[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fQeRekgGXGIuImC_cMNVgx6UQRhBHAstpxiIQqmf5vp0":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":27,"gutenbergTranslators":28,"gutenbergDownloadCount":29,"aiDescription":30,"preamble":31,"content":32},1391,"Suomenkielinen runollisuus Ruotsinvallan aikana","Krohn, Julius",1835,1888,"1391-krohn-julius-suomenkielinen-runollisuus-ruotsinvallan-aikana","1391__Krohn_Julius__Suomenkielinen_runollisuus_Ruotsinvallan_aikana","ynnä Kuvaelmia Suomalaisuuden historiasta","runous",[],[],"fi",1862,null,35146,211780,false,53047,[23],"Finnish literature -- History and criticism",[25,26],"History - European","Poetry","\"Suomenkielinen Runollisuus Ruotsinvallan aikana\" by Julius Krohn is a historical account written in the mid-19th century. The book explores the development and characteristics of Finnish-language poetry during the period when Finland was under Swedish rule, providing insights into cultural and linguistic evolution. It appears to address various aspects of Finnish identity and literary tradition, with a focus on the notable figures and events that shaped Finnish poetry and its societal impact.  The opening of the work introduces the context in which Finnish poetry flourished under Swedish rule, starting with a preface that acknowledges contributions from various scholars and institutions in the gathering of Finnish poems and songs. It outlines the historical background of Finnish literature from the era of Catholicism through the Reformation, detailing how Finnish people maintained a distinct identity despite integration into the Swedish kingdom. Krohn highlights specific historical periods and offers examples of poetry that reflect the culture, social dynamics, and evolving language of Finland, setting the stage for an in-depth exploration of national consciousness through poetry. (This is an automatically generated summary.)",[],258,"Krohnin yliopistollinen väitöskirja tarkastelee suomenkielisen runouden kehitystä ja historiaa Ruotsin vallan ajalta. Teos jakautuu historiallisiin aikakausiin katolisuudesta Porthanin aikaan ja sisältää kuvaelmia suomalaisuuden historiasta.","Julius Krohnin 'Suomenkielinen runollisuus Ruotsinvallan aikana' on\nProjekti Lönnrotin julkaisu n:o 1391. E-kirja on public domainissa sekä\nEU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia\nkirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","SUOMENKIELINEN RUNOLLISUUS RUOTSINVALLAN AIKANA\n\nynnä Kuvaelmia Suomalaisuuden historiasta\n\n\nKirj.\n\nJULIUS KROHN\n\n\n\nYliopistollinen väitöskirja, jonka Keisarillisen Aleksanteri-Yliopiston\nSuomessa Historiallis-kielitieteellisen Tiede-kunnan suostumuksella\ntarkasteltavaksi esittää Julius Leopold Fredrik Krohn, Hist. kiel.\nMaisteri.\n\nHistoriallis-kielitieteellisen Tiede-kunnan oppisalissa, Lokakuun 4\np:nä 1862, tav. aik. aamup.\n\n\n\n\n\nHelsingissä, 1862.\nJ. C. Frenckellin ja Pojan luona.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n Esipuhe.\n Katolisuuden aikakausi 1157-1528.\n Uskonpuhdistuksen aikakausi 1528-1640.\n Ruotsalaistulvan aikakausi 1640-1721.\n Ruotsalaisuus ja Fennofilot 1721-1766.\n Porthanin aikakausi 1766-1809.\n Liite.\n Viitteet.\n\n\n\n\nEsipuhe.\n\n\nAineet, joista nyt yleisön käsiin lähtevä teos on kyhätty, nimittäin\nsuomenkieliset runot ja virret, ovat nykyisinä aikoina kerätyt Pohdon\ntoimen kautta ja hänen perintönään tulleet yliopiston haltuun. Sen\ntallessa löytyvät melkein kaikki tässä mainitut runoelmat. Muutamat\nsiitä puuttuvat, jotka olen kopioinnut Tukholman Kuninkaallisessa ynnä\nPorvoon kymnasin kirjastossa, tulevat kohta käsikirjotuksena samaan\npaikkaan. -- Suurena apuna tätä työtä tehdessä on ollut Herra\nValtaneuvos Pippingin tarkka ja lavea luettelo suomenkielisistä\nkirjoista, ja ilman sitä tuskin olis ollut rupeaminenkaan\ntäydellisempään suomenkielisen kirjallisuuden historian\nkokoonpanemiseen. Mutta minun on Herra valtaneuvosta erikseenkin\nkiittäminen hänen hyväntahtoisesta suullisesta avustaan. Samaten\nmyöskin Herra Provessori Akianderia, jolta olen saanut tiedot niiden\nkirjottajain elämästä, mitkä olivat Porvoon hippakunnan pappia. Myöskin\nsaan kiittää siitä avuliaisuudesta, millä hoidossaan olevien\nkirjastojen varoista ovat hakeneet minulle tarpeelliset kirjat,\nHelsingin yliopiston kirjaston varahoitajaa Herra Tohtori Elmgréniä,\namanuensia Tukholman Kunink. kirjastossa, Herra Maisteri Wieselgréniä\nja Upsalan yliopiston kirjastonhoitajaa Herra tohtori Fantia. Niin myös\nSuomen senaatin arkiston hoitajaa Herra Tohtori Bomanssonia, ja Herra\nnotarius Th. Merckliniä Riiassa.\n\nJ. K.\n\n\n\n\nKatolisuuden aikakausi 1157-1528.\n\n\nSuomi joutui Ruotsin vallan alle, se yhdistettiin maakuntana Ruotsin\nvaltakuntaan, se sai saman uskon ja samat lait kuin Ruotsalaiset. Mutta\nkuitenkin kovin erhettyisimme, luullen että Suomi teossa tahi ihmisten\nmielestä oli samassa tilassa kuin esimerkiksi Taalain maakunta tai\nSörmlanti muun Ruotsin suhteen. Suomi kyllä oli maakuntana, vaan\n_erinäinen maakunta_, jonka kansa kaikkina aikoina pidettiin ja piti\nitseään erilaisena Ruotsalaisista, vaikka niiden kanssa yhdistettynä\nsaman valtikkaan varjon alle.\n\nRuotsin vallan maakunnilla ylipäätänsä oli Kustavi Vaasan aikoihin asti\njotenkin voimallinen erikoishenki. Että se Suomessa, jonka luonnollinen\nasema ynnä asukasten eritavat ja kieli erottivat muusta valtakunnasta,\npiti olla vielä paljon voimallisempana, on helppo ymmärtää. Se oli sitä\nvoimallisempana, koska ei Suomen kansa, vieraankaan vallan alla,\nsortunut orjuuteen niinkuin onnettomat veljensä Suomenlahden\neteläpuolella, vaan sille suotiin kaikki oikeudet mitkä voittajat\nitsetkin katsoivat kalleimmaksi aarteekseen. Ei kulunut\nviittäkymmentäkään vuotta siitä kun Ruotsin valta Pähkinäsaaren rauhan\nkautta oli tullut vakauneeksi Suomessa, niin annettiin Suomalaisille\noikeus olla osallisna valtiopäivissä. Ja Suomen kansan lapsia ei\nestäneet mitkään semmoiset säännöt, kuin Virolaisilla oli kahleena,\nkohoamasta voittajainsa rinnalla arvohon ja valtaan.\n\nAlussa olivat tietysti kaikki papit, virkamiehet ja kauppiaat\nulkolaisia, mutta pian alkaa näkyä Suomalaisiakin. Jopa 1300 vuoden\npaikoilla nousi Suomalainen Maunus piispa-istuimeen. Ja katolis\naikakauden viimeisinä 140 vuonna ei peittänytkään hiippa enää muiden\nkuin Suomen miesten päätä. -- Arvattavasti oli muissa viroissa jo\nkolmansilla toista sadoillakin[1] Suomalaisia, vaan siitä ei ole\nmahdollista saada tietoa, koska enimmillä ei ole sukunimiä. Milloin\nheillä nimiä on, ne enemmiten ovat ruotsalaisia. Mutta 15:llä\nvuosisadalla on Suomalaisuus silminnähtävästi vahvistunut, sen\ntodistavat ne monet suomalaiset nimet kaikissa säädyissä.\n\nTään ajan porvareissa näemme Ruotsalaisten ja Saksalaisten rinnalla\npaljon Suomalaisiakin. Ja että heitä pääsi kaupunkien hallituksenkin\nohjiin, todistakoot seuraavat nimet: Mikael Suurpää (pispan isä) Turun\npormestari,[2] Larens Hasu Naantalin raatimies 1491,[3] Peder Hasu\n\"byfogde\" Naantalissa 1505[4] y.m.\n\nPapeissa tapaamme: Niclis Hirffvo Liedon kirkkoherra 1444,[5] Olai\nKusto prebendatus Turussa 1451,[6] Andreas Vääräpää Euransuussa\n1495,[7] Petrus Kurki Tammelassa[8], Turun kirkon \"oekonomi\" Joh.\nSuupaltti 1460,[9] ja _piispoissa_ Lauri Suurpää sekä Arvi Kurki.\nLuultavasti oli suurin osa nimittömiäkin pappia Suomen sukua samaten\nkuin tämän vuosisadan kaikki piispat.\n\nVirkamiehissä ja aatelississakin pistää meille silmään koko joukko\nSuomen nimiä. Ensiksikin Karpalaynen l. Karpainen (Påvel aateloittu)\n1407,[10] Peder Maskun herasyöninki vuosisadan keskipaikoilla,[11]\nKurki (Claws Korki oli Satakunnan herasyöninkinä) 1463,[12] Särkilaks\n(Niclis Olaffson aff Särkilax \"konungz dom haffuande öffver\nÖsterlanden\") 1437,[13] Jönis Ingonen a vapn 1432,[14] Olaff Kyrffves\n(myös Kirvis) aff vapn 1467,[15] Nigles Pederson a vapn i Heffvonpae\n1471,[16] Tuomari Peder Udraaynen ja nimismiehet Ivan Partaynen sekä\nAvnen (Avunen) Savossa 1442.[17]\n\nLuultavasti oli muistakin sukunimittömistä tai ruotsinnimisistä\naatelismiehistä osa Suomen sukua, niinkuin Tavastit ja Stjernkors'it\n(alussa Särkilax). Mutta ulkolaisetkin Suomeen tultua kohta tulivat\ntäysiksi Suomalaisiksi, niinkuin esim. näemme mainiosta Fleming\nsuvusta. Eikä kummaakaan. Sillä kuinka muuten olis voinut käydä, kun\naikansa elivät pelkän Suomalaisen kansan seassa, talvella varsinkin\nmelkein kokonaan erotettuna muusta maailmasta.\n\nNäissä kaikissa jo olis täyttä syytä siihen arveluun, että Suomalaiset\nsiihenkin aikaan pitivät maataan erinäisenä muusta Ruotsista. Mutta\ntämän arvelun vahvistavat teko asiaksi seuraavat lauseet piispa Maunus\nStjernkors'in suusta. Kirjeessä Upsalan arkkipiispalle hän arvelee\n\"pitääkö Sten Sturen kulkea yli _Ruotsiin_ -- -- -- vai pysyä tässä\n_kotimaassa_\".[18] Toisessa sanoo lähettäneensä tietoja \"_tämän\nkotimaaraukan_ tilasta\".[19] Kolmannessa puhuu \"tämän kotimaaraukan ja\nmyös (koko Ruotsin) _valtakunnan_ mielialasta\".[20]\n\nKotimaa (patria) kyllä on vallan väljä sana, joka saattaa merkitä\nkotipitäjän yhtähyvin kuin isänmaan, vaan kun arvelemme että hän tässä\npuhuu koko Suomesta, jolla allansa oli maakuntia, niin \"patria\" saapi\ntärkeämmän merkityksen. Tämmöistä Suomalaisuuden vahvistumista ja\nkansallis-hengen heräämistä ei olekaan vaikea ymmärtää, kun vaan\nmuistamme kuinka ahdistetussa tilassa Ruotsi 15:llä vuosisadalla kitui\nja että Suomen maan hallitus tällä ajalla parhaastaan oli Suomen\nsukuisten piispainsa hallussa.\n\nSuomen kielen suhteen todistanevat nuot paljot suomalaiset nimet, että\nse kaikissa säädyissä taisi olla yleisenä puhekielenä, vaan ei sitä\nsentähden kuitenkaan liene suuressa arvossa pidetty. Ylipäätään täytyi\nKeski-ajalla maankielten (linguae vernaculae) matalana madella röykkiän\nRomankielen jaloissa ja kun Suomessa 15:llä vuosisadalla Latina\ntuomiopäätöksistä ja yksityisten välikirjoista yleisemmin hyljättiin,\nniin ei päässyt sen sijaan kansan oma, vaan _Ruotsin kieli_.\n\nEi ole koko katolisuuden ajasta tallella yhtään kirjotettua riviä\nSuomenkielellä. [21] Ja ettei sellaista ole löytynytkään, todistaa\nseuraava piispa Agricolan lause, [22] \"Nyt ette temen maan kieli oli\nennen neite aicoija iuri vähe ia lehes ei miteken kirioisa eli\npockstauis prucattu taicka harioitettu.\" Tällä \"juuri vähällä\" Agricola\nepäilemättä tarkottaa omia, ennen Uutta Testamentia, toimittamiansa\nsuomenkielisiä kirjoja.\n\nMutta että kansan seassa runotaito oli eleillä, sen todistavat meidän\naikoihin asti säilyneet _runot Sant Henrikistä, Elinasta ja Klaus\nKurjesta sekä Ritvalan helkavirret_. Kaikki nämät ovat Länsi-Suomesta\nkerätyt ja niihin voinee panna täytteeksi runon N:o 13 Kantelettaren\n3:ssa osassa, joka näyttää kuinka 4:n Ritvalan helkavirren aine on\nmuodostunut Karjalassa. Näissä on kaksi legendaa eli pyhätarinaa,\nnimittäin \"S:t Henrikin surma\" ja \"Mataleenan vesimatka;\" muut voisi\nsanoa balladeiksi.\n\nRunon S:t Henrikin surmasta oli Porthan saanut Palmsköldin kokouksesta\nja painattanut kirjaansa Chron. episc. Finl.; siitä se on otettu\nKantelettaren 3:een osaan. Mutta Suomen kirjallisuuden varoista tapasi\nprov. Lönnrot kaksi käsikirjotusta, joista toinen sisälti lyhyemmän,\ntoinen pitemmän toisinnon samaa runoa. Niistä kaikista parsimalla on\nprov. Lönnrot sen nyt saanut 275 värsyiseksi ja jotenkin täydelliseksi.\nSemmoisenaan se löytyy painettuna kirjassa \"Suomi\" 1856. Porthan tätä\nrunoa ei arvellut järin vanhaksi (non remotissimae esse aetatis), mutta\nsiinä löytyvistä vanhoista sanoista ynnä Hämeen murteessa nykyään\ntietämättömästä päätteestä -vi (uupunevi), päättää prov. Lönnrot[23]\nsyyllä, että se jo muinais aikoina on syntynyt.\n\nTämä runo on aivan vanhain kertomusrunojemme tapainen. Samalla lavealla\nsuulla juttelee asiat pienimpine haaroineen (k. esim. kun Henrik käskee\npilttinsä valjastamaan y.m.), sama erilausetten ja tapausten peräkkäin\nasettaminen ilman likempää liitosta, josta Suomen runon kertomustapa\nkuitenkin tulee niin lyhyeksi, sama koristamattomuus ja kuvausten\npuute, jota kuitenkin kielemme luontaisen kuvallisuuden tähden ei\nhavaitsekaan puutteeksi. -- Ulkomuodon suhteen ei tässä runossa ole\npaljon mitään moitteen sijaa; ainoastaan parissa kohdin on mitta vähän\nvaillinainen. Vaan sitä kantaa, jolta kertoja tapausta on katsellut,\ntäytynee sanoa matalaksi.\n\nRuno alkaa sillä että Henrikki kehottaa Erikki kuningasta hänen kanssa\nlähtemään\n\n    \"Maalle ristimättömälle.\n    Paikalle papittomalle,\n    Kivikirkot teettämähän,\n    Kappelit rakentamahan.\"\n\nErikki epää lähtemästä, sanoen matkan kovin vaaralliseksi.\n\n    \"Paljon sinne mennehiä,\n    Ei paljo palannehia.\"\n\nMutta Henrikki ei tottele, lähtee vaan matkalle.\n\nTähän alkuun ei sovellu jatko kauniisti. Sillä ei Henrik sitten\nkuolekaan uskon marttyrinä, vanhoja jumalia vastaan saarnaten, vaan hän\nsurmataan sentähden, että vanha akka valehtelee hänen muka tehneen mitä\nsen ajan isot herrat joka päivä harjottivat, nimittäin väkisen ottaneen\nruokaa talonpojan aitasta. -- Merkittävä siinä runossa muuten lienee se\nasia, että samaten kuin Kalevalankin runoissa \"lapsi lattialla\" tai\n\"ukko uunilla\", tässä \"paimen patsahalla\" toimittaa omatunnon eli\nvarotus- ja neuvonantaja-hengen virkaa.\n\nHelkajuhla Sääksmäen Ritvalassa Hämeessä luultavasti on pakanallista\nperijuurta, mutta siinä nykyisemmin lauletut runot ovat nähtävästi\nkatolis aikana syntyneet. Kukaties olivat papit net sepittäneet tässä\njuhlassa laulettavaksi, sillä hävittääksensä entiset pakanalliset.\n\nEnsimäinen heistä vaan on kehotus juhlaa viettämään. -- Toinen:\n\"Mataleenan vesimatka\" on mukailus Uuden Testamentin Magdalena jutusta.\nRuno ensin juttelee kuinka Mataleena isän kodissa kukkana kasvoi ja\neli. Eräänä päivänä lähtehelle mentyä, näkee kasvonsa vedessä ja\nvalittaa kauneutensa kadonneen, jolla runo tahtoo mieleen johtaa että\nMataleenan sydäntä kalvoi omantunnon mato. Mutta kun Jesus paimenena\ntulee vettä anomaan, Mataleena taas ylpeilee eikä tahdo antaa niin muka\nhalvalle miehelle. Jesus sanoo todellakin olevansa se halpa mies, miksi\nluullaan, jos ei tiedä virkkaa Mat:n elkiä. M. vieläkin ylpeilee:\n\n    \"Sano kaikki mitä tiedät!\"\n\nVaan kun Jesus tuosta kysyy mihin hän on kadottanut kolmet\npoikalastansa, joista olis tullut, yhdestä \"Ruotsissa ritari\", toisesta\n\"herra tällä maalla\", kolmannesta \"paras pappi\", niin M. sortuneena\npesee Jesuksen jalkoja ja rukoilee että häntä panisi\n\n    \"Soihin maihin portahaksi\",\n    ja \"Lahopuuksi lainehille\",\n    sekä \"Kekäleiksi valkiahan.\"\n\nTämä balladi on hyvin liikuttavainen, jota vaikutusta vielä kiihottaa\nsen erinomaisen lyhyt esitystapa. Kertomus on ikään kuin yhteen\nlitistetty, niin ettei siinä ole muita kuin tarpeellisimmat väki- eli\nydinsanat. Omituista on sekin tässä niinkuin seuraavissa Hämeen\nrunoissa ynnä myös muutamissa Karjalan balladi-runoissa, että niillä\nvälistä on ikään kuin _näytelmäntapainen muoto_; sillä tapauksen\nhenkilöt usein pannaan keskenänsä puhelemaan ja itse kertomus milloin\njääpi kokonaan pois, milloin vaan lyhimmässä muodossa välittää puheita.\nOtettakoon esimerkki tästä puheenalaisesta runosta.\n\nJesus anoo:\n\n    \"Annas vettä juodakseni!\"\n        \"Ei oo mulla astiata,\n    Ei oo kannuni kotona;\n    Pikarit pinona vieri,\n    Kannut halkona kalisi.\"\n        \"Pistäppäs pivosi täysi,\n    Kahmalossa kanniskele!\"\n        \"Mitäs puhut Suomen sulha,\n    Suomen sulha, maitten orja\" j.n.e.\n\nKolmas helkaruno \"Inkerin sulhot\" on nähtävästi mukailus josta kusta\nritariballadista, joista Skandinavian kansojen sekä Englanninki\nrunollisuus on niin rikas. Paha vaan että tämä kaunis runo lopultaan on\nvaillinainen.\n\nSamaten on vaillinainen neljäskin \"Annikan runo.\" Karjalasta saatu,\nsaman aineinen \"Turusen neiti\" on paljon täydellisempi. Se kuvaelee\ntapausta niiltä ajoin, jolloin Saksan laivoja yhtenään majaili\nSuomensaaren rannikoilla. Turusen neiti istuu Turun korolla. Tulee\nkesti (ulkomaan kauppias) hahdessaan ja pyytää häntä kullakseen.\nAnnikka alussa ei suostu, totellen äitinsä varotusta; mutta kun kesti\nnäyttää rikkauksiaan, niin Annikan mieli taipuu. Kesti tuosta sen\ntalven syöpi, juopi Annikan talossa, mutta toivoo kesää, jota myös\ntoivovat\n\n    \"Kestin laiva, kestin lapset,\n    Kestin entinen emäntä.\"\n\nKesän tullen kesti lähtee laivallaan pois, vaan Annikan rukouksesta\nlähettää hänelle ukko kovan myrskyn. Annikka tuosta ivaa:\n\n    \"Kuti; kuti, keito kesti!\n    Ainako sull' on Annin tyynyt,\n    Ainako Kirstin kirjavaipat?\n    Meren tyrsky tyynynäsi,\n    Aalto päänalaisenasi!\"\n\nNämät Hämeen helkavirret ovat siitäkin merkilliset, että niissä löytyy\npaljon, nykyisessä Hämeen murteessa tuntemattomia sanoja. Ritvalaiset\nitset eivät niitä kaikkia ymmärrä ja sanovat olevan \"alkukieltä.\"\nTästä voisi arvella että kukaties länsi- ja itämurre vasta\nkatolisaikakaudella ovat erinneet toisistansa.\n\nKukkana säilynein Hämeen runojen joukossa on se, jonka nyt viimeksi\notamme tarkasteltavaksi, runo \"Elinan surmasta\". Tämä varsinkin\non merkillinen lyhyestä ja vilkkaasta esitystavasta sekä\nnäytelmäntapaisuudestaan.\n\nSe kuvaa kuinka Klaus Kurki, ritari tuosta vanhasta Suomen\naatelissuvusta, pikamielissään surmaa nuoren rouvansa Elinan, jonka\nKlaun ilkeä piika Kirsti valheella on syyttänyt avion rikkojaksi.\nHenkilöiden erilaiset luonteet ovat hyvin selvästi ja elävästi kuvatut.\nErinomaisella lemmellä ja huolella runo varsinkin hemmittelee Elinaa,\njossa se meillen on tahtonut näyttää todellisen vaimon kuvan, kaikessa\nsuloisuudessa, nöyryydessä sekä kaikki kärsivässä ja itsensä\nkieltävässä rakkaudessaan.\n\nKlaun kosiessa, Elina alussa ei tohtisi ruveta niin suuren talon\nemännäksi, mutta Klaun ahdistaessa ei henno kieltääkään, varsinkin kun\nuroon uljuus nähtävästi oli voittanut sijan neidon sydämessä.\nSillä runo kertoo kuinka Klaun tullessa, Elina heti oli tuntenut\n\"Jalon jalan astunnasta.\"\n\nSilloin kun Klaus on kaukaiselle matkalle lähtevinänsä, puhkee Elinan\nhellä rakkaus ilmi, koska hän pyytää:\n\n    \"Oh mun Klaus kultaseni\n    Älä viivy kauan siellä!\n    -- -- -- -- -- -- -- --\n    Puhu puolilla sanoilla,\n    Anna toisten toinen puoli!\n    Juo vaan puoli siemenystä,\n    Anna toisten toinen puoli!\n    Niin sinä pikemmin pääset\n    Pohjan noitaen seasta.\"\n\nKoska Kirsti Elinalle tahtoisi laittaa yösijaa muualle, arvellen Klaun\nkammarissa olevan\n\n    \"Siell' on pyssyt paukkaavaiset,\n    Sill' on miekat välkkyväiset\",\n\nElina ei suostu, sanoen\n\n    \"Pyssyt on surmana sodassa,\n    Tuttuna ovat tuvassa.\"\n\nRakkaus hänen ei salli muuttaa toiseen kammioon, vaikka kenties vähän\npelottaa. -- Kun Klaus kartanon jo sytyttää palamaan, Elina rakkautensa\nmuistaen, ojentaa hänelle sormensa:\n\n    \"Älä sormustas kadota,\n    Josko kantajan kadotat\",\n\nKlaus miekallansa sivaltaa sormen poikki, vaan äiti vielä tahtoisi edes\nlapsensa pelastaa:\n\n    \"Ohoh kulta, Klaus kulta,\n    Älä polta poikalastas,\n    Josko poltat pojantuojan.\"\n\nSilloinkin, kuoleman uhkatessa, Elina muistaa vanhan äitinsä ja\nrukoelee Jesusta, että varjelisi palamasta\n\n    \"Siks kuin äitini tulisi.\"\n\nÄiti tulee, ja turhaan yritettyä lepyttää Klausta, valittaa, että Elina\ntuommoisiin tekoihin on puuttunut, vaan nytpä jo loppuu viimeinkin\nElinan enkelinkaltainen nöyryys ja hän viattomuutensa tunnossa vastaa\nei olevan hänessä\n\n    \"Vikoa vähäistäkänä,\n    Verta neulan silmättömän --\n    Tein kaikki minkä taisin\n    Vielä päällenkin vähäisen.\"\n\nElina tuosta vaipuu valkeaan ja runo lopuksi surkuttelee mielikkiään:\n\n    \"Se oli meno nuoren rouvan,\n    Nuoren Elina emännän,\n    Jok' oli kaunis kasvoiltahan,\n    Kaunis kaikella tavalla. --\n    Kauan sua kaivatahan,\n    Ijän kaiken itketähän,\n    Itku ei Laukosta lakaa\n    Valitus Vesilahdesta.\"\n\nKlaus Kurki on ylpeä ja kuumaverinen ritari, joka tulee kosimaan:\n\n    \"Sadan hevoismiehen kanssa,\n    Sadan satula-urohon,\n    Miehet kultamiekoissahan,\n    Hevoiset hopeapäissä.\"\n\nPihalle tultua ylpeästi kysyy, onko\n\n    \"Piika pidetty minulle?\"\n\nSitten kun Kirsti hänelle valheita latelee, hän hetipaikalla tarttuu\nonkeen ja epäilee Elinaa.\n\nNähtyä sitten renki Uolevin Elinan makuukammiossa, hän tarkemmin\ntutkimatta uskoo Kirstin kanteen todeksi ja päättää polttaa syylliset,\njosta päätöksestä häntä ei enää saa peräymään Elinan hellä rakkaus eikä\näitin rukoukset. -- Hän luonteeltaan ei ole pahanilkinen mies, mutta\ntulinen ja pikainen. Tekonsa tehtyä hän katuu karvaasti ja lopulla\nomatunnon vaivoissa ajaa\n\n    \"Alle aaltojen syvinten.\"\n\nKirsti se tässä tapauksessa on syynä kaikkeen onnettomuuteen ja pahaan.\nHeti Klaun tullessa nuoren emäntänsä keralla, Kirsti arvelee:\n\n    \"Oh, jos sitäkin olisi,\n    Tuon välin pahentajata,\n    Ennenkuin avaimet annan,\n    Toisen käskyllä kävelen.\"\n\nTuosta hän, Klaun pikaista luonnetta tuntien, heti rupeaakin\nvalehtelemaan Elinan päälle, antaen Klaulle kavalan neuvon kuinka muka\nasiasta saisi selvän. Klaun lähdettyä tekee ensin Elinalle kaikellaista\nkiusaa ja lopulla houkuttelee Uolevi ylimysrengin, muka rouvan käskyjä\nkuulemaan, makuukammioon, jonka oven paiskaa lukkoon sekä kutsuu Klaun\nkatsomaan. -- Ja kun äiti polvillaan rukoilee Klausta että antaisi\nElinan mennä muilla maille \"Töitänsä häpeämähän\", niin Kirsti kiivaasti\nestämään:\n\n    \"Älä vainen Klaus kulta!\n    Pane jauhoja pahoja,\n    Tervatynnörin lisäksi,\n    Ne heitä tulen sekahan\n    Että paremmin palaisi.\"\n\nHämeestä ei ole enää tavattu Kalevalan runoja, jos niitä siellä\nlieneekään laulettu ikinä. Mutta se Suomen maakunta ei kuitenkaan ole\naivan halveksittava laulun puolesta, joka semmoisia runoja on\nkasvattanut, kuin yllämainitut ja varsinkin viimeinen. Juuri niiden jo\nmainittu lyhyt, ytimellinen kertomustapa oli uusi sangen arvollinen\nomaisuus, jota Karjalan muinaiset runot kaipaavat. Kuka tietää mitä\ntästä juuresta olisi saattanut sukeutua, jos se rauhassa olisi saanut\nkasvaa. Mutta kirves jo oli kohotettu, joka sen piti katkaista, ja\nedemmälle mennessämme täytyy meidän melkein peräti jättää jäähyväiset\nkansarunolle. Se Suomen syvissä saloissa kulkee teitä tietämättömiä,\nsyrjäpolkujaan samoaa. Meidänpä tästälähin on astuminen oppineitten\nrunoelun julkista, vaikka enemmiten pölyistä maantietä. Tässä meille\nmyös samassa ero tulevi melkein kaikesta totisesta hempeydestä ja\nsuloisuudesta Suomen omatekemässä runollisuudessa. Mitä täst' edes\ntulemme näkemään, on suureksi sekä parhaaksi osaksi vaan käännöksiä ja\nalkuperäisilläkin useimmiten ei ole muuta arvoa, kun että todistavat\nSuomen runoeluun edes olleen yrittäjiä.\n\n\n\n\nUskonpuhdistuksen aikakausi 1528-1640.\n\n\nKustaa Vaasa vapautti Ruotsin vieraasta vallasta ja pakotti naapurit\nsitä arvossa pitämään. -- Kalmari-liiton aika oli ollut ylimysten aika.\nYhdessä olivat kaukaisen kuninkaan nimessä hallinneet valtakuntaa ja\nkukin omassa läänissään ollut kuninkaana. Tukholman verisauna nyt oli\nsortanut maallisen aatelin, uskonpuhdistus ynnä sen jäljissä, niinkuin\nshakali jalopeuran perässä, seuraava kirkon aarretten ryöstö masenti\nkirkonkin ylimysten voiman. Kuninkaan käteen yhdistyivät enemmän kuin\nennen hallituksen ohjat ja maakuntain erikoishengen lamautti vahvistuva\nvaltakunnallinen yhteishenki.\n\nTämä muutos tietysti vaikutti Suomeenki, vaan kuitenkin ei tullut\nnytkään yhteytensä Ruotsin kanssa aivan kiinteäksi. Että\nerikoishenkensä oli voimallinen todistaa sekin, että Juhana herttua\nsiitä yritti itselleen omaa valtakuntaa, jota hän ei suinkaan olisi\ntullut ajattelemaankaan, jos hänellä lääninä olisi ollut Sörmlanti tahi\nmuu Ruotsin maakunta. Ja lopulla samaa vuosisataa näemme Suomen\nmuutamia vuosia aivan erillä Ruotsista, pysyen uskollisena kuninkaalle,\njonka Ruotsalaiset olivat hyljänneet. Työtä oli IX:llä Kaarlella Suomen\nerinäisyyttä poistaessa lain ja lainkäytännön suhteen. Kirkollisissa\nasioissa se kesti vieläkin kauemmin. Piispa Erik Sorolaisen kuoltua v.\n1627, esitti Upsalan arkkipiispa Vesterosin ja Strengnäsin piispain\nkanssa Turun hiipan saajiksi 2 Suomen ja 2 Ruotsin miestä, sillä\nehdolla että jos Suomalainen tulisi valituksi, hänelle pantaisiin\napuriksi Ruotsalainen, siksi että Suomen kirkon tila saataisiin enemmän\nRuotsin kirkon mukaiseksi. Tähän suostuikin koko papissääty 1627 vuoden\nvaltiopäivissä ja yksimielisesti valittiin Ruotsalainen Iisak\nRothovius, joka sitten Suomesta poisti katolisuuden jäännökset.[24]\nTodistuksena siitä Suomen erikoishengestä olkoon myös, että aatelismies\nKaarle Kröpelin vuonna 1592 Saksassa painatti latinankielisen kirjeen\nJohanalle a Torp, jossa hänen kutsuu _Suecus_ (Ruotsalainen), itsensäpä\n_Fenno_ (Suomalainen)[25] -- Juusten piispa kulkukirjeissään papistolle\nsanalla \"patria\" aina tarkottaa Suomea, Ruotsistapa puhuen käyttää\nsanaa \"regnum\".  Myöskin sanoo kerran: \"minulle ja minun\nSuomalaisilleni\"[26] Tengström Chronol. ant. öfver finska univ:s\nprocansl. etc. s. 43. Piispa Erik Sorolainen myöskin sanoo: \"koko\nRuotsin valtakunta ja varsinkin meidän kotimaamme\" (on nimittäin ollut\nahdistuksessa)[27] y.m.\n\nSuomen kielen suhteen meillä nyt jo on varmempia tietoja. Vuonna\n1609[28] löytyi Turussa 545 porvaria, joista suomenimisiä _puolet_ eli\n274, sukunimeä paitsi on 170, ruotsinnimisiä vaan 77 ja saksannimisiä\n24. Merkittävää kuitenkin on että näitä kumpiakin viimein\nmainittuja enimmin asui kaupungin paraissa osissa, kirkko- ja\nluostarikorttierissa, josta voipi päättää niiden enimmiten olleen\nrikkaampia. Vaan saattoi osa niitä ja kukaties enimmät nimittömistäkin\nolla suomenkielisiä. -- Viipurissa vuonna 1601[29] löytyi 154 porvaria,\njoista suomennimistä 38, nimeä paitsi 84, Ruotsinnimellä 18,\nsaksalaisella 13 ja 1 Venäläinen. Että suomenkielisiä löytyi\nammattimiehissä (hantverkkareissa), näyttävät Turun kaupungissa\nnimet[30]: Suutari, Kankuri j.m. Mutta siihen on muitakin todistuksia.\nVuonna 154?[31] (vuosiluku puuttuu) olivat Viipurissa muurarimestarit\nmelkein kaikki suomennimisiä, samaten suuri osa salvuumiehiä\n(timmermanneja, paljon nimittömiäkin), enimmät sarankauppiaat,\nsuutareista 1 (2 nimitöntä), teurastajista 1 (1 ruotsin,\n1 saksanniminen). Vieläpä löytyi suomennimisiä kaupunkein\nhallituksessakin esim. Anders Teyfvo raatimiesnä Viipurissa 1535[32],\nPalikka raatimiesnä Turussa 1626[33] ja Uuden kaupungin (perustettu\nv. 1617) ensimäisten pormestarein joukossa Jsacus Nicolai de Harikala\nja Klemetti Laisk.[34]\n\nPapit edelleenkin olivat tavallisesti nimittömiä, joku latinalainen tai\nRuotsin nimi näkyy, mutta jommoinenkin joukko suomennimisiä.[35]\nLöytyipä suomennimisiä tälläkin aikakaudella myös korkeimmissa viroissa\nesim. Thomas Keijoi Turun koulun rehtori n. 1540[36] ja piispa Erik\nHärkäpää.\n\nMutta ei siinä kyllä että papeissa oli niin paljon suomalaisia nimiä.\nSelvänä todistuksena siihen että papissäädyssä Suomen kieli oli\nyleisin, on se että piispa Agricola aina kirjotti Suomeksi esipuheensa,\njoissa antoi kaikellaisia tietoja, neuvoja ja kehotuksia _papeille_.\nTätä olisi hän, itse ollen ruotsinkielisestä seudusta kotosin,\nepäilemättä tehnyt Ruotsiksi, jos se kieli olis ollut siinä säädyssä\ntavallisempi. Vieläpä on sen lisäksi hänen omat sanansa vieraina\nmiehinä siihen että moni sen aikuinen pappi ei osannutkaan muuta kuin\nSuomea. Hän sanoo:[37] \"Nyt ettei yxiken pappi taicka opettaja madhaisi\nlaiskudans (kansanopetuksessa) sille peitte ettei hen Latinan _eikä\nRotzin kielen taidha_ -- -- -- Sentähden ombi nyt se Wsi Test.\nyxinkerdhaisesta textin möte ulostulkittu\". -- Saman todistaa myöskin\nAgricolan pelko että papit, hänen toimittamansa suomenkieliset kirjat\nsaatua, laiminlöisivät muiden kielten viljelemistä:\n\n    \"Joca taas Latinan unochta,\n    Heijust se cansans opetta.\n    Ettes nyt nemet kiriat saa,\n    Ele sijs oppis unhodha\".[38]\n\nAatelisissa kyllä vielä mainitaan Hevonpää ja Linnunpää,[39] mutta ne\nvaan taisivat olla varakkaita talonpoikia, jotka jaksoivat varustaa\nhevoismiestä kuninkaan palvelukseen. Ylhäisemmästä aatelista ovat\nSuomen nimet kadonneet pait tuota \"Kurki\". Mutta näyttää siltä kuin\nolisi siinäkin säädyssä Suomi ollut tavallisena kielenä taikka että\nsitä hyvin osattiin ja Ruotsin rinnalla viljeltiin. Senaikuinen mies\nJaakop Suomalainen[40] sanoo esipuheessa virsikirjaansa (n. 1580):\n\"Sentähden caickia jumalisi ia cunniallisi Suomalaisi, ylimäisi ia\nalamaisi, oppeneita ia oppemattomi rucoilen\" (että tätä hänen työtään\nvarjelisivat panettelijoista). -- 17:nen vuosisadan alkupuolella vielä\nomistettiin suomenkielisiä kirjoja aatelismiehillekin, esim. v. 1616\nMaskun Hemmingin käännös[41] kirjasta \"Piae cantiones\" (josta kohta\nenemmän): \"vanhall vapaall suurell sukuiselle, avaralda ulcomailla\nvaeldanuelle jalosti oppinuelle, vijsalle, corkialle Herralle, Herr\nHendrich Hornille Canckaisista.\" Ja vielä 1654 omisti Th. B. Rajalenius\nsaarnansa[42] Kustavi Hornille \"Etelä-Suomen lakimiehel\" (laamannille).\nTiedetäänpä Turun hovi-oikeuden esimiehestä Jöns Kurck'ista (k. 1652),\nettä perin pohjin osasi Suomen kieltä, niin että hänelle ynnä\nmuutamille muille annettiin toimeksi Apraham Kollanion tekemän lain\nsuomennoksen tarkastaminen.[43] Lopuksi ei voi heittää mainitsematta\nsitä moitetta mainiosta Suomen ylimyksestä, valtioneuvoksesta ja\nvaltiomarskista, vapaherra Klaus Fleming'istä, hänen niin huonosti\npuhuneen Ruotsia että virkaveljiensä neuvokunnassa häntä oli vaikea\nymmärtää.[44] Tätä on nykyänsä kovin epäilty todeksi, koska muka hänen\nkirjeensä ovat yhtä selväksi Ruotsiksi kirjotetut, kuin muidenkin sen\najan miesten. Mutta luultavasti oli asia semmoinen, että hän kyllä\nRuotsia osasi, mutta, lapsuudesta asti enimmiten Suomen kieleen\ntottuneena ja sitä jokapäiväisessä elämässä paljon viljellen, Ruotsia\npuhuessaan kovasti _mursi Suomeksi_. Tätä tietysti ei ole voinut näkyä\nkirjotuksissa.\n\nTuo Suomen kielen taipumattomuus muiden Europan kielten kaikkia ääniä\nmukailemaan se näkyy olleenkin, joka ankarasti on auttanut Ruotsin\nkielen tunkeumista Suomen kansan ylhäisempiin säätyihin. Siihen meille\novat seuraavat sanat selvänä todistuksena:[45] \"Suomalaisilla on\nomituinen, muiden Skandinavian kansain kielistä peräti erilainen\nkieli.\" Nyt luetellaan sen erinomaisuuksia: \"Ensiksikin koko kielessä\nei ole puustavia F, eikä yhtään B:llä, D:llä, G:llä tai kahdella\nkerakkeella alkavaa sanaa. Tämä tekee Suomalaiset taipumattomaksi muita\nkieliä oppimaan, jos ei tätä puutosta jo lapsuudesta asti taidolla\n(arte) paranna.\" Suomalaiset siis eivät taida sanoa Grex, vaan rex,\nspes, vaan pes j.n.e. _\"Sentähden aatelismiehet, kauppiaat ja papit\nynnä varakkaammat talonpojatkin pitävät huolta siitä että heidän\npoikansa kätkyestä lähtien oppivat Ruotsia, sillä keinolla taivuttaen\nheidät muiden kielten omituisuuksiin ja ääntämyslaatuun\"._[46] Tällä\ntavalla Suomen ylhäisemmät säädyt vähitellen tottuivat pitämään\nRuotsinkin kieltä Suomen sivussa omanaan.\n\nSamassa Buraeon kirjassa löytyy sananen Suomen runollisuudestakin. Hän\nsanoo: \"Riiminä eivät, niinkuin muut kansat, viljele sanain sointuvia\nloppuja, vaan kahden tai kolmen yhtäläistä alkua, sulkien joka värsyyn\n8 tavuuta\".[47] Tästä näkyy että Suomen kansaruno jo siihenkin aikaan\noli yli meren kaikunut, ja että sitä maamme länsipuolellakin vielä\nrunsaasti viljeltiin, kohta saamme nähdä.\n\nTähän aikakauteen kuuluvia kansarunoja kuitenkin ei ole säilynyt muita\nkuin \"Puntuksen sota\" (N:o 11 Kantelettaren 3:ssa osassa), \"Viipurin\nlinnan hävitys\" (N:o 10 Kantel. 3:ssa osassa) ja Porthanin\nkäskirjotusten seassa löytyvät Kaarle herttuan retkestä Suomeen ynnä\npari pientä pätkää Nuijasodasta. -- \"Viipurin hävitys\", Venäen\nKarjalasta saatu, on aivan muinaisrunojen kaltainen; se vaan kukaties\non merkittävä että se enemmän vertauksia viljelee kuin Suomen runossa\nmuuten on tapana. \"Puntuksen sota\" on nähtävästi vaan vaillinaisempi\nmukailus edellisestä. Molemmat ovat eläviä kuvauksia ja täynnä terävää\npilkkaa.\n\nVaillinainen runo Kaarle herttuan retkestä Suomeen on epäilemättä tehty\nTurun seuduilla, sen todistavat semmoiset sanat kuin esim. haksi,\npaatti, kastari, ynnä muutamin paikoin katkaistut sanat. Edellisiin\nverraten tässä havaitsemme eriluonteen. Noissa oli historiallinen aine\nkansan muistissa jo hämmentynyt, niin ettei siitä enää ollut jälellä\nmuu kuin itse tapaus, toisessa että Jaakop De la Gardie vallotti Riian\nja Iivana Grosnij kävi sotaa Suomessa (senkin on runo muuttanut niin\nettä Iivana muka vallottaa Viipurin); mutta sen tapauksen on runo omin\nvärinsä koristanut. -- Tässäpä runossa on kertomus uskollisesti\nhistoriallinen, tarkasti mainiten miesten ja paikkain nimiä; eikä se\noliskaan muuta kuin runomittaan puettua historiaa, jos ei paikottain\nhyvin hilpeä kuvaelu sille antaisi vähän runollista elämää.\n\nRunopätkät Nuijasodasta ovat niin lyhyitä ettei niistä olekaan\ntarkastettaviksi. Porthan sanoo[48] itsellään olevan muitakin\nhistoriallisia runoja, \"joissa Savon ja Karjalan miehet laulavat\notteluitansa Venäläisten kanssa\", mutta ne ovat kadonneet.\n\nTällä aikakaudella ei ollutkaan kansaruno enää ainoana suomenkielisenä\nrunollisuutena. Suomi oli tullut kirjakieleksi, se oli saanut painetun\nkirjallisuuden.\n\nUskonpuhdistus Suomessa niinkuin muualla oli tuominnut Latinan pois\njumalanpalveluksesta. Kotikieli oli sijaan pantava. Ettei Suomessa\nvoinut olla puhetta muusta kielestä kuin Suomalaisten omasta, seurasi\nluonnollisesti siitä mitä tiedämme Suomen kielen senaikuisesta tilasta.\nEi epäillyt Agricolakaan, vaikka ruotsinkielisestä paikkakunnasta\nkotosin, mikä kieli piti tulla Latinan perilliseksi. Se kyllä on totta\nettä ensimäiset Suomen kirjottajat pitävät pitkiä puolustuspuheita\nrohkealle yritykselleen ja Agricolakin kerran vakuuttaa: \"kylle se cule\nSomen kielen, ioca ymmerdhe caickein mielen\"; mutta he eivät sitä\ntehneet siitä syystä että olisivat arvelleet sillä loukkaavansa\nRuotsille tulevaa sijaa, vaan sen vuoksi että vielä yleisessä luulossa\nLatina oli pyhempänä muita ja ainoa mahdollinen toimittamaan\nkirkollisia asioita. -- Niin sanoo Agricola:[49] \"Jumalan sana ia\npalvelus ia kircon meno ombi tehenasti Latinan kielille (sic) nijsse\nmaakunnissa (Länsi-Europassa) ia mös tesse prucatudh. Joca Jumalan\npalvelus piti pidhettemen iocaitzen maakunnan omilla, ymmertteuille\nkielille, iosa usko vastanotettin\". Ja Jaakop Suomalainen juttelee[50]\nkuinka virsiä ennen oli kirjotettu \"liki ymbäri länsipuolen mailma\"\nlatinankielellä. Mutta Lutherin esimerkki oli häntä kehottanut niitä\nomalla Suomen kielellä sepittämään.\n\nMitä Agricola on tehnyt Suomen kirjallisuuden hyväksi, on niin yleiseen\ntuttu, ettei sitä ole tarvis ruveta luettelemaan.\n\nMutta ei voi olla kiittämättä ja ihmettelemättä sitä ahkeruutta ja\ntointa mitä hän tässä näytti; sillä enin työ epäilemättä on luettava\nhänen ansiokseen josko hänellä olikin auttajia, niinkuin näkyy\nesipuheesta Davidin psaltariin, jossa hän lopuksi sanoo:\n\n    \"Muista sis rucoilesas heite,\n    Iotca tulcitzit Suomexi neite.\"\n\nTästä samasta sanoo piispa Juusténkin[51] että se käännettiin Turun\ntuomiokoulussa ja häneltä on viimeisen korjauksen saanut.