[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fCyZFdug9WfekVdLMYjZH0Npxzk1go6nBBMXhrBZpxD0":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":10,"genre":11,"themes":12,"origin":13,"language":14,"yearPublished":15,"yearPublishedTranslation":7,"wordCount":16,"charCount":17,"usRestricted":18,"gutenbergId":19,"gutenbergSubjects":20,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":24,"gutenbergTranslators":25,"gutenbergDownloadCount":26,"aiDescription":27,"preamble":28,"content":29},1301,"Maisteri kesävieraana","Tanner, Nestor (1857-?)",null,"1301-tanner-nestor-maisteri-kesavieraana","1301__Tanner_Nestor__Maisteri_kesävieraana","Näytelmä kolmessa näytöksessä","naytelma",[],[],"fi",1898,4091,24458,false,50547,[21],"Finnish drama -- 19th century",[23],"Plays/Films/Dramas","\"Maisteri kesävieraana: Näytelmä kolmessa näytöksessä\" by Nestor Tanner is a play written in the late 19th century. The story centers on the character Toivola, a summer guest, who arrives at a rural farmhouse seeking accommodation and gradually becomes entangled in the lives of the farming family. The play explores themes such as social class, the effects of alcoholism, and the importance of good living and community values.  Throughout the three acts, the narrative unfolds the dynamics between Toivola and the farm's inhabitants, including the host, his wife, and their daughter Selma. Toivola's ideals challenge the existing customs of the household, particularly regarding alcohol consumption, which he views as detrimental. As tensions rise, conflicts arise until Toivola purchases the farm and offers Selma a chance at a new life together. The play concludes with a hopeful tone, emphasizing the potential for positive change and the importance of nurturing healthier lifestyles within the community. (This is an automatically generated summary.)",[],227,"Kolminäytöksinen näytelmä kuvaa helsinkiläistä maisteri Toivolaa, joka saapuu kesänviettoon maalaistaloon. Tarina etenee majoituksesta sopimisen ja arkisten askareiden kautta, valottaen kaupunkilaisen ja maaseudun asukkaiden kohtaamista sekä heidän elämänarvojaan 1800-luvun lopun Suomessa.","Nestor Tannerin 'Maisteri kesävieraana' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1301. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","MAISTERI KESÄVIERAANA\n\nNäytelmä kolmessa näytöksessä\n\n\nKirj.\n\nNESTOR TANNER\n\n\n\n\n\nRaumalla,\nRauman Kirjapaino-Osakeyhtiön Kirjapainossa,\n1898.\n\n\n\n\n\n\nHenkilöt:\n\n Maisteri Toivola.\n Talonisäntä.\n Talonemäntä.\n Talontyttö Selma.\n Männistön Maija.\n Kaksi vierasta miestä.\n\n\n\n\nEnsimäinen näytös.\n\n\nNäyttämö kuvaa talonpoikaista tupaa. Isäntä paikkaa siloja,\nemäntä kehrää ja tytär ompelee. Matkustava herra kesäisessä\nmatkailijapukimessa tulee kumarrellen laukkunensa tupaan ja\nkatselee ympärillensä.\n\n    Toivola, Isäntä, Emäntä, Tyttö.\n\nTOIVOLA. Hyvää päivää! Sopisiko minun saada asua tässä talossa tämän\nkesän?\n\nISÄNTÄ (Nostamatta päätään työstänsä). Noh! -- miks'ei. Mistäs ollaan?\n\nTOIVOLA. Helsingistä minä olen ja nimeni on Toivola. (Kättelee emäntää,\ntytärtä ja isäntää, kääntyen sitte ympärillensä katsellen, jolla aikaa\nisäntä kuhisee ja viittailee emännälle ja vieraasen kaikenmoisilla\nliikkeillä.)\n\nEMÄNTÄ. Niin, (lopettaen kehräämisensä), kyllähän meillä olla saatte.\n\nTOIVOLA. Paljonko maksaa kuukaudessa asunto ja ruoka sekä muuten\ntäysihoito?\n\nISÄNTÄ. Niin -- -- enhän -- hm, tuota taida sanoa näin äkkiä.\n\nEMÄNTÄ. Olisiko markka päivältä paljo?\n\nTOIVOLA. Ei suinkaan, ei suinkaan.\n\nEMÄNTÄ. Minä vaan en ole tottunut kaikkia ruokia niin hienosti\nlaittamaan -- -- sano -- laittamaan -- -- sano -- laittamaan.\n\nTOIVOLA. Kylläpä siitä toimeen tullaan. Minä en vaadikaan mitään\nerinomaisia laitoksia, ei mitään herkkuja, kunhan vaan ruoka on\npuhdasta ja tuoreen makuista. Niinkuin, tuoretta lihaa, perunoita,\nkalaa, kanan munia sekä leipää tietysti myös, ja muuta semmoista\ntavallista ruokaa. Kauranryynivelli on myöskin hyvin terveellistä\nsyödä.\n\nEMÄNTÄ. Kyllä minä koetan parastani. -- Kun olisi useampia vieraita,\nantaisin halvemmallakin asunnon, ravinnon ja hoidon.\n\nTOIVOLA. Saatanhan minä toimittaa tänne muitakin kesävieraita.