[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fKJOqhdST8mFooGpiguTPxgnDKSCa7Txr8WVxs9B5c4w":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":11,"yearPublishedTranslation":16,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":27,"gutenbergTranslators":28,"gutenbergDownloadCount":29,"aiDescription":30,"preamble":31,"content":32},1394,"Tietoja maailman kansoista, heidän tavoista, uskonnoista ja vaiheista","Forsman, Jaakko Oskar",1839,1899,"1394-forsman-jaakko-tietoja-maailman-kansoista","1394__Forsman_Jaakko__Tietoja_maailman_kansoista",null,"tietokirja",[],[],"fi",1860,22167,158503,false,53050,[22],"Ethnology",[24,25,26],"Archaeology & Anthropology","History - Other","Religion/Spirituality","\"TIETOJA MAAILMAN KANSOISTA, HEIDÄN TAVOISTA, USKONNOISTA JA VAIHEISTA\" by J. O. Forsman is a historical account written in the mid-19th century. The book explores the origins, customs, religions, and histories of different peoples across the world. It offers a comprehensive examination of humanity's development, beginning from early civilizations to contemporary societies.  The opening of the text introduces the concept of humanity's division into various groups based on geographical, cultural, and physical characteristics. Forsman discusses the five major human races and their unique traits, such as the Caucasoid, Mongoloid, Ethiopian, American, and Malayan groups. He delves into the origins of humanity according to religious texts, particularly those in the Bible, and examines how environmental factors, societal needs, and innovations have shaped human development over time. The section emphasizes the interconnectedness of different cultures while also detailing their distinct practices and histories, setting the stage for a deeper exploration of various nations in subsequent chapters. (This is an automatically generated summary.)",[],149,"Kansatieteellinen ja historiallinen yleiskatsaus maailman kansoihin, niiden tapoihin, uskontoihin ja vaiheisiin. Teos kuvaa ihmiskunnan kehitystä ja eri kansaryhmiä 1800-luvun puolivälin näkökulmasta tukeutuen raamatulliseen historiaan ja antiikin sivilisaatioihin. Se esittelee eri maanosien asukkaat ja heidän kulttuuriset erityispiirteensä.","J. O. forsmanin 'Tietoja maailman kansoista' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 1394. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan\nkäytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","TIETOJA MAAILMAN KANSOISTA, HEIDÄN TAVOISTA, USKONNOISTA JA VAIHEISTA\n\n\nSaksasta mukailtu\n\n[J. O. Forsman]\n\n\n\n\n\nTurussa, Frenckellin kirjapainossa, 1860.\nJ. W. Lilljan & C:o kustannuksella.\n\n\n\n\n\n\n        Imprimatur: L. Heimbürger.\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nIhmiskunta yleensä\n\n 1. Kaukasolainen ihmisluokka\n 2. Mongolilainen\n 3. Aitiopilainen\n 4. Amerikkalainen\n 5. Malajilainen\n\nEnsimäinen Osake. Kristuksen edelliset kansat.\n\n 1. Heprealaiset eli Juutalaiset\n 2. Intialaiset\n 3. Ekyptiläiset\n 4. Babylonilaiset ja Assyrialaiset\n 5. Phoinikilaiset\n 6. Persialaiset\n 7. Skythiläiset\n 8. Hellenat eli Kreikkalaiset\n 9. Roomalaiset\n\nToinen Osake. Kristuksen jälkiset kansakunnat.\n\n Germanilaiset (Saksalaiset)\n Frankilaisten valta\n Britannian saarten asukkaat\n Normannilaiset ei Skandinavilaiset\n Slavilaiset\n Suomalaiset\n Arapilaiset\n Japanesit\n Neekerit\n\nKolmas Osake. Uutten maanpiirin-osain kansat.\n\n Amerikan alkukansat\n\n\n\n\n\n\nIhmiskunta yleensä.\n\n\nSekä uskontomme pyhät alku-tiedot, että muutkin kansojen vanhimmat\nmuistojutut viittaavat siihen, että ihmis-kunnan alku-perä on ollut\nKeski-aasiassa. Siellä on luontokin niin runsaasti jakanut\nkauneuttansa, että nämät paikkakunnat Moseksen kirjoissa täydellä\noikeudella kutsutaan \"Paratiisiksi\" eli \"Jumalan puutarhaksi\". Pyhä\nRaamattu, joka on uskottavista historiallis-tiedoista vanhin, kertoo,\nniinkuin tiedämme, että ihmiset ovat lähteneet yhdestä paris-kunnasta,\nAatamista ja Eevasta. Mutta ihmiskunta hävitettiin pian pahuutensa\ntähden; ainoastaan Noa perheenensä jätettiin elämään. Kolme poikansa\nSem, Ham ja Japhetti tulivat nyt uuden ihmissuvun esi-isiksi.\nSittemmin ovat myöskin maanpallon kansat näistä Noan pojista saaneet\nnimitystä, kun ovat jakauneet kolmeen isoon lahkoon: Semilaiset,\nHamilaiset ja Japhettilaiset.\n\nKoska nyt aikojen kuluessa ihmiset yhä levisivät leviämistänsä maan\npäällä, muuttuivat he vähitellen ulko-muotonsa puolesta toisistansa\neriäväisiksi. Tähän oli monta vaikuttavaa syytä, milloin eri ilma-ala\nja muu asuntopaikan eroovaisuus, milloin eri sivistyksen- ja elatuksen\ntila. -- Sentähden hajosivatkin ihmiset eri kansoihin; kansa, näet, on\nyksi yhteiselämään liitetty väen-paljous, joka kieleltä tahi\nulko-muodolta, tavoilta, uskonnolta ja hallitus-muodoltansa taidetaan\nmuista kansoista erittää. Mutta muutamat kansat pysyivät likemmässä\nsukulaisuudessa toisillensa, toiset taas vallankin vieraantuivat ja\nsillä tavoin on syntynyt koko maanpiirissä viisi eri ihmislajia eli\nluokkaa, jotka kuitenkin kaikki, -- kun ovat yhdestä pariskunnasta\nsaaneet alkunsa, -- ovat itsestänsä yhtä pätevät, vaikka monenlaiset\nseikat ovatkin estäneet heitä samaan kuntoon pääsemästä.\n\nNämät ihmisluokat ovat:\n\n1. _Kaukasolainen_ ihmisluokka, johon kuuluvat kaikki\nEurooppalaiset, paitsi suomalaista kansan-lahkoa, Länsi-aasialaiset ja\nPohjois-ahrikkalaiset. Tämä luokka, joka on Kaukason vuori-selänteen\nmukaan nimitetty, on kaikista etevimpänä pidettävä. Sillä tämä on se\nainoa, johon sivistys on oikein päässyt juurtumaan ja josta se sitten\non levinnyt toisille kansakunnille. Sentähden voimmekin sen sanoa\nihmiskunnan johdattajaksi. Hänen jalo kutsumuksensa näyttää olevan\nsivistyttää vielä raakuudessa eläviä veljiänsä. Myöskin ihmiskunnan\nhistoria kertoilee melkein ainoastaan tähän kuuluvien kansojen\nvehkeistä ja edistymisestä, -- vaalea iho, pitkät ja pehmeät hiukset\nynnä kaunis ja soma kasvojen muoto ovat Kaukason ihmis-luokan\ntunnus-merkit.\n\n2. _Mongolilainen_ ihmisluokka; siihen kuuluu isoin osa Aasian\nasukkaita, jos Länsi-aasialaiset eroitamme, vieläpä Suomalaiset kansat\nEuroopassa ynnä Eskimot Pohjois-amerikassa. Siihen kuuluvilla kansoilla\non enimmitten vaalean-keltainen iho, karheat hiukset, silmän-nurkat\nvinossa ja poskipäät (sasupäät) pystyssä. Suomalaiset ovat tässä\nluokassa melkein ainoat, jotka ovat päässeet korkeampaan sivistykseen.\n\n3. _Aitiopilainen_ ihmisluokka; tämä sisältää kaikki Ahrikkalaiset,\njotka eivät kuulu Kaukasolaiseen ihmisluokkaan. Tunto-merkkinsä ovat:\nmusta iho, villavat käherä-hiukset, paksut huulet ja nykärä nenä. Se\nkutsutaan tavallisesti Neekeriksi.\n\n4. _Amerikkalainen_ ihmisluokka; tähän kuuluvat kaikki\nAmerikan kotoperäiset kansat eli alku-asukkaat. Nämät tunnetaan\nvasken-karvaisesta ihosta, ohuesta mustatukasta ja leveästä\nnaamastansa.\n\n5. _Malajilainen_ ihmisluokka; tähän kuuluu osa Intian itä-saarennon\nasukkaita ynnä Etelä-meren saaristolaiset. Malajilaiseen kansakuntaan\nkuuluvilla on ruosteen-karvainen iho, leveä nenä, pitkä suu, mustat,\npaksut käherä-hiukset.\n\nNäistä ihmisluokkain tunnus-merkeistä havaitsemme, ihon, tukan ja\npääkallon rakennuksen paraiten osoittavan, mihin luokkaan kukin kansa\non luettava. Kaukasolaisessa ihmisluokassa tunnetaan Eurooppalaisen pää\nkohta pitkällisestä raivastaan, joka tavallisesti on munanmuotoinen,\nmyöskin kauniista otsan kuvusta ja suorasta nenän-roustosta, joka on\njoksikin esiin pistävä. Itäindialaiset ovat merkittävät pääkallonsa\nsuipukasta kuvusta, lyhyestä taka-raivasta ja varsin lujista\nleukapielistänsä. Aitiopilaisen ihmisluokan Ahrikkalaisilla taas on\nkaita taka-raiva ja lyhyt nenän-rousto, mutta Tartarilaisilla ja\nKalmukilla Kaspian meren tienoilla on suippo pääkallo, alhainen otsa,\nsyvät silmänkolot ja aivan lyhyt nenän-rousto.\n\nNäin helposti ei käy ko'on ja vartalon puolesta ihmisluokat toisistansa\neroittaa. Lyhyimmät ihmiset asuvat pohjois- ja etelä-navan likellä. He\nharvoin ovat enemmän kuin neljän jalan korkuiset. Syy tähän\nmatelevaisuuteen on kylmä ilma, joka myöskin kutistaa kasvut ja estää\nheidät sitten kurjuudestansa kohoomasta. Pää-syy kansojen erinäisyyteen\non ilmanala, jolla ymmärretään jonkun maan kylmyys, lämpimyys ja säät.\nMimmoinen ilmanala maassa on, rippuu varsinkin siitä, onko maa\npäiväntasaajaa likellä vai siitä kaukana. Mitä likempänä\npäiväntasaajata maa onpi, sitä lämpösempi; mitä kaukaisempana siitä,\nsitä kylmempi. Myöskin monta muuta seikkaa kosee ilman-alaan. Niin\nvoivat meren likeisyys, maan sisällinen luonne, jos se esimerkiksi on\nsuoperäinen tahi ei, ja korkeat vuoret, jotka maan rajoittavat ja\nsuojelevat, tehdä ilmanalan joksikin toisemmoiseksi, kuin\npäivä-tasaajan kaukaisuudesta arvaten päättää sopisi.\n\nKun nyt Kaukasolainen ihmisluokka, joka on kaikista vanhimpana\npidettävä, yhä levisi maan päällä, niin oli tästä välttämätön seuraus,\nettä ne ihmiset, jotka Aasiasta muuttivat majansa tuohon kuumempaan\nAhrikkaan, tulivat monen muutoksen alaisiksi. Niinpä muuttui ihonsa\nihan mustaksi. Mutta ilmanala ei kose ainoastaan ruumiin kuntoon ja\nmuotoon, vaan myös ihmisten hengelliseenkin vireyteen. Myöskin\nelatusaineista ja muista ihmiseen koskevista asioista voimme saman\nsanoa. On esimerkiksi havaittu, että ihmiset, jotka vuorimaissa asuvat,\novat vireät, ahkerat, innokkaat ja vapautta rakastavaiset, mutta\nnevaisten paikkakuntien asukkaat synkkämieliset ja jotensakin\ntylsäpäiset. Tästä yleisestä luonnonla'ista on kuitenkin monta\npoikkeusta.\n\nKansakuntien erityisiin ihoihin nähden, on vielä seuraava seikka\nmuistettavana. Ihmisen ruumiilla on oikeastansa kaksi peitettä, toinen\nulkopuolinen tahi päällysnahka ja toinen sisällinen, joka nimitetään\nvarsinaiseksi nahaksi. Näitten peiteitten välillä on mahdottoman hieno\nliivainen aine, joka leviää yli koko ihmisruumiin. Tämä aine tekee\nsemmoisen ihojen erinäisyyden mahdolliseksi; Neekerillä on se musta ja\nMalajilaisilla ruosteen-karvainen. Tämä liiva, näet, hiiluu kuulakan\neli läpi-näyttävän päällysnahan läpi ja antaa siis ruumiille värinsä.\nMutta tämän liiva-aineen väriin kosee myös ilman-ala paljon.\n\nKoska nyt olemme tarkastelleet tämän ihmiskunnan jakaamisen viiteen\npää-luokkaan, niin käykäämme katsastelemaan ihmisten ensi-oloja ja\nalku-seikkoja.\n\nParemmin ja selkeämmin kuin uskontomme alku-tiedoissa, ei ole missään\nihmiskunnan ensi-olot kuvattuina. Ensimäisestä pariskunnasta syntyi\nperhe. Tästä taas syntyi toisia perheitä, jotka yhdistyivät isoon\nperhe-kuntaan, jonka luonnollinen esimies vanhin perheen-isä oli.\nLuemme Moseksen kirjoissa, että Aaprahamin suku jo kolmannessa\nsukupolvessa, Jaakopin isännöidessä, sisälsi seitsemänkymmentä henkeä.\nTämä seitsemän-kymmenen hengen lukuinen perhekunta läksi Ekyptiin.\nKolmensadan vuoden kuluttua oli tästä Jaakopin perhekunnasta jo\npaisunut kansa, johon kuului monta sataa tuhatta henkeä.\nSamatekkuin Heprealainen eli Juutalainen kansa, ovat myöskin muut\nkansat vähitellen syntyneet.\n\nAivan ihmeteltävä on, kuinka ihminen niillä hengellisillä lahjoilla ja\nvoimilla, jotka Jumala hänelle lahjoitukseksi oikeasta kodistansa\nantoi, vähitellen halvasta olostansa on voinut päästä sille korkealle\nsivistyksen kannalle, sekä tiedetten että taidetten puolesta, jolla se\nnyt on.\n\nPuute oli nähtävästi ihmisen ensimäinen opettaja, ja tuo ihmisen\nkeksintö-voima toinen. Kuvitelkaamme mielehemme ensimäiset ihmiset,\nkuinka alastomina hääräsivät maan päällä. Nyt teki kuumuus tahi kylmyys\njotakin suojelusta heille tarpeelliseksi. Silloin näki ihminen eläimet,\nkuinka he juoskentelivat suojelevissa peitoissansa, jotka itse Luoja\noli heille antanut. Eipä siis ihmettä ollutkaan, että ihminen tappoi\neläimet ja heidän lämpöisistä taljoista teki itsellensä puvun.\nSemmoisista vähäpäätöisistä aluista syntyivät kaikki keksinnöt, jotka\nsittemmin ihmisten kautta tapahtuivat. Ensimäiset puitten lehdistä ja\neläinten taljoista säitä vastaan suojelukseksi tehdyt peitot olivat\npian toisiin soveliaampiin ja mukavampiin vaatteisin vaihetettavat.\nVärin koreus, josta itä-maissa eläinten taljat välkkyvät, yllytti\nmyöskin ihmistä pitämään ulko-näöstänsä ja vaatteistansa enemmän\nhuolta. Sittenpä keksittiin kutominen ja pianpa reipasteltiin\nkudotuissa kankaissa, jotka sittemmin opittiin monenmoisilla värillä\nkoristamaan. Yhtä halpa alku oli myöskin rakennustaidon. Ihmisten tarve\nsuojella itsensä kylmästä, lämpimästä ja sateista pakoitti heitä\nitsellensä majoja tekemään, jotka alussa eivät olleet muista\nrakennusaineista, kuin lehdityksistä, mutta sittemmin tulivat yhä\nmuhkeammiksi, kunnes viimein opittiin kiviä yhteen liittämään ja muuria\nrakentamaan.\n\nKuinka kielet ovat ihmisille syntyneet, taidamme vieläkin joka hetki\npienissä lapsissa havaita. Lapsi, kun ei vielä muulla keinolla voi\ntahtoansa ja mieltänsä selittää, käyttää aina ensiksi viittaus-puhetta;\nsittemmin vasta oppii muutamia sanoja lausumaan ja pieniä lauseita\nsommittelemaan. Moninaisista syistä näyttää se meille aivan\ntodenmukaiselta, että ensimäiset ihmiset ovat samaa keinoa käyttäneet\nymmärtääksensä toinen toistansa. Äänellisestä puheesta syntyi myöhemmin\nkuva-kirjoitus, jolla ymmärretään taito määrätyt mielimykset ja\najatukset silmille esitellä ja muistossa pitää. Jos esimerkiksi\nvoiman mielimys tahdottiin oikein nähtäväksi tehdä, niin kuvailtiin\nJalopeura eli joku muu elävä, jolla tiedetään olevan paljon voimia.\nTällä kuva-kirjoituksella täytyi ihmisten kauvan tulla aikaan,\nkunnes viimeinkin puustavi-kirjoitus keksittiin. Tultiin, näet,\najattelemaan, että olisi mahdollinen yksityisille kieliäänille merkkiä\nmukailla ja niinpä sitten päästiin kirjainten keksintöön. Tämä\npuustavi-kirjoituksen keksintö, jonka kautta me kuinka hyvänsä voimme\ntoisille ajatuksemme ja tuntomme ilmoittaa, osoittaa täydellisesti,\nmillä erinomaisilla lahjoilla ihmisen henki on varustettu. Sekä\nkirjainten keksinnön että myöskin kirjapainon kautta, joka paljoa\nmyöhemmin keksittiin, on ihmiskunnan sivistys tukevalle pohjalle\niäksi-päiväksi perustettu.\n\nYhdestä kielestä, joka ensi-aikoina oli koko ihmiskunnalla yhteinen,\nsyntyivät ilmanalan ja muitten ulkonaisten seikkojen vaikutuksesta\nmonet erilaiset kielen-murteet. Näistä murteista ovat sittemmin eri\nkielet saaneet alkunsa. Mutta näillä on kuitenkin muutamia yhteisiä\nlakiloita, josta meidän sopii arvata heidän kaikkien yhdestä\nalkukielestä lähteneen. Aivan kummallisiin päätöksiin tulemme kielten\ntoisiinsa vertaamisella. Niin esimerkiksi näemme Saksan ja Persian\nkielissä, jos heitä toisiinsa vertaamme, paljon yhtäläisyyttä, vaikka\nSaksalaiset ja Persialaiset asuvat kovin kaukana toinen toisestansa.\nTämä näyttää todeksi, että Saksalaisten esi-isät ennen muinoin ovat\nAasiassa asustelleet.\n\nKielten muodostumiseen kosee myöskin paljon kunkin kansan sivistys ja\nviljelys. Sivistynyt ihminen puhuu äidin-kieltänsä varsin toisella\ntavalla, kuin sivistymätön. Useinkin on hänen vaikea ymmärtää sitä\npuhetta, millä luonnon kasvattama ihminen koettaa ajatuksiansa\nselitellä. Mitä tässä on puhuttu erinäisistä ihmisistä, se myöskin\nsopii kokonaisiin kansoihin.\n\nMyöskin elatus-keinot ovat aikojen kuluessa ihmisissä paljon\nedistyneet. Alussa elettiin ainoastansa puitten hedelmistä, joka\nihmiskunnan ensimäisessä asunto-paikassa, tuossa satoisassa ja\nlämpöisessä Aasiassa oli vallankin sopiva. Vasta sittemmin opittiin\nmaan-hedelmistä elatusaineita hankkimaan. Taas kun huomattiin, että\nmuutamat eläimet hankkivat itsellensä ruokaa toisien elävien lihasta,\ntässäpä se ajatus, eikös olisi myöskin ihmisillen tuosta jotakin\nruuan-puolta. Mutta kun tämä joksikin karvaalta ja kitkerältä maistui,\nraa'alta syödä, juohtui jonkun mieleen, eikö sitä voisi kuinkaan\nma'ustaa. Tästäpä sitten ruvettiin keittämisen ja paistamisen keinoa\nviljelemään. -- Tarve myöskin pakoitti ihmiset maanviljelykseen\nryhtymään. Kun ihmiset yhä karttuivat karttumistansa, ei riittänyt\nenään ihmisten tarpeesen tuo vilja, joka itsestänsä nousi maan povesta.\nNo, sitten ei muuta neuvoa ollut, kun koetella, millä keinolla\nsaataisiin viljasato enenemään. Tästäpä keksittiin tuo ihmiskunnan\nsivistykselle aivan tärkeä maan-viljelys, joka vieroitti kansat\nkolkasta kierto-elämästä ja tuimasta metsästämisestä, kiinnittäen\nheidät vakinaisiin asunto-sioihin. Ihmiskunnan viimeiset keksinnöt\nolivat tieteet ja taiteet. Ensimäinen tiede, joka oli ihmisille tuttu,\noli tähtitiede. Karja-kansat, jotka öisin oleskelivat ulkona\nitä-maitten kirkkaan ja lämpimän taivaan alla, tottuivat pian tähtien\nsäännöllistä juoksua tarkastelemaan, aina nähdessänsä heitä\nkimaltavaisella taivaalla. He koettivat tämän järjestyksen\nijankaikkisia lakiloita tiedustella ja oppivatkin pian sekä heille\ntuttujen tähtein että myöskin auringon ja kuun juoksua luvunlaskulla\nmääräämään. Ruoko-putki, johon paimen sattumuksesta puhalsi, antoi\nääntä jonkunmoista ja niinpä oli ensimäinen askel soittokalujen\nkeksintöön otettuna. Vedenpinnalla uiskenteleva vesilintu kiihoitti\nihmistä koettamaan, eikö olisi myöskin hänen mahdollista vesiä\nkuljeskella. Muutamat yhteen liitetyt hirret eli ontaksi koverrettu\nranka (kuten Suomalaisten haapiot) olivat ensimäiset alukset. Nämät\ntulivat pian yhä täydellisemmiksi, sittenkun niihin liitettiin airot ja\npurjeet. Tämmöinen oli alus-rakennuksen alku. -- Tämmöisistä pienistä\nalkuseikoista synnyttyänsä, ovat vuosisatojen kuluessa tieteet ja\ntaiteet edistyneet, kunnes ovat päässeet siihen isoon kuntoon, jossa\nmeidän aikoina ovat.\n\nJos luomme silmät maankarttaan, joka esittelee koko maanpallon pintaa,\nnäyttää se meille melkein mahdottomalta, että ihmiset yhdestä ainoasta\npaikasta olisivat voineet levitä kaikkiin maanpallon osiin.\nKysyttäneen, kuinka ovat ihmiset voineet päästä Amerikkaan eli\nEtelämeren saariin siihen aikaan, jona merenkulku tapahtui ainoastaan\npienillä ja heikoilla aluksilla. Tähän voimme ehkä vastata, että maan\nerityiset osat ennen vedenpaisumista, ja milt'ei jälkeenkin päin,\nolivat useammissa kohden toisiinsa yhdistettyinä ja että Amerikka siis\noli Aasian tahi Ahrikan kanssa jonkunmoisessa yhdistyksessä.\nAlku-kansan siirtyminen toisiin maanosiin tapahtui silloin, kuin se\nkarttui niin lukuiseksi, ett'ei enään mahtunut yhteen asunto-paikkaan.\nOsa siitä läksi joko omalla ehdolla tahi muitten pakoittamisesta\nvanhasta asunto-siastaan vaeltamaan. Ensimäiset matkustukset\nihmiskunnan alku-kodista näyttävät kääntäytyneen itäänpäin auringon\nnousua kohden. Näin tulivat Kiina ja Intia ensiksi kansoitetuiksi;\nvasta myöhemmin Etelä-aasia ja Ahrikka; viimeiseksi on kaiketi Eurooppa\nsaanut asukkaansa.\n\nNäitä tarkastellessamme, emme taida olla ihmettelemättä Jumalan\nviisautta, joka niin on varustanut ihmisruumiin, että ihminen voi\nasuskella missä osassa hyvänsä maanpalloa ja nauttia kaikki sen\nsyötävät tuotteet. Monta eläimen ja kasvun lajia lakastuu ja kuolentuu,\njos heitä kauaksi alkuperäisestä kotopaikastansa muutetaan.\n\nVieläkin luokaamme silmämme itse maanpalloon, tuohon isoon\nnäytelmä-paikkaan, jossa kansakunnat hääräävät.\n\nKuinka maanpallo on saanut nykyisen muotonsa selittelee meille Pyhä\nRaamattu. Maanpallon muodostuminen ynnä eläin- ja kasvu-kunnan luominen\ntapahtui aika-kausissa, joitten pituus rippui siitä, kuinka pian\nyli-ympärin paisuva vesi oli voinut siaa jättää. Kun nyt tuo ääretön\nveden-paljous oli juossut maanpallon syviin koloihin, syntyivät meret,\nja veden-pintaa ylemmäksi nousivat erityiset maan-osat vuorinensa,\njotka olivat ikäänkuin maanpallon luut. Tuimat virrat raivosivat\nitsellensä tien ja tekivät laaksoja. Kasvukunta syntyi koristaen\nmaanpintaa. Tähän loi Jumala sitten eläimet ja ihmisen.\n\nSe maanpiirin osa, jossa ihmisillä ensiksi oli asunto-siansa, oli\nAasia. Sitten mainitsee historia Ekyptiläiset Ahrikassa ja viimeiseksi\nkansakunnat Euroopassa, joka sittemmin viljelyksensä puolesta tuli\nmaanpallon etevimmäksi osaksi.\n\nMimmoisessa tilaisuudessa Amerikan ja Australian asukkaat olivat,\nennenkuin nämät maanpiirin osat 15:nnen vuosisadan lopulla löydettiin,\nemme ollenkaan tiedä, koska kirjoitustaito oli näille kansoille ihan\nouto ja he eivät siis ole voineet mitään kirjallisia jäännöksiä jättää.\n\nLähtekäämme nyt erinäisten kansojen historiaa tarkastelemaan.\n\n\n\n\n\n\nEnsimäinen Osake.\n\nKristuksen edelliset kansat.\n\n\n\n\n1. Heprealaiset eli Juutalaiset.\n\n\nHeprealaiset, jotka Roomalaiset sittemmin nimittivät Juutalaisiksi,\ntämä \"Jumalan kansa\", on oikeutta myöden kaikista kansoista etevimpänä\npidettävä.\n\nJuudan kansan historiaan, joka alkaa Moseksen kanssa noin 1500 vuotta\nennen Kristuksen syntymistä, kuuluu myöskin kertomus Patriarkoista,\nAaprahamista, Iisakista ja Jaakopista, jotka olivat Juudan kansan\nesi-isät. Tämä kertomus sisältää kauniin ja suloisen kuvaileman noista\nsuorista vanhoista tavoista, jotka löytyivät itämaitten kansoissa.\n\nJoseph, Jaakopin poika, oli kummallisten elämänvaihetten jälkeen\npäässyt Ekyptin maaherraksi. Hänen kutsumuksesta läksi Jaakoppi\nEkyptiin koko perhekuntanensa, johon kuului yksitoista poikaa ynnä\nheidän perheensä. Täällä nyt pian karttuivat isoksi kansaksi, joka\nmuutamien vuosi-satojen kuluttua tuli niin lukuiseksi, että varsinaiset\nasukkaat rupesivat heitä pelkäämään. Pharaonit eli Ekyptin kuninkaat\nkoettivat ankaralla rasituksella heitä lisäytymästä estää. Kun eivät\nnäillä hankeilla voineet pyrkimistensä päähän päästä, antoivat käskyn\ntappaa kaikki äsken-syntyneet poikalapset Juudan kansasta. Mutta Jumala\nvihdoin antoi miehen syntyä, joka kansansa hädästä pelasti. Tämä oli\nMoses, joka nimi selitettynä on \"vedestä tuotu\". Merkillisestä onnen\nsattumuksesta pelastettiin hän lapsena uhkaavasta kuolemasta ja\nkasvatettiin sitten Pharaonin tyttären käskystä kuninkaan hovissa,\njossa hän oppi Ekyptiläisten viisautta ja tieteitä tuntemaan. Näin sai\nhän semmoisen sivistyksen, ett'ei kansalaistensa seassa monta ollut.\nMutta kun ei tainnut olla kansaansa säälimättä, tuli hän viimeinkin\nsemmoiseen hätään, että täytyi Ekyptistä paeta. Arapiassa sai hän\nturva-paikkaa erään Emirin luona, (s.o. pappi ja hallitsija), nimeltä\nJethro. Moses nai sitten Jethron tyttären, ja kartutti paljon taitoansa\ntämän miehen seurassa. Jo oli hän päättänyt, hiljaisuudessa elää koko\nelin-aikansa paimenena, kun Jumala käski hänen jällensä lähteä Ekyptin\nmaahan ja sieltä viedä Heprean kansan takasin isiensä-maalle Kanaaniin.\nJumalan avulla tämä myös hänelle onnistui.\n\nNyt Moses vei Ekyptistä tämän orjuudessa paatuneen, pelokkaan ja raa'an\nkansan. Ennenkuin hän ryhtyi Kanaanin valloittamiseen, koetti hän\nensiksi kansaa jaloon kutsumukseensa kasvattaa. Hän antoi Jumalan\navulla kansalle uskonopillisen ja valtiollisen hallitus-muodon. Tämän\nmukaan oli ainoa Jumala Heprean kansan näkymätön hallitsija. Ylimmäisen\npapin ja muitten pappien oli siitä huolta pitäminen, että Jumalan\nantamat la'it ja käskyt pidettiin täydessä kunnossa. Näin Moses siis\noli kansansa laki-laatija ja kasvattaja. Lakinsa, kun olivat suorastaan\nJumalalta lähteneet, tulivat pääosastansa Kristin-opin alustaksi.\n\nKoko Moseksen la'in säätämisen sydän oli usko ainoaan Jumalaan. Tämän\nuskon kautta erisi Heprealaiset kaiken maailman kansoista, jotka kaikki\npalvelivat useampia Jumalia. Heprean kansa piti itsensä Jumalan omana,\njoka oli heidät Ekyptin orjuudesta pelastanut. Samoiten piti se\nKanaanin maakunnan Jumalan omaisuutena ja itsensä vaan tämän maan\nholhojana.