisia aiheita -- nuo kauppaneuvokset Toikka\nja nuo paronit Tanner muistuttavat liian paljo rva Schwartzin\nromaaneja. -- Mutta jos Te jo olette kirjoittanut näytelmänne, niin\nlähettäkää se kaikin mokomin tänne, sillä voihan se olla jännittävä\nteatterikappale, vaikka en usko, että aiheesta on syntynyt yhtä\nrunollisesti ansiokasta teosta kuin Murtovarkaus.\"\n\nLuultavasti tämä arvostelu sai Minna Canthin luopumaan traagillisesta\naiheestaan, sillä hänen toinen täysin valmistunut näytelmänsä, Roinilan\ntalossa, oli kansankuvaus niinkuin ensimäinen, ja näyttää hän siis\nvalitessaan uuden aiheen noudattaneen Bergbomin neuvoa.[40] Kumminkin\nhänen myöhempi kehityksensä kävi toiseen suuntaan. Jos joku\nsentähden väittäisi Bergbomin huonosti oivaltaneen Minna Canthin\nluontoa, on muistutettava, että hän ei vielä persoonallisesti\ntuntenut Murtovarkauden tekijää, vaan arvostellessaan hänen\nkirjailijataipumuksiaan nojasi yksistään tähän ensimäiseen näytelmään.\nErittäin saattaa olettaa Bergbomin neuvon ottaa aiheita Vänrikki\nStoolin tarinoista syntyneen toivosta saada joku isänmaallista\ninnostusta huokuva kappale ohjelmistoon, sillä lausuupa hän kirjeessään\nUnkarista (kst. s. 20), että teatterilla oli ollut liian vähän\nsentapaista.\n\nMutta palataksemme Murtovarkauteen on vielä mainittava, että viimeinen\nnäytös itse harjotusten aikana, Bergbomin neuvosta, laajennettiin ja\nmuutettiin. Tärkein muutos oli se, että Hoppulainen tuli siinäkin\nmukaan.\n\n\"Hoppulainen\", Bergbom kirjoitti 25/4 1881, \"ei ole mukana viimeisessä\nkuvaelmassa. Se on vahinko. Eikö hän voisi seurata muita ja saada\nmuutamia repliikkejä? Kaikin mokomin tahtoisin _loppurepliikit_\nHoppulaiselle. Helena kiittää häntä ja lupaa aina olla hänen ystävänsä.\nHoppulainen vastaa jollakin komppasanalla lohduttaen itseään\nrukkasista. Hoppulainen on runolliselta kannalta näytelmän päähenkilö,\npitäähän hänen siis lopettaa.\"\n\nJuuri näin näytelmä päättyykin, ja kun muistamme, että koko toinen\nnäytös on Bergbomin alotteesta syntynyt, on totuuden mukaan\nmyönnettävä, että hänellä on suuri ansio kokonaisuuden pyöreydessä ja\nvaikuttavaisuudessa.\n\nNiinkuin sanottu on, esitettiin Murtovarkaus ensi kerran 23/2 1882, ja\nmeille on säilynyt johtajan oma arvostelu näyttelemisestä. Kun näet\nkappale oli mennyt toisen kerran, Bergbom kirjoitti Minna Canthille\n(27/2):\n\n\"Suureksi ilokseni saan mainita, että Murtovarkaus on vihdoin näytelty\nja vastaanotettu suurella mieltymyksellä.\" Tämän jälkeen hän palauttaa\nmuistiin vastoinkäymiset, jotka olivat myöhästyttäneet kappaleen\nesittämisen. Viimeksi hän oli kuukausi kuukaudelta odottanut Ida\nAalbergia. Kun tämä ei tullut tammikuullakaan, Bergbom oli ruvennut\najattelemaan toista näyttelijätärtä hänen sijaansa. Mutta kenet panna?\n\"Rva Aspegren oli liian vanha, nti Avellan liian 'herrasmainen'\nsuomalaiseksi talonpoikaistytöksi. Kaikeksi onneksi nti Hacklin oli\nhyvin edistynyt viimeisinä kuukausina ja Viipurissa suorittanut monta\nonnistunutta tehtävää. Mutta nti Hacklin, jonka yleisö on tottunut aina\nnäkemään iloisesti nauravan -- hänkö traagillisessa osassa? Minä\nuskalsin. Hacklin itse oli hyvin innostunut ja koetti parastansa. En\nuskaltanut kirjoittaa Teille asiasta, sillä epäilin tulisiko mitään\nkoko kokeesta. Kiitos Jumalan, pelkoni oli turha. Murtovarkaus on nyt\nmennyt kaksi kertaa, yleisö on ollut innostunut, kritiikki ystävällinen\nja, mikä on paras merkki, yleisö oli toisena kertana paljo lukuisampi\nkuin ensimäisenä. Vahinko ettette itse ollut täällä, se olisi ollut\nsekä huvittavaa että opettavaista.\"\n\n\"Näyttelijöistä on erittäin mainittava hra Böök Hoppulaisena, hän oli\ntodella erinomainen ja vaikutti suuresti näytelmän menestykseen. Hän ei\nole pitkiin aikoihin niin hyvin onnistunut missään roolissa. Hacklin\noli varsin sievä Helena, luonteva, tunnollinen, liikuttava, herttainen\n-- oikein suomalainen tyttö. Traagillista voimaa puuttui, mutta hän\nsuoritti kuitenkin esim. vankilakohtaukset paljo paremmin kuin olin\nosannut odottaa. Leino oli taitava kuin ainakin noitana; yleisö ja\nkritiikki ovat häntä paljon kiittäneet, mutta minua hän ei täysin\ntyydytä, hän on liian teatterinoita. Rva Lundahl (Loviisa) ja hra\nRautio (neuvoa kysyvä talonpoika) ansaitsevat kaikella tavoin kiitosta.\nHyvä oli Aspegrenkin Peltolana. Kallio (Akola), Ahlberg (Niilo) ja\nPesonen (Ukonniemi) menivät mukiin. Heikko oli rva Aspegren, joka ei\nvoinut tehdä mitään Marian osasta.\"\n\n\"Onnistuneet olivat laitokset toisessa kuvaelmassa (sauna), kolmannessa\n(suomalainen pirtti) ja viimeisessä (tiheä metsä). Pirtti oli\ntodellinen suomalainen pirtti pienimpiin sivuseikkoihin asti, ja\nsaunankin olin koettanut saada niin luonnonmukaiseksi kuin suinkin. --\nVahvimmat aploodit seurasivat toista ja viimeistä kuvaelmaa. Viimeinen\ntekeekin paljon suuremman vaikutuksen näyttämöllä kuin mitä lukiessa\nvoi arvella.\" --\n\nKun Murtovarkaus oli näytelty kolme kertaa peräkkäin, esitettiin se\npari kertaa vaihdellen Nooran kanssa ja sitten myöhemminkin, niin että\nse kaikkiaan meni tänä ensi näytäntökautenaan 8 kertaa, joka tähän\naikaan merkitsi harvinaista menestystä. Tunnettu on, että se sittemmin\nyhä on pysynyt ohjelmistossa.\n\nIda Aalberg palasi vihdoin 24/2 ja esiintyi ensi kerran 2/3\nNoorana.[41] Huone oli aivan täysi ja vastaanotto lämmin; pohjalaiset\nja savokarjalaiset ylioppilaat tervehtivät häntä kukkakimpuilla. Noora\nmeni kevään kuluessa neljä kertaa; mutta uusissakin kappaleissa\nnäyttelijätär oli mukana. Ensimäinen semmoinen Murtovarkauden jälkeen\noli erittäin huomattava, nimittäin Ellein (Eliel Aspelinin) suomentama\nIbsenin _Kuninkaanalut_, joka annettiin ensi kerran 14/3. Mahtavan,\nlukuisahenkilöisen näytelmän esittäminen olisi ollut rohkea yritys\nvanhemmallekin näyttämölle, mutta yhä korkeammalle pyrkivää Suomalaisen\nteatterin johtajaa se sitä enemmän innostutti ja niin hänen\nseuruettaankin. Valmistus oli alkanut Viipurissa ja oli mahdollisimman\nhuolellinen, eikä lopputulos pettänyt toiveita.\n\n\"Draaman näyttämöllinen toimeenpaneminen\", Vasenius arvostelee\nValvojassa, \"oli todellakin melkein läpi läpeensä hyvin kiitettävä\",\njoten yleisö täydellä syyllä ensi näytännön jälkeen esiinhuudolla\nosotti Bergbomille kiitollisuuttansa; ja samoin voitiin, mitä\nnäyttelijöihin tulee, \"sanoa kaikkien kunnialla täyttäneen tehtävänsä\".\nNuorekkaana, soreavartaloisena Böök oli sopiva Hookon Hookoninpojaksi,\njoskaan hän ei yhtä mittaa jaksanut ylläpitää luonteen alati tyyntä\nkuninkaallisuutta, itseensä ja asiaansa luottamusta. Suurenmoisempi oli\nLeinon tehtävä, kuvata kunnian- ja intohimoista, nerokasta ja\nvoimallista, mutta epäilyksen hervostuttamaa Skule jaarlia; siitä\nhuolimatta näyttelijä suoritti sen yhtä tyydyttävästi kuin\nvaikuttavasti. Skulesta Leinolla tuskin oli askeltakaan suuriin\nshakespearelaisiin rooleihin. Kumminkin oli Vilhon Nikolaus piispa\nkaikkia merkillisempi. Hivuttava tauti oli tähän aikaan jo surkeasti\nheikontanut taiteilijan ruumiilliset voimat, mutta rooliin tarvitaan\nniitä vähemmän kuin henkistä voimaa, ja innostuneena Vilho viimeisen\nkerran toi näkyviin koko taiteellisen kykynsä. Hän loi näet pelottavan\ntodellisen kuvan tuosta paholaisesta ihmishaamussa, jossa runoilija\nnerokkaasti on ruumiillistuttanut Norjan kansaa turmelevan kateuden ja\neripuraisuuden; varsinkin oli kuolinkohtaus mestarillinen. Muutoin\nmainittakoon vain, että Axel Ahlberg oli Jatgeir runoilija ja Weckman\nPietari, nti Avellan Skulen sisar Sigrid, nti Aalberg Margareta\nkuningatar ja rva Aspegren Hookonin äiti, Inga. -- Kappale meni viisi\nkertaa.\n\nMaaliskuun lopulla (28/3) tuli vielä ohjelmistolle uusi pikku kappale,\nnimittäin Mélesvillen 1-näytöksinen huvinäytelmä _Pikku eversti_, joka\nnti Avellan nimiroolissa onnistui oivallisesti.\n\nEmilie Bergbom luo kirjeessään 2/4 Turun ystävättärelleen katsauksen\nteatterin oloihin, josta otamme seuraavat rivit:\n\n\"Ylipäätään on meillä ollut hyvä vuosi. Viipurissaolo kehittyi erittäin\nhyvin eikä Helsingissäkään ole ollut aihetta valittamiseen. Se aika,\njolloin Arkadia raukka oli tuomionalainen, oli kyllä ikävä, mutta\nolemme anoneet korvausta sen ajan palkoista ja luullakseni me\nsaammekin. Muuten yleisömme kasvaa kasvamistaan ja se on hyvä merkki.\nSitä paitse kasvaa kunnioitus Suomalaista teatteria kohtaan ja se on\nvielä parempi. Pelkäsin kovasti että olimme liian uskaliaita\nryhtyessämme Kuninkaanalkuihin, mutta onneksemme menestyi se varsin\nhyvin, vaikkei loistavastikaan. Kohta pääsiäisen jälkeen otamme Romeon\nja Julian ja sitte Regina von Emmeritzin. Se on jälleen vaativa paljon\nvaivaa ja ponnistuksia, mutta ei auta. Topelius on ollut kauhean\ntyytymätön hutiloimiseen, millä Ruotsalainen teatteri on antanut\nnäytelmän, ja kun hän, varovainen kun on, sanoo sen meille ja muille,\nniin tarkottaa hän tietysti että meidän on esittäminen kappale toisin.\n-- Uusi kotimainen näytelmämme Murtovarkaus on niinikään onnistunut\nhyvin. Erittäin hupaista on että nainen on tuottanut jotakin niin\nkelvollista. Vahinko ettei hän voi tulla tänne. Kesällä menee teatteri\nkuitenkin Kuopioon, ja toivoakseni on hänelle oleva hyödyllistä nähdä\nteoksensa näyttämöllä. Hän kuuluu kirjoittavan uutta kappaletta, sekin\non kuvaus kansanelämästä. Muuten hän on leski, viiden tai kuuden pienen\nlapsen äiti, joita hänen yksin täytyy kasvattaa.\"\n\n\"Ida Aalberg on, Jumalan kiitos, oikein reipas. Tosin täytyy hänen olla\nhyvin varovainen niin näyttämöllä kuin muualla, mutta näytteleminen ei\nole tehnyt pahaa. -- -- Taiteellisesti on hän sama kuin ennen: kaikki\nmuut taiteilijat ovat eteviä toisella tasolla, hän on sitä\nensimäiselläkin. Hän nostaa sekä kappaleen että ympäristön ja se on,\nminun mielestäni, hänen suurin taiteellinen ansionsa. Saa nähdä mitä\nhän tekee Reginasta! Toivon hänen luopuvan vanhoista traditsioneista ja\nluovan uuden kuvan.\"\n\n\"Mitä sanot rohkeista suunnitelmista rakentaa uusi teatteritalo? En\nluota siihen, ja niin erinomaisen hupaista kuin olisikin muuttaa\nuuteen, kunnolliseen teatteriin, pelkään kuitenkin panna niin paljon\nrahaa ainoastaan rakennukseen. Sitä paitse on kauhean vaikeaa ryhtyä\nniin suureen yritykseen ja sitte kenties täytyä keskeyttää kaikki\nvarain puutteessa. Aivan epämääräisesti on ehdotettu, että meidän\ntulisi osaksi ostaa Aleksanterin teatteri ja omistaa se yhdessä\nvenäläisten kanssa, mutta tietysti se ei voi tulla kysymykseenkään.\nMeidän piireissämme ollaan aivan vastaan Aleksanterin teatterin\nostamista: mieluummin tahdotaan rakentaa uusi teatteri, mutta\nluullakseni se on epäviisasta. Jos kenraalit väsyvät italialaiseen\noopperaan y.m., niin saamme Aleksanterin teatterin huokeasta\nhinnasta; mutta uutta taloa emme saa kuutta, seitsemääsataatuhatta\nhalvemmalla.\" --\n\nHuhtikuulla meni Romeo ja Julia kolme kertaa, ja 17/4 oli juhlanäytäntö\n_Elias Lönnrotin_ kunniaksi. Siksi päiväksi oli näet ylioppilaskunta\nasettanut Lönnrotin 81:sen syntymäpäivän viettämisjuhlan, ja teatteri\ntoimeenpani näytännön niin varhain, nimittäin klo 6 i.p., että\nArkadiasta voitiin mennä suoraan juhlaan ylioppilastalolle.\n\nOhjelman ensi numero oli Maamme-laulu, sekaköörin esittämänä, toiseksi\nnti Avellan lausui P. Cajanderin (edellisenä vuonna Snellmanin\nalbumissa julaistun) runoelman \"Vapautettu kuningatar\", kolmanneksi\ntuli kuvaelma: Lemminkäinen ja saaren immet, viidenneksi esitti\nsekaköörinen laulukunta kaksi Lönnrotin suomentamaa Runebergin laulua:\nJoutsen ja Lähteellä, kuudenneksi kuvaelma: Lemminkäinen ryöstää\nKyllikin, seitsemänneksi lausui Ida Aalberg P. Cajanderin (samana\npäivänä ilmestyneessä Lönnrotin albumissa julaistun) runoelman\n\"Runolaulaja\", kahdeksanneksi lauloi nti Hacklin muutamia\nkansanlauluja, yhdeksänneksi esitettiin kuvaelma: Aino ja\nAallotar ja vihdoin, kymmenenneksi, kolme kohtausta Kiven\n_Kullervo_-murhenäytelmästä, joka silloin ensi kerran joskin vain\nosittain näyteltiin. Leino oli Kullervo, Kallio Kalervo, rva Aspegren\nhänen vaimonsa, Weckman Nyyrikki, nti Avellan Ajatar, nti Aaltola\nSinipiika. -- Kuukauden lopulla näyteltiin yhden kerran Helsingissä\nuusi Naiset valtioelämässä.\n\nKuninkaanalkujen jälkeen oli päätyönä _Regina von Emmeritz_, joka vaati\nrunsaasti aikaa, ei ainoastaan sentähden että näytelmä ei ole\nhelpoimpia, vaan sen vuoksi että onnistuminen oli kunnianasia\nteatterille itselleen ja runoilijalle. Lähteittemme joukossa on kaksi\nZ. Topeliuksen kirjettä -- toinen kirjoitettu ensi-illan edellä, toinen\nsen jälkeen -- jotka näyttävät kuinka tärkeänä hän piti asiaa. Molemmat\novat niin mieltäkiinnittäviä, että ne ansaitsevat sijaa teatterin\nhistoriassa, semminkin kun ne sisältävät tarkkoja määräyksiä näytelmän\nesittämisestä. Edellinen seuraa tässä:\n\n\"Koivuniemi 29 p. huhtik. 1882. Rakas veli Carole! Ja sinä\nlähetit vartavasten ratsastavan sanansaattajan Tikkurilasta!\nPostinkuljettajamme lähtee joka päivä klo 11 (sunnuntaisin klo 10)\nBorgströmin konttorista, vahtimest. Lindeman.\"\n\n\"Kiitos kumminkin ilmotuksesta ja kaikesta vaivasta ja\nkustannuksesta, jotka Reginan muuttaminen suomalaiselle näyttämölle\non tuottanut Teille! Minulle se on samaa kuin astua sisään uuteen\nsuurruhtinaskuntaan -- ja samalla kertaa omaan -- en tahdo suinkaan\nsanoa vallottajana, vaan vieraana. Olkoon yritys, taiteellisesti ja\ntaloudellisesti, suomalaiselle näyttämölle joksikin hyödyksi, joka\nvastaa vaivaa!\"\n\n\"Kun sanon taiteellisesti, tarkotan luonnollisesti Ida Aalbergia.\nTunnen ainoastaan kaksi pohjoismaista näyttelijätärtä, Louise Heiberg\nja osittain rva Hvasser, jotka ovat saavuttaneet taikka voittaneet Ida\nAalbergin todellisessa, synnynnäisessä taiteilijavaistossa tehdä\nsydämen sisimpäin säikeiden värähdykset katsojan käsitettäviksi. Juuri\nsitä niin sisäänpäin käännetty rooli, kuin Reginan, kaipaa. Voimallisin\ntai taipuvin totuntataide, mitä taiteellisin mietiskelevä käsitys on\nehdottomasti kykenemätön siihen. Ida Aalbergilla voi olla koko joukko\nmuuta opittavaa, plastiikassa j.n.e., mutta se mitä hänessä on\nvälitöntä ei mikään koulu voi korvata. Erehtyisin suuresti, jollei hän\ntee Reginasta jotakin itsenäistä uutta. Ole hyvä ja anna hänelle\nmyötäseuraavat rivit, jotka ilmaisevat tekijän käsityksen roolista.\"\n\n\"Lupaan olla kohtuullinen ja vaatimaton muihin rooleihin nähden.\nIkäänkuin minä olisin hemmoteltu semmoisella! Jos luetaan pois Torslow\nja Frithiof Raa ja hänen puolisonsa sekä Ida Reis, kaksi jälkimäistä\n_osittain_, on Uusi Teatteri opettanut minut olemaan hyvin kiltti. Että\nLeino Kustaa Adolfina on vastaava Stjernströmiä ja Svedbergiä, on\ntuskin syytä epäillä. Aspegren on ainakin jäykempi aristokraatti kuin\nVilho. Böök on luultavasti oleva Hieronymus ja rva Aspegren Dorthe.\nPidä huolta ettei Helmboldista tehdä irvikuvaa!\"\n\n\"Jätä pois munkkikohtaus siksi kun se voidaan antaa joskus toisin, se\non tarpeen johdantona hyökkäykseen. Älä tuhlaa siinä ruutia, vaan käytä\nniin paljo statisteja kuin voit taustan vilkastuttamiseksi! Muutoin\nliitän tähän promemorian,[42] josta teet mitä voit.\"\n\n\"On niin hullusti, että odotan maanantaina kirvesmiehiä korjauksia\nvarten ja puutarhuria, jonka tulee istuttaa 27 uutta hedelmäpuuta\npaitse marjapensaita. Jos _voin_, niin tulen suurimmalla\nmielenkiinnolla tiistain kenraaliharjotukseen; jollen voi, niin toivon\nkuitenkin voivani tulla torstaina, fennomanisen tyttäreni Toinin\nkanssa, jolle siis pyydän vaatimattoman sijan.\"\n\n\"Tervehdykseni sisarellesi ja toivomukseni että menestys on oleva hyvä!\nZ. T.\"\n\nTuliko Topelius kenraaliharjotukseen, sitä emme tiedä, mutta kun Regina\nvon Emmeritz 4/5 meni ensi kerran, hän oli saapuvilla, tietenkin\nsuuresti enentäen sitä juhlatunnelmaa, millä täpötäysi huone odotti\nesiripun nousua ja sitte seurasi näytelmän kulkua. Ja näytäntö oli\ntodella jälleen yksi niitä voittojuhlia, jotka virstapatsaan tavoin\nosottivat kuinka taidelaitos edistymistään edistyi. Niillekin, jotka\nmonesti olivat nähneet kappaleen Ruotsalaisessa teatterissa, tarjottiin\nhämmästyttävää uutta. Varsinkin oli linnan vallotuskohtaus\nvaikuttavasti järjestetty. Kun kanuunain jyske alkoi, syntyi linnan\nsisällä hädän ja kauhun elämä. Sotilaita riensi edestakaisin,\nhaavottuneita ja kuolleita kannettiin yli näyttämön, munkit ja nunnat\nkulkivat juhlasaatossa Hieronymus etupäässä suurta ristiä kantaen, yli\nhälinän soivat katolisen messun säveleet, ja linnan naisväki heittäytyi\npolvilleen pyhän neitsyen kuvan juurelle, nuori ylhäinen upseeri jätti\nhyvästi omaisilleen, ryntäsi ylös valleille ja kannettiin hetken päästä\nkuolettavasti haavotettuna alas. Silloin kuului ensimäinen räsähdys\nlinnanmuurissa, naiset kirkasivat lennähtäen pystyyn: ruotsalaiset\nolivat jo valleilla ja ajoivat katoliset tieltään, samassa murrettiin\nsuuri aukko muuriin ja silmänräpäyksessä vallottajat täyttivät linnan\npihan ja 30-vuotisen sodan marssin ja eläköönhuutojen kaikuessa astui\nnäkyviin sankarikuningas. Todellisuuden tunnelma oli niin valtava,\ninnostus niin välitön kuin konsanaan teatterissa nähdään. -- Mutta\nkaunis oli juominkikohtauskin linnan puistossa, missä upseerit\njuhlivat. Perällä nähtiin linnan valaistut akkunat, etumolla oli puiden\nalla pöytiä ja niiden ympärillä kymmenittäin sotureita sinikeltaisissa\nunivormuissa. Oli elämää ja rähinää, ja kun lauluun ryhdyttiin,\ntoimitettiin sekin toisin kuin ennen. Tekijän mukaan Larsson yksin\nlaulaa koko laulun; nyt se oli jaettu kolmelle niin että eri maljat --\nSuomelle, paaville, kuninkaalle -- saivat eri värityksen laulajain\näänten mukaan. Siinäkin kappale tosielämää, joka vastustamattomasti\nvaikutti katsojiin. -- Ja niin pienimpiin saakka. \"Kuka muu kuin se,\njoka todella rakastaa taidetta\", eräs arvostelija lausuu, \"olisi tullut\najatelleeksikaan, että esim. Kustaa Adolfin miekankannikkeessa pitäisi\noleman kolme kruunua ja niiden välillä vihkoja (vasar), taikka että\nhänen armeijassaan täytyy olla skottilaisiakin.\" -- Täydessä\nsopusoinnussa tämän näyttämöllepanon täydellisyyden kanssa oli\nnäyttelijäin hartaus, vaikkei tietysti esitys jokaisen puolelta voinut\nolla korkeita vaatimuksia tyydyttävä. Varmaa on, että Ida Aalberg teki\nReginan osasta enemmän kuin ennen oli nähty. Luonteen laadun mukaan se\ntapahtui ennen kaikkea eri äänivivahduksia käyttämällä, ja huippunsa\nsaavutti hänen sielukas lausuntansa yökohtauksessa, jossa hän tahtoo\nkääntää kuninkaan omaan uskoonsa. Leinon Kustaa Adolf ei ollut\ntarpeeksi voimakas, joskaan ei kuninkaallista ryhtiä puuttunut; Böök\noli oivallinen Larsson, vaikka vähemmän Falstaffimainen kuin myöhemmin\nLindfors; Axel Ahlberg oli aika hyvä Hieronymus, joskaan ei se\nsuurenmoinen yltiöpäisyyden ruumiillistus, joksi jesuiitta on aiottu;\nAspegren, jota oli totuttu näkemään miltei yksistään koomillisissa\nrooleissa, ei ainakaan häirinnyt Emmeritz-ruhtinaana; nti Hacklin oli\nluonnollisen vilkas Kätchen; rva Aspegren kelpo Dorthe; Kivinen\nBertelinä oli, proosamaisena, heikoimpia. -- Olemme luetelleet\nnäyttelijät, jotka olivat mukana tänä iltana ja saivat osansa yleisön\nsuosionosotuksista. Kunnioitus oli kuitenkin tällä kertaa etupäässä\nkohdistettu vanhaan runoilijaan -- \"Suomalaisen draaman isälle\" --,\njolle johtokunta oli varustanut laakeriseppeleen ja seurue kukkavihkon;\nmutta kun yleisö alkoi huutaa: \"Topelius! Topelius!\", hän karkasi\nteatterista.\n\nEdellisen täydennykseksi otamme pääosan kirjettä, jonka runoilija\npalattuaan maalle 8/5 kirjoitti Emilie Bergbomille.\n\n\"Mitä minun karkaamiseeni tulee 4 p. toukok. olen jo Kaarlon ja Ida\nAalbergin edessä puolustautunut parhaimman mukaan, mutta tahdon nyt\nlisätä, että jos olisin edeltäpäin tietänyt että minua odotti\nystävyyden osotuksia _teatterin johtokunnan ja näyttelijäin_ puolelta,\nniin en suinkaan olisi välttänyt niitä. Päin vastoin olisin katsonut\nrakkaaksi velvollisuudeksi kohdella ystävyyttä ystävyydellä ja teidän\nkeskellänne kiittää teitä kaikkia suuresta huolesta, vaivasta ja\nkustannuksesta, ennen kaikkea suuresta hartaudesta, -- jonka te kaikki\nolette omistaneet köyhälle, eikä koskaan ennen täysin ymmärretylle\nReginalleni. Tietämättä mitään rakastettavasta salaliitostanne, kuulin\nvain permannon hyvin tunnettuja huutoja, jotka useita kertoja ennenkin\novat ajaneet minut pakoon, ja annettakoon anteeksi semmoiselle, joka ei\nkoskaan ole pitänyt tarjoinlautasesta, jos hän vanhoilla päivillään\najatteli: sauve qui peut!\"\n\n\"Te ette tarvitse tunnustustani, se on jo ennen tullut osaksenne\njokaiselta suomalaisen taiteen ystävältä ja se on nytkin tuleva; mutta\nminä tunnen tarpeen julkilausua teille ei ainoastaan kiitollisuuttani\nvaan myöskin _kunnioitustani_. Se joka tietää mitä taisteluja olette\nkestäneet, antaa sen teille täydestä sydämestään.\"\n\n\"Romeonne ja Julianne jälkeen on Regina lapsi. Mutta tämä näytelmä on\n29 vuotta annettu palottain, -- yksityiset osat joskus etevästi,\nkokonaisuus hutiloituna. Näyttämöllepanoon, koristuksiin ja pukuihin\nsekä nimirooliin nähden kappale nyt ensi kerran on annettu\n_meidän_ mittakaavamme mukaan mallikelpoisen taiteellisesti -- ja\nymmärrettävästi. Heikoimmatkin ovat panneet kaiken kykynsä alttiiksi,\nja se joka pyytää enemmän, ei tiedä mitä hän pyytää. Eritoten toista ja\nkolmatta näytöstä ei koskaan ennen ole annettu. Se oli täydellinen\nensi-ilta. Minä sanoin Ida Aalbergille: 'Regina on tullut\nkotiinsa',[43] -- hän on ensi kerran ollut kotona.\"\n\n\"Kiitos kaikesta! Minä puserran käsiänne niin lämpimästi kuin\nkuvanveistäjä, joka on muovaillut kuvan savesta ja näkee sen\nhengittävän. Kukkanne ja nauhanne seisovat maljakossa Koivuniemellä ja\novat pysyneet ihmeen raittiina. Jättiläisseppeleen, joka riittäisi\nShakespearelle, on vaimoni ripustanut tekijän rintakuvan ympäri. On\nolemassa vaimoja, jotka ovat turhamielisiä omasta puolestaan, ja\ntoisia, jotka ovat ylenmäärin turhamielisiä miestensä puolesta. --\nKiitos tyttöjeni puolesta eilen! Toini palasi juurikään, lämpimänä\neilispäivän vaikutelmasta. Leinokin, hän sanoi, oli eilen voimakkaampi.\nSitä ajattelin kohta; hän oli peloissaan ensi kerralla. -- Näkemiin\nasti! Z. T.\"\n\nPaitse Reginaa annettiin vielä 18/5 kaksi ohjelmistolle uutta\nnäytelmää, Raudan (K. Järnefeltin) suomentama Gogolin 2-näytöksinen\nkomedia _Naimapuuhat_ ja N. Salan kääntämä Erik Böghin 1-näytöksinen\nlaulukappale _Velhovuorella_, joista edellinen -- Böök ja Pesonen sekä\nrvt Aspegren ja Lundahl päärooleissa -- herätti loppumatonta naurua ja\njälkimäinen miellytti nti Hacklinin sekä Ojanperän ja Raution raikkaan\nlaulun tähden. Kumminkin oli Regina koko toukokuun yleisön huomion ja\ninnostuksen pääesineenä, ja näytelmällä oli kassamenestyskin -- se\nnäyteltiin kaikkiaan kuusi kertaa ihan täysille taikka hyvin hyville\nhuoneille, mikä ei suinkaan ollut tavallista näytäntökauden lopulla.\nMerkillisin myöhempiä Regina-näytäntöjä oli se, joka annettiin 22/5,\nSuomalaisen teatterin perustamisen _kymmenentenä vuosipäivänä_. Oli\nnäet kymmenen vuotta kulunut siitä päivästä, jolloin Kaarlo Bergbom --\ntämä kamarihaaveksija (\"kammarfantast\"), jonka julkeudelle epäillä\nRuotsalaisen teatterin taiteellisuutta ja kansallista merkitystä maan\nsuurimman ruotsalaisen lehden mukaan olisi ollut sopivin rangaistus\ntulla joksikin aikaa saman näyttämön johtajaksi, jollei se olisi ollut\nliian kallis yritys, koska hän tietysti olisi vienyt sen turmioon! --\nperusti uuden näyttämön kielelle, jolla, niinkuin väitettiin, ei ollut\nnäytelmiä eikä näyttelijöitä eikä yleisöä. Ja nyt! Nyt tapahtui se ihme\nettä Regina von Emmeritz, jonka näyttämöllepanoa Ruotsalaisessa\nteatterissa Bergbom silloin oli arvostellut käsityöntapaiseksi,\nesitettiin suomenkielellä niin täydellisesti, että vanha runoilija\ntunnusti _ensi herran_ nähneensä luomansa näyttämöllä. Olihan siinä\nkulttuurivoitto, joka ansaitsee pysyvän sijan sivistyshistoriassamme.\nSen tunsi ja tunnusti yleisö tuona riemupäivänä. Kun esirippu oli\nlaskeunut viimeisen näytöksen jälkeen, huudettiin Bergbom esiin ja\ntervehdittiin häntä mitä innostuneimmilla suosionosotuksilla sekä\nkatsojain että näyttelijäin puolelta. Orkesterin toitottaessa ja\neläköönhuutojen kaikuessa ojennettiin johtajalle seurueen puolesta\nlaakeriseppele, jonka nauhoihin oli painettu: \"Suomalaisen teatterin\nperustajalle, Kaarlo Bergbomille.\" Sitte huudettiin Emilie Bergbom\nesiin ja tervehdittiin häntä yhtä innokkaasti, samalla kun hänelle\nannettiin kukkakimppu. Lopuksi soittokunta viritti Maamme-laulun, johon\njuhla päättyi. Teatterin ystäväin ehdotuksesta ja pyynnöstä tulo oli\nmäärätty vanhojen velkojen kuoletukseen, ja nousi se 4,200 markkaan. --\nViimeinen näytäntö oli 1/6.\n\nTaloudellisessa suhteessa näytäntökausi oli mennyt paremmin kuin\nyksikään edellinen. Edellisenä vuonna olivat tulot 404:26 näytäntöä\nkohti; tänä vuonna 638:21. Vajaus vähentyikin, niin että se tilivuoden\nlopussa teki 13,652:52 mk (s.o. noin 6,000 vähemmän kuin ennen).\nArpajaisrahoista käytettiin tänä vuonna 11,000 mk. Toiselta puolen on\nhuomattava, että edellisen vuoden suuret arpajaistulot välillisesti\nvaikuttivat teatterin sekä tuloihin että menoihin. Osakerahat vähenivät\nmitättömiin, ja palkkoja oli täytynyt korottaa, niin että niiden summa\nteki 60,043:96 s.o lähes 12,000 enemmän kuin ennen. Ohimennen sopii\nmerkitä, että täysi palkka maksettiin Ida Aalbergille, vaikka hän alkoi\nvasta maaliskuulla, Vilholle, vaikka hän ani harvoin kykeni esiintymään\nja Tervolle, joka keuhkotautisena erosi seurueesta. Silti olisi väärin\nluulla, että palkat olivat ylelliset. Korkein palkka oli Ida\nAalbergilla, nimittäin 400 mk kuukaudessa; mutta muiden kuukausipalkka\noli melkoista alempi: Vilhon 300, Leinon ja Böökin 240, nti Avellanin\n233:50, Kallion 218, rva Aspegrenin 216: Axel Ahlbergin ja Pesosen 200,\nrva Lundahlin ja Aspegrenin 184, nti Stenbergin ja Hacklinin 150 mk ja\nmuitten vielä vähempi, niin että nuorimpien oli 75 mk. Näin ollen ei\nole syytä oudoksua, että vuoden lopulla näyttelijät enimmäkseen\npyysivät palkankorotusta. Jopa kuultiin silloin uhkauksia\neroamisestakin, jos ei korotusta myönnettäisi. Mutta joskin palkkoja\nainoastaan harvoin ja pienillä lisäyksillä voitiin parantaa, jäivät\ntietysti uhkaukset säännöllisesti täyttämättä, sillä tiesiväthän\nnäyttelijät missä ahdingossa ylipäätään elettiin. Tänä keväänä meni\nkuitenkin Kivinen (Franck) Ruotsalaiseen teatteriin saadakseen parempaa\npalkkaa. Leino taasen _uhkasi_ mennä, ja sen johdosta lausuu Emilie\nBergbom kirjeessään (16/5) nti Elfvingille:\n\n\"Hänen poismenonsa olisi suuri tappio, sillä hän on hyvä ja moninaiseen\nkykenevä näyttelijä. Mutta olisihan sittenkin tultava toimeen. Jos\nkaksi vuotta sitten olisi sanottu, että meidän täytyy olla ilman\nVilhoa, niin olisi se tuntunut mahdottomalta. Hän on oikeastaan ainoa\nmiehinen näyttelijämme sanan oikeassa merkityksessä. Hän ei 'pelaa\nteatteria', vaan hänen kuvaamansa ihmiset ovat lihaa ja verta aivan\nsamoin kuin Ida Aalbergin.\" -- Samassa kirjeessä tapaamme seuraavat\nsanat, jotka lausuttuina riemujuhlan johdosta ilmaisevat kuinka raskas\nEmilie Bergbomin taakka oli ollut: \"Kymmenvuotinen kurjuus on tämä aika\nparhaasta päästä ollut, ja aivan varmaa on, että jos olisin aavistanut\nneljännen osankaan vaikeuksista ja huolista, jotka ovat kasaantuneet\npäälleni, niin epätoivoinen askel olisi iäksi jäänyt tekemättä.\" --\n\nUutena jäsenenä on tässä mainittava _Aleksis Rautio_, josta aikaa\nvoittaen oli kehittyvä yksi seurueen enimmin käytettyjä voimia.\nKaikenlaisissa rooleissa esiintyvänä hän pian näyttäytyi\nsaavuttavan parastaan ja todella hyvää realistisessa ja varsinkin\nkansannäytelmässä.[44]\n\nNäytäntöjä annettiin 91 ja niissä seuraavat kappaleet: 9 kertaa _Daniel\nHjort_; 8 _Saimaan rannalla, Murtovarkaus_; 7 _Amalia ystävämme_; 6\n_Regina von Emmeritz, Kyökissä_, Konkurssi; 5 _Nummisuutarit_,\nMustalaiset, Kuninkaanalut; 4 _Pormestarin vaali_, Noora, Toinen tai\ntoinen naimaan; 3 Adelaida, Kirjeen kujeet, Maria Stuart Skotlannissa,\nHellät sukulaiset, Naiset valtioelämässä, Pikku eversti, Ravennan\nmiekkailija, Romeo ja Julia, Laululintunen; 2 _Lea, Kihlaus, Kullervo,\nMestarin nuuskarasia, Hyvät markkinat_, Kotimatkalla, Sota rauhan\naikana, Naimapuuhat, Velhovuorella, Parisin veitikka, Hardangerin\nharjulla, Taiteen harrastuksesta; 1 _Sotavanhuksen joulu, Kosijat_,\nJeannetten häät, Onhan pappa sen sallinut, Porvari aatelismiehenä, Ensi\nlempi, Taistelujen välillä, Neiti Elisabeth.\n\nNäistä 42 kappaleesta oli kotimaisia 15 ja uusia 12. Kotimaisten\nkappalten luku oli siis suurempi kuin koskaan ennen, jota paitse ne\nesitettiin paljo useammin kuin muut.\n\n\n\n\nXI.\n\nYhdestoista näytäntökausi, 1882-83.\n\n\nTänä kesänä Kaarlo ja Emilie Bergbom taas olivat kotimaassa: edellinen\nkylpien Naantalissa ja jälkimäinen käyden Kuitiassa. Toimi oli\npäätetty alotettavaksi _Kuopiossa_, johon jo edellisenä suvena oli\nollut aikomus lähteä. Sen näkee Bergbomin kirjeenvaihdosta Minna\nCanthin kanssa, joka hartaasti toivoi seurueen tulevan sinne, ja kun\nentinen kesäteatteri ei enään ollut olemassa keväällä (1881) oli\nkoettanut hankkia sille huonetta, missä olisi voitu näytellä. Sen\njälkeen oli Kuopiossa ryhdytty rakentamaan uutta teatteria, joka tänä\nvuonna Vapunpäiväksi saatiin katonpäälle, ja koska arveltiin töiden\nniin edistyvän, että näyttämöä voitaisiin käyttää loppukesällä,\nannettiin seurueen jäsenille määräys 21/7 kokoontua Kuopioon, johon\nheillä oli tarjona vapaa kulku sikäläisen laivayhtiön laivoilla\nLauritsalasta.\n\nBergbom saapui hyvissä ajoin määräpaikkaan ja asettui asumaan Minna\nCanthin taloon Kirkkopuiston varrella, jossa hyväntahtoinen emäntä oli\nvarannut hänelle mukavan huoneen. Persoonallinen tuttavuus oli\nkummallekin tervetullut, sen jälkeen kun he jo kolmatta vuotta olivat\nvaihtaneet kirjeitä näkemättä toisiaan. Erittäin mainittakoon, että\nMinna Canth 1 p. toukok. oli lähettänyt toisen näytelmänsä, Roinilan\ntalossa, Bergbomille luettavaksi. Valitettavasti tämän vastaus ei näy\nolevan tallella, mutta 20/5 tekijätär kiittää \"hauskasta ja\nopettavaisesta arvostelusta\" ja sanoo käsittävänsä \"kaikkien muutoksien\ntärkeyden\" sekä lisää:\n\n\"Vaikein kohta luullakseni tulee muutos Ollin ja testamentin suhteen\nolemaan. Täytyisi melkein ymmärtää hiukan juridiikkaa, ennen kun\ntestamenttiasiassa voisi vapaasti liikkua. Jos Olli tietäisi tai\naavistaisi testamentin olevan olemassa, eikö hän silloin kaikin\nvoimin koettaisi sitä hävittää, ja eikö se niin kiinnittäisi kaikkia\nhänen intohimojansa, ettei mitään sijaa jäisi kostonhimolle ja\nkosimistuumille. Myöskin pelkään olevan hyvin vaikeata saada häntä koko\njuonen toimeenpanijaksi. Mutta ehkä selviävät kaikki nämä seikat, jahka\nryhdyn työhön. -- -- Vaikka jo luulin olevani tuiki väsynyt ja\nkyllästynyt tuohon näytelmään, sain kuitenkin arvostelustanne heti\nhalua ryhtyä sen uudesta kirjoittamiseen.\"\n\nTästä ja muusta saatiin nyt mielin määrin keskustella, ja tiedämme\nteatterin johtajan ja näytelmäkirjailijan hyvin viihtyneen toistensa\nseurassa. \"Minä viihdyn hyvin rva Canthilla\", Bergbom kirjoittaa\nsisarelleen, \"hän on vilkas, kiltti pikku rouva, täynnä harrastuksia.\"\nRva Canth puolestaan puhkee kirjeissään rva Olga Kiljanderille aivan\ninnokkaisiin sanoihin:\n\n\"Olen nauttinut sanomattomasti. Eläkööt kaikki intelligentit miehet!\ntuhmat saavat kernaasti kuolla. Kyllä kai sen jo kynänpiirroksistakin\nhuomaat, että olen yhdessä viikossa suuresti kasvanut iässä ja\nviisaudessa (henkisessä iässä ja viisaudessa)? -- Erittäin nautin\nsiitä, että sain joka päivä olla niin monipuolisesti sivistyneen miehen\nkanssa kuin tri Bergbom on. Minä ihailen häntä, ja kyllä koetin\nparastani hyötyäkseni niin paljon kuin mahdollista hänen\nkeskustelustaan. Niin selvästi, niin loogillisesti kuin hän, en ole\nvielä kuullut kenenkään kehittävän suuria aatteita. Ja sen ohessa\nkuinka kaukana hän onkaan kaikesta pikkumielisyydestä, turhamaisuudesta\nja halpamielisyydestä, joka Jumala paratkoon meitä tavallisia ihmisiä\nniin usein rumentaa\".[45] --\n\nNäytännöt alkoivat 4/8 isänmaallisella ohjelmalla: Aino ja Aallottaret\n(kuvaelma), Maamme-laulu, Pilven veikko, Lea ja Sotavanhuksen joulu, se\non jonkunlaisella vihkimisjuhlalla, vaikka teatteri ei läheskään ollut\nvalmis. Vielä kuukauden lopulla Bergbom kirjoittaa kirvesmiesten\ntavasta aikaansaavan semmoista melua, että täytyi keskeyttää harjotus.\nKumminkin annettiin näytäntöjä säännöllisesti, alussa keskinkertaisella\nsitten paremmalla menestyksellä. Tämän selittänee se, että Böök, Leino,\nIda Aalberg, Vilho vasta myöhemmin toinen toisensa perästä tulivat\nsaapuville, puhumatta troopillisesta, intoa laimentavasta kuumuudesta.\nBergbomin kirjeestä 19/8 otamme yksityistietoja:\n\n\"Isännätön talo ja Don Cesar de Bazan ovat menneet uudestaan\nharjotettuna, edellinen näyttäen aivan uudelta ja jälkimäinenkin\nvaikuttaen toisin kuin Tampereella. Böökin Don Cesarilla ei ole sitä\nkirjavaa loistoa ja ritarillista lentoa, jotka kuuluvat rooliin, mutta\nkuitenkin on hänessä hyväntuulen sävy. Hänen Leonhardissa Anzengruberin\nnäytelmässä oli askel eteenpäin. Weckman ja Sala käyvät niinikään\neteenpäin. Jälkimäisellä on paljon taisteltavaa uppiniskaista\nruumistaan ja ääntään vastaan, joka itsessään on miellyttävä, mutta ei\nole purkautuva. Kun hän vaan vapautuisi äitelästä saarnaajamaneerista.\nHacklinin ääni on parhaimmillaan, mutta ei kukaan ole profeetta\nkotimaassaan: 'Kili, kili, kassis' meni ilman apploodia!!! Rva Aspegren\nnäytteli loistavasti Isännättömän talon toisessa näytöksessä. Ida\nAalbergia kaivataan. Eversti Gahmberg on kieltänyt sotilaitten\nesiintymästä statisteina (en tiedä onko se ruotsinmielisyydestä,\nrettelöimishalusta, ylpeydestä vai käskystä), ja se estää Kastilian\nJuannan y.m. esittämistä.\"\n\nKuukauden lopulla tuli merkkitapaus, Murtovarkauden esitys Minna\nCanthin kotikaupungissa. Kaarlo kirjoittaa 26/8:\n\n\"Armahin! Alamme saada tuulta purjeisiin. Kuumuus, joka painoi sekä\nkatsojia että näyttelijöitä, on hellittänyt; edelliset ovat hartaampia\nja ennen kaikkea ilmaisevat vilkkaammin osanottonsa, jälkimäiset ovat\njoustavampia. -- -- Eilen oli loistoilta: Murtovarkaus, tulo n. 525 mk.\nSillä oli myrskyinen menestys. Rva Canth huudettiin esiin useita\nkertoja ja sai monta kukkavihkoa, muun muassa yhden loistavan minulta\nja toisen seurueelta. Näytteleminen oli tasaista ja sujuvaa. Erittäin\noli Hacklin parempi kuin koskaan ennen. Weckman oli eloisa ja lämmin,\nmutta jossakin määrin teatterimaisesti mahtipontinen. Böök ja Leino\nniinkuin ennen.\"\n\n\"[Björnsonin] Leonarda on jotenkin valmis. Kaarola on voimakas ja\nlämmin -- jos hän vaan tahtoisi muistaa, että 'le mieux est l'ennemi du\nbon', eikä liiotella tehokohdissa. [Nti] Aaltola edistyy kauniisti\nOogotina. Minä alan uskoa häneen. Roolin raikkaat ja kujeikkaat puolet\ntosin eivät pääse 'zur Geltung', mutta hän panee lämpöä vakaviin; ja\npehmeä, heleä ääni tekee parastaan. Böök Hagbartina on harjotuksissa\nsaanut katkerasti kaipaamaan niitä aikoja, jolloin kotikuri oli\nsallittu, niin hän on hutiloinut. -- Leino on hyvä, niin myöskin\nPesonen ja rva Lundahl.\"\n\nToisella kerralla 27/8 Murtovarkaus tuotti (ylimääräisten tuolien\navulla) vielä enemmän: 611 markkaa. Sen jälkeen tuli Mustalaiset 30/8,\njonka esittämisestä Bergbom kirjoitti edellisenä päivänä:\n\n\"Olen pahassa pulassa; minun täytyy itse säestää. Kahra ja [pataljonan]\nsoittokunta tilattiin eilen sähkösanomalla Savonlinnaan. Ja vielä\npäällisiksi täytyy minun suorittaa säestys muistosta, sillä Kauhanen on\ntietysti unohtanut puolet nuoteista Helsinkiin. Onneksi muistan vielä\njotakuinkin nuo unkarilaiset laulut -- Sandefjordista, jossa minun\ntäytyi soittaa niitä aamuisin, keskipäivin ja iltaisin. Kun nuotit ovat\npoissa, en myöskään voi pyytää ketään toista sitä tekemään. No -- se\nilta menee kai ohi niinkuin kaikki muutkin tässä maailmassa.\"\n\nIda Aalberg esiintyi ensi kerran 1/9 Ensi lemmessä, kuitenkaan\nherättämättä suurempaa ihastusta, syystä kun -- Bergbom kirjoittaa --\nkaikki odottavat Nooraa ja katsovat jonkunlaiseksi loukkaukseksi, että\nhän näyttelee muita rooleja (!). Ennen Nooraa meni kuitenkin J.\nEnlundin suomentama Björnsonin _Leonarda_ 6/9. --\n\n\"Valitettavasti melkein tyhjälle salongille -- ensi kerran kun täällä\non niin käynyt. Juhla ja Noora täyttävät kaikkien mielet. Kuitenkin\nolivat suosionosotukset lämpimiä -- kuultiin että ystävämme olivat\nsaapuvilla. Näytteleminen meni tasaisesti ja vilkkaasti kohoamatta\nvissiä keskitasoa korkeammalle. Paras oli tietysti Avellan -- ainoa\njoka esitti luonnetta, jota vastoin muut tyytyivät esittämään roolia.\nJos muistat hänen Ingansa, niin sinulla on aavistus minkälainen hän\noli. Aaltola astui Oogotina kauniin askeleen eteenpäin näyttämöllisellä\nurallaan taikka oikeammin ensimäisen askeleensa. Hänen esityksensä oli\nluonnollisesti hyvin epävapaata ja sitä raskautti luetun läksyn paino,\nmutta silti huomasi, että hän oli selvittänyt itselleen joka repliikin\nja koettanut omakseen ottaa mitä hyvää hänelle oli opetettu. Kaarola on\nkoko ajan ollut erittäin kiltti häntä kohtaan ja auttanut häntä sekä\nrooliin että toalettiin nähden. -- Leino pelasti yhteisnäyttelemisen\noivallisella repliikkien lausumisella, ja Böök oli paras kolmannen\nnäytöksen rakkauskohtauksessa. Stenberg oli hyvin naamioitu ja\nmuutenkin hyvänlainen -- mutta liian proosamainen. Pesonen ja rva\nLundahl huvittavia Röstin pariskuntana.\"\n\nKirjeessä mainittu juhla oli Kuopion kaupungin 100-vuotis-riemujuhla ja\nkuuluu sekin kertomukseemme, mikäli Suomalainen teatteri otti siihen\nosaa. Morgonbladetista otamme seuraavat tiedot:\n\n\"Klo 9 i.p. [10/9] alkoi juhlanäytäntö teatterissa, jonka salonki oli\nerittäin somasti, jopa loistavasti koristettu. Molemmin puolin\nesirippua seisoi korkeilla jalustoillaan vasemmalla J. L. Runebergin ja\nJ. V. Snellmanin, oikealla A. Ahlqvistin ja Yrjö Koskisen rintakuvat ja\nniiden alapuolella komeassa kukkakirjoituksessa vuosiluvut 1782 ja\n1882. Seinällä oikean gallerian alla oli lippujen ympäröimänä Kuopion\nkaupungin vaakuna ja sen ohella neljä kilpeä, joilla luettiin nimet:\n(ensimäisellä) Kustaa III, Aleksanteri I ja Aleksanteri II; (toisella)\nSandels, Fahlander, Malm, Duncker ja Wibelius; (kolmannella) J. V.\nSnellman, A. Ahlqvist, F. von Wright ja M. von Wright sekä\n(neljännellä) P. Ruotsalainen, E. Salmelainen, F. Collan, K. Collan ja\nP. Tikkanen. Vasemman gallerian alla nähtiin Suomen vaakuna ja neljä\nkilpeä seuraavilla kirjoituksilla: Sun kukoistukses kuorestaan j.n.e.;\nSydän puhdas, vapaa mieli, Suomen toiveet kasvattaapi; Suomen kieli,\nSuomen mieli j.n.e.; Täss' Savon joukko tappeli ja joka kynsi kylmeni\nedestä Suomen maan. Lehterin rintamus oli koristettu Suomen läänien\nvaakunoilla, sinivalkoisten lippujen välissä, jota paitse kaikkialla\nseinät olivat peitetyt somilla verhoilla, köynnöksillä ja kukilla.\"\n\n\"Kun Maamme-laulu oli soitettu, nti Avellan lausui tilaisuutta varten\nsepitetyn runoelman, ja sen jälkeen seurasi Regina von Emmeritzin 1, 3\nja 4 näytös, joita esitettäessä varsinkin nti Aalberg niitti ansaittuja\nsuosionosotuksia. Yleisö oivalsi kyllä että tri Bergbomin oli ansio\nkauniista koristuksesta y.m., mutta turhaan häntä huudettiin esiin.\nBergbom oli jo lähtenyt teatterista.\" --\n\nSyyskuulla näyteltiin edelleen 26 p:ään saakka, jolloin esitettiin\nKavaluus ja rakkaus. Muuten mainittakoon ohjelmistosta, että\nNummisuutarit, Kihlaus, Työväen elämästä j.n.e. osottavat, että Vilho\noli palannut työhön. Hän oli kesällä ollut Visbyssä ja Modumissa,\nsaanut kuulla lääkäreiltä että hänellä on kolmenlainen kroonillinen\nkatarri, vatsa-, keuhko- ja kurkku-katarri, mutta kuitenkin hän oli\nsiksi toipunut, että tuli Kuopioon syyskuun alussa ja esiintyi\nnäyttämöllä. -- Ohjelmisto sisälsi vain ennen tunnettua, mutta uusia\nkappaleita harjotettiin. Muun muassa harjotettiin Minna Canthin uutta\nnäytelmää, josta Bergbom jo Kuopiossaolonsa alussa oli kirjoittanut\nsisarelleen, että se oli aivan valmistumaisillaan, \"uudessa\nmuodossaan\". Tekijä itse on kirjoittanut Kiljanderille (kts Nuori Suomi\n1897) muutoksista: \"Ensimäistä näytöstä muutettiin jokseenkin paljon,\ntoista ja kolmatta sitä vastoin hyvin vähän.\" Elokuun lopulla olivat\nroolit jo kirjoitetut ja \"kollatsionoiminen\" tapahtui näyttämöllä,\nmutta kuitenkin se jäi valmistumatta, ehkä sentähden, että Bergbom\n\"vielä lopuksi tahtoi muutamia repliikkejä\" ja että Minna Canth,\nväsyneenä ja ylipäätään vähemmän tyytyväisenä koko kappaleeseen, oli\nhidas viimeisessä korjaamistyössä. Kollatsionoidessa näyttelijät\npitivät varsinkin ensi näytöksestä ja jotakuinkin toisestakin, mutta\nkolmas oli heistä laimea.\n\nKuopiosta muutti seurue _Viipuriin_, jossa ensi näytäntö annettiin 1/10\n-- Täälläolon alussa liittyi teatteriin _Adolf Lindfors_, josta oli\nkehittyvä tositaiteilija ja joka jo tullessaankin oli tavallista\nperehtyneempi taiteeseensa, vaikka hän tähän saakka oli käyttänyt\nainoastaan ruotsinkieltä.[46] \"Lindforsin lausumistapa\", Bergbom\nkirjoittaa hänestä (5/10), \"on hyvin ruotsinvoittoinen. Mutta kumminkin\nhän osaa suomea paremmin kuin luulin, ja paljon paremmin kuin esim.\nAspegren, hänen tullessaan teatteriin.\" -- Kahden ensimäisen näytännön\nohjelmat olivat kolmikappaleisia -- ohjelmiston järjestelyä vaikeutti\nm.m. Pesosen sairaus -- ja väkeä oli niissä vähänlaisesti, mutta kolmas\nilta, Kavaluus ja rakkaus, oli jo edullisempi, ja niin myös seuraavat,\njoissa näyteltiin Murtovarkaus. Sitä vastoin Noora ei viehättänyt\nviipurilaisia.\n\nEnsi-ilta oli 25/10, jolloin annettiin I. Idströmin (Roini) suomentama\nM. Tomaijo y Bansin historiallinen näytelmä _Kastilian Juanna_.\nKappaleen päävaikuttimet ovat rakkaus ja lemmenkateus, ja pääroolissa\noli Ida Aalbergilla tilaisuus näyttää tulisempaa hehkua kuin kenties\nkoskaan ennen. Böök hänen puolisonaan (Filip kuningas), Leino Kastilian\namiraalina ja nti Avellan Aldarana herättivät hänen ohellaan suosiota,\nmutta Sala Don Alvarina oli liian heikko. -- Lähinnä sen jälkeen tuli\nLeonarda ja Regina von Emmeritz, joista Kaarlo kirjoittaa 4/11:\n\n\"Leonarda meni [l/11] paremmin kuin Kuopiossa. -- Kuitenkin oli\nkappaleella vain succés d'estime -- sitä pidettiin 'ikävänä'. -- Regina\n[3/11] meni loistavasti. En voinut edes laskea kuinka monta esiinhuutoa\ntuli varsinkin Aalbergin osaksi. Koristukset olin saanut jotenkin\nhyviksi -- kolmannessa näytöksessä jopa kauniimmaksi kuin Helsingissä;\nneljännessä sitä vastoin prameilevaa töherrystyötä. Yhteisnäytteleminen\noli hyvä, mutta hikeä se maksoi. Kaikista vaikeista illoista, joita\nolen kokenut _puhenäyttämöllä_, oli Reginan kenraaliharjotus Viipurissa\nvaikein. Tiedäthän kuinka vaivaloinen statistien harjotus Reginassa on,\nvoit siis käsittää epätoivoni kun niistä 38 sotamiehestä, jotka ovat\nmukana, 10 tuli kenraaliharjotukseen -- muut olivat estetyt. Ja pahinta\noli että ne olivat estetyt seuraavanakin päivänä. Olin epätoivossa.\nMiten olinkin sielullisesti ja ruumiillisesti väsynyt, täytyi minun\nlähettää hakemaan uusia sotamiehiä ja alkaa äksiisi uudestaan niiden\nkanssa. Mutta eihän siitä voinut tulla tolkkua, sillä eivät ne kohta\nvoineet ymmärtää sekavia olosuhteita. Todellisessa tuskassa näin illan\nlähestyvän, mutta sittenkin meni kaikki hyvin. No sotamiehet, jotka\nolivat olleet harjotuksissa, hankkivat itselleen edustajia\npalvelukseensa -- he olivat saaneet vihiä muutamista sanoista, jotka\nkenraaliharjotuksessa olivat päässeet suustani: 'täytyy kai lähettää\nnoutamaan ryssiä', ja se oli innostuttanut heitä. Mutta syntyi uusi\npulma. Kun vanhat ja uudet tulivat saapuville, mistä saada pukuja\nkaikille? Onneksi on meidän sotilaspuvustomme niin runsas, että kaikki\nselviytyi verraten helposti. Mutta päähineet! Kultakaskit olivat\nunohtuneet Helsinkiin, samoin mustat nahkakaskit. Nyt täytyi ottaa\nkaikki kypärit, ja kun ne loppuivat baretit ja lakit. En uskaltanut\nlähettää ketään pois, sillä silloin he olisivat toisella kerralla\njättäneet minut pulaan, mutta kyllä minua värisytti kun näin pari\nupseeria esiintyvän habilléhatuissa. Onneksi oli näyttämöllä semmoinen\nsekamelska, että yksityiskohtia tuskin huomattiin. Ensi kerraksi olen\npyytänyt Savolaisen hankkimaan pari harmaata hattua. Huone oli kokonaan\nloppuun myyty. Maanantaina [Kustaa Adolfin päivänä 6/11] odotamme yhtä\nhyvää tuloa. Mutta valitettavasti emme saa juhlanäytäntöä toimeen.\nKaarola lähetti näet viime hetkessä sanan, että hän ei voi lausua\n[Fredr. Cygnaeuksen] Seitsemänkymmentä Demminin luona -- 'se on aivan\nkäsittämätön'. Toista lausujaa ei ole. Kuvaelmaa on mahdoton järjestää\nsamana iltana kun annetaan niin suurta tilaa vaativa kappale kuin\nRegina. Olin hätävaraksi tilannut proloogin Erkolta, mutta hän oli\nkuullut Kaarolan lausumisesta puhuttavan ja luuli ettei häneltä mitään\ntarvittaisi.\"\n\n\"Täällä on ollut oikea juhlaviikko. Kaarola sai keskiviikkona\nLeonardassa kauniin rannerenkaan ja laakeriseppeleen; Aalberg eilen\nloistavan rannerenkaan ja sormuksen (yhteensä 1,000 markan arvoiset)\nsekä kukkakimppuja ja laakeriseppeleen; Böök niinikään hyvin kauniin\nkukkavihkon. -- Sala teki eilen hyvän edistysaskeleen. Hänen\nHieronymukseltaan puuttui tosin auktoriteettia, mutta hän antoi\nroolille jonkun sisällisen elämän, joka teki sen todennäköiseksi ja\nihmiselliseksi. Me voimme varsin hyvin antaa hänen esittää se\nHelsingissä; Lindfors (Bertel) tuli nuhteettomasti toimeen\nsuomenkielellään.\" --\n\nRegina annettiin toisen kerran täyttä täydemmälle huoneelle (1,037 mk),\nja senkin jälkeen vielä kaksi kertaa. Emilie lausuu Kaarlon kirjeen\njohdosta ilonsa näyttelijöiden saamista lahjoista, toivoen ettei nti\nHacklin jäisi aivan osattomaksi resetissään, joka oli määrätty 17\np:ksi. Toivo ei pettänytkään. Esiintyen Helenana Murtovarkaudessa hän\nsai paitse kukkia kultaisen rannerenkaan, hopeisen kahviastiaston y.m.,\nniin että sanottiin hänen tehneen murtovarkauden yleisön suosioon.\nSyynä siihen että Sala näytteli Hieronymusta oli Axel Ahlbergin\npoissaolo. Tämä näyttelijä oli näet toukokuulla saanut teatterista\napurahoja lähteäkseen kesällä opintomatkalle ulkomaalle, mutta hän ei\nmennyt Turkua pitemmäs, vaan oleskeli siellä siksi kun hän marraskuun\nlopulla palasi seurueeseen!\n\nViipurin aika oli monesta syystä vaikea. Oli päätetty että seurue vasta\njouluksi palaisi Helsinkiin, mutta Viipurissakaan ei voitu olla\nkauemmin kuin joulukuun alkuun, sillä siitä ajasta oli teatteri\nvuokrattu rva Littmarkin seurueelle. Lokakuun lopulla Bergbom kävi\nPietarissa tiedustelemassa sopisiko lähteä sinne, mutta mitään\nvarmuutta hän ei voinut saada, vaan jatkettiin neuvotteluja pitkin\nmarraskuuta, siksi kun vihdoin viime hetkessä sopimus ja päätös mennä\nsinne syntyi. Hän piti matkaa tärkeänä sentähden, että seurue\nPietarissa saisi nähdä eteviä näyttelijöitä. Edelleen oli Venetian\nkauppias valmistuksen alaisena, vaatien pukujen y.m. tähden paljo\npuuhaa. Ja kaiken päälliseksi Bergbom marraskuun keskivaiheilla oli\nsairaskin. \"Me makasimme vuoteella yhtä aikaa Vilho, Kallio,\nkapellimestari ja minä\", hän kirjoittaa sisarelleen 19/11, \"ei koskaan\nteatteri ole ollut päättömämpänä. Aspegrenkin on sairas, niin että\nNyrnbergin nukki on lykätty tuonnemmaksi.\"\n\nKaiken mainitun johdosta Emilie on kovin levoton. Hän oli pikimmältään\nkäynyt Viipurissa Kastilian Juannan valmistusten tähden, mutta valittaa\nettei saanut olla auttamassa Reginan näyttämöllepanossa ja surkuttelee\nKaarloa, hän pelkää Pietarinmatkaa, sillä se voi aiheuttaa vieläkin\nuseampia sairaudentapauksia, hän lähettää milloin mitäkin, teettää\nuusia pukuja ja tahtoo tulla Viipuriin viikoksi ennen Venetian\nkauppiaan ensi-iltaa. Mutta jos hän on huolissaan vastoinkäymisistä ja\nvaikeuksista, on hän myöskin iloinen menestyksestä, koskekoon se\nteatteria yleensä taikka yksityisiä jäseniä. Sanalla sanoen hänen\nsielunsa on Viipurissa, vaikka hän ruumiillisesti on Helsingissä. --\n\n\"Hyvästi nyt, rakas Kaarlo\", hän päättää kirjeensä 20/11. \"Toivon että\ntapaamme toisemme keskiviikkona [22/11]; tilaa minulle huone. Jollei\nkellään ole aikaa tulla vastaanottamaan minua, niin tulen hyvin toimeen\nyksinkin. Tulen suoraa päätä teatteriin, jos olet niin terve, että olet\nsiellä. Jumalan haltuun, rakas Kaarlo! Oma sisaresi Emilie. -- Olen\nhyvin iloinen, että viipurilaiset ovat olleet niin ystävällisiä Annia\nkohtaan.\"\n\nMarraskuun lopulla annettiin m.m. Sirkka (Lindfors -- Didier) ja Jane\nEyre; mutta l/12 oli Shakespearen _Venetian kauppiaan_ ensi-ilta.\nToisen kerran meni sama kappale 4/12, Bergbomin hyväksi, s.o. teatterin\n\"vanhojen velkojen\" lyhentämiseksi. Se oli viimeinen näytäntö. --\nKaikkiaan annettiin Viipurissa 31 näytäntöä, joista tulot olivat 22,205\nmk. Menot nousivat kuitenkin 972 mk korkeammalle.\n\n_Pietarissa_ annettiin 8 näytäntöä, ensimäinen 7/12 ja viimeinen\n(Leinon hyväksi) 23/12. Seurue esiintyi Kauppapalvelijain klubissa\nvastaperustetun Pietarilaisen Suomalaisen Seuran nimessä. Seura hankki\nluvan viranomaisilta, otti tulot, suoritti päiväkustannukset ja piti\nhuolen kaikesta. Kun menot oli maksettu, jätettiin voitto teatterille,\nkumminkin sillä ehdolla että se mikä nousi yli 400 ruplaa näytännöstä\nannettaisiin takaisin Seuralle johonkin yleishyvään tarkotukseen\nkäytettäväksi. Tulot olivat niin runsaat, että teatteri todella sai 400\nruplaa kultakin näytännöltä ja että Bergbomilla (vaikka Pietarissa oli\nostettu kaikenlaista teatterin tarpeisiin) Helsinkiin tullessaan oli 78\nr. 17 k. puhdasta rahaa.\n\nPaitse pienempiä näytelmiä esitettiin Jane Eyre, Noora, Mustalaiset ja\nMurtovarkaus. Suosiollisia arvosteluja oli m.m. St. Petersburger\nHeroldissa ja näkee niistä varsinkin Ida Aalbergin herättäneen\nhuomiota. Seuraavissa otteissa lausuu saksalais-venäläinen arvostelija\nnäyttelijättärestämme melkein yhtä ylistäviä sanoja kuin hänestä\nkirjoitettiin Unkarissa:\n\n\"Nti Aalberg\", sanotaan lehdessä 17/12, \"on traagillinen rakastajatar\nensi arvoluokkaa. Hän voi viehättää sinua ja voi saada sinut\nkauhistumaan, niin, hän voi herättää meissä suurinta vastenmielisyyttä,\nmutta hän ei voi koskaan jättää sinua hetkeksikään ynseäksi.\" --\nPuhuttuansa neiti Aalbergin ulkomuodosta ja hänen virheistään, joihin\nnäyttelijättären nuoruus on pääsyynä, arvostelija jatkaa: \"Kun nti\nAalberg astuu näyttämölle, on ikäänkuin äkkiä joutuisimme suitsuvan\ntulivuoren ääreen. Intohimo on se ilmakehä, joka häntä ympäröi, kalvava\nintohimo puhuu hänen silmistään. Kuulunee kummalliselta, mutta asia on\nkumminkin niin: nti Aalbergilla on sitä liian paljo, ja se on sangen\nvaarallista, jollei hän samalla osaa säästää voimiansa. Jo alusta\nalkain on joka jäntere, joka veren pisara kovimmassa pinnistyksessä,\njoka ei ainoastaan kiihdy näytöksestä näytökseen, kohtauksesta\nkohtaukseen, mutta sanasta sanaankin. -- Mihinkä semmoinen kiihtyminen\nlopulta johtaa? -- Vaan en tahdo olla paha enkä myöskään imarrella.\nNämä puutteet on aika, opinto, koulu ja ennen kaikkea -- kärsivällisyys\ntasottava ja poistava, puhdas kulta välkkyy kumminkin aina näkyviin.\nHän voi myös olla leppeämpi, levollisempi, vieläpä ilkamoinenkin,\nniinkuin Wilbrandtin komediassa 'Ensi lempi', jossa hän näytteli\nmestarillisesti. Kaikissa tapauksissa on hyvin ilahduttavaa, että nti\nAalbergissa olemme havainneet taiteilijan, jossa hienon hieno\nrunollinen aisti ja vakaa taiteilijan pyrintö ovat yhdistyneet\nsemmoiseen tahdon voimaan, jota harvoin tavataan, ja vielä harvemmin\ntavattavaan kykyyn. Ja kun nti Aalberg on oppinut täydellisesti\nhallitsemaan niitä eteviä lahjoja, joita hänellä on, ja sitä meidän ei\ntarvinne kauan odottaa, on Suomen runotar laskeva seppeleen hänen,\nSuomenmaan ensimäisen suuren näyttelijättären päähän.\"\n\nNähtyänsä Nooran kirjoittaa sama arvostelija 20/12: \"Mitä tulee nti Ida\nAalbergin käsitykseen Noorasta, niin täytyy meidän heti muuttaa\nensimäinen Jane Eyren johdosta kirjoittamamme arvostelu; hänen Nooransa\npakottaa meitä suoraan tunnustukseen ja teeskentelemättömään\nihmettelemiseen. Niin johdonmukaista ja todella luonnollista\nluonnekuvausta, sellaista hienoutta erityiskohdissa voi ainoastaan\ntaiteilija saada toimeen, jolla on hehkuva nero ja tarkan tarkka\nymmärrys, ja meidän täytyy nyt peruuttaa se moite, jonka teimme hänen\ntaiteellisesta maltinpuutteestaan; selvään näki, että hän ohjasi\njokaista kohtaa, joka eri värettä Nooran luonteessa.\" -- Arvostelija\ntarkastaa sen jälkeen nti Aalbergin näyttelemistä alusta loppuun ja\nsanoo, että sille, joka osaa niin näytellä, ei! ei näytellä, vaan elää\nnäyttämöllä, sille voi näyttämötaide uskoa vaikeimmat tehtävät.\nMuutamien pienempien muistutuksien jälkeen hän lopuksi onnittelee tri\nBergbomia, että hänellä on seurueessaan niin arvokas kyky, jota ei\nainoastaan jokainen teatteri, vaan jokainen kansa kadehtii häneltä.\n\nBergbomilta ei ole kirjeitä, joissa puhutaan Pietarin matkasta, sillä\nEmilie oli alussa siellä mukana. Sitä vastoin jälkimäinen kirjoittaa\nsiitä nti Elfvingille: -- \"Oletko nähnyt ja kuullut kuinka suuri\nmenestys teatterilla oli Pietarissa? Taloudellisesti matka päättyi\noivallisesti, ja tunnustus, jonka saimme, oli erinomainen. Eräs\nvenäläinen lehti kehotti Pietarin kaikkia taiteilijoita tutkimaan\nsuomalaista näyttämöä, eritoten naisia, ei ainoastaan heidän kykynsä\ntähden, vaan myöskin heidän erinomaisen sivistyneen esiintymistapansa\ntähden! Vaikeaa siellä kuitenkin oli kurjan näyttämön vuoksi. Sitäkin\nkurjemmat olivat pukuhuoneet y.m., mutta salonki oli kaunis ja suuri.\nMenot olivat kuulumattoman suuret, mutta kun tulot olivat hyvät, niin\nse ei haitannut.\" --\n\nOnhan menestys aina ilahduttava, mutta nyt niinkuin ainakin se oli\nkalliisti maksettava suruilla ja huolilla. Sen näemme seuraavista\notteista Emilien kirjeistä, jotka tavan mukaan käsittelevät teatteri-,\nyleisiä ja yksityisiä asioita sekaisin:\n\n(22/11). \"Viikingit ja svekomaanit yleensä tekevät kuulumattomia\nponnistuksia, ja minun täytyy tunnustaa että olen hyvin levoton.[47]\nOnnistuvatko he nyt tuhota sen alun sivistykseen ja kulttuuriin, jonka\nme toiset sanomattomalla vaivalla ja uhrautuvalla, rakkauden\ninnostamalla työllä olemme saaneet toimeen? Kasvu on vielä heikko ja on\nhelposti tallattavissa: suojatkoon sitä Jumalan varjeleva käsi ja\nantakoon hän meille voimaa ja rohkeutta jatkaa vaikeaa taistelua.\nTiedätkös tavasta valtaa minut oikea tuska ja epätoivo ajatellessa,\nettä kaikki tämä työ kenties on ollut turha. -- Ylistyslaulut\nLagerborgin muistolle ovat suuresti huvittaneet minua. -- Samat\nhenkilöt, jotka ovat laulaneet hänen kunniaansa pilviin asti, puuhaavat\nsamalla aikaa kaikin voimin tehdäkseen tyhjäksi hänen elämäntyönsä --\nDagbladin! Muuta hän ei ole saanut aikaan ja kurjaa on, että sen oma\nystäväpiiri katsoo tarpeelliseksi tehdä voitavansa saadakseen toisen\nlehden sijaan, missä siis on hänen suuruutensa?\"\n\n(Uudenvuodenaattona). \"Rakas Betty! Kiitos, rakas uskollinen ystäväni,\nkaikesta ystävyydestä ja hellyydestä tänä vanhana vuotena. Muutamien\ntuntien päästä se iloineen ja suruineen kaatuu hautaansa. Mitä\nvanhemmaksi tulee, sitä lukuisampia tuntuvat jälkimäiset olevan, mutta\nse kai tulee siitä, että ne tulevat yhä raskaammiksi kantaa, sitte kun\nnuoruuden kevyt mieli ja valoisat toiveet ovat hävinneet.\" -- --\n\n\"Vanha vuosi on meillä päättynyt hyvin huolestuttavasti! Kaarlo on koko\nsyksyn ollut huononlainen ja Pietarista hän palasi lauantaina, ennen\njouluaattoa, niin sairaana, että hän siitä asti on maannut. Omin voimin\nhän tosin tuli kotiin, mutta sen jälkeen hän ei ole voinut liikuttaa\njalkojaan, ne ovat aivan hervottomat reumatismista. Eilen hän oli vähän\nparempi ja koetti liikuttaa niitä, mutta tänään hän on taas huonompi.\nHän käyttää hieromista ja lämpimiä kylpyjä, mutta saadakseen hänet\nvuoteelta, täytyy meillä olla kolme miestä apuna. Hän on toki jotenkin\nhyvällä tuulella ja alistuvainen, mutta ymmärräthän kuinka epätoivoinen\nasema on. Viipurissa Böök alkoi sylkeä verta, mutta hän ei välittänyt\nsiitä vaan oli liikkeellä, eikä lääkärikään siellä, paha kyllä,\nvarottanut häntä. Verisuoni oli puhjennut, ja kun tulimme Pietariin\nkutsuimme tri Collanin, joka käski hänen olla mahdollisimman varovainen\nja liikkumatta. Emme vielä tiedä, milloin hän voi esiintyä. Työ on\nseisahduksissa: Ahlbergin poissaolon tähden meni syksy niiden\nharjottamiseen, joiden täytyi ottaa hänen roolinsa. Nyt taas Böökin\nsairaus on estämässä työtä. Et voi ajatella kuinka pimeältä ja\nvaikealta kaikki näyttää. On kyllä väärin että näin vaikeroin suurista\nhuolistamme, mutta olen niin kerrassaan alakuloinen, etten voi muuta.\nVilho on yhä edelleen sairas eikä koskaan parane; hän on esiintynyt\nkolme kertaa tänä vuonna!\" --\n\n(5/1). \"Bettyseni! Kaarlo on tänään vähän parempi. Sitte kun viimeksi\nkirjoitin, on reumatismi noussut korviin asti, niin että hän ei ole\nvoinut kääntää taikka liikuttaa päätään; toinen käsivarsi ja käsi ovat\nmyöskin olleet kokonaan taudin vallassa. Nyt on pakotus vähennyt, ja\nhän tuntee voivansa paremmin. Kiitos ystävällisyydestäsi ajatella\narpajaisia, mutta älä ryhdy siihen tänä vuonna. Teatterilla on vielä\nnoin 20.000 mk viimeksi kerättyjä rahoja, siis täytyy sen tulla toimeen\ntämä vuosi ja tulevakin. Kaarloa varten yksityisesti ei käy laatuun,\nhän ei tahdo eikä voi vastaanottaa mitään semmoista. Kiitos kuitenkin,\noma ystäväni, että aina ajattelet meitä.\" --\n\nKuinka kauan Kaarlo makasi sairaana, sitä emme tarkoin tiedä. Vasta\nlähes kolme kuukautta myöhemmin (25/3) kirjoittaa Emilie: \"Kaarlo on\njoka päivä liikkeellä ja johtaa työtä teatterissa. Tosin hän on vielä\nheikko, jalat ovat raskaat ja kädet kankeat ja taipumattomat, mutta\ntuskin voikaan toivoa, että hän tulee oikein terveeksi, ennen kun\nsaamme kesälämpöä.\" Tästä päättäen oli tauti kestänyt kolmatta\nkuukautta. Siitä huolimatta olivat näytännöt seuranneet toinen toistaan\ntasaisessa jonossa, siitä saakka kun toisena joulupäivänä oli alotettu\nSirkalla.\n\nTammikuulla[48] esitettiin kaksi helsinkiläisille uutta kappaletta,\nnimittäin Leonarda kolme kertaa (10/1-14/1) ja Kastilian Juanna kuusi\nkertaa (24/1-4/2). Björnsonin etevä uudenaikainen draama ei\nHelsingissäkään saavuttanut sitä tunnustusta yleisön puolelta minkä se\nolisi ansainnut. Syy kai oli sama kuin Tukholmassa (kats. ylemp. s. 6),\nettä se on liian hieno suurelle yleisölle. Esitystä ei kuitenkaan sovi\nsyyttää, sillä se oli hyvä. Erittäin ovat mainittavat nti Avellan\nnimiroolissa ja nti Aaltola, joka Oogotina ensi kerran ja\nodottamattoman hyvästi näytteli suurempaa osaa. Kahta vertaa paremmin\nmenestyi intohimoinen espanjalainen draama. Ei suinkaan sentähden että\nse olisi ollut runollisesti etevämpi, vaan sentähden että sen\nromanttis-historiallinen tausta ja asu, kaukainen etelämainen elämä\njyrkkine ristiriitoineen, puettuna mitä taidokkaimpaan, jännittävään\ntoimintaan, olivat paljo enemmän omansa herättämään tavallisen\nkatsojakunnan mielenkiintoa. Sen lisäksi pääosa tarjosi nti\nAalbergille, joka esitti sen mestarillisesti, tilaisuutta osottaa uusia\npuolia luontaisesta kyvystään kuvata rajatonta intohimoa ja voimakkaita\nmielenkäänteitä.\n\nHelmikuulla tuli ensin Valapatto, jossa Leino oli astunut Vilhon sijaan\nja näytteli sangen etevästi Mathias Fernerin, ja sen jälkeen 14/2 uusi\nkappale, N. Salon suomentama rva A. Ch. Edgrenin 3-näytöksinen\n_Keijukainen_. Samoin kuin Noorassa, kuvataan siinäkin miten\nperhosluontoinen rouva herää vakavampaan elämänkäsitykseen, joskin\nsentään lähemmin liittyäkseen mieheensä eikä lähteäkseen kotoa. Nti\nAalberg oli oivallinen pääosassa, samoin kuin Avellan kreivinnana, ja\nmuutkin täyttivät paikkansa, ja yhteisnäytteleminen oli vallan hyvä,\nmutta kuitenkin meni näytelmä vain kolme kertaa -- vähäinen tulos\npaljosta vaivasta. Seuraavina viikkoina esitettiin Murtovarkaus kaksi\nja Regina von Emmeritz neljä kertaa, joista näytännöistä mainittakoon,\nettä edellisen ohella _Filip Försten_ (21/2) suoritti erinäisiä\nlaulunumeroita sekä että jälkimäisen ensimäinen näytäntö (2/3)\nannettiin Ida Aalbergin hyväksi ja senvuoksi oli laadultaan\njuhlantapainen. Silloin luultavasti Z. Topeliuksessa heräsi ajatus,\njoka tuli ilmi pari viikkoa myöhemmin (18/3) kun Minna Canthin uutta\nnäytelmää näyteltiin kolmatta kertaa. Sinä iltana näet Reginan tekijä\nantoi nti Aalbergille muistolahjan, kultaisen kruununmuotoisen\nrintakoristeen, johon oli sovitettu miekka kaiverrettuine\nkirjoituksineen: \"Ruhtinatar Reginalle\" -- runoilijan kiitos siitä\ntaiteellisesta tavasta, millä näyttelijätär oli tulkinnut hänen\nluomansa. -- Toinen resetti-ilta oli 9/3 Vilholla, jonka, lääkärin\nneuvosta, oli lähteminen Görbersdorfiin, tuonne rintatautisten\ntunnettuun parantolaan. Itse hän ei kuitenkaan kyennyt esiintymään.\nOhjelmassa oli m.m. Molièren Lääkäri vastoin tahtoansa, ja siinä\nnäytteli ensi kerran suurempaa koomillista roolia Adolf Lindfors, joka\noli Vilholta perivä muutkin sentapaiset tehtävät. \"Hän onnistui hyvin,\nja yleisö, joka tuskin hetkeäkään taisi nauruansa pidätellä, osotti\nmieltymystään huutamalla hänet useampia kertoja esille joka näytöksen\njälkeen\" (U. S.).\n\nJo seurueen ollessa Kuopiossa oli Minna Canthin uutta näytelmää\n_Roinilan talossa_ ruvettu harjottamaan, mutta työ jäi silloin\nkeskeneräiseksi, syystä kun teosta vielä oli korjattava. Lokakuun 18 p.\ntekijä kirjoittaa Bergbomille: \"Vihdoin ja viimein olen saanut\nvähän rakkauden kuohua Annalle ja Maunolle\", ja hän lähettää\nkäsikirjoituksen. Mutta ei näytelmää esitetty Viipurissakaan, missä\nteatteri oli siihen aikaan, vaan tuli ensi-ilta vasta Helsingissä 14/3.\nMurtovarkauden herättämä mieltymys sai yleisön uteliaisuudella\nodottamaan tätä uutta kansannäytelmää, ja ilolla se havaitsi siinä\nsaman raikkaan maalaisilman kuin edellisessä. Näyttelemistä sanottiin\nhyväksi ja sujuvaksi, vaikkei kaikki esiintyjät olleetkaan yhtä\ntyydyttäviä. Böök, joka pitkän ajan päästä jälleen kykeni näyttämölle,\noli kerrassaan etevä uljaana pohjalaisena, Maunona, nti Hacklin\nniinikään viehättävä Ellinä ja nti Stenberg hyvä Leenana; sitä vastoin\nIda Aalberg \"ei ollut oikealla alallaan\" Annana eikä rva Aspegren\noikein luonnistunut Sannana. -- Tekijä saattoi kuitenkin olla\ntyytyväinen ei ainoastaan näyttämölliseen menestykseen, sillä kappale\nmeni keväällä kaikkiaan viisi kertaa, vaan rahalliseenkin. Teatterilta\nMinna Canth sai 300 mk ja sen lisäksi Suomalaisen Seuran palkinnon 640\nmk parhaimmasta tällä näytäntökaudella esitetystä suomalaisesta\nalkuteoksesta, jonka palkintotuomarit (F. Perander, B. F. Godenhjelm,\nE. Aspelin, K. Bergbom ja V. Löfgren) yksimielisesti hänelle\nmääräsivät. Kirjeessä Bergbomille 11/5 rva Canth pukee kiitoksensa\nnäihin sydämellisiin sanoihin:\n\n\"Mitä sanoisin, hyvä Tohtori, rahalahjoista, jotka minulle lähetitte?\nOlen niin hämilläni, etten osaa sanoa yhtään mitään. Tuo suuri menestys\nhämmästyttää minua, melkein pelkään sen seurauksia. Hartaimmat\nkiitokseni, hyvä Tohtori! Jos edespäin voisin jotakin parempaa toimeen\nsaada, kuinka onnellinen silloin olisin.\"\n\nHuhtikuulla tuli toisia uutuuksia. Kuopiosta peräisin oli samoin kuin\nedellinen näytelmä, 1-näytöksinen huvinäytelmä _Tätä nykyä_, jonka\ntekijä oli Pio Talmaa (rva Elisabeth Stenius). Painamatta jäänyt\nkyhäelmä oli aineensa puolesta kylläkin harvinainen, siinä kun\nkosketeltiin ajan puolueriitoja. Kesällä kerääntyy maalaiskartanoon\nsukulaisia, joista yksi, pohjalainen maisteri, on ankara, oikea\nK.P.T-läinen fennomaani, toinen, liberaalinen tohtori, on puhdasverinen\ndagbladilainen, kolmas, vastaleivottu ylioppilas, mitä kiivain viikinki\nj.n.e. Nämä törmäävät toisiansa vastaan, jopa niin tulisesti että\npohjalainen läimäyttää uusmaalaista serkkuaan korvalle, mutta kaikki\npäättyy vihdoin rauhaan, ja fennomaaninen maisteri saa talon tyttären\nomakseen. Kappaleen juoni oli yksinkertainen ja puolueolojen kuvaus\nviatonta laatua, mutta vaikkei tekijä pyrkinyt korkealle eikä syvälle,\nolivat katsojat toki huvitettuja. Ennen muita kiitettiin Weckmania\nkeltanokkana ja Salaa liberaalina. Pikku näytelmä meni kolme kertaa.\n\nUusi Helsingissä oli myöskin 13/4 ensi kerran esitetty Venetian\nkauppias. Tämä toinen Shakespearen näytelmä suomalaisella näyttämöllä\nherätti tuskin vähempää juhlatunnelmaa kuin Romeo ja Julia kaksi vuotta\nennen; se meni neljä kertaa peräkkäin. Menestys riippui tällä kertaa\nparemmin oivallisesta yhteisnäyttelemisestä ja näyttämöllepanosta kuin\nyksityisten näyttelijäin taiteesta. Karnevaliyö gondoleineen,\nserenadeineen ja riehuvine naamiojoukkoineen, samoin kuin\nkuutamokohtaus Belmontin puistossa, Portian juhlasali j.n.e. antoivat\nlaitoksiin nähden enemmän kuin oli osattu odottaa. Yksityisistä osista\nnäyteltiin Shylock ja Portia etevimmin. Leino oli voimakas ja\nluonteenomainen ja hänen mahtavassa ulkonaisessa olennossaan oli\njotakin, joka sai ajattelemaan langennutta patriarkkaa. Esityksen\nhuippukohdat olivat kohtaukset Tubalin kanssa ja oikeuden edessä,\njoissa koronkiskurin intohimo nousee korkeimmilleen. Niissä Leino\nmerkillisellä kyvyllä käytti lahjojaan, saavuttamatta kuitenkaan\nkorkeinta kantaa, jossa yksityispiirteiden tarkotus kerrassaan katoaa\nkokonaisuuteen. Nti Avellanin Portia oli yhtä huolekas kuin taidokas\nkäsityksen ja esityksen puolesta ja nousi korkeimmilleen tuomiosalissa,\nmissä hänen, koettaessaan lepyttää julmaa juutalaista, onnistui saada\nsydämen ääni kuuluville. Muista ansaitsevat mainitsemista Böök\nsuruttomana, ritarillisena Bassaniona ja Lindfors hullunkurisena\nLancelot Gobbona.\n\nSaman kuun lopulla oli vielä kotimainen premiääri, kun 25/4 näyteltiin\nE. I. Roinin 3-näytöksinen draama _Valansa rikkojat_. Ensi-iltana oli\nhuone täysi ja katsojat hyvin suosiollisia, mutta kahtena seuraavana\noli yleisö vähälukuinen ja laimea. Itse asiassa kypsymätön nuoruuden\nteos ei ansainnutkaan sitä kiitosta, jonka ystäväkritiikki sille ensi\nhetkellä soi. Jos tekijä olisi tyytynyt alkuaiheeseensa, jona kai on\npidettävä Savon jääkärien kapinoiminen lakkaamattoman peräytymisen\njohdosta 1808-09 vuoden sodassa, niin hän ehkä olisi saanut eheää ja\nvaikuttavaa aikaan, mutta kun hän yhdisti siihen Sprengtportenilaisen\naatteen ja ennenaikaisia yhteiskunnallisia harrastuksia puhumatta liian\nmonesta lemmenjutusta, tuli kokonaisuus kovin sekavaksi. Vaikka Bergbom\ntyystin huomasi kappaleen heikot puolet, pani hän paljon huolta ja\nvaivaa sen esittämiseen, siten kehottaakseen tekijää jatkamaan. Roinin\ndraamallinen tuotanto päättyi kuitenkin siihen.\n\nVapunpäivänä Anni Hacklin lauloi viimeisen kerran Laululintusena ja\nSaimaan rannalla ja 4/5 suosittu näyttelijätär esiintyi viimeisen\nkerran -- Ellinä Roinilan talossa -- s.o. viimeisen kerran teatterin\njäsenenä. Huone oli täpösen täynnä, ja suosionosotukset mitä\nlämpimimpiä, niin teatterissa ja niin myöhemmin nti Hacklinin kunniaksi\ntoimeenpannuilla illallisilla. Kohoamatta korkeampaan taiteellisuuteen\noli nuori näyttelijätär luonnollisen raikkaalla, miellyttävällä\nesiintymisellään ja laulullaan herättänyt vilpittömän myötätunnon\nyleisössä, niin että se kaipaus, jolla nähtiin hänen eroavan, oli\ntäysin teeskentelemätön. -- Tuskin viikkoa myöhemmin oli näytäntökauden\nviimeinen ensi-ilta: 11/5 näyteltiin K. W. Järnefeltin suomentama E.\nScriben 5-näytöksinen draama _Adrienne Lecouvreur_, jonka nimiosa\ntarjoaa mainion tehtävän murhenäytelmä-näyttelijättärelle -- meillä Ida\nAalbergille. Nuori tragediennemme kyllä ei luonut onnettomasta\nAdriennestä täysin ranskalaista, mutta silti ei suinkaan vähemmän\ninhimillistä kuvaa.\n\nHän viehätti katsojaa, tämän kirjan tekijä arvosteli Valvojassa,\nensiksikin neidollisella ja henkisellä ylevyydellä, joka yhdistettynä\nmitä arvokkaimpaan ulkonaiseen käytökseen erotti tämän rokokooajan\nnäyttelijättären ympäristöstään, ja toiseksi ilmaisemalla\nhehkuvaa rakkauttaan sillä salaperäisellä sulolla ja naivisella\nhillitsemättömyydellä, jotka ovat ensi lemmen tunnusmerkkejä.\nNeljännessä näytöksessä, missä Adriennen tulee lausumalla Racinen\nsäkeet ikäänkuin murskata kilpailijansa, hän myöskin vaikutti tunteen\ntotuudella, mutta ei siten että hän olisi tavotellut sankarimaisuutta\n(jota kai runoilija on tarkottanut), vaan niin että väkisin hillitty\nitku värisytti hänen ääntänsä. Koko vaikean viidennen näytöksen nti\nAalberg suoritti ihmeellisen kauniisti. Kuolemankohtauksen eri\nkäänteet, myrkyn synnyttämä sekaannus ajatuksissa hurjaan\nmielipuolisuuteen saakka, selviäminen siitä ja ruumiinvoimien ja elämän\nsammuminen tulisissa tuskissa kuvattiin liikuttavan todellisesti ja\ntaiteellisen eheästi ja niin että henkinen tuska aina oli pääasiana.\nKorkeimmalta kannalta arvostellen saattoi kai muistuttaa, että\nkokonaisuudelta puuttui tyyliä, joka aina pitää yleisluonnetta\nsilmällä. Se johtui siitä että näyttelijättärestä joka yksityiskohdan\ntodellisuus oli yhtä tärkeä, mutta täyttäen taiturimaisen tehtävän --\nsillä semmoinen tämä Rachelille kirjoitettu rooli on -- sydämensä\nhehkulla, hän teki enemmän kuin moni maailmankuulu näyttelijätär on\ntehnyt. Ida Aalberg näytteli roolin siihen tapaan kuin aikoinaan rva\nEmmy Achté Leonoran Trubadurissa (kts. II s. 161). -- Näytelmän\nloistavaan menestykseen myötävaikuttivat varsinkin nti Avellan --\nruhtinatar de Bouillon, Leino -- Michonnet ja Böök -- Maurice kreivi.\nAdrienne Lecouvreur meni viisi kertaa, viimeisen kerran 24/5, jolloin\nnti Aalberg tuli erityisten suosionosotusten esineeksi, kun näet oli\ntietty, että näyttelijätär parin päivän päästä oli lähtevä pitemmälle\nulkomaanmatkalle. Paitse runsasta kukkasadetta ja melkoista rahalahjaa\nkristallilippaassa sai hän laakeriseppeleen, jonka nauhoissa oli\nkirjoitus: \"Ihanteiden ilmiloihtijalle, isänmaamme ikilemmitylle, Ida\nAalbergille Suomen ylioppilailta\".\n\nKolme päivää myöhemmin 27/5 tapahtui keisari Aleksanteri III:n kruunaus\nMoskovassa. Päivää vietettiin juhlallisesti Helsingissäkin ja koko\nmaassa. Suomalaisessa teatterissa oli juhlanäytäntö, jossa esitettiin:\nKeisarihymni ja Maamme (sekakööri) sekä niiden välissä tilapäärunoelma\n(nti Avellan) ja vihdoin Venetian kauppias. -- Näytännöt päättyivät 3%,\njolloin ensi kerran näyteltiin Vilhon suomentama Molièren _Luulosairas\n_(Pesonen nimiroolissa ei onnistunut).\n\nNiinkuin ennen on kerrottu, _Vilho_ lähti maaliskuulla Schlesian\nGörbersdorfiin. Huhtikuun 1 p. hän kirjoittaa Bergbomille tulleensa\nperille, yhdentoista päivän jälkeen, luullen usein nääntyvänsä tielle.\nMyöhemmin hän valitti ikävää, mutta virkistyi kuitenkin niin että aikoi\nkäydä Budapestissä Szinnyeitä tapaamassa. Siihen lääkäri ei kuitenkaan\nantanut suostumustaan, hän 14/5 kertoo Wahlströmille, lisäten: \"En\ntiedä lieneekö hänen kieltonsa varsin tieteellisesti perusteltu, sillä\nminä olen jo ainakin sen verran miehistynyt, että olen ruvennut\njyrkillä vuorenrinteilläkin kiipeilemään, josta oikein ylpeilen\nitsekseni. -- Sano Bergbomille, että mielessäni rupee jo tuntumaan\nsiltä kuin että vielä tänä vuonna olisin mies astumaan näyttämölle.\"\nToisin oli kuitenkin sallittu, kymmenen päivää myöhemmin, toukokuun 21,\nhän heitti henkensä.\n\nKun kuolemansana saapui, ei se suuresti hämmästyttänyt ystävä- ja\ntoveripiiriä, joka tiesi kuinka hänen terveytensä oli aikoja sitten\nuurrettu. Että hän kesti niinkin kauan, jopa jaksoi miltei viimeiseen\nsaakka tehdä työtä ja edistyä taiteessaan, sen selittää hänen sielunsa\nja ruumiinsa alkuperäinen voima. Nuorena hän näet oli, vaikka kooltaan\npienenläntä, väkevistä väkevin. Vaasan koulun ylimmällä luokalla hän\nherätti ihmettelevää kunnioitusta poikamaailmassa, kun hän eräässä\ntavallisessa kahakassa koululaisten ja katupoikien välillä, seisoen\nmuutamalla kaupungin palon jälkeen autioksi jääneellä korkealla\nkivijalalla yhdellä kädellä heilutti samankokoista vihollista kuin hän\nitse kivijalan ulkopuolella pudottamatta häntä katuun. Miten tarmokas\nhänen henkensä oli, sen todistaa hänen näyttelijäuransa, hänen\nrohkeutensa ensimäisenä antautua sille ja lannistumaton intonsa, millä\nhän luopuen virkamiehen varmasta asemasta liittyi Bergbomiin sittekin,\nkun hän jo kerran oli toiveissaan peräti pettynyt. Teatterin\nalkuvuosina, jolloin oopperan toimiessa Helsingissä puheosaston täytyi\nkierrellä maaseuduilla, oli Vilhon sekä taiteelliseen kokemukseen että\nyleiseen sivistykseen perustuva etevämmyys seurueen muihin jäseniin\nverrattuna erinomaisen tärkeä yrityksen menestymiselle. Mistä olisikaan\nsiihen aikaan alijohtaja saatu, jollei Vilho olisi kyennyt johtamaan\nseuruetta? On sanottu, että seurue maaseuduilla oli tarpeellista johtoa\nvailla, mutta silloin on tehty vääryyttä Vilholle. Hän kyllä ei ollut\nBergbomin vertainen, mutta hänen taiteellinen ja isänmaallinen\nharrastuksensa oli alati lämmin ja puhdas, ja seurueen jalommissa\njäsenissä hän kehitti samaa henkeä. Ilman hänen uutteraa toimintaansa\nolisi teatteri tuskin noiden seitsemän oppivuotensa jälkeen ollut niin\nvalmis kuin se todellisuudessa oli, ja sentähden sanotaankin U. S:n\nmuistosanoissa oikeudenmukaisesti, että Oskari Vilho Kaarlo Bergbomin\nrinnalla on Suomen sivistyshistoriassa mainittava Suomalaisen teatterin\nperustajana.\n\nSamassa kirjoituksessa luetaan seuraava, Kaarlo Bergbomin tekemä\nhenkevä luonnekuvaus Vilhosta taiteilijana:\n\n\"Totuutta Vilho koko sydämensä voimalla ennen kaikkea haki\ntaiteessansa, ja hän sitä löysikin. Hän ei milloinkaan lausunut sanoja,\njotka eivät ajatusta osottaneet, ei käyttänyt liikuntoja, jotka vaan\nolisivat tarkottaneet ulkonaista koreilemista, eikä liikutuksia, joiden\ntakana ei ollut tunteita. Aina kappale elämätä ilmestyi katsojalle\nhänen luomissaan henkilöissä. Ulkonaiset keinonsa eivät olleet runsaita\neikä viehättäviä: ääni heikko, vartalo vähäpätöinen, kasvot\njokapäiväiset. Mutta henkinen voima ja terävä ymmärrys taistelivat\nvoittoisasti noita ulkonaisia epäkohtia vastaan. Romantillisen draaman\nsankareja varten hänessä ei ollut kylläksi monivärisyyttä, Schillerin\nleveätä paatosta hän pikemmin ihmetellen pelkäsi kuin suosi; mutta\nmissä sielutieteellinen analysi oli pääasiana, taikka missä huumori\nsamalla kertaa nauraa ja itkee ihmisluonteen heikkouksia, siinä Vilho\noli omalla alallaan, siinä hän tiesi yhdistää todellisuuden ja taiteen\nvaatimukset suurenmoiseen vaikutukseen. Missä hänen kykynsä rajat tai\nesteettinen vakaumuksensa eivät sallineet hänen seurata tekijää, hän ei\nmilloinkaan teatterikujeilla koettanut laajentaa piiriänsä. Hän oli\nmieluummin kuiva kuin valheellinen. Yleensä hän ei rakastanut liian\njyrkkiä piirteitä henkilöissään, hän koetti aina tehdä ihmisensä niin\ninhimillisiksi kuin mahdollista. Piispa Nikolaan fantastista\nsymboliikkaa, Mathias Fernerin kolkkoa uskonvimmaa, hulluutta\nHarpagonin intohimossa hän laimensi tai sysäsi syrjään; mutta kuinka\nkammottavan eläväksi Vilho kuitenkin teki tuon kuolevan ukon, tuon\ntunnonvaivoihinsa sortuneen isän, tuon onnettoman saiturin! Vilho teki\nhenkilönsä mielellään rakastettaviksi, aina säälittäviksi. Hänen\nrealisminsa ei tiennyt mitään tuosta kylmästä julmuudesta, jolla useat\nnykyajan taiteilijat paljastavat ihmisheikkouden haavat.\"\n\n\"Vilho oli suomalainen taiteilija; hän rakasti suomalaista isänmaataan\nja suomalaista taidettansa palavasti. Ne olivat hänelle jotain\nyhteistä. Hänen korkeampi käsityksensä nauroi tuolle taiteellisen\npuolisivistyksen lörpötykselle, jonka mukaan taide muka on\nkosmopoliitta. Hän tiesi että suomalaisen taiteilijan korkein\nkunnianhimo on oleva: luoda suomalaisia henkilöitä. Hänen Topiaksensa,\nAapelinsa, Zakeuksensa y.m. ovat kauniita todistuksia siitä. Vilhoa voi\nsyystä sanoa suomalaisen näyttelijätaiteen perustajaksi. Mitä nuoressa\nteatterissamme siinä kohden on omituista, se on paraasta päästä\nluettava hänen ansioksensa.\"\n\n\"Toverina hän oli hyvin rakastettu suoran, rehellisen, sydämellisen\nluonteensa tähden. Vihamiestä hänellä ei ollut.\"\n\nVihdoin on muistettava, että Vilho kirjailijanakin on tehnyt työtä\nteatterin hyväksi. Tosin hän ei luonut mitään alkuperäistä, mutta hän\nsuomensi eri kielistä useita huvinäytelmiä, niinkuin ylempänä eri\npaikoin on mainittu. -- Vilho ei saanut viimeistä leposijaansa isänmaan\npovessa, vaan vieraassa maassa, missä kuolema hänet saavutti.\n\nTämänkin vuoden lopputulos oli hyvänlainen, sillä vajaus teki 11,380\nmk, se on kolmatta tuhatta vähemmän kuin edellisenä vuonna. Koska\narpajaisrahoja oli käytetty ainoastaan 8,200 mk eikä (entisiä)\nkannatusrahoja enemmän kuin 550, on ansio tuloksesta näytäntöjen. Niitä\nannettiin 30 enemmän kuin edellisenä vuonna ja tulot olivat kuitenkin\nmelkein yhtä hyvät, nimittäin 630:03 iltaa kohti.\n\nEdellisen yhteydessä on mainittava, että neiti _Emmy Chydenius_[49]\n5/9 1882 ilmotti Emilie Bergbomille lahjottavansa teatterille 6,000 mk,\njonka summan hän aikoinaan oli lainannut sille ja joka luettiin\nlaitoksen \"vanhoihin velkoihin\", kuitenkin sillä ehdolla että hänelle\nmaksettaisiin niistä korkoa niin kauan kun hän eli. Jalomielisen\nlahjotuksen lähin merkitys oli siinä, että Kaarlo ja Emilie\nvapautettiin velan maksamishuolesta; mutta sittemmin kun lahjottaja oli\nkuollut 29/12 1883, johtokunta päätti että teatterin tuli suorittaa\ntämä summa, ja oli se säilytettävä \"Emmy Chydeniuksen rahastona\",\njosta korot käytettäisiin apurahoina opintomatkoille lähteville\nnäyttelijöille. Päätös pantiinkin viipymättä toimeen, ja monen\ntaiteilijan matkaraha on jo saanut pienen lisän näistä koroista.\n\nNti Chydeniuksen lahjotus oli nähtävästi lähinnä aiheutunut niistä\npuuhista, jotka johtivat siihen että Bergbom-sisarukset tänä\nnäytäntökautena viimeinkin pääsivät vapaaksi noista \"vanhoista\nveloista\". Huhtikuulla 1882 A. Almberg oli pyytänyt Emilie Bergbomilta\nluettelon jälellä olevista veloista. Kiittäen häntä siitä että hän\n\"täydellä todella\" tahtoo nämä tiedot, Emilie kirjoittaa:\n\n\"-- ei suinkaan ole ollut vähin kuorma surkeudessani, että olen\ntuntenut itseni niin täydelleen ystävieni ylenantamaksi ja\npoisheittämäksi. En voi sanoa kuinka minua vaivaa kosketella näitä\nasioita; mutta kuitenkin on niistä jokunen sana lausuttava. Se joka nyt\nlähinnä ahdistaa minua on 6,000 markan velka E. Chydeniukselle, sen\ntahdon maksaa ja olen maksava, vaikka rahat otettaisiin pilvistä.\nMinulla on tosin näinä kuukausina maksettavana 860 mk korkoja, mutta\nsiihen on minulla eläkkeeni y.m. -- Työtäni teatterissa en ole koskaan\ntehnyt rahan edestä, ja pelkkä ajatus ottaa siitä maksua on vaivannut\nminua. Kumminkin minä, kun viimein sain arpajaisrahoja velkojen\nlyhentämiseksi, kuittasin 5,600 mk 4 vuoden palkkana, ja kun hädällä ei\nole lakia, olen miettinyt että taas kesäkuulla saisin jonkunlaisen n.s.\npalkan tämän vuoden työstäni sekä samalla edeltäkäsin alkavasta\nnäytäntövuodesta; mitä vielä puuttuu olen koettava hankkia toisella\ntavalla.\" --\n\nVelat tekivät vielä kaikkiaan Smk 37,140; mutta ne vähentyivät\nmelkoisesti ensiksikin nti Chydeniuksen mainitun lahjotuksen ja\nBergbom-sisarusten tädin, tohtorin rouva _Sofie Sanmarkin_ lahjotuksen\nkautta, joka jälkimäinen teki 10,000 markkaa. Edelleen annettiin\nteatterin puolesta Emilie Bergbomille \"palkkana\" kahdesta vuodesta\n(1881-83) 4,000 mk, lisäksi saatiin kahdella Kaarlo Bergbomin hyväksi\ntoimeenpannulla näytännöllä 5,140 (Helsingissä 22/5 1882 4,140 ja\nViipurissa 3/12 s.v. 1,000), ja loput kerättiin keväällä 1883 teatterin\nlähempien ystävien kesken. -- Näin oli siis vihdoinkin kuoletettu tuo\nraskas velkakuorma, joka keväällä 1877, olojen pakosta (kts. II, s.\n355), oli jätetty Bergbom-sisarusten kannettavaksi. Mitä huolia ja\ntuskia se oli tuottanut varsinkin Emilielle, sen voimme vain aavistaa,\nsillä ken olisi niiden historian kirjoittanut. Ote hänen kirjeestään\nAlmbergille sisältää kuitenkin paljo niin selvissä sanoissa kuin rivien\nvälissäkin.\n\nNäytäntöjen luku nousi 122:een ja annettiin niissä: 10 kertaa\n_Kyökissä_; 9 _Murtovarkaus, Regina von Emmeritz_; 8 Parisin veitikka,\nNoora, Mustalaiset, Kastilian Juanna; 7 _Saimaan rannalla_, Venetian\nkauppias; 5 _Kihlaus, Roinilan talossa_, Naimapuuhat, Leonarda, Työväen\nelämästä, Laululintunen, Adrienne Lecouvreur; 4 _Amalia ystävämme_,\nPikku eversti, Jane Eyre, Lääkäri vastoin tahtoansa, Sirkka; 3\n_Sotavanhuksen joulu, Tätä nykyä, Valansa rikkojat_, Nyrnbergin nukki,\nJeannetten häät, Keijukainen; 2 Ensi lempi, Adelaida, Taiteen\nharrastuksesta, Riita-asia, Don Cesar de Bazan, Isännätön talo,\nKavaluus ja rakkaus, Valapatto; 1 _Lea, Nummisuutarit, Pormestarin\nvaali, Kallaveden rannalla, Daniel Hjort_ (II, 1), _Setä, Mestarin\nnuuskarasia, Kosijat_, Kotimatkalla, Remusen kotiripitykset,\nTaistelujen välillä, Luulosairas.\n\nNäistä 47 kappaleesta oli 18 kotimaista ja 9 uutta.\n\n\n\n\nXII.\n\nKahdestoista näytäntökausi, 1883-84.\n\n\nKaarlo Bergbom, joka ei vielä ollut vapaa talvisen tautinsa\nseurauksista, oli jo toukokuun lopulla lähtenyt ulkomaille. Hänen\npäämääränsä oli oikeastaan Norjan Sandefjord, jossa hän jo kerran ennen\noli kylpenyt, mutta ennen kun hän sinne pysähtyi, tahtoi hän tehdä\nkiertomatkan nähdäkseen jotakin uutta teatterimaailmassa. Tukholmassa\nhän kävi Winterhjelmillä, jotka olivat muuttaneet sinne Kristianiasta,\nja jatkoi sitte samana päivänä Kööpenhaminaan. Siellä näkemistään hän\nkirjoittaa (Dresdenistä 3/6):\n\n\"Sain erittäin hyvän käsityksen Holger Drachmannin uudesta näytelmästä\nStrandbyfolk. Kun ei meillä Mustalaisten jälkeen ole ollut ainoatakaan\nkelvollista ulkomaalaista kansannäytelmää, ottaisin sen mielelläni,\nmutta epäilen, eikö meidän köyhät näyttämölliset laitoksemme hävitä\nillusionia. Koristukset eivät olisi kovin vaikeita, mutta\nvalaistustehot ovat sitä arveluttavampia. Raikas, terve henki huokuu\ntästä Drachmannin runoelmasta. Muutamat kohtaukset ovat ihastuttavia;\nsommittelu on löyhä ja loppu jotenkin laimea. Olisin suonut, että Ida\nAalberg olisi nähnyt rva Henningsin maalaistyttönä, niin hän olisi\nnähnyt kuinka _sivistynyt_ taiteilija suoriutuu semmoisista tehtävistä.\nSiinä oli ihmeellinen runouden ja realismin yhteensulatus. Hän on\nverrattomasti edistynyt sitte kun viimeksi näin hänet. Muutenkin\nnäyteltiin kappale sangen hyvin. -- Valitettavasti olin vähemmän\nonnellinen muina päivinä Kööpenhaminassa. Vanhanlaatuinen, jotenkin\nsisällyksetön Picardin komedia ja hyvin laiha Farinelli-näytäntö\ntoisena ja ihan kelvoton Mykkä-oopperan esitys toisena.\"\n\nBerlinissä Bergbom näki Wilhelm Tellin ja Erckmann-Chatrianin uuden\ndraaman Die Rantzau (Les Rantzau), jota hän piti liian pitkäveteisenä\nja sentimentalisena ja teknillisestikin heikkona otettavaksi meidän\nohjelmistoomme. Dresdenissä oli tarjona mieltäkiinnittäviä Shakespearen\nenglantilaisten kuninkaandraamain esityksiä. Dingelstedt Weimarissa\ntoimitti ensiksi kaikki nämä draamat näyttämölle yhdessä jaksossa.\nSitten uudistettiin koe Berlinissä, Wienissä, Münchenissä ja muualla,\nnyt viimein Dresdenissä.\n\n\"Olen nähnyt kaksi osaa Henrik VI:tta, ja tänä iltana tulee Richard\nIII. Luonnollisesti on mielenkiinto enemmän kirjallista kuin\nnäyttämöllistä laatua, mutta kumminkin olen viehättynyt. Esitys osottaa\nhuolellista tutkimusta ja hyvää tahtoa, vaikka tietysti ei saavuteta\nsitä jättiläismittaa, joka on näille hurjille hahmoille omituinen.\"\n\nKun eräs huviretki Dresdenistä Berliniin salli tehdä matkan kolmannella\nosalla tavallista matkarahaa, Bergbom vielä palasi jälkimäiseen\nkaupunkiin, nähdäkseen siellä ilmotetut näytelmät Orleansin\nneitsyt ja Paljo melua tyhjästä -- \"molemmat tulevan vuoden\nohjelmistokappaleita\".[50]\n\n\"Neitsyeen näyttämöllepano oli suurenmoinen, ja se meni hyvin. Siinä\npanin huomiooni yhtä ja toista. Haamukohtaus oli pyyhitty ja se oli\nminulle hyvä viittaus, sillä se on aina tuntunut minusta häiritsevältä.\nNähdessäni Paljo melua tyhjästä opin myöskin. Näyttämöä varten tehty\nlaitos näytelmästä on meillä oleva käytännöllisempi kuin Berlinissä.\nKaikki on muuten kovin vanhaa Schauspielhausissa -- siinä on jotain\nvanhentuneen akateemista, epämodernia, elotonta; joko se sitte riippuu\nsiitä että nykyaikainen draamallinen kirjallisuus uhrataan klassillisen\nedestä taikka ensi luokan kykyjen puutteesta -- varmaa on että tarmokas\nuudistus on pakottavan tärkeä. -- Tein mieltäkiinnittävän kirjallisen\ntuttavuuden uudessa draamakirjailijassa Ernst von Wildenbruchissa,\njonka draamat ostin. Se on Roini -- semmoisena kuin hänen pitäisi\nolla (!). Eloisuutta, nuoruutta, voimaa, lentoa, mutta valitettavasti\nheikkoa luonnekuvausta. Aion ottaa jonkun niitä, sitte kun olen\nennättänyt neuvotella asiasta sinun kanssasi. Kahden toiminta on\n1813-14 ja isänmaallisen innostuksen tulistuttama -- Der Mennonit ja\nVäter und Söhne. Der Mennonit on helpompi esittää, Väter und Söhne\nsydäntäkouristavampi. Kun ei siinä vain olisi niin ylinäkemätön paljous\nunivormuja! Minä lainasin ne (draamat, ei univormut!) Roinille [joka\noleskeli Berlinissä]. -- -- Tämän vuoden oikea ohjelmistokappale on\nollut Schönthans Der Schwabenstreich, jonka myöskin olen ostanut.\nJotenkin tusinatavaraa -- mutta minulta puuttuu kerran kaikkiaan kyky\noivaltamaan tämänlaista koomillista.\" --\n\nDresdenissä Bergbom näki vielä näytelmät Elämä on unelma ja Racinen\nAthalie (\"jossa vanha Bayer oli verraton\"). Elämä on unelma annettiin\ntoisenlaisessa muodossa kuin hän ennen oli nähnyt; se oli parempi sen\nkautta ettei siinä oltu \"niin armottomasti karsittu Calderonin upeaa\nlyriikkaa\" kuin tavallisessa Westin laitoksessa. Kun näytelmä otetaan\nmeillä esitettäväksi (Sala oli luvannut kääntää sen), olisi\ndresdeniläinen laitos hankittava.\n\nWienissä oli niinikään paljo hyvää nähtävänä.\n\n\"Muun muassa sydämeen tunkeva esitys Calderonin Zalamean tuomarista.\nLuulen että se on hyvä rooli Leinolle. Muuten näin jotenkin hutiloidun\nOrleansin neitsyeen näytännön sekä Shakespearen englantilaisia\ndraamoja. Ne annetaan suuressa oopperassa. Laitosten puolesta mitä\ntyylikkäintä olen nähnyt. Esityskin oli hyvä, vaikka Sonnenthal oli\npoissa (sairaana). Sitä paitse näin Rosvot (Levinsky voittamaton Franz\nMoorina) ja Deborahn, johon ei edes Wolter kyennyt galvanoimaan henkeä\n-- ei ainakaan minun mielestäni.\"\n\nWienistä Bergbom matkusti Müncheniin, toivossa saada nähdä\nMeiningiläiset; mutta kun hän sai tietää, että heidän vierailunsa\ntapahtuisi vasta heinäkuulla, päätti hän lähteä paluumatkalle. Muutamia\npäiviä nautittuaan Münchenin taidekokoelmista ja sen elämästä yleensä,\nsillä Bergbom oli, niinkuin ennen on kerrottu, erittäin mieltynyt tähän\nkaupunkiin, hän suuntasi matkansa Kööpenhaminaan ja sieltä Norjaan.\nKööpenhaminassa oli silloin taidenäyttely, joka ei viehättänyt häntä:\n\"Kronbergin Kleopatra, josta on niin paljo melua tehty, oli minusta\nniin Makartilaisesti -- sieluton kuin mahdollista. Muutoin maisemia\nilman tunnelmaa ja laatukuvia ilman huumoria -- arvattavasti hyvin\nmieltäkiinnittäviä maalaajille.\" Sandefjordiin Bergbom tuli heinäkuun\nensi päivinä.\n\nSillä aikaa kun Kaarlo kirjoittaa kaksi tai kolme kirjettä, kirjoittaa\nEmilie kolme kertaa niin monta. Hän on hyvin levoton ja kysyy alinomaa\nkuinka veljen terveyden laita oli, ja Kaarlo taasen enimmäkseen unohtaa\npuhua siitä. Ainoastaan kerran hän tyynesti ja alistuvaisesti\nkirjoittaa käsistään, jotka vielä olivat kankeat reumatismista: \"Olen\nkoko ajan voinut hyvin, mutta huomaan että, jollen nyt saa sormiani\npehmeiksi, niin jäävät ne kyllä jäykiksi koko iäkseni, sillä\nhieromisesta ja voimistelusta huolimatta ovat ne ylipäätään samallaiset\nkuin kolme kuukautta sitten. Jolleivät tule pahemmiksi, niin tulen kai\nniillä toimeen -- mutta tietysti ne huononevat.\"\n\nOttakaamme Emilienkin kirjeistä muutamia tietoja: Kruunausnäytäntö oli\ntuottanut lähes 500 mk, mutta Ruotsalaisessa teatterissa oli näytäntö\nsinä päivänä ja seuraavana pyhänäkin peruutettu väen puutteesta. --\nOppilaitten koenäytäntö oli ollut ikävä; ainoastaan _Emil Falck_ teki\nhyvänlaisen vaikutuksen, vaikka rooli oli sopimaton. Hänet otetaan\nkoetteeksi.[51] -- Ida Aalberg oli saanut valtiolta 1,000 mk\nmatkarahaksi, eikä 2,000, niinkuin oli pyytänyt. Nähtyään Sarah\nBernhardtin Tukholmassa ja Kööpenhaminassa hän oli asettunut Emsiin\nhoitamaan terveyttään. Sieltä hän aikoi heinäkuun keskivaiheilla lähteä\nParisiin. Ruotsalaisissa sanomissa kerrottiin, että hän paluumatkallaan\noli esiintyvä kuninkaallisessa teatterissa \"soinnukkaalla\nsuomenkielellä\". Helsingin Ruotsalaisen teatterin puolelta oli hänelle\ntaas tarjottu 10,000 mk. -- Rovasti Öhqvist Pietarissa kuoli\nheinäkuulla. Hän oli ollut Suomalaisen teatterin uskollinen ystävä ja\ntuki siellä, eikä, Emilien mielestä, seurueen enää kannattaisi sinne\nlähteäkään. -- Kesä oli Suomessa erinomaisen kaunis ja elämä\nHelsingissä niin hiljaista ja kuollutta, että Emilie oikein mielellään\nlähti Kuopioon, johon seurue oli kokoontuva 24/7. Rva Canth oli\n(viipurilaisen) \"Elias Lönnrotin\" kapteenilta, Grundströmiltä,\nhankkinut seurueen jäsenille vapaan matkan Lauritsalasta Kuopioon --\n\"on hyvin hauskaa silloin tällöin tavata ystäviäkin\".\n\nHeinäkuun 27 p. Emilie tuli _Kuopioon_, jossa rva Canth jo keväällä oli\ntarjonnut hänen asuttavakseen saman huoneen, joka ennen oli ollut\nKaarlolla. Nämä lahjakkaat naiset tapasivat nyt ensi kerran toisensa,\nja läheinen ystävyys rakentui heidän välilleen, jonka todistuksena on\nrunsas kirjeenvaihto.[52] Siitä näkee, että Minna Canth uskoo\nEmilielle, samoin kuin Kaarlollekin, kaikki harrastuksensa ja\nmielenliikutuksensa, ja että sisarukset suovat hänelle sydämellisen\nmyötätuntonsa. Mitään myötävaikutusta taikka sanoisimmeko yhteistyötä\nsitä vastoin ei voinut tulla kysymykseen muualla kuin kirjallisella\nalalla, sillä Kaarlo ja Emilie olivat niin kokonaan kiintyneet\nteatteripuuhaansa, ettei heillä ollut aikaa eikä voimia muuhun. \"Rva\nCanthista pidän paljon\", Emilie kirjoittaa Kaarlolle 29/7, \"kuitenkin\novat tätä nykyä miltei kaikki hänen ajatuksensa ja tunteensa\nkohdistuneet naisasiaan ja tulevaan sanomalehteen.\" Minna Canthin aie\nruveta julkaisemaan \"Naisten lehteä\" ei toteutunut, ja siihen näyttävät\nsisarukset osastaan vaikuttaneen. Ainakin hän (19/4 1884) kirjoittaa\nsiitä tähän tapaan:\n\n\"Tiedättekö, minä olen sydämessäni kaiken talven ollut niin erinomaisen\nkiitollinen Tohtorille ja Emilielle siitä, että varotitte minua\nryhtymästä tuohon Naislehden puuhaan. Se olisi suorastaan tappanut\nminut henkisesti ja ruumiillisesti. Olisin siinä taas kerran lyönyt\npääni seinään, jota muuten olen pitkin elämääni tehnyt\".