[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f2G_lyHXva3SRYgf0Yu2wEZFNw0RYnqcA2tICGaoRCek":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":27,"gutenbergTranslators":28,"gutenbergDownloadCount":29,"aiDescription":30,"preamble":31,"content":32},1300,"Suomalaisen teatterin historia IV","Aspelin-Haapkylä, Eliel",1847,1917,"1300-aspelin-haapkyla-eliel-suomalaisen-teatterin-historia-iv","1300__Aspelin-Haapkylä_Eliel__Suomalaisen_teatterin_historia_IV","Bergbomin loppukausi. Kansallisteatteri","tietokirja",[],[],"fi",1910,null,73202,469240,false,52031,[23],"Theater -- Finland",[25,26],"Art","History - Other","\"Suomalaisen teatterin historia IV\" by Eliel Aspelin-Haapkylä is a historical account written in the early 20th century. This work specifically focuses on the later years of Finnish theater, particularly during the time of Kaarlo Bergbom and the National Theater of Finland. It delves into the struggles and achievements of this theater movement, highlighting key figures and events that shaped its development.  The opening of this volume introduces readers to the context of the Finnish theater scene as it unfolds through the seasons from 1893 to 1905. It recounts Kaarlo Bergbom's return to Helsinki and his reunion with friends, along with the challenges faced by the theater, including financial difficulties and the rising competition from a touring group led by actress Ida Aalberg. The text also touches on important themes such as the tension between national loyalty and artistic ambition, illustrated through the reactions of Bergbom and his contemporaries regarding Aalberg's endeavors in the broader theatrical landscape. Throughout this introduction, the author expresses gratitude towards numerous contributors and theater members, setting the stage for a comprehensive exploration of Finnish theatrical history. (This is an automatically generated summary.)",[],328,"Neliosaisen teatterihistoriikin päätösosa käsittelee suomalaisen teatterin vaiheita vuosina 1893–1905. Teos kuvaa Kaarlo ja Emilie Bergbomin johtajakauden loppua, Kansallisteatterin toimintaa sekä merkittäviä näyttelijöitä ja esityksiä. Mukana on myös tietoja teatteritalon rakentamisesta ja taloudesta.","Eliel Aspelin-Haapkylän 'Suomalaisen teatterin historia IV' on Projekti\nLönnrotin julkaisu n:o 1300. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa\nettä sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan\nkäytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","SUOMALAISEN TEATTERIN HISTORIA IV\n\nBergbomin loppukausi: Kansallisteatteri\n\n\nKirj.\n\nELIEL ASPELIN-HAAPKYLÄ\n\n\n\n\n\nSuomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1910.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n         Alkulause.\n   XXII. Kahdeskolmatta näytäntökausi, 1893-94.\n  XXIII. Kolmaskolmatta näytäntökausi, 1894-95.\n   XXIV. Neljäskolmatta näytäntökausi, 1895-96.\n    XXV. Viideskolmatta näytäntökausi, 1896-97.\n   XXVI. Kuudeskolmatta näytäntökausi, 1897-98.\n  XXVII. Seitsemäskolmatta näytäntökausi, 1898-99.\n XXVIII. Kahdeksaskolmatta näytäntökausi, 1899-1900.\n   XXIX. Yhdeksäskolmatta näytäntökausi, 1900-01.\n    XXX. Kolmaskymmenes näytäntökausi, 1901-02.\n   XXXI. Kolmaskymmenesensimäinen näytäntökausi, 1902-03.\n  XXXII. Kolmaskymmenestoinen näytäntökausi, 1903-04.\n XXXIII. Kolmaskymmeneskolmas näytäntökausi, 1904-05.\n  XXXIV. Emilie ja Kaarlo Bergbomin viimeinen aika ja kuolema.\n         Jälkilause.\n         Lisäyksiä ja oikaisuja.\n         Näytelmäluettelo.\n         Viiteselitykset.\n\n\n\n\nAlkulause.\n\n\nNeljä vuotta sitte kirjoittamissani tämän teoksen alkusanoissa olen jo\nSeuran ja omasta puolestani kiittäen maininnut useita kansalaisia,\njotka tehokkaasti ovat työtäni edistäneet. Nyt kun olen lopussa, on\nmieluinen velvollisuuteni täydentää avustajieni luetteloa. Sillä itse\ntyön aikanakin ovat paitse ennen mainituita useat muutkin, mitkä\nkirjallisia, mitkä suullisia tietoja antamalla, mitkä muulla tavoin\nsuoneet minulle arvokasta apuansa. Näistä mainitsen ensiksi erinäiset\nteatterin entiset ja nykyiset jäsenet, nimittäin: Benjamin Leino, jolle\nei oltu sallittu nähdä valmiina tätä teosta, jossa hänen nimellään on\nniin tärkeä sija, ja hänen vaimonsa rouva Mimmy Leino, neiti Kaarola\nAvellan, rouva vapaaherratar Ida Aalberg-Uexkull-Güldenband, herra\nEvert ja rouva Kirsti Suonio, herrat Iisakki Lattu, Jalmari Finne ja\nKaarlo Keihäs sekä nti Cecilia Silén. Edelleen merkitsen seuraavat\nkansalaiset: vapaaherra Seb. Gripenberg, jolle erittäin olen\nkiitollisuuden velassa Kansallisteatterin rakennushistorian\ntäydellisyydestä, professori Onni Tarjanne, neidit Alma Birkman ja Aini\nNevander sekä herrat metsäkonduktööri Väinö Jalava ja maisteri Reinhold\nHirvensalo, joista kaksi viimemainittua ovat avustaneet minua teatterin\ntaloudellisten olojen selvittämisessä, ja heistä jälkimäinen\nlopullisesti laatinut liitteenä painetun taulun, missä nähdään tulot ja\nmenot vuosina 1879-1905, sekä vihdoin rouva Maiju Hakosalo, joka alusta\nalkaen on ollut minulle apuna tietojen keräämisessä sanomalehdistöstä\nja näytelmäin ja niiden tekijäin luettelojen laatimisessa, ja maisteri\nRafael Engelberg, joka on avustanut korjausluvussa. Kaikille näille ja\nmonelle mainitsemattomallekin lausun täten vilpittömän kiitollisuuteni.\nRauhalahdella, elokuussa 1910.\n\n_Eliel Aspelin-Haapkylä_.\n\n\n\n\nXXII.\n\nToinenkolmatta näytäntökausi, 1893-94.\n\n\nKesäkuun keskivaiheilla Kaarlo Bergbom, matkustettuansa (niinkuin\nViipurista oli kirjoittanut, kts III, s. 485) Itämeren maakuntien\nhalki, palasi Helsinkiin. Täältä hän jonkun päivän päästä lähti\nvierailemaan ystäviensä ja sukulaistensa luokse -- käyden\nRauhalahdella, tämän kirjan tekijän maalaiskodissa Vanajaveden rannalla\nKalvolassa, Kuitiassa y.m. -- ja asettui sitte heinäkuun alussa\nHeinolaan. Sinne saapui pari viikkoa myöhemmin Emiliekin, talvikaudesta\nkovin riutuneena, ja Betty Elfving, joka ihastuksella oli suostunut\nehdotukseen yhdessä ystäviensä kanssa viettää sydänkesä Heinolassa.\nHeillä oli vuokrattuna yhteinen, 4-huoneinen asunto kansakoulunopettaja\nRuokosen talossa. Jo ennen toisten tuloa Kaarlo oli ilmottanut\nensimäisen vaikutelmansa: \"Täällä on hiljaista, vihantaa, raitista,\nrauhallista -- oikea Rauhala\", ja arvatenkin ystävät siellä nauttivat\nmonta mieltä-viihdyttävää hetkeä; mutta myöhemmistä kirjeistä huomaa,\nettä Kaarlolla Heinolassa oli raskaitakin päiviä ja että hänen\nterveytensä kylpyajan päättyessä ei ollut erittäin tyydyttävä.\n\nEikä ole vaikeata arvata mikä Kaarloa ja luonnollisesti Emilietäkin\npainoi. Ensiksikin he tietenkään eivät vielä voineet tyynin mielin\najatella edellisen vuoden tapahtumia -- yhtä vähän kuin olla niitä\nmuistelematta, ja toiseksi he eivät saattaneet kuvitella tulevaakaan\naikaa valoisaksi. Teatterin velat olivat jälleen nousseet arveluttavaan\nmäärään, joten runsastuloinen näytäntökausi olisi ollut tarpeen; mutta\nainakin alkupuoleen nähden Ida Aalbergin turnee esti tekemästä siihen\nsuuntaan käyviä laskelmia. Näyttelijätär,[1] jossa luultavasti kauvan\noli kytenyt ajatus Sarah Bernhardtin ja Eleonora Dusen tapaan oman\nseurueen kanssa toimeenpanna draamallinen kiertomatka, oli nimittäin\nkeväällä ryhtynyt tuumaa toteuttamaan. Etevämpiä kykyjä hänen kyllä oli\nmahdoton saada, sillä semmoisia ei ollut vapaana, mutta silti hänen\nonnistui kerätä ympärilleen noin kymmenkunta mies- ja naispuolista\nnäyttelijää, enimmäkseen Suomalaisen teatterin entisiä jäseniä, joilla\noli siksi näyttämökokemusta, että kävivät mukiin. Heinäkuulla oli\nalotettu harjottaa ohjelmistoa, josta mainittakoon Noora, Sylvi,\nAdrienne Lecouvreur, Kamelianainen, Erotaan pois ja Fernande, ja avusti\ntaiteilijatarta ohjaajana ensin Alex. Slotte ja myöhemmin Ad. Lindfors.\nMitä matkasuunnitelmaan tulee, oli esiintyminen alkava Hämeenlinnassa,\njatkuva Porissa, Turussa ja Tampereella, jonka jälkeen loka- ja\nmarraskuulla näyteltäisiin Helsingissä; vuoden lopulla mentäisiin\nViipuriin ja Pietariin ja sieltä vihdoin skandinavilaisiin maihin.[2]\nKun valmistuspuuhiin myöskin kuului tilausten kerääminen Helsingissä\ntapahtuvia näytäntöjä varten, ja yritys siis siinä kohden tiesi suoraa\nkilpailua kansallisen näyttämön kanssa, niin ei ole ihme että moni\ntämän ystävä paheksui ja ankarasti arvosteli koko asiaa. Näiden\nmielestä olisi Ida Aalbergin luonnollinen velvollisuus ollut\nSuomalaisen teatterin jäsenenä palvella kansallista taidetta. Toiset\ntaasen, jotka puolustivat hänen hankettaan, arvelivat hänellä, suurena\ntaiteilijana, olevan oikeuden koettaa raivata itselleen tie maailman\nmaineen huipuille. Niittäen kunniaa ulkomailla hän välillisesti\nhyödyttäisi kotimaistakin sivistyselämää, he lisäsivät, ja siihen\nkatsoen Suomalaiselle teatterille ehkä koituva tilapäinen vahinko olisi\nvähän merkitsevä. Bergbom-sisarukset, jotka tietenkin ensikädessä\narvostelivat yritystä teatterin kannalta, eivät voineet olla sille\nmyötätuntoisia. Että he yhtä hyvin kuin muut, jopa paremminkin\nymmärsivät, mitkä mietteet ja unelmat johtivat näyttelijätärtä, sitä\ntarvitsee tuskin mainitakaan; mutta toiselta puolen olivat he liian\nkokeneita luottaakseen syrjäisestä kansasta lähteneen nerokkaankin\ntaiteilijattaren menestyksen pysyväisyyteen \"suuressa maailmassa\" ja\nvielä vähemmän asettaakseen sitä sen taiteellisen työn edelle taikka\nrinnalle, joka välittömästi tehtiin oman kansan keskellä ja hyväksi.\nSiitä huolimatta he eivät mitenkään vastustaneet yritystä. Kun Ida\nAalberg kävi Kaarlon luona pyytämässä saada käyttää teatterin\npainamattomia suomennoksia, niin vastaus oli myöntävä, ja samoin,\nkun turnee oli saapunut Pietariin, ja näyttelijätär sieltäpäin\n(tammikuulla) anoi, että Axel Ahlberg saisi tulla sinne esiintyäkseen\nmuutamissa näytännöissä, niin siihenkin suostuttiin.[3] Kaarlon\nihmistuntemus oli niin suuri, ettei hänen mieleensä juolahtanut\nmenetellä toisin, koettaa tyrkyttää vakaumustaan innostuneeseen\ntaiteilijattareen. Kunkin täytyy itse käydä kokemuksensa koulu ja --\nmaksaa sen hinta.[4]\n\nEnnen kun puhumme teatterin toiminnasta alkavalla näytäntökaudella,\npanemme tähän jälleen seurueen jäsenluettelon, liittäen siihen tiedot\ntämänaikaisista palkoista:\n\n Benj. Leino,        4,500:- ja iltama. Rva Katri Rautio      2,800:-\n Axel Ahlberg        3,800:-             \"  Olga Poppius      2,500:-\n Knut Weckman        3,600:-             \"  Mimmy Leino       2,000:-\n Aleksis Rautio      3,300:-             \"  Naimi Kahilainen  2,000:-\n Taavi Pesonen       2,600:-             \"  Olga Salo         1,600:-\n Emil Falck          2,500:-            Nti Emilie Stenberg   2,800:-\n Anton Franck        2,400:-             \"  Hanna Kunnas      1,900:-\n Kaarlo Halme        2,200:-             \"  Mimmi Lähteenoja  1,100:-\n Iisakki Lattu       1,800:-             \"  Kirsti Sainio     1,100:-\n Otto Närhi          1,600:-             \"  Helga Corander      960:-\n Hemmo Kallio        1,600:-             \"  Hilma Liiman        960:-\n Oskari Salo[5]      1,500:-             \"  Cecilia Silén     1,000:-\n Niilo Stenbäck[6]   1,200:-             \"  Anni Helin        1,000:-\n Kaarlo K. Keihäs[7] 1,200:-\n\nNäistä olivat Keihäs järjestäjä, Silén kuiskuttaja ja Helin\npuvustonhoitaja; muut kaikki näyttelijöitä. Sitä paitse kuului\nseurueeseen oppilaina: _Konrad Tallroth_,[8] _Maiju Rängman_,[9]\n_Julius Sario_[10] y.m.\n\nEdellisenä näytäntökautena mukana olleista olivat eronneet: rva _Saimi\nJärnefelt_ ja nti _Maria Salin_, joista jälkimäinen oli liittynyt Ida\nAalbergin turneeseen.\n\nSyyskauden toimi alkoi 3/9, ja annettiin kolmen viikon aikana\nkansannäytäntöjä (Uramon torppa, Aino, Wilhelm Tell y.m.), joista\nviimeisen ohjelma käsitti uuden kotimaisen alkuteoksen, E. F.\nJahnssonin 3-näytöksisen näytelmän _En ollenkaan muista_. Tämä\ntarkotusperäinen, juoppouden seurauksia kuvaava kappale oli\ntaiteellisesti vähäarvoinen eikä mennyt muuta kuin kaksi kertaa.\nKumminkin olivat nämä kansannäytännöt ylipäätään tuottavammat kuin\nlähinnä seuraavat neljä näytäntöä, joissa esitettiin Niilo Salan\nsuomentama V. Sardoun _Femande_ -- ensi-ilta 27/9. Jännittävä draama\noli aikoinaan käännetty Ida Aalbergia varten, mutta nyt se näyteltiin\nrva Rautio Clotildena ja rva Poppius nimiroolissa. Ettei edellinen\nsuorittanut tehtäväänsä niinkuin Ida Aalberg olisi sen tehnyt, on\nymmärrettävää, mutta silti oli hänen ja muittenkin taiteellisella\ntyöllä arvonsa. Clotilden ja Fernanden esittäjät sekä Leino -- Philippe\nde Pomerol, Ahlberg -- André des Arcis ja nti Sainio -- Georgette,\nmuita mainitsematta, näyttelivät, niinkuin monesti ennen ranskalaisissa\nnäytelmissä, puutteellisesti parisilaisina, mutta johdonmukaisesti ja\nvaikuttavasti silmällä pitäen luonteiden ja toiminnan ydinpiirteitä --\nja se on kumminkin pääasia, sillä ovathan parisilaiset harvassa Parisin\nulkopuolella!\n\nLokakuun 2 p. _Kaarlo Bergbom_ täytti 50 vuotta, ja merkkipäivä\nmuodostui juhlaksi, joka ilahduttavasti näytti kuinka hänen\nelämäntyönsä oli saavuttanut ymmärtämystä ja kuinka yleisesti sen arvo\ntunnustettiin. Ei ainoastaan huomattavana tapahtumana Bergbomin\nelämässä, vaan myöskin kansallisen eloisuuden ilmauksena kerromme tässä\npäivän vieton.\n\nJo klo 7 aamulla saapui Bergbomin asuntoon Robert Kajanus orkesterineen\ntervehtiäkseen päivän sankaria soittamalla Saeterjentens Söndag sekä\nSuomen- ja Maamme-laulun; kohta jälkeen tuli kolmattakymmentä nuorta\ntyttöä, nti Anna Sarlinin johtama kuoro, joka lauloi koraalin ja\n\"Väinölän lapset\" ja josta muuan jäsen (nti Aino Krohn) kaikkien\npuolesta runonmuodossa julkilausui kiitokset ja onnentoivotukset Suomen\ntaiteen suosijalle, ja kolmanneksi \"esiintyi näyttämölle\" Richard\nFaltin 25-henkisen kuoron kanssa, entisiä Suomalaisen oopperan\nsolisteja ja kuorolaulajia. Tämä tervehtijäjoukko lauloi Faltinin\njohdolla hänen säveltämänsä ja Bergbomille omistamansa kantaatin, jonka\n(Kaarle Krohnin sepittämät) sanat olivat seuraavat:\n\n    Ei rakkaus etsi omaansa,\n    Ei kunniaa, ei voittoa,\n    Ei rakkaus vihaa, kadehdi,\n    Ei ajattele pahasti.\n    Kaikki hän peittää,\n    Kaikki hän toivoo,\n    Kaikki hän kärsii.\n    Ei rakkaus koskaan väsy.\n\n    Rakastit Suomen kansaa\n    Nuoruuden innolla.\n    Rakastit Suomen kieltä\n    Ja Suomen taidetta.\n    Tulevaisuuteen Suomesi\n    Sä luottaa uskalsit\n    Ja sille elämäsi\n    Ja työsi pyhitit.\n\n    Rakastit Suomen kansaa\n    Miehuuden voimalla\n    Keskellä taisteluja\n    Ja vaikeuksia.\n    Ja tämän kansan kielen\n    Toit taiteen temppeliin\n    Ja kasvatit sen siellä\n    Yleviin tehtäviin.\n\n    Rakastit Suomen kansaa,\n    Rakastat vieläkin,\n    On ensi lempes sinulle\n    Yhä rakkahin;\n    Niin myös Suomen kansa\n    Sinua rakastaa\n    Ja kiitollisna Sinut\n    Ja työsi omistaa.\n\nNäitä soitannollisia ja runollisia kunnianosotuksia seurasi toisia\nkunniatervehdyksiä, joita esittivät teatterin johtokunta (Antti Jalava\npuhujana), teatterihuoneen johtokunta ja koko teatteriseurue. Seurueen\npuolesta nti Emilie Stenberg antoi Bergbomille muistolahjana valokuvan,\njossa teatterin kaikki jäsenet olivat yhdessä ryhmässä kuvattuna, sekä\nadressin, jossa muun muassa pyydettiin lupaa toimeenpanna juhlanäytäntö\nsiinä tarkotuksessa, että sen tuloista perustettaisiin Bergbomin nimeä\nkantava rahasto, jonka korot käytettäisiin stipendeiksi näyttelijöille\nopintojen harjottamista varten ulkomailla. Tähän pyyntöön Bergbom\nsuostui ehdottaen juhlanäytäntöpäiväksi toukokuun 10:nnen, jolloin 25\nvuotta oli kulunut siitä kun Kiven Lea ensi kerran näyteltiin. --\nViimeinen joukkotervehdys tapahtui klo 1 aikaan, jolloin Jalmari Hahlin\njohtamina ylioppilaskunnan laulajat tulivat Bergbomin asunnolle,\nniinkuin tavallista suuren kansalaispaljouden ympäröimänä. Laulettuaan\n\"Jos sydän sulla puhdas on\" laulajat kutsuttiin sisään, ja siellä he\nvielä lauloivat useita lauluja.\n\nKaiken edellisen aikana ilmestyi 50-vuotiaan luokse lukuisia yksityisiä\nonnittelijoita, ihailijoita, ystäviä, taiteilijoita, tuoden kukkia,\nlaakeriseppeleitä y.m. tunteittensa ilmaisuksi. Maaseuduilta taasen\ntulvasi sähkösanomia ja kirjeitä, jopa tuli niitä ulkomailtakin, ja oli\nlähettäjäin joukossa monta työväenyhdistystäkin, joka osottaa miten\njuhla oli kaikkien kansalaisten juhla ilman luokkaerotusta.\nYksityisistä tervehdyksistä otamme tähän kaksi. Betty Elfving kirjoitti\nTurusta: \"Jumala siunatkoon Sinua tänä suurena juhlapäivänä, jolloin\nkoko suomalainen kansasi yhteisesti iloitsee syntymäsi johdosta!\"\nZ. Topelius puolestaan lähetti Koivuniemeltä seuraavan kirjeen:\n\n\"Hyvä Kaarlo veljeni! Minä yhdyn uskollisimpien ystäviesi kanssa\nmuistamaan päivääsi ja koko puolivuosisataasi. Minun onnentoivotukseni\nsinä päivänä on, että saisit nähdä työsi täydentymisen tulevalla\npuolivuosisadalla.\n\n\"Kun katsahdan taakseni minun kolmeneljännes-vuosisataani, näyttää\nminusta, että kaikki, mitä olen saanut aikaan, on paikkatyötä ja\nkappaletyötä. Mutta onnellisempana ja pitemmälle näkevänä kuin minä\nolet sinä kohdistanut voimasi _yhteen_ elämäntehtävään, ja minä\nonnittelen sinua siitä. Todennäköisesti tulet tästä lähtien kuten\ntähänkin asti kokemaan voittojen ja tappioiden vaihtelua, mutta\nlopullinen voitto on siinä, että se aate, jonka olet loihtinut elämään\nja jolle olet voinut antaa todellisuutta, ei voi juosta hiekkaan.\nSuomalainen ooppera voi kukoistaa ja jälleen lakastua, mutta se\nihanteellinen taide, joka asettaa näyttämölle oman kansan omin sydämin\nja omien huulten elinvoimaisin kielin, ei voi Kaarlo Bergbomin jälkeen\nkoskaan kuolla pois.\n\n\"Edessäni on päiväkirjani 2 pltä lokak. 1843. On merkitty: muutto ja\nsadesää. Bergbom-nimi on samana päivänä siihen pantu, mutta ei se\ntarkota sinua, vaan (luullakseni) setääsi, Oulun lääninsihteeriä, jonka\nluona kävin ennen hänen lähtöään. F. Deland (nyt 80-vuotias invaliidi)\ntuli juuri silloin ruotsalaisen teatterinsa kanssa. Ei kukaan nähnyt\nuntakaan suomalaisesta näyttämöstä. K. B. katseli hämmästyneenä\nympärilleen tässä uudessa, tuntemattomassa maailmassa.\n\n\"Hyvä Kaarlo veljeni, minä käytän tilaisuutta kiittääkseni sinua\ntosisuomalaisesta itsepäisyydestäsi. Mikä koivunvitsa täytyykään sen\nolla, joka saa kärsiä alituista repimistä, joka näkee jalaksen\nalituisesti livahtavan pois raitiosta, mutta sittenkin kestää! Ja vielä\nkiitos siitä että olet kantanut korkealla ensimäistä suomalaista lippua\nnäyttämöllä, ettet ole antanut sen laskea yleisösi tasolle, vaan tehnyt\nmitä olet voinut kohottaaksesi tämän kassakappalten ja myöskin tuon\ntoisen näyttämön velttoutuneitten operettien yli. Mikä kehno talous!\nEppur si muove, sittenkin se kulkee eteenpäin!\n\n\"Minä yhdistän tähän kiitokseen käytännöllisen sisaresi. Sinä olet\naate, hän on todellisuus. Onnellisempi yhtymä on harvoin ohjannut\nkorkeamastoista laivaa aalloilla.\n\n\"Ja nyt, Jumala siunatkoon toista puolivuosisataasi, päiviesi voimaa,\nöittesi rauhaa, ei-yksinäistä nuorenmiehen-kotoasi ja keveäjalkaista,\ntoisinaan huimapäistä, mutta altista ja ahkeraa perhettäsi Arkadiassa\nsekä, sinun kauttasi, sitä ihanteellista taidetta, joka nyt on\nkotiristisi, mutta josta tulee muistopatsaasi!\n\n\"Aina harras ystäväsi Z. T.\"\n\nBergbom oli kutsunut kotiinsa (s.o. sisarusten yhteiseen asuntoon)\npäivällisille teatteriseurueen ja -johtokunnan sekä ystäviään ja\ntuttaviaan. Siinä tilaisuudessa lehtori B. F. Godenhjelm lämpimin\nsanoin esitti isännän maljan päättäen tähän tapaan: \"Kiitos kaikesta\nkauneudesta, jonka olet lahjottanut meille ja koko Suomen kansalle!\nKiitos siitä innosta ja rakkaudesta, jolla olet toiminut, -- kiitos\nsiitä isänmaallisesta hengestä, joka on työtäsi elähyttänyt, ja siitä\npuhtaasta, tositaiteellisesta aatteellisuudesta, joka on sitä\nkannattanut! Mitä pilviä nouseekin meidän taivaallemme ja mitkä ajan\ntuulet ohjannevatkin henkistä elämäämme, tosi taide on aina\ninnostuttava ihmisen mieltä, ja siten on Kaarlo Bergbomin muisto aina\nsäilyvä.\" -- Illan kuluessa näyttelijä B. Leino vielä lausui seuraavan\nPaavo Cajanderin runon:\n\n    Kun routa suli ja lämpeni maa\n    Ja kun kevättoukoja tehtiin,\n    Niin silloin Kaarlo Bergbomkin\n    Hän kylväjämiehenä nähtiin.\n\n    Mut muilla kun pellot on perkatut,\n    Häll' auran koskematointa\n    Ja kylmää korpimaat' oli vaan,\n    Joka raatajan vaati tointa.\n\n    Mut kirvehen eestä ne kaatui puut.\n    Siell' uutteraa oli työtä,\n    Ja niinkuin ainakin viertomies\n    Hän raateli päivää, yötä.\n\n    Ja viesti tuosta kun kierteli maan,\n    Oli arvelu kaikellainen:\n    Ken ilkkui, ken taas kummastui,\n    _Hän_ uskoi ja toivoi vainen.\n\n    Ja mustain kantojen keskeltä\n    Oras nousikin, versoi kohta,\n    Ja viljan kullan-karvaisen\n    _Nyt_ täysinä tähkät hohtaa.\n\n    Sinä kylvösi hyvään maahan teit,\n    Satakertainen siit' on jo sato;\n    Sit' ei vihamies voi turmella\n    Ja sitä ei kaada kato.\n\n    Se rakkaudessa on kylvetty,\n    Käden kautta on Kaikkivallan.\n    Ja sen siemen se muruja Sammon on,\n    Ja ne kestää hyyn sekä hallan.\n\nSyyskauden kolmas uutuus (13/10) oli B. Leinon (Wienen saksalaisen ja\nFeilitzenin ruotsalaisen laitoksen mukaan) suomentama José Echegarayn\n3-näytöksinen draama _Pyhimys vaiko mielipuoli?_, joka meni 3 kertaa.\nMelkein tuskallisen jännittävä kappale esitettiin päähenkilöiden\npuolesta sangen ansiokkaasti. Etenkin vaikutti Leino Don Lorenzona\ntodellisuutensa kautta, osaten herättää katsojassa myötätuntoa ja\nsääliä ristiriitaisten velvollisuuksien repimää ja kiduttamaa kunnon\nmiestä kohtaan. Kiitettävä oli niinikään nti Stenberg onnettomana\näitinä, Juanana, Weckman Eduardona, rva Salo Angelana, Lorenzon rouvana\nj.n.e. -- Suurempi menestys oli sentään Daniel Hjortilla, kun se pitkän\najan päästä näyteltiin uudestaan: se meni syksyllä 7 kertaa.\nNimiroolissa esiintyi vastatullut _Oskari Salo_, joka solakalla\nvartalollaan, miellyttävällä ulkonäöllään ja äänellään herätti\nmyötätuntoa, vaikka lausunta ja riittämätön luonteentutkimus\naiheuttivat muistutuksia. Kaikissa tapauksissa arveltiin seurueen\nhänessä saaneen kehityskelpoisen voiman. Muista uusista on nti\nLähteenoja mainittava, hän kun melko hyvästi suoriutui Katrin\ntehtävästä. -- Toisia huomattavia uusintoja olivat Saituri, jossa _Ad.\nLindfors_ esiintyi vieraana (kahtena iltana), ja Elinan surma, joka\nnäytäntökautena meni 11 kertaa. Kirstinä rva Salo uskaliaasti kilpaili\nvaikean roolin ensimäisen tulkitsijan kanssa, eikä oltu huomaamatta\nhänen esityksessään vakavaa itsenäistä työtä. Luonnekuvassa kyllä ei\nollut sitä ylimyksellistä piirrettä, joka kuuluu ylpeälle\nKirsti Flemingille, eikä myöskään sitä rikasta tunteenilmaisun\nvivahduttamista, jossa Ida Aalberg on niin suuri; mutta että rva Salo\nkumminkin kykeni tekemään porvarillisemman Kirstinsä vaikuttavaksi, oli\nitsessään hyvä näyte.\n\nNeljäs uusi kappale, J. Sarion suomentama O. Blumenthalin ja G.\nKadelburgin 3-näytöksinen huvinäytelmä _Matka Konstantinopoliin_, tuli\n15/11. Weckman (Brückner), nti Sainio ja rva Poppius, Rautio, Pesonen,\nHalme y.m. naurattivat katsojia, mutta niitä oli vähän, ja kappaleen\nkolmas ilta oli viimeinen. -- Viides, kuudes ja seitsemäs uutuus\ntulivat yhdellä kertaa 1/12, nimittäin 1-näytöksiset vähäpätöisyydet:\nMartti Vuoren _Naimiskauppa_ ja _Seinä väliä_ sekä Kaarle Halmeen\n_Mallassaunalla_, joista ei yksikään saanut pysyvämpää menestystä.[11]\nNiiden jälkeen esitettin uusintona m.m. Tietäjä, Axel Ahlberg\nnimiroolissa ja Kosbina nti Maiju Rängman, joka, syksyllä teatteriin\ntulleena, (kts ylemp. s. 5) näytteli jotenkin luontevasti ja osotti\nehdotonta tunteenilmaisemiskykyä. --\n\nTeatteri purjehti jälleen vastatuulessa. Edellisen vuoden kadon\njälkimainingit olivat vielä tuntuvissa, tavallinen yleisö oli hidas\nkäymään teatterissa, eikä tällä ollut mitään erinomaisempaa\ntarjottavana, joka olisi vetänyt vieraita aineksia. Lisäksi tuli\nmoniviikkoinen kilpailu Aleksanterin teatterissa näyttelevän Ida\nAalberg-turneen puolesta. Oli siis helppo päättää, että lopputulos\nolisi huono. Tämä uhka silmien edessä ei ollut muuta neuvoa kuin\njälleen kääntyä kansalaisten puoleen avunpyynnöllä. Se tapahtui 29/11\npäivätyn kehotuksen kautta, jonka allekirjoittajat olivat: K. A.\nBrander, Martha Eneberg, Hilda Enlund, Ida Godenhjelm, Hilma\nGripenberg, Onni Hallsten, Augusta af Heurlin, John Höckert, A. Lilius,\nV. Löfgren, Kasimir Lönnbohm, Ellen Messman, Hilma Saarinen, K. G.\nSivenius, Matilda von Troil ja Matti Äyräpää. Siinä sanottiin\nteatterilla jo olevan velkaa vähän päälle 23,000 mk ja arveltiin, että\nvajaus näytäntökauden lopussa nousisi vähintäin 30,000 markkaan. Sen\njohdosta ehdotettiin kaksi rahanhankkimiskeinoa: rengaskeräys, johon\nheti oli ryhdyttävä, ja ensi syksynä (1894) arpajaisten tai muitten\ntuloa tuottavien huvitilaisuuksien toimeenpaneminen, ja kehotettiin\nkansalaisia eri paikkakunnilla ryhtymään tarpeellisiin puuhiin.\n\nBergbom-sisaruksilta ei tältä ajalta ole kirjeitä, jotka antaisivat\ntietoja oloista, mutta nti Elfvingin kirjeistä näkyy, että Kaarlon\nterveys ei ollut kehuttava. Samat kirjeet sisältävät myöskin eräitä\ntähän aikaan Turussa esiintyvän, etevän ruotsalaisen näyttelijän Aug.\nLindbergin lausumia sanoja Bergbom-sisaruksista, jotka ansaitsevat\nsaada tässä sijan:\n\n\"Lindberg oli aivan innostuksissaan\", nti Elfving kirjoittaa, \"kun\nKaarlo ja Emilie Bergbomista puhuttiin. Hän lausui muun muassa: 'Siitä\npäivästä kun opin käsittämään mitä Bergbom tahtoi ja mitä hän kykoni\nluomaan, olen minä tuntenut syvintä ihailua häntä kohtaan. Hänen\nelämäntyönsä on aivan kuulumaton kultuuriteko' -- ja sitten molemmista\nyhdessä: 'Heillä on kummallakin ollut niin paljon tehtävää, niin paljon\nsuurta ajateltavaa, että he ovat unohtaneet vihata toisia. He ovat\nedistyneet niin kauvas, että voivat rakastaa siinä missä muut kiroovat.\nOlen seurannut heidän tointaan ja nähnyt että heillä on paljon\nrakkautta.' -- Vahinko, ettet sinä [Kaarlo] eikä Nya Pressenin yleisö\nollut kuulemassa\".[12]\n\nUusi vuosi alotettiin komedioilla -- Kiven Nummisuutarit ja Holbergin\nEi ole aikaa; Lindfors vieraili pari iltaa Vielgeschreinä. Loppiaisena\nannettiin ensimäinen uusi kappale, Goffredo Cognettin 2-näytöksinen\nkansanelämänkuvaus _Santa Lucian ruusu_ (A Santa Lucia), joka\nintohimoisessa traagillisuudessa muistuttaa Cavalleria rusticanaa. Rva\nRautio näytteli hehkuvasti päähenkilöä, onnetonta Rosellaa, joka\nhukuttamalla itsensä todistaa viattomuutensa; Oskari Salo oli Cicillo,\nrakastaja, joka ei tyytynyt vähempään. Italialaista tunnelmaa vahvisti\nAleksis Rautio laulullaan ja nti Liiman tarantellatanssillaan.\n\nSeuraava uutuus (17/1) oli eräs Saksan kirjallisuuden etevimpiä\nhuvinäytelmiä, _G. Freytagin_ 4-näytöksinen, A. Öhqvistin suomentama\n_Sanomalehtimiehiä_ (Die Journalisten). Näytelmä tarjoaa pitkän sarjan\nkiitollisia tehtäviä, ja siinä esiintyi Leino eversti Berginä, Salo\nprofessori Oldendorffina, Weckman Konrad Bolzina, Pesonen\nPiepenbrinckinä, rva Poppius Adelheid Runeckina, Franck lyyrillisenä ja\nLattu rahasta kaikkeen valmiina, juutalaisena sanomalehtimiehenä.\nKappale meni 3 kertaa, samoin kuin 28/1 ensi kerran näytelty, Kasimir\nLeinon suomentama Jean Jullienin draama _Meri_ (La Mer). Tekijä -- yksi\nniitä realistisia runoilijoita, jotka ensin esiintyivät Antoinen\n\"Vapaassa teatterissa\" (hänen oppilauseensa oli: \"näytelmä on viipale\nelämää taiteellisesti asetettuna näyttämölle\")[13] -- on tässä\nesittänyt traagillisen tapausjakson bretagnelaisten kalastajain\nelämästä. Pääroolit olivat Rautiolla (François Kadik), Kalliolla (Yves\nLe Mell), Hanna Kunnaalla (Jeanne Marie) ja Katri Rautiolla\n(Elisabeth), ja esitettiin kyllä vaikuttavasti, vaikka tuskin täysin\nvieraan kansallisuuden mukaisesti; sivuosista on mainittava Närhen\nluontevasti kuvattu ukko Le Braz.\n\nSyksyllä Kaarlo oli täyttänyt 50 vuotta, 7 p. helmik. _Emilie Bergbom_\ntäytti 60, ja tuli nyt sisar vuorostaan samanlaisten kunnianosotusten\nesineeksi kuin ennen veli. Varhaisimmat tervehtijät olivat tällä kertaa\nSuomalaisen teatterin jäsenet, jotka laululla herättivät 60-vuotiaan\nunestaan, ja seurasi sitten muita laulajajoukkoja. Nti Sarlin\ntyttökuoroineen, Richard Faltin sekakuoron ja Jalmari Hahl\nylioppilaslaulajain kanssa. Faltin oli nytkin säveltänyt kantaatin;\nsanat olivat Z. Topeliuksen kirjoittamat. Runoilijan sydämellinen\ntervehdys, joka viittaa toiselta puolen Emilie Bergbomin pitkään\nvaikutukseen rouvasyhdistyksen jäsenenä, toiselta puolen hänen työhönsä\nteatterin hyväksi, kuuluu näin:\n\n    Vi komma från hyddornas arma och gömda,\n    Från tysta och glömda.\n    De minnas din möda\n    Att trösta och stöda,\n    De kransa med böner, som himlen förstår,\n    Din grånande lock vid de sextio år.\n\n    Vi komma från möten och bokslut och ronder\n    Med sinande fonder, Från allt, som försakar.\n    Arbetar och vakar\n    För menniskolycka. Ditt fält var ju der.\n    Det fältets arbeterskor helsa dig här.\n\n    Vi komma från tiljan och diktarehärden,\n    Som låts vara verlden,\n    Från konsten, från kampen\n    Vid gasen och rampen.\n    De lätta gestalter, du fostrat för den,\n    De helsa sin moderligt hägnande vän.\n\n    Och vi, som nu viga de sextio åren\n    Med toner från våren,\n    Vi vilja ju sjunga\n    Höstdimmorna unga:\n    Men klar står din sol än vid himmelens rand,\n    Var älskad, var lycklig, och lef för ditt land.[14]\n\nLaulajien jälkeen tuli muita tervehtijöitä, Suomen naisyhdistyksen ja\nHelsingin rouvasyhdistyksen lähetystöt, Suomalaisen teatterin\njohtokunta j.n.e. Kauniimpia olivat uskollisen ystävättären, Betty\nElfvingin, kirjoittamat tervehdyssanat Turusta:\n\n\"Onneksi olkoon, että olet ehtinyt asteelle, jolla seisot, ja että\nsinulla on suuri elämäntyösi, jota ei kukaan voi kieltää eikä sinulta\nottaa. Onnea edelleenkin! Ehkä olisit tänä myrskyisenä aikana halukas\nluovuttamaan lipun jollekin toiselle, mutta koeta vielä kestää,\nhuolimatta kaikesta. Kansamme tarvitsee sinua, eikä kukaan kykene\nsijaasi täyttämään. Jumala siunatkoon ja varjelkoon sinua! Antakoon Hän\nsinulle sen tulevaisuuteen tunkevan katseen, joka ajan pimeyden halki\nnäkee vaivojesi hedelmät. Silloin on joka raskas työpäivä, joka\nhikihelmi ja kyynele vaihtuva lehdeksi siinä seppeleessä, jolla vielä\nsyntymätön Suomi on kruunaava muistoasi. Kiitos kaikesta mitä olet\ntehnyt!\"\n\nEnnen mainittua italialaista ja ranskalaista uutuutta seurasi 16/2\nsaksalainen, nimittäin B. Leinon suomentama Max Halben 3-näytöksinen\nnäytelmä _Nuoruus_, mutta meni se vain kaksi kertaa, vaikka se samana\ntalvena Berlinin Neues Theaterissa näyteltiin toistasataa iltaa\nperäkkäin. Eikä esitys ollut huono, sillä se oli näyttämön parhaimpien\nkykyjen käsissä: Leino -- pastori Hoppe, rva Poppius -- Annu, Närhi --\nmielipuoli Amandus, Weckman -- Hannu ja Ahlberg -- apulaispappi. Ei,\nkyllä kai syy oli tuo meillä tavallinen: se osa yleisöä, joka vaatii\n\"modernia\" kappaleita, ei pysty täyttämään teatteria; suuri yleisö ei\nniistä paljon välitä.\n\nKeskellä tätä Sisyfustyötä, kun uusi ohjelma oli valmistettava\njoka kolmanneksi tai neljänneksi illaksi, saatiin apua rva _Ida\nBasilier-Magelsenilta_, joka tänä talvena oleskeli Suomessa. Jo\nRunebergin päivänä hän laulullaan rikastutti ohjelmaa, ja 21/2 hän\nesiintyi Mariena Donizettin _Rykmentin tyttäressä_, joka sitten\nannettiin kaikkiaan 9 kertaa. Muut osalliset olivat seurueen jäseniä:\nRautio -- Tonio, Närhi -- Sulpice, nti Kunnas -- markisitar. Melkoinen\nansio oopperan harjottamisesta oli Karl Sjöblomilla, joka johti\norkesteria. Yksistään näytäntöjen luku todistaa, että Ida Basilier\nvielä kykeni ihastuttamaan yleisöä. -- Uutta tuli vasta maaliskuun\nloppupuolella, jolloin muun ohella 18/3 annettiin sarja Bergbomin\nsommittelemia _hebrealaisia kuvaelmia_ (Jakobin uni, Abraham hylkää\nHagarin, Faraon tytär löytää Moseslapsen, Babylonin virran varrella,\nSalomonin tuomio, Esther Ahasverus kuninkaan edessä) sekä 30/3 Kasimir\nLönnbohmin suomentama Z. Topeliuksen _50 vuotta myöhemmin_, Lindfors\nvieraillen Magnus Drakenhjelmina. Tämän näytelmän esittäminen oli\nkevätkauden taiteellinen merkkitapaus, joka varmaan tuotti Bergbomille\nsuurta tyydytystä, sillä hän tahtoi, niinkuin ennestään tiedämme,\nohjelmistoonsa liittää kaikki mitä kotimainen kirjallisuus arvokasta\nsisälsi, ja tätä draamaa hän piti Topeliuksen parhaimpana. Runoilija\nonkin siihen laskenut ne syvät vaikutelmat, jotka häneen olivat\njättäneet nuoruudessa kuulemansa jutelmat Kustaa III:n ajoilta. Samoin\nkuin Regina von Emmeritziä näyttämölle pantaessa oli Topelius nytkin\ntehnyt pieniä muutoksia kappaleeseen sekä antanut määräyksiä\nteatterilaitoksiin nähden. Esitys olikin kiitettävä ja herätti\nvastaavaa mielenkiintoa. Pääansio menestyksestä oli, paitse\nLindforsilla, Katri Rautiolla (Ebba Reuterkrona), Olga Poppiuksella\n(Lotten Ringius), Hemmo Kalliolla (Sebastian) ja rva Kahilaisella\n(Lisette), joka viimemainittu kuitenkin tapansa mukaan oli kovin\nkarkeapiirteinen. Näytelmä meni 6 kertaa.\n\nHuhtikuulta on mainittavana kolme uutta kappaletta, joista kaksi oli\nkotimaista alkuteosta -- R. Kiljanderin 3-näytöksinen huvinäytelmä\n_Kumarrusmatka_ (13/4) ja Minna Canthin 1-näytöksinen _Spiritistinen\nistunto_ -- ja kolmas italialainen, B. Leinon (saksalaisesta\nkäännöksestä) suomentama G. Rovettan draama _Epärehelliset_ (molemmat\njälkimäiset 20/4). Ensin mainittu on tekijänsä onnistuneimpia\nilveilyjä, täynnä viatonta leikillisyyttä ja huumoria. Lattu oli\noivallinen lukkari Kekkonen, jolle kumarrusmatkalla sattuu niin\nodottamattomia seikkailuja, ja hyviä olivat myöskin nti Sainio\nmaalaisena Viivi-neitinä, Pesonen hovineuvoksena, sekä nti Corander\nSelma-neitinä. Yleisö oli huvitettu, ja toisena iltana, kun tekijä oli\nsaapuvilla, hänet suurella riemulla huudettiin esiin.[15] Spiritistinen\nistunto oli vähäpätöinen kyhäelmä, jossa yksi ajan muotihulluuksia\ntehtiin naurettavaksi. Kappaleen merkitys oli siinä, että Minna Canth\nsen kautta jälleen palasi Suomalaiseen teatteriin, josta hänen ei\nkoskaan olisi pitänyt luopua -- kuinka sovinto syntyi, siitä kohta\nalempana. Italialainen näytelmä vihdoin oli traagillinen kuvaus\ntosielämästä, aviovaimon petos johdonmukaisen tapausjakson alkuaiheena.\nKatri Rautio Elisa-rouvana näytteli älykkäästi, maltillisesti,\nluonnollisesti; sitä vastoin oli Weckmanilla, hänen miehenään,\ntaiteilijaluonteelleen vieraanlainen tehtävä.\n\nToukokuun 10 p. oli teatterilla juhla: 25 vuotta oli silloin kulunut\nmuistorikkaasta Lea-illasta 1869. Siksi oli rva _Raa-Winterhjelmkin_\nsaapunut ja hänen esiintymisensä Leana tuli juhlanäytännön\nkeskipisteeksi. Ohjelma alkoi Aleksis Kiven muiston kunnioittamisella:\nJ. E. Stenbergin muovailema runoilijan marmorinen rintakuva oli\nasetettu näyttämölle, ylioppilaat lauloivat Suomen- ja Maamme-laulun, ja\nniiden välillä B. Leino lausui K. Suomalaisen sepittämän runon Kiven\nmuistoksi. Sitten tuli Lea, jota seurasi suurenmoinen kunnianosotus\nrva Winterhjelmille. Hänelle kannettiin laakeriseppeleitä ja\nkukkalaitteita, ja lopuksi yleisö kutsui Kaarlo ja Emilie Bergbominkin\nsaamaan osansa riemastuksesta. Viimein näyteltiin Nummisuutarien 1:nen\nja 2:nen näytös. -- Näytännön jälkeen kokoontui lukuisa joukko\nteatterin ystäviä näyttämölle maljan ympärille. Siinä lehtori\nGodenhjelm piti puheen rva Winterhjelmille, J. H. Erkko esitti maljan\nKiven muistolle, ja rva Poppius luki julki Erkon sepittämän runon,\njossa kuvattiin suomalaisen teatterin synty ja kehitys. Yhdessäolon\nratoksi ylioppilaat lauloivat laulun toisensa jälkeen ja lopuksi\nmahtavan Herää Suomi-laulun. -- Myöhemmin oli illalliset Seurahuoneella\nja siellä tri F. J. Pätiälä puhui Kaarlo ja Emilie Bergbomin kunniaksi.\n\nKun rva Winterhjelm vielä oli kolmena iltana esiintynyt lady\nMacbethina, jakaantui seurue kahteen ryhmään, joista toinen jäi\nHelsinkiin ja toinen lähti kiertomatkalle näytelläkseen ensin teatterin\npuolesta _Tampereella_ (21/5-31/5) ja sitte omaksi hyväkseen Raumalla\n(3/6-4/6), Porissa (6/6-11/6) Ja Vaasassa (15/6-20/6) kappaleet:\nElinan surma, Uramon torppa, 50 vuotta myöhemmin, Kumarrusmatka ja\nSpiritistinen istunto. Bergbom seurasi mukana Tampereelle, mutta\npalasi sieltä Helsinkiin. Helsinkiin jäänyt osasto esitti 20/5\nkansannäytäntönä Kuinka äkäpussi kesytetään (nti Sainio oiva äkäpussi)\nsekä kolmena viimeisenä iltana K. Halmeen suomentaman, Brandonin ja\nThomasin hullunkurisen huvinäytelmän _Charleyn täti_, joka kuluneena\nnäytäntökautena oli kierrellyt Euroopan näyttämöillä. Pääosan näytteli\nWeckman con amore.\n\nVähän ylempänä lupasimme kertoa, kuinka \"sovinto\" Minna Canthin ja\nSuomalaisen teatterin välillä jälleen syntyi. Tämä selviää eräistä\nkäytettävissämme olevista kirjeistä. -- Minna Canth oli 1893\nkirjoittanut pikku näytelmän \"Hän on Sysmästä\" -- mukaelma\nsaksalaisesta alkuteoksesta -- seuranäytäntöä varten Kuopion\nsuomalaisen yhteiskoulun hyväksi. Kun se oli huvittanut katsojia,\ntekijä suostui, \"jopa kehottikin\", että joku toinen henkilö\n(mainitsematta mitään Minna Canthista), lähettäisi sen Bergbomille.\nTämä kirjoitti 9/1 rva Canthille saaneensa näytelmän ja myöskin\njälestäpäin kuulleensa, että se oli lähetetty hänen suostumuksellaan.\nKumminkin oli lähetys saattanut hänet ristiriitaiseen asemaan. Toiselta\npuolen koskee teatterin arvoa, että Minna Canth lähettää sille pienen\nmukaelman, vaikka hän ei ole katsonut sitä kyllin arvokkaaksi\nnäyttelemään Sylviä, toiselta puolen on tekijällä niin suuri ansio\nsuomalaisesta teatterista, että tämän tulee ottaa lahja\nkiitollisuudella vastaan olkoon se minkälainen tahansa. Bergbom sanoo\nasettuneensa jälkimäisen vaihtopuolen kannalle ja kiittää kappaleesta\nsekä päättää: \"Miksikä kaiken tämän Teille kirjoitan? Välistä ei voi\nolla samalla kertaa hienotunteinen ja suora -- tahdon sentähden nyt\nolla suora.\" Vastatessaan (13/1) Minna Canth vapauttaa Bergbomin\nvelvollisuudesta näytellä kappaletta sentähden että se oli hänen\nlähettämänsä ja vakuuttaa, että hänessä ei ole katkeria tunteita\nteatteria kohtaan -- \"paremmin, toivoakseni, voisi käyttää ne muutamat\nvuodet, jotka täällä mahdollisesti vielä on oltava, kuin moisten\ntunteitten hautomiseen\". --\n\nPari viikkoa myöhemmin 28/1 päätti Längmanin kirjailijapalkkioiden\njakamista varten asetettu lautakunta, jossa Bergbomkin oli jäsenenä,\nmuun muassa, että Minna Canthille oli annettava 1000 markan palkinto\nPapin perhe ja Sylvi näytelmistä. Tästä kirjoitti rva Olga Salo Minna\nCanthille, ja jo 31/1 hän vastaa rva Salolle:\n\n\"Voi, kuinka se Tohtori sentään on herttainen ja hyvä, kun kaikki\nympäri käy! Tulin niin iloiseksi sinun tiedonannostasi, enkä tiedä\nkumpasestako enemmän iloitsin, rahanko toivosta vai siitä\ntodistuksesta, minkä tämä antoi Tohtorin jalomielisyydestä. Olen\nmonesti sanonut ja sanon vieläkin, ettei opi ihmisiä tuntemaan,\nennenkun on saanut kokea myöskin heidän vihaansa. Muutamat tuovat\nsilloin esille erinomaisen halpoja puolia, toiset sitä vastaan eivät\nkadota mitään inhimillisyydestään siinäkään tilassa. -- Mutta herranen\naika, minua oikein pelottaa se velvollisuuden taakka, joka tulee\npainamaan hartioitani, jos minullekin tuommoinen stipendi määrätään.\nMinä nyt olen aina velvollisuuksien ihminen, ja kun mielestäni minua ei\nenää kaivattu kirjallisuuden alalla, johon viimeisinä aikoina on tullut\nniin paljon uusia voimia, ja perhe sitä vastoin kysyy paljon\naineellista tukea -- -- niin ajattelin kokonaan antautua rahan orjaksi.\nAjan vietteeksi ajattelin ainoastaan tekaista jonkun pikku näytelmän\nsilloin tällöin. Mutta tässä tapauksessa täytyy minun ottaa se\nuudelleen tosityöksi. Saako siihen voimia, saako inspirationia?\" -- --\n\nSeuraavassa kirjoittaja sanoo \"Sysmäläisen\" jo tuottaneen\nyhteiskoululle 400 mk, ja toivoi hän sillä vielä saatavan 200 à 300,\nsillä sitä oli pyydetty moneen paikkaan ja siitä maksettiin 15-25 mk\njoka kerralta kun se näyteltiin. -- \"Tämä innostutti minua\nkirjoittamaan uutta pientä komediaa Pohjois-Savon kansanopiston\nhyväksi. Ei ne ota minulta paljon aikaa eikä voimaa -- onpahan vaan\nkuin joku koruompelu arpajaisvoitoksi -- ja paljon suurempi hyöty\nsentään asialle. Se on minulla nyt puolitiessä kirjoitettuna, ja nimi\non hyvin moderni: 'Eräs spiritistinen seansi'. En tiedä vielä\nminkälainen siitä tulee. Ehkä lähetän sen sitten Tohtorille nähtäväksi,\nkun valmistuu.\" -- --\n\nMuutaman päivän päästä oli pikku näytelmä valmis, ja tekijätär\nlähetti sen (6/2) Bergbomille, pyytäen siitä 100 mk Pohjois-Savon\nkansanopistolle. Kirje päättyy hartaimmilla kiitoksilla Tohtorille,\njoka oli myötävaikuttanut siihen, että hänelle oli annettu\nkirjailijapalkkio -- \"kun nyt vaan saisi voimia -- paljon voimia\ntyöhön, ja onnistuisi tarttumaan kiinni innostuttavaan aineeseen! Sillä\nkaiketi parhaiten kiitollisuuttani osottaisin.\"\n\nNäin oli siis kaikki ainakin näennäisesti entisellään, ja kirjeenvaihto\nMinna Canthin ja Emilienkin välillä alkoi uudestaan. Täytettyään 19/3\nviisikymmentä vuotta edellinen kirjoittaa 25/3:\n\n\"Rakas Emilie! Kuinka kovasti hauskaa, että Te, Tohtori ja Emilie, ette\nenää ole vihaisia! Sillä sen uskallan päättää sekä telegrammista että\nkukkaisvihosta, joista molemmista tuhannen tuhatta kiitosta! Saatte\nuskoa että valmistitte minulle suurimman ilon kaikista suurista iloista\nsyntymäpäivänäni.\" -- Muuten kirje sisältää tietoja kirjoittajan\nterveydentilasta, joka oli ollut huono, sekä mietteitä eikö voisi\nauttaa teatterioloja vakavammalle kannalle siten, että Suomalainen\nja Kansanteatteri yhdistettäisiin, niin että olisi \"kaksi\nrinnakkaisosastoa, jotka vuorottelisivat Helsingissä ja maaseudulla\".\n\nMoni muu kuin Minna Canth mietti tänä keväänä teatterin toimeentuloa.\nKun syksyllä alkuunpantu rengaskeräys oli tuottanut ainoastaan 2,500\nmk, johtokunta kehotti teatterin ystäviä ja suosijoita kokoontumaan\n17/3 Arkadiaan neuvottelemaan, miten taidelaitoksen velat olivat\nmaksettavat ja sen talous tulevaisuudessa turvattava. Sinne saapui\nkansalaisia puoli huonetta -- helsinkiläisiä ja valtiopäivämiehiä -- ja\nkun Bergbom oli alottanut kokouksen huomauttamalla, ettei johtokunta\nvoinut teatteria ylläpitää ilman kansalaisten tehokasta apua, Almberg\naseman valaisemiseksi loi katsauksen 8 viimeisen vuoden tuloihin ja\nmenoihin. Hänen esittämänsä tiedot olivat seuraavat:\n\nAjanjaksolla 1885-1893 tekivät _tulot_ kaikkiaan 838,128 mk 50 p. eli\nkeskimäärin 104,738 mk 51 p. vuodessa. Näistä oli näytännöistä saatuja\ntuloja yhteensä 536,197 mk 33 p. eli vuosittain 67,024 mk 66 p. _Menot_\nolivat tehneet yhteensä 938,806 mk 36 p. eli keskimäärin 117,350 mk 80\np. vuosittain, ja oli niinmuodoin vajaus 100,623 mk 78 p. eli\nkeskimäärin 12,577 mk 97 p. vuodessa. Tätä vajausta oli vuosina\n1885-88 täytetty arpajaisten kautta saaduilla varoilla 26,367 mk 97 p.\nja vuosina 1888-93 kannattajain rahoilla 47,549 mk sekä vuosina\n1889-90 saaduilla rengaskeräyslahjoilla 5,652 mk. Nämä varat tekivät\nyhteensä 79,568 mk 97 p. eli 9,946 mk 12 p. yksityistä apua vuosittain.\nVelkoja oli siis tämän näytäntökauden alussa (100,623 mk 78 p. --\n79,568 mk 97 p.) 21,054 mk 81 p. ja laskettiin niiden näytäntökauden\nkuluessa nousevan noin 31,000 markkaan.\n\nKokouksen päätös oli se, että teatterin velat olivat suoritettavat\ntoimeenpanemalla yleinen rahankeräys sekä että uusi kannatuskirjoitus\noli tapahtuva, joten saataisiin 12,500 mk vuotta kohti sen vajauksen\ntäyttämiseksi, joka kokemuksen mukaan vuosittain oli odotettavissa.\nToimikuntaan, jonka tehtäväksi annettiin koettaa toteuttaa tämä päätös,\nvalittiin rvat M. Eneberg, H. Gripenberg, Th. Hahl, A. af Heurlin, S.\nLindgren, A. Stenroth ja E. Wegelius, neidit Th. Göös ja H. Meurman\nsekä hrt K. A. Brander, J. H. Erkko, K. G. Göös, O. Hallsten, J.\nHöckert, P. Jamalainen, Kallio, V. Löfgren, K. Lönnbohm, W. Meurman ja\nW. Söderhjelm.\n\nUusi kokous samasta asiasta pidettiin 5/5 ja siinä ilmotettiin, että\ntoivottu kannatus oli merkitty kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Seuraavana\npäivänä yllämainittu toimikunta oli kutsuttu ensimäiseen kokoukseensa\nja valittiin siinä teatterin johtokunnan jäseniksi entiset, nimittäin\nK. Bergbom, A. Almberg, Eliel Aspelin, O. E. Tudeer ja K. F. Wahlström,\nsekä varajäseniksi B. F. Godenhjelm, J. H. Erkko ja Emilie Bergbom, ja\ntoiseksi neuvoskunnan jäseniksi, jonka tuli avustaa johtokuntaa\ntaloudellisissa asioissa, prof. W. Söderhjelm, lakit. kand. P.\nJamalainen, rvt Stenroth ja Wegelius, prof. E. N. Setälä ja rva Enlund,\nsekä varajäseniksi maisterit Kasimir Leino ja Hallsten ja lehtori K. G.\nGöös. -- Rahankeräyspuuhaan velkojen maksamiseksi oli syksyllä\nryhdyttävä.\n\nNäin oli suomalainen yleisö uudestaan näyttänyt, että teatteri edelleen\nsaattoi sen apuun turvautua. Näytäntöjen luku oli 117 ja esitettiin\nniissä: 11 kertaa _Elinan surma_; 9 Bykmentin tytär; 8 _Daniel Hjort,\nPostikonttorissa_; 7 _50 vuotta myöhemmin_; 6 _Aino, Pappilan tuvassa_,\nMustalainen; 5 _Kumarrusmatka_, Wilhelm Tell; 4 _Kihlaus, Spiritistinen\nistunto_, Fernande, Ei olo aikaa; 3 _Tietäjä, Kuopion takana,\nNummisuutarit, Silmänkääntäjä, Naimiskauppa, Seinä väliä,\nMallassaunalla_, Pyhimys vaiko mielipuoli, Saituri, Matka\nKonstantinopeliin, Santa Lucian ruusu, Sanomalehtimiehiä, Meri,\nMacbeth, Charleyn täti; 2 _Uramon torppa, En ollenkaan muista, Kevään\noikkuja, Pukkisen pidot, Prinsessa Ruusunen, Ei voi_, Yhteiskunnan\ntukeet, Nuoruus, Reviisori, 1 _Tapanin päivänä, Lea_, Hebrealaisia\nkuvaelmia, Isännätön talo, Jeannetten häät, Kuinka äkäpussi kesytetään,\nLiittolaiset.\n\nNäistä 46 näytelmästä oli kotimaisia 24, ulkomaalaisia 22 sekä uusia 16\n(7 kotimaista).\n\n\n\n\nXXIII.\n\nKolmaskolmatta näytäntökausi, 1894-95.\n\n\nBergbom lähti 29/5 Pietarin kautta Berliniin. Kuinka hän nytkin\nvälttämättömästi tarvitsi lepoa ja virkistystä, näkyy seuraavista\nriveistä, jotka hän ennen lähtöään kirjoitti Minna Canthille:\n\n(28/5) \"Kunnioitettava Rouva. Olisin mielelläni laajemmin kirjoittanut\nTeille uudesta huvinäytelmästänne ja sen kohtalosta Helsingissä ja\nTampereella, mutta, suoraan sanoen, en ole jaksanut -- niin väsynyt,\nkyllästynyt, loppuun asti kyllästynyt olen ollut. Rauhattomuutta\nmaassamme, epävarmuutta teatterin asemassa, eripuraisuutta niiden\nvälillä, joiden pitäisi vaeltaa yhtä tietä. Spiritistinen istunto\nnauratti paljon ja innokkaasti taputettiin käsiä, mutta en voi salata,\nettä samalla ilmestyi jonkunmoinen pettymys -- Tampereella vielä\nsuurempi kuin Helsingissä. Minna Canthilta oli odotettu toista. --\n\n\"Matkustan huomenna ulkomaille. Toivon että kun syksyllä palajan\nmieleni ja sydämeni ovat keveämmät. Nyt ne ovat kovasti masentuneet.\nToivon Teille hauskaa kesää, työintoa ja työvoimaa, iloa\nympäristöstänne ja tyydytystä sisässänne. Kaarlo Bergbom.\"\n\nVaikka matka, kirjeestä päättäen, oli aiottu pitemmäksi, ei se\ntodellisuudessa kestänyt kuin noin kolme viikkoa. Tietoja siitä saamme\nkolmesta postikortista. Bergbom tuli Berliniin toukokuun viimeisenä\npäivänä ja oli jo silloin päässyt yskästään, joka kotona oli häntä\nvaivannut. Muutenkin hän menestyi hyvin ja oli tyytyväinen siihen, mitä\nteatterit tarjosivat. Erittäin hän mainitsee näytelmät Madame Sans-gêne\nja Vasantasena, jotka molemmat sitte esitettiin meilläkin. Jo 13/6 hän\nsanoo olevansa valmis lähtemään kotiinpäin, sillä hän tiesi nyt, että\nThéâtre libre, jota hän väärän sanomalehtiuutisen johdosta oli\nodottanut, ei tulisikaan Berliniin. Paluumatkalla hän aikoi viipyä pari\npäivää Kööpenhaminassa ja samoin Tukholmassa; Helsingistä hän\nmatkustaisi Kuopioon taikka Lappeenrantaan, riippuen siitä kumpaanko\nkylpypaikkaan Emilie jo ennen hänen tuloaan oli lähtenyt.\n\nKaarlo tapasi sisarensa vielä kotona, ja matkustivat he yhdessä\nKuopioon, jossa oleskelivat heinäkuun loppupuoleen, se on\nsiksi kun Emilien täytyi palata virkaansa Helsinkiin. Kaarlo\npuolestaan muutti silloin Marianhaminaan, missä hän \"jatkoi samaa\ntyhjäntoimittajanelämää\" kuin Kuopiossa. \"Kuinpa siitä vain olisi\nhyötyä\", hän lisää, \"niin että voimani kestäisivät paremmin kuin viime\ntalvena.\" Voimistelu ja kylvyt olivat hyviä, ja joka päivä hän oli\nmukana purjehdusretkillä. Emilie puolestaan kirjoittaa 13/8 ryhtyvänsä\ntarkastamaan teatterin kalustoa, ja hän luulee työn vaativan pari\nviikkoa. Ida Aalbergista hän oli kuullut, että tämä oli Hämeessä ja\nvalmistautui skandinavilaiseen kiertomatkaansa. Tähän sopii lisätä,\nettä taiteilijatar tänä vuonna meni uusiin naimisiin vapaaherra\nAlexander _Uexkull-Güldenbandin_ kanssa, ja oli hänen oikea\nasuinpaikkansa sen jälkeen Pietari. Mitä turneeseen tulee, oli se\ntapahtuva entisen Ruotsalaisen teatterin taiteellisen johtajan, Harald\nMolanderin, ollessa inpresariona.\n\nKun seurue elokuun lopulla kokoontui, oli siitä eronnut J. Sario sekä\nsairauden tähden työstä estetty N. Stenbäck (joka sitte keväällä\nerosi), mutta sen sijaan oli _Adolf Lindfors_ palannut teatteriin. --\nNäytännöt alkoivat 2/9 Murtovarkaudella. Se annettiin kansannäytäntönä\nniinkuin muutkin näytännöt kahtena ensimäisenä viikkona. Mitä\nohjelmistoon tulee, näyteltiin lokakuun loppuun asti kevätkaudelta\ntunnettua taikka uusintoja, joista mainittakoon Setä Bräsig, Jeppe\nNiilonpoika, Kavaluus ja rakkaus, Papin perhe ja Kuninkaanalut. Näistä\nmeni ensin- ja viimeksimainittu kumpikin 5 kertaa. Kappalten\nesittämisestä huomautamme vain, että Lindfors Jeppenä nähtävästi pyysi\nkohottaa luonnekuvausta farssin tasolta sekä että hän pani kaiken\ntaiteensa alttiiksi kuvatessaan Nikolaus-piispaa Kuninkaanaluissa,\njoten hän ja Leino Skule-jaarlina oikeastaan antoivat mahtavan draaman\nesitykselle taiteellista ryhtiä. Kavaluudessa ja rakkaudessa oli Kunnas\nheikonlainen Louise, mutta nti Sainio kelpo lady Milford. Papin\nperheessä rva Olga Poppius esiintyi (ensi kerran palattuaan\nopintomatkaltaan Parisista) entisessä roolissaan, Maijuna.\n\nVaikkei oltukaan annettu uutta, oli ohjelmisto kuitenkin tarjonut\nmieltäkiinnittävää. \"Teatteri on tänä syksynä menestynyt\nhyvänlaisesti\", Emilie kirjoittaakin, \"ei suinkaan loistavasti, mutta\ntyydyttävästi.\" Uusiin kappaleisiin nähden mainittakoon, että jälleen\noli ruvettu puuhaamaan Sprengtportenin oppilaitten ottamista (kts III,\ns. 351). Kumminkaan ei yrityksestä nytkään tullut sen enempää. Syy oli\neri tahoilla ilmaantunut arvelu, että näytelmä ei ollut otollinen\npuolue- ja valtiollisissa oloissamme. -- Ensimäinen uutuus tuli\nnäyttämölle vasta 31/10, ja se oli omituista kyllä Anni Levanderin\nsuomentama Meilhac'in ja Halévyn 5-näytöksinen draama Frou-frou --\nsuomeksi nimitetty _Tuulispää_ -- josta Bergbom aikaisemmin (kts III,\ns. 98) oli lausunut aivan hylkäävän tuomion. Syy miksi se sittenkin\notettiin oli tietenkin se, että Olga Poppius tahtoi huikentelevan\nGilberten, se on \"Tuulispään\", osassa näyttää mitä hän Parisissa oli\noppinut. Varmaankaan Bergbom ei mielellään siihen suostunut, mutta\nmissä on se teatterinjohtaja, joka ei joskus olisi taipunut\nprimadonnien mielitekoja noudattamaan? Näyttelijätär osotti suuresti\nedistyneensä. Äänenkäytössä, liikkeissä, kasvojeneleissä sanottiin\nolevan toisenlainen luontevuus ja sulavuus kuin ennen hieman\npoikamaisessa Lillissä Kuopion takana. Ettei sentään liikuttava\nloppukohtaus taiteellisesti liittynyt edelliseen, oli enemmän näytelmän\nsyy. Parisilaisin oli ehkä sentään Lindfors (Brigard), jota paitse\nonnistuneina ovat mainittavat Axel Ahlberg (Henri de Sartory) ja nti\nSainio (paronitar de Cambri). --\n\nTuulispää oli mennyt ainoastaan yhden kerran, kun saapui sanoma keisari\nAleksanteri III:n kuolemasta 1 p. marrask. Näytännöt olivat tietysti\nkohta lakkautettavat tietämättä kuinka pitkäksi ajaksi. Jo keisarin\nsairauden aikana oli levoton odotuksen tunnelma vallannut mielet, ja\nkun Nikolai II oli noussut hallitsijaistuimelle, se yhä jatkui,\nvaikka toiseen pulmaan kohdistuneena. Kolmannestakin Aleksanterista\ntiettiin, että hän oli Suomen ystävä, joten hänen poismenoansa\npeljättiin, ja kun se oli tapahtunut, vilpittömästi surtiin; mutta nyt\nkysyttiin, allekirjoittaako nuori keisari edelläkävijäinsä tapaan\nhallitsijavakuutuksen maamme oikeuksista? Syvällä helpotuksen\nhuokauksella vastaanotettiin tieto, että hän oli sen tehnyt -- sillä\nSuomessa ei vielä osattu epäillä hallitsijan sanan pyhyyttä. Mutta\nsenkin jälkeen täyttivät tänä merkillisenä marraskuuna valtiolliset\nseikat kaikkien mielet: hautajaiset Pietarissa, Suomen edustaminen\nniissä, lähetystöt ja adressit uudelle hallitsijalle ja hänen korkealle\nmorsiamelleen heidän häihinsä. Kuinka tämä kaikki koski ihmisiin ja\nerittäin semmoisiin kansalaisiin, jotka, niinkuin Kaarlo ja Emilie\nBergbom, koko sydämestään seurasivat kansamme elinkysymyksiä, siitä\nsaamme aavistusta jälkimäisen kirjeestä Betty Elfvingille (28/11):\n\n\"Rakas Betty! Suuria asioita on tapahtunut sitte kun me viimeksi\npuhuimme toistemme kanssa, ja minusta se levottomuus ja pelko, joka\ntäällä oli kestettävänä ennen kun nuori hallitsijamme lähetti meille\nhallitsijavakuutuksensa, on lisännyt useita vuosia ikäämme. Jumalan\nkiitos ja kunnia, että me nyt taas jonkun ajan eteenpäin voimme\ntoivoa, että kaikki on jäävä entiselleen. -- -- Adressiriitakin on nyt\nloppuun taisteltu, ja kun joskus tapaamme toisemme, kerron siitä\nseikkaperäisemmin -- kirjoittaa en jaksa. Sisässäni olen luopunut\nkaikesta yhteydestä tämän Helsingin 'sivistyneen' yhteiskunnan kanssa,\njoka, kun kysytään tahtooko se allekirjoittaa suomalaisen adressin,\nvastaa: 'venäläisen, ruotsalaisen, ranskalaisen, tanskalaisen,\nsaksalaisen, latinalaisen -- mielellämme, mutta ei suomalaista.' En voi\nsanoa kuinka syvästi ylenkatson koko tätä itsekästä, epäkansallista ja\nepäisänmaallista 'sivistynyttä' yleisöä.[16]\n\n\"Teatterin on kyllä ollut vaikea tulla toimeen niin kauvan ilman\ntuloja, mutta me toivomme saavamme jonkun korvauksen valtiolta, ja\nsilloin me kai selviydymme. Ikävä oli olla näyttelemättä, ja me\nvalmistauduimme kuuden viikon lepoon, kun lupa [näytellä 26 pstä\nalkaen] tuli salamankaltaisesti, niin että meidän on vähän vaikea saada\nvalmiiksi uusi kappaleemme 'Madame Sans-gêne', jonka täytyy mennä\nperjantaina [30/11]. Et voi uskoa kuinka olemme väsyneet ja kuinka\nmielellämme luopuisimme teatterista, jos meillä vain olisi joku\nmahdollisuus.\" -- [Ohimennen kirjeessä puhutaan Antti Jalavastakin ja\nsanotaan: \"hän on nykyään niin väsynyt ja alakuloinen, että on oikein\nsurkeaa: vaivaloinen ja alituinen taistelu kansallisten oikeuksiemme\nedestä on painanut meidät kaikki alas ennen aikojamme.\"] Vielä\nmainitaan kirjeessä, että Ida Aalberg oli luvannut tulla näyttelemään\nReginaa Kustaa Aadolfin 300-vuotispäivänä, 9 p. jouluk., ja sittemmin\nhelmikuulla kuukauden ajaksi.\n\nBergbom kävi marraskuulla Pietarissa sopiakseen Ida Aalbergin kanssa\ntämän vierailusta (aiottiin muun muassa ottaa Shakespearen Kleopatra,\njoka sentään jäi myöhemmäksi), neuvotellakseen Martti Wuoren kanssa\nhänen pian näyteltävästä uudesta kappaleestaan sekä vihdoin ostaakseen\nyhtä ja toista valmistuksenalaisina olevia näytelmiä varten.\n\nEnsimäinen näytäntö pakollisen levon jälkeen oli 26/11, keisarillisena\nhääpäivänä, jolloin Aino esitettiin. Juhlailta alkoi Maamme-laululla,\njonka torvisoittokunta esitti yleisön seisoessa. Sitten Olga Poppius\nlausui J. H. Erkon kauniin, korkealle morsiusparille omistetun runon,\njota seurasi eläköönhuuto keisarille ja keisarinnalle sekä\nkeisarihymni. Samanlainen juhla oli Ruotsalaisessakin teatterissa,\nmutta oli sillä virallisempi leima, syystä kun kuvernööri Palin esitti\neläköönhuudon; ohjelmana oli Ulfåsan häät. -- Kun sitte 28/11 Tuulispää\noli vielä mennyt toisen kerran, annettiin 30/11 S. Sarion suomentama V.\nSardoun 4-näytoksinen näytelmä _Rouva Suorasuu_ (Madame Sans-gêne).\nNiinkuin muualla maailmassa, saavutti kappale meilläkin täyden\nmenestyksen, ja hyvällä syyllä, koska pääosat suoritettiin erittäin\nkyvykkäästi. Nti Kirsti Sainio nimiroolissa onnistui paremmin kuin\nkoskaan -- hänen esityksessään oli reippautta, suoruutta ja sydäntä,\nniin että hän herätti vilpitöntä myötätuntoa; Ad. Lindfors oli erittäin\nkarakteristinen Napoleonina, Leino todellisuudentuntoa herättävä\nFouchér, ja Halmekin oli sangen hyvä Lefebvrenä. Edelleen oli\nnäyttämöllepanossa taitavasti harrastettu historiallista ja tyylillistä\ntodellisuutta. Näytelmä meni ennen vuoden loppua 7 ja keväällä vielä 9,\nse on kaikkiaan 16 kertaa. Joulukuun merkkitapahtuma oli _Ida\nAalbergin_ kolmen illan vierailu.[17] Hän esiintyi Reginana ensiksi\n8/12 ja toisen kerran seuraavana päivänä, jolloin Topeliuksen näytelmä\nannettiin juhlanäytäntönä Kustaa Aadolfin 300-vuotismuiston\nkunnioittamiseksi. Näytäntö alkoi kuvaelmalla, jossa nähtiin\nsankarikuningas ruotsalaisten ja suomalaisten soturiensa ympäröimänä,\nja jonka aikana soitettiin Jumala ompi linnamme. Sen jälkeen nti Sainio\nlausui Kaarle Krohnin sepittämän lennokkaan juhlarunon, ja sitä seurasi\n30-vuotisen sodan marssi. Itse näytelmä -- Ida Aalbergin ohella\nesiintyivät Leino Kustaa Aadolfina, Ahlberg Hieronymuksena ja Lindfors\nLarssonina -- herätti niinkuin ainakin isänmaallisen tunnelman ja\nhehkuvan innostuksen yleisössä. -- Näin otti teatterimme tehokkaasti\nosaa suuren muiston kunnioittamiseen, joka Helsingissä ja koko maassa\noli monenlaisen juhlimisen aiheena. -- Kolmannen kerran esiintyi\nvieraileva taiteilijatar Kirsti Fleminginä Elinan surmassa 12/12.\n\nPuhumatta heidän toimeensa kuuluvista tavallisista huolista, oli tämä\nvuosi yksityisestikin raskaanlainen Bergbom-sisaruksille. Heidän\nsisarensa Augusta af Heurlin oli sairauden takia estetty huoneestaan\nliikkumasta, eikä Kaarlonkan terveys ollut hyvä, vaikka hän lakkaamatta\noli työssä. Näistä seikoista Emilie puhuu miltei joka kirjeessään nti\nElfvingille; itse hän kesti jotakuinkin, ollen toisia terveempi, joskin\nmieleltään alakuloinen.\n\n\"Teatterille\", hän kirjoittaa 4/1, \"tämä vuosi on ollut viimeistä\nvaloisampi. Niinä kolmena iltana, jolloin Ida Aalberg esiintyi,\nväentulva oli kuulumaton, mutta niitä oli vain kolme. Paitse näitä\niltoja 'Rouva Suorasuu' on ollut meidän paras succés sekä itse\nkappaleen että sen suuren menestyksen tähden, jonka Kirsti Sainio\ntäydellä oikeudella siinä saavutti. Jollei hän pian mene naimisiin,\nvaan edistyy niinkuin tähän saakka, tulee hänestä luultavasti suuri\ntaiteilija; personallisesti hän on hupainen, totuutta rakastava ja\nkelpo tyttö, josta me oikein pidämme.\" Sitten arpajaispuuhista Turussa\nja Helsingissä: \"Onhan ilahduttavaa että ystävät ovat toimeliaita,\nmutta en voi olla valittamatta, että asema on semmoinen että se on\nvälttämätöntä.\" -- Vähän myöhemmin Kaarlo kirjoittaa samasta asiasta.\nHän on auttava toimikuntaa Turussa järjestämällä sikäläisiä arpajaisia\nvarten keväällä esittämänsä hebrealaiset kuvaelmat ja luettelee kuinka\nmonta ja minkälaisia henkilöitä kuhunkin kuvaelmaan tarvitaan. Hän\nlupaa tuoda muassaan tarpeellista apua teatterista.\n\nOhjelmistosta vuoden vaihteella mainitsemme, että Nummisuutarit\nesitettiin 18/12 Leinon hyväksi ja uudenvuodenpäivänä (Leino taas\nEskona ja Lindfors Mikko Vilkastuksena), Tuulispää loppiaispäivänä Olga\nPoppiuksen lahjanäytäntönä sekä \"50 vuotta myöhemmin\" Topeliuksen\npäivänä. -- Uusi kappale annettiin 18/1; nimittäin _Vasantasena_,\nkuningas Cudrakan muinaisintialainen näytelmä, jonka Irene Mendelin oli\nsuomentanut E. Pohlin saksalaisesta, 5-näytöksisestä mukaelmasta, ja\nsiitä tuli samanlainen kassakappale kuin Rouva Suorasuusta -- sekin\nmeni 16 kertaa. Tämän selittää toiselta puolen näytelmän runollisuus,\ntoiselta esityksen etevyys itämaalaisesti värikkään näyttämöllepanon\nohella. Päärooleissa esiintyivät: Katri Rautio, sangen viehättävä\nrakkauden jalostama Vasantasena, Axel Ahlberg -- Tsharadutta, Leino --\nSamsthanaka, Salo -- Ariaka.\n\nRunebergin juhlanäytännössä oli järjestelyn puolesta uutta\nensimäinen kuvaelma, jossa nähtiin runoilijan seppelöidyn kuvan\nympärillä Suomen kansa eri kerroksineen; siitä astui vuorostaan\nesiin sivistyksen, maanviljelyksen, sodan ja rauhan, opin ja\nvalistuksen edustajat lausuakseen kukin säejaksonsa Maamme-laulusta.\n-- Näytäntökauden ainoa uusi kotimainen alkuteos tuli 15/2. Se oli\nMartti Wuoren 5-näytöksinen näytelmä _Ryöstö_.[18] Todellisesta\nelämästä (Itä-Suomesta) otettu aihe ja maalaistyypit -- kauppias Sipi\nRahikainen (Kallio), talollinen Antti Valkeapää (Rautio) ja hänen\nSohvi-vaimonsa (nti Lähteenoja), jotka liian herkkäuskoisina joutuvat\nensinmainitun, koronkiskurin kynsiin, vanhempiaan sivistyneempi ja\nhienotunteisempi talontytär Hilma (nti Rängman), kaupungissa uusia\ntapoja oppinut Siiri- neiti (nti Sainio), kauppias Loikkanen (Närhi),\nhullu Syrjälän Sanna (rva Kahilainen) y.m. -- olivat tosin hyvin\nnäyteltyinä omansa viehättämään, mutta heikonlaisesti sommiteltuna,\nilman tarpeellista draamallista vauhtia ja jännittäväisyyttä kappale\nei kumminkaan herättänyt suurempaa mielenkiintoa. Se meni vain kolme\nkertaa.\n\nJoku aika myöhemmin oli samalla näytelmällä parempi menestys Helsingin\nTyöväen teatterissa -- sen yleisö näyttää paremmin oivaltaneen\nkuvauksen todellisuutta, samalla kun se kenties vähemmän välitti\nheikkouksista. -- Toisiakin uusia näytelmiä oli tulossa, mutta ne\nvalmistuivat vasta seuraavaksi näytäntökaudeksi. Siitä saamme tietoa\nparista Minna Canthin kirjeestä Emilie Bergbomille:\n\n(22/2) \"Rakas Emilie! -- -- Minä olen muuten ollut hyvällä\nkirjoitustuulella tämän vuoden alusta lähtien, vaikka olenkin\ninfluensaa potenut. Sanomalehdet ovat niin kärkkäät ottamaan selkoa\nasioista jo vähää ennen kuin ne tapahtuvatkaan. Niin tiedätte kai jo\nettä minulla on tekeillä kolminäytöksinen kansannäytelmä. Tänä päivänä\nsaan toisen näytöksen loppuun, ja toivoakseni ensi kuussa saan\nkolmannen kirjoitetuksi. Mutta sitten ehkä kirjoitan kaikki vielä\nuudestaan, ennenkuin lähetän sen tohtorille kesälektyyriksi.\nKiitollinen olisin, jos saisin Tohtorilta taas neuvoja niinkuin\nennenkin. Vielä minulla on semmoinenkin tuuma, että tämän näytelmän\nlopetettuani, tarttuisin heti käsiksi uuteen. Enkä antaisi sen\nennakkoluulon tulla esteeksi, etten muka nyt kykenisi, koska juuri olen\nyhden kirjoittanut. Otan sen toisen sitten porvariselämästä, kun tämä\non kansanelämästä.\n\n\"Muuten olen tätä kirjoittaessani tullut uudelleenkin siihen\npäätökseen, että kansan ihmiset ovat paljon draamallisempia kuin\nnykyaikaiset kultuuri-ihmiset. Luonteet ovat yksinkertaisemmat ja\nkokonaisemmat. Eikä niitä ehkäise mitkään reflektionit.\n\n\"Kyllä olisi hauskaa, jos pääsisin sitte heti kiinni semmoiseen\naineeseen, joka innostuttaisi. Ehkä jos tämä tulisi syksyllä\nnäyteltäväksi, se toinen sitten valmistuisi kevääksi.\" -- --\n\n(29/3) -- -- \"Minä tässä juuri kirjoittelen näytelmääni.\nArpajaishommat[19] veivät aikaa, mutta loppupuolessa kolmas näytös jo\non. Se 'loppuklämmi' pitäisi saada hyväksi. En tiedä tuleeko tämä\nyleisöä miellyttämään, sillä se on raskaanlainen ja jotenkin synkkä.\nRiippuu paljon siitä, miten pääosa, Anna Liisa, esitetään. Erkon\nKullervo kuuluu myöskin valmistuvan ensi vuodeksi. Kyllä kait tämä Anna\nLiisa pitäisi siinä tapauksessa mennä aikaisemmin, sillä Kullervon\njälkeen se ei enää maistuisi miltään. Täälläkin näkee, että yleisön\nmaku on järkiään muuttunut. Ei se enää rakasta realismia, kuta\nsatumaisempaa ja kevyempää, sitä parempi.\"\n\nNiinkuin jo tiedämme, oli _Ida Aalberg_ luvannut kevättalvellakin tulla\nvierailemaan, ja vierailunäytännöt alkoivat 20/2[20] Schillerin Maria\nStuartilla, joka meni kolme kertaa yhtä jaksoa (ja neljännen 15/3\nkansannäytäntönä). Emme tarvitse sanoa, että taiteilijatar tässä\nsuuressa roolissaan tyydytti korkeimpia vaatimuksia. Epäilemättä hän\nsiinä näyttelikin, niinkuin arvostelijat sanoivat, paremmin kuin ennen\ntaikka ainakin paremmin kuin kiertomatkallaan, sillä puhumatta siitä\nettä turnee-ohjelmistossa ei ollut tätä eikä muita samanarvoisia\nklassillisia rooleja, esiintyi hän kotoisella näyttämöllä\nturvallisemmassa ympäristössä kuin matkoilla ollessaan, ja sentähden\nesityskin oli tyynempi, eheämpi. -- Vierailu-ohjelmiston huomattavin\nnumero oli uusi Ibsenin näytelmä _Pikku Eyolf_; ensi-ilta 1/3. Ida\nAalberg oli Rita, onneton rouva, joka kärsii siitä että hän on\nulkopuolella miehensä, Allmersin, sisimpiä ajatuksia ja harrastuksia.\nNäyttelijättären esitys oli nyt samoin kuin säännöllisesti Ibsenin\nnaisrooleissa niin hienosti ja syvästi harkittua, että henkilön\nsisällinen elämä ja kehitys tuli havainnollisemmaksi ja kirkkaammaksi\nkuin lukiessa. Vaikuttavasti näyttelivät muutkin: Ahlberg Allmersina,\nOlga Poppius Astana, Salo Borgheimina ja nti Lähteenoja Rotta-Ullana.\nNäytelmä meni neljä kertaa. -- Sen jälkeen Ida Aalberg vielä esiintyi\nkahtena iltana Cypriennenä Erotaan pois kappaleessa ja niinikään kaksi\nkertaa toisessakin turnee-loistoroolissaan, jota ei ennen oltu\nSuomalaisessa teatterissa näytelty. Tarkotamme pääosaa A. Dumas nuor:n\nnäytelmässä _Kamelianainen_, yksi niitä ranskalaisia draamoja, jotka\nolivat Bergbomille kovin vastenmielisiä. Ensi-ilta oli 19/3, toinen ja\nsamalla viimeinen vierailunäytäntö 20/3. Marguerite Gautier'n\nrakastajaa, Armand Duvalia, näytteli Salo, ja hänen isäänsä Lindfors.\n\nJuuri Ida Aalbergin vierailuaikana olivat arpajaiset Turussa ja\nHelsingissä. Mainitsemme molemmat yhdessä, koska Bergbom helmikuun\nlopulla kävi Turussa avustamassa arpajaistoimikuntaa. \"Kaarlon matka\",\nEmilie kirjoittaa 1/3, \"ei tehnyt häntä huonommaksi, vaikka hän kyllä\non sangen heikko; hänen pitäisi saada rauhassa maata muutamia päiviä,\nmutta mistä ottaa aikaa siihen? Viikon päästä on suuret arpajaiset\ntäällä, ja työ niitä varten vaatii totta tosiaan sekä aikaa että\nvoimia.\" Oli nimittäin niin että Bergbom-sisarustenkin, tavallisuuden\nmukaan, täytyi olla mukana valmistamassa rikasta iltamaohjelmaa, johon\nkuului draamallistakin: _Miranda_, draamallinen kuvaelma Z. Topeliuksen\nrunon mukaan,[21] _Nukkekaupassa_  (Puppenfée), 1-näytöksinen\ntanssinäytelmä. Arpajaisissa Seurahuoneella 9/3, joiden ohjelmasta\nvielä mainittakoon Jean Sibeliuksen uusi, kaunis orkesterisävellys\nRydbergin runoon \"Skogsrået\", oli mahdottomasti väkeä ja ilta kaikin\npuolin onnistunut. Puhdasta voittoa saatiin 13,654 mk 8 p.; Turussa oli\npuhdas tulo 2,645 mk 84 p.\n\nNäytäntöjä annettiin Helsingissä vielä lähes kuukauden ajan, mutta\nvähemmällä menestyksellä kuin ennen tänä vuonna. Parhaimmat huoneet\nsaatiin, kun nuo arpajaisissa ensi kerran näytellyt Miranda ja\nNukkekaupassa esitettiin neljä kertaa peräkkäin (27/3-31/3); mutta\nsitten seuraavat premiäärit eivät saavuttaneet yleisön myötätuntoa. Ne\nolivat Jalmari Finnen suomentama Molièren _Naisten koulu_ (3/4) ja L.\nFuldan 3-näytöksinen komedia _Toverukset_ (5/4). Edellisessä Lindfors\noli Arnolphe ja Olga Poppius Agnes, jälkimäisessä Olga Salo Thela\nHildebrandt, Rautio hänen miehensä, Halme tohtori Wulff, nti Rängman\nGertrud, nti Lähteenoja Babette Seiler, nti Stenberg rouva Möbius.\nKritiikki ei kieltänyt tunnustustaan, mutta yleisö oli nähtävästi\nväsynyt paljon tarjonneen maaliskuun jälkeen. Viimeksi tuli kaksi\nkansannäytäntöä 15/4. Kuinka äkäpussi kesytetään ja Elämä on unelma.\n\nEntiseen tapaan teatteri nyt koetti onneansa maaseuduilla. Jo ennen\nHelsingistä lähtöä näyteltiin _Tampereella_ (4/4-7/4) kaksi kertaa\nTuulispää ja kerran Naisten koulu. Sen jälkeen mentiin Turkuun, jossa\nannettiin 14 näytäntöä (15/4-13/5).\n\nTuskin seurue Turussa oli alkanut työnsä, kun sinne Helsingistä saapui\nsurusanoma, että yksi Suomalaisen teatterin hartaimpia ystäviä, _Kaarle\nFridolf Wahlström_, oli kuollut 18 p. huhtik. Virkauraltaan Wahlstöm\noli kameralisti ja v:sta 1890 lääninkamreeri -- siis, niinkuin outo\nolisi arvostellut, \"numerojen mies\", jonka mieli tavallisesti ei ole\nmuuhun kiintynyt kuin virkatehtäviin. Semmoinen Wahlström ei kuitenkaan\nollut, joskin kyllä etevä virkamies. Samaan aikaan kuin hänen ystävänsä\nAntti Jalava hän oli nuorena ylioppilaana liittynyt niiden joukkoon,\njotka suomalaisuuden asiaa harrastivat, ja hän pysyi yhä uskollisena\nnuoruuden ihanteilleen. Kaikkiin suomalaisiin pyrintöihin 1860-,\n70- ja 80-luvuilla hän voimiensa mukaan otti osaa ja erittäinkin hän\nuhrasi aikaa ja työtä Suomalaisen teatterin palveluksessa. Vaikka se\nennenkin on mainittu, muistutamme tässä, että hän 14 vuotta oli\nteatterin rahastonhoitajana ja 18 vuotta, kuolemaansa asti, johtokunnan\njäsenenä. Syystä kun ei ollut kirjailija enemmän kuin puhujakaan, hän\nei julkisesti esiintynyt eikä siis tullut laajemmalti tunnetuksi, mutta\nystäväpiirissä hän vaatimattomana, suorana, tulevaisuuteen luottavana\nmiehenä oli arvossa pidetty. Mitä hän oli ollut Bergbom-sisaruksille,\nnäkyy seuraavista sydämellisistä sanoista, jotka Bergbom, valittaen\nettä teatteri esti häntä tulemasta hautajaisiin, Turusta sisarelleen\nkirjoitti: \"Wahlströmin kuolema on aina mielessäni, niin etten juuri\nvoi muuta ajatella. Kun muistelen kuinka uskollinen hän on ollut,\nkuinka monesta vaikeasta hetkestä me hänen avullaan olemme\nsuoriutuneet, kuinka hän ei koskaan ollut vaativa, vaan aina antava,\nesiytyy hänen rehellinen, lämmin ja kärsivällinen luonteensa niin\nelävässä valossa kuin entisinä aikoina; sillä oikeassa olet, että me\nviime aikoina tulimme kauvemmas toisistamme kuin itse olisimme\ntahtoneet. Levätköön hän rauhassa.\" -- Sanat \"kauvemmas toisistamme\"\nsaavat selityksensä siitä tosiasiasta, että Wahlström jo useita vuosia\nennen kuolemaansa kivuloisena vetäytyi pois ystävien seurapiiristä. --\nSeurueen jäsenetkin oivalsivat, että he Wahlströmissä olivat\nmenettäneet, niinkuin B. Leino kirjoittaa, \"rakkaan ystävän -- yhden\nniistä vanhoista pylväistä\", ja toimittivat haudalle seppeleen\n\"kiitollisuudella Suomalaisen teatterin näyttelijäkunnalta\". --\n\nMenestys Turussa oli keskinkertainen. Vasantasena ja Suorasuu eivät\nherättäneet suurempaa suosiota. Sitä vastoin Nukkekaupassa, jota\nBergbom sanoo \"sietämättömäksi\" ja jonka \"sieluton heilunta\" oli\nhänelle varsinkin vastenmielinen kuolemantapauksen tuottamassa\ntunnelmassa, viehätti Turkulaisia äärettömästi. Toukokuun alussa Ida\nAalberg tuli vierailemaan ja esiintyi kaksi kertaa Kamelianaisena,\nkerran Maria Stuartina ja kerran Cypriennenä.\n\nMitä Turussa teatterista sanottiin, saadaan tietää nti Elfvingin\nkirjeestä Emilielle (18/5):\n\n\"Tiedät jo että viimeinen ilta oli loistava kaikkeen paitse tuloihin\nnähden. Paras vaikutelma ja rakkaimmat muistot näyttää sentään kaikissa\nkansankerroksissa säilyvän Maria Stuartista. Se näytäntö mainitaan yhä\nedelleen jonakin aivan extraerinomaisena, jota se itse asiassa olikin.\nToisella rivillä aikamiehet olivat itkeneet kilpaa naisten kanssa.\nYleisö oli kauttaaltaan hyvin liikutettu. Kamelianaisesta oli eri\nmieliä, mutta moni, ainakin naisista, näki Margueritessä ei ainoastaan\nmartyyrin vaan suorastaan ihanteellisen olennon, kun hän kuolee. --\nHyvin hauskaa oli nähdä, kuinka vähän Kaarlo pitää siitä kappaleesta.\n-- -- Yleisarvostelu sekä Idasta [Aalberg] että ylipäätään Suomalaisen\nteatterin näytännöistä näyttäytyy nyt niinkuin alussakin kahdenlaisena.\nNiin pian kun aletaan siitä puhua, huomaa kuka osaa suomea kuka ei.\nNe, jotka täysin ymmärsivät kaikki, olivat, mikäli tiedän,\naina tyytyväisiä, jota vastoin ne, jotka eivät osaa kieltä,\ntarttuivat joihinkin sivuseikkoihin nyppiäkseen niitä, niin että\nkokonaisvaikutelma hävisi. -- Mutta miten lieneekään, joka taholta\nannetaan teatterille tunnustusta ja kunnioitusta -- joskin eri\nmäärässä, riippuen mielenlaadusta. Niin kauvas on päästy, että tohtori\nHahlkin suuttuu, kun toinen tai toinen alkaa puhua, kuinka se taikka se\nnäyteltiin Tukholmassa, ja sen luen hänelle kunniaksi. Kumminkin on\nTukholma muutamille vielä sama Eldorado, joka se oli meille Kustaa\nIII:n aikana. Eikö se ole käsittämätöntä!\"\n\nTurusta muutettiin _Poriin_, jossa Bergbom huhtikuun lopulla oli käynyt\nvalmistamassa asioita. Siellä annettiin 7 näytäntöä 17/5-26/5. Porista\ntaasen matkustettiin _Tampereelle_, jossa vielä näyteltiin 5 kertaa,\n28/5-3/6. Kummassakin paikassa esitettiin Rouva Suorasuu (2 k.) ja\nVasantasena pääkappaleina.\n\nKirjeessään Betty Elfvingille Emilie Bergbom (6/8) arvostelee\nnäytäntökautta seuraavin sanoin:\n\n\"Teatteri päättyi tänä vuonna sangen hyvin, nimittäin taloudellisesti;\ntaiteellisesti vuosi oli vähemmän onnellinen kuin useimmat muut. Meillä\nei ollut ainoatakaan etevää kotimaista uutta kappaletta, eikä myöskin\nmitään ensi luokan ulkomaalaista. Suorasuu, Vasantasena ja Pikku Eyolf,\novathan ne kaikki melko hyviä, mutta ei sentään mestariteoksia.\" --\n\nVajaus alentui tänä näytäntökautena tuntuvasti, ja oli siitä\nkiittäminen ylempänä mainituita keräyspuuhia. Oltuaan edellisenä vuonna\nlähellä 30,000 teki se nyt noin 4,300 mk. -- Muista seikoista\nmerkittäköön seuraavaa. Niinkuin ennen on kerrottu oli Salan kuoleman\njälkeen (1892) päätetty kysyä _Kasimir Lönnbohmilta_ (Leino), olisiko\nhän halukas rupeamaan johtajan apulaiseksi. Lönnbohm, joka oli hoitanut\nteatteriarvostelijan virkaa Päivälehdessä, ei kuitenkaan antanut\nvastausta ennen kun maaliskuulla 1895. Se oli myöntävä, ja hänet\notettiin 1 pstä kesäk. teatterin palvelukseen. -- Seurueen jäsenistä\nerosivat nti _Emilie Stenberg_, jonka jäähyväisnäytäntö kuitenkin oli\nvasta syksyllä, nti _Hilma Liiman_ ja _Anton Franck_; uusia vuoden\nalkupuolelta olivat _Evert Suonio_ (Sutinen)[22] ja nti _Sirkka\nHertzberg_.[23]\n\nVielä on muistettava, että teatteri 28 p. maalisk. menetti yhden\nhartaimpia suosijoitaan, _Berndt Otto Schaumanin_, joka silloin\n74-vuotiaana vapautui armottoman taudin tuottamista kärsimyksistä.\nSchauman oli kyllä suvultaan ja kieleltään maamme ruotsalaisia, mutta\nhengeltään hän oli innokas suomalaisuuden ja kansallisen nousumme\nharrastaja. Ennen kaikkea hän oli taiteenystävä, ollen niin\navaramielinen, että hän yhtä hehkuvasti rakasti kaikkia taidelajeja --\nitse tosin harjottamatta ainoatakaan, mutta kykynsä mukaan neuvoen,\navustaen ja rohkaisten taiteilijanalkuja. Muun muassa hän oli\nSuomalaisen teatterin ystävä ja ensi vuosina johtokunnankin jäsen.\nSchaumanin ulkonaisessa olennossa ja tulisessa luonnonlaadussa oli\njotain eriskummallista, joka ihmetytti outoja, mutta niille, jotka\noppivat lähemmin tuntemaan tämän \"originaalin\", hän oli jalon\nidealistin, epäitsekkään, vaatimattoman yleisinhimillisten ja\nisänmaallisten sivistysrientojen puoltajan esikuva. Suomalaisen\nnäyttämön puolesta Kaarlo Bergbom laski kunnioituksen seppeleen hänen\nhautakummulleen.