\n\nKun nyt Moses oli laki-laatimuksensa täyttänyt ja Jumalan palveluksen\npyhillä juhlilla ja käytöksillä järjestänyt ja myöskin kaikki\nkansakunnalliset laitokset asettanut, päätti hän, Kanaanin maan\nvalloittamiseen ruveta. Eipä aikaakaan, ennenkuin tuo orjuudesta\nraa'entunut kansa teki perivastoin Jumalan Moseksen kautta antamia\nsääntöjä. Sentähden näki Moses tarpeelliseksi, ensiksi kasvattaa kansaa\nkuuliaisuuteen, ennenkuin hän sen Kanaanin vei. Noin Neljäkymmentä\nvuotta vaelsi Moses Heprealaisten kanssa niissä autio-paikoissa Punasen\nmeren liki tienoilla, jotka \"korveksi\" kutsutaan. Mutta ei itse\nMoseskaan saanut uutta isänmaata nähdä; hän kuoli valittuansa Josuan\njälkeiseksensä. Tämä sitten vei \"Israelin lapset\" Jordan'in raja-virran\nyli ja alkoi Kanaanin maata valloittamaan. Mooses oli antanut käskyn\nIsraelin lapsille, että heidän piti kaikki Kanaan'in pakanalliset\nasukkaat maasta ajaman, ett'eivät nämät saisi heitä epä-jumalien\npalvelukseen vietellä. Ehkä Josua, tätä käskyä totellen pakoittikin\npakanat maata jättämään, koettivat nämät kuitenkin sittemmin alinomaa\nmaahan tunkeutua. Tämä oli syy ehtimiseen tapahtuviin sotiin. Kanaanin\nvalloitettua, jaettin maa Israelin kansan kahdentoista suvun välillä.\nKun tulevina aikoina joku vihollisista naapuri-kansoista hätyytti\nJuutalaisia, niin syntyi heidän seassansa joku urhoollinen mies, joka\nasettiikse heidän päällysmieheksi, vieden heitä vihollisia vastaan.\nTämmöiset miehet kutsuttiin Sophetoiksi, sankariksi, myöskin kansan\ntuomariksi. Tämmöisiä oli Gideon, Abimelek, Jephta ynnä muita.\n\nNäin kului Moseksen kuoleman jälkeen muutamia vuosisatoja, kunnes\nHeprean kansa pyysi Samuelin, ylimmäisen pappinsa valita heille\nkuninkaan ja itämaallisen tavan mukaan voidella häntä, että muka\nJuutalaisilla, yhtä hyvin kuin muillakin kansoilla, olisi näkyvä\nhallitsija, joka voisi olla heidän johdattajansa sodassa. Samuelin\ntäytyi myöntymän kansan tahtoon ja valitsi siis Saulin Israelin kansan\nensimäiseksi kuninkaaksi. Tämä vapautti voimallisella kädellä kansaa\nvihollisistansa, Philisteista, mutta sai vielä eläessänsä nähdä, kuinka\nSamuel ilmoitti hänen menettäneen oikeutensa kuninkaan arvoon ja\nvalitsi Davidia kuninkaaksi. Tämän täytyi kuitenkin Saulilta paljon\nvainoa kärsiä, ennenkuin pääsi kuninkaan-istuimelle. Davidin hallitessa\nnousi valtakunta korkeimmillensa sekä mahtavaisuutensa että\nrikkautensakin puolesta. Hän voitti kaikki vastustajansa ja valloitti\nJebon eli Jerusalem'in kaupungin Zionin lujan linnan kanssa. Nyt David\nmuutti asuntonsa Jerusalemiin, joka tämän kautta tuleviksi aioiksi tuli\nmaan pääkaupungiksi. Kun nyt David vihdoin viimeinkin voitti pysyvätä\nrauhaa, niin koetti hän tehdä Jumalanpalveluksen juhlallisemmaksi ja\nsomemmaksi. Itse hän sepitteli joukon hurskaita veisuja, jotka meidän\naikoina \"Psalmien\" nimellä ovat tunnetut. Hänen kuoltua pääsi poikansa\nSalomoni kuninkaaksi (vuodesta 1015 aina vuoteen 975 saakka ennen\nKristuksen syntymää). Tämä sai sittemmin liikanimeksi: viisas. Kansa\nnautti hänen hallitessansa niitä etuja, jotka olivat Davidin\nsotavoitoista lähteneet; \"jokainen asuskeli viina-köynnöksen ja\nviikunapuunsa varjossa; ihmiset olivat lukemattomat, niinkuin\nsannan-hiekat meressä, söivät, joivat ja olivat iloiset\" -- niinkuin\nPyhä Raamattu kuvailee meille tätä onnellista aikaa. Salomonin tärkein\ntoimitus hallituksensa aikana oli templin rakentaminen, jossa sitten\nJumalanpalvelus vietettiin. Niinkuin tiedämme kuului tähän\nJumalanpalvelukseen myöskin uhria, niinkuin Mooses oli määrännyt.\nTempli oli kaikista tämän aian rakennuksista etevin sekä jaloutensa\nettä loistavaisuutensa puolesta. Salomonin hallitessa rupesi myöskin\nkaupan-liike edistymään; laivansa kulkivat pitkin meriä ja toivat\nmaahan kultaa ja hopeata.\n\nValitettavasti ei saanut tämä Juudan kansan onnellinen olo kauan\nkestää. Salomoni poikkesi monissa seikoissa Moseksen säännöistä ja\nisien tavoista ja noudatti pakanallisten kuningasten esimerkkiä. Kansa\nkävi tytymättömäksi, niin että kuninkaan kuoltua kymmenen sukukuntaa\nluopui Davidin huoneesta ja Salomonin poiasta ja perintöruhtinaasta\nRehabeamista ja valitsi Jerobeamin kuninkaaksensa. Rehabeam pääsi\nkahden sukukunnan, Judan ja Benjamin, kuninkaaksi.\n\nNäin oli tuo onneton hajotus tapahtunut, joka oli syy Juudan kansan\nhäviöön. Siis oli jälkeen Salomonin kuoleman kaksi valtakuntaa: 1\nJuudan valtakunta, jolla oli Salomonin poika Rehabeam kuninkaana; ja 2\nIsraelin valtakunta, Jerobeam kuninkaanansa. Molempien valtakuntien\nhistoria ei sisällä muuta kuin jumalattomuutta ja kurjuutta.\n\nJerobeam, Israelin valtakunnan kuningas, teki Sichem'in\npääkaupungiksensa. Kun tahtoi peräti hävittää sen arvon, joka\nJerusalemilla templinsä vuoksi oli, kielsi hän alamaisensa templiin\nmenemästä ja asetti maassansa kaksi epäjumalan-kuvaa. Nyt kansa lankesi\nepäjumalien palvelukseen, vaikka ennostuneet Propheetat voimiensa\nmukaan varoittivatkin sitä tämmöiseen ilkeyteen rupeemasta.\nPakanalliset kuninkaat sotivat voimakkaasti Israelin valtaa vastaan ja\nsen viimeisen kuninkaan, Hosean hallitessa tuli Assyrialainen kuningas\nSalmanassar ja valloitti koko valtakunnan. Itse Hosea kuningas ynnä iso\nosa asukkaita vietiin Assyriaan vankeuteen, v. 722 e.Kr. Maahan jääneet\nkansoittivat sittemmin Samarian ja kutsuttiin Samariiteiksi. Mutta\nJuutalaiset eivät koskaan lukeneet näitä kansalaisiksensa.\n\nYhtäläinen onnen kohtaus kohtasi sittemmin myöskin Juudan valtakuntaa.\nOnnettomat taistelukset pakanallisten muukalais-kansojen kanssa\nheikonti sen voimia, niin että viimeinkin tuli Assyrian kuningasten\nveron-alaiseksi. Hiskia kuninkaan hallitessa kukoisti valtakunta vielä\nkerran; sillä Hiskia oli hurskas ja jumalinen; hän asetti rappiolle\njääneen templin-palveluksen vanhaan kuntoonsa, varusti ja linnoitti\nJerusalemia ja lakkasi maksamasta pakanalliselle Assyrian kuninkaalle\nhäpeällisen veron. Mutta eipä aikaakaan, niin huononi jälkeistensä\nhallitessa valtakunnan olo huononemistansa. Juudan valtion viimeinen\nkuningas Zedekia kohosi sotimaan Babylonin kuningasta Nebukadnezaria\nvastaan. Mutta tämä lähestyi Jerusalemia ison sotajoukon kanssa ja\nalkoi kaupunkia piirittämään. Tämä hänelle onnistui niin, että\nvalloitti kaupungin ja antoi hävittää kaikkia, myöskin tuon komean\ntemplin ja Davidin linnan, ja viedä isoimman osan valtakunnan asukkaita\nBabyloniin, v. 588 e.Kr. Turhaan oli Propheetta Jeremias varoittanut\nNebukadnezaria tästä siirtämisestä; ennustuksensa olivat käyneet\ntäyteen toteen ja hänen täytyi nyt kaupungin raunioilla itkein\nvalitella:\n\n\"Kuinka se kaupunki niin yksinäinen on, joka täynnänsä kansaa oli?\nHän on niinkuin leski; joka ylimmäinen oli pakanoitten seassa ja vallan\npäällä maakunnissa, sen täytyy nyt veron alaisena olla. Zionin tiet\novat autioina, kun ei kukaan juhlalle tule. Kaikki portit seisovat\navoinna ja hänen pappinsa huokaavat.\"\n\nNäin tapahtui Juudan valtion surullinen häviö. Juudan kansan vankeus\nBabylonissa kesti aina v. 536:teen saakka. Sinä vuonna saivat\nJuutalaiset Persian kuninkaalta, Kyrokselta, joka oli Assyrian valtaa\nkukistanut, luvan isänmaalle palataksensa. Kotiin palanneitten\nensimäinen työ oli uudesta rakentaa Jerusalemin hävitetyn templin.\nTästä aiasta alkaen oli Juudan kansassa kaikki halu epäjumalien\npalvelukseen tauonnut. He olisivat kernaammin elämänsä ynnä kaikki\nomansa heittäneet, kuin luopuneet isiensä uskonnosta. Mutta\nvaltiolliseen itsenäisyyteen eivät koskaan enään päässeet; ikipäiviksi\njäivät vierasten hallitsijoitten alamaisiksi. Vähän aian kuluttua\njälkeen templin rakentamisen, tuli taas uusi joukko kotiin pyrkiviä\nJuutalaisia, joitten päämies oli Esra. Nyt rakettiin Jerusalemin\nkaupunki uudesta ja Jumalanpalvelus asetettiin vanhalle kannalle. Mutta\ntämä rauhallinen olo ei kauan kestänyt. V. 320 e.Kr. valloitti Ekyptin\nkuningas Ptolomaio Palästinan, jonka nimen Kanaanin maa nyt oli saanut.\nMutta v. 197 e.Kr. täytyi Ekyptin kuninkaan jättää Palästinan\nSyrialaisten haltuun. Nyt alkoi Juutalaisille kova aika, joka kesti,\nkunnes Makkabeain sankarisuku pelasti heitä vieraasta orjuudesta.\nNyt saivat taas jonkunmoisen vapauden ja ominaisen hallituksen.\nYlimmäiset papit tulivat nyt hallituksen toimeen. Jesuksen Kristuksen\nsyntymä-aikana oli kyllä Juutalaisilla oma kuninkaansa, mutta olivat\nRoomalaisten käskyn-alaisina. Kun ehtimiseen koettivat tästä\nvalta-herruudesta päästä, niin täytyi Rooman Keisari Titon vihdoin\nviimeinkin, v. 70 jälkeen Kristuksen syntymän, kokonansa hävittää\nJerusalemin kaupungin. Tästä aiasta alkaen rupesivat Juutalaiset pitkin\nmaailmaa kulkemaan ja jo ensimäisen jälkeen Kristuksen nousevan\nvuosisadan lopussa oli kummallinen eikä milloinkaan ennen nähty\nnäytelmä maailmalle tarjona: iso ja lukuinen kansa, jolla ei ollut\nisänmaata. Sitten ovat Juutalaiset, sinne tänne hajonneina, oleskelleet\nilman vakinaisetta kotomaatta. He ovat kiinteästi pysyneet\nuskonnossansa ja muutenkin tavoissansa. Keski-aian[1] raakoina aikoina\ntäytyi Juutalaisten usein kristillisissä valtakunnissa paljon vainoa ja\nahdistusta kärsiä ja meidänkin aikoina ovat he harvoissa maissa\npäässeet samoihin oikeuksiin, kuin kristityt samassa maassa.\n\nSemmoinen on tuon merkillisen ja melkein kummallisen Juudan kansan\nhistoria. Tämän haltuun jätettiin Jumalan ensimäiset ilmestykset, tässä\nkansassa saivat ne ikäänkuin leposian maanpäällä, kunnes oli aika\nheidät kaikille maailman kansoille julistaa. Ja Juudan kansa, joka asui\nitämaan epäjumalallisten kansojen keskellä, säilyttikin Jumalan hänelle\nantamat ilmestykset kalliimpana tavaranansa. Kun kaikissa sen\naikaisissa kansoissa epäusko ja hirvittävä tapojenturmelus oli\nvalloille päässyt, niin pysyi vielä Heprean pienessä kansakunnassa usko\nyhteen Jumalaan vakaana. Perheelliset avut, jotka voimme sanoa\nihmiskunnan kaunihimmiksi, kukoistivat myöskin Juudan kansassa.\nJuutalaisissa oli myöskin hyvin varhain oikea Jumalan säätämä olo\nvanhempien ja lapsien välille päässyt juurtumaan. Vanhoista aioista\nolivat he myöskin viljelleet nuot muinaisuudessa aina yhdistetyt\nihannetaiteet, soitto, laulu ja tanssi. Davidin aikana olivat he\ntottuneet itämaalliseen ylellisyyteen; hyvänhajuiset pihat tuoksuivat\nvaatteista ja huoneista. Naisihmiset elivät kohtuullisesti ja enemmiten\nyksinäisyydessä, viettäen aikansa kutomisella, jota olivat jo\nEkyptissä oppineet. Kertomus Salomonin templistä Pyhässä Raamatussa\n(1 Kuningasten Kirja 6 luku) näyttää meille selvästi, että Heprealaiset\njo siihen aikaan olivat useihin koneisiin pystyneet. Davidin hallitessa\nyltyi vaateitten ylellisyys yltymistänsä, niin että tämä kuningas\nyhdessä virressänsä (45 Psalmi) taisi huuhdahtaa:\n\n    \"Ilo on kuninkaan tyttären loisto\n    Hän on kultaisissa vaatteissa puetettu\".\n\n\n\n\n2. Intialaiset.\n\n\nKansojen vanhin historia on tiheään pimeyteen kätketty. Samaan aikaan,\nkuin Heprealaisten vanhin historia alkaa, levisi myöskin toisia\nkansakuntia muille maan äärille. Niin tiedämme jo Aaprahamista, että\nhän oli tullut monien ulkomaanlaisten ruhtinasten tutuksi; Josephin\nhistoriasta havaitsemme, että Ekyptissä jo siihen aikaan laadullinen\nkuninkaanvalta oli päässyt toimeen. -- Vanhan aian merkillisempiä\nkansoja on myöskin Intialaiset. Tiedot Intian historiasta ovat hyvin\nvähäiset. Mutta sen selvästi havaitsemme, että Intialaiset, niinkuin\nmyöskin Kiinalaiset vuosituhansien kuluessa ovat jääneet melkein\nsamalle sivistyksen kannalle. Intia, Itä-intiaksi kutsuttu eroitukseksi\nLänsi-intiasta, on ääretön iso maa täynnä kaikkia, mitä ihana luonto\nikänä voi tuottaa. Kirjotetuita tieto-lähteitä maan vanhimmasta\nhistoriasta meillä ei ole; kaikki historiallinen tieto on saduista\ntuotava. Kansan sisällisestä olosta on kuitenkin joksikin tarkat\ntiedot, kun se meidän aikoina on melkein samallainen, kuin kansan\nmuinais-aikana. Intialaiset ovat jakauneet toisistansa tarkasti\neroitettuihin säätykuntiin, jotka kiinnittävät poian samaan\nelatuskeinoon ja virkaan, jossa isä oli ollut. Semmoisia säätykuntia on\nIntialaisilla neljä. Niihin kuuluvat ovat:\n\n1. Braminit eli Papit. Kaikki taidot ja tiedot ovat näitten hallussa.\nHe ovat lääkäriä ja tuomaria ja johdattavat kaikki asiat. Tämä\nsäätykunta on kaikista sivistynein. 2. Kschetrit eli sotijat. 3.\nVaisyat eli ammattimiehet. 4. Sudrat eli palvelijat. Kansan alhaisin\nsääty on Pariain, jotka ovat kaikista muista säätykunnista suljetut ja\nkovimman ylenkatseen alaiset. Kaikki yhteisyys näitten onnettomien\nkanssa on kovasti kieltty.\n\nEttä Intialaiset ennen ovat seisoneet jotensakin korkean sivistyksen\nkannalla, todistavat vielä olevat tiedeitten ja taideitten\nmuistomerkit, jotka ovat muinaisista aioista säilyneet. Parhaamman\ntodistuksen Intian entisestä sivistyksestä antaa meille kansan jalot\nruno-teokset, jotka ovat kirjoitetut tuolla pyhällä Sanskriti-kielellä,\njoka jo aikaa sitten on kansan huulista kadonnut. Myöskin on\nmuinaisista aioista jäänyt jäljelle rakennuksia, joitten suuruus ja\njalous on kummastuttanut kaikkia nousevia sukupolvia. On, näet,\ntempliä, rotkoja ja pyramidia, joista muutamat ovat maan allekin\nraketut. Näistä ovat merkillisimmät kallioon hakatut templit Elephanten\nja Salsetten saareilla. -- Vedas nimiset pyhät kirjat ovat Intialaisten\nuskonopin alkutiedot. Näissä on oppi yhdestä kaikkivaltiaasta Jumalasta\nja sielunvaelluksesta pääkappaleina. Uskotaan, näet, sielun, ihmisen\nkuoltua, muuttavan toisiin ruumiisin, myöskin eläimiin. -- Kansan\nominainen luonne on pysynyt jotensakin muuttumatonna. Velttous ja\nhehkuvaisuus on ylinnä. Vierasten käskyjä noudattavat Intialaiset\nuseinkin omaan tahtoonsa melkein katsomatta.\n\n\n\n\n3. Ekyptiläiset.\n\n\nEkyptin kansa on ensimäinen, josta sivistys ja viljelys on päässyt\nmuille maille leviämään. Kun Patriarkka Jakoppi vielä karjan-hoitajana\neleli päiviänsä, oli Ekyptissä jo täydellinen valtakunnallinen olo\nmuodostunut. Mutta kuin tämän maan luonto on niin erinomainen ja on\nkansan edistymiseen ja sivistykseen meidän aikoihin asti paljon kossut,\nniin on meidän ensiksi tämän kummallisen maan luontoa tarkasteleminen.\n\nEkyptin on Pohjois-ahrikassa ainoa maa, jonka läpitse iso virta\nmelkoiselta pituudelta juoksee. Maan viljelys ja satoisuus on kokonaan\ntämän Nil nimisen virran vaikuttama. Sillä tämä voimallinen kymi tulvaa\njoka vuosi kesä-aikana yli reunojensa ja peittää maan veteen. Silloin\ntäytyy asukasten paeta vuorien kukkuloille ja muille paikoille, joihin\ntulvavesi ei pääse. Siellä sitten pysyvät, kunnes virta taas vetäytyy\ntakasin alaansa. Mutta tämä jättää mennessänsä viljamaille erinomaisen\nhöystävän lietteen, joka tekee pellot niin hedelmällisiksi, että, muuta\nhöystöä ja työtä kaipaamatta, antavat kylväjälle ihmeellisen runsaan\nsadon. Tämä Nil-virran kastama alankomaa, joka myöskin kutsutaan Nilin\nlaaksoksi, on vanhastaan ollut oikea viljelyksen pesä. Viljelys on,\nnäet, virran juoksua seuraten, käynyt etelästä pohjaseen, niinkuin\nvanhat muistomerkit vielä kylliksi osoittavat. Missä Ekyptiä\neteläisempänä Nilin molemmat haarat toisiinsa yhdistyessänsä tekevät\nison saaren, oli tuo ikivanha Meroe niminen pappein valtakunta. Tämän\nvaltion olivat ennen muinoin papit asettaneet ja, saatuansa kaiken\nhallituksen käsiinsä, ruvenneet kaupankäynnillä kaukaisilla mailla\nmaata rikastuttamaan. Täällä sitten pääsi viljelys melkoiseen\nkukoistukseen ja täältä sai myöskin Ekypti sivistyksensä alkusiemenet.\nEnsi-alussa Ekypti ei ollut yhtä ainoata suurta valtakuntaa, vaan oli\nmoniin pienempiin jaettu, jotka sitten aikojen kuluessa yhdistettyinä\ntulivat yhdeksi suureksi valtioksi, jonka pääkaupunki oli tuo mainio\nTäbai, joka jo 1000 vuotta e.Kr. kutsuttiin \"sataporttiseksi\". Näissä\nmuinaisissa aioissa kukoisti tässä kaupungissa korkein sivistys, mikä\nsilloin maailmassa oli.\n\nNäitten aikojen kuuluisimpia hallitsijoita Ekyptissa oli Sesostris\n(1500 e.Kr.), joka valloitti Aasian kansat.\n\nPappien säätykunta oli muinaisista aioista Ekyptissä suuressa arvossa.\nTähän kuuluvat suvut olivat etevimmät ja rikkaimmat koko maassa. Heidän\nomina oli myöskin kaikki laveimmat ja parhaimmat alustat. Kaikki virat\nja toimitukset, joissa tieteellistä oppia tarvitaan, olivat heidän\nhallussa. Niin olivat he lääkäriä, tuomaria, rakentamisen johdattajia\nj.n.e. Heiltä sai Moseskin kaiken oppinsa. Myös otettiin heidän\nsäätykunnasta kuninkaalliset neuvonantajat. Tällä lailla pääsivät\nhallituksenkin asioissa perää pitämään. Pappien säätykuntaa likinnä\narvossa oli sotijain, joitten luku silloin, kuin valtakunta oli hyvissä\nvoimissa, meni aina puolen-miljonaan. Palkaksi saivat nämät alusmaita\nnautittavaksi. Elatuskeinot eli ammatit olivat kolmannen lukuisimman\nsäätykunnan huostaan jätetty. Tähän kuului käsi-työläiset, taiturit ja\nkauppiaat. -- Ekyptissä näemme siis olevan melkein samat kansalliset\nlaitokset kuin Intialaisillakin. Ekyptiläisillä oli aikaisemmin kuin\nmuilla kansoilla viisaat ja säveät la'it ja he antoivat siis muille\nseurattavan esikuvan. Heidän uskontonsa oli epäjumalien Osiris'in ja\nIsis'in palvelukseen perustettu. Näitten kuvat palveltiin yli koko\nEkyptin maan. Osiris kunnioitettiin sankarina ja maanviljelyksen\nperustajana. Myöskin oli hän kuvauksena niistä luonnon voimista, jotka\ntekivät maan hedelmälliseksi. Isis taas oli kuun kuva. Aivan\nkummallinen tapa vanhoilla Ekyptiläisillä oli muutamien eläinten\nkunnioitettaminen. Oli, näet, monta lajia eläviä, jotka sen hyödyn\nvuoksi, joka ihmisillä heistä oli, pidettiin pyhinä. Semmoisia oli\nkissat, käärmeet ja koirat y.m. Joka tahdollansa jonkun näistä elävistä\ntappoi, rangaistiin kuolemalla. Mutta erinomaisessa arvossa pidettiin\nkaksi sonnia, Apis Memphin ja Mnevis Heliopolin kaupungissa. Myöskin\nepäjumalille uhrattiin sonnia. -- Ehkä tämmöinen ilkeä epäusko oli\npäässyt Ekyptiläisiin juurtumaan, uskovat he kuitenkin, ihmisen elämän\njatkautuvan kuoleman jälkeen. Tämän elämän pysyväisyydestä eivät paljon\nväliä pitäneet, mutta sitä enemmin pitivät kuoleman jälkeiset olot\narvossa. Sitä vasten olikin heillä iso huollenpito kuolleista ja\nhaudoista. Kuolleitten ruumiit balsamoittiin ja ovat semmoisinaan,\njolloin niitä kutsuttiin muumioiksi, säilyneet vuosi-sadat läpitsensä\nmeidän aikoihin asti. Balsamoittu ruumis käärittiin hienoon kankaasen\nja kasvot peitettiin naamarilla, johon kasvojen muoto oli kuvattu. Näin\nverhottu pantiin muumia arkkuun kalliista puu-aineesta ja laskettiin\nsitten hautaan. Haudat taas olivat isot maanalaiset luolat, jotka\ntavallisesti olivat maakunnan läpi kulkevien vuori-selänneitten\njuurella. He olivatkin haudoiksi hyvin sopivat. Nämät kuolleitten\nlepokammiot ovat vielä meidänkin aikoihin asti säilyneet, kun elävien\nasunnot jo aikaa ovat hävinneet.\n\nJo aikasin rupesivat Ekyptiläiset tähti-oppiin pystymään. He olivat\nensimäiset, jotka määräsivät auringon vuoden 365 1/4 päiväksi. Myöskin\non mittaus-oppi heidän keksimänsä ja lääkkiys-oppi pääsi heidän kautta\nparempaan kuntoon. Heistä sai tuo kuvakirjoitus, josta nykyään kaikki\nEkyptin muistopatsaat ovat täynnä, alkunsa. Myöskin syntyi heistä\nylempi rakennus-taide, ehkä heidän synkeä mielenlaatunsa ja rakkaus\nmuinaisuuteen estikin heidät siinä taiteessa paljon edistymästä.\nRakennukset ovat hirvittävästä suuruudestaan kuuluisat. Maailman\nmainiot ovat Pyramidit ja Obeliskit, nuot Ekyptiläisten jalot\nmuinaisuuden muistot. Obeliskit olivat nelikulmaiset, silitetyt\npatsaat, jotka usein ulottuivat 200 jalan korkeaksi. Tämän\nkiven-paljouden kuljettamiseksi ja asettamiseksi oli summattoman paljon\ntyöväkeä tarpeella. Sentähden täytyi kansan rasittavilla päivätöillä\nPyramidin ja kuningasten hautojen rakennettaessa, menettää aikansa ja\nvoimansa. Niin puhutaan eräästä Keops-nimisestä kuninkaasta hänen yhtä\npäätä pitäneen 100,000 ihmistä työssä rakentaaksensa pyramidin; ja\nilman tämmöstä väen-paljoutta ei olisikkaan semmoisia ihmetöitä voinut\nsyntyä.\n\nPaitsi näitä rakennuksia löytyy myöskin maanalaisia teko-luolia, jotka\nkäytettiin asuin-huoneiksi tahi haudoiksi joko kansalle tahi\nkuninkaille. Semmoisia katakombi-nimisiä hautoja oli kullakin\nkaupungilla ainakin yksi, mutta toisinaan useatkin.\n\nTämä osuus Ekyptin historiasta, jonka nyt olemme kuvailleet, loppuu\n8:teen vuosisataan e.Kr. Sen jälkeen valloittivat Etiopilaiset Ekyptin\nmaan, joka jo ennen oli jakaunut useampiin pienempiin valtakuntiin.\nEkyptiläiset kyllä loivat vieraan ikeen päältänsä, mutta entinen\nkukoistus oli jo mennyt palaamattomiin. Tällä aialla tapahtuu vielä\ntuon mainion Labyrintin rakentaminen. Tähän kuuluisaan rakennukseen\nkuului kaksitoista peitettyä pihaa, puolentoista tuhatta maan päällä\nolevata kammiota ja yhtä monta maan alle rakettua.\n\nMuutamien vuosisatojen kuluttua noin v. 650 e.Kr. onnistui\nPsammetikolle, päästä Ekyptiläisten itsevaltiaaksi. Nyt alkoi uusi\naikakausi Ekyptin historiassa. Muukalaiset, jotka ennen olivat olleet\nmaasta suljetut, pääsivät nyt vapaasti maassa liikkumaan. Kauppahalu\nheräsi yht'äkkiä kansassa. Mutta eipä paljon aikaa suotu tälle uudelle\nvireydelle, synnyttääksensä uusia voimia Ekyptin maalle. Jo v. 525\nsaivat Persialaiset koko maan haltuunsa. Ekyptin kansa, joka tähän asti\noli ollut kaikista maailman kansoista etevin, muuttui nyt yhä\nvähäpätöisemmäksi. Kuninkaat olivat Persian läänitys miehet, kunnekka\nMakedonian kuningas Aleksanteri Suuri v. 332 e.Kr. valloitti Ekyptin\nmaan. Mutta eipä aikaakaan, niin hajosi tuo iso Makedonialainen valta,\nperustajansa kuoltua v. 323. Silloin otti Ptolemaio, joka oli ollut\nAleksanterin sotapäälliköitä, Ekyptin maan hallitaksensa. Siis oli\nEkypti taas päässyt itsenäiseksi valtakunnaksi, jommoisena se pysyi,\nkunnes joutui Rooman käskyn-alaisiksi. Kuitenkin sai kansa pitää omia\nkuninkaitansa aina vuoteen 31 saakka, jolloin maa tehtiin roomalaiseksi\nmaakunnaksi. Tästä aiasta alkaen hävisi tämä ihmeellinen maa historian\nmuistosta. Kansain-vaellusten aikoina, joista vasta tulemme puhumaan,\noli Ekypti milloin yhden milloin toisen kansan rääkättävänä, kunnes\nyhdistettiin Turkin valtakuntaan, jonka alusmaana se tähän asti on\npysynyt. Viimeisellä vuosikymmenisellä ovat tieteet ja taiteet Ekyptin\nmaassa taasen syntyneet uuteen vireyteen ja voimaan.\n\n\n\n\n4. Babylonilaiset ja Assyrialaiset.\n\n\nNuot Tigrin ja Euphratin virtain ympäriset maakunnat Aasiassa olivat jo\nikivanhoista aioista olleet viljelyksen hallussa. Tähän viittaa myös\ntuo Pyhän Raamatun kertomus Babelin tornin rakentamisesta; Babel eli\nBabyloni liki Euphratin virtaa, oli muinais-aian kuuluisampia\nkaupunkia. -- Näiltä tienoilta lähtivät useat niistä valloittajista,\njotka kauhistuttivat koko Aasiata ja pakoittivat sen kansat valtansa\nalle. Moseksen kertomukset mainitsevat Nimrod nimisen sankarin olleen\nBabylonin valtakunnan perustaja. Tämän sanotaan ensiksi ruvenneen\nAssyrian pääkaupungin Niniven rakentamiseen. Toiset alkutiedot sanovat\nNinon tämän valtakunnan perustajaksi. Hänen puolisonsa oli tuo mainio\nSemirami, joka rakensi Babylonin kaupungin, tehden sitä mainion\nkomeaksi ja uljaaksi, ett'ei maalla mointa ollut. Kaupungin ympärys\noli 6 peninkulmaa. Jälkeiset kuninkaat mieltyivät semmoiseen\nhehkuvaisuuteen, että hallitus kävi yhä riutuvaisemmaksi. Sentähden\ntaisivat Medialaiset helposti kukistaa viimeisen Assyrialaisen\nkuninkaan Sardanapalin vajonnutta valtaa. Tämä sytytti linnansa tuleen\nja poltti itsensä tavaroineen päivineen tuhaksi, noin 900 e.Kr. Tulevina\naikoina pääsivät Assyrialaiset taas isoon valtaan, mutta historialla on\nheistä varsin vaillinaisia tietoja.\n\nBabylonian maa oli erittäinkin maanviljelykseksi sopiva. Iso joukko\nsuurempia ja pienempiä kaivantoja kulki joka haaralta maan läpitse.\nvasta sittemmin, kuin Kaldaialaiset olivat saaneet Babylonin haltuunsa,\nnousi tämä kaupunki siihen ihmeteltävään suuruuteen ja komeuteen, joka\nteki sen maailman mainioksi. Entiseltä olevat rakennukset isonnettiin\nvallan suunnattomiksi ja uusia mahdottomia ihmetöitä syntyi yhtä päätä,\nsemmoisia oli kaupungin korkeat ja leveät muurit, Semiramin rippuvat\nyrttitarhat, jotka olivat korkeille ylevyyksille tehdyt.