\n\nISÄNTÄ (Aina vaan neulojen). Tottapa meille sopii asumaan vaikka\nuseampikin, -- on meillä huoneita...\n\nTOIVOLA. Niinpä, -- -- niin minäkin luulen. Minä lähden noutamaan\ntavaroitani siis, ja asun täällä tämän kesän, -- -- ja kalastelen\ntuolla tuon kauniin järven rannalla...\n\nISÄNTÄ. Asukaa täällä vaan! -- Kyllä täältä kaloja saatte.\n\nTOIVOLA. Minä menen noutamaan matkalaukkuni tänne.\n\n    (Menee.)\n\nISÄNTÄ. Ei sille Toivolalle -- niin oli kaiketi hänen nimensä --\ntarvitse muokata kaikkia hyviä ruokia. Kyllä ne laiskat herrat saavat\nsyödä huonompaakin ruokaa, -- ja niinpä se itsekin sanoi: \"Ei hän vaadi\nherkkuja\".\n\nEMÄNTÄ. Mahtaako se vaan meille maksaa?\n\nISÄNTÄ. Se on tietty. Vai eiköst', -- vai eiköst'. -- -- -- Aina herrat\nrunsaasti maksavat sekä antavat vielä juomarahat ja hyvät ryypyt. Ei\nmeidän tänä suvena tarvitse viinaa ostaa. Toivola antaa meille viinaa\nniin paljo kuin vaan juodaan, sen saat nähdä, ja saavatpa nyt rengitkin\nkerran suunavauksia.\n\nEMÄNTÄ. Taitaa olla hyvä herra tuo Toivola. -- -- Mikkolassa kumminkin\nasui viime suvena oikein erinomainen mies, tukkiherra, se se\nNordenfani, tai mikä sen pahuksen nimi taas olikaan. Se juotti heti,\nkun tuli taloon, taikka piti semmoiset tulijaiset, että koko talon väki\npyllyili, ja emäntäkin sanoi saaneensa siltä hienoa Tinttaviiniä. Se\noli hyvä herra, se.\n\nTYTTÖ (Ommellessaan). Saa nähdä, antaako se Toivola minulle mitään?\n\nISÄNTÄ. Antaa kyllä. Vai eiköst', -- vai eiköst'. -- Aina herrat tytöt\nrakkaina pitävät ja heitä \"respekteeraa\".\n\nEMÄNTÄ. Laita itsesi nyt puhtaampiin vaatteisiin ja puhu sen Toivolan\nkanssa hyvin hienosti, niin kyllä Toivola rupee sinusta pitämään, --\nherrat hyväilevät hienoja likkoja.\n\nTYTTÖ. Minulle täytyy tehdä pian uusia vaatteita. En minä kehtaa sen\nToivolan kanssa puhua vanhoissa vaatteissa.\n\nISÄNTÄ. Tehdään kai niitä. Kyllä Marseenin mampselli niitä pian tekee\nja laittaa vielä semmoiset rusetit, turnöörit, krumilunssit, ett' älä\nhuoli. Mutta laittakaa nyt huoneet puhtaiksi ja toimittakaa syömistä\nToivolalle! Minä tuon aitasta sianreiden pöytään. Kyllä Toivolan\nkumminkin nälkä on. Maalu! mihin sä pistit aitan avaimen silloin kun\nolit ottamassa perunapuurojauhoja? Taitaa olla piimäkamarin\nmuurinotsalla.\n\nEMÄNTÄ. Niin aina -- ja herrat syövätkin possun pintaa niin\nmielellänsä. Tuo koko reisi vaan! Ei sille kumminkaan vähät piisaa.\nMinä keitän munia, tahi keitä sinä, Selma, Toivolalle munia, vaan hyvin\nkypsiksi! Ei ne herrat tykkää raakamaisista.\n\nISÄNTÄ. Rahaa meille tulee Toivolasta ja muista herroista -- ja kyllä\nminä niitä nyljen, sen sanon, -- ei se ole syntikään. Kylläpä herroilta\nsaakin kiskoa, -- ei se ole synti, eikä häpeä, kun se Toivola nyt vaan\ntulisi! Nyt on niin kova rahanahtaus, ettei sitä mistään tahdo saada.\n-- Toivola meille taitaa antaa jo tänään muutaman markan juomarahoiksi,\nja varmaankin se hyvät tulijaiset \"pistouvaa\". Totta se semmoinen herra\non. Vai eiköst', -- vai eiköst'.\n\nEMÄNTÄ (Häärää touhussaan). Laitetaan vaan Toivolalle valmiiksi kaikki\nja pidä sinä, tyttö, munista murhe, ettei ne ole raakamaisia!\n\n    (Menee).\n\nISÄNTÄ. Niin oikein, -- pankaa valmiiksi Toivolalle, kun se kumminkin\npian tulee! -- -- Kyll' se provasti Kaimanius-vainaja näemmäs sanansa\npiti. Hän sanoi aina: Teillä on niin kaunis talo ja kauniilla paikalla.\nMinä toimitan teille kesävieraita. Samaa kuuluu sanoneen Rajaportin\nManta, joka palveli pappilassa siihen aikaan alikarjakkona. Hänkin oli\nluvannut meille toimittaa kesävieraita.\n\n    (Esirippu laskee).\n\n\n\n\nToinen näytös.\n\n\nEdelliset, Männistön Maija ja kaksi vierasta miestä.\n\nTOIVOLA (Istuu siistinnäköisessä huoneessa keinutuolissa sanomalehti\nkädessä ja laulaa säveleellä \"Laulajapoika\"):\n\n    Järven laineet ja tuima tuuli\n    Tuntevat huoliani :,:\n    Ahtolan armas hellä helma\n    Kätkee mun suruani :,:\n\n    Kun istun yksin rannalla\n    Ja itken ikävääni :,:\n    Niin silloin järven aaltoset\n    Ovat ystäviäni :,:\n\n    Toiveeni petti ja neitoni jätti\n    Mun järven aaltoloihin :,:\n    Usein olen upottanut\n    Kyyneleeni noihin :,:\n\nISÄNTÄ (Tulee veitikkamaisesti laulun lopussa viinapullo kädessä).\nPassaako ottaa ryyppy? Ei Toivolalla taida vielä kumminkaan olla\nparempia aineita kotona? (ottaa pullon suusta ryypyn).