\n\nNäytäntöjä oli annettu 120 ja niissä: 16 kertaa Rouva Suorasuu,\nVasantasena; 11 Nukkekaupassa; 7 Tuulispää; 5 _Nummisuutarit, Pahassa\npulassa_, Setä Bräsig, Kuninkaanalut, Maria Stuart, Mustalainen; 4\n_Papin perhe, Miranda_, Jeppe Niilonpoika, Pikku Eyolf, Porvari\naatelismiehenä; 3 _Kumarrusmatka, Amalia ystävämme_, Kavaluus ja\nrakkaus, Charleyn täti, Toverukset, Erotaan pois, Kamelianainen,\nSaituri; 2 _Murtovarkaus, Spiritistinen istunto, Regina von Emmeritz,\nPostikonttorissa, Ryöstö_, Taistelujen väliajalla, Naisten koulu; 1\n_Pappilan tuvassa, Elinan surma, Aino, Naimiskauppa, 50 vuotta\nmyöhemmin, Ei voi, Saimaan rannalla, Setä_, Kuinka äkäpussi kesytetään,\nElämä on unelma, Voimakkaita naisia.\n\nNäistä 41 kappaleesta oli kotimaisia 19 ja uusia 10.\n\n\n\n\nXXIV.\n\nNeljäskolmatta näytäntökausi, 1895-96.\n\n\nTavallisuuden mukaan Kaarlo keväällä oli hyvin rasittunut. Talven työ\noli niinkuin ainakin voimia kysynyt, ja erittäin kovat pakkasetkin\nolivat ahdistaneet hänen terveyttään. Lääkärin tutkimuksen tulos oli:\nsydän kaipasi hoitoa, vaikkei se ollut vakavasti viottunut; enemmän\npilalla oli hermosto, jota paitse vanhoja reumatismin jälkiä oli\nhuomattavissa. Kaarlo lähti 8/6 yhdessä Emilien kanssa ulkomaille;\nBerlinissä heidät neuvottiin Marienbadiin. Sieltä Emilie 6/7 kirjoittaa\nnti Elfvingille:\n\n\"Tänne me jouduimme eikä Kuopioon, niinkuin toivoin, etkä, rakas Betty,\nvoi uskoa, kuinka sanomattoman ikävä täällä on. Lääkärit katsoivat tätä\npaikkaa sopivaksi Kaarlolle; onko niin, on tulevaisuus näyttävä,\nvastaiseksi en voi huomata hyviä oireita, paitse että hän on laihtunut.\nMatkalla hän vilustui ja sai vaikean katarrin, joka itsepäisesti\njatkuu. Tämmöinen joutilas kylpyläelämä on kerta kaikkiaan idioottista\nja täällä kaksinkerroin. Tietysti on täälläkin paljo hyvää, kelpoa ja\nälykästä, mutta ei pääse siihen käsiksi. Itse paikka on erittäin\nkaunis. Marienbad sijaitsee laaksossa, jota korkeat metsäiset harjut\nympäröivät kolmelta puolen. Kävelytiet mitä ihanimmat. Itse Marienbad\non 680 metriä merenpinnasta, mutta eräs paikka, johon usein kävelemme,\non 800 metrin korkeudella ja siellä on erittäin helppoa ja ihanaa\nhengittää. Vahinko vaan että ilma aina on rumaa: olemme täällä olleet\n3 viikkoa, eikä meillä luullakseni ole ollut kolmeakaan poutapäivää.\nLuonnollisesti semmoinen ilma tekee ettei voi nauttia kävelyistä\ntodella ihanissa metsissä, ja se on ainoa huvimme. Kylpypaikassa käy\nnoin 12,000 vierasta vuosittain, lähes 5 kuukauden aikana. Nyt on\nsentään pääsesonki, ja yleisö on puolta lukuisampi kuin tullessamme. Se\nosa yleisöä, joka leimaa kokonaisuuden, muistuttaa ulkonäöltään\nsuuresti 'Fliegende Blätterien' kuvia, mutta niin lienee laita\nuseimmilla suuremmilla kylpypaikoilla. Vahvasti edustettu on\nisraelilainen aines, siitä osasta saakka, joka kaupittelee vanhoja\nvaatteita, aina ylös paroni von Silbersteiniin, mutta kyllä eri luokat\npysyttäytyvät tarkasti erillään toisistaan, vaikka vaeltavat ympäri\nryhmittäin -- aina monta yhdessä. Tiistaina 16 p. matkustamme täältä;\nensin Nürnbergiin, koska Kaarlo tahtoo nähdä vanhaa, viehättävää\nkaupunkia. Siellä viivymme päivän, ja sitte minä lähden Berlinin ja\nLyybekin kautta kotia: 24 p. aamulla on minun oltava virassani. Kaarlo\nei ole vielä päättänyt mihin matkustaa: ehkä Schwarzwaldiin, ehkä\nVisbyhyn taikka johonkin toiseen kylpypaikkaan -- 'jälkiparannusta'\nvarten. Minä tahtoisin, että hän tulisi Hankoon, mutta hän ei ole\nhuvitettu siitä. Hän pyytää olla niin kauvan kuin mahdollista erillään\nmeidän eripuraisuuksista ja riidoista. Ikävä on kuitenkin tietää hänen\nolevan yksin vieraassa maassa, kaukana kotoa, niin heikkona kuin\ntäällä; näillä kolmella viikolla hän on jo kaksi kertaa ollut niin\nraihnainen, että hänen on täytynyt maata pari kolme päivää. -- --\nKaarlo lähettää sinulle terveisiä. Jos hän palaa niin varhain,\nettä hän ennättää käydä luonasi maalla, niin hän tulee päiväksi\nTurkuun. Nyt hänet on ankarasti kielletty työtä tekemästä, mutta\n'jälkiparannuksilla' ollessaan hän aikoo olla ahkera. Oma rakas\nBettyseni, en voi sanoa kuinka onnellinen olisin, jos tänä vuonna\nsaisimme esittää kenraalisi [Sprengtportenin oppilaat] näyttämöllä.\nErkon Kullervo on valmis, niin että se varmaan näytellään, mutta onko\nse onnistuva niinkuin Aino? Ensimäinen teos jotakin laatua menestyy\naina paremmin kuin toinen.\" --\n\nBergbom oli niin huvitettu vanhasta Nürnbergistä, että hän viipyi\nsiellä muutamia päiviä sisarensa lähdettyäkin. Heidän erotessaan hänen\nmielensä oli tehnyt Schwarzwaldiin, mutta tuskin hän oli yksin, niin\nsisaren \"sanat saivat kummallisen vallan\". -- \"Minä ajattelin\", hän\nkirjoittaa, \"sinä tiedät kyllä parhaiten, mikä minua hyödyttää ja niin\nvalitsin Visbyn.\" Ja sinne hän sitten matkusti Regensburgin, Berlinin\nja Stettinin kautta. -- Kumminkaan ei paikka näy olleen suotuisa.\nKaarlo kiittää tosin Visbyn rauhallisuutta, että ilma oli \"sanomattoman\nlempeä ja suloinen, vaikka kostea\", mutta kylvyt olivat hänestä\nrasittavia. Hän päättikin sielläolonsa varhemmin kuin aikonut oli ja\nmatkusti vielä teatteriasioissa pikimmältään Stettiniin ja Berliniin.\n-- Ennen lähtöään hän oli mukana pidoissa, jotka eivät häntä\nmiellyttäneet. \"Täällä on ollut pidot suomalaisille isänmaallisine,\nveljellisine sanatulvineen. Minun täytyi vastata semmoiseen vrövliin\n(laverteluun). En viitsi kertoa koko tapausta. Se oli niin perin\ntyypillinen meikäläisten torpparikannalle. Suullisesti saat kuulla\nenemmän. Se on melkoisesti vähentänyt haluani vastedes käydä\nruotsalaisissa kylpypaikoissa. Kyllä on surkeaa olla niin pieniä kuin\nme olemme.\" -- Kaarlo ilmotti tulevansa kotia elokuun kolmannella\nviikolla.\n\nLähimmän tulevaisuuden toiveista Emilie kirjoittaa 15/8\nystävättärelleen:\n\n\"Minusta me nyt alamme vuotemme melkoista suuremmalla luottamuksella\nkuin edellisinä syksyinä. Että Jumala on siunannut maamme kerrassaan\nhyvällä ja runsaalla sadolla, on jo itsessään suuri kiitollisuuden ja\nilon aihe, mutta meille se on sitä kaksinkertaisesti, sillä kaikki\nsuomalaiset yritykset ovat äärimmäiseen saakka riippuvaiset\nvuodentulosta ja siitä johtuvasta kansan paremmasta varallisuudesta.\nVirkamiehillä on aina omansa, niin hyvinä kuin huonoina vuosina,\n_mutta_ meidän yleisömme oikeastaan ei ollenkaan ole sitä luokkaa. En\nosaa sanoa kuinka onnellinen olisin, jos tänä vuonna voisimme maksaa\nkaikki velkamme. Jos me nyt saamme kolme suurta kotimaista kappaletta\nja yhden Shakespearen (Talvinen tarina), niin onhan kirjallinen ja\ntaiteellinen puoli täysin pelastettu; jälellä on nyt, niinkuin useimmin\nmuulloinkin -- taloudellinen. Pyhänä 1/9 me alotamme. Me näyttelemme\naina ensiksi kotimaisen kappaleen ja tällä kertaa Ainon; sitte tulee\nVasantasena. Ensi viikkoina annamme ainoastaan kansannäytäntöjä;\nensimäinen uusi kappale, 18/9, on Figaron häät, jos vain asianomaiset\nvalmistuvat. Lindforsilla (Figaro) ja rva Poppiuksella (Susanne) on\nkummallakin noin 25 arkkia opittavana; jälkimäiseen nähden olen kyllä\nvarma, mutta Lindfors! mitä häneen tulee, ei koskaan tiedä mistä tuuli\nkäy. -- Kaarlo on nyt Berlinissä -- -- hän toivoo vähän saavansa nähdä\nTalvisen tarinan, joka olisi hyvin edullista meidän laitoksillemme\ntäällä. -- -- Kyllä hän erotessamme Nürnbergissä oli paljon parempi,\nmutta hän voi aina paremmin syksyllä ja kesällä; sitte tulee talvi\npakkasineen, katarreineen ja influensoineen, Kaarlon leppymättömät\nviholliset.\" --\n\nMinna Canthin kirjeistä Emilielle näemme, että hän kesällä vielä pani\npaljon työtä uuteen näytelmäänsä. Hän kirjoitti näet 10/7 Marienbadiin,\nettä hän jo yhteen aikaan piti sitä valmiina, mutta kun hän oli lukenut\nsen muutamille ystävilleen, hän huomasi kolmannen näytöksen\nkelvottomaksi ja rupesi laatimaan sitä uudestaan. Kuukautta myöhemmin\n(15/8) hän sanoo kappaleen vihdoinkin monien korjausten jälkeen olevan\nvalmiina, ja vähän sen päästä, 20/8, hän lisää:\n\n\"Nyt sen lähetin postiin, ja oikein tuntuu hyvälle, kun sai sen pois\nkäsistään.\n\n\"Ei siihen välttämättä Leinoa[24] tarvita, siellä on kyllä muita, jotka\nvoivat miesosat toimittaa. Anna Liisan osa on pääasia. Siitä riippuu\nkoko kappaleen menestys. Olen arvellut, että rouva Rautio siihen ehkä\nparhaiten sopisi. Mutta kuinka olisi, jos neiti Sainio saisi hänen\nkanssaan vuorotella? Luultavasti lähtee joku osa teatteria\nmaaseudullekin tänä vuonna, koska tulee kolme kotimaista kappaletta,\nniiden seassa Erkon suurenmoinen Kullervo. Keneltä on kolmas\nkappale,[25] vai onko se vielä salaisuus?\n\n\"Olisin hyvin utelias tietämään, mitä te nyt pidätte tästä Anna\nLiisasta. Minä puolestani olen hyvin tyytyväinen _ensimäiseen_ ja\n_toiseen_ näytökseen. Ne ovat mielestäni oikein draamallisia. Kolmannen\nsuhteen olen epäilevällä kannalla. Luulen kumminkin, että se\nnäyttämöltä on parempi kuin lukien. Harjotuksissa on modifieerattava.\nVaikkei yleensä ole hyvä, että puhelu varsinkin kansankappaleissa on\nliian kiireellinen, koska se silloin tuntuu luonnottomalta ja enemmän\nniinkuin ulkoläksyn lukemiselta, luulen että kolmannessa näytöksessä\nkumminkin täytyy forseerata niissä kohden, missä Anna Liisa ei ole\nnäyttämöllä ja varsinkin hänen ensimäisen ja toisen esiintymisensä\nvälillä, ja siinä kun vieraat tulevat. Mutta Anna Liisan esillä ollessa\nei. Sillä tavoin tulevat hänen kohtauksensa ikäänkuin alleviivatuiksi,\nja nehän ne juuri ovat pääasiana. En sitä saanut niin subliimiksi, kuin\nolisin tahtonut, se ei silloin olisi ollut niin todellinen. Ajattelin\npanna loppuun Ristolan emännän pyynnön Rovastille, että hän pitäisi\nheille raamatunselityksen, tanssi ja muu semmoinen huvitus heitä ei nyt\nkumminkaan haluttaisi, johon nuoret myöntyisivät. Rovasti sen johdosta\nkehottaisi laulamaan virren värssyn, ja sitä tehtäessä esirippu\nlaskisi. Todellista se kyllä olisi, mutta pelkäsin, että kenties tuo ei\nkumminkaan soveltuisi. Vai kuinka? -- Eikö toisekseen ole niin, että\nkappale on loppunut silloin kun Anna Liisa poistuu näyttämöltä?\" --\n\n       *       *       *       *       *\n\nNäytännöt alkoivat niinkuin Emilie kirjeessään oli suunnitellut.\nKansannäytäntöinä annettiin Aino, Vasantasena ja Nummisuutarit viitenä\niltana. Ensimäinen uusi kappale oli Niilo Salan suomentama Björnsonin\n3-näytöksinen _Sigurd Slembe_ 18/9. Näytelmä oli huolellisesti\nharjotettu, ja Ahlbergia nimiroolissa, Saloa Haraldina, nti Lähteenojaa\nFrakarkina, nti Rängmania Anghildina ynnä muitakin vähemmissä osissa\nkiitettiin heidän työstään, mutta kuitenkaan ei draama, joka on\nrunoilijan nuoruudenteoksia (1862), saanut osakseen yleisömme suosiota.\nSe annettiin kolme kertaa. -- Lähinnä sen jälkeen tuli ohjelmistolle\nuusi komedia, Anni Levanderin suomentama Marivaux'n 3-näytöksinen\n_Lemmen leikki_ (Le jeu de l'amour et du hasard), Lääkäri vastoin\ntahtoansa jälkikappaleena. Ensimäisessä meillä esitetyssä oikean\nrokokooajan huvinäytelmässä olivat hra ja rva Suonio Dorante ja Silvia\nsekä Lindfors ja rva Kahilainen Arlequin ja Lisette; varsinkin kahta\njälkimäistä mainittiin naurunsynnyttäjinä.\n\nSitte seurasi 27/9 _Emilie Stenbergin_ lahja- ja hyvästijättönäytäntö\n-- Kuopion takana ja Kyökissä -- ja se muodostui sydämelliseksi\njuhlahetkeksi eroavalle näyttelijättärelle. Kun primadonnat tulevat ja\nmenevät, ovat kunnianosotukset heidän mukaisensa, loistavat, mutta\nloiston takana on usein varta vasten tilattua, sillä tiedetäänhän että\nasianomaiset _vaativat_ meluavaa tunnustusta. Toista on kun vaatimaton,\nhiljainen taiteen palvelijatar, niinkuin nyt nti Stenberg, saa\nodottamattoman suuren tunnustuksen, siinä ei voi olla mitään\nteennäistä, vaan lähtee se vilpittömästä myötätunnosta ja\nkiitollisuudesta. Miten näytelmät tänä iltana olivatkin iloisia,\nseurattiin nti Stenbergin näyttelemistä ruustinnana ja Kristiinana\nosanotolla, jossa nauru ei ollut kaukana liikutuksesta. Kukkalaitteita\ny.m. kunnialahjoja näyttelijättärelle antoivat Kaarlo ja Emilie\nBergbom, teatterin johtokunta ja jäsenistö sekä yleisö, Ruotsalaisen\nteatterin jäsenistö, Suomalainen naisyhdistys j.n.e. Johtokunnan\nantaman kukkaislyyryn nauhoissa oli kirjoitus: \"Emilie Stenberg\n1875-1895. Kiitollisuudella hartaasta ja uskollisesta työstä\nsuomalaisen näytelmätaiteen palveluksessa.\"\n\nOn jo ennen sanottu (kts. II. s. 195), mikä nti Stenbergin asema\nteatterissa oli. Siihen lisäämme vain seuraavan otteen Emilie Bergbomin\nkirjeestä nti Elfvingille (30/9):\n\n\"Hyvin ikävä on ollut sanoa hyvästi Emilie Stenbergille, mutta hupaista\noli nähdä sitä erinomaista sydämellisyyttä, jota kaikki ilmitoivat\nnäissä erojaisissa. Monena vuonna säästetty ystävyys ja kiintymys nyt\npurkautui. Hupaista on molemmin puolin voida näin erota ystävyydessä ja\nrakkaudessa. -- -- Kulukoon hänen jälellä olevat päivänsä ilossa ja\nlevossa, lämpimimmät onnentoivotuksemme seuraavat häntä; hän on ollut\nmeille uskollinen ystävä näinä 20 vuotena.\"\n\nSamassa kirjeessä luetaan edelleen: \"Teatterille syyskuu on ollut\nsangen hyvä. [Sittemmin huomattiin että se oli paras syyskuu, mikä\nteatterilla konsanaan oli ollut.] -- -- Ylihuomenna (keskiviikkona)\nmenee rva Canthin uusi kappale, ja minä olen oikein levoton, ennen kun\nolen nähnyt, miten yleisö ja kritiikki vastaanottavat sen. Molemmat\nensimäiset näytökset vaikuttavat välittömästi ja elävästi; viimeinen\n(kolmas) näytös ei ole yhtä voimakas. Jollei kappale menesty, niin hän\ntietysti syyttää teatteria ja esiintyjiä.\" [Näistä sanoista huomaa,\nettä ystävyys ei ollut yhtä luottavainen kuin muinoin.]\n\nEmilien pelko oli turha, sillä _Anna Liisan_ menestys 2/10 oli\ntäydellinen. Kiintyneenä, jännitettynä yleisö seurasi Anna Liisan\ntarinaa, ja lopussa, missä tyttöparka tunnustamalla rikoksensa vapautuu\nomantunnon taakastaan, katsojain myötätuntoisuus muuttui syväksi\nliikutukseksi, jossa heijastui se helpotus ja sielun kirkastus, mikä\nsäteili Anna Liisasta itsestä. Katri Raution kuvaus päähenkilöstä oli\nkauttaaltaan todenperäinen. Muut esiintyjät, nekin eteviä, olivat:\nHalme Mikko, Rautio Anna Liisan isä, Olga Salo hänen äitinsä, Salo\nJohannes, rva Kahilainen Husso, Olga Poppius Pirkko-tyttö. -- Kappale\nnäyteltiin tänä näytäntökautena Helsingissä 10 ja maaseuduilla 16, se\non yhteensä 26 kertaa. Miten tultiin näin korkeihin numeroihin, sen\nselittää se tavaton tarmo, jolla Bergbom ajoi teatterin asioita. Paitse\nensi-iltana esiintyneitä näyttelijöitä, jotka jäivät Helsinkiin, hän\nantoi toisenkin näyttelijäryhmän harjottaa Anna Liisan, ja niin saatiin\nsiitä \"maaseutupainos\", joka Bergbomin johtamana esiintyi eri\npaikkakunnilla neljällä pika-kiertomatkalla, joista kolme tehtiin\nsyksyllä ja neljäs keväällä. Ensimäiselle lähdettiin jo 2/10, ja\nosanottajat olivat: rva Suonio, neidit Silén, Lähteenoja, Kunnas ja\nSirkka Hertzberg sekä hrat Lattu, Kallio, Keihäs, Närhi, Suonio ja\nTallroth, Paitse Anna Liisaa kuului ohjelmistoon Lemmen leikki ja\nMustalainen, ja annettiin näytäntöjä -- 12 neljässätoista päivässä\n(3/10-16/10) -- _Hämeenlinnassa. Tampereella, Kotkassa, Kuopiossa ja\nMikkelissä_. \"Kaikkialla\", Kaarlo kirjoittaa 18/10 Betty Elfvingille,\n\"Anna Liisa on tehnyt voimakkaan vaikutuksen ja pusertanut esiin paljon\nkyyneleitä. -- Sitä vastoin Lemmen leikki, hyvin hieno, jopa liian\nhieno komedia viime vuosisadalta, joka oli menestynyt Helsingissä, ei\nsaavuttanut suosiota pikkukaupungeissa.\" Taloudellinen tulos oli niin\nhyvä, että se kehotti lähtemään uusille samanlaisille matkoille.\n\nBergbomin palattua esitettiin ensi kerran Jalmari Finnen suomentama\nBeaumarchais'n _Figaron häät_ 18/10. Mestarikomedia teki tehtävänsä,\nhuvitti ja nauratti täpötäyttä huonetta. Pääosat olivat mitä\nparhaimmissa käsissä: Lindfors oli Figaro, Olga Poppius Susanne, Katri\nRautio kreivinna ja Axel Ahlberg kreivi Almaviva, eikä sivuosiakaan\npilattu: Falck Bartholo, Pesonen Bridoison, Rautio Antonio, rva\nKahilainen Marsellina, Olga Salo Chérubin, nti _Hilma Tähtinen_[26]\nFanchette. Kappale meni 6 kertaa. -- Sillä aikaa kun Figaron häitä\nnäyteltiin, Bergbom joukkoineen teki toisen turneen. Hän kävi näet\n_Turussa_ ja antoi siellä 26-27/10 sekä Anna Liisan että Lemmen leikin\nja Mustalaisen, kohta kuitenkin palatakseen Helsinkiin, missä muun\nmuassa oli harjotettavana Minna Canthin juuri kirjoittama pikku\nhuvinäytelmä _Kotoa pois_. Tämä antaa taas aihetta vilkaista Minna\nrouvan kirjeisiin.\n\nKirjeessään Emilielle 3/10 Minna Canth tunnustaa kyynelsilmin\nlukeneensa sähkösanomat, jotka ilmottivat hänelle Anna Liisan\nmenestyksen. \"Kun nyt vaan onnistuisi tarttumaan kiinni taas uuteen\ninnostuttavaan aineeseen\", hän sitte jatkaa. \"Ei se kirjoitus muuten\nsuju ensinkään, ellei innostusta saa! -- -- Ei sillä että minä enää\nsuuria toivon itsestäni, ikä kun alkaa liian paljon kallistua\nloppupuoleen. Tuntuu enemmän kuin armosta, jos vielä muutamia\nkelvollisia kappaleita saisin kynästäni. Mutta sitä suurempi syy iloon,\nkun se onnistuu --- ja kun -- no niin, en huoli ruveta nyt\nsentimentaliseksi.\" -- Teatterin tulosta Kuopioon näyttelemään Anna\nLiisaa Minna Canth oli kovin iloinen. Emilie Bergbom puolestaan oli\nlähettänyt Kaarlolle kauniin kukkavihon tekijälle annettavaksi, kun\nnäytelmä ensi kerran esitettiin tämän kotikaupungissa. Sen jälkeen\nMinna Canth kirjoittaa Bergbomille: (10/10) \"Kunnioitettava Tohtori!\nHyvin on ollut hiljaista ja tyhjää sen jälkeen kun Tohtori täältä läksi\nteatterin kanssa. Moni on valittanut sitä ettei useampia näytäntöjä\nannettu, mutta minä olen lohdutellut heitä sillä, että Tohtori ensi\nkeväänä tuo teatterin tänne uudelleen. Ja siitä toivosta minäkin elän\nkoko ensi talven.\"\n\n\"Noin puoliväliin olen jo kirjoittanut 'Kotoa pois'. Viikon päästä sen\nsaan valmiiksi, ja kun Elli kirjoittaa siitä otetta sitä mukaa kuin\nminun käsistäni joutuu manuskriptia, niin voin sen heti silloin\nlähettää Tohtorille. Kyllä se nyt tulee pitempi ja muutenkin parempi,\nFanny miellyttävämmäksi ja niin poispäin. Postineiti on jo käynyt\ntalossa ja tehnyt tehtävänsä. Kuudeksi päiväksi luulisin siinä olevan\ntyötä.\" -- Kirjeen loppupuolella mainitaan esteenä, miksi kirjoittaja\nei voi noudattaa kehotusta tulla Helsinkiin, muun muassa \"Agnes\"\nnäytelmä, \"jos pääsisin innostumaan siihen, en muuta virkistystä\nkaipaisi\". -- Tästä päättäen Minna Canth oli Bergbomin kanssa\nneuvotellut toisestakin draamasta, joka samoin kuin Kotoa pois oli\nhänen ennen julkaisemaansa novelliin perustettu. -- Vielä otamme\nseuraavat sanat kirjeestä Emilielle (25/10):\n\n\"Kun sanomalehdistä näin, että 'maaseutupainos' on matkoilla ja Tohtori\nluultavasti heidän mukanaan, lähetän tänään käsikirjoituksen 'Kotoa\npois' näytelmään Emilien osotteella. Tohtori kirjoitti, että sillä oli\ntulinen kiire [jotta se ennätettäisiin näytellä ennen Erkon uutta\ndraamaa] ja sen vuoksi sitä olen lykännytkin 'för pinkära lifvet'.\nKaikkia Tohtorin antamia osviittoja otin varteen, ja puolta paremmaksi\nse mielestäni tuli.\" --\n\nKotoa pois näyteltiin ensi kerran 8/11 saamatta mainittavaa\nmenestystä; kritiikki väitti, että kappaleen koomillinen ja vakava\naines eivät olleet sopusoinnussa keskenään. Se meni 5 kertaa. --\nSilloin Bergbom oli kolmannella kiertomatkallaan, jolloin Anna Liisa\nesitettiin _Viipurissa, Lappeenrannassa ja Pietarissa_ 8/11-11/11. --\n\nUusi premiääri sattui jälleen 20/11, jolloin annettiin Yrjö Weijolan\n2-näytöksinen \"legenda\" _Haavoja_.[27] Tämä näytelmä, jossa tunnelmien\njulkilausuminen on astunut toiminnan sijaan, näyteltiin kauniisti (rva\nRautio -- abbedissa, Axel Ahlberg -- ritari) ja teki messujen\nsäestämänä aika runollisen vaikutuksen, mutta ei pysynyt näyttämöllä\nenempää kuin kolme iltaa.\n\nEdellisiä uutuuksia merkillisempi oli sekä aiheensa että ansioittensa\npuolesta 17/11 ensi kerran näytelty J. H. Erkon \"runomuotoinen\nmurhenäytelmä\" _Kullervo_, jolla myöskin oli vastaava suuri menestys.\nSe meni näet kaikkiaan 11 kertaa. -- Näyttämöllepanoon nähden ei oltu\nhuolta eikä vaivaa säästetty. Muinaissuomalaisia pukuja ja koristuksia\noli hankittu paljon uusia, ja harjotukseen oli tarpeellinen työ\nuhrattu. Kullervona esiintyi Halme, joka olennoltaan oli siihen\nsopivin, ja näyttäytyikin pääasiassa kypsyneeltä sankariroolia\nkannattamaan. Muut esiintyjät olivat: nti Rängman -- Ilvo, Ilmarin\nemäntä; rva Rautio -- Anja, Ilmarin sisar; nti Lähteenoja -- Armi,\nKullervon äiti; nti Kunnas -- mieron tyttö; B. Leino -- Väinö; A.\nAhlberg -- Ilmari; E. Falck -- Untamo; A. Rautio -- Kalervo; Närhi --\nOnervo-noita j.n.e. -- Tekijän hyväksi annettiin aaterikas näytelmä\n6/12, jolloin runoilija huudettiin esiin ja sai vastaanottaa teatterin\njohtokunnalta laakeriseppeleen. Sitä paitse ilmotettiin, että yleisön\npuolelta illan muistoksi lahjotettiin tekijälle kirjoituspöytä.\n\nNäin oli siis kahden kuukauden kuluessa esitetty neljä uutta kotimaista\nkappaletta, joista kaksi niin suuriarvoista kuin Anna Liisa ja\nKullervo. Kaikkia näitä, paitse Haavoja, koskee Bergbomin kirje Minna\nCanthille (30/11), josta otamme seuraavat rivit:\n\n\"Raskas syntitaakka painaa minua, kun en vielä ole tehnyt selkoa\nkiertomatkastamme ja Teille tulevista prosenteista.[28] Lähetän ne\ntässä.\n\n\"Matka oli hyvin hauska, ja Anna Liisa otettiin kaikkialla\nsuosiollisesti vastaan. Viipurissa se herätti kaikkein suurimman\nmieltymyksen; ihmiset tekivät oikein väkirynnäkön pilettiluukkua\nvastaan. Lappeenrannalla saimme rakentaa näyttämön samana päivänä kun\nnäyteltiin ja lisäksi jotenkin kylmässä huoneessa (rakuunarykmentin\nsuuressa maneesissa), mutta Anna Liisa kesti voimakkaasti taistelun --\nn.b. kuuman teeveden ja portviinin avulla. Rouva Rautio oli suuresti\nedistynyt Anna Liisan osassa siitä asti kun näin hänet Helsingissä\nharjotuksissa [Ennen oli Kirsti Suonio maaseuduilla näytellyt Anna\nLiisana]. Tuo laimea kiitos, jonka silloin hänelle annoin, ei nyt enään\nolisi paikallaan. -- --\n\n\"Kotoa pois sai kritiikiltä hyvin ankaran tuomion. Minua se suuresti\nmiellytti, n.b. niin paljon kuin 1-näytöksinen luonnos voi sitä tehdä.\nJos niin ankaria vaatimuksia tehdään, niin kuka silloin hevosella\nkirkkoon pääsee. Se ei ollut vanhan mallin mukainen, vaan siinä oli\nomituista. Vieraat rouvat kuitenkin enemmän kaavamaisia kuin suotavaa\nolisi ollut. Valitettavasti näyttelijät eivät saaneet mitään rouvista.\nSen sijaan rvt Kahilainen ja Rautio olivat hyvin hauskat.\n\n\"Kullervolla on ollut suuri ja odottamaton menestys. Kovasti iloitsen\nsiitä Erkon tähden, hän kun tarvitsee kehotusta. Kuinka 'Agnesin' laita\non?\"\n\nVastatessaan (4/12) Minna Canth muun muassa lausuu:\n\n-- -- \"Menihän se vähäisen niinkuin penkin alle tuo 'Kotoa pois'. Ei\nmiellyttänyt oikein täälläkään Suom. seuran vuosijuhlassa. Lukien se\ntuntuu naurattavan ihmisiä paljon enemmän kuin näyttämöltä. Ei taida\nminusta olla semmoisten ilveilyjen kirjoittajaksi. -- Eikä ole tahtonut\n'Agneskaan' vielä sujua. Olen kyllä alkanut ja kirjoittanut: ensimäisen\nnäytöksen alkua kolmeenkin kertaan, mutta en ole päässyt siihen vielä\ninnostumaan. Ja siitä se juuri onnistuminen riippuu. Muuten en ole\nensinkään ollut roveissani nyt kolmeen viikkoon. Minulla oli nim.\nsilloin paha säikähdys, että makasin tainnoksissa ja olin vähällä saada\nsydänhalvauksen, enkä ole vielä sen jälkeen oikein tointunut.\" -- --\n\nEnnen joulua Bergbom vielä kävi _Pietarissa_ antamassa kolme näytäntöä,\njoissa 17/12-20/12 esitettiin Aino ja Uramon torppa sekä pikku\nkappaleet: Naimiskauppa, Kumarrusmatka ja Pappilan tuvassa. Luultavasti\ntämä tapahtui yksityisten pietarilaisten ystävien kehotuksesta.\n\"Pietarin matka\", Emilie kirjoittaa 30/12 Betty Elfvingille, \"oli\nkerrassaan epäonnistunut.\" Puhumatta rahallisesta tappiosta sattui\nPietarissa sekin onnettomuus, että Kaarlo siellä taas sairastui\ninfluensaan, joka niin monta talvea oli häntä vaivannut. Yleensä oli\nsyyskausi kuitenkin ollut hyvin edullinen teatterille -- \"jos\nedelleenkin käy yhtä hyvin\", Emilie lausuu, \"niin voimme varmaan\ntoivoa, että päätämme tämän näytäntövuoden velattomina\". Ja hän jatkaa:\n\"Olisihan silloin meille tullut sovelias hetki vetäytyä pois ja jättää\nteatterin johto toisiin käsiin, mutta kenen?!\" -- Hän huudahtaa näin\nsentähden että nyt jo oli huomattu, että Kasimir Leino ei ollut\ntarpeeksi innostunut teatteritoimeen. Hän erosikin jo keväällä. --\n\nPietarissa Kaarlo jälleen kävi pyytämässä Ida Aalbergia vierailemaan\nkevättalvella. Myöntävä vastaus tuli myöhemmin, niinkuin näkyy Kaarlon\nvastauksesta (7/1):\n\n\"Arvoisa Rouva Paronitar, olen ollut jotenkin sairaana, vielä huonompi\nkuin miehenne luona käydessäni, mutta Teidän kirjeenne virkisti minua\nerinomaisesti. Se oli yhtä hyvä kuin koko joukko kiniinipulvereita.\nSiis Kleopatra nostetaan haudastaan! Hyvä! Minä olen valmis auttamaan\nhäntä taas lumoamaan alhaisempia henkilöitä kuin Caesareja ja\nAntonioita. Teidän virkeytenne on ihmeteltävä. Se on vaikuttanut\nsuggeroivasti minuunkin. Nyt en näe mitään esteitä. -- -- [Sitten\nmuista kappaleista, joissa taiteilijatar olisi esiintyvä.] Minulla on\nehdotettavana sopiva näytelmä -- Sudermannin uusi draama, Das Glück im\nWinkel [Onnen sopukka]. Siinä on Teille kaunis tehtävä -- ei niin\nmeluavan kiitollinen kuin Magda, mutta hienompi ja syvempi. Olen varma\nettä siihen miellytte, en ainakaan nyt tiedä mitään sopivampaa. Ei se\nole pitkä, jotenkin rauhallinen, ei vaadi ääneltä erinomaisia\nponnistuksia (eikä näyttelijättäreltä toaletteja). Lisäksi uusi ja tätä\nnykyä Euroopan huomattavin näytelmä.\" -- --\n\nMitään uutta joulukuulla ei enää näytelty; merkillisimpiä uusintoja oli\npaitse Uramon torppaa Puolan juutalainen (B. Leino pääroolissa).\nTammikuun muistopäivinä esitettiin Nummisuutarit ja Regina von\nEmmeritz, jossa jälkimäisessä nti Rängman näytteli nimiroolia sangen\ntyydyttävästi. Ensimäinen uusi kappale tuli 10/1 Jalmari Finnen\nsuomentama Emile Augier'n 5-näytöksinen näytelmä _Vanhoillisten\nleirissä_ (Le Fils de Giboyer). Lindforsia (Giboyer) pidettiin\nmestarillisena ja toisia hyvinä tehtävissään, mutta kappale meni vain\nkaksi kertaa. Niinkuin moni muu ranskalainen draama, tuntui tämäkin\nmeikäläisestä yleisöstä vieraalta. -- Vähän paremmin onnistui, vaikkei\nsilti toivon mukaan, 26/1 ensi kerran esitetty Shakespearen _Talvinen\ntarina_. Näyttämöllepano oli kyllä etevästi toimitettu ja ensi-iltana\noli täpötäysi huone innostunut, mutta kassakappaleeksi kaunis\nrunollinen näytelmä ei tullut; se meni vain neljä kertaa. Esiintyjät\neivät näy tällä kertaa oikein kohonneen tehtäväinsä tasalle, joskaan\nesim. rva Raution Hermionelta ei puuttunut jaloa ylevyyttä. Vai\nvaikuttiko yleisöön tieto siitä, että vielä mahtavampi Shakespearen\ndraama oli tulossa?\n\nRunebergin päivän ohjelmasta, jossa kyllä ei ollut mitään uutta,\nmainitsemme kuitenkin suomentajan muistoksi \"Ei voi\" kappaleen. Kolme\npäivää myöhemmin (8/2) muutti näet _Antti Törneroos-Tuokko_ näiltä\nmailta. Niinkuin ennen on kerrottu (kts I, 44), oli Tuokko niitä\nrunoilijoita, jotka 1860-luvulla tuotannollaan (Saul) herättivät\nluottamusta suomalaisen teatterin mahdollisuuteen, ja kun laitos oli\nperustettu, hän suomentajana uutterasti ja kauvan palveli sekä\nooppera- että puhenäyttämöä. Asuen maaseudulla mitä ahtaimmissa oloissa\nhän 61-vuotiaana kuollessaan oli jo unohtunut. Niitä harvoja, jotka\nhäntä muistivat, oli Bergbom, joka oli toimittanut hänelle käännöstyötä\n-- hänen paras ja pitkinä aikoina ainoa toimeentulolähteensä. Kun vanha\nrunoilija kätkettiin viimeiseen lepokammioonsa, Bergbom teatterin\npuolesta laski seppeleen hänen kummulleen, lausuen kiitoksen sanoja\nhyvästä yhteistyöstä.\n\nSitten oli vain yksi näytäntö, jossa esitettiin E. Littsonin järjestämä\n4-kuvaelmainen tanssinäytelmä _Vuodenajat_, ennen kun _Ida Aalbergin_\nvierailu alkoi. Näyttelijätär esiintyi ensin lady Macbethina kolme\nkertaa. Sen jälkeen seurasi kaksi huomattavaa uutta näytelmää. Toinen\nniistä oli B. Leinon suomentama H. Sudermannin _Onnen sopukka_ (21/2),\nja oli sillä, kiitos olkoon hyvän esityksen, kaunis menestys. Ida\nAalberg kuvasi täysin kypsyneellä taiteella, ilman suuria temppuja,\nylen vaikuttavasti Elisabet-rouvan tunteiden kehityksen alistuneesta\ntyyneydestä myrskyiseen kuohuntaan ja sitte taas epätoivoisen tuskan\nkautta avomieliseen tunnustukseen ja pysyvään onneen ja rauhaan. W.\nSöderhjelm, joka nyt Hufvudstadsbladetissa arvosteli teatteria, sanoo\nmuun muassa taiteilijattaren kasvojeneleitä aivan mestarillisiksi, niin\nettä häntä olisi voinut sanoittakin ymmärtää. Mutta ei siinä kylläksi,\noli kuin hän olisi kohottanut muittenkin esityksen tavallista\nkorkeammalle. Kaikissa havaittiin yhtä harras antauminen\ntehtäväänsä: Halme parooni Röcknitzinä, Leino Wiedemannina, Pesonen\npiiritarkastajana, Weckman aliopettajana, nti Kunnas rva Röcknitzinä.\n-- Toinen uutuus oli Paavo Cajanderin[29] suomentama Shakespearen\n_Antonius ja Kleopatra_, jonka ensi-ilta (11/3) muodostui semmoiseksi\nvoitoksi kuin Regina von Emmeritzin, Faustin, Elinan surman y.m.\nparhaimmin onnistuneiden suurdraamain premiäärit. Näyttämöllepanossa ei\noltu mitään laiminlyöty, jotta maailmankuulu rakkaustragedia, missä\nlänsimaiden ja itämaiden aikanaan loistavimmat edustajat omaksi\ntuhokseen kohtaavat toisensa, esiintyisi historiallisesti ja\nrunollisesti oikeissa, tehokkaissa puitteissa. Etualalla oli itämaista\nupeutta ja roomalaista loistoa, taustalla Egyptin ikivanha\nkultuurimaailma. Ida Aalbergin Kleopatraa ihastuneet katsojat ylistivät\nparhaimmaksi hänen mestariluomiensa joukossa, luultavasti sentähden\nettä se oli viimeksi nähty, mutta kenties todellisuudenkin mukaan,\nsillä sallihan itämainen kaunotar rajattomine intohimoineen ja\noikkuineen taiteilijattaren käyttää koko alkuperäistä voimaansa\nvaihtelevien tunteitten välittömään esitykseen. Ja kieltämättä Ida\nAalberg kuvasi yhtä mestarillisesti kuningattaren kuin naisen, joista\ntoinen oli yhtä tottumaton kuin toinenkin itseänsä hillitsemään; mutta\njos hän niin tehden oli enemmän uudenaikainen kuin shakespearemaisesti\nsuuri ja muinaistyylinen, niin johtui se siitä ettei kukaan voi\nirtaantua luonnostaan. Antoniuksena Ahlbergkin kohosi ehkä korkeammalle\nkuin koskaan ennen, mutta Lindforsin Octavius, sanotaan, muistutti\nliiaksi Napoleonia Rouva Suorasuussa. Leino täytti kunnollisesti\nEnobarbuksen osan, ja Katri Rautio oli viehättävä Octaviana; muut\nroolit olivat pieniä. Mahtavampi vaikutus kuin yksityisistä sivuosista,\nlähtikin yhteisnäyttelemisestä, johon johtaja oli osannut harjottaa\nlukuisat myötävaikuttajat. Niinkuin tavallisesti suurten näytelmäin\nonnistumisen jälkeen, huudettiin Bergbomkin esiin; ilman hänen\nsuurenmoista tarmoaan ja nerollista kykyään ei meillä tämmöistä olisi\nsaatu nähdä. -- Kun näytelmä meni toisen kerran, sai vieraileva\ntaiteilijatar vastaanottaa komean runsaudensarven ja sen ohella\nseuraavat säkeet:\n\n    Ida Aalberg-Uexkull-Güldenband.\n\n        Omaksensa, Parhaaksensa\n        Sinut Suomi ymmärtää.\n        Meille harva vuosisata\n        Vertaistasi, suurempata\n        Näyttelijää synnyttää.\n            Lumotuilta,\n            Hurmatuilta\n            Ota ylistykseksi\n        Onnen runsaudensarvi,\n        Jonka siskojesi parvi\n        Hellin mielin tarjovi.\n\nKaikkiaan näyteltiin Antonius ja Kleopatra 9 kertaa; viimeinen näytäntö\noli 29/3, johon loistava vierailu päättyi.\n\nHuhtikuun 2 p. Bergbom lähti lyhyelle ulkomaanmatkalle, ei oman\nterveytensä takia, sillä tammikuun lopulta saakka hän oli ollut hyvissä\nvoimissa, vaan seuratakseen sisartaan, Augusta af Heurliniä, jonka,\nlääkärin neuvosta, nuoren tyttärensä kanssa piti matkustaa\nparannuksille Wiesbadeniin. Kaarlo pysähtyi kuitenkin Berliniin, josta\nhän kirjoittaa Emilielle:\n\n-- -- \"Olen nyt ollut vapaa hengenahdistuksestani, sentähden että olen\nsaanut riittävästi kävellä. Tunnen itseni toiseksi ihmiseksi. --\nTeatterissa olen nähnyt sangen paljon. Muun muassa 'Der Herr Direktor',\njoka oli aika hupainen, mutta valitettavasti liian vapaa yleisöllemme.\nComtesse Guckerl, jota Finne suositteli, oli totta kyllä täysin\nsäädyllinen, mutta niin peräti muistoperäinen ja 'ewiggestrig'\n(ikuisesti eilinen), että minua suututti. Mutta mistäpä niitä komedioja\nottaa?\" -- --\n\nNoin 25 p. Kaarlo tuli kotia. Hänen poissaollessaan oli teatterissa\nesitetty kaksi uutta draamaa. Ensimäinen oli Aino Malmbergin suomentama\nenglantilaisen Arthur W. Pineron moderni, vaimon ja miehen puhtautta\nonnellisen avioliiton ehtona käsittelevä, 4-näytöksinen _Tanquerayn\ntoinen vaimo_, joka meni ensi kerran 10/4 ja sen jälkeen toisenkin\nherättämättä yleisön suosiota. Pääosissa esiintyivät: Leino\nTanquerayna, rva Suonio Paulana (toisena vaimona) ja nti Tähtinen\nElleana (tytär ensimäisestä aviosta). Toinen uutuus oli Martti Wuoren\nkääntämä L. Tolstoin 5-näytöksinen näytelmä _Pimeyden valta_; ensi-ilta\n22/4. Niin repäisevällä realismilla kuin merkillinen kuvaus\nvenäläisestä maalaiselämästä näyteltiinkin, ei se luonnollisestikaan\nvoinut saada suurta menestystä -- siksi se on liian hermojakysyvä.\nUseat esiintyjät onnistuivat tehtävissään erittäin hyvin. Niin Weckman\nNikiittana, rva Rautio Akuliinana, rva Kahilainen Matrionana, rva _Olga\nLeino_[30] Anjutkana, Närhi Mitritshinä j.n.e. Kappaleen oli\nharjottanut Kasimir Leino ja se annettiin 5 kertaa joista kaksi\nalennetuin hinnoin.\n\nTänäkin keväänä oli lähdettävä kiertomatkalle, sillä puhumatta\nvuodenajan tavallisesta epäsuotuisuudesta teki venäläisessä teatterissa\nesiintyvä italialainen ooppera hallaa kaikille teattereille. Aina\nsyksystä saakka oli Bergbomia kehotettu tulemaan Kuopioon; Minna Canth\nkirjoitti siitä tavan takaa. Mutta kun ei siellä voitu hankkia 400\nmarkan takausta iltaa kohti, suunniteltiin turnee toisin. Bergbom kävi\nnäet joukkoineen _Tampereella, Oulussa, Vaasassa ja Jyväskylässä_,\nantaen yhteensä 12 näytäntöä 5/5-20/5. Ohjelmiston päänumerot olivat\nAnna Liisa, Uramon torppa ja Onnen sopukka. Helluntaiaattona oltiin\njälleen Helsingissä. Kaarlo oli matkaan tyytyväinen, sillä puhdas\nvoitto lähenteli 1,500 mk. -- Samalla aikaa olivat pääkaupunkiin\njääneet näyttelijät näytelleet enimmäkseen alennetuin hinnoin.\nKeisarillisten Majesteettien kruunauspäivänä 26/5 oli juhlanäytäntö,\njoka alotettiin soittamalla keisarihymni ja Maamme-laulu ja jossa\nsitten esitettiin Elämä on unelma. Viimeinen näytäntö (Rouva Suorasuu)\noli 31/5.\n\nNäytäntökausi oli jälleen sekä merkillisten -- niin kotimaisten kuin\nvieraittenkin -- uutuuksien että taiteellisen työn puolesta ollut\nhuomattavimpia, mutta huolimatta kaikista ponnistuksista lopputulos ei\nkuitenkaan ollut niin suotuisa kuin Emilie Bergbom oli toivonut. Tulot\nnäytännöistä olivat kyllä noin 21,000 mk suuremmat kuin edellisenä\nvuonna, mutta matkakustannusten y.m. kautta kohosivat menotkin samassa\nmäärässä.\n\nSyksyllä tapahtuneiden kiertomatkojen johdosta olivat varsinkin\nperheelliset näyttelijät valittaneet, että ne tuottivat heille\nvaikeuksia. Sentähden päätettiin, ettei ensi vuonna pitempiä turneita\ntehtäisi sekä että jos myöhemmin tarpeelliseksi katsottaisiin lähettää\nseurue pitemmäksi aikaa maaseuduille, niin olisi niille jäsenille,\njotka siitä enimmin kärsivät, kohtuullinen korvaus annettava. --\nKasimir Leinon sijaan, joka (niinkuin jo ylempänä on sanottu) erosi\nteatterista, otettiin ohjaajaksi _Jalmari Finne_.[31] Muutoin erosi\ntänä keväänä nti Hanna Kunnas ja tuli seurueen jäseneksi ylempänä\nmainittu rva Olga Leino. Uusia oppilaita oli Eino Salmela ja nti Helmi\nTalas.[32]\n\nNäytäntöjen luku oli 144 ja esitettiin niissä: 26 kertaa _Anna Liisa_;\n11 _Kullervo_; 10 Lemmen leikki, Onnen sopukka; 9 Antonius ja\nKleopatra, Mustalainen; 7 Figaron häät; 5 _Kotoa pois, Uramon torppa,\nRegina von Emmeritz_, Pimeyden valta; 4 _Nummisuutarit, Kumarrusmatka_,\nTalvinen tarina; 3 _Aino, Haavoja, Kyökissä_, Lääkäri vastoin\ntahtoansa, Voimakkaita naisia, Yhdistysjuhla, Puolan juutalainen,\nMacbeth, Sigurd Slembe; 2 _Pappilan tuvassa, Amalia ystävämme, Ei voi_,\nVasantasena, Rouva Suorasuu, Elämä on unelma, Reviisori, Wilhelm Tell,\nSetä Bräsig, Kotikahakka, Luulosairas, Kirjeen kujeet, Vanhoillisten\nleirissä, Tanquerayn toinen vaimo; 1 _Kuopion takana, Naimiskauppa,\nPahassa pulassa, Vuodenajat_, Saituri, Jeppe Niilonpoika.\n\nNäistä 43 kappaleesta oli kotimaisia 17 ja uusia 14 (5 kotimaista).\n\n\n\n\nXXV.\n\nViideskolmatta näytäntökausi, 1896-97.\n\n\nKaarlo Bergbom lähti jo ennen toukokuun loppua ulkomaille ja ensiksi\nKööpenhaminaan. Viivyttyään siellä jonkun päivän oli hänen lähdettävä\nBerliniin, jossa hän odottaisi sisartaan ja josta he yhdessä\nmatkustaisivat Marienbadiin. Oleskelu tällä kylpypaikalla oli näet\nedellisenä kesänä heistä tuntunut niin virkistävältä, että olivat\npäättäneet tänäkin vuonna palata sinne. Syy miksi Emilie ei kohta\nseurannut veljeänsä ei ollut ainoastaan se että pari näytäntöä oli\nvielä toimeenpantavana ennen seurueen hajaantumista, vaan myöskin\nkesäkuun 1 p. tapahtuva asunnon muutto. Koska asuminen neljännessä\nkerroksessa oli epämukava Augusta af Heurlinille, joka ei vieläkään\nollut täysin toipunut pitkällisestä taudistaan, oli sovittu että he\nmuuttaisivat saman talon kahteen toiseen, pienempään huoneustoon,\njoista rouva Heurlin ottaisi alimmassa kerroksessa olevan sekä Emilie\nja Kaarlo toisessa kerroksessa olevan, ja yhdistettäisiin asunnot\nkeskenään kiertoportailla. Näin muuttivat jälkimäiset niihin\nhuoneisiin, joissa he sitten asuivat kuolemaansa saakka. Aivan suuri\nmuutos edelliseen verraten tämä ei sentään ollut, sillä nytkin niinkuin\nennen oli heidän silmiensä edessä Vanhan kirkon tuuhea puisto,\nläntiseltä taivaalta paistoi aurinko heidän huoneihinsa, ja vihdoin he\nentiseen tapaan elivät yhdessä vanhan tätinsä, rva Sanmarkin, ja\nsisaren perheen kanssa.\n\nMatkalta ei ole ainoatakaan kirjettä. Luultavasti Emilie tapansa mukaan\ntuli kotia heinäkuun keskivaiheilla, jota vastoin Kaarlo viipyi\nmyöhempään ulkomailla. Kumminkin hän jo elokuun alkupuolella oli\nHelsingissä, sillä silloin hän sieltäpäin tiedusteli sopisiko hänen\nkäydä Kuopiossa tapaamassa Minna Canthia, jonka terveydentila oli\nmuuttunut arveluttavaksi.\n\nJo keväällä 30/3 Minna Canth oli kirjoittanut itsestään: -- \"Minä tänä\ntalvena en ole elänyt ensinkään. Paitse sydänvikaa, jonka sain viime\nsyksynä, ja joka kuitenkin on vaarallisinta ja pahinta, olen kolme\nkuukautta potenut influensaa ja reumatismia, vuoteenomana melkein koko\najan. Nyt ne ovat niinkuin toivon minut heittäneet, muutamia päiviä\nolen jo ollut liikkeelläkin, mutta voimat ovat yhä vieläkin huonot.\" --\n\nAlkukesästä hän sitte kylpi Naantalissa, mutta sai siellä \"lievemmän\"\nsydänkohtauksen -- niinkuin luuli liiallisista kylvyistä -- jonka\ntähden keskeytti kylpemisen ja matkusti kotiin. Siellä hän jonkun\npäivän päästä sai kahta kovemman kohtauksen, johon liittyi ankara\nhengenahdistus. Kun Elli tytär 13/8 vastasi Kaarlon kysymykseen, oli\näiti jo viidettä viikkoa ollut vuoteenomana, ainoastaan välistä jaksaen\npukea vaatteet päälleen maatakseen peitteen päällä. Lääkäri oli\nehdottomasti kieltänyt päästämästä vieraita sairaan luokse, mutta hän\nluuli, että \"Tohtorin\" käynti voisi vaikuttaa virkistävästi. Kun tytär\ntästä neuvotteli lääkärin kanssa, sai sairas vihiä ja sitte tietoakin\nmistä kysymys oli. Seuraavana päivänä Minna-rouva itse kirjoitti\nBergbomille:\n\n\"Rakas Tohtori! Olipa se ilosanoma, Tohtori! Eivät yrittäneet minulle\nvielä mitään virkata, mutta illalla kuulin, kun lääkärini ja Elli\nkeskustelivat jotain erikoisempaa toisessa huoneessa, ja sitten urkin\nsen tietooni. -- -- En voi sanoa, kuinka iloinen olen Tohtorin tulosta\nja siitä ystävyydestä, jota se odottaa. Olenkin täällä niin paljon\najatellut Teitä sairauteni aikana. Sekä Teitä että Emielietä. -- --\nHerttaisesti tervetullut, Tohtori! Meillä on huone Tohtorin varalta.\nYstävänne Minna Canth.\"\n\nBergbom kävi siis Kuopiossa, ja silloin hän viimeisen kerran näki\nMinnan, sillä vaikka tämä syksympänä yhteen aikaan oli parempi, niin ei\nhänellä enään ollut vuottakaan jälellä. Mitään lähempiä tietoja\nkäynnistä meillä ei ole, mutta ilmankin se osottaa Kaarlo Bergbomin\nsydämenlaatua, kuinka hän (niinkuin Minna Canth, ensi kerran\ntavattuansa hänet, kesällä 1882 oli kirjoittanut Olga Kiljanderille)\noli \"kaukana kaikesta pikkumielisyydestä\", kuinka hän itse tahtoi\nunohtaa ja saada Minna-rouvankin unohtamaan mitä katkeraa heidän\nvälillään oli ollut.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSyyskauden toimi alkoi taas kansannäytännöillä, joista ensimäinen, Anna\nLiisa, oli 30/8. Ohjelmistolle uusi kappale, Jalmari Finnen suomentama\nAlex. Bissonin ja Ferd. Carrén 3-näytöksinen huvinäytelmä _Herra\nylitirehtööri_ (Monsieur le directeur), annettiin 18/9. Pääroolit tässä\nkevyessä -- ehkä liiankin kevyessä -- mutta hienossa ja hupaisessa\nnäytelmässä olivat Lindforsilla ja Katri Rautiolla. Heidän oivallisen\nnäyttelemisensä ansioksi on luettava, että kappale pääsi täyteen\narvoonsa -- se meni syksyllä 6 kertaa. Sitä vastoin voitiin vain 4\nkertaa antaa Jalmari Finnen kääntämä Franz von Schönthanin ja Franz\nKoppel-Ellfeldin niinikään 3-näytöksinen huvinäytelmä _Kreivitär\nKirkassilmä_, jonka ensi-ilta oli 30/9. Senkään esitys ei ollut arvoton\n-- opintomatkalta juuri palannut rva Suonio pääroolissa sekä rva\nPoppius, Rautio, Weckman, Salo, nti Lähteenoja j.n.e. toisissa -- mutta\nkoomillisuus oli jokapäiväisempää ja teennäisempää.\n\nLokakuun päävaltti oli Orleansin neitsyt, yhdeksän vuoden päästä\nuusittuna. Ensi-ilta oli 14/10, eikä Schillerin romanttinen draama\nollut tehoomatta, joskaan ei Maiju Rängman nimiroolissa muuta kuin\npaikottain kohonnut tehtävän tasalle; se meni syksyllä 8 kertaa.\nSamalta kuukaudelta on mainittava Molière-ohjelma (28/10), joka käsitti\nhuvinäytelmät _George Dandin_ ja Sievistelevät hupsut, edellinen uusi,\njälkimäinen uusinto. Kummassakin oli päätehtävä Lindforsilla, jonka\nGeorge Dandin ei kuitenkaan luonteen varmassa käsittämisessä kohonnut\nhänen parhaimpien Molièrehahmojensa rinnalle.\n\nVihdoin voitiin tänäkin syksynä esittää kotimainen alkuteos, nimittäin\nA. B. Mäkelän 5-näytöksinen näytelmä _Ruukin jaloissa_ (18/11). Vaikka\nkappale oli juoneltaan jotenkin sekava ja vailla selvää aatteellista\npohjaa, oli sillä Karjalan murteella sepitetyn vuoropuhelun sekä\nyksityisten luonteiden ja kohtausten luontevuudessa siksi ansioita,\nettä menestys varsinkin ensi-iltana oli sangen hyvä.[33] Näyttämöllä\nuutuus pysyi vain kolme iltaa. Esityksen ja yleisön suosion huippukohta\noli neljännessä näytöksessä, missä Vallinkorva (Rautio) lauloi O.\nMerikannon säveltämän surunvoittoisen laulun.\n\nJoulukuulla näyteltiin vielä yksi ohjelmistolle uusi kappale: A. Leinon\nsuomentama A. Blanchen 2-näytöksinen ilveily _Kuleksiva teatteriseura_\n(2/12). Kumarrusmatkan jälkeen esitettynä vanha farssi hullunkurisine\nkohtauksineen teki toivotun vaikutuksen; Lindfors oli johtaja Sjövall,\nFalck nahkurimestari, joka tietämättään joutuu osalliseksi parhaillaan\nesitettyyn näytelmään. -- Varsinaisen värinsä sai sentään joulukuun ja\nosaksi tammikuunkin ohjelmisto usein ennenkin annetun, mutta aina\nmieluisan Donizettin oopperan Rykmentin tyttären kautta, jossa tällä\nkertaa nimiroolissa esiintyi nti _Ida Flodin_, Ida Basilierin sisaren\ntytär. Nuori laulajatar, jonka laulua ja näyttelemistä arvosteltiin\n\"sielukkaaksi ja viehättäväksi\" menestyi oivallisesti, ja ooppera,\njossa muut esiintyjät, samoin kuin kolme vuotta ennen, olivat seurueen\njäseniä, esitettiin 10 kertaa (9/12-27/1).\n\nTänä syksynä Emilie vielä sai kolme kirjettä Minna Canthilta, kaikki\nmarraskuulla. Enimmäkseen niissä puhutaan päällysvaatteesta, \"kapasta\",\njonka Minna pyysi Emilien valita ja ostaa hänelle. Emilie suorittikin\nasian kirjoittajan täydelliseksi tyytymykseksi. Sen ohella saamme\nniistä tietää, miten hänen terveytensä oli vaihteleva ja yleensä huono.\nSyyskuulla hän oli ollut parempi, mutta lokakuulla taas huonompi;\nmarraskuulla unettomuus oli käynyt kovin rasittavaksi. Ymmärrettävää on\nettä semmoisissa oloissa ei ollut puhettakaan kirjailijatoimen\njatkamisesta, mutta kuitenkin Minna näyttää seuranneen teatteri- ja\nkirjallista elämää. Hän lausuu tyytyväisyytensä A. B. Mäkelän kappaleen\njohdosta. \"Hänen uusi kappaleensa oli minulle aivan yllätys. Uusihan\ntämä on, tietysti, eikä se vanha 'Lemminkäinen'.[34] Kunpa hänestä nyt\nvielä tulisi mies!\" Hän on pahoillaan, että Kaarlo oli raihnainen.\n[Emilie oli kai kertonut sen]. \"Hän näytti niin erinomaisen terveeltä\nsyksyllä täällä käydessään.\" Hän on mielissään, että Bergbomit pitävät\nTeuvo Pakkalasta. \"Hän on noita hiljaisia ja uskollisia, sen vuoksi\nniin sydämestäni soisin hänelle menestystä.\" Ja sitten Erkosta: \"Onni\nettei J. H. Erkko tullut valtiopäiville. Mitenkä hän olisi niihin\ntoimiin soveltunut? Parasta kun pysyy omalla alallaan. Siellä hän voi\npysyä eheänä ja saada jotain aikaan.\" Itsestään kirjoittaen hän\nvalittaa, ettei jaksa työtä tehdä vaan täytyy maata, päivät ja yöt\nhautoen omia ajatuksiaan. Parempaa hän ei toivoisi kuin että voimat\nparantuisivat, niin että hän voisi oleskella Bergbom-sisarusten kanssa,\nnimittäin siten että nämä tulisivat Kuopioon kylpemään. Joulunaikana\n(26/12) Minnan tytär, Maiju Westerlund (Vuorisalo), ilmottaa äidin jo\nkaksi viikkoa maanneen lakanoiden välissä ja olevan kykenemätön itse\nkirjoittamaan.\n\nTammikuulla näyteltiin Kiven muistopäivänä Erkon Kullervo ja\nTopeliuksen syntymäpäivänä Regina von Emmeritz sekä niiden ohella\nRykmentin tytär, Vasantasena ja kaksi ohjelmistolle uutta kappaletta.\nToinen oli Ibsenin uusi draama _John Gabriel Borkman_, 10/1. Nimiroolin\nLeino suoritti älykkäästi ja vaikuttavasti, niin kuvatessaan Borkmanin\nhermostunutta odotusta ja luottamusta uuteen tulevaisuuteen ja niin\nmyöskin hänen murtumistaan, kun hän huomaa erehtyneensä. Gunhildina rva\nSalo oli ehkä liian tyly olemukseltaan, mutta rva Poppius oli\nonnistanut Ella Rentheiminä, samoin Lindfors kerrassaan etevä Foldalina\nsekä rva Rautio hyvä pienessä rva Wiltonin roolissa. Näyttämöllepanosta\nansainnee viime näytöksen talvimaisema mainitsemista. -- Toinen uutuus\noli 29/1 ensi kerran näytelty Z. Topeliuksen kirjoittama, Tuokon\nsuomentama ja Paciuksen säveltämä _Kyypron prinsessa_. Bergbom oli\nkauvan miettinyt tämän oopperamaisen satunäytelmän ottamista, se\nkuului, niin sanoaksemme, hänen isänmaalliseen ohjelmaansa. Syntyneenä\nsen isänmaallisen ja taiteellisen innostuksen aikana, joka sai\nHelsingin ensimäisen kiviteatterin muurit nousemaan, se oli esitetty\nensi kerran saman teatterin vihkijäisissä 22/11 1860, roolit\nyksityisten taiteen- ja musiikinystäväin käsissä; nyt se ensi kerran\nliitettiin varsinaisen teatterin ohjelmistoon, samalla käännettynä\n\"oikealle kielelleen\". Jos näet Topelius nähtyään Ida Aalbergin\nsuomalaisella näyttämöllä Reginana saattoi sanoa tämän \"tulleen kotia\",\nniin oli hänellä vielä suurempi syy sanoa sitä Kyypron prinsessasta,\nkoska näytelmän aihe on Kalevalan Lemminkäistarina ja loistava\nprinsessa runojemme Kyllikki. Ettei kappale draamallisena taideteoksena\nvastaa Erkon Ainoa, on sillä puolustettu ettei se pyydäkään olla muuta\nkuin \"satunäytelmä\", ja että sen ansiot sen mukaan ovat vienossa\nlyriikassa ja satumaisessa loistossa, joiden lähtökohtana on runoilijan\nnerollinen rohkeus yhdistää suomalaisen muinaisuuden kreikkalaiseen,\nsekä Paciuksen sävelmissä, korvia hivelevissä kuoroissa ja lauluissa.\nOivaltaen mitä näytelmä vaati, Bergbom oli tehnyt voitavansa saadakseen\nnäyttämölaitokset sopusointuun sen kanssa, ja kritiikki tunnustikin,\nettä teatteri tällä kertaa \"voitti itsensä\". Toinen kuvaelma oli toista\nkauniimpi, kreikkalaisia ja suomalaisia aiheita oli uskaliaasti\nyhdistetty (esim. Lemminkäisen palatsissa), mutta samalla niin\naistikkaasti, että irvikuva vältettiin. -- Esiintyjistä Katri Rautio\nnimiroolissa oli etevin, varsinkin viime näytöksessä kohoten suureen\ntaiteelliseen voimaan. Muista mainittakoon Halme -- Lemminkäinen,\nAhlberg -- Medon, Kallio -- Tiera, vieraana esiintyvä Lilli Kajanus --\nAnemotis ja Olga Salo -- Helka. Kuoroissa oli tietenkin avustajia\nteatterin ulkopuolelta; Robert Kajanus orkesterineen säesti. --\nEnsi-illalla oli oikea juhlaleima ja suosionosotukset olivat\nriemukkaita. Topeliusta, joka oli saapuvilla, tervehdittiin lopussa\neläköönhuudoilla, jotka uudistuivat kahta innokkaammin kun esirippu\nuudestaan nousi ja näyttämölle oli asetettu runoilijan ja Paciuksen\nseppelöidyt rintakuvat. Sitte huudettiin Bergbomkin esiin, ja kaiken\nlopuksi laulettiin Maamme-laulu. Bergbom itse kirjoitti 31/1 Betty\nElfvingille: \"Prinsessa meni loistokkaasti. Topelius ja rouva Pacius\nitkivät.\" -- Miten miellyttävä, joskus melkein häikäisevä, mutta aina\ntunnelmallinen kokonaisuuden vaikutus oli, todistaa parhaiten se, että\nKyypron prinsessa näyteltiin yhtä mittaa 9 ja myöhemmin 6 (siis\nyhteensä 15) kertaa täysille huoneille.\n\nPalattuansa kotia, Koivuniemelle, Topelius 31/1 kirjoitti Bergbomille:\n\n\"Kaarlo ystävä! Kotiintulleena kiitän sinua ja Emilietä teidän\nystävyydestänne, 36 vuoden päästä, herättää Lemminkäinen Tuonelasta ja\nsiitä erinomaisesta tarmosta, jolla te tässä jälleen olette voittaneet\nkaikki vaikeudet. Minulla on ainoastaan hyvää sanottavaa esityksestä ja\nkoko näyttämöllepanosta. Kiitä puolestani kaikkia myötävaikuttavia, ja\nsano heille että olin onnellinen kuullessani kappaleen sen oikealla\nkielellä, suomeksi. Kuoro ja solistit lauloivat oivallisesti, orkesteri\nluultavasti paranee saatuansa enemmän rauhaa Schubertilta etc. Ne\nheikkoudet, joista voisi muistuttaa, ovat alkuteoksen, eikä näyttämön,\nniinkuin esim. Kyyprolaisten esiintyminen Tuonelassa. Auringonsäde on\nvalaiseva Helkan tietä, eikä vaan hänen päätään. Maan henki on\nesiintyvä jättiläiskorkeana, hän ei näkynyt pimeässä. Tämä on\nvähäpätöisyyksiä, kiitos kokonaisuudesta, tuottakoon se suomalaiselle\nnäyttämölle onnea! Z. T.\"\n\nJuuri mainitusta Kaarlon kirjeestä Betty Elfvingille teemme vielä\nseuraavan otteen, joka koskee teatteriasioita: \"Kenraalisi ovat\nsensuurin luona -- kuinka kauvan, 'sen tietää vain Jumala'. Ensiksi\nkoko sensuurihallitus tarkastaa kappaleen, sitte se on käännettävä\nvenäjäksi ja annettava kenraalikuvernöörille. Kuitenkaan se ei tapahdu\nennen kun uusi kenraalikuvernööri on nimitetty; Blumenthal (sensori)\nvarottaa nimittäin antamasta asiaa Gontscharoffin ratkaistavaksi,\n'sillä hän varmaan kieltää näyttelemisen'. Samoin hän varotti antamasta\ntietoja sanomiin. 'Se ainoastaan pahentaa asiaa.' Niinkuin näet eivät\ntoiveet ole kovin loistavia, mutta silti ei ole syytä heittäytyä\nepätoivoon. Parasta lienee ettet puhu asiasta kenellekään, niin ettei\nse tarpeettomasti toista tai toista tietä tule sanomalehtiin. Jollemme\nennen pääsiäistä saa varmaa vastausta sensuurilta, lykkään\nnäyttelemisen tulevaan näytäntökauteen, sillä pääsiäisen jälkeen ei\nkannata antaa 5-näytöksisiä historiallisia draamoja. Kevättuulet ovat\nliian vaikeita kilpailijoita. --\n\n\"Alussa [syksyllä] teatteri menestyi huononlaisesti oopperan ja\n(sitäkin enemmän) sirkuksen kilpailun tähden, mutta asiat ovat\nparantuneet, kiitos olkoon loistavan tammikuun. Nyt on Ida Aalberg\ntuleva, niin että voimme odottaa hyviä huoneita. -- -- Minulla on ollut\ninfluensa, mutta voin taas paremmin. -- -- Santeri Ingman on\nkirjoittanut suuren historiallisen näytelmän 'Juho Vesainen'. Toinenkin\nkotimainen draama, nimeltä 'Mari', on tekeillä (aiheet venäläisestä\nKarjalasta.)\" --\n\nNiinkuin kirjeessä sanotaan, saapui _Ida Aalberg_ tänäkin vuonna\nhelmikuulla vierailemaan, ja hänen esiintymisensä Magdana H.\nSudermannin näytelmässä Koti (4 kertaa 19/2-26/2) oli loistava alku.\n\"Hän on suurempi kuin koskaan\", Bergbom kirjoitti nti Elfvingille.\nW. Söderhjelm alkaa seikkaperäisen arvostelunsa sanoilla:\n\n\"Ida Aalbergin Magda oli elävä sormenpäihin asti ja pienimmässä\näänenväreessä. En muista hänen yhdessäkään edellisessä roolissa\nantaneen niin vähän tilaisuutta muistuttaa manieroiduista elkeistä.\nYlipäätään vaikutti hänen esityksensä todella virkistävästi\nraikkaudellaan ja välittömyydellään -- jonka vaikutuksen suuressa\nmäärässä vahvisti taiteilijattaren olennon hämmästyttävä verevyys sekä\nhänen erinomaisen kauniit pukunsa.\" Muutkin saivat ehdotonta kiitosta:\nLeino isänä, Ahlberg pastorina, Halme Kellerinä, rva Mimmy Leino\näitipuolena j.n.e. \"Esitys oli mitä parasta pitkään aikaan oli\nannettu.\" -- Sen jälkeen Ida Aalberg näytteli kolme kertaa Cypriennenä\n(28/2-5/3) Erotaan pois ja kolme kertaa Kirsti Fleminginä (10/3-14/3)\nElinan surma kappaleessa, mutta ei missään ohjelmistolle uudessa\nroolissa. Menestys oli koko ajan ollut hyvä; mutta sairauden tähden,\nsanottiin sanomalehdissä, taiteilijatar kesken lähti Pietariin.\n\nHarjotettavana oli kuitenkin ollut E. Tammisen suomentama\nSchillerin _Don Carlos_, jossa Ida Aalberg oli luvannut näytellä\nEboli-ruhtinattaren osaa, ja koska ei käynyt laatuun heittää työtä\nhukkaan, esitettiin se ilman häntä. Onneksi mainittu rooli ei\nolekaan määräävä draaman vaikutukseen nähden, vaikutus on enemmän\nnäyttämöllesovittelussa ja -panossa sekä erinäisissä toisissa osissa\njoita varten oli olemassa sangen tyydyttäviä voimia. Ja kun Don Carlos\nmeni ensi kerran 31/3, luettiinkin näytäntö teatterin kauneimpien\niltojen sarjaan. Kaikkeen ulkonaiseen katsoen näyttämömme tarjosi\n\"jotain aivan ihmeteltävää\" W. Söderhjelm sanoo. Siinä kohden\nteatteri oli totuttanut yleisönsä huolelliseen ja oivalliseen, mutta\nviime aikoina oli vieläkin edistytty taiteellisuudessa ja\nvaihtelevaisuudessa. Kuninkaalliset huoneet ja henkilöitten puvut\nolivat hämmästyttävän kauniit ja sirot ja tyyliltään ajanmukaiset.\nNiinikään oli näytelmä taitavasti soviteltu näyttämölle, niin että se\nesiintyi melkein selvempänä kuin alkumuodossaan. -- Pääroolit\nolivat seuraavasti edustetut: Leino -- Filip-kuningas, Lindfors --\nkenraali-inkvisiittori, Katri Rautio -- kuningatar, Axel Ahlberg --\nPosa, Weckman -- don Carlos, nti Rängman -- Eboli. Näytelmä kesti\nensimäisenä iltana 5 tuntia, seuraavina vähän vähemmän. Kaikkiaan se\nannettiin 7 kertaa (sitä paitse Tampereella ja Viipurissa 3).\n\nNäytäntökauden viime viikkoina ilmestyi näyttämölle vielä kolme\nkotimaista alkuteosta, jotka totta kyllä eivät saavuttaneet suurta\nmenestystä, mutta kumminkin todistavat kuinka teatteri edelleen\nrohkaisi kirjailijoita yrittelemään. Ensimäinen niistä oli Santeri\nIngmanin 4-näytöksinen historiallinen näytelmä _Juho Vesainen_, jonka\nensi-ilta oli 22/4 ja joka kaikkiaan meni 4 kertaa. Huolimatta\nsujuvasta vuoropuhelusta ja erinäisistä draamallisista kohtauksista\ntuntui sommittelusta, että näytelmä oli tekijän samannimisen romaanin\nmuunnos -- ja kun lisäksi kertomus oli yleisölle hyvin tuttu, niin se\ntietenkin vähensi mielenkiintoa, jota muutoin yhtä hyvin aihe kuin\nkelpo esitys olisivat ansainneet. Esiintyjät olivat: B. Leino -- Juho\nVesainen, Halme -- Ahma, Närhi -- vanha Vesainen, rva Poppius --\nHelinä, rva Kahilainen -- Martta-muori; rva Suonio -- Anni. -- Toinen\nalkuteos oli J. Sjöströmin 4-näytöksinen näytelmä _Mari_, ensi-ilta\n5/5; kaikkiaan 4 kertaa. Tosin se oli sommittelultaan edellistä\nheikompi, mutta kuitenkin oli siinä kansankuvauksena jotain\nalkuperäisen raikasta. Näytteleminen oli sangen kiitettävä, eikä kumma\nkun roolit olivat mitä tottuneimmissa käsissä. Mari oli näet rva\nPoppius, Martta nti Lähteenoja, Niku H. Kallio, Matti A. Rautio, Iivana\nFalck, Lauri Lattu, Vaari Närhi. -- Kolmas näitä uutuuksia oli vihdoin\nMatti Kurikan 4-näytöksinen \"muinaistaru\" _Baabelin torni_,[35]\nnäytetty ensi kerran 18/3 ja kaikkiaan kolme kertaa. Tämä runoteos,\njonka nimi todella tarkottaa raamatun Baabelin tornia, oli jonkinlainen\nitämaalainen satunäytelmä, joka teatterin koristusten sekä soiton\navulla enemmän kuin toiminnallaan pyysi herättää tunnelmallista\nvaikutusta. Hajanaisuus ja selvien aatteiden puute esti sitä sentään\nsyvemmin tehoamasta. -- Näytännöt Helsingissä päättyivät 30/5 (Herra\nYlitirehtööri). --\n\nNäytäntöjen jatkuessa Helsingissä oli toukokuulla osa näyttelijöitä\ntehnyt kiertomatkan, jolla annettiin näytäntöjä _Tampereella_ (4-5/5),\n_Hämeenlinnassa_ (6/5) ja _Viipurissa_ (7-9/5). Ohjelmisto käsitti\nHerra Ylitirehtöörin ja Don Carloksen, jota jälkimäistä ei kuitenkaan\nvoitu näytellä Hämeenlinnassa.\n\nKeskellä toukokuuta kohtasi teatteria suru. Kuopiosta saapui illalla\n12/5 sanoma, että _Minna Canth_ oli samana päivänä vaipunut kuoleman\nuneen. Se sydänvika, josta hän oli puhunut viimeisissä kirjeissään, vei\nhänet hautaan. Oliko hän vielä tänä vuonna jaksanut vaihtaa kirjeitä\nBergbom-sisarusten kanssa, on epätietoista, ei niitä ainakaan ole\nsäilynyt. Sen vain tiedämme, että Kaarlo lähti hautajaisiin, jotka\nolivat 15/5. Hän laski teatteriseurueen, johtokunnan sekä sisarensa ja\nomasta puolestaan seppeleitä haudalle. Ensimäisen nauhoissa oli\nkirjoitus: \"Synnyinmaasi muistossa elät, niin kauvan kuin elää\nSuomen taide\"; toisen: \"Suomalaisen näyttämön tukipylväälle\"; ja\nkolmannen: \"Tarmokkaalle työtoverille, ylevälle ystävälle, nerokkaalle\nnaiselle.\" --\n\nVahinko ettei ole säilynyt ainoatakaan riviä, jossa Kaarlo Bergbom\nolisi ilmaissut tunteensa Minna Canthin haudalla. Kumminkin aavistamme,\nettä hänen surunsa oli tyynempi kuin se olisi ollut, jollei hän ennen\nolisi läpikäynyt sitä surua, jonka Minnan \"luopuminen\" viisi vuotta\nennen aiheutti. Sen jälkeen ystävyys ei enää voinut tulla yhtä\nluottamukselliseksi, joskin ulkonaisesti täydellinen sovinto oli heidän\nvälillään syntynyt. Kaikissa tapauksissa Minna Canthin poismeno tiesi,\nettä yksi Bergbomin elämänhistorian sisältörikkaimpia lehtiä oli\ntäyttynyt. Kerran muinoin, se oli samaan aikaan kun hän väitti ei\nkoskaan olleensa lapsi, Bergbom lausui tämän kirjan tekijälle seuraavat\noudot sanat: \"Semmoiset kuin hän [eräs toinen vielä elävä henkilö] ja\nminä olemme aina _isiä_.\" Sanat, jotka lausuttiin melkein\nsurunvoittoisesti, ilman vähintäkään kerskailun ilmettä, tarkottivat\nymmärtääkseni että hän alkuperäisen, syvällisen ajatus- ja\ntunne-elämänsä kautta oli määrätty ohjaamaan ja kasvattamaan toisia,\nmutta harvoin mitään toisilta saamaan. Se, joka tarkkaavasti on lukenut\notteemme Minna Canthin kirjeistä, on niistä nähnyt, kuinka tämä\ntunnusti \"tohtorin\" olleen hänen henkisen elämänsä herättäjä ja\nkehittäjä, ja toiselta puolen on enemmittä todistuksitta selvä että\nBergbomilla ei ole nerokkaampaa oppilasta ollut. Kenties käsitämme\noikein tuon \"luopumisen\" synnyttämän tuskallisen vaikutuksen\nBergbomiin, jos oletamme hänen rakastaneen Minnaa kuin henkistä\nlastaan, jolle hän vuosien kuluessa oli parhaansa antanut. Nyt oli,\nniinkuin sanoimme, lehti täyttynyt, käännetty, ja jälkeenjäänyt\nmuisteli mitä se sisälsi valoa ja onnea, unohtaen varjopuolet.\n\nMitä muutoin Minna Canthin personallisuuteen ja elämään tulee, niin\novat ne vielä kuvaamatta. Sen johdosta mitä tässä kirjassa on hänestä\nesiintuotu, tahdomme vain huomauttaa, että tehtävässä on kaksi yhtä\nmielenkiintoista puolta: toinen hänen kirjailija- ja muu julkinen\ntoimintansa, toinen hänen luonnonlaatunsa ymmärtävä analysoiminen.\nJälkimäisen suoritus on epäilemättä johtava siihen päätelmään, että\nhänen levoton, tarmokas, intohimoinen luontonsa oli välttämätön\nedellytys sille myrskyntapaiselle esiintymiselle, millä hän kuohutti\nseisahtuvia vesiämme, mutta että se myöskin vietteli hänet äkillisiin\ntekoihin, joista hän myöhemmin ehkä itse syvimmin kärsi. Omasta\npuolestamme olkoon lopuksi vielä julkilausuttu se vakaumus, että\nnerokkaalle \"Kuopion rouvalle\" -- jonka puutteet ja erehdykset\narvattavasti lähinnä johtuivat niistä pienistä oloista, siitä ahtaasta\nympäristöstä, missä hän kaiken aikansa eli -- kerran myönnetään\nkunniakkaampi sija sivistyshistoriassamme kuin vielä oikein\narvataankaan.\n\nNäytäntökausi oli tuloihin nähden jälleen huononlainen, vaikka Kyypron\nprinsessa ja Ida Aalbergin vierailu yhteen aikaan olivat saaneet\ntoivomaan parempaa. Vajaus oli taas yli 8,000 markkaa. Kun sitä paitse\n3-vuotiskausi, joksi kannatusta oli merkitty, oli loppuun kulunut,\nryhdyttiin keväällä uutta kannatusta hankkimaan. -- Lahjana on\nmerkittävä 6,000 mk, jotka Bergbom-sisarusten täti, tohtorinrouva Sofie\nSanmark (joka ennen oli lahjottanut 10,000 mk), antoi laitokselle sillä\nehdolla että siitä hänelle hänen kuolemaansa saakka suoritettaisiin\nkorot. -- Sen ohella mainitsemme, että teatteriravintolan isäntä Kustaa\nHagström, joka kuoli jo 1894, oli testamentannut teatterin\nstipendirahastoon 5,000 mk, mikä summa vasta tänä vuonna (1897) tuli\nsen haltuun.\n\nSeurueesta oli jo syksyllä eronnut Konrad Tallroth. Tammikuulla liittyi\nteatteriin oppilaana nti _Maria Wahlstedt_, ja huhtikuulla nti _Lilli\nHögdahl_,[36] josta jälkimäisestä ennen pitkää oli kehittyvä huomattava\nkyky, sekä _Pietari Alpo_,[37] joka kirjailijanakin palveli\ntaidelaitosta.\n\nNäytäntöjä annettiin 125 ja niissä: 15 kertaa _Kyypron prinsessa_; 12\nHerra ylitirehtööri; 10 Rykmentin tytär, Don Carlos; 8 Orleansin\nneitsyt; 6 Kreivitär Kirkassilmä; 4 _Kullervo, Juho Vesainen, Mari_,\nKoti; 3 _Anna Liisa, Ruukin jaloissa, Regina von Emmeritz, Elinan\nsurma, Kihlaus, Baabelin torni_, Vasantasena, Setä Bräsig,\nSievistelevät hupsut, George Dandin, Pimeyden valta, Talvinen tarina.\nErotaan pois, Kuleksiva teatteriseura, John Gabriel Borkman; 2\n_Kumarrusmatka, Saimaan rannalla_, Reviisori, Ultimo, Ei ole aikaa; 1\n_Sotavanhuksen joulu, Kuopion takana_, Lääkäri vastoin tahtoansa.\n\nNäistä 33 kappaleesta oli 14 kotimaista ja 11 uutta (kotimaisia 5).\n\n\n\n\nXXVI.\n\nKuudeskolmatta näytäntökausi, 1897-98.\n\n\nTänä kesänä kiertelivät näyttelijät maaseuduilla kahdessa eri joukossa.\nToiset antoivat näytäntöjä Jyväskylässä, Jämsänkoskella, Vääksyn\nkanavalla ja Toijalassa, kaikkiaan 8 (2/6-7/7), toiset -- rvat Rautio,\nLeino ja Poppius, nti Tähtinen, hrt Leino, Ahlberg, Rautio ja Weckman\n--, Jalmari Finne johtajana 7 Savonlinnassa (27/6-11/7).\n\nBergbom-sisarukset olivat alkukesällä parannuksilla Nauheimissa. Sen\njälkeen Emilie palasi kotia, mutta Kaarlo asettui johonkin\nkylpypaikkaan Rügenin saarella. Ei kummaltakaan ole tältä kesäkaudelta\nkirjeitä säilynyt. Syyskausi alotettiin 29/8 Murtovarkaudella ja muilla\nkansannäytännöillä; 15/9 annettiin ensimäinen uusi kappale, B. Leinon\nsuomentama, K. Niemannin 4-näytöksinen huvinäytelmä _Vanha\nDessaulainen_ (Wie die alten sungen). Menestyksestä ei kannata puhua;\nkappale oli kai liian saksalainen. Pääroolit olivat Leinolla (ruhtinas\nLeopold), rva Suoniolla (Anna Liisa) ja rva Kahilaisella (torikauppias\nHanna). Se meni neljästi samoin kuin Olga Salon suomentama Ivan\nTurgeniewin 5-näytöksinen näytelmä _Natalia Petrovna_ (28/9), joka\nkuitenkin aivan toisella tavalla kiinnitti katsojain mieltä. Nimiroolin\nesitti oivallisesti Katri Rautio, ja muutkin tärkeimmät osat olivat\nhyvissä käsissä: Leinon, Ahlbergin ja Olga Poppiuksen. Kolmas uutuus,\nAnni Levanderin kääntämä Meilhac'in ja Halévyn 1-näytöksinen\nhuvinäytelmä _Esimerkin voima_, jonka näyttelivät hra ja rva Suonio,\nannettiin 8/10 esikappaleena yhdessä Shakespearen komedian kanssa\nKuinka äkäpussi kesytetään.\n\nTeatterin _25-vuotispäivä_ sattui 13/10 ja vietettiin sitä\njuhlallisesti. Itsestään ymmärrettävää on että Kaarlo ja Emilie Bergbom\ntulivat erikoisten kunnianosotusten esineeksi. Aamupäivällä kävi heidän\nluonaan Richard Faltin sekakuoron kanssa ja Ylioppilaskunnan laulajat\nmaisteri A. Siegbergin johtamina laulutervehdyksillä, jota paitse\nteatterin johtokunta, seurueen jäsenet, Ruotsalaisen teatterin puolesta\njohtaja A. Arppe ja vielä lukuisat yksityiset kiittivät ja onnittelivat\nheitä kauniin elämäntyön johdosta. Aivan erikseen on mainittava ryhmä\nnaisia, jotka paraikaa puuhasivat suuria arpajaisia hankkiakseen varoja\nuuden teatterirakennuksen sisustusta varten. Oli nimittäin niin että\nriemujuhlan tunnelmaa oli kohottamassa varma toivo, että ennen pitkää\nteatteri oli muuttava uuteen, sen arvoa ja merkitystä vastaavaan\nasuntoon. Emme ole tästä ennen puhuneet emmekä aio vieläkään kajota\nrakennusyrityksen historiaan, sillä se on parhaiten esitettävä yhdessä\njaksossa; mutta tässä on kuitenkin ollut mainittava mitä tekeillä oli.\nNo niin, arpajaistoimikunta toi Bergbom-sisaruksille juhlalahjana\n\"kauniin kukkaiskorin, joka oli sommiteltu rakennuksen muotoon, missä\nkaksi uutteraa hämähäkkiä kutoi sisustuksia seinämiin\".\n\nIllalla komeasti liputettu teatteri -- vanha Arkadia -- täyttyi\nreunojaan myöten juhlapukuista yleisöä. Ohjelma oli sama kuin 25 vuotta\nennen, paitse että Sotavanhuksen joulu oli jätetty pois ja sijaan pantu\nPaavo Cajanderin sepittämä juhlaruno, jonka B. Leino lausui. Se tuli\nTuokon juhlanäytelmän (rva Poppius ja E. Falck) jälkeen toisena\nnumerona; kolmas oli Pilven veikko (Olga Leino ja Pesonen) ja neljäs Z.\nTopeliuksen Saaristossa. Tavallisena teatteri-iltana ohjelma tuskin\nolisi kelvannut, mutta nyt se muistoineen ihmeesti lämmitti ja\ninnostutti yleisöä. Kun sitten ohjelman jälkeen esirippu uudestaan\nnousi, oli koko teatteriväki kokoontunut näyttämölle, ja siinä\nnäyttelijöistä vanhin, Benjamin Leino, sydämellisesti kiitti \"rakasta\njohtajaa\", Kaarlo Bergbomia, menneestä ajasta ja ojensi hänelle\nkunnioituksen osotukseksi hopeisen laakeriseppeleen, johon oli\nkaiverrettu omistussanat: _\"Kaarlo Bergbomille 18 13/X 72 --\n18 13/X 97 Suomalaisen teatterin näyttelijöiltä.\"_ Sen jälkeen rva\nKatri Rautio antoi Emilie Bergbomille hopeisen lyyryn, joka oli\nsamantapaisella kirjoituksella varustettu. Lopuksi Robert Kajanuksen\norkesteri viritti Maamme-laulun, johon yleisö yhtyi.\n\nArkadiasta suuri osa yleisöä riensi Kaivohuoneelle, johon kansalaiset\nolivat kutsuneet Kaarlo ja Emilie Bergbomin sekä näyttelijäkunnan.\nIllallisen syötyä pidettiin puheita, joista mainittakoon Jalmari Hahlin\nkutsutuille vieraille, B. F. Godenhjelmin vainajien muistoksi, ja Antti\nJalavan Hedvig-Charlotte Raa-Winterhjelmin kunniaksi. Bergbom, joka\nniin harvoin esiintyi puhujana, tällä kertaa kumminkin julkilausui\nsydämelliset kiitoksensa kaikille, jotka olivat häntä itseään\nja hänen sisartaan auttaneet heidän työssään ja harrastuksissaan.\nHerttaisin sanoin hän muistutti runoilijoista ja kirjailijoista,\nsäveltaiteilijoista, arvostelijoista, johtokunnan jäseninä toimineista\nja vihdoin yleisöstä, rikkaista ja köyhistä, jotka olivat teatteria\navustaneet, toiset kymmenillä tuhansilla, toiset pienellä, arvoltaan\nyhtä kalliilla rovolla. -- Juhlaan saapui noin 60 sähkösanomaa koti- ja\nulkomaalta, ja juuri nämä osottivat, että riemupäivä oli oikea\nkansallisjuhla, sillä monella paikkakunnalla olivat kansalaiset\nkokoontuneet iloitsemaan siitä kultuurisaavutuksesta, jota 25-vuotinen\nkansallinen näyttämö tiesi.\n\nVielä on mainittava riemujuhlan pysyväksi muistoksi tarkotettu\njulkaisu, _Suomalainen Näyttämö 18 13/10 72 -- 18 13/10 97_ (196\nsivua). Se sisältää viisi ennen julkaisematonta näytelmän katkelmaa --\nZ. Topelius: Sancta Maria, Minna Canth: Kauppaneuvos Toikka, Minna\nCanth: Agnes, Aleksis Kivi: Canzio, Gustaf von Numers: Elinan surma --\nJ. H. Erkon runon \"Suomalaisen teatterin sydän\", Suomalaisen näyttämön\nohjelmiston, se on K. Bergbomin laatiman luettelon kuluneena 25 vuotena\nnäytellyistä kappaleista, johon liittyi tietoja ensimäisistä\nesiintyjistä y.m.s., sekä useita kymmeniä seurueen jäsenten muotokuvia.\n-- Tähän otamme Erkon kauniin runon:\n\n    Mehu elämästä puserrettiin,\n    Näyttöpermannolle supistettiin.\n    Siinä kiehui, kuohui se ja jyski,\n    Että lattiat ja seinät ryski.\n    Siinä perhe, yhteiskunta eli,\n    Valtio ja kirkko toimiskeli,\n    Siinä nähtiin päiviä ja öitä,\n    Tehtiin sodan- sekä rauhantöitä,\n    Elettiin tai kuoltiin kunnialla,\n    Hallittiin tai oltiin vallan alla.\n    Siinä soitti, siinä lauloi kööri;\n    Joukon johti jalo tirehtööri.\n\n    Mut ken vienosti, kuin hyvä henki,\n    Teki mieluiseksi vastuksenki?\n    Kenen hymy joukon kesken hiipi,\n    Että tuskin kuului kaino siipi?\n    Kuka joukost' etsi yksinäiset,\n    Eksyneet tai surren itkeväiset?\n    Ken se heille lohdutusta antoi,\n    Pulmapäivin kuka avun kantoi?\n    Kuka, sekamelskan, hämmenyksen\n    Uhatessa laittoi järjestyksen?\n    Ken se riidan, eripuran tiesi\n    Lauhdutella paremmin kuin miesi?\n    Sitte, työn ja sovun vallitessa,\n    Ken loi mielihyvän jokaisessa,\n    Että into lensi ihanteihin,\n    Taidetekoihln ja sankareihin?\n\n    Moinen, näkymätön maailmalle,\n    Käsi, joka joutuu kaikkialle,\n    Silmä, joka unhotetut kaivaa,\n    Sydän, jota toisen tuskat vaivaa,\n    Nainen onpi, rikassielu nainen,\n    Kaikki kerkiävä, huomaavainen.\n    _Emilie Bergbom_, lämmin mieli,\n    Hienosydän, hellä käskykieli,\n    Aina nuori, hilpeäkin aina,\n    Niinkuin aalto suvisunnuntaina,\n    Sydän teatterin suomalaisen,\n    Kunnia ja kiitos Suomen naisen.\n\nJo ennen juhlaa oli osa seuruetta tehnyt turneen _Mikkeliin ja\nKuopioon_ ja kummassakin paikassa antanut kolme näytäntöä\n(5/10-10/10); juhlan jälkeen taasen näyteltiin yhtenä iltana\n_Tampereella_ (17/10). Kiertomatkan ohjelmisto oli Kreivitär\nKirkassilrnä, Tuulispää ja Irene Mendelinin suomentama Grillparzerin\n5-näytöksinen murhenäytelmä _Sappho_, joista viimemainittu Helsingissä\nesitettiin ensi kerran 20/10. Nimiroolissa esiintyi nti Rängman, Salo\noli Phaon, Olga Salo Melitta, E. Falck Rhamnes. Suurempaa menestystä\ntämä hieno ja kaunis neron tragedia ei saanut; se meni vain kolmena\niltana. -- Sitten tuli huomattava uusinto, Kuningas Lear (29/10), ja\nvoitiin se antaa 8 kertaa. Esitys olikin oivallinen, sillä pääroolit\nolivat entisissä käsissä: Leino -- Lear, Lindfors -- narri, Katri\nRautio -- Cordelia j.n.e.\n\nMarraskuun 6 p. näyttelijät olivat toimeenpanneet arpajaiset\neläkelaitoksen hyväksi. Iltaman ohjelma esitettiin 14/11\nnäyttämölläkin, ja merkitsemme siitä _Ahtolassa_ kuvaelman ohella\n2-osaisen melodraaman _Coelestinus_, joka oli sommiteltu böhmiläisen\nlegendan mukaan ja Axel Törnuddin säveltämä. -- Varsinainen uusi\nohjelma tuli 17/11, nimittäin kaksi Martti Wuoren kirjoittamaa\nuutta kappaletta: 3-näytöksinen huvinäytelmä _Savon sydämessä_ ja\n1-näytöksinen pilajuttu _Korkea oikeus istuu_.[38] Kummassakin ilmenevä\ntuore kansanomainen henki ja luonteva vuoropuhelu teki, että näytelmät\nvastaanotettiin sangen suosiollisesti. Ennen vuoden loppua ne\nesitettiin kuutena iltana. -- Syyskauden merkillisin lisä ohjelmistoon\noli 1/12 ensi kerran ja kaikkiaan 6 kertaa näytelty Shakespearen\n_Kuningas Rikhard III_. Suurenmoinen yritys kysyi teatterin kaikkia\nvoimia, mutta Bergbom johti nytkin joukkonsa voittoon. Nimirooli oli\nuskottu Lindforsille, joka, pääasiassa käyttäen sisällisiä keinoja,\nkohosi melkoisen korkealle ja yleensä kykeni ylläpitämään illusionia.\nHeikonlainen hän kuitenkin oli loppukohtauksessa, mutta silti on hänen\nansiokseen luettava, että kappale voitiin kunnialla esittää. Muista\nmainittakoon Leino Buckinhamin ja Ahlberg Clarencen herttuana, rva\nSuonio Elisabethina; nti Rängman Margaretana ja rva Rautio Annana.\nYhteisnäytteleminen ja näyttämöllepano olivat tavan mukaan huolellisia\nja yhtyivät eheäksi vaikutukseksi.\n\nPäivänä sen jälkeen kun Rikhard III oli ensi kerran näytelty, Kaarlo\nlähti ulkomaille. Hän tahtoi käyttää joulun aikaa, jolloin teatteri\nsäännöllisesti eli vanhalla, viettääkseen kolme viikkoa Lahmannin\nparantolassa Weisser Hirschissä lähellä Dresdeniä. Hänestä oli alkanut\nkäydä yhä vaikeammaksi levähtämättä kestää koko näytäntökautta, sillä\ntämä talvimatka ei ollut ainoa laatuaan vaan ensimäinen useista\nsamanlaisista.\n\nKaarlo kirjoitti ensi kerran vasta 19/12: \"Olen läpikäynyt henkisen\neristymisparannuksen, joka on tehnyt hyvää hermoille, mutta ei sentään\nole ihmettä sattunut.\" Ensiksi hän oli tuntenut itsensä \"niin kevyeksi\nkuin lintu\", mutta nyt hän oli vain terveempi kuin lähtiessä, vaikkei\nsentään terve. Hän oli päässyt influensasta ja asthmakin oli paljon\nhelpompi kuin Helsingissä, \"mutta -- mutta -- lopussa kiitos seisoo\".\nBerlinissä hän oli viipynyt vähän kauvemmin kuin aikomus oli. Hän oli\nnäet astuessaan raitiovaunusta nyrjäyttänyt polvensa -- \"tiedäthän\nvanhan vammani\" -- ja sentähden muutamia päiviä saanut olla\nliikkumatta. \"Kun minua hierottiin, kaipasin kovasti [Mauri] Hellsteniä\n(Hartea).\" Lahmannilla hän oli ollut viikon päivät, ja \"alles\nmitgemacht\". Nukkunut akkunat auki, kävellyt avojaloin ja ottanut\nilmakylpyjä j.n.e. \"Se kuuluu sadulta, kun ajattelee että ollaan\njoulukuun lopussa. Mutta hyvältä se tuntuu. Erittäin ilmakylvyt ovat\noivallisia. Hermoille ne ovat erinomaisen rauhottavia ja virkistäviä.\"\n-- Dresdenissä hän ei vielä ollut käynyt, mutta oli juuri aikeissa\nmennä teatteriin katsomaan Talvista tarinaa.\n\n\"Berlinissä tutustuin kolmeen uutuuteen, jotka kaikki ovat mahdollisia,\nvaikkeivät suorastaan rikastuta ohjelmistoa. Max Dreyerin 'In\nBehandlung' (Hoidossa, meillä näytelty nimellä Tohtori tohtorin\nrouvana), on paras, aihe on sangen hupainen, mutta suoritus\nkuivanlainen. Nuori tyttö on lukenut itsensä 'tohtoriksi'. Siihen asti\nsukulaiset ovat mukautuneet, joskin ankarasti vastustaen. Nyt hän\ntahtoo myöskin toimia käytännöllisenä lääkärinä. Se on liikaa,\nepänaisellista, hävytöntä. Hänen tätinsä ja sulhasensakin rikkovat\nvälinsä hänen kanssaan. Hän on masentunut, mutta päättää kuitenkin\ntaistella yhteiskuntaa vastaan. Häntä nöyryytetään, loukataan. Silloin\nkäy hänen luonaan eräs toveri, nuori lääkäri. Tällä ei ole potilaita,\nsillä naimaton naislääkäri on heidän pikku kaupungissaan 'mahdoton'.\nPuoleksi leikillä, puoleksi vakavuudella he menevät kihloihin -- mutta\nainoastaan 'tovereina'. Luonnollisesti he rakastuvat toisiinsa, niin\nettä kolmannen näytöksen alussa saamme sen vakaumuksen, että 'Christian\nenon' ei enää tarvitse kovin kauvan odottaa niitä palleroisia, joita\nhän kaipaa nuorten kodissa. Viimeinen näytös on valitettavasti hyvin\nkaavamainen, niinkuin sanottu, kappale on sentään otollinen. Se on\nmyöskin sopiva voimillemme, varsinkin naisille. -- Deutsches\nTheater'issa näin (paitse Uponnutta kelloa) minulle tuntemattoman\ntekijän, Bernsteinin, kirjoittaman Mädchentraum (Tyttöunelma).\nSointuvia säkeitä, sievänlaisia käänteitä, kiitollisia rooleja,\npaikottain vähän tunnelmaa, mutta kokonaan Moreton Donna Diana. -- Hans\nHuckebein, Lessing teatterin valtti tällä hetkellä, on niin tyhjä kuin\nBlumenthalin farssi voi olla; mutta se on hyvin menestynyt. Vähän\nparempi kuin Die Orientreise, mutta jotenkin samansisältöinen, s.o.\nsisällyksetön. Luultavasti jätän sen arvoonsa. Sitä vastoin annan\njäljentää 'In Behandlung'. -- Uudenvuodenpäivänä olen täällä ollut\nkolme viikkoa; silloin laittaudun kotimatkalle. Berlinissä viivyn\njonkun päivän, jos teatterit tarjoavat jotain houkuttelevaa.