\n\nBabylonilaisissa oli taipumus komeuteen ja hehkuvaisuuteen ylinnä. He\ntuoksuivat hyvillä voiteilla ja pitivät sinettisormuksia sormilla ja\nkädessä kaunistetuita sauvoja, joilla käsisiat olivat täynnänsä\nkaikellaisia koristuksia, niinkuin lintuja, kukkasia y.m., jotka olivat\nsiihen leikatut. Heidän kalliit vaatteet, kauniit matot ja hakatut\nkivet olivat vanhassa aiassa yli ympärin kehutut. Lavea kaupankäynti\nsekä maalla että merellä teki Babylonin ison liikkeen keskupaikaksi,\njohon se myöskin oli vallan sopiva, kun Persian merenlahti ei ollut\nkaukana. -- Merkillinen tapa oli Babylonilaisilla, viedä sairaat\ntorille, että jokainen sivutsemenijä voisi neuvonsa antaa. Tytöt\ntarjottiin huutokaupalla enimmän maksaville naitaviksi. Tämä naimis\nkauppa tapahtui vuosittain joka kylässä, ja hinta, mikä kauniista\nmaksettiin, oli välistä hyvinkin suuri. Muutoin olivat Babylonilaiset\nikivanhoista aioista kehutut tiedoistaan ja taidoistaan, erittäinkin\ntähtitieteessä. Sittemmin ruvettiin myös tähtiä jumalallisiksi\nolennoiksi kutsumaan ja heitä palvelemaan.\n\n\n\n\n5. Phoinikilaiset.\n\n\nPhoinikilaiset eivät ole sota- ja valloitus-teoista vaan keksinnöistä\nja teollisuudesta maineensa saaneet. He asuskelivat eteläisessä\nSyriassa pitkin välimeren kaitaa rannikkoa. Tästä meren likeisyydestä\nsyntyi heissä halu merenkulkuun ja kaupankäyntiin; he olivatkin\nvanhimmilla aioilla ainoat, jotka jotain laveampaa kauppaa kävivät,\nvaihettaen eri maitten tuotteet toisiinsa. Ensiksi rupesivat\nmerirosvoiksi välimerellä, mutta pian kuljeskelivat tätä merta\nkauppioina. Vanhin kauppakaupunki tällä rannikolla oli Sidoni, mutta\npian tuli Tyro kaikkein mahtavammaksi kaupassa ja liikkeessä. Tyron\nrikkaudesta, loisteesta ja kaupan-teosta antaa propheta Hesekiel\n(27:ssä luvussa) komean kertomuksen. Muut Phoinikilaiset olivat yhtä\nvireät ja vilkkaat. Matkoiltansa toivat kotiinsa tinaa ja merenpihkaa\neli merenkultaa (joka vanhaan aikaan kutsuttiin elektroksi). Nämät\naineet oli heidän kaukaisista maista tuominen. Tinaa saatiin Britannian\nsaarista ja merenpihkaa luultavasti Itämeren rannikoilta. Toiselta\npuolelta taas purjehtivat punaisesta merestä rikkaille etelämaille,\nonnelliseen Arapiaan ja Intiaan.\n\nYhtä lavea oli myöskin Phoinikilaisten maakauppa, jota matkajoukoissa\neli karavaanissa käytiin Aasian kaukaisimmissa paikkakunnissa.\nTämmöiselle matkajoukolle myivät Jaakopin poiat Joseph veljensä.\n\nNäin saivat Phoinikilaiset pitkin maata ja merta kaiken maailman\nkalliimmat tuotteet, niinkuin kultaa, kalliita kiviä, helmiä, kanelia ja\nsuitsutuksia, jotka käytettiin pyhillä uhrilla. Tämän lavean kaupan\ntueksi asettivat he siirtokuntia milloin minnekin. Tämmöisiä\nPhoinikilaisten asettamia siirtokuntia oli Kretassa, Siciliassa,\nSardiniassa ja muilla Keskimeren saareilla ja erittäinkin Espanian\neteläisellä ja läntisellä rannikolla. Tässä syntyi noin v. 1100 e.Kr.\ntuo kuuluisa Cadiz. Mutta Phoinikilaisten etevin siirtokunta oli\nAhrikan pohjois-rannikolle perustettu Karthago. Näin näemme jo kansojen\nhämärässä muinaisuudessa pitkin Keskimeren rantamaita vahvoja\nkaupunkia, joitten satamat oli täynnä liehuvia laivanviiriä, ja\nkaukaisissa santakorvissa havaitsemme joka haaralle kulkevia\nmatkajoukkoja.\n\nMutta yhtä ison maineen ovat Phoinikalaiset keksinnöillänsä ansainneet.\nHeistä luullaan lasin keksintö syntyneen. Tämä aine kuitenkin\nmuinaisuudessa ei niin yleisesti käytetty kuin meidän aikoina.\nSittemmin keksivät he purpura-värin, joka saadaan purpura-simpsukan\nnesteestä. Tämä purpura-neste käytettiin ainoasti kangasten\nvärjäykseksi. Luultavasti on myöskin heistä luvunlasku, raha ja\npuustavinkirjoitus saaneet alkunsa. -- Phoinikilaiset eivät\nitsenäisyytensä aikana olleet yhtä valtakuntaa, vaan olivat jakauneet\nmoniin omavaltaisiin kaupunkikuntiin, joilla olivat omat\nperintökuninkaansa. Näitten valta taas oli la'issa hyvin tarkkaan\nmäärätty ja rajoitettu. Näistä kaupungista oli -- kuten jo mainitsimme\n-- Sidoni ja Tyro etevimmät. Sittemmin antautuivat Phoinikilaiset\nPersian vallan alle ja tulivat näin tämän valtion onnen ja\nonnettomuuden osallisiksi. Vihdoin viimeinkin oli heidän Rooman valtan\nmyöntyminen.\n\n\n\n\n6. Persialaiset.\n\n\nMediläiset, Bakrilaiset ja Persialaiset, jotka asuivat useimmissa\nTigrin ja Indon välisissä maakunnissa, olivat alkuansa ainoastaan yhtä\nkansaa, nimeltä Arilaiset; myöskin ovat he Zendkielestä, joka oli\nheille yhteinen ja siis yhdisti heidät yhteen kansaan, saaneet\nnimitykseksi Zend-kansan. Ensiksi oli Mediläiset näistä etevin,\nkunnekka Kyro kuningas, kukistettuansa Mediläisten valtaa, perusti\nPersian suurta valtakuntaa, v. 559 e.Kr. Persialaisten uskonto on\nmainion Zoroasterin tekemä, joka eli 8:nessa vuosisadassa e.Kr. Hän\nantoi samaten kuin Moses, yhdessä uskonopilliset ja valtiolliset\nsäännöt, jotka ovat Zendavesta nimiseen kirjaan kirjoitetut. Tämä\nZend-kansan pyhä kirja on vasta sata vuotta sitten löydetty ja tutuksi\ntullut.\n\nZoroaster ei määrännyt jumalanpalveluksessa mitään epäjumalan-kuvain\npalvelusta ja templin rakentamista. He jumaloitsivat kuvallisesti valoa\nja tulta, jonka synnyttäjä kutsuttiin Ormuzd'iksi. Nämät Ormuzd'in\nPalvelijat olivat uutteria maanviljeliöitä, josta voimme arvata, kuinka\npaljon tämä uskonto vaikutti Zendkansan sivistymiseen.\n\nZoroasterin la'in mukaan on kansa, niinkuin Intiassakin jaettu neljään\nsäätykuntaan: papit, sotijat, maanmiehet ja ammattimiehet. Papit eli\nMagit olivat, niinkuin itämaissa ainakin, suuressa arvossa. Heidän\nhallussa olivat rukouskaavat, joilla Ormuzd ylistettiin; ainoastaan\nheidän kautta olivat rukoukset ja uhrit mahdolliset. He olivat\nkuningasten neuvonantajat sekä hengellisissä että maallisissakin\nasioissa. Kuningas taas pidettiin korkeana yliluonnollisena olentona,\nikäänkuin Jumalan siaisena maan päällä. Vaikea oli päästä hänen\npuheelle; hän oli maan ja kansan täysivaltainen herra. Jokainen sana,\nkuin suustansa lähti, pidettiin niin tärkeänä, ett'ei saanut jäädä\nunohduksiin, vaan kirjoitettiin ylös. Sentähden oli kirjoittajia aina\nympärillänsä. Myöskin suurilukuinen vartia-väki ympäröitsi hänen.\n\nPersian kuningasten tavalliset asuntopaikat olivat Ekbatana, Susa ja\nBabylon, jotka vaihettelivat toisiinsa sen mukaan, mitä vuodenaiat\nvaativat. Kuningasten hautausmaa oli Persepolissa, joka oli ikäänkuin\nkuolleitten pääkaupunki. Kukin ruumis sai täällä oman, välistä\nvuorenkylkeen hakatun, asuntonsa, johon ei ainoastaan kaikki, minkä\nelävä ihminen ruumiin ravinnoksi tarvitsee, vaan myöskin iso joukko\nkultaa ja hopeata oli hänelle pantu. Kaiken tämän hyvän suojellaksensa,\nseisoi haudoilla suurilukuinen vartiaväki. Vielä meidänkin aikaiset\nkatsastavat kummastuksella ja kunnioituksella noitten suunnattomien\nrakennusten raunioita.\n\nValtakunnan yhä karttuva laveus synnytti hallitus-muodon, joka vielä\nmeidänkin aikoina Aasiassa tavataan. Kunkin maakunnan haltiaksi pantiin\nmaaherra eli Satrapi, jolle annettiin iso valta. Mutta jos tämmöinen\nmies joutui kuninkaan vihoihin, antoi kuningas usein kohdakkoon\nkaulansa poikki lyödä.\n\nPersialaisilla oli jo ikivanhoista aioista yleinen tapa, pitää\nsyntymäpäivänsä suurimmassa arvossa. Myöskin köyhillä oli semmoisena\npäivänä runsaammat atriat kuin tavallisesti. Viiniin oli Persialaiset\nsangen mieltyneet. Heillä oli tapana, juomingissa tärkeitä asioita\nkeskustella. Toisiansa tavatessa olivat heillä monenlaiset\ntervehdykset. Kaksi ystävää suuteli toistansa; muut tutut suutelivat\ntoisiansa poskille; alhaissäätyinen lankesi vallassäätyisen edessä\nmaahan. Poikalapset olivat aina ikänsä kuudenteen vuoteen asti äitien\nhuostassa eivätkä olleet tähän saakka silmäiltävänäkään. Mutta nyt\nottivat isät heidät kasvattaaksensa ja opettivat heitä jousimiehiksi ja\nratsastajiksi.\n\nv. 336 e.Kr. kukisti Makedonialainen kuningas Aleksanteri Suuri,\ntehdessänsä kuuluisan retkensä Aasiaan, tämän mainion Persian\nvaltakunnan. Makedonialainen valtio hajosi 320, mutta Persian valta ei\nvoinut isoon aikaan toipua. Vasta v. 226 jälkeen Kristuksen syntyi\nPersian valtakunta uudestansa. Tällä väli-aialla (v:sta 320 e.Kr. --\nv:teen 226 j.Kr.) oli Persian maa ollut ensiksi Syriläisten ja sitten\nPartilaisten vallassa. Uusi valtakunta pääsi vähitellen hyvään voimaan\nja kuntoon. Mutta eipä aikaakaan, niin vaipui onnensa, kun\nuskonnostansa innolliset Arapialaiset rupesivat maata hätyyttämään. V.\n651 j.Kr. tehtiinkin Persia arapialaiseksi alusmaaksi. Myöhemmin v. 1395\nvalloitti mainio Mongolin ruhtinas Timur eli Tamerlan myöskin Persian\nmaan ja liitti sen äärettömään valtakuntaansa. Persian Shakit eli\nkuninkaat pääsivät noin v. 1500 itsenäisiksi hallitsijoiksi, mutta\nkuitenkin koettivat Turkin Sultanit eli Keisarit kauan aikaa pitää\ntämän itsenäisyyden riidan alaisena. Tästäpä syttyi alinomaisia sotia\nTurkin ja Persian välillä. V. 1722 oli Persia kokonansa Turkin\nkäskynalainen. Sotasankari Shak Nadir saatti vihdoin viimeinkin v. 1735\nmaan Turkin valtaherruudesta itsenäiseen oloon, johon viimeisinä\naikoina ainoastaan venäläiset ovat koettaneet sekaantua.\n\n\n\n\n7. Skythiläiset.\n\n\nTällä nimellä nimitettiin muinaisuudessa kaikki ne raa'at ja sotaiset\nkansat, jotka asuskelivat koko tuossa hämärässä melkein tuntemattomassa\nmaakunnassa Mustan ja Kaspian merten pohjoispuolella. Ne jotka asuivat\nlikinnä Mustaa mertä pitivät vakinaisia asuntopaikkoja, eläen\nmaanviljelyksestä; muut skytiläiset kansat olivat paimentolaisia.\nKaikki nämät kansat kuuluivat Mongolilaiseen kansanluokkaan; nenänsä\nolivat sisään painetut ja poskensa jotensakin suuret, itse olivat\nluonteeltansa tuimat ja salaiset. Vangiksi tehdyistä vihollisista\nuhrattiin yksi kustakin sadasta. Tapettuansa ensimäisen vihollisen,\njoi Skytiläinen hänen vertansa. Kaikista hänen tappamista vihollisista\nvei hän päät kuninkaan luokse, saadaksensa häneltä jonkun osan\nsotasaaliista. Sillä jos ei hän olisi nämät kuninkaan nähtäviksi\nvienyt, niin eipä tämä olisi voinut urostöitänsä arvostellakkaan.\nAnkarimpien vihollistensa pääkalloista tekivät he juoma-astioita, jotka\nrikkaat antoivat sisäpuolelta kullata. Skytiläisten tuima luonne\nnäyttäikse myöskin siitä, miten tekivät liittoa ja kuningasten ruumiit\nhautasivat. Liittoa tehdessään kaatovat viiniä astiaan ja vihleksien\nhiviäänsä antoivat he veren pisaroita viinin sekaan. Tähän sekoitukseen\nkasti sitten kukin liittolainen sota-aseitansa ja viimein joivat kaikki\nsiitä tehden pitkiä rukouksia. Kun kuningas kuoli, niin rumiinsa\nbalsamoittiin ja päällystettiin vahalla; sitten vietiin se sukukuntien\nympäri ja kaikkien, joitten tykö tuotiin, piti kerimän hiuksensa,\nviiltämän otsaansa ja nenäänsä, jopa sysäämän nuoli vasemman kätensä\nläpitse. Ruumiin viereen haudattiin myös yksi puolisoistaan,\njuomanlaskija, talliherra ja muut kuninkaan lähimmät palvelijat. Mutta\nvuoden kuluttua tapettiin vielä viisikymmentä kuninkaan parhaita\npalvelijoita ja viisikymmentä kauniimpia hevoisiaan. Näitten ruumiit\nsitten täytettiin jonkunmoisella aineella ja seiväs sysättiin kunkin\nläpitse ja pantiin sitten pitkänä ratsurivinä haudan ympärillä\nvartioimaan.\n\nVasta myöhään onnistui Persialaisille ja sittemmin Aleksanteri Suurelle\nSkytiläiset valtansa alaisiksi pakoittamaan. Siitä aiasta rupesivat\nenemmin sivistykseen ja viljelykseen taipumaan.\n\nEnnen kuin jätämme Aasian ja Ahrikan kansoinensa, mainitsemme vielä\nmuutamia sivukansoja, jotka vanhassa aiassa ennen Kristuksen syntymää\nolivat tutut. Näistä on Armenialaiset, jotka olivat Persialaisille ja\nMediläisille heimoa, muistettavia; myöskin Partilaiset, Phrygiläiset,\nPaphlagonilaiset ja Kappadokialaiset, jotka sittemmin kuuluivat Persian\nvaltakuntaan, eivät ole vallan muistamattomuuteen heitettäviä.\n\n\n\n\n8. Hellenat eli Kreikkalaiset.\n\n\nKun Aasian ja osaksi myöskin Ahrikan kansat jo olivat jättäneet\nmaailmalle tuhatvuotisen historian, silloin oli vielä Euroopan\nmannermaa kansoittamaton ja viljelemätön. Jo oli Juudan kansassa Moses\nperustanut Jumaluusvallan maan päälle ja uskonopillisella ja\nvaltiollisella la'in-laatimuksellaan tehnyt muistonsa iänikuiseksi. Jo\nolivat Ekyptissä, Phoinikiassa ja Babyloniassa tiedeitten ja taidetta\nharvat siemenet ruvenneet orastamaan, kun Eurooppa vielä oli kolkkana\nautiomaana. Ensimäiset asukkaansa näyttävät vähä-aasiasta tulleen,\njosta he ensiksi pääsivät Hellaan saarentoon eli Kreikanmaahan;\njälkeenpäin levisivät skytiläiset kansat Mustan Meren toiselta puolelta\npohjaseen päin. Hellenat eli latinaisella nimityksellä nimityt,\nKreikkalaiset edistyivät pian kaikin puolin niin, että he kaiken\nmaailman kansoista ovat ansainneet melkein suurimman kunnian:\nHellenoista on kaikki viljelys, sivistys ja tiede, jonka pesäksi\nEurooppa sittemmin muuttui, lähtenyt. Tämän kansan suurin kunnia on,\nettä se kaikista tän aikaisista kansoista saatti tieteet ja taiteet\nsuurimpaan kuntoon, ja edistytti ihmisluonteen hyvät avut siihen\nmäärään, johon niitten ilman korkeammatta ilmestyksettä ja siitä\nsyntyneettä siveysla'itta oli mahdollinen päästä.\n\nEi mikään kansa ole niin rikas muinaisaian saduista, kuin Hellenain,\neikä ole millään kansalla nämät lapsuuden aikansa muistot niin\nnerokkaat ja arvolliset, kuin juuri Kreikan kansalla. Vanhimmissa\naioissa eivät nimet, Hellena ja Kreikkalainen olleet tavalliset, sillä\nHellenat elikkä Kreikan ensimäiset asukkaat olivat Pelasgit, jotka\nelivät maanviljelijöinä. Nämät rakensivat mahdottoman suuret muurit\näärettömistä kivimöhkäleistä, joitten jäännökset ovat säilyneet aina\nmeidän aikoihin asti. Heidän etevin epäjumalan kuva oli Zeus Dodonasta,\njota paitsi myöskin muita epäjumalan kuvia palveltiin. Aikojen kuluessa\ntäytyi Pelasgien vetäydä takasin muitten kansojen edestä, jotka\nsittemmin ottivat yhteisen nimen: Hellenat. Mutta paitsi näitä tuli\nmuista maista muukalaisia meren ylitse. Nämät toivat mukaansa\nkaikenlaisia taideta Kreikanmaahan. Noin v. 1550 e.Kr. sanotaan\nCekropsin tulleen Saisin kaupungista Ekyptistä ja laskenut maalle\nAttikaan. Hän pidetään Attikan valtion perustajana ja luullaan tänne\ntoimittaneen uskonoppia, maanviljelystä ja lakia, ja myöskin asettaneen\navioliitot paremmalle kannalle. Phoinikiasta tuli melkein samaan aikaan\nKadmo Boiotiaan, tuoden mukaansa tiedon puustavikirjoituksesta ja\nmuista sivistyksen keinoista. Samaan aikaan nousi Danas Ekyptistä\nmaalle Argoon likitienoille ja perusti tänne valtakunnan, jossa\nsittemmin Kreikan etevimmät sankarit syntyivät. Näistä kuuluisin oli\nHerkule, joka tällä Hellenain sankari-aiailla pidettiin suurimmassa\nkunniassa, kun muka oli vapauttanut maat hirviöistä ja rosvoista ja\nsiis päässyt aikakautensa hyväntekijäksi.\n\n14:nnellä vuosisadalla e.Kr. tuli Pelopi vähäaasiasta hänestä\nnimitettyyn Peloponeson saarentoon. Jälkeläisensä ottivat haltuunsa\ntämän saarennon parhaat maakunnat, Elidin, Argolidin ja Lakonian, jossa\nmyöhemmin Spartan kuuluisa kaupunki syntyi. Attikan valtion oikea\nperustaja sanotaan olleen Teseo niminen sankari, josta vanhat sadut\npaljon kummallista kertovat. Tämän satuaian loistavista urostöistä on\nmainittava Hellenain kuuluisa sotaretki Trojan eli Ilion kaupunkiin,\njoka on vähä-Aasiassa.\n\nParidi, Troian kuningas Priamon poika, oli Spartasta vienyt Menelao\nkuninkaan puolison nimeltä Helena. Tämä konnantyö nostatti koko\nKreikanmaan vihoihin. Kaikki ruhtinaat, erittäinkin Odysseu Itakan\nsaaresta kohosi tästä häväistyksestä kostoa hakemaan. Nyt koottiin iso\nsotajoukko, joka kahdella sadalla laivalla vietiin Aasiaan. Mutta\nTroian kaupunki oli lujilla muurilla linnoitettu ja sen vallit ja\ntornit olivat hyvässä kunnossa. Priamon vanhin poika, tuo mainio\nHektori, oli melkeän sotajoukon johdattajana. Ei voinut siis\nsyttyneestä sodasta niin pian loppua tulla, kuin Kreikkalaiset ensin\nolivat toivoneet. Kymmenen vuotta tämä kauhea sodanmelske sanotaan\nkestäneen, ennenkuin Hellenat petoksella valloittivat kaupungin ja\nhävittivät sen tykkänään v. 1184 e.Kr. Tämän tehtyänsä palasivat\nKreikkalaiset Helenan kanssa kotiinsa. Tästä sodasta ynnä Hellenain\npaluumatkasta on yksi Kreikan vanhimpia ja kuuluisampia runoilijoita\nHomero tehnyt kaksi suurta Iliadi ja Odysseia nimistä runoelmaa.\nViimeisestä, joka kertoo Odysseon kummalliset vaiheet kotimatkallansa,\notamme muutamat seikat esitelläksemme, jotka voivat meille antaa\njonkunmoisen kuvauksen Kreikkalaisten oloista tällä aialla.\n\nKun tiedot merenkulussa vielä tähän aikaan olivat hyvin vaillinaiset,\ntäytyi Odyssean paljon harhamatkoja kulkea, ennenkuin pääsi pieneen\nsaareensa ja perheensä tykö. Ensiksi joutui hän Ahrikkaan, josta hän\ntuulen ajamana tuli Kyklopi-nimisten ihmissyöjäin luokse. Kavaluudella\npääsi hän kuitenkin heitä pakoon. Sittemmin kulki hän Sirenain saaren\nsivutse. Tämän aikaiset sadut sanovat näitten olleen neitikasvoisia\nhirviöitä, jotka piiloskelivat veden alla, koettaen ihanoilla\nlauluillaan houkutella sivutsekulkijat tykönsä. Näistä tuli Odysseulle\nkova vastus. Hänen täytyi pistää vahaa kumppaniensa korviin ett'eivät\nkuulisi lumojain lauluja. Itsestänsäkin ei muuta neuvoa nähnyt, kuin\nsitoa ruumiinsa purjepuuhun kiinni. -- Myöskin joutui hän\nhaaksirikkoon, josta kuitenkin pelastettiin, kun merenlaineet heittivät\nhänen erään saaren rantaan. Sieltä löysi hänen kuninkaan tytär\nNausikaa, joka piikoinensa oli vaatepesossa. Tämä vei Odysseun\nkuninkaan hoviin, jossa hän ystävällisesti otettiin vastaan. Sen\naikaisten tapojen mukaan istui hän pesään tuhkaan; kuningas itse meni\ntykönsä, tarttui käteensä ja vei vierasten joukkoon ruu'alle. Sitten\ntuli naispalvelija korea kultainen vesiastia ja hopeainen pesumalja\nkädessä ja kaasi hänen kättensä päälle vettä, jopa asettikin eteensä\npienen pöydän. Sinne pani edeskäypä sitten leipää, lihaa ja kasvuksia\nja juomakaataja antoi hänelle vedensekaista viiniä. Nytpä uhrattiin,\njoka tapahtui niin, että muutamia viinin pisaroita kaadettiin maahan ja\nmaljat juotiin pohjaan. Toisena päivänä sai Odysseu suuria lahjoja, kun\nsanoi, kuka oli. Kuningas varusti hänelle laivan, jolla vihdoin\nviimeinkin pääsi kotiinsa. Täällä nyt tapasi perheensä, oltuansa monta\nvuotta poissa. -- Tästä kreikkalaisen runoilijan kertomuksesta näemme,\nmimmoisissa selvissä ja suorissa oloissa maailman ylimykset siihen\naikaan elivät. Nyt kääntykäämme Hellenain historiaa tarkastelemaan.\n\nVuosisatoja kului vielä jälkeen Troian hävittämisen, ennenkuin voimme\nsanoa Kreikan historian luotettavaksi. Vähitellen syntyi tuo\nKreikkalaisten omituinen luonne, joka ensiksi osottaikse\nyksivaltaisuuden muuttamisessa toisiin hallitus-muotoihin. Sillä tähän\nsaakka kaikissa Aasian ja Euroopan kansoissa ei ollut muuta\nhallitusmuotoa, kuin kuninkaan-valta, joka useinkin oli vallan rajaton.\nMutta Kreikkalaisten keskellä syntyi aikojen kuluessa seuraavia uusia\nhallitus-muotoja. 1. Ylimysvalta, joka on semmoinen että kaikki\nhallitus on valtion ylimysten käsiin annettu. 2. Harvavaltaisuus, kun\nainoastaan muutamat ovat anastaneet korkeimman vallan. 3. Kansavalta,\nkun koko hallitus on itse kansan kädessä, ja 4. Alhaisvalta, kun\nalhaiso hallitsee ilman rajoituksetta.\n\nKreikka oli jo ensi-aioista jakaunut moniin erityisiin valtioihin,\njoissa milloin yksi milloin toinen näistä hallitusmuodoista pääsi\nvoimaan. Kaikkien etevimmät valtiot olivat Sparta ja Atänai. He tulivat\npian koko Kreikan johdattajiksi. Kreikan historian loistavimmalla\naikakaudella ovat muut kaupungit ja maakunnat ainoastaan näitten\nvoimakasten valtojen liittolaisina pidettävät. -- Spartassa pysyi\nkuninkaallinen valta vielä järkähtämättömänä, kun tämä hallitusmuoto jo\nmelkein kaikista muista Kreikan valtioista oli hävinnyt. Siellä oli\nkaksi kuningasta hallituksen johdattajina. Mainio Lykurgo kuningas\nrupesi tämän valtion la'inlaatijaksi. Hänelle oli, näet, matkoillansa\nmuilla mailla karttunut paljon kokemusta ja tietoa. Myöskin oli hän\npäässyt aikansa viisaimpien kanssa ystävyyteen. Ensiksi järjesti hän\nperintökuninkain ja kansankokousten väliseikat sillä tavalla, että\nasetti \"vanhain neuvoskunta\" -nimisen valtiolaitoksen. Kunkin jäsenen\npiti oleman kumminkin kuuskymmenen vuoden vanha. Kuninkailla oli kaksi\ntärkeätä etuisuutta: sotajoukon johdattaminen sodassa, jossa heillä oli\nrajaton itsevaltaisuus ja ylimmäinen papinvirka. Lykurgo jakoi maan\nuudestaan ja muutti siis vanhat nautinto-oikeudet toiselle kannalle.\nHän sääsi, ettei mikään maan-omistaja saisi myydä alaansa, vaan olisi\nvelvollinen kuolemansa jälkeen jättää tämä vanhimmalle poiallensa\nperittäväksi. Mutta suurimman huolen ja tarkastuksen alaiseksi teki hän\nlapsenkasvatuksen, joka tykkänään muuttui valtio-asiaksi. Jokaista\näsken syntynyttä lasta katseltiin tarkasti, olisiko siitä ihmisen\nalkua. Jos lapsi sitten oli rujokas eli muutoinkin heikko, heitettiin\nse nälkään kuolemaan, sillä Lykurgo ei kärsinyt muita kuin norjia ja\nterveitä kansalaisia. Lapset pysyivät äitiensä holhottavina aina 7:teen\nvuoteen asti. Sillä aikaa täytyi heidän alastomina leikkiä laskea ja\npaljaina levätä ruokoheinillä, jotka heidän itse omin käsin oli\nvirrasta tuominen; ainoastaan talvisaikana oli heille suotu muutamia\nlämmittäväisempiä ruohoja vuoteellensa panna. Seitsemännestä vuodesta\nalkaen otti valtio lapset kokonaan huostaansa. Nyt elivät poikalapset,\nluokkiin jaettuina, muutamien hallituksen asettamien peräänkatsojien\nhoidossa, joilla taas oli päällikkönsä, jonka virkaa joku etevimmistä\nja kunniotettavimmista kansalaisista toimitti. -- Näinpä syntyi\nkaikissa yksi henki ja yksi mieli, joka teki tasuuden omaisuudessa\nmahdolliseksi.\n\nVanhojen kunnioittaminen painettiin syvästi nuorten mieleen. Jokaisen\nnuorukaisen piti, kadulla kulkiessa, seisahtuen vastata kunkin vanhan\nkysymykseen, minkä matka ja mikä tehtävänä. Myöskin oli vanhojen\nseuroissa nuorukainen kielletty mitään puhumasta, ellei häneltä\nkysytty. Samoin kuin lapset totutettiin nälkää, valvomisia, kuumuutta\nja kylmyyttä kärsimään, piti heitä taivutettaman ruumiillisia tuskia\nsietämään. Sentähden otettiin täällä tavaksi, joka vuosi julkisesti\nruoskoilla hosua poikalapset, jotta veri purskahti ulos. Tämmöisessä\ntilaisuudessa ei saanut rääkkäyksen alainen olla tuskistansa\ntietävänänsäkään. Mutta tämmöinen erinomainen jylseys ja kovuus ei\nollut tapana ainoastaan nuorison kasvattamisessa, vaan kesti koko\nmiesten elin-aikana. Lykurgo sääsi, että atriat piti oleman julkiset ja\nkaikille Spartalaisille yhteiset. Näitten atriain kustantamiseen piti\nkunkin kansalaisen joka kuukausi antaman joku määrä hedelmiä ja viljaa.\nEi kukaan tohtinut olla poissa tästä atriasta, jonka esimäinen\nruoka-laji oli tuo kuulusa musta liemi, joka oli sianpaistista, verestä\nja suolasta keitetty.\n\nLykurgo kielsi kulta- ja hopearahaa käyttämästä ja sen siaan asetti hän\nrautaa rahan tapaiseksi, että muka tämän suuri paino estäisi ylellistä\nkaupanliikettä. Spartalaisten ymmärrykselliseen opetukseen ei kuulunut\nmuuta, kuin kirjoitus-oppi välttämättömiin tarpeisin ja muutamia\nsotaisia ja pyhiä lauluja, joita lauloivat juhlallisuuksilla ja\ntappelumelskeesen karatessa. Puheliaiuustaitoa ylenkatsoivat, mutta\nkoettivat jo nuoruudessa teroittaa lasten ymmärrystä, totuttaen heitä\najatukseen ja miettimiseen.\n\nKun nyt omituisuuksiensa kautta paljon erisivät muista Kreikan\nasukkaista, ei ole ihmeeksi katsottava, että heissä syntyi halu niistä\neron saamaan. Olikin, näet, heissä semmoinen sodan-into, ett'eivät\npelänneet ilman toisten kansojen avutta sekaantua sotaan ulkomaalaisten\nkanssa. Lakinsa, joka edistytti ruumiin terveyden, oli vallan omansa,\nkunnollisia soturia kasvattamaan. Myöskin oli muita laitoksia, joitten\ntarkoituksena oli tehdä kansa sotaiseksi ja saada se sodan\nkauhistuksiin mieltymään.\n\nSotaleirissä oleskeleminen oli oikea juhlallisuus. Täällä lannistui\nvähän tuo elämän kovuus ja tarkkuus ja olonsa tuli vapaammaksi. Sodan\nsaalis antoi heille varaa jonkinmoiseen ylellisyyteenkin erittäin\nruuassa. Purpuravärinen puku, johon Spartalaiset sodassa olivat\nvaatetetut, seppeleet, joilla tappeluun mennessänsä koristivat\nhiuksensa, huilujen sointo ja laulujen kajahus, joka innostutti heitä,\nvihollisten vastaan rientäessä, kaikki tämä teki tuon muuten\nkauhistavan ja peloittavan sodan heille oikeaksi riemujuhlaksi.\n\nMitkä urhoollisesti sotien kaatuivat tappelutanterella, haudattiin\nlaakeripuun oksilla seppelöittyinä. Mutta vielä isompi kunnian-osoitus\noli se, kun joku purpuravaatteisin käärittynä laskettiin hautaan.