\n\nTOIVOLA. Minä en käytä väkeviä juomia itseäni enkä muitakaan ihmisiä\nvarten ja kiitän siis vaan teidänkin tarjouksestanne; nauttia en saata\nkumminkaan pullostanne.\n\nISÄNTÄ. Soo'oh! -- Noh! -- mimmoinen te olette, kosk'ette tahdo sitä\nhyvää tehdä, että ottaisitte, kun minä ilman naksua tällä kerralla\nannan? Ottaapa papitkin, jotka ovat parhaita herroja, ja sentähden\nminäkin toisinaan otan pienen naukun, ja luulin teidän tekevän samoin.\nSe suuri tukkiherra, jolla kuuluu olevan rahaa niin kuin muutakin\npaperia, oli viime suvena Mikkolassa ryypännyt oikein miehen tavalla.\n\n    (Juo pullostaan ylpeänä).\n\nTOIVOLA. Kyllä, -- kyllä maailma on vielä mustia matoja täynnä, ja\nkauan saamme taistella viinaa vastaan, tuota hirmuhaltiata, joka\nvallitsee ylhäisten hoveissa ja alhaisten hökkeleissä. Kauan saavat\nraittiuden harrastajat tehdä työtä isänmaassamme ennenkuin kansaamme\nsyvälle juurtunut juoppouden pahe eli salainen kalvava tauti saadaan\npoistumaan kansastamme.\n\nISÄNTÄ. Olisiko Toivolalla rahaa minulle antaa? On semmoinen ahtaus\nrahasta, kun viljakin on halpahintaista, eikä mistään muustakaan saa\nrahaa.\n\nTOIVOLA. Saatte kyllä sitä, (antaa muutaman setelin), tässä on 20\nmarkkaa.\n\nISÄNTÄ. Palkollisetkin saavat niin paljo palkkaa, eivätkä sentään tee\ntyötä. Tuskin ansaitsevat siitä ruokansa. Mutta annas, kun pyhä tulee,\nniin käydäänpä sitte kädet taskuissa ja papirossit suussa kylän\nkujilla, rengitkin.\n\n    (Menee).\n\nTOIVOLA. Kirottu viina! Sinä saastainen heittiö olet heidät turmellut\nja turmelet yhä vieläkin; mutta varro vaan, kerran sinun täytyy\nkuitenkin väistyä. Jos et ennen anna meille voittoa, kun armeijasi ovat\nniin suuren suuret muka ja sinä itse luulet saavasi vain hallita ja\nvallita, niin täytyy sinun kumminkin lannistua, koska tohtori\nTervejärki saa kansassa parannuksia toimeen.\n\nEMÄNTÄ (Tulee kavalana). Ei minun sovi sentään vähällä Toivolaa pitää.\nKuluu leipääkin ja muuta niin paljo. -- Toivola on hyvä ja käy syömään\nsinne toiselle puolelle nyt!\n\nTOIVOLA (Varustautuu lähtöön ja kokoilee papereita pöydällä). Johan me\nsiitä sovimme minun tänne tullessani. Ei siitä nyt puhuta.\n\n    (Lähtee).\n\nEMÄNTÄ (Tomuja pyyhkiessään tirkistelee pöydällä oleviin papereihin).\nMimmoinen mies se Toivola mahtaa olla? Onkohan se edes mikään herra?\n\nMÄNNISTÖN MAIJA (Tulee kielevänä ja pysähtyy ovipieleen seisomaan kädet\nristissä, pyöritellen peukaloitansa toistensa ympäri). Hyvää päivää!\nTulin teitäkin kurkistamaan.\n\nEMÄNTÄ. Päivää, päivää! -- Minä tässä juuri puhuin itsekseni\nToivolasta. Mahtaako se mikään herra ollakaan? Taitaa vaan olla joku\nmaankulkuri, jolla ei ole rahaa, ei muutakaan? Kuka ne kaikki kulkurit\ntietää nyt tähän aikaan?\n\nMAIJA (Liukaskielisenä). Kaikki tässä nyt herroja on! Ohhoh! Ei sitä\nsentään juuri niin olla -- -- --\n\nEMÄNTÄ. Istu! -- istu, että saadaan vähän jutella. Sinä olet aina\nennenkin pian ihmiset tuntenut.\n\nMAIJA (Seisoo töröttää vaan vielä hetkisen ja katselee milloin emäntään\nmilloin hamettansa). Istua saanut olen. Vai Toivola sen nimi on. Ei\nherroilla semmoisia nimiä ole. Kyllä minä sitä kohtakin ajattelin, kun\nse aivan jalkapakassa asemaltakin tuli ja kantoi vielä laukkuansa. Minä\nse juuri katselin tuota Mattilan Mantan kanssa ja sanoinkin: mikä\nsällinlortti tuokin on? Niin minä juuri sanoin. Ei ne semmoiset mitään\nherroja ole. Mikkolan herra, se suuri tukkiherra, jolla rahaa on ja\nrikas kuuluu olevankin, antoi kyytimiehellensä viime suvena aina\nryyppyjä, ja sai teijänkin äijä siltä kerran päänsä täyteen. Semmoiset\nmiehet ne vasta herroja ovat. Mitä tuommoiset Toivolat! Jopa minä sitä\näijälle sanoin. -- Vai Toivola sen nimi on. Vai Toivola, kun nyt vaan\nmuistaisin. Kaikkia niitä teillekin tunkee. Johan minä sitä sanoin.\n\nEMÄNTÄ (Häärää pöydän ääressä). Sanos muuta, Maijakulta. Minä olen\nollut koko päivän niin kiukkuinen ja päänikin on kipeä. Ei se pitänyt\ntuliaisiakaan, ei tuonut myös lahjaakan; mutta kyllä ylpeä näyttää\nolevan ja kävelee kuin rovasti taikka pastori. Toista oli sentään\nMikkolan herra. Se vasta herra oli. Laukkuryssätkin aina antavat\njotakin ja ovat niin erinomaisen ystävällisiä. Luulin minä sitäkin\nensin paremmaksi.