[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fUIACt-QH18DStx4aB1DsAnISmWTAQv5WnN0fzPOtB1I":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":17,"yearPublished":18,"yearPublishedTranslation":19,"wordCount":20,"charCount":21,"usRestricted":22,"gutenbergId":23,"gutenbergSubjects":24,"gutenbergCategories":28,"gutenbergSummary":32,"gutenbergTranslators":33,"gutenbergDownloadCount":35,"aiDescription":36,"preamble":37,"content":38},1270,"Reviisori","Gogol, Nikolai",1809,1852,"1270-gogol-nikolai-reviisori","1270__Gogol_Nikolai__Reviisori","Huvinäytelmä viidessä näytöksessä","naytelma",[14],"huumori",[16],"venalainen","fi",1836,1882,21907,139219,false,51625,[25,26,27],"Comedy plays","Russia -- Social life and customs -- Drama","Russian drama -- Translations into Finnish",[29,30,31],"Humour","Plays/Films/Dramas","Russian Literature","\"Reviisori: Huvinäytelmä viidessä näytöksessä\" by Nikolai Vasilevich Gogol is a satirical play written in the early 19th century. The work critiques bureaucratic corruption and the absurdities of provincial life in Russia, centering around the sudden arrival of a government inspector, creating panic among local officials. The play's main character, Hlestakov, is a lowly civil servant mistaken for the inspector, leading to a series of comedic misunderstandings.  The opening of the play introduces a group of government officials in a provincial town who are thrown into disarray upon hearing that a reviser (inspector) is coming to assess their conduct is coming incognito. The city manager, Päällikkö, shares a letter hinting at this inspector's impending arrival, provoking fear among the officials about the state of their corrupt activities. As they discuss the shocking news, their incompetence and anxiety reveal the pervasive corruption within their ranks, setting the stage for the ensuing chaos that Hlestakov will bring with his arrival. The biting humor and vivid characterization indicate a rich exploration of societal flaws that will unfold throughout the play. (This is an automatically generated summary.)",[34],"Hjelt, August",291,"Gogolin satiirinen komedia sijoittuu venäläiseen pikkukaupunkiin, jonka korruptoituneet virkamiehet säikähtävät uutista tarkastajan saapumisesta. He luulevat varatonta matkustajaa korkeaksi virkamieheksi, mikä johtaa väärinkäsitysten ja lahjonnan sarjaan.","Nikolai Gogolin 'Reviisori' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1270.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","REVIISORI\n\nHuvinäytelmä viidessä näytöksessä\n\n\nKirj.\n\nNIKOLAI GOGOL\n\n\nSuom. August Hjelt\n\n\n\n\n\nJyväskylässä,\nJ. Länkelän kustantamana,\n1882.\n\nJyväskylän kirjapainossa.\n\n\n\n\n\n\nMitä runsain huumori, joka itse ivassakin korottaa sen tavan, jolla\nGogol tuopi esiin yhteiskuntansa puutteita, mitä sujuvin esitystapa ja\nennen kaikkea kauttaaltansa puhdas kansallinen henki, ovat ne\nominaisuudet, jotka ovat saattaneet tämän kirjailijan kansallensa\nkalliiksi ja tehneet hänet tunnetuksi muittenkin kansojen\nkirjallisuudessa. Avarain kieliaarteittensa käytännössä vetää hän\nvertoja meidän Kivelle ja hänen teoksensa ovat samaten, kuin\nviimemainitun, sangen vaikeat, paikoittain melkein mahdottomat toiseen\nkieleen kääntää. Tätä seikkaa silmällä pitäen, ei kukaan mahtane\nkummastella, huomatessaan, ett'ei aina ole voitu täydellisen\nvastaavasti kuvata alkuteoksen ajatusta ja esitystä.\n\nTietysti semmoisen teoksen suomentaminen, jossa Gogolin omituinen\nkirjailijaluonne kenties parhaiten kuvastuu, vaatii tarkkaa sekä\nalku- että suomenkielen taitoa. Kaikeksi onneksi olen, työni kestäessä,\nsaanut nauttia ystävällistä apua venäjää ja suomea hyvin osaavilta\nhenkilöiltä. Pyydän saada täten lausua heille sulimmat kiitokseni.\n\nTuusulassa, Lepolassa, 17 p. syysk. 1882.\n\nAt. Ht.\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n _Anton Antonovitsch Skvosnik-Dmuchanovskij_, kaupungin päällikkö\n    (poliisimestari).\n _Anna Andrejevna_, hänen rouvansa.\n _Maria Antonovna_, heidän tyttärensä.\n _Lukas Lukitsch Hlopov_, koulujen tarkastaja.\n _Nastenka_, hänen vaimonsa.\n _Ammos Fedorovitsch Liapkin-Tiapkin_, piirituomari.\n _Artemij Filippovitsch Semljanika_, sairashuoneen talousmies.\n _Ivan Kusmitsch Schpekin_, postimestari.\n _Peter Ivanovitsch Bobtschinski_,  | kaupunkilaisia tilanhaltijoita.\n _Peter Ivanovitsch Dobtschinski_,  |\n _Ivan Aleksandrovitsch Hlestakov_, virkamies Pietarista.\n _Ossip_, hänen palvelijansa.\n _Kristian Ivanovitsch Hübner_, piirilääkäri.\n _Fedor Andrejevitsch Lulukov_,    | eläkettä nauttivia virkamiehiä,\n _Ivan Lasarevitsch Rastakovskij_, | kaupungin \"honoratiores\".\n _Stepan Ivanovitsch Korobkin_.    |\n _Stepan Iljitsch Uhovertov_, alapoliisimestari.\n _Svistunov_,    |\n _Pugovitsin_,   | poliisipalvelijoita.\n _Derschimorda_, |\n _Abdulin_, kauppamies.\n _Fevronja Petrovna Popleschin_, sepän vaimo.\n _Alaupseerin leski_.\n _Mischka_, kaupungin päällikön palvelija.\n _Ravintolan palvelija_.\n Kauppamiehiä, vieraita, anomuskirjojen antajia.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\n(Huone kaupungin päällikön kodissa.)\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Kaupungin päällikkö. Piirituomari. Sairashuoneen talousmies.\n    Koulujen tarkastaja. Piirilääkäri. Kaksi poliisimiestä.\n\n_Päällikkö_. Minä olen kutsunut teidät tänne, hyvät herrat,\nilmoittaakseni teille sangen ikävän uutisen: meille tulee pian\nreviisori.\n\n_Piirituomari_. Reviisori!\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Noh, eikös mitä! Reviisori!\n\n_Päällikkö_. Niin, reviisori Pietarista. Hän tulee aivan inkognito ja\nsen lisäksi hänellä on salaisia käskyjä.\n\n_Piirituomari_. Herra Jumala, mitä sanotte?\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Niinkuin ei meillä ilman sitäkin olisi\nvastuksia kyllin. Tämä vielä puuttui!\n\n_Koulujen tarkastaja_. Oi Luojani! Ja vielä päälliseksi hänellä on\nsalaisia käskyjäkin.\n\n_Päällikkö_. Sitä minä juuri aavistinkin. Viime yönä minä lakkaamatta\nunessa näin pari hirveän suurta rottaa. En ole ikinäni semmoisia\nnähnyt: aivan mustat ja niin tavattoman isot! Ne tulivat huoneeseni,\nnuuskivat kaikkia,... ja juoksivat jälleen tiehensä!... Tässä luen\nteille kirjeen, jonka äsken sain Andrei Ivanovitsch Tschmihovilta,\njonka tekin, Artemij Filippovitsch tunnette. No, hän kirjoittaa minulle\nnäin: \"Rakas ystäväni, kummini ja suosijani\"... Hm! (kirjettä joutuen\nsilmäillen mutisee epäselvästi)... \"sinulle tietoa antaakseni...\" Ah,\ntässä se seisookin! \"Ja muun muassa riennän sinulle ilmoittamaan, että\neräs virkamies aivan äskettäin on määrätty koko maakuntaa -- ja\nerittäin meidän virkapiiriämme tarkastamaan. (Kohottaa sormensa ylös\narvelevaisen näköisenä). Olen saanut tämän sanoman hyvin luotettavasta\nlähteestä. Hän on olevinansa aivan vaatimaton, yksityinen henkilö.\nMutta koska tiedän, että sinulla, niinkuin meillä kaikilla, on pieniä\nsyntejä ja kun olet ymmärtäväinen mies, etkä mielelläsi suotta laske\nsaalista verkoistasi....\" Hm! (Taukoo yht'äkkiä lukemasta). No, ne\novat hänen yksityisiä... \"niin kehoitan sinua ryhtymään tarpeellisiin\nvarokeinoihin, sillä milloin hyvänsä hän saattaa tulla, -- joll'ei hän\njo ole saapunut ja inkognito majaile jossakin kaupungissanne...\nEilen...\" Kas taaskin yksityisiä asioita. \"Sisareni Anna Kirilovna on\nmiehensä Ivan Kirilovitschin kanssa käynyt meillä. Ivan Kirilovitsch on\npaisunut erinomaisen lihavaksi, aika jaarikaksi, mutta soittaa yhä\nvielä viulua...\" Ja niin edespäin, ja niin edespäin. Nyt tiedätte,\nmillä kannalla asiamme ovat.\n\n_Piirituomari_. Tämäpä on kummallista, sangen kummallista... Kyllä se\njotakin tietää, se on varma!\n\n_Koulujen tarkastaja_. Mutta minkätähden, Anton Antonovitsch, minkä\ntähden meille tuommoinen reviisori lähetetään.\n\n_Päällikkö_ (huoaten). Niin, minkätähden? Se on Jumalan rangaistus!\n(Huokaa taas). Tähän saakka, Jumalan kiitos, ovat he kyllä pysyneet\nmuissa kaupungeissa, mutta nyt on meidän vuoromme.\n\n_Piirituomari_. Minun luullakseni, tietää tämä jotakin aivan toista; --\ntässä piilee joku valtiollinen salaisuus! Ja tiedättekö, mitä tämä on?\nEi mitään muuta, kuin että Venäjä haluaa sotaa... ja ministeristö on,\nnäetten, lähettänyt virkamiehen tiedustelemaan, onko täällä\nmaankavaltajia!\n\n_Päällikkö_. Oh, loruja! Ja vielä tahdotte olla järkevä mies!\nPiirikaupungissa maankavaltajia! Aivan toinen olisi asian laita, jos\nasuisimme rajakaupungissa; mutta meidän olisi kumminkin kolme vuotta\nkulettava, ennenkun täältä ulkomaalle pääsisimme.\n\n_Piirituomari_. Ja minä sanon teille, että asia on niin... noh, te ette\nymmärtäisi... Hallituksella on omat tuumansa. Se kyllä tietää, mitä\ntahtoo... Olkoonpa vaan piirikaupunki... Sillä on viisi mielessä ja\nyksi kielessä!\n\n_Päällikkö_. Ajatelkoon se sitä tahi tätä! Tarkoitukseni oli vaan teitä\nvaroittaa, hyvät herrat! Olkaa nyt siis varoillanne! Mitä minuun tulee,\nolen jo tarpeellisiin toimiin ryhtynyt ja kehoitan teitäkin samoin\ntekemään. Varsinkin teitä Artemij Filippovitsch! Epäilemättä kaikki\nteidän hoidossanne olevat laitokset kaikkein ensiksi tutkitaan;\nlaittakaa siis niin, että kaikki on hyvässä kunnossa. Toimittakaa niin,\nettä yömyssyt ovat puhtaat, ja ett'eivät sairaanne ole seppien\nnäköisiä, -- niinkuin ne tavallisesti teillä ovat!\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Puhtaita yömyssyjä -- noh, aivan\nmielelläni! Semmoisia pian voi hankkia.\n\n_Päällikkö_. Niin, ja jokaisen sairasvuoteen yläpuolelle pitää ripustaa\nlatinan- taikka muunkielinen päällekirjoitus... (Lääkärin puoleen\nkääntyen). Mutta se on teidän asianne, Kristian Ivanovitsch. Siis\njokaisen vuoteen yläpuolelle lippu, johon on kirjoitettu sairaan nimi,\nhänen tautinsa ja milloin hän sairastui... Ja sekin on väärin, että\nsallitte sairastenne polttaa niin väkevää tupakkaa, että aina aivastaa,\nsisään astuessa... Muutoin olisi parasta, ett'ei olisi niin monta\nsairasta. Epäilemättä sanotaan sairaitten suuren paljouden riippuvan\nhuonosta hallinnosta -- taikka lääkärin taitamattomuudesta.\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Noh, mitä sairaitten puoskaroimiseen tulee,\nolen jo siitä keskustellut Kristian Ivanovitschin kanssa ja siinä\nasiassa olemme aivan samaa mieltä: mitä luonnollisemmin asiaa\ntoimitetaan, sitä parempi. Kalliista lääkkeistä emme huoli. Ihminen on\nvaan yksinkertainen olento: jos hän kuolee, kerran hän kuitenkin olisi\nkuollut; jos hän tulee terveeksi, niin hän tulee itsestänsäkin\nterveeksi. Ja muutoin Kristian Ivanovitschin olisi sangen vaikeakin\npuhua sairaitten kanssa -- hän, niinkuin tiedätte, ei ymmärrä venäjää\nsanaakaan.\n\n_Hübner_. (Lausuu äänen, joka on osaksi e:n ja vähän i:n kaltainen).\n\n_Päällikkö_ (piirituomarille). Ja teitä, Ammos Fedorovitsch, kehoitan\nvähän virkahuoneita tarkastamaan. Etehiseen esimerkiksi, jossa\nkäräjäväki odottaa, ovat palvelijanne majoittaneet hanhet poikinensa,\njotka kaakoittaen juoksentelevat jaloissa. On epäilemättä ylen\nkiitettävä asia pitää huolta taloutensa asioista, mutta paikka,\nnäettekös, paikka ei ole hanhelaksi sopiva. Olen jo ennenkin aikonut\npuhutella teitä tästä asiasta, mutta olen sen aina unhottanut.\n\n_Piirituomari_. Minä käsken muuttaa sekä hanhet että hanhen poikaset\nkyökkiin. Tulkaa, jos tahdotte, Anton Antonovitsch, luokseni\npäivällisille!\n\n_Päällikkö_. Paitsi sitä on paha, että istuntohuoneessa, vieläpä\nvirkatoimen kestäessä, kuivaatte kaikenlaisia rääsyjä ja että\nkirjoituspöytänne yläpuolella aina riippuu lätkäpiiska asiakirjojen\nseassa! Tiedän kyllä, että mielellänne metsästätte, mutta tällä kertaa\nolisi kuitenkin paras, ett'ei piiska olisi näkyvissä; kun reviisori on\nmennyt tiehensä, sopii teidän asettaa se takaisin tavalliselle\npaikalleen. Ja sitten apulaisenne... noh, hän lienee kyllä virkansa\npuolesta kelpo mies; mutta, suoraan sanoakseni, on hänessä semmoinen\neriskummallinen haju... tuntuu aina siltä, kuin hän suoraa tietä tulisi\nviinatehtaasta, eikä sekään juuri sovi! Olen jo kauan aikaa aikonut\npuhua teille tästä asiasta, mutta olen sen aina unhottanut. Apua siihen\nkyllä saa, vieläpä jos tuo haju hänessä, kuten hän itse vakuuttaa,\nolisikin synnynnäistä! Sopisi kehoittaa häntä syömään sipulia ja\npureskelemaan kynsilaukkaa. Muutoin on lääkkeitä kyllä tuommoista\nvastaan -- vai kuinka, Kristian Ivanovitsch?\n\n_Hübner_. (Lausuu taas samanlaisen äänen kuin yllä).\n\n_Piirituomari_. Totta puhuen, minä en tiedä, onko mitään apua\nsemmoiseen. Itse hän väittää sen syntyneen kolahduksesta, jonka hän\nlapsena sai imettäjältänsä. Siitä asti on hän muka aina viinalle\nhajahtanut.\n\n_Päällikkö_. Noh... minä vaan huomautan teitä. Mitä taas tulee niihin\n\"pieniin synteihin\", joista Andrei Ivanovitsch kirjeessään mainitsee,\non minun todistaminen, ett'en minä tuota oikein ymmärrä! Hyvä Luoja!\nLuullaanko siis ihan viattomia ihmisiä olevan auringon alla? Jumala on\nkerran viisaudessaan niin asettanut, sanokootpa voltairilaiset mitä\nhyvänsä. Itse kullakin ovat omat vikansa.\n\n_Piirituomari_. Mitä te synniksi nimitätte, Anton Antonovitsch? On\neroitus synnin ja synnin välillä. Minä en tahdo salata, että otan\nlahjoja vastaan, -- mutta minkälaisia lahjoja? Jahtipentuja! Sehän on\nihan eri asia.\n\n_Päällikkö_. Pentuja tai muuta; lahja kuin lahja.\n\n_Piirituomari_. Eipä suinkaan, Anton Antonovitsch. Jos joku\nlahjoittaisi esimerkiksi viisisataa ruplaa maksavan turkin ja rouvalle\nmuhkean päällyshuivin...\n\n_Päällikkö_. Ja mitäpä siitä, että te otatte jahtipentuja lahjaksi; sen\nsijaan te ette usko Jumalaan ettekä käy koskaan kirkossa. Minä olen\nkumminkin uskossa vahva -- niinä käyn joka sunnuntaina kirkossa. Mutta\nte... noh, kylläpä teidät tunnen. Kun rupeette maailman synnystä\npuhumaan, niin nousee tukkani pystyyn.\n\n_Piirituomari_. Omalla älylläni olen kuitenkin tähän asti toimeen\ntullut.\n\n_Päällikkö_. Välistä älyttömyys on liikaa älyä parempi. Muutoin voitte\nolla aivan huoleti. Ei kenenkään mieleen voi juolahtaa pistää nokkaansa\nteidän tuomaritoimiinne. Se on pyhä ala, joka on hyvän Jumalan omassa\nhuostassa. (Koulujen tarkastajan puoleen kääntyen). Mutta teidän, Lukas\nLukitsch, teidän tulee, koulujen tarkastajana, pitää opettajianne\ntarkemmin silmällä. He tosin ovat viisasta väkeä, jotka ovat eri\nyliopistoista tietonsa hankkineet; mutta heissä on joitakuita\nkummallisia omituisuuksia, jotka luonnollisesti kuuluvat\nopettajavirkaan. Niin on meillä esimerkiksi tuo, joka on niin\nleveänaamainen... enpä koskaan muista hänen nimeänsä... heti kun hän\nopetus-istuimellensa kiipee, ei hän voi olla irvistelemättä --\nkatsokaa, näin tällä tavoin (irvistelee). Ja sitten hän tunkee kätensä\nkaulahuivinsa alle ja sivelee partaansa. Noh, olkoon menneeksi, että\nhän noin irvistelee oppilaille, -- ehkä se kuuluukin opetukseen; sitä\nen ymmärrä; mutta teidän on myöntäminen, että vaarallista on, jos hän\nsamalla tavalla irvistelee reviisorillekin vasten silmiä. Herra\nreviisori, ja kuka hyvänsä ylimalkaan, voisi kenties luulla, että\nopettaja ilvehtii hänelle, ja lempo tiesi, kuinka silloin kävisi.\n\n_Koulujen tarkastaja_. Mutta, hyvät herrat, minkä minä hänelle teen?\nOlen jo monta kertaa häntä nuhdellut; ja kuitenkin, kun hiljakkoin\nesimies kävi luokassa, hän mitä hävyttömimmällä tavalla niuristeli\nhänellekin vasten naamaa. Hän sen tosin teki puhtaasta sydämmestänsä;\nmutta minua siitä nuhdeltiin... sanottiin, ett'ei ole luvallista\nherättää nuorisossa vapaamielisiä aatteita.\n\n_Päällikkö_. Myöskin historian-opettajaanne tulisi teidän silmällä\npitää. Että hän on tosi-tiedemies, näkyy jo ensi silmäyksellä. Hän on\nhankkinut hirveän paljon tietoja, mutta innoissaan hän unhottaa itsensä\nja esityksensä. Kerran kävin itse hänen esitelmäänsä kuuntelemassa.\nHänen puheensa assyyrialaisista ja babylonialaisista kävi vielä\nlaatuun; mutta kun hän Aleksanteri suureen pääsi, niin on mahdotonta\nsanoa, kuinka hänen kävi! Jumal'auta, luulipa valkean olevan\nvalloillaan! Innoissaan hän hyppäsi alas kateederista ja paiskasi\ntuolinsa lattiaan. Aleksanteri suuri oli tosin mainio sankari, mutta\neihän kuitenkaan ole luvallista koulun huonekaluja rikkoa ja saattaa\nkruunulle kulunkeja.\n\n_Koulujen tarkastaja_. Aivan niin, mies on hiukan kuumaverinen. Olen\nhäntä siitä monta monituista kertaa muistuttanut ja nuhdellut... mutta\nhän vastaa: \"niin, voipi kyllä niin olla, mutta minä olen valmis\ntieteelle henkenikin uhraamaan!\"\n\n_Päällikkö_. Se on salliman selittämätön laki: toinen on viisas, vaan\njuoppo, toinen irvistää niin kamalasti, että ajaa jumalatkin tuvasta\npellolle.\n\n_Koulujen tarkastaja_. Niin, minä vaan sanon, Jumala varjelkoon\nopettajatoimesta. Jokainen tahtoo sekaantua asiaan ja näyttää jotakin\nymmärtävänsä!\n\n_Päällikkö_. Niin, niin, mitäpä näistä kaikista, mutta tuo kirottu\ninkognito! Äkkiä pistää nokkansa keskeemme sanoen: \"kah täälläkö te\nlapseni olettekin! Kuka teistä on piirituomari?\" \"Liapkin-Tiapkin.\"\n\"Tuokaa tänne se Liapkin-Tiapkin!... Ja kuka sairashuoneen talousmies?\"\n\"Semljanika.\" \"Tuokaa tänne heti se Semljanika!\"... Sepä se juuri onkin\nkaikkein ilkeintä!\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Edelliset. Postimestari.\n\n_Postimestari_. Sanokaa minulle, hyvät herrat, mikä virkamies tänne\ntulee?\n\n_Päällikkö_. Ettekö sitä jo ole kuulleet?\n\n_Postimestari_. Herra Bobtschinski on minulle siitä asiasta puhunut.\nHän kävi äsken luonani postikonttorissa.\n\n_Päällikkö_. Noh, mitä te asiasta ajattelette?\n\n_Postimestari_. Mitä minä ajattelen? Saamme varmaan sodan turkkilaisten\nkanssa.\n\n_Piirituomari_. Osuipa yhteen, samaa minäkin arvelen.\n\n_Päällikkö_. Molemmat osutte päin pilviä!\n\n_Postimestari_. Aivan varmaan,... turkkilaisten kanssa,... ei\nepäilemistäkään. Se on vaan ranskalaisten vehkeitä.\n\n_Päällikkö_. Voi, voi, hyvät herrat, älkää hulluja höpiskö! Tämä ei\nliikuta turkkilaisia, vaan meitä! Se on ihan varma; sen todistaa tämä\nkirje!\n\n_Postimestari_. Vai niin... noh ei sitten sotaa tulekkaan.\n\n_Päällikkö_. Noh, mitä sitten arvelette Ivan Kusmitsch.\n\n_Postimestari_. Hm! Mitä te arvelette?\n\n_Päällikkö_. Hm, -- minäkö? Minä en ole mikään pelkuri, mutta tämmöiset\nseikat voivat todella rohkeuttakin pelättää. Kaikkein enimmän\nkauppamiehet ja porvaristo minua huolestuttavat. He sanovat minun heitä\nköyhentäneen. Herra Jumala, jos olenkin heiltä jotain vienyt... niin...\nniin... niin se ei pahassa aikomuksessa ole tapahtunut... Minä varon...\n(Tarttuu postimestarin käsivarteen ja vie hänet syrjään)... minä\npelkään suuresti, että minua on salaa syytetty. Sanokaa itse, miksi\nmuutoin tämmöinen reviisori niskoillemme lähetettäisiin? Kuulkaapas,\nIvan Kusmitsch, eikö teidän, meidän molempain yhteiseksi hyödyksi,\nsopisi hieman avata ja pikimmältänsä katsahtaa kaikkiin tänne tuleviin\nja täältä lähetetyihin kirjeisin, jotta saisimme tietää, löytyykö\nniissä kanteita taikka muita vaarallisia asioita? Voisitte niitä\nvarovaisesti avata ja tarkastettuanne jälleen panna ne kiinni, joissa\nei ole mitään meille vaarallista. Eihän muuten vaaraksi ole, vaikka ne\navoiminakin lähetetään.\n\n_Postimestari_. Ymmärrän... ymmärrän. Ei teidän tarvitse minulle\nsemmoisia opettaa! Siinä toimessa on minulla jo monivuotinen tottumus,\nvaikka sitä tähän saakka olen ainoastaan uteliaisuudesta enkä\nvarovaisuudesta tehnyt... On erinomaisen hupaista saada tietää kaikki,\nmitä maailmassa tehdään ja tapahtuu. Vakuutan, ett'ei sitä\nhuvittavampaa lukemista ole! Muutamat kirjeet ovat ylen\nnautinnollisia... niissä on kaikenlaisia kohtia... Ja niin\nopettavaisia, paljoa enemmän kuin Moskovskija Viädomosti!\n\n_Päällikkö_. Noh niin, mutta sanokaa, ettekös ole mitään huomanneet\neräästä Pietarista tulleesta virkamiehestä?\n\n_Postimestari_. En, en ole lukenut mitään pietarilaisesta, mutta\nsaratovilaisista ja kostromalaisista puhutaan paljo. On todellakin\nvahinko, että te ette lue kirjeitä. Välistä tapaan aivan erinomaisia\nseikkoja. Niin muistan esimerkiksi erään kirjeen, jossa muuan\nluutnantti kuvailee, mitä riemua hän pidoissa oli nauttinut. Se oli\ntodellakin oivallista. \"Täällä elän\", kirjoittaa hän, \"ikäänkuin\nparatiisissa. Kaikkialla kauniita tyttöjä, musiikki soi, minä\nriennän tuleen...\" Kuten jo lausuin, kirjoittaa tämä nuori mies\ntunteellisesti... Minä pidin tahallani tämän epistolan itselläni!\nLuenko sen teille?\n\n_Päällikkö_. Älkää, nyt ei meillä ole aikaa siihen. Te, Ivan Kusmitsch,\nolette siis niin hyvä ja, jos sattumalta mitään valitusta tahi kannetta\nsaisitte käsiinne, pitemmittä mutkitta pistätte sen hyvään talteen?\n\n_Postimestari_. Aivan mielelläni!\n\n_Piirituomari_. Mutta katsokaa vaan eteenne... Kyllä siitä vielä kerran\nkäytte kiikkiin.\n\n_Postimestari_. (Säikähtyneenä). Voi, hyvä Jumala!\n\n_Päällikkö_. Oh, mitäs siitä! Olisi aivan toista, jos se julkisesti\ntapahtuisi. Mutta näin meidän kesken...\n\n_Piirituomari_. Niin, kylläpä paha päällemme päätyi!... Mutta minä\ntulinkin suoraan puhuen, Anton Antonovitsch, lahjoittaakseni teille\npienen koirasen. Se on hurttakoirani, jonka hyvin tunnette, täysi\nsisar... Olettehan kuulleet, että Sheptovitsch on haastattanut\nVarckovitschin oikeuteen? Nyt minulla on päivät kuin papilla: minä\nlasken asianajajana pyydykseni kummankin kalaveteen.\n\n_Päällikkö_. Minä annan hiiden teidän pyydyksillenne: Minulla vaan tuo\nkirottu inkognito hyörii ja pyörii päässäni. Minusta on joka hetki,\nkuin ovi aukenisi ja...\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Edelliset. Bobtschinski ja Dobtschinski.\n\n    (Hengästyneinä juoksevat huoneesen).\n\n_Bobtschinski_. Tärkeä uutinen!\n\n_Dobtschinski_. Arvaamaton uutinen!\n\n_Muut_. Mikä niin?\n\n_Dobtschinski_. Aivan odottamaton uutinen! Poikkesimme ravintolaan...\n\n_Bobtschinski_ (keskeyttäen). Minä tulin Peter Ivanovitschin kanssa\nravintolaan...\n\n_Dobtschinski_ (keskeyttäen). Älkää Peter Ivanovitsch! Suokaa anteeksi!\nAntakaa minun kertoa asia!\n\n_Bobtschinski_. Ei, sallikaa minun... sallikaa minun... Ettehän te\npysty puhumaankaan...\n\n_Dobtschinski_. Mutta te sotkette, ettekä kaikkia muista...\n\n_Bobtschinski_. Muistan Jumal'auta, muistan! Älkää tähän sekaantuko!\nMinä kyllä kaikki kerron... (muille) Mutta laittakaa niin, ett'ei Peter\nIvanovitsch saa minua keskeyttää!\n\n_Päällikkö_. Mutta Jumalan tähden, puhukaa vihdoin! Mikä nyt on? Minä\nkuolen tähän tuskalliseen odotukseen. Tehkää hyvin ja istukaa, hyvät\nherrat! Peter Ivanovitsch, tuossa on tuoli. (Kaikki istuvat molempain\nPeter lvanovitschien ympärille). Noh, kertokaa, kertokaa suunne\npuhtaaksi; -- mitä on tapahtunut?\n\n_Bobtschinski_. Anteeksi, anteeksi... En voi kaikkia yhtähaavaa kertoa.\nHeti sen jälkeen, kun olin jättänyt teidät, levotonna tuosta äsken\ntulleesta kirjeestä,... niin... silloin... silloin... minä juoksin,...