\" Hän\npäättää kirjeensä toivottamalla \"kaikille rakkaille, jotka olette\nosottaneet niin paljon kärsivällisyyttä minulle\" -- kaikille omaisille\nja teatteriväelle iloista joulua. \"Teidän raihnainen Kaarlonne.\"\n\nEmilie, joka levottomasti oli odottanut kirjettä veljeltään, kirjoitti\npuolestaan ensi kerran päivänä sen jälkeen kun Kaarlo oli sepittänyt\nkirjeensä. (Helsinki 20/12) -- -- \"Lähtösi jälkeisenä päivänä vanha\nystävämme ja suojelijamme [Clas Herman] Molander kaatui vahdissa, hän\nkuoli senaatissa, kirjoituspöytänsä ääressä! Hänen poismenonsa on\nmeille suuri tappio -- --. Onnellinen on Molanderin elämä ollut ja\nkadehdittavan onnellinen hänen kuolemansakin oli. Teatterin puolesta\nAlmberg laski seppeleen hänen haudalleen.\" -- Tähän Kaarlo vastaa:\n(Weisser Hirsch 30/12) \"Rakas Sisar. Sydämellinen kiitos kirjeestäsi.\nKuinpa sen sisällys vaan ei olisi ollut niin surullinen. Molanderin\npoismeno! Kelpo ihminen, väsymätön työmies, lämmin isänmaanystävä.\nEmmekä sentään saa valittaa. Onnellinen se, joka saa kuolla kun häntä\nvielä kaivataan.\"\n\n\"Emme saa oudoksua, että Rikhardilla ei ollut sama menestys kuin\nLearilla. Toiselta puolen Lear on kypsyneempi mestariteos, toiselta se\non sopivampi voimillemme, puhumatta siitä että aika oli epäsuotuisampi.\nSaamme vaan olla tyytyväisiä, että Lindfors suoriutui niin hyvin.\nMinulle on hänen viime näytöksensä sentään aivan yhtä vastenmielinen\nkuin sinulle. -- Saiko rva Suonio edes hyviä arvosteluja? Olisin tässä\ntilassa mielelläni suonut hänelle 'une bonne presse'. Hän tarvitsee nyt\nmenestystä kehotukseksi.\"\n\n[Sen johdosta että Emilie oli valittanut venäläisten kovasti vaivaavan\nhäntä pyytämällä lainata nuotteja Aleksanterin teatterissa\nnäyttelevälle oopperaseurueelle, koska muka Kaarlo on niitä luvannut,\ntämä lausuu:] \"Italialaisille ei lainata mitään, ennen kun he ovat\ntuoneet takaisin taikka maksaneet Dinorahn, jonka he hukkasivat viime\nkeväänä. Sen sanoin Milllerille, sen sanoin Tschepurnoffille, sen\nsanoin heidän ystävälleen, everstille, jonka nimeä en muista. Kaikki\nmyönsivät -- luonnollisesti. -- Kaikissa tapauksissa ole taipumaton.\nJos kysyvät mitä Dinorah maksaa, niin sanot 200 mk. Mutta oletan\netteivät kysy.\"\n\n\"Eilispäivän lehdet Berlinistä sanovat Sudermannin Johanneksen\nharjotusten niin edistyneen, että ensi-ilta on määrätty tammikuun\n8:ksi. Jos siinä on perää, viivyn luonnollisesti nähdäkseni niin\nmielenkiintoisen näytännön. Vaikeus on siinä, miten saada piletti.\"\nViimeisessä tingassa hän on kääntyvä Sudermannin itsensä puoleen ja\npyytää Emilien sentähden lähettämään Koti-, Kunnia- ja Onnen\nsopukka-näytäntöjä varten painetut ohjelmat, ne kun ehkä outoutensa\ntähden viehättäisivät tekijää. \"Jos ajattelet ettemme missään\ntapauksessa ota kappaletta, koska aihe luultavasti loukkaa toista tai\ntoista, niin asia raukeaa. Mutta -- olemmepa esittäneet Lean. Tosin\nminun on vaikea kuvitella Sudermannia historiallisessa draamassa, mutta\nhän on merkillisen notkea ja kenties menestyy.\" -- --\n\nKaarlolta ei ole useampia kirjeitä säilynyt; mutta Emilieltä hänelle on\nneljä kirjettä vuoden vaihteelta. Sisar epäilee, ovatko ilmakylvyt\nedullisia Kaarlolle, kenties kyllä hermoille, mutta hengenahdistukselle\nja reumatismille? Enimmäkseen kirjeet koskevat teatteria, jolla oli\nhyvä menestys. Martti Wuoren huvinäytelmät sekä Vasantasena ja Ruusunen\ntuottivat täysiä huoneita. Viimemainittua, joka annettiin 27/12, oli\nmuun muassa puoli ruotsalaista teatteria ollut katsomassa -- niinkuin\njoku oli sanonut -- \"oppiakseen 14:ksi päiväksi\", jolloin kappale\nannetaan siellä. \"[Jalmari] Pinne oli ollut sangen hyvä, uuttera ja\ntoimelias, niin että täytyy olla tyytyväinen häneen; niinikään oli\nKeihäs edelleen varsin paikallaan.\" -- Learkin antoi 28/12 ihan täyden\nhuoneen, mutta Leino vaivaantui niin, että hän yöllä sylki verta ja\nsitten täytyi pysyttäytyä kotona. -- Kun Emilie ensi kerran kirjoittaa\nvuosiluvun 1898, hän huudahtaa: \"mitähän tämä lapsi kantaa helmassaan!\nJumala varjelkoon rakasta isänmaatamme ensiksi ja viimeiseksi -- sitte\nsuoriutuu kyllä kaikki muu.\" Oli kuin hän olisi aavistanut jotain\ntavatonta olevan tulossa, niinkuin todella olikin. -- Veljelleen hän\nsamoin sydämestään toivottaa menestystä. \"Jumala antakoon sinulle\nterveyttä ja voimia, niin että ilman vaikeutta kestät vaivaloisessa\ntyössäsi\". -- Emilie on hyvin epäilevällä kannalla Sudermannin\nJohannekseen nähden. Ainakin on ensiksi nähtävä \"mitä hurskaat sanovat\nHannelesta. Meillä ollaan kovin arkoja uskonnollisissa asioissa\".\n[Jalmari] Finne \"haaveksii nykyään ainoastaan Viipurin tourneeta, joka\non tapahtuva tammikuun lopulla -- ainoa teatterille sopiva aika\". --\nMuuten Helsingissä oli ruvettu puuhaamaan Topelius-juhlaa, runoilija\nkun oli täyttävä 80 vuotta. Edelfelt oli ohjelman päänumeroksi\nehdottanut juhlakulkueen, jossa esiintyisi Topeliuksen kuvaamia\nhenkilöitä. Ajatus oli Emiliestä hyvä, mutta hän epäili sen onnellista\ntoteuttamista, kun ei kukaan ollut halukas rupeamaan toimeenpanon\njohtajaksi. Juhla oli vietettävä ylioppilastalolla 17/1, syystä että\nperhe tahtoi pitää vanhuksen kotonaan syntymäpäivänä. Therese Hahl\nalotti 2/1 harjottaa laulua juhlaa varten. -- Kaarlo palasi tammikuun\nkeskivaiheilla.\n\n       *       *       *       *       *\n\nUusi vuosi alkoi viehättävillä ohjelmilla: Nummisuutarit, Aino ja\nFigaron häät. Z. Topeliuksen 81:nä syntymäpäivänä annettiin Prinsessa\nRuusunen, sitte kun tunnelma oli viritetty Irene Mendelinin\nsepittämällä lämpimällä alkajaisrunolla, jonka viimeinen säejakso\nkuului:\n\n    Kaunis iltasi olkoon, kaunis ja rauhainen,\n    Kunnes seestyvi aamuks maassa se kirkkauden.\n    Valoa lemmit ja valoa soitit,\n    Lemmellä kansasi nostit ja voitit.\n    Sinulle kiitos ja siunaus,\n    Valon laulaja, Zachris Topelius!\n\nNimiroolissa esiintyi nyt rva Salo. Että satunäytelmä miellytti, huomaa\nsiitä että se tälläkin jaksolla meni 6 kertaa. -- Uuden vuoden\nensimäinen ensi-ilta, oikea kaksoispremiääri, oli 21/1, jolloin\nnäyteltiin Yrjö Veijolan \"ilmasta temmattu ilveily\" _Pater Paulus_ ja\nGerhart Hauptmannin 2-osainen unelmadraama _Hannele_. Edellinen kappale\nei saanut eikä vaatinutkaan erikoista huomiota osakseen; mutta\npsykologisesti hieno ja liikuttava Hannele teki sitä syvemmän\nvaikutuksen. Eikä kumma. Oli näet huolta pidetty, että realismi ja\nidealismi esiintyvissä hahmoissa, puvut, laulu, soitto ja valaistus\nyhtyivät soinnukkaaksi, taiteelliseksi kokonaisuudeksi, eheäksi\ntunnelmaksi. Tässäkin näytelmässä nimiosa oli rva Salolla, joka ei\nainoastaan ulkonaisen olentonsa puolesta parhaiten siihen sopinut, vaan\nmyöskin osasi havainnolliseksi luoda roolin sielullisen puolen. Kappale\nmeni 7 kertaa.\n\nBergbom oli matkansa jälkeen hyvissä voimissa. Sen näkee kirjeestä,\njonka hän 30/1 kirjoitti nti Elfvingille, tiedustellakseen sopisiko\nosan seuruetta käydä Turussa maaliskuun lopulla. Siitä saamme muitakin\ntietoja. Hän oli tyytyväinen kolmen viikon oloonsa Lahmannin\nsanatoriossa; \"jotenkin kallista siellä oli, mutta vuosi vuodelta käy\nyhä selvemmäksi, että terveys on kallisarvoista tavaraa\". -- \"Teatteri\non menestynyt tänä vuonna hyvin sekä taloudellisesti että\ntaiteellisesti. Ei mitään hyökkäyksiä lippuluukkua vastaan, niinkuin\nElinan surman ja Kyypron prinsessan aikoina, mutta myöskin aniharvoin\nammottavan tyhjiä huoneita. Loppuvuodeltakin toivon hyvää.\" --\n(Kerrottuaan sitte mitä kevätpuolella annettaisiin, kirjoittaja\njatkaa:) \"Entäs kenraalit? -- kysyt kai. Niin ne on vielä sensuurin\nlukkojen takana, ja vähän on toivoa että pääsevät vapaaksi. Kun\nviattomin kuvaelma [kappaleesta] armottomasti pyyhittiin albumistamme,\nkuinka uskaltaisi silloin odottaa, että kokonaisuutta saisi näytellä!\nEi ole muuta neuvoa kuin toivoa parempia aikoja.\" --\n\nSamana päivänä kun Bergbom laati tämän kirjeen, näyteltiin\nSuomalaisessa teatterissa ensi kerran Minna Canthin _Sylvi_, tuo\nkappale, joka 1893 oli nähnyt oikean premiäärinsä Ruotsalaisessa\nteatterissa. Oliko syy näytelmässä vai siinä ettei se enään ollut uusi,\njääköön ratkaisematta, mutta menestys oli huononlainen. Söderhjelm\nsanoo, että näytäntöä leimasi \"voimakas post festum tunnelma\". Olga\nPoppius nimiroolissa painosti, luontonsa mukaan, lapsellisen naivista\npiirrettä Sylvissä ja paljasti siten luonteen heikkouden, joka on juuri\nsiinä, ettei sentapainen lapsellisuus ole todennäköinen; sitä vastoin\nAhlberg miehen osassa oli parempi kuin toiset samassa roolissa. Neljän\nillan jälkeen Sylvi poistui näyttämöltä. --\n\nRunebergin päiväksi oli Salamiin kuninkaat uudistettu, ja meni se\nkaikkiaan neljä kertaa, yhtä monta kuin 16/2 jälleen esille otettu Juho\nVesainen. Uusi kappale tuli vasta 25/2, Jalmari Finnen suomentama\nitävaltalaisen kirjailijan Philip Langmannin 3-näytöksinen draama\n_Bartel Turaser_. Työväen- ja köyhälistön elämää kuvaava näytelmä\ntarjosi näyttelijöille otollisia rooleja, jotka esitettiin hyvin.\nNimirooli oli Hemmo Kalliolla ja rva Salo oli hänen vaimonsa; Lattu,\nrvat Leino, Suonio ja Kahilainen esiintyivät sivuosissa. Kuitenkin\nkappale meni vain kaksi kertaa. -- Maaliskuulla ei annettu mitään\nuutta, vaan näyteltiin paitse muuta Kyypron prinsessa kuusi kertaa,\nAnna Liisa ja Kansanvihaaja, joka viimemainittu -- Leino niinkuin\nennenkin pääroolissa -- oli uudestaan harjotettu Henrik Ibsenin 71:ksi\nsyntymäpäiväksi, 20/3.\n\nEdellisestä päättäen luulisi teatteriväen ja muittenkin elämän olleen\ntähän aikaan hyvin hiljaista ja tasaista, mutta niin ei sentään ollut\nlaita. Päin vastoin kaksi eri seikkaa kiinnitti mieliä tavattomassa\nmäärässä. Toinen näistä oli Suomalaisen _teatteritalon_ hyväksi\ntoimeenpannut _arpajaiset_ 5/3. Koko talven oli niitä valmistettu\nkiihkoisella innolla, ja tulos olikin sen mukainen. Ohjelman päänumero\noli sarja kuvaelmia, jotka Bergbom järjesti näyttelijäinsä ja lukuisien\nyksityisten avulla. Yksistään aiheiden luetteleminen antaa aavistuksen\nsiitä mitä puuhaa ne vaativat:\n\n1. Kalidasan Sakuntalasta: Kuningas Dushmanta rakastuu\nmetsästysretkellä kauniiseen Sakuntalaan ja antaa hänelle erotessaan\nsormuksen. Sakuntala kadottaa sen puroon, ja, sormuksen hävittyä,\nkuningas kirouksen vaikutuksesta ei tunne häntä. Samalla tuodaan kala,\njonka sisältä tavataan kaivattu sormus.\n\n2. Sofokleen Antigoneesta: Antigone menee vastoin kuninkaan käskyä\nhautaamaan kaupungin ulkopuolella olevan veljensä Polyneikeen ruumista.\nIsmene, hänen sisarensa, koettaa turhaan estää häntä siitä.\n\n3. Shakespearen Kesäyön unelmasta: Keijukaisten kuningas Oberon ja\nhänen puolisonsa Titania, keijujen, kukkien, perhojen ja tonttujen\nympäröimänä.\n\n4. Molière luomiensa henkilöitten keskellä: Molière, Tartuffe, Elmire,\nOrgon, Mascarille, Cathos, Madelon, Jourdain, Harpagon, Argan,\nDiafoirus, Thomas Diafoirus, Toinette, Celimène, Don Juan.\n\n5. Calderonin draamasta Ilman tytär: Semiramis on juuri pukeutumassa,\nkun hänelle ilmotetaan vihollisten hyökkäävän Babylonia vastaan,\njolloin hän, keskeyttäen pukeutumisensa, lähtee taisteluun. Saatuaan\nloistavan voiton hän palaa jatkamaan \"toalettiaan\".\n\n6. Schillerin Orleansin neitsyeestä: Neitsyt antaa uhkaavan vastauksen\nEnglannin airueille, jotka vaativat ranskalaisia antautumaan.\n\n7. Ibsenin Per Gyntistä: Peer Gynt on houkutellut Dovre-ukon tyttären\nomakseen, ja sentähden Dovre-ukon vuoriluolassa peikot häntä\nahdistavat.\n\n8. Suomalainen draama: Runebergin runotar, Sven Dufva ja Lotta Svärd;\nTopeliuksen runotar, Kustaa II Adolf ja Regina von Emmeritz; Minna\nCanthin runotar, Penttula ja Hoppulainen; Erkon runotar, Aino ja\nVäinämöinen; Kiven runotar, Esko ja Kreeta.\n\nTulot arpajaisista nousivat 24,000 markkaan.[39]\n\nToinen seikka, joka maaliskuulla täytti kansalaisten mielet, oli\nrakkaan runoilijan _Z. Topeliuksen_ kuolema. Pian sen jälkeen kun hän\noli käynyt Helsingissä ollakseen saapuvilla juhlassa, joka oli\ntoimeenpantu hänen 81:sen syntymäpäivänsä viettämiseksi, hän sairastui\nja 12/3 hän iäksi ummisti silmänsä. Maahanpanijaiset, kenties suurimmat\nmitä Suomessa on nähty, olivat 21/3. Suomalaisen teatterin puolesta,\njonka syntyä ja kehitystä vainaja sydämellisellä myötätunnolla oli\nseurannut, Kaarlo Bergbom laski seppeleen unohtumattoman suurmiehen,\nvalon sankarin haudalle.\n\nSen lisäksi mitä ennen on kerrottu tammi-, helmi- ja maaliskuun\ntoimesta, on vielä mainittava, että silloin taas tehtiin pari\nkiertomatkaa. Osa seuruetta lähti näet tammikuun lopulla _Viipuriin_ ja\nantoi siellä 27/1-30/1 viisi (eräänä päivänä kaksi) näytäntöä sekä\nsitte _Sortavalaan_, missä 31-2/2 näyteltiin kolme kertaa. Toinen retki\nsuunnattiin maaliskuun lopulla _Turkuun_, jossa 25/3-27/3 esiinnyttiin\nkolmena iltana.\n\nHuhtikuun 13 p. oli 25 vuotta kulunut umpeen siitä kun _Benjamin Leino_\ntuli teatteriin, ja tietenkin päivää juhlallisesti vietettiin. Olihan\ntästä kiertokoulunopettajanpojasta ja kauppapalvelijasta kehittynyt\nyksi taidelaitoksen päävoimia, joka kunniakkaasti oli suorittanut\nvaikeimpia tehtäviä, ja jolla siis oli yleisesti tunnustettu\nmerkkiosansa teatterin taiteellisessa työssä ja ansionsa sen\nmenestyksessä. Juhlanäytäntöä varten oli Venetian kauppias uudestaan\nharjotettu, sillä Shylock oli Leinon mainehikkaimpia rooleja, ja koko\nillan taiteilija oli lämpimien suosionosotusten esineenä. Muun muassa\nhänelle ojennettiin kolme laakeriseppelettä (johtokunnalta, tovereilta\nja Ruotsalaisen teatterin jäsenistöltä) sekä rahalahja (1,120 mk)\nPerkiön huvilaa varten Ruovedellä. Ahlberg ja Lindfors esiintyivät,\nniinkuin ennen, Antoniona ja Lancelot Gobbona; rva Rautio oli Portia,\nrva Poppius Nerissa ja nti Hertzberg Jessika. -- Viikkoa myöhemmin,\n20/4, liitettiin ohjelmistoon Ibsenin nuoruuden draama _Päiväkummun\npidot_, jonka A. W. Forsman (Koskimies) oli suomentanut ja jonka\npääroolin erittäin menestyksellisesti näytteli Katri Rautio. Signenä\nnäyttäytyi ensi kerran tärkeänpuoleisessa tehtävässä nti Lilli Högdahl,\nja miellytti hän yleisöä edullisella ulkonäöllään, soinnukkaalla\näänellään sekä selvällä lausumistavallaan. Jälkikappaleena annettiin\nBergbomin järjestämä uusi laulukuvaelma _Morsiamen tulo miehelään_,\njoka herätti mieltymystä, niin että säveltäjä A. A. Liljeström\nhuudettiin esiin.\n\nToukokuultakin on uutuus merkittävänä, nimittäin P. Alpon suomentama\nMax Dreyerin 3-näytöksinen komedia _Tohtori tohtorin rouvana_ (4/5),\njonka sisällyksen jo tunnemme Bergbomin kirjeestä (ks. ylemp. siv. 96).\nPääroolit olivat Lindforsilla ja rva Poppiuksella, kumpikin esittäen\nhienoa taiteellista työtä. Kappale meni vain kolme kertaa, samoin kuin\näsken mainittu Ibsenin näytelmä.\n\nValitettavasti oli Lisbeth-tohtori rva _Olga Poppiuksen_ viimeinen\ntehtävä teatterin palveluksessa. Seurue oli näet tänä keväänä menettävä\ntämän lahjakkaan, taiteilijaksi kehittyneen jäsenensä, joka jo kauvan\noli ollut yleisön erityisessä suosiossa. Samaan aikaan oli rva _Naemi\nKahilainenkin_ päättänyt erota, hänkin kokenut kyky, joskin ahtaalla\nalalla. Näiden eroavien jäsenten jäähyväisnäytäntö oli 22/5, jolloin he\nviimeisen kerran esiintyivät Erkon Aino-draamassa. Sitä ennen, 12/5,\noli rva Poppiuksen sisar, nti _Tyyne Finne_,[40] ensi kerran näytellyt\nMaijuna Papin perheessä ja herättänyt toiveita, että hän ainakin osaksi\nkykenisi korvaamaan sisartaan. Samaan aikaan liittyi seurueeseen\nmyöskin nti _Elli Malm_.[41] Viimeinen ilta oli 30/5 (Sota rauhan\naikana).\n\nTaloudelliselta kannalta arvostellen näytäntökausi oli\nmenestyksellinen. Vajaus alentui jälleen tuntuvasti. Sitä vastoin ei se\ntaiteellisesti -- ei ainakaan uusiin näytelmiin katsoen -- ollut yhtä\nhuomattava. Kumminkin Bergbom kirjeessään nti Elfvingille (30/1) oli\ntäksi kevääksi suunnitellut kolme uutta kappaletta (muun muassa Teuvo\nPakkalan Tukkijoella); mutta tuntemattomasta syystä jäivät ne\nmyöhemmäksi.\n\nMerkkitapauksena on mainittava, että johtokunta 29/11 1897 _Martti\nWuoren_ ehdotuksesta päätti, että 10 % tämän kirjailijan viimeisten\nnäytelmien (Savon sydämessä ja Korkea oikeus istuu) tuottamista\nbruttotuloista annettaisiin Kaarlo Bergbomin nimeä kantavan rahaston\npohjarahaksi, josta rahastosta vastedes palkintoja jaettaisiin\nparhaimmista, teatterissa näytellyistä alkuperäisistä suomalaisista\nnäytelmistä. Näin sai alkunsa _Kaarlo Bergbomin rahasto_, johon\nseuraavana vuonna, niinkuin johtokunnan kokouksessa 2/9 ilmotettiin,\neräs Bergbom-sisarusten ystävä lahjoitti 25,000 markkaa. Tämä summa ei\nkuitenkaan vielä ole yhdistetty rahastoon, vaan on se talletettuna\nKansallispankissa ja lahjottaja kantaa korot kuolemaansa asti.\n\nNäytäntöjen luku oli 141 ja niissä annettiin: 10 kertaa _Savon\nsydämessä_; 9 _Korkea oikeus istuu:_ 8 Kuningas Lear, Hannele; 7\nSappho; 6 _Prinsessa Ruusunen, Kyypron prinsessa_, Kuningas Rikhard III,\nKreivitär Kirkassilmä; 5 _Pater Paulus_, Figaron häät, Tuulispää,\nKuinka äkäpussi kesytetään; 4 _Saaristossa, Salamiin kuninkaat, Juho\nVesainen, Sylvi_, Venetian kauppias, Vanha Dessaulainen, Natalia\nPetrovna; 3 _Aino, Anna Liisa, Morsiamen tulo miehelään_, Vasantasena,\nMustalainen, Jeppe Niilonpoika, Rouva Suorasuu, Päiväkummun pidot,\nTohtori tohtorin rouvana; 2 _Murtovarkaus, Mari, Nummisuutarit,\nKullervo_, Setä Bräsig, Lääkäri vastoin tahtoansa, Kansanvihaaja, Sota\nrauhan aikana, Esimerkin vuoksi, Bartel Turaser; 1 _Prologi vlta 1872,\nPilven veikko, Kumarrusmatka, Setä, Coelestinus, Pahassa pulassa,\nKihlaus, Papin perhe_, Reviisori.\n\nNäistä 48 kappaleesta oli puolet, 24, kotimaisia ja 15 uusia.\n\n\n\n\nXXVII.\n\nSeitsemäskolmatta näytäntökausi, 1898-99.\n\n\nTänä vuonna Bergbom-sisarukset olivat päättäneet ei ainoastaan etsiä\nterveyttä parannuslaitoksista, vaan virkistää itseänsä Italianmatkalla,\njommoista ei kumpikaan ennen ollut tehnyt, jollei lukuunoteta Kaarlon\nlyhyttä käyntiä Venetiassa 1870. Kaarlo lähti jo 28/4 ulkomaille,\nsuunnaten matkansa Tukholman ja Kööpenhaminan kautta Berliniin. Täällä\nEmilie toukokuun alussa hänet saavutti, ja yhdessä he sitte jatkoivat\nWieniin, jossa heidän seuraansa oli liittyvä kolme nuorempaa\nmatkustajaa, nimittäin sisarenlapset nti Paula ja maisteri Maunu af\nHeurlin sekä nti Aini Nevander. Nämä olivat matkustaneet sinne suoraa\npäätä Helsingistä.\n\nItse matkasta emme voi kertoa mitään kirjeitten mukaan, sillä semmoisia\nei näy olevan olemassa, vaan on yksi mukana ollut käytettäväksemme\nantanut muutamia tietoja ja piirteitä.\n\nWienissä viivyttiin yhdessä noin 4 päivää, ja Bergbom-sisarukset\nnauttivat sillä aikaa etenkin oopperasta; muun muassa oli Lilli Lehmann\nesiintynyt Beethovenin Fideliossa. Siellä yhtä vähän kuin muissa\nkaupungeissa tarvitsi kenenkään seurueesta vaivata päätänsä miettimällä\nmihin teatteriin oli mentävä. Kaarlon ensi tehtävä, kun tultiin uuteen\nkaupunkiin, oli näet lukea ohjelmat ilmotuspylväistä, ja siinä hetkessä\nhän oli \"au courant\". Hän tunsi tekijät ja kappaleet ja näyttelijät,\ntiesi minkäarvoisia kykyjä taiteilijat olivat, mikä menestys taikka\nmitkä vastoinkäymiset heillä ennen oli ollut ja usein sen lisäksi\nkuvaavia, hupaisia piirteitä ja tapahtumia heidän yksityiselämästään,\n-- Wienissä hän neuvoi nuoria menemään Wiener Volkstheater'ia\nkatsomaan, sillä sentapaiseksi rakennukseltaan hän oli ajatellut\ntulevaa Kansallisteatteria. Se oli tilava ja yksinkertainen, permanto\nilman aitioita ja kaksi riviä, joista toisella eli ylemmällä rivillä\noli suurin luku istumasijoja.\n\nVenetiaan tultiin 24/5 ja viivyttiin siellä 4 päivää. Kaarlo nautti\nsuuresti kaupungin rauhaisesta elämästä, jota ei uudenaikaisten\najopelien hälinä häiritse. Erittäin hän rakasti Piazza San Marcoa\niltavalaistuksessa konsertteineen ja ihmisjoukkoineen. Hän huomautti\nVenetian olevan ainoan paikan maan päällä, jossa meidän aikana saa\nkäsitystä muinoisten roomalaisten elämästä. -- Firenzestäkin tuli\nkiireinen lähtö, sillä Kaarlon mieli paloi Roomaan, ja vaikka hän ei\nkoskaan ennen ollut \"ikuisessa kaupungissa\" käynyt, hän sinne tultuaan\nosottautui tuntevansa sen niinkuin Helsingin. Matkatoverien ei\ntarvinnut lukea Baedekeriä, sillä Kaarlo kertoi heille mitä oli tarpeen\ntietää muinoisista muistomerkeistä ja niiden raunioista; ja samoin hän\ntaidekokoelmissa antoi tietoja taideteoksista, niiden aiheista ja\nmestareista, monesti lisäten jonkun aikakautta kuvaavan anekdootin. --\nEsimerkkinä Kaarlon leikillisyydestä olkoon seuraava pikku tapaus: Oli\npoikettu osteriaan Kapitoliumilla syömään päivällistä. -- \"Onko teillä\nhanhenpaistia?\" Kaarlo kysyi vahtimestarilta. -- \"Ei ole\", tämä\nvastasi. -- \"No, eikö teillä sitte olekaan hanhia täällä?\" -- Edeskäypä\nkielsi yhä, katsellen kummastellen kysyjää. Mutta Kaarlo kysyi\nedelleen, eikö hän tiennyt, että hanhet olivat pelastaneet Kapitoliumin\nherättämällä roomalaiset puolustautumaan gallialaisten rynnäkköä\nvastaan? Mies oli hämillään ja ääneti, hän nähtävästi luuli vierasta\nhulluksi. Kaarlo sitä vastoin jatkoi tyynesti, huomauttaen että\nmerkillinen tapaus tosin sattui pari tuhatta vuotta sitten, mutta\ntulisihan sentään Kapitoliumilla olla hanhia sen muistoksi.[42]\n\nMajataloista matkaseurueessa vallitsi eri mieliä. Kaarlo rakasti\nyksinkertaisia, italialaisia \"albergoja\", jotka olivat tarkotetut maan\nomia asujamia varten ja joissa sentähden elämä oli huokeampaa, mutta\nkun Venetiassa hänen neuvostaan oli menty majataloon, joka muitten\nmielestä oli oikea Kurjala, niin johto tässä kohden otettiin häneltä\npois. Sen jälkeen, Roomassa ja muualla, asuttiin hienoissa hotelleissa,\nmutta Kaarlo vaan ei muuttanut mieltään, häntä kaiken maailman\nmatkustajille valmistettu upeus ja ylellisyys kiusasi. Paitse\nvälttämällä hotelleja ja ravintoloita, joissa \"turistit\" olivat ylinnä,\nKaarlo toisinkin keinoin pyysi päästä maan elämää lähemmäksi. Tultuaan\noutoon kaupunkiin oli hänellä tapana astua raitiovaunuun ja ajaa sillä\nniin kauvas kuin pääsi, sitte hän palasi keskikaupungille ja muutti\ntoiseen vaunuun, joka kulki toiseen suuntaan. Varsinkin iltapuolella\nhän nautti tästä huvista, ja kun hän jälleen tapasi matkatoverinsa, oli\nhän tehnyt paljon huomioita, joita hän humoristisesti ja henkevästi\nkertoi heille.\n\nRoomasta jatkettiin jo viikon päästä Napoliin, johon nuoret ikävöivät.\nSielläkin ja juuri siellä Kaarlo oli erittäin huvitettu kansanelämästä.\nMyöhään illoin hän käyskeli rantaravintoloissa Porta Bassolla ja Santa\nLucialla, kalastajain ja työkansan huvittelupaikoissa katsellen\npohjoismaalaiselle uutta ja outoa, värikästä, äänekästä elämää. --\nNapolissa matkaseurue jakaantui siten, että nuoret matkustivat meritse\nGenovaan, ja Bergbom-sisarukset palasivat Roomaan, missä heillä vielä\noli nähtävää. Myöhemmin jälleen yhdyttiin Genovassa, ja olivat silloin\njälkimäiset olleet entistä ihastuneemmat Roomaan ja myöskin\nrautatiematkaan, juna kun Pohjois-Italiassa kulkee niin lähellä\nmerenrantaa, että vapaan ulapan näkö virkistää matkustajaa. --\nGenovasta matkustettiin vielä yhdessä Milanoon, mutta siellä\nBergbom-sisarukset jälleen erosivat lähteäkseen Münchenin ja Nürnbergin\nkautta Berliniin.\n\nIloisen, onnistuneen huvimatkan jälkeen seurasi kesäohjelman vakavampi\npuoli. Vähän ennen juhannusta sisarukset -- emme tiedä kenen neuvosta\n-- asettuivat pienenlaiseen parantolaan, Inselbadiin, Paderbornin\nlähellä. Heidän aikomuksensa oli viipyä siellä 3-4 viikkoa, mutta aika\nsupistuikin 2:een. Ilmat olivat nimittäin hyvin epäsuotuisat, satoi\njoka päivä, ja paikka oli muutenkin ikävistä ikävin. Kaarlo voi tosin\nsangen hyvin ja käveli pitkät matkat tuntematta hengenahdistusta, mutta\nsilti hän niin kyllästyi oloonsa, että sisarukset päättivät lähteä\ntiehensä, Emilie kotia ja Kaarlo Kissingeniin.\n\nKissingenissä Kaarlo oleskeli useita viikkoja. Hänestä paikka oli\nverrattava Marienbadiin, elämä yksinkertaisempaa, mutta vierasten tulva\nyhtä suuri. Kävelypaikat olivat kauniita, vaikkei ollut semmoisia\nmetsiä kuin Marienbadissa; ruoka halpaa ja huonoa -- edellistä\nkuitenkin vähemmän kuin jälkimäistä. Tuttavia Kaarlo ei saanut paitse\nniitä, joiden kanssa hän yhdessä istui pneumaattisessa kellossa\n(hengenahdistuksen parantamiseksi joka päivä 3 tuntia --\n\"kärsivällisyyttä kysyvää\"!) -- \"hiljaista, rauhallista, vuosien\npainamaa väkeä sekä ihmeen kaunis, 13-vuotias Rautendelein-hahmo\".\nIlmat olivat enimmäkseen kauniita, jonka tähden aika kului nopeammin\nkuin Inselbadissa. Tietenkin oli Kissingenissäkin ikävää, mutta\n\"ikävällä oli sentään rajansa, toisin kuin westfalilaisten sadekuurojen\nalla\". -- Teatterikin siellä oli, vaikkei sillä näy olleen tarjottavana\nmitään otollista Bergbomille. Hän mainitsee nähneensä Im weissen Rosse\n-- \"sanomattoman tyhjä, mutta raikkaammin kirjoitettu kuin Die\nOrientreise. Kelvannee hädässä, mutta ainoastaan hädässä. Vanhoja\nFliegende Blätter-sukkeluuksia, joita varten miten kuten on laitettu\nsituationeja, huolimatta siitä sopivatko ne toimintaan vai ei --\nyhtäkaikki.\" Vähän ennen kun Bergbom lähti kotimatkalle, hän eräänä\npäivänä Vossische Zeitungissa \"äärimmäiseksi hämmästyksekseen\"\nluki, että Suomen säädyt olivat kutsutut kokoontumaan ensi\ntammikuulla. \"Miksi? Selitykseksi muutamia salaperäisiä viittauksia\nasevelvollisuutta koskeviin muutoksiin. Piileekö takana vielä laajempia\nsuunnitelmia?\" Näin Kaarlo levottomana kysyy ja pyytää sisareltaan\ntarkempia tietoja. Siihen Emilie vastaa 2/8:\n\n\"Kyllä käsky väliaikaisista valtiopäivistä täällä on herättänyt\nyleistä, suurta huolta ja surua. Onhan jo kauvan eräs venäläisistä ja\nsuomalaisista kokoonpantu komitea tehnyt työtä saadakseen meidän\nasevelvollisuuslakimme suurempaan sopusointuun venäläisen\nasevelvollisuuslain kanssa, mutta asiaa on venytetty ja koetettu lykätä\nniin pitkälle kuin mahdollista. Nyt kuuluu venäläinen sotaministeri\nselittäneen, että hänen kätensä ovat aivan sidotut, sillä mitä hän\nehdottaakin, niin vastataan että se ei voi tapahtua, 'syystä kun se\nloukkaa sitä taikka sitä pykälää suomalaisessa asevelvollisuuslaissa',\nja sen tähden tuli määräys väliaikaisista valtiopäivistä, niin että\nesitys on tuleva selväksi ja valmiiksi hyväksyttäväksi tulevilla\nlainmukaisilla valtiopäivillä. Hyvin alakuloisia ovat täällä kaikki,\nmutta toivotaan kuitenkin parasta. Jumala varjelkoon rakasta\nisänmaaparkaamme!\"\n\nOlemme ottaneet tähän tämän pienen kirovuosien esisoiton, vaikka\ntässä kertomuksessamme ei ole tilaa valtiollisten tapahtumain\nääriviivoillekaan. Kumminkin oli se ajanjakso, jonka kynnykselle oli\nsaavuttu, muodostuva niin mullistavaksi ja niin tuskalliseksi, ettei\nainoakaan kansalainen eikä ainoakaan kansallinen yritys ollut siitä\nkärsimättä. Totta on että työ harvoin seisahtui, varsinkin missä\npäämäärä oli selvä ja työntekijät, niinkuin Bergbom-sisarukset, vain\njatkoivat elämäntehtäväänsä; mutta elämä oli tästä lähtien synkän\npilven varjostamaa.\n\nTeatterin toimi alkoi 28/8 Murtovarkaudella. Ensimäinen uusinto,\nZalamean tuomari, tuli 11/9 ja ensimäinen ohjelmistolle uusi näytelmä,\nJalmari Finnen suomentama V. Sardoun 3-näytöksinen huvinäytelmä\n_Perhoiskuume_ (La papillonne), yhdessä näyttämömme ensi ajoilta\ntunnetun Gringoiren kanssa 21/9. Sardoun kappale oli hupainen, jollei\nmuutakaan; pääosat olivat Weckmanilla ja rva Suoniolla. Gringoirena\nesiintyi Lindfors, jolle luonne sentään oli vieras; todellisempi oli\nLeino Ludvig XI:nä. Toinen ensi-ilta oli 2/10, jolloin annettiin\nunkarilainen kansannäytelmä, Jalmari Finnen kääntämä Ferencz Csepreghyn\n_Punainen laukku_, ja olivat sen jännittävä juoni, laulut ja tanssit\nomansa viehättämään katsojia. Päähenkilönä, iloisena, naivina\nkylätuomarin vaimona, Sohvina, esiintyi miellyttävällä virkeydellä Olga\nLeino; Rautio oli kylätuomari, Suonio husaari j.n.e. Kappale näyteltiin\nHelsingissä 10 kertaa. Lokakuun alkupuolella tehtiin kiertomatkakin,\njolla 1/10-9/10 annettiin yhdeksän näytäntöä _Viipurissa, Tampereella\nja Porissa_: Gringoire, Perhoiskuume, Saituri ja Jeppe Niilonpoika.\n\nEräässä kirjeessä syyskuulta, jossa Bergbom lähellä Poria asuville\nneideille Birkman ilmottaa teatterin tulon heidän kaupunkiinsa,\ntapaamme yhden kohdan, joka ilmaisee hänen kantansa muutamassa päivän\nkysymyksessä: \"Olette kokonaan väärin käsittäneet minut, jos luulette\nminun olevan naisasian vastustajan. Päinvastoin näen tässä liikkeessä\nyhden mitä ilahduttavimpia ilmaisuja vuosisatamme kauniimmasta\nharrastuksesta, sidottujen ihmiskerrosten vapauttamisesta. Tässä\nsuhteessa seuraan naisyhdistyksen pyrintöjä lämpimällä myötätunnolla.\nSitä vastoin minä kylmästi ja iroonisesti katselen niitä naisliikkeen\npuolia, jossa aikakautemme varjopuoli, sen tasottamishurjuus\n('nivelleringsraseri') niin räikeästi esiintyy. Että naiset esim.\nhankkivat itselleen korkeampaa sivistystä, tervehdin minä ilahduttavana\ntosiasiana, mutta se että naiset suorittavat ylioppilastutkinnon ei\nliikuta minua vähääkään. Olen nähnyt niin paljon tyhmiä miespuolisia\nylioppilaita, etten minä laisinkaan ymmärrä miksi minä iloitsisin siitä\najatuksesta, että heidän joukkonsa kasvaa jollakin sadalla\nnaisylioppilaalla.\"\n\nLokakuun loppupuolella 19/10 tuli edellisiä merkillisempi uutuus, Irene\nMendelinin suomentama H. Sudermannin murhenäytelmä _Johannes_, josta\nteatteri sai oikean kassakappaleen. Suuriaiheinen draama, jossa\nloistavasti kuvataan semmoista turmeltunutta aikaa, missä\nkuultiin uuden ajan siipien suhinaa, tuntui erikoisesti sopivan\nilmestymisajalleen ja avaavan sillekin tulevaisuuden näköaloja. Tämä\ntunto -- joka tositeossa enemmän johtui aiheesta kuin runollisesta\nkäsittelystä, sillä näytelmään on teatteritehoja liiaksi sälytetty --\nselittää osaksi kappaleen vaikutuksen. Toiseksi sitä selittää komea\nnäyttämöllepano ja esitys, joka jälkimäinen ei sentään ollut runoilijan\nluomaa syvempi. Johanneksena esiytyi Halme (myöhemmin myöskin Salo);\nKatri Rautio oli Salome, Axel Ahlberg Herodes, Leino Vitellius,\nLindfors luontehikas fariseus, nti Tyyne Finne Mirjam, muita\nmainitsematta. Yhteisnäytteleminen oli vilkasta, huolella harjotettua.\nNäytelmä meni syksyllä 14 ja kevätpuolella 8, siis kaikkiaan 22 kertaa.\n\nJohanneksen menestys tuotti näyttelijöille helpotusta työssä. Ainoa\nuutuus, joka sen jälkeen ilmaantui ennen vuoden loppua, oli Hemmo\nKallion laatima kansannäytelmä eli \"kuvaelmasarja\" _Seitsemän\nveljestä_, se on Aleksis Kiven samannimisen romaanin muodostelma\nnäyttämöä varten. Pyytämättä painaa näytelmään itsenäistä kirjallista\nleimaa Kallio on mahdollisimman uskollisesti seurannut alkuteosta ja,\nvaikka siitä luonnollisesti paljo on ollut jätettävä, on hän toiselta\npuolen saanut siksi paljon alkuperäistä runoutta säilyneeksi, että\nSeitsemän veljestä näyttämölläkin on saavuttanut runsaasti suosiota.\nEnsi-ilta oli 26/11, ja kappale meni, vauhdikkaasti näyteltynä, yhtä\nmittaa 6 kertaa täysille huoneille, tullakseen myöhemminkin usein\nuudestaan esille.\n\n_Pietarista_ saapuneen kehotuksen johdosta osa seuruetta antoi siellä\n9/12-12/12 kolme näytäntöä: Elämä on unelma, Punainen laukku sekä\nSaituri ja Mustalainen. -- Bergbom oli mukana johtamassa retkeä; mutta\nhän ei palannut toisten kanssa kotia vaan matkusti taas kolmeksi\nviikoksi Saksaan. Berliniin saavuttuansa hän kirjekortissa sisarelleen\nsanoo tuloja Pietarissa hyviksi, vaikka toiselta puolen menot olivat\n\"suorastaan kauheat\". \"Emme milloinkaan\", hän lisää, \"ole näytelleet\nniin huonossa teatterissa. Elämä on unelma tuli sen kautta melkein\nparodiaksi. Mutta siistiä siellä oli, jota ei aina voi sanoa Pietarin\nsaleista.\"\n\nBergbomin matkasta on tuskin mitään tietoja. Muutamiksi päiviksi hän\njäi Berliniin nähdäkseen Rostandin näytelmän Cyrano de Bergerac; mutta\nsenjälkeen hän luultavasti matkusti Lahmannin parantolaan. Jo ennenkin\nhän oli kirjeissään puhunut Cyranosta ja ilmaissut aikeensa olevan\nottaa se näyteltäväksi, mutta syystä tai toisesta siitä ei sen enempää\ntullut.\n\nKoko tammikuu elettiin vielä vanhalla hyvällä: Seitsemän veljestä,\nTalvinen tarina, Punainen laukku, Regina ja Johannes; ohjelmistolle\nuutta tuli vasta 1/2 nimittäin Ibsenin _Brand_. Kun Kasimir Leino oli\ntaitavasti suomentanut pitkän, runomittaisen, filosoofissymbolistisen\ndraaman, ei Bergbom epäillyt toimittaa sitä näyttämölle, miten\narveluttava yritys monessa kohden olikin. Näyttämölaitoksiin ja\ndekorationeihin nähden noudatettiin Tukholmasta saatuja Grabowin\nluonnoksia, joita muuallakin pohjoismaissa oli käytetty, ja muuten\nrunoilijan itsensä Bergbomille antamia viittauksia, joista painavin\noli, ettei hän suinkaan ollut tarkottanut mitään \"unikuvaa\", vaan että\nsiis toiminta oli kantava todellisuuden leimaa. Pahin oli että\npäähenkilöä varten ei ollut täysin sopivaa esittäjää, sillä jo\nyksistään ikänsä puolesta 47-vuotias Benjamin Leino ei enää vastannut\nBrandin nuorekasta intoilijahahmoa. Hänestä sanotaankin että hän\nparhaiten onnistui voimakohdissa, mutta ei ollut yhtä luonteva siinä,\nmissä esitys olisi vaatinut pehmeämpää tunteenväreilyä. Sitä vastoin\nKatri Rautiossa oli korkeita vaatimuksia tyydyttävä Agneksen esittäjä,\nja varsinkin jouluilta-kohtauksessa hän kohosi illusionia herättävään\ntaiteellisuuteen. Tunnustusta saivat myöskin Ahlberg voutina ja nti\nHertzberg Gerdinä. Yleensä on sanottava, että Ibsenin mahtava draama\nkyllä useissa kohdin kävi katsojalle selvemmäksi, vaikka sentään esitys\ntäydellisempänäkään tuskin olisi voinut poistaa kysymystä, eikö Brand\nsittenkin ole enemmän luettava, yksinäisyydessä harkittava runoteos\nkuin näyteltävä? Että yleisömme osasi antaa arvoa tällekin teatterimme\nyritykselle, todistaa se että näytelmä kokosi viisi huonetta.\n\nTasan kuukautta myöhemmin, 1/3, tuli kaksoispremiääri: Nimettömän (E.\nNervanderin) sepittämä 1-näytöksinen näytelmä _Pikku poikani_ ja Juhani\nSjöströmin 2-näytöksinen karjalaisten kansanelämän kuvaus _Salmin\ntyttö_. Edellinen, jossa Oskari Salo ja Katri Rautio esiintyivät,\nherätti etupäässä huomiota valtiollisen tendenssinsä tähden;\njälkimäinen taasen todellisuudesta otettujen piirteiden runsauden sekä\nE. Sivorin musiikin kautta, joka niinikään (paitse yhtä hymnintapaista\nkuorolaulua) nojasi karjalaisiin kansansävelmiin. Ohjelma pysyi 5 iltaa\nnäyttämöllä. --\n\n_Knut Weckmanin_ kunniailta oli 10/3: hän oli silloin ollut 20 vuotta\nteatterin palveluksessa, ja Sota rauhan aikana annettiin näyttelijän\nhyväksi, joka saatuaan valtion matkarahan oli lähtemäisillään\nopintomatkalle ulkomaille. Yhtenä enimmin käytetyistä näyttelijöistä\n(hänen rooliensa luku oli neljättä sataa) hän oli aikoja sitten tullut\nyleisön suosikiksi. Olematta mikään syväluontoinen taiteilija oli\nhänellä tavallista suuremmassa määrässä reipasta eloisuutta ja\nvälittömyyttä varsinkin koomillisten ja humorististen luonteiden\ntulkinnassa, niin että oli totuttu sydämellisellä myötätunnolla\nseuraamaan hänen luomiaan ja niistä nauttimaan. Nytkin hänen Reif von\nReiflingensä teki illan iloiseksi, ja näyttelijä itse sai vastaanottaa\nvilpittömiä suosionosotuksia sekä toverien että katsojain puolelta --\nmuun muassa suuremman rahalahjan matkaa varten. -- Tässä yhteydessä\nmainittakoon, että 29/3 oli toinen lahjanäytäntö, jossa esitettiin\nFigaron häät, _Adolf Lindfors_ Figarona. Näyttelijä oli kihloissa\nRuotsalaisen teatterin näyttelijättären nti Aina Bergrothin kanssa, ja\ntodelliset häät olivat lähellä. Huone oli tietenkin täysi, ja\ntaiteilija niitti runsaan sadon kukkia ja laakereita. Cherubinia\nnäytteli nyt sangen miellyttävästi nti Högdahl. --\n\nViimeksi mainittuja kotimaisia alkuteoksia merkillisempi oli 15/3 ensi\nkerran ja sitte vielä kuudesti näytelty Arvid Järnefeltin 4-näytöksinen\nnäytelmä _Samuel Cröell_, jossa tekijä huolimatta historiallisesta\naiheesta vähemmän on pyytänyt psykologisesti valaista päähenkilöä\ntodellisuudesta otettuna kuin symbolisesti esittää, miten idealistinen\naatteenmies turhaan taisteltuaan tylyä maailmaa kohtaan alistumalla voi\nsaavuttaa mielen rauhan ja tyyneyden. Cröellin luonteelta puuttuvaa\neheyttä koetti Leino menestyksellä täydentää; muista esiintyjistä\nansaitsevat mainitsemista Lindfors -- Jordan, Ahlberg -- Törnskjöld,\nHalme -- Mörner. -- Seuraava uutuus oli sekin symbolistinen näytelmä,\njopa ehdottomammin kuin edelliset, nimittäin 12/4 ensi kerran esitetty\nJalmari Finnen suomentama Gerhart Hauptmannin 5-näytöksinen satudraama\n_Uponnut kello_. Axel Ahlberg osotti hyvää, johdonmukaista käsitystä\nHeinrichin roolissa, rva Olga Leino oli viehkeä, miellyttävä\nRautendelein, samoin kuin Adolf Lindfors ja Hemmo Kallio oivasti\nesittivät edellinen vesihiiden ja jälkimäinen metsäpeikon osaa. Vaikkei\nkappale ole juuri suuren yleisön tajuttavissa, oli se kuitenkin\nyksityisten tehokkaiden kohtausten ja oudon värikkään näyttämöllepanon\nkautta omansa viehättämään katsojia. -- Viimeinen uusi kappale oli\njälleen kotimainen alkuteos, Jalmari Finnen draamallinen esikoinen,\n3-näytöksinen näytelmä prologineen, _Kaarina Maununtytär_, jonka\nensi-ilta oli 27/4. Sekä historialliselta että taiteelliselta kannalta\nantoi kappale aihetta muistutuksiin, mutta toiselta puolen oli siinä\nuseita hyvin keksittyjä dramaattisia kohtauksia, joten se voitiin\nesittää neljä kertaa. Päärooleja näyttelivät Olga Salo -- Kaarina,\nLeino -- Klaus Fleming, Oskari Salo -- Kustaa Eerikinpoika, Emil Falck\n-- piispa.\n\nTänäkin keväänä tehtiin pari matkaa maaseudulle. Siten käytiin\n_Viipurissa_ antamassa 14/4-16/4 Punainen laukku ja Samuel Cröell sekä\n_Hämeenlinnassa_ 8/5-10/5 ja _Turussa_ 11/5-14/5 samat näytelmät ja\nKiven Kullervo. Tämä viimemainittu kappale oli uusittuna mennyt\nHelsingissä 3/5 Halmeen hyväksi. -- Näytäntökauden viimeinen näytäntö\n(Setä Bräsig) Helsingissä oli 28/5, ja oli se samalla nti Hertzbergin\njäähyväisilta.\n\nOmituista kyllä, oli päättynyt toimintakausi taloudellisesti tavattoman\nedullinen, vaikka aika oli valtiollisesti levottomampi ja raskaampi\nkuin kansamme 1808-09 vuosien jälkeen oli kokenut. Syksyllä oli tullut\nuusi kenraalikuvernööri, Bobrikow, jonka ohjelman päämääränä muka oli\n\"lähentää\" Suomea ja Venäjää toisiinsa, helmikuulla tuli, odottamatta\nniinkuin salama kirkkaalta taivaalta, kuuluisa manifesti, joka tiesi\nylhäältäpäin toimeenpannun vallankumouksen valtio-oikeudellisissa\noloissamme ja jonka julistus väärin ja puolueellisesti kerrottuna\nmuodostui mitä turmiollisimman kansallisen hajaannuksen perussyyksi,\nsitte seurasi kansan yhteinen, tarmokas yritys suurenmoisella\nmielenosotuksella -- \"suurella adressilla\" -- saada onnettomuus\nperuutetuksi ja sitte -- mutta onko tarpeen lisätä enempää, jotta\nlukijat muistaisivat missä oloissa elettiin! Kuinka on selitettävissä,\nettä tällainen aika muuttui teatterille niin myötäiseksi? Näyttää siltä\nettä mielten levottomuus herätti ihmisissä tavallista suuremman tarpeen\netsiä sitä hetkellistä mielen kevennystä, jonka teatteri on omansa\ntuottamaan. Varmaa on että tulot näytännöistä olivat entistä suuremmat,\nja että tilinpäätös ensi kerran -- totta kyllä ja tietenkin lukuun\nottamalla valtioapu sekä kannatusrahat [10,643:33 mk.] -- osotti\nteatteritoimen ei ainoastaan tuottaneen voittoa, vaan että kaikkien\nvelkojen maksettuakin oli melkoinen ylijäämä rahastossa, nimittäin\n8,472:27 mk!\n\nNäytäntöjen luku oli 159 ja esitettiin niissä: 22 kertaa Johannes; 16\nkertaa Punainen laukku; 12 _Seitsemän veljestä_; 10 _Samuel Cröell_,\nPerhoiskuume; 7 _Regina von Emmeritz_, Jeppe Niilonpoika, Saituri; 6\n_Salmin tyttö_, Mustalainen, Gringoire; 5 _Pikku poikani_, Brand,\nUponnut kello, Setä Bräsig, Henrik ja Pernilla; 4 _Kullervo, Kaarina\nMaununtytär_, Talvinen tarina, Laululintunen, Jeannetten häät; 3\n_Mestarin nuuskarasia, Pahassa pulassa_, Elämä on unelma, Sota rauhan\naikana, Figaron häät, Sirkka; 2 _Murtovarkaus, Korkea oikeus istuu,\nKumarrusmatka_, Rouva Suorasuu, Zalamean tuomari; 1 _Savon sydämessä,\nPostikonttorissa, Ei voi, Kihlaus, Kuopion takana_, Valapatto,\nSievistelevät hupsut, Erotaan pois.\n\nNäistä 41 kappaleesta oli 17 kotimaista, ja ohjelmistolle uutta 10\n(5 kotimaista).\n\n\n\n\nXXVIII.\n\nKahdeksaskolmatta näytäntökausi, 1899-00.\n\n\nKun näytännöt olivat päättyneet Turussa, matkusti Bergbom suoraa päätä\nulkomaille, palaamatta Helsinkiin. Berlinistä hän kirjoittaa\nsisarelleen:\n\n\"Armahin! Tällä viikolla, jonka olen viettänyt Berlinissä, en\noikeastaan ole mitään muuta tehnyt kuin -- levähtänyt. Oikein\nlevähtänyt pelottavan jännityksen jälkeen, joka oli yhtä sietämätön\njoko antautui sen valtaan taikka koetti sen voittaa. Onnekseni en\nTukholmassa tavannut ketään enkä myöskään matkalla Berliniin. Täällä on\nminun luonnollisesti täytynyt repiä haavat auki ja kertoa mitä meillä\non tapahtunut, mutta olen sen tehnyt mahdollisimman lyhyesti. En ole\noikeastaan ollut sairas, mutta väsynyt, kauhean väsynyt. Mihin päivät\novat lentäneet, sitä en tiedä, sillä tuskin olen muuta kuin\nvegeteerannut. Sunnuntaina näen tulevan viikon ohjelmiston. Jos se\ntarjoaa jotakin mieltäkiinnittävää, järjestän matkani sen mukaan.\nMuuten matkustan Leipzigin, Dresdenin ja Münchenin kautta Kissingeniin.\nMieluimmin -- tulisin kotia, jos tietäisin jonkun luottamusta\nherättävän kylpylääkärin.\"\n\n\"Teatterin alalla olen saanut kokea tuota vanhaa: mikä on uutta ei ole\nhyvää ja mikä on hyvää ei ole uutta. Cyranon olen nähnyt uudestaan, ja\nvaikka se nyt viehätti minua enemmän, en tahdo päästä läheiseen\nsuhteeseen teoksen kanssa. Se on kuitenkin tehtyä, tehtyä yleisön ja\nnäyttelijäin imartelemiseksi. Totta on että tekijä on siinä onnistunut,\nmitä ei voida sanoa Sudermannin viimeisestä näytelmästä: 'Kolme\nhaikaransulkaa'. Se on kuivan [nykter] luonnon yritys olla oikein\n'syvämielinen' ja 'tunnelmallinen'. Sekamelska kaikista mahdollisista\naiheista. Halbenkin viimeinen ei ole minkään arvoinen. Sanomista näen\nettä Castegrén on [Ruotsalaiselle teatterille] hankkinut muutamia\ntusina-komedioja, joita näytellään Schauspielhausissa. 'Lykkyä tykö!'\n-- La dame de cher Maxime, jota L. piti hupaisena -- misericorde! mitä\nhävittömintä vielä on uskallettu.\" -- --\n\n(Kissingen 16/6) \"Armahin! Ei mitään kirjeitä, ei Münchenissä eikä\ntäällä Kissingenissä. On oikein 'unheimlich'. Se todistaa, että\n'varmuus on aina varmuus', että näinä levottomina aikoina kirjeet aina\novat sisäänkirjoitettavat. Minun kirjeilläni on luultavasti ollut sama\nkohtalo. Olen lähettänyt yhden Weimarista ja yhden Münchenistä. Jollet\nole niitä saanut, on niiden sisällys pääasiassa seuraava. Weimarissa\noli Goethen 150-vuotismuiston johdosta riemusarja hänen dramojensa\nnäytäntöjä. Minä näin Faustin, Ifigeneian ja Tasson. Valitettavasti en\nnähnyt Egmontia, sillä se oli jo mennyt, kun tulin Weimariin (joka\nohimennen sanoen on jotenkin väritön kaupunki), Faust oli viehättävä,\nsyystä että se annettiin täydellisenä (3 iltana). Toista osaa tulin nyt\nyhtä vähän kuin ennen lähelle. Tasso oli minulle uusi ja nautintorikas,\nmutta valitettavasti näyttelijät eivät tienneet, miten se oli\nesitettävä. Nämä intimit kohtaukset, joissa voimakas tunne vaikuttaa\n'befremdend', pauhattiin esiin niinkuin kyseessä olisi ollut vapauttaa\nSveitsi tiranneista. Saattaa sanoa, että saksalaisella näyttämöllä\nSchiller on surmannut Goethen, sillä saksalaiset näyttelijät tapaavat,\nkiitos olkoon Schillerin, ylen harvoin Goethen oikeaa säveltä.\"\n\n\"Münchenissä kävin nähdäkseni Nibelungen. Wagnerin tetralogia annettiin\nnäet täydellisenä. Mutta kohtalo tahtoi etten murtumattomin\nsielunvoimin nauttisi tästä sekulariteoksesta. Vilustuin matkalla, niin\nettä olin melko raihnainen kahtena viimeisenä iltana. Matka tänne\nKissingeniin teki luonnollisesti vointini vielä huonommaksi, niin että\nolin kaksi päivää vuoteenomana. Nyt olen täysin toipunut. Professori\nDietz sanoo, että sydämeni toimii nyt paljon paremmin kuin viime\nvuonna. Arvattavasti [Mauri] Hellstenin ansio.\" -- Lopuksi seuraa\ntietoja teatteritarpeitten tilaamisesta [Nürnbergissä, johon Bergbom\nsiis myöskin oli poikennut] ja ostamisesta sekä siihen tarvittavista\nrahoista. Hän toivoo yhtyvänsä Emilien kanssa \"Savonlinnassa vai\nmissä?\" \"Sitten teemme kenties Karjalanmatkamme, käymme Punkaharjulla\nja Valamossa.\"\n\nEmilie oli ensiksi vanhaan tapaan lähettänyt kirjeensä vakuuttamatta,\nmutta ne hävisivät teille tietymättömille. Vasta neljäs tai viides,\n17/6 päivätty, saapui Kaarlon käteen. Se sisältää tietoja, joita\nkirjoittaja sanoo jo kertoneensa edellisissäkin kirjeissä, nimittäin\nteatterin hyvästä lopputuloksesta, mutta myöskin kylmistä,\nepäsuotuisista ilmoista, vesitulvista, sekä valtiollisten olojen\naiheuttamasta mielenmasennuksesta. Tulossa on huono vuosi -- ainakin\npohjoisessa -- ja tuhoavia iskuja valtiollisella alalla. \"Mitä onkaan\ntuleva rakkaasta maaraukastamme!\" Emilie huudahtaa.\n\nKaarlolle oli tämä ja toinen, joku päivä myöhemmin lähetetty, kirje\ntervetullut, sillä hän ei ollut sitä ennen saanut mitään tietoja\nkotimaasta. Että tiedot olivat surullisia, \"siihen\", hän lausuu\nalistuvaisesti, \"saamme nyt tottua\". Kissingenissä oli alussa ollut\nkylmää ja sumuista, niin että katarri ei tahtonut lähteä; mutta sitten\nolivat ilmat muuttuneet ihaniksi. -- Heinäkuun alussa (8/7) Emilie\nkirjoittaa lyhyesti \"kaikkien maiden oppineiden ja etevien miesten\nsuurenmoisesta hyväntahtoisuudesta maatamme kohtaan\", se on\neuropalaisten merkkimiesten lähetystön turhasta käynnistä Pietarissa,\nmainiten että arvellaan matkan itsessään ikävän päätöksen ehkä\nsittenkin olleen meille edullisimman, sillä jos lähetystö olisi\nvastaanotettu, olisi sitä ehkä tyydytetty muutamilla kauniilla\nkorulauseilla, jota vastoin kohtaloamme nyt seurataan avoimin silmin.\nMuuten kirjoittaja postiolojen tähden välttää laajemmin puhua\nvaltiollisista asioista. -- Kumminkin hän, kerrottuaan ilmojen\nmuuttuneen lämpimiksi sekä aikovansa 16/7 lähteä Savonlinnaan\nkylpemään, vielä palaa valtiollisiin taikka oikeammin puolueoloihimme:\n\n-- \"Kenties koittaa meille vielä valoisampia aikoja, niin pimeältä kuin\nnyt näyttääkin. Kuinpa me vain olisimme _yksi_ kansa, mutta kyllä\nruotsinmieliset ovat yhtä sokeita ja ylimielisiä kuin ne aina ovat\nolleet, enkä minä ainakaan voi vähintäkään uskoa heidän teeskenneltyyn\noikeamielisyyteensä: kyllä se nyt niinkuin ennen on siinä, että\nhe ovat herroja ja me renkejä, kansakouluja ja hyväntekeväisyyttä he\nkyllä voivat meille suoda -- mutta täyttä yhdenvertaisuutta\nyhteiskunnallisessa ja sivistyksellisessä suhteessa -- ei koskaan\nvapaaehtoisesti.\" --\n\nKaarlolta on vielä kaksi päiväämätöntä kirjettä Kissingenistä. Kaunis\nilma oli pian jälleen muuttunut sateiseksi ja koleaksi, niin että hänen\ntäytyi olla paljon sisällä.\n\n-- \"Lainaan kirjoja kahdesta lainakirjastosta ja ahmin päivässä\nkolme tai neljä nidosta![43] Enimmäkseen luen memoaareja, ne ovat\nmielilukemistani. On niin viehättävää muistelmantekijäin avulla\noikaista historiaa ja historian avulla oikaista muistelmankirjoittajia.\n\n\"Saksalaisissa ja itävaltalaisissa lehdissä on sangen usein\nkirjoituksia Suomesta, mutta en voi käsittää, että nämä deklamationit\nvenäläisestä raakalaisuudesta voivat olla meille hyödyksi. Pietarissa\nollaan niin tottuneita semmoisiin. Ja sitten ne ovat, silloinkin kun\novat asiallisesti oikeita, hengeltään niin vihamielisiä, että sekin\nmikä on oikeaa näyttäytyy tendensimäisesti väritetyltä. Ei, ei meillä\nole muuta keinoa kuin tehdä sopimus Venäjän kanssa, tapahtukoon millä\nehdolla tahansa. Hedelmättömät protestit, olkoot tietoperäisesti vaikka\nkuinka oikeutettuja tahansa, eivät saavuta vastakaikua historiassa.\nMitä merkitsevät muutamat vuosikymmenet kansan elämässä? Ja kahta\nvuosikymmentä kauvemmin tämä virtaus ei voi kestää. Kyseessä on\nvallankumous (vaikka ylhäältä päin) ja vallankumoukset ovat\ntavallisesti yhtä vähän kestäviä kuin ukkosilmat.\n\n\"Sinusta on tuleva vuosi pimeämpi kuin minusta. Minä uskon\npäin vastoin, että ihmiset nyt sitä innokkaammin huolehtivat\nkultuuritehtävistä kuin valtiollinen elämä on niin hedelmätön. Sillä en\nole sanonut, että ensi vuosi juuri on taloudellisesti oleva yhtä\nedullinen kuin mennyt. Mutta eihän se ole tarpeenkaan. Kun emme vaan\ntee velkoja. Pääasia on että saamme eteviä kotimaisia näytelmiä. Ei\nainoastaan puolihyviä niinkuin Cröell (ja arvattavasti Leinon\nIlkkakin), vaan todellisia taideteoksia.\"\n\n(Kirjeen lopulta, jossa puhutaan käytännöllisistä asioista, otamme\nnäytteeksi seuraavan kohdan:) \"Muuan kauppias, joka asui Bernhardtilla\n[Berlinissä, Kochstrassen varrella samassa paikassa kuin Bergbom][44]\nja teki ostoksia suurempaa 'konfektioniliikettä' varten, varotti minua\nostamasta mustaa samettia 'Ausverkaufista' (loppuunmyynnistä). Kaiken\nmuun värillistä, vaan ei mustaa. Ei mustaa samettia eikä valkoista\nsilkkikangasta. Luullakseni maksan sentähden mieluummin 50 mk enemmän\nMichelsillä taikka Cordsilla, niin että varmaan saan kestävää tavaraa\nkuin vähemmän Singerin rojusta. Värilliset kankaat ostan sitte\nSingeriltä. Mutta ei liian paljon, sillä katson viisaammaksi olla\nsäästäväinen, kunnes näemme minkälaiseksi uusi vuosi muodostuu.\"\n\nViimeisessäkin kirjeessä Kissingenistä Kaarlo valittaa huonoja ilmoja.\nHänen tunnelmansa olisi ollut \"paderbornilainen\", jollei hänellä olisi\nollut niin runsaasti mieltäkiinnittävää kirjallisuutta. --\n\n\"Aikakauskirjassa 'Die Nation' on katsaus uusimpaan suomalaiseen\nkirjallisuuteen. Tärkeää ja ei-tärkeää sekaisin; aivan liiaksi nimiä ja\nliian vähän tärkeimmistä teoksista. Miten lukija on perehtyvä tähän\npaljouteen barbarisia nimiä, kun ei mitään ole tarjona niiden takana,\nsitä on mahdoton ymmärtää. Mutta hra Ernst Brausewetter on voinut\nnäyttää kuinka oppinut hän on.\"\n\nNoin heinäkuun keskivaiheilla Kaarlo muutti Berliniin,\ntehdäkseen siellä ostoksia, jotka etupäässä näyttävät tarkottaneen\nAntigone-tragedian näyttämöllepanoa, vaikkei siitä vielä tänä\nnäytäntökautena mitään tullut. Kuitenkaan hän ei sieltä lähtenyt\nsuoraan kotia, vaan asettui joksikin aikaa Berlinin lähellä\nsijaitsevaan Birkenwerderin parantolaan, jossa noudatettiin Lahmannin\nparannusmenettelyä. Siellä Bergbom vihdoin sai nauttia kaunista ilmaa,\njoten hän toipui Kissingenin kylmän ja sateen tuottamasta\npahoinvoinnista. Kotimatkalle hän suoriutui vasta elokuun alkupuolella,\nmutta, totta puhuen, kovin vastahakoisesti. \"Minua oikein\nkauhistuttaa\", hän kirjoittaa, \"kokea jotain sentapaista kuin viime\ntalvella taikka oikeammin kevättalvella. Velvollisuus käskee joka\nmiehen seisomaan paikallaan, nyt lujempana kuin koskaan, mutta voimat\neivät tahdo aina kestää eikä hermot aina totella.\"\n\nEmilien täytyi oleskella yksin Savonlinnassa, johon hän oli toivonut\nveljensäkin tulevan. Ajottain, varsinkin kun ilmat olivat koleat, hän\noli niin raihnainen, että hän virui koko päivät vuoteellaan. Kumminkaan\nhän ei ollut aivan ylenannettuna, sillä kirjeissään hän mainitsee nti\nLilli Munckin asuneen samassa talossa ja olleen hänelle erinomaisen\nrakastettava naapuri. Elokuun keskivaiheilla Kaarlo ja Emilie jälleen\nyhtyivät Helsingissä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSyyskausi alkoi 27/8 Murtovarkaudella ja täydellä huoneella ja jatkui\npuolitoista kuukautta ilman että mitään ohjelmistolle uutta ilmestyi.\nPaitse valmiita vanhempia kappaleita, annettiin tällä ajalla niin\ntärkeitä uusintoja kuin Wilhelm Tell (13/9; 4 k.) ja Daniel Hjort\n(22/9; 6 k.). Viimemainitussa näytelmässä oli nimirooli Halmeen\nkäsissä, ja sai hän suurta tunnustusta käsityksensä hienoudesta ja\nnäyttelemisensä taiteellisuudesta, sitä paitse kiitettiin nti Högdahlin\nviehättävää Sigridiä ja nti Lähteenojan sydäntä kouristavaa Katria. --\n_Taavi Pesosen_ 25-vuotinen näyttelijäjuhla oli 4/10, jolloin\nnäyteltiin Kuopion takana ja Nyrnbergin nukki. Edellisessä kappaleessa\nkolme teatterista jo eronnutta näyttelijätärtä esitti kukin sen roolin,\njonka hän oli \"luonut\", silloin kun huvinäytelmä ensi kerran annettiin,\nnimittäin nti Emilie Stenberg ruustinnan, rva Olga Poppius Lillin ja\nrva Saimi Järnefelt nimismiehen rouvan. Pesonen, jonka luontoperäinen,\ntasainen huumori oli sallinut hänen viehättävästi kuvata niin monta\nkeskisäätyis- ja maalaistyyppiä, niitti lämpimiä myötätuntoisuuden ja\nkiitollisuuden osotuksia. -- Ohjelmistolle uusi kappale tuli vihdoin\n13/10, ja se oli nykyään jokaisen tuntema Teuvo Pakkalan 4-näytöksinen,\nlaulunsekainen huvinäytelmä _Tukkijoella_, jonka laulut ovat O.\nMerikannon säveltämät. Tämän näytelmän juonesta taikka sommittelusta ei\nkannata puhua, mutta silti teatteri sai siitä \"kassakappaleen\", jonka\nvertaista sillä ei tähän saakka ollut ainoatakaan ollut. Arvostelijat\novat sitä kohdelleet ylemmyydellä, ettemme sanoisi ylenkatseella, ja\nyleisöön on kohdistettu letkaus letkauksen perästä sentähden, että se\non ollut niin mieltynyt näytelmään, mutta sittenkin Tukkijoella on\npysynyt näyttämöllä. Syy kappaleen tavattomaan menestykseen on\nkaksinainen. Toiseksi on tässä kuvauksessa tukinuittajain\nvapaasta elämästä ja varsinkin vuoropuhelussa runsaasti välitöntä\nkansanomaisuutta ja huumoria, toiseksi on näyttämöllinen esitys ollut\nerinomaisen luontevaa, vilkasta, vauhdikasta. Ettei korkeampi\ntaiteellisuus koskaan ole ollut \"popularisuuden\" (kansan suosion) ehto,\nsen todistaa kaikkien maiden teatterikokemus. Ensi illan esiintyjiä\nolivat: K. Halme -- Turkka, T. Pesonen -- Tolari, rva Suonio -- Maija,\nE. Falck -- Pietolan isäntä, Lilli Högdahl -- Katri, E. Salmela --\nRättäri, rva Olga Leino -- Pölhö-Kustaa j.n.e. Kappale meni tällä\nnäytäntökaudella Helsingissä ennen joulua 20 ja kevätpuolella 12,\nmaaseuduilla 11 -- siis kaikkiaan 43 kertaa!\n\n-- Sillä aikaa kun Helsingissä näyteltiin Tukkijoella, teki osa\nseuruetta pikaturneen, jolla 15/10-24/10 annettiin yhteensä 9 näytäntöä\n_Hämeenlinnassa, Lahdessa, Mikkelissä ja Kuopiossa_. Ohjelmistona\nolivat Saituri sekä Pikku poikani ja Henrik ja Pernilla.\n\nSen johdosta että valtiollinen taantumus kuulumattomalla tavalla\nraivosi maan sanomalehdistöä vastaan, jopa kokonaan lakkauttamalla\nuseita lehtiä sai monta julkisen sanan palvelijaa huolestuttavaan\ntaloudelliseen ahdinkoon, toimeenpantiin marraskuun alussa ympäri maan,\nmutta varsinkin Helsingissä tavattoman suuria rahankeräyshankkeita\nsanomalehdistön hyväksi. Tämä yritys oli viimeisiä, johon kansalaiset\nvielä yhtyivät, ennen kun kirovuosien synnyttämä hajaannus ja\nkansalaisvaino teki kaiken yhteistoiminnan mahdottomaksi. Muun muassa\nSuomalainen teatterikin puolestaan veti kortensa kekoon. Kolmenkymmenen\nvuoden päästä Kaarlo Bergbom jälleen kerran -- ja viimeisen kerran --\ntoimi johtajana Ruotsalaisen teatterin seinien sisällä. Hän näet\njärjesti juhlanäytännön loistonumeron Uudessa teatterissa, _viisi\nkuvaelmaa Suomen muinaisuudesta_, jotka näyteltiin Eino Leinon ja\nJalmari Finnen sepittämien sanojen ja Jean Sibeliuksen säveltämän\nmusiikin säestäminä. Tässä mainitsemme ainoastaan aiheet: Väinämöisen\nsoitto, Suomalaisten kastaminen, Juhana herttuan hovista, suomalaiset\n30-vuotisessa sodassa, Iso viha, Suomen herääminen; sitä vastoin\njääköön kuvaamatta suurenmoisesti sommiteltujen, monihenkilöisten\nkuvaelmain värikkäisyys ja isänmaallista innostusta huokuva henki, joka\nainakin hetkeksi mielistä hajotti ajan raskaan tunnelman. Kuvaelmissa\nmyötävaikuttavien luku oli noin 150, \"eikä koskaan oltu nähty niin\nsuuria laitoksia ohjelmaa varten\".\n\nLähes kolme vuotta oli siitä kulunut kun _Ida Aalberg_ viimeksi\nvieraili Suomalaisessa teatterissa. Syy tähän ei suinkaan ollut siinä,\nettei häntä olisi mielellään tahdottu nähdä, vaan näyttelijättären\nhuono terveys, joka esti häntä esiintymästä ja pakotti hänet\npitkällisiin oleskeluihin milloin missäkin Keski- tai Etelä-Euroopan\nparantolassa. Vihdoin hän kumminkin oli toipunut, niin että hän saattoi\nmyöntäen vastata Bergbomin kehotukseen jälleen esiintyä näyttämöllämme.\nTaiteilijatar tuli marraskuulla, ja hän näytteli ensiksi Magdana\nSudermannin Kodissa 24/11. Innostunut yleisö vastaanotti suosikkinsa\nrunsaalla kukkasateella, joka muodosti mitä jyrkimmän vastakohdan\nankaralle lumituiskulle ulkona, ja yhtä lämpimästi häntä kohdeltiin\nseuraavina iltoina. Koti näyteltiin kaksi kertaa, sitte tuli neljänä\niltana peräkkäin Faust ja vihdoin (15/12-20/12) kolme kertaa\nohjelmistolle uusi, Ida Aalbergin vierailua varten otettu V. Sardoun\n4-näytöksinen näytelmä _Fedora_. Tässä kirjailijataiturin teoksessa\nnäyttelijätär, esittäen pääosaa, näytti loistavinta teknillistä\ntaitoaan, mutta kuinka täytyikin ihmetellä hänen kykyään tuoda näkyviin\nmitä kiihkoisimpia ja toisiaan vastakkaisimpia intohimoja, ei senlainen\nrooli voinut lämmittää sydäntä eikä tyydyttää inhimillisesti puhdasta\nkauneudenkaipuuta. Viimeisenä iltana olivat suosionosotukset yhtä\ninnostuneita kuin ensimäisenä; erotus vain siinä että taiteilijatar nyt\nsai vastaanottaa useita laakeriseppeleitä sinivalkoisine nauhoineen ja\nettä hänelle huudettiin: terve takaisin!\n\n       *       *       *       *       *\n\nJoulun- ja uudenvuoden ajoilta ei ole mitään merkillisempää\nmainittavana. Nummisuutarit meni 29/12 B. Leinon lahjanäytäntönä ja\nuudenvuoden päivänä. Herra ylitirehtööri 3/1 Katri Raution hyväksi ja\nRegina von Emmeritz, nti Rängman nimiroolissa, Topeliuksen päivänä.\n_Calderonin_ syntymän 300-vuotismuistoksi oli 17/1 juhlanäytäntö, joka\nalkoi W. Söderhjelmin esitelmällä suuresta espanjalaisesta runoilijasta\nja jossa näyteltiin Elämä on unelma. -- Uuden vuoden ensimäinen uutuus\nnäyteltiin 26/1: Aino Malmbergin suomentama Hall Cainen 4-näytöksinen\nnäytelmä proloogineen _Kristitty_. Näytelmä oli eri syistä jo\nedeltäkäsin vetänyt yleisön huomion puoleensa. Ensiksikin oli aihe\nsamannimisen romaanin suomennoksen kautta tullut tunnetuksi ja\nherättänyt suurta mielenkiintoa, toiseksi oli tekijä antanut\nnäytelmänsä käsikirjoituksena teatterille käytettäväksi, niinkuin\nsanansa kuuluivat, todistukseksi siitä myötätuntoisuudesta, jolla hän\nseurasi Suomen kansan taistelua valtiollisen olemassaolonsa puolesta.\nEnsi-iltana olikin huone täpösen täysi, ja kun kappale oli\nerinomaisella menestyksellä esitetty, lähetettiin yleisön puolelta\ntervehdyssähkösanoma tekijälle Roomaan, missä hän vietti talvea.\nNäyttelijöistä saivat enintä tunnustusta Kaarlo Halme, pääroolin,\npastori John Stormin, ja Katri Rautio Glory Quaylen esittämisestä.\nHeidän rinnallaan olivat etevimpiä: B. Leino -- isä Lamplugh ja Ad.\nLindfors -- arkidiakoni Wealthy. Näytelmä meni 11 kertaa, enimmäkseen\naivan täysille huoneille.\n\nKun Kristitty annettiin ensi kerran, oli Kaarlo kiertomatkalla, jolla\n25/1-31/1 näyteltiin Tukkijoella _Lahdessa_ ja _Pietarissa_\n(kummassakin 1 k.) ja _Viipurissa_ (4 k.) sekä sitä paitse\nviimemainitussa kaupungissa uusi kotimainen kappale, Juhani Sjöströmin\n5-näytöksinen näytelmä _Irja_ (2 k.). Tulot olivat hyvät, vaikka\ntosin Irja meni toisena iltana \"melkein tyhjille seinille\".\nKiertomatkailijain palattua näyteltiin tämä kappale Helsingissä 16/2 ja\nsitte vielä kahtena iltana. Vaikka kansanelämästä otettu aihe oli\nlaadultaan aitotraagillinen, oli sommittelu niin venytetty, ettei\ndraamallista jännitystä syntynyt, vaan vaikutti kokonaisuus\nväsyttävästi. Pääroolia näytteli rva Rantanen, voimatta herättää\nmyötätuntoa Irjaa kohtaan, joka petoksen avulla pyytää itseensä sitoa\nkylmenneen rakastajan. -- Muuten on helmikuulta vain mainittava, että\nRunebergin päivää vietettiin tavanmukaisella sekaohjelmalla.\n\nOlemme jo monestikin huomauttaneet siitä kylmäkiskoisuudesta, jolla\ntavan takaa outoja oloja kuvaavat kappaleet meillä vastaanotetaan. Se\nnähtiin uudelleen kun Hauptmannin _Majavannahkaturkki_ 7/3 esitettiin\nensi kerran. Ei ainoastaan yleisö jäänyt välinpitämättömäksi, vaan\narvostelijatkin osottivat täydellistä ymmärtämättömyyttä huvinäytelmää\nkohtaan, jota on sanottu \"nerokkaimmaksi valtiolliseksi komediaksi\nGogolin Reviisorin jälkeen\". Rikkiviisaasti sanottiin näyttelemisen\nkohonneen \"yläpuolelle kappaleen (!)\". Epäilemättä se olikin\nsangen hyvä, sillä roolit oli jaettu parhaimmille koomillisille\nkyvyille: Kirsti Suoniolle (Wolffin muori), Lindforsille (von\nWehrhahn), Pesoselle (Julius Wolff), Latulle (Kruger), Rautiolle\n(virastonpalvelija) j.n.e. -- Suurta mielenkiintoa herätti sitä vastoin\nB. Leinon suomentama August Strindbergin historiallinen näytelmä\n_Kustaa Vaasa_, joka annettiin ensi kerran 16/3. Näyttämöllepano oli\nmerkkiteoksen arvoinen, ja oli sitä varten Grabowilla (Tukholmassa) ja\nVuoriolla teetetty uusia koristuksia. Niinikään oli esitys ainakin\nosittain sangen etevä. Erittäin kiitettiin Leinoa Kustaa Vaasana,\nWeckmania Erik prinssinä, Lindforsia Göran Perssonina, rva Suoniota\nkuningattarena ja Halmetta Herman Israelina. Kappale meni 10 kertaa.\n\nHuhtikuu tarjosi teatterin ystäville vaihtelevaa ravintoa. Ensiksi on\nmainittava eläkelaitoksen hyväksi toimeenpannut arpajaiset 2/4, joiden\nohjelman päänumero oli Weberin Noita-ampujan 2:nen näytös. Siinä\nesiintyi Agatana rva _Maikki Järnefelt_, joka ensi kerran lauloi\nkansallisella näyttämöllä ja teki sen, E. K(atilan) mukaan,\n\"sanomattoman viehättävästi -- luontehikkaalla, kaikesta\nkaavamaisuudesta vapaalla draamallisella käsityksellä\", Annana _Alma\nAuer_,[45] joka \"onnistui hämmästyttävän hyvin\", sekä Maxina Aleksis\nRautio. Sitten merkittäköön Anna Liisa -näytäntö 8/4, jossa nti _Elli\nTompuri_, vasta-alkajana, näytteli nimiosaa, saaden tunnustusta hyvin\nvivahdetusta intohimon tulkitsemisesta, samalla kun hän äänensä\nlämpimän soinnun ja solakan, notkean vartalonsa kautta osotti olevansa\nvarsin sopiva näyttämölle. -- Kuukauden lopussa _Ida Aalberg_ jälleen\nsaapui vieraana, näytelläkseen (25/4-9/5) kolme kertaa (Schillerin)\nMaria Stuartina ja yhtä monta kertaa Camillena Musset'n draamassa Ei\nlempi leikin vuoksi. \"Yleisön innostus rajaton\" (Valvoja).\n\nViimeinen premiääri (16/5) oli näytäntökauden toinen kotimainen\nalkuteos, Alpo Noposen draamallinen esikoinen, 5-näytöksinen\nmurhenäytelmä _Ahab Israelin kuningas_. Runollisesti kylläkin ansiokas,\nmutta draamallisesti heikonpuoleisesti sommiteltu, runomuotoinen\nnäytelmä meni kolme kertaa. Halme oli Ahab ja nti Rängman Isebel;\njälkimäisestä sanottiin että hänellä tässä kenties oli parhain\nroolinsa. -- Viimeinen näytäntö (Kristitty) annettiin 30/5.\n\nAinoa kiertomatka kevätpuolella tapahtui 23/4-29/4, joina päivinä\n_Lahdessa, Kouvolassa ja Kuopiossa_ toimeenpantiin 7 näytäntöä:\nTukkijoella, Hannele ja _Uunin takana_, joka viimeinen oli\n1-näytöksinen laulunäytelmä, A. Baumannin kirjoittama, Jalmari Finnen\nsuomentama, Tuomas Koschatin säveltämä.\n\nTämäkin näytäntökausi oli rahallisesti sangen menestyksellinen. Ilman\nkannatusrahojakin [10,478:33 mk] olisi ylijäämä ollut 6,954:79; mutta\nniiden kanssa yhteenlaskettuna se teki 17,433:12 mk. Edellisen samoin\nkuin tämän tilivuoden hyvästä tilinpäätöksestä johtui, että näinä\nvuosina vihdoin kävi mahdolliseksi verraten tuntuvassa määrässä\nkorottaa näyttelijäin palkkoja. Kuinka paljon paremmat ne nyt olivat\nkuin seitsemän vuotta ennen, huomaa kun verrataan seuraavassa luvussa\nluettavia tietoja niihin, jotka nähdään 22:ssa luvussa. -- Entisten\nvoimien lisänä merkittäköön: _Otto Tuulos_.[46]\n\nNäytäntöjen luku nousi 176:een ja annettiin niissä: 43 kertaa\n_Tukkijoella_; 11 Kristitty; 10 Kustaa Vaasa; 9 _Daniel Hjort_; 7\nSaituri; 6 Johannes; 5 _Irja, Regina von Emmeritz_, Henrik ja Pernilla,\nNyrnbergin nukke; 4 _Pikku poikani_, Setä Bräsig, Wilhelm Tell, Faust,\nNukkekaupassa; 3 _Nummisuutarit, Roinilan talossa, Ahab Israelin\nkuningas_, Michel Perrin, Mustalainen, Sota rauhan aikana, Punainen\nlaukku, Laululintunen, Elämä on unelma, Fedora, Maria Stuart. Ei lempi\nleikin vuoksi, Majavannahkaturkki; 2 _Murtovarkaus, Kaarina\nMaununtytär, Kullervo_, Figaron häät, Jeppe Niilonpoika, Koti,\nNoita-ampuja (II), Uunin takana, Hannele; 1 _Samuel Cröell, Sylvi, Anna\nLiisa, Savon sydämessä, Kihlaus, Korkea oikeus istuu, Kuopion takana,\nPostikonttorissa, Ei voi, Pahassa pulassa, Kuvaelmia muinaisajoilta_,\nLääkäri vastoin tahtoansa, Herra ylitirehtööri, Valapatto, Ei ole\naikaa, Taiteenharrastuksesta, Sabinitarten ryöstö.\n\nNäistä 54 kappaleesta oli 22 kotimaisia ja 9 uusia (5 kotimaista).\n\n\n\n\nXXIX.\n\nYhdeksäskolmatta näytäntökausi, 1900-01.\n\n\nHuolimatta tukalista valtiollisista oloista kesäkuu Helsingissä oli\ntäynnä vilkasta, kansallista elämää. Silloin olivat suomalaiset\nlomakurssit ja niiden jälkeen 18, 19 ja 20 p. Kansanvalistusseuran\ntoimeenpanema suuri laulu- ja soittojuhla, jommoista pääkaupungissa ei\noltu ennen nähty ja johon läheltä ja kaukaa maan eri osista oli\nkerääntynyt tuhansia innostuneita kansalaisia. Ensimäinen mainituita\njuhlapäiviä on merkkipäivä Suomalaisen teatterin historiassakin. Päivä\nalkoi niin, että juhlayleisö varhain aamulla kokoontui senaatin\ntorille, täyttäen sen reunasta reunaan. Laulu- ja soittokunnat\njärjestyivät Nikolainkirkon portaille, ja sitten tuhannet äänet soiton\nsäestäminä lauloivat Jumala ompi linnamme, jota rukous seurasi. Sen\njälkeen astuttiin juhlakulussa Kaisaniemen juhlakentälle, missä\navajaispuhe pidettiin ja Maamme-laulu laulettiin. Niin oli juhla\nalotettu, ja näitä menoja lähinnä seurasi _Suomalaisen teatteritalon\nperuskiven laskeminen_ sille paikalle, missä _Suomen Kansallisteatteri_\nnyt uljaana linnana suojaa ja turvaa kansallista näyttämötaidetta. --\nSeikkaperäisempiä tietoja tästä juhlallisuudesta annamme seuraavassa\nluvussa, kertoessamme teatterin rakennushistorian pääpiirteet.\n\nSille osalle yleisöä, joka maaseuduilta oli tullut lomakursseihin ja\nlaulujuhlaan, Suomalaisen teatterin näyttelijätkin tahtoivat tarjota\ntaiteellista nautintoa, ja siinä tarkotuksessa he 13/6-20/6 antoivat 12\nnäytäntöä, joiden menestys oli niin odottamattoman suuri, että kukin\nosakas sai 550 mk ja sitä paitse teatteri vuokraa 1,368 mk.\n\n\"Yleisö oli ihastunut ja kiitollinen\", nti Silén kirjoittaa nti\nBergbomille. \"Salo varsinkin voitti paljon suosiota Kristityssä ja\nJohanneksessa [joissa hän täytti Halmeen sijan]. Lomakurssilaiset\nihailivat Leaa ja Hannelea sekä Johannesta ja Tukkijokea. Samoin\nlaulujuhlankin yleisö. Sitä vastoin Vasantasenasta ei erittäin pidetty,\neikä Punaisesta laukusta ollenkaan.\"\n\nNäinä muistorikkaina päivinä Bergbom-sisarukset olivat kaukana\nkotimaasta, Nauheimissa. Väsyneinä ja raihnaisina talven ponnistuksista\nhe kesäkuun alussa olivat lähteneet ulkomaille. Berliniin he ensin\nolivat pysähtyneet ja siellä ollessaan Kaarlo oli sangen huonoissa\nvoimissa, mutta kun he olivat päässeet Nauheimiin, Emilie ilmottaa\nhänen jo juhannuksen edellä melkoisesti virkistyneen.\n\nMitään merkillistä Emiliellä ei näy olleen kerrottavana Nauheimista,\njossa sisarukset kylpivät ja joivat terveysvettä. Luonto rehevine\nkasvineen on kaunis, mutta he \"kaipaavat vettä\", se on merta taikka\njärveä. Hyvät tiedot laulujuhlasta ilahduttavat heitä, mutta enemmän he\nkuitenkin saavat surullisia uutisia, yksityisiä kuolemantapauksista\ny.m. ja yleisiä valtiollisista seikoista (asetukset julkisista\nkokouksista, venäläisten kaupankäynnistä ja venäjänkielen\nkäytäntöönottamisesta virastoissa, useiden senaattorien eroamisesta ja\nkansalaisten kiihtyvästä eripuraisuudesta).\n\n\"Kyllä käsität\", Emilie kirjoittaa nti Nevanderille, \"kuinka vaikea\nminulla nyt on olla poissa kotoa. Eihän minun läsnäoloni mitään auta,\nmutta tuntuu ihan petokselta, kun nyt ollaan poissa. Kaarlo on siinä\nsuhteessa levollisempi -- hän on mielellään täällä, niin että hän\npääsee kuulemasta kaikkia sekä tyhmiä että ilkeitä valituksia ja\nsyytöksiä, jotka tietysti taas pääsevät lentoon.\"\n\nUseimmat, jotka noina onnettomina vuosina matkustivat ulkomailla, ovat\nkai kokeneet sitä samaa mitä tässä kirjeenotteessa lausutaan. Toiselta\npuolen poissaolija tunsi sisässään jonkunlaista velvollisuudentuntoa\nolla mukana kansansa keskellä kärsimässä ajan onnettomuutta, toiselta\npuolen hän nautti siitä että oli kaukana surkeasta eripuraisuudesta.\nOmituista on että näistä tunteista, jotka eri aikoina saattoivat\nvallata samankin henkilön, edellinen oli pysyvämpi kiihkoluontoisessa\nsisaressa, jälkimäinen maltillisemmassa veljessä.\n\nHeinäkuulla Emilie palasikin kotia, mutta Kaarlo asettui\nBirkenwerderiin. Sieltä hän kävi Berlinissä, johon Kansallisteatterin\narkkitehti O. Törnqvist (Tarjanne) oli tullut teatterin konemestarin\nJaatisen kanssa tilaamaan koneita uutta teatteria varten ja jossa tähän\naikaan oli muitakin, opintomatkalle lähteneitä, teatterin jäseniä\n(Jalmari Finne ja rva Olga Salo). Näitä koskee Kaarlon päiväämätön\nkirje, josta otamme seuraavaa:\n\n\"Rakas sisar! Teatteriasiat ovat kehittyneet paremmin kuin toivoin,\nsillä Törnqvist oli paljon tarmokkaampi ja asioihin perehtyneempi kuin\naavistinkaan. Hartwig huijasi kauheasti, ja jos olisin ollut yksin,\nolisi hän puhunut minut pussiin. Mutta Törnqvist oli luja. -- --\nJaatista seurasi eräs näyttelijä, joka oli riitaantunut [Kaivohuoneella\nesiintyvän saksalaisen seurueen johtajan] Klossin kanssa ja sentähden\npalasi Berliniin. Tämä on ollut meille oikea auttaja hädässä. Hän on\nhankkinut Jaatiselle pääsön teattereihin ja vienyt Törnqvistin\ntoiminimen luokse, joka on parempi kuin Hartwig. -- -- Finne oli hyvin\nkäyttänyt aikaansa ja tehnyt reippaasti työtä. Olkoon että hänellä on\npuutteensa, mutta minä pidän hänestä sen palavan rakkauden tähden,\njolla hän antautuu tehtäväänsä. -- -- -- Olen aikonut ottaa\nProbekandidatin [Koeopettajan] ensimäiseksi uudeksi kappaleeksi. Eihän\nse ole mikään mestariteos, mutta pitää sentään paikkansa. -- -- Finne\nei ollut ihastunut [Rostandin] L'Aiglon draamaan, eikä rva Salokaan,\njoka myöskin on tullut tänne. Kuumuus Parisissa oli ollut murhaava. --\nVoin aika hyvin, kylven ja noudatan dieettiä. Kaarlosi.\"\n\nEnnen kun alamme kertomuksemme syyskauden toimesta, annamme tässä taas\nluettelon seurueen jäsenistä sekä tietoja heidän palkoistaan:\n\n  Adolf Lindfors     5,200:- + l.([47]  Rva Katri Rautio     4,200:-\n  Benj. Leino        4,800:- + l.        \"  Kirsi Suonio     2,600:-\n  Axel Ahlberg       4,400:- + l.        \"  Olga Salo        2,500:-\n  Aleksi Rautio      4,200:-             \"  Olga Leino       2,200:-\n  Knut Weckman       4,100:- + l.        \"  Mimmy Leino      1,900:-\n  Kaarlo Halme       4,000;- + l.        \"  Hilma Rantanen   1,800:-\n  Emil Falck         3,000:-            Nti Maiju Rängman    2,400:-\n  Taavi Pesonen      3,000:-             \"  Mimmi Lähteenoja 2,200:-\n  Iisakki Lattu      2,500:-             \"  Maria Wahlstedt  1,800:-\n  Oskari Salo        2,500:-             \"  Lilli Högdahl    1,600:-\n  Hemmo Kallio       2,400:-             \"  Tyyne Finne      1,500:-\n  Otto Närhi         2,300:-             \"  Alma Auer        1,200:-\n  Kaarlo Keihäs      2,200:-             \"  Cecilia Silén    1,600:-\n  Evert Suonio       2,000:-                   (kuisk.)\n  Pietari Alpo       1,600:-\n  Eino Salmela       1,600:-\n  Uuno Salmela       1,200:-\n  J. Finne (ohjaaja) 2,600:-\n\nSyyskausi alkoi (26/8) Murtovarkaudella y.m. ennen tunnetuilla\nnäytelmillä. Ensimäinen uusi ohjelma tuli 21/9: K. Halmeen suomentama\nOtto Benzonin 1-näytöksinen näytelmä _Sattumia_ ja Jalmari Finnen\nsuomentama E. Brieux'n 3-näytöksinen draama _Lapsi_, edellinen henkevä\npuhelukohtaus lääkärin ja nuoren tytön välillä, jonka Halme ja rva\nRantanen luontevasti esittivät, jälkimäinen aviodraama. Sen jälkeen\ntuli huomattavampi premiääri: 29/9 näyteltiin näet Santeri Ingmanin\n5-näytöksinen historiallinen näytelmä _Lahjotusmailla_, jolla oli\ntavallista suurempi menestys, se näet esitettiin 12 kertaa. Yleisön\nmielenkiinnon kappale herätti vähemmän taiteellisena luomana -- sillä\ntekijä osotti tässäkin että hän lahjoiltaan on kertoja eikä jännittävän\nnäytelmän sommittelija -- kuin historiallisena kuvauksena, joka tarjosi\njokaisen huomattavissa olevia vertauskohtia nykyisiin oloihin.\nLukuisista henkilöistä oli Lindforsin rappiolle joutunut herrasmies,\nKoironen, luontehikkaimmin esitetty.\n\nLokakuulta on ensin mainittava, että 10/10 Kiven syntymäpäivänä (jota\nteatteri ei ennen ollut viettänyt) muistettiin runoilijaa esittämällä\nLea, jona ensi kerran ja menestyksellisesti nti Högdahl esiintyi;\njälkikappaleet olivat Saimaan rannalla ja Helsingissä uusi\nlaulunäytelmä Uunin takana. -- Toinen merkillisempi uutuus ilmestyi\nohjelmistoon 19/10, nimittäin Jalmari Hahlin suomentama Gabriele\nd'Annunzion 4-näytöksinen draama _Gioconda_, jolla siis kuuluisa\nitalialainen runoilija esitettiin suomalaiselle yleisölle. Syy siihen\nettä kappale ei mennyt enemmän kuin 4 kertaa, oli yhtä hyvin tekijän\nkuin näyttelijäin, joiden yleensä oli vaikea havainnollisesti esittää\nsairaloisesti hermostuneita luonteita. Salo oli Settala, Katri Rautio\nhänen vaimonsa Silvia, nti Rängman Gioconda, Weckman Cosimo Dalbo,\nLeino mestari Gaddi ja Olga Leino Sironetta. -- Tässä kuussa tehtiin\npari pikaturneeta, joilla näyteltiin _Viipurissa_ (12/10-14/10) Syteen\ntaikka saveen (josta alempana enemmän) ja Luulosairas sekä Kullervo,\nkumpikin ohjelma kaksi kertaa, ja _Lahdessa_ (15/10) edellinen ohjelma\nyhden kerran, sekä _Turussa_ (27/10-29/10) Tukkijoella 3 kertaa.\n\n_Syteen taikka saveen_ oli Santeri Alkion kirjoittama 1-näytöksinen\nhuvinäytelmä, joka Helsingissä esitettiin ensi kerran 2/11, saaden\ntunnustusta eräistä sattuvasti kuvatuista luonteista. -- Syyskauden\narvokkain ensi-ilta oli 9/11, jolloin näyteltiin Jalmari Finnen\nsuomentama Goethen murhenäytelmä _Egmont_. Näyttämöllepano oli\nkappaleen arvoinen, ja esityskin osotti tunnollista työtä. Halme oli\nolennoltaan ja näöltään, jollei juuri henkevyydeltään, oivallinen\nEgmont ja Leino ankaran jylhä Alba; Ahlberg näytteli Wilhelm Vaitolijaa\nja Weckman Ferdinandia; vihdoin oli nti Högdahl sangen viehättävä\niki-ihanassa Klaaran osassa, joskaan hän ei täydelleen kohonnut\ntehtävänsä tasalle. Kansankohtauksia oli hartaasti harjotettu, joten ne\nmenivät sujuvasti, vaikkeivät saavuttaneetkaan korkeinta taiteellista\nloistoa. Yleisön innostuksen nosti huippuunsa loppukohtaus, jonka\nihanteellista tunnelmaa Beethovenin musiikki, filharmonisen orkesterin\nesittämänä, vielä ylensi. Kappale annettiin 9 kertaa, mikä todistaa\nkunniakasta menestystä. -- Marraskuun lopulta mainittakoon, että\nTalonpojan ritarillisuus silloin uusittiin, ja esiintyi siinä nti\nTompuri Santuzzana, näyttäen intohimoisessa osassa odottamatonta voimaa\nja varmuutta.