\n\nOn niitä kaikkia tässä maailmassa, ja niin -- (kuulostelee ja sanoo\nhiljaa). Nyt tulee se Toivola.\n\nTOIVOLA (Tulee ajatuksissaan, emäntä ja Maija, molemmat katsoen\nkieroon, menevät vitkaan näyttämöltä). Kuinkahan minulta mahtaa tässä\ntalossa kulua tämä kesä? Väki näyttää olevan vielä aivan raakaa ja mikä\nkummallinen akka lienee ollut tuo vieraskin? Olenhan kuitenkin täällä\nluonnon helmassa, kaukana kaupungin hälinästä, täällä Häneen\nherttaisessa maakunnassa. Täällä runollisuuden maassa, jossa siintävät\nselät lainehtivat lehtojen lomissa. Käytän näitä mainioita maisemia\nhyväkseni, joille sieluni kauan on ikävöinnyt.\n\nISÄNTÄ (Tulee piippunysä suussa ja matala lippulakki päässä). Tulin\nkatsomaan, --- kaunis ilma siellä nyt onkin. Satoi hiukan aamulla.\n\n    (Istuu ovipieleen nostamatta lakkiansa ja vetelee tuuheita savuja).\n\nTOIVOLA. Se on oikein, että tulette minuakin katsomaan, kun täällä\nvielä näin yksin olen. (Herkee kirjoitustyöstä ja istu kiikkutuoliin).\n-- -- -- Tuossa on minun kirjoittamiani kertomuksia, (osottaa muutamia\npöydällä olevia vihkoja) joista luulen saavani 200 markkaa ja tuossa on\nvihkonen runoelmia, jotka omalla kustannuksellani tuumaan painattaa\n(ottaa käteensä muutaman vihkon). -- Oletteko te kuulleet mitään Elias\nLönnrotista?\n\nISÄNTÄ (Sylkee roimasylkiä). En ole kuullut.\n\nTOIVOLA. Tässä sattuu olemaan juuri edessäni runontapainen, jonka\nlausuin hänen, kuuluisan kansalaisemme, hautausjuhlassa. Jos\nsuvaitsette ja sallitte, niin minä lausun se teille nyt. (Toivola,\nlausuu ja isäntä istuu kumarassa haukotellen usein):\n\n    Miksi seisoo kalmistolla\n    Joukko suuri suruissa?\n    Miksi häilyy kansa tässä\n    Kyyneleitä vuotaissa?\n    Mitä mustalla murheen hunnulla\n    Luonto tässä verhoaa?\n    Miksi kellot kumajaa,\n    Kaipaavasti kaikuaa?\n    Miksi soipi Suomen kannel\n    Suruisasti näin?\n    Siksi seisoo surun saatto\n    Kalman kartanolla nyt,\n    Kun on meiltä miehistämme\n    Surman saaliina sortunut\n    Rakas, hellä Eliaamme mennyt.\n\n    Siksi soipi Suomen kannel\n    Surun virttä haikeaa,\n    Siksi sykkää sydämemme\n    Murheen tunteill' ainian.\n    Pois on mennyt kansanlapsi,\n    Pois on lasten ystävä,\n    Pois on sankar' arvollinen,\n    Siit' on meillä ikävä.\n\n(Isäntä, nostaa päätänsä ja koettaa keskeyttää runonlausuntoa; mutta\nToivola vaan innostuneena keskeytymättä jatkaa).\n\n    Raskaita kaihon, kaipauksen\n    Kyyneleitä vuotaa nyt;\n    Surun sumut, pimeyden pilvet,\n    Murheen usvat mielemme\n    On nyt peittänyt.\n    Suuri on kaatunut kansalainen,\n    Kiitänyt kuolon kitahan,\n    Siitä surevi suomalainen\n    Häntä seuraten hautahan.\n\n(Isäntä nousee ja ojentelee käsillänsä kattoa kohden, viskottelee\nhuokaamalla.) Kyllä kai Toivolalla olisi antaa...\n\nTOIVOLA. (Kuulematta).\n\n    Ehkä kutsui Luoja hänen pois\n    Suomen saloilta kulkemasta,\n    Vaikk'ei häntä nyt kanssamme ois\n    Ja vaikka hän herkesi laulamasta,\n    Elää kuitenkin kaikusa maine,\n    Versoaa virkeä hedelmä,\n    Kauan säilyypi oiva aine\n    Töistä ja toimista ylevä.\n\n(Isäntä on levoton ja istuu taas).\n\n    Köyhänä, pienenä, matalassa mökissä,\n    Sammatin töllissä syntynyt on,\n    Alhaisna, nöyränä kurjuutta kärsien\n    Kohosi hän arvohon.\n    Hän, joka soinnutti\n    Suomen soissa ja saloissa\n    Runottaren luomaa kannelta;\n    Hän, mi ilmoille saatti\n    Somat Suomen laulut ja veisut\n    Syntyneet Suomelan sammolta,\n    Hän on muinaisuutemme henkiin\n    Herättänyt, elomme, olomme\n    Pyrintöihin uusiin edistänyt.\n    Hänen ovat ansiot\n    Suuret ja monet,\n    Kansamme, kielemme, kehityksessä;\n    Hänen ovat muistot\n    Ja pyhimmät tunteet\n    Meillekin jalossa merkityksessä.\n\nISÄNTÄ (Kyhnyttelee molemmin käsin päätänsä ja murisee jotakin\nsanoakseen; mutta Toivola yhä jatkaa).\n\n    Taivahan taatto taitti hänen meiltä\n    Täysin tuleentuneena tähkäpäänä;\n    Täytyyhän vihdoin ihmisen\n    Näiltä murheen mustilta teiltä,\n    Aavikoilta avaroilta manalahan mennä.\n\nISÄNTÄ (Haukotellen lähenee lausujaa, ja huutaa). Sopisko Toivolan\n-- -- -- niin (hiljemmin) -- jos passaisi -- --\n\nTOIVOLA (Innolla).\n\n    Täytyyhän kerran,\n    Kutsuissa Herran,\n    Tuonelan kellojen soidessa\n    Jättää meidänkin\n    Maallinen maja\n    Ja taivahasen tuonne pyrkiä.