\nmutta Peter Ivanovitsch, älkää häiritkö! Minä vakuutan, että tiedän\nkaikki, kaikki!... No, juoksin siis Korobkinin luo. Korobkin ei ollut\nkotona, ja siis juoksin takaisin Rastakovskijn luo ja, koska hänkin oli\nmennyt kaupungille, poikkesin postimestarin luo, hänelle sitä uutista\nilmoittamaan, jonka olin teiltä kuullut, ja hänen luotaan lähteissäni\ntapasin Peter Ivanovitschin.\n\n_Dobtschinski_ (keskeyttäen). Aivan lähellä piirakkaleipurin kulmaa....\n\n_Bobtschinski_. Aivan niin, lähellä piirakkaleipurin kulmaa.... Siis\ntapasin, niinkuin jo mainitsin, Peter Ivanovitschin ja sanoin hänelle:\n\"joko olette kuulleet, minkälaisen sanoman Anton Antonovitsch aivan\nluotettavasta lähteestä on saanut?\" Mutta palveluspiikanne Avdotja,\njoka jotakuta asiaa toimittamaan oli lähetetty Potschetschujevin luo,\noli sen jo hänelle kertonut.\n\n_Dobtschinski_ (keskeyttäen). Hänen piti noutaman konjakki-lekkeri.\n\n_Bobtschinski_ (työntäen Dobtschinskin käsiä edestään). Niin\nkonjakki-lekkeriä noutamaan hän oli lähetetty... Minä ja Peter\nIvanovitsch menimme siis Potschetschujevin luo... Peter Ivanovitsch,\nolkaa niin hyvä; älkää puheeseni puuttuko... Menimme siis\nPotschetschujevin luo ja kulkeissamme sanoi Peter Ivanovitsch minulle:\n\"Poiketkaamme\", sanoi hän, \"ensin ravintolaan! En ole aikaisesta\naamusta einettäkään syönyt... vatsaani oikein hiukaa... Ravintolan\nisäntä\", sanoo hän, \"on äsken saanut tuoretta lohta, sitä mieleni tekee\nmaistella\", sanoo hän. Tuskin olimme sisään tulleet, ennenkun nuori\nmies...\n\n_Dobtschinski_ (keskeyttäen). Sievänlainen ja hyvissä vaatteissa...\n\n_Bobtschinski_. ... sievänlainen ja hyvissä vaatteissa astui huoneesen.\nHänen kasvojensa muodosta oivalsin heti jonkunlaisen arvonsatunnon...\nhänen silmänsä,... katsantonsa, kaikki sen osoitti! (Otsaansa\nosottaen). Paljon, sangen paljon! Minä jotakin aavistin ja lausuin\nPeter Ivanovitschille: \"tuo ei ole lystin vuoksi tänne tullut; ei toden\ntotta, lystin vuoksi hän ei ole tänne tullut.\" Ja Peter Ivanovitsch\nvihkaisi salaa isännälle. Ja Vlas, isäntä -- hänen vaimonsa on vähän\naikaa sitten saanut vankan pojan, joka vastedes on jatkava isänsä\ntointa -- noh, niin Peter Ivanovitsch viittasi isännälle ja kysyi\nmatalalla äänellä: \"kukapa\", sanoi hän, \"tuo nuori mies lienee?\" Ja\nisäntä vastasi: \"tuo\", sanoi hän,... mutta älkää minua keskeyttäkö,\nPeter Ivanovitsch! Minä kykenen puhumaan, mutta te ette saa sitä\nkertoneeksi! Teiltä on etuhammas kadonnut ja te nielette sanat...\n\"Tuo\", sanoi hän, \"tuo nuorukainen on eräs virkamies Pietarista. Hänen\nnimensä on Ivan Aleksandrovitsch Hlestakov ja hän on matkalla Saratovin\nlääniin. Mutta kuinka eriskummalliset\", sanoi hän, \"hänen tapansa ovat?\nNyt hän jo kaksi viikkoa on tässä ravintolassani oleskellut... hän ei\nkoskaan mene ulos, ottaa kaikki velaksi, eikä koskaan maksamisesta\npuhu.\" -- Heti kun hän oli tämän kertonut, äkkäsin minä asian. \"Aha\",\nsanoin minä Peter Ivanovitschille.\n\n_Dobtschinski_. Eipä, Peter Ivanovitsch, minäpä sanoin.\n\n_Bobtschinski_. Ensin te sanoitte, ja sitten minäkin sanoin \"aha\":\n\"Aha\" sanoimme siis yhdessä Peter Ivanovitschin kanssa. \"Miksipä tuo\ntäällä aikailee, vaikka on Saratoviin menossa?\"... Min, niin, hänpä se\non se virkamies Pietarista; hän se on eikä kukaan muu!\n\n_Päällikkö_. Mikä virkamies?\n\n_Bobtschinski_. Noh, virkamies, varmaan se, jota odotamme tänne\ntulevaksi -- reviisori!\n\n_Päällikkö_ (säikähdyksissään). Mitä te lausutte? Varjelkoon meitä\nJumala!... Mutta sehän on mahdotonta!\n\n_Dobtschinski_. Eipä ensinkään mahdotonta, Anton Antonovitsch! Minä\nvakuutan teille: hän se on! Hän ottaa kaikki velaksi, ei ensinkään käy\nulkona -- kuka muu hän olisikaan? Ja passissa on matka määrätty\nSaratoviin!\n\n_Bobtschinski_. Hän se on, jumaliste onkin! Kaikkia hän katseli,\nkaikkia hän tarkasteli, ei mikään jäänyt häneltä huomaamatta. Hän\nmyöskin näki, että minä ja Peter Ivanovitsch söimme lohta,...\npääasiallisesti sen tähden, että Peter Ivanovitschin vatsa,... niin,\nhän tuijotti lautasiimme niin, että minun kävi aivan tuskalliseksi.\n\n_Päällikkö_. Niin, Jumala olkoon meille syntis-paroille armollinen!\nMissä hän asuu?\n\n_Dobtschinski_. Numero viisi, portaitten alla.\n\n_Bobtschinski_, Samassa huoneessa, jossa matkustavat upseerit viime\nvuonna tappelivat.\n\n_Päällikkö_. Kauanko hän on täällä ollut?\n\n_Dobtschinski_. Jo kaksi viikkoa!\n\n_Päällikkö_. Kaksi viikkoa! (syrjään). Oh Luoja, hyvä Jumala ja kaikki\npyhät! Ja sillä aikaa on alaupseerin vaimoa piiskattu! Vangeille ei ole\nruokaa annettu. Eikä katuja ole edes kertaakaan la'aistu! Laupias\nJumala, nyt hukka mun perii!\n\n    (Tarttuu molemmin käsin päähänsä.)\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Noh, Anton Antonovitsch, täytyykö meidän\npukeutua univormuun ja lähteä ravintolaan?\n\n_Piirituomari_. Ei, ei! Ensin meidän täytyy lähettää hänen luoksensa\npapisto ja kauppamiehet; käsketäänpä kirjassakin, jonka nimi on Ivan\nMasonin teot.\n\n_Päällikkö_. Ei, ei! Jättäkää kaikki minun toimitettavakseni. Olenpa\nelämässäni näin vaikeita kohtia kokenut... mutta Jumalan avulla olen\nniistä päässyt, vieläpä kiitoksiakin saanut, .. toivon, ett'ei hän\nnytkään meitä pulaan jätä! (Bobtschinskille). Hän on siis nuori mies,\nvai kuinka?\n\n_Bobtschinski_. Kahdenkymmenenkolmen tahi neljän vuotinen -- ei sitä\nvanhempi.\n\n_Päällikkö_. Noh, mitä nuorempi, sitä parempi! Nuoren perille pikemmin\npääsee. Pahempi, jos olisi joku vanha saakeli. Nuori enemmin\npintapuolelle katsoo... Olkaa nyt, hyvät herrat, kukin kohdastanne\nvalmiina. Minä lähden sinne yksinäni tahi Peter Ivanovitschin seurassa.\nEn ole mitään tietävinäni... olen ikäänkuin huvikseni kävelemässä ja\nkatsomassa, kohdellaanko vieraita hyvin. Kuule Svistunov!\n\n_Svistunov_. Mitä suvaitsette?\n\n_Päällikkö_. Juokse heti hakemaan ala-poliisimestaria! Mutta älä,\nmaltas! Minä tarvitsen sinua; käske joku toinen hakemaan hänet\npuheilleni.\n\n    (Poliisipalvelija juoksee suinpäin ulos).\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Menkäämme täältä pois, Ammos Fedorovitsch!\nJotakin onnetonta voisi todellakin tapahtua.\n\n_Piirituomari_. Mitähän teillä olisi pelkäämistä? Te annatte sairaille\npuhtaita yömyssyjä ja siinä kaikki.\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Puhtaita yömyssyjä, noh, se on tietty!\nMutta ohjesäännön mukaan pitää sairaitten saada kauralientä, -- ja\nkäytävissä on niin tavattoman ankara kaalin-haju, että nokka on\nvaarassa.\n\n_Piirituomari_. Siinä suhteessa minä olen aivan huoletta, sillä kenen\nmieleen voisi johtua pistää nenänsä minun virkahuoneeseni? Ja jos joku\nsaisikin päähänsä katsahtaa asiakirjoihini -- niin pian hän siitä koko\nelämäksensä kyllänsä saisi. Jo kuusitoista vuotta olen tuomarina ollut\nja kun vaan katsahdan asiapapereihin, viittaan kädelläni, sillä ei itse\nSalomo kaikessa viisaudessaan voisi saada selville, mikä niissä on\noikeaa ja mikä väärää.\n\n    (Piirituomari, sairashuoneen talousmies, koulujen tarkastaja\n    ja postimestari tapaavat, pois mennessänsä, ovessa palaavan\n    poliisipalvelijan).\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Kaupungin päällikkö. Bobtschinski. Dobtschinski. Svistunov.\n\n_Päällikkö_. Noh, ovatko ajopelit valmiina?\n\n_Svistunov_. Käskynne mukaan, herra päällikkö!\n\n_Päällikkö_. Mene kadulle, vaan... älä, malta! Missähän kaikki muut\novat? Oletko aivan yksin? Käskinhän Prohorovia olemaan saapuvilla.\nMissä hän on?\n\n_Svistunov_. Hän on vahtikonttorissa... mutta hänestä ei ole\nmihinkään?\n\n_Päällikkö_. Kuinka niin?\n\n_Svistunov_. Hän kannettiin sinne aamulla eikä tietänyt tästä\nmaailmasta mitään. Olemme jo kaataneet pari saavia vettä hänen\nniskaansa, mutta hän on vieläkin yhtä tunnoton.\n\n_Päällikkö_. Voi Jumalani! (Tarttuen päähänsä). Riennä heti kadulle...\ntahi seis, malta, kuule! Juokse ensin huoneeseni -- kuule! -- ja tuo\ntänne miekkani ja uusi hattuni! (Dobtschinskille). Ja nyt Peter\nIvanovitsch, eteenpäin Jumalan nimeen!\n\n_Bobtschinski_. Noh, entäs minä sitten... minä... ettekö salli minunkin\nseurata?\n\n_Päällikkö_ En, en, Peter Ivanovitsch, se ei käy laatuun. Kolme miestä\n-- ei sovi, eikä sitä paitse ole vaunuissa tilaa kolmelle hengelle.\n\n_Bobtschinski_. Ei mitään, ei mitään! Minä juoksen jälessä, jälessä...\nkunhan vaan pääsen oven raosta noin hieman näkemään, miltä hän noin\nniinkuin näyttää.\n\n_Päällikkö_ (poliisipalvelijalle, joka tuo miekan). Mene, juokse, minkä\nkäpälästä lähtee, ja kutsu kokoon kaikki kaupungin palvelijat, jotka\ntapaat, ja ota... Mutta voi kuinka miekkani on käynyt naarmuihin. Tuo\nhäijy kauppias Abdulin! Näkee kaupunkinsa päälliköllä olevan vanhan\nmiekan eikä lähetä hänelle uutta! Voi noita konnia! Mutta anomuskirjat\nriivatuilla ovat kyllä aina takkinsa alla... Jokaisen pitää ottaman\nkatu, ei... mitä puhun, pitää ottaman luuta ja lakaiseman se katu\npäästä päähän, jonka varrella ravintola on, mutta siistiksi, puhtaaksi\n-- kuuletko -- oikein puhtaaksi! Ja paina se mieleesi! Minä tunnen\nsinut, niinpä niin, minä sinut varsin hyvin tunnen. Sinä olet hurskas\nja typerä olevinasi, sinä pöllö, mutta varastat ja kätket saappaan\nvarsiisi hopeisia teelusikoita. -- Ole varoillasi vaan, sen minä sanon.\nMitä koirankuria kauppias Tshernajevin luona teit? Hä? Hän antoi\nsinulle neljä kyynärää verkaa univormuksi, ja sinä kaappasitkin koko\npakan. Ole varoillasi mies! Sinä jo varastelet liiaksi asemassasi.\nMarss!\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Päällikkö. Bobtschinski. Dobtschinski. Ala-Poliisimestari.\n\n_Päällikkö_. Mutta missä maailman ääressä te piileilette, Stepan\nIljitsch? Mikä häijy tapa se on?\n\n_Ala-Poliisimestari_. Olinhan tässä portin takana!\n\n_Päällikkö_. Kuulkaa, Stepan Iljitsch! Tuo virkamies Pietarista on\nsaapunut. Mihin toimiin olette ryhtyneet?\n\n_Ala-Poliisimestari_. Olen tehnyt aivan käskynne mukaan. Olen\nlähettänyt poliisipalvelija Pugovitsin ja kaikki muut poliisipalvelijat\nkatuja lakaisemaan.\n\n_Päällikkö_, Missä Derschimorda on?\n\n_Ala-Poliisimestari_. Hän lähti tuonne, jossa oli syttynyt nokivalkea.\n\n_Päällikkö_. Ja Prohorov on tietysti humalassa?\n\n_Ala-Poliisimestari_. Aivan niin, hän on humalassa.\n\n_Päällikkö_. Kuinka te sen sallitte?\n\n_Ala-Poliisimestari_. Mitäs sille voi. Eilen oli esikaupungissa tappelu\n-- hän meni sinne järjestystä toimittamaan ja palasi sieltä itse\npeukalot keppinä.\n\n_Päällikkö_. Kuulkaa, mitä teidän en tehtävä! Tuon pitkän\nkaupungin-vahtimestarin pitää seisoman sillan päässä järjestystä\nvoimassa pitämässä. Ja suutarin talon viereinen aita on purettava ja\npaalutettava, että näyttäisi siltä, kuin olisi aikomus ryhtyä sen\nkorjaamiseen. Sillä mitä enemmän on revitty, sitä toimeliaammilta\nnäyttävät kaupungin hallitusmiehet... Ah, olin unhoittaa, että tuon\naidan viereen on kaadettu neljäkymmentä kuormaa kaikenlaista soraa!\nMikä ilkeä kaupunki; jos vaan asettaa johonkin paikkaan muistopatsaan,\ntaikkapa vaan aidankin... niin heti kaatavat sinne kaikenlaista roskaa\nviereen! Ja jos tuo virkamies tulisi teiltä kysyneeksi, ollaanko täällä\ntyytyväisiä -- niin vastatkaa heti paikalla, \"täällä kaikki on hyvin,\nylhäinen herra!\" Jos kuka rohkenisi mutista, niin minä sitten hänen\ntyytymättömyytensä perästäpäin tyydytän ja kyyditän. (Syvällä\nhuokauksella,) Oh -- ho -- ho -- hoo! Voi minua syntis-parkaa! (ottaa\nhatun asemesta hattukotelon.) Voi Luojani, ole minulle armollinen, niin\nettä eheänä hänen kynsistänsä pääsen; ja minä pyhitän sinulle isoimman\nvahakynttilän, mitä kukaan ihminen tähän saakka on sinulle asettanut.\nKukin näistä koiramaisista kauppamiehistä on velvollinen siihen\nantamaan sata naulaa vahaa! Voi Jumalani, Jumalani, lähtekäämme Peter\nIvanovitsch!\n\n    (Hajamielisyydessään panee hattukotelon päähänsä.)\n\n_Ala-Poliisimestari_. Te olette panneet pahvikotelon päähänne Anton\nAntonovitsch. Tässä on hattunne.\n\n_Päällikkö_ (heittää pahvikotelon pois). Kotelo, niin onkin; kotelo\nonkin. Hiiteen kaikki hattukotelot!... Ja jos hän kysyy, minkätähden\nsairashuoneen kirkkoa ei ole rakennettu, vaikka jo viisi vuotta sitten\nrahat on siihen määrätty, -- niin muistakaa vaan vastata, että kyllä jo\noli alettu, mutta että se paloi. Olen siitä asiasta jo lähettänyt\nvirallisen ilmoituksen... Älköön suinkaan kukaan tyhmyydessään\ntokaisko, ett'emme ole työhön ruvenneet! Ja sanokaa Derschimordalle,\nett'ei hän saa liiaksi käyttää nyrkkiänsä... sillä hän järjestyksen\nvuoksi on aina valmis hosumaan sekä oikealle että vasemmalle ja lyö\nsekä syyllisiä että syyttömiä. Mutta lähtekäämme vihdoin, Peter\nIvanovitsch! (Menee ja tulee takaisin.) Ja sitten ei saa laskea ketään\nnäistä renttuisista sotamiehistä kadulle. Nuo ryysyrehjat eivät ota\nmuuta kuin sotatakin päällensä, kun lähtevät ulos. Housuista ei\npuhettakaan.\n\n    (Kaikki menevät).\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Anna Andrejevna ja Maria Antonovna (tulevat juosten sisään.)\n\n_Anna_. Missä he ovat? Missä he ovat? Voi hyvä Jumala! (avaa oven)\nAnton, minun rakas pikku Anton!... (Tyttärelle) Taas on vika sinussa;\nkokonaan sinussa! Aina sitä viivytellään: milloin neula vaan, milloin\ntaas huivi, milloin mitäkin puuttuu. (Juoksee ikkunalle ja huutaa)\nAnton, Anton, mihin sinä menet? Kuka on saapunut? Reviisoriko? Onko\nhänellä viikset -- isotkin viikset?\n\n_Päällikön ääni_. Kohta, kohta, jahka joudun, sydänkäpyseni!\n\n_Anna_. \"Jahka joudun!\" Mikä uusi tapa se on. Minä viisi siitä, milloin\nsinä joudut... Sano vaan, onko hän eversti? Mitä? (Närkästyneenä) Vai\nniin, hän menee tiehensä! Aivan oikein, hän todellakin menee tiehensä!\nKyllä sen sulle kostan, ukkoseni! (Marialle) Mutta se on sinun vikasi.\n\"Voi, odota silmänräpäys, äiti kulta. Olen heti valmis: jahka ehdin\npanna huivin päälle!\"... \"Heti!\" Kas niin vaan! -- Mutta sinä, Maria,\nolet aina sen syynä, ett'emme mitään tiedä! Kaiken tämän syynä on tuo\nriivattu keikailemisesi! Kun neitonen kuuli postimestarin olevan\ntäällä, niin heti neito peilin ääreen kurkistelemaan itseänsä joka\ntaholta, oikealta ja vasemmalta, edestä ja takaa -- ja sillä aikaa\nmenevät kaikki tiehensä!... Ehkäpä luulet, että hän sinusta huolii,\nmutta päin vastoin tekee hän sinusta pilkkaa, jahka vaan käännyt selin\nhäneen.\n\n_Maria_. Sitä minä en voi auttaa, äitiseni... Mutta eihän mitään hätää\nolekaan: saammehan parin tunnin perästä tietää kaikki.\n\n_Anna_. Parin tunnin perästä! Paljon kiitoksia! Kas sepä vasta vastaus!\nMiksi et yhtä hyvin sano: parin kuukauden perästä? Silloin tiedämme\nkaikki paljoa paremmin! (Puoleksi ikkunan ulkopuolella) Kuulepas\nAvdotja! Oletko kuullut, onko ketään vierasta kaupunkiimme saapunut?...\nEt, et ole kuullut; mitä semmoinen hanhi kuulisi. Sinä olet\nparantumaton!... \"Viittasi kädellänsä!\" Viitatkoon vaan; sinun olisi\npitänyt kuitenkin kysyä. Et voinut saada tietää... kun pääsi on kuin\nkaali, aina siinä hyörivät vaan sulhaset! Vai ajoivat liian kovasti?\nOlisithan voinut juosta vaunujen perässä! Juokse heti, minkä voit, ja\nkuulustele tarkkaan, mihin he menivät... mikä mies hän on ja minkä\nmuotoinen, Kurkistele avaimen reiästä ja tule sitten takaisin kaikkia\nkertomaan. Katso, minkälaiset silmät hänellä ovat, mustat tahi\nmuunlaiset! Mutta muista, että tulet heti takaisin. Joudu, joudu,\njoudu, joudu!!\n\n    (Hän huutaa sanaa: joudu, kunnes esirippu laskee.)\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nPieni huone ravintolassa. Sänky, pöytä, matkalaukku, tyhjä pullo,\nsaappaat, vaateharja y.m.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Ossip.\n\n_Ossip_ (makaa herransa sängyssä.) Lempo tämmöistä kurjuutta kärsiköön!\nPelkäänpä jo nääntyväni nälkään. Vatsani kurajaa, kuin olisi siellä\npuoli tusinaa rykmentinrumpaleja. Me emme näy enään mitenkään pääsevän\nkotia. Nythän on jo toinen kuukausi kulunut siitä, kun Pietarista\nläksimme! Rahat on tuo huimapää herrani humussaan ja tuhussaan\ntuhlannut! Nyt hän on allapäin, pahoilla mielin, eikä ollenkaan\nkiivastele. Rahoista ei tosin ollut puutetta, mutta kun tultiin\nkaupunkeihin, niin piti joka paikassa kopeiltaman ja pöyhisteltämän!\n(Matkii herraansa.) \"Hei Ossip, mene ja valitse minulle huone ja\nkomein, mitä löydät, ja toimita myös oivallisin päivällinen! En voi\nsyödä tavallista päivällistä -- muhkeata pitää oleman!\" -- Niinpä niin;\njos hän edes olisi jotakin, vaan kun hän on vaan turhanpäiväinen\ntuhlaaja!... Ja sitten oli matkustavaisten kanssa tutustuminen....\nkorttia lyöminen... ja siinäkös mies nypittiin hyvänpäiväiseksi!...\nHupaiseksihan tämä tämmöinen elämä ajan mittaan vetää!... Ei; toista\noli kumminkin maalla olo! Siellä ei tosin eletä suuren kaupungin\ntavoin, mutta siellä saa kumminkin rauhassa ehdoltaan syödä. Siellä\nakkaseni on; siellä saa kaiken päivää peräpenkillä loikoilla ja pistää\npiirakoita poskeensa... Totta puhuakseni, tosin ei mikään vedä\nPietarille vertoja... Kun vaan olisi taskut rahoja täynnä... Kas siellä\nvasta elämä, joka kelpaa; tivaatteria, koiratkin tanssaavat sinulle --\nja kaikkea, mitä vaan tahdot!... Ja miten hienon hienosti siellä\npuhutaan... ikäänkuin aatelisia oltaisiin!... Ja kun Tschukkin dvorissa\n[eräs kauppapaikka Pietarissa] käydään, niin kauppamiehet heti\nhuutavat: \"mitä tahdotte, armollinen herra!\" -- Jos käyt veneesen\nistumaan ja lähdet virran poikki... niin kuka vieressäsi istuu? Korkea\nvirkamies, näet!... Jos seuraa mielit, niin poikkee puotiin. Siellä\nherra rakuuna kertoo leiristä, selittelee, mitä jokainen taivaan tähti\nmerkitsee, ihan niin selvään, kuin olisivat kaikki kämmenellä. Vanha\nupseerin rouva hulluttelee ja kaunis sisäneitsyt luo sinuun silmäyksen\nsemmoisen, että...! Mutta hyi, hyi, Ossip! (Pudistaa naureskellen\npäätänsä.) Saakeli vieköön; kaikki käytös on niin galanttia, niin\ngalanttia!... Epäkohteliasta sanaa et kuule, kaikki sanovat sinulle\n\"Te.\" Jos kävelemiseen väsyt, niin otat ajurin ja ajelet kuin hyväkin\nherra; ja joll'et mieli maksaa, niin siitäkin helposti pääset. Joka\nkartanossa on takaportti, ja siitä puikahtaa tipo tiehensä, niin ett'ei\nlempokaan kiinni saa... Mutta asialla on toinenkin puolensa: tänään on\nrattoisa elämä, huomenna ollaan nälkään kuolemaisillaan -- niinkuin\nesimerkiksi on laitamme nyt. Mutta syy on tykkänään hänen. Vaan mitä\ntehdä? Isä kyllä meille rahoja lähettää, -- vaan sen sijaan, että niitä\nsäästelisi, mitä vielä! Silloin ajellaan vaunuissa; joka päivä minua\nlähetetään pääsylippua tivaatterista noutamaan... Mutta kun viikon\npäivät ovat kuluneet, silloin on jo toinen ääni kellossa; silloin\nmyydään uusi frakki juutalaisille! Ja välistä myydään kaikki tyyni,\nniin että jääpi vaan paita ja kulunut, kiiltävä takki!... Kas sepä oli\nhyötyisä kauppa... ja miten erinomaista englannin verkaa se oli! Frakki\nyksinään maksoi hänelle noin sata viisikymmentä ruplaa; kaksikymmentä\nruplaa maksoivat juutalaiset; housuista en huoli edes puhuakaan, -- ne\nmenivät polkuhintaan. Mutta miksi tämä kaikki, niin miksi? Sentähden,\nett'ei hän viitsi virkahuoneessansa käydä, vaan mieluummin käydä\npöyhkeilee perspektillä ja lyö korttia. Oi, jospa vanha herra sen\ntietäisi! Hän ei suinkaan välittäisi siitä, että hänen herra poikansa\non hallituksen virkamies; -- hän luultavasti antaisi hänelle semmoisen\nselkäsaunan, että häntä neljä päivää syyhyttäisi... Kun on virka, niin\npidä virastasi vaari! Ja tämäkin ravintolan isäntä ei sano antavansa\nruokaa, ennenkun olemme kaikki vanhat velat maksaneet... Hm, ja ellemme\nmaksa...? (Huokaa) Hyvä Jumala, jos nyt olisi edes jonkinlaista kaalia!\nLuulenpa, että söisin koko sangollisen... Joku kolkuttaa -- luultavasti\non se hän.\n\n    (Hypähtää ylös sängystä.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Ossip. Hlestakov.\n\n_Hlestakov_. Se, ota vastaan tämä...\n\n    (Ojentua hänelle hatun ja kepin.)\n\nNo, taasen olet sängyssäni maata lojottanut?\n\n_Ossip_. Minäkö maannut? Ikäänkuin en muualla sijaani saisi.\n\n_Hlestakov_. Nyt valehtelet. Sinä olet sängyssäni loikoillut. Näkeehän\nsen jo sängystäkin.\n\n_Ossip_. Mitä minä sängystä? Tiedänhän minä, mitä sänky on. Onhan\nminulla jalat seisoa; mitä minun tulee teidän sänkyynne?\n\n_Hlestakov_ (Astuu edes takaisin.) Katso, onko kartuusissa tupakkaa?\n\n_Ossip_. Tupakkaa! -- Mistä sitä olisi tullut? Johan on neljä päivää\nsiitä, kun viimeiset tähteet poltitte.\n\n_Hlestakov_ (Yhä kävellen pureskelee huultansa; vakavalla ja uhkaavalla\näänellä.) Kuuleppas vaan, Ossip!\n\n_Ossip_. Mitä käskette?\n\n_Hlestakov_ (jotensakin alakuloisella äänenä). Sinun pitää menemän\ntuonne alas.\n\n_Ossip_. Mihin?\n\n_Hlestakov_ (Melkein pyytäen). Alas ravintohuoneesen... Käske...\nlähettämään minulle vähä ruokaa.\n\n_Ossip_. Sitä en tee. En tahdo.\n\n_Hlestakov_. Kuinka sinä, pöllö, tohdit?\n\n_Ossip_. En; sitä en ikinä tee; ja jos menisinkin, niin ei se mitään\nauttaisi; isäntä ei sano antavansa meille enää mitään ruokaa.\n\n_Hlestakov_. Jospa hän vaan rohkenisi! Mitä joutavia.\n\n_Ossip_. Niin; vieläpä hän päälliseksi uhkaa mennä kaupungin päällikön\nluo sentähden, että me täällä olemme olleet jo kolmatta viikkoa, emmekä\nole ropoakaan maksaneet. \"Sinä ja sinun herrasi\", sanoo hän, \"olette\noikeita hirtehisiä ja herrasi on muuten täydellisin veijari. Moisia\nmaankulkijoita ja roistoja olemme ennenkin nähneet\", sanoo hän.\n\n_Hlestakov_. Ja sinulle on tietysti erinomainen nautinto saada minulle\nkertoa kaikki nuo hävyttömyydet.\n\n_Ossip_. \"Sitten he kömpivät tänne\", sanoo hän, \"ja asettuvat minun\nluokseni ja velkaantuvat ja velkaantuvat; ja lopuksi ei saa niitä\ntalostansakaan ulos\", sanoo hän. \"Vaan minun kanssani ei ole hyvä\npelailla\", sanoo hän vielä, \"minä vihdoin valitan poliisille ja panetan\nteidät velkavankilaan.\"\n\n_Hlestakov_. Kylläksi, tolvana! Mene jo, mene ja sano hänelle vaan...!\nMikä törkeä konna se mies onkin!\n\n_Ossip_. Eikö parasta olisi, että pyytäisin isäntää tulemaan teidän\npuheillenne?\n\n_Hlestakov_. Ei minulla ole hänelle mitään sanomista. Mene itse\nsanomaan.\n\n_Ossip_. Mutta toden totta, hyvä herra...\n\n_Hlestakov_. Noh, mene siis hiiteen ja kutsu hänet tänne!\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Hlestakov (yksin.)\n\n_Hlestakov_. Minun on hirveä nälkä! Kävelin vähäisen matkaa, toivoen,\nettä ruokahalu katoaisi -- vaan, lempo vie, se vaikutti päinvastoin!\nJoll'en olisi Pensassa hurjasti elamoinnut, niin olisi minulla rahoja\ntarpeeksi kotia päästäkseni. Tuo kapteini ymmärsi minun oikein nylkeä!\nKas, sepä mies, osasi korttia sekoittaa! Neljänneksessä tunnissa hän\nminun perin puhtaaksi sai. Mutta kuitenkin tekisi mieleni koetella\nmiestä vieläkin kerran. Kun vaan sattuisin yhteen! Mikä kehno kaupunki\ntämä kuitenkin on! Eivät edes ruokakauppiaat usko velaksi. Se on\nhävytöntä!\n\n(Alkaa viheltää ensin Robertia, sitten venäläistä kansanlaulua,\n\"punainen sarafan\" y.m.) Eikö tänne tule ketään?\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Hlestakov. Ossip. Ravintolan palvelija.