\n\nLauantaina l/12 oli Seurahuoneella suuret arpajaiset Suomalaisen\nkansakoulun ystävien hyväksi. Ohjelman päänumero oli Mozartin\nTaikahuilu, jossa esiintyivät rva Adée Leander-Flodin, italialainen\nlaulaja Gandolfi, Taavi Pesonen, nti Alma Auer, nuori laulun harrastaja\nIlmari Florell[48] y.m. Sama ooppera esitettiin sitte 3/12 Arkadiankin\nnäyttämöllä suureksi ihastukseksi yleisölle. Kohta sen jälkeen seurasi\nensi-ilta (5/12), jolloin näyteltiin B. Leinon suomentama Max Dreyerin\n4-näytöksinen näytelmä _Koeopettaja_. Tämä kuvaus saksalaisesta\nkoulumaailmasta, jossa kirkollis-konservativisen hengen ahdasmielisyys\npaljastetaan, tarjosi näyttelijöille kiitollisia tehtäviä. Ansiokkaassa\nesityksessä osallisista mainittakoon Salo -- Fritz Heitman, Lindfors --\nrehtori, Närhi -- Störmer, Weckman Benefeldt, Leino -- vanha Heitman,\nrva Olga Leino -- Fritzin kihlattu. -- Saksalaisen uutuuden jälkeen\ntuli 12/12, syyskauden viimeisenä, ranskalainenkin, E. Pailleronin\n3-näytöksinen huvinäytelmä _Hiiri_. Sen esittivät Ahlberg, nti Tyyne\nFinne, rvat Rautio, Suonio, Salo ja Mimmy Leino sujuvasti ja\nluontevasti, vaikkei kappaleella ollut pysyvää menestystä enemmän kuin\nedelliselläkään. Sitä suurempaa riemua herätti Charleyn täti uusittuna.\n\nJohtokunnan kokouksessa 10/12 Bergbom ilmotti haluavansa lähteä\nmuutamiksi viikoiksi ulkomaille, osaksi levähtääkseen, osaksi\nhankkiakseen dekorationeja uutta teatteria varten. Luultavasti matkusti\nhän yhdessä niitten näyttelijäin kanssa, jotka 17/12 ja 18/12\n_Pietarissa_ antoivat kaksi näytäntöä: Uunin takana ja Luulosairas sekä\nTukkijoella. Sittemmin hän jatkoi Berliniin, josta hän 30/12 kirjoittaa\nsisarelleen:\n\n\"Aiskyloksen Orestes-trilogia teki unohtumattoman vaikutuksen.\nJättiläismäinen runoelma tuli inhimilliseksi, ja vaikka esityksessä\npaikottain havaittiin liiaksi inhimillistä heikkoutta, oli runouden\nmahti siksi suuri, että se sai unohtamaan puutteellisuuden.\nLuonnollisesti näyttelijät, joskin tekivät parastaan, eivät kohonneet\nrunoelman korkeuksiin, mutta Louise Dumont oli kuitenkin traagillisen\njalo Klytamnestra ja eräs pieni tuntematon nainen näytteli Elektraa\nsemmoisella tuskan ja kostonhimon voimalla, että hänellä epäilemättä on\ntulevaisuus avoinna. Vahinko että näyttämöllepano oli niin köyhä ja,\nmikä on pahempi, niin tyylitön. Suurenmoinen loppu lähenteli sentähden\nparodiaa.\"\n\n\"Wilbrandtin tekemä Aristofaneksen Lysistratan laitos on sangen\nsukkela, mutta aivan liiaksi modernisoitu. Kun spartalaisten\nlähettiläät puhuivat Münchenin murretta erotakseen atenalaisista,\noltiin jo hyvä matka Kauniin Helenan parodiamaailmassa.\"\n\n\"Olen nähnyt aika sievän 'Weihnachts-Märchen' (joulusadun). 'Miten\npikku Elsa kävi hakemassa Jesuslasta'. Irene Mendelin on saava sen\nmukailtavakseen. Luonnollisesti vasta ensi jouluksi.\" -- --.\n\nEräästä myöhemmästä, päiväämättömästä kirjeestä näkyy, että Bergbom oli\najatellut käydä Parisissakin, mutta huomasi hän ajan siksi liian\nlyhyeksi. Hän oli sairastanut influensaa ja tahtoi parannuttuaan\nainoastaan nähdä Björnsonin Yli voimain, ennen kun lähti paluumatkalle.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTammikuulta, jolloin tavallisina päivinä Kiven muistoksi näyteltiin\nKullervo ja Topeliuksen muistoksi Anna Skrifvars ja Saaristossa, on\nmainittava yksi uusinto nimittäin Elinan surma, jossa nyt Katri Rautio\nesiintyi Kirsti Fleminginä ja Tyyne Finne Elinana, sekä yksi\nohjelmistolle uusi kappale, Shakespearen Loppiaisilta, jolle\npäähenkilön mukaan oli annettu nimi _Viola_. Somasti näyttämölle\npantuna ja vilkkaasti esitettynä ikiviehättävä huvinäytelmä menestyi\nhyvin. Tärkeimpien roolien esittäjät olivat: Ahlberg -- Orsino herttua,\nnti Malm -- Olivia, nti Högdahl -- Viola, Lindfors -- Topias Räihä,\nKallio -- Antreas Kälppäinen, Eino Salmela -- hovimestari, Rautio --\nnarri. Viola meni 8 kertaa.\n\nHelmikuulla oli kaksi ensi-iltaa, joista ensimäinen (13/2) oli\nehdottomasti merkillisempi. Silloin näyteltiin näet Elvira Willmanin\nsuomentama Guiseppe Giacosan 4-näytöksinen näytelmä _Niinkuin\nlehdet tuulessa_. Tämä tosielämästä otettu perhedraama tarjosi\nnäyttelijöillemme verrattomasti otollisempia ja kiitollisempia tehtäviä\nkuin syksyllä annettu Gioconda, ja samassa määrässä näytteleminenkin\noli mieltäkiinnittävämpi. Oivallinen oli nti Högdahl Nennelenä, rva\nSalo äitipuolena, Weckman Tommy-poikana, Lindfors perheenisänä ja\nRautio Massimona. Että kappale voitiin näytellä 7 kertaa, todistaa että\nse viehätti yleisöä enemmän kuin tavallisesti vieraat, uudenaikaiset\nkappaleet. Toinen, 4 kertaa esitetty, uutuus oli Pietari Alpon\nsuomentama H. Sudermannin 4-näytöksinen draama _Juhannustulet_ 22/2.\nSiinä esiintyivät pääosissa Oskari Salo ja Katri Rautio; Leino näytteli\npreussilaista maalaispatruunaa, Tyyne Finne Trude-neitiä, muita\nmainitsematta.\n\nTämän jälkeen tuli sarja kotimaisia alkuteoksia, joista ensimäinen\noli Eino Leinon 5-näytöksinen näytelmä prologineen _Sota valosta_,\nensi-ilta 6/3. Teatteri oli pannut paljon työtä tämän Kalevalan ja\nraamatun ja ties minkä pohjalla rakennetun symbolistisen draaman\nesittämiseen. Laitokset ja puvut olivat komeat (pedonnaamareita oli\ntuotettu Berlinistä saakka ja arvattavasti oli Kalevan itsesäihkyvä\nmiekkakin ulkomailta) ja näyttelijätkin puolestaan tekivät\nmahdollisensa, mutta kaikesta huolimatta oli näytelmän vaikutus sekava\nniinkuin sen sommittelukin. Esiintyjistä mainittakoon Ahlberg -- Väinö,\nHalme -- Ilmarinen, rva Rantanen -- Louhi, nti Högdahl -- Marjatta,\nLeino -- Ruotus, rva Suonio -- Ruoja, Rautio -- Tapani reppuri.\nVilkkaan fantasian luomana, lyyrillisen lennon kannattama kuvaelmasarja\nesitettiin 6 kertaa. -- Lähinnä seurasi 20/3 ohjelma, joka käsitti\n1-näytöksiset kappaleet: Kaarle Halmeen _Mestari Garp_, Tuokon\nsuomentama Philippe Gillen kirjoittama J. Castén säveltämä operetti\n_Sysikauppiaat_ ja F. v. Suppén säveltämä _Tusina tyttöjä_. Mestari\nGarp, tekijänsä kolmas näyttämöllä esitetty näytelmä, osotti edistystä\nja oli sangen vaikuttava. Siinä näet todellisesti kuvattiin päähenkilön\n(Lindfors) sieluntaistelua, kun hänen tuli ratkaista, kumpi oli\nuhrattava: oman poikansa onni vai työväen puolesta esitetty\npalkankorotusvaatimus. Muuten mainittakoon vain että edellisessä\noperetissa oli Närhi poliisitoimiston sihteeri sekä rva Olga Leino ja\nSuonio sysikauppiaita. -- Lastennäytäntönä annettiin 23/2 Uunin takana\nja _Lumikki_ -- 13 Jalmari Finnen järjestämää kuvaelmaa Grimmin sadun\nmukaan. -- Kotimaisten uutuuksien joukkoon on myöskin luettava Aleksis\nKiven murhenäytelmän katkelma _Cansio_, joka 27/3 näyteltiin yhden\nkerran. Tämä aiheutui siitä että Suomalainen kirjailijaliitto oli 23/3\nviettänyt ylioppilastalolla runoilijan muistojuhlan, ja oli Jalmari\nFinne sitä varten harjottanut ennen esittämättömän kappaleen. Koska\nnäyttelevät olivat teatterin jäseniä, on luonnollista että koetettiin\nCanzion vaikutusta oikealtakin näyttämöltä. Esiintyjistä mainitsemme\nSalon Canziona, Tyyne Finnen morsiamena, Kallion Claudion palvelijana.\n-- Viimeinen kotimainen alkuteos oli Jalmari Finnen 4-näytöksinen\n\"komediaharjotelma\" _Juhana herttuan hovissa_, ensi kerran 10/4.\nVaatimattomasti esiintyvä, muodoltaan runomittainen näytelmä ei\ntarkottanut historiallisen todellisuuden palauttamista, vaan kuvasi se\nusean rakastavan parin keskinäisiä tunneseikkailuja ja ristiriitaisia\nsuhteita muinaisen komedian malliin. Esitys oli kyllä reipasta, mutta\nkappale meni vain kolme kertaa.\n\nKevätkauden loistavin premiääri tuli kaikkein viimeiseksi -- yksi\nniitä, joita on ollut tapana sanoa virstapatsaiksi näyttämömme\nedistyksen tiellä. Sofokleen _Antigone_ näyteltiin ensi kerran 17/4.\nTri Kaarlo Forsman (Koskimies) oli jo vuosia ennen suomentanut\niki-ihanan murhenäytelmän, mutta mitä sen esittämiseen tulee,\noli Bergbom odottanut aikaansa. Hienotuntoisen tyylikkäästi\nnäyttämöllepantuna ja kaikella huolella harjotettuna, vieläpä\nSaint-Saénsin kauniin musiikin säestämänä oli draama melkoiselle osalle\nyleisöä aavistamaton, syvätunnelmallinen ilmestys antiikkisesta\nkauneusmaailmasta. Katri Rautio onnistui erittäin hyvin jalona,\nylevähenkisenä Antigonena, Axel Ahlberg niinikään Kreonina. Nti Högdahl\noli oiva kainona Ismenenä, samoin kuin Leino oli mahtava sokeana\nTeiresias-tietäjänä; Kallio esiintyi vartijana ja sanansaattajana,\nHalme Haimonin osassa. Ihastunut yleisö huusi ensi-iltana Bergbominkin\nesiin ja täytti salongin kaikkiaan 10 kertaa. Lähinnä viimeinen\nnäytäntö oli varta vasten koulunuorisolle tarkotettu, ja viimeinen\nannettiin alennetuin hinnoin. --\n\n\"Antigone oli ihana harjotettavaksi\", Bergbom kirjoittaa 2/5 nti Hanna\nBirkmanille, \"ja menee tavalla, joka tuottaa kunniaa teatterille. Rva\nRautio on runoelmalta saanut siivet, jotka hän tarvitsee kohotakseen\nsiitä ahtaasta sovinnaisuudesta, joka muuten niin usein sitoo hänet,\nkun on ylöspäin noustava. Ahlbergillakin on siinä hyvä, jotkut sanovat\nparhain päivänsä.\"\n\nHuhtikuun lopulla, samalla aikaa kun Antigonea näyteltiin Helsingissä,\ntehtiin pikaturnee _Tampereelle ja Poriin_. Kummassakin kaupungissa\nannettiin kaksi näytäntöä: Niinkuin lehdet tuulessa ja Juhannustulet.\n-- Työkauden viimeinen näytäntö oli 27/5 (Tukkijoella).\n\nTänä keväänä oli teatterissa jälleen rettelöitä, jotka osaksi tulivat\nyleisönkin kuuluville, kun näet niiden johdosta sanomiin ilmestyi\nkysymyksiä ja selityksiä. Katsoen seikkaperäisen esityksen turhaksi,\nmainitsemme vain, että rettelöiden aiheena oli kysymys erinäisistä\npykälistä näyttelijäin ja teatterin välisissä välikirjoissa sekä siitä\nettä johtokunta oli päättänyt olla uusimatta välikirjaa erään\nnäyttelijättären kanssa. Kun johtokunta oli neuvoskunnan hyväksymällä\ntavalla myöntynyt muutamiin näyttelijäin vaatimuksiin (esim. että\nkesäloma oli luettava kesäkuun 1 pstä elokuun 30 pvään), rauha palasi.\nAinoastaan osaksi nämä rettelöt olivat syynä siihen, että seurueesta\ntänä keväänä erosivat: Kaarlo Halme, rva Hilma Rantanen, Uuno Salmela,\nPietari Alpo sekä nti Maiju Rängman.\n\nTänä tilivuonna olivat tulot näytännöistä jälleen paljon pienemmät kuin\nedellisenä, jota paitse ei mitään apua kannattajilta peritty. Siitä\njohtui että tappio nousi 13,265:50 markkaan, ja voitiin siis ylijäämänä\nenää merkitä ainoastaan 4,167:62 mk. Siinä kokouksessa, syyskaudella,\njolloin tilinpäätös esitettiin, valittiin johtokunnan jäseniksi\nentiset, nimittäin: Kaarlo Bergbom, A. Almberg, E. Aspelin, O. E.\nTudeer ja B. F. Godenhjelm, sekä varajäseniksi nti Emilie Bergbom ja\nE. N. Setälä. -- Kannattajayhdistyksen neuvoskunnan jäseniksi valittiin\nrvt M. Eneberg, A. Stenroth ja H. Lilius, hrat P. Jamalainen, A.\nRenqvist, O. Törnqvist ja Edvin Castrén, sekä varajäseniksi rva H.\nSnellman ja hra Matti Äyräpää.\n\nNäytäntöjä annettiin 171 ja niissä: 25 kertaa _Tukkijoella_; 12\n_Lahjotusmailla_; 10 Egmont, Niinkuin lehdet tuulessa, Antigone; 9\n_Elinan surma_; 8 Charleyn täti, Viola; 7 _Lea_, Uunin takana,\nJuhannustulet; 6 _Kullervo, Syteen taikka saveen, Sota valosta_; 5\n_Saimaan rannalla_, Luulosairas; 4 Gioconda, Koeopettaja; 3 _Papin\nperhe, Saaristossa, Juhana herttuan hovissa_, Sabinitarten ryöstö,\nRouva Suorasuu, Jeppe Niilonpoika, Porvari aatelismiehenä; 2 _Ahab\nIsraelin kuningas, Anna Skrifvars, Mestari Garp_, Kristitty,\nTelefonissa, Talonpojan ritarillisuus, Lapsi, Saituri, Hiiri, Tusina\ntyttöjä; 1 _Murtovarkaus, Roinilan talossa, Kihlaus, Lumikki, Canzio_,\nKustaa Vaasa, Mustalainen, Taistelujen väliajalla, Laululintunen,\nTaikahuilu, Yhdistysjuhla, Sattumia.\n\nNäistä 47 kappaleesta oli kotimaisia 19 ja uusia 18 (kotim. 7).\n\n\n\n\nXXX.\n\nKolmaskymmenes näytäntökausi, 1901-02.\n\n\nOlemme tulleet siihen näytäntökauteen, jolloin Suomalaisen teatterin\noli suotu astua omaan uuteen taloonsa ja josta alkaen sitä nimitetään\n_Suomen Kansallisteatteriksi_. Nimenmuutos ei tapahtunut minkään\nvirallisen julistuksen kautta, vaan niin sanoaksemme itsestään. Vaikka\njo aikoja sitten oli tunnustettu, että tämä teatteri ansaitsi\n\"kansallisteatterin\" nimen, ja vaikka maaseuduilla kiertävien\npienempien teatteriseurueitten perustaminen näytti tarjoavan riittävää\naihetta merkitä pääkaupungissa toimivaa, vanhinta kansallista näyttämöä\nerityisellä nimityksellä, oli jostakin salaperäisestä vaistosta oltu\nsitä käyttämättä niin kauvan kuin teatterin täytyi tyytyä siihen\nkurjaan puuhökkeliin, joksi Arkadia vuosien vieriessä oli rappeutunut.\nMutta niin pian kuin näyttämömme oli muuttanut uuteen asuntoonsa, oli\nuusi nimikin kaikkien suussa. Näyttää siis teatteriinkin soveltuvan\nsananlasku: Kyllä kylä nimen panee, kun mies talon tekee.\n\nKuinka talo tehtiin, siitä on nyt kerrottava.\n\nNiinkuin tiedetään, Arkadiateatteri oli 1885 melkoisilla kustannuksilla\nkorjattu, mutta puurakennusten tapaan se kymmenkunnan vuoden päästä\njälleen näyttäytyi kovin ränstyneeksi. Varsinkin talvisaikaan se\nhuonosti suojasi pakkasta ja tuulta vastaan. Sentähden on luonnollista\nettä uudestaan alotettiin miettiä teatteritalon rakentamista, ja\nensimäinen toimi, johon ryhdyttiin, oli koettaa saada tontti\nsitä varten. Siinä tarkotuksessa Arkadiayhtiö 1895 kääntyi\nkaupunginvaltuuston puoleen anomuksella, että tämä määräisi paikan\nuutta suomalaista teatterirakennusta varten pääkaupungissa, sekä\nehdotti puolestaan, että siksi myönnettäisiin tarpeellinen ala joko\nKasarmin- taikka Kolmikulmaista toria taikka Rautatientorin laidasta\n(pohjoispuolelta). Tämä oli liian rohkeasti ajateltu, varsinkin kun oli\nkyseessä laitos, jolle, niinkuin sittemmin hyvin tuli ilmi,\nvallanpitäjät eivät mitenkään olisi tahtoneet suoda sijaa\nkeskikaupungilla. Rahatoimikamari, jonka lausunto asiasta valmistui\nmaaliskuulla 1896, olikin sitä mieltä, ettei noita paikkoja voitaisi\nluovuttaa, ja ehdotti sen sijaan että yhtiölle tarjottaisiin\nvaihtoehtoisesti joko Arkadian tontti taikka tontit 8 ja 10 Ratakadun\nvarrella, jota seutua silloin vielä pidettiin aivan syrjäisenä.\nJälkimäiseen vaihtopuoleen Rahatoimikamarin silloinen puheenjohtaja\nvaltioneuvos G. M. von Christierson vastalauseen muodossa vielä teki\nsen lisäyksen, että yhtiölle annettaisiin täysi määräämisvalta\nmainittuihin tontteihin, niin että se tarpeen tullen voisi ne myydäkin\nja käyttää saamansa hinnan mahdollisesti sopivamman tontin\nlunastamiseen. Valtuusto ei kuitenkaan tähän myöntynyt, ja kun ei\nkumpaakaan paikkaa katsottu soveliaaksi, raukesi koko ehdotus. Sen\njälkeen ajateltiin erinäisiä muita paikkoja, muun muassa sitä tonttia,\njossa nyt ovat Tieteellisten Seurojen talo ja Brobergin yhteiskoulu,\nkahta tonttia Yrjön- ja Uudenmaankatujen kulmassa Kolmikulmaisen torin\nvarrella sekä sitä paikkaa Katajanokalla, missä nyt on Norrménin talo;\nmutta eri syistä oli niistäkin luovuttava, mikä oli liian ahdas, mikä\nliian kallis taikka muuten epämukava. Nykyään, sitte kun\nteatterirakennus valmiina seisoo kauniilla, vapaalla paikallaan,\nsaattaa väittää, että onni oli että mainitut aikaisemmat tuumat\nraukesivat tyhjiin. Mutta samalla on huomioonotettava, että lopullinen\npaikka vasta myöhemmin oli saatavissa sekä että uutta Töölön\nkaupunginosaa silloin tuskin oli ajateltu eikä ainakaan suunniteltu.\n\nNäin tultiin vuoteen 1897, ja siitä oikeastaan alkaa\nKansallisteatterin rakennushistoria. Itsestään ymmärrettävää on, että\nrakennussuunnitelmien välttämättömästi täytyi, niin sanoaksemme, heilua\nilmassa niin kauvan kuin paikka oli määräämättä; toista oli kun\ntonttiasia tuli ratkaistuksi, silloin yritys pääsi vauhtiinsa. Se\ntontti, jolle teatteri sittemmin kohosi, muodosti keskiosan n.s.\nVillensaunan-aluetta, joka pohjoispuolella rajottui Kaisaniemen\npuistoon, etelässä Rautatientoriin, idässä Mikonkatuun ja lännessä\nvaltionrautatien alueeseen. Alue (joka kaupungin virallisissa\nasiakirjoissa on merkitty: kortteli N:o 39 Apina) oli samoin kuin\nnykyinen Rautatientorikin aina 1840-luvun keskivaiheille enimmäkseen\nveden alla, ja ainoastaan pienemmät tontit Mikonkadun varrella olivat\nkuivaa maata. Todistuksena mainittakoon, että teatterirakennuksen\nperustamistöitä tehdessä lähellä sitä paikkaa, missä nyt on\npääsisäänkäytävä Suomalaisen säästöpankin talon teatterinpuoleiseen\nrakennukseen, noin 2 metrin syvältä tavattiin venelaiturin ja\npienen veneen jäännöksiä. Myöhemmin, 1850-luvulla, rakennettiin\npuheenaolevalle alueelle asunto- ja tallirakennuksia kasakoita varten,\njotka rakennukset sittemmin tulivat toiminimi Sinebrychoffin haltuun ja\njoista Kaisaniemen puolella olevat uudistettiin ravintolana ja\nhotellina käytettäviksi. Semmoisina ne vielä lienevät useimpien\nkeski-ikäisten helsinkiläisten muistossa. Ravintolarakennuksen\nitäisessä osassa oli n.s. \"pianohuone\", joka 1870-luvulla oli niiden\namatöörilaulajain tavallinen kokouspaikka, jotka Suomalaisen oopperan\nloistopäivinä muodostivat sen etevän kuoron ydinjoukon. Saman\nkymmenluvun loppupuolella sekä 80- ja 90-luvuilla, jolloin Z. Topelius\nasui Koivuniemellä, runoilija kaupunkimatkoillaan säännöllisesti\nmajaili pienessä, vaatimattomassa hotellissa. Niinikään asui siellä\nmielellään Elias Lönnrot, kun hän -- kuitenkin hyvin harvoin -- tuli\nSammatista Helsinkiin. Paitse näitä rakennuksia oli vielä olemassa eräs\ntoisia pitempi, matala rakennus, jonka pääty ulottui lähelle\nRautatientoria. Se muutettiin 1860-luvun alussa kylpylaitokseksi, joka\ntuotti alueelle sen nimen, ja jossa aikoinaan koko maassa tunnettu\nsaksalainen vesilääkäri Evert varsinkin kesäaikoina vastaanotti ja\nhoiti sekä helsinkiläisiä että milloin mistäkin kauvempaa tulleita\npotilaita.\n\nVielä 1890-luvun keskivaiheilla oli alue mainitun omistajan hallussa,\nmutta oli se silloin tarjottu valtiolle lunastettavaksi, syystä kun oli\njulkisesti ehdotettu, että siihen rakennettaisiin kansallismuseo, jolle\nkauvemminkin kuin teatterille oli haettu sopivaa paikkaa. Senaatin\npäätös oli kuitenkin kielteinen, sillä perustamiskustannusten\npeljättiin nousevan kovin kalliiksi entisellä merenlahden pohjalla. Kun\nse tuli tunnetuksi, möi toiminimi Sinebrychoff koko alueen hra Julius\nTallbergille, joka älykkäänä, tarmokkaana liikemiehenä ymmärsi sen\nsuuren arvon ja suunnitteli sen käyttämistä erinäisiä rakennuksia\nvarten. Tämä tapahtui 1896 v:n lopussa, ja sai siitä ennen muita tietää\nRakennusylihallituksen silloinen päällikkö, vapaaherra Seb. Gripenberg,\njoka jo 1885 oli tehnyt piirustukset uutta suomalaista teatteritaloa\nvarten ja joka senkin jälkeen oli kansallisen näyttämön uskollisena\nystävänä innokkaasti harrastanut arvokkaan kodin hankkimista tälle\nlaitokselle. Hänen päähänsä pälkähti, ettei sopivampaa paikkaa\nteatterirakennukselle ollut ajateltavissa kuin se alue, joka ehkä nyt\noli saatavana, ja hän kysyi hra Tallbergilta, suostuisiko hän\nluovuttamaan juuri ostamansa alueen teatteritontiksi. Vastaus oli\nmyöntävä sillä ehdolla, että lopullinen sopimus tehtäisiin jo\ntammikuulla 1897. Gripenberg esitti silloin asian muille teatterin\nystäville, ja kun aika oli lyhyt, päätettiin viipymättä perustaa\nosakeyhtiö Villensaunan tonttien ostamista varten. Hrt F. K. Nybom,\nBirger Pentzin ja K. A. Wegelius ottivat kehottaakseen kansalaisia\nmerkitsemään osakkeita, ja pian olikin 120,000 markan osakepääoma\nmerkitty. Kun sittemmin senaatti 26/2 oli vahvistanut säännöt, piti\n\"Osakeyhtiö Kaisaniemi\" 8/3 perustavan kokouksensa, jossa johtokunnan\njäseniksi valittiin vapaaherra Gripenberg (puheenjohtaja), S.\nAejmelaeus ja K. A. Brander (Paloheimo). Johtokunta valtuutettiin\nostamaan puheenaolevat tontit hra Tallbergin määräämästä hinnasta,\n390,000 markkaa, ja se tapahtuikin kohta, joten rakennussuunnitelmat\nvihdoin saivat sen välttämättömän pohjan, jolla niiden toteuttaminen\noli mahdollinen. Mutta jo sitä ennen oli tieto osakepääoman\nmerkitsemisestä innostanut teatterin ystäviä ryhtymään toisiinkin\nvalmistuspuuhiin. Ne näet kokoontuivat 21/2 Kämpin hotelliin\nneuvottelemaan, miten rakennusasiaa oli edelleen ajettava, ja kokous\npäätti asettaa toimikunnan sitä valmistamaan, ja tulivat sen jäseniksi:\nK. Bergbom, E. Aspelin, Seb. Gripenberg, B. Leino, I. Wilskman ja O.\nTörnqvist (Tarjanne). Toimikunta puolestaan ei vitkastellut, vaan oli\nsillä neljättä viikkoa myöhemmin (17/3) lausunto valmiina. Alussa\noltiin asiaa harrastavissa piireissä hyvin erimielisiä siitä, kuinka\nsuuri teatteri oli oleva. Toiset, joilla oli enemmän nuoruuden\ninnostusta kuin kokemusta, vaativat että rakennus tehtäisiin niin\ntilavaksi, että siinä olisi 2,000 sijaa, toiset, jotka olivat olleet\nkantamassa niitä huolia, joita Suomalaisen teatterin ylläpitäminen\nmenneinä raskaina vuosina oli aiheuttanut, arvelivat, että paljo\npienempikin, ehkä 800-sijainen huone riittäisi. Toimikunta asettui\nnäiden äärimmäisyyksien välimaille, joskin lähemmälle alempaa määrää,\nja ehdotti, että teatterissa olisi oleva sijaa noin 1,000 hengelle,\npääasiallisesti jaettuina permannolle ja toiselle parvelle, koska\nepäilemättä pitkinä aikoina juuri nämä kahdenlaiset sijat tulisivat\nolemaan suomalaiselle yleisölle otollisimmat. Muutoin ehdotettiin, että\nportaat ja käytävät tehtäisiin leveiksi ja mukaviksi sekä näyttämö\nsamoin kuin katsomo ja ylipäätään koko rakennus nykyajan vaatimuksien\nja kokemusten mukaiseksi. Toimikunnan ehdotukset hyväksyttiin niinkuin\nvalmiista rakennuksesta näkyy.\n\nTänä samana keväänä kokoontuivat maan säädyt lakimääräisille\nvaltiopäiville ja sisäänjätettiin eri säädyissä anomusesityksiä, että\nhallitus tehokkaasti avustaisi harrastuksia, joiden päämääränä oli\nhankkia uusi, ajanmukainen talo Suomalaiselle teatterille, ja\nsaavuttikin tämänsuuntainen anomusesitys säätyjen kannatuksen.\nTietenkin tämä vaikutti rohkaisevasti teatterin ystäviin.\n\nOsakeyhtiö Kaisaniemi oli sillä välin, saatuansa osaa\nteatterirakennuksen ohjelmasta, alkanut miettiä miten sen ostama alue\noli jaettava, niin että teatteri saisi mahdollisimman arvokkaan aseman\nsekä että muu osa siitä voitaisiin edullisesti käyttää muihin\ntarkotuksiin. Ennen kun ryhdyttiin kysymystä lopullisesti ratkaisemaan,\npyydettiin kuitenkin arkkitehti Törnqvistiä kesällä käymään Ruotsissa\nja Saksassa tutkimassa semmoisia teattereita, jotka laajuuden sekä\nulko- ja sisäpuolisen tekotavan ja laitosten puolesta saattoivat meille\nesikuvaksi kelvata. Törnqvist suoritti tehtävän huokeasta matkarahasta\nja esitti jo syksyllä matkansa tuloksena luonnospiirustukset\nteatterirakennusta varten, ja ne saavuttivat pääasiassa täkäläisten\nasiantuntijain hyväksymisen.\n\nKun näin kauvas oli päästy, katsottiin ajan tulleen perustaa yhtiö itse\nrakennusyritystä varten. Kutsumuksen merkitä osakkeita sellaiseen\nyhtiöön allekirjoittivat A. Almberg (Jalava), K. Bergbom, K. A. Brander\n(Paloheimo), Kaarlo Castrén, O. Donner, Eero Erkko, Jaakko Forsman,\nSeb. Gripenberg, K. G. Göös, A. V. Helander, A. Lilius (Listo), V.\nLöfgren (Lounasmaa), Otto Savander (Sarvi) ja Otto Stenroth, ja\nmenestyi asia niin, että ehdotus säännöiksi voitiin kevättalvella 1898\njättää senaattiin, jossa ne vahvistettiin 29/4. Kun koko osakepääoma,\n200,000 markkaa, oli täyteen merkitty ja 1/4 siitä suoritettu,\n\"Suomalaisen Teatteritalon Osakeyhtiö\" piti perustavan kokouksensa 29/7\nja valitsi johtokunnan jäseniksi Seb. Gripenbergin (puheenjohtaja),\nKaarlo Castrénin ja A. V. Helanderin sekä varamiehiksi E. Erkon, A.\nLiliuksen ja O. Savanderin. Sitä paitse valittiin 6 henkeä, jotka\nyhdessä johtokunnan jäsenten ja niiden varamiesten kanssa\nmuodostaisivat n.s. piirustusvaliokunnan ja semmoisena sai asiakseen\nhankkia ja hyväksyä lopulliset piirustukset. --\n\nTämä valiokunta päätti, että aluksi oli Törnqvistin\nluonnospiirustuksista hankittava ulkomaalaisen asiantuntijan lausunto,\njonka nojalla ne voitaisiin yksin neuvoin teatterin johtajan ja\nkokeneimpien näyttelijäin kanssa tarpeen mukaan muuttaa ja täydentää,\nja että sen jälkeen fasaadipiirustusten saamista varten kilpailu\nsuomalaisten arkkitehtien kesken oli toimeenpantava. Professori\nSchroeter Pietarissa, joka oli rakentanut useita teattereja,\ntarkastikin, valiokunnan pyynnöstä, Törnqvistin ehdotuksen ja antoi\nsiitä pääasiassa hyväksyvän lausunnon. Kun ehdotus sen jälkeen\nmainitulla tavalla oli täydennetty, asetettiin se perustukseksi\nfasaadikilpailulle, joka julistettiin lokakuulla 1898. Määräajan\npäättyessä 29/1 1899 oli palkintolautakunnalle, jonka jäseninä olivat\nE. Aspelin, E. Järnefelt, Seb. Gripenberg, M. Schjerfbeck ja J.\nStenbäck, tullut 14 ehdotusta. Näistä palkittiin neljä,[49] mutta\nkumminkaan ei katsottu mahdolliseksi ottaa ainoatakaan käytettäväksi.\nSilloin kehotettiin Törnqvistiä koettamaan luoda fasaadi, joka paremmin\nolisi sekä palkintolautakunnan että piirustusvaliokunnan mieleen, ja\nhänen onnistuikin aikaansaada ehdotus, joka yleensä tyydytti\nvaatimuksia ja toiveita. Tämä kaikki vei runsaasti aikaa, niin että\npiirustukset vasta 1899:n lopussa olivat valmiit viranomaisten\ntarkastettavaksi ja hyväksyttäväksi. Ensimäisestä oikeusasteesta,\nRakennusylihallituksesta, suoriuduttiinkin helposti, sillä fasaadit\nhyväksyttiin siellä 19/1 1900; mutta sitten alkoivat vastukset --\nniinkuin aina milloin kaupungin viranomaisilla oli jotain tekemistä\nrakennusasian kanssa. Maistraatti nimittäin 3/2 kieltäytyi mitään\nhyväksymästä saamatta nähdäkseen erikoispiirustuksia. Kun nämä oli\nhankittu, maistraatti uudelleen käsitteli asiaa, teki useita\nmuistutuksia ja lähetti piirustukset kuvernöörille myötäseuraavassa\nlausunnossa vastustaen niiden hyväksymistä. Kuvernööri toimitti sentään\npiirustukset senaattiin, joka ne lopullisesti hyväksyi sillä ehdolla,\nettä rakennustyön johtajain tuli noudattaa viranomaisten vastedes\nantamia, valkeavaaran ehkäisemistä ja yleisön turvaamista tarkottavia\nmääräyksiä.\n\nJo sitä ennen olivat työt rakennuksella alkaneet. Tammikuun viimeisenä\npäivänä 1900 oli näet ruvettu purkamaan vanhaa kylpylaitosrakennusta.\nKoko rakennuspuuhan ylijohtajana ja rahastonhoitajana toimi johtokunnan\npuheenjohtaja, ylitirehtööri vapaaherra _Seb. Gripenberg_, korkeimpana\nteknillisenä johtajana arkkitehti _Onni Törnqvist_ (Tarjanne), jonka\nmyöskin tuli tehdä kaikki tarpeen vaatimat piirustukset ja laskelmat,\nsekä työnjohtajana rakennuspaikalla rakennusmestari _Nestor L. Eskola_.\n-- Ennen kun käymme kertomaan itse työn menosta, on kuitenkin\nmainittava mitä vastuksia ilmestyi vaikeuttamaan tonttikysymyksen\nlopullista ratkaisua. Esityksen selventämiseksi on tämän ohella\nnähtävänä Villensaunan alueen pohjapiirustus.\n\nO.Y. Kaisaniemen hra Julius Tallbergilta ostama alue käsitti ainoastaan\ntontit n:ris 6, 8 ja 10, jota vastoin kaksi jälellä olevaa, toisten\nhenkilöitten omistamaa, alueen koillisosan muodostavaa tonttia,\nedelleen jäi siitä erilleen. Teatterirakennuksen tuleva asema\nlunastetulla alueella oli alusta alkaen jotenkin selvä. Katsottiin\nluonnolliseksi, että se seisoisi vastapäätä torin eteläpuolella\nsijaitsevaa Ateneumia. Tästä johtui kuitenkin että rakennuksen\npohja-ala tulisi ulottumaan tonttien n:ris 8 ja 10 rajaviivaan asti ja\nolisi jälkimäistä tonttia sentähden sen verran kavennettava, ettei\nsille mahdollisesti tulevaisuudessa pystytettävät rakennukset\nhäiritsisi teatterirakennusta. Siinä mielessä päätettiin saman tontin\nitäpuolelta leikata 11 metriä leveä kaistale, joka joko yhdistettäisiin\ntonttiin n:o 8 taikka tulisi muodostamaan torilta puistoon vievän kadun\nja siten tyydyttämään yleisesti tunnettua ja tunnustettua\nkulkutarvetta. Sen ohella oli vielä ajateltu, että tontti n:o 10\nvoitaisiin jakaa kahtia sekä että samoin pohjoinen osa tonttia n:o 8\nerotettaisiin eri tontiksi, jollei teatteriyhtiö tahtoisi lunastaa koko\ntonttia.\n\nKaupungin viranomaiset ja jotkut niitä korkeammatkin mahtajat\nkatselivat kumminkin karsain silmin koko alkuunpantua yritystä, joka\nilmeisesti oli johtava siihen, että suomalainen teatterirakennus\nkohoaisi yhdellä kaupungin kauniimpia paikkoja ja päälle päätteeksi\nsemmoisella, jossa se oli omansa ensi hetkestä vetämään jokaisen\nkaupunkiin saapuvan vieraan huomion puoleensa, ja siitä syystä mainitut\ntonttimuutokset kohtasivat odottamattomia esteitä ja veivät\nhämmästyttävän paljon aikaa. Houkuttelevin päämäärä vastustajille olisi\ntietenkin ollut saada kaikki menemään myttyyn, mutta vaikkei sitä enää\nvoitu toivoakaan, niin olihan sentään mieluista ainakin hidastuttaa\nyritystä ja -- tehdä kiusaa!\n\nKun asia tuli käsittelynalaiseksi kaupunginvaltuuston kokouksessa 29/3\n1898, ehdotettiin aluksi sangen mukava tapa päästä hyväksymästä O.Y.\nKaisaniemen suunnitelmaa. Päätettiin kysyä: oliko osakeyhtiö ja mistä\nhinnasta halukas kaupungille luovuttamaan ne Villensaunanalueen tontit,\njotka sen hallussa olivat, sillä ehdolla että kaupunki sitoutuisi\nsiellä maksuttomasti antamaan sijaa suomalaiselle teatterille? Tämän\njohdosta pidettiin yhtiökokous 13/4 ja tultiin siihen päätökseen, että\nyhtiö -- syystä että teatterirakennus O.Y., jota kysymys lähinnä koski,\nei vielä ollut perustavaa kokoustaan pitänyt ja rakennuksen suuruus ja\nmuoto sentähden olivat lopullisesti määräämättä -- ei voinut olla\nantamatta kieltävää vastausta. Tietysti oli päätöksen perustuksena\nsekin mainitsematta jäänyt syy, ettei luotettu viranomaisten\nasianharrastukseen, eikä siis tahdottu luovuttamalla tontteja, niin\nsanoaksemme, antautua heidän armoihinsa. Luonnollista ja varmaa on,\nettä vastaus ei enentänyt vallanpitäjien suosiota rakennuspuuhaa\nkohtaan, sillä nyt riita tonttimuutoksista vasta alkoi, kestääkseen\nkaksi kokonaista vuotta.\n\nPitkällinen väittely ja kinastelu koski yksinkertaisesti seuraavaa:\ntoiselta puolen tahtoivat tontti- ja rakennusyhtiöt mielensä mukaan\nmäärätä teatterin aseman omistamallaan alueella ja myöskin heille\nedullisimmalla tavalla järjestää muun osan aluetta sekä kaupungilta\nsaada raha-avustuksen, joka jossakin määrin vastaisi teatteria varten\ntarjottuja tontteja; toiselta puolen viranomaiset ensiksi (niinkuin jo\ntiedämme) eivät ollenkaan tahtoneet myöntää raha-avustusta, vaan\nainoastaan enemmän tai vähemmän sopimattomia tontteja ja myöhemmin he\ntekivät raha-avustuksen riippuvaksi kaikenlaisista mahdollisista ja\nmahdottomista ehdoista. Vertaukseksi kannattanee muistuttaa, että\nAdlerbergin aikana, kun venäläinen teatteri rakennettiin, tälle\nilmaiseksi luovutettiin kolme tonttia, jotka -- yhteiseltä alaltaan\nnoin 6,000 neliömetriä -- ovat arvioitavat vähintäin 150,000 markkaan.\n-- Tarpeetonta ja väsyttävää olisi yksityiskohdittain selostella kaikki\neri ehdotukset ja sovittelut, jotka esitettiin ja hyljättiin, ennen kun\nlopullinen tulos valmistui; rajottukaamme seuraavaan pääasialliseen.\n\nVaikka valtuusto ensin oli vastustanut Christiersonin esittämää\najatusta, että kaupunki niin menettelisi, että teatterirakennusta\nedistettäisiin rahamäärällä, joka vastaisi tarjottuja, tarkotukseen\nsopimattomia tontteja, tultiin kuitenkin monen mutkan päästä sille\nkannalle, että arveltiin kohtuulliseksi myöntää 100,000 markan avustus,\nmutta oli sen suorittaminen riippuva seuraavista ehdoista:\n1) että 11 metriä leveä kaistale tontin n:o 8 läntistä rajaa pitkin\nluovutetaan kaupungille katua varten; 2) että yhtä leveä kaistale\nteatterirakennuksen itäpuolella, ulottuva torilta puistoon asti, on\njätettävä avonaiseksi; ja 3) että teatterin taakse, puiston rajalle, ei\nsaa asettaa 13 metriä korkeampaa rakennusta. Mitä nämä ehdot tiesivät,\nselviää kun ottaa huomioon että muilla puiston rajalla olevilla\ntonteilla saadaan rakentaa 23 metrin korkuisia rakennuksia sekä että\nO.Y. Kaisaniemi luovuttamalla kadun, joka oli muodostava kaupungin\nasujamille tarpeellisen kulkutien, myönsi kaupungille vastalahjan,\njonka arvo tuskin on 50,000 markkaa alempi. Kun kaupungin aulius itse\nasiassa ei ollut suurempi kuin tästä näkyy, niin luulisi kaikkien\nyhtyneen päätökseen, mutta kaukana siitä. Keskustelussa eräs tunnettu\nkirjailija muun muassa lausui, että viranomaisilla ei saattanut\nolla suurempaa mielenkiintoa suomalaisen teatterin rakentamiseen\nmaan pääkaupunkiin kuin arabialaisen synagogan aikaansaamiseen\nSörnäsissä (!), ja päätöstä vastaan esittivät hrat Lille ja Broberg\nvastalauseen, yrittääkseen myöhemmin, joskin turhaan, valitustietä\nsaada se kokonaan kumotuksi.\n\nViimeisenä tonttirettelöiden jaksona on vielä merkittävä se vastustus,\njonka synnytti teatteriyhtiön vaatimaton pyynti saada ulotuttaa\nrakennuksen etupuoli 5,5 metriä ulos torille. Pidettiin näet\nsopivampana että kulmatorneihin sijoitetut 2:sen parven portaat\njohtaisivat torille eikä kapeille sivukaduille, jota paitse semmoinen\nasema olisi edullisempi pääfasaadin vaikutukselle ja samalla myöskin\navonainen tontinosa teatterin takana tulisi hiukan laajemmaksi. Kun\nsuunnattoman suuri tori ei sen kautta mitenkään menettänyt luonnettaan,\nkun ei mikään kulkutie siitä kärsinyt ja kun vihdoin naapuritonttien\npuolelta asiaan oli suostuttu, luultiin ettei minkäänlaisia esteitä\nolisi olemassa. Mutta todellisuudessa muodostui tämäkin asia kovin\npulmalliseksi, ja vasta runsaan ajan päästä saatiin myöntävä vastaus,\njohon sentään oli liitetty ehto, että naapuritonttien rakennukset eivät\nsaisi olla 16,5 metriä korkeammat (s.o. puoli teatterin fasaadin\nkorkeutta). Molemmat naapuritontit olivat silloin vielä O.Y.\nKaisaniemen hallussa, ja myöntyi se kokouksessaan 19/3 1900 tähän\nkäyttöoikeuden supistamiseen (rakennukset torin varrella saavat muutoin\nolla 23 metrin korkuisia). Valtuusto puolestaan vahvisti sitte 26/3\nsuostumuksensa, ja oli tonttikysymys siten lopultakin ratkaistu. Eikä\nse suinkaan tapahtunut liian varhain, sillä työt rakennusalalla olivat\nsilloin jo kestäneet kaksi kuukautta ja olisivat olleet keskeytettävät,\njos juttu olisi venynyt pitemmäksi. Vuotta ennen senaatti jo oli,\npuoltaen säätyjen anomusta, esittänyt, että Teatterirakennus O.Y:lle\nmyönnettäisiin avustuksena 500,000 markkaa sekä lainana 300,000, josta\nolisi suoritettava 4 % vuotuismaksu -- 3 % korkoa ja 1 % kuoletusta.\nEsitys hyväksyttiin korkeimmassa paikassa 1 p. heinäk. 1899, ja saman\nvuoden lopulla mainittu yhtiö osti O.Y. Kaisaniemeltä tontin n:o 8\n220,000 markasta, joka hinta sentään myöhemmin alennettiin 200,000\nmarkkaan.\n\nNäin suoritettuamme yrityksen mutkallisen alkuhistorian voimme kertoa\nitse rakennustyöstä, johon, niinkuin ennen on mainittu, ryhdyttiin\ntammikuun viime päivänä 1900. Rakennuspaikka ei ollut suotuisimpia,\nsillä siinä oli pehmeitä maakerroksia keskimäärin noin 15 ja lähellä\ntoria noin 17-18 metrin syvyyteen. Koko rakennus oli siis perustettava\npaaluille, jotka ylempien maakerrosten läpi lyötiin kovaan pohjaan\nasti, ja välttämätöntä oli, että paalujen päät, pysyäkseen mätänemättä,\nolivat 2 metriä maanpinnan, se on pohjaveden alla. Siitä johtui että\nkoko rakennuksen alalle oli, ennen kun paalutus alkoi, kaivettava 2,5\nmetrin syvyinen kuoppa. Tämä esityö, jonka kautta 6,500 kuutiometriä\nmaata nostettiin ja muutettiin entiseltä paikaltaan, oli 24/2 loppuun\nsaatettu, ja oli siinä talvisen ajan tähden vain vähän tarvittu pumputa\nvettä. Kohta sen jälkeen ryhdyttiin paalutukseen, jossa käytettiin\nkahta höyrypaaluranaa eli \"junttaa\" ja kahta käsivoimalla liikkuvaa;\npitemmät paalut olivat kaikki jatkettavat, koska ei yhden puun mitta\nriittänyt, ja paalujen koko luku oli noin 4,000. Minkälainen paalumetsä\ntässä on kyseessä, huomaa kun ajattelee, että (Kolhon liikemiehen P.\nHyvärisen hankkimain) puiden yhteinen pituus on noin 60 kilometriä (se\non Helsingin ja Porvoon välimatka) sekä että kova pohja, jolla paalut\nseisovat, on melkein niin syvällä kivijalan alemmasta reunasta kuin\nnelikerroksinen kivirakennus on korkea. Koko paalutustyö vei kolme\nkuukautta ja oli valmis 26/5. Sen jälkeen peitettiin paalujen päät,\nsitte kun ne oli asianmukaisesti tasotettu, betoonilla, joka noin 80\nsentimetrin paksuisena muodostaa n.s. betoonikakun, joka kannattaa\nharmaakivistä perusmuuria.\n\nPerusmuuria ja kivijalkaa rakennettaessa tapahtui 18 p. kesäk. 1900\n(viime luvussa jo mainittu) teatteritalon peruskiven juhlallinen\nlaskeminen. Kun näet laulu- ja soittojuhla oli avattu, kokoontui\nyleisö, alkajaislaulun ja -puheen virittämän tunnelman valtaamana,\nrakennuspaikalle, ja siinä puhujalavalle noustuaan -- aamuauringon\nkirkkaassa valossa, sinisen taivaan alla, Kaisaniemen keväinen\nvihannuus taustana -- suomalaisen näyttämön vanha, uskollinen ystävä\nAntti Jalava piti ylevämielisen juhlapuheen. Hän johti kuulijain\nmieleen kansallisen elämän monipuolisen nousun ja erittäin Suomalaisen\nteatterin synnyn ja kehityksen menneenä kolmena vuosikymmenenä,\nhuomautti kansallisen näyttämön suuresta merkityksestä kansakunnan\nsivistyselämässä, varsinkin kansan kielen kohottajana, ja päätti\nseuraavin sanoin:\n\n-- -- \"nouskoon tälle paikalle se suomalainen runola,\n\n    \"'Jossa Suomen suuret laulumiehet,\n    Väinämöisen vöihin vyötettyinä,\n    Näillä Suomen soivilla sanoilla\n    Sulokanteleita soittelevat!'\n\n\"Kotiutukoot siihen taiteen ja hyveen lempeät haltijat, jalostuttaen\nihmisten sydämiä, jakaen heille virkistystä ja lohdutusta huolen\nhetkinä sekä herättäen heissä luottamusta tulevaisuuteen, jos se joskus\nalkaisi horjua! Nouskoon siinä Suomen kieli korkealle kaikumaan, ja\nasukoon siinä aina Suomen mieli!\"\n\nSen jälkeen pantiin perusmuuriin, jotenkin sille kohdalle minkä yllä\nnyt on eteisen keskimäinen ovi, vaskinen lipas, jonka sisällä oli\nseuraavalla kirjoituksella varustettu hopealaatta:\n\n\"Ensimäistä yleistä suomalaista laulu- ja soittojuhlaa Suomen\npääkaupungissa vietettäessä, tuhansien kansalaisten läsnäollessa,\nlaskettiin Suomen Kansallisteatterin uuden kodin peruskivi 18 p.\nkesäkuuta vuonna 1900. Suomen näytelmätaiteen ystävät keräsivät\npohjarahaston, Suomen valtio avusti suurella kannatuksella ja lainalla,\npääkaupunki antoi apua alan hankkimiseen.\"\n\nLippaan muurasivat sitte perusmuuriin Seb. Gripenberg, Onni Törnqvist\n(Tarjanne), Katri Rautio, A. Almberg (Jalava) ja A. V. Helander, ja\nlaski Gripenberg nostokoneen avulla mahtavan kivimöhkäleen kätkön\npäälle. Sen jälkeen juhlapuhuja toivotti yrityksen johtajalle,\narkkitehdille, rakennusmestarille ja työväestölle onnea ja menestystä\nheidän tärkeässä tehtävässään ja ehdotti eläköönhuudon Suomalaiselle\nteatterille, johon kaikki läsnäolijat innostuneesti yhtyivät.\n\nKatri Raution vielä lausuttua J. H. Erkon sepittämä juhlaruno, kuorot\nsoiton säestämänä lauloivat Suomen laulun, jota kuullessaan yleisö\nseisoi paljain päin.\n\nJuhlallisuuteen oli saapunut kaksi sähkösanomaa, jotka Jalava luki\nyleisön kuultavaksi:\n\n(Nauheimista:) \"Onnea työllenne. Kasvakoon taiteen hyväksi, isänmaan\nkunniaksi! Kaarlo ja Emilie Bergbom.\"\n\n(Franzensbadista:) \"Sairauden kautta estettynä personallisesti\nottamasta osaa suureen isänmaalliseen juhlaan olen kuitenkin henkisesti\nsydämelläni luonanne. Eläköön usko tulevaisuuteen! Eläköön Suomi!\nEläköön Suomen kansa! Ida Aalberg.\"\n\nNäihin tervehdyksiin päätettiin kohta vastata ja samalla myöskin\nlähettää tervehdys rva Winterhjelmille, sitte kun kullekin\nvastaanottajalle erikseen oli kohotettu eläköönhuuto. Nämä Jalavan\nkirjoittamat sähkösanomat kuuluivat näin:\n\nKaarlo ja Emilie Bergbomille: \"Suomalaisen teatterin luojalle ja\njohtajalle sekä hänen uskolliselle työtoverilleen lähettää uuden\nsuomalaisen teatteritalon peruskiven laskemisessa läsnä ollut\njuhlayleisö, heille innokkaan eläköönhuudon kohotettuaan,\nsydämellisimmän ja kiitollisimman tervehdyksensä.\"\n\nIda Aalbergille: \"Kohotettuansa raikkaan eläköönhuudon Suomen\nsuurimmalle näyttelijättärelle uuden suomalaisen teatteritalon\nperuskiven laskemisessa läsnä ollut yleisö lähettää Teille lämpimän ja\nkiitollisen tervehdyksensä.\"\n\nHedvig Raa-Winterhjelmille. \"Kiitollisessa muistossa pitäen ensimäisen\nladunhiihtäjän suomenkieliselle näytelmätaiteelle uuden suomalaisen\nteatterihuoneen peruskiven laskemisessa läsnä ollut juhlayleisö\nlähettää Teille, kohotettuaan Teille innokkaan eläköönhuudon,\nkunnioittavan ystävällisen tervehdyksensä. Eläköön Lea!\"\n\nVihdoin kuorot ja soittokunnat virittivät Mamme-laulun, johon päättyi\ntämä juhla, jonka vertaista sivistyshistoriamme ei monta tiedä.\n\nJos luemme peruskiven laskemisjuhlankin valmistuspuuhiin, niin sen\njälkeen ei enään ollut mitään estämässä työn tarmokasta jatkamista. Ja\ntotta tosiaan oli kuin älyn johtama ihmiskäden voima nyt olisi tahtonut\nnäyttää mihin se pystyy, niin nopeasti uuteen teatteritaloon\nkohdistetut unelmat ja suunnitelmat alkoivat silmiemme edessä toteutua.\nKesällä 1900 valmistuivat näyttämöä ympäröivät muurit ja varustettiin\ntilapäisellä katolla, jonka suojassa talvella kupoolin rautakannattimet\nasetettiin paikoilleen. Kesällä 1901 nousivat kaikki muut muurit sekä\nrakennettiin samalla graniittifasaadi toria kohti. Niin reippaasti\nedistyttiin, käyttämällä milloin mistäkin tuotuja aineksia. Fasaadin\nvaalea graniitti on Uudenkaupungin tienoilta, ja sen koristukset on\nveistetty Pielisjärven vuolukivestä. Rakennukseen ja varsinkin\nnäyttämön sisustamiseen tarpeelliset lukuisat ja mutkikkaat\nrautarakenteet ja konelaitokset saatiin enimmäkseen saksalaisista\nerikoistehtaista, syystä että kotimaassa oli vähän sellaisia tarjona,\nja sieltä tulleet monttöörit johtivat niiden paikoilleenpanoa. Sitä\nvastoin ovat lämpöjohto- ja ilmanvaihdoslaitokset kotimaisia, Högforsin\ntehtaan tekemiä; ja muutoinkin käytettiin mahdollisuuden mukaan\nkotimaisia voimia. Siten suoritti koristusmaalari S. Vuorio,\narkkitehdin osotusten mukaan ja hänen kanssaan neuvotellen, katsomon,\nlämpiön y.m. maalaus- ja koristustyöt, niihin luettuina myöskin ensi\nrivin lämpiön kauniit akkunamaalaukset. Näistä viimemainituista\non erittäin merkittävä, ettei niiden kustannukset menneet\nrakennusrahastosta, vaan ovat ne lahjotuksia: keskimäinen\nylioppilaskunnan laulajilta ja toiset erinäisiltä hankkijatoiminimiltä;\npiirustukset akkunamaalauksia varten ovat arkkitehti Eliel Saarisen\ntekemiä, jonka nimen Suomen mainio suomalaistyylinen paviljonki Parisin\nnäyttelyssä 1900 oli tehnyt tunnetuksi. Sisustamistöihin käytettiin\nmyöskin naisten keräämät rahat (katso ylemp. s. 102), jotka m.m.\nmaaseuduilta lähetettyjen lisien kautta olivat kasvaneet noin 40,000\nmarkkaan (ja joita rouvat I. Aspelin, M. Donner, H. Gripenberg, I.\nPalmén ja E. Rönnholm sekä nti Aini Nevander olivat hoitaneet). Niillä\nhankittiin kaikki katsomon ja parvien istuimet (20,000), ensi parven\nlämpiön (8,000) ja näyttelijäin huoneiden y.m. kalustot, jotka osaksi\novat alkuperäisten kotimaisten piirustusten mukaan tehtyjä ja\nsemmoisina somia näytteitä ajan jalostuneesta taideteollisuudesta,\nsuuri punainen matto näyttämölle ja vielä muutakin pienempää.\nMainittuihin ja muihin sisustustöihin, alkaen sisäpuolisesta\nrappauksesta, tietenkään ei päästy käsiksi ennen kun koko rakennus oli\nsaatu vesikattoon, ja se tapahtui vasta syksyllä 1901, mutta sitte\nniitäkin kiirehdittiin semmoisella vauhdilla, että jo vuoden 1902\nalussa voitiin ajatella avajaisten viettämistä kevätkauden lopussa,\nhuhtikuussa.\n\nKoko, meidän oloihin katsoen suurvaltainen rakennusyritys, jota\npitkälliset ja kalliit perustustyöt olivat vaikeuttaneet, ja johon\nkuului melkoinen määrä mutkikkaita, meillä ennestään tuntemattomia\nerikoistehtäviä, oli siis suoritettu ainoastaan 26:ssa kuukaudessa.\nEttä tämä ylipäätään kävi mahdolliseksi, riippui tietysti useista\nsuotuisista asianhaaroista, mutta kaikissa tapauksissa tulee siitä\nkiitos ensi kädessä johdolle. Vapaaherra Seb. Gripenberg, jonka\nansioksi, niinkuin edellisestä tiedämme, on luettava, että vihdoin\ntontti saatiin rakennusta varten, valvoi väsymättömästi suuren puuhan\nmenoa milloin mitenkin toimien sen hyväksi, arkkitehti Törnqvist\npuolestaan osasi lannistumattomalla tarmolla sekä taiteellisella\nkekseliäisyydellä ja luomainnolla niin hoitaa tehtäväänsä, että\nlukemattomat työläät erikois- ja detaljipiirustukset aina olivat\nvalmiit oikealla hetkellä, ja oli hänellä tässä kohden taitavia\navustajia arkkitehdeissä Yrjö Sadenius (Sadeniemi) ja Vivi Lönn, ja\nniinikään rakennusmestari Eskola harvinaisella voimalla, huolella ja\nvalppaudella toimi itse työmaalla. Sitä paitse on erityisesti\nhuomioonotettava, että työ tapahtui aikana, jolloin työväen olot olivat\nrauhallisemmat kuin muutamia vuosia myöhemmin, niin ettei työlakkoja\neikä muita levottomuuksia sattunut, jotka olisivat hidastuttaneet sitä\ntaikka enentäneet kustannuksia. Päinvastoin kuultiin kerrottavan\nliikuttavia kaskuja siitä, kuinka yksityiset työmiehet mielellään\nolivat mukana rakentamassa uljasta kotoa suomalaiselle näyttämölle.\n\nEntäs yrityksen taloudellinen puoli: riittivätkö rahat? Siihen\nvastaamme toisella kysymyksellä: missä on se nykyajan vaatimuksia\ntyydyttävä teatteri, joka ei olisi tuottanut rakentajilleen ainoatakaan\nyllätystä laskelmiin nähden? Teatterirakennus-O.Y:llä oli alkuaan\nkäytettävinään valtion myöntämä avustus, 800,000 mk (500,000\nsuoranaista avustusta ja 300,000 lainana), kaupungin myöntämä 100,000\nmk sekä osakepääoma 200,000 mk eli yhteensä 1,100,000 mk; mutta kun\ntästä meni tontin lunastamiseen 200,000, jäi itse rakennukseen 900,000\nmk, ja sen toivottiin riittävän. Toivo petti kuitenkin. Jos\nkustannusehdotusten tekeminen yleensäkin on pulmallista, niin on se\nsitä kaksinkerroin, kun on kyseessä erikoisrakennus, johon nähden\nmaassa on vähän taikka ei ollenkaan kokemusta. Se selittää että nyt\nmeillä, niinkuin säännöllisesti ulkomaillakin, missä nykyaikana uusia\nteattereita on rakennettu, laskelmat eivät pitäneet paikkaansa.\n\nVaikka koetettiin parhaimman mukaan säästää, niin että esim.\njohtokunnan puheenjohtaja ja jäsenet eivät saaneet penniäkään\nvaivastaan ja ajanhukastaan, että arkkitehti tyytyi noin puoleen siitä\nmitä hän voimassaolevan arkkitehtitaksan mukaan olisi voinut vaatia\nsekä että rakennusmestarin palkkakin oli kohtuullista alempi,\nhuomattiin kuitenkin jo aikoja ennen kun rakennus oli valmis, että\ntuntuva lisä oli tarpeen, jotta voitaisiin hyvittää kaikki ne, jotka\nolivat rakennusta varten hankkineet mikä mitäkin. Mutta mistä se\nsaataisiin? Osakkailta oli mahdoton pyytää enempää, sillä olivathan he\njo antaneet 200,000 mk, mikä pääoma korkoineen päivineen oli mennyt.\nLuonnollisesti oli siis vielä käännyttävä valtion puoleen ja sitä\nennen hankittava mitä välttämättömästi tarvittiin yksityisten\nteatterinystävien luoton avulla. Näin meneteltiinkin. Kun sitten anomus\nlisätystä valtioavusta oli tehtävä, oli vanhan hyvän (taikka pahan)\ntavan mukaan käytävä hallituksen jäsenten luona \"kumartamassa\", se on\nselittämässä asiaa ja pyytämässä kunkin asianomaisen suosiollista\nmyötävaikutusta onnelliseen päätökseen. Muun muassa oli \"kumarrusmatka\"\ntehtävä silloisen mahtavan kenraalikuvernöörin luo, sillä jos hän olisi\nasettunut kielteiselle kannalle, olisi kaikki ollut hukassa. Niinkuin\njokainen helposti ymmärtää, ei tämä turnee teatterin hyväksi ollut\nmikään kadehdittava tehtävä, semminkin kun se sattui juuri\nvihkiäisjuhlan jälkeen, johon ei kenraalikuvernööriä eikä hallituksen\njäseniä oltu kutsuttu. Uhrautuvaisena kuin ainakin Rakennus O.Y:n\npuheenjohtaja, vapaaherra Gripenberg, siihen kuitenkin mukautui. Hän\nmeni kenraalikuvernöörin puheille ja esitti millä kannalla oltiin, että\nrakennus tosin oli valmis, mutta oli velkoja kasaantunut lähes 300,000\nmk, joita ei voitaisi suorittaa ilman yleisistä varoista myönnettyä\nlainaa. Vastaus kuului niin, että kenraalikuvernööri olisi taipuvainen\npuolestaan myöntämään lainan sillä ehdolla että -- senaatti hyväksyisi\nhänen ehdotuksensa poliisilaitoksen uudestaan järjestämiseksi!! Sitä\npaitse hän ei salannut, että olisi tehty oikeammin ja viisaammin, jos\nhänet olisi kutsuttu avajaisiin, \"sillä\", olivat mahtimiehen sanat\nkuuluneet, \"teille olisi edullisempi että olisin ystävänne kuin\nvihollisenne\". Gripenberg ei voinut muuta kuin myöntää, että huomautus\ntodennäköisesti oli varsin oikea, mutta oli asia järjestäytynyt\nniinkuin tapahtunut oli hänen siihen mitään voimatta, ja sen\nsanottuansa hänen suotiin lähteä. Miten olikaan, myönnettiin sentään,\nkiitos olkoon senaatin harrastuksen, 280,000 markan laina -- miksi\nhyväksi poliisilaitokselle, sitä emme tiedä. Lainausehdot olivat mitä\nsuotuisimmat, kun näet teatteri vapautettiin korkojen suorittamisesta\n15 ensimäisenä vuotena. -- Mutta ei tälläkään päästy kaikista\nrahahuolista. Lopulta tarvittiin näet vielä 108,000 mk, jotka saatiin\nlainaksi Kansallis-Osake-Pankilta, joka koko ajan mitä auliimmin oli\nneuvoin ja teoin avustanut yritystä. Kaikkiaan olivat kustannukset siis\nnousseet 1,500,000 markkaan. Jotta pankki saisi saatavansa, muutettiin\nO.Y. Kaisaniemi siten että hrt E. Aspelin-Haapkylä, S. Gripenberg, V.\nLounasmaa, K. A. Paloheimo ja G. W. Sohlberg lunastivat kaikki muut\nosakkeet, osaksi tasa-arvosta osaksi korkeammastakin hinnasta, ja\nsitoutuivat luovuttamaan koko yhtiön loppuvoiton, mikäli se nousi\nyli 6 % heidän omista osakkeistaan, velan vähentämiseksi. Niin on\ntapahtunutkin, joten O.Y. Kaisaniemi joku aika sitten hajotessaan on\nlyhentänyt mainittua velkaa 54,000 markalla sekä tarpeellisiin\nkorjaustöihin teatterissa antanut 7,000 mk.\n\nNäin olemme kertoneet kuinka uusi teatteritalo rakennettiin. Mitä siitä\nvielä on sanottavaa, jääköön siksi kun esityksessämme olemme tulleet\nsiihen ajankohtaan, jolloin uljaan rakennuksen ovet ensi kerran\navattiin yleisölle.\n\n       *       *       *       *       *\n\nBergbom-sisarukset lähtivät keväällä 1901 jo 7/5, siis tavallista\nvarhemmin, ulkomaille ja oli heidän matkansa päämäärä aluksi Parisi.\nSiellä he viipyivät toista kuukautta ja viihtyivät erittäin hyvin. Oli\nnimittäin lämmin ja kaunis ilma, joten he vapaasti voivat nauttia\nparisilaisesta keväästä. Tämän kirjan tekijäkin oli silloin Parisissa\nja asuen samassa pienessä hotellissa Odéon teatterin lähellä Quartier\nLatin'issa kuin sisarukset hän heidän kanssaan teki useita yhteisiä\nretkiä maailmankaupungissa. Niin käveltiin yhdessä Luxembourgin\npuistossa, tehtiin vaunumatka Vincennes'iin, oltiin käynnillä Emil\nWikströmin luona, joka perheineen jo oleskeli viidettä vuotta\nParisissa, juuri saamaisillaan valmiiksi suuren säätytalon\notsikkoryhmänsä, ja syötiin sitten, kaikki yhdessä, ranskalaiset\npäivälliset klo 8 illalla, taivasalla boulevard St. Germain'in\nvarrella. Sekä Kaarlo että Emilie näyttivät terveiltä ja iloisilta --\nhe olivat ainakin näennäisesti vapautuneet surullisen raskaasta\nkotimaantunnelmasta ja jokapäiväisistä teatterihuolista. Kumminkin on\ntekijällä muisto yhdestä pikku tapahtumasta, joka kohta teki häneen\npainostavan vaikutuksen, vaikkei hän silloin aavistanutkaan, miten\nennustava se todella oli. Eräänä iltana hän oli yhdessä Bergbomin\nkanssa klo 9-10 ajoissa palannut hotelliin, jossa kumpikin meni\nhuoneeseensa. Vähän klo 10 jälkeen hänen mieleensä tuli kysyä jotakin\nKaarlolta ja, luullen tämän vielä olevan ylhäällä, hän meni häntä\ntapaamaan. Kaarlo oli kumminkin jo pannut maata, mutta ovi ei ollut\nlukossa. Koska tämä tuntui omituisen varomattomalta oudossa hotellissa,\noli aivan luonnollista kysyä: \"Eikö sinulla ole tapana sulkea oveasi\nyöksi!\" -- \"Ei ole, jos halvauskohtaus sattuisi, enkä voisi nousta\nvuoteelta, on parempi että ovi on auki!\"\n\nNähtyänsä mitä teattereilla oli uutta ja tapansa mukaan tehtyänsä\nostoksia teatteria varten sisarukset kesäkuun keskivaiheilla (siis\noltuaan Parisissa 6 viikkoa) lähtivät Nauheimiin, jossa olivat olleet\nedellisenäkin vuonna. Sieltä Emilie 19/6 muun muassa kirjoittaa nti\nAini Nevanderille viimeisestä Parisinmatkastaan -- sillä viimeinen se\ntositeossa oli:\n\n-- \"Sunnuntaiaamuna jätimme ihastuttavan Seine-kaupungin, ja kyllä\nRanska kumminkin on ihana maa, väestö henkevämpi ja rakastettavampi\nkuin muut kansakunnat ja Parisi kaupunkien kaupunki. Saksalaista\nBiederkeit'iä, Tüchtigkeit'iä j.n.e. kunnioitan tosin suurimmassa\nmäärässä, mutta minä rakastan ranskalaisten luonnonlaatua kaikkine\nvikoineen ja heikkouksineen. Lähdimme klo 8 aamulla, ja kun ilma oli\nkolea ja paha, jatkoimme yhtä mittaa väsymättä, vaikka tulimme tänne\nperille vasta keskiyön jälkeen. Täällä on koko ajan ollut sateista ja\nkylmää; Parisissa oli meillä lakkaamatta kirkas taivas ja\npäivänpaistetta, jollei oteta lukuun paria meluavaa ukkosilmaa, mutta\nsehän on ranskalaisen luonteen mukaista!\"\n\nKaikesta päättäen Nauheimissa olo ei tällä kertaa muodostunutkaan\ntyydyttäväksi. Ilmat olivat epäsuotuisat ja Kaarloa vaivasi katarri\nkuumeineen. Sitä paitse ei mielikään pysynyt niin keveänä kuin\nParisissa. Jo ennen lähtöä sieltä oli tieto saapunut heidän sisarensa,\nvapaaherratar Betty von Troilin, kuolemasta, sitte tuli ikäviä uutisia\nvaltiollisista ja puolue-rettelöistä (esim. häpeällinen oikeudenkäynti\nYrjö-Koskista vastaan) ja vihdoin teatterihuolet, joihin tällä kertaa\nkuului kaikenlaiset varustukset uutta näyttämöä varten. Muun muassa oli\nGrabovilta Tukholmasta tilattu uusia koristuksia, ja aikoi Kaarlo\npalata sitä tietä nähdäkseen kuinka työ oli edistynyt. \"Ne [uudet\nkoristukset]\", Emilie kirjoittaa, \"painavat meitä enemmän kuin tahdomme\ntaikka uskallamme sanoa.\"\n\nKun Kaarlo oli \"lukenut leivisköittäin sanomalehtiä ja kirjoja\" ja\nottanut täyden määrän (24) kylpyjä, sisarukset 18/7 lähtivät\nNauheimista ja suuntasivat matkansa Amsterdamiin, sillä Kaarlolla oli\nsuuri halu nähdä Hollantia, sen taidetta ja muuta kultuuria ja kansaa.\nEmiliellä oli tavan mukaan -- vaikka hän jo edellisenä vuonna [1900]\noli eronnut virastaan hypoteekkiykdistyksessä -- suurempi kiire kotiin,\nja hän erosikin 24/7 Brüsselissä veljestään matkustaakseen Berlinin ja\nStettinin kautta Helsinkiin. Kaarlo sitä vastoin jäi vielä Brüsseliin,\njoka hänestä oli \"kaikin puolin viehättävä\", ja matkusti sitten\n\"hitaasti\" Kölnin, Hildesheimin, Goslarin, Schierken, Halberstadtin\nkautta Harzvuoristoon, johon Nauheimin lääkäri oli neuvonut hänet\n\"jälkiparannuksille\". Kotimaahan, johon hän, niinkuin tiedämme, surkean\nsekasorron tähden ei ikävöinyt, Kaarlo palasi vasta 24/8.\n\nTältä kesältä on meillä kaksi Bergbomin kirjoittamaa päiväämätöntä\nkirjettä nti Betty Elfvingille. Edellinen, Nauheimin olon lopulta,\nalkaa seuraavin sanoin:\n\n\"Rakas Bettina-ystävä. Kuinka virkistävää olikaan kuulla jotakin\nsinulta. Olemme viime aikoina tavanneet toisiamme niin pikimmältään,\nettemme vuosikausiin ole saaneet tilaisuutta oikeaan 'passiar'iin',\nkuten tanskalaiset sanovat. Tuntuisi niin hyvältä saada puhua siitä,\njoka meitä kaikkia painaa, puhua tyynesti ja surullisesti niinkuin\nihmisten sopii, jotka tietävät ettei välttämätöntä muuteta huutamalla,\nmutta että kestettävä on viimeiseen saakka. Me ymmärrämme toisiamme --\nsiitä olen vakuutettu -- tässäkin asiassa.\"\n\nMuutoin koskevat molemmat Sprengtportenin oppilaita. Nti Elfving oli\nkirjoittanut, että kappaletta oli pyydetty näyteltäväksi Ruotsiin\n(arvaamme että Aug. Lindberg oli sitä pyytänyt). Kaarlolle tämä oli\n\"yllätys, joka ei ollut sekottumattomasti iloinen\", vaikka\nluonnollisesti sensuuri nyt vähemmän kuin koskaan sallisi kappaleen\nesittämistä Helsingissä. Hänen mielestään oli sentään myöntäen\nvastattava, mutta ennen kun käsikirjoitus lähetettiin, oli se\ntarkastettava ja erinäisiä lauseita muutettava, ne kun eivät sopineet\nruotsalaisille. Tämä työ ei kumminkaan voinut tapahtua kirjeiden\nkautta, vaan oli heidän sitä varten yhdyttävä syyspuolella. Tuliko\ntästäkään mitään, sitä emme tiedä. Ei ainakaan näytelmää ole Ruotsissa\nesitetty. Mahdollisesti raukesi tuuma sentähden, että nti Elfving\nnäihin aikoihin kuoleman kautta menetti sekä sisarensa että\näitinsä.[50]\n\n       *       *       *       *       *\n\nViimeinen näytäntökausi Arkadiassa alkoi l/9 Murtovarkaudella ja muilla\ntunnetuilla kappaleilla, siksi kun 18/9 tuli ensimäinen uutuus, Jalmari\nFinnen suomentama A. Bissonin ja B. de Turiquen 3-näytöksinen\nhuvinäytelmä _Historiallinen linna_, joka Parisissa oli loistavasti\nmenestynyt, mutta meillä eli vain kolme iltaa. Vetämättä vertoja\nBissonin Herra ylitirehtöörille näytelmä myöskin tarjosi vähemmän\notollisia tehtäviä; kuitenkin Weckman -- Barrois, Kallio -- Colombin,\nNärhi -- Gabriac sekä nti Lähteenoja -- Chloe, Olga Salo -- rva Baudoin\nja Olga Leino -- Géneviève huvittivat katsojia. -- Lähinnä sen jälkeen\nseurasi 25/9 Hamlet, uusittuna, ja nähtiin nyt niinkuin aina kuinka\nluotettava suosijapiiri klassillisella draamalla oli teatterin\nyleisössä. Se meni 8 kertaa. Päärooli oli niinkuin ennen Axel\nAhlbergilla, mutta Ofeliana esiintyi Lilli Högdahl, näytellen\n\"liikuttavasti ja kauniisti\", sentään tyydyttämättä korkeita\nvaatimuksia. -- Hamlet-näytäntöjen välissä ja jälkeen vieraili\nmuutamina iltoina rva _Kahilainen_, esiintyen muun muassa pastorin\nrouvana Kuopion takana, ja teki hänen repäisevä komiikkansa entisen\ntapaista vaikutusta; nti Tompuri oli Lilli ja _Paavo Ahlman_[51]\npastori Jussilainen. -- Ohjelmistolle uusi Molièren huvinäytelmä,\n_Scapinin vehkeilyt_, annettiin, Jalmari Finnen suomentamana syyskauden\ntoisena uutuutena 9/10, ja se synnytti salongissa mitä hilpeimmän\nmielialan. Lindfors oli oivallinen Scapin, ja kiitosta niittivät\nmyöskin Falck -- Argante, Närhi -- Geronte, Kallio -- Octave, Suonio --\nLeander, Tyyne Finne -- Hyacinthe ja Olga Leino -- Zerbinette. --\nUusintona tosin mutta silti melkein uutena palasi Hauptmannin Hannele\nnäyttämölle 16/10. Nuori säveltaiteilija _Erkki Melartin_ oli näet,\nvasta kotiuduttuaan ulkomailta opintomatkalta, säveltänyt kappaletta\nvarten laajan musiikin, joka R. Kajanuksen orkesterin esittämänä\nhuomattavasti enensi sen vaikutusta. Hänen oli erinomaisesti onnistunut\ntavata näytelmän lyyrillinen pohjatunnelma (E. Katila U. S:ssa).\nEsittäjiäkin kiitettiin keitä tosipiirteisestä realismista, keitä\nhienotunteisesta tunnelmanvirityksestä;. Olga Leino oli Hannele, Lattu\nkyläräätäli, Närhi Hannelen isä, Salo Gottwald, nti Lähteenoja ja\nPesonen köyhäinhuoneen väkeä.\n\nMarraskuu alkoi kaksoispremiäärillä, 1/11 kun annettiin Jalmari Finnen\nsuomentama E. Pailleronin 1-näytöksinen huvinäytelmä _Kipinä_ ja\nkotimainen alkuteos, Jalmari Hahlin 3-näytöksinen näytelmä _Heinäkuun\nhelteessä_. Miellyttävässä esikappaleessa nti Helmi Tähtinen[52]\nkokeili iloisena Antoinettena, saaden melkoista suosiota osakseen. Mitä\ntaasen ohjelman pääkappaleeseen tulee, ei se paikallisväriä ja henkistä\nlentoa kaipaavana \"taiteilijadraamana\" ollut omansa mainittavasti\nviehättämään yleisöä; jo toisen illan jälkeen se katosikin. -- Paljon\nsuurempaa huomiota, joskaan ei pysyvää menestystä, saavutti Kasimir\nLeinon 5-näytöksinen historiallinen näytelmä _Jaakko Ilkka ja Klaus\nFleming_, joka 9-kuvaelmaisena oli niin laaja, että se riitti kahdeksi\nillaksi: edellisenä näyteltiin 5 ensimäistä kuvaelmaa ja toisena 4\njälkimäistä. Näyttämöllepano oli tavallisen huolellista, loistavaa ja\naikakautta kuvaavaa, niin että se viehätti katsojia silloinkin kun\ntoiminta -- niinkuin varsinkin alkupuolella -- tuntui pitkäveteiseltä.\nNäytteleminen oli hyvää etenkin pääosiin nähden; mutta monet sivuosat,\njoihin ei enää kehittyneitä voimia riittänyt, esitettiin luonnollisesti\nheikommin. Mainioita olivat erittäinkin B. Leino Ilkkana, joka\ninnostuneesti näytteli pohjalaista talonpoikaissankaria, ja Axel\nAhlberg Klaus Fleminginä; mainitsemme myös nti Lähteenojan noitana.\nNäytelmän ensimäinen osa annettiin ensi kerran 15/11 ja sitten vielä\nkaksi kertaa peräkkäin, jonka jälkeen toisen osan ensi-ilta oli 20/11\n-- kaikkiaan meni kumpikin osa 7 kertaa. Yleisö oli kyllä viehättynyt,\nmutta myöhemmillä kerroilla vähälukuinen. -- Joulukuulla ei enää tullut\nuutta, vaan muun tunnetun muassa pitkiä aikoja kätkössä ollut\noopperamainen Kultaristi, jossa laulajana esiintyi _Iivari\nKainulainen_.[53] --\n\n\"Tunnollista ja ahkeraa työtä teatteri on tehnyt viime\nsyyskautenansakin\", eräs arvostelija lausuu, \"joskaan työ ei tunnu niin\nintensiiviseltä kuin ennen.\" Enemmän uutta olisi saanut ilmestyä,\nmainitaan sen ohella; mutta nyt niinkuin tavallisesti arvostelija ei\ntiennyt, miksi täytyi vähempään tyytyä. Bergbomin aikomus oli ollut\nesittää Björnsonin Yli voimain, mutta oli se lykättävä, kun tekijän\nvaatimaa palkkiota, 1,000 kruunua, katsottiin liian suureksi. Sittemmin\nrunoilija alensi vaatimuksensa, ja kappale voitiin näytellä tammikuun\nlopulla.\n\nMuuten saamme tietoja teatterista ja oloista Emilien kirjeestä Betty\nElfvingille 15/12:\n\n-- \"Joulukuun 4 p. Kaarlo lähti jälleen tavalliselle joululevolleen;\nhän matkusti Berliniin, mutta palaa luultavasti uudenvuoden aatoksi.\nKyllä hän tänä vuonna on ollut jotenkin voimissaan, mutta eihän\njoustavuus eikä voimat enään ole entisellään. Tammikuulla\n[todellisuudessa helmikuulla] Ida Aalberg on tuleva. Hän esiintyy Hedda\nGablerina, Theodorana sekä vielä jossakin kolmannessa roolissa, joksi\nhän itse ehdottaa Orleansin neitsyttä, mutta siihen emme ole oikein\ntaipuvaisia. Näytelmä on vaativainen näyttämöllepanoon nähden, emmekä\nnyt, kun jo seisomme toisella jalalla uudessa talossa, katso\nitsellämme olevan oikeutta heittää pois niin paljon rahaa kuin kaksi\nkoristuskappaletta [Theodora oli toinen] vie. Jos hän kuitenkin pysyy\nlujana, täytyy meidän kai myöntyä. -- Niin uusi talo! Se on nyt melkein\nvalmis, ja me odotamme vain johtokunnan pyytämää ylimääräistä lainaa,\nmutta saa nähdä kuinka kaavan sitä on odotettava. Senaatti on tosin\npuoltanut sitä, mutta miten ratkaistaan kysymys Pietarissa?\nSuurella levottomuudella minä ajattelen muuttoa uuteen palatsiin;\npäiväkustannukset nousevat siellä niin kuulumattoman suuriksi, että\npelkään teatterin tulojen olevan aivan riittämättömät. -- Ja nyt, hyvä\nloppu tälle suruvuodelle. Jumala suokoon meille kaikille valoisampia,\ntoiverikkaampia päiviä, mutta ennen kaikkea rehellistä tahtoa ja\nluottamusta. Nyt on kaikki pimeää ja raskasta. Vanha Yrjö-Koskinen\nuskoo kumminkin järkkymättömästi, että valoisampi aika on koittava,\nvaikkemme kenties itse saakaan sitä nähdä. Jumalan haltuun. Ystäväsi\nEmilie Bergbom.\"\n\nKaarlon matkalta on meillä yksi päiväämätön kirje, josta otamme\nseuraavat rivit:\n\n\"Armahani! Ei minulla ole paljon kerrottavaa. Olen levähtänyt ja\nrauhottanut kiihottuneita hermojani -- sehän olikin matkani tarkotus.\nTeatterin suhteen on minulla ollut huono onni. Niin esim. odotin\nKööpenhaminassa neljä päivää nähdäkseni Kuningas Learin n.s.\nShakespearenäyttämöllä, jonka Perfall ja Possart ovat keksineet\nlukuisia dekorationivaihdoksia vaativia kappaleita varten. Ainoastaan\ntausta ja tehottomia (neutrala) kulisseja. Mutta kun tulin teatteriin,\nsain Learin sijasta nähdä kaksi Heibergin homehtuneimpaa voodevillea.\nSamoin petettiin minua edellisenä iltana Dagmarteatterissa, missä sain\nKamelianaisen (!) Björnsonin uusimman draaman, Tora Parsbergin,\nsijasta. Täällä Berlinissä en ole nähnyt Hoop of Seegen (Siunauksen\ntoivo), mutta kyllä Yli voimain. -- -- En ole saanut bysantilaisia\nreunuksia [Theodoraa varten]; paras lienee maalauttaa semmoisia, niin\nne saa toivomuksensa mukaisiksi. -- -- Kaarlosi.\"\n\nEmilien kirjeestä näkyy, että teatterin vanhat johtajat eivät suinkaan\nehdottomasti iloisin mielin nähneet, kuinka lähestymistään lähestyi\nhetki, jolloin muutto oli tapahtuva. Kaikenlaiset huolet ja\nvalmistuspuuhat, jotka se aiheutti, täyttikin näinä aikoina heidän\nmielensä enemmän kuin jokapäiväiset, \"juoksevat\" toimet.\n\nMiten mainittujen huolten laita lieneekin, muodostui kevätkausi sangen\nvärikkääksi, sangen huomattavaksi niin ohjelmiston puolesta kuin\ntaiteellisestikin. -- Vanhemmista kappaleista tammikuun alusta\nmainitsemme (Benj. Leinon hyväksi 10/1 ja Topeliuksen muistoksi 14/1\nnäytellyn) Regina von Emmeritzin sentähden, että nimiroolissa esiintyi\nLilli Högdahl, joka nuori näyttelijätär, huolimatta vielä\nvakaantumattomasta taiteestaan, suorittaen yhä vaikeampia tehtäviä\nherätti yleisössä päivä päivältä suurempia toiveita. -- Uuden vuoden\nensimäinen uusi kappale oli kotimainen alkuteos, Väinö Andelinin\nkirjoittama 3-näytöksinen näytelmä _Merimiehet_ (ensi-ilta 17/1), jonka\nmonet yksityis- ja yhteislaulut O. Merikanto oli säveltänyt. Tämä\nmerimieselämän kuvaus oli luultavasti aiottu kilpailemaan Pakkalan\ntukkimieselämän kuvauksen kanssa, mutta onnistuakseen ei näytelmän\njuoni ollut tarpeeksi yksinkertainen tai luonteva, eikä siinä ollut\nsitä kansanomaista huumoria, joka voittaa sydämiä. Etenkin laulujen\nansioksi on luettava että se kumminkin meni 7 kertaa. -- Toisena\nuutuutena tuli Björnstjerne Björnsonin _Yli voimain_ 1:nen osa, A. B.\nMäkelän suomentamana, 29/1. Merkillinen aatedraama esitettiin -- B.\nLeino Sangina, Katri Rautio hänen vaimonaan, Axel Ahlberg Brattina --\nhyvin tyydyttävästi ja herätti myöskin mielenkiintoa; mutta siitä että\nse meni vain kolme kertaa, näkee ettei se ollut otollinen suuremmalle\nosalle yleisöä.\n\nNiinkuin ennen on mainittu, oli _Ida Aalberg_ lupautunut vierailemaan\ntänä keväänä, joten hän oli luova loistoa teatterin viimeiseen aikaan\nArkadiassa ja sen alkuaikaan uudessa talossa. Näyttelijätär esiintyi\nensi kerran 14/2 Hedda Gablerina ja tervehdittiin häntä tavallisella\ninnostuksella tässä loistoroolissaan. Sama näytelmä annettiin vielä\nkahtena iltana, mutta sen jälkeen, valmisteltaessa taiteilijattaren\nesiintymistä ohjelmistolle uudessa näytelmässä, pistettiin toista\nväliin. Teuvo Pakkala, joka Tukkijoellansa oli saanut niin pysyvän\nmenestyksen, ettei siitä näkynyt loppua tulevankaan, oli sepittänyt\nuuden teoksen, 4-näytöksisen huvinäytelmän, _Kauppaneuvoksen härkä_, ja\nnäyteltiin se ensi kerran 21/2. Tämä leikillisivallinen kuvaus\npikkukaupungin elämästä on kyllä heikonlainen draamallisen rakenteensa\npuolesta, mutta kiitos olkoon useiden hyvien tyyppien sekä\nluonnonomaisen sukkeluuden ja huumorin näytelmä vastaanotettiin varsin\nsuosiollisesti. Esiintyjistä sanottiin, että Lindfors, miten etevä\nolikaan Hillerinä, kumminkin liiaksi muistutti ranskalaisia\nkomediaroolejaan; toiset olivat sitä vastoin kylläkin kotimaisia,\nPesonen pormestarina, rva Kahilainen pormestarinnana, Närhi (erittäin\nonnistunut) Pommerina j.n.e. Kappale meni kaikkiaan 9 kertaa. -- Sillä\naikaa kun Kauppaneuvoksen härkä rehenteli näyttämöllä, sattui 26/2\n_Hugon_ syntymän satavuotismuisto-päivä, eikä Bergbom laiminlyönyt sen\nviettämistä. Silloin annettiin teatterin alkuajoilta tunnettu Angelo.\nUusista esiintyjistä on erittäin mainittava Lilli Högdahl, joka\nmenestyksellisesti täytti Catharina Bragadinin vaativan osan. --\n\nMaaliskuun alussa Ida Aalberg esiintyi uudessa loistoroolissa,\nkun 5/3 ensi kerran annettiin Irene Mendelinin suomentama V. Sardoun\n5-näytöksinen murhenäytelmä _Theodora_. Jännityksellä yleisö oli\nodottanut tätä kappaletta, joka kirjoitettuna Sarah Bernhardtia varten\nja Parisissa esitettynä oli maailman kuuluksi tullut, ja jännityksellä\nnäyttelemistä seurattiin -- olihan taituri- jollei mestariteoksen\ntärkein päämäärä kiinnittää katsojien mieltä. Näyttämöllepano oli\ntarpeeksi loistava ja bysantilainen, ja Ida Aalberg tyydytti korkeimmat\nvaatimukset kuvatessaan mitä vastakkaisimpia luonteenpiirteitä ja\ntunteita, esitettävässään naisolennossa. Muutkin pääosat näyteltiin\noivallisesti, B. Leino ollen Justinianus, Ahlberg Andreas, Salo\nMarcellus j.n.e. Tämä viimeinen loistodraama Arkadiassa meni 8 kertaa.\n-- Viimeinen ohjelmistolle uusi kappale, joka vanhan teatterin\nnäyttämölle ilmestyi, oli Minna Canthin 1-näytöksinen huvinäytelmä _Hän\non Sysmästä_. Se esitettiin 15/3 yhdessä kahden toisen pikku näytelmän\n(Kipinä, Ensi lempi) kanssa, ja sanottiin näytäntöä \"nuorten\nnäytännöksi\", syystä kun roolit kauttaaltaan olivat seurueen nuorimpien\nvoimien ja oppilaiden käsissä. Näytäntöön ottivat menestyksellä osaa\nm.m. ndit Helmi Tähtinen, Elli Malm ja Esther Niska sekä hrt Otto\nTuulos, Paavo Ahlman, _Jussi Snellman_[54] y.m. Yleisö oli iltaansa\nsangen tyytyväinen ja huusi esiin nti Kaarola Avellaninkin, joka vielä\nentiseen tapaan jatkoi opettajatointaan näyttämömme hyväksi.\n\nHuhtikuulta on lopuksi mainittavana kaksi jäähyväisnäytäntöä --\nSuomalaisen teatterin _viimeiset näytännöt Arkadiassa_. Molemmat\ntapahtuivat sunnuntaina 6/4, toinen klo 5 i.p.: Regina von Emmeritz\n(3:s näytös), Daniel Hjort (mestauslavakohtaus), Murtovarkaus (3:s\nnäytös) ja Kihlaus, sekä toinen klo 8: Saituri (kohtauksia), Venetian\nkauppias (4:s näytös) ja Maria Stuart (5:s näytös). Kun tarkastaa näitä\nohjelmia, tuntee helposti niiden kokoonpanosta Kaarlo Bergbomin käden.\nEdellinen, jossa Z. Topelius, J. J. Wecksell, Minna Canth ja Aleksis\nKivi ovat yhdistetyt, edusti teatterin kotimaista ohjelmistoa, jota\nteatterin perustaja piti tärkeimpänä, jälkimäinen, jossa Molière,\nShakespeare ja Schiller esiintyvät rinnakkain, suurta klassillista\nohjelmistoa. Yleisö puolestaan käsitti täydelleen jäähyväisnäytäntöjen\nmerkityksen, ja ilta sai oikean juhlahetken luonteen. Näyttelijät\ntekivät kaikki parastaan, tuntui kuin erojaistunnelma sydämessä olisi\nlämmittänyt ja antanut vauhtia heidän näyttelemiselleenkin, ja se taas\nlämmitti katsojia. Erittäin mainittakoon Aurora Aspegren (monen ajan\npäästä vieraillen) Katrina, Lindfors saiturina, B. Leino Schylockina ja\nIda Aalberg Maria Stuartina. Kuningattaren hyvästijättö ympäristölleen,\nennen kun hän lähtee viimeiselle matkalleen, muuttui monelle katsojalle\njonkinlaiseksi vertauskuvaksi siitä hyvästijätöstä jolla teatteri erosi\n30-vuotisesta, monivaiheisesta, muistorikkaasta lapsuus-, nuoruus- ja\nensimäisestä miehuuskaudestaan. -- Kun näytäntö oli loppunut, kokoontui\nkoko näyttelijäkunta näyttämölle, ja nyt kaikki läsnäolevat yhdessä\nlauloivat Maamme-laulun. Sitte Kaarlo Bergbom seppelöitiin laakerilla\nja nostettiin korkealle eläköönhuutojen kaikuessa, ja sen jälkeen tuli\nEmilie Bergbomin vuoro vastaanottaa yhtä lämmin, yhtä sydämellinen\ntunteenilmaus. Kilpailtuaan näyttelijäin kanssa johtajien ylistämisessä\nyleisö ei säästänyt kunnian- ja kiitoksenosotuksiaan näyttelijöitäkään\nkohtaan. Vihdoin laulettiin Suomen laulu, ja niin olivat Arkadian\nseinät viimeisen kerran tärisseet niistä suosionhuudoista, joilla\nkansallinen yleisö niin usein oli sen suojissa ilmaissut ilonsa\nteatterin työstä ja olemassaolosta. --\n\nNoin kolme viikkoa edeltäpäin johtokunta oli lopullisesti päättänyt,\nettä uuden talon _avajaisjuhla_ oli vietettävä _huhtikuun 9, Elias\nLönnrotin syntymän satavuotismuistopäivänä_. Kuumeentapaisella innolla\ntyötä tehden rakennustyön johtomiehet täyttivät lupauksensa, että\nteatteri silloin olisi valmis. Kuinka heiltä vielä viime hetkessä\ntarmoa ja päättäväisyyttä kysyttiin, todistaa seuraava seikka, joka\nmuodostaa viimeisen lisän siihen sarjaan vastuksia, jotka olivat\nyritystä vaikeuttaneet. -- Avajaispäivä oli keskiviikko ja lähinnä\nedellisenä lauvantaina (siis 4 päivää ennen) tulivat maistraatin,\npoliisin ja palosammutuslaitoksen edustajat tarkastamaan teatteria ja\npäättämään, oliko sallittava siinä toimeenpanna julkisia näytäntöjä.\nTätä tarkastusta olivat rakennustyön johtajat tuskin ajatelleetkaan,\nsyystä kun loppuajalla oli niin äärettömän paljo muuta tärkeämpää\nmielessä ja kun hyvin tiettiin, että teatteri tulenkestävyyden ja\nerinäisten yleisön turvallisuutta ja mukavuutta tarkottavien laitosten\npuolesta oli verrattomasti etevämpi kaupungin entisiä, yhä käytännössä\nolevia samanlaisia rakennuksia. Tarkastusmiehet asettuivat kuitenkin\ntoiselle kannalle ja tekivät koko joukon yhtä kuulumattomia kuin\nhyödyttömiä tai vähän hyödyllisiä vaatimuksia, niin esim. vaadittiin,\nettä näyttämöaukon yläpuolelle oli asetettava pienillä reijillä\nvarustettu, mahtava, putkenmuotoinen vesisäiliö, jonka avulla kävisi\ntarpeen tullen vedellä kastaa esirippu ja siten estää näyttämöllä\nalkanutta tulipaloa leviämästä salonkiin -- laitos, jonka tapaista ei\noltu nähty yhdessäkään meikäläisessä teatterissa. Ja kaikki oli oleva\nkunnossa ennen keskiviikkoa, jos toivottiin lupaa avajaisjuhlaan!\nVaikealta, jopa mahdottomalta näytti saada tämä niin lyhyessä ajassa\nsuoritetuksi, ja sentähden on helppo kuvitella erään vanhan\nneuvosmiehen[55] tunteita, kun hän palatessaan tarkastuksesta\ntyytyväisesti hieroen käsiään lausui muutamalle tuttavalleen: \"Kyllä me\nnyt olemme järjestäneet asiat niin, ettei avajaisista tule mitään\nainakaan määrättynä päivänä!\" Epätoivoisella rohkeudella ryhdyttiin\nkuitenkin toimeen, ja kiitos Huberin vesijohtoliikkeen, G. W.\nSohlbergin y.m. uhrautuvan myötävaikutuksen tuli, yöt ja päivät\nponnistaen, mahdoton mahdolliseksi. Tiistai-iltana oli kaikki valmiina\npaikoillaan, ja uuden tarkastuksen jälkeen täytyi viranomaisten antaa\ntarpeellinen lupa. Se tapahtui klo 7 illalla ja niin oli viimeinen este\nvoitettu.\n\nJohtokunnan pöytäkirjat näyttävät, etteivät juhlankaan valmistukset\nolleet vähäiset. Monta kertaa ja kauvan keskusteltiin siitä, kuinka se\noli järjestettävä, mitä otettaisiin ohjelmaan, keitä kutsuttaisiin\nvieraiksi y.m.s. Kun elettiin kirovuosien aikaa, tuli semmoinenkin\nkysymys kuin viimeksi mainittu vaikeaksi pulmaksi. Ei ollut kenellekään\nsalaisuus, että rakennusyritys olisi ollut kerrassaan mahdoton, jos\nkorkeimmat viranomaiset olisivat olleet antamatta runsasta apua\nsuoranaisen avustuksen ja lainan muodossa, mutta aikana, jolloin viha\nja järjestelmällinen vaino oli hävittänyt säädyllisen seurusteluelämän\nalkuperäisimmätkin muodot eri puolueisiin lukeutuvien kesken, olisi\nsemmoinen, laatuaan mitä yksinkertaisin kohteliaisuus, jota noiden\nviranomaisten kutsuminen juhlaan olisi tietänyt, leimattu miltei\nmaankavallukseksi. Eikä siinä kyllin, julkeasti uhattiin juhlassa\ntoimeenpanna mielenosotuksia ja häväistyksiä, jos siihen kutsuttaisiin\nne ja ne. Näin ollen oli kutsujain mahdoton ottaa vastatakseen siitä\nmitä tapahtua voisi juhlassa ja vielä vähemmän mahdollisten\nhäväistysten jälkivaikutuksista -- ja niin päätettiin olla\nkutsumatta muita henkilöitä kuin semmoisia, joilla oli arvo ja asema\ntaide-elämässämme; hallituksen jäsenet y.m. viralliset henkilöt\nsaisivat, jos niin haluaisivat, lunastaa pääsylippunsa samoilla\nehdoilla kuin muut kansalaiset.[56] Muutoin päätettiin -- pääsylippujen\nkysyntä kun oli tavattoman suuri -- että juhlallisuus oli jaettava\nkahteen juhlanäytäntöön, jotka muodostaisivat jatkon toisilleen ja\njoihin kumpaankin erikseen pilettejä myytäisiin sekä että näitä ensi\nkädessä varattaisiin teatteritalon osakeyhtiön osakkaille, viimeisen\nkolmivuotiskauden takaajille, naisille, jotka olivat toimeenpanneet\narpajaiset teatterin sisustamista varten, ja näyttelijöille omaisineen,\nja oli niiden hinta oleva 10 ja 20 mk.\n\nMitä ohjelmaan tulee, oli sitä ajateltu vuotta ja toistakin ennen,\nsillä uutta siihen tahdottiin eikä sitä synny kädenkäänteessä.