\n    Jospahan silloin, elämän illoin\n    Saisimme Eliaan vaunuilla matkustaa!\n    Muistaos sinä suruinen suomalainen,\n    Että sulta on kaatunut kansalainen,\n    Mi työssä, toimessa,\n    Meistä muista on eroavainen.\n    Eläös sinäkin nuorukainen,\n    Pyrkiös nuori nainen\n    Toivosi samahan satamahan,\n    Jotta viimein, kun kutsuupi\n    Luoja tuonelan tuville täältä pois\n    Onnellisena, autuaana käskeä vois!\n\nISÄNTÄ (Perääntyy istuimelle pää kumarassa ja katsoo permantoon).\nJassoo, -- niin -- -- --\n\nTOIVOLA (Lausuntoonsa vain vaipuneena hänestä huolimatta jatkaa\nedelleen).\n\n    Pieni kun sinapin siemen,\n    Suuretki toimemme ovatki vain,\n    Jos ei niissä säteile rakkaus Luojaan\n    Ja maahamme kansaamme ain'. --\n\n    Sopispa sentään toivon\n    Siivillä lentää\n    Elämän ehtoolla korkeuteen,\n    Jos ois tullut toivottu turva\n    Ja iloisella mielellä saisi päästä kirkkauteen.\n\n    Kullakin meillä on uskottu leiviskä,\n    Jot'ei maahan kaivaa saa;\n    Vaan halulla hartahalla\n    Tulee meidän sitä kartuttaa.\n    Työhön on Luoja meidät luonut\n    Luonnon suurehen salihin,\n    Maailmaan katoovaan hetkeksi suonut\n    Valmistuaksemme taivaisihin.\n\n    Tänäpänä viettää pohjolan kansa\n    Sumeata surun juhlallisuutta\n    Tänäänhän kätketään\n    Syntymäseurakunnassansa\n    Mies, minkä arvoa oivallisuutta\n    Kertoa ei voi kielin.\n\n    Lepäös rauhassa\n    Vaipunut miesi\n    Äitisi helmassa rakkaassa!\n    Synnyinmaasi ja kansan liesi\n    Jo hehkuvi täydessä tulessa.\n    Eläköön muistosi,\n    Kasvakoot istuttamat taimesi,\n    Että niistä rehottaa\n    Toivokkaat puut!\n    Kansamme kauan\n    Muistakoon miestä,\n    Min nimi on Lönnrot!\n\nISÄNTÄ (Nousee ja aikoo hitaasti lähteä; mutta kääntyy kuitenkin ovelta\ntakaisin ja tiuskaa äkäisesti). Ei ne kuulu minuun. Ei semmoiset\nLömpruukit. Olikohan se pappikaan edes.\n\nTOIVOLA. Ei hän ollut pappi, mutta kuitenkin vaikutti hän Suomessa\npaljon enemmän kuin moni pappi. Toisella kerralla selitän hänestä ja\nhänen töistänsä enemmän.\n\nISÄNTÄ. Voi maailma sinun turhuuttasi! Vai semmoiset Lömpruukit? -- --\nEikö Toivolan passaisi antaa rahaa meidän pojalle, kun hän kävi\nviemässä Toivolan kirjan?\n\nTOIVOLA. Minä annoin hänelle jo 10 penniä. Tässä on vielä 5 penniä.\n\nISÄNTÄ. Tarvitsisin minä myös rahaa, kun palkollisetkin maksavat niin\npaljo ja vilja on vallan halpaa.\n\nTOIVOLA (Kiivaasti). Aina vaan ruikutatte! Myykää talonne, jotta saatte\nrahaa!\n\nISÄNTÄ. Ei nyt taida olla kellään niin paljo rahoja, kuin minä tahdon\ntalostani.\n\nTOIVOLA. Kuinka paljo tahdotte?\n\nISÄNTÄ. 20,000 markkaa ja hyvät harjaiset.\n\nTOIVOLA. Eiköhän 10,000 markkaa piisaisi!\n\nISÄNTÄ (Halveksuen). Ei suinkaan Toivola ostaisi, vaikka minä myisin\ntaloni 10,000 markallakin. Ei teillä niin paljoa rahoja ole.\n\nTOIVOLA. Ehkäpä niitä on sentään.\n\nISÄNTÄ (Ylpeästi). Tässä on käsi (lyö kädellään Toivolan käteen); jos\nToivolalla vaan on 10,000 markkaa, niin minä annan koko taloni teille.\nSaatte vielä mummovainajan vanhan satulan ja mustan kissan.\n\n    (Samassa tulee kaksi talonpoikaista miestä\n    piiput suussa näyttämölle).\n\nTOIVOLA. Hyvä! No niin! Kuulkaa nyt miehet, että tämä isäntä myy heti\nminulle talonsa 10,000 markasta!\n\nISÄNTÄ. Kyllä minä annan taloni teille, kun Toivola vaan kohta antaa\nrahat, ne 10,000 minulle.\n\nTOIVOLA. Jahah! -- Kauppa on siis selvä pitemmittä mutkitta (ottaa\nsetelilompakon laukustaan ja lukee niitä). Tässä näitä on.\n\n    (Lukee 10,000 markkaa).\n\nISÄNTÄ (Hämmästyen). Oijoi! Kuka olis' uskonut? -- -- Ja paljaita 500\nmarkan seteliä!\n\nTOIVOLA. Rahat saatte nyt siis ja minä saan talon, kuten puhuttu on.\n\n    (Antaa rahat isännälle).\n\nISÄNTÄ (Kyhnyttää päätänsä ja ottaa vastahakoisesti rahat). En minä\nsentään nyt tiedä.\n\nTOIVOLA (Leikillisesti). Kyllä minä tiedän ja nämä vieraat miehet myös\ntietävät, jotta kauppa on selvä. Eikö niin?\n\nVIERAAT MIEHET (Yhteen ääneen). Jaa'ah, kyllä se niin on, kuin herra\nsanoo.\n\nTOIVOLA. Minä olen ollut ennen aivan köyhä ja ryypiskellyt joskus\nhiukan väkeviä juomiakin. -- Mutta olen noin 10 vuotta ollut\nmaistamatta niitä ja olen sen ajan kuluessa säästänyt 10.000 markkaa,\njoilla nyt sain ostaa tämän talon.