\nAinoastaan sodassa kaatuneitten haudoille saatiin nimet panna. -- Mutta\npelkurit tulivat kovimman pilkan ja häväistyksen alaisiksi. Joka oli\nrivistänsä paennut, suljettiin kaikista voimistelemisen harjoituksista,\nei saanut mitään ostaa eikä myydä, tahi pantiin johonkuun yhteiseen\npaikkaan kilpi kädessä seisomaan sivutsemenijäin pilkattavaksi. Lykurgo\nmääräsi myös, ett'ei kaupungilla saisi olla muuria eli muita\nlinnoituksia; kansalaisten urhoollisuus olisi muka oleva sen ainoana\nturvana. Tämä yleinen sodanhalu oli myös syynä siihen, ett'ei mikään\nvapaa ihminen ryhtynyt mihinkään käsityöhön eikä maanviljelykseen, vaan\njättivät semmoiset toimet kokonaan orjille, jotka muutoinkin pahasti\nkohdeltiin.\n\nMuutamia vuosisatoja Spartaa myöhemmin sai myöskin toinen kreikkalainen\npäävaltio, Atänai, uuden lakilaatimuksen ja hallitusmuodon. Jo aikasin\noli Atänassa syntyvä tasavaltainen henki pakoittanut kuninkaanvaltaa\nperäytymään. Viimeisen kuninkaan, Kodron kuoltua, kumottiin koko\nkuninkaanvalta ja sen siaan asetettiin arkonta-niminen hallitusmies\njonka piti hallituksestansa tiliä tekemän. Alussa valittiin tämä\nylimmäinen virkamies elinaikaiseksi mutta pian määrättiin tämä\nvirka-aika kymmeneksi vuodeksi ja vuodesta 682 e.Kr. valittiin yhdeksän\narkontaa, joitten virka-aika ei kestänyt muuta kuin vuoden aikaa. Mutta\nvielä puuttui Atänalaisilta sopivia lakia. Semmoisia antoi nyt viisas\nSoloni kansalaisillensa v. 594 e.Kr. Hän jakoi ihmiset varallisuutensa\njälkeen neljään luokkaan. Ainoastaan kolme näistä taisivat\nvaltiovirkoja toimittaa; neljännellä, joka oli kaikkien lukuisin, oli\nniinkuin muillekkin oikeus kansankokouksissa huutonsa antaa. Näillä\nkokouksilla oli rajatoin valta kaikissa hallituksen asioissa. Sillä\nnäissä vahvistettiin kaikki la'it, päätettiin sotaan ja rauhaan\nkuuluvista seikoista, valittiin kaikki virkamiehet j.n.e. Kun joka\nmiehellä täällä olivat samat oikeudet niin oli kunkin Atänalaisen\nhuudolla arvonsa. Sentähden koettikin Soloni tehdä kansalaisoikeuden\nsaamisen vaikeaksi. Hengen-uhalla kiellettiin ulkomaalaiset\nkansankokouksiin tulemasta. -- Varsinainen tuomio-istuin, jossa\nrikokset rangaistiin, oli Areopago, jonka istunnot tapahtuivat öisin.\n\nSolonin etevimpiä sääntöjä oli se, että jokainen kansalainen sai\nomaisuudestansa jälkeenpäätöksen eli testamentin tehdä, mikä ennen oli\nollut kielletty. Nyt vasta muuttui omaisuus omistajan oikeaksi omaksi.\nEi tarvinnut kenenkään isäänsä vanhoilla päivillä elättää, jos ei tämä\nollut opettanut hänelle mitään elatuskeinoa. Lasten kasvattamisen\nheitti Soloni kokonansa vanhempien huoleen. Mutta voimistelemisen oppi\noli myös Atänassa pää-asia lapsen kasvattamisessa.\n\nEdistääksensä isänmaan rakkautta, oli Soloni antanut asetuksen\nsemmoisen, että sodassa isänmaan hyväksi kaatuneitten lapset olisivat\nvaltakunnan kustannuksella kasvatettavat; heidän muistonsa ylistettiin\nmyös julkisella hautauksella ja kiitospuheilla. Joka pahasti kohteli\nköyhää, lasta eli orjaa, pidettiin rikoksen alaisena ja oli oikeuteen\nhaastettava. Tämmöinen lempeys ja viisaus ovat Solonin antamissa\nla'issa merkittävät.\n\nEhkä Hellenat olivat moniin pieniin valtioihin jakauneet, oli kuitenkin\npaitsi yhteistä kieltä monta seikkaa, jotka liittivät heidät yhteen.\nSemmoisia olivat yhteisten jumalien palvelus, yhteiset juhlallisuudet,\nennustuspaikat ja liittokunnat. Kreikkalaisten ennustuspaikoista oli\nDelphoin suurimmassa arvossa pidetty. Täällä oli Apollo nimiselle\njumalalle rakettu templi, jossa Pythia niminen naispappi puhui\nennustukset. Tämmöiseen paikkaan, näet, tultiin aina jumaluudelta\nneuvoa pyytämään, kun ei omin päin tahdottu tärkeihin toimituksiin\nryhtyä tahi muuten salaisista asioista tietoa tarvittiin. Kun nyt\nDelphoin ennustuspaikka oli suuressa maineessa ja arvossa, oli sille\nneuvonpyytäjiltä ylen paljon antimia karttunut, joitten joukossa oli\nkalliita taideteoksiakin.\n\nYhteisistä kansan juhlallisuuksista oli Olympian kilvoitusleikit\nkaikkien etevimmät. Nämät vietettiin Elidin maakunnassa. Siihen\npaikkaan, jossa nämät leikit tapahtuivat, oli tehty kovin pitkä rata,\njonka vasen puoli oli ratsuharjoituksiin ja oikea jalkamiesten\ntaisteluksiin määrätty. Yli ympärin, niin laajaan kuin silmä kantoi,\nistuivat katsojat pitkissä rivissä ja innostuttivat riemuhuudoillaan\nkilvoittelijat, milloin kiittäen milloin moittien. -- Yön vietettyä\nuhrilla ja lauluilla jumalien kunniaksi, aljettiin leikit auringon\nnoustessa. Taistelus-tuomarit istuivat laipion sisäpuolelle ja\nkilvoittelijat astuivat esiin aloittaaksensa kilpa-juoksun. Joka\nensiksi pääsi perille, sen nimeä ja syntymäkaupunkia huusi nyt\njulistaja kaikkien kuultavaksi. Nyt kajahtivat kummut laaksot yli\nympärin nimensä ylistyksestä ja katsojain riemuhuudoista. Ajomies\nseisoi pystyssä kaksipyöräisissä vaunuissaan ja tuimat hevosensa\nriensivät muitten kanssa radalle, jonka päässä seisoi kaksi patsasta,\njoitten väli vaunujen piti kiertämän, palataksensa kaksitoista kertaa\nsamaa matkaa. Myöskin ruvettiin nyrkkisille ja ratsukilvoitukseen.\nJuhlallisuuden viimeinen päivä oli voittajain palkitsemiseen määrätty.\nTämä tapahtui, sitten kuin pyhässä ahossa oli uhria tehty. Voittajat\ntulivat komeissa vaatteissa, palmu-oksia kädessä, vieläpä\nhuilunsoittajiakin seurassansa. Kunniapalkinto oli seppele öljypuun\noksista, jonka taistelustuomarit laskivat voittajan päähän. Tämmöisen\npalkinnon saaminen oli suurin kunnia Kreikassa ja voittajan kansalaiset\nluulivat syntymäkaupunkinsa hänestä saaneen ison kunnioituksen. He\ntoivat hänen, riemukulkua käyden, lauloivat hänelle ylistyslauluja ja\nasettivat vartalokuvansa Olympiaan, jossa jälkeisinä aikoina monta\nsataa semmoista on ollut nähtävänä. Voittajain nimet tulivat\nkuuluisiksi ympäri koko Kreikanmaan. Eräs vanha Kreikkalainen kuoli\nilosta, kun syleili poikaansa voittajana, ja hautauksellansa olivat\nkaikki Olympiassa olevat Kreikkalaiset saapuvilla. Diagora,\njalomielinen Hellena Rodon saaresta oli itse ennen kruunattu\nvoittajaksi Olympiassa ja toi vanhaan ikään jouduttuansa molemmat\npoikansa sinne, jossa kumpikin voitti kunniaseppeleen. Mutta\njalomielisesti laskivat nuorukaiset seppeleensä isänsä päähän, nostivat\nhänen hartioillensa ja veivät hänen katsojain keskelle. Kaikki huusivat\nhänelle onnen toivotuksia ja heittivät päällensä kukkasia. Vanhuus ei\nvoinut näin suurta onnea kannattaa, vaan vaipui, kaikkien nähden,\nkuolleena maahan.\n\nNämät Olympian kilvotus-leikit tapahtuivat säännöllisesti joka neljäs\nvuosi heinäkuussa. Kaikenlaisia taituria kokoontui tänne toistensa\nkanssa kilvoittelemaan. Huiluinsoittajat ynnä muut semmoiset lauloivat\nkaikkien kuullessa laulunsa, taistellen etuisuudesta. -- Kaiken tämän\nkautta pääsi sivistys hyvin edistymään. Täällä saivat ystävät, oltuansa\nkauan erillänsä, nähdä toisiansa. Täällä syntyi useinkin ystävyys\nerityisten ihmisten ja kokonaisten kaupunkienkin välillä. Nämät\nkilvoitusleikit, jotka olivat koko Kreikan yhdistysside, perustivat\nsittemmin yhteisen aianluvun. Nelivuotinen aika, joka kului näitten\njuhlallisuuksien välillä, kutsuttiin Olympiadiksi.\n\nHellenain sorea ja helposti muodostuva kieli oli vielä toinen side,\njoka yhdisti erityiset lahot yhdeksi kansaksi. Hyvin varhain kukoisti\nHellenain keskellä runollisuus. Innostuneet runoilijat ovat\nrunoelmilla, jotka meidän aikoihin asti ovat säilyneet, ylistäneet\nsankarien jaloja urostöitä. Sittemmin, kun kirjoitustaito tuli tutuksi,\nedistyi runollisuus yhä paremmin. Jälkeenpäin rupesivat tietoviisaat\nihmiskunnan tärkeitä asioita tarkastelemaan ja tutkimaan, levittäen\nopetuksillansa tiedon valoa ympäri Kreikanmaata. Näihin kuuluvat\nPythagora, Sokrate, Plato y.m.\n\nKaikkien tiedeitten ja taideitten jopa Kreikkalaisten omituisen\nelämänkin keskuus oli Atänai. Spartassa taas elettiin omin päin eikä\nhuolittu toisten vehkeistä paljon mitään. Atänai oli komein ja rikkain\nkaupunki koko Kreikassa. Varhain aamuisin tulivat maalaiset huutaen\nlaulaen kaupunkiin, tuoden mukaansa myytävät elatusaineet. Nyt avattiin\nrihkamapuodit; vähitellen tulivat kadut ihmisiä täyteen ja pauhina\nkarttui karttumistansa. Yksi osa porvaria meni töihinsä ja toiset taas\nhajosivat kukin tahansa, mikä minnekin. Edellä puolipäivää ja ehtoolla\nkäveltin pitkin Ilisson rantaa ja ympäri kaupunkia. Mutta kaupungin\nvaltatorilla oli väenpaljous kuitenkin aina tihein. Täällä pidettiin\nusein kansankokouksia, täällä oli Senaatin kokoushuone ja Arkontain\ntuomio-istuin; yli ympärin oli rihkamapuotia, kultaseppien pajoja\nja parran-ajeliain työpaikkoja. Nämät paikat olivat aina täynnä\nuuteliaita ja laiskuria. Useat harjoittelivat myös metsänkäyntiä ja\nvoimistelemista. Kylpemättä eivät Atänalaiset voineet olla yhtä\npäivääkään. Rikkaammat pitivät kylpy-laitoksia omissa asumuksissaan,\nvaan köyhemmät kävivät yhteisissä kylpyhuoneissa. Enimmät Atänalaisista\npitivät lyhyet alusvaatteet ja niitten päällä jonkunmoisen kauhtanan,\njoka peitti ruumiin kokonaan. Tämä päällystakki oli tavallisesti\npainamaton, vaan rikkailla oli se kalliimmista ja painetuista kankaista\ntehty. Katsottiin kaikille tärkeäksi oikein näpperästi kääriä tämä\nkauhtana ympärillensä. Myöhempinä aikoina käytettiin paljon voiteita.\nNaiset asuivat erinäisessä huonet-osassa ja olivat melkein kokonaan\nsuljetut muitten yhteiselämästä. Atänaissa käytiin tavallisesti\njalkasin, mutta rikkaat käyttivät vaunuja ja kantotuolia; tahi antoivat\nseurassaan olevan orjan kantaa tuolin, johon heidän torilla eli\nkävelyksillä ollessaan sopi istua. Varakkaat koristivat huoneitansa,\nmiten paraiten voivat. Ruokapöydän tarjoomat nautinnot olivat\nAtänalaisille hyvin mieleen. Monta ruokalajia hankittiin kaukaisista\nmaista, ehkä Kreikanmaa olikin hyvin rikas hyvistä hedelmistä,\nkasvuksista, kaloista ja muista luonnon tuotteista. Atria alkoi\ntavallisesti linnunmunilla ja loppui puunhedelmillä. -- Kreikkalaiset\neivät istuneet syödessänsä, vaan makasivat makuu-sohvilla niinkuin\nitämaalaisten tapa oli. Kestiatrioilla oli ruokasali täynnänsä\njuhlasavua ja muita hyvänhajuisia suitsutuksia. Viinapöydällä kimalti\nhopea ja kulta-laatukoita, jotka useinkin olivat kalliilla kivillä\nkoristetut. Kukin vieras seppelöittiin ja jokaisella oli orja\ntakanansa. Iloisissa seuroissa valittiin arvonheitolla yksi\njuomakuninkaaksi. Tämä määräsi kaikki pitoihin kuuluvat seikat, esitti\nmuistomaljat, sääsi leikillisiä juomalakia j.n.e. Riemuisia lauluja\nilahutti vierasten sydämmet; lyyry[2] kävi ympäri koko seuraa ja\njokaisen täytyi laulaa joku laulu, kun vuoronsa tuli. --\nKreikkalaisilla oli kovin paljon orjia; ainoastaan Attikassa oli niitä\nnoin 400,000. Nämät toimittivat kaikenlaisia asioita; he olivat\npalvelijoina, keittäjinä, lasten-opettajina, esilukijoina,\nkopioitsijoina j.n.e. Maalla olivat maanviljelys ja karjanhoito\ntoimimituksinansa. Sota-vankeuteen joutuneet tehtin tavallisesti\norjiksi. Myöskin ostettiin orjia varsinaisilta orjankauppiailta.\nPoikalapsen syntyessä ripustettiin seinälle seppele öljypuun oksista,\nmutta jos tyttölapsi oli syntynyt, ripustettiin villainen rihma.\nÖljypuun oksa, näet, viittasi maanviljelys-toimiin ja tuo rihma\nvaimollisiin askareisin. Kun oli lapsi henkenensä päivinensä kokonaan\nisän vallassa, laskettiin jokainen äsken syntynyt lapsi isänsä jalkain\njuurelle. Jos tämä nosti sen helmaansa, oli hän sillä ottanut\nvelvollisuudeksensa kasvattaa lapsi. Mutta jos hän antoi sen olla\nkoskematta, piti lapsi tapettaman tahi heitettämän oman onnensa nojaan.\nViimeisinä aikoina tapahtui tämmöinen julmuus hyvin harvoin.\nSeitsemännellä eli kymmenennellä päivällä jälkeen syntymisen tehtiin\nkaikille sukulaisille uhri-atria, jossa lapselle annettiin nimensä.\nNyt kirjoitettiin nimi sukuluetteloon ja vanhempien täytyi vannoa\nlapsen olevan heidän omansa. Kahdeksannentoista vuoden iässä piti\nnuorukaisen sotapalvelukseen lähtemän. Alttarin juurella oli hänen pyhä\nvala vannominen ei milloinkaan häpäisevänsä valtion sota-aseita vaan\nuhraavansa hengen isänmaan hyväksi. Hellena kun pääsi kahdenkymmenen\nvuoden ikäiseksi, pantiin sukunsa mieslukuun. Nyt sai hän käydä\nkansankokouksissa, hakea valtiovirkoja ja itse tavaransa holhoa.\nNuorison sivistyskeinot olivat voimisteleminen ja soitanto;\nvoimistelemista opittiin Gymnasio nimisissä opetuslaitoksissa. Nämät\nolivat suuret rakennukset, joitten ympärillä oli puutarhoja ja pyhä\naho. Myöskin oli niissä kylpyhuoneita ja isoja salia, joihin puhelijat\nja tietoviisaat kokoilivat oppilaisensa. Soitannossa, runoelmataiteessa\nja muissa tieteellisissä aineissa saivat lapset opetusta erityisistä\nkotiopettajista. Kuvaveiston, maalauksen ja rakennustaiteen saattivat\nKreikkalaiset erinomaisen korkealle kannalle; kuvaveistolliset\nteoksensa eivät vielä ole etevämpiänsä nähneet. Yhtä kuuluisat ovat he\ntieteellisistä ja runollisista harjoituksistaan. Heistä on kaikki\nsivistys lähtenyt; he ovat päässeet muitten kansojen opettajiksi.\n\nOttakaamme nyt tämän kansan ulkonainen historia tarkastellaksemme.\nKreikan ulkonainen rauha häirittiin ensiksi v. 490 e.Kr., kun\nPersialaiset samosivat maahan. Tuli, näet, iso persialainen sotajoukko\nkuudella sadalla aluksella ja nousi maalle Attikan rannikkoon. Täällä\ntuo urhoollinen Miltiade Maratonin lakeudella hävitti koko persialaisen\nsotavoiman. Mutta Persialaiset eivät jättäneet sitä asiaa siksensä,\nvaan Xerxes kuningas vei vähän aikaa jälkeenpäin äärettömän sotavoiman\nKreikanmaalle. Salaminin saarella, Atänain likipaikoilla nousi ankara\nmeritappelu, jossa Kreikkalaiset Temistoklen johdatuksen alla saivat\noivallisen voiton, hävittäen melkein tykkönään vihollisten laivaston.\nTämä sota, jossa Kreikkalaiset yhä pääsivät voitolle, kesti vielä\nmuutamia kymmenkuntia vuosia, kunnekka sota itsestään taukosi noin v.\n449. Mutta valitettavasti syttyi Spartan ja Atänain välillä keskinäisiä\nriitoja, jotka pian muuttuivat verisiksi sodiksi, jotka aikaan pitkään\nturmelivat varallisuuden ja toimellisuuden. Kun valtioitten voimat\nnäistä kestävistä riidoista uupuivat, pääsi Makedonian kuningas\nPhilippo sekaantumaan Kreikan sisällisiin oloihin. Hänen oli sitten\nhelppo asia, pakoittaa Kreikkalaiset valtaherruuteensa mieltymään.\nPoikansa Aleksantero Suuri päätti isänsä alkaman työn. Kreikan vapaus\nja itsenäisyys meni palaamattomiin. Makedonian valtakunnan hajottua,\nkoetti Kreikka riutuvaisena jäännöksenä vapauttansa suojella. Mutta jo\nv. 146 e.Kr. tuli tämä maa Rooman käskyn-alaiseksi ja pysyi nyt\nRoomalaisten valtaan yhdistettynä, Kun tämä v. 395 jälkeen Kristuksen\njaettiin kahteen osaan, läntiseen ja itäiseen valtakuntaan, pantiin\nKreikanmaa itäiseen kuulumaan. Itäinen valtakunta, jonka pääkaupunki\noli Byzantsi (Konstantinopel), tuli Kreikan keisarikunnan nimiseksi.\nTämä valtio, johon nyt varsinainen Kreikka oli liitetty, tuli v. 1453\nj.Kr. Turkkilaisten haltuun. Näitten orjuuden alla Kreikkalaiset\npysyivät, kunnekka Turkkilaisten kovuus ja julmuus karttui siihen\nmäärään, että heidän väkisinkin täytyi ruveta maansa vapauttamiseen.\nTämä onnistui heille viimein monivuotisten vaihetten ja kärsimysten\njälkeen. Kreikka tuli nyt jälleen itsenäiseksi valtakunnaksi.\n\n\n\n\n9. Roomalaiset.\n\n\nToinen vanhanaikaisen historian pääkansa on Roomalaiset. -- Eteläiseen\nItaliaan asettui jo varhain Kreikkalaisia siirtokuntia. Mutta\nvanhimmissa aioissa kansoitti monta itsenäistä kansakuntaa tätä\nviljavaa maata, joka viimein joutui kokonaan Rooman haltuun. Näistä\nkansoista ovat Etruskat, jotka levisivät yli ison osan Italian\nsaarentoa, mainittavat. Maan viljaisuus työnsi asukkaansa\nmaanviljelyskeinoon ryhtymään, mutta Etruskat eivät ainoastaan osanneet\nmaatansa viljellä, vaan olivat myös moniin taiteisin pystyneet.\nErittäinkin ovat he edistyttäneet kaikkia, mitä ulkonaiseen epäjumalan\npalvelukseen kuuluu, niinkuin uhria, juhlallisuuksia, juhlakäytöksiä ja\nennustustaitoa. Heistä ovat Roomalaiset saaneet parhaimman osan\nsivistyksensä alkusiemeniä. Rooman vanhin historia on himeän hämäryyden\npeittämä. Romulo ja Remo ovat niitten miesten nimet, jotka Huhtikuun 21\npäivänä vuonna 753 e.Kr. sanotaan perustaneen Roomaa, maailman\npääkaupunkia. Siis, kun tämä tapahtui, oli Adrian meren toisella\npuolella Salomoni jo aikaa sitten vaipunut kuoleman uneen jopa Olympian\nkilvoitus-leikitkin aljetut. Romulo hankki uuteen kaupunkiinsa\nasukkaita ja rupesi sitä kuninkaana hallitsemaan. Hän jakoi kansan\nkolmeen lahkoon ja kunkin lahon kymmeneen luokkaan eli Kuriaan. Itse\nkansa jakaantui kahteen säätyyn: Patriciat eli ylimysmiehet ja\nPlebeijat eli alhaisolaiset. Näitten säätyjen välillä syntyi\nalinomaisia riitoja, jotka kestivät vuosisadat läpitsensä.\nPatricioille, jotka luultavasti olivat alku-asukkaat, olivat, näet,\nkaikki valtiovirat annetut; niin esimerkiksi otettiin ainoastaan heidän\njoukosta Romulon asettaman senaatin jäsenet. Kuningasten valta oli\nmelkein samalainen, kuin Kreikan ruhtinailla ennen oli ollut. He olivat\nylimmäiset sotapäälliköt ja ylimmäiset papit, kutsuivat kokoon Senaatin\nja kansankokoukset, kun valtion la'ista, sodan ja rauhan asioista oli\npäätettävä. Ei mihinkään valtiolliseen toimeen ollut rupeaminen,\nennenkuin jumaloista oli neuvoa haettu. Tämmöinen tiedusteleminen oli\nAugura ja Haruspici nimisten pappien tehtävä. Nämät ennustivat lintujen\nlennosta ja viserryksestä, kanain syömisestä, ukkosen jylinästä,\nukontulen leimauksesta ja muista senkaltaisista. Kaikki nämät laitokset\nolivat alkuansa etruskilaisia. Kuninkaallisen arvon merkit olivat myös\netruskilaista syntymäperää. Kuninkaan edellä kävi kaksitoista liktori\nnimistä miestä, jotka kukin kantoivat varpukerpun, jossa rippui kirves,\nmerkiksi muka että kuninkaan oli oikeus hengeksi rangaista.\n\nRomulon jälkeen hallitsi Numa, joka on valtion oikeana perustajana\npidettävänä. Parhaasta päästä koetti hän alamaistensa sydämmiin\njuurittaa jumalien kunnioittamista; heistä sanoi lakiensa ja\nlaitostensa lähteneen. Hän sääsi monta uutta tapaa jumalanpalveluksessa\nja piti tarkan huolen, että nuot pidettäisiin pyhinä. Mikä Romulon\nhallitessa oli ollut kuninkaallista alusmaata, jakoi Numa pellottomille\nkansalaisille, että he muka jättäisivät sotahalunsa ja mieltyisivät\nrauhallisiin toimiin. Sittemmin jakoi hän koko Rooman alan osakuntiin\nja asetti jokaiselle peräänkatsojansa, jonka piti kirjoittaman ylös,\nkuka huolettomasti ja kuka hyvin peltonsa viljeli että kuningas muka\ntietäisi ahkerat palkita. Lakinsa oli naisille ylen ankarat; he eivät\nsaaneet viiniä juoda eikä ollenkaan miesten toimiin sekaantua.\nAvioliitto pidettiin semmoisessa pyhyydessä, että 580 vuotta jälkeen\nkaupungin perustuksen oli kulunut, kun ensimäinen avioliitto rikottiin.\n\nTämän viisaan lakilaatijan jälkeinen oli Tullo Hostilio, joka paljon\nlaajensi Rooman aluskuntaa. Seuraava kuningas Anko Martio rupesi\nlaivaston rakentamiseen ja hänen jälkeisensä Tarquinio Prisko on\nmaineensa saanut noitten mahdottoman suurten kloakkien rakentamisesta,\njotka olivat isojen kupujen näköiset. Myöskin rakensi hän yhteisten\ntaistelusleikkien pitämiseksi kuuluusan Cirko nimisen näytelmäpaikan.\nSen ympärillä oli lavitsoita ja itse Cirkon ympärys oli niin suuri,\nettä siihen mahtui 200,000 henkeä. Tähän suunnattomaan rakennukseen,\njonka jäännökset vieläkin käyvät katsojista ihmeeksi, täytyi Tarquinion\npakoittaa alhaiso päivätöihin. Tämä kuningas kävi myöskin onnellisia\nsotia naapurikansojansa vastaan ja voitti suuren saaliin. -- Servio\nTullio, joka seurasi häntä hallituksessa, rupesi uudestaan jakamaan\nkruunun alusmaat pellottomille ja pääsi sen kautta alhaison suosioon.\nMyös jakoi hän asukkaat sekä kaupungissa että maalla kolmeenkymmeneen\nosaan, jotta kansan olot ja asiat enemmin tulisivat näkyville ja\nselville. Tämä kuningas päästi uusilla laitoksillaan myös Plebeijat\njonkunmoiseen mahtavuuteen, ehkä päävalta vielä pysyi Patriciain\nhallussa. V. 534 e.Kr. nousi viimeinen Rooman kuningas Tarquinio\nSuperbo kuninkaan-istuimelle. Väkivaltaisuudestansa syntyi liittäydys,\njonka johdattajana oli Bruto. Tarquinio, joka oli poissa sodassa,\npantiin kuninkaan-arvolta pois ja koko kuninkuus poistettiin. Sen siaan\nasetettiin kaksi ylimmäistä virkamiestä, jotka kutsuttiin Konsuliksi.\nNämät piti valittaman joka vuosi Patriciain säädystä. Tämä tapahtui 509\ne.Kr. Rooman ensimäiset Konsulit olivat Bruto ja Kollatino. Rooma oli\nnyt siis tasa- eli vapa-valtio.\n\nMimmoinen urhoollinen henki ja isänmaanrakkaus näistä aioista alkaen\nsyntyi Roomalaisissa, näyttäköön seuraava kertomus.\n\nEtrurian kuningas Porsenna oli ottanut suojelukseensa tuon Roomasta\najetun Tarquinion ja lähti nyt suurella sotajoukolla Roomalle,\nasettaaksensa hänen muka oikeuksiinsa. Jo olivat Etruriat aikomuksessa,\npakenevia Roomalaisia takaa ajaen, eräästä sillasta hyökäistä\nkaupunkiin. Silloin kehoitti Horatio Kokle niminen mies innollisesti\nkansalaisiaan siltaa hävittämään, luvaten itse pidättää viholliset,\nkunnekka silta olisi revitty. Tämä tapahtui; hän ynnä kaksi muuta\nsota-urosta viivytteli viholliset niin kauan, kuin silta rikottiin.\nMutta kun näki sillan hajota rämähtävän, viskausi täydessä sota-asussa\nvirtaan ja uiskenteli omiensa luokse toiseen rantaan, ehkä vihollisten\nheittokeihäät viuhahtivat ympärillänsä.\n\nMutta Porsenna ei peräyttänyt piiritystä. Kova nälkä rupesi kaupungissa\nriehumaan ja epätoivo voimat uuvuttamaan. Tässä tuskassa esitteli eräs\nnuori Roomalainen, Mutio Skävola, senaatille, Porsennan tapettamisen\nainoana keinona tästä puuhasta päästä. Itse meni hän sentähden\nväkipuukko takin alla vihollisten leiriin ja tunkeutui aina\nkuninkaan-istuimelle, jonka vieressä istui kirjoittaja. Tämän luuli nyt\nMutio kuninkaaksi ja tappoi hänen siihen paikkaan. Kun hän sitten\npantiin kiinni ja aseet riisuttiin häneltä pois, jutteli hän\nPorsennalle, että Rooman nuoriso oli valalla vannonut tappaaksensa\nhänen. Kuningas uhkasi nyt heittää hänen tuleen, ellei kohdakkoon\ntarkemmin selittäisi tämän liittäydyksen seikkoja. \"Katso\", sanoi\nMutio, \"kuinka vähän he ruumiistansa pitävät, joilla on kunnia ja maine\nodotettavana\" -- ja nämät sanat sanottuansa laski hän oikean kätensä\nuhri-alttarilla palavaan tuleen ja palautti sen siinä, mitään tuskan\ntuntoa osoittamatta. Kuningas otatti hänen tulesta pois ja päästi\nvapauteen.\n\nKuninkuuden poistaminen koroitti paljon patriciain valtaa ja kun kansa\noli ulkonaisen rauhan voittanut, kävivät patriciat yhä jylseimmiksi\nplebeijia kohtaan. Tästäpä syntyi sisällisiä riitoja, jotka masensi\nvaltion voimat. Viimein syttyi sisällinen kapina ilmituleen ja silloin\nvalittiin ensimäinen Diktatori-niminen virkamies. Kun kova hätä ahdisti\nvaltakuntaa, valittiin tämä virkamies, joka sai kokonaisen\nitsevaltaisuuden puoleksi vuodeksi. -- Nyt koetettiin lievittää\nplebeijain tilaa. Maksuun kykenemättömien velat annettiin anteeksi ja\nne jotka velasta olivat vankeuteen pantuina, päästettiin vapaiksi.\nVähän myöhemmin v. 494 e.Kr. saivat plebeijat oikeuden valita omasta\nsäädystänsä kaksi virkamiestä, nimeltä kansantribunat, jotka vuosittain\nmuutettiin. Sittemmin muutettiin ne luvultansa kymmeneksi. Heidän oli\nvelvollisuus suojella kansa Patriciain itsevaltaisuudesta. He taisivat,\nnäet, kiellollansa kaikki senaatin päätökset mitättömiksi tehdä, jos\nnämät loukkaisivat kansan etua. Itsiensä puolesta olivat pyhinä ja\nloukkaamattomina pidettävät.