[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$flYgAbTt9CEAj_ETUrK58d1QfQkURezYAXEb5ELixKoc":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":11,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":11,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":11,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},1326,"Haudantakainen elämä","Doyle, Arthur Conan",1859,1930,"1326-doyle-arthur-conan-haudantakainen-elama","1326__Doyle_Arthur_Conan__Haudantakainen_elämä",null,"tietokirja",[],[],"fi",1918,1923,15551,109718,true,[],[],[],"Doylen tietoteos käsittelee spiritualismia, meedioita ja mahdollista yhteydenpitoa kuolleiden kanssa. Kirjailija esittelee omia tutkimuksiaan ja näkemyksiään sielun kuolemattomuudesta sekä henkimaailman ilmiöistä.","Arthur Conan Doylen 'Haudantakainen elämä' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1326. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","HAUDANTAKAINEN ELÄMÄ\n\nKirj.\n\nArthur Conan Doyle\n\n\nSeitsemännestä englanninkielisestä painoksesta suomentanut\n\nValfrid Hedman\n\n\nAlkuperäinen nimi: The New Revelation\n\n\"ELÄMÄN ARVOJA\", ajattelu-lukemista 20. vuosisadan ihmisille, 9.\n\n\n\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nArvi A. Karisto Oy,\n1923.\n\n\n\n\n\n\n  OMISTUS\n\n\n  Kaikille niille rohkeille miehille ja naisille, yksinkertaisille\n  tai oppineille, joilla seitsemänkymmenen vuoden kuluessa on ollut\n  siveellistä tarmoa pilkan tai maallisten ikävyyksien ja haittojen\n  uhallakin antaa varmentava lausuntonsa meille kaikille mitä\n  tärkeimmästä tosiasiasta.\n\n  Maaliskuulla 1918.\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nAlkulause. I. Tutkistelu. II. Ilmestys. III. Tulevainen elämä. IV.\nRatkaistavia pulmia.\n\nLiitteitä:\n\nI. Elämän seuraava vaihe. II. Automaattisesta kirjoituksesta. III.\nCheritonin suojahauta.\n\n\n\n\n\n\nHAUDANTAKAINEN ELÄMÄ\n\n_Voimmeko me, vai emmekö voi, haastella vainajien kanssa?_ Sir ARTHUR\nCONAN DOYLE vastaa: Voimme.\n\n\n\n\nALKULAUSE.\n\n\nMonet minua pätevämmät mietiskelijät ovat pohtineet tämän aiheen\nuskonnollista puolta, ja monet tieteellisemmät tutkijat ovat\nkiinnittäneet huomionsa sen ilmiöihin. Mutta, mikäli tiedän, ei\ntätä ennen ole koskaan yritetty osoittaa edellisen täsmällistä\nsuhdetta jälkimäiseen. Minusta tuntuu, että jos minun onnistuisi\ntehdä tämä hiukan selvemmäksi, niin olisin avustanut sen kysymyksen\nvalaisemisessa, joka minusta on ihmiskuntaa koskevista asioista\nkaikkein tärkein.\n\nKuuluisa herkkäsielu rouva Piper lausui vuonna 1899 sanat,\njotka tohtori Hodgson silloin julkaisi. Hän puhui horrostilassa\nhenkiuskonnon tulevaisuudesta, sanoen: \"Seuraavalla vuosisadalla\ntämä käy kummastuttavan selkeästi tajuttavaksi kaikille ihmisille.\nEsitän myöskin väitöksen, jonka varmasti näette toteutuvan: Ennen\nhenki-ilmoitusten täyttä selviämistä syttyy kauhea sota, joka ulottuu\nmaapallon eri osiin. Koko maailman täytyy puhdistua ja peseytyä\nennenkuin kuolevainen voi sielullisilla silmillään nähdä ystävänsä\nverhon tällä puolen; ja juuri tätä toimintasuuntaa kulkemalla\nsaavutaan täydellisyyden tilaan. Ystäväni, ajattelehan näitä\nseikkoja.\"\n\nMeillä on ollut \"kauhea sota maapallon eri osissa\". Ennustuksen\njälkimäisen puolen toteutumista on vielä odotettava.\n\n1918.\n\nARTHUR CONAN DOYLE.\n\n\n\n\nI\n\nTutkistelu\n\n\nPsyykillinen eli sielullinen tutkistelu on ala, jota olen ajatellut\nenemmän ja jonka suhteen olen hitaammin eli varovaisemmin\nmuodostanut itselleni käsityskannan kuin mistään muusta asiasta.\nKäydä kitkutellessamme elon tiellä sattuu tuon tuostakin jotakin,\nmikä voimakkaasti muistuttaa meille siitä tosiasiasta, että aika\nrientää ja että ensin nuoruus ja sitten miehuudenikä lipuvat\ntiehensä. Sellainen tapaus sattui aivan äskettäin. Oivallisessa\n_Light_-nimisessä lehtisessä on palsta omistettuna sellaiselle, mitä\njulkaistiin vastaavana päivänä sukupolven aika -- toisin sanoen,\nkolmekymmentä vuotta -- sitten. Silmäillessäni äskettäin tuota\npalstaa ihan säpsähdin nähdessäni oman nimeni ja lukiessani uudestaan\npainettuna vuonna 1887 kirjoittamani kirjeen, jossa selostelin\nmuuatta eräässä istunnossa (séance) sattunutta spiritististä\nkokemusta. Näin on ilmeistä, että harrastukseni tällä alalla on jo\nmelkoisen vanha, ja myöskin, että en ole hätiköinyt käsityskantani\nmuodostamisessa, koskapa vasta viimeisten parin vuoden kuluessa olen\nlopullisesti julistanut olevani tyytyväinen todistukseen.\n\nJos esitän muutamia kokemuksiani ja vaikeuksiani, niin eivät\nlukijani toivottavasti pidä sitä itsekkäänä minun puoleltani, vaan\nkäsittänevät, että se on kuvaavin ja selvin menettelytapa ilmi\ntuodakseni ne seikat, jotka luultavasti sattuvat eteen jokaiselle\nmuulle tutkistelijalle. Päästyäni tämän taipaleen yli on helpompi\nryhtyä johonkin luonteeltaan yleisempään ja persoonattomampaan.\n\nPäätettyäni lääketieteelliset opintoni vuonna 1882 huomasin olevani,\nkuten monet muutkin nuoret lääketieteen tutkijat, piintynyt\nmaterialisti henkilökohtaisen päämäärämme suhteen. En ollut koskaan\nlakannut hartaana theistinä uskomasta Jumalan olemassaoloon,\nkoska Napoleonin Egyptiin matkatessaan atheismin tunnustajille\ntähtikirkkaana iltana tekemään kysymykseen: \"Ken, hyvät herrat,\non luonut nuo tähdet?\" ei ole koskaan vastattu. Väittää, että\nmaailmankaikkeus on muuttumattomien lakien tulos, siirtää kysymyksen\nvain astetta etäämmälle, noiden lakien luojaa tiedustelevaksi.\n\nEn tietenkään uskonut ihmisenmuotoiseen jumalaan, mutta uskoin\nsilloin, kuten uskon nytkin, järkevään voimaan kaikkien luonnon\ntoimintani takana -- niin äärettömän monivivahteiseen ja suureen\nvoimaan, että rajoitetut aivoni eivät kyenneet tunkeutumaan\npitemmälle kuin sen olemassaolon tajuamiseen. Oikean ja väärän näin\nmyöskin suurina eittämättöminä tosiasioina, joiden selittämiseksi ei\ntarvittu jumalallista ilmestystä.\n\nMutta kun tuli kysymys oman pienen persoonallisen minämme\njatkumisesta kuoleman jälkeen, niin koko luonnon analogia eli\nsamanmukaisuus näkyi mielestäni sotivan sitä vastaan. Kun kynttilä\npalaa loppuun, niin lieska sammuu. Kun sähköpatteri murskautuu, niin\nvirta lakkaa. Kun ruumis joutuu hajoamistilaan, niin aines loppuu.\nItsekkyydessään saattaa jokainen ihminen tuntea, että hänen elämänsä\npitäisi jatkua, mutta katselkoonpa hän esimerkiksi tavallista\ntyhjäntoimittajaa -- korkea- tai halpasäätyistä. Tahtoisiko kukaan\nväittää olevan mitään ilmeistä syytä, miksi _tuo_ persoonallisuus\njatkuisi? Se näytti minusta harhalta, ja olin varma, että kuolema\ntosiaan oli kaiken loppuna, vaikka en silti käsittänyt, että sen\nseikan olisi pitänyt vaikuttaa velvollisuuteemme ihmiskuntaa kohtaan\ntämän ohimenevän olemassaolomme aikana.\n\nTässä mielentilassa olin, kun spiritistiset henkimaailman ilmiöt\nensiksi kiinnittivät huomioni. Olin aina katsellut tätä asiaa\nsuurimpana järjettömyytenä maan päällä ja lukenut petollisten\nmedioiden ilmisaamisesta sekä ihmetellyt, kuinka tervejärkiset\nmiehet saattoivat mokomaa uskoa. Tapasin kuitenkin muutamia tähän\nasiaan innostuneita ystäviä ja olin heidän mukanaan joissakuissa\npöydänliikkumis-istunnoissa. Saimme yhtenäisiä tiedonantoja. Pelkään,\nettä ne eivät tehneet minun mieleeni muuta vaikutusta kuin herättivät\nminussa hieman epäluuloa näitä ystäviä kohtaan. Usein ne olivat\npitkiä, nykäyksin tavailtuja tiedoituksia, ja oli aivan mahdotonta,\nettä ne olisivat aiheutuneet sattumasta. Jonkun täytyi siis liikuttaa\npöytää. Minä arvelin heidän sitä liikuttavan. He taas luultavasti\nepäilivät siitä minua. Minua se hämmensi ja kiusasi, sillä he eivät\nolleet ihmisiä, joiden olisin voinut otaksua petkuttavan, -- enkä\nkuitenkaan voinut käsittää, kuinka nuo sanomat saattoivat johtua\nmuusta kuin tietoisesta kosketuksesta.\n\nNiihin aikoihin -- kaiketikin vuonna 1886 -- sattui käsiini kirja\nnimeltä \"Tuomari Edmundsin muistelmat\". Hän oli Yhdysvaltain\nylioikeuksien tuomareita ja perin arvossapidetty mies. Kirjassa\nkerrottiin hänen vaimonsa kuolemasta ja kuinka hänen monet vuodet\noli onnistunut pysyä kosketuksissa vainajan kanssa. Kaikenlaisia\nyksityiskohtia esitettiin. Luin kirjan mielenkiinnolla ja ehdottomana\nepäilijänä. Se näytti minusta esimerkiltä, kuinka jäykällä käytännön\nmiehellä saattoi olla heikko kohta aivoissaan ikäänkuin vastapainona\nniille elämän kouraantuntuville tosiasioille, joissa hänen oli\npuuhailtava.\n\nMissä oli tuo henki, josta hän puhui? Jos otaksumme että ihminen\ntapaturmaisesti murskaisi kallonsa, niin muuttuisi hänen koko\nsisäinen olemuksensa; ja ylevästä luonteesta saattaisi tulla\nalhainen. Alkoholilla tai opiumilla ja monilla muilla rohdoilla\nvoisi näennäisesti kokonaan muuttaa ihmisen sielun. Henki olisi\nsiis aineesta riippuvainen. Nämä olivat niitä vastaväitteitä, joita\nsiihen aikaan käytin. En käsittänyt, että tuollaisissa tapauksissa\nei muuttunutkaan sielu eli henki, vaan se ruumis, jonka välityksellä\nhenki toimi, samoin kuin ei voisi syyttää soittoniekkaa tai kieltää\nhänen taitoansa, jos hypistelisitte hänen viulunsa sellaiseksi, että\nse värähdyttelisi pelkkiä epäsointuja.\n\nMinulla oli kyllin mielenkiintoa jatkaakseni tällaisen kirjallisuuden\nlukemista, milloin sitä käsiini sattui. Kummastuksekseni huomasin,\nkuinka monet suuret miehet, -- miehet, joiden nimet mainittiin\ntieteen ensimmäisten joukossa -- täydellisesti uskoivat, että\nhenki oli aineesta riippumaton ja saattoi jatkaa elämäänsä aineen\nhäviämisen jälkeen. Katsellessani spiritismiä oppimattoman rahvaan\nkarkeana harhaluulona oli minulle mahdollista sille hymähdellä\nja sitä halveksia; mutta kun sitä kannattivat sellaiset miehet\nkuin Crookes, jonka tiesin olevan Britannian etevimmäksi kohoavan\nkemistin, sellaiset kuin Darwinin kilpailija Wallace ja sellaiset\nkuin Flammarion, parhaaksi tunnettu tähtientutkija, niin minulla ei\nenää ollut varaa sitä olkapäitäni kohautellen hyljätä.\n\nOli kyllä hyvin helppoa raastaa alas kirjat, joissa nämä\nmiehet olivat esittäneet kypsyneitä päätelmiään ja huolellisia\ntutkimuksiaan, sanomalla: \"Niin, hänen aivoissaan on joku ruuvi\nlöyhässä\", mutta ihmisen täytyy olla kovin itseensä tyytyväinen,\njos ei tule päivä, jolloin hän ei aavistellen kysäisisi itseltään,\neikö tuo löyhtynyt kohta voi olla hänen omissa aivoissaan. Jonkun\naikaa sain epäuskolleni tukea, ajattelemalla, että monet kuuluisat\nmiehet, kuten Darwin itse, Huxley, Tyndall ja Herbert Spencer,\nivailivat tätä uutta opinhaaraa; mutta kuultuani heidän pilkallisen\nhalveksumisensa menneen niin pitkälle, että he eivät edes huolineet\nsitä tarkastella ja että Spencer oli selvin sanoin ilmoittanut jo\nennakolta ratkaisseensa kysymyksen kieltävään suuntaan, Huxleyn taas\nlausuessa, että se ei herättänyt hänessä mitään mielenkiintoa, täytyi\nminun myöntää, että, olivatpa he tiedemiehinä kuinka suuria tahansa,\noli heidän menettelynsä tässä suhteessa perin epätieteellistä\nja ennakolta omaksuttuihin dogmeihin luottavaa, kun taas niiden\nmenettely, jotka tutkivat näitä ilmiöitä ja koettivat keksiä niitä\nhallitsevat lait, oli sen oikean polun polkemista, jolla kaikki\ninhimillinen edistys ja tieto on saavutettu. Näin pitkälle olin\naprikoimisessani tullut, eikä epäuskoinen kantani siis enää ollut\nyhtä vankka kuin ennen.\n\nOmat kokemukseni sitä kuitenkin jonkunverran vahvistivat. On\nmuistettava, että toimin ilman mediota, mikä on samaa kuin jos\nastronoomi työskentelisi kaukoputketta. Minulla itselläni ei ole\npsyykillisiä kykyjä, ja niillä, jotka puuhailivat mukanani, oli\ntuskin sen enempää. Yhteisponnistuksin saatoimme hankkia juuri\nsen verran tuota magneettista voimaa tai miksi sitä tahtonettekin\nnimittää, että aikaansaimme pöydän liikkeitä epäilyttävine ja usein\ntyhmine tiedoituksineen. Minulla on vielä muistiinpanoja noista\nistunnoista ja ainakin joidenkuiden sanomien jäljennöksiä.\n\nEivät ne aina ehdottomasti typeriä olleet. Niinpä eräässä\ntilaisuudessa tehtyäni muutamia koekysymyksiä, sellaisia kuin,\nkuinka monta kolikkoa minulla oli taskussani, oli pöytä tavannut:\n\"Olemme täällä kasvattaaksemme ja kohottaaksemme emmekä arvoituksia\narvaamassa.\" Ja sitten: \"Me haluamme kehittää uskonnollista emmekä\narvostelevaa mielentilaa.\"\n\nVoisiko kukaan väittää, että tuo oli lapsellinen tiedoitus? Toiselta\npuolen kiusasi minua aina pelko, että läsnäolijat tahtomattaan\npitelivät pöytää. Sitten tapahtui jotakin, mikä minua kovin hämmensi\nja suututti. Meillä oli eräänä iltana varsin hyvät edellytykset ja\nsyntyi joukko liikkeitä, jotka näkyivät olevan aivan riippumattomia\nomasta kosketuksestamme. Pitkiä ja seikkaperäisiä tiedoituksia\nsaapui ja ne olivat tulevinaan hengeltä, joka mainitsi nimensä\nja ilmoitti itsensä Exeterin äskeisessä tulipalossa surmansa\nsaaneeksi kauppamatkustajaksi. Kaikki yksityiskohdat olivat tarkat,\nja hän pyysi meitä kirjoittamaan perheelleen, jonka sanoi asuvan\nSlattenmere-nimisessä paikassa Cumberlandissa. Minä noudatin\nkehoitusta, mutta kirje palautettiin säännöllisessä järjestyksessä\nperille saattamattomien lähetysten toimiston kautta. Vielä tänä\npäivänä en tiedä, petkutettiinko meitä vai oliko paikannimessä\njoku erehdys. Mutta siten oli asian laita, ja minua kiukutti niin,\nettä harrastukseni koko asiaan joksikin aikaa laimeni. Toista on\ntutkia jotakin asiaa, toista joutua siinä puuhassaan tahallisesti\nsuunnitellun ilveilyn esineeksi, ja niinpä minusta olikin aika\npysähtyä. Jos maailmassa olisi Slattenmere niminen paikka, niin sen\ntietäminen vieläkin minua ilahduttaisi.\n\nHarjoitin siihen aikaan ammattiani Southseassa, ja siellä asui\nkenraali Drayson, luonteeltaan hyvin merkillinen mies ja spiritismin\nuranuurtajia tässä maassa. Hänen luokseen käännyin pulassani ja\nhän kuunteli kärsivällisesti valituksiani. Hän sivuutti keveästi\narvosteluni monien näiden tiedoitusten hupsuudesta ja muutamien\nehdottomasta valheellisuudesta.\n\n\"Te ette ole käsittänyt asian perustotuutta\", sanoi hän. \"Se totuus\non siinä, että jokainen lihallistunut henki siirtyy ruumiista\nerottuansa toiseen maailmaan ilman minkäänlaista muutosta. Tämä\nmaailma on täynnä heikkoja ja hupsuja ihmisiä. Niin on tulevainenkin.\nTeidän ei tarvitse ryhtyä niiden kanssa tekemisiin enempää kuin\nryhdytte tässäkään maailmassa. Ihminen valitsee toverinsa. Mutta\notaksukaamme, että tämän maailman asukas, joka on yksinään elellyt\nhuoneissaan koskaan antautumatta lähimmäistensä seuraan, vihdoin\npistäisi päänsä ulos ikkunasta nähdäkseen, millaista täällä on ja\nmitä täällä tapahtuu. Joku pahankurinen poikaviikari luultavasti\nsanoisi jotakin törkeätä. Niinpä tuo henkilö kaiketikaan ei näkisi\nmitään maailman viisaudesta tai suurenmoisuudesta. Hän vetäisi\npäänsä takaisin ajatellen, että se on perin kurja loukko. Te olette\nmenetellyt ihan samalla tavalla. Sekalaisessa istunnossa, jolla ei\nollut mitään määrättyä päämäärää, olette työntänyt päänne tulevaiseen\nmaailmaan ja kohdannut joitakuita vallattomia poikia. Käykää\neteenpäin ja koettakaa saavuttaa jotakin parempaa.\"\n\nSe oli kenraali Draysonin selitys, ja vaikkei se minua sillä haavaa\ntyydyttänyt, arvelen nyt, että se ylimalkaisin piirtein läheni\ntotuutta.\n\nNämä olivat ensimmäiset askeleeni spiritismin tiellä. Olin\nyhä epäilijä, mutta tutkin toki asiaa; ja kuullessani jonkun\nvanhanaikaisen arvostelijan sanovan, että siinä ei ollut\nmitään selitettävää, että kaikki oli pelkkää petosta tai\nsilmänkääntäjäntemppuja vain, jotka toinen taituri voisi paljastaa,\nniin tiesin ainakin, että moinen puhe oli hölynpölyä. Tosin kyllä\neivät omat siihen asti saavuttamani todistukset riittäneet minua\nasiasta varmentamaan, mutta alituisen lueskeluni tuloksena huomasin,\nkuinka pitkälle toiset henkilöt olivat tähän alaan syventyneet, ja\nminun täytyi tunnustaa todistusten olevan niin päteviä, että mikään\nmuu maailman uskonnollisista liikkeistä ei voinut mitään niihin\nverrattavaa esittää.\n\nTuo ei riittänyt totuuden takeeksi, mutta ainakin se osoitti, että\nkysymystä oli kunnioituksella käsiteltävä ja että se ei ollut\nsyrjään pyyhkäistävissä. Mainitkaamme yksi esimerkki siitä, mitä\nWallace on syystä nimittänyt nykyajan ihmeeksi. Minä valitsen sen,\nkoska se näyttää uskomattomimmalta. Tarkoitan väitöstä, että D. D.\nHome -- joka sivumennen sanoen ei ollut palkattu seikkailija, kuten\ntavallisesti otaksutaan, vaan kotoisin arvokkaasta perheestä --\nleijaili yhdestä ikkunasta ulos ja toisesta sisälle seitsemänkymmenen\njalan korkeudella maasta.