\n\nJa ihmeemme tästä työn paljoudesta, mikä Agricolan kädestä läksi, vielä\nenenee, kun muistamme hänen, joka aivan viljelemätontä kieltä alkoi\ntaivuttaa korkeinten ajatusten ilmottajaksi, ei ollut Suomalainen\nsyntysin, vaan luultavasti myöhemmin oppinut Suomea. Hän itse nämät\nhankaluudet kyllä tiesi ja pyytää monta kertaa esipuheissaan anteeksi,\nmitä virheitä kirjoihin on mahtanut tulla, anoen:\n\n    \"Ele senvuoxi kiria poisnacka,\n    Ele myös hende hariotta lacka\".[52]\n\nMutta kuitenkin lisää:\n\n    \"Se paremmin techken ken voi\".[53]\n\nJa toisessa paikassa kehuu psaltarin käännöksen olevan selkiän:\n\n    \"Ninquin kircas auringo taivahan.\"\n\nVieläpä tiuskuu liiallisille moittijoille:\n\n    \"Panettelia quin neite laitta,\n    Se pangan hamballens lucon aitta (aita)\n    Taicka tehhken paremat itze,\n    Jos hen taita eli viitze\".[54]\n\nItse oli aina suuressa ilossa kun jonkun uuden kirjan sai valmiiksi, ja\nterottaa lukijankin mieleen sen erinomaisen Jumalan armon, joka siihen\non antanut voimaa. Vaan näitä uusia kirjoja ei näy otetunkaan vastaan\nniin suurella halulla kuin oli toivonut.\n\nSentähden moittii jo psaltarin esipuheessa:\n\n    \"Hwij se vähe quin kirioitetan,\n    Harvoin se sarnatan eli luetan.\"\n\nJa esipuheessa prophetoihin valittaa:\n\n    \"Viele Bibliast mwdh tulisit,\n    Jos nemet otoliset olisit,\n    Ostettaisin ia prucataisin,\n    Quin olis kylle myös coctolin (kohtuullinen):\n    Sen aian uskon pian tulevan\n    Ette Somen kiriain iälkin tutkitan;\n    Vaan tuskal ne silloin käsiteteen,\n    Jotka nyt monilda hylieteen.\"\n\nAgricolan esimerkkiä tarpeellisten uskonopillisten kirjain seurasivat\nP. Juustén piispa ja Jaakop Pietarinpoika Suomalainen. Tämän ajan\nloppupuoliskolla toimitti myös piispa Erik Sorolainen lavean postillan.\nMutta sitä ennen oli jo Suomen kieltä yritetty kirjallisesti käyttää\nmaallisiinkin asioihin. Vuonna 1555 annettiin ensimäinen tietty\nkuninkaallinen kirje Suomen kielellä,[55] jonka sanotaan kääntäneen\nThure Pietarinpoika Bjelke. Tätä seurasi tällä aikakaudella tuon\ntuostakin joku toinen, ja 1600 vuoden seuduilla käänsi Ljungo\nTuomaanpoika (Liminkalainen, kirkh. Pyhäjoella, sitten Saloisissa ja\nviimein Kalajoella k. 1611) Kristofer kuninkaan maanlain, jota\nkuitenkin vaan ensimäiset arkit tulivat painosta. Sota nieli siihen\ntarpeelliset rahat.\n\nAgricola oli ensimäinen Suomen kielen kirjottaja, hän on myöskin\nensimäinen oppinut Suomen mies, jonka runoelmia on säilynyt meidän\naikoihimme. Useampia esimerkkiä on jo ollut nähtävänä hänen\nriimillisistä esipuheistaan, joita aina pani seuraamaan toimittamiansa\nkirjoja. Hän niissä ilmottaa puuhistaan suomenkielisten kirjain\ntoimittamiseksi, puhuu lukijoille ilostaan, toivoistaan sekä myös\nmurheista ja vastuksista, selittää millä tarkotuksella mikin kirja on\ntoimitettu, kehottaa sitä ahkerasti käyttämään ja papit erikseen siitä\nkansaa neuvomaan. Pait sitä sisältävät nämät esipuheet vielä sitä ja\ntätä muutakin, esim. Uuden Testamentin esipuhe historiallisia tietoja\nkristinuskon tuonnista ja vähäisen Suomen maanopasta, psaltarin esipuhe\nSuomen pakanallisista epäjumaloista, prophetain esipuheessa antaa\nlyhykäisen tiedon mailmasta tuotteineen sekä lyhykäisen sielutieteen\nynnä avuin systeman. -- Runollista näissä Agricolan riimeissä tietysti\nei ole pait muutamin paikoin, missä ihastuksissaan puhkee vertauksiin\nesim. esipuheessa veisuihin ja ennustoksiin Moseen laista, jotka sanoo\nPipliasta yhteen keränneensä\n\n    \"Quin kimalainen yrtist hake\n    Medhen ia Hunaian nin tai teke.\"\n\nNämät riimit ovat sitä laatua, mitä Saksalainen kutsuu \"Knittelverse\",\nnimittäin semmoisia, joissa ei runollisesta lausetavasta eikä mitasta\nole lukua, kun vaan loput sointuvat. Agricolan riimit ovat milloin\nyks- milloin kakstavuisia. Riimin vuoksi hän välistä polkee koron esim.\ncoitta = eroitta, itze = domitze, j.n.e. taikka solvaisee sanan.\nMittansa perustuksena, jos semmoista lienee, taitaa olla trokeinen\nnelimitta, se on sama kuin Suomen runomitta, mutta sen trokeit usein\nvenyvät daktyleiksi. Korolle on se kokonaan perustettu arvosta\nvähääkään huolimatta.\n\nVirsiäkin näkyy Agricola yrittäneen sepittämään. Sanotaanpa[56] hänen\ntoimittaneen kokonaisen suomenkielisen virsikirjan; mutta siinä ei\nliene perää, sillä Jaakop Suomalainen esipuheessa vanhimpaan\nvirsikirjaan ei hänestä mainitse mitään, sanoen vaan Lutherin ja muiden\nulkomaalaisten esimerkin olleen hänelle kehotuksena \"että minäkin\nJumalan nimen cunnian tähden ia sen rackaudhen puolest quin minulle on\nIsänmaata vastan, rupeisin hengellisii virsiä Suomenkielel, -- -- --\nriimittäin muidhen christittyin maacundain tavan iälken tekemän\". Se\nvaan on varmaa että Agricolan kirjoissa löytyy kaksi virttä, nykyisen\nvirsikirjamme numeroihin 146 ja 173 vastaavaa, jotka kuitenkin sitten\nkokonaan uudistettiin.\n\nValtaneuvos Pipping luettelossaan arvelee että joku Jaakop Suomalaisen\ntoimittama virsikirja olis pitänyt löytyä, koska Maskun Hemming\nesipuheessa virsikirjaansa sanoo:\n\n    \"Mestar Jacobin ialo lue\n    Ennen tehty esipuhe.\"\n\nTämmöinen, Jaakop Suomalaisen esipuheella varustettu suomenkielinen\nvirsikirja sattuikin minulle käteen pölytellessäni Upsalan yliopiston\nkirjastoa. Kirja on vaillinainen; siitä puuttuu nimilehtikin\nvuosilukuineen; mutta mainittu esipuhe, jossa Jaakop Suomalainen sanoo\nitsensä sen tekijäksi ynnä kirjan vanhanaikuinen, Agricolan viljelemän\nsukuinen, oikokirjotus tekevät sen epäilemättömäksi että tämä juuri\nonkin se kaivattu ensimäinen virsikirja Suomenkielellä. Luultavasti se\non ilmitullut 1580 vuoden perästä, sillä Justenin Messukirjassa 1575 ei\nvielä mainita muita virsiä kuin nuot Agricolan ja käsketään laulaa\nsuorasanaisia kappaleita; ja 1578 antoi kuningas Suomalaiselle toimeksi\nmuutamain hyödyllisten kirjain suomentamisen.[57]\n\nSe sisältää 92 (?) virttä seuravaisessa järjestyksessä:\n\n_Muutamat kijtosvirdhet_: N:o 102, 100, 104, 6, 7,\n\n_Davidin psalmit_ Suomen virsikirjan N:o 24, 25, 33, 36, 38, 51, 55,\n61, 67, 77, 78, 83, 85, 86, 88; tästä puuttuu 2 lehteä (89? ja 97?)\n\n_Muutamat evang. virsiksii tehdhyt_: 205, 206, 204, 199; puuttuu\n6 lehteä.\n\n(_Katkismus virsiksi tehty_: 1?, 2?, 4, joka vanhassa käskirjotuksessa\nsanotaan Suomalaisen tekemäksi,[58] 8?, 10?), 15, 16, 17, 18, 23.\n\n_Messuvirdhet_: N:o 188, 187, 189, 146 (nykyisessä muodossaan), 176;\npuuttuu 3 lehteä (238?)\n\n(_Muutamat virret erinomäisistä juhlista_: 117?, 119?), 116, 118, 139,\n140, 125, 110; puuttuu 2 lehteä (109?), 144, 145, 223, 212, 155, 156,\n157, 165; puuttuu 2 lehteä (167?), 180, 181, 173 (nykyisessä\nmuodossaan), 184, 185, 192, 196, 114, 197; puuttuu 2 lehteä (?).\n\n(_Muutamista kritillisen opin kappaleista_): 220, 225, 224, 133, 228,\n227, 30, 229, 283.\n\n_Rauhasta_: 310, 311, 296. _Rualle mennesä_: 339. _Ruan jälken_: 340,\n341; puuttuu 4 lehteä (342? _Aamuvirsi_: 353? _Ehtoovirret_: 370?),\n376. _Matkustavain_ v.: 336. _Häävirsi_: 323. _Hautausvirret_: 396;\nloppu puuttuu (398?).\n\nKysymysmerkillä varustetut numerot ovat semmoisia, jotka eivät löydy\ntässä vaillinaisessa kappaleessa, mutta vasta seuraavassa\nvirsikirjassa. Kuitenkin voipi ne melkein varmaan päättää Suomalaisen\ntekemiksi, siitä syystä ettei niissä ole _alkusointua, jota seuravien\nvirsikirjain pääsepittäjä Hemming aina viljelee_. Taitanee noita\nSuomalaisen virsia vielä olla joku, jota en siksi ole tuntenut, sillä\nkun uskollisemmissa käännöksissä ei ole Hemmingikään voinut saada\nkaikkiin riviin alkosointua, niin on välistä vaikea päättää mikä lienee\nhänen mikä Suomalaisen käsi-alaa.\n\nMilloin Maskun Henrikin ensimäinen virsikirja ilmestyi ei voi sanoa,\nkoska se ei tiettävästi enää ole löytyvissä. Mutta että se jo löytyi\nennen 1614 näkyy siitä, että sinä vuonna ilmitulleessa Erik Sorolaisen\nkäsikirjassa[59] jo on määrätty laulettavaksi suuri joukko (23)\nHemmingin virsiä. Enimmät (50) siinä mainitut virret kuitenkin ovat\nSuomalaisen virsikirjasta. Vanhin tietty virsikirja yllämainitun\nperästä on Viipurin piispan Olovi Elimäläisen \"tiedhost ja suosiost\" v.\n1621 painettu, tehty \"Jacob Soomalaiselda ja muild Soomen papeilda.\"\nSekin on nyt kadonnut, mutta Renvall sen vielä on nähnyt ja luettelee\nsiinä löytyvien virsien numerot.[60] Uusia virsiä on tullut lisään 57:\nN:o 11, 12, 40, 43, 45, 47, 50, 56, 62, 66, 69, 72, 76, 111, 120, 127,\n128, 129, 143, 158, 159, 161, 162, 170, 177, 179, 183, 186, 209, 211,\n214, 217, 222, 231, 241, 242, 247, 254, 255, 256, 279, 284, 285, 286,\n297, 306, 335, 337, 344, 354, 365, 366, 378, 381, 382, 388, 399.\nMyöskin sanoo Renvall tässä löytyvän N:o 190, jota kuitenkin sitten ei\ntapaa seuraavassa virsikirjassa, jonkatähden se vähän on epäiltävä.\nPaitsi näitä löytyy siinä vielä N:o 160, 169 ja 215, jotka sitten ovat\ntulleet muutetuksi (Renvallin mukaan vasta Raumannon virsikirjassa;\nvaan ne ovat nykyisessä muodossaan jo seuraavassa Hemmingin\nvirsikirjassa). Sitä vastaan puuttuvat Suomalaisen virret N:o 51 ja\n139. Kaikkiansa tämä virsikirja siis sisältää 151 virttä.\n\nNäistä mainitaan v. 1614 Käsikirjassa N:o 62, 72, 76, 129, 143, 183,\n209, 211, 214, 217, 222, 241, 284, 285, 399.\n\nVuonna 1639 painettiin: \"Yxi vähä Suomenkielinen virsikirja -- -- tehty\nM. Jacobild Suomalaiselda ja muild Suomen papeilda, cunnialisten\nHerrain, Turun pispan M. Erichin ja Capitularisten tiedost ja suosiost,\n_H. Hemmingin Maschun kirkkoherran vaival ja culutuxel_\".\n\nTämä sisältää pait yllämainittuja seuraavat 91 uutta virttä: N:o 3, 9,\n13, 19. 32, 37, 52, 53, 54, 57, 64, 65, 71, 74, 79, 82, 87, 91, 93, 96,\n101, 103, 105, 106, 108, 112, 113, 115, 121, 122, 123, 124, 126, 142,\n160, 163, 164, 168, 169, 174, 175, 178, 193, 198, 200, 201, 202, 203,\n208, 215, 216, 219, 221, 230, 240, 244, 246, 257, 260, 261, 262, 268,\n272, 275, 277, 288, 303, 305, 307, 308, 309, 313, 324, 325, 326, 327,\n328, 343, 347, 348, 349, 358, 359, 386, 393, 395, 397, 401, 405, 409,\njohon vielä tulee nykyisestä virsikirjasta poisheitetty \"Kristus\nvastaan vihollisians\", siis kaikkiansa 242 virttä (sillä N:o 118:n ja\n157:n versus interculares ovat luetut erivirsiksi ja Suomalaisen N:o 51\nja 139 ovat tähän jälleen otetut, vaan N:o 190 ei löydy). Näistä jo\novat mainitut 1614 vuoden käsikirjassa: N:o 37, 142 175, 200, 201, 208,\n215, 308.\n\nTämmöisenään Suomen virsikirja pää-asiassa pysyi 17:n vuosisadan\nloppupuoleen asti. Viime-mainittu Hemmingin vaivalla toimitettu\nvirsikirja painettiin uudestaan v. 1652, otettiin muuttumatonna 1653:n,\n58:n, 64:n sekä 70:n vuoden manualeihin ja missä muihin uusia virsiä\nlisättiinkin, niin ne kauvan liitettiin erikseen loppuun. Molempain\nviime-mainittuin virsikirjain nimilehdet mainitsevat sepittäjikseen\nJaakop Suomalaisen ja muita Suomen pappia. Kutkapa nuot muut Suomen\npapit olivatkaan? Raumannus toimittamassansa manualessa (v. 1646), joka\non vähäisen lisätty painos mainittua virsikirjaa, sanoo sen \"enimmiten\nM. Jacobilda Suomalaiselda ja _Mascun Herr Hemmingildä_ tehdyksi\".\nItsessä 1639 vuoden virsikirjassa on virsillä N.o 52, 124, 159, 163\nsekä 164 nimimerkki P.M.; virrellä N:o 306 on nimimerkki P.J.C. Muut\nvirret, 142 luvultaan, taitavat olla Maskun Hemmingin tekemät, niinkuin\nmyös niiden luonnossa ilmottuva sukulaisuus vakuuttaa.[61]\n\nTiedot näiden ensimäisten Suomen virrenseppäin elämästä ovat\npuuttuvaiset. Jaakop Suomalaisen elämäkerta[62] on paraten tuttu.\n\nHän oli Pietarin poika, mutta missä ja milloin syntynyt, sitä ei tiedä.\nRenvall häntä arveli siksi Jaakop Teitiksi, joka Skytte piispan\nkustannuksella lähetettiin ulkomaalle, mutta kanslianeuvos Lagus on\nnäyttänyt niiden olleen erihenkiä. Myöskin on kovin epäiltävä oliko\nmaisterina, niinkuin häntä kirjain nimilehdissä mainitaan, sillä ei\nhänelle yhdessäkään niitä monia pärmäkirjoja, joissa hänestä on\npuhetta, anneta sitä arvonimeä. Hän tuli Turun koulun rehtoriksi 1568;\n1578 penitentiarioksi ja lektoriksi Turussa ynnä Räntämäen\nkirkkoherraksi; 1578-82 näkyy hän toimittaneen kirkkoherravirkaa[63]\nTurussakin (sill' aikaa kuin kirkkoherra Henricus Canuti oli\nsuperintendentinä?), jona aikana oli koulun rehtorina Kristian Mikaelin\npoika Agricola; sitten sai Suomalainen rehtorivirkansa takasin, joksi\nhän kuitenkin ei mainita ennenkuin 1584; samana vuonna hänelle myös\nannetaan nimi dekanus.\n\nHän kuoli 1588 Syyskuulla ruttotautiin.\n\nTämä taitava ja viriä mies näkyy olleen erinomaisessa suosiossa Juhana\nkuninkaalla, joka hänelle monta monituista kertaa soi palkan lisäystä.\n\nLuultavasti siihen oli suurinna syynä että Suomalainen suostui\nLiturgiaan, niinkuin siitä näkyy että hän otti vastaan katolin\ntapaisia, uudestaan asetettuja virkoja.\n\nVaan oli siihen toinenkin syy, sillä kirjeessään, jossa hänen nimittää\npenitentiarioksi, lektoriksi ja Räntämäen kirkkoherraksi, Juhana myös\nantaa hänelle toimeksi: muutamain hyödyllisten kirjain kääntämisen\nSuomen kielelle.[64]\n\nMaskun Herr Hemming[65] Suom. mainitaan 1581 predikant i Åbo, oli\nMaskusta kotosin, Henrikin poika (valtaneuvos Pipping hänet väärin\nkutsuu: Henrik Hemmingius k. luett. N:o 27), näkyy tulleen Maskun\nkirkkoherraksi 1587 (sinä vuonna on vielä Jöns allekirjottanut\nkymmennysluettelon ja Hemmingin nimi niiden alla näkyy vasta 1588,[66]\nmutta Strandberg mainitsee Hemmingille jo 1587 annetun 48 tynnyriä\nkruunun eloa); häntä edellinen kirkkoherra kuitenkin näkyy eläneen\nvielä 1590; vuonna 1593 kävi H. Upsalan mainiossa kokouksessa ja\nkirjotti nimensä sen päätöksen alle. Hän vielä 1618[67] pani nimensä\nkymmennysluettelon alle, mutta 1620 näkyy siinä jo Juosep\nHemminginpoika. P.M. kukaties lienee Petrus Henrici Melartopaeus, joka\noli tuomio-provastina noin 1600 ja niiden joukossa, jotka 1602\nmäärättiin kääntämään Raamattua Suomeksi.[68] Mutta hän Strandbergin\nmukaan muutettiin Ruotsiin 1605 ja P.M:n virsistä löytyy, yksi 1621\nvuoden, vaan muut vasta 1639 v:n virsikirjassa, jonka tähden hänen\nsilloin vielä olis pitänyt olla Suomessa. Kukaties oli P.M. niinkuin\nmyöskin P.J.C. pappina Viipurin hippakunnassa, koska he ensikerran\nnäkyvät Viipurin piispan Elimäläisen toimittamassa virsikirjassa.\n\nJos nyt käännymme katselemaan itse virsikirjaa, niin näemme sen\nmuutamissa kohdin jo olleen sangen täydellisen, vaikka muissa kovin\nvaillinaisen. Katkismusvirret jo löytyvät kaikki; Taavetin psalmeja\n2/3, erinäisten juhlain virsiä 3/4, melkein kaikki evankeliumivirret.\nVirsikirjan jälkimäisistäpä osista löytyvät vaan hautaus- ja häävirret\nkaikki sekä ruokavirsiä 3/4; muista ei puoletkaan. Tästä näkyy että\nvirsikirjan tarkotus enimmiten oli käytöllinen, sovitettu eritiloihin\nja juhlihin.\n\nNykyään virsikirjaamme kovasti ja syyllä moititaan, varsinkin\nkatkotuista, runnelluista sanoista ja liikkaavaisesta värsymitasta.\nTämä moite sopii varsinkin näihin vanhimpiin virsiin. Mutta ennenkuin\nne kokonaan tulen omaksi tuomitsemme, ei haittais kuulla pari sanaa\nniiden puolustukseksikin.\n\nSanojen katkomisen suhteen, joka kyllä korviimme kipeästi koskee,\non kuitenkin muistettava, että kirjakielemme pohjaksi pannusta\nVarsinais-Suomen murteesta äänikäs-päätteet jo olivat pois kulumassa,\nniin että heitä suorasanaisessakin kirjotuksessa välin pidettiin, välin\nhyljättiin. Kukaties pakottanee suurempi ja vilkkaampi liike kieltämme\nedes osaksi jälleen hyväksymään tätä vanhinta kirjotustapaa. Ja eiköhän\ntämä tapa, varosasti käytettynä, lisäisi Suomen kielelle suloutta,\ntuoden vaihetusta yksitoikkoisille päätteillemme esim. Vanhall vapaall\nSuomenmaalla j.n.e.\n\nMutta jo säikähyttää Suomen kielen tempelivartiain nouseva \"sanctus\nhorror\". Heittäkäämme siis tulevaisuuden Suomi tulevain aikain\nmuodostettavaksi ja palatkaamme aineesen. Josko ei sitä voikaan\nhyväksyä, niin täytynee kuitenkin vanhoille virsiniekoillemme lukea\npuolustukseksi, että he, usein kahdella päällä ollen, kuinka saisivat\nkäännettävät ajatukset Suomen pitkillä sanoilla mahtumaan värsymittaan,\nennen viljelivät lyhettyjä kuin täydellisiä sanamuotoja, koska kansan\npuheessa kuului kumpiakin sekasin. -- Viljeleehän nykyinenkin\nrunoelumme lyhennyksiä, vaikka ei niin paljon; erotus vaan on että nyt\nlyhennetään Karjalan, silloin Varsinais-Suomen murteen mukaan. Silloin\nkirjotettiin: _poikan'_ nyt _poikain_, silloin _olsi_ nyt _oisi_,\nsilloin _hänell_ nyt _hälle_ j.n.e. Ja oli Suomalaisella sekä\nHemmingillä vähän esimerkkiä tämmöiseen \"licentia poetica\" myöskin\nsenaikuisissa Ruotsin ja varsinkin Saksan virsissä.\n\nPahempi ja enemmän perustettu moite on se että sanat harvoin sopivat\naivan yhteen värsymitan ja nuottinsa kanssa. Liikoja tavuita luikahtaa\nyht'suoraan värsyn alkuun, daktylit ja trokeit vaihtelevat keskenään\nsijaa ja ykstavuiset riimit hyvin usein muuttuvat kakstavuisiksi. Mutta\ntähänkin oli esimerkkiä, josko ei siihen määrään, senaikuisissa Ruotsin\nja Saksan virsissä.\n\nArvoa poletaan yhtenään ja usein ei pidetä korkoakaan paremmassa\nkunniassa. Tähän taisi olla syynä Suomen runomitta; sillä, ollen\narvolle perustettu, se ei huoli korosta; mutta vielä Porthanin\naikoinakin luultiin sen perustuksena olevan korko, jonka tähden ei\nvaarin otettu arvoakaan. Sentähden kuulemmekin kohta prov. Eskil\nPetraeon suusta lauseen: ettei Suomen värsyssä pidetä mitään lukua\ntavuiden arvosta, kun vaan on sama tavuiden luku värsyissä ja lopussa\nriimi.[69]\n\nRiimi, jota ei muinainen runomme tunne ja joka onkin vastaluontoinen\nSuomen kielelle oli siis tullut silloisen Suomen virren\nvälttämättömäksi tunnustähdeksi. Mutta Suomen kieli on erinomaisen\nköyhä riimeistä, varsinkin ykstavuisista, ja vaikka sanain\nkatkaisemalla niitä karttuikin lisäksi, niin eivät silloiset\nvirsiniekkamme katsoneet mahdolliseksi viljellä täysiriimejä, vaan\ntyytyivät puoliriimeihin (assonans'iin). Niin panivat vastakkain esim.\npuhdas = sulhas, sanans = valans, vahva = vaiva, päästää = miestä\nj.n.e. Myös soinnuttivat pitkiä äänikkäitä lyhyitten kanssa, esim.\nsitä = kiittää, ääneen = häneen, Jumal = suomal y.m. Pääteriimien\nikävyyttä parannellakseen viljelivät myös noita Suomen kielelle\nomituisia kolmi- ja nelitavuisia riimejä, esim. kirvottaa = virvottaa,\npaettiin = ajettiin, kiristävät = likistävät j.m.s. Mutta ei välttänyt\naina sekään ja hätätilassa sovittivat välistä riiminä toisiansa\nvastaamaan sanoja, joissa tuskin oli sointuisuuden jälkeäkään. --\nRiimeissään kyllä olivat Ruotsin ja Saksankin virrensepät\nhuolimattomia, vaan ei sinnepäinkään kuin meidän Suomalaiset.\n\nNäihin, epäilemättä suuriin virheisin perustuu se kova hylkämystuomio,\njonka alle vanhat virtemme nykyään ovat joutuneet. Mutta jos\nulkonaisista puutteista huolimatta maltamme katsella niiden sisällistä\narvoa, niin jopa alkaa vaaka vähän painua niiden puolelle.\n\nSuurin osa on käännöksiä, enimmiten Ruotsista. Saksasta ovat N:o 7, 10,\n15, 23[70] 32, 64, 82, 85, 176, 224, 230 ja 246. -- N:o 111, 112, 119,\n121 ja 173 seuraavat milloin enemmän Saksaa, milloin Ruotsia. Latinasta\novat käännetyt tai enemmiten mukaillut N:o 19, 115, 120, 124, 125, 126,\n127, 139, 140, 146, 157, 158, 159, 161, 162, 163, 164, 169, 173, 177,\n179, 181 (osaksi Ruotsista), 306, 328, 405,[71] yhteensä 25.\n\nSemmoisia joita ei tiedä mistä lienevät käännetyt ja joista luultavasti\nsuuri osa on omia, ovat Suomalaisen virsistä: N:o 8, 16, 23, 25, 86,\n144, 167, 180, 184, 188, 189, 192, 199, 238, 283, 310, 336, 339, 340,\n353 ja 376, kaikkiansa 21. -- Hemminginpä virsistä N:o 11, 45, 57, 65,\n82, 87, 91, 101, 103, 105, 113, 122, 123, 142, 160, 168, 174, 178, 192,\n193,[72] 198, 200, 202, 208, 216, 219, 221, 244, 260, 261, 262, 277,\n303, 308, 309, 313, 324, 325, 326, 327, 337, 354, 386, 401 ja 409,\nyhteensä 45. Paitsi näitä ovat seuraavat 10 nimittäin N:o 56, 62, 64,\n66, 69, 71, 72, 74, 76 ja 93 ruotsalaiselta virreltä vaan ottaneet\nmitan, vaan muuten itsenäisellä tavalla sovitetut Taavetin mukaan;\nmuutamin paikoin vaan on muutamissa ruotsalainen otettu esimerkiksi.\n\nMuut ovat Ruotsista käännetyt ja löytyvät vanhassa 1695 vuoden\nvirsikirjassa kaikki pait N:o 3, 13, 196, 242, 275 ja 343.[73]\n\nKäännökset ovat enimmästi kielen ja ajatuksen puolesta sujuvia ja\nselviä, ja jos välistä löytyy kankeampiakin, niin on muistettava, että\nvielä hullumpia toisinaan näkee Ruotsin vanhassa virsikirjassa.\nSuomalainen kuitenkin välistä pistää riimin vuoksi sopimattomia sanoja\nvärsyn loppuun; mutta Hemmingin virsissä semmoista ei tapaa.\nSuomalainen enimmiten kääntää jotenkin uskollisesti, vaan ei\norjallisesti, vääntääpä hyvin usein niinkin, että virteen tulee tuota\nSuomen runomukselle omituista ajatusriimiä (parallelismia). Hemming on\nharvoin aivan uskollinen; milloin vetää pari värsyä yhteen, milloin\nheittää jotkut värsyt, milloin panee omia lisään, milloin vaan\nmukailee. Varsinkin Latinasta kääntäessään käyttää alkuperäistä virttä\nvaan pohjana. Täten on hänen suomennoksillaan elävämpi, vapaampi ja\nomituisempi luonne kuin Suomalaisen sepittämillä. Hemmingillä oli\nSuomen kieli kokonaan vallassaan; niin rikkaasti, niin luontevasti ja\nsujuvasti se valuu hänen kynästänsä. Hänkin viljelee ajatusriimiä,\nmutta pait sitä aina myöskin vähemmin tai enemminkin alkusointua.\nOtettakoon mikä hyvänsä Hemmingin tekemä virsi esille, niin se heti\npistää silmään. Välistä alottaa kaikki rivin sanat samalla puustavilla,\nvälistä vaan pari sanaa; toisinaan on samassa rivissä kaksi erijaksoa,\nesim.\n\n    \"Ijäiseen itkuun, pimjään paikkaan.\"\n\nMyöskin tekee niin että edellisen rivin viimeinen ja seuraavan\nensimäinen sana alkavat samalla lailla, esim.\n\n    \"Köyhiä lapsias laupiutes kautta\n         Kuule ja auta.\" N:o 11.\n\nVielä vapaammin liikkuu Hemmingin innokas, hilpeä henki niissä\nvirsissä, jotka epäilemättä ovat hänen omansa. Tunto niissä ei ole\nkuohuvainen, mutta mielikuvailo sitä hilpeämpänä. Kun pääsee jotain\nkuvailemaan, varsinkin tään maailman turhaa menoa ja syntisyyttä tai\nsiitä seuraavia onnettomuuksia ja rangaistuksia sekä tässä että\ntulevassa elämässä, niin hänen suustaan virtaa tulvana kuvallisia\nsanoja. Välistä tahtoo hän kuitenkin olla liian tarkka erisyntien ja\nvaivojen t.m. luettelemisessa. Omituista on myöskin että hän mielellään\nasettaa peräkkäin useampia, yhtäpitäviä sanoja, esim.\n\n    \"Varjel, holho, hallitz ain.\"\n\nOlkoon näihin esimerkkinä N:o 91, 168, 174, 178, 200, 401, 409 y.m.\nNäissä epäilemättä omissa virsissään, joissa vapaasti sai liikkua,\nviljelee Hemming ajatusriimeä (alkusointua aina) vieläkin tiheämmin,\njopa välistä läpi koko virren. Ja niitä oikein tarkkaan tutkistellen,\nnäemme niiden mitan olevan _Suomen runomittaa!_[74] Ensisilmäyksellä\nsitä ei huomaitse, sillä ei ne ole raketut aivan muinoisten runoimme\ntapaan. Mutta sen ajan oppineitten runot eivät noudatelleetkaan aivan\nselvää runomittaa. Katselkaamme esim. palanen esipuhetta \"Lukialle\",\njoka löytyy alussa kirjaa \"vanhain Suomen maan piispain ja kircon\nesimiesten latinankielised laolud -- -- nyt Suomexi käätyd Hemmingild\nMascun kirckoherralda\".[75] Siinä Hemming lausuu:\n\n    \"Ystäväni ihanainen,\n    Hyvän suopa Suomalainen\n    Näitten alust tiedhä tämä:\n    Suomen saares synnyit nämä.\n    (Paitz vähä vaevoin harvoja\n    Muolda cans tähän tuodhuja).\n    Muinen pijspad pappimiehed,\n    Oppined muud esimiehed\n    Latinax teid laului näitä\" j.n.e.\n\nTästä esimerkistä, jota ei voine epäillä kukaan olevan runoa, näkyy\nettä sen ajan oppineet kirjottivat _riimillisiä runoja_, että net\nkokonaan _perustivat korolle_ ja että tavallisesti trokeista mittaa\n(samate kuin varsinainen runomitta sanan jaolla) vaihettelivat\npanemalla värsyyn _1 trokein ja 2 daktylia_ tai _2 trokeita ja 1\ndaktylin_ esitavun kanssa. Jospa nyt ajattelemme että virsissä nuotin\nvuoksi viljeltiin enemmän noita daktylinsekaisia värsyjä, niin saamme\njuuri tuommoisen virsimitan, jota Hemming omissa virsissään ynnä\nmukailuksissa enemmitten käyttää. Mutta näkyy niissä välistä\ntrokeistakin mittaa esim.\n\n    \"Kaikk' luodut Kristuksen edess myödyit,\n    Pilvet taituit, taivaat notkuit,\n    Pyhäin polvet kumartelit,\n    Voiton virttä veisaelit\" j.n.e.[76]\n\nEsimerkkinä Hemmingin runontapaisista virsistä olkoon vielä\nseuraava:[77]\n\n    \"Kuin Jesus astui hahtehen,\n    Menness' seurans kans yli meren,\n    Laski hän itsens lepäämään.\n    Asettui ilma puhaltamaan,\n    Tuulispäät tylyt tuoksumaan,\n    Aallot kyll kovin kulkemaan;\n    Laine laivahan läikkyi ja täytti,\n    Uppoomaan heit häkytti.\n    Opetuslapset perät peljästyit,\n    Hädilläns Herraa herätit:\n    Herra herää ylös auttamaan,\n    Hengen hädästä päästämään.\"\n\nKumpassessakin välistä kyllä on liikkaavia värsyjä, mutta\nsilminnähtävästi se on olevinansa Suomen runomittaa. Ja että niitä\ntodellakin runoina pidettiin, näemme siitä kun Mikael Wexionius\nsanoo[78]: Suomalaisten ei tunnustavan laulua lauluksi, jos ei siinä\nole riimiä ja _lamdaismoa_ (alkusointua): että alkupuustavit ovat\nsamat. Esimerkiksi tähän hän vetää yhden virren yllä mainitusta\nHemmingin kääntämästä latinaisesta kirjasta:\n\n    \"Pojat parhat pauhatkat,\n    Neitzet nuoret iloitkat,\n    Vanhat vahvast veisatkat\",\n\nlisäten: \"näillä kaikilla muinoin oli sama _nuotti ja nimenä runot_.\"\n\nLopuksi, ennenkuin nämät vanhimmat Suomen virret jätämme, on meidän\ntähdelle paneminen kuinka itsenäisesti Suomen kirkko sillä ajalla teki\ntöitään, sillä senaikuisista virsistämme on paljon enemmän kuin kolmas\nosa Ruotsin virsikirjoissa löytymättömiä tahi edes omituisesti\nsepitettyjä (niinkuin yllämainitut Taav. psalmit). -- Myöskin meidän on\ntietäminen että nämät virret, semmoisinaan kuin syntyivät, ovat\npysyneet meidän aikoihin asti: ainoasti oikokirjotus on niissä ajan\nkuluessa tullut muutetuksi ja joku pieni sanan muutos tehty, mutta\nsekin sangen harvaan. -- Viimeeksi en voi heittää mainetsematta että\nkaksi heistä, N:o 11 ja 144, katsottiin ansaitsevan tulla Ruotsin\nkielelle käännetyksi.[79]\n\nJo on tullut mainituksi kirja: \"Suomen maan piispain -- --\nlatinankielised laolud -- -- Suomexi käätyd Hemmingild Mascun\nkirckoherrald 1616\". -- Alkuperäisessä, latinaisessa muodossaan se on\nmeille todistuksena siihen, ettei Suomen katolinenkaan papisto ollut\noppia ja taitoa vailla eikä viettänyt aikaansa aivan ummessa silmin ja\nristissä käsin. -- Tämän kirjan nimi on: \"Piae Cantiones ecclesiasticae\n& scholasticae veterum episcoporum in inclyto regno Sueciae passim\nusurpatae\" 1582. Tuota yleistä lausettapa: \"in inclyto regno Sueciae\"\nrajottaa Schefferus[80] tarkemmin sanoilla \"praesertim Magno Ducatu\nFinlandiae\", ja saman todistaa Hemmingikin yllänähdyssä runossaan.\nSuomalainen muuten oli vähän korjaellut tätä latinaista kirjaa.\n\nHemming esipuherunossansa lausuu:\n\n    \"Ellei ole mieles jälken\n    Sana sanast aivan selkjän,\n    Ombi cuiteng toimi talden;\n    Eip' salli Suomen soucad sanad[81]\n    Tarcoin taiten edhes tuodha\n    Suurii, salaisii, corkei menoij,\n    Avaroit asioit, taevan tiedhoij\" j.n.e.\n\nSamaten puhuu suorasanaisessa alkulauseessa: \"Vaicka näitä caikkia\nratki tyyni sana sanasta ei saatu Suomexi käätä Suomen kielen\n_ahtaudhen_ tähden, niin cuitengin virtten oikea toimi on tallesa\"\nj.n.e.\n\nTämmöisiä puolustuspuheita ei olis Hemmingin käännös tarvinnutkaan.\nSillä josko näilläkin käännöksillä on yllämainitut ulkonaiset virheet,\nniin ompa myös samat ansiot: selvä, sujuva ajatus ja erinomaisen rikas,\nelävä kieli. Kääntäessä hän ei ole aina tarkoin noudatellut latinaisten\nvirtten henkeäkään (\"toimi\" = merkitys), vaan missä se oli katolinen,\nmuuttanut sen uuden uskon mukaan. Kussa esim. neitsyt Maariata\nylistetään, hän sen on omistanut Jesukselle j.n.e. Myöskin on hän\nsemmoisten sanain ja vertausten sijaan, jotka koskevat Suomelle\nvieraisin ja siis rahvaallemme äkkinäisiin asioihin ja oloihin, pannut\nkaikille tiettyjä, yksinkertaisempia. Usein käännöstään sovittaa\nniinkin että siihen tulee ajatusriimiä (alkusointua on aina).\n\nTämä kirjanen sisältää 75 virttä, nimittäin: Kristuksen syntymisestä\n24; piinasta, kuolemasta ja ylösnousemisesta 7; pyhästä ehtoollisesta\n2; Pyhästä Hengestä 1; kolminaisuudesta 3; rukousvirsiä 4; sovinnosta\n3; elämän vaivoista, turhuudesta ja lopusta 14; teinein elosta ja\ntavoista 8; historiallisia 6 (joista 2 ensimmäistä Piplian historiasta,\n3:s Kristinuskon tuonnista Suomeen, 4:s Valdemar ja Erik herttuain\nmurhasta, 5:s maanpakolaisen virsi ja 6:s Tukholman verikylystä) ja\nviimein keväästä 3. -- Esimerkiksi kuinka Hemming suomenteli saakoon\ntässä sijan seuraava:\n\n        De Concordia.\n\n    O quam mundum, quam jucundum\n    Vivere concorditer;\n    Nam Psalmista verba ista\n    Loquitor veraciter.\n    Hac virtute sunt solutae\n    Res unitae fortiter;\n    Jussu oris Creatoris vivunt regulariter.\n    Herus verus fert syncerus:\n    Sancti sunt pacifici,\n    Grati nati, non vocati\n    Fiunt hi deifici.\n\n    Christianus is insanus\n    Subito efficitur,\n    Cujus ore, corde fore\n    Vera pax non cernitur.\n    Illo ore, corde fore\n    Vera pax non cernitur,\n    Quo conjurat, patrem curat\n    Sternere ut legitur.\n    Ipso corde, pleno sorde,\n    Cain simul corruit,\n    Vehementer, fraudulenter\n    Dum in fratresm irruit.\n\n    Hanc in facto nuper acto\n    Schariot non habuit,\n    Dum lethale, heu tam male,\n    Laqueo se induit.\n    Magnum donum, summum bonum\n    Confert pacis dignitas;\n    Tollit bella, cordis fella,\n    Mentis fit synceritas;\n    Est amoris vinclum foris,    Optima felicitas;\n    Premit iras intus diras,\n    Oris est suavitas.\n\nSuomeksi se kuuluu näin:\n\n    O qui luotuis, sangen suotuis\n    Elää yximielsydhes!\n    Quin psalmeisa Daavid veisa\n    Täödhen todhen totudhes.\n    Tällä ikeel, sitkjäll siteell\n    Irtamad yhdistetän,\n    Luojan säädhyn, pyhän käskyn\n    Perään oikein eletän.\n    Herran omad, raohan pojad,\n    Herrap' raohan tekiä.\n    Hyvän suovat armost ovat\n    Herran oikiad sikiäd.\n\n    Idz ihminen ihmellinen\n    Hulluxi houcattuva;\n    Suus, sydhämes, ei näy toimes\n    Raohaa oikjat olevan,\n    Vaicka raoha suusa pauha,\n    Raoha pois on sydhämest;\n    Veli veljens, poica isäns\n    Tavast löytän tappamast\n    Vieckal kielell, pahall mielell\n    Caain cauhjast langeisi,\n    Vihall julmall, väel tuimall\n    Veljens päällä (sic!) carcaisi.\n\n    Raohan sidhett eipä pidhett\n    Juuttald sild suun antajald;\n    Pahoin petti, itzens hirtti,\n    Keskeld pacaht pettäjä.\n    Paljon hyvää, hyödyttävää\n    Saatta raoha, yxmielisys:\n    Sodhad soitta, vihad voitta\n    Sydhämes on ystävys.\n    Rackaun siteest, raohan ikeest\n    Elämäs on autuus.\n\nEikä pahaksune lukija jos tähän panen vielä toisenkin virren\nnäytteeksi.\n\n      In vernali tempore.\n\n    Kylmän talven taucoman\n    Päivän penseys soima\n    Vilun valjun vaipuman\n    Auttap auringon voima.\n    Kevät näke kesän tuoman,\n    Hengetöin hangidze vircoman;\n    Covan callon alda\n    Meri maa ja mandere,\n    Orghod, kedhod cans cangared\n    Toevovad suven valta.\n\n    Pilved pacon pois pyrkiväd,\n    Sejästys taevan täyttäp;\n    Ilmad angarad asettuvat\n    Auringo lämbymäns näyttäp;\n    Toucoo toivottap kyhkyinen,\n    Lindu pieni pääskynen\n    Suven sanoman saattap,\n    Käed cuckuvad cuusistos,\n    Linnud laolavad haavistos,\n    Visertäin suven virttä.\n\n    Lehdhed puihin myös puhkevat,\n    Vesoivat suured ett piened,\n    Metzäd, vainjod vihoittavat,\n    Casvavat niityd ja niemed;\n    Cuckaised ihanast cucoistuvat,\n    Maast maan yrtid ylöskäevät,\n    Hajahtain makjall päänäns;\n    Cuolled elämän ihastuvat\n    Linnud, luodhud caick iloidzevat,\n    Ilma on iloa täynäns.\n\n    Herran ihmeit ajatelcam,\n    Uscocam händ hänen töistäns.\n    Hänen murhettans muistacam,\n    Jonga hän pitäpi meistä.\n    Luodhud siuna caick sikjämän,\n    Linnud, calad cans casvaman,\n    Elämäd, laehod meil laina.\n    Luodhuin cansa caick iloidcam,\n    Herran hyvyttä kiittäkäm,\n    Jonga meill osottap aina.\n\nTässä kirjassa olevia virsiä painettiin 8 arkkina v. 1686,[82] 16 v.\n1701[83] (uusia painoksia 1702, 34, ja 38) sekä 30 v. 1750[84]\n(uudestaan 4 kertaa). Ja nykyiseen virsikirjaamme siitä on otettu N:o\n137, 263 ja 276 (vähän muutettu; se alkaa tässä: \"Lah laula olen\naicon\").\n\nNäistä kaikista jo näkyy ettei Herr Hemming Maskun kirkkoherra juuri\nollut tavallinen mies. Sillä josko häneltä värsymitta ja riimi\nenemmiten menikin nurinniskoin, niin ei saa unhottaa että hän siihen\naikaan kuin semmoisiin vielä tuskin oli yritettykään, on jälkeensä\njättänyt 217 virttä, joista suurin osa käännettyjä, mutta myös\njommoinenkin joukko omia ja mukailuksia, ynnä että kummissakin, mutta\nvarsinkin jälkimäisissä näytti ammentavansa Suomen kielen rikkaimmasta,\nraikkaammasta lähteestä, -- ja sentähden hän epäilemättä ansaitsee\ntulla muistetuksi Agricolan ja Suomalaisen, Suomen kielen ensimmäisten\nviljelijäin rinnalla. -- Merkittävä on myöskin se suomalainen luonne,\njoka alkusoinnussa, ajatusriimissä sekä runomitassa ilmottuu\nensimäisten virrenseppiemme, mutta varsinkin Hemmingin käsi-aloissa.\n\nTälla lailla oli nyt Suomi tullut kirjakieleksi ja sillä pelastettu\nvajoamasta raa'aksi talonpoikaiseksi patois'ksi. Sillä keinoin oli myös\nmuuri rakennettu, joka varjeli ja säilytti kansallisuuttamme siksi kuin\nsenkin päivä kerran piti koittaa. Mitä kielestämme muukalaisetkin\nalkoivat arvella, näkyy seuraavasta lauseesta:[85] \"Eikä ole Suomen\nkieli niinkään viljelemätön kuin muutamat luulevat, koska sillä löytyy\npainettuna enimmät sekä Vanhan että Uuden Testamentin kirjat, ynnä myös\nvirsikirja ja katkismus, vieläpä päivä päivältä erinomaisesti karttuu.\nEikä ole uusi ja nykysin keksitty, vaan on heti Suomen kansan\nensisyntymisestä alkain tähän päivään saakka, monen vuosisadan\nvierressä, säilynyt eheänä ja rikkomattomana; sitä ei ole saanut\nhävitetyksi Venäläinen naapuri eikä Suomen maan vallottanut\nRuotsalainen\".[86]\n\n\n\n\nRuotsalaistulvan aikakausi 1640-1721.\n\n\nSuomi edellisenä aikakautena oli tullut likempään yhteyteen Ruotsin\nkanssa. Sen hallitus ja kirkko oli kokonaan tullut järjestetyksi\nRuotsin mukaan. Mutta kuitenkin on tältä ajalta säilynyt selvempiä\ntodistuksia siihen, ettei omat miehet eikä Ruotsalaisetkaan pitäneet\nSuomea tavallisena maakuntana. Heistä näkyy Ruotsin ja Suomen väli\nolleen paljon enemmän kahden kansan liittona, kuin sitä täydellistä\nyhteyttä mikä on saman kansan erimaakuntien asukkailla. Ikään kuin\nKalmarin liitto muinoin oli yhdistänyt kaikki Skandinavian kansat, niin\nolivat Suomalaiset vieläkin erikseen liitossa Ruotsalaisten\nkanssa, sillä erotuksella vaan etteivät he siinä nähneet mitään\nkansallisuutensa polkemista eikä väkivaltaa, vaan päinvastaan turvaa ja\nsuojelusta. Sen ajan Suomalaiset yhtenään kehuvat tästä liitosta,\nhouraelevat siitä kuinka muka heidän ja Ruotsalaisten _yhteiset\nesi-isät, nuot vanhat Skytiläiset_ ovat yhdessä sotia käyneet ja\nkiittävät Ruotsalaisia siitä että heille ovat tuoneet kristinuskon ja\nnyt senlisäksi -- _yliopiston_. Tätä Suomalaisten mieltä joka\nuseammasta Suomalaisten lauseesta näkyy, on Ruotsalainenkin Wexionius\nilmottanut kirjotuksessaan: Natales Academiae Aboensis 1648, sanoen\nettei Ruotsi millään paremmin olisi voinut itseensä sitoa (sibi\ndevincire) mainiota Suomen kansaa (celeberrimam gentem Fennorum) kuin\nyliopiston asettamisella. Tämän ja kristinuskon tuomisen tähden\nSuomalaiset huutavat: Voi niitä onnen päiviä Ruotsin valtikan suojassa.\nIjäti pysymme uskollisna ja annamme varamme, henkemme alttiiksi Ruotsin\neteen! -- Koko Ruotsin valtakunnan onnea, menestystä ja kunniaa\nSuomalaisetkin katsoivat yhteiseksi omaksi; mutta sen sivussa oli\nheillä oma kansallisuutensa ynnä sen muinaiset muistot, sen nykyinen\nonni ja kunnia hellän rakkauden esineenä.