[53]\n\nNaisasian harrastus oli saanut Minna Canthin valitsemaan entisestä\nkokonaan eroavan aiheen uutta draamaa varten. Hänellä oli nyt\n\"Työmiehen vaimo\" tekeillä, ja sen synnytystuskista ja -iloista\nsisältävät tämän ajan kirjeet paljo, mutta säästämme sen asian\nmyöhemmäksi.\n\nKun Emilie kirjoitti yllämainitun kirjeen Kaarlolle, olivat kaikki\nseurueen jäsenet, paitse Ida Aalberg, koolla ja hyvällä tuulella.\nPoikkeuksen teki vain Aspegren, jonka terveys oli huono. Kuopiossa\nliittyi seurueeseen, jo toukokuulla -- Minna Canthin välityksestä --\notettavaksi hyväksytty, nti _Hilda Asp_.[54] Ei ainoastaan\nsivistyksensä ja kirjallisen kykynsä, vaan myöskin näyttämöllisten\nlahjojensa puolesta oli hän hyvä ja arvokas lisä teatterin voimiin;\nkumminkaan hän ei, niinkuin vastedes saamme nähdä, pitemmäksi aikaa\njäänyt laitokseen. Sitä paitse otettiin niinikään Kuopiossa teatteriin\nylioppilas _Kaarlo Edvard Frisk_,[55] jonka sanottiin hyvin menestyneen\nseuranäytännöissä. Hänen taiteilijanimensä oli _Kilpi_.\n\nTavallisella tarmollaan Emilie ryhtyi johtajatoimeen. Vanhoja näytelmiä\nharjotettiin ja yksi uusikin, \"puolalaisen Molièren\" kreivi A. Fedron\nhuvinäytelmä _Yksi ainoa tytär_ (jossa aatelinen tilanhaltija naittaa\npois viisi tytärtään esittäen yhden kerrallaan ja sanoen sitä ainoaksi\ntyttärekseen ja perillisekseen) otettiin valmistuksen alaiseksi. Kun\nPreciosakin oli otettu ohjelmaan ja kööreihin oli vaikea saada herroja\n-- naisia oli riittävästi tarjona --, hän meni, saatuaan Kuopion\npataljoonan musiikinjohtajalta kuulla että usealla aliupseerilla oli\nhyvä lauluääni, eversti Gahmbergin luokse hankkimaan näille lupaa\navustaa teatterissa. -- Ensimäinen näytäntö oli l/8, ja meni silloin\nValapatto, jossa tällä kertaa nti Avellan oivallisesti näytteli Vronia.\nMahtava kappale teki muun muassa Minna Canthiin syvän vaikutuksen.\nValapaton mentyä toisenkin kerran, annettiin elokuun kuluessa vielä\nkymmenen näytäntöä, joissa esitettiin Valansa rikkojat ja Preciosa,\nkumpikin kaksi kertaa, Sirkka ja Keijukainen, kumpikin yhden kerran, ja\nsen ohella pienempiä kappaleita, muun muassa vastamainittu uusi 29/8.\nTämän premiäärin jälkeen, elokuun viimeisenä päivänä, Kaarlo tuli, ja\nEmilie lähti pari päivää myöhemmin Helsinkiin.\n\nSeurue viipyi Kuopiossa koko syyskuunkin -- viimeinen näytäntö oli\n4/10. Tällä aikaa annettiin m.m. Venetian kauppias kolme kertaa,\nRoinilan talossa ja Daniel Hjort kaksi ja Karkurit sekä elokuulla\nnäytellyistä Preciosa ja Valapatto kumpikin vielä yhden kerran.\nShakespearen näytelmä \"esitettiin loppuun myydylle huoneelle (569 mk)\nja herätti suurta mieltymystä. Se menikin eloisasti, ja vaikka\nlaitokset olivat puutteellisia, oli toki viittailuja sentapaisiin\".\nRoinilan talossa annettiin myöskin täysille huoneille (534 ja 535 mk)\nja vastaanotettiin mitä vilkkaimmilla suosionosotuksilla, jaettuina\nnäyttelijöille ja tekijälle yhtä runsaalla mitalla. Siinä esiintyi nti\nAaltola Annana ja nti Asp Ellinä, josta Kaarlo kirjoittaa: \"Hän\nnäyttelee aika hauskasti, varsinkin missä ei sentimentalisuus tule\nkysymykseen\". Karkuritkin näyteltiin jotenkin hyvälle (518 mk) ja\ninnostuneelle huoneelle, mutta silti näytelmän osaksi tuli tuskin muuta\nkuin succés d'estime. \"On olemassa kappaleita, jotka kun ne ensi kerran\nlukee tuntuvat vähäpätöisiltä, mutta jotka kasvavat harjotellessa ja\nsitten näyteltäessä esiintyvät aavistamattomassa valossa. Karkurit ei\nole niitä; kenties toki toisen Tykon ja toisen Elman kanssa.\"\n\nBergbom-sisarusten kirjeenvaihdossa on näinä viikkoina puhetta monesta\nuudesta näytelmästä. Emilie on lukenut Wildenbruchin draamat, mutta\nhänestä ne ovat liian saksalaisia, eikä ainoatakaan otettu\nohjelmistoon. Kysymykseen otetaanko Ibsenin Gengangere (Kummittelijat)\nKaarlo vastaa: \"Otetaan -- jos _koko_ johtokunta äänestää sitä,\nei -- jos erimielisyyttä ilmaantuu. Me saamme näet varustautua\nvastaanottamaan paheksumisen myrskyn, ja silloin täytyy meidän olla\nyksimielisiä.\" Arvattavasti ei yksimielisyyttä syntynyt, sillä draama\njäi esittämättä. Luettuansa vastailmestyneen Björnsonin näytelmän En\nHandske (Hansikas), jonka Emilie oli lähettänyt Helsingistä, Kaarlo\nkirjoittaa 20/9:\n\n\"Kuinka iloitsenkaan Hansikkaasta. Mikä vakaumuksen uskollisuus, mikä\nlämpö, mikä rehellisyys probleemin käsittämisessä. Usein enemmän\nväittelevä kuin draamallisesti vastakkain asettava Björnson tavasta\nunohtaa yksityisen tapauksen yleisten perspektiivien tähden, mutta\nmillä kaunopuheliaisuudella tämä väittely suoritetaankaan! -- Ja mikä\nsen ohella enimmän ilahduttaa minua, on se, että se niin hyvin sopii\nmeille. Svava -- Aalberg, Riis -- Böök, Alf -- Ahlberg, Christensen --\nLeino ovat selvät. -- -- Kaikissa tapauksissa se otetaan vasta kun Ida\nAalberg tulee. Sillä parempi että se menee hyvin, kuin että se menee\n[meillä] ensiksi.\" [Ruotsalainen teatteri aikoi myöskin ottaa\nnäytelmän].\n\nEdelleen mainittakoon, että Kuningas Lear oli jo otettu harjotettavaksi\nja aiottiin saada syksyn kuluessa valmiiksi. Se jäi kuitenkin vuotta\nmyöhemmäksi. Valmistuksen alaisina olivat myöskin Ibsenin Yhteiskunnan\ntuet, Shakespearen Kuinka äkäpussi kesytetään ja Gogolin Reviisori,\njoista kaksi ensimäistä näyteltiinkin syksyllä, mutta kolmas jätettiin\nvastaiseksi.\n\nKuopiossaolo päättyi melkoiseen tappioon (2,778 mk); mutta mitä\nteatterin ja Bergbom-sisarusten sielläkäynti merkitsi Minna Canthille,\njonka tähden he niin mielellään suuntasivat matkansa sinne, sen näkee\nhänen kirjeistään:\n\n\"Rakas Emilie!\" (hän kirjoittaa 10/9) \"Kiitos, herttainen kiitos\nkirjeestäsi! Olen niin onnellinen, kun olen saanut tutustua Emiliehen\nja Tohtoriin, -- niin onnellinen, etten sitä sanoin lausua voi. Monta\nkertaa ihmettelen, miksi Jumala minulle niin paljon hyvää antaa ja\npelkään etten voi noita lahjoja niin käyttää kuin tulisi.\" -- -- (Ja\njälleen 8/10:) \"Ne ovat menneet! Teatteri on poissa, Tohtori on poissa,\nkaikki ovat poissa! Jäljellä on vaan muisto ja alakuloisuus. Näenkö\nTeitä enään milloinkaan! Enkä saanut Teille kerrotuksi, kuinka suuresti\nolen Teille kiitollinen, kuinka syvästi Teitä kunnioitan ja rakastan.\nKun tunteet ovat liian valtavat, niin kieli jäykistyy ja sanat kuolevat\nsuuhun. Seuratkoon Teitä Jumalan siunaus!\" -- --\n\n\"Minä olen niin ihastunut Shakespeareen, etten tiedä jos lainkaan enää\nmuut kappaleet maittavat. Kas se vasta oli jotakin! Kuinka kaikki muut\nromahtivat maahan Venetian kauppiaan rinnalla! -- Voi, hyvä Emilie!\nVenetian kauppias ensin ja sitten -- Roinilan talossa. Jos hituistakaan\non ylpeyttä, niin nyt se menee!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nTeatteri muutti nyt _Viipuriin_, jossa oli jonkunmoinen kannatus saatu\n16 näytännölle. Näytäntöjä annettiin kumminkin kaikkiaan 27, ensimäinen\n12/10 ja viimeinen 10/12. Täälläkin päätettiin tappiolla (2,045 mk).\nKumminkaan ei tämä ollut ikävin asia, sillä eihän teatteri ollut\ntottunut suuriin tuloihin maaseuduilla kiertäessään. Pahempi oli, että\nerinäiset vastoinkäymiset tekivät tämän syksyn oikeaksi koettelemuksen\najaksi Kaarlolle. Hänellä itsellään oli tuskin aikaa kirjeiden\nlaatimiseen, mutta Emilien kirjeistä näemme kuinka oli laita. Alituiset\nsairauskohtaukset tuottivat suurimman vastuksen, ne kun pakottivat\nmuuttamaan roolijakoa ja yhä uudestaan harjottamaan vanhojakin\nkappaleita. Ymmärrettävää on, että yhteisnäytteleminen tästä kärsi,\npuhumatta siitä että muutamien esille otettujen kappalten harjotus oli\nkokonaan vastaiseksi jätettävä. Sairaita olivat, mikä lyhyemmän mikä\npitemmän ajan: Böök, joka ei enää vuoteeltaan noussut, Aspegren,\nPesonen, Leino, Kauhanen, nti Aaltola ja kenties vielä joku muukin. Kun\ntämän lisäksi Ida Aalberg Parisista kirjoitti sangen toivottomia\nkirjeitä, joiden mukaan hän kyllä oli tutustunut Théâtre français'n\netevimpiin taiteilijoihin ja saanut vapaan pääsyn näytännöihin, mutta\ntoiselta puolen vielä kärsi kurkkutaudistaan ja sentähden ajatteli olla\nkokonaan palaamatta, jopa luopua taiteilijaurastaan, niin on\nkuviteltavissa kuinka ahdistavilta olot tuntuivat. Kaarlo tosin ei\nuupunut, mutta hän tunnustaa, että hän tuskin on kokenut vaikeampia\naikoja. Emilie puolestaan vaikeroi, ettei hän saanut olla yhtä mittaa\nauttamassa Kaarloa, jolla Kauhasen sairauden tähden oli kaikki\nkäytännöllisetkin asiat niskoillaan. Päästäkseen Viipuriin hän tekee\niltapäivinäkin työtä hypoteekkiyhdistyksessä, ja siten hän saattoikin\nolla Kaarlon luona pari viikkoa lokakuun keskivaiheilla ja joulukuulla\n(ensin Viipurissa ja sitten Pietarissa). Kaarlo olisi mielellään käynyt\nHelsingissä, mutta ei saanut aikaa siihen. Hänen oli tyytyminen sisaren\nkirjeisiin, ja ne sisälsivätkin tietoja kaikesta mahdollisesta.\n\nHelsingissä kävi tänä syksynä Ida Basilier antamassa konsertteja, jotka\nentiseen tapaan kokosivat täysiä huoneita ihastunutta yleisöä.\nSydämestään hän olisi halunnut tavata Kaarloa. \"Hänellä on tosiaan\nsuuri ystävyys meitä kohtaan\", Emilie kirjoittaa, \"suurempi kuin\nyhdelläkään niistä monista, joiden kanssa olemme työskennelleet. En ole\nkoskaan pitänyt hänestä niin paljon kuin nyt.\" Laulajatar antoi\nylioppilasten kansatieteellisten kokoelmain hyväksi (10/11) konsertin,\njoka tuotti 600 mk. Sen jälkeen oli hänen kunniakseen pienet, hyvin\nonnistuneet kekkerit ylioppilastalon laulusalissa, jossa \"kaikki\najattelivat ja puhuivat Suomalaisen oopperan loistavista päivistä\". --\nRuotsalaisessa teatterissa vieraili syksyllä norjalainen näyttelijä\nJohannes Bruun, joka veti paljo katsojia, Emilie näki hänet Michel\nPerrininä ja kiittää häntä erinomaiseksi. Myöhemmin annettiin samassa\nteatterissa Macbeth, mutta, Emilien mielestä, huonosti näyttämölle\npantuna ja muutenkin laimeasti (vaikka Hillberg näytteli pääroolia;\nOthellona hän oli ollut paljon parempi). Muutoin puuhattiin\nRuotsalaista näyttämöä varten suurenmoisia arpajaisia, ja noudattivat\nsiis ruotsinmieliset tässä niinkuin usein näytelmäin valinnassakin\nsuomalaisten esimerkkiä.\n\nEdellisestä käy ymmärrettäväksi, että Kaarlo ei voinut tehdä\nohjelmistoa semmoiseksi kuin oli suunnitellut. Enimmäkseen täytyi antaa\nvanhaa, ja yleisö samoin kuin kritiikki pysyi kylmäkiskoisena.\nOhjelmistolle uusia olivat: K. Kramsun suomentama Shakespearen _Kuinka\näkäpussi kesytetään_ (19/10), Elisabet Steniuksen kääntämä Ibsenin\n_Yhteiskunnan tuet_ (7/11) sekä Elisabet Löfgrenin suomentama rva\nEdgrenin _Todelliset naiset_ (30/11).\n\nIbsenin näytelmän premiääristä Kaarlo kirjoittaa: \"Se meni melko hyvin.\nEi kukaan ollut erikoisesti hyvä, mutta ei kukaan myöskään pilannut\ntehtäväänsä. Leino (Bernick) täytti paikkansa, rva Aspegren (Lona\nHessel) osasi roolinsa, Ahlberg (Lundestad) ja Sala (Rörlund) olivat\nsangon karakteristisia, ja Kaarola Avellan kaikin puolin tyydyttävä\nDina Dorf.\" -- Jos Kaarlo ja Emilie olisivat noudattaneet omaa\nmieltään, olisi Todelliset naiset luultavasti jäänyt näyttämättä, sillä\nheidän mielestään se oli ikävä, \"vaativainen ja ilman korkeampaa\ntodellisuutta\" (sanoo Kaarlo erittäin ensi näytöksestä); kumminkin he\nnoudattivat eräitten naisasian harrastajain tahtoa. Kaarlo kirjoittaa\nhumoristisesti ensi-illasta: \"Niin Todellisilla naisilla on ollut\nräjähdysmenestys (explosionsframgång) -- luonnollisesti ainoastaan\nhienossa yleisössä -- niinkuin ei yhdelläkään kappaleella tänä\nnäytäntökautena ja yksistään Reginalla viimeisenä. Pyörtymisiä,\nunettomia öitä, kotikohtauksia, itkunpuuskia y.m. mainitaan kaikilta\nmahdollisilta tahoilta. Koko naishenkilökuntamme Stenbergistä ja\nKaarolasta Aspin kautta Pastelliin [puvuston hoitaja] melkein itkivät\nvielä liikutuksesta kertoessaan asiasta minulle. Minä näet en ollut\nsaapuvilla, vaan Pietarin matkalla. Kaarola oli ollut oivallinen ja sen\nuskonkin, sillä niin hän oli harjotuksissakin. Omituista kyllä\npidettiin Leinostakin, joka minusta harjotuksissa oli sangen\nheikko.\" --\n\nSamana päivänä, 10/12, kun seurue antoi viimeisen näytäntönsä\nViipurissa, vaipui _Bruno Böök_ kuolemaan. Tämän näyttelijän poismeno\nparhaimmassa kehitysiässään (31 v.) oli kova isku nuorelle teatterille,\nsillä hänellä oli jo opintovuodet takanaan ja hän seisoi seurueen\neturivissä. Böökillä oli noreassa, miehekkäässä vartalossaan ja\nmiellyttävissä kasvoissaan paremmat apukeinot kuin ainoallakaan\nmiestoverillaan, eikä häneltä puuttunut henkisiäkään lahjoja. Hänen\nosakseen tuli ensimäisen rakastajan vaikea ala. Palattuaan ulkomaalta\nhän perusti maineensa varsinkin Akselin runollisella esittämisellä\nAkseli ja Valpuri näytelmässä, jota paitse hänen parhaimmat luomansa\nolivat Bothwell, Mercutio, Mikko Vilkastus, Hoppulainen ja Maunu\n(Roinilan talossa). \"Se mahtavan kauhea kuva, minkä hän Bothwellista\nantoi\", lausutaan U. S:n muistosanoissa, \"ei katselijan mielestä\nhaihdu; Mercutio, Vilkastus ja Hoppulainen osottivat hänen suurta\nkykyänsä sellaisten henkilöiden esittämisessä, joidenka luonteen\npohjana huumori on, ja Maunu virkistävän reippautensa ohessa on samaa\nsukua. Rakastajana Böök ei aina onnistunut; hänen ääneltään puuttui ne\nhellät säveleet, joita siinä kysytään. Mutta rajattoman intohimon\nilmaisemiseen oli hänellä sekä kykyä että voimaa.\"\n\nSyystä kun menestys Viipurissa oli niin huono, Bergbom päätti vielä\nennen joulua tehdä lyhyen vierailumatkan _Pietariin_, johon seuruetta\noli hartaasti pyydetty tulemaan -- \"olisihan hyvä saada sieltä rahat\njoulukuun palkkoihin, jos ne saadaan\". Emilie, joka yleensä oli\nvastahakoinen käynteihin itäisen rajan tuolla puolen, seurasi kuitenkin\nveljeänsä ollakseen apuna vieraassa kaupungissa. Sitä paitse oli mukana\nrva Anni Kaslin, joka jo Viipurissa oli vieraana esiintynyt viimeisissä\nnäytännöissä, näytellen Roinilan talossa ja laulaen Hardangerin\nharjulla ja Saimaan rannalla. -- Ensimäinen näytäntö Pietarissa\n(samassa salongissa kuin viime vuonna) oli 12/12 ja annettiin silloin\nNeiti Elisabeth ja Roinilan talossa, toinen 15/12, jolloin ohjelma oli:\nTätä nykyä ja juuri mainitut laulukappaleet. Sen jälkeen esitettiin\nvielä: Daniel Hjort, Valapatto, Todelliset naiset ja Lääkäri vastoin\ntahtoansa. Niukat lähteemme tietävät vain, että rva Kaslinin laulu teki\n\"syvän vaikutuksen\" ja että voittoa saatiin 407 ruplaa. Muutoin näyttää\nteatterilla olleen sensuurirettelöitä, joista laskujen mukaan\nsuoriuduttiin 5 ruplalla sekä poliisipristaville tarjotuilla 10 ruplan\nillallisilla! -- Kotia Helsinkiin päästiin jouluksi.\n\n_Helsingissä_ alotettiin toisena joulupäivänä Daniel Hjortilla. --\nUudenvuodenpäivänä oli juhlanäytäntö 29/12 1883 vahvistetun\nkieliasetuksen johdosta, jonka kautta suomenkieli vihdoinkin miten\nkuten pääsi oikeuskieleksi. Kun nti Avellan oli lausunut Paavo\nCajanderin runon Vapautettu kuningatar, lauloi sekakööri Maamme-laulun\nja näyteltiin Kiven Karkurit. Sen jälkeen näyteltiin 4/1 ensi kerran\nHelsingissä _Todelliset naiset_, jota kappaletta oli uteliaasti\nodotettu ja joka meni kaikkiaan 5 kertaa. Esitys oli, sanotaan,\nvaikuttavampi kuin Ruotsalaisessa teatterissa, vaikka ulkonainen ryhti\nsiellä oli ollut sirompi. Nti Avellan (Berta) näytteli niin, \"ettei\najateltu enää näyttelijätärtä, nähtiin vain nainen, joka puolusti\nnaisen asiata\", ja Leino (Bark) oli niinikään \"taitava ja\njohdonmukainen\" luonnekuvauksessaan. Näiden ja muidenkin näytteleminen\nteki kokonaisvaikutuksen laadultaan syväksi ja traagilliseksi (Vasenius\nValvojassa). -- Seurasi sitte 16/1 Ibsenin _Yhteiskunnan tuet_, joka\nmyöskin oli helsinkiläisille uusi.\n\nVasenius lukee näytelmän esittämisen uudeksi voitoksi teatterille. Se\nannettiin \"tavalla, joka osotti, että kaikki näyttelijät mieltymyksellä\nja huolella olivat tutkineet osiansa, ja että taitava johtaja oli\njärjestänyt kaikki. Että Leino ja rva Aspegren hyvin suorittivat\nBernickin ja Lonan osat, siitä voitiin jo ennakolta olla varmat; ja nti\nAvellan osotti Dinana samaa voimaa, mutta myöskin samaa itsensä\nhillitsemistä kuin Bertan osassa. Mutta miltei kaikki muutkin pitivät\nkunnialla paikkansa aina syrjähenkilöihin saakka. Lindfors Krapina ja\netenkin Falck Aunena antoivat kumpikin osastaan eheän ja johdonmukaisen\nkuvan.\" -- Näytelmä meni kevään kuluessa 4 kertaa.\n\nKauan oli Bergbom miettinyt, eikö teatteri jo pystyisi esittämään\nkirjallisuutemme ainoata varsinaista klassillista draamaa, ja nyt hän\nkatsoi ajan tulleen näytellä _Salaminin kuninkaat_. Moni piti yritystä\nuhkarohkeana, sillä eihän se ollut onnistunut Ruotsalaisellekaan\nteatterille, mutta toiset luottivat johtajaan, ja ne olivat oikeassa.\nSe nähtiin Runebergin päivänä, jolloin runoilijan muistoa\nkunnioitettiin hänen suurenmoisen tragediansa esittämisellä. Esitys\nyllätti yleisöä ja sai sen runsailla suosionosotuksilla palkitsemaan\nnäyttelijöitä. Mutta parempi todistus menestyksestä oli se, että\nnäytelmä meni viisi kertaa.\n\nVasenius, jonka mukaan \"yritys ylipäätään oli onnistunut\", huomauttaa\nensiksi lausumisen tärkeydestä tässä kappaleessa. Parhaiten lausuivat\nnti Avellan ja Leino. Molempain puheessa oli sanakorko ikäänkuin\ntasotettu ja ainoastaan loogillinen korko vallitsi värssyssä.\n\"Muissakin kohden oli nti Avellan Tekmessana hyvin kiitettävä. Puhe,\nasennot, liikunnot, kaikki yhtyi hyvin kokonaiskuvaksi, jossa\ntodellakin oli ylevä tyyli, juuri mitä tässä näytelmässä ennen kaikkea\ntarvitaan.\" Leino -- Leiokritos, Axel Ahlberg -- Leontes, Sala --\nEurysakes, Falck -- Eubulos harrastivat myöskin menestyksellä sitä\ntyyneyttä, jota klassillinen tyyli vaatii; sitä vastoin Kallio --\nRhaistes ja Weckman -- Hyllos olivat liian innokkaita. Kokonaisuuden\nedullisesta yleisvaikutuksesta oli johtajaa kiittäminen. \"On todellakin\nihmeteltävää\", arvostelija sanoo, \"kun perätysten katselee Ibsenin,\nRunebergin, Molièren ja Shakespearen kappaleita, että joka kerta\nselvästi havaitaan näyttelemisessä omituinen tyyli. Luulen että harvat\ntäydelleen ymmärtävät mitä työtä johtajan puolelta tämä tulos\nedellyttää.\" Vaikka luonnollisesti Salaminin kuninkaitten esitys\nmonessa kohden saattoikin tulla paremmaksi, oli se siis merkittävä\nuudeksi ilahduttavaksi voitoksi.\n\nKertomuksestamme näkyy, että syyspuoli näytäntökautta oli ollut sangen\nsynkkä ja toivoton; kevätpuoli kääntyi jälleen myötäiseksi. On jo\nmainittu että Yhteiskunnan tuet ja Salaminin kuninkaat luettiin\nteatterille kunniaksi ja toisia, yleisöä innostuttavia voittoja oli\ntulossa. Tuulen kääntymiseen ei suinkaan vähimmän vaikuttanut se, että\nIda Aalberg -- huolimatta alakuloisista tuumistaan luopua teatterista\n-- helmikuun keskivaiheilla palasi Parisista terveenä ja reippaana ja\nvalmiina esiintymään. Se tuotti ohjelmistolle kokonaan toisen sävyn ja\nluonteen.\n\nKotiutunut taiteilijatar astui ensi kerran näyttämölle 29/2 Juliana\nShakespearen Romeossa ja Juliassa, ja tietenkin hänet vastaanotettiin\nsuurimmalla ihastuksella. Savokarjalaiset antoivat komean kukkavihkon,\nPohjalaiset laakeriseppeleen ja Hämäläiset samoin, ja muu yleisö\ntervehti suosikkiansa oikealla kukkasateella. -- Olematta enään uusi\nyleisölle, meni näytelmä viisi kertaa, salonki täynnä. -- Romeon ja\nJulian jälkeen tuli taas 12/3 uutuus, nimittäin Salan suomentama\nBjörnstjerne Björnsonin _Puolueiden keskellä_ (Redaktören). Niinkuin\nylipäätään muutkin uudenaikaiset pohjoismaiset draamat, näyteltiin se\nansiokkaasti -- Leino sanomalehdentoimittajana, Sala Halvdan Rejninä,\nnti Stenberg rva Ewjenä, nti Asp Gertrudina j.n.e., näyttämölliset\nlaitoksetkin, esim. omituisessa sumukohtauksessa kadulla, tekivät hyvän\nvaikutuksen; mutta silti se ei ottanut menestyäkseen. Syynä oli\nkai osaksi se, että politiikka ei oikein miellyttänyt suuren\nlemmentragedian jälkeen ja että tiettiin suurempaa uutta tulevan. Jo\ntoisen illan jälkeen oli Björnsonin näytelmä jätettävä, ja Salaminin\nkuninkaat ilmotettiin seuraavaksi teatteripäiväksi, keskiviikoksi\nmaaliskuun 19:ksi. Tämä näytäntö keskeytettiin kuitenkin, kun sanoma\nsaapui Sammatista, että _Elias Lönnrot_ klo 6 aamulla oli päättänyt\nkunniakkaan, isänmaalle arvaamattoman kalliin elämänsä. Runebergin\nmurhenäytelmä meni sitte pari päivää myöhemmin kansannäytäntönä ja\nsanotaan sen syvästi vaikuttaneen vähemmänkin teatteriin tottuneeseen\nkatsojakuntaan. -- Sen jälkeinen ohjelma, Gogolin Naimapuuhat ja\nLaululintunen, mainittakoon siksi, että vanhassa laulukappaleessa\nesiintyi ensi kerran Netcheninä nti _Ada Cajander_,[56] joka teatterin\nkustannuksella oli nauttinut rva Achtén opetusta ja joka nyt oli perivä\nAnni Hacklinin lauluroolit. Nuori näyttelijätär, jolla oli \"kaunis ja\nheleä\" ääni, näyttelikin sievästi ja vastaanotettiin hänet hyvin\nsuosiollisesti.\n\nIda Aalbergin tultua oli ruvettu harjottamaan suurta klassillista\ndraamaa, Schillerin _Maria Stuartia_, ja se valmistui annettavaksi ensi\nkerran 28/3. Sillä saavutti teatteri jälleen loistavan menestyksen,\njoka oli miltei yhtä suuri rahallisessa kuin taiteellisessa suhteessa.\nNäytelmä annettiin näet täysille huoneille kahdeksan kertaa (seitsemäs\nteatterin eläkerahaston hyväksi). Tietenkin nimiroolin esitys etupäässä\nihastutti yleisöä. Onhan Maria Stuart myöhemminkin tunnustettu yhdeksi\nIda Aalbergin etevimpiä luomia ja jo ensi kerralla hän erinomaisen\nkauniisti kuvasi niin ihmisellisen kuin ruhtinaallisen puolen\nonnettoman kuningattaren hahmossa. Mutta joskin useat antoivat kaiken\nkunnian Marian esittäjälle, ei menestys olisi ollut niin suuri kuin se\noli, jollei draaman muillakin henkilöillä olisi ollut -- toisin kuin\nsyksyllä 1880 -- hyviä tai tyydyttäviä edustajia. Siten oli\nnti Avellanin kuningatar Elisabet erittäin huomattava. Tälle\nnäyttelijättärelle, jonka pääansioita aina oli ollut harras ja älykäs\ntehtävänsä tutkiminen, oli rooli mitä otollisin, ja varmalla taiteella\nhän osasi havainnolliseksi tehdä ne tunteet, jotka ylpeässä\nenglantilaiskuningattaressa risteilivät, kun kilpailijattaren kohtalo\noli ratkaistavana. Erittäin vaikuttava oli draamallinen puistokohtaus,\nmissä kuningattaret ainoan kerran seisovat vastatusten. Muiden roolien\nesittäjät olivat: Leino -- Burleigh, Ahlberg -- Leicester, Sala --\nMortimer (viidennestä kerrasta 19/4 alkaen Rautio, sillä Sala oli\nlähtenyt ulkomaille), Lindfors -- Maria Stuartin hovimestari, Falck --\nPaulet, nti Stenberg -- Hanna Kennedy.\n\nKun Maria Stuart oli mennyt kuudennen kerran, tuli 23/4 uusi ohjelma,\nViipurissa jo annettu _Kuinka äkäpussi kesytetään_ ja teatterin ensi\nvuosilta tunnettu laulukappale Lemmenjuoma. Ei ollut tälle Shakespearen\nkomedialle eduksi, että se joutui näyttämölle semmoisten näytelmäin\nkuin Schillerin juuri esitetyn ja Todellisten naisten aikaan, mutta\nmikäli katsojat osasivat avaramielisesti asettua muinoiselle kannalle,\ntuotti se heille runsasta naurunaihetta. Esitys oli reipas, tarjoten\nhullunkurista ja runollistakin. Nti Avellan oli kiivas Katarina, Leino\nkesyttäjä Petruchio, Lindfors Gremio, rva Rautio Bianca, Ahlberg\nLucentio, muita mainitsematta. Laulukappaleessa olivat pääosat nti\nCajanderilla ja Aspegrenilla (Frankenkrank). Ohjelma meni neljästi.\n\nSyksyllä oli Emilie kirjeessä nti Elfvingille valittanut ajan\nköyhyyttä, kun ei ollut alkuperäistä uutta tarjottavana -- oli näet\ntotuttu joka vuosi odottamaan semmoistakin. Suuri oli sentähden\ntyytyväisyys, kun keväällä aivan aavistamatta ylioppilas _Matti\nKurikka_ toi teatterille 4-näytöksisen kansannäytelmän _Viimeinen\nponnistus_, joka huomattiin varsin sopivaksi ohjelmistoon. Se\nnäyteltiin ensi kerran 2/5 ja menestyi hyvin. Näytelmä oli kyllä\nvasta-alkajan käsialaa, mutta siltä ei puuttunut alkuperäisyyttä.\nEnsiksikin oli toiminnalla jonkinlainen historiallinen pohja, joka oli\nomansa herättämään mielenkiintoa -- \"viimeinen ponnistus\" tarkotti näet\nvenäläisten tilanomistajain viimeistä yritystä saada peruutetuksi 1861\nv:n keisarillinen manifesti, jonka kautta talonpojat julistettiin\nvapaiksi; toiseksi näytelmä kuvasi Inkerin suomalaista kansaa ja\nkansanelämää. Tekijä, joka syntyään on tämän kansan lapsi, oli\nkappaleeseensa taitavasti yhdistänyt kansanlauluja ja tansseja, jota\npaitse koristuksissa ja puvuissa oli huolellisesti todellisuutta\ntavoteltu. Esitys oli kaikin puolin vilkas ja luonteva, niinkuin\nsäännöllisesti kansannäytelmissä, ja kokosi toukokuulla viisi hyvää\nhuonetta. Yksityisistä näyttelijöistä mainitsemme yhden ainoan, nti\n_Inez Borgin_, joka Annina ensi kerran astui näyttämölle. Nti Borg,\nkauppiaan tytär Porista, oli 25-vuotias tullessaan teatteriin tänä\nkeväänä. Hän herätti hyviä toiveita, joita seuraava aika ei\npettänytkään, mutta hänkin erosi liian pian teatterista. Eipä Emilie\nBergbom ilman syytä huoahtanut (kirjeessä nti Elfvingille 11/11 1883):\n\"Kyllä se on ikävää, että kun näyttelijätär meillä alkaa tulla\ntaiteilijaksi, niin yks kaks hän menee naimisiin!\"\n\nToukokuulla Ida Aalberg vielä esiintyi kolmessa eri kappaleessa:\nAdrienne Lecouvreurissä, joka 9/5 annettiin hänen hyväkseen, Jane\nEyressä, jolla näytännöt 27/5 päätettiin Helsingissä, ja Hilda Aspin\nsuomentamassa Scriben ja Mélesvillen 3-näytöksisessä _Valériessa_,\njossa taiteilijatar, niinkuin edellisissäkin, näytteli pääosaa,\n\"viatonta, luonnonpuhdasta\" neitokaista. --\n\nNe monet roolit, jotka nti Aalberg oli palattuaan Parisista näytellyt,\nantoivat Vaseniukselle aihetta tutkia miten ulkomaanmatka oli häneen\nvaikuttanut. Vanhemmissa rooleissa, hän arvosteli, oli näyttelijättären\nesitys rauhallisempaa, hillitympää kuin ennen, eikä siinä ollut mitään\nmoitittavaa, mutta välistä huomattiin myöskin kylmempää tekniikkaa ja\näänenvärityksiä, jotka eivät olleet täysin luonnollisia. Tämä ei\nkuitenkaan merkinnyt taantumista vaan nähtävästi sitä, ettei\ntaiteilijatar vielä ollut sulattanut kaikkea mitä ulkomailla oli\noppinut. Muutoin olikin niin että mitä syvempi kuvattava luonne, mitä\nenemmän draamallista elämää oli kyseessä, sitä vähemmän oli syytä\nmuistutuksiin, tehtävän vakavuus vei itsestään siihen välittömään\nesitykseen, joka oli näyttelijättären oikea voima -- niin esim. olivat\nMaria Stuartin kolmas näytös ja kohtaus, missä Julia juo Lorenzon\ntarjooman vaarallisen juoman, loistokohtia ylevämpää laatua kuin\nAdriennen deklamatsionit.\n\nOtamme tähän pari otetta Emilien kirjeistä nti Elfvingille, joista\nsaamme yksityistietojen ohella näytäntökauden loppupuolen tunnelman:\n\n(12/4). \"Oma, rakas Bettyseni! No, nyt on päätetty, että teatteri\nsyksyllä tulee Turkuun. Olemme sangen levottomia. Tietysti on meille\nsuureksi haitaksi, että Tukholman 'Pienemmän teatterin' seurue tulee\nkohta jälkeemme esittämään Turun yleisölle rakkaita operettejaan.\nYleisö on kai 'odottava' ja 'säästävä itsensä' siksi. Onneksi\non meillä sangen rikas ja suuri ohjelmisto, mutta kenties eivät\nturkulaiset välitä siitä. En voi sanoa kuinka olen pahoillani tuosta\noperettimelusta, joka taas hyökkää kimppuumme. Jos Hamlet tai joku muu\nsuuri kappale valmistuu Turussa, niin tulen luultavasti sinne pariksi\nviikoksi.\"\n\n\"Sanomista olet ehkä nähnyt, kuinka suuri menestys meillä on ollut\nMaria Stuartilla. -- Ida Aalberg on etevä ja ihastuttava Maria, ja\nKaarola kaikin puolin oivallinen Elisabet. Et voi uskoa kuinka\nerinomaisen rakastettava Ida Aalberg on koko ajan ollut; hän on ei\nainoastaan näyttelijättärenä vaan ihmisenäkin ollut aivan erinomainen.\nOnko hän näyttelijättärenä suurempi kuin ennen, sitä en todellakaan\ntiedä. Useain mielestä hän ennen oli parempi (s.o. enemmän innostunut\nja vähemmän mietiskelty); toiset taasen iloitsevat siitä itsensä\nhillitsemisestä ja levollisuudesta, jolla hän esiintyy ja arvelevat\nhänen sen kautta äärettömästi voittaneen.\" --\n\n(9/5). \"Nyt on näytäntökausi loppumaisillaan, ja huolimatta\nkuulumattomista huolista ja vaikeuksista, joita vastaan teatterin on\ntäytynyt taistella, olemme suoriutuneet; jopa saattaa sanoa, että\ntäällä Helsingissä asiat ovat käyneet hyvin. Meillä on tosin usein\nollut huonoja ja tyhjiä huoneita, mutta toiselta puolen useampia\ntäpötäysiä, useampia kuin koskaan ennen. Siten on esim. Maria Stuart\nmennyt ennen kuulumattomalla menestyksellä kuusi kertaa peräkkäin ja\nmenee vieläkin pari kertaa. Aivan lopussa on meillä ollut ilo saada\nkotimainen kappale ja, mikä on enemmän, oikein hyvä, lupaava kappale.\nMatti Kurikka, näytelmän nuori tekijä, on vain 22 vuotta eikä\n22-vuotiaalta ylioppilaalta voi kovin paljon pyytää. Neiti Borg Porista\ndebyteerasi Viimeisessä ponnistuksessa ja onnistui sangen hyvin. Hänen\nulkonäkönsä on varsin edullinen, sitä paitse on hänellä hyvä lauluääni\nja hän on sivistynyt ja intelligentti, niin että ansiopuolia on paljo;\nmutta kuitenkin on hänellä yksi vika: hän osaa huonosti suomea. Sala on\nWienissä harjottamassa opintoja enkä voi sanoa kuinka lämpimästi\ntoivon, että hän edistyisi hyvin. Hilda Asp raukalla on ollut raskas\nkevät (vaikean ja pitkällisen hammastaudin tähden). Hän on niin\nkauttaaltaan kelpo tyttö, että minua oikein surettaa, että hänen\nensimäinen teatterivuotensa on tullut niin tuskalliseksi. -- Kun kevät\nlähestyy, saa Kaarlo aina semmoisen matkustushalun, että hänen on\nvaikea tukahduttaa sitä. Niin nytkin. Hän aikoo sentähden lähteä parin\nkuukauden ulkomaanmatkalle, etupäässä Parisiin, mutta tuumien viipyä\nvähän Saksassakin hän lähtee luultavasti jo pyhänä Pietarin kautta.\" --\n\nKoska se apurahasto, joka keväällä 1881 oli arpajaisten kautta kerätty,\nnyt oli loppumaisillaan, ryhtyivät teatterin ystävät tänä keväänä\nuuteen puuhaan, jonka päämääränä oli saada kansalaiset ympäri maan\nuusiin ponnistuksiin taidelaitoksen avustamiseksi. Ensimäinen kokous\nasiasta pidettiin 22/2 ylioppilastalolla, ja olivat kutsujat: Ilta\nEkroos, Martha Eneberg, Ida Godenhjelm, Augusta af Heurlin, E.\nJärnefelt, Ellen Nervander, Sofie Rein ja Naëmi Starck. Noin 70\nkansalaista tuli saapuville ja asetti 15 henkisen toimikunnan ajamaan\nasiaa. Kaikuna tästä alotteesta ilmestyi vähän myöhemmin Tampereen\nAamulehteen innostunut kirjoitus, jossa muun muassa sanottiin:\n\n\"Jo on aika että Suomen kansa yksissä tuumin vapauttaa tohtori\nBergbomin edes yhdestä niitä monia huolia, joita hänellä tätä\nkansallista laitosta luodessaan ja johtaessaan on ollut. Jo on aika\nettä Suomen kansa vihdoinkin tunnustaa tämän laitoksen omakseen ja\nsuopi sille riittävän aineellisen kannatuksen. Suuria laitos ei vaadi,\nvaan uhraus on tehtävä yhteisesti. Ei mikään kaupunki, ei mikään\nmaalaiskunta saa vetäytyä pois, kun on kysymys varojen hankkimisesta\ntälle laitokselle.\" --\n\nHuhtikuun 30 p. julkaistiin vihdoin U. S:ssa vastamainitun toimikunnan\nlaatima kiertokirje, jossa ehdotetaan \"että kaikki ne, jotka tahtovat\ntehdä jotakin asian hyväksi, tulevana syksynä, ehkä samaan aikaan kuin\ntäällä Helsingissä yleiset arpajaiset Suomalaista teatteria varten\ntoimeenpannaan, kutkin paikkakunnallansa yhdistyisivät sopiviin\ntoimenpiteisiin kerätäksensä varoja samaan tarkotukseen\".\nAllekirjoittajat olivat: Z. Topelius, F. Ehrström, Aug. Ahlqvist, H.\nMolander, Walfrid Brehmer, E. Hallonblad, O. Donner, E. Järnefelt, F.\nPerander, T. v. Haartman, J. Krohn, I. Godenhjelm, Kaarlo Slöör, Ellen\nNervander, Severin Falkman, S. Rein, Emil Nervander, Augusta af\nHeurlin, Eliel Aspelin, A. Aspelin, Seb. Gripenberg, I. Ekroos, Vilho\nSoini, A. Oker-Blom, Alb. Pfaler, Martha Eneberg, A. Rönnholm, Naëmi\nStarck, Alex. Wahlberg, Jenny Lang, K. Th. Hällström, Alma Almberg,\nKaarlo Basilier, W. E. Meurman.\n\nTulot näytännöistä olivat tänä vuonna vähemmät kuin edellisenä, mutta\nkun avuksi otettiin koko jäännös 1881 v:n arpajaisrahoista, nimittäin\n15,319:26 mk, päästiin niin edulliseen tulokseen, että velat tilivuoden\nlopussa tekivät ainoastaan 6,400 mk. Kun lisäksi tulee, että teatterin\nystävät, niinkuin juuri olemme kertoneet, jo toukokuulla tekivät\nalotteen uuteen keräykseen, näytti lähin tulevaisuus verraten\nvaloisalta.\n\nNäytäntöjä annettiin tänä näytäntökautena 116 ja niissä seuraavat\nkappaleet: 9 kertaa _Tätä nykyä_, Todelliset naiset; 8 Maria Stuart,\nLääkäri vastoin tahtoansa; 7 _Daniel Hjort_; 6 Valapatto, Preciosa,\nYksi ainoa tytär, Kuinka äkäpussi kesytetään, Yhteiskunnan tuet,\nRemusen kotiripitykset; 5 _Salaminin kuninkaat, Viimeinen ponnistus_,\nRomeo ja Julia, Neiti Elisabeth; 4 _Roinilan talossa_, Venetian\nkauppias. Porvari aatelismiehenä, Haapaniemen hanhenpoika; 3 _Karkurit,\nValansa rikkojat_, Akseli ja Valpuri, Taistelujen välillä, Lemmenjuoma,\nRiita-asia; 2 _Saimaan rannalla, Kyökissä_, Keijukainen, Naimapuuhat,\nAdrianne Lecouvreur, Valérie, Hardangerin harjulla, Puolueiden\nkeskellä, Laululintunen; 1 _Amalia ystävämme_, Jane Eyre, Sirkka,\nKotimatkalla, Parisin veitikka, Herkules, Ei ollenkaan mustasukkainen.\n\nNäistä 42 näytelmästä oli 10 kotimaista ja 10 ohjelmistolle uutta.\n\n\n\n\nXIII.\n\nKolmastoista näytäntökausi, 1884-85.\n\n\nEnnen hajautumistaan kesälomalle seurue lähti _Tampereelle_, antaakseen\nsiellä 30/5-22/6 yksitoista näytäntöä. Johtajana toimi Kallio, mutta\nEmillekin oli jonkun aikaa mukana. Aluksi esiintyi Ida Aalberg kaksi\nkertaa Jane Eyrenä ja kaksi Valériena ja pääsi sitte vapaaksi\nmennäkseen Jyväskylään, jossa hän oli luvannut toimeenpanna iltaman\nKansanvalistusseuran laulu- ja soittojuhlan aikana. Viime iltana sai\nhän hohtokivillä koristetun kultasormuksen, johon oli piirretty:\n\"Muisto 6/6 1884\", ja kukkavihkon, jonka nauhoissa luettiin: \"Ida\nAalbergille Taiteen ystäviltä Tampereella; Sä ihaella meidän soit\nTaiteesi jaloutta, Sä rientoihimme riemun loit, Kieleemme rakkautta.\"\nSenjälkeisestä ohjelmistosta on vain mainittava eräs uusi kappale\n(18/6): Salan suomentama G. v. Moserin 5-näytöksinen huvinäytelmä\n_Ultimo_. -- Juhannusaattona tamperelaiset veivät seurueen jäsenet\nhuviretkelle Muroleeseen. Siitä alkoi kuukauden pituinen loma.\n\nToukokuun alkupuolella Kaarlo Bergbom oli lähtenyt ulkomaanmatkalleen\nja saman kuun loppupuolella (\"tiistaina\"!) hän ensi kerran kirjoittaa\nsisarelleen:\n\n\"Rakas sisar! Minulla on takanani sangen vaihteleva odysseia, jonka\nolen suorittanut menneen kahden viikon kuluessa. -- Matka Pietarista\nBerliniin oli aika miellyttävä, sillä oli kuin olisi matkustanut kevään\nmukana. Pihkovan luona alkoivat salavat keltaisine papiljotteineen,\nVilnan luona pistivät jo koivut esiin pienet, viheriät lehtensä,\nWierballenin luona pensaat vihannoivat lehmuksien ja jalavien seisoessa\nharmaina, vasta Königsbergissä kevät upeili täydessä vihannuudessaan ja\nväririkkaudessaan.\"\n\n\"Pietarista Wierballeniin matkustin toisessa luokassa. Koko\nranskalainen teatteri ja sirkus Cinicelli (molemmat olivat edellisenä\npäivänä lopettaneet Pietarissa) olivat samassa junassa. Voit käsittää\nkuinka siinä pakistiin, harpattiin, hypittiin, riideltiin, naurettiin!\nSaattoi tulla pää pyörälle. Mutta ne tuottivat tarpeellista\nvaihtelevaisuutta matkan ykstoikkoisuuteen.\"\n\n\"Näyttämöllinen resettini Berlinissä oli Romeo ja Julia sekä Don Carlos\nDeutsches Theaterissa, Narciss Rameau Schauspielhausissa ja kaksi\nWallner teatterissa esiintyvien Münchenin kansannäyttelijäin näytäntöä.\nNe ovat todella päässeet melkein yksinäisiksi alkuperäisessä\nraikkaudessa ja luonnonomaisuudessa. Niin olisivat meidänkin\nkansannäytelmät esitettävät, ja niin ne voitaisiinkin esittää, jollei\nsamojen näyttelijäin täytyisi riittää Maria Stuartiin, Pattes de\nmouche'iin ja Murtovarkauteen. Näin ei ole ihme, jollei aina tavata\noikeaa säveltä.\"\n\n\"Narciss Rameau oli pettynyt illusioni. Miten mieltäkiinnittävä olikaan\nminusta tämä draama ollut sekä lukiessa että näyttämöllä, sekä ulkona\nettä kotona, sekä Dessoirin nerokkaan että Pousetten käsityöläismäisen\nNarcissin kanssa -- ja nyt! Kuinka se paikottain oli homehtunut ja koko\najan valheellinen. Voin nyt käsittää Kaarolan ja Ahlbergin edustaman\nnuoremman polven vastenmielisyyden sitä kohtaan. Nyt en enää tule\nvaatimaan sitä esille! Levätköön rauhassa. Kenties -- jos Sala voisi\ntulla Narsissiksi?\"\n\n\"Deutsches Theater'issa ilmaantui kaunis, raitis harrastus\nvoimakkaammalla, nuorekkaammalla näyttelemisellä ja värikkäämmällä\nyhteisesittämisellä luoda uutta henkeä vanhaan idealistiseen\ntragedia-totuntatapaan. Kunpa vain voimat aina riittäisivät. Miesten\npuolella on hyviä kykyjä; mutta Juliat ja Ebolit ovat vaikeammat\nloihtia esiin.\"\n\n\"A propos -- eräs Deutsches Theater'issa toimeenpantu ilmottamistapa\nmiellytti minua. Emmeköhän hyväksy sitä. Taiteilijain nimiin ei liitetä\n'herra' tai 'rouva' tai 'neiti', vaan etunimi -- Filip II -- Sigwart\nFriedmann, Elisabeth von Valois -- Anna Jürgens j.n.e. Minä pidän\nsiitä, emmeköhän syksyllä (Turussa) alota sitä tapaa?\"\n\n\"Matkalla Berlinistä Parisiin levähdin päivän Kölnissä tuomiokirkon\ntähden, jonka ennen olen nähnyt vain hätäisesti. Se on kumminkin\nkuvattavan ulkopuolella. Mikä alkuperäinen leima Kölnillä yleiseen\nonkaan, puoleksi Belgiaa, puoleksi Saksaa. Toiselta puolen\ntehdaskaupunki mitä halpamaisimmin uudenaikaista muotoa ja toiselta\nniin kauttaaltaan katolinen. Eräässä pienemmässä kirkossa oli\nkaikkialla luettavana ilmotuksia suuresta juhlakulkueesta 'pyhän\nServatiuksen' kunniaksi, 'jonka vilutautia vastustava vaikutus on\nerehtymätön'. -- 'Kovin ankara herra', kirkonpalvelija selitti, 'joka\nei kärsi pilantekoa'. Kun kysyin, mitä seurauksia hänen epäsuosiollaan\ntavallisesti on, vastattiin, että hän lähettää 'hallaöitä'. Siis on hän\nmeille otollinen pyhimys, jollei Selim Lemström[57] tee häntä\ntarpeettomaksi. -- Sunnuntaiaamuna tulin Parisiin.\" -- --\n\n\"Ensi iltana olin Français'sa ja näin Bataille des dames [Naiset\nsotasilla] ja On ne badine pas avec l'amour [Ei lempi leikin vuoksi] --\nniinkuin huomaat ei hyvä teatteritähteni nytkään ole pettänyt minua.\nMusset'n runoelman katkeransuloinen runous ilmeni sydäntäkouristavasti\nDelaunayn Perdicanissa, Bartet sitä vastoin ei saanut minua unohtamaan\nHedvig Winterhjelmiä. Meidän täytyy välttämättömästi ottaa se. Ahlberg\non luonnollisesti Perdican. Mutta Camille? Aalberg? Avellan? Kenties\njälkimäinen sopii paremmin, joskin Musset'n ihmeellinen lyriikka\nparemmin tulisi ilmi Aalbergin suusta.\"\n\n\"Eilen näin Macbethin Porte St Martin teatterissa, la Sarah Lady\nMacbethina. Siitä enemmän ensi kirjeessä. -- Olen nyt matkallani usein\najatellut, kuinka pahoin teen kun panen sinut hoitamaan kaikkea\nraskaimpana aikana ja kierrän itse maailmaa. Sinä olet sentään enkeli\n-- sitä ei voi auttaa.\" -- --\n\n\"J. K. Jos tapaat Minna Canthin Jyväskylässä, niinkuin epäilemättä\ntapahtuu, niin sano, että hänen välttämättömästi täytyy jouluksi tehdä\nTyömiehen vaimo valmiiksi. Jos hän tahtoo tehdä jonkinlaista\npropagandaa, niin on kai valtiopäiväaika sopivin. Myöhempänä keväällä\ntulee luonnollisesti niinkuin aina uutuuksia ahdinkoon asti\".[58]\n\nEmilien vastauksesta (toiselta helluntaipäivältä) otamme seuraavat\ntiedot: Kenraalikuvernööriltä tullut avustus oli hänen toivomuksensa\nmukaan jaettu seurueen jäsenille: neideille Aalberg ja Avellan,\nLeinolle, Ahlbergille ja Salalle kullekin 360 ja rva Lundahlille 200\nmk; mutta johtokunta oli kirjallisesti anonut, että rahat vastedes\nsaataisiin vapaasti käyttää. -- Emilie epäilee onko viisasta ottaa\nErasmus Montanus Holbergin riemujuhlaa varten [niinkuin Kaarlo oli\ntuuminut]. Jos teatteri olisi Helsingissä, kun päivä sattuu, olisi\ntoisin; mutta Turussa tai Porissa se on hukkaan heitetty. Jollei\nHolbergiä näytellä hyvin, on hän kovin vanhentunut. Ruotsalaisessa\nteatterissa on Molièren Tartuffekin juuri saanut saman tuomion --\ntyhjiltä huoneilta.\n\nKaarlon toinen kirje on päivätty \"sunnuntaina ? kesäkuuta\":\n\n-- -- \"Et tahdo ottaa Erasmus Montanusta, sentähden ettei se menesty.\nHyvin mahdollista, mutta mikä muu meillä menestyy kuin suuret draamat\nja kansannäytelmät! Erasmuksella on se ansiopuoli, että se on pian\nvalmis ja voidaan hyvin harjottaa samalla aikaa kun jotakin muuta,\nsillä siinä ei tarvita Ida Aalbergia, Avellania, Leinoa, rva\nAspegrenia, Ahlbergia eikä Salaa. Sinä tahdot 'En Handske' [se oli\njuuri näytelty Ruotsalaisessa teatterissa tavalla, joka Emilien\nmielestä ei estäisi sen esittämistä]. Kernaasti minun puolestani, mutta\neikö Puolueiden keskellä [joka ei ollut yleisöä miellyttänyt] jonkun\naikaa peloita meitä Björnsonista. Ja sitä paitse -- kuka on oleva Riis,\nkappaleen tavallaan omituisin henkilö. En näe meillä mitään\nmahdollisuutta. Leino? Epäonnistunut! Ja kuka olisi silloin\nChristensen, joksi hän sopii niin hyvin. Se on onnettomuutemme, että\nmiesnäyttelijämme eivät riitä uudenaikaisiin, yhteiskunnallisiin\nnäytelmiin, sillä Leino on melkein ainoa, joka menestyy niissä (ja\nmyöskin Aspegren sivurooleissa). Ahlbergilla, Falckilla ja Salalla\ntäytyy olla [historiallinen] puku, Weckmanilla ja Rautiolla\ntyömiespuserot ollaakseen alallaan. -- Mutta olkoon kuinka tahansa, me\nvoimme kyllä kaikissa tapauksissa valmistaa Erasmuksen. Kun emme ensi\nvuonna ota mitään uutta Molièrea, niin voimme ottaa yhden Holbergin.\nMuista sitä paitse, että meidän yleisömme on vastaanottavaisempi\nvanhaan, vankkaan komiikkaan nähden, kuin Ruotsalaisen teatterin yleisö\noli silloin kun se annettiin siellä.\" -- --\n\n\"Olen pari kertaa nähnyt Mâitre de Forges. Imelän valheellisuutensa\ntähden se on minulle ylen vastenmielinen, mutta yleisö ulvoi\nliikutuksesta, naiset oikein sulivat kyyneleisiin, Marlittin henki\nleijaili kokonaisuuden ylitse. Näytteleminen oli kunniallisen\nkeskenkertaista (poikkeuksena vain Moulinet'n esittäjä St Germain, joka\non ensi luokan taiteilija); omituista kyllä kiitetään sitäkin. Olen\nkuitenkin nähnyt paljo parempaa Gymnaseteatterissa, jossa kappale\nnäytellään, puhumatta Français'ta.\" --\n\n(Parisi 25/6). Kaarlo oli aikonut kesäkuun lopussa lähteä\npaluumatkalle, mutta kuultuaan että Levinsky, jonka opetusta Sala oli\nnauttinut Wienissä, heinäkuun alussa matkustaisi pois, hän oli\nkehottanut Salaa tulemaan Parisiin. Tämä olikin luvannut tulla. \"Tahdon\nsilloin olla täällä antaakseni hänelle ohjeita, sillä rahojen ja muun\nsuhteen on hänelle hyödyksi että joku opastaa häntä, varsinkin kun\nhänen ranskankielentaitonsa luonnollisesti on puutteellinen.\"\n\n\"Edelfeltin luona olen ollut pari kertaa -- hän oikein pyysi, etten\nlähtisi Parisista näkemättä hänen työpajaansa. Hänellä oli joukko\nkeskeneräisiä tauluja, mutta ei ainoatakaan valmista. Ne olivat kenties\nmieltäkiinnittävämpiä semmoisina, sillä se voimakas elämä, joka niissä\non, ei silloin ollut peittynyt monesti kyllä vaativaisen tekniikan\nvarjoon, niin, jopa oli kuin niissä olisi ollut sydäntäkin, jotakin,\njota hän, niinkuin tiedät, ei tuhlaa tauluihinsa. Hänellä on kuitenkin\nihmeellinen viehättämiskyky olematta mielistelevä. Sinä joka niin\nhelposti leimahdat liekkiin, kun ihmiset ovat rakastettavia, olisit\npuoleksi rakastunut häneen, mutta hän vaikutti minunkin enemmän\nvastustavaan luontoon. Haakonluonnollaan hän on rientänyt voitosta\nvoittoon olemassaolon taistelussa -- kenties hän on menettänyt jotakin\nitsestään, mutta kokonaan kadottanut itseänsä hän ei ole. Hänen\nasemansa täällä on täydellisesti vakaantunut, hän on ainoa\npohjoismainen taiteilija, jonka Parisin taiteilijamaailma on\ntäydellisesti omakseen hyväksynyt, voit kuvitella miksikä harmiksi\nruotsalaisille -- [Otto] Vallenius kertoi minulle hupaisia juttuja\nsiitä. Hänen suuri taulunsa Luxemburgkokoelmassa on oivallisella\npaikalla ja tekee suuren vaikutuksen.\" -- --\n\n\"Täällä kesä on vihdoin alkanut, ja hieno yleisö tekee lähtöä\nkaupungista. Kuukauden lopussa useimmat teatterit sulkevat porttinsa.\nAvoinna pysyvät toki Théâtre Français, samoin iso ooppera, Lyrique\npopulaire, Porte St Martin (vaikka Sarah on Lontoossa) ja jotkut pikku\nteatterit. Macbethin näin pari kertaa Porte St Martin teatterissa, ensi\nkerran yhdeksi kolmanneksi osaksi ihastuneena ja kahdeksi kolmanneksi\nosaksi suuttuneena, toisen kerran tasaisemmin tyytyväisenä ja siis\noikeamielisempänä. Suuttumukseni johtui, niinkuin aina kun ranskalaiset\nkoskevat vieraaseen teokseen, siitä kunnioituksen puutteesta, jolla he\nmenettelevät. Macbeth oli revitty rikki muutamiksi kuvaelmiksi, joiden\nväliltä yhdistävät siteet oli poistettu, niin etten ymmärrä kuinka ne,\njotka eivät tunteneet kappaletta, saivat siitä jotain yhtenäistä. Mutta\nkenties se ei ollutkaan niin hullua. Onhan toki niin, että juuri suuret\npääpiirteet Shakespearessa ovat tehneet hänen kaikkien aikojen\nkansanomaisimmaksi draamarunoilijaksi, ja ne olivat esiintuodut terävän\nselvästi, siinä ei oltu yleiseen ranskalaiseen tapaan lievennetty ja\nlitistetty -- useiden kriitikkojen kauhuksi. Pienet roolit näyteltiin\nsurkeasti (Malcolmina, huomaa Malcolmina, esim. esiintyi sama daami,\njonka me näimme näyttelevän Précieuses ridicules kappaleessa Coquelinin\nkanssa Tukholmassa, Duncan oli Kalliolta oppinut nostamaan etusormeaan\nja tiedäthän kuinka se tehoo tragediassa; Macduff melusi ja huusi kuin\nhullu). Edelleen oli yhteisnäytteleminen hutiloitua ja näyttämöllepano\npaikottain aivan epäonnistunut, esim. noitien luolassa. Mutta Macbeth\nitse (Marais) oli mieltäkiinnittävä. Hänellä ei ollut sitä daimoonista\ntahdonvoimaa, joka vastustamattomasti ajaa Macbethin rikoksesta\nrikokseen, mutta milloin voi meidän aikojen mies murtuneine tahtoinemme\ntehdä sitä havainnolliseksi. Mutta hänellä oli lämpöä, eloa, ilmettä ja\nhyvä esiintymistapa. Entäs Sarah? Min -- ei hän ollut se Lady Macbeth\n'que j'avais révé', mutta tavallaan hän näytteli sydäntäkouristavasti.\nHän ei ollut minkään clanin puoliraakalainen naispäällikkö, vaan\nuudenaikainen petrolöösi, joka hermojensa luonnottomassa jännityksessä\nhillittömästi syöksyy eteenpäin. Päävaikutin hänen menettelyssään ei\nollut kunnian- vaan verenhimo. Kohtaukset Duncanin murhan edellä ja\njälkeen tulivat sen kautta kauhean vaikuttaviksi, varsinkin\nkun Marais, ranskalaisten omituisella taiturimaisuudella fyysillisesti\nilmisaattaa mielenliikutuksia, mestarillisesti esitti kauhua.\nUnissakävijäkohtauksessa on Saraa kovin ihailtu, minun mielestäni ilman\nsyytä. Hän repii tämän kohtauksen täydellisesti muun yhteydestä. Hänen\nLady Macbethillaan ei ole edes vanhan ääripiirteet, hän näyttelee\nsitä, Edelfeltin henkevän lauseen mukaan, niinkuin indialainen\nkäärmeenlumojatar. Ainoastaan somnambulismi, eikä tuskallinen katumus,\ntuli näkyviin.\"\n\n\"Muutoin oli huomattavissa, kuinka varsinainen Parisin yleisö\non vastustavalla kannalla Saraa kohtaan. Marais sai enimmät\nsuosionosotukset. Sitä paitse olivat katsojat enimmäkseen\nulkomaalaisia. Käytävissä kuultiin kaikkia mahdollisia kieliä,\nenglantia tietysti enimmin.\"\n\n\"Theâtre français'sa olen, paitse muutamia Corneillen, Racinen ja\nMolièren kappaleita, nähnyt 'Maailma, jossa huvitellaan', henkevästi\nesitettynä ilman että näytelmä minusta sentään olisi ollut\nsisältörikkaampi, Augierin 'Mr Poirierin vävy', joka olisi otettava,\njos Alarik Böök [Brunon nuorempi veli, joka myöskin aikoi ruveta\nnäyttelijäksi] kehittyy veljen suuntaan taikka jos saamme jonkun\ntoisen, joka voi täyttää siroja rooleja, Ei lempi leikin vuoksi (toisen\nkerran), joka on oleva miellyttävin muistoni tältä Parisin matkalta,\nMademoiselle de la Seiglière y.m. Tuon muassani yhden erinomaisen\nsievän 1-näytöksisen kappaleen 'La duchesse Martin'. Jollei se vaan ole\nliian hieno -- jota pelkään -- olisi se otettava, sillä meillä on suuri\npuute pikkukappaleista. Remusen kotiripitykset ja Haapaniemen\nhanhenpoika alkavat olla kovin kuluneita. -- Sala on pyytänyt saada\nviipyä lokakuun yli.[59] Olen suostunut siihen. -- -- Niin\nRautatehtailija! Luonnollisesti otamme sen. Minun persoonallinen\nmyötätuntoni tai vastahakoisuuteni ei saa vaikuttaa ohjelmistoon. --\nNoin 10 p. heinäk. lähden kotiapäin.\"\n\nLoppupuolen loma-aikaansa Kaarlo vietti Helsingissä. Emiliekin oli\nkotona käytyään ensin Kuitiassa ja sitte Ossian veljensä häissä (9/7\nHatanpäässä). Heidän huomionsa oli muun muassa kiintynyt kesällä eri\npaikkakunnilla alkuun pantuihin rahankeräyspuuhiin teatterin hyväksi.\nTurussa oli päätetty toimeenpanna kansanjuhla Kupittaalla ja myöhemmin\narpajaiset. Oikein hämmästystä oli vapaaherra Werner von Troilin\nmenettely herättänyt, hän kun itse oli kutsunut asianharrastajat kokoon\nja ruvennut toimikunnan puheenjohtajaksi. Se oli muka \"matelemista\nHeydenin ja fennomaanien edessä\", mutta vaikutti sen, että semmoisetkin\nturkulaispohatat, jotka olivat vakuuttaneet, etteivät he koskaan\nastuisi Suomalaiseen teatteriin, saapuivat kokoukseen. -- Paitse näistä\nasioista Emilie kirjoitti nti Elfvingille Suomalaisen tyttökoulun\nuudesta talosta. Se oli hyvin yksinkertainen, mutta siisti, ja hän\niloitsi suuresti, että on \"päästy niin kauas eteenpäin\", että koulu,\njoka oli toiminut mitä kurjimmassa, melkein tallintapaisessa\nhuoneustossa, nyt sai jatkaa työtänsä oman kurkihirren alla.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTeatteri alkoi toimensa _Tampereella_, jossa 27/8-10/9 annettiin\nyhdeksän näytäntöä. Aikomus oli kyllä ollut alottaa Turussa, mutta\nsiellä oli kesällä näytellyt Fröbergin ruotsalainen seurue ja sille\nsuotiin, tavan mukaan, etuja Suomalaisesta teatterista välittämättä.\nEnsimäisen näytännön jälkeen Kaarlo kirjoitti 28/8 Emilielle kirjeen,\njoka sisältää täydellisen arvostelun uudistetusta Murtovarkaudesta,\njoka oli ollut ohjelmana:\n\n-- \"Huone oli hyvä (nti Berg luuli noin 400) ja suosionosotukset\nlämpimät, varsinkin viime näytösten jälkeen. Suurimman osan suosiota\nsai tietysti Hoppulainen. Rautio oli _oikein hyvä_. Hänellä tosin ei\nollut Böökin auktoriteettia eikä myöskään sitä verratonta,\nhullunkurista huumoria, jolla Böök lausui _joitakuita_ repliikkejä,\nmutta hän oli täydellisesti yhtä luonnollinen ja hänellä oli sekin\nansio että _kaikki_ repliikit pääsivät oikeuteensa. Falck [Penttula]\noli melkein parempi kuin Leino toisessa näytöksessä, jossa hänen\nhaudanjylhä äänensä oli kuin luotu roolia varten, mutta Leino tuotti\nsen sijaan viime näytökseen toisenlaista eloisuutta kuin Falck\nhitaudellaan. Rva Rautio tulee kyllä hyväksi, kun hän vaan ennättää\nsulattaa ja enemmän täydentää roolia; nyt se oli vähän ykstoikkoinen.\nHän sopii siihen sentään paremmin kuin Hacklin, vaikka tämä oli sangen\nhyväksyttävä Helena. Vyyryläinen[60] ei myöskään ollut huono (Maria) ja\nAsp [Loviisa] oli pirteämpi kuin [rva] Lundahl, joskaan ei niin kaunis.\nSitä vastoin Kilpi ei vastannut Rautiota vanhana talonpoikana Penttulan\nsaunassa; niinikään meni ensimäinen kansankohtaus ennen paremmin kuin\nnyt. Kaikki kaikessa on Murtovarkaus taas onnellisesti liitetty\nohjelmistoon -- milloin saamme Roinilan talossa samalle kannalle?\" --\n\nMuutoin mainittakoon ohjelmistosta vain Maria Stuart (3 kertaa) ja\nYhteiskunnan tuet. Jälkimäisessä oli nti Borg rva Bernick, ja Kaarlo\narvostelee häntä seuraavasti: \"Hän oli sangen hyvä, kovin peloissaan,\nmutta käsitys oikea ja vivahduttaminen oivallinen; kieli sitä vastoin\nvirheellistä.\"\n\nSyyskuun keskivaiheilla tultiin _Turkuun_, jossa ei oltu käyty moneen\nvuoteen. Paitse Salaa ja rva Lundahlia (joka oli eronnut) olivat kaikki\nsaapuvilla ja lisäksi muutamia uusiakin, nimittäin _Otto Vallenius_ ja\nnti _Lilli Kurikka_ sekä _Alarik Böök_ ja _Iisakki Lattu_. Otto\nValleniuksen kanssa oli Kaarlo tehnyt sopimuksen Parisissa, missä tämä\nmonipuolisilla taiteilijataipumuksilla varustettu mies, jätettyään\nyliopistolukunsa, harjotti opintoja maalaustaiteessa, ja nti Kurikassa\noli, hänen veljensä Matti Kurikan kirjeen mukaan, kesällä herännyt\n\"ääretön halu päästä Suomalaisen teatterin jäseneksi\". Vallenius ja nti\nKurikka olivat molemmat sangen tervetulleita teatteriin lauluäänensä\ntähden. Tästä lähtien voitiin jälleen ottaa laulukappaleita\nohjelmistoon. Lilli Kurikka oli 19-vuotias ja Helsingin suomalaisen\ntyttökoulun käynyt. Alarik Böök oli Bruno Böök-vainajan nuorempi veli.\nIisakki Lattu vihdoin oli ainoa näistä tulokkaista, joka pysyvästi jäi\nteatteriin.[61] Ensi-iltana 16/9 meni Maria Stuart täydelle huoneelle\nja seuraavana Murtovarkaus puolelle. Alku ei ollut loistava sillä\ntavallista on, Kaarlo kirjoittaa, että meikäläiset ensi hyökkäyksessä\njoutuvat hämilleen. Puhuttiin liian hiljaa, johon lisäksi tuli pikku\nonnettomuuksia. \"Mutta kaikki paranee kai, kun ennätämme tottua\nyleisöön ja yleisö tottuu meihin. Tänään (19/9) luulen Ida Aalbergin\nvallottavan yleisön yhdellä ryntäyksellä, sillä hän sanoi olevansa\nhyvällä tuulella.\" Niin kävikin, ja näyttelijätär sai laakeriseppeleen\nja kukkia. Viikko myöhemmin, Romeon ja Julian jälkeen, Kaarlo\nkirjoittaa, että silloin uudistui mitä oli tapahtunut Maria Stuartiin\nnähden. Ensi kerralla kylmä, ynseä, ymmärtämystä puuttuva yleisö ja\ntoisella vilkas, kiitollinen ja innostunut, yhteisesitys ensi kerralla\nlaimea ja hätäinen, toisella tyydyttävä. Murtovarkauskin menestyi\nparemmin toisella kerralla, ja huone oli kahta vertaa parempi.\nYhteiskunnan tuet annettiin kolmannelle osalle huonetta, ja Kaarlo\nhuudahtaa: Kuinka henkisesti kuollut tämä yleisö kuitenkin on! Hän\nsanoo kokonaan menettäneensä kyvyn arvostella kappaleiden\nvaikuttavaisuutta. Nyt huudetaan vain laulukappaleita -- niitä me\nymmärrämme! (Huuto saada nähdä Ida Aalbergia on vaiennut, kun siihen\nyhtyy niin kamalia perspektiivejä kuin Shakespeare ja Schiller!)\nEpäilemättä oli ruotsalaisten operettiohjelmisto saanut yleisön\nhylkimään vakavaa ohjelmistoa. Bergbomin täytyi vastoin tahtoansa\n(\"sillä se menee nyt, dass Gott erbarm\") antaa Saimaan rannalla, ainoa\nlaulukappale, joka tällä hetkellä oli valmis, -- ja se veti, varsinkin\ntoisella kerralla (Parisin veitikan kanssa), miltei täyden huoneen.\nRegina antoi sitte myöskin 8/10-12/10 kolme hyvää huonetta. Kolmantena\niltana (kaikista paras -- 1,071 mk) oli Ida Aalberg erityisten\nsuosionosotusten esineenä ja hän sai muun muassa hopeisen maljakon\n(\"Ida Aalberg 18 12/10 84. Käy nyt tiesi tervehenä, matkasi imantehena,\npäätä kaari kaunihisti, pääse illalla ilohon.\"). Suuri isänmaallinen\nkappale lämmitti siis sydämiä Turussakin.\n\nTällä aikaa harjotettiin Hilda Aspin suomentamaa G. Ohnet'n\n4-näytöksistä draamaa _Rautatehtailija_, Shakespearen _Hamletia_ ja\nNummisuutareita, joka viimeinen kaipasi uudistamista. Ensimäinen näitä\nmeni 24/10 saavuttamatta silloin enemmän kuin toisellakaan kerralla\nsuurempaa suosiota, vaikka kritiikki kiitti sekä kappaletta että\nesitystä. Leino ja Ida Aalberg esiintyivät päärooleissa. Hamlet edistyi\nhitaasti; \"Ahlberg ryhtyi siihen niin veltosti\", että Bergbom epäili\nsen menestymistä. \"Kyllä on kovaa\", hän lisää \"että täytyy pakottaa\nihmisiä Hamletiin, kun ajattelee, että Vilho olisi antanut vuosia\nelämästään saadakseen näytellä sitä roolia.\" Se valmistui kumminkin\nmiten kuten ja annettiin ensi kerran 30/10 Ahlbergin hyväksi, koska\ntämä näyttelijä oli lähtevä parin kolmen kuukauden opintomatkalle.\nNäytäntö onnistui hyvin, sanomien mukaan. Ahlberg oli erinäisissä\nkohtauksissa oivallinen ja Ida Aalberg mainio Ofelia. Axel Ahlberg sai\nsinä iltana kultakellon, ja samanlainen lahja annettiin Ida Aalbergille\nl/11, kun hän esiintyi Jane Eyrenä. Nummisuutarit näyteltiin viimeisenä\niltana 4/11 täydelle huoneelle. Leino oli vielä Esko, sillä erästä\nnuorempaa näyttelijää oli turhaan koeteltu; ensikertalainen oli m.m.\nLattu Karrina. Muista täällä näytellyistä kappaleista mainittakoon vain\nMustalaiset, jossa nti Kurikka Evinä ensi kerran (15/10) astui\nnäyttämölle ja lauloi \"aistikkaasti, puhtaasti ja tunteellisesti\", ja\nnti Avellanilla Rózsina oli suuri menestys, sekä Todelliset naiset,\njota turkulaiset eivät viitsineet tulla katsomaan. -- Turunmatka\npäättyi 900 markan tappiolla, jota pidettiin verrattain onnellisena\ntuloksena! Åbo Underrättelser kiitti hyvää ohjelmistoa ja vakuutti\nseurueen olevan vastedeskin tervetullut (!). --\n\nKaarlo oli asunut Fenix-hotellissa, jossa hänellä oli kaksi huonetta,\nja hän maksoi täydestä \"ylöspidosta\" 120 mk kuukaudessa. Leino rouvansa\nkanssa, Axel Ahlberg sekä neidit Avellan ja Stenberg asuivat myöskin\nsiellä, ja kaikki söivät samassa pöydässä. -- Kirjeessä, jossa Kaarlo\nkertoo tämän, tapaamme sanat: \"Lue Jussi Brofeldtin Muudan\nmarkkinamies. Se on sydäntäkouristava. Siinä pojassa elää Herran\nhenki.\"\n\nPaluumatkalla Turusta seurue pysähtyi _Hämeenlinnaan_, jossa Nordinin\nsalongissa annettiin neljä näytäntöä -- jopa Maria Stuart viimeisenä\niltana. Kun huone oli aina täysi ja päiväkustannukset pienet, nousi\nvoitto 900 markkaan -- samaan summaan, joka Turussa oli menetetty.\n\n_Helsinkiin_ seurue tuli aikaisemmin kuin aiottu oli. Ensin oli näet\naikomus ollut mennä Turusta Poriin, mutta kun sikäläinen uusi teatteri\nei vielä ollut täysin valmis, jäi matka tekemättä; toiseksi oli\ntuumittu pitentää Turussaoloa, mutta Carlbergin ruotsalainen seurue\ntuli ja otti teatterin. Kun saavuttiin Helsinkiin, olivat arpajaiset\nteatterin hyväksi olleet ja menneet. Ne tapahtuivat nimittäin tiistaina\n4/11 ylioppilastalolla, jonka huoneet olivat tungokseen asti täynnä.\nSalin peräseinällä nähtiin \"tuulentupa\", Suomalaisen teatterin uusi\nrakennus, jonka K. K. Hellsten oli maalannut Seb. Gripenbergin\nluonnoksen mukaan, ja sivuseinillä Hedvig Winterhjelmin, Emmy Achtén,\nIda Basilierin, Kaarlo Bergbomin ja Vilhon muotokuvat. Ohjelman\nalkunumero oli J. Mustakallion sepittämä prologi, jonka Turusta varta\nvasten tullut Ida Aalberg lausui, ja muista numeroista huomattavin\niloisen, kirjavan joukon esiintyminen, jossa tunnettiin 18\nnäyttämöllistä hahmoa: Anni, Boriska, Inga, Jessika, Kätchen, Lysisca,\nNicole, Noora, Pamina, Papagena, Rosina, Rykmentin tytär, Esko, Fra\nDiavolo, Larsson, Maunu, Papageno, Göndör Sandor. Nämä kaupittelivat\nyleisölle tilapäistä albumia.[62] Voittoja oli 1,000 ja arpoja\n11,000 à 1 mk.\n\n(11/11). \"Oma rakas Bettyseni\", Emilie kirjoittaa sen jälkeen, \"usko\npois että tuntuu hyvältä kun arpajaispuuha on ohi! Odotamme puhdasta\nvoittoa 11 à 12,000, tosin vähemmän kuin viimein, mutta toki\nkunnioitettava summa. Olen äärettömän kiitollinen, että kaikki on\nmennyt hyvin. -- Perjantaina teatteri alkaa täällä; saa nähdä kuinka\nrupeaa käymään. Kevättä en pelkää, jos kaikki pysyvät terveenä, mutta\njoulukuu on kaikkialla vaikea kuukausi ja vallankin meillä, jotka niin\npaljo rakennamme ylioppilasyleisöön. -- Kiitos, hyvä Bettyseni,\nkaikesta mitä teit hyväksemme, kun olimme Turussa [Emiliekin oli ollut\nsiellä pari viikkoa lokakuulla]; erinomaisen hupaista on että siellä\nmeni kuin meni. Toivoakseni Fröberg & consortes eivät aivan hävitä\nmeiltä maanalaa. -- Sala jää ulkomaille joulukuun keskivaiheille.\nSydämestäni toivon hänen edistyvän. Hän on ihmisenä läpeensä kelpo ja\nkunnioitettava, niin että minä ja me kaikki sangen paljo pidämme\nhänestä. -- Olet kai kuullut, että rva Canthin uusi kappale on valmis!\nKuinka hupaista on saada kotimainen teos, sen tiedät kyllä.\" --\n\nTäälläkin alotettiin (14/11) Murtovarkaudella. Sitte tuli\nRautatehtailla, joka näyteltynä kolme kertaa ei täälläkään menestynyt,\nvaikka arveltiin sentapaisista ranskalaisista muotikappaleista olevan\nhyötyä näyttelijöille. Toisella innostuksella vastaanotettiin vanha ja\naina uusi Nummisuutarit. Uusia olivat siinä Pesonen -- Topias, Weckman\n-- Mikko Vilkastus, Rautio -- Iivari, Falck -- Niko, Lindfors -- Teemu\nja rva Rautio -- Jaana.\n\nJoulukuun 3 p. sattui Ludvig Holbergin 200-vuotispäivä ja sitä\nvietettiin vanhan mestarin huvinäytelmillä _Ei ole aikaa_ ja _Henrik ja\nPernilla_ (Hilda Aspin suomentama). Kumpikin komedia sujui hyvin, mutta\nedellinen sentään paremmin. Lindfors oli Vielgeschrey ja häntä\nkiitettiin siitä että hän oli syventänyt näyttelemistänsä, jossa ennen\nilveilevillä kujeilla oli ollut liiaksi sijaa. Otto Vallenius oli\nonnistunut kujeellisena palvelijana, Hilda Asp Pernillana, nti Stenberg\nMadlenana j.n.e. Toisen kappaleen nimiosat olivat Weckmanilla ja rva\nAspegrenilla. -- Näyttelijät lähettivät Leinon allekirjoittamassa\nsähkösanomassa tervehdyksensä Tanskan näyttelijöille, ja Bergbom\ntervehti eri sähkösanomalla kuninkaallista näyttämöä, \"Ludvig Holbergin\nkaikille pohjoismaille merkillisen vaikutuksen kehtoa\". Kuninkaallisen\nteatterin puolesta kamariherra Fallesen vastasi kumpaseenkin\ntervehdykseen.\n\nViikko myöhemmin 10/12 oli toinen juhla -- kymmenes vuosipäivä Ida\nAalbergin ensimäisestä esiintymisestä teatterissa. Sitä vietettiin Jane\nEyrellä, ja taiteilijatar sai vastaanottaa kukkia ja laakeriseppeleitä,\njota paitse hänelle toimeenpantiin pidot, joissa prof. F. Perander\npuhui kunniavieraalle ja pyysi lupaa, että saataisiin teatteria varten\nmaalauttaa hänen muotokuvansa.[63]\n\nKun Bergbom oli alkanut toimeenpanna huokeahintaisia kansannäytäntöjä,\nhän noudatti haluansa antaa vähävaraistenkin nauttia teatterista. Mutta\nsamoin kuin hän rakasti varsinaista kansaa, rakasti hän lapsiakin. \"En\nvoi täällä nähdä lapsia\", hän kirjoitti Parisista, \"muistamatta lapsia\nkotona\", tarkottaen kai lähinnä sisarensa lapsia. Lapsillekin -- ei\nainoastaan näille läheisille vaan mahdollisimman useille -- hän halusi\navata teatterinsa, ja niin hän nyt ennen joulua (13/12) ilmotti\nensimäisen \"lastennäytännön\", jossa klo 5:stä i.p. esitettiin Z.\nTopeliuksen \"leikki\" _Ole armelias köyhille_ ja Saimaan rannalla.\nTeatteri oli täynnä outoa yleisöä, rivit \"rint' rinnan täynnä pieniä\npäitä, jotka kurkistelivat reunusten yli niinkuin pääskysen pojat\npesästään\". Tarvitseeko sanoa, että tämä yleisö oli ihastunut! Näytäntö\nuudistettiin 27/12. -- Seuraava ohjelma 14/12 sisälsi paitse Kiven\nKihlausta kaksi uutta alkuperäistä 1-näytöksistä huvinäytelmää: Matti\nKurikan _Ihmekös tuo!_ -- naurattava, erehdyksille ja hullunkurisille\nkohtaamille perustettu vähäpätöisyys, jossa Lilli Kurikka, pääroolin\nesittäjänä, ensi kerran ja onnellisesti näyttäytyi Helsingin yleisölle\n-- ja Robert Kiljanderin _Pukkisen pidot_,[64] joka osottautui\ntekijänsä edellisiä pikkukappaleita etevämmäksi, siinä kun luonnekuvaus\non syvempi ja henkilöitten pikkukaupunkilaisuus paljastetaan hienolla\nivalla. Parhaiten kuvattua henkilöä, Anna muoria, näytteli nti Stenberg\nerittäin hyvin.\n\nJoulun ja uudenvuoden aika ei tuonut enempää uutta. Uudenvuoden päivänä\nmeni Kiven muistoksi Nummisuutarit, e/i pitkän ajan päästä Kultaristi,\njonka uudistamisen Vallenius, Inez Borg ja Lilli Kurikka tekivät\nmahdolliseksi, 6/1 Daniel Hjort, sekin tärkeissä kohdin uudistettuna --\nnimihenkilönä ulkomaalta palannut Sala, osottaen melkoista edistystä\n(itsenäisesti hän teki luonteen pääpiirteeksi synkän tunteellisuuden,\njoka muutti ivan ulkomaailmaa kohtaan tuskalliseksi oman kehnouden\ntunnoksi), Sigrid Stålarmina Ida Aalberg, esittäen onnettoman neidon\nhienosti ja jalosti, Ebba Stenbockina nti Avellan, täynnä voimaa ja\nylimyksellistä ryhtiä, sekä Juhana Fleminginä Otto Vallenius -- ja\nTopeliuksen päivänä Regina von Emmeritz. Ensimäinen ohjelmistolle uusi\nnäytelmä tuli vasta 28/1, nimittäin Minna Canthin kolmas draama,\n_Työmiehen vaimo_. Työmiehen vaimonkin, niinkuin ennen Murtovarkauden,\nsyntyhistoriasta tahdomme tässä antaa tietoja, koska me siten samalla\nvalaisemme Minna Canthin ja Bergbom-sisarusten keskinäistä suhdetta,\njoka muodostaa tärkeän lehden sisarusten elämäkerrassa. Vaikka Emilien\nja Kaarlon kirjeet tältä ajalta näyttävät hävinneen, näkee Minnan\nkirjeistä heille, kuinka he seurasivat hänen työtään, kuinka Kaarlo on\nsiihen vaikuttanut ja kuinka kirjoittajan sydän oli heille avoinna. --\nEnnestään tiedämme, että näytelmä oli jo tekeillä kun Emilie kesällä\n1883 ensi kerran tapasi Minna Canthin Kuopiossa. Emilien kehotuksesta\nMinna kirjoitti Kaarlolle Sandefjordiin:\n\n(2/8 83). -- \"Kun nti Bergbom kuuli, että olen tarttunut kiinni\n'Homsantuussa' enkä ollenkaan pääse siinä eteenpäin, tahtoi hän minua\nlähettämään sen alun [ensi näytöksen] Tohtorille ja kertomaan, miten\nolen aikonut sitä sommitella. -- Jos tuo ennen oli minulla hämärässä,\non se vielä sitäkin pimeämmäksi käynyt sitten kun eilen näin\n'Valapaton'. En minä koskaan, en koskaan saa niin hyvää toimeen.\nTragedia tästäkin tulla pitää, mutta en varmaankaan saa siitä mitään\nsemmoista suurenmoista kuin Valapatto on. Ja kuitenkin tahtoisin siitä\nsuurenmoista ja hyvää -- taikka ei mitään. Tehdäkseni nti Bergbomille\nmieliksi, täytyy kaiketi minun kuitenkin kertoa hämäriä piirteitä\ntuohon kappaleeseen. Ne tuntuvat niin mitättömiltä ja pieniltä, kun\nniitä vertaa Valapattoon. -- Toisen näytöksen ensi kuvaus on\nkauppatorilla. Siellä on myyjiä ja ostajia. Viisunkauppias laulelee\nperällä ja myyskentelee arkkiviisujaan ympärillä seisoville. Katupojat\nheittelevät palloa oikealla. Johanna tulee. Hänellä on vaan yksi markka\nrahaa, jolla aikoo ostaa ruokaa, maitoa sairaalle lapselleen. Paavo\ntulee juomatoverinsa kanssa ja riistää häneltä rahan. Johanna\nvastustaa, rukoilee, uhkaa. Paavo ei siitä välitä. Homsantuu tulee\ntyöntäen kottikärryjä, joissa hänellä on perunoita. Ne hän on saanut\nnostamapalkakseen. Hän on ylpeä, mutta rakkaus Paavoon herää hänessä\nuudelleen. Jotkut nuoret herrat vaativat häntä tanssimaan\n'mustalaista'. Hän kieltää. Vihdoin hän Paavon pyynnöstä sen tekee. --\nSeuraava kuvaus heinäladossa Homsantuun luona. Homsantuulla ei parempaa\nasuntoa ole. On yö. Homsantuu nukkuu heinäkasalla. Taikka oikeammin hän\nloikuelee siinä ollen valveilla. Paavo tulee. Hän kiusaa Homsantuuta\npakenemaan hänen kanssaan Etelä-Suomeen. Homsantuu vastustaa. -- Kolmas\nnäytös Johannan ja Paavon luona. Johannalla on kangas kuteilla. Se on\njo lähes valmis, jo samana päivänä hän voisi viedä sen rouvalle, jonka\noma se on. Paavo leikkaa kankaan poikki, myy sen ja juo rahat. Johannaa\nsyytetään petoksesta. Hän kantaa sen mitään virkkamatta. Jäätyään yksin\nvaipuu hän epätoivoon. Risto, hänen entinen ihailijansa, tulee. Hän\ntahtoo Johannaa auttaa, mutta Johanna vastustaa, sillä hän luulee\nRiston vielä häntä rakastavan. Johanna heittäytyy lapsensa kätkyen yli\nvakaana kiellossaan. Risto koettaa häntä ylipuhutella ja kumartuu hänen\nylitsensä. Samassa aukeaa ovi, Homsantuu seisoo siinä, näkee heidän\nasemansa, käsittää sen väärin ja -- päättää lähteä karkuun Paavon\nkanssa. Hän painaa oven kiinni, ilman että Risto tai Johanna ovat häntä\nhuomanneet. Risto on nyt ymmärtänyt Johannan epäilyksen ja selittää\nolevansa kihloissa nuoren tytön kanssa, jolle hän on antanut sydämensä.\nSen jälkeen Johanna kiitollisuudella ottaa vastaan Riston tarjoomuksen.\n-- Neljäs näytös kadulla yöllä, kapakan edustalla. Paavo kapakassa,\nHomsantuu piilottelee toisella puolen katua, Johanna toisella. Himmeä\nkatulyhty ei varjopaikkoja valaise. Molemmat pelkäävät ja vapisevat.\nHomsantuun pitäisi nyt yhtyä Paavoon ja lähteä hänen kanssaan.\nYlioppilaat pitävät serenadia erään ikkunan alla perällä. Heidän\nmentyään Paavo tulee ja puhuttelee Homsantuuta. He aikovat lähteä\npakoretkelleen, kun Johanna äkkiä ilmestyy heidän eteensä, nuhtelee ja\nvarottaa heitä. Paavo sieppaa puukkonsa ja aikoo lyödä Johannaa, mutta\nHomsantuu heittäytyy väliin, saa puukon iskun ja kuolee. -- Miten\ntuosta kurjasta Paavosta päästään, sitä en ymmärrä. Jos hän vaan\nviedään vankilaan, ei Johanna ole hänestä vapaa, mutta toiselta puolen\nhän on liian suuri pelkuri tehdäkseen itsemurhan. -- Niin, ei minulla\nole mitään lisättävää. Toivon saavani tohtorilta uutta, pontevampaa,\nparempaa kehitystä.\"\n\nEnsimäinen näytös puuttuu tästä selostelusta, mutta varmaankin siinä\nJohannan ja Riston (ei Paavon!) häät jo kuvattiin niinkuin painetussa\nnäytelmässä, ja Homsantuu syytti Johannan kauhuksi hänen miestään\nkonnamaisesta petoksesta. Emilie arvostelikin näytöstä seuraavin\nsanoin: \"hyvin mieltäkiinnittävä ja oivasti kirjoitettu, luonteva ja\nsopiva vuoropuhelu, mutta, pelkään minä, liian voimakas, ettei\nseuraavat näytökset litistyisi\". Itse asiassa sommittelu, selostelusta\npäättäen, kaipasi tiivistämistä. Toisessa näytöksessä on myöhemmin\nlisätty se kohtaus, jossa Risto ja hänen juomatoverinsa Toppo torilla\n\"laskevat leikkiä\" Homsantuun kanssa, siksi kun tämä vihoissaan heittää\nhiekkaa Riston silmiin ja sitte pelvosta ja säälistä heltyy uskotonta\nentistä sulhoaan kohtaan. Täten tuli hänen tanssinsakin paremmin\nperustelluksi, hän kun tahtoo ansaita rahaa ostaakseen Ristolle\nsilmävoidetta. Toisen näytöksen toinen kuvaelma on muutettu kolmanneksi\nnäytökseksi, joka romanttisuudessaan (kun Homsantuu tapaa\nmustalaissukulaisensa ja päättää Riston kanssa liittyä heihin ja\nvastedes vain ansaita rahoja rakastajalleen) muistuttaa tekijän\nensimäisiä näytelmiä. Selostelun kolmas näytös on näytelmän neljäs,\nmutta täydennetty ja rakennettu niin realistisen ja draamallisen\nvoimakkaaksi, että se on tullut kokonaisuuden pääkohdaksi, jossa miehen\nkunnottomuus ja ihmisten ennakkoluuloinen sydämettömyys nostaa vaimon\nkärsimykset huippuunsa. Johannan entisen ystävän nimi on Yrjö (ei\nRisto!). Loppu on kokonaan muutettu. Viidennessä näytöksessä Johanna on\nkuollut, mutta ei vielä haudattu; kuitenkin Risto valmistautuu uudelle\nkosintaretkelle. Silloin Homsantuu tulee ja toisen kerran petettynä hän\nampuu konnaa revolverilla, mutta onnistumatta. Poliisit ottavat hänet\nkiinni, ja kun Risto lausuu luottavansa että lait ja oikeus turvaavat\nhänet Homsantuun kostolta, tämä epätoivoisessa raivossa huutaa: Teidän\nlakinne ja oikeutenne -- niitä minun pitikin ampua! Sen jälkeen seuraa\nvielä lyhyt kohtaus, jossa Vappu lupaa ottaa äidittömän lapsen\nhoitoonsa, mutta ankarilla nuhteilla vastaa Riston kosimiseen. Toppo\nlausuu säälin sanan Homsantuusta, mutta Risto kehottaa lähtemään\nanniskeluun. Tästä näkyy kuinka suuresti teos kehittyi siitä kun\nBergbomin vaikutus siihen alkoi. Kumminkin oli kehitys pääasiassa\nmuodollista laatua; perusaihe, peruspiirteet, mestarillinen vuoropuhelu\nja koko näytelmästä puhuva pessimistinen henki olivat alkuperäisiä. --\nTyön kulku ja tunnelma näyttäytyy seuraavissa otteissa.\n\n(10/9 83). -- \"Ei Homsantuu ole lainkaan edistynyt sitten kun Emilie\nläksi. Vasta tänään puhuimme siitä Tohtorin kanssa. Tohtorilta sain\npaljon hyviä neuvoja ja ihan uuden lopun, joka tulee olemaan\nmainio.\" --\n\n(19/11). -- \"Homsantuuta olen hartaudella jatkanut. Neljäs näytös on\nloppupuoleen ennättänyt. En kuitenkaan usko mitenkään voivani saada\nsitä valmiiksi keväällä näytettäväksi. En tahtoisi antaa sitä käsistäni\nkypsymättömänä, puolivalmiina. Minulla ei ole suuri varasto\nharrastuksia, aatteita, ei voi siis tulla eri kappaleita varsin\ntiheään. Suurin iloni, oikein mitä suloisin nautintoni on tuo\nkirjoittaminen. En ymmärrä kuinka enään voisin elää, ellen sitä saisi\ntehdä. Ja pari vuotta takaperin, silloin kun kirjoitin Roinilan\ntalossa, oli se vaan velvollisuuden tunnosta.\"\n\n(28/1 84). -- \"Kuinkako Homsantuu edistyy? Olen pari kuukautta\nkorjaillut edellisiä näytöksiä. Viidennestä näytöksestä minulla ei\nvielä ole mitään selvää. Mutta sen kirjoittaminen on niin äärettömän\nhauskaa. Sitä tehdessäni tunnen välistä niin suurta voimaa, rohkeutta\nja vapautta, melkein uhkamielisyyttä. Kuinkahan hyvä sotasankari\nminusta olisikaan tullut, jos olisin ollut mies ja elänyt sotaisena\naikana! 'Ingen rädder här', minä ajattelen aina kun pistän jonkun\nrafflaavan totuuden Homsantuuhun. Ainoa pelkoni on, että Tohtori ne\nsieltä karsii pois. -- Niin, tosiaankin!\"\n\n(23/2). -- -- \"Niin, hyvä Tohtori! Jos koskaan olen hävennyt\nkykenemättömyyttäni ja saamattomuuttani, on se tällä hetkellä, jolloin\nminun pitäisi tehdä Teille tiliä siitä, miten pitkälle näytelmäni on\ntullut. Ja kuitenkin olen kaiken aikaa ollut niin ahkera kuin suinkin\nvoimani ja terveyteni ovat myöntäneet. Arvattavasti on aine liian\nvaikea ja siinä syy hidastumiseen. Kun jonkun ajan kuluttua tulen\ntakaisin siihen mitä olen kirjoittanut, tuntuu se minusta niin\nlapselliselta, kypsymättömältä ja epätodelliselta, etten voi mitenkään\nsitä semmoiseksi jättää. Niinpä nytkin neljäs näytös, jonka olin\nkirjoittanut marraskuussa, ja jonka arvelin silloin jotenkin hyväksi.\nNyt kun otin sen uudelleen käsiin, saatoin käyttää siitä tuskin\nainoatakaan repliikkiä. Tämä saattaa viedä ihmisen epätoivoon.\nViidennestä näytöksestä ei vielä ole mitään selvyyttä. -- Niin, tuo\nsokea vaimo! Kyllä häntä arvelin, mutta tuntui niin mahdottomalta tuoda\nesiin tuommoista hiljaista, rauhallista, kärsivällistä elämän\nfilosofiaa, nyt, kun sydän on täynnä katkeruutta ja revolutsionia. Ei\nse käynyt. Sitten, jahka taas tulen nöyräksi ja resigneeratuksi, mutta\nei nyt. Nyt täytyy panna kovaa kovaa vastaan ja jakaa iskuja minkä\nennättää. Siihen on semmoinen vastustamaton sisällinen pakko.\" -- --\n\n(19/4). -- \"Rakas Emilie! Elkää odottako niin paljon tuosta\nHomsantuusta. En minä usko siitä suurta iloa tulevan enemmän\nteatterille kuin itsellenikään. Olen jo saanut maistaa merkillisiä\nenteitä. Pari viikkoa takaperin sain postin kautta vastaanottaa\nkolme numeroa 'Satakuntaa', jossa oli pitkä ja myrkyllinen\nkritiikki 'Murtovarkaudesta'. Sanottiin sitä 'epäkristilliseksi',\n'epänaiselliseksi' ja 'epäsiveelliseksi'. -- Kun nyt jo tuosta\nviattomasta Murtovarkaudesta näin sanotaan, mitä sitten\nHomsantuusta!\" --\n\n(11/8). -- \"Olen alkanut viimeistä kertaa puhtaaksi kirjoittaa\n'Työmiehen vaimoa'. Mutta paljon yhä näkyy siinä olevan korjaamista. En\nuskaltanut kirjoittaa Teille, kuinka asian laita oli tässä keväällä ja\nkesällä. Minusta, näette, koko kappale rupesi tuntumaan niin ikävältä\nja huonolta, kaikki maistui puulle, enkä voinut, en parhaalla\ntahdollanikaan moneen kuukauteen sitä jatkaa. Luin sitä muille, että\nkehuisivat ja taas saisin sen kautta vähän halua, mutta ei se tahtonut\nauttaa. Nyt kumminkin, kun rva ja Kasper Järnefelt sekä Jussi Brofeldt\n[Aho] sitä kiittivät, pääsin jälleen itseluottamukseen. Ja kyllä sitä\nnyt kestää, siksi kun sen valmiiksi saan. Inspiratsionia antavat\nkenties myöskin nuo tosielämän tosihuolet, joita saan niin tarpeeksi\nkokea. Ne pitävät hermostoa jännityksessä ja kehittävät sielun voimia.\n-- -- Mikä nimi annetaan tuolle uudelle näytelmälle? Työmiehen vaimo --\neikö se ole sopivin? Taikka: Johanna ja Homsantuu? Taikka: Hapanrokkaa?\nSillä hapanta se on miehille ja rokkaa sen pitäisi oleman naisille. Ja\nsilloin voisi Risto ja Toppo, kun kappaleen lopussa menevät kapakkaan,\nlaulaa: 'Hapanrokkaa keitettiin ja pantiin papuja sekaan, Hierimellä\nhämmennettiin etc. etc' -- Mutta ei sentään. Eikö kaikki tulisi\nkoomilliseksi sen kautta? -- Työmiehen vaimo kenties sittenkin paras,\nvaikka tuntuu niin laimealta.\"\n\n(21/8). -- \"Homsantuu on nyt vihdoin viimein valmis. Viimeisenä tuskana\non, ettei silmäni tahtoisi kestää kopioitsemista, jota nyt olen pari\npäivää tehnyt. -- Saa nähdä, tuleeko tuosta iloa teatterille taikka\nminulle. Se nyt ainakin on varma, että tunnokkaasti olen parastani\nkoettanut. Ilmankos se niin kauan olisi työn alla ollut. Mutta\npessimistinen se on, enkä luule kenenkään nyt sanovan 'tulimme niin\niloisina ja tyytyväisinä kotiin'. Tuota nimittäin on moni minulle\nsanonut 'Roinilan talosta'. Mutta itse olen jotakuinkin tyytyväinen.\nSitä en ollut 'Roinilan talon' kanssa milloinkaan.\" --\n\n(3/10). -- \"Tuskin kehtaan Teille kirjoittaa, kun näytelmäni ei\nvieläkään ole valmis. -- -- Nytkin, kun sitä viimeistä kertaa\nkorjaamalla olen puhtaaksi kirjoittanut enkä paljon muuta ole muutellut\nkuin dialogia, en sentään pääse kuin noin pari kolme sivua päivässä\neteenpäin. -- Hyvä Tohtori! Onhan varma, että tulette tänne ensi\nsyksynä? Toivon saavani Teiltä taas uutta elämää. Onhan minun\noikeastaan Teitä kiittäminen henkisestä herätyksestäni, kehittymisen\nhalustani. Yksin ei voi pyrkiä eteenpäin, kun ympäristöltään ei saa\npaljon mitään, ei ainakaan verraten siihen, mitä Teiltä saa. Ettehän\nole, hyvä Tohtori, väsynyt? Onhan Teillä vielä elämän toivoa, lujuutta,\npontevuutta, toimintavoimaa ja intoa? Antakaa tuota kaikkea minullekin\nyksi hiven. Jääkää Jumalan haltuun, hyvä Tohtori! Parhaat toivotukseni\nseuraavat Teitä ja teatteria.\"\n\n(28/10). -- \"Vihdoin viimein lähetin nyt postiin 'Työmiehen vaimon'.\nSoisin, että se Tohtoria miellyttäisi, että teatteri saisi sillä paljon\nrahaa ja että se vähän ravistelisi näitä puolikuolleita ihmisiä. Juuri\nkun sitä laitoin ristisiteeseen, paukahtivat tulikellot täällä soimaan,\nja ennenkun vielä sain sen postiin, kerrottiin että eräs nainen oli\npalanut sisään ja eräs toinen vähissä hengin saatu ulos. Kohta\ntaikauskoisuuteni näki tuossa sattumisessa jonkunlaisen enteen. -- --\nTuo vanha sairas vaimo paloi äsken siitä syystä, että sisarensa jätti\nhänet yksin, sillä välin kun läksi käymään meidän puodissamme. Yhä\nomituisempaa.\" --\n\n(8/12). -- \"Hyvä, kunnioitettu Tohtori! Monet herttaiset kiitokset\nkritiikistänne! Olen ollut sairaana ja kärsinyt sielun ja ruumiin\ntuskia; sillaikaa oli kirjeenne kumminkin suureksi virkistykseksi ja\nlohdutukseksi. Olen tuon tuostakin lukenut sen läpi ja miettinyt. Niin\npian kun täydellisesti paranen, että oikein jaksan ajatella, ryhdyn\nehdottamianne muutoksia tekemään -- niin pitkälle kuin paha sydämeni\nsallii. Etten ole rouvia juuri lempeällä kädellä pidellyt, on aivan\ntotta, ehkäpä olen heitä liiotellutkin. Mutta, rakas Tohtori, te ette\nole nainen, ette ole tullut tuntemaan mitä myrkyllisiä haavoja tuo oma\nsukupuoli voi kaikessa hurskaudessaan ja lempeydessään toiseen iskeä,\nkuinka tuo helläsydäminen, tuo korkeasti sivistynyt, tuo 'heliga\nprestinna vid hemmets fridfulla härd' on kivikova ja jääkylmä sortaja\nheikompaa, 'huonompaa' kohtaan, jota hän ei ihmiseksikään tunnusta,\nkoska se ei ole hänen vertaisensa arvossa eikä sivistyksessä muka. Ja\nnämä ovat kristityitä! Minä sanon, että huonoimman porton sydämessä\nasuu enemmän kristillistä tunnetta kuin noiden farisealaisten. Kuinka\nselvänä Kristus näki ihmissydämen salaisimmat sopukat, kuinka oikein\nhän tätä sukukuntaa arvosteli: 'Aterioitsi syntisten, köyhäin ja\nalhaisten kanssa'. Ei ylhäisten, ei rikkaitten eikä ruhtinaitten. Voi,\nkuinka koko sieluni halveksii tätä tekopyhyyttä, tätä teeskentelemistä,\ntätä naisten 'hienoa sivistystä' ja 'korkeaa moraalia'. Kuinka\nsurkuttelen noita 'hemmets heliga prestinnor', jotka kohta menehtyvät\noman itsensä ihailemiseen. Hyvä Tohtori! Suututteko minuun nyt?\nSanotteko, että olen paha, raaka, tyhmä? Niin olenkin, mutta, Jumalan\nkiitos, olen samalla myöskin kansan lapsi, 'hienous' ei ole\nluonnollista tunnetta tukahduttanut, eikä pelkuruus estä sitä tunnetta\nilmaisemasta. Oikeastaan eksyin aineestani. Tahdon koettaa parantaa rva\nWörskyä (täällä on eräs rva Mörsky, sitä nimeä ei saa käyttää), jos\nvoin, mutta en tiedä, kuinka onnistun. Naiskysymyksessä tahtoisin\npienen reformin. Naisten ihailemisen tahtoisin muuttaa naisten\nruoskimiseksi. Emme me parane, Tohtori, ennenkun saamme oikein paljon\nvitsaa, ennenkun meitä opetetaan totuutta tuntemaan ja omia\nheikkouksiamme käsittämään. -- Kaikki muut muutokset teen oikein\nsydämen halusta.\"\n\n(22/1 85). \"En ollenkaan voinut arvata, että niin pian joutuisitte\nvalmiiksi, enkä siitä syystä tehnyt parempaa kiirettä korjauksien\nkanssa. Kuinka nyt lienee tämä Vapun kohtaus tässä lopussa onnistunut.\nKuin ei siinä olisi liiaksi sovitusta? En usko että tulevasta\nsukupolvesta vielä on niin paljo toivoa, kun tästä päättäen luulisi.\nAntakaa, Tohtori, hyvä neuvo! Minä melkein mieluisemmin antaisin\npainattaa kappaleen lopun niin, ettei jää mitään selvää siitäkään,\nottaako Vappu lapsen vai ei. Sen jälkeen kuin Homsantuu on viety pois,\nvaan muutama repliikki Riston ja Topon välillä: Risto aikoo kosia,\nToppo epäilee Homsantuun tilaa ja Risto kehottaa lähtemään anniskeluun.\nVai kuinka? Onko parempi näin?\"\n\nTähän viimeiseen kysymykseen Bergbom vastasi niin, että hän jätti pois\nviime kohtauksen näyttämöllä. -- Lopuksi sanottakoon vain näistä\notteista, että ne mieltäkiinnittävällä tavalla todistavat kappaleen\nsyntyneen palavasta innostuksesta, joka nousi ja laski niinkuin\ntosirunoilijassa tapahtuu, sekä väsymättömästä harrastuksesta tehdä\nmahdollisimman hyvää. Kumminkin Minna Canthissa vallankumouksellinen\npaatos oli verrattomasti voimakkaampi kuin taiteellisen sopusoinnun\nvaisto. Sentähden hän hylkäsi Bergbomin ehdottaman sokean vaimon, joka\n\"rauhallisella, kärsivällisellä elämänfilosofiallaan\" tietysti olisi\npyörentänyt, täydentänyt elämänkuvausta.\n\nNäytelmä meni siis ensi kerran 28/1, ja se ilta oli teatterin\nmuistettavimpia. Täydelle huoneelle mielenjännityksessä olevaa yleisöä\nesitettiin vaihtelevat kuvaelmat erinomaisella voimalla ja tosielämän\nvärillä, ja vaikutus oli tärisyttävä. U. S. lausuu:\n\n\"Tässä näytelmässä ei ole turhaa, kaunista lörpötystä. -- Sattuvata on\nkoko näytelmän kulku ja se tarkottaa yhteiskunnan ja yksityisten\nsydämeen, leikkaa siellä ja viiltelee, mutta niin että tuntuu.\nKiihkeänä seurasi yleisö näytöksen edistymistä, ja moni varmaan tunsi\nsisustaansa viiltävän, mutta kyllä kai se hyvää teki. Erimielisinä ja\nvältellen lähdettiin kotia.\"\n\nKritiikki oli yksimielinen kiittäessään esityksen oivallisuutta, se oli\nehdottomasti parasta mitä teatteri oli aikaansaanut. Ida Aalberg\nnäytteli Homsantuuta niin innostuneesti, että hän vastustamattomasti\ntempasi yleisön mukaansa, hän oli yhtä suloinen surussaan kuin mahtava\nkostoa vaatiessaan -- se oli luettava hänen värikkäimpiin ja\ntodenperäisimpiin rooleihinsa. Nti Avellan Johannana oli kuin\ntäydelleen yhteensulanut näyteltävän luonteen kanssa, hänen\nesityksessään ei ollut ainoatakaan väärää säveltä, luontevana ja\nyksinkertaisena hän vaikutti syvästi katsojaan. Alarik Böök esitti\nluonnonomaisesti Ristoa, mutta aivan erikoisesti onnistunut oli Rautio\nToppona, täynnä eloa, kevytmielisyyttä ja huumoria. Edelleen neiti\nStenberg varmasti ja johdonmukaisesti kuvasi Leena Kaisaa ja hyvin\nnäyteltiin muutkin sivuosat. Vihdoin oli yhteisnäytteleminen kaikin\npuolin kiitettävä ja samoin näyttämöllepano. \"Markkinaelämän kuvaaminen\nesimerkiksi veti vertoja siihen mitä saatiin nähdä Meiningiläisten\nnäyttämöllä.\"\n\nTyömiehen vaimo meni kaikkiaan yhdeksän kertaa täysille ja hyville\nhuoneille. Menestyksen puolesta se oli verrattava Nooraan, mutta niin\nmyöskin yleiseen vaikutukseen nähden. Näytelmästä väiteltiin sekä\nyksityisissä piireissä että sanomalehdistössä kiivaudella, jonka\nymmärtää kun ajattelee, että se kuulumattoman räikeästi kuvasi\nkotimaisia oloja ja että sen kautta realistisen suunnan totuus- ja\nuudistusvaatimukset ensi kerran välittömästi kohdistettiin meihin\nitseemme. Luonnollista on, että eri katsantokannat esiintyivät jyrkkinä\nja että vastapuolueen tarkotuksia väärin käsitettiin ja selitettiin.\nVanhoillisella taholla, jolla oli totuttu vallitseviin oloihin ja\nkäsittämään kaikellaista pahaa ja kurjuutta pääasiassa yksilöiden\nturmeluksesta johtuvaksi, ei tunnustettu, että parannusvaatimukset\nlähtivät puhtaasta ihmisrakkaudesta, ja uudistajain puolella oltiin\ntaas liian kärkkäät kieltämään vanhoillisilta jalompaa elämänkäsitystä.\nEttä Homsantuun huuto: \"Teidän lakinne ja oikeutenne -- niitä minun\npiti ampua!\" kauhistutti monta hiljaista kansalaista, ei suinkaan ollut\nniin kumma, sillä joskin sanat oli pantu onnettoman, hurjistuneen\nmustalaistytön suuhun, oli niillä kieltämättä symbolinenkin\nmerkityksensä, jonka kuulijat oikein ymmärsivät. Ja olihan näytelmä\nkauttaaltaan ankara, tahallinen hyökkäys olevaisuutta vastaan, jopa\nniin ehdoton, että siinä tuskin valonpilkkua nähtiin. Oliko siis outoa\nettei kaikki kohta sanoneet: jaa ja amen! Mutta uudistuuhan elämässä\naina tämä sama näytelmä, kun uusi aika ryntää esiin. Taistelu, sehän\nonkin elämää, ja Minna Canthin ansio on, että hän nerokkaalla\nkappaleellaan saattoi koko sarjan yhteiskuntakysymyksiä keskustelun\nalaiseksi.[65] -- Kun näytelmä oli esitetty neljä kertaa, Emilie\nkirjoitti (15/2) nti Elfvingille:\n\n\"Työmiehen vaimo on herättänyt paljo melua ja erilaisia tunteita.\nMuutamat ovat ylen ihastuneita -- toiset kovin tyytymättömiä. Yhdessä\nkohden ovat kuitenkin kaikki yksimielisiä: että kappale on kirjoitettu\nerinomaisen kyvykkäästi, että se on korkeimmassa määrässä draamallinen,\njopa nerokas. Moni pitää tätä kappaletta etevimpänä draamallisena\nteoksena, mikä Suomessa on ilmestynyt, joko suomeksi tai ruotsiksi.\nSiihen en yhdy. Minä en rakasta voimakasta realismia runoudessa, vaikka\ntäysin oivallan mitä kappaleessa on nerokasta ja draamallista.\nUltrapessimistinen katsantotapa (taikka oikeammin esitystapa) ei\nmyöskään ole oikein mieleeni; pitäähän runouden tuoda esiin ihmisten\nvaloisiakin ja hyviäkin puolia. Työmiehen vaimo esittää ainoastaan\nvarjopuolet, heikkouden ja kurjuuden. Erinomaisen hupaista on kumminkin\nettä niin etevä draama on ilmestynyt, ja meillä on syytä vielä odottaa\nhyvin paljon rva Canthilta, jos hän saa elää ja pysyy terveenä.\nSurullista on jos hän pysähtyy tälle Ibsenin kannalle. Jos taasen\nTyömiehen vaimo jää ihmisellisen kurjuuden tuskanhuudoksi\nennakkoluuloja ja totuntatapaa vastaan, niin on se kaikin puolin\noikeutettu.\"\n\nKerrottakoon vielä samassa yhteydessä, että Minna Canth maaliskuulla,\nnoudattaen ystäviensä kehotuksia ja omaa haluaan, teki pitkän talvisen\nmatkan (Kuopion rautatie ei ollut vielä olemassa) Helsinkiin ja näki\n13/3 kappaleensa näyttämöllä.[66] Huone oli ihan täynnä, ja lopussa\ntekijä huudettiin näyttämölle, jossa Sala ojensi hänelle kukkavihkon\nnäyttelijäin, ja filos. kand. J. A. Lyly laakeriseppeleen yleisön\npuolelta. Myöhemmin oli rva Canth teatterin ja omien ystäviensä\nvieraana illallisilla lämpiössä. -- Minkä vaikutuksen näytäntö teki, on\nhän lausunut kirjeessä rva O. Kiljanderille. Sen mukaan esitys suuresti\ntyydytti häntä, mutta -- ei itse näytelmä. \"Koko kappale muuten\nlaitettu mielenkiihotukseksi. Näyttämöllistä voimaa siinä on, mutta\ntotuutta siinä ei ole, sielunomaista kehitystä ei myöskään. Koko\nmustalaisjoukkue Homsantuineen mielikuvitus. Ei Johanna ja Ristokaan\nole täydelleen todellisuudesta temmatut. Toppo on ainoa, joka\ntyydyttää. Sanalla sanottu: kappale ei sisällä _elämän totuutta_. Kunpa\nonnistuisin paremmin ensi kerralla. -- Ryhdyn nyt yhteiskunnalliseen\naiheeseen\".[67]\n\n-- Nämä sanat todistavat kauniisti Minna Canthin suoruutta ja\nvaatimattomuutta. -- Nti Bergbomille, jonka luona hän oli asunut, Minna\nkirjoittaa pitkän kirjeen, joka tulvii ihastusta sisaruksia kohtaan:\n\"Niin mistä teitä, mistä kaikesta teitä kiitän! Kappaleen menestys\nteidän ansionne, erinomaisen hyvin näyttämölle pantu j.n.e. j.n.e.\nKaikki hyvää ja kaikki totta. Mutta mitä siitä niin suurta välitän,\nmenestyi tai ei. Pienen pieni sija sydämmissänne on tuhatta vertaa\nsuuremmasta arvosta. Kiitos siis ystävyydestänne, kiitos siitä, että\nolette juuri semmoisia kuin olette, että herätätte niin suuria\nrakkauden, ihailemisen ja kunnioituksen tunteita.\" -- Ja samaan tapaan\npitkältä. Loppupuolen kirjettä täyttää pitkä kertomus työväen oloista\nVarkaudessa, jossa Minna paluumatkalla oli päivän viipynyt. Uusi draama\nkangastaa jo mielessä.\n\nTyömiehen vaimon näytäntöjen väliin pistettiin silloin tällöin joku\nvanhempi kappale, niinkuin Runebergin päivänä Salaminin kuninkaat,\nmutta uutta tuli vasta 27/2, jolloin Kiven _Kullervo_ ensi kerran\nesitettiin täydellisenä. Näytäntö oli epävirallinen alku siihen\njuhlaan, jolla Suomalaisen Kirjallisuuden Seura seuraavana päivänä\nvietti Kalevalan ilmestymisen 50-vuotista muistoa. Taitavasti Bergbom\noli osannut mukailla näytelmän näyttämöä varten (10 kuvaelmaa\noli supistettu 7:ksi), jota paitse puvut ja laitokset oli\nmieltäkiinnittävästi suoritettu. Sitä vaikeampi oli roolien\ntäyttäminen. Kullervona esiintyi Falck, jolla oli lämpöä ja voimaa,\nmutta ei traagillista kykyä. Muista mainittakoon: Leino -- Kalervo, rva\nAspegren -- Kalervon emäntä, rva Rautio -- Ainikki, Inez Borg --\nIlmarisen emäntä, nti Avellan -- Ajatar, Weckman -- Nyyrikki, Kallio --\nVäinämöinen, Ahlberg -- Ilmarinen, Vallenius -- Lemminkäinen. Menestys\noli n.s. succés d'estime. Näytäntö uudistettiin ainoastaan yhden\nkerran. -- Paremmin onnistui _Hamlet_, joka 4/3 annettiin ensi kerran\nHelsingissä ja kaikkiaan meni kuusi kertaa. Se luettiin jälleen niihin\nnäytelmiin, \"joita näytettyään Suomalainen teatteri voi ilolla ja\nylpeydellä katsoa uuden askeleen urallaan astutuksi, kunniallisen\nvoiton voitetuksi\". Pääosassa vaihtelivat Ahlberg ja Sala, kumpikin\nesittäen onnettoman kuninkaanpojan kuvan omalla tavallaan -- edellinen\nvoimakkaammin, hillitsemättömämmin, jälkimäinen hiljaisemmin, tarkemmin\npienimpienkin piirteiden mukaan. Toisista oli tietysti Ida Aalbergin\nOfelia loistavin; mielipuolikohtaukseen näyttelijätär \"loi aivan\nhurmaavan tuoksun, puhtaan jalon vaikutuksen ihmeen hienosta\ntaiteilijahengestään\" (W. Söderhjelm, Valvoja).\n\nKaksi semmoista uutuutta kuin Työmiehen vaimo ja Hamlet olisi jo\nriittänyt tekemään tämän näytäntökauden tavallista huomattavammaksi,\nmutta innokas johtaja liitti niihin kolmannenkin merkki-ilmiön, Kaarlo\nForsmanin suomentaman Goethen _Faust_-draaman ensimäisen osan. Viisi\npäivää ennen sen ensi-iltaa Emilie kirjoitti ystävälleen Turkuun:\n\n-- \"Me valmistamme parastaikaa Faustia. Eikö se sinusta ole hullun\nyritys? Ei koskaan ennen ole heikkoja voimiamme niin kysytty. Kyllä se\non vaikeinta mitä olen kokenut, ja Kaarlo samoin kuin minä olemme kovin\nhermostuneita, ennen kun suurteko on lähtenyt teloiltaan. Toivoimme\nnäytelmän valmistuvan perjantaiksi, mutta se ei käynyt; meidän täytyi\nlykätä se keskiviikoksi. Muistele meitä silloin ja tiedä, että meillä\non raskas päivä. Ida Aalberg tulee lopussa aivan loistavaksi, ja siihen\nrakennamme etupäässä menestymisen toivomme. Myöskin Leino\n[Mefistofeles] ja Sala [Faust] ovat hyviä, erittäinkin Leino, sitte\ntulee lisäksi noitia, marakatteja, vuoripeikkoja, tuliliekkejä,\nsotilaita, lapsia, väkeä loppumattomiin asti. En tiedä, kuinka kaikki\nyhdellä kertaa mahtuvat teatteriin!\" --\n\nFaust meni ensi kerran 15/4 ja sanotaan siitä U. S:ssa:\n\n\"Suomalaisessa teatterissa vallitsi eilisiltana oikea juhlahartaus sen\ntäpötäydessä huoneessa. Alusta loppuun seurasi yleisö näytäntöä yhä\nkasvavalla ihastuksella. Ja kun kaikui: 'on pelastettu!', ja esirippu\nlaskeutui, ei käsien taputuksesta tahtonut loppua tulla. Lopuksi kuului\nhuuto: 'Tohtori Bergbom!' ja sitten: 'Neiti Bergbom!' joita molempia\ninnokkailla eläköönhuudoilla tervehdittiin. -- Tuskin onkaan\nteatterissamme, jolla on niin pienet apukeinot, niin suuria\naikaansaatu.\" -- Finlandissa: \"Innostus yhtä suuri kuin oopperan\nloistavimpina aikoina. Näyttämöllepano huolellisin mikä meillä on\nnähty\".\n\nOtamme tähän Z. Topeliuksen kirjeen Kaarlo Bergbomille (Helsingin\nVilhelmsbadista 23/4), se kun sisältää arvostelun näytännöstä.\n\n\"Hyvä Kaarloni! Vastaanota onnentoivotukseni uuteen voittoon!