\n\nMinä en voinut sitä uskoa. Mutta tietäessäni, että tuon tapauksen\nsilminnäkijöinä oli kolme henkilöä ja että mm kolme olivat\nloordi Dunraven, loordi Lindsay ja kapteeni Wynne, kaikki perin\nkunnioitettavia ja tunnettuja miehiä, jotka jälkeenpäin olivat\nvalmiit näkemänsä valalla vahvistamaan -- niin, tietäessäni tuon\nen kuitenkaan voinut olla myöntämättä, että todistus tässä oli\nvälittömämpi kuin missään niistä etäisistä tapahtumista, jotka koko\nmaailma on suostunut todeksi uskomaan.\n\nNäiden vuosien kuluessa jatkoin vielä pöytäistuntojen pitämistä,\njotka toisinaan eivät johtaneet mihinkään tuloksiin, toisinaan varsin\njoutaviin ja toisinaan jokseenkin kummastuttaviin. Minulla on vielä\ntallella muistelmani näistä istunnoista ja mainitsen tässä yhden\nsellaisen tulokset, jotka olivat varmasti määriteltyä laatua ja\npoikkesivat ilmoituksissaan niin kokonaan kaikista käsityksistä, mitä\nminulla haudantakaisesta elämästä oli, että ne minua siihen aikaan\npikemmin huvittivat kuin valistivat. Nyt olen kuitenkin huomannut,\nettä ne varsin läheisesti sopivat yhteen \"Raymondin\" [Sir Oliver\nLodgen teos, ilmestynyt suomennoksena tässä sarjassa. -- _Suom_.]\nilmestysten ja muiden myöhempien selostusten kanssa, jotenka nyt\nkatselen niitä toisin silmin.\n\nTiedän, että kaikki nämä kertomukset haudantakaisesta elämästä\neroavat yksityiskohdissaan -- luullakseni kaikki kertomuksemme\nnykyisestäkin elämästä eroaisivat yksityiskohdissaan, -- mutta\npääpiirteissään on niissä hyvin suurta yhtäläisyyttä, jota tässä\ntapauksessa emme suinkaan aavistaneet, yhtä vähän minä itse kuin\nkumpikaan piirin kahdesta naishenkilöstä. Kaksi tiedoittajaa\nlähetti sanomia, ja ensimmäinen niistä tavasi nimekseen \"Dorothy\nPoslethwaite\" -- kaikille kolmelle tuntematon nimi. Hän sanoi\nkuolleensa Melbournessa viisi vuotta sitten kuusitoista-vuotiaana,\nvakuutti olevansa nyt onnellinen, kertoi itsellään olevan työtä ja\nsanoi käyneensä samaa koulua kuin toinen naishenkilöistä. Pyydettyäni\nsitä naishenkilöä kohottamaan kätensä ja luettelemaan nimiä, nytkähti\npöytä aivan oikein opiston johtajattaren nimeä mainittaessa. -- Tämä\noli kokeena.\n\nTyttö kertoi edelleen, että hänen nykyinen olopiirinsä ympäröi\nmaapalloa, sanoi tietävänsä kiertotähdistä: Marsissa asui meitä\nedistyneempi rotu ja kanavat olivat keinotekoisia. Hänen omassa\nolotilassaan ei kärsitty ruumiillista kipua eikä siellä voitu tuntea\nsielullista levottomuutta tai tuskaa. Heitä hallittiin; he nauttivat\nravintoa. Hän oli ollut katolinen ja oli yhä katolinen, mutta\nhänelle ei ollut käynyt sen paremmin kuin protestanteille. Hänen\nolopiirissään oli myöskin buddhalaisia ja muhamettilaisia, mutta\nkaikilla oli samanlaiset olot. Hän ei ollut koskaan nähnyt Kristusta\neikä tiennyt hänestä enempää kuin maan päällä eläessään, mutta uskoi\nhänen vaikutukseensa. Henget rukoilivat ja ne kuolivat uudessa\nolotilassaan ennenkuin astuivat seuraavalle tasolle. Heillä oli\nhuvituksia -- muun muassa musiikkia. Se oli valon ja iloisen naurun\npaikka. Kertoja lisäsi, että heidän keskuudessaan ei ollut rikkaita\neikä köyhiä ja että elinehdot olivat ylimalkaan paljoa onnellisemmat\nkuin maan päällä.\n\nNeitonen sanoi meille hyvää yötä, ja heti kävi pöytään käsiksi joku\npaljoa rotevampi voima ravistaen ja paiskellen sitä aika hurjasti.\nVastaukseksi kysymyksiini se väitti olevansa miehen henki, jota\ntahdon nimittää Doddiksi. Hän oli kuuluisa kriketinpelaaja, ja minä\nolin muutaman kerran vakaasti keskustellut hänen kanssaan Kairossa\nennenkuin hän purjehti Niiliä ylös ja kohtasi kuolemansa Dongolan\nretkikunnassa. Olemme nyt, sopii huomauttaa, tulleet vuoteen 1896\nkokemuksissani. Kumpikaan naisista ei tuntenut Doddia. Aloin kysellä\nhäneltä aivan kuin olisin nähnyt hänet edessäni istumassa, ja hän\nlähetti vastauksensa hyvin nopeasti ja päättäväisesti. Ne olivat\nusein aivan päinvastaisia kuin mitä odotin, joten en voi uskoa niihin\nitse vaikuttaneeni.\n\nHän sanoi olevansa onnellinen eikä toivovansa takaisin maan päälle.\nHän oli ollut vapaa-ajattelija, mutta ei ollut senvuoksi uudessa\nelämässään kärsinyt. Rukous oli kuitenkin hyvä asia, koska se piti\nmeidät kosketuksissa henkimaailman kanssa. Jos hän olisi enemmän\nrukoillut, olisi hän ollut korkeammassa asemassa henkien maailmassa.\n\nMinun täytynee huomauttaa, että tuo tuntui jokseenkin\nristiriitaiselta siihen hänen väitökseensä nähden, että hän ei ollut\nkärsinyt vapaa-aatteisuutensa vuoksi; kuitenkin tiedämme olevan\npaljon ihmisiä, jotka laiminlyövät rukoilemisen, vaikka eivät ole\nvapaa-ajattelijoita.\n\nHänen kuolemansa oli ollut tuskaton. Hän muisti erään ennen häntä\nkuolleen Polwhele-nimisen nuoren upseerin loppuhetket. Kun hän (Dodd)\nkuoli, oli hän tavannut ihmisiä lausumassa hänet tervetulleeksi,\nmutta Polwhele ei ollut näiden joukossa.\n\nHänellä oli työtä tehtävänä. Hän tiesi Dongolan kukistumisen, mutta\nei ollut hengessään ollut saapuvilla Kairossa myöhemmin pidetyssä\njuhlassa. Hän tiesi enemmän kuin eläessään. Hän muisti mitä Kairossa\nolimme keskustelleet. Elämän mitta tätä seuraavalla tasolla oli\nlyhempi kuin maan päällä. Hän ei ollut nähnyt kenraali Gordonia eikä\nkenenkään muun kuuluisan miehen henkeä. -- Henget elivät perhe- ja\nyhdyskunnissa. Naimisissa olleet eivät välttämättömästi tavanneet\ntoisiansa, mutta rakastavaiset kohtasivat toisensa jälleen.\n\nOlen antanut tämän yleiskatsauksen henkihaastattelusta osoittaakseni\nminkälaisia tietoja saimme -- vaikka tämä oli hyvin suotuisa näyte\nsekä pituutensa että yhtenäisyytensä vuoksi. Se osoittaa, ettei\nole oikein eräitten arvostelijain tavoin väittää saavamme kuulla\npelkkää hupsuttelua. Tässä ei ollut mitään hupsuttelua, ellemme\nnimitä hupsutteluksi kaikkea, mikä ei käy yhteen ennakkokäsitystemme\nkanssa. Mutta mitä takeita oli toiselta puolen näiden ilmoitusten\ntodenperäisyydestä? En voinut nähdä mitään sellaisia takeita,\nja kuvaukset pelkästään oudoksuttivat minua. Saatuani laajempaa\nkokemusta, jonka nojalla tiedän samanlaisia ilmoituksia saapuneen\ntoisistaan riippumattomina varsin monelle henkilölle monissa eri\nmaissa, ajattelen nyt, että todistusten sopusointuisuus tässä\nkuten kaikissa todistettavissa seikoissa on jonakin takeena\ntodenperäisyydestä. Mutta siihen aikaan en voinut sovelluttaa\nsellaista käsitystä tulevaisesta maailmasta omaan filosofiseen\njärjestelmääni, ja niinpä sen vain merkitsin muistiin ja kuljin\nedelleen.\n\nJatkoin tätä kysymystä käsittelevän kirjallisuuden tutkimista, lukien\nmontakin teosta, ja minulle selvisi yhä enemmän, kuinka yllättävän\npaljon todistajia oli olemassa ja kuinka huolellisia havaintoja ne\nolivat tehneet. Tämä teki minuun paljoa syvällisemmän vaikutuksen\nkuin ne rajoitetut ilmiöt, jotka olivat tulleet oman tutkijaryhmämme\nulottuville.\n\nSilloin tai myöhemmin luin monsieur Jacolliotin kirjan Intiassa\ntodetuista salailmiöistä. Jacolliot oli ranskalaisen Chandenagurin\nsiirtolan ylituomari, hyvin arvostelukykyinen sielu, mutta jokseenkin\nennakkoluuloinen spiritismiä kohtaan. Hän toimeenpani sarjan kokeita\nalkuasukasfakiirien kanssa, joiden luottamuksen hän voitti, koska oli\nsympaattinen, myötätuntoa herättävä mies ja puhui heidän kieltänsä.\n\nHän kuvailee, kuinka paljon vaivaa hänellä oli poistaakseen\npetoksen mahdollisuuden. Tehdäksemme pitkästä tarinasta lyhyen, hän\ntapasi heidän keskuudessaan pitkällekin kehittyneen europalaisen\nmediumismin jokaisen ilmiön, tapasi kaikki, mitä esimerkiksi\nHome koskaan oli saavuttanut. Hän totesi ruumiin keventymisen,\ntulen pitelyn, esineiden siirron pitkän matkan päähän, kasvien\nsilmänräpäyksellisen nopean kehittymisen, pöytien kohoamisen.\nFakiirit selittivät nämä ilmiöt _piirien_ eli henkien teoiksi,\nja menettelytapa erosi meikäläisestä vain siinä, että he enemmän\nkäyttivät välitöntä manausta. He väittivät, että nämä voimat olivat\nperäisin ikimuistoisilta ajoilta ja että niiden vaikutusta voitiin\nseurata taaksepäin hamaan kaldealaisten taikatieteeseen asti. Kaikki\ntämä teki minuun varsin valtavan vaikutuksen, koska meillä tässä\nmeikäläisistä riippumattomina oli todettavissa aivan samat tulokset,\neikä niihin kuitenkaan langennut mitään amerikalaisen petkutuksen tai\nnykyaikaisen räikeän rahvaanomaisuuden varjoa, jollaisesta niin usein\nEuropassa esiintyneitä yhtäläisiä ilmiöitä syytettiin.\n\nMinuun vaikutti samaan aikaan myöskin Dialektisen seuran selostus,\nvaikka se oli julkaistu jo vuonna 1869. Se oli perin vakuuttava\nlehtinen ja vaikka sen ajan tietämättömät ja materialistiset\nsanomalehdet vastaanottivat sen pilkkakuorolla, oli se hyvin arvokas\ntodistuskappale. Mainitun yhdistyksen perusti joukko arvossa\npidettyjä, hyvässä asemassa olevia henkilöitä, jotka olivat kyllin\nennakkoluulottomia ja herkkiä ryhtyäkseen tutkimaan spiritismin\nfyysillisiä eli aineellisia ilmiöitä. Julkaisussa annetaan\ntäydellinen selostus heidän kokemuksistaan ja huolellisen tarkoista\nvarovaisuustoimenpiteistään petosta vastaan. Nuo todistukset\nluettuaan ei voi käsittää, kuinka he olisivatkaan voineet tulla\nmihinkään muuhun kuin saavuttamaansa lopputulokseen eli siihen, että\nilmiöt olivat epäilemättömästi oikeita ja viittasivat lakeihin ja\nvoimiin, joita tiede ei ollut tutkinut. On merkillepantava seikka,\nettä jos tuomio olisi lausuttu spiritismiä vastaan, olisi selostusta\nvarmaan tervehditty tämän liikkeen kuoliniskuna, jotavastoin se\nilmiöiden varmennuksena sai osakseen pelkkää ivaa. Tämä on ollut\nmonien monituisten tutkistelujen kohtalona aina niistä asti, joita\npaikallisesti toimeenpantiin Hydesvillessä vuonna 1848, tai siitä,\njoka oli seurauksena, kun filadelfialainen professori Hare pyhän\nPaavalin tavoin nousi vastustamaan, mutta pakoitettiin alistumaan\ntotuuteen.\n\nVuoden 1891 tienoilla olin liittynyt Psyykkiseen tutkimusseuraan\nja minulla oli siten etu, että sain lukea kaikki sen pöytäkirjat\nja raportit. Maailma saa kiittää paljosta tämän seuran väsymätöntä\nuutteruutta ja sen lausuntojen maltillista tasapuolisuutta, vaikka\nmyönnänkin, että viimemainittu ominaisuus toisinaan tuskastuttaa,\nja tuntui siltä kuin seura pyrkiessään välttämään tunteellista\nhälinää ei rohkaisisi maailmaa ottamaan selvää sen oivallisesta\ntyöstä ja käyttämään sitä hyväkseen. Seuran puolittain tieteellinen\nsanasto myöskin tympäisee ja karkoittaa pois tavallisia lukijoita\nja sen kyhäyksiä silmäiltyään voisi toisinaan sanoa niinkuin eräs\namerikalainen sadinpyydystäjä Kalliovuorilla minulle lausui eräästä\nyliopistomiehestä, jota oli kesäkauden opastellut. \"Hän oli niin\nviisas\", sanoi vuorelainen, \"että ei voinut ymmärtää mitä hän puhui\".\n\nMutta näistä pienistä omituisuuksista huolimatta ovat kaikki\nmeistä, jotka ovat kaivanneet valoa pimeyteen, aina löytäneet sitä\nmainitun seuran järjestelmällisen, uupumattoman työn välityksellä.\nSeuran vaikutus oli niitä voimia, jotka auttoivat minua käsitysteni\nmuovaamisessa.\n\nOli sentään vieläkin seikka, joka teki minuun syvän vaikutuksen.\nTähän asti olin lukenut suurten kokeilijain kaikki ihmeelliset\nsaavutukset, mutta en ollut koskaan tavannut mitään heidän taholtaan\ntehtyä yritystä järjestelmän rakentamiseksi, joka käsittäisi ja\nsisältäisi ne kaikki. Nyt luin Myersin merkkiteoksen \"Ihmisen\nitselöllisyys\" [Ilmestyy suomennoksena tässä sarjassa. -- _Suom_.]\n-- suuren peruskirjan, jonka istuttamasta vesasta vielä kasvaa\nkokonainen tiedonpuu. Tässä teoksessaan Myers ei kyennyt laatimaan\nmitään kaikkiin \"henkisiksi\" nimitettyihin ilmiöihin soveltuvaa\nkaavaa, mutta pohtiessaan sellaista sielun vaikutusvaltaa sieluun,\njota hän itse on nimittänyt telepatiaksi eli \"kaukotuntemukseksi\",\non hän täydellisesti todistanut sanottavansa; ja hän esitti sen niin\nuutteran perinpohjaisesti ja niin monilla esimerkeillä valaisten,\nettä kaikille, jotka eivät tahallisesti ummistaneet silmiänsä\ntodistukselle, se tästä lähin muodostui tieteelliseksi tosiasiaksi.\n\nJa tämä oli ääretön edistysaskel. Jos sielu voi matkan päästä\nvaikuttaa sieluun, niin oli olemassa inhimillisiä voimia, jotka\nolivat aivan erilaisia siitä, mitä aina olimme aineella käsittäneet.\nMaa luisui materialistin jalkain alta, ja minun vanha asemani\noli hävitetty. Olin sanonut, että liekki ei voinut palaa, kun\nkynttilä oli kulunut loppuun. Mutta tässä oli liekki pitkän matkan\npäässä kynttilästä omintakeisesti toimimassa. Analogiani oli\nilmeisesti väärä analogia. Jos ihmisen sielu, henki, äly saattoi\ntoimia etäällä ruumiista, niin se oli jotakin, mikä sikäli saattoi\nruumiista eroittua. Miksi ei se siis eläisi omintakeisesti ruumiin\nhäviämisenkin jälkeen? Ei tullut matkan päästä ainoastaan vaikutelmia\näsken kuolleilta vainajilta, vaan samaten todistettiin, että\nkuolleet henkilöt todella ilmestyivät hahmoutuneina niiden mukana;\nja se osoitti, että nuo vaikutelmat saatteli meille jokin, mikä\noli aivan ruumiin kaltaista ja kuitenkin toimi itsenäisesti ja eli\nruumiin kuoleman jälkeen. Todistusten ketju yksinkertaisimmista\najatustenlukemis-tapauksista toiselta puolen todellisiin ruumiista\nriippumattoman hengen ilmestyksiin toisella oli yksi ainoa\nkatkeamaton ketju, jonka jokainen rengas liittyi seuraavaan, johtaen\nvaiheesta vaiheeseen. Ja tämä tosiasia näytti minusta tuovan\nensimmäiset merkit tieteellisestä järjestelmästä ja säännöllisyydestä\nainehistoon, joka tähän asti oli ollut kirjava kokoelma\nhämmennyttäviä ja enemmän tai vähemmän irtonaisia yksityistapauksia.\n\nSiihen aikaan minulla oli mielenkiintoinen kokemus, sillä minä olin\nyhtenä kolmesta valtuutetusta, jotka Psyykillinen seura lähetti\nerääseen kummittelun alaiseen taloon. Tässä oli kysymys tuollaisesta\n\"jyryhenkien\" teuhaamisesta, joka esiintyy meluna ja hupsuina\nkujeina, ja sitä oli jatkunut useita vuosikausia. Tapaus muistutti\nsuuresti Epworthissa asuneen John Wesleyn perheessä vuonna 1726\nsattuneita klassillisen kuuluisiksi tulleita ilmiöitä tai myöskin\nsitä, mitä todettiin Foxin perheessä Rochesterin läheisyydessä\nHydesvillessä vuonna 1848 -- siis nykyaikaisen spiritismin\nensimmäiseksi sysäykseksi eli lähtökohdaksi tullutta tapausta.\n\nMihinkään huomiota herättäviin tuloksiin ei matkamme johtanut, mutta\nse ei silti ollut aivan hedelmätön. Ensimmäisenä yönä ei tapahtunut\nmitään. Toisena kuulimme kauheata jyskettä, ikäänkuin joku olisi\nsauvalla paukuttanut pöytää. Olimme tietysti ryhtyneet kaikkiin\nvarokeinoihin emmekä voineet selittää noita jymähdyksiä; mutta emme\nmyöskään voineet vannoa, etteikö meille olisi tehty jotakin nerokasta\nkepposta. Siihen se asia sillä kertaa päättyi.\n\nMuutamaa vuotta myöhemmin tapasin kuitenkin erään talossa asuvan\nperheen jäsenistä, joka kertoi minulle, että käyntimme jälkeen oli\nkaivettu puutarhasta esille kaikesta päättäen kauan sitten haudatun\nlapsen luut. Myöntänette, että tämä oli varsin merkillistä. Vain\nharvoissa taloissa kummittelee, ja taloja, joiden puutarhaan on\nhaudattuna ihmisolentoja, on toivoaksemme myöskin harvassa. Että\nmolemmat seikat sattuivat yhteen samassa talossa, puhuu epäilemättä\nilmiöiden todellisuuden puolesta. On mielenkiintoista muistaa, että\nFoxin perheen tapauksessa myöskin mainittiin kellarista löydetyistä\nihmisluista ja murhan todistuksista, vaikka rikosta ei koskaan\ntodella saatu selville. En juuri epäilekään, että jos Wesleyn perhe\nolisi päässyt juttusille vainoojansa kanssa, niin sekin olisi saanut\nkuulla jonkun syyn ahdisteluun. Näyttää melkein siltä, että äkkiä\nja väkivaltaisesti katkaistulla elämällä on jälellä jonkinlainen\nvarasto kuluttamatonta elinvoimaa, joka voi ilmaantua omituisella,\nvallattomalla tavalla. Myöhemmin minulla oli toinen omituinen\nomakohtainen kokemus samaa lajia, jonka kuvaillen tämän jutteluni\nlopulla. [Katso 3. liitettä.]\n\nTästä ajan kohdasta sodan puhkeamiseen asti jatkoin joutohetkinäni\nsamaa uutteraa ja huolellista tutkimista. Kokemuksiani lisäsi sarja\nistuntoja, jotka tuottivat hyvin hämmästyttäviä tuloksia, näiden\njoukossa muutamia hämärässä valossa nähtyjä hahmoutumisia. Mutta\nkun medio vähän sen jälkeen saatiin kiinni vehkeilystä, pyyhkäisin\nne kokonaan pois todistuskappaleiden joukosta. Samalla minusta\ntuntuu varsin selvältä se otaksuma, että muutamissa tapauksissa\nvoivat Eusapia Palladinon kaltaiset mediot tehdä itsensä syypäiksi\nkujeisiin, kun heidän voimansa pettävät, ja kuitenkin toisin ajoin\nomata aivan todellisia lahjoja. Medion ominaisuus on alemmissa\nmuodoissaan pelkkä fyysillinen avu, olematta missään suhteessa\nsiveellisyyteen, ja monissa tapauksissa tuo kyky on välivuoroinen\neikä ole mielinmäärin hallittavissa.