\n\n_Ravint. palvelija_. Isäntä käski kysyä, mitä tahdotte.\n\n_Hlestakov_. No, hyvää päivää ystäväni! Kuinka jaksatte?\n\n_Ravint. palvelija_. Niin, Jumalan kiitos! Kyllähän sitä hiljakseen\nmennään.\n\n_Hlestakov_. Ja miten kaikki täällä ravintolassa teillä käypi?\n\n_Ravint. palvelija_. Kaikki, Jumalan kiitos, kaikki käy hyvin.\n\n_Hlestakov_. No, onko teillä paljo vieraita?\n\n_Ravint. palvelija_. Kiitoksia, kyllähän niitä riittää.\n\n_Hlestakov_. Kuulepas ystäväni, minulle ei ole tuotu mitään\npäivällistä; ole siis hyvä ja mene alas ja laita, että se viipymättä\ntänne tulee. -- Minun on heti syötyäni tärkeä asia toimitettava.\n\n_Ravint. palvelija_. Niinpä kyllä, mutta isäntä on sanonut, ett'ei hän\nenää huoli teille mitään antaa. Vähällä oli hän jo tänään mennä\nkaupungin päällikölle valittamaan.\n\n_Hlestakov_. Valittamaan? Mitä hän valittaisi? Ajattelepas itse\nystäväni! Täytyyhän minun syödä... Enhän minä voi nälkään menehtyä.\nMinun on todellakin hirmuisen nälkä. Vakuutan, että se on totinen tosi.\n\n_Ravint. palvelija_. Kyllä kai. Mutta isäntä sanoi: \"minä en anna\nhänelle mitään syötävää, ennenkun on edelliset maksanut.\" Niin hän\nsanoi.\n\n_Hlestakov_. Hyvä, hyvä, mutta menepäs nyt kuitenkin alas ja puhuttele\nja taivuttele häntä.\n\n_Ravint. palvelija_. No, mutta mitä minun pitäisi sanoman.\n\n_Hlestakov_. Niin, haastele oikein vakaasti hänen kanssansa ja sano\nhänelle, että minun täytyy saada ruokaa... Mitä maksoon tulee... niin\nsehän on luonnollista... Mutta en minä ole semmoinen moukka, kuin hän,\njoka ei välitä, vaikka olisi koko päivän syömättä. Kylläpä käskisi!\n\n    (Ravintolan palvelija ja Ossip menevät.)\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Hlestakov (yksin.)\n\n_Hlestakov_. Olisi kuitenkin jotensakin ilkeätä, jollei hän nyt\nantaisikaan minulle ruokaa. En ole ikinäni tuntenut semmoista\nruoanhalua kuin nyt. Möisinköhän jonkun vaatekappaleen, möisinköhän\nhousut? Hm!... Ei; mieluummin tahdon nälkää nähdä ja palata kotiin\nmuodikkaassa pietarilaisessa puvussa. Vahinko vaan, ett'ei Joakim\ntahtonut minulle vaunujansa lainata! Eipä olisi, lempo vie, niin hullua\nollut ajaa herrojen tilanhaltijain luo komuvaunuissa, lyhdyt edessä.\nOssip kiiltonappisessa takissa takana! Kuinka he silloin olisivat\nikkunoille rientäneet! \"Kuka tuossa ajellen saapuu? Kukahan se saattaa\nolla?\" -- Lakeijani astuu esiin. (Matkii lakeijaa.) \"Ivan\nAlexandrovitsch Hlestakov Pietarista. Suvaitsetteko ottaa vastaan?\"...\nMutta ymmärtävätkö nuo jörrit, mitä sisältää tuo lause: \"suvaitsetteko\nottaa vastaan?\"... Noitten ihmisten kesken on tavallista, että mikä\ntalonpoika-luntti, mikä pörrökarvainen kontio tahansa, sinänsä astua\ntömistelee suoraa tietä saliin... Siellä tapaisin neitosen,\nlähestyisin, lausuisin: \"neitoseni, tohdinko?\"... Huh! (sylkäisee.)\nNoh, sepä pahuus, miten vatsani vonkuu! On todellakin varsin\nkummallista, kuinka minun on nälkä.\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Hlestakov. Ossip. Sittemmin ravintolan palvelija.\n\n_Hlestakov_. Noh?\n\n_Ossip_. Heti tulee ruokaa.\n\n_Hlestakov_ (Taputtelee käsiänsä ja rummuttelee hiljaa pöytään.) Tulee\nruokaa, ruoka tulee, tulee ruokaa.\n\n_Ravint. palvelija_. Isäntä käski sanoa, että tämä on viimeinen kerta,\njolloin hän teille ruokaa antaa.\n\n_Hlestakov_. Isäntä, isäntä... Hm! Isäntäsi saa mennä hiiteen. Mitä\nsinulla siinä on?\n\n_Ravint. palvelija_. Lientä ja paistia.\n\n_Hlestakov_. Mitä sinä sanoit? Kuulinko väärin, vai onko sinulla\ntodellakin vaan kaksi ruokalajia.\n\n_Ravint. palvelija_. Ainoastaan kaksi.\n\n_Hlestakov_. Tämä on julkinen loukkaus. Siihen en voi tyytyä. Sano\nisännällesi, että hänen käytöksensä on kummallinen... Se ei riitä.\n\n_Ravint. palvelija_. Isäntä sanoo siinä olevan liiaksikin.\n\n_Hlestakov_. Mutta miksi ei ole kastaketta?\n\n_Ravint. palvelija_. Kastiketta ei ole!\n\n_Hlestakov_. Miksi ei ole? Kyökin ohitse käydessäni minä omilla\nsilmilläni näin kastiketta aika lailla keitettävän... Ja ruokahuoneessa\nistui aamupuolella kaksi tanakkaa miestä, jotka pistivät poskeensa\nlohta ja kaikellaisia muita herkkuja.\n\n_Ravint. palvelija_. Niin, kyllä kastiketta on, vaan ei sitä ole\nkuitenkaan...\n\n_Hlestakov_. On eikä ole; mitä se semmoinen lörpötteleminen merkitsee?\n\n_Ravint. palvelija_. Niin... joll'ei ole, niin ei ole.\n\n_Hlestakov_. Entä lohi, kalat, kotletit?\n\n_Ravint. palvelija_. Varmaan, kyllä on, mutta ainoastaan niille, jotka\novat niinkuin parempia.\n\n_Hlestakov_. Sinä hävytön pöllö!\n\n_Ravint. palvelija_. Ja-ah!\n\n_Hlestakov_. Sinä porsas, ilkeä porsas!... En siis saisi, mitä muille\ntarjotaan? Enkö minä ole samallainen vieras ja matkustaja kuin hekin?\n\n_Ravint. palvelija_. Ette ole.\n\n_Hlestakov_. Minkälaisia ne sitten ovat?\n\n_Ravint. palvelija_. Ovathan ne tavallisia... mutta ne maksavat.\n\n_Hlestakov_. Minä en tahdo sinun pöllön kanssa enään väitellä. (Aikaa\nsyödä lientä.) Mutta mimmoista lientä tämä on? Paljasta vettähän olet\nvatiin kaatanut... Ei maistu miltään... puhdasta solkkuvettä... Tätä\nlientä minä en syö; tuo tänne toista!\n\n_Ravint. palvelija_. Hyvä, siinä tapauksessa vien tämänkin pois. Isäntä\nsanoi, että joll'ei tämä teistä maistuisi, saisitte olla sitä syömättä.\n\n_Hlestakov_ (Pitää kiinni lautasesta, jonka palvelija aikoo viedä.)\nÄlä, älä; anna sen olla, sinä pöllö! Sinä olet tottunut kohtelemaan\nmuita sillä lailla, mutta minun kanssani se ei käy laatuun; huomaa se,\nystäväni! (syö.) Voi herranen aika, mikä soppa! (syö syömistänsä.) Olen\naivan varma siitä, ett'ei yksikään ihminen maailmassa vielä ole moista\nsoppaa syönyt... Siinä ei ole rasvan mehuakaan, vaan viljalta höyheniä.\nPaisti tänne! Ossip, tuossa on vähän lientä jälellä, -- ota sinä se!\n(Leikkaa lihaa.) Vaan mikä paisti tämä on? Eihän se paistia olekaan.\n\n_Ravint. palvelija_. Mitä sitten?\n\n_Hlestakov_. Sen lempo tiesi, vaan paistia se ei ole; senhän jo\nnäkeekin... se on lihan asemesta paistettu kirves, eikä mikään paisti!\n(syö.) Te konnat ja hirtehiset, tämmöistä te vieraillenne tarjoatte!\nTäytyy pureskella leukapielet sijoiltansa saadaksensa palasta irti.\n(Kaivelee hampaitaan sormellansa.) Moisia lurjuksia! Niin on kuin\nkuusen kuorta! Ei saa millään uloskaan, -- ja vielä päällisiksi tulevat\nhampaat siitä mustiksi. Mimmoiset roistot! (Pyhkii liinalla suutansa.)\nSiis ei mitään muuta?\n\n_Ravint. palvelija_. Ei mitään muuta!\n\n_Hlestakov_. Rakkareja ja konnia te todellakin olette! Ei kastiketta\nmerkiksikään, ei mitään kotletteja! Ja niin te nylkyrit vieraitanne\nkohtelette.\n\n    (Ravintolan palvelija ja Ossip kantavat lautaset pois.)\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\n    Hlestakov. Sittemmin Ossip.\n\n_Hlestakov_. Tuntuu aivan siltä, kuin en olisi ollenkaan syönyt;\nruokahaluni on siitä päinvastoin kiihtynyt. Joll'en sattuisi olemaan\nnäin auttamattoman rahatonna, niin lähettäisin ostamaan leipää.\n\n_Ossip_ (sisään juosten.) Kaupungin päällikkö on tullut tänne ja kysyy\nteitä, hän haluaa teitä puhutella.\n\n_Hlestakov_ (Pelästyneenä.) Kuinka? Mitä sanot? Olisiko todella isäntä\ntuo riivattu konna, valittanut! Täytyykö minun uskoa, että hän aikoo\nminun kilstupaan heittää? Lempo ne vieköön! Jos koettaisin jollakin\nhienolla tavalla... En, sitä en tee! Tässä kaupungissa vetelehtii aina\nupseereja ja muuta väkeä kaduilla... Minä tahdoin osoittaa heille\noikein hienoja tapoja ja rupesinkin eräälle kauppiaan tyttärelle\nverkkojani virittämään... Ei, ei! ei se käy laatuun... Mutta kuinka hän\ntodellakin tohtii? Olenko minä muka mikään kauppias tahi käsityöläinen!\n(Rohkaisee mielensä ja nousee seisalleen.) Oh, minä sanon hänelle;\n\"kuinka on mahdollista, että te uskallatte...\" (Joku tarttuu lukkoon;\nHlestakov vaalenee ja vavahtaa.)\n\n\nKahdeksas kohtaus.\n\n    Hlestakov. Kaupungin päällikkö. Dobtschinski.\n\n    (Kaupungin päällikkö astuu askeleen eteenpäin ja seisahtuu.\n    Päällikkö ja Hlestakov tuijottavat, silmät pullollaan, hetken\n    säikähtyneinä toisiinsa.)\n\n_Päällikkö_ (Tointuu ja tervehtii, laskien kätensä pitkin housujen\nsaumoja.) Nöyrin palvelijanne!\n\n_Hlestakov_ (Kumartaen.) Terve tultuanne!\n\n_Päällikkö_. Suokaa anteeksi, että...\n\n_Hlestakov_. Ei mitään...\n\n_Päällikkö_. Kaupungin ylimpänä virkamiehenä olen velvollinen pitämään\nhuolta siitä, ett'ei matkustavaisia eikä säätyhenkilöitä pahoin\nkohdella.\n\n_Hlestakov_ (Alussa änkyttäen, mutta lopuksi korkealla ja vakavalla\näänellä.) Niin, mitä sille voi?... Ei se ole minun vikani... minä kyllä\nmaksan... odotan paraikaa kotoa... (Bobtschinski pistää päänsä ovesta\nsisään.) Vika on oikeastansa hänen... Lampaan liha, jonka saan, on\nsitkeätä kuin nahka... ja liemen, lempo tiesi -- mitä hän siihen lienee\nsekoittanutkaan... olin pakotettu viskaamaan ikkunasta ulos... Ihan\nilkeätä teetä; se haisee suolaiselta kalalta; se ei ole mitään teetä.\nMiksi minun siis pitäisi...? Niin, kylläpä käskisi!\n\n_Päällikkö_ (peloissaan.) Suokaa minulle anteeksi, mutta Jumala sen\ntietää, vika ei ole minun! Liha torillamme on aina hyvää. Holmogorin\nkauppamiehet tuovat sitä tänne myytäväksi -- ja ne ovat aivan\nrehellistä ja kelpo väkeä. Todellakaan en käsitä, mistä hän huonon\nlihan hakeekaan. Mutta joll'ei kaikki ole vaan... niin silloin...\nsallitteko minun teille ehdottaa, että seuraatten minua ja muutatte\ntoiseen paikkaan.\n\n_Hlestakov_. En, sitä en ikinä tee! Tiedän kyllä, mitä toisella\npaikalla tarkoitatte -- te tarkoitatte vankilaa! Mutta millä\noikeudella, ja kuinka te rohkenettekaan... minä... minä olen virkamies\nPietarista (pöyhkeästi.) Minä... minä... juuri minä.\n\n_Päällikkö_ (itsekseen.) Oi Jumalani, kuinka hän on kiivastunut! Hän\nsiis jo kaikki tietää! Nuo kirotut kauppiaat ovat hänelle kaikki\nilmoittaneet.\n\n_Hlestakov_ (yhä rohkeammin). Vaikkapa toisittekin kaikki palvelijanne\nja alustalaisenne, niin minä en mene! Minä menen suoraan ministeriin.\n(Lyö nyrkillänsä pöytää.) Kuka te olette? Hä? Kuka te olette?\n\n_Päällikkö_ (aivan suorana ja vavisten). Armoa, armoa! Älkää minua\nturmioon syöskö! Minulla on vaimo ja pienet lapset... Älkää valtion\nkurjaa palvelijaa onnettomaksi saattako!\n\n_Hlestakov_. En, sitä en tahdo! Se vielä puuttuu! Mitä se minua koskee,\nettä teillä sattuu olemaan vaimo ja lapset? Pitääkö minun siitä syystä\nmennä vankihuoneesen? Sepä kaunista! (Bobtschinski kurkistaa ovesta,\nkatselee ympärilleen ja vetäytyy pelästyneenä takaisin.) Ei, ei, paljon\nkiitoksia! Mutta siihen minulla ei ole halua!\n\n_Päällikkö_ (vapisevalla äänellä). Kokemattomuus sen vaikutti, niin,\nJumala nähköön, kokemattomuus ja puuttuva varallisuus. Tehkää hyvin ja\narvostelkaa itse asiata: palkka ei edes teeksi ja sokeriksi riitä! Ja\nvaikk'en olekaan lahjoja kokonaan halveksinut, niin ovat ne aina olleet\nsangen vähäpätöisiä... yhtä ja toista talon tarpeeksi ja kenties\nmuutamia vaatekertoja... Mitä alaupseerin vaimoon tulee, joka on\nkauppaa pitänyt -- niin se on puhdasta panettelua, että minä muka olen\nhäntä pieksättänyt -- Jumalan ja kunniani kautta, se on pelkkää\nparjausta. Kadehtijani ovat kaikki nuo jutut vahingokseni kokoon\nkyhänneet. Ihmiset ovat täällä niin ilkeitä, että ovat valmiit\nmurhaamaankin minun.\n\n_Hlestakov_. Mutta mitä nuo kaikki minua koskevat... (Mietiskelee\nhieman.) Minä en ymmärrä, mitä te minulle puhutte roistoista ja\nalaupseerin leskestä... Alaupseerin leski... olkoon menneeksi... mutta\nminua te ette tohdi pieksää. Siksi on valtanne liian pieni!... Katsos,\nmimmoinen herra... Minä kyllä maksan, mutta minulla ei ole tätä nykyä\nrahaa. Olen täällä viipynyt ainoastaan siitä syystä, ett'ei minulla ole\nkopeikkaakaan taskussani.\n\n_Päällikkö_ (syrjään). Katsopas vaan, mikä ilveilijä! Mitä hulluja\njuttuja hän panee kokoon! Mitä ihmettä hän niillä tarkoittanee? En\nymmärrä, kuinka minun pitäisi häntä kohteleman. Mutta koettaa täytyy,\nmenköön syteen taikka saveen! (ääneen.) Jos todella olette rahan\npulassa taikka muussa tarpeessa, niin ovat vähäiset varani\nkäytettävinänne. Velvollisuuteni on auttaa hädänalaisia matkustavaisia.\n\n_Hlestakov_ (sukkelaan). Antakaa, antakaa lainaksi; minä heti maksaisin\nisännälle. Jo kahdella sadalla ruplalla olisin autettu -- kenties vähän\nvähemmälläkin.\n\n_Päällikkö_ (Tarjoo setelikirjaansa). Tässä on säntilleen kaksi sataa\nruplaa -- ei maksa vaivaa lukea.\n\n_Hlestakov_. Paljon kiitoksia! Lähetän ne takaisin, jahka joudun\nkotia... Oli puhdas satunnaisuus... Huomaan, että olette kunnon mies...\nNyt on asian laita aivan toinen.\n\n_Päällikkö_ (syrjään). Jumalan olkoon kunnia ja ylistys! Hän ottaa\nrahaa! Nyt kyllä keskenämme sovimme. Kahden sadan sijasta annoin\nhänelle neljä sataa.\n\n_Hlestakov_. Ossip hoi! (Ossip astun sisään). Kutsu tänne ravintolan\npalvelija! (Kaupungin päällikölle ja Dobtschinskille). Mutta hyvät\nherrat, miksikä ette istu? Tehkää hyvin ja istukaa! (Dobtschinskille).\nOlkaa hyvä ja istukaa!\n\n_Päällikkö_. Kiitoksia vaan -- kyllähän jaksamme seisoakin.\n\n_Hlestakov_. Älkää kursailko, hyvät herrat! Käykää istumaan! Nyt tunnen\nsydämellisyytenne ja kohteliaisuutenne; ja minä luulin teidän tulleen\ntänne siinä tarkoituksessa, että... (Dobtschinskille). Mutta kaikin\nmokomin istukaa!\n\n    (Kaupungin päällikkö ja Dobtschinski käyvät istumaan\n    Bobtschinski pistää päänsä sisään ja kurkistelee.)\n\n_Päällikkö_ (syrjään). Nyt vaan vähän enemmin rohkeutta! Hän näyttää\nvieläkin tahtovan pysyä inkognitona. Hyvä; siinä tapauksessa\nkoettakaamme kumpikin parastamme ja älkäämme olko ensinkään\ntietävinämme, kuka hän todellakin on! (Ääneen). Minä ja Peter\nIvanovitsch -- täällä asuva tilanomistaja -- olimme virkatoimissa\nliikkeellä ja pistäydyimme tänne katsomaan, kohdellaanko vieraita\nkunnollisesti -- sillä minä en ole muitten kaupunkien päällikköjen\nkaltainen, jotka eivät semmoisista seikoista pidä väliä.\nHallintovirkamiehen velvollisuuksiin katsomatta, pidän jo puhtaasta\nkristillisestä rakkaudesta lähimmäistä kohtaan soveliaana, että\njokaista hyvin kohdellaan -- ja pidän itseni tästä ihmisystävyydestäni\ntavallaan palkittuna, kun minulla täten on tilaisuus päästä niin\nhauskaan tuttavuuteen, kuin teidän.\n\n_Hlestakov_. Onhan minullakin puolestani syytä kyllä olla iloinen. Voin\nsuoraan tunnustaa, että teidän avuttanne olisi minun ollut mahdotonta\npäästä täältä pois: en ollenkaan tietänyt, millä maksaisin.\n\n_Päällikkö_ (syrjään). Niin, sotkepa vaan juttujasi kokoon! Sinä siis\net muka tietänyt millä maksaisit! (Ääneen). Tohdinko kysyä, mihin\ntäältä aiotte matkata?\n\n_Hlestakov_. Minä matkustan Saratovin lääniin, omalle maatilalleni.\n\n_Päällikkö_ (syrjään ivallisella katsannolla). Kas vaan, eipä\npunastukaan. Tässä on parasta olla varoillaan. (Ääneen). Hyvin hupaista\non matkailla!... Kaikellaista omituista saapi matkoilla nähdä...\nToiselta puolen on vastuksiakin, esim. kun täytyy kyytihevosia odottaa;\nmutta toiselta puolen taas saa järki levähtää. Ratoksenne luultavasti\nmatkustatte?\n\n_Hlestakov_. En, päinvastoin; sen teen isäukkoni käskystä. Ukkoa\nharmittaa, että virkaylennykseni Pietarissa käy niin hitaasti. Hän on\nkuvitellut mielessänsä, että niin pian, kun virkalaitoksiin on päästy,\npitää heti Vladimirin tähtein napinreijässä kiiltämän. Soisinpa, että\nhän itse saisi vähän aikaa koettaa, miltä tuntuu virkahuoneissa\nlaahata!\n\n_Päällikkö_ (syrjään). Kylläpä tuossa on liukas mies! Keksii vielä\nisä-ukon itselleen. (Ääneen). Onko aikomuksenne vielä kauvankin\nmatkustella?\n\n_Hlestakov_. Sitä totta tosiaan en tiedä... Isäni... no niin, ukko on\nuppiniskainen ja tuhma, täydellinen jurri. Mutta minä aion sanoa\nhänelle vasten naamaa: tehkää kuinka tahansa minun kanssani, vaan\nmuualla kuin Pietarissa en voi elää. Ja mistä syystä olisinkaan\ntuomittu ikäni talonpoikain seurassa elämään? Nykyään on toiset\nvaatimukset; sieluni janoo sivistystä ja valoa.\n\n_Päällikkö_ (syrjään). Kylläpä on pannut hyvin valheensa kokoon.\nValehtelee, valehtelee, eikä puutu missään kiinni. Ja kuitenkin on niin\nmitättömän näköinen, että luulisi voivan hänet kynnellä kuoliaaksi\npainaa. Malta, malta, kyllä vielä tulet kiinni! Kyllä saan sinut\npuhumaan asiat oikein. (Ääneen). Ajatuksenne on aivan oikea, korkea\nherra! Mitäpä voipi yksinäisyydessä saada aikaan? Esimerkiksi täällä:\nöitä en makaa, uhraan itseni kokonaan isänmaalleni, en mitään säästä,\ntietämättä, minkä palkan vaivoistani saan. (Katselee ympärilleen).\nMinusta täällä tuntuu kostealta.\n\n_Hlestakov_. Niin, huone on tosiaankin kelvoton! Senkaltaisia kirppuja,\nkuin täällä, en ole vielä iässäni nähnyt! Ne purevat kuin koirat.\n\n_Päällikkö_. Onko mahdollista, että niin ylhäisen vieraan täytyy moisia\nkiusaajoita kärsiä, joitten ei oikeastaan olisi pitänyt syntyä!\nmaailmaankaan -- se on liian hävytöntä... Eikö huone myöskin ole\njotensakin hämärä?\n\n_Hlestakov_. Hirveän hämärä! Ja sitten on isännällä vielä tapana\nkieltää tuomasta tänne kynttilöitä! Ei voi tehdä mitään! En voi lukea\nenkä kirjoittaa, jos haluttaisi.\n\n_Päällikkö_. Jos rohkenisin pyytää... vaan en, en sitä ansaitse...\n\n_Hlestakov_. Mitäpä niin?\n\n_Päällikkö_. En ole mahdollinen saamaan sitä kunniaa!\n\n_Hlestakov_. Mutta mitä te tarkoitatte?\n\n_Päällikkö_. Minä tarkoitan... jos tohtisin pyytää... Voisin teille\ntarjota luonani huoneen, valoisan ja yksinäisen huoneen... Mutta jo\nitsestänikin tiedän, että se olisi minulle liian suuri kunnia... Älkää\npanko pahaksenne... vaan Jumala on todistajani, että teen sen puhtaasta\nsydämestäni...\n\n_Hlestakov_. Päinvastoin olen teille suuresti kiitollinen. Minun on\npaljoa mieluisampi asua yksityisessä huoneessa, kuin tässä kapakassa.\n\n_Päällikkö_. Oh, kuinka se minua ilahduttaa! Ja mikä onni vaimolleni!\nNiin on jo luonteeni. Vieraanvaraisuus on minussa jotakin synnynnäistä,\nerinomattain jos vieras on sivistynyt mies! Älkää uskoko, että imarrus\non nämä sanat suuhuni saattanut -- ei, ei, sitä vikaa ei minussa ole --\nsanani lähtevät sydämeni pohjasta.\n\n_Hlestakov_. Minä kiitän teitä kaikesta sydämestäni! En minäkään voi\nkärsiä teeskenteleviä ihmisiä. Sydämellisyyttä ja suoruutta minä\nrakastan ja suoraan sanoen en muuta vaadi kuin arvonantoa ja\nkohteliaisuutta, kohteliaisuutta ja arvonantoa.\n\n\nYhdeksäs kohtaus.\n\n    Edelliset. Ravintolan palvelija. Ossip.\n\n    (Bobtschinski kurkistelee ovesta.)\n\n_Ravint. palvelija_. Mitä tahdotte?\n\n_Hlestakov_. Tuo rätinki tänne!\n\n_Ravint. palvelija_. Senhän olette jo aikoja sitten saaneet.\n\n_Hlestakov_. Luuletko minun tuhmia rätinkiäsi tallentavan? Paljonko\nolen velkaa?\n\n_Ravint. palvelija_. Ensi päivänä otitte päivällisen, toisena päivänä\nsöitte ainoastaan lohta ja siitä saakka olette kaikki velaksi ottanut.\n\n_Hlestakov_. Pöllö mitä siinä nyt lasket? Paljonko nuo kaikki yhteensä\ntekevät?\n\n_Päällikkö_. Älkää itseänne sillä vaivatko; hän saapi odottaa.\n(Ravintolan palvelijalle.) Mene tiehesi; rätinki kyllä maksetaan!\n\n_Hlestakov_. Niin, te olette todellakin oikeassa!\n\n    (Pistää rahat taskuunsa.)\n\n    (Ravintolan palvelija menee. Bobtschinskin pää näkyy oven raosta.)\n\n\nKymmenes kohtaus.\n\n    Kaupungin päällikkö. Hlestakov. Dobtschinski.\n\n_Päällikkö_. Ettekö tahdo tehdä hyvin ja käydä kaupungin yleisiä\nlaitoksia tarkastelemassa... Vaikkapa esimerkiksi... sairashuonetta ja\nmuita laitoksia.\n\n_Hlestakov_. Onko niissä mitään katsomista?\n\n_Päällikkö_. Noh, sopiihan nyt katsoa, kuinka asiat täällä ovat,\nmimmoinen täällä on järjestys ja niin edespäin.\n\n_Hlestakov_. Noh, miks'en; aivan mielelläni. Olen valmis.\n\n    (Bobtschinski pistää päänsä ovesta sisään.)\n\n_Päällikkö_. Ja sitten, jos mielenne tekee, on teillä tilaisuus\npistäytyä täkäläiseen kouluun, tullaksenne vakuutetuksi, kuinka\noivallisesti ja millä menestyksellä meillä tieteitä harjoitetaan.\n\n_Hlestakov_. Kuinka vaan tahdotte, sangen mielelläni!\n\n_Päällikkö_. Ja jos sitten suvaitsette ottaa linnan ja kaupungin\nvankihuoneen tarkastaaksenne, niin voisitte nähdä, millä tarkalla\nhuolella vankeja täällä hoidetaan.\n\n_Hlestakov_. Mutta mistä syystä tarkastelisin juuri vankihuonetta?\nKatselkaamme ennemmin terveydenhoito- ja opetus-laitoksia.\n\n_Päällikkö_. Kuinka vaan tahdotte! Kumman parempana pidätte? Ajammeko\nteidän vaunuissanne vai suvaitsetteko istua minun vaunuihini?\n\n_Hlestakov_. Ajan mieluummin teidän vaunuissanne.\n\n_Päällikkö_ (Dobtschinskille). Siinä tapauksessa ei ole teille enää\nsijaa.\n\n_Dobtschinski_. Oh, ei mitään, ei mitään... Kyllähän minä pääsen!\n\n_Päällikkö_ (hiljaa Dobtschinskille.) Kuulepas: minä kyhäilen\npikemmiten muutaman rivin sairashuoneesen Semljanikalle, ja vähäisen\nkirjasen vaimolleni ja juoskaa te sitten minkä käpälästä lähtee niin,\nettä he saavat ne hyvään aikaan. (Hlestakoville.) Sallitteko minun\nkirjoittaa läsnäollessanne pari riviä vaimolleni, ilmoittaakseni\nhänelle niin korkea-arvoisen vieraan tulon?\n\n_Hlestakov_. Mutta mitä se hyödyttäisi? Muuten tuossa on läkkiä ja\nkynä... vaan paperia... en muista onko... eikö teidän sopisi kirjoittaa\ntämän rätingin toiselle puolelle?\n\n_Päällikkö_. Paljon kiitoksia, varsin hyvin! (Kirjoittaessaan lausuu\nsyrjään.) Nytpä saamme nähdä, miten asiat muodostuvat, jahka hän on\nsyönyt aamiaisen ja tyhjentänyt tuollaisen paksuvatsaisen pullon...\nEikä meidän madeirammekaan ole mitään naisten juomaa. Vaikka se\nulkomuodoltaan ei olekaan erittäin kauniin näköistä, niin on se sitä\nlaatua, että se heittää norsunkin nurin... Mutta jospa vaan\nymmärtäisin, mikä hän oikein on ja kuinka paljon häntä tulee peljätä.\n\n    (Kirjoitettuaan, antaa kirjeen Dobtschinskille, joka astuu\n    ovelle. Dobtschinskin avatessa oven, romahtaa Bobtschinski,\n    joka oven takana oli kuuntelemassa kuperkeikkaa lattialle.\n    Kaikki huudahtavat. Bobtschinski nousee seisaalleen.)\n\n_Hlestakov_. Oletteko pahastikin loukkautuneet?\n\n_Bobtschinski_. En ensinkään, en ensinkään! Kävi sangen onnellisesti...\nainoastaan tässä kohden nenää vähän litsautui... vähäpätöinen naarmu...\nJuoksen Kristian Ivanovitschin luoksi. Hänellä on niin oivallista\nlaastaria.\n\n_Päällikkö_ (merkeillä moittien Bobtschinskia; Hlestakoville). Se ei\nmitään tee! Jos sallitte, menemme hetkeksi pois... Minä käsken\npalvelijanne viemään matkalaukkunne kotiini. (Ossipille.) Kuulepas,\nystäväni, kannappas kaikki herrasi tavarat luokseni, kaupungin\npäällikön luo. Kuka hyvänsä, jonka tapaat, voi sinulle tien osoittaa.\nNyt, jos saan kunnian... (Antaa Hlestakovin astua ensimmäisenä ja käy\nitse perässä; mutta ulos mennessään puhuu hän suuttuneella äänellä\nBobtschinskille). Kylläpä tekin osaatte olla! Ettekö löytäneet muuta\npaikkaa langetaksenne? Kuinka voittekaan moisella tavalla romahtaa\npitkäksenne lattialle, kuin... lempo tiesi mikä... (Menee Bobtschinskin\nseuratessa.)\n\n    Esirippu laskee.\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n(Sama huone samoine huonekaluineen, kuin ensimmäisestä näytöksessä.)