\n\nNyt vasta alkoi meteli Roomassa, kun patriciat kaikin voimin koettivat\netuoikeutensa suojella ja plebeijat taas pyrkivät valtiolliseen\ntasa-arvoon. V. 445 kumottiin se sääntö, joka kielsi avioliittoa\npatrician ja plebeijan välillä. -- Tämän sisällisen metelin pauhatessa,\nhätyytti myös ulkonainen vaara Roomaa. Gallilaiset, jotka olivat\nurhoollista ja raakaa sukua, tunkeusivat Alpien yli, valloittaen ison\nosan Pohjois-italiaa. Roomalaiset koettivat sovintoa hieroa. Vaan\nturhaan, sillä Gallilaiset, kun Klusion kaupungin piirittäessä\nhuomasivat, että myös Roomalaisten lähettiläät olivat aseisin\ntarttuneet kaupunkia suojellaksensa, lähtivät he liikkeelle Roomaa\nvasten, tätä kansan-oikeuden rikkomista muka kostaaksensa. Kaikki\npakenivat pakenemistaan puoluskuntain taisteluksista uupuneesta\nkaupungista. Ainoastaan kahdeksankymmentä vanhaa ukkoa, jotka ennen\nolivat olleet pappina ja konsulina, eivät tahtoneet enään isiensä\nkaupunkia jättää, vaan istuivat pitkiin valkoisiin kauhtanoihinsa\npuettuina torille. Hämmästyneinä hyökkäsivät viholliset kaupunkiin,\njoka poltettiin tuhaksi. Kapitolion luja linnoitus teki vielä heille\nvastarintaa. Tämän koettivat nälällä antaumiseen pakoittaa, vaan\nturhan, sillä nälkä rupesi heitä itsiäkin ahdistamaan, ett'ei heidän\nmuuta neuvoa ollut, kuin matkoille lähteä tyytyen tuhanteen\nkulta-naulaan.\n\nPian syntyi sisällinen meteli uudesta. Viimeiset kovat aiat olivat\nkartuttaneet köyhäin velat ja rikkaat Patriciat rasittivat, minkä\nvoivat, köyhät velkamiehensä. Mutta kansantribunat koettivat kaikin\nvoimin plebeijain asiat edistyttää. Tämä onnistuikin heille niin, että\nv. 366 e.Kr. määrättiin myöskin plebeijain olevan konsulivirkaan\nvalittavia. Nyt alkoivat taas valloittamisen sodat. Kovan taisteluksen\njälkeen voitettiin v. 298 e.Kr. Samnitain väkevä kansa ynnä muita\nitalilaisia kansoja, jotta muutamien vuosien kuluttua koko Italia oli\nRooman käskynalaisena. Kovin sota oli Roomalaisilla Epiron kuningasta\nPyrroa vastaan, joka lukuisella laivastolla tuli Italiaan, tuoden\nmukaansa elehvanttia, joita ei ennen Italiassa nähty. -- Rooman\nhallitusmuoto oli nyt aikojen kuluessa täydellisesti muodostunut ja\ntämä teki Roomalaisille mahdolliseksi maailman hallitsijoiksi pyrkiä.\n-- Näillä ensimäisillä vuosisadoilla jälkeen tasavallan asettamisen\nelivät Roomalaiset suurimmassa kohtuullisuudessa, vallan taipumattomat\nKreikkalaisten hempeytymiseen ja hehkuvaisuuteen. Maanviljelys oli\nheistä kunniallisin elantokeino. Tähän asti nautittiin leivän siassa\njonkunmoista jauhopuuroa. Mutta kun olivat valloittaneet nuot rikkaat\nKreikkalaiset kaupungit, eneni varallisuutensa ja sen ohessa myöskin\nhekumallisuus. Jo näillä aioilla aljettiin Roomassa hopearahaa\ntekemään. Mutta vaikka näin vähitellen rikkaus yltyi, oli kuitenkin\nvielä kunnollisuus ja pätevyys hyvällä kannalla. Samnitat lähettivät\nKurio Dentatolle, Pyrron voittajalle, rauhan hierojia. Lähettiläät\ntapasivat hänen istuvan rahilla pesän vieressä, nauriita keittäen. Suu\nhymyssä käski hän heitä lahjojansa pois viemään, sanoen: \"Minä tahdon\nmielukkaammin olla rikasten hallitsijana, kuin itse olla rikas.\"\n\nMutta nyt ei voinut enään Italiakaan tyydyttää Roomalaisten\nvalloittamisen himoa. Pian sekaantuivat riitaan tuon rikkaan Kartagon\nkanssa. Tällä oli alusmaita Sicilian saarella. Mutta kun Kartago oli\nmerivalta, täytyi myös Roomalaisten hankkia itsellensä laivasto,\ntaitaaksensa menestyksellä tähän sotaan ryhtyä. Mitäs tästä; otettiin\nvoitettu Kartagilainen laiva esikuvaksi ja sen mukaan rakettiin sitten\njonkunmoisia aluksia. Väestö harjoitettiin maalla soutamiseen.\nV. 260 e.Kr. nähtiin ensimäinen Roomalainen laivasto merellä.\nRoomalaiset, kun tappeluun tulivat, liittivät vitjoilla aluksensa\nvihollisten laivoihin, jotta sillä lajilla saatiin tapella samalla\ntavalla kuin maallakin. Sentähden ei ole aivan suureksi ihmeeksi\nkatsottava, että Roomalaiset jo samana vuonna 260 voittivat ensimäisen\nmeritappelunsa. Kartagilaisten täytyi rauhanteossa jättää koko Sicilia\nynnä muutamat likellä olevaiset saaret ja kahdenkymmenen vuoden\nkuluessa maksaa oiva rahasumma. Tämä sota, jota olivat niin\nmielullisesti käyneet, koroitti isoon määrään Roomalaisten uljuutta ja\nitse-arvon tuntoa. Mutta nyt jo rupesi valloittamisen himo pakoittamaan\nheitä semmoisiin töihin, jotka olivat kunnian vaatimuksiin\nyhdistymättömät. Pian ruvettiin uudestaan sotaan Kartagoa vastaan. Nyt\noli, näet, aikomus kukistaa sen Espaniassa paisuva valta. Kaksi\nsotajoukkoa piti liikkeelle pantaman. Yhden oli Espaniaan lähteminen ja\ntoisen Siciliasta Ahvrikkaan. Mutta Kartagilaisten mainio sotapäällikkö\nHannibali kohosi nyt isänmaansa edestä kostajaksi. Verrattomalla\nrohkeudella ja kestävyydellä vei hän sotajoukkonsa Espaniasta\nPyreneain vuoriselänteen yli Galliaan ja Alpi-vuorien yli Italiaan,\nhätyyttääksensä Roomalaiset oikein maittensa sisustassa. Hannibali\nkulki voitollisena yhä edemmäksi tehden Kannen tappelussa Roomalaisille\nkovan tuhon; enempi kuin 50,000 sotamiestä makasi Roomalaisilta\nkuolleina tappelutanterella; kaatuneitten ritarienkin luku oli niin\nsuuri, että Hannibali lähetti Kartagoon suuren paljouden sormuksia,\njotka olivat ritarien kunniamerkkinä. Rooman senaatti ei kuitenkaan\njoutunut hämmästykseen, vaan kävi uskalluksella sotatoimeen käsiksi,\nehkä pelko jo rupesi kaupungissa leviämään. Tästä senaatin\nverrattomasta uskalluksesta on meillä loistava todistus, kun se sanoi\nkiitokset Terentiolle, Roomalaisten päällikkö tässä onnettomassa\ntappelussa, siitä ett'ei hän muka epäillyt isänmaan pelastuksesta. Tämä\nvakavuus ja kiinteys pelasti Rooman turmiosta. Sillä aikaa kuin\nHannibali lepäsi sodan puuhista, valloittivat Roomalaiset Syrakusan,\ntämän aian komeimman kaupungin. Pian sen jälkeen (v. 211 e.Kr.) ajoivat\nhe Hannibalin Kapuan kaupungista, jonka hän oli ottanut lepopaikaksi, ja\ntaistelivat Espaniassa hyvällä onnella siellä olevia Kartagilaisia\nvastaan. Tämän aian Roomalaisista sankarista on Kornelio Skipio, joka\nsittemmin sotavoitostansa Ahvrikassa sai liikanimeksi: Ahvrikkano,\nsuurimman kunnian ansainnut. V. 203 e.Kr. asetti hän sotavoimansa\nlaivoille ja läksi tuon kaidan Euroopan ja Ahvrikan välisen salmen yli\npurjehtimaan. Ahvrikkaan tultuansa, rupesi hän kaikin voimin Kartagoa\nahdistamaan. Yön pimeydessä sytytti hän vihollisten leirin tuleen ja\nhävitti koko hänen sotajoukkonsa. Roomassa syntyi ääretön ilo; kaikki\ntemplit auaistiin, jotta kaikki pääsisivät jumalille kiitoksia\nlausumaan. Hannibalin, joka tähän asti oli järkähtämätönnä pysynyt\nItaliassa, oli jo täytynyt isänmaan suojelukseksi Ahrikkaan lähteä. Nyt\nei ollut Kartagilaisilla muuta neuvoa, kuin ruveta rauhan hieromiseen.\nTämän saivat kovilla ehdotuksilla. Skipio palasi voittajana isänmaahan\nja pani valtiorahastoon 130,000 hopea-naulaa. Kaikissa paikoissa\ntehtiin hänelle muistopatsaita. Hän tahtoi jäädä kaikkia lahjoja vaille\neikä ottanut muuta palkinnoksi kuin Ahrikkanon kunnianimen.\n\nTämän sodan päätös oli koroittanut Roomaa kovin mahtavaksi ja pianpa\nrupesi tämä toden teolla maailman hallitsijaksi pyrkimään. Nyt alkoi\nsota Makedonian kuningasta Philippoa vastaan. Tämä voitettiin ja\nmuutamia vuosia jälkeenpäin muutettiin Makedonia roomalaiseksi\nalusmaaksi. Sama onnen kohtaus saavutti myöskin Kreikkaa. Ei mikään\nenään voinut Roomalaisille vastarintaa tehdä. Syria, Ekypti ja muutkin\nvaltiot olivat jo täytymyksessä nöyristyä Roomalaisten edessä.\n\nJo aikaa oli Rooman senaatti päättänyt Kartagon hävittämistä. Sen\njakaantuminen erinäisiin puoluskuntiin ja rajariidat naapurien kanssa\nteki Roomalaisille mahdolliseksi ryhtyä tähän työhön. V. 149 läksi\nroomalainen laivasto ja sotajoukko Ahrikkaan. Kartagilaiset koettivat\nkaikella tavalla lepyttää vainoojiansa, jopa antoivat sota-aseensakin\nheidän haltuun. Mutta roomalainen sotapäällikkö vaati heidät\nhävittämään oman kaupunkinsa ja vetäymään kauemmaksi pois rannikolta.\nTähän hävittömään vaatimukseen eivät onnettomat Kartagilaiset voineet\nsuostua, vaan ryhtyivät hurjistuneina viimeiseen taistelukseen, joka\nkesti kolme vuotta. V. 146 e.Kr. joutui tuo maailman mainio kaupunki\nRoomalaisten käsiin. 700,000:sta asukkaasta oli ainoastaan 50,000\nelossa. Sotamiehet ryöstivät valloitettua kaupunkia, joka sen jälkeen\nsytytettiin tuleen. Seitsemän päivää kesti, ennenkuin Kartago muuttui\ntuhaksi. Se paikka, jossa onneton kaupunki oli seisonut, pantiin maan\ntasaiseksi ja kirottiin juhlallisella kirouksella ikuiseksi autioksi.\n\nNyt oli Rooman valta ja suuruus päässyt korkeimmilleen; Tämä suuruus\noli avun ja urhoollisuuden synnyttämä. Siihen aikaan rippuivat sodan\nseikat paljon enemmin miesten urhoollisuudessa, ennenkuin ampuma-aseita\nruvettiin käyttämään. Rautainen kypäri peitti raskaasti varustetulle\nroomalaiselle soturille pään; rautahaarniska suojeli rintaa ja säärin\nympärillä oli rautaiset peittimet. Vielä kantoi sotamies pitkän ja\nleveän puukilven, jolla oli nahkaa päällykseksi ja rautaiset nastat.\nRynnäkön-aseina olivat kaksiteräinen miekka ja joko kaksi\nheittokeihästä tahi pitkä ja painava käsi-keihäs. Paitsi näitä painavia\naseita täytyi soturin myös kantaa eväs neljäksi päiväksi ja vielä saha,\nkoppa, köysi, käsimylly, viljat, kattila, piilukirves ja kolme eli\nneljä vallituspaalua, jotta milloinka hyvänsä voitaisiin linnoitettu\nleiri rakentaa. Kun oli kova kiire, heitettiin nämät soturin\nkannettavat juhtien tahi orjien vietäväksi. Kaupunkien piiritettäessä,\nkäytettiin muurinmurtimia, joilla kiviä ja suuria lohkoja\nsemmoisella voimalla pantiin liikkeelle, että he hävittivät muurit.\nRoomalaisten leirit erittäinkin talvisaikoina olivat oikein kaupunkien\nnäköiset; oli, näet, oikeita katuja, porttia, toripaikkoja ja\nkaivoksia. Teltit olivat taljoista tehdyt. Jokaisen sotamiehen\npäiväpalkka oli Auguston aikana 10 assia eli noin 4 1/2 kop. hop.\nPaitsi sitä sai hän myös vaatteet ynnä jonkun määrän viljaa.\nErinomaisesta urhoollisuudesta annettiin erinäisiä palkintoja.\nJokaisella legionalla eli rykmentillä oli sotalippu, jossa rippui\nhopeainen kotka.\n\nNämät legionat olivat jo kukistaneet kaikki ulkonaiset vastukset, mutta\nkuitenkaan ei valtio saanut rauhan hedelmiä nauttia, sillä sisälliset\nkapinat rupesivat taas riehumaan. Vuonna 134 nostivat orjat kapinan.\nTämä saatiin kuitenkin nelivuotisen sodan jälkeen taukoomaan. Vielä\nvaarallisemman metelin nostivat orjat noin kuuskymmentä vuotta tämän\njälkeen. Silloin oli hätä käsissä. Viimein sai Krasso tämän kauhistavan\nmetelin tukeutumaan. -- Näitten orjasotien välisellä aialla oli\nvaltakunta ollut monessa pulassa. V. 109 samosivat Cimbri ja Teutona\nnimiset germanilaiset kansat roomalaiseen osaan Gallianmaata ja\nvaativat asuntopaikkoja. Rooman heitä vastaan lähettämät sotajoukot\ntulivat kauhistavaan tappioon, mutta pääsivät kärsittyänsä suurta\nvahinkoa voitolle. Sisälliset levottomuudet kestivät yhä. Valtakunnan\nhätä nousi korkeimmilleen, kun Italian kansakunnat rupesivat sotaan\nRoomaa vastaan, pakoittaaksensa sitä vaatimuksiinsa myöntymään. Rauhaa\nei tehty, ennenkuin 300,000 miestä oli kaatunut ja Italilaiset päässeet\npyyntöinsä perille. V. 88 syttyi ensimäinen varsinainen kansalais-sota\nilmi-tuleen. Roomalainen Sulla valloitti Rooman kaupungin; ryöstö ja\nmurha raivosi kaupungissa. Sullan hirmuvalta levitti pelästystä yli\nympärin. Hän oli päässyt koko Roomalaisen valtakunnan itsevaltiaaksi ja\ntämän viran jättänytkin, kun kuoli v. 78 e.Kr.\n\nRooman valtio hävisi yhä huonommaksi, erityiset jalot miehet koettivat\nturhaan sitä häviöstä pelastaa. Näitten joukossa oli Pompeio, joka\nliitti isomman osan tunnettua Aasiata Rooman alusmaihin. Semmoista\nriemukulkua, kuin tämä Aasian voittaja, Roomaan palattuansa, teki\nkaupungin läpitse, ei milloinkaan ennen nähty. Pompeio oli valloittanut\ntuhatta lujaa linnoitusta, yhdeksänsataa kaupunkia, merirosvoilta\nottanut kahdeksan sataa alusta, ja perustanut ja kansoittanut yhdeksän\nneljättä kaupunkia. Enempi kuin 390 ruhtinasta ja ylimystä kävi\nkansallisessa puvussaan kalliilla kivillä koristetuin riemu-vaunuinsa\nedellä.\n\nPianpa syntyi uusia sisällisiä rauhattomuuksia. Näistä on Katilinan\nliittäydys merkillisin. Tästä hirvittävästä vaarasta pelasti tuo mainio\ntietoviisas ja puhelija Ciceroni isänmaansa. Muinoinen isänmaan rakkaus\noli jo kadonnut Rooman miehistä. Sen etevimmät miehet katsoivat vaan\nomaa etuansa. Niinpä menivät (v. 60 e.Kr.) Pompeio ja kaksi toista\nroomalaista ylimystä, nimeltä Caesari ja Krasso yhteen liittoon\nanastaaksensa ylimmäisen vallan. Pian joutui kaikki valta Pompeion ja\nCaesarin käsiin. Tasavallallinen hallitus-muoto oli jo toden mukaan\nkadonnut ja sen siaan sotilais-valta syntynyt. Caesari lähti\nlegioninensa Galliaan, jonka valloitti, ja sai näissä toimissansa\nuskollisen ja urhoollisen sotavoiman. Pompeio ja Krasso taas\nhallitsivat Roomassa konsulina. Kun Krasso oli kuollut (v. 52 e.Kr.),\nhävisi kaikki sovinto liittoveljien keskeltä. Caesari joka nyt\noli kokonaan pakoittanut Gallian kansat alamaisuuteen, lähti\nharjaantuneella sotajoukollansa Italiaan matkaamaan, kukistaaksensa\nPompeiota, joka oli kaikenmoisiin juoniin häntä vastaan ruvennut.\nMolempien välillä syttyi nyt kansalais-sota ilmi tuleen. Tämän loppu\noli semmoinen, että Caesari Pharsalon tappelussa (v. 48 e.Kr.) masensi\nPompeion voimat, joka tappelun jälkeen sai surmansa. Nytpä oli Caesari\nRooman itsevaltiaana. Hänen lahkolaisensa hankkivat antaa hänelle\nkuninkaan-arvon. Mutta vielä olivat tasavallan puolustajat liiaksi\nlukuiset. Tasavallallinen liittäydys syntyi ja itse Caesari sai\nsurmansa liittoveljien käsistä. Näitten pääjohdattajana oli Bruto, joka\noli Caesarin ystävänäkin. Levottomuudet virisivät taas uuteen voimaan.\nAntonio, joka oli Caesarin sotapäällikkönä ollut, koki saadaksensa\nhänen valtaa käsiinsä. Hänen vastustajaksi kohosi Caesarin sukulainen,\ntuo nuori Oktaviano. Myös senaatti rupesi Oktavianon puolta pitämään ja\nAntonio julistettiin isänmaansa viholliseksi. Mutta eipä aikaakaan, kun\nOktaviano teki liittoa Antonion ja Lepidon kanssa, samatenkuin Caesari,\nPompeio ja Krasso ennen olivat tehneet. Nyt rupesi uusi hirmuvalta taas\nraivoomaan; suuri joukko kansalaisia mestattiin julkisesti tahi\nsurmattiin salassa. Näistä on mainittavin tuo vanha Ciceroni joka oli\nsaanut kunnianimen: \"isänmaan isä\". Sillä aikaa kuin Antonio oleskeli\nitämaissa sodantoimissa, anasti tuo sukkela Oktaviano Roomassa\nvähitellen itsevaltaisuuden. Vuonna 31 e.Kr. puhkesi synkeä\neripuraisuus heidän välillänsä ilmisotaan. Aktion meritappelussa tuli\nAntonio häviöön. -- Tämä tappelu lopetti aikakauden Rooman historiasta.\nSen loistavin aikakausi oli mennyt palaamattomiin. Vapaus ja sen\nsynnyttämät hyvät avut olivat jo kansasta hävinneet. Oktaviano muuttui\nnyt Rooman keisariksi,[3] Auguston nimellä, ehkä oli niin viisas, että\nantoi valtion tasavallallisen ulkomuodon pysyä kajoomatta. Mutta\nkeisarin hallitus kävi yhä itsevaltiaammaksi ja sen ohessa lisääntyi\nvaltion hervottomuus. Ulkoa uhkasivat Germanilaiset, Götit ja muut\nraa'at kansakunnat, jotka hävittivät ja ryöstivät kaukaisempia\nalusmaita, jopa aikojen kuluessa tunkeusivat Italiaankin. Valtakunnan\nsisustassa taas pitivät soturit useimmiten hallitusta. V. 395 jälkeen\nKristuksen jaettiin valtakunta kahteen osaan: länsiroomalainen ja\nitäroomalainen keisarikunta. V. 476 jälkeen Kristuksen, viimeisen\nroomalaiskeisarin Augustulon hallitessa, sai länsiroomalainen\nkeisarikunta loppunsa. Itäroomalainen elikkä Kreikkalainen\nkeisarikunta pysyi aina vuoteen 1453, jona Turkkilaiset valloittivat\nKonstantinopolin pääkaupungin.\n\nNäin loppui roomalainen valtakunta. -- Roomalaisten yksivakainen ja\nkova luonne, heidän kolkka ja vakaamielinen jumalanpalveluksensa ynnä\nsotahalunsa eivät tehneet mieltänsä ihannetaiteisin ja tieteisin\ntaipuvaksi. Jo vanhimmissa aioissakin oli jonkunmoisia virsiä\njumalanpalveluksen viettämisessä ja lauluja kesti-atrioilla tavallisia.\nMutta vasta sitten kuin Kreikka muuttui Rooman alusmaaksi ja sen olot\nsiis tulivat Roomalaisille tutuiksi, rupesi vireämpi halu\nihannetaiteisin ja tieteisin heräämään. Verisiä taistelusleikkiä ynnä\npetojentappeluja tulivat Kreikan hauskojen kilvoitus-leikkien siaan.\nTaistelijat hakkasivat toinen toistansa kaikenmoisilla surma-aseilla.\nSittemmin, kun Roomalaiset olivat jonkunmoiseen sivistykseen\npäässeet, rupesi puheliaisuuden taide kukoistamaan. Olikin usein\njulkisilla puhelijoilla yhtä paljon voimaa, kuin sotapäälliköillä\nsotajoukkoinensa. Jälkeen Auguston rupesivat taiteet ja tieteet\nvähitellen riutumaan.\n\nRoomalaisten alinomaset sodat ja valloittamiset kartutti heille\nsodansaaliista paljon rikkautta. Mutta tämä oli niin kovin\nepätasaisesti jaettuna, että suurin rikkaus ja viheliäisin köyhyys\nseisoivat rinnatusten. Rikkaita oli semmoisia, joille meidän aikaiset\npohatat tuskin voivat vertoja vetää. Krassolla esimerkiksi sanotaan\nolleen maantiluksiakin noin puolen-kolmatta miljonan ruplan arvosta.\nMutta tämmöinen ääretön rikkaus synnytti ylellisyyden ja komeuden, jota\ntuskin voimme arvatakkaan, ja sen ohessa myöskin semmoisen tapain\nturmeluksen, joka on meille ihan outo. Useammissa huoneissa nähtiin\nkulta- ja hopea-astiat. Kalliit kivet, kuvapatsaat, kultaa, hopeata\nynnä muuta kallis-arvoista, jota Roomalaiset sodansaaliina olivat\nkaiken maailman osista kiskoneet, oli kaikki Roomassa ko'ottuna. Eipä\nsiis ihmettäkään että ylellisyys meni rajattomiin. Erään Skauron\nnäytelmähuoneesta sanotaan olleen 80,000 istunpaikkaa, jotka\nnojaantuivat 360:teen marmorapatsaisin; vieläpä sanotaan sen olleen\nkoristettu 3,000:nnella kreikkalaisilla kuvapatsailla ja kauniimmilla\nkuvauksilla. Hehkuvaisuus ei enään tiennyt määrääkään. Sadan\npeninkulman kaukaisista paikoista tuotiin summattomalla kustannuksella\nkaloja ja muita herkullisia ruoka-aineita. Pidettiin useinkin\nkesti-atrioita, jotka maksoivat yli 10,000 hopearuplaa. Erään Hirrion\nmerikalat ja kalalammikot sanotaan maksaneen hänelle vuosittain noin\n300,000 hopea ruplaa.\n\nNäin vajosivat Roomalaiset yhä syvemmin hehkuvaisuuteen ja siitä\nsyntyvään tapain turmelukseen. Ei mikään maallinen voima enään olisi\nvoinut estää ihmiskuntaa täydelliseen häviöön joutumasta, ellei\nKristin-usko olisi tullut maailman pelastukseksi. Tämä synnytti\nihmisissä uudet voimat ja vehkeet ja oli siis uuden aian oikea\npäivänkoitto. Erittäinkin on Kristinuskosta mainittava, että se\njaloilla opillansa vähitellen vaikutti orjuuden poistamisen.\n\n\n\n\n\n\nToinen Osake.\n\nKristuksen jälkiset kansakunnat.\n\n\nEntisen osakkeen lopussa jätimme sivistyneen maailman surkeaan tilaan.\nKaikki hengellinen voima oli siltä kadonnut. Kristinusko kyllä,\nniinkuin jo ennen olemme maininneet teki tehtävänsä, mutta koko se\nsukukunta, joka ihmiskunnan asioita ajeli, oli semmoiseen turmelukseen\nvaipunut, ett'ei siitä enää ollut paljon toivomistakaan. Uusi suku,\nuudet kansat tarvittiin, joihin saisi Kristuksen jalo oppi kylvää\nsivistyksen siemenet. Nämät kansat vielä elivät suuressa raakuudessa,\nmutta heissä oli tuo luonnon kasvattama voima ja kelpo, joka teki\nheidät korkeampaan sivistykseen mahdollisiksi. Aasiasta olivat nämät\nkansat, jotka olivat germanilaista sukuperää ja kutsuttiinkin yhdellä\nnimellä Germanilaisiksi vähin erin Eurooppaan tunkeuneet, niin että jo\nKristuksen syntymä-aikana germanilaisia kansoja asui Maas-virrasta aina\nDonau-virran suulle ja Itämerestä aina Karpativuorille. Roomalaiset\neivät näistä paljon tienneet, ehkä saivatkin heidän voimaansa ja\nurhoollisuuttansa tuntea. Sillä nämät raa'at kansat olivat ottaneet\ntavaksensa tunkeuda Rooman alus-maihin ja kun tuo hehkuvaisuuteen\nuupunut Rooman kansa ei enään voinut paljon vastarintaa tehdä,\nrupesivat sitä yhä kiivaammin ahdistamaan, kantaen veroa milloin\nmissäkin. Rooman keisarit ottivat heitä sotapalvelukseen, kun oli\nomista alamaisistaan kaikki sotakunto kadonnut. Mutta nämät vieraat\neivät suotta menneet Rooman edestä miekan mittelohon, useinkin omia\nheimolaisiansa vastaan, vaan ottivat tästä vaivastansa runsaan\npalkinnon. V. 476 j.Kr., jona viimeinen jäännös länsiroomalaisesta\nvaltakunnasta hävisi, oli kaikki muut Rooman alusmaat paitsi Italiaa\nnäitten raakalais-kansain käsissä. Nyt näytti koko itäinen Eurooppa\nkovin surkealta. Sillä kun joutuu hengellinen voima rappiolle, ei voi\nmyöskään maallinen kukoistua. Ja niinpä nytkin oli. Nuot alinomaiset\nsodat olivat hirvittäväisen häviön vaikuttaneet. Monet suuret kaupungit\nolivat vallan ihmisistä tyhjät tahi kokonaan hävitetyt. Erittäinkin oli\nItalian tila surkuteltava. Niinpä juttelee eräs roomalainen pispa,\nkuinka Tuskian nimisessä maakunnassa Italian maata ei löytynyt melkein\nyhtä ainoata henkeä. Ehkä tässä lauseessa lieneekin paljon liioiteltua,\nnäyttää se kumminkin, mimmoiseen kurjuuteen tämä maakunta oli joutunut.\nPohjoisessa Italiassa olivat asiat samalla kannalla. Jolla oli voimia,\nrupesi rosvoksi, sillä tämä oli nykyisinä aikoina paras elatuskeino.\nPellot olivat viljelemättömät, niityt muuttuneet nevoiksi ja monet\nmaanpaikat, jotka ennen olivat hyvissä varoissa ja voimissa olleet,\nmakasivat nyt autiomaina. -- Ihmeellistä on nähdä, kuinka asiat tästä\nsurkeudesta pääsivät paremmalle kannalle. Niinkuin jo olemme\nmaininneet, olivat Kristin-usko ja uusi suku, joka nyt oli astunut\nhistorian näkyville, ne keinot, joittenka kautta maailma, niin\nsanoakseni, uudesta syntyi. Ennenkuin lähdemme näitten kansain eri\nluonnetta ja vaiheita tutkimaan, täytyy meidän lyhykäisesti kertoella,\nkuinka he, jotka olivat kauan Rooman valtaa häirinneet ja sen\nhävittäneetkin, vaelsivat hakien itsellensä asuma-siaa ja viimeinkin\ntulivat vakinaisille asuntopaikoille. Nämät tapaukset, jotka ovat\ntäynnänsä hämmennystä ja sekasortoa, kutsutaan historiassa nimellä:\nkansain-vaellukset.\n\nKansain-vaellukset alkavat Hunnilaisten tulolla Eurooppaan v. 375 j.Kr.\nTämä kansa tuli Aasian aromailta. Mikä syy lienee pakoittanut heitä\ntähän vaellukseensa on tietämättömissä. Mutta näkyy ainakin olleen\nkansoissa joku salainen taipumus, joka on pakoittanut heidät idästä\nlänteen vaeltamaan. Sillä se seikka käy maailman historiasta selväksi,\nettä maan asuttaminen on tapahtunut idästä länteen. No, mikä lienee\nollutkin, on se vaan selvänä totena, että Hunnilaiset Eurooppaan\ntultuaan panivat kaikki kansat, jotka tiellänsä olivat, liikkeelle.\n\nEnnenkuin rupeemme heidän retkeänsä Euroopassa ja sen seurauksia\nkatsastelemaan, täytyy meidän heidän tavoistansa muutamia sanoja\nlausua, koska ovat kansain-vaellusten oikea syy. -- He mainitaan\nolleen ulkomuodoltansa hirmuisen julmat, jotta enemmin olivat\nkaksijalkaisten eläinten näköiset kuin ihmisten. He eivät nauttineet\nmuuta ruoka-aineita, kuin lihaa, jota söivät vallan raa'altansa, ja\nmetsissä kasvavia yrtinjuuria. Sanotaan heillä olleen tapana panna\nlihakappaleet satulaksi hevosenselkään, sillä tavalla kantaen evään\nmukaansa. Leipää pitivät he aivan ventona ruokana. Maanviljelys oli\nheille vallan outo. Vakinaisia asuntopaikkoja eivät kärsineet.\nLapsuudesta saakka olivat oppineet kuljeskella yli ympärin metsissä ja\nmajoitella milloin missäkin, useinkin sinertävän taivaan alla.\nTavallisesti oli heillä kuitenkin telttiä, jotka veivät mukaansa\nmatkoilla. Vaatteitansa, joita oli heillä palttinasta ja myöskin\nmetsänhiirien nahasta, eivät riisuneet ruumiistansa, ennenkuin nämät\nhajosivat ryysyiksi. Hevosiinsa olivat ikään kuin kiinnitetyt. Hevosen\nselässä söivät, nukkuivat ja toimittelivat kaikkia askareitansa.\nTappeluksissa sanotaan heidän olleen erinomaisen sukkelia, niinkuin\ntavoistansa muutoinkin on arvattava.\n\nTämmöinen oli nyt se kansa, joka pani kaikki entiset asiat sekasortoon.\nEnsin tapasivat Alanit, joista osa yhdistyi heidän laumoihinsa ja\ntoinen lähti heitä pakoon. Sitten kohtasivat Götiläiset, jotka\nasuskelivat Don-virrasta aina Theiss-virtaan saakka. Nämät jakaantuivat\nkahteen pää-osaan: Itägötiläiset ja Länsigötiläiset. Edelliset\nlannistuivat Hunnilaisten alle, mutta Länsigötiläiset pakenivat\nKreikkalaiseen keisarikuntaan, jossa saivat asuntopaikkoja. Mutta tänne\nasettuansa sekaantuivat pian riitaan Kreikkalaisten kanssa. Jonkun aian\nperästä ilmaantuivat he Italiassa, hävittäen Rooman kaupunkia. Tästä\nlähtivät Espaniaan, jossa perustivat väkevän valtakunnan. --\nHunnilaiset taas riensivät yhä länteenpäin, pakoittaen kaikki\nGermanilaiset ja Slavilaiset kansakunnat, jotka asuivat Don, Weichsel\nja Donau virtojen välillä, joko pakoon lähtemään tahi valtansa alle\nlannistumaan. Niinpä lähti eräs Radagaiso niminen kuningas ynnä suuret\nsotajoukot Sveviä, Alania ja vandalia Hunnilaisia pakoon ja tuli\nhävittäen ja kaikenlaista julmuutta harjoittaen Italiaan, jossa tuho\nhänen saavutti. Iso osa sotilaitansa sai täällä surmansa ja muut\npötkivät joutuisasti pakoon, lähtien isommalta osalta Galliaan, jossa\nrupesivat kaikellaisiin tuhotöihin. Muutamia vuosia jälkeenpäin tulivat\nsamat kansat Espaniaan, jonka asuttivat. Tämä tapahtui vuonna 409 j.Kr.