\n\nISÄNTÄ (Päättävästi). Minä annan rahat teille takaisin.\n\nTOIVOLA. Antakaa vaan, jos tahdotte; mutta minä en anna taloa, sillä\nonhan kauppamme ollut aivan selvä. \"Sanasta miestä, sarvesta härkää\",\nsanoo suomalainen sananlasku.\n\nISÄNTÄ. Minun täytyy sanoa tämän asian vaimolleni. (Menee,\nsuutuksissaan ja pudottaa taskustaan setelitukun näyttämön lattialle).\n\nTOIVOLA (Vakaasti). Siinä nähdään, mitä juoppous, raakuus, tuhma ylpeys\nja ahneus voivat vaikuttaa. Tämä isäntä nyt esimerkiksi on luullut\nyksinänsä vain saavansa hallita ja vallita. Hän näkyy kunnioittavan\nihmistä rikkautensa mukaan. Minua on hän pitänyt köyhänä, ja semmoisena\nsiis vallan arvottomana. -- -- Nyt saa hän kuitenkin kerran nähdä,\n\"ettei ole koiraa karvoihin katsomista\".\n\n    (Isäntä tulee samassa juosten näyttämölle ja emäntä samoin\n    perässä, hutkien miestänsä luudalla selkään sekä tyttö viimein\n    hitaasti, itkien, silmiänsä pyyhkien).\n\nEMÄNTÄ (Yhä lyödessään). Vai sinä, -- senkin lurjus! -- Ilman minun\nlupaani. -- -- -- Jaa'ah!\n\nTOIVOLA (Kiivaasti). Hyvät ystävät! Ei täällä tämmöistä elämää tarvita.\nKyllä se näytös saa olla näyttämättäkin. Älkää toki tänne tulko\ntappelemaan.\n\n    (Vie isännän lavalta ja emäntä, aina vaan lyöden miestään\n    luudalla ja puhkien, seuraa hänen kintereillänsä).\n\nTYTTÖ (Itkien). Minun täytyy sitte lähteä kotoani, rakkaasta\nsyntymäkodistani. Oi! Voi!\n\nTOIVOLA (Palatessaan iloisesti ja tyttöön katsoen). Älä sure impi\nihanainen. Minulla on nyt tässä talossa emännän virka avoinna. -- Jos\nhaluat kanssani jakaa elämän ilot ja surut, niin katsahda tänne ja anna\nkätesi minulle ja minä annan sydämeni ikuisesti sinulle.\n\n    (Tyttö horjuu, kallistuu hieman Toivolaa kohden ja antaa\n    tenhottomasti kätensä Toivolan käteen. Toivola pistää sen\n    kainaloonsa ja alkaa laulaa säveleellä: \"Sä pohjolan maa\").\n\n        Siis omani sä olet\n        Täällä maailmass',\n        Sun tuoni yksin voipi\n        Multa ryöstää.\n        Se siunaus seuratkoon\n        Hautahan ast', kun vanhempasi\n        Meille kerran myöntää.\n        Kun vanhempasi meille kerran myöntää.\n        -- Sulle käteni mä tarjoon ja sydämmeni\n        Ja omanasi tahdon aina olla.\n        Sua lempiä pyydän mä kaiken ikäni\n        Ja elää aina luonas' sovinnolla\n        Ja elää aina luonas' sovinnolla.\n\n    (Toivola ottaa Selman vasemman käden omiin käsiinsä\n    ja laulaa' yhä):\n\n        Nyt lyökäämme kättä\n        Ja onni verraton seuratkoon\n        Elämämme tietä\n        Ja rakkaus, kuin käskyistä\n        Suurimpi on,\n        Se kaikkialla.\n        Ohjatkohon meitä!\n        Se kaikkialla\n        Ohjatkohon meitä!\n\n    (Esirippu laskee).\n\n\n\n\nKolmas näytös.\n\n\n(On sama huone, kuin toisessa näytöksessä. Perhe istuu sovinnossa\nteepöydän ääressä, juoden juomalaseista ja kahvikupeista teetä\nnisuleivän kanssa. Emäntä kaataa laseihin ja kuppeihin sillin tällöin\nteetä. Selma istuu neuloen Toivolan vieressä kainona.)\n\n    Edelliset henkilöt, paitsi vieraita miehiä.\n\nTOIVOLA (Isännälle). Itsekin jo mahdatte ymmärtää kotimaisen\nteollisuuden arvoa?\n\nISÄNTÄ. Minä olen aina sanonut, että puhdas paloviina on parempi, kuin\nulkoa tuodut konjakit, viinit, rommit ja sampankaljat ja muut kalliit\njuomat. -- --\n\nTOIVOLA. Puhumatta väkijuomista, jotka kerrassaan joutavat\nmuinaismuistojen sekaan, käytetään meillä äärettömän suuri paljous\nulkomaisia nautintoaineita ja teollisuuden tuotteita. Niiden sijaan\npitää kotimaiset ainekset päästä, jotta saadaan rahoja pysymään omassa\nmaassa. Tämä kotimainen puolukan lehdistä valmistettu tee esimerkiksi\non kyllä terveellistä ja hyvänmakuista ja kaikin tavoin edullisempaa,\nkuin kallis kahvi, joka miljoonia markkoja on maastamme tyhjentänyt ja\nvieläkin tyhjentää, jos ei vaan sen nautinnosta luovuta.\n\nMÄNNISTÖN MAIJA (Tulee hämmästyneenä). Hyvää iltaa! Oikein tuulinen\nilma siellä nyt on.\n\nEMÄNTÄ (Hyvitellen puuhaa kuppien ja lasien parissa). Kah Maijaa! Eipä\nsinua taas ole näkynyt.\n\nMAIJA (Mulauttaen katseensa pöydän puoleen, peukaloitansa pyörittää).\nNiin, mitäs tuosta köyhän ihmisen käymisestä rikkaissa.\n\nEMÄNTÄ. Istu nyt tännemmäksi ja juo kanssamme kuppi teetä.\n\n    (Tarjoo hänelle sitä kädestänsä ynnä leipää).