\n\nEusapia yllätettiin ainakin kahdesti perin kömpelöstä ja hupsusta\npetoksesta, mikä voitiin varmasti todistaa, jotavastoin hän monet\nkerrat kesti pitkät tutkinnot mitä täydellisimpien kokeitten\nalaisena, joita johtivat Ranskan, Italian ja Englannin parhaimmiksi\ntunnetuista henkilöistä kokoonpannut tieteelliset komiteat. Itse\npuolestani kuitenkin tahdon mieluummin poistaa epäluotettavan medion\navulla saamani kokemuksen aineistostani; ja mielestäni täytyy\nkaikkien pimeässä esiintyneiden ilmiöiden välttämättömästi menettää\npaljon arvostansa, jollei niiden mukana seuraa myöskin todistavia\ntiedoituksia. Arvostelijaimme tapa on otaksua, että jos hylkäämme\nmediot, jotka ovat saattaneet meidät pulaan, niin pitäisi hyljätä\nmelkein kaikki todistukset. Niin ei ole asianlaita. Ennen tuota\nmainittua tapausta en ollut koskaan ollut mukana ammattimedion\nympärille kokoontuneessa piirissä ja kuitenkin olin kerännyt\nvarmojakin todistuksia.\n\nKaikista medioista etevin, herra D. D. Home, esitti ilmiönsä täydessä\npäivänvalossa, oli valmis alistumaan jokaiseen koetukseen, eikä\nhäntä voitu koskaan syyttää mistään vehkeilystä. Niin oli monien\nmuidenkin laita. On varsin kohtuullista lisäksi huomauttaa, että kun\njulkinen medio on oivallisena maalitauluna maineen ja kuuluisuuden\ntavoittelijoille, amatööridetektiiveille ja huomiota herättävien\nuutisten etsijöille, ja kun hän puuhailee hämärien, viekkaiden ja\nherkästi haihtuvien ilmiöiden kanssa ja hänen täytyy puolustautua\nvalamiehistöjä ja tuomareja vastaan, jotka tavallisesti eivät\ntiedä mitään ilmiöihin vaikuttavista ehdoista ja olosuhteista,\nniin olisi ihmeellistä, jos medio siitä aina suoriutuisi ilman\nsatunnaista skandaalia. Sitäpaitsi koko se järjestelmä, että\npalkkio suoritetaan tuloksien mukaan, mikä järjestelmä nykyisin\non oleellisesti käytännössä, koska medio, joka ei pääse mihinkään\ntuloksiin, pian jäisi aivan palkkiotta, on virheellinen järjestelmä.\nVasta kun ammattimediolle voidaan taata tuloksista riippumaton\nvuosipalkka, vasta silloin voidaan poistaa kova kiusaus asettaa\nluuloteltuja ilmiöitä todellisten tilalle, milloin näitä ei saada\nesiinloihdituiksi.\n\nOlen nyt seurannut oman käsityskantani kehitystä sodan syttymiseen\nasti. Toivoakseni voin väittää, että menettelin harkitsevasti\nenkä ilmaissut mitään merkkejä siitä herkkäuskoisuudesta, josta\nvastustajamme meitä syyttävät. Menettelinpä liiankin harkitsevasti,\nsillä minä olin moitittavan hidas asettamaan totuuden vaakakuppiin\npikku vaikutusvaltaa, joka minulla saattanee olla. Olisin voinut\najelehtia kautta elämäni psyykillisenä tutkistelijana myötätuntoisen,\nmutta enemmän tai vähemmän pelkän omaksi huvikseen puuhailevan\ndilettantin asennossa koko kysymykseen nähden, ikäänkuin olisimme\npohtineet jotakin persoonatonta, omaa yksilöämme koskematonta asiaa,\nkuten Atlantis-mantereen esihistoriallista olemassaoloa tai kiistaa\nShakespearen teoksien kirjoittajasta.\n\nMutta sitten syttyi maailmansota; ja sota toi vakavuutta meidän\nkaikkien sieluihin ja pakoitti meidät tarkemmin katsastamaan\nomia uskojamme ja uudestaan mittaamaan niiden arvoa. Eläen\nkuolemantuskassa kamppailevan maailman piirissä, kuullen joka päivä\nrotumme parhaimmistoa kaatuvan kokemattoman nuoruutensa lupaavassa\nensi kukkeudessa, nähden ympärillämme vaimoja ja äitejä, joilla ei\nollut mitään selvää käsitystä siitä, mihin heidän rakkaimpansa olivat\nmenneet, olin äkkiä näkevinäni tämän kysymyksen, jonka kanssa olin\nniin kauan leikitellyt, edessäni kysymyksenä, joka ei ollut pelkkää\ntieteen rajapyykkien ulkopuolella olevan voiman tutkimista, vaan\njotakin sangen todellista, mahtavaa, hirvittävää. Näin siinä kahden\nmaailman välisten seinien luhistuvan, näin suoran eittämättömän\nilmoituksen verhon tuolta puolen, toivon ja opastuksen toitahduksen\nihmiskunnalle sen syvimmän kärsimyksen hetkellä. Kysymyksen\nobjektiivinen puoli lakkasi minua viehättämästä, sillä kun kerran oli\ntehnyt myönteisen johtopäätöksensä sen totuudesta, niin siihenhän\nasia siltä näkökannalta katsoen loppui. Mutta sen uskonnollinen\npuoli oli ilmeisesti äärettömän paljoa tärkeämpi. Puhelimen kello\non itsessään varsin lapsellinen laite, mutta se voi olla perin\ntähdellisen tiedonannon merkkinä.\n\nTuntui siltä, että kaikki nämä ilmiöt, suuret ja pienet, olivat\nolleet puhelinkelloja, jotka itsessään sisällöttä olivat hälyttäneet\nihmiskunnan. \"Herätkää! Nouskaa! Olkaa tarkkaavaisia! Tässä on teille\nmerkkejä. Ne opastavat teidät ottamaan vastaan tiedonannon, jonka\nJumala tahtoo lähettää.\" Näin olivat kellot kilahdelleet. Sanoma\nse -- eivätkä signaalit -- todella jotakin merkitsi. Uusi ilmestys\nnäkyi olevan saapumaisillaan ihmiskunnalle. Mutta kuinka kauan se\nvielä oli pysyvä niin sanotulla Johannes Kastajan asteella ja tokko\nmitään suurempaa täydellisyyttä ja selvyyttä oli tämän jälkeen\nodotettavissa, sitä ei kukaan ihminen osannut sanoa.\n\nMinun näkökantani on, että nuo fyysilliset ilmiöt, täysin todettuina\nkaikkien varalle, jotka tahtovat todistusta tarkastaa, ovat\nitsessään merkityksettömiä ja että niiden varsinainen arvo on\nsiinä tuessa ja objektiivisen asiallisessa varmennuksessa, jonka\nne antavat otaksumalle äärettömän tietovaraston olemassaolosta.\nTuon täytyy syvästi muuntaa aikaisemmat uskonnolliset käsityksemme\nja oikein ymmärrettynä ja tajunnassamme sulatettuna tehdä uskonto\nsangen todelliseksi -- sellaiseksi, joka ei enää perustu uskoon,\nvaan elävään kokemukseen ja tunnettuihin tosiasioihin. Juuri tähän\nasianpuoleen tahdonkin nyt kohdistaa huomioni, mutta aikaisempiin\nlausuntoihini omista kokemuksistani on minun lisättävä, että\nsodan puhkeamisen jälkeen on minulla ollut poikkeuksellisen hyviä\ntilaisuuksia varmentaa kaikki ennemmin muodostamani mielipiteet\nniiden ylimalkaisten seikkojen totuudesta, joihin käsitykseni\nperustuvat.\n\nNämä tilaisuudet sain siten, että eräässä luonamme asuvassa\nhenkilössä, neiti L. S:ssä, kehittyi automaattisen eli itsetoimivan\nkirjoituksen kyky. Kaikista mediolaisuuden muodoista on tämä\nminusta se, jota pitäisi ankarimmin koetella, koska se hyvin\nhelposti soveltuu, ei niin paljoa petokseen, vaan itsepetokseen,\nmikä on vielä viekkaampaa ja vaarallisempaa. Kirjoittaako neiti\nitse vai onko, kuten hän väittää, joku voima häntä määrääjänään\nohjaamassa, samoin kuin juutalaisten ajantietojen kirjoittaja\nraamatussa väittää itseänsä ohjatun? Mitä mainitsemaani neitiin\ntulee, ei ole kiellettävissä, että jotkut hänen tiedonannoistaan\nosoittautuivat epätosiksi; -- varsinkin aikaan nähden ne olivat aivan\nepäluotettavia. Mutta toiselta puolen ne monet, jotka osoittautuivat\ntosiksi, olivat kaukana kaiken arvaamismahdollisuuden rajojen tuolla\npuolen, eivätkä mitenkään tilapäiseksi sattumaksi selitettävissä.\nNiinpä medio Lusitanian haaksirikon jälkeen ja täkäläisten\naamulehtien ilmoittaessa, että, mikäli tiedettiin, ei mitään\nihmishenkiä ollut hukkaantunut, heti kirjoitti: \"Se on kauheata,\nkauheata -- ja sillä on suuri vaikutus sodan kulkuun.\"\n\nKoska se oli ensimmäinen voimakas sysäys, joka ärsytti Amerikan\nsotatuulelle, oli tiedonanto molemmissa suhteissa totta. Toisella\nkertaa hän ennusti tärkeän sähkösanoman tulon määrättynä päivänä,\njopa mainitsi lähettäjän nimenkin -- aivan aavistamattoman\nhenkilön. Yleensä ei kukaan voinut epäillä hänen inspirationinsa\ntodenperäisyyttä, vaikka harhaiskut olivatkin huomattavia. Siitä sai\nsen vaikutelman kuin olisi hyvä tiedonanto saapunut perille perin\npuutteellisen puhelinkoneen kautta.\n\nToinenkin tapaus sodan alkupäiviltä on muistissani etualalla. Eräs\ntuntemani rouvashenkilö oli kuollut maaseutukaupungissa, ja tapaus\nkoski minuunkin. Hän oli kroonillista tautia poteva sairas, ja hänen\nvuoteensa äärestä löydettiin morfiinia. Toimeenpantiin tutkinto ja\ntehtiin välipäätös. Kahdeksaa päivää myöhemmin minä menin istuntoon,\njossa herra Vout Peters esiintyi. Juteltuaan minulle paljon hämärää\nja yhteenkuulumatonta hän sanoi äkkiä: \"Täällä on eräs naishenkilö.\nHän nojaa vanhempaan naiseen. Toistelee sanaa 'morfiini'. Kolme\nkertaa hän on sen lausunut. Hänen järkensä oli sekaannuksissa. Hän\nei sitä tarkoittanut. Morfiinia!\" Nuo olivat melkein tarkalleen\nhänen omat sanansa. Ajatustenlukeminen ei voinut tulla kysymykseen,\nsillä minä mietin silloin jotakin aivan muuta enkä odottanut mitään\ntällaista tiedonantoa.\n\nPaitsi omakohtaista kokemusta täytyy tämän liikkeen saada paljon\nlisävakavuutta sen ympärille muutamina viime kuluneina vuosina\nversoneesta ihmeellisestä kirjallisuudesta. Jollei mitään muita\nspiritistisiä teoksia olisi olemassa kuin viime vuonna tai aivan\nhiljakkoin ilmestyneet viisi -- professori Lodgen \"Raymond\",\nArthur Hillin \"Psyykillisiä tutkimuksia\", professori Crawfordin\n\"Psyykillisten ilmiöiden todellisuus\", professori Barrettin\n\"Näkymättömän kynnyksellä\" ja Gerald Balfourin \"Dionysiuksen korva\",\n-- niin jo nuo viisi olisivat mielestäni kyllin riittävät todistamaan\nnämä seikat jokaiselle järkevälle tutkijalle.\n\nEnnenkuin puutumme kysymykseen uudesta uskonnollisesta ilmestyksestä,\nkuinka se saavutetaan ja mitä se sisältää, tahtoisin lausua sanasen\neräästä toisesta asiasta: Vastustajillamme on aina ollut kaksi\nhyökkäysrintamaa. Ensiksikin he väittävät, että esittämämme seikat\neivät ole totta. Sitä asianpuolta olen jo käsitellyt. Toiseksi he\nsanovat, että liikumme kielletyllä alueella, jolta meidän pitäisi\nperäytyä ja jättää se sikseen. Minulle, joka lähdin jokseenkin\nmaterialismin kannalta, ei tällä huomautuksella koskaan ole ollut\nmitään merkitystä, mutta muita kehoittaisin miettimään paria kohtaa.\nTärkein niistä on, että Jumala ei ole antanut meille ainoatakaan\nsellaista kykyä, jota emme missään olosuhteissa saisi käyttää. Jo se,\nettä meillä joku kyky on, todistaa, että ehdoton velvollisuutemme on\nsitä tutkia ja kehittää. On kyllä totta, että tätä, kuten jokaista\nmuutakin avua, voidaan käyttää väärin, jos menetämme yleisen\nsuhteellisuus- ja järkevyysvaistomme. Mutta toistan, että sen pelkkä\nomistaminen on voimakas syy osoittamaan, että sen käyttäminen on\nluvallista ja velvollisuutemmekin.\n\nTäytyy myöskin muistaa, että tuo huuto luvattomasta tiedosta\non, enemmän tai vähemmän sopivien tekstien tukemana, nostettu\njokaista inhimillisen tiedon edistystä vastaan. Sitä käytettiin\nuutta astronomiaa vastaan, ja Galilein täytyi suorastaan peruuttaa\nväitteensä. Sitä käytettiin Galvania ja sähkövoima-oppia vastaan.\nSitä käytettiin Darwinia vastaan, joka varmasti olisi joutunut\npolttoroviolle, jos olisi elänyt muutamia vuosisatoja aikaisemmin.\nSitä käytettiin myöskin Simpsonia vastaan, ja hänen aloittamansa\nkloroformin käyttö lapsensynnyttämistapauksissa tuomittiin sillä\nperusteella, että raamatussa julistettiin: \"teidän on synnytettävä\nlapsia kivulla\". -- Näin usein tehtyä ja yhtä usein hyljättyä\nvastaväitettä ei suinkaan voi ottaa varsin vakavalta kannalta.\n\nOn eräitä jumaluusoppineita, jotka eivät ainoastaan vastusta\ntällaista kulttia, vaan menevätpä lausunnoissaan niin pitkälle,\nettä väittävät tiedonantojen tulevan vainajiamme henkilöiviltä\npaholaisilta, jotka muka ovat olevinaan taivaallisia opettajia. On\nvaikea uskoa, että ne, jotka näin ajattelevat, ovat koskaan itse\nkokeneet mitään näiden ilmoitusten vastaanottajaansa tekemästä\nlohduttavasta ja kohottavasta vaikutuksesta. Ruskinista tiedämme\nhänen jälkeensä jättämiensä kirjoitusten nojalla, että hänen\nvarmuutensa tulevasta elämästä aiheutui spiritismistä, vaikka hän\njokseenkin kiittämättömästi ja epäjohdonmukaisesti lisäsi, että\nhän tuohon varmuuteen päästyänsä ei enää tahtonut olla missään\ntekemisissä spiritismin kanssa.\n\nOn kuitenkin monta, _quorum pars parva sum_, sellaista, jotka\nempimättä voivat julistaa, että he tätä kysymystä tutkimalla\nkääntyivät materialismista tulevaisen elämän uskoon ja kaikkeen mitä\nsiihen sisältyy ja siitä johtuu. Jos tämä on perkeleen työtä, niin\ntäytyypä sanoa, että se herrasmies näkyy olevan aika patustelija ja\nsaavuttaa touhullaan tuloksia, jotka ovat hyvin kaukana siitä, mitä\nhänen otaksuisi tavoittelevan.\n\n\n\n\nII\n\nIlmestys\n\n\nVoin nyt keveämmin mielin ryhtyä tarkastelemaan tätä suurta kysymystä\npersoonattomalta, yleisemmältä näkökannalta. On jo viitattu uuden\nopin ainehistoon. Mistä se on saatu? Se tulee pääasiallisesti\nautomaattisen kirjoituksen välityksellä, jossa inhimillisen medion\nkättä ohjaa joko väitetty vainajan henki, kuten oli laita neiti\nJulia Amesin suhteen, tai otaksuttu korkeampi opettaja, kuten herra\nStainton Mosesin tapauksessa. Näiden kirjoitettujen tiedoitusten\nlisäksi tulee suuri määrä haltioituneessa tilassa eli \"transsissa\"\nannettuja lausuntoja ja henkien suullisia ilmoituksia medioiden\nhuulilta kuultuina. Joskus ne ovat saapuneet välittöminä ääninäkin,\nkuten niissä lukuisissa tapauksissa, joita amiraali Usborne Moore\nselostelee kirjassaan \"Ääniä\". Välistä ne ovat tulleet perhepiirin\nja pöydänliikkumisen välityksellä, kuten esimerkiksi niissä kahdessa\ntapauksessa, joista olen aikaisemmin omista kokemuksistani puhuessani\nkertonut. Toisinaan, kuten mainittiin rouva de Morganin kokeneen, on\nniiden saattajana ollut lapsen käsi.\n\nNyt joudumme tietysti heti vastatusten ilmeisimmän vastaväitöksen\nkanssa -- mistä tiedämme, että nämä ilmoitukset todella saapuvat\nmaallisen elämän kynnyksen tuolta puolen? Mistä tiedämme, että medio\nei kirjoita tietoisesti, tai jos se ei ole luultavaa, että hän ei\nkirjoita itsetiedottomasti oman korkeamman minänsä sanelun mukaan?\nTämä on täysin oikeutettua arvostelua, ja sellaista, jota meidän\ntäytyy ankarasti sovelluttaa jokaiseen tapaukseen, sillä jos maailma\ntäyttyisi pienemmillä profeetoilla, joista jokainen esittäisi omat\nmielipiteensä uskonnollisesta tilasta ilman muita todistuksia kuin\noma vakuutuksensa, niin joutuisimme tosiaan pian takaisin sokean\nuskon pimeään aikakauteen. Vastauksena täytyy olla, että me vaadimme\nmerkkejä, joita voimme koetella ja jotka kestävät koetuksen,\nennenkuin hyväksymme väitöksiä, joiden todistaminen ei ole meidän\nvallassamme.\n\nMuinoisina aikoina vaadittiin profeetoilta merkkejä ja tunnustähtiä,\nja se oli aivan järkevä pyyntö ja pitää vielä paikkansa. Jos joku\ntulee luokseni kertomaan elämästä jossakin tulevaisessa maailmassa\neikä hänellä ole muita todistuskirjeitä kuin oma vakuutuksensa,\nniin viskaisin hänen sepustuksensa mieluummin paperikoriin kuin\nasettaisin sen työpöydälleni. Elämä on liian lyhyt punnitaksemme\ntuollaisten tuotteiden arvoa. Mutta jos, kuten on Stainton Mosesin\nlaita, joka julkaisi \"Henkien opetukset\", noiden verhon toiselta\npuolen saapuviksi väitettyjen tietojen esittäjällä on suuri määrä\ntavallisuudesta poikkeavia kykyjä -- ja Stainton Moses oli kaikissa\nsuhteissa suurimpia medioita, mitä Englannissa on syntynyt, --\nsilloin katselen asiaa toisessa valossa ja vakavammin mielin.\n\nJa kun taas neiti Julia Amesin henki voi kertoa herra Steadille\nasioita omasta maallisesta elämästään, joista tällä ei saattanut\nolla tietoa, ja kun nämä asiat tarkastettuina osoittautuvat tosiksi,\nniin silloin on taipuvaisempi uskomaan että nekin asiat, joita ei\nvoida tarkastaa, ovat totta. Tai kun Raymond voi kertoa meille\nvalokuvasta, josta ei yhtään kappaletta ollut ehtinyt Englantiin\nja joka osoittautui aivan sellaiseksi kuin hän sen kuvaili, ja\nkun hän vieraiden ihmisten huulien välityksellä voi kertoa meille\nkaikenlaisia yksityiskohtia kotielämästään, mitkä tiedot hänen omien\nsukulaistensa täytyi tarkistaa ennenkuin huomasivat ne tosiksi, niin\nonko järjetöntä otaksua, että hän on välttävän tarkka kuvauksessaan\nomista kokemuksistaan ja uudesta olotilastaan juuri sillä hetkellä,\njolloin hän puhuu? Tai kun herra Arthur Hill saa tiedoituksia\nhenkilöiltä, joista ei ole koskaan kuullut, ja jälkeenpäin toteaa\nne joka kohdassa oikeiksi, niin eikö ole kohtuullista sen nojalla\notaksua, että nämä puhuvat totta silloinkin, kun jollakin tavoin\nvalaisevat nykyistä olotilaansa?