\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Anna Andrejevna. Maria Antonovna (seisovat ikkunan ääressä\n    samassa asennossa, kuin ensimmäisen näytöksen lopussa.)\n\n_Anna Andrejevna_. Tässä on meidän nyt täytynyt odottaa kokonainen\ntunti -- ainoastaan sinun joutavan kursailemisesi tähden! Olithan jo\ntäydelleen puettu, mutta täytyi muka vielä sommitella ja sovitella!...\nMinun ei olisi pitänyt sinua ollenkaan kuunnella. Kuinka harmillista!\nJa aivan kuin tahallaan ei kuulu yhtään ihmistä! Näyttää siltä, kuin\nkaupunkimme olisi peräti kuollut.\n\n_Maria_. Mutta, äiti kulta, parin minutin perästä saamme kaikki tyyni\ntietää. Hetihän Avdotja palannee. (Katselee ikkunasta ja huutaa.) Äiti,\näiti! Tuosta kadun äärimmäisestä päästä joku tulee tännepäin.\n\n_Anna Andrejevna_. Mistä? Mielenkuvituksessasi luulet alati näkeväsi\njonkun... Mutta sieltä totta tosiaan joku tulee... Kukahan se\nlienee?... Hän on jokseenkin pieni... Frakissa... Mutta kenhän se\nlienee? Kuinka kiusallista, ett'ei voi tietää, kuka hän on!\n\n_Maria_. Dobtschinski se on, äiti! Dobtschinski!\n\n_Anna Andrejevna_. Dobtschinski! Kaikkia vielä! Päähäsi pistää aina\näkkiä kaikenlaista! Dobtschinski tuo ei ole! (Huiskuttaa nenäliinaa.)\nKuulkaa, tulkaa tännepäin!... Noh, tulkaa vihdoin, mutta joutukaa!\n\n_Maria_. Mutta onhan se Dobtschinski, äiti kulta.\n\n_Anna Andrejevna_. Sinulla on julma halu alati kiistellä. Minä sanon\nsinulle kerrassaan, ett'ei se ole Dobtschinski!\n\n_Maria_. Mutta hän se kuitenkin kaikessa tapauksessa on, äiti kulta.\nKatsopas vaan nyt, katsopas vaan; eikö se siis ole Dobtschinski?\n\n_Anna Andrejevna_. No niin; kyllähän sen jo näen. Mitäs siinä riitelet?\n(Huutaa ikkunasta.) Noh, älkää nahjustelko! Astukaa pikemmin! No, mitä\nnyt?... Ette saa sanaakaan suustanne?... Puhukaa vaan sieltä!...\nOnko hän hyvin ankara? Mitä?... Entä mieheni, mieheni? (Siirtyy\nsuutuksissaan ikkunasta.) Mikä tyhmä mies! Ei puhu mitään, ennenkun on\ntullut sisään!\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Edelliset. Dobtschinski.\n\n_Anna Andrejevna_. Mutta olkaa toki niin hyvä ja puhukaa vihdoin!\nEttekö häpeä? Ainoastaan teihin, niinkuin kunnon mieheen, luotin...\nkaikki juoksevat tiehensä ja samoin tekin! Eikä minulla ole täällä\nketään, jolta olisin voinut saada selvää asioista! Ettekö häpee? Ja\nniin kohtelette minua, minua, joka kuitenkin olen Vanitschkanne ja\nLisankanne ristimamma.\n\n_Dobtschinski_, Mutta arvoisa kummini, minä läähätän paljaasta\njuoksusta voidakseni teille osoittaa kunnioitustani... Hyvää huomenta,\nMaria Antonovna!\n\n_Maria_. Hyvää päivää, Peter Ivanovitsch!\n\n_Anna Andrejevna_. Mutta puhukaa vihdoin! Mitä nyt on tapahtunut?\n\n_Dobtschinski_. Anton Antonovitsch lähetti teille tämän kirjeen.\n\n_Anna Andrejevna_. No -- mikä hän on? Kenraaliko?\n\n_Dobtschinski_. Ei, kenraali hän ei ole -- vaan ei huonompikaan\nkenraalia. Voi sitä sievää käytöstä, sitä arvoisuutta!\n\n_Anna Andrejevna_. Hän on siis tuo virkamies, jonka tulosta miehelleni\non ilmoitettu?\n\n_Dobtschinski_. Hän juuri! Minä ja Peter Ivanovitsch olimme\nensimmäiset, jotka sen huomasimme.\n\n_Anna Andrejevna_. Noh, hyvä, hyvä; mutta kertokaa, kuinka ja miten?\n\n_Dobtschinski_. Jumalan avulla, kaikki käy hyvin. Alussa kohteli hän\nAnton Antonovitschia vähän tuimasti. Hän kohahti ja tiuskasi, että\nravintola ei ole ensinkään hyvässä kunnossa; hänen ei muka tehnyt mieli\nmuuttaa Anton Antonovitschin luoksi, eikä hänen edestänsä istua\nvankihuoneessa. Mutta saatuaan tietää hänen viattomuutensa ja vähäsen\nkeskusteltuaan hänen kanssansa, kääntyi hän, Jumalan kiitos, toiselle\npäälle ja kaikki kävi onnellisesti... Paraikaa he ovat sairashuonetta\ntarkastelemassa... Suoraan sanoen Anton Antonovitsch jo rupesi\narvelemaan, että salainen kanne... Minäkin jo vähäsen pelästyin.\n\n_Anna Andrejevna_. Tekö? Mitäpä teidän siis on pelkääminen? Ettehän te\nole virkamies.\n\n_Dobtschinski_. En tosin; mutta kuullessani ylimyksen puhuvan, valtaa\nminut aina semmoinen pelon tunne.\n\n_Anna Andrejevna_. Tämä kaikki on vaan lorua! Kertokaa, minkä näköinen\nhän on? Onko hän nuori, vai vanha?\n\n_Dobtschinski_. Nuori, sangen nuori. Noin kolmen kolmatta vanha. Mutta\nhän puhuu kuin ukko. \"Jos suvaitsette\" sanoi hän, \"menen sinne, menen\ntänne\"... (Osoittelee käsinään). Kaikki vaan niin mukavasti! \"Minä\nmielelläni luen ja kirjoitan\", sanoi hän, \"mutta\", sanoi hän \"huoneeni\npimeys on minulle haitaksi\", sanoi hän.\n\n_Anna Andrejevna_. Minkä väriset ovat hänen hiuksensa? Mustatko vai\nvaaleat?\n\n_Dobtschinski_. Kastanjan karvaiset... ja silmät niin vilkkaat, niin\nsäihkyvät, että saattaa joutua aivan hämille niitä katsoessansa.\n\n_Anna Andrejevna_. Noh, mutta mitä hän tässä lapussa kirjoittaa? (Avaa\nja lukee). \"Riennän sinulle, armaani ilmoittamaan, että tilani oli ylen\narveluttava; mutta Jumalan armosta, kaksi suola-kurkkua, puoli osuutta\nkaviaria 1 rupla 25 kopeekkaa...\" (Lakkaa). Mitä tämä on? Mitä hän\nkurkuilla ja kaviarilla tarkoittaa?\n\n_Dobtschinski_. Oh, Anton Antonovitsch on luultavasti ottanut\nkonseptipaperin. Siihen oli kai kirjoitettu joku ravintolan rätinki.\n\n_Anna Andrejevna_. Aivan oikein! (Lukee eteenpäin). Mutta Jumalan\narmosta toivon kaiken onnellisesti päättyvän. Valmista heti\nvieraallemme se huone, jossa on keltaiset tapetit. Päivälliseksi älä\nmitään erityistä varusta, sillä me syömme sairashuoneessa Artemij\nFilippovitschin luona. Vaan viinejä haeta lisää! Lähetä kauppias\nAbdulinille sana, ja käske hänen meille toimittaa parhainta, mitä hänen\nkellareissaan on, -- muuten panen mullin mallin koko hänen varastonsa.\nSuutelen kättäsi, sydänkäpyni, ja olen aina sinun Anton Skvosnik --\nDmuhanovski. -- Voi, Luojani, ei silmänräpäystäkään saa viivytellä!\nHoi! Eikö siellä ole ketään? Mischka!\n\n_Dobtschinski_ (juoksee ovelle ja huutaa). Mischka! Mischa! Mischka!\n\n(Mischka tulee sisään).\n\n_Anna Andrejevna_. Riennä kohta kauppamies Abdulinin luo... vaan\nmaltapas... minä annan mukaasi muutaman rivin, (istuu ja lausuu\nkirjoittaessaan). Jätä tämä kirje ajuri Sidorille ja käske hänen heti\nlähteä tämän kirjeen kanssa kauppias Abdulinin luo viinejä noutamaan.\nJa itse järjestä tämä huone vierasta varten! Tuonne pitää asettaa\nsänky, pesukaappi ja kaikki mitä tarvitaan.\n\n_Dobtschinski_. Ja minä, Anna Andrejevna, minä kiirehdin katsomaan,\nmiten hän tarkastelee.\n\n_Anna Andrejevna_. Menkää vaan, menkää vaan; enhän minä teitä pidätä.\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Anna Andrejevna. Maria Antonovna.\n\n_Anna Andrejevna_. Nyt, lapseni, meidän täytyy vähäisen ajatella\npukuamme. Hän on hieno herra pääkaupungista. Jumala varjelkoon, ett'ei\nhän nauraisi meille! Otapas sinä sininen hienorimssuinen hameesi!\n\n_Maria_. Hyi, äitikulta, sininenkö? Sitä väriä en voi kärsiä! Käyhän jo\npiirituomarin rouvakin sinisessä ja Semljanikan tytär käy myöskin\nsinisessä. Minä otan tuon kirjavakukkaisen puvun.\n\n_Anna Andrejevna_. Kirjavan!... Todellakin, sinä tahallasi teet aina\npäinvastoin... Se sopisi sinulle paljoa paremmin -- sillä minä aion\nottaa keltaisen hameeni. Se on lempivärini.\n\n_Maria_. Ei, äiti kulta, älä ota keltaista. Keltainen ei sinulle\nensinkään sovi.\n\n_Anna Andrejevna_. Minulleko ei keltainen sovi?\n\n_Maria_. Ei, se väri ei sinulle sovi, sano mitä tahansa; se ei sovi.\nSiihen tarvitaan tummat silmät.\n\n_Anna Andrejevna_. Noh, katsopas tuota! Vai eikö minulla siis ole\ntummat silmät, aivan tummat! Mitä loruja latelet! Minulla muka ei ole\nsilmät tummat! Ainahan minä povaankin ristirouvan päälle.\n\n_Maria_. Voi, mammani, tehän olette enemmin herttarouva.\n\n_Anna Andrejevna_. No, jopas jotakin! Tuo käy toden totta liian\npitkälle. Herttarouva! Minä en koskaan ole ollut herttarouva! (juoksee\nulos. Näytelmön takaa kuuluu). Herttarouva! Mikä hullutus! En käsitä,\nmistä moisia tuon tytön päähän pistääkin! Herttarouva.\n\n    (Heidän poismentyänsä ovet aukenevat ja Mischka heittää ulos\n    soraa. Toisesta ovesta tulee Ossip, matkalaukku pään päällä.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Mischka. Ossip.\n\n_Ossip_. Minne nyt?\n\n_Mischka_. Tänne, veliseni, tänne vaan!\n\n_Ossip_. Annas minun tuokio levähtää... Tämähän on kurjaa elämää!\nTyhjälle vatsalle on joka taakka liian raskas.\n\n_Mischka_. Sanopas ystäväni, pianko kenraali tulee?\n\n_Ossip_. Mikä kenraali?\n\n_Mischka_. Teidän herranne ja isäntänne.\n\n_Ossip_. Isäntäni! Minkälainen kenraali hän on?\n\n_Mischka_. Kuinka, eikö hän siis olekaan kenraali?\n\n_Ossip_. Kenraali -- noh, kyllä hän tosin on! Mutta tavallansa!\n\n_Mischka_. Onko hän varsinaista, tavallista kenraalia ylhäisempi vai\nalhaisempi?\n\n_Ossip_. Ylhäisempi, paljoa ylhäisempi!\n\n_Mischka_. Katsos vaan! Siitäkö syystä meillä semmoista melua\npidetäänkin!\n\n_Ossip_. Kuulepas, veikkoseni, sinä näytät minusta olevan sukkela\npoika: etkö voisi toimittaa minulle vähän ruokaa?\n\n_Mischka_. Voi, voi, teille ei vielä ole mitään valmistettu. Te\ntietysti ette mitään arkiruokaa syö? Jahka isäntänne on pöytään\nistunut, niin kaiketi saatte samaa ruokaa.\n\n_Ossip_. Mutta mitä arkiruokaa teillä on?\n\n_Mischka_. Ei muuta mitään kuin kaalia, puuroa ja piirakoita.\n\n_Ossip_. Anna tänne kaali, puuro ja piirakat! Kyllä meille kaikki\nkelpaa. Noh, viekäämme nyt laukku! Eikö siellä ole toistakin ovea.\n\n_Mischka_. On kyllä.\n\n    (Kantavat yhdessä laukun toiseen huoneesen).\n\n\nViides kohtaus.\n\n    (Poliisipalvelijat aukaisevat sisäovet selko selälleen.\n    Ensimmäisenä astuu Hlestakov sisään; häntä seuraa kaupungin\n    päällikkö, sitten sairashuoneen talousmies, koulujen\n    tarkastaja, Dobtschinski ja Bobtschinski, viimemainittu\n    laastarilappu nenässä. Kaupungin päällikkö osoittaa sormellaan\n    paperipalaista laattialla. Poliisipalvelijat kiirehtivät sitä\n    ottamaan pois, tuuppien toisiansa kiireissään).\n\n_Hlestakov_. Varsin oivalliset laitokset! Mikä minua kaikkein enimmin\nmiellyttää on se, että matkustavaisille kaikki näytetään, mikä\nkaupungissa katsomista ansaitsee. Muissa kaupungeissa ei ole minulle\nmitäkään näytetty.\n\n_Päällikkö_. Rohkenen tehdä sen muistutuksen, että virkamiehet muissa\nkaupungeissa enemmin etsivät omaa etuansa. Täällä sitä vastoin --\nsaatan sanoa -- täällä ei muuta ajatella, kuin kelvollisuudella ja\ntarkkuudella ansaita hallituksen huomiota.\n\n_Hlestakov_. Suurus erinomaisen hyvä! Söinpä melkein ylenmäärin.\nSyödäänkö täällä aina yhtä hyvin.\n\n_Päällikkö_. Se oli vaan niin mieluista vierasta varten.\n\n_Hlestakov_. Minä syön hyvin mielelläni. Mitäpä tämä elämä olisikaan,\nellei nautinnon kukkasta poimia saisi. Kuinka tuota kalaa nimitettiin?\n\n_Sairashuoneen talousmies_. (Juoksee esiin). Se oli labberdan.\n[Labberdan on joku turskalaji. Suom. muist.]\n\n_Hlestakov_. Hyvin herkkuinen kala. Missähän me suurustimmekaan?\nSairashuoneessako?\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Aivan oikein lausuitte; sairashuoneessa\nteidän luvallanne.\n\n_Hlestakov_. Niin, nyt sen muistan; sänkyjä oli yltä ympäri. Sairaat\novat siis melkein kaikki tyyni paranneet. Minusta näytti siltä, kuin en\nolisi niitä montakaan nähnyt.\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Oli jälellä ainoastaan kymmenkunta, ei sen\nenempää. Muut ovat terveinä sairashuoneesta lähteneet. Tästä on\nkiitettävä ennen kaikkea sitä mainiota järjestystä, mikä laitoksessa\nvallitsee. Siitä hetkestä saakka, kuin minä hallintoon rupesin -- tämä\nseikka saattanee kenties uskomattomalta näyttää, mutta niinkuin jo\nmainitsin -- siitä asti, kun minä hallintoon rupesin, ovat potilaat\nkaikki paranneet kuin kärpäset. Sairas töintuskin ehtii lasarettiin\npäästä, ennenkun hän jo on terveeksi tehty. Ja siihen eivät ole niin\npaljon syynä lääkkeet, kuin se rehellinen ja hyvä järjestys, jota me\nnoudatamme.\n\n_Päällikkö_. Ellette pahaksi pane, niin huomautan, kuinka äärettömän\nmieltä painava kaupungin päällikön toimi on. Kuinka paljon on puuhaa\nvaan puhtaudesta, korjauksista, laitoksista, -- sanalla sanoen hänellä\non todella tehtäviä, mitkä voivat parhaimmankin kyvyn häpeään saattaa,\n-- vaan Jumalan kiitos, täällä käy kaikki hyvin. Joku toinen kaupungin\npäällikkö ajattelisi ehkä omia etujansa, mutta minä -- se on totinen\ntosi -- minä sanon joka ilta maata pannessani, itsekseni: \"hyvä\nJumalani, kuinka saisin kaikki niin laitetuksi, että hallitus huomaisi\nintoni ja uutteruuteni ja olisi minuun tyytyväinen. Jos se sitten\npalkitsee minua tai ei, se on sen oma asia, kunhan minä vaan\nomassatunnossani tiedän velvollisuuteni täyttäneeni\". Kun kaupungissa\non järjestys, kadut la'aistut, vangit hyvin hoidetut ja juoppoja vähän\n-- niin mitäs vielä haluaisin? Jumala on todistajani, ett'en mitään\npalkintoa hae! Kyllähän se tosin olisi hauskaa, mutta hyveen rinnalla\non kaikki vähäpätöistä!\n\n_Sairashuoneen talousmies_ (syrjään.) Kas saakelia kuinka osaa panna\njuttunsa kokoon! Voi jospa Luoja olisi minullekin moisen kielen suonut.\n\n_Hlestakov_. Te olette oikeassa. Tunnustan, että minunkin välistä tekee\nmieleni mietiskellä -- milloin ilmoitan aatteeni proosassa, milloin\ntaas pistelen runoksi.\n\n_Bobtschinski_ (Dobtschinskille.) Kuinka kauniisti, kuinka oikein\nlausuttu! Kuinka oivalliset muistutukset... Selvästi näkyy, että hän on\nhyvin ja syvästi oppinut mies.\n\n_Hlestakov_. Vaan, hyvät herrat, eikö teillä ole huvituksia, seuroja,\nmissä saisi esimerkiksi lyödä korttia?\n\n_Päällikkö_ (syrjään.) Vai niin, ukkoseni, tekeekö mielesi saada\nsatimeen minua? (Ääneen.) Jumala varjelkoon! Moisia seuroja me emme\nollenkaan tunne. Minä puolestani en ole ijässäni korttia kädessäni\npitänyt. En osaa pelata ensinkään. Kortteja nähdessäni, on minun\nmahdoton pysyä tyynenä, ja jos joskus sattumuksesta näen ruutukuninkaan\ntaikka pataässän, niin rupee mieltäni kääntämään ja sylettämään. Kerran\nsattumalta rakensin lapsilleni kartanon korteista ja kaiken yötä näin\nunta noista riivatuista paperilapuista. En voi ymmärtää, kuinka ihmiset\nkehtaavat ja viitsivät kallista aikaansa moisella ajan vietolla hukata.\n\n_Koulujen tarkastaja_ (syrjään.) Kas vaan sitä lurjusta! Eilen illalla\nviimeksi pinnisti hän minulta sata ruplaa.\n\n_Päällikkö_. Minä puolestani pidän oikeampana pyhittää aikani valtion\nhyväksi.\n\n_Hlestakov_. Noh, eipä juuri niinkään... Turhaan te nyt noin... Kaikki\nriippuu siitä, miltä kannalta asian ottaa. Jos esimerkiksi tahdotaan\nlakata pelistä kun on toiselta voittanut... siinä tapauksessa olkoon\nmenneeksi! Mutta muuten pieni peli noin joskus voi olla hyvinkin\nhupainen, sitä ei käy kieltäminen!\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Edelliset. Anna Andrejevna. Maria Antonovna.\n\n_Päällikkö_. Saanko esitellä teille perheeni! Vaimoni, tyttäreni!\n\n_Hlestakov_ (kumarrellen). Kuinka olen onnellinen, armollinen rouva,\nsaadessani tutustua teidän kanssanne.\n\n_Anna Andrejevna_. Ja minä vielä enemmän siitä onnesta, että saan nähdä\nkodissamme niin korkea-arvoisen miehen.\n\n_Hlestakov_ (kohteliaasti.) Anteeksi; mutta suuremman kunnian kuitenkin\nminä saan.\n\n_Anna Andrejevna_. Mahdotonta! Sen sanotte ainoastaan\nkohteliaisuudesta. Tehkää hyvin, istukaa!\n\n_Hlestakov_. Oh, onpa onni sekin, kun saan rinnallanne seisoa; vaan\nkoska sitä niin ehdottomasti haluatte, niin istun... Kuinka olen\nonnellinen saadessani vihdoin istua vieressänne!\n\n_Anna Andrejevna_. Älkää pahaksi panko, ett'en rohkene sanojanne\nomistaa itselleni... Luullakseni teistä pääkaupungin elämän jälkeen\nvoaijoscheeraaminen tuntui hyvinkin yksitoikkoiselta.\n\n_Hlestakov_. Hirveän yksitoikkoiselta! Tottuneena hienossa maailmassa\nelämään, comprenez-vous, ja sitten yht'äkkiä maantietä ajaa\nratustamaan... likaisia ravintoloja, talonpoikaista raakuutta... Ell'ei\nvälistä onni ohjaisi, niinkuin esimerkiksi minua nyt. (Katselee\nkohteliaasti Anna Andrejevnaa.) Se saattaa kaikki unohduksiin.\n\n_Anna Andrejevna_. Kuinka ikävä teidän varmaankin on mahtanut olla.\n\n_Hlestakov_. Mutta nyt, armollinen rouva, minusta on sangen hauskaa.\n\n_Anna Andrejevna_. Oh, se ei ole mahdollista! Te osoitatte minulle\nliian suurta kunniaa. Sitä en tosiaankaan ansaitse.\n\n_Hlestakov_. Vaan kuinka ette ansaitse, armollinen rouva? Kyllä te sen\nansaitsette.\n\n_Anna Andrejevna_. Minäkö, minäkö, joka asun maaseudulla...?\n\n_Hlestakov_. Tosin kyllä, mutta maaseudullakin on kauniit kukkulansa,\nlorisevat lähteensä... Totta on, ett'ei mikään vedä Pietarille vertoja!\nVoi, Pietari! Sitä elämää!... Luulette kenties minua tavalliseksi\nkirjuriksi, sihteeriksi. Erehdys! Minä olen sangen ystävällisellä\nkannalla esimieheni kanssa. Hän tällä lailla taputtaa minua olkapäälle\nsanoen: \"tule veliseni syömään päivällistä luokseni!\" Minun tarvitsee\nainoastaan pariksi, kolmeksi minuutiksi joka päivä pistäytyä\nvirkahuoneeseni ja sanoa: \"tehkää niin ja niin!\" Meillä on, näetten,\nvirkamies, joka yksinomaisesti toimittaa kirjoitustyön, tuommoinen\nkynäherra... Kri... kri... kri... Kynä lentää paperia myöten! Vähällä\nolivat nimittää minut kollegi-asessoriksikin. Vaan minä arvelen:\n\"mitäpä siitä!\" Vahtimestari juoksee perässäni etehiseenkin,\nsaapasharja kädessä: \"sallikaa, Ivan Aleksandrovitsch, minun pikemmiten\nvähäsen puhdistaa saappaitanne!\" Mutta miksikä herrat, seisotte? Tehkää\nhyvin istukaa!\n\n_Päällikkö_. Meidän virkamme on semmoinen, että vielä kannattaa\nseisoa...\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Kyllä me seisomme.\n\n_Koulujen tarkastaja_. Älkää meistä välittäkö!\n\n_Hlestakov_. Älkää kursailko! Olkaa hyvät, istukaa! Viis' viroista,\nkäykää istumaan! (Kaupungin päällikkö ja muut käyvät istumaan.) Minä\ntaas puolestani teen, mitä suinkin voin, ihmisten huomiota\nvälttääkseni, mutta kaikkialla minut tunnetaan. Kun vaan menen\njohonkin, kuuluu heti: \"kas tuossa kävelee Ivan Aleksandrovitsch!\"\nKerran minua luultiin itse sotajoukkojen ylipäälliköksi: sotamiehet\nriensivät päävartiosta ulos ja tekivät kunnioitusta. Upseeri, joka oli\nvanha tuttavani, lausui: \"kas vaan, veliseni Ivan, kun pidimme sinua\nylipäällikkönä!\"\n\n_Anna Andrejevna_. Noh! todellakin!\n\n_Hlestakov_. Minä olen tuttu kaikkien kaunisten näyttelijätärten kanssa\n-- ja itsekin olen kyhäillyt kansan näytelmiäkin. Kirjailijainkin\nkanssa usein seurustelen. Minä ja Puschkin olemme jo vanhastaan sangen\nhyvät ystävät. Välistä kysäisin häneltä: \"noh, miten nyt jaksat,\nveliseni Puschkin?\" -- Ja hän vastasi: \"noh, niin, siellä on kaikki\nniin sanoakseni...\" Ylen omituinen mies, tuo Puschkin!\n\n_Anna Andrejevna_. Te siis olette kirjailija? Kyllä kai on hauskaa\nkirjailla? Kirjoitatteko ehkä sanomalehtiinkin?\n\n_Hlestakov_. Kyllä; kirjoitan välistä niihinkin. Olenhan jo paljonkin\nkirjoitellut, niinkuin \"Figaron häät\", \"Robert paholaisen\" ja \"Norman.\"\nVaan kuka niitä kaikkia muistaa! Ja nuot kaikki olen vaan joutohetkinä\nkokoon kyhännyt. Aikomukseni ei ollut ruveta kirjailemaan, vaan herrat\nteaatterin-johtajat minulle aina sanovat: \"mutta kirjoita kuitenkin,\nveliseni, jotain!\" Minä arvelin itsekseni: \"sama se, olkoon menneeksi.\"\n-- Ja niinpä yhdessä illassa kirjoitin kaikki tyyni. Minulla on\nerinomaisen sukkela ajatusjuoksu. Kaikki, mitä on ilmestynyt\nnimimerkillä \"paroni Brambeus\", niinkuin \"Toivon laiva\" ja \"Moskovan\nSananlennätin\", on minun kynästäni lähtenyt.\n\n_Anna Andrejevna_. Noh, jopas jotakin! Tekö siis olette tuo paroni\nBrambeus?\n\n_Hlestakov_, Aivan niin, ja minä korjaan heidän kaikki runonsakin!\nSmirdiniltä saan tästä toimesta neljäkymmentä tuhatta ruplaa.\n\n_Anna Andrejevna_. Siinä tapauksessa \"Juri Miroslavski'kin\" luultavasti\non teidän sepittämänne?\n\n_Hlestakov_. Aivan oikein, sekin on minun tekemäni.\n\n_Anna Andrejevna_. Kas, senpä heti arvasinkin!\n\n_Maria_. Mutta äiti kulta, nimilehdessä seisoo että se on Sagoskinin\nkirjoittama.\n\n_Anna Andrejevna_. Niin sehän on luonnollista, että sinun pitää\ntässäkin asiassa vastustaa.\n\n_Hlestakov_. Aivan oikein, tuo kappale onkin Sagoskinin tekemä; --\nmutta on toinenkin \"Juri Miroslavski\", jonka minä olen kirjoittanut.\n\n_Anna Andrejevna_. Noh, se onkin varmaan teidän kappaleenne, jonka\nluin. Ah, kuinka kauniisti se on kirjoitettu!\n\n_Hlestakov_. Suoraan sanoen minä varsinaisesti elän kirjallisuudesta.\nTaloni on Pietarin kaikkein etevimpiä. Joka ihminen tuntee Ivan\nAleksandrovitschin talon. (Kääntyen kaikkien läsnä olevain puoleen.)\nTehkäätte, hyvät herrat, minulle se kunnia, että käytte minua\nkatsomassa, jos joskus joudutte Pietariin! Pidän myöskin iltaseuroja\ntalossani.\n\n_Anna Andrejevna_. No varmaankin teidän pitonne ovat kovasti komeat ja\nhienot.\n\n_Hlestakov_. Niin, sehän on päivän selvää. Pöydällä esimerkiksi\nmeluuni -- seitsemän sadan ruplan meluuni. Liemen tuotan suoraa tietä\nPariisista kastrullissa. Ja kun kansi nostetaan, nousee siitä semmoinen\nylenluonnollinen höyry. Tansseissa käyn joka päivä. Ja sitten on meillä\nhupainen vistiseuramme: ulkoasiain-ministeri, Ranskan lähettiläs,\nSaksan lähettiläs ja minä. Se vetää rahoja, sen vakuutan, aivan\nkäsittämättömän paljon. Vihdoin kun olen kotia päässyt ja kiivennyt\nportaita myöten neljänteen kertaan, jaksan töintuskin piialleni lausua:\n\"kuulepas Martta, täss' on schinelli!\" -- Mutta mitäs minä valehtelen?\nUnohdinpa kokonaan, että asun toisessa kerrassa ja sinne onkin vaan\nyhdet portaat... Vakuutan, että on hyvin hupaista katsahtaa\netuhuoneeseni, ennenkun olen herännyt. Siinä tunkeilee kreivejä,\nruhtinaita ja hyrisevät kuin mehiläiset. Muuta ei kuulu kuin... sch...\nsch... sch. -- Joskus on siellä ministerikin... (Kaupungin päällikkö ja\nmuut virkamiehet nousevat suurella kunnioituksella seisaalleen).\nKirjeissäni on aina nimeni eteen kirjoitettu: \"Hänen ylhäisyytensä\".\nKerran olin ministerin sijaisenakin. Sillä tapauksella on oma\nhistoriansa. Herra esimies meni matkaansa -- mihinkä, sitä ei kukaan\ntiennyt. Tietysti siitä syntyi suuri hälinä. Kukahan astuu hänen\npaikalleen? Oli joukko kenraaleja, jotka toki eivät mitään maailmassa\nhartaammin halunneet, kuin päästä siihen. He kyllä yrittivät -- mutta\nhitto vie, se asia ei ole niinkään helppoa! Luullaan tosin etäältä\nkatsoen helpoksikin, mutta kun tarkemmin katsoo, niin ei siihen joka\nmies pysty! Viimein ei mikään auttanut! Tultiin minun luo. Ja kadulla\nkuriirit... kuriirit... kuriirit toinen toisensa perästä... aatelkaa\nvaan noin viisi neljättä tuhatta kuriiria ainoastaan kuriireja! Minä\nheti kysyin, mimmoinen oli asema? \"Ivan Aleksanorovitsch, tulkaa heti\nkanssamme! Teidän pitää, teidän täytyy tulla kabinetin jäseneksi!\"\nSuoraan sanoen vähän hämmästyin. Tulin ulos yönutussa..., todellakin\nteki mieleni vastata kieltävästi. Mutta malttakaa, ajattelin itsekseni,\nmitä siitä keisari sanoisi? Ja entäs virkaylennykseni sitten... te\nymmärtänette... \"Hyvät herrat\", sanoin lopuksi heille, \"minä otan\nvastaan viran\", sanoin minä heille, \"minä otan vastaan, olkoon niin;\nvaan minun kanssani ei saa leikkiä, ei... ei... ei... Korvat auki!...