\n\nMAIJA (Maija on lykkäävinään kuppeja luotansa; mutta samalla nuolee\nhuuliansa ja pitää kiinni teevadista). Ei sitä nyt minulle olisi\ntarvinnut. -- Tulin muutoin vaan, kun hiukan asiaa on maisterille. En\ntiedä puhunko sitä?\n\nTOIVOLA. Juokaa kursailematta! Kyllä se hyvää on. Puolukan lehdistä se\non valmistettu. Parempaa se on, kuin kahvi.\n\nEMÄNTÄ (Naurahtaa). Ann'tieks' ett' se on hyvää; mutt' se on\nterveellistä.\n\nMAIJA (Puhaltelee, kaataa juomaa kupilta teevatiin ja alkaa sitä\nryystiä suuhunsa). Kyll' tätäkin juo, kun siihen tottuu. -- --\nTulin kuulemaan maisterilta yhtä asiaa.\n\n    (Antaa kupin emännälle).\n\nTOIVOLA. Mikä se on? Sanokaa vaan!\n\nMAIJA (Liukkaasti). Toimittaisiko Toivola, taikka maisteri, minun\npoikani papinkouluun? Ei hänestä ole muihinkaan toimiin, kun niin\nkivulloinen ja muuten saamaton on. Papiksi paras olisi panna koko\nJussa, koska hän tekee kaikki työt ylösalaisin. -- -- -- Kansakouluun\nmuutamat rikkaat talolliset lapsiansa ovat panneet; mutta meidän Jussaa\nei semmoisiin kouluihin panna. Paljasta pahuutta siellä opetetaan, eikä\npääse edes papiksikaan sieltä. Mahdottoman leveät kuvapaperit siellä\novat seinillä (karttoja tarkoittaa) ja niissä on rumia käärmeiden kuvia\nja sarvikkaita pirun muotoisia, ja pelit ja kaikki pahanhengen juonet\nsiellä ovat. Papinkouluun Jussa paras on. Saisihan sitte maata\npaikallaan ja minullekin olisi hauskaa kuulla hänen saarnailevan omassa\nkirkossa, ja sitte provastin jälkeen pääsisi papiksi tänne. Jo näin\nsemmoisen unenkin ja unikirja sen selittää hyvin. Tulin nyt\nkysymään. -- -- --\n\nTOIVOLA. Kuinka vanha poikanne jo on?\n\nMAIJA (Maija matkien). Kuinkako vanha Jussa on. Kyllä on paras ikä.\nKynttelistä on kolmannellakymmenellä. Ei sitä lapsuus enää vaivaa,\nvaikka ei ole missään koulussa ollut. Hänessä vaan on papillinen henki,\njommoinen provastillakin. Jo 12:sta vanhana hän messusi kuin paras\npappi.\n\nTOIVOLA. Ei vanhasta tahdo olla konkariksi. Jos hänellä kuinkin ovat\nhyvät luonnon lahjat, niin sopii koettaa. Mitä miehenne on siitä\nsanova?\n\nMAIJA (lyö kämmeniänsä yhteen). Mitäkö äijä sanoo. Ei hänen tule sanoa\nmitään. Minun ovat pojat. Jussa pojasta paisuu pappi. Jaskasta tehdään\nlukkari. Hän sopii hyvin siksi. (Menemäisillään).\n\nOnneakin toivotan ja lykkyä tykö nuorelle parille, koska kuulin kylässä\nnaimiskauppoja maisterin tehneen. Selma on siis jo päässyt\nherrasväkeen. -- Eihän sitä tiedä ihminen, mikä sika porsaasta tulee.\n\n    (Poistuu, taaksensa usein vilkkuen).\n\nISÄNTÄ (Nostaa päätänsä). Minä olen aikaa suuttunut noihin\nostoviinoihin ja luulisin olevan parasta kotipolton, ettei tarvitsisi\nkaikista viinapulloista herroille rahojansa antaa.\n\nEMÄNTÄ (Istuu pöydän ääreen). Olivat kyllä ne kotipolton ajat paremmat.\nEi tullut kovin usein kaupunkimatkoja tehdyksi. -- -- Eivät menneet\nrahat kaupunkiin.\n\nTOIVOLA (Levottomasti). Voi, voi! -- Elkää nyt aina mässätkö\nviina-asioista. Ne semmoiset ajatukset hornankattilaan! Ei pidä\najatella koko viinaa. Onhan meillä muutakin miettimistä. Harkitaan nyt\nvain tulevaisesta taloudestamme. Sen järjestäminen hyvään kuntoon on\nnyt välttämätön.\n\nISÄNTÄ (Kynsäsee korvallistansa). Niin, -- no -- en -- minäkään muun\nvuoksi; mutta kun minulla nyt on hyvin aikaa. Joutaisin kyllä\nviinapannun vieressä nyt istuskelemaan.\n\nTOIVOLA. Te näytätte olevanne perinjuurin kiintyneet vanhoihin\ntapoihinne ja niitä on vaikea karkoittaa; mutta oikeus ja kohtuus saa\nlopultakin rehellisen, kuuluisan ja mainehikkaan voiton. -- Mitä minun\npikku aviosiippani sanoo tästä kiistasta? Minä luullaksesi olen kaiketi\naivan väärässä, kun vastustan vanhempiasi ja kansassa olevaa\njuoppoutta. Minä mahdan olla semmoinen riiviö, joka en kunnioita\nvanhoja ihmisiä ja heidän vanhoja hyviä tapojansa, olen varmaan joku\nantikristuksen lähettiläs, vai miten, kultuseni?\n\nSELMA (Nostaa silmänsä kainosti ja lopettaa ompelutyönsä). Et suinkaan.\nMinä en niin koskaan ajattele, vaikka olenkin hiukan maailmaa nähnyt ja\nkovin vähän ihmisiä tunnen -- Minulla on kumminkin omatunto. Se sanoo\nsinun puhuvan totta. Olen myös saanut nuorella ijälläni lukea muutamia\nkirjoja. Niissä vastustetaan viinanhimoa ja juoppoutta. Minun\nmielestäni ei viina ole tähänkään taloon tuonut rauhaa ja rahaa, vaan\nsurullista riitaa ja toraa. Monta kyyneltä olemme saaneet vuodattaa\nviinan vuoksi. Usein on uni paennut maatessani, juopuneiden rähinän\ntähden. Hartaasti haluan viinan ja muiden tarpeettomain nautintojen\npoistamista. Minulla ei milloinkaan niistä hauskuutta ole, eikä\nsielulle taikka ruumiille hyvää tule.