\n\nTapaukset ovat moninaisia, ja minä mainitsen niistä vain muutamia,\nmutta kantani on se, että koko tämä systeemi alhaisimmasta\npöydännaputus-ilmiöstä profeetan haltioituneimpiin lausuntoihin asti\non täydellinen kokonaisuus, jossa jokainen rengas liittyy toiseensa,\nja että, kun tuon ketjun alempi pää oli asetettuna ihmiskunnan\nkäteen, niin tarkoituksena oli saattaa ihmiset kykeneviksi\nuutteruutensa ja järkensä avulla hapuilemaan ylöspäin, kunnes\nsaavuttaisivat sen lopussa odottavan ilmestyksen. Älkää ilveilkö\nnäille vaatimattomille alotteille, pöydän kohoamisille, niin paljon\nkuin sellaisia ilmiöitä lieneekin käytetty väärin ja valheellisesti\nmukailtu, vaan muistakaa, että painolain opetti meille putoava omena,\nettä kiehuvasta kattilasta kehittyi höyrykone ja että sammakon\nvärähtelevä koipi herätti sen ajatusjuoksun ja kiihoitti siihen\nkokeiluun, joiden tuloksena oli sähkövoiman keksiminen. Niinpä ovat\nHydesvillen karkealuontoiset ilmennykset kypsyneet tuloksiksi, jotka\novat viimekuluneiden kahdenkymmenen vuoden ajan kiinnittäneet tämän\nmaan terävimpien nerojen huomion ja jotka minun luullakseni ovat\nmäärätyt tuottamaan suurimman kehityksen ihmiskokemuksessa, mitä\nmaailma on milloinkaan nähnyt.\n\nHenkilöt, joiden mielipiteitä minä syvästi kunnioitan -- etenkin sir\nWilliam Barrett -- ovat väittäneet, että psyykillinen tutkistelu on\naivan erillistä uskonnosta. Epäilemättä on se siinä merkityksessä,\nettä ihminen saattaa olla perin taitava sielullisten havaintojen\ntekijä ja kuitenkin varsin häijy henkilö. Mutta psyykillisen\ntutkistelun tulokset, ne johtopäätökset, jotka siitä voimme vetää, ja\nne opetukset, jotka voimme saada, tiedoittavat meille sielun jatkuvan\nelämän, kertovat sen elämän laadusta ja millä tavoin täkäläinen\nkäytöksemme siihen vaikuttaa. Jos tämä on jotakin uskonnosta\nerillistä, täytyy minun tunnustaa, että en sitä eroitusta käsitä.\nMinulle se _on_ uskontoa -- kuuluu ihan uskonnon ytimeen.\n\nMutta tuo ei merkitse, että se välttämättömästi kiteytyy uudeksi\nuskonnoksi. Itse puolestani toivon, että niin ei kävisi. Olemmehan\njo liiankin erimielisiä. Mieluummin tahtoisin siinä nähdä suuren\nyhdistävän voiman, ainoan jokaiseen uskontoon liittyvän todistettavan\nseikan, joten kristityt ja ei-kristityt muodostaisivat sen yhteisen\nvankan pohjan, jolle kukin voi rakentaa, jos sellainen rakentaminen\non välttämätöntä, erilaisiin luonteisiin ja sielullisiin tyyppeihin\ntehoavan erilaisen järjestelmänsä. Etelän rodut vaativat aina jotakin\nvähemmän ankaraa kuin pohjolan, länsi jää aina arvostelevammaksi\nkuin itä. Kaikkia ei voida muovata tasaisen yhtäläisiksi. Mutta jos\nomaksutaan ne laveat perusteet, jotka haudan takaa tulevat opetukset\nmeille takaavat, niin silloin on ihmissukukunta astunut pitkän\nharppauksen uskonnon rauhaa ja yhtenäisyyttä kohti. Silloin esiintyy\nmeille kysymys, mitä kantavuutta tällä vaikutuksella on oleva\nvanhempiin uskonnollisiin ja filosofisiin järjestelmiin, jotka ovat\nihmisten tekoja ohjailleet.\n\nVastauksemme on, että ainoastaan yhdelle näistä uskonnollisista tai\nfilosofisista suunnista tämä uusi ilmestys on ehdottomasti tuhoisa.\nNimittäin materialismille. En sano tätä missään vihamielisessä\nhengessä materialisteja kohtaan, jotka, mikäli he esiintyvät\njärjestyneenä joukkona, ovat luullakseni yhtä vakavia, rehellisiä ja\nsiveellisiä kuin mikä muu ryhmä tahansa. Mutta ilmeistä on, että jos\nhenki voi elää ilman materiaa, niin perustus luhistuu materialismin\nalta ja koko rakennelma romahtaa maahan.\n\nMitä muihin uskontunnustuksiin tulee, täytyy myöntää, että\nmeille haudan tuolta puolen saapuvan opetuksen vastaanottaminen\nsyvällisesti muuntaisi sovinnaisen kristinopin. Mutta nämä muutokset\nolisivat pikemmin selittävää ja kehittävää kuin vastaansanovaa\nlaatua. Ne oikaisisivat vakavia väärinkäsityksiä, jotka aina ovat\nloukanneet kaikkien ajattelevien ihmisten järkeä; mutta samalla ne\nvahvistaisivat ja tekisivät eittämättömän varmaksi kuolemanjälkeisen\nelämän, joka on kaiken uskonnon perustuksena. Ne vahvistaisivat\ntodeksi synnin onnettomat seuraukset, vaikka ne osoittaisivat, että\nnuo seuraukset eivät koskaan ole ehdottomasti jatkuvia ja pysyväisiä.\n\nTäten tulisi myöskin todistetuksi enkelien nimellä tuntemaimme\nkorkeampain olentojen olemassaolo ja että meidän yläpuolellamme on\nyhä ylenevä luokka-asteikko, jossa Kristus-henki saa sijansa ja joka\npäättyy äärettömyyden korkeuksiin -- ajatuksissamme kaikki vallalle\neli Jumalalle kuvittelemaamme olemuspiiriin. Varmentuisi käsitys\ntaivaasta ja väliaikaisesta rangaistuksentilasta, joka pikemmin\nvastaa itsellemme luomaamme kuvaa kiirastulesta kuin helvetistä.\nMuutamissa tähdellisimmissä kysymyksissä tämä uusi ilmestys\nsiis _ei ole_ tuhoisa vanhoille uskonopeille, vaan sitä tulisi\nkaikkien uskontunnustusten tosivakaiden seuraajain tervehtiä mitä\nvoimakkaimpana liittolaisena pikemmin kuin vaarallisena pirun luomana\nvihollisena.\n\nKääntäkäämme sitten huomiomme niihin seikkoihin, joissa tämän uuden\nilmestyksen täytyy muovailla kristinoppia.\n\nEnnen kaikkea tahtoisin minä sanoa sen, minkä täytyy olla selvää\nmonelle, niin paljon kuin sitä valittanevatkin. Kristinuskon täytyy\nmuuttua tai joutua perikatoon. Elämän laki vaatii, että kaiken täytyy\nmukautua olosuhteisiin tai tuhoutua. Kristinusko on viivytellyt tämän\nmuutoksen tekemisessä kovin kauan, se on siirtänyt sen niin pitkälle,\nettä sen kirkot ovat puolittain tyhjät, naiset sen pääasiallisina\nkannattajina ja seurakunnan oppinut osa toiselta puolen ja köyhin\nluokka toiselta, niin maalla kuin kaupungeissa, suurelta osaltaan\nsiitä vieraantunut. Yrittäkäämme etsiä tämän syytä. Se on ilmeistä\nkaikissa uskonlahkoissa ja johtuu siis jostakin syvällisestä\nyleisestä syystä.\n\nIhmiset vieraantuvat, koska he suoraan sanoen eivät usko heille\nesitettyjä asioita tosiksi. Heidän järkensä yhtä hyvin kuin heidän\noikeuden tuntonsakin loukkaantuu. Ei voi nähdä mitään oikeutta\nsijaisuhrissa, eikä vanhurskautta jumalassa, joka moisin keinoin\nvoidaan lepyttää. Varsinkaan eivät monet voi käsittää sellaisia\nlauseita kuin \"lunastus synnistä\", \"karitsan verellä pestyt\" ja niin\nedespäin.\n\nNiin kauan kuin vielä voitiin puhua ihmisen lankeemisesta, voitiin\ntuollaiset sananparret edes jollakin tavoin selittää; mutta kun tuli\ntoteennäytetyksi, että ihminen ei ollut koskaan langennut, -- kun yhä\nvarmemmin tiedoin saatoimme johtaa sukupuumme taaksepäin luolaihmisen\nja kuleksijaihmisen kehitysasteelta hamaan siihen hämärään,\netäiseen aikaan, jolloin ihmismäinen apina vähitellen kehittyi\napinamaiseksi ihmiseksi, -- niin katsahtaessamme takaisin tähän\nlaajaan elämänsarjaan tiesimme, että ihminen oli aina tehnyt nousua\naskel askeleelta. Missään ei näkynyt merkkiäkään lankeemisesta. Mutta\njollei ollut lankeemusta, niin mihin sitten joutui sovitus, lunastus,\nperisynti, suuri osa kristinopin mystillistä filosofiaa? Ja vaikka se\nitsessään olisi yhtä järkevääkin kuin se todella on järjetöntä, niin\nse sittenkin olisi kokonaan ristiriidassa tosiasioiden kanssa.\n\nNäkyi tehdyn liian suuri numero Kristuksen kuolemastakin. Ei ole\nmitään harvinaista kuolla aatteensa puolesta. Jokaisella uskonnolla\non ollut omat marttyyrinsä. Ihmisiä kuolee alituisesti vakaumuksensa\nedestä. Tuhansittain poikiamme uhraa tällä hetkellä henkensä Ranskan\ntantereilla. Niinpä on Kristuksen kuolo, niin kauniina kuin se\nevankeliumin kertomuksessa esiintyykin, näkynyt ihmisten mielissä\nsaavan liian suurta merkitystä, ikäänkuin olisi aivan ennenkuulumaton\nilmiö, että joku uhraa henkensä uudistuspyrinnöissä.\n\nMinun mielestäni on Kristuksen kuolemaa tehostettu liian paljon, ja\nhänen elämäänsä taas aivan liian vähän. Viimemainittu oli todella\nsuurenmoista ja opettavaista. Se on elämä, jossa noiden rajoitettujen\nkertomusten puitteissakaan emme huomaa mitään epäkaunista piirrettä\n-- elämä, josta uhkuu leppoisaa suvaitsevaisuutta muita kohtaan,\nherttaista lähimmäisenrakkautta, avarasieluista kohtuullisuutta,\nherkkää rohkeutta, aina eteenpäin pyrkivää ja avointa uusille\naatteille. Eikä Hän kuitenkaan koskaan osoittanut katkeruutta niitä\naatteita kohtaan, joiden sijalle Hän tositeossa oli tuomassa uusia,\nvaikkakin Hän toisinaan kivahti vanhurskaasta suuttumuksesta niiden\ntekopyhiä, itserakkaita ja liian ahdasmielisiä kannattajia vastaan.\nVarsinkin täytyy rakastaa Hänen herkkyyttään syventyä uskonnon\nhenkeen pyyhkäisten syrjään tekstit ja muodollisuudet. Koskaan ei\nole kenelläkään ollut niin vääjäämättömän tervettä järkeä tai niin\nsuurta myötätuntoa heikkoutta kohtaan. Tämä mitä ihmeellisin ja\nerikoisin elämä, eikä hänen kuolemansa, on kristillisen uskonnon\noikea keskipiste.\n\nKatselkaamme nyt asioita siinä valossa, jonka kristinoppiin nähden\nsaamme henkijohtajiltamme. Mielipiteet eivät siellä toisessa\nelämässä ole ehdottomasti yhtäläisiä enempää kuin täälläkään; mutta\nlukiessamme tästä kysymyksestä joukon tiedoituksia tulemme seuraaviin\njohtopäätöksiin: Vainajiemme joukossa on paljon korkeampia henkiä.\nNiiden arvoasteet vaihtelevat. Nimittäkäämme niitä \"enkeleiksi\",\nniin joudumme kosketuksiin vanhan uskonnollisen ajattelun kanssa.\nKorkealla kaikkien näiden yläpuolella on suurin henki, jonka he\ntuntevat -- ei Jumala, sillä Jumala on niin ääretön, että HÄN ei\nole heidän tajuttavissaan, -- vaan joku, joka on Jumalaa lähempänä\nja sikäli edustaa Jumalaa. Tämä on Kristus-henki. Hänen erikoisena\ntehtävänään on huolenpito maasta. Hän astui alas maan päälle suuren\nturmeluksen aikaan -- aikana, jolloin maailma oli melkein yhtä paha\nkuin se on nykyään, -- antaakseen ihmisille ihanteellisen elämän\nopetuksen. Sitten hän palasi omaan korkeaan asemaansa jätettyään\nmeille esimerkin, jota vielä joskus noudatetaan. Tämä on Kristuksen\nelämäntarina sellaisena kuin henget ovat sen kuvailleet. Siinä ei\nhiiskuta mitään sovituksesta tai lunastuksesta. Mutta se on täysin\nmahdollinen ja järkevä järjestelmä, johon minäkin puolestani voisin\nkernaasti uskoa.\n\nJos tuollainen käsitys kristinopista yleisesti hyväksyttäisiin ja\nkun se tulisi varmennetuksi meille haudan takaa saapuvan uuden\nilmestyksen antamilla vakuutuksilla ja todistuksilla, niin silloin\nsaisimme uskontunnustuksen, joka voisi yhdistää kirkot, olisi\nsopusoinnussa tieteen kanssa, kykenisi uhmaamaan kaikkia hyökkäyksiä\nja voisi kantaa kristinuskon äärettömien aikakausien lävitse. Järki\nja usko pääsisivät vihdoin sovintoon, painajainen poistettaisiin\nmieltämme rasittamasta ja henkinen rauha vallitsisi.\n\nMinä en näe sellaisten tulosten saapuvan äkillisenä voittona\ntai rajuna mullistuksena. Pikemminkin ne saapuvat rauhallisena,\nläpitunkevana tajuuntumisena niin kuin jotkut karkeat käsitykset,\nesimerkiksi ikuisen helvetin käsite, jo meidän omana elinaikanamme\novat hiljalleen haihtuneet. Mutta milloin ihmissielua kyntää ja\näestää kärsimys, silloin voidaan totuuden siementä kylvää, ja siten\nvarmaan nousee henkinen laiho nykypäiviemme vainiolta.\n\nLukiessani Uutta testamenttia spiritistisen tiedon valossa tulen\nsyvästi vakuutetuksi, että alkuajan kirkko monissa tärkeimmissä\nsuhteissa kadotti Kristuksen opetuksen, ja että se ei ole meille\nsaapunut. Kaikilla noilla viittauksilla voittoon kuoleman yli\ntuntuu minusta olevan vähän merkitystä nykyisessä kristillisessä\nfilosofiassa, jotavastoin niihin nähden, jotka vaikkapa varsin\nhämärästikin, ovat kurkistaneet verhon läpi ja edes hiukkasenkin\nkoskettaneet sen takaa meille ojennettuja käsiä, kuolema on tosiaan\nvoitettu. Lukiessamme niin monia viittauksia meille tutunomaisiin\nilmiöihin, kuten kohoutumisiin, tulikieliin, suhisevaan tuuleen,\nhengellisiin lahjoihin, ihmeiden tekoon, me tunnemme, että kaiken\nkeskustotuus, elämän jatku vaisuus ja kanssakäymisemme vainajien\nkanssa, oli aivan varmasti tunnettu. Huomiomme kiintyy sellaiseen\nlauseeseen kuin: \"Täällä Hän ei tehnyt mitään ihmeitä, koska\nihmisillä ei ollut uskoa.\"\n\nEikö tämä ole ehdottomasti sopusoinnussa psyykillisen lain kanssa\nsellaisena kuin sen tunnemme? Tai kun Kristus sairaan naisen\nkoskettamana lausui: \"Kuka on se, joka minuun rupesi? Minä tunsin\nvoiman minustani lähteneen ulos\", niin olisiko hän saattanut\nselvemmin sanoa sen, mitä parantajamedio nykyisin sanoisi, paitsi\nettä tämä käyttäisi sanaa \"vaikutus\" sanan \"voima\" asemesta? Tai\nkun luemme: \"Koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta\", niin eikö se\nole ihan sama neuvo kuin nykyään annettaisiin ensikertalaiselle\nhänen mennessään johonkin spiritistiseen istuntoon? Kysymys on liian\nlaaja, jotta minä voisin muuta kuin viitata siihen, mutta minä uskon,\nettä tämä asia, jota vastaan ankarammat kristityt kirkot nyt niin\nkatkerasti hyökkäävät, on todella itse kristinuskon ydinoppi.\n\nNiille, jotka haluavat lukea enemmän tästä ajatussuunnasta,\nsuosittelen lämpimästi tohtori Abraham Wallacen kirjaa \"Jesus\nNatsarealainen\", jollei tuota arvokasta pikku teosta ole\nloppuunmyyty. Hän todistaa siinä mitä vakuuttavimmin, että Kristuksen\nihmetyöt tapahtuivat kaikki psyykillisen lain voimapiirissä, niinkuin\nsen lain nykyään käsitämme, ja olivat pienimmissäkin yksityiskohdissa\ntällaisen lain täsmällisten suuntaviivojen mukaisia.\n\nKaksi esimerkkiä on jo annettu. Monta muuta käsitellään vielä siinä\nkirjasessa. Yksi väite, jonka totuudesta tulin vakuutetuksi, oli\nse että kertomus kahden profeetan hahmoittumisesta vuorella oli\nerinomaisen tarkka psyykillisen lain kannalta arvosteltuna. Tiedämme\nsinne viedyiksi Pietarin, Jaakopin ja Johanneksen (jotka muodostivat\npsyykillisen piirin, kun kuolleet herätettiin eloon, ja olivat\nluultavasti siihen tarkoitukseen otollisimmat opetuslasten joukosta).\nSitten tiedämme, että tilaisuutta varten oli valittu vuoren korkea\npuhdas ilma, luemme mukana olleiden medioiden uneliaisuudesta,\npuhutaan kirkastamisesta, välkkyvistä vaatteista, pilvestä. Ja\nPietari lausuu: \"Tehkäämme tähän kolme majaa\", eli toisin sanoen:\n\"Tehkäämme kolme kojua eli kammiota\" -- vaikuttavin tapa voiman\ntiivistämiseksi ja hahmoutumisen aiheuttamiseksi.\n\nKaikista näistä seikoista saamme varsin johdonmukaisen teorian\ntoimituksen laadusta. Sitäpaitsi on se luettelo ominaisuuksista,\njotka pyhä Paavali esittää välttämättöminä opetuslapselle, aivan\nyksinkertaisesti luettelo hyvin voimakkaan medion lahjoista,\njoihin sisältyy ennustuskyky, sairaiden parantaminen, ihmeiden\n(eli fyysillisten ilmiöiden) aikaansaaminen, selkeänäköisyys\n(clairvoyance), \"kielillä puhuminen\" ja muita avuja (I. Kor. XII,\n8--11). Alkuajan kristillinen kirkko oli spiritismin läpitunkema,\neivätkä seurakuntalaiset näkyneet kiinnittäneen huomiota niihin\nVanhan testamentin kieltoihin, joiden tarkoituksena oli pysyttää\nnuo voimat ainoastaan papiston käytettävinä ja papistolle hyötyä\ntuottavina.\n\n\n\n\nIII\n\nTulevainen elämä\n\n\nJättäkäämme nyt tämä laaja ja kenties riitaisuutta aiheuttava kysymys\nniistä muutoksista, joita sellaisen ilmestyksen täytyy aiheuttaa\nkristinuskoon, ja yrittäkäämme tarkkailla, mitä ihmiselle kuoleman\njälkeen tapahtuu. Todistukset tässä suhteessa ovat varsin täydellisiä\nja johdonmukaisia. Tiedoituksia vainajilta on saatu monissa maissa\nja eri aikoina, ja niihin sisältyy paljon sellaista tätä maailmaa\nkoskevaa, minkä voimme tarkistaa.\n\nKun täten saapuu sanomia, niin on mielestäni vallan kohtuullista\notaksua, että, jos se, minkä voimme tarkistaa, on totta, niin silloin\non totta sekin, minkä tarkistamiseen meillä ei ole tilaisuutta. Kun\nsenlisäksi havaitsemme tiedotuksissa varsin suurta yhdenmukaisuutta\nja kun ne yksityiskohdissaan, jotka eivät ollenkaan seuraa mitään\naikaisempaa ajatussuuntaa, ovat toistensa kanssa sopusoinnussa,\nniin ovat totuuden edellyttämisen syyt hyvin voimakkaat. On vaikea\najatella, että viisitoista tai kaksikymmentäkin eri lähteistä\nsaapunutta sanomaa, joista minulla on omia muistiinpanojani, kaikki\nkäyvät yhteen ja kuitenkin kaikki olisivat vääriä; eikä ole helppo\notaksua, että henget voivat puhua totta meidän maailmaamme nähden,\nmutta valehtelisivat oman maailmansa suhteen.\n\nSain äskettäin samalla viikolla kaksi kertomusta tulevaisen maailman\nelämästä, toisen niistä erään korkean kirkonmiehen läheisen\nsukulaisen käden välityksellä, kun taas toisen perillesaattajana oli\nerään käsityöläis-mekanikon vaimo Skotlannissa. Kumpikaan ei voinut\nolla tietoinen toisensa olemassaolosta, ja kuitenkin ovat molemmat\nselostukset niin yhtäläisiä, että ne oleellisesti ovat samoja. [Katso\nI. liitettä.]