\nUhkayritys on päättynyt loistavaan riemuvoittoon suomalaiselle\nnäyttämölle ja on jouduttava uuden talon toteuttamista.\"\n\n\"Eilen näin uudestaan puhuvan Faustin ensi kerran 1836 taikka 1837\njälkeen, jolloin eräs saksalainen seurue samojen seinien sisällä kuin\nnyt, Klingemannin laitoksen mukaan, antoi puhenäytelmän heikosti, mutta\nmuistoa ansaitsevasti. Ooppera on loistava, mutta puhekappale\nsydäntäkouristavan syvä.\"\n\n\"Muistutukset, jotka minulla on tehtävänä, koskevat osaksi tekijää,\nosaksi nykyajan draamallista koulua. Kappale on sukukuntamme lankeemus,\nmutta sovitus on kehyksen ulkopuolella. Ei koskaan runous ole esittänyt\nihmisellisesti liikuttavampaa tyyppiä kuin Margareta: siinä missä hän\non valtavana kappaleessa on tämä kristillinen suuressa merkityksessä,\nvaikka sovitus haamottaa ainoastaan symbolisesti ristissä. Tässä Ida\nAalberg seisoi nykyajan taiteen huipulla; ei ainoakaan niistä 5:stä tai\n6:sta laulavasta Margaretasta, jotka olen kuullut, voi kilpailla hänen\nkanssaan. Sano tämä hänelle, jos se tuottaa hänelle iloa. Mutta sano\nhänelle myöskin, että hän voi tehdä jotakin enemmän, että hän tästä,\nmelkein loppuun kulutetusta tyypistä voi tehdä jotakin uutta. Sillä\nranskalaisrealistiselta koululta, jonka luonnontotuus on niin\nsydäntäkouristava, puuttuu taiteen suuri tyyneys. Sinä päivänä kun Ida\nAalbergin onnistuu yhdistää kolme viimeistä kuvaelmaa kolmen ensimäisen\nkanssa, on hän luonut uuden Margaretan.\"\n\n\"Salan debyytti on kunnioitettava. Että hän vajoaa, merkitsee vain että\nFaust vajoaa. Goethe ei ole kirjoittanut kappaletta näyttämölle, se on\nvedetty sinne tukasta. Goethen esityksessä seisoo kauttaaltaan\nihmiskunta Faustin takana ja tätä taustaa vastaan hän näyttäytyy\neheänä, mutta näyttämöllä tausta katoaa yksilöön, ja siinä hän vajoaa\nvoimattomana. Samassa määrässä kuin Faust vajoaa, Mefisto nousee\nja valtaa lopulta kaikki paitse Margaretan. Onhan kappaleen\nlopputarkotuksesta kirjoitettu äärettömän paljon, ja sinä tunnet sen\nparemmin kuin minä. Mutta en minä voi uskoa, että lopputarkotus on\npahan apoteosi. Näyttämö ei ole vaan voinut tehdä havainnolliseksi\npahan häviämistä itsekkääseen tyhjyyteensä.\"\n\n\"Leino on sangen hyvin jäljitellyt Willmania taikka hänen saksalaisia\nesikuviaan. Vino, nykäisevä, ilkkuva kuuluu kieltämättä tyyppiin. Mutta\nkaiken tämän ohella on Goethen Faustilla [sic, Mefistolla!] syvyys,\njoka on kadonnut oopperan jokapäiväisiin tehonpyyteisiin. Ei ole\nirvistelevä Mefisto, joka sanoo: 'Ich bin der Geist, der stets\nverneint' j.n.e. Puhekappaleen pitäisi kohota oopperan ja kansansadun\nSamielia ylemmäs, ja jos Leino kesällä saa aikaa tutkia Goethen\nMefistoa, niin hän, hyvä käsitys kun hänellä on, on kaikellaista\noppiva.\"\n\n\"Valentinista [Ahlberg], Martasta [nti Stenberg], noita-akasta\n[Lindfors] ynnä muista ei minulla ole muuta kuin hyvää sanottavana.\nNäyttämöllepano on suomalaisella näyttämöllä voittamatta ja ansaitsee\nkaiken tunnustuksen, minkä se on saanut (vaikkei esiripun tarvitse\nnousta kaikkien aploodien tähden). Se kunnioitus, huolellisuus ja\nkustannus, joka on tehtävään uhrattu, on hyvin harkittu. Uusi teatteri\nei olo koskaan tarjonut näyttämölaitoksia, jotka olisivat tähän\nverrattavat. Ainoastaan noitaluolan maalaukset olivat lasten\npelättimiä.\"\n\n\"Sanalla sanoen -- kiitos, Kaarlo veli ja Emilie sisar, rohkeasta mutta\nmenestyksen oikeuttamasta yrityksestä suorittaa yksi näyttämön\nkorkeimpia probleemeja! Oletan että sinä itse, joskin esikuvien mukaan,\nolet mukaillut kappaleen näyttämöä varten. Kieli oli helkkyvää, ja\nuseimmat köörit onnistuvat oivallisesti.\"\n\n\"Tulkoot kustannukset takaisin ja mainittakoon Faust suomalaisella\nnäyttämöllä kerran peninkuormapatsaitten joukossa sen edistyksen\ntiellä!\"\n\n\"Minä puristan kättänne ja olen edelleen teidän molempien harras\nZ. T.\"\n\nFaust meni peräkkäin seitsemän kertaa. Innostuneet suosionosotukset\nuudistuivat joka ilta. Yksityisistä kunnioitusilmauksista mainitsemme\nvain, että kuuluisa pianonsoittaja rva Sophie Menter 19/4 lähetti Ida\nAalbergille näyttämölle kauniin kukkavihkon. Samana päivänä kun Faust\nannettiin viimeisen kerran E. Nervander julkaisi \"Finlandissa\"\nseikkaperäisen arvostelun, jonka pääkohdat otamme tähän, koska siitä\ntodella saa käsityksen, kuinka kappale esitettiin.\n\nHuomautettuaan millä varmuudella Bergbom on osannut arvioida, milloin\nteatteri on kypsynyt mihinkin suureen tehtävään sekä miten jo\nvuosikausia oli silmällä pidetty ja valmistettu Faustinkin\nmahdollisuutta, arvostelija jatkaa: Arkadiateatterin pieni salonki oli\nloppuunmyyty, ja yleisö odotti jännityksessä. Vihdoin esirippu nousee\nja ensimäinen kuvaelma (alkunäytökset ovat poisjätetyt) avaa meille\nFaustin yhden ainoan lampun valaiseman työkammion, joka vanhanaikuisine\nsisustuksineen ja rikkaine tieteellisine kalustoineen tarjoaa sangen\ntunnelmallisen näön. Sala, joka huolimatta nuoruudestaan on jo\nnäytellyt Hamletin, esiintyy vanhana Faustina. Naamioitus on hyvä,\nhänen hahmonsa leimaa jalo arvokkuus, hänen käsityksensä on tyyni ja\nälykäs, hänen tunteensa sangen lämmin, sanalla sanoen, hän on neljässä\nensimäisessä kuvaelmassa, ennen kun taikajuoma on nuorentanut hänet,\nmelko hyvä Faustin edustaja, vaikkei hänellä ole luonteelle ominaista\nvoimaa, tulta ja suurisuuntaista levottomuutta. Näissä kohtauksissa\nvaikuttaa hänen näyttelemisensä yksitoikkoisuuskin vähemmän\nväsyttävästi; myöhemmissä kuvaelmissa sitä vastoin hänen esityksensä\non ainoastaan hervoton ja heikko harjotelma. Mutta olisihan\nliiaksi pyytää, että niin nuoren miehen elämänkokemus riittäisi\ntäyttämään mahtavan hahmon. Hän on kuitenkin vakavalla ja suoralla\nnäyttelemisellään ja monella katseella rooliin tehnyt Faustin arvokkaan\nesittämisen näyttämöllämme mahdolliseksi. -- Wagner on jätetty pois.\nMaahisen ilmestyminen tapahtuu tunnelmallisen soiton soidessa, mutta\nvaikuttaa ehkä vähemmän kuin muut näyttämölliset tehokohdat. Kuvaelma\npäättyy pääsiäisvirren säveliin, jotka pelastavat Faustin itsemurhasta.\nKävely kaupunginportin ulkopuolella on muutettu viidenteen kuvaelmaan,\nja sen sijaan toinen kuvaelma esittää Mefiston ja Faustin ensimäisen\nkohtauksen jälkimäisen työkammiossa. Leino näyttää reippaasti ja\nepäilyksettä käsityksensä roolista, joka perustuksiltaan on hänelle\nniin vieras ettei siitä voi tulla enempää kuin harjotelma. Hän käsittää\nsyystä roolin poikamaisen (burschikos) huumorin ja satiirin\nsekotukseksi, käyttää voimakkaita värejä ja leveää sivellintä, ja\nharjotelma näyttäytyy kunnioitettavan työn ja aitotaiteellisen\nmielenkiinnon tuloksena. Ryhtiin ja liikuntoihin nähden hän on luonut\nselvän kuvan, jota hän esittää, mutta omituista on, että ääni ja katse\nsaavat kerrassaan unohtamaan mitä naamioitus, liikunnot ja sanat\npyytävät ilmituoda. Kuuro voisi pitää Leinon esitystä erinomaisena,\njohdonmukaisena ja värikkäänä, jota vastoin _sokea_ äänen mukaan\narvostellen saisi vaikutelman perustukseltaan hyvästä, iloisesta ja\nkenties naivisesta Mefistosta, joka hieman muistuttaa Nummisuutarin\nEskoa. Tämä esityksen kahtia jako tekee, ettei sitä voi pitää muuna\nkuin etevänä harjotelmana. Toisessa kuvaelmassa nähdään kauniita,\nsilmää hiveleviä unikuvia, jotka Mefistofeles loihtii esiin Faustille.\nNiitä on luvultaan kuusi tai seitsemän, toinen toistaan taiteellisen\nsomempi. Ensin ilmenee ryhmä ruusuilla seppelöityjä lapsia, sitte\nnuoria neitosia soittaen harppua y.m. kielisoittimia. Sen jälkeen neljä\nnuorta tanssijatarta ja toisia, viiniä ja lempeä edustavia, ryhmiä ja\nvihdoin loppukuvaelma, jonka keskiryhmä esittää nuoren runoilijan\nseppelöimistä vallan, kunnian ja kauneuden hengettärien ympäröimänä.\nNäiden kuvien ohikulkiessa kaunis laulu taustalta herättää mitä\nmiellyttävimpiä tunnelmia katsojissa. Kuvaelma päättyy säkeihin, joissa\nMefisto kehottaa Faustia lähtemään maailmaan ja ihmiselämään. Kolmas\nkuvaelma saattaa meidät Auerbachin kellariin Leipzigissä, taitavasti\njärjestettynä pikku näyttämölle. Verrattoman burleskimaisesti ja\niloisesti näyteltiin kohtaus neljän ylioppilaan (Pesonen, Aspegren,\nRautio, Böök) kanssa. Leino ja Sala ovat hekin tässä täydellisesti\nrooleissaan. Neljännessä kuvaelmassa nähdään noidan luolakeittiö\ntaikakalustoineen, loimuava valkea takassa, jonka ympärillä marakatteja\nvahtii. Oudon inhottava kohtaus suoritetaan mainiosti, kiitos olkoon\nvarsinkin Lindforsin, joka räikeästi kuvaa noita-akkaa. Täällä\nGretcheninkin kuva ensi kerran esiintyy, saaden Faustin tyhjentämään\nnuorentavan taikajuoman. Jo tässä Gretchen, istuen rukkinsa ääressä\npuutarhassa, harvinaisen neitseellisen kauneuden ja raikkauden kautta\nsaa aavistamaan Ida Aalbergin taideluomaa saksalaisena porvarityttönä.\n\nViidenteen kuvaelmaan on yhdistetty kansankohtaus kaupunginportilla\nsekä Faustin ja Gretchenin yhtyminen. Kansankohtaus on erittäin\nrikkaasti järjestetty ja vilkasluontoinen siinä kuin yli sata eri\nsisääntuloa tapahtuu noin kymmenessä minuutissa. Viimeksi astuu\nGretchen ulos kirkosta. Puku on sininen ja kuosiltaan se muistuttaa\nyksinkertaista porvarityttöä keskiajalta. Hiukset on jaettu kahteen\npaksuun, riippuvaan palmikkoon. Kirkonovella ripotettuaan vihkivettä\npäällensä ja annettuaan almun, hän lähtee kotiinpäin samassa kun Faust\nrikkaassa aatelismiehen puvussa astuu hänen eteensä ja lausuu:\n\n    \"Oi fröökinä kaunihin, jos sallitten,\n    Käs'varrellain ma teitä saattelen.\"\n\nMelkein lapsellisen miellyttävällä itsetunnolla ja kainoudella\nMargareta vastaa:\n\n    \"En fröökinä oo, en kaunihin\"\n\njonka jälkeen hän jatkaessaan:\n\n    \"Ja kotia pääsen saattamattakin\"\n\nnostaa Faustia kohti katseensa, jossa ilmenee ensi lemmen aavistus.\nSuloinen, puhdas ja nuorekkaan lämpöinen Gretchen on seuraavassa\nkohtauksessa omassa kammiossaan, kun hän valmistautuen levolle purkaa\npalmikkonsa ja hyräilee:\n\n    Kuningas Thulen kansan\n    Ol' aina uskoinen.\n    Hälle vaimo kuollessansa\n    Soi maljan kultaisen.\n\nSe mielenilme, jolla hän samassa kohtauksessa lausuu sanat:\n\n    Tääll' on niin kuuma, raskas sää --\n\ntunkee katoamattomasti kuulijan sieluun, ennustaen suruja, jotka\ntulevat lyhyen onnen jälkeen.\n\nMolemmat seuraavat kohtaukset kadulla Faustin ja Mefiston välillä sekä\nMartan huoneessa ovat alkuteoksen mukaisia, mutta niitä seuraava on\njätetty pois, ja meidät saatetaan välittömästi Martan puutarhaan, jossa\nneljä eri kohtausta on taitavasti yhdistetty kahteen kuvaelmaan\n(nimittäin huvimajakohtaus, Gretchen rukin ääressä sekä alkuteoksen\nmolemmat puutarhakohtaukset). Nti Stenberg on oivallinen Marta ja\nsuorittaa erinomaisesti osansa taiteellisessa yhteisnäyttelemisessä.\n\nYlen vaikea on sanoa, mitkä kohdat Ida Aalbergin ihmeen hienosta ja\nneitseellisen puhtaasta esityksestä ovat parhaat. Kuinka sydämellisesti\nja yksinkertaisesti hän kuvaakaan kodin iloja ja suruja, kuinka\nlapsellisen iloisesti hän riemuitseekaan kukkaoraakelista, kuinka hän\nsäikähtääkään lemmen ensimäistä leimahtamista ja millä riemulla, millä\nraikkaalla ilolla hän huudahtaakaan:\n\n    Kulta mies, mä lemmin, lemmin sua!\n\nKuinka syvästi, surusta ja lemmestä vapisevasti hän vihdoin lausuu\nverrattoman mestarilliset säkeet:\n\n    Pois riemu jäi,\n    Ja syömmen' on,\n    Niin raskas vaan\n    Ja rauhaton.\n\nJotakin parempaa laadussaan emme koskaan saane kuulla, ei täällä eikä\nmillään muulla näyttämöllä.\n\nFaustin ja Mefiston kohtaus metsässä sekä Gretchenin ja Lieschenin\nkaivolla on taas jätetty. Me näemme Gretchenin uudestaan Mater dolorosa\nkuvan edessä, missä tuskan ilmaus on sydäntä viiltävä. Sitten seuraa\nkohtaus, jossa Valentin uhraa henkensä kostaakseen sisarensa häpeän.\nSiinä esitti Ahlberg kauniin osan kiitettävän maltillisesti, ja\nLeinossa, kun hän suoritti serenaadin Gretchenin akkunan edessä, oli\ntodella daimoninen piirre.\n\nSillaikaa kuin Misericordia-veljekset taukoamatta laulavat Valentinin\nruumiin ääressä, näyttämö muuttuu katoliseksi katedraaliksi, jossa\nyleisö on polvistunut pitkänä perjantaina ja urut säestävät vanhaa\nvirttä:\n\n    Dies irae, dies illa\n    Solvet saeclum in favilla.\n\nTässä kohtauksessa Ida Aalbergin traagillinen esitys nousee huippuunsa.\nKouristuksentapainen tuskanilmaus lähestyy kauniin rajaa kuitenkaan\nmenemättä sen yli. Hänen hillitön itkunsa yhtyen yleisön lauluun ja\nurkujen pauhuun on joka kerta tehnyt mitä syvimmän, valtavimman\nvaikutuksen. Tämän jälkeen seuraa välittömästi vankilakohtaus, jossa\nesityksen totuus ja vaikuttavaisuus olivat yhtä suuret, vaikka\nnäyttelijättärellä ei ollut riittävän voimakasta vastanäyttelijää.\n\nFaust-näytännöt, arvostelija päättää, \"ovat voimakkaasti vahvistaneet\nsen vuorovaikutuksen taiteilijain ja yleisön välillä, joka vanhastaan\non ollut olemassa Suomalaisessa teatterissa ja joka takaa tämän\nnäyttämön tulevaisuuden ja on paras kiitollisuuden osotus seurueen\njohtajaa ja jäseniä kohtaan. Nämä näytännöt ovat sen ohella kohottaneet\nyleisön vaatimuksia tositaiteellisuuteen nähden ja lienevät ne siis\noikeuden mukaisesti pidettävät käänteentekevinä teatterin historiassa.\"\n\nVapunpäivänä annettiin kansannäytäntönä Ensi lempi ja Kultaristi, ja\nesiintyi edellisessä Ida Aalberg viimeisen kerran tänä näytäntökautena.\nHänen oli näet lähteminen ulkomaille, ja oli se syynä siihen että\nFaustinkin näytteleminen lakkautettiin, vaikkei yleisö suinkaan vielä\nollut väsynyt siihen.\n\nUusi premiääri tuli vielä 3/5: Hilda Aspin suomentama rva A. Ch.\nEdgrenin 4-näytöksinen _Hyväntekeväisyyttä_. Tämä näytelmä, joka oli\nennen näytelty Norjassa, mutta ei Ruotsissa -- niinkuin arveltiin\nsentähden että siinä liian räikeällä realismilla kuvataan Tukholman\nseurapiirejä -- herätti samoin kuin saman tekijän Todelliset naiset\nmielenkiintoa uuden suunnan ystävissä, saamatta sentään mainittavaa\nmenestystä. Kuitenkin oli näyttämöllepano oivallinen (eräs loistava\npalatsin vestibyyli oli jotain verratonta laadussaan) ja esitys\nmuutenkin hyvä. Erittäin kiitettiin nti Avellania (Blanka), Lindforsia\n(Österberg), nti Stenbergiä (rva Österberg), nti Aspia (Svea), Kilpeä\n(Kellqvist), Leinoa (parooni), rva Rautiota (Agnes), Ahlbergia (Wulff).\nKappale meni vain kolme kertaa. -- Sen jälkeen annettiin vielä\n(Runebergin kuvapatsaan paljastamispäivänä 6/5) Salaminin kuninkaat,\nUltimo, joka oli Helsingissä uusi, Venetian kauppias sekä Kuningas ja\nkatulaulajatar, se on Don Cesar de Bazan uudella nimellä. Viimeisessä,\nrunsaasti oopperapätkillä varustetussa laulukappaleessa olivat pääosat\nValleniuksella ja Inez Borgilla. Viimeinen näytäntö oli 31/5.\n\n       *       *       *       *       *\n\nÄsken mainittiin, että Ida Aalbergin oli lähtemi nen ulkomaille. Matkan\nlähin päämäärä oli Tukholma, jossa suuri italialainen näyttelijä\nErnesto Rossi Toukokuulla oli esiintyvä loistorooleissaan. Tultuaan\nTukholmaan meni näyttelijättäremme, niin kertoo E. v. Qvanten \"Nya\nDagligt Allehandassa\", suoraa päätä kuninkaalliseen teatteriin, jossa\nparaikaa oli harjotus, ja pyysi johtaja Willmanilta saada esiintyä\nRossin kanssa joko Ofeliana tai Juliana. Häntä kohdeltiin ivallisella\nkohteliaisuudella, joka muuttui oikein \"mefistomaiseksi\", kun\nhän kysymykseen millä kielellä hän aikoi esiintyä, vastasi:\n\"suomenkielellä\". Nähtävällä tarkotuksella kohta paikalla musertaa\nodottamaton vieras, Willman vaati näyttelijätärtä heti näyttelemään\nkohtia kummastakin roolista. Ja niin tapahtui. Nti Aalberg alkoi,\nsuomenkieli soi korville, joille joka sana oli ennen kuulumaton,\nmutta kun hän päätti, kimalteli kuulijain silmissä kyyneleitä ja\nteatterinjohtaja oli voitettu ja antoi myöntävän vastauksen. Mutta\ntämä olisi tuskin riittänyt, jollei Rossi itse olisi ruvennut\ntaiteilijattaren puolustajaksi. Teatterissa ja sen ulkopuolella syntyi\nnäet ankara vehkeily sitä vastaan, että suomalaisen näyttelijättären ja\nvarsinkin suomenkielellä sallittaisiin esiintyä ruotsalaisella\nnäyttämöllä. Loppu oli kumminkin se, että Ida Aalberg maanantaina 11/5\nnäytteli Ofelian roolin Rossin näytellessä Hamletia. Huone oli täpösen\ntäynnä, kuningas perheineen saapuvilla, ja -- menestys täydellinen!\n\nSanomalehtien arvosteluista otamme vain seuraavat rivit Stockholms\nDagbladista:\n\n\"Se joka kirjoittaa tämän, ei ymmärrä ainoatakaan suomen sanaa. Mutta\nsilti ei ollut vaikea ymmärtää Aalbergin Ofeliaa. -- -- Vasta neljännen\nnäytöksen mielipuolisuuskohtaukset näyttivät täysin mikä oikea\ntaiteilijaluonto tässä esiintyi. Äänen lapsellinen, naivi surumieli,\npuoleksi lauletut, puoleksi puhutut laulut, niin lausutut että näki\nkuinka Ofelia itse luuli laulavansa, tyhjä nauru, joka päättyy\nnyyhkyttävään itkuun, hämmentynyt, pelokas katse, kaikki yhtyi\nliikuttavan kauniiseen kokonaisvaikutukseen.\" --\n\nRva Ottilia Silfverstolpen (suomalaisen näyttämön entisen Preciosan)\nkirjeestä Emilie Bergbomille lisäksi muutamia riviä:\n\n\"_Eriskummainen_ on tapahtunut! Suomenkieli on kaikunut Kustaa III:n\ntemppelissä, ruotsalaiselta kansallisnäyttämöltä. -- Ida lähettää\nterveisiä ja sanoo olevansa ylen onnellinen; niin hän olkoonkin, sillä\nluonnollista on että täällä häntä kohtasi mitä jäykin vastarinta.\nKumminkin on menestys ollut täydellinen. Kaikki ovat ihastuneita, ja\nsanomalehdistön tunnustus on yksimielinen. Svenska Dagbladet on useissa\nnumeroissa esittänyt halpamaisimpia häväistysväitteitä svekomaanisessa\nhengessä, mutta kiittää sittekin hänen taidettaan. Teatterissa on\nkateus ja vehkeileminen ollut rajaton, mutta Rossi on ollut erinomaisen\nrakastettava. Hänen käytöksensä Idaa kohtaan on synnyttänyt\nkuulumatonta kateutta, mutta kenties se ratkaisi asian, että hän sai\nesiintyä. -- -- Näytäntöiltana ei kukaan tahtonut auttaa häntä, ja\nneljännen näytöksen jälkeen ei tahdottu antaa esiripun nousta. Yleisö\noli hakata kätensä pilalle, mutta esirippu ei noussut! Oli kuitenkin\nvähän itsepäistä suomalaista verta salongissa ja lopulta se voitti, ja\nesirippu nousi kuin nousikin\".[68]\n\nSaavutettuaan tämän loistavan voiton Tukholmassa Ida Aalberg lähti\nKristianiaan, jossa hän esiintyi kolme kertaa (22/5 ensi kerran)\nNoorana. Täälläkin hän herätti suurta innostusta, joskin hänen\nkäsityksensä muutamissa yksityiskohdissa oli toinen kuin norjalaisten\nnäyttelijättärien. Norjasta taiteilijatar matkusti Kööpenhaminaan,\njossa hän, niinkuin alempana saamme nähdä, viipyi koko seuraavan\nnäytäntökauden.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKeväällä 1884 julkaistu kehotus uuteen rahankeräykseen teatterin\nhyväksi herätti vastakaikua ympäri maan, ja johtokunta sai koko\nnäytäntökauden vastaanottaa isompia ja pienempiä lahjoja. Helmikuun\nlopulla keräys oli tuottanut 35,717:81 mk, mutta luultavaa on että\nsenkin jälkeen tuli joku määrä lisää.[69] -- Tulot näytännöistä olivat\nmyöskin hyvänlaiset, noin 600 mk iltaa kohti, joten, kun vuoden\nkuluessa syntyneestä uudesta \"arpajaisrahastosta\" menoihin otettiin\n15,000 mk, vajaus aleni 2,000 markkaan, vähempään kuin se tuskin\nkoskaan oli ollut.\n\nEnnen mainittujen keräysten ohella on muistettava toinenkin\nkeräyspuuha, joka tarkotti näyttelijäin _eläkelaitoksen_ edistämistä.\nNiinkuin edellisestä tiedämme (kts. ylemp. s. 49) tehtiin alote tähän\nyritykseen syksyllä 1879. Kumminkin tapaamme sanomissa vasta keväällä\n1884 ensimäisen, 26/5 päivätyn, rahastonhoitajan R. Laethénin antaman\ntiedon kertyneistä varoista:\n\n    Turussa keväällä 1878 kootut 3,600 mk sekä tämän\n    summan korko 1/7 1881 jälkeen 418:40 4,018:40\n    Turussa 1880 kootut................. 3,580:-\n    Janakkalassa 1882 kootut............   100:-\n                                     Smk 7,698:40\n\nTällä näytäntökaudella näyttelijät itse Helsingissä ensimäisen kerran\ntoimeenpanivat arpajaiset rahaston hyväksi. Ne tapahtuivat 21/4\nArkadiassa, ja tulo nousi 2,476:32 markkaan, jota paitse lahjoina\nsaatiin leskirouva M. Stenbergiltä Helsingissä 1,000 mk ja Viipurin\nKansalaisseuralta 100 mk. Rahaston varat olivat siis vuoden lopussa\nnoin 11,500 mk. -- Näin oli tämä tärkeä yritys päässyt hyvään alkuun.\nPohjaraha oli, niinkuin näkyy, tullut Turusta, jossa teatterin\ninnokas ystävä nti Betty Elfving oli tehnyt alotteen niin moneen\nkeräämispuuhaan taidelaitoksen hyväksi.\n\nNäytäntöjä oli tänä vuonna 122 ja näyteltiin niissä seuraavat\nkappaleet: 9 kertaa _Murtovarkaus, Työmiehen vaimo_; 7 _Nummisuutarit_,\nHamlet, Faust, Maria Stuart; 6 _Regina von Emmeritz, Pukkisen pidot_,\nEi ole aikaa, Kultaristi; 5 Jane Eyre, Rautatehtailla; 4 _Kihlaus_,\nEnsi lempi, Henrik ja Pernilla; 3 _Salamiin kuninkaat, Daniel Hjort,\nViimeinen ponnistus, Amalia ystävämme, Saimaan rannalla, Tätä nykyä_,\nTodelliset naiset, Hyväntekeväisyyttä, Romeo ja Julia, Venetian\nkauppias, Lääkäri vastoin tahtoansa, Ultimo; 2 _Roinilan talossa,\nKullervo, Ole armelias köyhille_, Yhteiskunnan tuet, Noora, Kuningas ja\nkatulaulajatar, Mustalaiset, Lemmenjuoma, Parisin veitikka, Valérie; 1\n_Ihmekös tuo, Kyökissä_, Laululintunen, Toinen tai toinen naimaan,\nNeiti Elisabeth, Taistelujen väliajalla.\n\nNäistä 43 kappaleesta oli 17 kotimaista ja 13 uutta.\n\n\n\n\nXIV.\n\nNeljästoista näytäntökausi, 1885-86.\n\n\nKohta sen jälkeen kun näytännöt olivat päättyneet Helsingissä, lähti\nBergbom seurueensa kanssa _Kuopioon_, jonne Minna Canth jälleen oli\nhankkinut teatteriväelle vapaan matkan kuopiolaisilla höyrylaivoilla.\nNäytännöt alkoivat siellä 7/6 ja jatkuivat heinäkuun alkuun: viimeinen\noli 3/7. Ymmärrettävästi ei kesäkuu Kuopiossakaan ollut suotuisa aika.\nTäysiä huoneita, se on yli 400 mk tuottavia, oli vain kolme (Työmiehen\nvaimo -- rva Aspegren Homsantuuna, Salamiin kuninkaat ja viime ilta),\nyli puoleksi täysiä neljä (Murtovarkaus, Kuningas ja katulaulajatar\n[2 kertaa], Viimeinen ponnistus); ainoa ohjelmistolle uusi kappale,\nSalan suomentama Scriben 3-näytöksinen huvinäytelmä _Naiset sotasilla_\n29/6 ei vetänyt puoltakaan.\n\nKiitollisin teatterin vierailusta oli sittenkin Minna Canth, jonka\nluona Bergbom taas asui. Seurueen lähdettyä hän kirjoitti (21/v):\n\n\"Olen Teille niin kiitollinen, Tohtori, niin sanomattoman kiitollinen.\nMuistatteko, kuinka alakuloinen olin Teidän Kuopioon tullessanne,\nkuinka väsynyt ja haavoja täynnä. Ja nyt, kuukauden Teidän parissa\noltua, kuinka toisin kaikki. Tohtori, kiitän Teitä lastenikin puolesta,\nsillä Teidän kauttanne he saivat taas reippaan, tervemielisen äidin. --\nJa tuo ihmisten ylenkatse, mihin sekin hävisi! Pois vihojen vimmaukset,\npuhas siunaus sijahan! Nyt rakastan koko maailmaa enemmän kuin\nkoskaan.\" --\n\nTänä kesänä Bergbom-sisarukset oleskelivat kotimaassa, ja oli Emiliellä\nhuolenaan aivan erikoinen asia, josta hän pääsi vasta elokuulla. Jo\nedellisenä syksynä oli tieto tullut, että keisari Aleksanteri III\nperheineen aikoi käydä Suomessa kesällä 1885, jolloin asevelvolliset\nsuomalaiset pataljoonat ensi kerran kokoontuisivat leiriin\nLappeenrannalle, ja sen johdosta syntyi ajatus, että Suomen naisten\ntulisi antamalla joku lahja keisarinnalle ilmisaattaa kansan rakkaus\nhallitsijaparia kohtaan. Tuuman toteuttamista varten pidettiin\nHelsingissä 16/3 kokous, johon saapui lähes kaksisataa osanottajaa, ja\njossa valtava enemmistö hyväksyi esittelijäsihteerinrouvan M. Ahngerin\nehdotuksen, että lahjana annettaisiin soutuvene, varustettuna ja\nkoristettuna lipuilla sekä suomalaiskuosisilla matoilla ja tyynyillä.\nSamassa valittiin 15-henkinen toimikunta, jolle -- Emilie Bergbom\npuheenjohtajana, rva Jenny Lang sihteerinä ja rva Martha Eneberg\nrahastonhoitajana -- päätöksen toimeenpaneminen uskottiin. Sitte\nkerättiin koko maan naisten kesken 16,000 mk, enemmän kuin tarvittiin\n(merkitsijäin luku oli 7,500 ja lahjat vaihtelivat 100 markan ja 10\npennin välillä), ja vene, 27 jalkaa pitkä ja 5,5 leveä, tehtiin\nkeuruulaisen mallin mukaan hra Emil Wegeliuksen johdolla Helsingissä,\njossa myöskin enimmäkseen kudottiin ja ommeltiin mitä sen\nsisustamiseksi tarvittiin, ja käytettiin siihen 21 erilaista\nsuomalaista kuosia.[70]\n\nIda Aalbergille, joka vielä oli ulkomailla ja jota kehotettiin tulemaan\nkotia ja yhtymään niihin naisiin, jotka muitten puolesta antaisivat\nveneen keisarinnalle, Emilie kirjoittaa 19/6 valmistuspuuhista:\n\n\"Et voi uskoa, kuinka äärettömän paljo puuhaa ja vaivaa minulla on\nollut ja on; 20 kertaa päivässä kiukustun tarpeettomasta löyhyydestäni\nettä otin tämän päälleni; kotona meillä istuu 8 ompelijatarta ja kirjaa\nkolmessa korko-ompelukehyksessä. Sitä paitse ommellaan koruompelusta 7\npaikassa. Kunpa kaikki tulisi valmiiksi ja hyväksi. Koko toimikunta on\nmatkustanut tiehensä, paitse [nti] Hilda Wiik (joka on yli kaiken\nkiitoksen oiva) ja minä. -- -- Rahaa on meillä yltä kyllin. 'Syvät\nrivit' ovat m.m. lukuisissa ystävällisissä kirjeissä ilmaisseet\nerinomaisen suurta harrastusta, ja sen tähden olemme valinneet niiden\nedustajaksi 2 todellista talonpoikaistyttöä. Luultavasti tulee vene\nmaksamaan 12,000 markkaa, mutta sittekin jää meille yli 4,000, jotka\naiotaan käyttää hengenpelastuslaitokseksi.\" --\n\nKeisarillisten käynti tapahtui elokuun alussa, ja tulivat he 4/8\nLappeenrantaan. Seuraavana päivänä klo 7 ehtoolla, kun korkeat vieraat\nlaivalla palasivat Lauritsalasta, huvimatkalta, vene annettiin\nkeisarinnalle. Se kävi päinsä niin, että yhdeksän suomalaisiin\nkansallispukuihin puettua naista -- peränpitäjänä rva Emilie de Pont\njääskeläisessä puvussa sekä soutajina neidit Hanna Andersin\nuusmaalaisessa, Ida Aalberg hämäläisessä, Ellen v. Troil\nhoutskäriläisessä, Helmi Stenbäck säkyläläisessä, Emmi Cannelin\nlapväärtiläisessä, Anna Junttila lappalaisessa, Alma Ahnger\nsavolaisessa, Lydia Haaranen karjalaisessa -- lähti veneellä rannasta\nulompana olevan laivan luokse ja souti, sitte kun rva de Pont oli\npyytänyt, että keisarinna suvaitsisi vastaanottaa lahjan ja keisarinna\noli astunut veneeseen, ylhäisen vieraan laiturille. Samana iltana\nkutsuttiin mainitut naiset teelle keisarillisten luokse, ja siinä\ntilaisuudessa Ida Aalberg lausui Julius Krohnin sepittämät suomalaiset\nsäkeet, jotka ranskalaisen käännöksen ohella annettiin heidän\nmajesteeteilleen ja jotka sisälsivät lämpimän tervehdyksen\nhallitsijaparille.\n\nEnempää emme kerro juhlapäivistä Itä-Suomessa eikä seuraavista, jolloin\nkeisarilliset kävivät Helsingissä. Se mitä on mainittu, kuuluu\nkuitenkin aineeseemme, koska mukana oli Ida Aalberg ja koko puuhan\njohtajana toimi Emilie Bergbom. -- Kun kaikki oli ohi ja onnellisesti\npäättynyt, Emilie kirjoitti 10/8 Helsingistä Kaarlolle, joka\ntietääksemme oli kylpemässä Lappeenrannassa, missä sisarukset jonkun\naikaa olivat olleet yhdessäkin:\n\n\"Et voi uskoa, kuinka suurella mielihyvällä olen syönyt, nukkunut ja\ntoimettomana elostanut nämä kaksi päivää. Julma edesvastuuntunto, joka\nkoko kesän on minua painanut, on nyt poissa, ja minä olen oikein\nnauttinut siitä. Tuota ikävää tapaturmaa en ole vielä saanut\nmuistostani ja pelkään, että kestää kauan ennen kun kokonaan vapaudun\nsiitä\".[71]\n\nSeurue kokoontui tällä kertaa _Viipuriin_, missä ensi näytäntö,\nMurtovarkaus, annettiin 6/8. Poissa oli Adolf Lindfors, joka kesällä\noli lähtenyt opintomatkalle Saksaan (hän tuli kuitenkin ennen syyskuun\nloppua), ja Ida Aalberg, joka kyllä heinäkuun alussa oli palannut\nulkomaanmatkaltaan, mutta siitä huolimatta, noudattaen vastustamatonta\nhalua esiintyä ulkomaalaisen yleisön edessä, oli sitoutunut syyskauden\nalusta vierailemaan Kööpenhaminan Kasinoteatterissa. Hän lähti siis\nuudelle matkalle, ilmottamatta milloin hän aikoi palata. Kun ajattelee\nmissä määrin taiteilijatar oli yleisön suosikki ja kuinka suureksi\nosaksi ohjelmisto nojasi häneen, on helppo ymmärtää että hänen\npoissaolonsa tuotti melkoista vahinkoa teatterille ja vaikeuksia\nohjelmiston järjestämisessä. Se näyttäytyi ei ainoastaan Viipurissa,\nvaan koko tänä näytäntökautena.\n\n\"On ollut suuri virhe\", Emilie kirjoittaa 16/9 nti Elfvingille, \"että\nniin pian kun jotain uutta ja etevää on ajateltu, vaali aina on\ntapahtunut pitämällä häntä [Ida Aalbergia] silmällä. Tästä virheestä\nsaamme nyt kärsiä, mutta onhan toiselta puolen ollut niin luonnollista,\nettä, kun niin erinomainen taiteilijatar on ollut olemassa, etupäässä\non huomattu häntä ohjelmistoa määrättäessä. Kovin me kaipaamme häntä,\nja kuka tietää kuinka kauan hän viipyy poissa. Jos hänellä on\nmenestystä suuressa maailmassa, niin tietysti sen loisto houkuttelee ja\nhuumaa häntä, sitä enemmän kuin pienet olomme usein tuntuvat hyvin\nahtailta ja painavilta.\" --\n\nUseista tulokkaista on tältä vuodelta mainittavana neidit _Saimi\nSvan_[72] ja _Olga Finne_,[73] joita alussa, oppilaitten asemassa\nkun olivat, ei suurestikaan huomattu, mutta jotka ennen pitkää\nosottautuivat arvokkaiksi lisävoimiksi. Koulunkäyneinä ja sivistyneinä\nhe muutenkin olivat tervetulleita seurueeseen.\n\nAlku Viipurissa oli huolestuttava. Ensimäisen illan tulo oli 600 mk,\ntoisen (Pukkisen pidot, Ei ole aikaa) 484, kolmannen, jolloin meni\nSalamiin kuninkaat, 369! Siis ei nousua, vaan alaspäin menoa. Varsinkin\noli se tapa, jolla Salamiin kuninkaat vastaanotettiin, omansa\nmasentamaan näyttelijöitä. Vähäinen katsojakunta oli kyllä kiitollinen,\nmutta ruotsalaisten lehtien kritiikki oli aivan kohtuuton. Se teki,\nBergbom kirjoittaa, \"viiltävää vääryyttä\" etenkin Salalle ja Kaarola\nAvellanille. Eikä parannusta voitu odottaa, sillä näin syksyn alussa ei\nsaatu tilausta aikaan ja sirkus oli tulossa. Silloin Kaarlo teki\n\"nopsan päätöksen\" ja lähti Pietariin, josta oli tullut kehotus\nteatterille saapua sinne, ja hän sopi siellä että seurue lokakuulla\nantaisi sarjan näytäntöjä Kononovan salissa, lähellä Nevskin\nprospektia. Sillä aikaa koetettaisiin saada tilaus toimeen Viipurissa,\njohon syyskauden loppupuoleksi palattaisiin.\n\nSyyskuun loppupuolella näytännöt Viipurissa toki menestyivät paremmin.\nViimeinen ponnistus miellytti melko lailla yleisöä. Lilli Kurikka oli\nsiinä hyvin viehättävä ja Vallenius lauloi oivallisesti. Vielä paremmin\nonnistui Työmiehen vaimo, joka kaksi iltaa peräkkäin tuotti yli 800 mk.\n\"Suosionosotukset voimakkaat ja vaikutus suuri, vaikkei niin sytyttävä\nkuin Helsingissä. Kritiikkikin on kiittävä. Esitys ei ole täysin\ntasaista.\" Uusi kappale, Hilda Aspin kääntämä Ibsenin _Nuorten liitto_,\nnäyteltiin ensi kerran 30/9. Viimeinen näytäntö ennen poislähtöä oli\n2/10 (Viimeinen ponnistus 3:s kerta).\n\n_Pietarissa_ oli ensi näytäntö, Nummisuutarit, 5/10, mutta ennen kun\nsiksi päästiin oli ikäviä rettelöitä kestettävänä. Arvattavasti\nsäästäväisyydestä lähetettiin teatterin puvusto laivalla Viipurista\nPietariin; mutta niin ei olisi pitänyt tehdä. Venäläinen tullitoimisto\nvaati näet tullia puvuista. Ei ollut muuta neuvoa kuin kuljettaa\npuvusto samalla laivalla takaisin Viipuriin ja lähettää se uudestaan\nPietariin -- rautatiellä. Sitä tietä pääsivät arkut perille ilman\ntullimaksua. -- Paitse tullin kanssa oli teatterilla rettelöitä\nsensuurin kanssa. Viimeinen ponnistus kiellettiin kokonaan, se kun\nkoski venäläisiä oloja ja olisi voinut loukata orjain vapauttamisesta\nkärsinyttä aatelistoa! Myöskin Kultaristiä tahdottiin kieltää, sillä\nsiinä Venäjältä palaavat ranskalaiset sotilaat puhuvat venäläisestä\npakkasesta, kasakoista ja heidän keihäistään, jota paitse marseljääsi\nlauletaan. Lopulta annettiin kuitenkin näyttelemislupa, kun \"Venäjä\"\noli muutettu \"Espanjaksi\", vaaralliset laulut vaihdettu viattomampiin\nja kappaleen nimikin muutettu \"Kultasormukseksi\"! --\n\nNäytäntöjä annettiin kaikkiaan kymmenen, viimeinen oli 24/10. Työmiehen\nvaimo oli ainoa, joka meni kaksi kertaa. Alussa oli väkeä vähemmän,\nmutta sitte huoneet parantuivat, niin että päätettiin pienellä\nvoitolla. Tälläkin kertaa venäläiset lehdet kiittivät teatteria, joskin\nluonnollista on että kaivattiin Ida Aalbergia, joka viime kerralla oli\nniin suurta huomiota herättänyt. Niin esim. kiittivät \"Novosti\" ja\n\"Novoje Vremja\" Venetian kauppiaan esittämistä: väkijoukkojen liikkeitä\nja ryhmitystä näyttämöllä, tarkkaa roolientuntemista ja lausumista sekä\nnäyttelijäin hienoa käytöstapaa. Edellinen lehti antoi suurta\ntunnustusta Leinolle (Shylock) ja nti Avellanille (Portia). --\nPietarissa oli Emilie Bergbomkin mukana, Kaarlon pyynnöstä, --\n\"tiedäthän, kuinka hyödyllinen sinä olet siellä\".\n\nEnnen lokakuun loppua oli seurue jälleen _Viipurissa_ ja antoi\nensi näytännön 30/10. \"On toki pelkurimaista paeta ensimäisen\nvastoinkäymisen jälkeen\", Kaarlo oli kirjoittanut päättäessään palata\nsinne. Mutta vaikea aika oli hänellä edessään. Hän kirjoittaa 10/11:\n\n\"Rakas sisar! Ei ole täällä ollut iloisia päiviä. Joka hetki on ollut\nniin täynnä puuhaa ja vastoinkäymistä, että minun on täytynyt todella\nponnistaa voimiani pysyäkseni uskaliaana.\"\n\nHuoneet olivat yhtämittaa huonoja taikka keskinkertaisia, hyviä\n(700-900 mk) oli vain 6, vaikka näytäntöjä annettiin 23; viimeinen\n21/12. Syynä tähän oli ennen kaikkea se, että ruotsalainen yleisö ei\nkäynyt teatterissa. Niin oli koko ajan laita, mutta kun suomalaisia\nnäyttelijöitä ei oltu nähty Kuopion ruotsalaisen koulun hyväksi\npidetyissä arpajaisissa, sanottiin \"sosieteetin\" oikein päättäneen olla\nteatterissa käymättä. \"Koska ei muutenkaan olisi käyty, niin on se\nmeille yhdentekevää\", sanoo siitä Kaarlo, katsoen näyttelijöihin\nkohdistamaa vaatimusta tulla arpajaisiin sitä naivimmaksi kuin\n\"sosieteetti\" ei ollut osottanut mitään myötätuntoa teatterille.\nToiselta puolen tämä ei estänyt saman kaupunkilaispiirin sanomia, Östra\nFinlandia ja varsinkin Viborgs Tidningiä, kohtuuttoman ankarasti\narvostelemasta näytäntöjä, mikä tietenkin vaikutti painostavasti\nnäyttelijöihin. Mutta ei ainoastaan nämä paikalliset nurjat olot\nraskauttaneet ilmaa, vaan oli se muutenkin painostava. Venäläisten\nsanomalehtien ilkeät hyökkäykset Suomea vastaan olivat tähän aikaan\nentistä kiihkeämmät, ja yhä jatkuvan kansallisuustaistelun ohella oli\nerittäin valtiopäivien aikana keväällä ja sen jälkeen eripuraisuus itse\nsuomalaisessa puolueessa alkanut nostaa päätänsä. Jo nyt \"nuoret\"\npuuhasivat[74] uutta sanomalehteä Uuden Suomettaren kilpailijaksi ja\nvastustajaksi, koska se muka oli liian laimea kieliasiassa (!). Siitä\nei vielä tullut mitään, mutta kehitys oli alkanut suuntaan, jonka\nilmiöt miten selitettäviä ehkä lienevätkään, kumminkin olivat omansa\nheikontamaan sitä yhteistuntoa ja -henkeä, joka 1870-luvulla oli saanut\nsuuria [etupäässä suomalaiset koulut ja teatterin] aikaan. Tämän kaiken\njohdosta Kaarlo, ajatellen teatteria, kirjoittaa (10/11) seuraavat\nsanat, jotka tosin vain hämärästi ilmaisevat hänen aikeitaan, mutta\nsitä paremmin kuinka hänen mielensä oli levoton ja kiihtynyt:\n\n\"Minä mietin päivät ja yöt mitä meidän on tekeminen, jos tämä jatkuu.\nTarmokas askel on välttämätön, mutta onko se mahdollinen, kun puolue on\nniin alakuloinen kuin se nyt on. Taikka oikeammin, voiko tämä tarmokas\naskel olla muuta kuin taka-askel oloihin 7 tai 8 vuotta sitten. Ja\nedelleen mitä on minun tekeminen? Kestääkö vaikealla hetkellä vai\nluopua juuri sillä hetkellä, kun minä en ole niin välttämätön.\"\n\nArvataksemme Bergbom taka-askeleella tarkotti teatterin voimien ja\ntoimen supistamista, syystä kun suomalainen yleisö ei näyttänyt\njaksavan kannattaa sitä siinä laajuudessa ja muodossa, johon se oli\nkehittynyt.\n\nEmilien kirjeistä voisi ottaa paljo samantapaista, sillä useammin kuin\nveli hän purkaa tuskastunutta sydäntään. Tukalat valtiolliset olot\nvaivaavat häntä samoin kuin teatterin ahdinko. Kuitenkin jätämme sen\nsikseen ja merkitsemme vain pari sivuseikkaa: Ruotsalainen teatteri ei\nmyöskään elänyt loistavia päiviä ja sai sitä paitse kokea ankaraa\narvostelua omien ystävien puolelta. Nyt kun sillä ei ollut kilpailijaa,\nsanottiin, se olisi voinut luopua operettiohjelmistostaan. \"Ajatteles,\nteatteri unohti viettää 25-vuotista riemujuhlaansakin -- näyteltiin\nvain 'Pikku pyhimystä' ja 'Kultahämähäkkiä' siinä huoneessa, joka\nvihittiin jalolle, kauniille, isänmaalle j.n.e. Varmaankaan emme me\nolisi olleet niin huolimattomia.\" -- Emilien iloksi kenraalikuvernööri\noli nyt antanut avustuksensa, 4,000 mk, vapaasti käytettäväksi\nteatterin hyödyksi. --\n\nMitä ohjelmistoon tulee, oli se Viipurissa kylläkin vaihteleva,\nsillä tiedämmehän vanhastaan, että harva koko illan kappale\nmaaseutukaupungissa meni useammin kuin 2 kertaa. Ainoa varsinainen\nuutuus oli A. Wilbrandtin 4-näytöksinen draama _Isä ja tytär_ (Die\nTocher des Herrn Fabricius), jonka ensi-ilta oli 4/12. \"Itkettiin\nrunsaasti ja myöskin aplodeerattiin. Leino ja Kaarola Avellan\nonnistuivat hyvin\", ja muutkin pitivät paikkansa.[75] Uudistuksista\nmainittakoon Saituri, jossa Lindfors suurella menestyksellä esiintyi\nHarpagonina, ja Kylänheittiö, joka antoi kaksi hyvää huonetta.\n\n\"Inez Borg otti\", Bergbom kirjoittaa, \"Finum Rószina ratkaisevan\naskeleen eteenpäin taiteilijaurallaan. Hänen näyttelemisessään oli\neloa, vauhtia, vaihtelevaisuutta, ilmettä ja, mikä oli enemmän, hän\nymmärsi yhdistää eri situatsionit, niin että todellinen kuva syntyi.\nHän sai repliikkiaploodin keskellä kohtausta, johon hidas yleisömme\nharvoin ratkeaa.\" Rva Rautio Boriskana oli ensi kerralla heikko, mutta\ntoisella toinen ihminen, sangen kunnioitettava; Vallenius ei ollut\nkiitettävä Göndör Sandorina, mutta lauloi oivallisesti.\n\nMuutoin annettiin kevätkaudelta tuttua, niin Kullervo ja Hamletkin. Kun\nShakespearen ijäti mieltäkiinnittävä murhenäytelmä meni, \"ensi rivi\nloisti täydellisellä poissaolollaan. Se säästää kai itseään, siksi kun\n-- Saimaan rannalla tulee!\"\n\n\"Sala oli oikein viehättävä Laertes. Rva Rautio on hämmästyttänyt\nOfeliallaan. Minä olisin ollut tyytyväisempi, jos hänen Ofeliansa olisi\nollut vähemmän onnistunut, mutta itsenäisempi. Nyt oli jäljennös liian\norjallinen. Yleisö oli sitä vastoin hyvin 'ylösrakennettu'.\"\n\nViimeinen ponnistus tuotti hyviä huoneita, johon sekin vaikutti että\ninkeriläisiä ja pietarilaisia, kolmattakymmentä henkeä, oli varta\nvasten tullut sitä katsomaan. Matti Kurikka oli saapuvilla ja\nhuudettiin \"asianmukaisesti\" esiin. Kun kappale annettiin toistamiseen,\nsai Vallenius hohtokivillä varustetun sormuksen, samoin kuin rva Rautio\n(Roinilan talossa) hopeaisen kahvikaluston \"muistoksi viipurilaisilta\".\n-- Erikoisen mieltymyksen herättivät laulukappaleet, ja Lilli Kurikka\ntuli oikein yleisön suosikiksi, muita mainitsematta.\n\nKaarlon kirjeistä merkitsemme vielä, että hän -- nyt kun teatterilla\noli hyvänlaisia laulukykyjä: Vallenius, Lilli Kurikka, Inez Borg ja\nRautio -- mietti kotimaisten laulukappalten ottamista ohjelmistoon, se\non \"yksi vuoroonsa neljältä kotimaiselta (ja qvasikotimaiselta)\nsäveltäjältä: Crusell, Greve, Schantz ja Pacius\". Uusia näytelmiä hän\nsai tavantakaa arvosteltavakseen, vaikkei yksikään näyttäytynyt\notolliseksi. Semmoisia oli Matti Kurikan 'Aino', K. Lönnbohmin\n'Yhteiskunnan hylkyjä' (\"mieltäkiinnittävä, mutta liian lapsellinen\nrakennukseltaan ja ajatuskulultaan\"), K. Brofeldtin 'Epäilijä'[76]\ny.m. Nämä samoin kuin useat muut tarjomukset todistavat teatterin\nvirittäneen ennen aavistamattoman yritteliäisyyden kirjailijoissa.\n\nVaikeuksista huolimatta Bergbom oli kestänyt Viipurissa lähes kolme\nkuukautta, eikä vajaus sentään ollut tavattoman suuri. Se teki näet\n1,146 mk. Emilie ei voinut olla ihmettelemättä veljensä sitkeyttä,\nmutta ilolla hän vastaanotti hänet ja seurueen jouluksi _Helsinkiin_,\nmissä näytännöt alkoivat toisena joulupäivänä Venetian kauppiaalla.\n\nOlemme tulleet 1885 vuoden loppuun, vuoden jonka kevätkausi oli\nteatterin loistokkaimpia, mutta jonka syyskausi jälleen kerran näytti,\nkuinka kaukana oltiin järkkymättömästä pohjasta. Miten luottavaisia oli\noltu kevätpuolella, näkyy siitä että silloin varmemmin kuin koskaan oli\nsuunniteltu uuden talon rakentamista teatterille. Silloin näet,\nsäätykokouksen aikana, oli päätetty perustaa osakeyhtiö tarkotusta\nvarten eikä epäilty että ennen vuoden loppua merkittäisiin 100,000\nmarkkaa, jota vähemmällä pääomalla ei käynyt ryhtyä asiaan. Siinä\nyleisessä taidenäyttelyssä, joka tänä vuonna oli toimeenpantu\ntarkotuksessa että nähtäisiin kuinka Suomen kuvaamataide kuluneena\nkymmenenä vuotena oli kehittynyt ja edistynyt, oli myöskin näytteillä\nvapaaherra Seb. Gripenbergin laatimat piirustukset uutta\nteatterirakennusta varten, mutta eivät ne enemmän kuin julkiset\nkehotuksetkaan innostaneet yleisöä semmoiseen uhraavaisuuteen kuin\ntuuman toteuttaminen edellytti. Aika oli yleensä taloudellisestikin\nhuono, jota paitse \"puolueen alakuloisuus\", josta Bergbom puhuu\nkirjeessään, tässäkin tuli näkyviin. Osakkeita merkittiin ainoastaan\n63,000 markan edestä. Yritys oli selvästi liian aikainen, ja täytymys\noli turvata välikeinoon, josta alempana on puhuttava.\n\nMuista seikoista, jotka eivät ole aineellemme vieraita, mainitsemme\nvielä kaksi. Toinen oli _Fritiof Peranderin_ kuolema, joka odottamatta\ntapahtui 28/12. Perander, jonka elämäntoimella ajattelijana ja\ntiedemiehenä ymmärrettävästi ei ollut mitään suoranaista yhteyttä\nteatterin kanssa, oli kumminkin alusta alkaen taidelaitoksen\nlähimpiä ystäviä. Jos kenkään niin hän käsitti sen harrastuksia\nihanteelliselta ja isänmaalliselta kannalta, ja vaikkei hän varattomana\ntieteenviljelijänä voinutkaan merkittävämmällä tavalla aineellisesti\ntukea teatteria, niin on varma että hän -- jota sanottiin etevimmäksi\nkaunopuhujaksemme Fredrik Cygnaeuksen jälkeen -- monella\nsyvämietteisellä ja innostuttavalla puheellaan on vahvistanut sitä\njaloa ja epäitsekästä henkeä, joka teatterin alkuaikoina elähytti sekä\nsuomalaista näyttelijäseuruetta että sen ystävä- ja kannattajapiiriä.\n-- Toinen seikka koskee Minna Canthia ja välillisesti hänen suhdettaan\nSuomalaiseen teatteriin. Me tarkotamme kirjailijattaren tänä syksynä\ntapahtunutta entistä jyrkempää esiintymistä naiskysymyksessä. Kun näet\nMinna Canth oli julkaissut suurta huomiota herättävän kirjoituksen\nValvojassa, ja sen johdosta Finlandissa oli ilmestynyt ankara\nvastalause, jossa m.m. lausuttiin: \"Me, Suomen naiset, emme tahdo että\noikeuksiamme puolustetaan kristinuskon, Jumalan ilmotettuun sanaan\nnojaavien totuuksien kustannuksella\", painatti hän samassa lehdessä\nvieläkin ankaramman vastauksen. Kieltäen vastustajiltaan oikeuden\npuhua \"Suomen naisten\" nimessä hän väitti juuri kristinuskon\n_perustotuuksien_ pakottavan häntä astumaan esiin ja päätti sanoilla:\n\"Teidän, maamme sivistyneitten naisten, ei tarvitse peljätä, että\nallekirjoittanut vahingoittaa teidän 'hyvää asiaanne', sillä tiemme\nerkanevat tässä. Te olette vapaat kaikesta edesvastuusta, minä en kuulu\nteihin.\" -- Bergbom-sisarukset, jotka tunsivat Minnan tulisen luonnon,\nymmärsivät paremmin kuin muut tuon sydämenpurkauksen, eikä se siis\nestänyt heitä lähettämästä hänelle onnentoivotuksensa uudeksi vuodeksi.\nSiihen Minna vastaa seuraavasti:\n\n\"Rakas, hyvä Emilie! Sulin kiitos onnentoivotuksestanne! Se minua niin\nsanomattomasti ilahdutti, koska se todisti, ettette kumminkaan ole\nminuun niin kauhistuneita, kuin huhut ovat tänne tahtoneet kertoa.\nNiin, täytyihän sen kerran räjähtää tuleen, mikä kauan oli kytenyt. Ja\nettä se tapahtui tavalla, joka noin yleistä kauhua herätti, oli\ntoiselta puolen luonnollista, toiselta taas tarpeen. Nyt olen ainakin\nvarma siitä, että luetaan mitä vastedes kirjoitan. -- Rauha minulle\ntähän aikaan olisi sama kuin henkinen kuolema.\" --\n\nSamasta kirjeestä saamme tietää, kuinka häntä tuomittiin, kuinka\nsanottiin, \"ettei muitten kuin katunaisten ja katunaisten vertaisten\npitäisi hänen kanssaan seurustella sen jälkeen, kun hän oli Finlandissa\njulkisesti astunut heidän riviinsä\". Sanalla sanoen, Minna Canth oli\njoutunut mitä katkerimman taistelun kannalle niiden kanssa, joista\nhänen syytöksensä vallitsevia oloja vastaan olivat enemmän turmiollisia\nkuin hyödyllisiä. Tässäkin oli kehitys alkanut suuntaan, joka aikaa\nvoittaen niin katkeroitti ja hämmensi Minnan mielen, ettei hän enää\nosannut erottaa ystäviä vastustajistaan.\n\nUudenvuoden päivänä vietettiin Kiven muistoa Kullervolla, ja 2/1 meni\nRoinilan talossa uusien voimien varassa: rva Rautio Anna, Lilli Kurikka\nElli, Leino Olli, Alarik Böök Maunu j.n.e. Topeliuksen päivänä\nnäyteltiin Sotavanhuksen joulu, monen vuoden päästä uudistettu Anna\nSkrifvars ja Kultaristi. Helsinkiläisille uusi kappale tuli vasta 20/1,\njolloin annettiin Ibsenin Nuorten liitto. Vasenius (Valvojassa) teki\nerinäisiä huomautuksia Ahlbergin (Stensgård), Pesosen (Lundestad) ja\nSalan (Fjeldbo) tapaa vastaan käsittää roolejansa, mutta Lindfors oli\nhänestä mainio Daniel Hejrenä, Leino täytti kunnialla kamariherra\nBratsbergin osan ja samoin nti Stenberg matami Rundholmenin ja Aspegren\nAslaksenin; rva Rautio teki Selmasta vähemmän kuin mahdollista olisi\nollut. Näytelmä meni kaikkiaan vain neljä kertaa.\n\nRunebergin päivänä oli ohjelma, niinkuin monesti ennenkin,\nvaihtelevista aineksista kokoonpantu. Ensiksi tuli teatterin johtajan\ntaitavasti järjestämät 14 kuvaelmaa Vänrikki Stoolin tarinoista\nlausunnan ja laulannan mukana, joka sarja päättyi Maamme-lauluun,\nsuuren runoilijan seppelöityä rintakuvaa ympäröivän kuoron esittämänä,\ntoiseksi Björnsonin Taistelujen väliajalla ja kolmanneksi neljännen\nnäytöksen ensi kuvaelma Trubaduri-oopperasta, rva Emmy Achtén ja A.\nOjanperän laulamana. Isänmaalliset kuvaelmat, nuo samat jotka myöhemmin\nniin monena vuotena uudistettiin, vastaanotettiin innostunein mielin;\nmutta oikean riemastuksen synnytti rva Achtén esiintyminen, se kun\nhetkeksi loihti kuulijakunnan takaisin oopperan loistoajan tunnelmaan.\nSama oopperakuvaelma uudistettiin vielä kaksi kertaa kevään kuluessa.\n\nWilbrandtin Isä ja tytär meni ensi kerran Helsingissä 17/2, mutta ei\nvoitu antaa enemmän kuin kaksi kertaa. Eikä kolmannellakaan\nsamallaisella uutuudella, Scriben Naiset sotasilla, ensi kerran\nHelsingissä 3/3, ollut parempi menestys. Nuorten liitto ja kaksi\nviimeksi mainittua näytelmää todistivat siis suorastaan Kaarlo\nBergbomin ylempänä luetun väitteen oikeaksi, ettei meillä juuri mikään\nmuu menestynyt kuin suuri klassillinen draama taikka kansannäytelmä. Ja\nkumminkin tunnustettiin esitys hyväksi. Wilbrandtin kappaleessa\nkunnostivat itseään nti Avellan ja Leino, ja Scriben näytelmässä samat\nsekä rva Rautio. Viimeisen jälkikappaleena annettiin uudistettuna\nKevään oikkuja, jossa nti Olga Finne ensi kerran esiintyi Helsingissä.\nJos luultaisiin että teatteri Helsingissä oli tavannut myötätuulta,\nniin täytyy sanoa että se on erehdys. Täälläkin näyttäytyi yleisö\nlaimeaksi, eikä salonki tahtonut täyttyä. Osaksi kai vaikuttivat tähän\nahtaat ajat ylipäätään, mutta enemmän sentään että teatterilla oli\nvähemmän merkillistä tarjottavana kuin edellisenä näytäntökautena.\nBergbom puolestaan ei väsähtänyt. Vuoden alusta hän oli jälleen\nvalmistanut jotakin uutta suurta, joka veti vertoja teatterin entisille\nloistoteoille. Nyt kun Ida Aalberg oli poissa, hän oli valinnut\nesitettäväksi Shakespearen _Kuningas Learin_, jonka mahdollisuus\nkokonaan riippuu etevästä _miehisestä_ näyttelijästä. Harjotusten\naikana Kaarlo yhdessä Leinon, Ahlbergin ja Salan kanssa kävi\nPietarissa, missä kappale esitettiin saksalaisessa teatterissa, Ludwig\nBarnay pääroolissa; Emilie puolestaan puuhasi pukujen y.m. tarpeitten\nvalmistamista. Ensi-ilta tuli sitte 12/3, ja silloin taas täpösen täysi\nhuone ihastuneena mahtavan draaman kunniakkaasta esityksestä purki\nsydämellisen kiitollisuutensa seurueelle ja sen johtajalle. Voitto oli\ntäydellinen: kritiikki tunnusti yksimielisesti yhtä hyvin\nnäyttämöllepanon kuin näyttelemisen. Nimirooli oli Leinolla, ja ne,\njotka tällä kertaa taikka myöhemmin -- sillä näytelmä uudistettiin\nuseasti -- ovat nähneet hänet Learina, myöntävät, että hän tuskin\nmissään on korkeammalle kohonnut. E. Nervanderin arvostelusta\n(Finlandissa) otamme seuraavat kohdat:\n\n-- -- Leino suorittaa tehtävänsä suurin piirtein. Kun esirippu nousee,\non Learin hovi koolla linnan juhlasalissa. Ruumiillisesti\nmurtumattomana Lear huolimatta 80 ikävuodestaan astuu reippaasti\nsisään; ainoastaan katse ilmaisee, että vuodet kuitenkin ovat jättäneet\njälkiä. Learin olennossa on jotain hermostunutta, levotonta, hänen\ntunteensa ovat kehinneet silmänräpäyksessä ilmautuvaksi intohimoksi, ja\nnyt, jakaessaan maatansa lapsilleen, tyydyttävät häntä ainoastaan\nylenpalttisimmat lemmensanat tyttäriltä, ja sentähden nyökäyttää hän\nmielihyvällä päätään vanhempien tytärten imartelulle ja menettää\ntasapainonsa kun Kordelia kieltäytyy noudattamasta heidän esimerkkiään.\nKun sitte Goneril näyttää mitä lajia hänen rakkautensa on, kehittyy\nLearin mielentila edelleen ja osottautuu Leinon esityksessä\nonnistuneesti siten, että intohimoisten vihanpurkausten välissä ilmenee\nenenevä synkkämielisyys, joka m.m. näyttäytyy hänen hajamielisissä\nvastauksissaan narrin kysymyksiin. Tulee sen jälkeen kohtaus Reganin\nkanssa, joka täydellisesti murtaa vanhuksen ja heittää hänet ulos\nsyysyön pimeyteen, sateeseen ja myrskyyn. Gonerilin ja Reganin\nmenettelyn aiheuttamissa, kiihkeissä mielenpurkauksissa saattaa tarkoin\nseurata Leinon näyttelemisen johdonmukaista kehitystä. Alussa on Learin\nvihassa jotakin, sanoisimmeko, daimonillisesti hurjaa, mutta vähitellen\nse lauhtuu mitä enemmän mieli synkistyy ja sielunelämä laimentuu, ja\nvihdoin se kokonaan katoaa.\n\nAjottainen mielipuolisuus kohtasi Learia. Leinon näytteleminen kohoo\ntässä semmoiseen totuuteen ja täydellisyyteen, että katsoja syvimmällä\nmielenkiinnolla seuraa Learin sielunkamppailua, missä muisto Learista,\njoka oli kuningas, turhaan koettaa murtaa mielipuolisuuden kahleita. Ja\nkun Lear viimein, hyljätyn Kordelian hoidossa, herää itsetuntoon,\nsilloin on hän ruumiillisestikin vanha. Entinen voima ja joustavuus\novat poissa, ja hänen silmänsä ovat kohtalon iskuista auenneet.\nKauniimpia lehtiä, kenties oikea loistokohta Leinon näyttelemisessä on\njuuri tämä herääminen, niin kauneutta ja totuutta täynnä. Naamioitus on\noivallinen ja kaikki niin harkittua ja hienosti suoritettua, että se\nkatoamattomasti kiintyy katsojan mieleen. Learin kohtalo ei ole vielä\ntäysi. Kordeliakin, hyljätty ja takaisin saatu, ryöstetään häneltä, ja\nhän itse sammuu vähitellen kovasta elämäntaistelustaan. -- \"Kuningas\nLearin rooli on nostanut Leinon mukanaan, on tehnyt hänet monessa\nkohden uudeksi ja kohottanut hänet asteelle, jolta hän jatkuvalla\ntyöllä voi kurottaa kätensä korkeimpaan mitä taide tarjoo.\" --\n\nLearin tyttäret olivat neideissä Avellan ja Borg sekä rva Rautiossa\nsaaneet esittäjiä, jotka suuresti vaikuttivat menestykseen. Nti Avellan\n(Goneril) esittää täydellisesti tämän tarmokkaan naisen, joka ei\nperäydy rikoksenkaan edestä, kun on kysymyksessä hänen aikeittensa\ntoteuttaminen. Levollinen, tyyni kohtauksissa isän kanssa, intohimoinen\nEdmundin seurassa, tahdonvoimaa ja ylemmyyttä osottava miestänsä\nkohtaan, hän näyttäytyy koko ajan valtavassa majesteetillisuudessa\nisänsä tyttäreksi. -- Regankin on isänsä tytär kiihkeään luontoonsa\nnähden. Nti Borg esittää roolin johdonmukaisesti ja kyvykkäästi. -- Rva\nRaution Kordelia on yksinkertainen ja koruton, mutta sydämellinen, ja\nmitä edemmäs tullaan sitä todempi ja sielukkaampi on hänen esityksensä.\n-- Narri (Lindfors) osotti etenkin syvää tunnetta. Hän oli 'katkera'\nnarri, jonka rosoisen pinnan alla luonnollinen sydämenlämpö loisti;\nehkä hän oli liian alakuloinen, hän olisi tarvinnut enemmän sitä syvää\nhuumoria, joka katkaisee katkerimmankin totuuden kärjen. -- Aspegren\n(Kent) kaipasi alussa ja lopussa ryhtiä ja levollisuutta, mutta\nvalepuvussa hän oli oivallinen. -- Sala (Edgar) oli varsinkin etevä\nkohtauksessa nummella Learin kanssa, jossa hän tekeytyy mielipuoleksi.\nEsitys oli täydellisesti realistinen ja havainnollinen, parasta mitä\nnäyttelijältä on nähty. -- Ahlberg Edmundina sai oikeastaan vain\nluonteen aistillisen puolen esiin, jota vastoin tämän sankarihahmon\nmahtavuus ja liukkaus vallanhimossa jäi syrjään. -- Muut täyttivät\npaikkansa ilman erikoista ansiota.\n\nTässä sopii ehkä lisätä joku sananen Leinon näyttelijäluonteen\nkuvaamiseksi. Hän ei ollut niitä nerokkaita taiteilijoita, joita\nvälitön innostus johtaa, ja joskin hänellä oli kookas, \"kuninkaallinen\"\nvartalo, oli hänen äänensä jotenkin taipumaton ja syvimpiä tunteita\npurkaessa kumea, josta arvostelijat alinomaa jankuttivat. Mutta\ntoiselta puolen hän ei koskaan ylenkatsonut tehtäväänsä, vaan teki aina\nparastaan vakavasti ja älykkäästi perehtyäkseen siihen. Siitä johtui\nettä hän, niinkuin arvostelijat usein lausuivatkin, ei koskaan pilannut\nrooliansa. Kun hän sitte sai oikein suuren kuvan luotavakseen, niin ei\nkukaan voittanut häntä tunnollisessa harrastuksessa kohota tehtävänsä\ntasalle. Miten hän saattoi onnistua, todistaa hänen kuningas Learinsa,\njoka jo on edellisessä niin seikkaperäisesti kuvattu, ettei siihen ole\nmuuta lisättävää kuin että Leino ilmeisesti oli pannut merkille sanat:\n\"Kuningas päästä jalkaan\", joten majesteetillinen ryhti tuli yhdeksi\nonnettoman hallitsijan pääpiirteeksi, ja juuri majesteetillisuuden ja\nkurjimman alennustilan ristiriidassa tuli traagillisuus valtavan\nhavainnolliseksi. -- Vaikka Leinon Eskokin on tunnustettu\nerinomaisen eteväksi, olivat vakavat roolit, historialliset\nhallitsija- ja sankarihahmot sekä karakteeritehtävät uudenaikaisissa\nprobleemidraamoissa hänen varsinainen alansa, ja niiden suorittajana\nhän oli teatterin suuriarvoisimpia jäseniä.\n\nKuningas Lear meni seitsemän kertaa peräkkäin -- tavallinen suuren\nmenestyksen merkki.\n\nSeuraava uutuus, Hilda Aspin suomentama rva Alfhild Agrellin\n3-näytöksinen _Thora_ (Ensam), joka näyteltiin ensi kerran 9/4, oli\ntaas noita ajan probleemi- eli tendenssinäytelmiä, joista vain harvat\n(niinkuin Noora ja Työmiehen vaimo) herättivät suurempaa myötätuntoa\nyleisössä. Thora, jonka pääroolit kuitenkin olivat hyvissä käsissä (rva\nAspegren Thora, Lindfors Sanden, rva Rautio Yngva, Leino Eksköld), meni\nvain kaksi kertaa. Bergbom tiesi kyllä edeltäkäsin kuinka vähän nämä\nkappaleet \"vetivät\", mutta hän piti velvollisuutenaan tutustuttaa\nyleisöä -- ainakin mahdollisuuden mukaan -- uusiin ilmiöihin.\n\nVähän myöhemmin, 19/4, tuli laatuaan ensimäinen näytäntö puhenäyttämön\nelämässä, se on jäähyväisnäytäntö \"täysinpalvelleelle\" näyttelijälle,\n_Ismael Kalliolle_, ensimäinen teatterin alkuajan jäsenistä, joka\nvapaaehtoisesti erosi. Kallio oli jo vanha tullessaan ja nyt hän oli\npuolivälissä kuudettakymmentä. Uskollisena työntekijänä hän oli\nesiintynyt noin 100:ssa roolissa, mutta varsinaista menestystä oli\nhänellä ollut ainoastaan kuvatessaan tyyppejä kansamme alemmista\nkerroksista. Siten oli hän verraton Eenokkina Kihlauksessa ja\nZepeteuksena Nummisuutareissa, ja myöhemmät roolien esittäjät ovat\nhäneltä perineet erinäisiä piirteitä näiden tyyppien näyttämökuvista.\nEnnen tuloaan oli Kallio jo jäykistynyt kouluopettajan toimessa ja\nsentähden hän kyllä fantasiassaan kuvitteli itseään traagillisten osien\ntulkitsijaksi, pystymättä siihen todellisuudessa. Vaikeata oli hänen\nkuitenkin siinä kohden luopua illusioneistaan ja epäiltävää on, eikö\nhän mennessäänkin pitänyt itseään väärin ymmärrettynä. Miten\nlieneekään, antoivat teatterin johtokunta, yleisö ja hänen lähimmät\nystävänsä vilpittömän tunnustuksensa näyttelijälle erohetkellä, jolla\nKallio viimeisen kerran mehevällä huumorilla näytteli Eenokkia Kiven\nkuolemattomassa Kihlauksessa.\n\nToukokuultakin on vielä pari ohjelmistolle uutta kappaletta\nmainittavana. Toinen oli Salan suomentama E. Labichen 4-näytöksinen\nhuvinäytelmä _Perrichonin huvimatka_, 7/5. Pääroolit olivat\nLindforsilla ja nti Stenbergillä, hra ja rva Perrichon, molemmat\noivallisia, nti Asp oli viehättävä Henriette. Näytelmä hullunkurisine\nkohtauksineen herätti melkoista suosiota. Toinen uutuus oli Hilda Aspin\nkääntämä R. Benedixin 1-näytöksinen huvinäytelmä _Kotikahakka_\n(\"Eigensinn\"), 14/5, jolla niinikään oli hyvä menestys. Tämä pikku\nkappale esitettiin yhdessä _Mestari Patelinin_ kanssa, joka oikeastaan\non uusintona pidettävä, sillä sisällykseltään se oli sama huvinäytelmä\nkuin alkuajan \"Pekka Patelin\", mutta nyt se esitettiin laulukappaleena,\nvarustettuna eri säveltäjäin sävelmillä. Nimirooli oli Valleniuksella,\nmuut seurueen muilla laulukyvyillä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNäin tämäkin näytäntökausi läheni loppuansa ja kenties olisi se\npäättynytkin ilman suurempaa loistoa, jollei olisi sattunut olemaan\nmaisteripromotsionikevät. Se antoi Bergbomille erikoisen aiheen\nkehottaa Ida Aalbergia vierailemaan toukokuun viime päivinä, ja hän\ntulikin Helsinkiin 19/5. -- Ylipäätään taiteilijattaren pitkä\nKööpenhaminassaolo ei ollut tuottanut hänelle niin suurta menestystä\nkuin hän arvattavasti ja syystäkin oli toivonut. Ei toki niin, ettei\nhänen taidettaan olisi tunnustettu taikka ettei häntä olisi suurella\nystävällisyydellä ja kunnioituksella kohdeltu, mutta oli hänen koko\najan täytynyt esiintyä verraten vähäarvoisissa tehtävissä, jotka itse\nlaatunsa kautta estivät häntä saavuttamasta ratkaisevaa voittoa.\nEnsiksi hän Kasinoteatterissa näytteli naispääosaa silloin ihan uudessa\nranskalaisessa muotikappaleessa Jules Claretien Ruhtinas Zilah, sitten\nhän muutti Dagmarteatteriin ja siellä hän esitti seuraavat roolit:\nnimiroolin Victorien Sardoun Andreassa; sankarin äidin, Aasen, roolin\nIbsenin Peer Gyntissä; nimiroolit Birch-Pfeifferin Jane Eyressä ja\nVictorien Sardoun Fernandessa; sivuroolin Blumenthalin Isossa kellossa\nja niinikään sivuroolin (joskin tärkeän) Octave Feuillet'n Sfinksissä.\nVasta 13/5 tapahtuneessa resettinäytännössään taiteilijatar sai\nesiintyä rooleissa, joiden suoritus merkittiin loistavan voiton\nnimellä, Mathilde Dumontina Emile de Girardinin näytelmässä Erään\nnaisen rangaistus ja Ofeliana Hamletissa. Sanomalehdet kiittivät yksin\nsuin hänen henkevää, sielukasta, taiteellista, mestarillista,\nsydäntäkouristavaa näyttelemistään. -- Täydellisyyden vuoksi\nmainittakoon että taiteilijatar, joka Tukholmassa oli näytellyt\nsuomenkielellä, Kristianiassa ja Kööpenhaminassa (tällä\nnäytäntökaudella!) käytti ruotsia.\n\nHelsingissä Ida Aalberg esiintyi seitsemänä iltana erinäisissä\nloistorooleissaan. Taiteilijatar näytti tyystin, että kokonainen\nnäytäntökausi semmoisessa taide- ja erittäinkin teatterikaupungissa\nkuin Kööpenhaminassa ei ollut mennyt ohi kehittämättä ja hienontamatta\nhänen taidettaan, ja yleisö puolestaan osotti että sen ihailu ja\nkunnioitus olivat entisellään. Ensiksi hän näytteli Homsantuuta\nTyömiehen vaimossa 23/5.\n\n\"Hänen esityksensä\", Nervander arvostelee, \"oli yhtä suurenmoinen ja\nsydämeen tunkeva kuin ennen, eikä se kuitenkaan ollut entinen\nHomsantuu, joka nyt näyttäytyi yleisölle. Se oli uusi luoma,\nmaltillisempi, hillitympi; tunne, ajatus oli keskittynyt katseeseen,\njoka täysin heijasti, mitä ennen ilmaistiin painokkaalla\näänivivahduksella, jyrkemmällä liikunnolla. Mutta mustalaisveri kuohui\nkuin ennen, ja yleisö, joka täytti teatterin viimeiseen sopukkaan,\ntervehti kotiin palannutta taiteilijatarta joka näytöksen jälkeen\nloppumattomilla suosionosotuksilla.\" --\n\nSeuraavat näytännöt olivat: Hamlet 26/5, Romeo ja Julia 28/5, Työmiehen\nvaimo 29/5, Romeo ja Julia 30/5, Lea ja Kultaristi (kansannäytäntö) l/6\nsekä Noora 4/6.\n\nHuolimatta näistä viimeisistä näytännöistä ei tämän näytäntökauden\nlopputulos voinut olla muuta kuin huono. Näyttääksemme missä oltiin,\notamme seuraavat rivit Emilie Bergbomin kirjeestä nti Elfvingille 2/5:\n\n-- \"Aina marraskuulta olemme hautoneet ajatusta anoa korotettua\nvaltioapua. -- Niin, rakas Betty, niin vaikeaa kuin olikin, on meidän\ntäytynyt pyytää suurempaa valtioapua, ja nyt on anomuksemme kaksi\nkuukautta levännyt senaatin salkuissa ja virunee siellä vielä 1 tai 2\nviikkoa. Kuinka vaikea tämä epävarmuus on, sen tiedät kyllä. Emme ole\nvielä voineet tehdä ainoatakaan palkkasitoumusta, sillä jollemme saa\nkorkeampaa valtioapua, on toimeenpantava ikäviä supistuksia. Tämä vuosi\non ollut kovin vaikea, ei ainoastaan aineellisessa suhteessa vaan\ntaiteellisessakin. Ida Aalbergin poissaolo on ollut tuntuva joka\nsuhteessa. Kaarlo oli niin kokonaan häneen keskittänyt taiteellisen ja\nkorkeamman draamallisen toimen, että hänen lähtönsä aiheutti vaikeamman\nrikkoontumuksen kuin ulkopuolella olevat saattoivat nähdäkään. Hän on\nluvannut tulla kotiin 18 tai 19 p. toukokuuta; kuinpa hän tekisi niin,\nmutta ennen kaikkea kuinpa hän jäisi tänne tulevaksi vuodeksi. -- Missä\nteatteri näyttelee syksyllä, sitä emme tiedä, sillä se riippuu Ida\nAalbergin täälläolosta ja teatterihuoneen korjauksesta. Jollemme saa\nkorkeampaa valtioapua, emme voi ajatella vanhan Arkadian korjaamista.\nUuden rakennuksen aikaansaaminen on jätetty sikseen, näinä vaikeina\naikoina olisi semmoinen yritys aivan liian uhkarohkea.\" --\n\nKirjeessä mainitut epävarmat asiat varmistuivat seuraavalla tavalla.\nEntisen 24,000 markan valtioavun lisäksi myönnettiin, lukien heinäkuun\n1 p:stä 1886, kolmeksi vuodeksi 8,000 mk vuosittain [4,000 mk vähemmän\nkuin oli pyydetty]. Ida Aalberg tuli niinkuin jo tiedämme kotiin\ntoukokuun loppupuolella, mutta jo sitä ennen luettiin sanomissa, että\nhän jälleen oli sitoutunut syksyllä näyttelemään Dagmarteatterissa.\nMitä vihdoin rakennuspuuhiin tulee, niin päätettiin -- riittävää\npääomaa kun ei saatu kokoon uutta taloa varten (kts. ylemp. s. 239) --\nkorjauttaa Arkadiateatteri sekä sisältä että ulkoa, jotta sitä vielä\nvoitaisiin tarkotukseensa käyttää. Korjaustöiden kustannusarvio,\nvapaahra Seb. Gripenbergin ja rakennusmestari K. G. Siveniuksen tekemä,\nnousi 32,000 markkaan. Mutta eipä tämäkään summa ollut niin mitätön.\nSen saamiseksi päätettiin kysyä niiltä, jotka olivat merkinneet\nosakkeita uutta taloa varten, eivätkö he suostuisi samalla määrällä\navustamaan korjaushanketta. Ennen kun tähän oli vastaus tullut, täytyi\nkuitenkin käydä työhön käsiksi. Korjaustöihin ryhdyttiin näet\nkesäkuulla.\n\nTilinpäätös osotti, että vajaus taas oli noussut uhkaavasti. Se teki\n19,170:22 mk. Tämä selittää, miksi Emilie Bergbom oli niin huolestunut.\n\nTänä näytäntökautena annettiin 129 näytäntöä ja niissä: 11 kertaa\n_Viimeinen ponnistus_; 10 Kuningas ja katulaulajatar; 9 Ei ole aikaa; 8\n_Työmiehen vaimo_, Kultaristi; 7 Kuningas Lear; 6 _Murtovarkaus,\nPukkisen pidot, Saimaan rannalla_; 5 _Roinilan talossa_, Kylänheittiö,\nNaiset sotasilla, Hardangerin harjulla; 4 Ultimo, Hamlet, Saituri, Isä\nja tytär, Nuorten liitto; 3 _Kullervo, Kevään oikkuja, Salamiin\nkuninkaat_, Thora, Kotikahakka, Mestari Patelin, Venetian kauppias,\nTrubaduri (IV. 1.); 2 _Nummisuutarit, Amalia ystävämme, Setä,\nSotavanhuksen joulu, Anna Skrifvars, Kihlaus_, Parisin veitikka,\nOnhan pappa sen sallinut, Perrichonin matka, Yhteiskunnan tuet,\nHyväntekeväisyyttä, Romeo ja Julia; 1 _Ole armelias köyhille, Lea_,\nLemmenjuoma, Taistelujen väliajalla, Maria Stuart (III, IV), Todelliset\nnaiset.\n\nNäistä 46 kappaleesta oli kotimaisia 17 ja ohjelmistolle uusia 8.\n\nMainitsemista ansainnee tässä, että Työmiehen vaimo huhtikuun\nkeskivaiheilla rva Winterhjelmin ruotsintamana esitettiin Tukholman\nUudessa teatterissa ja herätti suurta huomiota -- \"ei kukaan mennyt\nvälinpitämättömänä teatterista\". Näytteleminenkin kuuluu olleen\nerittäin hyvä, vaikka Axel Ahlberg, joka oli käymässä Ruotsissa m.m.\nnähdäkseen Rossia (hän vieraili jälleen Tukholmassa), kirjoittaa, ettei\nTopon esittäjä läheskään vetänyt vertoja Rautiolle. Mitä tekijän kykyyn\ntulee, arvosteltiin hänen seisovan paljo ylempänä ruotsalaisia\nnaiskirjailijoita. -- Rva Canth itse oli tähän aikaan kovin masentunut\ntaistelustaan, niinkuin näkyy kirjeestä Emilielle 6/5:\n\n-- \"Tunsin itseni [edellistä kirjettä kirjoittaessa] niin kuolemaan\nsaakka väsyneeksi, olisin tahtonut vaipua monta syltä maan alle, päästä\nmultaan ijäksi lepoon. Taistelu on ollut niin moninainen, aineellinen\nja henkinen, vai kuinka niitä nimittäisin. Murhetta, huolta ja\nääretöntä sielun tuskaa! Eikä yhtään rakkautta; kylmyyttä ja vihaa\nvain. Halveksin itseäni, kun olen niin heikko, mutta minä en sille\nmitään voi. Minä isoon ja janoon rakkautta, olen kiitollinen\nkerjäläiselle pienen pienestä ystävällisestä katseesta, itse olen\nkerjäläinen, hän anoo minulta leipää, minä häneltä lämpimää tunnetta.\nMitä välitän menestymisestä Tukholmassa, katkerammin kuin koskaan\ntunnen nyt, kuinka kaikki siteet minun ja kansalaisteni välillä ovat\nkatkenneet. Ennen kun minulla mitään harrastuksia oli, elin sovussa ja\nystävyydessä kaikkien ihmisten kanssa, nautin elämästä ja iloitsin\nhiljaisissa, rauhallisissa töissä. Mutta harrastuksieni tähden on\nystävistä ero tullut. En minä ymmärrä heitä, eivätkä he minua. Mikä\nminulle on totta, se on heille valhetta, ja päinvastoin. Ellei olisi\nihmisiin ollut niin kiintynyt, voisihan ilman heitä tulla toimeen. Ja\nluultavasti siihen viimein täytyykin tottua, mutta sitä ennen kivistää\nja karsii ja repii sydäntä. Elkää minulle naurako, vaikka melkein itse\nsitä teen lopuksi aina, sitten kun ensin itkulla olen helpottanut\nmieltäni.\" -- -- [Lopussa tulee sitten seuraava tunnustus:] \"Ovat ne\nolleet hyvin ystävällisiä minulle Tukholmassa. Sanomalehtiä olen saanut\nsuuren suuria pakkoja ja telegrammiakin premiäärin jälkeen. Ja onhan se\nkaikki nyt sentään pienenä lohdutuksena, ja täytyyhän olla.\" --\n\n\n\n\nXV.\n\nViidestoista näytäntökausi, 1886-87.\n\n\nKesäkuun alussa seurue jakaantui kahteen osastoon, joista toisen -- rva\nAspegren, neidit Aalberg, Asp, ja Svan sekä herrat Ahlberg, Sala,\nWeckman ja Falck -- piti tehdä laajanlainen kiertomatka ja näytellä\netupäässä rantakaupungeissa, ja toisen, johonka muun muassa kaikki\nlaulukyvyt kuuluivat, antaa näytäntöjä Tampereella. Bergbom matkusti\nedellisen osaston mukana, jota vastoin Lindfors oli jälkimäisen\npäämiehenä. Leino oli saanut vapautta opintomatkaa varten, jolla hän\noli viipyvä (etupäässä Wienissä) vuoden loppuun.\n\nKiertomatkalaisten ohjelmisto käsitti seuraavat näytelmät: Lea, Noora,\nThora, Ensi lempi, Amalia ystävämme, Tätä nykyä sekä näytöksiä ja\nkohtauksia Hamletista ja Daniel Hjortista. Ensimäinen näytäntö\nannettiin Hämeenlinnassa (6/6) ja seuraavat: Tampereella kaksi, Turussa\nkaksi, Porissa kolme ja Oulussa viisi (yksi näyttelijäin hyväksi).\nMenestys oli paras kahdessa viimeisessä kaupungissa. Porissa Noora\ntuotti täyden huoneen (711 mk) ja Oulussa, jossa teatteri oli ennen\nkäynyt ainoastaan yhden kerran (1875), näyteltiin joka ilta täydelle\nhuoneelle (neljä kertaa tulo oli 709 ja 721 markan välillä!).\nKiertomatkan lopputulos olikin sangen tyydyttävä. Vaikka menot\n(matkakustannukset 1,175 ja palkat 2,954, joista Ida Aalbergille 1,000\nmk) nousivat 6,102:81 markkaan, ei vajaus tehnyt enempää kuin 17:81.\n\nHuonompi onni oli toisella osastolla. Kymmenestä näytännöstä tulot\nolivat niin vähäiset, että tappio nousi 878:95 markkaan. Kumpikin\nosasto antoi viimeisen näytäntönsä teatterin nimessä 21/6, jonka\njälkeen hajaannuttiin kesälomalle.\n\nTänä kesänä Bergbom-sisarukset kylpivät Lappeenrannassa. Emilie lähti\nsinne kesäkuun viime päivänä ja Kaarlo tuli vähän myöhemmin\nkiertomatkaltaan. Ida Aalbergille, joka oli matkustanut Loviisaan\nkäyttääkseen sikäläistä kylpylaitosta, Bergbom kirjoitti (12/7) --\n\n-- \"Matkamme oli minusta hyvin hupaisa, seura miellyttävä ja työmme\nonnistunut. Kiitoksia taiteestanne ja ihmeteltävästä kestävyydestänne.\nArvelen Teidän hyvin tarvitsevan rauhaa ja hiljaisuutta kaikkien\nponnistusten perästä.\" --\n\nKiertomatkan lopulla Ida Aalberg todella oli näyttänyt rasittuneelta,\neikä ihmekään, sillä kevätpuolella Kööpenhaminassa hän oli ollut pari\nkuukautta sairaana. Muutoin hän oli jälleen lupautunut vierailemaan\nDagmarteatterissa, ja Bergbom kysyi sentähden kirjeessään, milloin ja\nmissä hän voisi näyttelijätärtä tavata, ennen kun tämä lähti\nulkomaalle. Tapasivatko he toisiansa, sitä emme tiedä, mutta kumminkin\ntaiteilijatar lupasi palata tammikuulla.\n\nLappeenrannassa Bergbom sai pitkän, 6/7 päivätyn kirjeen Minna\nCanthilta, joka ei ollut mieluisimpia, sillä siinä vallitsi sama\nhermostunut mieliala kuin hänen viimeisessä tunteenpurkauksessaan\nEmilielle. Minna sanoo luopuvansa näytelmäin kirjoittamisesta. \"Minulta\non kaikki voima, kaikki rohkeus mennyt, eikä semmoisella mielialalla\nenää draamoja kirjoiteta.\" Novellia hän toki kirjoitti, mutta sitäkin\nvastahakoisesti [\"Hanna\" oli tekeillä]. \"Särkymys suomalaisessa\npuolueessa\" vaivasi häntä, ja hän moitti ankarasti Uutta Suometarta,\njossa oli sanottu, että puolue on valtiollinen puolue suomenkielen\noikeuksiinsa saamiseksi, joten muka sille siis ei kuulu sorrettujen\n(niiden muassa naisen) vapauttaminen. \"Ja kun me poloiset tahtoisimme\nmyöskin panna sanan joukkoon, niin huudetaan: ei se meihin kuulu,\nyhdistykää ruotsinmielisiin!\" Hän manaa \"Snellmanin henkeä\nrusikoitsemaan tämän ajan fennomaaneja\". -- Tämä on ilmeisesti\njälkikaikua polemiikista,[77] johon Minna Canth oli joutunut U. S:n\nkanssa. Nti Aspille hän oli keväällä kirjoittanut, että hänellä on\nnäytelmä tekeillä,[78] ja nyt hän aikoo luopua koko siitä puolesta\nkirjailijatointaan! Tuollainen vaihtelevaisuus ja ärtymys ei ole outo\nherkkätuntoisissa runoilijaluonteissa, ja itse he siitä enimmin\nkärsivät.\n\n       *       *       *       *       *\n\nEpäilemättä oli Bergbomia rantakaupungeissa lämpimästi kehotettu pian\ntulemaan takaisin, sillä teatteri kävi näytäntökauden kuluessa\nuudestaan sekä Länsi-Suomessa että Pohjanmaalla. -- Syyskauden toimi\nalkoi _Porissa_ 29/8 ja annettiin siellä kaikkiaan 20 näytäntöä;\nviimeinen oli 3/10. Menestys oli kuitenkin huonompi kuin mitä kesäkuun\ntulojen mukaan oli odotettu, mutta syy oli luultavasti suureksi osaksi\nohjelmiston. Kun näet Ida Aalberg ja Leino olivat ulkomailla ja rva\nRautiokin sairaana Helsingissä, täytyi parhaimman osan näytelmiä\nlevätä. Otamme Kaarlon kirjeistä joitakuita piirteitä.\n\nOlga Finne esiintyi Boriskana Kylänheittiössä ja hän oli \"todella hyvä\n-- tosin väsyttävä ylikuohuvan tunteen kautta, mutta rikas\nvivahduksista, joista monet olivat hämmästyttävän oikeita ja hienoja;\nmuutamat purkaukset olivat niin viehättäviä, että ainoastaan Ida\nAalberg ja rva Aspegren ovat ne voittaneet\". -- Työmiehen vaimo\notettiin suosiollisesti vastaan, vaikka tyytymättömiäkin oli. Satakunta\nnuhteli ankarasti tekijää. -- Hamlet sai miltei täyden huoneen. \"Kunnia\nPorille, että Hamlet erikoisesti veti yleisöä. Sitä paitse se todistaa,\nettä suuri ohjelmisto kumminkin on meidän varmin mainettimme,\nhuolimatta kaikista laulukappaleista. Ahlberg oli Hamletina omakseen\nottanut erinäisiä teknillisiä temppuja, mutta vakaumuksesta köyhä oli\nesitys nyt niinkuin ennen. Nti Borgin Ofelia oli Idan jäljennös, vähän\nraskas ja väkinäinen, mutta harjotelmana siinä oli muutamia hyviä\nkohtia. Lindfors oli onnistunut haudankaivajana, ja nti Svanilla oli\nteatterikuningattarena joitakuita pateettisia koronpanoja, jotka\nlupaavat hyvää.\" -- Perjantaina 10/9 seurue teki höyrylaivalla koko\npäivän huvimatkan Kokemäen joella. \"Ilma ja tunnelma olivat mitä\nparhaimpia.\" -- Uutta kappaletta ei annettu, mutta uudistettuna Regina\nvon Emmeritz meni lopulla kaksi kertaa täysille huoneille. \"Se oli\njotakin Porille. Jos meillä olisi ollut pari semmoista näytelmää\nlisäksi, olisi Porissaolo ollut hyvä; nyt se ei ole hyvä eikä huono.\nKun sanon että tyytyväisyys oli yleinen, niin se tarkottaa\nkokonaisuutta; yksityisiä kohtaan tehtiin muistutuksia. Saavuttamatta\nläheskään Raata Ahlberg toki hänen jälkeensä on paras Kustaa Adolf,\nparempi kuin Leino. Naamioitus sangen hyvä ja lausunta 'ponteva', mutta\nkylläkin meluava.\" Kaarola Avellan Reginana teki parastaan ja oli\npaikottain onnistunut. Sala oli Hieronymuksena hyvä, mutta entistä\nyksipuolisempi. \"On kuin hän tahtoisi väkisin luoda kaikki traagilliset\nroolit saman mallin mukaan ja hylkää sentähden kaikki oikaisevat\nviittaukset.\" -- Jollei aineellinen tulos olekaan loistava [vajaus teki\n1,089 mk], niin on taiteellinen ollut jotenkin tyydyttävä. Ainoastaan\nViimeinen ponnistus on tehnyt \"fiaskon\". Ihmeellistä kyllä! sillä\nensinhän se miellytti ja Viipurissa se herätti oikein innostusta, mutta\nnyt valitetaan, että se on niin \"ikävä\". Ei ainoallekaan laululle\ntaputettu käsiä.\n\nPorista muutettiin _Turkuun_, jossa annettiin näytäntöjä\n10/10-15/11. Ei täälläolokaan voinut tulla erittäin menestykselliseksi,\nkun ohjelmisto oli niin rajotettu ja sitä paitse Engelbrektin\nruotsalainen, suuria draamoja (m.m. Faustia) esittävä seurue oli juuri\nennen tyydyttänyt turkulaisten teatterintarpeet. Lopputulos oli lähes\nyhtä suuri tappio kuin Porissa, nimittäin 1,007:34 mk. Ainoa\nohjelmistolle uusi kappale oli Hilda Aspin suomentama O. Blumenthalin\n4-näytöksinen huvinäytelmä _Iso kello_ (Die grosse Glocke) 12/11, jonka\nesittämisestä saamme puhua alempana. Uudistettuna annettiin Aksel ja\nValpuri. -- Matkalla Helsinkiin näyteltiin _Hämeenlinnassa_ 16/11\nRoinilan talossa.\n\nJos menestys maaseutukaupungeissa olisi ollut vähänkään suotuisampi,\nolisi teatterin varsinkin nyt ollut parempi viipyä kauemmin matkallaan,\nsillä _Helsingissä_ oli vanha koti suljettu. Arkadian korjaustyöt\nolivat parhaillaan käymässä, eikä muuta neuvoa ollut kuin pari\nkuukautta näytellä Aleksanterinteatterissa. Siellä käyminen oli\nkuitenkin yleisölle niin outoa, että salonki ei mitenkään tahtonut\ntäyttyä. Kun Saituri ja Laululintunen -- ensimäinen näytäntö 19/11 --\noli annettu kaksi kertaa puolille huoneille, meni Iso kello kolme\nkertaa vielä huonommille. Sen jälkeen Emilie 29/11 kirjoittaa nti\nElfvingille:\n\n-- \"Täällä on Isoa kelloa pidetty kovin ikävänä ja meitä on moitittu\nsen ottamisesta. Se annettiin varhemmin Ruotsalaisessa teatterissa yhtä\nvähällä menestyksellä. Alku on meillä siis huono. Keskiviikkona ja\nperjantaina _Ida Basilier_ esiintyy meillä ja silloin toivon saavamme\ntäyden huoneen. Sitte Leino tulee kotiin ja hän vaikuttaa kohottavasti\nohjelmistoon. -- Emme ollenkaan viihdy Aleksanterinteatterissa. Siellä\non kyllä siroa ja hienoa, mutta minä en voi kotiutua siellä. Venäläiset\nkirjoitukset, venäläiset vahtimestarit y.m. vaikuttaa kai osaltaan\nsiihen. Ilmassa tuntuu että yleisöllämme on samat vierastavat tunteet,\nse ei tule halusta sinne, huolimatta eleganssista. Kunpa pian\npääsisimme takaisin vanhaan Arkadiaamme.\"\n\nIso kello oli otettu näyteltäväksi sentähden, että se niin suurella\nmelulla oli kiertänyt Saksan näyttämöt, mutta kun se oli taiteellisesti\nkeskinkertainen ja kuvasi meille verraten vieraita oloja, joissa\ntaiteilijamenestys riippuu reklaamikellosta, ei se herättänyt\nvastakaikua täällä. Esitystä arvosteltiin melko hyväksi. Lindfors oli\nvanha maalari, joka kiittää \"ison kellon\" merkitystä, Pesonen ja rva\nAspegren herrasväki Gundermann, nti Avellan vilkas paronitar j.n.e. --\nOnneksi oli Ida Basilier-Magelsen tänä syksynä käynnillä Suomessa ja\nannettuaan sarjan konsertteja hän otti ystävällisesi avustaakseen\nteatteria esiintymällä (1/12-15/12) viisi kertaa. Näinä iltoina\nannettiin Jeannetten häät (Vallenius -- Jean), Noita-ampujan toinen\nnäytös ja kohtauksia Sevillan parranajajasta -- ja ymmärrettävästi\nhuone oli täysi, kun yleisön unohtumaton suosikki lauloi, ja\nsuosionosotukset entiseen tapaan sydämellisiä. -- Samoina iltoina\ntaikka välissä esitettiin m.m. Leonarda, Parisin veitikka ja\nYhteiskunnan tuet. Kahdessa viimemainitussa astui Leino ensi kerran\nnäyttämölle palattuaan ulkomaalta ja näytteli \"vielä hienommasti ja\nmiellyttävämmästi kuin ennen\" (W. Söderhjelm Valvojassa). --\nLoppuunmyydylle huoneelle esitettiin 18/12 vanha Preciosakin, mutta\nsilloin olikin juhlanäytäntö säveltäjän Carl Maria von Weberin\nsyntymän 100-vuotismuistoksi. Nimiroolissa esiintyi tällä kertaa Lilli\nKurikka. Preciosa annettiin sitten useammin joulunaikana ja\nvielä uutena vuonnakin 6/1, jolloin viimeisen kerran näyteltiin\nAleksanterinteatterissa.\n\nJuuri mainittu arvostelija päättää lyhyen arvostelunsa syksyn\nnäytännöistä kahdella huudahduksella: \"_Teatterikoulu!_ -- ilman sitä\nei päästä mihinkään. Ja ensiksikin Ida Aalberg kotiin!\" -- Oli ensi\nkerran kuin nuoremman polven edustaja melkein käskyn muodossa kohdisti\nSuomalaiseen teatteriin semmoisia vaatimuksia, jotka myöhemmin kävivät\nniin tavallisiksi, -- vaatimuksia, jotka olivat teoreettisesti varsin\noikeutettuja, mutta joiden toteuttamisen hankaluutta ja mahdottomuutta\nulkopuolella olevat eivät kyenneet arvostelemaan. Jollei teatterin\nhorjuva taloudellinen asema olisikaan tehnyt teatterikoulun\nperustamista arveluttavaksi, niin mistä olisi opettajat otettu? Ainoat\nsuomenkieliset näyttämötaiteen tuntijat maassamme olivat etsittävät\nSuomalaisen teatterin omien jäsenten joukosta, ja ne -- etupäässä nti\nAvellan -- olivat jo aikoja sitten antaneet ja antoivat yhä edelleen\nkaikessa hiljaisuudessa opetusta vastatulleille. Ettei tämä opetus\nollut niin monipuolista ja järjestelmällistä kuin ulkomaalaisten\nteatterikoulujen tarjoama, on itsestään ymmärrettävää, mutta sen avulla\noli seurue kuitenkin saanut uusia nuoria jäseniä vanhempien sijaan,\njotka syystä tai toisesta olivat eronneet. Semmoiseen opetukseen täytyi\nvarojen riittää, mutta kyllä muutoin vastaiseksi oli pakko ponnistaa\neteenpäin -- ilman \"teatterikoulua\" varsinaisessa merkityksessä. --\nMitä taasen Ida Aalbergin kotia saamiseen tulee, niin ei se lainkaan\nollut johtajan vallassa. Sen todistaa yltäkyllin Bergbom-sisarusten\nkirjeenvaihto. Kun Bergbom keväällä oli sanomista nähnyt\nnäyttelijättären aikovan syksylläkin vierailla Dagmarteatterissa, hän\nlämpimästi kehotti häntä pysymään kotimaassa. Ei ainakaan rahan tähden\npitäisi hänen jäädä Tanskaan, sillä siinä kohden tultaisiin kyllä\ntyydyttämään hänen vaatimuksiaan. -- Nti Aalbergin vastaus ei ole\nsäilynyt, mutta ilmankin tiedämme, ettei raha häntä houkutellut. Ei,\nkyllä häntä vietteli synnynnäisen taiteilijaneron halu päästä\nlaajemmille vesille. Ainoastaan oikea käsitys kansallisen taiteen\narvosta ja merkityksestä, verrattuna siihen hetkelliseen loistoon mikä\nvieraassa kansassa on saavutettavissa, olisi voinut vaikuttaa toiseen\nsuuntaan, mutta onkohan meidän hajanainen kansamme omansa juurruttamaan\nsemmoista käsitystä tyttäriinsä? Vasta pitkän ajan päästä ja paljon\nkoettuansa taiteilijattaren silmät ovat auenneet.\n\nJo keväällä Ida Aalberg oli Dagmarteatterissa näytellyt yhden roolin\n(Isossa kellossa) tanskankielellä, ja kun hän itse koko seuraavaksi\nnäytäntökaudeksi sitoutui esiintymään samassa teatterissa, tapahtui se\nsiinä tarkotuksessa, että hän koettaisi täysin oppia tanskaa, tehdä se\ntoiseksi taiteilijakielekseen. Sentähden hän jo heinäkuun lopulla\npalasi Kööpenhaminaan ja syyskuulla hän tanskankielellä näytteli\nnimiroolin Sardoun Odette-draamassa. Eräs lehti kirjoitti sen johdosta:\n\"Kööpenhamina iloitsee hänen omistamisestaan, Suomi saa ylpeillä että\nse voi lainata semmoisia aarteita.\" Mutta siitä huolimatta tämäkin\nvuosi tuotti taiteilijattarelle pettymyksen. Ei suinkaan sentähden,\nettä hän teki yhden kuukauden vierailumatkan kotimaahan, vaan senvuoksi\nettä muuan koristuskappale menestyi niin hyvin, että sitä näyteltiin\npuoli vuotta yhtä mittaa, ja Dagmarteatterin johtaja siitä syystä\nlaiminlöi velvollisuutensa korkeampaa taidetta kohtaan. Niin on\nselitettävissä, että Ida Aalberg paitse jo mainitussa roolissa koko\nnäytäntökautena esiintyi vain kahdessa toisessa (Margitina Ibsenin\n\"Gildet paa Solhaugissa\" ja Violana Alfh. Agrellin \"Pelastetussa\"),\njoista ei kumpanenkaan näy olleen hänelle otollinen.\n\nEnsimäinen määräaika, joksi Arkadian luultiin valmistuvan, oli 1/12,\nmutta jo marraskuun alussa huomattiin, että työ vaati ainakin yhden\nkuukauden lisää. Tämän johdosta Bergbom kirjoitti Ida Aalbergille\n(Turusta 9/11) ja kysyi, voisiko hän tulla vihkimisjuhlaan?\n\n-- \"Olisi varmaan onneksi uudelle teatterille\", hän jatkaa, \"jos\nvoisitte olla kummina ristiäisissä. Semmoisessa juhlassa olisi ilomme\nvain puolinainen, jos Ida Aalbergia olisi kaipaaminen.\"\n\n\"Mutta millä alotetaan. Tietysti jollain kotimaisella näytelmällä. Jos\nTeidän osanottonne on varma, on Regina epäilemättä sopivin. Vaan mitä\nitse arvelette? Pääasia on että näyttelette jotakin mahtiroolianne.\"\n\n\"Arkadiassa ahkeroidaan ja puuhataan nyt viimeisiin voimiin asti.\nKorjaukset ovat jo tehdyt: uusi sisäänkäytävä, joka poistaa ilmavedon\nteatterista, uusi lattia, joka poistaa kylmän, uusi seinä Kampin\npuolella, joka vaikuttaa samaan päin, eri sisäänkäytävä ravintolaan,\njoka estää [tupakan] savun tunkemasta salonkiin, uusi kaasulaitos, joka\ntekee teatterin valoisammaksi, sitä paitse uusia pukukammioita, uusia\nkoristuksia y.m.[79] Maalaukset ovat vielä vain alulla. Salonki\nmaalataan siniseen ja valkoiseen.\"\n\n\"Mutta seinät ovat vain seiniä, jos elähdyttävä taiteen henki puuttuu.\nJa sen Te tuotte sillä taikavoimalla, jonka Jumala on antanut Teille\nkunniaksi ja meille iloksi.\"\n\n\"Uskallanko luottaa lupaukseenne, että jäisitte tänne kahdeksi täydeksi\nkuukaudeksi eikä vain kuudeksi viikoksi. Oi, jos voisitte jäädä koko\nkevääksi -- en tiedä mitä tekisin saadakseni mahdottomuuden\nmahdolliseksi!\" --\n\nTähän kirjeeseen Bergbom ei saanut vastausta, sillä 2/12 hän kirjoitti\ntoisen, josta otamme seuraavat rivit:\n\n-- \"Leino tuli toissa päivänä tuoden mukanaan surusanoman ettette vielä\nvoinut määrätä, milloin saavutte tänne. Se oli hyvin masentava uutinen.\nTeitä on odotettu kuin auringon nousua. Olen ikävimmässä tuskassa,\nkuinka järjestän ohjelmiston. Lisäksi dekoratsionimaalarit, jotka\nvaativat määräystä, mitkä kulissit ovat ensiksi maalattavat, se kun\nriippuu repertoarin järjestämisestä.[80] Noin 7 tai 8 p. tammik. on\nuuden Arkadian vihkimisjuhla. Jos voisitte siihen aikaan saapua,\nniin... no, mitä minä siitä kirjoitan, olenhan jo kaksi kertaa sanonut,\nkuinka tervetullut olisitte. Mutta jos ainakin tulisitte tammikuun\nloppupuolella tai helmikuun alussa. Sähköttäkää, voitteko tulla\nsilloin? Jos kuitenkin tulonne aikaa on yhä edelleen mahdoton määrätä,\nniin kirjoittakaa ainakin milloin _luulette_ pääsevänne tänne. Olisihan\nhyvä tietää se edes sinnepäin!\" --\n\nIda Aalberg tuli vihdoin, niinkuin kohta saamme nähdä, tammikuun\nlopulla.\n\nKoska Arkadiateatteri nyt kun tätä kirjoitamme jo on ijäksi hävinnyt,\nlienee tarpeetonta seikkaperäisesti täydentää sitä lyhyttä esitystä\nkorjauksista, joka luetaan Bergbomin kirjeessä Ida Aalbergille.\nSanottakoon vain että uudistus oli niin perinpohjainen, että niinkuin\nU. S:ssa sanotaan \"vanhasta, rappeutuneesta talosta ei enään ollut\nmuuta kuin kuori jälellä\". Sen ohella on mainittava, että kattoa\nkoristettaessa oli ajateltu teatterin kansallista ja taiteellista\npäämäärää. Se tuli näkyviin niistä runoilijain nimistä, jotka siellä\nnähtiin. Ylinnä, keskellä kattoa oli sinisellä pohjalla piirissä\nhopeoituin kirjaimin kotimaiset nimet: _Runeberg, Topelius, Cygnaeus,\nWecksell, Aleksis Kivi, Minna Canth_, sekä ulompana isommassa piirissä\nnimet: _Ibsen, Plautus, Björnson, Sofokles, Goethe, Corneille, Lessing,\nRacine, Molière, Shakespeare, Victor Hugo, Aristophanes, Schiller,\nCalderon, Holberg, Aeschylos_.\n\nMitä kustannuksiin tulee, tekivät ne kaikkiaan 37,995:65 markkaa.\nSyyskuun alussa oli tiedossa ainoastaan noin 18,000 markkaa, ja Emilie\nBergbom, joka hoiti korjaustöitä varten kokoontuvia rahoja, oli\ntietysti hyvin levoton siitä kuinka tästäkin yrityksestä\nsuoriuduttaisiin. Kaikki selvisi kuitenkin sangen hyvin. Vapaaehtoiset\nantimet nousivat näet vähitellen syksyn kuluessa 29,627:15 markkaan ja\ntarkotusta varten toimeenpannut arpajaiset Helsingissä tuottivat\n6,751:79 markkaa. Loppumäärän, noin puolitoista tuhatta markkaa,\nsuoritti talon osakeyhtiö. Suurenmoisten korjaustöitten piirustukset\nolivat arkkitehti Seb. Gripenbergin tekemät, rakennustöitten johtaja\noli rakennusmestari K. G. Sivenius sekä valvoja teatterin johtokunnan\npuolesta kamreeri (nyk. valtioneuvos) A. V. Helander. Maalaus- ja\nkoristustyöt suoritti koristusmaalari K. K. Hellsten. Uusien\nnäyttämökoristusten maalaamiseen ottivat myöskin osaa Otto Vallenius,\nnti Ellen Borenius sekä Alarik Böök, joista varsinkin kaksi edellistä\nusein muutoinkin sentapaisissa töissä avustivat teatteria. -- Kuultiin\nkyllä valituksia siitä, että kymmeniä tuhansia oli pantu vanhan\nteatterin korjaamiseen, mutta toiselta puolen oli myönnettävä, että\ntällä hetkellä ei ollut muuta keinoa päästä eteenpäin. Tämän tähden ei\nlopulta muuta voitu kuin olla kiitollisia niille henkilöille, jotka\ntarmokkaasti ja väsymättömästi toimien olivat saaneet aikaan, että\nArkadia oli tullut semmoiseen kuntoon, että näyttelijät ja yleisö\nentistä paremmin siellä viihtyivät. Nyt me tiedämme, että\nnäyttämötaiteemme täten sai otollisen suojan 15 vuodeksi eteenpäin.\n\nEnsimäinen näytäntö, uudistetun talon avajaisjuhla, oli 9/1, ja huone\noli täynnä kuin pistetty. Ohjelma oli tietysti kotimainen: Reginan\ntoinen näytös, Daniel Hjortin mestauslavakohtaus sekä Nummisuutarien\ntoinen ja Roinilan talon viimeinen näytös -- siis Topelius, Wecksell,\nKivi ja Minna Canth edustettuna. Mieliala oli iloisempi ja\ntoivorikkaampi kuin pitkään aikaan. -- Seuraava ohjelma oli:\n_Kuvernööri tulee_ ja Molièren Luulosairas. Edellinen 1-näytöksinen\nhuvinäytelmä esiintyi _Elman_ kirjoittamana ja luultiinkin\ntuntemattoman naiskirjailijan esikoiseksi; itse asiassa se oli E.\nNervanderin kyhäämä, vaatimaton pikkukaupunkikuvaus. Luulosairaan\nesittämisestä oli kulunut puoli neljättä vuotta; nyt näytteli (Vilhon\nsijassa) Lindfors onnistuneesti pääosaa, astuen askeleen sillä\nmolièrenäyttelijän tiellä, jolla hän edistymistään edistyi. Paitse\nhäntä kiitettiin Hilda Aspia (Toinette) ja Olga Finneä (Louison),\njoista jälkimäinen luonnollisuudellaan teki pienen kohtauksen isän\nkanssa viehättävimmäksi koko komediassa. -- Merkillisempi uutuus oli\nAugust Hjeltin suomentama N. Gogolin mainio 5-näytöksinen komedia\n_Reviisori_. Jo tällä ensimäisellä kerralla niinkuin myöhemminkin,\nsillä kappale on tavantakaa uudistettu, näytteli Weckman Hlestakowia\nvilkkaasti ja sujuvasti. Nuori näyttelijä oli siinä ensi kerran saanut\ntärkeän päätehtävän, ja se tunnustus joka hänelle annettiin sekä roolin\noikeasta käsittämisestä että oivallisesta suorittamisesta tuli hänen\nnäyttelijämaineensa perustukseksi. Kuitenkin näytti hän kenties liian\nsivistyneeltä ollakseen täysin todellinen, samoin kuin eräs Venäjällä\nsyntynyt nainen katsojain joukossa sanoi näyttämöllä käytettyjä pukuja\nliian siisteiksi todellisuuteen verraten (!). Muuten oli ansiokkaasti\nharrastettu sekä venäläiskansallista väritystä että eloisaa\nyhteisnäyttelemistä, joten naurattava vaikutus oli voimakas. Komedia\nmeni kuusi kertaa, vaikka vaan kolme ensimäistä huonetta oli hyviä.\n\nSitte alkoi Ida Aalbergin vierailu, joka muodostui erittäin\nloistavaksi, mutta valitettavasi oli sitä lyhempi. Hän esiintyi ensiksi\n26/1 Faustissa, joka ensi kerran oli näytelty keväällä 1885 ja silloin\nmennyt 7 kertaa. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin, oli menestys yhtä suuri,\nnytkin se tuotti 7 täyttä huonetta (neljä ensimäistä korotetuin\nhinnoin). Näytteleminen oli entistä tasaisempi, ja varsinkin oli Leinon\nkäsitys tehtävästään syventynyt. Näyttämöllepanokin oli eri kohdissa\ntäydellisempi. -- Faust-näytäntöjen välissä oli Runebergin päivänä eri\nohjelma, johon Ida Aalberg otti osaa Leana[81] (muuten annettiin\nkuvaelmat Vänrikki Stoolin tarinoista ja Laululintunen). Toinen\nsekaohjelma oli 13/2, jossa Lea kävi Hamletin Ofeliakohtausten edellä.\nMutta uusikin kappale oli otettu tätä vierailua varten, nimittäin Salan\nsuomentama Alfred de Musset'n 3-näytöksinen _Ei lempi leikin vuoksi_,\njonka ensi-ilta oli 15/2. Olematta sitä suurta klassillista\nohjelmistoa, joka oli teatterille tuottanut sen kauniimmat voitot,\noli tämänkin näytelmän esitys merkkitapahtuma näyttämömme\nkehityshistoriassa. Se on näet ranskalaisen romanttisuuden hienoimpia\nkukkia, vaikutukseltaan pettämätön sen verrattoman runollisuuden ja\ntotuuden takia, millä siinä ihmissydän paljastetaan -- eikä se siis\nmeilläkään voinut olla tehoomatta. Niinä kolmena iltana, jolloin se\nnäyteltiin, oli salonki kukkuroillaan väkeä (tulot niistä nousivat\n4,580 markkaan!). Tietenkin Ida Aalberg teki näytelmän esittämisen\nmahdolliseksi. Hänen Camillensa oli ylen viehättävä ja sydämeen\ntunkeva, eritoten lähdekohtauksessa ja lopulla, jossa tunteitten tulva\nmurtaa sulut. Näyttelijättären etevämmyys asetti Camillen etusijalle,\nvaikka Perdican oikeastaan on päähenkilö. Axel Ahlberg oli jotenkin\ntyydyttävä tässä roolissa, voimatta kuitenkaan täysin kuvata Perdicanin\niloista suruttomuutta, joka on \"leikin\" edellytyksenä. Nti Finne oli\nmiellyttävä naivina Rosettena, jossa roolissa hän vaihteli epävarmemman\nLilli Kurikan kanssa. Muista oli Lindfors paronina paras. -- Viimeinen\nmainituista näytännöistä annettiin 18/2 Ida Aalbergin hyväksi, ja oli\nse samalla hänen jäähyväisiltansa, sillä Dagmarteatterissa sattuneen\nsairauskohtauksen tähden hänet oli kutsuttu takaisin Kööpenhaminaan.\nKukkavihkoilla ja laakeriseppeleillä osotettiin taiteilijattarelle\nkunnioitusta, ja niiden antajista mainitsemme pohjalaiset ja\nsavokarjalaiset ylioppilaat sekä suomalaiset polyteknikot. Näytännön\njälkeen tyhjennettiin ajan tavan mukaan lähtömalja. Julius Krohnin\nsydämellisestä puheesta otamme loppusanat:\n\n-- -- \"Me voimme täällä, sen tunnemme, tarjota Teille enemmän kuin\nmikään muu maa voi Teille antaa. Te olisitte tietysti joka paikassa\nsuosittu taiteilija, suuri taiteilija, Te voisitte semmoisena vaikuttaa\npaljon taiteen edistämiseksi -- mutta täällä Te voitte vielä enemmän,\ntäällä Te samassa vaikutatte voimallisesti koko kansanne onneen ja\ntulevaisuuteen. Ja palkka työstänne on oleva senmukainen. Mutta Ida\nAalberg, jonka työ on eroamattomasti liittynyt Suomen kansan\nheräämiseen, on myös ijäksi kiinnitetty Suomen kansan nimeen. Niin\nkauan kuin meidän kansamme elää, on myös pysyvä muistossa kuinka\nsuomalainen teatteri on jatkanut ja auttanut Runebergien, Lönnrotien,\nSnellmanien ja Koskisten työtä, ja Suomalaisessa teatterissahan Te\nolette ollut, sen tiedätte sanomattanikin, kirkkahimpana tähtenä. Neiti\nIda Aalberg! minä lausun Teille vielä kerran -- meidän rakkautemme,\nSuomen kansan rakkaus ei voi enää suoda muille niin paljon osaa Teihin\n-- tulkaa nyt jo taas aivan omaksemme, ainiaaksi ja kokonaan!\"\n\nTaiteilijatar oli kaikkiaan näytellyt 12 iltana, josta hänelle\nteatterin puolelta suoritettiin 1,375 mk. Siihen tuli lisäksi nettotulo\nviimeisestä näytännöstä 1,351:95 mk.