\nKyllä minä\"... Ja niin kävikin, kun vaan menin virkahuoneeni läpi...\noli kuin maanjäristys; kaikki vapisivat kuin haavan lehdet!\n(Kaupungin päällikkö ja muut virkamiehet vapisevat pelosta.\nHlestakov jatkaa puhettaan yhä nousevalla innolla). Oh, minun kanssani\nei ole leikkimistä! Kyllä minä kaikille kyydin annoin! Itse\nvaltioneuvoskuntakin minua pelkäsi. Eikä suinkaan ilman syyttä. Minä,\nnäetten, olen niin... En pidä kenestäkään mitään väliä, toimitan\nvirkaani ketään säästämättä. Kaikille sanon: \"minä tiedän, kuka olen!\"\nOlen kaikkialla, kaikkialla. Käyn hovissa joka päivä. Ja minä\nhuomenna jo nimitetään Sota... sotamarskiksi! (Hän horjuu ja on\nkaatumaisillansa, mutta läsnäolevat rientävät häntä kunnioituksella\ntukemaan).\n\n_Päällikkö_. (Lähestyy vavisten). Yl... ylhäisyy... Yl...\n\n_Hlestakov_ (tointuu ja lausuu tuimasti). Mitä nyt?\n\n_Päällikkö_. Yl... Yl... Jos Teidän Ylhäisyy...\n\n_Hlestakov_ (tuimasti ja nopeasti). En ymmärrä! Joutavia!\n\n_Päällikkö_. Yl... häi... häisyytenne, kenties tahtonette hetken\nlevähtää? Tässä on huone ja kaikki, mitä tarvitsette.\n\n_Hlestakov_. Levähtää... joutavia! Levähtää... Noh, miksi en? Aamiainen\noli toki oivallinen, hyvät herrat! Minä olen tyytyväinen, tyytyväinen!\n(Lausuu juhlallisesti). Labbernan! labberdan! laberdan!\n\n    (Menee kaupungin päällikön seuratessa sivuhuoneesen).\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\n    Edelliset paitsi kaupungin päällikkö ja Hlestakov.\n\n_Bobtschinski_. Kas, sepä vasta oli mies, Peter Ivanovitsch! Semmoisen\nvasta minä mieheksi sanon. En ole koskaan ijässäni seisonut niin suurta\nkunnioitusta herättävän henkilön edessä! Olin vähällä kuolla paljaasta\npelosta. Mitähän arvoluokkaa luulette hänen olevan?\n\n_Dobtschinski_. Eiköhän vaan kenraalin!\n\n_Bobtschinski_. Mutta minä arvaan ett'ei kenraalin arvo likimaillekaan\nriitä. Ja jos hän olisi ainoastaan kenraali, niin hän varmaan on\nainakin generalissimus. Kuulitteko, miten hän valtioneuvoksia kohtelee?\nTulkaa pois, tulkaa pois; nämä meidän täytyy kertoa Korobkinille ja\npiirituomarille! Hyvästi Anna Andrejevna.\n\n_Dobtschinski_. Jääkää hyvästi, kummikulta!\n\n_Sairashuoneen talousmies_. (Koulujen tarkastajalle.) Mutta tämähän on\noikein kauheata, enkä tiedä itsekään miksi. Voi meitä, kun\npäällepäätteeksi emme ole univormussakaan... Mitä, jos hän herättyään\nkirjoittaa Pietariin ja antaa meidät ilmi. (Mennessään koulujen\ntarkastajan kanssa, lausuu kovin alakuloisena.) Hyvästi, hyvästi Anna\nAndrejevna!\n\n\nKahdeksas kohtaus.\n\n    Anna Andrejevna. Maria Antonovna.\n\n_Anna Andrejevna_. Ah, mikä viehättävä nuori mies!\n\n_Maria_. Oi äiti kulta, niin kovin viehättävä!\n\n_Anna Andrejevna_. Ja sitä hienoa, sievää käytöstä! Hänestä heti näkyy,\nettä hän on pääkaupungin lapsi. Hänen liikkeensä ja kaikki... niin,\nniin. Voi, kuinka erinomaista! Minä olen ihan hulluksi ihastunut hänen\nkaltaisiinsa nuoriin miehiin! Olen aivan hurmautunut! Muuten huomasin\nvarsin hyvin, että olin hänen mieleensä... Hän katseli minua koko ajan!\n\n_Maria_. Mutta, äiti kulta, minuunhan hän alati loi silmänsä.\n\n_Anna Andrejevna_. Ole nyt vaiti hullutuksinesi... Se käypi totta\ntosiaan liian pitkälle, lapsukaiseni!\n\n_Maria_. Mutta se on aivan varmaa, että hän minua katseli.\n\n_Anna Andrejevna_. Noh, Herran nimessä, taasko sinun pitää ruveta\nkiistelemään? Sinun on ihan mahdotonta olla väittelemättä. Hän muka\nsinua katseli! Miksikä hän sinua olisi katsellut?\n\n_Maria_. Niin, mutta minua hän kuitenkin katseli; sitä ei käy\nkieltäminen. Kun hän rupesi kirjallisuudesta puhumaan, niin hän katsoi\nminuun ja sitten kun hän kertoi miten hän pelaa vistiä lähettilästen\nkanssa, katsoi hän taaskin minuun.\n\n_Anna Andrejevna_. No, onhan mahdollista, että hän sen kerran teki...\nHän luultavasti itseksensä ajatteli: \"annas kun katson tuotakin!\"\n\n\nYhdeksäs kohtaus.\n\n    Edelliset. Kaupungin päällikkö.\n\n_Päällikkö_ (Astuu varpaillaan sisään). Tsch... Tsch!...\n\n_Anna Andrejevna_. Mitä nyt?\n\n_Päällikkö_. Ei ole ensinkään mieleeni, että hänet niin juotin. Jos\nvaan puoletkin hänen kertomuksistaan on totta? (Vaipuu ajatuksiinsa).\nNiin, minkätähden se ei olisi totta? Viinissä on totuus: mitä\nhumalaisen mielessä, se kielessä. Hän tosin on hiukan valhetellut; vaan\neihän valhettelematta voi kukaan puhua! -- Hän lyö korttia ministerin\nkanssa ja käypi hovissa... Mitä enemmin asiaa ajattelen... Lempo tiesi,\nmikä mies hän lopuksi lieneekään... Päätäni alkaa oikein pyörryttää ja\nminusta on kuin seisoisin ylhäällä korkeassa kellotornissa tahi\nhirsipuun juurella.\n\n_Anna Andrejevna_. Minä puolestani en tuntenut itseäni ensinkään\nlevottomaksi. En ole hänessä muuta nähnyt kuin maailman tapoihin\ntottuneen miehen, jolla on mitä ylhäisin käytöstapa. Hänen viroistaan\nminä en välitä.\n\n_Päällikkö_. Niin, niinpä aina on teidän, naisien tapanne! Sellaiset\nteistä riittää; te ette muuta mitään vaadi! Kaikki muu teistä on vaan\njoutavaa! Teiltä ei koskaan saa järjellistä sanaa! Teitä vähän\npiiskataan, ja siinä kaikki; vaan miehen, miehen, sen hukka perii!...\nSinä, muijaseni, kohtelit häntä liian vapaasti, aivan kuin Peter\nIvanovitschia.\n\n_Anna Andrejevna_. Mitä siihen tulee, niin jätä se meidän huoleksemme.\nLuulisin meidänkin naisten jotain tietävän...\n\n    (Luo osoittavan silmäyksen tyttäreen).\n\n_Päällikkö_ (yksin). Onhan perin mahdotonta puhua järjellisesti heidän\nkanssansa. Voi mikä tapaus! En ole vieläkään pelästyksistäni tointunut!\n(Avaa oven). Mischka, käske tänne poliisipalvelijat Svistunov ja\nDerschimorda! He varmaan lienevät jossakin lähellä portin edustalla.\n(Vaikenee hetkeksi). On toki kummallista, miten maailmassa tähän aikaan\neletään! Jospa edes näyttäisivät joltakin! Vaan tuommoinen laiha,\nhieno..., jonka ulkomuoto ei osoita mitään. Sotilaasta näkee edes\npäältäpäin; vaan jos ne siviilivaatteissa käyvät, näyttävät kärpäsiltä,\njoilta siivet on leikattu pois. Ja kylläpä hän teeskentelikin\nravintolassa kauan ja laitteli allegoriioja ja ekivookeja... tuhat\ntulimmainen voi ymmärtää, mitä ne tarkoittivat. Mutta kylläpä lopuksi\nhän pehmeni ja lörpötteli enemmänkin, kuin tarvittiin. Näkyy kyllä\nkaikesta, että hän vielä on nuori mies.\n\n\nKymmenes kohtaus.\n\n    Edelliset. Ossip. (Kaikki rientävät häntä vastaan,\n    viitaten häntä sormellaan luoksensa.)\n\n_Anna Andrejevna_. Tulepas, ystäväni, likemmäksi!\n\n_Päällikkö_. Tsch! Tsch! Tsch! -- Kuinka, kuinka, makaako hän?\n\n_Ossip_. Ei vielä; hän vaan venytteleikse.\n\n_Anna Andrejevna_. Sano minulle, ystäväni, mikä on nimesi.\n\n_Ossip_. Ossip, armollinen rouva.\n\n_Päällikkö_ (rouvalleen ja tyttärelleen.) Älkää te nyt; kyllä minä!\n(Ossipille.) No, ystävä -- onko sinua kunnollisesti syötetty?\n\n_Ossip_. On toki; saan teitä nöyrimmästi kiittää, oivallisesti, ani\noivallisesti.\n\n_Anna Andrejevna_. Noh, sanopas minulle, isäntäsi -- eikö niin --\nseurustelee paljon kreivien ja ruhtinaitten kanssa?\n\n_Ossip_ (syrjään.) Mitähän parasta olisi vastata? Minua on hyvin\nruokittu, -- ja siis perästäpäin ruokitaan vielä paremmin! (Ääneen.)\nNoh, kuinkas sitten! Kyllähän niitä on kreivejäkin.\n\n_Maria_. Oh, Ossip kulta, kuinka sinulla on kaunis isäntä!\n\n_Anna Andrejevna_. Mutta, hyvä Ossip, kuinka hän...?\n\n_Päällikkö_. Mutta, vaietkaa toki. Loruillanne häiritsette minua...\nSanopas ystäväni...\n\n_Anna Andrejevna_. Mikä virka-arvo on isännälläsi?\n\n_Ossip_. Noh...?\n\n_Päällikkö_. Herjetkää vihdoin hulluista kysymyksistänne! Te ette\nsalli kysyä mitään asiaan kuuluvaa! Sanopas ystäväiseni, onko herrasi\nluonnoltansa ankara? Onko hänen tapansa pitää kovaa kuria, vai kuinka?\n\n_Ossip_. On kyllä, hän rakastaa järjestystä. Kaikki pitää oleman\ntarkkaa ja täsmällään.\n\n_Päällikkö_. Kuulepas, ystäväni, sinä olet aivan mieleeni. Varmaankin\nolet kunnon mies. Jos sinä...\n\n_Anna Andrejevna_. Kuule, Ossip, käykö isäntäsi univormussa, vai...?\n\n_Päällikkö_ (naisille). Mutta, tuhat tulimmaista, lakatkaa nyt vähän\nedes suutanne soittamasta! Näin tärkeässä asiassa, kun henkeni on\nvaarassa... (Ossipille). Niinkuin jo mainitsin, ystäväni, sinä siis\nminua miellytät. Matkalla ei suinkaan lasi teetä haittaa. Nyt on\njoksikin kylmä -- kas tuossa on sinulle kaksi ruplaa juomarahaa.\n\n_Ossip_. (ottaa rahat). Suuri kiitos, paljon kiitoksia, armollinen\nherra! Suokoon Jumala pitkää ikää! Hyvä on, kun köyhillekin hyvää\ntehdään.\n\n_Päällikkö_. Noh, niin se minua ilahduttaa! Mutta kuinka, hyvä\nystäväni...?\n\n_Anna Andrejevna_. Kuulepas, Ossip, minkälaiset silmät ovat isäntäsi\nmielestä kauniimmat?\n\n_Maria_. Voi, Ossip kulta, kuinka pieni nenä herrallasi on!\n\n_Päällikkö_. Noh, pahuus, ettekö koskaan taukoo? (Ossipille). Sanopas,\nystäväni, mikä herrastasi matkustaessaan on enimmin tärkeätä -- se on,\nmitä hän enimmin rakastaa?\n\n_Ossip_. Hän rakastaa, mitä vaan sattuu aina aisianhaarojen mukaan...\nmutta ennen kaikkea hän haluaa, että häntä kunnollisesti kohdellaan ja\nhyvin kestitään.\n\n_Päällikkö_. Hyvin kestitään...?\n\n_Ossip_. Niin juuri, hyvin kestitään... Mitä minuun tulee, niin en\ntosin ole kuin orja, -- mutta hän kuitenkin pitää siitä, että minunkin\non hyvä olla... Niin esimerkiksi muistan, kun poikkeemme johonkin.\n\"Noh, Ossip\", virkkoi hän, \"onko sinua runsaasti ravittu?\" \"Huonosti,\nTeidän jalosukuisuutenne\", sanoin minä. -- \"Vai niin\", sanoi hän,\n\"huono isäntäpä se olikin! Muistuta minua siitä, kun pääsemme kotia!\"\nMutta minä ajattelin itsekseni (viittaa kädellään) \"Jumala heidän\nkanssansa; minä olen yksinkertainen ihminen\".\n\n_Päällikkö_. Niinpä juuri! Sinä toki näyt osaavan oivasti vastata.\nAnnoin sinulle äsken vähäsen juomarahaa; tässä on vähä lisää.\n\n_Ossip_. Voi, armollinen herra, te olette liiaksi antelias! (ottaa\nrahat), Nämä rahat juon teidän terveydeksenne.\n\n_Anna Andrejevna_. Tule, Ossip, minunkin luo, kyllä minäkin annan.\n\n_Maria_. Ossip kulta, suutele isäntääsi!\n\n    (Sivuhuoneessa kuullaan Hlestakovin yskäisevän),\n\n_Päällikkö_. Tsch! (Kaikki käyvät hiljaan varpaillaan ja haastavat\nkeskenänsä kuiskutellen). Älkää Herran tähden melutko! Menkää vaan,\nmenkää vaan!\n\n_Anna Andrejevna_. Tulepas Mariseni! Minun on sinulle jotakin\nsanottavaa, minkä olen vieraassamme huomannut ja josta vaan meidän\nkesken voipi puhella.\n\n_Päällikkö_. Kyllä siellä nyt puhutaan; jospa menisi ja kuulisi, niin\nkyllä korvat kipenisi. (Ossipille). Noh, ystäväiseni, sanopas...\n\n\nYhdestoista kohtaus.\n\n    Edelliset. Derschimorda. Svistunov.\n\n_Päällikkö_. Tsch! Lempo periköön nuo vääräsääriset kontiot\nsaappaineen! Pauhaatte, ikäänkuin heittelisitte kärryiltä\nneljänkymmenen puudan painoja! Missä saakelissa te kuhnailette?\n\n_Derschimorda_. Toimitimme, mitä käskettiin...\n\n_Päällikkö_. Hsch!... (Panee kätensä hänen suunsa eteen). Mikä riivattu\nrääkkyminen tuo on! (Matkii häntä). \"Toimitimme, mitä käskettiin\"...!\nMölisee kuin härkä! (Ossipille). Mene, ystäväni, ja valmista, mitä\ntarvitset, ja käytä hyväksesi, mitä talossa vaan on! (Ossip menee). Ja\nte käykää vahtiin tuonne portin edustalle! -- Älkääkä tuumaakaan\npaikaltanne siirtykö... Älkää ketään kynnyksen ylitse päästäkö --\nvarsinkaan ei kauppiaita! Jos yksikään kauppias vaan pääsee, niin...!\nKatsokaa tarkkaan, ett'ei kukaan kannekirjaa muassaan tuo -- niin,\nvaikkapa ei olisikaan kannekirjaa -- ei ketään, ymmärrättekö, ei saa\npäästää sisään ketään, jonka voisi luulla tahtovan valittaa! Pankaa\nsuoraan niskaan ja tällä lailla potkua! (Potkaisee jalallaan). Joko\nymmärsitte? Tsch! Tsch!\n\n    (Menee ulos varpaillaan työntäen poliisipalvelijoita edellänsä).\n\n(Esirippu laskee).\n\n\n\n\nELJAS NÄYTÖS.\n\n\n(Sama huone kaupungin päällikön kodissa.)\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Piirituomari. Sairashuoneen talousmies. Postimestari.\n    Koulujen tarkastaja. Dobtschinski. Bobtschinski.\n\n    (Kaikki täydessä univormussa astuvat varpaillaan sisään.\n    Kaikki puhuvat kuiskutellen).\n\n_Piirituomari_ (Asettaa kaikki puoliympyrään). Jumalan tähden, hyvät\nherrat, asettukaa joutuin puoliympyrään! Järjestys ennen kaikkea!\nKunhan vaan menisi täältä Herran haltuun; hän käypi hovissa ja antaa\nitse valtioneuvostollekin välistä kyydin! Astukaa asentoon, niin\nasentoon! Te Bobtschinski, asetutte tänne sivulle ja te Dobtschinski,\nseisokaa tässä näin.\n\n    (Bobtschinski ja Dobtschinski kiiruhtavat kumpikin\n    paikallensa varpaillaan).\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Eikö teidän mielestänne, herra\npiirituomari, meidän pitäisi vähäisen koetella?\n\n_Piirituomari_. Mitä koetella?\n\n_Sairashuoneen talousmies_. No, kyllähän ymmärrätte.\n\n_Piirituomari_. Pistääkö käteen?\n\n_Sairashuoneen talousmies_. No, vaikkapa niinkin.\n\n_Piirituomari_. Mutta sehän on vaarallinen asia... Jos hän siitä\nnostaisi melua -- hän on hallituksen asiamies! Mutta jos hänelle\ntarjoisimme jotakin kaupungin ja seudun aateliston antamana kiitos- ja\nmuistolahjana?\n\n_Postimestari_. Taikka, eikö sopisi sanoa, että on postissa tullut\nrahoja -- eikä tiedetä kenelle ne kuuluvat?\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Olkaa varoillanne vaan, ett'ei hän teitä\nitseänne postissa lähetä sinne, missä ei kuu kumota, eikä päivä paista!\nTietäkää siis, että hyvin järjestetyssä valtiossa menetellään aivan\ntoisin! Mutta miksi on meitä tänne koko komppania kokoontunut? Olisi\npitänyt esitellä itseämme yksitellen ja sitten kahden kesken noin,\nniinkuin... on tavallista, niin ettei korvakaan kuulisi! Sillä tavoin\nsivistyneessä yhteiskunnassa menetellään. Te, herra piirituomari,\nsaatte alkaa.\n\n_Piirituomari_. En, se tulee teidän itsenne tehdä -- teillähän korkea\nreviisori söi aamiaisensakin.\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Ei, ei, ei! Silloin saa herra koulujen\ntarkastaja, nuorison kasvattaja, alkaa.\n\n_Koulujen tarkastaja_. En, en voi, hyvät herrat, sitä on minun tuiki\nmahdoton tehdä! Minun täytyy tunnustaa, että olen niin kasvatettu, että\naivoni menevät aivan sekaisin niin pian, kun minun pitää puhutella\nvähänkin itseäni ylhäisempää virkamiestä, suuni on ihan tukossa,\nkieleni lyijyä raskaampi. Ei, hyvät herrat, päästäkää minut, päästäkää\nminut!\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Toden totta, Ammos Fedorovitsch, ell'ette\nte aloita, kuka sitten! Teillä on suu kuin Cicerolla!\n\n_Piirituomari_. Kaikkia vielä! Cicero! Kylläpä osasitte! Mitäs siitä,\njos joskus innostuukin ja puhuu jahti- ja hurttakoirista.\n\n_Kaikki_ (hänen ympärilleen tunkeillen). Ei ensinkään; ei vaan\njahtikoirista; kyllä te olette puhuneet Baabelin tornistakin. Ei, Ammos\nFedorovitsch, te ette saa meitä pulaan jättää! Olkaa meille isänä! Ei,\nei, Ammos Fedorovitsch!\n\n_Piirituomari_. Antakaa minun olla, hyvät herrat...\n\n    (Samassa Hlestakov kuuluu sivuhuoneessa kävelevän, yskivän ja\n    syljeskelevän. Kaikki syöksähtävät ovelle, vaan ahdingossa\n    ovat toinen toisellensa esteeksi, tuuppaavat ja loukkaavat\n    toisiansa. Hillittyjä huutoja kuuluu).\n\n_Bobtschinskin ääni_. Ai, Peter Ivanovitsch, ai, ai, voi, voi! Te\ntallaatte minua varpaille!\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Mutta, hyvät herrat, hyvät herrat, älkää\nminua peräti kuoliaaksi likistäkö! Te minut aivan tukehdutatte! En\njaksa tätä kauemmin kärsiä. Olen jo perin hukassa!\n\n    (Ai ja voi huutoja kuuluu. Vihdoinkin ovat kaikki päässeet\n    ulos ja huone on tyhjä).\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Hlestakov (yksinänsä).\n\n_Hlestakov_. (Näyttää uniselta). Olen tainnut nukahtaa aika lailla!\nOlikin hirveitä matrasseja ja untuva-patjoja! Olen varsin hiessä!...\nVaron saaneeni vähän hattuuni eilispäivän suuruspöydässä; pääni on\nvieläkin pökkelönä. -- Muuten täällä, saakeli soikoon, kuluu aika hyvin\nhupaisesti. Tämmöiset kunnon ihmiset ovat aivan mieleeni. Paljoa\nparempi toki on tulla kestityksi näin puhtaasta hyväntahtoisuudesta,\nkuin itsekkäästä voitonhimosta... Ja tuo tytär ei ole sitä hullumpi...\nja äitikin vielä semmoinen, että... Mutta kaikessa tapauksessa tämä\ntämmöinen elämä minua miellyttää.\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Hlestakov. Piirituomari.\n\n_Piirituomari_ (Astuu epäillen sisään; syrjään). Herra Jumala auta\nminua pulasta! Oikein polveni vapisevat! (Ääneen, hattu kädessä ja\nsuorana kuin kyynäräkeppi). Saan kunnian esitellä itseäni, Liapkin\nTiapkin, piirituomari ja kollegiasessori...\n\n_Hlestakov_. Olkaa hyvä, istukaa!... Te olette siis tämän paikkakunnan\npiirituomari?\n\n_Piirituomari_. Viisitoista vuotta sitten valitsi minut aatelisto tähän\nvirkaan kolmeksi vuodeksi ja siitä saakka olen virkaani hoitanut.\n\n_Hlestakov_. Teidän virkanne lienee joksikin edullinen?\n\n_Piirituomari_. Yhdeksän vuotta palveltuani olen saanut kunnian\nvastaanottaa Vladimirin neljännen luokan, esimiesteni tyytyväisyyden\nosoitteeksi. (Syrjään) Rahat ovat kourassani ja kourani on kuin\ntulessa.\n\n_Hlestakov_. Minä pidän Vladimirin tähdestä; se on Annan tähden\nkolmatta luokkaa korkeampi.\n\n_Piirituomari_ (Ojentaa vähäisen suljettua kouraansa eteenpäin ja\nlausuu itsekseen). Voi, Herrani, en yhtään ymmärrä, miten minun pitää\ntehdä. Tuntuu siltä, kuin neuloilla istuisin.\n\n_Hlestakov_. Mitä teillä on kourassa?\n\n_Piirituomari_ (Hämillään, pudottaa setelit). Ei mitään...\n\n_Hlestakov_. Kuinka, eikö mitään. Rahojahan pudotitte!\n\n_Piirituomari_ (Kovasti vavisten). En suinkaan! (syrjään). Voi Luojani,\nnyt olen hukassa! Nyt jo on kahleet kaulassa!\n\n_Hlestakov_ (Kokoo rahat). Niin, kyllähän nämä ovat rahaa!\n\n_Piirituomari_ (Syrjään). Nyt olen auttamattomasti lutkassa!\n\n_Hlestakov_. Kuulkaapas, lainatkaa nämä rahat minulle!\n\n_Piirituomari_ (Kiireesti). Kyllä... kyllä... mitä suurimmalla\nmielihyvällä! (syrjään). Rohkeutta, rohkeutta vaan! Oi Pyhä Maria auta\nminut tästä pulasta!\n\n_Hlestakov_. Minulla on nimittäin matkalla Matti massissa, sillä on\nollut hirveä joukko menoja, jos jonkinlaisia. Muuten saatte heti\nrahanne takaisin, jahka vaan tulen kotia.\n\n_Piirituomari_. Oh, ei millään muotoa, miksi niin? Älkää itseänne sillä\nrasittako? Sehän jo on minulle suuri kunnia... Heikot voimani,\nuutteruuteni, alhaisin alttiuteni hallituksen palveluksessa... Tahdon\naina vast'edeskin tehdä parastani... ansaitakseni suosotanne... (Nousee\ntuolilta, aivan suorana, kädet pitkin housujen saumaa). En tohdi\nkauemmin kallista aikaanne kuluttaa. Onko teillä muuten mitään\nkäskettävää.\n\n_Hlestakov_. Mitä minulla olisi käskettävää?\n\n_Piirituomari_. Jotakin. Minä tarkoitan, eikö teillä ole mitään\nkäskettävää täkäläiselle tuomiokunnalle.\n\n_Hlestakov_. Mitä varten? En minä pidä sitä ollenkaan tarpeellisena!\nKiitän nöyrimmästi.\n\n_Piirituomari_ (Kumartaa ja astun ulos; syrjään). Nyt on kaupunki\nmeidän.\n\n_Hlestakov_ (Yksinään). Oikea kunnon mies tuo piirituomari.\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Hlestakov. Postimestari (univormussa).\n\n_Postimestari_ (Astuu suorana, täysissä tamineissa, käsi miekan\ntupella). Saan kunnian esittää itseni: Schpekin, postimestari ja\nhovineuvos.\n\n_Hlestakov_. Vai niin; terve tultuanne! Minä pidän paljon hupaisesta\nseurasta. Käykää istumaan. Kaupungissako aina asutte?\n\n_Postimestari_. Aivan oikein lausuitte.\n\n_Hlestakov_. Tämä pikku kaupunki minua miellyttää. Väkiluku tosin ei\nole ylen suuri -- vaan mitäpä siitä, eihän tämä ole mikään pääkaupunki.\nEnkö ole oikeassa; mikään pääkaupunki tämä ei ole?\n\n_Postimestari_. Aivan oikeen.\n\n_Hlestakov_. Ainoastaan pääkaupungissa on bon ton ja siellä vaan ei ole\nmaalaisia töllöjä. Vai mitä te arvelette?\n\n_Postimestari_. Aivan oikein lausuitte (syrjään). Ylpeä hän ei\nkumminkaan ole: hän kyselee kaikkia.\n\n_Hlestakov_. Mutta saattaahan pikkukaupungissakin elää onnellisena --\neikö niin?\n\n_Postimestari_. Aivan oikein lausuitte.\n\n_Hlestakov_. Sillä mitähän hyvin viihtyäksemme tarvitsemme? Ainoastaan\nkunnioitusta ja vilpitöntä rakkautta. -- Enkö ole oikeassa.\n\n_Postimestari_. Aivan oikeassa.\n\n_Hlestakov_. Hauskaa toki on, että siitä olemme samaa mieltä.\nMinua pidetään tosin kummallisena miehenä, mutta luonteeni on\nsellainen... (katsoo postimestaria silmiin; syrjään). Entäs jos\ntältäkin vähän lainaisin? (Ääneen.) Matkalla tapahtui minulle\nkummallinen seikka: matkarahani kokonaan loppuivat; saattaisitteko ehkä\nlainata minulle kolme sataa ruplaa?\n\n_Postimestari_. Vallan hyvin... vallan hyvin...! Pidän sen erinomaisena\nonnena! Olkaa hyvä, tässä ne ovat. Olen aina altis teitä auttamaan\nkaikin voimin.\n\n_Hlestakov_. Paljon kiitoksia! Tahdon teille ilmoittaa, ett'en\nmatkaillessani mielelläni puutetta kärsi -- ja miksi niin tekisinkään?\nEikö niin?\n\n_Postimestari_. Aivan oikein lausuitte! (Nousee ja käypi asentoon,\nvasen käsi miekan kahvassa.) En rohkene kauemmin kallista aikaanne\nkuluttaa... Onko teillä kenties mitään muistuttamista täkäläistä\npostilaitosta vastaan?\n\n_Hlestakov_. Ei, ei vähintäkään. (Postimestari kumartaa ja astuu ulos.\nHlestakov sytyttää sikarin.) Tuo postimestarikin näyttää olevan kunnon\nukko. Hän on ainakin auttelias -- semmoisista ihmisistä minä pidän.\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Hlestakov. Koulujen tarkastaja, (joka tuuppaamalla sysätään sisään;\n    hänen takanansa huutaa joku puoleksi ääneen: mitä sinä pelkäät?)\n\n_Koulujen tarkastaja_ (vavisten, selkä suorana). Pyydän saada kunnian\nesittää itseni, Hlopov, koulujen tarkastaja ja nimineuvos.\n\n_Hlestakov_. Oh, terve tultuanne! Istukaa, istukaa! Suvaitsetteko\nsikarin?\n\n    (Tarjoo hänelle sikarin.)\n\n_Koulujen tarkastaja_ (arvellen: syrjään). Voi, Jumalani, tätä en\ntiennyt ennalta aavistaakaan! Otanko vai en?\n\n_Hlestakov_. Ottakaa, ottakaa. Sikarini ovat tavallista lajia, jos\nkohta eivät vedä pietarilaisille vertoja! Kas sielläpä, herraseni,\nsiellä poltan sikareja, jotka maksavat noin viisikolmatta ruplaa sata\n-- aivan nuolaisee sormiansa, kun saa polttaneeksi! (Ojentaa hänelle\nkynttilää.) Tässä on tulta! No polttakaa vaan!\n\n_Koulujen tarkastaja_ (koettaa sytyttää, mutta vapisee ankarasti).\n\n_Hlestakov_. Toinen pää, toinen pää!\n\n_Koulujen tarkastaja_ (pelästyksestä pudottaa sikarin, sylkäisee,\nviittaa kädellään; itsekseen, syrjään). Lempo vie; tämä pelkurimaisuus\npilaa kaikki.\n\n_Hlestakov_. Näen, ett'ette juuri ole polttomiehiä. Vaan minä sanon\nsuoraan, että olen aivan tupakan orja. Samaten en voi olla\nväliäpitämätön naisille. Miten on teidän siinä suhteessa? Musta- vai\nvalko-veriset naiset teitä enemmän miellyttävät?\n\n_Koulujen tarkastaja_ (ihan ällistynyt, eikä saa sanaakaan suustansa.)\n\n_Hlestakov_. Tunnustakaa vaan suoraan: mitkä parempina pidätte,\nmusta- vai valko-veriset?\n\n_Koulujen tarkastaja_. En rohkene tietää...\n\n_Hlestakov_. No, kas nytpä kursaillaan, puhukaa suunne puhtaaksi!\nTahdon ehdottomasti tietää mielipiteenne...