\n\nViesti tuntuu minusta näissä suhteissa tavattoman rauhoittavalta\nsekä omaamme että ystäviemme kohtaloon nähden. Kaikki edesmenneet\novat yhtä mieltä siitä, että lähtö on tavallisesti sekä helppo että\ntuskaton ja että sitä seuraa äärettömän rauhan ja hyvinvoinnin\nhuojentava tunne. Asianomainen huomaa olevansa henkiruumiissa, joka\non täsmällinen jäljennös hänen entisestään, sillä eroituksella\nvain, että kaikki taudit, heikkous tai rujous ovat poissa. Tämä\nruumis seisoo tai leijuu vanhan ruumiin vieressä ja on tietoinen\nsekä siitä että ympäröivistä ihmisistä. Sillä hetkellä on kuollut\nlähempänä ainetta kuin sitten enää milloinkaan, ja siitä johtuu,\nettä silloin sattuu enimmät noista tapauksista, jolloin henkiruumis\nseuraa vainajan johonkuhun etäällä olevaan kohdistuneita ajatuksia ja\nilmaantuu tuolle henkilölle. Kahdestasadastaviidestäkymmenestä herra\nGurneyn huolellisesti tutkimasta tapauksesta sattui 134 tuollaista\nilmestystä todellakin eriämishetkellä, jolloin saattoi otaksua uuden\nhenkiruumiin mahdollisesti olleen siihen määrin aineellisen, että se\noli näkyvämpi myötätuntoiselle ja vastaanottavalle ihmissilmälle kuin\nmitä se myöhemmin olisi ollut.\n\nNämä tapaukset ovat kuitenkin hyvin harvinaisia verrattuina\nkuolemantapausten kokonaissummaan. Useimmiten kiinnittää luullakseni\nvainajan huomion liian paljon hänen oma kummastuttava kokemuksensa,\njotta hän joutaisi paljoa ajattelemaan muita. Pian havaitsee hän\nhämmästyksekseen, että vaikka hän yrittää käydä juttusille tai\najatustenvaihtoon niiden kanssa, joita näkee, niin hänen eteerinen\näänensä ja eteerinen kosketuksensa eivät kumpikaan kykene tekemään\nmitään vaikutusta niihin inhimillisiin elimiin, jotka ovat vireessä\nvain korkeampien kiihoitinten teholle.\n\nOn oivallinen tutkistelu- ja mietiskelyaihe, eikö niiden keveiden\nsäteiden täydellisempi tunteminen, joita tiedämme olevan\nvärispektrumin kummallakin puolen, tai täydellisempi tutustuminen\nniihin ääniin, joiden olemassaolon voimme todeta välikalvon\n(diafragman) väreilystä, vaikka ne ovat liian korkeita kuolevaiselle\nkorvalle, viene meitä pitemmälle psyykillisessä tieteessä.\n\nSivuuttakaamme kuitenkin se kysymys ja seuratkaamme nyt vain elämästä\neronneen hengen kohtaloita. Hän havaitsee piankin, että suojassa on\nsaapuvilla muitakin kuin ne, jotka hänen eläessään siellä olivat, ja\nnäiden muiden joukossa, jotka hänestä näyttävät yhtä oleellisilta\nkuin elävätkin, näkyy tuttuja kasvoja, ja hänen kättään puristavat\ntai huuliansa suutelevat henkilöt, joita hän oli rakastanut ja jotka\noli menettänyt. Sitten hän niiden seurassa ja jonkun sivummalla\nseisoneen ja uutta tulokasta odotelleen säteilevämmän olennon\navulla ja ohjauksella leijailee kummastuksekseen kaikkien jähmeiden\naineellisten esteiden läpi ulos uuteen avartuvaan elämäänsä.\n\nTämä on varma lausunto ja kertomus, jonka yhä useammat ja useammat\novat esittäneet niin yhtäpitävästi, että se vaatii uskomista.\nSe on jo aivan erilaista kaikesta vanhasta teologiasta. Henki\nei ole kirkastettu enkeli tai tuomittu peikko, vaan aivan\nyksinkertaisesti ihminen itse, jolla on mukanaan kaikki voimansa\nja heikkoutensa, viisautensa ja hupsuutensa, aivan samoin kuin\nhän on säilyttänyt ulkomuotonsakin. Voimme hyvin uskoa, että\nniin suuri ja järkyttävä kokemus peloittaisi kevytmielisimmät ja\nhupsuimmatkin säädyllisyyteen; mutta vaikutelmat tylstyvät pian,\nvanha luonto saattaa taas päästä voitolle uudessakin ympäristössä,\nja kevytmieliset elävät yhä edelleen, kuten istuntohuoneemme voivat\ntodistaa.\n\nJa nyt vaipuu henki ennen uuteen elämäänsä astumista joksikin\najaksi uneen, joka vaihtelee pituudeltaan, joskus supistuen melkein\nolemattomiin, toiste taas kestäen viikkoja, jopa kuukausmääriä.\nRaymond sanoo, että hänen unitilaansa kesti kuusi vuorokautta.\nYhtä pitkä oli unikausi myöskin eräässä tapauksessa, josta sain\nomakohtaisia todistuksia. Herra Myers [Tiedemies, joka eläessään\nlupasi asettua ystäviensä yhteyteen haudan takaa, mikäli se olisi\nmahdollista. -- _Suom._] taas sanoi, että hänen tiedottomuusaikaansa\njatkui hyvin kauan. Aavistelen, että jakson pituuden määrää tämän\nelämän huolet tai sielulliset askartelut, jolloin pitempi lepo\nparemmin auttaa niiden haihduttamista. Pieni lapsi ei kaiketikaan\ntarvitsisi ollenkaan tuollaista välitilaa. Tämä viime otaksuma\non pelkkää arvelua, mutta on olemassa melko paljon mielipiteiden\nyhteyttä tästä unhokaudesta, joka sattuu uuden elämän ensimmäisten\nvaikutelmain ja sen velvollisuuksiin ryhtymisen välille.\n\nTästä unesta herättyään on henkiolento heikko, aivankuin lapsi on\nheikko maallisen syntymisensä jälkeen. Mutta pian palaa voima,\nja uusi elämä alkaa. Tämä johtaa meidät kysymykseen taivaasta ja\nhelvetistä. Voin sanoa, että helvetti putoaa kokonaan pois, kuten se\njo kauan sitten on pudonnut jokaisen järkevän ihmisen ajatuksista.\nTämä inhoittava käsite, joka saattaa Luojan perin herjaavaan valoon,\nsai alkunsa itämaisten lauseiden liioitteluista ja oli ehkä hyödyksi\nraa'alla aikakaudella, jolloin ihmisiä voitiin peloittaa hornan\nliekeillä niinkuin petoeläimiä matkustajat säikyttävät. Helvettiä\nei pysyvänä piinanpaikkana ole olemassa. Mutta toisesta maailmasta\nsaapuneiden selostusten perusteella olemme oikeutetut otaksumaan\nrangaistuksen, puhdistavan kurituksen, niin sanoaksemme kiirastulen.\nIlman sellaista rangaistusta ei maailmankaikkeudessa voisi olla\noikeutta, sillä olisihan kerrassaan mahdotonta otaksua, että jonkun\nRasputinin kohtalo on sama kuin isä Damienin kaltaisen henkilön.\n\nRangaistus on perin varma ja perin vakava, vaikka se lievemmissä\nmuodoissaan sisältyy vain siihen, että karkeammat sielut joutuvat\nalempiin piireihin ja tietävät omien töittensä heidät sinne\nsaattaneen. Mutta niillä on myöskin toiveita siitä, että syntien\nsovitus ja heitä ylempänä olevien apu kehittää heitä ja kohottaa\nheidät toisten tasalle. Tämä pelastustyö on osana korkeampien henkien\ntoiminnasta. Kuolemansajälkeisessä kauniissa kirjassaan lausuu neiti\nJulia Ames mieleenpantavat sanat: \"Taivaan suurimpana ilona on\nhelvetin tyhjentäminen.\"\n\nKun jätämme syrjään nuo koetuspiirit, joita ehkä olisi mieluummin\npidettävä heikkojen sielujen parantolana kuin rankaisuyhdyskuntana,\novat kaikki toisesta maailmasta tulleet tiedoitukset yhtäpitäviä\nsiinä, että elämä ja olosuhteet siellä ovat miellyttäviä. Ne käyvät\nyhteen todetessaan, että samanlainen saapuu samanlaisensa luo,\nettä kaikki, jotka rakastavat tai joilla on yhteisiä harrastuksia,\nlöytävät toisensa ja joutuvat yhteen, että elämä siellä on\nmielenkiintoista ja perin toimeliasta ja että sinne päässeet eivät\nsuinkaan haluaisi palata. Kaikki nuo ovat kieltämättä suuren ilon\nviestejä, ja toistan vielä, että tämä ei ole mitään hämärää uskoa tai\ntoivoa, vaan että sitä kannattavat kaikki todistelun lait, ne kun\nmyöntävät, että monien toisistaan riippumattomien todistajain antamat\nsamanlaiset lausunnot oikeuttavat pitämään asiaa totena. Jos tuo\nkertomus tulisi kirkastetuilta, kaikesta inhimillisestä heikkoudesta\nsilmänräpäyksessä puhdistetuilta sieluilta, jotka alituisessa\njumaloimisen hurmassa seisovat Kaikkivaltiaan valtaistuimen\nympärillä, niin sitä voisi kylläkin epäillä pelkäksi heijastukseksi\nsiitä kansanomaisesta jumaluusopista, johon kaikkia medioita on\nheidän nuoruudessaan yhtäläisesti kasvatettu. Mutta se eroaakin aivan\nkokonaan kaikista aikaisemmista järjestelmistä ja, kuten jo olen\nhuomauttanut, sitä ei kannata ainoastaan kertomusten yhtäpitäväisyys,\nvaan lisäksi se tosiseikka, että nuo kertomukset ovat lopullinen\ntulos pitkästä ilmiöiden sarjasta, jotka ilmiöt niitä huolellisesti\ntutkineet henkilöt ovat havainneet tosiksi.\n\nPuhuttaessa ylimalkaan elämästä kuoleman jälkeen, sanonevat ihmiset,\nettä he jo uskon avulla ovat päässeet tähän tietoon. Mutta niin\nkaunista kuin usko yksilöllä onkin, on se suurille ihmisjoukoille\naina ollut kaksiteräistä miekkaa muistuttava ominaisuus. Kaikki\nolisi hyvin, jos jokaisen usko olisi samanlaista ja jos ihmiskunnan\nsielulliset näkemykset olisivat johdonmukaisia ja keskenään\nsopusoinnussa. Mutta tiedämme, että niin ei ole asianlaita. Usko\nmerkitsee, että täydellisesti uskotte johonkin, mitä ette voi\ntodistaa. Yksi sanoo: \"Minun uskoni on tällainen.\" Toinen sanoo:\n\"Minun uskoni on tuollainen.\" Kumpikaan ei voi sitä todistaa ja\nniin he kiistelevät alituisesti, joko hengellisin asein, tai, kuten\ntapahtui entisaikaan, voimakeinoin. Jos toinen on toista väkevämpi,\non hän taipuvainen ahdistamaan toista vängätäkseen hänet omaan\nuskoonsa. Koska Filip II:n usko oli voimakas ja selvä, surmautti\nhän aivan johdonmukaisesti satatuhatta alankomaalaista, toivoen\nkäännyttävänsä heidän maanmiehensä ainoaan autuaaksitekevään oppiin.\n\nMutta jos tunnustettaisiin, että ei ole suinkaan hyveellistä eli\nansiokasta väittää sellaista, mitä ei voi todistaa, niin silloin\nmeidän olisi pakko vaarinottaa tosiasioita ja tehdä niistä\njohtopäätöksiämme; ja siten kenties pääsisimme yhteisymmärrykseen.\nJuuri senvuoksi näyttää tämä psyykillinen liike niin arvokkaalta.\nSen saavutukset lepäävät vankemmalla pohjalla kuin tekstien,\nperinnäistarujen ja tunnelmallisten aavistusten varassa. Se on\nuskontoa molempain maailmain hamaan tähän päivään ulottuvalta\nnäkökannalta katsoen, eikä vain yhden maailman vanhoja\nperinnäistietoja.\n\nEmme voi katsella tuota tulevaista maailmaa ikäänkuin jotakin\nsiistiä, hyvin hoidettua hollantilaista kukkatarhaa, joka on niin\ntäsmällisen säännöllinen, että sen helposti saattaa kuvailla. On\nluultavaa, että ne viestintuojat, jotka saapuvat luoksemme, ovat\nkaikki suuremmassa tai pienemmässä määrässä kehityksen alaisessa\ntilassa ja esittävät samaa meidän rannoiltamme peräytyvää elämän\naaltoilua. Tiedoitukset tulevat tavallisesti niiltä, jotka vasta\nhiljakkoin ovat keskuudestamme poistuneet, ja pyrkivät käymään\nheikommiksi, kuten odottaa voikin. On opettavaista tässä suhteessa\nhuomata, että Kristuksen ilmestysten opetuslapsilleen tai Paavalille\nsanotaan tapahtuneen aivan ensimmäisinä vuosina hänen kuolemansa\njälkeen ja että alkuajan kristityt eivät koskaan myöhemmin väitä\nhäntä nähneensä.\n\nTapaukset, joissa henget antavat hyviä takeita kertomansa\ntodenperäisyydestä ja kuitenkin ovat jo verrattain kauan sitten\njättäneet maallisen majansa, eivät ole tavallisia. Herra Dawson\nRogersin elämäkerrassa on oivallinen esimerkki sellaisesta\nhengestä; se nimitti itseänsä Mantoniksi, väitti syntyneensä\nLawrence Lydiardissa sekä tulleensa vuonna 1677 haudatuksi Stoke\nNewingtonissa. Jälkeenpäin saatiin varmasti selville, että\nsellainen mies oli elänyt ja että hän oli ollut Oliver Cromwellin\nkappalaisena. Mikäli omasta lukemisestani tiedän, on tämä vanhin\nhenki, minkä kerrotaan kummitelleen. Tavallisesti ne ovat aivan\näskettäin kuolleiden sieluja. Näin ollen saamme kaikki tietomme niin\nsanoakseni yhdeltä ainoalta sukupolvelta, emmekä siis voi pitää\nniitä lopullisina, vaan ainoastaan osittaisina. Kuinka henget voivat\nkatsella asioita erilaisessa valossa, sikäli kuin ne edistyvät\ntoisessa maailmassa, sitä todistaa neiti Julia Amesin sanat, hän kun\nalussa piti kovin tarpeellisena tiedonantotoimiston perustamista,\nmutta viittätoista vuotta myöhemmin myönsi, että tuonelan virran\ntuolla puolen asuvien suuressa joukossa ei ollut tavattavissa yhtä\nmiljoonasta, joka koskaan olisi halunnut lähettää sanomia meille,\nsitte kun heidän omat rakkaansakin jo olivat astuneet rajan yli.\nAluksi oli hänet vienyt harhaan se seikka, että hän ensi askeleita\nottaessaan oli siellä tavannut vain äskentulleita, kuten hän itsekin\noli.\n\nNäin ollen saattavat saamamme tiedot olla puolueellisia,\nmutta sellaisinakin ne ovat perin yhtäpitäviä ja tavattoman\nmielenkiintoisia, koska ne koskevat omaa ja rakastamiemme kohtaloa.\nKaikki henget myöntävät, että elämä siellä väliverhon tuolla puolen\non pituudeltaan rajoitettu, minkäjälkeen he siirtyvät edelleen\nvielä toisiin vaiheisiin eli olotiloihin; mutta ilmeisesti on\nenemmän kanssakäymistä noiden olotilojen välillä kuin meidän ja\nhenkien maan kesken. Alemmat eivät voi astua ylös, mutta ylemmät\nvoivat mielinmäärin astua alas. Elämä siellä on perin yhdenmukaista\ntäkäläisen parhaimman elämän kanssa. Se on pääasiallisesti\nsielunelämää, kuten tämä on ruumiillista. Elatushuolet, rahanhimo,\nlihalliset vaistot, näläntunne ja niin edespäin kuuluvat ruumiiseen\nja ovat poissa. Soitanto, taiteet, älyllinen ja hengellinen tieto\novat edistyneet ja lisääntyneet. Ihmiset käyvät puettuina, kuten\nsaattoi odottaakin, koska ei ole mitään syytä, miksi kainoudentunne\nhäviäisi uuden muodon saadessamme.\n\nNuo muodot ovat ehdottoman tarkkoja jäljennöksiä entisistä\nmuodoistamme näiden parhaimmillaan ollessa: nuoret kasvavat\ntäysi-ikäisiksi ja vanhojen astraaliruumiit kehittyvät taaksepäin,\nkunnes kaikki tulevat normaalitilaan. Asukkaat elävät yhdyskunnissa,\nkuten saattaa odottaakin, jos samanlaatuinen kerran vetää\nsamanlaatuista puoleensa; ja miehinen henki löytää edelleenkin oikean\nnaisellisen vastapuolensa, vaikka ei ole mitään sukupuolielämää sanan\nkarkeammassa merkityksessä eikä lapsensynnytystä. -- Koska yhteydet\nvielä jatkuvat ja samalla kehitysasteella olevat pysyttelevät\nrinnatusten, niin voi odottaa, että kansat vieläkin ovat hatarasti\ntoisistaan eroitettuina, vaikka kieli ei enää tuota vastusta, koska\najatus on tullut keskustelun välineeksi.\n\nKuinka kiinteä sukulaissielujen välinen yhteys siellä on, sitä\nosoittaa tapa, jolla Myers, Gurney ja Roden Noel, kaikki ystäviä\nja työtovereja maan päällä, yhteisesti lähettelivät sanomia rouva\nHollandin välityksellä, joka ei heistä ketään tuntenut; ja jokainen\nsanoma tuntuu lähettäjäinsä luonteen mukaiselta niistä, jotka nuo\nmiehet maan päällä tunsivat. Samaa todistaa tapa, millä professorit\nVerrall ja Butcher, molemmat mainehikkaita kreikan kielen ja\nkirjallisuuden tuntijoita, yhteistöin esittivät kreikkalaisen\nprobleemin, jonka herra Gerald Balfour on analysoinut teoksessaan\n\"Dionysiuksen korva\", sillä seurauksella, että tuon oivallisen\nauktoriteetin todistuksen mukaan tätä tulosta _eivät olisi_ voineet\nsaavuttaa mitkään muut yksilöt kuin ainoastaan Verrall ja Butcher.\n\nVoinen ohimennen huomauttaa näiden ja muiden esimerkkien selvästi\nosoittavan, että hengillä joko on käytettävissään mainio\nkäsikirjasto tai sitten että heidän muistinsa kantavuus lähentelee\nkaikkitietäväisyyttä. Mikään ihmismuisti ei kykenisi sisältämään\nkaikkia niitä täsmällisiä lainauksia, joita esiintyy sellaisissa\ntiedonannoissa kuin \"Dionysiuksen korvassa\" tavattavat.\n\nNämä ovat ylimalkaisesti puhuen haudantakaisen elämän suuntaviivat\nsen yksinkertaisimmassa esiintymismuodossa. -- Mutta se ei\nsuinkaan muutoin ole yksinkertaista, koska meille häämöittää\nvälähdyksiä lukemattomista hämärään haihtuvista piireistä alhaalta\nja lukemattomista piireistä ylhäältä, jotka taas kohoavat kunniaa\nkohti, kaikki edistyen, kaikki tarkoituksestaan tietoisina, kaikki\nvoimakkaan elävinä.\n\nKaikki henget ovat yhtä mieltä siitä, että mikään uskonto maan päällä\nei sellaisenaan ole toistansa parempi tai tuota erikoisetuja, vaan\nettä luonne ja sydämen jalostus ovat kaikki kaikessa. Samaten kaikki\nyhtyvät siihen mielipiteeseen, että jokainen uskonto, joka kehoittaa\nrukoukseen ja kohotuttaa katseen ylös, sensijaan että vaatisi\nluomaan silmät aina samalle tasolle, on hyvä. Tässä merkityksessä\nja vain tässä -- apuneuvona henkiseen elämään -- saattaa jokainen\nhartaudenmuoto olla tarkoituksenmukainen jollekulle. Jos\nmessinkilieriön pyörittäminen pakoittaa tiibettiläisen myöntämään,\nettä on olemassa jotakin hänen vuoriansa korkeampaa ja hänen\n_jakejansa_ eli röhkähärkiänsä arvokkaampaa, niin sikäli se on hyvä\nasia. Emme saa tällaisia seikkoja ankarasti arvostella.\n\nOn yksi asia, joka voitaneen tässä mainita ja joka ensi kuulemalta\nhämmästyttää, mutta kuitenkin välttämättömästi vetoo järkeemme,\nkun sitä tarkemmin mietimme. Tarkoitan toisesta maailmasta alati\ntulevaa väitöstä, että äskettäin saapuneet eivät tiedä olevansa\nkuolleita ja että kuluu pitkä aika, joskus hyvin pitkä aika,\nennenkuin heidät saadaan se käsittämään. Kaikki kertojat myöntävät,\nettä tämä hämmennystila on vahingollinen ja hidastuttaa hengen\nkehitystä ja että jokunen tieto todellisesta asianlaidasta verhon\ntällä puolella saavutettuna on ainoa keino varmentuakseen siitä,\nettä ei huikaistu sinne tultuaan. Huomattuaan olosuhteet aivan\neroaviksi kaikesta, mihin joko tieteellinen tai uskonnollinen opetus\noli heidät valmistanut, ei ole ihmeellistä, että he pitävät näitä\nuusia vaikutelmiaan jonakin kummallisena unena. Ja mitä ankarammin\noikeaoppisia he mielipiteiltään ovat olleet, sitä vaikeammaksi\nheille käy mukautua tähän uuteen ympäristöön kaikkineen, mitä siihen\nsisältyy.