\n\nTOIVOLA (Innolla). Armaani! -- Nuori ystäväni ja tarmokas\ntaistelutoverini! En olisi uskonut, jos en omasta suustasi nyt kuulisi,\nettä sinä käsität asian oikein ja että juominkien hirveät seuraukset jo\ntunnet. -- -- Saattoipa joku puustakatsoja kummastella, kun me\nkeskenämme rakensimme n.s. avioliiton ja kun minä muka juoppouteen\ntaaskin vajonneena sinuun mielistyin samassa talonkaupan tekemisessä,\nkuten muistat. -- -- Se oli ainoastaan minun pyhä velvollisuuteni ja\ntarkoitus sekä luja toivo estää sinua joutumasta pahuuden pauloihin ja\nelämän harhateille, sillä esimerkillä, varsinkin vanhempain esimerkillä\non valloittava vaikutus nousevassa nuorisossa. Vanhempien ihmisten\njuominen eli oikeastaan juopuminen vaikuttaa aina turmiollisesti\nnuoreen ihmiseen.\n\nEMÄNTÄ (Lähestyy pöytää). Olen minä monesti toivonut jotakin muutosta\nmeidän elämässä. -- Nyt näyttää toiveeni toteutuvan, ja sinä lapseni\nolet jo kumminkin pelastettu. Sitähän olenkin hartaasti odottanut. Näin\non sallittu käyvän. Me vanhukset saamme elää rauhassa talouden huolista\nja murheista, -- elämän iltaa odottaissa. Täyttäkää te toimenne tässä\ntalossa toisella tavalla, kuin me olemme sen tehneet vanhanaikuisella\nviisaudella. Seuratkoon onni teidän pyrintöjänne ja siunaus olkoon\nyrityksissänne!\n\nISÄNTÄ. Selman sanat soivat korvissani niin kummallisesti ja minä\ntunnen jotakin soimaavaa niissä; mutta myöhäistä se taitaa olla \"kuin\nIson Liisan rukous\". Olen joskus ollut luopumaisillani vanhoista isiltä\nperityistä juomatavoistani. Ei se kuitenkaan ole tapahtunut. Nyt luovun\nväkevien nauttimisesta. Kyllä jo ymmärrän. Vanhuus ja kokemus saa\nminunkin päähäni raittiuden hyödyn. On se vienyt, -- viina on vienyt\nmeiltä monta markkaa. Ei yhtään markkaa ole se tuonut. Kyllä niin on.\nOn kai? Vai eiköst' vai eiköst'.\n\nTOIVOLA (Hartaasti). Siunattu olkoon tuo jalo päätös! Tässä\ntalossa ei siis viina vallita saa. -- Luojan avulla hävitköön se\nnaapureistammekin. Sen sijaan saamme kyllä terveellisiä ja ravitsevia\nnautintoaineita. Viinan hinnalla toimitamme terveysopillista ja muuta\nhyödyllistä kirjallisuutta asuntoomme. Kahvistakin koetetaan irtaantua,\nsillä ei sekään ole terveellistä. Parempi hyvänmakuinen yksinkertainen\nkotimaisista aineista valmistettu juoma on. Sillä tavoin säästämme\npienet pennimme kotinurkissa tulevaisuuden varaksi. -- Muorilta ja\nvaarilta ei myöskään ravinto puuttuman pidä, kun vain sovinnossa elämme\nja yhteistä hyvää harrastamme.\n\nISÄNTÄ. Olkoon niin. Saammehan kumminkin ruokaa, jota tietysti\ntulevakin on näin vähäisestäkin talosta pienelle perheelle.\nTuhlaamiseen eivät talon varat riitä. Jos olisin minä säästäväisempi\nollut ja ennemmin viinasta luopunut, niin saisin muijani kanssa nauttia\nvanhoilla päivillämme koottuja varoja; mutta ne ovat menneet. Silmät\naukenivat myöhään.\n\nTOIVOLA. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Onni on tapahtunut\nvihdoinkin.\n\nISÄNTÄ (Liittyneenä Selman ja Toivolan käsiin). Ei meillä hätää tule.\n-- Kiitollisena toivotan onnea ja menestystä teille molemmille.\n\nTOIVOLA (Selman kanssa käsikkäin). Kiitoksia siitä! Toivokaamme niin!\n(Lausuu eli laulaa):\n\n    Taisteluun, veli ja siskoni sorja,\n    Kevät on kaunis ja mieli on norja,\n    Suomen onnea puolustamaan\n    Kurjuutta vastaan tappelemaan.\n\n    Lemmitkö kansaasi, ystävä kulta?\n    Toimihin astu! Sen vaativi sulta\n    Suomesi, kansasi, syntymämaa;\n    Hyljätä sitä et koskaan saa.\n\n    Tiedämme, missä on kansan voima,\n    Oommehan selvillä, veljeni oiva;\n    Mutta, jos raakuutta punnitsen,\n    Tunnemme myöskin juuret sen.\n\n    Terveeksi elpyy kansasi suonet,\n    Turhaan takoovat turman juonet,\n    Raitis kun kaikki mun kansani on,\n    Silloin on Suomi jo voittamaton.\n\n    Sotahan siis, sinä veikko ja sisko,\n    Elä kurjuuteen kansaasi -- -- kisko!\n    Kiirehdi: tyhjäksi turmion teet,\n    Monen silmään luot ilokyyneleet.\n\n        (Esirippu laskee).\n\n\n\n"]