\n\n_Koulujen tarkastaja_. Siinä tapauksessa uskallan ilmoittaa, että...\n(syrjään). Tosiaankaan en ensinkään tiedä, mitä sanon. Kaikki on\npäässäni mullin mallin.\n\n_Hlestakov_. Vai niin! Ette tahdo siis sanoa. Varmaankin joku pikkuinen\nmustaverinen veitikka on tehnyt teille tepposet. Sanokaa suoraan\nvaan...\n\n_Koulujen tarkastaja_ (on vaiti.)\n\n_Hlestakov_. Vai niin, te punastutte! Kas, kas vaan! Miksi ette puhu?\n\n_Koulujen tarkastaja_. Minä olen niin hämilläni. Teidän... jalo...\nTeidän kor... Teidän yl... (syrjään.) Kirottu kieli petti taas!\n\n_Hlestakov_. Vai hämillännekö? Minun silmissäni on siis jotakin, joka\nsaattaa ihmisiä hämille. Tiedän ainakin, ett'ei mikään nainen voi\nvastustaa minun silmiäni -- vai mitä luulette?\n\n_Koulujen tarkastaja_. Aivan oikein lausuitte.\n\n_Hlestakov_. Olen vastikään joutunut eriskummalliseen asemaan.\nMatkallani kulutin kaikki rahani. Voisitteko kenties lainata minulle\nkolme sataa ruplaa?\n\n_Koulujen tarkastaja_ (hakee taskustaan; syrjään.) Kuinka!... Mitä!...\nSepä olisi kaunista, jollei minulla olisikaan! (saa viimein rahansa\nesiin ja ojentaa ne vavisten Hlestakoville).\n\n_Hlestakov_. Suuri kiitos!\n\n_Koulujen tarkastaja_. En tohdi kauemmin teitä läsnäolollani\nviivyttää...\n\n_Hlestakov_. Vai niin, no jääkää hyvästi!\n\n_Koulujen tarkastaja_ (meikein juosten; syrjään.) Jumalan kiitos ja\nylistys! Ehk'ei hän tulekaan kouluun!\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Hlestakov. Sairashuoneen talousmies (univormussa, käsi miekalla.)\n\n_Sairash. talousmies_. Pyydän saada teille esittää itseni: Semljanika,\nsairashuoneen talousmies ja nimineuvos.\n\n_Hlestakov_. Hyvää päivää! Tehkää hyvin ja istukaa!\n\n_Sairash. talousmies_. Sain eilen kunnian olla teidän seurassanne ja\nvastaanottaa teidät siinä laitoksessa, joka on minun hoitooni uskottu.\n\n_Hlestakov_. Aivan oikein, nyt jo muistan. Te tarjositte oivallista\naamiaista.\n\n_Sairash. talousmies_. Suurin onneni on pyhittää heikot voimani\nisänmaalleni...\n\n_Hlestakov_. En tahdo teiltä salata, että suuresti pidän hyvästä\nruoasta. Mutta kuulkaa -- minusta näyttää aivan siltä, kuin olisitte\nentistänne pitempi -- ettekö ole eilispäivästä venyneet?\n\n_Sairash. talousmies_. Se on kyllä mahdollista! (vaikenee hetkeksi.)\nTohdin, Teidän ylhäisyytenne, väittää, ett'en mitään itselleni vaadi ja\nettä tarkkuudella ja uutteruudella virkaani hoidan yhteiskunnan\nhyväksi. (Vetää tuolinsa likemmäksi ja puhuu matalalla äänellä.) Mutta\ntäkäläinen postimestari esimerkiksi ei tee mitään; hän ei yhtään välitä\nvirkavelvollisuuksistaan, lähetykset loikoilevat konttorissa...\ntahdotte kenties tehdä hyvin ja ottaa asiasta selkoa. Ja sitten meillä\non piirituomari, joka äsken oli puheillanne; -- se mies ei muuta tee,\nkuin vaan juoksee jäneksien jälessä. Koiransa hän on tuomiosaliin\nmajoittanut ja hänen käytöksensä -- niin en voi olla sitä teille\nilmi antamatta, vaikka hän onkin sukulaiseni ja ystäväni; se on\nvelvollisuuteni, koska se isänmaatamme koskee, -- hänen käytöksensä on\nylen moitittava. Täällä asuu eräs tilanhaltija Dobtschinski, jolla\nmyöskin on ollut kunnia päästä eteenne. -- Niin pian kun tämä\nDobtschinski kotinsa kynnyksen yli astuu, piirituomari heti\nseurustelemaan hänen vaimonsa kanssa; olen valmis vaikka valallakin\nasiata todistamaan... Ja katselkaa vaan Dobtschinskin lapsia: niistä ei\nyksikään vivahda Dobtschinskiin, mutta kaikki nuorempaan tyttäreen\nsaakaa ovat niin kuin tuomarin kuvia.\n\n_Hlestakov_. Mitä sanotte! Sitä en voinut aavistaakaan.\n\n_Sairash. talousmies_. Ja entäs koulujen tarkastaja sitten. Minun on\nvaikea käsittää, kuinka hallitus on hänelle semmoista virkaa uskonut.\nHän on jakobiinia kauheampi... hän istuttaa nuorisoon vaarallisia\nmielipiteitä, joita on vaikea kertoakin... Jos suvaitsette, niin esitän\nkaikki kirjallisesti.\n\n_Hlestakov_. Niin, tehkää niin, tehkää se. Se olisi vallan mieleeni.\nMinä nimittäin, kun minun on ikävä... luen halulla jotakin hupaista...\nMikä nimenne oli? Minä aina unhotan.\n\n_Sairash. talousmies_. Semljanika.\n\n_Hlestakov_. Oikein, oikein, Semljanika. No, sanokaa, onko teillä\nlapsia?\n\n_Sairash. talousmies_. Viisi on minulla niitä, kaksi jo täysikasvuista!\n\n_Hlestakov_. Ja kuinka he ovat noin... niinkuin?...\n\n_Sairash. talousmies_. Tahtonette kai tietää, mitkä heidän nimensä\novat?\n\n_Hlestakov_. Niin, mitkä ovat heidän nimensä?\n\n_Sairash. talousmies_. Nikolaus, Ivan, Elisabet, Maria ja Perpetua.\n\n_Hlestakov_. Hyvä!\n\n_Sairash. talousmies_. Mutta en tohdi kauemmin teitä rasittaa ja\nkuluttaa teiltä niitä kalliita hetkiä, jotka aiotte käyttää pyhien\nvelvollisuuksien täyttämiseen...\n\n    (Kumartaa ja aikoo lähteä.)\n\n_Hlestakov_. Ette minua millään muotoa rasita. Olipa toki lystillistä,\nmitä kerroitte... Ettekö vieläkin jonkun kerran, kun sopii... Sanalla\nsanoen: tuontapaiset jutut huvittavat minua. (Kutsuu hänet takaisin.)\nKuulkaapas! Sanokaa, mikä... olen taas tykkönään nimenne unhoittanut.\n\n_Sairash. talousmies_. Artemy Filippovitsch Semljanika.\n\n_Hlestakov_. Odottakaa, Artemy Filippovitsch, tehkää minulle pieni\npalvelus! Matkallani kulutin kaikki rahat. -- Oletteko tilaisuudessa\nlainata minulle noin neljä sataa ruplaa!\n\n_Sairash. talousmies_. Olen kyllä.\n\n_Hlestakov_. No, sehän oli oivallista! Sulimmat kiitokseni.\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\n    Hlestakov. Dobtschinski. Bobtschinski.\n\n_Bobtschinski_. Minulla on kunnia esitellä itseäni! Olen täällä\nkaupungissa asuva ja nimeni on Peter Ivanovitsch Bobtschinski.\n\n_Dobtschinski_. Tilanhaltija Peter Ivanovitsch Dobtschinski!\n\n_Hlestakov_. Oh, teidät olen muistaakseni jo ennenkin nähnyt! Tehän se\nolitte, joka ravintolassa suinpäin romahditte huoneeseni! Miten on\nnenänne laita?\n\n_Bobtschinski_. Jumalan kiitos, saatte olla aivan huoletonna: nyt se jo\nkuivi, aivan kuivi!\n\n_Hlestakov_. Vai niin, hyvä että kuivi! No sepä hauskaa\nkuulla...(Äkisti ja jyrkästi.) Onko teillä rahoja muassanne?\n\n_Dobtschinski_. Rahoja? Kuinka, rahoja?\n\n_Hlestakov_. Lainatkaa minulle tuhat ruplaa?\n\n_Bobtschinski_. Voi, semmoista summaa ei jumaliste minulla ole! Onko\nteillä, Peter Ivanovitsch?\n\n_Dobtschinski_. Ei, minulla ei semmoista summaa ole. Niinkuin\nluultavasti tiedätte, olen rahani sairashuoneen rahastoon tallettanut.\n\n_Hlestakov_. Noh, ell'ei tuhatta ruplaa, niin ainakin sata?\n\n_Bobtschinski_ (Kaivellen taskujaan.) Peter Ivanovitsch, eikö teillä\nole sataa ruplaa muassanne? Minulla on kaikkiaan neljäkymmentä...\n\n_Dobtschinski_ (Niinikään taskuistaan etsiskellen.) Minulla on yhteensä\nvaan viisikolmatta.\n\n_Bobtschinski_. Katsokaa tarkoin, Peter Ivanovitsch! Tiedänpä teillä\nolevan oikeassa taskussanne läven, -- varmaankin ne ovat lävestä\nluiskahtaneet.\n\n_Dobtschinski_. Ei, ei ole lävessäkään!\n\n_Hlestakov_. No, olkoon menneeksi! Jos kohta ei enempää, kuin\nviisiseitsemättä ruplaa... sama se! (ottaa rahat.)\n\n_Dobtschinski_. Saanko luvan puhutella teitä eräästä arasta asiasta?\n\n_Hlestakov_. Mikä se olisi?\n\n_Dobtschinski_. Niin asia on todellakin tukalaa laatua. Asia on näetten\nniin, että vanhin poikani ilmestyi maailmaan vähää ennen häitä...\n\n_Hlestakov_. Oh, todellako?\n\n_Dobtschinski_. Se on: poika on minun oma poikani, aivan kuin\njälkeenkin häitten syntynyt, ja asia onkin lainmukaisella avioliitolla\nkorjattu. Tahtoni on, että hän pidettäisiin laillisena poikanani, ja\nettä häntä, niinkuin minuakin, nimitettäisiin Dobtschinskiksi.\n\n_Hlestakov_. Hyvä, nimitettäköön vaan, miks'ei?\n\n_Dobtschinski_. En mielelläni olisi teitä vaivannut; mutta pojan\nluonnon lahjoihin katsoen... hän on todellakin tavattoman\ntoivehikas:... hän osaa ulkomuistilta lausua pitkät runot ja, kun hän\nsaa käsiinsä veitsen, veistelee hän heti pieniä vaunuja niin taitavasti\nkuin täysi mestari! Sen voi Peter Ivanovitschkin todistaa.\n\n_Bobtschinski_. Niin, kyllä hänellä on hyvät lahjat!\n\n_Hlestakov_. Hyvä, hyvä! Kyllä koetan, kyllä koetan... Toivon sen\nmieliksenne päättyvän... Noh, niin! (Kääntyy Bobtschinskin puoleen.)\nEntäs te, eikö teillä ole mitään sanottavaa?\n\n_Bobtschinski_. Kyllä kaiketi, minullakin olisi nöyrä pyyntö...\n\n_Hlestakov_. Noh?\n\n_Bobtschinski_. Niin, tahtoisin suurimmassa alamaisuudessa teiltä,\njalosukuinen herra, anoa, että, Pietariin palattuanne, suosiollisesti\nkertoisitte kaikille mahtaville herroille, senaatoreille ja\namiraaleille, että tässä kaupungissa asuu Peter Ivanovitsch\nBobtschinski. Ei muuta kuin tämä: sanokaa vaan, että Peter Ivanovitsch\nBobtschinski asuu täällä.\n\n_Hlestakov_. Hyvä, kyllä sanon!\n\n_Bobtschinski_. Ja jos joutuisi keisarinkin kuuluviin, niin sanokaa\nhänellekin: \"Teidän Keisarillinen Majesteettinne, siinä kaupungissa\nasuu Peter Ivanovitsch Bobtschinski.\"\n\n_Hlestakov_. Kyllä minä sen teen.\n\n_Dobtschinski_. Suokaa anteeksi, että olemme teitä läsnäolollamme\nvaivanneet!\n\n_Bobtschinski_. Niin, suokaa anteeksi, että olemme teitä läsnäolollamme\nvaivanneet!\n\n_Hlestakov_. Se ei mitään tee, ei mitään. Olihan minun päinvastoin\nhyvin hupaista.\n\n    (Saattaa heidät ulos.)\n\n\nKahdeksas kohtaus.\n\n    Hlestakov. (Yksinänsä).\n\n_Hlestakov_. Täällä on paljo virkamiehiä. Näyttää siltä, kuin\nluulisivat minua joksikuksi ylhäiseksi hallitusmieheksi. Varmaankin\ntein eilen heihin mahtavan vaikutuksen. Kylläpä ovat aika pässejä!\nTästä minun täytyy Trapitschkinille kirjoittaa, -- siinä hänelle on\naihetta kyllin oivalliseen sanomalehden kertomukseen. Kuinka hän heidät\nkylvettää! (Huutaa). Hoi Ossip! Tuo minulle kynä, läkkiä ja paperia!\n(Ossip kurkistaa ovesta sisään ja vastaa: \"kohta\"). Mutta tuo\nTrapitschkin... jos hän saa käsiinsä jonkun hupaisen aineen... kyllä\nsilloin lähimmäinen saa kyytinsä! Saadaksensa kertoa lystillistä juttua\ntahi laskeaksensa kokkapuheita ei hän säästä omaa isäänsäkään... Ja\nkyllä hän rahaakin rakastaa! Mutta muuten nämä virkamiehet ovat\noikein hyväntahtoisia! Se osoittaa heidän hyvää sydäntänsä, että\nlainasivat minulle rahaa... Paljonko jo olen keräillyt: kolme sataa\npiirituomarilta, samoin postimestarilta; se tekee yhteensä kuusi sataa.\nKuusisataa, seitsemänsataa, kahdeksan... -- nämäpä, lempo vie, ovat\nrasvaisia setelilappuja! -- Kahdeksan sataa, yhdeksän sataa. No, jopa\nnyt jotakin! On jo toista tuhatta! Nyt, hyvä herra kapteeni, jos nyt\nkynsiini joutuisit... niin nähtäisiin, kuka ketä...\n\n\nYhdeksäs kohtaus.\n\n    Hlestakov. Ossip (tuopi läkkiä, paperia ja kynän.)\n\n_Hlestakov_. No, pöllö, näetkö, kuinka minua kestitään?\n\n    (Alkaa kirjoittaa).\n\n_Ossip_. Jumalan kiitos! Tiedättekö mitä, Ivan Aleksandrovitsch?\n\n_Hlestakov_ (kirjoittaen). No mitä nyt?\n\n_Ossip_. Parasta jo lienee pötkiä tiehensä. Kyllä minusta jo on aika.\n\n_Hlestakov_ (Kirjoittaen). Mitä loruja? Miksi niin?\n\n_Ossip_. Niin vaan! Jääkööt Herran haltuun! Hummasimme jo kaksi päivää,\n-- eiköhän se jo riitä? Miksikä täällä enään virumme? Sylkekää\nkaikelle! Aika ei ole aina sama. Saattaa joku toinenkin tulla ja\nsilloin, Jumala meitä varjelkoon! Täällä on kelpo hevosia -- lähdetään\ntäältä pois!\n\n_Hlestakov_ (Kirjoittaen), Ei, ei, tahdon täällä vielä vähäsen\nelamoida. Huomenna lähden!\n\n_Ossip_. Huomenna! Herran tähden lähtekäämme, Ivan Aleksandrovitsch!\nVaikka teitä pidetäänkin suuressa kunniassa, olisi kuitenkin parasta\nlähteä. Huomaattehan itsekin, että teitä luullaan aivan toiseksi, kuin\nolette -- ja isä-ukkonne närkästyy teihin, jos suotta kauaa viivytte...\nJa niin mainion hyvin, kuin nyt päästäisiin, ja niin mainiot\nkyytihevoset, kuin nyt saisimme.\n\n_Hlestakov_ (kirjoittaen). No, niin! mutta ensiksikin vie tämä kirje\npostiin -- sitten saat mielesi mukaan heti hankkia hevoset ja vaunut.\nMutta pidä silmällä, että saamme oikein hyvät hevoset. Sano ajureille,\nettä juomarahoja annetaan ruplittain ja että ajaisivat, kuin lennossa,\nja laulaisivat lauluja! (Kirjoittaa kirjoittamistaan). Trapitschkin\nkuolee varmaan naurusta.\n\n_Ossip_. Minä, herra, lähetän jonkun tämän talon väestä toimittamaan\ntämän asian ja itse panen kapineemme kokoon, ett'ei aikaa meiltä menisi\nhukkaan.\n\n_Hlestakov_. Noh, tee vaan niin: mutta toimita minulle ensin kynttilä!\n\n_Ossip_ (Astuu ulos ja puhun näyttämiin takana). Kuulepas, veli kulta!\nViepäs tämä kirje postiin ja sano postimestarille, että hän lähettää\nsen ilman maksua. Ja sano hänelle vielä, että hänen pitää oitis\ntoimittaa herralleni kolme parasta kuriirihevosta! Ja lisää, että maksu\nei tule kysymykseenkään -- kaikki käypi valtion kustannuksella. Ja\nlaita niin, että kaikki ripeästi toimitetaan, ett'ei isäntä suuttuisi.\nMutta maltapas, kirje ei vielä ole valmis.\n\n_Hlestakov_ (yhä kirjoittaen). Arvelen juuri, missä hän nyt mahtanee\nasua -- Posti -- vai Hernekadun varrella? Hän myöskin mielellään\nmuuttelee asuntopaikkaa, hyyryänsä maksamatta, Noh, minä kirjoitan\nvanhaan asuntoonsa Postikadun varrelle.\n\n    (Kääntää kirjeensä kokoon. Ossip tuo kynttilän ja Hlestakov\n    sulkee kirjoen sinetillä).\n\n_Derschimordan ääni_ (näyttämön takaa). Kuulepas, vanha halliparta,\nminne nyt tunget? Tänne ei ketään päästetä!\n\n_Hlestakov_. (Antaa Ossipille kirjeensä). Noh niin, viepäs se nyt\npostiin.\n\n_Kauppamiesten äänet_ (näyttämön takaa). Noh, päästä nyt, veli kulta,\nmeidät sisään. Sinä et saa meitä estää, me tulemme asioissa.\n\n_Derschimordan ääni_. Pois, pois! Hän ei ota vastaan! Hän makaa.\n\n    (Meteli yhä kasvaa),\n\n_Hlestakov_. Mikä siellä nyt on, Ossip? Katsopas, mitä melua siellä\npidetään.\n\n_Ossip_ (katsoo ikkunasta). Siellä on kauppamiehiä, jotka pyrkivät\nsisään, mutta poliisipalvelija ajaa heitä pois. He huiskivat\npapereilla. Näyttää siltä, kuin tahtoisivat teitä puhutella.\n\n_Hlestakov_ (astuu ikkunan luo). Mitä tahdotte, hyvät ihmiset?\n\n_Ääniä_. Lähestymme Teidän armoanne! Käske, korkea herra, ottamaan\nvastaan anomuskirjamme!\n\n_Hlestakov_. Päästä heidät... Tulkoot vaan! Ossip, käske heitä\ntulemaan. (Ossip menee. Hlestakov ottaa ikkunasta anomuskirjat vastaan,\naukaisee yhden niistä ja lukee). Hänen kaikkein korkeimmalle\nYlhäisyydelleen, Raha-asiain johtajalle kauppias Abdulinilta. Lempo\ntiesi, mitä tämä merkitsee... Omituinen virkanimipä minulle\nannetaankin!\n\n\nKymmenes kohtaus.\n\n    Hlestakov. Kauppamiehet (tuoden suuren, korilla ympäröidyn\n    viinipullon ja sokurikekoja kulissa). [Sokurikeot kannetaan\n    nimittäin suuressa jauhomatossa (kulissa).]\n\n_Hlestakov_. Mitä tahdotte, hyvät ihmiset?\n\n_Kauppamiehet_. Mitä nöyrimmästi rukoilemme Teidän armoanne.\n\n_Hlestakov_. Mitä siis pyydätte?\n\n_Kauppamiehet_. Älkää jättäkö meitä kurjuuteemme, armollinen herra!\nMeitä sorretaan aivan syyttömästi!\n\n_Hlestakov_. Kuka teitä sortaa?\n\n_Yksi kauppamiehistä_. Täkäläinen kaupungin päällikkö vaan! Sellaista\nkaupungin päällikköä ei ikinä ole ollut olemassa, armias herra! Hän\nsaattaa meidät sanomattomaan kurjuuteen. Majoituksellaan on saattanut\nmeidät melkein hirteen. Hän ei menettele enää ihmisten lailla. Hän käy\npartaan ja huutaa: \"Sinä kalmukki!\" Ja Herra Jumala, olemmehan me\nkoettaneet tehdä hänelle parastamme eikä meitä voi mistään syyttää...\nMitä siihen tulee, että hän tahtoo vaatteita armolliselle rouvalleen ja\ntyttärelleen, -- siitä emme valita. Mutta siihen hän ei tyydy. Kaikki\non hänestä vähä. Hän tulee puotiin ja ottaa, mitä tahtoo. Jos hän näkee\nverkapankon, niin sanoo hän heti: tuossapa on hienoa, kaunista\nkangasta, kannapas se kotiini! Ja me viemme! Vaan pankossa onkin\nviisikymmentä kyynärää.\n\n_Hlestakov_. Kuinka, olisiko se mahdollista! Onko hän semmoinen rosvo?\n\n_Kauppamiehet_. Sellaista kaupungin päällikköä ei ole miesmuistiin\nnähty. Kun hänet kaukaa näemme, piilotamme, mitä suinkin ennätämme.\nPuhumatta siitä, että hän ottaisi jotakin hienompaa, vaan hänelle\nkelpaa kaikki roskakin. Vanhoja viskunoita, jotka jo seitsemän vuotta\novat olleet nelikossa ja jommoisia ei puotipoikanikaan söisi, tuppaa\nhän taskunsa täyteen. Hänen nimipäivänään -- joka on Pyhän Antoniuksen\npäivänä -- täytyy, kuin täytyykin, hänelle tuoda mitä milloinkin,\nvieläpä sellaistakin, jota hän ei laisinkaan tarvitse. Ja sitten hän\nväittää myös Onufriuksenkin päivän olevan nimipäivänsä. Mitäs tehdä? Me\nkannamme Onufriuksellekin...\n\n_Hlestakov_. Sehän on ilmeinen ryöväri!\n\n_Eräs kauppias_. Aivan niin, Jumala nähköön! Semmoinen juuri on asian\nlaita. Ja koetapas vaan tehdä vähäkään vastarintaa, -- kohta paikalla\nhän majottaa koko rykmentin taloosi. Jos mieli tekee valittaa, niin\nsieppaa hän oven kiinni kesken puhetta. \"En pane sinua kidutuspenkille\nenkä ruoski sinua\", sanoo hän, \"sillä laki ei sitä salli; mutta, ukko\nparka, kyllä sinä minulla vielä sillejä syöt.\"\n\n_Hlestakov_. Mikä roisto! Siitä pitäisi hänet Siperiaan lähettää!\n\n_Eräs kauppamies_. Jos Teidän armonne hänet vaan toimittaisi täältä\npois -- vaikk'ei niinkään pitkälle -- niin kaikki olisivat sangen\ntyytyväiset. Älä vähäisiä lahjojamme halveksi! Ota armollisesti vastaan\ntämä viini ja nämä sokurike'ot!\n\n_Hlestakov_. Älkää sitä luulkokaan; minä en koskaan ota vastaan\nlahjoja. Mutta jos tahtoisitte lainata minulle kolmesataa ruplaa, niin\nse olisi toinen asia.\n\n_Kauppamiehet_ (ottavat rahoja esiin). Kas tässä on, isä hyvä, tässä\non! Mutta miksi vaan kolmesataa ruplaa. Ota nyt viisisataa, kunhan vaan\nautat!\n\n_Hlestakov_. Sama se... mutta lainaksi vaan...\n\n_Kauppamiehet_ (Ojentaen rahat hopea-tarjottimella). Tehkää hyvin ja\nottakaa myöskin tarjotin!\n\n_Hlestakov_. Noh, sama se, otetaan sekin!\n\n_Kauppamiehet_ (Kumartaen.) Noh, ottakaa samalla sokuritkin.\n\n_Hlestakov_. Ei, ei, minä en ota minkäänlaisia lahjoja.\n\n_Ossip_. Vaan armollinen herra, miksi ette ota? Ottakaa vaan! Matkalla\nkaikki kelpaa. Heittäkää tänne vaan keot ja kuli myös! Kaikki vaan\nmukiin? Mikä se on? Nuora! No, anna nuorakin tänne. Matkalla nuoraa\nkyllä tarvitaan. Vaunut tai jotakin muuta särkyy, ja silloin on hyvä\nsitoa nuoralla.\n\n_Kauppamiehet_. Olkaa meille armollinen, Teidän ylhäisyytenne! Ellette\nte meitä auta, olemme kaikki huutavassa hukassa; silloin ei ole muuta\nneuvoa kuin pistää nuora kaulaan.\n\n_Hlestakov_. Voitte täydelleen luottaa minuun. Teen, mitä suinkin\nmahdollista on.\n\n    (Kauppamiehet menevät.)\n\n_Naisen ääni_ (Näyttämön takana). Sinä et uskalla pidättää minua!\nKantelen sinustakin! Koetapas vaan potkia!\n\n_Hlestakov_. Kuka se on? (Käy ikkunaan.) Mitä asiata sinulla olisi,\nmuori rukka?\n\n_Kaksi naisääntä_. Armoa, hyvä isä! Oikeutta, armollinen herra! Kuulkaa\narmosta meitä!\n\n_Hlestakov_ (ikkunasta). Päästä hänet sisään.\n\n\nYhdestoista kohtaus.\n\n    Hlestakov. Sepän vaimo. Alaupseerin leski.\n\n_Sepän vaimo_ (Lankee polvilleen). Armahtakaa!\n\n_Alaupseerin leski_ (Lankee polvilleen). Armahtakaa!\n\n_Hlestakov_. Keitä te olette?\n\n_Leski_. Minä olen alaupseeri Ivanovin leski.\n\n_Vaimo_. Minä olen kaupungissa asuvan sepän vaimo Ferronja Petrovna\nPoschlepkina.\n\n_Hlestakov_. Malta, puhukoon nyt yksi kerrassaan! Mitä sinä tahdot?\n\n_Vaimo_. Armoa! Polvillani rukoilen turvaa kaupungin päällikköä\nvastaan. Suokoon Jumala sille riiviölle, mitä maailmassa on pahaa --\nsurma syököön sen roiston ja hänen lapsensa, setänsä, tätinsä ja koko\nhänen sukunsa!\n\n_Hlestakov_. No, mitä pahaa hän sitten on tehnyt?\n\n_Vaimo_. Hän käski pistää mieheni vasten vuoroa sotaväkeen! -- Voi mikä\nroisto! Ja paitsi sitä, se on laitonta, sillä mieheni on nainut mies.\n\n_Hlestakov_. Mutta kuinka uskalsi hän niin tehdä?\n\n_Vaimo_. Mutta sen se riiviö teki, kuin tekikin! Rangaiskoon hyvä\nJumala häntä sekä tässä että tulevassa maailmassa! Ja jos hänellä on\ntäti, niin valukoon koko maailman kurjuus senkin päälle. Ja jos hänen\nkelmi isänsä vielä on elossa, niin soisin senkin riivatun pakahtuvan\ntahi tukehtuvan! Vuoro oli oikeastansa räätälin pojan, joka sitä paitsi\non suuri juoppokin; mutta hänen vanhempansa antoivat kaupungin\npäällikölle kalliin lahjan, ja silloin tämä loikin silmänsä\nkauppiaan-rouvan Pantelejevan poikaan, ja silloin Pantelejeva\nlähettämään rouvalle kolme pankkoa palttinaa -- ja sitten kävi hän\nminun kimppuuni. -- \"Mitä sinä miehellä teet?\" sanoi hän. \"Ei hän enää\nmihinkään kelpaa\", sanoi hän. Kyllin itse tiedän -- kelpaako vai ei. Se\non oma asiani. Roisto! \"Hän on varas\", lausui hän. \"Ellei hän nyt\nolekaan varastanut, niin sama se; hän epäilemättä ajan pitkään\nvarastaa, sitten hän ensi vuonna kuitenkin otetaan nostoväkeen.\" -- Ja\nmiten minä tulen ilman miestä toimeen. Semmoinen heittiö! Toivon, että\nkoko hänen sukunsa hukkuisi ja, jos hänellä on anoppi elossa, niin\ntoivotan, että anoppikin...\n\n_Hlestakov_. Hyvä, hyvä! (saattaa ulos sepän leskeä, toiselle.) Mitä\nsinä tahdot?\n\n_Vaimo_ (mennessään.) Älkää minua vaivaista unhoittako, laupias isä!\nOlkaa armollinen!\n\n_Leski_. Minä tulen, hyvä isä, valittamaan kaupungin päällikön tekoja.\n\n_Hlestakov_. No, mitä hän on sinulle tehnyt? Mutta lyhyesti!\n\n_Leski_. Hän on, hyvä isä, minua pieksättänyt!\n\n_Hlestakov_. Pieksättänyt; no kuinka?\n\n_Leski_. Vallan erehdyksestä, isä kulta. Täkäläiset akat torilla\njoutuivat tappeluun. Poliisi ei ennättänyt ottaa heitä kiinni, vaan sen\nsijaan otti minut kiinni ja pieksi minua niin pahanpäiväisesti, ett'en\nkahteen päivään kärsinyt istua.\n\n_Hlestakov_. No, mitä sille nyt enää voi?\n\n_Leski_. Niin, eihän sille nyt enää mitään voi; mutta erehdyksestään\nvetäköön hän sakkoa. Miksi minä kadottaisin onneni? Juuri par'aikaa\nolisi minulle rahat hyvin tarpeen.\n\n_Hlestakov_. Hyvä, hyvä. Menkää vaan; kyllä asiasta pidän huolta.\n(Leski menee; ikkunasta ojennetaan anomuskirjoja.) Noh, vieläkö sitä\nkestää? (Astuu ikkunan luo.) Ei, ei! Mahdotonta, mahdotonta! (Poistuu\nikkunasta.) Tämä käypi ajan pitkään ikäväksi. Menkööt hiiteen! Ossip,\nälä enään laske ketään huoneisin!\n\n_Ossip_ (Huutaa ikkunasta). Menkää matkaanne! Herralla ei ole aikaa.\nTulkaa jälleen huomenna!\n\n    (Ovi aukenee ja etupäässä näkyy pitkäpartainen rentturetkale\n    pitkässä karvanutussa, huulet paisuksissa, posket siteissä.\n    Hänen takanaan useita muita henkilöitä.)\n\n_Ossip_. Pois paikalla, joka sorkka! Mitä sinä tahdot?\n\n    (Tuuppaa ensimmäistä vatsaan, työntää hänet takaperin\n    ulos ja paiskaa jälessään oven kiinni.)\n\n\nKahdestoista kohtaus.\n\n    Hlestakov. Maria Antonovna.\n\n_Maria_. Ah!\n\n_Hlestakov_. Mitä niin säikähdätte, neiti?\n\n_Maria_. Oh! En minä säikähtänyt.\n\n_Hlestakov_ (Kiemuroiden.) Suokaa anteeksi, neitoseni, mutta minua\nilahduttaa erinomaisesti, että pidätte minua miehenä, joka...\nRohkenenko kysyä, minne olitte menossa?\n\n_Maria_. En minnekään.\n\n_Hlestakov_. Kuinka olisi esimerkiksi mahdollista, ett'ette minnekään\naikoneet?\n\n_Maria_. Luulin äitini olevan täällä...\n\n_Hlestakov_. Mutta tekisi suuresti mieleni tietää, kuinka niin\nkummallisesti sattui, ett'ette olleet menossa minnekään.\n\n_Maria_. Varmaan häiritsen teitä. Teillä on tärkeitä asioita.