\n\nTulkoot nyt senajan miehet vieraina miehinä tätä todistamaan ja\nottakaamme ensiksin esiin _Ruotsalaiset_.\n\nYllämainittu Mikael Wexionius, Ruotsissa syntynyt, mutta tullut Suomen\nyliopiston provessoriksi, sanoo: \"Se _liitto_, joka Ruotsin valtaa\nparaten vakuuttaa, _on tuo useampain valtakuntain perin kiinteä yhteys,\nja Ruotsin, Gotin ynnä Suomen aivan täydellinen liitto_\".[87] Hän\nkirjassaan enemmiten puhuu erikseen Sveo-goteista ja Fenneista,\nvertaillen niiden eriluonteet y.m., mutta luettelee myöskin sekasin\nkummankin kaupungit, aateliset y.m. Vaan merkittävää on että hän,\naateliset sekasin luetellenkin, kuitenkin aina mainitsee, mitkä suvut\nkuuluvat Suomeen. Itsestä hänen kirjansa nimestäkin jo näkyy että hän\nSuomen piti Ruotsin ja Gotin vertaisena eikä ollut se hänen silmissään\n\"subjecta provincia\". -- Sama mies[88] _patria'kseen_ kyllä tietysti\nsanoo Ruotsin, vaan puhuu Suomen pääkaupungista (metropolis) Turusta,\nja kehottaen kaikki Ruotsinvallan asukkaat riemuitsemaan uuden\nkolmannen yliopiston saamisesta, eroittaa ne kuitenkin näin:\n\n    \"Quin igitur gaudemus Sueci!\n    Quin exultamus Fenni!\"\n\n    (Miks' emme riemuitse Suomalaiset!\n    Miks' emme iloitse Ruotsalaiset!)\n\nJa Suomeen tullessaan hän lauloi:\n\n    Terve Suomen urhokas kansa, terve!\n    Ota vastaan Gotin rannoilta tulevaa uutta vierasta.\n    Eipä kuitenkaan enää kulkijaa vierasta, vaan tulevaa kansalaista;\n    Vaikka syntysin Gotilainen, tulen nyt Suomalaiseksi.[89]\n\nSchefferus kirjaansa \"Suecia litterata\" 1680 liitti erikseen lisäyksen,\njossa mainitsi muutamia Suomen kansan kirjaniekkoja.[90]\n\nJa vielä vuonna 1719 sanoo Stjernman, toimittaessaan luettelon Turun\noppineitten töistä (Aboa litterata): \"Ettei arveltaisi ikään kuin\nvieraasen viljaan sirpillä koskevani -- -- kun vieraita ja muun maan\ntöitä[91] Tukholmassa olen ruvennut keräelemään\". --\n\nTunnustaapa itse hallituskin Suomea erinäiseksi maaksi. Tämän\nvuosisadan kuluessa ulostulleilla Rukouspäivän julistuksilla on melkein\naina päälläkirjotuksena: -- -- \"coco Ruotsis ja sen alla olevis\nmaacunnis, nijn myös Suures Ruchtinanmaasa Suomes\"; -- -- välistä\nsanotaan; \"_sekä myös_\" tahi \"samalmuoto myös\".[92] Sama näkyy välistä\nasetuksissakin esim. Kuninkaall. suojeluskirja tullimiehille \"Ruotzis,\nSuomes ja niiden alla olevisa maacunnisa\" 1681[93] -- \"Cuning. Maj:n\nsäändö yhdestä yhteisestä Contributiosta -- -- Ruotzis ja Suomes\" -- --\n1699.[94]\n\n_Suomalaisten_ puolesta lienee vähäinen todistus siinäkin että Turun\nhovi-oikeuden esimies Juhana Kurck (k. 1652) keräeli tietoja _Suomen_\naatelistosta[95] ja saman hovi-oikeuden vara-esimies Sven Lejonmarck\n(k. 1728; Mikael Agricolan pojanpojan poika) kokoeli aineita \"_Suomen,\nkotimaansa historiaan_\".[96]\n\nTurun mainitsee Suomalainenkin Samuel Justander nimellä \"Finlandiae\nmetropolis\".[97] Hartikka Speitz, Hämäläinen, Sota-artikelein\nkäännöksestä[98] sanoo sen tehneensä \"isänmaalle (nimittäin Ruotsin\nvaltakunnalle) ja _omalle kansalleen_ mieliksi\". -- Ja missä\nsuomenkielisissä arkkiveisuissa ja muissa runoelmissa on puhetta\nRuotsinvallan oloista ja onnesta, aina pannaan rinnakkain \"Ruotzi\" ja\n\"Suomi\". Katsokaamme esimerkiksi veisu Juutinsodasta XI:n Kaarlen\naikana;[99]\n\n    \"Cuin on tehnyt onnellisex\n    Aset Ruotzin sekä Suomen.\"\n\nLaurentius Petri Tammelinon Ajantieto 1658:[100]\n\n    \"Tästä tuli Ruotzalaisill\n    Suru sekä Suomalaisill\" -- --\n\nRuotsin suruveisu Ulrika Eleonoran kuolemasta 1693:[101]\n\n    \"Ruotzi riutu kyynelildä,\n    Nijn myös Suomi suruinen.\"\n\nArkkiveisu vuodelta 1683:[102]\n\n    \"O sinä surullinen Suomen maa,\n    Ota myös röyckiä Ruotzi vaari taa!\"\n\nAndreas Dalenius latinaisessa jälkimuistossa[103] yllämainitulle Juhana\nKurelle puhuu: \"koko Ruotsi-Gotilaisen ja Suomalaisen maailman\nparusta\", kutsuu häntä \"Suomenmaan jaloksi valoksi\"; niin myös\n\"kotimaa\" (Suomi) ja \"koko Ruotsi\" j.n.e.\n\nProvessori Thuronius tervehdyspuheessa Kustavi Bjelkelle, kun palasi\nlähettiläsmatkasta Moskovaan 1659,[104] sanoo hänen tuoneen rauhan\n\"Suomen maailmalle\"; -- -- hänen asettaneen sodan \"koko isänmaan\nmieliksi, mutta varsinkin tämän kansan onneksi\"; niin myös \"Suomen\nkansamme\" j.n.e.\n\nMutta ihmeellisin kaikista tämän ajan säilyneistä lauseista on Barthold\nLachmannin, Viipurin kymnasin opettajan ylistyspuhe X:lle Kaarle\nKustaville 1657. Hän sanoo kuninkaan ansaitsevan \"yhteisen kotimaan\nylistyksen. _Yhteisenpä kotimaan_ sanon syyllä, _vasten pahansuovien\ntahtoakin_, koska emme ole orjuuteen, vaan liittoon, ystävyyteen ja\nvaltakunnalliseen toveriuteen otetut sinä onnellisna päivänä kun tämä\nKarjalan herttuakunta yhdistettiin Ruotsin valtaan\".[105] Tästä\nnäyttäisi kuin olisi monenkin Suomalaisen sydämmessä kytenyt joku\nsalainen kateus tätä \"röykkiätä Ruotsia\" vastaan, jonka rinnalla\n\"surkea Suomi\" ei oikein kyennyt vertaisena pysymään. Merkittävä\nkuitenkin on että löytyy semmoisia varsinkin ruotsinkielisiä\njuhlapuheita tältä aikakaudelta, joissa ei Suomesta mainita sanaakaan,\nvaan ainoastaan: \"Vij Svea rikes inbyggare\", \"vårt kära fädernesland\nSverge\" j.n.e. Mutta en ole nähnyt että niissakään sanoisivat: Me\nRuotsalaiset.\n\nKaksi seikkaa on merkittävänä tällä aikakaudella, jotka suomalaisuuteen\novat vaikuttaneet kahdella tavalla, sekä _kiihottamalla että\nmasentamalla_! Nämät seikat ovat Ruotsin _voitolliset sodat_ ja _oman\nyliopiston saaminen Suomeen_.\n\nRuotsin valta tällä aikakaudella oli kukkuroillaan. Mitä Suuri Kustaa\nAatolppi oli alottanut ja viisas Oxenstjerna jatkanut, Itämeren\nsaattamista Ruotsinmaan järveksi, sen uljas X:s Kaarle Kustavi jo oli\ntäyttämäisillään, koska tuima Tuoni hänen kädestään vaivutti voittosan\nmiekan. Mutta niinkin oli Ruotsi saanut sijan Europan mahtavimpien\nvaltain neuvokunnassa; kuulunsa oli kaikunut ympäri maailman, loistonsa\nhuikaisutti sekä omain että ulkolaistenkin silmät, niin eteivät nähneet\nkuinka heiluvalla pohjalla tämä suuruus seisoi.\n\nSuomellakin tämän vallan, maineen ja loiston hankkimisessa oli ollut\nrunsas osansa. Tuhansittain oli sen poikia viety Ruotsin\ntappelutanterille vertansa vuodattamaan, viimeisen leipäpalasen ja\npohjimmaisen äyrinsä se usein oli antanut Ruotsin sotajoukkojen\nvarustamiseen. -- Mutta tässäkin taas toteutui ikivanha sanalaskumme:\n\"Ei ole herrain kanssa marjaan menemistä, vievät marjat ja ropeenkin.\"\n-- Kohta kuulemme Suomalaisen, Juslenion suusta valituksen, että\nSuomalaisia soimataan toimettomiksi ja typeriksi, koska \"mitä urhotöitä\ntehnevätkin, se ulkolaisten tietoon tulee Ruotsalaisten nimellä, kun\nRuotsi on koko valtakunnan nimi. Luki mitä historiaa tahansa Ruotsin\nsodista, niin harvoin siinä Suomalaisia mainitaankaan, vaikka he\nPuolassa ja Venäellä, jotka heitä ovat lähempänä, välistä yksinään,\nvaan useimmiten edes suurimmaksi osaksi ovat kantaneet sodan\nrasituksia\".[106]\n\nMutta ei siinä ole kaikki. Ruotsalaiset eivät vieneet ainoastaan\n\"marjoja\", vaan \"ropeenkin\". Moni Suomen vanhoja, mainioita\naatelissukuja, kohoten valtakunnan korkeimpiin virkoihin, muutti pois\nSuomesta, vähitellen vierautuen kotimaastaan. Eikä mennyt sitä tietä\nainoastaan synty-aateli, vaan neronkin aatelia houkutteli puoleensa\nRuotsissa saatava suurempi valta ja kunnia. Tämmöisistä mainittakoon\nvaan Johannes Paulinus, sittemmin loistavammalla nimellä sanottu\nLiljenstedt. -- Ja muihinkin, jotka kotimaassa pysyivät, on tämä loisto\ntainnut vaikuttaa, vetäen heidän silmänsä pois erinäisestä kotimaasta\nyhteiseen. Valittaahan Jusleniuskin että ulkolaisten mukaan\nSuomalaisetkin ovat ruvenneet halveksimaan omaa kansaansa ja\nmaata.[107]\n\nTämä oli se masentavainen puoli, mutta oli sillä kuitenkin myös toinen\nkiihottavainen, niin ettei voi sanoa Suomen poikain veren vuotaneen\naivan hyödyttömästi omalle maallekaan. Ruotsalaiset edes oppivat\nheitä suuremmassa kunniassa pitämään niinkuin näkyy useammista\nlaulupalaisista, jotka Juslenius on ottanut väitökseensä \"Aboa vetus &\nnova.\"\n\nEsim.\n\n    \"_Suomen kansa_ varsinkin saavutti voiton,\n    Muun joukon vaan katsellessa tappelua\".[108]\n\nSamaten:\n\n    \"Ei pelännyt _Suomen kansa_ kuolemaa, vihurina\n    Ryntäten, vihollisten parveen tunki koko joukko\".[109]\n\nynnä muita sellaisia.\n\nSuomalaisissakin, edes muutamissa, kiihottivat omain miesten\nurhotyöt kansallistuntoa. Selvinnä todistuksena siihen on meille\nPaulinus-Liljenstedtin, silloisen ylioppilaan Upsalalla, Greikan\nkielellä sepittämä, kuusmittainen runoelma \"Suomen kunnia\" 1678.[110]\nTästä meille leimaelee vastaan palava rakkaus Suomeen. Hän kiittää\nkaikki mitä kotimaassa on: Ei missään ole senvertaista luonnon\nkauneutta, tuskin Thessalian Tempessäkään! Tässä ei ole myrkkyheiniä\neikä pian minkäänlaisia petoja. Ja Suomen miehissä ei ole petosta, ei\nvilppiä, eikä, sanalla sanoen, mitään vikaa. Herkkuja maa kyllä ei\nanna, vaan ei niistä huolitakaan. -- Sitten muistuttaa että Suomi on\nkasvattanut jalosukuisiakin miehiä: Kurkia, Hornia, Flemingiä sekä\nCreutziä, ja _Suomen soturia on nähnyt Germania sekä Kimbria_ (Tanska).\n\"Ken voisikaan kieltää (muu kuin kateus!) että _Finnonit ovat avaran\nmaailman etevimpiä kansoja_.\" Lopussa vasta virkkaa pari sanaa\nRuotsistakin, rukoellen: \"Oi anna, Jumala, ijänikuisesti kukoistaa\nSuomen maan! Älköön _Suecian maassa_ saako koskaan reipastella\nGermanian tai Kimbrian sotilas!\"\n\nTämä sydämestä puhkennut riemu Suomen kauneudesta ynnä miestensä\nurhoollisuudesta kaikui kauvas tuleviin aikoihin. Samat ajatukset,\nvaikka selvempänä, näemme Juslenion väitöksissä \"Aboa vetus & nova\"\n1700 ja \"Vindiciae Fennorum\" 1703. Ja tämän lauseilla puolusti vielä\nJuhana Arckenholtz v. 1756 Suomalaisia erään Lyttichin sanomalehden\nsoimauksia vastaan, ylpeydellä luetellen maamiestensä tekoja Kustaa\nAatolpin ynnä X:n, XI:n ja XII:n Kaarlen aikoina.[111]\n\nKansallistuntoa kiihottanut lienee myöskin tuo näillä ajoilla syntynyt\ntarina muinaisesta Suomen vallasta monin kuningasnimineen. Tämä\nsuloinen unelma kesti aina Porthanin aikoihin asti, ja ylpeydellä\njuttelee Suomen kuninkaista Juslenius ja vielä Arckenholtzikin.\n\nToinen tärkeä seikka suomalaisuuden suhteen on oman hovi-oikeuden ja\nyliopiston perustaminen. Tästä lainkäytännön keskuuspaikan ynnä\nkorkeimman opin lähteen saamisesta Suomen itsenäistunto tietysti sai\npaljon vahvistusta. Ja rahvaasta kohosi suuri joukko miehiä, jotka\nopilla ja taidollaan tekivät kunniaa Suomen kansalle.\n\nMutta näillä laitoksilla oli seurauksena toinen seikka, joka\nsuomalaisuudelle oli suureksi vahingoksi, nimittäin se mahdoton\n_Ruotsalaisten joukko_, joka tällä aikakaudella tulvasi Suomeen.\n\nVuonna 1623 Turkuun oli asetettu hovi-oikeus. Sen esimiehistä ja\nvara-esimiehistä, yhteen lukien vuoteen 1809 asti, on 2/3 ollut\nRuotsalaisia; jäsenistäkin alussa samalla lailla 2/3; mutta vähitellen\neneni Suomalaisten joukko, niin että 1700-60 kumpiakin sama verta ja\n1760-1809 Suomalaisia 2 yhtä Ruotsalaista vastaan.[112]\n\nVuonna 1640 perustettiin jalojen Ruotsin miesten, kreivi Brahen ja\npiispa Rothovion toimesta Turkuun yliopisto, \"Academia Fennorum\".\nEnsimäisistä 11 provessorista oli vaan 2 Suomalaista. Näiden\nprovessorein joukossa loistivat nimet Aeschillus Petraeus, Johannes\nTerserus, Johannes Dalekarlus (Stjernhöök) ja Mikael Wexionius\n(Gyldenstolpe). Ruotsin paraita tiedon kynttilöitä oli siis pantu\nvalistamaan synkeätä Suomenmaata. Turun yliopisto tällä lailla voitti\nUpsalankin, Tartosta puhumatta. Kummako jos Ruotsista nuorukaisia\njoukottain virtasi Auran rannoille kuulemaan \"noita syntyjä syviä\" niin\nmainioin miesten suusta. Ja näiden provessorein erottuakin kesti tätä\ntulvaa kauvan aikaa, arvattavasti siitä syystä että elanto Turussa,\n\"viljamaan\" pääkaupungissaa, saattoi olla huokeampi kuin muissa\nRuotsinvallan yliopistokaupungeissa. Turussa pidetyistä väitöksistä ja\npuheista[113] näkyy että ensi-aikoina, Kristiinan ja Kaarle Kustavin\nhallitessa, Turun yliopistossa oli 2 Ruotsalaista 1 Suomalaista\nvastaan, XI:n Kaarlen aikana kumpiakin sama verta, vaan 1697-1713,\njohon Stjernman'in luettelo loppuu, jo 2 Suomalaista 1 Ruotsalaista\nvastaan.[114] -- Vaan kun Juslenius sanoo[115] muutamia vuosia ennen\n1700 Turussa olleen 700 ylioppilasta, niin luultavasti oli\nRuotsalaisten luku vieläkin suurempi kuin väitöksistä näkyy. --\nProvessoreiksi pyrki kohta paljon Suomalaisia, niin että jo 1640-1722\nheitä on puolet ja 1722-1809 Suomalaisten määrä on yhä enenemässä, niin\nettä koko luvusta tekevät 2/3.[116]\n\nVaan kummallisinta on että koko tällä aikakaudella ja kauemminkin s.o.\nRothoviosta (1627) alkain Mennanderiin (1757) asti, 130 vuoden kuluessa\nainoasti kerran (1728-33 Lauri Tammelin) Suomalainen sai Turun hiipan\npäähänsä! Ja Viipurin piispoista, siitä ajasta kun se jälleen\nerotettiin, Isoon vihaan asti, ovat puolet olleet ruotsinsukuisia.\nOlisiko tuossa kukaties ollut valtiollista varovaisuutta?\n\nYlipäätänsä ei näy että Ruotsalaiset olisivat vihanneet suomalaisuutta\ntahi tahtoneet sitä polkea, josko lieneekin ollut joukossa semmoisia\nkuin tuo Juslenion mainitsema,[117] jotka röykkeydessään vaativat\nSuomenkielen peräti hävitettäväksi. -- Ensin tänne tullessa taisi kyllä\nmonikin, niinkuin Rothovius piispa pitää kansaamme raakoina\nmetsikköinä, mutta tutuksi tultua sitten Suomalaisiin suostua.\nNäemmehän esim. Wexionion Suomen maata ja kansaa hyvinkin hyväilevän ja\nylistävän. Ja Suomen kielenkin oppimista (joka muuten siihen aikaan\nvielä oli täytymys, kun Turku, niinkuin kohta saamme nähdä, vielä oli\nniin vahvasti suomalainen) sekä edistämistä on moni heistä harrastanut.\nEttä tämmöisiä Suomen ystäviä koommaltakin löytyi, kukaties todistanee\n1646 vuoden manualen rukouskirjan eteen pantu omistus: \"Caikille\njumalisille cunnialisille Suomalaisille ja mutoin _Suomen kielen\nracastavaisille, holhoille_\". -- --[118]\n\nEnsimäisenä Suomen holhoojien joukossa on mainittava se mies, jolle\nSuomi muutenkin on ikuisessa kiitollisuuden velassa, Suomen\nkenralikuvernöri, kreivi _Pietari Brahe_. Yleiseen tiettyä lienee että\nhän paljon auttoi Rothoviusta varain hankkimisessa Suomen Piplian\npainattamiseen; vaan harva tietänee että hänen kehotuksestaan syntyi\nensimäinen Suomen kielioppi. Aeschillus Petraeus esipuheessa tähän\ntekemäänsä kirjaan sanoo: \"Että tämmöinen kielioppi on tullut\nsepitetyksi ja tehdyksi, on tapahtunut Teidän Mainioimman Korkeutenne\nkehotuksesta ja käskystä. Sillä sitä ainoasti T.M. Kork. harrastaa,\nettä tässä yhteinen hyöty edistettäisiin, että alamaiset tulisivat\nonnellisiksi -- -- _ja tämän kansan kieli tulisi mainioksi_\".[119]\n\nTässä on jo samassa tullut mainituksi kaksi muuta jaloa Ruotsalaista,\njoilla oli sama mieli Suomea kohtaan. Rothovius kyllä ei itse ole\nmitään kirjottanut, sillä tänne tullessaan jo oli 57 vuotinen eikä siis\nenää kerinnyt oppia selväksi Suomalaiseksi. Vaan tietty on että hän\nSuomalaisille hankki omakielisen Piplian. -- Vieläkin suuremman\nkiitoksen ansaitsee meiltä Aeschillus Petraeus, josta Laurentius\nPietarinpoika Ajantiedossaan laulaa:\n\n    \"Ah mun armast isänmaata!\n    Sangen suloist Suomen saarta!\n    Annoi Jumal armost juuri\n    Doctor Eskel Petreuxen\n    Ruotzis syndynen, Suomen suostunen.\"\n\nHän tuli Suomeen melkein yht'aikaa Rothovion kanssa, nimittäin 1628\nuskon opettajaksi Turun kouluun. Sitten tuli opettajaksi Turun uuteen\nlukioon, yliopiston provessoriksi ja viimein, Rothovion kuoltua,\nhippakunnan papisto hänen yksimielisesti valitsi piispaksi, jona kuoli\n1657. -- Paraassa ijässään, 35 vuotiaana, tultua Suomeen, hänen olikin\npaljon helpompi kuin Rothovion kokonaan mukaantua Suomen\nkansallisuuteen. Hän näkyy Suomen kielen oppineen perin pohjin, niin\nettä taisi saarnata Suomeksi, olla työnjohtajana Pipliaa käännettäessä,\nkirjottaa suomenkielisen kulkukirjeen[120] ja sepittää Suomen\nkieliopinkin.[121] Tämän esipuheessa hän sanoo omaksi tarpeeksi jo\nennen tutkineensa Suomen kielen sääntöjä, josta kirkossa, Piplian\nkäännöksessä sekä jokapäiväisissä askareissa oli nähnyt paljon hyötyä.\nSaman hyödyn tästä toivoin muillenkin; \"sillä josko pakko muukalaisia\n(myös Sueci!) opettaakin Suomen kieltä melskaamaan, niin kuitenkin,\nniinkuin sanotaan: 'äitin kieli voittaa (tämä on hänellä Suomeksi). Ja\nvaikkei tuommoinen huolettomuus haitakaan eikä siitä kunnon miehen\nkuulu pahene, eikä hänelle mitään vaaraa ole,[122] niin kuitenkin on\nikävää\". Suurta hartautta Suomen kielen edistämiseksi näyttivät myöskin\nmolemmat Gezeliot, suomenkielisten kirjain painattamisella. Ja\nmuutenkin ovat useammat Turun ruotsalaisista provessoreista\nkirjottaneet Suomea. Lopuksi en voi olla tähän panematta omistussanoja\nTukholmassa v. 1693 Henrik Keiserin kirjapainosta tulleesen \"Uuteen\nSuomenkieliseen Manualeen\".[123] Henrik Keiser sen omistaa Suomen\npiispoille ynnä muille seurakunnan paimenille lausuen: \"Älkät ihmetelkö\nettä minä Teitä Suomen kielellä puhuttelen. Joca ei sentähden tapahdu,\nettä täsä Cun. Maj:n Residentz Caupungisa sitä kieldä suuresti puhutan\neli että täsä jocu väestä ricas seuracunda sijtä ylistettävästä\ncansasta olis. Mutta nijncuin minulla se onni ollut on, ettän minun\noppivuoteni Turun caupungisa olen viettänyt ja sillä tilalla myös ei\nainoastans tullut tundeman sen ylistettävän Nationin kieldä, mutta myös\nhänen kijtettävät tapans, urhollisen toimens ja miehudens\", niin\nsentähden ei sano säästävänsä vaivaa eikä varaa suomenkielisiä kirjoja\ntoimittaessa, \"osottaen myös sillä samalla, että täälläkin niitä\nlöytyy, jotca sitä jaloa Suomenkieldä, ei yläncatseesa, vaan suuressa\narvosa ja cunniasa pitävät\" j.n.e.\n\nMyöskin esivallan puolesta emme havaitse vihaa Suomen kieltä vastaan,\npäinvastoin sitä edistetään monellakin tavalla. Samatenkuin III:s\nJuhana Suomalaiselle suomenkielisten kirjain toimituksesta oli antanut\npalkintoja, niin nytkin valtiovaroilla painettiin Suomen Pipliä 1642\n(IX:n Kaarle oli jo 1602 asettanut toimikunnan Piplian suomennosta\nvarten,[124] vaan mikä lie ollut syynä ettei siitä tullut mitään) ynnä\nsen uusi painos 1685. -- Kristiinan ajoilta alkoi tulla tiheämmin\nsuomenkielisiä kunink. julistuksia, kutsumuskirjoja valtiopäiville ja\nkertomuksia sota-asioista kirkoissa luettavaksi. Tässäkin kenties\nlienee Brahen toimen jälkiä, koska ensimäinen virallinen kääntäjä Erik\nJustander kuuluu olleen hänen erinomaisessa suosiossaan. Esivallan\nkäskystä suomennettiin myöskin Kustaa Aatolpin Sota-artikelit 1642[125]\nja koko Ruotsin laki (Abram Kollanius),[126], joka kuitenkin ei tullut\npainoon. Suomeksi painettiin paitsi näitä sitten XI:n Kaarlen\nsota-artikelit 1683[127] ja Kirkkolaki 1686.[128] --\n\nNäistä Ruotsin miesten sekä esivallan toimista Suomenkielen\nedistämiseksi on tässä laveamin juteltu todisteeksi, ettei Suomi\nmistään ulkonaisesta pakosta paennut yhä alhaisempiin kansan säätyihin.\n\nMe tiedämme että Ruotsi Suomen rinnalla kauan aikaa jo oli ollut\nylhäisempäin säätyin kielenä Suomessa.[129] Yllämainittu Petraeon lause\ntodistaa myös ettei Suomenkieltä Ruotsalaistulvan alkaessakaan pidetty\nerin suuressa arvossa. Luonnollista siis oli että tuo mahdoton Suomeen\nvirtaava Ruotsalaisjoukko saatti Suomenkin ylhäisempiin säätyihin vielä\nenemmän ruotsalaisuutta. Agricola papeille oli kirjottanut Suomeksi,\nhänen jälkeiset suomensukuiset piispat Latinaksi, vaan tämän ajan\nRuotsista tulleet piispat alkoivat yhä enemmän Latinan sijasta\nkulkukirjeissään käyttää _Ruotsia_.[130] Suomensukuiset piispat\nkukaties olisivat ruvenneet viljelemään Suomea! Kuinka ylhäisemmät\nsäädyt jo silloin rakastivat ruotsalaisuutta näkyy siitäkin että\nsenaikuisista ruumissaarnoista aatelisille, kauppamiehille ja papeille\nenimmät ovat Ruotsiksi;[131] ainoastaan joku papille tai papin rouvalle\npidetty löytyy Suomeksi. -- Oli niitäkin, jotka jo alkoivat pitää\nRuotsinkieltä ihan omanaan, johon on todistuksena että Kaapriel\n(Laurinpoika) Tammelinus vuonna 1664 painatti: Förteckning uppå de\nsvenska ord -- -- _i vår svenska bibel_.[132] Jopa alkoi\nSuomalaisissakin löytyä semmoisia, jotka omaa kieltään aivan\nhalveksivat, jonka surullisella tavalla todistaa seuraavaa tapaus:[133]\nVuonna 1694 oli Turun tuomiseurakunta tullut jaetuksi ruotsalaiseksi ja\nsuomalaiseksi, joista edellinen määrättiin virkapitäjäksi ensimäiselle\nuskonopin provessorille. Kunpa Suomalainen (kuitenkin ruotsalaisesta\nisästä syntynyt) Juhana Flachsenius siihen virkaan nimitettiin, esitti\npiispa, nuorempi Gezelius, hänelle virkapitäjäksi Turun suomalaisen\nseurakunnan ynnä sen lisäksi Nummen. _Mutta Flachsenius sen arveli\narvonsa halvennukseksi_ eikä sanonut siihen suostuvansa muuhun ehtoon,\nkuin jos piispa itse rupeaisi Turun ruotsalaisen seurakunnan\nkirkkoherraksi. Toinen suomalaisuuden halpenemista todistava seikka on\nsekin että suomalaiset nimet papistosta kokonaan katoavat. Ne\nväännettiin latinaisiksi. Ruotsalaisia nimiä ruvettiin vasta\nseuraavalla vuosisadalla ottamaan.\n\nTällä aikakaudella kuitenkin ei suomalaisuus vielä niin tuntuvasti\nlaimentunut. Porvarisäädyssä se vielä oli hyvin vahvana. Vuonna 1651\nTurussa[134] oli 992 porvaria, joista 98 ruotsin-, 35 ulkolais-, ja 367\nsuomennimisiä ynnä 492 sukunimetöntä. Pormestaria oli 5 (!), joista 3,\nja raatimiehiä 8, joista 4 ruotsinnimisiä. Tästä näkyy että\nruotsalaisuus kaupungin hallituksessa jo oli päällimmäisnä; mutta tulee\nkuitenkin vielä niissä suomennimisiä vastaan esim. Sipri Salcko 1646\nraatimies Turussa.[135] Porvariston suomalaisuutta sekin todistaa, että\nheitä koskevia asetuksia käännettiin Suomeksi, esim. \"Cun. Maj.\" Asetos\nja Käsky, muutamitten ylitzekäymisitten ja sijvottomuutten\npoispoistamisest, valdakunnan Borgerskapin eli Cauppamiesten kihlauxis,\npidois -- -- nijn myös vattein parsissa Anno 1664.[136] -- Ja vielä v.\n1700 oli Turussa 991:stä porvarista 401 suomennimistä, 30 suomesta\nväännettyä, esim. Herkepeus, 230 ruotsin- ja 69 saksannimisen kanssa;\nsukunimettä oli 261.[137] Melkein kaikki suomennimiset tavataan\nsäätynimellä \"borgare\", mutta on niitä vielä ammattimiehissäkin ja yksi\nkauppamies. Pormestaritpa ja raatimiehet ovat kaikki ruotsin- tai\nsaksannimisiä. Ammattilaisissa on muutamilla 2 nimeä, suomalainen ja\nruotsalainen, josta näkyy että jo siinäkin säädyssä alettiin hävetä\nsuomalaista nimeään. Taisipa kuitenkin moni näitä ruotsinnimisiäkin\ntavallisessa elämässään enimmiten käyttää Suomen kieltä, ja\nmuutenkin taisi Suomi olla kaikkein vallassäätyisten tavallisena\npuhekielenä, vaikka he kirjallisesti sitä eivät huolineet viljellä.\nSillä vielä 18:nkin vuosisadan alussa \"papisto, enimmät vallassäätyiset\nmaalla sekä suurin osa kaupunkein kauppiaita ja porvareita Suomessa\nuseimmiten viljelivät Suomea keskinäisissä puheissaan.\"  Tämä todistus\n(luultavasti Porthanin) löytyy Åbo Tidningar'issa 1793 N:o 13.\n\nKouluissakin tällä aikakaudella näkyy vahva suomalaisuus. Sillä monessa\nkoulukirjassa sai Suomikin muiden kielten rinnalla sijansa. Semmoisia\nkirjoja ovat: Corpusculum doctrinae[138] 1642, Variarum rerum vocabula\nlatina[139] 1644, Libellus aureus -- -- ab Erasmo Rotterodamo[140]\n1665, Florinon latinais-ruotsalais-suomalainen sanakirja[141] 1678,\njoka Saksan kielellä lisätty ilmestyi 1695 ja viime kerran\npainettiin vielä vuonna 1733. Stjernman mainitsee[142] myöskin\nruotsalais-latinais-suomalaisen sanakirjan, jonka oli sepittänyt Juosep\nLagus, mutta se ei tullut painoon. Me olemme nähneet kuinka yliopiston\nmaahan tuottama ruotsalaisuus yhä enemmän oli alkanut sysätä syrjään\nsuomalaisuutta. Mutta myös on mainittu että yliopisto toiselta puolen\nsuomalaisuudelle on antanut suuremman voiman, varsinkin sillä keinoin\nettä helpompi tilaisuus oppiin Suomen ummikkojen joukossa kohotti niin\nmonta poikaa sivistyksen kukkuloille. Niistä kasvoi miehiä, jotka\nharrastivat \"äitinkielensä\" viljelemistä. Että monikin heistä Suomea\nsemmoisena piti, todistavat seuraavat lauseet:\n\n    \"Andreas kääntää isäin kielelle\".[143]\n\n    \"Ruotsin lakia selittää suomalainen lauluttaresi,\n    Sovittain kuninkaan käskyt isäin sanoihin\".[144]\n\n    \"Äitin kieli, meidän kieli (Suomesta)\".[145]\n\nSuorasanaisista teoksista ei ole tässä tila puhua muuten kuin\nsivumennessä. Merkittävä on että ne ja suomenkieliset kirjat\nylipäätänsä vaan ovat pieni osa tään ajan kirjallisuutta Suomessa.\nEnimmiten kirjotettiin latinaksi ja ruotsinkielistäkin on paljon\nenemmän kuin suomalaista.[146]\n\nSuomenkielisessä kirjallisuudessa ensinnä mainittava on Raamatun\nsuomennos, joka ilmestyi 1642. Sen perästä on merkittävänä että tällä\naikakaudella ilmestyi jommoinenkin joukko alkuperäisiä saarnoja Suomen\nkielellä. Semmoisia ovat varsinkin kirjottaneet Laurentius Petri\nAboicus[147] (Tammelinein esi-isä, Tammelan provasti, taisi kuolla\n1671), Tuomas Rajalenius[148] (Tyrvään provasti k. 1688), Apraham\nIkalensis[149] (Ikaalisten kirkkoherra k. 1675), Kristian\nProcopaeus[150] (Loimijoen kirkkoh. k. 1693), y.m.[151]\n\nTähän jos lisäämme muutamia katkismuksia, rukouskirjoja ja käännöksiä,\nniin siinä on sen ajan kirkollinen, suorasanainen kirjallisuus Suomen\nkielellä.\n\nYliopiston herättämä tieteellinen henki näyttihe siinäkin, että\nalettiin tutkia Suomenkielen sääntöjä. Aeschillus Petraeon\nkielioppi (1649) on jo tullut mainituksi ja 1689 jo ilmestyi\ntoinenkin[152] Suomalaisen, Mattias Martinion (Viipurin lukion\nopettaja, k. 1728)[153] sepittämä, joka kuitenkin vähän vaan on lisätty\nedellisestä. -- Ja kielitutkinnon ohessa heräsi myös halu kansan\nvanhoja runoja keräelemään. Kuin paljon heitä lienee saatu kokoon,\nsiitä ei ole tietoa. Enimmiten taisivat olla nykyisempiä runoja,\nniinkuin \"Henrikin surma\", jonka Palmsköld (k. 1719, alotti\nkeräyksiänsä v. 1692) otti kokoukseensa, niin myös \"Anterus\nPyhäjoelda\", jonka alkusanat Juslenius mainitsee[154] ja\n\n    \"Aina muita muistelemme,\n    Arvosii ajattelemme\" j.n.e.\n\nErik Cajanon mainitsemat[155] alkusanat runoon Kristuksen kärsimisestä,\nminkä tekijän Cajanus luulee olleen talonpojan. Vanhojakin\nhistoriallisia runoja sanoo löytyvän se, joka on kirjottanut Chronicon\nFinlandiae incerti auctoris, vaan kun ei hän historiaansa kuitenkaan\nniihin perusta, niin on epäiltävä oliko hän semmoisia nähnytkään.\nLoihturunojakin on joku jo näinä aikoina tullut oppineitten tietoon.\nPiispa Bång historiaansa Ruotsalaisten kirkkokunnasta on ottanut yhden\nnäytteeksi.\n\nSaakoon se tässäkin sijansa, ollen vanhin painettu muistomerkki\nmuinaisista runoistamme.\n\n    Karhun runo. (\"Björnvisa\").[156]\n\n    Metzän dyris voitettu\n    Tuo meill täyttä terveyttä\n    Aitta vastan saalihita.\n    Tuo tuhatta tullesasi,\n    Saata sata saalihixi.\n    Julki tulin Jumalista\n    Cansa saalin iloisesta,\n    Joca ilman ihmet, vaivat\n    Annon andoi, rahan radet. (Sic)\n    Cosca tulen cotihin,\n    Colme yötä ilon pidän.\n    Ilos tulin, ilos lähdin\n    Läpi laxo, vuoret, vaarat,\n    Aja paha edellänsä,\n    Pertos tuli päivän tulo,\n    Päivä tule vielä pertos.\n    Cunnioitan sua jälistänsä\n    Vuosi vuodel saalihixi;\n    Etten unhoitz ochton virten,\n    Sitä vast viel toisti tulen.\n\nHuonosta runopaikasta tää nähtävästi on saatu ja julman sekavasti\nkirjotettu, niin ettei siitä myötä seuraavatta ruotsinnoksetta kaikin\npaikoin saisi selvääkään. -- Ruoveden ja Savon korvissa, kaukana\nkirkkopaimenten silmistä sanoo Bång talonpoikain mielen vielä vanhoissa\ntavoissaan kiinni olevan ja vanhoja pakanallisia runoja laulettavan.\nNiitä ei vielä sano saaneensa ilmi, vaan lupaa painattaa niin pian kuin\nsaapi. Mutta siihen lupaukseen asia on jäänyt ja tuskin hän niitä\nlienee saanutkaan, sillä pappien pauhina oli vanhat muistot ja runot\nkaikottanut syvimpiin saloihin ja ihmissydänten perimmäisiin\npohjukkihin, joista ei niitä ollut helppo saada.\n\nToinenpa laji Suomen kansanrunoa oli helpompi käsittää, nimittäin\n_sanalaskut_, joita tällä aikakaudella kerättiin aika joukko. Se\npainettiin 1702 Henrik Florinon (Paimion kirkkoherra, Raamatun\nsuomennoksen parantaja 1685 ja sanakirjain toimittaja, k. 1705)\ntoimesta nimellä: \"Vanhain Suomalaisten tavalliset ja suloiset\nSananlaskut, mahdollisuden jälken monilda cootut.\" Esipuhe ilmottaa\nettä keräystä oli alkanut yllä jo mainittu Laurentius Petri Tammelassa\nja jatkaneet tämän vainajan poika Kaapriel Tammelinus (Lohjan kirkkoh.\nk. 1695) sekä Florinus itse. Nämät sananlaskut sanoo tämä nyt painoon\nantaneensa \"Jumalan cunniaxi ja Suomen maan caunistoxexi, nijn myös\nnijlle otollisixi, jotca tätä kieldä oppia pyytävät.\" Sillä näissä\n\"löytyy monda vanha puhdasta Suomen sana, jotca muun kielen hembestä\nsecotuxesta näillä maan paicoilla ovat unhotuxeen joutunet.\"\n\nNäistä kansarunollisuuden tuotteista kun sitten käännämme silmät\noppineitten runoeluun Suomen kielellä, niin kohtaa meitä ensinkin\nvirsikirjan lisäystyö. Semmoisenaan kuin sen viimein jätimme,\nvirsikirja jo sisälti enemmän kuin puolet nykyisiä virsiään ja siihen\nrunkoon tämän aikakauden kuluessa vähitellen karttui yhä uusia virsiä\nlisäksi, siksi kuin virsikirja valmistui nykyiseen täydellisempään\nmuotoon.\n\nEnsimäinen lisätty painos ilmestyi 1646 \"cunnialisen miehen Siffre\nSalcon (Turun) radimiehen culutuxella\" kirjassa \"Manuale Finnonicum, se\non muutamat tarvittavat ia aina käsillä pidettävät Suomenkieliset\nkirjat nyt Consistoriumin suosiost ia suomast ahkerasti cadzotut ia\nmuutamis cappalis ojetut ia enätyt -- -- Studio _Jonae Matthiae\nRaumanni_\".[157] Niinkuin tietty on, olivät nämät manualet 17:n\nvuosisadan loppupuoliskolla täydellisiä kirkollisen tiedon aittoja,\njoissa pait virsikirjaa oli katkismukset, rukouskirjat, ajantiedot,\nsuuria kappaleita Vanhasta Testamentista y.m.\n\nVirsikirjasta on sanottu että se on \"enimmiten M. Jacobilda\nSuomalaiselda ja Mascun herr Hemmingildä tehty sekä muutamat virret\nvastuudesta lisätyt\". -- Se sisältää kaikki ne virret mitä\nedellinenkin, pait että yhden Hemmingin virren sijaan on tullut\nnykyinen N:o 177; lisäksi ovat tulleet seuraavat: N:o 5, 92, 190, 218,\n267, 367, 387, 400 ja \"Kiittakääm lasta\", joka sitten on hyljätty.\nLoppuun on virsikirjan taakse liitetty vielä N:o 392, joten tämä\nvirsikirja sisältää 252 virttä.[158] -- Kaikki ovat Ruotsista käännetyt\npait N:o 190, jonka syntyä ei tiedä.\n\nN:o 92:n värsyin alkupuustaveista saapi nimen Jonas, joka arvattavasti\nosottaa tekijäksi Raumannon. Lienevätkö muutkin uudet hänen tekemänsä\nei voi varmaan päättää, mutta on luultavaa. N:o 392:n värsyin\nalkupuustavit tekevät (sen alkuperäisessä muodossa, joka vähän on\nmuutettu) nimen _Margaretha Henryci_. Tekijä taisi olla Suomalainen,\nkoska sen tapaista virttä ei ole Ruotsin virsikirjoissa; se muuten on\npitkäpiimäinen arkkiveisu. Kukaties se lienee Jaakop Suomalaisen vaimon\ntekemä, joka oli sen niminen.[159]\n\nJuonas Mattiaanpoika Raumannus, tämän manualen toimittaja, on myös\nollut avullinen Piplian suomennoksessa sillä, että sen kirjotti\npuhtaaksi ja teki siihen sisällys-luettelon. Hän oli syntynyt 1608,\ntuli Uuden kirkon (Turun puolella) kappalaiseksi 1640, otti virasta\neron 1675 ja kuoli 1683. Hänen poikansa otti nimen Mennander ja tämän\npoika oli Turun piispa, sitten Upsalan arkkipiispa, tuo keräyksiltänsä\nSuomen historiassa ja kirjallisuudessa tuttu Kaarle Fredrik Mennander.\nRaumannosta on lause[160] että hän \"useampain muiden (pait tässä\nmanualessa) onnistunein kokeitten kautta on tuttu Suomen runoilijaksi\";\nmutta mitä teoksia hän lienee sepittänyt siinä ei sanota eikä siitä nyt\nsaa mitään tietoa.\n\nVuonna 1664 tuli vanhempi Juhana Gezelius Turun piispaksi. Tämä heti\nrupesi puuhaamaan virsikirjan kartuttamista ja hänen toimestaan\nilmestyi 1668: \"Suomalainen virsi- ja evangeliumi kirja\",[161] joka\nsisältää aivan samat virret kuin Raumannon. Lisäksi on tullut N:o 312.\nLopussa ovat 392 ja 210. Jälkimäinen, joka on riimiin pantu kertomus\nJuutalaisten kapinasta Vespasianoa vastaan, on täynnä alkusointua ja\nvälistä siinä on ajatusriimiäkin. Se arvattavasti on alkuperäinen,\nkukatiesi Raumannon sepittämä. Sillä ensikerran se on arkkiveisuna\npainettu 1646[162] ja myös otettu Raumannon manualeen; mutta vielä\npantu taammaksi erikseen virsikirjasta. N:o 312 on Ruotsin\nvirsikirjasta ja löytyi suomalaisena jo 1614 vuoden käsikirjassa.\n\nGezelion kustannuksella vuonna 1674 painettu \"Suomenkielinen\nvirsikirja\"[163] on samallainen kuin edellinen pait että loppuun N:o\n210:n ja 392:n taakse on pantu lisään: L.P.A. virret: 407, 331, 394,\n410 jo 338. Stranberg tietää Laurentius Petri Aboicon (yllämainittu\nTammelan kirkkoherra ja Tammelinein esi-isä) sepittäneen N:o 407 ja\n331. Luultavasti ovat siis muut kolme toisen tekemät; vaan kumma se\nkuitenkin on että ne tässä saman päällekirjotuksen perästä seuraavat\nilman minkäänlaista erottavaa rajaa. Tämä seikka todistaisi vastaan\nStrandbergin lausetta, mutta sen todistusvoimaa heikontaa taas se, että\nseuraavissa virsikirjoissa näiden perään liitettiin muitakin uusia\nvirsiä lisäksi eikä niitäkään näistä erotettu millään rajalla. Varmaa\nei siis voi päättää. -- N:o 410 on lyhennetty käännös Ruotsin vanhan\nvirsikirjan samasta numerosta, muut ovat alkuperäisiä. --\nArkkiveisuissa nämät virret ei löydy, pait 407 ja sekin vasta\nmyöhemmin.\n\nTämän vuosisadan seitsemänsillä ja kahdeksansilla kymmenillä alkoi,\nluultavasti Gezelion kehotuksesta, tiheämmin tulla arkkiveisuja, joista\nsitten paraaksi katsotut otettiin nyt seuraavaan 1686 ilmestyneeseen\n\"Suomalaisen sielun tavaraan\".[164] Tämä sisältää samat virret kuin\nedellinenkin ja lisäksi on tullut vanhain virtten sekaan: N:o 28, 49,\n58, 90, 134, 135, 137, 250, 258, 259, 263, 270, 271, 276, 287, 289,\n290, 314, 315, 352, 356, 362, 368, 374, 375, 379, 380, 402. Lopussa on\nensin uusi 265, sitten samatekuin edellisessä N:o 210, 392, L.P.A.\nvirret: 407, 331, 394, 410; N:o 338 on muutettu vanhain virtten sekaan\nja sen sijaan pantu 387; sen jälestä ilman rajaa uudet: N:o 280, 330,\n383, 136, 304, 346, 172 ja 14; siis yhteensä 37 uutta virttä. Vaan\nHemmingin virsistä on hyljätty N:o 240. Ja kun \"Kiittäkääm lasta\"\nmyöskin hyljättiin ja 1668 vuoden virsikirjasta sekä tästä N:o 312,\nniin tässä on kaikkiansa 293 virttä.\n\nNäistä lisään tulleista ovat N:o 137, 263 ja 276, vähän muutettuna\notetut Hemmingin suomentamista \"Piae cantiones\". Arkkiveisuina erikseen\npainettuna ovat olleet seuraavat: N:o 402 (Perttuli Hordellin[165]\ntekemä, kirkkoh. Tukholman suomalaisessa seurakunnassa 1633-46), vuonna\n1636,[166] N:o 58 v. 1654?[167] N:o 374 luultavasti 1678,[168] N:o 304\nv. 1683,[169] N:o 289 luultavasti 1683,[170] N:o 136, 290 ja 330 (jonka\nvärsyin alkupuustavit tekevät nimen Maria Simointytär; nykyisessä,\nvähän muutetussa muodossa tuo ei näy) 1683,[171] N:o 49 ja 250 v.\n1683,[172] N:o 259, 270, 287, 315, 352, 356, 362, 368, 375, 379, 380 v.\n1685,[173] N:o 135 ja 314 luultavasti 1686,[174] N:o 280 v. -?-[175] --\nJälellä olevat 10 virttä ei löydy meidän aikoihin säilyneissä\narkkiveisuissa.\n\nNäistä ovat Latinasta käännetyt N:o 137, 263 ja 276; Saksasta N:o 259,\n270, 362 ja 374, 134;[176] N:o 330 epäilemättä on alkuperäinen; siinä\non melkein läpitse ajatusriimiä ja alkusointua, vähän pitkä, mutta\nsoma; samaten taitavat myös N:o 271 ja 304 olla alkuperäisiä;\nN:o 280 luulisi Hemmingin sepittämäksi, niin on hänen virttensä\nsukuinen; N:o 250 näyttää käännökseltä;[177] N:o 380 on Ruotsista\nkäännetty,[178] N:o 314 myöskin Ruotsista,[179] N:o 28 ja 49 löytyvät\nSvedbergin hyljätyssä virsikirjassa, muut kaikki Ruotsin vanhassa\nvirsikirjassa. --\n\nTammikuun 20 p:nä 1690 nukkui Gezelius töistä ja toimituksistansa\nkuoleman uneen, mutta henkensä eli pojassa, joka nyt tuli Turun\npiispaksi. Tämä ei tullut ainoastaan hiipan, mutta töidenkin\nperilliseksi ja rupesi vielä suuremmalla innolla kartuttamaan Suomen\nvirsikirjaa.