\nJo v. 429 lähtivät vandalit Gibraltarin salmen yli Ahrikkaan jonka\npohjoispuolen ottivat valtoihinsa. Täällä valtansa pysyi nuon\nvuosisadan aikaa. -- Hunnilaiset taas näyttävät nyt jonkun aian\npysyneen alallansa. Mutta tämä lepo pian loppui, kun tuo mainio Attila\ntuli heidän kuninkaaksensa. Tätä miestä pelkäsi ja kamoksui koko\nsenaikainen maailma. Hänen julmuudestansa oli semmoinen pelko syntynyt,\nettä oli hoku semmoinen että mihin hevosensa kavio oli astunut, siinä\nei enään ruohoa kasvanut. Tämän miehen johdon alla tulivat Hunnilaiset\nGalliaan, johon aikojen kuluessa erityisiä kansoja oli asettunut.\nEtevimmät olivat Frankilaiset, jotka sittemmin ottivat koko Gallian\nvaltoihinsa, ja Burgundilaiset jotka asuivat itäisessä osassa maata.\nLänsi-götiläiset taas pitivät Espaniaan koskevan osan maata\nhallussansa. Kaikki nämät kansat ynnä Roomalaiset liittyivät yhteen,\nvastustaaksensa Hunnilaisia ja tekivätkin heille niin kovaa\nvastarintaa, että heidän täytyi suurella häviöllä peräytyä. Mutta jo\ntulevana vuonna 452 j.Kr. tunkeusi Attila hävittäen ja polttaen\nItaliaan. Täältä sanotaan roomalainen pispa Leo hyvillä sanoilla\nsaaneen hänen palaamaan. Jo seuraavana vuonna kuoli Attila ja\nHunnilaisten nimi ja valta katosi historiasta.\n\nNiinkuin jo ennen olemme maininneet, hävisi Rooman valtakunta Italiasta\nkokonaan v. 476 j.Kr. Italian haltiaksi tuli nyt Herulien ruhtinas\nOdoacer. Mutta jo v. 493 täytyi Herulien lannistua Itägötiläisten alle,\njotka nyt pääsivät Italian hallitsijoiksi. Heidän valtansa pysyi\nvuoteen 553, jolloin Kreikkalainen keisari Justiniano kukisti Italian\nvaltansa alle. Mutta eipä aikaakaan, niin kadottivat Kreikkalaiset\nkeisarit koko pohjoisen puolen Italiata Longobardille, jotka tulivat\ntähän maahan nykyisestä Unkarista Donaun tienoilta. Heidän valtansa\nleveni yhä eteläänpäin, kunnes Frankilaisten keisari Kaarlo Suuri\nhävitti heidän valtakuntansa v. 776 j.Kr.\n\nVielä on Anglosaksien muutanto Britanniaan mainittava. Tämä maa oli jo\naikoja sitten tullut Roomalaisten valtaan, mutta kun Rooman valta oli\nruvennut yhä enemmin kitumaan ja rappiolle joutumaan, niin oli\nRoomalaisten täytynyt jättää koko tämä saarimaa oman onnensa nojaan,\nsuojellaksensa muita alusmaitansa. Kun vielä lisäksi turmelevaisia\nsotia rupesi raivoomaan maan asukasten välillä ja ei tahtonut voitto\nkummallekkaan puolelle oikein kallistua, niin olivat riidat vierasten\navulla ratkaistavat. Oli, näet, sota syttynyt Brittiläisten ja\npohjoisemmin asuvaisten Piktien ja Skottilaisten välillä ja kun eivät\nvoineet Brittiläiset torjua päältänsä vihollistensa päällekarkauksia,\nkutsuivat he avuksensa Anglosaksit, jotka asuivat pohjoisessa\nSaksanmaassa Pohjoismeren rannoilla. Nämät tulivatkin, mutta ottivat\npalkaksi avustansa maan haltuunsa.\n\n\n\n\nGermanilaiset (Saksalaiset).\n\n\nMelkein kaikki ne kansat, joita olemme maininneet, kansain vaelluksista\npuhuessamme, olivat Germanilaista sukuperää. Vanhojen Germanilaisten\ntavoista täytyy meidän siis vähän laveammin jutella, erittäinkin kun\nmeidän aikainen sivistys suurimmasta osasta ensin on heidän seassansa\njuurtunut ja kukoistanut. Germanilaisten oikea pesäpaikka oli Germania\neli nykyinen Saksanmaa. Mutta Germanilaisia kansoja otti myöskin muita\nmaita paitsi nykyistä Saksanmaata haltuunsa. Niinpä asettuivat\nFrankilaiset Galliaan eli nykyiseen Ranskanmaahan ja Anglosaksit\nBritanniaan. Näissä maissa on Germanilainen kansallisuus hämmentynyt\nniihin kansallisuuksiin, joitten hallussa maat ennaltaan olivat ja\nnäistä kansain-sekaannuksista ovat sittemmin nykyiset Ranskan ja\nEnglannin kansat syntyneet. Tästä näemme, kuinka sivistyksensä puolesta\netevimmät kansat Euroopassa monessa kohden nojaavat germanilaisuuteen.\nPuhuessamme tässä luvussa Germanilaisista, tarkastelemme parhaittain\nniitä, jotka asuskelivat nykyisessä Saksanmaassa ja joittenka jälkeiset\nnykyiset Saksalaiset ovat.\n\nGermanilaiset olivat vahvaa ja rotevaa sukua, pitkät ja soreat kuin\ntammet maansa metsissä. Terävät silmänsä olivat siniset ja hiuksensa\nkullankeltaiset. Tämä ulkomuoto oli Germanilaisilla vuosisatoja\nläpitsensä. Tukka oli Germanilaisilla suuresta arvosta, jonka tähden\npitivät siitä suurta huolta. Myöskin Roomalaisten tykönä pidettiin\nkullankarvaiset hiukset suuressa arvossa, niin että roomalaiset naiset\nkantoivat Germanilaisilta ostetuita hiuksia taikka antoivat omalle\ntukallensa voiteella, johon kultahietaa oli sekoitettuna,\nkullankarvaisen värin. -- Germanilaisten puku oli semmoinen ett'ei\nsiitä ollut ruumiin vapaalle liikunnolle ja voimien käyttämiselle\nmitään estettä.\n\nRuumiinmukainen nuttu eli takki hihoitta oli heidän alkuperäinen\npukunsa. Eläinten taljat kannettiin usein päällys-verhona, mutta tämä\noli enemmin koristukseksi, kuin peitteeksi. -- Myöskin Germanilaisten\nviholliset kiittivät ja ylistivät suuresti heidän hyvät avut. Heissä\noli muka suuri oman arvonsa tunto ja sekä itsenäiseen että\nvaltiolliseen vapauteen taipuva mieli. Germanilaisten mielenlaatuun\nkuului myöskin syvämielisyys ja tunnollisuus. Miehuus ja urhoollisuus\nelähyttivät kaikkia. Mies pidettiin arvossa sen mukaan, kuin hän oli\nurhoollinen ja sotaisa. Se oli suuri juhlallisuus, kun miehistyneelle\nnuorukaiselle ensin annettiin sota-aseet. Kaikkiin toimituksiin veivät\nmiehet sota-aseet mukaansa. Sota-päälliköitä valitessansa, pitivät\nenemmin lukua miehen urhoollisuudesta kuin i'ästä. Vaimot ja lapset\notettiin mukaan tappeluksiin, että muka niistä olisi sotivaisille\nsuurempi kehoitus urhoollisuuteen. -- Usein tapahtui, että joku arvossa\npidetty sotilas kutsui miehiä johonkuhun sota-yritykseen; silloin\nkokoontuivat useat hänen ympärillensä sekä sota-innosta että\nluottamuksesta kutsujan sotakuntoon. Kaikki kokoontuneet vannoivat\nuskollisuuden valaa hänelle, niin että hänen oli oikeus tappaa se, joka\nosoitti tottelemattomuutta ja uppiniskaisuutta. Jälkeen tappeluksen\nantoi hän palkinnoksi seuraajillensa jonkun osan sotasaaliista,\nniinkuin sota-aseita, hevoisia ja vaatteita. Germanilaisten sotahimo\npakoittivat heitä usein lähtemään muille maille sotapalvelukseen. Niin\noli Augusto keisarilla Roomassa germanilainen vartiajoukko.\n\nTappelukseen rynnätessä nostivat Germanilaiset kamottavaisen\nsotahuudon. Jos soturin voimat lannistuivat, niin riensivät usein\nnaiset avuksi. Tästä näemme, kuinka naiset ottivat osan miesten\ntoimissa. Olikin ominaisuus Germanilaisissa, että pitivät naiset\nsuuressa kunniassa. Tässäpä oli alku, jonka vasta Kristin-usko saatti\nkukoistukseen, siihen ritariseen mieleen, joka keski-aikana oli yleinen\nGermanilaisissa kansoissa. -- Vanhoilla Germanilaisilla kyllä oli\npakanallisia menoja, mutta nämät olivat vallan erilaiset Itämaalaisten\njumalanpalveluksesta. Synkeissä metsissä, ikivanhain puitten juurilla\nrukoilivat isäinsä jumalia. Täällä oli heillä pyhiä paikkoja jumalain\nkunniaksi.\n\nKun Germanilaiset vielä paimentolaisina elivät isän-valtaisuudessa, oli\nkunkin perheenisäntä sen korkein herra. Ainoastaan sodassa valittiin\nerityinen päällysmies. Näitten päälliköitten, ruhtinasten ja\nkuningasten valta oli hyvin rajoitettu ja määrätty. Jo aikasin oli\nGermanilaisilla eroitus vapaitten ja orjain välillä. Ainoastaan\nedelliset otettiin kansan lukuun ja ainoastaan heillä oli\nkansain- kokouksissa jotakin sanomista. Kuninkaat, jotka pian\nalinomaisten sotain tähden tulivat tavallisiksi, eivät saaneet muuta\neläkettä kuin vapa-ehtoisia lahjoja ja suurempaa osaa sotasaaliista.\nTähän tuli vielä joku osa sakoista. -- Kun joku maa oli valloitettu,\njaettiin se kuninkaan ja etevimpien sotilasten välillä. Tämä jako\ntapahtui arvalla. Kuningas taas antoi usein omasta maan osastaan jonkun\nmaatilkun läänityksenä seuraajillensa, kun ei muulla voinut heidän\napuansa palkita. Samalla tavalla tekivät myös etevimmät sotilaat\n(Athalingit), jotka eivät yksin lähteneet sotaan, vaan toivat mukaansa\nseuran, joka heiltä sai palkkansa. Tämän palkan antoivat Athalingit\nsiitä maan-osasta, joka jaolla oli langennut heidän osallensa. Myöskin\noli semmoisia (Frilingit), jotka tulivat sotaan ilman seuratta. He\nsaivat vähemmän maanosan kuin Athalingit, kun ei heillä ollut mitään\nseuraa palkittavana. Kukin läänityksen ottaja eli vasalli oli\nläänissänsä itsevaltainen. Hänellä oli ainoastaan lääniherransa kohtaan\nmuutamia velvollisuuksia. Näistä etevin oli velvollisuus lähteä sotaan\nkun tuli lääniherrasta käsky. Aikaa voittaen muuttuivat läänitykset\nperittäviksi ja silloin tulivat vasallit melkein itsenäisiksi\nruhtinaiksi.\n\nSivistyksen siemenet saivat Germanilaiset kansat Roomalaisilta.\nNuot entiset raa'at elatuskeinot, metsästäminen ja karjanhoito,\njättivät vähitellen siaa maanviljelykselle, keinollisuudelle ja\nkaupan-liikkeelle. Kristinusko vaikutti mahdottoman paljon\nGermanilaisten sivistyttämiseen. Tämä tuli ensin Länsigötiläisille\ntutuksi; pispa Ulphilas käänsi neljät Evankeliumit heidän kieleksi.\n-- Kaupan-liike sydänsaksassa ei ensinnä ollut muuta, kuin\nluonnon-tuotteitten vaihettaminen. Frankilaisten keisari Kaarlo Suuren\naikana määrättiin muutamia paikkoja, joissa olisi kauppatavarain\nvaihetus tapahtuva. Eläinten-taljoja, suolaa, viljaa, viiniä, kudotuita\nkankaita ja orjia oli tavalliset kauppatavarat. Muutoin on kaupasta\nmerkittävä, että se jo aikasin tuli Juutalaisten käsiin, sillä meidän\non muistaminen, ett'ei entisinä aikoina löytynyt mitään porvari-säätyä.\nTämä syntyi vasta 13:nnella vuosisadalla.\n\nGermanilaisten vanhat la'it ja oikeudet ovat mitä merkillisimpiä.\nEnsi-aikoina ratkaistiin kaikki tärkeimmät riidat yhteisissä\nkansan-kokouksissa, mutta vähemmät riita-asiat heitettiin kyläkunnan\nesimiesten ratkaistaviksi, sitten kuin jonkunmoinen lautakunta ensin\noli sanonut ajatuksensa. Tuomiot langettivat nämät riitain ratkaisijat\nenemmin vanhan tavan mukaan kuin minkään varsinaisen lain ohjeesta,\nsillä vasta myöhemmin tulivat kirjoitetut la'it tavallisiksi. Tuli,\nnäet, tarpeelliseksi kirjallisesti säilyttää ne säännöt, jotka\nelivät kansan huulilla. Nämät la'it tarkoittivat parhaasta päästä\npahanilkisyyden rankaisemista. Kovin rangaistus oli kuolema, jota\nkuitenkin harvoin ja ainoastaan jumalain lepyttämiseksi käytettiin.\nAinoastaan papit saivat kuoleman tuomion julistaa. Muita ruumiillisia\nrangaistuksia kuin kuolemaa ei tarvinnut vapaan miehen kärsiä.\nAinoastaan orjat olivat kurituksen alaiset. Sakot olivat tavallisimmat\nrankaisemisen keinot. Asetukset vahingon korvauksesta ovat erittäin\nmerkittävät. Jos esim. kellään putoovasta puun-oksasta tuli joku\nvanhinko, sai hän vahinkonsa korvaukseksi sen puun omaksensa, josta\noksa oli pudonnut. Samalla tavalla jos jonkun elikko vahingoitti\nketään, täytyi omistajan antaa elikko vahingoitetulle korvaukseksi.\nSen mukaan, miten ja millä tavalla rikos oli tehty, määrättiin\nrangaistuksen kovuus. Jos oli joku kavaluudella tapettu, niin kävi\nrangaistus tappajalle kovemmaksi. Ensinnä suoritettiin sakot elikoilla,\nmutta sittemmin rahoilla, kun olivat Roomalaisilta oppineet näitä\nkäyttämään. -- Kavaluudella tapahtuneesta murhasta maksettiin nuon 600\nruplaa sakkoa; mutta riidan vimmassa tapahtuneesta maksettiin\nainoastaan 200 ruplaa sakkorahaa. Kunkin jäsenen tärvelemisestä oli eri\nsakko-makso. Myöskin oli eroitus sakoissa, jos oli veri vuotanut taikka\nei. Säätykunnian loukkaamisesta oli rangaistus semmoinen, että\nrangaistuksen alaiselta leikattiin hiukset ja parta pois. Väkivoimalla\nmurtautua toisen huoneesen pidettiin erinomaisen suurena rikoksena ja\nrangaistiin kovasti. Kun jonkun omaisuutta joko ostolla tahi lahjalla\ntoiselle omistettiin, oli joku kuvauksellinen toimitus tapahtuva, jolla\nosoitetiin entisen omistajan oikeuden menevän toiselle. Tämä tapahtui\nkaupan tahi lahjan vakuutukseksi ja lupauksen ynnä erittäinkin valan\nvahvistukseksi. Kun esm. joku maantila myytiin, antoi myyjä kappaleen\nturvetta eli muuta semmoista ostajalle, ja huonet-rakennuksen myytäessä\nsai ostaja lastusen. Käden-lyöntö oli tavallinen lupauksen vahvistus.\n\nKukin vapaa mies oli ainoastaan vertaistensa tuomion alainen. Valan\nvannomista seurasi tavallisesti kaikenlaisia juhlamenoja. Pakanaisuuden\naikana koski mies valaa vannoessa sota-aseisiinsa, vaimo taas\nhiuksiinsa ja tuomari sauvaansa. Myöskin asetettiin niin kutsutuita\nvalan-auttajia, joittenka oli tarkoitus, ta'ata vannojan totuullisuus\nsillä että he hänen kanssansa käsi kädessä tekivät valaa. Näitten luku\noli sen mukaan, kuinka tärkeä asia oli ja mistä säädystä vannoja. Kun\nKristin-usko oli päässyt juurtumaan ja siinä ohessa myös katolilainen\nepä-usko ja taika-uskoisuus, niin tulivat pyhä-tuomiot suureen\nkunniaan. Näistä ovat merkittävät tulikoetus ja vesikoetus. Oli, näet,\nkanteen alaisen täytymys paljain jaloin astua tulikuumain saarain\npäälle, tuoda sormus eli kivi kiehuvasta vedestä, pitää polttava rauta\nkädessä j.n.e. Jos tämä tapahtui hänen vahingoitsematta, niin arvattiin\ntuosta hänen rikokseen syyttömäksi.\n\nSuuri muutos tapahtui kaikissa Saksalaisten oloissa, kun kolmas sääty\neli porvari-sääty syntyi. Toiset valtio-säädyt olivat aatelisto ja\npapisto. Aatelisto ei harjoittanut muuta, kuin sotaa ja ryöstöä ja eli\nrauhan aikoina linnoissansa laiskuudessa ja hekumallisuudessa. Tapansa\nolivat raa'at, kun taas kaupungissa vapaitten porvarien keskellä leveni\nsiveys ja sivistys ynnä porvarillinen yhteishenki. -- Vähitellen hajosi\nkoko kansa erityisiin virka- eli ammatti-säätyihin, niinkuin aatelisto,\nporvaristo, vapaat ja orjuudessa elävät talonpoiat, la'in-oppineet,\nkäsityöläisten ammattikunnat ja hiljan syntyneitten Yli-opistojen\nopettajat. Tämmöinen ammattisuus kaikissa oli keski-aialle omituinen ja\nkoski kaikkiin oloihin, vaikuttaen kilvoituksen keinollisuudessa,\nkaupassa, taiteissa ja tieteissä. Se poisti tavoista tuon entisen\nraakuuden ja sivisti yhteiselämän muodot.\n\nOlemme kansain-vaelluksista puhuessamme näyttäneet kuinka germanilaiset\nkansat tulivat vakinaisille asuntopaikoille, Germania eli meikäläisellä\nnimellä Saksanmaa jäi suurimmaksi osaksi Germanilaisten haltuun, jotka\ntäällä muuttuivat yhdeksi ainoaksi kansaksi: Saksalaiset. Mutta koko\nitäinen puoli Saksanmaata aina Elbe-virtaan saakka oli Slavilaisten\nvallassa, jotka kansain-vaellusten aikoina olivat tänne siirtyneet, kun\nGermanilaiset tunkeusivat länteenpäin, ottaen haltuunsa Roomalaiset\nalusmaat. Näissä on Germanilaisuus hämmentynyt muihin kansallisuuksiin,\nmutta on sen siaan aikojen kuluessa Slavilaisilta voittanut semmoisen\nalan, että Slavilaisuus jo on melkein kokonaan Saksanmaasta hävinnyt.\n-- 8:nnella vuosisadalla kukisti Frankilaisten keisari Kaarlo Suuri\nsuurimman osan Saksanmaata valtansa alle. Mutta hänen valtakuntansa\njaettiin, poikansa Lutvikki hurskaan hallitessa, kolmeen osaan. Näin\nsyntyi Kaarlon äärettömästä keisarikunnasta kolme erityistä valtiota:\nRanskan eli Frankilaisten, Saksan ja Italian valtiot. Saksanmaa oli\nensinnä vaali-valtio, s.o. erityiset ruhtinaat valitsivat kuninkaan.\nSittemmin saivat ainoastaan muutamat ruhtinaat, niin kutsutut\nvaali-ruhtinaat (Churfürsten) kuninkaan-vaaliin ryhtyä. Viimein tuli\nkruunu Habsburgin suvulle perittäväksi. Ehkä Saksanmaa oli yksi\nvaltakunta, jonka ylimäinen oli keisari, oli se jakaantunut useampiin\nherttuakuntiin j.n.e., joittenka hallitsijat eivät keisarista paljon\nlukua pitäneet, vaan olivat ja eleskelivät oman mielensä mukaan.\nYmmärrettävä on, kuinka höllä tämmöinen side oli. Niinpä olikin\nvaltakunta kauan kitunut, ennenkuin se vihdoin viimeinkin (v. 1806)\nhajosi useampiin toisistansa erinäisiin valtioihin. Saksan keisari otti\nnyt nimeksensä: Itävallan keisari. Karkoitettuansa Ranskan keisari\nNapoleonin Saksanmaasta, tekivät kaikki Saksanmaan valtiot keskinäisen\nliiton, joka nyt on ainoana siteenä heidän välillänsä.\n\n\n\n\nFrankilaisten valta.\n\n\nFrankilaisten tavoista ei tarvitse meidän tässä erityisesti puhua,\nkoska jo edellisessä luvussa olemme tarkastelleet Germanilaisia\nyleensä, joihin myöskin Frankilaiset kuuluivat. Frankilaisten\nasettumista Galliaan eli nykyiseen Ranskanmaahan olemme jo maininneet.\nTäällä perustivat väkevän valtion, jonka alle koko Gallia tuli\nkuulumaan. Sen perustajana oli Chlodvig. Sen oikea kukoistus-aika\ntapahtui, kun Kaarlo Suuri pääsi hallitsijaksensa. Tämä laski valtansa\nalle kaikki muut germanilaiset kansat, niin että tällä aikaa\nFrankilaiset olivat Germanilaisten pääkansa. Mutta tämä ei kauan\nkestänyt. Niinkuin jo ennen olemme sanoneet, hajosi Frankilaisten suuri\nvalta Lutvikki Hurskaan hallitessa. Tämä kuningas, näet, jakoi\nvaltakuntansa poikainsa välillä, jotka suostuivat tähän jakoon v. 843.\nNyt tuli Frankilaisten valta sisältämään suurimman osan nykyistä\nRanskanmaata. -- Frankilaisten kansallisuus oli näinä aikoina vielä\nsuuressa voimassa. Mutta vähitellen rupesi se riutumaan. Sillä\ngallilainen kansallisuus, joka, sittenkuin Frankilaiset olivat maahan\ntunkeuneet, oli joutunut sorrettuun tilaan, heräsi taas uuteen voimaan.\nKun Kaarlo Suuren suku oli kuollut sukupuuttoon (v. 987) ja Kapetingein\nsuku kohonnut Ranskan kuninkaan-istuimelle, rupesivat Frankilaiset\nvähitellen hämmentymään gallilaiseen kansallisuuteen, jonka hallussa\nmaa ennen Frankilaisten tuloa oli ollut. -- On historiassa usein\nhavaittu, kuinka semmoisissa maissa, jotka ovat joutuneet\nvieras-kansain haltuun, alkuperäisen kansallisuuden ensin on täytynyt\nlannistua vieraan alle, mutta sitten uusilla voimilla hakenut ja\nvoittanut sorretuita oikeuksiansa takasin. Niinpä nyt Ranskanmaallakin\nasiat muodostuivat. Molemmat kansat hämmentyivät toisiinsa yhdeksi\nkansaksi: Ranskalaiset. Ehkä tämä uusi kansa ja myöskin maa on saanut\nnimensä Frankilaisista, nojaa se kuitenkin verrattoman suurimmalta\nosalta gallilaisuuteen. Myöskin näemme nykyisen Ranskan kielestä, että\nse sisältää paljon Roomalaisia alku-aineita. Tämä on aivan helposti\nymmärrettävä asia, kun tiedämme, Gallian jo monta vuosisataa ennen\nFrankilaisten tuloa olleen Roomalaisten vallassa, jonka alle Caesar oli\nsen laskenut. --\n\nKun ei tila salli meidän lyhykäisestikään kertoa Ranskalaisten\nhistorialliset vaiheet, niin tahdomme vaan muistuttaa että he\nihmiskunnan edistymisessä aina ovat etupäässä astuneet.\n\n\n\n\nBritannian saarten asukkaat.\n\n\nKuinka Anglo-saksit asettuivat Britanniaan, josta isomman saaren\netelä-osa sai nimen Englanti, olemme jo ennen maininneet. Jo aikasin\nsaivat Anglo-saksit vihollista vainoa ja rynnäkköä kärsiä\nTanskalaisilta, jotka ryöstö-retkillänsä nousivat maalle Englantiin.\nViimein onnistui kuningas Alfred Suuren  voittaa Tanskalaiset\n(871-901). Mutta sittemmin rupesivat heidän päälle-karkauksensa\nuudestansa raivoomaan ja Tanskan kuningas Knuutti Suuri nousi (1016)\nEnglannin kuninkaan-istuimelle. Tämä ymmärsi Anglo-saksia lepyttää ja\nkiinnitti heidät etuihinsa. -- Anglosaksit, jotka jo 6:nessa\nvuosisadassa taipuivat Kristin-uskoon, olivat uljasta, ja oivallista\nkansaa. Ainoastaan yhdessä kohdassa, joka on tämän aian oloista\nymmärrettävä, ovat he moitteen alaiset: he kävivät vilkasta\norjan-kauppaa. Mutta pian syntyi heille uusia, pahempiakin vihollisia,\nkuin Tanskalaiset olivat olleet. Nämät olivat Normandialaiset, joista\ntahdomme tulevassa luvussa jutella. He tulivat herttuansa Wilhelm\nValloittajan johdon alla Normandian maakunnasta Ranskanmaalla\nEnglantiin, jossa voittivat Anglo-saksit Hastings'in tappelussa v.\n1060. Nyt jaettiin koko Englanti valloittajain välillä. Anglo-saksein\nkansallisuus masennettiin ja sorrettiin hirvittäväisellä tavalla.\nAnkara vihollisuus syntyi valloittajain, jotka viljelivät ranskalaista\nkieltä ja ranskalaisia tapoja, ja vanhain asukasten välillä, jotta\nnäytti ikäänkuin olisi Anglo-saksein kansallisuus astunut viimeisiä\naskeleitansa historian tantereella. Mutta aikaa voittaen rupesivat\nasiat heille selkenemään. Vähitellen pääsi Anglo-saksein kieli ja\nkansallisuus voitolle ja eipä aikaakaan, niin hämmentyivät molemmat\nkansat yhteen. Ja nyt vasta syntyi Englannin jalo kansa.\n\nVielä on meidän puhuminen muistakin kansoista, jotka asuskelevat\nBritannian saarilla.\n\nWalesit olivat jäännös Brittiläisten kansasta, joka Anglo-saksein\nmaahan tunkeudessa pakeni Britannian läntisiin maakuntiin, Wales'iin ja\nCornwales'iin. Täällä suojelivat kauan vapauttansa, kunnes he 13:nnellä\nvuosisadalla laskettiin Englantilaisten vallan alle. -- Kansan\nyhteisissä asioissa piti vanhin perää, niin kauan kuin hänessä oli\nkuntoa ja kykyä. Hänen avuksensa hallitusasioissa oli jommoinenkin\nneuvoskunta, jonka piti oleman viisaudesta, lain-taidosta ja\nkunnosta mainittava. Kullakin vapaalla miehellä olivat täydet\nkansalais-oikeudet, jos hallussansa oli viisi auran-alaa maata. Tämä\nmaan-ala oli jokaiselle maan-omistajalle tavallinen. Mutta paitsi tätä\nkansalaisille jaettua maata, oli yhteinen maan-ala, jonka tuotteet\nkäytettiin yhteisten tarvetten ostoksi. Aivan merkillinen on se seikka,\nettä myöskin naisilla oli oikeus kansankokouksissa antaa huutonsa.\nJoka oli autiomaan viljamaaksi tehnyt, sai tästä hyvästä muutamia\netu-oikeuksia nauttiaksensa. Aatelisvalta oli enemmin perustettu\nviisauteen ja tietoon kuin sotaisuuteen; aatelistoon kuului myös\ntuomarikunta.\n\nIriläiset eli Irlannin asukkaat ovat niitä kansoja, jotka ennen\nAnglo-saksein tuloa, asuttivat Britannian saaria. Epätiedossa on,\novatko Irlannin ensimäiset asukkaat tulleet Britanniasta tahi\nEspaniasta. Vanhat roomalaiset historioitsijat kertovat Iriläisten\nolleen sangen raakaa kansaa, jotka muka huviksensa söivät\nlähimmäisensä. Iriläisten historia tuli paljoa selkeämmäksi, kun he\n4:nellä vuosisadalla taipuivat Kristin-uskoon. Irlanti rupesi nyt\nKristin-uskon oikeaksi pesäpaikaksi, sai hengellisiä laitoksia,\nluostaria ja kouluja, joissa hurskaus ja tiede elostuivat, ja lähetti\nhurskaita, innokkaita ja oppineita miehiä pakanain kääntämiseksi\nEuroopan mannermaalle. Täydellä oikeudella nimitettiin Irlanti siihen\naikaan \"Pyhäin saareksi\". Irlantilaiset olivat iloista ja vilpasta\nkansaa, joka rakasti laulua ja tanssia. Ensimäinen valtiollinen laitos\noli semmoinen, että kullakin heimokunnalla oli päällikkönsä, kunnes\njommoinenkin kaikille heimokunnille yhteinen ylipäällikkö valittiin.\nTämä yhteinen päällikkö eli kuningas sai veroksensa karjaa ja oli\nkansan johdattaja sodassa; vaalilla pääsi hän kuninkaan-istuimelle\nmutta hänen täytyi ensin valalla vahvistaa erinäisten maakuntien la'it.\nPerintö-oikeutta ei löytynyt ollenkaan; ansion mukaan ja muutoinkin sen\nmukaan, kuinka hyväksi katsottiin, valittiin ruhtinas-suvusta\nkuninkaalle, hänen vielä eläessänsä, jälkeisensä. Irlannin\noppilaitokset olivat jo aikasin suuressa maineessa, jotta niihin\nulkomailta kokoontui paljon oppia harrastavia. V. 1172 joutui Irlanti\nEnglannissa hallitsevain Normandialaisten valtaan, jotka täällä kauvan\nvaltaa pitivät; melkein kolme vuosisataa kesti molempain kansain\nkeskinäinen taistelus. -- Mutta vielä pahempaan pulaan oli tämä onneton\nkansa joutuva. 16:nnellä ja 17:nnellä vuosisadalla tunkeusi tänne\nEnglannista siirtolaisia, jotka monien vaihetten perästä anastivat\nsuurimman osan maata valtoihinsa, syösten alkuperäiset asukkaat\nkurjuuteen ja viheliäisyyteen. Iriläiset ovat kaikin voimin koettaneet\nponnistella vieraita vastaan, mutta riutuvaiset voimansa ei näy enään\ntätä taistelusta kestävän, sillä kansallisuutensa häviää jo päivä\npäivältä isäinsä maalta.