\n\n_Hlestakov_ (Keikaroiden.) Teidän silmänne ovat paremmat kuin kaikki\ntärkeät asiat. Teidän on mahdotonta minua häiritä! Päinvastoin te\ntulette kuin onnen ohjaamana.\n\n_Maria_. Te puhutte, kuin pääkaupungin herrat ainakin...\n\n_Hlestakov_. Kuten puhua tulee niin ihanalle naiselle! Rohkenenko olla\nniin onnellinen, että saisin tarjota teille tuolin? Teille ei sovi\ntuoli; teille pitäisi olla valtaistuin!\n\n_Maria_. Tosiaankaan en tiedä... oikeastaan minun pitäisi mennä pois.\n\n    (Istuu.)\n\n_Hlestakov_. Mikä erinomaisen kaunis liinanen teillä on?\n\n_Maria_. Kuinka sydämetön te olette, kun teette minusta maalais-tyttö\nraukasta pilkkaa!\n\n_Hlestakov_. Oh, neitini, soisin itseni olevan tuon huivin, voidakseni\nkiertyä tuon liljavalkoisen kaulan ympäri!\n\n_Maria_. Voi, Herrani, en ymmärrä ollenkaan, mitä tarkoitatte... Mikä\nliina?... Kuinka kummallinen ilma meillä tänään on!\n\n_Hlestakov_. Teidän huulenne, neitoseni, ovat paremmat parhaintakin\nilmaa!\n\n_Maria_. Yhä teillä vaan on tuommoista puhetta!... Aikomukseni oli\npyytää teitä piirtämään muutamaa runonpätkää muistokirjaani. Olen varma\nsiitä, että teillä on niitä monta muistissanne.\n\n_Hlestakov_. Teille, neitonen, olen valmis kaikki tekemään. Vaatikaa\nvaan -- minkälaisia runoja tahdotte?\n\n_Maria_, Se on yhdentekevää, kunhan vaan ovat kauniita ja uusia.\n\n_Hlestakov_. No niin runoja! Niitä osaan koko joukon.\n\n_Maria_. No sanokaa, minkälaisia ai'otte muistokirjaani kirjoittaa?\n\n_Hlestakov_. Miksi niin? Kyllähän minä niitä osaan.\n\n_Maria_. Runot ovat niin mieleisiäni!\n\n_Hlestakov_. No, minulla on kaikellaisia. Saanko muistikirjaanne panna\nesim. seuraavan:\n\n    \"Sä, ihmislapsi, surussasi\n    Ain moitit Luojan sallimaa.\"\n\nTahi jotakin sen kaltaista?... Tällä hetkellä en muista niitä aivan\ntarkkaan. Mutta eihän se mitään tee. Runojen sijaan tarjoan teille\nmieluummin rakkauteni, heti teidän silmäyksestänne...\n\n    (Siirtää tuolinsa likemmäksi.)\n\n_Maria_. Jumalani, rakkaus!... En ensinkään tiedä, mitä rakkaus on...\nRakkaus, siitä en koskaan tietänyt...\n\n    (Väistyy tuolineen.)\n\n_Hlestakov_. Minkätähden noin siirrätte pois tuolianne? Hauskempihan\nolisi istua lähellä toinen toistansa.\n\n_Maria_ (Yhä siirtyen tuolineen). Miksi juuri lähellä? Yhtä hyvä on\nistua kauempanakin.\n\n_Hlestakov_ (Lähestyen). Miksi niin kaukana. Yhtä hyvin lähempänä.\n\n_Maria_ (Vetäytyy kauemmaksi.) Ja minkä tähden?\n\n_Hlestakov_ (Lähestyy tuolineen). Teistä vaan näyttää, että olemme\nlähellä, mutta ajatelkaa, että olemme kaukana... Oi, neitiseni, kuinka\nautuas olisin, jos saisin sulkea teidät syliini!\n\n_Maria_ (Katsahtaa ikkunan puoleen). Kas, mikä tuosta ikkunan sivutse\nlensi? Oliko se varis vai muu lintu?\n\n_Hlestakov_ (Suutelee häntä olkapäälle ja katsoo ikkunaan). Varis se\nOli.\n\n_Maria_ (Nousee närkästyneenä.) Ei, tuo jo on liikaa... Moista\nrohkeutta...\n\n_Hlestakov_ (Pidättäen häntä). Anteeksi, neiti, suokaa anteeksi!\nRakkaudesta sen tein, rakkaudesta, puhtaasta rakkaudesta...\n\n_Maria_. Te pidätte minua tuollaisena maalaistyttönä...\n\n    (Koettaa päästä erilleen hänestä.)\n\n_Hlestakov_. Rakkaudesta se tapahtui, pyhimmästä, puhtaimmasta\nlemmestä. Vaan pilanpäin minä teitä suutelin, Maria Antonovna; älkää\nsiitä minuun suuttuko! Olen valmis polvillani rukoilemaan teiltä\nanteeksi. (Lankee polvillensa.) Voi, antakaa kuitenkin anteeksi,\nantakaa anteeksi! Näettehän, että polvillani teitä rukoilen.\n\n\nKolmastoista kohtaus.\n\n    Edelliset. Anna Andrejevna.\n\n_Anna Andrejevna_ (Huomaa Hlestakovin olevan polvillansa). Ah,\nminkälainen asema!\n\n_Hlestakov_ (nousten seisaalleen). Piru vie!\n\n_Anna Andrejevna_. Mitä tämmöinen käytös osottaa, neito? Onko tämä\nsopivata?\n\n_Maria_. Voi, hyvä äiti kulta, minä...\n\n_Anna Andrejevna_. Mene pois täältä, kuuletko, mene paikalla menojasi,\näläkä tule silmieni eteen! (Maria menee itkien.) Antakaa anteeksi, vaan\nminun täytyy sanoa, että suuresti kummastelen...\n\n_Hlestakov_ (Syrjään). Ei tämäkään ole sitä hullumpi -- sangen sievä!\n(Lankee polvilleen). Katsokaa, armollinen rouva, minä hehkun lemmestä!\n\n_Anna Andrejevna_. Mitä nyt; polvillanne! Nouskaa, tehkää kaikin\nmokomin hyvin ja nouskaa -- lattia ei ole aivan puhdas.\n\n_Hlestakov_. Ei, polvillani, polvillani vaan tahdon kuulla, minkä\nkohtalon minulle sallimus määrää -- elämän vai kuoleman.\n\n_Anna Andrejevna_. Suokaa anteeksi, mutta en vielä täysin ymmärrä, mitä\ntarkoitatte. Ellen erehdy, niin anotte tytärtäni.\n\n_Hlestakov_. En, en; teihin olen rakastunut. Henkeni on vaarassa.\nEllette uskollista rakkauttani palkitse, ei minun kannata elää\nmaailmassa! Lemmen liekki rinnassani, pyydän teitä omakseni.\n\n_Anna Andrejevna_. Sallikaa minun tehdä vähäinen muistutus: olen nyt\nsiinä asemassa... minä olen naimisessa...\n\n_Hlestakov_. Ei sillä väliä! Hakkaus ei rajoista tiedä! Ja onhan muuten\nKaramsin lausunut: \"lait ne vaan tuomitsevat\"... Siirrymme etäisen\nrannan kalveesen... Saanko sydämenne, saanko sydämenne?\n\n\nNeljästoista kohtaus.\n\n    Edelliset. Maria Antonovna. (Juoksee äkkiä huoneesen.)\n\n_Maria_. Äiti kulta, isä sanoo, että sinä... (Huomaa Hlestakovin olevan\npolvillaan). Ah, minkälainen asema!\n\n_Anna Andrejevna_. No, mitä nyt? Mitä sinä ajattelet? Mikä tuulihattu!\nYht'äkkiä hyppää, kuin hassu! No, mitä kummallista tässä sitten on?\nMitä sinä ajattelet? Aivan kuin kolmivuotinen lapsi! Et suinkaan... et\nollenkaan näytä kahdeksantoista vuotiaalta neidolta! Jumala tiesi,\nkoska sinäkin viisastut ja koska käyttäydyt niin, kuin hyvin kasvatetun\nneiden tulee...? Milloin sinäkin opit tietämään, mitä hyvä tapa ja\nsievä käytös on?\n\n_Maria_ (Kyynelsilmin). En todellakaan, äiti kulta, tietänyt...\n\n_Anna Andrejevna_. Päässäsi aina käy jonkinlainen ristituuli. Aina otat\nesimerkkiä Liapkin-Tiapkinin tyttäristä. Mitä sinä niistä? Sinun ei\npidä heitä jäljitellä! Onhan sinulla muita esimerkkejä... esimerkiksi\näitisi. Siinä esikuva, jota sinun sopii noudattaa.\n\n_Hlestakov_ (Tarttuu Marian käteen). Anna Andrejevna, älkää onneamme\nestäkö! Suokaa uskolliselle rakkaudellemme siunauksenne!\n\n_Anna Andrejevna_ (Hämmästyksissään). Kuinka! Häneenkö te siis...\n\n_Hlestakov_. Lausukaa ratkaiseva sana! Elämä vai kuolema!\n\n_Anna Andrejevna_. No, nyt huomannet, hupsu, itse. Vieras oli sinun\njoutavan vuoksi polvillaan ja sinä -- sinä hyppäät sisään kuin hassu!\nSinä todellakin ansaitsisit, että kieltäisin; sinä et ansaitse\nsellaista onnea.\n\n_Maria_. En niin ikänäni enään tee, äiti kultani, en, en koskaan tästä\nlähin...\n\n\nViidestoista kohtaus.\n\n    Edelliset. Kaupungin päällikkö. (Hengästyneenä).\n\n_Päällikkö_. En milloinkaan, Teidän ylhäisyytenne, enää niin tee,\nen milloinkaan! Älkää mua turmioon syöskö, armoa! armoa!\n\n_Hlestakov_. Mikä teitä vaivaa?\n\n_Päällikkö_. Kauppamiehet kävivät teille valittamassa. Voin kunniallani\nvakuuttaa, ett'eivät puoletkaan heidän kanteistaan ole tosia. Hepä\njuuri itse peijaavat ja nylkevät kansaa! Alaupseerin vaimo valehteli,\njumaliste, hän valehteli, että olen häntä ruoskittanut. -- Hän on itse\nitseänsä piiskannut.\n\n_Hlestakov_. Hiisi vieköön alaupseerin lesken! Nyt ei minulla ole\nsemmoiseen aikaa.\n\n_Päällikkö_. Älkää heitä uskoko! Ilkeitä panettelijoita kaikki\ntyyni!... Ei pieni lapsikaan uskoisi heitä. Koko kaupunki pitää heitä\nvalhettelijoina. Mitä tulee minun ryöstöihini, ovat he itse suurimpia\nvarkaita auringon alla.\n\n_Anna Andrejevna_. Tiedätkö, minkä kunnian Ivan Aleksandrovitsch on\nsuvainnut meille osoittaa? Hän pyytää tytärtämme vaimokseen!\n\n_Päällikkö_. Mitä sinä nyt? Et varmaankaan, akkaseni, ole aivan\ntäydessä järjessäsi? Älkää panko pahaksenne, Teidän ylhäisyytenne! Hän\non vähän hassahtunut... Hänen äidissään oli samaa vikaa.\n\n_Hlestakov_. Minä todellakin kosin tytärtänne. Olen rakastunut.\n\n_Päällikkö_. Sitä en saata uskoa, Teidän ylhäisyytenne!\n\n_Anna Andrejevna_. Mutta etkös, jurro, kuule, mitä sinulle sanotaan...\n\n_Hlestakov_. En laske leikkiä, puhun täyttä totta! Minä voin\nrakkaudesta menettää järkeni.\n\n_Päällikkö_. En uskalla, en rohkene sitä todeksi uskoa; en ole\nsemmoiseen kunniaan mahdollinen.\n\n_Hlestakov_. Toden totta, jos kiellätte tyttärenne minulta, niin tiesi\nlempo, mitä teenkään!\n\n_Päällikkö_. En voi sitä uskoa; Teidän ylhäisyytenne, armollisesti vaan\nlaskette leikkiä.\n\n_Anna Andrejevna_. Noh, mikä tukki! Kuinka monta kertaa pitää sinulle\nselittää...\n\n_Päällikkö_. Minä en saata uskoa!\n\n_Hlestakov_. Suostukaa, suostukaa! Minä olen hurja mies... Ja kun\nitseni ammun, niin kyllä teidät pahoista töistänne viedään keräjiin.\n\n_Päällikkö_. Voi, Jumalani, syytön minä olen sekä ruumiillisesti että\nhenkisesti. Älkää, Teidän ylhäisyytenne, suuttuko! Tehkää nyt, niinkuin\ntahdotte!... Nyt en tosiaankaan tiedä, kummoinen on pääni laita... Nyt\nolen tyhmempi kuin koskaan ennen.\n\n_Anna Andrejevna_. Noh, hyvä, hyvä, mutta siunaa nyt vaan!\n\n    (Hlestakov ottaa Mariaa kädestä ja lähestyy.)\n\n_Päällikkö_. Jumala teitä siunatkoon -- mutta syytön minä tässä asiassa\nolen! (Hlestakov suutelee Mariaa. Päällikkö katsoa ällistelee.) No\ntuhat tulimmaista, aivan toden totta! (Hieroo silmiänsä.) Suutelevathan\ntoisiansa, niin todella suutelevat toisiansa! Vallan kuin sulho ja\nmorsian! Kylläpä nyt Jumala onnella siunasi. Kukapa olisi luullut!\n\n\nKuudestoista kohtaus.\n\n    Edelliset. Ossip.\n\n_Ossip_. Hevoset ovat valjaissa.\n\n_Hlestakov_. Hyvä... tulen kohta.\n\n_Päällikkö_. Aiotteko lähteä?\n\n_Hlestakov_. Aion.\n\n_Päällikkö_. Ja milloin sitten?... Ellen erehdy, suvaitsitte itse\nmainita jotakin häistä...\n\n_Hlestakov_. Se tapahtuu aivan äkkiä... Lähden päiväksi vaan enoni --\nsummattoman rikkaan ukon luoksi. Huomenna olen jälleen täällä.\n\n_Päällikkö_. En rohkene pidättää teitä; -- toivon teidän pian ja\nonnellisesti palaavan.\n\n_Hlestakov_. Kuinkas sitten, kuinkas sitten! Se tapahtuu aivan äkkiä!\nJää hyvästi, sydänkäpyni!... En voi, tosiaan en voi lausua, kuinka\nsyvästi... Hyvästi, kyyhkyseni!\n\n    (Suutelee Marian kättä.)\n\n_Päällikkö_. Ettekö mitään tarvitse matkalle? Jollen muista väärin, oli\nkassanne vähän heikolla kannalla?\n\n_Hlestakov_. Oh, ei ensinkään! (Miettii.) Noh, vaikkapa vaan...\n\n_Päällikkö_. Paljonko suvaitsette?\n\n_Hlestakov_. Te annoitte jo minulle kaksisataa ruplaa -- tahi oikeammin\nneljäsataa! En tahdo erehdystänne käyttää väärin... No... jos saan\nsaman summan vielä lisäksi, niin kaikki tekee tasan kahdeksansataa.\n\n_Päällikkö_. Heti paikalla! (Noukkii setelejä taskukirjastaan). Tehkää\nhyvin, kaikki ovat ihan uusia setelejä.\n\n_Hlestakov_. Kas todellakin! (Katselee setelejä). Sitä parempi!\nSanotaanhan, että uudet setelit merkitsevät uutta onnea.\n\n_Päällikkö_. Aivan niin, ihan oikein -- uutta onnea!\n\n_Hlestakov_. Herran haltuun, Anton Antonovitsch! Sulimmat kiitokset\nvierasvaraisuudestanne. Minua ei ole missään niin erinomaisesti\nkohdeltu kuin teillä. Jääkää hyvästi, Anna Andrejevna! Ja hyvästi,\nrakas Mariani, näkemään asti, kultaseni!\n\n    Näyttämön takana.\n\n_Hlestakovin ääni_. Voi hyvin, Maria Antonovna, sinä lempeni tähti!\n\n_Päällikön ääni_. Mitä tämä on? Tuollaisillako rattailla lähdette?\n\n_Hlestakovin ääni_. Niin aion, olen niihin jo tottunut. Linjaalista\nrupee päätäni kivistämään.\n\n_Ajurin ääni_. Ptrruu.\n\n_Päällikön ääni_. Pankaa kumminkin jotain allenne... joku matto\nesimerkiksi... Sallitteko minun panna jonkun maton?\n\n_Hlestakovin ääni_. Sitä ei ole tarvis. Se on turhaa... Ehkäpä se olisi\nhyväkin?\n\n_Päällikön ääni_. Kuule Avdotja! Juokse heti aittaan ja nouda sieltä\nparas matto -- tuo turkkilainen, pohja sininen!\n\n_Ajurin ääni_. Ptrruu!\n\n_Päällikön ääni_. Koska meidän sopii odottaa teitä taas tänne?\n\n_Hlestakovin ääni_. Huomenna -- viimeistään ylihuomenna.\n\n_Ossipin ääni_. Kas tässä on matto! Levittäkää se sinne! No niin; mutta\nensin heiniä tänne näin!\n\n_Ajurin ääni_. Ptruu!\n\n_Ossipin ääni_. Tänne näin, tänne näin! Nyt vaan pikkuisen lisää!... No\nniin, nyt on kaikki hyvin! (Lyöpi kädellä mattoa). Armollinen herra,\ntehkää hyvin ja istukaa!\n\n_Hlestakovin ääni_. Hyvästi Anton Antonovitsch!\n\n_Päällikön ääni_. Hyvästi, Teidän ylhäisyytenne!\n\n_Naisten äänet_. Hyvästi, Ivan Aleksandrovitsch!\n\n_Hlestakovin ääni_. Jääkää hyvästi, äiti kulta! Hyvästi, kyyhkyseni!\n\n_Ajurin ääni_. Hei heposeni, lintuseni! Lentäkää täyttä laukkaa!\n\n    (Kellojen kilinää kuuluu).\n\nEsirippu laskee.\n\n\n\n\nVIIDES NÄYTÖS.\n\n\n(Sama huone).\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Kaupungin päällikkö. Anna Andrejevna. Maria Antonovna.\n\n_Päällikkö_. Noh, Annaseni, mitään tämänlaista sinä et liene koskaan\nvoinut aavistaakaan? Saakeli vie, sepä oli oiva apaja! Sanopas minulle\nsuoraan: oletko ikänäsi mitään sellaista edes uneksinutkaan?...\nPeijakas! Yksinkertaisesta pikkukaupungin päällikön rouvasta äkkiä\nnousit sellaiseen sukuun!\n\n_Anna Andrejevna_. Minua se ei ollenkaan kummastuta. Olen jo kauan sen\ntietänyt. Mutta sinusta se varmaan näyttää varsin käsittämättömältä,\nkoska olet yksinkertainen mies, etkä koskaan ole oikeita\nsäätyhenkilöitä nähnyt.\n\n_Päällikkö_. Niinkuin en itse olisi säätyhenkilö, muoriseni! Annaseni,\ntodellakin lystillistä on ajatella, mitä lintuja meistä nyt on tullut\n-- niin, niin, Anna Andrejevnani, piru vie, oikein korkealentoisia\nlintuja! Nytpä kyyditän nuo konnat, jotka ovat kanne- ja valituskirjoja\nsepitelleet ja lähetelleet!... Kuka siellä? (Poliisipalvelija astuu\nsisään). Ah, sinäkö se olet, Ivan Karpovitsch! Mene, ystäväni, ja kutsu\ntänne kauppamiehet!... Kylläpä ne riiviöt opetan kantelemaan minun\npäälleni! Onko maailmassa semmoisia juutalaisroistoja nähty; malttakaa\nvaan, kyyhkyseni! Tähän asti olette riippuneet hirressä vaan\nkainaloista, mutta nyt ripustan teidät kurkuista! Kirjoita muistiin\nkaikki, jotka ovat käyneet minusta valittamassa... ja ennen kaikkia ne,\njotka ovat kyhäilleet valitus-kirjoja! Ja tietäkööt siis kaikki, minkä\narmon taivas on kaupungin päällikön huoneelle osoittanut! Hän ei naita\npois tytärtänsä millekään jokapäiväiselle kosijalle, vaan miehelle,\njonka vertaista ei ole sinä ilmoisna ikänä nähty, miehelle, joka voipi\ntehdä kaikki, mitä vaan tahtoo, kaikki, kaikki, kaikki! Anna heidän\nkaikkien se tietää ja kuulla! Julista se koko maailmalle, soita\nkelloja! Tuhat tulimmaista; tämä päivä on voiton ja riemun päivä, ja\nriemuita minä toki tahdon! (Poliisipalvelija menee.) No niin, Annani,\nniin! Kuinka meidän nyt pitää asettaa elämämme? Missä vast'edes asumme\n-- täälläkö vai Pietarissa?\n\n_Anna Andrejevna_. Pietarissa varmaan, Pietarissa! Kuinka saattaisi\njäädä tänne?\n\n_Päällikkö_. No, olkoon menneeksi! Pietarissa, siis Pietarissa. Muuten\ntäälläkään ei olisi hullumpaa! Kylläkai kaupungin päällikkötoimenikin\nnyt on hiiteen heitettävä, vai kuinka, Anna Andrejevna?\n\n_Anna Andrejevna_. No, se on tietty. Mitä se on -- kaupungin päällikkö!\n\n_Päällikkö_. Usko pois. Annaseni, että jo piankin pujahdan korkeampaan\nvirkaan. Hän on veli kaikkien ministerien kanssa ja käypi hovissa.\nKyllä hän pitää huolta ylentymisestäni; kyllä kai minä hyvinkin pian\nkenraaliksi kiipeen! Mitä arvelet, Anna Andrejevna -- enkö voi piankin\nkiivetä kenraaliksi?\n\n_Anna Andrejevna_. No, mitenkäs muuten?\n\n_Päällikkö_. Niin saakeli soikoon! Loistavaa on olla kenraalina ja\nripustaa nauhat olkapäillensä! Mutta minkälaiset nauhat, Anna?\nPunaisetko vai siniset?\n\n_Anna Andrejevna_. Siniset ainakin!\n\n_Päällikkö_. Ha, ha, kas vaan kuinka hän on siniseen mieltynyt!\nMuuten ei punainenkaan ole hullumpi. Mutta tiedätkös, miksi on niin\nihanata olla kenraalina? Sen tähden että, jos esimerkiksi tekee mieli\nmatkustaa johonkin, niin kuriirit ja ajutantit ratrastavat täyttä\nlaukkaa edelläpäin ja huutavat: hevosia, hevosia kenraalille! --\nKestikievaritaloissa ei niitä anneta kellekään. Kaikkien täytyy\nkauniisti odottaa -- kaikkien alhaisempien virkamiesten, kapteenien,\nkaupungin päällikköjen -- vaan herra kenraali ei ole tietävinäänkään.\nJa sitten ollaan päivällisillä kuvernöörien luona ja kaupungin\npäälliköt seisovat ovilla! Ha, ha, ha, ha! (Nauraa niin, että kyyneleet\ntulevat silmiin). Lempo vie, sepä juuri hauskaa! Saakelin hauskaa!\n\n_Anna Andrejevna_. Sinua miellyttää vaan tuommoinen raaka. Sinun täytyy\ntäydelleen muuttaa elämäsi tapa. Sellaiset tuttavat kuin tuo koirien\nkaitsija -- tuomari, jonka kanssa käyt jänistämässä, ja Semljanika ovat\naivan mahdottomat. Sen sijaan sinun kanssasi tulee seurustelemaan\nhienon hienot kreivit ja valtion ylhäiset. Mutta suoraan tunnustan,\nettä sinä minua vähäisen peloitat: suustasi pöllähtää välistä sanoja,\njommoisia ei koskaan sivistyneissä piireissä kuule.\n\n_Päällikkö_. Oh, loruja, ei sana vielä ole ketään vahingoittanut.\n\n_Anna Andrejevna_. Niin, se on tietty, jos olisit vaan kaupungin\npäällikkö, mutta siellä on elämä ihan toinen.\n\n_Päällikkö_. Aivan niin! Siellä sanotaan olevan kaksi kalalajia: sorvaa\nja kuoretta, jotka ovat niin makuisia, että sylki suuhun tulee niitä\nnähdessä.\n\n_Anna Andrejevna_. Sinä vaan aina ajattelet kalaruokaa. Minä sitä\nvastoin toivon vaan, että meidän talomme tulisi pääkaupungin\nensimmäiseksi taloksi. Minun huoneessani pitää olla semmoinen ambran\ntuoksu, että sinne on vaikea tullakin ja täytyy näin sulkea silmänsä...\n(Panee silmät kiinni ja haistelee). Oh, miten ihanaa!\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Edelliset. Kauppamiehet.\n\n_Päällikkö_. Terve tultuanne, haukkaseni!\n\n_Kauppamiehet_ (Kumartaen). Hyvää huomenta, hyvää huomenta,\nkunnia-arvoinen isäntä!\n\n_Päällikkö_. Noh, äijäseni, kuinka jaksatte? Kuinka kauppa käy?... Vai\nniin, te teekeittiöt ja kyynärpuun ritarit, oletteko tekin ruvenneet\nvalittamaan? Vai te arkkiveijarit ja kelmit, te merta mittelevät valaat\nrupeette valittamaan! Ja mitä arvaamattomia aarteita onkaan teiltä\nsitten viety? Varmaan jo luulitte saavanne minut pönkän taa. Mutta\ntietäkää, -- nyt teidät hiisi perii nahkoineen päivineen! Tietäkää\nsiis! --\n\n_Anna Andrejevna_. Mutta, hyvä Jumala, rakas Anton, mimmoisia sanoja\nsinä käytät?\n\n_Päällikkö_ (Närkästyen). Sama se, mitä sanoja! -- Tietäkää siis, että\ntuo korkea virkamies, jolle olette kannelleet, nai minun tyttäreni? Hä?\nMitä? Mitäpä nyt virkatte? Nyt minä, lempo vieköön, annan teille\nkyydin!... Te varastatte koko maailmalta! Sinä esimerkiksi möit\nhallitukselle mädännyttä verkaa ja siten petkutit itsellesi sata\ntuhatta ruplaa. Ja jos sitten uhraatkin parikymmentä kyynärää nahkasi\npelastukseksi, niin pitää muitten siitä kohta sinulle palkinto\nantaman!... Niin, jos vaan tiedettäisiin, miten olet menetellyt,\nniin... Ja aina sitten tuuppaa möhö-mahoinensa esiin: hän on\nkauppamies, häneen ei saa koskea; kauppamies muka ei ole huonompi\naatelismiestä... Aatelismiestä! Voi sinua marakattia, tiedätkö edes,\nmitä aatelismies onkaan? Aatelismies on saanut sivistystä... Tosin hän\nkoulussa saa selkäänsä, vaan se tapahtuu siitä syystä, että hän oppisi\njotakin -- mutta sinä! Sinun ja sinun vertaistesi oppiminen alkaa\nsillä, että teitä harjoitetaan kaikkiin varkaan kujeisin ja isäntäsi\nsinua piiskaa, jollet osaa taitavasti peijata ostajaa. Jo pienenä\npuotipoikana, ennen kun vielä osasit Isämeitää, osasit jo petollisesti\npunnita. Vaan kun olet syönyt itsellesi möhömahan ja pullistanut\ntaskusi kolikoilla, silloin sinuun lentää ylpeyden lempo... Ja mitä\nkummallisia otuksia te olettekaan! Tyhjennätte kymmenen keittiötä\npäivässä ja sitten pöyhistelette. Mutta minä sylkäisen teille ja teidän\npöyhistelemisillenne.\n\n_Kauppamiehet_ (Kumartaen.) Anteeksi, Anton Antonovitsch, anteeksi!\n\n_Päällikkö_. Ja sitten vielä valittavat! Ja kuka auttoi sinua, kun\nsiltaa rakennutit ja panit rätinkiisi puutavaroita kahdenkymmenen\ntuhannen ruplan edestä, vaikka sinulla ei niitä ollut enempää kuin\nsadan ruplan edestä? Minä se olin, joka sinua autoin, sinä pörhöinen\npässinpää! Joko olet sen unhottanut? Jos vaan ilmoittaisin, mitä\nasiasta tiedän, saisitpa pian matkalipun Siperiaan. Mitäs siitä sanot,\nhä?\n\n_Eräs kauppamies_. Syyllisiä olemme; pahahenki on meitä viekotellut.\nMutta nyt emme koskaan enää valita. Kyllä voimme sinut sovittaa -- älä\nenää ole suutuksissasi meihin.\n\n_Päällikkö_. \"Älä enää ole meihin suutuksissasi!\" Tuossa nyt ryömitte\npolvillanne jalkani juuressa -- Ja minkä tähden? Sen tähden, että\nvoitto on minun. Vaan jos voitto olisi vähänkin teidän puolellanne,\nniin kyllä te minut polkisitte likaan, vieläpä vierittäisitte pölkyn\npäälleni.\n\n_Kauppamiehet_ (Kumartavat jalkoihin asti). Armoa, armoa! Älä meitä,\nAnton Antonovitsch, ihan onnettomiksi saata!\n\n_Päällikkö_. Armoa, armoa! Kyllä nyt osaatte huutaa: \"armoa, armoa!\"\nMutta äsken... Kylläpä minä teidät voisin, jos tahtoisin... (viittaa\nkädellään.) Vaan jääkää nyt Jumalan nimeen! -- No, minä en ole\npitkävihainen; mutta muistakaa: olkaa vast'edes viisaammat! Muistakaa,\nett'en naita tytärtäni millekään halvalle aatelismiehelle... ja että\ntuotte kelvollisia onnentoivotuksia! Ymmärrättekö? Älkää luulko\npääsevänne savustetulla lohella tahi sokurikeolla! Menkää Jumalan\nhaltuun!\n\n    (Kauppamiehet menevät.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Edelliset. Piirituomari. Sairashuoneen talousmies. Rastakovski.\n\n_Piirituomari_ (Ovesta.) Onko todellakin totta, mitä huhu kertoo, Anton\nAntonovitsch? Teidänhän on käynyt oikein onnellisesti!\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Minun on kunnia lausua teille\nonnentoivotukseni tavattomasta onnestanne. Iloitsin sydämellisesti sen\nkuultuani. (Suutelee Anna Andrejevnan kättä.) Anna Andrejevna.\n(Suutelee Maria Antonovnan kättä.) Maria Antonovna!\n\n_Rastakovski_. Anton Antonovitsch! Minäkin lausun sulimmat\nonnentoivotukseni! Suokoon Jumala teille ja nuorelle pariskunnalle\npitkää ikää ja siunatkoon teitä monilukuisilla perillisillä kolmanteen\nja neljänteen polveen saakka! Anna Andrejevna! (suutelee hänen\nkättänsä.) Maria Antonovna! (Suutelee hänen kättänsä.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Edelliset. Korobkin vaimoineen. Lulukov.\n\n_Korobkin_. Minun on kunnia lausua onnentoivotukseni. -- Anton\nAntonovitsch! -- Anna Andrejevna! -- Maria Antonovna!\n\n    (Suutelee äitiä ja tytärtä kädelle.)\n\n_Rouva Korobkin_. Sydämellisimmät onnentoivotukseni tämän uuden onnenne\njohdosta, Anna Andrejevna!\n\n_Lulukov_. Minun on kunnia toivottaa onnea, Anna Andrejevna! (Astuu\nesiin ja suutelee hänen kättänsä; kääntyy sitten katselijoihin ja\nmaiskahuttaa reippaasti kielellään.) Maria Antonovna, minun on kunnia\ntoivottaa onnea.\n\n    (Suutelee hänen kättänsä ja tekee samalla lailla.)\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Edelliset. Suuri joukko vieraita (juhlavaatteissa ja frakeissa\n    astuu Anna Andrejevnan ja hänen tyttärensä luo, suudellen\n    heidän kättänsä ja saneen: \"Anna Andrejevna.\" \"Maria Antonovna!