\n\nVuonna 1692 ilmestyi \"Suomalaisen sielun tavara -- -- Cun. Maj:n\nArmollisimmast käskystä, Turun Duomio-Capitlumin ylitzecatzomisen ja\nkelvoliseksi löytämisen alla, vastudest suurimmalla ahkeruudella\nojettu\",[180] Tässä on \"Täydellinen virsikirja\" ja sen jälestä vielä\n\"Uutten virtten Tygölisämys\". Alkuun on pantu uusi N:o 237 (Gezelion\nRuotsiksi ja kukaties Suomeksikin sepittämä); tuosta seuraa vanha\nHemmingin virsikirja, josta kuitenkin on hyljätty: N:o 82, 91, 93, 108,\n230, 240, 242, 272, 277, 328, 393 ja 405. Puuttuu siitä vielä\nuseampiakin, mutta ne ovat jälestäpäin jälleen otetut \"Uutten virtten\nTygölisämykseen\". Vanhain virtten seassa ovat samat kuin edellisessä\nSuom. siel. tavarassa, pait että lopusta tähän on pantu myös N:o 172.\nLopussakin seuraavat aivan samat (nimimerkki L.P.A. on pois heitetty),\npait että 172, niinkuin jo mainittiin, on pantu vanhain virtten sekaan,\n136 Tygölisämykseen ja 346 kokonaan puuttuu. Sen sijaan on tullut\nlisäksi N:o 332 ja 312 jälleen otettu. Uutten virtten Tygölisämyksessä\non pait muutamia unhotettuja vahoja virsiä seuraavat uudet: N:o 411,\n299, 412 ja \"Ratk riemullisell mielell\" (nykyisestä virsikirjasta\nhyljätty). Yhteensä tässä siis on 6 uutta virttä.\n\nArkkiveisuista ovat otetut: N:o 332 luultavasti 1678,[181] N:o 411 v.\n1683?[182] N:o 299 v. 1685,[183] N:o 412 ja \"Ratk riemullisell\"\n1690;[184] N:o 237 ei löydy arkkiveisuissa. \"Ratk riemullisell mielell\"\nja N:o 332 lienevät alkuperäisiä; muut kaikki ovat Ruotsin vanhasta\nvirsikirjasta käännetyt.\n\nVuonna 1696 ilmestyi taas uusi Suomalaisen sielun tavara,[185] jossa on\n\"Täydellinen, parattu ja erinomaisten pääcappalden jälken vastudest\njaettu virsikirja\". Se sisältää aivan samat kuin edellinen yhteen\nseotettuna; lopussa on erikseen uusia N:o 413 ja 364. Edellinen löytyy\nRuotsin vanhassa virsikirjassa, jälkimäinen ei. Se on Ruotsista\nkäännetty ja ilmestyi arkkiveisuna 1690.[186]\n\nTätä samaa tuli uusi painos v. 1700, josta on hyljätty N:o 6, 12, 13,\n23, 25, 50, 55, 57, 64, 82, 91, 93, 105, 108, 115, 177, 221, 231, 240,\n242, 272, 275, 277, 326, 328, 393, 405 ja \"Kristus vastaan\nvihollisians\". Muuten se sisältää samat kuin edellinen pait että N:o\n346 tähän jälleen on otettu ja lisäksi tullut 63 uutta, nimittäin: N:o\n20, 21, 22, 26, 27, 31, 41, 44, 48, 59, 60, 68, 80, 95, 98, 99, 130,\n132, 141, 147, 148, 149, 150, 151, 153, 154, 166, 171, 182, 194, 195,\n226, 232, 234, 235, 236, 239, 245, 249, 251, 264, 278, 291, 298, 300,\n316, 317, 318, 322, 329, 345, 350, 355, 357, 360, 361, 371, 372, 373,\n390, 391, 406, 408. --\n\nArkkiveisuina ovat ennen olleet painetut N:o 141 (Perttuli Hordellin\ntekemä) 1636,[187] N:o 278 (ylimääräisen provessorin Juhana Cajanon\ntekemä; hän kuoli nuorena v. 1681[188]) v. 1683,[189] 291 ja 318 v.\n1700.[190] -- Näistä N:o 48 ei löydy aivan semmoisenaan Ruotsin\nvirsikirjassa (lieneekö mukaillus vai oma?) eikä myös N:o 141 (Saksasta\nTireht. Lagin muk.) ja 278 (oma). Muut kaikki löytyvät Ruotsin vanhassa\nvirsikirjassa. -- Tässä virsikirjassa ovat jo virret järjestetyt ja\nnumeroitut 1695 vuoden Ruotsin virsikirjan mukaan ja ne numerot, jotka\nvielä puuttuvat, ovat väliltä poisheitetyt; sillä tavoin viimeisellä\nvirrellä on numero 414. --\n\nViimeeksi tuli vuonna 1701 ensikerran painosta nykyinen virsikirjamme,\nvarustettuna XII:n Kaarle kuninkaan yksinoikeuskirjalla (XI:s Kaarle\noli jo vuonna 1696 antanut Gezeliolle yksinoikeuskirjan, josta siis\ntämä vaan oli uudistus). Sen nimenä oli: \"Uusi Suomenkielinen\nvirsikirja -- -- Cun. Maj:n Armoll. Käskystä, Colmen Consistoriumin\n(Turun, Viipurin ja Narvan) suostumisella, tarpellisest parattu; Nijn\nmyös sen MDCXCV ylitzecatzotun Ruotzalaisen Virsi-Kirjan jälkeen\njalosti enätty\".[191] -- Tähän oli jälleen otettu edellisestä hyljätyt\nvirret, pait \"Kristus vastaan vihollisians\"; myöskin on hyljätty N:o\n414 \"Ratk riemullisell mielell\". Uusia on tullut lisään 51 virttä\nnimittäin: N:o 29, 34, 35, 39, 42, 46, 63, 73, 75, 81, 84, 94, 107,\n131, 138, 152, 191, 207, 213, 233, 243, 248, 252, 253, 266, 269, 273,\n274, 281, 282, 292, 293, 294, 295, 301, 302, 319, 320, 321, 333, 334,\n351, 363, 369, 377, 384, 385, 389, 403, 404.\n\nArkkiveisuista otettu on ainoastaan N:o 363 v. 1700.[192] -- Kaikki\novat Ruotsin virsikirjasta käännetyt. -- Näillä 1700 ja 1701 vuoden\nvirsikirjoihin tulleilla uusilla virsillä enemmiten tahtoo olla\nsukulaisuus, niin että suurimman osan luulisi yhden miehen tekemäksi.\nKuka tämä mies oli, ei voi ihan varmaan päättää, mutta hyvin uskottava\non että se oli Erik Erikinpoika Cajanus (Sotkamossa syntynyt 1675;\nMaisteri 1697; Turun koulun konrehtori 1698; Kruunubyyn kirkkoh. 1703.\nIsonvihan aikana oleskeli Medelpadissa; kontrahtiprov. 1722; k. 1737).\nTästä miehestä, joka muutenkin on tuttu Suomen kielen tutkijaksi[193]\nja jonka nimi usein löytyy onnentoivotuslauluin alla, sanoo[194]\npojanpoikansa Erik Cajanus että hän kouluvirkansa sivussa työskenteli\n\"uuden Suomen virsikirjan parannuksen ja painokorjauksen kanssa\".\n\nTällä tavalla oli Suomen kansa nyt saanut uuden \"jalosti enätyn\"\nvirsikirjan. Mikä arvo sillä oli senaikuisten miesten silmissä, näemme\nJuslenion lauseista. Nuorena hän innossansa siinä näki Homeron\njalouden, Demostheneen sujuvan puheen y.m.; mutta vanhanakin ja\nkylmettynä hän sanoo sen sanoissa, puheenparsissa sekä esitystavassa ei\npuuttuvan terävyyttä eikä jaloutta.[195]\n\nNykyinen aika tahtoo päinvastoin tuomita koko teoksen tulen omaksi.\nMutta jo Suomalaisen ja Hemmingin kokeista puhuen, yritin tätä liian\nkovaa päätöstä helpottaa, ja vielä suuremmalla syyllä täytyy ruveta\nnäiden uudempain virtten puolustajaksi. Niitä liikoja tarvuita ja\nsanoja, sitä alinomaista värsymitan rikkomista näissä harvoin enää\nhavaitsee. Harjotus kielen viljelemisessä ja yliopiston vaikuttama\ntuttavuus parasten sekä muinasten että senaikuisten runoteosten kanssa\nolivat Suomen virret silittäneet säännöllisiksi. Tämä silitystyö\nkuitenkin kävi hitaisesti. Raumannon uudet virret ovat yhtä liikkaavia\nkuin entisetkin, samaten enimmät 1674:n, 86:n 92:n ja 1696:n\nvirsikirjoihin lisään tulleita; mutta niissä jo näkyy muutamia\nsileämpiä. Semmoisia ovat esim. nuot arkista N:o 250 Pipp. luett.\notetut ynnä N:o 134 ja 28. Niistäpä, jotka v. 1700 ja 1701 otettiin\nvirsikirjaan juuri harva enää antaa laittajalle sijaa tämäm suhteen.\nMonessa heistä muutenkin ilmottuu käännöksessä herkkä runollinen henki,\nniin että vähäisellä korjauksella kelpaisivat uuteenkin tehtävään\nSuomen virsikirjaan. Semmoisia ovat esimerkiksi N:o 95, 99, 243, 318,\n360 ja varsin tuo erinomaisen kaunis N:o 278. Tämä korjaus enimmiten\ntulisi koskemaan noihin katkettuin sanapäätteisin, joita ei soinnulle\narempi korvamme enää siihen määrään tahdo sallia. Sinä aikana sitä\ntapaa katsottiin erinomaiseksi Suomen kielen eduksi. Niin sanoo\nesim. Aeschillus Petraeus[196] ja hänen mukaan Martinius[197]\nsuomenkieliselle virrenteolle olevan suuri helpotus siitä, että sanoja\nsaapi lyhentää (johon vetää esimerkkiä) sekä myös pitentää (esim.\nvalaisepi = valaise j.m.) Myöskin sanoo suurena apuna olevan sekä\nnimi- että tekosanain monet \"diminutiva\" (esim. poicainen, auttelen!)\nNiinkuin ennen jo on mainittu sekä hän että Martinius arvelivat\nriimin Suomen runomuksen välttämättömäksi tunnustähdeksi.\nSitten sanoo Petraeus: Tähän tulee lisäksi eräs omituisuus tässä\nkielessä, että mielellään tahtoo värsyn alkuun pantavaksi samalla\npuustavilla alkavia sanoja esim.\n\n    Ynnä yxi yhteys (Suom. virsik. N:o 91).\n\nTämmöiset riimit ovat konstikkaiset ja tällä kielellä omituiset.\nYksinkertaisempia ovat ne, joissa ei yksiä alkupuustavia viljellä.[198]\nTämmöisiä alkusoinnullisia värsyjä sanoo olevan arvotustenkin ja\nsanalaskuin, joista kumpasista vetää esiin esimerkkiä.\n\nMartinius sanoo: \"Sekin on omituista tällä Suomen kielellä että\nvärsyssä (riimittömässäkö?) ja riimeissä värsyn alussa viljelee yksillä\npuustavilla alkavia koko riviä ja lauseita tai edes muutamia\nsanoja\".[199]\n\nNäistä lauseista näkyy kuinka tarpeellisena, hyvälle Suomen runoelmalle\npidettiin alkusointua. Sitä onkin viljelty enimmissä tämän ajan\nvirsissä ja lauluissa.\n\nTähän on nyt Suomen virsikirja jättäminen, jonka syntyä ja kasvua\nolemme kokeneet seurata. Mutta ennenkuin muualle käännymme, pankaamme\ntähdelle, kuinka ruotsalaisuuden vallalle pyrkiminen Suomessa siinäkin\nilmoittaikse, että tämän aikakauden alkupuolella virsikirjoihin\notetuista enimmät ja kahden viimeisen virsikirjan pian kaikki uudet\nvirret ovat käännetyt Ruotsin virsikirjasta. Suomen kirkko ei enää\nsaanut astua omia teitään, täytyi ruotsalaisen jäljissä kontata.\nVirsien järjestyskin on sovitettu Ruotsin virsikirjan mukaan; on\nkuitenkin erotuksia, joissa sekin omituinen, ettei meillä ole\nkuninkaan, perintöprinsin eikä valtaneuvosten laulettavia virsiä.\n\nMe olemme nähneet että suuri joukko virsikirjan uusia virsiä jo ennen\noli arkkiveisuina levinnyt kansaan ja sille tullut tutuksi.\nKirjapainoja Suomeen saatua, näitä arkkiveisuja alkoi tulla yhä\nviljemmältä. Suuri osa heistä on Ruotsista käännetty, mutta on\nniitäkin, jotka silminnähtävästi ovat alkuperäisiä. Niissä, samaten\nkuin Hemminginki omissa, enimmiten on alkusointua sekä ajatusriimiä ja\nvärsyrakennus Suomen runon kaltainen. Semmoisia ovat Suomen\nvirsikirjaan otetut N:o 271, 338, 407 ja useammat muut virsikirjaan\nottamatta jääneet. Ylipäätään ovat pitkäpiimäisiä ja runohenkeä niissä\nei ole sanottavaksi.\n\nNäytteenä saakoon tässä sijansa alku virrestä,[200] jonka tekijä taitaa\nolla Lauritza Isakinpoika Harikkalasta,[201] sillä sen nimen saapi\nrivien alkupuustaveista saman arkin ensimäisessä virressä:\n\n    Jesuxen muisto iloinen\n    On sydämelle suloinen,\n    Makiamb cuin huulden hunaja,\n    Cauniimmast cannelda cumaja.\n\n    Ei veisata suloisembaa,\n    Taick cuulla caunehembata,\n    Ei ajatella callimbata\n    Cuin Jesus Jumalan poica.\n\n    Se nimi on voimallinen,\n    Taivas' maasa cunniallinen,\n    Jong' ainoan cautta annetan\n    Armo ja autuus cannetan\n    J.n.e.\n\nToisesta[202] kuuluu yksi paikka näin:\n\n    Mailmas nyt caicki ihastuvat\n    Tulevan kevän cauniut,\n    Vastudest elämän riemastuvat,\n    Luodut caick suven tuovat;\n    Joca lindu lendä cumpanins cans,\n    Meri, metz' pauha iloisans\n    Ja iloista sydändä canda.\n\n    Ain Herra pyhän säätyns suori\n    Nijn cauvan cuin mailma seiso,\n    Hänen edesäns on joca päivä nuori,\n    Vaick muutoxet tapahtu meisä;\n    Syxyn ja talven sijs joca vuonn,\n    Suven, kevän ain edestuon\n    On Herran siunaus suuri.\n    J.n.e.\n\n(Saman arkin viimeisessä virressä tekevät rivien alkupuustavit nimen\n_Carle Thomanpoica Mlin_).\n\nMutta Suomen runollisuus tällä aikakaudella ei pysynyt enää\nhengellisyyden rajoissa. Uusi laji alkaa ilmestyä tälle alalle, se on\n_tilapää runomus_. Ensimäinen täänkaltainen runoelma, josta meillä on\ntieto, on onnentoivotus Sigismund kuninkaalle kun tuli Vilnaan v.\n1589.[203] Sen on kirjottanut joku Vilnan akatemian oppilas,\nepäilemättä katolisuskoinen Suomesta. Mutta se on kadonnut. Muita siltä\naikakaudelta ei tiedetä. Mutta nyt kun Suomessa oli tilaisuus ne saada\npainetuksi, alkoi niitä ilmestyä enemmän. Ne ovat onnentoivotuksia\nkirjain tekijöille, hää- ja hautavirsiä, lauluja kuninkaallisten\nhenkien syntymästä ja kuolemasta sekä historiallisia. Totista runon\nsuloisuutta niistä tietysti ei saa hakea, mutta välistä ilahuttaa meitä\nniissä kuitenkin sukkela sanan käänne tahi lämmin tunne. Merkittävä on\nettä enimmät ovat runomittaan raketut, joka tässä on parempi kuin\nvirsissä, missä nuotti oli haittana, mutta kuitenkin näyttää kuinka\nvähän sinä aikana tiettiin runomme oikeasta laadusta. Alkusointua ja\najatusriimiä niissä kyllä aina on (jälkimäinen kuitenkin välistä on\nvaillinainen); mutta runot ovat riimillisiä, täynnä katkaistuja sanoja\nja tavujen pituudesta ei ole pidetty mitään lukua.\n\nEnsimäinen tään ajan runoniekkoja on Erik Justander[204] (Kuoli\nMynämäen kirkkoherrana 1678), ensimäinen \"poeseos\" provessori Turussa.\n\nHän oli Brahen erinomaisessa suosiossa ja kirjotti hänen puolisonsa\nKatrina Stenbock'in kuoltua kolmikielisen jälkimuiston,[205] joista\nviimeinen on suomenkielinen. Se on aivan mautonta soperrusta samatekuin\nruotsalainenkin, latinainen lainahöyhenillään vähän letustelee.\nPait tätä on Justander vielä kirjottanut yhden \"_gratulatio\nTavastrunico-rhythmica_\" Viipurin uuden kirkon vihkiäisiin[206] sekä\n\"_gratulatio Tavast-runico-finnonica_\" Pachaleniolle,[207] joka oli\nsuomentanut kirjan Cantio cygnea. Edellinen on tehty \"_stante pede_\",\njälkimäisen kutsuu \"_extemporanea_\", josta näkyy että siihen aikaan\nvallassäätyisissäkin vielä oli tapana edeltäkäsin valmistamatta laulaa\nrunoja juhlissa. Vielä on säilynyt neljäskin Justanderin runoelma,\nnimittäin jälkimuisto,[208] jossa on kolme runopalaista ja yksi virsi.\nEiköhän liene tämä \"poeseos\" provessorin into suomalaisia runoja\nsepittelemään taivuttanut muidenkin harrastusta samaan päin?\n\nKenen siihen lieneekin ansio, niin näemme kohta useampia muita\nsenkaltaisia yrityksiä. Jälkimuistoja ovat Pipp. luettelon N:o 141\n(Juh. Rauthelius, Janakkalan kappal., k. 1704) v. 1668, N:o 144\n(Kaapriel J. Lagus, Kiskon kirkkoh. n. 1680) v. 1669, N:o 286 (Juh.\nKeckonius, Huittisten provasti, k. 1719) v. 1690, N:o 335 (Erik N.\nQvist ja Kaapriel Langius) v. 1708 ja N:o 426 v. 1712. Onnentoivotuksia\nhäihin N:o 348 (J.A.M.) 1700 ja 437 v. 1717. Onnentoivotuksia\nkirjantekijöille: N:o 74 (Jaakop Lignipaeus, Porin koulun rehtori ja\nSimo Mulinus Teiskon kappal.) v. 1654, N:o 107 (Taneli Reuter Oriveden\nkirkkoh. k. 1685) v. 1664, N:o 137 (Tuomas Rajalenius) v. 1667 ja N:o\n201 v. 1679. -- Hovirunoja: Ylistysruno XI:lle Kaarlelle (Martti\nMartinius) kieliopissa, Ulrika Eleonoran kuolemasta 1695,[209] ja\nriemuveisu XII:n Kaarlen kruunausjuhlaan (Juh. Scheffer, kun.\nhovisaarnaaja, sitte Geflen prov.) 1697.[210] -- Ensimäinen\nhistoriallinen on: Ajantieto Suomen maan menoist ja uscoist,\nerinomaisest Suomen Pispoista cungin Cuningan ajalla, lyhykäisijn\nrijmein coottu a Laurentio Petri Ab., Praepos. & Pastore Tammelensi\n1658,[211] uudestaan painettu 1671, 84, 95 sekä viimein Kaarle Reinin\nkädellä paljon lisättynä v. 1752. Tämä on Suomen runomittaan rakettu\nriimikronika, johon kehotus ja esimerkki luultavasti oli saatu\nMessenion tekemästä Suomen maan riimikronikasta. Niinkuin\npäällekirjotuksesta näkyy, tässä enimmiten on puheena piispain työt ja\ntoimet. Mutta yhä välistä sekaantuu siihen tietoja Ruotsin ja Suomen\nyhteisestäkin historiasta, kuninkaista, sodista, vieläpä mainitaan\nSuomessa olleita ruttotauteja, tulipaloja ja nälkävuosia. Se ulottuu\nvuoteen 1671. Tämä riimillinen ajantieto tietysti ei voi sisältää\ntotisempaa runohenkeä kuin muutkaan samanlaiset; mutta ei voi kieltää\nettä se taitavasti on sommitettu ja varsinkin loppupuolessa, joka vasta\nlisättiin toiseen painokseen, tulee kuvaelus elävämmäksi ja itse\nkirjottajan tunteet toisinaan puhkeevat ilmi, virvotellen kertomuksen\nkuivaa juonta. Esim. kun. X:n Kaarlen ajasta laulaa:\n\n    \"Ah cuing saartan saarta tätä!\n    Mones paicas näky hätä;\n    Sota surma, tauti tappa,\n    Ket eij vijmein kijnni nappa?\n    Cuules cuiteng Suomi culda,\n    Sanomat sanon, muista mulda:\n    Culki cuuluisa cuningas,\n    Ruotzin cruunattu ruhtinas,\n    Carl Gösta caunucainen,\n    Sangar sangen voimallinen,\n    Puski puskeit Puolacoita,\n    Jumi Juutei juonicaita,\n    Hajott' hahdet vihollisten,\n    Vieckain vesill olevaisten.\" j.n.e.\n\nHistoriallisia virsiä löytyy vielä yksi XI:n Kaarlen sodasta[212] ja\ntoinen Vironmaan pelastuksesta.[213]\n\nMutta erinäisen maineen ansaitsee tämän ajan historiallisista\nrunoniekoista Anterus H. Aschelinus, joka ensin oli \"collega secundus\"\nTurun tuomiokoulussa ja sitten Villnäs'in kappalaisna, k. 1703. --\nHänellä näkyy olleen syvempi runosuoni kuin useimmilla muilla\naikalaisillaan. Hänen laulunsa (runoja hän ei kirjoittanut) ovat kyllä\nenimmiten liian pitkäpiimäiset ja sanat niissä kovin runnellut,\nvoidaksensa tyydyttää nykyisen ajan vaatimukset, mutta niissä ilmottuva\ntunteen into ja totisesti runolliset vertaukset kohottavat ne kuitenkin\ntavallista korkeammaksi. --\n\nHänen teoksiaan on säilynyt: virsi Suuresta nälästä 1697,[214] ilolaulu\nNarvan voitosta,[215] ja Uronuhri Jumalalle XII:n Kaarlen edestä\n1703.[216] Kukaties on myöskin virsi Ulrika Eleonoran kuolemasta saman\nmiehen tekemä; sen tahtoisi päättää sukulaisuudesta vertauksissa ja\nlauseissa. Ensinmainitusta otamme palasen näytteeksi:\n\n    \"Ach cuing suur on minun tuscan\n    Tämän surkeun valjus sääs!\n    Murhen myrsky, vaivan pusca\n    Maahan syöxe cruunun pääst;\n    Usein uitan vuoteni\n    Hartaill kyyneleilläni\n    Tällä surkeel näljän ajal,\n    Cuin nyt pyöri joca majal\".\n\n    -- -- --\n\n    \"Casvoist cauneus on langenn\n    Monen tuiman todell pois,\n    Jotca ennen hohta sangen\n    Vaatein kijldämyxis voit;\n    Joill ehk lunda puhtaambi,\n    Muoto myös ol valkiambi,\n    Iho punaisemb coralli,\n    Kirckamb calleimbat crystalli!\"\n\nLaulussa Narvan voitosta ilmottuu innollinen voittoriemu ja luottamus\nKaarle kuninkaasen. Narva kuvataan morsiameksi, jota Pietari tahto\nhoukutella puoleensa, vaan hän ei suostu:\n\n    \"Nijn cauan cuin veri on lämbymänäns,\n    Edes vastan Ingerin majoi\".\n\nViimein kun hätä on kovinna, tulee Kaarle joukkoineen:\n\n    \"He tulit cuin carhut, joild pojat on pois,\n    Ratk avoimill kidoill ja suilla\n    Ja seurasit Lejonat nijn paljon cuin voit\n    Maall, merell, nijn caduill cuin cuilla (kujilla)\n    -- -- --\n    Näin Jumalan avulla sodim!\"\n\nRiimillisten runoin tekijöistä merkillisin on _Sakari Lithovius_, Oulun\nporvarin poika, syntynyt 1672,[217] tuli kirkkoherraksi Nyeniin, josta\nkuitenkin täytyi Venäläisten edestä paeta Ruotsiin. Siinä eli,\nenimmiten Tukholmassa, viratonna ja köyhänä, siksi kun v. 1713 pääsi\nOulun kirkkoherraksi, k. 1743. Hänenkin runoissaan ovat sanat katkotut\nja tavuiden arvo poljettu, mutta kuitenkin on rakennus jo selvemmin\nvanhan runon tapainen, ja ajatusriimin taitavalla viljelemisellä ynnä\nmahdillisten sanain valitsemisella hän on runoillensa antanut\ntavallisesta puheesta eroavan juhlallisen muodon. Nämä runot ovat ikään\nkuin nääntyvän Suomen sydämestä puhkeavia syviä huokauksia. Välistä kun\nlaulavat jonkun onnellisen tapauksen, yrittävät iloitsemaan ja\nriemuitsemaan, vaan tämä riemu on aivan niinkuin sairaan liehe, joka\nomaisiltaan tahtoo peittää kuinka vaikeasti häntä kipu kalvaa.\nJa kaksi näitä on uusi, raskas rasitus pakottanut sydämestä.\n\nEnsimäinen[218] on onnentoivotus Hessin Fredrikin ja Ulrika Eleonoran\nhäihin; Lithovius yrittää tämän juhlan vuoksi hetkeksi karkottaa\ntuskan, laulaen:\n\n    \"Siirry suru Suomalaisten,\n    Parcu poijes Pohjalaisten\", j.n.e.\n\nHän Fredrikin tulossa Ruotsiin jo näkee rauhan toivon ja pyytää:\n\n    \"Otollinen öljynoxa\n    Saata Suomeen suuri Saxa.\"\n\nToisessa[219] suree Turun piispa Gezelion kuolemaa; kolmas[220] on\nerinomaisesti innollinen, jossa hän valittaa sen tuen raukenemista,\nmikä aina vielä oli pitänyt toivon pystyssä, XII:n Kaarlen kuolemaa.\nLopulla kiroo sitä kättä, joka sen murhan on tehnyt, ynnä Norjan maata,\njossa se on tapahtunut:\n\n    \"Norjan nijtyt, Norjan nurmet\n    -- -- --\n    Älköhön äckäckö äänet,\n    Sattuco sinne satehet,\n    Coskeco cans coscan caste\n    Vainioille vihollisten!\"\n\nNeljäs[221] Ulrika Eleonoran kruunauksesta ilmottaa jo taas vähän uutta\ntoivoa ja viides[222] riemuitsee lähenevästä rauhasta:\n\n    \"Sota suuri sammucohon,\n    Pahat päivät paetcohon,\n    Rauetcohon raju ilmat!\n    Muuttucohon murhem mustat,\n    Surkeudet sijrtyköhön!\n    Rauha armas riendyköhön,\n    Riemu runsas ruvetcohon,\n    Auring' armas astucohon\n    Vaivatuita virvottaman,\n    Levottomij lohduttaman!\"\n\nNäiden riimillisten ja virheellisten runoin joukosta havaitsemme\nkuitenkin ihmeellä muutamia, joissa ulkonaisen muodon suhteen ei ole\nmelkein mitään moitteen sijaa. Yksi näitä on Ilolaulu Jesuksesta v.\n1690.[223] Sen tekijän Mattias Salamnion sanoo Stjernman[224] olleen\nkappalaisna Pohjanmaalla, ja Juslenius (muuten pannen hänelle nimen\nJuhana) mainitsee Kalajoen kappalaiseksi.[225] Mutta Kalajoella ei\ntiedä Strandberg löytyneen sennimistä pappia, ja koko sukunimeä ei ole\nhänen kirjassaan. Samaten olen häntä hakien turhaan katsonut läpi\nPohjanmaan henkikirjat v. 1690. Miten asian laita lieneekään.\n\nIlolaulu Jesuksesta, joka sisältää 29 runoa 2265 värsyssä, on\nrunomittaan sovitettu evankeliumi. Se kertoo lyhyesti Jesuksen\nsyntymisen, luettelee vieläkin lyhyemmin hänen työnsä ja rupeaa sitten\nkuvaelemaan hänen kärsimistänsä, kuolemaa sekä ylösnousemusta. Aine on\nsemmoinen että sen jalous paraten ilmottaikse evankelistain\nyksinkertaisissa, koristelemattomissa sanoissa. Mitä taito siihen lisää\non useammin vahingoksi eikä eduksi. Sentähden ei voi evankeliumein\nrunolliseen muotoon rakentaminen milloinkaan täydellisesti tyydyttää.\nMutta jos tätä runoa lajissaan katselemme, niin on tunnustaminen, että\nhän kertomuksensa taitavasti on sovittanut ja käyttänyt sen\nkaunistamiseksi ja elähyttämiseksi kaikki runomme omituiset\nsuloisuudet. --\n\nPaikottain on hän kyllä kovin niukka ajatusriimin viljelemisessä, mutta\nenimmiten sitä hyvin sopivasti käyttää, kertovärsyissä sanoen asiaa yhä\nväkevämmillä sanoilla. Kuvaus on välistä hyvinkin elävä, niinkuin esim.\n6:s runo, jonka aineena on Israelin kansan pako Egyptistä, ja 19:s\nJesuksen kuolemasta ynnä 20:s ihmeistä, jotka samassa tapahtuivat.\nTämä 19:s runo on siitäkin merkillinen että vanhain runoin tavalla\ntekee mielelliseksi kielelliseksi luontokappaleen. Aurinko nimittäin\nVapahtajaa ristinpuussa pilkattaessa\n\n    \"Katsoi päälle korkealta,\n    Muutti muotonsa parahan,\n    Kasvons pian pojes väänsi\n    Luojan surmasta surussa;\n    Sanoi suulla surkealla:\n    Kussas on ilo enämpi,\n    Kosk' on Luoja kuolemassa?\n    Pitäisikö paisteheni\n    Laskemani lempehemmän\n    Päälle kansan kelvottoman?\n    Pani poijes seppelensä,\n    Riisui puhtahan pukunsa,\n    Surumanttelin sivalsi,\n    Peitti silmänsä punaiset\".\n\nVaan kun sitten Vapahtaja vaivoissaan huusi: Jumala miksi minun\nhylkäsit? niin aurinko tulee jälleen pilvistä häntä lohduttamaan.\n\nTämän runon ulkonainen muoto on melkein virheetön; ainoa moitittava on\nsilloin tällöin sekaan luikahtanut kankeampi värsy, joku ainoa\nkatkaistu sana ja tuo jo mainittu paikottain puuttuvainen ajatusriimi.\nMyöskin näkyy sanain ja lausetten valitsemisessa toisinaan jotain\n_talonpoikamaista_. Mutta kuitenkin luulisin että se Suomen\nrunollisuuden ystäville vielä nytkin voisi olla mieleen. Senaikuiset\nmiehet sitä pitivät suuressa arvossa, niinkuin Juslenion lause[226]\ntodistaa. Ja ihan nykyään v. 1852 ilmestyi[227] se uudestaan 14:ssä\npainoksessa.\n\nSama Mattias Salamnius on myöskin kirjottanut sururunon vanhemman\nGezelion kuolemasta 1690.[228] Se on rakennukseltaan hyvä, mutta\nsisällyksen puolesta aivan kuiva elämäkerta.\n\nKolmas tältä aikakaudelta säilynyt kelpo runo on: Ilolaulu Narvan\nvoitosta 1700.[229] Tämän on \"Oulun caupungissa\" sepittänyt I.G.H.S.\nKetä nuot puustavit tarkottanevat, siitä ei ole ollut mahdollista saada\nselkoa. Semmoiset siinä löytyvät sanat kuin: taa, naa, pacajat,\nottasimma, täyet y.m. osottaisivat miehen kotiperäksi Kajanin seudun t.\nKarjalan.\n\nTämä ei ole uskollisesti historiallinen runo, vaan mielikuvailo on\naineen oman mallinsa mukaan valanut. Luonteensa on kokonaan leikkisä ja\npilkallinen. Kerrottuansa kuinka Venäjän sotajoukko julmasti menetteli,\nmainitsee että Kaarle kuningas vähäisen joukkonsa kanssa tulee avuksi.\nTuosta\n\n    \"Zaarin samettiset,\n    Heicot housut huikeasti,\n    Vapisevat vaikeasti,\n    Totta tuimasti tutisit\".\n\nTiedusteltua eräältä mieheltään minkälainen Ruotsin joukko on ja saatua\nvastaukseksi niiden olevan\n\n    \"Aivan miehet miehuulliset\n    Sotahan soveliahat\" j.n.e.\n\nniin Zaari pötkii pakoon, sillä tekosyyllä että vaan menee poikansa\npois viemään ja kohta tulee takasin. Kun sitten tappelus alkaa, Kaarlen\nsotamiehet\n\n    \"Saunan sitten sovittavat\n    Zaarin suurell sotajoucoll,\n    Syhyville saltacoille:\n    Puita paljolta panevat,\n    leviältä lämmittävät\n    Suomen tutulla tavalla,\n    Että löylyä lisäten\n    Tuli cullengin tuculta.\"\n    -- -- --\n    \"Sitten taas sijvollisesti\n    Narvan virras viruttelit,\n    Puhtahaxi puhistelit\".\n\nVenäläiset tuota ei kauan kestä, vaan antauvat vangiksi. Tässäkin\nrunossa on paikka, jossa näkyy vanhain runojen vaikutus.\n\nSe kuuluu näin:\n\n    \"_Itze ilman Herra Jesus,_\n    Aivan autuas Jumala\n    _Piti pilvissä keräjät,\n    Selkiässä selvät neuvot,_\n    Ruotzin avux runsahaxi\n    Andoi tuulen, teki tuiscun,\n    Lumitteli luntun neuvot,\n    Sammutteli säkehetkin\n    Venäläisten vänniköistä\".\n\nMuutenkin on tässä sanoja sekä puheenparsia, jotka löytyvät Kalevalan\nrunoissa. Ulkomuoto muuten on aivan virheetön, pait että välistä, vaan\nharvaan, on joku sana katkaistu.\n\nVielä neljännen runon kirjotti Perttuli Vhael,[230] jonka nimi on:\n\n    Suomen suruisen cansan\n    Ynnä Pohjan peräläisten\n    Vaikia valitusruno\n    Alla vaivan vaikeimman,\n    Venäjän verisen miecan\n    Tygö Carlen callehimman\n    -- -- -- -- --\n    _Runo raudalla rakettu_.[231]\n\nSe on säikähtyneen Suomen hätähuuto v. 1714 koska Venäläinen, koko\nSuomen vallotettua, alkoi tehdä hirmutöitään! Suomi pelolla kysyy missä\nsankarinsa niin kauvan viipyy ja huutaa häntä avuksi, luetellen\nkauheita kärsimiänsä, ensin varain riistämiset, sitten lasten viemiset\nvieraasen maahan, vieraasen uskoon, tuosta julmat vaivat, millä ihmiset\nkidutettiin kuoliaksi. Viimein lupaa Kaarlelle täydet verot tuoda ja\nmuutenkin kaikin puolin siivosti elää, jos vaan tulisi kotiin,\nlopettaen tällä surkealla huudolla, joka muutenkin yhä välistä puhkee\nsen rinnasta:\n\n    \"Caarle cuuluisin cuningas,\n    Tule cullainen cotihin\n    Tuoppas rauha tullesansi!\"\n\nLopuksi tässä vielä on mainittavana 2 lauluteosta jotka ovat erilaatua\nkuin edelliset. Toinen niistä, Huonen-Speili[232] -- -- Opixi caikille\nIaloMaxi on opettavainen ja sisältää neuvoja isännille, emännille,\nrengeille ja piioille. Se on riimillinen runo ja sisällykseltään aivan\nsuloton. Mutta kuitenkin on sitä kansaan levinnyt 10 painosta,\nviimeinen 1848. -- Nuot puustavit I.M. epäilemättä tarkottavat tekijää,\njoka kielestä päättäen taisi olla Varsinais-Suomalainen taikka\nSatakuntalainen, mutta Porthankin häntä vaan mainitsee sanalla \"auctor\nanonymus\".\n\nToinen on veisu \"Talonpojill cunniaxi ja ylistyxexi\", jonka on\nsepittänyt Tornion kirkkoherra Kaapriel Tuderus k. 1705. Se kuvailee\nhilpeästi ja taitavasti talonpojan töitä ja elämää. Ruotsin\nsenaikuisten lauluseppäin vaikutus näkyy sen konstikkaissa riimeissä\nesim.\n\n    \"Silloin vasta riemu se cuulu,\n    Cosca soivat pilli ja huilu:\n    Moni himost pala ja hala;\n    Silloin nuori mies hyppä hies.\n    Morsian cruunupääs ombi pahas sääs;\n    Silloin olut tuodan ja suodan,\n    Coska malja ystäväin juodan.\"\n\n\n\n\nRuotsalaisuus ja Fennofilot 1721-1766.\n\n\nRuotsin valta ei ollut enää sama kuin ennen. Säihkyvänä salamana oli\nRuotsin miekka vielä kerran XII:n Kaarlen kädessä välähtänyt ympäri\nEuropan itäistä äärtä; mutta loistonsa kohta sammui oman maan veriin ja\ntuhkihin. Ruotsin täytyi astua askelta alemmaksi Europan valtakuntien\njärjestyksessä.\n\nArveltu on että juuri tämä Ruotsin vallan riutuminen päästi Suomen\nkansallisuuden paremmin virkoamaan. Mutta kohta saamme nähdä useampia\nlauseita, jotka todistavat, että kansallistunto Suomessa perinvastoin\noli tullut heikommaksi entistään. Eikä ole kummaa! Sillä jos Ruotsi\nKaarlen sotaleikistä oli riutumaisillaan, niin Suomi siitä lähti\nryöstettynä raadeltuna, melkein autiona korpena. Se virkosi, virkosi\nihmeellisen kerkeästi, mutta kauan vielä oli köyhyys sen osana, ja\nvähäiset säästövaransa vei suureksi osaksi taas 1741 vuoden sota. Jos\nennenkin Suomi, mahtavampaan veljeensä verraten oli ollut halpana, niin\nnyt sen rinnalla seisoi kuin köyhä mökkiläinen varakkaan talon isännän\nvieressä. Kukaties olisi Ruotsin voimattomuus maata varjelemaan jo nyt\nherättänyt eron tuumia; vaan Venäläisen hirmutyöt olivat vielä niin\nvereksessä eli oikeammin sanoen verisessä muistossa, että pelottivat\nSuomea vielä kiinteämmin Ruotsin turvihin. -- Paitsi tätä on myöskin\ntuo edellisellä aikakaudella tullut Ruotsalaistulva epäilemättä\nvaikuttanut Suomen erinäistunnon heikonemista. --\n\nEsimerkkinä siitä kuinka Suomen erinäistunto oli hämmentynyt, olkoot\nseuraavat lauseet. Herman Fleming kruunaupuheessa \"Svea rikes välgång\"\n1751, yhä vaan puhuu: \"rakas Ruotsimme\", \"Manhem\", \"_esi-isämme\nGotilaiset_\" j.n.e. -- Lithander Satakunt. väitöksessä juttelee\n\"mainioista Ruotsalaisista miehistämme\". -- Leopold Hämäl. väitöksessä\n1753 sanoo \"tässä Ruotsissamme\". -- Itsepä Kaarle Fredrik Mennander\nTurun yliopiston satavuotisessa juhlassa piti puheen (pain. 1742),\njossa kehuu \"maamme\" (vårt land) olleen sankarien kotina, tuosta\nlaveasti puhuen Skandinavian berserkeistä sekä skaldeista, Ja muutenkin\non puhe täynnään semmoisia lauseita kuin: \"joka rehellinen Ruotsalainen\nkaikissa Ruotsin maissa\",[233] \"Ruotsin majoissa\" j.n.e.[234]\n\nVaan ei kuitenkaan kaikki näin puhuneet. Löytyy tältäkin aikakaudelta\nlauseita, jotka selvästi erottavat Suomen kansan Ruotsalaisista.\nNiin esim. piispa Witte puheessaan \"Ad festum restaurationis Acad. Ab.\"\n1722 toivottaa että \"olkoon Turun yliopisto Ruotsin valtakunnan loisto\nja Suomalaisten verraton kunnia\", Samaten ei sano olevan mitään, joka\nniin paljon kuin tämä yliopisto on tuottanut \"Suomen kansalle kunniaa\".\n-- Henrik Hassel provessori puheessa: \"De meritis Gustavianae familiae\nin patriam\" 1746, patria'lla kyllä tarkottaa koko Ruotsin valtakuntaa,\nvaan sanoo myös:\n\n    \"Terve Sä Ruotsalaisten silmäterä!\n    Terve Sä Suomalaisten sydänkäpy\"![235]\n\nRenström puheessa \"Vindiciae ingeniorum Sueticorum\" 1738 puolustaa\nRuotsalaisia ja laulaa lopussa:\n\n    Suomi, oi nostaos miehiä, virkaa puoltajan täyttäin,\n    Suomi, oi Ruotsin ystävä miesten ja kumppani-kansa!\n    -- -- --\n    Ruotsi ja Suomi, Te yksisä mielin ja yksisä riennoin\n    Siittäkää miehiä kuuluja taidoillaan vapahilla![236]\n\nHenrik Lindsteen väitöksessä 1754 sanoo: omaksi vahingoksemme ja muiden\nkansain hyödyksi (hän puhuu ryytimaanhoidosta Suomessa eikä mainitse\nRuotsia ollenkaan). -- Samaten erotetaan Ruotsia ja Suomea\nsuomenkielisissä virsissä ja runoissa. Aapr. Achrenius\nonnentoivotuksessa Tammelin piispalle 1730[237] riemuitsee siitä että\nviimeinkin Suomen mies on saanut Turun hiipan päähänsä. --\nOnnentoivotuksessa väitökseen[238] 1750 lauletaan:\n\n    \"Joca tutki custa oppi Ruotzis,\n    Suomes alcuns otti.\"\n\nJa Hartmanin runossa Aatolppi Fredrikin käynnistä Suomessa 1752[239]\nkuuluu:\n\n    \"Ruhtinas Ruotzin rakas,\n    Suoja suur Suomen saaren,\n    Cuningas cummangin callis!\"\n\nMe jo olemme nähneet[240] lauseen vuosisadan loppupuolelta, joka\ntodistaa että tämän aikakauden alkaessa Suomi vielä oli yleisenä\npuhekielenä ylhäisempäin säätyin seuroissa. Saman todistavat loppusanat\nMessukylän provastin Henrik Lilion tekemässä häärunossa 1723.[241]\n\n    \"Suomen runoilla puheli,\n    -- -- --\n    Ett on jäänyt jäljemmäxi\n    Kielet siltä corkiammat:\n    Saxa herraen salihin,\n    Latina lavitzan alle,\n    _Ruotzin kieli ruostuneexi_.\"\n\nMutta kuitenkin oli Ruotsikin jo kauan Suomen rinnalla viljelty,\nniinkuin provasti Idman todistaa esipuheessa kirjaansa Suomen ja\nGreikan kielen sukulaisuudesta, nimittäin että: Suomen etevämmät suvut\nnaimisen ja virkatointen kautta ovat tottuneet Ruotsin kieleen, joka\nniinmuodoin jo kauan aikaa on ollut vallassäätyisten yleisenä\näitinkielenä. -- Nytpä näitä vallassäätyisiä alkoi Ruotsin kieli\nyksinään vallottaa, johon on todisteena sekin että vuonna 1746 Turun\nporvareissakin on vaan juuri harva suomalainen nimi jälellä.[242]\nMerkillistä on että nämät harvat nimet enimmiten tavataan leskiltä,\njotka eivät hennoneet panna pois sitä nimeä, johon ensilemmen muistot\nolivat sidotut. -- Ja nyt kun Latina yliopiston väitöksistä alkoi\nvähetä, niin sen sijaan tuli Ruotsi. Ensimäinen ruotsinkielinen väitös\nTurussa pidettiin v. 1749 (K. Fr. Mennanderin johdon alla). Sen tekijä\nTurkulainen Wassberg tästä itse sanoo: tämä oppikoe on ensimmäinen,\njoka tässä kuninkaallisessa akatemiassa ilmestyy äitinkielellä (på\nmodersmålet). Tästä näkyy kuinka Ruotsi silloin jo oli alkanut perehtyä\nSuomeen.\n\nMutta löytyi yhä edelleenkin niitä, jotka pitivät Suomen kielen\nomanaan. Niin esim. Juhana Gråå onnentoivotuksessa 1728:[243] \"tahdoi\noman maan kielellä onnea toivottaa\". -- Mattias Hallenius väitöksessä\n1732:[244] äitin kielellä sanotaan maatamme Suomeksi. -- Jaakop\nChydenius onnentoivotuksessa 1751:[245]\n\n    \"Suomen suorilla sanoilla,\n    Äitin äänel ällistellä\".\n\nJa ihmeellisesti kyllä. Vaikka Suomen erinäistunto yleiseen nähtävästi\noli hämmentynyt ja Suomen kieli pakenemistaan pakeni sivistyneitten\nseuroista, niin juuri tästä lähtien kiihtyy into oman maan nykyis- sekä\nmuinais-oloa tiedustelemaan ja harrastus Suomen kieltä sekä\ntieteellisesti tutkimaan että runoiksi käyttämään. Edellinen seikka oli\nseuraus siitä että tutkintohalu, joka edellisten kahden vuosisadan\nkuluessa yksipuolisesti oli rippunut kiinni kirkollisissa ja\nuskonnollisissa aineissa, nyt Suomessa niinkuin muualla kääntyi\nmaallisiin, joista oman maan luonto ja historia tietysti oli lähinnä\nesineenä. -- Sen kiihkeämmän rakkaudenpa Suomen kieleen, joka nyt\nmuutamissa miehissä syttyi, kyllä osaksi selittänee tuo 1700 vuoden\npaikoilla keksitty muka Suomen sukulaisuus Hebrean kielen kanssa ynnä\nsiitä seuraava Suomen kielen arvon korkeneminen oppineitten silmissä.\nMutta syytä on arvella että juuri tuo nyt alkava Suomenkielen\nkatoaminen ylhäisistä säädyistä sytytti mainitun kiihkon. Sillä kun\nSuomen ulkonainen tila ynnä Ruotsin nyt kohoava kirjallisuus vaikutti\nsuuren joukon ruotsistumista, niin suru ja harmi siitä viritti\nmuutamain syvempäin sydänten pohjassa kytevän kotimaan rakkauden\nilmituleen. Nämät harvat nyt kaikin voimin rupesivat ponnistamaan\nkohottaaksensa oman maan kieltä sen halvasta tilasta.\n\nInnollisin ja nerokkain tään ajan _fennofiloista_ (siksi Juslenius\nitse[246] useammin paikoin kutsuu niitä, jotka niinkuin hän\nharrastelivat Suomen kielen viljelemistä) oli mainio _Taneli\nJuslenius_. Hänen sydämensä oli ikään kuin tulivuori, josta, maanpinnan\nkovaksi kylmettyä, sisällinen tuli leimahtavana patsaana ponnisteleikse\nilmaan. Vaihetteleva elämänsä on muualla[247] niin hyvin kuvaeltu,\nett'ei sitä tässä ole tarves muuten kuin lyhyimmältä kerrota. Hän oli\npapinpoika Mynämäeltä, syntynyt 1676. Isäkin jo näkyy rakastaneen\nSuomen kieltä, niinkuin näkyy latinaisesta onnentoivotuksesta, jonka\nkirjotti Pachalenion ennenmainittuun kirjaan.