\n\nLähin näytäntö oli huokeahintainen kansaa varten, ja esitettiin siinä\nTyömiehen vaimo. Minna Canth oli Helsingissä käymässä ja tahtoi\nmielellään vielä nähdä kappaleensa näyttämöllä. Muuten ei hänen olonsa\ntäällä kuulu aineeseemme, mutta kuitenkin se kirje, jonka hän\npalattuaan kotia kirjoitti Emilie Bergbomille 22/3 sisältää\nhuomattavaa. Siitä näkee, että Minna Canthkin oli sekaantunut siihen\njupakkaan, jonka G. af Geijerstamin esitelmät hänen täällä ollessaan\nolivat herättäneet.[82] Juhani Aho oli \"Savossa\" ottanut asian puheeksi\nja loukkaavasti kirjoittanut \"minusta ja meistä kaikista\". Kun\nvastakirjoitukset eivät tuottaneet rauhaa taikka niitä ei otettu\nlehteen, Minna Canth yksityisessä kirjeessä \"sanoi ylös tuttavuuden\nBrofeldtin ja Järnefeltin perheiden kanssa\", koska luuli näitten\ntoimineen yhdessä. \"Voitte ymmärtää, millä surulla ja raskaalla\nmielellä sen tein -- niin paljon olen minä Brofeldtista pitänyt.\"\nValitettuaan sitte että vihamiesten luku kasvaa, kirjoittaja lisää:\n\"Ettei vaan koskaan meidän välille selkkauksia tulisi! Se ajatus minua\naina on pelottanut joka kerran kun joku side muiden kanssa on\nkatkennut.\" -- Näyttää kuin Minna Canth olisi aavistanut mikä oli\ntuleva.\n\nKumminkin on tämä rva Canthin kirje vähemmän hermostunut kuin lähinnä\nedelliset. Näytelmäkin on hänellä tekeillä niinkuin näkyy seuraavasta:\n\n\"Kävin tänään rautatiellä [jota paraikaa rakennettiin] ja sain hyviä\nmotiiveja. Alotinkin jo taas uudelleen näytelmääni. Oli minulla ensi\nnäytös Helsingissä mukana, vaikken puhunut siitä mitään kun huomasin,\nettä uudestaan se vielä täytyisi ottaa. Kumma kuinka populaariksi\n'Köyhää kansaa' on minut tehnyt. Olen saanut nimettömiä mutta hartaita\nkirjeitä sen johdosta, ja näkyivät työmiehetkin rautatiellä tuntevan\nkiitollisuutta. On tuo kumminkin hauskaa, kun näkee ettei ole turhaan\ntyötä tehnyt. Jos Jumala antaisi voimia jatkaa. En tahtoisi vielä\nuupua.\" --\n\nMaalis- ja huhtikuulla, jolloin teatteri vielä toimi Helsingissä,\nesitettiin useita ohjelmistolle uusia kappaleita, jopa merkillisiäkin.\n-- Ensimäinen oli Holbergin komedia Erasmus Montanus eller Rasmus Berg\nnimellä _Antonius Putronius_. Näytelmän oli Sala uudestaan kääntänyt,\nmutta hän oli säilyttänyt Hannikaisen suomennoksen nimen sekä toiminnan\nsijottamisen Suomeen (kts. I. s. 3 ja 11). Tottuneina tällaisiin\ntehtäviin näyttelijät esittivät komedian reippaasti ja tasaisesti --\nLindfors täytti varsin hyvin pääosan ja Rautio Jaakko-veljenä muodosti\nhänelle oivan vastakohdan. Kappale meni eri pikkunäytelmäin kanssa\nneljä kertaa. -- Toinen sitä merkillisempi uutuus oli Shakespearen\n_Macbeth_, joka meni ensi kerran 11/3 ja kaikkiaan 7 kertaa. Tämän\nluulisi todistavan ehdotonta menestystä, mutta huoneet olivat\nkeskinkertaisia ja yleisö yleensä kylmäkiskoinen. Syy ei lainkaan ollut\nnäyttämöllepanossa, sillä se oli erinomainen (suurenmoinen oli esim.\nlinnapiha murhayö-kohtauksen kehyksenä), mutta Leino Macbethina ei\ntällä kertaa kyennyt \"voittamaan toiveita\" eikä edes täyttämään.\nErinäiset kohtaukset (esim. murhayö ja kuninkaan kemut) suoritettiin\nkyllä vaikuttavasti, mutta sittenkään ei esitys kokonaisuudeltaan\nkohonnut semmoiselle taiteelliselle kannalle, että se olisi temmannut\nkatsojat mukaansa. Sitä vastoin tunnustettiin nti Avellanin lady\nMacbeth ehjäksi, johdonmukaiseksi luomaksi, ja loistokohtana kiitettiin\nunissakävijäkohtausta. -- Kolmas uusi kappale oli Hilda Aspin\nsuomentama Th. Barrièren 1-näytöksinen laulunsekainen huvinäytelmä\n_Pianon ääressä_ (Le piano de Berthe), Inez Borg ja Vallenius\npääosissa. -- Neljäs oli Salan suomentama Friedrich Hebbelin\n4-näytöksinen draama _Maria Magdalena_ 15/4. Tämä aatteellisesti ja\ntaiteellisesti mieltäkiinnittävä näytelmä, jonka kautta yleisömme sai\nensi kerran tutustua Saksan ehkä suurimpaan draamakirjailijaan\nSchillerin jälkeen, oli juuri tähän aikaan sopiva esitettäväksi, koska\nse tavallaan on pohjoismaisen realistisen näytelmäkirjallisuuden\nedelläkävijä. Esitys oli verrattava parhaimpaan mitä teatteri oli\naikaansaanut. Varsinkin Leino Anton mestarina, nti Avellan Klaarana,\nWeckman Kaarlona loivat havainnollisen kuvan perinnäiseen\nporvarilliseen kunniankäsitykseen piintyneen nikkarin perheestä, mutta\nmuidenkin (Ahlberg -- Leonhard, nti Stenberg -- nikkarin vaimo, Sala --\nsihteeri, Lindfors -- oikeudenpalvelija) työ oli ansiokasta. Aiheen\npuolesta on näytelmä niin tuskallinen, ettei voi kummeksia että se\nnäyteltiin ainoastaan kolme kertaa. -- Uudistuksista mainitsemme G. von\nMoserin Yhdistysjuhlan, jossa nyt esiintyi uusia voimia: nti Borg rva\nSchefflerina, nti Finne Ludmillana, Weckman Hartwigina j.n.e. -- Kun\n29/4 näytäntö oli annettu Arthur Lundahl-vainajan alaikäisten lasten\nhyväksi, tuli 2/5 Yhdistysjuhla, viimeinen Helsingissä tällä kertaa.\n\nTämän viimeisen näytännön jälkeen pidettiin teatterin virvotushuoneissa\n\"erojaisjuhla\" sen johdosta että tämän näytäntökauden lopussa\nseurueesta erosivat neidit Kaarola Avellan ja Hilda Asp sekä hra ja rva\nAspegren. Nämä kaikki olivat kutsutut juhlaan, ja Bergbom piti heille\npuheen huomauttaen, U. S. kertoo, \"miten rva Aspegrenilla aina on ollut\ninspiratsionia, oikealle taiteilijalle omituista luomisvoimaa, miten\nnti Avellan aina on osottanut draamallista intelligenssiä sekä samalla\nkertaa innostuttanut ja opettanut. Taiteellisuudessa nti Asp ei ollut\nkohonnut edellisten rinnalle, mutta hänen suomalainen sydämensä ja\nkielellinen vaikutuksensa toverien kesken on ollut yhtä tärkeä. Samoin\nhra Aspegrenin syvä velvollisuuden tunto. Koska eroavain paikkaa nyt on\nmahdoton täyttää, toivoi puhuja lopuksi, etteivät jäähyväiset olisi\nijäksi lausutut.\"\n\nNäin monen jäsenen eroaminen yhdellä kertaa oli tietenkin suuri tappio\nteatterille, mutta mikään yllätys se tuskin oli. _Aurora ja Aukusti\nAspegren_ olivat viimeiset siitä joukosta, joka 1872 kerääntyi\nBergbomin ympärille toteuttamaan rohkeasti suunniteltua suomalaista\nnäyttämöä, ja nyt he olivat viidennelläkymmenellä. Rva Aspegren oli\nalkuaikoina ollut teatterin etevin naisnäyttelijä, ja Vilhon rinnalla\nensimäinen kotimainen näyttelijä, jolle syystä myönnettiin taiteilijan\nnimi. Hänessä oli, niinkuin sanotaan, teatteriverta, ja hän kykeni\nitsenäisesti käsittämään semmoisiakin tehtäviä, joissa toinen olisi\ntyytynyt noudattamaan esikuvia. Sitä todistaa hänen Katrinsa (Daniel\nHjort) ja Anna Skrifvarsinsa. Kerrassaan omintakeisten luonnekuvien\nluku on liian suuri lueteltavaksi. Kun mainitsemme Evan (Kihlaus),\nJanen (Maria Tudor), rva Tjaelden (Konkurssi), Lonan (Yhteiskunnan\ntuet), tapahtuu se vain näyttääksemme että hän liikkui eri aloilla,\njoskin vakava ja traagillinen draama oli hänen oikea toimipiirinsä.\nUlkonaisia vaikutuskeinoja hänellä tuskin oli, mutta silti hän\nteeskentelemättömällä näyttelemisellään ja lausunnallaan voimakkaasti\nja välittömästi ilmisaatti tunteitten ja intohimojen elämää. Aukusti\nAspegren onnistui miltei yksinomaisesti koomillisissa ja eritoten\nburleskimaisissa tehtävissä; mutta sen ohella hän, kiitos olkoon\nlauluäänensä, esiintyi useissa oopperain sivurooleissa. Kun nuorempia\nvoimia liittyi seurueeseen, tapahtui luonnollisesti, että vanhempien\nmonesti täytyi väistyä heidän tieltään, ja arvattavasti tämä vähitellen\nkypsytti sen ajatuksen hra ja rva Aspegrenissa, että heille avautuisi\nvapaampi ja laajempi toimiala, jos he perustaisivat oman seurueen\nantaakseen näytäntöjä maaseuduilla. Tämän uuden, laatuaan ensimäisen\nkansannäyttämön perustaminen tapahtuikin jo tänä vuonna.[83] Ensi\nalussa saattoi ehkä näyttää siltä että uudesta laitoksesta tulisi\nSuomalaiselle teatterille epämukava kilpailija, mutta se oli erehdys.\nPäin vastoin sekin sai entistä laajempia piirejä ymmärtämään\nnäyttämötaidetta, ja jos se osaltaan vaikuttikin siihen, että\nSuomalainen teatteri vihdoin luopui kiertomatkoistaan, niin oli siitä\nainoastaan etua kummallekin.\n\nMitä _Kaarola Avellaniin_ tulee, oli hän jo ennenkin ajatellut erota\nteatterista. Tämä on kenties outoa sille, joka edellisestä tietää\nkuinka suuria tehtäviä -- Lea, Lady Milford, Maria Stuart Skotlannissa,\nElisabeth (Schillerin Maria Stuart), Portia, Goneril, Tekmessa, Lady\nMacbeth, Berta Bark (Todelliset naiset) j.n.e. -- näyttelijätär oli\nsuorittanut. Mutta silloin mukana elänyt tietää myöskin, että nti\nAvellanille osaksi tullut tunnustus harvoin oli ansion mukainen. Hänen\nroolintulkintansa oli aina tunnollinen, älykäs ja henkevä, eikä\nesitykseltä puuttunut intoa eikä voimaa; mutta välittömyyden leimaamaa\nse oli sitä vähemmän kuin hän ruotsalaisesta kodista lähteneenä ei\nkoskaan oppinut täydellisesti ääntämään suomenkieltä. Kun hänen\nnäytellessään aina täytyi ajatella kieltä, tuli häneen jotakin\nepävapaata, joka antoi aihetta alituisiin muistutuksiin kritiikin\npuolelta. Ja koska kritiikki pääkaupungissa oli vaativampi, seurasi\nsiitä -- kenties näyttelijättären tietämättä -- että hänen esityksensä,\nniinkuin Bergbom eräässä kirjeessä huomauttaa, aina oli vapaampi\nmaaseudulla. Miten tämän lieneekään, tuotti teatteri hänelle monta\npettymystä, ja kumminkin nti Avellan oli ei ainoastaan etevä\nnäyttelijäkyky, vaan se seurueen jäsen, joka enemmän kuin kukaan muu on\nvaikuttanut toveriensa kehitykseen. Eikä hänen eroamisensakaan tehnyt\nloppua tästä vaikutuksesta. Hän on näet siitä saakka pysynyt teatteria\nlähellä, ja, enimmäkseen yleisön tietämättä, vastatulleitten opettajana\nsuorittanut erinomaisen ansiokkaan työn näyttämömme hyväksi. Nti\nAvellan on siten yksi niitä merkkihenkilöitä, joiden nimi aina\non muistettava ja kunnialla mainittava näyttämömme historiassa.\nBergbom-sisarusten kirjeet todistavat kuinka suurta arvoa he panivat\nhäneen.\n\nKoska yleisö Ida Aalbergin vierailun jälkeen oli osottautunut hitaaksi\nkäymään teatterissa ja toukokuulla aivan erikoinen kilpailija\n(Paciuksen Loreley-ooppera Aleksanterinteatterissa) oli odotettavana,\narveltiin viisaimmaksi hyvissä ajoin lähteä maaseuduille. Matka\nsuunnattiin ensiksi _Vaasaan_, jossa Suomalainen teatteri oli ennen\nkäynyt ainoastaan yhden kerran, nimittäin 1875. Mukana olivat vielä\näsken mainitut eroavat jäsenet, mutta Lindfors oli päästetty pitemmälle\nopintomatkalle, ensin Kööpenhaminaan ja sitte Parisiin, nähdäkseen\nmiten Holbergia ja Molièreä näyteltiin kummankin kotimaassa. Johto oli\nuskottu Niilo Salalle, sillä Bergbom jäi Helsinkiin lähteäkseen vähän\nmyöhemmin yhdessä Emilien kanssa ulkomaille. Vaasassa näyteltiin\nkymmenenä iltana 4/5-22/5 parasta ja mieltäkiinnittävintä ohjelmistoa\n(Daniel Hjort, Venetian kauppias, Työmiehen vaimo, Nummisuutarit,\nKylänheittiö y.m.), joka kerta uutta. Niinkuin 12 vuotta ennen\nvaasalaiset nytkin olivat viehättyneet seurueen esityksistä; mutta\ntulot eivät kuitenkaan riittäneet. Teatterivuokraan tarvittiin 660 mk.\napua Helsingistä.\n\nVaasasta matkustettiin _Ouluun_, jossa annettiin viisitoista näytäntöä\n25/5-21/6. Täällä menestys oli sangen huono, niinkuin näemme Salan\nkirjeestä Bergbomille (22/6):\n\n-- \"Tyhjiä tai puolityhjiä huoneita toinen toisensa perästä. Eikä\ninnostuskaan ole jaksanut kohota kovin korkealle, ei salongissa eikä\nnäyttämölläkään. Kuumuutta, köyhää aikaa sanotaan syyksi kaupungissa,\ntouontekoa maakunnassa. Koulut ovat suljetut, ihmiset muuttaneet\nmaalle. Sitten vielä monet monituiset uskonlahkot -- --. Niin, niin\nOulu ei ole enään entinen Oulu!\"\n\nYksityisistä näytännöistä mainittakoon vain, että Työmiehen vaimo sai\nniin \"tylyn kohtelun\", että Murtovarkauskin jätettiin näyttelemättä.\nOululaisille tarjottiin yksi oikea premiäärikin, kun 15/6 ensi kerran\nesitettiin Hilda Aspin suomentama José Echegarayn 4-näytöksinen draama\n_Parjauksen kirous_,[84] ja kappale herätti -- kumma kyllä -- suurta\ninnostusta. Nti Avellan, joka tällä matkalla oli saanut paljon\ntunnustusta, esiintyi 17/6 viimeisen kerran (Klaarana Hebbelin Maria\nMagdalenassa) ja oli silloin lämpimien suosionosotusten esineenä sekä\nyleisön että toverien puolelta. Ouluun täytyi Helsingistä lähettää\n4,000 mk!\n\n       *       *       *       *       *\n\nSelvää on että vuoden taloudellinen tulos ei voinut olla hyvä. Vajaus\nteki 9,922:39 mk. Ettei se ollut suurempi, siitä oli tietysti\nkiittäminen valtioavun korotusta, jota nyt ensi kerran nautittiin.\n\nSen täydennykseksi, mitä vähän ylempänä (siv. 260) olemme sanoneet\nnuorille seurueen jäsenille ja \"oppilaille\" annetusta opetuksesta,\ntahdomme lisätä seuraavaa. Niille joilla oli lauluääni teatteri tavan\nmukaan kustansi laulutunteja, joita eri aikoina antoivat eri henkilöt,\nniinkuin rva Emmy Achté ja A. Ojanperä. Sitä paitse rva Achté antoi\ntunteja plastiikassa, esim. neideille Svan ja Finne. -- Erityistä\nhuolta tuotti johtokunnalle monen näyttelijän puutteellinen\nsuomenkielen käyttö. Jo alkuajoilta oli huomattu tässä olevan yksi\nnäyttelijäkunnan heikoimpia puolia, kielessä kun alituisesti havaittiin\nmilloin ruotsinvoittoisuutta, milloin loukkaavaa murteellisuutta. Emme\nole kertoneet kaikkia yrityksiä korjata tätä seikkaa, mutta\nmainittakoon tässä, että asia tänäkin vuonna oli keskustelun alaisena.\nNeuvoteltuaan näyttelijäin kanssa Bergbom joulukuulla esitti seuraavan\nehdotuksen:\n\n1) Harjotuksissa tulisi niitten näyttelijäin, jotka hyvin osaavat\nsuomea, vuorotellen valvoa että muut oikein ääntävät sanoja rooleissaan\nsekä tarvittaessa tehdä muistutuksia.\n\n2) Niille, jotka ovat heikot tahi heikonlaiset suomenkielen\nääntämisessä, olisi siinä annettava varsinaisia oppitunteja.\n\n3) Niille näyttelijöille, jotka eivät osaa Suomen kielioppia, olisi\nhankittava tilaisuutta tuntien saamiseen tässä aineessa.\n\nHyväksyen tämän johtokunta päätti, että sekä ääntämisessä että\nkieliopissa olisi annettava kolme oppituntia kummassakin eli yhteensä\nkuusi tuntia viikossa. Tunnista maksettaisiin 3 mk ja olisi taitava\nopettaja hankittava. Semmoinen saatiinkin tri E. N. Setälässä, mutta jo\nsyksyllä 1887 hän luopui toimesta. -- Itse asiassa on kielimestarin\ntehtävä teatterissamme osottautunut niin vaikeaksi, ettei siihen\nvirkaan ole ennen eikä myöhemmin saatu ketään, joka olisi siinä\nkauemmin pysynyt. Eikähän se ole kovin kumma, kun ajattelee, että\nnäyttelijäin perustiedot ovat mitä erilaisimmat ja siis yhteisen\nopetuksen antaminen sangen hankalaa. Enimmin ovat kai hyvät\nkielentaitajat, niinkuin aikanaan Niilo Sala, Hilda Asp y.m.\nvaikuttaneet näyttämökielen parantumiseen. Toiselta puolen oli kielen\nkorjaantumiselle esteenä, että näyttelijät keskenään usein käyttivät\nruotsia. Keväällä 1888 johtokunta päätti erityisesti varottaa seurueen\nnaisjäseniä puhumasta ruotsia, koska se vaikutti haitallisesti heidän\nkehitykseensä.\n\nPaitse kolmea seurueen kokeneinta jäsentä teatteri nyt menetti myöskin\nvanhan hartaan rahastonhoitajansa kamreeri _K. F. Wahlströmin_. Hän\noli, johtokunnan pöytäkirjojen mukaan, tahtonut luopua jo keväällä\n1886, mutta näyttää pysyneen virassa kevääseen 1887, jolloin maisteri\n_Vilho Soini_ otettiin rahastonhoitajaksi (1,500 markan vuosipalkalla).\nJo ennen olemme (II. s. 55) maininneet kuinka innokas teatterin ystävä\nWahlström oli. Laitoksen monesti tuskallisia raha-asioita hän oli\nhoitanut oopperan ajoista saakka, eikä hän vieläkään kokonaan\nteatterista eronnut, vaan pysyi edelleen johtokunnan jäsenenä. --\nUutena näyttelijättärenalkuna mainittakoon nti _Naimi Stenbäck_,\njoka aikaa myöten tuli huomatuksi koomillisissa palvelija- ja\nluonnerooleissa, jotka enemmän vaativat vilkkautta ja karkeanlaatuista\nvärittelyä kuin vakavaa tai runollista sävyä.[85] Näihin aikoihin\nlienee myöskin teatteriin tullut kaksi nuorta neitiä, _Hanna Salenius_,\nsorvarimestarin tytär Tampereelta, ja _Maria Salin_, kotoisin\nHelsingistä, jotka kuitenkin jonkun vuoden päästä erosivat.\n\nNäytäntöjä annettiin 143, joissa esitettiin 10 kertaa _Lea_; 9\nLaululintunen; 8 _Työmiehen vaimo_, Hardangerin harjulla; 7 Kuningas ja\nkatulaulajatar, Faust, Macbeth; 6 _Roinilan talossa_, Kultaristi,\nReviisori; 5 _Daniel Hjort_, Mestari Patelin, Kylänheittiö,\nKotikahakka, Saituri, Hamlet, Parisin veitikka; 4 _Murtovarkaus,\nSaimaan rannalla_, Thora, Luulosairas, Iso kello, Preciosa, Ei\nollenkaan mustasukkainen, Lemmenjuoma; 3 _Kuvernööri tulee, Viimeinen\nponnistus, Regina von Emmeritz, Takkisen pidot_, Yhdistysjuhla, Noora,\nEnsi lempi, Ei ole aikaa, Yhteiskunnan tuet, Ei lempi leikin vuoksi,\nAntonius Putronius, Maria Magdalena; 2 _Tätä nykyä, Kevään oikkuja,\nAmalia ystävämme, Nummisuutarit_, Pikku eversti, Jeannetten häät, Aksel\nja Valpuri, Leonarda, Taistelujen väliajalla, Noita-ampuja (II),\nSevillan parranajaja (kohtauksia), Pianon ääressä, Herkules; 1 Venetian\nkauppias, Perrichonin huvimatka, Ultimo, Naimapuuhat, Maria Stuart.\n\nNäistä 55 kappaleesta oli kotimaisia 14 ja uusia 8.\n\n\n\n\nXVI.\n\nKuudestoista näytäntökausi, 1887-88.\n\n\nEmilie ja Kaarlo Bergbomin kirjeistä, joista alempana teemme otteita,\nnäkyy, että sisarukset toukokuun loppupuolella olivat yhdessä\nmatkustaneet ulkomaille, etupäässä Parisiin ja Berliniin. Jälkimäisessä\nkaupungissa he erosivat heinäkuun ensi päivinä, matkustaakseen\nEmilie kotiin ja Kaarlo Norjaan, missä hän asettui Laurvigin\nvesiparannuslaitokseen.\n\n(Helsinki 7/7). \"Rakas Kaarlo! -- Täällä näyttää hiljaiselta, ikävältä,\nkuolleelta, mutta onhan se luonnollista meluavan iloisen elämän\njälkeen, jota olen viettänyt viimeisinä viikkoina. Kiitos koko tästä\najasta! Kuinpa sinulla ei olisi ollut liiaksi haittaa seurastani.\nSanomattoman hupaista on ollut vähän katsoa ympärilleen maailmassa ja\nsydämestäni iloitsen, että olen saanut tehdä tämän matkustuksen.\nKotimatkani meni erittäin hyvin. -- Tukholmassa olin päivällisillä\nWinterhjelmillä. Hedvig oli niin erinomaisen ystävällinen ja\nrakastettava, etten pitkiin aikoihin ole nähnyt häntä semmoisena. Sinun\non _välttämättömästi_ käytävä hänen luonaan palatessasi Tukholman\nkautta.\" -- Emilie sanoo turhaan etsineensä Pikku orjatarta\nantikvariaateista [s.o. Crusellin laulukappaletta Lilla Slafvinnan,\njonka Kaarlo tahtoi esittää].\n\n(Laurvig 10/7). \"Armahin! -- Tunnen vielä tyhjyyttä erinomaisen\nmiellyttävän matkamme jälkeen, joka kaikessa oli niin onnellinen --\nosaksi kiitos olkoon rakkaan seurasi, osaksi sen onnen tähden, joka\nmeillä oli näyttämöllisessä suhteessa. Wallenstein, Talvinen tarina,\nKesäyönunelma, Romeo ja Julia, Hamlet, Cid, Saituri, L'Ecole des\nfemmes, Bajazet sekä Gendre de Mr Poirier ja Zalamean tuomari, jotka\neivät ole viimeksi muistettavat. Pierre de touchekin samoinkuin Claudie\nja Beaux Messieurs de Bois doré kuuluvat miellyttäviin muistoihin.\nFrancillon on sitä vastoin unohtunut, enkä Raymondesta muista\njuontakaan; Goldfische on niinikään mielestä mennyt.\"\n\n\"Matkani tänne ei ollut onnellinen. Hampurissa tuuli niin kauheasti,\nettä kiltisti palasin Cuxhavenista ja matkustin Tanskan halki\nJyllandiin (Fredrikshavn). Sieltä höyrylaivalla. Tuuli sangen kovasti,\nmutta kun en syönyt koko päivänä, vaan makasin liikkumatta, niin pääsin\nsiitä huokealla. Ja kuitenkin olen harvoin eläessäni ollut niin enragé\n[suuttunut] kuin sillä laivalla. Sain näet tietää Ibsenin paraikaa\nolleen Fredrikshavnissa mennäkseen hakemaan kesäasuntoa Skagenin\nrannikolle. Ajatteles, kuinka helposti olisin voinut hänen kanssaan\nsopia Rosmersholmista. Nyt en tiedä kuinka teen. Kirjoittaako hänelle?\nMutta mihin? Käydäkö hänen luonaan? On ikävä kolmeksi päiväksi -- sillä\nse siihen menisi -- katkaista kylpeminen. Matkustaako hänen luokseen\nkylpyajan jälkeen? Se on kai sopivinta. Mutta silloin jää käynti Ida\nBasilierin luona tekemättä, sillä en tule ollenkaan Kristianiaan;\nsuorin tie menee Göteborgin kautta Tukholmaan. Ei auta, näimmehän\nBjörnsonilla [Parisissa], kuinka paljo helpompaa ja päätökseen\njohtavampaa on suullisesti suorittaa asia.\" -- Laurvigissa oli\nhiljaista, yksinkertaisempaa kuin Sandefjordissa, mutta ilma ja kylvyt\nhyviä ja niin myös lääkäri, ensimäinen kylpylääkäri, joka Kaarlossa oli\nherättänyt luottamusta. Suomalaisia oli noin 20, useimmat, ihme kyllä,\nfennomaaneja -- puhekieli sentähden suomi. Gabriel Lagus rouvineen,\nvakavasti sairaana, oli jo lähtenyt, Kaarlon häntä tapaamatta.\nAlituista katarriaan vastaan Kaarlo käytti m.m. nenä- ja kurkkukylpyjä,\njoita hän kiittää. -- \"Vielä kerran -- kiitos iloisista\nmatkamuistelmistamme, joihin sinulla oli niin suuri osa.\nOma Kaarlosi.\"\n\n(Helsinki 19/7). -- \"Olipa sinulla huono onni, kun et tavannut Ibseniä.\nSinun _täytyy kuitenkin välttämättömästi_ käydä hänen luonaan, kun olet\nniin lähellä. Ei ainoastaan Rosmersholmin tähden, vaan kaikkien hänen\ndraamainsa tähden on hyvä että saat puhutella häntä. Winterhjelmit\npitivät suurena mielettömyytenä ollenkaan ajatella Rosmersholmia! Jos\nottaa kappaleen, niin täytyy olla valmis at tabe sine penger\n[menettämään rahansa], sillä ei se menesty! hän selitti. Me olemme\ntottuneet 'at tabe vare penger', ja minun mielestäni tulee meidän pysyä\npäätöksessämme, jos Ibsen vaan suostuu.\" -- Emilie sanoo, Kaarlon\npyynnöstä, lähettävänsä [Jonas] Castrénin lentokirjan [Mikä on oikea\nohjelma suomalaisuuden asiassa?] ja A. Meurmanin vastauksen sekä\nmainitsee Castrénin vielä jatkavan, nähtävästi estääkseen Meurmanin\nvalitsemista valtiopäiville.\n\n(Laurvig 16/7). Kaarlo valittaa epäsuotuisia ilmoja, ainoastaan kaksi\nkaunista päivää. Hän tekee laajasti selkoa alkavan näytäntökauden\nohjelmistosta.\n\n(Helsinki 16/7). Emilie kertoo Inez Borgin matkallaan\nOulusta hengenvaarallisesti sairastuneen ja makaavan Turussa\nvatsakalvotulehduksessa. Häntä ei siis saa ottaa lukuun teatterin\nlähimmässä toiminnassa.\n\n(17/7). \"Tiistaina saapuivat tavaramme [teatteria varten] Parisista\nhyvässä kunnossa; mutta tulli tuli hirveän kalliiksi. Niin varsinkin\nsilkkikankaista, vaikka oltiin niin kilttiä, että ne merkittiin\npuolisilkiksi. Olen hyvin levoton saksalaisten tavarain tähden. Jos\nsametti otetaan silkkisamettina, niin saamme maksaa kauheasti, mutta\ntoivon sen saavan mennä puuvillasamettina, jonka tulli ei ole kovin\nkallis. -- Eilen tapasin rva Anni Levanderin (o.s. Canth) ja kuulin\nHilda Aspin olevan Lammella. Hän on rva Canthilta saanut Brandesin\nHovedströmninger käännettäväksi; ikävä olisi, jos hän sentähden olisi\njättänyt Rosmersholmin. Olen kirjoittanut hänelle siitä ja kysynyt,\nottaako hän Hansikkaan suomennettavakseen? -- Uskotko että minusta\nHansikas oli ensi muodossaan miellyttävämpi. Svavan rooli tuntuu nyt\npienemmältä ja Riisin suuremmalta.\" --\n\n(24/7). -- \"Hyvin hauskaa oli saada kirjeesi syksyn ohjelmiston kanssa,\nmutta valitettavasti se ei pysy muuttamatta. -- Kaarola ja nti Stenberg\nolivat pari päivää sitten kaupungissa ja oikein hupaista oli kuulla\nmitä kertoivat Salasta. Hän oli ollut aivan väsymätön Oulussa: päivät\nja yöt teatterissa. Venetian kauppias oli ollut erinomaisen hyvin\njärjestetty, ja molemmat sanoivat etteivät he käsittäneet, miten hän\nsai kaikki niin hyvään kuntoon niin vähillä apukeinoilla.\" --\n\n(26/7). -- \"Vihdoin ovat tavarat Berlinistä tulleet. Hylkiöt olivat\nantaneet niiden mennä Pietarin kautta, joten lähetys tuli kovin\nkalliiksi. -- Olen saanut vastauksen Hildalta: Rosmersholm on valmis!\n-- Castrén y.m. tyytymättömät ovat kiertokirjeellä kehottaneet\nhengenheimolaisiaan kokoontumaan Viipuriin maanviljelysnäyttelyn aikana\nkeskustelemaan uudesta ohjelmasta ja uusista johtajista. Hän on\nkerrassaan väsymätön.\" --\n\n(Laurvig 26/7). -- \"Olen saanut Castrénin lentokirjan ja Meurmanin\nvastauksen. Tämä jatkuva polemiikki on tuskallinen. Castrén on\npuolestaan kieltämättä taitavampi taistelussa kuin Meurman, mutta minun\nmielestäni Meurman kömpelyyksilläänkin voittaa enemmän kuin Castrén\nadvokaattiviekkaudellaan, joka ei tahdo saada esiin totuutta, vaan\nainoastaan solmeta vastustajaa. Kirjeestäsi päättäen näyttää tämä vain\nolevan alkusoitto ja oikea polemiikki vasta alkavan. Ja tämän\neripuraisuuden aikana liittyvät ruotsinmieliset yhä lähemmin keskenään.\nLähin tulevaisuus tarjoaa monta pimeää kohtaa. -- Jopa meille\npersoonallisestikin. Inezin sairaus -- Inez parka! On kuin paha kohtalo\nvainoisi häntä. Aina kiviä hänen tiellään. Hänen vastoinkäymisensä ovat\nkovin koskeneet sydäntäni. -- Palaan kotia parin viikon päästä.\nTulevana perjantaina (5/8) matkustan Fredrikshavniin tavatakseni\nIbseniä.\" --\n\nTähän päätämme pienet otteet kirjeistä, joista useat ovat 2-3 arkkia\npitkiä ja aina niin täysiä kuin paperi myöntää. Otteet näyttävät mitkä\nasiat enimmin kiinnittivät sisarusten mieltä. Kaarlon käynnistä Ibsenin\nluona ei ole lähempiä tietoja.\n\nJo talvella teatteri oli saanut kutsun tulla _Viipuriin_ näyttelemään\nelokuun loppupuolelta alkaen, koska silloin maanviljelysnäyttelyn\nja -kokouksen tähden sinne odotettiin paljon kansaa. Siellä seurue siis\nkokoontuikin, ja julkinen toimi alkoi Yhdistysjuhlan esittämisellä\n21/8. Ensi aikoina oltiin niin ahkeria, että annettiin 11 päivänä 10\nnäytäntöä, ja menestys oli samassa määrässä loistava: ensi iltana oli\ntulo 550 mk, mutta sen jälkeen näyteltiin täysille huoneille. Saatuaan\ntietoa tästä Emilie kirjoittaa Helsingistä 26/8:\n\n\"Rakas Kaarlo! Kuinka erinomaisen hupaista onkaan, että Viipurissa käy\nniin hyvin. Olemmehan 4 ensimäisenä iltana saaneet yli 3,500 mk!\nKäyköön edelleenkin niin. Alkaako seurue väsyä? Että sinä olet väsynyt\nja kovin rasitettu on selvää: olet kai ollut 16 tuntia vuorokaudessa\nteatterissa näinä aikoina, oletan minä. Pahinta on ettet sinä tuskin\nkoko Viipurissaolon aikana saa huoahtaa. Minkälainen on mieliala ollut?\nOnko Ida ollut kiltti? Voi jos kaikki ottaisi onnistuakseen tänä\nvuonna!\" --\n\nJa 29/8 nti Elfvingille: (mainittuaan loistavasta menestyksestä)\n\"Kaarlo parka on ollut tulessa: hän kirjoittaa olleensa teatterissa klo\n8:sta aamulla klo 11:een ehtoolla, joka on luonnollista kun joka ilta\non uusi ohjelma. Viisi teatterin jäsentä erosi kesäkuulla. Lindfors on\nParisissa ja Borg makaa sairaana, siis seitsemän roolit luettavat ja\nharjotettavat. Hauskaa on toki ollut, kun tulos on ollut niin\nerinomainen kuin nyt; emmepä ole hemmoteltuja.\" (Ja sitten toisesta\nilon aiheesta.) \"Voit uskoa, että matkamme oli hupainen! Kyllä oli\nhyvin Berlinissäkin, mutta Parisissa oli aivan erinomaista. En koskaan\nolisi luullut, että niin äärettömästi mieltyisin Parisiin, kuin todella\ntapahtui.\"\n\nKaarlo puolestaan vastasi Emilien kysymyksiin m.m. seuraavaa: \"Kaikki\novat olleet ystävällisiä ja auliita. Ida Aalberg on ollut hyvin\nrakastettava. -- -- Hamlet (sanotaan samassa kirjeessä) meni\ntäpötäydelle huoneelle. Jo aamupäivällä oli kaikki myyty. Tulo yli\n1,100 mk. Vaikka ei oltu harjotettu koristusten kanssa, sujui kaikki\nliukkaasti. Kun on mennäkseen, niin menee -- sen kokemuksen saa\nsemmoisissa tapauksissa.\" --\n\nKeskellä tätä touhua, elokuun lopulla, Bergbom sai Minna Canthilta\nkirjeen, jossa tämä omasta ja Yrjö Kiljanderin[86] puolesta hartaasti\npyysi, että teatteri Viipurista tulisi Kuopioon. He lupasivat hankkia\nvapaan matkan, toimittaa että näyttämö laajennettaisiin, puuhata\npilettien tilauksen y.m. Tähän täytyi Kaarlon vastata kieltäen.\n\nArkadia Helsingissä, hän sanoi, oli jo vuokrattu, eikä ollut sopivaa\nohjelmistoa. Viipurissa näyteltiin \"nuo ikivanhat Noorat, Leat,\nMurtovarkaudet, Roinilaiset, Nummisuutarit, Saimaan rannalla, jotka\nKuopiossa esitettäisiin tyhjille seinille\". Se ohjelmisto, joka olisi\nollut uusi Kuopiossa, oli hajalla useiden jäsenten poismenon kautta ja\nsamoin laulurepertoari, joka maaseudulla on välttämätön, Inez Borgin\nsairauden tähden. Muitakin syitä hän lupasi mainita suullisesti, kun\nhän saapuisi Kuopioon. \"Silloin saamme keskustella toisestakin asiasta,\njoka on paljo tärkeämpi kuin teatterin tulo Kuopioon -- Teidän uudesta\ndraamastanne. Siitä ette sano mitään. Voi, voi kuinka iloinen olisin,\njos siitä syntyisi jotain kelvollista. Sanotte olevanne liian\nrauhallisella tuulella. Hankkikaa itsellenne Nya Pressen, niin kyllä\nsiitä Teissä sappea nousee. -- Saimi Svan oli toissa iltana\nSillankorvan Sanna ja menestyi jotenkin hyvin. Siitä ynnä muista\nasioista (esim. Erkon draamasta) puhumme suullisesti.\" --\n\nKirjeestä Emilielle näemme, että Kaarlo 5/n lähti Kuopioon:\n\n-- \"Ylihuomenna matkustan Kuopioon -- hyvin vastahakoisesti, sen\ntunnustan. Mutta Minnan uusi draama on meille niin tärkeä, että\nkaikkien mukavuuskysymysten täytyy sentähden väistyä. Kuinpa se nyt\nvain valmistuisi!\" --\n\nTeatterin tähden Bergbom viipyi Kuopiossa ainoastaan kaksi päivää,\njotka hän jakoi Minna Canthin ja Ossian veljensä perheen välillä, joka\nasui siellä Savon rautatien rakentamisaikana. Palattuaan Viipuriin hän\nkirjoitti sisarelleen:\n\n-- \"Minnan draama ei tahdo edistyä. Kolme näytöstä on tosin\nkirjoitettuna, mutta kun minä kokonaan hylkäsin puolentoista näytöstä,\non ainoastaan ekspositsioni valmis. Leveä kuvaus rautatietyöläisten\nelämästä on hyvä -- epäselvemmät olivat varsinaiset toimivat henkilöt.\nMinna parka on joutunut vaikeaan umpikujaan. Hän ei tahdo kirjoittaa\nsuuttumus- (indignatsioni) draamaa eikä riittävästi hallitse ainetta\nkuitenkin saadakseen yhtenäisyyttä, ilman ettei tämä yhtenäisyys synny\nteennäisen tendenssin kautta. Kaikki tahtoo hajota episoodeiksi. Hän\nsanoi: tuleva draamani on oleva säätyläisnäytelmä, minä en voi enään\nottaa kansandraamaa niin naivisti kuin ennen. Ettemme me Minnan uudesta\nkappaleesta saa mitään Työmiehen vaimoa, katson varmaksi -- niin sekä\nhyvässä että pahassa. Kuinpa se vaan ei tulisi liian heikoksi! Tämä\nkaikki luonnollisesti meidän kesken. Kenties se selviää paremmin kuin\nnyt voin ajatella.\" --\n\nPaitse draamaa Minna Canth kirjoitti tähän aikaan novellejakin, ja\nniistäkin tuli Bergbomin antaa arvostelunsa. Kuinka tärkeää tämä oli\nkirjailijattarelle, näkyy seuraavasta. -- Vasta oli melkoista melua\nherättävä novelli \"Salakari\" valmistunut ja Kaarlo oli sen lukenut\nkäsikirjoituksessa, mutta (niinkuin kohta saamme nähdä) pätevästä\nsyystä ollut mitään siitä sanomatta. Silloin Minna kirjoittaa 24/9:\n\"Ette ole kirjoittanut sanaakaan tuosta novellista. Oliko se Teidän\nmielestänne hyvin heikko? Onko syytä jättää se tykkänään painattamatta?\nNeuvokaa, hyvä Tohtori, sanokaa ajatuksenne.\" Ja hän vakuuttaa, ettei\nhän lähetä sitä kustantajalle (G. W. Edlund) ennen kun tohtori sanoo,\nonko se painettava vai pistettävä tuleen? Tähän Bergbom vastaa 29/9:\n\n-- \"Tulin juuri tänään Pietarista ja löysin kirjeenne pöydältäni. Koska\nvielä tänään yöjunassa lähden Helsinkiin, ei ole aikaa pitkiin\nkirjoituksiin.\"\n\n\"Ette voi aavistaa hämmästystäni, kun luin kirjeenne. Kun sain\nuutelonne, annoitte sen seuraavilla ehdoilla: 'Te ette saa tehdä mitään\nmuistutuksia. Se on nyt niinkuin se on (!)' Ja nyt näen että olisitte\nsuvainnut muistutuksia, vieläpä olette odottanut semmoisia.\"\n\n\"Te kysytte, onko se niin huono, ettei se sovi painettavaksi? Ei\nmillään muotoa. Ei se tule kunniaanne kartuttamaan, mutta ei se tule\nsitä vähentämäänkääu. Se on sujuvasti kirjoitettu ja siinä on monta\nhienoa kohtaa. Päämuistutukseni olisi se ettei ollenkaan tiedä mistä\nnämä ihmiset tulevat. Mitkä ovat Annan [Alman] edellytykset? Mihin\npiiriin hän kuuluu? Millaisesta kodista hän on lähtenyt? Kuinka\nkasvatettu? Millainen on hänen uskonsa? Te sanotte semmoisia naisia\nlöytyvän meilläkin -- siinä olette ihan oikeassa -- ja mainitsette\nesimerkkinä rva Strindbergin. Rva Strindbergin edellytykset ovat\nkuitenkin hyvin mutkalliset ja tavattomat, niin että ne vaatisivat\npaljon selityksiä, jos hän olisi jonkun novellin päähenkilönä. Kuinka\nesim. ovat Alma ja miehensä ennen eläneet yhdessä?\"\n\n\"John on hyvin onnistuneesti skitserattu, mutta Nymalm (tai Nymark --\noliko se niin?) on sitä epäselvempi. Onko hän rakastunut Almaan, vai\nonko se hetken himollinen oikku, joka ohjaa häntä? -- Eikö Almassa\nolisi enemmän vedettävä esiin noita esteettisiä motiiveja, jotka vievät\nhänet harhatielle: hienosti sivistyneen naisen tyytymättömyys\npikkukaupungin proosaelämään, tuo hänen salainen vihansa miehen\nkäytännöllisiä toimia vastaan kävisi silloin luonnollisemmaksi.\"\n\n\"Mutta -- onhan mahdollista, että kaikki tämä on olemassa. Luin,\nnäette, uutelonne niin hätäisesti, ja kun olitte kieltänyt kaiken\nkritiikin, niin en ollenkaan lukenut sitä arvostelijan silmillä. Nyt on\njo paljo haihtunut muistostani, ainoastaan pääpiirteet ovat jääneet.\nMuistan vaan että koko ajan kysyin -- mistä Alma tulee? Hän on kuin 'en\nTrane i sparvedans', mutta kuinka on tuo kurki joutunut varpusten\njoukkoon?\"\n\n\"Draamastanne ette kirjoita mitään. Minä mietin sitä usein. Tehkää väli\nmolempain insinöörein välillä likeiseksi. Isä ja poika? Tai ehkä\nparemmin, vanhempi ja nuorempi veli. Sillä tuo vanhempi on pakotettu\nsuvaitsemaan nuoremman käytöstä, vaikka hän moittii sitä. -- --\nOletteko puhutellut Ossiania rautatieseikoista draamassanne? Tänään\nnäytellään Rosmersholm.\"\n\nViipurissaolon lopulla annettiin m.m. Luulosairas -- jossa Lindfors,\njoka juuri oli palannut Parisista, \"oli paljo voittanut tasaisuuteen ja\nluonnollisuuteen nähden, se oli aika hyvä Molièrenäyte, samoin [nti]\nSaleniuskin teki kaikin puolin onnistuneen debyytin Toinettena\" --\nFaust, joka tuotti kolme hyvää huonetta, joskin ensi rivi tavan mukaan\noli harva, ja Hilda Aspin suomentama Ibsenin _Rosmersholm_ ensi kerran\n29/9. Siitä Emilie kirjoittaa nti Elfvingille (3/10):\n\n\"Viime viikolla kävin Viipurissa nähdäkseni Rosmersholmin. Se on hyvin\nmieltäkiinnittävä, täydellinen yökappale. Se näytellään erinomaisen\nhyvin, minun mielestäni paljo, paljo paremmin kuin Berlinin\nResidenztheater'issa, jossa me näimme sen toukokuulla. En luule\nkenenkään tulevan katsomaan Rosmersholmia kahta kertaa, niin että ei\nsiitä tule kassa- eikä aploodikappaletta.\"\n\nViimeinen näytäntö oli 2/10. Lopputulos oli semmoinen, että Bergbom\nsaattoi ilmottaa johtokunnalle tulojen riittäneen palkkoihin ja muihin\nmenoihin -- mikä ei suinkaan ollut tavallista.\n\n_Helsingissä_ alotettiin 5/10 Rosmersholmilla, ja Emilien ennustus\ntoteutui: arvotuksellinen, pessimistinen näytelmä näyteltiin vain kolme\nkertaa vähenevälle katsojakunnalle, eikä siitä saanut syyttää\nSchumannin ja Buschin sirkuksia, jotka muuten tänä syksynä kilvan\ntyydyttivät helsinkiläisten \"kauneudenjanoa\". Esitys oli kumminkin\netevä. Ida Aalberg kuvasi itsenäisesti luovan taiteilijattaren tavalla\nsalaperäisen Rebekan intohimoista sielunelämää tyynen ulkomuodon alla.\nOivallinen oli Leinokin Krollina ja kiitettäviä muutkin: Sala\nRosmerina, Ahlberg Ulrik Brendelinä, Lindfors Mortensgårdina ja nti\nStenberg matami Helsethinä. Tunnelma oli tukala kuin pitikin.[87] --\nEchegarayn Parjauksen kirous, sekin Helsingissä uusi, meni samoin kolme\nkertaa, ensi-ilta 19/10. Siinä nähtiin ensi kerran miten etelämaalainen\nrunoilija käsittelee uudenaikaista, realistista aihetta. Kirjallisuutta\nharrastavat olivat siitä kiitollisia samoin kuin Rosmersholmistakin,\nmutta suurempi yleisö jäi välinpitämättömäksi. Leino esitti\nvaikuttavasti, kuinka Julianissa luonnollinen jalous tuskallisesti\nkukistui parjauksen herättämän hirmukouraisen epäilyksen alle; rva\nRautio oli miellyttävä Theodorana, vaikka intohimoiset loppukohtaukset\nolisivat sietäneet voimakkaampaa esitystä; Salalla oli Ernesto\nrunoilijassa luonteensa mukainen rooli ja menestyi siis samoin kuin\nWeckman Pepitona, parjaajana. -- Vihdoin annettiin kuukauden\nlopulla 26/10 kotimainen uutuus, R. Kiljanderin 1-näytöksinen\n_Postikonttorissa_, samantapainen naurattava vähäpätöisyys kuin\nT. Hagmanin Kyökissä, ja kauan ohjelmistossa pysynyt.\n\nLokakuulla vallinneen vastatuulen muutti myötäiseksi Schillerin\n_Orleansin neitsyt_, joka meni ensi kerran 2/11 ja taas todisti, kuinka\notollisia suuret klassilliset näytelmät olivat Suomalaisen teatterin\nyleisölle. Se näyteltiin näet täysille taikka hyville huoneille:\nmarraskuulla peräkkäin 7 kertaa, joulukuulla 3 ja vielä maaliskuulla 2\n-- yhteensä siis 12 kertaa näytäntökauden kuluessa. Ja menestys oli\nansaittu. Ida Aalbergista Johannana lausuu U. S. ensi-illan jälkeen:\n\"Hänen olentonsa oli niin vieras ja ylimaailmallinen, jotta\nmielikuvituksellekin oli vaikeata luoda mitään täydellisempää kuvaa\ntuosta Ranskan pelastajahengettärestä.\" Myöhemmin arvostellaan\nValvojansa tyynemmin:[88]\n\n\"Nti Aalberg yritti nähtävästi tekemään sankaritarta niin todelliseksi\nihmiseksi kuin mahdollista. Niin hän lausui mainion jäähyväismonoloogin\nkauniisti ja tuntehikkaasti tekemättä sitä miksikään bravuuriaariaksi.\nEnsi kohtauksessa kuninkaan edessä hän oli tyyni ja maltillinen, antaen\nkutsumuksensa suuruuden vaan ilmaantua sanojensa ja käytöksensä\nvakavuudessa ja ylevyydessä. Soma oli äänen muutos, kun hän puhuttuaan\nmaallisille herroille, kääntyi piispan puoleen ja luottavaisesti,\nmelkein lapsellisesti kertoi kutsumuksestaan. -- Korkeimmilleen kohoaa\nhänen taiteensa hänen lausuessaan suurta monoloogia neljännen näytöksen\nalussa ja palavaa rukousta tyrmässä. Epätoivo toisessa ja uudestaan\nherännyt luottamus toisessa esitettiin yhtä nerokkaasti ja\ntäydellisesti. Sanalla sanoen Orleansin neitsyt on tinkimättä\nasetettava näyttelijättären entisten suurimpien luomien rinnalle ja\nepäiltävää on, onko yksikään toinen johdonmukaisemmin toimitettu. -- --\nHuolellinen yhteisnäytteleminen ja kappaleen taidokas näyttämöllepano\nolivat menestyksen pääehtoja. Se tarkkuus, jolla johtaja, säästämättä\nvaivojaan, oli koettanut puvuissa ja muissa laitoksissa uskollisesti\nkuvata todellista elämää 15:n vuosisadan alkupuolelta on meidän\noloihimme nähden harvinaista, eikä ulkomaillakaan moni teatteri ole\nsemmoisissa asioissa niin harras. Useat puvut, niinkuin kuninkaan\nensimäinen ja Burgundin herttuan toinen erittäin loistokas vaatteus,\novat tehdyt heidän aikuistensa kuvien mukaan ja muutkin mahdollisuuden\nmukaan noudattaen ajan muotia. Erityistä kiitosta ansaitsee somasti\njärjestetty, suurenmoinen kansankulkue vaihtelevine pukuineen -- siinä\nkuuluu 115 henkeä olevan osallisena. Liiallista olisi siis enempää\nvaatia näytelmän ulkopuoleen katsoen ja siinäkin, minkä teatteri jo\nmelkein on ottanut tavakseen yleisölle tarjota, on kenties vähän liikaa\n-- ei ole kaukana se vaara, että yleisö rupeaa vaatimaan yhä enemmän ja\nkenties pitämään tuota ulkonaista puolta näyttelemistä s.o. taidetta\ntärkeämpänä.\"\n\nSeitsemännen illan jälkeen keskeytettiin Orleansin neitsyen esittäminen\n\"esiintulleesta syystä\". Ida Aalberg oli mennyt kihloihin lakitiedetten\nkandidaatti _Lauri Kivekkään_ kanssa, ja hääpäivä lähestyi. Sitä ennen\nannettiin 18/11 johtokunnan päätöksestä näytäntö näyttelijättären\nhyväksi, joka itse oli valinnut Nooran ohjelmaksi. Huone oli\nkukkuroillaan, ja \"ilta muodostui täydelliseksi riemujuhlaksi\nsuositulle taiteilijattarelle\". Toiselta puolen ihailtiin ja\nylistettiin hänen taidettaan tänäkin iltana (Noora oli entiseen\nverraten täydentynyt, varsinkin viime näytöksessä, jossa loppusuoritus\nHelmerin kanssa tapahtui tyynemmin, luonnollisemmin ja todenmukaisemmin\nkuin kirjassa, jossa runoilija tuntuu Nooran sanoissa), toiselta puolen\nilmaistiin lahjoilla ja muuten sydämellistä osanottoa morsiamelle.\nToverit teatterissa antoivat hopeaisen hedelmämaljan, hämäläiset\nylioppilaat parin kandelabereita ja yleisö V. Vesterholmin maalaaman\nmaisemataulun uuden kodin koristamiseksi, puhumatta laakeriseppeleistä\nja runsaasta kukkasadosta. Innostuksenpurkaukset taukosivat\nvasta kun illan sankaritar \"astui esiin ja kiitti syvästi\nliikutettuna ylenpalttisesta kunniasta, toivottaen että tämä yleisön\nsuosio vaikuttaisi elähyttävästi ja sammumatta Suomen nuoreen\nnäytelmätaiteeseen\". -- Pariskunnan vihkiminen tapahtui 22/11\nNikolainkirkossa klo 7 i.p. Häihin saapui onnentoivotussähkösanomia\nmuun muassa Ibseniltä, Brandesilta, Lieltä, Kiellandilta ja\nSvendseniltä.\n\nSyyskauden viimeinen uutuus oli Salan suomentama Erkmann-Chatrianin\n3-näytöksinen näytelmä _Fritz ystävämme_. Alarik Böök oli heikko\npääroolissa, mutta Olga Finne viehättävä naivina maalaistyttönä ja\nLeino luontehikas rabbiini. Kappale -- ensimäinen, suuren menestyksen\nsaanut ranskalainen, realistinen näytelmä (Théâtre français'ssa ensi\nkerran 1876) -- meni meillä vain kaksi kertaa (!). Paremmin vetivät\njoulukuulla ja vuoden vaihteella Nummisuutarit (Pesonen oli Kalliolta\nperinyt Sepeteuksen), Sota rauhan aikana y.m. vanhat tutut ohjelmat.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTultiin niin vuoteen 1888, joka silloin ilmestyneitten uusien\nkotimaisten näytelmien tähden on pidettävä oikeana merkkivuotena\nteatterin historiassa. -- Uudenvuoden ensimäinen premiääri oli 4/1:\n3-näytöksinen laulunsekainen Komedia _Farinelli_ (Farinelli ou le\nBouffe du roi, Saint-Georges'n, De Forges'n ja de Leuven'in tekemä),\njonka soitannollisen puolen Bergbom oli uudestaan sommitellut,\nyhdistäen katkelmia eri oopperoista, niin että musiikki oli tullut\npääasiaksi. Esiintyjistä mainitaan Vallenius (Farinelli), Lilli Kurikka\n(Inez) ja Lindfors (Gil Perez); Robert Kajanus orkesterineen suoritti\nsäestyksen. Yleisö oli sitä enemmän mieltynyt kappaleeseen, kun viime\naikoina oli saatu kuulla vähän laulua näyttämöltä. Se menikin 6 kertaa.\nTänä vuonna täytti Z. Topelius 70 vuotta ja kun oli päätetty viettää\nmerkkipäivä suurella kansalaisjuhlalla ylioppilastalolla, asetti\nteatteri juhlanäytäntönsä edelliseen iltaan 13/1.[89] Huone oli\nahdinkoon täynnä, ja kun runoilija omaisineen, 30-vuotisen sodan\nmarssin kaikuessa, oli asettunut ensi rivin peräaitioon ja\nhäntä tervehditty eläköönhuudoilla, nousi esirippu Regina von\nEmmeritz-näytelmälle, joka esitettiin yhtä mainiosti ja pääosiin nähden\nsamoilla voimilla kuin 1885 [nyt oli: Lindfors Larsson, A. Böök\nruhtinas Emmeritz, Rautio Bertel, Lilli Kurikka Kätchen]. -- \"Kun\nnäytännön loputtua esirippu jälleen nousi, seppelöitsi Regina\nrunoilijan rintakuvan orkesterin toitottaessa ja koko näyttämö täynnä\nnäytelmän kirjavaa kansaa; kun esirippu nousi toisen kerran, seisoivat\nvain Regina ja Kustaa Adolf runoilijan kuvan luona kunniavahtina; mutta\nkun esirippu nousi kolmannen kerran, nähtiin kuva yksinänsä, osotteeksi\nkuinka nerollisen runoilijan maine on muuttumatta elävä nykyisen\nnäyttämön varjokuvien hälvettyä.\"\n\nKun sitte seuraavana päivänä kuntien, seurojen ja yhdistysten\nlähetystöt, niin pääkaupungista kuin maaseuduilta, kävivät\nonnittelemassa Topeliusta, esiintoi Kaarlo Bergbom yhdessä näyttelijäin\nLeinon ja Ahlbergin kanssa Suomalaisen teatterin onnentoivotukset.\nVastatessaan runoilija, ensin kiitettyään edellisestä illasta, lausui,\nettä hän ei ollut uskonut Regina von Emmeritzin pysyvän näyttämöllä,\nmutta niin esitettynä kuin hän oli sen nähnyt Suomalaisessa teatterissa\nluuli hän sillä olevan tulevaisuutta. Kullakin teatterilla on\ntehtävänsä. Suomalaisen teatterin ansio on se, että se on antanut\nSuomen runottaren puhua näyttämöltä voimakasta kieltä. Sen johtajaa ja\nnäyttelijöitä ei Suomen kansa tule koskaan unhottamaan. -- Näin otti\nSuomalainen teatteri tehokkaasti osaa suuren, unohtumattoman runoilijan\nkunniapäivän viettämiseen, yksi niitä viimeisiä kansallisjuhlia, joihin\nlähes kaikki sydämestään yhtyivät.[90]\n\nToinen premiääri tuli 25/1, jolloin näyteltiin Hilda Aspin suomentama\nBjörnsonin _Hansikas_. Ensi-iltana oli huone hyvänlainen, mutta toisena\noli jo niin vähä väkeä, että kolmas ja viimeinen näytäntö ei voinut\ntulla kysymykseen yhdessä jaksossa, vaan seurasi puolentoista viikon\npäästä. Kumminkin esitys oli hyvä ja enemmänkin.\n\n\"Rva Aalberg-Kivekäs näytti Svavan osan erinomaisen kauniisti,\nhienotunteisesti ja hillitysti muodostuen näytösten mukaan. Ehkä hän\nkuitenkin oli etevin ensi näytöksessä, joka jo sisältää koko hänen\ntragediansa: avonainen, suloinen rakkaudeninnostus kohtauksessa\nsulhasen kanssa, harvinaisen todellisesti värähtelevät lyhyet lauseet,\nkun Hoff kertoo sulhasen salaisesta entisyydestä, ilman että hän asiaa\nymmärtää, vaikka se häntä vaivaa, ja sitte kauhistus kun Alfin tullessa\nkaikki selviää -- kaikessa oli näyttelijätär yhtä oivallinen.\" --\nVallenius, jolla Riisinä oli entistä suurempi puheosa, teki luonteen\nturhamielisyyden liian tärkeäksi, mutta Leino oli kelpo Christensen\nsamoin kuin Ahlberg nuhteeton Alf.\n\nMiksi ei kappale vetänyt? Eiköhän vastaus ole siinä, että realistiset\ndraamat, joiden tarkotus oli \"asettaa kysymyksiä keskustelunalaiseksi\",\nylipäätään menettivät viehätysvoimansa niin pian kun päämäärä oli\nsaavutettu, se on kun kysymyksestä oli ruvettu väittelemään. Niin oli\njuuri Hansikkaan laita. Kappale ei ollut enään uusi ja sen asettama\nkysymys: eikö mieheltä ole vaadittava puhtautta niinkuin naiseltakin?\noli jo meilläkin ollut väittelyn esineenä. Sen lisäksi saattaa sanoa,\nettä \"realismi\" 80-luvun loppuvuosina jo alkoi väsyttää yleisöä.\nOmituista on että Suomalainen teatteri juuri silloin kun tämä\ntosiasia kävi tuntuvaksi oli valmis esittämään ensimäisen koko\nsarjasta alkuperäisiä kotimaisia draamoja, jotka voitokkaasti\nvaativat romanttisuudelle oikeutta olla olemassa. Ensimäinen\nuusi kappale Hansikkaan jälkeen oli näet _Gustaf von Numersin_\n\"historiallis-romantillinen\" näytelmä _Eerikki Puke, Korsholman herra_.\nMutta tämä ilmiö keskellä realismin rehottamisaikaa oli muutoinkin\nouto. Se oli näet suomennos ja tekijän seuraavatkin draamalliset\ntuotteet esiintyivät ensi kerran suomennoksina suomalaisella\nnäyttämöllä. Mistä tämä johtui, on lyhyesti selitettävä.\n\nGustaf von Numers on syntynyt Vaasassa ja kasvanut samoilla\nruotsalaisilla seuduilla, joilla hänen ensimäinen näytelmänsä toimii.\nHän oli jo 40 vuotta vanha, kun hän Eerikki Puken kautta tuli\nkirjailijana tunnetuksi, mutta hänen kirjalliset taipumuksensa olivat\nkyllä olleet vireillä koulu- ja yliopistoajoilta saakka. Ilman enempää\nhalua tieteellisiin pyrintöihin kuin luontaista kykyä käytännöllisiin\ntoimiin ei Numers, jonka terveyskin oli heikonlainen, erilaisilla\nyrityksillään saavuttanut mitään vakavampaa asemaa, ennen kun hän 1882\nantautui rautatien palvelukseen. Kaiken aikaa hän oli kuitenkin\nitsekseen kirjoitellut milloin mitäkin runollista, mutta varsinkin\ndraamallisia luonnoksia, niin että hänelle oli kokoontunut \"melkoinen\njoukko keskeneräisiä teoksia\". Näitä kyhäillessä oli Oehlenschläger\nollut hänen ihanteensa, ja hän oli uneksinut Suomen historian\nesittämistä näyttämöllä sarjassa tanskalaisen runoilijan tapaan\nsommiteltuja näytelmiä. Oltuansa \"ultraviikinki\" hän oli, siihen aikaan\nkun häh esiintyi kirjailijana, Suinulan asemapäällikkönä Kangasalla\nsuomalaisen ympäristön ja seuraelämän vaikutuksesta vähitellen\nasettunut yleisisänmaalliselle ja \"jotenkin sosialistiselle\nkannalle\".[91]\n\nEerikki Pukea Numers oli alkanut sommitella lyhentääkseen pitkiä iltoja\nTuovilan (Toby) yksinäisellä asemalla Laihian ja \"vanhan Vaasan\"\n(Korsholman) välillä. Toivoen edes kerran saavansa nähdä jotakin\nkirjoittamaansa näytelmää näyttämöltä hän lähetti sen tarkastettavaksi\nRuotsalaisen teatterin kirjalliselle avustajalle R. Hertzbergille,\nmutta pitkän odotuksen jälkeen hän sai käsikirjoituksensa takaisin ja\nsen mukana kirjallisen lausunnon, että kappaleesta korjaamallakaan ei\ntulisi mitään.[92] Eräänä iltana Numers Kangasalan Haralassa kertoi\nvastoinkäymisensä V. Löfgrenille (Lounasmaa). Tämä luki näytelmän ja\npyysi sitte saada lähettää sen Bergbomille. Numers myöntyi, ja siitä\nalkoi hänen tuttavuutensa Suomalaisen teatterin johtajan kanssa.\nLukiessaan näytelmän Bergbom huomasi, että tekijällä, huolimatta\nkaikesta kokemattomuudesta ja kykenemättömyydestä johdonmukaisesti\nkehittämään toimintaa, oli vilkas mielikuvitus ja lahja keksimään\ntehokkaita vastakohtaisuuksia sekä että vuoropuhelussa oli luonnollista\neloisuutta ja lyhyyttä, jota draama vaatii, ja niin hän viehättyi\nyhteistyöhön, joka tosin ei kestänyt kauemmin kuin neljä vuotta, mutta\nkumminkin tuotti kauniita hedelmiä. Käsitellen kyhäelmää epäkypsänä\nluonnoksena hän teki seikkaperäisiä muutosehdotuksia, antoi ohjeita ja\nviittauksia, ja niiden mukaan Numers kirjoitti uudestaan toisen\nnäytöksen tai kuvaelman toisensa perästä kerran tai useammin, ja siten\nteos vähitellen valmistui. Näin syntyi se Eerikki Puke, joka tunnetaan\nnäyttämöltä esitettynä ja painettunakin. Mahdotonta on kuitenkin\nmäärätä toisen tai toisen osaa, sillä käsikirjoitukset ovat hävinneet,\nja Bergbom antoi suureksi osaksi neuvonsa suullisessa keskustelussa,\njoko käyden Numersin luona Suinulassa taikka Numersin ollessa\nHelsingissä, ja -- kaiken päätteeksi -- kun ruotsinkielinen alkuteos\noli valmis, loi Niilo Sala siitä sen sujuvan suomennoksen, joka nyt\nyksistään on arvosteltavanamme! Että tämä kertomus on sanasta sanaan\ntosi, vaikka Bergbom puolestaan luovutti kaiken kunnian Numersille, sen\ntodistaa jälkimäisen kirjeet.[93]\n\nSiten Numers (6/9 1887) ilmottaa saaneensa valmiiksi \"Eerikki Puken\nuudet kuvaelmat\" ja pyytää ensi \"painoksen\" konsepteja (mina konsepter\naf den förra \"upplagan\"), voidakseen puhtaaksi kirjoittaa koko teoksen.\n-- Edelleen hän l/11 kirjoittaa: \"Tahdon vaan sanoa, etten koskaan voi\nmuuta kuin omistaa hra Tohtorille kunnian, jos kappale on onnistunut,\nsillä Teidän kritiikillenne olen minä rakentanut sen ja sitä ilman\nolisin kenties jäänyt seisomaan peräytyvälle (sackande) jalalle.\" --\nViikko myöhemmin (7/11) Numers tuskin uskoo \"ihmeellistä kunniaa\", että\nEerikki Pukea aiotaan näytellä; mutta niin myöhään kuin (28/12) on\nkysymys uusista korjauksista, jota paitse Numers kiittää Bergbomia\nviimeisestä keskustelusta: -- \"se teki minulle hyvää -- luulin ennen\nettä riittäisi koettaa kirjoittaa luonnollisesti, niinkuin vuoropuhelu\ntodellisuudessa muodostuu, mutta tämä: että alottaa näytös hiljaisemmin\nja sitte lisätä enemmän ja enemmän höyryä sekä antaa esiripun laskea,\nkun pannu on räjähtämäisillään -- on antanut minulle paljon ajateltavaa\ntulevaisuuteen nähden -- niinhän se on oleva ainakin näyttämöllä!\"\n\nNämä viimeiset sanat osottavat ilmeisesti kuinka välttämättömästi\nNumers tarvitsi esteettistä ja näyttämöllistä \"opastajaa\" (vägvisare),\njoksi hän Bergbomia nimittää. Lounasmaa ei ollut tuntea kappaletta\nsiksi Eerikki Pukeksi, jonka hän oli lukenut.\n\nEerikki Puken ensi-ilta oli 10/2, huone oli aivan täysi ja kappaleen\nmenestys ehdoton. \"Innokkaita käsientaputuksia ja esiinhuutoja kesti\nalusta loppuun saakka, ja viimeksi täytyi tekijänkin astua esiin\nnäyttämölle.\" Näytelmä meni seitsemän kertaa peräkkäin. Eikä menestys\nollut ansaitsematon, sillä joskin kappale on enemmän kansannäytelmä\nkuin varsinainen historiallinen draama, on siinä, Engelbrektin\nsuurenmoinen kansanliike (1434) taustana, vaikuttava historiallinen\ntunnelma kannattamassa vapaasti keksittyä toimintaa, edelleen kuohui\nsiitä meidän ajalle (huomaa, ennen sosialismia!) otollinen\nkansanvaltainen henki, niin että kuolevan sankarittaren, Kreetan,\nloppusanat: \"Talonpoika -- herra -- yhdessä!\" sisältävät teoksen\naatteen, ja vihdoin ovat useimmat yhdeksästä kuvaelmasta sangen\njännittäviä. Että Pohjanmaan tarmokkaan kansan kuvaus, yksityiset\nhenkilöt ja joku toiminnan piirrekin on vähemmän realistista kuin\nromanttista Välskärin kertomusten tapaan ja näytti suoraan (jollei\ntietoisestikaan) johtuvan näistä, ei suinkaan vähentänyt viehätystä.\nMuutoin on näytelmässä paljo kiitollisia rooleja, joten näyttelijät\nolivat harvinaisen innostuneita tehtäviinsä. Rva Aalberg-Kivekäs oli\nrohkeamielinen Kreeta, Leino talonpoikaiskuningas Murkainen, Ahlberg\nPuke, A. Böök tuimapäinen Niilo, Weckman (erittäin onnistunut) Mauno,\nFalck tanskalainen kansanrääkkääjä Jürgen Jute, Vallenius hovimies\nAksel Kurki, Saimi Svan elämän katkeroittama Leena, Sala ja Rautio\nkelpo talonpoikia -- kaikki voimat hyvin käytetyt. Näyttämöllepanokin\noli tehokas. Murkaisen avara pirtti, Puken kammio, mäntymetsä ja\nkäräjäpaikka Vöyrin kirkon luona olivat somat niinkuin puvut,\njoita varten oli ohjeeksi otettu keskiaikaisten kirkkojemme\nkalkkimaalauksia.[94]\n\nKun Eerikki Puke 26/2 oli näytelty viimeisen kerran, tuli viikon loma\nsentähden että teatteri sisältä maalattiin Grahamin tulivärillä. Sitte\nuudelleen alkaneitten näytäntöjen väliin pistäytyi 10/3 ilta, joka\nerosi teatterin tavallisista. Näyttelijät, jotka innokkaasti\nharrastivat eläkerahastonsa kartuttamista, olivat näet siksi päiväksi\ntoimeenpanneet arpajaiset ja naamiohuvit asian hyväksi. Voittoja oli\nlähetetty maaseuduiltakin ja Pietarista, ja yleisö osotti niin suurta\nosanottoa, että tilaisuus tuli kenties onnistuneimmaksi lukuisista\nsamanlaisista, joita vuosien kuluessa järjestettiin. Sinä iltana\nmyytiin varta vasten toimitettu _Nyyrikki_-julkaisu, joka ilmestyi sekä\nsuomalaisena että ruotsalaisena, kumpikin laitos käsittäen kaksi\nlehteä. Suomalaisessa oli paitse runollisia lisiä \"Suomalaisen\nteatterin ohjelmalista vuosilta 1872-1888\", ja ruotsalaisessa Kaarlo ja\nEmilie Bergbomille omistettu Z. T:n runoelma, jossa somasti palautetaan\nSuomalaisen oopperan muisto ja viitataan puhenäyttämön kansalliseen\nmerkitykseen, kaksi Gustaf von Numersin antamaa kohtausta kahdesta\nvalmistumattomasta draamasta \"Hämäläisten taistelu\" (Tavasternas strid\neller Birger Jaarls dotter) ja \"Alkibiades ja hermespatsaat\"\n(Alkibiades och hermesstoderna), E. N(ervanderin) runoelma \"Näyttämön\nlapset\" (Scenens barn) y.m. Vähän myöhemmin (14/4 ja 19/4) Nervander,\nnojaten mainittuun Nyyrikin \"ohjelmalistaan\", julkaisi Finlandissa\nkirjoituksen \"Onko Suomalainen teatteri kansallisteatteri?\" jossa hän\nloi ensimäisen lyhyen teatterinhistorian luonnoksen. Samassa\nkirjoituksessa, joka luonnollisesti antaa myöntävän vastauksen\nasettamaansa kysymykseen, sanotaan muun muassa, että teatterin\nohjelmistoon oli ollut otettuna 231 teosta, nimittäin 53 kotimaista,\n100 suurempaa ja 52 pienempää ulkomaalaista puhekappaletta sekä 26\noopperaa.\n\nEerikki Puken jälkeen ei tullut uutta ennen kun 18/3, jolloin Ibsenin\n_Helgelannin sankarit_ meni ensi kerran. Ankarat talvipakkaset olivat\nBergbomissa herättäneet uinailevan reumatismin ja hänen sairautensa\nhidastutti uusien kappalten harjottamista ja aiheutti senkin, että tämä\nmahtava, aiheeltaan viikinkiaikuinen, mutta aatteellisesti\nuudenaikainen draama, jonka jo Edv. Törmänen oli suomentanut ja jonka\nesittäminen sattumain kautta oli myöhästynyt, sittekin tuli näyttämölle\nolematta täysin kypsynyt. Ei edes rva Aalberg-Kivekäs, jonka\ntaiteilijaluonteelle -- se myönnettäköön kernaasti -- Hjördiksen\ntapaisen sankarinaisen kuvaaminen tosin oli vierasta, tyydyttänyt muuta\nkuin puoleksi. Muista oli Leino Örnulfina paras ja sen jälkeen ehkä\nWeckman -- Thorulf ja Falck -- Kåre. Vaikuttavasta näyttämöllepanosta\nmainittakoon meillä ensi kerran nähdyt liikkuvat pilvet. Näytäntö\nuudistettiin neljä kertaa. -- Toinen ilta 20/3 oli tavallaan\njuhlanäytäntö, sillä sinä päivänä täytti Ibsen 60 vuotta. Sen johdosta\nlähettivät kappaleessa esiintyjät tervehdyssähkösanoman runoilijalle ja\nsamoin teki Bergbomkin. -- Vähäpätöisempiä uutuuksia olivat: Salan\nsuomentama A. L'Arrongen _Puutarhurin tyttäret_ (Hasemanns Töchter),\n4-näytöksinen huvinäytelmä 4/4 ja 1-näytöksiset huvinäytelmät Ernst\nAhlgrenin (rva Benediktson) _Telefoonissa_ ja Hilda Aspin suomentama\nPaul Heysen _Veljesten kesken_, molemmat 18/4. Ensin mainittu, puoleksi\nilveily puoleksi viaton tendenssikappale, esitettiin tavan mukaan\nsujuvasti. Lindfors oli mitä herttaisin puutarhuri ja Weckmanin\nsammaltava proviisori nauratti ja säälitti samalla kertaa, muita\nmainitsematta. Siiri Telefoonissa oli hupainen ingénuerooli, jota\nnäytellessä Olga Finne varmensi jo vallottamaansa sijaa yleisön\nsuosiossa.\n\nAivan näytäntökauden lopulla sattui vielä oikea merkkitapaus, uuden\nrunoilijan ja uuden suuren draaman esiintyminen näyttämöllä, kun\n_J. H. Erkon_ 5-näytöksinen \"runoelma\" _Tietäjä_ ensi kerran näyteltiin\n20/4. Erkko, joka oli hyvin tunnettu nuoren Suomen etevimpäaä\nlaulurunoilijana, oli hänkin, epäilemättä teatterin vaikutuksesta,\nviettynyt sepittämään draaman, jopa runomittaisen. Se oli jouluksi\nilmestynyt painosta ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta\nkunniapalkinnon saanut, kun Bergbom otti sen esitettäväksi. Eikä se\nollut vähäinen tehtävä, raamatullinen aihe kun vaati kokonaan uusia\nkoristuksia ja pukuja. Sitä innokkaammin johtaja puuhasi, ja näytelmä\nnäyttäytyi niin ymmärtävästi, niin aistikkaasti näyttämölle\njärjestetyksi, että syvämietteinen runoelma sen kautta tuli melkoisesti\nnautittavammaksi ja vaikuttavammaksi. Miten havainnollinen olikaan\nvastakohta häviöön syöksevän pakanakansan ja valtaan nousevan Israelin\nvälillä! Toiselta puolen aasialaisen velttohallitsijan turha loisto ja\nhekkuma sekä Baalin palvelus kultavasikkoineen ja tanssijattarineen,\ntoiselta puolen köyhä, karaistua voimaa kysyvä telttaelämä aavikolla.\nSiinä jo kuvastui se ajatus, jonka runoilija oli tahtonut julkilausua\nkansojen tulevaisuuden ehdoista. Oliko Bergbom mainittavassa määrässä\nvaikuttanut näytelmän sommitteluun, on tuntematonta, mutta näyttämöä\nvarten hän kumminkin oli tehnyt korjauksia jättämällä pois useita\nvälikohtia ja vähemmän tärkeitä sivuhenkilöitä. Näin hän enensi draaman\ntehoa, ja etenkin se kohtaus, missä Bileam vasten tahtoansa siunaa\nIsraelia, oli jylhän vuoristomaiseman, ryhmien aistikkaan asettelun ja\nukkosilman kautta niin sanoaksemme vanhatestamentillisen mahtava.\nOlematta suorastaan näyttämöä varten kirjoitettu draama, kiitos olkoon\nnäyttämöllepanon, menestyi se kuitenkin odottamattomalla tavalla.\nErkko, joka itse kurkkutaudin tähden oleskeli Berlinissä, kirjoittaa\nsiis syystä Bergbomille: \"Tiedän ja tunnustan, että Teidän ansioksenne\non luettava, jos Tietäjä näyttämöllä menestyy -- olen aina ollut\nvakuutettu jalosta tahdostanne sekä nerostanne ja toivon, että ne\ntälläkin kertaa tuottavat parhaita seurauksia.\" -- Päärooli Bileam oli\nSalan käsissä, ja hän täytti sen \"sangen kiitettävästi\" -- se oli,\nsaatamme nyt sanoa, nuoren näyttelijän, jonka ura oli oleva niin lyhyt,\netevin luoma. Hän loi havainnolliseksi sen kuvan, joka lukijassakin\nsyntyy tuosta jalosti ajattelevasta, mutta heikonlaisesta tietäjästä.\n-- Draama esitettiin yhtä mittaa 5 kertaa.[95]\n\nToukokuulla teatteri niinkuin tavallisesti huonolla menestyksellä\nkilpaili kevään kanssa. Uudistuksina mainittakoon Ainamo, johon Bergbom\noli lisännyt useita Schantzin sävelmiä, ja jossa Inez Borg oli Ainamo,\nVallenius Pärtty ja Lilli Kurikka Pikku. Se meni kolme kertaa\n(viimeinen lastennäytäntönä) R. Kajanuksen orkesterin säestäessä, sekä\nPorvari aatelismiehenä, oivallisesti esitettynä, Lindfors nimiroolissa\nja muiden muassa vasta-alkaja nti Salenius onnistunut Nicole.\nKotimainen uutuus agronoomi Kust. Blåfieldin 2-näytöksinen ilveily\n_Pollarin kievarissa_ ilmestyi 21/5, ja \"yleisö oli ystävällinen sitä\nkohtaan\", Emilie Bergbom kirjoittaa, \"huolimatta kappaleen\nmitättömyydestä\". Senkin jälkeen tuli vielä ohjelmistolle uusi F. ja P.\nSchöntanin 3-näytöksinen huvinäytelmä _Sabinitarten ryöstö_ 25/5. Se\noli tuota lajia saksalaisia sepustuksia, joita Kaarlo Bergbom\nsydämellisesti halveksi, mutta joita hän otti silloin tällöin yleisön\nhuviksi. Viaton ja naurattava kun on, aikaansai kappale meilläkin\ntarkotetun vaikutuksen. -- Viimeinen näytäntö oli 27/5, ja alkoi sen\njälkeen kolmen kuukauden kesäloma.\n\nMinna Canthin draama ei valmistunut täksi näytäntökaudeksi. Kirjeissään\nhän valittaa ettei kelvollista tahtonut syntyä. Joulun jälkeen hän\nhylkäsi kaikki ja alotti \"ihka uudelleen\"; maaliskuun alussa oli\nhänellä \"kaksi näytöstä konseptissa\". Hänen aikomuksensa oli silloin\npusertaa aine kolmeen näytökseen tai neljään kuvaelmaan, jättää pois\nkaikki \"teatterieffektit\" ja ainoastaan panna painoa \"sisälliseen\ntotuuteen\". Samassa kirjeessä (2/3), jossa nämä tiedot annetaan, on\njälleen yksi noita kiihkeitä mielenpurkauksia, jotka ilmaisevat\nrunoilijattaren tulisen luonnonlaadun. Hän arvostelee näet mitä\nankarimmin Jonas Castrénia, \"Savoa\" ja koko nuorta puoluetta: \"Kuinka\nkurjia meidän nuoret miehet ovat! Kuinka onnettoman kurjia! Mihin on\nkansasta kadonnut rehellisyys, vakavuus ja mielenlujuus. Ja minä kun\nyritin ruveta mokomien kanssa sovintoa hieromaan. En ikipäivinä. Tällä\nhetkellä ja uudelleen sanoisin tuttavuuden 'ylös'.\" -- Pari kuukautta\nmyöhemmin 9/5 Minna kirjoittaa Kaarlolle (edelliset kirjeet olivat\nEmilielle), että näytelmä \"vihdoin ja viimein\" oli valmis. Kuitenkin\noli vain ensi näytös toiseen kertaan kirjoitettu -- \"mutta siihen olen\njotakuinkin tyytyväinen, minusta ainakin tuntuu, että se on niin hyvä\nkuin nykyiseltä ihmiseltäni olla voi. Kun sitten seuraavat kolme\nluonnistuisivat samoin. Olisi se jo luultavasti tykkänään valmistunut,\nellen olisi koko kevään täällä sairastellut.\" Niin näytelmästä, mutta\nkirjeen alussa ja lopussa hän oikein rukoilemalla rukoilee Bergbomia\ntulemaan teatterinsa kanssa syksyllä Kuopioon. Hänen henkinen\nihmisensä, hänen sielunsa kaipaa Bergbomin seuraa, sillä Kuopiossa ei\nole ketään, jolta hän voisi saada henkistä ravintoa; hänellä oli nyt\nelämänfilosofiansa valmiina, selvyyttä ja sisällinen rauha, ja nyt\nolisi työ alettava. -- Tähän Bergbom vastasi 14/5:\n\n(Helsingissä 14/5). \"Hyvä ystävä! Eläköön Minna-rouva! Jo rupesin\nepäilemään, tulisiko enää mitään kynästänne, kun suureksi ilokseni sain\nkirjeenne. Siis todellakin valmis -- tai ainakin niin valmis, että voi\ntoivoa sen oikein valmistuvan. Valitettavasti en saanut mitään kuulla\naineesta, tendenseistä, henkilöistä y.m., sillä tuskin on vanhasta enää\nmitään jäljellä. Mutta rauhotuin nähdessäni että olette tyytyväinen,\nsilloin tiedän asian olevan hyvällä tolalla. Karttakaa nyt vain\ntoiselta puolen Työmiehen vaimon yksipuolisuutta ja toiselta Salakarin\nvälinpitämättömyyttä. Hupsu kuin olen -- annan Teille neuvoja. Ei --\nkirjoittakaa oikein sydämenne pohjasta, kyllä siitä hyvää tulee.\"\n\n\"Jos ei aine siihen pakota, älkää tehkö hyökkäyksiä uskontoa tai\nkirkkoa vastaan. Teillä on jo kylläksi syytä tähän meidän nykyiseen\nklerikalismiin; se kasvaa vain kasvamistaan tuommoisten hyökkäysten\nkautta. Sitä ennustin -- jos muistatte -- jo pari vuotta sitten.\nSilloin ette uskonut -- väititte vain vapaamielisen suunnan yhä enemmän\nvoittavan alaa. Tuskin elätte nyt samassa illusionissa. Tietysti\nperuutan varotukseni, jos hyökkäykset kuuluvat asiaan. 'Hakkaa päälle'\nsitte Herran nimessä.\"\n\n\"Muuten on draamanne erittäin nyt tervetullut. Tietäjän ja Eerikki\nPuken perästä tarvitsevat näyttelijät vähän realismia, ja muualta sitä\nei saada, sillä Björnson ja Ibsen eivät näy enää huolivan siitä, niin\nsuuressa arvossa kuin muuten pidänkin Hansikasta ja Rosmersholmia.\nOmalta kannaltannekin on hyvin suotuisaa, että saatte jotain\nkunnollista toimeen nyt, sillä ainoastaan tositeoilla (eikä\nhuutamisella) saa yleisön taivutetuksi. Tätä nykyä se on kovin\nvastahakoinen sekä realismille että radikalismille, mutta jos vaakaan\nviskaatte taas jonkun mahtiteoksen, niin kyllä se jälleen on kallistuva\nTeidän puolellenne. Siis, Minna-rouva, työhön ja voittoon.\"\n\n\"Tahdotte meidät Kuopioon jo tänä syksynä. Valitettavasti se ei käy\npäinsä, olemme jo vuokranneet Turun teatterin. Ja muutenkin -- emme\ntule Kuopioon, ennen kun rautatie valmistuu. Matka on niin kallis; se\nnielee kaikki tulot. Totta on, Te olette ystävällisesti hankkinut\nvapaan 'veskyydin' Lappeenrannasta Kuopioon sekä myöskin takaisin.\nMutta ensiksikin on hyvin ikävä tuolla tavalla pakottaa Teidät\nvastenmieliseen toimeen. Ja sitte -- meitä on välistä ja erittäin viime\nkertoina laivoilla kohdeltu niin nöyryyttävällä tavalla tuon vapaan\nkyydin tähden ja siitä on aiheutunut niin monta rettelöä, etten\ntahtoisi sillä ehdolla käydä Kuopiossa. Tuommoinen kerjääminen on aina\njotenkin alentavaista. Mutta kohta kun rautatie valmistuu, tulemme, ja\ntulemme -- ainakin minun puolestani -- hyvin mielellämme Kuopioon. Jos\nOssianin sanoihin saa luottaa, se ei kestä kuin syksyyn vuoden päästä.\n-- Silloin seuraa -- toivokaamme niin -- Ida Aalbergkin, joka ensi\nsyksynä olisi estetty tulemasta.\"\n\n\"Kaiken tämän saatte sanoa Kiljanderille, mutta tarpeetonta on siitä\npuhua muille. Se luultavasti vahingoittaisi Aspegrenia, jos koko yleisö\ntietäisi että tulemme. Hän voisi syystä valittaa, että maaseutulaiset,\nvaikka hän on heitä varten perustanut teatterin, tilaavat itselleen\ntoisen teatterin. Hänen yrityksensä on niin kiitettävä, ettei sitä saa\nlannistuttaa.\"\n\n\"Minä olen tänä keväänä ollut kovin sairas. Kylmät säät herättivät\nvanhan reumatismin ja kuukauden makasin jotenkin liikkumattomana.\n[Kaarlo mainitsee tuumineensa Emilien kanssa jonkun osan kesää kylpeä\nLappeenrannassa ja sieltä pistäytyä Kuopioon]. Ystävänne Kaarlo B.\"\n\nSeuraavana päivänä, sen jälkeen kun Bergbom oli kirjoittanut tämän\nkirjeen, hän lähti ulkomaanmatkalle. Emilie jäi tällä kertaa kotiin ja\notamme edellisen täydennykseksi pari kohtaa hänen tämänaikaisista\nkirjeistään Betty Elfvingille:\n\n(18/5). -- \"Tämä vaivaloinen ja kirjava ('bråkiga och brokiga') vuosi\nlähestyy vihdoin loppuansa. Kylmä talvi on ollut kova mörkö sekä\nKaarlolle että minulle, niin että me molemmat helmikuusta saakka olemme\nolleet raihnaisia, minä kuitenkin vähemmän kuin Kaarlo, mutta sentään\nniin että minun on ollut kovin vaikea kantaa suurta työtaakkaani.\nJotakin olisi minun tehtävä terveyteni hyväksi tänä kesänä, mutta ei\nminulla vielä ole selvillä -- mitä? Kaarlo lähti pari päivää sitten\n[15/5] ulos maailmaan, vähän ravistaakseen itseään. Mielelläni olisin\nmatkustanut mukana, mutta kassani on tyhjä. Hän viipyy noin kuukauden\n-- arvattavasti koko ajan Berlinissä, jos keisari [Fredrik III] saa\nelää, niin ettei teattereita suljeta. Hänelle on tärkeää nähdä jotain\nuutta ja hyvää ja siten raitistaa vaikutelmiansa. -- Tampereen\nlaulujuhlaan lähden luullakseni kahdeksi päiväksi virkistääkseni\nitseäni. -- Turussa alkaa teatterimme 15/9. Olemme sangen levottomia\nsen johdosta, sillä Ida Aalberg ei tule mukaan. Hän on ollut koko\nkevään heikonlainen, niin että hän ei ryhdy palvelukseen ennen kun\njoulukuun 1 p:stä, siksi hän lepää.\" -- (2/6). -- \"Huononlainen on tämä\nvuosi ollut. Tappiomme tekee noin 8,000 mk, johon tulee 6,000 mk viime\nnäytäntökaudelta. Meidän täytyy siis välttämättömästi ajatella\ntakauskirjoituksen toimeenpanemista syksyllä, niin ettei tämä\nnäytäntökausi edelleen lisää vajausta. On julman vaikeaa aina tuntea\ntuon damokleenmiekan riippuvan yllänsä. Ruotsalaisella teatterilla on\nkaikkina näinä vuosina ollut noin 29 à 30 tuhannen markan takaus,\nsamalla kun ei meillä ole ollut muuta kuin valtioapu.\" --\n\nVaikkei näissä kirjeissä siitä puhuta, on mainittava Emilienpäivän\n(19/5) vietosta, että silloin nti Bergbomia teatteriseurueen puolelta\nkunnioitettiin laululla, jonka sävelmä oli Karl Sjöblomin ja sanat\nNiilo Salan sepittämät:\n\n    Sa hetkeksi nyt rientos heitä,\n    Luo katse työsi toukohon!\n    Ain' uskollisna aatteen teitä\n    Sa kuljet, -- riennät voittohon.\n    Ja miss' on jalkas kerran käynyt,\n    Niin sinn' on muisto kallis jäänyt.\n\n    Povessas leimuu innon liesi\n    Ja mieli uljas rinnassas,\n    Ja kauvas, kauvas tähtää tiesi,\n    Ei säiky silmäs uskaljas,\n    Ja sydän jalo, kullankirkas --\n    Se ohjaa työs ja elon virtas.\n\nNäytäntöjä annettiin tänä näytäntökautena 127 ja niissä seuraavat\nkappaleet:\n\n12 kertaa Orleansin neitsyt; 7 _Eerikki Puke_; 6 _Nummisuutarit_,\nFarinelli; 5 _Tietäjä, Postikonttorissa_, Parjauksen kirous, Ei lempi\nleikin vuoksi, Sota rauhan aikana, Puutarhurin tyttäret, Yhdistysjuhla,\nEi ollenkaan mustasukkainen; 4 _Regina von Emmeritz, Saimaan rannalla_,\nReviisori, Rosmersholm, Helgelannin sankarit; 3 _Työmiehen vaimo,\nAinamo_, Hansikas, Faust, Porvari aatelismiehenä, Telefoonissa,\nHardangerin harjulla; 2 _Lea, Murtovarkaus, Kyökissä, Roinilan talossa,\nPormestarin vaali_, Hamlet, Noora, Romeo ja Julia, Fritz ystävämme,\nSabinitarten ryöstö, Kotikahakka, Lemmenjuoma, Mestari Patelin,\nNaimapuuhat, Veljesten kesken; 1 _Pollarin kievarissa, Pukkisen pidot_,\nKuningas ja katulaulajatar, Venetian kauppias, Kylänheittiö, Maria\nMagdalena, Jane Eyre, Luulosairas, Lääkäri vastoin tahtoansa,\nKultaristi, Ensi lempi.\n\nNäistä 51 kappaleesta oli 15 kotimaista ja 15 uutta (4 alkuperäistä\nkotimaista).\n\n\n\n\nXVII.\n\nSeitsemästoista näytäntökausi, 1888-89.\n\n\nKaarlo Bergbom matkusti Berliniin Pietarin kautta, missä viipyi päivän,\nnähdäkseen Egmontin Venäläisessä teatterissa -- se esitettiin\nkeskinkertaisesti, paitse kansankohtauksia, jotka menivät \"sanomattoman\neloisasti\". Päästyään Saksaan hän teki sen kokemuksen, ettei siellä\nkoskaan ole oltava matkalla helluntaiaikana! Oli kuin koko maan väestö\nolisi ollut liikkeellä, joka asemalla sadottain meneviä ja tulevia, ja\njoskus sullottiin toisenkin luokan vaunut täyteen kolmannen luokan\nmatkustajia, jotka eivät muualla saaneet tilaa. Ahdingon ja kuumuuden\nrasittamana Bergbom vihdoin tuli perille, ja asetuttuaan \"vanhaan\nluolaansa\" -- Dresdenerhofin pieneen hotelliin Friedrichstrassen\nvarrella, hän jo ensi iltana meni Deutsches Theateriin, nähdäkseen Don\nCarloksen. Kumminkin hän oli niin väsynyt, että näytäntö, huolimatta\nKainzin nerokkuudesta, meni jotakuinkin hukkaan -- hän \"nukkui pari\nkuuroa sikeämmin kuin ukko B. (!).\"\n\nVaikka Kaarlo tapansa mukaan kävi joka ilta teatterissa, oli hänellä\ntaas muutakin mielessä. \"Pääsyy miksi jään tänne\", hän kirjoittaa\nEmilielle, \"on se, että aion vakavasti suorittaa esitöitä Saksan\nkirjallisuushistoriaani. Minä tahdon välttämättömästi saada sen\nvalmiiksi kahdessa vuodessa ja sentähden käydä siihen reippaasti\nkäsiksi. En tiedä parempaa paikkaa kuin Berlin näitä esitöitä varten.\nTarpeetonta on puhua tästä muille, sillä minulla on tuoreessa muistissa\nkirjallisuushistoriani, jonka lupasin kirjallisuuden seuralle, mutta\njosta ei mitään tullut. Luonnollisesti et tarvitse salata sitä\nAugustalta.\" -- Tästä näkyy kuinka suuri halu Bergbomilla oli\nkirjoittaa jotain sen tieteen alalla, johon hän oli niin erinomaisesti\nperehtynyt; mutta hän ei aavistanut, että lähimmät vuodet tuottaisivat\nhänelle uusia huolia, jotka olivat omansa masentamaan työhalun\nja -kyvyn.\n\nEräässä myöhemmässä kirjeessä (Norjan Gausdalista) Bergbom luettelee\nmitä hän tällä kertaa näki Berlinin teattereissa:\n\n\"Don Carlos. Journalisten. Kätchen von Heilbronn. Faust (hyvin\nmieltäkiinnittävä yksityiskohdiltaan, mutta yksityiskohdat tunkeutuivat\nmelkein liiaksi esiin; Maahinen varsin onnistunut tulipunaisen höyryn\nkautta, joka kaikkialla nousi näkyviin; Margaretankin huone hyvin\nrunollinen; näyteltiin oivallisesti, joskaan ei nerokkaasti). Macbeth\n(laitokset meillä yleensä paremmat, vaikka täkäläiset apukeinot\nsuuremmat). Hamlet (Sommerstorf jotenkin heikko: professori eikä\nprinssi; tarpeettoman paljo otettu mukaan, esim. Fortinbras). Die\nWeisheit Salomons (Paul Heysen suuri draama, 'jalo ja tunnelmallinen';\nei sovi meille). Die Makkabäer (sanomattoman nautintorikas ilta, ei\nnäyttelemisen tähden, joka harvoin nousi keskinkertaisuuden yli, vaan\nmahtavan, melkein valtavan runoelman vuoksi; miksei meillä ole Leaa?\nKaarola? Hänellä ei ole innostusta, ja onhan hän sitä paitse poissa;\nLeino täyttäisi kyllä Judan roolin ja Sala sopisi Eleasariksi). Emilia\nGalotti (ei viehättänyt minua enemmän kuin ennenkään). Götz von\nBerlichingen (näyttämöllepanon riemuvoitto Deutsches Theaterissa).\nKuningas ja talonpoika (viehättävä Lope de Vegan komedia, Halmin\nmukailema; Kainz ja Förster näyttivät sen oivasti; mutta valitettavasti\nmeillä ei ole Kainzia, enkä siis uskalla luottaa että menestys meillä\nolisi sama kuin täällä). Der Verschwender (vanhanaikainen). Onkel\nBräsig (näyteltiin hyvin ja miellytti minua; painamaton laitos, jota en\nvoinut hankkia; meidän täytyy kai tyytyä Gossmannin laitokseen, joka\nmeillä on; yleensä onkin yhdentekevä, minkä valitsemme, sillä eihän\nmielenkiinto niinkään kohdistu toimintaan kuin Reuterin luomiin\nhenkilöihin ja jo romaanin kautta määrättyihin pääsituatsioneihin;\nnähtyäni kappaleen luulen Lindforsin sopivammaksi Bräsigiksi kuin\nRaution, joka on oleva oivallinen vanhana juutalaisena; Falck saa\nHavermannista kauan ikävöimänsä roolin, ja Pesonen on kuin luotu\nJokumiksi). Die berühmte Frau (Schöntanin uusin komedia; paremmin\nsommiteltu kuin saman entiset kappaleet; myöskin sangen huvittava;\nroolit tuntuivat kiitollisilta, vaikka tietysti näkyi, että ne olivat\nkirjoitetut varta vasten esittäjille; mutta ajatusjuoksu, jos\nmahdollista, tavallista latteampi ja proosallisempi -- jos se näet _on_\nmahdollista; protesti naisemansipatsionia vastaan mitä pöyhistyneimmän\nhyödyllisyyden kannalta). Sitä paitse 4 pikkukappaletta yhtenä iltana\nSchauspielhausissa. Yhdessä, Im Reiche der Mutter, sangen henkevä aate,\nmutta paha kyllä se ei ollut saatavissa. Näin pari pientä\nlaulukappalettakin (latteita ja rivoja).\"\n\n\"Vielä mainitsen ylioppilaiden esittämän 'Luther-spiel', nimeltä Luther\nja hänen aikansa, Trümpfelmannin tekemä, kohtauksia Lutherin elämästä\ndraamallisessa muodossa. Ansaitsee harkintaa. Kumminkaan emme ota (n.b.\njos ylipäätään tahdomme ottaa Lutherin) tätä laitosta, joka on laadittu\nmitä vetisimpään Schiller-kaunopuhuja-mahtipontisuustyyliin, vaan\njonkun toisen (Herrig on esim. kirjoittanut paremman). Ylioppilaat\nnäyttelivät kovin huonosti, kaikki tehtävät kävivät heidän voimiensa\nyli. Wormsin valtiopäivät komediantapaista. Oopperoja näin; Aidan, Fra\nDiavolon, Turandotin (uusi, sangen sievä) ja Tellin (Mierzwinski,\nvieraana, miellytti minua yhtä vähän nyt kuin Pietarissa kolme vuotta\nsitten).\"\n\nPäivin Bergbom istui joko kirjastossa taikka kotona ja luki, tuskin\nkäymättä muualla kuin teatterissa. Eikä elämä Berlinissä tähän aikaan\nollutkaan mihinkään houkutteleva: vanha keisari oli juuri kuollut ja\nuusi keisarikin taisteli kuoleman kanssa. Tästä Kaarlo kirjoittaa:\n\n\"Muutoin oli mieliala raskas Charlottenburgissa kehittyvän\nmurhenäytelmän tähden. Joka päivä tuli useita bulletineja tavan mukaan\ntoinen toistaan masentavampi. Ei tiennyt pitikö toivoa elämää vai\nkuolemaa kovasti koetetulle. Ja niin raskaalta kuin hänen osansa\nnäyttääkin, kenties oli hänen kohtalonsa sittenkin suopea. Nyt hän\nseisoo lempeänä, suloisena, rakkaana muistona kansojen lemmikkien\njoukossa. Kenties hänen rauhaisa, ystävällinen luontonsa ei olisikaan\nsopinut tähän armottomaan rauta-aikaan häikäilemättömine\ntaisteluhaluineen. Jos Aleksanteri II olisi saanut lähteä varhemmin,\nolisi se ollut onneksi hänenkin muistolleen. Kanuunien ja sosialistien\nvälillä ei välittävällä ja sovinnollisella mielenlaadulla suinkaan ole\nhelppo tehtävä näinä aikoina.\"\n\nErkko kävi Bergbomia tapaamassa, vaikka hän nyt oli erään\n\"ihmetohtorin\" hoidossa Leipzigissä (se on entisen käsityöläisen\nKuhnen parannuslaitoksessa, jossa käytettiin omistajan keksimiä\nparannuskeinoja, omituisia kylpyjä ja kasviravintoa). Hän tunsi itsensä\npaljon terveemmäksi ja näyttikin toisellaiselta kuin lähtiessään kotoa;\nkuitenkaan äänen käheys ei ollut kokonaan kadonnut. Runoilija oli hyvin\niloinen näytelmänsä menestyksestä ja toivoi ensi vuonna itsekin\nnäkevänsä sen näyttämöllä. Hänen veljensä Eljas Erkkokin oli\nLeipzigissä, kovin sairaana.\n\nKeisari Fredrik III kuoli 15/6, ja nähtävästi Bergbom kohta sen jälkeen\nmatkusti Kööpenhaminaan, jossa tänä kesänä oli suuri pohjoismainen\nnäyttely ja aivan toinen tunnelma kuin Saksassa:\n\n\"Siellä oli kaikki iloista ja herttaista. Udstillingen ja Tivoli,\nTivoli ja Udstillingen -- siinä A ja O. Meidän osanottomme näyttelyyn\nhyvin köyhä, huolimatta Jaakko Ahrenbergin reklaameista. Käsityön\nystävät esittelevät itsensä hyvin; muuten vaan vähäpätöisyyksiä, ei\nkarakteristista meille eikä yleiseltä kannalta mieltäkiinnittävää.\"\n\nBergbom oli usein yhdessä neitien Stråhlmanin ja Pastellin (Suomalaisen\nteatterin puvuston hoitajan) kanssa, ja viime mainitun hän joka ilta\nkutsui teatteriin -- \"tahdoin osottaa hänelle jotakin huomaavaisuutta\".\nEdelleen Lindfors ja Weckman[96] olivat Kööpenhaminassa. \"Lindfors on\nkuin kotonaan. Käynnillä Fallesenin luona, käynnillä Emil Poulsenin ja\nSchramin luona, hankkii tänään piletin itselleen, huomenna Weckmanille,\nylihuomenna Pastellille pääsyn vaatevarastoon j.n.e.\"\n\nKööpenhaminan teatterimuistoistaan Bergbom luettelee: \"Erasmus Montanus\n(jonka veljekset Poulsen ja rva Phister näyttelivät hyvin; vahinko\nettei [nti] Stenberg nähnyt tätä Nillaa). Näkymättömät (Olaf Poulsen\nverraton). Elverhöi (rva Hennings ainoa valokohta ylen ikävänä iltana;\nhuudettu näyttämöllepanokin sangen jokapäiväinen ja keskinkertainen).\nBetyn holhoojat (ei juuri vaikuttanut paremmin näyttämöltä kuin\nlukiessa; Ada Nielsen varsin hupainen emansipeerattuna Ragnana). Under\nSnefog (Hostrupin uusin näytelmä; hyväntahtoinen, mutta hirmuisen\nleveä; näin sen toki tyydytyksellä, sillä siinä esitetään kappale\ntanskalaista elämää; yhteisnäytteleminen loistava). Muuten näin noita\n1-näytöksisiä vähäpätöisyyksiä, jotka ovat välttämättömiä\ntanskalaiselle teatterille; niin myös baletteja: hyvin vähäisellä\n'ylösrakennuksella'. -- Löysin pienen E. Böghin vähäpätöisyyden,\nLaskiaispidot, josta aion tehdä Saimaan rannalla n:o 2. Meillä se ei\nkuitenkaan ole asetettava laskiaisiin, vaan jouluaikaan, jolloin meillä\nleikit, laulut ja tanssit ovat paremmin paikallaan. Annan Blåfieldin\nmukailla sen, kun aluksi olen laatinut suunnitelman (scenarium) ja\nmäärännyt sopivat paikat lauluille.\" --\n\nAugusta-sisarensa neuvosta (\"hän on semmoisissa asioissa meitä molempia\nymmärtäväisempi\", Kaarlo kirjoittaa Emilielle) Bergbom päätti kesäksi\nasettua Norjan Gausdaliin. Matkustaen Kristianian kautta (jossa turhaan\nhaki Ida Basilieria) hän saapui sinne kesäkuun viime päivinä.\nEnsimäisessä (päiväämättömässä) kirjeessä hän lausuu:\n\n\"Olen ollut täällä viisi päivää ja tunnen itseni erittäin\nvoimistuneeksi ja virkeäksi. Tämä luonnon sanomaton tyyneys ja\nläpikuultava ilma vaikuttaa niin rauhottavasti hermoihin, että kaikki\nlevottomuus häviää. Totta on -- täällä on kylmä. Usein on yöllä ollut 2\nà 3 astetta ja päivällä harvoin yli 8 à 10. Mutta tämä kylmyys ei tunnu\nollenkaan epämiellyttävältä sentähden, että se on niin kuiva ja siksi\nhelposti siedettävä. Nyt kun kirjoitan, ovat sormeni kankeat kylmästä\n-- se näkyy kai käsialastanikin -- mutta siitä syntyvä tunne on\nparemmin miellyttävä kuin päinvastoin. -- -- Tutkiessaan minua tohtori\nantoi sen ikävän uutisen, että reumaattinen kuume ei ole ollut\nkoskettelematta sydäntäni. Minun täytyy sentähden tehdä vuorikävelyni\nmetoodillisesti eikä vaeltaa ympäri mieleni mukaan. Myöskin hän kielsi\nkäyttämästä kovin kylmiä kylpyjä. Erehtyy helposti niiden vaikutukseen\nnähden -- hän sanoi -- syystä kun ne hetkellisesti virkistävät.\"\n\n(11/7). -- Ei vaan tule lämmintä. \"Tahtoo kuitenkin joskus nähdä\nauringon, koska sanotaan olevan kesä. Vielä näkyy lunta siellä täällä\nvuorilla. Suomalaisia on koko joukko, mutta niiden kanssa minulla ei\nole ollut tekemistä. Sitä enemmän norjalaisten kanssa, ja myöskin erään\ntanskalaisen kuuluisuuden, valtioneuvos Kriegerin kanssa. Ihmeellinen\nilmiö. Hänellä on niin yksityiskohdittain selvillä kaikki olot miltei\nkaikissa Euroopan maissa, kuin hän olisi maan oma lapsi. Niin hän\ntuntee Suomenkin. Kuinka hyvin hän tietää kaikki, voit käsittää siitä,\nettä hän kysyi minulta, miksi Montgomery lähetettiin Pietariin ja miksi\nJonas Castrénin joukkue oli heikompi viime valtiopäivillä. Samoin hän\ntuntee kirjallisuuden. Hän tuntee Topeliuksen ei ainoastaan runoilijana\nvaan myöskin Luonnon kirjan ja Maamme kirjan tekijänä. Hän on\nensimäinen, jonka olen tavannut, joka on lukenut Schybergsonin\nhistorian.\"\n\n\"Täällä on melkein mahdoton tehdä työtä. Huoneet ovat niin kylmät, että\nmieluummin istuu ulkona ja siellä tietysti työ ei suju. Othello\n[teatterilaitos] ei ole vielä valmis, vaikka alotin sitä Berlinissä.\nLohdutin itseni sillä että se tarvitaan vasta helmikuulla, sillä Ida\nAalbergin täytyy ensin tulla terveeksi.\" -- --\n\nSeuraavassa kirjeessä (14/7) Kaarlo puhuu kahdesta uutisesta, jotka oli\nnähnyt sanomissa, ja jotka eivät olleet iloisia. Johannes Brun oli\nsyksyllä vieraileva Ruotsalaisessa teatterissa ja silloin hän\narvattavasti näyttelisi loistoroolinsa, Bräsigin, ja Ida Aalbergista\nkerrottiin, että hän oli luvannut syyskuulla vierailla Bergenissä.\nJälkimäisen tiedon Kaarlo kuitenkin käänsi siten parempaan päin, että\nhän toivoi taiteilijattaren -- kun hän kerran oli terve -- voivan\nlokakuulla esiintyä joitakuita kertoja Turussa.\n\nEmilienkin kirjeistä annamme joitakuita otteita, kuitenkin jättäen\nsikseen teatteria koskevat pikku asiat, joita niissä nyt niinkuin aina\noli runsaasti. Kerrottuaan viimeisistä näytännöistä, seurueen\nhajoamisesta kesälomalle y.m. hän mainitsee omaisten lähdöstä -- Ossian\noli ollut Helsingissä Tampereen edustajana valtiopäivillä -- ja miten\nhän jäi yksin Helsinkiin. Hänellekin olisi kylpymatka ollut tarpeen,\nmutta eri syistä hän tuli siihen päätökseen, että hän tänä suvena\npysyisi virassaan, niin että hän tulevana kesänä voisi pyytää\npitemmäksi ajaksi vapautta. Kesäkuulla hän kuitenkin kävi laulujuhlassa\nTampereella ja heinäkuun alussa Kuitiassa. Tuosta juhlasta ynnä muusta\nhän kirjoittaa (11/7):\n\n\"Laulujuhla oli erinomaisen onnistunut, kaikki oivallisesti\njärjestetty, mutta ihana ilma ja juhlakentän harvinainen asema\nansaitsevat toki suurinta kiitosta. Danielsonin juhlapuhe oli aivan\nloistava, mitä parhain sisällys, esitettynä selvästi ja painolla. Se\nteki suurenmoisen ja sydämeen tunkevan vaikutuksen kaikkiin\nläsnäoleviin ja -- poissaoleviinkin. Nya Pressen ja Hufvudstadsbladet\novat ankarasti arvostelleet sitä. Dagbladetin moite oli tietenkin\nlievempi, mutta kuitenkin sanottiin, että 'semmoiset puheet luovat\n_ruotsalaisen_ kysymyksen, _suomalaisen_ kysymyksen sijaan' j.n.e.\nViikinkiläinen maaseutulehdistö on luonnollisesti veisannut samaa\nvirttä ja koettanut vähentää Danielsonin sanojen vaikutusta, mutta\nsanottu on sanottu ja siemen heitetty, joka on itävä ja juurtuva. --\n[Sen johdosta mitä Kaarlo oli kirjoittanut terveydestään:] Jos sydämesi\ntodella on viottunut, niin täytyy sinun ruveta hoitamaan itseäs\nparemmin kuin tähän saakka: sinun niin suuresti rakastamasi pitkät ja\nvoimia kysyvät kävelyt eivät enää kelpaa. Kenties voi toki terveytesi\nvielä tulla entiselleen, jos vaan hoidat itseäsi huolellisesti. --\nViime vuoden taloudellinen tulos oli niin huono, että olen aivan\nepätoivossa. Meidän _täytyy_ tänä vuonna asettaa kaikki toisin. On\noikein häpeä, ettemme tule paremmin toimeen. Kun tulet kotia elokuulla,\nniin on meidän yhdessä koetettava yksityiskohdittain tarkastaa joka\nmäärä ja miettiä, kuinka meidän tulee säästää. Viivy nyt kuitenkin\nGrausdalissa täyteen kuusi viikkoa, niin että sinulla on todellinen\nhyöty sielläolostasi. Matka on kallis ja nyt sinulla on aikaa\nuhrattavana terveydellesi; kenties ei sovi yhtä hyvin toisena kertana.\nRiittäähän hyvin, jos tulet Helsinkiin elokuun 20 p:ksi. -- Olen\nkiihkeästi ottanut osaa Björnson-Richterin juttuun; kuinka on asian\nlaita ja mitä sanotaan siitä Norjassa, vasemmistolehdistössäkin? Täällä\non luonnollisesti kaikki esitetty vastustajain puolelta ja tietysti on\nBjörnsonin syyllisyys suuri, mutta onhan kai olemassa lieventäviäkin\nasianhaaroja? Käythän [Björnsonin luona] Aulestadissa, ennen kun\nmatkustat? Tee se kaikin mokomin, rakas Kaarlo. Minusta tämä juttu on\nollut niin kauhean ikävä, sillä nyt ovat Björnsonin monet vastustajat\noikein saaneet jotakin jauhettavaa. Finland on oikein riemulla ottanut\nkaiken moitteen minkä se on löytänyt. Kirjoita tästä lähemmin. Ovathan\nsanomalehtemme kertoneet paljon, mutta hupaista olisi kuulla yksityisiä\nlauseita.\"\n\nKaarlon viimeinen kirje Gausdalista on päivätty 29/7. Siitä otamme\nseuraavat kohdat:\n\n-- \"Kysyt Björnson-Richterin asiaa. Olen paljon lukenut ja paljon\nkuullut siitä, mutta täysin selvä se ei minulle ole, erittäinkään ei\nkronologia. Kaikki ovat myötäsyyllisiä ja tuntevat sen. Mutta juuri\nsentähden kukin koettaa vierittää syyn toisten päälle. Niin ollen on\nvaikea saada selvyyttä. Varsinkin kuin se, jonka esiintyminen monessa\nkohden on epäselvin (Richter itse), ei enää voi antaa selityksiä. Että\nBjörnsonilla on suuri syy on tuskin kiellettävissä. Minun käsitykseni\nmukaan vähemmän sen epätarkkuuden vuoksi, jolla hän selosti Richterin\nkirjeen, sillä silloin hän _uskoi_ täydellisesti esittäneensä Richterin\najatuksen. Mutta tämä häikäilemätön tuomitseminen, nämä kiukkuiset\nhyökkäykset, tämä asianajajan 'rechthaberei' _jälkeenpäin!_ Olipahan\nitse kokenut että voi erehtyä. Miksi silloin toisen menettelyssä kohta\nolettaa huonoa tahtoa, eikä erehdystä. Miksi kohta huutaa: se on\n'valhe', kun huomaa jotain vähemmän täsmällistä toisen sanoissa, vaikka\nitsekin on niin vähän tarkka. Kauhulla ajattelen sitä hetkeä, kun\nMeurman-Castrénilainen häikäilemätön taistelutapa on synnyttävä\nsemmoisia riitoja meillä. Hyvää tahtoa asianomaisilta ei puutu -- sen\nhe ovat osottaneet.\"\n\n\"Torstaina päätän täälläoloni -- olen silloin ollut 5 viikkoa. Teen\nsitte jalkamatkan Aulestadiin, jossa kai viivyn jonkun vuorokauden. Sen\njälkeen olen luvannut Hamarissa käydä Kristoffer Brunin luona, johon\nolen täällä tutustunut. Kristianiassa en viivy kauemmin kuin että saan\ntietää, tuleeko Johannes Brun Suomeen vai ei. Jälkimäisessä tapauksessa\nkoetan saada Setä Bräsigin jäljennöksen. Sitte kotia päin, jonne\nsaapunen noin 11/8 (Kuitiaan).\"\n\n\"On hämmästyttävää kuinka vähän me tarvitsemme kirjastoamme varten.\nTäällä on eräs pormestari Svanberg, yksi Göteborgin teatterin\njohtomiehiä, hänen mukaansa lasketaan siellä vuosittain 10,000 kruunua\nkirjastoon. Meillä ei mene 5,000 mk. Bergenin teatteri, joka kaikin\npuolin on köyhempi kuin meidän, käyttää siihen joka vuosi 7,000\nkruunua. Totta on -- klassillinen ohjelmistomme ei maksa mitään (eikä\nmyös merirosvoutemme).\" --\n\n       *       *       *       *       *\n\nElokuun lopulla Bergbom saapui _Tampereelle_, ja annettiin ensi\nnäytäntö (Puutarhurin tyttäret) 1/9. Kaikkiaan näyteltiin siellä 9\niltaa -- viimeinen 13/9. Tietysti oli puuha ja vaiva tavallinen, koska\nniin suuria näytelmiä kuin Eerikki Puke ja Venetian kauppias esitettiin\nahtaalla näyttämöllä. Menestys ja tulot olivat hyvänlaisia.\n\nTältä ajalta on vain pari Kaarlon kirjekorttia säilynyt ja toisessa\n(3/9) kohtaamme lauseen: \"Muuten on Krohnin hirveä kuolema niin\nmasentanut minut, etten ole juuri muuta voinut kuin sitä ajatella.\"\nSanat viittaavat surkeaan tapaturmaan, joka 28/8 säälimättömästi\nsieppasi uutterimmasta ja hedelmällisimmästä työstä yhden kansamme\njaloimpia miehiä. Koko maassa herätti murhesanoma haikeaa surua ja\nkaipausta eikä suinkaan vähimmin teatteripiireissä. Tieteellisiin,\nkirjallisiin ja muihin hartaisiin sivistyspyrintöihinsä _Julius Krohn_\noli myöskin yhdistänyt tehokkaan harrastuksen edistää näyttämöllisen\ntaiteen kehitystä maassamme. Kansallisessa teatterissa hän näki yhden\nsuomalaisen kulttuurielämämme toivorikkaimpia ilmiöitä, jonka asiaa hän\naina oli valmis edustamaan ja puoltamaan, ja mitä vähemmän meillä oli\nja on Julius Krohnin kaltaisia miehiä, jotka eivät ainoastaan ansaitse\nvaan todella ovat osakseen saaneetkin kaikkien kunnioituksen, sitä\nkatkerampi oli teatterin odottamatta menettää semmoinen ystävä.\n\nEmilie puolestaan kirjoitti Kaarlolle, että hän ennen kun Ida Aalberg\n(2/9) lähti Norjaan, esiintyäkseen 10 kertaa Bergenissä, oli tältä\nsaanut lupauksen, että hän lokakuun keskivaiheilla palattuaan\nmatkaltaan näyttelisi muutamina iltoina Turussa. Tämä oli ilosanoma\nKaarlolle, sillä silloin siellä voitiin näytellä ohjelmiston parhaita\nnäytelmiä.\n\nTampereelta seurue näet muutti _Turkuun_, jossa oltiin kuusi viikkoa,\n16/9-31/10. Täällä esitettiin ensi kerran Edv. Törmäsen suomentama A.\nL'Arrongen 5-näytöksinen huvinäytelmä _Tohtori Klaus_ 10/10; muutoin\noli ohjelmisto vanhaa. Huoneet olivat hyvänlaisia, mutta kumminkaan ei\nonni ollut mukana, sillä Bergbom oli -- emme tarkoin tiedä kuinka\nkauan, mutta nähtävästi 2-3 viikkoa -- sairaana, kykenemättömänä\ntyöhön. Sillä aikaa Sala hoiti hänen virkaansa. Emilien ja nti\nElfvingin kirjeenvaihdosta näkyy, että edellinen kävi Turussa ja hoiti\nKaarloa, joka makasi Phoenix hotellissa.\n\nHelsingistä Emilie kirjoittaa 28/10: \"En tiedä oikein kuinka sinua\nkiittäisin, rakas Bettyseni, kaikesta suuresta ystävyydestäsi ja\nhartaudestasi, jota nyt taasen olet meille osottanut. Sinä olet kerta\nkaikkiaan niitä, jotka auttavat hyvinä ja pahoina päivinä, mutta\nminusta sinä olet hädässä uskollisempi kuin muulloin. Miten ikävä tänä\nsyksynä Turussa olikin Kaarlon sairauden takia, säilyvät kuitenkin\nmuistissani hupaiset hetkemme Phoenix-hotellissa oikeana valokohtana\ntuolta surulliselta ajalta.\" Ja nti Elfving puolestaan vastaa: \"En\nkoskaan luullut, että Phoenix voisi antaa minulle niin rakkaita\nmuistoja.\" Kaarlo vihdoin kiittää sisartaan sanoilla: \"Sydämellinen\nkiitos siitä mitä olet minulle ollut tänä kuukautena. Ilman sinua\nolisin ehkä vieläkin maannut ja kenties jäänyt tänne muitten\njälkeen.\" --\n\nNoin lokakuun keskivaiheilla Kaarlo oli jälleen työssä, joskin hän\nnäytti heikolta. Samaan aikaan kun Kaarlo nousi sairasvuoteeltaan, Ida\nAalberg palasi lyhyeltä mutta loistavalta vierailumatkaltaan, jolla hän\noli (m.m. Noorana) ihastuttanut bergeniläisiä, ja hän näytteli Turussa\nviisi kertaa 17/10-26/10 (Ei lempi leikin vuoksi, Orleansin neitsyt ja\nSota rauhan aikana). Viimeisenä iltana meni Tietäjä.\n\n_Helsingissä_ alkoivat näytännöt 4/11 ja 8/11 oli se merkillinen ilta,\njolloin Minna Canthin uusi draama, _Kovan onnen lapsia_, esitettiin\nensimäisen ja -- ainoan kerran. Mutta ennen kun kerromme siitä ja sen\nseurauksista, on näytelmän syntyhistoriaan lisättävä muutamia\npiirteitä.\n\nKirjeessä Emilielle Minna 10/8 ilmottaa vielä vähän puuttuvan\nneljännestä (viimeisestä) näytöksestä. Hän oli kuitenkin kesällä niin\n\"huvitellut ja laiskotellut\", että hän helposti täydentäisi teoksensa\nja sitte vielä kerran kirjoittaisi sen uudestaan hiukan muokkaillen\n\"stiiliä\".\n\n\"Tohtorilta olisin mielelläni tahtonut saada neuvoja tähän loppuun.