\"\n    Bobtschinski ja Dobtschinski kiireessänsä tyrkkäilevät toinen\n    toistansa.)\n\n_Bobtschinski_. Saan kunnian lausua onnentoivotukseni...\n\n_Dobtschinski_. Anton Antonovitsch, saan kunnian lausua\nonnentoivotukseni...\n\n_Bobtschinski_. ... niin iloisesta tapauksesta!\n\n_Dobtschinski_. Anna Andrejevna!\n\n_Bobtschinski_. Anna Andrejevna!\n\n    (Molemmat rientävät samalla haavaa hänen kättänsä suutelemaan\n    ja kolahduttavat päänsä yhteen.)\n\n_Dobtschinski_. Maria Antonovna! (suutelee kättä.) Minun on kunnia\nonnitella! Suotakoon teille paljon, paljon onnea, että saisitte\npukeutua kullankirjatuihin vaatteisin, syödä kaikellaisia herkullisia\nliemiä, viettää aikanne mitä hauskimmalla tavalla...\n\n_Bobtschinski_ (Häntä keskeyttäen.) Maria Antonovna, minun on kunnia\nlausua onnentoivotukseni! Antakoon teille Jumala kaikellaisia aarteita,\nkultaa oikein kosolta ja vikkelän, vankan poikanulkin, noin... tään\nvertaisen... (Levittää kämmenensä), että mahtuu kämmenelle istumaan...\nja joka niin veitikkamaisesti huutaa: ääh, ääh, ääh!\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Edelliset. Koulujen tarkastaja rvouvineen.\n\n    (Vieraita yhä astuu sisään; kätten suutelemista jatketaan.)\n\n_Koulujen tarkastaja_. Minun on kunnia...\n\n_Koulujen tarkastajan rouva_ (Heittäikse Annan syliin). Sydämellisimmät\nonnentoivotukseni, Anna Andrejevna! (suutelevat toisiansa.) Voi kuinka\niloitsin, kun sen sain kuulla! Joku kertoi: \"Anna Andrejevna naittaa\npois tyttärensä!\" \"Voi Jumala!\" ajattelin itsekseni ja riemastuin niin\nhirmuisesti, niin että sanoin miehelleni: \"oletko kuullut, Luukakseni,\nmikä suuri onni on Anna Andrejevnalle tapahtunut?\" \"Jumalan olkoon\nkiitos ja ylistys\", ajattelin itsekseni. Ja sitten sanoin hänelle taas:\n\"olen niin ihastuksissani siitä, että ihan kuolen malttamattomuuteen\nsaada itse sanoa Anna Andrejevnalle\"... \"Voi hyvä Jumalani\", arvelin\nitsekseni, \"hän on niin hartaasti halunnut tytärtänsä oikein hyviin\nnaimisiin -- ja nyt soi sallima, mitä hän juuri oli halunnut!\" En saa\nsanotuksi, kuinka sydämellisesti olen tästä iloinnut... Itkuun minä\nhyrähdin, niin toden totta itkin ja nyhkin -- niin että Luukakseni\nviimein sanoi: \"mutta mitähän nyt noin nyhkit, Nastenka?\" -- \"Voi\nLukke\", sanoin minä, \"sitä en itsekään tiedä; kyyneleet vaan virtana\nvuotavat...\"\n\n_Päällikkö_. Hyvät herrat ja naiset, tehkää hyvin, käykää istumaan!\nKuulepas, Mischka, toimita tänne tuolia lisää!\n\n    (Vieraat käyvät istumaan.)\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\n    Edelliset. Alapoliisimestari. Poliisipalvelijat.\n\n_Alapoliisimestari_. Minun on kunnia onnitella teitä, teidän\njaloisuutenne, ja toivottaa teille pitkää ikää ja onnea!\n\n_Päällikkö_. Kiitoksia, kiitoksia! Olkaa hyvät ja istukaa, hyvät\nherrat!\n\n    (Äsken tulleet vieraat käyvät istumaan.)\n\n_Piirituomari_. Mutta sanokaa toki, Anton Antonovitsch, millä kurin\nnäin kävikin? Jutelkaa meille oikeen tyystin asian juoksu alusta\nloppuun!\n\n_Päällikkö_. Asian juoksu oli tuiki tavaton: hän suvaitsi itse pyytää\ntytärtäni vaimokseen.\n\n_Anna Andrejevna_. Mitä suurinta kunnioitusta osottavalla ja\nhellätuntoisimmalla tavalla. Sanomattoman arvokkaasti sanoi hän\nminulle: \"Anna Andrejevna, tämän kaiken teen teidän harvinaisten\nansioinne sulimmasta ihailemisesta\"... En ole sinä ilmoisna ikänä niin\nhuolellisesti kasvatettua, niin hienosti sivistynyttä ja ylhäistä\nmiestä nähnyt! \"Uskokaa pois, Anna Andrejevna\", sanoi hän minulle,\n\"elämälläni ei ole kopeikankaan arvoa, ja ainoastaan sen tähden, että\nolen ihastunut teidän erinomaiseen luontoonne...\"\n\n_Maria_. Mutta, äiti kulta, minullehan hän juuri sillä lailla puhui!\n\n_Anna Andrejevna_. Ole ääneti! Sinä et mitään ymmärrä, äläkä sekaannu\ntoisten asioihin. \"Minä, Anna Andrejevna, kummastelen\", sanoi hän... No\nniin, juuri kun hän sai ne imartelevat sanat lausutuksi ja juuri olin\nvastata, ett'emme koskaan niin suurta kunniaa ajatelleetkaan -- silloin\nlankesi hän yht'äkkiä polvilleen ja lausui mitä hienoimmalla tavalla:\n\"Anna Andrejevna, älkää tehkö minua onnettomaksi ihmiseksi! Osoittakaa\nminulle semmoinen ystävyys, ett'ette tunteitani hylkää -- tahi kuolema\nhurjan elämäni päättää!\"\n\n_Maria_. Mutta, äiti kulta, minullehan hän juuri niin saneli!\n\n_Anna Andrejevna_. Niin, se on tietty... kyllähän sinustakin puhuttiin\n-- koska sitä olen kieltänytkään?\n\n_Päällikkö_. Ja kuinka hän meitä peljästytti! Hän sanoi ampuvansa\nluodin päähänsä. \"Ammun itseni, ammun\", sanoi hän.\n\n_Monta ääntä_. Todellakin!\n\n_Piirituomari_. Kylläpä oli aika vehke!\n\n_Koulujen tarkastaja_. Min, totisesti, totisesti, tämä on salliman\nsuomaa...\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Älkää toki sanoko \"salliman\", hyvä ystävä!\nSallima ei ole mitään muuta kuin \"ankka\"... Tässä, jos milloinkaan\nansio on ansaitun palkintonsa saanut. (Syrjään.) Lempo vie, että aina\nonni syöksyy tuollaisten sikojen suuhun!\n\n_Piirituomari_. Sanokaa, Anton Antonovitsch, tahdotteko tosiaan nartun,\njosta olemme hieroneet kauppaa?\n\n_Päällikkö_. Paljon kiitoksia! En minä nyt jouda ajattelemaan teidän\nnarttujanne.\n\n_Piirituomari_. No, miten vaan tahdotte; ellette nartusta huoli, niin\nkaiketi sopinemme toisista koiristani.\n\n_Rouva Korobkin_. Voi, kuinka teidän onnenne minua ilahduttaa, Anna\nAndrejevna! Ette saata sitä ajatellakaan!\n\n_Korobkin_. Mutta missä kuuluisa vieraamme on? Äsken kuulin hänen\nlähteneen pois jonkin tärkeän asian tähden...\n\n_Päällikkö_. Niin, hän lähti päiväksi erinomaisen tärkeää asiaa\ntoimittamaan.\n\n_Anna Andrejevna_. Setänsä luo pyytämään hänen siunaustansa.\n\n_Päällikkö_. Niin, pyytämään hänen siunaustansa; mutta huomenna...\n\n    (Aivastan.)\n\n_Kaikki vieraat_ (Huudahtavat samalla haavaa). Jumal'avita!\n\n_Päällikkö_. Kiitos, kiitos! Mutta huomenna hän palaa...\n\n    (Aivastaa.)\n\n_Kaikki vieraat_. Jumal'avita!\n\n    (Äänien joukosta kuuluvat muita selvemmin seuraavat huudahdukset:)\n\n_Alapoliisimestarin ääni_. Jumal'avita, Jumal'avita, teidän\nsuurisukuisuuttanne!\n\n_Bobtschinskin ääni_. Sadan vuoden ikä ja koko kuli kultaa!\n\n_Dobtschinskin ääni_. Suokoon teille Jumala menestystä ja siunausta\naina neljänteen polveen asti!\n\n_Sairashuoneen talousmiehen ääni_. (syrjään.) Auetkoon maa ja nielköön\nsinut kitaansa!\n\n_Rouva Korobkinin ääni_ (syrjään.) Vääntäköön sinulta paholainen niskat\nnurin.\n\n_Päällikkö_. Sulimmat kiitokset! Toivotan teille samaa!\n\n_Anna Andrejevna_. Olemme nyt päättäneet muuttaa Pietariin. Täällä on\nilma niin... niin liian maalaista... Suoraan sanoen, minua suuresti\ninhoittaa... ja samaten miestänikin... Hän saapi ennen pitkää kenraalin\narvon.\n\n_Päällikkö_. Niin, puhuakseni suuni puhtaaksi, hyvät herrat, minua\ntosin helkkarin lailla haluttaa tulla kenraaliksi!\n\n_Koulujen tarkastaja_. Suokoon Jumala toivonne toteutua!\n\n_Rastakovski_. Jumalalle ei ole mitään mahdotonta.\n\n_Piirituomari_. Niin, kotkat koettavat aina korkealle.\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Ansion mukaan on arvokin.\n\n_Piirituomari_ (syrjään). Kylläpä siitä tulee aika kukko kenraalina.\nOlisi kuin aasi kultakannuksissa. Siksi on vielä monta porrasta\npoljettavana.\n\n_Sairashuoneen talousmies_ (syrjään). Nyt se saakeli kiipee jo\nkenraaliksikin. Ja kai hänestä tuleekin kenraali. Jos ei vaan piru\nperi, niin kyllä sillä siksi viisautta on. (Kääntyen kaupungin\npäällikön puoleen.) Toivon, ett'ette silloin unhoita meitä, Anton\nAntonovitsch!\n\n_Piirituomari_. Ja jos sattumalta jotain tapahtuisi -- esimerkiksi\njotakin virkatoimissa, niin otatte kai meidät suojelukseenne...\n\n_Korobkin_. Ensi vuonna lähetän poikani pääkaupunkiin, jotta hän\nhyödyttäisi isänmaatansa; ja minä pyydän, että silloin ottaisitte pojan\nsiipienne suojaan ja olisitte hänelle isän sijassa.\n\n_Päällikkö_. Kyllä koetan parastani, koetan parastani.\n\n_Anna Andrejevna_. Voi, hyvä Jumala, kuinka olet valmis heti lupaamaan!\nEnsiksikin sinulle ei jää aikaa ajatella semmoisia; ja toiseksi --\nkuinka ja mitä varten voisikaan sitoutua sellaisiin.\n\n_Päällikkö_. Mutta, miks'ei kyyhkyseni, voihan välistä...\n\n_Anna Andrejevna_. Kyllähän sitä aina voi! Vaan en sittenkään ymmärrä,\nminkä tähden pitää ruveta kaikkien pikkuporvarien puoltajaksi.\n\n_Rouva Korobkin_ (Muutamille vieraille). Kuulitteko, miten hän meitä\nkohtelee?\n\n_Muutamat vieraat_. Niin, semmoinen hän on kaiken ikänsä ollut.\nTunnen hänen. Jos häntä pyydät pöytään istumaan, niin hän asettaa\njalkansakin...\n\n\nKahdeksas kohtaus.\n\n    Edelliset. Postimestari. (Tulee juosten hengästyneenä,\n    aukaistu kirje kädessä.)\n\n_Postimestari_. Tämähän toki, hyvät herrat, on kummallinen juttu!\nVirkamies, jota olemme reviisorina pitäneet, ei olekaan reviisori!\n\n_Kaikki_. Kuinka? Eikö hän ole reviisori?\n\n_Postimestari_. Ei, hänessä ei ole reviisoria niin rahtuakaan! Sen\ntästä kirjeestä tiedän...\n\n_Päällikkö_. Kuinka? Mitä? Mistä kirjeestä?\n\n_Postimestari_. Hänen omasta kirjeestänsä... Postiin jätettiin kirje;\nminä katsahdin osoitteesen ja luin: \"Pietari, Postikatu.\" Minä\nhämmästyin. \"Kas vaan\", ajattelin itsekseni, \"hän on epäilemättä\nhuomannut jotakin postilaitoksessa moitittavaa, jota hän nyt\nesimiehelleen ilmoittaa.\" Otin kirjeen, aukaisin sen...\n\n_Päällikkö_. Aukaisitte, kuinka...?\n\n_Postimestari_. En tiedä itsekään, miten menettelin; varmaankin joku\nylenluonnollinen voima minut siihen saattoi. Juuri olin sitä\nlähettämäisilläni -- niin sellainen uteliaisuus, jommoista en ikänäni\nvielä ole tuntenut, valtasi minun. \"Et saa, et saa!\" varoitti minussa\nääni. Mutta minä jouduin semmoiseen kiusaukseen, että koko ruumiini\nvapisi... Minusta tuntui, kuin olisin kuullut äänen huutavan toiseen\nkorvaan: \"älä avaa sitä, älä avaa, syökset itsesi kadotukseen!\" Vaan\ntoisessa korvassa soi aivan, kuin joku paholainen olisi kuiskannut:\n\"avaa, avaa, avaa!\" -- Kun mursin sinettiä, oli suonissani kuin\ntulivirta; ja kun olin sen murtanut, jäätyivät hermoni, jumaliste\njäätyivät. Käteni vapisivat; päätäni huimasi...\n\n_Päällikkö_. Kuinka te uskalsitte avata niin ylhäisen ja kaikkivaltiaan\nmiehen kirjeen?\n\n_Postimestari_. Siinä se juuri onkin, että hän on yhtä vähän ylhäinen\nkuin kaikkivaltias.\n\n_Päällikkö_. Noh, mitä hän mielestänne on?\n\n_Postimestari_. Ei sitä eikä tätä. Lempo sen tiesi... hän...\n\n_Päällikkö_ (Kiivaasti.) Kuinka niin -- \"ei sitä eikä tätä?\" Kuinka\nuskallatte sanoa hänestä: \"ei sitä, ei tätä ja lempo tiesi mitä!?\" Minä\nkäsken ottaa teidät kiinni!\n\n_Postimestari_. Kuka, tekö?\n\n_Päällikkö_. Minä juuri!\n\n_Postimestari_. Siihen on valtanne liian lyhyt!\n\n_Päällikkö_. Muista, mies, että hän nai minun tyttäreni ja että minä\nitse tehdään ylimykseksi... ja että voin lähettää teidät vaikka\nSiperiaan!\n\n_Postimestari_. Vai Siperiaan, Anton Antonovitsch! Melkoinen matka on\ntäältä Siperiaan! Ennen lähtöäni tahdon teille lukea hänen kirjeensä.\n\n_Kaikki_. Lukekaa, lukekaa!\n\n_Postimestari_ (Lukee). \"Riennän, veli Triapitschkin, sinulle\nilmoittamaan, mitä ihmeitä on kanssani tapahtunut. Matkalla eräs\njalkaväen kapteeni minut pahanpäiväisesti petti ja nylki -- vieläpä\nnylki niin perinpohjin, että ravintolan isäntä jo oli puoleksi\npäättänyt saattaa minun linnaan, kun hän ei saanut maksua -- vaan\nsilloin yht'äkkiä koko kaupunkikunta muodikkaan pukuni ja pietarilaisen\nnaamani johdosta äkkäsi minut matkustavaksi -- kenraalikuvernööriksi!\nJa niinpä asun nyt kaupungin päällikön kodissa; syön ja juon parasta,\nmitä talossa on. Äitiä ja tytärtä armastelen ja puristelen, minkä vaan\nehdin -- vaan en vielä ole päässyt ihan selville, kumpaisenko otan.\nMielestäni muori itse ei vielä ole sitä hullumpi, hän kun näkyy olevan\nvalmis vaikka mihin. Vieläkö muistat, mitä kurjuutta olemme yhdessä\nkokeneet: söimme, mistä saimme; ja miten sokurileipuri kerran syöksi\nniskaani sen tähden, että olin pistänyt poskeeni muutamia piirakaisia,\njättäen maksun rikkaampien maksettavaksi? Nyt on aivan toisin! Kilvan\nkaikki pyytävät kunniaa saada lainata minulle rahoja niin paljon, kuin\nvaan tahdon. Eriskummallisia narreja ihmiset täällä toki ovat, -- sinä\nkuolisit nauruun. -- Tiedän sinun kirjoittavan sanomalehtiin: pistäpä\nnämä herrat sanomalehteesi. -- Ensiksikin täällä on kaupungin päällikkö\ntyperä kuin pläsivalakka...\"\n\n_Päällikkö_. Mahdotonta, mahdotonta. Niin siinä ei seiso!\n\n_Postimestari_ (Näyttää kirjeen). Tuossa on, lukekaa itse!\n\n_Päällikkö_. \"Typerä kuin pläsivalakka...\" Se ei ole mahdollista. Sen\nolette siihen itse kyhänneet!\n\n_Postimestari_. Kuinka minä saattaisin sen kirjoittaa?\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Lukekaa enemmän!\n\n_Koulujen tarkastaja_. Lukekaa enemmän!\n\n_Postimestari_. \"Kaupungin päällikkö typerä kuin pläsivalakka...\"\n\n_Päällikkö_. Vieköön hänet saakeli! Minkä tähden sitä nyt tarvitsee\nniin monasti kertoa? Seisoohan se siinä muutoinkin.\n\n_Postimestari_ (Lukee eteenpäin). Hm -- hm -- hm... Siis...\n\"pläsivalakka\". \"Postimestarikin on hyvä mies...\" (Taukoo). Hm, hän\npuhuu minusta vähäsen sopimattomasti.\n\n_Päällikkö_. Ei se haittaa; jatkakaa vaan!\n\n_Postimestari_. Hm -- mitä se hyödyttää?\n\n_Päällikkö_. Pentele vie, kun kerran luette, niin lukekaa kaikki!\nLukekaa kaikki tyyni!\n\n_Sairashuoneen talousmies_ (Ottaa kirjeen). Sallikaa minun lukea!\n(Asettaa silmälasit nenälleen ja lukee). \"Postimestari on peräti meidän\nvahtimestarimme Mihejevin näköinen. Hän näyttääkin aika kelmiltä ja\njuopi viinaa...\"\n\n_Postimestari_ (Katselijoille). Mikä riivattu poikanulikka; tarvitsisi\naika lailla vitsaa; ei mitään muuta!...\n\n_Sairashuoneen talousmies_ (Lukee). \"Sairas-huo-neen ta-lous...\nmies...\" Hm -- hm -- hm! (vaikenee).\n\n_Korobkin_. Minkä tähden ette lue?\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Käsiala... on... vähän epäselvää... Näkyypä\nmuuten, että hän on kelvoton mies.\n\n_Korobkin_. No, antakaa kirje tänne. Luulen, että minun silmäni ovat\nhiukan terävämmät, kuin teidän.\n\n    (Tahtoo ottaa kirjeen).\n\n_Sairashuoneen talousmies_ (Pitää kirjeestä kiinni). Malttakaahan...\nVoidaanhan jättää tämä lause lukematta... Seuraavat rivit ovat\nselvemmin kirjoitetut.\n\n_Korobkin_. Ei, sallikaa minun... kyllä minä tuosta lauseesta selvän\nsaan.\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Osaanhan minäkin lukea... Vähä edempänä on\nkirjoitus varsin selvä.\n\n_Postimestari_. Ei, lukekaa vaan kaikki tyyni. Luettiinhan alkukin\nkokonaan.\n\n_Kaikki vieraat_. Artemij Filippovitsch, antakaa pois kirje\nKorohkinille!... (Korobkinille). Lukekaa, mitä seuraa!\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Noh, olkoonpa niin, jos niin tahdotte!\n(Antaa hänelle kirjeen). Tehkää hyvin... tässä... (Osottaa erästä\nriviä). Tästä on jatkettava.\n\n    (Vieraat kokoontuvat hänen ympärilleen).\n\n_Postimestari_. Lukekaa, lukekaa! Mitä joutavia! Lukekaa kaikki tyyni!\n\n_Korobkin_. \"Sairashuoneen talousmies Semljanika on aivan kuin sika\npatalakissa...\"\n\n_Sairashuoneen talousmies_ (Katselijoille). Tuo on muka sukkelaa.\nMitähän järkeä siinä on: \"sika patalakissa\". Kuka on koskaan nähnyt\nsikaa patalakissa?\n\n_Korobkin_ (Lukee). \"Koulujen tarkastajasta leviää yltä-ympäri\ntukehduttava sipulilöyhkä...\"\n\n_Koulujen tarkastaja_ (Katselijoille). Voi Herranen aika, minä kun en\nole jumaliste ikänäni sipulia suuhuni pistänyt!\n\n_Piirituomari_ (Syrjään). Minut hän Jumalan kiitos unhotti!\n\n_Korobkin_ (Lukee). \"Piirituomari...\"\n\n_Piirituomari_ (syrjään). Siinäpä se nyt on! (Ääneen). Hyvät herrat,\nkirje minusta toki tuntuu liian pitkältä ja mitä saakelia me rupeemme\nkaikkia loruja lukemaan...\n\n_Koulujen tarkastaja_. Lukekaa vaan!\n\n_Postimestari_. Jaa, jaa, lukekaa vaan!\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Jatketaan vaan, kun on kerran alotettu.\n\n_Korobkin_ (Lukee). \"Piirituomari Liapkin-Tiapkin on mitä suurin\n'mauvaiston'\"... (Taukoo). Varmaankin se on ranskalainen sana.\n\n_Piirituomari_. Hiisi tiesi, mitä tuo merkinnee! Saapi olla iloissansa,\njos on vaan petturi tahi pahantekijä. Mutta ehkä se on pahempaakin!\n\n_Korobkin_ (Lukee). \"Muutoin kaikki ovat kovin kohteliaita ja\nvierasvaraisia ihmisiä. Hyvästi, veli Triapitschkin! Minä noudatan\nsinun esimerkkiäsi ja rupeen kirjailijaksi. Muutoin ajan pitkään käypi\nikäväksi. Henkikin vihdoin vähäsen ravintoa kaipaa. Huomaan\nluonnolliseksi tarpeeksi voida välistä nousta jokapäiväisyyttä\nylemmälle. Kirjoita minulle osoitteella: Saratovin lääniin,\nPodkalitovkan taloon. (Kääntää kirjeen ja lukee päällekirjoituksen).\nHerra Ivan Vasiljevitsch Triapitschkin, Pietari, Postikatu n:o 17 pihan\npuolella, kolmannessa kerrassa, oikealla puolella.\"\n\n_Eräs nainen_. Sepä vasta oli odottamaton pilkkakirja!\n\n_Päällikkö_. Kylläpä löyhytti! Oikein ovat korvani kuumat! En näe yhtä\nainoata ihmistä edessäni; ainoastaan sian kärsät keikkuvat\nsilmissäni!... Hän on otettava kiinni, kiinni, kiinni!\n\n    (Hosuu käsillään).\n\n_Postimestari_. Vaan millä kurin mielitte saada miehen kiinni. Sillä\nminä päälle päätteeksi käskin kestikievaria antamaan hänelle parhaat\nhevoset! Ja piru varmaankin itse riivasi minut edeltäpäin lähettämään\njoka paikkaan sanaa.\n\n_Rouva Korobkin_. Kyllä tämä on tavaton häpeä!\n\n_Piirituomari_. Ja tietäkää, hyvät herrat, että tuo heittiö minulta\nkiskoi kolme sataa ruplaa lainaksi.\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Ja minultakin kolme sataa!\n\n_Postimestari_. Oh, minultakin kolme sataa!\n\n_Bobtschinski_. Niin, ja meiltä, minulta ja Peter Ivanovitschiltä hän\nviisiseitsemättä ruplaa lainasi.\n\n_Piirituomari_ (Kummastuksissansa levittelee käsiänsä). Mutta, hyvät\nherrat, kuinka saatoimme olla noin yksinkertaisia?\n\n_Päällikkö_. Entä minä... entä minä, vanha hullu! Joko nyt olen\njoutunut vanhuuden höperöksi?... Kolmekymmentä ajastaikaa olen kruunua\npalvellut: ei ainoankaan kauppamiehen, ei ainoankaan tavaranhankkijan\nole sinä ilmoisna ikänä onnistunut pistää minua pussiin! Kaikkein\npaatuneimmistakin konnista olen voiton saanut, toisesta toisen perässä!\nKaikkein liukkaimmatkin vintiöt ja veijarit, jotka ovat Jumalaa ja koko\nmaailmaa pettäneet, ovat puuttuneet minun pauloihini!... Kolme\nkuvernööriä olen peijannut -- mitä kuvernööreistä -- (viittoo\nkädellään). -- mitä puhunkaan kuvernööreistä!\n\n_Anna Andrejevna_. Mutta, Anton kulta, tämähän on tuiki mahdotonta...\nonhan hän kihloissa Marian kanssa...\n\n_Päällikkö_ (Kiivastuen). Kihloissa! Kihloissa! Pidä jo kitasi\nkihloinesi!... (Kummastellen). Katsokaa minua, tuijottakaa minuun\nkaikki tyynni! Koko maailma, koko kristikunta tulkoon katsomaan, kuinka\nkaupungin päälliköstä on tullut narri! Sanokaa häntä pöllöksi,\nharmaapääksi pässiksi! (Pui itsellensä nyrkkiä), Voi minua\nlampaanpäätä! Pitää tuommoista huliviliä, ilmeistä piimäsuuta ylhäisenä\nvaltiomiehenä! Ja nyt hän irvisuin ajaa iloissaan täyttä neliä ja\nkertoo tämän jutun koko maailmalle! Kaikkialla joudun pilkan ja naurun\nja tyhmien kokkapuheitten esineeksi!... Vaan mikä on vielä pahempi --\njoku kyniä kaluava nurkkasihteeri panee minut sanomalehtiin ja laittaa\nminusta komediian! Se on juuri katkerinta! Hän ei pidä väliä säädystäni\neikä virka-arvostani! Kaikki tyyni sitten nauravat ja taputtavat\nminulle käsiään! Vaan mitä nauratte! Itsellenne nauratte!... Voi,\nteitä, teitä!... (Kiukusta tömistää jaloillansa lattiaan), Voi, jospa\nnuo sanomalehtien kynäsankarit olisivat kourissani! Nuo perhanan\nvapaamieliset, nuo hornan sikiöt! Minä paiskaisin ne kaikki tyyni\npussiin ja mäikyttäisin ne vasten seinää -- että koko tukku kerrassaan\nlentäisi hornan tuuttiin, pirun palttoon vuoriksi! (Huimii nyrkillä\nympärilleen ja lyö jalkansa lattiaan. Vaikenee tuokioksi). En toki\nvieläkään voi mieltäni malttaa. Totta on, että ketä Jumala tahtoo\nrangaista, siltä hän vie järjen! Ja mitä tuossa keikarissa olikaan\nreviisorin näköistä? Ei mitään, ei niin rahtuakaan! Ja sitten yht'äkkiä\nkoko maailma kohti kurkkua huutamaan: \"Reviisori, reviisori!\" Kenen\npäähän ensin se luulo pälkähti, että hän muka oli reviisori? Kenen, hä!\n\n_Sairashuoneen talousmies_ (Ojentaa kätensä). En kuolemaksenikaan\nymmärrä, mistä se sai alkunsa! Piru on sotkenut miesten mielen!\n\n_Piirituomari_. Kestä se lähti?... Näistä herroista, näistä juuri!\n\n    (Osottaa Bobtschinskiä ja Dobtschinskiä).\n\n_Bobtschinski_. En, jumaliste, minä ainakaan...\n\n_Dobtschinski_. En minäkään...\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Niin, kyllä se teistä alkunsa sai!\n\n_Koulujen tarkastaja_. Aivan oikein, teistä se lähti! Ravintolasta te\njuoksitte kuin hullut, huutaen: jo saapui, jo saapui! \"Ja ottaa kaikki\nvelaksi!\" Kyllä hyvänkin löysitte!\n\n_Päällikkö_. Juuri te, kaupungin porokellot, te kirotut valehtelijat!\n\n_Postimestari_. Lempo vieköön teidät reviisorinenne ja juttuinenne!\n\n_Päällikkö_. Päivät päästänsä juoksette kylää kielimässä, ja täytätte\nlähimäistenne korvat valheella! Te päättömät harakat!\n\n_Piirituomari_. Pirulliset kielikellot!\n\n_Koulujen tarkastaja_. Pökkelöt!\n\n_Sairashuoneen talousmies_. Lyhytnokkaiset varikset?\n\n    (Kaikki tunkeuvat heidän ympärillensä).\n\n_Bobtschinski_. Kunniani kautta, minä en se ollut -- Dobtschinskihan\nensiksi...\n\n_Dobtschinski_. Ei. Herra varjelkoon -- Peter Ivanovitsch, tehän\nensiksi...\n\n_Bobtschinski_. Ei! Tehän ensiksi...\n\n\nYhdeksäs kohtaus.\n\n    Edelliset. Santarmi.\n\n_Santarmi_. Pietarista nimenomaan määrätty virkamies on saapunut ja\nkäskee heti herroja luokseen. Hän asuu ravintolassa.\n\n    (Kaikki seisovat kuin ukkosen lyöminä. Naiset huudahtavat\n    yhtä haavaa hämmästyksestä. Koko seuran asema äkkiä muuttuu;\n    kaikki jäävät tyrmistyneinä seisomaan).\n\n        Äänetön kuva.\n\nKeskellä seisoo päällikkö kuin kuvapatsas, levitetyin käsin, pää\ntaaksepäin. Oikealla puolella hänen vaimonsa ja tyttärensä\ntuijottelevat häntä kysyvin katsein. Heidän takanansa postimestari,\nkatselijain puoleen kääntyneenä ja muuttuneena ilmeiseksi\nkysymysmerkiksi. Hänen takanansa koulujen tarkastaja, jonka koko asento\nosoittaa viattominta mielenhäiriötä. Taaempana samalla puolella\nnäyttämöä kolme naista, jotka kallistuneina toinen toiseensa,\nivallisesti katselevat päällikön perhettä. Päällikön vasemmalla\npuolella sairashuoneen talousmies, pää kallellaan, ikäänkuin kuunnellen\njotakin. Lähellä häntä piirituomari, kädet ja sormet levällään, melkein\nkyykkysillään, liikkuvin huulin, ikäänkuin hän tahtoisi sanoa: \"kyllä\nnyt on tullut vihan päivä päällemme.\" Hänen takanansa Korobkin,\nkääntyneenä katselijoihin, osoittelee iskien silmää kaupungin\npäällikköä. Näkymön äärimmäisellä reunalla Bobtschinski ja\nDobtschinski, ällistelevät toinen toiseensa, suu ja silmät selko\nselällään. Muut vieraat seisovat liikkumatta kuin patsaat. Koko seuran\nnoin puolen toista minuuttia täten seisottua, esirippu laskee.\n\n\n\n"]