\n\nRoomalaiset tunsivat pohjoisessa Britanniassa ainoastaan Caledoniain\nkansaa, mutta 3:nen vuosisadan loppupuolella astuivat näitten siaan\nPiktit ja Skottilaiset historian näkyville. Piktit asuivat lakeudella\nja Skottilaiset vuorimaassa. Jälkimäiset sanotaan olevan sukuisin\nIriläisistä siirtolaisista, jotka 5:nestä vuosisadasta alkaen olivat\nmuka muuttaaneet Irlannista Skottlantiin. 9:nellä vuosisadalla saamme\nSkottilaisista varmempia historiallisia tietoja, kun tästä aiasta\njutellaan normannilaisten merisissien rosvo-retkistä Skottlantiin.\n\nKuningas Kenneth II, voitettuansa (v. 842) Piktien kuninkaan, yhdisti\nhänen maansa Skottilaisten maan-alaan ja tuli Skottlannin vallan\nvarsinaiseksi perustajaksi. Maan laitokset ja asetukset olivat\nhyvin Irlannin mukaiset. Skottilaisten tykönä oli ruhtinaallinen\nperintö-oikeus voimassa. Ainoana elämän huvituksena näyttävät vanhat\nrunot olleen. Laulun säveleitä seurasi tavallisesti rakkopillin ja\nhuilun ääni. -- V. 1603 sai Skottlanti saman hallitsijan kuin\nEnglantikin ja v. 1707 tapahtui täydellinen yhdistys näitten maitten\nvälillä.\n\nNäin olemme nähneet kuinka Britannian saarilla asuvaiset kansat\naikain kuluessa ovat lannistuneet, mitkä pakolla mitkä suosiolla,\nEnglantilaisten vallan yhdistykseen. Tästä yhdistyksestä on syntynyt\nSuuri Britannian väkevä valta. Muistutettava on, että Englannin kieli,\nkansallisuus ja sivistys on levinnyt leviämistänsä yli koko saarimaan\nja muut kansallisuudet saaneet jättää sille yhä enemmän alaa. Mutta\nmyöskin tätä saarimaata ulommaksi, jopa yli koko maanpiriäkin, on\nEnglannin valta ynnä kieli ja sivistys levinnyt. Sen melkoinen\nmerivalta, keinollisuus ja valtiollinen vapaus ovat mitä merkillisimpiä\nihmiskunnan historiassa.\n\n\n\n\nNormannilaiset eli Skandinavilaiset.\n\n\nTällä nimellä nimitettiin ennen muinoin Skandinavian eli Ruotsin,\nTanskan ja Norjan asukkaat. Heidän uskontonsa, josta tahdomme muutamia\nsanoja lausua, ja tapansa osoittivat sitä hillitöntä ja sotaista\nluonnetta, josta he ennen mainioina pidettiin. Etevimmät jumalansa\nolivat: Odin, joka oli kaikkien jumalien päällikkö, Thor, ukkosen\njumala ja jalomielinen Balder. Jumalat muka asuivat Asgard'in linnassa,\njoka oli keskellä maailmaa. Siellä oli myöskin Vallhallan hovi, jonne\nkaikki urostöissä kaatuneet kokoontuivat. Täällä muka jatkavat urohot\njumalien seurassa sotaiset vehkeensä, taistelevat keskenänsä ja\nviljelevät muita sotaisia askareita. Mutta kun atrian aika tulee,\nheräävät näissä sotamelskeissä kaatuneet uuteen elämään ja syövät\njuovat iloisessa sovussa jumalien kanssa. Brage, jumalien runoniekka,\nlaulaa heille muinaisista urostöistä.\n\nSota, metsästäminen ja sodan-harjoitukset olivat vanhain\nSkandinavilaisten tavalliset toimitukset. Kukin vapaa mies jätti\nmaanviljelyksen ja karjanhoidon orjillensa toimitettaviksi. Hänen itse\nmuka ei sopinut semmoisiin töihin ryhtyä. Hän ei mielistynytkään muihin\nkuin sotaisiin toimiin, juominkihuvituksiin ja runollisiin kertomuksiin\nisäin urostöistä. Tämmöinen puoliraaka elämä mielutti kokonaan hänen\nsydäntänsä. Tautiin kuoleminen pidettiin miehille häpeällisenä, jotta\nuseimmat omalla kädellä tappoivat itsensä, välttääksensä taudillisen\nkuoleman häväistystä. Kuoleman tuskat hymysuin kärsiä, oli miehen\nsuurin kunnia. Useinkin karkasi sotilas ilman mitäkään suojelus-asetta,\njopa vaateittakin tappelus-kihinään. Tämmöiseltä raa'alta ja\nhurjamieliseltä kansalta ei voinut keskinäisiä riitoja heimokuntien\nvälillä ja rosvoretkiä kaukaisille maille olla mitään outoa; ja kun se,\nniinkuin raaka ja sotanen kansa ainakin, piti verenkoston pyhänä\nvelvollisuutena, niin eipä voinut syitä verisiin taisteluksiin siltä\npuuttua. Rosvoretket elikkä merisissien (vikingar) sotakäynnit saivat\nalkunsa ruhtinaallisista miehistä, jotka kokoilivat ympärillensä joukon\nvapa-ehtoisia. Väen lisäytyminen ja yhä yltyvä raakuus teki aikain\nkuluessa tämmöiset retket yhä tavallisemmiksi. Vielä oli toinen\nseikka, joka paljon vaikutti rosvoretkien enenemiseksi; oli, näet,\nSkandinavilaisilla tapa semmoinen, että ainoastaan yksi poika peri\nisänsä tavarat ja muut saivat hakea eläkkeensä, mistä heille paraitten\nsopi. Luonnollisinta oli siis, että ryhtyivät semmoiseen elatuskeinoon,\njotka muutoinkin vallan sopi kansan ja aikakauden luonteesen. Vieläpä\noli usko semmoinen heissä juurtunut, ett'ei ollut hyvää kenenkään\nköyhänä tulla Odin'in tykö Vallhallaan vaan mitä enemmän tavaraa\nkuollut toi mukaansa, sitä suurempaa nautintoa piti hänellä oleman\nVallhallassa. Näinpä tulivatkin nämät rosvoretket yhteiseksi tavaksi ja\nvarsinaiseksi elatuskeinoksi. Ensin he eivät ulottuneet kauemmaksi kuin\nnaapurimaihin ja tapahtuivat milloin maitse milloin meritse. Mutta pian\nruvettiin pitkiä merimatkoja kulkemaan kaukaisille maille, jopa\nKeskimeren rannoillekkin. Näitten rosvoin eli merisissien haahdet\nolivat hyvin pienet ja hukkuivatkin usein mereen, mutta tämmöinen\nhukkumus pidettiin yhtä kunniallisena kuin kuolema tappelustantereella.\nAlukset olivat tavallisesti purjeetta, vaan pantiin airoilla\nliikkeelle. Tuo kolmentoista kyynärän pituinen peräsin koetti vahvankin\nmiehen voimia; joka ei voinut tällä perää pitää, sen täytyi jäädä\nkotiin. Merisissit eivät ainoastaan ryöstäneet ja hävittäneet\nrantamaita, vaan läksivät aluksillansa virtoja ylöspäin maan sisuun;\njos heiltä paluumatka suljettiin, läksivät maamatkaa johonkuun toiseen\nvirtaan, kantaen hartioillansa alukset ja voitetun saaliin, ja pääsivät\ntällä tavalla aukealle merelle. 9:nellä vuosisadalla oli into\ntämmöisiin retkiin korkeimmillaan. Myöskin maamatkoja samottiin.\nNiinpä kulkivat läpi Venäjänmaata aina Mustalle Merelle, jopa ottivat\nsotapalveluksenkin Kreikkalaisen keisarin hovissa. Samatenkuin\nSkandinavilaiset pitivät oman henkensä halpana, eivät muittenkaan\npaljon säästäneet. He olivat julmat ja säälimättömät vihollisillensa,\njoita sota-aseilla voittivat taikka joittenka maata ryöstivät, tuoden\nvälillä jumalillensa ihmisuhriakin. Tämmöisiin uhriin määrättiin ei\nainoastaan vangituita, orjia ja pahantekijöitä, vaan kun joku\nerinomainen onnettomuus kohtasi, uhrasi joskus isä poikansa ja maakunta\nkuninkaansakin jumalille lepyttäjäisiksi. Useimmiten täytyi\nvangituitten maksaa hyvät lunnaat, päästäksensä vapaaksi, ja se\npaikkakunta, jota merisissien tulo kohtasi, sai tavallisesti maksaa\naika pakkoveron. Eipä siis ole ihmeteltävää, että pelko ja vapistus\nseurasi heitä, missä vaan kulkivat, erittäinkin kun osoittivat\nmunkeille ja luostareille erinomaista vihollisuutta. -- Tämmöiset\nmerisissit voittivat v. 911 Frankilaisten kuninkaalta Neustrian\nmaakunnan, joka heiltä sai nimen: Normandia. Siinä taipuivat\nKristinuskoon ja ranskalaiseen kieleen. Täältä valloittivat Englannin,\njosta edellisessä luvussa olemme puhuneet. Myöskin lähti täältä\nsiirtokunta eteläiseen Italiaan, jossa niin muodoin syntyi\nnormandialainen valtio. -- Nämät meriretket taukosivat itsestään, kun\nruvettiin näissä pohjoisissa maissa Kristin-uskoa julistamaan. Tämä\nsaikin täydellisen voiton monien taistelusten ja vaihetten perästä noin\nv. 1150.\n\n\n\n\nSlavilaiset.\n\n\nSlavilaisten kansalahko on Germanilaisten jälkeen suurin; siihen kuuluu\nyli 60 miljonaa henkeä, jotka ovat levinneet yli koko itäistä Eurooppaa\naina Saksasta Aasian aroihin saakka, Itämerestä aina Hadrian merelle.\nSlavilaisten kieli ja kansallisuus vallitsee Pyömissä, Puolassa,\nVenäjässä, Moldaussa, Vallakiassa, Bulgariassa, Serbiassa, Bosniassa,\nKroatiassa, Slavoniassa ja Dalmatiassa; paljon Slavilaisia asuu myöskin\nUnkarissa, Kärnthen'issä, Krain'issa ja Lausitz'issa.\n\nSlavilaisten alkuperäinen koto on luultavasti Keski-aasia; sittemmin\nilmaantuivat Puolassa ja Venäjässä. He olivat sukuperän, ulkomuodon,\nlaitoksien, uskonnon, kielen ja tapain puolesta Germanilaisista vallan\nerilaiset, kun he Itä-euroopasta tunkeusivat aina Elbe-virtaan ja\nAdrian merelle saakka. Niinkuin Germanilaisetkin, olivat Slavilaiset\njakauneet moniin erinäisiin kansoihin, joista lännessä asuvaiset ovat\nSaksalaisten historialle merkilliset, kun olivat, näet, asuttaneet\nsuuren osan Saksanmaata. Itäisemmät taas perustivat väkeviä valtioita:\nVenäjä, Puola, Lithauen ja Schlesia. -- Näistä on Venäjä väkevimmäksi\nkohonnut. Tämän valtion perustajana oli (v. 862) eräs varägilainen\nruhtinas nimeltä Rurik. Jo aikasin rupesivat venäläiset Kreikan\nkeisarikuntaan rosvoretkiä tekemään. Nämät taukosivat kokonaan, kun\nruhtinas Vladimir Suuri taipui Kristinuskoon ja pakoitti myöskin\nalamaisensa siihen. Mutta valtakunnan voimat lannistuivat sisällisistä\nriidoista, jotta Mongolilaiset, jotka olivat lähteneet Keski-aasiasta\nja levittäneet pelkoa ja kauhistusta yli koko Aasiaa, laskivat sen\nvaltansa alle. Tästä orjuudesta pelasti Suuriruhtinas Ivana\nVenäjänmaan. Sitten on venäjän valta yhä levinnyt leviämistään. Sen\nsuuruuden oikea perustaja on Pietari Suuri, joka antoi sille\nsivistyneen valtion ulkomuotoa ja laajensi sen alaa aina Suomenlahteen\nsaakka. Mutta orjuus ja törkeä tietämättömyys on pysynyt ja pysyy\nvieläkin meidän aikana kansan seassa. Hallitusmuoto on kokonaan\nitsevaltainen. -- Toinen mahtava slavilainen valtio on ollut Puola.\nTämä ulottui mahtavaisuutensa aikana Unkarin rajasta aina Itämerelle ja\nSakanmaasta aina sydän-venäjään asti. Mutta sisälliset kapinat ja\nvaltiollisten lahkokuntain eripuraisuus syöksi valtion onnettomuuteen\nja kurjuuteen. Aatelistolla oli kaikki valta käsissä, rahvas eli\norjuudessa ja kuninkaalle, joka vaalilla pääsi arvoonsa, suotiin hyvin\nrajoitettua valtaa. Näin asiain ollessa, sen tuho viimeinkin saavutti.\nVenäjän, Preussin ja Itävallan hallitsijat jakoivat menneen vuosisadan\nlopulla koko valtakunnan keskenänsä. Venäjä sai paraan ja oikean\npää-osan, muut ottivat ne osat, jotka asemansa puolesta sopivat heille.\nPuolalaiset ovat turhaan koettaneet onnettoman isänmaansa vapauttaa.\nHeidän voimansa ovat lannistuneet vieraan väkivallan alle. -- --\n\nSlavilaisilla on vahva luu- ja jänne-rakenus; heidän ihonsa\nei ole niin valkoinen, kuin Germanilaisten, vaan on vähän\nruosteenkarvaiselle vivahtava. Merkittävämpi on kasvojen muoto, jossa\nkaikki kasvojen-viivat ovat kaarevammat ja vienommat, kuin\nGermanilaisilla. Slavilaiset ovat suopeat ja mieluiset tunnustamaan\nhengellistä etevämmyyttä. Merkillinen on heidän halunsa ja\nosaavaisuutensa, vieraita taitoja omistamaan, niinpä ei ole mikään\nkansa niin kerkeä oppimaan vieraita kieliä. -- Kansan-juhlallisuuksia\noli Slavilaisilla paljon ja niissä oli aina helisevä iloisuus. Ei\nmikään kansa Euroopassa ole niin huvituslauluihin ja tanssiin mieltynyt\nkuin he, ja ei kellään ole tanssi niin hurja ja vallaton kuin heillä;\nrakkopilli ja huuliharppu tekevät vieläkin slavilaisessa talonpoiassa\nmelkein lumoisen vaikutuksen. Kansanlauluja sanotaan löytyvän paljon.\nVieno, niinkuin ominainen luonteensakin, on Slavilaisten kielet; kaikki\novat lauluun hyvin mukavat. Paitsi neljä pääkieltä: Venäjän, Puolan,\nPyömin ja Serbian kielet, löytyy vielä monta kielenmurretta. Jo muinoin\noli Slavilaisten likaisuus suuressa huudossa ja maineessa, he eivät\nmuka tulleet pestyiksi muuta kuin kolme kertaa elämässänsä, ensin kuin\nsyntyivät maailmaan, sitten kun häitä pitivät ja viimeksi kun muuttivat\nManalan majoihin. Puku oli tavallisesti huono; talvella olivat\npukeuneet taljoihin ja kesällä pellavasta tehtyihin vaatteisin.\nAsumuksensa olivat viheliäiset multamajat, raketut keskelle nevoja tahi\nhieta-vuorille; muutamissa maakunnissa oli myöskin kaupunkia.\nSlavilaiset, kun olivat hyvin keinolliset, tekivät savesta ja\nmetalleista kaikenlaisia astioita. Maanviljelykseen ja vuorityöhön\nolivat hyvin taipuneet. Elantonsa oli tavallisesti tattaraa, hirssiä ja\nmuita kedonkasvuksia, mesi oli kansallinen juoma. Niinkuin\naasialaisetkin kansat ylenkatsoivat he vaimopuolta; äidille oli\nsallittu tappaa äsken synnyttämä lapsensa.\n\n-- Jumalanpalvelus oli Slavilaisilla monenmoinen. Jumalien luku oli\nsuuri erittäinkin Puolassa. Jumalankuvissa ei ollut ulkomuodolla mitään\nkunnianarvoista eli kaunista; erään Perun nimisen epäjumalankuvalla oli\npuinen vartalo, rautaiset jalat, hopea pää ja kultainen parta. Toisella\nSvantevit nimisellä epäjumalalla oli neljä päätä, kaikki kaunisti\nharjatetulla parralla, ja kaksinkertainen rinta; Czerneboh jumala oli\nkuvattu jalopeuran muotoiseksi. Papisto oli muutamissa slavilaisissa\nkansoissa varsin suuressa kunniassa. Rügen'in saarelle rakennetussa\ntemplissä oli kolme sataa pappia; täällä oli ylimäinen pappi\nsuuremmassa arvossa kuin itse kuningas. Paitsi templiä oli myöskin\nmuutamat ahot epäjumalille pyhitetyt; kivistä laitettiin jonkunmoinen\naitaus kivimöhkäleen ympärillä, joka siellä seisoi alttarina.\nIhmisuhrit olivat tavalliset, mutta näihin ei otettu muita kuin\nsotavankia.\n\nMuutamissa maissa, niinkuin Venäjässä pääsi Kristin-usko pian voitolle,\nmutta toisissa taas, erittäinkin Elben, Oderin ja Weikselin tienoilla\nruvettiin sille kovaa vastahankaa vetää, kun oli, näet, seurauksensa\nmaallinen orjuus levittäjäinsä alla. Paljon pakanallista verta\nvuodatettiin, ennenkuin Slavilaiset ottivat ristiä kumarraksensa, ja\nkristityitten täytyi puolestansa tuhansittain jättää henkensä\nalttiiksi, kun Slavilaiset koettivat vieraan ikeen päältänsä torjua.\nTämä itsestään rauhallinen kansa muuttui silloin tiikerikissan\nluontoiseksi.\n\nSlavilaisten yhteiselämän seikoista entisinä aikoina emme paljon tiedä.\nHeidän luonteessansa oli taipumus, mieluisesti jokaista etevämmyttä\nkunnioittamaan. Heidän kielensä ovat erinomaisen rikkaat herran\nnimityksistä, niin ett'ei heillä suinkaan niistä milloinkaan puutetta\nole ollut.\n\n\n\n\nSuomalaiset.\n\n\nTietämätöntä on, mihinkä aikaan se kansanlahko, jonka uuden-aikaiset\nkielentutkijat kutsuvat Ural-altailaiseksi, ensin lähti Siperian\neteläisistä paikkakunnista Eurooppaan. Luultavasti tämä siirtymys\ntapahtui vähitellen siihen aukkoon, jonka Germanilaiset ja Slavilaiset\nlänteen päin lähtiessänsä jättivät jälkeensä, ja niin tulivat\nMadjarilaiset eli Unkarilaiset ja Suomalaiset Urali-tunturien yli\nniille seuduille, missä kumpikin nyt asuntonsa pitää. Kuitenkin olivat\njo monta aikaa ennen Lappalaiset kansoittaneet kaikki pohjan perät ja\nhävisivät ainoastaan vähitellen muitten voimallisempain kansain päälle\ntunkiessa. Suomalaiset Eurooppaan tultuansa asuivat ensinnä nykyisen\nVenäjän pohjoisosassa, jossa kaupastaan ja rikkaudestaan mainio\nPermalais-valta ulottui Vienan mereltä pitkin Vienan-jokea\nUrali-tunturille saakka.\n\nNämä Permalaiset olivat nähtävästi Karjalaisia, heidän sivistyksensä ei\nollut suinkaan alhainen, ja ihanat runot Väinämöisestä, Ilmarisesta\nja Lemminkäisestä näyttävät niitten seassa syntyneen. Etelä-puolella\nheitä asuivat Hämäläiset Äänisen (Oniegan) järven paikoilla, ja\nkolmas heimokunta, Kainulaiset eli Kaihnulaiset oli jo 9:nnellä\nvuosisadalla siirtynyt Pohjanlahden rannoille, joka heistä kutsuttiin\nKainun-mereksi. Vähitellen siirtyivät Hämäläisetkin länteen päin, mutta\njakaantuivat samassa kahteen osaan kahden puolen Suomen-lahtea, jotta\nvirolaiset (muuk. Estit) tulivat Viroon ja Hämäläiset (muuk. Tav-estit,\nTavastit) Suomeen. Heidän jälkiinsä seurasi Karjalaisiakin Suomeen,\nolletikkin kun vanhan Perman valta ja kukoistus lannistui Venäläisten\nyhä leviävän vallan alle.\n\nSuomalaisten muinaisista oloista ja sivistyksen seikoista on kyllä\ntieto vähissä. Ett'eivät olleet suinkaan matalalla sivistyksen\nkannalla, näkyy siitä kun heidän kielissään on omituiset sanat kaikille\nmaanviljelyksen aseille. Ohrat, nisut eli vehnät, pellavat, pavut ja\nherneet (ristat) y.m. olivat heille tuttuja, mutta rukiit, kaurat ja\nhamput lienevät olleet vasta muukalaisten tuomat. Ohrista osasivat\nmuinas-Suomalaiset tehdä juotavansa: oluen eli olon, joka sana on\nheidän kielestään peritty Ruotsinkin kieleen. Paljon muitakin taitoja\noli Suomen miehillä jo ennen kuin tulivat muitten sivistyneempäin\nkansain seurustukseen. He takoivat taitavasti rautansa sota-aseiksi ja\nmuiksi tarpeiksi, he kehräsivät villansa ja pellavansa värttinällä ja\nkutoivat sitten monenlaisia kankaita, palttinoista, aivinaista ja\nsarkaa, he hoitelivat kimalaisiaan (mettiäisiä, mehiläisiä), joista\nsimaa kokosivat, ja kaiken tämän ohessa osasivat Väinämöisen\nopetuksesta soittaa kanteletta ja runoilla ikävänsä karkoittaa. Mutta,\njos sepät ja runoniekat eroitamme, ei ollut heillä mitään muuta\neroitusta työ-virassa, vaan kukin teki itse tarpeensa. Sana:\n\"kauppa\" on saksasta lainattu ja sana: \"raha\" merkitsee oikeastansa\noravan-nahkaa, koska tätä nähtävästi tavarain vaihetuksessa käytettiin\nvälin-tekiäisiksi. Moni uusi tapa ja uusi oppi tuli vasta kristinuskon\nkautta. Kynttilä on latinainen sana candela ja nähtiin ensin uuden\nuskon latinaisella kirkonmenolla. Suutari (sutor) on toinen nimi, jonka\nvasta kristin-uskon papit lienevät mukaansa tuoneet. Muuta säädyn\neroitusta ei Suomalaisilla ollut kuin orjan ja vapaan; isänsä hallitsi\nperhe-kunnassaan, ja kun yhteisiä asioita piti keskusteltaman,\nkokoontuivat perheen-isännät käräjiin. Mutta kuningasta tai ruhtinasta\nei lie heillä ollut; sillä nämä sanat ovat Germanilaisten kielistä\notetut. Ainoastaan sotaa käydessä valittiin urhoollisin pää-mieheksi.\nLinnojakin rakennettiin jonkunmoisia vihollisten vainoa vastaan.\n\nSuomalaisten muinainen usko näkyy aikojen kuluessa monella tavalla\nmuuttaneen muotonsa. Taivaan Jumala, jonka ääni kuului ukkosen ilman\njuminassa, näyttää ensinnä saaneen heidän palveluksensa. Hänen\nnimittivät Ukoksi, josta ukkonen on saanut nimensä. Ukolla näyttävät\nalussa ajatelleen olevan akkansakin ja muun perheensä varsin ihmisten\ntavan mukaan, ja kun sitten rupesivat ajattelemaan eri haltian meressä\nasuvaksi, nimeltä Ahto eli Ahti, luulivat hänelläkin olevan vaimonsa,\nVellamon. Viimein oli heidän mielestänsä joka paikka täynnänsä\nhaltioita ja luonnottaria. Metsässä hallitsi Tapio emäntänensä\ntyttärinensä, Mannun eukko oli maan emäntä, ja vainajien valtakunnassa\nhallitsi Tuoni tylynä isäntänä. Mutta ukko kuitenkin kaikkien ylinnä\noli; hän oli yli-jumala, ilman kaiken kannattaja, puhki pilvien puhuja,\nhattarojen hallitsija. Luultavaa on, että Väinämöinen, Ilmarinen ja\nLemminkäinen myöskin olivat alkuperäänsä olleet jumalia, Väinämöinen\nehkä maan haltia, Ilmarinen ilman ja taivaan, ja Lemminkäinen meren,\nvaikka Kalevalan runoissa ovat ainoastaan ylenluonnollisilla voimilla\nvarustetuita uroita, jotka taioillansa tekivät kansansa mahtavaksi. --\nSuomalaisten vanha usko oli taikausta täynnä. Taiollansa, sanallansa\nsaattoi tietäjä eli viisas ihminen taivuttaa luonnon voimat mielensä\nmukaan. Monta muinaista uskon-käytöstä lienee jo hävinnyt tiedoistamme;\nvarsinkin emme tiedä paljon Hämäläisten tavoista, jotka luultavasti\njollakin lailla erisivät Karjalaisten oloista, joista Kalevalan runot\nantavat meille selityksen.\n\nVarsin yhteen aikaan ruvettiin levittämään kristinuskoa Suomalaisille\nSuomessa ja heidän heimolaisillensa eteläpuolella Suomenlahtea.\nBremeniläiset kauppamiehet toivat v. 1158 kristinuskon Liiviläisille\nRiian lahden ja Dunajoen varrella, jossa sitten Saksalaiset\nKalpa-ritarit verisellä kovuudella pakoittivat sen-puoliset pakanat\nuuden uskon helmoihin. Tanskalainen kuningas Valdemar Voittaja aloitti\nmyöhemmin saman työn Virossa, joka sitten samate tuli Kalpa-veljesten\nhaltuun. Vanhan uskonsa kanssa kadottivat nämä Suomen heimolaiset\nvapautensakin ja tulivat orjiksi saksalaisten herrainsa alle. Kauheat\nkapinat, joilla kokivat särkeä ikeensä, eivät parantaneet heidän\nonnetonta tilaansa. Mutta Suomessa asettui Eerikki Pyhän (v. 1157),\nBirger Jaarlin (1249) ja Torkel Knuutinpoian valloitus-retkien kautta\nRuotsin leppeä valta, jolla Suomen kansa vähitellen ja kovien\nkärsimysten alla on kasvatettu valtiolliseen täysi-ikäisyyteen ja\nvapauteen. Suomen kansan maine on kaikunut ympäri maailman sekä miekan\nettä hengen teoilla. Sen ikä on vasta alullansa, sen tulevaisuus\nkoittamaisillansa.\n\n\n\n\nArapilaiset.\n\n\nMyöskin Arapilaiset olivat ennen Kristuksen syntymää tutut, mutta\nsilloin aivan vähästä arvosta historialle. Vasta Kristuksen jälkeisinä\naikoina, kuin heidän keskellä syntyi uuden uskonnon perustaja, astuivat\nArapilaiset historiallisten kansain riviin.\n\nArapian saarento, joka on kolmen meren välinen, on luonnoltansa\nAhrikkaan verrattava; kansa taas on vallan toista ihmisluokkaa, kuin\nAhrikan Neekerit. Avarat hieta-aavat täyttävät maan, joka\nvuosituhansisten kuluessa on säilyttänyt yhtäläisen luontonsa. Vielä\ntänään, niinkuin tuhat vuotta takaperin, tervehtii matkustaja\nilohuudoilla hieta-aavain keskellä olevia viheriäisiä kosteikkoja,\njoissa tuuheat palmupuut tarjoovat hänelle varjossansa hauskan\nleposian. Tämä maa, monessa paikassa runsaasti kasvava itämaitten\nkauniimpia tuotteita, on merkillisen Arapian kansan kotoperä.\n\nArapilainen kansa on kieleen nähden sukua niille kansoille, jotka\nhistorian ensi-aikoina levisivät Palästinan, Syrian, Phoinikian,\nBabylonian ja Armenian ylitse. Arapilaisten pyhissä saduissa on paljon\nseurattu vanhan Testamentin kertomuksia; Beduinat ja länsirannikon\nasukkaat olivatkin sukuisin Aaprahamin poiasta Ismaelista. Arapilainen\non ko'oltansa keskinkertainen, tavallisesti laihamainen; elantonsa\ntarpeet ovat vähäiset; ruumiinsa näyttää olevan melkein paljasta luuta\nja jännelihaa, ruumiin-rakennus on täynnänsä kaunista sopuisuutta,\nkasvot soikulaiset, mustat välähtävät silmänsä täynnänsä tulta ja\nneroa, kädet ja jalat kauniit ja sievät. Arapilaisen henki on tämän\nulkomuodon mukainen; hänen ruumiin-asetuksensa osoittaa sielun\nylevyyttä ja jaloutta; hän on vilpas, harras, vakaa ja syvämielinen.\n\nKun eivät Arapian suuret autiomaat voineet helposti metsästäjäkansaa\nelättää, rupesivat Arapilaiset tuohon luotettavaan karjanhoitoon.\nTarkasti pysyivät nämät autiomaitten kuleksivat heimokunnat eli\nBeduinat tässä elatuskeinossa, jotta kuvaellessamme nykyisiä Beduineja,\nannamme myöskin kuvan esi-isäinsä oloista, kuinka he vuosisatoja sitten\nelivät samain telttien alla ja samoille lähteille ja laitumille veivät\nhevosensa, kamelinsa ja lampaansa. -- Hevonen on Arapilaiselle ei\nainoastaan uskollinen orja, vaan myöskin hauska toveri. Beduinat\npitävätkin hevosensa semmoisessa arvossa, että tekevät heistä pitkiä\nsukuluetteloita. Varsan synty pidetään varsin onnellisena tapauksena,\njoka on ilolla ja onnen-toivotuksella vietettävä. Hevoset kasvatetaan\nlasten joukossa telttien alla, ikäänkuin perheesen kuuluvat. Heidän\nuskollisuudesta ja ystävällisyydestä herrojansa kohtaan on monta\njuttua. -- Yhtä suuri luonnon antama apu Arapilaisille on kameli. Tämä\neläin on siitä merkillinen, että aivan vähällä juomisella toimeen\ntulee, kun on merkillisen kestävä janoa kärsimään. Tässäpä onkin sen\nparas hyöty. Nämät avarat santa-aavat ovat, näet, vedestä tyhjät, jotta\nmatkustavaisten täytyy viedä vettä mukaansa, matkalle lähtiessään.\nMuutoinkin on kamelista aivan suuri hyöty. -- Kuleksivan Arapilaisen\nelämä on täynnänsä vaaroja ja vaivoja ja etevinkin mies joukossansa on\nsitä elämän nautintoa vailla, jossa eurooppalainen porvari elää.\nBeduina viljelee myöskin ryöstämistä, jotta väkivalta useinkin astuu\noikeuden siaan. Hän väijyy usein kyllä matkustavia ja ryöstää heiltä\nheidän omansa, mutta välttää tavallisesti varkautta ja ryöstöä\nyön-aikana. Ryöstöä kärsinyttä ei hän milloinkaan heitä nälkään\nnääntymään, vaan antaa hänelle suojelusta ja elantoa. Vieraan-varaisuus\npidetään Arapilaisten seassa pyhänä, jotta joka on astunut Arapilaisen\nkaton alle, hänen ei tarvitse mitään vaaraa pelätä. Niinpä tapahtuukin\nusein, että Arapilainen riistää kaikki tyhjäksi siltä, joka muutamia\npäiviä ennen kattonsa alla on nauttinut mitä parasta talossa on ollut\ntarjottavana. Almuin antaminen on heillä pyhä velvollisuus. Miehen\nkunnia on heistä aivan kallis; niin pidetään myöskin muhkea ulkomuoto\naivan suuressa arvossa. Parhain koristus on parta, jota toisiansa\ntervehtiessä suutelevat ja johon valaa vannoessa koskevat. Arapilaisen\nmieli on loukkaukselle aivan arka; hänen äkkinäinen luonteensa ei pian\nlepy, vaan on ankara kostoa pyytämään. Solvausta kostamatta jättää on\nheistä suuri häpeä, jotta lapsien on velvollisuus isänsä edestä kostaa,\njos kosto häneltä oli jäänyt hakematta. Niinpä ovat monet heimokunnat\nvuosisatoja läpitsensä sotineet keskenänsä, saadaksensa esi-isäin\nalkamat vainotyöt molemmin puolin tasalle. On, näet, heillä luulo\nsemmoinen, että, niinkauan kuin tapetusta verenkosto on heitetty\nhakematta, ei pääse se paikka, jossa surma tapahtui, milloinkaan\nkasteen virkistyttämäksi.