\n\nTästä syystä, samoinkuin monesta muusta, tämä uusi ilmestys on\nihmiskunnalle hyvin tärkeä. Pienempi seikka, jolla on käytännöllistä\nmerkitystä, on se, että iäkkäät käsittäisivät vielä maksavan vaivan\nkehittää hengenlahjojansa, sillä vaikka heillä ei olisikaan aikaa\nkäyttää vereksiä tietojansa tässä maailmassa, jäävät ne osaksi heidän\nhenkisistä myötäjäisistään tulevaisessa.\n\nMitä haudantakaisen elämän pienempiin yksityiskohtiin tulee, on ehkä\nparempi olla niitä käsittelemättä siitä varsin hyvästä syystä, että\nne ovat pikkuseikkoja. Saamme ne pian kukin itse kohdastamme oppia,\nja ainoastaan turhanpäiväinen uteliaisuus viettelee, meitä nykyisin\nniitä tiedustelemaan. Yksi asia on selvä: siellä on korkeampia\nolentoja, neroja, joille synteettinen kemia, ei ainoastaan aineiden\nkokoonpano eli luominen, vaan halutun muodonkin muovaaminen, on\nmitä helpoin tehtävä. Näemme heidät työssä karkeammissa medioissa\nja heidän työnsä tulokset ovat istuntohuoneessa ruumiillisilla\naisteillamme havaittavissa. Jos he istuntohuoneessa kykenevät\nluomaan kuvia, niin kuinka paljon voimmekaan heiltä odottaa, kun he\ntyöskentelevät eteerisissä esineissä siinä eeterissä, mikä on heidän\noma toimialansa. Voidaan yleensä sanoa, että he kykenevät tekemään\nmitä tahansa, jolla on yhdenmukaisuutta maan päällä tavattavaan.\nKuinka he siinä menettelevät, saattaa hyvinkin olla arvailemisen\nja mietiskelyn aiheena vähemmän edistyneille hengille, samoinkuin\nnykyisen tieteen ilmiöt saavat meidät arvailemaan ja mietiskelemään.\n\nJos jonkun ali-inhimillisen maailman asukas äkkiä kutsuisi jonkun\nmeistä maahansa ja meitä pyydettäisiin täsmällisesti selittämään,\nmitä painovoima on tai mitä magnetismi on, niin kuinka avuttomia\nolisimmekaan! Voimme siis ajatella itsemme Raymond Lodgen kaltaisen\nnuoren sotilasinsinöörin asemaan, joka koettaa esittää jonkinlaista\nteoriaa siitä, mitä ainetta on ylemmissä piireissä -- teoriaa,\njota hyvin luultavasti vastustaisi joku toinen samaten tajuntansa\nyläpuolella olevia asioita arvaileva henki. Hän voi olla oikeassa\nja voi olla väärässäkin, mutta hän tekee parhaansa esittääkseen\narvelunsa, aivan kuin me tekisimme samanlaisessa tapauksessa. Hän\nuskoo, että hänen yliaistilliset kemistinsä kykenevät tekemään mitä\ntahansa ja että sellaisetkin perin maalliset aineet kuin alkoholi\nja tupakka saattaisivat olla heidän vallassaan, ja että niitä yhä\nsaattaisivat kaivata uudestisyntymättömät henget. Tämä on kutkuttanut\narvostelijoita siihen määrin, että heidän huomautuksiansa lukiessaan\ntodellakin luulisi sen olleen ainoan lausunnon neljäsataa tiheästi\npainettua sivua käsittävässä kirjassa. Raymond voi olla oikeassa tai\nväärässä, mutta minusta tuo väliseikka todistaa ainoastaan sen miehen\njärkkymätöntä rohkeutta ja rehellisyyttä, joka tuon lauseen pani\nmuistiin, vaikka hyvin tiesi, millaisen aseen antoi vihollisilleen.\n\nMonetkin väittävät, että tuo maailma kuvaillaan meille liian\naineelliseksi, jotta se voisi heitä miellyttää. Se ei ole\nheidän toivomustensa mukainen. Niin, maailmassa on paljon\nasioita, jotka näyttävät erilaisilta kuin me haluaisimme, mutta\nsiitä huolimatta ovat olemassa. Ryhtyessämme tarkastamaan tätä\nsyytöstä materialismista ja yrittäessämme rakentaa jonkinlaisen\njärjestelmän, mikä tyydyttäisi idealisteja, osoittautuu se kuitenkin\nvarsin vaikeaksi. Pitäisikö meidän muuttua pelkiksi kaasumaisen\nonnellisuuden ilmassa leijaileviksi huiskuiksi? Sellainen näkyy\nolevan heidän ihanteensa. Mutta jollei ole omaamme verrattavaa\nruumista ja omamme suuntaista luonnetta, niin sanokaa mitä tahdotte,\nsilloin _me_ olemme lakanneet olemasta. Mitä merkitsee äidille, jos\nhänelle näytetään joku persoonaton kirkastettu olento? Hän sanoisi:\n\"Tuo ei ole poika, jonka kadotin, -- minä kaipaan hänen kellervää\ntukkaansa, hänen herkkää hymyään, hänen pikku oikkujaan, jotka ovat\nminulle niin tuttuja.\" Niitä hän tahtoo; ne hän luullakseni saakin;\nmutta hän ei saisi niitä minkään järjestelmän avulla, joka aivan kuin\nveitsellä leikaten eroittaisi meidät kaikesta, mikä muistuttaa meitä\naineesta, ja veisi meidät leijailevien tunnelmien utumaiseen seutuun.\n\nOn vastakkainen arvostelijain ryhmä, joka pikemminkin näkee vaikeaksi\nkuvitella herkkähavaintoista, voimakastunteista elämää ja vankkaa\nympäristöä rakennettuna vain niin läpikuultavasta aineksesta. Mutta\nmuistakaamme, että kaikki riippuu suhteesta ympäröiviin esineisiin.\n\nJos osaisimme kuvitella tuhat kertaa tiiviimmän, raskaamman ja\ntummemman maailman kuin tämä, voisimme selvästi havaita, että se\nasukkailleen näyttäisi jokseenkin samanlaiselta kuin omamme meille,\nkoska heidän voimansa ja kudoksensa olisivat samassa suhteessa. Mutta\njos he joskus tulisivat kosketuksiin meidän kanssamme, pitäisivät\nhe meitä tavattoman ilmavina olentoina, jotka elämme omituisessa,\nvaloisassa, henkisessä olopiirissä. He eivät muistaisi, että mekin,\nkoska olemuksemme ja ympäristömme ovat sopusoinnussa ja oikeassa\nsuhteessa toisiinsa, tunnemme ja toimimme ihan kuin he itse.\n\nMeidän on nyt kohdistettava huomiomme vielä toiseen ilmapiiriin,\ntoiseen elämän kerrokseen, joka on yhtä paljon meidän yläpuolellamme\nkuin tuo lyijynraskas yhteiskunta olisi alapuolellamme. Meistäkin\nnäyttää siltä kuin nämä ihmiset, nämä henget, kuten heitä nimitämme,\neläisivät usvamaista varjojen elämää. Emme muista, että sielläkin\nkaikki on oikeassa suhteessa ja sopusoinnussa, joten henkien\nnäyttämö tai henkien asunnot, jotka meistä voisivat tuntua pelkiltä\nutukuvilta, ovat yhtä todellisia hengille kuin omat näyttämömme tai\nomat kotimme ovat meille, ja että hengen ruumis on yhtä todellinen\nja yhtäläisesti käsin kosketettavissa toiselle hengelle kuin omat\nruumiimme ystävillemme.\n\n\n\n\nIV\n\nRatkaistavia pulmia\n\n\nJättäen täksi erää laajemman perustelun, joka koskee tämän\nilmestyksen suuntaviivoja ja sen pätevyyden selviä todistuksia,\nryhdyn käsittelemään muutamia pienempiä seikkoja, jotka tätä asiaa\nmiettiessäni ovat kiinnittäneet huomioni. Vainajiemme koti näkyy\nolevan hyvin lähellä meitä -- niin lähellä, että me heidän sanojensa\nmukaan alituisesti unessamme vierailemme heidän luonaan. Paljon siitä\ntyynestä kohtaloonsa alistumisesta, jota olemme havainneet ihmisissä\nnäiden menetettyä rakastettunsa -- ihmisissä, jotka aikaisemman\nkäsityksemme mukaan sellainen menetys olisi saattanut mielipuoliksi,\n-- johtuu siitä tosiasiasta, että he ovat nähneet kuolleet omaisensa;\nja vaikka vaihdelaitteen toiminta on täydellinen eivätkä he muista\nmitään unessa saavuttamistaan kokemuksista henkien maassa, niin\nheidän alitajuinen minänsä kuitenkin välittää tuon lohduttavan\ntuloksen. Vaihteen toiminta on täydellinen, kuten sanoin, mutta\ntoisinaan se jostakin syystä viivähtää murtosekunnin ja sellaisina\nhetkinä uneksija palaa unestaan \"laahaten mukanaan kunnian pilviä\".\n\nTästä johtuvat myöskin kaikki ne ennustavat unet, joista monet\novat selvästi todistetut. Minulla on äskettäin ollut mieskohtaista\nkokemusta sellaisesta, joka ehkä ei vielä ole täysin toteutunut,\nmutta jo nytkin on merkillinen. Huhtikuun 4 päivänä viime vuonna\n(1917) heräsin sellaisin tuntemuksin, että minulle oli ilmoitettu\njotakin, mistä olin muistissani säilyttänyt vain yhden sanan, joka\nnyt soi korvissani. Tuo sana oli \"Piave\". Mikäli suinkin saatoin\nmuistaa, en ollut tuota sanaa koskaan kuullut. Kun se kuulosti\npaikannimeltä, niin menin, heti pukeuduttuani työhuoneeseeni ja etsin\nkartastani nimiluettelosta. Ihan oikein löysinkin sieltä \"Piaven\"\nja näin, että se oli eräs joki Italiassa, noin neljänkymmenen\nenglanninpenikulman päässä rintaman takana, joka siihen asti oli\nvoitollisesti edennyt.\n\nTuskin olisin voinut ajatella mitään vähemmän luultavaa kuin että\nsota siirtyisi takaisin Piavelle enkä voinut käsittää, että mitään\ntärkeämpää taistelua tai sotaliikettä voisi siellä tapahtua, mutta\nsittenkin oli saamani vaikutelma niin syvällinen, että piirsin\nlausunnon, jossa mainitsin siellä jotakin sellaista tapahtuvaksi,\nannoin sihteerini sen allekirjoittaa ja vaimoni todistaa sekä liitin\nsiihen päivämäärän, huhtikuun neljännen.\n\nOn historiallinen tosiasia, kuinka kuusi kuukautta myöhemmin\nitalialaisten koko rintama perääntyi, kuinka armeija luovutti\nvirroilla yhä uusia asemia ja kuinka se pysähtyi tälle joelle,\njota sota-arvostelijat pitivät strateegisesti miltei mahdottomana\npuolustaa. Ellei mitään enempää tapahtuisikaan (minä kirjoitan\nhelmikuun 20 päivänä 1918), niin viittaus tuohon nimeen on ollut\naivan oikeutettu, otaksuen, että joku ystävä haudantakaisessa maassa\narvaili sodan tapahtumia.\n\nIhmiset voivat kyllä väittää tätä unenteoriaa vastaan sillä\nperusteella, että kaikki nuo luonnottomat, eriskummaiset, järjettömän\nhirviömäiset ja inhon tunnetta herättävät unet, jotka meitä\nkiusaavat, eivät voi olla kotoisin korkeammasta lähteestä. Tässä\nsuhteessa on minulla perin varma käsityskanta, joka ehkä ansaitsee\ntulla pohdinnan alaiseksi. Minusta on olemassa kahdenlaisia unia ja\nainoastaan kahdenlaisia: vapautuneen hengen kokemukset ja hengen\npoissaollessa ruumiiseen jääväin alempien kykyjen sekava toiminta.\nEdelliset ovat kauniita ja harvinaisia, mutta muistimme ei välitä\nniitä tietoisuuteemme. Jälkimäiset ovat tavallisia ja erilaatuisia,\nmutta enimmiten houreellisen eriskummaisia ja epäjaloja. Tarkkaamalla\nsitä, mikä puuttuu näistä alemmista unista, voi sanoa mitkä nuo\nniissä esiintymättömät ominaisuudet ovat ja siten päättää, mikä osa\nmeistä muodostaa hengen.\n\nNiinpä puuttuu niistä huumori, koska näemme asioita, jotka\njälkeenpäin tuntuvat meistä hullunkurisilta eivätkä kuitenkaan\nmeitä naurattaneet. Suhteellisuusaisti, arvostelukyky ja pyrkimys\novat kaikki poissa. Sanalla sanoen on kaikki ylevämpi ilmeisesti\npoissa, ja alemmat vaistot, kuten pelontunne, aistilliset vaikutelmat\nja itsesäilytys vaisto, toimivat sitä elävämmin, koska ne ovat\nvapautuneet korkeammasta ohjauksesta.\n\nHenkien kykyjen rajoitukset johtuvat näitä asioita tutkivan mieleen.\nIhmiset sanovat: \"Jos henkiä on olemassa, miksi ne eivät tee tätä\ntai tuota?\" Vastaus on tavallisesti, että ne eivät voi. Niillä\ntuntuu olevan varsin määrätyt rajoituksensa kuten meilläkin. Tämä\nnäkyy hyvin selvästi käyneen ilmi ristikirjevaihto-kokeista, joissa\nuseat kirjoittajamediot toimivat matkan päässä aivan riippumattomina\ntoisistaan, ja tarkoitus oli saada haudantakaisesta elämästä\nyhtäpitäviä tietoja, joiden yhtäläisyyttä ei mitenkään voisi\nsatunnaiseksi epäillä. Henget näkyvät täsmällisesti tietävän, mitä\nne elävien mieleen tahtovat teroittaa, mutta eivät tiedä, kuinka\npitkälle tuossa opetuksessaan onnistuvat. Niiden ja meidän välinen\nkosketus on välivuoroista, usein katkeavaa.\n\nNiinpä ne ristikirjevaihto-kokeissa yhtä mittaa kyselevät meiltä:\n\"Saitteko sen?\" tai \"Oliko se oikein?\" Toisinaan tietävät ne\nosittain, mitä tapahtuu; niinpä Myers kerran sanoi: \"Minä näin kehän,\nmutta en ollut varma kolmiosta.\"\n\nKaikkialla ilmenee, että henget, niidenkin henget, jotka Myersin\nja Hodgsonin tavoin olivat erityisen läheisessä kosketuksessa\npsyykillisten kysymysten kanssa ja tiesivät kaikki, mitä voitiin\ntehdä, joutuivat vaikeuksiin halutessaan tietoja jostakin\naineellisesta esineestä, esimerkiksi kirjoitetusta asiakirjasta.\nOtaksunkin, että ne voivat onnistua siinä vain siten, että osittain\nhahmoutuvat, ja ehkä ei niillä kaikilla ole ollut itsehahmoutumisen\nkykyä. Tämä mietelmä luo hiukan valoa siihen vastustajamme varsin\nusein aseenaan käyttämään tunnettuun tapaukseen, jossa Myers ei\nkyennyt mainitsemaan jotakuta sinetöittyyn laatikkoon jätettyä sanaa\ntai lausetta. Kaiketikaan hän silloisesta asemastaan ei voinut\ntuota paperia nähdä, ja jos hänen muistinsa petti, niin hän varsin\nluultavasti olisi siinä erehtynyt.\n\nMonet hairahdukset voitaneen mielestäni tällä tavoin selittää.\nRajan tuolta puolen on vakuutettu, ja vakuutus tuntuu minusta\njärkevältä, että henget omista olosuhteistaan haastellessaan puhuvat\nasioista, joita tuntevat ja joista voivat helposti ja varmasti\nkeskustella; mutta kun vaadimme (kuten meidän joskus täytyy vaatia)\nheitä alistumaan maallisiin kokeisiin, vetää se heidät takaisin\ntoisenlaiselle tasolle ja saattaa heidät asemaan, joka on paljoa\nvaikeampi ja erehdyksille altis.\n\nToinen kohta, jota voidaan käyttää meitä vastaan, on tämä: Henkien\non perin vaikea saada nimiä saapumaan meille. Ja senvuoksi monet\nniiden tiedonannoista jäävät niin hämäriksi ja epätyydyttäviksi.\nNe juttelevat asiasta pitkin ja poikin eivätkä sittekään saa\nilmoitetuksi nimeä, joka sen selvittäisi. Tätä koskeva esimerkki\non äskettäin \"Light\"-julkaisussa esitetyssä tiedonannossa, jossa\nkerrotaan, kuinka vastikään kuollut nuori upseeri yritti rouva\nSusanna Harrisin välittömän äänimetoodin avulla saattaa sanomaa\nisälleen. Mutta hän ei saanut nimeänsä läpi. Hän kykeni kuitenkin\nselvittämään, että isä oli jäsenenä Kildarekadun kerhossa Dublinissa.\nTiedusteltua tavattiin isä, ja silloin saatiin tietää, että isä oli\njo Dublinissa vastaanottanut itsenäisen sanoman, jolla ilmoitettiin\nLontoosta saapuvasta tiedustelusta.\n\nLieneekö asianlaita niin, että maallinen nimi on pelkkä hetkellinen,\nhaihtuva käsite, aivan henkilöllisyydestä irrallinen ja kenties\nihan ensimmäinen seikka, joka viskataan syrjään? Se on tietenkin\nmahdollista. Tai saattaa olla niinkin, että joku laki määrittelee\nkanssakäymisemme haudantakaisten seurassa estäen sen tulemasta liian\nvälittömäksi, jotta jäisi jotakin oman älymme varaan.\n\nOtaksumaa, että on olemassa laki, joka tekee välillisen haastehan\nhelpommaksi kuin välittömän, kannattaa suuresti kokemus\nristikirjevaihdosta, jossa kiertosanonta alituisesti tulee\nsuoranaisten väitösten tilalle. Niinpä pyhää Paavalia koskevassa\nkirjevaihdossa, jota käsitellään Psyykillisen tutkimusseuran\nheinäkuun julkaisussa, ajatus pyhästä Paavalista oli saatettava\nyhdeltä automaattiselta kirjoittajalta kahdelle muulle, jotka\nkumpikin olivat matkan päässä, toinen Intiassa asti. Tohtori\nHodgsonin henki lupautui \"puheenjohtajaksi\" tähän kokeeseen. Olisi\nluullut, että yksinkertaiset sanat \"Pyhä Paavali\", jotka esiintyivät\nmuissa kyhäyksissä, olisivat täysin riittäneet. Mutta ei; hän ryhtyy\ntekemään kaikenlaisia epäsuoria viittauksia, puhuu kummastakin\nkirjoituksesta Paavalin nimeä kiertäen ja lainaa viisi kohtaa pyhän\nPaavalin kirjoitelmista.\n\nTämä ei ole mitenkään sattumaksi selitettävissä, vaan vakuuttavan\nvarmaa, mutta sittenkin valaisee se sitä omituista tapaa, jolla\nhenget turvautuvat kiertopuheisiin, sensijaan että kävisivät suoraan\nasiaan. Jos voisi otaksua jonkun viisaan enkelin siellä sanovan: \"No,\nälä tee sitä heille liian helpoksi. Anna heidän käyttää vähän omiakin\naivojansa. He muuttuvat pelkiksi koneiksi, jos laitamme heille kaikki\nvalmiiksi\" -- jos voisimme tuon otaksua, niin sepä selvittäisikin\nasian. Mutta mikä tahansa syynä lieneekin, on tämä huomionarvoinen\ntosiseikka.\n\nOn vielä toinenkin mainitsemisen arvoinen kohta henki-ilmoituksissa.\nSe on edesmenneiden epävarmuus kaikkiin aikamääriin nähden. Heidän\narvostelunsa ajasta ovat melkein poikkeuksetta vääriä. Maallinen aika\non luultavasti jotakin toista kuin henkien aika, ja siitä hämmennys.\nKuten jo mainitsin, oli meillä se etu, että perheessämme asui eräs\nkirjoittajamedio. Tämä naishenkilö oli läheisessä kosketuksessa\nkolmen veljeksen kanssa, jotka kaikki olivat kaatuneet sodassa.\nVälittäessään tiedonantoja veljiltänsä hän oli asioihin nähden tuskin\nkoskaan aivan väärässä ja ajan suhteen tuskin koskaan oikeassa.\n\nSattui kuitenkin huomattava poikkeus, joka jo sellaisenaan on\najatuksia herättävä. Vaikka hänen ennustuksensa yleisten tapausten\nsuhteen aikamäärältään menivät viikkoja, jopa kuukausiakin harhaan,\nniin hän kerran ennusti päivälleen sähkösanoman saapumisen Afrikasta.\nTuo sähkösanoma oli jo lähetetty, mutta oli viivästynyt, mistä voinee\ntehdä sen johtopäätöksen, että hän saattoi edeltäpäin ilmoittaa\ntodella liikkeelle asetetun tapaussarjan ja laskea, kuinka pitkä\naika lopulliseen päättymiseen asti kuluisi. Toiselta puolen täytyy\nminun myöntää, että hän luotettavasti ennusti neljännen, Saksassa\nsotavankina olevan veljensä pakoon pääsyn, ja että se ennustus\nasianmukaisesti toteutui. Ylimalkaan jään yhä odottavalle kannalle\nprofeetallisen kyvyn voimiin ja rajoituksiin nähden.\n\nMutta näiden rajoitusten lisäksi jouduimme, ikävä kyllä, tekemisiin\nehdottoman kylmäverisen valehtelemisen kanssa, jota häijyt tai\nilvehtivät henkiolennot harjoittavat. Jokainen, joka on tätä alaa\ntutkinut, on luullakseni tavannut esimerkkejä ehdoin tahdoin\nviljellystä petoksesta, joihin toisinaan on ollut sekoitettuina\nhyviä ja oikeitakin tiedonantoja. Sellaisia sanansaattajia tarkoitti\nkaiketikin apostoli kirjoittaessaan: \"Rakkaani, älkäät uskoko kaikkia\nhenkiä, vaan koetelkaat henget, ovatko ne Jumalasta.