\nMutta ehkäpä ennätän sittenkin vielä. Raskas tämä näytelmä on ja\nsurullinen. Ei siitä arvatenkaan tule mikään kassanäytelmä, sillä\ntoista kertaa ei kukaan mene katsomaan. Itse olen kuitenkin jotensakin\ntyytyväinen, sillä siinä saan taas sanotuksi, mitä sanottavaa oli. Ja\ntappakoot minut taaskin kerran, sen ovat niin monta kertaa ennenkin\ntehneet. En välitä heidän laakereistaan enkä heidän miekoistaan, enpä\nedes loastakaan, jota päälleni heittävät. Jos kohta tuo ilettääkin,\nniin että täytyy sanoa: 'hyi!' Älkää peljätkö, ei siinä ole mitään\nhyökkäyksiä kirkkoa vastaan, vaikka kyllä erillaista uskonnollista\nelämää esiintuodaan.\" --\n\nKun Bergbom palattuaan Norjasta oli lukenut tämän kirjeen, kävi hän\npikimmältään Kuopiossa antamassa neuvojaan. Tähän Minna viittaa, kun\nhän, 20/9 lähettäen kaksi ensimäistä näytöstä, kirjoittaa:\n\n\"Kaikki Teidän neuvonne olivat niin erinomaisen hyviä, Tohtori, vaikka\nensin protesteerasin, kun olin saanut päähäni, että Matlenan piti\ntuleman hulluksi. Nuo hullut minua niin kovin viehättävät. Mutta kyllä\nse nyt kumminkin on parempi näin. Säästetään hulluus toiseen\nkertaan.\" --\n\nKolmas ja neljäs näytös tulivat Bergbomin käsiin lokakuun alussa ja\nnoustuaan sairasvuoteeltaan hän kirjoittaa ensimäiset rivinsä Minna\nCanthille.\n\nHän on tyytyväinen korjauksiin. \"Jaara on nyt erittäin onnistunut\", ja\nTopra-Heikkikin on parempi, mutta häntä pilaa 'liiallinen sanatulva'.\n-- \"Hän sanoo saman asian ei kymmenen, vaan sata kertaa. Ja sitte\ntuo epätasaisuus hänen puhetavassaan. Välistä hän puhuu niinkuin\ntyömies, jonka joka sana on veristä totuutta; välistä niinkuin\nsanomalehdenkirjoittaja, joka ei usko rahtuakaan siitä mitä hän\nkirjoittaa, mutta jolle maksetaan riviltä ja joka sentähden venyttää\nfraasejaan; välistä niinkuin hermostunut naiskirjailija, joka ei\nhänkään ajattele mitä kirjoittaa, kun vain saa puhua suunsa puhtaaksi.\nMutta sitä loistavampi on Topran draamallinen puoli, ja niinkuin sanoin\nse on paljon voittanut draaman uudessa muodossa.\" --.\n\n[Näytelmän nimestä, josta oli kauan neuvoteltu:] \"Mutta nimi? Köyhiä?\nSen hylkäsitte itse. Painon alla? Niin voi nimittää jokaista tragediaa.\nVälttämättömyyden alle jokainen ihminen sortuu. Ennen kun päivä\nkoittaa? Hanna Ongelmia! Rautatien varrella? Liian rauhallinen. On\nkyllä tavallaan minun keksimäni, mutta en ajatellut sitä lopulliseksi.\nKurjuuden keskellä? (Salan keksimä.) Kovan onnen lapsia? [rva Elisabeth\nSteniuksen keksimä.] Minusta paras. Topra-Heikki? Kahden syyn tähden\nhyljättävä. Ensiksi venäläisyyden tähden, toiseksi sentähden että se on\neksyttävä, Silja, Antti ja Matlenakin ovat yhtä paljon päähenkilöitä\nkuin Topra-Heikki. Mutta kaikki ovat ne 'Kovan onnen lapsia'. Ettekö\nusko sitä parhaaksi?\"\n\n[Tämän jälkeen 15 eri muistutusta numeroilla merkittyihin kohtiin.\nKaikki koskevat vuoropuhelua, sillä aika ei enää sallinut\nperinpohjaisempia muutoksia. Otamme näytteeksi seuraavat:] -- (2)\n\"Hirveän deklamatoorista! Muutamat liiottelut suorastaan hullutuksia!\nEsim. että rikkaat 'kiduttavat' köyhiä 'vilulla', niinkuin se ei olisi\nluonnon, vaan ihmisten syy. Ja sitte tuo retoorillinen paatos, joka --\nitsestäänkin jo moitittava -- työmiehen suussa on kaksinkerroin\nonneton. Ensin 'sälyttävät', sitte 'kokoovat aarteita', sitte 'imevät\nverta', sitte 'ahdistavat', sitte 'tallaavat'. Kun repliikki oli\nloppunut, huusin Sillankorvan Sannan kanssa: 'Vai semmoiset pejoonit!\nNo ei kiitetä!' Kolmas osa saarnaa riittää, ja jääkylmä retoorillisuus\nväistyy sydämestä tulleitten lauseitten edestä.\" -- -- (3) \"Liikuttava\nlause, jollei onneton deklamatsioni sitä pilaisi. Mitä 'vuosituhannet'\nsiinä tekevät? Eikä Ruohomäen isäntä ole niitä vuosituhansia\n'pusertanut'. Ja sitte saarnata tuosta luultavasti hyvin tavallisesta\nisännästä ja vielä tavallisemmasta vallesmannista, että he köyhien\n'veripisaroilla' ovat hankkineet itselleen 'valtaa ja kunniaa ja\nhekkumaa'! Aivan kuin puhuttaisiin Napoleonista tai Dshingiskanista.\"\n-- -- (14) \"Hirveän pöyhkeilevää. On kuin kuulisi jonkun parodian\nCharlotte Birch-Pfeifferistä tai Dennerystä. Jättäkää nuo 'räjähtävät\nkivilinnat', 'järähtävä maa' ja tuo 'halkeava taivaan kansi'. Miksi\nsemmoinen apparaatti siinä, missä uhkaava katse ja jylhä vaikeneminen\ntekee paljo suuremman vaikutuksen. Jos Topra ei voi hillitä\nsanatulvaansa, niin riittää lyhyt kirous.\" -- -- (15) \"'Pöllö' riittää!\n'Tarhapöllö' laimentaa, 'tyhmä kuin pässi' vielä enemmän.\"\n\nNämä muistutukset osottavat kuinka kehittymätön Minna Canthin\nkirjallinen aisti oli. Toiselta puolen hän ei ollut tyhmästi itserakas\n-- sen näkee hänen vastauksestaan (22/10):\n\n\"Hyvä, kunnioitettu Tohtori! Niin kyllähän Tohtori on oikeassa!\nSäälitti vähän kun täytyi ottaa pois nuo hyvät kolaukset kirkolle ja\nyhteiskunnalle, mutta eihän sitä auta katsoa. Tuo 1:nen kuitenkin --\neikö se voisi jäädä? Olen saanut juuri ne sanat suoraan köyhäin omasta\nsuusta, sen vuoksi en hennoisi antaa niitä pois.\" --\n\nEnsi-ilta oli, niinkuin jo on sanottu (torstaina) 8/11 ja U. S. kertoo\nsiitä seuraavaan tapaan:\n\n\"Kyllä oli odotettu mieltä järkähyttäviä kohtauksia, mutta ei sitä niin\nkauheita asioita sentään luultu nähtävän. Tappoja, varkauksia,\nmurhapolttoja, hulluja, näkyjä, itkuja, kuolemankamppauksia, ruumiita,\nkäsirautoja, vetotauteja ja kaikkea mitä vaan on hirmuisinta, saatiin\neilen nähdä. Tulimme tästä kaikesta niin järkähytetyksi, ettemme ota\nnyt vielä lausuaksemme lopullista mielipidettämme kappaleesta. Jos\ntämmöisen näytelmän tarkotus on vain vaikuttaa katsojassa\nmielenliikutusta, ärsyttää äärimmäiseen asti itkuhermoja, niin on Minna\nCanth erinomaisesti onnistunut. Jos taas tarkotus on ollut painaa\nkatsojan mieleen joitakin vakavia ajatuksia esim. työmiesten\nkurjuudesta, sopimattomuudesta keskeyttää rautatientöitä, niin olisi\nehkä onnistuttu paremmin, jos näyttämölle olisi astunut selväpuheinen\ndeklamaattori ja pitänyt asiasta valaisevan esitelmän. Näin ollen voi\nhelposti saada vääriä käsityksiä, niinkuin kävikin, koska yleisössä\naivan yleisesti liikkui semmoinen mielipide, että tekijä tarkotti\noikeuttaa tapahtuneen varkauden, murhan ja murhapolton ja piti vain\nvääränä sitä että rikoksia ryhdyttiin rankaisemaan. Lieneekö\nväärinkäsitystä meidänkin huomiomme, että tekijä väittää köyhän\ntyömiehen vihaavan kaikkea lakia, yksin omaisuuslakiakin?\" --\n\n\"Itse näytteleminen ansaitsee suurinta kiitosta. -- Hra Leino esitti\nrohkeatuumaisen pohjalaistyömiehen, Topra-Heikin, erinomaisella\nvoimalla. -- Samaten muitten työmiesten osat esitettiin erittäin\nsattuvasti: Jaaran -- Sala, Antti Vaarasen -- Rautio, Mehtolan --\nWeckman, Kunnarin -- Böök. Myöskin naisosat näyteltiin hyvin: Silja\n-- rva Rautio, Matlena -- nti Salenius, Maiju -- nti Finne. Nti Svan\nnäytteli vaikuttavasti kuolevaa Ville poikaa. Yleisöä oli teatteri\ntäpösen täynnä ja sen arvostelut ristiriitaisia.\"\n\nHätäisen reporterin myöhään ehtoolla kyhäämä kertomus antaa vain\nvaillinaisen käsityksen hetken tunnelmasta. Varsinkin kaksi puolta\nkappaleessa järisytti katsojakuntaa, kumpikin omalla tavallaan. Toinen\noli Vääräsen kodin kurjuuden kuvaus, jonka huippukohtana oli Ville\npojan sairaus ja kuolemankamppaus, toinen Topra-Heikin sosialismi, joka\npäättyy murhapolttoon, murtovarkauteen ja toverin surmaamiseen.\nEdellinen puoli, draaman ansiokkain osa, on verrattava parhaimpaan mitä\nMinna Canth on kirjoittanut, mutta värit ovat, joskin todelliset, niin\nräikeät, että \"taidenautinto\" muuttui kidutukseksi. Topra-Heikin suusta\ntaasen kuultiin ensi kerran -- ja, saattaa väittää, ennen kuin\ntodellisuudessa! -- sentapaisia syytöksiä, kirouksia ja uhkauksia\nvarakkaita kohtaan, jotka nykyään ovat jokapäiväisiä sosialistilehdissä\nja sentähden melkein tehottomiksi muuttuneet, mutta jotka silloin\nrämähtivät kuin vallankumouksen torventoitotukset. Vielä lisäsi\nvastenmielistä vaikutusta työmiesten juopottelu, rähinä ja rallatus --\nnekin vain liiaksi todellisia -- sekä että rikokset eivät mitenkään\nesiintyneet välttämättöminä tuloksina kuvatuista oloista, vaan olivat\nolevinaan jonkinlaisen korkeamman oikeuden toteuttamista kaikkien\nkärsivien hyväksi. -- Perustuksiltaan kappale kyllä nojasi silloin\njokaisen tuntemaan todellisuuteen: Savon rautatietyön lakkauttamisesta\naiheutuneisiin työläislevottomuuksiin sekä Pohjanmaalla Laihian\npitäjässä sattuneihin murhapolttoihin, jotka olivat alkunsa saaneet\nAmerikasta sisääntuodusta sosialismista. Paha vaan että tekijä ei ollut\nkyennyt yhdistämään nämä ainekset eheäksi kokonaisuudeksi, ja että se\nvilpitön sääli köyhiä ja kärsiviä kohtaan, joka epäilemättä oli häntä\ninnostuttanut, täten toiselta puolen \"ampui maalin yli\", toiselta\npuolen synnytti ikäviä väärinkäsityksiä hänen tarkotuksistaan. Kaikki\ntämä selittää, että hiljaisessa ja vanhoillisessa osassa yleisöä oikea\nmyrsky nousi teosta ja tekijää vastaan, ja että Minna Canthin\nystävätkin pudistivat päätään. Lähin seuraus siitä oli että teatterin\njohtokunta, K. Bergbom, J. Forsman, V. Löfgren, K. E. Wahlström ja A.\nAlmberg, jo 9/11 kokoontui neuvottelemaan asiasta ja teki päätöksen,\njota vain Bergbom ehdottomasti vastusti ja joka merkittiin pöytäkirjaan\nseuraavin sanoin:\n\n\"Sen mielipahan johdosta, jota eilen illalla näytetty Rouva Canthin\nkirjoittama näytelmä 'Kovan onnen lapsia' oli herättänyt suurissa,\nSuomalaista teatteria kannattavissa piireissä, päätettiin lakkauttaa\ntämän kappaleen enempi näytteleminen\".[97]\n\nTällä tapauksella oli kauas kantavia seurauksia, jotka aikoinaan\ntulevat ilmi. Tässä on vain huomioon otettava minkaltainen ensi\nvaikutus oli lähimpiin asianomaisiin. Sitä vastoin tila ei myönnä\nselostaa sanomien lausuntoja. -- Ensiksi pari otetta kahdesta Emilien\nkirjeestä Betty Elfvingille:\n\n(3/11). -- \"Kaarlo näyttää koko joukon terveemmältä kuin jättäessäni\nhänet Turkuun, mutta oikein terve hän ei ole. Aluksi hän saa\nrauhallisempia päiviä, jonka tähden toivon hänen pian voimistuvan ja\ntulevan entiselleen; mutta tietysti tulee hänen olla varovainen ja\nvälttää seurustelua ja ponnistuksia.\" --\n\n(20/11). -- \"Vaikka min'en vielä ole voinut toipua kärsimästämme\njulmasta tappiosta (nederlag), täytyy minun kuitenkin muutamin rivein\nsaattaa tiettäväksesi, että me siitä huolimatta elämme ja koetamme\njälleen voimistua. Minna parka; mitenkähän hän on vastaanottanut tämän\niskun, kun me olemme tunteneet itsemme sen johdosta niin syvästi\nhuumaantuneiksi ja murheellisiksi! Kyllä on kovaa, kun kerran on saanut\nkotimaisen kappaleen, olla pakotettu lakkauttamaan se yhden ainoan\nnäytännön jälkeen; se on pian ilmestyvä kirjakauppaan ja silloin saa\njokainen itse päättää, onko näytelmä todellakin niin yhteiskunnalle\nturmiollinen ja hajottava kuin väitetään. Kaarlo ei suinkaan olisi niin\nilman muuta taipunut yleisen pakotuksen alle, vaan tyynesti odottanut\nsiksi kun oikea ja virallinen poliisinkielto olisi tullut, mutta kun\n_kaikki_ muut johtokunnan jäsenet vaativat kappaleen laukkauttamista,\nniin olihan meidän myöntyminen, mutta kyllä sinä ymmärrät millä tuntein\ntämä tapahtui. Minä puolestani olen sitä paitse varma siitä, että\nvirallista poliisinkieltoa ei olisi tullut. Erinomaisen voimakas oli\nkappaleen vaikutus ja niitäkin, jotka eivät kärsineet sosialistisista\ndeklamatsioneista, vaivasi valitus, kurjuus, sairaus, köyhyys ja\nkuolema.\" --\n\nKaikkein kipeimmin koski tapaus Kaarloon, niinkuin seuraavasta\nkirjeestä Minna Canthille näkyy. Tietenkin on muistissa pidettävä,\nettä hän, niinkuin Emilie sanoo, ei ollut oikein terve ja\nsentähden tavallista hermostuneempi, mutta pääsyynä oli hänen\nherkkätuntoisuutensa.\n\n(Päivä puuttuu, mutta luultavasti noin 15 p., koska tullut perille n.\n17 p.) \"Hyvä ystävä! En tiedä kuinka tämän kirjeen alotan, en tiedä\nmitä kirjoitankaan, olen niin masentunut, alakuloinen, tylsistynyt,\nettä tahtoisin piilottua maan äärimmäisimpään soppeen, jotten ihmisiä\nnäkisi. Näinä viimeisinä päivinä en ole voinut ajatellakaan -- en edes\nkiivastuakaan, niin perinpohjin olen ollut sortunut. Häpeä on aina\ntunne, joka minut enimmin vallottaa. Olette kai jo uutisen kuullut:\nKovan onnen lapsia ei saa näytellä Suomalaisessa teatterissa!!! Kuinka\nse on käynyt, en voi nyt kertoa; kun on siihen ryhtyminen, kuohuu\nminussa niin valtavasti ja samalla niin masentavasti, etten voi kynään\ntarttua. Ja niin paljon kun säälinkin Teitä, säälin itseäni\nkymmenesti enemmän. Mikä on tulevaisuuteni: tehdä työtä mieli niin\nkatkeroittuneena ja masentuneena kuin se nyt on! Taikka luopua\ntyöstäni, tuomita itseni toimettomaan, sisällyksettömään, kituvaan\nelämään. En tiedä mitä teen, mutta teenkö sitä tai tätä, on elämäni\nmurtunut.\"\n\n\"Tulevassa postissa kirjoitan Teille laajemmin, kuinka asia oli käynyt,\nnyt en sitä voi! Jääkää hyvin, rakas ystävä! Joka hetki olette nyt\nmuistissani! Älkää vain kadottako toivoanne -- minulla valitettavasti\nei sitä ole. Onneton ystävänne. Kaarlo B.\"\n\nJo ennen tätä kirjettä Minna Canth oli ei ainoastaan saanut tietoja\nHelsingistä, vaan oli häntä Kovan onnen lasten tähden julkisesti\nahdistettu. Sen vuoksi hän 16/11 alkaa kirjeen Emilielle:\n\n\"Kylläpä tässä ihminen nyt on pulaan joutanut! Toisella puolen 'vanha\nSuomi', julmistuneena, heittelee kiviä, toisella puolen 'nuori Suomi'\n-- viskaa lokaa.\" Sitte surkuteltuaan maata ja kansaa ja kehnoa\nnuorisoa, joka herättää enemmän epätoivoa kuin toivoa, kirjoittaja\njatkaa:\n\n\"Olen pahoillani siitä että olen pannut Teidät näin pahaan pulaan.\nMutta en ollenkaan epäile, että tästä teatterille pitemmältä ikävyyksiä\nseuraisi. Fennomanit eivät kumminkaan tahdo teatteriaan kukistaa ja\nnehän ne vastassa ovat. Viisainta oli sentähden panna kappale alas,\nvaikka siitä olisi ehkä rahallista voittoa tullutkin. Ikävä juttu tämä\nTeille oli, ymmärrän sen. Ja kuitenkin se tulevaisuudessa varmaan tulee\nolemaan kunniaksi. Sillä olettehan tämän kautta osottaneet olevanne\nvapaan edistymisen ystäviä, ei sortajia, jos kohta täytyykin mukautua\npainavien olosuhteiden vaatimuksiin.\"\n\n\"Minun tähteni älkää ollenkaan surko. Jos teen itseni mahdottomaksi\nkirjailijana, tulen ehkä ihmisenä sitä onnellisemmaksi. Sillä ei se\ntoimi ole minulle ollut juuri ruusuilla tanssimista. Enkä minä\nollenkaan häpeä sitä, että olen ollut niin naivi ja 'kuvitellut\npuhuvani totuutta', niinkuin Savo sanoo. -- -- Teidän tähtenne soisin\nniin mielelläni, että voisin kirjoittaa jotain oikein viatonta ja\nlystiä, Roinilan talossa n:o 2, yleisölle mieliksi. Mutta pelkään,\nettei siitä mitään kunnollista tulisi, kun täytyisi siinä tapauksessa\ntehdä sielulleen väkivaltaa.\"\n\n\"Mutta nyt pari sanaa itse kappaleesta! Minkätähden se niin kamalan\nvaikutuksen teki? Onhan ihmisiä ennenkin vangittu, murhattu ja kuollut\nnäyttämöllä? Ja kauheata halpuutta, pirullisia juonia on noissa entisen\najan kappaleissa, joita kyllä ihaillaan, paljon suuremmassa määrässä.\n-- -- Jos jotain voisi siinä suhteessa muistuttaa, on että olen tehnyt\nihmiset liian hyviksi. Kun ajattelen, niin eihän siellä ole yhtä\nainoata _huonoa_ ihmistä, ja semmoisia olen kuitenkin noissa raukoissa\ntavannut äärettömän paljon, valitettavasti täytyy sanoa, että\nenimmäkseen juuri semmoisia. Mutta minä en hennonnut heitä semmoisina\nkuvata, en vaikka mikä olisi ollut.\" Edelleen hän viitaten\ntosiasioihin, Laihian murhapolttoihin y.m. väittää, ettei kuvaus ole\nliioteltu. Hän kiittää lämpimästi näyttelijöitä.\n\nTästä päättäen Minna Canth käsitti asian tyynesti ja järkevästi, jopa\nniin että hän, saatuansa kaksi päivää myöhemmin Bergbomin kirjeen,\nsepittää tälle lohduttavan vastauksen, ikäänkuin teatterin johtaja eikä\ndraaman tekijä olisi ollut hylkivän arvostelun ja ankarien syytösten\nvarsinainen esine:\n\n(18/11). \"Hyvä, rakas Tohtori! Ette saa sitä ottaa noin vaikeasti!\nKyllä ymmärrän, miltä tuo kaikki tuntuu, ymmärrän sen koko\nlaveudessaan. Vaan en minä sittenkään Teitä sääli, onnittelen päin\nvastoin. Jos tekin olisitte ahdasmielinen byrokraatti, tuommoinen pikku\nsielu, joka pelkää katsoa vaaraa vasten silmiä ja luulottelee, että kun\nhaava pinnasta saadaan tukituksi, ei mitään hätää tule, -- niin, jos\nolisitte liitossa niiden kanssa, jotka panevat sieluja kahleisiin,\nuskoen sillä tekevänsä hyvän ja otollisen työn -- silloin todella Teitä\nsäälisin ja surkuttelisin. Ja ihmettelisin, että Teidän kaltaisenne\nhenki niin saattaisi alentua. -- Sanotte, että häpeä on ainoa tunne,\njoka Teitä nyt valtaa. Min, jos häpeätte ihmisten kurjuutta, omien\nkansalaistenne tyhmyyttä ja halpamielisyyttä, olen minä mukana. Mutta\nei siitäkään sentään huoli epätoivoon joutua.\" --\n\nVielä on tähän otettava Kaarlon toinen kirje Kovan onnen lasten\nhaaksirikosta. Se on monessa kohden mieltäkiinnittävä, se valaisee\nasiaa ja kuvaa samalla kirjoittajaa itseään; kirjoitettu se lienee\nvasta joulunaikana, sillä Minna Canthin vastaus on vuoden viimeiseltä\npäivältä. \"Hyvä ystävä! Vasta eilen oli minulla niin paljon rohkeutta,\nettä uskalsin lukea Kovan onnen lapsia. En ole voinut tehdä sitä\nennen, saamatta koko olentoani suunniltaan ja sen perästä vaipumatta\ntuohon tylsään epätoivoon, johon aina joudumme kun taistelemme\nvälttämättömyyden kanssa. Vaan en nytkään käsitä paremmin kuin\nsilloinkaan, kuinka ja miksi kaikki on käynyt niinkuin se todella kävi.\nTotta on -- ei puuttunut varottavia enteitä. Yleisö on nyt yhtä\nsokeasti suuttunut tendenssikirjallisuuteen kuin se ennen oli siihen\nsokeasti mieltynyt. Myöskään pippuri ja arseniikki, jotka silloin\nolivat välttämättömiä aineksia jokaisessa ruoassa, eivät enää maita.\nZola kuvailee nuoren neidon hurskaita unelmia ja Ibsen selittää 'det\nomöjliga möjligt' [mahdottoman mahdolliseksi]. Ne seuraavat yleisöä\nhallitsevaa virtausta. Että Kovan onnen lapsia sentähden loukkaisi\nsuurta yleisöä, ei ollut odottamatonta. Mutta minä ajattelin -- onhan\nvielä olemassa pieni sivistystä ja kirjallisuutta rakastava parvi, joka\ntietää erottaa sattumat todellisuudesta, sisällön kuoresta, runoelman\nmuotikirjallisuudesta. Parvi, jota ei peljästytetä tuommoisilla\nsanoilla kuin 'reaktsionääri', 'pietisti', 'sosialisti', 'ateisti',\nparvi joka kammoo humbugia, joskin se pukeutuu kuinka vapaamieliseen,\nkristillissiveelliseen, kansanystävälliseen muotoon tahansa. Se parvi\nihaili ennen Työmiehen vaimoa runoelmana ja tuomitsi sen aatedraamana\nhumbugiksi. Odotin nyt: tuo parvi tuomitsee kai samoin Kovan onnen\nlapsia humbugiksi aatedraamana, mutta ihailee sitä runoelmana. Kuinka\nerehdyin! Kuinka erehdyin! Ei kukaan huomannut semmoisia mestarin\ntavalla piirrettyjä henkilöitä kuin Antti, Matlena ja Silja ovat, ei\nkukaan kiittänyt onneamme, että suomalainen kirjailija voi luoda jotain\nsemmoista kuin koko ensimäinen näytös ja suurin osa kolmatta näytöstä.\nEi! näyttää siltä kuin ei koko näytelmässä olisi ollut muuta kuin\nVillen kuolema ja Topra-Heikki.\"\n\n\"Villen kuoleman suhteen on minulla paha omatunto. Näin jo\nharjotuksissa kuinka vastenmielisen vaikutuksen se teki. Mutta\npelkuruus esti minua pyytämästä muutoksia. Luulin huomaavani\nkirjeissänne kyllästymistä minun alinomaisiin muutosehdotuksiini,\npelkäsin Teidän ymmärtävän minua väärin. Topra-Heikin suhteen taas ou\nomatuntoni puhdas. Siitä sanoin jo kesällä ajatukseni, vaikka Te ette\nvoinut -- ymmärrän kyllä miksi -- ottaa sitä lukuun. Te tarvitsette\naina malleja; jos ette saa niitä elämästä, niin otatte Te ne kirjoista\n(ja valitettavasti usein huonoista). Topra-Heikkiä varten ei\nelämänkokemuksenne antanut Teille mitään ohjetta, ei siis kummaa jos\nhän on tullut niin ontoksi ja valheelliseksi kuin hän on. Mutta kyllä\nse on kumma, että teos tuomitaan mestattavaksi yhden heikon kohdan\ntähden. Vanha Thorild jo tiesi että runoja tehdään ansioittensa eikä\nvirheittensä tähden. Topra-Heikki ei ole ontompi kuin esim. Pater\nHieronymus tai Daniel Hjort; mutta ei kukaan sentähden tuomitse Daniel\nHjortia tai Reginaa huonoksi draamaksi. Ja _jos_ sitte voisi olla niin\nvarma siitä että Topran luonteen psykolooginen valheellisuus on\npääperustuksena yleisön ankaralle tuomiolle. Mutta pahoin pelkään,\npahoin pelkään, että aivan päin vastoin se hiukkanen todellisuutta,\njoka siinä on, se se on joka useimpia suututtaa.\"\n\n\"Moni on sanonut Leinon syyksi, että Kovan onnen lapsia sai semmoisen\nkohtalon. Minun täytyy kuitenkin puolustaa Leinoa. Hän ei näytellyt\nhyvin, se on totta. Mutta hän näytteli osansa juuri sillä tavalla ja\nsiinä tunnelmassa, missä se on kirjoitettu. Roolin olisi voinut esittää\nparemmin; itse _luonteeseen_ etevämpikään edustaja ei olisi voinut\ntehdä suuria muutoksia. Muuten esitettiin näytelmänne tyydyttävästi.\nRautio oli verraton Antti, rva Rautio, Weckman, Böök ja Stenbäck hyviä\nSiljoja, Mikkoja, Kunnaria ja Ottoja. [Nti] Salenius oli moitteeton;\nsamoin [nti] Finne, Falck, Lattu, Varala ja Pesonen. Sala oli epäselvä,\nmutta oliko se hänen syynsä? Jumalisuutensa on kuvattu niin räikeillä\nväreillä, että piirteet hukkuvat väritykseen. Antin tupa oli erittäin\nonnistunut. Tulipalon valo oli liian jyrkkä eikä ollut tilaisuutta\ntoisena kertana korjata erehdystä.\"\n\n\"Muuten on kummallista nähdä, mihin lamaannustilaan olemme joutuneet\ntätä nykyä -- ainakin ulkonaisesti. Kirjeessänne tuomitsette sitä hyvin\nankarasti. En voi olla ihan samaa mieltä. Itse olette nähnyt mihin\nsurkeihin johtopäätöksiin tullaan, kun kaikkia tarkastellaan ainoastaan\nkiihottuneen puoluevimman lasisilmillä. Aika on käsissä, että\nvaltiolliset ja yhteiskunnalliset riidat saavat taas hiukan väistyä\nja ihmiset oppivat kiinnittämään huomionsa muuhunkin kuin\nsanomalehtikiistoihin. Nyt olemme tulleet pois kaikesta kritiikistä;\ntotuus uhrataan hyvän tarkotuksen alttarille ja kauneus saa istua\nääneti, kun tendenssi pauhaa; tieteellinen aisti on melkein tykkänään\nhukkunut pedagogiseen dressyyriin ja kurjamaiseen utilitarismiin.\nTiedän kyllä että vastustelette tätä. Mutta se surkea konkurssitila,\njohon olemme joutuneet henkisellä alalla, herättää kai Teissäkin\nmiettimistä. Toivon puolestani, että tämä lamaannustila on tointumista\nkuumeen perästä, eikä mikään kuolon enne, niinkuin ennustatte. Hermot\novat liian paljon saaneet pauhata, sallittakoon nyt vähän sananvuoroa\njärjellekin. Sentähden on niin virkistävää lukea näitä uusia teoksia\n'syvistä riveistä'. Erittäin Alkiosta toivon paljon. Hänellä on sekä\nkertojakykyä että psykoloogista voimaa. Ja hän on raitis, ja sitä juuri\ntarvitaan, ellemme tahdo henkisesti kuolla anemiaan (verenpuutteeseen).\nHän on myöskin vapaa Päivärinnan siirappimaisuudesta, suuri ansio\nsekin, eikä sentähden ole joutunut kuivuuteen, niinkuin valitettavasti\nJuhani Aho viime aikoina. Oletteko Alkion Eevan lukenut, sitä\nkiitokseni etupäässä tarkottaa.\"\n\n\"Teatterista en voi juuri mitään hauskaa kertoa. Isku, jonka saimme kun\nKovan onnen lapset murhattiin, on painanut kaikki niin alas, ettei\noikea työhalu eikä luomisinto vielä ole palannut. Tarkotuksettomat\npikkuriidat todistavat sisäistä tyytymättömyyttä.\" Lopuksi Bergbom\ntarjoutuu tulemaan teatterin kanssa Kuopioon näytäntökauden lopulla,\njos kuopiolaiset tahtovat.\n\nVastauksessaan Minna Canth sanoo tietoa teatterin tulosta\n\"ilosanomaksi\" hänelle ja kaikille, joille hän on sen kertonut.\n\"Unohtakaa, Tohtori, pois koko 'Kovan onnen lapsi'.\" Itse hän on\nkirjaansa (s.o. painettuun draamaan) \"erinomaisesti tyytyväinen\" ja\nTopra-Heikki on hänestä \"parhain, luonnollisin ja todellisin henkilö,\nkappaleen hermo ja ydin\". Hänkin on ihastunut kirjallisiin ilmiöihin\n\"syvistä riveistä\", oikein \"hurmaantunut Korpelan Tapanista\". \"Nautin,\nitkin, nauroin sen ääressä. Siinä hehkuu vastaan tosirunoilijan henki\n-- runoilijan, joka suoraa päätä polveutuu Kalevalan ja Kantelettaren\nlaulajista.\" Ja kirjoittaja päättää lämpimillä uuden vuoden\ntoivotuksilla.\n\nNäin näytti isku menneen ohi jättämättä kirvelevää haavaa Minnaan. Sekä\nvanhoja että nuoria vastaan hän oli ennen pauhannut paljon kiihkeämmin,\neikä hän sanallakaan moittinut Bergbomia, vaan päin vastoin ylisti\nhäntä. Ja kuitenkin hän ajan tullen oli syyttävä juuri Bergbomia ja\nteatteria Kovan onnen lasten kohtalosta!\n\nKirjeessään Minna Canthille Bergbom mainitsee teatterissa tapahtuneen\n\"tarkotuksettomia pikkuriitoja\", jotka \"todistavat sisällistä\ntyytymättömyyttä\". Sanat viittaavat rettelöihin johtajan ja\nnäyttelijäin välillä, jotka laadultaan kuuluivat siihen osaan teatterin\nelämää, joka, niinkuin ennen olemme lausuneet (II, s. 134), ei ansaitse\nhistorioitsijan huomiota. Että me kumminkin tällä kertaa hetken\nviivähdämme niissä, johtuu siitä että meillä on Bergbomin kädestä\nlähtenyt asiakirja, joka on suoraan sanoen klassilliseksi arvosteltava,\nsiinä kun verrattoman ivallisesti luetellaan ne tyytymättömyyden syyt,\njotka eivät ainoastaan syksyllä 1888 ilmaantuneet Suomalaisessa\nteatterissa, vaan ylipäätään milloin enemmän milloin vähemmän ärtyneen\nkroonillisen taudin tavoin jäytävät jokaisen näyttämöllisen yhdyskunnan\nperustuksia ja estävät sitä kohoamasta ihannevaltion kannalle.\nAsiakirja kuuluu näin:\n\n    Koska Suomalaisessa teatterissa ei ole mitään järjestystä;\n\n    koska Suomalaisessa teatterissa ei ole mitään sisällistä kuria;\n\n    koska Suomalaisen teatterin jäsenet, ja erittäinkin sen naiset,\n    aina pakotetaan käymään ryysyissä;\n\n    koska Suomalaisen teatterin jäsenten mielestä palkat ovat niin\n    väärin jaetut, että ne, jotka yritystä kannattavat, saavat\n    huonoja palkkoja, ja päin vastoin ne, jotka ovat verraten\n    toimettomia, nostavat suuria;\n\n    koska Suomalaisen teatterin jäsenet ovat rasitetut liikanaisella\n    ja vieläpä tarpeettomalla työllä;\n\n    koska Suomalaisen teatterin jäsenille toiselta puolen ei anneta\n    hyödyllistä työtä;\n\n    koska Suomalaisen teatterin edistyminen johtajan kautta estetään;\n\n    koska roolit aina jaetaan niin kelvottomasti, että suurin osa\n    näyttelijöitä aina saa sopimattomia rooleja;\n\n    koska ohjelmisto aina on niin huonosti valittu, ettei se voi\n    ketään huvittaa;\n\n    koska teatterin jäsenet katsovat oikeudekseen jättää työnsä\n    milloin tahtovat;\n\n    koska yksin puhtaaksikirjoitus on niin huonosti toimitettu,\n    että johtajaa on ankarasti läksytettävä, kun hän päättää\n    siitä mielensä mukaan;\n\n    koska ylipäätään tyytymättömyys on niin suuri ja yleinen,\n    että jäsenet katsovat välttämättömäksi joka tilassa sitä\n    osottaa;\n\n    niin ehdotan,\n\n    että Suomalaisen teatterin jäsenet kokoontuvat ja päättävät\n        itse, kuinka teatterin asiat ovat hoidettavat niin:\n    että tulee parempi järjestys;\n    että tulee parempi kuri;\n    että jäsenet saavat kelvollisia vaatteita;\n    että oikeus vallitsee palkkoihin nähden;\n    että työ vähennetään;\n    että jokainen saa semmoista työtä, joka häntä huvittaa;\n    että roolit jaetaan niin että kaikki ovat tyytyväisiä;\n    että semmoisia näytelmiä otetaan, jotka vetävät yleisöä;\n    että etc. etc. etc. teatterin tulevaisuus nojaa tukevampiin\n        pylväisiin kuin nykyiset.\n\nVaikka Bergbom ei olisi ollut se nerokas teatterinjohtaja mikä hän\ntodellisuudessa oli, jollei hän olisi osannut ylevämmyydellään kestää\nsellaisia syytöksiä kuin hän kirjoituksessaan luettelee, emme\nkumminkaan luule että hän näinä aikoina oli niistä kärsimättä. Ollen\nruumiillisesti heikko -- taudin jälkeen Turussa -- ja mieleltään\nkatkeroittunut -- Kovan onnen lasten onnettomuuden tähden -- hän\nepäilemättä tuskalla havaitsi, että teatterissa oli hyvin vähän jälellä\nsitä yhteistyön iloa ja innostusta, joka muinoin oli saanut sen jäsenet\ntyytymään paljon vaatimattomampiin, paljon puutteellisempiin oloihin.\nJopa hän eräästä kirjeestä päättäen (joka luetaan seuraavan luvun\nalussa) viettyi mielenpurkauksiin, joita hän jälestäpäin katui. Mitä\nitse asiaan tulee, yksityiseen taikka yleisempään tyytymättömyyteen\nteatterin pikku yhteiskunnassa, niin hän tiesi että säännöt merkitsevät\nvähän, milloin henki puuttuu. Samoin kuin yksityisessä ihmisessä,\neritoten taiteilijassa, työhalu ja luomisinto vaihtelee, samoin se\nvaihtelee koko teatteriseurueissa. Kun ne näyttävät kadonneen, ei ole\nmuuta neuvoa kuin siitä huolimatta ponnistaa eteenpäin -- toivossa että\ntunnelma muuttuu ja innostus palaa ja elämän \"ryysyt\" unohtuvat. Mikäli\nolemme kuulleet, Bergbom juuri julkilausumalla tämän ja viittaamalla\ntaiteeseen yhteisen harrastuksen ainoana päämääränä teki lopun\nkirjeenvaihdosta, josta yllä luettava asiakirja on yksi näyte. Ja\ntodella kävikin niin että mielet vähitellen tyyntyivät, ja Bergbom sai\nvielä monesti teatteriväkensä innostumaan yhteistyöhön, joka tuotti\nsuomalaiselle näyttämölle entisten vertaisia ja suurempiakin voittoja.\n\nPalaamme teatterin toimeen. Helsingissä uusi Tohtori Klaus meni\n16/11:sta alkaen viisi kertaa. Nimiosa oli Leinolla; erikoisempaa\nhuomiota herätti vain rva Rautio paroonittarena ja Lindfors tohtorin\nkuskina, Lubowskina. -- Kun Minna Canthin kappaleeseen uhrattu työ oli\nmennyt hukkaan, täytyi teatterin ponnistaa voimiaan saadakseen muuta\nuutta ja semmoisena esitettiin 27/11 v:lta 1880 tunnettu, uudestaan\nharjotettu Björnsonin Maria Stuart Skotlannissa. Päätehtävä oli nyt Ida\nAalbergilla ja nosti hän sen etevimpien rooliensa riviin, niin puhdasta\nja jaloa taidetta oli esitys.\n\nTaiteilijatar osasi erinomaisesti \"yhdistää kuningattaren ylevyyteen\nlumoavan, oikullisen naisellisuuden, suoden jälkimäiselle juuri sen\nverran ylipainoa kuin tarpeellista oli, osottaaksensa että se oli\nperussyy hänen onnettomuuteensa\". Yksityisistä kohtauksista herätti\nerityistä huomiota muun muassa se, missä kuningatar kohtaa ankaran\nuskonpuhdistajan Knoxin. \"Maria tuntee, että Knox ei välitä naisen\nihanuudesta eikä viehätyksestä, ja asettaa hän sentähden kaikki mitä\nhänessä on ylevää ihmisyyttä ja hienompaa sivistystä taipumatonta\nuskonkiihkoa vastaan. Joka sana saa omituisen sydämestä käyvän\nvärityksen ja kasvot ja kädet ja koko ruumis puhuu mitä kieli lausuu;\nkatsojan järki ja sydän ovat hänen puolellaan.\" Ahlberg (Darnley)\nesitti oikein Marian puolison poikamaisuuden ja heikkouden, joten\nkuningattaren ylenkatse häntä kohtaan tuli ymmärrettäväksi; Lindfors\nnäytteli luontehikkaasti vanhaa Ruthweniä; mutta Leinon Bothwell,\njoskin johdonmukainen, oli liian raakamainen että Marian turvautuminen\nhäneen olisi ollut uskottava. Nti Borgin William Taylor miellytti\nteeskentelemättömyydellään ja Lethingtonin jaarlina esiintyi ensi\nkerran _Kaarle Halme_.[98]\n\nValitettavasti nti Aalberg sairastui kahden ensimäisen näytännön\njälkeen, ja vasta parin viikon väliajan päästä joulukuulla näytelmä\nmeni vielä neljä kertaa, siis kaikkiaan 6. Näytäntöjen lukua ei\nkuitenkaan saa pitää menestyksen merkkinä, sillä huolimatta kappaleen\nja esityksen taiteellisesta arvosta olivat huoneet huonoja. Kun Kaarlo\nkirjeessään Minna Canthille valittaa lamaannustilaa, niin vaikutti\nluultavasti hänen alakuloiseen arvosteluunsa myöskin yleisön\nkylmäkiskoisuus teatteria kohtaan, vaikka hän ei sanallakaan viittaa\nsiihen. Arvostelija[99] Valvojassa huudahtaa: \"hyvä, jos teatterissamme\non elinvoimaa kestää nykyistä routa-aikaa!\"\n\nSillä ajalla, jolloin Björnsonin kappaleen täytyi levätä, annettiin\nmuun muassa 5/12 Tietäjä. Erkko oli silloin Helsingissä ja näki\nteoksensa näyttämöllä. Lopussa huudettiin ensin tekijä ja sitten\njohtajakin esiin. -- Samalta väliajalta on mainittavana kaksi uutta\npikku kappaletta, molemmat ensi kerran esitetyt 7/12. Tuokon\nsuomentama Erik Böghin sommittelema \"Laulusarja italialaisia säveliä,\n_Sorrentossa_\", jossa kaikki seurueen laulukyvyt esiintyivät, ja E.\nLabichen _Tuittupää_ (Un monsieur qui prend la mouche), jonka pääosaa\nLindfors esitti con amore, tavotellen näkemiään parisilaisia esikuvia.\n\nUudenvuodenpäivänä annettiin tavan mukaan Nummisuutarit ja Topeliuksen\npäivänä Regina. Muutoin todisti jo tammikuun ohjelmisto, että teatteri\nteki sitä enemmän työtä mitä jäykemmältä yleisö näytti. Ensiksi tuli\nyksi uusinto, sitte kaksi huomattavaa uutuutta. Uusinto oli vanha\nSirkka, 9/1, joka otettiin sentähden, että Olga Finne saisi esiintyä\ntuossa nuorten näyttelijättärien mielitehtävässä, ja hän suoriutuikin\nsiitä \"suurella kunnialla\". \"Nti Finnen Sirkassa tulivat sydämen hyvyys\nja viattomuuden sulous tärkeimmiksi piirteiksi, ja vaikka koko osa\ntoimitettiin luontevasti, niin oli hän paras ja viehättävin niissä\nkohtauksissa, joissa heltynyt sydän saapi puhua.\" Kappale meni\nkaikkiaan kuusi kertaa, joka osottaa kuinka suosiollinen yleisö oli\nnäyttelijätärtä kohtaan, jossa teatterille oli kehittynyt oivallinen\nkyky sekä huvi- että vakavata näytelmää varten; traagillisiin\nrooleihin hän toki oli vartaloltaan liian pieni, jota paitse hänen\ntunteenpurkauksensa eivät olleet riittävän voimakkaita: hän liikutti\nvaan eikä tärisyttänyt katsojaa. -- Ensimäinen uusista kappaleista oli\nTuokon suomentama Calderonin _Zalamean tuomari_, jonka ensi-ilta oli\n23/1. Tuskin mikään paremmin todistaa, kuinka yleisö tähän\naikaan saattoi olla kylmäkiskoinen, kuin se tosiasia, että tämä\nmestaridraama, joka on niin jännittävä ja, huolimatta vanhuudestaan,\nsekä aatteelliselta kannaltaan että luonnekuvaukseltaan niin\nuudenaikaisestikin pätevä ja todellinen, ei mennyt muuta kuin neljä\nkertaa harvoille huoneille. Ja kumminkin oli esitys hyvä. Leino oli\noivallinen Crespo ja esim. tuomitessaan tyttärensä häpäisijää\nmahtavampi kuin harvoin ennen; Weckman oli Juanina tulinen etelämainen\nnuorukainen, Falck odottamattoman hyvä Don Lope j.n.e. Vaikkei yleisön\nsuosio \"kruunannut\" yritystä, on Zalamean tuomarin esittäminen luettava\nnäyttämömme kunniaksi. -- Toinen premiääri tuli 30/1, jolloin ensi\nkerran näyteltiin Salan suomentama V. Sardoun 3-näytöksinen\nhuvinäytelmä _Erotaan pois_ (Divorçons). Ja tästä se tuli\nnäytäntökauden suuri succés! Onko pelkkänä sattumana pidettävä, että\ntämä kappale, joka niin ihastutti vähän ennen Kovan onnen lapsista\nsäikähtänyttä ja Zalamean tuomariakin karttanutta yleisöä, oli\njonkunmoinen Nooran vastakohta? Ranskalaisessakin näytelmässä kuvataan\nnukentapaista rouvaa, joka on saanut päähänsä erota miehestään, mutta\nkun tämä on myöntyvinään, niin vaimo pian huomaa erehtyneensä: hän\nrakastaakin miestään eikä voi sietää orpanaansa, jolle muka oli\ntahtonut mennä. Pääasiassa oli menestyksestä kuitenkin näyttelemistä\nkiittäminen.\n\nKäsittäen Cyprienne-rouvan suureksi ingénue-osaksi, Ida Aalberg loi\nhänestä mitä viehättävimmän olennon. \"Vaikea on sanoin kuvata naivista\ntotisuutta, vallatonta iloisuutta ja todellista tunteellisuutta, sekä\nnäiden pääsäveleiden välillä väikkyviä puolisäveleitä, joita\nnäyttelijätär toi esiin vaihtelevan osansa eri kohdissa. Vilkkauteen\nnähden hän oli kyllä ranskalainen, mutta itse luonteen tulkitsemisessa\noli, niinkuin muuten jo toinen kielikin tekee luonnolliseksi,\npohjoismainen väritys.\" -- -- Toinen pääosa oli Lindforsilla, joka\nnäytti erittäin onnistuneesti aviomiestä. Hän kuvasi maltillisesti ja\nluonnollisesti järkevän miehen asemaa tuommoisen rouvanuken rinnalla.\n-- \"Voimme sanoa, että Lindfors tämän roolin kautta on astunut askeleen\neteenpäin, joka ilahduttaa jokaista teatterin todellista ystävää\",\npäättää arvostelija. Varsin tyydyttäviä olivat muutkin: Weckman --\nAdhemar, Vallenius -- de Clavignac, rva Rautio -- rva de Brionne, nti\nSalenius -- Josépha, Rautio -- Bastien ja Pesonen -- ravintolan\nvahtimestari. -- \"Liiottelematta voinee sanoa, että teatterimme\nnyt ensi kerran täydelleen onnistui suuren ranskalaisen\n'konversatsionikappaleen' esittämisessä\".[100]\n\n\"Erotaan pois\" meni 9 kertaa ja uudistettiin useasti myöhemmin. Tämän\nhuvinäytelmän aikana sattui Runebergin päivä. Ohjelma käsitti: Kuningas\nFjalar kymmenessä johtajan sommittelemassa vaikuttavassa kuvaelmassa,\nRunebergin runoelmia laulettuina ja lausuttuina (taiteellisin numero\noli Torpantyttö, Ida Aalbergin lausumana) sekä \"Vaasan poikia\" s.o.\nConrad Greven säveltämä laulukappale, muutettuna ja uudistettuna.\n\nTähän pistämme jälleen oloja kuvaavan otteen Emilien kirjeestä Betty\nElfvingille (8/2):\n\n-- \"Meidän on käynyt ylös ja alas niin toisessa kuin toisessa\nsuhteessa. Kaarlo sanoo vasta uutena vuotena tuntevansa itsensä\nvapaaksi syksytaudistaan. Vaikeat katarrit y.m. ovat kuitenkin\nvaivanneet häntä nyt jälestäpäin, mutta reumatismistaan hän ei ole\npaljo kärsinyt. Minä olen ollut vanha ja väsynyt koko vuoden; en tahdo\nenää jaksaa niinkuin ennen. -- Teatterissa on tätä nykyä jotenkin\nrauhallista. Tammikuu oli huono, lukuunottamatta Regina-näytännöitä,\nmutta Erotaan pois on onnistunut hyvin ja jo tuottanut kolme hyvää\nhuonetta, huolimatta siitä kovasta suoneniskusta, jonka kaikkien\nkukkarot kärsi Parisin näyttelyä varten toimeenpannun tilaisuuden\nkautta [arpajaiset ja naamiaiset 2/2], tänäänkin näyttää tulevan oikein\nhyvä huone. Pääsyy Erotaan pois-kappaleen suureen menestykseen on Ida\nAalberg, joka on aivan loistava Cyprienne; Lindforskin on hyvä, mutta\nkumminkaan ei niinkuin Ida. Kyllä hän on draamallinen taiteilija\nkaikkein korkeinta luokkaa, ja jos hän olisi jonkun suuren\nkulttuurikansan lapsi, niin olisi hän maailmanmainio. -- Parin kolmen\nviikon päästä saamme Ibsenin Meren tyttären valmiiksi ja sitte ryhdymme\nvakavasti Numersin uuteen kappaleeseen, Tuukkalan tappelu, joka ei ole\nniin hyvä kuin Eerikki Puke.\" --\n\nSeuraava ohjelmistolle uusi kappale oli Hilda Aspin suomentama Ibsenin\n_Meren tytär_ (Fruen fra Havet) 22/2. Siinä taas jonkunmoinen\nvastakohta juuri puheena olleelle ranskalaiselle huvinäytelmälle!\nIbsenin puoleksi realistisessa, puoleksi vertauskuvallisessa draamassa\nkäsitellään näet myös aviokysymystä ja enemmän kuin yksi kohta\nmuistuttaa Nooraa. Kuitenkin vaimo tässä jää miehensä luokse, kun tämä\noli myöntänyt hänelle \"vapauden\" seurata outoa, nimetöntä merimiestä\ntaikka jäädä.\n\nVoimallisella taiteellaan rva Aalberg-Kivekäs loi näkyviin Ellidan\nsieluntuskat ja ulkonaisestikin hohtavan siniharmaan-kalanvärisen puvun\nja tuulenalaista vettä muistuttavan vaihtelevan mielensä kautta hän\nteki havainnolliseksi haaveksivan, merta (s.o. vapautta) ikävöivän\nrouvan sielunelämän; mutta mitä paremmin hän tässä onnistui, sitä\nvähemmän luotettavalta tuntui se äkkinäinen sovinto ja rauha, johon\nnäytelmä päättyy. Sangen hyvin esitettiin muutkin osat. Sala oli\naviomies, Wangel, ja hän oli erittäin huomattava toisen näytöksen\nsuuressa kohtauksessa, jossa hän kokonaan antautuen tehtäväänsä niin\nelävästi säesti Ellidan mestarillisesti suoritettua kertomusta, että\ntämä paikka tuli näytelmän loistokohdaksi. Ahlberg sopi hyvin\nArnholmiksi, rva Rautio Boletteksi, nti Finne Hiideksi. Weckmanin\nLyngstrand oli erittäin ansiokas: \"ruumiin hervottomuus, rykiminen,\nhiljainen väsyttävä puhe, iloton hymy olivat luonnosta otettuja\npiirteitä, joilla hän todellisesti kuvasi nuorukaista, joka oli saanut\nvamman rintaansa\". Niinikään ansaitsi Lindfors kiitosta Ballestadista,\nja samoin Leino, \"joka amerikkalaisena merimiehenä mahtavan ryhtinsä ja\nkesyttömän luontonsa kautta antoi oudolle miehelle juuri sen vieraan,\nlumoavan värityksen, jota runoilija on tarkottanut\". -- Näyttämöllepano\noli soma ja näytelmälle sopiva. Nähtiinhän siinä, kuinka perhe asui\nvuonon pohjassa, etäällä vapaasta merestä.[101]\n\nKiitos etevän esittämisen tämä näytelmä miellytti yleisöä enemmän kuin\nuseat muut uudet kappaleet: se meni kuusi kertaa, yhden kerran useammin\nkuin sitä seuraava kotimainen uutuus G. von Numersin _Tuukkalan\ntappelu_, \"kaksi-osainen näytelmä 7:ssä kuvaelmassa\", jonka ensi-ilta\noli 15/3.\n\nKesällä 1886 löydettiin Tuukkalan muinaissuomalainen kalmisto Mikkelin\nseuduilla ja sanomalehdissä kerrottiin valtioarkeoloogin tavanneen\nsiitä monta kymmentä hautaa ja vainajien luiden ohelta keränneen\npronssikoristuksia, rauta-aseita y.m. esineitä, niiltä ajoilta, jolloin\nkristinusko tuotiin maahan. Kaikesta päättäen kalmisto on rauhan aikana\nsyntynyt, mutta ensiksi oli kuitenkin julkilausuttu se arvelu, että\nhaudatut olivat tappelussa kaatuneita. Tämä arvelu pani Numersin\nvilkkaan mielikuvituksen liikkeelle, ja hän sommitteli draaman,\nTuukkalan tappelu, jonka nimi soi varsin historialliselta, vaikkei\nsillä ole mitään historiallista pohjaa. Ensi laitoksen teostaan --\n\"Striden vid Tuukkala\" -- tekijä lähetti Bergbomille 7/11 1887,\nmainiten että se oli kirjoitettu \"niin sanoakseni seisovalla jalalla\nnyt syksyllä\". Hän lupasi samalla pari päivää myöhemmin lähettää\nharjottelijansa Rafael Reiniuksen tekemän suomennoksen, joka hänestä\ntuntui ilmehikkäämmältä ja voimakkaammalta kuin alkuteos. Millainen\ntämä laitos oli ja mitä muutoksia Bergbom siihen ehdotti, sitä emme\ntiedä; mutta tietysti hän oli osallinen tämänkin teoksen\nmuodostamisessa näyttämökelpoiseksi, sillä kirjeistä 1888 v:n lopulta\nnäkyy, että näytelmä silloin oli uudestaan kirjoitettu: 21/12 on kaksi\nnäytöstä valmiina, ja koko \"kurjuus\" luvataan ennen vuoden loppua.\nEdelleen tiedämme, että Sala se oli, joka taitavasti teki lopullisen\nkäännöksen.\n\nDraaman mukaan oli Tuukkalan tappelu verinen kahakka karjalaisten ja\nhämäläisten välillä, jossa edelliset, naisryöstöä kostaakseen,\npolttivat hämäläisen kylän, tappoivat sen miehiset asukkaat ja ottivat\nnaiset vangiksi. (Kalmiston vainajat olisivat siten olleet hämäläisiä,\nmutta todellisuudessa ne lienevät karjalaisia.) Vaikka kaikki on\ntuulesta temmattua, on näytelmällä kuitenkin se ansiopuoli, että\npäävaikuttimet, kosioimistavat ja kotoisen naisen vihamielisyys\ntoisesta heimosta tuotua miniää kohtaan, ovat kaukaisen ajan omia sekä\nettä kohtaukset ja luonteet ovat rohkeasti suunniteltuja. Muuten on\nsommittelu samaan tapaan eepillisluontoinen kuin Eerikki Pukessa ja\nainoastaan kolmessa ensimäisessä kuvaelmassa havaitaan draamallista\njännitystä. Olematta siis läheskään nuhteeton taideteos oli Tuukkalan\ntappelu kaikissa tapauksissa mieltäkiinnittävä ilmiö, joka, joskin sitä\npidettiin edellistä heikompana, ei vähentänyt tekijään kohdistettuja\ntoiveita.\n\nEsitys oli tavan mukaan huolellinen, mutta koska näytelmä ei tarjoa\nmerkillisiä tai kiitollisia tehtäviä, ansaitsee vain Lindfors tulla\nerittäin mainituksi. Hän loi näet rohkeimmin konsipeeratusta\nluonteesta, Hanka isännästä, \"hämmästyttävän todellisen\nsaiturivanhuksen. Koko hänen pukunsa ja asunsa oli erinomaisessa\nsopusoinnussa hajoamaisillaan olevan tuvan ja hänen eläimistyneen\nluontonsa kanssa, mutta todellisuus oli siksi liiallinen, että\nainoastaan etevä näytteleminen sai sitä anteeksi antamaan -- esikuvaksi\nse ei kelpaa\", lausuu arvostelija. \"Näyttämöllepano oli maalauksellinen\nja enensi kappaleen vaikutusta. Paitse jo mainitusta Hangan tuvasta\nmuistutamme hämäläistalosta rauhan aikana ja sitte poltettuna.\nLoppukohtauksella oli omituisen synkkä mieliala, siinä kun nähtiin\ntalon rauniot, keskellä pihaa kasvanut puukin hiiltyneenä mukana,\nkaatuneiden ruumiit sikin sokin maassa ja näiden keskellä Eikka (nti\nStenberg) hyräillen itkuvirttä poikavainajalleen. Pukuihin oli\nluonnollisesti käytetty hautalöytöjen antamia aiheita\".[102]\n\nVähäpätöisempää uutta annettiin 31/3, nimittäin R. Kiljanderin\n1-näytöksinen _Pahassa pulassa_, jossa Lindfors luontehikkaasti kuvasi\ntohvelisankari-kamreeria ja nti Stenberg hänen sotaisaa rouvaansa, sekä\n_Alppimaja_ (Le Chalet), sanat E. Scriben ja sävelmät A. Adamin, jonka\nesittivät Lilli Kurikka (Bettly), Vallenius (Max) ja Rautio (Daniel).\nHuhtikuulla oli kevään viimeiset premiäärit: _Othello_ 5/4 ja _Setä\nBräsig_ 26/4. Othellon esittämistä oli jo kauan ajateltu, vaikka yritys\noli lykätty nimiroolin ja Jagon vaikeuden tähden. Nytkään ei esitystä\nvoinut sanoa loistavaksi, joskaan ei siltä, kiitos olkoon johtajan\ntaiteellisen ja runollisen aistin, puuttunut shakespearelaista\nluonnetta. Axel Ahlbergin voimat eivät täysin riittäneet Othellon\nvaativaan osaan. Paras hän oli lausuessaan puolustuspuhettaan neuvoston\nedessä ja siinä missä hän aavistaen petosta syöksyy Jagon päälle, mutta\nhän ei jaksanut johdonmukaisesti ja tarpeellisella vivahduttamisella\nkuvata intohimon kiihtymistä. Samoin oli Leinon Jago puutteellinen,\nluonteen raaka ja kyynillinen puoli tuli paremmin näkyviin kuin\npirullinen viekkaus. Sitä vastoin rva Aalberg-Kivekäs kauniisti ja\nsuloisesti näytteli Desdemonaa, tehden hänestä runoilijan mukaan\nlapsellisesti luottavaisen, hyväluontoisen olennon ja osaten ylläpitää\nnäitä piirteitä viimeiseen saakka. Halme oli ulkonäöltään sopiva\nCassio, vaikkei muuten rooliin kypsynyt, Weckman oli Rodrigo, Sala\nBrabantio ja nti Borg Emilia. Othello meni vaan neljä kertaa --\nviimeisen kerran eläkekassan hyväksi. -- Setä Bräsig, josta Kaarlo\npuhuu kirjeissään (kts. ylemp. s. 308) teki tarkotetun vaikutuksensa.\nLindfors näytteli con amore, värejä säästämättä, kunnon pehtoria.\nKappale, joka sittemmin on usein uudestaan nähty näyttämöllämme, meni\nensi jaksossa vain kolme kertaa, viimeisen 5/5, jonka jälkeen seurue\nmatkusti Vaasaan.\n\n_Vaasassa_ annettiin toukokuulla 13 näytäntöä: ensiksi Sirkka 8/5 ja\nviimeiseksi Setä Bräsig, näyttelijäin opintomatkojen hyväksi 31/5.\nAlussa oli Bergbom mukana, mutta hän lähti pian ulkomaanmatkalle, ja\nniinikään Ida Aalberg, joka esiintyi neljä kertaa (Ei lempi leikin\nvuoksi, Noora, Othello, Erotaan pois) lähteäkseen hänkin sitte pois.\nItsestään ymmärrettävää on, että teatteri oli tungokseen täynnä, kun\nseurueen etevin taiteilijatar näytteli. Hänen esiintyessään viimeisen\nkerran oli tulo suurin (674 mk). Etupäässä matkakustannukset tekivät\nkuitenkin, että tulot nousivat vain puoleen menojen summaa. Vaasasta\nhajosivat näyttelijät kolmen kuukauden kesälomalle.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTaloudellisesti päättyi tämä näytäntökausi verrattain tyydyttävästi,\njoskaan ei ilman erityisiä puuhia. Johtokunnan kokouksessa 13/9 oli\nnäet sen johdosta, että kolme edellistä vuotta oli kukin tuottanut\nkeskimäärin noin 12,000 markan tappion ja että lähinnä edelliseltä\nvuodelta, syystä kun ei enään arpajaisrahoja ollut olemassa tappion\nkorvaamiseksi, noin 10,000 markkaa oli jätetty velaksi tälle\nnäytäntövuodelle, päätetty koettaa hankkia vähintäin 15,000 markan\nvuotuinen takaus kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Tämän päätöksen mukaan\ntoimeenpantiinkin kohta takauskirjoitus, jota varten kehotuksia\nlähetettiin teatteria harrastaville kansalaisille koko maassa.\nYritykseen ei tälläkään kertaa turhaan ryhdytty, vaan merkittiin 100\nmarkan \"osakkeita\" jotenkin lähelle toivottua määrää, nimittäin niin\nettä tilinpäätöksessä tulojen puolella mainitaan \"kannattajien\napurahana\" 13,232 markkaa. Kiitos tämän lisän ei näytäntökauden menot\nenemmällä kuin Smk:lla 33:87 nousseet yli tulojen; mutta koska velka\nvuodelta 1887-88 tositeossa teki (ei 10,000 niinkuin johtokunta oli\nolettanut vaan) 17,033:23, niin oli velka tilivuoden lopussa 17,067:10.\nTätä velkasummaa vastasi toki, niinkuin tilintarkastajat huomauttivat,\nteatterin omaisuus (puvusto, kirjasto y.m.), jonka arvo oli lähes\n120,000 markkaa.\n\nNäytäntöjen luku nousi 117:ään ja annettiin niissä: 10 kertaa Erotaan\npois; 8 Farinelli, Maria Stuart Skotlannissa, Sirkka; 7 Tohtori Klaus;\n6 Meren tytär; 5 _Eerikki Puke, Tuukkalan tappelu, Pahassa pulassa_,\nOthello, Sorrentossa; 4 _Nummisuutarit_, Telefoonissa, Tuittupää,\nZalamean tuomari, Setä Bräsig; 3 _Postikonttorissa, Tietäjä, Vaasan\npoikia, Regina von Emmeritz_, Naimapuuhat, Venetian kauppias,\nHardangerin harjulla, Sabinitarten ryöstö, Ei lempi leikin vuoksi,\nKultaristi; 2 Kuningas Fjalar (kuvaelmia), Puutarhurin tyttäret,\nReviisori, Porvari aatelismiehenä, Veljesten kesken, Alppimaja,\nOrleansin neitsyt, Sota rauhan aikana; 1 _Kovan onnen lapsia, Saimaan\nrannalla, Roinilan talossa, Amalia ystävämme_, Noora, Luulosairas.\n\nNäistä 40:stä kappaleesta oli 12 kotimaista ja 14 ohjelmistolle uutta.\n\n\n\n\nXVIII.\n\nKahdeksastoista näytäntökausi, 1889-90.\n\n\nToukokuun alkupuolella Bergbom-sisarukset jälleen lähtivät, Kaarlo\nVaasasta ja Emilie Helsingistä, yhteiselle ulkomaanmatkalle,\nKööpenhaminaan ja Tukholmaan. Turusta Betty Elfving liittyi Emilien\nseuraan, niin että nämä kolme hyvää ystävää kerran saivat yhdessä\nnauttia sitä virkistävää vapaudentuntoa, jonka lyhytkin irrottuminen\njokapäiväisistä puuhista ja huolista tuottaa. Mitä he kokivat\nKööpenhaminassa, siitä ei ole tietoja; mutta Tukholmassa, jossa he\noleskelivat toukokuun lopulta kesäkuun keskivaiheille (Kaarlo\nkauemminkin), heitä kiinnitti Meiningiläisten vierailu. Kuuluisa\nteatteriseurue antoi näet siellä kesäkuulla sarjan näytäntöjä, ja oli\nsinne sentähden tullut myöskin muutamia näyttelijöitämme, nimittäin\nhra ja rva Leino, nti Svan ja Niilo Sala. Esitetyistä kappaleista\nmainitaan kirjeissä m.m. Orleansin neitsyt, Venetian kauppias,\nWallenstein-trilogia, Talvinen tarina ja Wilhelm Tell. Wallensteinistä\nKaarlo kirjoittaa Emilielle, joka kotimatkallaan oli poikennut\nsukulaisiinsa Kuitiaan:\n\n\"Se pysyttäytyi jotenkin samalla asteella kuin Neitsyt. Erinomaisen\nonnistuneita yksityiskohtia, mutta näyttelemiseltä puuttui innostusta.\nUpseerien kemut ja Pappenheimiläisten ryntäys vaikuttivat mahtavasti,\nmutta -- mutta -- kun oli kysymys draaman psykoloogisesta puolesta,\ntäytyi usein ottaa hyvä tahto teosta. Naiset (Berg, Otto-Lorenz,\nLindner) hyvinkin heikkoja.\" --\n\nJuhannuksen aikana Kaarlo ilmottaa aikovansa Söderteljen\nkylpyparantolaan. \"Lienee yhdentekevä minkä paikan valitsee, kun vain\noikein hoitaa itseään.\" Suomalaisia näyttelijöitä hän ei ollut paljon\ntavannut. Ne söivät Mosebackenilla ja sinne oli pitkä matka, puhumatta\n\"inhottavasta hissistä\". Päivänsä hän oli viettänyt milloin lukusalissa\nja kirjastossa, milloin Eläintarhassa, jossa oli miellyttävä kävellä.\n-- \"Aikomukseni on koettaa vahvistaa hermojani. Viime talvi kävi niiden\nkimppuun. Vahva päätökseni on tulevaisuudessa karttaa kaikkia aiheita\ntuskallisiin kohtauksiin, jotka niin järisyttivät minua viime talvena.\nIhanteeni on tasainen, rauhallinen, mutta leppymättömän luja\nkäytöstapa. Pyydän ainakin pyrkiä siihen. Kun vain sinä, hyvä enkelini,\ntahdot auttaa minua.\"\n\nNähtävästi Kaarlo kohta juhannuksen jälkeen lähti Söderteljeen. Hänen\nolostaan siellä sekä muusta antavat hänen kirjeensä tietoja. Otamme\njoitakuita piirteitä:\n\n(Södertelje 4/7). \"Rakas sisar! Sain juurikään kirjeesi. Kiitos! --\nOlen iloinen että Inez Borg menee naimisiin. Kenties on se onnellisinta\nhänelle ja meille. Sala on paraikaa luonani. Meiningiläiset päättivät\ntoissa päivänä. Hän on ihastunut Rosvoihin ja hyvin tyytyväinen\nTelliin. Ennen teatteriintuloansa hän on suomentanut Tellin ja luuli\nkäännöksen vielä olevan olemassa.\" -- \"Täällä on jotenkin\nykstoikkoista. En ole tehnyt ainoatakaan tuttavuutta [siellä oli, niin\nhän oli ennen kirjoittanut, enimmäkseen vain Tukholman tukkukauppiaita\nja ylimyksiä, joita kohtaan hänellä ei ollut mitään sympatiiaa].\nMuutoin ei ole mitään syytä oleskella itse kylpylaitoksen seutuvilla --\nei musiikkia, ei ravintolaa, niin että tuskin olen nähnytkään\nkylpyvieraita. Olen joutunut jonkunlaiseen eristämisparannukseen, joka\nlienee hyvä hermoille. Kylvyt ja sairasvoimistelu hyviä. Täkäläinen\nlääkäri sanoi, niinkuin Torp Gausdalissa, että jollei minulla olekaan\nsydänvikaa, löi sydämeni kuitenkin heikosti ja oli vahvistuksen\ntarpeessa. Dieetti olisi välttämätön. Valitettavasti se on kallista,\nsillä siihen kuuluu viiniä päivällisiksi, vieläpä Rheininviiniä, joka\nei ole huokeaa. Kuinpa nyt vain voisin koota voimia, niin etten antaisi\nhetken vaikutelmien temmata itseäni mukaansa.\" --\n\nEmilie kehottaa veljeänsä ehdottomasti noudattamaan lääkärin\nmääräyksiä, välittämättä siitä että dieetti on kalliimpaa kuin\ntavallinen ruoka. Yksinäisyys ei liene haitaksi, jollei tule liian\nikävä olla. \"On kai samoin kuin Naantaalissa?\"\n\nKaarlon myöhemmistä (päiväämättömistä!) kirjeistä:\n\n-- \"Pelastusarmeija kääntää paraikaa Söderteljen yhteiskuntaa\nylösalaisin. Olen pari kertaa ollut sen kokouksissa. Vaikutus on\nenemmän edullinen kuin päin vastoin. Humbuugi on tosin ääretön, mutta\nsamalla naivi. Apropos, ostin pari numeroa 'Sotahuutoa'. Siinä\nkerrotaan 'marsalkka' ja 'marsalkan rouva' Boothin heinäkuun alussa\npitävän suurta kongressia Parisissa. Mukana olevien korkeampien\nupseerien joukossa mainitaan ensi sijassa prinsessa Ouohtomsky [o.s.\nEtholén]. Hän on siis julkisesti liittynyt liikkeeseen. Tokko\njärjestelmäänkin?\"\n\n\"Kävin nykyisin Tukholmassa vaihtaakseni kirjoja ja nuotteja\nlainakirjastossa. Näin silloin Nya Pressenistä, että uusi suomalainen\nsanomalehti [Päivälehti!] on päätetty asia. Ainoastaan yhden asian\ntähden se huolestuttaa minua -- pelkään, että Viktor Löfgren ei kestä\nsitä katkeraa ja pikkumaista polemiikkia, joka siitä seuraa. -- Mutta\npuolueelle itselle tuottaa uusi lehti luullakseni ainoastaan selvyyttä.\nJonkunlaisen hajaannuksen se tietenkin aiheuttaa, mutta se ei voi olla\nonnettomampi kuin nykyinen painostava tyytymättömyys salakavaline\nhyökkäyksineen selkään. Teatterille on se kai onneksi, sillä kyllä se\nseurannee sen esityksiä toisin kuin tähän saakka on tapana ollut, ja\nsilloin pakotetaan Uusi Suometar olemaan mukana.\" --\n\n\"Falkmanin kuolema [9/7] liikutti minua enemmän kuin tavallisesti siksi\nvieraan henkilön poismeno. Hän eli kuitenkin omaa elämäänsä -- eikä\ntoisten.\"\n\nTeatterin toimesta syksyllä oli päätetty, että se alotettaisiin\nTampereella. Mutta aivan odottamatta Kaarlo sai Tampereelta kirjeen,\njossa sanottiin ettei teatterirakennuksen laajennusta, johon siellä oli\nryhdytty, saataisikaan valmiiksi sovittuun aikaan. Se pakotti hänet\nlähtemään Söderteljestä, ja saapui hän 7/8 kotia Helsinkiin. Tästä\nEmilie kirjoittaa 9/8 nti Elfvingille:\n\n\"Keskiviikko iltana Kaarlo palasi sangen tyytyväisenä matkaansa. Hänen\ntäytyi keskeyttää kylpynsä viikkoa varhemmin kuin aiottu oli Tampereen\nrettelöiden tähden. Jos olisimme ennen tienneet tästä, olisimme\nluultavasti sopineet 3 viikon olosta syyskuulla Porissa ja 4 viikon\nTurussa. -- Tänään aamulla täytyi Kaarlon matkustaa Tampereelle\nkatsomaan, oliko eräs sikäläinen raittiussali mahdollinen teatteriksi.\nJollei, alotamme täällä, koetamme tulla toimeen niin kauan kuin\nmahdollista on. -- Ikävä on aina alottaa vastoinkäymisellä ja\nlaskuvirheillä. Kaarlo sanoo varmaan uskovansa, että hän voisi tulla\ntäysin terveeksi, jos hän vain saisi olla kokonaisen vuoden ulkona,\nvapaana kaikista huolista ja harmista. Se unelma ei kumminkaan koskaan\ntoteutune.\"\n\nYksi syy, minkä tähden oli arveluttavaa alottaa Helsingissä, oli\nnaisnäyttelijäin rivin äkkinäinen harventuminen. Ensiksikin Ida Aalberg\nkeväällä oli kieltäytynyt enään sitoutumasta teatterin palvelukseen,\njonka lisäksi Inez Borg ja Lilli Kurikka kesän kuluessa menivät\nnaimisiin, edellinen hammaslääkäri W. Olanderin ja jälkimäinen johtaja\nR. Kajanuksen kanssa, ja vihdoin oli Saimi Svan joutunut kihloihin\ntaiteilija Eero Järnefeltin kanssa.\n\n\"Julmaa on\", Emilie huudahtaa kirjeessään nti Elfvingille, \"kuinka nuo\nnaimiset ovat vaarallisia teatterille. Kuinpa me edes saisimme pitää\nOlga Finnen; minä olen aivan levoton. Saimi Svan jää vielä täksi\nvuodeksi, mutta tietysti hän on mukana vain puolella mielenkiinnolla,\npuolella sydämellä ja puolilla ajatuksilla. Kyllä nämä alituiset\nnaimiset ovat olleet teatterin suurin vihollinen; niin pian kun tytöt\novat saaneet vähän näyttämötottumusta ja rutiinia -- niin yks kaks\nvihille! Suomalainen teatteri on koko olemassaolonsa aikana ollut\ntäydellinen naimistoimisto (!)\" --\n\nLopultakaan ei ollut muuta neuvoa kuin näytellä Helsingissä. --\n\n\"Seurueen jäsenet\", Emilie kirjoittaa 5/9, \"ovat poikkeuksetta\nihastuneita kun saavat alusta alkaen olla täällä. Ne ovatkin usein\nkehottaneet meitä tähän, mutta Kaarlo ja minä olemme levottomia. Saa\nnähdä kuinka meidän onnistuu, varsinkin kun syksy on niin kaunis. Hyvin\nahkeria on meidän oltava. Nyt harjotetaan saksalaista komediaa,\nKuuluisia naisia, ja Ibsenin Kansanvihaajaa, sitte tulee Lear ja muita\nuudistuksia ja marraskuun alussa Julius Caesar. -- Missä Ida Aalberg\non, sitä en tiedä. Hän lähti heinäkuun lopulla miehensä kanssa\nulkomaille ja aikoi viipyä jouluun asti, vaikka hän [mies] olisi\npalaava jo tähän aikaan. Walterin [Runeberg] aikomus muovailla Kaarlon\nrintakuva meni myttyyn, kun Kaarlo oli leikkauttanut tukkansa aivan\nlyhyeksi ja ajattanut huulipartansa, niin että hän oli tullut aivan\ntuntemattomaksi (!)\" -- Kaarlo oli muuten virkeä. Elokuun lopulla hän\noli käynyt Haminassa ystävänsä Otto Morellin luona ja viihtynyt siellä\nhyvin.\n\nNäytännöt alkoivat 8/9, ja tuli -- Tuukkalan tappelun, Nummisuutarien\nja Murtovarkauden jälkeen -- 18/9 ensimäinen uusi ohjelma: Anni\nLevanderin suomentama Schöntanin ja Kadelburgin huvinäytelmä _Kuuluisia\nnaisia_. Kappale, joka oli otettu uutuutensa eikä arvonsa tähden (kts.\nylemp. s. 309), meni vain kolme kertaa. Miellyttävin rooli oli Olga\nFinnen esittämä vallaton, naivi Herma. Verrattomasti merkillisempi\nuutuus oli Ibsenin _Kansanvihaaja_ 25/9, ja parempi oli esityskin,\nsyystä kun luonteet ovat todellisempia ja herättivät aivan toisenlaista\nharrastusta näyttelijöissä. Leino tohtori Stockmanina sai oivallisesti\nnäkyviin tieteelleen elävän miehen lapsellisuuden ja kokemattomuuden\nkäytännöllisessä elämässä, mutta hätäillen lausumisessaan hän\njätti neron mahtipuolen varjoon. Etevin hän oli suuressa\nkansankokouskohtauksessa, joka näyteltiin oikein illusionia\nherättävästi. Ahlberg pormestarina kuvasi selvin piirtein virkamiestä\ntohtorin vastakohtana, osaamatta kuitenkaan kätkeytyä tyyppiin. Siihen\nLindfors pystyi nyt niinkuin monesti ennenkin: hänen nahkurimestarinsa\nMartti Kiil oli itsenäinen ja erinomainen poroporvarisuuden esikuva.\nOnnistunut oli niinikään Rautio -- Aslaksen, jota paitse kiitosta\nansaitsivat Weckman -- Billing, Falck -- Horster ja tohtorin poikina\nesiintyvät neidit Finne ja Salenius. Mutta huolimatta tästä ja hyvästä\nyhteisnäyttelemisestä yleisö pysyi kylmänä. Näytelmä meni syksyn\nkuluessa kuusi kertaa, mutta vain kolmantena iltana paremmalle kuin\npuolelle huoneelle. -- Jälleen siis nähtiin, että teatterin yleisö oli\nsaanut kyllänsä realismista. Melkoista parempi oli seuraavien ohjelmien\nmenestys, vaikka olivat uusinnoita: Kuningas Lear ja Parjauspesä.\nNämäkin näyteltiin kumpikin kuusi kertaa. Learia näytteli Leino yhtä\netevästi kuin kolme vuotta ennen ja samaan tapaan; sitä vastoin\nLindfors osotti suuresti edistyneensä. Ontuvan, kuhmuselkäisen narrin\nesiintymisessä, jonka kasvoista puhui elämän kärsimys ja terävä äly,\noli jotakin, niin sanoaksemme, historiallisen todellista, joka\nvastustamattomasti viehätti katsojaa, varsinkin kun Lindfors yhtä hyvin\nsanattomana kuin puhuessaan pysyi kiinni syvästi inhimillisessä\nroolissaan.[103] Uusia rooleissaan olivat rva Rautio (Goneril), nti\nSvan (Regan) ja nti Finne (Cordelia). Parjauspesä esitettiin nyt\nniinkuin kymmenen vuotta ennen hyvällä yhteisnäyttelemisellä.\nVarsinaiset pääosat, sir ja lady Teazle, olivat Lindforsilla ja rva\nRautiolla.\n\nSyyskauden tärkein näytännöllinen tapaus sattui 13/11, kun mainioin\nShakespearen kolmesta roomalaistragediasta, _Julius Caesar_, ensi\nkerran näyteltiin. Valmistuksista oli kauan huhuiltu, ja odottaen\njotain tavatonta yleisö jo ensi iltana täytti huoneen permannosta\nkattoon. Eikä odotus pettynytkään. Kuvaelma esitettiin kuvaelman\nperästä niin näyttämölaitoksiin kuin näyttelemiseen nähden aikakauden\nja tunnelman mukaisesti järjestettynä ja tasaisesti, vaikuttavasti\ntoimitettuna, ja jännittynyt mielenkiinto lämpeni lämpenemistään\nvaihtuakseen lopulta syväksi ihastukseksi ja innostukseksi, joka\npurkautui esiinhuutoihin ja sydämellisiin suosionosotuksiin pääosien\nesittäjiä, Salaa, Ahlbergia ja Leinoa, sekä johtaja Bergbomia kohtaan.\nNäyttämöllepanossa oli Meiningiläiset otettu esikuvaksi, mutta\nkuitenkin niin, että kaikki oli itsenäisesti mukailtu silmällä pitäen\npienen näyttämön mahdollisuuksia. Totta on ettei Helsingissä koskaan\nennen oltu historiallista näytelmää niin täyteläisesti näyttämölle\njärjestetty, mutta silti oli järjetöntä tuhlausta vältetty ja johtavana\nsilmämääränä pidetty sitä, ettei mikään laiminlyönti puvuissa taikka\nlaitoksissa häiritsisi historiallista luonnetta. Tämän ohella oli\nsuurta painoa pantu yhteisnäyttelemiseen, sillä jos missään kappaleessa\non se juuri tässä vaikutuksen pääehto. Näin olikin todella saatu\ndraaman neljä tärkeintä kuvaelmaa erinomaisen tehokkaaksi:\nkohtaus Bruton puutarhassa, Caesarin murha, suuri kansankohtaus\npuheineen forumilla sekä yökohtaus Bruton teltassa Sardeen luona.\nMurhakohtaukselle pelastettiin täydelleen sen jylhä luonne eikä\nnäyttämöllämme ole nähty vaikutukseltaan tenhosampaa kansankohtausta\nkuin forumilla tapahtunut -- siinä oli vilkkautta taikka oikeammin\nmukana elämistä, nousevaa ja laskevaa intoa ja raivoa niinkuin myrskyn\npauhatessa, se kun ajottain on lauhtuvinaan sitte taas sitä ankarammin\nkiihtyäkseen. Oli kuin Bergbomin luova taiteilijahenki hetkeksi olisi\ntulistuttanut avustajajoukot.[104] Loppunäytösten surunsekainen\nmieliala, joka niin ihmeen ihanasti sointuu viimeisten illusionien\nhäviämisen kanssa, tuli erittäin tuntuvaksi telttakohtauksessa.\n\nVaikka mahtava vaikutus riippui esityksen eheydestä, ovat muutamat\nnäyttelijät erikseen mainittavat. Sala Brutuksena osasi antaa\nesiintymiselleen sen ihanteiden maailmassa elävän miehen tyvenen\nvakavuuden, joka on sankarille omituinen. Hän erosi toisista ei\nainoastaan sanojensa vaan käytöksensäkin kautta. Ahlbergkin sai\nmelkoista tunnustusta Antoniostaan, mutta hänen käsityksensä ja\nnäyttelemisensä oli kuitenkin ulkonaista. Leino oli verraten tyydyttävä\nCaesarina, hänen parrattomissa kasvoissaan ja koko ryhdissään oli siksi\nkaukaisluontoista, että hahmo häiritsemättä sulautui etäiseen\nhistorialliseen kokonaiskuvaan. Ansiokkaimpia oli rva Rautio Portiana.\nLyhyt tehtävä suoritettiin kerrassaan moitteettomasti, joten\npuutarhakohtauksen loppuosa muodostui suloiseksi lepohetkeksi ankarassa\nnäytelmässä. Vihdoin näytteli Olga Finne Luciusta niinkuin pitikin\nhiljaisella luonnollisuudella.\n\nJulius Caesar meni 8 kertaa, joista viimeistä edellinen varta vasten\nkoulunuorisolle ja viimeinen kansannäytäntönä. -- Lähinnä sen jälkeen\ntuli Björnsonin Konkurssi, uusittuna; mutta se esitettiin vain kolme\nkertaa huonoille huoneille -- \"valitettavasti näyttää teatterin yleisö\nmiehissä sairastavan influensaa!\" huudahti eräs arvostelija.\n\nEmilien kirjeistä Betty Elfvingille näkyy, että syksyllä ajateltiin\nPietariinmenoa, vaikkei siitä mitään tullut. Kaarlo kävi sitä varten\nPietarissa, jonka suomalaiset kyllä mielellään olisivat nähneet\nteatterin tulevan, mutta varmaa sopimusta ei tehty, pääasiassa\nsentähden ettei tietty tulisiko Ida Aalberg mukaan vai ei. Siitä\nriippui näet ohjelmisto ja huoneusto, koska vanha kauppiasklubi oli\nliian ahdas Reginaa, Romeota ja Juliaa y.m. varten eikä taas\nkannattanut ottaa isompaa ja kalliimpaa, jollei niitä näyteltäisi. --\nSamassa kirjeessä (7/10), josta tämä on otettu, Emilie kertoo Minna\nCanthin tulevan kuukaudeksi Helsinkiin ja kehottaa nti Elfvingiäkin\ntulemaan tehdäkseen hänen tuttavuuttaan. \"Teidän pitäisi sopia\nerinomaisen hyvin yhteen.\" -- Teatterista mainitaan, että Sala nyt oli\nohjaaja ja \"Kaarlon paras tuki\". Hän oli tunnollinen ja täytti erittäin\nhyvin velvollisuutensa. \"En voi sanoa\", Emilie lisää, \"kuinka\ntyytyväinen olen, että hän on ottanut tämän työn.\"\n\nNti Elfving tuli kuitenkin Helsinkiin vasta jouluna viipyäkseen\nmuutamia viikkoja uudelle vuodellekin, ja oli tällä matkalla erikoinen\nsyynsä. Ennen nimimerkillä Aura julkaistuaan historiallisen kertomuksen\n\"Härkmannin pojat\" hän oli nyt kirjoittanut suuren draaman,\n_Sprengtportenin oppilaat_, joka oli ollut Kaarlolla tarkastettavana,\nja oli siihen yhteistoimin korjauksia tehtävä. Vähän ennen joulua oli\nKaarlo pienessä piirissä lukenut näytelmän ääneen ja kirjoitti Emilie\nsen jälkeen (23/12):\n\n\"Teoksesi teki kovin hyvän vaikutuksen, kun se luettiin perjantaina.\nSala lupaa suomentaa sen, mikä on sangen tärkeää, sillä hän osaa hyvin\npitää silmällä kielen karakterisuutta. Tuukkalan tappelussa hän teki\nsiinä kohden oikean suurteon. Onko loppukuvaelma jo suunnilleen valmis?\nKaarlo pyytää saada luonnoksen siitä niin pian kuin mahdollista.\" --\n\nNäytelmä korjattiin tekijän ollessa Helsingissä ja suomennettiin yhtä\nmenoa, sillä Bergbomin aikomus oli kohta toimittaa se näyttämölle.\nEmilie ilmottaakin 25/2 kappaleen olevan kollatsionoidun ja harjotusten\nalkaneen sekä että toivottiin sen valmistuvan maaliskuun 19 tai 21\npäiväksi. Siksi pitäisi nti Elfvingin tulla Helsinkiin, jossa asiat\nniin järjestettäisiin että hänen täälläolonsa pysyisi salassa -- hän\nkun näet ei tahtonut julkisesti esiintyä tekijänä. Valitettavasti oli\ntämä kaikki turhaa puhetta ja puuhaa, sillä sensuuri astui väliin ja\nteki lopun hankkeista -- tosin niin myöhään, että yritykseen oli\nuhrattu paljon aikaa, työtä ja kustannuksia. Ensin tuli \"varma, kalpea\n_ei_\", mutta kun Kaarlo tarjoutui tekemään muutoksia, näytti asia taas\nmahdolliselta. Kaarlon mielestä, Emilie kirjoittaa 14/3, voitaisiin\nsuostua pyyhkimään vähemmän tärkeitä kohtia, vaikkei semmoista, \"joka\nantaa teokselle ydintä ja väriä\". Mutta kaikki turhaa.\n\n-- \"Sprengtportenista ei ole mitään sanottavaa\", lausutaan kirjeessä\n29/4, \"sensuuri kieltää, ilmottamatta varsinaista syytä -- ainoastaan\nverukkeita esitetään. Ensin vaadittiin 2 _painettua_ kappaletta; monien\ntaistelujen ja neuvottelujen jälkeen tyydyttiin 2 _kirjoitettuun_\nkappaleeseen, ja painoylihallituksen puheenjohtaja pyysi Kaarlon (!)\nmerkitsemään reunaan kaikki paikat, jotka mahdollisesti olivat\nsopimattomia, jonka Kaarlo tekikin. Kun sitte molemmat käsikirjoitukset\nolivat maanneet 3 viikkoa painoylihallituksessa, saatiin ne vihdoin\ntakaisin -- ilman näyttelemislupaa, koska muka 'kappaleet eivät olleet\naivan yhtäpitäviä!' Olisimme tietenkin voineet pakottaa heidät antamaan\nlähemmän selityksen, mutta meistä on viisaampaa jättää asia syksyksi,\nsemminkin kun yleisesti katsotaan sopimattomaksi _nyt_ esittää mitään\nsuomalaisia itsenäisyystuumia koskevata. Myöskin kuvernööri\nja poliisimestari olivat _pyytäneet_, ettei kappaletta nyt\nnäytettäisi.\" -- --\n\nKun nti Elfving jo ennen oli ilmottanut mieluummin näkevänsä, että\nkappale jäisi näyttelemättä kuin että se esitettäisiin silvottuna ja\nheikonnettuna, oli asia täten kielteisesti ratkaistu -- ei ainoastaan\nsyksyksi, niinkuin Emilie kuvitteli, vaan ainiaaksi.\n\nKerrottuamme yhdessä jaksossa tämän vastoinkäymisen, palaamme uuden\nvuoden alkuun. -- Ensimäinen uusi kappale oli Salan suomentama George\nSandin 3-näytöksinen _Claudie_ 10/1, joka meni kolme kertaa. Sirkkaa\nmuistuttavassa näytelmässä olivat pääroolit: nti Finnellä (Claudie),\nLeinolla (Remy), rva Rautiolla (Rose Legrand), Weckmanilla (Sylvain) ja\nRautiolla (Denis). -- Topeliuksen päivänä annettiin Regina von\nEmmeritz, jossa _Ida Aalberg_, palattuaan Firenzeen saakka ulotetulta\nmatkaltaan, alotti kolmiviikkoisen vierailunsa. Taiteilijatar esiintyi\nneljä kertaa Reginana, kaksi kertaa Cypriennenä Erotaan pois\nkappaleessa ja neljä kertaa _Thérèse Raquinina_ E. Zolan\nsamannimisessä, Hanna Aspin suomentamassa draamassa, joka näyteltiin\nensi kerran 29/1 ja jonka esittäminen näyttämöllämme on luettava\nnäytäntökauden merkkitapauksiin. Huolimatta näytelmän kirjallisesta\nmerkityksestä Bergbom tuskin olisi ilman erikoista aihetta ottanut\ntämän ultrarealistisen draaman esitettäväksi. Kuvataanhan siinä kahden\nmurhaajan sieluntuskia niin kauhean räikeästi, että Kovan onnen lasten\nkurjuus siihen verraten oli pelkkää idylliä, ja kuitenkin oli jo\njälkimäinen saanut yleisömme tasapainostaan[105]. Kappaleen ottamisen\naiheuttikin se, että Ida Aalberg paraikaa tutki Thérèsen roolia\nnäytelläkseen sitä (saksaksi) Berlinissä, Freie Bühne-yhdistyksen\nnäytännöissä. Olihan se taiteilijattarelle paras harjotus saada\nedeltäkäsin täällä esiintyä samassa roolissa. -- Tudeerin arvostelusta\nValvojassa teemme joitakuita otteita:\n\nThérèse Raquin näyteltiin mallikelpoisesti. Näyttelijämme ovatkin\nskandinavilaisten ja kotimaisten näytelmien kautta hyvin koulutetut\npitämään todellisuutta silmämääränään ja kuvaamaan sitä. Muuten Thérèse\nRaquin on kyllä omiaan näyttelijöitä harrastuttamaan, sillä teksti on\nsitä laatua, että se enimmäkseen tarjoaa heille vain ulkopiirteet,\njotka heidän on itsenäisesti täyttäminen ja elähyttäminen. Kaikki\nnäyttelijät olivatkin käsittäneet tehtävänsä erittäin hyvin, ja he\nsaivat myöskin aikaan mitä eheimmän, elävimmän kokonaiskuvan.\n\nTullakseen täysin todenmukaiseksi Thérèse Raquinin rooli vaatii\nnäyttelijältä tavattoman paljo alttiiksiantavaisuutta, ja pysyäkseen\neheänä, kokonaisena se vaatii suurta intelligenssiä ja hienoa taitoa.\nRva Aalberg täytti nämä vaatimukset mitä suurimmassa määrässä.\nAinoastaan kolmannen näytöksen alussa -- -- hänessä ehkä on velttoa,\nhienoa _grande damea_ enemmän kuin rooli oikeastaan sallii. Muuten oli\nhänen näyttelemisensä alusta loppuun todella loistavaa. Ensi\nnäytöksessä tapahtuva jyrkkä käänne jöröstä välinpitämättömyydestä\ntuliseen lemmen hehkuun, kolmatta näytöstä täyttävä ääretön tuska,\nneljännessä näytöksessä ilmaantuva ulkonainen ja sisäinen\nrappeutumistila ynnä yhä kasvava kauhu, kaikki ne esitettiin\nsemmoisella todenperäisyyden voimalla, ettei katsoja niitä ikinä\nunohda. -- Ahlbergin Laurent oli hänen parhaita roolejaan. Hänen\nonnistui siinä tavallista paremmin vapautua omasta itsestään ja\nmukautua tehtäväänsä, niin että hänen Laurentinsa todella herätti niitä\nkauhun, inhon ja säälin tunteita, joita tekijä on tarkottanut. --\nLindfors teki Grivet höperöstä erittäin onnistuneen tyypin;\nensimäisissä näytännöissä hän höperöimisellään ehkä liiaksikin veti\nyleisön huomiota pois päätoiminnasta. -- Rva Raquinin roolin suoritti\nnti Stenberg odottamattoman hyvin. Hänen näyttelemisensä oli luontevaa,\nteeskentelemätöntä; yhtä liikuttava kun hän oli hellänä ja surevana\näitinä, yhtä kamala hän oli viimeisessä näytöksessä elävänä\nkuvapatsaana, joka ainoastaan silmien katseilla voipi lausua ilmi sitä\nääretöntä vihaa ja sitä hurjaa kostonriemua, joista hänen sydämensä\noli pakahtua; oli ikäänkuin kaikki elämä mikä halvaantuneen\nliikkumattomassa ruumiissa oli jäljellä, olisi kokoontunut noihin\npalaviin silmiin. Katselija täydelleen tajusi, etteivät Thérèse ja\nLaurent voineet niiden katsetta kestää. -- Rooli mahtoi olla hyvin\nrasittava. -- Näyttämön asu ja yleensä koko 'mise en scène' kuvasivat\nerittäin todenmukaisesti niitä oloja, joihin näytelmän toiminta\nperustuu.\n\nPaitse jo mainituissa rooleissa Ida Aalberg esiintyi Runebergin\npäivänä, lausuen Maamme-laulun ja näytellen Lean. Se innostus, jonka\nhän tällä vierailulla herätti, tuli varsinkin näkyviin kun Erotaan pois\n4/2 annettiin hänen hyväkseen ja kun hän 7/2 Thérèse Raquinina esiintyi\nviimeisen kerran.\n\nHelmikuullakin oli kaksi premiääriä, joista edellinen, Salan suomentama\nA. Wilbrandtin 3-näytöksinen huvinäytelmä _Maalarit_ (14/2), annettiin\nvain kaksi kertaa herättämättä mitään suosiota, mutta jälkimäinen,\nG. von Numersin niinikään 3-näytöksinen huvinäytelmä _Kuopion takana_,\nmuodostui sitä suuremmaksi, jopa harvinaisen suureksi menestykseksi.\n\nKuopion takana on samoin kuin muutkin Numersin suomenkielisinä\njulkisuuteen tulleet näytelmät lopullisen muotonsa saanut hänen ja\nBergbomin yhteistyön kautta. Ensi kerran se mainitaan Numersin\nkirjeessä 5/12 1888:\n\n\"Minä kyhäilen nyt pientä uudenaikaista kappaletta nykyään\nriidanalaisesta kysymyksestä: kuka oikeastaan on oleva herra talossa,\nvaimoko vai mies, ja tulen minä siihen epätoivoiseen päätökseen, että\nkyllä se on mies. Siis hansikka Pohjoismaiden naisille. Vaimoni\nmielestä on kappale -- surullinen, ja hän suuttuu kun hän näkee sen. Se\non muutoin komedia.\" -- Toisen kerran tekijä puhuu siitä 9/2 1889:\n\"Olen juuri päättänyt vetisen jäljennöksen 'Noorasta' -- kolmessa\nnäytöksessä -- mutta minun herrasväkeni ovatkin ainoastaan kihlatuita!\nOtan kai sen mukaani [tullessani Helsinkiin].\"\n\nNämät otteet ovat tuskin ristiriidassa sen kanssa mitä kirjan tekijä\nmuistaa Bergbomin sanoneen, nimittäin että kappale alkuaan oli ajateltu\nvakavaksi nykyaikaisdraamaksi; todellisuudessa siitä sukeutui mitä\nhyvätuulisin huvinäytelmä, jonka pääajatus on kokonaan vastakkainen\nyllämainitulle. Miten siinä annetaankin letkauksia oikealle ja\nvasemmalle, on toki päätös se, että ohjakset ovat naisen kädessä\ntaikka, niinkuin Numers itse lausuu edellisiä vuotta myöhemmässä\nkirjeessä: \"nainen hallitsee kyllä ilman kuninkaallista kruunua ja\nilman 'oikeuksia'\".\n\nKun Bergbom toukokuun alussa 1889 matkusti Vaasaan siellä\njärjestääkseen teatterin vierailua, pysähtyi hän vuorokaudeksi\nSuinulaan Numersin luokse, ja silloin luultavasti Kuopion takana\nyhdessä uudestaan suunniteltiin. Mutta varmaankaan se ei ollut ainoa\nneuvottelu asiasta. Kirjeissä kappale mainitaan jälleen vasta 9/1 1890,\njolloin Numers lausuu:\n\n\"Lähetän tänään rautatiepakettina kolmannen näytöksen. Lisää ja ota\npois niinkuin tahdot, kun vain saat siihen pontta ('ruter'). -- Kun\nminulle on selvinnyt, että se todella näytellään, on mielenkiintoni\njälleen herännyt. Anna nyt nti Nissisen[106] alottaa kolmannen\nnäytöksen suomentaminen ja palauta rauhallisesti tänne 1:nen ja 2:nen\nnäytös,[107] niin että saan kirjoittaa ne uudestaan, 'kunniasanallani'\nsaat ne takaisin korkeintaan 3:ssa päivässä.\" -- (Kirjoittaja\njulkilausuu tyytyväisyytensä siitä, että Olga Finne tulee Lilliksi ja\nSaimi Svan nimismiehen rouvaksi.) -- \"Niin lähetä nyt tänne alkupuoli\nja ajattele sitten päivän iskusanoja (slagord), joita ei kasva täällä\nmetsässä\".[108] -- Edelleen saamme samasta kirjeestä tietää, että\nmainiot säkeet:\n\n    'Sä oikeutes tietää tahdot, nainen?\n    Rakasta, kärsi, ahkeroitse vainen!'\n\nolivat pitkästä (ruotsinkielisestä) runosta, jonka tekijää Numers ei\ntuntenut, mutta joka oli lausuttu ja suurella suosiolla vastaanotettu\neräissä häissä Ilmajoella. [Vielä myöhemmässä kirjeessä] Numers\nhyväksyy, että Naema ensi näytöksessä esitellään apulaisen jalkojen\njuuressa, että jälkimäisen nimeksi pannaan Jussilainen y.m.\n\nTämä kaikki todistaa teoksen olevan, niinkuin jo sanottiin, yhteistyön\ntulos, ja kun Numers 20/3 tunnustaa saaneensa 600 markkaa\ntekijäpalkkiona[109] hän samassa sanoo olevansa hämillään vastaanottaa\nniin paljon kappaleesta, \"jossa Sinulla ja teatteriseurueella on\nkummallakin yhtä suuri osa kuin minulla\". Tämä on vaatimattomasti ja\nkauniisti lausuttu Numersin puolelta, jolta alote ja alku kuitenkin oli\nlähtenyt ja jonka nuoruuden muistoja epäilemättä piilee pappilan elämän\nkuvauksessa.\n\nMyöhemmin syntyi, niinkuin vastedes on kerrottava, erimielisyys\nBergbomin ja Numersin välillä siitä, mikä osa kummallakin oli heidän\nkappaleissaan. Silloin Bergbom eräässä kirjeessä[110] (josta alustelma\non käytettävänämme) seikkaperäisesti tekee selkoa vaikutuksestaan\nKuopion takana näytelmän syntyyn:\n\n\"Olen ajatellut mikä osuus kappaleeseen minulla on, ja olen tullut\nseuraavaan päätökseen\":\n\n\"1) Olen, niinkuin itse olet myöntänyt, kriitillisesti tarkastanut\n(siktat) sen. Sen johdosta kappale on tullut oleellisesti\ntoisenlaiseksi molempien pääroolien muuttamisen kautta. Läpikäyvien\nkorjausten, lievennysten, pikku muutosten, pyyhkimisten kautta\nApulainen on raa'asta, idioottimaisesta karrikatyyristä muutettu\njotakuinkin inhimilliseksi olennoksi, ja Lilli suurisuisesta,\näkäisestä, liehakoitsevasta 'buffetshikasta' tullut -- siksi mikä hän\non. Rovastia, ruustinnaa, Naemia tämä kriitillinen työ ei ole koskenut.\"\n\n\"2) Sen ohella olen suoranaisesti antanut joukon motiiveja kappaleeseen.\nMinä ehdotin esim. kolmet rouvat. Jopa luonnostelin heidät. Mitä\nruustinnaan [! lue: pastorin rouvaan] ja nimismiehenrouvaan tulee,\nnoudatit luonnostani, kauppamiehen rouva on kokonaan sinun omasi.\nEdelleen on Jussilaisen esitelmä-aate minun. Minä ehdotin,\nyksityiskohdittain koko esitelmäkohtauksen ja kohtauksen Lillin ja\napulaisen välillä kolmannessa näytöksessä. Ylipäätään minä annoin\nkolmanteen näytökseen, jota ei ollut olemassakaan, ensiksi kohtaus\nkohtaukselta ehdotuksen, jota harvoilla muutoksilla (keskellä)\nnoudatitkin.\"\n\n\"3) Mutta sitä paitse olen suoraan kirjoittanut useita kohtia. Ne\nkuuluvat kuitenkin minulle eri määrässä. Muutamissa paikoin toimitin\nuudestaan mitä sinä olit ennen kirjoittanut, toisissa lisäsin kaikki\nomasta päästäni. Olen punaisella lyijykynällä merkinnyt kappaleeseen\nmitä on suorastaan minun kirjoittamaani. Tiedän mitkä paikat ne on,\nsillä ne ovat erikseen liisteroidut kuiskaajakappaleeseen taikka\nkokonaan liitetyt siihen.\"\n\nKuopion takana meni ensi kerran 28/2 ja oli se teatterin onnistuneimpia\npremiäärejä, sillä se laski perustuksen kestävälle suosiolle kappaletta\nkohtaan. Numers huudettiin tietysti useat kerrat esiin. Huone ei ollut\naivan täysi (791 mk), sillä yleisömme on aina hiukan epäilevällä\nkannalla uusia ohjelmia kohtaan, mutta jo seuraavana iltana oli huone\ntäynnä (1,157 mk) ja näyteltynä kaikkiaan 9 kertaa (useamminkin se\nolisi mennyt, jollei näytännöt olisi päättyneet huhtikuun alussa)\ntuotti se 8,364 mk eli keskimäärin 930 illalta.\n\nNäytteleminenkin oli mitä parhainta. \"Rovastista (Pesonen) ja\nruustinnasta (nti Stenberg) alkaen palvelustyttöön asti kaikki roolit\nnäyteltiin hyvin.\" Erityisesti kiitettiin Olga Finneä Lillinä. Hän on\nerinomaisesti käsittänyt kuvattavan luonteen; tuo \"moderni\" neitonen,\njoka Helsingistä tullen, 'uusilla aatteillaan', somilla vaatteillaan,\nvarmalla, vapaalla -- jopa vallattomallakin -- käytöksellään panee\npappilan asukkaat ja naapurit ymmälle, oli kauttaaltaan uuden ajan\nälykäs ja reipas lapsi. -- Entäs nuo naapurit sitten! Kuinka\ntodenmukaisia, kuinka ihka eläviä, kuinka mainion koomillisia he\nolivat! Niin tarkkaan havaittuja ja niin luontevasti näyteltyjä\ntyyppejä oman maan elämästä, kuin nimismiehen rouva (Saimi Svan) ja\npastorin rouva (Naemi Stenbäck) on harvoin saatu nähdä näyttämöllä.\nSuurimman kiitoksen ansaitsi kuitenkin Sala apulaisena. Rooli on sitä\nlaatua, että se miltei houkuttelee näyttelijää laatimaan narrillista\nirvikuvaa. Mutta Sala ei siihen hairahtunut. Hän näytteli apulaispappia\nerittäin hienosti, ilman vähintäkään liiottelua. Siten hän saikin\naikaan mitä täydellisimmän illusioonin; katselija ei hetkeäkään\nepäillyt kuvauksen todenperäisyyttä. Ja sen kautta roolin koomillinen\nvaikutus vaan lisääntyi. Salan apulaispappi oli kaikin puolin etevä\ntaideteos.[111]\n\nTähän on vain lisättävä että samoin kuin koko näytelmä sen esityskin\nsuomalaisella näyttämöllä oli erinäisen rakastettavan huumorin\nleimaama, niin ettei ivaan eikä nauruun ollut mitään katkeraa\nsekottunut. Se se juuri oli, joka teki että näytelmä, samalla kertaa\nkoskien sydäntä kuin nauruhermoja, jätti katsojaan niin herttaisen\nvaikutelman. Kun kappale sittemmin esitettiin muualla ruotsiksi\nkäännettynä ja m.m. Jussilainen mongersi huonoa ruotsia, katosi siitä\nmelkoisessa määrässä runollisuus, ja koko vaikutus tuli karkeammaksi,\nalhaisemmaksi. -- Syystä kun Sprengtportenin oppilaat kiellettiin, ei\nmaaliskuulla ilmaantunut muuta uutta kuin Anni Levanderin suomentama\nMolièren _Sievistelevät hupsut_ 12/3. Näytäntö annettiin Lindforsin\nhyväksi, ja teki hänen Mascarillensa mainion ilveilyn ohjelman\nloistokohdaksi. -- Kolme päivää tämän näytännön jälkeen lauantaina 15/3\noli suuret arpajaiset ynnä naamiohuvit eläkekassan hyväksi. Ohjelmasta\nansaitsee mainita \"Pohjolan häät\", kuvaelmasarja, jonka taiteilijat A.\nGallén ja E. Järnefelt olivat järjestäneet. Emilie Bergbom, jolle tämä\nyritys oli tuottanut paljon vaivaa, kirjoittaa Turun ystävälleen\nolevansa tyytyväinen tuloon, joka nousi 9,600 markkaan (netto pari\ntuhatta vähemmän). -- Viimeinen näytäntö Helsingissä: Kuinka äkäpussi\nkesytetään, uudistettuna, oli 9/4.\n\nKun Helsingissä ohjelmiston puute uhkasi, oli teatteri päättänyt\nkevätpuolella lähteä _Kuopioon_, johon sitä viime vuosina niin monesti\noli pyydetty. Tämä oli ilosanoma Minna Canthille. Ilmottaen\ntyytyväisyytensä ja tarjoten \"tohtorille\" entisen asunnon talossaan,\nhän 24/2 kirjoittaa Emilielle:\n\n-- \"On minulla tekeillä taas omakin näytelmä [Papin perhe], mutta se ei\ntietysti valmistu ennen kun syyspuoleen. Jos sanon, että aihe on\nkeskisäädystä, niin tohtori varmaankin säikähtää ja sanoo: 'herskapi\nWörsky!' Ei -- ei Wörskyn herskapi siinä paradeeraa. Mutta muuta tuskaa\nse kyllä antaa, kun sen pitäisi olla todellinen, s.o. nykyisestä\ntosielämästä, ja samalla draamallinen! Kuvata näitä säännöllisiä\nihmisiä pienine tunteineen, säännöllisissä oloissaan, säännöllisessä\nkamarielämässään ja saada siitä jotain draamallista! Yhtä jos panisivat\nhevoset juoksemaan ja hyppimään ahtaissa pilttuissaan, joissa ovat\nsyntyneet, kasvaneet ja ikänsä eläneet, tottumuksen kautta vallan\ntyytyväisinä.\" --\n\nMaaliskuun lopulla Minna ilmotti, että tilauksia oli karttunut niin\npaljo, että ne, \"rabatit poisluettuna\", nousee 212 markkaan iltaa\nkohti. Samalla hän sanoo olevansa onnellinen jo edeltäpäin, että\ntohtori on luvannut tulla tarjottuun kortteeriin. \"Ei teatterin\ntännetulo muuten olisi miltään maistunutkaan. -- Eikähän kumma, sillä\nelämäni rikkaimmat hetket ovat olleet ne, jotka tohtorin seurassa olen\nsaanut viettää.\" --\n\nKuopiossa annettiin 18 näytäntöä 13/4-15/5; enempää ei ajateltukaan,\nsillä tänä keväänä oli promotsioni, ja siksi oli teatteri palaava\nHelsinkiin. Ohjelmisto oli Helsingistä tunnettua, paitse kahta uutta\nkappaletta: E. Törmäsen suomentama Th. Overskoun laulunäytelmä\n_Paholaisen voittaja_ 30/4 ja Tuokon runomittaisesti kääntämä\nCalderonin _Elämä on unelma_ 13/5. -- Kaarlon kirjeistä teemme\nseuraavat otteet:\n\n(11/4). -- \"Minna-rouva on rakastettava niinkuin aina. Hänen uusi\ndraamansa on luonnoksena valmis kolmessa näytöksessä, mutta kun hänellä\nei ole vielä aavistustakaan kuinka molemmat viimeiset näytökset ovat\nkehitettävät, niin siitä tuskin tulee mitään ennen joulua. Silloin\ntulee [nti] Finnekin kotia, joka tarvitaan yhteen päärooliin.\"\n[Näyttelijätär oli Kuopiosta lähtevä opintomatkalle ulkomaalle.]\n\n(14/4). \"Ensi näytäntö [Sirkka] antoi 450 mk. Siis sangen hyvin. Täysi\nhuone tuottaa 550. Ennen se antoi 600, mutta nyt on 14 hyvää paikkaa\n'poissahattu', jotta herroilla olisi mukavampi pääsy buffettiin (!) --\nOn ollut niin paljo työtä, etten kahteen päivään ole ennättänyt käydä\nOssianin luona. -- Minun täytyy harjottaa Paholaisen voittajan köörejä.\nSitä paitse istua ja jankuttaa laulajia, jotka luonnollisesti eivät\nosaa mitään: 'odottaneet, että tohtori olisi mukana harjotuksissa'.\" --\n\n(16/4). \"Kansanvihaaja tuotti yhtä paljon [enemmänkin] kuin ensi\nnäytäntö. En tiedä miellyttikö se. Tusina henkilöitä melusi tosin\nkovasti joka näytöksen jälkeen, mutta luullakseni oli se kaviaaria\nmuille.\" -- Vanha tuttu, Kivinen-Franck, oli tarjoutunut jälleen\nteatteriin.[112]\n\n(28/4). \"Kuopion takana antoi tietysti täyden huoneen, ja\nsuosionosotukset olivat hyvin vilkkaita -- usein aploodeja\nnäyttelemisen keskellä. Kaikki hyvällä tuulella.\" [Toisellakin kerralla\nmelkein täysi huone, mutta kun Emilie oli arvellut, että kappale oli\nannettava kolme ja Almberg neljäkin kertaa, Kaarlo kirjoittaa:]\n\"Huomaan kuinka vähän tunnette pikkukaupunkien teatterioloja. Jo eilen\noli ensi näytännön innostus kokonaan kadonnut. Aploodeja tuli joka\nnäytöksen jälkeen, mutta ei kertaakaan näytöksen keskellä.\" --\n\n(1/5). \"Paholaisen voittaja tuotti 432 mk. Esittäjistä oli vain Weckman\noivallinen ja nti Stenbergkin, jolla oli oikein liikuttavia kohtia\nVeronican osassa.\"\n\nKirjeet ovat muuten niin täynnä kaikenlaisia päivän teatteriasioita,\nettä Kaarlolla nähtävästi ei ollut aikaa ajatellakaan muuta. Toukokuun\nkeskivaiheilla hän palasi seurueineen Helsinkiin, vähän yli 700 markkaa\nvoittoa kassassa.\n\n_Helsingissä_ annettiin promotsioniaikana kuusi näytäntöä 18/5-30/5,\njoista kolmessa esitettiin pääkaupungissa uusi Paholaisen voittaja.\nTulot olivat kuitenkin huonommat kuin Kuopiossa. Kun mainittu\nlaulunäytelmä näytäntökauden viime iltana näyteltiin, Otto Vallenius\nesiintyi viimeisen kerran suomalaisella näyttämöllä. Oltuaan kuusi\nvuotta seurueen jäsenenä ja laulutaidollaan voitettuaan monta ystävää\nhän nyt erosi lähteäkseen Parisiin aikeessa antautua oopperalaulajaksi.\n\nTeatterin johtokunta, jonka jäsenet olivat K. Bergbom, A. Almberg,\nJaakko Forsman, V. Löfgren ja K. F. Wahlström sekä varajäsenet Emilie\nBergbom ja B. F. Godenhjelm, oli lähes puolitoista vuosikymmentä\npysynyt muuttamatta. Tämän johdosta heräsi sen omassa piirissä ajatus,\nettä uudistus oli toimeenpantava, joskin vähitellen. Neuvotellen tästä\njohtokunnan jäsenet sopivat keskenään että professori Forsman saisi\nensiksi erota ja sen mukaan ilmotettiin kannattajain kokouksessa 5/5,\nettä hän toivoi päästä vapaaksi monivuotisesta toimestaan. Silloin\nhänen sijaansa valittiin tohtori _Eliel Aspelin_.\n\nVaikka Emilie Bergbom nimellisesti oli ainoastaan varajäsen\njohtokunnassa, oli hän, niinkuin edellisestä kyllä on nähty,\ntodellisuudessa teatterin hyväksi toiminut enemmän kuin yksikään muu\njohtokunnan jäsen -- paitse tietenkin hänen veljensä. Itse asiassa hän\noli tavallansa Kaarlon rinnalla ollut toinen \"toimitusjohtaja\" taikka\noikeammin, kiitos olkoon hänen apunsa, Kaarlo oli toiminut\nkahdenkertaisella voimalla. Niissä, jotka tämän tiesivät ja osasivat\narvostella kuinka erinomaisen tärkeä hänen osansa oli ollut ja\nedelleen oli kansallisen taidelaitoksen synnyssä, kehityksessä ja\nylläpitämisessä, oli kauan asunut ajatus että kansalaisten velvollisuus\noli kerrankin julkisesti esiintuoda se kiitollisuus ja tunnustus, jonka\nEmilie Bergbom väsymättömällä, suurisuuntaisella toimellaan oli\nansainnut. Tänä keväänä tuo ajatus muuttui teoksi. Päätettiin näet\ntehdä Emilienpäivä, toukokuun 19, kansalliseksi juhlapäiväksi, jolloin\nEmilie Bergbomille julkilausuttaisiin ne tunteet, jotka hänen\nelämäntyönsä oli laajoissa piireissä herättänyt.\n\nVarhain aamulla kävi päivän sankaritarta tervehtimässä sekaääninen\nkuoro, parhaasta päästä niitä henkilöitä, jotka oopperan loistoaikana\nolivat olleet sen kuoron pylväitä. Sitten saapui nti Bergbomin luokse\nteatterin ystävien lähetystö, joka kutsui hänet päivällisille\nKaivohuoneelle. Tänne, jossa niin monta kevätjuhlaa on vietetty,\nkokoontui klo 4 \"täysi huone\", jossa alusta alkaen lämmin tunnelma\nvallitsi. Puhujana esiintyi kutsujain puolesta tämän kirjan tekijä, ja\notamme tähän loppupuolen puhetta.\n\nHuomautettuaan ensin kuinka Suomen kansa oli päässyt sille asteelle,\nettä se itsetietoisesti harrasti kaikinpuolista edistystään, ja\nmainittuaan Suomalaisen teatterin olevan yhden \"niitä tämän aikakauden\ntuloksia, joista kansan tulee kiittää semmoista miestä, jonka nero on\nsallinut hänen luoda jotain uutta, Suomessa ennen olematonta\", puhuja\nviittasi taidelaitoksen merkitykseen sivistyselämässämme sekä myöskin\nsiihen miten teatterin johtajaa ja jäseniä monesti oli heidän hartaasta\ntyöstään kiitetty. Sen jälkeen hän jatkoi: \"Tällä kertaa on erityisesti\nkiitos lausuttava eräälle henkilölle, jonka työ saman asian hyväksi on\nollut yhtä väsymätöntä, yhtä uhraavaista kuin kenenkään muun, vaikka\nkyllä vähemmän tunnettua ja tuskin koskaan julkisesti tunnustettua.\nKaikki tietävät minun näillä sanoilla tarkottavan sitä jaloa naista,\njoka tänään on kunniavieraanamme. Hän on toiminut tuon kansallisen\nyrityksen palveluksessa, niinkuin nainen ammoisista ajoista on tottunut\ntoimimaan, nimittäin näkymättä -- tällä kertaa sanan oikeassa\nmerkityksessä -- kulissien takana. Ainoastaan lähimmät tietävät mitä\ntaitoa, neuvokkaisuutta ja kestäväisyyttä on kysytty niissä tuhansissa\npuuhissa, joissa hän on ollut veljensä apuna. Ainoastaan lähimmät\ntietävät ja aavistavat, miten hän, naisen ihmeteltävällä kyvyllä\nmukautuen hetken vaatimuksiin, on osannut tukea tuota horjuvata alusta,\njoksi teatterin pikku yhteiskuntaa voi sanoa, kun perämies\nruumiillisesta ja henkisestä väsymyksestä on ollut uupua ja vihaiset\nvihurit ovat sitä ahdistaneet sekä salaiset ja vedenpäällisetkin karit\nja kalliot ovat uhanneet edessä ja takana. Ei se vähennä johtajan\nansiota, jos syystä voidaankin epäillä hänen tähän saakka kestäneen\nilman sisarensa apua. Mutta jos etäämmällä seisovat eivät tiedäkään\narvostella, mitä sama henkilö on niissä kohden tehnyt, joihinka nyt\nolen viitannut, niin ymmärtää kuitenkin jokainen ajatteleva, minkä\nerinomaisen siveellisen voiman on teatterillemme tuottanut ainoastaan\nse tosiasia, että johtajan rinnalla on alati toiminut ja laitoksen,\nniin sanoakseni, jokapäiväiseen elämään lakkaamatta vaikuttanut niin\nhienosti sivistynyt, niin ylevämielinen nainen kuin neiti Bergbom.\nTietääkseni ei yhdenkään muun kansan teatterin historialla ole mitään\nkerrottavana, jota voisi tähän verrata!\"\n\n\"Neiti Bergbom! Te näette tässä ympärillänne Suomalaisen teatterin\nystäviä, jotka sydämestään kiittävät Teitä siitä mitä olette sen\nhyväksi tehnyt. Tällä ei kumminkaan tarkoteta, että Teidän ansionne\nkansalaisena siihen rajottuisi. Samalla aikaa ja jo aikoja ennen olette\nTe lukuisissa tehtävissä jalolla ja nerokkaalla tavalla edustaneet\nSuomen naista ja kansaakin. Tästä kaikesta me Teitä kiitämme, Teitä,\njossa virkeämpänä ja kirkkaampana kuin yhdessäkään toisessa\nsuomalaisessa naisessa on elänyt ja elää _sen_ ajan henki, jolloin\nSuomen suuret nerot panivat alkuun ne pyrinnöt, joita nyt jatketaan.\n_Sen_ aamun ajan oikeana tyttärenä me Teitä tervehdimme ja\nkunnioitamme. Jumala suokoon Teille onnellista elämää ja pitkää\nvaikutusaikaa. Eläköön neiti Emilie Bergbom!\"\n\nSana juhlasta oli mennyt Z. Topeliuksellekin. Hän oli kuitenkin estetty\ntulemasta, mutta lähetti sen sijaan kirjeen, josta näemme mitä jalo\nrunoilija ajatteli Emilie Bergbomista ja hänen työstään. Me otamme sen\ntähän kirjamme kaunistukseksi:\n\n(Koivuniemi 18/5 1890). \"Minua ilahduttaa, että yksi, joka niin vähän\non hakenut ja niin harvoin on saanut toisten tunnustusta pitkästä\nvaivastaan viljellä erämaata, vihdoin tulee muistetuksi ainakin\nmuutamien tahoilta, jotka ymmärtävät hänen elämäntyönsä. Minä luen\nitseni näihin, ja olisin äärettömän halukas olemaan mukana, mutta\npaitse kevättöitä ja promotsionia tulee tänään Maria Wiik maalatakseen\nmuotokuvani Tyttökoulua varten. Jään siis tänne ja annan sinivalkoisen\nlipun liehua sinulle huomenna.