\nBergbomin hengen mukaista oli, että hän pyysi yhdistää siihen\nmahdollisimman paljon kansallista taidetta: esitettävissä numeroissa\ntuli kaikkien etevimpäin runoilijain ja säveltäjäin olla edustettuna ja\nesittäjienkin joukossa ilmaantua teatterin entisiä jäseniä nykyisten\nrinnalla. Johtajan sydämessä paloi halu näyttää, ettei taiteemme ollut\nliian köyhä astuakseen uutehen tupahan, alle kaunihin katoksen. Näin\nluotiin näytäntöjen ohjelmat, jotka panemme tähän esittäjineen\nkaikkineen muistoksi kuulun juhlan:\n\n_Edellinen näytäntö_ klo 5: _J. H. Erkon_ juhlaa varten kirjoittama\n3-näytöksinen runonäytelmä _Pohjolan häät_, johon _Erkki Melartin_ on\nmusiikin säveltänyt. Näytelmän henkilöt: Väinö -- Benjamin Leino,\nSuurseppo -- Emil Falck, Ilmari -- Oskari Salo, Lemminkäinen -- Aarne\nRiddelin, Lokka -- Olga Salo, Anja -- Helmi Tähtinen, Pellervo --\nAleksis Rautio, Immo -- Iisakki Lattu, Louhi -- Mimmi Lähteenoja, Turjo\n-- Adolf Lindfors, Iivo -- Lilli Högdahl, Terhi -- Alli Hilden, Rutjo\n-- Evert Suonio, Paturi -- Eino Salmela, Osmotar -- Naemi Kahilainen,\nAila -- Elli Tompuri, Kaaso -- Olga Poppius, Kave (näkijänainen) --\nElli Malm, paimenia (Jussi Snellman, Knut Weckman, Yrjö Ahnger, Paavo\nAhlman, Otto Tuulos), eräs louhelainen, soittaja (Otto Närhi), laulajia\n(Taavi Pesonen, Iivari Kainulainen), esiratsastajia (Hemmo Kallio,\nMikko Gestrin), eukkoja (Emilie Stenberg, Mimmy Leino), paimentyttöjä\n(Alma Auer, Ester Niska, Veera Juvelius), Hallatar (Saimi Järnefelt),\nUsvatar (Aurora Aspegren), Ilmatar (Olga Leino), Päivätär (Katri\nRautio), Kanteletar (Tyyne Bergroth), Kastehelmetär (Lilli Kajanus),\nMerihelmetär (Helga Durchman), Sadehelmetär (Elvira Willman),\nKyynelhelmetär (Helmi Helenius), hallattaria, usvattaria, tuulettaria,\nKalevan, Pohjolan kansaa y.m.\n\n_Jälkimäinen näytäntö_ klo 8.15: _Armas Järnefeltin_ säveltämä\n_alkusoitto_; _Maamme-laulu_ (lausuvat Aurora Aspegren, Mimmi\nLähteenoja, Tyyne Bergroth, Benjamin Leino, Aleksis Rautio, Iisakki\nLattu, Olga Salo, Elli Malm, Lilli Högdahl, Adolf Lindfors, Olga\nLeino); _Fredr. Cygnaeuksen Sua kiitän Suomi_ (lausuu Katri Rautio);\n_Aleksis Kiven Lea_ (henkilöt: Sakeus -- Emil Falck, Lea -- Ida\nAalberg-Uexkull-Güldenband, Joas -- Benjamin Leino, Aram -- Oskari\nSalo, Ruben -- Hemmo Kallio). Sen jälkeen esittää Robert Kajanuksen\njohdolla filharmooninen orkesteri, Abraham Ojanperä ja Helsingin\nyhdistetyt mieskuorot _Jean Sibeliuksen_ sävellyksen _Tulen synty_\n(sanat Kalevalan 47:stä runosta); Mieskuoroja: F. Pacius, Suomen laulu;\nR. Kajanus, Sotamarssi; Tuuti lasta Tuonelahan; E. Genetz, Terve\nSuomeni maa, Porilaisten marssi; Sekakuoroja: Tervehdys Suomelle (Z.\nTopeliuksen sanat, F. Paciuksen säveltämä), Nouse riennä Suomen kieli\n(Oksasen sanat, O. Merikannon säveltämä), Taiteelle (Volter Kilven\nsanat, J. Sibeliuksen säveltämä).[57] --\n\nSuuren \"Sammatin pojan\", Elias Lönnrotin, muistopäivä, huhtikuun 9, oli\nkeväisen kaunis ja raikasilmainen, niin että ihmiset aivan kuin\nitsestään antautuivat siihen tunnelmaan, joka julkilausuttiin ja\nlaulettiin tuhansissa juhlissa ympäri Suomen niemen. Lönnrotin\njuhlaan liittyi Kansallisteatterin juhla, ei häiritsevänä, vaan\ntäydentävänä lisänä, sillä, niinkuin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran\njuhlakokouksessa lausuttiin: \"Kaikissa sivistysmaissa pidetään\nkansallista teatteria kansallisen runouden ja taiteellisen kielenkäytön\nmahtavimpana edistäjänä, ja siihen nähden on Suomalaisen teatterin\nastuminen upeaan linnaansa katsottava ylen tärkeäksi voitoksi samaan\nsuuntaan, johon Lönnrot on muita tehokkaammin vaikuttanut.\"\n\nAamupäivältä pari seikkaa. -- Vuotta ennen talvella oli jonkun\nlämminsydämisen naisen päähän pälkähtänyt, että johtajan työhuone\nuudessa talossa oli erikoisella tavalla sisustettava, ja hänen\njulkilausuttuaan ajatuksensa tuttavilleen, muodostui pian innostuneita\nompeluseuroja, jotka yhteistuumin ja -töin valmistivat huonetta\nvarten mukavan kaluston suomalaiskuosisine päällyksineen ja\nkoristuksineen.[58] Juhlapäivän aamulla kalusto asetettiin paikoilleen,\nja kun Bergbom-sisarukset tapansa mukaan hyvissä ajoin tulivat\nteatteriin, kohtasi heitä siellä ystävällisten lahjottajain joukko,\njoka saattoi heidät tuohon vasta sisustettuun huoneeseen. Toisten\npuolesta rva Alma Almberg (Jalava) selitti heidän tahtoneensa valmistaa\njohtajille kodikkaan tyyssijan, missä kävisi huoahtaa levottoman\nteatterityön välihetkinä. Tähän \"viralliseen\" puoleen tuli sitten kahvit\nja ylioppilaslaulut, joita riitti teatterin palvelijakunnalle ja\ntyöväellekin. Niin herttaisesti alotettiin juhlapäivä itse teatterissa.\n\nToinen aamupäivän tapahtuma oli kunniatervehdys vapaaherra Seb.\nGripenbergin luokse, jonka rohkeutta ja väsymätöntä, palkatonta työtä\noli kiittäminen siitä että Kansallisteatterin linna ei enään ollut\nmikään unikuva. Lähetystö, jonka jäsenet olivat rvt Edith Wegelius ja\nA. af Heurlin, nti Ilona Jalava ja hrt A. Renqvist ja B. Wegelius,\nantoi vapaaherralle kansalaisten puolesta muistolahjaksi hopeisen\nhaarikan, jonka kylkeen oli kaiverrettu hänen sukunsa vaakunakilpi sekä\nrunomuotoinen ylistys- ja kiitoskirjoitus. -- Samalla asialla, kiitosta\nlausumassa rakennustyön ylijohtajalle, kävi myöskin näyttelijäkunnan\nlähetystö, johon kuuluivat Ida Aalberg, Katri Rautio, Iisakki Lattu,\nY. Ahnger ja J. Finne.\n\nJo hyvissä ajoin ennen klo 5:ttä teatteri oli tulvillaan juhlapukuista,\nhilpeämielistä yleisöä, sillä olihan uudessa talossa paljo katsottavaa.\nMielin määrin oli jo kauvan ihailtu (ja tietysti kritikoitukin)\nrakennuksen uljasta ulkonäköä, sen tyyliltään romaanilaisvoittoista,\nuhkeaa fasaadia kulmatornineen ja komeaa, punaista kupoolia, nyt olivat\nväljät sisäänkäytävät ensi kerran avoinna, saatiin nousta leveitä\nportaita ylös ja vallata avarat, uutuuttaan hohtavat suojat. Yleinen\noli ihastus, minkä ilmavat, mukavat käytävät sekä ensimäisen parven\nlämpiö värikkäine akkunoineen, mukavine, aistikkaisine huonekaluineen\nja Arkadiasta tuotuine muotokuvineen seinillä herättivät, eikä vähempi\nse lämmin, kodikas tunnelma, jonka valtaan tulija huomasi joutuvansa\nitse katsomossa (salongissa). Se oli juhlallisen avara, mutta ei\nsentään liian suuri -- ei ollut \"suuren suuri eikä pienen pieni\",\nkansan sanontatapaa käyttääksemme, vaan juuri semmoinen kuin piti ja\nsopi; suhteet olivat hyvät, seinien punainen väri vaatimaton, mutta\nlämmin, koristukset -- lyyryt ja seppeleet parvien[59] rintamuksilla ja\nSuomen vaakunakilpi kummallakin puolen näyttämön aukkoa -- somat\nkohtuullisuudessaan. Semmoinen oli ensimäinen vaikutelma, ja että se\nyleisesti tunnettiin, sen näki iloisesta tyytymyksen ilmeestä kaikkien\nkasvoissa. Niin tavallisen yleisön, mutta missä toisensa tapasi kaksi\ntai useampi niitä, jotka olivat olleet mukana 30-vuotisessa\ntaistelussa, jolla kansalliselle näyttämölle oli pysyvä perustus ja\narvonmukainen koti vallotettu, siinä sydämet sykkivät ja silmät\nsäteilivät voitonriemusta. --\n\nAivan erikseen on mainittava muuan piirre kuvaamassamme ensimäisessä\nvaikutelmassa, joka lähti eräästä laatuaan kylläkin merkillisestä\nuudistuksesta. Raittiusharrastajissa oli näet herännyt ajatus, että\nuuden talon ravintolasta kaikki päihdyttävät juomat olivat\nkarkotettavat, ja se toteutettiinkin. Mutta koska tietty oli, että\nasialla oli kiivaita vastustajiakin, pantiin vallankumous toimeen\nmuodossa, joka ehkäisi kaikki mielenosotukset. Joukko nuoria naisia ja\ntyttöjä sivistyneistä suomalaisista piireistä otti palvellakseen\nyleisöä tarjoilijattarina, ja puettuina värikkäisiin kansallispukuihin\nhe häärien juhlavieraitten kesken enensivät iloista tunnelmaa ja saivat\nalussa tyytymättömätkin hymysuulle. Ymmärrettävää että tämmöistä\nviehätystä ei enää riittänyt arkipäiviksi, palkattomien\ntarjoilijattarien sijaan tuli palkattuja, mutta uudistus oli kerta\nkaikkiaan toimeenpantu, eikä siitä sen jälkeen ole luovuttu.\n\nKaunis oli näytäntökin. Kun runoilijalta oli pyydetty näytelmä\nteatterin avajaisjuhlaksi, hän tuskin olisi voinut paremmin valita\naiheensa.[60] Totta kyllä hänen oli luopuminen toivosta draamallisen\njännittävillä kohtauksilla kiinnittää katsojain mieltä, mutta\nasettamalla symbolisessa tarkotuksessa Pohjolan häät näyttämölle hän\nloi vaihtelevissa kuvaelmissa nähtäväksi mitä komeinta juhlallista\nmenoa Kalevalassa on kuvattuna sekä vuoropuhelussa ja lauluissa\nkuultavaksi sitä aaterikasta, sulavasanaista runoutta, jonka\nsepittäjänä Erkko oli mestari muitten edellä. Kun esirippu oli laskenut\nviimeisen näytöksen jälkeen, runoilija huudettiin esiin ja sai\nvastaanottaa suunnattoman laakeriseppeleen. Niinikään huudettiin esiin\nMelartin ja sitten Bergbom ja Gripenberg ja Törnqvist. \"Yleisön\ninnostus oli perin valtava\" (U. S.).\n\nNäytäntöjen välillä tapahtui yleisönvaihdos, sillä ainoastaan vähäinen\nosa oli saapuvilla molemmissa; tunnelmassa sitä vastoin ei muutosta\nnähty, vaan oli se jälkimäisen näytännön aikaan yhtä lämmin ja\ninnostunut. Jopa tarjosi rikas, vaihteleva ohjelma kohtia, jotka\ntekivät tämän loppupuolen juhlan alkupuolta unohtumattomammaksi.\nMainitsemme semmoisina Armas Järnefeltin alkusoiton, joka ensi kerran\nsai oikein huomaamaan miten huoneen akustiikka oli etevä, Kiven Lea,\njoka nyt -- Ida Aalbergin jalon taiteen tulkitsemana -- niinkuin 33\nvuotta ennen sai sydämet paisumaan, ja Jean Sibeliuksen Tulen synnyn,\njonka vertaista mahtavaa sävelteosta meillä tuskin ennen oli kuultu.\nYhdistettyjen mieskuorojen jäsenet muodostivat 300-isen joukon, joka\noli järjestetty riveihin toinen toistaan ylemmälle asteelle, ja\narvaahan sen miten valtavat olivat ääniaallot varsinkin lopussa, missä\nsäveltäjä suurenmoisessa crescendossa antoi kuvastua runon ihmesäkeet:\n\n    Taivas reikihin repesi,\n    Ilma kaikki ikkunoihin,\n    Kirposi tulikipuna,\n    Suikahti puna soronen,\n    Läpi läikkyi taivosista,\n    Puhki pilvistä pirisi,\n    Läpi taivahan yheksän,\n    Halki kuuen kirjokannen.\n\nKalevalan taru tulen, valon synnystä -- se on suomalainen muunnos\nPrometeustarinaa -- oli tässä saanut kauvas kantavan eduskuvallisen\nmerkityksen samoin kuin Pohjolan häiden vietto edellisessä näytännössä.\nKun ohjelman viimeiset osastot, mieskuorojen ja sekakuorojen, oli\nsuoritettu, päättyi juhla Maamme-lauluun, johon kaikki kuorot ja\nseisomaan noussut yleisö yhtyivät. -- Ei ollut muuta kuin yksi mieli\nsiitä, ettei meillä ole vietetty kauniimpaa kansallista juhlaa kuin\nKansallisteatterin avajaiset!\n\nTeatterista yleisö lähti ylioppilastaloon, jonka kaikki suojat\ntäyttyivät ahdinkoon asti. Siellä illallisen jälkeen E. G. Palmén\ninnokkaassa puheessa esitti lämpimät kiitokset rakennustyössä\ntoimineille, nimittäin ylijohtajalle, vapaaherra Seb. Gripenbergille,\narkkitehti Onni Törnqvistille ja hänen avustajalleen arkkitehti Yrjö\nSadeniukselle sekä rakennustoimikunnan jäsenille hroille K.\nCastrénille, ja A. V. Helanderille. Sen jälkeen A. W. Streng puhui\nSuomalaiselle teatterille ja Kaarlo ja Emilie Bergbomille, sekä vihdoin\nE. N. Setälä suomenkielestä taidekielenä. -- Mainiompi muita hetkiä\ntässä juhlallisessa illanvietossa oli aivan alussa se, kun Bergbom\nastui sisään, ja koko yleisö avaten hänelle vapaan käytävän salin\nperälle riemuhuudoin ja liehuvin liinoin tervehti häntä suomalaisen\nnäyttämön, Kansallisteatterin luojana. Se oli sydämen kyllyydestä\nlähtenyt, välitön kiitos verrattoman kansallisen teon suorittajalle,\nkunnianosotus voittajalle, jonka työn kruunajaisia tänään oli\nvietetty. --\n\nAvajaisjuhla kesti tavallaan viisi iltaa, sillä varsinaisen juhlapäivän\njälkeen näyteltiin vielä yhtä mittaa edellinen juhlanäytännöistä\nkolmesti ja jälkimäinen yhden kerran. Myöhemminkin annettiin Pohjolan\nhäät (kaikkiaan 9 kertaa), mutta näytelmällä oli sentään siksi\ntilapäärunoelman luonne, ettei sillä ollut tulevaisuutta ohjelmistossa.\nPääroolin esittäjistä B. Leino, Salo ja Riddelin sekä ndit Lähteenoja\nja Högdahl saivat muita enemmän tunnustusta. -- Sitten Ida Aalberg[61]\njatkoi vierailuaan, esiintyen kahtena iltana Theodorana ja samoin kaksi\nkertaa Cypriennenä (Erotaan pois), joista jälkimäiset sattuivat\nnäytäntöjen väliin, missä Nummisuutarit, uusittuna, esitettiin uudella\nnäyttämöllä. -- Ainoa, mutta sitä huomattavampi uutuus, joka\nnäytäntökauden lopussa ohjelmistoon ilmestyi, oli Shakespearen\n_Myrsky_. Ensi-ilta oli 11/5, ja meni näytelmä kaikkiaan 7 kertaa\n(viimeksi l/6). Myrskyn näyttämöllepano tyydytti korkeita vaatimuksia,\nja kun esitykselläkin oli suuria ansioita, liittyi kokonaisuus\ntaiteellisena tekona parhaimpien entisten riviin. Axel Ahlberg kyllä ei\nkyennyt havainnolliseksi tekemään henkisen mahtajan, Prosperon, koko\nsisällistä voimaa, mutta täytti kuitenkin paikkansa. Muutkin olivat\nhyviä ja jäivät niistä erittäin mieleen Lilli Högdahl suloisena\nMirandana, rva Olga Leino, joka ilmahenkenä, Arielina, leijuen\nnäkymättömien lankojen varassa, sievästi suoritti siivekkään osansa,\nLindfors Trinculona ja Rautio juomanlaskijana sekä, kaikkien muitten\nedellä, Otto Närhi Calibanina. Viime mainittu näyttelijä oli jo ennen\nmonessa tehtävässä osottanut yhä itsenäisempää taiteellista\nkarakterisoimiskykyä, mutta esittäessään Calibania, tuota pelottavaa\nepäsikiötä, jossa suuri runoilija on yksinäisellä tavalla kuvannut\nkaukaisen merensaaren alkuasukkaan, missä eläimellisyys taistelee\nalkavan raa'an ihmisyyden kanssa, Närhi loi hämmästyttävän todelliseksi\nolijan, joka ulkomuodoltaankin näytti mahdottomalta olemaan olemassa\nmuuna kuin fantasiakuvana. Miten kammottava tämä hirviö olikaan, oli\nsiinä samalla jotain pettävän luonnonomaista, joka aateloi sen\ntaideteokseksi.\n\nTänä näytäntökautena olivat tulot näytännöistä melkoista suuremmat kuin\nennen, nimittäin yhteensä lähes 175,872:05 mk, ja ansaitsee erittäin\nmerkitä, että avajaisnäytännöt tuottivat vähän päälle 21,000. Mutta\ntoiselta puolen olivat erinäiset menoerätkin tavattomia. Niin\nsuoritettiin esim. tekijäpalkkioita noin 8,400 mk ja dekorationeihin,\njoita tarvittiin uusia uudelle näyttämölle, 15,000 mk, musiikkiin lähes\n16,000 j.n.e. Kumminkin päättyi tilivuosi niin onnellisesti, että\ntodellinen velka teki vain noin 561:59 mk. Tästä ei kuitenkaan vielä\nvoitu mitään päättää, kuinka tulevaisuudessa tultaisiin taloudellisesti\nmenestymään uudessa teatterissa, ja jo ensi vuosi olikin antava\nhuolestuttavia kokemuksia. Muun muassa on jo tässä huomautettava, että\njuurikään mainittu dekorationeihin eli näyttämökoristuksiin käytetty\nsumma oli vain pieni osa siitä mitä siihen tarvittiin. Suuri osa\nArkadiassa käytettyjä koristuksia oli aivan kelvottomia uudelle\nnäyttämölle, puhumatta siitä että sekin osa niitä, joka saattoi\nollenkaan tulla kysymykseen, vaati korjausta ja paikkaamista, syystä\nettä Kansallisteatterin näyttämö oli paljon avarampi. Aluksi tämä\naiheutti enemmän vaikeuksia ohjelmiston ylläpitämiseen nähden kuin\nlaitoksen ulkopuolella olevat arvasivatkaan.\n\nTässä yhteydessä sopii mainita muutamia lahjotuksia teatterille, jotka\ntarkottivat sen suojien koristamista. Muistoksi siitä että\nKansallisteatterin vihkiäiset tapahtuivat Elias Lönnrotin syntymän\nsatavuotispäivänä _Eliel ja Ida Aspelin-Haapkylä_ antoivat ensi parven\nlämpiötä varten Lönnrotin muotokuvan, jonka Arvid Liljelund on\nmaalannut luonnon mukaan. _Viktor Lounasmaa_ taasen lahjotti Oskari\nVilhon muotokuvan, missä näyttelijä on esitetty (Molièren) Saiturin\nroolissa, ja jonka hän Vilhon eläessä oli maalauttanut Severin\nFalkmanilla. _Emil Wikström_ lupasi jo vihkiäisten aikana myöhemmin\ns.v. syksyllä valmistuneen ja ensi rivin lämpiöön asetetun marmorista\nveistämänsä pienennetyn toisinnon kauniista Kanteletarneidon\nkuvasta, joka sivukuvana koristaa hänen luomaansa Elias Lönnrotin\nmuistopatsasta.[62] Niinikään joku aika myöhemmin eräät teatterin\nystävät teettivät Emil Wikströmillä vapaaherra Seb. Gripenbergin ja\nprofessori Onni Tarjanteen (syksyllä 1904 valmistuneet) muotokuvat,\njotka, pronssista valettuina, nähdään seinään kiinnitettyinä ensi\nparvelle johtavien portaitten ohella. Vihdoin lahjotti _Kaarle\nPiilonen_[63] (jo 1901) 4,000 mk pohjarahastoksi Kansallisteatterin\nkoristamista varten freskomaalauksilla. Kaunis lahjotus, jonka\nvälittäjä ja tähänastinen hoitaja on ollut vapaaherra E. G. Palmén, on\njo kasvanut yli 6,000 markan. Sen käyttämisestä on neuvotteluja\npidetty, mutta lopulliseen tulokseen pääsemättä.\n\nEdellisten lahjojen ohella olkoon vielä yhdessä jaksossa merkittynä\nseuraavatkin. Kulissien, näyttämökoristusten hankkimiseksi jätti joukko\npääkaupungin naisia 7,009:82 markkaa. Rahat oli saatu kevättalvella\n1901 päätetyn, ympäri koko maan ulotetun keräyksen kautta, jota\ntoimittaessa noudatettiin n.s. pistejärjestelmää, (se on uhri hyvään\ntarkotukseen suoritettiin pistämällä nuppineulalla reikä yhteen ruutuun\nkeräyslistassa ja maksamalla siitä 25 p.). Keräyksen johto ja\ntoimeenpano oli uskottuna neideille _Olga Nordensvan_ ja _Lydia Helin_\n(Heliä). Samaa tarkotusta varten _Hämäläisosakunta_ 1903 lahjotti 492\nmk. Edelleen ilmotettiin marraskuulla 1901, että rehtorin rva _Elise\nHeintze_ (o.s. Lagi) jälkisäädöksessään oli määrännyt 1,000 mk\nmatkastipendirahastoon. Vihdoin nti _Betty Elfving_ teatterin\nvalmistusaikana lahjotti 100 mk pohjarahaksi rahastoa varten, jolla\nsuoritettaisiin maksu vapaa-aitiosta toisella rivillä, joka nimellä\n\"_Kaarlo Bergbomin aitio_\" aina olisi varattomien henkilöitten\nkäytettävänä. Mahdollista on, lahjottaja kirjoitti, että pitkä aika\nkuluu ennen kun tämä hänen \"lempituumansa\" toteutuu, mutta yhdentekevä,\nKaarlo Bergbomin muisto on aina elävä ja aina on köyhiäkin olemassa.\nKokouksessaan 29/5 1904 johtokunta päätti, että tämä lahja oli \"Betty\nElfvingin rahastona\" säilytettävä mainittua tarkotusta varten.\n\nTähän aikaan tarjoutui teatteriin tavallista enemmän näyttelijänalkuja.\nUseimmille oli kieltävä vastaus annettava heidän ensin kokeiltuaan\njohtokunnan edessä; mutta aina väliin toinen tai toinen otettiin\noppilaaksi, vaikkei heidän jäämisensä teatteriin sentään ollut varma.\nEnnen mainittujen lisäksi merkittäköön tältä näytäntökaudelta neidit\n_Helmi Helenius_, joka jäi pitemmäksi ja pian herätti huomiota\nkyvyllään, ja _Hanna Granfelt_, jolla olisi ollut tulevaisuutta\npuhenäyttämölläkin, mutta jonka erikoiset lahjansa ennen pitkää\njohtivat laulutaiteilijan uralle.\n\nNäytäntöjä annettiin 176 ja niissä: 15 kertaa _Tukkijoella_; 14\n_Jaakko Ilkka ja Klaus Fleming_; 11 Hannele; 10 Theodora, Hamlet;\n9 _Kauppaneuvoksen härkä, Pohjolan häät_; 7 _Merimiehet_, Scapinin\nvehkeilyt, Myrsky; 6 _Regina von Emmeritz_; 5 _Nummisuutarit_,\nLaululintunen, Kultaristi, Kipinä; 4 _Murtovarkaus, Yö ja päivä,\nPormestarin vaali_, Jeppe Niilonpoika, Naimapuuhat, Kuinka äkäpussi\nkesytetään; 3 _Pappilan tuvassa, Kuopion takana, Lea, Elinan surma,\nKihlaus_, Saituri, Viola, Uunin takana, Antigone, Hedda Gabler,\nHistoriallinen linna, Yli voimain I; 2 _Anna Liisa, Pukkisen pidot,\nSylvi, Tuukkalan Tappelu, Heinäkuun helteessä_, Juhannustulet,\nLuulosairas, Erotaan pois; 1 _Daniel Hjort, Hän on Sysmästä_,\nMustalainen, Angelo, Ensi lempi, Venetian kauppias, Maria Stuart.\n\nNäistä 48 näytelmästä oli kotimaisia 22 ja uusia 12 (6 kotimaista).\n\n\n\n\nXXXI.\n\nKolmaskymmenesensimäinen näytäntökausi, 1902-03.\n\n\nJo olemme usein nähneet Bergbom-sisarusten kirjeissään mainitsevan,\nettä heidän teki mieli luopua rasittavasta toimestaan. Joka vuosi lisää\nhartioille sai sen luonnollisemmaksi, ja kun heidän perustamansa ja\njohtamansa laitos nyt viimein uuden talon kautta oli tullut erikoisella\ntavalla vahvistetuksi, näytti hetki entistä sopivammalta eroamiselle.\nKun Bergbom ensimäisenä uutena kappaleena uudelle näyttämölle asetti\nShakespearen Myrskyn, suuren runoilijan viimeisen, vertauskuvallisen\nnäytelmän, missä tämä Prosperona jättää hyvästi elämäntyölleen, on\nsangen luultavaa, että hän sydämessään itseensä sovitti kuuluisat\nsäkeet:\n\n    Huvimme lopuss' on nyt. Näyttelijät\n    Olivat kaikki henkiä, sen kuulit,\n    Nyt ovat ne vaan ilmaa, ohutt' ilmaa.\n    Ja niinkuin tämä tyhjä lumekuva,\n    Niin uljaat linnat, pilviin vievät tornit,\n    Ylevät templit, tämä maankin pallo\n    Eloineen kaikkinensa kerran raukee\n    Ja jäljettömiin katoo niinkuin tääkin\n    Oleeton harhahurmos. Sama kude\n    On meissä kuin mik' unelmissa on.\n    Ja unta vaan on lyhyt elämämme. --\n\nToisin sanoen ikävöi vapautta johtajahuolista ja lepoa. Niin ei\nkuitenkaan pelkästä väsymyksestä, vaan yhtä paljon halusta\nrauhallisempaan työhön. Ainakin tiedämme hänen eräälle henkilölle, joka\nerosta puhuttaessa oli arvellut hänen tulevan kaipaamaan työtään\nteatterissa, vastanneen: \"Onhan minulla kirjallisuushistoria\nkirjoittamatta!\" Sanat todistavat, että Bergbom yhä hautoi mielessään\ntuota nuoruus- ja miehuusaikansa unelmaa ja toivoi voivansa toteuttaa\nsen vanhuutensa päivinä. Mutta yhä oli olemassa eroamiselle sama este\nkuin ennenkin -- ei ollut seuraajaa tiedossa, ketään, jonka kyky ja\npätevyys siihen olisi ollut tunnettu ja tunnustettu. Kaarlo Bergbomille\nsamoin kuin hänen sisarelleen -- sillä eihän siitä enään olisi voinut\nolla puhettakaan että tämä olisi eronnut ennen veljeänsä -- kohtalo oli\nmäärännyt, että heidän oli tyhjennettävä viimeinen pohjasakokin siitä\nkalkista, jonka olivat itselleen valinneet.\n\nTänä keväänä Bergbom lähti ulkomaille toukokuun keskivaiheilla.\nMyöhemmin sisarkin yhtyi häneen, ja sitte he viettivät alkukesän\nparannuksilla Marienbadissa. Kun siellä olo oli päättynyt, Emilie\nmatkusti kotia, mutta Kaarlo jäi vielä Saksaan, jossa me heinäkuun\nlopulla tapaamme hänet Berlinissä.[64] Siellä hänet saavutti\nsurusanoma, että hänen ystävänsä _Otto Florell_ oli kuollut\nkesämatkalla Kuopiossa 29/7. Vaikkemme pitkiin aikoihin ole Florellia\nmaininneet, oli hän loppuelämällään jälleen paljon seurustellut\nBergbomin kanssa. Jouduttuaan 1889 lakkautuspalkalle hän 1891 oli\nmuuttanut perheineen Haminasta Helsinkiin, ja pari vuotta myöhemmin\ntultuaan kansakoulujen tarkastajaksi hän yhä edelleenkin oli siellä\nasunut. Muuttumattomasti rakastaen taidetta ja nuoruutensa ihanteita ja\nkiintyneenä vanhoihin ystäviinsä Florell, milloin aika ja vähitellen\nheikontunut terveys vain sallivat, ahkerasti kävi Bergbomilla tuottaen\nsisaruksille aina pirteällä pakinallaan virkistystä ja sydämen iloa. --\nKuolinsanoman johdosta Bergbom kirjoitti:\n\n\"Florellin kuolema koski minuun syvästi. Ei sentähden että surullinen\nuutinen olisi ollut minulle yllätys, sillä joka kerran kun näinä viime\naikoina erosin hänestä, minä ajattelin: hyvästi, arvatenkin iäksi.\nMutta vainaja, jonka mieli aina oli suuntautunut hyvään, jonka luonne\npysyi erillään kaikesta alhaisesta ja halpamaisesta, oli minulle ei\nainoastaan muuttumattomasti rakas nuoruudenystävä, vaan myöskin\nvoimakas, elävä kehotus rauhallisuuteen ihmisveljiämme kohtaan. Vanhat\nrivit harvenevat. Se on memento meille, jotka olemme jälellä -- olet\ntoiminut tarpeeksi, pian tulee levon aika, pitkän levon aika.\"\n\nBerlinissä Bergbom tahtoi nähdä näyttämöllä eräitä kappaleita,\nvarsinkin Shakespearen Henrik IV:ttä, mutta kun Lessing- ja Deutsehes\nTheater olivat ilmottaneet alkavansa vasta 10/8, hän päätti väliajalla\nkäydä Dresdenissä. Siellä hän mielellään olisi asettunut Lahmannin\nsanatorioon, mutta se oli niin täynnä, ettei häntä otettu vastaan.\nSilloin hän käytti sattuman tarjoamaa tilaisuutta ottaa osaa tavattoman\nhuokeahintaiseen huvimatkaan Graziin, jossa laulujuhla (Sängerfest) oli\nilmotettu vietettäväksi. Wienistä hän sittemmin 1/8 kirjoittaa, että\n\"laulujuhla oli suurenmoinen\". Palattuaan Berliniin hän jäi sinne\nkauvemmaksi kuin ensin oli aikonut, sillä juuri kun hän oli\nlähtemäisillään, ilmotettiin joku uutuus, jota hän ei raskinut jättää\nnäkemättä.\n\nEnsin Bergbom mainitsee nähneensä Alt-Heidelberg, \"josta on niin\npaljo ääntä pidetty\". Se oli hänestä hyvin ala-arvoinen: \"Mummo\nBirch-Pfeiffer alusta loppuun. Kentiesi se herättäisi liikutusta\nhentomielisissä sieluissa, mutta sentapaista ohjelmistoa on meillä\nyllin kyllin\". -- Nähtyään Henrik IV:n hän kirjoittaa: \"Olen hyvin\niloinen että olen nähnyt Henrik IV:n kahdessa osastossa. Nyt voin\nhyvällä omallatunnolla esittää sen _yhdessä_. Ei niin että toinen osa\n(joka enemmän kärsii yhteenvedosta) olisi heikompi; mutta siinä on\nuseita aineksia, jotka voivat jäädä pois. Yorkin piispan kapinoiminen\nei liikuta meitä ensinkään. Sitä koskevat kohtaukset voivat siis ilman\nhaittaa hävitä. Koko episodi, missä rouva Vilkas ja Torkko Hurstinen\nesiintyvät, on loistavan koomillinen. Mutta jos ajattelee Lindforsia\nnäissä kohtauksissa, hänellä kun ei ole ollenkaan taiteellista\narkatuntoisuutta (diskretion), niin näyttäytyvät ne kerrassaan\nmahdottomiksi meidän näyttämöllämme ja meidän yleisöllemme.\" Eräässä\nmyöhemmässä kirjeessä samasta asiasta: \"Minä valmistelen Henrikkiä,\njoka kovin kiinnittää mieltäni. Lindforsista on tuleva kelpo Falstaff.\nMutta Henrik prinssi? Weckman? Salo? Mutta Percy? Uskallammeko ajatella\nRiddeliniä? Halmetta kaivataan.\" -- Se kappale, joka sai Bergbomin\njäämään Berliniin syyskuun ensi päiviin, oli Gorkin Pikkuporvareja. \"Se\non minua niin miellyttänyt [lukiessa], että odotan sen ensi-iltaa 1/9.\"\nHänen poissa ollessaan saisi Finne määrätä kaikki; kuitenkin niin että\nLindfors harjottaisi Puoliylhäisöä, joka oli oleva ensimäinen uutuus.\n\nNäytännöt alkoivat 31/8, tavan mukaan, Murtovarkaudella, joka samoin\nkuin muut kappaleet alussa näyteltiin alennetuin hinnoin. Ensimäisenä\nuutuutena annettiin 19/9 Teuvo Pakkalan suomentama A. Dumas nuor:n\n_Puoliylhäisöä_ (Le Demi-monde), ja sai se, huolimatta historiallisesta\nmerkillisyydestään, vieraita oloja kuvaavan näytelmän tavallisen\nkohtalon: se meni vain kolme kertaa. Parisilaisimpia esitykseltään\nolivat Lindfors (Olivier) ja rva Rautio (m:me d'Ange). -- Toinen uusi\nkappale ilmestyi 1/10, nimittäin R. Kiljanderin 3-näytöksinen\nhuvinäytelmä _Sanny Kortmanin koulu_. Pikkukaupunki- ja kouluelämää\noli tässä kuvattu tekijän kevyen lystikkääseen, humoristiseen tapaan,\nja kun näytteleminenkin, niinkuin aina milloin toiminta liikkuu\nkotoisella pohjalla, oli erittäin hyvää, oli menestys oivallinen.\nNäytelmä esitettiin syyskaudella 9 kertaa. Lukuisien esiintyjien\njoukossa nähtiin rva Salo sangen onnistuneena johtajattarena,\nnti Tompuri emansipeerattuna opettajattarena, nti Hanna Granfelt\nsuloisena Liisi Kortmanina, Lindfors professori Stobeniuksena y.m. --\nKolmas uutuus oli Pietari Alpon suomentama G. Engelin kirjoittama\n3-näytöksinen näytelmä _Vetten yli_, joka ensiksi näyteltiin\n_Tampereella_ (11-12/10) ja _Hämeenlinnassa_ (30/10), mutta Helsingissä\n7/11. Moderni, jännittävä, Ibsenin vaikutuksen alla syntynyt kappale\nherätti tosin huomiota, joskaan ei suurempaa myötätuntoa, sillä se meni\nvain kolme kertaa. Osaksi kai oli syynä se että Salo pastori Holmina ja\nLilli Högdahl Stinana, huolimatta tunnollisesta työstään, eivät olleet\ntäysin paikoillaan näissä päärooleissa; heitä paremmat olivat Rautio ja\nNärhi sivurooleissa (edellinen Siewart pastori, jälkimäinen suntio). --\nSyyskauden merkittävin uusi kappale oli A. B. Mäkelän suomentama\nBjörnstjerne Björnsonin _Yli voimain, 2:nen osa_, joka ensi kerran\nnäyteltiin runoilijan täyttäessä 70 vuotta 8/12. Vaikka epätasaisuuksia\nhuomattiin yksityisten näyttelijäin työssä, teki näytelmä kumminkin\nmahtavan vaikutuksen -- eikä kumma, sillä tuskin on koko uudemmassa\nnäytelmäkirjallisuudessa aatteellisesti sisältöisempää ja\ndraamallisesti tehokkaampaa olemassa. Esiintyjistä mainitsemme B.\nLeinon Holgerina, Ahlbergin Brattina, Kallion Eliaksena, Lindforsin\nKetilinä, nti Helmi Heleniuksen Credona, rva Olga Leinon Sperana,\nAhlmanin Blomina ja Närhen ruskeana miehenä. Draama meni sentään vain 4\nkertaa. -- Paitse näitä uutuuksia muodostivat huomattavan osan\nsyyskauden ohjelmistoa erinäiset uusinnot, niinkuin Kuningas Lear, Aino\n(nti Helenius pääroolissa), ja Orleansin neitsyt. Viimemainitussa\nesiintyi nimiosassa nti Lilli Högdahl, ja oli hänen Johannansa (sanoo\nW. Söderhjelm) \"läpeensä ajateltu, taiteellisesti varma, lämmin ja\nkaunis näyte; siinä oli, jollei juuri temperamenttia, niin ainakin\npaljon miellyttävää personallisuutta, ja se kohosi muutamissa paikoin,\netenkin loppupuolella, varsin mieltäkiinnittäväksi taideluomaksi\".\n\nJoululoma-ajalta ja vuodenvaihteelta on mainittava, että Bergbomin\nerityisestä toivomuksesta 19/12 annettiin klo 3 ja 5 kaksi\nvapaanäytäntöä kansakoululapsille, ja esitettiin kummassakin Saimaan\nrannalla. Edelleen esitettiin lastennäytäntönä alennetuin hinnoin ensi\nkerran 30/12 ja sitte myöhemminkin ohjelmistolle uusi, A. Suppasen\nsuomentama Z. Topeliuksen leikkinäytelmä _Hyrrä_.\n\nTältä syyskaudelta on mainittava eräs juhla, joka miten olikaan\nlaadultaan yksityinen, kumminkin kuuluu tähän historiaan. Rva _Therese\nHahl_ täytti 25/10 60 vuotta, ja hänen lukuisat ystävänsä viettivät\npäivää kunnioittamalla ja tervehtimällä häntä sointuvilla sävelillä ja\nsydämellisillä onnentoivotuksilla. Hartaimpia osanottajia juhlaan\nolivat Bergbom-sisarukset, jotka aina muistivat miten tämä rakas,\nuskollinen ystävä uhrautuvaisesti oli heitä avustanut ei ainoastaan\nSuomalaisen oopperan aikana vaan sitä ennen ja myöhemminkin, milloin\nteatterissa kaivattiin laulutaiteellista apua sen oman piirin\nulkopuolelta. Jopa Kaarlo sepitti runonkin juhlapäivällisissä\nluettavaksi -- osottaen siten että nuoruuden muistot olivat hänessä\nheränneet. Siinä hän ensin huomauttaa, kuinka Therese Hahlin nimi\npalauttaa pitkän sarjan iloisia, suloisia ja juhlallisiakin muistoja\nerilaisista laulunautinnoista, muun muassa mainiten \"päivät, jolloin\nSuomalainen ooppera uljaassa riemukulussa saatti Tuhkimuksen,\nsuomenkielemme, pääkaupungin valtaistuimelle\"; sitte hän vastaa \"päivän\nnuorison\" kysymykseen: \"Therese Hahl, hän osasi laulaa, mutta sanokaa,\noliko hän mitään muuta?\" -- \"Naissydän, joka ymmärsi yhdistää toisiinsa\nrauhan ja rohkeuden; käsi, joka sitoi ystävyyssiteet niin lujasti, että\nvain kuolema ne katkaisi; mieli, joka oli yhteensulattanut kauneuden ja\npuhtauden käsitteet; ääni, joka ollen taivaan valon sukua, kohosi\njokapäiväisyyden sorasta; hohde ilon auringosta, joka niin harvoin\nnähdään Pohjolassamme; suomalainen hengeltään kuin kotoinen kuusi,\nmutta vapaa kuin Suomen aalto; valkea kielo, joka kukkii huolimatta 60\nsyksyn myrskyistä; valoisa hahmo menneestä ajasta, jolloin Suomellakin\noli kevät\".[65]\n\nTänäkin vuonna Bergbom joulukuulla teki pienen virkistysmatkan.\nJohtokunnan kokouksessa 7/12 hän näet ilmotti lähtevänsä pariksi\nviikoksi ulkomaille. Luultavasti hän silloinkin tapansa mukaan kävi\nBerlinissä, vaikkei mitään kirjeitä ole säilynyt, jotka antaisivat\nsiitä lähempiä tietoja. -- Varhemmin syksyllä Bergbom oli käynyt\nPietarissa tapaamassa Ida Aalbergia ja kehottamassa häntä tulemaan\nvierailemaan Kansallisteatterissa. Taiteilijatar oli luvannut tulla,\njos mahdollista oli, kevätpuolella, mutta jäi lupaus sittemmin\ntäyttämättä.\n\nEnnen kun jatkamme kertomustamme teatterin toiminnasta, on tässä\npuhuttava eräästä, varsinkin muodollisesti tärkeästä muutoksesta\nlaitoksen elämässä, joka juuri tähän aikaan tapahtui, se on _Suomen\nKansallisteatterin Osakeyhtiön_ perustamisesta. --\n\nKatsoen siihen että Suomalaisen teatterin puku-, kirja- ja\nnuottivarastolla ei ollut laillista omistajaa sekä muistakin syistä oli\njo syksyllä 1899 johtokunta ryhtynyt valmistaviin puuhiin, jotka\ntarkottivat osakeyhtiön perustamista, ja oli sen pyynnöstä silloinen\nlaamanni Ernesti Forsman laatinut ehdotuksen yhtiöjärjestykseksi.\nKumminkin oli jo muutettu uuteen taloon, kun teatterin kannattajat\npäättivät perustaa yllämainitulla nimellä osakeyhtiön, jonka\ntarkotuksena olisi \"voimassapitää teatteria suomenkielistä\nnäytelmätaidetta varten\", ja joka olisi aivan erillään\nteatteritaloyhtiöstä. A. Almbergin (Jalava), A. Liliuksen (Listo),\nB. F. Godenhjelmin, Ivar Wilskmanin ja Eliel Aspelinin(-Haapkylän) 20\np. toukok. 1902 allekirjoittamasta anomuksesta senaatti 4 p. kesäk.\nvahvisti uuden yhtiön yhtiöjärjestyksen. Mainitut yhtiön perustajat,\nmerkittyään itselleen yhteensä 14 osaketta, tarjosivat sitte\nKansallisteatterin ystävien ostettavaksi 236 osaketta ä 100 mk.\n\nYhtiöjärjestyksen mukaan on yhtiön osakepääoma 50,000 mk, mutta voidaan\nlisätä 500,000 mkaan asti. Yhtiöjärjestyksen 3 §:n mukaan Suomalaisen\nteatterin kannattajat sekä tri Kaarlo Bergbom ja nti Bergbom\nluovuttivat yhtiölle teatterin koko irtaimiston, jonka arvo oli 50,000\nmk, ja antoi yhtiö siitä 250 osakettaan jaettaviksi luovuttajain kesken\nsiten että kukin kannattajista [lukuunotettiin kaikki, jotka viimeisenä\nkymmenenä vuotena 1893-1903 olivat teatteria kannattajina avustaneet]\nsai yhden osakkeen sekä tri ja nti Bergbom loput tasajakoon heidän\nvälillään [kummallekin tuli 25].\n\nKun kaikki osakkeet oli tällä tavoin jaettu ja merkitty, pidettiin\nyhtiön perustava kokous 29 p. tammik. 1903, ja valittiin siinä\nhallintoneuvoston jäseniksi: B. Leino, S. Ingman (Ivalo), A. Lilius\n(Listo), rvt I. Hallsten ja T. Palmén, K. A. Brander (Paloheimo), rva\nK. Renqvist, W. Meurman (Liuksiala), nti Aini Nevander, A. Wiksten, nti\nE. Bergbom ja Onni Törnqvist (Tarjanne).\n\nYhtiön hallinnosta määräävät säännöt pääasiassa seuraavaa: Yhtiön\nasioita hoitavat hallintoneuvosto ja johtokunta. Hallintoneuvostossa on\n12 jäsentä, jotka varsinainen yhtiökokous valitsee neljäksi vuodeksi.\nHallintoneuvosto valitsee keskuudestaan joka varsinaisen yhtiökokouksen\njälkeen puheenjohtajan sekä kokoontuu niin usein kuin asiat vaativat\ntai johtokunta sitä pyytää. Hallintoneuvoston asiana on: 1) ottaa ja\nerottaa teatterin johtaja; 2) valita johtokunnan muut jäsenet; 3)\nvalvoa että teatteria ja sen taloutta hyvin ja tarkotuksenmukaisesti\nhoidetaan, sekä aika-ajoin toimituttaa teatterin irtaimiston tarkastus\nja arvioiminen; 4) johtokunnan ehdotuksesta määrätä yhtiön omaisuudesta\ntehtävät poistot; 5) olla johtokunnalle neuvonantajana milloin\nasianhaarat sitä vaativat; ja 6) yhdessä johtokunnan kanssa päättää\nopintostipendien ja palkintojen antamisesta sekä suurempia kustannuksia\nkysyvistä toimenpiteistä, jotka saattavat olla tarpeen yhtiön\ntarkotuksen toteuttamiseksi.\n\nJohtokunta, johonka kuuluu teatterin johtaja ynnä hallintoneuvoston\nyhdeksi tilivuodeksi kerrallaan valitsema määrä jäseniä ja varajäseniä,\njohtaa yhtiön toimintaa ja taloutta, kantaa ja vastaa yhtiön puolesta\nsekä puheenjohtajansa tai määräämänsä jäsenen kautta kirjoittaa yhtiön\ntoiminimen \"Suomen Kansallisteatterin Osake-yhtiö\". Johtokunta valitsee\nkeskuudestaan puheenjohtajansa. Johtokunnan tehtävänä on sitä paitse:\n1) ottaa ja erottaa teatterin näyttelijät ja palveluskunta sekä tehdä\nheidän kanssaan palvelusvälipuheet; 2) ottaa ja erottaa yhtiön\nrahastonhoitaja sekä muut talouden hoitoa varten ehkä tarvittavat\nhenkilöt; 3) teettää luettelo yhtiön omaisuudesta sekä tehdä\nsiihen tarpeelliset lisäykset ja hallintoneuvoston hyväksymät\npoistot; 4) kutsua kokoon yhtiökokoukset; 5) antaa varsinaiselle\nyhtiökokoukselle kertomus yhtiön toiminnasta edellisenä tilivuotena\nsekä rahastonhoitajan laatima tilinpäätös samalta ajalta ynnä\ntilintarkastajain lausunto heidän toimittamastaan tarkastuksesta.\nÄänestyksessä on kullakin osakkaalla ääniä seuraavan asteikon mukaan:\n\n       1 osake antaa 1 äänen\n     2-3 osaketta \"  2 ääntä\n     4-6    \"     \"  3   \"\n    7-10    \"     \"  4   \"\n   11-16    \"     \"  5   \"\n   17-25    \"     \"  6   \"\n\nJokaisesta sen yli menevästä täydestä kymmenestä osakkeesta tulee\nlisäksi yksi ääni, kuitenkin niin, että kukaan älköön äänestäkö\nenemmällä kuin yhdellä kymmenesosalla kokouksessa edustettujen äänten\nkoko määrästä. Äänioikeutta ei saa valtuusmiehen kautta käyttää.[66]\n\nSeuraavana päivänä (30/1) hallintoneuvosto piti ensimäisen kokouksensa.\nSiinä määrättiin johtokunnan jäsenten luku, johtaja K. Bergbom siihen\nluettuna, viideksi ja varajäsenten kahdeksi ja valittiin edellisiksi:\nA. Almberg (Jalava), O. E. Tudeer, Eliel Aspelin(-Haapkylä) ja B. F.\nGodenhjelm sekä jälkimäisiksi nti E. Bergbom ja S. Ingman (Ivalo).[67]\n-- Sittemmin valitsi johtokunta keskuudestaan puheenjohtajaksi\nAlmbergin, varapuheenjohtajaksi Aspelinin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTavallista varhemmin, 9/1, tuli uudella vuodella ensimäinen uutuus,\nV. Andelinin suomentama C. Haddon Chambers'in 4-näytöksinen\nhuvinäytelmä _Kyynelten hirmuvalta_, joka hra ja rva Suonion, Olga\nLeinon, Weckmanin, Salmelan y.m. näyttelemänä, meni kolme kertaa.\nToinen uusi kappale oli J. Snellmanin suomentama Holbergin huvinäytelmä\n_Mestari Gert eli lörpöttelevä parturi_, jonka pääroolin Knut Weckman\nesitti erittäin luontevasti. Sen ensi-ilta oli 23/1. Merkillisempi\ntuttavuus yleisölle oli kumminkin 28/1 ensi kerran näytelty E.\nHumperdinckin satuooppera _Hänsel ja Gretel_, jonka (A. Wetten\nsepittämät) sanat Irene Mendelin oli suomentanut. Arvokas,\nwagnerilaiseen tyyliin luotu sävelteos, joka kotimaassaan oli\nsaavuttanut yleisen suosion, suoritettiin erittäin tyydyttävästi,\nvaikka esiintyjät enimmäkseen olivat puhenäyttämön jäseniä. Siten\nolivat sekä laulun että näyttelemisen puolesta hyvin viehättäviä Alma\nAuer -- Hänsel ja Olga Leino -- Gretel; ja kiitosta ansaitsivat myöskin\nOtto Närhi -- isä Petter, nti Signe Liljeqvist -- äiti, Hanna Granfelt\n-- Nukkumatti ja päivän poika sekä Aleksis Rautio -- noita. Orkesteria\njohti Juho Leino. Kappale meni kuusi kertaa.\n\nAlkuvuoden tilapäänäytännöistä mainittakoon, että Topeliuksen päivänä\n14/1 näyteltiin Regina von Emmeritz Lilli Högdahl nimiroolissa (samoin\n13/4 näytelmän 50-vuotismuistoksi) ja Runebergin päivänä 5/2 Salamiin\nkuninkaat Kirsti Suonio Tekmessana sekä että 7/2 Axel Ahlbergin\n25-vuotisen näyttelijänäolon muistoksi ja hänen hyväkseen annettiin\nElämä on unelma ja 14/2 B. Leinon täyttäessä 50 vuotta Papin perhe Olga\nPoppius Hannana. -- Muutoin on helmikuulta huomioonotettava kaksi\nkotimaista uutuutta: Toinen Santeri Ingmanin (Ivalo) historiallinen,\n4-näytöksinen näytelmä _Kustaa Eerikinpoika_ ja toinen nti Elvira\nWillmanin 5-näytöksinen näytelmä _Lyyli_. Kustaa Eerikinpoika, joka\nlaadultaan enemmän oli sarja kuvaelmia kuin draamallisesti yhtenäisen,\njännittävän toiminnan kuvaus, meni ensi kerran 11/2 herättämättä\nsuurempaa mielenkiintoa. Nimiroolissa, prinssinä, Salo onnistui aika\nhyvin; rva Olga Salo oli Sigrid Vaasa, Lindfors Kustaan kansleri Lauri\nOlavinpoika, rva Olga Leino mierolaistyttö Anita, rva Katri Rautio\nAxinia, venäläisen ruhtinaan tytär, värikkäin kaikista esiintyjistä\nj.n.e. Näyttämöllepano oli komea ja pyysi korvata sisällisen\nviehätyksen puutetta. Aivan toisenlainen menestys oli Lyylillä, jonka\nensi-ilta oli 25/2. Miten vanha ja usein käsitelty kappaleen aihe\nolikaan, oli nuori tekijä erittäin todellisin piirtein kuvannut\nalhaissäätyisen tytön joutumista onnettomuuteen kurjan viettelijän\nkautta, niin että näytelmä vaikutti elämän voimalla. Nimirooli oli nti\nHögdahlilla, Lyylin vanhemmat Olga Salo ja Lattu, perheen naapureita\nnti Lähteenoja, neidit Malm ja Auer y.m., Weckman oli Birger,\nviettelijä. Näiden näyttelijäin ansiokas esitys puolestaan selittää,\nettä näytelmä meni 10 kertaa. Samassa kappaleessa esiintyi ensi kerran\n_Eero Kilpi_[68] (Allisena).\n\nMaaliskuun alussa tuli kolmas kotimainen alkuteos, nimittäin Juhani\nAhon _Panu_, jonka ensi-iltaa 6/3 oli uteliaasti odotettu. Samanniminen\nromaani oli kuitenkin saanut liian suuren menestyksen, että sen\ntoiminta näyttämölle asetettuna olisi voinut täysin tyydyttää.\nNäytelmän suppeampi muoto oli tietenkin pakottanut jättämään pois niin\npaljo siitä, mikä romaanissa oli herättänyt suurinta mielenkiintoa ja\nviehätystä, ja toiselta puolen oli ollut mahdotonta muuttaa toiminta\nniin kiinteästi kehittyväksi kuin draama vaatii. Huolimatta\nyksityisistä erinomaisen vaikuttavista kohtauksista näytelmä siis ei\nollut vapaa heikkouksista, jotka säännöllisesti huomataan eepillisten\nkertomusten \"dramatiseerauksissa\". Esityksellä oli osaksi suuriakin\nansioita, ja mainittakoon, että B. Leino oli Panu, Närhi Reita, Kallio\nJouko, Salo pappi. Näyttämöllepano oli erittäin huolellinen, ja oli\nmuun muassa Eero Järnefelt viimeistä näytöstä varten maalannut\nsuurenmoisen, savolaisen vaaramaiseman.\n\nNäytelmäänsä sepittäessä Aho oli, niinkuin säilyneistä kirjeistä näkyy,\nneuvotellut Bergbomin kanssa, ja monessa kohden hän oli noudattanut\ntämän neuvoa. Koska siis Panu on jollei viimeinen niin ainakin\nviimeisiä kotimaisia draamoja, joiden syntyyn Bergbom on vaikuttanut,\ntahdomme kauniina todistuksena siitä tavasta, millä hän kohteli\nkirjailijoita, tähän ottaa seuraavat rivit 13/3 päivätystä kirjeestä,\njossa Aho vaimonsa ja omasta puolestaan kiittää Bergbom-sisaruksia\nPanun harjotuksien ja näyttämöllepanon ajasta:\n\n-- -- \"Aulius, jolla olette toteuttanut tekijän ehkä monestikin\nvähäpätöisiä päähänpistoja, luottamus, jota olette meille rajattomasti\nosoittanut, on meitä sekä hämmästyttänyt että ihastuttanut.\n\n\"Kyllähän sen jo ennenkin tiesin, millä lämmöllä olette kotimaisia\nnäytelmäkirjailijoita suosinut, heitä neuvoin ja töin avustaessanne,\nmutta en ole vielä tähän saakka näin silmästä silmään nähnyt sitä\nvaatimattomuutta ja epäitsekästä _asiaan_ innostumista, jonka nyt olen\nnähnyt olevan johtavana voimana toiminnassanne.\n\n\"En uskalla 'Panun' merkitystä teatterin kannalta juuri miksikään\narvostella. Mutta omaan itseeni, omaan kehitykseeni nähden en voi sen\nmerkitystä kyllin suureksi arvata. _Jos_ voin jatkaa nyt alottamaani\nsuuntaan, niin voin sen tehdä ainoastaan sen opin nojalla, jossa olen\nsaanut harjoituksien aikana Kaarlo Bergbomin luona olla. Tietämättään\non hän antanut minulle neuvon toisensa perästä, terottanut silmääni ja\naistiani kehittänyt.\n\n\"Eikähän koko _tätä_ Panua olisi olemassa ilman häntä -- en olisi\nuskaltanut sitä yrittääkään ilman sitä kehoitusta, jonka häneltä sain.\nKaikesta tästä opista ja avustuksesta olen täydestä sydämestäni\nkiitollinen!\n\n\"Erityisesti pyytää vaimoni vielä esiintuoda neiti Emilie Bergbomille\nilmauksen syvimmästä sympatiastaan.\n\n\"Teidän kiitollinen ja Teitä ihaileva Juhani Aho.\"\n\nMaaliskuun viimeinen uutuus oli I. Latun suomentama M. Gorkin\n4-näytöksinen näytelmä _Pikkuporvareita_; ensi-ilta 18/3.\nMieltäkiinnittävä kuvaus venäläisestä elämästä näyteltiin harvinaisen\nhyvin. Esiintyjät kilpailivat keskenään luodessaan kukin\nesitettävästään luonteesta mahdollisimman todellisen kuvan. Parhaiten\nonnistuivat Lindfors -- Bessenjonov, Lattu -- Petshinin, Närhi --\nTeterev ja Katri Rautio -- Helena Nikolajevna, mutta kiitosta saivat ja\nansaitsivat muutkin, niinkuin Olga Salo -- Tatjana, Weckman -- Pjotr,\nnti Tähtinen -- Polja y.m. Ettei kappale kuitenkaan mennyt useammin\nkuin neljä kertaa, siihen oli kai syynä sen pessimistinen laatu ja\ntunnelma. Aika oli niin synkkä, ettei ollut halua enempään\nalakuloisuuteen. Muutoin on mainittava, että näytelmä oli jo syksyllä\nharjotettu, mutta oli esittäminen ollut lykättävä, syystä että sensuuri\nsilloin kieltäytyi antamasta näyttelemislupaa.\n\nHuhtikuulla lisääntyi ohjelmisto usealla uudella kappaleella.\nEnsimäinen niistä oli Hemmo Kallion tekemä, 2-osainen näytelmä\n_Pärttylin yö_, jossa esitettiin vanhoja itäsuomalaisia kansantapoja\nlauluineen, leikkeineen ja tansseineen. Tekijä oli saanut kyhäelmänsä\nainekset J. Häyhän julkaisemasta kertomuksesta, miten Rautjärvellä\nennen Pärttylin yötä vietettiin, ja oli viehätys siis enemmän\netnografista kuin taiteellista laadultaan. Poikkeuksen siitä tekivät\nsentään Otto Kotilaisen laatimat sävelmät -- yksin-, duetto- ja\nköörilauluja -- joiden omintakeinen, voimakas luonne herätti\nasiantuntijainkin huomiota. -- Toinen pikku uutuus oli Giacosan\n1-näytöksinen, Elvira Willmanin suomentama näytelmä _Sydämen oikeudet_.\nSe annettiin yhdessä uusitun Lemmen leikin kanssa Adolf Lindforsin\nhyväksi 8/4. Lyhyen, tärisyttävän aviodraaman näyttelivät Lindfors ja\nrva Rautio vaikuttavasti, joskin toiminta itse asiassa on ehkä\nliian jännitetty ja hermostunut. -- Jos Gorkin Pikkuporvareita oli\nsynkkä kuvaus ihmiselämästä, niin oli sitä tuskin vähemmän\n15/4 ensi kerran näytelty B. Leinon suomentama H. Heyermansin\n4-näytöksinen näytelmä _Siunauksen toivo_, jossa kuvataan\nhollantilaista merimies- ja kalastajaelämää ja sen riippuvaisuutta\nsydämettömistä laivanvarustajista. Tässäkin oli esitys sangen hyvää\ntaikka tyydyttävää. Siten oli nti Lähteenojan köyhä kalastajaleski\nerittäin todellinen alistuvassa vaatimattomuudessaan; hänen poikiaan\nGertiä ja Barentia näyttivät Riddelin ja Mikko Gestrin, joista\njälkimäinen ensi kerran esiintyi vaativammassa osassa. Muista\nmainitsemme nti Högdahlin Jonana sekä Raution, Pesosen ja Latun\noivallisina kalastajatyyppeinä. -- Viimeinen uutuus tässä kuussa oli\nArvid Järnefeltin 5-näytöksinen näytelmä _Orjan oppi_, joka ensi kerran\nnäyteltiin 22/4. Tämä draama on aiheeltaan ja tarkotusperältään sama\nkappale kuin seitsemän vuotta myöhemmin, keväällä 1910, nimellä Titus\nerittäin suuren menestyksen saanut näytelmä. Orjan opillakin oli\nmelkoinen menestys, mutta ei läheskään samanlainen kuin mainitulla\nuudistuksella. Arvostelijasta (W. Söderhjelm Valvojassa) tendenssi\nsiinä oli liiaksi esiintyvä, niin ettei katsoja ottanut uskoakseen\nTitus-keisarissa tapahtuvan muutoksen todellisuutta. Toiselta puolen\noli teoksella hyviäkin draamallisia ominaisuuksia, vilkas vuoropuhelu\nja jännittäviä kohtauksia, jotka aistikkaan näyttämöllepanon kanssa\nselittävät sen hetkellisen vaikutuksen. Titusta näytteli Axel Ahlberg,\nnti Högdahl Berenikeä, Kallio (niinkuin 7 vuotta myöhemminkin)\nLysimakosta. Näytelmä meni neljä kertaa.\n\nToukokuultakin on vielä kolme uutta kappaletta merkittävänä.\nVapunpäivänä annettiin näet ensi kerran B. Leinon suomentama Hedvig von\nNumersin 2-näytöksinen laulunäytelmä _Vapunpäivänä_ (På gröna lund) ja\nLarin Kyöstin kirjoittama ja O. Merikannon säveltämä 1-näytöksinen\nlaulunäytelmä _Juhannustulilla_, jotka molemmat varsinkin laulujen\ntähden herättivät mieltymystä. Esiintyjistä mainittakoon vain Suonio --\nBellman, Weckman -- Kustaa III ja B. Leino -- Bengt Lidner. Viimeinen\nuutuus oli 20/5 ensi-iltansa nähnyt B. Leinon suomentama L. Fuldan\n3-näytöksinen huvinäytelmä _Kylmää vettä_, joka nauratti katsojia\nparina iltana. Pääroolissa esiintyivät hra ja rva Suonio ja nti\nHelenius. -- Kevätkauden viimeinen näytäntö oli 1/6, toisena\nhelluntaipäivänä, jolloin annettiin Tukkijoella \"teatterista eroavien\nhyväksi\".\n\nOli siis lopussa ensimäinen näytäntökausi, joka kokonaan oli kulunut\nuudessa talossa, mutta sen tulokset olivat kaikkea muuta kuin\ntyydyttävät. Tulot näytännöistä olivat tosin noin 5,000 mk suuremmat\nkuin edellisenä vuonna (jos näet luetaan pois avajaisjuhla) ja\nosakemaksuja oli sitä paitse kannettu 13,760 mk, mutta kuitenkin nousi\nvajaus 34,729:20 markkaan. Totta kyllä tämä ei ollut mikään yllätys\njohtokunnalle, mutta aseman arveluttavuus ei sentään ollut vähempi.\nSelittääksemme niitä oloja, joihin taidelaitos oli muutoksen kautta\njoutunut, otamme tähän pääosan siitä valtioavun hakemuksesta,[69] jonka\nesittäminen hallitukselle oli ollut \"Kansallisteatterin Osakeyhtiön\njohtokunnan\" ensimäinen tehtävä, kun se helmikuulla oli ottanut\njatkaakseen \"Suomalaisen teatterin johtokunnan\" tointa.\n\n[Kun anomuksen alussa oli kiitetty siitä runsaasta avustuksesta,\njoka oli tehnyt uuden talon rakentamisen ja siihen muuttamisen\nmahdolliseksi, jatkettiin:] \"Se ilo ja tyydytys, jonka tämä tapahtuma\n-- luottelematta uskallamme sen sanoa -- on herättänyt koko\nkansassamme, ei kumminkaan ole voinut haihduttaa Teatterin johtavien\nhenkilöitten ja lähimpäin ystäväin huolia laitoksen toimeentulosta\nuusissa oloissa. Päinvastoin on puolen vuoden kokemus osottanut, että\nlaitosta ei voida ylläpitää niillä tuloilla, jotka tähän asti ovat\nolleet tarjona. Tämän selvittämiseksi pyydämme saada alamaisuudessa\nesiintuoda seuraavaa:\n\n\"Ensiksi on merkille pantava, että muutettaessa vanhasta talosta uuteen\nsuurin osa koristuksia ja muutakin kalustoa on huomattu -- syystä kun\nalkuaan ovat paljon pienempää näyttämöä varten valmistetut -- joko\ntykkänään kelvottomiksi taikka mahdollisiksi käyttää vasta sitten kun\novat tarpeen mukaan korjatut ja uudistetut. Tästä johtuu, että\nvanhatkin, Teatterin pysyvään ohjelmistoon kuuluvat näytelmäkappaleet\ntullakseen uudella näyttämöllä esitellyiksi vaativat melkein yhtä\nsuuria kustannuksia kuin aivan uudet. Täydestä syystä johtokuntaa voisi\nmoittia, jos se viimeiseen hetkeen olisi jättänyt tästä asiasta\nhuolehtimisen. Sitä se ei olekaan tehnyt, vaan oli kyllä uutta taloa\nsuunniteltaessa huomioonotettu, että tarpeellisen runsas, eri\naikakausia ja kansoja edustava koristusvarasto on luettava\nteatteritalon välttämättömään irtaimistoon ja sen nojassa myöskin, kun\nalamainen anomus rakennusta varten tehtiin, 60,000 mk arvioitu puheena\nolevaksi menoksi. Kumminkin on itse teatterirakennus vaatinut niin\npaljon, että mainitusta, kokonaisenaankin tarpeeseen katsoen liian\nalhaisesta määrästä todellisuudessa ainoastaan 27,000 mk on uusiin\nkoristuksiin käytetty. Sen lisäksi on hankittu koristuksia 15,000 mkan\nedestä, josta summasta vastaiseksi yksityiset henkilöt ovat sitoutuneet\ntakaamaan. Mutta niinkuin myötäseuraavasta liitteestä näkyy, tarvitsee\nTeatteri vieläkin melkoisen joukon koristuksia sekä muita\nnäyttämöesineitä, ennen kun sen varasto on sillä kannalla, että se voi\nei ainoastaan ylläpitää vanhaa klassillista ohjelmistoaan, vaan myöskin\nilman tavattomia kustannuksia rikastuttaa sitä uusilla näytelmillä, ja\non tämä tarve niin ahdistava, että pääasiassa sen syyksi on luettava,\nettä Teatteri viime syyskaudella ei ole voinut ohjelmistoon nähden\ntäysin täyttää tehtäväänsä.\n\n\"Toiseksi on toimeentulo uudessa talossa huolestuttava, jopa\nepätoivoinenkin sen kautta, että erinäiset välttämättömät kustannukset,\njoista tärkein ja tuntuvin on itse vuokra, siellä nousevat paljon\nisommiksi kuin vanhassa (vuokra tekee nyt 22,000 mk 6,000 vastaan\nArkadiateatterissa) ilman että tulot voivat suhteellisesti kohota,\nennen kun kentiesi pitkien aikojen päästä, jolloin kaupungin\nsuomalainen väestö on niin karttunut, että se saattaa lakkaamatta\ntäyttää avaran huoneen. Kun tämän ohella pidetään silmällä, että Suomen\nKansallisteatterilla, niinkuin hyvin on tunnettu, ei ole läheskään\nsamassa määrässä kuin esimerkiksi täkäläisellä ruotsalaisella\nmahdollisuutta saada uusia koulutettuja näyttelijöitä muualta, vaan\nettä sen yhä täytyy alusta aikain kasvattaa taiteilijansa, niin on\nymmärrettävissä, että siitäkin syntyvät menot, päinvastoin että ne\nuudessa talossa supistuisivat, osottavat taipumusta kasvamaan samassa\nmäärässä kuin yleisön oikeutetut vaatimukset taiteelliseen koulutukseen\nnähden enenevät. Tähän saakka saadun kokemuksen perustuksella on, kuten\ntähän liitetty kuluvan näytäntövuoden tulo- ja menoarvio lähemmin\nosottaa, laskettu, että Teatteri, toimien nykyisissä uusissa oloissa ja\nedelleenkin nauttien sekä Teidän Keisarillisen Majesteettinne kerta\nkaikkiaan suomaa 24,000 markan suuruista vuotista valtioapua että sitä\nkolmeksi vuodeksi kerraltaan myönnettyä 8,000 markan lisäapua, joka\nloppuu tämän vuoden päättyessä, tulee tuottamaan vuotuista tappiota\n40,000 markkaa, joiden korvaamiseksi laitoksella ei ole muuta tiedossa\nkuin vastaperustetun Suomen Kansallisteatterin osakeyhtiön tähän saakka\nmerkitty osake-pääoma, joka on suoritettava tämän ja tulevan vuoden\nkuluessa ja tekee kummaltakin vuodelta 12,500 markkaa. Mitä seuraaviin\nvuosiin tulee, on vain olemassa hurskas toivo, että Teatterin suosijat\neivät kieltäydy avustamasta laitosta merkitsemällä uusia osakkeita.\"\n\nNäin esitettyjen perusteiden nojalla johtokunta pyysi, että laitokselle\nmyönnettäisiin kerta kaikkiaan 70,000 markkaa niitä kustannuksia\nvarten, jotka muutto uuteen taloon aiheutti, sekä 25,000 markan\nvuotuinen lisäys entiseen 32,000 markan valtioapuun, kumminkin niin,\nettä tämä lisäys laskettaisiin kesäkuusta 1902.\n\nNiinkuin tästä näkyy, oli jouduttu ojasta allikkoon, ja miltä tämä\ntuntui Bergbom-sisaruksista, on helppo arvata, kun ajattelee kuinka\nusein he olivat (Emilien kirjeet sen todistavat) valittaneet, että\nteatterin oli pakko yhä uudestaan vedota yleisön uhraavaisuuteen.\nNykyään oli semmoinen turvautuminen kansalaisten auliuteen sitä\nvaikeampi, kun laitoksen suosijat ja ystävät juurikään olivat uhranneet\nmelkoisia määriä itse rakennukseen ja sen sisustamiseen sekä\nKansallisteatterin osakeyhtiön perustamiseen, ja nämä suosijat ja\nystävät, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, olivat ne samat, jotka jo\nkymmeniä vuosia ennen olivat avustuksellaan ylläpitäneet teatteria.\nTotta tosiaan olisi heidän jo pitänyt päästä vapaiksi tuosta\nverotuksesta, semminkin kun nuoremmissa huomattiin ylen vähän halua\nottaa osaa rasitukseen. Sitä paitse täytyi tästä lähtien laskea\nvuotuinen vajaus niin suureksi, että avustus yleisön puolelta oli oleva\nentistä kolme kertaa suurempi, jos tahdottiin pelastaa laitos\nvararikosta.\n\nJohtajan käsiä sitovan ja mieltä painavan taloudellisen ahdingon ohella\noli vielä toinenkin seikka, joka teki Bergbomin ja hänen sisarensa\naseman tuskalliseksi. Tarkotamme sitä että kirovuosien yleinen\nsekasorto ja haluttomuus pyytääkään ymmärtää, saatikka kunnioittaa\ntoisin ajattelevia valtiolliselta alalta oli levinnyt kulkurielämäänkin\nja saastuttanut sen pyyteillä, joiden perusaate oli tuo tunnettu\nitsekäs: otez vous en que je m'y mette (väistykää tieltä, että minä\npääsen paikallenne)! Yhteisharrastuksen sijaan tuli parjaava,\npahansuova, hajaannusta aikaansaava kritiikki ja vehkeileminen, jonka\npäämääränä oli, niinkuin tositapahtumat räikeästi osottivat, joko\nväkisin taikka salaa valmistetulla yllätyksellä syrjäyttää kansallisten\nsivistyslaitosten perustajat ja entiset johtomiehet ja asettaa omia\npuoluelaisia sijaan. Mitä Kansallisteatteriin tulee, ei se suinkaan\nsaanut olla rauhotettu ala, jolle noita pyyteitä ei olisi ulotettu,\neikä sen vanhaa johtajaa säästetty letkauksilta ja loukkauksilta,\njoilla tahdottiin saada hänet ymmärtämään, että hänen oli aika erota.\nVähät siitä että hän oli teatterin perustanut ja luonut. Olihan\nilmeistä, että hän ei enää pystynyt tehtäväänsä, ja koska hän ei\ntyydyttänyt \"taiteellisen yleisön\" vaatimuksia, tuli hänen pitemmittä\nmutkitta jättää paikkansa nuoremmille kyvyille!\n\nTodistuksena mainitsemme muutamia piirteitä niistä arvosteluista, joita\nlähinnä tarkotamme. -- Kun Lindfors oli harjottanut joitakin\nkappaleita, niin arvostelija kiittää niitä parhaiksi näytteiksi\nohjaajataiteesta mitä hän oli teatterissa nähnyt. Kun nti Lilli\nHögdahlia ylistetään hänen ensimäisistä rooleistaan, lisätään että\nhänen valitettavasti on mahdoton kehittyä niin huonon johdon alla.\nValitus ettei oppilaille anneta mitään opetusta uudistuu alituisesti.\nHe eivät muka saa mitään muuta opetusta kuin \"sen minkä stateeraaminen\nja muutamille jo aika suurienkin osien näytteleminen tuottavat\".\nTeatterikoulu on paikalla perustettava, muuten \"ei Kansallisteatterille\nkunnian kukko laula\" --- \"onhan aivan absurdia että oppilaita on\neikä heille anneta opetusta\" -- arvostelija ihailee \"heidän\ntarmokkaisuuttaan, jonka avulla he näin epäsuotuisissa olosuhteissa\ntyöskennellen ovat niinkin korkean taiteellisen kannan saavuttaneet\".\nKun teatteri on muuttanut uuteen taloon, arvostelija ei voi ajatella\nonnellisempaa asemaa hyvien näytelmien esittämiselle, valtioapu on\nvarsin tuntuva ja ellei se riitä, niin \"ei liene mitään epäilystä\netteikö saada lisää, jota paitse kansan käsi on aina karttuisa\".\n\"Kuitenkin on paljon arvokasta uudemmasta ohjelmistosta jäänyt\nesittämättä\", ainoastaan vanhaa annetaan ja se ilman taiteellisuutta --\n\"mitä taiteellisempaan yleisöön tulee, niin ei voi vaatia, että me\nikämme voimme tulla toimeen Murtovarkaudella ja Kauppaneuvoksen\nhärällä\" (!). Teatterissa ei tehdä työtä, laitos on vajonnut\ntyöttömyyteen. Eikä teatteri tutustuta yleisöä suomalaisen\ndraaman uutuuksiin, \"mikä kuitenkin pitäisi olla sille mieluisa\nvelvollisuus (!)\".[70] Ei tehdä mitään kielen parantamiseksi j.n.e.\nLopuksi merkittäköön, että teatterille uskollisen yleisön suosiota\nivallisesti verrataan \"laitosta ympäröiväksi uhrisavuksi\" --\narvostelija on siis sydämistynyt siitä, etteivät kaikki halveksineet\nkansallista näyttämöämme niinkuin hän itse.\n\nMutta kysyttänee: ilkeydet sikseen, eikö teatterilla ollut puutteita?\nEpäilemättä oli siinä paljon puutteellista -- sen olisi Bergbom milloin\ntahansa tunnustanut. Mikä arvosteluissa oli loukkaava, oli kaiken\nselittäminen pahimpaan päin, silmien ummistaminen oloihin vaikuttaville\ntosiasioille, huonosti kätketty katkeruus. -- Jos lyhyesti tarkastamme\nyllämainituita muistutuksia, niin tiedämme jo edellisestä, että puhe\nteatterin onnellisesta taloudellisesta tilasta oli aivan väärä ja että\nahdingosta johtuva mahdottomuus hankkia tarpeellisia koristuksia esti\nerinäisten kappalten ottamista ohjelmistoon (niin esim. Shakespearen\nHenrik IV:n, jonka Bergbom kesällä oli näyteltäväksi valmistanut).\nAlituinen rahanpuute oli tietysti myöskin pääsyynä siihen, että\nteatterikoulu yhä oli perustamatta, mutta silti käytettiin opetukseen,\njota etupäässä nti Kaarola Avellan sekä hänen ohellaan muutkin\nyksityisesti antoivat, vuosittain noin 3,000 (1901-02 yli 7,000, mutta\n1902-03 -- rahan puutteesta -- taas alle 3,000) markkaa. Tätä opetusta\noli kai kiittäminen oppilaiden edistyksestä (eikä vaan heidän\n\"tarmokkaisuuttaan\"), mutta siitä arvostelija ei ole mitään\ntietävinään. Entä ohjelmisto! Mikä on se teatteri, jolta ei monta\nansiokasta näytelmää jää esittämättä? Suurissa maailmankaupungeissa\nsaadaan kyllä useimmat nähdä, mutta niissä ne jakaantuvat eri\nteattereille, niin että toinen ottaa ohjelmistoonsa toisen, toinen\ntoisen. Mitä ohjelmiston rikkauteen ja monipuolisuuteen tulee, ei\nKansallisteatterilla Bergbomin aikana ollut syytä peljätä vertailua\nmihinkään yksityiseen teatteriin tahansa. Ja aina sitä olikin ennen\nkiitetty ahkerasta työstä. Ja nytkin näemme erään toisen arvostelijan\n(W. Söderhjelmin Valvojassa) kirjoittavan tähän tapaan: \"Epäilemättä on\nsyy siihen, että näytteleminen usein jättää toivomuksille niin paljon\ntilaa, etsittävä siitä valitettavasta seikasta, että aina täytyy\nharjottaa uusia kappaleita ja että samat näyttelijät hengästyksissään\nrientävät toisesta tehtävästä toiseen.\" Ja vihdoin kieli, jonka\nparantamiseksi muka ei tehty mitään! Eikö teatteri ollut eri aikoina\npalvelukseensa ottanut toisen toisensa jälkeen parhaimpia\nkielentuntijoita, kielimiehiä ja runoilijoita, mutta säännöllisesti he\nolivat luopuneet tehtävästään saamatta mitään mainittavaa aikaan. Mitä\njohtaja siihen voi, että teatteriin ei näyttelijöiksi ilmottaunut\noppilaita, joiden kirjallinen sivistys olisi tehnyt opettajille\nmahdolliseksi kohottaa heidän kielenkäyttönsä mallikelpoiseksi!\n\nMutta vaikka arvostelija yleensä mitä tärkeimmissä asioissa tekee\nteatterille vääryyttä, niin on totuuden mukaan myönnettävä, että\ntaiteellisessa työssä juuri näihin aikoihin oli huomattavana paljon\nepäkypsää, epätasaista, heikkoa. Tämä on kumminkin selitettävissä\nmuullakin tavoin kuin syyttämällä johtoa. Teatteriin oli näet viime\naikoina vastaanotettu tavattoman paljon uusia jäseniä ja täytyi näitä\nnuoria käyttää vanhempien rinnalla, joista useat jo olivat tulleet\nsiihen ikään, missä esitystapa enemmän tai vähemmän on maneeriksi\nkangistunut. Kun tähän tulee Söderhjelmin huomauttama seikka, että\nyleisön vähälukuisuus harvoin salli kauvan näytellä suosiollisestikaan\nkohdeltua kappaletta, ja siis monesti uusi oli esitettävä ennen kun se\noli täysin valmistettu, niin on itsestään ymmärrettävää että aihetta\noli muistutuksiin. Jopa on sekin mahdollista ja sangen luultavaa, että\nBergbom ei enää jaksanut yksityiskohdittain seurata joka kappaleen\nharjotuksia niin tarkasti kuin ennen (että hän valmisti ainakin\nmuutamia entisellä huolella, sen muun muassa Juhani Ahon Panu\ntodistaa). Hän oli jo ikämies ja terveydeltään heikontunut ja olihan --\nvaikkei kukaan muu kuin kenties hän itse sitä aavistanut -- tämä\nnäytäntökausi viimeinen, jolloin hän näennäisesti murtumattomana\nhoiti teatteria. Jo kesällä 1892 hän itse oli ennustanut, että hän\nkorkeintaan kymmenkunnan vuotta eteenpäin saattaisi jatkaa tointaan!\nSiitä oli jo yksitoista vuotta kulunut eikä hän parempaa toivonut kuin\npäästä vapaaksi, mutta kelle jättää ohjakset? Kun hän itse teatteria\nläheisissä piireissä ehdotti toisen tai toisen, sai hän aina saman\nvastauksen: \"Ei, se on mahdotonta, kuinka voisi uskoa teatterin sille\ntai sille -- sinunhan täytyy vielä kestää!\" Vaikka ymmärrettiin, ettei\nseuraajalta saataisikaan pyytää Bergbomin tietoja, eikä hänen\nkokemustaan, eikä hänen uhrautuvaisuuttaan, oli hän kuitenkin saanut\nystävänsä asettamaan semmoisia vaatimuksia teatterin johtajaan, ettei\nnuoremmissa huomattu ketään mahdollista. -- Kaarlo Bergbom jäi siis\nvieläkin paikalleen, mutta kun hän niin teki, hän ei enempää kuin\nilmottaessaan halunsa erota taikka kärsiessään kohtuuttomasta,\npahansuovasta kritiikistä ajatellut omaa itseänsä vaan luomaansa\nlaitosta, jossa, kun sitä noin revittiin ja raadeltiin,\nmenestyksellinen työ kävi päivä päivältä vaikeammaksi. Kun Betty\nElfving häneltä kerran kysyi, eikö hän joskus tahtonut mieluummin\nheittää kaikki sikseen kuin nähdä että hänen harrastuksiansa ja hänen\ntyötänsä niin vääristeltiin, kuului vastaus: \"En! itseäni minä en ole\najatellut. Ei koskaan saa huomioonottaa omaa personaansa; ainakaan en\nminä voisi sitä tehdä.\"\n\nNäytäntöjen luku oli 168 ja näyteltiin niissä: 13 kertaa Orleansin\nneitsyt; 12 _Tukkijoella_; 10 _Sanny Kortmanin koulu, Lyyli_; 8 _Regina\nvon Emmeritz_; 7 Myrsky; 6 Vetten yli, Hänsel ja Gretel; 5 _Aino,\nPanu_, Kuningas Lear; 4 _Nummisuutarit, Kustaa Eerikinpoika, Pärttylin\nyö, Orjan oppi_, Jeppe Niilonpoika, Yli voimain II, Pikkuporvareja; 3\n_Hyrrä, Juhannustulilla_, Viola, Setä Bräsig, Elämä on unelma,\nPuoliylhäisöä, Kyynelten hirmuvalta, Mestari Gert, Vapunpäivänä; 2\n_Kihlaus, Pohjolan häät, Saimaan rannalla, Salamiin kuninkaat, Papin\nperhe_ Scapinin vehkeilyt, Saituri, Luulosairas, Angelo, Lemmen leikki,\nKylmää vettä; 1 _Murtovarkaus, Kauppaneuvoksen härkä, Anna Liisa_,\nKuinka äkäpussi kesytetään, Sota rauhan aikana, Kristitty, Sydämen\noikeudet.\n\nNäistä 45 kappaleesta oli kotimaisia 20 ja uusia 18 (kotimaisia 8).\n\n\n\n\nXXXII.\n\nKolmaskymmenestoinen näytäntökausi, 1903-04.\n\n\nTänä keväänä Bergbom lähti tavalliselle ulkomaanmatkalleen aivan\ntoukokuun alussa -- luultavasti 2 p. Ensimäinen kirje on Berlinistä\n(\"lauvantaina\" -- arvattavasti 9/5). Siinä hän muun muassa kirjoittaa:\n\n\"Matkani on mennyt säännöllisesti. Tukholmassa muutamia tuntia,\nKööpenhaminassa pari päivää. Nyt Berlinissä, jossa odotan illan\nnäytäntöä. Sitten etelää kohti. Kööpenhaminassa näin Drachmanin uuden\nkappaleen. Pötyä. Täällä Berlinissä minulla tavan mukaan on ollut\nparempi onni. Gorkin Nachtasyl (Pohjalla). Repäisevämpi ja\nnäyttämöllisempi kuin Pikkuporvarit, mutta yhtä kehityksetön. Lähetän\nsiitä huomenna viehättäviä valokuvia. Tänä iltana olen näkevä ei\nvähempää kuin Kalidasan Sakuntalan. Laitos on melkoista lähempänä\nalkuteosta kuin Vasantasena. Huomenna Maeterlinckin Pelléas ja\nMelisande\". -- (Sitten teatterijuttuja, joita Tallroth oli kertonut\nhöyrylaivalla, niin esim. että Ida Aalberg ja Aug. Arppe olivat\nneuvotteluissa saksalaisesta turneesta.) -- -- \"Voit kirjoittaa\nGenovaan. Poste restante. Luultavasti pysähdyn Speziaan, mutta kyllä\nkirjoitan sitä ennen.\" --\n\nSeuraavakin kirje on vielä Berlinistä, koska Bergbom siinä puhuu\nainoastaan näkemistään siellä:\n\n\"Armahin. En tiedä mitä minun on sanottava Sakuntalasta uudenaikaisella\nnäyttämöllä. Mieleeni muistui Söderhjelmin sanat murteesta näyttämöllä.\nAsiantuntijoille se ei riitä, ei-asiantuntijoille se on liikaa, niin\nettei sitä ymmärretä. Lyyriikka vaikutti tosin huumaavalla voimalla,\nniinkuin musiikki. Mutta ratkaiseva ristiriita on kuitenkin liian\nbramalaisteologinen saadakseen meitä moderneja vakuutetuksi.\n\n\"Olen myöskin nähnyt Maeterlinckin Pelléas ja Mélisanden. Se oli\nminulle yhtä vieras kuin kaikki mitä olen häneltä lukenut. Mutta --\nemme me hänestä mitenkään pääse. Hän lumoaa ihmisiä tällä hetkellä.\nMonna Vanna menee jo 140:ntä kertaa Deutsches Theaterissa ja menestyi\nTukholmassakin, vaikka kritiikki oli kylmä ja näytteleminen kaikkien\narvostelujen mukaan heikkoa. Mutta sittenkin se menestyi.\n\n\"Sano Silénille ja pikku rouva Leinolle, että Sarah Bernhardt näyttelee\ntäällä 24-28 toukokuuta, jos tahtovat nähdä häntä. Koti, Fedra,\nKamelianainen ja Frou-Frou, siinä hänen ohjelmistonsa. Oletko päättänyt\nkesästäsi? Tulen yhtä mielelläni Marienbadiin kuin Sodeniin, päätä vain\n'wohin'. Ilmoita päätöksesi Alma Birkmanillekin, jos hän tahtoisi tulla\nmukaan. Noin 20 p. kesäkuuta olen minä valmis ('mobil'). Jopa 15, jos\nkenties sopisi paremmin. Tapaammeko toisemme Münchenissä?\n\n\"Tervehdi Finneä ja sano, että hän luopuu ajattelemasta Mariaa\nMagdalasta. Sanoja! sanoja! sanoja! Eikä ainoatakaan syntysanaa.\nAkateemillista alusta loppuun. Kaarlo.\"\n\nKolmas kirje on Firenzestä ja kirjoitettu helatorstaina (21/5):\n\n\"Armahin. Kolme päivää olin Münchenissä, jossa minua paleli, niinkuin\nainoastaan Münchenissä on mahdollista. Pelkäsin suorastaan että tulisin\nsairaaksi, niin kiukkuista siellä oli. Se meni kuitenkin ohi, kun olin\nsaanut alpit taakseni. Käin yhden jotenkin mieltäkiinnittävän\n[Venetian] Kauppias-näytännön, jossa Possart esiintyi, ja kaksi kertaa\nla divine Sarah'n. La dame aux camélias ja Phédre. Edellistä\nkatsellessani mietiskelin kumpi oli homehtuneempi, kappale vai esitys,\nniin pelottavan muinaisaikuisia olivat molemmat; mutta Phédressä Sarah\nhankki itselleen loistavan korvauksen. Siinä hän yhä vielä oli 'la\ndivine'. Siinä oli hänen plastiikkansa niin ihmeteltävä ja Racinen\nsäkeet virtasivat niin täynnä eloa, että tuntui kuin olisivat samalta\npäivältä. Myötäesiintyjätkin olivat siinä parempia, sillä de Max, joka\non etevä taiteilija, ei ollut mukana Kamelianaisessa. Theseus vainaja\n-- no! peittäkäämme hänet hämärään. Puvut olivat erittäin\nmaalauksellisia, mutta valokuvia ei ollut saatavissa.\n\n\"Nyt olen ollut muutamia päiviä Firenzessä. Täysi kesä ja\nauringonpaistetta juotavana aamuin ja pitkin päivää. Pari\nteatteri-iltaa on minulla mainittavana, mutta valitettavasti aivan\narvottomia ranskalaisia farsseja. Mutta ne näyteltiin italialaisella\nvauhdilla. Täältä käy tieni Pisaan, Genovaan, Speziaan, jossa viivyn\njonkun ajan. Terveisiä kaikille Kaarloltasi.\n\n\"J. K. Onko Finne saanut Marian Magdalasta. Postissa oltiin vähän\nvastahakoisia, kun olin sulkenut paketin lakalla. Sanoivat ettei se\npidä, ja jos ristiside aukeaa, niin posti ei ole vastuunalainen.\nTyhmästi kyllä en välittänyt varotuksesta, vaan luotin onneeni. Kenties\nse on pettänyt. Kirjoita Speziaan. Poste restante\".\n\nNeljäs kirje on Speziasta. Sen näkee sisällyksestä sekä ilmotuksesta:\n\"Osotteeni on: Italia, Spezia. Albergo d'Italia\". Päivämäärää ei ole,\nmutta nähtävästi se on toukokuun lopulta.\n\n\"Rakkahin Sisar. Olen juuri sähköttänyt Sinulle erään ikävän asian\njohdosta. Lompakkoni, jossa oli passini ja 600 liiraa, varastettiin\nmatkalla Firenzestä Speziaan. Oli alituisia junanvaihdoksia, ja kun\nItalian rautateillä ei huudeta asemien nimiä, olin melko lailla\nhermostunut. Muuan hyväntahtoinen herra auttoi minua kaikissa\nvaihdoksissa, mutta käytti samalla tilaisuutta varastaakseen\nlompakkoni. Hän katosi tietysti kohta. Minä ilmotin asian\nasemapäällikölle, mutta hän ei antanut paljoa toivoa. Lupasi kuitenkin\nilmottaa asian poliisille.\n\n\"Tämä ikävä tapaus on turmellut koko Italian matkani. Mieleni on\nmasennuksissa ja kassani tyhjä. Jos siis tahdot alottaa\nkylpyparannuksen varhaisemmin, niin olen valmis milloin tahansa.\nNiinikään missä tahansa. Ilmota minulle vain, minkä paikan valitset.\nJollet tule mukaan, lähden kai Sodeniin.\n\n\"Ja mieleni oli niin kevyt Firenzessä. Mutta kevytmielisyys rangaistaan\nkukkuramitalla. Kaarlosi.\"\n\nViides ja nähtävästi viimeinen kirje, jonka Kaarlo on sisarelleen\nkirjoittanut, on sekin Speziasta (postileiman mukaan) kesäkuun 2 pltä.\nHän kiittää rahojen nopeasta lähettämisestä; ne olivat jo tulleet\ntoukokuun viime päivänä, vaikka hän helluntaijuhlan tähden oli ne\nsaanut vasta seuraavana aamuna. \"Sydämellinen kiitos hienotunteisesta\nhyvyydestäsi, että säästit minulta nuhteet, jotka huolimattomuudellani\nolin hyvin ansainnut (!)\" -- \"Täällä on ihanaa, mutta ylihuomenna jätän\nSpezian tehdäkseni pienen matkan rannikkoa pitkin.\" Emilie oli\nilmottanut lähtevänsä matkalle 13 p., joten Kaarlo arveli hänen 17 p.\nolevan Berlinissä ja sanoi odottavansa sähkösanomaa 18 p. Müncheniin\n(hotel Gassner). Kylpypaikka, Marienbad taikka Soden, oli vielä\nkysymyksenalainen, vaikka Kaarlo mieluummin ajatteli jälkimäistä; jos\nse valittaisiin, yhdyttäisiin Frankfurtissa. \"Olen kai jo 15 p.\nMünchenissä. -- Katarrini seuraa minua uskollisesti, mutta lievänä.\nHyvästi ja vielä kerran kiitos.\"\n\nNäin oli lähin tulevaisuus suunniteltuna, mutta miten todellisuudessa\nkävi, sen saamme tietää Emilien myöhemmistä kirjeistä kotimaahan. --\nJoko \"rannikkomatkalta\" taikka suoraan Speziasta Kaarlo 7 tai 8 p.\nkesäk. saapui Genovaan ja otti asunnon Hotel Centralissa (jonka isäntä\noli saksalainen). Oltuaan \"pari kolme päivää\" tässä kaupungissa hän\ntorstaina 11 p. iltapäivällä ollessaan kävelyllä sai halvauskohtauksen\n(verenvuodatuksen aivoihin), joka kumminkin alussa oli niin lievä, että\nhän horjuvin askelin saattoi palata hotelliinsa. Palvelijat olivat\nnähneet hänen tulla hoipertelevan ja ikäänkuin etsien katselevan\ntaloja. Joku heistä seurasi häntä hänen huoneeseensa ja jätti hänet\nsinne, luullen että hän oli juovuksissa. Vasta lauvantaina -- siis\nkahden vuorokauden päästä! -- kun vierasta ei alkanut näkyä, meni\nisäntä hänen luokseen ja huomasi hänen tilansa. Silloin kutsuttiin\nsaksalainen lääkäri saapuville, ja sairaan papereista saatiin tietää,\nmistä hän oli kotoisin. Kun sittemmin turhaan oli pyydetty venäläisen\nkonsulin apua ja välitystä asiassa, päätti hotellin isäntä (13 tai 14\np.) sähköttää tapauksesta Helsingin kaupungin pormestarille. Näin tuli\ntieto kotimaahan, josta kumminkin Emilie jo oli lähtenyt niin aikaisin,\nettä hän silloin oli Berlinissä, ja siis vasta siellä Helsingistä päin\nlähetetyn sähkösanoman kautta sai tietää, miten veljen oli laita.\n\nEmilien aikomus oli ollut Münchenissä yhtyä Kaarlon kanssa ja siellä\nyhdessä päättää, mihin he lähtisivät parannuksille. Nyt ei ollut muuta\ntehtävänä kuin matkustaa suoraa päätä Genovaan. Onneksi oli sisarusten\nhyvä ystävä nti Alma Birkman hänen seurassaan, ja oli hän kohta valmis\nsaattamaan Emilietä, jolle -- nyt jo 69 vuotta täyttäneelle -- pitkä\nmatka semmoisessa tarkotuksessa luonnollisesti oli sangen arveluttava\nyritys. Maanantaina 15 p. klo 7 illalla he lähtivät Berlinistä ja\nsaapuivat keskiviikkona Genovaan. Täällä he tapasivat Kaarlon\nhotellissaan, jossa hänen siis oli täytynyt mitä puutteellisimman\nhoidon alaisena maata lähes kokonainen viikko. Ensimäinen toimi oli\nsaada sairas muutetuksi sairaalaan. Mieluimmin olisi hänet viety\nmuutamaan saksalais-protestantiseen, mutta valitettavasti siellä ei\nollut tilaa, ja sentähden oli pakko mennä italialaiseen nimeltä\nOspedale di Sant' Andrea.[71]\n\nKoko seuraavalta Kaarlon pitkältä sairauden ajalta on meillä runsaasti\ntietoja. Emilie kirjoitti näet hyvin ahkerasti lähimmille\nsukulaisilleen sekä neideille Aini Nevanderille ja Alma Birkmanille,\njoista edellinen hoiti hänen asioitaan Helsingissä ja jälkimäinen kesän\nloppupuolella palasi kotia. Kumminkin rajotumme tässä ainoastaan\ntärkeimpään.\n\nEnsi aika oli hyvin epätoivoinen. Sairas ei voinut puhua, ja oli sitä\npaitse oikea puoli ruumista halvautunut, ainoastaan oikeaa kättä hän\nvoi vähän liikuttaa. Lääkäri, joka osasi huonosti ranskaa, sanoi\nlyhyesti: \"le cas est très grave\" (tapaus on kovin vakavaa laatua), ja\nhoitajattarilla oli vielä vähemmän sanottavaa. Ne puhuivat näet\nitaliaa, jota ei Emilie enempää kuin nti Birkmankaan ymmärtänyt. Tämä\nteki luonnollisesti olon vieraassa maassa kahta tuskallisemmaksi.\nEmilien levottomuutta enensi sekin että hän pelkäsi itse tulevansa\nsairaaksi ja myöskin aina muisti tätiänsä, rva Sanmarkia, joka\n85-vuotiaana, miltei yksinään kotona, kaipasi sisaren-lapsiaan, joiden\nluona hän asui. Toiselta puolen hän sentään ajatteli, että kaikki olisi\nvoinut olla pahemminkin. \"Jos halvaus olisi sattunut etäämpänä\nhotellista, niin me tällä hetkellä ehkä emme tietäisi missä onneton\nveli parkamme taistelisi kovaa kamppaustaan. Jumala auttakoon meitä\nkovasti koeteltuja ihmislapsia.\" Ilman nti Birkmania hän tuskin olisi\nkestänyt -- \"70-vuoden seuduilla ei ihmisen joustavuus eikä\nvastustusvoima voi olla suuri\". Erinomaiseksi helpotukseksi Emilielle\noli, että jonkun ajan päästä sisar, rva Augusta af Heurlin, poikansa\nLaurin kanssa tuli Genovaan.\n\nHeinäkuun alussa alkoivat parantumisen merkit keventää omaisten mieliä,\nja \"elämä käydä valoisammaksi\". Kuun keskivaiheilla Kaarlo jo sai\nkoettaa kävellä hoitajattaren tukemana ja vähän myöhemmin myöskin\najella ulkona. Samaan aikaan sairas alkoi puhuakin, ja ensi sanat,\nmitkä hän lausui, ilmaisivat, että hänen ajatuksensa olivat selvät.\nEräänä päivänä Emilie ja Augusta koettivat italialaisesta\nsanomalehdestä saada tietoa maailman asioista. He lukivat paavin\nkuolemasta ja lehden arvelun, että kardinaali Rampolla tulisi vainajan\nseuraajaksi. Kaarlo kuulee tämän ja yhtäkkiä hän lausuu aivan selvästi\nruotsinkielellä: \"Rampolla har spelt ut sin roll, Rampolla blir aldrig\npåfve\" (R. on näytellyt osansa loppuun, R. ei tule koskaan paaviksi).\nJa niin olikin, Rampollasta ei tullut paavia! -- Sittemmin puhuminen\nkuitenkin näyttäytyi vaikeaksi, alussa sairas usein käytti sekaisin\nsuomalaisia, ruotsalaisia, saksalaisia, ranskalaisia ja italialaisia\nsanoja. Heinäkuun viimeisellä viikolla oli parantuminen niin edistynyt,\nettä voitiin lähteä Wiesbadeniin, josta Emilie l/8 ilmottaa matkan\nmenneen hyvin.\n\nWiesbadenissa vietetty toinen jakso tätä pakollista ulkomaallaoloa oli\nmonessa kohden siedettävämpi kuin Genovan aika. Oltiin maassa ja\nympäristössä, jonka kieli ja tavat olivat vähemmän vieraita, ja\nasuttiin vapaassa mukavassa asunnossa (Pension Victoria,\nSonnenbergerstrasse 17), ja kotimaa oli lähempänä. Tämä viimeinen\nseikka teki, että vaikka Augusta-sisar lähti kotia elokuun alussa ja\nnti Birkman sen keskivaiheilla, saattoi heidän sijastaan muita\nläheisiä, ndit Anna Sarlin ja Aini Nevander sekä Ossian-veli ja\nmyöhemmin hänen vaimonsakin, rva Agnes Bergbom (Vuorenheimo), toinen\ntoisensa perästä käydä sisarusten luona tuottamassa vaihtelua heidän\nyksitoikkoiseen elämäänsä. Pääasia oli kumminkin, että Kaarlon parannus\nedistyi edistymistään, kun hän jo saattoi yhtä mittaa istua ja kävellä\nulkona. Totta kyllä ei toipuminen sentään ollut niin ripeä, että se\nolisi saanut sisarukset huolettomiksi. \"Häntä surettaa nyt alati\",\nEmilie kirjoittaa Kaarlosta 16/8, \"että hän ei taida tulla täysin\nterveeksi voidakseen tehdä työtä ja toimia niinkuin ennen.\nKärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä kaikki lääkärit saarnaavat, mutta\nsitä tavaraa ei aina ole tarpeeksi!\" Tämä alakuloisuus näytti kasvavan\nelokuun lopussa, jolloin potilas tiesi syyskauden työn alkavan kotona.\nHänen täytyi nyt pakosta antautua siihen lepoon ja työttömyyteen, jota\nhän ennen oli kaivannut ja joka, ennemmin riittävässä määrässä saatuna,\nkenties olisi pelastanut hänet siitä iskusta, joka nyt oli häntä\nkohdannut.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHelsingissä olivat olot näytäntökauden alussa erittäin huolestuttavat,\nettemme sanoisi toivottomat. Tätä ei aiheuttanut ainoastaan se seikka\nettä oli käytävä työhön käsiksi ilman kokenutta johtajaa, joka kolme\nvuosikymmentä oli laitosta hoitanut, vaan myöskin syyskuun alussa\ntullut sanoma, että anomus korotetusta valtioavusta oli korkeimmassa\npaikassa hyljätty -- tietysti kenraalikuvernöörin vaikutuksesta, joka\narvatenkin oli tahtonut näyttää mitä se merkitsi että hän oli teatterin\n\"vihollinen\". Kun velat nousivat noin 60,000:een markkaan (toinen puoli\ntoiminnan tuottamaa tappiota, toinen puoli uusien koristusten\nkustannuksia), niin on myönnettävä, että asema oli sangen arveluttava.\nKuitenkaan ei heitetty kirvestä järveen, vaan tuumittiin keinoja.\nEnsiksikin johtokunta päätti, nojaten puheenjohtajansa, Antti Jalavan,\nja Bergbom-sisarusten väliseen kirjeenvaihtoon asiasta, määrätä vuoden\nloppuun asti teatteritoimen johtajaksi _Jalmari Finnen_, joka jo 7\nvuotta oli ollut Kaarlo Bergbomin apulaisena ohjaaja- ja muissa\ntoimissa; toiseksi suunniteltiin yleinen rahankeräys ja käännyttiin\nkenraalikuvernöörin puoleen anomuksella saada siihen koko maata\ntarkottava virallinen lupa; ja kolmanneksi sovittiin, että korotetun\nvaltioavun anomus oli uudestaan tehtävä kevätpuolella, sillä selväksi\nkatsottiin, että teatteri huolimatta kansalaisten avustuksesta ei voisi\nkauvemmin tulla toimeen uudessa talossaan, ilman runsaampaa vuotuista\napua yleisistä varoista.\n\nItse näytännöt olivat jo, ennen kun nämä päätökset tehtiin, alkaneet\n(30/8) Murtovarkaudella, Figaron häillä ja Tukkijoella, joka viimeinen\n4/9 näyteltiin 100:nen kerran (T. Pakkalan ja O. Merikannon hyväksi).\nKuinka Bergbom-sisarukset Wiesbadenissa seurasivat tapahtumia, näkee\nseuraavista Emilien kirjoittamista sanoista nti Birkmanille: \"Finne\nraukalla ei suinkaan ole helppo taakka kannettavana. Salo on Parisissa\n[opintomatkalla], Närhi on Lybeckin sairaalassa,[72] [nti] Högdahlkin\nparannuksilla, Riddelin poissa ja 4 henkeä erosi keväällä, joten\nhänellä on 8 entistä vähemmän käytettävänä;[73] ajatteles miten paljo\npikku rooleja on harjotettavana ja miten paljo aikaa menee hukkaan\nvanhojen kappalten harjotuksiin. Helppo on sanoissa suunnitella\nkauniita ja rikkaita ohjelmia; vaikeampi toteuttaa ne, varsinkin\nmeidän, joiden täytyy itse toimituttaa kappalten kääntäminenkin.\"\nNuoruuden koko innolla toimien Finne kuitenkin jo syyskuulla sai\naikaan kolme ensi-iltaakin: 9/9 B. Leinon suomentama G. Hauptmannin\n5-näytöksinen huvinäytelmä _Professori Crampton_, 18/9 J. E.\nLagerstedtin (Lahdensuo) suomentama P. Heysen 5-näytöksinen näytelmä\n_Maria Magdalasta_ ja 30/9 I. Latun suomentama Gorkin 4-näytöksinen\n_Pohjalla_. Ensimäinen näistä kappaleista meni vain 3 kertaa, mutta\nLindfors, jota varten kappale oli otettu, loi Cramptonista erittäin\nhavainnollisen kuvan, jossa sekä traagillisuus että huumori pääsivät\noikeuteensa; sitä vastoin saavuttivat molemmat toiset hyvän\nmenestyksen. Maria Magdalasta, jonka nimiosan Katri Rautio esitti\nvärikkäästi ja kokeneella taiteella, meni 9 kertaa, ja Pohjalla, jota\nkritiikki arvosteli \"huolellisesti harjotetuksi ja hartaudella\nnäyttämölle toimitetuksi\", 6 kertaa.\n\nLokakuun 2 p., jolloin _Kaarlo Bergbom_ täytti 60 vuotta,\ntoimeenpantiin johtokunnan päätöksestä juhlanäytäntö, jonka tuottama\ntulo oli käytettävä Bergbomin muistoksi ja teatterin hyväksi tavalla,\njoka jätettiin hänen itsensä määrättäväksi. Ohjelma oli seuraava: Jean\nSibeliuksen Finlandia, (jonka soitti filharmoninen orkesteri R.\nKajanuksen johtamana), J. H. Erkon sepittämä alkajaisruno (jonka Axel\nAhlberg lausui), Nummisuutarien 2:n ja 3:s näytös, 6. Verdin\nTrubadurista: Leonoran aria 1:stä näytöksestä ja G. Donizettin\nRykmentin tyttärestä: kohtauksia 3:sta näytöksestä. Kahden viimeisen\nnumeron esittäminen tuli illan merkkikohdaksi, sillä Leonorana ja\nMariena esiintyi _Ida Basilier-Magelsen_, joka varta vasten oli\njuhlapäiväksi saapunut Kristianiasta. Vaikka laulajatar nyt oli 57\nvuotta, oli hänen äänessään kuitenkin vielä tuoreutta ja kirkkautta,\njotka liikutuksella täyttivät sen osan yleisöä, joka oli ihaillut häntä\nSuomalaisen oopperan alkuaikoina, ja sai nuorempien aavistamaan, kuinka\nhäntä oli niin rakastettu ja ylistetty. -- Toinenkin muinoisia\noopperatähtiämme, _Alma Fohström-Rohde_, oli kaukaisesta kodistaan\ntullut juhlatilaisuuteen. Hän ei kuitenkaan esiintynyt näyttämöllä,\nvaan lähetti sinne, Erkon lennokkaan, lämpimän runoelman kuultuaan,\nBergbomin rintakuvan juurelle laskettavaksi laakeriseppeleen\n\"Suomalaisen näyttämötaiteen nerokkaalle luojalle ja kehittäjälle\". --\nPäivän sankarin poissa ollessakin muodostui näin juhlailta\ntunnelmalliseksi ihailun ja rakkauden tunnustukseksi miehelle, \"jonka\nelämäntyö nyt oli jokaisen ilo ja ylpeys\". -- Juhlasta lähetettiin tri\nBergbomille seuraava sähkösanoma:\n\n    \"Hopeoita hapsillesi\n    Kylväissä elosi illan\n    Näät Sä kuinka työsi he'elmät\n    Luonehet on suuren sillan,\n    Joka yhdistävä kansan,\n    Suomalaiset, vanhat, nuoret,\n    Valonlieden ympärille\n    Taiteen lämpölähtehille\n    Asunnoihin, joista Sulle\n    Monin kerroin kaivatulle\n    Tänäpäivänä pyhänä\n    Kiitos kaikuu kirkkahinna\n    Syömmen pohjasta syvästä.\"\n\nJatkaaksemme katsaustamme syyskauden toimintaan, on vielä mainittavana\nneljä ensi-iltaa, joissa esitettiin kaksi ulkomaalaista ja kaksi\nkotimaista uutuutta. Ensimäinen oli J. Snellmanin suomentama A.\nStrindbergin 5-näytöksinen satunäytelmä _Onnen Pekan matka_ (28/10),\njoka, samoin kuin molemmat edelliset, onnistui hyvin. Se näyteltiin 11\nkertaa. Esiintyjistä kiitettiin erittäin Weckmania nimiroolissa sekä\nKilpeä, nti Heleniusta ja Olga Leinoa sivuosissa, jota paitse\nnäyttämöllepano sai tunnustusta. Toinen näitä uusia kappaleita, O.\nMannisen etevästi suomentama Molièren _Oppineita naisia_ (11/11) sitä\nvastoin esitettiin vain viisi kertaa, vaikka Lindfors oli oivallinen\nTrissotin sekä rva Rautio Philamintenä, Helmi Tähtinen Henriettenä\nvarsin miellyttäviä, ja vielä muutkin hyvin mukiin meneviä.\nKotimaisista näytelmistä herätti melkoista huomiota Arvid Järnefeltin\n3-näytöksinen _Kuolema_ (2/12), jota varten Jean Sibelius oli\nsäveltänyt musiikin. Etenkin ensimäinen näytös, missä kuolinvuoteellaan\nmakaavan naisen uni tanssijaisista, joista kuolema tulee noutamaan\nhäntä, esitetään näkyvänä ihmeen tunnelmallisen valssisävelmän\nsoidessa, teki syvän taiteellisen vaikutuksen. Sävelmä ei ollut mikään\nmuu kuin tuo \"Valse triste\", joka sittemmin on tullut maailmankuuluksi.\nKappale meni kuusi kertaa. Sitä vastoin täytyi Alpo Noposen\n5-näytöksisen näytelmän, _Hemming Gad_, (9/12) tyytyä 4 iltaan, vaikka\nsiinäkin eri näyttelijät, niinkuin Axel Ahlberg nimiroolissa, Lindfors\npaavin legaattina Arcimboldina ja monet muut näyttäytyivät tehneen\nkelpo työtä. -- Kun näiden uutuuksien lisäksi mainitsemme ajanjakson\ntärkeimmät uusinnot, Vasantasena, Antigone ja Orleansin neitsyt,\nhuomataan ettei ohjelmistolta puuttunut enemmän mielenkiintoa kuin\nvaihtelua. Itse asiassa näyttäytyikin yleisö sangen tyytyväiseksi, se\nkun täytti teatterin niin usein, että tulot olivat paremmat kuin oli\nuskallettu toivoakaan. --\n\nSyksyn tapahtumista, mikäli ne koskivat Kansallisteatteriakin,\nmainitsemme vain _Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen_ kuoleman 13 p. marrask.\nNiinkuin tämän teoksen alkuosista tiedetään, oli Yrjö-Koskinen\naikoinaan nuoren taidelaitoksen hartaimpia ystäviä eikä hän\nmyöhemminkään laannut sitä suosimasta, vaan nähtiin hänen vielä monesti\nuudessakin talossa tarkkaavaisesti seuraavan näytännöitä. Tosin tältä\nsuomalaisuuden tarmokkaalta, uupumattomalta sankarilta riitti vähän\naikaa taidenautintoon, mutta milloin hänelle vapaa ilta sattui, hän\nmielellään vietti sen kansallisessa teatterissa; hän oivalsi\ntäydellisesti miten sekin oli tärkeä puoli sitä sivistyselämää, jonka\nkehittäminen ja vahvistaminen oli ollut hänen toimintansa päämääränä.\n-- Johtokunnan päätöksen johdosta peruutettiin jo mainitun kuolinpäivän\nillaksi ilmotettu näytäntö ja laski sen esimies, Antti Jalava, vainajan\nhaudalle seppeleen, jonka nauhoihin oli painettu sanat: \"Suosijalleen\nja ensimäisen johtokuntansa jäsenelle Suomen Kansallisteatteri\";\nsamanlaisen kiitollisuuden ja kunnioituksen merkin esiinkantoi Benjamin\nLeino toveriensa, näyttelijäkunnan edustajana.\n\nPalaamme jälleen Bergbom-sisarusten luokse, joiden ulkomaillaolo jatkui\njatkumistaan, vaikka Emilie aikaisemmin oli kuvitellut mahdolliseksi,\nettä Kaarlo lokakuulla kykenisi lähtemään kotimatkalle. Jo syyskuun\nalusta sairas kyllä saattoi vapaasti tehdä yhä pitempiäkin kävelyjä,\nmutta (oikea) käsi ja kieli toipuivat hitaasti. Sitä paitse oli muisti\nheikontunut, niin että puhuessa sanoja puuttui. Toiselta puolen Kaarlo\nkohta tunsi ja osasi nimittää sävelmät, jotka orkesteri soitti\niltapäiväkonserteissa. Pahinta oli että hänen mielensä oli yhtä mittaa\nmasennuksissa, ja enemmän kuin mikään muu teki se Emilien hoitajatoimen\nraskaaksi. Syyskuun lopussa Kaarlo ensi kerran kävi oopperassa, jossa\nannettiin Weberin Oberon, hän istui siellä näytännön loppuun, olematta\nsentään tavallista väsyneempi seuraavana päivänä.\n\nMitä sisarukset kuulivat Kaarlon 60-vuotisjuhlan valmistuksista -- muun\nmuassa että aikomus oli esittää Paola Moroni -- ei heitä suuresti\nilahduttanut. Siitä Emilie kirjoittaa 15/9 Alma Birkmanille:\n\n\"Sinä iloitset Paola Moronista; me sitä vastoin olemme sangen\ntyytymättömiä sen näyttelemisestä, mutta emme voi emmekä tahdo kieltää\nsitä; on aina helpompi tehdä muistutuksia kuin panna muuta sijaan.\nEihän kappaleella ole mitään kirjallista ansiota. Se tekaistiin 33\nvuotta sitten, silloisten vaatimusten mukaan, rva Raata ja amatöörejä\nvarten, tarkottamatta mitään merkityksellistä, eikä se siis tuota\nkunniaa tekijälle. Sitä paitse ovat nykyisissä raskaissa ja tukalissa\noloissa kaikki juhlat tarpeettomia, eikä meillä voida viettää semmoisia\nilman viiltäviä soraääniä. On hyvä olla poissa sinä päivänä, niin ettei\nihmisillä ole pakko vastoin tahtoansa osottaa ystävällisyyttä.\"\n\nTämä on yksi niitä harvoja kohtia, joissa tulee tuntuviin mielen\nkatkeruus, johon sisaruksilta (niinkuin viime luvun lopussa esitetyistä\nseikoista näkyy) ei puuttunut aihetta. Yleensä he ihmeen\njohdonmukaisesti välttivät senlaatuisia purkauksia, ymmärtäen että\nvaikeneminen ja unohtaminen on paras keino vastustaa elämän\nviheliäisyyttä. -- Itse he viettivät juhlapäivän pienillä\nkahvikekkereillä, joissa olivat läsnä heidän kälynsä, Agnes\nVuorenheimo, ja kauppaneuvoksen rouva Eva Ahlström ja hänen tyttärensä\nHjördis. Rva Ahlströmin ystävällisyyttä ja rakastettavaisuutta Emilie\nuseassa kirjeessään mainitsee. Kaarloa ilahduttivat monet sähkösanomat\nja kirjeet kotimaasta.\n\nLokakuun alussa ilmat muuttuivat sateisiksi, ja kun Wiesbaden muutenkin\noli alkanut heitä kyllästyttää, sisarukset päättivät muuttaa\nolopaikkaa. Emilie olisi tahtonut jäädä Saksaan, mutta Kaarlo ikävöi\netelään, ainoastaan lämmöstä ja auringonpaisteesta hän toivoi\nparanevansa. Kälynsä seurassa he 9/10 matkustivat Wiesbadenista ja\nsaapuivat 13/10 onnellisesti Nizzaan. Valitettavasti täytyi rva\nVuorenheimon kuitenkin kohta lähteä paluumatkalle, ja silloin jäivät\nKaarlo ja Emilie jälleen kahdenkesken vieraaseen maahan. Tämä heidän\nyksinäisyytensä huolestutti Emilietä ylen määrin, mutta siihen ei ollut\nmitään apua, ja onneksi hän koko ajan pysyi terveenä. -- Matkalla\nKaarlo oli ollut erittäin voimissaan. \"Milanossa\", Emilie kirjoittaa,\n\"hän oli niin merkillisen pirteä ja reipas, elämänhaluinen ja valpas,\nettä kokonaan unohti, että hän oli sairas. Sanomatta mitään meille, hän\nmeni ja haki erään pienen teatterin, missä Zacconi seurueineen esiintyi\nja osti meille pääsylippuja, ja muutenkin hän käveli paljon yksin\nhauskassa kaupungissa.\" Nizzassa oli matkalla saadun katarrin tähden\nensi aika vähemmän myötäinen. Ilma oli ihanaa, mutta suuresti\nsisarukset kaipasivat seuraa, heillä kun ei ollut ketään kenen kanssa\nolisivat voineet vaihtaa ymmärtämyksen sanaa. Sitä tervetulleemmat\nolivat kirjeet kotimaasta, omaisilta ja ystäviltä teatterin\nulkopuolella ja itse teatterissa (Cilla Silén ja Kirsti Suonio), ja\nEmilieltä meni melkoinen aika kirjeenvaihtoon. Enimmäkseen hän kertoo\nKaarlosta ja olosuhteista missä elivät, lausuu ajatuksiaan kotimaan\nviesteistä ja mainitsee havaintojaan sikäläisestä luonnosta. Niin esim.\n27/10 Aini Nevanderille:\n\n\"Tiedät kuinka ihana Välimeri on tyynellä ilmalla, pinta metallin\nkiiltoinen, emaljoitu, väriloisteessa hohtava; eilen, kun oli kova\nmyrsky, menin rannalle katsomaan, miltä se silloin näytti. Se oli jos\nmahdollista vieläkin loistokkaampi. Pitkissä suorissa riveissä rantaa\nkohti rientävät aallot vyöryivät kuin suuret, siniset ja valkoiset\nlumivuoret; kohina, pauhu ja kamppailu olivat aivan hurmaavia,\nhuumaavia. Oli kuin taikavoima olisi houkutellut alas rantaan, jotta\naallot saisivat huuhtoa pois kaiken pienen, likaisen ja alhaisen;\nainoastaan se mikä oli suurta, jaloa ja katoamatonta saattoi vastustaa\nsen valtaa ja mahtia. Ihme että etelämaitten kansansadut ovat niin\nköyhiä ja proosamaisia, mitä tulee Ahtiin, vedenneitoihin j.n.e.\" --\nNti Silénille 30/10: \"Ette tiedä, kuinka suuren ilon teitte meille\n[kirjeellänne]. Aina ovat ajatuksemme kotimaassa ja teatterissa. Että\nolot rakkaassa isänmaassa ovat synkät ja huolestuttavat, tekee sen vain\nkaksinkerroin kalliiksi. Jumala varjelkoon ja auttakoon sitä kaikessa\nhädässä ja surussa. -- Nyt on syksy tullut tännekin; kumminkin on\nlämmin, mutta pyhästä saakka on joka päivä satanut. Puiden väriloisto\non mitä ihanin, ja tuuli ajaa kirjavia, punaisia, keltaisia ja\npronssinvärisiä lehtiä katuja pitkin. Olemme sentään joka päivä olleet\nulkona 3-5 tuntia, ilma on erittäin miellyttävä ja lempeä. Kun sade on\nliian kova taikka kun emme enää jaksa kävellä, asetumme istumaan jonkun\nkahvilan edustalle, missä telttakatos suojaa meidät sateelta, juomme\npienen lasin kahvia ja katselemme miten ihmiset kulkevat edestakaisin.\nMuita huvituksia meillä ei ole, mutta eihän tarkotus olekaan huvitella.\nKoko tämän viikon Kaarlo on ollut reipas ja sangen hyvällä tuulella;\nviime viikolla päinvastoin.\" -- --\n\nOltuaan kuukauden ajan Nizzassa sisarukset muuttivat 12/11 Sestri\nLevanteen, joka kyläntapainen paikkakunta, Genovan ja Spezian\nkeskivälillä, on Rivieran pienimpiä ja hiljaisimpia. Ensimäisiä\nkirjeitä mitä he siellä saivat, oli Antti Jalavalta Kaarlolle. Siinä\nkirjoittaja ensin ilmottaa tulon näytännöstä 2/10 tekevän 1600 mk\n(tieto oli myöhästynyt sentähden että orkesterin laskua oli odotettu,\nsiksi kun lopulta R. Kajanus oli antanut sanan, ettei siitä otettu\nmitään maksua) ja kehottaa Kaarloa määräämään, mihin rahat ovat\nkäytettävät. Sitte hän jatkaa teatterioloista:\n\n\"Mitä muuten teatterin asioihin tulee, niin ne ovat olleet varsin hyvät\nniin yhdessä kuin toisessakin suhteessa. Vaikka täällä on annettu\nCoquelin-näytäntöjä sekä Aino Ackté- ja Maikki Järnefelt-konsertteja\ntukevilla hinnoilla, sinfonia- ja populäri-konserteista puhumatta, ja\nvaikka täällä on tuo kirottu sirkus, jossa joka ilta kuuluu olevan\ntäysi huone, sekä varietéfröökinöitä Fenniassa, Kämpissä, Stavenoffilla\ny.m., vieläpä unkarilaista mustalaismusiikkia Seurahuoneella, niin\nsiitä huolimatta on meillä ollut ylimalkaan hyviä huoneita, niin että\nkeskiluku on pysynyt 1000 markassa illasta, kun sitä vastoin\nruotsalaisessa teatterissa kuuluu käyvän kovin vähän väkeä. Ihmiset\novat myöskin, mikäli minä tiedän, olleet tyytyväisiä annettuihin\nkappaleihin ja siihen tapaan, millä ne on esitetty. Tosin Eino Leino ja\nHbln arvostelija asettuivat korkeille hevosilleen 'Onnen Pekkaan'\nnähden ja moittivat sen ottamista ohjelmistoon, koska se muka jo on\nliian vanha -- edellinen olisi tahtonut 'Mäster Olofin' -- mutta se,\njoka ei ottanut ollakseen samaa mieltä kuin he, oli yleisö, joka eilen\nillalla tuli jo kuudennen kerran, silloinkin vielä hyvin lukuisana,\nkappaletta katselemaan. Ensi keskiviikkona on taas ensi-ilta: 'Les\nfemmes savantes', jonka Manninen on kääntänyt niin mestarillisesti,\nettä, kuten väitetään, se tuntuu alkuteokselta, jonka vuoksi hän onkin\npyytänyt ja, tosin vastustelemisen jälkeen, saanut saman honorarion\nkuin minkä alkuteoksista maksetaan.\n\n\"Finne on siis tähän asti spesimineerannut sangen hyvin. -- -- Erittäin\nnäyttää hänellä olevan kykyä säästäväisyyteen, joka näinä ahtaina\naikoina tietysti on mainio ominaisuus. Seurauksena siitä on esim. että\njo näiden kahden kuukauden kuluessa on maksettu vuokraa 8,000 mk., ja\neilen illalla, kun hänen kanssaan keskustelin teatterin asioista, hän\nuhkasi saada jouluk. 1 p. nostettavan 8,000 markan valtioavun kokonaan\nsäästymään velkojen maksamiseen.\n\n\"Tuo säästäväisyys ei kumminkaan tule näkyviin yleisölle kappaleitten\n'ylöspanemisessa'. Niinpä näytti esim. 'Onnen Pekka' niin komealta,\nettä itse Eino Leino -- joka muuten ei ole liioin parantanut tapojaan,\nvaan yhä edelleen jatkaa nalkutuksiaan ja letkauksiaan teatteria\nvastaan -- antoi houkutella itsensä kiittämään sen kauniita koristuksia\nja komeata näyttämöllepanoa, vaikka tämä ei ole maksanut enempää kuin\n-- 500 markkaa!\" -- --\n\nTeatterin menestys ilahdutti sisaruksia, mutta useammin he saivat\nsanomia, jotka lisäsivät heidän alakuloisuuttaan. Semmoinen oli muitten\nedellä tieto Yrjö-Koskisen kuolemasta, ja oli se saapunut kun Emilie\n19/11 vastaa Jalavan kirjeeseen:\n\n\"Rakas, koeteltu vanha ystävä! Rivimme harvenevat -- katkeraa ja\nraskasta on tietää, että hän, joka niin uskollisesti ja niin\nmenestyksellisesti on taistellut maamme ja kansamme hyväksi, nyt on\npoissa ja suru on kahta raskaampi ja katkerampi, kun hänen viimeisinä\npäivinäänkin täytyi kokea niin paljon kiittämättömyyttä. Minusta on\nkuin olisimme kaikki siitä vastuunalaisia. Kenties emme ole olleet niin\nrohkeita, niin voimakkaita ja niin toimeliaita kuin meidän olisi\npitänyt olla. Miten suuri osa kateudella ja alhaisella itsekkäisyydellä\non ollut niissä parjauksissa, jotka tulivat hänen osakseen, senhän me\nkaikki tiedämme. Levätköön hän rauhassa armaan isänmaan povella;\nlukuisat sen pojat ja tyttäret siunaavat kiitollisuudella hänen\nmuistoansa.\" --\n\nKaarlon mielestä oli tulo juhlanäytännöstä pantava siihen rahastoon,\njoka Martti Vuoren alotteesta oli perustettu kirjallisia palkintoja\nvarten, mutta lopullinen päätös sai kuitenkin jäädä suullisen\nneuvottelun varaan -- se on tammikuun loppuun. -- -- \"Tahtoohan Finne\nolla johtajana helmikuuhun asti,[74] eikä Kaarlo suinkaan varhemmin\nkykene mihinkään työhön. Onni, jos hän silloin kykenee. Hänen\nparannuksensa edistyy niin hitaasti: surusanoma kotoa on tehnyt, että\nhän eilen ja tänään on ollut aivan menehtynyt, ei ole voinut syödä eikä\nnukkuakaan yöllä, vaan lakkaamatta yskinyt. Sitä paitse on ilma kolme\npäivää ollut sateinen, niin ettemme ole voineet olla ulkona, ja voitte\nkäsittää kuinka aika tuntuu pitkältä tässä pienessä kylässä. Kun Kaarlo\nkoettaa soittaa jotain, niin käy alku oivallisesti, mutta sitte hän\nhäiriintyy eikä muista jatkoa; samoin on hänen puhuessaankin, että hän\nkesken unohtaa mitä aikoi sanoa. Semmoisina hetkinä hän aina tulee niin\nhuolestuneeksi ja murheelliseksi, että on vaikea uudestaan herättää\nhänessä rohkeutta ja toivoa. Kumminkin olemme kiitollisia, että kaikki\non niinkin hyvin, vaikka Kaarlon kärsivällisyys tavasta loppuu. Hän\ntervehtii Teitä, Almaa ja nuoria mitä lämpimimmin. Jumala siunatkoon\nTeitä kaikkia. Teidän murheellinen vanha ystävänne Emilie Bergbom.\"\n\n-- \"Miten olemme olleet mukana suurissa hautajaisissa\", Emilie\nkirjoittaa 25/11 nti Nevanderille ikäänkuin jatkona siihen, mitä ennen\noli Jalavalle maininnut Yrjö-Koskisen kuoleman johdosta, \"sen kyllä\ntiedät. Onpa meille suuressa surussamme ollut valonvälähdys nähdä,\nkuinka yleistä osanotto on ollut ja kuinka syvästi ja tuskallisesti\nkaikki tuntevat mitä kadotettu on. Miksei vainajan eläessä\njulkilausuttu paljo siitä mitä nyt on sanottu. Miten oli mahdollista\nettä yliopisto saattoi tehdä itsensä syypääksi semmoiseen häväistykseen\nyhtä maamme suurinta miestä kohtaan! Mummo Gaddilla oli tapa sanoa\n'palkitsija elää' ja miten pahoin liekään, sanon minä samoin. Rehtorin\noli kai suurin syy; kyllä hänen sentään olisi pitänyt aikaansaada,\nettä yliopisto olisi laskenut seppeleen etevimmän suomalaisen\nhistoriankirjoittajan haudalle. Hän luonnollisesti ei uskaltanut, nämä\najat vievät meiltä rohkeuden. Kuinka hyvä olikaan että [J. R.]\nDanielsonilla ja A. H. Snellmanilla (Wirkkunen) oli uskallusta ja\nvoimaa sanoa mitä sanoivat. Suuresti on meitä ilahduttanut, että Y. L.\nei pettänyt.\" -- Tähän lisättäköön vain, että Kaarlo ja Emilie\nBergbominkin nimet yhdessä heidän tätinsä, Sofie Sanmarkin, ja Augusta\naf Heurlinin nimien kanssa luettiin seppeleessä, jossa oli kirjoitus:\n\n    \"Nukkuos, siunattu, helmassa Suomen,\n    Mahtavan henkesi työstä on huomen\n    Syntymämaallesi koituva kerran.\n    Nukkuos rauhassa Herran.\"\n\nMarraskuun viimeisinä taikka joulukuun ensi päivinä sisarukset\nmuuttivat Nerviin, lähellä Genovaa, ja siellä he oleskelivat\nloppuaikansa Italiassa. Kun olivat näin lähellä Genovaa, kävivät he\nsielläkin ja \"kummallista\", Emilie kirjoittaa nti Birkmanille, \"oli nyt\nhänen [Kaarlon] kanssa kävellä niitä teitä, joilla me kesällä astuimme\nniin monta raskasta askelta; kuinpa vain voisin oikein kiittää Jumalaa\ntästä armosta.\" Yhdessä kohden oli Nervissä olo onnellinen, nimittäin\nsiinä että ndit Paula af Heurlin ja Alma Birkman tulivat varta vasten\njouluksi ja uudeksi vuodeksi seurallaan ilahduttamaan vanhoja\nsisaruksia. Mutta Kaarlolle tämä aika jälleen oli epäsuotuisa. Hän\nvilustui ja hänellä oli sitä paitse \"entisentapaisia sydänkohtauksia\",\nniin että hänen sekä ruumiilliset että henkiset voimansa alenivat.\nKumminkin hän uuden vuoden alussa halusi lähteä kotia -- ennen hän oli\nollut sitä vastaan -- ja kotia päin sitä lähdettiinkin, hiljalleen,\njotta Kaarlo ei kärsisi äkkinäisestä ilmanalan vaihdoksesta. Nti\nHeurlinin täytyi sentään matkustaa nopeammin, mutta nti Birkman seurasi\nsisaruksia, ollen heille suureksi avuksi ja lohdutukseksi. Ensin\npysähdyttiin Milanoon, josta Emilie 10/1 kirjoitti surullisen kirjeen\nAntti Jalavalle, ilmottaen että toivo Kaarlon kykenemisestä ryhtymään\ntyöhönsä oli pettänyt. Toinen pysähdys tapahtui Münchenissä, ja kolmas\nBerlinissä, josta Emilie kirjoittaa 25/1 nti Nevanderille:\n\n\"Täällä on lempeä ja kaunis ilma, eikä Kaarlo ole tuntenut mitään\nhaittaa pohjoisesta ilmanalasta; päin vastoin on hän täällä Berlinissä\nollut sangen reipas. -- Eilen Ida Aalberg esiintyi muutamissa\nhyväntekeväisyyshuveissa klo 12 päivällä Rebekka Westinä\nRosmersholmissa. Hän onnistui hyvin, varsinkin kahdessa viimeisessä\nnäytöksessä, mutta kyllä hänen lausumistapansa erosi niin paljon\ntoisten puheesta, etten voi käsittää että _saksalainen_ yleisö olisi\nsiihen tyytyväinen: tosin kyllä jonkun kerran, mutta ei ajan pitkään.\nMe lähetimme hänelle kukkia, mutta emme ole tahtoneet häiritä häntä\nkäynnillä.\" --\n\nKotia saapuivat matkustajat Kööpenhaminan, Tukholman ja Turun kautta\n9 p. helmik.\n\nKaksi päivää ennen, 7/2, _Emilie Bergbom_ oli täyttänyt 70 vuotta.\nSamoin kuin teatteri syksyllä oli viettänyt Kaarlon 61:stä\nsyntymäpäivää juhlanäytännöllä, vietettiin sisarenkin merkkipäivää\nantamalla näytäntö (Regina von Emmeritz), jonka tulo oli käytettävä\nteatterin hyväksi hänen määräyksensä mukaan. Ennen näytelmän alkua\nKirsti Suonio lausui sen runoelman, jonka J. H. Erkko oli sepittänyt\nEmilien 60-vuotisjuhlaksi. Täksi päiväksi oli Alpo Noponen kirjoittanut\nseuraavan kauniin sonetin, jonka U. S. julkaisi:\n\n    Olla mulla kultakannel hellä,\n    Nyt sen kunniaksi Suomen naisen,\n    jalon, uurastavan, uhraavaisen\n    Kielin kaikin täytyis värähdellä.\n\n    Häntä muistain kiel' ei liikkuis kellä?\n    Mistä tapaa toisen hänen laisen:\n    ilon valmisti -- ja muut ne sai sen,\n    toisten ratto ain' on sydämellä.\n\n    Vuodet vierii, hän on silti sama.\n    Parhaimpia harrastuksiamme\n    empimättä tukevi hän aina;\n\n    runotarten hengen nuorentama\n    käsi hellä taiteen tarhassamme,\n    taivaan lähettämä kallis laina.\n\nTulon tästä juhlanäytännöstä määräsi Emilie Bergbom pantavaksi\nrahastoon, josta oli palkintoja jaettava suomalaisille\nnäytelmärunoilijoille. Samoin teki Kaarlo hänen kunniakseen\ntoimeenpannun juhlanäytännön tuloon nähden. Sisarukset ilmottivat\npäätöksensä toukokuun lopussa.\n\nAsiat kehittyivät niin, että Finne jäi koko näytäntökaudeksi\njohtaja-asemaansa, sillä osaksi heikkoudesta, osaksi varovaisuudesta\nBergbom pysyi miltei kokonaan erillään teatterin asioista. Edelliselle\nolisi kuitenkin ollut onneksi, jos hän olisi aikaisemmin päässyt\nvapaaksi vastuunalaisesta tehtävästään, sillä kevätpuoli tuotti hänelle\nikäviä vastoinkäymisiä. --\n\nMainitsemme tässä ohjelmiston pääpiirteet. Alkuvuoden merkkipäivät\nvietettiin vanhaan tapaan, niin että uudenvuoden päivänä esitettiin\nNummisuutarit, 14/1 Regina von Emmeritz ja 5/2 Salamiin kuninkaat.\nViime mainittu oli tänä vuonna erittäin tärkeä, se kun oli _Runebergin\n101:nen syntymäpäivä_, jota suurenmoisesti vietettiin ympäri koko maan.\nEnnen kun itse näytäntö alkoi, lauloi Y. L. seisten näyttämöllä\nrunoilijan rintakuvan ympärillä Maamme-laulun. Merkille pantiin myös,\nettä 20 vuotta oli kulunut siitä kun Salamiin kuninkaat ensi kerran\nesitettiin suomenkielellä, ja nähtiin nyt ensi-illan esiintyjistä B.\nLeino (Leiokritos), A. Ahlberg (Leontes) ja E. Falck (Eubulos) vielä\nentisissä rooleissaan. -- Ensimäinen uuden vuoden uutuus 15/1 oli\nJalmari Finnen suomentama Maeterlinckin 3-näytöksinen näytelmä _Sisar\nBeatrice_, joka, nti Lilli Högdahl nimiroolissa, yhdessä Hannelen\nkanssa meni 4 kertaa. Sen jälkeen tuli 27/1 huomattavana uusintona\nShakespearen Julius Caesar, jolla oli hyvä menestys, se kun näyteltiin\n8 kertaa. Sitä onnettomammin kävi kahden seuraavan uuden kappaleen,\nJalmari Finnen suomentaman englantilaisen S. Phillipsin murhenäytelmän\n_Paolo ja Francesca_ 12/2 ja kotimaisen alkuteoksen, Elvira Willmanin\nnäytelmän _Rhodon valtias_ 24/2, joista edellinen meni vain kaksi ja\njälkimäinen kolme kertaa, ilman että kumpikaan tositeossa enempää\nansaitsi.\n\nNäitä vastoinkäymisiä seurasi maaliskuulla yksitoista taiteilijapari\n_Armas ja Maikki Järnefeltin_ toimeenpanemaa _oopperanäytäntöä_, joissa\nWagnerin _Tannhäuser_ esitettiin suurella menestyksellä.\nPuhenäyttämölle siitä tietenkään ei ollut etua, mikä taiteellinen\nmerkitys yrityksellä muuten liekään ollut. Se selittää, että koko\nmaaliskuulta on merkittävänä ainoastaan yksi ensi-ilta --\nkevätlukukauden kolmas -- nimittäin 12/3, jolloin näyteltiin A.\nPihlajamäen suomentama Brissonin ja Marsin 3-näytöksinen huvinäytelmä\n_Avioeron selkkaukset_. Siinä Weckman, rvat Suonio ja Salo, muita\nmainitsematta, vilkkaasti suorittivat osansa hullunkurisessa\ntoiminnassa, ja kokosi näytelmä 7 huonetta. -- Uusintona on samalta\nkuulta mainittava Kovan onnen lapset. Se annettiin 19/3 jolloin 60\nvuotta oli kulunut _Minna Canthin_ syntymästä, ja, vaikka se näyteltiin\n\"kaikkea kiitosta ansaitsevalla tavalla\", ei se _nyt_ herättänyt\nerikoisempaa huomiota. Kappale meni vain kaksi kertaa.\n\nTorstaina 7/4, pääsiäisten jälkeen, tuli neljäs premiääri: F.\nBrofeldtin ja Eero Alpin suomentama Brieux'n 3-näytöksinen huvinäytelmä\n_Blanchette_, joka vakavasisältöisenä tarjosi hyviä tehtäviä, ja olivat\nvarsinkin nti Högdahl nimiroolissa ja Adolf Lindfors Rousset-ukkona\noivallisia. -- Lähinnä sen jälkeen tuli Shakespeare-uusinto, Kesäyön\nunelma, jonka ikuinen runollisuus ei nytkään ollut tehoamatta.\nEsiintyjistä mainittakoon Lilli Högdahl -- Oberon, nti Helenius --\nTitania, Olga Leino -- Puck, Lindfors -- Pulma. Merkittävä on, että\nkappaleen olivat näyttämölle asettaneet Kaarlo ja Emilie Bergbom, jotka\nsiis silloin uudestaan ryhtyivät teatterityöhön, ja kumpaakin\ntervehdittiin innostunein mielin.\n\nToukokuulta on vielä muistaminen kaksi uutta kappaletta: Larin Kyöstin\n2-näytöksinen huvinäytelmä _Herra Valtuusmies_, 6/5, ja Anni Levanderin\nsuomentama J. Echegarayn _Armoton arvostelija_, 20/5. Edellisessä\nkunnostivat itseään etupäässä Lindfors, rva Suonio ja nti Tähtinen,\nja jälkimäisessä B. Leino pääosassa ja nti Tähtinen eräässä\ningénueroolissa. Niinkuin kahtena edellisenä vuotena annettiin tänäkin\nvuonna maksuton näytäntö työväelle, nimittäin 11/5 Orleansin neitsyt.\nViimeinen näytäntö oli 27/5 (Sirkka).\n\nNiinkuin tästä katsauksesta näkyy, ei kevätpuolen toiminnassa enää\nvallinnut sama virkeä, luottamuksellinen henki kuin syksyllä. Uutuudet\nolivat vähemmän mieltäkiinnittäviä ja menestyskin pienempi. Pääsyynä\ntähän saattaa pitää niitä ikäviä selkkauksia, jotka tänä aikana tekivät\ntasaisen työn teatterissa mahdottomaksi ja hervaisivat Finnen\nyritteliäisyyttä. Niistä on tässä vain lyhyesti huomautettava --\ntoiseksi sentähden että tapahtumat ovat liian läheisiä, toiseksi sen\nvuoksi että epäillä saattaa, ansaitsevatko ne seikkaperäisempää\nesitystä kuin entiset samantapaiset.\n\nLuonnollista oli että se kritiikki, josta viime luvun lopussa\npuhuttiin, ei tulisi säästämään Jalmari Finneä, joka, tapausten\njohdosta, odottamatta oli joutunut teatterin v.t. johtajan asemaan.\nNiinkuin tiedämme, onnistui hän kuitenkin syyspuolella niin hyvin, että\nhänen osakseen tullut tunnustus ehdottomasti voitti moitteet. Toisin\nkävi uudella vuodella, etenkin kun hän helmikuulla oli kaksi kertaa\nperäkkäin erehtynyt kappalten valinnassa, nimittäin ottaessaan\nohjelmistoon näytelmät Paolo ja Francesca ja Rhodon valtias. Jollei\nsitä olisi tapahtunut, olisi kenties hälinä ollut nousematta. Totta\nkyllä oli jo sitä ennen esim. Julius Caesarin näyttämöllepanoa\narmottomasti arvosteltu, mutta toiselta puolen oli sitä kiitettykin, ja\nyleisö sitä puolustanut käymällä näytelmää katsomassa.[75] Kieltämättä\nsiis helmikuulla käänne oikeastaan tapahtui. Finne tuomittiin aivan\nkelvottomaksi hoitamaan teatteritoiminnan taiteellista puolta, hän piti\nmuka silmällä ainoastaan näyttämöllepanon, näyttämöllisen esityksen\nkuorta, hän vain \"pelasi teatteria\", ilman taiteellista päämäärää\ntaikka edes edesvastuuntunnetta! Luonnollista on, että nuori mies, joka\nensi kerran kokeili teatterin johtajana, ei voinut olla antamatta\naiheita oikeutettuihinkin muistutuksiin; mutta ilmeistä on, että\nkritiikki teki hänelle vääryyttä, kun se jätti huomaamatta hänen\nasemansa tavattoman vaikeuden, hän kun yks kaks oli pantu yksin\nsuorittamaan sen työn, mistä sisarukset Bergbom ja hän itse kolmantena\n(ohjaajana) ennen olivat yhdessä vastanneet, kun hänelle, joka ennen\noli toverina elänyt näyttelijäin kanssa, välittömästi oli annettu täysi\njohtaja- ja käskijävalta piirissä, jonka jäsenet eivät lainkaan aina\nole taipuvaisia perustetumpaakaan auktoriteettia tunnustamaan. Kaikessa\ntapauksessa oli tuomio kovin hätäinen ja tuskin selitettävissä muuten\nkuin lukuunottamalla ajan kiihkomielen, puolue-elämän vaikutuksen\ntaideoloihimmekin sekä personalliset suhteet. Varmaa on että tämän\nkirjoittaja kuuli yhden etevimmistä näytelijöistämme (B. Leinon)\nsyyspuolella hyvin suosiollisesti ja kiittäen arvostelevan Finnen\ntoimintaa ja ehdottomasti moittivan erään arvostelijan, näyttelijöitten\nmieltä ja työtä häiritseviä hyökkäyksiä häntä ja teatteria vastaan,\nmutta pari tai kolmatta kuukautta myöhemmin nousi näyttelijäkuntakin\nv.t. johtajaa ahdistamaan tavalla, joka sai hänet luopumaan\nteatterista. Näyttelijät kääntyivät nimittäin maaliskuun alussa\njohtokunnan puoleen kirjallisella vaatimuksella, että teatteriin oli\nhankittava uusi \"taiteellisesti kykenevä apujohtaja\". Se oli alku\nmonivaiheiseen jupakkaan, joka huhtikuun lopussa päättyi niin, että\nFinne vapaaehtoisesti erosi teatterista [ruvetakseen Maaseututeatterin\njohtajaksi] ja että johtokunta, sitten kun se itse oli turhaan\nkoettanut parastaan hankkiakseen taiteellista apujohtajaa, antoi\nBergbomille asiaksi ennen näytäntötoimen alkua ensi syksynä valita ja\nsen hyväksyttäväksi esittää semmoisen apulaisen. Sitä paitse johtokunta\nalkoi valmistaa oppilaskoulun aikaansaantia, siten että se jo ennen\nnäytäntökauden päättymistä tarkasti ja lopullisesti muodosti Finnen\nlaatiman ehdotuksen semmoisen laitoksen säännöiksi sekä tiedusteli\nsopivia opettajavoimia. -- Jalmari Finnen eroamisen johdosta\nlisättäköön, että se epäilemättä oli vahinko teatterille. Myönnettävä\non, että hän tuskin vielä oli luonteensa ja taiteellisen kehityksensä\npuolesta kypsynyt tulemaan teatterin pääjohtajaksi, mutta toiselta\npuolen hänellä luonnostaan on, niinkuin on tapa sanoa, \"teatteriverta\",\nhän on monipuolisesti lahjakas ja kekseliäs ja on hänellä Bergbomin\n7-vuotisena oppilaana runsaasti teatterikokemusta, puhumatta\nkirjallisista tiedoista sillä alalla. Tämmöisenä miehenä hän olisi\nollut suureksi hyödyksi teatterille. Vanhalle johtajalle, joka oli\najatellut Finneä seuraajakseen, oli hänen eroamisensa yksi pettynyt\ntoivo lisää.\n\nSen tehtävän, jonka johtokunta oli Bergbomille antanut, tämä -- turhaan\nkuulusteltuaan erinäisiltä, kirjallisia edellytyksiä omaavilta\nhenkilöiltä, tahtoivatko ruveta teatterin palvelukseen -- jo ennen\ntoukokuun loppua täytti niin, että ehdotti otettavaksi kaksi avustajaa,\n_Adolf Lindforsin_ ja teatterissa ennen näyttelijänä olleen _Anton\nFranckin_. Näistä oli edellinen lupautunut harjottamaan useita\nnäytelmiä ja jälkimäinen tarjoutunut ohjaajaksi. Hyväksyen ehdotuksen\njohtokunta teki sitoumuksen Lindforsin ja Franckin kanssa tulevaksi\nnäytäntökaudeksi.\n\nTaloudellisista oloista mainittakoon seuraavaa. Syksyllä puheena\nolleesta yleisestä rahankeräyksestä ei tullut mitään, sillä vastaus\nluvanpyyntiin kenraalikuvernööriltä saatiin vasta helmikuulla ja oli se\n-- kieltävä. Jo sitä ennen, tammikuulla, johtokunta laati uuden\nvaltioavun pyynnön, joka perusteluiltaan oli yhtäpitävä edellisen\nkanssa ja jossa anottiin, että teatterille myönnettäisiin kerta\nkaikkiaan 70,000 mk muuton aiheuttamiin kustannuksiin sekä entisen\nvuotuisen 32,000 mkan suuruisen valtioavun lisäksi 25,000 mk,\nlaskettuna kesäkuusta 1903. Kirjelmään oli liitetty seuraava \"tulo ja\nmenoarvio\", jonka me valaisevana todistuskappaleena otamme tähän:\n\n        _Tuloja_.\n\n    164 näytäntöä à 1,000 .... 164,000\n    Valtioapu ................  32,000\n    Kenraalikuvernöörin kautta   4,000\n    Osakemaksuja .............  15,500 212,500\n    Vajaus                              27,500\n                                 Summa 240,000\n\n        _Menoja_.\n\n    Palkat ........... 98,000\n    Palkkiot ......... 18,000\n    Opetus ...........  8,000\n    Tekijäpalkkiot ...  7,000\n    Suomennokset .....  2,000\n    Kirjasto .........  3,000\n    Puvusto ..........  5,000\n    Dekorationit .....  5,000\n    Päiväkustannukset. 20,000\n    Vuokra ........... 22,000\n    Valaistus ja lämpö 21,000\n    Statistit ........  6,000\n    Musiikki .........  8,000\n    Ilmotukset .......  5,000\n    Huonekaluja ......  2,000\n    Resetit ..........  6,000\n    Korkoja ..........  1,000\n    Kaikenlaisiin ....  3,000\n                Summa 240,000\n\nMaaliskuulla saatiin tieto, että senaatti oli päättänyt kannattaa\nanomusta siinä muodossa, että teatterille myönnettäisiin 70,000 mk\nmuuttokustannuksiin ja 30,000 velkojen suorittamiseen, siis kerta\nkaikkiaan 100,000 mk. Myöhemmin kuultiin, että tämä ehdotus oli\nkorkeimmassa paikassa vahvistettu ja jo ennen näytäntökauden loppua,\ntoukokuulla, saatiin koko mainittu summa nostaakin. Tämä tuntuva apu,\nlopullinen tulos kahdesti uudistetusta anomuksesta, sai teatterin\nraha-asiat jälleen tyydyttävälle kannalle; mutta vielä oli\nratkaisematta kysymys vuotuisen valtioavun korotuksesta, josta,\nniinkuin johtokunta oli esittänyt, taidelaitoksen jatkettu toiminta\nkuitenkin empimättä oli riippuvainen. Se tiesi että teatterin\ntoimeentulo ei edes viimeisenä vuotena, minä Bergbom-sisarukset sitä\njohtivat, ollut riittävällä valtioavulla turvattu, vaan koitti se onni\nvasta ensimäisenä näytäntökautena sen jälkeen kun he olivat toimestaan\nluopuneet! -- Tässä on lopuksi merkittävä, että maisteri _Ivar\nWilskman_, joka erityisestä pyynnöstä vielä tänäkin näytäntökautena oli\nhoitanut teatterin raha-asioita, nyt lopullisesti erosi, ja otettiin\nhänen sijaansa rahastonhoitajaksi maisteri _Reinhold Lagus_.\n\nEnnen on kerrottu, että jo avajaisjuhlassa Kansallisteatterin\nakustiikka huomattiin hyväksi; tänä näytäntökautena saatiin kokea,\nmiten tämä oli omansa vaikuttamaan taidelaitoksen oloihin. Kun näet\nuusi sali sitä paitse oli avarampi ja kodikkaampi kuin yliopiston\njuhlasali, jota ennen oli katsottu parhaimmaksi musiikkihuoneeksi,\nrupesivat laulu- ja soittotaiteilijat siellä pitämään konserttejansa.\nNiin tekivät syksyllä 1903 rouvat Aino Ackté ja Maikki Järnefelt ja\nheidän esimerkkiänsä seurasivat muut. Mutta muitakin vieraita veti uusi\nteatteritalo puoleensa. \"Tournée Coquelin ainé\" vieraili siellä 9 ja 10\np. lokak., ja maaliskuulla toimeenpani Armas Järnefelt rouvineen siellä\nsarjan oopperanäytäntöjä, joissa ensi kerran Helsingissä esitettiin\nkokonainen Wagnerin ooppera, Tannhäuser. Nämä näytännöt, joita varten\nei käytetty ainoastaan teatterin huoneustoa vaan myöskin sen\ndekorationeja ja puvustoa ja joissa yleisö hartaasti kävi, todistivat,\nettä mieltymys oopperaan oli entisellään -- eikä kumma, sillä kovin\nvähän oli Helsingissä sentapaista ollut tarjona Suomalaisen oopperan\nvaiettua, ja kumminkin oli säveltaide maassamme muutoin kohonnut\nkerrassaan kukoistavalle kannalle. Eikä näytäntökausi ollut lopussa,\nkun Armas Järnefelt ja Robert Kajanus jo olivat suunnitelleet kumpikin\neri oopperanäytäntösarjan tulevaksi näytäntökaudeksi, anoen edellinen\nettä hän saisi sitä varten vuokrata teatterin helmikuun alusta\nmaaliskuun puoliväliin, sekä jälkimäinen marraskuun lopulta neljä\nviikkoa eteenpäin. Nämä anomukset -- joihin Kajanuksen puolelta vielä\nliittyi huomautus, että hänen mielestään olisi luonnollista ja\nasianmukaisinta, että kansallinen näyttämö vastedes niinkuin kerran\nennenkin ottaisi ylläpitääkseen oopperankin (samoin kuin\nKuninkaallisessa teatterissa Kööpenhaminassa vaihdellen esittäen\npuhekappaleita ja oopperoita) -- saivat johtokunnan periaatteelliselta\nkannalta käsittelemään kysymystä puhenäyttämön suhteesta niihin\nlyyrillisen näyttämön elvyttämisyrityksiin, jotka uusi teatteritalo\nvälillisesti oli aiheuttanut. Keskustelu johti siihen yksimieliseen\ntulokseen, että Kansallisteatterin, huolimatta siitä että\noopperanäyttämön perustaminen sen yhteyteen nykyään ei ollut\najateltavissakaan ja pitkiin aikoihin tuskin suotavakaan, kumminkin\ntuli mahdollisuuden mukaan edistää yksityisten sensuuntaisia yrityksiä.\nNäin tehden oli sen velvollisuus sentään ensi kädessä pitää\npuhenäyttämön etuja silmällä. Kansalliselle sivistyselämälle oli\npuhenäyttämön kehitys kieltämättä lyyrillistä näyttämöä tärkeämpi, ja\n1870-luvulta vanhempi polvi vielä hyvin muisti kuinka jälkimäinen,\nloistavana kaiken maailman lumoojana, oli omansa varjoon saattamaan ja\nvahingoittamaan edellistä, vakavampaa, rajotetumpaa kuulijakuntaa\nviehättävää. Siitä johtui ettei johtokunta katsonut mahdolliseksi\noopperaa varten luovuttaa teatteria puhenäyttämölle edullisimpina\nkuukausina, vaan ainoastaan syyskauden ensimäisenä taikka viimeisenä\nkuukautena sekä kevätkauden kahtena viimeisenä kuukautena. Pääasiassa\ntämän mukaan vastattiin ylempänä mainituille anojille, että he saisivat\nkäyttää teatteria oopperanäytäntöihinsä, Kajanus marraskuun lopulta\njouluun asti ja Järnefelt huhtikuun alusta. Mitä vuokraan tulee,\noli se, teatterin vastatessa päiväkustannuksista, oleva 1,000 mk\narkipäivä- ja 1,500 pyhäpäiväillasta. Erotuksen perustuksena oli se,\nettä teatteri oli ottanut tavakseen pyhäpäivinä toimeenpanna kaksi\nnäytäntöä, jotka molemmat menetettiin, jos oli oopperanäytäntö.\n\nTeatterin johtokunnan kokoonpanossa tapahtui tänä keväänä se muutos,\nettä _Antti Jalava_, joka ensi ajoilta viimeiseen saakka oli ollut\ninnokkaimpia miehiä laitoksen johdossa, terveydellisistä syistä pyysi\nettei häntä enää valittaisi. Sen johdosta valittiin varsinaisiksi\njäseniksi, paitse K. Bergbomia, Eliel Aspelin, B. F. Godenhjelm, O. E.\nTudeer ja Santeri Ingman sekä varajäseniksi Emilie Bergbom ja Kaarle\nKrohn. Uusi johtokunta, joka otti puheenjohtajakseen Aspelinin, päätti\nantaa Jalavalle, tunnustuksena hänen erinomaisista ansioistaan\nsuomalaiseen näyttämöön nähden, pysyvän vapaalipun teatterin\nnäytäntöihin.\n\nNäytäntöjä annettiin 154[76] ja niissä: 11 kertaa Vasantasena, Onnen\nPekan matka; 10 _Tukkijoella_; 9 Maria Magdalasta; 8 Julius Caesar; 7\n_Lyyli_, Orleansin neitsyt, Avioeron selkkaukset; 6 _Kuolema_,\nPohjalla; 5 _Nummisuutarit, Hemming Gad_, Hannele. Kesäyön unelma,\nOppineita naisia; 4 _Regina von Emmeritz_, Figaron häät, Jeppe\nNiilonpoika, Antigone, Rouva Suorasuu, Sisar Beatrice. Blanchette; 3\n_Herra Valtuusmies, Rhodon valtias_, Juhannustulilla, Professori\nCrampton; 2 _Kovan onnen lapsia, Postikonttorissa_, Paolo ja Francesca,\nVapunpäivänä, Armoton arvostelija; 1 _Murtovarkaus, Salamiin\nkuninkaat_, Kylmää vettä, Sirkka.\n\nNäistä 35 kappaleesta oli kotimaisia 12 ja uusia 15 (4 kotimaista).\n\n\n\n\nXXXIII.\n\nKolmaskymmeneskolmas näytäntökausi, 1904-05.\n\n\nOltuansa kotona lähes neljä kuukautta Bergbom-sisarukset kesäkuun ensi\npäivinä jälleen lähtivät yhdessä ulkomaille, ja 7/6 Emilie Berlinistä\nilmottaa heidän onnellisesti saapuneen sinne. Aikaisemmin he kyllä\nolivat ajatelleet mennä joko Savonlinnaan taikka Heinolaan, mutta kun\nlääkärit pitivät Wiesbadenia Kaarlolle sopivampana, Emilie -- miten\nolikaan väsynyt ulkomaanmatkoihin -- ei epäillyt seurata häntä. Nti\nNevanderille hän kirjoittaa 12/6:\n\n-- \"Kun on täyttänyt 70 vuotta, näyttävät elämän värit sangen sameilta\nja tummilta. Kaarlo voi jotenkin hyvin, kirjava levoton vilinä Unter\nden Lindenillä, Friedrichstrassella y.m. tuottaa hänelle iloa ja\nnautintoa; mutta minua tämä myllerrys väsyttää, mielentilani on\nristiriidassa sen kanssa ja hyvin mielelläni matkustan hiljaisempaan ja\nvaatimattomampaan Wiesbadeniin. Olimme jo aikoneet lähteä huomenna,\nmutta silloin annetaan Lohengrin, ja velvollisuus käskee meitä jäämään\nsiksi.\" R. Kajanus ja rva Ackté-Renvall olivat syksyksi suunnitelleet\nsarjan Lohengrin-näytäntöjä Kansallisteatterissa, ja Kaarlo tahtoi\nvalmistautua avustamaan heitä näyttämöllepanossa. -- Muuten mainitaan\nkirjeessä, että Kaarlo taas mietti Henrik IV:n esittämistä, jollei Ida\nAalberg tulisi syksyllä vierailemaan niinkuin kevätpuolella oli\nsovittu. -- Eräässä toisessa kirjeessä Emilie lausuu ajatuksensa\nmainitusta laulajattaresta seuraavin sanoin: \"Kuka se on, joka niin\nuljaasti U. S:ssa arvostelee Tannhäuseria Parisin oopperassa? Pistää\nminua vallan vihaksi, että Aino Acktéta kohdellaan sillä tavoin. Totta\nkyllä hän ei ole mikään ihanteellinen Wagnerlaulajatar, mutta suuri\ntaiteilijatar hän on sittenkin, ja meidän pitäisi olla iloisia siitä,\nettä maallamme on tämä tytär. Nuorisomme meillä on kuitenkin nykyään\nkovin halukas vetämään alas kaikki, mikä vähän kohoaa joukkoa ylemmäs,\njos nimittäin sillä ei ole etu kuulua läheisimpään ryhmään.\"\n\nViisi päivää myöhemmin (17/6) Emilie Wiesbadenista kirjoittaa heidän\nsaaneen asunnon entisessä paikassa, Pension Victoriassa. Siitä hän on\nmielissään, \"minä pidän tunnetuista oloista ja ihmisistä\". Syvästi\nheihin oli koskenut sanoma Waldemar Enebergin kuolemasta (joka oli\nsattunut 7/6). Eikä ihme, menettivätpä he hänessä jälleen vanhan,\nluotettavan ystävän, samalla kun hän, yleiseltä kannalta arvostellen,\n\"ihmisellisesti nähden jätti täyttämättömän aukon jälkeensä\". \"Mutta\ntoivokaamme\", Emilie lisää, \"ettei Herra jätä meitä vaivaisia\nturvattomiksi, miten pimeältä kaikki näyttäneekään.\" -- Tuskin\nsisarukset olivat asettuneet Wiesbadeniin, kun heidät saavutti tieto\nBobrikoffin murhasta (16/6), sekin tärisyttävä sanoma, joskin toisella\ntavalla. Mitä sisarukset siitä ajattelivat, aavistaa seuraavasta\nkysymyksestä ja mietelmästä: \"Mitä kagaali sanoo, tiedän jotakuinkin;\nmutta mitä sanovat ne ihmiset, jotka ymmärtävät, että jokaisella teolla\non seurauksensa? -- Miten liekään: salamurha on ja tulee aina olemaan\nsalamurha.\"\n\nKaarlo menestyi ylipäätään hyvin Wiesbadenissa. Hän piti kylvyistä ja\nluotti niiden hyvään vaikutukseen, hän teki pitkiä kävelyjä tuntematta\nväsymystä ja puhuikin usein aika sujuvasti vieraittenkin kanssa, vaikka\nkieli taas seuraavana päivänä saattoi olla kankeanlainen. Wiesbadenissa\nsisarukset viipyivät 18:een päivään heinäk., jolloin kuumuus teki\nsiellä olon tuskalliseksi. He lähtivät silloin Schwarzwaldin Sankt\nBlasieniin, viettääkseen siellä, viileämmässä ilmanalassa, jonkun aikaa\nneitien Birkmanien kanssa, jotka jo aikaisemmin olivat asettuneet\nsinne. Vaihdos tuntui miellyttävältä. Päästä pois sietämättömästä\nkuumuudesta ja vieraista ihmisistä raittiiseen ilmaan ja ystävien\nseuraan vaikutti virkistävästi, mutta itse paikka ei näy suuresti\nviehättäneen ainakaan Emilietä:\n\n-- \"Täällä ei saa kävellä tasaisella maalla, vaan aina mäkeä ylös\ntaikka alas. Kaunista täällä on, ilma on kevyt ja kirkas, mutta en minä\nkauvan voisi viihtyä tämmöisissä ahtaissa, kapeissa laaksoissa.\nMuutamia pensioni-[täyshoitola-]taloja, muutamia hotelleja, yksi\nkoulutalo, joka samalla on raatihuone, kaunis, Rooman Pietarinkirkon\nmukaan rakennettu kirkko, joka olisi hyvin tyylikäs muualla, mutta ei\nsovi tänne -- siinä koko kaupunki!\" -- Seuraus olikin, että sisarukset\npian päättivät lähteä paluumatkalle. \"Minä ikävöin niin kauheasti kotia\nja, merkillistä kyllä. Kaarlokin. Hän tahtoo hyvissä ajoin ryhtyä\nkaikkiin valmistustöihin; nyt kun syyssuunnitelmamme on kokonaan\nmuuttunut, on hänellä paljo järjestettävänä. Emme saa, ei oopperaa eikä\nIda Aalbergia! Hän sanoo tosin tulevansa keväällä, mutta 'nästa gång är\nen, skälm' (vasta kerta valehtelija). Ikävä että ennätimme tilata\nkahdet koristukset Grabowilta, egyptiläinen on yksinomaisesti\nKleopatraa varten.\"\n\nViimeinen kirje on Berlinistä 2/8. Viikon päästä sisarukset toivovat\nolevansa kotona. \"Hupaista on jälleen tulla kotia, miten\nhuolestuttavaa, epäsopuista ja vaikeaa siellä lienekään.\"\n\nTavalliseen aikaan, 28/8, alkoi näytäntökausi, joka oli oleva Kaarlo ja\nEmilie Bergbomin viimeinen. Oli jo toista vuotta kulunut iskun jälkeen,\njoka mursi Kaarlon terveyden, mutta vaikka hän oli jotakuinkin\ntoipunut, ei hän kumminkaan ollut entisellään. Sen huomasi parhaiten\nsiitä että hän puhui niin kankeasti taikka niin lyhyesti, varsinkin\nvieraampien seurassa, sekä siitä että pitempi keskustelu häntä\nhermostutti tai väsytti. Työhalu oli kumminkin sama kuin aina, ja niin\nasiat suoriutuivat paremmin kuin varmuudella oli osattu toivoa.\nTietenkin tämä riippui siitä että Emilie yhä jatkoi avustajatointaan --\ntuskin on ajateltavissa että toinen enemmän kuin toinenkaan yksinänsä\nolisi saanut mitään aikaan.\n\nEnsiksi annettiin tavan mukaan vanhoja kappaleita, Murtovarkaus,\nNummisuutarit ja Tukkijoella, mutta jo 7/9 oli ensi-ilta, nimittäin\nEljas Erkon suomentama Ibsenin _Kummittelijoita_. Tämä kappale, joka\n1880-luvulla oli jätetty näyttelemättä sentähden että johtokunta ei\nollut yksimielisesti puoltanut sen ottamista, asetettiin nyt\nnäyttämölle sen johdosta, että kaksi maaseututeatterista tullutta uutta\nnäyttelijää, nti _Hilda Martin_[77] ja _Aapo Pihlajamäki_,[78] saisi\nensi kerran esiintyä Helsingissä näytelmän päärooleissa, edellinen rva\nAlvingina ja jälkimäinen pastori Mandersina. Molemmat onnistuivat\nhyvin, ja tunnustettiin heidät arvokkaiksi, kokeneiksi lisävoimiksi\nseurueelle. Oswaldia näytteli Kilpi, Reginaa rva Rautio ja Engstrandia\nRautio. Tärisyttävä draama meni kolme kertaa. -- Toisenlainen menestys\noli Romeolla ja Julialla, joka uusintona ilmestyi näyttämölle 14/9 ja\nsyksyllä näyteltiin 11 kertaa. Kun jo 12 vuotta oli kulunut siitä kun\nse viimeksi esitettiin, oli se nuoremmalle polvelle aivan uusi, jota\npaitse näyttämöllepano ja esitys olivat oivallisia. Romeona esiintyi\nniinkuin ennen Axel Ahlberg, mutta Juliana nti Lilli Högdahl, joka\nnäytteli varsin välittömällä tunteenilmaisulla. Rva Suonio oli etevä\nimettäjänä, Lindfors kelpo Mercutio, joskin pannen liiaksi painoa\nluonteen veitikkamaisuuteen.\n\nKaksi merkillistä konserttia annettiin Kansallisteatterissa syyskuun 20\nja 22 p. Mainio laulajattaremme _Alma Fohström-Rohde_ oli näet tullut\nHelsinkiin viimeisen kerran esiintyäkseen kotikaupungissaan (kolmas\nkonsertti Palokunnantalolla 25/9). Hän oli päättänyt laulaa jäähyväiset\nihailijoilleen, ennen kun ne luopuisivat hänestä, ja tahtoi tehdä sen\nsamalla näyttämöllä, jolla hän muinoin oli ensi kerran astunut yleisön\neteen. Kun ajattelee laulajaisten merkitystä sekä sitä että\ntaiteilijatar, mitä äänen tuoreuteen ja kirkkauteen tulee, ei vielä\nollut mitään menettänyt ja että esityksen taiteellisuus oli mitä\ntäydellisintä meillä on kuultu, niin on helppo ymmärtää minkä\nihastuksen ja liikutuksen hän yleisössä herätti. Suosionosotukset\nolivat tunnelman mukaisia. Erittäin on tässä mainittava, että suuren\nlaulajattaren käynti Suomessa ja se että hän hyvästijättöänsä varten\noli valinnut juuri Kansallisteatterin esiintymispaikakseen, tiesi\nkaunista kunnianosotusta Bergbom-sisaruksille, jotka, niinkuin tämän\nteoksen alkuosista tiedetään, olivat ohjanneet hänen ensi askeleitaan\ntaiteen uralla. Taiteilijatar oli heille aina ollut kiitollinen ystävä,\nsamoin kuin he olivat häntä rakkaana pitäneet.\n\nSyyskauden toinen uutuus oli kotimainen alkuteos, Yrjö Weijolan\n4-näytöksinen kansannäytelmä _Nuori luotsi_, joka esitettiin ensi\nkerran 30/9 ja meni kaikkiaan 5 kertaa. Menestys ei siis ollut huono,\nvaikka kappale enemmän kuvaili saaristoelämää, kuin esitti traagillista\naihetta kiinteässä toiminnassa. Evert Suonio oli onnistunut\nnimiroolissa ja samoin nti Tähtinen onnettomana, petettynä Annikkina.\nKun sen jälkeen 7/10 oli annettu Kumarrusmatka ja Amalia ystävämme\nRobert Kiljanderin hyväksi sekä 10/10 Lea, Yö ja päivä ja Kihlaus\nAleksis Kiven syntymäpäivän muistoksi, tuli 12/10 neljäs uutuus, Maila\nTalvion suomentama Stanislaw Przybyszewskin 3-näytöksinen näytelmä\n_Kultainen talja_.\n\nSynkkä aviorikosdraama, jossa huomattiin toisiinsa sekaantuneena\nranskalaisia ja Ibseniläisiä vaikutuksia, näyteltiin vain kahtena\niltana. (Ohimennen huomautettakoon, että 17/10 näytettäessä Gorkin\nPikkuporvareja oli runoilija itse saapuvilla.) -- Viides uutuus oli\nsekin taas kotimainen ja niinkuin Nuori luotsi Yrjö Weijolan tekemä,\n3-näytöksinen ilveily _Nuoruus ja hulluus_, ensi-ilta 28/10. Tämä\nvallaton, hyvin naturalistisilla piirteillä höystetty kuvaus\nylioppilaselämästä näyteltiin 9 kertaa, jonka paremmin selittänee\naiheen kotimaisuus kuin mikään taiteellinen ansiopuoli -- ihme vain\nettei tekijän esimerkkiä ole noudatettu. Tietysti oli esitys\nasianmukaisesti vilkas ja repäisevä. -- Tämän ensi-illan jälkeen\nseurasi 29/10 _Taavi Pesosen_ viime ilta, hän kun esiintyen rovastina\nKuopion takana jätti hyvästi teatterille ja yleisölle. Pesonen oli\nseurueen vanhimpia jäseniä, joka kolmena vuosikymmenenä oli kestänyt\nkaikki tuulet ja tuiskut, joskin samalla nauttinut harvemmat\npäivänpaisteiset hetket. Suurta mainetta hän ei ollut saanut, mutta,\nvaatimaton kun oli, hän oli tyytynyt siihen vilpittömään myötätuntoon,\njota häneltä ei milloinkaan oltu kielletty. Sillä sekä pienemmissä\nlauluosissa että koomillisissa tehtävissä hänen luontaiset lahjansa,\nmiellyttävä lauluääni ja lystillinen huumori, aina vaikuttivat siihen\nosaan yleisöä, joka teatterilta pyytää enemmän hupia kuin korkeata\ntaidetta. Jäähyväisiltana olivat suosionosotukset katsomon puolelta\nerittäin lämpimiä.\n\nKuudes uusi kappale esitettiin ensi kerran 10/11, nimittäin Irene\nMendelinin suomentama Otto Ludwigin murhenäytelmä _Makkabealaiset_.\nNerokkaan, aitodraamallisen runoilijan pääteoksena oli tämä\nnäytelmä kauvan ollut Bergbomin mielessä ohjelmistoon otettavana.\nNäyttämöllepano olikin huolella toimitettu ja kaunis, niinikään\nharjotukseen työtä pantu; mutta vaikka esitys siten oli sangen\ntyydyttävä, ei draamalla ollut suurempaa menestystä -- se meni vain\n4 kertaa. Roolijaosta mainittakoon, että Salo oli Judah ja rva Rautio\nLea. -- Pääsyy siihen ettei etevä näytelmä täyttänyt useampia huoneita\noli kai se, että juuri tähän aikaan (4:n ja 18:n päivän välillä)\n_Ida Aalberg_ esiintyi Kansallisteatterissa sarjassa vierailunäytäntöjä\nsaksalaisen näyttelijäseurueen kanssa, näytellen sitten myöskin kolmena\niltana (23/11-27/11) kansallisen näyttämön vieraana Schillerin Maria\nStuartissa. Emme tarvitse sanoa että taiteilijatar käyttäessään\näidinkieltään oli tavallisten lämpimien suosionosotusten esineenä.\n\nJoulukuulla ei tullut mitään uutuutta, mutta paitse Sudermannin\nJohannes-näytelmän esittämistä 2/12 rva Raution 25-vuotisen\nnäyttelijäjuhlan johdosta, on erityisesti mainittava Daniel Hjortin\nuusinnos. Se näyteltiin ensi kerran 6/12 valtiopäivien avajaisten\nkunniaksi. Näyttämöllepanoa varten Kaarlo ja Emilie Bergbom olivat\nkoristusmaalaajan kanssa käyneet Turussa, saadakseen uusia aiheita\nkoristuksiin, ja muutenkin oli esitys sekä ulkoasultaan että roolijaon\npuolesta uusittua. Nimiroolissa nähtiin nuori Kilpi, jonka tapa\nkäsittää tehtävää sai täyden tunnustuksen, joskin hänen voimansa olivat\nriittämättömät; nti Lähteenoja oli kostonhimoinen Katri, nti Helenius\nSigrid j.n.e. Näytelmä meni kaikkiaan 8 kertaa, ja esiintyi siinä\nhelmikuulla Kaarle Halme vieraana.\n\nKoska helposti saattaisi luulla, että Bergbom-sisarusten into oli\nlaimentunut ja että he olivat väsyneet uutta ja entistä parempaa\nharrastamaan, otamme tähän yhden Emilien viimeisiä kirjeitä nti\nElfvingille. Kirjoitettuna Daniel Hjortin johdosta se todistaa, että\nasianlaita oli päinvastainen, samalla kuin se muutenkin valaisee oloja:\n\n(Helsingissä 16/10). \"Rakas Betty! Jälleen minä tulen ja pyydän Sinua,\nBetty hyvä, tekemään meille palveluksen. Olemme ajatelleet nyt syksyllä\nottaa esiin Daniel Hjortin ja hauskaa olisi voida sisustaa suuri sali\ntyylin puolesta niin uskollisesti kuin mahdollista. Tiedätkö onko nyt\nlinnaa uudistettaessa löydetty joku piirustus vanhasta salista? Onko\nolemassa mitään kuvia muinoisen ajan huoneista? Onko kenties joku huone\nsemmoiseksi uudistettu kuin se oli Juhana herttuan aikana? Jos muistat,\nniin tapahtuu kaksi näytöstä Turunlinnan isossa salissa, ja hupaista\nolisi, jos ilman liian suuria kustannuksia, voisi esiin loihtia [sen]\nkuvan menneiltä päiviltä. -- Tuletkohan tänne, armahin ystävä? Hauskaa\nolisi, jos vielä kerran saisimme pitää sinut täällä pitemmän ajan.\nKaarlo voi sangen hyvin, mutta terve hän ei sentään ole, sillä\npuhelukyky on vielä hyvin puutteellinen, usein kovin huono; hän tulee\nniin ylen helposti hämilleen, ja silloin hän ei tapaa sanoja, joita hän\ntahtoo lausua. Hän on kuitenkin voinut hoitaa teatteria --\nluonnollisesti ei niinkuin ennen, mutta sittekin niin että on toimeen\ntultu. Hyvin toivomme kumminkin, että tämä viimeinen vuotemme loppuisi;\nkuka sitten tulee johtoon, on vielä tietymätöntä. -- Täällä kotona\nvoimme jotenkin hyvin; Täti tulee tosin yhä vanhemmaksi ja\nväsyneemmäksi, mutta kuitenkin hän jaksaa lukea ja tehdä työtä aamusta\niltaan. Valtiollinen levottomuus tekee niin äärettömän surulliseksi ja\nmasentuneeksi, ja minun on vaikea olla vieraitten ihmisten kanssa.\nKaikki valheet, kaikki parjaus ja kaikki häväistys, jota luullaan\noltavan oikeutetut heittämään lähimmäisiään kohtaan, tekee mielen\nkatkeraksi ja äkäiseksi: en voi enkä tahdo olla yhdessä alhaisten,\nvalheellisten parjaajain kanssa, ja sen tähden en mene mihinkään, vaan\naika kuluu kotona ja teatterissa. Rakas Betty, mikä on tämän kaiken\nloppu oleva! Jumala auttakoon meitä ja antakoon rauhaa ja lepoa\nlevottomille, taisteleville mielillemme; minusta kaikki nyt on\nepätoivoisempaa kuin koskaan, vaikka näyttääkin valoisammalta. Hyvästi,\nrakas ystävä! Tiedän kyllä että autat meitä Turunlinnan asiassa, jos\ntaidat; jollet voi tietoja antaa, niin ilmota meille se. Kaikkien\nkotona olevien lämpimimmät terveiset toimittaa sinulle täten vanha\nystäväsi Emilie.\"\n\nToisista kirjeistä nähdään, että nti Elfving antoikin tietoja, että\nsisarukset, niinkuin jo on mainittu, tekivät tutkimusmatkan Turkuun,\nettä siellä teatteria varten jäljennettiin \"Kurjen tuoli\" y.m. Edelleen\nBetty Elfving marraskuulla kävi Helsingissä vanhojen ystäviensä luona,\njoihin myöskin 86-vuotias \"Täti\", rva Sanmark, kuului. Tämä joka\nmyöskin, niinkuin Emilie, viimeiseen saakka oli kirjeenvaihdossa\nturkulaisen ystävänsä kanssa, mainitsee Kaarlon puhekyvystä, että hän\nei voisi tulla toimeen, jollei hänellä olisi Emilie \"tulkkina\" --\ntoisin sanoen: sisar ymmärsi hänen puhettaan paremmin kuin kukaan muu\nja puhui tarpeen tullen hänen puolestaan. Mutta huolimatta siitä että\nmiten kuten tultiin toimeen, oli selvä asia että tämä oli sisarusten\nviimeinen työkausi teatterissa, ja marraskuulla (6/11) he jo\nlopullisesti johtokunnalle ilmottivatkin, että he ensi keväänä,\nnäytäntökauden päättyessä, eroaisivat. Ilmotus tehtiin niin varhain,\njotta olisi aikaa tiedustella uutta johtajaa. Mihin päätökseen siinä\nkohden tultiin, on mainittava luvun lopussa. -- Yhteydessä edellisen\nkanssa on sanottava, että Kaarlo loppukesästä alkaen myöskin puuhasi\nJohannes Linnankosken suurta huomiota herättäneen näytelmän, Ikuisen\ntaistelun, esittämistä. Hän lyhenteli sitä näyttämöä varten ja vaihtoi\nkirjeitä tekijän kanssa tästä asiasta. Luultavasti yrityksen monet\nvaikeudet lopulta pakottivat hänet luopumaan aikeestaan.\n\nEnnen kun jatketaan kertomusta teatterin toimesta, on tässä merkittävä,\nettä _teatterikoulu_ vihdoin avattiin tammikuun keskivaiheilla (16/1).\nJo keväällä 1904 oli neuvottelu koulun järjestyksestä ja säännöistä\nvienyt siihen tulokseen, että laitos oli, niinkuin on tapa sanoa,\nolemassa paperilla, mutta sen toteuttaminen syksyllä kävi kuitenkin\nmahdottomaksi. Hallintoneuvosto hyväksyi tosin menosäännön, 7,000-8,000\nmarkan muodossa; mutta opettajain saanti näyttäytyi kovin vaikeaksi.\nLopulta sovittiin niin, että maisteri _V. Tarkiainen_, joka syksyllä\noleskeli Kööpenhaminassa perehtyäkseen näyttelijänalkujen opetukseen\nsikäläisessä Kunink. teatterissa, otettiin koulun johtajaksi ja samalla\nfonetiikan, draamallisen kirjallisuuden ja näytelmätaiteen opettajaksi,\nsekä että _Adolf Lindfors_ otettiin opettajaksi rooliharjotuksessa ja\nrva _Katri Rautio_ plastiikassa. Näiden opettajien lisäksi tuli\nsittemmin vielä lehtori _Emil Genetz_ lausunnossa ja maisteri _Heikki\nKlemetti_ laulussa. Toiminnan alkaessa oli koulussa 6 oppilasta.\n\nAlkuvuoden kansalliset muistopäivät vietettiin Nummisuutarien,\nPrinsessa Ruususen ja Ei voi näytelmäin esittämisellä. Keskimäinen\nnäistä kappaleista, Helmi Helenius prinsessana, ilmestyi uusittuna ja\ntuli oikein kassakappaleeksi. Se meni 16 kertaa, mikä olisi omansa\nihmetyttämään, jollei mainittaisi että Erkki Melartin oli säveltänyt\nuuden musiikin satunäytelmään sekä muistettaisi, että Helsinki on oikea\nkoulujen kaupunki; 6 näytäntöä annettiin alennetuin hinnoin. -- Uuden\nvuoden ensimäinen ensi-ilta oli 18/1, Irene Mendelinin suomentama\nSudermannin 4-näytöksinen huvinäytelmä _Perhostaistelu_, jolla oli\nheikko menestys, ja toinen 27/1, Kaarlo Forsmanin (Koskimies)\nsuomentama Sofokleen murhenäytelmä _Kuningas Oidipos_. Maailmankuulun\ndraaman esittäminen suomalaisella näyttämöllä on, samoin kuin ennen\nAntigoneen, merkkitapauksena pidettävä. Näyttämöllepano ja\nnäytteleminenkin oli sangen suuria vaatimuksia tyydyttävä. Axel Ahlberg\noli arvokas, vaikuttava Oidipos, Katri Rautio niinikään onnistunut\nJokaste, ja Adolf Lindfors oli muita taiteellisemmin muovaellut\ntietäjän, Teiresiaan hahmon; Falck sekä neidit Lilli Högdahl ja Helmi\nHelenius edustivat vuorolausunnallaan kuoroa. Näytelmä meni 4 kertaa.\n-- Kolmas uutuus, J. Snellmanin suomentama Wilhelm Kragin 3-näytöksinen\nnäytelmä _Viimeinen päivä_ (8/2) ei menestynyt paremmin kuin\nSudermannin äsken mainittu; sitä vastoin saavutti melkoisen suosion H.\nWeckmanin suomentama I. Potapenkon 4-näytöksinen, teräväpiirteinen,\nrappeutunutta venäläistä sukua kuvaava draama _Pelastus_, joka\nnäyteltiin 6 kertaa, ensiksi 15/2. Esiintyjistä ovat ensi sijassa\nmainittavat Lindfors -- Platon Platonovitsch, Lilli Högdahl -- Marja,\nrva Salo -- Julia Platonowna ja Knut Weckman -- Rotislaw Sandalow.\n\nMaaliskuulla tuli kaksi kotimaista alkuteosta: 8/3 Maila Talvion\n3-näytöksinen näytelmä _Kauppaneuvoksen kuoltua_ ja 31/3 Kasimir Leinon\n5-näytöksinen näytelmä _Lehtolapsi_, joista ei toinen enemmän kuin\ntoinenkaan herättänyt suurempaa huomiota, vaikka etenkään jälkimäinen\nei ollut vailla useita ansiopuolia.\n\nSamoin kuin edellisenä vuonna katkaisi nytkin puhenäyttämön toimen\nsarja taiteellisesti arvokkaita oopperanäytäntöjä. Vastoin sitä mitä\nkeväällä oli suunniteltu ei syksyllä ollutkaan oopperanäytäntöjä, mutta\nhuhtikuulla oli näyttämö luovutettu alkupuolella Armas Järnefeltille,\njoka puolisonsa Maikki Järnefeltin kanssa toimeenpani Wagnerin\nValkyria-oopperan esityksen, ja loppupuolella Robert Kajanukselle,\njoka rva Aino Ackté-Renvallin kanssa esitti saman mestarin\nLohengrin-oopperan. Kieltämättä on näillä näytännöillä, jotka yleisö\nvastaanotti mitä suurimmalla suosiolla, muistettava merkitys\nmusiikkielämässämme, mutta, varsinaiseen aineeseen kuulumattomina, emme\nniihin sentään lähemmin kajoa.\n\nMutta kuitenkaan ei huhtikuu mennyt hukkaan tältäkään historialta,\nsillä sen 30 p. teatteri vietti _Kaarlo ja Emilie Bergbomin\nerojaisjuhlaa_, ja muodostui se kaikin puolin merkilliseksi,\narvokkaaksi kunnianosotukseksi taidelaitoksen unohtumattomille\nluojille.[79] Tilaisuutta varten oli toimitettu erityinen, päällyksellä\nvarustettu ohjelmalehti, jossa nähtiin Kaarlon ja Emilien muotokuvia\neri ajoilta, kolme kummastakin, sekä Arkadia- ja Kansallisteatterien\nkuvat. Juhla -- päivä oli sunnuntai -- oli alkava klo 2 i.p., ja\nsilloin oli näyttämö kasveilla koristettu ja johtajaparin aitio\nkukitettu oikein ruusumajaksi. Kun juhlavieraat, jotka vaunuilla oli\nnoudettu teatteriin, astuivat aitioonsa, yleisö orkesterin toitottaessa\ntervehti heitä kättentaputuksilla. Sitten alkoi ohjelman suoritus, ja\nesitti ensiksi soittokunta, Robert Kajanuksen johtamana, Weberin\nNoita-ampujan alkusoiton; toiseksi piti professori J. J. Mikkola\njuhlapuheen, jossa muistiin palautettiin juhlavieraitten suuri\nelämäntyö ja julkilausuttiin hartaimmat kiitokset ja syvimmät\nkaipauksen tunteet työmaaltaan poistuville; kolmanneksi lauloivat,\nHeikki Klemetin johdolla, Ylioppilaskunnan laulajat Porilaisten marssin\nsekä sekakuoro Paciuksen Suomen laulun ja Sibeliuksen Isänmaalle;\nneljänneksi näyteltiin Shakespearen Myrskyn viides näytös, jonka\neduskuvalliseen merkitykseen jo ennen on viitattu ja jossa Kaarlo nyt\nnäki oman kohtalonsa havainnollistettuna. -- Siinä juhlan ensimäinen\nosasto. Toisen aluksi soitettiin Beethovenin Fidelio-uvertyyri, ja sen\njälkeen tuli ohjelman päänumero. Kulissien takaa -- josta näyttämön\nhahmot ja ilmiöt, niinkuin mistäkin salaperäisestä kaikkeuden\ntyhjentymättömästä varastosta, aina ilmestyvät -- esiintyi ikäänkuin\ntaikasauvalla palautettuna toinen toisensa perästä niitä henkilöitä,\njotka Bergbom aikoinaan oli yleisölleen näyttänyt. Pitkässä kulkueessa\nhe astuivat esiin, kukin helposti tunnettavana: Esko ja Topias, Aino ja\nKullervo, Daniel Hjort ja Katri, Kustaa II Adolf ja Kätchen, Eubulos,\nAntigone, rva Alving, Reviisori, Shylock, Ariel ja Ferdinando, Hermia,\nrva Suorasuu, Pernilla ja monta, monta muuta, ja vielä lopuksi\nnäyttämöhahmojen jälkeen kaikki teatteriväki, joka näkymättömänä oli\npitkät vuodet ahertanut, ja nyt ensi kerran esiintyi näyttelijäin\nmukana, näyttämömiehet, vahtimestarit, palveluskunta perheineen,\nlapsineen -- ja ne suuntasivat askeleensa näyttämön yli harmaantuneita\nsisaruksia kohti, missä nämä istuivat keväisten ruusujen kehyksissä,\nkukin vuoroonsa kunnioittaakseen heitä kiitollisella kumarruksella.\nJean Sibelius oli säveltänyt ja johti itse soittoa, joka säesti\nkulkueen astuntaa, ja haltioituneena yleisö kättentaputuksilla toiselta\npuolen tervehti noita tuttuja hahmoja, toiselta yhtyi niiden\nkunnianosotukseen. Oli kuin olisivat sillä hetkellä menneiden\nvuosikymmenien taiteellisen työn vaikutelmat vaihtelevine aatteineen ja\ntunnelmineen nousseet sielujen kätköistä, nousseet ylös ja uudistuneet.\nKun sitte kulkue oli järjestynyt ja pysähtynyt taajaksi ryhmäksi\nnäyttämöllä, astui siitä esiin Ida Aalberg ja lausui V. A. Koskimiehen\nrunon -- näyttelijäin kiitoksen Kaarlo ja Emilie Bergbomille, ja se oli\njuhlan huippu. Läsnäolijat sanovat, ettei suuri taiteilijattaremme\nkoskaan ole lausunut kauniimmin, henkevämmin -- niin olivat säkeet\nsoineet heleästi, niin olleet puettuina syvän sielunliikutuksen\nväreihin, eikä silloin\n\n    -- ollut sitä urosta\n    eikä kassan kantajata,\n    kenen syäntä ei sulannut;\n    itki nuoret, itki vanhat.\n\nKun vielä rva Aino Ackté oli orkesterin säestäessä laulanut Sibeliuksen\n\"Höstkvällen\" (Syysilta), alkoi erityinen, niin sanoaksemme, vapaa\nohjelman osa. Luettiin julki eri tahoilta tulleita sähkösanomia ja\nesiintuotiin yhdistysten ja yksityisten puolelta kukkalaitteita --\nkaikki kiitollisuuden, kunnioituksen, rakkauden osotteeksi. Samassa\nmielessä Adolf Lindfors ilmotti, että kansalaisten kesken oli kerätty\n2,000 markkaa käytettäväksi avustuksena Suomalaisen teatterin\nhistorian aikaansaamiseksi. -- Kaunis, sydämellinen juhla päättyi\nMaamme-lauluun.[80] --\n\nToukokuun näytännöistä mainitsemme vain seuraavaa. Friedrich Schillerin\nkuoleman 100-vuotispäivänä (9/5) näyteltiin Wilhelm Tell -- ainoa\nkunnianosotus, millä maassamme suurta runoilijaa sinä päivänä\nmuistettiin; 24/5 esitettiin ainoan kerran J. Hahlin suomentama Marco\nPragan 3-näytöksinen näytelmä _Halleluja_ ja 27/5 niinikään ainoan\nkerran kotimainen alkuteos, Anton Franckin kirjoittama 4-näytöksinen\nperhenäytelmä _Perheen toivo_. Saman ajan varsinainen taiteellinen\nmerkitys oli kumminkin (paitse Wilhelm Tell-näytännöissä) _Ida\nAalbergin_ vierailuissa. Hän esiintyi näet kolme kertaa Kirsti\nFleminginä Elinan Surmassa ja kolme kertaa Reginana, ja siitä johtui,\nettä Kaarlo Bergbomin elämäntyö tuli päättymään Regina von Emmeritzin\nesittämiseen 29/5, samana päivänä, jolloin Suomen naisyhdistyksen\ntoimesta pystytetty Z. Topeliuksen hautapatsas paljastettiin.\nTeatterinkin puolesta laskettiin siinä juhlassa seppele patsaan\njuurelle, ja oli Kaarlo hautausmaalla saapuvilla, mutta ei Emilie --\nsyystä, josta puhumme alempana. Näytännöstä illalla mainittakoon\nseuraavaa. Se kesti klo 8:sta 1/2 12:een saakka. Teatteri oli täydempi\nkuin tavallisesti näytäntökauden lopussa. Yleisö seurasi hartaudella\nnäytelmää, jonka pääosat olivat kokeneimmissa käsissä: Regina -- Ida\nAalberg, Kustaa Aadolf -- Axel Ahlberg, Hieronymus -- B. Leino, Larsson\n-- Adolf Lindfors. Toisen näytöksen jälkeen Tudeer, Santeri Ingman\n(Ivalo) ja tämän kirjoittaja menivät näyttämölle, ja ojentaen\nruusukimpun Kaarlo Bergbomille eräs meistä lausui johtokunnan puolesta:\n\"Eronhetki avaa sydämet ja suut. Sentähden johtokuntakin nyt tuntee\ntarpeen lämpimästi kiittää menneen ajan yhteistyöstä. Ylen kallis on\nmeille oleva muisto ajasta, jolloin olemme saaneet olla avustajia,\nvaikka heikkojakin, siinä suuressa rakennustyössä, jonka alkaja ja\nmestari Sinä, hyvä ystävämme, olet ollut!\" Emilielle, joka ei ollut\nteatterissa, vietiin jäähyväistervehdys kotia. -- Kaarlo oli\ntoimittanut suuren leivosvaraston näyttämölle, mistä auliisti\ntarjottiin kaikille. Kun näytäntö oli päättynyt, huudettiin ensin\nnäytelmässä esiintyneet esiin, sitte Bergbom. Hänelle annettiin kukkia,\nja rva Maila Mikkola painoi hänen päähänsä laakeriseppeleen, ja\nnäyttelijäkunnan kokoonnuttua hänen ympärilleen laulettiin yhteisesti\nMaamme-laulu, jota ensimäiselle parvelle asettunut torvisoittokunta\nsäesti. Vihdoin huudettiin eroavalle johtajalle 9-kertainen \"eläköön!\".\n\n       *       *       *       *       *\n\nYhtiökokouksessa 24/11 oli esitetty kulunkiarvio vuodeksi 1905-06, joka\npäättyi 44,000 markan vajaukseen. Sen johdosta päätettiin tarjota 250\nuutta osaketta merkittäväksi, jotta siten saataisiin noin 12,000 mk\nvuotuista yksityistä avustusta kolmeksi vuodeksi eteenpäin, sekä\nuudistaa anomus korotetusta valtioavusta. Edellisen toimen tulos oli\nettä toivottu määrä osakkeita merkittiin; jälkimäinen päätös\ntoteutettiin helmikuulla, jolloin anottiin että teatterille\nmyönnettäisiin yhteensä 57,000 mkan vuotuinen apu yleisistä varoista,\nmutta vastausta saatiin kauvan odottaa. Tosin senaatti ei epäillyt\npuoltaa anomusta, mutta korkeimmasta paikasta tuli myöntymys vasta\nseuraavana näytäntökautena.\n\nMitä johtajakysymykseen tulee, ratkaistiin se helmikuulla, niin että\ntri _Jalmari Hahlin_ kanssa asiasta sopimus tehtiin. Hän suostui näet\nrupeamaan teatterin johtajaksi yhdeksi vuodeksi, lukien kesäkuun 1\npstä. Ohjaajaksi ja avustajaksi johtajalle otettiin näyttelijä _Eino\nSalmela_. Maaliskuulta alkaen Hahl alkoi seurata harjotuksia ja ottaa\nosaa johtokunnan neuvotteluihin, ja toukokuulla hän teatterin antamalla\nmatkarahalla (2,000 mk) lähti ulkomaille valmistuakseen tehtäväänsä.\n\nKaikkiaan 155 näytännössä esitettiin: 16 kertaa _Prinsessa Ruusunen_;\n12 _Nuoruus ja hulluus_; 11 Romeo ja Julia; 8 _Daniel Hjort_;\n6 Pelastus; 5 _Nummisuutarit, Tukkijoella, Nuori luotsi_: 4\n_Murtovarkaus, Amalia ystävämme, Lehtolapsi_, Makkabealaiset, Kuningas\nOidipos, Porvari aatelismiehenä; 3 _Kumarrusmatka, Kihlaus, Kuopion\ntakana, Kullervo, Elinan surma, Regina von Emmeritz, Kauppaneuvoksen\nkuoltua_, Kummittelijoita, Perhostaistelu, Pikkuporvareja, Kesäyön\nunelma, Maria Stuart, Saituri, Sevillan parturi, Orleansin neitsyt,\nWilhelm Tell; 2 _Lea, Ei voi_, Kultainen talja, Viimeinen päivä,\nJohannes, Jeppe Niilonpoika, 1 _Yö ja päivä, Anna Liisa, Lyyli, Perheen\ntoivo_, Halleluja, Avioeron selkkaukset, Juhannustulet, Elämä on\nunelma, Myrsky.\n\nNäistä 45 kappaleesta oli 22 kotimaisia ja 13 uusia (5 kotimaista).\n\n\n\n\nXXXIV.\n\nEmilie ja Kaarlo Bergbomin viime aika ja kuolema.\n\n\nKun puhutaan raskaan työpäivän päättymisestä -- tarkotettakoon sitte\nyhtä ainoata päivää taikka pitempää aikaa -- niin yhtyy siihen\nvälittömästi mielikuva rauhallisesta, \"hyvin ansaitusta\" levosta.\nBergbom-sisarukset olivat niin täydellisesti kuluttaneet voimansa ja\naikansa, ettei heillä enää ollut kumpaistakaan jälellä edes sen verran\nmitä lepoon olisi tarvittu, vaan oli heidän edessään se työ -- jota\nkansa sanoo kovimmaksi -- kuolema. Ihmeellisesti he olivat kestäneet\nviimeisenkin näytäntökauden vaivat ja koettelemukset, niin ettei\npieninkään osa heidän tehtävistään jäänyt kesken. Ja kumminkin oli\ntämäkin aika ollut tavattomassa määrässä voimia kysyvä. Sillä puhumatta\nsiitä että teatterin johto aina oli yhtä työläs, oli heillä sen ohella\nkannettavana synkän ajan masentava paino ja alituiset jobin viestit,\njoiden salamantapainen, kaamea valo salli mitata kansallisen sekasorron\nja turmion pimennot. Kirjeessään Betty Elfvingille (ks edellä) Emilie\non julkilausunut mitä hän tähän aikaan tunsi, ja sanomattakin tiedämme,\nettei Kaarlon mielentila saattanut olla valoisampi. Kun sitte 6 p.\nhelmik. tapahtui prokuraattorin murha, tuo kauhea rikos, jossa\nkansalaisten keskinäinen vaino saavutti verisen huippunsa, niin se\nerään omaisen kirjeen mukaan koski Kaarloon niin syvästi, \"että oikein\npelkäsimme, ettei hän enää koskaan toipuisi\". Kaksi kuukautta\nmyöhemmin, 6 p. huhtik., kohtasi sisaruksia se suru, että heidän 87:ttä\nvuotta käyvä tätinsä, rva Sofie Sanmark, kuoli. Tietenkään tapahtuma ei\nollut odottamaton, mutta silti se oli järkyttävä, sillä hän oli\nkolmantena heidän kanssaan asunut samassa huoneustossa ja viimeiseen\nasti -- sen todistavat hänen kirjeensä Betty Elfvingille, joista\nviimeinen on helmikuun keskivaiheilta -- harvinaisen virkeillä hengen\nvoimilla, ymmärtämyksellä ja sydämellisellä myötätunnolla seurannut\nheidän jokapäiväistä ahkeroimistaan. Toiselta puolen tuotti sentään se\nlämmin, vilpitön tunnustus ja rakkaus, jota heille osotettiin\nerojaisjuhlassa, sisaruksille suurta iloa ja tyytyväisyyttä.[81] Niin,\nhe kestivät loppuun saakka, mutta miten he olivat elinvoimansa\ntyhjentäneet, sitä ei kukaan aavistanut.\n\nOli ollut aika, jolloin Kaarlo, ajatellessaan eroa johtajatoimestaan,\noli huolella miettinyt toimeentuloansa. Nyt kun ero todella oli\nkäsissä, hän kai siihen katsoen oli levollisempi; mutta toiset\najattelivat hänen puolestaan. Toukokuun lopulla kerrottiin senaatin\npäättäneen ehdottaa hänelle 3,000 mkan ylimääräisen eläkkeen\nsamansuuruisen, elinkautisen eläkkeen lisäksi, jota hän jo ennen oli\nnauttinut. Näin olisi hänen toimeentulonsa ollut turvattu, semminkin\nkun hän tietysti edelleen olisi asunut yhdessä sisarensa kanssa, jolla\noli kolmelta taholta eläke (isänsä jälkeen, hypoteekkiyhdistyksestä ja\nteatterin eläkekassasta) kultakin 1,200 mk. Yhteensä olisi sisaruksilla\nsiis ollut noin 10,000 mk vuodessa. Tästä puhuttiin ystävien kesken ja\noltiin tyytyväisiä, että heidän elämänsä ehtoo näyttäytyi niin\nturvalliseksi. Mutta, niinkuin jo sanoimme, sisarusten voimat ja aika\nolivat lopussa. Emilie, joka vuosista huolimatta tähän saakka oli ollut\nterveempi, oli ensimäisenä menevä, ja hänestä on siis ensin kerrottava.