[248] Poika Taneli\n15-vuotisena tuli yliopistoon, jossa pian piti kaksi merkillistä\nväitöstä. V. 1712 pääsi pyhäin kielten provessoriksi, mutta jo\nseuraavana vuonna täytyi \"Isoa Ryssää\" paeta Ruotsiin. Rauhan tehtyä\npalasi kotimaahan ja virkaansa, tuli sitten jumaluusopin provessoriksi\nja 1734 Porvoon piispaksi. Siitä pakeni 1742 uudestaan Ruotsiin, jossa\nSkaran piispana kuoli 1752. -- Hän oli syvästi oppinut mies, niinkuin\nmonikielisistä, hänen kirjotuksissaan löytyvistä viittauksista näkyy.\nOpin ja taitonsa tähden häntä pidettiin suuressa arvossa, niin että hän\njo 1728 sai enimmät huudot Turun piispavaalissa ja 1734 yht'aikaa sekä\nTurkuun että Porvoosen, joista sitten valitsi jälkimäisen. Ja vielä\nseuraavakin miespolvi hänestä puhuu suurella kunniotuksella. Niin esim.\nPorthan[249] kutsuu hänet: ansiollisimmaksi tämän kansan ja\nkirjallisuutemme puolustajaksi. -- Muuten hänestä vielä on mainittu,\nettä hän Ruotsia puhuessaan kovasti mursi Suomeksi, josta voipi päättää\nhänen viimemainittua kieltä enimmin puhuneen.\n\nNäin innokas ja arvossa pidetty mies tietysti on syvälle vaikuttanut\nkansalaisiinsa, ja sentähden on tärkeä tarkemmin tutkia, minkälainen\nmieli hänen lauseissaan ilmottuu.\n\nEnsimäinen teoksensa oli \"Aboa vetus et nova\" 1700. Tässä hän pilvien\nkorkealle ylistää kaikki mitä Suomessa on, eikä juuri pidä tarkkaa\nlukua onkos kaikissa sanomissa aivan tukevaa perää. Niin esim. juttelee\nkuinka Kustaa Aatolppi _Suomalaisten ja joidenkuiden muitten_ kanssa\nvallotti Saksan! -- Suomen kielen, joka -- tässä (Turussa) niinkuin\nkoko suuriruhtinaanmaassa on äitinkielenä, vaikka Turussa Ruotsiakin\npuhutaan -- hän arvelee olevan alkukieliä, koska ei muka mikään kieli\nvoi kehua olevansa sen synnyttäjä. Suomipa on Lapin, Viron ja Bjarmin\nkielen emänä, joiden lisäksi muutamat lukevat Slavoniankin.[250]\n\nToisen väitöksensä hän piti v. 1703, nimeltä \"Vindiciae Fennorum\"\n(Suomalaisten puolustus). Sen alottaa Ciceron sanoilla: Emme ole\nsyntyneet ainoasti itsemme tähden, vaan osan syntymästämme vaatii\nitselleen kotimaa, osan vanhemmat, osan ystävät. -- Jusleniuspa ei\narvellut voivansa millään muulla paremmin maksaa velkansa kotimaalle\nkuin voimia myöten kansaansa puolustamalla väärinpuhujain soimauksista.\nEnsimäisessä luvussa puhuu Suomen maan tuotteista, nähtävästi perustuen\nPaulinon ennenmainittuun runoelmaan. Hän sanoo Suomen voivan laulaa\nitsestään:\n\n    \"Musta minä muiden nähden,\n    Valkea oman emännän.\"\n\nToisessa luvussa puolustelee Suomalaisia sitä soimausta vastaan,\netteivät muka milloinkaan olisi kyenneet muistettaviin töihin. Tämän\npuolustuksen edellinen, sotatekoihin koskeva puoli on jo tullut\nmainituksi. Samaten näyttää sitten Suomalaisia löytyneen oppineittenkin\njoukossa, arvellen että täälläkin enemmän tulisi kirjoja ilmi, jos vaan\nolis kustantajaa. Lopussa sanoo tähän työhön yrittäneensä: kotimaan\nrakkaudesta, joka kaikkea rakkautta on ylin. -- Hän ei sitä ole tehnyt\nmaineen vuoksi, vaan: siihen olen tyytyväinen että olen Suomalainen ja\nettä minua kiitettyyn kansaan luetaan, vaikka muuten olisinkin\ntuntematon.[251]\n\nSama palava kotiimaanrakkaus ja viha siitä että Suomea halveksitaan,\nloistaa meille kaikista Juslenion myöhemmistäkin teoksista.\nNiin onnentoivotuksessa väitökseen 1725:[252] Mitäs Sun on tekemistä\nSuomalaisten kanssa, mainio tohtori P.? Rikoshan on pitää huolta\nhalveksitusta kansasta. -- Niin myös puheessa: De convenientia linguae\nfennicae cum hebraea et graeca (Suomen kielen sukulaisuudesta Greikan\nja Hebrean kanssa), jonka piti 1712 provessori-virkaansa alottaen.\nTällä vertaamisella, sanoo Juslenius, minä joka lapsuudesta asti olen\nottanut työkseni kotimaan ylistämisen, tahdon herättää Suomalaisteni\nhalun tutkimaan näitä sukulaiskieliä, jotka heidän on yhtä helppo oppia\nkuin Ruotsalaisen Saksaa!! -- Tässä myös löytyy tuo ylempänä mainittu\nvirsikirjan ylistys. Suomen runoelua Hebrealaiseen verraten, hän ottaa\nesimerkkinsä Florinon sanalaskukirjasta ja huutaa ihastuksissaan: Mikä\non tätä runoa somempi kun sitä alkukielellä katselee? mikä\nytimellisempää (quid concinnius)? -- Greikan kielen tuosta sanoo kaikki\nmuut voittavan murteiden rikkaudella, vaan sitä lähimmäksi tohtivansa\npanna Suomen. Suomi varsinkin siinä on Greikan vertainen, että taitaa\nmieltä liikuttaa j.n.e. -- Lopussa sanoo: joku kenties kysynee kuinka\nminä pyhäin, jaloin kielten opettajaksi määrättynä, olen ottanut\nylistääkseni tätä niin halpana pidettyä kieltämme; mutta olen tällä\ntahtonut herättää kansalaisteni halun pyhät kielet oppimaan.\n\nEsipuheessa sanakirjaansa hän arvelee monen ehkä kummeksivan, ettei hän\npiispana ollen käyttänyt loma-aikojansa kirkolle tärkeämpään työhön\nkuin tämä muka oli. Mutta hän sanakirjallaan tahtoi ulkomaalaisille\nantaa tilaisuuden oppia _Suomen kyllä halveksittua, vaan ei\nhalveksittavaa kieltä_ ja suomenkielisistä kirjoista nähdä että\nSuomalaiset ovat yhtä jumaliset ja puhdas-uskoiset kuin muutkin kansat.\nKun ei tähän työhön kukaan muu käynyt käsin, hän siihen oli ryhtynyt\nitse, sillä: lapsuudesta asti on minua semmoinen kotimaan rakkaus\npolttanut, että sen hyödyksi en välttäisi minkäänlaisia vaivoja\ntahansa[253] -- Suomen runon kehuu niin kauniiksi ja liikuttavaiseksi,\nettei lyhyeltä voi selittääkään. -- Tässä hän myös kertoo mikä hänessä\nniin hartaan rakkauden Suomen kieleen oli sytyttänyt, sillä vahvistaen\nmitä ylempänä on arveltu vaikuttavimmaksi syyksi nyt alkavaan\nSuomikiihkoon. Hänen ollessa lastenopettajana nuoremman Gezelion\ntalossa, tuli kerran piispan luoksi \"muuten kelpo mies\", vaatimaan\nsääntöä, joka kieltäisi Suomen kielen viljelemisen sekä kirkossa että\nperheellisessä elämässä. Siihenpä piispa vaan lyhyesti vastasi: \"Kaikki\nkielet ovat kiittävät Herraa!\" -- Itse Juslenius arvelee että paljon\nsuurempihan kunnia Jumalalle on siitä, koska sanotaan häntä tässä\nRuotsin valtakunnassa palveltavan Ruotsin, Suomen, Lapin y.m. kielillä,\nkuin jos se ainoasti Ruotsiksi tapahtuisi. Tuo esitetty kielto olisi\nPaavin väkivallan kaltainen. Sitä eivät ole viisaat kuninkaat katsoneet\nsopivaksi eikä mahdolliseksikaan. _Sentähden se tähän asti on\njäänyt tekemättä ja armollisimman Jumalan varjeluksella niin on\njääväkin!_[254] -- Lopussa vielä sanoo: Jos eivät Suomalaiset\nköyhyytensä ja alhaisen elämänlaatunsa vuoksi olisi halpana pidetyt\nynnä myös heidän kielensä,[255] niin ei työni suinkaan olisi turha ja\nhedelmätön. -- -- Niin sangen tuskallisella mielellä kirjotan (hän sen\nkirjotti toisen kerran maanpakoon ajettuna).\n\nRuotsissa hän lopun ikäänsä pysyikin; mutta vielä 1746 esipuheessa\nkääntämäänsä Svebelion katkismukseen[256] lähetti lämpmiä\ntervehyssanoja rakkaalle kotimaallensa.\n\nTämä käännös onkin ainoa Juslenion toimittama suomenkielinen kirja.\nSe meitä ihmetyttäisi, jos emme tietäisi kuin paljon hänellä sekä\nprovessorina että piispana oli virkatoimituksia. Ja olemmehan nähneet\nettä hän loma-aikoinansa, vaikkei kirjottanut Suomea, niin kuitenkin\nteki työtä Suomen kielen eduksi.\n\nMe olemme nähneet että hän pyhäin kielten provessorina vertaili niihin\nSuomea. Näissä tutkinnoissa hänellä oli edelläkävijänä ennen mainittu\nErik Cajanus ja jälkeisinä varsinkin Weman Hebrean[257] ja Idman\nGreikan[258] kielen suhteen. Tähän arveluun perustivat Vhael Suomen ja\nHenrik Ganander[259] Lapin kielioppinsa. -- Saman arvelun nojasta\nnuorempi Rudbeck Upsalassa väitti että Suomalaiset muka olisivat\nne kadonneet 10 Israelin heimokuntaa. -- Niinpä Kaapriel\nArctopolitanuskin[260] sanoo että Suomalaiset, Virolaiset ja\nLappalaiset vielä nytkin suureksi osaksi puhuvat Hebrean kieltä!! --\n\nMyöskin tiedämme että Juslenius on toimittanut Suomen sanakirjan. Hänen\nedelliset sanakirjat olivat vaan olleet pienoisia tulkkikirjoja, jotka\nainoasti sisältivät tavallisimmat, jokapäiväisessä puheessa\ntarpeelliset sanat, järjestettynä ainetten mukaan. Tämä Juslenion\nteospa sekä sanavarain että tieteellisen järjestyksen puolesta\ntäydellisesti ansaitsi sanakirjan nimen, vaikka hän sen kainosti\nkutsuu: Suomalainen sanalugun coetus. Parempaa ei sitten saatukaan\nennen kuin ilmestyi Renvallin sanakirja 1826. -- Esipuheessaan\nJuslenius sanoo tähän sanoja keränneensä sekä kirjoista että kansan\nsuusta, johon hänellä, piispana ympäri laajaa hippakuntaansa\nmatkustellessa, oli ollut hyvä tilaisuus. Lisää oli saanut Oriveden\nkirkkoherra Juhana Waneolta ja varsinkin runsaasti Vaasan kappalaiselta\nA. Aspegrenilta. Mistä seudusta mikin sana oli saatu, ei ole pannut\nkirjaansa sekä sentähden että siitä useinkin olis ollut vaikea saada\nselvää, että myös siksi että näistä sanoista yhteinen (kirja) kieli\nrikastuisi.[261] Samassa esipuheessa hän myöskin lupaa, jos Jumala ikää\nsoisi, parantaa ja enentää Vhaelin kielioppia, joka hänen mielestään\nkovin yksipuolisesti noudatteli Pohjanmaan murretta. Arvattavasti oli\nsiis siihenkin varoja kerännyt, mutta sitä lupausta ei hänen enää\nsallittu täyttää.\n\nTietty on että virkamiehissä menneellä aikakaudella oli ollut ja nytkin\nvielä oli paljon Ruotsalaisia. Näiden taitamattomuus Suomen kielessä\ntietysti oli suureksi haitaksi rahvaallemme. Tästä valittivat 1734\nvuoden valtiopäivissä[262] piispa Juslenius ja provasti Forskåhl\nPorvoon hippakunnan puolesta, josta seurasi se että kuninkaallisessa\nvastauksessa talonpoikaissäädyn valituksiin v. 1739 säättiin\nsuomennettavaksi Ruotsin laki ynnä ne kuninkaalliset säännöt ja\nasetukset, jotka Suomen talonpojille voisivat olla tarpeelliset.\nSenlisäksi kuningas 42:ssa § lupaa antaa \"tuomari- ja muita virkoja\nSuomessa Suomen kieltä taitaville miehille\", mutta tekee sen lupauksen\njälleen melkein mitättömäksi lisäyksellä: \"jos asianhaarat ynnä\nasianomaisten kelvollisuus ja virkavuodet niin sallivat\". Jotain\nparannusta tämä sääntö, niinkin mietona kuitenkin näkyy vaikuttaneen,\nkoska Ruotsalaisten luku hovioikeudessa, niinkuin olemme nähneet,\ntästälähin vähenee. Mutta tuntuvammin vielä vaikutti edellinen sääntö;\nsillä tästä ajasta alkoi tulla paljon enemmän suomenkielisiä asetuksia\nkuin ennen. V. 1721-1739 niitä oli tullut melkein sata; v. 1739-1766\ntuli enemmän kuin 300. Ja v. 1759 ilmestyi Ruotsin lain suomennos Turun\noikeuden aktuarius Yrjö Salonion tekemä, ynnä perustuslait\nsuomennettuna 1765. -- Merkittävää tämän suhteen on, että kuningas\nvastauksessansa puhuu ainoasti talonpoikien tarpeesta saadaksensa\nsuomenkielisiä asetuksia, ja että julistuksissa rukouspäivistä ynnä\nvastauksissa pappien ja talonpoikien valituksiin aina puhutaan\nRuotsista ja Suomesta erikseen.\n\nTämä Juslenion yritys Suomenkieltä julkisemmaksi saattamaan ei ollut\nainoa tällä aikakaudella. Vuonna 1748 kun Suomen kenralikuvernörin\nluona juhlallisuudella vietettiin perintöprinsi Kustavin syntymäpäivää,\nlaulettiin siinä suomalainenkin, maisteri Juh. Justanderin sepittämä\nlaulu.[263] Ja seuraavana vuonna, koska yliopisto vietti juhlaa\nKaarle-herttuan syntymän vuoksi, siinäkin luettiin pitkä Suomen\nruno,[264] ylioppilas K.F. Molleron sepittämä, jossa löytyvät seuraavat\nmerkilliset sanat. Hän sanoo että yliopistossa tähän asti:\n\n    Ovat asiat ajetut,\n    Ascaretkin asetetut\n    Kielill ehkä keviöillä,\n    Cuiteng meille vierahilla.\n    Ihanat idäiset kielet,\n    Suomen syvän suculaiset,\n    Romin runot röyckiämmät,\n    Ynnä Ruotzin runsahimmat\n    Ovat caicki caicunehet,\n    Täsä paicas paucunehet;\n    Mutta Suomi syvimmäinen,\n    Äitin kieli ääritöinen,\n    Jos ei sytehen sysätty,\n    Ombi cuiteng unhotettu\n    Eikä ongehen otettu.\n    Minä heicko Hämäläinen,\n    Joc' en suotta Suomeen suutu,\n    Mielin mielellä hyvällä,\n    Päiväll tällä parahalla\n    Suomen sanoja sanella,\n    Äidin äänell äänitellä.\n\nHän toivoo sitten ettei Jumala eikä kuninkaallinen perhe\n\n    Suomen curjan cuicutusta,\n    Ilon riemun jylinätä\n    Cuule corvilla covilla,\n    Catzo silmill carsahilla.\n    -- -- --\n    Cuule culdamuruisemme,\n    Caarle ruhtinas roheva,\n    -- -- --\n    Sallitps Ruotzingin runoja,\n    Sallit Saxan sanalascut,\n    Veisut kielill vierahilla,\n    Suomen semmengin sanoja j.n.e.\n\nEriskummainen sattumus on yhteen vuoteen sovittanut tämän ja\nyllämainitun Wassbergin perinvastaiset sanat.\n\nJo mainittuin Juslenion ansioin lisäksi tulee vielä että näkyy\nolleen ensimäinen, joka _rupesi keräämään Suomen runoja_. Porthan\nväitökseensä: De poesi fennica on ottanut muutamat Juslenion\nmainitsemat runoin alkusanat. Itse runoja ei sano tuntevansa, valittaen\nsuureksi vahingoksi, että kaikki Juslenion keräykset ovat joutuneet\ntulen omaksi.[265] Juslenion keräämät taisivat kaikki olla nykyisempiä,\njonka arvelun vahvistaa se, että hänen sanakirjassaan löytyy juuri\nharva Suomen muinaistaruun koskeva sana ja niistäkin enimmät väärällä\nmerkityksellä: Väinämöinen = Nereïs, Tapio = skog, Mehtola = djur-hide,\nTuoni = död; Ahto, Lempo ja Hiisi ovat oikein selitetyt ja muita\nsellaisia ei olekaan. Juslenion kirjoituksissa ovat mainitut: se runo,\njonka alkusanat jo löytyvät Cajanon väitöksessä,[266] ja kaksi muuta,\nnimittäin \"Anterus Pyhäjoelda\",[267] -- sekä: tuo tietty runo\nylkämiesten tulosta \"päivän huovoisilda ja cuun kehildä\".[268] Tämä\nviime mainittu kun ei vaan liene kuitenkin joku toisinto runoa\n\"Suomettaren kosiat.\" Vaan mistäs päättää kun ei siitä tiedä enempää\nkuin mitä tässä on mainittu. -- Mainitaan tällä aikakaudella\npaitsi näitä myös pari muutakin kansarunoa nimittäin \"Porsasten\ntappelusta\"[269] ja Henrikin surmasta,[270] joka oli toisellainen kuin\ntuo Palmsköldin kokouksessa säilynyt; sanat siinä ovat kovin\nkatkonaiset. Vanhoista loihturunoista on yllämainittu Karhun runo\nuudestaan painettu Arctopolitanon väitöksessä: De origine et religione\nFennorum, ja Mattias Hallenius väitöksessä: De Borea-Fennia[271] lupaa\nkerätä sekä julistaa Suomen runoja, joissa lauletaan pakanallisista\nepäjumaloista, juhlista j.m.s. ynnä katolisesta taikauskosta. Mutta\nlieneeköhän niitä sitten kerännytkään, koska ei sen enempää ole\nkuulunut.\n\nMiellyttävää on Juslenion lauseista nähdä kuinka tieto Suomen runon\noikeasta luonteesta selviämistään selvisi. Väitöksessä: Aboa vetus &\nnova hän sanoo: Suomen runossa on 8 tavuuta värsyssä sekä lamdaismoa\n(alkusointua) ja pidetään suurta huolta sanojen sulosoivuudesta ynnä\näänikästen sointumisesta. Siihen on nykyisempinä aikoina tullut lisäksi\nriimi (jonka siis hänkin piti tarpeellisena). Runoelua sanoo\ntalonpoikain viljelevän yhtä paljon kuin oppineet ja niillä samatekuin\nmuinoin Arkadiassa olevan synnynnäinen runolahja, niin että missä\ntilaisuudessa ja mistä aineesta hyvänsä osaavat laulaa jaloimmat runot.\n-- Puheessaan Suomen ja Hebrean kielen sukulaisuudesta, joka on 12\nvuotta myöhempi, hän sanoo Suomen niinkuin Hebreankin runot olevan\njaetut kaksoisvärsyihin, joista jälkimäinen toisilla sanoilla kertoo\nsaman ajatuksen kuin edellinen taikka väkevämmänkin (emfatikhoteron).\nMilloinpa useampia värsyjä pannaan yhteen, niin niissä on lauseen\neriosat ladeltuna taikka ajatus kiihtymistään kiihtyy. Sen näyttävät\nsanalaskut. -- Viimeinkin 36 vuotta jälemmin kirjottaa sanakirjansa\nesipuheessa: Meillä on omituinen runomuksen laji, \"Glyconilaisen\ntapainen\", jossa on 8 tavuuta, vaan ei pidetä huolta arvosta\n(neglecta quantitate) ja mielellään alotetaan värsyn kaikki tahi joka\ntoista sanaa samalla puustavilla tahi tavuulla. Se on rikas\nkuvallisista sanoista sekä sanankäänteistä[272] eikä niitä paitsi\npidetä runollisena. Varsinkin viljellään aina kertoomis- ja\nkiihtymislauseita.[273] Riimi ei sovi Suomen runon luonteesen, vaikka\nesivanhempamme, muiden kristittyin kansain esiemerkkiä seuraten, ovat\nsepitelleet riimillisiäkin virsiä. Vaan kun vapaammalla innostuksella\nkotimaan virtaa ovat seuranneet,[274] riimin siteet hyljäten, niin ovat\nkohonneet paljon korkeammalle, jälitellen Maron heleä-äänen lauluja.\nEsimerkiksi semmoisista vetää meille jo tutun Salamnion Ilolaulun\nJesuksesta.\n\nJos nyt käännymme tään ajan runnollisuutta katselemaan, niin meille\nheti pistää silmään, että enimmät sen viljelijät olivat _Pohjanmaalta_,\nsamaten kuin muukin suomenkielinen kirjallisuus nyt suurimmaksi osaksi\njoutui heidän käsiinsä. -- Kirjallisuutemme alku oli ollut Turun\nseudulla ja Isoa vihaa edelliset kirjottajat olivat melkein kaikki\nVarsinais-Suomalaisia ja Hämäläisiä sekä niiden lisäksi muutamia\nSatakuntalaisia ynnä joku muista maakunnista. Mutta n. 1700 alkaa\nsille alalle saapua Pohjalaisia, pian vallottaen sen melkein\nyksinoikeudekseen.\n\nTämän aikakauden alkupuolella näkyy myöskin koko joukko\nSatakuntalaisia, vaan Hämäläiset ja Varsinais-Suomalaiset ovat aivan\nmuutamiin supistuneet. Wiipurilaisia uskonpuhdistuksen aikana oli\nnäkynyt muutamia, sitten katoavat kokonaan. Savo-Karjalaisia ilmestyy\njoku tämän aikakauden loppuvuosina. -- Seuraavana aikakautena\nsuorakielinen kirjallisuus enimmäkseen on Pohjalaisten ja\nSatakuntalaisten käsissä, runoilijoista viljavin kyllä oli Turkulainen,\nvaan suurin joukko Pohjalaisia, joiden avuksi nyt jo alkaa saapua\nenemmän Savo-Karjalaisia.\n\nEikös tätä seikkaa niin sopine selittäminen että Suomen sydänmaihin yhä\nsyvemmälle levenevä sivistys mihin maakuntaan kulullaan kerkesi, siinä\nalussa herätti vilkkaampaa hengen elämää ja Suomen kirjallisuudelle\nviljelijöitä, varsinkin sillä keinoin että koulujen kautta kohotti\nrahvaan lapsia oppineitten säätyyn. Vaan sivistyksen seurassa leveni\naina ruotsalaisuus vähitellen tukahuttain jälleen sitä nousevaa Suomen\nsivistystä. Tänä aikakautena, kun ruotsalaisuus todentodella alkoi\ntunkea Suomen kieltä pois ylhäisemmistä säädyistä, niin se tietysti\nensin onnistui Turussa ja sitä likimmissä maakunnissa, mutta Satakunnan\nsaloihin ja Pohjan pitkille perille se ei vielä oikein näy uskaltaneen\nulota. Wiipuri oli vieraan vallaan alle joutunut ja Savo-Karjalassa ei\nvielä ollut muuta kaupunkia eikä koulua kuin Savonlinnan.\n\nMelkein kaikki suomenkieliset kirjottajat Ruotsinvallan aikoina\nkuuluivat pappis- ja opettajasäätyyn. Porvarisäädyssä silloin vielä\nkorkeampaa sivistystä harvoin löytyi ja virkamiehistä suuri osa oli\nRuotsista tulleita, jotka Suomea eivät osanneet ollenkaan. Mutta\npappissäädyssä harvoin näkyy olleen muukalaisia; se sääty, rahvaan\nkeskellä asuen, oli tottunut sen kieleen; se sääty muutenkin oli se,\njoka melkein yksinään viljeli kirjallisuutta. Luonnollista siis on\nettä juuri papit enimmiten ovat kartuttaneet suomenkielistäkin\nkirjallisuutta. -- Pohjanmaalla, missä ei aatelia löytynyt ja kaupungit\nmyöhään olivat syntyneet, pienet, papit olivat melkein ainoat oppineet.\nTalonpoikaissääty oli varakas ja rohkea; siitä oli suuri osa\npappissukuja vielä miesmuistissa lähteneet ja sitä heimolaisuutta\nvahvistivat yhä uudelleen naimisliitot pappein ja talonpoikain lasten\nvälillä.[275] Eipä siis kummaa jos näiden molempain syiden, sivistyksen\nja selvän suomalaisuuden yhtymisestä, Pohjanmaan papeissa erittäinkin\nsyntyi into Suomeksi kirjottamaan ja varsinkin runoelemaan. -- Tämä\nseikka, että suomenkielinen runoelu melkein kokonaan oli pappien\nkäsissä, selittää myös miksi runollisuutemme suurimmaksi osakseen oli\nhengellinen, ja miksi maallisissakin aineissa liikkuen enemmiten\nkuitenkin ilmottaa hengellisiä tunteita.\n\nMiten Pohjalaiset lienevät vaikuttaneet kielemme suorasanaiseen\nviljelyyn, olisi tutkittava. Runollisuudessa se näkyy siinä että yhä\nenemmän ja paremmin alettiin viljellä Suomen runoa.\n\nSuomen vanhan runomitan mukaan suunniteltiinkin tavallisesti tämän ajan\ntilapäärunoelmia. Ensivuosina Uudenkaupungin rauhan jälkeen ilmestyi\nvielä joku riimillinen runo ja muutamissa vaihettelevat riimilliset ja\nriimittömät värsyt. Mutta yhä enemmän pyrkii säännöksi että niihin ei\nsaisi panna riimiä. Muissakin kohdin näkyi vielä tottumattomuus runon\nrakentamiseen, mutta vähitellen näemme siinä edistymisen. Muutamat\narvelivat täytyvänsä alottaa rivin jok'ainoan sanan samalla\npuustavilla.[276] Muutamat, nähden Suomen runon trokeisen muodon,\npitivät virheellisenä värsyt, missä oli sananjakoa, ja välttivät siis\nhuolellisesti kaikki parittomantavuiset sanat.[277] Jotkut, nähtyä että\nSuomeksi voipi sanoa \"panemaan\" ja \"panemahan\", \"hartaalla\" ja\n\"hartahalla\", ja tätä seikkaa oikein ymmärtämättä, alkoivat pistää\nh:ta, mihin se ei olisi sopinutkaan. Sillä lailla saivat tämmöisiä\nvärsyjä kuin:\n\n    Linnas samas lujahassa,\n    -- -- --\n    Osahasa oikiasa j.n.e.[278]\n\nKun se luulo oli yleinen, ettei Suomen runo pidä lukua sanojen arvosta,\nniin pantiin välistä pitkiä tavuita laskuun ja lyhyitä nousuun. --\nKatkaistuja sanoja ruvettiin yhä tarkemmin välttämään, mutta tään ajan\nparaissakin runoissa on aina edes joku semmoinen virhe luikahtanut\nsekaan. -- Muutamat eivät tarpeeksi viljelleet ajatusriimiä taikka\nliittivät, runomme luonnetta vastaan, erilauseet yhdistyssanasilla\ntoisiinsa. -- Tuskin on yhtään tänä aikakautena syntyneistä runoista,\njoka kaikista näistä virheistä olisi vallan vapaa, mutta ylipäätään\novat paljoa paremmat, kuin mitä edellisinä aikoina oli sepitetty, ja\nyhä paranemassa. Samaten näkyy edistymistä sisällyksenkin puolesta.\nAsioita ei enää paljaaltaan kerrota, vaan puetaan johon kuhun\nkuvaukseen, ja sananväänteet ovat tulleet sileämmäksi, runollisemmaksi.\n\nOttakaamme nyt ensin esille historialliset runoelmat. Niistä kaikuu\nmeille vielä muutamia valitushuutoja ison vihan vaivoista.\nSemmoinen on:\n\n    Sururunot suomalaiset,\n    Vaivoista valittavaiset\n    Poloisella Pohjanmaalla,\n    Ruotzin rannoilla, rajoilla\n    Vallan alla Venäläisen,\n    Vitzan Herran hurskaimman\n    Kijruhulda kirjoitetut,\n    Muille muistoxi jätetyt\n    Nämät vaivat nähneheldä\n    Pohjanmaalla poicaiselda.[279]\n\nNäiden kirjottajalle Vhaelin ennenmainittu runo epäilemättä oli tietty;\ntällä runolla on sen kanssa paljon sukulaisuutta aineen järjestyksessä;\nmutta tämä on paljoa pitempi ja ulottuu melkein rauhaan asti. Enimmiten\novat asiat siinä vaan yksikertaisesti kerrottuna, mutta itse aine on\nniin syvästi liikuttavainen hirmuisuudessaan, ettei kuivintakaan\nkertomusta siitä voisi sanoa ikäväksi. Ja tässä ovat Suomen runon\nomituisuudet taitavasti käytetyt, runoilijan omat tunteet puhkeavat\ntuon tuostakin ilmi ja toisinaan on itse kuvaeluskin todella\nrunollinen. Ulkomuodoltaan tämä runo on melkein aivan virhetön. Se\nkyllä on riimillinen, mutta riimiä ei ole väkisen tavotettu, vaan missä\nei se itsestään valunut, heitetty pois. -- Ensimäinen runo kertoo\nkuinka Venäläiset maahan tullessaan menettelivät; samatenkuin Vhaelin\nrunossa luetellaan ensiksi tavarain ryöstämiset, sitten lasten viennit\nja naisten raiskaukset, viimein nuot kauheat kidutukset. Järjestys on\narvattavasti niin pantu siksi että lukijan mieli yhä kovempien kiusojen\nkuvilla yhä seyvemmälle tulisi liikutetuksi. Tässä nyt ei runoelija\nenää voi pidättää parkuaan, vaan huutaa:\n\n    \"Ohoh suurta surkiutta!\n    Ohoh vaiva vaikiata!\n    Veden väändäpi verisen\n    Selkiöistä silmistäni,\n    Hijen hiuxista hijopi,\n    Poski päästä pusertapi\".\n\nLopulla runoa kuvaelee Suomalaisten viheljäistä elämää sydänmaissa:\n\n    \"Corvesa oli cotomme,\n    Maantiellä majasiamme,\n    Kirckotiemme kivistöllä,\n    Metzän petoin pesillä,\n    Carhut canssa cumpanimme\".\n\nTämä runo päättyy viimein, samatekuin kaikki seuraavat, sanoilla:\n\n    \"Auta ainoa Jumala,\n    Päästä päivistä pahoista!\"\n\nToinen runo erikseen juttelee kirkkoin ja hautausmaiden ryöstämisestä.\nKolmas kertoo kuinka alussa vuotta 1716 jo alettiin toivoa helpotusta,\nhaettiin kaukaa siemeniä ja juhtien puutteesta:\n\n    \"Ucko auralla ajeli,\n    Ämmä äjestä veteli\".\n\nVaan Venäläinen hävitti kaikki, kun läpi maan marsi Kajaanin linnan\npäälle, jonka vallotti. Neljäs runo mainitsee kuinka syksyllä\nVenäläiset kävivät Länsi-Pohjassakin, ja viides venäläisten menon\nlauhtumisen, kun muka pelkäsivät kotiin palannutta Kaarlea. Mutta\nkuudes jo suree senkin turvan sortumista:\n\n    \"Me cuin calat kävelemme,\n    Madonpojat matelemme\n    Paitzi päättä, haldiatta,\n    Caitziatta, Catzojatta,\n    -- -- --\n    Pian toivoimme todella\n    Mustat menot muuttuvaxi,\n    Mutta muutuit mustemmaxi\".\n\nSeitsemäs puhuu \"valdacunnan pettäjän\" Görtzin hallituksesta ja\nlopusta; kahdeksas kappalainen Affrén'in kapinasta seurauksineen;\nyhdeksäs on onnentoivotus Ulrika Eleonoran kruunaukseen ja rauhan\ntoivon ilmotus, mutta kymmenes jälleen kertoelee Venäläisten\nryöstöretkistä Ruotsissa. Yhdestoista riemuitsee Hessin Fredrikin\nkruunauksesta kuninkaaksi; sitten puuttuu yksi lehti, jossa näkyy\nolleen vielä kahdestoista runo. Lopuksi laulaa runoniekka:\n\n    \"Ei sanat sanoen puutu,\n    Virret veisaten vähene,\n    Sanalaskusa sanovat\n    Sauvon syvät Suomalaiset.\n    Vaan mun puuttupi puheni,\n    Lauluvirteni lakaapi;\n    Sillä mulla mustat päivät\n    -- -- --\n    Muret mieltä muuttelepi\n    Aivuan ajatuttapi,\n    -- -- --\n    Eipä raiku raskas rinta,\n    Kulje kurjan kurcku torvi,\n    Vaicka ainoiset asiat\n    Vielä varsin vaatisivat\".\n\nSamanaineinen on myös: Valitus virsi Suomen surkeudest Vänein vallan\nalla, kirjoitettu yhdeld murheliseld Israelitald Edomin lasten seas\n1720.[280] Tekijä on Israel Escholin (Siuntion kirkkoh. k. 1742). Tässä\nhistoriallista kertomusta vaan on vähän, ennimmiten tunnustusta että\nSuomi synnillään nämät vaivat oli ansainnut, ja rukouksia Jumalalle\nettä niille jo tekisi lopun. Siinä ilmottuu lämmin tunne ja paikottain\non se oikein soma. -- Kyrön tappelusta ja sitä edellisistä tapauksista\npuhuu yksi virsi.[281]\n\nKolmevuotinenkin, 1741 vuoden sota on synnyttänyt runonsa.[282]\nSen on kirjottanut v. 1743 eräs Mardell Widman. Se on jo vedetty\nesimerkiksi niistä runoista, joissa trokeisen mitan säilyttämiseksi\nparittomantavuiset sanat ovat vältetyt. Sama mies on kirjottanut\njoulurunonkin.[283]\n\nMyöskin on mainittava Kaarle Reinin (nimismiehen poika Ilmajoelta,\nVähänkyrön kappalainen k. 1781) sepittämä jatko Tammelinon ajantietoon\n1752. Se on oikeaan runomittaan rakettu ja mainitsee viimeeksi Aatolppi\nFredrikin käynnin Suomessa. Sama mies on vielä kirjottanut 2\nhautarunoakin[284] ja epäilemättä on hänen tekemänsä myöskin Ilmajoen\nasuvien valitus provasti Mennanderin kuolemasta.[285] Sen tekijäksi on\nmainittu Kaarle Juhananpoika, Pohjalainen, joka ei voi olla muu kuin\nRein, joka oli Juhanan poika ja Ilmajokelainen. Reiniltä sanoo Porthan\nsaaneensa tietoja runon oikeista rakennussäännöistä.[286] Reinin runot\novatkin ulkomuodoltaan virheettömät (paitsi että on melkein paljon\nkatkaistuja sanoja), vaan runohenkeä ei ollut ollenkaan. -- Pari\nhistoriallista virttä löytyy Apr. Achrenionkin tekemissä.\n\nNyt seuraavista, hovi-, hää- ja hautarunoista hempeämpää runohenkeä\ntietysti ei saa hakea; sen kieltää itse ainekin. Näitä runoja on\nharvoin:\n\n    Itse into ilmi tuonut,\n    Luonto lauluiksi takonut.\n\nJuhlallisella luonteellaan, usein pöyhkeillä, mahdillisilla sanoilla ja\nvähän väkisen kiihotetulla tunteellansa ne paremmin kuuluvat\nkaunopuheellisuuteen kuin runollisuuteen. Sentähden puuttuvatkin\nenimmiten sitä luonnollista suloisuutta, joka on syvän ja totisen\nmieliliikutuksen synnynnäinen lahja. Joku ainoa todella lämmin ja\nsuloinen tätä yleistä päätöstä ei kykene kumoamaan. Tavallisesti\nalkavat sillä että runolija lauluansa tai sydäntänsä kehottaa\nkajahuttelemaan ja nämät alkusanat useimmiten ovatkin paraat ja\nhempeimmät paikat koko runossa. Suurella huolella koetaan peittää ja\nkoristella mitä paljaaltaan kovin maistuisi kuivalle niinkuin\nvuosiluvut j.m.s. Esimerkiksi on pantu 1650 tällä lailla:\n\n    \"Vuonna yxi tuhannetta,\n    Sata caxi colmin kerroin,\n    Viisikymmendä vinottu,\n    Vielä päälle palckioxi\n    Kesäcuussa caunihisa\" j.n.e.\n\nUsein on itse nimikin sovitettu runomittaan niinkuin muutamista\nhistoriallisista runoista jo olemme nähneet. Tarkasti myös valitaan\nsopivia, luontoa kuvaavia mainesanoja esimerk.\n\n    \"Pappein parvesta pyhästä\n    -- -- --\n    Viisauden vinheämmän\n    -- -- --\n    Christuxemme kirckahimman\" j.m.s.\n\nAinetta runoilija välistä ei ole omasta itsestään ottavinansa, vaan\nkuulevinaan kahden miehen taikka miehen ja maineen keskustelua. --\nMerkittävä viimein on sekin näissä runoissa, että sanoissa ja\nlausetavassa välistä on jotain talonpoikamaista. Eikä kummaakaan koska\ntalonpojat oppineilla olivat oppaana tällä vielä äkkinäisellä Suomen\nrunopolulla.\n\nHovirunoilla on se yhteinen luonto että niissä kuninkaallisen perheen\njäseniä ylistellään kiitossanoilla, jotka me nykyään sanoisimme\ninhottavaksi imarteluksi, vaan silloin näkyvät asiaan kuuluneen.\nSemmoisia tällä aikakaudella kirjottivat: Jeremias Walleen (Turunläänin\nmaaherra?) prinsi Kustavin syntymäpäivään 1748,[287] johon samaan\njuhlallisuuteen sepitti laulun[288] maisteri Juhana Justander. Tämä on\nmyös kirjottanut hautarunon isälleen 1749.[289] -- Kaarle Fredrik\nMollerus (Korpon kappalainen k. 1787) piti yliopiston puolesta pitkän\nrunopuheen,[290] koska Kaarle herttuan syntymän syystä vietettiin\njuhlaa 1749. Muutamat merkilliset lauseet tässä runossa jo olemme\nnähneet. Siihen varsinkin sopii mitä tämän ajan juhlarunoista yllä on\nsanottu. Tässä ovat sanat pöyhkeämmät, sanan väänteet konstikkaammat\nkuin missään muussa ja hitaasti astuskelee se juhlallisin askelin.\nRunoilija ensin kääntyy kuulijoihin, luetellen erisäädyt, iloitsee että\nSuomi ensikerran tässä paikassa kaikuu, ja rupeaa tuosta lavealta\nlatelemaan mitkä Kaarlet Ruotsia ovat hallinneet. Tätä tehden ei heitä\nmainitsematta noita 16:silla sadoilla keksittyjä pakananaikuisia\nkuninkaitakaan. Viimein saavat Aatolppi Fredrik sekä perintöprinsi\nKustavikin osansa ylistystä ja lopullu kehottaa runoilija pikku Kaarlea\nastumaan näiden korkeiden esi-isäin jälkiä. Kaikkiansa tässä runossa on\n1266 värsyä! Mollerus muuten on kirjottanut hautarunonkin 1749.[291]\nJuonas Hartman (\"muinoin puolipormestari\") kirjotti Aatolpin Fredrik\nkäynnistä Suomessa runotapaisen soperruksen 1752.[292] Viimeinkin on\nhovirunoin tekijöistä mainittava Kaapriel Kaaprielinpoika Calamnius\n(kappalaisen poika Kalajoelta, synt. 1728, tuli ylioppilaaksi Upsalassa\n1744, maisteriksi Turussa 1754, kappalaisen apulaiseksi Kalajoelle\n1760, kuoli kirkkoherran apulaisna Limingassa 1774).[293] Porthan hänen\nsanoo olleen paraita runoniekkojamme ja hän onkin ainoa semmoinen,\njonka runot kerättiin yhteen vihkoon. Semmoisenaan ne tulivat painosta\n1755 nimellä: Vähäinen Cocous Suomalaisista runoista, kirjoitetuista\nvisseissä tiloissa Gabriel Calamniuxelda.[294] Mutta kirjanen Pippingin\nluettelossa on merkitty tuolla ilkeällä ristillä, joka merkitsee että\nei enään ole löytyvissä. Suotava olisi että jos joku kappale vielä\nlöytyisi vanhoista komeroista, se lähetettäisiin yliopiston talteen.\nPorthan on väitökseensä: De poesi fennica ottanut pari palaista, joista\ntähänkin otan toisen todisteeksi ettei Porthan näy häntä syyttä\nylistäneen. Se kuuluu näin:\n\n    \"Kevät keickuen tuleepi,\n    Ilon kanssa ilmestypi;\n    Silloin monda metzämiestä,\n    Somaisinda soidinmiestä\n    Suxen päällä soutelepi,\n    Ennakolla ennättäpi\n    Metzäin eläinden edulle,\n    Soittavaisten soittimille;\n    Silloin kaicki kalamiehet\n    Paatin päälle pyytelevät,\n    Verkot vetehen vetävät,\n    Heinicköhön heittelevät\" j.n.e.[295]\n\nTämä näkyy olevan häärunoa, mutta Calamnius on kirjottanut hovirunonkin\nAatolppi Fredrikin käynnistä, josta myöskin palanen löytyy Porthanin\nväitöksessä.[296] Toinen hovirunonsa on onnentoivotus kruunuperillinen\nKustavin syntymäpäivään v. 1767.[297] Paitsi näitä on Calamnius\nkirjottanut myöskin onnentoivotuksen väitökseen v. 1753.[298] -- Löytyi\nmuuten tällä aikakaudella toinenkin Kaapriel Calamnius (Pietarinpoika\nmaanviskali ja pitäjänkirjuri Kalajoella k. 1767), joka on kirjottanut\npitkän, opettavaisen laulun 1743.[299] Epätietoista siis on kumpaisen\ntekemä yllämainittu runokokous oli, koska sen tekijää ei ole isän\nnimellä mainittu. Mutta kuitenkin tuskin jäänee epäilyksen sijaa, koska\nedellisen säilyneetkin runot ovat hyviä ja jälkimäisen laulu vaan\nikävää lorua.\n\nHäärunoja ovat sepittäneet: Henrik Lilius (Messukylän kirkkoherra k.\n1745) v. 1728.[300] Hän on myöskin kirjottanut onnentoivotusrunon\nJuslenion sanakirjaan. Hän sanotaan olleen hyvä runoilija Latinan\nkielellä ja nämät suomalaisetkin runot todistavat että hänellä oli\ntavallista suurempi runolahja. Kahden häärunonsa kanssa yhteen\nsidottuna on seuraava kehtorunokin, joka ansaitsee tulla tutuksi, ollen\nsen ajan paraita tuotteita.\n\n         Kehtorunot.\n\n    Tuutilainen, tuutulainen,\n    Leväele lapsukainen;\n    Levon lainaja lepyinen,\n    Jesus sua siunatcohon;\n    Nucu, nucu, nuckeroisen!\n    Macaele maidonjuoja!\n    Cuin on maitokin macoinen,\n    Unes olcohon suloinen;\n    Cuin on kätes kijnnitetty,\n    Cupeheses vyöllä vyötty,\n    Nijn sun Jesus itzehensä\n    Uscon nuoralla niveli.\n    Jumala sun itze otti\n    Lijttohonsa, lapsexensa,\n    Jesus vijoista virutti,\n    Pyhä hengi pyhitteli.\n    Älä itke engelisen',\n    Vaikeroitze vaiveroisen'!\n    Jesus caunis cumpaninas,\n    Pyhät vartiat vaussas.\n    Nucu, nucu nuckeroisen,\n    Macaele maidonjuoja!\n    Liecuttelen linduistani,\n    Ainuata armaistani\n    Kehtos käärin cuckaisilla,\n    Casvos peitän caunihisti;\n    Coscas olet kyllä saanut\n    Hopiaisen' hienoisesta,\n    Heräele herttucaisen'\n    Ilman itcuta isota;\n    Palckas panduna povessa,\n    Maito mesimieluhinen.\n\nMuita häärunoja ovat kirjottaneet Martti Peitzius (Kälviön kirkkoh. k.\n1782) v. 1738.[301] Saman miehen käsialaa on hautarunokin v:lta\n1761.[302] Molemmat ovat nyt kadoksissa. -- Hyvän häärunon on tehnyt\nMartti Laurin (Kälviön kappalainen k. 1785) v. 1764.[303] --\nHäävirsi[304] löytyy Achrenionkin virsien seassa. -- Kaikki meille\nsäilynnet häärunot ovat leikillisiä ja vilkkaita. Hautarunotpa sitä\nvastaan ovat juhlallisia. Usein alkavat sillä että runoilija itsensä\nkehottaa laulamaan, mutta valittaa että murhe äänen on sortanut. Sitten\nluettelee vainajan elämän vaiheet, ylistellen hänen avuja ja hyvä\ntekojansa; lopuksi toivottaa että kaikki hänen esimerkkiään\nseuraisivat. Enimmiten ovat nämät runot pitkäpiimäisiä ja kuivanlaisia.\nHautarunoja ovat sepittäneet pait ennen jo mainittuja: Juhana Wacklin\n(postimestari Oulussa) v. 1736;[305] Simo Achrenius (synt. 1729,[306]\noli kirkkoherran apulaisna Paltamossa, sitten Pietarsaaressa, kuoli\nvakinaiseen virkaan pääsemättä) v. 1758,[307] ja Henrik H. Lyra\n(luultavasti apulainen Pielisjärvellä) v. 1762.[308] -- Hautavirsien\nkirjottajia olivat: Juhana Ståhlberg v. 1730,[309] Mikael Wanonius\n(Kiikalan kirkkoherra k. 1743) v. 1737[310]; nimetön v. 1740;[311]\nAmicus Fidelis (luultavasti Aapram Frosterus, josta edempänä enemmän)\nv. 1756;[312] J.J. Lindström v. 1758;[313] Juhana Wegelius (Oulun\nprovasti k. 1764) v. 1758;[314] nimetön v. 1763[315] ja Aapram\nAchrenius.[316]\n\nSimo Achreniolla näkyy olleen vilkkaampi runosuoni. Hänellä oli\nmielikuvailoa, hän osasi valita sulosoivia, runollisia sanoja ja\nrunomittakin häneltä sujui melkein virheettömästi. Todistakoon sen ote\nhänen hautarunostaan Lappajärven kappalainen Wilckmanille. Hän alottaa:\n\n    \"Nouse kätköstä kynäni,\n    Keicu kädessä catala,\n    Kirjottele kijrehesti,\n    Coska lähden laulamahan,\n    Murehella muistamahan\n    Mit' on mielesä minulla\n    Mik' on vaivana valitus!