\"\n\n\"Kun en voi olla mukananne huomenna, tahdon ainakin tällä tavoin\nystäviesi kanssa Kaivohuoneella yhtyä sydämelliseen onnentoivotukseen.\nEmilienpäivä on minulle vanhastaan rakas: toivon että se nyt tulee niin\nkauniiksi toukokuunpäiväksi kuin sen lähimmät edelläkävijät. Toivon,\nettä se tulee sinulle tavallista merkillisemmäksi sen tietoisuuden\nkautta, ettet tee työtä kenenkään ymmärtämättä, kenenkään kiittämättä,\nyksin Kaarlon kanssa, ettei sinun kohtalosi ole näyttelijän, joka näkee\nkoko jälkimaailman ohi rientävässä hetkessä. Teitä molempia tullaan\nmuistamaan niin kauan kun sydänkään vielä sykkii suomalaisen taiteen ja\ntositaiteen edestä.\"\n\n\"Minä panen suuren, -- jopa suurimman painon siihen, että teidän on\nonnistunut yhdistää nämä kaksi asiaa. Kenties omatuntosi lausuu\nvastaan: lisää sitten: mahdollisuuden mukaan! Mutta ajatelkaa teidän\nsijassanne herra ja rouva Aspegren suomalaisen näyttämön perustajina!\nEn sano heistä mitään pahempaa, kuin että ovat tehneet mitä heille on\nollut mahdollista; mutta te olette verrattomalla rohkeudella ja\nkestäväisyydellä tehneet mahdottoman mahdolliseksi.\"\n\n\"Ikävä että teatteri seisoo markkinatorilla. Ikävä että teillä\nmolemmilla ei ole 100,000 markan valtioapu ja valta valita\nvaliojoukosta, kun toinen rettelöi ja toinen menee naimisiin. Tekisi\nmieli lisätä: miksi tuhlata huvimajaan tarmoa, joka on osottautunut\nvoivan rakentaa palatseja?\"\n\n\"Tämä on Herramme arvotuksia. Olen kysynyt häneltä teatterista, sillä\nsiinä on monta _mutta_. Vastaus ei ole vielä käynyt selväksi, sillä se\nkoskee kaikkea taidetta.\"\n\n\"Terveisiä Kaarlolle! Sinä uskollinen työntekijätär, joka tässä\nrealistisessa, itsekkäässä ajassa uhraat itsesi yhdelle aatteelle, --\nminä puristan kättäsi! Z. T.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nVuoden tilinpäätös oli hyvänlainen. Alussa tekivät velat 17,067:23,\nmutta lopussa 9,281:29 mk. Tämä johtui vähemmän itse toiminnan\ntuloksista kuin runsaista avustuksista. Paitse valtioapua saatiin näet\nkannattajain varoja 10,630 mk, eräästä teatteria harrastavien naisten\ntoimeenpanemasta keräyksestä 5,652 mk[113] ja Helsingin kaupungin\nvaltuustolta 4,000 mk. Tämä viimeinen apuraha maksettiin\nanniskeluyhtiön voittovaroista sillä ehdolla että teatteri toimittaisi\nerityisiä helppohintaisia kansannäytäntöjä. Annettuna tänä vuonna ensi\nkerran se seuraavina vuosina uudistettiin joka kerta erityisen\nhakemuksen johdosta; Ruotsalaisella teatterilla oli samallainen apuraha\nvaltuustolta. --\n\nNäytäntöjä annettiin 107 ja niissä 11 kertaa _Kuopion takana_;\n9 Parjauspesä; 8 Julius Caesar, Setä Bräsig; 7 _Pahassa pulassa_,\nKuningas Lear, Kansan vihaaja; 5 _Postikonttorissa_, Sievistelevät\nhupsut, Paholaisen voittaja, Sorrentossa; 4 _Tuukkalan tappelu, Regina\nvon Emmeritz_, Claudie, Thérèse Raquin, Sirkka, Hardangerin harjulla; 3\n_Kihlaus_, Kuuluisia naisia, Kuinka äkäpussi kesytetään, Konkurssi; 2\n_Nummisuutarit, Murtovarkaus, Pukkisen pidot, Saimaan rannalla_, Hellät\nsukulaiset, Maalarit, Erotaan pois, Reviisori, Farinelli; 1 _Lea_,\nTelefoonissa, Kahden kesken, Elämä on unelma.\n\nNäistä 34 näytelmästä oli kotimaisia 11 ja ohjelmistolle uusia 10.\n\n\n\n\nXIX.\n\nYhdeksästoista näytäntökausi, 1890-91.\n\n\nToukokuun viime päivinä Kaarlo matkusti Ruotsiin ja sieltä hän kesäkuun\nalussa kirjoitti Emilielle:\n\n\"Rakas sisar! Olen nyt ollut yhden viikon Tukholmassa taikka oikeammin\nsen ympäristössä, sillä enemmän aikaa olen viettänyt höyrylaivalla ja\nmaantiellä kuin kaupungissa. Olen lepuuttanut hermojani, jotka olivat\näärimmäisyyteen saakka kiihtyneet Kuopiossaolon ja yleensä talven\nponnistusten jälkeen. Tuskallinen levottomuus alkaa vähitellen\nhelpottaa, eikä olemassaolon tuska minusta enää tunnu niin raskaalta.\"\n\n-- \"Turussa tapasin Betty Elfvingin vuoteenomana, mutta miten hän\nolikin riutunut ei entinen uskallus ollut häntä jättänyt. -- --\nMatkalla luettavaksi otin Ahrenbergin 'Hihhuliitteja'. Se on\npintapuolinen ja lakea, mutta aine on niin erinomaisen kiitollinen ja\nantava, että sokea kana ei ole löytänyt yhden vaan monta jyvää.\nKieltämättä lukee kirjan jännitettynä. Eliel Aspelin on oikeassa, siitä\nvoi saada hyvän kansandraaman. Olen jo alkanut draamallista\nsommittelua. Toiminnan voi kehittää seitsemään kuvaelmaan: 1. Aatto\nTopiaksen luona. Brandt tulee ja tiedustelee kuka on solvannut häntä,\nja kun hän saa tietää että se on Topias, kieltää hän tältä pääsyn\nHerran ehtoolliselle. Silloin -- -- mutta ethän sinä ymmärrä\nsuunnitelmaani, kun et ole lukenut kirjaa. Koeta hankkia se itsellesi,\nniin lähetän luonnokseni. Itse en kuitenkaan voi sitä suorittaa, sillä\nen tunne riittävästi kansan kieltä ja ajatustapaa, varsinkin\nitäsuomalaista. Jos vain Sala kykenisi minua avustamaan! Mutta hän on\nliian väsynyt ja kaipaa lepoa tänä kesänä. Matti Kurikka? Hän on niin\nlapsellisen turhamielinen, että hän arvattavasti katsoisi sitä arvoansa\nalentavaksi.\" -- --\n\n\"Olen nähnyt muutamia jotenkin mieltäkiinnittäviä näytäntöjä -- kiitos\nolkoon rva Henningsin ja Olaf Poulsenin vierailun. Ohjelmisto on toki,\nlukuunottamatta Holbergin Näkymättömät, enimmäkseen ollut arkiruokaa.\nMuun muassa [Gunnar Heibergin] Kuningas Midas. Sitä on aivan liiaksi\nkiitetty. Tuskallinen ja ohut. Perustelu samalla etsitty ja\njokapäiväinen. Björnsonin irvikuvaus äärettömän taitamaton, varsinkin\nkun ajattelee kuinka kiitollisen aiheen irvikuvaukselle Björnson\ntarjoaa. Olen oikein iloinen että kappale on niin ala-arvoinen kuin se\ntodella on -- se vapauttaa kiusauksesta ottaa se esitettäväksi.\"\n\n\"Hedvig Winterhjelm on ollut rakastettava kuin ainakin. --- Hänen\noppilaansa Skånberg on hyvin lupaava kyky, ainoa terve nuorten\njoukossa. Olen nähnyt hänet useissa rooleissa ja aina tyydytyksellä.\nHedvig näyttää olevan kovin mieltynyt opettajatoimeensa.\"\n\n\"Oletko kuullut kuinka Idan esiintyminen Berlinissä oikein on\nonnistunut. Että hän on suuri kyky sen huomasivat tietysti kaikki,\nmutta mitä mahdollisuuksia hänellä on _saksalaisena_ näyttelijättärenä,\nse olisi meidän tärkeä tietää.\" --\n\n\"Lähden huomenna Jemtlantiin. Kirjoita ensi kirjeesi osotteella:\nÖstersund, poste restante.\" --\n\nEmilie puolestaan oli päättänyt viettää yhden kuukauden, se on koko\nlomansa, Kuopiossa, jossa oli avattu uusi kylpylaitos. Sinne hän lähti\n12/6 ja sieltä hän seuraavana päivänä kirjoitti Kaarlolle pitkän\nkirjeen, josta otamme seuraavat tiedot:\n\n-- \"Minä puhuin Lindforsin kanssa [joka oli lähtemäisillään koko\nnäytäntökaudeksi opintomatkalle] ja hän oli hyvin suostuvainen\npalaamaan huhtikuun 1 p:ksi. Hän matkustaa huomenna suoraa päätä\nLontooseen, jossa hän viipyy korkeintaan yhden kuukauden, vähintäin\nviikon, ja sitte Parisiin. Sala matkusti ensin Padasjoelle, myöhemmin\nhän lähtee ehkä Marianhaminaan. Hänkin oli sangen väsynyt ja\nrasittunut. Hän otti mukaansa [Strindbergin] Mäster Olof näytelmän. --\nNumers kävi joku päivä sitten luonani matkalla Karjalaan (kts. ylemp.\ns. 357); hän ei vielä tiennyt minne hän asettuisi. 'Elinan surman' hän\nlupasi valmistaa syksyksi. Pieni 1-näytöksinen kansankappale on hänellä\nvalmiina ja korjattuaan hän lähettää sen tänne Kuopioon minulle; minä\nkoetan saada sen täällä käännetyksi. -- Gabriel Lagus antaa meille\nmielellään 'Uuden apulaisen', mutta hän tahtoo tehdä siinä muutoksia,\nniin ettemme saa sitä ennen kun 5-6 viikon päästä. Hanna Asp kääntää\nsen kernaasti. -- Ida Aalbergista en tiedä muuta kuin mitä Berliner\nTageblatt kertoo. Sähkösanoma Päivälehdessä ilmottaa hänen esiintyneen\ntoisenkin kerran Juliana ja sitte yhden kerran Louisena Kavaluudessa ja\nrakkaudessa. Kainz oli silloinkin mukana. Kyllä hän on meiltä mennyt,\najattelen minä. -- Minna oli rautatiellä vastaanottamassa minua. --\nHuomenna menen hänen luokseen ja olen niin kauan, että saan kuulla\nhänen uuden kappaleensa.\" --\n\nSyystä kun nti Elfving oli sairas, Emilie kirjoitti hänelle tavallista\nuseammin ja sitä tietä saamme tietää hänen viihtyneen erittäin hyvin\nKuopiossa. Hän nautti suuresti kauniista luonnosta ja sisämaan\npuhtaasta, kuivasta, havuntuoksuisesta ilmasta, hän kylpi ahkerasti ja\noli varsin tyytyväinen kylpylaitokseen. Ossian-veljen perhe asui\nkaupungin ulkopuolella, ei liiaksi rasittavan kävelymatkan päässä;\nmutta useammin hän kävi Minnan luona, jolle kaupan hoitaminen, suuri\nperhe, kirjailijatoimi ja kaikellaiset extrapuuhat antoivat\nloppumatonta tehtävää. -- Kirjeestä 8/7 otamme seuraavaa:\n\n\"Ainoa ihminen, jonka kanssa täällä seurustelen, on Minna Canth;\nvahinko ettet ole ollut tilaisuudessa tutustumaan häneen. Et sinä\nollenkaan pelkäisi häntä, vaan pitäisit hänestä, siitä olen varma.\nYlhäisö ('noblessi') täällä on tietysti peloissaan hänen vapaista\nmielipiteistään, mutta kuinpa vaan kaikki, jotka voivottelevat häntä,\nvaeltaisivat yhtä totisesti Kristuksen rakkaudenhengessä kuin hän.\" ---\n\nMelkein kuukausi kului ennen kun Emilie sai mitään kirjettä Kaarlolta.\nVihdoin hänelle saapui kirje, joka oli päivätty Mössilissä 3/7, ja\nsiitä näkee, että yksi kirje oli hävinnyt. Kiihkeäluontoinen kun oli,\nsisar oli ollut kovin levoton. Kaarlo kirjoittaa:\n\n-- \"En ole kuullut sanaakaan kotoa, en kirjeiden enkä sanomalehtien\nkautta, mutta oletan, että kaikki on hyvin. -- Minä olen kuleksinut\ntäällä Jemtlannissa jalkasin ja kyydillä ajaen, höyrylaivalla ja\nrautatiellä. Kaksi viikkoa olen ollut Mössilissä, koska ilma ei ole\nsallinut tehdä huvimatkoja. Sade, tuuli ja kylmä ilma on vaihdellut\nkylmän, tuulen ja sateen kanssa. Usein olen ajatellut palata, mutta\nsitte olen taas arvellut että kesä luultavasti on yhtä epämiellyttävä\nmuuallakin. Kaunis kevät oli kalliisti maksettava. Heinäk. 24 p. olen\nkai jälleen Tukholmassa ja menen sieltä Söderteljeen tai Söderköpingiin\nkylpemään. -- Matkaltani ei ole paljo kerrottavaa. Olen saanut jotenkin\nkylläkseni kiipeämisestä vuorien ja mäkien yli ja vielä enemmän\nkalliista kyytihevosista ja rautatieasemista. Suomalaisia olen tavannut\nrunsaasti: Alexandra Gripenbergin, Betty Ingmanin, Oscar Toppeliuksen,\nOtto Donnerin, Toini Topeliuksen, H. Gebhardin, Renforsin j.n.e.\nRenforsin kanssa (Kajaanista) olen ollut paljo yhdessä. Vaatimaton,\nluotettava mies -- mutta pitää luonnollisesti Nya Presseniä, vaikka hän\non jonkunlainen fennomaani. Minua hän ei ole saanut sitä lukemaan. --\nKirjeitä sinulta en ole saanut. Se kai odottaa Trondhjemissä. --\nTrondhjeminmatkan yhdistän muutamiin lappalaismarkkinoihin (lappmessa),\njotka pidetään Kålåsenissa (lähellä Norjan rajaa) ja joitten sanotaan\nolevan mieltäkiinnittävät. Tervehdi kaikkia rakkaita omaisia minulta ja\nsano että olen terve. Kuinpa terveys vaan kestäisi, sillä viime kevät\noli sangen vaikea. En ole tehnyt mitään työtä, sillä aika rientää\nihmeellisesti tämmöistä matkalaukkuelämää viettäessä.\" --\n\nEmilie sai kirjeen 13/7 päivää ennen kun hänen täytyi lähteä Kuopiosta,\njossa hän mielellään olisi kauemmin viipynyt, jollei virka olisi\nkutsunut häntä Helsinkiin. Vastauksesta otamme muutamia riviä:\n\n\"Minna Canth voi hyvin ja on hyvällä tuulella. Tavasta me tosin\nväittelemme kuumasti 'vanhoista fennomaaneista', jotka taas ovat\nerittäin epäsuosiossa; niiden osakkeet ovat hirmuisesti laskeneet ja\nPäivälehden nousseet, niin että hän väittää kaikki voimat pantavan\nliikkeelle, jotta lehti ei kuolisi! Hän jatkaa yhä kappalettaan,\nmutta ei ole päässyt kolmatta näytöstä edemmäs, eikä hän oikein tiedä\nonko siinä oleva 4 vai 5 näytöstä. -- Numers on paraikaa täällä,\nkotimatkalla Karjalan retkeltään. Hänen 'torpparikomediansa'\nvalmistuu parin viikon päästä ja silloin annan sen rva Levanderin\nkäännettäväksi,[114] jolla 'Les Effrontés' on valmis.\" -- Olga Finne\noli kirjoittanut Parisista, että kenraalikuvernöörin suosituskirje ei\nollut tepsinyt, Venäjän lähetystö ei ollut suositellut häntä\nteattereille. [Myöhemmin Kaarlo kirjoitti Ruotsista suosituskirjeen,\njoka lienee vaikuttanut paremmin -- ei lähetystössä vaan teatterein\njohtomiesten luona.]\n\nJos Emilie palatessaan Helsinkiin olikin paremmissa voimissa kuin\nsieltä lähtiessään, niin ei hänen mielialansa kuitenkaan voinut olla\nkevyt. Valtiollinen taivas oli pilvessä ja postimanifesti oli saanut\nkaikki kansalaiset, jotka kykenivät maan yleisiä asioita arvostelemaan,\nsyvään masennukseen. Siitä Emilie kirjoittaa 18/7:\n\n-- \"Suuren vaikean iskun, että posti on meiltä viety (slopad), tiedät\nkai ruotsalaisista lehdistä. Mieliala täällä on kovin masentunut ja\nraskas; näyttää siltä että ollaan vakuutetut, ettei tämä onnettomuus\ntule yksin. -- Jumala auttakoon ja varjelkoon meitä tänä koettelemuksen\naikana. Kyllä on vaikea olla heittämättä kirvestä järveen ja luopumatta\nkaikesta harrastuksesta ja kilvotuksesta parempien olojen hyväksi.\nSanotaan postimanifestin tulleen vastauksena Mechelinin kunniaksi\ntoimeenpannuille mielenosotuksille. Nya Pressen saarnaa alituisesti\nyksimielisyydestä sekä että puolue-etujen tulee väistyä, mutta sillä on\nkuitenkin ollut 2 (jollei 3) kirjoitusta Troilista ja Koskisesta, että\nheidän pitää erota mielenosotukseksi laittomia toimenpiteitä vastaan!\nMerkillisen hurjistuneita ovat viikingit Troilia kohtaan. Minä toivon\nkuitenkin, ettei hän tee heille sitä iloa että hän vapaaehtoisesti\nluopuu.\" --\n\nSeuraavana päivänä Emilie jo kirjoitti toisen pitkän kirjeen, josta\notamme vain tämän:\n\n\"Kaksi kovaa koettelemusta on meitä taas kohdannut, siten että kaksi\nreipasta, kunnollista, lämminsydämistä miestä on temmattu pois heidän\nparaimmassa toimiajassaan. Berndt Ahnger ja rehtori J. G. Geitlin ovat\nmolemmat odottamatta tulleet poiskutsutuiksi. -- Joka kuolemansanan\ntullessa mieli tulee liikutetuksi ja surulliseksi, ja kuitenkin on se\nainoa mitä meillä on varmaa tässä elämässä.\" --\n\nJälleen meni pitkä aika ilman tietoja Kaarlolta. Vihdoin tuli 31/7\npäivätty kirjekortti Tukholmasta, jossa hän selittää syyn. Paluumatka\nTrondhjemista oli sairauden tähden kestänyt kokonaisen viikon. Kolme\npäivää myöhemmin, 3/8, hän kirjoittaa olevansa niin terve, että on\nkäynyt lukemassa suomalaisia sanomalehtiä. --\n\n-- \"Kuinka koko meidän ahdistetun asemamme katkeruus valtasi minut!\nMutta en minä kuitenkaan saanut sitä tuntoa, että kirves on heitettävä\njärveen. En voi käsittää, ettei tämä ole ohimenevää. Kun me vain\nvoisimme seisoa lujina ja arvokkaina. Mutta tämä meluava\nkimnasistibravuuri Pressenissä, ja sen kaiku ruotsalaisissa\nsanomalehdissä. Kuinka surkea se onkaan! Miten kuultaakaan\nturhamielinen halu näytellä sankaria ensi sijassa, silloin kun\ntodellinen isänmaanystävä säästää sanansa välttämättömään. Ja tämä\nilettävä asianajajatemppu, että nyt käyttää tilaisuutta saada Troil ja\nKoskinen pois, siinä varmassa toivossa että ne poroporvarit, jotka\ntulevat sijaan, ovat ainakin verrannollisesti ruotsinmielisiä. Koskisen\npoismeno tällä hetkellä olisi korvaamaton isku. Seisokoon hän\nväsähtymättä. Naurettavaa on ettei Pressen käänny viikinkien puoleen\nsenaatissa. Olisihan nyt Alfthanilla ja kumpp:lla loistava tilaisuus\nnäyttää isänmaallisuuttaan.\" -- --\n\n\"Ihmeellistä millä innolla Kreuz-Zeitung puolustaa asiaamme. Siinä on\ntavan takaa hyökkäyksiä Venäjää vastaan meidän tähtemme. Se seisoo\nlähellä korkeita sotilaspiirejä. Olemmeko vedetyt laskelmiin tulevista\nselkkauksista? Että Wilhelm keisari ja kuningas Oscar ovat\nkeskustelleet meidän oloistamme, luullaan täällä yleisesti, mutta mihin\non heidän neuvottelunsa ulottunut? Parempi on kuitenkin nykyinen asema,\njos saamme siinä pysyä siedettävillä ehdoilla.\" --\n\n\"Tammikuulla on Grillparzerin riemujuhla. Pidämmekö häntä niin etevänä,\nettä se on vietettävä? Ja millä? Saffolla? Medealla? Herolla ja\nLeanderilla?\" (Sitte seuraa muistosanat Ahngerin kuoleman johdosta kts.\nI s. 131.)\n\n\"Tänä iltana lähden kahdeksi viikoksi Sätraan kylpemään. Se on lähellä\nUpsalaa. Panen pääpainon voimisteluun. Lauantaina -- noin 20 p. -- saat\nminut kotia. Minä ikävöin sinua sanomattomasti. Valitettavasti ei\nkotimaata, sillä siellä on kyllä raskasta minun ennestään raskaalle\nmielelleni.\" --\n\nTieto Kaarlon sairaudesta sai Emilien taasen äärettömän levottomaksi.\nHän ei näy tietävän mitä tehdä, mitä ehdottaa. Eikö Kaarlo voisi tulla\nkotia ja asettua johonkin parantolaan täällä?\n\n-- \"Minulla on ollut sinua niin kauhean ikävä tänä kesänä, niin että\njos olisin vapaa, niin olisin tullut Tukholmaan, mutta valitettavasti\nen pääse. -- Kirjoita kuitenkin rehellisesti, kuinka voit, ja jollet\nitse voi kirjoittaa, niin pyydä nti Lundmarkia kirjoittamaan. Jos olet\noikein sairas, niin täytyy minun jollakin tavoin asettaa niin, että\nvoin tulla luoksesi. Onhan [Alexander] Boehm niin erinomaisen kelpo ja\nmyötätuntoinen, että keksimme jonkun keinon.\" -- -- Sitte seuraa\nkertomus Ida Aalbergin sairaudesta ja heikkoudesta, joka oli seuraus\nliiallisista ponnistuksista [näytellessään Berlinissä]. Kuitenkin hän\nnyt oli tointumaan päin.\n\nTiettävästi Kaarlo palasi kotia sinä aikana kun oli aikonut, valmiina\nuusiin ponnistuksiin.\n\nNäytännöt alkoivat 7/9 -- nytkin Helsingissä. Viime vuoden pakollinen\nalkaminen pääkaupungissa oli siis käänteentekevä: Helsingissä alkaminen\nmuuttui tavaksi. Ensin annettiin kolme kansannäytäntöä, joissa m.m.\nesitettiin kaksi kertaa Murtovarkaus. Helenana esiintyi ensi kerran\nAspegrenin seurueesta tullut nti _Hanna Kunnas_,[115] joka niin\nvasta-alkaja kuin olikin solakalla vartalollaan ja miellyttävällä\näänellään teki sangen edullisen vaikutuksen. -- Ensimäkien uusi kappale\ntuli 24/9: Anni Levanderin suomentama E. Augierin komedia _Hävyttömät_.\nNäyttelemisestä kiitettiin varsinkin Leinoa (Vernouillet) ja rva\nRautiota (markiisitar d'Auberive), joiden ohella Ahlberg oli markiisi,\nRautio Giboyer, Sala Charrier, Weckman Henri; mutta huolimatta toisen\nkeisarikunnan yhteiskuntaoloja kuvaavan näytelmän arvosta ei sillä\nollut parempaa menestystä kuin tavallisesti verraten vierasta elämää\nesittävillä kappaleilla: se meni vain kolme kertaa. -- Sitten\nnäyteltiin pääkaupungissa uusi Calderonin _Elämä on unelma_ 1/10 ja\nmeni se kaikkiaan kuusi kertaa kohtalaisille huoneille. Esitys oli\nylipäätään ansiokas, joskin runomittaisen tekstin lausuminen aiheutti\nmuistutuksia esim. Ahlbergia kohtaan, joka muuten oli sopiva\nSigismundiksi; vähemmän ehdollinen kiitos tuli Leinon (Clotaldo), Salan\n(Basilio) ja rva Raution (Rosaura) osaksi. Kaunis, runollinen näytelmä\njäi pitkiksi ajoiksi ohjelmistoon. -- Seuraava uutuus tuli jo 10/10,\nkun ensi kerran esitettiin I. Latun suomentama 3-näytöksinen A. N.\nOstrovskin huvinäytelmä _Älä istu toisen rekeen_. Vaikka kappale\nnäyteltiin niin luontevasti, että läsnäolevien venäläistenkin\nsanotaan olleen tyytyväisiä, ei se herättänyt mainittavaa huomiota.\nKritiikki oli toki myötätuntoinen ja kiitti m.m. suomentajan, Latun,\nlystillistä ravintoloitsijaa. -- Toista oli kun Olga Finnen palattua\nulkomaanmatkaltaan Kuopion takana taas (ensiksi 22/10 ja kaikkiaan\nnäytäntökautena 10 kertaa) otettiin esitettäväksi. Lilli oli hurmaava\nkuin ennen ja enemmänkin -- kuinkas sitten, kun oli Parisissakin\nkäynyt. Huoneet täyttyivät, ja ilo oli ylimmillään. -- Eikä ollut\nHamletinkaan uudistus epäonnistunut, se kun tuotti kuusi kertaa\nhyvänlaisen huoneen.\n\nViime mainittujen näytäntöjen lomassa valmistettiin uutta, ja 14/11\nnäyteltiin ensi kerran Hanna Aspin suomentama, jo kymmenen vuotta ennen\nRuotsalaisessa teatterissa esitetty Gabriel Laguksen näytelmä _Uusi\napulainen_. Tämä kotimainen draama, joka vain loppupuolella on\ndraamallisesti jännittävä, ei herättänyt suosiota: se meni vain kolme\nkertaa. Kumminkin Sala kuvasi eheästi ja vaikuttavasti pääluonteen,\npappismiehen, joka vaiteliaalla alistuvaisuudella kantaa kohtalonsa\nkuormaa. -- Otollisempi uutuus tuli 26/11, nimittäin Niilo Salan\nsuomentama H. Sudermannin 4-näytöksinen draama _Kunnia_, jonka\nvaikuttavaisuus ei meilläkään pettänyt. Se näyteltiin kuusi kertaa\nhyville huoneille, sillä kappaleen näyttämöansioiden lisäksi tuli hyvä\nesityskin. Sala sopi hyvin Robertiksi ja hän esitti oivallisesti hänen\nihanteellisen, jalon luonteenlaatunsa, ja onnistunut oli niinikään rva\nRautio Lenorena, jonka sydämellisyys ja arvokkuus ovat samaa maata.\nOlga Finne, joka näytteli Almaa -- tyttöä joka jo molemmin jaloin\nseisoo turmeluksen tiellä, mutta sittenkään ei oikein tiedä mikä vaara\nhäntä uhkaa -- osasi taitavasti välttää liiottelun; Almasta, jolle veli\nsanoo: \"nuo silmät eivät saata valehdella\", täytyi vielä voida pitää.\nKreivi Trastia, maailmankokenutta pakinoitsijaa, kuvasi Leino, oikein\nylemmyydellä, kyeten herättämään myötätuntoisuuttakin. Mutta hyviä\nolivat muutkin, niinkuin Heinecken pariskunta -- Rautio ja nti\nStenberg, Kurt -- Weckman, kauppaneuvos -- Ahlberg, Michalsky -- Falck\nj.n.e. -- Syystä kun kappale ulkomailla oli herättänyt suurta huomiota,\nsattui että se meillä oli otettu esitettäväksi molemmissa teattereissa,\njopa samalla aikaa. Tämä sai vertaamaan esityksiä toisiinsa, ja\ntunnustettiin että käsitys suomalaisella näyttämöllä oli syvempi ja\nlämpimämpi ja että siellä yksityiset näyttelijät, aatteellisesti ja\ntaiteellisesti oikeammin, mukautuivat kokonaisuuteen, pyytämättä vetää\nerityistä, liiallista huomiota puoleensa -- mikä tietenkin oli luettava\njohtajan ansioksi. -- Vuoden lopulla ei enää tullut eikä kaivattukaan\nuutta, sillä pitkän ajan päästä esiintyi jälleen Ida Aalberg Juliana\nShakespearen Romeossa ja Juliassa ja Ilka-neitinä Moserin Sodassa\nrauhan aikana. Se toi loistoa ja vetovoimaa joulukuun näytännöille.\n\nTässä vuoden vaihteella vilkasemme jälleen Emilien kirjeisiin nti\nElfvingille:\n\n-- \"Teatterilta oli syksy kulunut hiljaa ja tasaisesti\", hän kirjoittaa\n4/12, \"emme voi kerskailla loistavista voitoista, mutta eipä ole\ntappioitakaan valitettavana. Kunnia menee hyvin ja on herättänyt\nmelkoista suosiota. 'Suuri' yleisömme vaatii nyt kerta kaikkiaan\nsuuria tragedioja kostyymeineen taikka kansannäytelmiä, muuten se ei\nlämpene; se ei tyydy 7-8 henkilöön näyttämöllä, vaan tahtoo paljon\nväkeä ja elämää; mutta kirjallinen yleisö on ollut tyytyväinen\nkappaleeseen.[116] Ensi keskiviikkona menee Romeo ja Julia Ida\nAalbergin kanssa, etkä voi uskoa kuinka meistä on hupaista taas saada\nhänet näyttämölle; näyttää siltä kuin hän ei keväällä aikoisi\nmatkustaa, sillä hän puhuu esiintymisestä useissa uusissa rooleissa.\nTyytyväisiä olemme siihen, että hän viipyy edes jonkun ajan, sillä hän\non toki taiteilija 'Jumalan armosta' ja täytyyhän hänen vaikuttaa\nelähyttäen ja sytyttäen ympäristöönsä.\" --\n\n-- \"Suuri joukko kotimaisia kappaleita on meille tänä kesänä ja syksynä\nlähetetty\", Emilie kirjoittaa 17/11, \"mutta suureksi suruksemme emme\nole voineet hyväksyä niitä näyteltäväksi. Joku päivä sitten tuli yksi\nkomedia ja yksi suuri tragedia (Piispa Tuomas ja hämäläiset), jotka\nmolemmat olivat hyljättävät; tänään tuli taas pieni komedia, mutta en\ntiedä kelpaako sekään. Kaarlo on ollut Numersin luona kohentamassa\nhäntä ja hänen työvoimiansa. Hänen kauan sitte ilmotettu komediansa ei\nole valmistunut, eikä Elinan surmastakaan kuulu mitään.\" --\n\nSe, jolta jotakin kelvollista tuli, oli Minna Canth, ja nyt kerromme\npiirteitä hänen jo ennenkin mainitun viidennen draamansa, _Papin\nperheen_, valmistuspuuhista. Minna rouva kirjoittaa siitä 11/9:\n\n-- \"Näytelmäni on siksi edistynyt, että ensi näytös on viimeisen kerran\npuhtaaksi kirjoitettu. Kyllä siitä ehkä tulee jotakuinkin hyvä.\nNeljänteen näytökseen ja loppuun olen jokseenkin tyytyväinen. Mutta\nheikompi se on kuin Kovan onnen lapset, ei siitä pääse mihinkään.\nSe muuten on luonnollinen seuraus jo itse aineen luonnosta ja\nlaadusta.\" --\n\nEmilien kirjeestä Betty Elfvingille (25/10) saamme sitte tietää, että\nMinna lokakuun alussa tuli pariksi päiväksi Helsinkiin tarkastuttamaan\nnäytelmäänsä \"ja oli hän hyvin tyytyväinen Kaarlon antamiin\nmuuttamisneuvoihin\". Sitten hän palasi kotia kirjoittamaan kappaletta\nuudestaan 5:ttä tai 6:tta kertaa. Tämä työ päättyi marraskuun\nloppupuolella, ja silloin hän kirjoittaa Bergbomille (19/11):\n\n\"Rakas Tohtori! Nyt lähetin juuri postiin papin joukkoineen. Ja olen\nutelias kuulemaan, kuinka hyväksi ystäväksi Tohtori heille rupeaa.\"\n\n\"Eihän se ole mitään 'suurenmoista'. Mutta kun elämä ympärillä ei\nmitään suurenmoista tarjoa, niin mistäpä sen silloin otti! Luonnotonta\ntai epätodellista siinä en luule olevan. Miltä kuitenkin tuntunee tuo\npastorin äkillinen kääntyminen neljännen näytöksen lopussa? Siitä olen\nollut vähän kahden vaiheilla. Mutta luulisin sentään, että se on\nmotiveerattu tavallaan. Nimittäin siten, että Elisabeth ja Hanna\nkaikessa hiljaisuudessa ovat häneen vaikuttaneet, että hän kolmannessa\nnäytöksessä jo horjui vakuutuksissaan, vaikka suuttumuksesta taas\nkovensi luontoaan. Että ankaruuden pohjana siis neljännessä näytöksessä\non enemmän viha kuin oikeudentunto, ja sen mielenliikutus pian kumoo,\njolloin naisten vaikutus häneen pääsee selvemmin ilmi. Kuinka nyt\nlieneekään, mutta tällä kertaa en jaksanut sitä paremmaksi saada.\nPianhan sen muuttaakin, jos Tohtori siksi näkee, ja kunhan olen\nmuutamia viikkoja levännyt, tai ainakin ajatellut muita asioita.\" --\n\nEttei Bergbom vieläkään ollut tyytyväinen, huomaamme Emilien kirjeestä\nBetty Elfvingille 4/12. Siinä näet sanotaan: \"Kaarlo on tehnyt parin\npäivän matkan Kuopioon neuvotellakseen Minna Canthin kanssa hänen\nneljännestä näytöksestään\", ja toisessa paikassa samaa kirjettä: [Papin\nperheen] \"alku on erinomaisen onnistunut ja hyvin kirjoitettu, mutta\npäättyminen, loppu ei täysin vastaa sitä; kenties Minna voi kuitenkin\nnyt tehdä semmoisia muutoksia, että viimeinenkin näytös tulee hyväksi.\n(Tämä kaikki on tietysti _kokonaan_ meidän kesken.)\" -- Kaarlon käynti\naiheuttikin uusia muutoksia, niinkuin näkyy Minnan kirjeestä 4/12:\n\n\"Ensimäisen ja toisen näytöksen panen menemään tänä päivänä. Jos\nTohtori sitten hyväntahtoisesti antaisi ne Otavalle, kun on tehnyt\nkorjaukset toiseen manuskriptiin. Ensimäisessä näytöksessä tein\nainoastaan pari pientä stilististä muutosta. -- Toiseen näytökseen tuli\nnuo lisärepliikit, joita Tohtori ehdotti 2:lle, 38:lle ja 45:lle\nsivuille.\" -- --\n\n\"Neljännen näytöksen toivon saavani parissa viikossa valmiiksi.\nEnsimäisen kohtauksen olen jo kirjoittanut uudelleen. Se tuli paljon\npitemmäksi nyt, 13 sivua, -- mutta ei suinkaan se ole sen\nvaarallisempaa. Kun nyt kestäisi tätä intoa loppuun asti, niin toivon,\nettä kappale näiden muutoksien kautta tulee kymmentä vertaa paremmaksi.\nKylläpä Tohtori on koko taikuri. En mitenkään olisi enää omasta\nvoimastani saanut siihen halua. Olin sen suhteen tuiki tympistynyt ja\ntyhjentynyt.\"\n\n\"Nyt minulla olisi pieni lapsellinen mieliteko. -- Olen aina odottanut,\nmilloin kirjoittaisin jotain semmoista, jota kehtaisin Tohtorille\nomistaa. Nyt ei tässä ole yhtään vihaa, ei yhtään ivaa eikä mitään\npahaa. Herra tiesi, kirjoitanko enää milloinkaan näin viatonta. Nyt se\nsiis kävisi laatuun? Jos Tohtori siihen suostuu, niin pankaa sitten\nmyötäseuraava paperi manuskriptin ensimäiselle sivulle, ennenkun sen\nannatte Otavalle.\"\n\n\"Mahdollisesti tämä neljäs näytös nyt tulee pitkänlainen. Mutta ei\nsuinkaan se haittaa?\" --\n\nEdellisestä näemme, että Bergbom on yhtä tehokkaasti vaikuttanut \"Papin\nperheenkin\" kuin tekijättären varhaisempien näytelmien lopulliseen\nmuotoon. Yhä uudistuneet neuvottelut ja matkat todistavat, että hän ei\nsiinä kohden säästänyt aikaansa eikä voimiaan, vaan niin sanoakseni\npiti asiaa kuin omanaan, vaatimatta minkäänlaista hyvitystä, yksityistä\nenemmän kuin julkistakaan. Hän suostui kyllä Minna Canthin pyyntöön\nsaada omistaa teos hänelle, mutta jos oikein tunnemme hänet niin\ntapahtui se ainoastaan sillä ehdolla että omistussanat laadittiin niin\nyksinkertaisiksi kuin ne todella ovat. Kirjan ensi lehdellä luetaankin\nainoastaan sanat: \"Tohtori Kaarlo Bergbomille omistanut tekijä\", jotka\neivät anna aavistustakaan siitä kiitollisuudenvelasta, joka Minna\nCanthilla todellisuudessa oli avustajalleen.\n\nJätämme nyt Papin perheen vähäksi aikaa mainitaksemme vielä pari kohtaa\nniistä kirjeistä, joita olemme tässä käyttäneet. -- Yhdestä Minna\nCanthin kirjeestä (19/11) saamme tietää, että Kaarlo ei suinkaan ollut\ntäysissä voimissa:\n\n-- \"Huolestuneena olen aina muistellut Tohtorin väsynyttä katsetta\nviimein [lokakuun alussa] siellä käydessäni. Ja epäilen joka kerta tuon\ndieetin hyötyä. Tarvitseeko sitä todella seurata niin radikaalisesti?\n'Kohtuus kaikessa' on hyvä sananparsi. Pieni pala leipää aterialla ei\nvarmaankaan tappaisi. Ja pieni lasi olutta tai portteria silloin\ntällöin -- ei sekään tappaisi. Onko hyvä antaa voimien mennä noin\nvähiin?\"\n\nJuuri ennen joulua 22/12 Emilie kirjoittaa ensimäisen vaikutelmansa\neräästä toisesta uudesta kappaleesta, joka samoin kuin Papin perhe\nennen pitkää nähtiin näyttämöllä:\n\n\"Minkä viiltävän epäsoinnun Ibsen taas onkaan lähettänyt maailmaan!\nHedda Gabler on saanut minut oikein aaveita pelkäämään. Miksi\nrunoilijat esittävät näitä kelvottomia, surkeita ihmisiä, ilman\nkorkeampia henkisiä harrastuksia ja tarpeita? Luettuani kirjan olen\noikein huonolla tuulella. En vielä tiedä, otammeko kappaleen\nesitettäväksi; minä olen aivan asiaa vastaan, enkä voi käsittää että\njoku taiteilijatar voisi mieltyä tähän tehtävään. Saa nähdä mitä Ida\nAalberg sanoo siitä.\" --\n\nUudenvuodenpäivänä -- Aleksis Kiven päivänä -- annettiin Kuopion takana\nja sen ohella Kiven Yö ja päivä ja Kihlaus. Olga Finne näytteli Lilliä\nensinmainitussa, mutta myöskin sokeaa tyttöä liikuttavassa idyllissä\nja teki hän sen erittäin somasti, \"ihmeen tasaisesti\"; Kihlauksessa\nolivat nyt: Rautio Aapeli, Wuori Eenokki ja nti Stenbäck Herrojen Eeva.\n-- Ensimäinen uutuus tuli jo 6/1: G. von Moserin huvinäytelmä\n_Kukkaistuhlari_, joka Saksassa oli saanut melkoisen menestyksen, mutta\nmeillä meni vain kolme kertaa. Päärooli oli Weckmanilla, joka pirteästi\nnäytteli preussilaista husaariluutnanttia. Seuraava ohjelma 11/1\nkäsitti koko kolme 1-näytöksistä kappaletta, nimittäin Niilo Salan\nsuomentaman Leon Hennique'n (Emile Zolan novellin mukaan) kirjoittaman\n_Jacques Damourin_, Saimi Svanin kääntämän A. Dreyfusin huvinäytelmän\n_Rajuilma_ ja Ellein (Eliel Aspelin) suomentaman Giovanni Vergan\n_Talonpojan ritarillisuuden_ (Cavaleria rusticana). Ensi kappaleessa\nnäytteli Leino taitavasti Jacquesia, maanpakolaista, joka palatessaan\ntapaa vaimonsa toisessa avioliitossa; närkästyneen vaimon \"rajuilmaa\"\ntaasen esitti toisessa kappaleessa viehättävästi Olga Finne, ja\nkolmannessa, lyhyessä, kiihkoisessa tragediassa esiintyi vihdoin Ida\nAalberg Santuzzana, pannen kuvaukseensa sitä kiehuvaa intohimoisuutta\njota sisilialainen luonne vaatii, Leino -- Alfion ja Ahlberg --\nTuriddun asianmukaisesti säestäessä häntä. Huolimatta siitä että\nainakin ensimäinen ja kolmas näistä näytelmistä olisivat ansainneet\nenempää mielenkiintoa,[117] ne kaikki ikäänkuin unohtuivat suurempien\nalle -- niitä näet ei toista kertaa esitetty. -- Topeliuksen päivänä\nmeni nimittäin taas Regina von Emmeritz, ja Tudeer (Valvojassa) väittää\nIda Aalbergin nyt \"osanneen antaa päähenkilölle enemmän todenmukaista\ninhimillisyyttä, enemmän elonlämpöä kuin ennen\" -- eikä ole syytä\nepäilläkään sitä, sillä olihan taiteilijatar kuluneena vuotena jälleen\nnähnyt ja kokenut semmoista, joka oli omansa kypsyttämään hänen\ntaidettaan.\n\nKohta kun Minna Canthin draama oli valmis, oli Bergbom tavallisella\ntarmolla ryhtynyt harjottamaan sitä, ja 23/1 oli _Papin perheen_\nensi-ilta, laatuaan loistavimpia teatterin historiassa. Huone oli\ntäyteen ahdettu: \"lippu luukulla!\", ja yleisö seurasi kasvavalla\njännityksellä tätä näytelmää, joka ei ainoastaan sommittelun puolesta\nollut tekijän edellisiä etevämpi, vaan siinäkin otollisempi, että se\nlämmitti, niinkuin vain kotimaisten olojen sattuva kuvaus saattaa\nlämmittää, ja että se syvästi kosketteli ajan kysymyksiä, käyttämättä\ntuota katkeraa ivaa, joka repii haavoja ja karkottaa sovinnollisuuden.\nRva Canth ei ollut saapuvilla, mutta innostuneelle yleisölle\nilmotettiin, että onnittelutervehdys sähköteitse lähetettäisiin\ntekijälle. -- Näyttelemistä Tudeer arvostelee hyväksi, lausuen muun\nmuassa:\n\nVallan oivallisesti näyteltiin etenkin kappaleen varsinainen päärooli,\npastori Valtari. Leino olikin tykkänään antautunut tehtäväänsä ja siitä\nluonut tuoreen tyypin, jossa ei ollut mitään istaantunutta maneeria.\nErittäin taiteellisesti hän osasi pitää koossa tuon tulisen\nluonteen näennäisesti ristiriitaiset puolet; rakkauden tarve ja\nitsekylläisyys, hellyys ja tylyys yhtyivät yhdeksi voimakkaaksi, täysin\nluonnonmukaiseksi, osanottoa herättäväksi ihmisolennoksi. -- Maijun\nrooli oli nti Finnelle kiitollinen. Hän sai varsin hyvin näkyviin sekä\nlapsen hilpeän veitikkamaisuuden että sen levottoman, herkkähermoisen\nhuimapäisyyden, jota nerokkaassa nuoressa naisessa vaikuttaa tuo omaan\nluontoperäiseen toimintaan pyrkivä sisäinen voima, jota hänen omaisensa\neivät ymmärrä, vaan jota äiti turhaan koettaa hillitä, isä tukehduttaa\ntai johtaa omien tarkotusperäinsä mukaan. Alkupuolella hän kuitenkin\noli liian raju ja jyrkkä, mutta viimeisessä näytöksessä esitys oli\nkaikin puolin taiteellista: se oli hillittyä ja samalla täynnä\nluontevaa tunnetta. Siinä tuli heti näkyviin että tosielämän vakavat\nriennot jo olivat ennättäneet painaa Maijuun leimansa. Elävästi\nkuvattiin tuo kimmoavainen taiteilijaluonne, hermostuttavine\njännityksineen ja hurmaavine menestyksen iloineen. -- Salan Jussilta\npuuttui ylioppilaan reippaus. -- Hannan roolin näytti sympaattisesti\nnti Kunnas. Siinä oli selvää ymmärrystä ja luontoperäistä tunnetta.\nHänen liikkeensä ovat jäykät, mutta niissä ei ole mitään maneeria, ääni\non soinnukas, lausuminen selvää ja sielunliikutuksia kuvaava.\n\nPapin perhe meni 9 kertaa täysille ja hyville huoneille. -- Kun\nsähkösanoma ensimäisen näytöksen jälkeen tuli perille, makasi Minna\nCanth sairaana influensataudissa.[118] Parannuttuaan hän matkusti\nmaaliskuulla Helsinkiin ja näki (14/3) kappaleensa, kun se esitettiin\nkahdeksannen kerran. Huone oli silloinkin täpö täynnä, ja katsojat\nosottivat erittäin innokkaasti suosiotaan tekijää kohtaan, joka Leinon\nja nti Finnen mukana astui näyttämölle ja jota tervehdittiin\nhyvähuudoilla ja kukkavihkoilla.[119]\n\nNoin puolitoista viikkoa Papin perheen jälkeen tuli toinen merkillinen\nuutuus, nimittäin Ibsenin _Hedda Gabler_, joka meni ensi kerran 4/2.\nNiinkuin ote Emilien kirjeestä todistaa, ei tämä näytelmä ollut juuri\nomansa herättämään myötätuntoisuutta, mutta sittenkin sen esittäminen\nmuodostui voitoksi teatterillemme. Kiitos olkoon taiteellisen\nnäyttelemisen ja erittäin Ida Aalbergin, tapahtui se kumma, että\nkappale, joka muualla ei ollut menestynyt, onnistui suomalaisella\nnäyttämöllä. Se kokosi 6 täyttä huonetta. -- Tudeer kirjoitti pitkän,\nseikkaperäisen analyysin taiteilijattaren tavasta tulkita tätä, hänen\nmyöhemminkin usein esittämäänsä loistorooliansa, ja päättää seuraavin\nsanoin:\n\n\"Että Ida Aalberg niin selvästi on ymmärtänyt Ibsenin hengen viimeisen\ntuotteen, että hän Heddassa on havainnut ihmisen, että hän siten on\nvoinut katselijoille selvittää tuon syvämielisen teoksen, se on\ntodellinen nerontyö. Häntä katsellessa katselijalla oli se\nintensiivinen henkinen nautinto, jota tuntee, kun hengen voimat\njännittyvät ja kun hetki hetkeltä huomaa näkönsä selviävän,\nnäköpiirinsä laajenevan, sydämensä lämpiävän, aatteensa kohoavan. Joka\nsemmoista voipi saada aikaan, on _suuri_ taiteilija.\" -- Kiitettyään\nnäyttämöllepanoakin erittäin onnistuneeksi, arvostelija sanoo, että\nmuutkin esiintyjät olivat tyydyttäviä sekä yhteisnäytteleminen tasaista\nja hyvää. Sala teki Tesmanin hyvin eläväksi ja todenmukaiseksi. Nti\nStenberg oli herttainen poroporvarillinen Julle-täti. Leino oli\nassessori Brackista luonut uuden, merkillisen tyypin, joka kokonaan\nerosi hänen tavallisesta esiintymisestään. Ahlbergilla Lövborgina oli\nhyviä kohtia, mutta toisinaan hän liiotteli ja näytti maneeria. Nti\nKunnas ei oikein pystynyt Tean rooliin, mutta esitykseltä ei kuitenkaan\npuuttunut lämpöä eikä oikeaa käsitystä.\n\nJos luetaan pois Runebergin-päivän ohjelma (kuvaelmia Runebergin\nrunoelmista ja Saimaan rannalla), joka annettiin kaksi kertaa, ja pari\nmuutakin sekaohjelmaa, muodostivat Papin perhe ja Hedda Gabler\nhelmikuun ohjelmiston, ja Emilie saattoi (17/2) syystä kirjoittaa:\n\"Meidän on käynyt sangen hyvin tänä vuonna, se on ollut paraimpia\naikoja mitä teatteri on kokenut. Varsinkin on työ sujunut erinomaisen\nreippaasti, kaikki ovat olleet terveitä, niin ettei häiriöitä ole\ntapahtunut sairauskohtausten kautta.\"\n\n-- Tällä ajalla sattui kumminkin kuolemantapaus, joka läheltä koski\nteatteria. Nti _Hilda Asp_ kuoli näet keuhkotautiin 22/2. Erottuaan\nteatterista (kts. ylemp. s. 271) hän oli ruvennut yhteiskoulun\nopettajattareksi, mutta sekin ura tuli lyhyeksi. Turhaan yritettiin\nehkäistä kamalaa tautia Kochin keksimällä parannuskeinolla. Kun hänen\nmaalliset jäännöksensä toisena päivänä kuoleman jälkeen rautateitse\nvietiin Tampereelle, kotikaupunkiin, haudattavaksi, lausui runoilija\nJ. H. Erkko hänelle lämpimät jäähyväis- ja muistosanat.\n\nMaaliskuullakaan ei annettu mitään ohjelmistolle uutta, vaan näyteltiin\nuusintoja, Faust (5 kertaa), Yhdistysjuhla y.m. Tämä ei kuitenkaan\nollut suunnitelman mukaista, vaan johtui erinäisistä asianhaaroista. Jo\nennen ohimennen mainittu ja pian laajemmin käsiteltävä Numersin uusi\nnäytelmä, Elinan surma, oli näet valmistunut, ja Bergbomin aikomus oli\nollut tänä keväänä toimittaa se näyttämölle, mutta Ida Aalberg\nkieltäytyi -- terveydellisistä syistä -- näyttelemästä vaativaa Kirsti\nFlemingiä. Kun myöskin rva Rautio oli estetty esiintymästä roolissa, ei\nollut muuta neuvoa kuin lykätä kappaleen esittäminen syksyksi. Mutta\ntästä taas seurasi, että teatterin oli vaikea jatkaa näyttelemistä\nHelsingissä. Eikä näytäntöjä jatkettukaan edemmäs kuin 19 p:ään huhtik.\nEttä niinkin kauan oli näyteltävää, oli Lindforsin ansio, joka\nmaaliskuun lopulla Parisista palattuaan esiintyi Saiturina ja Setä\nBräsiginä. Sitä paitse annettiin uusikin kappale, Hanna Aspin\nsuomentama V. Sardoun 3-näytöksinen huvinäytelmä _Voimakkaita naisia_\n(12/4), jossa tehdään pilaa amerikkalaisten \"vapaista\" naisista. Se\nnauratti aika lailla yleisöä ja jäi pitemmäksi aikaa ohjelmistoon --\nenimmin siinä ehkä miellyttivät Olga Finne, joka herttaisena Clairena\non amerikkalaisnaisten vastakohta, ja Weckman, joka Jonathanina\nnäytteli oikeaa amerikkalaista miespuolta. -- Viimeinen tai oikeammin\nviimeiset näytännöt olivat 19/4, jolloin tietääksemme ensi kerran\nannettiin kaksi näytäntöä samana päivänä, nimittäin klo 5 Saituri ja\nklo 8 Elämä on unelma, kumpikin täydelle huoneelle. Tästä Emilie 20/4\nkirjoittaa Betty Elfvingille:\n\n\"Yleisö kasvaa täällä vuosittain, totta kyllä köyhempi työläisyleisö,\nmutta on hupaista voida tyydyttää sen esteettisiä tarpeita. Toisena\npääsiäispäivänä annoimme kaksi kansannäytäntöä ja oltiin siitä niin\nkiitollisia, että paitse Suomettaressa julkaistua kiitosta, muutamat\ntyömiehet kävivät kotonamme yksityisesti, suullisesti kiittämässä\nmeitä. He eivät jaksa valvoa illoin, kun heidän täytyy niin varhain\naamulla olla liikkeellä mennäkseen työhönsä.\" --\n\nEnsimäinen kiertomatka tehtiin jo maaliskuulla, kun Bergbom 15/3 lähti\nniitten jäsenten kanssa, jotka esiintyivät Papin perheessä ja Kuopion\ntakana, _Hämeenlinnaan_ ja _Tampereelle_, antaakseen toisessa\nkaupungissa kolme ja toisessa neljä näytäntöä, jotka tuottivat (1,109 +\n2,227) yhteensä 3,336 mk. Sillä aikaa näyteltiin Helsingissä\nYhdistysjuhla ja Murtovarkaus -- roolit enimmäkseen oppilasten\nesittäminä. -- Palattuaan tältä matkalta Bergbom matkusti Viipuriin ja\nPietariin sopiakseen esiintymisestä näissä kaupungeissa huhti- ja\ntoukokuulla. (Aikomus oli ollut käydä Turussakin, mutta siitä ei tullut\nmitään, kun ruotsalainen teatterinjohtaja Selander, jonka hallussa\nTurun teatterihuone paraikaa oli, ei suostunut edes muutamaksi illaksi\nluovuttamaan sitä suomalaiselle seurueelle.)\n\n_Viipurissa_ näytännöt alkoivat 22/4 Papin perheellä ja annettiin niitä\n18, viimeinen 31/6. Lakkauttamatta näyttelemistä Viipurissa\npistäydyttiin välillä _Pietarissa_ ja esiinnyttiin siellä Kononovan\nteatterissa kolmena iltana 8/5-11/5. Kun Ida Aalberg oli mukana, oli\nohjelmisto kauttaaltaan hyvä. Viipurissa taiteilijatar esiintyi\nnäytelmissä Romeo ja Julia, Hedda Gabler, Erotaan pois ja Sota rauhan\naikana, mutta Pietarissa vain kahdessa ensinmainitussa -- niiden\nvälillä meni Papin perhe. Otamme joitakuita piirteitä Kaarlon\nkirjeistä:\n\nKiertomatkoilla antoi tavan mukaan enintä vaivaa suurten näytelmäin\nesittäminen pienillä näyttämöillä, joilta puuttui milloin mitäkin\nvälttämättömiä koristuksia tai muita laitoksia. Silloin täytyi joko\ntilata Helsingistä taikka paikalla valmistaa mitä tarvittiin. Kun\nkysyttiin miten milloinkin oli pälkähästä pelastauduttava, Bergbom ei\nläheskään näy olleen niin epäkäytännöllinen kuin yleisesti on luultu.\nKuinka kekseliäs hän saattoi olla, siitä tarjoavat hänen kirjeensä\nEmilielle monta esimerkkiä. Kas tässä yksi semmoinen, joka ei ole\nvailla humorististakaan sävyä:\n\n\"Nyt muistan jälleen jotakin Romeota koskevaa [hän oli juuri ennen\nkirjoittanut muista tarpeista]. Tuo aita, joka erottaa hautaholvin\nkirkkomaasta! Pietarin dekoratsionissa aukko on suurempi kuin meillä,\njota paitse kaunis musta, kullattu pystyaitamme on liian raskas\n[kuljetettavaksi]. Mutta mitä arvelet seuraavasta ehdotuksesta? Setä\nBräsigin ensi kuvaelman aita on nyt [näöltään] hyvin mitätön, vaikka\nmuuten soma; mutta jos Heinänen rikkaasti kultaisi sen, niin se\nmenettäisi puutarhamaisen luontonsa ja kelpaisi hautaholviaidaksi.\nTietysti se on korotettava, mutta se voidaan kyllä tehdä Pietarissa.\nSillä on sekin ansio, että se on hyvin köykäinen eikä kuitenkaan näytä\nliian halvalta, n.b. kun se kullan kautta saa tarpeellisen loiston.\nTietysti se ei ole 'le gendre que j'avais révé', mutta en keksi muuta\nkeinoa.\"\n\n\"Muutoin Romeo ja Julia näytellään [Pietarin] Pienessä teatterissa\nnousevalla viikolla, [Eleonora] Duse Juliana. -- Sano se Axel\nAhlbergille, ehkä hän haluaisi käydä sitä katsomassa.\" (Kirje on\nViipurista vähä ennen seurueen sinne tuloa.)\n\nPietarissa maisteri Jalmari Basilier hartaasti avusti Bergbomia.\nNäytännöt annettiin Hyväntekeväisyysseuran nimessä ja se vaikutti vähän\nohjelmistoonkin. Seuran esimies, pastori Hakkarainen, oli närkästynyt\nsiitä että aiottiin näytellä ainoastaan semmoisia [moderneja]\nkappaleita kuin Kuopion takana, Papin perhe ja Hedda Gabler ja oli\nvarottanutkin seurakuntalaisiaan käymästä katsomassa niitä. Silloin\npäätettiin ottaa Romeo ja Julia vastapainoksi!\n\nViipurissaolo muodostui loistavaksi, Kaarlo kirjoittaa näet 5/5:\n\n\"Neljä loppuun myytyä huonetta yhdellä viikolla ja tänään saamme\nviidennen. Ihmiset seisovat jonossa klo 6:lta aamulla. Voiko pyytää\nparempaa menestystä? -- Koska nuo kolme Pietarin näytäntöä ovat\nkokonaan ulkopuolella säännöllisiä näytäntöjä, eiköhän voitaisi määrätä\npuhdas voitto niistä palkinnoksi parhaimmasta draamasta, joka\nsisäänjätetään esim. ennen 1 p. tammik. 1893? Esitä asia johtokunnalle.\nPäätös voidaan tehdä syksyllä.\"\n\n-- [Valitettavasti Kaarlo kaikessa tässä touhussa oli sairas:] \"On\nmahdollista että minun täytyy käydä Helsingissä, ennen kun lähden\nulkomaalle. [Ennen oli sovittu, että sisarukset jälleen yhdessä\nlähtisivät ulkomaalle, ja että Emilie toukokuun lopulla tulisi\nViipuriin, josta lähtö tapahtuisi.] Tiedät mitä itsepäistä\nvilustumista, influensaa, katarria tai miksi sitä mainittaneenkaan,\nolen tänä keväänä kärsinyt. Viimeiset viisi päivää olen ollut\nvuoteenomanakin, vaikka taas olen jaloillani. Mutta pahempi on että\ntauti on kohdistunut korviin, niin että saatan sanoa olevani melkein\nkuuro. En esim. kuule kellon nakutusta, ennen kun se painetaan aivan\nkorvaa vasten. Jos se jatkuu Pietarin matkan jälkeen, täytyy minun\npuhutella spesialistia, jommoisia ei ole Viipurissa. Minua hoitaa tri\n[Paul] Collander, joka on määrännyt 'roppia', jotka ovat lieventäneet\nsäryn (sitä olen tuntenut, jopa hyvin ilkeää), mutta kuulo on tuskin\nparantunut.\" -- Pietarissa Kaarlo luulee tulevansa toimeen ilman\nEmilietä, mutta jos hän tulee kovin voimattomaksi, on hän\nsähkösanomalla kutsuva sisarensa avukseen.\n\n-- [Viipurissa kohtasi teatteria vastoinkäyminen, joka lisäsi johtajan\nvaivoja:] \"Voitko uskoa, ettemme saa sotamiehiä statisteiksi, vaikka\nArppe kyllä on saanut. Se johtuu siitä että De Pont on poissa ja eräs\ntitulus Londén -- äkänen svekomaani -- päällikkönä. Tunnettu nimi. Ja\nhän kielsi. Oli tietysti vaikea saada avustajia, ja 'kaikenlaisilta ne\nnäyttivät', mutta menihän tuo kumminkin, sillä kaikki tekivät mitä\nvoivat.\"\n\nKuinka asiat sitten kävivät, näemme myöhemmästä kirjeestä (noin 15/5):\n\n\"Alan nyt tulla terveeksi, kiitos olkoon kauniin ilman ja suuremman\nlevollisuuden, jota nykyään nautin. Vaikka totta on että Pietarissa\nminä oikeastaan paranin, huolimatta siitä että sain joka päivä istua\n15 à 16 tuntia Kononovassa. Eikä se ollut vanha Kononova --\nvalitettavasti! Kaikki vanhat koristukset ovat poismyydyt, ja uudet\nkurjia, pukuhuoneet kylmiä luolia (Ida Aalbergin täytyi pukeutua\nkarsinassa näyttämön vieressä). Oli vielä surkeampaa kuin entisessä\nPrikashikassa. Yhdellä tärkeällä erotuksella: kaikki oli siistiä ja --\nrehellistä.\"\n\n\"Pietarissakäynti osotti lopullisesti, että vierailumme siellä eivät\nole uudistettavat. Taikka oikeammin, että nykyinen tapamme esiintyä\nsiellä on ehdottomasti kelvoton. Joko tulee meidän esiintyä huokeasti\nja vaatimattomasti suomalaisille käsityöläisille Prikashikassa. Ja sen\nasian hoitaa kyllä Aspegren. Taikka on meidän näyteltävä Pietarin\nvenäläis-saksalaiselle yleisölle. Sitä varten tarvitsemme impressarion,\nja semmoista tuskin saamme -- emme ainakaan rehellistä. --\nTaloudellinen tulos oli, niinkuin saattoi ajatella -- ei voittoa eikä\ntappiota. Laitokset ja järjestely olivat mitä surkeimpia.\"\n\n\"Taiteelliseen tulokseen voimme ylipäätään olla tyytyväisiä. Hedda\nGabler teki tosin täydellisen fiaskon (syy oli joko ilmotuksen\npuutteessa taikka kappaleessa, johon Basilier yksin oli tyytyväinen),\nmutta Papin perhe ja Romeo ja Julia onnistuivat sitä paremmin. S:t\nPetersburger Zeitungin arvostelu oli hyvin ystävällinen, ja venäläiset\nlehdet ihailivat ainakin Ida Aalbergia, vaikka ne eivät muutoin olleet\nhyvänsuopia. Mutta totta onkin että hän varsinkin Juliana kohosi\ntaivaan korkealle muitten yli.\"\n\nToukokuun loppupuolellakin näyteltiin Viipurissa hyville huoneille,\njoten koko tulo oli 11,861 mk (se on keskimäärin lähes 660 illalta).\nKun Pietarin tulot tekivät 3,978 mk, päättyi kiertomatkojen tili\nmelkoiseen voittoon, nimittäin 4,639:61 mk. --\n\nViime mainitussa kirjeessä Kaarlo ilmotti olevansa valmis lähtemään\nlauantaina 23/5 ja kehotti Emilietä edellisenä päivänä saapumaan\nViipuriin.\n\nTeatterin hyvä menestys Viipurissa vaikutti tietysti koko tilivuoden\nlopputulokseenkin. Nytkin vajaus väheni, niin että se teki vain\n7,502:63 mk. Mutta se olikin alin määrä, mihin se näinä vuosina\nlaskeutui; seuraavana kolmena vuotena vajaus taas kasvamistaan kasvaa.\n\nTänä keväänä luopui kannattajain kokouksessa 6/4 maisteri V. Löfgren\njohtokunnan jäsenyydestä, ja valittiin hänen sijaansa professori _O. E.\nTudeer_. -- Sen yhteydessä mainittakoon teatteriin tulleita uusia\njäseniä.\n\nKeväällä 1890 Bergbomin ollessa Kuopiossa _Hemmo Kallio_ ilmottautui\ntälle halukkaana rupeamaan näyttelijäksi. -- \"Miksi ette ole tullut\nennen?\" tohtori kysyi. -- \"No, kun olen näin pieni ja pahannäköinen,\nniin en ole ennemmin rohjennut\", toinen vastasi. Syksyllä oli\nkoenäytäntö, ja silloin Kallio pääsi teatteriin. Pieni kasvultaan eikä\nmuutenkaan kaunis Kallio kuitenkin osotti luontaisia lahjoja, varsinkin\nnaurettavaan, humoristiseen, ja ennen pitkää hänestä sukeutui uusi\nEsko, muusta puhumatta.[120] -- Syksyllä joulun edellä otettiin nti\n_Kirsti Sainio_, jolla niinikään oli pysyvä tulevaisuus näyttämöllä,\nvaikka hän paremmin tunnetaan nykyisellä nimellään rva _Kirsti Suonio_,\njota hän omistaa v:sta 1895, jolloin meni naimisiin näyttelijä Evert\nSuonion kanssa.[121] -- Vielä mainitsemme tältä näytäntökaudelta nti\n_Cecilia Silénin_, joka silloin tuli kuiskaajaksi ja yhä edelleen\nhoitaa tärkeätä virkaansa.[122] -- Vihdoin merkittäköön, että maisteri\n_Ivar Wilskman_ näytäntökauden alusta oli ryhtynyt hoitamaan teatterin\nrahastoa. Hän pysyi virassa (jota Wahlströmin ja V. Soinin jälkeen K.\nja F. Basilier olivat hoitaneet) toista kymmentä vuotta.\n\nNäytäntöjen luku oli 118, ja näyteltiin niissä 13 kertaa _Kuopion\ntakana_; 12 _Papin perhe_; 8 Kunnia, Hedda Gabler; 7 _Kyökissä_, Elämä\non unelma, Romeo ja Julia; 6 Älä istu toisen rekeen, Hamlet; 5\n_Kihlaus, Mestarin nuuskarasia_, Faust, Saituri; 4 Sota rauhan aikana,\nSetä Bräsig; 3 _Uusi apulainen, Murtovarkaus, Saimaan rannalla_,\nTyöväen elämästä, Hävyttömät, Ei ollenkaan mustasukkainen,\nKukkaistuhlari, Yhdistysjuhla, Voimakkaita naisia; 2 _Pukkisen pidot,\nRegina von Emmeritz, Tietäjä, Amalia ystävämme_, Sirkka; 1 _Yö ja\npäivä, Hirvenhiihtäjät_, Jacques Damour, Rajuilma, Talonpojan\nritarillisuus, Erotaan pois.\n\nNäistä 36 kappaleesta oli kotimaisia 14 ja uusia 11.\n\n\n\n\nXX. Kahdeskymmenes näytäntökausi, 1891-92.\n\n\nViipurista matkustivat siis Bergbom-sisarukset Berliniin. Syystä kun he\nolivat yhdessä, on meillä taas vähemmän kerrottavaa heistä, sillä eivät\nhe koskaan kirjoittaneet vieraille niin usein kuin toisilleen. Ainoa\nkirje Berlinistä on Emilien 31/5 Betty Elfvingille kirjoittama. Siitä\non seuraava ote:\n\n\"Täällä istun nyt ja lähetän Sinulle terveisiä Dresdener Hofista;\nkaikki on paikallaan ja niin kuin kaksi vuotta sitten, paitse että\ntäällä kaikin voimin rakennetaan ja laajennetaan. 'Berlin ist\nKaiserstadt und Berlin wird Weltstadt'; iloitaan siitä että Berlin on\nEuroopan kolmas kaupunki ja toivotaan, että se tulee toiseksi ja\nrientää Parisin ohitse. Sitä se ei kuitenkaan voine, sillä ei se\nkoskaan voi hankkia itselleen Parisin vanhaa, suurta historiaa eikä\nsitä merkitystä, joka Ranskan pääkaupungilla on ollut ihmiskunnan\nkehityksessä, vaikka Berlin tietenkin tulevaisuudessa on näyttelevä\nsuurta roolia. -- Meidän päätarkotuksemme täällä on luonnollisesti\nnähdä mitä teatterit esittävät ja paljon hyvää ja kaunista olemme jo\ntällä viikolla nähneetkin. Kumminkin kärsin melkein entistä enemmän\nsaksalaisten kinnatusta paatoksesta ja luonnottomasta lausumistavasta;\ntämä ylöspäin ajo sanojen selässä ja joka sanan alleviivaaminen tulee\najan pitkään tuskalliseksi ja tavasta on minulla halu huutaa: 'kyllä\nvähemmälläkin ymmärtää'. Ibsen on moderni: olemme jo näinä kuutena\npäivänä nähneet Kuninkaanalut ja Villisorsan. Minusta tuntuu niinkuin\nei suuri yleisö oikein oivaltaisi vierasta runoilijaa, mutta täällä on\ninnostunut Ibsenseurakunta, joka voimakkaasti taputtaa käsiä ja meluaa\nniin että kuuluu, ja niinhän oikeastaan meilläkin on laita. Mutta mikä\nhätä onkaan saksalaisella näyttämöllä, jolla on oma suuri, rikas\nkirjallisuus käytettävänään sekä saa näytellä yleisölle, joka tuntee,\nrakastaa ja kunnioittaa tuota omaa kirjallisuuttaan, toisin on meidän\nraukkojen laita! -- Tänään on tulevan viikon ohjelmisto ilmotettu ja\nsen johdosta viivymme täällä vielä koko nousevan viikon. Saamme nähdä\nDie Haubenlerche [Leivonen], joka syyskuulla menee meillä, sekä sen\nohella klassillisia kappaleita, jotka kenties otetaan esitettäväksi.\nEnsi maanantaina matkustamme arvattavasti Parisiin, missä olemme 3\nviikkoa, niin että minä tulen kotia heinäkuun ensi päivinä ja Kaarlo\nluultavasti asettuu johonkin parantolaan Saksenin vuoristossa -- vielä\nhän ei varmaan tiedä mihin. -- -- Jonkunlaisella surumielisyydellä\najattelen yhteistä matkaamme 2 vuotta sitten: se matka oli niin lyhyt,\nettä Sinun kyllä olisi ollut tarpeen uudistaa se tänä vuonna. Hyvin\nherttaista ja hupaista olisi ollut, jos me nytkin olisimme saaneet\nyhdessä Sinun kanssasi iloita kaikesta suuresta ja kauniista, jota\ntämmöinen ylellisyyskaupunki tarjoaa; kurjuutta, surua ja huolia on\ntäälläkin ja runsaasti, mutta ne ovat kätkössä vieraan silmiltä, ja\nmeille näyttäytyy ainoastaan loistava, kohiseva elämä. Tavasta tunnen\nsydämessäni oikein kateutta -- on vaikeaa että kansamme on niin pieni\nja vähäpätöinen. Suurilla kansakunnilla on toki toisellainen itsetunto!\nKas niin, hyvästi nyt! tulenhan oikein sentimentaliseksi.\"\n\nPäivin sisarukset odottaessaan illan näytäntöä tavan mukaan kävivät\nostoksilla, hankkiakseen teatterille mitä tarvittiin uusia kappaleita\nvarten. Tällä kertaa Shakespearen Kesäyön unelma oli mielessä, ja se\nvaati paljon häikäisevää korua ja muun muassa suuren aasinpään, jota\nTitania hyväilee -- kaikki ostettiin Emilien vastaanotettavaksi ja\ntullattavaksi Helsingissä. -- Matkan jatko muodostui toisin kuin ensin\noli suunniteltu. Berlinistä sisarukset lähtivätkin Wieniin.\nSielläolosta Emilie 5/7 (Naantalista, johon hän paluumatkallaan oli\npoikennut tavatakseen parannuksilla olevaa Augusta-sisartaan)\nkirjoittaa Betty Elfvingille:\n\n-- \"Teatterissa näimme sielläkin hyvää ja kaunista, ja minä pidän\npaljon enemmän sikäläisistä näyttelijöistä kuin berliniläisistä: ne\novat luonnollisempia ja puhuvat paljo paremmin kuin pohjoissaksalaiset\ntoverinsa; näyttämöllepano ja kaikki laitokset yleensä ovat sitä\nvastoin Berlinissä paremmat.\" --\n\nSamoin kuin Parisi jäi Saksenin Sveitsikin käymättä. Wienistä Kaarlo\npäätti matkustaa Baijerin Reichenhalliin, josta hänen ensimäinen\nkirjeensä on päivätty 27/6:\n\n\"Rakas sisar, olet kai ollut levoton, kun en ole antanut tietoja\nitsestäni, mutta olen nyt vasta tullut Reichenhalliin. Kun minun\nWienissä oli lähteminen junalleni, kuulin että se oli n.s. Bummelzug,\njoka viipyi koko ikuisuuden tiellä. Päätin lykätä matkan iltaan. Mutta\nkuinka olikaan, tulin Prateriin, ja siellä mustalaismusiikki kiinnitti\nminua niin, että päätin lähteä vasta seuraavana päivänä. Niin teinkin.\nMutta silloinkin muutin vähän matkasuunnitelmaani. Päätin näet ensin\nkäydä katsomassa Berchtesgadenia, jota musikaalinen pöytänaapurimme\nniin lämpimästi suositteli minulle, ja myöskin pistäytyä Salzburgissa.\nTämä matkustus on kestänyt neljä päivää, niin että vasta nyt lauantaina\nolen saapunut Reichenhalliin. Matka oli erinomaisen miellyttävä --\nmutta kallis, kallis, kallis! Kyllä hinnat ovat täällä toiset kuin\nJemtlannissa! Täällä Reichenhallissa olen toki onnistunut saamaan\njotakuinkin kelvollisen kortteerin -- n.b. jollei vain emäntäni\nkeittotaito aseta vatsalleni liiallisia vaatimuksia. Hotellissa\nsyöminen on mahdoton täkäläisten hintojen vuoksi. Ja kuitenkin on\nBerchtesgaden vielä paljo kalliimpi.\"\n\n\"Minulla on ollut vähän ikävä Wieniä, joka kumminkin, sanottakoon mitä\ntahansa, on miellyttävä kaupunki. Ennen katselin sitä ankarammin, mutta\nmitä kauemmin elää, sitä enemmän oppii antamaan arvoa ihmiselliselle\nvieraissakin muodoissa. Totta kyllä astuu siellä elämänhalu esiin\nsemmoisella välittömyydellä, jota emme koskaan voi hyväksyä. Mutta kun\non saanut niin kyliänsä 'kysymyksistä' ja 'kummittelijoista' ja\nsaarnoista, joissa on käsitelty korkeampaa siveellisyyttä ja korkeampaa\nepäsiveellisyyttä, kuin me siellä kotona näinä vuosina, niin vaikuttaa\netelänlasten naivinen välittömyys raitistavasti. Se on kuitenkin\nihmisellisempi kuin se vihainen katkeruus, joka meillä haittaa ainakin\nkaikkea kirjallista tuotantoa.\"\n\n\"Täällä Reichenhallissa viivyn viisi viikkoa tai kuusi. Sitte matkustan\nPragin, Dresdenin ja Berlinin kautta kotia. Kussakin kaupungissa viivyn\nmuutamia päiviä. Kenties Dresdenissä kuitenkin käyn Behrillä ja katson\nmitä hänellä on valaistuskoneita [joita kai tarvittiin Kesäyön\nunelmaan]. Ehkä hänellä on [semmoisia] muitakin kuin sähkövaloa varten.\nViipurissa oli kaksi suurta reflektoria, jotka olivat siirtonaisia --\njotakin samantapaista kuin meidän Faustissa käyttämämme vanhat, mutta\npaljo parempia. Jos semmoisella voisi kohdistaa määrättyyn paikkaan\nvärillistä valoa, niin olisi sillä paljo saavutettu. Enemmän kuin pari\nsataa markkaa semmoinen tuskin maksaa. Kentiesi voisi myöskin saada\nprospektin, jota käytännöllisempi henkilö, esim. Ossian, pystyy\narvostelemaan. Siinä tapauksessa saat lähettää Dresdeniin muutaman sata\nReichsmarkkaa, sillä mitä minulla on, tarvitsen Berlinissä kirjoihin ja\nnuotteihin. Meidän laulukirjastomme kaipaa välttämättömästi\nraitistamista, sillä samat juomalaulut ovat kukoistaneet liian kauan ja\nhengellistäkin musiikkia varten näyttämön takana aion ostaa muutamia\nsuurempia kuorokokoelmia. Noin 30 markkaa menee Mendelsohnin\nKesäyönunelman musiikkiin taikka, jos orkesterinuotitkin ovat painetut,\nsaman verran lisää.\"\n\n\"Kirje Augustalta Sinulle oli minua täällä vastassa. Hän sanoo että\nminua on tylysti (styfmoderligt) kohdeltu uudessa rakennuksessa.[123]\nEnhän saa sellaista kohtelua hänen kodissaan ja vielä vähemmän hänen\nsydämessään, ovathan silloin seinät ja huonekalut pikkuasioita. Kuinpa\nhän vain saisi olla terveempi. Mutta hän on varmaankin sairaampi kuin\nhän sanoo ja se on pahin asia.[124] Olemmehan olleet onnellisia, kun\nolemme saaneet elää sen tulikaupungin polttopisteessä, jossa\nkansakunnan elämä on syntynyt, mutta olemme myöskin palaneet ennen\naikaamme tässä prosessissa.\" --\n\nSeuraavista kirjeistä näkyy, että Kaarlo oli yleensä erittäin\ntyytyväinen Reichenhallissaoloonsa:\n\n\"Täällä on ollut ihana ilma -- liian kuuma, moni valittaa, mutta minua\nse ei vaivaa. Ympäristö on todella suurenmoinen ja vaihteleva.\nAinoastaan [ruotsalainen] nurkkaisänmaallisuus voi asettaa Jemtlannin\nvuoret tämän rinnalle. Ja sitten upea, rikas kasvullisuus, niin\nmoninainen ja voimakas. Tuoksu, joka keskipäivänhelteessä lähtee\nmännyistä ja kukista alppien päiväpuolella, on huumaava. On kuin\nmakaisi luontoemon rinnoilla terveyttä imien. Yksi paha puoli on\nkuitenkin olemassa ja sangen ikävää laatua, kaikki on kallista, ja\nkaikki on maksettava. Ei askeltakaan voi ottaa ilman ettei juomaraha\ntule kysymykseen. Kesäaikana koko Reichenhall on yksi ainoa ravintola\nsiihen kuuluvine 'Lohndienereineen', 'Lohnkutschereineen' ja\n'Lohnführereineen'. Kävelyretket houkuttelevat, mutta jos opas on\nmukaanotettava, niin rahanmeno vähentää nautinnon. Mutta kaikki\nkaikessa, kun ajattelen miten minua paleli Gausdalissa ja Mörsilissä ja\nkuinka toisin on täällä, niin kiitän onneani ja -- Augustaa, joka\nneuvoi minua matkustamaan eteläänpäin. Ja sitte on täällä luettavaa ja\nmusiikkia -- kaksi tärkeää asiaa, kun on paha sää. Se on, ei tuota,\nmusiikkia, jonka hankkii itselleen rämisevän pianon avulla, vaan\nsemmoista, jota toiset tarjoavat kuultavaksi -- mikä tekee melkoisen\neron hupiin nähden. Lainakirjastokin on hyvin varustettu ranskalaisella\nja saksalaisella kirjallisuudella, puhumatta 60 sanomalehdestä\nlukuhuoneessa. Parannusmaksu (kurtaxan) ei ole kovin kallis -- 15\nmarkkaa kaikkiaan, se on tuskin enemmän kuin Lappeenrannassa taikka\nHangossa. Osotteeni on 'Villa Sonntagshorn'.\"\n\n\"En ole tehnyt paljon tuttavuuksia. Muuten on täällä kansaa kaikilta\nilmansuunnilta. Kumma kyllä vähän englantilaisia, mutta paljon\nslaavilaisia aineksia, tshekkiläisiä, venäläisiä, puolalaisia, sekä\nmyöskin unkarilaisia ja rumanilaisia. -- Tein juurikään kahden päivän\nretken korkeammille vuoriseuduille. Opas maksoi 10 markkaa. No, sen\ntiesin edeltäpäin. Mutta ajatteles, kun minulta alppimajassa\nillallisesta, yösijasta ja aamukahvista vaadittiin -- 20 markkaa. Ei\nmuuta kuin maksaa ja näyttää tyytyväiseltä. Kotona istuminen ja\nkäveleminen hiekkakäytävillä tulee kuitenkin ykstoikkoiseksi, kun\nalppiluonto ympärillä houkuttelee. En uskalla sentään retkeillä ilman\nopasta, minua kun niin helposti pyörryttää.\"\n\nNäyttää siltä kuin Kaarlon mieltymys maahan ja oloihin olisi\nsaanut hänet tavallista hartaammaksi kirjeenvaihtajaksi. Toisia\nmieltäkiinnittävämpi on seuraava kirje heinäkuun lopulta, jonka otamme\nlyhentämättä:\n\n\"Armahani! Ei vielä koskaan ole kylpyaika rientänyt niin nopeasti kuin\ntämä. Mutta täkäläiset seudut tasanko- ja alppiluonnon, Saksan ja\nItävallan, rajalla tarjoavatkin tavattoman rikasta vaihtelua.\nMieltäkiinnittävimmät 'havaintoni' näinä viimeisinä kahtena viikkona\novat kuitenkin, omituista kyllä, olleet -- taiteellista laatua.\"\n\n\"Toinen oli Mozartin satavuotisjuhla Salzburgissa, joka vietettiin\nkolmena päivänä, heinäkuun 16, 17 ja 18. Requiem, Figaron häät, G-moll\nsymfonia j.n.e., kolme konserttia ja yksi teatterinäytäntö. Olin sitä\nennen käynyt Salzburgissa (sinne on ainoastaan kahden tunnin\nrautatiematka) saadakseni pilettiä, mutta vastaus oli 'kalpea ei'.\nMonta tuhatta oli jo ilmottautunut saamatta pilettiä. Ei ollut siis\nmuuta kuin alistuminen edessä, mutta kuitenkin pyysin että minua\nmuistettaisiin, jos sattumalta joku piletti ehkä jätettäisiin takaisin.\nVanha teatterionneni ei nytkään kieltäytynyt. Juuri kun olin\nmenemäisilläni pois, toi postiljoni kirjeitä. Yhdessä niistä oli\nperuutus, ja minä sain pilettini.\"\n\n\"Unohtumaton oli Requiemin vaikutus Salzburgin mahtavassa\ntuomiokirkossa. Konsertit olivat kyllä mieltäkiinnittäviä ja Figaron\nhäissä myötävaikutti Saksan etevimpiä taiteilijoita, mutta ne\nkalpenivat Requiemin rinnalla. Tunnelma oli ihmeellinen. Täällähän\nMozart oli syntynyt, täältä olivat hänen lapsuudenvaikutelmansa,\nja kuvastuuhan tämä hymyilevä, lempeä, iloinen luonto hänen\ntaiteilijaluonteessaan. Tiedäthän kuinka laajaperäinen\ntaiteilijaihailuni voi olla. Voivathan kaikki uudenaikaiset ihastuttaa\nminua, Meyerbeer samoin kuin Wagner; Verdiäkin, joka alkuaan oli\nminulle niin vieras, olen oppinut ymmärtämään. Mutta sydämeni on\nSarastron ja Paminan, donna Annan ja don Juanin luona. Kolmantena\njuhlailtana, kun Figaro esitettiin, olin valitettavasti niin\ntylsistynyt musiikista, juhlapuheista, alkajaisrunoista ja kävelyistä,\nettä minä, suoraan sanoen, koko illan taistelin unen kanssa. Salzburgin\nkunniaksi voidaan sanoa, että vaikka yli 10,000 juhlamatkustajaa oli\ntullut saapuville, hinnat eivät olleet kinnatut niinkuin ne esim.\nkuuluvat tänä vuonna olevan Bayreuthissä, johon mielelläni lähtisin,\nkun nyt olen niin lähellä. Eihän itse matka ole kallis. Mutta\nensiksikin sanotaan hintojen hotelleissa olevan suorastaan mielettömiä,\nja toiseksi kuuluu siellä olevan niin hävytön pilettikeinottelu\nvallalla, että mahdollisesti täytyisi palata mitään näkemättä. Paras on\nolla kuulematta Parsifalia ja tyytyä hänen rakkaaseen pappaansa\nLohengriniin (vai onko se nyt Parsifal, joka päin vastoin on\nLohengrinin isä? -- Wagnerilainen sukuluettelo on aina sekava).\"\n\n\"Ja sitte toinen taiteellinen 'Ausbeute'. Onnellisesta sattumasta olen\nnähnyt nukketeatterissa -- Faustin -- tuon vanhan, oikean Faustin\n'Puppenspielin', joka alkumuodoltaan polveutuu uskonpuhdistuksen\naikakaudelta ja joka antoi Goethelle ensimäisen herätyksen hänen\nmaailmanrunoelmaansa. Minä hieroin kauppaa Führerin, oppaan, kanssa,\njoka tavallisesti seuraa minua retkilläni. (Hän on etevä\nsitransoittaja.) Minä tahdoin saada hänet määräpäiväksi. 'Ei sovi --\nsinä päivänä en voi tulla, sillä silloin on suuri 'Kirchweihe'\n(kirkonvihkimisen muistojuhla) Grossgmainissa ja minun täytyy siellä\nsoittaa sitraa'. Kun olin utelias näkemään Kirchweihejuhlan, jossa\nkirkollinen ja maallinen meidän protestantisen mielipiteemme mukaan\nniin omituisella tavalla sekotetaan yhteen, lähdin sinne. Paikkakunta\non Itävallan rajalla, niin että puoli kylää (Grossgmain) on\nitävaltalainen ja toinen puoli (Kleingmain) baijerilainen. Kirjavaa\nkansanelämää. Juhlakulkueita, markkinavilinää, messua, tanssia, sitran\nja kitaransoittoa, vasta ripillelaskettujen lasten kirkollisia lauluja,\noivallista tyrolilaista viiniä ja myöhemmin yön tullessa (se episodi\njäi kuitenkin minulta näkemättä) asiaankuuluva tappelu itävaltalaisten\nja baijerilaisten 'Buain' (poikain) välillä. Paraillaan kävellessäni\nsinne tänne näin suuren teatteriplakaatin ja siinä ilmotettiin --\nFaust. Huomasin sitten että oli puhe marioneteista, nukeista. Luulin\nettä saisin nähdä jonkunlaisen 'adaption', mukailun, Goethen Faustista.\nMutta ei! Se oli kuin olikin se vanha rehellinen Puppenspiel, joka on\nsäilynyt näissä alppien sopukoissa. Ilveilijä, Kasperle, nauratti\nyleisöä halpamaisilla sukkeluuksillaan koko sen ajan kun juhlallinen\ntoiminta kesti. Muutamat kohdat olivat, niin sanoakseni, omituisen\nluonnonrunollisia. Faust ja Mefisto ovat tehneet välikirjan 24\nvuodeksi. Mutta jo kahdentoista vuoden kuluttua Mefisto vaatii\noikeutensa, sillä 'hän on palvellut Faustia sekä öin että päivin'.\nFaust koettaa silloin vapautua hurskaan petoksen kautta. Hän saa\nMefiston lupaamaan täyttää yhden toivomuksen. Faust pyytää silloin\nPietarinkirkon ristin Roomasta. Hän luulee, että Mefisto ei voi sitä\nhankkia. Mutta Mefisto toimittaa sen paikalle. Faust huomaa kuitenkin,\nettä jotakin puuttuu ja se on [kirjaimet] J.N.R.J. (Jesus Nazarenus Rex\nJudaeorum). Samassa kun hän mainitsee nämä sanat, Mefisto katoaa ja\nFaust on pelastettu. Mutta Mefisto asettaa viekkauden viekkautta\nvastaan. Hän loihtii esiin Helenan, Faustin vaimovainajan. Faust\nheittäytyy hänen syliinsä, mutta syleilee hänen sijastaan Mefistoa ja\non nyt auttamattomasti kadotettu. Olin hyvin utelias näkemään, kuinka\nilveilijä Kasperle saataisiin mukaan loppukatastrofiin. Mutta se\ntapahtui sangen näppärästi. Kasperle esiintyy yövahtina. Faustin\ntuskallisesti odottaessa että kello lyö 12, jolloin hänen aikansa on\nohi, tulee Kasperle ja huutaa ensin 10, sitten 11 ja viimein 12, joka\nkerta laulaen yövahtilaulun siihen kuuluvine koomillisine lirityksineen\nja juoksutuksineen, jotka saivat kuulijat nauramaan kikahtuakseen. --\nOlin elänyt melkoisen jakson teatterihistoriaa vaatimattomassa\nravintolasalissa. Minulle kävi jotenkin selväksi minkälaiset nuo\n'Haupt- ja Staats-actionit' olivat. Ne esittivät jotakuinkin samoja\nseikkoja niin, että ihmisiä esiintyi marionettien sijasta. Nämä nuket\nolivat muuten melko kookkaita -- metrinkorkuisia. Johtaja osotti\ntodella hämmästyttävää kykyä johdonmukaisesti suorittaessaan eri\nroolit. Olin olettanut, että ainakin kuusi henkilöä oli ohjaamassa\nnukkeja; todellisuudessa oli niitä vain kaksi: johtaja ja hänen\nvaimonsa.\"\n\nTuskin oli Bergbom lähtenyt kotimatkalleen -- se tapahtui 31/7 -- kun\nhäntä kohtasi seikkailu, joka oli sangen kiusallinen ja viivytti hänen\nmatkaansa kokonaisen viikon, vaikka se lopulta päättyi onnellisesti.\nHän oli näet menettämäisillään matkatavaransa ja -rahansa.[125] --\nBerlinistä Bergbom 15/8 ilmotti olevansa valmis tulemaan kotia, mutta\nhän viipyi kuitenkin vielä pari päivää nähdäkseen \"tuntemattoman\nkirjailijan uuden draaman 'Gleiches Recht', josta paljon puhuttiin\".\n(Tuntematon oli Richard Grelling, joka kiivaana naturalistina oli\nasettanut koko myrskyisen työmieskohtauksen näyttämölle.)\n\n       *       *       *       *       *\n\nVirkistävän matkansa jälkeen Bergbom oli tavallista paremmissa\nvoimissa, kun syyskauden työ alkoi. Samoin oli näyttelijäinkin\nlaita, jotka olivat nauttineet lepoa, sitte kun he taikka osa\nheistä (rva Leino, neidit Finne, Kunnas, Sainio ja Stenberg\nsekä hrt Leino, Sala, Kallio ja ehkä joku lisäksi) oli kesäkuulla\nantanut 4 näytäntöä Jyväskylässä, 3 Mikkelissä ja 6 Kuopiossa.\n-- Näytännöt alkoivat kolmella kansannäytännöllä (Papin perhe y.m.)\n6/9-13/9, jonka jälkeen 16/9, tuli ensimäinen uutuus, Anni\nLevanderin suomentama E. Wildenbruchin 4-näytöksinen _Leivonen_\n(Aukusti Langenthal -- Sala, Herman -- Weckman, Lene -- Olga\nFinne, Schmalenbach -- Rautio). Näytelmä, joka vuotta ennen oli ensi\nkerran näytelty Berlinissä, saavutti, niinkuin enimmäkseen\nuudenaikaiset vieraat kappaleet, keskinkertaisen menestyksen: se\nesitettiin 4 kertaa. Kertaa useammin meni toinen uusi näytelmä,\nAnni Levanderin suomentama L. Fuldan 3-näytöksinen _Työlakko_ (Das\nverlorene Paradies) -- ensi-ilta 30/9 --, joka samoin kuin Leivonen\nedusti sitä yhteiskunnallis-kansanvaltais-naturalistista suuntaa, johon\nSaksan draamankirjoittajat ikäänkuin käskystä heittäytyivät 1890-luvun\nalussa. Näyttämölleasettamiseen katsoen ansaitsee mainita, että Fuldan\nnäytelmässä ensi kerran nähtiin näyttämöllä tehdas käynnissä, niin että\nlakon syntyessä sanan mukaan \"pyörät pantiin seisomaan\".\n\nSitte tuli kotimaisten uutuuksien vuoro, joista ensimäinen oli _Martti\nVuoren_ esikoinen, 3-näytöksinen näytelmä _Ihmisten tähden_. Tekijä,\nmaisteri M. Bergh, virkamies valtiosihteerin virastossa Pietarissa, oli\nottanut kappaleessaan kuvatakseen \"helsinkiläisiä\" oloja, miten muuan\nasessori (Raunio) joutuu taloudelliseen häviöön ja epätoivossa murhaa\nitsensä -- kevytmielisen, tuhlaavan rouvansa tähden. Jo helmikuulla hän\noli lähettänyt teoksensa Bergbomin tarkastettavaksi, ja oli tämä\nkirjoittanut siitä muun muassa seuraavat sanat:\n\n\"Näytelmänne on minua suuresti miellyttänyt. Kun sanon miellyttänyt, en\njuuri tarkota draamanne kuivaa pessimismiä, joka tuntui hyvin\nmasentavalta. Enemmän sitten dialoogia, joka on erittäin sujuvaa, ja\nkohtauksien ryhmittämistä, joka on taitavasti sommiteltu. Kipein kohta\non Betyn [rva Raunion] luonne -- se kaipaa psykoloogista syventämistä.\nOnko hän vain hupakko vai myöskin daimooni?\" --\n\nSittemmin tekijä Bergbomin kirjallisten ja suullistenkin neuvojen\nmukaan ainakin joissakin kohden korjasi kappalettaan. Kun se esitettiin\n16/10 täydelle huoneelle, menestys näytti melkoiselta -- Leino (Raunio)\nja rva Rautio (rva Raunio) näyttelivät oivallisesti -- ja saapuville\ntullut tekijä huudettiin esiin; mutta kritiikki väitti, että kuvaus ei\nvaikuttanut täysin todelliselta eikä alkuperäiseltä, ja näytäntö\nuudistettiin vain kaksi kertaa. Emilie kirjoitti 19/10: \"Olemme vähän\nalakuloisia sen kovan ja väärän arvostelun johdosta, joka on kohdannut\nnäytelmää Ihmisten tähden -- emmekä me ainoastaan, vaan moni muukin\n(asianymmärtävä) on hyvin pahoillaan.\"\n\nToinen kotimainen uutuus oli G. von Numersin _Elinan surma_, joka\nvaatii laajanlaista käsittelyä.\n\nOlemme jo ennen osottaneet, kuinka tuntuvasti Bergbom on vaikuttanut\nNumersin näytelmien lopulliseen muotoon, mutta tällä kertaa on\nerikoisen tärkeää kääntää huomio heidän yhteistyöhönsä, jonka tulos\nElinan surmakin on. Niin ei ainoastaan sentähden että tämä draama\naineen ja taiteellisen suorituksen puolesta on muita arvokkaampi, vaan\nsenkin vuoksi että heidän osallisuudestaan tähän teokseen on\njulkisuudessakin ollut puhetta ilman että kysymystä sentään olisi\nlopullisesti selvitetty. Onneksi on todistuskappaleita olemassa, jotka\nluovat tyydyttävää valoa näytelmän syntyhistoriaan, ne kun näyttävät\nmissä kohden Numers kaipasi apua ja missä määrin sitä annettiin.\nTarpeetonta lienee sanoa, ettemme tässä kuitenkaan voi syventyä\nyksityisseikkoihin, vaan rajotumme tärkeimpään.\n\nEnsi kerran mainitaan kappale taikka oikeastaan sen perusaihe Numersin\nkirjeessä 21/2 1888. \"Elinan surma on vaikea\", sanotaan siinä, \"etenkin\nsyystä että silmäni vähitellen aukenevat näkemään mitä nykyajan\ndramatiikka on\". Samalla kirjoittaja pyytää Bergbomin kautta saada\n[R. Tengström] \"Finsk Anthologi'n\", jossa Elinan surma-runo on\nruotsinnettuna, taikka [K. A.] Bomanssonin tutkimuksen \"surullisesta\ntapauksesta\". Tästä päättäen he jo olivat keskustelleet aiheesta, eikä\nliene rohkeata olettaa, että Bergbom, jolle se oli vanhastaan tuttu\n(kts. I, siv. 155), oli suositellut sitä Numersille, joka tietenkin on\naivan pintapuolisesti, jos ollenkaan, perehtynyt suomalaiseen\nkansanrunouteen. Kumminkin tulivat Tuukkalan tappelu ja Kuopion takana\nväliin, eikä Elinan surmasta puhuta -- kirjeissä näet -- ennen kun\n1890. Sen vuoden alusta on epäilemättä eräs päiväämätön kirjoitus,\njonka Numers on laatinut palattuaan Helsingistä (hän kävi siellä muun\nmuassa silloin kun Kuopion takana näyteltiin) ja jossa hän esittää\nmiten hän oli ajatellut näytelmän perusteltavaksi.[126] Siitä\nmainitsemme pääpiirteet:\n\nKlaus Kurjella on ensimäisen vaimonsa Sigrid [draamassa: Kaarina]\nFlemingin kanssa poika, Arvid nimeltä, nuori pappi [sitten piispa]\nTurussa. Laukossa emännöitsee Sigridin kaunis sisar, 30-vuotias Kirsti\nFleming. Klaus ja Kirsti palavat intohimoisesta rakkaudesta toisiinsa,\nmutta kirkko ei salli aviota langon ja kälyn välillä, jota paitse heitä\nerottaa salainen rikos -- ehkä on kansa oikeassa syyttäessään ylpeää,\nvihattua Kirstiä enkelimäisen Sigridin kuolemasta. Parannuksen ja\nsielunrauhan toivossa Klaus nai viattoman Elina neitsyen, mutta kun\nKirsti yhä jää taloon, kehittyy näiden kolmen taikka neljänkin elämä --\nneljäs onneton on Klaun palveluksessa oleva nuori ritari, Uolevi Fincke\n[sitte Frille], joka lempii Elinaa -- sietämättömän tuskalliseksi.\nSilloin käy Arvid pappi kotona, huomaa isän ja tädin keskinäiset\ntunteet, miten he koettavat salata niitä toisiltaan ja muilta, ja\nnuhtelee heitä yhdessä. Tämä kiihottaa Kirstin katkeruutta ja hän menee\nkihloihin Uolevin kanssa, sittenkään matkustamatta pois. \"Pirullisen\"\nkaksinpuhelun jälkeen Klaus lähtee matkalle. Kirsti neuvoo Elinaa\nmenemään pikku rakennukseen, missä saisi nukkua rauhassa. On jo pimeä\nkun huudetaan, että pikku rakennus palaa. Liian myöhään Kirsti ilmottaa\nElinan makaavan siellä. Kansa syyttää Kirstiä murhapoltosta, ja kun\ntämä etsii suojaa Klaun luona, jonka tulipalon hohde on palauttanut,\nhän työntää Kirstin kansajoukkoon, joka surmaamalla hänet kostaa Elinan\nkuoleman. Klaus itse karkaa metsään ja hukkuu yrittäessään järven yli.\n\"Rikos on erottanut Klaun ja Kirstin toisistaan, heikkoudesta he\npysyvät lähellä toisiaan, ja se heikkous tuottaa heille julman koston.\"\n\nKuinka paljo tässä aineen vanhimmassa muodostuksessa jo on Bergbomin\nomaa, on mahdoton tarkoin sanoa. Kuitenkin eräs Bergbomia lähellä\nseisonut henkilö muistaa hänen ehdottaneen, että Kirsti oli tehtävä\nKlaun vaimon sisareksi ja aatelisnaiseksi. \"Muuten siitä ei tule\ntragediaa\", hän oli sanonut. \"Jos Kirsti on 'piika', niinkuin runossa,\nei voi ymmärtää, että Klaus hänen tähtensä surmaa Elinan.\" Tämä muutos\nonkin tärkein kohta, missä alkusuunnitelma eroaa kansanrunosta.\n\nSyksyllä s.v. Numers kirjoittaa valmistuvasta draamasta:\n\n(24/9). -- \"Elina alkaa jo tulla liian vanhaksi talossa -- -- muuten\nkummallinen kappale siinä, että Klaus ja Kirsti pakinoivat läpi viiden\nnäytöksen ja muut vain ovat läsnä ollen milloin mielissään milloin\npahoillaan -- -- ei mitään monoloogeja!!! ja laitokset hyvin helppoja,\nenimmäkseen vain suuri sali -- mutta vaikea se on kirjoittaa kaiken\npsykologian tähden. Se tulee lyhyenlaiseksi, ehkä 90 sivua --\ntavallinen 5-näytöksinen näytelmä tekee yli 100 tai 110.\" --\n\n(28/9). \"Vai niin! Sinulla on jo Elinan kulkusuunnitelma valmiina --\nlokakuu -- tammikuu -- hyvä! Kesällä olin pari päivää Laukossa. Elinan\nsurma on ensimäinen kappale, joka minua pelottaa ja jonka ensi-illaksi\nen uskalla tulla. Liikun tässä vaarallisemmalla alalla kuin ennen. En\nole, suoraan sanoen, koskaan ennen ollut huolestunut. No, saammehan\nnähdä mitä sinä aluksi sanot. -- -- Kaksi ja puoli tuntia luulen Elinan\nkestävän, sillä näyttämömuutokset ovat helppoja -- kun vain loppu\nonnistuisi. Koetan puhua suoraa kieltä, mutta kun ei saa käyttää\nmonoloogia, niin täytyy herrojen arvostelijain arvata ajatuskulku\nliikunnoista. Mitä siihen mahtaa. -- Ehkä nyt istutaan jatkamaan\nneljättä näytöstä ja piinataan hetken Kirstiä. -- Kuinka olisi\nkuvitella Kirstiä vaaleakiharaiseksi, pohjoismaiseksi 30- tai\n25-vuotiaaksi neitoseksi. Mustat pirut ovat niin vanhanaikuisia. Ei\nsilti että Kirsti on laisinkaan mikään piru.\" --\n\nTämän nojassa päätämme aikaisimman laitoksen valmistuneen lokakuulla\n1890. Tästä laitoksesta on Bergbomin jälkeenjääneiden paperien joukossa\njäljennös,[127] joka pääasiassa pitää yhtä ylempänä selostellun\nsuunnitelman kanssa, paitse että Arvid on kokonaan jätetty pois.\nToiminnan kulku on yleispiirteiltään seuraava:\n\nEnsimäisessä kuvaelmassa (tapahtuu Birgitanpäivän aattona, Laukon\nmetsäisellä järvenrannalla) saadaan kuulla kaikki pahat huhut Kirstin\nja Klaun suhteesta, Sigrid-vainajan kummittelemisesta y.m. Niitä\njuttelevat Elina ja Uolevi kravustaessaan ja sitten (kun nämä ovat\nrovastin kanssa soutaneet Suomelaan) kartanon alustalaiset. Tavatessaan\nElinan rannassa Klaus lupaa pian käydä Suomelassa. Kerjäläismunkki\nesiintyy, mutta mitään puhumatta. -- Toisessa (tapahtuu samoin kuin\nseuraavat kuvaelmat, paitse viimeistä, Laukon salissa) Klaus ilmottaa\nKirstille, joka haaveilee yhteistä onnea kaukomailla, että heidän\ntäytyy erota, sillä hän aikoo naida Elinan, ja huolimatta Kirstin\nraivosta ja rukouksista hän jättää hänet epätoivoon kamarinsa oven\ntaakse.[128] -- Kolmannessa vietetään Elinan ja Klaun tulijaispidot\nkomeine menoineen ja tansseineen. Kirsti kehottaa onnetonta Uolevia\ntulemaan palvelukseensa, hoitamaan Vääksyä. Mutta lähdöstä ei tule\nmitään, niinkuin näkyy neljännestä näytöksestä (tammikuulla). Silloin\non kirkossakäynti ja juhla Laukossa sen johdosta, että Elina-rouva on\nantava Klaulle perillisen. Turhaan vaativat Uolevi ja rovasti Kirstiä\nlähtemään Laukosta, Kirsti vaan hurjistuu, uhkaa kamalasti Klauta ja\nsanoo lopuksi, että hän itse kantaa sydämensä alla Klaun lasta, mutta\nElinan lapsi on Uolevin. -- Loppu on runon mukainen. Kirsti on sulkenut\nElinan ja Uolevin yhteen huoneeseen, jossa molemmat palavat rakennuksen\nmukana. Raivostunut kansa saa Kirstin käsiinsä ja sitoo hänet, samassa\nnähdään Klaun syöksyvän järveen. Kerjäläismunkki päästää Kirstin siteet\nja vie hänet mukaansa -- kansa sanoo pirun vieneen omansa.[129]\n\nTämmöisenä Elinan surma siis tuli Bergbomin käsiin ja kahden kuukauden\npäästä, joulun edellä, hän näkyy kirjoittaneen muutosehdotuksensa\nNumersille. Mitä hän neuvoi, se selvenee, kun vertaa valmista näytelmää\nalkulaitokseen, sekä seuraavasta Numersin kirjeestä (21/12):\n\n\"Kunnon veli! Kiitos! kiitos! Onhan minulla nyt mistä ammentaa; teos\ntulee niin suureksi, että tahdon alottaa sulattamalla yhden kuvaelman\nkerrallaan. -- Ei ollut tarkotukseni yhdistää murhayötä edelliseen,\ntäytyy olla kaksi, huolimatta siitä että koko historia käsittää -- 8\n(!) kuvaelmaa. Se joka voitaisiin jättää pois on sakaristokohtaus,\nmutta se on niin _rikas_ aiheista, että minä nyt ryhdyn siihen. --\nEnsimäinen kuvaelma on valmis ja paraikaa sitä puhtaaksi kirjoitetaan,\nei minulla ollut mitään hyötyä vanhasta käsikirjoituksestani. En ole\nsaanut sitä semmoiseksi kuin olen tahtonut; kyllä Kuopion takana oli\nhelpompi, jossa rouvat olivat minulle elävämpinä, mutta saat itse nähdä\nylihuomenna. Minä käytän pitempiä repliikkejä, ja pitkäksi se on\ntullut, 20 sivua. Vähän päänvaivaa tuotti minulle saada siihen Elinan\najatus Kurjesta (sinä kirjoitit siitä), mutta nyt se on siinä, ja\nvaikuttakoon mitä se voi -- välttämätön se on, sitä enemmän kun emme\ntapaa häntä ennen kun hän on rouvana, paitse sakaristossa, joka kohtaus\nei vielä ole oikein selvinnyt minulle. Näen että olet kaikessa\nhyväksynyt ainehistoni järjestelyn (uppställning); sisällykseen katsoen\ntulen luonnollisesti noudattamaan ohjaustasi, mutta minä tarvitsen\naikaa oikein perehtyäkseni semmoiseen ajatuskulkuun.[130] -- Saattaa\nUolevi ja Elina yhteen Vääksyssä on rohkea ja -- pirullinen [ajatus] --\nkyllä siitä tulee hyvä. Että 'minun' kappaleeni nyt tulee 'meidän'\nkappaleeksemme vaikuttaa ainoastaan, että minä sitä suuremmalla\nmielenkiinnolla teen työtä sen eteen -- mutta se on saava esipuheen,\njossa sinulle kunnia tulee. Voinhan kumminkin saada kokoon\nvuoropuhelun, mutta suurta ajatuskulkua -- -- siihen ei kykyni riitä,\neikä ihmistuntemukseni -- eikä opintoni. Sen tähden kiitos\nsisällysrikkaista kirjeistäsi.\" -- \"Sinun luvallasi tulen nyt sangen\nusein kirjoittamaan sinulle mikäli teos edistyy. Varsinainen vaikeus\nalkaa siitä kun Kirsti matkustaa Laukkoon ja silloin käyn pikimmältä\nHelsingissä. -- Asun nyt siinä kamarissa, jossa vietit yön täällä --\nsaadakseni olla rauhassa. Lueskelen Strindbergin 'Svenska folket', se\non oivallinen sentapaisia teoksia varten kuin Elinan surma. Ystäväsi\nGustaf.\"\n\nSeuraavista kirjeistä -- niitä on vielä kuusi, joissa Numers puhuu\nElinan surmasta -- näkee kuinka uusi laitos edistyi: viimeisen,\nseitsemännen, kuvaelman hän lähetti luotansa maaliskuun alussa. Tila ei\nkumminkaan salli tehdä niistä otteita eikä se olekaan välttämätöntä\npäämääräämme nähden. Osottaaksemme kuinka suuri Bergbomin vaikutus\nnäytelmään oli, riittänee lyhyesti palauttaa mieleen toiminnan kulku\nvalmiissa kappaleessa, semmoisena kuin se on esitetty Suomalaisessa\nteatterissa ja 1908 painostakin ilmestynyt:\n\nI kuvaelma, Suomelassa. Huhut Laukon väestä tulevat ilmi talon emännän\npakinoidessa vieraittensa, rouvien Linnunpään ja Kirveen kanssa.[131]\nSamalla tutustumme Uoleviin Suomelan nuorten lapsuudenystävänä. Klaus\nKurkikin käy siellä vieraissa, tuoden kalliita lahjoja ja\nkihlasormuksen Elinalle, ja kuvaelma päättyy tämän, kansanrunon\nmukaiseen, huudahdukseen: \"Isä -- äiti -- älkää antako minua Klaus\nKurjelle\".\n\nII kuv., Vesilahden kirkon sakaristossa. Elinan kevennettyä\nhuolestuneen sydämensä, Kurki, tunnustamatta pahimpaa rikostansa,\nkullalla ostaa rovastilta synninpäästön, ja vihdoin Kirstikin, ylpeänä\nja katumattomana, maksaa syntiensä hinnan. Kun rovasti määrää\nparannusta saarnaavan kerjäläisen vietäväksi Turun tuomiokapitulin\neteen, Kirsti ottaa hänet Vääksyn alustalaisena suojiinsa.\n\nIII kuv., Laukon salissa. Pääasiassa sama kuin edellisessä laitoksessa.\n\nIV kuv., Suomelassa. Elinan häät Kurjen kanssa. Piiritanssit. Uolevi\nvie morsiamen puolesta kukan Kaarina-vainajan haudalle. Kirstikin tulee\nhäihin, Vääksystä nimittäin, johon oli muuttanut, saaden kaikki paitse\nviattoman Elinan hämilleen. Hän vie Uolevin mukanaan.\n\nV kuv., Vääksyssä. Kirstin puheista Uolevin ja imettäjän kanssa\nkuullaan, että hän ei ole rauhottunut, ja jälkimäinen ilmaisee\n hänen viiden kuukauden päästä synnyttävän pojan. Elina tulee\nvieraisille. Kirsti tekee kaikkensa palauttaakseen Elinan ja\nUolevin hellän ystävyyden -- hänessä alkaa häämöttää kosto, ja hän\npäättää, että heidän kolmen yhdessä on matkustaminen Laukkoon.\nSaarnaajakerjäläinenkin on lähetettävä sinne, ehkä hyvityksenä papille.\n\nVI kuv., Laukon salissa. Rovasti vieraana. Ballaadi Vuorentaan\nherrasta, joka jalkavaimonsa kanssa poltti puolisonsa, määrää\ntunnelman. Rovastin lähdettyä Elina menee Uolevin kanssa ajelemaan\nkuutamossa. Raivoisa vuoropuhelu Kirstin ja Klaun välillä, Kirsti\nilmaisee olevansa raskaana,[132] ja sytyttää Klaun epäluulon Uolevia ja\nElinaa kohtaan. Klaus ratsastaa pappilaan, rovastin edessä on Elina\nvalalla todistava kenen lapsi on, jota hän kantaa.\n\nVII kuv., Elinan huone Laukossa. Kirsti saa kamalilla puheillaan Elinan\nsuunniltaan, jopa hän julkeasti tahtoo ajaa hänet pois Laukosta.\nPeläten henkeään Elina pyytää Uolevia suojelemaan häntä. Rauhottaen\nUolevi sulkee hänet syliinsä. Samassa hetkessä Klaus tulee, Kirsti\nosottaa hänelle toisiinsa likistyneet, ja Klaus surmaa molemmat. Elinan\nviimeinen sana ilmaisee Klaulle hänen erehdyksensä, ja Uolevi kutsuu\nmurhaajan Jumalan tuomiolle. Klaus tulee mielipuoleksi. Kerjäläinen\nlausuu Kirstin ja Klaun tuomion.\n\nVerraten yksinkertaisilla keinoilla Bergbom on saanut paljon aikaan.\nSijottamalla kaksi kuvaelmaa Suomelaan, yhden sakaristoon ja yhden\nVääksyyn ja muuttamalla lopun -- sekä totta kyllä myöskin keksimällä\nrouvat, rovastin, imettäjän ja saarnaavan kerjäläisen[133]\n[kerjäläismunkin sijaan] -- hän on tehnyt toiminnan kulun\nluontevammaksi, vaihtelevammaksi ja täyteläisemmin perustelluksi;\nkokonaisuus on menettänyt toiselta puolen novelli- [ensi laitoksen ensi\nkuvaelma kravustusretkineen on novellia!] ja toiselta puolen\noopperamaisuutensa [ensi laitoksen viime kuvaelma tulipaloineen on\noopperaa!] ja tullut murhenäytelmäksi, jolla on yhtä selvä\nexpositsiooni kuin välttämätön kauhea loppu.[134] Siten Bergbom\nsuurella teatterintuntemuksellaan ja luontaisella draamallisella\naistillaan on vaikuttanut näytelmän muodostumiseen. Mutta tunnustamalla\ntämän emme tahdo vähentää Numersin osuuden arvoa. Vuoropuhelu, jonka\ndramaattisuus, luontevuus ja vilkkaus on runoteoksen pääansioita, ja\nsamalla tietysti useimmat siinä tavattavat hienot, henkevät käänteet\novat hänen käsialaansa. Sen näkee 1891 vuoden alussa syntyneestä\nkäsikirjoituksesta, joka on alkuperäisenä säilynyt. Sitäkin Bergbom on\nvielä korjannut, mutta pääasiallisesti hän on vain lyhentänyt taikka\nkokonaan pyyhkinyt repliikkejä (joskus koko jaksojakin) ja ainoastaan\npoikkeukselta kirjoittanut joitakuita lyhyitä lauseita sijaan. Tässäkin\nhän on pitänyt silmällä samaa päämäärää kuin muissakin korjauksissa, se\non selvyyttä, johdonmukaisuutta, draamallista lyhyyttä, täsmällisyyttä,\nsattuvuutta. Mutta tämän lisäksi emme voi olla mainitsematta että\nnäytelmässä vallitseva erinomaisen raitis ja alkuperäinen lausuntatapa\noikeastaan ei ole enemmän Numersin kuin Bergbominkaan, vaan suomentajan\n-- Niilo Salan -- ansio. Asian laita on näet semmoinen, että vaikka\nNumersilla on lennokas fantasia ja synnynnäinen taipumus draamalliseen\nrunouteen ja hän siis kykeni antamaan henkilöitten puhella sujuvasti,\nei hänellä ollut kehittynyttä, alkuperäistä kieli- ja tyyliaistia, vaan\nkirjoitti hän sivistyneitten pohjalaisten tavallista puhekieltä --\nilman mitään kirjallista leimaa. Hän on siinä kohden yhtä vähän kuin\ndraaman rakentamistaidossa kohonnut taiteellisuuden asteelle, minkä\njälkimäisen seikan hän enemmän kuin yhden kerran on kirjeissään\navonaisesti tunnustanut. Mutta juuri sentähden että Numersin\nluontoperäinen kyky oli semmoinen kuin tässä on sanottu, oli hänelle ja\noli Suomalaiselle teatterille onneksi, että yhteistyö hänen ja\nBergbomin välillä syntyi. Valitettavaa on vain se, että heidän hyvä\nvälinsä rikkoontui, sillä senlaatuinen onnellinen sattuma kuin heidän\nyhtymisensä ei ollut toiselle eikä toiselle uudestaan odotettavissa\neikä se todellisuudessa kummallekaan uudistunut. Se joka siitä enimmin\nkärsi oli kansallinen näyttämömme.\n\nKesäisen kylpymatkan jälkeen Ida Aalberg oli viettänyt syyskuun\nBarösundin tienoilla ja vasta sieltä palattuaan hän suostui\nnäyttelemään Kirstiä, johon rooliin ei ketään toista oltu tahdottu\najatellakaan. Lokakuu meni sitte harjotuksiin ja muihin valmistuksiin,\nja ensi-ilta oli 30/10. Huone oli kukkuroillaan, ja innostus kasvoi\nkasvamistaan, purkautuakseen mitä lämpimimpiin suosionosotuksiin\nnäyttelijöitä ja johtajaa kohtaan; Numers ei ollut saapuvilla. Ja\nloistava, ehkä kaikki teatterin entiset voitot varjoon saattava\nmenestys oli täysin ansaittu. Näytelmä, joka harvinaisessa määrässä\ntyydyttää n.s. näyttämöllisiä vaatimuksia, oli tietenkin suurimmalla\nhuolella näyttämölle pantu, ja näytteleminenkin oli mitä parasta meillä\non nähty. Ida Aalberg loi ylpeästä, intohimoisesta Kirsti Flemingistä\nsuurisuuntaisen traagillisen ilmiön, joka kohta tunnustettiin seisovan\nhänen mainioimpien rooliensa rinnalla, ja varsinkin loppukohtauksissa\nhänen esityksensä oli verrattoman tehokas. Mutta muutkin pääroolien\nesittäjät kohosivat kukin kykynsä huipulle, niin Axel Ahlberg Klaus\nKurkena, hän kun osasi liiottelematta kuvata tämän tulisen,\nhermosairaan ritarin luonteen, niin rva Rautio hiljaisena Elinana,\nWeckman Uolevina, Lindfors rovastina ja Leino kerjäläisenä, naamioituna\nMunkaczyn Kristuskuvan mukaan. Jopa ansaitsevat edellisten mukana vielä\nmainitsemista Lattu lukkarina ja nti Stenberg imettäjänä. -- Niin,\nkiitettävä oli näytännön taiteellinen puoli, mutta kumminkin\nerehdyttäisiin, jos luultaisiin että se yksinänsä määräsi vaikutuksen\nlaadun ja syvyyden. Ei, kyllä siinä oli yhtä tärkeänä tekijänä\nkappaleen kotimaisuus. Ensi kerran nähtiin näin etäisiltä ajoilta\nkuvaelmia, jotka tuntuivat historiallisesti todellisilta. Ehkä olikin\nsisustus Laukon salissa upeampi kuin mitä meillä keskiaikana nähtiin\nylimystenkään asunnoissa, mutta värikkäiden pukujen ja elämäntapojen\nmuinaisen sävyn viehätys suli omituisesti yhteen sen lämpimän tunnelman\nkanssa, jonka yksistään nuo nimet: Vesilahti, Kangasala, Vääksy,\nSuinula j.n.e. salaperäisellä lumouksella virittivät. --\n\nKuinka ehdoton Elinan surman näyttämömenestys oli, todistaa se\ntosiasia, että 10 ensimäistä iltaa tuotti keskimäärin 1,170 mk 55 p.\nNäyttelemistä olisi tietysti jatkettu yhtä mittaa, jollei Ida Aalberg\ntehtyään matkan Porvooseen olisi sairastunut. Joulukuulla näytelmä meni\nvielä 3 kertaa, tammikuulla 4 ja toukokuulla 7 (Tampereella 3,\nHämeenlinnassa 3, Helsingissä 1), joten se siis ensi näytäntökautena\nesitettiin kaikkiaan 24 kertaa! Viimeinen tammikuun näytäntö 22/1\nannettiin Numersin hyväksi.[135]\n\nEmme tiedä tuliko yleisö sitä ajatelleeksi, mutta kieltämättä henkevä\noli johtajan päähänpisto synkän, traagillisen Elinan surman jälkeen\ntoimittaa näyttämölle semmoinen vastakohta kuin Shakespearen _Kesäyön\nunelma_, maailman hienoin, runollisin komedia. Se näyteltiin ensi\nkerran 20/11. Näyttämöllepanoon nähden ei oltu vaivoja säästetty, vaan\noli Arkadiaan luotu Etelän taikametsä, täynnä keijukaistanssia ja\nhaltiain kujeita, joilla suuren runoilijan huumori on ympäröinyt neljän\nlemmestä hullaantuneen sydämen seikkailut harhaluulojen maassa.\nTavoteltu ja onnellisesti saavutettukin tunnelma oli aito romanttinen\nniinkuin Mendelsohnin kevyet, keväiset sävelmät, joita soittamaan\nRobert Kajanus orkestereineen oli otettu. Näyttelijöistä mainitsemme\nvain Olga Finnen (Puck) ja Lindforsin (kankuri Pulma). Että menestys\noli vähempi kuin olisi voinut odottaa, riippui kai siitä että Elinan\nsurmaa oli käyty ei yhden kerran vaan useasti katsomassa. Kesäyön\nunelma meni vain 6 kertaa, -- Joulukuulta mainittakoon pari pientä\nuutuutta, nimittäin 1-näytöksiset huvinäytelmät: Anni Levanderin\nsuomentama Marie Barbieri _Pikku sisko_ ja nimettömän laatima _Tapanin\npäivänä_, jossa jälkimäisessä kuvataan joulunviettoa Hämeessä\nlauluineen, tansseineen y.m.