\n\nKun Emilie palasi tuolta surulliselta ulkomaanmatkalta, jolla hän\najoittain aivan yksin oli hoitanut sairasta veljeänsä, oli hän\nnähtävästi vanhentunut. Hänen työintonsa oli kyllä entisellään, mutta\nolennoltaan ja puheeltaan hän oli hermostuneempi. Emilian päivänä,\n19/5, kävivät ystävät tapansa mukaan häntä onnittelemassa, aavistamatta\nettä usea heistä silloin näki hänet viimeisen kerran. Kun sitten 25/5\nSeurahuoneella oli päivälliset B. F. Godenhjelmille ja hänen\nrouvalleen, jotka tänä keväänä erosivat perustamansa, suomalaisen\ntyttökoulun johdosta, tulivat Bergbom-sisaruksetkin sinne, vaikka\nmolemmat varhain palasivat kotia -- erittäinkin Emilie syvästi\nloukkaantuneena siitä, ettei tässäkään juhlassa, jossa kuitenkin eri\npuolueihin kuuluvia oli läsnä, eräs puhuja ollut voinut olla ajan\ntapaan tuomitsematta toisin ajattelevia. Mutta Z. Topeliuksen\nhautapatsaan paljastuksessa Emilietä ei enää näkynyt, eikä myöskään\nviimeisessä näytännössä saman päivän iltana, vaan levisi miehestä\nmieheen sanoma, että hän oli pahoin sairastunut.\n\nEdellisenä iltana (sunnuntaina 28/5) klo 6 oli johtokunnan kokous rva\naf Heurlinin huoneustossa, ja siihen Emilie otti osaa tehdäkseen selkoa\nja tiliä viimeisistä hänen hoidossaan olleista asioista. Silloin hän\npuhui paljon ulkonaisesti näyttäen olevan entisellään, mutta hän sanoi\nettä hän ei ollut terve ja että hän ei voinut tulla saapuville\nteatterin puvuston inventeeraukseen. Kokouksen jälkeen Emilie kuitenkin\nlähti teatteriin, jossa oli tavallinen näytäntö, mutta palasi kohta, ja\nyöllä hän sai vaikean, pitkällisen sydämenkouristuskohtauksen. Jo\nennenkin oli hänellä ollut pari samantapaista kohtausta, mutta ne\nolivat pian menneet ohi; nyt kutsuttiin lääkäri, ja hän selitti taudin\nsyyksi sydänsuonten kalkkiutumisen.\n\nEmme ota kuvataksemme niitä kärsimyksiä, jotka tuskallinen tauti tuotti\nsairaalle. Riittänee sanoa, että häiriintyneen sydämentoiminnan\naiheuttamiin tuskiin ja hengenahdistuskohtauksiin liittyi ääretön\nhermoston levottomuus, joka esti sairaan saamasta lepoa ja rauhaa,\nmutta että alussa silloin tällöin sattui helpompiakin hetkiä ja päiviä,\nvaikkei parantumisesta ollut puhettakaan. Kesäkuulla päätettiin viedä\nsairas Takaharjulle, toivossa että ilmanalan muutos jotakin\nvaikuttaisi, mutta jo kahden viikon päästä hänet oli tuotava takaisin\nHelsinkiin. Sen jälkeen ajateltiin, että täydellinen eristäyminen ehkä\nolisi hyväksi, ja sairas muutettiin diakonissalaitokseen, mutta\nainoastaan kymmenen päivää hän siellä oli. Sittemmin häntä hoidettiin\nyhtä mittaa kotona. Tuskat ja levottomuus saattoivat joskus yltyä\najatusten häiriöksi, hourailemiseksi, ja silloin huomattiin\nkatkonaisista sanoista, kuinka valtiolliset olot ja niiden aiheuttamat\nkuvittelut häntä vaivasivat. Niin oli varsinkin laita ennen Takaharjun\nmatkaa, mutta myöhemmin kesällä hän näytti niistä vapautuneen. Että\nmuutoin Emilie sairasvuoteellakin oli sama kuin ennen, siitä voi\ntodistuksena mainita hänen hyvästijättönsä Ida Aalbergille.\nTaiteilijatar kävi näet kesäkuun alussa sairaan luona kiittämässä häntä\nkaikesta ja sanomassa hänelle hyvästi. Silloin oli Emilie pannut hänen\nsydämelleen velvollisuuden käyttää suurta taidettaan kansansa hyväksi,\nmuistaa että hän oli suomalainen. Elokuun lopulla sairas oli eräänä\npäivänä pyytänyt, että V. Lounasmaa kutsuttaisiin hänen luoksensa.\nTälle hän oli puhunut yhteisestä työstä kansallisen asian,\nsuomalaisuuden hyväksi. \"Kyllä olemme työtä tehneet\", hän oli sanonut,\n\"ja hyvää työtä olemme koettaneet tehdä!\" ja hän lausui viimeisen\nhyvästinsä vanhalle ystävälle ja työtoverille. Omia harrastuksiansa\nmainitessaan Emilie oli sanonut olevansa iloinen, ettei kukaan ollut\nkärsinyt hänen eikä teatterin tähden. Näillä sanoilla hän tarkotti\nteatterin velkoja, jotka muinoin olivat niin raskaasti painaneet häntä,\nettä se aika, jolloin hänen Kaarlon kanssa yksin oli täytynyt niistä\nvastata, eli hänen muistissaan vaikeampana kuin kaikki mitä hän muuten\noli vaivoja ja kärsimyksiä läpikäynyt. Muita ihmisiä kohtaan hän oli\nollut ylen suopea ja anteeksiantavainen, ja monesti hän oli varottanut\nomaisiaan ankarasti arvostelemasta kanssaihmisiään, pahaa puhumasta\nkenestäkään. Vihdoin oli Kaarlon kohtalo usein hänen mielessään. Eikä\nihme, olipa hän kerran äitinä hoitanut tätä nuorempaa veljeään, sitte\nsisarena, työtoverina, ystävänä avustanut häntä hänen elämäntyössään,\nja jälleen -- itse 70-vuotiaana -- hoitanut häntä kovan taudin aikana.\nOliko ihme, että hän kuolinvuoteellaankin huolehti veljestä, joka jäi\nelämään hänen jälkeensä, mutta jonka terveys oli murtunut, niin että\nhän enemmän kuin koskaan oli sisarellisen, äidillisen hoidon tarpeessa,\njota hän oli tottunut saamaan hänen kädestään!\n\nSyyskuulla tauti muuttui vähemmän tuskalliseksi, mutta silloin\nolivatkin sekä ruumiin- että sielunvoimat niin vähissä, että sairas\nvain silloin tällöin tunsi ympärillään olevat. Viimeisen kerran se\ntapahtui sunnuntaina, neljättä vuorokautta ennen kuolemaa. Torstaina 28\np. syysk. klo 4 aamulla Emilie Bergbom rauhallisesti veti viimeisen\nhengähdyksensä.\n\nHautajaiset olivat tiistaina 3 p. lokak., ja moniääninen ja kaunis oli\nrakkauden, kiitollisuuden ja kaipauksen tunnustus, joka niissä\njulkilausuttiin. Ennen kodista lähtöä kokoontuivat sinne sukulaiset ja\njoukko ystäviä. Betty Elfving oli tätä hetkeä varten sepittänyt\nvirrentapaisen runon, \"Toivon että sun nähdä viel' saan\", jonka\n\"Vuokkoset\" lauloivat nti Anna Sarlinin johdolla. Sen jälkeen toinen,\nTherese Hahlin johtama naiskuoro lauloi Paciuksen säveltämän Z.\nTopeliuksen \"Fridsböner i aftonens lugn\". Itse hautajaistoimitus\ntapahtui läheisessä Vanhassa kirkossa, jonka kuori oli laitettu\nvihreäksi lehdoksi. Avajaissanoissaan tri Paavo Snellman (Virkkunen)\nmuistutti, miten Emilie Bergbom oli kasvanut ympäristössä, johon\nkansamme suurmiehet olivat kotiutuneet, miten hän oli elänyt rikasta,\nkirkasta henkielämää, miten hänen elämänsä alusta loppuun oli ollut\nsydämenihmisen elämää, uhrautuvaa rakkaudenelämää, joka kaikkialle,\nmissä hän liikkui, säteili lämpöä ja osanottoa, ja puhuja lisäsi siihen\nhuomautuksen: missä näin kirkasta elämätä eletään, siinä on aina\nolemassa henkistä heimolaisuutta hänen kanssaan, joka sanoi, minkä\nteitte yhdelle näistä pienimmistä, sen teitte minullekin.\nRuumiinsiunauksen jälkeen laulettiin Robert Kajanuksen johdolla\nMozartin Requiemista värisyttävä \"Lacrymosa dies illa\". Ensimäinen\nseppele, \"Emilie Bergbomin ikirakkaalle muistolle\" pyhitetty, joka\nlaskettiin arkulle, oli Kansallisteatterin johtokunnan, ja lausui\nO. E. Tudeer sen puolesta:\n\n\"Mitä Emilie Bergbom oli Suomen kansallisteatterille, se on helpompi\ntuntea, kuin sanoin lausua. Olihan hän, kuten runoilija kerran on\nlausunut, Suomalaisen teatterin sydän. Hänessä eli, samoin kuin hänen\nveljessään, se rakkauden voima, joka kykenee suurta luomaan kansalle ja\nihmiskunnalle. Suomen kauniina kevätaikana he loivat -- niinkuin näytti\ntyhjästä -- suomalaisen näyttämötaiteen, suomalaisen teatterin.\nUskollisena työtoverina Emilie Bergbom seisoi veljensä rinnalla;\nrikkaan sivistyksensä, kirkkaan älynsä, ihmeellisen tarmonsa, kaikki\nhän pani suurelle tehtävälle alttiiksi; ja hän otti hartioillensa\nraskaimmat huolet, nuo loppumattomat arkihuolet, suuret ja pienet,\njoita kansallisen taidelaitoksen luominen ja hoito vaativat. Ja\nmasentumatta, iloisin, rohkein mielin hän kesti kaikki, tukalimmissakin\noloissa. Sillä suuri rakkaus loi valonsa okaiselle tielle.\n\n\"Kirkkaina välkkyivät hänen edessään taiteen korkeimmat ihanteet,\nkorkealle hän asetti pyrkimystensä päämäärän, mutta samalla hänen\nrikkaan sydämensä myötätuntoisuutta riitti kaikille, jotka olivat\ntyössä osallisina: hänen hellä huolenpitonsa ei ulottunut ainoastaan\nvarsinaisten taiteilijain taajenevaan parveen, se ulottui nuorimpaan\noppilaaseen ja kaikkiin niihin moniin, joiden kätten työ on teatterille\ntarpeellinen ja joita yleisö ei näe. Siksi hän voi teatterista tehdä\n_kodin_.\n\n\"Suomen sivistyshistoriassa Emilie Bergbomin nimi tulee läheisesti\nliittymään niihin merkkimiehiin, jotka ovat lausuneet Suomen\nkansallisen kehityksen syntysanat.\n\n\"Taide ei ollut hänestä mikään hurmaava pilvilinna, joka leijailee\nkaukana erillään harmaasta todellisuudesta. Hän näki, samoin kuin\nRuneberg, elämää suurena kokonaisuutena, jossa ei ole jyrkkiä aitauksia\neri elämän-ilmausten välillä, ei juopaa todellisuuden ja taiteen\nvälillä, -- vaan kaikki on saman orgaanisen elinyhteyden sopusointuista\npyrkimystä valoa kohti. Siksi se taidelaitos, jossa hän oli kodin\nhaltijana, voi olla ja pysyä niin läheisessä yhteydessä Suomen kansan\nelämän kanssa; siksi siinä tuntui sen sydämen tykytys, ja siksi se on\ntullut tälle kansalle niin rakkaaksi. Elämä on kehitystä; toivomme,\nettä draamallinen taide meillä pääsee vastedeskin yhä korkeammalle\nkehittymään. Mutta hartaasti se sukupolvi, joka on nähnyt Suomen\nkansallisteatterin nuoruudenajat, toivoo että siinä aina säilyisi se\npuhdas, lämmin, korkeimpia ihanteita ja isänmaata palveleva henki, jota\nEmilie Bergbom siinä piti vireillä.\n\n\"Siunattuna hänen muistonsa elää!\"\n\nToinen seppele oli Kansallisteatterin näyttelijäkunnan. Sen laskivat\nKirsti Suonio ja Benjamin Leino, joka lausui runon, mihin hän itse oli\npukenut omat ja toveriensa tunteet. Otamme tähän vain alku- ja\nloppusäkeet:\n\n    Tuvastamme tuohus sammui,\n    päivä pirtistä pakeni! --\n    Ei nyt ukset ulvahtele,\n    siltalaudat lausahtele\n    tuon on tuttumme tulosta,\n    emon kultaisen kulusta.\n        -- -- -- -- --\n        -- -- -- -- --\n    Kiitos sulle neuvoistasi,\n    kiitos kasvatuksestasi,\n    kiitos uhrauksistasi,\n    kiitos kaikesta hyvästä,\n    kaunihista, kallihista,\n    mit olet meille antanunna,\n    emomme jalo, ylevä,\n    tytär suuri Suomi-äidin!\n\nMuita seppeleitä emme mainitse; sanomme vaan, että kaikki toistivat\nsamoja, kaikille yhteisiä tunteita. Eikä niistä eronnut Maila\nTalvionkaan, kun hän innostunein sanoin ylisti niiden onnea, jotka\nniinkuin vainaja olivat mukana Suomen aamua luomassa -- \"Heitä\nonnellisia! He olivat eheitä, he antoivat itsensä kokonaan. -- Heissä\noli uskoa, uskoa, joka vuoria siirtää ja tyhjästä luo. -- Heitä\nonnellisia! He kärsivät ja taistelivat, mutta he astuivat taistelusta\nvoittajina!\"\n\nHauta oli avattu vainajan vanhempien haudan viereen vanhan\nluterilaisen hautausmaan eteläisellä sivustalla, ja siihen laskettiin\nYlioppilaskunnan laulajien laulaessa Suomen aamuajan jalo tytär\n\"nukkumaan alla kukkaisen kunnahan\".\n\nEmilie Bergbom eli neljä kuukautta sen jälkeen, kun hän oli teatterista\neronnut, Kaarlolle oli suotu kaksi kertaa neljä kuukautta. Mutta mitä\nsiitä, kun toiminta oli päättynyt eikä ollut voimaa ryhtyä mihinkään\nuuteen! Kumminkin hän saattoi vapaasti liikkua, samalla kun hän\ntavallisella osanotolla seurasi ajan tapahtumia. Itsestään ymmärtää,\nettä hänen mielensä enimmäkseen oli masennuksissa. Olipa hänen nyt\nkaiken lisäksi täytynyt kestää rakkaan sisarensa kuolemakin. Varmaan\nhän tiesi, että hänenkin viimeinen hetkensä oli lähellä, sillä omasta\nalotteestaan hän 22 p. lokak. teetti testamenttinsa.\n\nSiinä hän määräsi omaisuudestaan, että 3,600 mk oli siten jaettava,\nettä rva Kirsti Suoniolle, nti Cecilia Silénille, rva Mimmi\nFalckille sekä teatterivahtimestari I. Kiven lapsille yhteensä ja\nteatterivahtimestari Jaatis-vainajan lapsille sekä teatterityömies\nLehdon lapsille annettaisiin 600 mk; että 1,300 mk jätettäisiin hänen\nsisarensa tyttärelle, nti Paula af Heurlinille, käytettäväksi hänen\nvanhempiensa ja sisarensa [Emilien] hautakummun hoitamiseksi; sekä että\nloput rahoista yhdistettäisiin teatterin hallussa olevaan \"Kaarlo\nBergbomin rahastoon\", jossa kesäkuun 30 p. oli ollut 5,120 mk. 64 p.\nTästä rahastosta, jonka käyttämisestä testamentintekijälle oli annettu\noikeus määrätä, sisältää jälkisäädös seuraavat lähemmät määräykset:\nrahasto luovutetaan Kansallisteatterin Talo O.Y:n haltuun, joka\ntallettaa rahat korkoa kasvavana, kunnes korot vuosittain nousevat\nvähintäin 500 markkaan, jolloin ne joka toinen vuosi käytetään\nseuraavalla tavalla: \"Kansallisteatterin johtokunta, Teatteritalon\njohtokunta sekä kaksi näyttelijäkunnan puolesta valittua edustajaa\nmuodostavat lautakunnan, joka määrää sanotun summan parhaan\nsuomenkielisen alkuperäisen, edellisen kahden vuoden kuluessa\nKansallisteatterin näyttämöllä esitetyn näytelmäkappaleen\ntekijälle\".[82] -- Mitä muuta irtainta omaisuutta Bergbomilla oli, hän\nmääräsi yllämainitulle sisarensa tyttärelle.[83]\n\nLokakuun viimeisinä ja marraskuun ensi päivinä tapahtunut suurlakko,\ntuo vallankumouksen viikko kaikkine levottomuuksineen, herätti\nKaarlossa mitä suurinta mielenkiintoa. Nuoruudestaan saakka hän oli\nollut innostunut kansanvapauden ihailija, ja kun hän nyt kerran\nkotimaassaankin kuuli kansannousun melun, näki jokapäiväisen\njärjestyksen muotoineen sortuvan kumouksen myrskyssä, niin hänen\nsydämensä sykki ilosta, ja hän kuvitteli Suomelleen vapauden,\nkansallisen kehityksen onnea. Kaiket päivät hän käveli kaupungilla\nkatsellen outoa elämää. Eräänä päivänä Maila Talvio Mikonkadulla\nkohtasi Kaarlon menossa Rautatientorille päin, jossa aina oli kansaa\nkoolla ja puheita pidettiin. Hänen kasvonsa elivät, vaikka käynti oli\nraskas. Kättään heilauttaen hän huudahti: \"No, nyt on koko maailma\nmullin mallin!\" ja lisäsi vähän päästä: \"Minä kuljen täällä ja laulan\nmarseljeesia.\" -- Huutava ero oli ollut nuorukaisen palolla lausuttujen\nsanojen ja väsyneen sairaan ulkomuodon välillä. Niin todella, Bergbom\nhyräili kotona ja ulkona marseljeesia; mutta hän oli liian syvä\nhistoriantuntija luottaakseen harhakuviin, ollakseen epätietoinen\nsiitä, miten tällaiset kuohahdukset kansojen elämässä tavallisesti\npäättyvät. Hän muistutti näet Augusta-sisartaan Freiligrathin sanoneen,\nettä barrikaadeja rakennettaessa rynnätään eespäin parhaimpien kanssa,\nmutta taistelun päättyessä nähdään vain roistoväkeä ympärillä. Kun\nKansallisteatterin ensi näytännössä lakkoviikon jälkeen näyteltiin\nDaniel Hjort, hän oli ollut tyytymätön ja lausunut: \"'Wilhelm Tell'\ntaikka 'Die Weber' (Kankurit) olisi ollut minun ohjelmani!\"\n\nEnnestään tiedämme, että Kaarlo kärsi kotimaan rikkinäisistä oloista,\neikä kukaan voine sanoa, että suurlakko olisi vienyt sovinnollisempaan\nelämään. Se teki, että hän nytkin mielellään olisi lähtenyt ulkomaille.\nSiellä hän olisi tuntenut itsensä vapaammaksi. Hän piti kyllä arvossa\nkotoisia ystäviään, mutta kun kielen kankeus vaikutti, ettei hän voinut\nhämilleen joutumatta seurustella heidän kanssaan, olisi hän paremmin\nviihtynyt aivan outojen ihmisten kesken. Sentähden olikin puhetta\nAugusta-sisaren kanssa, että tämä seuraisi häntä ainakin lyhemmälle\nmatkalle, vaikkapa Ruotsiin. Syystä tai toisesta jäi matka kuitenkin\nsikseen, ja sen sijaan Kaarlo vietti joulunsa Ossian-veljensä\nhuvilassa, Lepolassa, Pyhäjärven rannalla vastapäätä Tampereen\nkaupunkia.\n\nUudesta vuodesta alkaen Kaarlo jälleen oli Helsingissä, jossa hänellä\nainoana huvina oli käydä teatterissa. Teatterissa hän syksylläkin oli\nusein käynyt. Olihan tie sinne hänelle niin tuttu! Jo syyskuun alussa\noli tämän kirjoittaja kysynyt häneltä: oliko hän vielä huolissaan\nteatterista? -- \"En ole\", hän vastasi, \"olen voinut heittää ne huolet\nkokonaan päältäni.\" Kyllä kai se niin olikin, että ainoastaan vanha\nrakkaus näyttämötaiteeseen ja omaan teatteriin vei hänet sinne. Ja\njuuri siellä oli viimeinen kuolemanisku häntä kohtaava.\n\nLoppiaisaattona, tammikuun 5, annettiin Schillerin Don Carlos, tuo\nrunoilijan nuoruudendraama, jota Kaarlo nuoruudestaan asti oli\nrakastanut. Hän oli lukenut ja nähnyt sen kukaties kuinka monta kertaa,\nmutta silti hän nytkin meni teatteriin. Hän oli ollut erittäin hyvällä\ntuulella ja istunut johtajan aitiossa (ensimäinen oikealla puolella\nnäyttämöltä määräten). Kuinka kauvan hän näyttelemistä seurasi, sitä ei\ntarkoin tiedetä, mutta omien sanojensa mukaan hän oli alkanut tuntea\npahoinvointia ja (arvattavasti jonkun näytöksen aikana) mennyt ulos.\nTeatterin alikerrassa (ravintolassa) hän oli tavannut tuntemattoman\nmiehen, jota hän oli pyytänyt saattamaan hänet kotia. Mies olikin\nsuostunut siihen, mutta kun Kaarlo menehtymäisillään ollen ei voinut\nsanoa osotettaan, oli ajurilla kauvan kierretty kaupunkia, ennen kun\nsattumalta tultiin Yrjönkadulle, jonka sairas oli tuntenut\nkotikadukseen. Tuntematon auttoi hänet sitten hänen asuntoonsa toisessa\nkerroksessa, missä hän pääsi vuoteeseensa. Kuka tämä vieras auttaja\noli, siitä ei ole tietoa saatu.\n\nKaarlo oli saanut uuden halvauskohtauksen. Aamulla hän oli vielä ollut\nsiksi virkeä, että saattoi antaa ylempänä kerrotut tiedot. Noin viikon\najan hän edelleenkin oli jotakuinkin selvillä, vaikka hän pysyi\nvuoteessaan; mutta sen jälkeen (lauvantaina 13/1) verenvuodatus\naivoissa jälleen uudistui, ja sairas vaipui tunnottomaan horrostilaan,\njoka keskiviikkona 17 p. tammik. (1906) klo 4 i.p. vaihtui kuoleman\nuneksi.\n\nHautaus tapahtui 22 p. ja muistutti monessa kohden sisaren viimeistä\nmatkaa; kuitenkin oli osanotto kansalaisten puolelta melkoista\nlaajempi, yleisempi. Olihan Kaarlo ulospäin edustanut sisartaankin.\nEnnen lähtöä asunnosta teatterin sekakuoro rva J. Latun johdolla lauloi\nyhden vainajan lempilauluja, Schubertin hymnin Pie Jesu. Sen jälkeen\nteatterin palvelijat kantoivat arkun Vanhan kirkon kuoriin, A.\nApostolin torvisoittokunnan soittaessa Chopinin surumarssia\nulkopuolella kirkkoa ja Filharmonisen orkesterin Kajanuksen johdolla\nsoittaessa Lönnrotin surumarssia sisällä. Ennen ja jälkeen\nruumiinsiunauksen, jonka nytkin tri Paavo Virkkunen toimitti,\nsinfoniakuoro lauloi koraalin Bachin Matheus-passionista. Sitten piti\ntämän kirjoittaja seuraavan muistopuheen:\n\n\"Siunaavat sanat ja viihdyttävät säveleet ovat vihkineet vainajan\nrauhalliseen lepoon. Sallittakoon nyt ystävän ja kansalaisen lausua\nviimeiset jäähyväiset rakkaalle poismenneelle, jonka lämmin, syvä katse\nei enää koskaan ole meitä kohtaava.\n\n\"Kun kuolema elämän temmellyksestä on kutsunut miehen, joka työllään ja\ntoimellaan on aikaansaanut suuria, jokaisen nähtäviä tuloksia, ei\nmikään ole luonnollisempaa kuin että jälkeenjääneet arvostelevat näitä\ntuloksia ja niiden mukaan vainajan kuntoa ja merkitystä. Niin\nmenetellen Kaarlo Bergbomiin nähden olemme me kaikki, joille\nkansallinen sivistyksemme on kallis, yksimielisiä siitä, että hänen\nluomansa taidelaitos on arvaamattoman tärkeä ja suuriarvoinen tekijä\nsivistysriennoissamme sekä että sen toimeensaaminen on vaatinut ei\nainoastaan nerollista kykyä vaan myöskin väsymätöntä voimain\nponnistusta ja sitä uskoa hyvän asian voittoon, joka on inhimillisen\nsuurtyön ensimäisiä ehtoja. -- Kansallinen näyttämö on välttämätön\njokaiselle kansalle, joka tahtoo elää ja kehittää nykyaikaista\nsivistyselämää. Onhan se kansakuntain suurten runoilijain ja tietäjäin\ntehokkain välikappale, kun he tahtovat järkähyttää kansalaistensa\nomiatuntoja ja julkilausua tulevaisuuden aatteita. Eikä missään oman\nkansan entisyys ja nykyisyys, opettaen ja varottaen, voimakkaammin puhu\nihmisille kuin näyttämötaiteen luomissa kuvissa. Se mies, joka\nkansalleen on hankkinut semmoisen taidelaitoksen, on sille tehnyt\nikimuistettavan palveluksen, palveluksen, josta häntä aina on\nkiitoksella ja kunnioituksella mainittava.\n\n\"Mutta on olemassa toinenkin tapa arvostella poismennyttä työntekijää.\nMinä tarkotan sitä, että hänen elämäntyötänsä katsellaan, niin\nsanoakseni, hänen omalta kannaltaan. Ja usein tapahtuu, että niin\ntehden sekä ihmisen että hänen tekonsa yli leviää toinen, kirkkaampi\nvalo.\n\n\"Kaarlo Bergbom ei oikeastaan itse valinnut elämäntehtäväänsä, vaan se\notti hänet omakseen hänen ajatellessaan jotakin toista. Nuorena\nylioppilaana ja maisterina hän piti itseään kutsuttuna runoilijaksi.\nMoni kysynee, oliko hän sitten runoilijaksi syntynyt? Tosin on hän niin\nvähän kirjoittanut, että epäilys on oikeutettu; mutta ne, jotka\ntunsivat hänen syvän tunne- ja ajatuselämänsä ja voimallisen\nmielikuvituksensa, eivät sitä epäile. Hän oli kutsuttu, hän oli niitä\nvoimakkaita henkiä, joilla on omaa alkuperäistä annettavana, hän oli\nrunoilija- ja taiteilijanero, mutta kuitenkin häneltä puuttui jotakin,\njota ilman runoilijatoimi oli mahdoton -- ja tämä puute painoi häntä,\nhänen omien sanojensa mukaan, jonkinlaisena kirouksena esi-isien\najoilta. Hänellä ei ollut riittävää suomenkielen taitoa -- ja\nainoastaan suomenkielinen runoilija hän tahtoi olla. Kansallinen\nherätys oli varhain ja kokonaan vallannut hänet, ja sentähden hän ei\nvoinut ajatellakaan muuta. Ahkerasti hän useina vuosina koetti oppia\nkansansa kieltä, mutta kun se ylioppilasikään saakka oli ollut hänelle\nvieras, hän ei päässyt niin kauvas, että olisi sitä käyttänyt täysin\nsujuvasti ja vaivatta.\n\n\"Hän alkoi nyt miettiä tiedemiehen uraa, johon hänellä niinikään oli\nharvinaiset edellytykset ja tukevat perustuksetkin laskettuna, mutta\nsilloin ratkaisevalla hetkellä ilmaantui kansallisen näyttämön aate\nvaatimalla vaatien häntä toteuttajakseen. Hän ymmärsi asian tärkeyden\nja otti kuin ottikin tehtävän suoritettavakseen ja vei sen perille,\npysyvään voittoon.\n\n\"Kun pidämme silmällä että kansallisen näyttämön perustaminen ja\nkehittäminen Kaarlo Bergbomille tuli runoilijatoimen vastineeksi, vasta\nsilloin me ymmärrämme sen innon, millä hän siihen antautui. Kun hänen\ntäytyi uhrata rakkaat unelmansa itsenäisestä runoilijatoimesta, kun\nhänen täytyi luopua omassa nimessään julkilaulamasta mitä hän tunsi\nsyvintä ja ajatteli ylevintä, hän teki näyttämön totuudenrakkautensa ja\nkauneudenkaipuunsa tulkiksi. Itse vaatimattomasti piillen verhojen\ntakana hän näyttämöväkensä avulla loi nähtäväksemme suurten nerojen\nkuvaukset ihmiskohtaloista, joissa meidän jokaisen luonnon- ja\nelämänlaatu kuvastuu. Olematta runoilija tavallisessa merkityksessä hän\nsaattoi kumminkin siten runoilijan tavoin vaikuttaa ihmisiin ja auttaa\nja johtaa heitä noudattamaan ikivanhaa käskyä: tunne itsesi! Kaarlo\nBergbomista näetten näyttämö ei koskaan ollut tyhjien huvitusten\npaikka, vaan ylevien ihanteiden, syvennetyn elämänkäsityksen ja\njalostuneen kansallistunnon ilmisaattaja. -- Mutta toisellakin tavalla\nhän saattoi näyttämön johtajana noudattaa mielitekojaan. Olematta itse\nkirjailija hänelle siinä asemassa kävi mahdolliseksi voimallisesti\nedistää kansallista kirjallisuutta, neuvomalla, ohjaamalla ja\nrohkaisemalla vasta-alkajia näytelmänkirjoittajia, ja vihdoin hänen\nsammumaton rakkautensa kansaan sai tyydytystä siitä että yhä\nlukuisammat joukot yksitoikkoisen raskaan työn ja puutteen rasittamia\noppivat rakastamaan näyttämön taidetta ja samalla hylkäämään entiset\nturhat ja usein turmelevat huvituksensa.\n\n\"Näin katseltuna esiintyy Kaarlo Bergbomin elämäntyö oikeassa\nvalossaan. Me ymmärrämme miksi hän niin hartaasti tahtoi pitää\nnäyttämönsä kansallisena, ihanteellisena ja puhtaana -- se oli hänen\nrunoilijahenkensä lapsi; me ymmärrämme että hän on saavuttanut elämänsä\npäämäärän, totta kyllä -- niinkuin jo on sanottu -- nerollisella\nkyvyllään ja uupumattomalla työllään, mutta eritoten myöskin\nunohtamalla itsensä, uhraamalla elämänsä kansalleen.\n\n\"Suomalaisen näyttämön luojana Kaarlo Bergbom nuorimpana ja viimeisenä\nliittyy niiden henkisten sankarihaamujen riviin, jotka meillä ovat\nlaskeneet perustukset kansalliselle sivistykselle. Kuitenkin on hän,\njolle julkinen esiintyminen oli sula kauhistus, vähemmän kuin kenkään\nmuu ajanut takaa suurmiehen nimeä ja mainetta, eikä tosiaan hänen\nmuistonsa kuolemankaan jälkeen kaipaa sitä ollaksensa eheimpiä,\nkauneimpia ja innostavimpia mitä suomalainen mies on jättänyt\nkansalleen.\n\n\"Vähän neljättä kuukautta sitten me seisoimme tällä samalla vihityllä\npaikalla lausumassa jäähyväiset vainajan työtoverille ja sisarelle. Nyt\nveli on seurannut sisartaan. Siunattu olkoon heidän yhteinen leponsa\nniinkuin heidän yhteinen työnsä on siunattua ollut!\"[84]\n\nNäitä muistosanoja seurasi sinfoniakuoron esittämänä Mozartin\nc-molli-messusta Agnus Dei ja sen päätyttyä seppelten laskeminen.\nTietenkin olivat nytkin teatterin johtokunnan ja näyttelijäkunnan\nensimäiset. Edellistä laskiessa O. E. Tudeer lausui:\n\n\"Surren Suomen Kansallisteatteri seisoo isänsä haudan ääressä.\n\n\"Se hento taiteen taimi, jonka hän, sydän innosta palavana, istutti\nSuomen karuun maahan, on hänen väsymättömän rakkautensa vaalimana\nkasvanut kauniiksi puuksi, jolla on juurensa syvällä Suomen kansan\nmaaperässä ja jonka latva juopi valoa avarain ilmojen kirkkaudesta.\n\n\"Kukkaset, jotka laskemme hänen haudallensa, lakastuvat, seppeleet\nhajoavat; mutta häviämättä hänen muistonsa elää kiitollisen kansan\nsydämissä.\n\n    \"'Ja tämän maineen kirkkahan\n    sen omaks hälle hehkuvan\n    sydämen lämpö antoi;\n    ja synnyinmaalleen armaalle\n    kuin morsiolle, äidille\n    hän kaikki uhriks' kantoi;\n    näin saavutti hän suuruuden.'\"\n\nJälkimäisen laskivat Katri Rautio, Lilli Högdahl (Horsma), Benjamin\nLeino ja Hemmo Kallio ja oli sen nauhoissa sanat:\n\n    Päivän kirkkautena paistoit\n    Isänmaalle, taiteen teille\n    Suuren sielus aarteet annoit,\n    Herkän henkes lahjat meille.\n\nLuettelematta muita seppeleitä mainittakoon vaan, että suomalaiset ja\nruotsalaiset näyttämöt, kirjalliset ja soitannolliset piirit,\nsuomalaiset ylioppilasosakunnat, pääkaupunki ja maaseudut, kansalaiset\nkaikista kerroksista olivat lukuisasti edustettuina, niinkuin\nluonnollista on kuin kansallisen sivistyselämän merkkimiestä on\nkunnioittaminen.\n\nLeposijalleen, sisarensa vieressä, Kaarlo Bergbom laskettiin, ja hauta\nluotiin umpeen Ylioppilaskunnan laulajain laulaessa.\n\nLokakuun 2 p. 1907, Kaarlo Bergbomin syntymäpäivänä, paljastettiin\njuhlallisesti sisarusten yhteinen hautapatsas. Se on koristettu Emil\nWikströmin muovailemalla ja valamalla pronssisella korkokuvalla, johon\non kuvattuna vainajien kasvojenpiirteet. Hautapatsas on mustaa\ngraniittia, ja on siinä kirjoitus: _Kaarlo ja Emilie Bergbom_.\nJalustalla luetaan: _Kansallisen näyttämön luojille kiitollisilta\nkansalaisilta_.[85]\n\n\n\n\nJälkilause.\n\n\nKun keväällä 1905 minua kehotettiin kirjoittamaan Suomalaisen\nteatterin historia -- Antti Jalava se oli, joka vastustamattomalla\npäättäväisyydellään väitti sen olevan minun velvollisuuteni! -- en\nlainkaan kohta ollut valmis myöntymään. Epäilin näet olisiko minussa\nenää työn suorittajaa. Mutta koska samalla oivalsin, miten tärkeätä oli\nettä joku _mukana ollut_ siihen ryhtyisi, sekä että historian\nmahdollisuus oli lähteiden laadussa ja runsaudessa, aloin niitä\ntiedustella ja myöskin miettiä kuinka tehtävä olisi suunniteltava.\nEräänä päivänä kysyin silloin Kaarlo Bergbomilta, voisiko hän, joka\ntunsi kaiken näyttämötaidetta käsittelevän kirjallisuuden, mainita\njonkun teatterihistoriallisen teoksen, joka suunnitelmaltaan sopisi\nesikuvaksi suomalaisesta näyttämöstä kirjoitettaessa. Ei, sitä hän ei\nvoinut, mutta hyvin naivisti hän lisäsi: \"Kerro ensiksi kuinka teatteri\nperustettiin ja sitte kuinka sen jälkeen kävi.\" -- \"Aivan oikein\", minä\nmyönsin, \"siinähän se tehtävä on!\" -- Jälestä päin Bergbom kuuluu\nomaisilleen sanoneen, että hän toivoi historian ilmestyvän vasta hänen\nkuolemansa jälkeen.\n\nNoudattaen Kaarlon viittausta olen edellisessä kertonut teatterin\nsynnyn ja vaiheet sekä sen ohella hänen ja hänen sisarensa,\ntaidelaitoksen luojain ja johtajain, elämän heidän kuolemaansa saakka\n-- kaikki mahdollisimman yksinkertaisesti ja tapahtumain mukaisesti.\nTehtäväni on niin muodoin oikeastaan suoritettu, mutta en sentään vielä\nraski ainettani jättää. On näet yhtä ja toista lisättävää, joko\nsemmoista joka ei itsestään ole kertomuksen puitteisiin pujottautunut\ntaikka joka päätelmäntapaisena välttämättömästi on jälestäpäin\nlausuttava. Sillä mitä alempana luetaan, en siis pyydä korjata mitä\nteoksessani on heikkoa ja puutteellista, vaan saada sanotuksi mitä alun\npitäen olen katsonut asiaan kuuluvaksi, vaikka en ole ennen sille tilaa\nlöytänyt.\n\nSuomalaisen teatterin tarkotus ja taiteellinen päämäärä oli koko\nBergbomin aikana luonnollisista syistä toinen kuin suurten\nkultuurimaitten teatterien. Mikäli nämä jälkimäiset todella harrastavat\ntaiteellista edistystä, uuden luomista, on niiden päämääränä\nyleensä kehittää näyttämötaidetta suuntaan taikka toiseen, ja\nonnistuessaan ne tulevat, niinkuin esim. Meiningiläisten teatteri\n1870- ja 1880-luvuilla, muitten teatterien esikuviksi. Suomalaisen\nteatterin päämäärä ei voinut olla niin vaativainen, niin uhkarohkea.\nSen tarkotuksena oli näyttämötaiteelle laskea mahdollisimman vahva\nperustus kansan keskellä, jolle tämä taide oli ollut aivan outo, ja\nsiitä johtui että päteviksi tunnettujen taiteellisten traditionien\nluominen oli sille tärkeämpi kuin uuden, ennen kuulumattoman\ntavotteleminen. Jos sen onnistuisi taiteellisesti kohota yhtä korkealle\nkuin ei kaikkein parhaimmat vaan kumminkin hyvät teatterit vanhoissa\nsivistysmaissa, niin olisi tulos jo erinomaisen tyydyttäväksi\nkatsottava, sillä silloin olisi perustus laskettu tulevaisuuden työlle;\ntoivoa sille jonkinlaista johtavaa, esikuvallista merkitystä itse\nnäyttämötaiteen kehityksessä, olisi ollut julkeaa. Tämä huomautus --\njoka ei suinkaan sisällä sitä ajatusta, että pienen, syrjäisen maan\nteatterille olisi mahdotonta myötäisten olojen vallitessa asettaa\npäämääränsä korkeammallekin ja taiteellisesti voittaa suurtenkin\nmaitten näyttämöt -- on, miten itsestään ymmärrettävältä asia\ntuntuneekaan, ollut tässä julkilausuttava sentähden, että mainittu\npäämäärän rajotus osottaa oikean kannan, miltä sekä Bergbomin työ että\nsen historia on arvosteltava.\n\nKatsokaamme ensin missä määrin Bergbom saavutti tarkotuksensa.\n\nMitä niin sanoakseni aineellisiin tuloksiin tulee, olivat ne lopulta\nodottamattoman täydelliset, tulevaisuutta turvaavat. Saatuansa itse\nkoko varsinaisen toimikautensa tyytyä mitä vaatimattomimpaan näyttämöön\nja työskennellä mitä ahtaimmissa, vastuksellisimmissa oloissa, Bergbom\nkuitenkin ennen poismenoaan näki taidelaitoksensa kotiutuneena\nKansallisteatterin uljaaseen taloon ja siinä jatkavan toimintaa\nverraten vakaantuneessa taloudellisessa asemassa. Kun sen lisäksi ottaa\nhuomioon, miten pääkaupungin suomalainen yleisö oli kasvanut monin\nkerroin lukuisammaksi kuin parikymmentä vuotta ennen, niin saattaa\nsanoa, että teatterin toimeentulon ehtoihin nähden tuskin enempää olisi\nollut toivottavissakaan. Vähemmän täydelliset olivat taiteelliset\ntulokset, mutta siinäkin kohden Bergbom on jättänyt jälkiä,\nperiaatteita, traditioneja, joiden noudattamisesta teatterin\nkansallinen merkitys ja taiteellinen tulevaisuus riippuvat -- niin,\nmihin suuntaan näyttämötaide muuten pyrkineekään kehittymään. Ne\nSuomalaisen teatterin ansiopuolet, jotka tässä ovat lukuunotettavat ja\njoita se toivottavasti aina on koettava hyvinä traditioneina\nvoimassapitää, esiintyvät toiselta puolen ohjelmiston, toiselta puolen\nmyöskin itse taiteellisen työn laadussa.\n\nParhaiten Bergbomin onnistui hengellään leimata teatterin _ohjelmisto_.\nEnsiksi on huomattava, että se oli mahdollisimman _kansallinen_, toisin\nsanoen johtaja otti näyttämöllään esitettäväksi kaikki, mitä\nkelvollista hän vanhemmassa kotimaisessa kirjallisuudessa tapasi, sekä\navasi samalla, edistääkseen alkuperäistä tuotantoa draaman alalla, mitä\nauliimmin teatterinsa vasta-alkajainkin tuotteille -- ja mitä parhainta\nkansallista näyteltiin, hän myöskin pyysi tehdä pysyväksi osaksi\nohjelmistoa. Tämä ohjelmiston kansallisuus oli Bergbomille yhtä paljon\nsydämen kuin järjen asia. Hänen vakaumuksensa oli, että teatterin arvo\nja tulevaisuuskin olivat siinä, sillä ainoastaan sillä taiteella, joka\nseisoo kansallisella pohjalla, on merkitystä. Toiseksi on mainittava,\nettä ohjelmisto, satunnaisia poikkeuksia huomioonottamatta, aina oli\n_kirjallisesti arvokas_, se on johtaja piti yhä silmällä näytelmäin\nkirjallista ja runollista arvoa, ja niin tehden hän otti kappaleita\nkaikkien sivistyskansojen sekä vanhemmasta että uudemmasta\nkirjallisuudesta. Kuinka tärkeä tämä ohjelmiston ansiopuoli on ollut\nsekä teatteriväelle että yleisölle, kuinka se on rikastuttanut,\nkasvattanut ja kohottanut niin toisen kuin toisenkin tunne- ja\naate-elämää sekä taideaistia, lienee tarpeeton sanoa. Ajateltakoon vain\nettä Shakespeare, Calderon, Molière, Schiller, Goethe, Ibsen ja\nBjörnstjerne Björnson, muita mainitsematta, olisivat jääneet\nnäyttömöllemme vieraiksi, kuinka paljon vähemmäksi olisikaan sen\nsivistyshistoriallinen ja taiteellinen merkitys arvosteltava. Tällä\npuolella ohjelmistoaan Bergbom kohotti teatterinsa etevien\nulkomaalaisten tasalle, varjellen sitä alentumasta yleisön alhaisia\nviettejä hivelevien huvitusnäyttämöjen luokkaan. -- Liikaa olisi\nsentään sanoa, että Bergbom ohjelmistollaan olisi tyydyttänyt kaikkien\nvaatimuksia. Varsinkin sen jälkeen kun realistinen draama oli laannut\nyleisöä viehättämästä ja sijaan oli ilmaantunut hapuilevia harrastuksia\nsymbolistiseen, uusromanttiseen ja ties mihinkä suuntaan, kuului tavan\ntakaa väitteitä, että paljon huomattavia uusia näytelmiä jäi\nesittämättä. Jos Bergbom, joka koko sydämellään oli omakseen tehnyt\nmitä parhainta klassillinen, romanttinen ja uusin realistinen\ndraamarunous on tuottanut, ei enää olisi jaksanut perehtyä viimeisiin\nvirtauksiin niinkuin ne nuoret, jotka vasta näiden aikana olivat\nsilmänsä avanneet, niin se olisi ollut täysin käsitettävissä, mutta\nniin oli tuskin laita. Viimeiseen saakka hän seurasi kaikkea uutta mitä\ndraaman alalla ilmestyi, mutta hän oli liian kokenut pitämään kaikkea\nn.s. uutta uutena ja vielä vähemmän ihailemaan sitä tulevaisuuden\nrunoutena, jonka edestä hyvänkin vanhan tuli väistyä. Varsinkin on\nmieleen pantava, että hän, joka koko elämänsä oli pyytänyt lähentää\ntaidetta kansaan, ei saattanut olla erittäin myötätuntoinen taidetta\nkohtaan, jonka viljelijät itsetietoisesti eristäytyivät kansasta.\nNaturalistit eivät niin tehneet, sillä ottivathan he mielellään\naiheensa alhaisista yhteiskunnanpiireistä; toisin oli heidän\nseuraajiensa laita. Halveksien yleissivistyksellisiä harrastuksia\npitivät he \"minäänsä\", yksilöllistä sieluja aistielämäänsä, taiteensa\nsyvimpänä alkulähteenä ja muodollista loistavuutta päämääränään -- he\ntahtoivat näet ennen kaikkea tuottaa nautintoa esteettisille\nherkkusuille, jotka samoin kuin he itse katsovat kunniakseen pysyä\nloitolla suuresta yleisöstä. Miten tämän lieneekään, varma on että\nBergbomin vakaantunut taideaisti ja luontainen hienotunteisuus tekivät,\nettä hän -- ainakin mikäli minä keskusteluista hänen kanssaan luulen\ntietäväni -- tahallisesti oli näyttämöllään esittämättä semmoisia\nuutuuksia kuin Strindbergin Isä ja Neiti Julia, Maeterlinckin Monna\nVanna, Wilden Salome, mainitakseni vain kuuluisimpia kieltämättä\nnerokkaitten kirjailijain tuotteita. Bergbomista kansallinen\nteatterimme ei ole olemassa harvalukuisia kirjallisia herkuttelijoita\nvarten (jotka lukemallakin voivat tyydyttää mielitekonsa), vaan tulee\nsen puhua laajemmille piireille, kansalle. Ja tälle yleisölle on\ntaatusti kelvollista annettava, sitä enemmän kuin se näytti yhä\nuudestaan, kuinka vaikeata oli uusimmasta kirjallisuudesta löytää\nsemmoista, joka oli sille otollista; hyvin säännöllisesti voitiin uutta\nkappaletta, jonka harjottamiseen kuitenkin oli paljon työtä uhrattu,\nnäytellä vain kahtena tai kolmena iltana, jota vastoin kotimaisella ja\nklassillisella ohjelmistolla oli varma, moneksi illaksi riittävä\nyleisönsä. Tiedän hyvin, että Bergbom mielellään olisi ottanut yhtä ja\ntoista eriskummaisintakin uutta -- niinkuin esim. Maeterlinckin Sokeat\n(Les Aveugles) -- jos hän olisi katsonut oikeaksi esittää kaikki, mikä\nsaattoi viehättää häntä itseään. Nämä asianhaarat, puhumatta siitä\nettei tuhatpäinen katsomo koskaan ole täydelleen tyydytettävissä, ovat\nhuomioonotettavat Bergbomin ohjelmistoa arvosteltaessa.\n\nTulemme sitte _taiteelliseen työhön_, jossa arvostelijain väitteistä\npäättäen tuskin on huomattavissa minkäänlaisia traditioneja, jotka\nansaitsisivat säilyttämistä. Jopa on muutamissa piireissä tullut, niin\nsanoakseni, uskonkappaleeksi, että siinä teatterissa, jonka sijaan uusi\n\"taiteellinen\" olisi perustettava, komeat puvut ja koristukset sekä\nmahtipontinen, ontto deklamoiminen ja sovinnainen näyttelemistapa\nasetetaan taiteellisen, syvälle tunkevan, sielukkaan ihmis- ja\nelämäntulkinnan edelle. Tietenkään ei ole tahdottu tästä suorastaan\nsyyttää Bergbomia, mutta luonnollisesti lankeaa se kuitenkin pääasiassa\nhänen syykseen, jos hän ei olisi kyennyt teatterin taiteelliseen työhön\njättämään noudattamisen arvoisia traditioneja taikka jos hänen\nvaikutuksensa on ollut niin pintapuolista, että sen jäljet voisivat\nmuutamassa vuodessa kadota näkymättömiin.\n\nMyönnettäköön, että lausunta ja kielenkäyttö ylipäätään näyttämöllämme\naina on ollut puutteellista ja varsinkin epätasaista. Myönnettäköön\nmyöskin mitä jokainen tietää, että Bergbom, kuinka etevä teatterin\njohtaja hän olikaan, ei voinut asian parantamiseksi tehdä mitä hän\ntietysti olisi tehnyt, jos hän olisi ollut täydellisemmin perehtynyt\nsuomenkieleen. Mutta jos niinkin, on sangen epäiltävää, olisiko\nsittenkään tyydyttäviin tuloksiin päästy aikana, jolloin useimmat\nteatterin jäsenet eivät ole omistaneet edes täydellistä koulusivistystä\nja jolloin suomenkieli sivistyneitten seurustelukielenä on siksi vähän\nvakaantunut, että ylioppilaammekin vielä tänä päivänä halusta keskenään\npuhuvat kukin omaa murrettaan (Virittäjä). Varmaa on etteivät ne\nkielimestarit, joilta teatteri eri aikoina apua toivoi, saaneet\nparannusta aikaan. Siinä on siis tulevaisuuden suoritettavaksi jäänyt\nmitä tärkein tehtävä, joskin tunnustettava on, että Bergbominkin aikana\non ollut näyttelijöitä, jotka ovat osanneet niin puhua ja lausua, että\non voitu iloita kauniin kielemme helkynnästä ja että sanat ovat\nsydämeen tunkeneet. Tästä huolimatta on totta, että johtaja ei osannut\nvalvoa oikeakielisyyttä eikä antaa täsmällisiä ohjeita suomenkielen\noikeassa lausunnassa; mutta jos sanotaan, että hän suosi sovinnaisen\npateettista deklamoimista, niin se on tietämättömyyttä tai panettelua.\nKuinka tarkka Bergbomin korva ja taideaisti draamalliseen lausuntaan\nnähden oli, todistaa yksistään hänen arvostelunsa Goethe-näytännöistä\nWeimarissa 1899 (ks siv. 122), jossa hän muun muassa hienosti\nhuomauttaa, että \"saksalaisella näyttämöllä Schiller on surmannut\nGoethen, sillä saksalaiset näyttelijät tapaavat, kiitos olkoon\nSchillerin, ylen harvoin Goethen oikeaa säveltä.\" Että sittenkin\nkokeneimpienkin näyttelijäimme joukossa on semmoisia, joihin katsoen\nylempänä mainittu ankara moite on jotenkin oikeutettu, johtuu\nilmeisesti siitä, että he eivät aina ole pystyneet johtajan neuvoja\nnoudattamaan taikka ovat niitä ylenkatsoneet. Mutta miten tämän kaiken\nlieneekään, on kuitenkin kieltämätöntä, että milloin teatteri on suuret\nvoittonsa saavuttanut, on se tapahtunut taiteen avulla, siten että\nesitys ainakin pääkohdiltaan on ollut tositaiteellista. Sentähden en\nepäilekään mainita perusjohteina, joita Bergbom ensi kädessä koetti\ntehdä vallitsevaksi teatterin taiteellisessa työssä, _totuuden\netsintää_ ja _taiteen kunnioitusta_. Totuutta oli harrastettava roolin\npsykologisessa tutkimisessa ja niinikään sen esittämisessä, ja samassa\noli taiteen kunnioituskin ilmi tuleva, siten näet ettei sovinnaiselle,\nulkonaiselle oikeutta myönnetty totuuden rinnalla. Kerran hän lausui:\n\"Niinkuin Jumalalle on taiteellekin ainoastaan totuus kelvollinen.\"\nBergbomin pääpyrintöjä kappalten harjottamisessa oli aina oikaista ja\nsyventää näyttelijöissä heidän tehtäviensä ymmärtämystä, ja mitä\nnäyttelemiseen tulee, hän ei vetäytynyt itse osottamasta mikä liikunto,\nmikä äänensävy kulloinkin oli paikallaan, ja se, joka hartaasti\nnoudatti hänen ohjeitaan, ei sitä katunut, sillä toisessa kuin\ntoisessakin suhteessa johtaja harvoin jos koskaan erehtyi.[86] --\nPaitse näyttelemisessä oli totuuden ja taiteen kunnioitus johtavana\nperusohjeena kappalten näyttämöllepanossa, ja esiintyi se, lähemmin\nmerkiten, _runoilijan kunnioittamisena_ sekä _historiallisen värin_ ja\nyleensä _oikean tyylin tavottelemisena_, oliko sitte kappale vanhempi\ntai uudempi. Tähän kaikkeen nähden Bergbom seisoi kannalla, jota\nnykyään siellä täällä ehkä pidetään vanhentuneena. Viime aikoina on\nnimittäin näyttämöllisessä taiteessa ilmestynyt suunta, joka väittää\nteatterin johtajalla olevan oikeutta asettaessaan kenen näytelmää\ntahansa näyttämölle menetellä niin, että itse näyttämöllepano muodostuu\n_hänen_ (johtajan) hengen leimaamaksi taideteokseksi. Mutta tällä\nsuunnalla ei voi olla sanottavaa tulevaisuutta, sillä se myöntää\nmielivallalle tilaa semmoisessa, joka luonnollisesti ja järkiperäisesti\nei voi olla mistään muusta riippuva kuin näyteltävästä runoteoksesta --\nsen tekijästä ja sen sisällyksestä. Pitäisihän nerokkaimmallekin\nteatterinjohtajalle se kunnia riittää, että hän osaa mestarillisesti\nnäyttämöllään esittää suurten runoilijain näytelmät heidän henkensä ja\naikansa mukaan. Ainakin pidän varmana, että Kaarlo Bergbom katsoi sitä\nmitä suurimmaksi tunnustukseksi hänen johtajataidolleen, kun hänen\nnäyttämöään kiitettiin siitä, että hän osasi antaa Shakespearen,\nMolièren, Ibsenin ja muidenkin näytelmäin esitykselle kunkin oman\nerityisen leimansa ja tyylinsä. Lyhyesti, näyttämöllepanoonkin nähden\nBergbomin perusjohteet ovat voimassa pidettävät, mikä tietenkään ei\nestä että eri aikoina voidaan olla enemmän tai vähemmän todellisuutta\ntavottelevia historiallista ja tyylillistä pukua ja ympäristöä\nnäytelmän toiminnalle luotaessa. Oikeista perusjohteista on kuitenkin\nkiinni pidettävä, sentähden että siinä on draaman vaikuttavaisuus, joka\nluonnollisesti on oleva näyttämöllisen esityksen ainoa johtotähti.\n\nVaikka täten olen koettanut määritellä Bergbomin taiteellisen työn\nperusjohteet, tahdon samalla erityisesti painostaa, että hän ei\nlainkaan ollut mikään kuivien opinkappalten tyrkyttäjä taiteessaan.\nVapaa luonto ja todellisuus sekä niiden mukainen etevä taide (jota hän\nulkomailla oli nähnyt) olivat hänen ohjeenaan, sillä joskin hän oli\nkasvanut aikana, jolloin romanttisen koulun traditionit vielä olivat\nvoimassa, oli hän itse ei ainoastaan perustunnelmaltaan vaan myöskin\nelämän- ja taiteenkäsitykseltään uudenaikaisen realistinen.[87] Tämä\nselittää, miksi hän jo nuoruudessaan niin ehdottomasti ihaili Aleksis\nKiveä ja miksi hän alusta alkaen johti teatteriaan samaan suuntaan.\nEttä niin oli laita, siitä ei puutu todistuksia. Nti Betty Elfvingin\npainamattomista muistoonpanoista otan seuraavat sanat kansallisen\nnäyttämön ensimäisestä Turussa käynnistä: \"Se, joka erittäin herätti\nyleisön huomiota, oli esiintyjien tapa liikkua näyttämöllä.\nRuotsalainen näyttelijä oli kaikissa liikkeissään maltillinen (afmätt)\nja juhlallinen. Hän noudatti tarkoin perinnäistä näyttämömenettelyä.\nSuomalaiset sitä vastoin liikkuivat niinkuin omassa kodissaan.\nTämä uusi ällistytti katsojia ja sai monen miettimään mikä tässä\noli oikeampi. Kaikista oli näytteleminen kuitenkin odottamattoman\nhyvää, vaikka moni valitti ettei hän ymmärtänyt sanaakaan.\" Aivan\nsamalla tavoin V. Vaseniuskin (Valvoja 1881) arvostelee teatterin\nnäyttelemis- ja erittäin myöskin lausumistapaa. Edelleen on edellisessä\nnähty kahden suomalaisen näyttämötaiteilijan, Vilhon ja Bruno Holmin,\npuhuessaan Tukholman teattereista ilmaisevan samaa taiteenkäsitystä,\nja vihdoin se usein esiintyy Bergbom-sisarusten kirjeissä. Näin\nsaattaa sanoa historiallisesti todistetuksi, että suomalainen\nnäyttämötaide ensi ajoiltaan saakka on tavotellut todellisuutta, ollut\ntarkotusperiltään nykyajan hengen läpitunkema eikä suinkaan minkään\nvanhemman sovinnaisen taiteen orja.\n\nLopuksi on Bergbomin ajan traditioneihin luettava kaksi yleisempää\nseikkaa. Toinen on se, että hän aina katsoi kansallisen näyttämön\nvelvollisuudeksi olla _kulttuurielämäämme edustava laitos_. Sentähden\nhän ei koskaan tahallisesti laiminlyönyt viettää kansallisia\nmerkkipäiviä eikä myöskään yleissivistyksellisiä, mikäli ne, niinkuin\netupäässä suurten runoilijain muistopäivät, kuuluivat teatterin alaan.\nSuomalaisen teatterin kunniaksi onkin luettava, että se on usein\nantanut ainoan todistuksen siitä, että meilläkin osataan kunnioittaa\nmerkkimiehiä, joiden muistoa vanhoissa kultuurimaissa kalliina\npidetään. -- Toinen seikka on vieläkin yleisempää laatua, nimittäin se\nopetus, jonka Kaarlo Bergbom esimerkillään teatteriväelleen antoi, että\ntaiteelle on koko sydämellään antauduttava, että _uhrautuva työ on\nkaiken tositaiteen edellytys_.\n\nNäin Bergbom pääasiassa saavutti tarkotuksensa. Hän loi meille\nkansallisen näyttämön, niin vahvasti perustetun ja niin taiteellisesti\nkehitetyn kuin yhdelle miehelle ja yhtenä polvikautena oli mahdollista\n-- pyytää enemmän, pyytää että hän olisi tyydyttänyt aikalaistensa\nkaikki vaatimukset, puhumatta myöhemmistä, olisi mieletöntä.\nSilti ei ole sanottu, että hän itse olisi ollut tyytyväinen.\nTietenkin hän monessa kohden toivoi enempääkin, sillä tällaisissa\nsivistysharrastuksissa ei päämäärää koskaan täysin saavuteta -- se näet\netenee samassa määrässä kuin sitä lähestytään; mutta siitä huolimatta\njälkimaailma ei voi olla tunnustamatta hänen suurtyötään laadultaan\nverrattomaksi.\n\nTähän sopii liitettäväksi eräs Betty Elfvingin muistiinpano. --\n\n\"Suomalaisen teatterin ensi aikoina Bergbom joskus valitti, että kaikki\nsiinä oli niin uutta ja nuorta. 'On niin vaikeaa', hän sanoi, 'kun ei\nmeillä ole mitään traditioneja. Ei ole mitään, mihin voisi nojata.'\nMonta vuotta myöhemmin, kun riitaisten mielipiteitten taistelu häiritsi\nnäyttämön työtä, ja ulkoapäinkin tulevat vastustukset kävivät yhä\nuhkaavammiksi, Kaarlo eräänä päivänä oli ollut hyvin masentunut. Kaikki\nminkä edestä hän oli elänyt ja uhrautunut näytti hänestä olevan häviöön\njoutumaisillaan ja tyhjää.\n\n\"Silloin minä lausuin: 'Älä huoli siitä. Tuskin lepäät haudassasi,\nennen kun kaikki ystäväsi ja vastustajasi ratkaisevat taistelujansa\nviittaamalla siihen kuinka olot olivat Kaarlo ja Emilie Bergbomin\naikana. Siinä ovat traditioni!'\n\n-- \"'Kuuletkos, mitä Betty sanoo?' Emilie iloisesti huudahti, ja\nkatsoen minuun hän lisäsi: 'Uskotko todella että niin käy?'\n\n-- \"'Uskon, ihan varmaan. Muistakaa Kustaa Vaasaa. Kuinka pahoin\nkohtelivatkaan häntä hänen aikalaisensa, mutta hän sanoi: Kun makaan\nhaudassani, niin te mielellänne kaivaisitte minut jälleen ylös -- ja\nhänen sanansa toteutuivat. Niin on tapahtuva teihinkin nähden.'\n\n\"Kaarlo ei vastannut mitään, mutta hänen kasvonsa kirkastuivat, hänen\nsilmissään loisti ilon hohde: ehkä hänen elämänsä ei kuitenkaan ollut\nturhaan mennyt.\"\n\nKirjani ainehiston jako ilmaisee käsitykseni olevan, että Bergbom jo\n1890-luvun alkupuolella harrastuksensa taiteelliseen puoleen nähden\npääsi niin kauvas kuin hänelle mahdollista oli. Vaikka hänen\ntoimintansa viimeiselläkin jaksolla monta kaunista taiteellista tekoa\nsuoritettiin, niin olisi tuskin ainoakaan niistä ollut mahdoton\nennemminkään. Toisin sanoen loppuajallaan Bergbom pääasiassa vaan\nvakaannutti näyttämönsä perustuksia. Mutta jos niinkin, jos hän ei\njaksanutkaan vuosi vuodelta kohottaa taidelaitostaan -- minkä asian\nmuutoin hyvin ymmärtää kun ottaa huomioon, että taiteilija- ja\nrunoilijakyvyt, joista hän oli riippuvainen, eivät myöskään enää\nosottaneet samanlaista nousua kuin ennen -- niin oli kuitenkin\nerinomaisen tärkeää teatterille, että Bergbom sisarensa kanssa\nviimeiseen saakka pysyi sen johdossa. Suurten personallisuuksien\nvaikutus ja merkitys on nimittäin niin mahtava, että saattaa pitää\nkerrassaan epäiltävänä, olisiko ilman heitä, ilman että juuri he vielä\njohtivat teatteria, se voimakas innostus syttynyt, jota on kiittäminen\nKansallisteatterin rakennusyrityksen onnellisesta suorittamisesta. Ne\nkansalaiset, jotka seisoivat suuren tehtävän takana -- niin yksityiset\nkuin, omituisesta sattumuksesta, useimmat hallituksenkin jäsenet --\nolivat tuota samaa polvea, joka alusta alkaen oli seurannut ja tukenut\nBergbomin ja hänen sisarensa työtä, ja niiden tunteessa suli uuden\nteatteritalon rakentamisen kansallinen merkitys yhteen suomalaisen\nnäyttämön vanhojen luojain ja johtajain elämänharrastuksen kruunauksen\nkanssa. Vaikkei sitä suorastaan sanottukaan, niin tunnettiin kuitenkin,\nettä nyt jos koskaan se on tapahtuva, niin että he, jotka olivat\nelämänsä teatterille uhranneet, ennen eroamistaan saisivat nähdä\nkansallisen taidelinnan valmiina! Näin on ymmärrettävää ja\nkieltämätöntä, että ylempänä mainittu Bergbomin työn aineellistenkin\ntulosten lopullinen täydellisyys liiottelematta on hänen ja hänen\navustajansa ansioksi luettava.\n\nTahdon nyt lyhyesti lausua mitä tarkotan sillä, että tämä Bergbomin\ntyön historiakin on arvosteltava samalta -- rajotetun päämäärän --\nkannalta kuin hänen teatterinsa. -- Jos tehtävää olisi siten käsitetty,\nettä ainoastaan semmoinen on lukuunotettava, jolla on merkitystä\nyleisessä teatterihistoriassa, niin Suomalaisen teatterin historian\nkirjoittamista tuskin olisi ajateltukaan. Eihän Bergbomin koko\nelämäntyö, tarkoin punniten, ole tuottanut yleiseen teatterihistoriaan\nmuuta lisää kuin sen tiedon, että, kiitos hänen neronsa ja tarmonsa,\nSuomessakin on perustettu kansallinen teatteri, jossa ei ainoastaan\nkotimaisia vaan myöskin suurten sivistysmaiden vanhemman ja uudemman\ndraamallisen runouden tuotteita esitetään kielellä, jota ennen ei oltu\nmiltään näyttämöltä kuultu, taikka toisin sanoen, että hän\nkotiuduttamalla näyttämötaiteen syrjäiseen maahamme, on tähän\nsivistyselämän alaan katsoen laajentanut kultuurimaailmaa. Itsessään\ntämä tieto, miten onkaan lyhyesti sanottavissa, on kyllä painava ja\nmerkityksellinen, mutta kuitenkaan sen todistamiseksi ei olisi tarvittu\nseikkaperäistä kertomusta teatterin synnystä ja kehityksestä. Kun\nsittenkin \"historia\" on kirjoitettu, jopa niin laaja kuin tämä teos,\nniin on se tapahtunut sentähden että Bergbomin harrastuksen päämäärä on\njohtanut minuakin kirjaani suunnitellessa. Olen näet luullut, ettei\nmikään olisi omansa antamaan selvempää käsitystä Bergbom-sisarusten\nelämäntyön laadusta ja kansallisesta merkityksestä, ei mikään omansa\nherättämään vilpittömämpää kunnioitusta ja kiitollisuutta heitä kohtaan\nkuin se, että tyystin opittaisiin tuntemaan, kuinka paljon ja kuinka\nalituista itsensäkieltämystä, uhrautuvaa rakkautta ja uupumatonta\nvoimien ponnistusta teatterimme perustaminen ja tähänastinen kehitys on\nvaatinut, ja samalla myöskin kuinka suuriarvoinen ja laajakantoinen\ntekijä kansallisessa sivistyselämässämme se on ollut jo niinä\nvuosikymmeninä, jotka ovat sen ensimäiset. Jotta kaikki tämä tulisi\nnäkyviin ja, niin sanoakseni, kouraan tuntuvaksi, on historia tehty\nniin seikkaperäiseksi ja monessa kohden muistelmantapaiseksi. Olenko\nyrityksessäni onnistunut, on lukijan arvosteltava. Kumminkin elän siinä\ntoivossa, että mikäli olen kyennyt havainnollisesti kuvaamaan heidän\nelämäntyönsä, kyennyt lukijan sydämeen ja tahtoon tehovasti -- suuri\nesimerkki vaikuttaa näet kumpaankin! -- osottamaan mitenkä Kaarlo ja\nEmile Bergbom palavasti rakastivat Suomen kansaa ja sen hyväksi\nuhrasivat kaikkensa, sikäli olen edistänyt heidän elämäntyötään ja\nvahvistanut sen muistoa nykyisen ja tulevien polvien tietoisuudessa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nYlipäätään on turhaa että tekijä itse osottaa teoksensa puutteita,\nkyllä kritiikki ne paljastaa -- ja jollei paljasta, kenen vahinko?\nKumminkin lienee paikallaan huomauttaa semmoisista puutteista, jotka\novat joko tahallisia taikka välttämättömiä. Näitä ovat monen\nnäyttelijän luonnekuvan epätäydellisyys, paitse sitä ettei nuorempia\nyleensä ole pyydettykään tarkemmin kuvata. Syynä tähän on tietysti se\nettä useimmat näyttelijät vielä elävät, jopa ovat täydessä työssä ja\nkehityksessä. Miten tämä sitoo \"historioitsijan\" kättä, on helppo\nymmärtää, jos ajattelee, että hän ei voi, niinkuin tavallinen\nteatteriarvostelija, tarpeen mukaan korjata tai täydentää kuvaustaan.\nMuissakin kohden näyttänee varsinkin kertomukseni viimeinen jakso, että\naika tapahtumineen oikeastaan on liian läheinen historiallisesti\nkuvattavaksi. Koska kumminkin olen katsonut velvollisuudekseni seurata\nBergbom-sisarusten elämänvaiheita loppuun asti, olen kertonut\nteatteristakin v:een 1905, toivoen supistamalla esitystäni voivani\ntyydyttää objektivisuuden vaatimuksia. -- Edelleen olen tahallani\njättänyt kertomatta, miten Suomalainen teatteri vuosien kuluessa on\nsaanut maaseutunäyttämöjä syntymään, sillä kieltämättä ovat ne kaikki,\nAspegrenin teatterista alkaen, taimia samasta juuresta. Useimpien,\njollei kaikkien, johtajat ovat pitemmän tai lyhyemmän ajan käyneet\nBergbomin koulua taikka ainakin noudattaneet hänen esimerkkiään ja\nusein saaneet häneltä apuakin (näytelmäin suomennoksia y.m.).\nSulkemalla tämän erikoisalan suunnitelmastani, olen myöskin vapautunut\nvelvollisuudesta arvostella, onko ehkä tuossa yhä uusien\nteatteriseurojen syntymisessä jonkinlaista liikakasvullisuutta\nilmaantunut. Kaikissa tapauksissa se todistaa, minkä eloisuuden\nBergbomin toimi on herättänyt kultuurialalla, joka ennen häntä oli\nmeillä kokonaan viljelemätön.\n\nKaarlo ja Emilie Bergbomin elämäkerran yhdistämisen teatterin\nhistoriaan olen perustellut sillä, että ne ovat toisistaan\nerottamattomat. Nyt kun olen lopussa, olen siitä entistä varmempi.\nKumminkin myönnän, että heidän kuvansa näin esitettynä on tullut\njossakin määrin yksipuoliseksi. Heidän toimensa teatterin ulkopuolella\n-- totta kyllä vähemmän merkityksellinen laatuaan -- on täytynyt jäädä\nsyrjään, ja teatterissakin he ovat enimmäkseen joutuneet kulissien\nvarjoon: on nähty mitä he ovat aikaansaaneet, ei aina heitä itseään.\nVaikka en ollenkaan epäile, että he itse olisivat olleet tähän\ntyytyväisiä, niin tunnustan mielelläni, että kertomukseni tässä kohden\non puutteellinen. Jos kysytään syytä, niin tietenkään en kiellä, että\nkepeämpi kynä arvattavasti olisi voinut tehtävän paremmin suorittaa,\nmutta toiselta puolen on siihen vaikuttanut se, että kertoja, jos hän\nolisi tunkenut kulissien väliin ja taakse, olisi tullut liian\nlähelle vielä eläviä henkilöitä. Miten lieneekään, on varmaa, että\nBergbom-sisarusten päätoimialalta vielä voitaisiin poimia paljon\npiirteitä heidän kuvansa täydentämiseksi. Teatteriväen muistissa nämä\npiirteet vielä tuoreina elävät, odottaen taitavaa ja ymmärtävää\nkerääjää. Mikäli minä niitä tunnen, sopivat ne kuitenkin paremmin\ntoisenlaiseen kokonaisuuteen kuin tämä teos, enkä siis muuta yritäkään\nkuin pikimmältään osottaa mitä näissä lisäpiirteissä tulisi ilmi.\n\nNiistä nähtäisiin ennen kaikkea miten väsymättömiä sisarukset olivat:\nmiten he tavan mukaan aamulla varhain, klo 8-9:ltä, eineensä syötyään,\njalkaisin lähtevät kotoa teatteriin, Kaarlo pehmeä musta huopahattu\npäässä, palttoon kaulus pystyssä niskassa, kädet selän takana, Emilie\nyksinkertaisessa mustassa puvussa; miten Emilie vähän ennen klo 10\nrientää virkaansa hypoteekkiyhdistykseen, päivällispöydässä yhtyäkseen\nveljensä kanssa, joka koko ajan on ollut teatterissa taikka, parhaimmin\nollen, tehnyt virkistävän kävelyn, molemmat klo 5-6:lta jälleen\npalatakseen yhteiselle työmaalleen, jolta he varsinkin näytäntöpäivinä\nvasta puoliyön aikana pääsevät kotia ja levolle. Edelleen miten he\nteatterissa hääräävät, pitäen kaikkia mielessä ja silmällä, vastaten\ntuhansiin kysymyksiin, antaen ohjeita ja neuvoja kaikille, alkaen\nrengeistä ja palvelijoista, kaikenlaisista tilapäisistä avustajista,\nstatisteista ja oppilaista varsinaisiin näyttelijöihin saakka; miten he\ntavasta vetäytyvät syrjään kahden kesken neuvotellakseen puvuista,\nkoristuksista ja sensemmoisista, mutta useammin sentään askaroivat\ntoinen toisaalla, toinen toisaalla. Miten Kaarlo miltei joka aamu- ja\niltapäivä johtaessaan harjotuksia, näytelmän teksti edessään, istuu\npienen pöydän ääressä rampin luona, oikealla (näyttämön puolelta\nmääräten), miten hän ensin antaa näyttelijäin koettaa parastaan, mutta\nsitte äkkiä keskeyttää heidät huudolla: \"Ei, ei, ei niin!\" ja hypähtää\nseisoalleen selittämään ja osottamaan, kuinka on puhuttava ja kuinka on\nnäyteltävä, siksi kun päättää kehotukseen: \"Otetaan uudestaan siitä tai\nsiitä!\" ja niin loppumattomiin. Miten Emilie sillä välin\npuvustonhoitajan kanssa tarkastaa näytelmään tarvittavia pukuja ja\nmäärää mitä muutoksia, korjauksia tai uutta kulloinkin on tehtävä,\nmiten hän neuvoo neulojattaria, vastaanottaa, tutkii ja hyväksyy\nlaskuja taikka myöskin puhuttelee näyttelijättäriä, jotka eivät ole\nmukana harjotuksessa, tiedustelee heidän olojaan, lausuu mielensä siitä\ntai tästä, kehottaa, kiittää, varottaa, lohduttaa, neuvoo -- -- --\nUseimmat piirteet palauttaisivat mieleen vanhan, iäksi hävinneen\nArkadian, missä, kun johtokunnan kokous on pidettävä, Emilie enimmiten\nistuu ensimäisessä ahtaassa, käytäväntapaisessa suojassa, johon tultiin\nvasemmalta astuttaessa näyttämön puolelle, istuu näyttelijättärien\nympäröimänä vilkkaassa juttelussa heidän kanssaan, tämä nainen, jonka\nhenkinen ylemmyys näyttäytyy katseessa, puheessa ja koko olennossa,\nmutta joka silti mitä ystävällisimmin, sisarellisimmin, äidillisimmin\nkohtelee teatteriin tulleita kokemattomia tyttöjä, ollen heille\nturvana ja tukena taiteen uralla ja elämässäkin; Kaarlo taasen\nodottaa johtokunnan jäseniä yhtä ahtaassa, sisemmässä suojassa,\njossa nähdään akkunan edessä pöytä täynnä kirjoja, kuvallisia\nteatteri-aikakauskirjoja, käsikirjoituksia y.m., näyttämövarastosta\nlainattuja tuoleja, kaikki erilaisia, vanha sohva ja seinillä noita\nmuotokuvia, jotka kukaties kuinka monta kertaa ovat koristaneet milloin\nmitäkin huoneensisustaa näyttämöllä, mutta jotka läheltä katsoen ovat\nsietämättömiä, odottaa, kirjaa selaillen taikka mietiskellen,\nherttaisesti vastaten tulijan tervehdykseen. -- Mutta nähtäisiin\nlevottomampia ja dramaattisempiakin kuvia ja kohtauksia, semmoisia,\njoissa mielet liikahtavat ja veret kuohahtavat. Nähtäisiin miten Kaarlo\nihmeellisellä tyyneydellä ja huumorilla sivuuttaa kymmenet ja sadatkin\ntaiteilijaoikullisuuden taikka pyhän yksinkertaisuuden ilmaukset, mutta\nmyöskin miten uppiniskaisuuden taikka raakuuden purkaukset saavat\nhänenkin luontonsa nousemaan, saavat hänet iskemään purevin sanoin,\njoita hän kohta katuu, taikka kenties useammin saavat hänet syvästi\nloukattuna heittäymään hetkelliseen toimettomuuteen; ja miten toiselta\npuolen silloin Emilie -- kätkien äärettömän myötätuntonsa ja saalinsa\nveljeään kohtaan kunnes ovat kahden kesken -- näöltään kuin\npäivänpaiste rientää väliin, rauhottavin, sovittavin sanoin\nkarkottaakseen vihat ja palauttaakseen hajaantuneet yhteistyöhön.\nNähtäisiin miten avuliaita he kaikille ovat, miten Emilie ei vetäydy\nitse valitsemasta ja etsimästä pukuja ja muita tarpeita kaikenlaisille\nyhdistyksille (jopa ruotsalaisillekin, jotka turhaan ovat pyytäneet\napua Ruotsalaiselta teatterilta!), milloin seuranäytäntöjä tai muita\nhuveja on kyseessä toista tai toista hyvää tarkotusta varten, ja miten\nKaarlo liian usein on mieliksi näyttelijöille (ja kirjailijoille),\njotka alituisessa rahantarpeessaan pyytävät hänen nimeään\nvekseleihinsä, ja sitte verrattomalla mielenmaltilla ja\nsuvaitsevaisuudella kantaa ikävät seuraukset, joihin hän joutuu, kun\nasianomaisten lupaukset ja laskelmat ovat pettäneet -- -- --\n\nNämä viittaukset riittäkööt osottamaan, kuinka kertomukseni olisi\ntäydennettävissä. Tuottaisivatko nämä piirteet mitään oleellista lisää\nsisarusten muotokuviin, semmoista näet, joka ei toisella tai toisella\ntavalla olisi jo edellisessä tullut ilmi, on sentään epäiltävää.\nVarsinkin kirjeissään ovat molemmat antaneet itsensä semmoisina kuin\nolivat. Ainoastaan Kaarloon nähden haluan vielä tehdä yhden\nhuomautuksen, joka tosin ei sekään sisällä varsinaisesti uutta, mutta\njoka kumminkin ansainnee tulla erittäin painostetuksi. Tarkotan sitä\nettä hänen luonteessaan resignoimiskyky vähitellen kehittyi yhdeksi\npääpiirteeksi. Elämä opetti hänet tyynesti, ääneen nurkumatta luopumaan\npersonallisista mieliteoistaan, luopumaan kaikesta itsekkäästä,\nkestämään loukkaukset, sanalla sanoen alistumaan kohtaloonsa, mutta\nkoska tämä alistuminen samalla perustui ihmiselämän laadun\nymmärtämiseen, välttämättömyyden lain tunnustamiseen, se ei hervaissut\nhäntä, vaan päin vastoin viimeiseen saakka jännitti hänen tarmoansa,\nterästi hänen tahtoansa uhrautua ja tehdä työtä kansansa hyväksi. Näin\nhän tuli siksi mieheksi, jona hän näinä kansamme äärimmäisten\nkoettelemusten aikoinakin meille kaikille esikuvaksi kelpaa.\n\n\n\n\nLisäyksiä ja oikaisuja.\n\n\nNäin laajassa teoksessa on tietenkin monta korjattavaa kohtaa --\nmilloin on erehdys tapahtunut, milloin jäänyt jotakin mainitsematta,\njoka olisi ansainnut tulla huomioonotetuksi yhtä hyvin kuin se mikä on\nkerrottu. Tässä seuraa muutamia korjauksia.\n\nI, s. 11. Ylioppilasten seuranäytännöistä 1859 tavataan tietoja\n   silloisessa Suomettaressa (n:o 17) tietoja.\n\n   s. 35. Seuranäytännössä 22/6 1866 esiintyi myöskin sen ajan\n   taide-elämästä suuresti viehättynyt, Bergbom-sisarusten silloiseen\n   ystäväpiiriin kuuluva nti _Marie Kuhlman_ (sittemmin naimisissa\n   August Schaumanin kanssa). Hän näytteli Pernillaa Holbergin\n   komediassa Katsokaa peiliin.\n\n   s. 59. \"Oelzen salonki\" oli sen kivirakennuksen yläkerrassa, joka\n   on lähinnä keisarillista palatsia, Mariankadun varrella, vastapäätä\n   nykyistä päävahtia.\n\n   s. 84. Neiti Betty Elfving on muistiinpannut erään kaamean\n   tapauksen, joka oli Kaarlo Bergbomia kohdannut luultavasti juuri\n   Saarijärvellä-olon lopulla. Kertomus on seuraava: Eräällä pitkällä\n   jalkamatkalla, jommoisia hän mielellään teki, hän väsymyksestä\n   poikkesi muutamaan taloon pyytääkseen hevosta. Hän tahtoi näet\n   päästä yöksi kotia, mutta isäntä sanoi sitä mahdottomaksi, sillä\n   ilta oli jo myöhäinen ja hevoset olivat kaukana niityllä.\n   Saattoihan vieras, hän arveli, jäädä yöksi taloon, ja seuraavana\n   aamuna hän saisi hevosen ja miehen kotimatkaa varten.\n\n   Tämä ehdotus ei ollut Kaarlon mieleen, semminkään kun isäntä ei\n   näyttänyt luotettavalta, mutta oli syksy ja sadekin uhkasi. Hän\n   päätti siis jäädä, ja, tekemättä lähempää tuttavuutta talonväen\n   kanssa, hän pian meni huoneeseen, jossa hänelle osotettiin vuode.\n   Yksi talon miehiä nukkui rahilla toisella puolen huonetta, mikä\n   tietysti ei estänyt tarjoamasta vieraalle yösijaa samassa\n   suojassa. Kaarlosta tämä tosin ei ollut hauskaa, mutta väsynyt\n   kun oli, hän heittäytyi vuoteelle ja nukahti siihen.\n\n   Yöllä hänet herätti kuutamo, joka valaisi huoneen, ja silmät\n   puoleksi avattuina hän näki miehen vastapäätä olevalta rahilta\n   tuijottavan häneen. Katse ei ennustanut hyvää, sillä miehen\n   silmissä näyttäytyi jotain salakavalaa, mutta kun hän pysyttäytyi\n   liikkumatta, Kaarlo katsoi parhaaksi menetellä samoin, ja hän\n   vaipui jälleen unenhorrokseen. Siitä hän sentään pian havahtui\n   uudestaan, ja nyt hän melkein suljetuin silmin huomasi yötoverinsa\n   seisovan edessään käsi koholla, iso, välkkyvä puukko kädessä.\n   Henki oli kyseessä, mutta pako oli mahdoton ja silmää räpäyttämättä\n   Kaarlo pysyi liikkumattomana, ollen nukkuvinaan.\n\n   Niin kului muutama hetki, kenties minuutteja. Vihdoin uhkaava käsi\n   laskeutui alas, ja mies meni takaisin rahilleen ja nukkui siihen.\n   Kun Kaarlo hänen raskaasta hengenvedostaan päätti, että uni ei\n   ollut teeskenneltyä, hän nousi, meni ulos ja jatkoi jalkamatkaansa\n   siksi kun saapui taloon, jossa hänet tunnettiin ja ystävänä\n   vastaanotettiin. Siellä hän myöskin sai tietää, että mies, joka\n   oli uhannut hänen henkeänsä, oli mielipuoli.\n\n   s. 134. Pilven veikossa ei esiintynyt isänä F. H. Alopaeus, vaan\n   hänen nuorempi veljensä O. G. Alopaeus.\n\n   s. 137. Säilyneestä keräyslistasta päättäen Yrjö Koskinen oli se,\n   jonka alkuunpanosta rva Raalle Lea-iltana lahjotettiin kultainen\n   rannerengas.\n\n   s. 165. Preciosa-näytelmän esittämiseen nähden (1870) on lisättävä,\n   että nti Therese Decker kulissien takana lauloi mitä Preciosalla\n   on laulettavaa. Preciosa näytteli kuitenkin niin hyvin, että yleisö\n   ei sitä huomannut. Niiden kanssa, jotka sanoivat nti Deckerin\n   laulavan, toiset löivät vetoa että nti Meurman (Preciosa) itse\n   lauloi!\n\nII, s. 225. Nti Maria Grape on nykyisin ilmottanut (ks Aika 1910,\n   s. 191 ss.), että pohjaraha kultaisen laakeriseppeleen\n   hankkimiseksi, joka 12/12 1875 Arkadiateatterissa laskettiin rva\n   Winterhjelmin päähän, oli Viipurin hovioikeudenneuvos-vainaja\n   Niilo Peranderin antama. Perander, joka 1869 oli näytellyt Aramin\n   osaa Leassa, oli näet rva Winterhjelmin hyvälle ystävälle nti\n   Grapelle lähettänyt 100 mk pyynnöllä että se käytettäisiin\n   pohjarahana lahjaa varten, joka olisi taiteilijattaren \"arvoa\n   täysin vastaava\", mutta että hänen (Peranderin) nimi jätettäisiin\n   mainitsematta. Pienessä ryhmässä (Bergbom-sisarukset, nti Hanna\n   Snellman, Julius Krohn, August Hagman ja nti Grape) sovittiin\n   minkälainen kunnialahja annettaisiin, ja pian merkittiin\n   tarvittavat 500 mk. Keräyksen toimittivat pääasiassa pohjalaiset\n   (ylioppilailta otettiin vain 1 mk mieheltä). -- Nti Grape oli\n   1903 taiteilijattaressa herättänyt ajatuksen, että kallis lahja\n   hänen kuolemansa jälkeen oli tuleva Kansallisteatterin omaksi,\n   niinkuin sitten onkin tapahtunut.\n\n   Samana vuonna (1875) K. A. Winterhjelm julkaisi\n   teatterihistoriallisen teoksen \"Af Kristiania Teaterliv i den\n   seneste tid\", jossa tavataan Kaarlo Bergbomin kirjoittama\n   lyhyt, mutta silti täydellinen kuvaus rva Winterhjelmin\n   taiteilijakehityksestä, -luonteesta ja ohjelmistosta.\n\nIII, s. 423. Pääsiäisviikolla 1892 kävi mainio Coquelin ainé ensi\n   kerran Helsingissä. Esiintyen omalla joukollaan Uudessa teatterissa\n   ja seurustellen enimmäkseen täkäläisissä ruotsalaisissa piireissä\n   kuuli hän kuitenkin niin paljon puhuttavan Suomalaisesta\n   teatterista, Elinan surmasta ja Ida Aalbergista (jonka hän jo\n   Parisissa oli oppinut tuntemaan), että hän tunnusti halunsa saada\n   nähdä kansallista näyttämöämme. Bergbom toimeenpani silloin\n   kiristorstaina 14/4 klo 2 p:llä erikoisnäytännön, jossa esitettiin\n   näytöksiä Elinan surmasta. Näytäntöön ei myyty lippuja, vaan\n   kutsuttiin paitse ranskalaista taiteilijaa ja hänen lähimpiä\n   tuttaviaan teatterin takaajia. Harvinainen vieras oli erittäin\n   tyytyväinen siihen mitä sai nähdä. Teatteri, hän muun muassa sanoi,\n   ei lainkaan näyttänyt nuorelta, vastaperustetulta laitokselta, vaan\n   vakaantuneelta, vanhoihin hyviin traditioneihin nojaavalta\n   näyttämöltä. Eräässä kirjeessä 15 pltä huhtik. Albert Edelfelt,\n   kiitettyään Emilie Bergbomia puvuista, jotka hän maalauksiaan\n   varten oli saanut lainata Suomalaiselta teatterilta, lausuu tuon\n   näytännön johdosta: \"Pyydän neitiä tri Bergbomille esittämään\n   vaimoni, sisarieni ja oman kiitollisuuteni lipuista erinomaisen\n   mieltäkiinnittävään erikoisnäytäntöön Coquelinia varten. Hän on\n   lakkaamatta sen jälkeen suurimmalla ihastuksella puhunut sekä\n   näyttämöllepanosta ja ohjauksesta että rouva Ida Aalbergin\n   taiteesta.\" Tähän liitettäköön, että Coquelin käydessään Arkadian\n   näyttämöllä oli erittäin myöskin kiittänyt rva Katri Rautiota\n   Elinan roolissa.\n\nIV, s. 138. Emilie Bergbom erosi virastaan hypoteekkiyhdistyksessä\n   1 p. syysk. 1900. Edellisenä päivänä hän sai K. Antellin\n   hypoteekkiyhdistyksen johtokunnan ja yhdistyksen puolesta\n   allekirjoittaman kirjeen, jossa hänelle julkilausutaan syvä\n   kiitollisuus 29 vuoden \"erinomaisen hartaasta ja tunnollisesta\n   toimesta\" yhdistyksen hyväksi sekä ilmotetaan, että hänelle oli\n   määrätty 1,200 mkan vuotuinen eläke.\n\n\n\n\nSuomalaisessa teatterissa 1872-1905 esitettyjen puhe- ja\nlaulunäytelmäin luettelo.\n\n\nHuom.! Ensimäinen päivämäärä kappaleen nimen jälkeen osottaa milloin se\non ensi kerran näytelty, seuraavat milloin sama kappale on uusittu.\n\n1. Adelaida, laulunäytelmä, 1 n., kirj. H. Müller, suom. T. Hagman,\n15/9 1881.\n\n2. Adrienne Lecouvreur, näytelmä, 5 n., kirj. E. Scribe ja G. J.\nLegouvé, suom. K. Rauta. 11/5 1883.\n\n3. Ahab Israelin kuningas, murhenäytelmä, 5 n., kirj. Alpo Noponen.\n16/5 1900.\n\n4. Ainamo, satunäytelmä, 4 n., kirj, K. Rosendahl, suom. A. Rahkonen,\nsävelt. F. von Schantz. 9/2 1873; 2/5 1888.\n\n5. Aino, runoelma, 5 n., kirj. J. H. Erkko. 24/2 1893; 29/10 1902.\n\n6. Ainoa hetki, laulunäytelmä, 3 n., kirj. Th. Hahnsson 7/11 1873.\n\n7. Aksel ja Walpuri (Axel og Walborg), murhenäytelmä, 5 n., kirj. A.\nOehlenschläger, suom. J. Enlund 1/9 1876; 14/10 1879; 26/10 1883.\n\n8. Alessandro Stradella, ooppera, 3 n., kirj. W. Friedrich, suom.\nTuokko; sävelt. F. von Flotow. 21/10 1875.\n\n9. Alppimaja (Le Ohalet), laulunäytelmä, 1 n., kirj. E. Schribe\nja Mélesville, suom. Tuokko, sävelt. A. Adam 31/5 1889.\n\n10. Amalia ystävämme, huvinäytelmä, 1 n., kirj. R. Kiljander. 20/5\n1881; 11/6 1884; 29/5 1895.\n\n11. Angelo, murhenäytelmä, 4 n., V. Hugo, suom. Tuokko. 24/3 1878;\n26/2 1902.\n\n12. Anna Liisa, näytelmä, 3 n., kirj. M. Canth. 2/10 1895; 2/10 1904.\n\n13. Anna Skrifvars (Brita Skrifvars), näytelmä, 1 n., kirj. Z.\nTopelius, suom. Suonio. 28/11 1874; 14/1 1880; 14/1 1885; 14/1 1892;\n14/1 1901.\n\n14. Antigone, murhenäytelmä, 3 n., kirj. Sofokles, suom. K. Forsman,\nsävelt. C. de Saint-Saëns. 17/4 1901.\n\n15. Antonius ja Kleopatra, murhenäytelmä, 5 n., kirj. W. Shakespeare,\nsuom. P. Cajander. 11/3 1896.\n\n16. Antonius Putronius (Erasmus Montanus), huvinäytelmä, 5 n., kirj. L.\nHolberg, suom. N. Sala. 2/3 1887.\n\n17. Armeliaita rouvia (Wohlthätige Frauen), huvinäytelmä, 4 n., kirj.\nA. L'Arronge, suom. Anni Levander. 15/1 1893.\n\n18. Armoton arvostelija (Un critico incipiente), huvinäytelmä, 3 n.,\nkirj. J. Echegaray, suom. Anni Levander. 20/5 1904.\n\n19. Avioeron selkkaukset (Les surprises de divorce), huvinäytelmä,\n3 n., kirj. A. Brisson ja A. Mars, suom. A. Pihlajamäki. 12/3 1904.\n\n20. Baabelin torni, muinaistaru, 4 n., kirj. M. Kurikka. 19/5 1897.\n\n21. Bartel Turaser, näytelmä, 3 n., kirj. Ph. Langmann, suom. J. Finne.\n25/2 1898.\n\n22. Bartholdus Simonis, näytelmä, 3 n., kirj. E. F. Jahnsson.\n30/4 1873.\n\n23. Bertha Brander, näytelmä, 3. n., kirj. K. Aho. 18/1 1893.\n\n24. Blanchette, huvinäytelmä, 3 n., kirj. M. Brieux, suom. F. Brofeldt\nja Eero Alpi. 7/4 1904.\n\n25. Brand, draamallinen runoelma, 5 n., kirj. H. Ibsen, suom. K. Leino.\n1/2 1899.\n\n26. Canzio, murhenäytelmänkatkelma, kirj. A. Kivi. 27/3 1901.\n\n27. Charleyn täti, (Charley's aunt), huvinäytelmä, 3 n. kirj. Brandon\nja T. Thomas, suom. K. Halme. 23/5 1894; 14/12 1900.\n\n28. Claudie, näytelmä, 3 n., kirj. George Sand, suom. N. Sala. 10/1\n1890.\n\n28 b. Coelestinus, melodraama, 2-osainen, böhmiläisen legendan mukaan,\nA. Törnuddin säveltämä. 11/11 1897.\n\n29. Daniel Hjort, murhenäytelmä, 5 n., kirj. J. J. Wecksell, suom. P.\nCajander. 16/4 1877; 21/9 1881; 20/10 1893; 22/9 1899; 6/12 1904.\n\n30. Deborah, näytelmä, 4 n., kirj. S. H. Mosenthal, suom. Tuokko.\n8/10 1873.\n\n31. Dinorah, ooppera kirj. J. Barbier ja M. Carré, suom. Tuokko,\nsävelt. G. Meyerbeer. 27/2 1878.\n\n32. Don Carlos, murhenäytelmä, 5 n., kirj. F. Schiller, suom. E.\nTamminen. 31/3 1897.\n\n33. Don Cesar de Bazan, näytelmä, 5 n., kirj. Ph. Dumanoir ja A.\nDennory, suom. 17/9 1880; 29/5 1885.\n\n34. Don Juan, ooppera, 4 n., kirj. L. da Ponte, suom. Tuokko, sävelt.\nW. A. Mozart. 27/3 1878.\n\n35. Don Pasquale, ooppera, 3 n., kirj. S. Cammarano, suom. Tuokko,\nsävelt. G. Donizetti. 22/5 1878.\n\n36. Don Ranudo de Colibrados eli Köyhyys ja ylpeys (Don Ranudo de\nColibrados eller Fattigdom og Hoffaerdighed), huvinäytelmä, 5 n., kirj.\nL. Hoiberg, suom. K. J. Gummerus, 18/10 1872; 20/7 1877.\n\n37. Eerikki Puke, Korsholman herra, näytelmä, 5 n., kirj. G. von\nNumers, suom. N. Sala. 10/2 1888.\n\n38. Egmont, murhenäytelmä, 5 n., kirj. J. W. Goethe, suom. J. Finne.\n9/11 1900.\n\n39. Ei lempi leikin vuoksi (On ne badine pas avec l'amour), näytelmä,\n4 n., kirj. A. de Musset, suom. N. Sala. 15/2 1887; r/5 1900.\n\n40. Ei ole aikaa (Den Stundeslöse), huvinäytelmä, 3 n., kirj. L.\nHolberg, suom. J. Bäckvall. 3/12 1884; 3/1 1894; 8/4 1900.\n\n41. Ei ollenkaan mustasukkainen (Pas jaloux), huvinäytelmä, 1 n., kirj.\nLaurencin ja Lubize, suom. A. Elz'in mukaelmasta (Er ist nicht\neifersüchtig) A. Jalava. 30/10 1872; 9/5 1873, 22/4 1887.\n\n42. Elinan surma, murhenäytelmä, 5 n., kirj. G. von Numers, suom.\nN. Sala. 30/10 1891; 8/11 1893; 10/3 1897; 4/1 1901; 17/5 1905.\n\n43. Elämä on unelma (La vida es sueño), näytelmä, 5 n., kirj.\nP. Calderon de la Barca, suom. Tuokko. 13/5 1890; 17/1 1900.\n\n44. En ollenkaan muista, näytelmä, 3 n., kirj. E. F. Jahnsson.\n20/9 1893.\n\n45. Enon rahat (L'heritage de monsieur Plumet), huvinäytelmä, 3 n,,\nkirj. Th. Barrière ja Copender, suom. F. Holstin tansk. mukaelmasta\n(Onkels penge) E. Törmänen. 7/2 1877.\n\n46. Ensi lempi (Jugendliebe), huvinäytelmä, 1 n., kirj. A. Wilbrandt,\nsuom. S. Suomalainen. 14/4 1874; 16/10 1879; 12/3 1882; 21/4 1885; 15/3\n1902.\n\n47. Ei voi (Kan ej), huvinäytelmä, 2 n., kirj. J. L. Runeberg, suom.\nTuokko. 5/2 1880; 5/2 1894; 5/2 1905.\n\n48. Epärehelliset (Dishonesti), näytelmä, 3 n., kirj. G. Rovella, suom.\nO. Eisenschützin saks. käännöksestä B. Leino. 20/4 1894.\n\n49. Erehdykset eli Promotionimuistoja, laulunäytelmä, 1 n.,kirj.\nS. Suomalainen, sävelt. A. Tavaststjerna. 29/5 1873.\n\n50. Ernani, ooppera, 4 n., kirj. F. M. Piave, suom. Tuokko, sävelt.\nG. Verdi. 4/1 1876.\n\n51. Eroamattomat (De Uadskillige), huvinäytelmä, 2 n., kirj. J. L.\nHeiberg, suom. N. Kari. 23/5 1875.\n\n52. Erotaan pois (Divorçons), huvinäytelmä, 3 n., kirj. V. Sardou,\nsuom. N. Sala. 30/1 1889; 10/3 1895; 2/3 1902.\n\n53. Esimerkin voima (Les brebis de Panurge), huvinäytelmä, 1 n., kirj.\nH. Meilhac ja L. Halévy, suom. Anni Levander. 8/10 1897.\n\n54. Farinelli (Farinelli, ou le Bouffe du roi), laulunäytelmä, 3 n.,\nkirj. De Forges ja A de Leuven, suom. N. Sala, sävelmät eri\nsävelteoksista. 4/1 1888.\n\n55. Faust, murhenäytelmä, 5 n., kirj, J. W. Goethe, suom. K. Forsman,\n15/4 1885; 4/3 1891; 29/11 1899.\n\n56. Faust, ooppera, 5 n., kirj. J. Barbier ja M. Carré, suom. Tuokko,\nsävelt. C. Gounod. 10/2 1876; 20/1 1878.\n\n57. Fedora, näytelmä, 4 n., kirj. V. Sardou, suom. J. Finne.\n15/12 1899.\n\n58. Fernande, näytelmä, 4 n., kirj. V. Sardou, suom. N. Sala.\n27/9 1893.\n\n59. Fidelio (Leonore ou l'Amour conjugal), ooppera, 2 n., kirj.\nJ. N. Bouilly, suom. sävelt L. van Beethoven. 13/10 1876.\n\n60. Figaron häät (Le mariage de Figaro) huvinäytelmä, 5 n., kirj. C. de\nBeaumarchais, suom. J. Finne. 