\"\n\nTuosta juteltua kuinka Tuoni jälkeen jääneen perheen sekä ystäväin\nhaikeaksi murheeksi oli temmannut pois vainajan, kuvaelee Tuonta:\n\n    \"Ohoh Tuoni tuimuuttasi,\n    Cuing'on haahmosi cuvattu?\n    Se on muotos muinainengin:\n    Sinull'on sijvet siniset,\n    Lendokeinot cauhistavat,\n    Virhivijcatet olalla,\n    Julma raudasta rakettu;\n    Cumma kynttilä kädesä\n    Pimeästi palavainen;\n    Tijmaklasi tiuckuvainen\n    Vasamana vasemmasa\n    Ombi käydesä kädesä,\n    Josa vähän juoxemata\n    Liene pohjasa poroa;\n    Vielä varmasti vaellat\n    Valkeisa vaattehisa,\n    Lumicarvan caldaisisa;\n    Pimeäsä pijlottelet,\n    Astut äkisti etehen,\n    Varjos canssa vetäynet;\n    Aina culjet curkistellen,\n    Coet caickia catella,\n    Caicki tuimasti caristat\n    Pojes mailman menosta,\n    Ulos näistä nähtävistä;\n    Salasa sanas sanelet,\n    Coskas tuotat Tuonelahan\n    Ihmisiä ilman alla;\n    Sydämiä sylkyttelet\n    Tahi halcaiset tahallas,\n    Coskas couristat covasti,\n    Vijleskelet vijme kerran;\n    Casvosi on calpeaxi,\n    Cauhiaxi caljahtanut,\n    Silmät päähän painunehet\n    Callon caamean sisähän;\n    Calma haisee haikiasti\n    Nousee nockamme sisähän,\n    Coskas culjet cuuluisasti\n    Majoisamme matkustelet\".\n\nSimo Achrenius on myöskin samana vuonna väitökseen kirjottanut pitkän\nrunon,[317] joka opettaa kuinka Amerikassa tuohivenheitä raketaan sekä\nnäyttää mikä hyöty niistä olisi Suomen maalle. Se on hyvin sukkelasti\nkokoon pantu. Suurinpa teoksensa on: Uudet Hengelliset runot läsnä\nolevaisista ja tulevaisista tiloista v. 1766.[318] Tämän työn tarkotus\nnäkyy olleen Suomen kansalle suositussa runomuodossa antaa jumalista\nainetta ja näillä runoilla tunkea syrjään muinaiset loihturunot.\nSen toivon ilmottaakin Aapram Achrenius tähän liitetyssä\nonnentoivotus-runossa. Muuten tätä kirjaa seuraa toinenkin\nonnentoivotus, Henrik Hildénin (kappalainen Kustavin kappelilla\nTaivassalon pitäjää, k. 1771) tekemä. Simo Achrenius tähän teokseensa\non liittänyt soman kuusmittaisen runoelman, jossa sen omistaa\nPohjanmaan papeille. Itse teos, joka sisältää n. 2300 värsyä, on jaettu\nseitsemään osaan, joista ensimäinen on kehotus synnistä heräämään,\ntoinen ja kolmas Kristuksen ansiosta, neljäs kuoleman kodista, viides\ntuomion tulosta, kuuden helvetin valkiasta ja seitsemäs taivaan\nautuudesta. Näissä runoissa ilmottuu harras jumalisuus, joka varsinkin\nensimäisessä osassa innollisesti saarnaa katumusta; neljännessä\nilmotetaan haudan salaisuudet kamottavalla, vaan väkevällä tavalla;\nkuudes samaten väkevästi kuvaelee helvettiä ja aikanansa se matoineen\nliekkineen kyllä taisi maistaa.\n\nHengellisen, nyt kadonneen runon on kirjottanut Kaapriel\nAspegrénkin,[319] yllämainittu Pietarsaaren provasti, jolta Juslenius\noli saanut niin paljon lisää sanakirjaansa. --\n\nEdelliselläkin aikakaudella olemme nähneet muutamia suomenkielisiä\nonnentoivotuksia kirjantekijöille. Nyt niitä alkoi tulla tiheään,\nenemmiten yliopistollisten väitösten mukaan. Onnentoivotukset\nväitöksiin olivat 16:silla sadoilla melkein kaikki olleet Latinaksi;\nmutta n. 1700 vuodesta alkain niitä tuli kaikellaisilla kielillä,\nmuinaisilla sekä nykyisillä, ja niiden seassa Suomeksikin. Ensimäinen\nsuomenkielinen[320] kuitenkin jo kuuluu edelliseen aikakauteen,\nnimittäin vuoteen 1679. Tällä aikakaudella kirjotetuista ovat noin\npuolet runoja, muutamat vielä riimillisiä, mutta suurin osa vanhain\nrunoin mukaiset, muutamat hyvin taitavasti sepitetyt. Löytyy myöskin\npari riimillistä laulua. Mutta omituista tällä ajalla on, että\n_yritettiin Suomen kieltä taivuttaa Greikka-Romalaiseen kuusmittaan ja\nelegian mittaan_. Joku näistä kyllä on perustettu korolle, vaan\n_useimmat arvolle_, noudattaen melkein kokonaan niitä samoja sääntöjä,\nmitkä nykyään prov. Lönnrot on pannut Suomen kuusmittarunomuksen\nperusteeksi. Suurena helpotuksena silloin kuitenkin oli että päätteiden\npoisheittämisellä karttui lyhyempiä sanoja; toiseksi oli silloin\nhelpompi saada daktylia kun Abessivoa kirjotettiin yhdellä t:llä ja\nInessivoa yhdellä s:llä (vaivata, pienesä). Sentähden ei heidän arvolle\nperustettu kuusmittansa tarvinnutkaan paljon ensinkään polkea korkoa.\nSiinä myös erosivat nykyisestä tavasta että daktyliksi kelpasivat\nkolmitavuset, lyhyet sanat (kavala). -- Yksi kuusmittaruno löytyy,\njossa riimiäkin on viljelty, vieläpä hyvin konstikkaalla tavalla!\n\n    \"Lotcu ja notc' mander, tander cans tutisi tuimast,\n    Ilon cans cosc' tantz coconans oli nurmesa neitzeill\" j.n.e.[321]\n\nMutta ylipäätään ei riimiä suvaittu. Sen sijasta kaunistettiin laulua\nalkusoinnulla, tavallisesti niin että joka värsy oli jaettu kahteen\njaksoon, niinkuin alempana tuleva esimerkki näyttää. Vaan oli niitäkin,\njotka alottivat kaikki värsyn sanat samalla puustavilla, vieläpä\nsovittivat oman taikka sen nimen, jolle onnea toivottivat, värsyjen\nalkupuustaviin esim.\n\n    Johana julkinen juur, joca jalosti julistat juttui j.n.e.[322]\n\nTämmöiset kovin konstikkaat runoelmat sisällykseltään tietysti olivat\naivan mauttomia ja ne ovatkin ainoat korolle perustetut.\n\nItse aineen luonteesta seuraa ettei niissä voi ilmottua totista\nrunohenkeä; mutta useampi heistä kuitenkin on sukkelasti ja somasti\nsommiteltu. Väitöksen tekijää ylistetään, kiitetään hänen taitoa ja\noppiaan, jonka on näyttänyt \"Auran ahkerasa ahjosa\" tai \"lauluneitoen\nsalisa\", pyrkien \"Heliconin heliälle, cullatulle cuckulalle\", missä on\nsaava päähänsä \"lehtilakin\" tai \"vihriöitä kihriöitä\". Muutenkin\nhänelle toivotetaan onnea tässä ja vastaisessa elämässä. Enimmiten\npuhutaan myös itse väitöksen aineesta ja sen tärkeydestä. Muutamissa\nrunoilija on unessa näkevinään lauluneidot, jotka häntä houkuttelevat\npuoleensa, tai kuulevinansa Auran rannoilta huminan, jonka syytä sitten\ntiedustelee.\n\nTämmöisiä onnentoivotuksia ovat kirjottaneet runomitalla, pait ennen jo\nmainittuja: Gösti Göstinpoica 1723,[323] Juhana Gråå (Taivassalon\nkirkkoherra k. 1763) v. 1728 Upsalassa,[324] Pietari Cajanus (pitäjän\napulainen[325] Lohtajalla k. 1765) v. 1728,[326] Juhana Haberfelt\n(Pohjalainen) v. 1730[327] ja 1735,[328] Iisak Fortelius (Kemin\nprovasti, k. 1783) v. 1748,[329] Jaakop Chydenius (Vaasan provasti,\nk. 1809) v. 1751 Upsalassa,[330] Kaapriel Lagerbergh (Hailuodon\nkappalainen, k. 1801) v. 1751,[331] Jaakop Ahlberg (Pyhäjoen\nkappalainen, k. 1781) v. 1753,[332] Olovi Westzynthius (Kajaanin\nkirkkoherra, k. 1781) v. 1754,[333] Risto Herkepaeus v. 1757,[334]\nH.S. v. 1760.[335]\n\nNykyisempiin mittoihin rakettuja ovat sepittäneet: Kaarle Kustavi\nMelartopaeus v. 1742,[336] Erik Juhana Blom (Someron provasti,\nk. 1789) v. 1750,[337] Kaarle Sedenius v. 1766.[338] --\n\nKuusmittaisten runoelmien tekijöitä ovat: Nikolai Bursman (Köyliön\nkirkkoh. k. 1732) v. 1732,[339] ennen mainittu Mikael Wanonius v.\n1732,[340] Aapram Utter v. 1736,[341] Salomo Hannelius (Ilmajoen\nprovasti k. 1796) v. 1744,[342] Aapram Tackou v. 1749,[343] Anterus\nGjös (Joutsenuksen kirkkoh. k. 1779) v. 1757,[344] Gregorius Hallenius\n(Turun koulun collega supremus, k. 1772) v. 1744.[345] ja 1758.[346]\n\nMutta se joka kuusmittarunoa viljeli kaikista paraten, oli Aapram\nAchrenius (Nousiaisten kirkkoh. k. 1769; tämän merkillisen miehen\nelämäkertaa katso kirjasta: Hist. upplysn. om relig. rörelserna i Finl.\naf M. Akiander, V osa). Häneltä on jäänyt kaksi onnentoivotusta, toinen\nkuusmittaan[347] toinen elegian mittaan[348] rakettu. Kuusmittaan on\nhän pait näitä vielä kirjottanut esipuheen kirjaansa: Halullisien\nsieluin kysymykset,[349] jonka sillä omistaa maaherra Wredelle,\ntervehdyslaulun Tammelin-piispalle 1730[350] ja yhden virren.[351]\n\nNäytteenä sekä yliopiston onnentoivotuksista että sen ajan\nsuomalaisista kuusmittarunoelmista olkoon seuraava Achrenion:\n\n    \"Tuonain temmaisi täst minun muodons muuttuva Morpheus,\n    Temmais, valpena vei eipä suonut sippurasilmill,\n    Vei minu, vei vijtan, cusa virsiä veisasi _Virtus_;\n    Veisais näin: tule tänn, Musain vesa vickelä, vircku,\n    Cuin vetelet vinhast Aganippen vainjosa vettä,\n    Juox tule tänn tänäpän, täsä tie, täsä tanhua toimen,\n    Tie, joca selkiä lie, joca vie, joca taitane taivast\n    Päin vetä paitz pelvott ylitz onnet ja ongalet alhoin\n    Pindin paisumen pääll, cusa Cunnia canda Cathedras\n    Crunun caickile nijll, jotk' sinne on saattanut itzens.\n    Sijs tule tänn tänäpän! Vedä veickoni virsuja väljäl,\n    Seura ny meit yli öit, pyri pääll, lue, lauluja laske,\n    Ei täsä turmele työ, vaick pistävi tappura pensas,\n    Ei täsä tomua tul, vaick canda se crapise cannois.\n    Sijs pidä pääll joca sääll, kyll cunnian cunnia caicu,\n    Cuins heljäl helinäl _Heliconin_ huittulen hyppät.\n    Näin veisais _Virtus_; tämän äckäis taitava toimen\n    Cans taidon toveritz, joca nurcasa nurisi nurmen,\n    Äckäis sen, meni sinn, ja jos ennen seuraisi sijvos\n    Kyl sala, kyl caunist, jo nyt jälkiä jättele julkist,\n    Jälkiä jättele julk, minä vihdoin vijdasa virgon,\n    Nyt toivon totisest: caick caiketi käändykön onnex.\"\n\nAchrenion nimi on nytkin vielä eleillä Suomen rahvaassa, kuitenkin ei\nnäiden nyt mainittuin laulukoetten tähden, vaan uutterana\nvirrenseppänä. Varsinkin viimeisinä ikävuosinaan hän niitä kirjotti ja\npainatti aika joukon. Yhteensä on hän jättänyt jälellensä noin 200\nvirttä, joista vaan harva on käännöstä. Maskun Hemmingin, Tuomas\nRagvaldinpojan ja Juteinin rinnalla on hän siis ollut viljavimpia\nsuomenkielisiä runoniekkoja. -- Tietty on että voimallinen herätys ja\ntunnon vaiva hänet joksi kuksi aikaa saattoi ikään kuin mielipuoleksi,\nniin että hän erotettiin pappisvirastaan vaikka sittemmin uudestaan\npääsi siihen. Syvä synnin tunto ja ehdoton turvauminen Jumalan armoon\nonkin pääjuonena kaikissa Achrenion virsissä. Innollisesti saarnaa hän\nparannusta, viitaten sen ajan sotia ja muita surkeita kohtauksia, esim.\nLissabonin maanjäristyksen, Jumalan vihan merkiksi. Palavalla armon\nrukouksella ja kaiken oman ansion kieltävällä nöyryydellä kän toisissa\nvirsissä heittäyy Jumalan eteen taikka vielä toisissa kuvaelee\nvastaista autuutta.\n\nTämä jumalinen into ja tunteen hartaus on nämät virret tehnyt Suomen\nrahvaalle niin rakkaaksi, että heitä meidän aikoihimme asti monta\nmonituista kertaa on painettu. Mutta ankaramman tarkastelijan silmissä\nniiden arvo kuitenkin kovin alenee. Se kyllä on totta että niistä puhuu\npalava, innokas tunne ja että mielellään liikkuvat kuvissa. Mutta\nparaillakin tahtoo olla se vika, ettei Achrenius ainettansa ole kyennyt\nko'ossa pitämään. Milloin on hän sen sallinut pitkäpiimäiseksi venyä,\nmilloin antanut sivu-ajatusten tai kuvien vietellä itseänsä\npitkällisille mutkille, jotka välistä sekottavat pois koko ajatuksen\njuoksun. Vertauksissaanki ja kuvissa hän liian soluttelee pikkuisia\nsivuhaaroja myöten, niin että lukijaa ikävystyttää. -- Onpa myöskin\nmonta virttä, joissa runollista tuntoa ei ole yhtään, jotka vaan ovat\nkuivinta, riimiin pinkotettua saarnaa. Riimissä hän on huolimaton,\nmutta panee kuitenkin riimin vuoksi välistä virteen sanoja, jotka eivät\nensinkään mukaudu pää-ajatukseen. Uutta suomalaista virsikirjaa\nlaittaessa ei pitäisi kuitenkaan Achreniusta kokonaan hyljätä.\nKarsimalla ja yhteen valamalla hänen virsistään kuitenkin saisi edes\njonkun joukon kelvollisia. Niitä onkin otettu virsikirjaseuran\ntoimittamiin Uusiin virsiin 1836.[352] -- Hauta- ja häävirsiäkin on\nAchrenius muutamia kirjottanut, niinkuin yllä olemme nähneet, onpa\nyrittänyt runontekoonkin esipuheessa Simo Achrenion hengellisiin\nrunoihin, mutta se ei häneltä tahtonut sujua.\n\nMuista virsiniekoista ovat erittäin mainittavat veljekset, Paltamon\nkirkkoherra Aapram Frosteron pojat, Jaakop (Lohtajan provasti, k. 1794)\nja Aapram Frosterus (Turun konsistorion notarjus, k. 1766). Edelliseltä\non jäänyt 5 virttä,[353] jälkimäiseltä 10[354] ja yhdessä ovat\nsepittäneet 5.[355] Yksi Aapramin tekemä on alkuperäinen, muut kaikki\nkäännetyt Ruotsista ja Saksasta. Virret ovat hyvästi valitut, käännös\non vapaa, usein enemmän mukailevainen, toisinaan on omiakin värsyjä\nlisätty. Ne ovat ajatuksen, kielen ja mitan puolesta kauniita,\nsujuvaisia, vaikka niitä liian useat katkaistut sanat vähän rumentavat.\nAlkusointua on mahdollisuutta myöten viljelty.\n\nLoimijoen provasti, viimein esimäinen jumaluusopin provessori Turussa\nja tuomioprovasti Kaapriel Lauraeus (k. 1753) käänsi Saksasta ja\nRuotsista 10 virttä.[356] Ne muuten olisivat hyvät, mutta hän ei\nhuolinut ensinkään korosta, niin että yhtenään kyhäeli semmoisia\nvärsyjä kuin:\n\n    Ettei ikä ajan pituus j.n.e.\n\nPaitsi näitä ilmestyi joka vuosi hengellisiä virsiä, jotka monta\nmonituista kertaa meidän aikoihimme asti uudesti painettuna, ovat\ntulvanneet rahvaasen. Joku niistä on parempi, mutta suurin osa\nhuononlaisia. Enimmiten niissä kirjottajan nimeä ei ole mainittu, vaan\nmuutamat sen kuitenkin ovat säilyttäneet värsyjen alkupuustaveissa.\nNe, joista on selkoa saatu, ovat: Nikolai Bursman (k. ylempänä), jonka\nlaulu \"paimenest ja lambast\"[357] on hyvin soma. Se on kirjotettu\nsamaan mittaan kuin Cajanon mainio virsi, ja ihmeellistä on nähdä\nkuinka enimmät samanmittaiset ovat tavallista kauniimmat. Näyttää ikään\nkuin olisi alkuperäisten sanain kauneus innostuttanut niitäkin, jotka\nsittemmin käyttivät sitä nuottia. -- Johannes Stichaeus (Mäntsälän\nkirkkoh. k. 1708[358] taikka hänen poikansa, josta ei ole muuta tietoa\nkuin että syntyi 1702) v. 1734,[359] Johan Höckert (Nousiaisten\nkappalainen, k. 1794) v. 1735,[360] 39[361] ja 63,[362] Eskel\nJohaninpoika ja Elisabetha Karck 1735,[363] Yrjä Litaniuson (sic!)\n1735,[364] Johannes Chydenius (pitäjän apulainen Vesilahdella, k. 1759)\nv. 1737,[365] Gustav Lindvall ja Thomas Manb (sic!) v. 1741,[366]\nJohannes Altan (Lohtajan provasti, k. 1755) v. 1746,[367] Johan Stamnel\nv. 1748,[368] Laihian kirkkoherra (luultavasti Samuel Mikaelinp.\nWacklin 1748-1780) v. 1751,[369] Anterus Rennerus (yksi sen\nniminen[370]) oli studiosus theologiae ja kuoli semmoisena 1781, 72\nvuotiasna v. 1754,[371] Esaias Hildeen (kappalainen Kustavin kappelilla\nTaivassalon pitäjää, k. 1789) v. 1766.[372] --\n\n\n\n\nPorthanin aikakausi 1766-1809.\n\n\nViimekuluneena aikakautena oli Suomi kaksi kertaa ollut Venäläisten\nkäsissä, jotka kummankin kerran kyllä olivat lähteneet jälleen, vaan\nosan pitäneet saaliinaan. III:s Kustavi kuningas tätä itäpuolelta\nkohoavaa vaaraa kyllä torjui etemmäksi, vaan kuitenkin kuuluu\nPorthanilla olleen ja lienee epäilemättä monella muullakin ollut se\nvarma vakuutus, että Suomi pian tulisi erotetuksi Ruotsin vallasta. Ja\nsen todistavatkin siltä ajalta säilyneet lauseet.\n\nNäkyy kyllä nytkin ruotsalaistuneen mielen osotuksia, esim. kun prov.\nGadd puheessa: Om svenska friheten 1772 sanoo: Meidän Ruotsalaisten\nvapauden onnet, -- Manhem'imme,[373] j.n.e. -- Ja koska Frantzén ynnä\nmoni muu, Suomen Ruotsista erottua, muutti Ruotsiin, niin näkyy\nsiitäkin, että moni Suomen mies ei rakastanut Suomea muuna kuin Ruotsin\nvaltakunnan osana.\n\nMutta ylipäätään näemme enimmissä lauseissa suomalaisemman mielen.\nÄsken mainittu prov. Gaddikin, esipuheessa Idmanin kirjaan\nSuomen sukulaisuudesta Greikan kielen kanssa, kutsuu Suomen\nkotimaaksensa.[374] -- P.J. Alopaeus väitöksessä 1793[375] sitä\nyhtenään sanoo: kotimaamme, ja puhuu esi-isistämme vanhoista\nSuomalaisista. -- Kaapriel Haberfelt väitöksessä 1766:[376] kotimaamme\nSuomi. -- Juh. Lizelius väitöksessä 1772:[377] armas Suomemme;\nhartaasti rakastettu kotimaamme; esi-isämme vanhat Suomalaiset. -- K.J.\nFagerström väitöksessä: Siitä rakkaudesta mikä Suomalaisilla syyllä on\nkotimaahansa 1769[378] sanoo sanan \"patria\" merkitsevän sekä\nsyntymäpaikan että myös sen vallaston (civitas) missä kansalaisena\nollaan. Hänpä nyt Suomalaisten kotimaanrakkaudesta puhuen sanoo\ntarkottavansa kumpaakin, eikä sitten Ruotsia mainitse ollenkaan.\nMuutenkin tässä väitöksessä yhtenään näkyy semmoisia lauseita kuin:\nesi-isämme Suomalaiset, Suomen kansamme, rakkain kotimaamme Suomi\nj.n.e. Ja viimein mainittakoon Sprengtportenin ja muutamain Anjalan\nliittolaisten yritykset todistuksena Suomessa elävästä erikoishengestä,\nvaikka kyllä suurin osa kansaamme ei asiaa niin jurtenjaksain\nkäsittänyt. Tärkeä on tietää mitä Porthan, jonka vaikutus sen ajan\nnuorisoon niin oli suuri, tämän suhteen ajatteli. Hänestä on\naikoihimme säilynyt se tieto että hän Suomen eron Ruotsista katsoi\nvälttämättömäksi, vaikka Venäen valtaa pelkäsi. Mutta vaikk'ei siis\nmielellään olisi suonut Suomen eroavan vanhasta liitostaan, niin\nkuitenkin koko elämänsä työllä todisti pitävänsä Suomea oikeana\nkotimaana. Samaan mieleen toimitettiin myöskin hänen johdossa\nensimäistä ruotsinkielistä sanomalehteä maassamme. Siinä on Suomen\nnykyinen ja muinainen tila pää-aineena. Tässäkin muutamissa\nlähetetyissä runoelmissa ja puheissa ilmottuu täysi ruotsalaisuus,\nmutta ylipäätään on Suomen henki vallan päällä. Enimmiten mainitaan\nSuomea sanalla \"fosterland\" (kotimaa) ja koko Ruotsin valtakuntaa\n\"fädernesland\" (isänmaa). Mutta löytyy lauseita, joissa erikoishenki\nvielä selkeämmin näkyy. Ilmotuksessa että ruvettaisiin näitä sanomia\nulosantamaan jo sanotaan: me varsinkin tahdomme kirjottaa\nmaamiehillemme (\"våra landsmän\"). -- Vuosikerrassa 1773 s. 3 Lencqvist,\nkirjotuksessa \"Suomen ruhtinat l. Finlands drottar\", sanoo että pitäis\nunhotuksesta säilyttää mitä net ovat hyvää tehneet esi-isillemme ynnä\nmitä onnia isänmaamme (\"vårt fädernesland\") on saanut kokea niiden\nalla. -- Muistutuksessa tähän Porthanikin Suomesta sanoo: isänmaamme\n(\"vårt fädernesland\"). -- Vuosikerrassa 1778 s. 174 sanotaan: meidän\n(suomalainen) Raamatun käännöksemme nyt sopii muiden kansain parasten\nrinnalle. -- Vuosikerrassa 1783 rupesi Porthan parantelemaan Tuneldin\nmaanopasta sen suhteen kuin Suomeen koskee, ja kehottaa maamiehiänsä\nauttamaan tätä yritystä, joka enentäisi tiedon maastamme (\"vårt land\").\n-- Edempänä: vaikka täynnä rakkautta maahamme,[379] emme saa Suomea\narvella viljavammaksi kuin Englanti on. -- Vuosikerrassa 1793 N:o 4\nkerrotaan Irlantilaisten tapoja näytteeksi: ett'emme me Suomalaiset ole\nniinkään jälellä kaikkia muita kansoja. -- N:o 5:ssä mainitaan\nRuotsissa asuvat Suomalaiset sanalla: maamiehemme (\"våra landsmän\"). --\nN:o 44:ssä on leikiksi tehty ehdotus oman pysyvän teaterijoukon\nhankkimisesta Turkuun, ja sanotaan tämä yritys isänmaalliseksi\n(\"patriotiskt\"), kun ei sitten olis tarvis näyttelijöitä tuottaa\nRuotsista. -- Vuosikerrassa 1802 N:o 13 moittii lähettäjä että Suomen\nalmanakoissa nimen alla: vapaamarkkinat suuriruhtinaanmaassa Suomessa,\nluetellaan joita kuita Norrlannin kaupunkeja, josta Suomen rahvas muka\nvoisi saada väärän käsityksen isänmaansa laajuudesta (\"sitt\nfäderneslands vidd\"). -- Saman vuosikerran N:o 63:ssa löytyy kuitenkin\nilmotus aiotusta kirjallisuuslehdestä, missä Porthan, Calonius y.m.,\nkääntyen Ruotsin yleisöön, puhuvat: Ruotsin kansamme; meillä Ruotsissa\nj.n.e. -- Vuosikerrassa 1800 N:o 22 Porthan kruunauspuheessa myöskin\npuhuu Ruotsin kansan nimessä; mutta N:o 26:ssä ilmottaa että tästä\nlähtein näissä sanomissa tulee Suomessa ilmestyvien kirjain\ntarkasteluja yhteisellä nimellä: Suomen kirjallisuus. -- Vuosikerrassa\n1804 on silloin kuolleen Porthanin elämäkerta, jossa sanotaan hänen\nkuolemansa olevan suureksi vahingoksi koko isänmaalle, varsinkin\nSuomelle; mutta edempänä puhutaan hänen isänmaallisista (\"patriotiska\")\ntoimista Suomen hyväksi, ja että häntä vanhoillakin päivillään vielä\nelähytti se toivo, että unhotetulle isänmaalle (\"sitt glömda\nfädernesland\") voisi hankkia paremman tulevaisuuden. --\n\nSama suomalainen mieli näkyy selvästi Porthanin väitöksistäkin, missä\nsuomalaisia aineita tutkii.\n\nSuomen kieli, niinkuin olemme nähneet, oli jo viime aikakauden kuluessa\nalkanut paeta ylhäisistä säädyistä. Porthanin aikoina se niistä jo oli\nkokonaan kadonnut.\n\nSamassa kuin Åbo Tidn. väittää Suomen kielen vielä vuosisadan alussa\nolleen herrasväenkin yleisenä puhekielenä, se lisää: vaan nyt on vallan\ntoisin! Tähän muutokseen oli epäilemättä suurinna syynä Ruotsin kohoava\nkirjallisuus, jolla juuri Porthanin aikoina oli ensimäinen, loistava\nkukoistusaikansa. Tämän vaikutuksen voimaa ei voinnut olla enentämättä\nsekin seikka, että Lidner jonkun aikaa ja Kellgrén kauankin asuskelivat\nSuomessa.\n\nSuomenkin miehistä nousi useampia, mainioita ruotsinkielisiä\nrunoilijoita. Nimet Liljenstedt ja Frese olivat jo ennen rikastuttaneet\nRuotsin Parnasson; nyt niiden lisäksi tulivat Choraeus, Creutz ja\nFranzén. Ei olekaan kummaa, vaikka surkeaa, että ne Suomalaiset, joilla\noli runsaampi runolahja, kirjottivat Ruotsiksi. Ennenkin, kun kumpaakin\nkieltä rinnakkain puheltiin, oli Ruotsi viljeltynä kielenä helpompi\nkäyttää, ja sen lisäksi suurempi kunnia voitettavana siitä mitä\nRuotsiksi kirjotti, kuin jos viritti Suomen kanteletta. Porthanin\naikana tuli sen lisäksi, että yllämainittuin miesten äitinkielenä oli\nRuotsi ja siis olis ollut vieläkin vaikeampi Suomea viljellä. Myöskin\ntaisi olla esteenä se luulo, ettei muka Suomi sopinut nykyisempiin\nvärsymittoihin, runomittaapa kieltänee totisen runoilijan sisällinen\naisti käyttämästä suurempiin teoksiin. Sillä josko se sopikin Kalevalan\nutukuviin, niin sillä on mahdoton esittää semmoisia selväpiirteisiä\nmuotoja kuin nykyinen runomaku vaatii. Suomenkieliseen runoeluun ei\nsiis ryhtyneet muut kuin keskinkertaiset laulusepät, jotka eivät\nRuotsinkielellä olisi voineet vetää vertoja paremmille. -- Luonnollista\non että tämä Suomessa syntynyt ruotsinkielinen runoelu taas puolestansa\nvaikutti ruotsalaisuuden enentymistä: sillä kun noita lauluja kuultiin\nkaikuvan omain järvien lainehilta ja omain kumpujen kukkulalta, niin ei\nmuistettukaan enää että sävel oli muualta tuotu.\n\nMutta kuitenkin näemme yhä edelleenkin niitä, jotka Suomen kielen\nsanovat omakseen, ja into sitä tutkimaan sekä viljelemään on\nentisestään vielä kiihtynyt. Niin esim. Juh. Fabritius väitöksessä\n1766:[380] kielemme. -- Kaapriel Haberfelt samate 1766.[381] -- Niin\nmyös Lencqvist kirjassaan: De superstitione veterum Fennorum 1782. --\nChristfried Ganander omistuspuheessa Porthanille, jonka liitti\nkirjaansa: Mythologia fennica, 1789, sanoo: \"vårt finska språk\". -- Sama\nmies kirjotti onnentoivotusrunon Porthanin väitökseen: De poesi\nfennica, jossa Suomen kieltä ylistelee:\n\n    Suomen kieli kangiaxi,\n    Kyllä kuuluvi kovaxi;\n    Vaan on sitä vakaisembi,\n    Synkiämpi, suloisempi,\n    Paljon sitä painavampi,\n    Täynnä tarckoja sanoja,\n    Täynnä toimea tosingin\n    Solmusanoihin sujuva.\n\n    Tässä kielessä kovassa\n    Löydät lellylähteitä,\n    Jotka juoxevat joixi,\n    Leviävät lammikoixi,\n    Jotka janon jähdyttävät,\n    Kielen saavat sukkelaxi j.n.e.\n\nNiinpä sanoo Porthanikin, Suomesta puhuen, aina: kielemme. Sitä nykyään\non epäilty tarkottiko Porthan toimellaan ahkerampaa Suomen kielen ja\netenkin runon viljelemistä, vai tutkiko ainoastaan oppineena Suomen\nmuinaisrunoja, ikäänkuin nostaen niille hautakiven. Mutta ken vähänkin\ntarkemmin on lukenut Porthanin tähän kuuluvia teoksia, se ei ole\ntainnut olla näkemättä, että Porthanin mieli itselleen kuvaeli Suomen\nrunon tulevaisuutta yhtä selvästi kuin sen muinaisuutta. Tutkinnot\nSuomen runon luonteesta ovat silminnähtävästi sääntöjä ja neuvoja\nvastaisille runoniekoille, ja esimerkit niissä ovatkin enemmiten otetut\nnoista uudemmista, oppineitten sepittämistä runoista, jotka olemme\ntulleet tuntemaan. Syynä tähän oli että ne tiesi suuremmalle yleisölle\ntietyksi kuin nuot äsken esiin kaivetut muinaisrunot. Näistä\nvanhoistakin hän kyllä väitöksessään puhuu, mutta se on vasta silloin\nkun rupeaa luettelemaan runoin erilajit. -- Samalla lailla ei ole\nväitös suomenkielisistä saarnoista ainoastaan historiallinen kertomus\nsiitä mitä ennen on ilmitullut, vaan samassa myöskin sisältää neuvoja\nsaarnantekijöille, joissa näkyy tarkka huoli kielemme puhtaudesta. --\nSaman kuin mainitut Porthanin teokset, todistavat hänen omat\nlauseetkin. Esipuhelaulussa, jolla alotti sanomalehteä: Tidn. utg. af\nett sällskap i Åbo, hän nuorisoa kehottaa Suomen eteen työtä tekemään,\nja muiden haarain seassa, missä sitä työtä oli tarvis, sanoo: kielesi\non viljelemätön.[382] -- Vuosikerrassa 1773 s. 17 on kirjotus Suomen\nkielen soveliaisuudesta muistopiirroksiin (Om finska språkets skick\ntill stenstyl), jossa valittaa että Suomen kielen viljelemistä niin\nkovin on laiminlyöty, vaikka se runoeluun hyvin kelpaa ja kelpaisi\nvarsinkin näihin muistopiirroksiinkin. Sentähden kehottaa maamiehiään\nsemmoisia sepittelemään. -- Vuosikerrassa 1798 N:o 45 ja 46:ssa on\näsken painosta tullut kirja: Hyödyllinen huvitus luomisen töistä,\ntarkastettu, ja siinä Porthan suuresti riemuitsee niin kelvollisen ja\nselvällä Suomella toimitetun kirjan ilmestymisestä. -- Väitöksessä:\nDe poesi fennica § 3 hän sanoo työllään tahtovansa kiihottaa\nmaamiehiään Suomen runoja lukemaan; joita hänen mielestä, Suomalaisten\nrunoilijan muka oli häpeä olla ei ainoastaan tuntematta, vaan\nihastelemattakin.[383] -- § 5:ssä toivoo että joku vasta laittaisi\ntäydellisemmän Suomen runo-opin, sanoen: jos se tapahtunee ja kansamme\nhalu tätä runollisuutta täydellisemmäksi viljelemään kiihtyisi,[384]\nniin on tarkotukseni hyvin täytetty. -- Ja s. 33: jos runoniekkamme\nnämät seikat tarkemmin tahtoisivat vaarin ottaa, niin taitaisivat\nrunoillemme voittaa maineen, Greikan ja Roman runollisuuden\nvertaisen.[385] --\n\nSaman Porthanin mielen todistavat Gananderinkin lauseet esipuheessa\nkirjaan Mythologia fennica: -- Millä kiitettävällä innolla Herra\nProvessori on ahkeroinut -- -- Suomen kielen viljelemistä, tutkimista,\nkartuttamista ja parantamista ynnä sen runollisuuden vahvistamista.\n-- -- Paitsi sitä on H. Pr. kiihottanut maamiehensä kiitettävään\nkilvotukseen tähän asti halpana pidetyn maankielensä viljelemisessä ja\noppimisessa. -- Mutta vaikka Porthan ahkeroitsi Suomen kielen\nviljelemistä, niin hän sen rinnalla suositteli niitäkin nuoria\nmaamiehiänsä, jotka Ruotsiksi runoilivat.\n\nKuinka innollisesti ja millä menestyksen toivolla muuten Suomen\nviljelemiseen oli tartuttu, sen näemme seuraavasta suomenkielisestä\nonnentoivotuksesta, joka on liitetty Wemanin väitökseen Suomen ja\nHebrean kielen sukulaisuudesta, 1767. Siinä sanoo Juhana Helsingberg:\n\"Korkiasti ja hyvin oppineet Herrat, minun kunnioitettavat maanmieheni!\nNijden syiden seasa, jotka ovat estäneet, ettei Suomen kieli ole taittu\nsaatetta äärimäiseen täydellisyyden määrään, mahdamme me lukia sen että\nniin harvat, lijoitengin ne, jotka korkeimmista säädyistä ovat, pitävät\ntätä kieldä sijnä arvossa, kuin kansan kunnia sitä vaati. Florinus,\nPetraeus, Vhael ja muut Suomesa kuuluisat miehet, joidenga muisto vielä\nkuolemangin jälken elää, ovat kyllä jo heidän aikanansa havainneet\ntämän äidimme kielen parannuxen tarpellisexi ja hyödyttäväisexi; ei he\nkuitengaan heidän palavalla hartaudellans ole tainnet mennä edemmäxi\nkuin ainoastansa että he alun tavoin tämän aineen ongehensa ottaneet\novat. Meidän kielemme tarvitzee kaiketickin suuremman ojennuxen ja\nmoninaisen puhdistuxen. Ei yxikän ole kokenut juurta jaxain luovutta ja\nerotta nijtä sanoja, jotka muitten kansain kielistä ovat tähän kieleen\naika ajalta sisälle vedätyxi tulleet. Ei yhtään täydellistä\nsanalukukirja ole vielä valkeuteen edestuotu, joka osotais itzekungin\nmaakunnan sanan- ja puheenparret kuinga ne täsmällensa lateleman pitä\nja mitä ne merkitzevät. Josta laiminlyömisestä sijs seura, että meidän\nparahimmat puhenpartemme ikänäns kuin unhotuxen pimeydesä peräti\nhaudattuna makavat. Sanalla sanoin: lähtehet, joista täydellinen tieto\nSuomen kielehen pitä ammunnettaman, ei ole tähän asti sillä toimella ja\ntarckaudella, kun asian paino sitä vaati, ylösetzityt. _Se näky ikänäns\nkuin meidän aikamme olis itzellensä tämän kunnian omistanut_\". Tätä\nsanoo tämän oppikokeenkin edistävän. \"Suomen miehet, jotka tähän asti\nvaickeroitten valittaneet ovat heidän kielensä ylönkatzeen ylitze, ei\ntaida muuta kuin iloiten löytä mielensä nouteen täsä taidosta\nloistavasa työsä. Sallikat, Korkiasti ja hyvin oppineet Herrat, että\nminä, joka samalda kijvaudelda hallitan kuin Tekin -- -- minun\nmaamiesteni puolesta julistan sitä iloa ja riemua kuin se sanoma, että\ntämä työ jo präntin kautta ulostule, meidän tykönämme on vaikuttanut\".\n\nViime aikakautena alkaneet yritykset Suomen kieltä kaikellaisiin\ntiloihin saattamaan, edistyivät nytkin. Milloin yliopiston puolesta\nvietettiin kuninkaallisia nimi-, hää- taikka kuolemapäiviä, niin ei\npuuttunut Suomenkaan runoja. Vuonna 1768 saatiin Turun yliopistoon\nensimäinen Suomenkielen opettaja, joka kuitenkin vaan oli vapaehtoinen,\npalkaton dosentti eikä kauan sitä virkaa pitänyt. Tämä dosentti on\nK.K. Weman, joka lukuvuonna 1771-1772 pitikin julkisia luentoja\nrunollisuuden ja varsinkin Suomen runon luonteesta. Sama mies tuli v.\n1775 kuninkaallisten herttuain (luultavasti herttua Kaarlen ja Fredrik\nAatolpin) oppettajaksi Suomen kielessä.[386]\n\nMuutama aika myöhemmin, v. 1781, kun nuori kruunuperillinen Kustaa\nAatolppi siihen ikään oli kerinnyt että rupesi lukua harjottamaan,\nlähetti hänelle Kruunubyyn kirkkoherra Erik Juvelius lahjaksi\ntoimittamansa pikkulasten kirjan, jossa Suomea ja Ruotsia oli\nrinnakkain, ynnä sen mukaan kirjeen, jossa sanoo: Tarkotukseni tämän\ntehden on ollut näyttää mikä erinomainen mielihyvä siitä olisi\nSuomelle, jos H.K.K. Kruunuperillinen oppisi Suomen kielen, niin että\nvastapäin voisi Suomen asukkaita puhutella heidän omalla kielellään.\nLopussa pyytää että tämä lahja kruunuperilliselle annettaisiin Suomen\nkansan puolesta.[387] Niin rohkeaksi oli siis Suomikiihko yltynyt että\ntulevaa hallitsijaansakin tahtoi puoleensa taivuttaa!\n\nMissä semmoista mieltä oli sydämissä, siinä tietysti piti Suomen kielen\nviljelys edistyä. Siinä työssä oli johtajana ja kiihottajana Porthan.\nMaan ympäri hajonneilla oppikumppaleilla ja oppilapsillansa keräytti\nhän aineet, jotka sitten itse kyhäeli kokoon taikka antoi muille\nhalullisille käytettäväksi. Vaikka ei tänä aikakautena ilmestynyt uutta\nSuomen sanakirjaa eikä kielioppia, niin kumpaiseenkin oli aineita\nkerätty ja edellinen Gananderilla jo tekeillä. Käsikirjotuksen sitten\nkäytti Renvall, joka lähteinään sen ohessa vielä mainitsee pienempiäkin\nsanakokouksia, Porthanin ja Elias Lagon (Taivassalon prov. k. 1819)\ntekemiä.\n\nOmituinen on Porthanin ajalle se into, jolla kansan suusta ruvettiin\nkeräämään vanhoja runoja j.m.s. Sanalaskuin ensimäinen kokous kuuluu,\nniinkuin jo tiedämme, edellisempään aikaan. Porthan sitä suuresti\nenensi ja hänen käskirjotuksensa oli sitten prov. Lönnrotilla\napuna.[388] Suomen kansan arvotuksiakin ilmestyi nyt ensimäinen kokous,\n1390 luvultaan, v. 1783.[389] Net oli Ganander kerännyt niinkuin\nesipuheessa ilmottaa. Samassa esipuheessa muutoin sanoo sanalaskujakin\nkeränneensä 18 vuotta. Paitsi näitä kerättiin nyt Porthanin toimesta\nmyöskin uudempia ja vanhempia runoja. Kuin paljon niitä Porthanilla\nlienee ollut ja mitkä, ei nyt tarkkaan voi sanoa, kun ei keräykset enää\nole tiettyvissä. Mutta muutamista senaikuisista kirjoista,[390] joissa\nheitä on mainittu taikka palasia painettukin, voimme kuitenkin päästä\njäljille. Nykysempiä runoja sanoo Porthan itsellään olevan koko joukon\nkaikellaisista aineista. Erittäin mainitsee ja kiittää pilkkarunoja,\njoita kuitenkin valittaa aineen kieltävän painattamasta. Historiallisia\nei sano saaneensa uskonpuhdistuksen edellisiä. Mitä hänellä oli\ntiedossa, sen olemme jo tulleet tuntemaan.[391]\n\nEripykälässä kirjaansa: De poesi fennica, Porthan puhuu jauhorunoista,\njoita naisten on tapana jauhatessaan laulaa. Ne ovat samoja\nlaulurunoja, joista Kanteletar nykyään on kokoonpantu. Niitäkin sanoo\nkeränneensä aika joukon. Mainittuna taikka osaksi painettuna ovat\nkirjassaan: Kantel. II: 43 ja 46 (yhteen kyhättynä), 80, 134, 209 ja\n210 sekä 50 (yhtenä), Kantel. III: 26, ynnä vielä pari muuta, jotka\neivät näy löytyvän Kantelettaresta. Vanhain Suomalaisten elämästä\npuhuen hän vielä ottaa todistukseksi palasen Kantel. III: 21:ttä\nrunoa.[392]\n\nLoihturunoja, joiden keräämiseen, niinkuin olemme nähneet, jo oli\nkäetty sata vuotta, näkyy Porthan varsinkin innollisesti hakeneen ja\npaljon saaneen. Sen todistavat Lencqvistin ja Gananderin[393] niihin\nperustetut tutkinnot Suomen kansan muinaisuskosta. Ja vaikka Lencqvist\nesipuheessa valittaa että ne vaan ovat runon tähteitä, sekin jo kovin\najan pureksimia, hajonnaisia, uudemmalla sekotettuja sekä keskenänsä\nhämmennettyjä,[394] niin täytyy kuitenkin niistä, mitä hän ja varsinkin\nGanander mainitsevat ja ovat osaksi painattaneet kirjoihinsa, ihmetellä\nettä parin kolmen kymmenen vuoden kuluessa edes semmoinenkin joukko oli\nsaatu kokoon haalituksi. Varsinkin koska loihturunoja oli vaikea saada\nilmi, niinkuin Porthan valittaa; sillä muinoin vainotut ja sakotetut\nrunoin osaajat eivät oppiaan usein uskaltaneetkaan ilmottaa; ja\ntoiseksi pelkäsivät tietäjät runojen tenhonsa kadottavan kun tulisivat\nuskottomien pilkattavaksi. Mutta \"viina viisaan villitsee\", ja\nPorthanin makeat ryypyt[395] houkuttelivat niitä kuitenkin pimeistä\npiiloistaan. Porthan sanoo saneensa paljon toisintoja, jotka sovitteli\nyhteen, täyttäen toisesta, mitä toisesta puuttui. Hänellä oli aikomus\nkeräämänsä runot painattaa väitökseensä: De poesi fennica, mutta se työ\nmuiden tointen tähden valitettavasti jäi keskoiseksi, vieläpä pysähtyi\nkesken raudan syntyrunoa. Paitsi sitä hän jo kerkesi mainita tulen ja\nmadon synnyt, mutta Lencqvistin ja Gananderin kirjoissa niitä on vielä\npaljon muita, semmoisiakin, joita ei Schröter[396] saanut kokoukseensa.\nLoihturunoissa tietysti mainitaan paljon nimiä Suomen muinaisesta\njumalatarusta, sattuupa muutamia Kalevalankin nimiä. Niin mainitaan\nloihturunoissa Pohjola eli Pimentola paikkana, mihin pahat manataan.\nLouhi, Pohjolan emäntää ynnä Pohjolan neittä, Ilmarista ja Väinämöistä\nkutsutaan avuksi. Mutta oli jo silloin muutamia selvempiäkin Kalevalan\njälkiä tullut oppineitten tietoon. Lemminkäisestä Ganander antaa sen\ntiedon että hän oli yksi Väinämöisen merimiehiä (\"sjögastar\"), ja\nmainitsee muutamia värsyjä, joissa on sanottu että hän pantiin\nsoutamaan (palanen 40:ttä runoa). Kapeesta \"Väinämöisen isän\"\nsyntymisestä kerrotaan sama kuin nyt Väinämöisen ilmaan tulemisesta\n(Kalevala 1 runo); \"Sämpsä\" Pellervoisen kylvö ja \"Rutimoraijan\"\nkaataminen (Kalev. 2 runo) jo oli tietty; samaten Joukkahaisen riita\nVäinämöisen kanssa (Kalev. 3 runo); Väinämöisen veneen rakentamisesta\npari värsyä (Kalev. 17 runo); Pohjolan suuresta härästä kappale (Kalev.\n20 runo); Kullervon (Soinin nimellä) syntyminen, työnteko, paimenretki\nja Ilmarisen (Köyretyisen nimellä) emännän tappo (Kalev. 31 ja 33\nruno); Väinämöisen purren[397] itku (Kalev. 39 runo); Kanteleen synty\nja Väinämöisen soitanta (Kaleval. 40 ja 41 runo). Paitsi näitä oli\ntietysti loihturunoissakin semmoisia, jotka löytyvät Kalevalassa.\n\nTästä näkyy että jo\n\n    Paljon pieniä paloja,\n    Kalevalan kappaleita\n    Oli tuuli työnnätellyt\n    Aalto rannalle ajellut.\n\nMutta itse sampo vielä ei näkynyt, ei kuulunut. Ja nämät Kalevalan\nkappaleet olivat vaan katkonaisia sirpaleita ilman yhteistä sidettä.