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNäin oli tultu vuodenvaihteeseen, josta se vuosi alkoi, jolloin\nteatteri oli täyttävä toisen kymmenvuotiskautensa. Viimeksi kerrotun\nnojassa lukija ehkä luulee lukemattomien vaivojen kypsyttämäin\nhedelmien olevan käsissä. Olihan Bergbomin uupumaton harrastus nostaa\nkansallista näyttämötaidetta Elinan surmassa saavuttanut ennen\naavistamattoman korkeuden, nyt jos koskaan oli työ jatkuva rauhassa,\nlujalla pohjalla. Aivan niin, jos tässä maailmassa elämä noudattaisi\ntietoperäisiä ohjeita. Todellisuudessa kävi niin, että vuosi 1892\ntuotti Kaarlo Bergbomille kärsimyksiä ja koettelemuksia, jommoisia hän\ntuskin koskaan ennen oli kokenut -- ei ainakaan koskaan yhteen aikaan.\nEttä hän kuitenkin kesti kaiken luopumatta elämäntyöstään, tuli kai\nsiitä että hänen elämänkokemuksensa ja ihmistuntemuksensa oli aikojen\nkuluessa kasvanut suureksi, ja että hän sentähden, tietäen miten vähän\nelämältä ja ihmisiltä voidaan vaatia, osasi alistua. -- Ne seikat,\njoita tässä lähinnä tarkotamme, tulevat alempana järjestänsä\nkerrottavaksi. Nyt mainitsemme vain erinäisiä vähempiä asioita minkä\nmitäkin laatua.\n\nSyksyllä Bergbom-sisarukset olivat muuttaneet siihen uuteen osaan\nSuomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainon taloa, joka silloin oli\nasuttavaksi valmistunut. Heidän asuntonsa oli nyt aluksi ylimmässä\nkerroksessa rva af Heurlinin huoneuston yhteydessä. Viime mainittu piti\n26/11 päivälliset V. Löfgrenin (Lounasmaan) kunniaksi, joka oli\nkantanut suuresta rakennuspuuhasta aiheutuneet huolet. Näissä\npäivällisissä, joihin emännän ja hänen sisarustensa ystävät olivat\nkutsutut, esitti \"virallisten\" puheiden jälkeen senaattori\nYrjö-Koskinen Kaarlon maljan, kertoen sen uutisen, että senaatti oli\npäättänyt ehdottaa hänelle hänen kansallisen suurtyönsä -- Suomalaisen\nteatterin luomisen -- tähden 3,000 markan suuruisen vuotuisen eläkkeen\nnautittavaksi 1892 v:n alusta.[136] Tämä julkinen tunnustus tuotti\ntietenkin melkoista tyydytystä Bergbomille, joka ennen kerran tämän\nkirjan tekijälle oli lausunut itsestään: \"eihän minulla ole mitään\nomaa, mihin nojaisin päätäni\". Nyt hän saattoi, jos siksi tulisi,\nluopuakin teatterinjohtaja-toimestaan, joutumatta kokonaan puille\npaljaille. -- Mutta samoissa päivällisissä Bergbom sai toisenkin\nuutisen, ja se oli kovin surullinen. Sähkösanoma Wienistä ilmotti näet,\nettä Niilo Sala, joka esiinnyttyään viimeisen kerran Jussilaisena\nKuopion takana hänen hyväkseen annetussa näytännössä 9/10 oli lähtenyt\npitemmälle opintomatkalle, oli tullut mielisairaaksi. Vaikkei kukaan\nvoinut aavistaa, että se oli alku loppuun, koski sanoma syvästi\nBergbomiin, ei ainoastaan sen tähden että Sala jo oli kelpo näyttelijä\nja että hän etevänä suomentajana ja kirjallisena avustajana oli niin\ntarpeellinen teatterille, vaan sen vuoksi että Bergbom toivoi hänestä\nseuraajaa johtajavirassa ja paljon piti hänestä ihmisenäkin. Sittemmin\nsaatiin tietää, että sairas oli toimitettu hermotautisten hoitolaan, ja\nettä hän jo joulun edellä oli sen verran parantunut, että kotoiset\nystävät saisivat kirjoittaa hänelle. Muuten suomalaista näyttelijää\nWienissä erinomaisella ystävyydellä kohtelivat kirjailija Alexander\nRosen ja hänen rouvansa Adéle Rosen (o.s. Pipping) sekä Burgteatterin\nmainio taiteilija, Salan opettaja, Joseph Levinsky; Rosen ja Levinsky\nkävivät tavan takaa sairaan luona. -- Vielä on samalta päivältä (\"siltä\ntorstailta, jolloin kaikki oli tapahtuva\", sanotaan eräässä kirjeessä)\nmainittava, että kuvanveistäjä Robert Stigell silloin kävi nti Emilie\nBergbomin luona ja pyysi saada muovailla hänen rintakuvansa \"erästä\nhänen ihailijaansa varten\". Kuka \"ihailija\" eli tilaaja oli, sitä emme\ntiedä; mutta nti Bergbom suostui asiaan, ja taiteilija muovaili samana\ntalvena sen rintakuvan, joka nyt nähdään Kansallisteatterissa. Teos on\nkyllä jotakuinkin tyydyttävä ulkonaisen näköisyyden puolesta, vaikkei\nkuvattavan henkevyys ole tullut riittävästi näkyviin.\n\nMitä teatterin toimeen tulee, kääntyi se kohta uuden vuoden alusta\nkovin hankalaksi. Salan poissaolo, monet sairauskohtaukset y.m.\nvastoinkäymiset tekivät ohjelmiston ylläpitämisen tavattoman\nvaivaloiseksi. Uuden vuoden ensi päivinä Lindfors sairastui\nlihasreumatismiin, ollakseen koko kevään työhön kykenemättömänä, jota\npaitse Rautio ja hänen rouvansa ja useat muutkin olivat sairaita,\njoskin lyhempiä kuuroja. Ida Aalberg vihdoin oli kyllä kotosalla ja\nesiintyikin muutamissa rooleissa, mutta Bergbom ei koskaan voinut\nvarmasti luottaa häneenkään. Häntä näet esti milloin taudinpuuska,\nmilloin joku muu syy näyttelemästä, sillä eihän hän mitenkään ollut\nteatteriin sidottu. Kerran oli jo sovittu että Sardoun Fernande\nnäyteltäisiin, mutta siitä ei tullut mitään, kun näyttelijätär\nlähetti roolin takaisin; toisen kerran oli päätetty, että Thérèse\nRaquin, joka hänen toivomuksestaan oli uudestaan harjotettu hänen\nresetti-illakseen,[137] annettaisiin kolme kertaa, mutta sekin tuuma\nraukesi, kun taiteilijatar ensi näytännön jälkeen ilmotti ettei jaksa\nsen enempää. -- Muutoin Ida Aalberg koko tänä näytäntökautena puuhasi\nvierailumatkoja Venäjälle, syksyllä Pietariin ja keväällä Moskovaan.\nAikomus oli että hän lähtisi sinne Suomalaisen teatterin jäsenten\navustamana. Kumpaankin matkaan teatterin johtokunta antoi\nsuostumuksensa ja olisi Bergbomkin yhtynyt matkaan, mutta kun ei\nvenäläiseltä taholta (eräältä impressariolta Pietarissa ja eräältä\nteatterinjohtajalta Moskovassa) saatu tarpeellisia takeita että\nkustannukset tulisivat korvatuiksi, meni tuumat myttyyn. -- Vielä\nmainittakoon ohimennen, että keväällä 1891 alkuunpantu takauskirjoitus,\nmaassa vallitsevan huonon taloudellisen aseman tähden, oli tuottanut\nainoastaan puolet toivottua apua, että kansa maan pohjoisissa osissa\nkärsi puutetta, jonka lieventämiseksi Helsingissä ahkerasti puuhattiin,\nja että kaiken aikaa vihamieliset venäläiset sanomalehdet jatkamistaan\njatkoivat ilkeää, hermostuttavaa taisteluansa Suomen oikeuksia vastaan.\nEikä litania tähänkään päättyisi, jos tahtoisimme jatkaa, mutta ehkä\ntämäkin riittää selittämään, miksi muuan Bergbom-sisaruksien sukulainen\neräässä tänä kevätkautena kirjoittamassaan kirjeessä lausuu: \"ei meillä\noopperan pahimmista ajoista saakka ole ollut niin vaikeata kuin nyt\".\n\nTammikuun juhlapäivät teatterissa vietettiin tavan mukaan Kiven (Lea,\nKihlaus) ja Topeliuksen (Anna Skrifvars, Reginan IV:s n.) teosten\nesittämisellä. Aivan uusi ohjelma tuli vasta 24/1, jolloin näyteltiin\nAnni Levanderin suomentama C. Laufsin 4:näytöksinen ilveily\n_Hullunkurinen temppu_. Se meni 4 kertaa. Helmikuun juhlapäivä\nvietettiin kuvaelmilla Vänrikki Stoolin tarinoista. Muutoin annettiin\nsinä kuukautena uusintoja: Noora, Nummisuutarit ja Työmiehen vaimo.\nMerkillisin oli keskimäinen, sillä siinä nähtiin, Rautio -- Topias, nti\nStenberg -- Martta ja Falck -- Niko poisluettuna, uusia esiintyjiä.\nEskoa näytteli Hemmo Kallio, joka pienenä ja liikunnoiltaan\nvilkkaampana kuin Leinon roteva nummisuutarin poika melkoisesti erosi\nedelläkävijästään, mutta kuitenkin hän omistaen luonnollista taipumusta\nkoomilliseen pian vallotti yleisön suosion luomalleen uudelle Eskolle.\nMuuten oli Lattu Sepeteus, Leino Karri, Halme Vilkastus, Weckman Teemu,\nnti Salin Jaana, nti Sainio Kreeta. Työmiehen vaimossakin olivat\npääroolit uusissa käsissä: Johanna -- nti Kunnas, Homsantuu -- nti\nSalin, Risto -- Weckman j.n.e. Heidän työnsä sai kyllä tunnustusta,\nmutta ymmärrettävästi ei kappaleen vaikutus enään ollut niin\njärisyttävä kuin alkuaan.\n\nMaaliskuun päävaltti oli kyllä sekin uusinto, nimittäin Schillerin\nMaria Stuart, joka _Ida Aalberg_ nimiosassa meni 8 kertaa 9/3-27/3,\nmutta tositaide vaikuttaa aina uutena, jota paitse viisi vuotta oli\nkulunut siitä kun se viimeksi esitettiin. Ida Aalbergin esitys oli\ntällä väliajalla kypsynyt mestarillisen täydelliseksi, niin että yleisö\nensi-iltana kerran pari keskellä näyttelemistä vastustamattomasti purki\nihastuksensa mitä innokkaimpiin suosionosotuksiin. Merkittävä on, että\nmyöskin Katri Rautio hienosti ja arvokkaasti suoritti Elisabet\nkuningattaren osan, näyttäen miten hän oli saavuttanut taiteellisen\nkyvyn, jolle voitiin uskoa vaikeimpiakin tehtäviä. Luonteeltaan,\nniinkuin näyttää, tyynenlainen ja kylmähkö, oli hän verraten\nhitaanlaisesti päässyt sille asteelle, millä hän voi täydellä voimalla\nilmisaattaa tunteitaan -- itse esiintymisessä näyttämöllä hän oli jo\nvarhemmin osannut tyydyttää ja miellyttää. Mortimeria näytteli Halme\ntosin tulisesti, mutta voimatta vielä hillitä ilmaisukeinojaan. --\nOhjelmistolle uusi näytelmä, Anni Levanderin suomentama E. Augierin\n5-näytöksinen komedia _Koetusten ahjossa_ (La pierre de touche), meni\nensi kerran 30/3. Yhteisnäyttelemistä arvosteltiin hyväksi, ja\nyksityisistä esiintyjistä oli esim. Franck Franz Wagnerina tavallista\nparempi, samalla kuin useat muutkin, niinkuin Olga Finne -- Cecilia,\nLeino -- Spiegel j.n.e., tapansa mukaan hyvin täyttivät roolinsa, mutta\nsittenkään ei kappaletta voitu näyttää muuta kuin 2 kertaa! Onhan aina\nniin, että kun teatteri työskentelee painostavissa oloissa, silloin\nyleisökin käy harvalukuiseksi.\n\nMinkälaiset olot muuten olivat maaliskuulla, näemme seuraavasta\notteesta Emilien kirjeestä Betty Elfvingille 18/3: \"Kiitos\nlähetyksistäsi eläkekassan arpajaisiin! Olet aina uskollinen ystävämme\nhädässä ja ilossa. -- Muutamia päiviä ennen arpajaisia [5/3] sairastuin\näkkiä kovaan kuumeeseen ja vieläkin olen sairas; kuitenkin liikun jo\nylhäällä, mutta voimani ovat poissa. Kolme päivää peräkkäin olon\nkoettanut kirjoittaa sinulle, jaksamatta kyhätä muutamia riviä.\nKaarlokin on ollut sairas, häntä on ahdistanut kuume, vilutauti ja\nääretön väsymys. Et voi uskoa kuinka ikävöimme tämän vaikean vuoden\nloppua ja kesälepoa; kaikki on niin ikävää ja pimeää, ettei tahdo\njaksaa olla olemassa. Ehkä mieleni keventyisi, jos edes jaksaisin ulos\nraittiiseen ilmaan. Olemme epätietoisia minne lähteä keväällä; ensin\najattelimme Turkua, mutta nyt olemme alkaneet peljätä, että siellä\nkävisi kerrassaan huonosti ilman Ida Aalbergia. -- Olemme varmat siitä\nettä Ida ei tule Turkuun, eikä Lindforsin tauti näy hellittävän, hän on\nvuoteen omana loppiaisesta saakka.\" --\n\nLuonnollisesti asiat eivät mainittavasti parantuneet huhtikuullakaan,\neikä muuta voitu kuin vetää matka-arkut esiin ja lähteä maaseudulle.\nMuun muassa annettiin kolme kertaa Kuopion takana. Lattu esiintyi nyt\nJussilaisena ja onnistui odottamattoman hyvin, osaksi kyllä noudattaen\nSalan esimerkkiä, mutta enemmän sentään itsenäisesti muodostaen\nkiitollista tehtävää. Viimeinen näytäntö Helsingissä oli 24/4\n(Kansanvihaaja). Olihan se ikävä, että juuri tämän kevätkauden täytyi\ntulla niin köyhäksi uutuuksien puolesta, mutta ei Bergbom siihen mitään\nmahtanut. Ja kumminkin sattui juuri nyt, että eräs Ruotsalaisen\nteatterin ystävä (tri Ernst Lagus) maaliskuun alussa Nya Pressenissä\nvertaili toisiinsa ruotsalaisen ja suomalaisen näyttämön ohjelmistoa,\ntullakseen loppupäätelmään, joka oli sangen kunniakas jälkimäiselle:\n\nRuotsalaisessa teatterissa oli annettu 7 kotimaista kappaletta, jotka\noli näytelty 29 kertaa, ja Suomalaisessa 13, jotka oli esitetty 51\nkertaa. Kun ruotsalaisella näyttämöllä kaikkiaan oli annettu 31\nnäytelmää ja suomalaisella 27, tekivät kotimaiset edellisellä 25,6\npros. koko luvusta ja jälkimäisellä 48 pros. Operetteja oli\nruotsalaisella näyttämöllä esitetty 7 [Sköna Helena, Niniche, Lilla\nhertigen y.m.] ja suomalaisella 0. Ruotsalaisessa teatterissa ei oltu\nnäytelty ainoatakaan klassillista kappaletta; suomalaisessa\nohjelmistossa tavattiin nimet: Calderon, Shakespeare, Schiller ja\nMolière, paitse Ibsen ja Björnson.\n\nMuissakin suhteissa, tarkastaja lausuu edelleen, voitaisiin toisiinsa\nverrata teatterin ohjelmistoa, mutta miten katsookin on Ruotsalainen\nkaukana toisen perässä. Arvottomampaa ohjelmistoa kuin Ruotsalaisen\nteatterin tänä vuonna on vaikea ajatella pääkaupungin teatterissa, joka\nei vapaaehtoisesti lue itseään toisen luokan teatteriksi. Edelleen\nmyönnettänee, että moni ruotsalaisella näyttämöllä esitetty kappale on\nsitä laatua, että se ei ole voinut kohottaa siveellisyyttä enemmän kuin\ntaideaistiakaan. -- Loppupäätelmä on, että Ruotsalainen teatteri, jos\nse yhä on olemassa muuna kuin toisen luokan näyttämönä ilman\nkansallista merkitystä, on ohjelmistoon nähden kokonaan uudistettava.\n\nMinkä tunnustuksen Bergbomille ja hänen työlleen tämä vertailu ja\narvostelu sisältää, sen huomaa kun ajattelee mitä hän 1872 oli\nkirjoittanut Ruotsalaisesta teatterista (kts. I, s. 257). Kun Bergbom\nsilloin ankarasti arvosteli ruotsalaista näyttämöä, oli hän muka\nhaaveilija ja julkea parjaaja; nyt kun hän oli toteuttanut haaveensa ja\nluonut silloin olemattoman suomalaisen näyttämön, eräs ruotsalaisen\npuolueen mies itse arvostelee tuota teatteria samoin kuin hän!\n\nEnsiksi Bergbom seurueineen matkusti _Tampereelle_, jossa 27/4-15/5\nannettiin 10 näytäntöä. Ohjelmistosta mainitsemme vain Elinan surman,\njossa Kirsti Flemingiä näytteli rva Saimi Järnefelt. Tehtävä oli vaikea\nnuorelle näyttelijättärelle, joka harvoin oli esiintynyt suuremmissa\nrooleissa, eikä kumma että hänen esityksensä oli kylmähkö verrattuna\nIda Aalbergin tuliseen intohimoon; mutta sittenkin hän osasi vaikuttaa\nkatsojiin ja tyydyttää niitä niin, että kappale (niinkuin ennen on\nmainittu) toukokuulla meni vielä kuusi kertaa. -- Tampereelta teatteri\nmuutti _Hämeenlinnaan_, ja siellä annettiin 12/5-22/5 kuusi näytäntöä.\nTäällä kävi Numerskin kerran katsomassa Elinan surmaa; Helsinkiin hän\nei ollut tahtonut taikka niinkuin hän kirjeessään sanoo (kts. ylemp. s.\n407) \"uskaltanut tulla\". Bergbom ei enään Hämeenlinnassa ollut koko\naikaa mukana, vaan lähti hän 14/5, se on kohta kun näytännöt oli saatu\nhyvään alkuun, Turun kautta ulkomaanmatkalle, Parisi päämääränään. --\nToukokuun viime päivinä palasi seurue vielä _Helsinkiin_, jossa\n26/5-31/5 annettiin kevätkauden kolme viimeistä näytäntöä.\n\nEmilie oli Helsingissä odottanut teatterin takaisin tuloa, mutta jo\nsamana päivänä kun ensimäinen näytäntö annettiin, lähti hänkin Turun\ntietä ulkomaille. Hän oli iloinen että vapaa aika oli tullut ja toivoi\nmatkasta, jolla tietenkin oli yhtyvä Kaarloon, sekä ruumiillista että\nhenkistä virkistystä.\n\nTuskin tarvitsemme sanoa, että Suomalainen teatteri ja sen ystävät\nhyvin muistivat taidelaitoksen tänä vuonna täyttävän toisen\nvuosikymmenensä ja myöskin pitivät tapauksen viettämistä luonnollisena\nasiana. Että juhla oli toimeenpantava, olikin jo päätetty ennen kun\nteatteri lähti kiertomatkalleen, mutta juhlapäiväksi oli valittu 13/10,\njolloin ensimäinen näytöntö oli annettu Porissa, eikä 22/5, jolloin\nteatterin kannatusyhdistys oli perustettu. Jälkimäisenä päivänä seurue\noli Hämeenlinnassa ja esitti Elinan surman, ja Helsingissä muistutti\nsen merkitystä ainoastaan U. S:n pääkirjoitus, jossa luotiin katsaus\nteatterin vaiheisiin ja arvosteltiin sen vaikutusta kansalliseen\nsivistyselämään. Sille, joka on tämän kirjan lukenut, kirjoitus ei\nsisällä mainittavaa uutta, mutta kuitenkin yksi kohta on tähän\notettava, syystä kun se koskettelee erästä seikkaa, joka vaatii\nlähempää selostusta. Suomalaisen teatterin vaikutuksesta lausutaan\nsiinä näet muun muassa seuraavaa:\n\n\"Muistellessa miten heikolla kannalla draamallinen kirjallisuutemme oli\nkaksikymmentä vuotta sitten, täytyy tunnustaa, että Suomalainen\nteatteri on saanut suuria aikaan. Missä olisivatkaan Minna Canthin ja\nG. von Numersin tunnetut ja suositut teokset, jollei olisi ollut\ntaidelaitosta, jossa niitä olisi otettu näyteltäväksi? Erittäinkin\njälkimäiseen kirjailijaan nähden, jonka hyväksi nykyään kirjoitetaan\nNya Pressenissä siitä tavasta, jolla häntä muka on Suomalaisessa\nteatterissa kohdeltu, voidaan varmuudella sanoa, että yksikään hänen\nteoksistaan ei olisi päässyt pöytälaatikkoa edemmäksi, eikä ainakaan\nyleisön suosioon, jollei Suomalaisen teatterin johtaja olisi ollut\navullisena niitten tekemimisessä näyttämölle kelpaaviksi draamoiksi. Jo\nse kukoistus, jonka draamallinen kirjallisuutemme on saavuttanut, on\nmahtavasti vaikuttanut kaunokirjallisuuden muihinkin aloihin. Ei ole\nkiellettävissä, että yhdessä suhteessa karttunut tuotteliaisuus ja\nsuuremmat vaatimukset ovat virvottavana sateena vaikuttaneet esim.\nnovellikirjallisuutemme viime aikoina havaittavaan elpymiseen.\"\n\nOtteen kolmas lause tarkottaa ikävää selkkausta, joka ei ainoastaan\ntehnyt loppua Numersin ja Bergbomin yhteistyöstä, vaan muutenkin oli\nhäiritsevä ja kiusallinen. -- Jo vuodenvaihteella oli työtoverien\nvälillä syntynyt erimielisyyttä ja väärinkäsityksiä, joiden alkusyytä\nei selvästi näe käsillä olevista kirjeistä. Se vain näkyy, että\nerimielisyys koski Bergbomin osallisuutta Numersin näytelmiin --\njälkimäinen kun väittää sen olleen ainoastaan \"kriitillistä\" laatua --\nsekä siitä johtuvaa määräämisoikeutta Elinan surmaan. Mitä muutoin\nkinastuksen ensi jaksoon kuuluu, jätämme sen vähemmän tärkeänä sikseen,\nvarsinkin kun meillä ei ole muita lähteitä kuin Numersin kirjeet. Ne\novat, niinkuin luonnollista on, yksipuolisia, eivätkä anna tietoa siitä\nmitä Bergbomin kirjeet hänelle sisälsivät.[138] Jutun toisen jakson\nluemme huhtikuulta, jolloin Numers pyysi saada Elinan surman\nkäsikirjoituksen sentähden, että muuan tanskalainen (Åge Meier) tahtoi\nkääntää näytelmän tanskankielelle ja oli muka tarjonnut siitä runsaan\npalkkion -- \"hienointa [finast] olisi johtokunnalta ilman enempää\npolttaa koko kuitti [se on Numersin oikeudenluovutus!]\". Koska pyyntö\nkoski teatterin omistusoikeutta näytelmään, tuli kysymys nyt\njohtokunnan käsiteltäväksi, ja se ratkaistiin niinkuin nähdään\nseuraavasta vastauksesta:\n\n\"Vaikka Suomalaisen teatterin Johtokunta mielellään olisi suostunut\nTeidän pyyntöönne saada 'Elinan surma'-näytelmän käsikirjoitus\nkäännettäväksi ja julkaistavaksi tanskankielellä, katsoo Johtokunta\nkuitenkin, velvollinen kun se on valvomaan Suomalaisen teatterin etua,\nettei sen vielä [ännu icke] tule luopua siitä yksinomaisesta\nomistusoikeudesta kappaleeseen, jonka Te kirjelmällänne 20 p:ltä\nmaaliskuuta olette tälle laitokselle myöntänyt. Niinkuin muistanette\nkuului tämä kirjelmä seuraavasti\":\n\n\"'Herra Tri K. Bergbomilta olen tänään vastaanottanut kuusisataa (600)\nmarkkaa Suomalaisen teatterin puolesta palkkiona murhenäytelmästä\n'Elinan surma', jonka tähden tämä kappale, niin näyttelemisoikeuteen\nkuin mihinkä muunlaiseen julkaisemiseen nähden tahansa, yksinomaisesti\non tämän teatterin oma, siksi kun se siitä toisin päättää --\ntunnustetaan kiitollisuudella. Suinula, 20 p. maalisk. 1891.\nGustaf v. Numers.'\"\n\n\"Jotta kumminkin olisitte vakuutettu siitä että Johtokunnan tarkotus ei\nlainkaan ole pyytää kohtuutonta voittoa mainitusta omistusoikeudesta,\ntahtoo Johtokunta täten julkilausua, että Suomalainen teatteri --\nhuolimatta siitä rajattomasta oikeudesta, jonka ylempänä otettu\nkirjelmä sille antaa -- omasta puolestaan Teidän eduksenne luopuu\nniistä palkkioista, jotka mahdollisesti voidaan saada myymällä\nnäyttelemisoikeus jollekin teatterille taikka kustannusoikeus jollekin\nkustantajalle. Lisätodistuksena Johtokunnan toivomukseen kykynsä\nmukaan pitää etuanne silmällä ottaa se muistuttaakseen, että se\nvapaaehtoisesti toimeenpani sen resettinäytännön, jonka kautta Teidän\nalkuperäinen palkkionne enennettiin 960 markalla. Helsingissä 11 p.\ntoukok. 1892.\"\n\nNumers oli tyytymätön tähän vastaukseen ja lähetti sen Nya Pressenille\njulkaistavaksi. Lehti painattikin asiakirjan ja liitti siihen omasta\npuolestaan (samoin kuin Päivälehti pari päivää myöhemmin) mietteitä,\njoiden pääsisällys oli se, että johtokunnalla epäilemättä oli ollut\nlaillinen oikeus kieltää, mutta että sen siveellinen oikeus\nehdottomasti oli suostua Numersin pyyntöön, sitä enemmän kun se muka jo\noli kappaleella ansainnut kymmeniä tuhansia[139] eikä sen painattaminen\nvieraalla kielellä taikka näytteleminenkään ulkomaalla vahingoittaisi\nteatteria. Juuri tähän se on kuin U. S. viittaa, mutta asian julkinen\nkäsittely ei rajottunut siihen. Asiaa kosketeltiin vielä Matinkin\nkirjeessä (29/5), jossa Nya Presseniä ja Päivälehteä vastaan\nhuomautetaan, että Numers ei ollut Elinan surman \"yksinomainen tekijä\",\nvaan oli siis eräällä toisellakin miehellä jotakin \"sanomista, kun on\nkysymys kappaleen julkaisemisesta ja kääntämisestä\", että johtokunta\nainoastaan vastaiseksi oli kieltänyt luopua käsikirjoituksesta sekä\nettä tarkotus ei suinkaan ollut pitää sitä minään salattuna aarteena,\nvaan on jo keskusteltu kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa näytelmän\njulkaisemisesta suomenkielellä. Nämä huomautukset saivat Numersin\nitsensä esiintymään julkisuudessa. Jonkun päivän päästä luettiin Nya\nPressenissä Numersin 30/5 laatima, Matille osotettu kirje, jonka\npääkohdat olivat seuraavat:\n\n\"Asian aluksi _en tunnusta niin mitään työnosallisuutta kenenkään\npuolelta 'Elinan surmaan' enkä mihinkään muuhunkaan draamalliseen\nteokseeni_\".[140] -- -- \"Minun luovutukseni maalisk. 20 p:ltä 1891\nkoskee ruotsalaista käsikirjoitustani sanasta sanaan sellaisena kuin se\nsilloin luovutettiin, ja kaikkein vähimmin suostun siihen, että se\njulaistaan painosta siinä kunnossa kuin olen nähnyt sitä näyteltävän\nSuomalaisessa teatterissa. Siinä oli muutoksia tekstissä, jotka\nleikkasivat niinkuin soraäänet koko olentoani ja saattoivat minut\ntäyteen raivoon (!)\" --\n\nKun tämä hämmästyttävä kirjoitus ilmestyi, oli Bergbom ulkomailla ja\nriidan jatko jäi välttämättömästi myöhemmäksi. Koska kumminkin lienee\nasianmukaisinta yhdellä rupeamalla suorittaa tämä ikävä juttu, jatkamme\ntässä selostusta, joskin se vie meidät kauas muitten tapahtumain edelle.\n\nSemmoisena kuin asia oli ennen Numersin kirjoituksen julkaisemista,\nolisi se kaikesta päättäen ollut sovitettavissa. Johtokunnan \"ei vielä\"\njohtui siitä, ettei se voinut pitää näytelmää loppuunnäyteltynä, vaan\nkatsoi luonnolliseksi velvollisuudekseen lykätä teatterin oikeuden\nluovuttamisen vastaiseksi, ja Bergbom puolestaan tahtoi, että draama\nensiksi julkaistaisiin suomenkielellä semmoisena, joksi se yhteistyön\nkautta oli muodostunut. Numersin kirjoitus pilasi kokonaan aseman. Jos\nhän olisi kirjoittanut esim. siihen tapaan, että hän vaati yksinomaista\nmääräämisoikeutta kappaleeseen sentähden että Bergbom ei ollut\nesiintynyt taikka tahtonut esiintyä tekijänä Numersin rinnalla, vaan\njättänyt tälle totta kyllä kunnian, mutta myöskin edesvastuun ja häpeän\nmahdollisesta epäonnistumisesta, niin olisi ollut vaikea tehdä sitä\nvastaan mitään pätevää muistutusta. Toista oli kun Numers julkisesti\nkielsi Bergbomilta kaiken työnosallisuuden, jopa väitti hänen pahasti\nturmelleen näytelmän tekstiä. Se oli suora, jopa törkeä loukkaus\nentistä työtoveria ja ystävää kohtaan. -- Ymmärtääksemme kuinka Numers\nsaattoi näin kirjoittaa vastoin kaikkea sitä mitä hän ennen oli monta\nkertaa kirjeissään lausunut, tahdomme jo tähän panna otteen toista\nvuotta myöhemmästä kirjeestä (28/10 1893):\n\n-- \"Sanot minun Nya Pressenissä lausuneen, ettei sinulla ole mitään\nosaa teoksissani. Sitä en ole koskaan tehnyt enkä olisi koskaan\n_voinut_ sitä tehdä. Päin vastoin olen kaikissa tilaisuuksissa, sekä\nharvojen että useampien henkilöiden seurassa, jossa kysymys on tullut\npuheeksi, nimenomaan huomauttanut sinun _suuresta osastasi_ teoksissani\nja menestyksessäni. -- Nya Pressenissä sanon minä: 'jag erkänner intet\nmedarbetarskap af någon j.n.e.' [en tunnusta mitään työnosallisuutta\nkenenkään puolelta] ja muistan kauan miettineeni tavatakseni oikeaa\nsanaa. Minä ymmärrän sanan niin, että avustaja (medarbetare) on\nyhtiökumppani, jolla yhtä suuren panoksen takia on yhtä suuri oikeus\n[kuin toisella yhtiökumppanilla] määrätä teoksen hyvästä ja pahasta\nsekä silloin myöskin panna nimensä alle ja siten ensi hetkestä vastata\nsiitä, jos se tekee fiaskon taikka ei. -- Sitä minä en voi sinulle\nmyöntää, sillä minun mielestäni on minulla suurempi osa.\" --\n\nJos nyt oletammekin, että Numers sepittäessään kirjoitustaan Mattia\nvastaan ajatteli niinkuin hän tässä sanoo, niin ymmärrämme toiselta\npuolen, ettei se mitään vaikuttanut asian menoon. Tavallinen lukija ei\nvoinut käsittää hänen sanojaan muuten kuin ehdottomaksi väitteeksi,\nettä Bergbom ei ollut häntä avustanut vaan päin vastoin pilannut hänen\nkappalettaan -- selitys tuli 17 kuukautta aikansa jälkeen eikä\nsilloinkaan julkisena! Seuraus olikin, että jutun jatko ei vienyt\nsovintoon.\n\nSyyskuulla Numers kääntyi uudella kirjoituksella johtokunnan puoleen,\njossa hän viitaten siihen mitä oli Nya Pressenissä lausunut ja sanoen,\nettä hän oli (vaikkei sitä kirjelmässä sanotakaan) tarkottanut vain\nyhdeksi vuodeksi luovuttaa oikeutensa teatterille. Tällä kertaa\njohtokunta vastasi, että se lähettää Numersille hänen alkuperäisen\nkäsikirjoituksensa, mutta ei niitä käsikirjoituksia, jotka olivat\nsyntyneet yhteistyön kautta Bergbomin kanssa. Syynä näiden jälkimäisten\npidättämiseen johtokunta (paitse sitä että se viittaa edelliseen\nkirjelmäänsä) \"tahtoo myöskin huomauttaa, että kysymys menneestä\nkeväästä on joutunut uudelle kannalle, joka antaa lisää syytä olla\nvastaiseksi luopumatta siitä oikeudesta kappaleeseen, joka\nSuomalaisella teatterilla on. Niinkuin hyvin tiedätte, Bergbom ei ennen\nole julkisesti eikä yksityisesti esittänyt persoonallisia vaatimuksia\npuheenaolevaan näytelmään nähden, mutta sitten kun Te olette katsonut\nhyväksi loukkaavalla tavalla julkisesti kieltää sen osan, joka hänellä\non ollut draaman valmistamisessa, on hän sitä mieltä, että hänen tulee\nvaatia oikeudelleen tunnustusta ja vastustaa sentähden kappaleen\nluovuttamista Teille, ennen kun Teidän välillänne syntynyt erimielisyys\n(kontrovers) on sovittu.\" Itse riitaan johtokunta ei voinut eikä\ntahtonut sekaantua, mutta oli päättänyt pitää kiinni teatterin\noikeudesta, siksi kun se oli ratkaistu ja määräämisoikeus, mikäli se\nriippui tekijöistä (författarskapet), oli selvillä.\n\nTämän mukaan Bergbom toimitti Numersille alkuperäisen käsikirjoituksen,\nsitten kun hän oli jäljennyttänyt sen (kts. ylemp. s. 407). Nyt koitti\nnäennäinen rauhanaika, jota Numers, niinkuin seuraavasta voi päättää,\nkäytti uudestaan kirjoittaakseen näytelmän. Syksyllä 1893 riita\njälleen leimahti tuleen, ja se tapahtui näin. Jo 1892 Numers oli\nkustannusosakeyhtiö Söderström et kumpp:lle myynyt Elinan surman\njulkaisemisoikeuden, ja syyskuulla 1893 hän vihdoin lähetti yhtiölle\nkäsikirjoituksen. Kun tämän puolelta tiedusteltiin Suomalaisen\nteatterin oikeutta teokseen, asia tuli Bergbomin tietoon. Jonkun aikaa\nsen jälkeen saapui tälle kirje Numersilta, joka nyt oli päällikkönä\nLapin asemalla Pohjanmaalla ja joka, peruuttamatta julkista\nlausuntoaan, uudisti vaatimuksensa, että hänelle annettaisiin takaisin\n\"välikirja\", se on että teatteri luovuttaisi oikeutensa Elinan surmaan.\nBergbomin vastauksen, jonka alustelma on säilynyt, otamme tähän\nkokonaisenaan, sillä se tarkottaa suorastaan Numersin kirjoitusta Nya\nPressenissä ja nähdään siis siitä mikä Bergbomin kanta oikeastaan oli.\n\n\"Rakas veli! Kirjeesi ei ollut odottamaton, sillä Nordmannin [juuri\nmainitun yhtiön edustajan] käynnin kautta tiesin sen tulevan. Mutta se\noli tervetullut, sillä minä toivon yhtä hartaasti kuin koskaan sinä,\nettä tuskallinen erimielisyys välillämme tasotetaan. Jos olisit voinut\nkirjoittaa vähemmän kiihtyneesti, olisi se ollut vielä tervetulleempi,\nsillä mitä tyynempiä olemme sitä helpompi on välttää väärinkäsityksiä.\"\n\n\"Joku aika sitte kirjoitit V. Löfgrenille. Hän käsitti kirjeen\noikeastaan tarkottavan minua ja antoi minun lukea sen. Eihän se ollut\nmitään epähienoa? -- Kirjeessäsi mainitset -- jos oikein käsitän asian\n-- että minä olen antanut aatteita, mutta ettet sinä hyväksynyt\nrepliikkejäni, koska ne olivat 'mahdottomia'. Tämä on lähtökohta, josta\nalkaen voimme selvittää asian. Sillä välttämätöntä on että me\nselvitämme sen yleisölle. Sinä valitat että johtokunta on vain kuullut\nminun selitystäni eikä sinun. Mutta siinä erehdyt. Ei se pyydä parempaa\nkuin että annat selityksen. Ehdoton lausuntosi Pressenissä\nvalitettavasti ei selitä mitään, sillä se ei koskettele niitä\nristiriitaisuuksia, jotka yleisö ja kritiikki on havainnut ja joihin\nsinun ja minun ystävieni kielittely on saanut niiden kiinnittämään\nhuomionsa. Voit ehkä sanoa että nämä ristiriitaisuudet ovat ainoastaan\nnäennäisiä. Sitä parempi sekä minulle että sinulle. Osota että ne ovat\nnäennäisiä, ja minä tyydyn.\"\n\n\"Tahdon mainita muutamia näistä ristiriitaisuuksista. Selityksesi\nmukaan Pressenissä sinä et tunnusta mitään työnosallisuutta. Kuinka\nselität sitte, että olet hyväksynyt kaikki ne kohdat Kuopion\ntakana-kappaleessa, jotka ovat minulta. Tämä ei tarkota suomalaista\nkäännöstä, josta voit sanoa että tahdoit antaa sen [julkisuuteen]\nsemmoisena kuin se oli näytelty Suomalaisessa teatterissa; mutta\nruotsalaista käännöstä -- siinä käytät, erottamatta omistasi, minun\nkohtauksiani, motiivejani, repliikkejäni. Eihän ruotsalaisessa\nkäännöksessä ollut mitään pakkoa hyväksyä tätä yhteistyötä minun\nkanssani, joka nyt näyttää sinusta niin vihattavalta. Siinähän olisit\naina vapaasti voinut käyttää omia kohtauksiasi, motiivejasi ja\nrepliikkejäsi -- miksi et tehnyt niin? Sinusta ne eivät silloin olleet\nyhtä 'mahdottomia' kuin nyt. Kirjeessäsi sanoit, että toinen 'puoli'\nkappaletta Kuopion takana oli minun omaani. Lausunnossasi Pressenissä\nselitit, että minulla ei ollut siinä mitään osaa. Siinä on\nristiriitaisuus, joka vaatii selvitystä. Minä uudistan, kenties on se\nnäennäinen; no hyvä, osota se.\"\n\n\"(Tässä johtuu mieleeni pieni episodi. Ensi näytöksen loppukohtauksessa\npuhuu Lilli 'eräästä miekkosesta'. Tämän olet ruotsalaisessa\nkäännöksessä -- ainakin siinä jonka Arppe antoi, painettua en ole\nlukenut -- olettanut merkitsevän 'en herr Mikkonen'. Tämä naurettava\nerehdys on ainoastaan siten ollut mahdollinen, että se kohtaus, jossa\nrepliikki tavataan, oli sinulle kokonaan tuntematon. Vähäpätöistä,\nsanot sinä -- minä: mutta valaisevaa).\"\n\n\"Entäs Elina! Sinä pyydät 'alkuperäisen' käsikirjoituksen. Sinä saat\nsen. Mutta sinä et käytä sitä, vaan ruotsalaiseen käännökseen,\njonka tahdot painattaa, käytät yhä niitä aiheita, jotka minä olen\nantanut, eikä omiasi. Sinä käytät rouvia, kerjäläistä, rovastia,\nVääksynkohtausta, loppua. Näin, vaikka kiellät kaiken yhteistyön. Siinä\non ristiriitaisuus. Mahdollisesti näennäinen -- osota se.\"\n\n\"Uudistan mitä ennen olen sanonut. Joko on selvitys tapahtuva meidän\nkauttamme yhteisesti taikka sovinto-oikeuden kautta. Jos pidät\nedellistä parempana, voisimmehan yhtyä Seinäjoella; sinä tuot kaikki\nminun kirjeeni, minä sinun kirjeesi sekä käsikirjoitukset. Näiden\nainesten pohjalla laadimme yhteisen selvityksen, ja kaikki on kuin ei\nmitään väärinkäsitystä olisi ollutkaan. Sillä väärinkäsitystähän tässä\non olemassa -- se on aina ollut vakaumukseni. Sinä sanot sitä\npäähänpiintymäksi ('fix idé') minussa. Jos niin tahdot, mutta jos tämä\n'päähänpiintymä' voidaan haihduttaa sinun antamasi selvityksen kautta,\nnäyttää minusta että sinä vanhan ystävyyden tähden voit siihen\nsuostua.\"\n\n\"Kun tämä selvitys on tapahtunut, saa Suomalaisen teatterin johtokunta\nhoitaa kaiken muun ja tehdä uuden sopimuksen kanssasi. Minä olen\nsilloin vapaa asiasta enkä aio enään sekaantua siihen. Tuus K.\nBergbom.\"\n\n\"J. K. Kirjeessäsi Löfgrenille puhut uusista draamallisista\nsuunnitelmista Ruotsalaista taikka -- Suomalaista teatteria varten.\nOlen sydämellisesti kiitollinen ettet ole sekottanut teatteria siihen\nvastenmielisyyteen, jota viime aikoina olet tuntenut minua kohtaan.\nEttä olet sydämellisesti tervetullut, jos tulet uutta tuoden, siitä\nvoit olla vakuutettu, olkoon se Tuomas piispa taikka 'Kilttiä\ntyttöjä'.[141] Ja minä lupaan olla varovaisempi hyvää tarkottavassa,\nmutta ehkä joskus sopimattomassa (malplacerad) avustamisinnossani.\"\n\nNumers hylkäsi Bergbomin ehdotuksen, sillä hänen mielestään tuottaisi\npersoonallinen keskustelu Bergbomin ja hänen välillään yhtä vähän\ntuloksia kuin kompromissista olisi hyötyä. Ja turhaan jatkui sitte\nvielä kirjeenvaihtoa v:n 1894 alkuun. Kun Numers lopulta lupaa\nesipuheessa kiittää Bergbomia \"kritiikistä\", joka tämän puolelta on\ntullut hänen teostensa osaksi, Bergbom ehdottomasti pyytää siitä\npäästä. --\n\n\"Kiitos, josta neuvotellaan, on naurettava ja alentava sekä kiittäjälle\nettä kiitetylle.\" -- \"En ole tehnyt mitä olen tehnyt\", hän vielä\njatkaa, \"saadakseni kiitosta -- olin kokenut, että kiitos semmoisissa\ntiloissa tavallisesti jää tulematta. En pyydä kiitosta, vaan totuutta.\nEnkä ymmärrä kuinka sinä sanot sitä 'fraaseiksi'. Ja totuutta toivon\nyhtä paljon sinun kuin itseni tähden. Erehdyttäviä huhuja on ollut\nliikkeellä Kuopion takana ja Elinan surma -kappalten synnystä.\nSekä sinuun että minuun ovat väärät tiedot heittäneet varjoa.\nVelvollisuutemme on poistaa erehdys.\" -- Tähänkin Numers vastasi,\nmutta siitä riittää ottaa sanat: \"Minä en ymmärrä sinua, etkä sinä\nminua\" (!) --\n\nJulkisuuteen ei tämä riitakysymys enään tullut 1892 v:n jälkeen, eikä\nBergbom siis koskaan saanut mitään hyvitystä siitä hänen kirjailija- ja\njohtajakunnialleen käyvästä loukkauksesta, jota Numersin kirjoitus\nmerkitsi. Että Bergbom ei itse julkisesti esittänyt kantaansa, riippui\nhänen hieno- ja myötätuntoisuudestaan Numersia kohtaan -- sen tietää\ntämän kirjoittaja, joka ainakin kaksi eri kertaa otti asian puheeksi\nhänen kanssaan, kysyen, eiköhän se menettely kuitenkin ollut ainoa\nperille vievä. Ei, hän katsoi julkista väittelyä entisen ystävän kanssa\nmahdottomaksi, mieluummin hän vaikeni ja antoi ihmisten puhua mitä\npuhuivat. Edellisestä lukija tietää, että hänellä Numersin kirjeissä\nolisi ollut todistuksia enemmän kuin tarpeeksi. -- Mutta toiselta\npuolen, kuinka on Numersin käytös selitettävissä? Miksi hän kieltäytyi\ntunnustamasta sitä \"totuutta\", jota Bergbom vaati -- se on totuutta\nheidän yhteistyöstään. Numers elää vielä ja olisi siis oikeastaan\nhäneltä itseltään kysyttävä, mutta varmaankin hänen lausuntonsa nyt\nolisi samanlainen kuin 16-14 vuotta sitten. Sentähden uskallamme lausua\najatuksemme, joka on se, että Numers vilkkaan mielikuvituksen miehenä\nei osannut arvostella Bergbomin avustuksen laajuutta ja merkitystä. Kun\nBergbom enimmäkseen vain uudestaan sommitteli ja lisäyksillä sekä\nmuodon puolesta täydensi näytelmäluonnoksia, jotka Numers oli pannut\nalulle, mutta antoi tämän itse neuvojensa mukaan jatkaa työn\nsuoritusta, niin saattoi hän aivan vilpittömästi eläytyä siihen\nharhaluuloon, että kaikki oli hänen omaansa. Toisin olisi kai ollut,\njos hän olisi ollut kehittyneempi taiteilija. Silloin hän arvatenkin\nolisi paremmin käsittänyt saamansa avustuksen arvon, että se ei ollut\npelkkää \"kritiikkiä\", vaan kokeneen kirjailijan ja runoilijan\nmyötäluomista, jota ilman näytelmät olisivat jääneet vaille sitä\naatteellista syventämistä, draamallista suppeutta ja taiteellista\npyörentämistä, joka kieltämättä määräsi niiden menestyksen. Tämä\nselitys on meistä ainoa otollinen, sillä se tekee mahdolliseksi\nedelleenkin tunnustaa Numersia siksi suoraksi, rehelliseksi,\nritarilliseksi luonteeksi, jona olemme hänet aina tunteneet.\n\nMitä Numersin ja Bergbomin yhteistyöhön tulee, oli se ijäksi mennyttä.\nVuosia myöhemmin (4/5 1897) Numers kyllä ehdotti sen uudistamista (\"Ei\nole hyvä tehdä työtä yksin!\"), mutta silloin Bergbom vastasi: \"Brändt\nbarn skyr elden!\"[142]\n\nPitkän episodin jälkeen on meidän palattava kevääseen 1892. --\nHuhtikuulla _Adolf Lindfors_ oli jotakuinkin toipunut taudistaan, mutta\nteatterille oli siitä vähän iloa. Näyttelijä noudatti näet Helsingissä\nvastaperustetun ruotsalaisen Dramaattisen yhdistyksen kehotusta ruveta\nsen oppilaskoulun johtajaksi, toisin sanoen hän -- erosi Suomalaisesta\nteatterista. Tämän etevän taiteilijan menettäminen oli sekin yksi niitä\nvastoinkäymisiä, joista vuosi oli niin rikas. Tosin saattaa sanoa\nteatterin tavallaan tottuneen tulemaan toimeen ilman häntä, kun hän\nsuurimman osan edellistä näytäntökautta oli ollut opintomatkalla ja\ntällä näytäntökaudella, sairauden takia, ollut työssä ainoastaan neljä\nkuukautta; mutta toiselta puolen saattaa sanoa, että hänen juuri\nsentähden olisi pitänyt jäädä sen näyttämön palvelukseen, jolla hän oli\ntaiteilijaksi kehittynyt. Miten lieneekään, oli sekin tappio\nkestettävissä. -- Yleisön huomaamatta, mutta lähimpien kaipaukseksi\nerosi myöskin kauan palvellut, edellisenä kesänä naimisiin mennyt,\nluotettava puvustonhoitaja _Siina Pastell_. Hänelle Bergbom-sisarukset\n21/4 pitivät erojais-iltaman, johon koko teatteriväki oli kutsuttu.\n\nUusia jäseniä tuli tänä keväänä kolme, nimittäin rva _Olga Salo_\n(Aalto), nti _Mimmi Lähteenoja_ ja _Otto Närhi_, jotka kaikki tulivat\nAspegrenin seurueesta[143] ja saavuttivat huomattavan aseman uudessa\nympäristössään.\n\nNäytäntökauden rahallinen tulos ei ollut kehuttava, sillä vajaus näytti\ntaas kasvua, ollen 9,874:11 mk, se on kolmatta tuhatta suurempi kuin\nedellisenä vuonna.\n\nNäytäntöjä annettiin 115 ja niissä: 24 kertaa _Elinan surma_; 8\nTyölakko, Maria Stuart; 7 _Tapanin päivänä_; 6 Elämä on unelma,\nLuulosairas, Kesäyön unelma; 5 Voimakkaita naisia; 4 _Nummisuutarit_,\nLeivonen, Hullunkurinen temppu, Noora; 3 _Ihmisten tähden, Kuopion\ntakana_, Kansan vihaaja; 2 _Pahassa pulassa, Roinilan talossa,\nMurtovarkaus, Anna Skrifvars, Runebergiana_, Rajuilma, Taistelujen\nvälillä, Parisin veitikka, Koetusten ahjossa, Thérèse Raquin; 1 _Papin\nperhe, Lea, Kihlaus, Amalia ystävämme, Regina von Emmeritz_, Pikku\nsisko, Jacques Damour, Telefoonissa, Fritz ystävämme.\n\nNäistä 34 kappaleesta oli kotimaisia 15 ja uusia 8.\n\n\n\n\nXXI.\n\nYhdeskolmatta näytäntökausi, 1892-93.\n\n\nTietoja Bergbom-sisarusten yhteisestä matkasta saamme nytkin Emilien\nkirjeistä Betty Elfvingille. Parisista hän kirjoittaa 22/6:\n\n-- \"En katsele Parisia tällä kertaa samoilla ihannoivilla silmälaseilla\nkuin viimein; tietysti se on oma syyni. Matkustin tänne mieli\nmasennuksissa, eivätkä viimeiset sanomat kotimaasta, kuinka halla on\nkäynyt useilla seuduin, ole suinkaan olleet omansa sytyttämään iloa ja\nriemua. -- Walter Runeberg muovailee nyt Kaarlon muotokuvaa. Se on pian\nvalmis ja oikein onnistunut. Walter itse on tyytyväinen siihen, ja niin\nmekin. En luullut Kaarlosta tulevan niin hyvää kuvaa, vaikka tietenkin\nrintakuva kipsiin valettuna ei koskaan ole yhtä elävä kuin\nsavessa.[144] -- Harvoin taikka emme milloinkaan ole teatteriin nähden\nniin vähän hyötyneet kuin tällä matkalla. Useimmat teatterit ovat\nsuljetut. -- En ollenkaan pidä ranskalaisesta tavasta näytellä\ntragediaa; se on niin pönkitettyä, pöyhkeilevää ja luonnotonta, että se\noikein väsyttää. Komediassa ja varsinkin puhelukappaleissa ranskalaiset\nsitä vastoin ovat voittamattomia mestareita, ja niin myöskin selvässä,\ntäsmällisessä repliikinvaihdossa. -- Usein olemme olleet kummassakin\nsalongissa, enkä voi käsittää miksi 'nuoret' eroavat; onhan vanhassakin\nsalongissa niin paljo 'nuorinta nuorta', että hyvin voisivat viihtyä\nsaman katon alla.\" --\n\nLähtö Parisista tapahtui pari päivää myöhemmin. Siitä y.m. Emilie\nkirjoittaa Kuitiasta 12/7:\n\n-- \"Parisi on menettänyt melkoisen määrän säteilevää hohdettaan,\nminusta kirsimarjatkaan eivät olleet niin maukkaita kuin ennen!\nLuultavasti se oli ranskalaisten mauton venäläiskurtiisi, joka sai\nminut selväpäisemmäksi, vähemmän lumotuksi. Onhan tämä tasavaltalaisen\nRanskan Venäjän ihailu kerrassaan järjetön, ja se vaikutti kovin\njäähdyttävästi tunteisiini. -- Parisista matkustimme Kaarlo, Sala ja\nminä Müncheniin, jossa vietimme neljä hupaista päivää. Verrattuna\nParisiin München tietenkin on pikkukaupunki, mutta siellä on sentään\npaljo kaunista katsottavaa. Münchenistä tulin Berlinin kautta kotia,\nmutta Kaarlo ja Sala lähtivät Berchtesgadeniin.\" --\n\nKuitiasta oli Emilien 15/7 lähdettävä \"yksinäiseen kotiinsa\"\nHelsinkiin, hoitaakseen virkaansa hypoteekkiyhdistyksessä. Hänen\nmieltään painoi raskaasti kadon uhka, sillä kevät ja kesä olivat tähän\nasti olleet sateisia ja koleita. Parisissa Bergbom-sisarukset olivat\ntavanneet Niilo Salan, josta olemme kertoneet, että hän Wienissä\nmarraskuulla oli tullut mielisairaaksi, mutta myöskin että hän jo ennen\njoulua oli parempi. Nyt on lyhyesti sanottava kuinka hänen sitten oli\nkäynyt. -- Siksi parantuneena, että hänet oli päästetty hoitolasta,\nSala oli tammikuulla matkustanut Parisiin. Matkalla hänen tautinsa,\nvainohulluus, kuitenkin uudistui kaikkine kuvitteluineen, ja perille\ntultuansa hän ei uskaltanut jäädä Parisiin, vaan kätkeytyi pieneen\nhotelliin St Denis'sä. Sieltä hän 20/1 sähkötti Bergbomille: \"Yksin St\nDenis'sä lähellä Parisia, voitteko tulla?\" lisäten kirjeessä samalta\npäivältä, että Bergbom oli ainoa ihminen, joka voi häntä auttaa.\nBergbomilla ei ollut muuta neuvoa kuin sähköteitse pyytää, että\ntaiteilija Pekka Halonen, jonka osotteen hän oli saanut Helsingissä,\nkävisi katsomassa Salaa. Halonen lähtikin kuvanveistäjien Emil\nVikströmin ja Kaarlo Haltian kanssa St. Denis'hin, jossa he tapasivat\nnäyttelijäparan pienessä hotellihuoneessa. \"Siellä oli säkkipimeä.\nUutimet tiukalla ikkunan edessä. Ainoastaan pieni takassa kytevä\nkivihiilituli hämärästi valaisi kamaria.\" Kun nuoret, tuntemattomat\nmaanmiehet näyttivät sairaalle Bergbomin sähkösanomaa, heräsi hänessä\nluottamus heihin, ja hän seurasi heitä Parisiin. Siitä lähtien\nVikström erinomaisella hartaudella ja toimeliaisuudella otti avuttoman\npotilaan asian omakseen, samalla kun hän tavan takaa kirjoittaen\nBergbom-sisaruksille teki selkoa ja tiliä toimistaan. Kun Sala ei\nnäyttänyt rauhottuvan siinä Parisin hotellissa, mihin hän oli viety,\nVikström neuvotteli hänestä erään etevän lääkärin kanssa, ja tämä\ntoimitti sairaalle paikan eräässä mielisairaitten hoitolassa Sceaux'ssa\nlähellä Parisia, jossa Sala luuli olevansa tavallisessa sanatoriossa.\nTäällä hän nyt oleskeli koko kevätkauden, vähitellen -- ainakin\nnäennäisesti -- parantuen. Vikström kävi pari kertaa viikossa häntä\ntapaamassa, ja tämä ystävällisyys vaikutti häneen erittäin\nvirkistävästi. Toukokuulla Sala jo näytti hyvinkin terveeltä, vaikka\nhän vielä oli parantolassa, hartaasti odottaen Bergbom-sisarusten\ntuloa, joita hän usein sanoi tahtovansa puhutella. -- Juuri Salan\ntähden sisarukset olivatkin tänä vuonna matkustaneet suoraa päätä\nParisiin. Minkälaisen vaikutuksen Sala heihin teki, sitä emme tarkoin\ntiedä, mutta tietenkin he pitivät häntä terveenä, koska sovittiin, että\nhän seuraisi Kaarloa Etelä-Baijeriin, mihin tämä tahtoi palata tänäkin\nkesänä, koska hän oli niin hyvin viihtynyt siellä edellisenä vuonna.\nKesämatkaltaan Sala oli palaava Parisiin ja sieltä Berliniin\njatkaakseen opintojaan, joita varten hän oli saanut valtion matkarahan,\npaitse palkkaansa ja avustusta teatterista.\n\nSala oli tullut Berchtesgadeniin ennen Bergbomia. Tämä mainitsee\nensimäisessä kirjeessään (13/7), että hän, matkustaen Insbruckin ja\nSalzburgin kautta, oli vähän myöhästynyt ja että Sala ei ollut\nhankkinut itselleen asuntoa, niinkuin hän oli toivonut:\n\n-- \"Kun me haimme asuntoa, huomasin hänen ajattelevan että meidän oli\nasuttava yhdessä. Olin tosin laskenut toisin, mutta tiedäthän, että\nminulla on jonkunlainen fatalistinen suoni. Paras niinkuin tapahtuu --\nminä ajattelin -- 'se on sallittu', ja niin vuokrasin kaksi hupaista\nhuonetta meille molemmille. Me maksamme 20 markkaa viikossa. Sala\ntahtoi että jakaisimme tasan, mutta koska minulla on ehdottomasti\nsuurempi ja hauskempi huone, en aio suostua siihen. Hän maksakoon 8\nmarkkaa, minä 12. -- Sala on erinomainen vuorikiipijä. En tahdo pysyä\nhänen rinnallaan. Minä lihoin niin anteeksiantamattomasti sairauteni\naikana keväällä. Muutoin on Sala ollut täydellisesti terve ja, jos luen\npois yhden illan, jolloin Saulinhenki laskeusi hänen päälleen, hyvällä\ntuulella.\" --\n\n\"Jean Jullienin 'Théâtre vivant'issa' löysin talonpoikaisdraaman\n'La mer', joka melkoisesti kohoaa tavallisten ranskalaisten\nkouristusdraamojen yli. Bretagnelaisia kalastajia. Sangen sopivia\nrooleja meille. Sala on hyvin mieltynyt siihen ja ryhtyy jonkun päivän\npäästä suomentamaan sitä. Jos nyt saisimme Echegarayn Critico\nincipiente, niin meillä olisi kolme mieltäkiinnittävää uudenaikaista\ndraamaa (Leveau kolmas). Lisäksi tulee Ostrowskyn Grosa, joka hyvin\npitää paikkansa. Klassillista ohjelmistoa edustavat loistavasti Wilhelm\nTell ja Antonius ja Kleopatra. Kuusi arvokasta kappaletta, jotka ensi\nkerran näytellään Helsingissä. Sen lisäksi Villisorsa, joka ei häpeä\nitseänsä. Jos otan vielä lukuun Daniel Hjortin ja Venetian kauppiaan\nuusinnot, niin on ohjelmisto oleva sangen kiehtova. Ja kumminkin olen\nunohtanut yhden päävaltin -- Uriel Acostan.\"\n\n\"Tämä ulkomaan puolesta. Jos [K. A.] Tavaststjernan draama tulee\nkelvolliseksi, niin ei kotimainenkaan draama jää kokonaan osattomaksi,\netenkin jos Minna valmistaisi uuden draamansa. Numersilta en odota\nmitään.\"\n\n\"Jos Ida Aalberg olisi koko vuoden poissa, niin jäisi Antonius ja\nKleopatra pois, mutta ohjelmisto on kuitenkin pelastettu. Lindforsia\ntulemme kaipaamaan Leveaussa, mutta korvaamaton hän ei ole.\" --\n\nVähän myöhemmin (18/7) Sala kuvaa Emilie Bergbomille, kuinka\nidyllimäisesti he kahden elivät:\n\n-- \"Olemme jo täydellisesti kotiutuneet uusiin oloihimme. Tohtori\nkylpee säännöllisesti joka päivä, on terve ja alati hyvällä tuulella,\nsoittelee ja juttelee, jotta nää yhtämittaiset sadepäivätkin --\nhiljattain niitä oli kolme peräksyttäin -- kuluvat kutakuinkin\nhupaisesti. Ja sitte meillä on hyvä joukko kirjallisuutta ja erittäin\nhauska palvelustyttö.\"\n\n\"Sadepäiväin huviksi panimme hiljattain toimeen konsertin. Kaksi\nsitraniekkaa soitteli kokonaisen iltakauden salongissamme täkäläisiä\nkansanlauluja. Ne ovatkin harvinaisen kauniita ja sävelrikkaita.\"\n\n\"Asuntonamme on kaksi ullakkokamaria neljännessä kerroksessa.\nBalkonkimme alla kohisee ryöppyisä Achen. Vastakkaisella rannalla\nkohoaa terassimainen Berchtesgaden puutarhojensa siimeksessä ja sen\ntakana taas taruistaan kuulu Untersberg 'wunderschön und romantisch\nsogar!' -- se on nyt tavallinen ihastelulauseemme.\"\n\n\"Ette ensinkään tarvitse peljätä, etten kestäisi Tohtorille\nvuorikiipeilyssä. Olen nyt jo tanakampi kuin hän. Mitäs kun hän on niin\nlihava. Hengästyy pienimmässäkin nyppylässä. Olut onkin julistettu\npannaan pöydästämme. Viinistä ei sentään ole vielä hennottu luopua,\nvaikka sekin on supistettu puoleen pulloon päivässä. Muuten syömme\nkotona -- klo 9 ja klo 1. Ja sitten vielä voileivän illalliseksi ja\nraikasta vettä päälle. Kaikin puolin tyytyväisiä huusholliin!\" --\n\nSamana päivänä kun Kaarlo kirjoitti ensimäisen kirjeensä\nBerchtesgadenista, luettiin Päivälehdessä (seuraavana päivänä U.\nSuomettareenkin painettu) haastattelu rva Canthin luona, joka sisälsi\nsen hämmästyttävän uutisen, että hän paraikaa kirjoitti uutta draamaa\n-- ruotsinkielellä, Ruotsalaista teatteria varten! Kun häneltä\ntiedusteltiin syytä kielen vaihtamiseen, hän oli ensin arvellut sen\nolevan kylläksi, että häntä \"huvittaa\" kirjoittaa ruotsiksi, mutta\nsittemmin hän oli kumminkin ilmituonut erinäisiä seikkoja, jotka olivat\ntehneet Suomalaisen teatterin hänelle vastenmieliseksi. Siten hän\npaheksui sitä tapaa, jolla Numersia oli kohdeltu, edelleen että Kovan\nonnen lasten näytteleminen oli lakkautettu yhden illan jälkeen \"ilman\nselityksiä syistä\" (vaikka yhtä karkeakuorinen kappale, Thérèse Raquin,\noli myöhemmin näytelty ja Kovan onnen lapsia oli voitu esittää\nUudenmaan pataljoonan julkisissa seuranäytännöissä) sekä vihdoin, että\nteatterin \"näkyi täytyvän ottaa huomioon U. S:nlaisen lehden\narvostelijoita, joista muun muassa eräs oli julistanut Papin perheen\nesittämisen kansannäytäntönä sopimattomaksi -- ja näkyy teatteri\nkieltoa totelleen\". Tämän vuoksi rva Canthia halutti \"kääntyä yleisön\npuoleen, joka oli osottanut häntä paremmin ymmärtävänsä ja voivansa\nkirjailijaa hellemmin ja hienommin kohdella\". Lopuksi hän oli sanonut\n\"vähän välittävänsä siitä mitä ihmiset sanovat\", vaikka \"tietysti\ntullaan huutamaan, että hän on puolueensa pettänyt, että on liitossa\nviikinkien kanssa y.m.\" Syy lisäksi miksi hän kirjoitti ruotsiksi oli\nsekin, että, \"kun fennomaniaa aina on käytetty usutusvälikappaleena,\nagitatsionikeinona kaikkia niitä vastaan, jotka eivät sovi kuin valetut\nsen kannen alle, hän tahtoi näyttää ettei siitä vähääkään välittänyt\".\nBergbomin nimeä ei mainita kertaakaan koko kirjoituksessa, mutta\nkuitenkin syytökset olivat suorastaan kohdistetut häneen, sillä\nteatterinjohtajahan se on, joka määrää ohjelmiston, joka kohtelee hyvin\ntai pahoin kirjailijoita. Ja tämmöinen isku miehelle, jonka uhrautuvaa\nharrastusta Suomalaisen teatterin hyväksi Minna Canth ennen oli\nrajattomasti ihaillut, opettajalle, jota hänen oli \"kiittäminen\nhenkisestä herätyksestään\", jonka ohjaus hänelle ennen oli ollut\nkallista kalliimpi, ystävälle, jonka seurassa hän oman tunnustuksensa\nmukaan oli \"elänyt elämänsä rikkaimpia hetkiä!\" On sanottu, että naiset\nja lapset ovat julmia. Eiköhän Minna Canth iskiessään nauttinut siitä\nettä tiesi iskun sattuvan hellään sydämeen? Semmoiseen tunneihmiseen\nkuin Bergbom oli, täytyi iskun tunkea sydämen sisimpään. Että niin\nkävikin, sen seuraavat kirjeet todistavat. Mutta ne näyttävät myöskin,\nkuinka hän seisoi jokapäiväisiä vihan ja koston tunteita ylempänä,\njotka useimmille olisivat olleet lähimpänä.\n\n\"Sunnuntaiaamuna [24/7]. Rakas sisar! Kaksi sanomattoman tuskallista\npäivää. Kaksi unetonta yötä. Pullo sampanjaa, jonka tyhjensin yhdellä\nsiemauksella, saadakseni lepoa. Sitte suuri käännekohta, jolloin\nmakasin ja itkin pari tuntia. Sen jälkeen aloin tutkia itseäni. Nyt\nolen levollinen.\"\n\n\"En tahdo puhua Minnan menettelystä. En tahdo syyttää häntä, sillä\nsilloin täytyisi minun myöskin puolustaa häntä ja sitä en voi\nsyyttämättä toisia ja minulla on niin kylläkseni meillä vallitsevasta\neripuraisuudesta. Tässä yleisessä hajaannuksessa on mieletöntä etsiä\nyksityisen syytä. Epäsopu Suomettaren ja Päivälehden välillä, Minnan\nluopuminen -- isku iskun perästä. Ja kenties on vielä jotain tulossa.\nOn vain varottava, ettei rohkeus mene. Tämä syksy, tämä syksy! Kuinka\nkestämmekään sen? Vähitellen on kai aika uudestaan rakentava sen, mikä\nnyt näyttää mahdottomalta -- mutta ensi aikana. Niin, tarvitaan\nmielenmalttia.\"\n\n\"Aion kirjoittaa Minnalle. Pitkän kirjeen. Seurauksia en siitä odota.\nMutta omatuntoni käskee minun olla vetäytymättä pois lausumatta\nsanaani. Ei mitään yrityksiä saada häntä taipumaan. Ei myöskään\nnuhteita. Mutta -- mahdollisuuden mukaan -- tasapuolinen esitys\nasiasta. Kuinpa vain voisin olla tyyni. Tyyni ilman velttoa\nmyöntyväisyyttä.\"\n\n\"Minulla ei ole mitään iloa tästä kesästä. Ensin erimielisyys Numersin\nkanssa ja nyt tämä isku ovat heittäneet semmoisia varjoja kaiken yli,\nettä minulla ei ole hetkenkään lepoa. Se sielunrauha, joka on minulle\nniin välttämätön, on tällä kertaa hukattu.\"\n\nLoppupuolella tätä kirjettä niinkuin myöhemmissäkin Bergbom puhuu\nSalasta. Keskinäisessä seurustelussa tämä kyllä näytti terveeltä, mutta\nkumminkin Bergbom oli havainnut piirteitä, jotka osottivat, että hän ei\nollut täysin toipunut. Hän pelkäsi vierasten ihmisten seuraa ja\npysyttäytyi suljettuna Bergbomiakin kohtaan, hän ei tahtonut kylpeä\neikä käydä ulkona, vaan istui päiväkaudet työpöydässään niinkuin\nkiinninaulattuna.\n\nKahdesta seuraavasta päiväämättömästä kirjeestä näkyy, että \"Minnan\nasia\" yhä oli Bergbomin mielessä:\n\n-- \"Olen pakottanut itseäni ajattelemaan sitä tyynesti, mutta olla sitä\najattelematta on minulle mahdotonta. Salan seura on vaikuttanut minuun\njoissakin määrin rauhottavasti. Omituista kyllä on hän Minnan puolella.\nEi, se on liiaksi sanottu, sydämessään hän kai kyllä moittii häntä,\nmutta keskustellessaan: -- 'Kun on alinomaa ollut semmoisen vainon\nalainen, ei tiedä mitä tekee'. -- 'Mutta ettehän Te niin tekisi?' --\n'No, minä olen mies, mutta -- nainen!'\"\n\nEmiliehenkin isku ensin vaikutti huumaavasti, mutta sitte hän kiihkeän\nluontonsa mukaan useissa kirjeissä Kaarlolle 'puhui suunsa puhtaaksi'.\n\nMinna Canth ei ansainnut kirjettä Kaarlolta, Emilie arveli. Jos hänellä\nolikin syytä tyytymättömyyteen, niin ei hänkään ollut viaton, vaikka\nsokeassa ystävyydessämme olemme nähneet ainoastaan hänen ansioitaan. --\nMakaa polvillasi hänen edessään, niin kaikki on hyvin, mutta jollet\nsitä tee, on hänellä oikeus kavaltaa kansansa -- hänellä itsellään ei\nole mitään velvollisuuksia! -- Usein ajattelen, että sinun ehkä on\nluopuminen teatterista ja koettaa ryhtyä johonkin muuhun;\nsielunrauhalla on toki arvonsa ja sitä on totta tosiaan nyt koeteltu.\n-- Ajatteles, mikä makupala ruotsinmielisille! Sanokoon, ettei tahdo\nolla tekemisissä Suomalaisen teatterin kanssa, jos hän on niin\nsuuttunut meihin, mutta elämässään hän ei voi saada anteeksi uhkaustaan\nkääntyä ruotsalaisen yleisön puoleen, joka muka ymmärtää häntä niin\npaljon paremmin. Eipä Työmiehen vaimoa, huolimatta suurista,\nkerskaavista lupauksista, ole näytelty Ruotsalaisessa teatterissa. --\n\"Olen näin purkanut tunteitani sen sijaan että olisin sinua\nrauhottanut, mutta tavasta on luonnonvälttämättömyys saada pauhata.\nKuinpa vain tämä surmanisku ei olisi vahingoittanut terveyttäsi.\"\n\n[Siihen tapaan 29/7; seuraavana päivänä vähän tyynemmin:] \"Koeta, rakas\nKaarlo, ottaa asia tyynesti ja lohduttaa itseäsi omantuntosi\ntodistuksella. Kyllä me olemme rehellisesti taistelleet ja otsamme\nhiessä tehneet työtä teatterin hyväksi, ja sinä Minnan hyväksi! Hänen\nensi yrityksestään, Murtovarkauden esiintymisestä asti, mikä tuki, mikä\napu onkaan hänellä ollut sinussa, vaikka hän nyt niin julkeasti\npotkaisee tämän avun luotaan.\" -- \"Jollet olisi niin todellisesti\npitänyt Minnasta, niin tuskasi olisi vähemmän katkera, ja saisit\nhelpommin takaisin joustavuutesi. Mutta huolimatta kaikesta\nystävyydestä, täytyy sinun koettaa katsella häntä hänen oikeassa\nvalossaan. Turhamaisuus (fåfängan) on tästä lähtien hänen Jumalansa.\nJulkisen esiintymisen tuottama kirous on suuri, sillä kuinka harva\nkestää koetusta!\" --\n\n[Kovasti loukkasi Emilietä, että Sala puolusti Minnaa:] -- \"Että Sala\nvoi puolustaa rva Canthin menettelyä! Olen tullut siihen vakaumukseen,\nettä meillä vanhoilla vanhentuneine ihanteinemme täällä ei enään ole\nmitään tehtävää: meidän on vain jälellä panna maata ja kuolla. Me\nolemme taikka oikeammin olemme olleet niin tyhmiä, että olemme luulleet\nettä ihmisten sanojen takana on usko, mielipide, vakaumus, että sana on\ntuleva teoksi, mutta se on vain tyhmiä, haaveellisia ja kuluneita\nperusjohteita; toista on nykyajan laita. Sanoja, sanoja, sanoja ja taas\nsanoja -- se riittää! Rva Canth puhuu ja harrastaa Suomen kansan\nsivistyksen puolesta. Nya Pressen & kumpp. imartelee häntä, ja hän\npanee lapsensa ruotsalaiseen kouluun; rva Canth puhuu raittiuden,\nehdottaman raittiuden puolesta, mutta rahallisen voiton tähden hän itse\navaa väkijuomamyymälän; rva Canth puhuu naisasian puolesta, kirjoittaa\nitse naivisen pöyhkeileviä kirjoituksia (muistathan: kun nainen on\nvaltaistuimeltaan tuomitseva maailmoja ja kansoja?) ja hän esiintyy\nhengenheimolaisiaan vastaan niinkuin hän teki viime talvena. Sanoja,\nsanoja, sanoja! Voisin luetella useampiakin esimerkkejä, mutta\nriittäköön tämä. Kaikki todistaa, että olemme ihannoineet häntä ja että\nne, jotka ovat kritikoineet häntä, ovat nähneet syvemmälle -- ovat\nolleet oikeassa! Hän ei ole mikään totuuden, mikään lujuuden luonto,\nvaikka Jumala on varustanut hänet niin rikkailla lahjoilla. Hän on\naivan oikeassa siinä, että Suomen kansa ei enää kelpaa mihinkään. Mene\nluostariin, Ofelia; pane maata ja kuole, sinä tyhmä Kaarlo, niin aion\nminä tehdä, ja niin olisi meidän pitänyt tehdä aikoja ennen. Teen pyhän\nlupauksen, etten enää koskaan kiinnitä mieltäni kehenkään ihmiseen,\nniin täydellisesti rva Canth on ryöstänyt minulta kaikki illusionini.\nOnhan sitä jokainen ollut 'vainottu' ja hupaista olisi tietää mitä\nasianomaiset, rva Canth etupäässä, olisivat sanoneet, jos sinä pari,\nkolme vuotta sitten olisit tarjonut työsi ruotsalaisille;[145] kyllä se\nsiellä olisi paremmin maksettu sekä rahalla että imartelulla. Selitys\nettä mies ei saa menetellä niin, mutta että se voidaan antaa anteeksi\nnaiselle on perätön; kun isänmaa taistelee semmoista taistelua kuin\nnyt, täytyy kaikilla miehillä ja naisilla olla sama velvollisuus ja\nsama oikeus olla mukana taikka uhrata roponsa, jollei muuta voi. Kaikki\ntämä tulee sinun sanoa Salalle, tervehdyksenä minulta.\"\n\n[Ja sitte taas 3/8:] -- \"Voi sinua, oma rakas veljeni, kuinka sydämeni\ntuskittelee ja vapisee sinun tähtesi! On sanottu: meidän ei pidä tehdä\nitsellemme epäjumalia, ja sitä on rva Canth tosiaankin meille ollut.\nSentähden on nyt niin vaikeaa.\"\n\nNäissä tunteenpurkauksissa kuvastuu Emilie Bergbomin voimakas, hehkuva\nsielu ihmeen kirkkaasti. Älköön sanottako, että hän liiottelee, joskin\nhän naisena, naisten tapaan, tuomitsee naista ankarammin kuin mies.\nTunteehan lukija, että joka sana tulee sydämen pohjasta. Mitä ehkä\nvoidaankin Minna Canthin puolustukseksi sanoa, siitä ei pääse, että\nhänen menettelynsä oli omansa loukkaamaan ja todella loukkasi\nEmilienkin sydäntä siinä kohden, joka oli hänen elämänsä ydin ja\nperustus. Kaikki mitä hänelle oli kalleinta, hänen rakkautensa\nsuomalaiseen kansaan, hänen rakkautensa veljeensä, hänen rakkautensa\nteatteriin, jolle he olivat pyhittäneet elämänsä, hänen käsityksensä\njalosta, suorasta ihmisyydestä ja naisellisuudesta, kaikki mullistui\nkuin maanjäristyksen heilahduksesta. Siitä hänen sanojensa tulinen\nintomieli ja lento. Muistuu mieleen lause, että naisen nerollisuus\nparaiten näyttäytyy hänen kirjeissään.\n\nBergbom ei luopunut ajatuksestaan kirjoittaa Minna Canthille, mutta\ntuskin oli kirje valmis ennen kun hän hylkäsi sen. Vasta kolmas yritys\nonnistui. \"Nyt olen kirjoittanut kuivan, objektiivisen kritiikin\n[haastattelusta].\" Konseptin muodossa hän lähetti sen sisarelleen\nluettavaksi; valmiiksi hän kirjoitti kirjeen kotia tultuaan. -- Kaarlo\nhyväksyi, että Emilie oli lähettänyt Echegarayn kappaleen rva\nLevanderille [rva Canthin tyttärelle] suomennettavaksi -- \"Minnan\nmenettely ei saa vähääkään vaikuttaa meidän toimintatapaamme.\"\n-- \"Sala tahtoo, että meidän on alotettava Papin perheellä\nkansannäytäntönä,[146] niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Weckman\ntietysti Jussina [jota Sala ennen oli näytellyt]. Mitä sanot siitä?\nAjatus ei ole tyhmä.\" --\n\nViimeisestä Berchtesgadenin kirjeestä (postileimattu 7/8) otamme\nseuraavaa:\n\n\"Kirjoitus Minna Canthille [s.o. Emilielle lähetetty konsepti] vaikutti\nminuun erittäin hyvin. Kun sain sanotuksi mitä tahdoin, tulin täysin\nlevolliseksi. Nyt katson asiaa niinkuin se olisi sattunut minulle\nvieraitten ihmisten kesken. Tuomioni pysyy samana, mutta se on niin\nkerrassaan vapaa kaikista persoonallisista tunteista, että itsekin\nihmettelen sitä. Syy on kai se, että minä sisässäni niin kauan olen\nodottanut tätä katastroofia\".[147]\n\n\"Mitä sanot Salan kotiatulosta on 'niinkuin minun suustani otettu'\n[Emilie oli näet arvellut parhaaksi, että Sala tulisi vahvistamaan\nteatterin voimia]. Mutta en uskalla kosketella asiaa. -- -- En tiedä,\nminusta näyttää kuin hän olisi entistäkin suljetumpi minua kohtaan.\nOlemmekinhan niin erilaisia. Sitä paitse hän on jo niin terve, että\nhänen itse täytyy määrätä itsestään. En voi ottaa edesvastuulleni\nhoukuttelemalla ikäänkuin pakottaa häntä.\"\n\n\"Olen ylipäätään epätietoinen, onko meidän itsepäisesti vaatiminen,\nettä hän tulee seuraajakseni vai ei. Jos tietäisi mitä hän\nsydämessään tahtoo, mutta ottakoon siitä selvää se joka taitaa, sen\nseitsenkertaisen verhon alta, jonka hienotuntoisuus, itsepäisyys,\nepäonnistumisen pelko ja menestyksen toivo ovat käärineet hänen\nympärilleen. -- Että teatteri tarvitsee uuden voiman, joka voi tehdä\nuusia _alotteita_, tulee minulle päivä päivältä selvemmäksi. Me elämme\nnyt vain vanhoilla. Se voi käydä laatuun noin kymmenen vuotta\neteenpäin. Mutta sitten? Totta on että joka päivällä on huolensa, mutta\ntotta on myöskin että tänään on kylvettävä, jos tahdotaan huomenna\nkorjata eloa.\"\n\nSamana päivänä kun Bergbom kirjoitti tämän kirjeen, hän lähti\nkotimatkalle, jolla aikoi viipyä noin kaksi viikkoa. Ensiksi hän\npysähtyi Müncheniin.\n\nPari päivää myöhemmin 9/8 Sala kirjoitti Emilie Bergbomille:\n\n-- \"Ja minä jäin tänne. Yksinäiseltä tuntuu nyt tää äsken niin iloinen\nasuntomme. Ilo olikin kokonaan tohtorin ansio. Samoin kuin kaikkikin.\nPianokin ikävystyi seuraani ja läksi tiehensä. Alabalkongilla sentään\nsoittavat sitraa, vieläpä minun lempisäveliänikin. Muun muassa erästä\nvalssia, johon olen kerrassaan lumoutunut. Sitä käytettiin Uudessa\napulaisessa, ja tuo sävel soittaa minulle Björk paran sieluntaistelua.\nKyllä näytelmätaide sentään on ihana taide. Täynnä muistoja jos\njollekin suunnalle. -- Olen väliin suomennellut 'La mer'-näytelmää.\nEi luista työ entistä vauhtia. On kuin vetäisi kivirekeä sulalla\nmaalla.\" -- --\n\nVielä pari päivää, ja Sala kirjoitti uuden pitkän kirjeen Emilie\nBergbomille, ja kaksi päivää siitä, siis 13/8, niinikään Kaarlo\nBergbomille, ja nämä kirjeet olivat -- hyvästijättöjä! Ne olivat täynnä\nihailua ja kiitollisuutta vastaanottajia kohtaan ja täynnä syytöksiä\nkirjoittajaa itseään kohtaan, mutta vaikka hän hyvin käsittää minkä\nsuuren surun hän on heille tuottava, hän ei voi luopua jo St Denis'sä,\nepätoivonhetkenä, tehdystä päätöksestään erota elämästä -- se ajatus on\nhänessä kasvanut pakottavaksi velvollisuudeksi. Niin hän kirjoittaa ja\nilmottaa viimeiset toivomuksensa, viimeisen tahtonsa jälkeenjäävään\nomaisuuteensa y.m. nähden.[148]\n\nSen jälkeen puuttuu seikkaperäisiä tietoja. Säilyneistä kirjeistä ja\nsähkösanomista näkyy vain, että Sala 15/8 ampumalla itsensä pani\ntäytäntöön päätöksensä! -- Talon emäntä sähkötti Emilie Bergbomille,\nettä Sala oli sairastunut ja kysyi Kaarlon osotetta. Kaarlo oli vielä\nMünchenissä, ja siellä saavutti hänet kamala uutinen Berchtesgadenista,\njoka pakotti hänet kohta palaamaan sinne. Hän oli siis läsnä\nmaahanpanijaisissa.\n\nSeuraava tieto on Berlinistä, josta Kaarlo 27/8 kirjekortilla ilmottaa\nsisarelleen: \"Olen taas niin paljon terveempi, että jaksan matkustaa --\ntulen niin pian kuin suinkin voin.\"\n\nKaarlo ei näy jaksaneen kirjoittaa, miten tämä viimeinen, todellinen\n\"surmanisku\" häneen vaikutti; mutta tuskin voimme kuvitella hänen\nsielunsuruansa liian suureksi, ja varmaankin juuri se sai hänet\nruumiillisestikin sairaaksi. Bergbom-sisarukset olivat todella\nsydämestään kiintyneet Niilo Salaan, tuohon lahjakkaaseen,\nhienotunteiseen mieheen, jonka pyrkimys edistyä taiteessaan oli niin\nharras, joka jo monta vuotta oli ollut Kaarlon luotettavana avustajana,\nja josta hän oli toivonut itselleen seuraajaa. Hänen poismenonsa olisi\njoka tapauksessa ollut kova isku, mutta tietysti se näin äkkinäisenä,\nmielisairauden aiheuttamana itsemurhana oli kaksinkerroin järisyttävä.\nEttä näet teko oli taudista johtunut, on sitä varmempi kuin vainajan\nlääkärit sekä Wienissä että Parisissa edeltäkäsin olivat sanoneet\nsemmoisen lopun olevan pelättävissä.\n\nMyöskin näyttelijänä Sala oli kohonnut teatterin etevimpien joukkoon.\n\n\"Hänen ulkonaiset keinonsa eivät olleet runsaita eivätkä viehättäviä\",\nsanotaan U. S:n muistosanoissa,[149] \"mutta henkinen voima ja terävä\nymmärrys taistelivat voittoisasti noita ulkonaisia epäkohtia vastaan.\nRomantillisen draaman sankareita varten hänessä ei ollut kylliksi\nmonivärisyyttä. Mutta totuutta hän haki taiteessaan ja löysikin\nuseimmiten. Hän ei lausunut sanoja, jotka eivät ajatusta osottaneet, ei\nkäyttänyt liikuntoja, jotka vain olisivat tarkottaneet ulkonaista\nkoreilemista, ei näyttänyt liikutuksia, joiden takana ei ollut\ntunteita. Hän oli suora suomalainen taiteilija ja rakasti suomalaista\ntaidettansa palavasti.\"\n\nMikä sija hänellä oli seurueessa, huomaa yksistään siitä kun\nluettelemme osan hänen pääroolejaan: Bileam (Tietäjä), Eurysakes,\nDaniel Hjort, Faust, Hamlet, Brutus, Mortimer, Rosmer, Tesman. Lisäksi\ntulee hänen ansionsa näytelmäin suomentajana, jona hän, niinkuin ennen\non mainittu, oli harvinaisen etevä. Työtoverina ja ystävänä hän koko\nnäyttelijäkunnassa oli saavuttanut yksimielisen kunnioituksen ja\nrakkauden.\n\nAika olisi jo ryhtyä kertomaan syyskauden työstä, mutta ennen kun\nsiihen käymme käsiksi, katsomme parhaaksi loppuun suorittaa esityksemme\nMinna Canthin asiasta, joka kaikeksi onneksi ei venynyt niin pitkäksi\nkuin Numersin juttu. Se näet päättyi, kun pari kirjettä kummaltakin\npuolelta oli vaihdettu. Tästä kirjeenvaihdosta teemme tässä otteilla\ntaikka selostamalla selkoa, sillä \"asian\" tärkeys on yhtä suuri\nteatterin historiassa kuin kummankin asianomaisen elämäkerrassa, eikä\nsiltä puutu yleistäkään merkitystä.\n\nBergbomin ensimäinen kirjoitus oli muodoltaan enemmän julkaistavaksi\najateltu lausunto kuin kirje, ja kuului pääkohdiltaan seuraavasti:[150]\n\n\"Minna Canthille.\"\n\n\"Minna Canthin sotajulistus sisältää niin monta ristiriitaisuutta\nsiihen nähden mitä hän ennen on sanonut, niin monta tarkottamatonta\nerehdystä ja myöskin joitakuita tahallisia väärennyksiä, että\nomatuntoni kehottaa minua arvostelemaan sitä. Valitettavasti\nen voi sanoa, että se 'huvittaa minua'. Mutta katkerakin kalkki\non tyhjennettävä. Koska en rakasta haastattelijoita enkä\nsanomalehtiväittelyä, käännyn suoraan sen henkilön, Minna Canthin\nitsensä, puoleen, jota asia koskee.\"\n\n\"Kun minä tammikuulla neuvottelin Minna Canthin kanssa Numersin ja\nminun keskinäisestä selkkauksesta, hän neuvoi minua juuri siihen\n'kohteluun', jota hän nyt moittii. Hän sanoi: luopukaa kaikista\nrahavaatimuksista, mutta vaatikaa, että saatte olla mukana määräämässä\nkappaleen kohtaloa. Niin olen tehnyt. Kun Numers sitte tahtoi päästä\nsopimuksesta Suomalaisen teatterin kanssa ja ehdotti, että johtokunta\n'polttaisi' hänen kuittinsa, vaadin minä, että hän ensin suorittaisi\nasiansa minun kanssani, ennen kun johtokunta päätti jotain hänen\nkappaleestaan. Johtokunta oli aivan samaa mieltä kuin Minna Canth\nennen, nimittäin että minulla oli oikeus vaatia joku sopimus Numersin\npuolelta. Yhdessä kohden todellakaan en noudattanut Minna Canthin\nneuvoa. Hän arveli että minun sitä paitse tuli vaatia, että nimeni\nmainittaisiin myötätekijänä. Tarkottaako hänen moitteensa tätä\nyksityiskohtaa?\"\n\n\"Kun Minna Canth julkilausuu katkeran mielensä sen menettelyn johdosta,\njoka kohtasi Kovan onnen lapsia, on hän täysin oikeassa. Hänelle\ntapahtui silloin huutava vääryys. Mutta vääryyttä ei soviteta\nvääryydellä. Yksityiskohtiin nähden on hänen esityksensä harhaanvievä.\nHän sanoo: 'ilman mitään selityksiä'. Mahdollista on, että minä\nensimäisessä kirjeessäni, kiihtynyt kun olin, ainoastaan purin\ntunteitani kertomatta asiaankuuluvia tosiseikkoja, mutta sittemmin olen\nkyllä tehnyt sen. Jos Minna Canth on unohtanut nämä yksityiskohdat,\nvoin mielelläni raitistan hänen muistoansa. Ensimäisen näytännön\njälkeen oli kiihtynyt mielentila vallalla. Joukko ylioppilaita uhkasi\nviheltää, ja Jalander-vainaja lähetti minulle sanan, että hän asettuisi\nsemmoisen mielenilmaisun etupäähän. Poliisimestari oli muka kieltävä\nkappaleen, jos vihellys tapahtui. Edelleen sain kirjeen, jossa\nvaadittiin kappaleen näyttelemisen lakkauttamista. Luonnollisesti oli\njohtokunnalta kysyttävä, ja sen jäsenet olivat silloin: Jaakko Forsman,\nV. Löfgren, A. Almberg, K. F. Wahlström ja minä.\"\n\n\"Forsman oli sitä mieltä, että näytteleminen oli kohta lakkautettava.\nJos vihellystä ja muita mielenosotuksia tapahtuisi, tulisi teatteri\nsiitä kärsimään, ehkä sen olemassaolokin joutuisi vaaraan. Sitä paitse\nhän moitti, että kappale ollenkaan oli otetta ohjelmistoon. Hän nojasi\nei ainoastaan huomattaviin vanhempiin suomenmielisiin, vaan myöskin\nn.s. nuoren puolueen jäseniin.\"\n\n\"Löfgren ei voinut yhtyä Forsmaniin. Teatterin velvollisuus oli esittää\nniin arvokas kappale kuin Kovan onnen lapsia. Mutta järjellistä olisi\nolla näyttelemättä sitä tätä nykyä. Seuraukset sen esittämisestä\nolisivat arvaamattomia ei ainoastaan teatteriin vaan _koko maahan_\nkatsoen, koska hyvin oli tiettynä, miten asianomaiset ruotsinmieliset\ntekivät voitavansa Pietarissa _asettaakseen fennomaanit ja nihilistit\nyhdenvertaisiksi_. Tekijätär ei saattaisi tuntea itseään loukatuksi.\nOlihan hänelle osotettu hyvä tahto esittää kappale. Olihan Kalle Ahokin\nymmärtänyt syyt, miksi johtokunta ei ottanut Epäilijää ohjelmistoon --\nkyllä kai Minna Canthkin käsittäisi vaikean aseman vaatimuksen.\"\n\n\"Almberg puhui samaan suuntaan kuin Löfgren.\"\n\n\"Minä sanoin etteivät Forsmanin todistukset olleet pätevämpiä kuin\nLöfgrenin. Vihellysuhkaus ei pelottanut minua. Semmoisia uhkauksia\nlausutaan helposti, mutta niitä ei toimeenpanna yhtä helposti. Mutta\njos vihelletäänkin -- mitä sitten? Poliisimestari kieltäköön kappaleen.\nMe olemme silloin väistyneet väkivaltaa, mutta ei pelkurimaisesti\njättäneet Minna Canthia pulaan. Neroa kohtaan ei saa käyttää\nselkäsauna-menettelyä. Tiesin kyllä että kappale oli herättänyt\nsuuttumusta. Olin kuullut sekä 'vanhojen' että 'nuorten' lauseita.\nOlihan niin kohtuullisesti ajatteleva mies kuin Th. Rein kovasti\nmoittinut minua siitä, että olin ottanut kappaleen. 'Sehän on suora\nkehotus varkauteen.' Mutta tämä kaikki todisti minusta vain, että\nkappaletta oli edelleenkin näyteltävä. Kiihotuksessa oli kokonaan\nväärin käsitetty tekijää, ja väärinkäsitys voisi ainoastaan siten\nhaihtua, että yleisö saisi uudestaan tarkastaa teosta. En kieltänyt\nettä tekijätär itse osaksi oli syypää väärinkäsitykseen, mieltynyt kun\noli melodramaattisiin lauselmiin, jotka herättävät hämmennystä. Lisäksi\ntulee Leinon onneton taipumus alleviivata näitä lauselmia. Mutta se oli\nsivuseikka. Pääasiassa oli Kovan onnen lapsia yhtä lämpimästi tunnettu\nkuin nerollisesti suoritettu taideteos. Löfgrenin olettamusta, että\nMinna Canth tyynesti suostuisi kappaleen lakkauttamiseen, katsoin hyvin\nnaiviksi. Olin varma siitä, että se syvästi loukkaisi häntä.\nVertaaminen Kalle Ahoon oli sopimaton. Epäilijä oli kyvykäs mutta\nepäkypsä oppilaanteos, Kovan onnen lapsia valmis taideteos. Sitä paitse\nKalle Aho oli mies, siis ymmärrysmotiiveista riippuvainen. Minna Canth\ntaas oli nainen ja siis etupäässä kuuliainen loukatun tunteensa\nneuvoille.\"\n\n\"Wahlström ei ollut nähnyt kappaletta, mutta katsoi huomautukseni\npäteviksi. Kuitenkaan hän ei tahtonut ehdottomasti puoltaa kantaansa,\nhänestä kun oli vaarallista liian jyrkästi asettua yleistä mielipidettä\nvastaan.\"\n\n\"Loppuäänestys vei keskustelunmukaisesti siihen päätökseen, että\nkappaleen näytteleminen oli lakkautettava.\"\n\n\"Minä lausuin silloin ennustuksen: 'Me tulemme kerran katkerasti\nkatumaan tätä päätöstämme. Silloin on tämä 'yleinen mielipide', jota me\nnyt niin sokeasti väistymme, yhtä sokeasti hyökkäävä päällemme. Se on\noleva ansaittu rangaistuksemme.'\"\n\n\"Kun Minna Canth mainitsee Thérèse Raquinin, hän valitsee onnettomasti\nesimerkkinsä. Eihän Thérèse Raquin ole mikään tendenssidraama niinkuin\nKovan onnen lapsia. Ja jos tahtoisi Zolan draamasta etsiä jotakin\ntendenssiä, niin on se aivan sopusoinnussa sen kanssa mitä Minna Canth\nsanoo 'sovinnaiseksi moraaliksi'. (Lukekoon kuinka hänen mestarinsa\nGeorg Brandes sentähden kurittaa Zolata.) Kovan onnen lapsia jälleen on\nsuora vastalause tätä moraalia kohtaan ja suora kehotus ottaa se\ntarkastuksen alaiseksi\".[151]\n\nSitten seuraa kysymys Papin perheen näyttelemisestä, jonka johdosta\nBergbom muistuttaa, että kappale oli esitetty kansannäytäntönä, vaikka\nsitä ei sen koommin oltu näytelty, syystä kun Sala oli matkustanut pois\n-- minkä Minna Canth kyllä tiesi, vaikka katsoi mukavimmaksi tekeytyä\ntietämättömäksi. U. S:n arvosteluja Bergbom ei lukenut, oli vain\nkuullut että niissä oli moitittu klassillista ohjelmistoa ja vaadittu\nsijaan modernia draamoja Minna Canthin laatuun. Ennen Minna Canthin\nsotajulistusta hän ei tiennyt mitään siitä, että \"arvostelija\" oli\npäinvastaiseen suuntaan moittinut Papin perheen esittämistä\nkansannäytäntönä.[152] Minna Canth tiesi sangen hyvin, että Bergbom\nyksin määräsi ohjelmiston ja että hän ei siinä antanut kenenkään johtaa\nitseään. Ainoat poikkeukset ovat Epäilijä ja Kovan onnen lapsia, mutta\nniihin nähden hän oli kyllin selvästi lausunut mielensä. -- Muutoin\nolivat Minna Canthin toivomukset ja määräykset kappaltensa\nesittämisestä (niinkuin useilla esimerkeillä todistetaan) olleet niin\nristiriitaisia, että Bergbom vastedes vaatii selviä tietoja ja ohjeita,\novatko ne suomalaisessa teatterissa näyteltävät vai ei.\n\n[Minna Canthin lauseen johdosta, ettei hän välittänyt siitä mitä\nihmiset sanovat.] \"Eiköhän tämä ole harhaluulo? -- -- Yksistään tämä\nhaastattelu todistaa Minna Canthia vastaan. Eräs kronikoitsija on\nkerran kolmatta vuotta sitten, ei edes arvostelussa, vaan\nkyhäilemässään följetongissa unohtanut mainita Minna Canthin nimen. Se\nantaa hänelle riittävän aiheen elämänsuunnan muuttamiseen. Voiko\najatella suurempaa arkatuntoisuutta siihen katsoen mitä 'ihmiset\nsanovat'.\"\n\n\"Mitä kirjailijoita on Minna Canthin mukaan ruotsalainen yleisö\nkohdellut niin 'hienosti' ja 'hellästi'. Onko se Snellman, jota tämä\nyleisö on vihannut, häväissyt, ristiinnaulinnut, myrkyttänyt? Onko se\nTopelius, jota tämä yleisö on herjannut, parjannut, ja valheilla\nkietonut? Onko se [Fredr.] Cygnaeus, joka yhtä suuressa määrässä on\nsaanut osansa tästä ivasta, joskaan ei täysin tästä vihasta? Taikka,\nymmärränkö ehkä väärin Minna Canthia. Kenties hän ei tarkotakaan\nruotsalaista yleisöä ylipäätään, vaan ainoastaan Ruotsalaisen teatterin\nruotsinmielistä nurkkakuntaa. Mitkä ovat ne kirjailijat, joita siellä\non niin 'hellästi' ja 'hienosti' kohdeltu? Onko se G. v. Numers, jonka\nEerikki Puke lähetettiin takaisin ja jonka Skjalf on kokonaisen vuoden\nmaannut teatterin kätkössä, ilman että tekijälle on edes ilmotettu\nnäytelläänkö se vai ei? Onko se Gabriel Lagus, jota 'Uuden apulaisen'\njohdosta kohdeltiin niin hyvin, että hän sanoi ettei hän koskaan\ntahtonut olla tekemisissä sen teatterin kanssa? Onko se Minna Canth,\njonka Työmiehen vaimo, sitte kun vuosi vuodelta oli luvattu esittää se,\noli pistetty paperikoriin 'ilmottamatta syitä'. Onko se [K. A.]\nTavaststjerna, joka esimerkkinä siitä törkeydestä, jolla häntä\nkohdeltiin, julkisesti on kertonut, että hänelle annettiin kieltävä\nvastaus kun hän pyysi itselleen köyhää vapaapilettiä? Onko\nse [John] Less, joka niin loukkaantui hänelle 'Öfverdrift'\nkappaleen kenraaliharjotuksessa osotetusta ylenkatseellisesta\nvälinpitämättömyydestä, että hän vihoissaan poistui teatterista eikä\nollut saapuvilla ensimäisessä näytännössä? Vielä kerran -- kutka ovat\nnuo kirjailijat?\"\n\n\"Mutta -- Minna Canth ehkä huomauttaa -- te ymmärrätte väärin\najatukseni. Minä tarkotan sitä persoonallisesti 'hienoa' ja 'hellää'\nkohtelua, jota olen kokenut Ruotsalaisen teatterin piirissä.\nOnnettomasti sokaistu! Ettekö te käsitä mikä on syynä tähän\n'hellyyteen', tähän imarteluun? Oletteko te koskaan näissä ihmisissä,\nkun on ollut kysymys muusta kuin suunpieksämisestä, huomannut muuta\nkuin yhden syvän, todellisen vaikuttimen -- vihan kansallista\nkulttuurityötä kohtaan. Kun nämä ihmiset imartelulla, salaviittauksilla\nkoettavat erottaa Teidät, erottaa Ida Aalbergin, erottaa Lindforsin\ntästä työstä, he kyllä tietävät mitä he tekevät. He surmaavat kaksi\nvihollista yhdellä iskulla. Sillä mikä merkitys on Minna Canthilla\nkirjoittaen lainakirjastoruotsia? Ei mikään! Taikka mikä merkitys on\nIda Aalbergillä näyttämöllä puhuen Janakkalan ruotsia? Ei mikään! Mutta\ntoiselta puolen. Mitä merkitsee Suomalainen teatteri ilman suomalaisten\nkirjailijain, ilman suomalaisten taiteilijain yhteistyötä? Ei mitään!\nKerrassaan ei mitään.\"\n\n\"Asialla on koomillinenkin puolensa. Operettipapat Uudessa teatterissa\n'hienosti' ja 'hellästi' suojellen kotimaista kirjallisuutta\nminun raakalaisuuttani vastaan. Uskooko Minna Canth itse tähän\nirvikuvaan?\" --\n\n\"Lukiessani mitä olen kirjoittanut huomaan unohtaneeni muutamia ei\naivan vähäpätöisiä seikkoja:\"\n\n\"Minna Canthin esityksestä saa sen käsityksen kuin Suomalaisen\nteatterin johtokunta nyt olisi sama kuin kappalta näyteltäessä.\nEdelleen Minna Canth viisaasti salaa, että minä kaksi kertaa olen\nehdottanut Kovan onnen lasten uudestaan ottamista ja vakuuttanut\nhänelle, että yritys ei kohtaisi vaikeuksia. Molemmat kerrat Minna\nCanth on sitä vastustanut. Totta on että minä samalla kertaa ehdotin\nkorjailua, mutta tietysti kappaleen omaksi hyväksi. Minun ehdottamani\nmuutokset (meluamisen vähentäminen toisessa näytöksessä, perhesurkeuden\nrajottaminen kolmannessa, Rinaldo Rinaldinimaisuuden poistaminen\nTopra-Heikistä) perustuivat _kaikkien_ arvostelijain lausuntoihin ja\nolivat sitä paitse helposti toimeenpantavat. Miksi Minna Canth ei\nhyväksynyt tarjomustani, on minulle tänäkin hetkenä epäselvää. Eikö\nhänen ylpeytensä sallinut muutosten kautta näennäisesti myöntää\nvastustajain olleen oikeassa? Eikö hän tahtonut alistaa näytelmäänsä\nsen kylmähkön vastaanoton alle, jonka se mahdollisesti olisi saanut\nyleisön puolelta? Vai pitikö hän marttyyriutta edullisempana? En\ntiedä.\"\n\n\"Uskallanko pyytää, että Te pidätte tämän kirjoituksen säilössä.\n_Nyt_ olen päättänyt vaieta Teidän ja Numersin hyökkäyksiä kohtaan.\nMiksi näitä julkisia korvapuusteja häväistyshaluisen roskaväen\nmielenylennykseksi ihmisten välillä, jotka kuitenkin ovat tahtoneet\ntoisilleen hyvää. Mutta ei kukaan voi vastata huomispäivästä. Etten\nminä kauemmin ole se, joka on seisova _ainoan_ kansallisen dramaattisen\n_taide_laitoksen etupäässä, tiedän parhaiten itse. Olen palvellut\naikani. Numersin päätös mieluummin antaa viheltää itselleen Arpen luona\nkuin menestyä minun kanssani, Lindforsin ylimeno ruotsalaiseen\nteatteriin, Minna Canthin päätös tehdä samoin, Ida Aalbergin selvästi\nlausuttu päätös noudattaa esimerkkiä -- nämä _yhden aikuiset_ tosiasiat\ntodistavat, että sekä kirjailijoilla että taiteilijoilla on minuun\nverraten siksi eroavia käsityksiä taidekysymyksistä, että siitä ei\nmitenkään voi koitua hyvää kotimaiselle taiteelle. Onhan näin ollen\najateltavissa, että ryntäys minua vastaan muodostuu niin\nlaajaperäiseksi, että minun _täytyy_ julkilausua kantani. Antoihan\nNya Pressen tunnussanan, Numers, Päivälehti, Minna Canth ottivat sen\nkohta korviinsa. Toisia tulee kai jälestä. Nämä hyökkäykset aion\nrauhallisella omallatunnolla pistää taskuuni. Mutta onhan mahdollista\nettä minua puolustetaan tavalla, jota en voi hyväksyä. _Silloin_ voin\ntulla pakotetuksi julkisesti esiintymään. Silloin minä luonnollisesti\nmielelläni käyttäisin semmoista tässä kirjoituksessa, joka valaisee\nasiaa ja sopii julkisuuteen.\"\n\n\"Vielä toinen pyyntö. Jos Minna Canth jatkaisi näitä hyökkäyksiään\njulkisuudessa joko suoraan taikka haastattelijan kautta, on hänellä\ntietenkin oikeus siihen, ja tiedänhän kuinka innostunut hän\n'kurittavana naisena' on sentapaisiin rangaistussuorituksiin. Mutta\neikö sekä oikeus että järki vaadi, että hän jättää Numersin pois\nleikistä? -- -- -- Paras todistus, että minä suon hänelle hyvää, on se\netten puhu. Luulen että Minna Canth voi noudattaa esimerkkiäni -- n.b.\njos hän todella tahtoo Numersille hyvää.\"\n\nPaitse sitä yhtäjaksoista käsikirjoitusta, josta olemme ottaneet\nedellisen, on olemassa irtonaisia lehtiä, jotka nähtävästi sisältävät\nlisiä samaan kirjoitukseen. Niistä otamme seuraavat rivit itse\npääasiasta -- Minna Canthin luopumisesta:\n\n\"En tahdo mitään lausua sisällisistä vaikuttimista, jotka ovat\naiheuttaneet päätöksenne ruveta ruotsalaiseksi kirjailijaksi, sillä\nniitä en tunne, ja kenties ovat ne Teille itsellennekin epäselviä.\nSiihen ainakin viittaa välttelevä eikä selvittävä lause: 'se huvittaa\nminua'. Onhan kieltämätöntä että nykyajassa käy vahva virtaus\nkansanvaltaisesta leiristä aristokraattiseen, ja selvää on että\nhyökyaallot nyt ovat tulleet tänne. Arvattavasti tämä virtaus on\nvaikuttanut Teihin. Totta on, että Te keväällä, Lundegårdin esitelmän\njälkeen, kovasti moititte niitä skandinavilaisia kirjailijoita, jotka\nolivat luopuneet kansanvaltaisuudestaan. Kuitenkin saattaisi olettaa\ntämän esimerkin tarttuneen. Mutta Te unohdatte yhden asian. Ne\ntyöntävät pois veljiä kääntyäkseen veljien puoleen. Te työnnätte pois\noman maan lapsia kääntyäksenne vieraitten puoleen, vieraitten, joilla\nei koskaan ole ollut muuta kuin ivaa ja ylenkatsetta sitä kansaa\nkohtaan, jota Te muinoin rakastitte\".[153]\n\n\"Persoonallisesti toivotan Teille menestystä ja säikytän kiitollisessa\nmuistossa monet onnelliset hetket, jotka olemme yhdessä eläneet.\nLuulette että Teitä tullaan vainoamaan luopumisenne tähden. Sitä en\nusko. Joku etäällä seisova, joka samoin kuin Te itse rakastaa\nsuuttumuspaatosta, on kenties käyttävä sitä lausetapaa, johon\nviittaatte. Ne jotka olivat asioitten perillä, olivat valmistetut.\nAinoastaan yhtä minä toivon. En tuomitse abstraktisesti jokaista\nluopumista, voin pitää oikeutettuna ja luonnollisena, että 'minä poltan\nmitä muinoin rakastin ja rakastan mitä muinoin poltin'! Mutta\notettakoon tämä askel silloin silmälläpitäen koko elämänkehitystä,\nmennyttä ja tulevaa, eikä noudattaen vaikutusta, jonka synnyttävät\nhetken mieliteot ja hetken -- oikut.\"\n\nMinna Canthin vastaus on päivätty 21/9. Se on kolmatta arkkia pitkä ja\nsisältää asiallisen ohella paljo turhaa väittelyä.\n\nAlku kuuluu näin: \"Kunnioitettava Tohtori! 'Sotaa' en ole julistanut,\nenkä sotakannalla seiso, en Suomalaista teatteria enkä Teitä vastaan.\nMinut on ajettu pois Suomalaisesta teatterista ja minä -- olen\nlähtenyt, siinä kaikki. -- Minua koetettiin kivittää kuoliaaksi --\npakenin vaan niin kauas, ettei kivet minuun sattuisi. Luonnollinen\nitsesuojelemisen halu! Etten voi olla erittäin kiitollinen teatterille,\nkun minut näin ylenkatseellisesti sieltä potkaistiin pois, sitten kuin\ninnostuneena olin parhaat voimani sille uhrannut, lienee päivän selvää.\nMutta intressiäni Suomalaiseen teatteriin en siltä ole menettänyt. Ja\nyksityisesti Teitä kohtaan ja Emilietä kohtaan on kiitollisuuteni yhtä\nlämmin kuin se ennenkin on ollut, vaikkakin olisin suonut, että\nteatterinjohtajana joskus olisitte menetelleet hiukan toisin.\"\n\nNäin peruutettuaan syytöksensä Bergbomia kohtaan, jota hänen \"kaikissa\ntapauksissa tuli kiittää kehityksestään kirjallisessa suhteessa\",\nkirjoittaja kääntyy toisia vastaan: \"Minut oli tehty suomalaisena\ndramaturgina mahdottomaksi -- se totuus kävi minulle lopullisesti\nselväksi, kun vuosi sitten luin A. Meurmanin tuomion Papin perheestä.\n-- -- Minulle on kerrottu, että kun Kovan onnen lapsia näyteltiin,\nläksi Meurman kesken toisen näytöksen pois, ja meni suoraa päätä\nsenaattori Yrjö-Koskisen luokse, joka ei teatterissa ollut. Seurauksena\ntästä oli, että mainittu senaattori seuraavana päivänä valtioavun\nmenettämisen uhalla kielsi kappaleen näyttelemisen. -- Rein taas itse\nminulle selitti, että -- -- hän lukiessa oli saanut vallan toisen\nkäsityksen kappaleesta. Hän siis ei voinut vaatia kappaleen\nalaspanemista. -- Uusi johtokunta ilmottaa hyväksyvänsä edellisen\njohtokunnan pannaanjulistuksen, koska se ei ollut korjannut sen\nmenettelyä. Miksi hän ryhtyisi Kovan onnen lapsia korjaamaan? Olihan\nhän noudattanut Bergbomin neuvoja. Se onkin hänen paras kappaleensa.\nNyt sanoo Bergbom Topra-Heikkiä Rinaldo Rinaldiniksi, ennen\n'draamallisesti loistavaksi ilmiöksi'.\"\n\n\"Tohtorin mielestä siinä on minulle tarpeeksi hyvitystä, että kappale\nyhden kerran näyteltiin. -- Voin hyvin sanoa, että minulta meni Kovan\nonnen lapsiin kahden vuoden työ ja vaivat. Minun mielestäni olisi\nkohtuus kumminkin vaatinut, että minulle olisi hiukan palkkaakin\ntyöstäni maksettu. Sitä ei otettu kysymykseenkään. -- Nyt selitetään,\nettä teatteri suhteessaan kirjailijoihin on 'affääri', ja elleivät\nkirjailijat valvo etujaan, niin syyttäkööt typeryyttään.\" [Tämä viittaa\nMatin kirjeeseen U. S:ssa, jossa oli sanottu, että teatterin täytyy\najatella omaakin etuaan.] \"Käsitykset 'fennomania' ja 'svekomania'\neivät minulle enää eksisteeraa. Ne ovat menneitä. Aika on nyt toinen,\najan tarpeet ovat toiset. Ruotsalaisia ei meistä millään mahdilla enää\ntule, mutta meidän on katsominen, ettei meistä tule venäläisiä. Siihen\nvaaditaan, että entinen kieliriita loppuu ja huomataan ei ainoastaan\ntarpeettomaksi mutta vaaralliseksi. Se hituinen mikä meillä vielä on\njäljellä ruotsalaista kulttuuria, ei estä eikä paina suomalaista\nhenkielämää, siinä on kansallisuudellemme vaan tukea, ei haittaa, sillä\nse on side, joka yhdistää meitä Länsi-Euroopan sivistykseen ja varjelee\nsenkin kautta idästä tulevia vaaroja vastaan.\" --\n\n\"Suomi on ja pysyy äidinkielenäni. Sillä kielellä tulen edeskinpäin\nkirjoittamaan, sen mukaan kuin fennomaanisten johtajain poliisitoimi\nsuinkin sallii. -- Ne ovat merkinneet minut 'turmiolliseksi\nkirjailijaksi'. -- Tiesin, että tämä askel, jonka otin, kipeästi\nkoskisi Teihin ja Emiliehen. Se tieto pani minut kauan epäilemään ja\nraskaalta se vielä nytkin tuntuu. Mutta minulla on velvollisuuksia\nmyöskin itseäni kohtaan.\" -- Sitten taas Meurmanin ja Yrjö-Koskisen\nhyökkäyksistä häntä kohtaan. U. S:n huomautus, miten teatterin johtaja\noli avustanut häntä ja Numersia, herätti halun koettaa tulla toimeen\nomilla voimilla. --\n\n\"Elkää siitä loukkaantuko, Tohtori, että näin sanon! Iloinen olisin,\njos joskus se päivä vielä koittaisi, että voisimme yhdessä taaskin\ntyöskennellä ja minä taaskin saisin Teidän neuvojanne hyväkseni\nkäyttää.\"\n\n\"En voinut Teitä pitää solidaarisena noitten kirjoitusten kanssa, sillä\nolittehan silloin Parisissa. Minusta tuntui kuin olisi meitä\nkirjailijoita pidetty kuin koiria, joita, kun luupala annetaan suuhun,\nniin potkaistaan syrjään (!)\" --\n\n\"Olen puhunut Teille suoraan ja avonaisesti. Ikävä olisi, jos juopa\ntämän kautta vaan laajenisi välillämme. Varsinkin kun elämä on niin\nlyhyt.\" --\n\nBergbomin vastaus (3/10) näyttää, että hän tahtoi välttää väittelyä ja\nylipäätään kaikkea, joka ei koskenut pääasiaa:\n\n\"Kunnioitettava Rouva! Kiitän Teitä kirjeestänne. Sydämeni heltyi\nnähdessäni, että ihmisinä vielä olemme ystävyksiä, vaikka olot ovat\nniin surkeasti vierottaneet meidät toisistamme. Niin -- sekä olot että\nme itse. Tietysti minullakin on ollut vikaa. Te viittaatte siihen.\nLuultavasti olen liian omavaltaisesti noudattanut ainoastaan omaa\najatussuuntaani enkä tarpeellisella varovaisuudella katsonut, oliko se\nmyöskin niiden, joiden kanssa olin tekemisissä.\" -- --\n\n\"Oikeassa olette. Tarpeetonta on riidellä kaikista pikkuerehdyksistä ja\npikkuvirheistä, joita mahdollisesti on tehty niin toisella kuin\ntoisella puolella. Voihan muisto pettää, puhumatta siitä että saman\nhenkilön ajatukset eri aikoina ovat erilaiset. Niin eivät Reinin sanat\nTeille ja minulle ole ristiriidassa keskenään. Toista hän minullekin\npuhui nähtyänsä, toista luettuansa draamanne.\"\n\n\"Vielä vähemmän ovat entinen kiittävä arvosteluni ja myöhemmät\nkorjausehdotukseni Kovan onnen lasten suhteen ristiriitaiset keskenään.\nNytkin Topra-Heikki on minusta 'draamallisesti loistava ilmiö'. Mutta\nsilloin kuin nytkin väitin Teidän yksityiskohdissa antaneen hänen\npuhua kieltä, joka ei tunnu luontevalta. Tuon sanan 'Rinaldo\nRinaldinimaisuus' otin jostakin arvostelusta, koska se selvästi, vaikka\nehkä liian jyrkästi, osotti mitä tarkotin. Tietysti en sillä sanonut,\nettä Topra-Heikki olisi niin surkea henkilö kuin Rinaldo Rinaldini,\ntaikka tahtonut vertailla Teidän taideteostanne Vulpiuksen raakaan\nkyhäelmään. Ottakaamme sitte toinen esimerkki, joka ei voi Teitä\nloukata, se kun on kirjallishistoriallisen sankarin teoksesta.\nValtaavana, vaikuttavana ja ikimuistettavana ilmestyy viime vuosisadan\nvallankumouksen paatos Schillerin Kaarle Moorissa. Mutta emmekö olisi\nkiitolliset, jos tekijällä olisi enemmän sitä taiteellista malttia,\njoka häneltä (niinkuin Teiltäkin) puuttuu. Mutta -- arvelette kai --\nkoska itse myönnätte, että muistutuksenne koskee sivuseikkaa, miksi\nehdotatte muutosta, joka on minulle vastenmielinen, eihän teokseni arvo\nriipu siitä. Totta sanotte -- ei suinkaan sen arvo, mutta sen menestys,\nerittäinkin sen menestys näyttämöllä. Sen hyväksi tekijä rauhallisella\nomallatunnolla saattaa tehdä pienen uhrin.\"\n\n\"Kiitollinen olen Teille siitäkin, että koskettelette erästä\n'kohtuuden' puutetta, johon _minä yksinäni_ olen syypää. Kun draamanne\nsai niin armottoman kohtalon, tahtoivat samat miehet, jotka sen\nohjelmistosta karkottivat, kuitenkin maksaa Teille tavallisen\npalkkion. Minusta se tuntui niin loukkaavalta, että Teidän puolestanne\npanin jyrkän vastalauseen sitä vastaan. Käsitän nyt kuinka\najattelemattomasti, jopa väärinkin tein olettaessani Teidän\nvälttämättömästi katselevanne asiaa samalla tavoin kuin minä. Onnekseni\nvoin korjata ainakin _sen_ erehdykseni. Myötäseuraavan vekselin lähetän\nsitä varten.\" [Teatteri suoritti nyt 600 mk tekijäpalkkiona Kovan onnen\nlapsista.]\n\n\"Yksi kohta kirjeessänne teki minuun syvästi surullisen vaikutuksen:\nTuo pintapuolinen, miltei kevytmielinen arvostelu maamme asemasta. Onko\nSnellman siis elänyt ihan turhaan tässä maassa, koska nekään henkilöt,\njotka (niinkuin Te) ovat henkisesti istuneet hänen jalkojensa juuressa,\neivät ole paremmin häntä ymmärtäneet. Onneton, jos se mitä kirjoitatte\nolisi totta, niin koko entinen kirjallinen toimenne olisi ollut\nsuorastaan turmiollinen ja parasta olisi, että Te polttaisitte kaikki\nteoksenne Murtovarkaudesta alkaen Kauppa-Lopoon asti. Mutta pahin\nseikka on, ettette usko mitä kirjoitatte. Jos tosiaan uskoisitte, että\nmeidän svekomaanimme valtiollisista syistä tarvitsevat tukea, niin\nolisitte tietysti antanut draamanne -- Arpelle.\"\n\n\"Asian laita on toinen. Politiikasta tässä ei ole kysymystä. Ei\nhituistakaan. Mutta ei edes kulttuurisvekomaniasta. Kysymys on tämä:\n_Pitääkö tässä maassa muukalaisvallan vai oman kansan hengen\nvallita_?\" -- --\n\nJo 6/10 Minna Canth sepitti vastauksen, ja ääni oli siinä muuttunut.\nSiitäkin vielä pari otetta:\n\n\"Rakas Tohtori! Te kokootte tulisia hiiliä minun pääni päälle! Jos\nolisitte pitkittänyt vihaanne ja ollut 'orimlig', niinkuin tapanne on\nsilloin kun suututte, jos olisitte repinyt sillat pois minun jälkeeni,\nniin helpommin olisin kulkenut sitä tietä, jota lujasti olin päättänyt\nkulkea. Nyt kun sydämenne niin pian jälleen heltyi ja Te olette minulle\nhyvä niinkuin ennenkin, on minun niin vaikea -- niin hirmuisen vaikea.