\" Nämä sanat\nvoivat tarkoittaa vain että ensimmäiset kristityt eivät ainoastaan\nharjoittaneet spiritismiä sellaisena kuin me sen käsitämme, vaan\nmyöskin, että heillä oli samat vaikeudet edessään.\n\nEi ole mitään hämmästyttävämpää ja pulmallisempaa kuin se tosiasia,\nettä joku voi saada pitkän, yhtenäisen kuvauksen kaikkine\nyksityiskohtineen ja että se osoittautuu pelkäksi sepusteluksi. Mutta\nmeidän tulee muistaa, että jos yksikin sanoma saapuu aivan oikeana,\nse sovittaa ja korvaa monet pettymykset, samaten kuin yhden oikean\nsähkösanoman saadessanne tietäisitte, että oli olemassa linja ja\nlennätinlaitos, vaikkapa ne jälkeenpäin olisivatkin särkyneet. Mutta\ntäytyy myöntää, että tuo on kovin hämmennyttävää ja saa tutkijan\nepäluuloiseksi tiedonantojen suhteen ennenkuin ne ovat koetellut.\n\nSukua näille valheellisille voimille ovat kaikki \"Miltonit\", jotka\neivät osaa lausua runoja, \"Shelleyt\", jotka eivät osaa laatia\nloppusointuja, \"Shakespearet\", jotka eivät osaa ajatella, ja\nkaikki muut mahdottomat henkilöitymiset, jotka saattavat aineemme\nnaurunalaiseksi. Se on luullakseni harkittua petosta joko tältä\npuolen tai toiselta. Mutta väittää niiden kumoavan koko kysymyksen\non yhtä järjetöntä kuin kieltää oma maailmamme siksi, että täällä\ntapaamme vastenmielisiä ihmisiä.\n\nYhden asian voin todella vakuuttaa, sen nimittäin, että noista\nvalheellisista sanomista huolimatta en ole kaikkien näiden vuosien\nkuluessa vielä tavannut herjaavaa, tylyä tai rivoa tiedonantoa.\nSellaisten tapausten täytyy olla perin poikkeuksellista laatua.\nLuulen myöskin, että, mitä tulee syytöksiin mielipuolisuudesta,\npahojen henkien riivauksesta ja niin poispäin, ovat ne kokonaan\nkuviteltuja. Hulluinhuoneiden tilastot eivät anna tukea sellaisille\nväitöksille, ja mediot elävät yhtä pitkään keski-ikään kuin ketkä\nmuut tahansa. Pelkään kuitenkin, että istuntokulttia on harjoitettu\naivan liiaksi. Kun jo olemme vakuuttautuneet ilmiöiden totuudesta,\nniin tuollainen kokeilu on tehnyt tehtävänsä, ja mies tai nainen,\njoka tuhlaa aikansa juoksentelemalla istunnosta istuntoon, muuttuu\nhelposti pelkäksi aistillisten vaikutelmain etsijäksi. Tässä kuten\nmuissakin kulteissa on vaara tarjolla, että muoto saattaa pääasian\nvarjoon, ja hakiessa fyysillisiä todistuksia voi unohtaa, että\nkaikkien näiden seikkojen varsinaisena päämääränä, kuten olen\nkoettanut osoittaa, on antaa meille luottamusta tulevaisuuteen ja\nhenkiseen voimaan nykyisyydessä sekä auttaa meitä oikeaan käsitykseen\naineen haihtuvaisuudesta ja aineettoman kaikkitärkeydestä.\n\nPitkän totuudenetsintäni lopputuloksena siis on, että huolimatta\ntilapäisestä vilpillisyydestä, jota spiritistit valittavat, ja\nhurjien kuvittelujen uhallakin, joita he koettavat hillitä, jää\ntälle liikkeelle suuri vankka ydin, joka on äärettömästi lähempänä\nvarsinaista todistusta kuin mikään muu tuntemani uskonnollinen\nsuunta. Kuten olen osoittanut, näyttäisi tämä pikemminkin vanhan\nuudestilöytämiseltä kuin miltään vasta keksityltä asialta; mutta\ntulos tällä materialistisella aikakaudella on sama.\n\nNe ajat ovat varmaan ohi menemässä, jolloin sellaisten miesten\nkypsyneet ja harkitut mielipiteet kuin Crookes, Wallace, Flammarion,\nChas. Richet, Lodge, Barrett, Lombroso, kenraalit Drayson ja Turner,\nlainopin tohtori Ballantyne, W. T. Stead, tuomari Edmunds, amiraali\nUsborne Moore, edesmennyt arkkidiakoni Wilberforce sekä monilukuisten\nmuiden pätevien todistajain lausunnot voidaan sivuuttaa tyhjillä\nkaavamaisiksi käyneillä huudahteluilla. \"Pelkkää hölynpölyä!\"\ntai \"Tympäisevää lörpötystä!\" Kuten Arthur Hill on aivan oikein\nsanonut, olemme saavuttaneet kohdan, missä enemmät todistukset ovat\ntarpeettomia ja missä vastatodistukset ovat kieltäjäin esitettävät.\nJuuri ne henkilöt, jotka meluten tiukkaavat todistuksia, eivät\nylimalkaan ole vaivautuneet tarkastamaan sitä laajaa todistus määrää,\njoka jo on olemassa. Jokainen näkyy ajattelevan, että koko kysymys\nolisi aloitettava alusta, siksi että hän on halunnut tietoja.\n\nVastustajamme menettelytapana on takertua viimeiseen henkilöön, joka\non tämän asiaintilan esittänyt -- tällä hetkellä se sattuu olemaan\nsir Oliver Lodge -- ja sitten taistella häntä vastaan, ikäänkuin hän\nolisi tuonut esille joitakin yksinomaan hänen väitöksensä varassa\nlepääviä uusia mielipiteitä, joilla ei ole mitään yhteyttä niin\nmonien ennen häntä toimineiden itsenäisten uurastajain antaman\nvahvistuksen kanssa. Tämä ei ole rehellistä arvostelua, sillä\njokaisessa tapauksessa todistusten yhtäpitäväisyys on langetettavan\ntuomion ytimenä ja pohjana. Mutta oleellisesti on paljon erillisiä\ntodistuksia, jotka voivat tätä asiaa tukea.\n\nJos esimerkiksi ainoa tietomme salaisista voimista perustuisi\nbelfastilaisen tohtori Crawfordin tutkimuksiin, joka asetti\namatöörimedionsa vaakatuoliin, niin että tuon naisen jalat riippuivat\nvapaina maahan koskettamatta, ja kykeni rekisteröimään saavutettuja\nfyysillisiä ilmiöitä vastaavan useiden naulain painoeron -- hänen\ntositieteellisessä hengessä ja tieteellisellä varovaisuudella\ntoteamansa ja selostamansa tulos -- niin en käsitä, kuinka noita\nsaavutuksia voitaisiin epävarmoina epäillä. Ilmiöt ovat ja ovat\nkauan olleet varmasti todistettuina jokaiselle ennakkoluulottomalle\nihmiselle. Tuntuu siltä, että tutkimusten aste on sivuutettu ja että\non jo hyvinkin aika ruveta uskonnolliseen rakenteluun.\n\nSillä pitäisikö meidän tyytyä tarkkaamaan ilmiöitä kiinnittämättä\nmitään huomiota niiden merkitykseen, aivan kuin ryhmä villejä\nsaattaisi tuijottaa langattomaan sähkölaitteeseen käsittämättä tai\npitämättä arvossa sen lävitse saapuvia sanomia, vai onko meidän\npäättävästi ryhdyttävä määrittelemään näitä haudan takaa tulevia\nhienoja ja haihtuvan herkkiä lausuntoja ja rakentamaan niistä\nuskonnollista järjestelmää, joka perustuu täkäläiseen ihmisjärkeen\nja sikäläiseen henki-innoitukseen! Nämä ilmiöt ovat eläneet sen\nasteen yli, jolloin ne sopivat seuraleikiksi; ne kohoavat nyt\nväittelynalaisen tieteellisen uutuuden tasolta, ja ne hahmoittuvat\ntai niiden pitäisi hahmoittua määrätyksi uskonnollisen ajattelun\njärjestelmäksi, joka muutamissa suhteissa vahvistaa aikaisemmat\nsysteemit, toisissa taas raivaa aivan uusia teitä.\n\nTodistusmäärä, jolla tämä järjestelmä lepää, on niin suunnattoman\nsuuri, että sen säilyttämiseksi tarvittaisiin melkoinen kirjasto,\neivätkä todistajat ole hämärässä muinaisuudessa eläneitä ja meidän\nristikuulustelumme tavoittamattomissa olevia varjomaisia henkilöitä,\nvaan omia aikalaisiamme, luotettavia, lujatahtoisia ja nerokkaita\nihmisiä, joita kaikkien täytyy kunnioittaa.\n\nKysymyksessä voi minun käsittääkseni esiintyä vain kaksi vaihtoehtoa.\nToinen näistä otaksumista olisi, että on sattunut mielenvikaisuuden\npurkaus, joka ulottuu kahden sukupolven yli ja kahteen suureen\nmaanosaan -- mielipuolisuuden, joka hätyyttää muuten erinomaisen\ntervejärkisiä naisia ja miehiä. Toinen otaksuma on, että viime\nvuosina on meille jumalallisista lähteistä saapunut uusi ilmestys,\njoka Kristuksen syntymän jälkeen on suurin uskonnollinen tapaus\n(uskonpuhdistushan oli vain vanhan uudestaan järjestämistä eikä\nminkään uuden ilmoittamista), sellainen ilmestys, joka muuttaa\nkokonaan kuoleman ja ihmisen kohtalon muodon. Näiden kahden otaksuman\nvälillä ei ole mitään vankkaa maaperää. Teoriat vilpistä tai\nnäköhäiriöistä eivät voi todistuksia kumota. On kysymyksessä joko\nehdoton mielipuolisuus tai uskonnollisen ajatuksen valkeneminen,\nilmestys, joka sivutuotteinaan kokonaan poistaa meiltä kuoleman pelon\nja tarjoo meille ääretöntä lohtua rakkaimpamme poistuessa verhon\ntaakse.\n\nTahtoisin lisätä muutamia käytännöllisiä neuvoja niille, jotka\ntuntevat sanojeni totuuden. Seisomme tässä äärettömän, uuden\nkehityksen edessä, ihmiskunnan historian suurimman. Kuinka meidän\non siihen suhtauduttava? Kunniantuntomme kaiketi velvoittaa\nmeidät esittämään oman uskomme, varsinkin hädässä oleville. Mutta\nesitettyämme vakaumuksemme meidän ei tulisi sitä tyrkyttämällä\ntyrkyttää, vaan jättää loput omaamme korkeamman viisauden johtoon.\nEmme tahdo kaataa mitään uskontoa. Haluamme vain tuoda takaisin\naineellismieliset -- noutaa heidät ulos ahtaasta rotkostaan ja\nsijoittaa heidät vuorenharjanteelle, missä voivat hengittää\npuhtaampaa ilmaa ja nähdä etäämpää toisia laaksoja ja toisia\nharjanteita. Uskonnot ovat enimmäkseen kivettyneitä ja riutuneita,\nmuodollisuuden sammalen peitossa ja salaperäisyyden tukehduttamia.\nVoimme todistaa, että mitään tuollaista, mitään muodollisuuksia\nja salaoppeja ei tarvita. Kaikki tähdellinen on sekä hyvin\nyksinkertaista että hyvin varmaa.\n\nSelvänä kaikuu meille avunhuuto niiltä, jotka ovat kärsineet\nmenetyksen ja hartaasti haluavat uudistaa yhteytensä vainajainsa\nkanssa. Mutta tässäkin voidaan mennä liian pitkälle. Jos poikanne\nolisi Australiassa, niin ettehän odottaisi hänen alituisesti\nkeskeyttävän työnsä kyhäilläkseen teille pitkiä kirjeitä sekä\nsateella että poudalla. Kun kerran olette päässyt kosketuksiin, niin\nolkaa kohtuullinen vaatimuksissanne. Älkää tyytykö todistuksiin,\njotka eivät ole parasta laatua, mutta ne saatuanne voitte mielestäni\nodottaa sen lyhyen ajan, jonka kuluttua kaikki jälleen yhdymme.\nOlen tätä nykyä tekemisissä kolmentoista äidin kanssa, jotka\novat ajatustenvaihdossa kuolleiden poikiensa kanssa. Jokaisessa\ntapauksessa, jossa puoliso on elossa, myöntää hän todistuksen\nperusteelliseksi. Vain yhdessä tapauksessa, mikäli tiedän, oli äiti\ntutustunut psyykillisiin kysymyksiin ennen sotaa.\n\nUseilla näistä tapauksista on omia erikoispiirteitänsä. Kahdessa\nniistä ovat kuolleiden poikain hahmot ilmestyneet äitien viereen\nvalokuvassa. [Katso \"Maailma\" 1922, s. 548.] Eräässä tapauksessa\nsaapui ensimmäinen sanoma äidille vieraan välityksellä, jolle äidin\noikea osoite oli annettu. Myöhemmin kävivät tiedonannot välittömiksi.\nEräässä tapauksessa taas sanomain lähettäminen tapahtui viittaamalla\nerityisiin etäisissä kirjastoissa olevien teosten sivuihin ja\nriveihin, jotka sitten kokonaisuudessaan muodostuivat tiedonannoksi.\nTämän menettelytavan tarkoituksena oli perata pois kaikki telepatian\nmahdollisuus. -- Ei ole tosiaankaan mitään keinoa, jolla joku totuus\nvoidaan vahvistaa ja jota ei tämän totuuden vahvistamiseksi olisi\nhyvillä tuloksilla käytetty.\n\nKuinka teidän on meneteltävä? Siinä vaikeus. On rehellisiä henkilöitä\nja on vilpillisiä. Teidän on toimittava varovaisesti. Mitä\nammattimedioihin tulee, niin teidän ei ole vaikea saada suosituksia.\nParhaimpainkin kanssa voitte kokonaan epäonnistua. Ehdot ovat\nvärähtelevän herkkiä; vaikea on osata oikeaan. Ja silti pääsevät\njotkut heti tuloksiin. Emme voi määritellä mitään lakeja, koska\nlait vaikuttavat toiselta puolen yhtä hyvin kuin tältäkin. Melkein\njokainen nainen on kehittymätön medio. Koetelkoon hän omia kykyjänsä\nautomaattisessa kirjoituksessa. Ja sitten on se, mitä tehdään,\ntehtävä mitä tarkimmin varoen itsepetosta sekä kunnioittavassa ja\nrukoilevassa mielentilassa. Mutta jos olette tosissanne, niin tavalla\ntai toisella pääsette pyrkimyksenne perille, sillä joku toinen on\nluultavasti yrittämässä toiselta puolen.\n\nJotkut henkilöt kieltävät hyväksymisensä vainajain kanssa\nseurustelulta sillä perusteella, että se muka on haitallista näiden\nkehitykselle. Mutta siitä meillä ei ole todistuksen hitustakaan.\nHenkien vakuuttelut käyvät aivan päinvastaiseen suuntaan, ja ne\nselittävät, että kosketuksiin tuleminen heille rakkaiden henkilöiden\nkanssa auttaa ja vahvistaa heitä. Tunnen harvoja liikuttavampia\nkohtia niiden koruttoman poikamaisesta kaunopuheisuudesta kuin ne,\njoissa Raymond kuvailee kuolleiden nuorukaisten tunteita, kun nämä\nhaluavat lähettää sanomia omaisilleen ja havaitsevat tietämättömyyden\nja ennakkoluulojen olevan alituisena esteenä. \"On haikeaa ajatella,\nettä poikanne ovat kuolleet, mutta suuri joukko ihmisiä ajattelee\nniin. On tuskastuttavaa kuulla poikien teille valittavan, että kukaan\nei heille koskaan puhu. Se vihloo minua ytimiin asti.\"\n\nEnnen kaikkea pitäisi teidän lukea tätä alaa käsittelevää\nkirjallisuutta. Sitä on aivan liiaksi laiminlyöty, ei ainoastaan\nmaallismielisten, vaan \"uskovaistenkin\" taholta. Avautukaa siis\ntälle suurelle totuudelle. Tutustukaa sen valtaviin todistuksiin.\nSiirtykää pois sen ilmiöllisestä piiristä ja tutkikaa ylevää\noppia sellaisista kauniista kirjoista kuin \"Kuoleman jälkeen\" tai\nStainton Mosesin \"Henkien opetuksia\". On olemassa kokonainen arkisto\nsellaista kirjallisuutta, arvoltaan erilaista, mutta ylimalkaan hyvin\narvokasta ja ylevää. Laajentakaa ja henkevöittäkää ajatuksenne.\nOsoittakaa seuraukset jokapäiväisessä elämässänne. Epäitsekkyys\non kehityksen avain ja kulmakivi. Todetkaa itsellenne ei vain\nuskona tai oppina, vaan yhtä oleellisena, silminnähtävänä ja käsin\nkoskettavana tosiasiana kuin Lontoon kadut, että saavutte pian\ntoiseen elämään, että kaikki on siellä hyvin onnellista ja että sitä\nonnea ei voi tärvellä eikä viivyttää muulla kuin hupsuudellamme ja\nitsekkäisyydellämme näiden muutamien haihtuvien vuosien kuluessa.\n\nOn toistettava, että vaikka tämä uusi ilmestys saattanee näyttää\nturmiolliselta ja rikkirepivältä niistä, jotka äärimmäisen\nankarasti pitävät kiinni kristinopin dogmeista, on sillä aivan\npäinvastainen vaikutus niiden mieleen, jotka, kuten on laita monien\nvalistuneiden ihmisten nykyaikana, ovat johtuneet katselemaan koko\nkristillistä oppisysteemiä suurena hairahduksena. Osoittautuu\nselvästi, että vanhalla ilmestyksellä on uuden kanssa niin monta\nyhtäläistä piirrettä, joskin ajan hampaan kuluttamaa, ihmiskätten\npatustamaa ja materialismin runtelemaa, mutta silti samaan\nyleiseen järjestelmään viittavaa, että molemmat epäilemättä ovat\nsamaa alkuperää. Yleensä hyväksytyt käsitteet elämästä kuoleman\njälkeen, korkeammista ja alemmista hengistä, omasta käytöksestämme\nriippuvasta suuremmasta tai pienemmästä onnesta, kärsimysten\ntuottamasta kurituksesta, suojelushengistä, korkeammista opettajista,\näärettömästä keskusvoimasta, yhä kohoavista, Hänen olemustaan\nlähenevistä piireistä -- kaikki nämä käsitteet esiintyvät jälleen ja\ntulevat monien todistajain lausunnoilla vahvistetuiksi. Ainoastaan\nhairahtamattomuuden ja yksityisoikeuden vaatiminen teoloogien\ntaholta, heidän omavanhurskautensa, tekopyhyytensä ja mestaroiva,\npikkumainen suvaitsemattomuutensa sekä ihmisten laatimat menot\npusertavat elämän pois Jumalan suomista ajatuksista, -- ainoastaan se\non totuuden tärvellyt ja rumentanut.\n\nEn voi lopettaa tätä kirjasta paremmin kuin lainaamalla sanat, jotka\novat paljoa kaunopuheisemmat kuin mitä itse osaisin kirjoittaa\n-- oivallinen esimerkki englantilaisesta tyylistä samoinkuin\nenglantilaisesta ajattelustakin. Ne ovat mahtavan ajattelijan ja\nrunoilijan, Gerald Masseyn, kynästä ja kirjoitettiin monta vuotta\nsitten.\n\n\"Spiritismi on minulle, samoinkuin monille muillekin, ollut\nsellaisena henkisen ilmapiirin kohottajana ja sellaisena taivaitten\navaajana -- sellaisena uskon havainnollistuttajana, että elämää\nilman sitä voin verrata ainoastaan purjehtimiseen laivassa sen\nkiinninaulattujen laskuovien alle vangittuna, elämiseen kynttilän\nvalossa, josta sitten äkkiä jonakuna komeana tähtikirkkaana iltana\nensi kerran pääsee kannelle katselemaan taivaanlaen hämmästyttävää,\nyltäyleensä Jumalan kunniasta leimahtelevaa rakennetta.\"\n\n\n\n\n\n\nLIITTEITÄ\n\n\n\n\n1.\n\nElämän seuraava vaihe.\n\n\nOlen kirjassani puhunut siitä huomiotaherättävästä tavasta, jolla\nkertomukset elämästä seuraavassa olotilassa, vaikkakin peräisin mitä\nerilaisimmista ja toisistaan riippumattomista lähteistä, kuitenkin\npääasiassa käyvät yhteen -- jopa toisinaan ovat yhtäpitäviä vähäisiin\nyksityisseikkoihin asti. Vaihtelua aiheuttaa se täydellisempi\nnäkökyky, jolla voi katsella ja kuvailla useampaa kuin yhtä tasoa,\nmutta kertomukset siitä onnellisesta maasta, johon tavallinen\nkuolevainen voi toivoa pääsevänsä, ovat hyvin yhtäpitäviä.