\nJa luonnollista se olikin. Sillä Kalevalan varsinainen pesäpaikka,\nVenäen Karjala, oli aivan käymätöntä eikä siihen aikaan ollutkaan\narvelemista mennä vihollisen valtakunnan aloilta runoja keräämään, jos\nniitä olis aavistanutkin löytyväksi. Runojen saantipaikoista sanoo\nPorthan, että Karjalassa, Savossa ja Kajaanin kulmalla niitä runsaalta\nosataan ja uusiakin sepitellään; kuitenkin valittaa kansan halun näihin\ntoimiin vähitellen kylmenevän; muissapa maakunnissa, varsinkin meren\nrannallisissa sanoo olevan harvassa runon osaajia ja vallan harvassa\nrunonseppiä.[398]\n\nIlolla ja ihastuksella otettiin Porthanin teos: De poesi fennica\nvastaan. Ganander sen ensimäiseen osastoon liitti onnentoivotusrunon\njossa laulaa:\n\n    Jospa vanha Väinämöinen\n    Tämän tietäisi todexi,\n    Näistä saisi sanomia,\n    Totta vanha vetäysi,\n    Tulis tänne Tuonelasta,\n    Haappajaisi hartioillen,\n    Kantelensa kaappajaisi:\n    Tuopa itze ihmettelis\n    Kuinga Suomi korkiallen,\n    Kambia ombi käennyt\n    Oppineitten olkapäillen.\n    -- -- --\n    Iloissansa istuissansa\n    Virittäisi vickelästi\n    Kajaavaisen kantelonsa\n    -- -- --\n    Että kuulusi kumina,\n    Helinästä heikommasta\n    Havattaisihin humina,\n    Tuonne Tornoan talohon,\n    Pitkin koko Pohjolata,\n    Yli suuren Suomen saaren.\n\nNäistä kansan runoista ammensi[399] Porthan syvän tietonsa Suomen runon\nluonteesta, vaikka sääntöjensä selitykseksi ottaa esimerkkiä\noppineitten tekemistä nykyisistä runoista koska ne yleisölle olivat\ntutummat kuin nuo vasta kansan suusta kerätyt. --\n\nYlipäätänsä Porthanin antamista säännöistä näkyy, että hän hyvin oli\nymmärtänyt Suomen runon luonteen. Mutta oli mutkia, joista ei saanut\nhänkään vielä selvää. Niistä oli tärkein se kuinka runomitan kanssa\nsaisi sanojen koron yhteen sopimaan. Ensiksi mainittua että Suomen runo\nei ole jaettu värsyjaksoihin ja että värsyt ovat kahdeksantavuiset,\ntarttuukin heti tuohon vaikeaan mutkaan ja sanoo Suomen runoissa arvoa\nei noudatettavan niin tarkoin kuin Greikka-Romalaisten runoelmissa.\nSillä vaikka runomme mitta, nuotista arvaten, on trokeinen nelimitta,\nniin ei sentähden värsyt aina ole senmukaisia.[400] Säännölliset värsyt\ntietysti ovat paraat, vaan jos ei muita sallittaisi, niin pantaisiin\nrunoniekoille kovin ahtaat rajat. Mutta oikeasta trokeisesta mitasta\npoikkeavaisetkin värsyt kuitenkin näkyvät olevan jonkun soinnun lain\nalaiset; sillä vaikka sopii sanoa:\n\n    Miekka välkkypi verinen,\n\nniin on varsin hyljättävä semmoinen värsy kuin:\n\n    Verinen miecka välckypi.\n\nKokonaan ei siis arvoa saakaan poljeta, sanoo Porthan, mutta vaikea on\nsanoa milloin se on sallittu. Joksikuksi selitykseksi säätää sitten 1)\nparempi on lyhyt tavuu käyttää pitkänä kuin päinvastoin; 2) värsyn\nalussa poikkeus ei ole niin haitallinen kuin lopumpana; 3) värsy ei saa\npäättyä yksitavuiseen sanaan; 4) viimeistä edellinen tavuu (penultima)\nei millään muotoa saa olla lyhyt, varsinkin kun sen edellinen\n(antepenultima) on pitkä. Monitavuisissa sanoissa kuitenkin tuo ei niin\nole vaarallisena pidettävä ja monitavuisia mielellään pannaankin värsyn\nloppuun. -- Tuosta moittii Porthan niitä, jotka mittaa liian\norjallisesti noudattaen, karttavat kaikki parittomantavuisen sanat. --\nTässä Porthan siis vaan salli värsyjä, missä meidän käsityksemme\nmukaan, on sananjakoa (caesuri). Vaan myöhemmin tultua näkemään kuin\ntarpeelliset semmoiset värsyt ovat, sanoo että niitäkin kaikin mokomin\non käyttäminen[401] sentähden että runo muuten tulee yksitoikkoiseksi,\nettä runo ei suju niin hyvin jos joka mitan jalka on erisanana kuin\nkoska erijalat samassa sanassa ikään kuin liitetään yhteen; paitsi sitä\nsäännöttömät värsyt ovat erinomaisen soveliaat väkeviä, innollisia\ntunteita ja ankaria, kerkeitä tapauksia kuvaelemaan. Vakavammat asiatpa\nkerrottakoon trokeisilla värsyillä, vaan ei sittenkään saa niitä tulla\naivan monta peräkkäin. -- Riimin Porthan peräti hylkää ja sanoo\nettä pitää varoa ettei sattumaltakaan tulisi peräkkäin paljon\nyhdenpäätteisiä värsyjä. Riimin sijasta sanoo Suomen runossa\nviljeltävän alkusointua. Kuitenkin ei hyväksy muutamain tapaa, että\nalottavat kaikki värsyn sanat samalla puustavilla. Toinen kaunistus on\najatusriimi,[402] jota ei hyvässä runossa saa harvaan panna, niinkuin\nmuutamat ovat tehneet. Tämä ajatusriimi välistä kertoo koko lauseen,\nvälistä ainoasti lauseen subjektin tai predikatin, välistä kumpasenkin\nmutta erivärsyssä; toisinaan kerrotaan vielä päälliseksi koko lausekin\ntaikka subjektiin tai predikatiin kuuluva painavin sana. Vaan kukas\nkoko tämän monellaisuuden voi luetellakaan! sanoo Porthan. Suomen runo\nei salli sitä mitä Franskalainen sanoo \"enjamber\", nimittäin että joku\nlauseen sana aivan erikseen heitetään toiseen värsyyn, esim.\n\n    Mutta joka ombi aina\n    Laiska, ei hän paljon paina,\n\nSemmoinen virhe tekee runon kankeaksi ja on haitallinen ajatusriimin\nviljelemiselle. Kuitenkaan ei saa liiankaan venyttää ajatusriimiä,\nettei ikävystytä lukijaa. Avukoita on harvoin käyttäminen, joten\nvoitetaan lyhyyttä ja saadaan värsyn kaunistukseksi asyndeton.\n\nTällä lailla runomitan säännöt selitettyä, rupeaa Porthan puhumaan\nkielestä, sanoen että se pitää olla selvä, vaikkei sentähden kuitenkaan\ntarvitse orjallisesti noudatella jokapäiväisessä puheessa tavallista\nsanain järjestystä; päinvastoin on sitä soma muutella. Lieneekös Suomen\nkielessä erotusta tavallisten ja runollisten sanain välillä, ei sano\ntarkoin tietävänsä. Se kuitenkin on varmaa että runoissa tavataan\npaljon vanhentuneita sanoja. Muuten varottaa käyttämästä omatekoisia\ntaikka väärin taivutettuja sanoja ynnä myös panemasta joutavia sanoja\nvärsyn täytteeksi. Moittien Petraeon ylempänä mainittua sääntöä,\nkieltää katkaisemasta ynnä myös yhteenvetämästä (syncope). Sitä vastaan\nsaanee kukaties Vhaelin kieli-opin mukaan pitentää sanat väliin\npannulla h:lla esim. kuulemahan (kuitenkin sitä varottaa panemasta\npraesens-ajan 3:een tekijään, Partitivo sijaan ja 1:een\nSubstantivoon!!). Myöskin sanoo luvalliseksi erittää kaksoisäänikkäät\nesim. _tuho'isi_, (!). Samaten voipi sanoa: _sakia_ (kun tavallisti oli\nsakja). Näin myös: _elä'ä_ (eli Savon murteen mukaan: _eleä_).\nKolmanteen tekijään voipi liittää _-pi_ l. _-vi_. Sopii myös sanoa:\nvanahat, karuhut (vanhat, karhut). Ja ylipäätään saapi ottaa edukseen\nerimurteiden omituisuudet.\n\nSiitä mitä ajatusriimistä on mainittu, seuraa luonnollisesti että\ntavallisin koristus Suomen runossa on kertoominen (synonymia). Mutta\nvielä parempi on kun kertovärsyissä ainetta samassa selitetään\n(exegesis) taikka sanat värsy värsyltä kiihtyvät (exergasia). Kuitenkin\non pitkäpiimäisyyttä varominen ja tavallista kertoomista ynnä\nkiihdyttämistäkin ei saa venyttää yli neljän värsyn.\n\nParaat Suomen runot ovat mahdillista, totista ja ankaraa laatua: harvat\niloista ja somaa. Edellisiin onkin Suomen runon luonne mukavampi,\nsamatekuin myös kielen, joka on erinomaisen rikas painavista\n(ponderosissimorum) sanoista. Suurena apuna runoilijalle ovat ne monet\nmurteetkin, joista saapi yhdenpitäviä sanoja vaihetellen käyttää, ja\nvarsinkin ne monet vähennyssanat, verba frequentativa, inchoativa\nj.m.s., jotka yhdellä sanalla toimittavat mitä muut kielet koko\nlauseella. Sama apu on noista suffixeista ja monista sijoistakin, jotka\nmyös sallivat sanojen muuttelemisen paikaltaan selkeyden hämärtymättä.\n\nLopussa väitöstään olisi Porthan[403] luetellut paraat Suomen runoelmat\ntekijöineen, vaan kesken se valitettavasti on jäänyt. Muuten\ntietäisimme epäilemättä enemmän monen runon tekijästä, kuin mitä tässä\non taidettu ilmi tuoda.\n\nSamoin kuin Porthanin väitöksessä Suomen runon luonne tieteellisesti\noli selvinnyt, niin alkoi se käytöllisestikin melkein virheettömästi\nsujua. Enimmin siihen on tainnut vaikuttaa tarkempi tutustuminen\nmuinaisrunoin kanssa; mutta ettei Porthanin opetuksetkaan turhaan\nkaikuneet, näemme verraten Gananderin sekä Wemanin runot ennen\nväitöksen ilmestymistä ja sen perästä. -- Sisällyksen suhteen varsinkin\nnäkyy tään ajan runoissa suuri edistys, johon lienee syynä Ruotsin\nlauluseppäin esimerkki. Laadultansa olivat Suomen runot edelleenkin\nenimmäksi osaksi tilapäärunollisuutta, mutta alkaa kuitenkin jo\nilmestyä itsenäisempiäkin teoksia. Yksi laji tilapäärunoja sitä vastaan\nkatoaa; onnentoivotuksia väitöksiin on juuri harva enää näkyvissä.\n\nPorthanin aikuisista runoniekoista viljavin oli meille muuten jo tuttu\nChristfried Ganander, Porthanin ahkerin apulainen Suomen kielen ja\nmuinaisuuden tutkimisessa ynnä väsymätön suomenkielinen kirjottaja. Hän\noli syntynyt v. 1741 Haapajärven kappelissa Kalajokea, vihittiin 1763\npapiksi ja 1766 maisteriksi. Viimeiset 15 ikävuotensa eli kappalaisena\nFrantzilassa ja kuoli 1790. -- Hänen töistänsä jo tiedämme, että hän\nkeräeli arvotuksia ja sanalaskuja, jotka edelliset toimitti\npainostakin. Uusi lisätty Suomen sanakirjakin hänellä oli valmisna.\nMyöskin työskenteli ahkerasti loihturunoin (enimmiten Porthanilta\nsaaduin) kanssa ja ammensi niistä tietonsa Suomalaisten\nmuinaisuskosta.[404]\n\nTuttavuutensa vanhain runojen kanssa näkyykin selvästi hänen\nmonista omatekoisista runoistansa. Väinämöinen ja Ilmarinen niissä\novat usein mainitut, runomitta sujuu melkein virheettömästi ja\noikokirjotuksessakin hän usein tavottelee Savon puheenpartta, esim.\n_tuossa, tulovi, vaivoa, vaatisia_ (= sitte), vieläpä Gottlundia\nennustaen: _kahteloopi, itek ja keäriköhön_! Kuitenkin ei hän tätä\nkirjotustapaa aina noudata, vaan panee tavallistakin sekaan. Oikeaa\nrunointoa Gananderin teoksissa ei ilmotu; ajatukset ovat jokapäiväisiä\nja esitys enimmiten venyväinen, vaan ei kuitenkaan voi kieltää että hän\nrunon koristukset ynnä kielen rikkaudet jotenkin taitavasti käytteli.\nSiten on esimerkiksi mukailuksensa Vanhan Testamentin runokirjoista,\njossa runolliset ajatukset ja kuvat olivat valmiit, kyllä hupainen\nlukea.\n\nSe ilmestyi v. 1786 nimellä: Runokirja,[405] ja sisältää: Korkian\nVeisun, Taav. 96:n ja 100:n Psalmin, Hjobin Kirjan 3:n ja 7:n Luvun,\nkirjotuksen luukarsinan yli, ajatukset kirkkomaalla, 2 hautakirjotusta,\nkaikki runomittalla; sen lisäksi 2 kivipiirrosta hautojen päälle,\nsemmoisia mihin muistamme Porthanin kehottaneen. Lopussa on Taav. 133:s\nPsalmi virreksi tehty.[406] Vielä kauniimmaksi olisivat nämät\nmukailukset tulleet, jos ei hän niin aivan uskollisesti olisi seurannut\nalkuperäisiä, sillä se on hänet varsinkin estänyt ajatusriimiä\ntarpeeksi viljelemästä. Omatekoiset runot lopussa ovat hyvin\ntavallisia.\n\nHiobin kirjan kolmas luku alkaa näin:\n\n    Taudin alla angarimman,\n    Kipeimmän kivun alla\n    Suuttu Iobi sillä lailla,\n    Jotta kirois kijvahasti\n    Pahoin päivänsä peräti,\n    Sadatteli syndymänsä.\n    Sitten avais Iobi suunsa,\n    Näillä sanoilla saneli:\n    Ohoh olkohon ijäti\n    Kadotettu kaiketickin\n    Pahin päivistä peräti,\n    Jona synnyin syntisparka,\n    Yö se ylöngin pimeä,\n    Jona sanottijn saloa:\n    Mies on sievä sijinnynnä.\n    Sepä päivä pimiänä\n    Aina olkohon alati,\n    Älköön kysykö Jumala,\n    Ylimmäinen ylähäldä\n    Päivän semmoisen perähän,\n    Älköön kirckaus korea\n    Hänen päällens paistacockaan.\n    Pimeys ja kuollon varjo\n    Hänen peittäköön peräti,\n    Pilvi päälle pyöriköhön,\n    Sumu syngeä, sakea\n    Päivän mustan muuttakohon,\n    Jotta keändyis kauhiaxi\n    Hirvittäisi hirmuisesti.\n    J.n.e.\n\nMuita Gananderin teoksia ovat: onnentoivotus väitökseen 1763.[407]  Se\non niin kokonaan arvolle perustettua kuusmittarunoa, että voisi luulla\nIngmanin aikuiseksi. V. 1766 ilmestyi hautaruno,[408] runo\nkruunuperillinen Kustavin häihin[409] ja onnentoivotus[410] Porthanin\nväitökseen: De poesi fennica. Kaksi muuta runoa samasta aineesta löytyy\nvielä Topelius'en vanhoissa runoissa I osassa s. 47-51. V. 1771, nyt\nkadonnut runo:[411] Vanhan vuoden muistutuxet, Uuden vuoden toivotuxet.\nV. 1784, 151 käännettyä uudempaa satua,[412] joista 15 runomitalla.\nNämät viimemainitut hän sanoo \"oman harjotuxensa tähden ja\nPohjanmiesten innon ja maun jälken tavallisijn Suomalaisijn runoihin\nveisattavaxi panneensa Kesäkuusa 1783.\" -- Suorasanoisissa saduissa on\nkieli ihmeellisesti ruotsinmukainen. Runollisissa se kyllä on puhdas ja\nmitta sujuva, vaan satujen aine huonosti valittu ja esitystapa\nkuivanlainen. -- Seitsemän vuotta ennen oli ilmestynyt: Caxi neljättä\nkymmendä satua suomalaisijn runoihin käätty v. 1775.[413] Ne ovat\nmelkein kaikki noita ikivanhoja, kansasta kansaan kulkeneita\neläinsatuja ja siis sisällykseltään verrattoman paremmat. Ja myöskin\nkertomustavassa on enemmän elävyyttä sekä sukkeluutta, vaikka heiltäkin\npuuttuu sitä kokan terävää kärkeä, joka lukijan sydänalaa kutkuttaa\nnauruun. Niitä ovat muutamat painetut Toppelius'en vanhoissa runoissa,\nvaan en voi olla tähänkin yhtä esimerkiksi ottamatta. Se on tuo ympäri\nmaailman tuttu satu:\n\n    Muurahiset ja heinäsirkat.\n\n    Talven tuldua tasaisen,\n    Vilun saatua vikevän,\n    Muurahis joucko mukoma\n    Kusiaiset cuivaisivat\n    Suloisia suuruxia,\n    Varsin vahvoja jyviä,\n    Jotka covin costunehet,\n    Olit caicki castununna.\n\n    Tämän näki nälkähinen,\n    Sircka sixehen lamainen,\n    Joca ruasta rukoili,\n    Ano heildä aprackata.\n\n    Mutta cohta muurahiset\n    Silloin sirkalda kysyvät;\n    Mitä olet onnetoinen,\n    Tehnyt kelvotoin kesällä?\n    Mahdoit kesällä kerätä,\n    Talven varat valmistella.\n\n    Sircka vastasi siveä,\n    Lausu laillansa katala:\n    Eipä sijhen ensinkänä\n    Meidän joucko joutanunna;\n    Minun aikani alati,\n    Culu päiväni peräti\n    Veisatesa väkevästi,\n    Somasesti soitellesa.\n\n    Cuultua curjan puheen,\n    Tämän vahvan vastauxen,\n    Muurahiset muutamilla\n    Vielä sanoivat sanoilla:\n    Coska kerkesit kesällä\n    Somaisesti soittamahan,\n    Nijn nyt hyppeä hyvästi\n    Tansoa talven ajalla.\n\n    Joka laiska Lauvandaina,\n    Se on musta Sunnundaina,\n    Jok'ei lijku ljuckashasti\n    Elon aikana alati,\n    Sitä nälkä nähtävästi,\n    Covat sanat cohtajavat.\n\nViimeeksi on mainittava: Venäjän naimaviisu 1787,[414] Suomeksi ja\nVenäjäksi. Venäjästä minverran selvää saapi, niin suomalainen ei\nollenkaan ole käännöstä, vaikka näin on olevinansa.\n\nToinen ahkera Suomen runolija oli Kaarle Kustaa Weman,[415] josta\nmyöskin jo on ennen ollut puhetta. Hän oli kihlakunnan kirjurin poika\nLiperistä, syntynyt 1740, tuli maisteriksi 1766 ja väitti seuraavana\nvuonna Suomen kielen sukulaisuudesta Hebrean kanssa. Tämän teoksen\nsyystä pääsi sitten 1768 Suomen kielen dosentiksi, jota palkatonta\nvirkaa kuitenkin, niinkuin olemme nähneet, ei toimittanut kauemmin kuin\nyhden lukuvuoden. V. 1775 tuli hän Tukholmaan sotapapiksi ja prinsein\nopettajaksi Suomen kielessä. Mutta jo 1776 pantiin hän kirkkoherraksi\nKemiöön, jossa provastina kuoli 1803. -- Kotiseuduillansa Karjalassa\nhän jo lasna taisi tottua runoja kuulemaan ja tämä aikainen tottumus\nteki hänet taitavaksi runosepäksi. Gananderin runoissa näkyy aina\njotain vähän teeskeltyä, mutta Wemanilta runo aivan luonnollisesti\nsujui. Suurempaa runolahjaa kyllä ei ollut hänelläkään, mutta se on\nhänellä omituista että rakastaa paljon kuvia ja vertauksia. Niin esim.\n\n    Nijnkuin tähdet taivahalla,\n    Ilman kannen kirkastajat\n    Ovat Luojan laitoxesta,\n    Kaikkivallan katzannosta\n    Toinen toista kirkkahambi,\n    Toinen toisen valaisia,\n    Nijn on ilmainen Isämme,\n    Maan ja taivasten tekiä\n    Tehnyt ihmisten iloxi,\n    Koko sugun kunniaxi\n    Aina aikana kunakin,\n    Mustan sumun soatessa,\n    Suuret toimet[416] tähdixemme,\n    Suuret sielut onnexemme.\n\nJa toisessa paikassa:\n\n    Niinkuin ruumis raukenepi,\n    Aivan kohta kylmenepi,\n    Kuin ei sieluhun sidottu\n    Ole tuohon tuttavaansa,\n    Nijn on oppi luonnostansa,\n    Kauppa kaunis laadustansa,\n    Nijn on pelto, niin on nijtty,\n    Nijn on taidot oivalliset,\n    Että varsin vapautta,\n    Ilman kannen ihanuutta\n    Hartahasti halajavat,\n    Aivan anovat himolla,\n    Ilman kaicki kitistyvät,\n    Kaicki kuolevat peräti.\n\nNämät palaset ovat otetut pitkästä runopuheesta, jonka Weman piti\nIII:n Kustavin kruunaamisesta \"Stockholmin kaupungin suuressa\nraastuvan-salissa\" 1772.[417] Tämän muassa seuraa toinenkin runo, jossa\nriemuitsee Kustavin onnistuneesta vallankumouksesta.\n\nSamasta kruunauksesta kirjotti Weman pienemmänkin runon.[418] Paitsi\nnäitä on hänen teoksiaan vielä painettuna hääruno Kustaville 1766,[419]\njossa Molleron esimerkkiä noudatellen, ylistelee edellistenkin\nKustavien töitä. Viides runonsa oli Aatolp Fredrikin kuolemasta.[420]\nNäiden lisäksi mainitsee tohtori Elmgrén[421] hänen kirjottaneen\njälkimuistoja äitilleen ynnä sisarelleen, arvellen, että nekin\nolivat suomalaisia runoja. Ja luultavaa se onkin; mutta se ovat\ntietymättömissä.\n\nErinomaisen luonteen ilmotti Henrik Achrenius. Hän oli ennenmainitun\nrunoniekan Simo Achrenion veli, syntynyt 1730, eli nimismiehenä\nKalajoella ja kuoli 1798.[422] Hänen runoissaan kuvasteleikse III:n\nKustavin iloinen ja leikkisä, vaan irstamainen aika. Achrenius oli\nsuuri koiransilmä ja hulivili; laulaminen sekä runoksi että riimiksi\nhäneltä sujui hyvin liukkaasti ja häneltä onkin jäänyt useampia runoja.\nEnimmät ovat leikkisää laatua ja muutamat rivosanaisia. Jälkimäisistä\non yksi: \"Apulaista tarvihteva maamittari\" painettu Toppelius'en\nvanhoissa runoissa,[423] mutta vielä julkeampi on mukailus Ovidion\nV:stä elegiasta I:ssä kirjassa \"Amorum\".[424] Alkuperäisessä on\nlihallisuus kuitenkin vähän peitetty runollisella hempeydellä, mutta\nAchrenion runosta se haisee ihan paljaaltaan. -- Muita Achrenion\nteoksia ovat, onnentoivotus väitökseen 1754;[425] runo Kustavin\nhäistä;[426] laulu papin rouville ja tavallinen morsiantanssi;[427]\nnimipäiväruno;[428] kummiruno;[429] runo Kaarle Borgin ja Kaarle\nMeurling'in kuulutuspäivänä ja runo edellisen häihin.[430] Hänen\ntekemänsä on epäilemättä sekin runo kruunun viinan keitoksesta, joka on\npainettu yhdessä valitusrunon kanssa viinan kuolemasta.[431] Siinä\npuolustetaan hallituksen asetusta kruunun viinatehdasten laittamisesta\nja alle on piirretty H.A. Morsiantanssi on paras Achrenion teoksista ja\nsääli on ettei tilan ahtaus tässä salli sen painattamista.\n\nTotisempi runoilia kuin mainitut kolme oli Juhana Aapraminpoika\nFrosterus, Jaakopin ja Aapramin veli. Hän oli syntynyt 1720, tuli\nmaisteriksi 1745, kirkkoherraksi ja pedagogiksi Kajaaniin 1746,\nSotkamoon 1763, jossa kontrahti-provastina ja jumaluusopin tohtorina\nkuoli 1809. Hän oli syvä Suomen kielen tutkija niinkuin hänen meidänkin\naikoinamme vielä hyväksytty kirjansa: \"Hyödyllinen huvitus luomisen\ntöistä\" todistaa. Hempeän runolahjansa näytteenä olkoon seuraava\npalanen häärunosta:[432]\n\n    Sijs ma laulan metzämaasa,\n    Visertelen virran luona\n    Catzellesa Caickivallan,\n    Herran ilmi ihmetöitä,\n    Joita laulan joutesani,\n    Kijtän kesken kijruhungin;\n    Laulavatpa luodut caicki,\n    Vircovat vilun perästä;\n    Jopa luopui luodet tuuli,\n    Covat puustit pohjosesta,\n    Vihaset vilun vihurit,\n    Coska läickyi lämmin tuuli,\n    Kilo kijlsi vetten päälle\n    Armahasta auringosta,\n    Sätehistä suloisista.\n    Silloin jouduit juontehesa\n    Linnut meille muilda mailda;\n    Pääskönen pani pesänsä,\n    Vesilintu vieretteli,\n    Suoritteli sulkiansa,\n    Suositteli sulhastansa;\n    Veden carja caivostansa,\n    Veden hirmu, hau'in poika,\n    Vedäxen syvästä veestä,\n    Talvi majasta mataapi\n    Rannoille rakendamahan\n    Leickiänsä lämbymäsä;\n    Silloin kätki couckuluunsa,\n    Suunsa tutkamet terävät.\n    Metzot mustisa mecoisa,\n    Ucot, uliat urohot,\n    Vuorten nousit notkelmista,\n    Näpittelit näppiänsä,\n    Teeret tulit tanderelle,\n    Cukertivat cuusikoisa,\n    Soitit soilla soittimensa,\n    Pyytkin pyörit pensahisa,\n    Linnut pienet parvesansa\n    Kielten kilvasa kihisit,\n    Visertelit virsiänsä,\n    Nijnpä hekin häitä laitoit\n    Suven suodun suosiosa.\n    Eipä ihmet ihmisistä,\n    Että hekin ennättävät\n    Mennä nuorra naimisehen\n    Keskellä kesäsydändä,\n    Casvon caiken cukoistaisa\n    j.n.e.\n\nKevään tulo on Suomen laulusepillä sekä ruotsin- että suomenkielisillä\nkaikkina aikoina ollut mieli-aine, joka erinomaisella suloisuudella on\nsoitatellut heidän kantelettansa. Muistakaamme Fresen kevätviserryksiä\nja Runebergin monia lauluja tästä aineesta. Suomenkielisistä olemme\ntässäkin jo nähneet kolme senkaltaista: Hemmingin virren, Calamnion\nrunon ja tämän. Eikä ole ihme jos kevät meille Pohjan peräläisille on\ntervetullut vieras, kun meidät pitkästä talvivankeudesta viepi ulos\nyötöntä kesäpäiväämme ihaelemaan.\n\nToinen Frosteron runo: Jumalan pyhästä laista[433] yhtä taitavasti\nkuvaelee ankarampia asioita, kuin tämä helliä kevättuntehia. -- Paitsi\nnäitä on Frosterus kirjottanut virsiäkin,[434] jotka otettiin\nvirsikirjaseuraston painattamiin Uusiin Virsiin. Niitä on 53, joista 3\nkäännöstä ja 7 vanhaa parannettua virttä. Paratessaan on hän varsinkin\npyytänyt välttää katkaistuja sanoja, mutta valitettavasti on itse\nsisällys sitä tehdessä tullut huonommaksi. Riimissään on hän sangen\nhuolimaton, mutta viljelee enimmiten alkusointua. Frosteron virsillä on\nse ansio että eivät ole kovin pitkiksi venytetyt ja kieli sileä,\nkaunis; ajatuksetpa eivät ole oikein lämpimiä.\n\nMuuten ovat vielä runoja kirjottaneet: Kaarle Stenius (Sulkavan\nkirkkoherra, k. 1810) hautarunon 1767[435] ja häärunon 1775;[436]\nJuhana Erikinpoika Frosterus (Kalajoen provasti, k. 1837) hautarunon\n1788;[437] Kaarle Jaakop Frosterus hautarunon 1792;[438] Anterus\nTörnudd (Lohtajan kirkkoherra, k. 1820) runon III:n Kustavin\nkruunaamisesta[439] ja onnentoivotuksen väitökseen 1771;[440] Kaarle\nKonstantin Hildén (Vesilahden kirkkoherra, k. 1822) Juhanuksesta\n1804;[441] Jaakop Juteini hautarunon Porthanille 1804;[442] Kaarle Borg\n(Ylikannuksen kappalainen, k. 1813) valitus- ja herätyshuudon Suomen\nyhteiselle kansalle runosanoilla 1807.[443] Nimettömiä ovat:\nonnentoivotus väitökseen 1772[444]; III:nen Kustavin kuolemasta\n1792;[445] Kalajoen suojelusmiesten karkaamisesta sodasta 1790;[446]\nhautaruno Sortavalan puolesta 1768[447] ja Rautalammin puolesta\n1771.[448] Edellinen on hyvin kaunis. Se alkaa näin:\n\n    Itku kaikkupi kylissä,\n    Murhe rinnat runtelepi,\n    Ettei virsikän virene,\n    Surulaulu sujukkahan,\n    Sitä suren Sordavala,\n    Sitä itken surkiasti,\n    Että kuoli kaunis Herra,\n    Opettaja oivallinen,\n    Sitä itken iltakaudet,\n    Sitä varahin valitan,\n    Kielet kandelen sovitan;\n    Sanat suuhun seisahtuvat,\n    Kieli juuri kohmendupi;\n    Eipä kuulu kandeleni\n    Eipä sormet soitakkahan;\n    Musta murhe sormet sorsi,\n    Vilu vijma paletteli.\n    Jospa sormeni sulaisi,\n    Kieli kylmä lämpiäisi,\n    Nijn nyt soittaisin surulla,\n    Suruvirttä vetelisin.\n    Kaiku, kaiku kandeleni,\n    Laula kieli kuingas taidat,\n    Sano puolilla sanoilla\n    j.n.e.\n\nLauluntekiöistä on merkittävin Jaakop Zidén, syntynyt 1754, kirkkoherra\nja provasti Marttinan pitjässä, kuoli 1801. Hänen laulunsa ovat\nerinomaista laatua; niissä ei juuri ole runollista suloutta, mutta\nerinomainen into ja väki. Ikään kuin koskena kuohuen menevät menoansa,\nsiitä huolimatta josko toisinaan kolistelevatkin mitan kivihin sanain\ntavallista muotoa. Mittana heillä enimmin on tuo 17:nen vuosisadan\nriimillinen, koron kokonaan polkeva runomitta. Suurin (130 värsyä!) on\nvalitusvirsi III:n Kustavin kuolemasta,[449] joka niinkin pitkänä on\nhupainen lukea. Suomen ja Greikan muinaistarusta yhtenään ottaa nimiä\nja kuvia. Muita Zidénin teoksia ovat: Kaxi laulua rauhan edestä\n1791;[450] Sotalaulu 1796;[451] laulu Kustaa Aatolpin käynnistä\nSuomessa 1797[452] ja Neuvoja lapsille yhteisestä kansasta 1797.[453]\n\nMuita lauluja ovat sepittäneet J.J. Gabrielinpoika (kukaties\nennenmainittu J.J. Lindström, koska morsiankin on senniminen) häävirren\n1778;[454] Ephraim Widenius (kappalainen Dragsfjärd'issä Kemiötä, k.\n1798) hautavirren 1780;[455] Taavetti Lönneström (Iitin kirkkoherra, k.\n1819) Suomen lasten laulun 1801;[456] se sama on kirjottanut\nhengellisiä virsiäkin 1789;[457] Pentti Jaakop Ignatius (Ulvilan\nkirkkoherra, k. 1827) hautavirren [458];1803 hänkin on kirjottanut\nhengellisiä virsiä 1824;[459] B. v. Knorring kansalaulun 1805;[460] ja\nonpas mainio Franzénimme kuitenkin siksi muistanut oman kansansa\nkielen, että sille rikkaudestaan soi yhden murusen. Hän nimittäin on\nkirjottanut kansalaulun: \"Eläköön armias\": v. 1805.[461] Nimettömiä on\n4 häävirttä,[462] 2 hovilaulua[463] ja 5 Ruotsista käännettyä\nsotalaulua.[464]\n\nArkkiveisuissa oli edellisinä aikakausina ollut joitakuita maallisia\nesim. veisut Ahasverosta, Pyhästä Yrjänästä j.s. Joku oli\nlystillistäkin laatua niinkuin meille jo tuttu Tuderon veisu talonpojan\nkunniaksi. Nyt niiden (varsinkin lystillisten) luku karttui ja samassa\nne paranivatkin. Muutamat ovat Ruotsista käännettyjä, muutamat\nalkuperäisiä. Lystillisistä ansaitsevat erimaineen: \"Ei aina meill\nkekriä kestä\"[465] ja \"Hoi mengät pijkat ratki\".[466]\n\nMutta sangen merkillistä on että näissä on pari _semmoista, jotka\nnyky-aikoina kansalauluina on painettu_. Ne ovat: \"Läksin minä kesäyönä\nkäymään\"[467] ja \"Hyvä ilta minun lintusein\".[468] Kummassakin on\nuseampia värsyjä kuin nykyisissä kansalauluiksi sanotuissa. Luultavasti\novat ne herrasmiesten tekemät ja sitten kansaan levinneet. Nuot Suomen\nkansan sepittämiksi sanotut nuotit lienevät samalla lailla tulleet\nkansaan ja ovat kukaties kaikki alkuperäänsä ulkomaan säveliä, jotka\ntässä vaan ovat muodostuneet kansan luonteen mukaan. Sillä Suomen\nkansan ainoa vanhempi nuotti on runonuotti. -- Mutta saattaa niinkin\nolla että yllämainitut laulut jo silloin kirjotettiin kansan suusta.\n\nSillä tämän vuosisadan keskipaikoilta lähtien alkoi painosta tulla\ntalonpoikainkin tekemiä runoja, lauluja ja hengellisiä virsiä. Joku\nsemmoinen oli jo vuosisadan alkupuoliskolla ilmestynyt, mutta nyt niitä\nilmestyi suuri joukko. Tämä seikka epäilemättä on yhteydessä sen kanssa\nettä nyt ruvettiin keräämään vanhoja kansan runoja. Runoja ovat\nkirjottaneet: nimetön Juvan miesten puolesta jälkimuiston 1754[469]\nMattias Remes (Kiuruvedeltä, k. 1765; oli kuuluisa runoniekka, niinkuin\nseuraavassa runossa lauletaan) hautarunon 1757;[470] Paavali Remes\n(Mattiaksen veli) jälkimuiston edelliselle 1765;[471] Pietari Väänänen\nIV:n Kustaa Aatolpin kruunaamisesta (hän siinä itse näkyy olleen läsnä,\nkoska sen on kirjottanut 'Norrköpingissä') 1800;[472] Henrik Väänäsen\n(myöskin sanottu Konsaheikiksi, köyhä työmies Oulussa, joka kylästä\nkylään kulkien elätti itseänsä viulunsoitolla ja runoilemisella, kuoli\nviinapäissään lämpöiseen uuniin) lystillinen runolaulu sijtä kummasta\nkalakukosta painettiin 1801.[473] Lauluja sepittivät: Henrik Alaan\n(kauppias Turussa, mutta luultavasti noita \"Suomen porvareita\" ja puoli\ntalonpoika) häävirren 1765,[474] riemulaulun Preussin prinsi Henrikin\nkäynnistä Turussa 1770[475] ja Uudenvuoden toivotuksen 1773,[476]\nkaikki sangen huonot. \"Sokiat miehet\", Mund Rudell ja L.E. II:n\nKustavin voitoista v. 1792;[477] Juhana Jonnila (Keskievari Ihoden\nkylässä Pyhämaan pitäjää) III:n Kustavin murhasta 1792,[478]\nKuninkaasta perheineen 1793 [479] ja Kustaa Aatolpin häistä 1799;[480]\nja Paavali Korhonenkin lähetti esikoisensa ulos maailmaan, nimittäin: 3\nhengellistä virttä 1799[481] sekä mainiot häälaulunsa 1807.[482] --\nHengellisiä virsiä ovat muuten sepittäneet talonpojat: Juhana\nErikinpoika Kasvolan kylästä Paimion pitäjää 1764;[483] Anterus\nKreunpoika Nousiaisten pitäjästä 1768[484] ja Anterus Livon vanki\n1770.[485]\n\nMutta merkillisin ja viljavin oli Tuomas Ragvaldinpoika. Hän oli\nsyntynyt 1724 Laukulan kylässä Tyrvään pitäjää, asuskeli (n. 1760-n.\n1780) Turussa ja muutti sitten Loimjoelle, jossa kuoli 1804.[486]\nVaivaisena jo nuoruudestaan ollen, hän ei raskaasen työhön kyennyt,\nvaan elätteli itseään tilaisuusvirsien sepittämisellä. Heitä on tullut\npainetuksi n. 130, jotka täyttävät 48 numeroa Pippingin luettelossa; ja\npaljon niitä on jäänyt painamatta.[487] Näissä on ainoasti pari\nvarsinaista virsikokousta, muut ovat hää-, hauta- ja hovivirsiä, mutta\nnekin kaikki hengellistä laatua. Miellyttävää on nähdä kuinka Tuomas,\nvaikka itseään tämmöisellä laulamisella elätteli, ei milloinkaan\nimarrellut eikä kirjottanut ihmisten mieliksi. Häävirsissä hän ei\nylistele parikunnan avuja eikä kuvaele heidän tulevaa onneansa, vaan\npuhuu ankarasti oikean avioelämän velvollisuuksista ja kysyykin yhdessä\nvirressä suorastaan oliko heillä tähän toimeen ruvetessa Jumalalle\nkelpaava mieli. Hautavirsissä eli jälkimuistoissa samaten harvoin\nkiittää kuollutta ja silloinkin vaan sivumennessä; pää-asiana ovat\nkehotukset ja varotukset jälkeenjääneille, jotka panee kuolevan suuhun.\nHovivirsissäkin näkyy sama mieli-ala. Esim. ilolaulussa III:n Kustavin\nkäynnistä Suomessa,[488] ensimäisessä virressä kyllä iloitsee ja\nriemuitsee, mutta heti liittää siihen toisen, jossa moittii että\nmaallista ylimystä niin suurella riemulla vastaan otetaan, vaan\ntaivaallisen kuninkaan tulosta ei olla milläänkään. Oikeaksi\nrunoilijaksi ei voi Tuomasta sanoa; mielikuvailoa hänellä ei\npaljon ollut ja jumalinen tunteensa, josko syvä, ei ole kylläksi\ninnokas virret väkeväksi saattamaan. Useammissa vallitsee äly.\nSenlisäksi tulee että ovat pitkäpiimäisiä ja että riimi sekä mitta ovat\nhuononlaisia. Mutta ylipäätään on ajatus niissä selvä, ja miellyttävä\non niissä ilmottuva totinen kristillinen henki. Jossakussa onkin\nhenkensä kepeämmällä lentimellä kohonnut, niin esim. jälkimuistossa\nlapselle:[489]\n\n    Nijnkuin elot laihoset,\n    Heinä, caunit cuckaiset,\n    Lehtipuut ne ihanat\n    Elomiehet hackavat;\n\n    Aamul aivan aicaisin\n    Lyödän maahan murscaxijn\n    Terävällä kirvehell,\n    Sirpill että vicatell;\n\n    Ja nijn latoon, aittahaan\n    Corjataan caick laitahaan\n    Poijes tuiscust, tuulesta,\n    Raju-ilmast suuresta.\n\n    Nijn myös tämä poicainen,\n    Taivan laihon cuckainen,\n    Piltti pieni piscuinen,\n    Anders Danielinen.\n\n    Tuli lasna aicaisin,\n    Elons aamull varhaisin\n    Maahan lyödyx murscaxi\n    Cuolemalda tuhvaxi.\n\n    -- -- -- -- --\n\n    Johon jouckoon kyhkyinen,\n    Lindu pieni mettinen,\n    Lendi tämä sieluinen\n    Ilo-arckijn ijäiseen.\n\n    Meren aalloist suurista,\n    Mailman pahoist juonista,\n    Joc on monen pettävä\n    Ennen cuin on herävä.\n\nSamaa yksinkertaista mittaa kuin tässä käytteli Tuomas enimmissä\nvirsissään ja viljeli useimmiten alkusointua sekä monesti ajatusriimiä.\n-- Herrasmiehissäkin olemme jo nähneet muutamia virrenseppiä. Muita\nsemmoisia ovat: Maria Johanintytär Hedrea (Törnävän kappalaisen tytär,\nnaimisessa Pudasjärven kirkkoherran Sam. Keckmanin kanssa) 2 virttä\n1778;[490] Fredrik Axberg (Räätäli,[491] sitten sorvari ja kirjannitoja\nHelsingin pitäjästä, k. 1820) 2 virttä 1783;[492] Elias Lagus\n(Taivassalon provasti, k. 1819) suomensi Ruotsista Sionin virret\n1790;[493] Anterus Achrenius (Aapramin poika, Nousiaisten provasti, k.\n1810) 26 virttä 1790,[494] jotka sen puolesta ovat paremmat kuin isän\nettä eivät ole niin pitkäpiimäisiä. Anterus Antinpoika Björkqvist\n(Vehmaan kappalainen, k. 1809) yhden virren.[495] Sen kanssa on yhdessä\npainettu toinenkin virsi, jossa värsyin alkupuustaveista saapi nimen\nElisabet Johannexentytär Enberg. -- Mikael Sjöberg 4 virttä 1803;[496]\nKaarle Brasse (Kappalainen Vesilahdella, k. 1822) virren 1805[497] ja\ntoisen 1807.[498] Nimettömiä virsiä on paitsi näitä paljon.\n\nTämän vuosisadan suorasanainen kirjallisuus täyttää paljon suuremman\nsijan runollisen suhteen kuin edellisinä aikakausina. Ensimäiset kolme\nvuosikymmentä Ison vihan perästä olivat kuitenkin vielä jotenkin\nköyhänä semmoisista, sillä Suomalaiset eivät vielä olleet siksi\nvironneet sodan rasituksista että olisivat voineet kannattaa paljon\nsuurempia kirjoja. -- Alkuperäisistä jumalisista on nytkin suurin osa\nsaarnoja, muuten enimmiten katkismuksentapaisia teoksia. Jumalisista\nalkuperäisistä kirjottajista ansaitsevat erimaineen: Juhana\nWegelius;[499] Aapram Achrenius;[500] Israel Lithovius, Lapuan\nprovasti, k. 1788;[501] Tuomas Stenbäck, Saloisten, sitten Limingan\nkirkkoherra, k. 1776;[502] Mattias Pazelius Limingan provasti, k.\n1771,[503] Lauri Forselius Ruoveden kirkkoherra k. 1799;[504] Anterus\nBjörkqvist[505] ja Pentti Jaakop Ignatius.[506] Paljon enemmän kuin\nnäitä alkuperäisiä, on käännöksiä, enimmiten Ruotsin kielestä.\nKääntäjistä tässä mainittakoon erin ahkerana Taneli Virzenius\nvarakirkkoherra Turussa[507] ja Kustaa Rancken, Suomen kappalainen\nTurussa sitten Perniön kirkkoherra, k. 1831,[508] jonka suurin vaikutus\nkuitenkin vasta alkoi seuraavana aikakautena. --\n\nIson vihan ja Porthanin välistä aikaa Suomen kirjallisuuden historiassa\non nimitetty Talous-kirjallisuuden aikakaudeksi.[509] Mutta\nsuomenkieliseen kirjallisuuteen se nimi ei ollenkaan sovellu, sillä\nvasta Porthanin aikoina saivat umpi Suomalaiset runsaammalta nauttia\nsen ajan hengen tuotteita.\n\nTämän vuosisadan alkupuoliskolla ei ilmestynyt tälläistä kirjallisuutta\npaljon muualla kuin almanakoissa ja niissäkin vaihetellen\nhistoriallisten ainetten kanssa. Mutta nyt ei almanakoihin muuta\npantukaan kuin talouteen koskevia asioita ja niitä alkoi enemmän\nilmestyä erikirjoinakin. Mainittavimmat ovat Gananderin: eläinten\ntautikirja[510] ja maamiehen kotiapteeki[511] 1788, Frosteron jo\nmainittu: Hyödyllinen huvitus luomisen töistä 1791, ja _Suomalaiset\nTietosanomat_ 1773 (syksyllä) ja 1776.[512] Viime mainittu oli\nensimäinen suomenkielinen sanomalehti. Se oli ainoasti rahvaanlehdeksi\nai'ottu; toimittajana oli eräs Lizelius. Vähä toista vuotta elettyä, se\nkuoli tilaajain puutteesta. Nämät niinkuin Frosteron kirjakin eivät\ntarkottaneet ainoastaan talonpojan maallista vaurastumista, vaan\nmyöskin hengen korottamista tiedon levittämisellä. Merkittävä on että\ntämän kirjallisuuden haaran viljelijöissä näkyy muutamia muistakin kuin\npappissäädystä. Onpa niissä yksi talonpoikakin: Erik Kettu Kaustisten\nkylästä.[513]\n\n       *       *       *       *       *\n\nSeitsemän sataa vuotta oli Suomen kansa nyt ollut Ruotsalaisten\nyhteydessä, vaan eron hetki läheni. Kipeästi koski miekka, joka vanhat\nsiteet ratkaisi; kaikin voiminsa ponnisteli Suomen kansa vastaan ja\nsynkeällä sydämellä katseli se kohtalonsa kamalata muutosta. -- Me,\nheidän jälkeisensä tätä tapausta toiselta kannalta katselemme. Missä\nheidän kyyneleistä soaistut silmänsä näkivät laskevan päivän\njäähyväisloistoa, siinä me nyt ihaelemme uuden aamun koitetta. Sillä me\nolemme nähneet kuin \"äitistään\" erotettu Suomi siitä ajoin miehen\naskelein on ruvennut astumaan omia teitänsä. -- Ruotsin vallotus oli\nollut tarpeellinen; se oli yhdistänyt Suomen eriheimokunnat yhdeksi\nkansaksi; se oli liittänyt Suomen sivistyneesen Länsi Europaan. Mutta\njos se valta kauemmin olis kestänyt, niin olis Suomen kansan nimi\nvähitellen haihtunut muinaisuuden muistoksi. Me olemme nähneet kuinka\nIson vihan perästä Suomen erinäistunto oli heikontunut ja vaikka se\nPorthanin aikoina vähän jälleen oli vironnut, niin raukesi juuri\nsilloin kuitenkin kansallisuuden vahvin muuri, koska ylhäiset säädyt,\nvieraan kielen omaksi ottaen, vieraantuivat kansastansa. Se kyllä on\ntotta että ahkerasti kirjotettiin ja runoeltiin Suomeksi. Mutta sitä\nluultavasti ei olis kestänyt kauan. Sillä jo v. 1804 Åbo Tidningar\nsiitä runosta puhuen, minkä Juteini oli sepittänyt Porthanin\nkuolemasta, arvelevat Suomen runollisuuden olevan kuolemaisillaan.