\nEikähän ole asia kuitenkaan muuttunut _heidän_ suhteensa, herrojen\nKoskisen ja Meurmanin. Minulla ei ole mitään takeita siitä, etteivät he\npitkitä vainoansa edeskin päin.\" -- --\n\n\"Viha antaa voimaa ja kuntoa -- ystävyys heikontaa ja lamauttaa. Viha\nvapauttaa, ystävyys kahlehtii -- siinä totuus, jota näinä aikoina olen\nsaanut kokea (!)\" -- --\n\n\"Yksinomaan Ruotsalaista teatteria varten sitä en suinkaan tee, päin\nvastoin tähtään minä työlläni paljoa kauemmaksi. Minä tahdon saada\nmainetta ja tunnustusta laajemmalta, omassa maassa ensin, sitte\nmuualla. Se on ainoa keino, jolla voin kukistaa vastustajani täällä.\nSitten vasta kun voin saada näytelmiäni ulkopuolella oman maan rajojen\nnäyteltäviksi, voin ehkä olla varma siitä etteivät Koskiset ja\nMeurmanit enää minulta Suomalaisen teatterin ovia sulje (!)\"\n\n\"Tulin kovin hämilleni noista 600 mk:sta, jotka minulle lähetitte\npalkkioksi Kovan onnen lapsista. -- -- En enään anna sille ajatukselle\nsijaa, että Suomalainen teatteri tahtoisi vain tehdä hyviä affäärejä\nkirjailijain hiellä ja väellä. Minua hävettää, että olin niin valmis\nsemmoista uskomaan.\" -- --\n\n\"Uskallanko lähettää terveisiä Emilielle ja Emilie Stenbergille ja\nLeinolle -- vai ovatko he minulle kovin vihassa? Teidän Minna Canth.\"\n\nBergbom ei enää vastannut, vaan päättyi kirjeenvaihto tähän. Ja mitä\nhän olisikaan vastannut? Olihan Minna Canth oikeastaan peruuttanut\ntaikka ainakin aivan toiseen muotoon pukenut taikka toisia henkilöitä\nvastaan suunnannut syytöksensä, jotka ensin niin suoraan tähtäsivät\nteatterin johtajaa. Meurman ja Yrjö-Koskinen ne ne muka sittenkin\nolivat kaiken pahan aikaansaajat; Bergbomin olisi vain joskus pitänyt\nmenetellä \"hiukan toisin\"! Viha \"vanhoja johtajia\" kohtaan oli Minna\nCanthissa paisunut hillitsemättömäksi intohimoksi, ja vaikka hän\nmielellään näytti Bergbomillekin, että hän ei enää tarvinnut hänen\napuansa, ja niinikään mielellään kuritti johtokuntaa, niin kyllä\n\"luopuminen\", oman kuvitellun edun ohella, tarkotti noiden johtajien,\nnoiden vanhojen fennomaanien päämiesten rankaisemista. -- Tila ei ole\nsallinut meidän tehdä selkoa siitä vastustuksesta, niistä --\nmyönnettäköön kernaasti -- usein kohtuuttomassa ja loukkaavassa\nmuodossa esitetyistä arvosteluista ja ankarista vastalauseista, jotka\nMinna Canthin kirjailijatoimi yleensä -- eikä suinkaan yksistään hänen\nnäytelmänsä -- olivat herättäneet. Se kuuluukin kirjallisuus- eikä\nteatterihistoriaamme. Tässä on vain tunnustettava, että Minna Canthia\nkohdannut vastustus ehkä kyllä oli omansa saamaan naisen suunniltaan.\nMutta toiselta puolen on, Emilie Bergbomin kanssa, sanottava, että\nkyllä hän itsekin oli antanut aihetta siihen -- samalla kun myöskin on\nmerkittävä, että vastustus ei lainkaan lähtenyt ainoastaan \"vanhoista\njohtajista\". Olihan Minna Canth kirjailijaluonteeltaan enemmän\nvallankumouksellinen kuin tendenssimäinen tavallisessa merkityksessä,\nja olisiko ollut ajateltavissakaan, että hänentapaisensa kirjailija\nmissään kansassa olisi vastaanotettu yleisillä kättentaputuksilla?\nTuskin. Kirjallisuushistoria todistaa päin vastoin, että hänen\nkohtalonsa oli niin sanoaksemme jokapäiväistä laatua. Semmoiset\nvallitsevia käsitteitä mullistavat kirjailijat kohtaavat _aina_ ankaraa\nvastarintaa, mutta toiselta puolen he myöskin säännöllisesti keräävät\nympärilleen hartaita ystäviä ja ihailijoita, eikä Minna Canthilta\nsuinkaan puuttunut semmoisiakaan. Puhumatta niistä ystävistä, jotka hän\noli saanut naisasian ajajana, köyhien ja kärsivien puolustajana, seisoi\nhänen ympärillään koko nuori suomalainen kirjailijapolvi, ihailivat\nhäntä Suomalaisen teatterin näyttelijät tehden parastaan hänen\nnäytelmiään esittäessään, oli hänellä kaksi semmoista ystävää kuin\nKaarlo ja Emilie Bergbom, jotka avonaisesti tunnustivat hänen\nnerollisuuttaan ja olivat kaikin tavoin todistaneet, että hän saattoi\nheihin uskoa ja luottaa. Eikö Minna Canth olisi voinut tämmöisen\nystäväjoukon tukemana levollisena asettua hyökkäysten yläpuolelle? Ei,\nhän oli siksi liian heikko, hän joutui sanan oikeassa merkityksessä\nsuunniltaan, \"nuoren puolueen\" ja ruotsinmielisten ja muitten\n\"vapaamielisten\" tapaan ja mukana hän keskitti vihansa näkyvimpiin,\nvoimakkaimpiin, näennäisesti armottomimpiin vastustajiinsa,\nYrjö-Koskiseen ja Meurmaniin.\n\nEdellinen on niin sanoaksemme yleistajuista; luopuminen Suomalaisesta\nteatterista johtui yksilöllisemmistä motiiveista. Ettei Kovan onnen\nlasten kohtalolla tässä ollut sinnepäinkään sitä merkitystä, jonka\nMinna Canth on sille antavinaan, se on ihan ilmeistä. Tiedämmehän, että\nhän itse oli lohduttanut Bergbomia sanoilla: \"unohtakaa pois koko kovan\nonnen lapsi\", että tieto teatterin tulosta Kuopioon samana\nnäytäntökautena oli \"ilosanoma\", että hän vuosikausia sen jälkeen eli\nparhaimmassa ystävyydessä Bergbom-sisarusten kanssa, että hän Papin\nperhettä kirjoittaessaan aivan niinkuin ennen sai ja käyttikin Kaarlon\napua, että kappale viipymättä esitettiin näyttämöllä, että tekijää\nsähkösanomalla onniteltiin loistavaan premiääriin ja että näyttelemistä\njatkettiin ilman mitään häiriötä toistakymmentä kertaa. Ja kuitenkin\nMinna Canth mitä hämmästyttävimmällä logiikan puutteella väittää, että\nhän oli \"ajettu pois\", jopa \"potkaistu pois\" teatterista! Ei, kyllä\nasianlaita oli niin, että Kovan onnen lapset vedettiin esiin\ntekosyyksi, silloin kun luopumisajatus jo oli päätökseksi\nkypsynyt.[154] Mitä taas tulee ystävyyteen Bergbom-sisarusten kanssa,\nniin oli se nähtävästi kestänyt yli aikansa. Olemme ennen ottaneet\npitkiä otteita Minna Canthin kirjeistä muun muassa sen vuoksi, että\nhänen luonteenlaatunsa niissä niin mainiosti kuvastuu. Hänen levoton,\nhermostunut luontonsa teki, että hän tavan takaa joutui, niin\nsanoaksemme, tunteitten mullistuskauteen, jolloin hän \"poltti mitä\nennen oli rakastanut\". Näin hän eri aikoina oli pauhannut milloin\n\"vanhoja\", milloin \"nuoria\" vastaan, \"ylössanonut\" tuttavuuksia j.n.e.\nTuli sitte Bergbominkin ja teatterin vuoro. Ne (tarkotamme johtajaa ja\nseuruetta, jotka tekevät teatterin) olivat totta tosiaan viattomia\nMinna Canthiin nähden, mutta hän tahtoi taas nauttia \"vapauttavaa\nvihaa\" \"kahlehtivan ystävyyden\" jälkeen! Ja vihdoin piili kaiken takana\nse, mitä Emilie Bergbom sanoo julkisen esiintymisen kiroukseksi,\nturhamaisuus, toivo saavuttaa mainetta ulkomailla -- ei aatteittensa\nvoiton tähden, sillä niistä hän kirjeissään ei lausu halaistua\nsanaakaan -- vaan kukistaakseen Koskiset ja Meurmanit! Tämä yllytti\nhänet luopumaan Suomalaisesta teatterista, sillä tie ulkomaan ja\nlähinnä skandinavilaisille näyttämöille -- niin hän luuli -- meni\nHelsingin Ruotsalaisen teatterin kautta. -- Kysyä saattaa, oliko Minna\nCanth itse ja yksin keksinyt ja itselleen asettanut tämän houkuttelevan\npäämäärän? Ei, kyllä silläkin asiankohdalla on luonnollinen\nselityksensä. Huomattavaa näet on, että Ruotsalaisen teatterin ystävät\neivät lainkaan olleet ilman kateutta nähneet, miten suomalainen\nnäyttämö herätti ja veti puoleensa draamakirjailijoita, jopa\nruotsinkielisiäkin (Numers!).[155] Ja varsin hyvin tiettiin, kuinka\nMinna Canthin käydessä Helsingissä nerokasta kirjailijatarta kohdeltiin\n\"hienosti\" ja \"hellästi\" ja imarreltiin, ja miten hän Kuopiossakin sai\nvastaanottaa vieraita täkäläisten ruotsinmielisten piireistä, jotka\nesittivät luonnollisena ja välttämättömänä asiana, että hän antaisi\nneronsa loistaa korkeammalta kynttiläjalalta kuin kurjan Arkadian\nnäyttämöltä. Edut siitä olisivat muka Minna Canthille samoin kuin\nharhaan joutuneelle Numersille aavistamattoman suuret ja kauas\nkantavat. Ja Minna Canth uskoi siihen ja oppi sen lisäksi tuon\nvaltiollisen ohjelman, jonka hän naivisti selvittää Bergbomille, vaikka\nse oli yhtä vanha kuin suomalaisuutta vastustava ruotsalaisuus\nmaassamme. Kun tämä tiedetään, voidaan käsittää, että ilo Helsingissä\noli suuri, kun muiden muassa eräs kaikissa piireissä liikkuva\nruotsalainen kirjailija julisti sanoman Kuopiosta, että Minna Canth\nkirjoittaa näytelmää -- ruotsinkielellä, Ruotsalaista teatteria varten.\nMitä turhaan oli pyydetty Ida Basilierilta, Emmy Achtélta, Alma\nFohströmiltä ja Ida Aalbergilta, se oli vihdoinkin onnistuttu saamaan\nMinna Canthilta -- suostumus muuttaa Ruotsalaisen teatterin\npalvelukseen!\n\nNäin luulemme riittävästi selvittäneemme ne sisälliset ja ulkonaiset\nvaikuttimet, jotka veivät Minna Canthin tuohon luopumiseen, joka niin\nsyvästi ja tuskallisesti loukkasi Kaarlo ja Emilie Bergbomia.\nYmmärrettävää on, että \"vanhat\" ylipäätään arvostelivat hänen\nmenettelyään samaan tapaan, se on suomalaisuuden pettämiseksi. Mutta\ntoinen oli \"nuorten\" laita. Vähän tiesivät nuoret taikka eivät\nollenkaan siitä, millä sitkeällä, äärimmäisiä sielunvoimia kysyvällä\ntaistelulla suomalaisuus oli saatettu siihen verrannolliseen\nvalta-asemaan, johon se oli noussut, tuskin he ottivat uskoakseen että\nsuomalaisuudella oli vastustajia ollutkaan! Yhtä vähän he tiesivät\nmillä uhrauksilla oli perustettu ja ylläpidetty koulut, joissa\nolivat oppinsa saaneet, teatteri, missä nauttivat kansallista\nnäyttämötaidetta. Olisiko heillä siis ollut mitään kiitollisuutta\ntaikka velvollisuutta sitä puoluetta ja sitä harrastusta kohtaan jonka\nhedelmistä elivät? Mitä vielä! Ei, päin vastoin \"nuorina\" heillä oli\ntäysi oikeus olla tyytymättömiä kun \"vanhojen\" joukossa oli niitä,\njotka eivät suoneet heille riittävää kiitosta ja tunnustusta _heidän_\nteoistaan, ja niin nuoret kirjailijamme ja taiteilijamme -- osaksi\nmyöskin, joskin kenties heidän itsensä tietämättä, ylempänä mainitun\nvirtaukset vaikutuksesta, joka johti kansanvaltaisesta leiristä\naristokraattiseen -- järjestään läheisesti liittyivät nuoriin\nruotsinmielisiin. Heistä oli toinen teatteri yhtä hyvä kuin toinen,\neikä heillä siis ollut moitteen sanaa sanottavana Minna Canthille hänen\nluopumisestaan. Luultavasti tämä nuorten käsitystapa oli vaikuttanut\nMinna Canthiin, mutta ei se paranna hänen asiaansa, sillä hän oli\nvanhempi ja tiesi kaikki mitä nuoret eivät tienneet, jopa hän itsekin\noli aikanaan ollut mukana suomalaisuuden taistelussa.\n\nPäätämme tähän. Arvosteltakoon Minna Canthin luopumista kuinka tahansa,\npääasia on että Kaarlo Bergbomin ja hänen välinsä oli rikottu. Totta\nkyllä ei ainaiseksi, niinkuin vielä saamme nähdä, mutta inhimillisten\nsuhteitten laita on valitettavasti semmoinen, ettei ne syvän\nrikkomuksen jälkeen enää tahdo eheiksi parantua.\n\nOhimennen mainittakoon tässä, että Minna Canth kirjoitti kuin\nkirjoittikin ruotsinkielellä näytelmän _Sylvi_, jossa hän käsitteli\ntuoretta, tosielämästä otettua traagillista aihetta, ja joka tammikuun\nlopulla 1893 ensi kerran esitettiin Ruotsalaisessa teatterissa.\nMenestys oli, niinkuin saattoi odottaa, mielenosotuksentapaisen\nloistava. \"Niin suurta menestystä\", Hufvudstadsbladetin arvostelija\nsanoo, \"olemme harvoin, jos koskaan nähnyt Ruotsalaisessa teatterissa\".\nKumminkaan ei siitä seurannut että mitään muuta saman tekijän\nkappaletta olisi tällä näyttämöllä esitetty. Myöhemmin Ida Aalbergin\nkiertomatkalla Ruotsissa Sylvi näyteltiin sielläkin; mutta silti eivät\nruotsalaiset eivätkä muut skandinavilaiset teatterit ole ottaneet\nesittääkseen ainoatakaan Minna Canthin draamaa. Näin hänen toiveensa\ntäydellisesti pettivät. --\n\nNäytännöt alotettiin 4/9 Sala-vainajan ehdotuksen mukaan Papin\nperheellä -- \"niinkuin ei mitään olisi tapahtunut\". Ensimäinen uusi\nkappale esitettiin 14/9: Hilda Aspin suomentama Paul Moreaun\nhuvinäytelmä _Liittolaiset_, joka huolimatta naurettavaisuudestaan sekä\nWeckmanin (Philippe), rva Olga Poppiuksen y.m. hyvästä näyttelemisestä\nmeni vain kolmesti. Jälkikappaleeksi oli Mustalainen uusittu ja\nnäyttäytyi siinä ensi kerran ja onnistuneesti Otto Närhi päähenkilönä,\nPetinä. \"Erinomaisten näyttelijälahjain ohella on hra Närhillä kaunis\nääni; viuluansakin hän itse soitti\", sanotaan U. S:ssa. -- Suurempaa\nhuomiota olisi ansainnut, vaikkei saanut, 21/9 ensi kerran näytelty,\nranskalaisia puoluetaisteluja kuvaava Jules Lemaitren 4-näytöksinen\nhuvinäytelmä _Kansanedustaja Leveau_. Nimiroolia esitti taidokkaasti\nLeino, rva Rautio oli kaunis ja viehättävä markisitar de Gréges,\nAhlberg maltillinen ja hieno markiisi ja rva Järnefelt oli syvästi\nkäsittänyt rva Leveaun suoran luonteen. -- Syyskuun viimeisessäkin\nohjelmassa 30/9 oli pikku uutuus, Robert Kiljanderin 1-näytöksinen\n_Vieraita odottaessa_. Ollen tuota tekijänsä viatonta, kirjallisesti\nvaatimatonta laatua se kuitenkin huvitti hetkisen, syystä kun henkilöt\nolivat tuttuja kotimaisia. Olga Poppiuksen pikku kirjailijatar oli\nniistä miellyttävin.\n\nNäin oli entisellä tarmolla käyty työhön käsiksi, joskaan mieliala ei\nvoinut olla muuta kuin raskaanlainen. Kaarlolla oli sivuhuolenaan ikävä\nkirjeenvaihtonsa Numersin ja Minna Canthin kanssa, ja Emilie kirjoitti\n26/9 Betty Elfvingille seuraavaan tapaan:\n\n-- \"On pitkä aika siitä kun viimeksi kirjoitin sinulle, rakas\nBetty-ystävä, mutta mieleni on ollut niin syvästi murheellinen, että en\ntahdo pystyä mihinkään. Tämä kesä on yhtäkkiä tehnyt minut kymmenen\nvuotta vanhemmaksi. Et voi uskoa kuinka vaikea meidän on ollut olla\nteatterissa näinä viikkoina nyt syksyllä. Unohtumattoman, poismenneen\nystävämme muisto on siellä kiintynyt kaikkeen ja joka askeleelta me\nuudestaan muistamme hänet ja kaipaamme häntä. Harvoin saa ilon tavata\nniin ylevämielistä ja jaloa luonnetta kuin hänen; sitä paitse me niin\nhyvin ymmärsimme toisiamme. Me seisoimme samalla pohjalla kaikkeen\nnähden, joka koski kunniaa, taidetta ja isänmaata. Miksi piti hänen\nniin varhain murtua ja joutua niin julman taudin uhriksi! Toivon että\ntapaamme toisemme talvella ja silloin kerron sinulle kaikki rakkaasta,\nkaivatusta, kyynelein surrusta ystävästä. -- Tästä tulee käänne\nteatterillekin. Kaarlon täytyy luonnollisesti hakea itselleen avustaja\nja tuleva seuraaja. Emme koskaan saa semmoista kuin Sala, mutta\ntoivomme kuitenkin saada jonkun, johon voi luottaa. Kuka se on oleva,\nei vielä ole meille selvinnyt, mutta päätetty on, että Kaarlo aluksi\npuhuttelee Kasimir Leinoa. -- Taloudellisessa suhteessa vuosi on\nalkanut hyvin huonosti. Koleran pelko ja taloudellinen ahdinko painaa\nkaikkien mieltä, niin että teatteri on tyhjä. Eilen annettiin toki\nvanha Nummisuutarit kansannäytäntönä täpötäydelle huoneelle -- 'lippu\nluukulla'; mielenkiinto vaikuttaa aina elähyttävästi, mutta näitten\nhuokeahintaisten näytäntöjen tuottama voitto ei sentään ole suuri.\" --\n\nSuurempaa huomiota kuin edelliset uutuudet herätti 5/10 ensi kerran\nannettu Iisakki Latun ja Niilo Salan suomentama N. Ostrowskin näytelmä\n_Ukkosilma_, jossa kuvataan \"vanhoja ja nuoria\", perinnäisen vanhan ja\nuudemman katsantotavan taistelua Venäjän keskiluokassa. Nti Kunnaalla\noli päähenkilössä Katerinassa sopiva tehtävä, ja useat muut roolitkin\nesitettiin etevästi: Marfa -- nti Stenberg, Varvara -- Katri Rautio,\nDikoi-- Falck, Fekluska -- nti Lähteenoja j.n.e. Mutta kun nti Kunnas\nnyrjäytti jalkansa, niin että tuli vuoteenomaksi, oli näytteleminen\nlakkautettava ensi-illan jälkeen. Vasta marraskuulla voitiin kappale\nuudestaan esittää pari kertaa, mutta silloin oli uutuuden viehätys jo\nhaihtunut.\n\nTuli sitte teatterin _20-vuotisjuhla _13/10, joka keräsi täyden huoneen\njuhlapukuista yleisöä. Juhlatunnelman sytytti ohjelman suoritus, se kun\noli niin kokoonpantu kotimaisista aineksista, että siinä kuvastui\nmenneiden vuosikymmenien tulos. Esitettiin näet: Tietäjä (II),\nMurtovarkaus (III), Vieraita odottaessa, Kuopion takana (II) ja\nNummisuutarit (II) -- yksi näytös kultakin etevimmältä suomenkieliseltä\ndraamakirjailijaltamme. Näytännön loputtua yleisö mitä innostuneimmin\nosotti kiitollisuuttaan Kaarlo Bergbomille, jolle eläköönhuutojen\nkaikuessa näyttämölle ojennettiin kolme laakeriseppelettä. Yhdessä,\nteatterin ystävien antamassa, luettiin seuraava nauhoihin painettu\nkirjoitus:\n\n        Kaarlo Bergbomille 1872-1892.\n\n    Sulle, joka taiteen uuden, ennen tuntemattoman,\n    Suomenmaahan istutit ja kukkivaksi loit,\n    Laakerseppeleen me tarjoamme tämän vihannan\n    Palkkioksi kaunihista minkä meille soit.\n    Halpan' ällös pidä meidän lahjaa, vaikka välehen\n    Lehti sen on kuivunut ja maahan varissut --\n    _Kuva_ vaan se seppeleen on paremman ja ikuisen,\n    Jonka kansan rakkaus on päähäs kietonut.\n\nToisessa oli kirjoitus:\n\n    Kaarlo Bergbomille, Uuden työalan raivaajalle\n    suomalaisille naisille.\n\n    Suomen Naisyhdistyksen jäseniä.\n\nVielä antoi Bergbomille seurueen jäsenten puolesta kukkasvihon nti\nEmilie Stenberg. Myöskin Emilie Bergbomille osotettiin lämmintä\nkiitollisuutta ja ojennettiin hänellekin komea kukkasvihko. --\nNäytännön jälkeen yhtyivät teatterin johtokunta ja jäsenet yhteiseen\nillanviettoon arkadian lämpiöön. Siinä tilaisuudessa Bergbom puhui\nlämpimiä muistosanoja manalaan muuttaneiden muistoksi, joita jo oli\nmonta, nimittäin _Vilho, Lundahl, Korhonen, Törmänen, Duncker, Holm,\nBöok, Hahl, Tervo, Kallio, Hilda Asp ja Sala_; A. Almberg puhui Kaarlo\nja Emilie Bergbomin sekä samalla myöskin Hedvig Raa-Winterhjelmin\nkunniaksi ja professori Tudeer esitti teatterin nykyisten jäsenten ja\ntulevaisuuden maljan.\n\nHuolimatta yleisön kylmäkiskoisuudesta teatteria kohtaan -- tänä\nsyksynä se sentään oli hyvin ymmärrettävä, sillä katovuoden tähden oli\ntaloudellinen ahdinko maassa tavattoman suuri -- jatkettiin työtä\nväsymättömällä innolla. Siten voitiin 19/10 ensi kerran esittää\nmerkillinen uutuus, E. Tammisen suomentama Schillerin _Wilhelm Tell_.\nNytkin johtaja oli oikein arvostellut joukkonsa voimat. Niinkuin tietty\non, ei tämä mainio näytelmä niinkään vaadi yksityisiä suuria kykyjä\nkuin sitä että lukuisat esiintyjät ovat harjotetut hyvään\nyhteisnäyttelemiseen, ja siihen Bergbom olikin pannut pääpainon.\nSuurin, innostava vaikutus lähti kansankohtauksista. Yksityisistä\nmainittakoon: Leino, joka Wilhelm Tellinä oli voimakas ja reipas;\nFalck, arvokas ja vaikuttava vanhana Attinghausenina; Halme, sangen\nonnistunut Stauffacherina, rva Järnefelt, joka oli etevimpiä vanhana\nonnettomana naisena. Näytelmä meni yhtä mittaa kuusi kertaa ja\nseitsemännen toisena joulupäivänä. --\n\nVielä suurempaa huomiota herätti lähinnä seuraava uusi kappale, sillä\nse oli kotimainen alkuteos, ruotsalaisena runoilijana mainehikkaan\n_Karl A. Tavaststjernan_ sepittämä, Juhani Ahon suomentama\n4-näytöksinen näytelmä _Uramon torppa_.[156] Tämä kansanelämän kuvaus\nansaitsikin mielenkiintoa ei ainoastaan tekijän tähden eikä aiheenkaan\ntähden, joka oli otettu paljon lukijoita saaneesta ja väittelyä\nsynnyttäneestä romaanista \"Kovina aikoina\", vaan sen vuoksi että\nnäytelmä oli varsinkin toiseen ja kolmanteen näytökseen nähden etevästi\nsommiteltu. Ensi-iltana 9/11 ahdinkoon täysi huone seurasikin\njännityksellä toiminnan dramaattista, tärisyttävää kulkua, ja vaikka\nneljäs näytös oli vähemmän tyydyttävä, oli yleisvaikutus tavallista\nrepäsevämpi ja puhkesi esiin voimakkaissa suosionosotuksissa\nnäyttelijöitä ja tekijää kohtaan. Näytelmä, jossa ehdottomalla\nrealismilla kuvataan tosielämästä otettuja luonteita, nälkäajan\nkärsimyksiä ja rikoksia, oli jos mikään omansa Suomalaisen teatterin\nesitettäväksi, ja näytteleminen tyydyttikin korkeita vaatimuksia. Että\nLeino oli hyvä Kalle Pihlinä saattoi edeltäkäsin arvata, mutta\nerityistä huomiota ja iloa herätti Hemmo Kallio toisena pohjalaisena,\nLehtimaana. Hän loi tästä petetystä, nälän näännyttämästä ja\nuskonnollisessa heikkopäisyydessä kauheaan murhatekoon juohtuvasta\nmiehestä elävän yksilöllisen, myötätuntoa herättävän kuvan. Etevä oli\nniinikään nti Sainio Anna Mellilänä ja rva Järnefelt Johannana (joksi\ntekijä turhaan oli toivonut Ida Aalbergin rupeavan). Vähemmän\nonnistuneita olivat Ahlberg kapteeni Thoreldina ja rva Rautio hänen\nvaimonaan, mutta molemmat ovat näytelmässäkin epäselvästi kuvattuja. --\nUramon torppa, joka veti teatteriin paljon ruotsalaistakin yleisöä,\nmeni syksyllä Helsingissä 9 ja kaikkiaan näytäntökautena 21 kertaa.\nTehtiin näet pari pientä vierailuretkeä, joilla se esitettiin ensin\nkaksi kertaa 12/11-13/11 Tampereella ja sitten yhden kerran\n_Hämeenlinnassa_ 23/11 ja kaksi kertaa _Viipurissa_ 26/11-27/11. Sen\nohella annettiin kummassakin viimemainitussa kaupungissa yhden kerran\nLiittolaiset.\n\nJoulukuun ohjelmistosta on paitse Venetian kauppiaan uusintoa\n(5 kertaa) mainittava kaksi uutta kappaletta. Toinen oli Hanna Aspin\nsuomentama Ibsenin _Villisorsa_ (9/12), joka meni vain kaksi kertaa.\nNimiroolia, Hedvigiä, näytteli somasti Olga Poppius; muuten esitti\nAhlberg Hjalmar Ekdalia, Leino tukkukauppias Werleä ja Rautio vanhaa\nEkdalia kokeneesti. Nuoremmista esiintyi Närhi Gregers Werlenä, Halme\nRellinginä ja nti Lähteenoja varsin todellisena Gina Ekdalina.[157] --\nToinen uutuus oli Z. Topeliuksen satunäytelmä _Prinsessa Ruusunen_\n(30/12), jota varten E. Melartin oli säveltänyt musiikin. Tämä kappale\nherätti tietenkin suurta ihastusta lapsimaailmassa ja meni kaikkiaan\nnäytäntökautena 13 kertaa. Esiintyjistä huomaamme vain syksyllä tulleen\nnti _Helga Coranderin_, joka oli suloinen prinsessa, kokkipojan Olga\nPoppiuksen ja valon haltiattaren rva Raution. Esikappaleena annettiin\nLaululintunen, rva Anni Kaslin vieraana.\n\nJos luetaan pois uudenvuodenpäivän Nummisuutarit, täytti viime mainittu\nohjelma koko tammikuun alkupuolen. Ensimäinen uutuus oli Anni\nLevanderin kääntämä A. L'Arrongen 4-näytöksinen huvinäytelmä\n_Armeliaita rouvia_ 15/1, joka meni vain kaksi kertaa. Sitte tuli kolme\nkotimaista alkuteosta yhteen kasaan. Huomattavin niistä oli _Kalle\nAhon_ 3-näytöksinen draama _Bertha Brander_[158] 18/1, jonkunlainen\nNoora-toisinto -- iloinen, kevytmielinen Bertha (Olga Poppius) kääntyy\nvakavuuteen ja eroaa sulhasestaan Bruno Lundgrenista (Weckman)\nalkaakseen uutta elämää -- mutta menestys oli heikko. Sen\njälkikappaleena annettiin M. Vuoren 1-näytöksinen huvinäytelmä\n_Pappilan tuvassa_, joka oli vaatimattomampi, mutta vuosikausiksi jäi\nohjelmistoon. Se esitettiin Savon murteella. Kolmas alkuteos oli\nG. v. Numersin 1-näytöksinen huvinäytelmä _Uusi pirtti_ (Nystu'dansen),\njonka tekijä jo 1891 oli luovuttanut teatterille. Se meni kolme\nkertaa. --\n\nKirjeessä Pappilan tuvassa kappaleen tekijälle (29/1) Bergbom lausuu\nsiitä seuraavaa:\n\n\"Surut, sairaus ja -- pakkanen ovat minut niin masentaneet viime\naikoina, etten suorastaan ole jaksanut kirjoittaa Teille, vaikka olisin\ntahtonut onnitella Teitä näytelmänne hyvästä ja ansaitusta\nmenestyksestä. Pappilan tuvassa on suuresti huvittanut yleisöä; koko\naikana naurettiin sydämen pohjasta ja hienommatkin tuntijat ovat\ntyytyväisiä. Oivallinen pikkunäytelmänne jää epäilemättä ohjelmistoon.\nVaikka aihe ehkä on lainattu, voitte täydestä syystä katsoa sitä\nalkuperäiseksi, kun henkilöt ovat niin peräti omituisia.\"\n\n\"Onneksi oli rva Kahilaisella sekä taitoa että rohkeutta näytellä\nLeenaa niin hyvin kuin hän sen teki. Leveällä huumorilla ja samalla\nkertaa niin luontevasti. Teillä olisi varmaan ollut iloa nähdessänne\nhäntä. Myöskin Rautio [Aaro] oli kerrassaan hyvä. Lattu oli luonteva,\nmutta ei puhunut sujuvasti Savon murretta. Muutkin osat suoritettiin\nmoitteettomasti.\"\n\nHelmikuu alkoi huomattavalla premiäärillä, kun 1/2 annettiin K. von\nGutzkovin murhenäytelmä _Uriel Acosta_,  mutta aika oli niin nurja,\nettei tämä aatteellisesti merkillinen, jännittävä kappale esitettynä\nneljänä iltana kertaakaan koonnut edes hyvänlaista huonetta. Nimiroolin\nAhlberg näytteli kylläkin intohimoisesti, mutta myöskin osalta\ntotuntatapaan deklamoiden; rva Salolta, Judithina, oli toivottu enemmän\nlämpöä; Leinon Ben Akiba oli mieltäkiinnittävää, taitavaa työtä. --\nRunebergin päivänä (Vänrikki Stoolin kuvaelmia, Saimaan rannalla ja\nylioppilaslaulua) oli huone kumminkin täysi. Oikea myötätuuli tuli toki\nvasta kuun lopulla, kun näyttämölle ilmaantui uusi, suuriarvoinen\nalkuteos, nimittäin J. H. Erkon 5-näytöksinen \"runo\" _Aino_.[159] Tämä\nmerkillinen näytelmä, jossa Erkko -- laulajana ja ajattelijana samalla\nkertaa -- on luonut tähän saakka kauniimman ja arvoltaan pysyvimmän\nrunoelman, mikä Kalevalan pohjalle on rakennettu, saavutti harvinaisen\nmenestyksen ensi-illasta, 24/2, alkaen, jolloin runoilija oli\nmyrskyisten suosionosotusten esineenä. Se meni näet tänä keväänä\nHelsingissä 11 kertaa ja maaseudulla 8, siis yhteensä 19. Tämä on sitä\noudompi kuin kappaleessa, niinkuin aineestakin voi päättää, on vähän\ntoimintaa ja runsaasti lyriikkaa, joka ylipäätään näyttämöllä on\nhuonossa huudossa. Mutta ei mikään sääntö poikkeuksetta! Erkon lyriikka\non tässä niin sulavaa ja henkevää, että se vastustamattomasti lumosi\nyleisön. Kumminkin on kiitos annettava esittämisellekin, sillä\nnäyttämöllepanon ja näyttelemisen ansioksi on luettava, että runoelman\nhieno tunnelma säilyi puhtaana ja pääsi vaikuttamaan täydellä\nvoimallaan. Erittäin on vilpitön tunnustus myönnettävä Olga\nPoppiukselle, joka oli unohtumattoman lempeä, puhdas viehättävä Aino,\nja Leinolle, joka Väinöönsä osasi niin yhdistää erilaiset piirteet --\nmahtavan päällikön voiman ja valon sankarin ylevyyden ja virkeyden,\nmutta myöskin valtaan päässeen tunteen tuottaman heikkouden ja kokeneen\nmiehen tyyneyden vastoinkäymisessä -- ettei hän kertaakaan vajonnut\nylhäisestä olemuksestaan. Niiden ohella onnistuivat toisetkin: Halme --\nJouko, rva Kahilainen -- Pohjolan emäntä, Saimi Järnefelt -- Sinikka,\nWeckman -- Kirri ja Rautio -- vanha Jouko.\n\nVasta 15/3 tuli uusi ohjelma: H. Sudermannin 4-näytöksinen draama\n_Koti_, joka vuoden vanhana oli jo siksi kuuluisa, että se meillä\nesitettiin samaan aikaan kummassakin teatterissa. Magdaa (joka\nsittemmin tuli yhdeksi Ida Aalbergin loistorooleja) näytteli rva\nRautio, esityksessään painostaen enemmän ja onnistuneemmin tyttären- ja\näidin- kuin loistavan maailmannaisen-piirrettä. Leino esiintyi\neverstinä, Ahlberg pastori Heffterdinginä, Franck v. Kellerinä, nti\nKunnas Mariana. Valvojassa O. Relander vertasi toisiinsa teatterien\nesitystä ja tuli hän jotenkin samaan tulokseen kuin aikoja ennen\nE. Nervander, että näet ruotsalaiset näyttelijät osottivat enemmän\nrutiinia, kuvasivat paremmin hienoston elämää, mutta suomalaisten\nkäsitystapa oli syvempi, tunne lämpimämpi. -- Ensi-illan menestys oli\nhyvä, mutta seuraavat kolme huonetta olivat kumminkin huonoja.\n\nSamoin kuin edellisenä vuonna oli tehty Elinan surmaan nähden, Bergbom\nnytkin teki pikaturneen näytelläkseen mieltäkiinnittäviä uutuuksia.\nSiten annettiin _Kuopiossa_ 17/3-19/3 Aino kaksi ja Uramon torppa yhden\nkerran sekä _Mikkelissä_ 21/3-22/3 kumpikin näytelmä yhden kerran.\nPuhdas voitto oli 1,300 mk -- \"nätti summa kyllä!\" niinkuin\nteatteripiireissä oli tapana lausua Laululintusesta lainatuin sanoin.\n-- Bergbom kävi siis itse Minnan kaupungissa, mutta tällä kertaa\nentiset ystävät eivät edes tavanneet toisiansa. Erääseen kirjeeseen\nMikkelistä Emilielle Kaarlo on pannut seuraavan jälkikirjoituksen:\n\"Minnaa en tavannut. Hän tahtoi kohdata minut, mutta minä epäsin\n(afböjde).\"\n\nHelsingissä annettiin 5/4 vielä yksi kotimainen alkuteos, nimittäin\nnäyttelijä _Kaarlo Halmeen_ 5-näytöksinen näytelmä _Purimossa_.\nKappaleeseen oli niinkuin vasta-alkajan kokeeseen ainakin koottu paljon\nhenkilöitä ja effektikohtauksia, jotka jälkimäiset olivat enemmän\ntuskastuttavia kuin jännittäviä laadultaan. Näytteleminen oli\ntavallisuuden mukaan realistisen voimakasta, ja esittivät päärooleja\nAhlberg (rustmestari roisto), rva Rautio (edellisen uhri, Hilma),\nWeckman (Roope). Näytelmä meni vain kaksi kertaa.\n\nSen jälkeen sanottiin hyvästi pääkaupungille ja lähdettiin _Turkuun_,\njossa ei oltu käyty pitkään aikaan. Siellä annettiin 12/4-7/5\n13 näytäntöä. Ohjelmisto sisälsi mitä viime aikoina oli parasta\nnäytelty: Elinan surma (3 k.), Aino (2 k.), Uramon torppa, Wilhelm\nTell, Koti, Prinsessa Ruusunen[160] y.m. Tavaststjernan draama, jolla\nalotettiin, ei kuitenkaan tuottanut 400 mk enempää, mutta Aino\nseuraavana iltana antoi 800 (\"nätti summa kyllä\", Kaarlo kirjoittaa\nEmilielle), ja Elinan surma meni melkein loppuunmyydylle huoneelle (yli\n1,000 mk). Ylipäätään menestys oli hyvä, kun alkuun oli päästy.\nKaarlolla oli tietysti puuhaa, niinkuin aina; mutta näyttää hänellä\nsilti olleen aikaa nähdä muitakin ihmisiä. Niin hän esim. kirjoittaa:\n\"Betty Elfving on sama vanha, kelpo Betty kuin aina. Olen joka päivä\nhetken ollut hänen luonansa.\"\n\nTurusta seurue muutti _Viipuriin_, jossa 5/5-28/5 näyteltiin 12 iltana.\nSiellä alotettiin Ainolla. Bergbom oli lähettänyt \"Ainolaiset\" muitten\nedellä Viipuriin, ennen kun viimeiset näytännöt Turussa oli annettu.\nKun sitte kaikki olivat saapuneet sinne, Bergbom valittaa yleisöä\nkylmäksi, \"erittäin turkulaisten intoon verraten\". Huoneet olivat\nhuonoja. Elinan surma herätti sentään täälläkin \"innostusta niinkuin\nmuualla\". Lopputulos oli siksi hyvä, että palkat ja laskut suoritettiin\nilman apua Helsingistä. -- Viimeisessä näytännössä esitettiin Elinan\nsurma kolmannen kerran. Päivä, toukokuun 28, oli muistorikas\n_Leinolle_, jonka 20:nes vuosi teatterin palveluksessa silloin umpeni.\nKun näytännöt teatterin puolesta olivat päättyneet, antoi seurue omasta\npuolestaan vielä pari näytäntöä Viipurissa ja sen jälkeen lähti osa\nnäyttelijöitä vielä kauemmas itäänpäin, kesäkuulla vieraillakseen\npaikkakunnilla, joilla ei koskaan oltu käyty. Siten annettiin\n2/6-7/6 neljä näytäntöä Käkisalmessa, 11/6-15/6 yhtä monta Sortavalassa\nja 17/6-18/6 kaksi Pitkässärannassa. -- Bergbom puolestaan ilmotti\nsisarelleen aikovansa tehdä \"baltilaisen turneen\", s.o. matkustaa\nInkerin ja Viron (Tarton, Räävelin) kautta Helsinkiin. Hänen teki mieli\nkerran nähdä noita seutuja. Noin 10 p. kesäk. hän toivoi olevansa\nkotona.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPäättyneen näytäntökauden lopputulos oli taas huonompi kuin lähinnä\nedellisinä vuosina. Vajaus kasvoi melkein kaksi vertaa suuremmaksi, se\nkun tilivuoden lopussa teki 18,852:04 mk. Syynä oli se, että\nHelsingissä ylipäätään oli näytelty niin huonoille huoneille.\n\nNäytäntöjä annettiin kaikkiaan 126 ja niissä 21 kertaa _Uramon torppa_;\n19 _Aino_: 13 _Prinsessa Ruusunen_; 9 Wilhelm Tell; 7 _Pappilan\ntuvassa_; 6 _Elinan surma_, Liittolaiset, Koti; 5 _Vieraita odottaessa,\nUusi pirtti, Saimaan rannalla_, Mustalainen, Venetian kauppias,\nLaululintunen; 4 _Nummisuutarit, Kuopion takana, Berta Brander_,\nUkkosilma, Uriel Acosta; 3 _Murtovarkaus_, Kansanedustaja Leveau, Fritz\nystävämme, Armeliaita rouvia; 2 _Runebergiana, Purimossa_, Villisorsa,\nElämä on unelma, 1 _Papin perhe, Tietäjä, Lea_, Remusen kotiripitykset,\nVoimakkaita naisia, Parjauspesä.\n\nNäistä 33 kappaleesta oli kotimaisia 17 ja uusia 13.\n\nTämän näytäntökauden ohjelmistossa näyttäytyy huippuunsa kohonneena se\nkehitys, jonka 14-vuotista kulkua olemme tässä kertomuksemme jaksossa\nseuranneet. Kansallisen näyttämötaiteen kehittäminen muodosti\ntoisen puolen Bergbomin harrastusta, toisen puolen kansallisen\ndraamakirjallisuuden elähyttäminen. Mitä edelliseen tulee, oli jo ennen\nsaavutettu yhtä huomattavia ja huomattavampiakin tuloksia, mutta\njälkimäiseen katsoen oli nyt päättyneen työkauden ohjelmisto verraton\nennätys. Koko toinen puoli ohjelmistoa käsitti näet kotimaisia\nkappaleita ja näistä oli _kuusi_ uusia, alkuperäisiä näytelmiä --\nniiden joukossa Aino, jonka arvo on pysyvää laatua, ja Uramon torppa,\njoka kansankuvauksena vetää vertoja parhaimmille mitä meillä on\nkirjoitettu. Mutta vielä paremmin kuin tästä, näkyy kansallisen\nohjelmiston kehitys siitä, että 126 näytännöstä esitettiin 79:ssä\nkotimaisia koko illan näytelmiä, ja sitä paitse muissa näytännöissä\nviisi kotimaista pikkukappaletta yhteensä 20 kertaa. Jos laskemme nämä\n20 pikkukappaleen esitystä vastaavan 5 kokonaista näytäntöä, joka ei\nsuinkaan ole liiaksi -- koska tavallisesti 3 pikkukappaletta muodosti\nyhden ohjelman -- niin tulemme siihen päätelmään, että _kaksikolmatta\nosaa_ näytännöistä oli ohjelman puolesta kansallisia! Että\nulkomaalainen ohjelmisto, joka esitettiin viimeisessä kolmannessa\nosassa näytäntöjä, oli laadultaan arvokasta, sitä tarvitsee tuskin\nmainita. Olihan siinä edustettuna Schiller, Shakespeare, Calderon,\nSheridan, Gutzkow vanhemmista ja Ibsen, Jules Lemaitre, Ostrowski,\nSudermann y.m. uudemmista.\n\nKun ajattelemme lähtökohtaa, kun muistamme miten 21 vuotta ennen oli\ntodistettu suomalais-kansallisen näyttämön mahdottomuutta muun muassa\nsillä väitteellä, että suomenkielistä draamallista kirjallisuutta ei\nollut olemassa, niin on myönnettävä, että tulos oli suurenmoinen.\nLiiottelematta saattaa sanoa, että Suomalaisen teatterin ohjelmisto\nkansallisen aineksen runsauteen nähden tänä vuonna voitokkaasti\nkilpaili suurten kulttuurimaiden näyttämöjen kanssa, sillä onhan\ntunnettu, että Théâtre français on ainoa, joka koko vuoden tulee\ntoimeen omalla, ranskalaisella. Näyttäähän siltä että Bergbomilla oli\ntäysi syy olla tyytyväinen; mutta kumminkaan emme luule hänen liioin\niloinneen tästä menestyksestä. Olihan juuri tähän aikaan sattunut\nseikkoja, jotka suoraan lausuivat hänelle: tähän saakka, eikä edemmäs!\nJuuri nyt olivat Numers ja Minna Canth vetäytyneet pois Suomalaisesta\nteatterista, ja lopussa oli yhteistyö Bergbomin ja heidän välillään,\nyhteistyö, joka oli kantanut niin kauniita hedelmiä kotimaisen\nohjelmiston hyväksi. Niinikään olivat Ida Aalberg ja Adolf Lindfors\nluopuneet yhteistyöstä hänen kanssaan, ja edellinen keräsi juuri tänä\nkeväänä omaa suomalaista seuruetta, millä hän aikoi syksystä alkaen\nensin näytellä Helsingissä ja muualla kotimaassa ja sitten ulkomailla.\nMe tunnemme jo Bergbomin luonteenlaadun ja tiedämme kuinka hän myöntäen\njokaiselle hänen vapautensa pidättäytyi ketään tuomitsemasta. Mutta\nvaikka hän vaikeni, tunsi hän syvästi mitä tämä merkitsi sille\ntehtävälle, jolle hän oli elämänsä uhrannut. Se merkitsi, että\nlahjakkaimmat voimat, jotka olivat seisoneet hänen rinnallaan, eivät\nolleet omakseen ottaneet kansallisen näyttämötaiteen asiaa, vaan\nerosivat siitä ajaakseen takaa omia mielitekojaan. Kuinka riemukasta\nolisikaan ollut, jos _kaikki_ olisivat pysyneet yhdessä, jos kaikkia\nolisi sama päämäärä innostuttanut! Ei, niin ei saanut olla. Kyllä on\nsiitä huolta pidetty, etteivät puut kasva taivaaseen asti.\n\n\n\n\nViiteselitykset:\n\n\n[1] Pienen, nykyään harvinaisen lentokirjasen nimi on: _\"Luettelo\nseuranäytelmiksi sopivista kappaleista sekä neuvoja seuranäytelmäin\ntoimeenpanemiseen\"_, Helsingissä 1879. -- Bergbomin arvostelun mukaan\nolivat neuvot \"makalöst praktiska\" (verrattoman käytännöllisiä).\n\n[2] Berliniläinen kirjakauppias (ei tanskalainen, niinkuin sanotaan\nII s. 200).\n\n[3] Alexander Strakosch, s. 1844 Unkarissa, oli ensin etevä näyttelijä\n(Sonnenthalin oppilas) ja sitten, rammaksi tultuaan, kuuluisa lausunnon\nopettaja. Hän toimi Lauben apumiehenä ensin Leipzigin ja myöhemmin\nWienin Stadttheaterissa.\n\n[4] Näyttelijä Arthur Lundahl kuoli Tampereella 24 p. heinäk. 1879.\n\n[5] Nti Börjessonin kirjoittama 2-näytöksinen ruotsalainen näytelmä,\njonka Kaarlo oli ehdottanut otettavaksi nti Avellania varten ja jonka\nhankkiminen tuotti Emilielle paljon vaivaa, syystä kun se oli\npainamaton.\n\n[6] Ylioppilas K. Oronstedt, pankinjohtajan vapaaherra J. Cronstedtin\npoika, oli alkanut innokkaasti harrastaa suomenkieltä ja\nkirjallisuutta. Ainoa hedelmä, joka ennätti kypsyä, oli Beaumarchais'in\nmestariteoksen Sevillan parturin suomennos. Se oli näet valmiimpi kuin\nEmilie luuli. Keväällä 1880 se esitettiin Suomalaisessa teatterissa ja\nilmestyi sittemmin painettuna. Vuosi tapaturman jälkeen pystyttivät\nKeuruulaiset vainajalle muistopatsaan Kangasjärven Kangassaareen. Siinä\non paitse nimeä ja kuolinpäivää kirjoitus: Kansalaiselle kansalaiset.\n\n[7] Nimipastori, sitten provasti Herman Roschier oli Bergbom-sisarusten\näidin serkku. Hän oli 1864-79 suomalaisten siirtolaisten saarnaaja\nItä-Siperiassa.\n\n[8] Eräässä toisessa kirjeessä mainitaan muutaman hienosti sivistyneen\nnaisen Tukholmasta nähtyään Parjauspesän lausuneen: \"Jos suomalaiset\nvain kävelisivät paremmin, niin olisivat he kerrassaan meitä etevämpiä\nnäyttämöllä.\"\n\n[9] Alkuteos_, Den lilla Finskan, julinteriör i en akt_, on painettu\nMorgonbladetin ensi numeroihin s.v.\n\n[10] Nervander, joka näki näytelmän kummassakin teatterissa\n(ruotsalaisessa se päättyi niin varhain, että hän ennätti Arkadiaan\nsiksi kun siellä alettiin), on eri kirjoituksessa (Mbl. 12/2) verrannut\nesityksiä toisiinsa. Asettamatta nti Aalbergin Juliaa erittäin\nkorkealle katsoo arvostelija kuitenkin hänen luomaansa \"sievää,\niloista, vapaata kuvaa\" etevämmäksi kuin nti Wesslerin esittämää, joka\nkyllä oli \"tyylikkäämpi\", mutta samalla värittömämpi ja vähemmän\nuskollinen runoilijan luomaan verrattuna. Hra Agard, jonka\nkiitollisimpiin rooleihin von Dann luettiin, oli tietysti parempi ja\narvokkaampi kuin Leino, joka oli sekä kokematon että nuori tähän\ntehtävään. Axelin esittäjät, Arppe ja Ahlberg, olivat molemmat\nheikkoja, eroten toisistaan siinä että edellisen lausunta oli parempi,\njälkimäinen lämpimämpi esityksessään. Mitä vihdoin kokonaisuuteen\ntulee, oli se sävyltään runollisempi ja hienompi ruotsalaisella\nnäyttämöllä, mutta suomalaisella tuli rauhallisen ja onnellisen kodin\nlämpö enemmän tuntuviin.\n\n[11] Pikku piirteenä mainittakoon, että tarantellatanssin, jonka Ida\nAalberg esitti niin tulisesti, oli hän harjotellut aikanaan koko maassa\ntunnetun rva Alina Frasa-Ahreniuksen johdolla. Tämä kuittasi 14/4 8:sta\nharjotustunnista à 3 mk. yhteensä 24 mk.\n\n[12] Tarkottaa Nervanderin käsitystä Nooran luonteesta, jonka hän on\nesittänyt erityisessä pitkässä kirjoituksessa.\n\n[13] Kun neiti Aalberg toisessa näytöksessä lankee polvilleen\nKrogstadin eteen, hän tuskin menettelee tekijän tarkotuksen mukaan.\nIbsen, joka pienimpään saakka ohjaa näyttelijän liikunnot, olisi\nvarmaankin maininnut sen, jos hän olisi sentapaista ajatellut. -- Kun\nRank lausuu: \"Minun loppuni on tulossa\", terottaa näyttelijätär Nooran\nsydämettömän repliikin \"Teidänkö?\" lisäämällä \"Vai niin\", joka tekee\nkohtauksen vielä vastenmielisemmäksi.\n\n[14] Salanimien ja merkkien takana piilevistä tunnemme vain kaksi:\n\"Ernst\" oli tämän kirjan tekijä ja \"Ignotus\" (jota moni luuli J. V.\nSnellmaniksi!) A. Hagman. Nervander esiintyi nimettömänä.\n\n[15] Merkitty \"Spartacus\", mutta nähtävästi naisen kirjoittama.\n\n[16] Kaunis kolmatta palstaa käsittävä puhe on painettu U. S:ssa 24/4.\n\n[17] Venäläisen teatterin oopperanäytännöt alkoivat 30/3 ja annettiin\nensiksi Faust täpötäydelle huoneelle!\n\n[18] Kokous pidettiin 11/4 ja oli siinä saapuvilla noin 50 henkeä.\nValmistelevat laskelmat olivat Bergbomin, Faltinin ja Saltzmanin\ntekemät. Enemmistö hyväksyi ehdotuksen kaksikielisestä oopperasta, jota\nvastaan yksityiset suomenmieliset ilmaisivat tyytymättömyytensä, heistä\nkun oopperan kieli olisi pitänyt olla yksistään suomi.\n\n[19] Vaillinki nousi yli 30,000 mk; mutta se ei tuottanut suurta huolta\nteatterin ystäville, sillä johtaja N. Kiseleff suoritti sen omista\nvaroistaan.\n\n[20] Painattamisoikeuden suomennoksiinsa Törmänen oli myynyt Hämäläisen\nomistajalle A. W. Lindgrenille, joka 1878 oli alkanut julkaista\n(sittemmin O. Y. Hämäläisen jatkamaa) näytelmä-kokoelmaa_, Suomalainen\nteatteri-kirjasto_, johon seuraavina vuosina painettiin 20\nsuomalaisella näyttämöllä esitettyä kappaletta -- useimmat Törmäsen\nkääntämiä.\n\n[21] Emme ole saaneet käsiimme näiden vuosien pöytäkirjoja, jotka\nluultavasti sisältävät seikkaperäisempiä tietoja.\n\n[22] Wendla Katarina Rautio, s. 10/2 1864 Pietarissa, oli mekanikko\nSven Bengtssonin ja Gustava Karolina Wallinin tytär ja kävi ensin\nPietarin ruotsalaisen kirkkokoulun sekä sitten Hämeenlinnan ruots.\ntyttökoulun.\n\n[23] Tästä lähtien emme enään niinkuin edellisinä vuosina ota\ntilinpäätöstä tekstiin, vaan painatamme eri vuosien tilinpäätökset\nyhteen jaksoon teoksen loppuun.\n\n[24] Merkitä ansaitsee, että nti Aalberg ei suinkaan ensin ollut\nhalukas esiintymään. Rva Seebach oli kovin ollut asiaa vastaan ja\npelottanut nuorta näyttelijätärtä. Opettajatar olisi mieluummin nähnyt\nhänen näyttelevän saksan kielellä kuin suomen, joka muka voisi\nsuututtaa tulisia unkarilaisia!\n\n[25] Tarkottanee sitä että Ida Aalbergin ja Leinon [Kööpenhaminassa]\npoissaolon tähden täytyi harjottaa toisia täyttämään heidän sijansa. --\nLeino oli opintomatkallaan kolme kuukautta ja liittyi jälleen\nseurueeseen marraskuulla, Porissa. Hänen kotipitäjässään, Lapualla,\nkerättiin arpajaisten kautta neljättäsataa markkaa näyttelijän\nmatkakustannuksiin.\n\n[26] Brahejuhlan proloogin sepitti Wilho Soini.\n\n[27] \"Der Fechter von Ravenna\" oli rva Winterhjelmin toivomuksesta\nkäännetty suurella kiireellä suorasanaisesti, sillä runomittaiseen\nsuomentamiseen ei ollut aikaa. Emilie Bergbom sai syyskuun lopulla eri\nhenkilöitä jakamaan työn keskenään: \"K. Suomalainen otti kääntääkseen\n1:sen näytöksen, Slöör 2:sen ja ehkä 3:nnen, Soini 5:nnen ja kenties\n4:nnen; V. Löfgren lupasi ainakin pitää huolta siitä että 4:jäskin\ntulisi suomennetuksi.\" Tietysti joku sitten tasotti kieltä.\n\n[28] Ainoastaan ohimennen muistutamme tässä, että Finsk Tidskrift\nkatsoi sopivaksi uuden vuoden ensi numerossa niin loukkaavasti puhua\nrva Winterhjelmin vierailusta, että hänen miehensä K. A. Winterhjelm\nkatsoi syytä olevan lähettämässään kirjoituksessa puolustaa häntä ja\nmyöskin suomalaista puoluetta. Morgonbladet (2/3) on ottanut koko\nWinterhjelmin kirjoituksen ja julkaisee samalla myöskin Peranderin\nhyvästijättöpuheen.\n\n[29] Kirjeessä Bergbomille Kiljander kertoo jo ennenkin kirjoittaneensa\npikkukappaleita, jotka kuitenkin olivat joutuneet tulen saaliiksi. Niin\nolisi arvattavasti tämänkin käynyt, jollei Minna Canth olisi sen\npelastanut. Tekijä antoi Bergbomille täyden vallan tehdä korjauksia,\njota valtaa tämä tietysti käytti kappaleen hyväksi.\n\n[30] Julkaisu, jonka ruotsalainen nimi oli: _Tomten. Den 2:dra Februari\n1881_, käsitti 21 sivua ruotsalaista ja 14 suomalaista tekstiä.\nTeatterihistoriallista oli siinä: _Cendrillon, Z_. Topeliuksen Ida\nAalbergille omistama runoelma; _Tvänne minnesblad_, Emlekylin (E.\nNervander) muistelmia Aleksis Kivestä ja yksityisistä pidoista Kaarlo\nBergbomin kunniaksi 1869 Lea näytännön jälkeen; _Till Evelina Alma\nFohström_, tz'n (K. Hertzbergin) käännös laulajattarelle omistetusta\nitalialaisesta runoelmasta; _Afsked från Ida Aalberg_, saman käännös\nunkarilaisesta runoelmasta; _Tili Naëmi Ingman_, ?:n sepittämä; _Tili\nLydia Lagus_, Emlekylin kirjoittama 14/9 1873; _Rouva H. O.\nWinterhjelmille_ Suomalaisen teatterin jäseniltä, V. Soinin laatima\nrunoelma (kts. s. 70); _Neiti Ida Aalbergille_ 2/1 1880 (kts. s. 41).\n\n[31] J. V. Snellmanin kunniaksi hänen täyttäessään 75 vuotta 12/5.\nNimien keräys tarkotti Snellmanille osotettua adressia Suomen naisilta.\n\n[32] Porvoon lukion lehtori A. F. Borenius, kuollut 3/4 1881, oli\nSnellmania kaksi vuotta nuorempi.\n\n[33] Vaalissa, joka tapahtui 11/4, saivat enimmät äänet Gr. W. Walle\n(343), E. G. Palmén (342) ja L. Kivekäs (319), lähinnä heitä olivat\nJ. J. Serlachius (301), M. G. Schybergson (292) ja A. Lille (275).\n\n[34] Painettu Valvojassa 1881.\n\n[35] Emilie lausuu eräässä kirjeessä puheen johdosta: \"'Puolueeton'\nLagus luonnollisesti ei saanut puheessaan tilaa mainita, että\nkotimainen näyttämö on olemassa taikka toivottaa sille onnea kun se\nvierailee Viipurissa, yhtä vähän kuin hän kotimaisten taiteilijain\njoukossa muistaa Ida Basilieria ja Emmy Achtéta! Uskomatonta on että\nsemmoisia henkilöitä kunnioitetaan isänmaanystävinä.\"\n\n[36] _Niilo Edvard Sala_ (Sarelius), s. 1856 Kemijärvellä, oli\nkruununnimismiehen poika. Käytyään Tornion alkeiskoulun hän köyhyyden\ntähden luopui lukutiestä ja meni Chr. Ev. Barckin kirjapainoon Oulussa\nlatojanoppiin. Siellä hän työskenteli viidettä vuotta samalla omin\nneuvoin kartuttaen kirjatietojaan. Sen jälkeen hän kunnialla kävi\nJyväskylän seminaarin ja pääsi kansakoulunopettajaksi Poriin. Siellä\nhän näki Suomalaisen teatterin näyttelevän ja innostui niin\nnäyttämötaiteeseen, että hän syksyllä 1881 antautui teatterin\npalvelukseen.\n\n[37] Lähettikö Bergbom jo tämän kirjeen ohella joitakin muistutuksia\n(eri lehdelle kirjoitettuina, niinkuin hän joskus myöhemmin teki), se\non epäiltävää, koska hän toisissa kirjeissä ehdottaa lisäyksiä ja\nmuutoksia mainitsematta mitään entisistä.\n\n[38] _Lucina Hagman_ (Minna Canthin elämäkerta) sanoo Penttula-noidan\nmallina olleen poppamies Kumpulaisen, josta s. 55 sanotaan, että hän\noli Jyväskylästä kotoisin, mutta s. 111 että rva Canth oli tavannut\nhänet Kuopion lähellä. Kirjailijatar itse koskettelee asiaa kirjeessä\nBergbomille 16/5 1882 seuraavin sanoin: \"Olen kuullut, että prof.\nAhlqvist olisi hyvin suutuksissaan siitä, että meidän oivat tietäjämme\novat saaneet niin huonon taikka oikeammin ilkeän edustajan\nMurtovarkaudessa. Täällä päin on vielä paljo tietäjiä, ja kaikkia niitä\nkansa kammoo ja pelkää, ja ovat ne sangen huonomaineisia. Samaa muistan\njo lapsuudessani niistä kuulleeni. Ennen muinoin he kenties ovat olleet\ntoisenlaisia. Erinomaisen intelligentia he epäilemättä vieläkin ovat.\nKummallista on nähdä heitä haltioissaan! Hiukset nousevat pystyyn, koko\nruumis tärisee ja deklamatsioni on maailman mainiota! Ja tuo kaikki on\nluontoperäistä taitoa -- sitä ei voi käsittää.\" -- Tästä voinee\npäättää, että kuvaus ei ole _yhden_ mallin mukaan tehty, vaan nojaa\nmonipuolisempiin ja pitempiaikaisiin havaintoihin ja kokemuksiin.\n\n[39] Rva Canth oli talvella 1880 muuttanut Jyväskylästä Kuopioon.\n\n[40] Katkelma näytelmästä Kauppaneuvos Toikka -- luultavasti kaikki\nmitä siitä valmistui taikka on säilynyt -- on painettu julkaisussa\n\"Suomalainen näyttämö 18 13/10 72 -- 18 13/10 97\". Se käsittää\nensimäisen kohtauksen kauppaneuvoksen ja Amerikasta palanneen Kaipaisen\nvälillä.\n\n[41] Taiteilijatar oli toista kuukautta viipynyt Tukholmassa, syystä\nkun hän pelkäsi liian varhain alottaa työtä. Jo Kristianiasta hän oli\nkirjoittanut, että hänelle oli tarjottu tilaisuus esiintyä Juliana\nTukholman kuninkaallisessa teatterissa -- joku rouva, joka oli nähnyt\nhänet Juliana Helsingissä, oli muka puhunut hänen puolestaan.\nYmmärrettävästi johtokunta ei voinut pitää suotavana, että\nnäyttelijätär tuskin terveenä ryhtyisi niin vaaralliseen kokeeseen ja\nse jäikin silloin sikseen.\n\n[42] \"Promemoria Regina von Emmeritziä varten: Näytös I. 2:sen ja 3:nen\nkohtauksen väliaika vältetään, jos 1:nen ja 2:nen kohtaus esitetään\nedustalla ja sen tausta nousee, niin että seuraava kohtaus esiintyy\nperäalalla. -- Näytös II. Jotta hyökkäys ei tekisi fiaskoa, on olosuhde\nparaasta päästä merkittävä levottomuudella ja pakenemisella sisällä\nnäyttämöllä -- alituinen pakenevien riento edestakaisin, alkaen\n5:nnestä ja päättyen 9:nteen kohtaukseen. Säästävästi pamahduksia,\nkäytä mieluummin patarumpuja kestävän kanuunajyrinän jäljentämiseksi --\npari haavotettua ja joku kaatunut on saatettava näkyviin. -- Messua ei\npidä jättää pois niinkuin Uudessa Teatterissa -- se johtaa huomion pois\nheikoista sotavarustuksista ja antaa hyökkäykselle jonkinlaista\ntodennäköisyyttä. -- Luultavaa on että Suomalainen teatteri on paremmin\nkuin Uusi Teatteri onnistuva tässä vaarallisessa sotakokeessa. --\nToinen seikka, jonka Uusi Teatteri on laiminlyönyt, on näytöksen\nlopussa välttämätön. Näyttämö kuninkaan ja haavotetun ruhtinaan\ntakana on oleva _kansan täyttämä_ ahdinkoon asti, koska Reginan\nmurhayrityksellä kuningasta vastaan ainoastaan semmoisessa tungoksessa\non joku näennäinen onnistumisen mahdollisuus. -- Näytös III. Koht. 5.\nValo kuninkaan huoneesta on näkyvä. -- Näytös IV. Koht. 6. Agardh on,\nsen sijaan että olisi vetänyt ristin liidulla, käyttänyt rukousnauhassa\nriippuvaa krusifiksia. -- Valitse kumpi näyttää sopivammalta.\nKrusifiksi olisi parempi, jollei juurikään Hieronymukselta olisi otettu\n_toinen_ krusifiksi. -- Näytös V. Koht. 4. Ripitys ja synninpäästö ovat\npakosta liiaksi supistettuja. Niitä ei siis pidä käsitellä lyhyesti ja\nohimennen, vaan yhtenä pääkohtana, johon pannaan painoa. Helmboldin\nnäennäisesti vähäpätöinen rooli on hyvin tärkeä katolisuuden kostona\nHieronymusta vastaan, -- niinkuin ruhtinaan kuningasta vastaan,\nKätchenin vastakohta Reginaa ja Bertelin Larssonia vastaan. -- Bertel\non heikosti kuvattu ja vaatii hyvää käsitystä. Harjota hyvin hänen\nraporttinsa Stoltzenfelsista, joka ei koskaan ole tullut oikein\nlausutuksi eikä oikein huomioon otetuksi ympäröivässä sotajoukossa\nUudessa Teatterissa. -- Koht. 7. Bertelin pitää lyödä käsivartensa\nsivulle, kun Hieronymus ampuu. -- Koht. 14. Uusi Teatteri suvaitsi\nviimein antaa kuninkaan _kävellä_ sisään. Situatsioni menettää kaiken\nkärjen, jollei häntä kanneta. -- Koht. 11-14 on huomattava, että\nRegina, joka ensin näkyy seisovana, Bertelin raportin lopussa vaipuu\nalas penkille ja kuninkaan tullessa joutuu sotilaitten peittoon. Hän\njää istumaan tajuttomana, siksi kun hän huomattuaan kirjeen ryntää ylös\nuudella voimalla, joka kirjettä lukiessa lannistuu ja sammuu. -- Moni\npuute näyttämöllisissä laitoksissa voidaan peittää käyttämällä\nriittävän lukuisasti harjotettuja statisteja.\"\n\n[43] Nämä sanat ovat kirjeessä suomeksi kirjoitetut.\n\n[44] _Aleksis Rautio_, s. 29/11 1857 Viipurissa, postiljooni Markus\nAkkasen ja Karolina Ramsin poika, käynyt Wilken koulun ja 3 luokkaa\nruotsalaista yläalkeiskoulua, ollut apteekin oppilaana ja\nkirjanpitäjänä. Tuli teatteriin 1/1 1882.\n\n[45] Kats. _L. Hagman_, Minna Canthin elämäkerta, s. 137 ss.\n\n[46] _Adolf Erik Lindfors_, kirjanpainajan poika Porvoosta, synt. 1857,\nkävi ensin muutamia vuosia Helsingin alkeiskoulussa, oli sitte\nvalokuvaajanopissa ja meni vihdoin ruotsalaisen näyttelijän G.\nMallanderin yksityiseen teatterikouluun. Syksystä 1873 hän oli 7 vuotta\nRuotsalaisessa teatterissa saamatta tärkeämpiä tehtäviä, teki sen\njälkeen pari merimatkaa, esiintyi näyttelijänä Göteborgissa ja\nlaulajana Fiorinin italialaisessa oopperassa Helsingissä.\n\n[47] Kirjottajan sanojen selvittämiseksi muistutettakoon, että H. D:n\npäätoimittajan, R. Lagerborgin, kuoltua (5/11 1882) perustettiin\nultraviikinkiläinen lehti Nya Pressen, joka kohta yhtyi siihen\nparjauskonserttiin suomenmielisiä vastaan, joka muissa samankarvaisissa\njulkaisuissa jo ennenkin oli paisunut äärettömän äänekkääksi. Tähän\naikaan se näet oli kun ensiksi täydessä voimassaan esiintyi tyystin\nsuunniteltu harrastus tehdä suomalaisuuden ystävät epäluulon alaisiksi\nniin hyvin venäläisten ja kotimaisten hallitsevien piireissä, kuin\nkansan syvissä, itsetiedottomissa riveissä. He olivat muka valtiolle ja\nyhteiskunnalle turmiollisia, \"kavalia jesuiittoja\", \"sosialisteja\",\n\"nihilistejä\" ja semmoisina poissuljettavat kaikista vaikuttavista\nvaltion ja kunnallisista viroista.\n\n[48] Uudenvuodenpäivänä ei ollut mitään näytäntöä, luultavasti\nsairauskohtausten tähden.\n\n[49] Nti Emma Katarina Chydenius, s. 1827 Turussa, oli tuomiokapitulin\nnotariuksen, sittemmin Jomalan kirkkoherran Jak. Gust. Chydeniuksen\ntytär. Äiti oli Marg. Katar. Bergbom, senaattori Bergbomin, Kaarlo ja\nEmilie Bergbomin isän, sisar. Emmy Chydenius oli serkkujensa uskollinen\nystävä ja nähtiin usein hiljaisena ja vaatimattomana heidän kodissaan.\nHän harrasti suomalaista kirjallisuutta, kävi ahkerasti suomalaisessa\nteatterissa ja osotti lahjotuksellaan tahtovansa edistää kansallista\nyritystä.\n\n[50] Niin sanotaan kirjeessä, mutta Orleansin neitsyt näyteltiin vasta\n1887 ja Paljo melua tyhjästä jäi kokonaan esittämättä -- yksi\nlukuisista esimerkeistä, kuinka pienen teatterin johtajan täytyy\nmukautua siihen mitä olot myöntävät. Sairaus- ja kuolemantapaukset y.m.\nseurueen kokoonpanoon vaikuttavat seikat pakottivat luopumaan milloin\nmistäkin tuumasta.\n\n[51] Falck jäi kuin jäikin teatteriin. Hänen lahjansa tosin eivät\nmyöntäneet korkeaa nousua, mutta rajotetulla alallaan (vakavia\nkansanmiehiä y.m.s.) hän harvinaisen rehellisellä työllään saavutti\nkunnioitettavia tuloksia. Hän oli s. 7/7 1851 Helsingissä, oli ennen\nollut metallityöntekijä ja jonkun aikaa saanut opetusta Hillbergin\nteatterikoulussa Tukholmassa.\n\n[52] Kirjeistä on tekijällä ollut käytettävänä Minna Canthin Emilielle\n(ja Kaarlolle) lähettämät. Ovatko Emilien kirjeet säilyneet, sitä emme\ntiedä; Kaarlon kirjeitä Minna Canthille on meillä ollut 17 käsissämme\nja sen lisäksi muutamia alustelmia (konsepteja).\n\n[53] Asian raukeamiseen vaikutti myöskin taudinkohtaus, jota rva Canth\nitse arveli vesitaudiksi, mutta joka lienee johtunut reumatismista.\nKuitenkin lääkäri varotti häntä liiallisesta puuhaamisesta. Bergbomien\nvarotukset taasen nojasivat pääasiassa siihen kokemukseen, että\nsanomalehden toimittaja ei saa luottaa sivulla olevien lupauksiin, vaan\ntäytyy hänen olla selvillä siitä että kaikki huolet jäävät hänen\nhartioilleen. Tietenkin he pitivät myöskin Minna Canthin draamallista\ntuotantoa silmällä. Naisten lehti olisi luultavasti tehnyt lopun siitä.\n\n[54] Hilda Asp oli rakennusmestarin tytär Urjalasta, synt. 30/7 1862.\nKäytyään ruotsalaista tyttökoulua Tampereella ja Helsingissä sekä\nruotsalaisessa jatko-opistossa, hän tuli 1881 suomalaisen tyttökoulun\nopettajattareksi Kuopioon. Siitä virasta hän erosi mennäkseen\nteatteriin. Seuranäytännössä hän oli m.m. näytellyt Sirkkaa niin hyvin,\nettä ystävät pitivät häntä (niin Minna Canth kertoo eräässä kirjeessä)\nparempana kuin Ida Aalbergia (!).\n\n[55] K. E. Frisk, s. 29/4 1860 Kuopiossa, oli kirjanpainajan poika,\nylioppilas 1880. Ennen kun rupesi näyttelijäksi Frisk oli alkanut astua\nsanomalehtimiehen uraa, jolle hän erottuaan teatterista 1886 palasikin.\nNyk. Hels. San. toimitussihteeri.\n\n[56] _Ada Sofia Cajander_, s. 4/9 1864 Kuopiossa, oli kanttori Samuel\nCajanderin ja Solima Fredrika Zinckin tytär, kotikaupunkinsa\nsuomalaisen tyttökoulun käynyt. Oli tullut teatteriin 1883, mutta meni\njo 1885 naimisiin lehtori J. A. Lylyn kanssa ja erosi seurueesta.\n\n[57] Professori Lemström kokeili näihin aikoihin, eikö tulisoihduilla\nvoisi karkottaa hallaa pelloilta.\n\n[58] Emilie ja rva Canth olivat sopineet, että tapaisivat toisensa\nlaulujuhlassa. Edellisen matka jäi kuitenkin tri Sanmarkin sairauden\ntähden tekemättä. Ida Aalbergin rva Canth tapasi Jyväskylässä, ja hän\nluki hänelle Työmiehen vaimon. Näyttelijätär lupasi esittää Homsantuun,\njoka häntä suuresti viehätti.\n\n[59] Sala aikoi palata takaisin Wieniin syys- ja lokakuulla vielä\nnauttiakseen Levinskyn opetusta.\n\n[60] Minna Vyyryläinen, s. 1864 Uuraassa, lautatarhan työnjohtajan\nKristian Vyyryläisen tytär, käynyt koulua Viipurissa ja ollut\nSortavalan seminaarissa, tullut teatteriin 1883, sittemmin eronnut\nmennäkseen naimisiin.\n\n[61] Samoin kuin nti Kurikka oli Lattukin Inkeristä kotoisin, s. 21/7\n1857 Kolppanan seurakunnassa, vanhemmat, Saara Kämpäs ja Abraham Lattu,\ninkeriläisiä talonpoikia. Käytyään Kolppanan seminaarin hän oli ollut\nyhdeksän vuotta (8 Tuutarissa) kansakoulunopettajana. Paitse\nnäyttelijänä, toiminut teatterissa kirjastonhoitajana, eläkelaitoksen\nesimiehenä y.m. Suomentanut näytelmiä venäjänkielestä.\n\n[62] Vihkonen oli nimeltä _\"Marraskuun 4 p:nä 1884. Varjokuvia.\nMuutamia muistoja kuvissa ja sanoissa Suomalaisesta teatterista\"_ ja\nkäsitti 30 siv., 8:o, ja sisälsi 12 varjokuvaa: Kaarlo Bergbom, Emilie\nBergbom, Oskari Vilho, Ismael Kallio, Aurora Aspegren, Arthur Lundahl,\nBenjamin Leino, Bruno Böök, Ida Aalberg, Kaarola Avellan, Anni Hacklin,\nAxel Ahlberg sekä elämäkerrallisia tietoja samoista henkilöistä.\nJulkaisu oli E. Nervanderin toimittama.\n\n[63] Muotokuvan tekijäksi pyydettiin Edelfeltiä, joka antoi myöntävän\nvastauksen, mutta erinäisistä syistä työn suoritus lykkääntyi aina\nv:een 1902, jolloin vihdoin syntyi se suuri, näyttelijätärtä Hedda\nGablerina esittävä maalaus, joka koristaa Kansallisteatterin lämpiötä.\n-- Yhden seppeleen nauhoissa, jonka Ida Aalberg sai tässä ensimäisessä\nriemujuhlassaan, luettiin seuraava runo:\n\n    Ei runotarta Suomen kantelen\n    Ennen muinoin seppelöitty laakerilla;\n    Hän lauloi hiljaa yössä salojen\n    Yksin hongat vaan ja kuuset saapuvilla.\n\n    Mutta aamu koitti, nousi päiväkin,\n    Astui saloista se impi kuultavillen,\n    Viritti soiton uusiin lauluihin,\n    Jakain intonsa kansan lapsosillen.\n\n    Ol' erinlaiset innon osingot,\n    Neito nuori suurimman sai rintahansa:\n    Hän lauluhun kun ryhtyi, hongistot\n    Laakerlehdoksi ne muuttui kerrassansa.\n\n    Nyt taide Pohjan hallat karkoittaa,\n    Johtain meidät linnoillensa ihanille.\n    Me kiitokseksi seppel sitokaa\n    Laakerinen neidon puhtaill' ohimoille.\n\n[64] Tästä kappaleesta maksettiin tekijälle 200 mk.\n\n[65] Lucina Hagman on Minna Canthin elämäkerrassaan laajanlaisesti\ntehnyt selkoa sanomalehtikiistasta ja arvosteluista. Paha vain että\nesitys paikottain on enemmän jatkettua polemiikkia kuin objektivista\nselostusta.\n\n[66] Työmiehen vaimosta maksettiin tekijälle 500 mk.\n\n[67] Lucina Hagman, Minna Canth s. 237.\n\n[68] Vaikkei sitä kirjeessä mainita, kuuluu kamariherra Silfverstolpe,\njolle Emilie Bergbom oli [kiireen tähden] sähköttänyt nti Aalbergin\ntulosta, tehnyt paljon hänen hyväkseen. Toiselta puolen sanotaan, että\nkuningas itse huomauttamalla että kuninkaallisella näyttämöllä nykyään\npuhutaan _monta kieltä_ oli vaikuttanut sen, ettei näyttelijättären\nsallittu esiintyä toista kertaa, niinkuin luvattu oli.\n\n[69] Näyttääksemme kuinka yleistä osanotto oli, merkitsemme tähän\nlahjat: Helsingin suom. alkeiskoulun oppilailta 140 mk, Viipuri 167,\nNakkila 80, Kangasala 240, Nurmes 100, Mäntyharju 480, Salo 600,\nYlöjärvi 125, Räisälä 389, Noormarkku 630, Iisalmi 150, Raisio 300,\nSääksmäki 100, Ulvila 110, Turku 3,505, Kuopio 1,920, Pori 1,200,\nHelsinki 11,891, Mikkeli 470, Tampere 2,209, Viipuri 4,212, Albumin\nmyynnistä 65, Heinola 226, Sortavala 1,200, Oulu 244, Sakkola 505,\nUrjala. 115, Janakkala 223, Käkisalmi 216, Mikkeli 377, Hauho 125,\nJyväskylä 854, Parikkala 255, Kurkijoki 351, Joensuu 1,015, Hamina 923.\n\n[70] Seikkaperäinen kertomus veneestä koristuksineen Finlandissa 6/8.\n\n[71] Sanat tarkottavat tapaturmaa, joka todella mahtoi tuntua\nkamalalta sille, jonka piti kaikesta vastata. Sattui näet niin että\nLappeenrantaan lähetettävät keisarinnan veneeseen kuuluvat tavarat\njostakin erehdyksestä lähtivät Vaasaan päin! Onneksi ne voitiin\npalauttaa, ennen kun se oli liian myöhäistä.\n\n[72] _Saimi Piia Svan_, s. 12/6 1867, vanhemmat maisteri C. G. Svan ja\nEmilia Charlotta Malin. Meni 1890 naimisiin taiteilija Eero Järnefeltin\nkanssa, mutta jäi kuitenkin teatteriin v:een 1893.\n\n[73] _Olga Finne_, s. 17/7 1866 Kangasalla, vanhemmat G. A. Finne ja\nWilhelmina Vesterling. Meni 1892 naimisiin nimituomari V. Poppiuksen\nkanssa, mutta esiintyi senkin jälkeen useita vuosia näyttämöllä.\n\n[74] Näinä aikoina alettiin puhua _vanhoista_ (ensiksi \"vanhoista\njohtajista\") ja _nuorista_, joka jälkimäinen mainesana ensin sukelsi\nesiin muodossa \"Nuori Suomi\", lähinnä kai alkunsa saanut sen johdosta\nettä Ruotsissa tänä vuonna oli perustettu julkaisu nimeltä \"Nuori\nRuotsi\".\n\n[75] Niin m.m. Sala, joka samoin kuin Bergbom asui Keisarinkadun\nvarrella 77 rva Spohrin luona (\"hyväntahtoinen sage femme\"). Huumoriin\ntaipuva Kaarlo kertoo sisarelleen emännän arvostelun hiljaisesta\nSalasta tekstissä mainitussa kappaleessa: \"Und unser Sala! Er kann ja\nauch liebkosen! Das hätte ich nie geglaubt! So ein Schäfchen!\"\n\n[76] Paras näistä oli Epäilijä, joskaan ei mikään kypsynyt tuote.\nBergbom olisikin ottanut sen näyteltäväksi, mutta kun se 21/1 1886\nluettiin julki johtokunnan kokouksessa, johtokunta \"ei katsonut\nvoivansa puolustaa sen esittämistä\", koska \"sen sisällys oli sitä\nlaatua, että se epäilemättä tulisi loukkaamaan useimpien teatterissa\nkävijäin uskonnollisia tunteita\".\n\n[77] Eräs \"Syrjäinen\" [Minna Canth itse, niinkuin sitten ilmeni] oli\nKuopion Tapio lehdessä perustettavaksi aiotusta \"nuoren puolueen\"\nlehdestä lausunut kiihkoiset sanat: \"Jos tämän uuden lehden kanta tulee\nolemaan vapaamielinen, sitä ilolla nuorempi sukupolvi tervehtii, sillä\nvanhojen fennomaanien jäykkä konservatismi on ollut sille\ntukehduttavana ikeenä, joka onkin painanut alas kaiken vireämmän\nhenkisen elämän alun suomalaisella puolella, ja ollut siis paljon\ntukalampana vastuksena kuin ikinä ruotsinmielisten kylmä\nvälinpitämättömyys (!)\" -- Tähän U. S. 1/7 vastasi osottamalla, että\nvanhat fennomaanit eivät suinkaan olleet vastustaneet muuta kuin\nerinäisiä \"löyhän\" vapaamielisyyden ilmaisuja ja ratkesi lopuksi\n\"Syrjäiselle\" kohdistettuihin sanoihin: -- \"koska hänen elämänsä\nvanhojen fennomaanien vaikutuksen alla käy tukalammaksi kuin\nruotsinmielisten kylmässä välinpitämättömyydessä, niin emme ollenkaan\nihmettelisi, jos kohdakkoin saisimme nähdä hänen vapaamielisyytensä\nkanssa siirtyneen viime mainittuun leiriin, jossa Nya Pressen 'häntä jo\non ilolla tervehtinyt'.\" -- Eihän tämä nyt ole samaa kuin \"yhdistykää\nruotsinmielisiin!\" vaan polemiikeissa tavallinen kaiku ennen\nlausutuista hyökkäyssanoista.\n\n[78] L. Hagman, Minna Canthin elämäkerta s. 241.\n\n[79] Bergbom on unohtanut mainita, että kattokin tykkänään uusittiin.\n\n[80] Kun katto uusittiin, korotettiin se myöskin näyttämön kohdalta,\nniin että kulissit voitiin vetää suoraan ylisille tarvitsematta enää\nkääriä niitä kokoon niinkuin ennen. Tämän vuoksi olivat vanhat kulissit\nyläreunaltaan korjattavat, jota paitse uusiakin maalattiin.\n\n[81] Tätä ennen oli nti Avellan säännöllisesti näytellyt Leaa.\n\n[82] Aihetta \"protesteihin\" ja selityksiin antoi varsinkin\nesitelmänpitäjän väite että jonkun ruotsalaisen naisyhdistyksen\nvaatimus, että miesten avioliittoon mennessään pitäisi olla\nsiveellisesti yhtä puhtaita kuin naiset, oli _\"hävytön ja mieletön\"_.\n\n[83] Jo kesäkuussa Auk. Aspegren julkaisi kehotuksen asiaaharrastaville\nkannatuksellaan edistämään uutta teatterihanketta. Kts. U. S. 1887\nn:o 140.\n\n[84] Oulussa käytettiin nimeä \"Parjaus parittajana\".\n\n[85] _Naimi Armida Stenbäck_, s. 5/10 1867 Rautalammilla, koulumestari\nLauri Stenbäckin ja Hilda Granbergin tytär. Tullut teatteriin jo 1885\nja opiskellut nti K. Avellanin johdolla; mennyt 1891 naimisiin\nsilloisen ylioppilaan sitten kielenkääntäjän ja maisteria V. M.\nKahilaisen kanssa, mutta pysynyt teatterissa v:een 1898.\n\n[86] Liikemies, Robert Kiljanderin serkku.\n\n[87] Finlandissa teatterin johtoa kovasti nuhdeltiin siitä, että\nkappale oli näyteltäväksi otettu. Tämän kirjan tekijä taasen lausui\ntunnustuksensa teatterille (\"Suomalainen teatteri\", U. S. 14/10), että\nse oli antanut yleisön tutustua merkilliseen teokseen. Eikä Ibsen\nmitenkään ollut kuvannut henkilöitään miellyttäviksi, niin että\nnäytelmä voisi \"katsojia turmella\".\n\n[88] Arvostelija oli tämän kirjan tekijä.\n\n[89] Runoilijan vastauskirje kutsumukseen on päivätty: Koivuniemellä\n12 p. tammik. 1888.\n\n    Minä kiitän kutsumuksesta, jota, jos Jumala tahtoo, olen\n    noudattava koko pataljoonan kanssa lapsia ja lapsenlapsia.\n    Tälle joukolle tuottanee kai suurimman ilon sota toisessa\n    näytöksessä.\n\n    Ilmottakaa minulle millä välinäytöksellä saan tehdä lyhyen\n    käynnin näyttämölle kiittääkseni näyttelijöitä! Mutta älkää\n    huoliko näyttää minua esirippu ylhäällä!\n\n    Ei yksikään näyttämö ole esittänyt Reginaa niin huolellisesti\n    kuin Suomalainen teatteri. Sen ansio on ettei kappale jo ole\n    mennyt kaiken maailman tietä vanhana deklamatsioniläksynä.\n    Kiitos kaikesta ja paljosta enemmästä kuin köyhästä\n    Emmeritzistä!\n\n    Hoida kurkkuasi, sinä olet tarpeen tässä maassa! Ja sano\n    terveisiä Emilielle teidän\n\n                                      hartaalta Z. T:lta.\n\n    J. K. Ajattele jos Björnson nyt tulisi Expressillä!\n    Hänen pitäisi saada kuulla tshudien loihtivan!\n\n[Huhu kävi jo tähän aikaan, että Björnson aikoi käydä Suomessa; mutta\nhän tuli vasta toukokuulla.]\n\n[90] Mahdoton on sanoa tinkimättä: _kaikki_, sillä ultraruotsinmieliset\ntekivät parastaan häiritäkseen juhlaa. Kansakoulujen oppilaat\nkiellettiin käymästä juhlatervehdyksellä, Taideyhdistys, jossa\nZ. Topelius oli toiminut 33 vuotta, loisti poissaolollaan y.m. y.m.\n\n[91] Näin Numers itse kertoo kirjeessä (17/4 1889) tekijälle, joka on\nhänen nuoruudentuttaviaan.\n\n[92] Väsyneenä odottamaan Numers 7/9 1885 oli kirjoittanut tekijälle ja\npyytänyt, että minä perisin hänen käsikirjoituksensa Hertzbergiltä ja\ntoimittaisin sen hänelle. Hertzberg lähetti sen kuitenkin suoraan\nNumersille, joka silloin oli Vehmaisten asemalla. Kohta sen jälkeen hän\ntuli Suinulan aseman päälliköksi.\n\n[93] Katsomme velvollisuudeksemme mainita, että olemme Numersilta\nturhaan pyytäneet käytettäväksemme Bergbomin kirjeet hänelle.\n\n[94] Eerikki Pukesta maksettiin Numersille 500 mk, josta hän luovutti\nehdottoman näyttelemisoikeuden teatterille, mutta pidätti itselleen\n(taikka myönnettiin hänelle) täysi oikeus painattaa se niin\nsuomen- kuin ruotsinkielellä.\n\n[95] Tietäjästä suoritettiin Erkolle tekijäpalkkiona 500 mk.\n\n[96] Kuultuaan Berlinissä, että Deutsches Theater aikoi heinäkuulla\nnäytellä Kööpenhaminassa, Kaarlo oli kirjoittanut Emilielle, että\nWeckmanille oli annettava apua, niin että hän voisi olla pari kuukautta\nTanskassa, itse hän lupasi maksaa hänen meno- ja tulomatkansa. Weckman,\njoka ei osannut vieraita kieliä, voisi näin hyötyä enemmän kuin\nSaksan- tai Ranskanmatkan kautta. Weckman oli tietenkin iloinen\ntarjoumuksesta. -- \"Hän on vastaanottavainen hyviin vaikutelmiin\nnähden\", Bergbom arvostelee, \"se näkyi, kun hän lyhyellä Pietarin\nmatkalla tutki Reviisoria.\"\n\n[97] Laajempi selostus johtokunnan kokouksesta y.m. asiaan kuuluvasta\ntavataan alempana 21:ssä luvussa.\n\n[98] _Kaarle Halme_ (Sundgren), s. 4/12 1864 Hämeenkyrössä, tuli\npalveltuaan Turun lääninhallituksessa ja oltuaan v.t. nimismiehenä\nteatteriin syksyllä 1888.\n\n[99] Tämän kirjan tekijä.\n\n[100] Kirjan tekijä Valvojassa.\n\n[101] Kirjan tekijä Valvojassa.\n\n[102] Kirjan tekijä Valvojassa.\n\n[103] Kirjan tekijä Valvojassa.\n\n[104] Yhteisnäyttelemisen salaisuus forumkohtauksessa oli siinä, että\njohtaja oli jakanut vähemmän kehittyneet avustajat ryhmiin, joita\nvarsinaiset näyttelijät johtivat. Samaa keinoa Meiningiläisetkin\nkäyttivät.\n\n[105] Kuitenkin on merkille pantava että Zolan kappaleessa ei ole\nmitään vallankumouksellista tendenssiä.\n\n[106] Nti Alli Nissinen on kuitannut kolmannen näytöksen kääntämisestä\n80 mk, ja rva Anni Levander näyttää kääntäneen 1:sen ja 2:sen näytöksen\n[kuitissa on 3 näytelmän käännökset yhdistetty]. Luultavasti Sala\nsitten viimeisteli suomennoksen.\n\n[107] Tämä tarkottanee ei ensimäistä vaan jotakin myöhempää laitosta,\nkoska Numers luuli 3:ssa päivässä suorittavansa korjaustyön.\n\n[108] Näitä päivän iskusanoja lisättiin kappaleeseen harjotuksissakin,\nja kuuluvat innostuneet näyttelijätkin siinä kilpailleen keskenään.\n\n[109] Samassa kokouksessa, missä johtokunta määräsi Numersille tämän\npalkkion, päätettiin hänelle antaa lisäksi 300 mk matkarahaksi, millä\nhän matkustaisi Itä-Suomeen tutkiakseen kansanelämää.\n\n[110] Kirje on laadittu tammikuulla 1892 Tampereella tapahtuneen\nkeskustelun jälkeen, jossa Bergbom turhaan oli koettanut \"palauttaa\nvanhan hyvän suhteen\" Numersin ja hänen välillään.\n\n[111] O. E. Tudeer Valvojassa.\n\n[112] Toukokuulla johtokunta suostui ottamaan Kivisen teatterin\npalvelukseen.\n\n[113] Keräyspuuhan toimeenpanijat olivat rvat Anna Ahnger, Ida Aspelin,\nS. Blomstedt, Hilma Gripenberg, Anna Stenroth ja Hilda Äyräpää jotka\nhuhtikuulla 1889 tekivät keskenään sopimuksen kehottaa ystäviänsä ja\nystävien ystäviä kutakin keräämään 10 markkaa teatterin vajauksen\nvähentämiseksi. Niinkuin näkyy ei paljoakaan puuttunut, että kutakin\nalkuunpanijaa kohtaan olisi kertynyt 1,000 markkaa.\n\n[114] Tämä \"torpparikomedia\" on epäilemättä yksinäytöksinen\nhuvinäytelmä Uusi Pirtti (Nystudansen), joka tavallisuuden mukaan\nvalmistui paljon myöhemmin kuin luvattu oli. Se esitettiin näyttämöllä\nvasta tammikuulla 1903.\n\n[115] S. 2/9 1869 Kuopiossa; vanhemmat K. G. Blomqvist ja Johanna\nHoffrén. Liittyi Aspegrenin seurueeseen 1887.\n\n[116] Toisessa kirjeessä Emilie lausuu paheksumisensa siitä, että\nruotsalaiset alkoivat näytelmän esittämisen vähän ennen. \"Mutta siihen\nemme voineet mitään. Esittämisoikeus oli erikseen myyty Venäjälle, ja\npitkä aika meni kirjeenvaihtoon siitä asiasta. Ruotsalainen teatteri\nsitä vastoin käyttää Ruotsiin myytyä esittämisoikeutta. Jos olisimme\ntahtoneet, olisimme voineet estää heidät näyttelemästä kappaletta.\"\n\n[117] \"Jacques Damour\" oli yksi niistä neljästä pikkukappaleesta, jotka\nmuodostivat näytäntöohjelman, millä André Antoine Parisissa 30 p.\nmaaliskuuta 1887 perusti \"Vapaan teatterin\" (Théâtre libre). Myöskin\nVergan kuuluisan draaman oli Antoine 1888 näytellyt kaikkea sovinnaista\nhylkäävässä teatterissaan.\n\n[118] Syystä kun influensa oli hätyyttänyt häntä silloinkin kun hän\nalkoi Papin perhettä kirjoittaa, sanoi hän sitä \"oikeaksi\ninfluensanäytelmäksi\".\n\n[119] Palkkiona suoritettiin Papin perheen tekijälle tähän aikaan\ntavallinen summa, 600 mk.\n\n[120] _Hemmo Kallio_ (Herman Puttonen), s. 2/4 1863 Jyväskylän pitäjään\nEerolan talossa, jonka Rautalammilta tullut isä oli saanut naidessaan\ntalon tyttären. Nälkävuosina meni talo menojaan, isä lähti maailmalle\ntyönhakuun, ja Hemmon täytyi kerjäten elättää itseänsä ja äitiänsä.\nSittemmin isä toki palasi, ja poika sai käydä 4 vuotta kouluakin\nJyväskylässä. V. 1878 hän pääsi oppilaaksi Weilin ja Göösin\nkirjapainoon, 1882 hän muutti Helsinkiin, työskennelläkseen eri\nkirjapainoissa, ja 1888 Kuopioon Backmanin vastaperustetun kirjapainon\njohtajaksi. Tästä verraten turvatusta asemasta vastustamaton halu vei\nhänet alalle, jolla taas oli oppilaana alottaminen. Kirjailijanakin\nKallio on toiminut, m.m. sovittanut Seitsemän veljestä näyttämölle.\n\n[121] _Kirsti Sainio_, s. 24/7 1872 Helsingissä, vanhemmat työmies Erik\nJohan Kjäll ja Erika Wass, suomalaisen kansakoulun käynyt ja yksityistä\nopetusta nauttinut m.m. kielissä, Näyttämötaiteessa hän on nti K.\nAvellanin oppilaita.\n\n[122] _Cecilia Silén_, s. 13/8 1864 Helsingissä, oli Bergbom-sisarusten\nsuosikkeja. Tohtori risti hänet Sillaksi ja muisti häntä viimeisissä\nmääräyksissään. \"Silla\" puolestaan huvitti nti Bergbomia ja tohtoria,\nkun tämä oli sairaana ulkomailla, kirjeillään teatterista.\n\n[123] Tarkottanee sitä, että Kaarlon asuinhuone uudessa rakennuksessa\n(Yrjönkatu 13) tulisi vaatimattomaksi.\n\n[124] Rva Augusta af Heurlinin terveydentila oli edellisenä\ntalvikautena ollut hyvin huolestuttava.\n\n[125] Ne kaksi kirjettä, joissa Bergbom kertoo kaikki mutkat, eivät voi\nsaada tässä tilaa, mutta pääseikka on kuitenkin mainittava. Syystä kun\noli nyrjäyttänyt polvensa, hän jäi yöksi Salzburgiin, joka on\nensimäinen asema Itävallan puolella. Mennessään hotelliin hän jätti,\nniinkuin usein tehdään, koffertinsa aamuksi asemalle; mutta kun hän\naamulla kysyi sitä, oli se hävinnyt tietämättömiin. Asia oli sitä\nikävämpi, kun arkussa oli enin osa matkarahojansakin. Tästäkös syntyi\njupakka. Kun näet ruvettiin sähköteitse koffertia tiedustelemaan, alkoi\nriita itävaltalaisten ja baijerilaisten virkamiesten välillä:\nsyytettiin toiset toisiaan hutiloimisesta. Eikä se siihenkään\nrajottunut. Juuri näinä aikoina preussilaiset valittivat, ettei\nbaijerilaisilla rautateillä ollut tarpeellista 'kuria' (Zucht), vaan\noli muka välttämätöntä asettaa ne preussilaisen hallinnon alle.\nSentähden baijerilaiset olivat peloissaan, että juttu tulisi\njulkisuuteen. Se taaskin teki, että Bergbomilla ei lainkaan ollut\naihetta syyttää viranomaisia välinpitämättömyydestä. Kyllä ne tekivät\nparastaan, mutta päiviä kului ennen kun asia selvisi. Bergbomin\nkoffertti oli harmaja, ja Wienistä tuli harmaja matka-arkku, jota ei\nkukaan ollut siellä perinyt. Se oli kuitenkin väärä. Oikea tuli viimein\n-- Hampurista, ja nyt päästiin pulman perille. Bergbomin lähtiessä\nReichenallista oli ollut tavaton tungos asemalla, ja silloin vaihdos\noli tapahtunut hänen ja erään hampurilaisen herran harmajan koffertin\nvälillä. Asian selviäminen jälleen lykkääntyi sen vuoksi, että tuo\nherra oli poikennut alkuperäisestä matkasuunnitelmastaan ja vasta\nviivyttyään kuka ties missä tullut Hampuriin ja huomannut saaneensa\nväärän koffertin. -- Hädissään Kaarlo oli sähköttänyt Emilielle ja\npyytänyt rahaa. Tämä hätäileminen, jolla hän oli säikähyttänyt\nsisartaan, oli hänestä kaikkein ikävintä.\n\n[126] Kirjoitus, joka päättyy kirjeenmuotoisesti, alkaa\npäällekirjoituksella: \"Elinan surma -- senaste uppsättning\". Sana\n\"viimeinen\" viittaa edellisiin samanlaisiin, jotka kai olivat v:lta\n1889 ja joita Bergbom jo oli arvostellut. \"Tämän suunnitelman keksin\nkotimatkalla\", sanotaan kirjeen lopussa.\n\n[127] Kun kysymys Elinan surman synnystä oli tullut julkisuuteen, ja\nNumers vaati käsikirjoituksen takaisin, Bergbom lähetti aikaisimman,\nmutta antoi sitä ennen jäljentää sen ja herrojen J. Brofeldtin, I. K.\nInhan, Alex. Slotten ja J. N. Reuterin tarkastaa ja todistaa\njäljennöksen ja alkukirjoituksen yhtäpitäväisyys. Todistus on\nallekirjoitettu Helsingissä 10 p. lokak. 1892.\n\n[128] Tämä kuvaelma kuuluu nähtävästi myöhempään laitokseen, sillä se\non niin yhtäpitävä kolmannen kuvaelman kanssa valmiissa näytelmässä.\nSitä paitse siinä on viittaus sakaristokohtaukseen, joka on myöhempi\nlisäys. Tarkotamme Klaun kysymystä, mihin Kirsti on toimittanut\n\"kerjäläisen, jonka varasti papilta\".\n\n[129] Niinkuin lyhyestä selostetusta näkyy, on toiminnan kulku\nyhtämittainen ja selvä. Kumminkaan ei kuvaelmia ole kuin viisi, vaikka\nviimeinen on merkitty \"seitsemäs\". Oliko tarkotus jakaa pari niistä\nkahteen, vai onko kaksi hävinnyt? Jos jälkimäinen olettamus on oikea,\nniin pitäisihän toiminnan kulussa olla aukkoja. Kun ei ole sitä\nkirjettä, joka arvattavasti seurasi lähetystä, on vaikea ratkaista\nasiaa. Ettei tässä kuitenkaan perusteellisempaa erehdystä voi olla, sen\nnäkee seuraavasta, se on siitä, että Numers itse todistaa sen mitä\nvalmiissa draamassa on eroavaa ja uutta olevan Bergbomin antamaa.\n\n[130] Lause näyttää sisältävän ristiriidan kun siinä toiselta puolen\nsanotaan että Bergbom on hyväksynyt kaiken ja toiselta puolen, että\nNumers on sisällykseen nähden alistuva hänen ohjaukseensa. Asia käy\nkuitenkin selväksi kun huomaa, että Numers sanalla \"uppställning\"\n(exposé) tarkottaa _ainehistoa_, s.o. draaman henkilöitä eri\nluonteineen ja heidän suhteitaan toisiinsa. _Siinä_ Bergbom ei ollut\nehdottanut mainittavaa muutosta, sitä vähemmän kuin kaikki päähenkilöt:\nKlaus, Kirsti, Elina, Uolevi ovat kansanrunosta saatuja; kumminkin\nsommittelu muutettiin melkoisesti, ja samalla tuli traagillinen\nselkkauskin syvennetyksi.\n\n[131] Keksimällä pakinoivat rouvat Bergbom rikastutti kuvausta samoin\nkuin ehdottamalla rouvat Kuopion takana kappaleeseen.\n\n[132] Kirstin väite että hän on Klaun puoliso yhtä hyvin kuin Elina,\nvaikka ei pappi ollut vihkinyt häntä, tavataan jo Bergbomin\noopperasuunnitelmassa (kts. I s. 156).\n\n[133] Kerjäläinen vastaa runon Kiesusta (\"Kiesus äiänä käveli\"), joka\nkysyy mitä katuva Klaus itkee? -- Bergbom ajatteli häntä mieheksi,\njoka mieron teillä kulkiessaan oli tutustunut hussilais- tai muuhun\n1400-luvun lahkolaisoppiin. Kirjantekijä muistaa hänen kysyneen, olinko\nmissään kirjassa tavannut tietoja sen ajan lahkolaisista. Näin\nkäsitettynä tällä sivuhenkilöllä on merkitystä ajankuvauksen kannalta.\n\n[134] Numersin oli niin vaikea luopua tulipalo-katastroofista, että\nhän vielä viimeiseen puhtaaksikirjoitettuun kappaleeseen lisäsi:\n\"kerjäläisen puhuessa alkaa tulenhohde näkyä ja enenee enenemistään,\nniin että esiripun hitaasti laskiessa yleisölle käy selväksi, että talo\npalaa myrskyssä (!)\"\n\n[135] Puhdas tulo teki 960 mk. Jo keväällä oli Numers saanut\ntekijäpalkkiona 600 ja jouluksi hallitukselta kunniapalkintona 2,000 mk\n\"erittäin\" Elinan surmasta.\n\n[136] Ehdotus saavutti myöhemmin hyväksymisen korkeimmassa paikassa.\n\n[137] Tavallinen maksu Ida Aalbergin vierailuista näinä vuosina oli\n150 mk illasta ja yksi \"resetti\" eli, niinkuin nykyään sanotaan,\n\"lahjanäytäntö.\"\n\n[138] Muun muassa Numers puhuu eräästä käsikirjoituksesta, johon hän\noli tehnyt viimeiset korjauksensa ja jonka hän vähän ennen\nnäyttelemistä oli lähettänyt Bergbomille. Sen hän tahtoo takaisin,\nkoska hän muka oli lahjottanut sen eräälle naistuttavalleen. Ettei\nBergbom sitä antanut, riippui tietysti siitä, että se juuri oli sen\nyhteistyön tulos, josta erimielisyys oli olemassa. Muutoin arvaamme\nBergbomin menettelyyn senkin vaikuttaneen, että Numers oli antanut\nKuopion takana kappaleen Arpelle, ja tuli tämä itse Helsinkiinkin\nnäyttelemään sitä ja siis Suomalaisen teatterin kanssa kilpailemaan,\nennen kun näytelmä oli suomenkielellä \"loppuunnäytelty\". Kun pitää tätä\nesimerkkiä silmällä, ei ole lainkaan kummaa, että Bergbom teatterinsa\ntähden piti kiinni luonnollisesta oikeudestaan Elinan surmaan.\n\n[139] Koska tekstissä mainittujen lehtien huomautus että Suomalainen\nteatteri olisi verraten vähäisellä palkkiolla lunastanut itselleen\ntekijältä näyttelemisoikeuden, jolla se sitten oli ansainnut \"kymmeniä\ntuhansia\" nykyaikana ehkä näyttää merkitsevämmältäkin kuin 1890-luvun\nalussa, on tässä syytä muistuttaa että siihen aikaan 600 mk ei ollut\nniinkään mitätön palkkio. Tosiasia on näet että Suomalainen teatteri\ntässäkin kohden oli avaramielisempi kuin Ruotsalainen. Bergbom tahtoi\naina että maksettaisiin mahdollisimman runsaasti ja milloin ei\nteatterin omista varoista katsottu voitavan antaa niin paljon kuin hän\nolisi suonut, koetti hän vaikuttaa niin että tekijät muualta päin\nsaivat lisäpalkkiota. Siten oli hän myötävaikuttamassa siihen, että\nsekä Minna Canth että Numers saivat palkintoja. Numers sai siten\nKuopion takana ja Elinan surma kappaleistaan, edellisestä 900 ja\njälkimäisestä 3,560 markkaa (kts. ylemp. s. 416). Mahdollista on että\nnämäkin määrät tuntuvat pieniltä nykyään, jolloin kuulemamme mukaan\nkäännöksistäkin vaaditaan yhtä paljon kuin ennen alkuperäisistä\ndraamoista. Varmaa on kuitenkin että tekijät, heidän kirjeistään\npäättäen, olivat sangen tyytyväisiä Bergbomin aikaiseen maksutapaan. --\nMuutoin on huomattava, että suomalaisten kirjailijain palkkiot meillä\nalkoivat nousta vasta sen jälkeen kun kustannusosakeyhtiö Otavan\nperustamisen kautta (1890) tarpeellinen kilpailu kustantajain välillä\noli syntynyt. Tämän kirjan tekijä on tässä tavallaan asiantuntija,\nsillä kun hän 1888 G. W. Edlundille tarjosi niin suuren (!) suomalaisen\nkirjan kuin Johannes Takasen elämäkerran kustannettavaksi, sai hän sen\ntakaisin ivallisella hymyllä -- \"Ei kannata, sehän on kokonainen\ntaidehistoria, jos itse maksatte painatuksen, niin otan sen\nmyytäväksi!\" Silloin nolattu tekijä päätti, että suomalainen\nkustannusyhtiö Helsingissä on perustettava, ja kahta vuotta myöhemmin\nOtava alkoi toimensa. Sitä ennen Bergbom oli niitä harvoja, jotka\nolivat kohdelleet suomalaisia kirjailijoita -- kirjailijoina.\n\n[140] Meidän harventamamme.\n\n[141] Numersilla oli ollut tekeillä kappale nimeltä \"Snälla flickor\".\n\n[142] Tulen polttama lapsi pelkää tulta.\n\n[143] _Olga Salo_, s. 29/12 1865, muurarimestari W. Piirosen tytär\nViipurista, yksityisen venäläisen koulun käynyt, vasta 16-vuotiaana\noppinut suomea, mutta niin hyvin siihen perehtynyt, että suomentajana\n(venäjän- ja saksankielistä) ja kirjailijanakin toiminut. V 1887\nliittynyt Aspegrenin seurueeseen, jonka jäsenenä jonkun aikaa nauttinut\nrva Raa-Winterhjelmin opetusta Tukholmassa; naimisissa Oskari Salon\nkanssa, joka vuotta myöhemmin muutti Aspegrenilta Suomalaiseen\nteatteriin.\n\n_Mimmi Lähteenoja_, s. 27/8 1865, korpraalin tytär Helsingistä,\nkansakoulun käynyt, Aspegrenin seurueessa v:sta 1888.\n\n_Otto Närhi_, s. Rautalammilla 1864, oli soittajana Kuopion\npataljoonassa ennen kun 1884 liittyi Aspegrenin Kansanteatteriin.\n\n[144] Tämä rintakuva, jonka Runeberg teki omasta alotteestaan, on nyt\npronssiin valettuna Kansallisteatterissa. Se samoin kuin ennen mainittu\n(kts. ylemp. s. 419), samassa paikassa nähtävä, Rob. Stigellin\nmuovailema Emilien rintakuva valettiin -- Emil Vikströmin välityksellä\n-- pronssiin Brüsselissä 1908. Kustannuksiin käytettiin sisarusten\nhautapatsaan pystyttämistä varten kerättyjä, ylijääneitä varoja.\n\n[145] Nämä sanat tarkottanevat \"Kovan onnen lasten\" aikoja ja\nteatterissa tapahtuneita sisällisiä rettelöitä, joissa seurueen jäsenet\nnäyttäytyivät kovin vähän ymmärtävän panna arvoa johtajaan, joka heillä\noli.\n\n[146] Niin oli tehty edellisenäkin syksynä ja oli siis Minnan\nväite, että kappaletta U. S:n arvostelijan \"kiellosta\" ei oltu\nkansannäytännössä esitetty, väärä.\n\n[147] Suora viittaus siihen mitä oli tapahtunut nähdään paitse parissa\nedellisessä otteessa eräässä Minna Canthin kirjeessä Emilielle\n(15/7 1891), jossa hän -- kerrottuaan miten Kuopiossa \"nuorten\"\npiireissä tapahtuneissa neuvotteluissa kirjailijayhdistyksen\nperustamisesta voitolle oli päässyt (Minnan vastustama) mielipide, että\nyhdistys on käsittävä myöskin ruotsalaisia kirjailijoita -- lausuu: \"On\nse luonnollista nykyisissä oloissa tuo liittyminen sveeseihin.\nAjatelkaamme vaan Ahon asemaa viime valtiopäivillä [se on m.m. 'Yksin'\nkirjan arvostelua, kun oli kysymys kirjailijapalkkioista]. Ja mitä\nminun kokemuksiini tulee, niin -- nehän tunnette. Ei minulla ollut\nKovan onnen lapsissani puolellani muut kuin Nya Pressen. Ja kun\nSuometar viime vuonna kertoo Suomalaisen teatterin hyvästä\nmenestyksestä, ei se katso maksavan vaivaa edes mainitakaan, että\nsiellä myöskin oli näytelty kotimainen kappale [Papin perhe!].\nMuistuipa silloin mieleeni, kuinka sveesit olivat ottaneet\nTavaststjernan huonot 'Affärit' vastaan. Fennomaanit eivät pane mitään\narvoa kirjallisuudelle, he ennemmin tahtoisivat sen tukahuttaa, jos\nmahdollista. Kun ei omalta puolueelta saa minkäänlaista sympatiaa, ja\nkun ruotsinmieliset ovat siihen määrään ystävällisiä kuin he ovat,\nmiksi emme silloin tarttuisi ojennettuun käteen. Että minä sen teen\nhaikealla mielellä on luonnollista, sillä minulla on vielä muistossa\nentiset ajat, jolloin kaikki henkinen työ suomalaisella taholla sai\ntukea ja kannatusta fennomaaneilta. Nyt päin vastoin. Niin ajat\nmuuttuvat. Nuoret ovat onnellisempia, sillä he voivat vapaammin\njättää entiset ystävät ja liittyä toisiin, taikka oikeastaan he\nruotsinmielisissä vasta saavat ystäviä. Muun muassa on nyt kysymys\nKalle Ahon 'Epäilijän' kääntämisestä ruotsinkielelle, jolloin se\nmyöskin tulisi otettavaksi Ruotsalaisen teatterin ohjelmistoon. Ei\nsuinkaan ole hänen syynsä, että näin käy. Eikä myöskään sovi ihmetellä,\njos hänestä, kaikista periaatteista huolimatta, sen jälkeen tulee\nRuotsalaisen teatterin palvelija. Syyt ovat ihmeteltävät ja ikävät, --\nseuraukset ovat luonnolliset (!).\" -- Näkeehän tästä, että Minna\nCanthissa se kiihottunut mieliala kuvitteluineen, johon luopuminen\nperustui, oli jo täysin kehittynyt kesällä 1891.\n\n[148] Muillekin Sala kirjoitti jäähyväiskirjeitä, muun muassa nti\nEmilie Stenbergille yhden, joka sisälsi viimeisiä sanoja ja\ntervehdyksiä kullekin toverille erikseen.\n\n[149] Nähtävästi kirjoittaja on Salaa varten sattuvasti käyttänyt\nsanoja ja lauseita niistä muistosanoista, jotka Bergbom 1883 oli\nkirjoittanut Vilhosta (kts. ylemp. s. 152). Bergbom itse ei ole voinut\nSalasta kirjoittaa, aika ei olisi sitä myöntänyt.\n\n[150] Meillä on käytettävänämme ainoastaan alustelma, johon korjauksia\non tehty. Mahdollista lienee, että joku kohta vielä muutettiin\npuhtaaksikirjoittaessa, mutta pääasiassa sen sisällys epäilemättä on\nsanasta sanaan semmoinen, jollaisena rva Canth sai sen luettavakseen.\n-- Lukijaa kehotetaan silmäilemään Minna Canthin syytöksiä (siv. 444),\nsillä kirjoitus kohdistuu niihin, toiseen toisensa perästä.\n\n[151] Tämän jälkeen seuraa käsikirjoituksessa pyyhitty kohta, jossa\nsanotaan, että kappaleen esittäminen Uudenmaan pataljoonan\nseuranäytännöissä yksinkertaisemmin on siten selitettävissä, että\nruotsinmielisillä upseereilla ei ollut aavistustakaan Kovan onnen\nlapsista, \"oliko se kala vai lintu!\"\n\n[152] Arvostelija, jota tässä tarkotetaan, oli maisteri Rinne, joka\n1890-91 kirjoitti teatterista U. S:een. Kun lokakuulla 1890 oli\nnäytelty Calderonin Elämä on unelma ja Shakespearen Hamlet, katsoi hän\nsyytä olevan muka yleisön nimessä moittia ohjelmistoa liiallisesta\nklassillisuudesta. \"Suomalaisen teatterin ystävä\" (tämän kirjan tekijä)\nesiintyi 11/11 ohjelmiston puolustajana sitä paremmalla syyllä kuin\ntunnettu oli, että klassilliset näytelmät olivat säännöllisesti\nmenestyneet paremmin kuin uudenaikaiset. -- Se joka piti Papin perhettä\nvähemmän sopivana kansannäytännöksi, lienee kuitenkin ollut toinen\ntilapäinen arvostelija. Kun näet Papin perhe syksyllä 1891 oli\nkansannäytäntönä annettu, julkaisi eräs \"katselija\" U. S:ssa pitkän\nkirjoituksen, jossa hän laajasti puhuu niistä kasvatusperijohteista,\njotka hänen mielestään kappaleessa tulevat näkyviin. Arvattavasti luuli\nMinna Canth tämän hänelle hyvin epäsuosiollisen kirjoituksen\nvaikuttaneen Bergbomiin. Syy ettei Papin perhettä voitu\nnäytäntökaudella 1891-92 _useammin_ kuin yhden kerran esittää\nkansannäytäntönä, oli kuitenkin tekstissä mainittu, Salan\nulkomaanmatka.\n\n[153] Niille, joista Bergbomin sanat tuntuvat liian ankarilta,\nmuistutamme mitä tri Rolf Lagerborg ruotsalaistemme hirmulapsena\n(enfant terrible) lausuu Framtid lehdessä 1906 n:o 19 puhuessaan\nruotsalaisten tulevaisuudesta kun suomalaisuus pääsee voitolle:\nhallitsevien jälkeläisinä he muuttavat mieluummin pois kun taipuvat\n\"entisten renkiensä\" alle, \"kasvatettuina ylenkatsomaan suomalaisuutta\"\non heistä, ruotsinkielen alistettu asema \"arvokkaisuuden ja ihmisarvon\nuhraus\". -- Bergbom oli siksi kokenut, että hän, niinkuin vanha\nlausetapa kuuluu, \"tunsi Pappenheimiläisensä\".\n\n[154] Kuinka Minna Canth kahdeksan vuotta ennen -- silloin kun hän\ntodella rakasti Suomalaista teatteria -- puhui siitä, näyttää seuraava\note kirjeestä Emilie Bergbomille (28/6 1884): \"Ollakseni oikein\nrunollinen vertaan Suomalaista teatteria ihanaan puuhun, jossa me\nkaikki olemme oksia ja jossa Tohtori ja Emilie ja Ida Aalberg ovat\nkaikkien suurimpia oksia. Kuinhan en minä oksa vaan kuivettuisi ja\nkarsittaisi pois.\" -- Todellisuudessa hän itse repäisi itsensä irti\n\"ihanasta puusta\".\n\n[155] Valaiseva on erään tunnetun ruotsinmielisen vastaus kun\nkeskustellessa Bergbomin ja Numersin välisestä riidasta kysyttiin:\n\"Mutta mitä sitte, jos Numersilta ei enää mitään valmistuisikaan, kun\nhän jää yksin?\" -- \"Se on yhdentekevä, kun vaan ei Suomalainen teatteri\nansaitse rahaa hänen kappaleillaan!\"\n\n[156] Lähteissämme ei ole mitään tietoja siitä että Bergbom olisi\nvaikuttanut tämän draaman syntyyn. Kumminkin tiedämme niin tapahtuneen,\nsillä samoin kuin hän kävi Numersin luona neuvottelemassa uusista\ndraamoista, kävi hän syksyllä ja talvella 1891-92, jolloin näytelmä\nkirjoitettiin, Tavaststjernan luona, joka silloin asui Malmilla. Kirjan\ntekijä on kuullut tämän Bergbomin omasta suusta. -- Runoilija koetti\naluksi kirjoittaa näytelmänsä suomenkielellä. Hän lähetti näet\n23/11 1891 neljä \"suorasti suomeksi\" kirjoitettua kohtausta K. Leinolle\ntarkastettavaksi. Myötäseuraavassa kirjeessä hän sanoo: \"Koko tämä\njuttu syntyi siitä, että minä tunsin ajattelevani suomeksi, kun panin\nruotsalaisia sanoja Pihlin ja Lehtimaan suuhun\". (Nykyaika 1898 s. 241\nss.) Sittemmin hän kuitenkin luopui yrityksestään ja pyysi Ahoa\nsuomentajaksi.\n\nUramon torppa oli ensimäinen näytelmä, jonka esittämisoikeudesta\ntekijän ja teatterin välillä (tanskalaisen mallin mukaan) laadittiin\nvälikirja. Näytteeksi suomennamme sen tähän:\n\n    Sopimus Suomalaisen teatterin ja minun välilläni oikeudesta\n    esittää 4-näytöksistä draamaani Uramon torppa.\n\n    I. Niin pian kun johtokunta on hyväksynyt kappaleeni näyteltäväksi,\n    saan minä palkkiona viisisataa (500) mk.\n\n    II. Jokaisesta kolmestakymmenestä (30) ensimäisestä näytännöstä,\n    joko ne tapahtuvat Helsingissä taikka maaseudulla, saan minä\n    kymmenen (10) prosenttia teatterin bruttotulosta tekijäpalkkiona.\n\n    III. Kaikista seuraavista näytännöistä saan viisi prosenttia\n    teatterin bruttotulosta.\n\n    Yllämainituilla ehdoilla luovutan minä tämän draamani\n    esittämisoikeuden Suomessa Suomalaiselle teatterille, kuitenkin\n    niin että sen yksinomainen esittämisoikeus on voimassa Helsingissä\n    viisi vuotta eteenpäin tästä päivästä lukien, maaseudulla kolme\n    vuotta.\n\n    Helsingissä 7 p. marrask. 1892.\n\n                                   Karl A. Tavaststjerna.\n\n    Tämän sopimuksen hyväksyy:\n\n                                   (Johtokunnan jäsenten nimet.)\n\n[157] Tammikuulla olisi otettu uudempi Ibsenin näytelmä Rakennusmestari\nSolness esitettäväksi, jos Ida Aalberg olisi suostunut näyttelemään\nHilda Wangelia, mutta vastaus oli kieltävä.\n\n[158] Tekijäpalkkiona maksettiin K. Aholle 400 sekä M. Vuorelle ja\nNumersille kummallekin 150 mk.\n\n[159] Erkko oli niin erinomaisen arkaluontoinen, ettei hän pyytänyt\neikä ottanut neuvoja runoilijatoimessaan. Ainoa tapa millä Bergbom\nlienee vaikuttanut tähän näytelmään oli se, että hän pyyhkimällä eli\npoisjättämällä eräitä lyyrillisiä kohtia teki sen otollisemmaksi\nnäyttämölle. Oikeus \"pyyhkimiseen\" onkin, niinkuin tiedetään, niitä,\njoista teatterinjohtaja viimeksi luopuu!\n\n[160] Kaarlo toimitti kaikki asiat kirjoittamalla nti Elfvingille.\nEräässä kirjeessä 30/4 tavataan seuraava lystillinen kohta, joka koskee\nPrinsessa Ruususta: \"Ruususessa tarvitaan lapsibaletti. Tahdotko sanoa\nsen affishörskalle, niin että hän ajoissa hankkii tanssijoita. Meillä\npitää olla kahdeksan 6 à 7-vuotista, kuusi 9 à 10-vuotista, kuusi\n12-vuotista -- kaikki tyttöjä. Sitäpaitsi kymmenen poikaa noin\n6--10-vuotista. Joka illasta, olkoon harjotus taikka näytäntö, maksamme\n25 penniä. Jos sattumalta joku _taitava_ täysikäinen olisi saatavissa,\nniin voidaan häntäkin käyttää -- jokapäiväisistä löntyistä emme huoli.\"\n\n\n\n"]