\n\nRunollisuuteen on Arapilaisilla aina ollut suuri taipumus;\nmielikuvitteluksensa on aivan rikas, antaen kaikille asioille\nrunollisen loisteen. Myöskin on heissä tarkka ja terävä ymmärrys, joka\nnäyttäikse monenmoisissa nerollisissa sananlaskuissa. Jo aikasin\npitivät he kokouksia, joissa runoelmia esiteltiin; niinpä harjoitettiin\nOkadhin kaupungissa kolmekymmentä päivää perätysten kilvoituslauluja.\nPalkinnon voittaminen tämmöisessä tilaisuudessa oli aivan suuri kunnia,\njohon kukin runoilija parhaasta päästä koetti päästä. -- Arapilaisten\nkieli on merkillisen rikas kuvallisista nimityksistä, esimerkiksi\nkahdeksankymmenen luvulla merkitään simaa, kahdensadan luvulla\nkäärmettä, neljänsadan luvulla onnettomuutta ja tuhannen luvulla\nmiekkaa.\n\nArapilainen, ehkä hän on monta meidän mielestä välttämätöntä tarvetta\nvailla, on kuitenkin vapaudestansa ja suvustansa pöyhkeä. Koto\npuutteenensa on hänelle rakas ja arvokas. Tuo kuleksiva Beduina\nhalveksii kiinteäin asuntopaikkain asujamia (Fellahs), kaupunkilaisia\nja maanviljelijöitä. Beduinat ovat Aasian kansoista ainoat, jotka eivät\nole lannistuneet orjuuden alle. Heimokunnan päämies on Scheikeksi\nkutsuttu ruhtinas, joka sovittaa sisälliset riidat ja sodassa pitää\npäällikön-virkaa. Tätä valtaa ei hän uskalla väärin käyttää, pelkäen\nalamaistensa luopuvan kuuliaisuudesta. Usein yhdistyvät useat\nheimokunnat yhden haltian alaiseksi; tämä sanotaan Suurscheikiksi eli\nemiriksi.\n\nBeduinain keskellä syntyi v. 570 j.Kr. tuo mainio Muhammed. Tämä rupesi\nneljänkymmenen ikäisenä kansansa prophetaksi ja perusti Islamin\nuskonnon, joka pian levisi kauaksi. Miekalla ja tulella levitettiin\nuusi uskon-oppi yli maailmaa. Muhammed innoitti sotilaitansa\nurhoollisuuteen, luvaten uskon levittämisessä kaatuneille paradisin\nihaillukset. Näinpä levisi uusi uskonto leviämistänsä. Chalifi eli\nMohammettiläisten hallitsija otti pääkaupungiksensa Damaskon; hänen\nhovinsa oli loistollisuudestansa mainio. Täällä kukoistivat runollisuus\nja tieteet; yleinen sivistys pääsi hyvälle kannalle ja nousi 8:nella\nvuosisadalla korkeimmillensa.\n\nMutta ei ainoastaan Aasia saanut tuntea Arapilaisten uskon-intoa ja\nurhoollisuutta; koko pohjoispuoli Ahrikkaa tuli heidän valtaansa noin\nv. 700 j.Kr. Täältä läksivät he v. 711 Gibraltarin salmen yli\nEspaniaan ja voitettuansa Länsigötiläiset laskivat he koko tämän maan\nallensa. Mutta valloitushimonsa ei siihen tauonnut; he läksivät\nPyreneain-vuorten yli, tunkeuden eteläiseen Ranskanmaahan. Nyt joutui\nkoko Kristikunta ja Länsieuroopan sivistys hirmuiseen hätään. Mutta\ntästä pulasta päästiin, kun Arapilaiset tulivat tappiolle Tours'in\ntappelussa v. 732 ja peräytyivät jälleen Espaniaan. Tämä oli ensimäinen\nsuuri tappelu, jossa Arapilaiset menettivät voiton; Kaarlo Suuri\nnöyristi heidät vielä enemmin. Ehk'eivät voineet valtansa pohjoiseen\npäin levittää, ottivat he kumminkin monta Välimeren saarta haltuunsa.\n\nEi paljon aikaa kulunut, ennenkuin Arapilaiset Espaniassa erisivät\nChalifein suuresta vallasta. Mutta heidän tänne tunkeutua, Kristittyin\nvalta ei kokonaan hävinnyt, sillä eräs Pelago niminen länsigötiläinen\nruhtinas oli paennut Asturian maakuntaan, jossa perusti vähäisen\nvaltion, joka aikaa voittaen levisi leviämistään. Pian syntyi Pyrenean\nsaarennolla monta kristittyä valtiota, jotka alinomaa sotivat\nArapilaisia vastaan, voittaen heiltä yhä enemmän alaa. V. 1492\nviimeinkin loppui Pyrenean saarennolla Arapilaisten valta kokonaan.\nHeidän herruutensa oli Espanialle erinomaisen onnellinen. Sillä maa\npääsi heidän aikanansa semmoiseen vaurastumiseen, jott'ei sen jälkeinen\nhäviö ja turmelus ole kokonaan voinut poistaa kaikkia tämän\nkukoistuksen jättämiä jälkiä. Vielä havaitaan sekä kansallisuudessa\nettä muissakin seikoissa paljon, joka osoittaa Arapilaista alkuperää.\n\n\n\n\nJapanesit.\n\n\nAina 15:nnen vuosisadan alkuun oli paitsi Amerikkaa suuri osa\nnykyisinä aikoina hyvin tunnettuja maita Eurooppalaisten tietohalulle\nsuljettu. Tähän kuuluu tuo Itä-aasian rannikolla oleva suuri saaristo,\njoka silloin vasta löydettiin, kuin Portugisat uutta tietä Ahrikan\nympäritse olivat päässeet Indiaan. Näihin saareihin kuuluu Japan'in\nkeisarikunta. -- Japanesit ovat vartaloltansa suhdalliset ja muutoin\nnotkeat ja vikkelät. Iho on kellanmoinen milt'ei ruosteenkarvaiselle\nvivahtava. Silmät muutoin pitkänmoiset ja kaidat, ovat syvemmällä\npäässä, kuin tavallisesti muilla kansoilla. Pää on tavallisesti suuri\nja kaula lyhyt; tukka musta, paksu ja öljystä kiiltävä; nenä,\nehk'ei juuri litteä, lyhyt ja paksu. He ovat ymmärtäväiset ja\nvarovat, hyvän-suopeat ja ystävälliset. Hallituksensa, hyvä\nmaanviljelyksensä, säästäväisyytensä ja erittäinkin se, kuinka tekevät\nulkomaalaisten kanssa kauppaa, osoittavat kylläksi kavaluutensa ja\njärkähtämättömyytensä. Siisteyden pitävät suuressa arvossa,\njotta melkein joka huoneessa on kylpylaitoksia. Nöyryydessä ja\ntottelevaisuudessa tuskin kukaan voi Japanesille vertoja vetää.\nAlamaisuutta esivaltaa ja tottelevaisuutta vanhempia kohtaan painetaan\njo aikasin nuorison mieleen. Alhaiset kumartavat syvästi ylhäisempiä ja\ntottelevat ehdottomasti esimiestensä käskyä. Oman-vertaisiansakin\ntervehtivät aina suurella kohteliaisuudella. Notkistaessansa pään\nalaspäin laskevat tavallisesti kädet polville tahi alemmaksikin sen\nmukaan, kuinka nöyrä tervehdyksen pitää oleman.\n\nUskonto on koko Japanissa pakanallinen; ainoastaan suurella vaivalla on\nsilloin tällöin joku saatu Kristin-uskoon taipumaan. Keisari on myöskin\nylimmäinen pappi ja asettaa kaikki papit virkoihinsa. Uskon-opillisia\nlahkokuntia on paljon. Templit ovat päivät läpitsensä avatut, jotta\nkukin saisi niissä pitää rukoustansa millä aialla tahansa. --\nJapanesein sota-aseet ovat joutsi, nuolet, sapeli ja pyssy. Joutset\novat hyvin suuret ja nuolet erinomaisen pitkät. Sapeli on pää-ase.\nKukin, joka ei kuulu maanviljelijäin säätyyn, kantaa semmoisen\nvyössänsä. Kaikki ihmiset, mistä säädystä lienevätkin, käyvät\nsamanlaisessa puvussa. Tämä kansallinen puku on pitkä, avara kauhtana,\njoka tehdään erilaisista aineista; suvella on se ilman vuoritta,\ntalvisaikoina taas paremmin varustettu. Vaimot pitävät useampia\ntämmöisiä kauhtanoita päällytysten. Kaikki kauhtanat sidotaan lanteen\nympärille vyöllä, jota käytetään plakkariksi. Japanesilla on myöskin\nhousut, jotka ovat hyvin avarat ja muutoinkin eriskummalliset katsella.\nJalkineiksi pidetään tohvelia taikka kenkiä. Mieheltä leikataan hiukset\npäälaelta pois otsasta niskaan saakka; sivuhiukset sitten sidotaan\npäälaen yli kiinni. Päätä ei peitetä muutoin kuin matkoilla. --\nHuoneitten permannot peitetään aina hienoista ruohoista tehdyillä\nmatoilla ja seinät koristetaan paksuilla ja kauniilla tapetilla.\nRakennukset ovat pienet ja vähäpätöiset; harvoin ovat he\nkahdenkertaiset. Tieteistä ja taiteista ei paljon pidetä; maanviljelys\non kaikkien toimena. Kaikista tieteistä on ainoastaan tähti-oppi\njonkunmoisessa kunniassa; muut ovat vielä vasta alkamaisillansa.\n\n\n\n\nNeekerit.\n\n\nNyt on meidän yhdestä kansasta juteltava, joka on maailman\nonnettomimpia. Tämä on Neekerinkansa Ahrikassa. Tämä maanpiirin-osa on\nvielä kaikkien vähin tunnettu. Ehkä Ahrikan pohjoiset rannikot jo\nvuosituhansia sitten olivat sivistynein kansain asumasiat, on vasta\nmyöhäisempinä aikoina maan-sisuun ruvettu tunkeumaan. Paitsi tänne\nsiirtyneitä kansoja, on Ahrikassa myös alkuperäisiä asukkaita, nuot\nmainitut Neekerit, Aitiopilaiseen kansanluokkaan kuuluvaiset. He ovat\nsekä maan sisussa että läntisellä rannikolla.\n\nNeekerit, jotka ovat vahvaa ja rotevaa sukua, elävät luonnollisessa\nyksinkertaisuudessa. Metsästäminen ja maanviljelys antaa asukkaille\nkaikki heidän tarpeensa. Muutamat neekeriläiset heimokunnat ovat\nnykyisempinä aikoina taipuneet käsitöihinkin. Niinpä osaavat\nAskantinimiset tehdä puuvillan-kankaita, sulattaa metallia ja rakentaa\nsuuria avaroita rakennuksia. Tapansa yleen ovat kovin raa'at ja julmat.\nTavalliset huoneet ovat mullasta ja oksien niouksesta tehdyt.\nAkkunoiksi ei käytetä lasia vaan bambu-kaislasta tehtyä ristikkoa.\nOrjuus, ehkä Ahrikassa kotoinen, eriää täällä paljon muissa maissa\ntavallisesta. On, näet, täällä orjan ja herran välillä isänvaltainen\nolo, jotta useammissa heimokunnissa herra, ellei hän ole itse kuningas,\nei uskalla tappaa orjaansa.\n\nPuhukaamme vielä Neekerien orjiksi käyttämisestä vieraissa maissa.\n\nKun eurooppalaiset kansat, Espanialaiset, Portugisit, Englantilaiset,\nAlankomaalaiset ja Ranskalaiset rupesivat löytyneitä maita Amerikassa\nasuttamaan, puuttui heiltä usein satoisten ketojen viljelijöitä.\nNäitten maitten alkuperäiset asukkaat eivät hyvin kykeneet näin\nraskaasen työhön. Tästäpä tuli heille mieleen tuoda ulkoa orjia, joilla\nsopisi työt toimittaa. Lähetettiin Ahrikkaan laivoja, joilla tuotiin\njoko väkivallalla taikka ostolla Neekeriä. Nämät sitten pantiin orjina\nkaikenlaisia kovia töitä toimittamaan. Tuo hirvittävä orjankauppa oli\nKristuksen edellisestä muinaisuudesta pysynyt Aasiassa ja Ahrikassa.\nValtiot ja erityiset rupesivat nyt orjankauppaa käymään; he varustivat\ntätä kauppaa varten laivoja ja toivat nyt Amerikan kauppapaikoille muka\n\"mustaa puuta\", johon Neekerit mustan värinsä vuoksi verrattiin.\nMyöhäisempinä aikoina ovat kyllä hallitukset Euroopassa, erittäinkin\nEnglannin, koettaneet hävittää tämän kaupan; mutta tämä ei vielä ole\nkokonaan onnistunut, sillä vieläkin viedään sadottain näitä onnettomia\nAhrikan länsirannikolta ja lastataan niinkuin mikäkin karja laivoihin,\njotka vievät heidät kodosta ja rakkaasta perheestä kovan onnen käsiin.\n\nMahtakoon pian ihmiskunnan hyvää harrastavaisille onnistua poistaa tämä\nKristikunnan häväistys!\n\n\n\n\n\n\nKolmas Osake.\n\nUutten maanpiirin-osain kansat.\n\n\nAasiassa, Euroopassa ja Ahrikassa oli vuosisatojen kuluessa ihmiskunta\nKristinuskon vaikutuksen alaisena vähitellen edistynyt sekä\nhengellisessä että ruumiillisessa katsannossa, kun yht'äkkiä 15:nnen\nvuosisadan lopussa ja 16:nnen alulla löydettiin maan-osia, joita\nei kukaan ennen voinut aavistaakkaan, ja jotka suuruudessa ja\navaruudessa vetivät vertoja ennen tunnetuille maan-osille. Nämät uudet\nmaanpiirin-osat olivat Amerikka ja Australia saarinensa. Meidän on\nvielä tässä näitten maan-osain kansat tutkittavina.\n\n\n\n\nAmerikan alku-kansat.\n\n\nKauan on väitelty, ovatko Amerikan alku-asukkaat vallan toista\nalkuperää kuin muut ihmiset, vai ovatko he muinaisina aikoina tänne\nsiirtyneet. Tämä viimeinen luulo on paljon todenmukaisempi, niinkuin jo\nennen olemme maininneet. Kuitenkin ei ole kiellettävä, Amerikkalaisen\nihmissuvun, mitä alkuperää sitten lieneekin, sekä ulkomuodon että\nkieltensä puolesta olevan muista maanpiirin asukkaista hyvin\neriäväinen. Tähän kuuluvat ihmiset ovat tavallisesti suuret ja rotevat.\nIhonsa on vaskenkarvainen; tukkansa musta, pitkä ja kiiltävä; parta\nohut ja kehnomainen; otsa lyhyt; ripset esiin-pistävät; huulet\npaksumoiset. Nämät ovat yhteiset Amerikan kansain tuntomerkit;\nMaan- navan likitienoilla asuvaiset eivät kuulu tähän. Silmiin astuva\non, että Amerikan kielissä on paljon sanoja, jotka vivahtavat\nAasialaisiin kieliin. Tästä onkin päätetty, Amerikkalaisten olevan\nalkuperäisin Aasiasta. Tähän viittaa muitakin seikkoja. Niin on\nesimerkiksi Meksikossa löydetty vanhoja muistopatsaita, templiä j.n.e.,\njotka osoittavat kokonaan Aasialaista sukuperää.\n\nKatselkaamme nyt vähän tarkemmin Amerikan erityiset kansat.\nÄärimmäisessä pohjoisessa, Amerikan luoteisessa Venäjään kuuluvassa\nkulmassa, asuvat jäisillä lumikentäillä:\n\n_Kalugiat, Kaluschit_; sotaisa ja raaka kansa, joka kauppaa\nVenäläisille metsännahkoja. Amiralikunnan saarilla, joissa yli koko\nvuoden on lunta ja jäätä, asuvat _Vakaschit_, jotka ulkomuodoltaan ovat\nerinomaisen suuret ja kasvonsa parrattomat. He ovat kovin raa'at ja\ntietämättömät ja asuskelevat perheettäin kehnoissa majoissa.\nKalanpyydyksensä ja metsästämiskalunsa ovat hyvin nerokkaasti tehdyt;\nheillä on jonkunmoinen piikillä varustettu airo, jolla vetävät kalat\nluoksensa. -- Uus-Georgiassa asuvaiset kansakunnat ovat _Solkukit,\nEunuchutet_ j.n.e.; he elävät kalan-saaliista.\n\nMitä enemmin tullaan eteläänpäin, sitä suloisemmaksi käy luonto ja\nasukkaatkin muuttuvat ihmisennäköisemmiksi. Tämän voi jo sanoa\nHudsoninbay'n likitienoilla asuvaisista ja Labradorin ynnä Grönlandin\nasukkaista. Vielä näilläkin paikoilla on kovin ankara pakkanen. Kolme\nalkuperäistä kansaa asuu näissä kolkissa maakunnissa.\n\n_Eskimoit_ asuvat aina Jäämeren rannoille saakka. He ovat pikkuiset,\nheikot ja iholtansa likapunertavat. Ympöriäiset majansa ovat taljoilla\npeitetyt ja muutoin niin viheliäiset, ett'ei niihin pääse sisälle muuta\nkuin konttaamalla. Hylkein nahasta tehdyt aluksensa liikkuvat hyvin\nkeveästi.\n\nHudsoninbay'n likellä asuu pohjois-indianilainen heimokunta, johonka\nkuuluvat ovat rotevat ja ko'oltansa keskenkertaiset. Tukkansa on musta,\npaksu ja sileä, kuin Indianilaisilla ainakin. -- Grönlandin asukkaat\nkutsuvat itsensä omalla nimellä: Kalalitet eli Innouhs. He luulevat\nauringon nais-jumalaksi mutta kuun pitävät mies-jumalana. Muutoin\nelävät melkein kokonaan uskonnotta ja la'itta, ehkäpä kristityt\nlähetyssaarnaajat ovat koettaneet heitä raakuudestansa johdattaa.\nIhonsa on kellahtava, tukka musta ja paksu, huulet paksut, silmät tuiki\nmustat ja pienet; kädet ja jalat pienet ja soreat. Vaimoin täytyy\nkaikki työt toimittaa: päällystää venheet taljoilla, rakentaa huoneet,\nmennä miestensä kanssa kalaan j.n.e. Paitsi koiria ei ole\nGrönlandilaisilla mitään koti-eläimiä. Huoneensa rakentavat\ntavallisesti vuorten eli kallioin suojaan. Grönlandilaisissa sanotaan\nolevan suuri rakkaus lapsiinsa ja kolkkaan isänmaahansa. Osa niistä on\njo käännetty Kristin-uskoon. -- Jätettyämme nämät pakkasen pesäpaikat,\ntulemme Kanadaan, jonka asukkaat maansa ilman-alasta voivat\nmaanviljelykseen ryhtyä. Väestöön kuuluu sekä tänne muuttaneita\nasukkaita että maan rajalla asuvaisia raakalaiskansoja; viimeisiä ovat\n_Huronit_ ja _Irokesit_.\n\nSuurin osa Pohjois-amerikkaa on nykyään pieniä valtioita, jotka ovat\nliitolla toisiinsa yhdistetyt. Nämät ovat Pohjois-amerikan vapavaltiot.\nNäitten väestö on parhaasta päästä tänne siirtyneitä Eurooppalaisia\nerinomattain Englantilaisia, joille alkuasukasten täytyy jättää yhä\nenempi tilaa. Täällä on meidän puhuminen ainoastaan alkuperäisistä\nasukkaista, jotka kutsutaan yhteisellä nimellä Indianiksi. He\njakaantuvat useampiin heimokuntiin, joilla on erityiset nimensä. Täällä\nemme puhu muuta kuin, mitä on kaikille heimokunnille yhteistä. Indianit\nelävät enimmiten virtojen rannalla, elättäen itsensä metsästämisen ja\nkalastamisen saaliilla sekä maan hedelmillä. Tavoiltansa ovat hyvin\nraa'at. Kullakin heimokunnalla on päällikkönsä, jolle kuuliaisuutta\nosoitetaan; muutoin on kukin oma herransa. Mies on perheessänsä\nitsevaltias. Kaikki tärkeät asiat jätetään soturikokouksen\ntutkittavaksi. Tämä sitten päättää ne huutoin antamisella. Paljaasta\nylpeydestä pitävät he vieraita hyvänä. Heimokunnan päällikkö käskee\nvieraan majaansa ja kestittää hänen isänvaltaisella tavalla. Sitten\nvievät kaikki kylän ylimykset vuorotellen hänen majoihinsa.\nNäitten Indianien majat ovat vallan säännöttömästi raketut. Mitä\nvahvemmin viimeisinä aikoina siirtolaisia on muuttanut näihin\nyhdistys-valtioihin, sitä enemmin ovat Indianilaiset hävinneet; he ovat\njoko sivistyksen saatuansa, hämmentyneet siirtolaisiin, tahi paenneet\nvielä syvemmäksi kolkkiin metsiinsä, joittenka tiheys vielä suojelee\nheidät yhä edemmäksi tunkeuvasta sivistyksestä.\n\nAivan toisenmoinen on Meksikossa asuvaisten laita. Nämät ovat\nvaskenkarvaisia Indianilaisia, Espaniasta tänne muuttaneita, Amerikassa\nsyntyneitä Espanialaisia (Creolit) ja kansain-hämmennyksistä syntyneitä\n(Mulatit, Mestetsos, Tsambos). Kotoperäiset asukkaat ovat hyvin vahvaa\nja rotevaa sukua. He sanotaan pääsevän hyvin vanhaan ikään, ovat\nvanhoillakin päivillä harmaa-hiuksetta ja pysyvät kuoleman saakka\nmerkillisen hyvissä voimissa. Meksikon Indianilaiset heimokunnat ovat\nvuosisatojen aikoja saaneet Espanialaisilta kovaa vainoa kärsiä. He\neivät, Espanialaisten tänne tultua, olleet vallan sivistyksettä,\ntiesivät esimerkiksi vuoden pituutta ja ymmärsivät vähän\nrakennustaidettakin. Nykyään ovat he yksivakaiset ja harvapuheiset,\novat jäykästi pysyneet vanhoissa tavoissansa ja luuloissansa;\nKristin-uskoonkin on heitä väkivallalla pakoitettu. Laulunsa kuuluvat\nhaikeilta ja surullisilta; tanssi on ainoastaan miesten huvitus.\nMaalaukseen ja kuvanveistoon ovat he hyvin taipuvaiset. Merkillistä on\nnähdä, miten paljon voivat kehnolla puukolla ja kivellä toimittaa.\nKukkia rakastavat varsinkin; paras ja otollisin lahja, kuin voidaan\njollekulle antaa, on kukkaseppele.\n\nNäistä paljon eriäväiset ovat Etelä-amerikan alku-asukkaat, joista\nmainitsemme Perualaiset, joilla on huono kyky, kolkka ja epäluuloinen\nmieli. Ehkä heillä on hyvät ruumiinvoimat, elävät laiskoina liassansa.\nHuoneensa ovat kehnosti raketut ja likaisuudesta inhoittavat. Yhtä\nkehnot ja viheliäiset ovat myöskin vaatteensa ja ruokansa. Väkeviin\njuomiin ovat he hyvin taipuvaiset, jotta he semmoisia saadaksensa\nantavat mitä hyvänsä. Paljoa sivistyneemmällä kannalla ovat Paraguay'n\nasukkaat, kun tuli jo aikasin Kristin-usko heille tutuksi. Näitten koko\nrikkaus on karjoissa. Jokaisen päivän lopettavat huvittavaisilla\nkokouksilla, joissa nuoret paimenet ja paimentytöt tuuheain puitten\nvarjossa vanhan ukon johdatuksen alla laulavat keskenänsä lauluja\nvuorotellen.\n\nEteläisessä osassa Etelä-amerikkaa on Patagonian maakunta, jonka\nasukkaat suuruudestansa ovat merkittävät. Eräs matkustavainen menneeltä\nvuosisadalta kertoo, useitten heistä olleen seitsemän jalan pituiset.\nHeillä on vahva luurakennus, leveät kasvot, ruskea iho, paksu, litteä\nnenä ja suuri suu. He pukeutuvat eläinten-taljoihin, jotka ovat yhteen\nliitetyt nelikulmaisen levätin muotoiseksi. Päässänsä kantavat suljilla\nkoristetun hatun. Maa on laiha ja kasvamatoin. -- Etelä-amerikan\nperäisimmässä osassa asuvat Pescherät. He sanotaan olevan maailman\nraakain kansa. Kooltansa ovat keskinkertaiset, kasvoiltansa leveät,\nesiinpistävillä poskilla ja litteällä nenällä. Likamaisuudestansa ei\nole mahdollinen eroittaa, minkä värinen ihonsa on. He ovat\nhyljen-nahoissa vaatetut ja elävät kaloista ja karin-kaukaloista.\n\nEnnenkuin jätämme Amerikan kansat, on meidän Brasilian asukkaista\nmuutamia sanoja sanottava. Nämät ovat tavoiltansa kovin raa'at,\nainoastaan ruumiilliset voimat ja raakuus on heistä jossakin arvossa\npidettävät. Silloinkin, kuin joutuvat vihollistensa tapettavaksi,\nkoettavat he näitä irvistellä, sillä osoittaaksensa urhoollisuutensa\npysyvän vielä kuolemassakin. Sanotaan Eurooppalaisen ei jaksavan\njännittää kymmenvuotisen Brasilian poian joutsea.\n\n_Etelämeren saariston kansakunnat_. Australia, myöskin Polynesiaksi\nsanottu, sisältää kaikki itäpuolelta Itäintian saaristoa Amerikan\nlänsirannikkoon saakka olevia saaria. Näillä saarilla asuvaisten luku\nsanotaan nousevan miljonaan henkeen. Heitä jaetaan kahteen pää-osaan;\nEnsimäinen on niinkutsutut _Australiat_ ja toinen _Australi neekerit_.\nEnsimäisillä on Malajilaisen ihmisluokan tuntomerkit ja toiset taas\novat hyvin Neekerein näköiset. Näitten päälahkojen hämmentymisestä\ntoisiinsa ovat useat välisuvut syntyneet. He puhuvat erityisiä kieliä\nja ovat erinäisellä sivistyksen kannalla. Muutamat käyvät alastomina,\ntoiset taas jommoisissakin vaate-repaleissa. Muutamat elävät ainoastaan\nsiitä, mitä luonto itsestänsä heille tarjoo, toiset taas kalan ja\nmetsästämisen saaliista. Mutta ompa semmoisiakin, jotka viljelevät\nmaatansa oikein säännöllisesti, asuvat komeissa huonet rakennuksissa ja\novat valtiollisiin oloihin taipuneet. Melkein kaikilla asukkailla on\ntapa leikata ruumiisensa kaikenlaisia kuvia koristukseksi. Ihmisuhria\non hyvin tavallisia ja sekin on joksikin tavallista, että syövät\nkaatuneitten vihollistensa lihaa. Heidän uskon-oppinsa on pelkkää\npakanuutta; kuitenkin on Kristinusko näilläkin mailla voittanut vähän\nalaa.\n\nUusihollandin alku-asukkaat ovat iholtansa mustat, niinkuin Ahrikan\nNeekerit, ja villa-kähärähiuksiset. Heidän sanotaan usein asuvat\nontoksi koverruissa puissa. Kalaa ja juuria on tavalliset\nelatusaineensa; muutamat heimokunnat ovat ihmisen-syöjiäkin. Sisumaan\nasukkaat ovat tylsäpäiset ja raa'at, melkein kuin metsäpedot. Kipuja ja\nhaavoja kärsivät ikäänkuin olisivat tuntoa vailla. Pahailmaisinakin\naikoina ovat he melkein alastomina. Lapset kohdellaan lempeästi ja\nvanhat pidetään kunniassa. Oikeata hallitusta ei heillä ole, mutta\nisänvaltaisuus on lujana.\n\n_Uusihollandiin_ kuuluvain saarien asukkaat ovat tavoiltansa yhtä\nraa'at. Heidän vaatteensa ovat Känguruh pedon nahasta. Elantonsa on\ntavallisesti karin-kaukaloita ja paistetuita merikrapuja ja useinkin\nsemmoisia aineita, joita luulisi mahdottomiksi syödä. Ensimäisiä\ntänne muuttaneita siirtolaisia kohtaan olivat kovin julmat. Keihäänsä\novat puiset ja kovin painavat; näitä käyttäessänsä ottavat he\nkeskeltä kiinni ja viskaavat vihollisiinsa. Heimokuntain päälliköitä\nheillä ei ole; mutta kussakin perheessä on tarkka järjestys. --\n_Uusi-Guinean_ asukkaat ovat kolme eri kansaa. _Papuat_ ovat mustat ja\nsoreavartaloiset, mustilla ja villaisilla hiuksilla. He ovat kovin\nsotaiset, julmat ja petolliset. Heidän sota-aseensa ovat keihäitä,\nsapelia ja ampuma-aseita. _Haraforat_ sanotaan elävän puissa;\neläkkeensä saavat maanviljelyksestä. _Badschnat_ näyttävät olevan\nkulkevia kalastajia, sillä he asuvatkin pienissä katetuissa veneissä,\ntahi paaluihin raketetuissa huoneissa, ainakin meren likellä.\n\n_Uusi-britannian_ asukkaat, sorevartaloiset ja vahvat, iholtansa\nruosteenkarvaiset ja hiuksistansa mustat, käyvät vallan alastomina.\nSota-aseensa ovat kirjavilla suljilla koristetuita keihäitä, linkoja ja\nnuijia. -- _Uusi-georgian_ asukkaat ovat, mitkä mustat, mitkä\nruosteenkarvaiset. Heillä on itsevaltainen päällikkö. Hän pidetään\nsemmoisessa kunniassa, jotta esm. ei kukaan kuoleman uhalla uskalla\nastua kuninkaan varjohon. _Uusikaledonialaiset_ ovat vakaista ja\nhyvän-suopeata kansaa, ehkä heillä vielä on tapana ihmisiä syödä. He\nosaavat hyvin veneitä rakentaa, joilla soutavat merkillisen sukkelasti.\nVaimoin tila on niin huono, että saavat juhdan-virkaakin toimittaa.\n\nLopuksi täytyy meidän mainita tämän äärettömän saariston merkillisimmät\nkansat. Nämät ovat Seurasaarten ja Sandwiki-saarten asukkaat. Näihin\nsaarihin on jo aikaa sitten Kristin-usko ja eurooppalainen sivistys\ntullut. Maanviljelys ja keinollisuus on hyvässä alussa. Kansa on\nkauniin-näköinen, hyvänsuopea ja jalomielinen.\n\nVielä ei ole kaikki näissä merissä olevat saaret löydetyt.\nVielä nytkin tekevät rohkeamieliset merenkulkijat uusia löytöretkiä\nvarsinkin etelä-navan likellä.\n\n\n\n\nViitteet:\n\n\n[1] Ihmiskunnan historia jaetaan kolmeen isoon aikakauteen: vanha aika,\nhistorian alkamisesta vuoteen 476 jälkeen Kristuksen, jolloin\nLänsiroomalainen valtakunta hävisi; Keski-aika, tästä aiasta aina vuot.\n1517 saakka, jona Luthero alkoi opinpuhdistuksensa; ja Uusi aika siitä\nvuodesta aina eteenpäin.\n\n[2] Lyyry oli Kreikkalaisten vanhin soittokalu.\n\n[3] Sana keisari (saksaksi Kaiser) tulee juuri nimestä Caesar\n(Kreikkalaisten suussa: Kaisar), jonka sukunimen Augusto peri äitinsä\nenolta, ennen mainitulta Caesarilta.\n\n\n\n"]