[514]\n-- Muutamien vuosikymmenien kuluttua olisi vallassäätyisten\nSuomalaisten kansallistunto ainoasti ollut sitä samaa mietoa\nnurkkaylpeyttä, jolla Skottlantilainen itseänsä erottaa\nEnglantilaisesta; Suomen rahvaspa olisi vajonnut ylönkatsotuksi\npariajoukoksi. --\n\nMutta toisin oli säätty! Suomen kansa sai sijan \"kansojen joukossa\" ja\npian astui Suomen kansallisuus rohkeasti esiin omaansa takasin\nvaatimaan.\n\n\n\n\nLisäys.\n\n\n    Svijklige Världen oundvijklige\n                Öd-Dödligheetz\n    Sorgtröstande Lijksång.\n\n    Usle menskobarn betrakta,\n                Märk och akta\n    Hur ostadigt Verlden står,\n    Vexel skiftar, framåt stryker\n               Vijker, fijker,\n    Som Tihd, Måln ok Blåst förgår.\n\n    Sol ok Månen, alla Tusen\n              Himmels-Ljusen\n    Gånga neer ok åter op,\n    Dag ok Natten, Eld ok Vatten,\n                Gråt ok Skratten,\n    Hafva stadigt Växel Lop.\n\n    När som heeta Elden sloknar,\n                 Vatnet tioknar,\n    Blifva Kohl ok kaller Sniöö.\n    Snö blijr Väska, Kohlen bäska\n                    Aska, Äska,\n    Hvad som föds ok ey måt döö?\n\n    Usle Menske-Barn betrakta,\n                 Märk ok akta,\n    Huru thet i Världen går,\n    Huru alt hvad nånsin födes,\n                Gödes, ödes.\n    Ingenting beständigt står.\n\n    Diuren, som på marcken springa,\n                Luft-Fät kringa,\n    Fast de aff en frij Natur,\n    Måst' lijväl för Dödzens Fahra\n                Snara vara,\n    Rädd's Hund, Bössa, Näät ok Buur.\n\n    Fiskens Graf (fast han kan flyta)\n                Är en Gryta\n    Eller ok en större Fisk,\n    Stora, the hvar Liustror glimma\n                Simma, rymma\n    Sällan, om then fiskar frisk.\n\n    Höga Trän, som Himlen hoota,\n                Fast the roota\n    In til andra Verlden neer,\n    Fälla Höst-dags efter Raden\n                Bladen, Staden\n    Seer det liksom Skogen seer.\n\n    Trägåls-Trän the bära Frukter,\n                Blomsterlukter,\n    (Gräset växer, vijsnar bort),\n    Theras them infödde Maskar\n                Fnaskar, naskar\n    In til Trät ok Blomstret tort.\n\n    Koppar, som hvarman kan röna,\n                Blifver Gröna.\n    Järnet fräter Rosten röd,\n    Gullet ok thes blanka Syster,\n                Mister Glijster.\n    Sit, see här är ok een Död.\n\n    Dyra Stenar, fast the hålla,\n                Måste tåla\n    Döden, lijk som Malm ok Gull.\n    Stenar spricka aff hård vinter,\n                Klinter, Flinter,\n    Muur ok Gråsten blifva Mull.\n\n    Tijden sjelf som är förlijden,\n                   Är aff Tijden\n    Dräpt, som är ok Födzlen feek;\n    Men hvem är som suckand' klagar?\n                   Dagar jagar\n    En hvar an hvart Ögnebleck!\n\n    Ögnbleck Ögnbleck, Dimma Dimman\n                   Timma Timman,\n    Måne Månen, Åhret Åhr,\n    Tietusen, femtitusen,\n                   Hundratusen\n    Til vår Evigvarlig Vår.\n\n    Alt är, hvad som kan här finnas\n                   Ok besinnas,\n    Hvad som någon någ'nsin veet,\n    Obeständigt: Mans Bedriffter,\n                   Skriffter, Griffter,\n    Stadig är Ostadigheet.\n\n    Ty gör alla mycket illa,\n                   The som villa\n    Sörja thenna lillas Död,\n    Hvilkens Siäl ey Sorg ey Jemmer\n                   Klämmer, skämmer,\n    Ther han äter Engla-Bröd.\n\n    Låt ey Perle-Tårar trinna,\n                 Strömlijkt rinna,\n    Hvem som med sin Gud är nögd,\n    Han kan, han vil, som vårt mästa\n                 Bästa, fästa\n    Timlig Sorg i Evig Fröjd.\n\n    Såta Kropp soff sött ok stilla,\n                 Såta lilla,\n    Trefald-Salig stora Siäl,\n    In til Gud föör E'er med Gamman\n                 (Åter?) samman,\n    Var sidst helsad fahr sidst väl.\n\n\n\n\nViitteet:\n\n\n[1] Tätä uutta lausetapaa kenties kummeksittaneen, vaan se on\nsuomalaisempi kuin tuo tavallinen \"13:lla sataluvulla\"; sillä Suomeksi\nsanotaan: \"tuo mies on kolmansilla kymmenillä\" = på trettiotalet.\n\n[2] Strandb. herdam. I s. 8.\n\n[3] Arv, h. V. s. 192.\n\n[4] Arv. h. V. 197.\n\n[5] Arv. h. VI. 8.\n\n[6] Arv. h. IV. 19.\n\n[7] Arv. h. I. 151.\n\n[8] Strandb. herdam. I. 321.\n\n[9] Strandb. herdam. I. 13.\n\n[10] Arv. h. II. 28.\n\n[11] Arv. h. monessa paik.\n\n[12] Arv. h. V. 22.\n\n[13] Arv. h. II. 104.\n\n[14] Arv. h. II. 92.\n\n[15] Arv. h. V. 47.\n\n[16] Arv. h. V. 58.\n\n[17] Åbo T. 1784. N:o 49.\n\n[18] \"An debeat se transferre in Suetiam -- -- -- hic in patria\nremanere\" -- -- Arv. h. VI. 96.\n\n[19] \"de statu istius patriae\" Arv. h. VI. 98.\n\n[20] \"de dispositione istius patriae et similiter regni\" -- -- Arv,\nh. VI. 102.\n\n[21] Elmgrén öfvers. af. Finl. litt. 1542-1770 s. 13.\n\n[22] Esipuheessa Uuteen Testamentiin.\n\n[23] Suomi 1856 s. 43 ja seur.\n\n[24] Tengström Chronol. ant. öfver finska univ:s procansl. etc. s. 43.\n\n[25] Lagus Biogr. ant. om Åbo hofrätts pres. och ledam. (katso\nKröpelin.)\n\n[26] Tengström Chronol. ant. öfver finska univ:s procansl. etc. s. 43.\n(meis Fennonibus) Saml. af Åbo domkap:s cirkulärbref 1560-1700 s. 9.\n\n[27] (\"universum regnum Suethiae imprimis vero Patria nostra\") samassa\nkirjassa s. 34.\n\n[28] Register opå Åbo stadz Gårdar och Tompter Anno 1609, Senat ark.\n\n[29] Register opå Wijborgs stadz Mantalledt -- -- pro anno 1601. Senat.\nark. N:o 5791 lehdet 13-18.\n\n[30] Kenties tehnee lukijan mieli nähdä joita kuita senaikuisia\nporvarinimiä; enimmiten ovat lyhyitä esim Arkapoika, Tomuhousu, Isopää,\nMustasuu, Härkä, Verijalka, Huisko, Harakka, Ilves, Kauko, Karho,\nSalcko, j.n.e. mutta myös Karjalan tapaisia esim. Pitkäläinen,\nLouhialainen, Kekäläinen y.m. sekä myös nykyisen Hämeen tavan mukaan\nesim. Kumpala, Hattula ja m.\n\n[31] Arv. h. I s. 321-3.\n\n[32] Arv. h. VI, 149.\n\n[33] Åbo Tidn. 1794 N:o 11.\n\n[34] Beskrifn. öfver sjöst. Nystad, praes. Kalm, E. Hoeckert 1753 s. 3.\n\n[35] Katso Strandb herdam.\n\n[36] Strandb. herdam. II. 255.\n\n[37] Esipuhe Uuden Test. käännökseen.\n\n[38] Rukouskirjan esipuhe.\n\n[39] Koskinen Nuijasota I. 65.\n\n[40] eli Finno; tässä häntä mainitaan nimellä \"Suomalainen\", joka\nhänelle omistetaan senaikuisissakin suomenkielisissä kirjoissa k.\nesimerk. nimilehtiä virsikirjoissa 17:n vuosisadan alkupuolelta.\n\n[41] Pipp. l. N:o 26.\n\n[42] Pipp. l. N:o 74.\n\n[43] Lagus biogr. ant. om Åbo hofrätts pres. o. ledam. s. 15 ja 427.\n\n[44] Åbo Tidn. 1793 N:o 13.\n\n[45] Orbis arctoi imprimisque regni Sueciae nova et accurata descriptio\nAndrea Buraeo Sueco Wittenberg 1631, arkki K. lehti 3 ja 4.\n\n[46] \"Ideoque nobiles, mercatores et sacerdotes, rustici etiam ditiores\ncurant, ut eorum filii ab incunabulis Suecicam discant (Erik\nSchroderus, joka itse Suomessa oli käynyt, tämän Buraeon lauseen\nesipuheessa Lat.-Ruots.-Suomal. sanankirjaansa kerroten, sanoo\naddiscant) linguam eaque ratione eos ad aliarum linguarum proprietates,\npronunciationemque se accommodare assuefaciunt.\" Yhteen jaksoon B.\nvielä mainitsee että Suomenkielessä ei ole puolta (genus) ja siis vaan\nyksi artikeli esim. Se mies, se vaimo, se elehin. Tämän arvelee\nsuuresti helpottavan Suomen kielen oppimista. Kolmas erinomaisuus on\nettä praepositiones aina asetetaan sanansa perään. \"Sed de his satis\"\nsanoo B. näiden lyhykäisten tietojen lopussa, eikä olisi niitä tässä\nniinkään lavealta kerrottu, jos ei tämä olisi ensimäinen kieliopillinen\nlause kielestämme.\n\n[47] \"Rhytmos praeterea non a simili vocum finitione, ut reliquae\ngentes, sed a simili binarum, trinarumve vocum initio observant,\noctonis versum syllabis claudentes.\"\n\n[48] De poesi fennica s. 70.\n\n[49] Esipuhe Uuteen Testamentiin.\n\n[50] Esipuhe virsikirjaan.\n\n[51] Åbo Tidn. 1778 s. 98 (otettu kirjasta Chron. episc. finl.)\n\n[52] Esipuhe psaltariin.\n\n[53] Esipuhe prophetoihin.\n\n[54] Esipuhe prophetoihin.\n\n[55] Pipp. luett. N:o 12.\n\n[56] Schefferus Suecia litt. e. 316. (Hymni ecclesiastici translati in\nling. finnor.). Myöskin mainitaan Jaakop Finnon toimittaneen: Hymnos\necclesiast. finnici idiomatis auctos.\n\n[57] Tengström. Handl. till upplysn. af Finlands kyrkohist. IV s. 22.\n\n[58] Renvall. Om finska psalmers ålder och författare Mnemosyne 1821\nApril.\n\n[59] Pipp. I. N:o 22.\n\n[60] Renv. Om finska ps. ålder o. förf. Mnemos. 1821 April.\n\n[61] Merkittävää kuitenkin on, että 1639 vuoden virsikirjan loppuun,\nerikseen muista virsistä on pantu N:o 275, 272, 277 ja 240, joiden\nalkupuustavit tekevät: I.M.M.R. Olisiko kenties net sepittänyt Jonas\nMatthiae Raumannus? Vaan tätä arvelua heikontaa tuo liikanainen M ja\nvirtten sukulaisuus muiden Hemmingin tekemäin kanssa.\n\n[62] Renvall, Mnemosyne 1821 April. -- Tengström. Handl. t. upplysn. i\nFinl. Kyrkkoh. IV. s. 13-25. -- Handl. o. uppsattser rör. Finl. Kyrkoh.\nutg. af Lagus I. s. 161-171.\n\n[63] Suom. mainitaan 1581 predikant i Åbo. --\n\n[64] Tengström. Handl. t. uppl. i Finl. Kyrkoh, IV. s. 22. --\n\n[65] Enimmiten Strandbergin mukaan. --\n\n[66] Sen. ark. 1488 l. 79. --\n\n[67] Sen ark. N:o 1808 l. 44.\n\n[68] Handl. o. uppl. rör. Finl. Kyrkohist. utg. af Lagus. I.\n\n[69] \"Quantitatum observatio nulla hic in usu est, versus tamen\ncomponuntur, habita certarum syllabarum ratione, ita ut ultimae versuum\nsyllabae eandem habeant terminationem\". Linguae fenn. brev. instit. De\nprosodia.\n\n[70] Kallella olevilla numeroilla olen merkinnyt ne, joista Herra\nLaulun tirehtöri Lagi minulle hyvätahtoisesti on antanut tiedon; muut\nSaksasta käännetyt löytyvät Babstin 1549 ulos antamassa saksalaisessa\nvirsikirjassa.\n\n[71] Hemmingin virsikirjassa on näillä pällekirjotuksena Latinaisten\nvirtten alkusanat (Pipp. 1, N:o 27).\n\n[72] Yliopiston kirjastossa on vanha vaillinainen virsikirja, jossa\ntämän virren päälle läkillä on kirjotettu: \"Protector tuorum Christe\nfamulorum\", mistä se luultavasti on käännetty.\n\n[73] 3 ja 242 löytyvät Svedbergin hyljätyssä virsikirjassa ja 196\nLaurentius Petrin toimittamassa ruotsalaisessa virsikirjassa vuodelta\n1553.\n\n[74] Suomalaisenkin virsistä ovat runomittaan raketut N:o 144, 238, 353\nja 376.\n\n[75] Pipp. l. N:o 26.\n\n[76] Suom. Virsik. N:o 168 v. 2.\n\n[77] Suom. Virsik. N:o 200. v. 1.\n\n[78] Epitome descriptionis Sueciae, Gothiae, Fenningiae -- -- -- Lib.\nIII cap. XIV.\n\n[79] \"Två sköna psalmer aff finska på svenskan försatte\", lopussa\nkirjaa Corpusculum doctrinae (Pipp. l. N:o 43).\n\n[80] Suecia litterata s. 316.\n\n[81] Kumma onni on Suomen kieliparalla ollut; aina siinä on nähty\nmilloin mitäkin vikaa. Silloin soimattiin soukaksi, nytpä pitkäksi\nparjataan!\n\n[82] Pipp. l. N:o 261.\n\n[83] Pipp. l. N:o 356.\n\n[84] Pipp. l. N:o 783.\n\n[85] Lexicon Latino-Scondicum, quo quatuor celebriores totius Europae\nlinguae atque idiomata orbis scil. Latinum, Suecicum, Germanicum et\nVenedicum seu Finnonicum -- -- proponuntur -- -- ab Erico Schrodero\n1632. (Pipp. luett. N:o 36).\n\n[86] Tämä Schroderon Lexicon Latino-Scondicum on ensimäinen sanakirja,\njohon Suomeakin on otettu. Schroderus esipuheessa kertoo asialla\nSuomessa käydessä havainneensa, ettei löytynyt minkäänlaista Suomen\nsanakirjaa koulujenkaan tarpeeksi. Siihen arvelee syynä olevan\nkirjapainon puutteen, koska Suomi muuten muka on rikas oppineista,\nmuita kieliä taitavista miehistä ja Suomen kieli erinomaisen varakas\nsanoista. Tätä puutetta poistaakseen oli Schr. tekeillä olevaan\nsanakirjaansa ottanut Suomeakin. Suomen sanat sanoo enemmiten saaneensa\nOulun papilta Marcus Pauli Björneburgensis (Strandbergilla on Oulun\nkirkkoherrana Marcus Pauli Sadelerus Porista, mutta hän tuli siihen\nvirkaan vasta 1647? Turun konrehtorista. Kukaties oli Sad. ensin\napulaisna Oulussa). Merkittävä on vielä sekin että Schr. luettelee\nViron kielen Suomen murretten joukossa ja puhuen siitä missä Suomen\nkieli on puhtainna, sanoo sen olevan selvempänä Suomen kuin Venäen\nKarjalassa. Ettei tää Venäjän Karjala ole Käkisalmen lääni näkyy siitä,\nettä sitäkin erikseen mainitaan. Silloinkin siis jo tiettiin\nSuomalaisia asuvan ulkona maamme rajaa.\n\n[87] Epitome descript. Sueciae, Gothiae, Fenningiae & subjectarum\nprovinciarum, Ab. 1650 Lib. VI cap. IX: Foedera quae Sueciae potentiam\nstabiliunt potissimum, sunt arctissima illa plurimorum regnornm unio,\net Sueciae, Gothiae Fenningiaeque plenissima confoederatio.\n\n[88] Natales Acad. Aboens. 1648.\n\n[89] Elmgrén öfers. af Finl. litt. 1542-1770 s. 44.\n\n     Salve Fennorum gens, o fortissima, salve!\n     -- -- --\n     Excipe qui Gothicis venit huc novus hospes ab oris.\n     Non hospes tamen usque vagus: _patriota futurus_\n     -- -- -- gothus licet ortu, sim modo Fenno.\n\n[90] \"Appendix, in quo exhibentur finnicae gentis scriptores nonnulli.\"\n\n[91] -- -- \"dum peregrina & alius orae labores.\"\n\n[92] Katso Pipp. l.\n\n[93] Pipp. l. N:o 219.\n\n[94] Pipp 1. N:o 341.\n\n[95] Lagus. Biogr. anteck. om Åbo hofr. pres. o. ledam. s. 15.\n\n[96] \"Historiam Finlandiae, patriae suae.\" (v. der Hardt Holmia litt.),\nsamassa kirjassa s. 484.\n\n[97] De quibusdam antiqvit. Abogicis 1679.\n\n[98] \"Fäderneslandet och sin egen nation\". (Pipp. l. N:o 44).\n\n[99] Pipp. l. N:o 4063.\n\n[100] Pipp. l. N:o 93.\n\n[101] Pipp. l. N:o 313.\n\n[102] Pipp. N:o 1 233\n\n[103] \"totius orbis Sueo-gothici, Fennicique\", -- -- \"praecelsum lumen\nin orbe Finniaco\", -- -- \"patria et cuncta Suecia.\" (Oratio metrica in\nparentationem Joannis Kurck. Aboae 1652.)\n\n[104] \"Orbi Finnico pacem\", -- -- \"ad totius patriae desiderium, sed\npraecipuam hujus nationis felicitatem\", -- -- \"natio nostra\nFinlandica.\" (Oratio panegyr. in Gustavi Bjelke reditum de legatione\nMuscovitica. Aboae 1659.)\n\n[105] \"Communem enim patriam justissimo suffragio, invita etiam\nmalignitate, dicam, cum non in servitutem, sed in societatem, in\namicitiam et contubernium regni -- -- adoptati sumus.\" (Panegyris\nCarolo Gustavo dicta, Aboae 1657.)\n\n[106] Vindiciae Fennonum Cap. II (l. Nettelbladt Schwed. bibl.\nI Stück).\n\n[107] Ibid. esipuheessa.\n\n[108] \"Finnonica imprimis haec partae a gente tropheae, Dum gens\nspectatrix caetera martis erat.\" (Narsius poemata miscell.)\nWallhovin tappelusta, Suomi 1841, vihko 2 s. 20.\n\n[109] \"Nec timuit gens Fenna necem, ceu turbine quodam Vecta per\nadversos sparsit se tota cohortes.\" -- (Pierii Winsemii panegyr. in\nGust. Ad.). Suomi 1841, v. 2, s. 21.\n\n[110] Magnus princip. Finlandia. (Ruotsiksi kääntänyt Sjöström, H:fors\n1844).\n\n[111] Katso Yliopiston kirjastossa: Svenska topografiska saml. del XI.\n\n[112] Lagus biogr. ant. om Åbo hofr. pres. o. ledam.\n\n[113] Katso Stjernman Aboa litterata 1719.\n\n[114] Verrattavaksi sopinee panna että vuosina 1786-1795 Turussa\npidettiin 271 väitöstä, joista 40 Ruotsalaisten kirjottamaa, siis\nmelkein 6 Suom. 1 Ruots. vastaan.\n\n[115] Aboa vetus & nova. (Suomi 1841 vihko 3 s. 39.)\n\n[116] Tengström Chronol. ant. öfver finska univ. procansl. samt fakult.\nmedl.\n\n[117] Esipuheessa sanakirjaansa § 15.\n\n[118] Pipp. 1 N:o 55.\n\n[119] \"Ut vero talis institutio concinnaretur et conficeretur.\nIllustrissimae V. Celsitudinis hortatu & mandatu factum est.\nCurat enim Ill. V. C. unice, ut bonum publicum hic promoveatur,\nut prosperi sint subditi -- -- inclarescatque lingua hujus\nnationis.\" -- --\n\n[120] Pipp. luett. N:o 82\n\n[121] Kummaa on että samaten kuin Ruotsinkielinen oli Suomen\nkirjallisuuden alottaja, niin oli myös Ruotsalainen ensimäisen Suomen\nkieliopin sepittäjä.\n\n[122] \"Qvamvis autem haec hallucinatio non magni sit momenti, nec famae\nloquentis deroget, vel periculum aliquod ei creet.\"\n\n[123] Pipp. l. N:o 304.\n\n[124] Handl. o. uppl. rör. Finl. Kyrkohist. utg. af Lagus. IV. s. 106.\n\n[125] Pipp. l. N:o 44.\n\n[126] Elmgrén. Öfvers. af Finl. litt. 1542 - 1770 s. 5.\n\n[127] Pipp. f. N:o 238.\n\n[128] Pipp. l. N:o 271.\n\n[129] Katso s. 32.\n\n[130] Katso: Saml. af Åbo domk. cirkulärbr. 1560-1700.\n\n[131] Katso: Elmgrén, Öfvers. af Finl. litt. 1542-1770.\n\n[132] Stjernman Aboa litt. s. 65.\n\n[133] Tengström. Chronol. förteckn. o. ant. öfver finska Univ. fordna\nprokansl. samt fakult. medl. s. 165 ja 166.\n\n[134] Afkortn. o. Qvittentie book -- af Åbo och Björneborgz lähn pro\nanno 1651. Lehti 166. Senat. ark.\n\n[135] Katso Pipp. l. N:o 55.\n\n[136] Pipp. l. N:o 117. Pipp. l. N:o 114 on samallainen asetus aatelin\nja muiden säätypersonain suhteen myöskin Suomeksi.\n\n[137] Åbo och Björneb. lähns -- -- Verifikationsbook N:o 1697 sivv.\n2813-44. (Senat. ark.)\n\n[138]Pipp. l. N:o 43.\n\n[139] Pipp. l. N:o 51.\n\n[140] Pipp. l. N:o 125.\n\n[141] Pipp. l. N:o 194.\n\n[142] Aboa litter. siv. 109.\n\n[143] In patrium transfert idioma. Onnentoivotus, joka seuraa Pipp. l.\nN:o 137.\n\n[144] Latinainen onnentoiv., samaan.\n\n[145] Esipuheessa Rajalenion saarnoihin 1654. Pipp. l. N:o 74.\n\n[146] Katso Elmgrén. Öfvers. af Finl. litt. 1542-1770.\n\n[147] Pipp. l. N:o 48, 49, 63, 87 ja 153.\n\n[148] Pipp. l. N:o 72, 74.\n\n[149] Pipp. l. N:o 97, 163, 172.\n\n[150] Pipp. l. N:o 214, 286.\n\n[151] Tiedot näiden miesten elämästä ovat otetut Strandb. herdam.'sta,\nniinkuin muutenkin tässä kirjassa, kun ei muuta lähdettä erikseen\nmainita.\n\n[152] Pipp. l. N:o 281.\n\n[153] Tiedot tämän ja muiden Viipurin hipakuntalaisten elämästä on\nminulle hyväntahtoisesti antanut prov. Akiander.\n\n[154] Aboa vetus & nova (Suomi 1841 v. III, s. 33).\n\n[155] Linguarum Ebreae & Finnicae convenientia praes. D. Lund. Aboae\n1697.\n\n[156] Priscorum Sveogothorum ecclesia 1675. Lib. VI. Cap. VII. § 5,\ns.211.\n\n[157] Pipp. l. N:o 55.\n\n[158] Renvall kummeksii kuinka Åbo Tidn. 1796 N:o 18 taisi sanoa tässä\nolevan 232 (nähtävästi painovirhe 3 = 5) virttä, koska hänellä käsissä\noleva muka sisälti 251. Siinä oli luultavasti N:o 392 kulunut pois\nlopusta.\n\n[159] Mnemosyne 1821. April.\n\n[160] Åbo Tidn. 1796. N:o 18.\n\n[161] Pipp. l. N:o 142.\n\n[162] Pipp. l. N:o 56.\n\n[163] Pipp. l. N:o 176.\n\n[164] Pipp. l. 165. Ensim. painos tuli ilmi Tukholmassa 1671, mutta\ntämä Turussa.\n\n[165] Åbo Tidn. 1771, s. 122.\n\n[166] Pipp. l. N:o 38.\n\n[167] Pipp. l. N:o 3951. Renvall (Mnemos. 1821 April, arkkipiispa\nMennanderin puheen mukaan) sanoo tämän painetuksi Kristiinan tai Kaarle\nKustavin kruunausjuhlaa varten.\n\n[168] Pipp. l. N:o 4063.\n\n[169] Pipp. l. N:o 433.\n\n[170] Pipp. l. N:o 234.\n\n[171] Pipp. l. N:o 235.\n\n[172] Pipp. l. N:o 236.\n\n[173] Pipp. l. N:o 250.\n\n[174] Pipp. l. N:o 259.\n\n[175] Pipp. l. N:o 4064.\n\n[176] Katso Suom. sielun tavara 1686.\n\n[177] Colloqvium paenitentis cum Salvatore Jesu k. Suomal. sielun tav.\n1686.\n\n[178] Pipp. l. N:o 289.\n\n[179] Suom. siel. tav. 1686.\n\n[180] Pipp. l. N:o 300.\n\n[181] Pipp. l. N:o 4063.\n\n[182] Pipp. l. N:o 234.\n\n[183] Pipp. l. N:o 250.\n\n[184] Pipp. l. N:o 289.\n\n[185] Pipp. l. N:o 324.\n\n[186] Pipp. l. N:o 289.\n\n[187] Pipp. l. N:o 38.\n\n[188] Tengström. Chronol. anteckn. om finska Univ. etc. s. 154.\n\n[189] Tätä on epäilty olisiko todellakin Cajanon sepittämä, mutta se on\njoutavaa, sillä se painettiin hänen nimellä 2 vuotta hänen kuoltuansa\nk. Pipp. l. N:o 232. Myöskin on arveltu ettei se olisi alkuperäinen,\nvaan mukailtu eräästä Lucidoria hautavirrestä, jonka kanssa sillä on\npaljon sukulaisuutta ja yhteinen värsymittakin. Tämän kirjan loppuun\npainatan Lucidorin virren näytteeksi että Cajanus sen kyllä on\ntuntenut, mutta kuitenkin aivan omituisesti sepittänyt omansa vielä\nparemmin kuin Ruotsalainen.\n\n[190] Pipp. l. N.o 351.\n\n[191] Pipp. l. N:o 357.\n\n[192] Pipp. l. N:o 351.\n\n[193] Hän kirjotti Linguarum Ebreae & Finnicae convenientia praes.\nLund. 1697.\n\n[194] Beskrifning öfver Cronoby socken praes. Kalm. Åbo 1755, s. 12:\n\"sysselsatt med den nya finska psalmbokens revision samt korrektur\nunder trycket.\"\n\n[195] \"De verbis, locutionibus, tractandique modo, ubi sane nec acumen,\nnec sublimitatem deesse ostendet liber Hymnorum ecclesiasticorum.\"\nEsipuheessa sanakirjaan § 16.\n\n[196] Linguae fenn. brevis institutio: De prosodia.\n\n[197] Hodegus finnicus: De prosodia.\n\n[198] \"Accedit peculiare qviddam in hac lingua quod gaudeat in rhytmo,\naliquot vocibus in initio versus ab cadem littera incipientibus. -- --\nEt tales rhytmi sunt magis artificiosi et in hac lingua peculiares\"\nj.n.e.\n\n[199] \"Hoc etiam peculiare est in hac finnica lingua, quod in versu et\nrhytmo vel integras lineas & periodos, vel nonnullas voces, ab eadem\nlitera incipientes, in principio versus habeat.\"\n\n[200] Pipp. l. N:o 101.\n\n[201] Arvattavasti tuon Uuden kaupungin pormestarin (Isacus Nicolai de\nHaricala) poika, joka on mainittu s. 16.\n\n[202] Pipp. l. N:o 152.\n\n[203] Pipp. l. N:o 18.\n\n[204] Tengströms chron. ant. öfv. finska univ. kansl. o. fakult:s medl.\ns. 114-6.\n\n[205] Pipp. l. N:o 65.\n\n[206] Pipp. l. N:o 110.\n\n[207] Pipp. l. N:o 137.\n\n[208] Pipp. l. N:o 69.\n\n[209] Pipp. l. N:o 313.\n\n[210] Ei löydy Pipp. luettelossa.\n\n[211] Pipp. l. N:o 93.\n\n[212] Pipp. l. N:o 4063.\n\n[213] Pipp. l. N:o 355.\n\n[214] Pipp. l. N:o 336.\n\n[215] Pipp. l. N:o 363.\n\n[216] Pipp. l. N:o 370.\n\n[217] Geneal. Sursill. s. 109.\n\n[218] Ei löydy Pipp. luettelossa; v. 1715.\n\n[219] Pipp. l. N:o 441.\n\n[220] Pipp. l. N:o 442.\n\n[221] Pipp. l. N:o 443.\n\n[222] Pipp. l. N:o 450.\n\n[223] Pipp. l. N:o 288.\n\n[224] Aboa litt. s. 129.\n\n[225] Esipuheessa sanakirjaan.\n\n[226] Esipuh. sanakirjaan.\n\n[227] Helsingissä Frenckell'in ja Pojan kustannuksella.\n\n[228] Pipp l. N:o 286.\n\n[229] Pipp. l. N:o 354\n\n[230] Ilmajoen provasti, kieliopin tekijä, k. 1723.\n\n[231] Pipp. l. N:o 434.\n\n[232] Pipp. I. N:o 343.\n\n[233] \"hvar redlig Svensker man i alla Sverges länder.\"\n\n[234] \"the Svenske hyddor\".\n[235] \"Salve Tu Sueonum ocelle! Salve Tu Fennonum pupilla!\"\n\n[236] \"Fennia pande viros et munus vindicis imple,\n      Fennia amica tuis Suecis et gens sociata!\n      -- -- --\n      Suethia, Fennia concordes animis studiisque,\n      Artibus ingenuis proferte viros celebratos!\"\n\n[237] Pipp. l. s. 734.\n\n[238] Pipp. l. N:o 782.\n\n[239] Pipp. l. N:o 812.\n\n[240] Katso s. 65.\n\n[241] Pipp. l. N:o 472.\n\n[242] Katso Turun kaupungin henkikirja. Sen. ark. Åbo o. Björneb.\nläners verif:b. Bd. II, s. 3673-3751.\n\n[243] Pipp. l. N:o 496.\n\n[244] \"Patrio sermone nobis auditur Suomi.\" De Borea-Fennia praes.\nHassel.\n\n[245] Pipp. l. N:o 789.\n\n[246] Katso esim. Pipp. l. s. 139 muistutuksesta.\n\n[247] Finl. minnesvärda män B. 1, H. I.\n\n[248] Pipp. l. N:o 137.\n\n[249] De Poesi fennica s. 72 muistutuksessa.\n\n[250] Tämän Slavonian kielen erimurteina luettelee Venäjän, Puolan,\nBömin, sekä Moldavian ja Unkarinki kielet!\n\n[251] \"Sufficit me Fennum esse et caetera me nescientibus in laudata\ngente numerari.\"\n\n[252] Commentarioli in Urbani Hjerne Pharmacoopaeam. P. Elfving 1725:\n\"Quid Tibi cum Fennis, Doctor celeberrime Petre? Despectae est genti\nconsuluisse seclus.\"\n\n[253] \"tantus me a puero torsit amor patriae, ut ejus gratia omnia pati\nnon recusaverium.\"\n\n[254] \"propterea hactenus infectum mansit, et infectum protegente\nclementissimo Numine manebit!\"\n\n[255] \"Si ob paupertatem & servilem conditionem vitae non despecti\nessent fenni corumque lingua.\" (Tässä hän näkyy Suomalaisiksi lukevan\nainoasti alhaisen kansan.)\n\n[256] Pipp. l. N:o 709.\n\n[257] De conven. ling. Hebreae & Fenn. K. G. Weman & B. J. Ignatius,\n1767.\n\n[258] Huittisten prov. k. 1790: Försök att visa gemenskap emellan\nfinska och grekiska språken 1774.\n\n[259] Siuntion kirkkoherra, kirjotti Lapin kieliopin 1743.\n\n[260] De origine ac religione Fennorum praes. Törner. Upsala, 1728.\n\n[261] \"copiam linguae, copiosam licet, tanto redderem copiosiorem.\"\n\n[262] Finl. minnesvärde män. B. I. h. I, s. 96.\n\n[263] Pipp. l. s. 37.\n\n[264] Pipp. l. N:o 753. \"Turun ylicoulusa edestuotu.\"\n\n[265] S. 72 muistutuksessa.\n\n[266] Katso s. 67.\n\n[267] Suomi 1841. V. 3. s. 33, 34.\n\n[268] \"in noto carmine de procis advenientibus.\" Puheessa Suomen ja\nHebrean sukulaisuudesta.\n\n[269] Simo Lindheim: De diversa origine Finland. et Lapponum. painettu\nkirjassa: Nova acta Regiae soc. scient. Ups. vol. II, 1775.\n\n[270] Virmoensis in Finlandia territorii memorabilia praes. Hassel\nGregorius Hallenius. 1741, s. 2-4.\n\n[271] Praes. Hassel 1732, s. 5. Sivu 4 löytyy tässä lause, joka\ntodistaa mitä Suomalaisen osallisuudesta Ruotsin sodissa ja sen\nvaikutuksesta olen väittänyt. Hän sanoo: nähtyäni mitä Suomal. Kustaa\nAatolpin ja muiden Ruotsin kuningasten alla ovat tehneet urhotöitä,\naloin tuntea onnea (mihi gratulari) siitä että kansaltani olen\nSuomalainen ja etta kotimaani esi-isäin kunnian kautta on niin mainio.\n\n[272] \"Figuris tam dictionum quam sententiarum abundat.\"\n\n[273] \"Synonymiae imprimis et exergasiae ubique adsunt.\"\n\n[274] \"Hi aliquando liberiore spiritu acti -- -- et flumen secuti\nnativum, nec rhytmis se adstringere passi, longe altius surrexere.\"\n\n[275] Katso Genealogia Sursilliana.\n\n[276] Katso esim. Pipp. l. N:o 812.\n\n[277] Esim. Pipp. l. N:o 676.\n\n[278] Pipp. l. N:o 753.\n\n[279] Pipp. l. N:o 560. Tekijän nimeä siinä ei ole mainittu, mutta\n8:ssa runossa hän sanoo Affrén'in kapinan tähden tulleensa Turun\nlinnaan viedyksi ja siellä istuneensa 13 viikkoa.\n\n[280] pain. 1735. Pipp. l. N:o 575.\n\n[281] pain. 1736. Pipp. l. N:o 594.\n\n[282] Pipp. l. N:o 676.\n\n[283] Pipp. l. N:o 677.\n\n[284] Pipp. l. N:o 774 ja 785, jälkimäinen on kadonnut.\n\n[285] Pipp. l. N:o 561 kadonnut.\n\n[286] De Poesi fennica s. 41 muistutuksessa.\n\n[287] Pipp. l. N:o 737, kadonnut.\n\n[288] Pipp. l. s. 737.\n\n[289] Pipp. l. N:o 770.\n\n[290] Pipp. l. N:o 753.\n\n[291] Pipp. l. N:o 769.\n\n[292] Pipp. I. N:o 812.\n\n[293] Geneal. Sursill. s. 266.\n\n[294] Pipp. l. N:o 867.\n\n[295] De poesi fennica s. 7.\n\n[296] S. 19.\n\n[297] Pipp. l. N:o 1155\n\n[298] Pipp. l. N:o 832.\n\n[299] Pipp. l. N:o 678.\n\n[300] Pipp. l. N:o 472.\n\n[301] Pipp. l. N:o 608.\n\n[302] Pipp. l. N:o 976.\n\n[303] Pipp. l. N:o 1062.\n\n[304] Pipp. l. N:o 1018.\n\n[305] Pipp. l. N:o 588.\n\n[306] Geneal. Sursill. s. 165.\n\n[307] Pipp. l. N:o 941.\n\n[308] Pipp. l. N:o 1023.\n\n[309] Pipp. l. N:o 520.\n\n[310] Pipp. l. N:o 603.\n\n[311] Pipp. l. N:o 626.\n\n[312] Pipp. l. N:o 871.\n\n[313] Pipp. l. N:o 940.\n\n[314] Pipp. l. N:o 942.\n\n[315] Pipp. l. N:o 1036.\n\n[316] Pipp. l. N:o 948 ja 1098.\n\n[317] Pipp. l. N:o 947.\n\n[318] Pipp. l. N:o 1143.\n\n[319] Pipp. l. N:o 966.\n\n[320] Pipp. l. N:o 201.\n\n[321] Pipp. l. N:o 589.\n\n[322] Seuraa väitöstä: De consensu rationis & fidei praes. Hassel, Joh.\nGezelius 1744. Ei löydy Pipp. luettelossa.\n\n[323] Pipp. l. N:o 463.\n\n[324] Pipp. l. N:o 496.\n\n[325] Geneal. Sursill. s. 78.\n\n[326] Pipp. l. N:o 499.\n\n[327] Pipp. l. N:o 513.\n\n[328] Pipp. l. N:o 572.\n\n[329] Pipp. l. N:o 746.\n\n[330] Pipp. l. N:o 789.\n\n[331] Pipp. l. N:o 796.\n\n[332] Pipp. l. N:o 830.\n\n[333] Pipp. l. N:o 844.\n\n[334] Pipp. l. N:o 927.\n\n[335] Pipp. l. N:o 965.\n\n[336] Pipp. l. N:o 661.\n\n[337] Pipp. l. N:o 782.\n\n[338] Pipp. l. N:o 1097. Puuttuu niin ettei tiedä onko runo vai laulu.\n\n[339] Pipp. l. N:o 531.\n\n[340] Pipp. l. N:o 533.\n\n[341] Pipp. l. N:o 589.\n\n[342] Pipp. l. N:o 682.\n\n[343] Pipp. l. N:o 760.\n\n[344] Pipp. l. N:o 927.\n\n[345] Katso s. 129 v. 2.\n\n[346] Pipp. l. N:o 949.\n\n[347] Pipp. l. N:o 495\n\n[348] Pipp. l. N:o 497.\n\n[349] Pipp. l. N:o 768.\n\n[350] Pipp. l. s. 734.\n\n[351] Pipp. l. N:o 735.\n\n[352] Pipp. l. N:o 2722.\n\n[353] Pipp. l. N:o 866, 1029 ja 1045.\n\n[354] Pipp. l. N:o 1086-1089.\n\n[355] Pipp. l. N:o 1045.\n\n[356] Pipp. l. N:o 732.\n\n[357] Pipp. l. N:o 536.\n\n[358] Prov. Akianderilla Stichaeusten kantakirja.\n\n[359] Pipp. l. N:o 566.\n\n[360] Pipp. l. N:o 579.\n\n[361] Pipp. l. N:o 619.\n\n[362] Pipp. l. N:o 1038.\n\n[363] Pipp. l. N:o 581.\n\n[364] Pipp. l. N:o 582.\n\n[365] Pipp. l. N:o 604.\n\n[366] Pipp. l. N:o 656.\n\n[367] Pipp. l. N:o 706.\n\n[368] Pipp. l. N:o 752.\n\n[369] Pipp. l. N:o 799.\n\n[370] Provessori Akianderin mukaan.\n\n[371] Pipp. l. N:o 852.\n\n[372] Pipp. l. N:o 1146.\n\n[373] \"vår Svenskmanna frihets öden\", -- \"vårt Manhem\" j.n.e.\n\n[374] \"vårt fosterland.\"\n\n[375] Spec. hist. litt. fennicae: \"patria nostra\", \"majores nostri\nveteres Finnoni.\"\n\n[376] Diss. praecip. caussas, quibus laborat hist. fenn. -- adumbrans,\npraes. Bilmark: \"patria nostra Finlandia.\"\n\n[377] Om lagskip. i Finland i äldre tider praes. Bilmark: \"vårt kära\nFinland; en högtälskad fosterbygd; våra förfäder de gamla Finnar.\"\n\n[378] De justo Fennorum in patriam amore, praes. Bilmark: \"Nos de justo\nFenn. in patriam amore acturi, complexum amoris tam in locum natalem,\nquam in civitatem intellectum volumus.\"\n\n[379] \"ehuru patriotiskt sinnade för vårt land.\" --\n\n[380] De amplitudine linguae fenn. praes. Hylleen: \"lingua nostra.\"\n\n[381] Diss. praecip. caussas quibus laborat hist. fenn. -- -- praes.\nBilmark.\n\n[382] \"Ditt språk är utan rykt.\"\n\n[383] \"quas non modo ignorare, sed iis etiam non affici, vate fenno\nturpe puto.\"\n\n[384] \"studiaque gentis nostrae ad has perpoliendas litteras aliquando\nincendantur.\"\n\n[385] Herätyksenä Porthanin Suomi-intoon taisi olla sekin että hän oli\nTaneli Juslenion veljentyttärenpoika ja kasvatettiin Pohjanmaalla,\nmissä silloin suomalaisuus oli hereillä ja runoja paljon ladeltiin.\n\n[386] Finl. minnesvärde män. B. I, h. 3.\n\n[387] Hist. tafla af Gustaf IV Adolfs första lefnadsår. Sthm 1837, s.\n266.\n\n[388] Esipuheessa sanalaskuihin.\n\n[389] Suomi 1841, v. V, s. 7.\n\n[390] Porthan: De poesi fennica ja Pauli Juusten chron.; Ganander:\nMythol. fenn.; Lencqvist: De superstitione veterum Fennorum theor. et\npractica.\n\n[391] Katso s. 5, 6, 20 ja 21.\n\n[392] Pauli Juusten chron. (Uusi painos) s. 31.\n\n[393] Ganander esipuheessaan sanoo: Tämä Suomalainen jumalataru, joka\nsuuremmaksi osaksi on otettu Herra provessorin (Porthanin) omista\nkirjoituksista sekä painetuista että painamattomista, minulle\nhyväntahtoisesti annetuista, vanhoista runoista j.n.e.\n\n[394] \"reliquis quorundam carminum (valde quidem laceratis, disjectis,\ninterpolatis & inter se confusis)\".\n\n[395] De poesi fenn. s. 93.\n\n[396] Finnische Runen, Finnisch und Deutsch, Upsala 1819.\n\n[397] Tämä löytyy Paulus Juusten chron. (uusi painos) s. 14; muut tässä\nmainitut kaikki Gananderin ja Lencqvistan kirjoissa.\n\n[398] De poesi fenn. s. 57, 58.\n\n[399] De poesi fenn. s. 57.\n\n[400] Muistutuksessa Porthan sanoo pitkäksi ne tavuut, joissa on pitkä\näänikäs, kaksoisäänikäs tai kerrakkeella suljettu tavuu (positione) _ja\nsen lisäksi joku korko_ (accentus tonicus tai euphonicus). Tästä hänen\nerheyksestään seurasi ettei voinut käsittää Suomen runon olevan raketun\narvolle.\n\n[401] s. 32 ja 33 muistutuksessa. Porthanin väitöksen 1 osasto ilmestyi\nv. 1766 ja viides 1778, niin että hän sillä välin kyllä kerkesi\noikaista ajatuksiansa.\n\n[402] Porthan sanoo erään Franskalaisen paralellismon nimittäneen\n\"rhyme du sens\": Ganander sitä Suomeksi sanoi säistykseksi.\n\n[403] s. 53 muistutuksessa.\n\n[404] Mythologia fennica 1789.\n\n[405] Pipp. l. N:o 1560\n\n[406] Tämän virren sanoo Ganander Kruunubyyn räätäli Jöran Koplijn'in\ntekemäksi, \"joka myös nijnkuin tarkka Suomen kielen ystävä on\nlähettänyt minulle Suomalaisia sanalaskuja\".\n\n[407] Pipp. l. N:o 1039\n\n[408] Pipp. l. N:o 1110.\n\n[409] Pipp. l. N:o 1122.\n\n[410] Pipp. l. N:o 1149.\n\n[411] Pipp. l. N:o 1252.\n\n[412] Pipp. l. N:o 1532.\n\n[413] Pipp. l. N:o 1408. Tekijä on tuntematon. Kirjotustapa tässä\nsamatekuin Gananderin teoksissa noudattaa Savon murretta, mutta\nkielessä on erilaisuuksia ja Ganander aina pani nimensä kirjotustensa\nalle. Sen lisäksi hän \"uudemmissa saduissa\" näistä ei virka mitään,\nvaan sanoo nuot toiset lähettäneensä Tukholmaan Suomen kielen tulkki\nmaist. Abr. Lindille, jolla jo ennen oli 120 Suomalaista satua\nkerättynä.\n\n[414] Pipp. l. N:o 1579.\n\n[415] Finl. minnevärda män B. 1, h. 3.\n\n[416] Toimi silloin käytettiin samassa merkityksessä kuin nykyään nero.\n\n[417] Pipp. l. N:o 1297.\n\n[418] Pipp. l. N:o 1286.\n\n[419] Pipp. l. N:o 1123\n\n[420] Pipp. l. N:o 1266.\n\n[421] Finl. minnesv. män B 1, h. 3. s. 477.\n\n[422] Surs. geneal. s. 165.\n\n[423] Vanh. runoja V osa s. 60.\n\n[424] Kirjallisuuden Seuralla käskirjotuksena.\n\n[425] Pipp. l. N:o 846.\n\n[426] Lärda Tidn. 1766 N:o 52.\n\n[427] Topp. vanh. run. I.\n\n[428] Topp. run. II.\n\n[429] Topp. v. run. V.\n\n[430] Käskirjotuksena Kirjallisuuden Seuralla. Edellisen kansissa on\nmuutamia Achrenion runoelmia lueteltu ja niissä kadonnut runo\nKatrinanpäivinä 1791.\n\n[431] Pipp. l. N:o 1406.\n\n[432] Pipp. l. N:o 1055.\n\n[433] Pipp. l. N:o 1575.\n\n[434] Pipp. l. N:o 2406.\n\n[435] Pipp. l. N:o 1156.\n\n[436] Pipp. l. N:o 1357.\n\n[437] Pipp. l. N:o 1595\n\n[438] Pipp. l. N:o 1667.\n\n[439] Käskirjotuksena Kirj. Seuralla. Sitä seuraa pienempikin: Ystävän\nmalja mahlalla juotu.\n\n[440] Pipp. l. N:o 1285.\n\n[441] Käskirjotuksena Kirj. Seuralla.\n\n[442] Pipp. l. N:o 1838.\n\n[443] Käskirjotuksena Kirjallisuuden Seuralla. Noudattaa itämurretta:\nht ts, ja jättää d:n pois. Myöskin merkitsee pitkän äänikkään viivalla\n(esim o). Siis siihenkin aikaan jo venykkeitä!\n\n[444] Pipp. l. N:o 1289.\n\n[445] Pipp. l. N:o 1681.\n\n[446] Pipp. l. N:o 1644.\n\n[447] Pipp. l. N:o 1180.\n\n[448] Pipp. l. N:o 1267.\n\n[449] Pipp. l. N:o 1683.\n\n[450] Pipp. l. N:o 1656 (luultavasti Zidénin).\n\n[451] Pipp. l. N:o 1732.\n\n[452] Pipp. l N:o 1734. (?)\n\n[453] Pipp. l. N:o 1744.\n\n[454] Pipp. l. N:o 1418.\n\n[455] Pipp. l. N:o 1465.\n\n[456] Pipp. l. N:o 1804.\n\n[457] Pipp. l. N:o 1621.\n\n[458] Pipp. l. N:o 1821.\n\n[459] Pipp. l. N:o 2343.\n\n[460] Pipp. l. N:o 1859.\n\n[461] Pipp. l. N:o 1861.\n\n[462] Pipp. l. N:o 1163, 1220, 1231, 1682.\n\n[463] Pipp. l. N:o 1300, 1500.\n\n[464] Pipp. l. N:o 1693.\n\n[465] Pipp. l. N:o 3956.\n\n[466] Pip. l. N:o 3972.\n\n[467] Pipp. l. N:o 1529.\n\n[468] Pipp. l. N:o 1649.\n\n[469] Pipp. l. N:o 845. Kenties ovat N:o 1180 ja 1267 myöskin\ntalonpojan tekemät.\n\n[470] Pipp. l. N:o 932.\n\n[471] Pipp. l. N:o 1092.\n\n[472] Pipp. l. N:o 1788.\n\n[473] Pipp. l. N:o 1809.\n\n[474] Pipp. l. N:o 1079.\n\n[475] Pipp. l. N:o 1245.\n\n[476] Pipp. l. N:o 1334.\n\n[477] Pipp. l. N:o 1665.\n\n[478] Pipp. l. N:o 1684.\n\n[479] Pipp. l. N:o 1700.\n\n[480] Pipp. l. N:o 1754. Kaikki järin huonot.\n\n[481] Pipp. l. N:o 1770.\n\n[482] Pipp. l. 1807.\n\n[483] Pipp. l. N.o 1067.\n\n[484] Pipp. l. N:o 1193.\n\n[485] Pipp. l. N:o 1238.\n\n[486] Akiander. Hist. uppl. om relig. rör. i Finl. B. I, s. 278-289.\n\n[487] Samassa kirjassa s. 281.\n\n[488] Pipp. l. N:o 1346.\n\n[489] Pipp. l. N:o 1046.\n\n[490] Pipp. l. N:o 1429.\n\n[491] Akiander Hist. uppl. om rel. rör. i Finl. B. V, s. 358-363.\n\n[492] Pipp. l. N:o 1518.\n\n[493] Pipp. l. N:o 1640.\n\n[494] Pipp. l. N:o 1641.\n\n[495] Pipp. i. N:o 3967.\n\n[496] Pipp. l. N:o 1832.\n\n[497] Pipp. l. N:o 1871.\n\n[498] Pipp. l. N:o 1908.\n\n[499] Pipp. l. N:o 733, 1026.\n\n[500] Pipp. l. N:o 974, 1145, 1191.\n\n[501] Pipp. l. N:o 571, 1084.\n\n[502] Pipp. l. N:o 774, 1272, 2369.\n\n[503] Pipp. l. N:o 1053, 1279.\n\n[504] Pipp. l. N:o 1456, 1458.\n\n[505] Pipp. l. N:o 1802.\n\n[506] Pipp. l. N:o 1821.\n\n[507] Pipp. l. N:o 1063, 1195, 1248, 1249, 1433.\n\n[508] Pipp. l. N:o 1801, 1831, 1845.\n\n[509] Elmgrén. Öfvrs. af Finl. litt. 1542-1770.\n\n[510] Pipp. l. N:o 1591.\n\n[511] Pipp. l. N:o 1597.\n\n[512] Pipp. l. N:o 1377 ja 78.\n\n[513] Pipp. l. N:o 1522.\n\n[514] Åbo Tidn. 1804. N:o 26 muistutuksessa.\n\n\n\n"]