\n\nSelostukseni kirjoitettuani olen lukenut kolme uutta itsenäistä\nkuvausta, jotka tätä kohtaa jälleen vahvistavat. Yksi niistä on\nerään lakineuvoksen äskeisessä kirjassaan \"Kuulin äänen\" esittämä,\njota teosta suosittelen totuudenetsijöille, vaikka sen läpi kulkee\nvoimakas roomalaiskatolinen virtaus osoittaen, että maallisten\najatustemme pääsuunnat ovat itsepintaisia. Toinen on pienoinen teos\nnimeltä \"Valoa tulevaisuuteen\", joka antaa vakaan ja kunnioitettavan\ndublinilaisen piirin keräämiä perin mielenkiintoisia yksityistietoja\nhaudantakaisesta elämästä. Kolmannen kuvauksen sain yksityisessä\nkirjeessä herra Hubert Walesilta, ja se on mielestäni kaikkein\nopettavaisin.\n\nHerra Wales on varovainen ja jokseenkin epäilevä tutkija, joka oli\nasettanut tuloksensa syrjään niitä uskomatta (hän oli saanut ne oman\nautomaattisen kirjoituksensa välityksellä). Lukiessaan selostustani,\njossa kuvailin haudantakaisia olosuhteita, hän etsi esille oman\nvanhan kirjoituksensa, joka alussa oli niin vähän saavuttanut\nluojansa suosiota.\n\nHän sanoo: \"Luettuani kirjoitelmanne minä havahdin, melkeinpä\nsäpsähdin sen tosiasian johdosta, että minulle muka haudantakaisia\nolosuhteita kuvailevina tehdyt ilmoitukset sopivat -- luullakseni\npienimpiä yksityiskohtia myöten -- yhteen sen kanssa, mitä esitätte\nvarsin monista lähteistä saamanne ainehiston vertailemisen\ntuloksena. En saata muistaa, että aikaisemmin olisin lueskellut\nmitään sellaista, josta johtuvaksi tämä yhteensattuminen voitaisiin\nselittää. Aivan varmaan en ollut lukenut mitään teidän tästä\nkysymyksestä julkaisemaanne; olin tahallani välttänyt 'Raymondia'\nja muita senkaltaisia kirjoja, jotten tärvelisi omia tuloksiani; ja\nPsyykillisen tutkimusseuran asiakirjat, joita olin siihen aikaan\nsilmäillyt, eivät, kuten tiedätte, koskettele kuoleman jälkeisiä\nolosuhteita. Joka tapauksessa sain eri ajoin tiedoituksia (kuten\nsilloiset muistiinpanoni osoittavat) siitä, että vainajilla\ntuossa jatkuvassa olotilassaan on ruumiit, jotka, vaikka eivät\nole meidän aistiemme havaittavissa, ovat heistä yhtä kiinteätä\nainesta kuin omamme meille, ja että näiden ruumiiden perustana\novat samat yleispiirteet kuin nykyistemmekin, mutta että ne ovat\nmuodoltaan kaunistettuja. Sain tietää, että niillä ei ole ikää eikä\ntuskaa, että siellä ei ole köyhiä eikä rikkaita, että vainajat\nkäyttävät vaatteita ja nauttivat ravintoa, että he eivät nuku\n(vaikka toisinaan puhuvat puolinaiseen horrostilaan vaipumisesta,\njota nimittävät 'nukkumiseksi' -- tilaan, joka juuri saamani\nmielijohteen mukaan näkyy suunnilleen vastaavan hypnoottista unta).\nMinulle ilmoitettiin, että aikakauden jälkeen, joka tavallisesti\non lyhempi kuin ihmisen keski-ikä täällä, he siirtyvät johonkin\nuuteen olotilaan, että samamietteiset, -vaistoiset ja -tunteiset\npyrkivät yhteen; että aviopuolisot eivät välttämättömästi jälleen\nyhdy, mutta että miehen ja naisen välinen rakkaus jatkuu ja vapautuu\nniistä aineksista, jotka meidän keskuudessamme usein sotivat sen\ntäydellistä toteutumista vastaan; että ihmiset heti kuoleman jälkeen\nvaipuvat puolitietoiseen, pituudeltaan vaihtelevaan lepotilaan,\nettä ruumiillisen tuskan tunto on heille aivan vierasta, mutta\nettä eräänlainen sielullinen levottomuus heitä ajoittain vihloo.\nTuskallinen kuolema kuuluu olevan 'aivan tuntematonta', erilaiset\nuskontunnustukset eivät aiheuta minkäänlaista eroitusta jälkitilassa;\nvainajat viettävät ylimalkaan mitä onnellisinta elämää eikä kukaan\nole vielä milloinkaan tuntenut kaipuuta palata tänne. -- Minä en\nsaanut mitään sanallista vihjausta 'työstä', mutta kuulin paljonkin\nniistä erilaisista harrastuksista, joita heillä sanottiin olevan.\nSe on luultavastikin vain toinen tapa lausua sama ajatus. 'Työ' on\nmeidän keskuudessamme joutunut tavallisesti merkitsemään 'työtä\nelinkeinona', ja niin ei ollut laita heillä, kuten minulle nimenomaan\nkorostettiin, kaikki elämäntarpeet 'hankkiutuivat' heille jollakin\nsalaperäisellä tavalla. En myöskään saanut mitään viittausta\n'tilapäisen rangaistusaseman' olemassaolosta, mutta käsitin, että\nhenkilöt siellä alkavat siltä henkisen ja siveellisen kehityksen\ntasolta, jolle he täällä lopettavat. Ja koska heidän onnellisuutensa\npääasiallisesti perustui myötätuntoon, niin ne, jotka saapuivat\nrajan yli alhaisessa siveellisessä tilassa, olivat aluksi eripitkiä\naikakausia kykenemättöminä sitä onnea arvossapitämään ja nauttimaan.\"\n\nTahtoisin lisätä tähän vielä vereksen todistuksen eräästä toisesta\npienestä kirjasta, nimeltä \"Häviävätkö ajatukset?\" jota juuri olen\nkäsitellyt. Vaikka nimetön, sen kirjoittaja on selvästi paljon\nkokenut ja vakavaluontoinen nainen. Hänen ilmoitustensa ajanmäärät\nosoittavat, että ne epäilemättä ovat kirjoitetut samaan aikaan kuin\n'Raymond' ja aivan siitä riippumatta. Silti on kuvaus nuorten,\nvastikään manalle menneiden sotilasten tunteista ja kokemuksista\npääpiirteissään aivan sama kuin Raymondin. Kuinka selittää\nvihamielinen arvostelija tämän ehdottoman itsenäisesti ja toisistaan\nerillään toimivan todistajain lausuntojen yhtäpitäväisyyden?\n\n\n\n\n2.\n\nAutomaattisesta kirjoituksesta\n\n\nTämä mediumismin laji antaa kaikkein parhaita tuloksia ja kuitenkin\nse jo luonnostaan johtaa itsepetokseen. Käytämmekö kättämme itse\nvai ohjaako sitä joku ulkonainen voima? Ainoastaan saamaimme\ntiedonantojen nojalla voimme siitä päästä selville, ja silloinkin\ntäytyy meidän laajasti ottaa huomioon oman alitajuisen tietomme\ntoiminta. Maksaa ehkä vaivan esittää tässä tapaus, joka minusta\nnäyttää olevan kaikelta arvostelulta turvattu, jotta kyselijä näkisi\nkuinka vahvoja todistuksia on siitä, että nämä sanomat eivät ole\nitsestään muodostuneita.\n\nTämä tapaus kerrotaan herra Arthur Hillin äsken julkaistussa kirjassa\n\"Ihminen on henki\", ja sen esittää herrasmies, joka nimittää itseänsä\nkapteeni James Burtoniksi. Hän on tietääkseni sama medio (amatööri),\njonka ilmoitusten perusteella Glastonburyn hautautuneitten raunioiden\nasema äskettäin on saatu tietoon.\n\n\"Viikko isäni hautajaisten jälkeen\", lausuu hän, \"kyhäsin\nliikeasioita koskevaa kirjettä, kun jotakin näytti tulevan käteni ja\naivojeni liikuntakeskusten väliin, ja käteni kirjoitti kummastuttavan\nnopeasti kirjeen, joka oli varustettu isäni nimimerkillä ja saapui\nmuka häneltä. Minä säikähdin suunniltani, ja oikea kylkeni ja\nkäsivarteni kävivät kylmiksi ja kohmettuneiksi. Vuoden kuluessa\ntämän jälkeen saapui kirjeitä usein ja aina odottamattomaan aikaan.\nKoskaan en tiennyt, mitä ne sisälsivät, ennenkuin tarkastin niitä\nsuurennuslasilla: kirjoitus oli mikroskooppisen hienoa. Ja ne\nsisälsivät suuren joukon asioita, joiden tunteminen minulle oli\nmahdotonta.\n\n\"Noin kuudenkymmenen englanninpenikulman päässä minusta asuva äitini\nmenetti lempikoiransa, jonka isäni oli hänelle lahjoittanut. Samana\niltana sain viimemainitulta kirjeen, jossa tämä surkutteli äitiä ja\nilmoitti, että koira nyt oli hänen luonaan. 'Kaikki ne, jotka meitä\nrakastavat ja maailmassa ovat onnellemme tarpeellisia, ovat meillä\ntäällä.' -- Mitä pyhin salaisuus, jota ei tuntenut kukaan muu kuin\nisäni ja äitini ja joka koski vuosia ennen syntymääni tapahtunutta\nseikkaa, ilmoitettiin minulle myöhemmin kirjoituksessa seuraavin\nkehoituksin: 'Kerro tämä äidillesi, niin hän tietää, että se olen\nminä, isäsi, joka kirjoitin.' Äiti ei ollut tähän asti voinut\nuskoa asiaa mahdolliseksi, mutta kertoessani hänelle tämän, hän\nlyyhistyi ja meni tainnoksiin. Siitä pitäen muuttuivat kirjeet hänen\nsuurimmaksi lohdukseen; sillä he olivat säilyttäneet molemminpuolisen\nlempensä ja rakastaneet toisiansa koko nelikymmenvuotisen\navioliittonsa ajan, ja puolison kuolema oli melkein murtanut äidin\nsydämen.\n\n\"-- Omasta puolestani olen varma, että isäni on olemassa\nalkuperäisessä henkilöllisyydessään aivan kuin hän yhä ahertaisi\ntyöhuoneessansa suljetun oven takana. Hän ei ole sen kuolleempi kuin\njos oleskelisi Amerikassa.\n\n\"-- Olen verrannut näiden kirjeiden esitystapaa, lauserakennusta ja\nsanastoa omissa kyhäyksissäni käyttämiini -- olenhan jotakuinkin\ntunnettu aikakautisjulkaisujen avustajana -- enkä huomaa niiden\nvälillä mitään yhtäläisyyksiä.\"\n\nTämä tapaus tarjoo paljon muitakin todistuksia, ja sitävarten\nkehoitan lukijaa itseänsä kirjaan tutustumaan.\n\n\n\n\n3.\n\nCheritonin suojahauta\n\n\nOlen kirjani puitteissa maininnut äskeisistä kokemuksistani\ntapauksessa, jolloin jokin meluava kummitus oli tehnyt kujeitaan ja\nkepposiaan. Nämä olennot näkyvät kuuluvan kehittymättömään luokkaan\nja olevan lähempänä maallisia olosuhteita kuin mitkään muut,\njoihin olemme tutustuneet. Tämä verraten suuri aineellisuus niiden\npuolelta sijoittaa ne alhaalle henkien asteikossa; mutta vaikka\nne kenties ovat epämieluisia tiedoittajina, on niillä juuri siksi\nerikoista merkitystä huomionkiinnittäjinä karkeisiin, ihmisaisteilla\ntodettaviin ilmiöihin, jotka pakoittavat ihmiset tarkkaamaan asioita\nja käsittämään, että maailmankaikkeudessa on muitakin elonmuotoja.\n\nNämä rajaseudun voimat ovat ohimennen kiinnittäneet huomiota eri\naikoina ja eri paikoissa menneisyydessä, kuten osoittavat sellaiset\ntapaukset kuin Wesleyn perheen vainoaminen Epworthissa, Tedworthin\nrumpali, Bealingin kellot j.n.e., jotka jonkun aikaa peloittivat ja\nhämmästyttivät ympäristöä -- ne kun kaikki olivat tuntemattomien\nvoimien kouraantuntuvaa puuttumista ihmiselämään. Melkein samaan\naikaan sattuivat sitten Hydesvillen selkkaus Ameriikassa ja\nCidevillen häiriöt Ranskassa, jotka olivat niin merkillisiä, että\nniitä ei voitu ylimielisesti sivuuttaa. Niistä kehittyi koko nykyinen\nliike, joka tehden johtopäätöksiään ylöspäin vähäpätöisistä seikoista\nsuuriin, karkeista kehittyneisiin, ilmiöistä tiedonantoihin, on luova\nuskonnolle lujimman perustan, mitä sillä vielä koskaan on ollut.\n\nNiinpä nämä ilmennykset näennäisestä vähäpätöisyydestään ja\nhupsuudestaan huolimatta ovat olleet suuren kehitysjakson siemeninä\nja ansaitsevat kunnioittavaa, joskin arvostelevaa, huomiotamme.\n\nMonia tuollaisia ilmennyksiä on viime vuosina tapahtunut eri\nosissa maailmaa, joita kaikkia sanomalehdistö käsittelee enemmän\ntai vähemmän pilkallisesti kaiketikin siinä uskossa, että sanalla\n\"kummituksia\" tehdään tapahtuma joutavaksi loruksi ja asia raukee\nsiihen. On merkillistä, että jokaista tapausta käsitellään aivan\nerillisenä ilmiönä, joten tavallinen lukija ei havaitse kasaantuvain\ntodistusten voimaa. Tässä erityisessä Cheritonin suojahautaa\nkoskevassa tapauksessa on asianlaita seuraava:\n\nHerra Jaques, rauhantuomari, sivistynyt ja nerokas mies, joka\nasui Embrookin talossa lähellä Folkestonea, kaivautti suojahaudan\naivan asuntonsa vastapäätä turvaksi ilmahyökkäyksiä vastaan.\nSietänee mainita, että talo oli hyvin vanha, koska osana siitä\noli muinoinen luostarirakennus neljänneltätoista vuosisadalta.\nSuojahauta rakennettiin pienen törmän juurelle ja kaivaminen oli\ntehtävä tavallisen pehmeän hiekkakiven lävitse. Työn toimitti muuan\npaikkakunnan urakoitsija, nimeltään Rolfe, erään nuorukaisen avulla.\n\nHeti työn aloittamisen jälkeen tuskastutti häntä se seikka, että\nhänen kynttilänsä alituisesti sammui hiekkasuihkuista ja että\nsamanlaisia suihkuja suhahteli hänen kasvoilleenkin. Näiden ilmiöiden\nhän otaksui johtuvan joistakin kaasu- tai sähkövirtailuista, mutta ne\nmenivät niin pitkälle, että vakavasti häiritsivät hänen työtänsä. Hän\nvalitti tätä herra Jaquesille, joka kuunteli kertomusta ehdottomana\nepäilijänä. Hätyyttely jatkui kuitenkin ja lisääntyi voimassa,\nkunnes hän sai varsinaisia iskuja liikkuvilta aineilta. Melko suuria\nesineitä, kuten kiviä ja tiilensirpaleita lensi hänen ohitseen ja\nkolahteli aika tuimasti seiniin.\n\nVieläkin etsien luonnollista selitystä läksi urakoitsija Rolfe herra\nHeskethin, Folkestonen kunnallisen sähköteknikon, luo. Tämä hyvin\nsivistynyt ja tietorikas mies meni tapahtumapaikalle ja näki kyllin\npaljon varmentuakseen siitä, että ilmiöt olivat täysin todenperäisiä\neivätkä säännöllisten luonnonlakien pohjalla selitettävissä.\nEräs herra Rolfen luo majoitettu kanadalainen sotamies kuuli\nisännältään näistä tapahtumista ja lausuttuaan vakaumuksenaan, että\nviimemainitulla oli \"lepakkoja tapulissaan\", meni turvahautaan,\nmissä hänen kokemuksensa olivat niin välittömät ja rajut, että hän\nkauhistuneena hyökkäsi ulos kaivoksesta. Kartanon taloudenhoitajatar\noli myöskin tiilten lentelemisen todistajana, milloin niitä eivät\nmitkään ihmiskädet kosketelleet.\n\nHerra Jaques, jonka epäuskoisuus kaikkien näiden todistusten\nvaikutuksesta vähitellen oli sulanut, meni alas kaivokseen aivan\nyksinään, ja hänen lähtiessään sieltä ropsahti viisi kiveä ovea\nvasten sisäpuolelta. Hän avasi oven jälleen ja näki ne maassa\nkynnyksen edessä.\n\nSir William Barrett oli tällävälin käynyt paikalla, mutta ei ollut\nmitään nähnyt. Hän viipyi vain lyhyen ajan. Minä tein myöhemmin\nneljä vierailua viipyen parisen tuntia kerrallaan luolassa, mutta en\nhavainnut mitään välittömästi, vaikka kyllä näin uuden muurauksen\nsiihen osuneista iskuista sieltä täältä säröilleen. Temmeltävillä\nvoimilla ei näkynyt olevan pienintäkään harrastusta psyykillisiin\ntutkimuksiin nähden, sillä ne eivät koskaan aloittaneet leikkiänsä\ntutkistelijan tarkattavaksi, ja kuitenkin on niiden olemassaolo\nja toiminta ilmennyt ainakin seitsemälle eri henkilölle; ja kuten\nsanottu, jättivät ne jälkiä puuhailustaan, jopa siihen määrin, että\nkiskoivat piikivet ulos lattiaksi aiotusta uudesta sementistä ja\njärjestivät ne sieviin pieniin pinoihin.\n\nHelposti mieleen johtuva selitys, että poika olisi ollut taitava\nkujeilija, täytyy sivuuttaa senvuoksi, että ilmiöt tapahtuivat\nhänen poissaollessaan. Eräs erityinen tiedemies matkusti hetkiseksi\npaikalle, mutta hänen selityksensä, että liikkeet muka johtuivat\nsuokaasun ulospursuamisesta, ei asiaa paljoa valaissut. Häiriöt\njatkuvat yhä, ja minä sain kirjeen juuri tänä aamuna (helmikuun\n21 p:nä 1918), jossa insinööri Hesketh antaa täydellisempiä ja\nvereksempiä yksityiskohtaisia tietoja.\n\nMikä on tällaisen asian _todellinen_ selitys? Voin vain sanoa,\nettä olen neuvonut herra Jaquesia kaivamaan törmää, jonka alle hän\nmaaholviansa rakentaa. Tein itse muutamia tutkimuksia sen huipulla\nja pääsin varmuuteen siitä, että maan pintakerrosta sillä kohdalla\non joskus liikuteltu vähintäänkin viiden jalan syvyydeltä. Päättelin\nsinne joskus haudatuksi jotakin, ja on luultavaa, että, kuten oli\nlaita kirjassani esitetyssä tapauksessa, on jotakin yhteyttä sen\nja näiden häiriöiden välillä. On hyvin otaksuttavaa, että herra\nRolfe tietämättään on fyysillinen medio ja että hän ollessaan\nkellarin rajoitetussa alassa muodosti sen kabinetiksi, johon hänen\nmagneettiset kykynsä voivat kerääntyä käytettäviksi. Sattui sitten\nniin, että paikalla oli joku voima, joka halusi niitä käyttää, ja\nsiitä johtuivat nuo ilmiöt.\n\nHerra Jaquesin yksinään mennessä luolaan oli Rolfen jälkeensä jättämä\nvoima vielä kuluttamatta, sitten kun hän siellä oli aamukauden\npuuhaillut, ja näin saattoi herra Jaqueskin havaita joitakin\nilmennyksiä. Niin minä sen tulkitsen, mutta paras on varoa olemasta\ndogmaattisen jyrkkä tällaisten kysymysten suhteen. Jos ryhdyttäisiin\njärjestelmälliseen kaivamiseen, niin odottaisin jälkinäytöstä tälle\ntarinalle.\n\nSiihen aikaan kun näistä näytteistä sanomalehdistössä kerrottiin,\ntuli tietooni toinen hyvin merkillinen aaveiden teuhaaminen. En voi\nminulle annettua luottamusta rikkomatta paljastaa yksityiskohtia,\nja ilmiöt jatkuvat vielä. Omituista kyllä, tuli tämä toinen juttu\ntietooni siten, että eräs henkien temmellyksestä kärsineistä luki\nlausuntojani Cheritonin suojakaivoksen ilmiöistä; sillä kysymyksessä\noleva naishenkilö kirjoitti minulle heti pyytäen neuvoja ja apua.\nPaikka on etäällä, enkä ole vielä saanut tilaisuutta siellä käydä,\nmutta minulle nyttemmin lähetetyistä täydellisistä selostuksista\npäättäen tässä näkyy esiintyvän kaikki tutunomaiset piirteet ja\nlisäksi välittömän kirjoituksen ilmiö. Muutamia näytteitä tuosta\nkirjoituksesta on minulle saapunut.\n\nKaksi pappismiestä on yrittänyt hillitä näitä ilmiöitä, jotka\najoittain ovat kovin rajuja, mutta toistaiseksi tuloksetta. Saattanee\ntuottaa jotakin lohtua muille tuonlaatuisesta vitsauksesta kärsiville\ntietää, että niissä monissa tapauksissa, jotka ovat huolellisesti\ntutkitut ja kirjoitetut muistiin, ei ole ainoatakaan, jossa\nminkäänlaista ruumiillista vahinkoa olisi aiheutunut ihmisille tai\neläimille.\n\nSitte kun tämä oli kirjoitettu, on eräs kolmas pappismies, joka\nhiukan tuntee salatieteitä, myötätuntoisella puhuttelulla ja\nrukouksella onnistunut taivuttamaan häiritsijän lupaukseen, että\nse ei perhettä enää vaivaa. Saamme jäädä odottamaan, onko parannus\npysyväinen.\n\n\n\n"]