18/10 1895.\n\n61. Fra Diavolo, ooppera, 3 n., kirj. E. Scribe, suom. P. Cajander ja\nTuokko, sävelt. D. F. E. Auber. 29/5 1874.\n\n62. Fritz ystävämme (L'Ami Fritz), huvinäytelmä, 3 n., kirj.\nE. Erckmann ja A. Chatrian, suom. N. Sala, sävelt, H. Marechal.\n25/11 1887.\n\n63. George Dandin, huvinäytelmä, 3 n., kirj. J. B. Molière, suom.\nJ. Finne. 28/10 1896.\n\n64. Gioconda, näytelmä, 4 n., kirj. G. D'Annunzio, suom. J. Hahl.\n19/10 1900.\n\n65. Gringoire, näytelmä, 1 n., kirj. Th. de Banville, suom. Hanna Asp.\n26/3 1874; 21/9 1898.\n\n66. Haapaniemen hanhenpoika (Le Niaise de S:t Flour), huvinäytelmä,\n1 n., kirj. J. F. Bayard, suom. E. Törmänen. 26/11 1874; 30/11 1883.\n\n67. Haavoja, legenda, 2 n., kirj. Y. Weijola. 20/11 1895.\n\n68. Halleluja, näytelmä, 3 n., kirj. Marco Praga, suom. J. Hahl.\n24/5 1905.\n\n69. Hamlet, murhenäytelmä, 5 n., kirj. W. Shakespeare, suom. P.\nCajander. 31/10 1884; 26/5 1886; 5/11 1890.\n\n70. Hannele (Hanneles Himmelfahrt), unelmaruno, 2 n., kirj. G.\nHauptmann, suom. J. Finne, sävelt. E. Melartin. 21/1 1898; 16/10 1901.\n\n71. Hansikas (En Handske), näytelmä 3 n., kirj. Björnstjerne Björnson,\nsuom. Hilda Asp. 27/1 1885.\n\n72. Hans Lange, näytelmä, 5 n., kirj. P. Heyse, suom. E. Törmänen.\n16/2 1879.\n\n73. Hardangerin harjulla (Til Saeters), laulunäytelmä, 1 n., kirj. C.\nRiis, suom. E. Törmänen, 5/S 1879; 7/12 1883; 26/3 1886; 12/1 1890.\n\n74. Hedda Gabler, näytelmä 4 n., kirj. H. Ibsen, suom. Anni Levander.\n4/2 1891; 14/2 1902.\n\n75. Heinäkuun helteessä, näytelmä, 3 n., kirj. J. Hahl. 1/11 1901.\n\n76. Helgelannin sankarit (Haermaendene paa Helgeland), näytelmä, 4 n.,\nkirj. H. Ibsen, suom. E. Törmänen ja P. Cajander, 18/3 1888.\n\n77. Hellät sukulaiset (Die zärtlichen Verwandten), huvinäytelmä, 3 n.,\nkirj. R. Benedix, suom. E. Törmänen. 18/1 1878; 28/12 1889.\n\n78. Hemming Gad, näytelmä, 5 n., kirj. Alpo Noponen. 9/12 1903.\n\n79. Henrik ja Pernilla, huvinäytelmä, 3 n., kirj. L. Holberg, suom.\nHilda Asp. 3/12 1884; 10/12 1898.\n\n80. Herkules (Monsieur Herkules), ilveily, 1 n., kirj. G. Belly, suom.\nK. Hämäläinen. 18/4 1876; 7/9 1883.\n\n81. Herra Valtuusmies, näytelmä, 2 n., kirj. Larin Kyösti. 4/5 1904.\n\n82. Herra ylitirehtööri (Monsieur le directeur), huvinäytelmä, 3 n.,\nkirj. A. Bisson ja F. Carré, suom. J. Finne. 16/9 1896; 3/1 1900.\n\n83. Hiiri (Le souris), näytelmä, 3 n., kirj. E. Pailleron, suom.\nJ. Finne, 12/12 1900.\n\n84. Hirvenhiihtäjät (Elgskyttarne), kirj. J. L. Runeberg, kuvaelmia\nsovittanut S. Falkman. 5/2 1880.\n\n85. Historiallinen linna (Chateau historique), huvinäytelmä, 3 n.,\nkirj. A. Bisson ja B. de Turique, suom. J. Finne. 18/9 1901.\n\n86. Hugenotit (Les Huguenots), ooppera, 4 n., kirj. E. Scribe ja E.\nDeschamps, suom. Tuokko, sävelt. O. Meyerbeer. 8/12 1876.\n\n87. Hullunkurinen temppu (Ein toller Einfall), ilveily, 4 n., kirj. C.\nLaufs, suom. Anni Levander. 24/1 1892.\n\n88. Hyrrä (Snurran), satunäytelmä, 4 n., kirj. Z. Topelius, suom. A.\nSuppanen. 30/12 1902.\n\n89. Hyväntekeväisyyttä (Hur man gör godt), näytelmä, 4 n., kirj. A. Ch.\nEdgren, suom. Hilda Asp. 3/5 1885.\n\n90. Hyvät markkinat, huvinäytelmä, 1 n., kirj. R. Kiljander. 10/2 1882.\n\n91. Hänen ylhäisyytensä etuhuoneessa, huvinäytelmä, 1 n., kirj. R.\nHahn, suom. 21/3 1876.\n\n92. Hän on Sysmästä, huvinäytelmä, 1 n., kirj. M. Canth. 15/3 1902.\n\n93. Hänsel ja Gretel, satunäytelmä, 3 n., kirj. A. Wette, suom. Irene\nMendelin, sävelt. E. Humperdinck. 28/1 1903.\n\n94. Hävyttömät (Les effrontés), huvinäytelmä, 5 n., kirj. E. Augier,\nsuom. Anni Levander. 24/9 1890.\n\n95. Hää-ilta, laulunäytelmä, 1 n., kirj. E. Jacobson, suom. Sävelt. A.\nConradi. 23/10 1872.\n\n96. Hölmölän maailmanparantajat, huvinäytelmä, 1 n., kirj. T. Hagman,\n10/11 1872; 16/12 1874.\n\n97. Ihmekös tuo, huvinäytelmä, 1 n., kirj. M. Kurikka. 14/12 1884.\n\n98. Ihmisten tähden, näytelmä, 3 n., kirj. M. Wuori. 16/10 1891.\n\n99. Irja, näytelmä, 5 n., kirj. J. Sjöström. 26/1 1900.\n\n100. Iso kello (Die grosse Glocke), huvinäytelmä, 4 n., kirj.\nO. Blumenthal, suom. Hilda Asp. 12/11 1886.\n\n101. Isä ja tytär (Die Tochter des Herrn Fabricius), näytelmä 4 n.,\nkirj. A. Wilbrandt, suom. Gr. I. von Fieandt. 4/12 1885.\n\n102. Isännätön talo (Der ledige Hof), näytelmä, 4 n., kirj. L.\nAnzengruber, suom. F. H. B. Lagus. 27/2 1881; 25/4 1894.\n\n103. Jaakko Ilkka ja Klaus Fleming: I osa Jaakko Ilkka, näytelmä, 5 n.,\nkirj. K. Leino. 15/11 1901. II osa Klaus Fleming, näytelmä, 9 kuv.,\n20/11 1901.\n\n104. Jane Eyre (Die Waise aus Lowood), näytelmä, 5 n., kirj. Ch.\nBirch-Pfeiffer, suom. 20/5 1879; 27/5 1884; 29/8 1887.\n\n105. Jacques Damour, näytelmä, 1 n., kirj. E. Zola ja L. Hennique,\nsuom. N. Sala. 11/1 1891.\n\n106. Jeannetten häät (Les noces de Jeannette), laulunäytelmä, 1 n.,\nkirj. J. Barbier ja M. Carré suom. A. Rahkonen, sävelt. V. Massé.\n1/2 1876; 3/11 1886; 14/3 1894; 13/11 1898.\n\n107. Jeppe Niilonpoika (Jeppe paa Bierget eller Den forwandlede Bonde),\nhuvinäytelmä, 5 n., kirj. L. Holberg, suom. K. J. Gummerus. 3/11 1872;\n6/1 1879; 19/9 1894.\n\n108. Johannes, murhenäytelmä, 5 n., kirj. H. Sudermann, suom. Irene\nMendelin. 19/10 1898; 2/12 1904.\n\n109. Johan Wilhelm, näytelmä, 3 n., kirj. E. Leino. 2/5 1901.\n\n110. John Gabriel Borkman, näytelmä, 3 n., kirj. H. Ibsen, suom. J.\nFinne. 10/1 1897.\n\n111. Juhana herttuan hovissa, huvinäytelmä, 4 n., kirj. J. Finne.\n10/4 1901.\n\n112. Juhannustulet (Johannisfeuer), näytelmä, 4 n., kirj. H. Sudermann,\nsuom. Pietari Alpo. 22/2 1901; 1/5 1903; 16/4 1905.\n\n112 b. Juhannustulilla, laulunäytelmä, 1 n., kirj. Larin Kyösti,\nsävelt. O. Merikanto. 1/5 1903.\n\n113. Juho Wesainen, murhenäytelmä, 4 n., kirj. S. Ingman. 22/4 1897.\n\n114. Julius Cesar, murhenäytelmä, 5 n., kirj. W. Shakespeare, suom. P.\nCajander, 13/11 1889; 27/1 1904.\n\n115. Juutalaistyttö (La juive), ooppera, 5 n., kirj. E. Scribe, suom.\nTuokko, sävelt. F. Halévy. 14/12 1877.\n\n116. Kaarina Maununtytär, näytelmä, 3 n., kirj. J. Finne. 27/4 1899.\n\n117. Kahden kesken (Unter vier Augen), huvinäytelmä, 1 n., kirj. L.\nFulda, suom. E. Salenius. 12/3 1890.\n\n118. Kalatyttö, laulunäytelmä, 1 n., kirj. K. Corander. 20/10 1872.\n\n119. Kallaveden rannalla, laulunäytelmä, 2 n., mukaillut Edv. Törmänen\nAug. Korhosen Orpo kappaleesta. 31/7 1878.\n\n120. Kamelianainen (La dame aux camélias), näytelmä, 5 n., kirj. A.\nDumas nuor., suom. M. Wuori. 19/3 1895.\n\n121. Kansanedustaja Leveau (Le député Leveau), huvinäytelmä, 4 n.,\nkirj. J. Lemaître suom. N. Sala, 21/9 1892.\n\n122. Kansanvihaaja (En folkefiende), näytelmä, 5 n., kirj. H. Ibsen,\nsuom. N. Sala. 25/9 1889; 20/3 1898.\n\n123. Karkurit, näytelmä, 5 n., kirj. A. Kivi. 17/10 1877; 16/9 1883.\n\n124. Kassan avain (Der Kassenschlüssel), huvinäytelmä, 1 n., kirj. R.\nBenedix, suom. Teno Heimo. 13/8 1875.\n\n125. Kastilian Juanna (La locura per amor), näytelmä, 5 n., kirj. M.\nTamayo y Bans, suom. I. Idström. 25/10 1882.\n\n126. Katarina Howard, näytelmä, 5 n., kirj. A. Dumas vanh., suom.\nTuokko. 3/8 1877.\n\n127. Katsokaa peiliin (Ser Jer i Speilen), huvinäytelmä, 1 n., kirj. L.\nHeiberg, suom. K. J. Gummerus. 1/6 1873.\n\n128. Kauppaneuvoksen härkä, huvinäytelmä, 4 n., kirj. T. Pakkala.\n21/2 1902.\n\n129. Kauppaneuvoksen kuoltua, näytelmä, 3 n., kirj. Maila Talvio.\n8/3 1905.\n\n130. Kaupunkimme rouvat, huvinäytelmä, 2 n., kirj. W. Soini. 16/5 1879.\n\n131. Kavaluus ja rakkaus (Kabale und Liebe), murhenäytelmä, 5 n., kirj.\nF. Schiller, suom. A. Oksanen. 25/2 1874; 19/1 1879; 9/12 1880;\n26/9 1894.\n\n132. Keijukainen (Elfvan), näytelmä, 3 n., kirj, A. Ch. Edgren, suom.\nN. Sala. 14/2 1883.\n\n133. Kesäyön unelma (A midsummer night's Dream), satunäytelmä,\n5 n., kirj. W. Shakespeare, suom. P. Cajander, sävelt. F.\nMendelssohn-Bartholdy. 20/10 1891; 15/4 1904.\n\n134. Kevään oikkuja, huvinäytelmä, 1 n., kirj. W. Soini. 13/12 1877;\n3/3 1886; 6/10 1893.\n\n135. Kihlaus, ilveily, 1 n., kirj. A. Kivi. 25/10 1872; 14/12 1884;\n3/1 1894; 6/4 1902.\n\n136. Kipinä (L'étincelle), huvinäytelmä, 1 n., kirj. E. Pailleron,\nsuom. J. Finne. 1/11 1901.\n\n137. Kirjeen kujeet (Les pattes de mouche), huvinäytelmä, 3 n., kirj.\nV. Sardou, suom. K. Rauta. 17/3 1881; 14/5 1895.\n\n138. Koeopettaja (Der Probekandidat), näytelmä, 4 n., kirj. M. Dreyer,\nsuom. B. Leino. 5/12 1900.\n\n139. Koetusten ahjossa (La pierre de touche), näytelmä, 5 n., kirj. E.\nAugier, suom. Anni Levander. 30/3 1892.\n\n140. Koira ja kissa (Hund und Katze), huvinäytelmä, 1 n., sov. ransk.\nkielestä Th. Piening, suom. J. A. Malmgren. 20/11 1872.\n\n141. Konkurssi (En fallit), näytelmä, 4 n., kirj. Björnstjerne\nBjörnson, suom. E. Törmänen. 8/8 1877; 28/10 1881; 4/12 1889.\n\n142. Korkea oikeus istuu, pilanäytelmä, 1 n., kirj. M. Wuori.\n17/11 1897.\n\n143. Korttiin katsoja (La tireuse de cartes), näytelmä, 5 n., kirj. A.\nMocquard ja V. Sejour, suom. S. K. Hämäläinen. 25/4 1879.\n\n144. Kosijat, huvinäytelmä, 2 n., kirj. A. Korhonen. 20/5 1873.\n\n145. Koti (Heimath), näytelmä, 4 n., kirj. H. Sudermann, suom.\n15/3 1893; 19/2 1897.\n\n146. Kotikahakka (Eigensinn), huvinäytelmä, 1 n., kirj. R. Benedix,\nsuom. Hilda Asp. 14/5 1886; 6/5 1896.\n\n147. Kotimatkalla (Paa hjemvejen), näytelmä, 1 n., kirj. A. Kjelland,\nsuom. Wäinö. 27/9 1881.\n\n148. Kotoa pois, näytelmä, 1 n., kirj. M. Canth. 8/11 1895.\n\n149. Kovan onnen lapsia, näytelmä, 3 n., kirj. M. Canth. 8/11 1888;\n19/3 1904.\n\n150. Kreivitär Kirkassilmä (Comtesse Guckerl), huvinäytelmä, 3 n.,\nkirj. F. Schönthan ja F. Koppel-Ellfeld, suom. J. Finne. 30/9 1896.\n\n151. Kristitty (The Christian), näytelmä, 4 n., kirj. Hall Caine, suom.\nAino Malmberg. 26/1 1900.\n\n152. Kuinka anopeista päästään, huvinäytelmä, 1 n., kirj. Don Juan M.\nDiana, suom. A(bel) N(yholm). 25/10 1872.\n\n153. Kuinka äkäpussi kesytetään (Taming of the Shrew), huvinäytelmä, 5\nn., kirj. W. Shakespeare, suom. K. Kramsu. 19/10 1883; 9/4 1890;\n6/10 1897; 26/3 1902.\n\n154. Kukkaistuhlari (Der Veilchenfresser), huvinäytelmä, 5 n., kirj. G.\nvon Moser, suom. Alli Nissinen. 6/1 1891.\n\n155. Kukka kultain kuusistossa (Sie hat ihr Herz entdeckt), näytelmä\n1 n., kirj. W. Müller von Konigsvinter, suom. A. Kähkönen. 16/10 1872;\n1/8 1877.\n\n156. Kuleksiva teatteriseura (Ett resande teatersällskap),\nhuvinäytelmä, 2 n., kirj. A. Blanche, suom. B. Leino. 2/12 1896.\n\n157. Kullervo, murhenäytelmä, 5 n., kirj. A. Kivi. 27/2 1885; 1/1 1897;\n3/3 1905.\n\n158. Kullervo, runoelma, 5 n., kirj. J. H. Erkko. 27/11 1895.\n\n159. Kultainen talja (Zlote), näytelmä, 3 n., kirj. S. Przybyszevski,\nsuom. Maila Talvio. 12/10 1904.\n\n160. Kultaristi (La croix d'or), laulunäytelmä, 2 n., kirj. Mélesville\nja N. Brazier, suom. E. Törmänen, sävelt. D. F. E. Auber, G. Donizetti\ny.m. 16/12 1874; 6/1 1885; 11/12 1901.\n\n161. Kumarrusmatka, huvinäytelmä, 3 n., kirj. R. Kiljander. 13/4 1894;\n7/10 1904.\n\n162. Kummittelijoita (Gengangere), perhenäytelmä, 3 n., kirj. H. Ibsen,\nsuom. Eljas Erkko. 7/9 1904.\n\n163. Kuningas Fjalar, kirj. J. L. Runeberg, kuvaelmia siitä sovittanut\nEino Leino. 5/2 1889.\n\n164. Kuningas ja katulaulajatar, katso Don Cesar de Bazan, jolla\nnimellä kappale ensin esitettiin.\n\n164. Kuningas Lear, murhenäytelmä, 5 n., kirj. W. Shakespeare, suom. P.\nCajander. 12/3 1886; 16/10 1889; 29/10 1897; 17/10 1902.\n\n165. Kuningas Oidipos, murhenäytelmä, 3 n., kirj. Sofokles, suom. K.\nForsman. 27/1 1905.\n\n166. Kuningas Renén tytär (Kong Renés Datter), näytelmä, 1 n., kirj.\nH. Hertz, suom. J. Enlund. 5/3 1879.\n\n167. Kuningas Richard III, murhenäytelmä, 5 n., kirj. W. Shakespeare,\nsuom. P. Cajander. 1/12 1897.\n\n168. Kuninkaanalut (Kongsemnerne), näytelmä, 5 n., kirj. H. Ibsen,\nsuom. Ellei. 14/3 1882; 17/10 1894.\n\n169. Kunnia (Die Ehre), huvinäytelmä, 4 n., kirj. H. Sudermann, suom.\nN. Sala. 26/11 1890.\n\n170. Kuolema, näytelmä, 3 n., kirj. A. Järnefelt, sävelt. J. Sibelius.\n2/12 1903.\n\n171. Kuopion takana (Bakom Kuopio), huvinäytelmä. 3 n., kirj. G. von\nNumers, suom. Anni Levander, Alli Nissinen ja N. Sala. 28/2 1890;\n15/9 1893; 5/10 1901; 29/10 1904.\n\n172. Kustaa Eerikinpoika, näytelmä, 4 n., kirj. S. Ingman. 11/2 1903.\n\n173. Kustaa Vaasa, näytelmä 5 n., kirj. A. Strindberg, suom. B. Leino.\n16/3 1900.\n\n174. Kuuluisia naisia (Die Berühmten Frauen), huvinäytelmä, 3 n., kirj.\nF. Schönthan, suom. Anni Levander. 18/9 1889.\n\n175. Kuvaelmia muinaisajoilta, 6 osassa, kirj. E. Leino ja J. Finne,\njärj. K. Bergbom, 11/11 1899.\n\n176. Kuvernööri tulee, huvinäytelmä, 1 n., kirj. E. Nervander.\n12/1 1887.\n\n177. Kylmää vettä (Kaltwasser), huvinäytelmä, 3 n., kirj. L. Fulda,\nsuom. B. Leino. 20/5 1903.\n\n178. Kylänheittiö (A falu rószsza), laulunäytelmä, 3 n., kirj. E. Tóth,\nsuom. A. Jalava. 5/12 1877; 20/11 1885.\n\n179. Kyynelten hirmuvalta (The tyranny of tears), huvinäytelmä, 4 n.,\nkirj. C. Haddon Chambers, suom. V. Andelin. 9/1 1903.\n\n180. Kyypron prinsessa, satunäytelmä, 4 n., kirj. Z. Topelius, suom.\nTuokko, sävelt. F. Pacius, 19/1 1897; 11/3 1898.\n\n181. Kyökissä, huvinäytelmä, 1 n., kirj. T. Hagman. 3/2 1882;\n1/2 1888; 27/12 1895.\n\n182. Lahjoitusmailla, näytelmä, 5 n., kirj. S. Ingman. 29/9 1900.\n\n183. Lalli, murhenäytelmä, 5 n., kirj. E. F. Jahnsson. 14/5 1874.\n\n184. Lapsi (Le berceau), näytelmä, 3 n., kirj. M. Brieux, suom. J.\nFinne. 21/9 1900.\n\n185. Lapsuuden ystävät, huvinäytelmä, 2 n., kirj. P. Hannikainen.\n2/12 1873.\n\n186. Laululintunen (Singvögelchen), laulunäytelmä, 1 n., kirj. E.\nJacobson, suom. K. Suomalainen, sävelt. T. Hauptner. 16/10 1872;\n23/11 1876; 8/9 1880; 25/6 1886; 30/12 1892; 13/11 1898; 6/10 1901.\n\n187. Lea, näytelmä., 1 n., kirj. A. Kivi. 12/9 1873; 10/12 1880;\n1/6 1886; 1/1 1892; 10/10 1900; 9/4 1902. [Ennen Suom. teatterin\nperustamista näytelty ensi kerran 10/5 1869.]\n\n188. Lehtolapsi, näytelmä, 5 n., kirj. K. Leino. 31/3 1905.\n\n189. Leivonen (Die Haubenlerche), näytelmä, 4 n., kirj. E. Wildenbruch,\nsuom. Anni Levander. 16/9 1891.\n\n190. Lemmenjuoma (Le philtre champenois), laulunäytelmä, 1 n., kirj.\nMélesville, suom. Tuokko, sävelt. F. Gumbert, 19/9 1873; 16/10 1879;\n23/4 1884.\n\n191. Lemmen leikki (Le jeu de l'amour et de l'hasard) huvinäytelmä, 3\nn., kirj. P. C. de Marivaux, suom. Anni Levander, 25/9 1895; 8/4 1903.\n\n192. Lemun rannalla (På Lemos strand), laulunäytelmä, 2 n., kirj. K.\nRosendahl, suom. Tuokko; eri tekijäin sävelmiä. 30/10 1872.\n\n193. Leonarda, näytelmä, 4 n., kirj. Björnstjerne Björnson, suom. J.\nEnlund. 6/9 1882.\n\n194. Leskirouva Grapin (La veuve Grapin), laulunäytelmä, 1 n., kirj. De\nForges, suom. 27/3 1879.\n\n195. Levoton yö (Den oroliga natten), huvinäytelmä, 1 n., kirj. C. G.\nNordfors, suom. A. Öhqvist, 20/11 1872.\n\n196. Liittolaiset (Nos, alliées), huvinäytelmä, 3 n., kirj. P. Moreau,\nsuom. Hilda Asp. 14/9 1892.\n\n197. Linda (Linda di Chamonix), ooppera, 3 n., kirj. G. Rossi, suom. P.\nCajander y.m., sävelt. G. Donizetti. 21/11 1878.\n\n198. Lucia, Lammermoorin morsian (Lucia di Lammermoor), ooppera,\n3 n., kirj. S. Cammarano, suom. P. Cajander, sävelt. G. Donizetti.\n21/11 1873.\n\n199. Lucrezia Borgia, ooppera, 3 n., kirj. F. Romani, suom. Tuokko,\nsävelt. G. Donizetti. 26/2 1875.\n\n200. Lumikki, 13 kuv. J. Grimmin sadusta, järj. J. Finne. 23/3 1901.\n\n201. Luulosairas (Le malade imaginaire), huvinäytelmä, 3 n., kirj.\nJ. B. Molière, suom. O. Wilho. 30/5 1883; 12/10 1900.\n\n202. Lyyli, näytelmä, 5 n., kirj. Elvira Willman. 25/2 1903.\n\n203. Lääkäri vastoin tahtoansa (Le medicin malgré lui), ilveily, 3 n.,\nkirj. J. B. Molière, suom. O. Wilho. 2/2 1877; 28/3 1888, 25/9 1895.\n\n204. Maalarit (Die Maler), huvinäytelmä, 3 n., kirj. A. Wilbrandt,\nsuom. N. Sala. 14/2 1890.\n\n205. Maantien varrella (Eventyr paa Fodreisen), huvinäytelmä, 4 n.,\nkirj. C. Hostrup, suom. E. Törmänen. 7/5 1878.\n\n206. Macbeth, murhenäytelmä, 5 n., kirj, W. Shakespeare, suom. Santala,\n11/3 1887; 14/5 1894.\n\n207. Majavannahkaturkki (Der Biberpeltz), huvinäytelmä, 4 n., kirj. G.\nHauptmann, suom. P. Alpo. 7/3 1900.\n\n208. Makkabealaiset (Die Makkabäer), murhenäytelmä, 5 n., kirj. O.\nLudwig, suom. Irene Mendelin. 10/11 1904.\n\n209. Mallassaunalla, huvinäytelmä, 1 n., kirj. K. Halme. 1/12 1893.\n\n210. Margareta, näytelmä, 1 n, kirj. A. Kivi. 23/10 1872.\n\n211. Mari, näytelmä, 4 n., kirj. J. Sjöström. 5/5 1897.\n\n212. Maria Magdalasta (Maria von Magdala), näytelmä, 5 n., kirj.\nP. Heyse, suom. J. E. Lagerstedt. 18/9 1903.\n\n213. Maria Magdalena, murhenäytelmä, 3 n., kirj. F. Hebbel, suom.\nN. Sala. 15/4 1887.\n\n214. Marianne eli Ylhäiset ja alhaiset (Marie Jeanne, la femme du\npeuple), huvinäytelmä, 5 n., kirj. A. Dennéry ja J. Mallian, suom.\nJ. R. Danielson. 14/11 1873.\n\n215. Maria Stuart, murhenäytelmä, 5 n., kirj. F. Schiller, suom.\nTuokko. 12/11 1880; 28/3 1884; 9/3 1892; 20/2 1895; 25/4 1900;\n23/11 1904.\n\n216. Maria Stuart Skotlannissa (Maria Stuart i Skottland),\nmurhenäytelmä, 5 n., kirj. Björnstjerne Björnson, suom. Elisabeth\nLöfgren. 27/1 1880; 27/11 1888.\n\n217. Maria Tudor, murhenäytelmä, 4 n., kirj. V. Hugo, suom. Tuokko. 4/9\n1873; 25/7 1877.\n\n218. Marin rukkaset (Malins korgar), laulunäytelmä, 1 n., kirj.\nA. Säfström, suom. A. Korhonen. 18/10 1872.\n\n219. Marta, ooppera. 4 n., kirj. W. Friedrich, suom. sävelt. F. Flotov.\n27/4 1876.\n\n220. Matka Konstantinopoliin (Die Orientreise), huvinäytelmä, 3 n.,\nkirj. O. Blumenthal ja G. Kadelburg, suom. J. Sario. 15/11 1893.\n\n221. Meren tytär (Fruen fra Havet), näytelmä, 4 n., kirj, H. Ibsen,\nsuom. Hilda Asp. 22/2 1889.\n\n222. Meri (La mer), näytelmä, 3 n., kirj. J. Jullien, suom. K. Leino.\n28/1 1894.\n\n223. Merimiehet, näytelmä, 3 n., kirj. V. Andelin, sävelt; O.\nMerikanto. 17/1 1902.\n\n224. Mestari Garp, näytelmä, 1 n., kirj. K. Halme. 20/3 1901.\n\n225. Mestari Gert eli Lörpöttelevä parturi (Mester Gert Westphaler),\nhuvinäytelmä, 1 n., kirj. L. Holberg, suom. J. Snellman. 23/1 1903.\n\n226. Mestarin nuuskarasia, huvinäytelmä. 1 n., kirj. R. Kiljander.\n4/1 1881; 15/10 1890, 10/12 1898.\n\n227. Mestari Pathelin (Maître Pathelin), näytelmä, 3 n., kirj. J.\nBarbier ja M. Carré, suom. Tuokko. 14/5 1886.\n\n228. Michel Perrin eli Vakoilija vasten mieltänsä (Michel Perrin, ou\nl'Espion sans le savoir), huvinäytelmä, 3 n., kirj. Mélesville ja Ch.\nDuveyrier, suom. Vilho. 10/6 1874; 6/10 1899.\n\n229. Miranda, draamallinen kuvaelma, kirj. Z. Topelius, sov. J. Finne.\n27/3 1895.\n\n230. Morsiamen tulo miehelään, laulukuvaelma, järj. K. Bergbom, sävelt.\nA. Liljeström. 20/4 1898.\n\n231. Murtovarkaus, näytelmä, 5 n., kirj. M. Canth. 23/2 1882; 29/8\n1897; 31/8 1902.\n\n232. Musta Domino (Le Domino noir), ooppera, 3 n., kirj. E. Scribe,\nsuom. Tuokko, sävelt. D. F. E. Auber. l/11 1876.\n\n233. Mustalainen (A szigany), laulunäytelmä, 1 n., kirj. K. Tóth, suom.\nA. Jalava, sävelt. A. Conradi. 8/11 1874; 14/9 1892; 27/3 1895;\n6/101901.\n\n234. Mustalaiset (A szigany), laulunäytelmä, 3 n., kirj. E. Szigligeti,\nsuom. J. Szinnyei. 4/5 1880; 15/10 1884.\n\n235. Myrsky (The tempest), näytelmä, 5 n., kirj. W. Shakespeare, suom.\nP. Cajander. 11/5 1902.\n\n236. Naimapuuhat, ilveily, 3 n., kirj. N. Gogol, suom. A. Rauta. 18/5\n1882; 29/3 1887; 7/12 1901.\n\n237. Naimiskauppa, huvinäytelmä, 1 n., kirj. M. Wuori. 1/11 1893.\n\n238. Naiset sotasilla (La bataille des dames), huvinäytelmä, 3 n.,\nkirj. E. Scribe, suom. N. Sala. 29/6 1885.\n\n239. Naiset valtioelämässä, huvinäytelmä, 3 n., kirj. K. Tóth, suom. A.\nJalava. 16/12 1881.\n\n240. Naisten koulu (L'école des femmes), näytelmä, 5 n., kirj. J. B.\nMolière, suom. J. Finne. 3/4 1895.\n\n241. Narcisse Rameau, murhenäytelmä, 5 n., kirj. E. Brachvogel, suom.\nP. Cajander. 5/2 1875.\n\n242. Natalia ja Nadeschda (Rosa og Rosita), huvinäytelmä. 2 n., kirj.\nClara Andersen, suom. E. Törmänen. 7/4 1875.\n\n243. Natalia Petrovna, näytelmä, 5 n., kirj. I. Turgenjev, suom. Olga\nSalo. 22/9 1897.\n\n244. Neiti Elisabeth (Fröken Elisabeth), kuvaus, 2 n., kirj. A.\nBörjesson, suom. A. Jalava. 23/10 1879; 15/8 1883.\n\n245. Neitsyt Siiri, näytelmä, 5 n., kirj. P. Hannikainen. 20/5 1875.\n\n246. Niinkuin lehdet tuulessa (Come le fogiie --), näytelmä, 4 n.,\nkirj. G. Giacosa, suom. Elvira Willman. 13/2 1901.\n\n247. Noita-ampuja (Der Freischütz), ooppera, 4 n., kirj. F. Kind, suom.\nTuokko, sävelt. C. M. von Weber. 30/12 1873 (toinen näytös); 27/10 1878\n(toinen ja neljäs näytös).\n\n248. Nora (Et Dukkehjem), näytelmä, 3 n., kirj. H. Ibsen, suom.\nSantala. 25/1 1880; 19/3 1885; 29/1 1892.\n\n249. Norma, ooppera, 3 n., kirj, F. Romani, suom. Tuokko, sävelt. V.\nBellini. 16/12 1874.\n\n250. Nukkekaupassa, tanssinäytelmä, 1 n., vuoropuhelun kirj. J. Finne,\njärj. E. Littson. 27/3 1895; 2/4 1900.\n\n251. Nummisuutarit komedia, 5 n., kirj. A. Kivi. 24/9 1875; 4/11 1884;\n10/2 1892; 24/4 1902.\n\n252. Nuoren aatelismiehen vaiheet (Le roman d'un jeune homme pauvre),\nnäytelmä, 5 n., kirj. O. Feuillet, suom. Elisabeth Löfgren. 5/11 1880.\n\n253. Nuori luotsi, kansannäytelmä, 4 n., kirj. Y. Weijola. 30/9 1904.\n\n254. Nuorten liitto (De Unges Förbund), huvinäytelmä, 5 n., kirj. H.\nIbsen, suom. Hilda Asp. 30/9 1885.\n\n255. Nuoruus (Jugend), näytelmä, 3 n., kirj. M. Halbe, suom. B. Leino.\n16/2 1894.\n\n256. Nuoruus ja hulluus, ilveily, 3 n., kirj. Y. Weijola. 28/10 1904.\n\n257. Nyrnbergin nukke (La poupée de Nuremberg), ooppera, 1 n., kirj. A.\nde Leuven ja A. de Beauplan, suom. Tuokko, sävelt. A. Adam. 4/1 1880;\n4/10 1899.\n\n258. Ohdakkeet ja laakeri (Le chef-d'oeuvre inconnu), näytelmä, 2 n.,\nkirj. C. Lafont, suom. 2/5 1876.\n\n259. Ole armelias köyhille (Var god mot de fattiga) lastennäytelmä, 3\nn., kirj. Z. Topelius, suom. Hilda Asp. 13/12. 1884.\n\n260. Oma toivoni (Mein Leopold), huvinäytelmä, 4 n., kirj. A.\nL'Arronge, suom. U. von Schrowe. 16/4 1876.\n\n261. Onhan pappa sen sallinut (Papa hat's erlaubt), ilveily, 1 n.,\nkirj. G. von Moser ja A. L'Arronge, suom. 19/12 1875; 9/4 1886.\n\n262. Onnen Pekan matka (Lycko-Pers resa), satunäytelmä, 5 n., kirj. A.\nStrindberg, suom. J. Snellman. 28/10 1903.\n\n263. Onnen sopukka (Das Glück im Winkel), näytelmä. 3 n., kirj. H.\nSudermann, suom. B. Leino ja Y. Weijola. 21/2 1896.\n\n264. Oppineita naisia (Les femmes savantes), huvinäytelmä. 5 n., kirj.\nJ. B. Molière, suom. O. Manninen. 11/11 1903.\n\n265. Orjan oppi, näytelmä. 5 n., kirj. A. Järnefelt. 22/4 1903.\n\n266. Orleansin neitsyt (Die Jungfrau von Orleans), murhenäytelmä,\n5 n., kirj. F. Schiller, suom. E. Tamminen. 2/11 1887; 14/10 1896;\n22/11 1902; 22/3 1905.\n\n267. Orposisarukset (Cristophe et Renée), huvinäytelmä, 2 n., kirj.\nAuvray, suom. Tuokko. 6/6 1875.\n\n268. Othello, murhenäytelmä, 5 n., kirj. W. Shakespeare, suom. P.\nCajander. 5/4 1889.\n\n269. Pahassa pulassa, huvinäytelmä, 1 n., kirj. R. Kiljander.\n31/3 1889; 3/10 1894.\n\n270. Paholaisen voittaja (Fandens Ofvermand), kansannäytelmä, 5 n.,\nkirj. Th. Överskou, suom. E. Törmänen. 30/4 1890.\n\n271. Panu, näytelmä, 4 n., kirj. J. Aho. 6/3 1903.\n\n272. Paolo ja Francesca, murhenäytelmä, 5 n., kirj. S. Phillips, suom.\nJ. Finne. 12/2 1904.\n\n273. Papin perhe, näytelmä, 4 n., kirj. M. Canth. 23/1 1891; 12/5 1898;\n19/3 1901.\n\n274. Pappilan tuvassa, huvinäytelmä, 1 n., kirj. M. Wuori. 18/1 1893;\n22/9 1901.\n\n275. Paratiisi ullakossa (Amuletten eller Ett paradis på vinden),\nlaulunäytelmä. 1 n., kirj. A. Säfström, suom. 30/10 1872.\n\n276. Pariisin veitikka (Le gamin de Paris), huvinäytelmä, 2 n.,\nkirj. J. F. Bayard ja E. Vanderburch, suom. E. Törmänen. 13/12 1878;\n9/8 1882; 17/12 1891.\n\n277. Parjauksen kirous (El gran Galeotto), näytelmä, 4 n., kirj. J.\nEchegaray, suom. Hilda Asp. 15/6 1887.\n\n278. Parjauspesä (The school for scandal) huvinäytelmä, 5 n., kirj. R.\nSheridan, suom. O. Vilho. 12/12 1879; 30/10 1889; 24/5 1893.\n\n279. Pater Paulus, ilveily, 1 n., kirj. T. Weijola. 21/1 1898.\n\n280. Pekka Patelin eli Sukkela asianajaja (L'avocat Patelin),\nhuvinäytelmä, 3 n., kirj D. Brueys ja J. Palaprat; suom. P.\nHannikainen. 20/9 1874.\n\n281. Pelastus, näytelmä, 4 n., kirj. I. Potapenko, suom. H. Weckman.\n15/2 1905.\n\n282. Perheen toivo, näytelmä. 4 n., kirj. A. Franck. 27/5 1905.\n\n283. Perhoskuume (La papillonne), huvinäytelmä, 3 n., kirj. V. Sardou,\nsuom. J. Finne. 21/9 1898.\n\n284. Perhostaistelu (Die Schmetterlingsschlacht), huvinäytelmä, 4 n.,\nkirj. H. Sudermann, suom. Irene Mendelin. 18/1 1905.\n\n285. Perrichonin huvimatka (Le voyage de Mr Perrichon), huvinäytelmä, 4\nn., kirj. Labiche ja E. Martin, suom. N. Sala, 7/5 1886.\n\n286. Pianon ääressä (Le piano de Berthe), huvinäytelmä, 1 n., kirj. Th.\nBarrière, suom. Hilda Asp, 29/3 1887.\n\n287. Pikku eversti (Un colonel d'autrefois), huvinäytelmä, 1 n., kirj.\nMélesville, suom. E. Salenius. 28/3 1882, 14/6 1886.\n\n288. Pikku Eyolf (Lille Eyolf), näytelmä, 3 n., kirj. H. Ibsen, suom.\nT. Pakkala. 1/3 1895.\n\n289. Pikku poikani, näytelmä, 1 n., kirj. E. Nervander, (painettu ilman\ntek:n nimeä) suom. A. Noponen. 1/3 1899.\n\n290. Pikku porvareja, näytelmä, 4 n., kirj. M. Gorki, suom. I. Lattu\ny.m. 18/3 1903.\n\n291. Pikku sisko (La petite soeur), huvinäytelmä, 1 n., kirj. M.\nBarbier, suom. Anni Levander. 17/12 1891.\n\n292. Pikku Suometar, joulukuvaus. 1 n., kirj. E. Nervander. 4/1 1880.\n\n293. Pilven veikko, kirj. J. L. Runeberg, suom. A. Oksanen, sävelt. A.\nLindblad. 13/10 1872; 5/2 1891; 13/10 1897.\n\n294. Pimeyden valta, murhenäytelmä, 5 n., kirj. L. Tolstoy, suom. M.\nWuori. 11/4 1896.\n\n295. Pohjalla, näytelmä, kirj. M. Gorki, suom. I. Lattu. 30/9 1903.\n\n296. Pohjolan häät, runonäytelmä, 3 n., kirj. J. H. Erkko, sävelt. E.\nMelartin. 9/4 1902.\n\n297. Pollarin kievari, ilveily, 2 n., kirj. K. Blåfield. 21/5 1888.\n\n298. Pormestarin vaali, ilveily, 4 n., kirj. T. Hagman. 20/11 1881;\n7/12 1901.\n\n299. Porvari aatelismiehenä (Le bourgeois gentilhomme), huvinäytelmä,\n3 n., kirj. J. B. Molière, suom. O. Vilho. 19/2 1880; 16/5 1888;\n3/4 1901; 17/ 1905.\n\n300. Postikonttoorissa, huvinäytelmä, 1 n., kirj. R. Kiljander.\n26/10 1887; 20/9 1893.\n\n301. Preciosa, laulunäytelmä, 4 n., kirj. P. A. Wolff, suom. P.\nCajander, sävelt. C. M. von Weber. 6/11 1872; 25/2 1879; 24/8 1883,\n18/12 1886. [Jo ennen teatterin perustamista annettu ensi kerran 12/8\n1870.]\n\n302. Prinsessa Ruusunen, (Prinsessan Törnrosa), satunäytelmä, 5 n.,\nkirj. Z. Topelius, suom. A. Suppanen, sävelt. E. Melartin v. 1905.\n30/12 1892; 14/1 1898; 4/1 1905.\n\n303. Professori Crampton (College Crampton), huvinäytelmä, 5 n., kirj.\nG. Hauptmann, suom. B. Leino. 9/9 1903.\n\n304. Pukkisen pidot, huvinäytelmä, 2 n., kirj. R. Kiljander.\n14/12 1884; 3/1 1890; 13/4 1894; 9/10 1901.\n\n305. Punainen laukku (A piros bugyéllaris), kansannäytelmä, 4 n., kirj.\nFerencz Csepreghy, suom. J. Finne saks. käännöksestä. 5/10 1898.\n\n306. Puolan Juutalainen (Le juif polonais), näytelmä, 3 n., kirj. E.\nErckmann ja A. Chatrian, suom. B. F. Salonen. 17/9 1875; 20/11 1895.\n\n307. Puoliylhäisöä (Le Demi-Monde), näytelmä, 5 n., kirj. A. Dumas\nnuor., suom. T. Pakkala. 19/9 1902.\n\n308. Puolueiden keskellä (Redaktören), näytelmä, 4 n., kirj.\nBjörnstjerne Björnson, suom. N. Sala. 12/3 1884.\n\n309. Purimossa, näytelmä, 5 n., kirj. K. Halme. 5/4 1893.\n\n310. Puutarhurin tyttäret (Hasemanns Töchter), huvinäytelmä, 4 n.,\nkirj. A. L'Arronge, suom. N. Sala. 4/4 1888.\n\n311. Pyhimys vaiko mielipuoli (O locura o Santidad), näytelmä. 3 n.,\nkirj. J. Echegaray, suom. B. Leino. 13/10 1893, 14/11 1903.\n\n312. Päiväkummun pidot (Gildet paa Solhaug), näytelmä, 3 n., kirj. H.\nIbsen, suom. A. W. Forsman. 20/4 1898.\n\n313. Päivölä (Sonnwendhof), näytelmä, 5 n., kirj. S. H. Mosenthal,\nsuom. Tuokko. 21/2 1873.\n\n314. Pärttylin yö, laulunäytelmä, 2 n., kirj. H. Kallio J. Häihän\nkokoelmain mukaan, sävelt. O. Kotilainen. 3/4 1903.\n\n315. Raatimiehen tytär, näytelmä, 3 n., kirj. E. F. Jahnsson.\n15/3 1878.\n\n316. Raju-ilma (Une tempête sous un crane), huvinäytelmä, 1 n., kirj.\nA. Dreyfus, suom. Saimi Järnefelt. 11/1 1891.\n\n317. Rautatehtailija (Le maître de forges), näytelmä, 4 n., kirj. G.\nOhnet, suom. Hilda Asp. 24/10 1884.\n\n318. Ravennan miekkailija (Der Fechter von Ravenna), murhenäytelmä, 5\nn., kirj. F. Halm, suom. F. H. B. Lagus, y.m. 3/12 1880.\n\n319. Regina von Emmeritz, murhenäytelmä, 5 n., kirj. Z. Topelius, suom.\nTuokko. 4/5 1882; 29/9 1886; 4/1 1892; 12/1 1900; 26/5 1905.\n\n320. Remusen kotiripitykset (Herr Kaudels Gardinenpredigten),\nhuvinäytelmä, 1 n., kirj. G. von Moser, suom. N. Kari. 24/10 1873;\n30/5 1883; 30/11 1892. Ensiksi esitettiin tämä kappale nimellä \"Ämmän\ntoruja\".\n\n321. Reviisori, huvinäytelmä, 5 n., kirj. N. Gogol, suom. Aug. Hjelt.\n19/1 1887; 21/3 1894.\n\n322. Rhodon valtias, näytelmä, 5 n., kirj. Elvira Willman. 24/2 1904.\n\n323. Riita-asia (Der Prozess), huvinäytelmä, 2 n., kirj. R. Benedix,\nsuom. A. Oksanen, 1/6 1873; 6/2 1883.\n\n324. Robert Paholainen (Robert le Diable), ooppera, 5 n., kirj. E.\nScribe ja G. Delavigne, suom. Tuokko. 4/5 1877.\n\n325. Roinilan talossa, näytelmä, 3 n., kirj. M. Canth. 14/3 1883;\n6/12 1891; 19/3 1900.\n\n326. Roistoväkeä (Pak), huvinäytelmä, 5 n., kirj. T h. Överskou, suom.\nE. Törmänen. 24/6 1876.\n\n327. Romeo ja Juha, ooppera, 5 n., kirj. J. Barbier ja M. Carré, suom.,\nsävelt. C. Gounod, 31/1 1879.\n\n328. Romeo ja Juha, murhenäytelmä, 5 n., kirj. W. Shakespeare, suom. P.\nCajander. 3/5 1881; 28/5 1886; 14/9 1904.\n\n329. Rosmersholm, näytelmä, 4 n., kirj. H. Ibsen, suom. Hilda Asp.\n5/10 1887.\n\n330. Rosvot (Die Räuber), murhenäytelmä, 5 n., kirj. F. Schiller, suom.\nE. Törmänen. 6/9 1878.\n\n331. Rouget de Lisle, näytelmä, 1 n., kirj. R. Gottschall, suom.\nTuokko. 13/2 1873.\n\n332. Rouva Suorasuu (Madame Sans-Gêne), huvinäytelmä, 4 n., kirj.\nSardou, suom. S. Sario. 30/11 1894; 6/4 1898; 29/12 1900.\n\n333. Runebergiana, lauselmia, kuvaelmia ja lauluja J. L. Runebergin\nmukaan. 5/2 1900, 1891, 1902, 1893.\n\n334. Ruukin jaloissa, näytelmä, 5 n., kirj. A. B. Mäkelä. 18/11 1896.\n\n335. Rykmentin tytär (Marie, la fille du régiment), ooppera, 2 n.,\nkirj. J. Bayard ja St. Georges, suom. Tuokko ja K. Bergbom, myöhemmin\nK. Halme, sävelt. G. Donizetti. 14/3 1876; 21/2 1894; 9/12 1896;\n2/10 1903.\n\n336. Ryöstö, näytelmä, 5 n., kirj. M. Wuori. 15/2 1895.\n\n337. Saaristossa (Ett skärgårdsäfventyr), huvinäytelmä. 2 n., kirj. Z.\nTopelius, suom. K. J. Gummerus. 13/10 1872; 14/1 1881; 13/10 1897;\n14/1 1901.\n\n338. Sabiinitarten ryöstö (Der Raub der Sabinerinnen), huvinäytelmä, 4\nn., kirj. F. ja P. Schönthan, suom. N. Sala. 25/5 1888; 25/5 1900.\n\n339. Saimaan rannalla, laulunäytelmä, 2 n., muod. K. Bergbom ja E.\nTörmänen. 2/3 1880; 12/12 1889; 19/10 1900; 19/12 1902.\n\n340. Saituri (L'avare), huvinäytelmä, 5 n., kirj. J. B. Molière, Suom.\nS. Suomalainen. 17/4 1879; 25/11 1885; 1/6 1891; 1/11 1893; 30/9 1898.\n\n341. Sala-ampuja ja karjatyttö, laulunäytelmä, 1 n., kirj. L. von\nSaville, suom. Tuokko, sävelt. A. Conradi. 4/4 1873.\n\n342. Salakuljettaja (Une nuit blanche), laulunäytelmä, 1 n., kirj. E.\nPlouvier, suom. sävelt. J. Offenbach. 16/2 1873.\n\n343. Salamiin kuninkaat, murhenäytelmä, 5 n., kirj. J. L. Runeberg,\nsuom. K. Kiljander. 5/2 1884; 5/2 1898; 5/2 1903.\n\n\n344. Salmin tyttö, laulunäytelmä, 2 n., kirj. J. Sjöström, sävelt. E.\nSivori. 1/3 1899.\n\n345. Samuel Cröell, näytelmä, 4 n., kirj. A. Järnefelt, 15/3 1899.\n\n346. Sanny Kortmanin koulu, huvinäytelmä, 3 n., kirj. R. Kiljander.\n1/10 1902.\n\n347. Sanomalehtimiehiä (Die Journalisten), huvinäytelmä, 4 n., kirj. G.\nFreytag, suom. A. Öhqvist. 17/1 1894.\n\n348. Santa Lucian ruusu (A Santa Lucia), näytelmä, 2 n., kirj. G.\nCognetti, suom. 6/1 1894.\n\n349. Sappho, murhenäytelmä, 5 n., kirj. F. Grillparzer, suom. Irene\nMendelin. 7/10 1897.\n\n350. Sarah Multon (Miss Multon), näytelmä, 3 n., kirj. A. Belot ja E.\nNus, suom. 29/11 1878.\n\n351. Sattumia (Tilfaeldigheter), näytelmä, 1 n., kirj. O. Benzon, suom.\nK. Halme. 21/9 1900.\n\n352. Savon sydämessä, huvinäytelmä, 3 n., kirj. M. Wuori. 17/11 1897.\n\n353. Scapinin vehkeilyt (Les fourberies de Scapin), huvinäytelmä, 3 n.,\nkirj. J. B. Molière, suom. J. Finne. 9/10 1901.\n\n354. Seinä väliä, huvinäytelmä, 1 n., kirj. M. Wuori. 1/12 1893.\n\n355. Seitsemän veljestä, 6 kuv., muk. H. Kallio A. Kiven romaanista.\n23/11 1898.\n\n356. Setä, huvinäytelmä, 1 n., kirj. S. Suomalainen. 16/12 1877;\n6/2 1883; 3/4 1905.\n\n357. Setä Bräsig, huvinäytelmä F. Reuterin romaanin mukaan. 5 n., suom.\nN. Sala ja Hilda Asp. 26/4 1884; 12/9 1894; 26/5 1898.\n\n358. Sevillan parturi, ooppera, 4 n., kirj. P. Sterbini, suom. Tuokko,\nsävelt. G. Rossini. 29/9 1874.\n\n359. Sevillan parturi eli Turha varovaisuus (Le barbier de Saville, ou\nla précaution inutile), huvinäytelmä, 4 n., kirj. C. de Beaumarchais,\nsuom. K. Cronstedt. 9/4 1880; 14/12 1904.\n\n360. Sievistelevät hupsut (Les précieuses ridicules), huvinäytelmä, 1\nn., kirj. J. B. Molière, suom. Anni Levander, 12/3 1890; 28/10 1896.\n\n361. Sigurd Slembe, näytelmä, 3 n., kirj. Björnstjerne Björnson, suom.\nN. Sala. 18/9 1895.\n\n362. Silmänkääntäjä, huvinäytelmä, 3 n., kirj. P. Hannikainen.\n20/10 1872; 16/10 1879; 6/10 1893.\n\n363. Sinua vaan, laulunäytelmä, 1 n., kirj., suom. Tuokko, sävelt. A.\nConradi. 20/10 1875.\n\n364. Sirkka eli Pikku Fadette (Die Grille) näytelmä, 5 n., kirj. Ch.\nBirch-Pfeiffer G. Sandin novellin mukaan, suom. E. Törmänen. 8/6 1875;\n26/12 1880; 22/8 1883; 30/12 1888; 21/11 1890.\n\n365. Sisar Beatrice, (La soeur Beatrice), näytelmä, 3 n., kirj. M.\nMaeterlinck, suom. J. Finne, sävelt. E. Melartin. 15/1 1904.\n\n366. Sisarukset (Die Geschwister), näytelmä, 1 n., kirj. J. W. Goethe,\nsuom. F. W. Rothsten. 13/11 1872.\n\n367. Siunauksen toivo (Op Hoop van zegen), näytelmä, 4 n. kirj. H.\nHeyermans; suom. B. Leino. 15/4 1903.\n\n368. Sorrentossa (Fra Sorrento), laulunäytelmä, 1 n., kirj. E. Bögh,\nsuom. Tuokko, eri tekijäin sävelmiä. 7/12 1888.\n\n369. Sota rauhan aikana (Krieg im Frieden), huvinäytelmä, 5 n., kirj.\nG. von Moser, suom. Santala (K. Slöör). 15/2 1881; 8/1 1888; 15/5 1898,\n11/10 1902.\n\n370. Sota valosta, näytelmä, 5 n., kirj. E. Leino. 6/11 1901.\n\n371. Sotavanhuksen joulu (Veteranens jul), näytelmä, 1 n., kirj. Z.\nTopelius, suom. Tuokko. 30/10 1872; 11/9 1880: 27/12 1896.\n\n372. Spiritistinen istunto, huvinäytelmä, 1 n., kirj. M. Canth.\n20/4 1894.\n\n373. Sumua silmiin (Poudre aux yeux), huvinäytelmä, 2 n., kirj. E.\nLabiche, suom. F. F. Serenius. 18/1 1881.\n\n374. Suorin tie paras (Der gerade Weg der beste), huvinäytelmä, 1 n.,\nkirj. A. von Kotzebue, suom. N. Hauvonen. 16/10 1872.\n\n375. Suuria vieraita (Hohe Gäste), huvinäytelmä, 1 n., kirj. P.\nHenrion, suom. T. Hagman. 2/12 1873.\n\n376. Svend Dyringin koti (Svend Dyrings Huus), murhenäytelmä, 4 n.,\nkirj. H. Hertz, suom. Tuokko, sävelt. H. Pung. 12/6 1874.\n\n377. Sydämen oikeudet (Diritti dell' Anima), suom. Elvira Willman.\n8/4 1903.\n\n378. Sylvi, näytelmä, 4 n., kirj. M. Canth. 30/1 1898; 2/3 1900.\n\n379. Sysikauppiaat, (Les Charbonniers), operetti, 1 n., kirj. Ph.\nGille, suom. Tuokko, sävelt. J. Costé. 20/3 1901.\n\n380. Syteen taikka saveen, huvinäytelmä, 1 n., kirj. S. Alkio.\n12/10 1900.\n\n381. Taikahuilu (Die Zauberflöte), ooppera, 4 n., kirj. J. E.\nSchikaneder, suom. Tuokko, sävelt. J. W. Mozart. 12/1 1877.\n\n382. Taistelujen väliajalla (Mellem Slagene), näytelmä, 1 n., kirj.\nBjörnstjerne Björnson, suom. Rauta (Järnefelt). 25/5 1880; 5/2 1886;\n21/9 1894; 24/11 1900.\n\n383. Taiteen harrastuksesta (Aus Liebe zur Kunst), laulunäytelmä, 1 n.,\nkirj. G. von Moser, suom. K. Raitio, sävelt. A. Conradi. 7/11 1879;\n2/4 1900.\n\n384. Talonpojan ritarillisuus (Cavalleria rusticana), kansankuvaelma,\n1 n., kirj. G. Verga, suom. Ellei. 11/1 1891; 24/11 1900.\n\n385. Talvinen tarina, näytelmä, 5 n., kirj. W. Shakespeare; suom. P.\nCajander. 26/1 1896; 4/1 1899.\n\n386. Tanquerayn toinen vaimo (The second mrs Tanqueray), näytelmä,\n4 n., kirj. A. von Pinero, suom. Aino Malmberg. 10/4 1896.\n\n387. Tanssikengät (Les souliers de bal), huvinäytelmä, 1 n., kirj. O.\nGastineau, suom. A. Jalava. 30/8 1876; 13/7 1880.\n\n388. Tapanin päivänä, laulunäytelmä, 1 n. kirj. N. Sala. 26/12 1891;\n6/1 1894.\n\n389. Telefoonissa (I telefon), huvinäytelmä, 1 n., kirj. E. Ahlgren,\nsuom. E. Salenius. 18/4 1888; 23/9 1900.\n\n390. Theodora, murhenäytelmä, 5 n., kirj. V. Sardou, suom. Irene\nMendelin. 5/3 1902.\n\n391. Thérèse Raquin, näytelmä, 4 n., kirj. E. Zola, suom. Hanna Asp.\n29/1 1890; 8/4 1892.\n\n392. Thora (Ensam), näytelmä, 3 n., kirj. A. Agrell, suom. Hilda Asp.\n9/4 1886.\n\n393. Tietäjä, runoelma, 5 n., kirj. J. H. Erkko. 20/4 1888; 6/12 1893.\n\n394. Todelliset naiset (Sanna qvinnor), näytelmä, 3 n., kirj. A. Ch.\nEdgren, suom. E. Löfgren. 30/11 1883.\n\n395. Tohtori Klaus (Doctor Klaus), huvinäytelmä, 5 n., kirj. A.\nL'Arronge, suom. E. Törmänen. 10/10 1888.\n\n396. Tohtori tohtorin rouvana (In Behandlung), huvinäytelmä, 3 n.,\nkirj. M. Dreyer, suom. P. Alpo. 4/5 1898.\n\n397. Tohvelivalta, yksinpuhelu ruots. aiheen avulla, kirj. A. A.\n6/8 1876.\n\n398. Toinen tai toinen naimaan (Einer muss heirathen), ilveily, 1 n.,\nkirj. A. Wilhelmi, suom. S. K. Hämäläinen. 26/11 1874; 11/6 1884.\n\n399. Torpan tyttö, kirj. J. L. Runeberg, suom. Tuokko, sävelt. F. v.\nSchantz. 5/2 1874.\n\n400. Toverukset (Die Kameraden), huvinäytelmä, 3 n., kirj. L. Fulda,\nsuom. Maila Mikkola. 5/4 1895.\n\n401. Trubaduri (Il Trovatore), ooppera, 4 n., kirj. S. Cammarano, suom.\nTuokko, sävelt. G. Verdi. 19/12 1873. [Jo ennen teatterin perustamista\nannettu ensi kerran 25/11 1870.]\n\n402. Tsaari ja työmies (Czaar und Zimmennann), ooppera, 3 n., kirj. A.\nG. Lortzing, suom. U. von Schrowe y.m., sävelt, A. G. Lortzing.\n23/9 1877.\n\n403. Tuhkimo (Aschenbrödel), huvinäytelmä, 4 n., kirj. R. Benedix,\nsuom. J. Reijonen. 21/4 1880.\n\n404. Tuittupää (Un monsieur, qui prend la mouche), huvinäytelmä, 1 n.,\nkirj. E. Labiche, suom. E. Salenius. 7/12 1888.\n\n405. Tukkijoella, huvinäytelmä, 4 n., kirj. T. Pakkala, sävelt. O.\nMerikanto. 13/10 1899; 13/10 1901.\n\n406. Tusina tyttöjä, laulunäytelmä, 1 n., kirj., suom. J. Finne,\nsävelt. F. von Suppé, 20/3 1901.\n\n407. Tuukkalan tappelu, näytelmä, 4 n., kirj. G. von Numers, suom. N.\nSala, 15/3 1889; 24/5 1902.\n\n408. Tuulispää (Froufrou), näytelmä. 5 n., kirj. H. Meilhac ja L.\nHalévy, suom. Anni Levander. 31/10 1894.\n\n409. Työlakko (Das verlorene Paradies), näytelmä, 3 n., kirj. L. Fulda,\nsuom. Anni Levander. 1/10 1891.\n\n410. Työmiehen vaimo, näytelmä, 5 n., kirj. M. Canth. 28/1 1885;\n23/5 1886; 24/2 1892.\n\n411. Työväen elämästä (Les ouvriers), näytelmä, 1 n., kirj. Manuel,\nsuom. P. Hannikainen. 20/10 1872; 19/9 1882; 17/9 1890.\n\n412. Tätä nykyä, huvinäytelmä, 1 n., kirj. Pio Talmaa (E. Stenius).\n4/4 1883.\n\n413. Ukkosilma, näytelmä, 5 n., kirj. A. N. Ostrovski, suom. I. Lattu\nja N. Sala. 5/10 1892.\n\n414. Ulos ikkunasta (Une femme, qui se jette par la fenêtre),\nhuvinäytelmä, 1 n., kirj. E. Scribe ja G. Lemoine, suom. E. Törmänen.\n7/11 1877.\n\n415. Ultimo, huvinäytelmä, 5 n., kirj. G. von Moser, suom. N. Sala.\n18/6 1884; 18/12 1896.\n\n416. Unissakävijä (La sonnambula), ooppera, 2 n., kirj. F. Romani,\nsuom. Tuokko, sävelt. V. Bellini. 8/2 1878.\n\n417. Uponnut kello (Die versunkene Glocke), satunäytelmä, 5 n., kirj.\nG. Hauptmann, suom. J. Finne. 12/4 1899.\n\n418. Uramon torppa (Hårda tider), näytelmä, 4 n,, kirj. K. A.\nTavaststjerna, suom. J. Aho. 9/11 1892.\n\n419. Uriel Acosta, murhenäytelmä, 5 n., kirj. K. Gutzkow, suom. Tuokko,\n1/2 1893.\n\n420. Uunin takana (Das Versprechen hinter'm Heerd), laulunäytelmä, 1\nn., kirj. A. Baumann, suom. J. Finne, sävelt. Th. Koschat. 24/4 1900.\n\n421. Uusi apulainen (Den nye adjunkten), näytelmä, 4 n., kirj. G.\nLagus, suom. Hanna Asp. 14/11 1890.\n\n422. Uusi pirtti (Nystu'dansen), huvinäytelmä, 1 n., kirj. G. von\nNumers, suom. A--q--t. 27/1 1893.\n\n423. Vaasan poikia (En Nylands dragon), laulunäytelmä, 1 n., kirj. N.\nH. Pinello, suom. Tuokko, sävelt. K. Greve. 4/2 1889.\n\n424. Vaimojen kyyneleet (Les femmes qui pleurent), huvinäytelmä, 1 n.,\nkirj. P. Siraudin, suom. E. Törmänen. 25/8 1880.\n\n425. Vaimovalta, huvinäytelmä, I n.. -- -- -- -- 4/7 1880.\n\n426. Valansa rikkojat, murhenäytelmä, 3 n., kirj. E. I. Roini.\n25/4 1883.\n\n427. Valapatto (Der Meineidbauer), näytelmä, 3 n., kirj, L.\nAnzengruber, suom. Törmänen. 30/10 1879; 30/12 1898.\n\n428. Valérie, näytelmä, 3 n., kirj. E. Sribe ja Mélesville, suom. Hilda\nAsp. 23/5 1884.\n\n429. Valtioviisas kylänräätäli, huvinäytelmä, 2 n., kirj. A. Bauerle,\nsuom. A. Öhqvist. 27/10 1872.\n\n430. Vangin pidot (Le bal de prisonnier), huvinäytelmä. 1 n., kirj.,\nsuom. 29/3 1875.\n\n431. Vanha Dessaulainen (Wie die Alten sungen), huvinäytelmä, 4 n.,\nkirj. K. Niemann, suom. B. Leino. 15/9 1897.\n\n432. Vanhan viuluniekan lempi (Les papillotes de Mr Benoist),\nlaulunäytelmä, 1 n., kirj. J. Barbier ja M. Carré, suom. K. Raitio,\nsävelt. H. Reber. 25/11 1879.\n\n433. Vanhoillisten leirissä (Le fils de Giboyer), näytelmä, 5 n., kirj.\nE. Augier, suom. J. Finne. 10/1 1896.\n\n434. Vapunpäivänä (På gröna lund), huvinäytelmä, 2 n., kirj. Hedvig C.\nF. von Numers, suom. B. Leino. 1/5 1903.\n\n435. Vasantasena, näytelmä, 5 n., muk. E. Pohl kuningas Cudrakan\nmuinaisintialaisesta näytelmästä (Mritschakatika, savivaunu), suom.\nIrene Mendelin. 18/1 1895, 16/10 1903.\n\n436. Vastanaineet (De nygifte), huvinäytelmä, 2 n., kirj. Björnstjerne\nBjörnson, suom. Santala. 25/11 1879.\n\n437. Velhovuorella (Huldrebakken), laulunäytelmä, 1 n., kirj, E. Bögh,\nsuom. N. Sala, sävelt. J. W. Söderman. 18/5 1882.\n\n438. Veljesten kesken (Unter Brüder), huvinäytelmä, 1 n., kirj. P.\nHeyse, suom. Hilda Asp. 18/4 1888.\n\n439. Venetian kauppias, näytelmä, 5 n., kirj. W. Shakespeare, suom. P.\nCajander. 1/12 1882; 13/4 1898, 6/4 1902.\n\n440. Vetten yli (Ueber den Wassern), näytelmä, 3 n., kirj. G. Engel,\nsuom. P. Alpo. 11/10 1902. 441. Viuluniekka (Die Lieder des Musikanten),\nnäytelmä, 5 n., kirj. R. Kneisel, suom. T. J. Dahlberg. 29/11 1872.\n\n442. Vieraita odottaessa, huvinäytelmä, 1 n., kirj. R. Kiljander.\n30/9 1892.\n\n443. Viimeinen ponnistus, näytelmä, 4 n., kirj. M. Kurikka. 2/5 1884.\n\n444. Viimeinen päivä (Den sidste Dag), näytelmä, 3 n., kirj. W. Krag,\nsuom. J. Snellman. 8/2 1905.\n\n445. 50 vuotta myöhemmin (Efter 50 år), näytelmä, 4 n., kirj. Z.\nTopelius, suom. K. Leino. 30/3 1894.\n\n446. Wilhelm Tell, näytelmä, 5 n., kirj. F. Schiller, suom. Tuokko ja\nE. Tamminen. 19/10 1892; 13/9 1899; 9/5 1905.\n\n447. Villisorsa (Vildanden), näytelmä, 5 n., kirj. H. Ibsen, suom.\nHanna Asp. 9/12 1892.\n\n448. Viola eli Loppiaisaatto, näytelmä, 5 n., kirj. W. Shakespeare,\nsuom. P. Cajander. 23/1 1901.\n\n449. Violetta, ooppera, 3 n., kirj. F. M. Piave, suom. Tuokko, sävelt.\nG. Verdi. 21/8 1876.\n\n450. Voimakkaita naisia (Les femmes fortes), huvinäytelmä, 3 n., kirj.\nV. Sardou, suom. Hilda Asp. 12/4 1891; 26/5 1895.\n\n451. Vuoden ajat, tanssinäytelmä, 4 kuv., järj. E. Littson. 12/2 1896.\n\n452. Vänrikki Stoolin tarinoita, eri kuvaelmia, J. L. Runeberg.\n5/2 1874; usein uusitut.\n\n453. Yhdistysjuhla (Das Stiftungs fest), huvinäytelmä, 3 n., kirj. G.\nvon Moser, suom. N. Kari. 26/8 1874; 27/4 1887, 13/11 1895.\n\n454. Yhteiskunnan tukeet (Samfundets stotter), näytelmä, 4 n., kirj. H.\nIbsen, suom. Pio Talmaa, (E. Stenius), 7/11 1883; 24/11 1893.\n\n455. Yksi ainoa tytär, huvinäytelmä, 2 n., kirj. A. Fredro, suom. T.\nHagman. 29/8 1883.\n\n456. Yli voimain (Over aevne), I osa, näytelmä, 2 n., kirj.\nBjörnstjerne Björnson, suom. A. B. Mäkelä. 29/1 1902.\n\n457. Yli voimain (Over aevne), II osa, näytelmä, 4 n., kirj.\nBjörnstjerne Björnson, suom. A. B. Mäkelä. 8/12 1902.\n\n458. Yö ja päivä, näytelmä, 1 n., kirj. A. Kivi. 23/7 1875; 4/1 1881;\n1/1 1891; 16/10 1901; 16/10 1904.\n\n459. Yökausi Lahdella (Une chambre à deux lits), huvinäytelmä, 1 n.,\nkirj. E. Labiche, suom. P. Cajander. 23/10 1872. [Ennen teatterin\nperustamista annettu ensi kerran 4/4 1870.]\n\n460. Zalamean tuomari (El Alcalde de Zalamea), näytelmä, 5 n., kirj. P.\nCalderon de la Barca, suom. Tuokko. 23/1 1889; 14/9 1898.\n\n461. Äiti parat, huvinäytelmä, 1 n., kirj. H. Chivot ja A. Duru, suom.\nE. Sarlin. 27/5 1990.\n\n462. Älä istu toisen rekeen, näytelmä, 3 n., kirj. A. N. Ostrovski,\nsuom. I. Lattu. 10/10 1890.\n\nÄmmän toruja, katso Remusen kotiripitykset.\n\n\n\n\nViiteselitykset:\n\n\n[1] Ida Aalbergin yksityisessä elämässä oli kevättalvella se muutos\ntapahtunut, että hänen miehensä, Lauri Kivekäs, oli kuollut 26 p.\nmaalisk.\n\n[2] Seuraavassa emme aio huomioon ottaa missä määrin suunnitelma\ntoteutettiin taikka kertoa kiertomatkan vaiheita. Se muodostaa näet\nluvun taiteilijattaren elämäkerrassa eikä Suomalaisen teatterin\nhistoriassa.\n\n[3] Tosin kyllä sillä ehdolla että Ida Aalberg huhtikuulla näyttelisi\nSuomalaisessa teatterissa. Taiteilijatar myöntyikin siihen, mutta\njostakin syystä koko vaihtotuuma sittemmin raukesi.\n\n[4] Tämä luku oli jo valmis, kun meille lähetettiin seuraava ote\neräästä Bergbomin kirjeestä, jossa hän 11/10 näin lausuu mielensä\nIda Aalbergista ja hänen turneestaan: \"Se mitä kerroitte Ida\nAalbergista sai minut oikein alakuloiseksi. Ida raukka, niinkö pian\nhänen toiveensa raukesivat. Minä olen ylipäätään tuominnut häntä\nlempeämmin kuin ihmiset yleensä, sillä minä tiedän että supattajat\nparaasta päästä ovat johtaneet hänet ajattelemattomaan yritykseen.\nTällä en tarkota hänen ulkomaanmatkaansa ylimalkaan, sillä minusta\nhänen pyyntinsä näytellä suuremmalle yleisölle on täysin oikeutettu.\nTarkotan hänen päätöstään omin voimin ja jonkunlaisella uhalla\nSuomalaista teatteria kohtaan toimeenpanna suunnitelmansa. En\ntarvitse vakuuttaa, että hänellä on aina sijansa meillä; meillä on\nyhtä vaikea ilman häntä kuin hänellä ilman meitä. Se päivä, jona\nhän palaa, on oleva ilon päivä sekä minulle että hänen entisille\ntovereilleen.\"\n\n[5] _Oskari Salo_, s. 1869 Porissa, työnjohtaja J. G. Petterssonin\npoika, erosi 1887 Porin lyseestä mennäkseen Aspegrenin\nkansanteatteriin, josta hän kuuden vuoden päästä muutti Suomalaiseen\nteatteriin.\n\n[6] _Niilo Stenbäck_ (sittemmin Kivekäs), s. Rautalammilla 1864\n(Naimi Kahilaisen veli, kts III, s. 277), oltuaan neljä vuotta\nMikkelin lääninhallituksen konttoristina mennyt 1890 Aspegrenin\nteatteriin, josta 1892 muuttanut Suomalaiseen. Eronnut heikontuneen\nterveytensä tähden 1895.\n\n[7] _Kaarlo Kustaa Keihäs_, s. 1868 Limingassa,\nmaanviljelysneuvojan John Spjutin poika, ollut maalari,\nHelsingin taideteollisuusyhdistyksen keskuskoulussa suorittanut\nkäsityöläiskoulujen opettajakurssin ja nauttinut yksityistä opetusta\npiirustuksessa, opettaja Helsingin räätäliopistossa, tullut\nteatteriin 1892.\n\n[8] _Konrad Tallroth_, s. Nurmossa 1872; vanhemmat rovasti A. E.\nTallroth ja Cecilia Forsman; teatterin jäsenenä 1893-97.\n\n[9] _Maria Alexandra Rängman_, s. 7/8 1870 Ylistarossa; vanhemmat\nkauppias Joh. Rängman ja Emilia Alexandra Molin. Nti K. Avellanin\noppilaana nti Rängman tuli teatteriin syksyllä 1893 ja käytettiin\nerinäisissä vaativissa roolissa.\n\n[10] _Julius Sario_ (Lindroos, vasta myöhemmin ottanut varsinaiseksi\nnimekseen Sario), s. 1872 Tampereella, kansakoulunopettajan poika;\nylioppilas 1890, teatterin jäsen 1893-94.\n\n[11] Kustakin kappaleesta suoritettiin 100 mk tekijäpalkkiota.\n\n[12] Aug. Lindberg oli sama näyttelijä, jonka ansiopuolet Bergbom oli\noivaltanut jo 21 vuotta sitten, aikana jolloin Ruotsalaisen teatterin\nyleisö ei vielä aavistanutkaan hänen tulevaisuuttaan (kts II, s. 23).\n\n[13] \"Une pièce est une tranche de vie mise sur la scène avec art.\"\n\n[14] Tulemme mökkien köyhäin ja kätkettyjen, hiljaisten ja\nunohdettujen luota. Ne muistavat miten näit vaivaa tuodaksesi\nlohdutusta ja tukea, ne seppelöivät rukouksilla, jotka taivas kuulee,\n60-vuotiaan harmenevat kiharat..\n\nTulemme kokouksista, tilinpäätöksistä ja tarkastuskäynneistä\nrahastojen ehtyessä, kaikesta, joka kieltäytyy, ahertaa ja valvoo\nihmisten onneksi Siinähän oli toimialasi. Sen toimialan työntekijät\ntervehtivät sinua.\n\nTulemme runoilijalieden, palkeitten luota, jotka ovat olevinaan\nmaailma, taiteen ja taistelun luota teatterissa. Kevyet olennot,\njotka sille olet kasvattanut, tervehtivät äidillisesti vaalivaa\nystäväänsä.\n\nJa me, jotka juhlimme keväisillä sävelillä kuuttakymmentä vuotta,\ntahdomme laulullamme nuorentaa syksynsumut; mutta kirkkaana paistaa\naurinkosi taivaanrannalla, ole rakastettu, ole onnellinen, ja elä\nmaasi edestä.\n\n[15] Tekijäpalkkio Kumarrusmatkasta oli 300 mk.\n\n[16] \"Adressiriita\" tarkotti onnentoivotusadressin lähettämistä\nnuoren keisarin morsiamelle. Se päättyi niin, että _kaksi_ adressia\nlähetettiin, toinen suomenkielinen, kansallismielisten naisten\nallekirjoittama, toinen saksankielinen niiden puolesta, jotka eivät\nkatsoneet mahdolliseksi panna nimeään edellisen alle.\n\n[17] Aikaisemmin oli Ida Aalbergille hänen vieraillessaan suoritettu\n150 mk näytännöstä; nyt hänelle maksettiin 300 mk illasta. Tämän\nmuutoksen johdosta ei enään annettu lahjanäytäntöä, jolla ennen oli\nhänen tulojaan lisätty.\n\n[18] Martti Wuori on hyväntahtoisesti käytettäväksemme antanut\nmuistoonpanoja suhteestaan Suomalaiseen teatteriin ja Bergbomiin.\nNiistä otamme seuraavat kohdat, jotka koskevat hänen ensimäistä\nnäytelmäänsä, _Ihmisten tähden_ (kts III, s. 403), sekä tässä puheena\nolevaa _Ryöstöä_. -- Keväällä 1891 tekijä oli lähettänyt edellisen\nkappaleen käsikirjoituksen Bergbomille, ja oli tämä luettuaan sen\nilmottanut tulevansa tapaamaan häntä Pietarissa. \"Myöhemmin samana\nkeväänä\", kertomus jatkuu, \"sainkin eräänä päivänä, kotiin tultuani,\nBergbomin käymäkortin, jossa hän pyysi minua iltasella tulemaan\nluokseen 'puhumaan yhteisestä asiastamme'. Pietarissa käydessään hän\ntavallisesti asui n.s. 'Suomalaisessa kortteerissa' Gontsharnajakadun\nvarrella. Se on sama tonttipaikka, joka luultavasti vieläkin kuuluu\nSuomen kruunulle ja jossa, paitse ulkohuonerakennuksia, ei ollut\nmuuta kuin jotensakin rappeutunut, pihan oikealle syrjälle rakennettu\nkaksikerroksinen kartano. Siinä muudan suomalais-venäläinen\nAbramov piti huokeahintaista majataloa suomalaisille. Koko laitos\n(muistaakseni on kartanon numero 20), joka ei ole kaukana Nikolain\n(s.o. Moskovan) rautatien asemalta, mutta kuitenkin jotensakin\nsyrjässä keskikaupungista, ei tee tahi ei ainakaan silloin tehnyt\nmiellyttävää vaikutusta. Mutta tohtorihan ei ollut vaativainen\nelantotavoissaankaan. 'Suomalaisessa kortteerissa' tuli toimeen\nsuomenkielellä, kaikenlaisten Venäjällä vallitsevien muodollisuuksien\nsuhteen (niinkuin esim. passiin nähden) siellä ei oltu kovin\nankaroita, ja kun Bergbom ateriansa luultavasti söi muualla, niin\nei hän suurempaa mukavuutta kaivannut, mihin päänsä kallistaa.\nNiinpä nyt huone, johon hänen luokseen astuin, oli yksi-ikkunainen,\nkapea, pienehkö kamari, jossa seisoi pöytä ikkunan edessä, pari\ntuolia, sänky, piironki ja pesulaitos. Piirongin laatikosta,\njohon matkatavarat olivat sekaisin sullotut, veti tohtori esille\nsukkaparin, jotka pani jalkaansa, jääden sukkasilleen tallustelemaan,\nja käsikirjoitukseni, jota pyysi minun ääneen lukemaan.\"\n\n\"Ajan vähyyden vuoksi jätettiin luku kuitenkin kesken ja\nkeskusteltiin näytelmäni aiheesta ja henkilöiden luonteesta\nylimalkaisesti. Se oli tavallaan tutkintoa. Tohtori kyseli, miksi se\nja se siinä ja siinä kohdassa puhui niin ja niin ja viittasi sinne\nja sinne, johon minä puolestani annoin selityksiä, osaksi häntä\ntyydyttäviä, osaksi aiheuttaen häntä neuvomaan kirjoittamaan esim.\nniin ja niin. Muistan hänen huomauttaneen, että kappaleeni muistutti\npaljon Strindbergiä, ja että hän kysyi, olinko lukenut Emile Augier'n\nnäytelmän 'Les lionnes pauvres'. Sitä en ollut silloin lukenut.\nHän kehotti sitä lukemaan, sanoi käsittelemäni aiheen muistuttavan\ntätä Augier'n näytelmää, huomautti aineen käsittelyä siinä ja\nAugier'n teknillistä mestaruutta. Suuremmiksi 'sepiksi' arveli hän\nkuitenkin Scribeä ja Kotzebueta.\" -- Viimeisten harjotusten aikana\ntekijä oli Helsingissä; mutta, sanoo hän, \"harjotuksissa minulla,\nkokematon kun niissä asioissa olin, ei ollut juuri muuta tekemistä,\nkuin oppia ja ihmetellä sitä huolta ja tunnollisuutta ja rakkautta,\nmillä tohtori harjotusta johti, ja sekä hän että nti Bergbom\nnäytelmääni näyttämölle asettivat\". -- -- Ryöstö- näytelmäänkin\nBergbom vaikutti: Aiheen oli tekijä saanut viettäessään virkalomaansa\nParikkalassa. Sittemmin hän Bergbomin käydessä Pietarissa neuvotteli\ntämän kanssa näytelmästään. \"Olin suunnitellut näytelmäni alkuaan\nnelinäytöksiseksi, vaan siinä keskustellessa esitti tohtori, että\nsiihen olisi saatava vielä viideskin. Lupasin tarkemmin miettiä\nasiaa, ja sitte syntyikin näytös, joka tuli olemaan näytelmän kolmas.\"\n\n[19] Kuopiossa oli ollut arpajaiset suomalaista yhteiskoulua varten.\nTulot tekivät 4,500 mk, josta \"sveesit ovat harmissaan. Heidän\narpajaisensa yhteiskoulunsa hyväksi ei tuottanut kuin 1.800 mk.\"\n\n[20] Samana iltana tapahtui Alexander Slotten \"uloskatsominen\"\nArkadiasta, joka antoi sanomalehdille aihetta tuhlata niin\npaljon painomustetta. Slotte, joka aikoinaan itse oli yrittänyt\nnäyttelijäksi sekä sitte myöskin näytelmänkirjoittajaksi, mutta\nnyt oli Hufvudstadsbladetin teatteriarvostelija, oli ruotsalaiseen\naikakauskirjaan \"Nordisk revy\" sepittänyt yleisarvostelun\nSuomalaisesta teatterista ja tietenkin asettunut sille tunnetulle\nylemmyyden kannalle, jolta meidän ruotsalaisemme vanhastaan olivat\nkatselleet tätä taidelaitosta. Päivälehti julkaisi arvostelun\narvostelusta ja teki suomalaisillekin lukijoille tunnetuksi,\nmitä Slotte oli kertonut ulkomaalaisille, että teatteri \"tapansa\nmukaan\" oli näytellyt vanhaa käännettyä [ikäänkuin ei teatterimme\nmonta vuotta olisi ollut ruotsalaisten näyttämöjen rinnalla, jopa\nedelläkin mitä alkuteosten lukuisuuteen tulee], että näyttelijät ja\nyleisökin oli alhaisella sivistyskannalla y.m.s. Ymmärrettävästi\ntämä herätti suuttumusta varsinkin nuoremmissa, jotka olivat niin\nkokemattomia, että olivat odottaneet parempaa. Kun Slotte sitte Ida\nAalbergin ensimäisenä vierailu-iltana viimeisellä väliajalla tuli\nteatteriin, kokoontui eteisessä joukko ylioppilaita hänen ympärilleen\n'katsomaan' häntä. Joku lausui ensin tyynesti, ettei häntä mielellään\nnähty teatterissa, ja kun hän ei kohta mennyt, kuului joitakuita\n\"ulos!\" huutoja, joita asianomainen totteli. Mitään merkillisempää\nei tapahtunut, mutta olihan siinäkin tekstiä ruotsalaisille\nkynäilijöille. -- Pari päivää myöhemmin Hufvudstadsbladetin\npäätoimittaja kirjoitti Bergbomille kuulleensa, että johtokunta ei\nollut pahoillaan tapahtumasta, ja pyysi saada tietää mikä johtokunnan\nkanta oikeastaan oli! Johtokunta päätti yksimielisesti olla\nkirjeeseen vastaamatta, jota Hbl rankaisi sillä että arvostelijan\nvapaapiletti lähetettiin takaisin. -- Helmikuulla 1906 lehti\nleppyneenä jälleen alkoi arvostella teatterin näytäntöjä.\n\n[21] Tämän kuvaelman on Jalmari Finne laatinut suomalaiseen asuun;\nmutta säilyneistä käsikirjoituskatkelmista päättäen Kaarlo Bergbom on\nsen sommitellut taikka ollut siinä osallinen.\n\n[22] Evert Suonio (Sutinen), s. 26/10 1871 Leppävirran Sorsakoskella,\nsahanhoitajan poika, käynyt Viipurin kl. lyseetä sekä Helsingin\nkauppaopiston, ollut puoli vuotta Aspegrenin teatterissa; jo 1892\nkeväällä tullut oppilaaksi Suomalaiseen teatteriin, mutta syystä kun\nliittyi Ida Aalhergin turneeseen vasta vsta 1895 seurueen varsinainen\njäsen. S.v. mennyt naimisiin nti Kirsti Sainion kanssa.\n\n[23] Sirkka Hertzberg, s. 2/1 1877 Joensuussa, merikapteeni Verner\nH:n ja Brita Parviaisen tytär. Käynyt Helsingin tyttökoulun. Mentyään\nnaimisiin maist. Samuli Sarion kanssa eronnut keväällä 1899.\n\n[24] B. Leino oli ulkomailla.\n\n[25] Emilie oli arvattavasti tarkottanut Sprengtportenin oppilaita.\n\n[26] _Hilma Tähtinen_ (rva _Rantanen_), s. 1875, kansakoulunopettajan\ntytär, tullut teatteriin 1894, eronnut 1901.\n\n[27] Tekijäpalkkiona maksettiin Minna Canthille Kotoa pois\nkappaleesta 150 mk. ja Yrjö Weijolalle hänen näytelmästään 100 mk.\n\n[28] Välikirja oli semmoinen, että teatteri oikeudesta 5 vuoden\naikana saada yksin näytellä Anna Liisaa suomenkielellä Helsingissä\nja yhden vuoden maaseuduilla suorittaisi 500 mk ensi-illan jälkeen\nja jokaisesta 20:stä ensimäisestä näytännöstä 10 prosenttia\nbruttotuloista. Kuinka paljon tekijä lopulta sai, sitä emme ole\ntavannut muistoon merkittynä.\n\n[29] Syystä kun Cajander sovitusta maksusta oli luovuttanut\nShakespearen draamojen suomennoksensa Suomalaisen Kirjallisuuden\nSeuralle, teatteri sai niitä vapaasti käyttää. Kumminkin johtokunta\npäätti 15/3 1896, jolloin 10 näitä suomennoksia oli näytelty,\nlahjottaa kääntäjälle kiitollisuuden osotteeksi 400 mk maksavan Eero\nJärnefeltin maalaaman maiseman.\n\n[30] _Olga Leino_ (o.s. Kosonen), s. 17/6 1871 Pietarissa, kauppiaan\ntytär, käynyt Pietarin P. Maarian kirkkokoulun ja yksityisessä\npensionissa, ollut Aspegrenin seurueessa 5:ttä vuotta, tullut Suom.\nteatteriin 1896. Naimisissa kapellimestari Juho Leinon kanssa.\n\n[31] _Adolf Jalmari Finne_, s. 11/8 1874 Kangasalla, Olga\nFinne-Poppiuksen veli (ks III, s. 232), käynyt Helsingin suom.\nalkeiskoulun, tullut ylioppilaaksi 1894, ulkomailla kieliopintoja\nvarten 1895-96. Pysyi ohjaajana v:een 1904, Maaseututeatterin\njohtaja 1904-07. Tehnyt opintomatkoja useihin Euroopan maihin (1900\nvaltion matkarahalla). Teatteriaikanaan rikastuttanut ohjelmistoa\nsuomennoksilla sekä sommitellut alkuperäisiäkin näytelmiä ja\nmyöhemmin yksinomaisesti toiminut kirjailijana.\n\n[32] _Helmi Talas_ (Gratschoff), s. 1871 Helsingissä, kauppiaan\ntytär, oli teatterissa kevääseen 1898.\n\n[33] Pöytäkirjoista (15/9 ja 5/11) näkyy, että tekijä \"Bergbomin\navulla\" oli korjannut kappalettaan, ennen kun se lopullisesti\nhyväksyttiin näyteltäväksi.\n\n[34] Lemminkäisnimisen kappaleen Mäkelä oli joku vuosi ennen tarjonut\nteatterille, mutta jäi se esittämättä.\n\n[35] Tekijäpalkkiona maksettiin Juho Vesaisesta 600, Marista 400 ja\nBaabelin tornista 300 mk.\n\n[36] _Lilli Högdahl_, (sittemmin ottanut nimen _Horsma_), s. 22/6\n1880 Helsingissä, rakennusmestarin tytär, käynyt Helsingin suom.\ntyttökoulun. Mennyt naimisiin lakit. kand. Antti Tulenheimon kanssa\n1909.\n\n[37] _Pietari Alpo_, s 26/2 1878 Heinävedellä, maanviljelijän poika,\nylioppilas 1896. Eronnut teatterista 1901, jonka jälkeen tehnyt\nulkomaalaisen opintomatkan, toiminut maaseututeattereissa ja vsta\n1907 ollut Tampereen teatterin johtaja.\n\n[38] Tekijäpalkkiona suoritettiin kappaleista yhteensä 600 mk.\n\n[39] Summaan on luettu puhtaat rahalahjatkin, joita tuli eri taholta,\nsiten Savokarjalainen osakunta lähetti 400 mk; Tampereelta tuli\n1,145; Mustialasta (oppilailta) 100; \"Kontion\" työmiehiltä 100;\nRautatien tehtaan työmiehiltä 27; \"Kilpi nuoremmalta\" 25; eräältä\ntäkäläiseltä raittiusyhdistykseltä 28; Suom. sivistysseuralta 114\nmk. -- Arpajaistoimikunnan puheenjohtaja oli rva Agnes Bergbom\n(Vuorenheimo), rahastonhoitaja rva Anna Stenroth ja sihteeri nti Aini\nNevander.\n\n[40] _Tyyne Finne_ (rva Vuorenjuuri), s. 13/3 1881 Kangasalla, käynyt\n6 luokkaa Helsingin Suom. yhteiskoulua, eronnut teatterista lokak.\n1902, mentyään vuotta ennen naimisiin.\n\n[41] _Elli Malm_, s. 17/9 1881, työnjohtajan tytär, eronnut 1903\nollakseen Suom. maaseututeatterin jäsen 1903-1908, v:sta 1905\nnaimisissa laulaja Väinö Solan kanssa.\n\n[42] Niitä varten, jotka eivät ole Roomassa käyneet, lienee\npaikallaan huomautus, että Kapitoliumin rinteellä aina pidetään\nelävää sutta rautahäkissä, muistona kaupungin perustamissadusta.\nLuultavasti tämä sai Bergbomin kaipaamaan hanhia.\n\n[43] Bergbomin kyky \"ahmia\" kirjallisuutta oli ihmeteltävä. Hänen\nsilmänsä eivät seuranneet rivejä laidasta laitaan vaan ottivat\nsivun kerrallaan yläreunasta alareunaan -- ja kumminkin hän käsitti\nja omisti kaiken sisällyksen, niin että hän voi seikkaperäisesti\nselostaa mitä oli lukenut. Kun kuuli Bergbomin kertovan jonkun\nsattumalta puheeksi tulleen draaman taikka romaanin sisällyksen, ei\nvoinut kyllin ihmetellä hänen muistiaan.\n\n[44] Hra Bernhardt, jonka luona Bergbom Berlinissä käydessään\n1890-luvun viime vuosina ja myöhemmin asui, ei ollut mikään\ntavallinen ravintoloitsija taikka pensionin isäntä, vaan entinen\nlaulaja, joka jollakin tavoin oli menettänyt äänensä. Hän oli\nhienosti sivistynyt mies ja Bergbomin parhaimpia ulkomaalaisia\nystäviä. Ensi tuttavuus oli syntynyt aivan sattumalta. Kerran\n90-luvun keskivaiheilla oli näet Bergbom ravintolassa kuullut\nmuutamien herrojen läheisessä pöydässä puhuvan Elis Duncker\nvainajasta tavalla, joka herätti hänen mielenkiintoaan. Hän esitti\nitsensä Dunckerin maanmiehenä, ja oli yksi herroista ollut Bernhardt\nja toinen oopperalaulaja Reichmann. Näiden molempain kanssa tuli\nBergbom mitä ystävällisimpiin väleihin, ja hänen ollessaan Berlinissä\nhe halusta etsivät hänen seuraansa. -- Kun Bergbom syksyllä 1903 oli\nWiesbadenissa parannuksilla, hän eräänä päivänä näki kirjakaupan\nakkunassa Reichmannin ristillä merkityn valokuvan. Tämä ilmotus\nystävän kuolemasta oli häneen syvästi koskenut. Bernhardt, jota\nhän sairaana myöskin oli usein muistellut, lienee vielä elossa.\nErinäisissä tiloissa hän oli Bergbomille osottanut harvinaista\nmyötätuntoisuutta ja avuliaisuutta.\n\n[45] _Alma Auer_, s. 12/12 1880 Viipurissa, ajuri Aug. Härkösen\ntytär, läpikäynyt Viipurin suom. tyttökoulun, tullut teatteriin 1898,\neronnut keväällä 1904, mennyt 1905 naimisiin Paavo Ahlmanin kanssa.\n\n[46] _Otto Tuulos_, s. 1876 Nurmijärvellä, vouti Edv. Nybergin ja\nhänen vaimonsa Auroran poika, eronnut 1903.\n\n[47] l. = labjanäytäntö taikka oikeus saada itse toimeenpanna iltama\nhyväkseen.\n\n[48] Tässä kirjassa usein mainitun Otto Florellin poika.\n\n[49] Merkki \"Anno 1899\", Joel Eklund, sai 1:sen palkinnon Smk. 1,000;\nmerkki \"Stella\", Gesellius, Lindgren ja Saarinen. 2:sen, Smk. 750;\nmerkki \"Naamari\", Grahn, Hedman ja Wasastjerna 3:nen, Smk. 500;\nmerkki \"Ars longa\". -- kunnialla mainittiin.\n\n[50] Bergbom itse ei koskaan saanut esittää Sprengtportenin\noppilaita näyttämöllä, mutta suurlakon jälkeen Jalmari Finne otti\nsen Maaseututeatterin ohjelmistoon, ja kappale näyteltiin useissa\npienemmissä kaupungeissa, joissa se ei kuitenkaan näy herättäneen\nsuurta huomiota.\n\n[51] _Paavo Ahlman_, s. 26/5 Helsingissä, senaatin kielenkääntäjän,\nmaisteri F. F. Ahlmanin poika, ylioppilas 1893, tullut teatteriin\nsyksyllä 1901, eronnut 1904, nyk. Tampereen teatterin jäsen.\n\n[52] _Helmi Tähtinen_ s. 7/12 Ilmajoella, kansakoulunopettajan tytär.\nOllut teatterissa v:een 1908, jolloin mennyt naimisiin varatuomari\nMauri Honkajuuren kanssa.\n\n[53] _Iivari Kainulainen_ 27/3 1874 Käkisalmessa, suutarimestarin\npoika, ollut räätäli ennen kuin liittyi teatteriin, opinnoinut\nteatterin kustannuksella A. v. Kothenin johdolla; ensi kerran\nesiintynyt Huotarina Tukkijoella 13/10 1901.\n\n[54] _Jussi Snellman_, s. 28/6 1879 Oulussa, kauppakirjuri Viktor\nSnellmanin poika, ylioppilas 1900, tullut teatteriin syksyllä 1901.\n\n[55] Sama mies, joka valtiopäivillä 1872, talollissäädyn jäsenenä,\noli loistavasti todistanut Suomalaisen teatterin mahdottomuuden.\n\n[56] Mainita ansainnee että tästä huolimatta eräissä\nruotsinmielisissä lehdissä, arvatenkin parempaa tietoa vastaan,\nkerrottiin että senaattoreja oli kutsuttu! Tahdottiin kai yllyttää\nyleisöä olemaan menemättä juhlaan -- mikä yritys ei kuitenkaan\nonnistunut.\n\n[57] Juhlaksi ilmestyi pikku vihkonen: _Suomen Kansallisteatterin\nAvajaiset_, joka paitse ohjelmaa sisältää täydellisen \"avustajain\"\nluettelon, alkaen johtokunnasta ja päättyen juhla-airueisiin,\nmainiten noin 500 nimeä!\n\n[58] Tämän puuhan alkuaiheesta y.m. olemme viime hetkessä saaneet\nseuraavat yksityistiedot. -- Kälynsä, rva Agnes Vuorenheimon\nsyntymäpäivänä (3/2) 1901 Emilie oli ystäville, kahvivieraille,\nkertonut kuinka Kaarlo ja hän pitkät ajat vasta klo 12 jälkeen\nyöllä olivat päässeet kotia teatterista. Tästä oli Kaarlo ollut\nniin väsynyt, että hän aina väliin lepäsi sohvallaan teatterissa;\nmutta eräänä päivänä oli sattunut että sohva yks kaks tarvittiin\nnäyttämöllä ja kannettiin sinne. Mitään sanomatta Kaarlo oli\nsiepannut päänaluksensa, mennyt \"verstas\"-huoneeseen ja pannut\npitkälleen höyläpenkille ja nukahtanut siihen. Tämä juttu liikutti\nkovasti rouvien sydämiä, ja Emilien mentyä tehtiin salaliitto:\nsohva oli hankittava Kaarlon huoneeseen uudessa teatterissa, mitä\nmukavin ja niin jykevä, ettei sitä voitaisi laahata näyttämölle!\nToimikunnan jäsenet olivat rvat Elin Rönnholm, Anna Stenroth, Iina\nTarjanne ja Edith Wegelius sekä nti Aini Nevander. Paitse Helsingistä\nsaatiin apua muualtakin: Tampereen naiset esim. lahjoittivat ryijyn\nlattialle, nti Oker-Blom Itä-Suomesta kaksi paria uutimia. j.n.e. Ja\nkaikki pidettiin todellakin niin salassa, että Bergbom-sisarukset\nja heidän lähimmät omaisensa eivät saaneet asiasta vihiä ennen kuin\njuhlapäivänä.\n\n[59] Uuden talon mukana otettiin käytäntöön uudet sanat: _permanto_\n(parterre), _aitio_ (looshi), _parvi_ (rivi) _etuparvi_ (balkongi)\nj.n.e.\n\n[60] Sangen luultavaa on, että Bergbom sai Erkon käsittelemään\njuuri tätä aihetta. Ainakin tiedämme hänen jo 1887 ajatelleen,\nmiten Pohjolan häät voitaisiin näyttämöllä esittää. Silloin näet\nBergbom auttoi nti Aini Nevanderia, joka oli tyttökoulun 7:llä\nluokalla, tekemään siitä näytelmän. \"Hän viivotti Kalevalassa ne\npaikat, jotka olivat otettavat ja neuvoi miten ne oli yhdistettävä\nkokonaisuudeksi.\" Näytelmä esitettiin saman koulun lussijuhlassa\nmainittuna vuonna.\n\n[61] Taiteilijattarelle maksettiin näinä aikoina 600 mk kustakin\nnäytännöstä, jossa hän esiintyi; mutta hän ei ottanut mitään\nviimeisestä illasta Arkadiassa eikä (kahdesta ensimäisestä)\nLeana-esiintymisestään uudessa talossa. Vastalahjaksi johtokunta\nTeatterin puolesta myöhemmin antoi Y. Westerholmin maalaaman taulun,\njonka kehykseen kiinnitetyssä hopealevyssä oli kirjoitus: \"Ida\nAalhergille muistoksi Kansallisteatterin vihkiäisistä huhtik. 9 p.\n1902.\"\n\n[62] Lähettäessään kauniin ja kallisarvoisen lahjan taiteilija\nkirjoitti: \"Samalla pyytäisin asianomaisille sanomaan, että tämä\npieni teos olkoon osaltani roponen teatterimme alttarille. Minä en\nole koskaan niinkuin tuhannet muut ollut tilaisuudessa rahallisesti\nkannattamaan Suomalaista teatteria ja olen sentähden ajatellut\nkaikessa vaatimattomuudessa voivani tällä tavalla velkani sovittaa.\"\n\n[63] Sahanomistaja ja maanviljelijä Laukaalla, synt. 1844. Oli\nvaltiopäivämies 1888 (Laukaan tuomiokunnan edustajana) sekä\n1894, 1899, 1900 ja 1904-05 (jälkimäisillä kerroilla Saarijärven\ntuomiokunnan edustajana -- tuomiokunta jaettiin 1889).\n\n[64] Tässä sopinee ehkä mainita syy, miksi noin v:n 1900 jälkeen\nBergbom-sisarusten kirjeitä on vähemmän olemassa kuin ennen. Kirjan\ntekijä muistaa nti Bergbomin kertoneen hänellä ja hänen veljellään\nolleen tapana ennen kotia tuloansa hävittää matkalla saamansa\nkirjeet, jotta he siten välttäisivät rettelöitä matkakapineita\nnuuskivien santarmien kanssa.\n\n[65] Otamme tähän runon loppupuolen alkusanatkin:\n\nEtt qvinnohjärta, som förstod Att foga samman frid och mod; En hand,\nsom vänskapsbanden knöt Så fast, att döden blott dem bröt; Ett\nsinne, som till ett förent De två begreppen skönt och rent; En ton,\nsom slägt med himlens ljus, Flög bort från hvardagslifvets grus;\nEtt skimmer utaf glädjens sol, Så sällspord här vid frusen pol; Som\nhemmets gran finsk hennes håg, Men utåt fri som Finlands våg; En hvit\nkonvalj, som blommar än Fast sexti höstar stormat hän; En ljusbild\nfrån den tid i går, Då äfven Finland hade vår.\n\n[66] Johtokunta oli alkuaan ehdottanut, että kullakin osakkaalla\nolisi yksi ääni; kannattajain kokouksessa enemmistö kuitenkin puolsi\nääniasteikkoa, joka otettiin sääntöihin. Perusteena oli tietysti se,\nettä katsottiin oikeaksi ja kohtuulliseksi, että Bergbom-sisaruksilla\nja entisillä kannattajilla olisi enemmän sanottavaa teatterin\nasioissa kuin uusilla osakkailla, semminkin kun sisaruksille annettu\nsuurempi määrä osakkeita olisi ollut kerrassaan arvoton, jos\njokaisella yhdenkin osakkeen omistajalla olisi ollut sama äänivalta\nkuin heillä ja muilla enemmän uhranneilla.\n\n[67] Todellisuudessa ei eroa ollut varsinaisten ja varajäsenten\nvälillä, sillä vanhastaan oli tapana ollut kokouksiin kutsua sekä\ntoiset että toiset.\n\n[68] _Eero Kilpi_, s. 23/3 1882 Kustavissa, merikapteeni David\nErikssonin poika, ylioppilas, tullut teatteriin 1902.\n\n[69] Tämän kirjan tekijän laatima.\n\n[70] Syynä siihen että arvostelija nuhtelee Bergbomia (!) suomalaisen\ndraaman laiminlyömisestä oli se, että häneltä itseltään oli\nvastaanotettu näytelmä, mutta oli se (samoin kuin muka jotkut muutkin\nalkuteokset) jäänyt esittämättä. Loukatun päähän ei näy pälkähtäneen\nse ajatus, että Bergbom, vaikka hän oli kappaleesta palkkion\nsuorittanut, joko piti sitä ala-arvoisena, taikka mieluimmin vetäytyi\nyhteistyöstä tekijän kanssa, joka oli asiakseen ottanut tyrkyttää\nyleisöön sitä käsitystä, että hän oli kelvoton teatteria johtamaan.\n\n[71] Tämä suuri, seitsemällä kylkirakennuksella varustettu sairaala\nkuuluu olevan yksityisen kansalaisen kaupungille lahjottama, ja\nkaikille genovalaisille annetaan siinä maksuton hoito. Kumminkin\non yksi osasto varattu vieraillekin, jotka maksavat edestään.\nSuurenmoinen laitos avattiin 1888.\n\n[72] _Otto Närhi_, joka viime näytäntökautena vielä oli ollut mukana\n-- hänen viimeinen roolinsa lienee ollut Reita Panussa --, oli\nankaran hermotaudin tähden joutunut sairaalaan, josta hän ei enää\npalannut. Hänen kärsimyksensä päättyivät 7 p. toukok. 1904. Hänessä\nmenetti Teatteri yhden lahjakkaimpia näyttelijöitään, ja tappio\noli sitä suurempi kun hän jo oli näyttämöllisenä luonnekuvaajana\ntaiteilijaksi kehittynyt.\n\n[73] Tänä syksynä tuli teatteriin: _Teppo Raikas_ (Durchman), s. 9/10\n1883 Viipurissa, sahanhoitaja A. G. Durchmanin poika, ylioppilas.\nEsiintyi ensi kerran eräässä \"Onnen Pekan\" sivuosassa.\n\n[74] Helmikuuhun -- sentähden että silloin aina ryhdyttiin\nneuvottelemaan ja päättämään seuraavan vuoden \"engagemangeista\".\n\n[75] Esimerkkinä perin vastakkaisista arvosteluista mainittakoon,\nettä Eino Leino (Valvojassa) kirjoitti: Julius Caesar joutui\nerityisesti päiväjärjestykseen sen mielettömän statistiryminän takia,\nmitä tähän näytelmään oli tuhlattu. Ulkonainen paraadikomeus oli\nomiaan tukahduttamaan sisäisen puolen -- -- Sitä vastoin sanottiin\nruotsinkielisessä Euterpessä: Kolmannen näytöksen suuri kansankohtaus\nteki kenties ennen kaikkea ratkaisevan vaikutelman. Mahtava joukko\nkohisi kuin meri myrskyssä. Kuvaelma värisi eloisuudesta, ja katsoja\nsai sen meidän teatterissa ylipäätään niin harvinaisen tunteen, että\nstatistijoukko oli tietoinen siitä, mitä esitettiin. Järjestely\ntarkotti mahtivaikutusta, loistava ja värillinen oli etusijalla.\nRyhmittely saattoi joskus tuntua raskaalta ja väri kirkaisevalta.\nMutta eteviä puolia ei suinkaan puuttunut, ja läpikäyvä\n_taiteellinen_ sävy leimasi kokonaisuuden.\n\n[76] Taikka 165, jos oopperanäytännöt luetaan mukaan.\n\n[77] _Hilda Johanna Martin (Pihlajamäki)_, s. 12/11 1866 Kangasalla,\npuusepän tytär, ollut vsta 1887 eri teattereissa maaseuduilla, tehnyt\nopintomatkoja ulkomailla, ollut rva Raa-Winterhjelmin oppilas, tullut\nKansallisteatteriin syksyllä 1904, mennyt naimisiin Aapo Pihlajamäen\nkanssa.\n\n[78] _Aapo Pihlajamäki_ s. 1/6 1861 Kiuruvedellä, puusepän poika,\nkuusi vuotta Kuopion pataljoonassa soittaja-aliupseerina, toiminut\nvsta 1887 eri teattereissa näyttelijänä, ohjaajana ja johtajanakin\n(Kansanteatterissa, Uudessa teatterissa, Maaseututeatterissa,\nSuomen näyttämössä), tehnyt pari pitempää ulkomaanmatkaa, tullut\nKansallisteatteriin syksyllä 1904.\n\n[79] Juhlatoimikunnan jäsenet olivat: rvt vapaaherratar Ida Palmén\n(puheenjohtaja), Therese Hahl ja Lilli Kajanus, nti Anna Sarlin, sekä\nhrt A. Jalava, J. Hahl, A. Lindfors, W. Liuksiala ja Y. Weijola.\n\n[80] Kun juhla oli loppunut ja yleisö poistunut, tehtiin\nmagnesiumvalolla kuva, jossa nähdään näyttämöllä sekä\nBergbom-sisarukset että heidän ympärillään koko teatteriväki.\n\n[81] Ennen juhlaa he kuitenkin olivat olleet niin levottomia\nja hermostuneita, että Emilie varta vasten kävi vapaaherratar\nIda Palménin luona ja pyysi, että koko tuumasta luovuttaisiin.\nArvatenkaan he eivät aavistaneet, millä hartaudella yleisö ottaisi\nheidän kunnioittamiseensa osaa.\n\n[82] Bergbomin testamentin kautta tullut lisä rahastoon nousi noin\n5,000:een markkaan, joten rahasto hänen kuolinvuotenaan (1906)\n31/5 oli jo yli Smk 10,000 ja 30/5 1910 Smk 16,779:03. Ensi kerran\nannettiin \"Kaarlo Bergbomin palkinto\" (à 1,000 mk) 4/2 1908 (Larin\nKyöstille) ja toisen kerran 16/2 1910 (Kaarlo Atralle).\n\n[83] Irtonaiseen omaisuuteen kuului myöskin jälkeenjääneet\nkäsikirjoitukset sekä omistusoikeus Bergbomin painettuihin\nkirjoituksiin, jotka nti af Heurlin sittemmin lahjotti Suomalaisen\nKirjallisuuden Seuralle. Seuran toimesta ne jo ovat ilmestyneet\njulkisuuteen nimellä: _Kaarlo Bergbomin kirjoitukset_, I. Näytelmät\nja kertomukset; sekä II. Tutkimukset ja arvostelut. Helsingissä 1907\nja 1908.\n\n[84] Olen tähän ottanut nämä jäähyväissanat ei ainoastaan\nhistoriallisena todistuskappaleena, vaan sentähden että en nytkään,\nkun olen vainajan elämänvaiheet tutkinut, näe niissä mitään, joka\nmielestäni kaipaisi korjausta. Toisin sanoen, ne vastaavat vieläkin\ntäydellisesti käsitystäni Bergbomista ja hänen elämäntyöstään.\n\n[85] Alotteen hautapatsaan pystyttämispuuhaan teki rva Ottilia\nSilfverstolpe (o.s. Meurman) lähettäen helmikuulla 1906 Antti Jalavan\nkautta 10 mk pohjarahaksi. Muut varat saatiin kansalaisten kesken\nympäri maan toimeenpannulla (yksityisellä) keräyksellä. Hautapatsaan\npiirustuksen laati arkkitehti Armas Lindgren. Yrityksen ajajana oli\nteatterin johtokunnan ja hallintoneuvoston asettama toimikunta.\n\n[86] Eräs henkilö, joka usein oli nähnyt Bergbomin näyttämötyössä,\nlausui kerran: \"Jospa näkisitte hänet kun hän harjottaa\nnäyttelijöitään. Hän puhuu, hän kävelee, hän heittäytyy maahan,\njos on tarpeen, hän tekee kaikki näyttääkseen, kuinka rooli on\nkäsitettävä.\"\n\n[87] Varhaisimpia muistojani Bergbomista on se, että hän\nminulta kysyi, mikä maailmanhistorian aikakausi minua enimmin\nviehätti. Kysymys asetettiin minulle niin varhain, etten vielä\nyliopistollisissa historianluvuissani ollut ehtinyt vanhaa ja\nkeskiaikaa etemmäs. Sentähden vastasin mainitsemalla, mikä\nnäissä aikakausissa oli etupäässä kiinnittänyt mieltäni. Bergbom\npuolestaan sanoi olevansa ehdottomasti enimmän viehättänyt uuden\najan historiasta, mikäli hän siinä tapasi nykyaikaisten rientojen\nedellytyksiä.\n\n\n\n"]